As captured January 22, 2025

3 files changed, 19657 insertions, 10016 deletions

diff --git a/66523-0.txt b/66523-0.txt
index 4d15104..a81898e 100644
--- a/66523-0.txt
+++ b/66523-0.txt
@@ -1,10016 +1,9641 @@
-The Project Gutenberg eBook of Kellanpunainen timantti, by J. S. Fletcher

-

-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms

-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at

-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you

-will have to check the laws of the country where you are located before

-using this eBook.

-

-Title: Kellanpunainen timantti

-

-Author: J. S. Fletcher

-

-Translator: Aino Tuomikoski

-

-Release Date: October 12, 2021 [eBook #66523]

-

-Language: Finnish

-

-Character set encoding: UTF-8

-

-Produced by: Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen and Tapio Riikonen

-

-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KELLANPUNAINEN TIMANTTI ***

-

-

-

-

-KELLANPUNAINEN TIMANTTI

-

-Kirj.

-

-J. S. Fletcher

-

-

-Englanninkielestä suomentanut

-

-Aino Tuomikoski

-

-

-

-

-

-Hämeenlinnassa,

-Arvi A. Karisto Oy,

-1924.

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-      I. Sievä panttilainaajatar

-     II. Rouva Goldmarkin ruokala

-    III. Kuollut mies

-     IV. Platinanappi

-      V. Kaksi kirjettä

-     VI. Espanjalainen käsikirjoitus

-    VII. Parlamentin jäsen

-   VIII. Tutkinto

-     IX. Kenen ne sormukset olivat?

-      X. Melky tulee väliin

-     XI. Takaovi

-    XII. Peeblesiläinen ystävä

-   XIII. Avunpyyntö

-    XIV. Yksityinen laboratorio

-     XV. Neuvottelu

-    XVI. Salapoliisi tulee käymään

-   XVII. Mihin lamppujen valo osui

-  XVIII. Herra Stuyvesant Guyler

-    XIX. Purdie pysyy lujana

-     XX. Parslettin juttu

-    XXI. Miten kuollut?

-   XXII. Herra Killick muistelee

-  XXIII. Herra Killickin mielipide

-   XXIV. Kellanpunainen timantti

-    XXV. Vainajan omaisuus

-   XXVI. Rotta

-  XXVII. Tyhjä talo

- XXVIII. Viidensadan punnan seteli

-   XXIX. Herra Mori Yada

-    XXX. Ruumishuone

-   XXXI. Mirandoletin mielipide

-  XXXII. Kello yksi yöllä

- XXXIII. Salaista työskentelyä

-  XXXIV. Ymmällä

-   XXXV. Yada asettuu johtoon

-  XXXVI. Pilmanseyn teehuoneet

- XXXVII. Chang Li

-XXXVIII. Juutalainen ja japanilainen

- XXXIX. Timanttinen kaulakoriste

-

-

-

-

-I

-

-SIEVÄ PANTTILAINAAJATAR

-

-

-Paddingtonin väkirikkaan piirin eteläkolkassa, suunnikkaassa, jota

-rajoittavat etelässä Oxfordin ja Cambridgen pengermät, pohjoisessa

-Praed-katu, idässä Edgware-tie ja lännessä Spring-katu, on joukko

-pikku katuja, joiden likaisenharmaa ja synkkä ulkonäkö on jyrkkänä

-vastakohtana aivan lähellä olevain Sussex-aukion ja Lancaster-portin

-vaateliaalle ja rakennustaiteelliselle komeudelle. Näillä kaduilla

-tarkastelija huomaa aina ne masentavan köyhyyden todisteet, jotka ovat

-silmäänpistävämmät Lontoossa kuin missään muussa Englannin kaupungissa.

-

-Talot ovat aivan sen näköisiä kuin ei niissä koskaan kuuluisi

-naurua. Missä akkunavarjostimet eivät ole rikkinäiset, siellä ne

-ovat likaiset. Ihmiset, jotka tulevat esiin asunnoistaan, ovat

-huolestuneen ja alakuloisen näköiset. Niiden katujen varsilla ei juuri

-sijaitse muunlaisia liikkeitä kuin kehnoja ruokamyymälöitä; katujen

-kulmauksissa olevilta kapakoilta puuttuu vetovoima ja itseluottamus

-kokonaan. Kuka tahansa joutuukin näille kaduille, huomaa niiden kurjan

-viheliäisyyden ilmaisevan itsensä. Hän pakenee sieltä alakuloisena

-aprikoiden itsekseen keitä ihmisiä asuu noissa harmaissa ja elottomissa

-hökkeleissä, mitä he tekevät, mitä he ajattelevat ja millaiselta elämä

-heistä tuntuu. Yksinpä varpusetkin, jotka tappelevat räystäskouruissa

-pois heitetyistä sisälmyksistä, ovat hiljaisempia kuin Lontoon varpuset

-ylimalkaan. Mitä portailla istuskeleviin lapsiin tulee, ovat he sen

-näköisiä kuin olisivat vieressä olevain Kensingtonin puutarhain

-puiden kukat ja auringonpaiste niin kaukana kuin Gobin erämaa. Tässä

-kaupunginosassa eletään suorastaan aivan kuin seisovassa umpivedessä,

-jota ei mikään eikä kukaan voi saada liikkumaan.

-

-Eräänä marraskuun iltapäivänä seisoi nuori mies katsellen

-ullakkohuoneen ikkunasta ulos eräässä vähän kunnollisemman näköisessä

-talossa, joka sijaitsi jonkin verran toisia katuja paremman kadun

-varrella. Kello oli silloin viisi, ja alkoi tulla pimeä. Pitkin päivää

-oli hiljainen, hellittämätön sade painanut noen alas synkistä pilvistä

-jo ennestäänkin likaisille katoille. Näköala, jota tämä nuori mies

-katseli, oli synkkä ja kurja, mutta ei niin synkkä tai kurja kuin se

-tilanne, jossa hän itse par'aikaa oli. Hänen alapuolellaan oleva kurja

-katu ei ollut sen tyhjempi iloisuudesta kuin hänen taskunsa olivat

-tyhjät rahasta ja hänen vatsansa ruuasta. Hän oli käyttänyt viimeisen

-penninsä edellisenä päivänä. Hänen loppukolikkonsa olivat menneet

-pieneen ruuankipeneeseen ja pisaraiseen palan painiketta. Sen koommin

-hän ei ollut syönyt mitään. Nyt hän oli aivan pyörtymäisillään nälästä

--- ja hänen tuskiensa lisäksi joku vielä laittoi sillipalleroita

-alakerroksessa. Paistinpannusta tuleva haju teki hänet melkein

-saaliinhimoiseksi.

-

-Sitten hän kääntyi äkkiä poispäin akkunasta ja alkoi katsella pientä

-huonettaan. Se oli köyhän näköinen ja kehnoilla huonekaluilla

-sisustettu -- jonkinlainen, tosin ei kovinkaan häikäisevä puhtaus

-ainoana suosituksenaan. Siellä oli vuode ja pesuteline ja pari tuolia

--- muutamilla shillingeillä olisi voinut ostaa ne kaikki joltakin

-käytettyjen tavarain kauppiaalta. Yhdessä nurkassa oli huoneen

-asukkaan matka-arkku -- hänen koko maallinen omaisuutensa oli siinä

-muutamia kirjoja lukuun ottamatta, jotka oli huolellisesti järjestetty

-takanreunukselle, sekä joitakin pikkupöydällä olevia kirjoitustarpeita.

-Teräväsilmäinen henkilö, joka olisi vilkaissut kirjoihin ja

-kirjoitustarpeisiin sekä imupaperialustan päällä hajallaan oleviin

-käsikirjoitusarkkeihin, olisi nopeasti huomannut, että tässä oli taas,

-kysymyksessä vanha tarina kirjallisesta yrittelijästä, joka sai heti

-uransa alussa katkerasta kokemuksesta huomata, että kaikkien ammattien

-joukossa on kirjallinen epävakaisin.

-

-Silloin kuului ovelle puolittain epäröivä koputus, ja heti sen jälkeen

-astui sisään nainen -- sellainen nainen, joita nähdään noilla kaduilla

-joukottain -- pitkähkö, laihanpuoleinen nainen, ennen aikojaan

-vanhentunut, alituisesti kiusaantuneen ja huolestuneen näköinen, joka

-hetki aivan kuin onnettomuutta odottaen. Hänen kasvonsa olivat nyt

-peräti huolestuneen näköiset hänen vilkaistessaan asukkaaseensa, jonka

-kauniit kasvot punastuivat kovasti hämmennyksestä. Hän tiesi aivan

-hyvin, mitä tuo nainen tahtoi -- ja hän tiesi olevansa kykenemätön

-tyydyttämään hänen vaatimuksiaan.

-

-"Herra Lauriston", virkkoi nainen melkein kuiskaten, "koska luulette

-voivanne toimittaa minulle jonkin verran rahaa? Nyt on, nähkääs, jo

-kuusi viikkoa mennyt näin, ja minä olen niin ahtaalla siitä, kun on

-vuokranmaksukin ja korot --"

-

-Andrew Lauriston pudisti päätään -- ei kieltoa ilmaistakseen, vaan

-pelkästä neuvottomuudesta.

-

-"Rouva Flitwick", hän sanoi, "annan teille rahanne samalla hetkellä,

-jolloin vain saan rahaa käsiini! Kerroinhan teille äskettäin myyneeni

-kaksi kertomusta -- niin, pyysin saada niistä maksun heti, ja

-maksuosoitus voi olla täällä missä postissa tahansa. Ja minä odotan

-toistakin maksuosoitusta -- ihmeellistä, etteivät ne jo ole kumpikin

-saapuneet. Samalla hetkellä, jolloin ne saapuvat, järjestän meidän

-asiamme. Tarvitsen rahaa itsekin -- yhtä kipeästi kuin te!"

-

-"Sen tiedän, herra Lauriston", myönsi rouva Flitwick. "Enkä minä

-kiusaisi teitä, jollen olisi itse kovassa ahdingossa. Mutta

-talonomistaja on kimpussani -- hän tahtoo rahaa tänä iltana. Ja --

-suokaa anteeksi, että mainitsen siitä -- mutta miksi ette hanki

-käsiinne vähän puhdasta rahaa maksuosoituksia odottaessanne, herra

-Lauriston?"

-

-Lauriston vilkaisi emäntäänsä hämmästyneen ja kysyvän näköisenä.

-

-"Ja kuinka minä hankkisin sitä?" hän sanoi.

-

-"Teillä on oikein hyvä kultakello, herra Lauriston", vastasi rouva

-Flitwick. "Mikä panttilainaaja hyvänsä -- ja niitä on varmasti paljon

--- lainaa teille muutamia puntia sitä vastaan. Ehkä ette ole koskaan

-ennen joutunut käymään panttilainaajan luona? Ette? -- No niin, en

-minäkään ollut entiseen aikaan, mutta sitten minun täytyi, tahdoin tai

-en, kun aloin ottaa vuokralaisia huoneisiini, ja jos minulla olisi niin

-hyvä kello kuin teillä, en suinkaan rupeaisi olemaan rahattomana! Jos

-teille on rahaa tulossa, voitte varmasti saada tavaranne takaisin -- ja

-minä olisin kiitollinen vähästäkin, vaikkapa parista punnasta, herra

-Lauriston. Talonisäntä on kovana --"

-

-Lauriston kääntyi ja otti hattunsa.

-

-"Hyvä on, rouva Flitwick", hän virkkoi tyynesti, "minä koetan parhaani.

-En osannut ajatellakaan sitä keinoa ennen."

-

-Kun emäntä oli lähtenyt pois sulkien oven takanaan, Lauriston veti

-kellon taskustaan ja katseli sitä -- se oli vanhanaikuinen hyvä

-kultakello, joka oli kuulunut hänen isälleen. Epäilemättä joku

-panttilainaaja antaisi rahaa sitä vastaan. Mutta tähän asti ei hänen

-ollut tarvinnut koskaan ajatella panttilainaajia. Hän oli tullut

-Lontooseen melkein kaksi vuotta sitten aikoen ansaita kynällään nimen,

-mainetta ja omaisuuden. Hänellä oli tullessaan ollut jonkin verran

-rahoja. Ne olivat huvenneet tasaisesti, ja niitä oli ollut vaikeampi

-korvata uusilla kuin hän oli arvioinut. Ja siinä hän nyt lopuksi

-oli tuossa halvassa huoneessa pennittömänä, eikä hänen kahdesta

-hyväksytystä kertomuksestaan ollut tullut maksuosoitusta. Ei myöskään

-ollut saapunut lainaa, jota hänen oli ollut kovin vastoin tahtoaan

-pakko pyytää ainoalta mahdolliselta mieheltä -- eräältä vanhalta,

-Skotlannissa asuvalta koulutoverilta. Hän oli monta kertaa odottanut

-kuulevansa kirjeenkantajan koputuksen ja toivonut siten saavansa

-huojennusta neljäksi pitkäksi päiväksi -- eikä ainoaakaan kirjettä

-ollut tullut, ja hän oli aivan epätoivoissaan ja synkkämielinen. Mutta

--- olihan kello olemassa!

-

-Hän lähti pian ulos ja kohtasi kaasulampun heikosti valaisemilla

-portailla vuokralaistoverinsa -- nuoren juutalaisen, jonka hän tunsi

-Melchior Rubinsteinin nimellä ja joka asui aivan hänen huoneensa seinän

-takana. Hän oli hiljainen, säyseä pikku mies, jonka kanssa Lauriston

-toisinaan vaihtoi sanan pari -- ja se seikka, että hän käytti upeasti

-sormuksia sormessaan, suurta neulaa kaulanauhassaan ja painavia

-kellonvitjoja, jotka joko olivat oikeaa kultaa tai erittäin hyvästi

-jäljitellyt, sai Lauristonin ajattelemaan, että häneltä voisi saada

-jonkin neuvon. Hän pysähdytti Rubinsteinin ujon näköisenä ja kömpelösti

-punastuen.

-

-"Kuulkaahan", hän virkkoi, "minä -- asianlaita on niin, että minä olen

-nyt jonkin verran ahdingossa -- tilapäisesti, nähkääs -- ja haluaisin

-lainata jonkin verran rahaa kelloani vastaan. Voisitteko sanoa minulle,

-missä on kunnollinen panttilainaaja?"

-

-Melky -- jokainen talossa tunsi hänet tuolla nimellä hänen

-vaateliaamman varsinaisen nimensä asemesta -- väänsi kaasuliekin

-voimakkaammaksi ja ojensi sitten hoikan, pitkäsormisen kätensä.

-"Näyttäkäähän kelloa", hän sanoi lyhyesti hiljaisella ja sopottavalla

-äänellä. "Minä tunnen kellot jokseenkin, herra."

-

-Lauriston ojensi kellon hänelle ja katseli Melkyä uteliaasti tämän

-tarkastellessa sitä sisä- ja ulkopuolelta hyvin asiaa ymmärtävän

-ammattimiehen tavalla. Äkkiä Melky loi katseensa häneen. "Ettekö

-haluaisi myydä tätä kelloanne, herra Lauriston?" hän kysyi melkein

-mairitellen.

-

-"Annan teille kolme puntaa siitä käteisesti."

-

-"Kiitoksia -- mutta minä en möisi sitä mistään hinnasta", vastasi

-Lauriston.

-

-"Sanokaamme sitten neljää puntaa", ehdotti Melky itsepäisesti. "Kas

-niin, näin ystäväin kesken annan teille neljä ja kymmenen. Raha

-kouraan, huomatkaa!"

-

-"Ei", sanoi Lauriston. "Se kuului minun isälleni. Minä en halua myydä

--- tahdon vain lainata."

-

-Melky työnsi kellon jälleen sen omistajan käteen.

-

-"Menkää Praed-kadulle, herra", hän virkkoi aivan kuin käytännöllinen

-liikemies ainakin. "Siellä näette myymälän, jonka oven yläpuolella

-on nimi Daniel Multenius. Hän on minun sukulaiseni -- hän tekee mitä

-haluatte. Mainitkaa minun nimeni, olkaa hyvä. Hän kohtelee teitä

-rehellisesti. Ja jos haluatte myydä, niin älkää unohtako minua."

-

-Lauriston naurahti ja lähti alas portaita ja ulos rumaan iltailmaan.

-Oli vain muutaman askeleen matka Praed-kadulle, ja viiden minuutin

-kuluttua Melkystä erottuaan hän seisoi katselemassa Daniel Multeniuksen

-akkunaan. Hän muisti nyt usein nähneensä sen, vaikka ei ollutkaan

-huomannut sen yläpuolella olevaa kummallista nimeä. Akkunassa näkyi

-monenlaisia omituisia esineitä rautaristien takana timanteista ja

-helmistä vanhaan norsunluuhun ja kaikenlaiseen korukamaan asti.

-Harvinaisuuksien keräilijä olisi voinut pysähtyä tuon akkunan eteen

-puoleksi tunniksi -- mutta Lauriston vilkaisi siihen vain pikaisesti,

-ennenkuin riensi pimeää sivukäytävää myöten ovelle, jonka yläpuolella

-heikosti valaistussa nimikilvessä näkyi: panttitoimisto.

-

-Hän työnsi oven auki ja huomasi seisovansa muutamien pienten komeroiden

-edessä, joihin juuri sopi yksi henkilö. Ne olivat kaikki tyhjät tällä

-hetkellä. Hän meni sisälle yhteen ja, kun ei nähnyt ketään, koputti

-hiljaa myymäläpöytään. Hän odotti näkevänsä jonkin vanhan juutalaisen

-ilmestyvän -- mutta sen sijaan kuului kevyitä askelia jostakin myymälän

-loukosta, ja Lauriston huomasi seisovansa hämmästyneenä tuijottamassa

-nuorta ja erinomaisen kaunista tyttöä, jolla oli kädessään jonkinlainen

-koruompelu ja joka katseli häntä sen ylitse suurilla, mustilla

-silmillä. Hetkisen aikaa nämä molemmat tuijottivat toisiaan ääneti.

-

-"Kas niin", virkkoi tyttö vihdoin. "Mitä voin tehdä hyväksenne?"

-

-Lauriston sai takaisin puhekykynsä.

-

-"Niin -- onko herra Multenius sisällä?" hän kysyi. "Minä -- asianlaita

-on niin, että tahtoisin tavata häntä."

-

-"Herra Multenius on ulkona", vastasi tyttö. "Mutta minä olen täällä

-hänen sijaisenaan, jos kysymyksessä on liikeasia."

-

-Hän tarkasteli rauhallisesti Lauristonia ja huomasi tämän

-terveenväristen kasvojen voimakkaasti punastuvan.

-

-"Minä hoidan isoisän liikettä hänen ollessaan ulkona", jatkoi tyttö.

-"Haluatteko lainata rahaa?"

-

-Lauriston veti kellon taskustaan yhä punastellen ja ojensi sen tytölle.

-

-"Arvasitte oikein", hän vastasi. "Tahtoisin lainata rahaa tätä vastaan.

-Eräs tuttavani -- asuintoverini -- herra Melky Rubinstein -- sanoi

-minun voivan saada täältä lainan. Tämä on todella hyvä kello, niin kuin

-näette."

-

-Tyttö vilkaisi asiakkaaseensa, ja hänen katseensa ilmaisi, että hän oli

-nopeasti ja melkein leikillisesti tajunnut Lauristonin kokemattomuuden.

-Sitten hän otti kellon jokseenkin välinpitämättömästi.

-

-"Melky siis lähetti teidät tänne", hän sanoi hymyillen. "Vai niin!"

-Hän tarkasti kelloa ja naksautti kuoren auki. Sitten hän katsahti

-Lauristoniin. "Paljonko haluatte tätä vastaan?" hän kysyi.

-

-

-

-

-II

-

-ROUVA GOLDMARKIN RUOKALA

-

-

-Lauriston pisti kädet taskuihin ja katseli tyttöä aivan ymmällään.

-Tämä oli hyvin sievä, tumma olento, melkein yhtä pitkä kuin Lauriston

-itsekin, hoikkavartaloinen ja hyvin miellyttävä. Hänen silmissään

-ja suupielissään väikkyi selvästi leikillisyys ja hyväntuulisuus.

-Lauristonista alkoi äkkiä tuntua, että tyttö oli huvitettu hänen

-hämmingistään.

-

-"Kuinka paljon voitte lainata minulle?" hän kysyi. "Minkähän arvoinen

-se on?"

-

-"Ei, se ei ole asiallista!" sanoi tyttö, "vaan -- kuinka paljon

-haluatte lainata? Te ette taida olla tottunut panttaamaan esineitä?"

-

-"En", vastasi Lauriston. "Tämä en ensimmäinen kerta. Voitteko --

-voitteko lainata minulle muutamia puntia?"

-

-Tyttö otti kellon taas käteensä ja tutki sitä vielä kerran.

-

-"Lainaan teille sitä vastaan kolme puntaa ja viisitoista shillingiä",

-hän sanoi äkkiä liikemiehen äänensävyllä. "Sopiiko?"

-

-"Kiitoksia", vastasi Lauriston. "Se sopii mainiosti, olen hyvin

-kiitollinen. Luullakseni saan kellon takaisin milloin tahansa, vai

-kuinka?"

-

-"Milloin vain tuotte rahat ja maksatte koron", vastasi tyttö.

-"Kahdentoista kuukauden ja seitsemän päivän kuluttua." Hän otti kynän

-ja alkoi täyttää paperikuittia. "Onko teillä jokin kuparikolikko?" hän

-kysyi sitten.

-

-"Kuparirahaako!" virkkoi Lauriston. "Minkä vuoksi?"

-

-"Tästä paperikuitista", vastasi tyttö. Sitten hän vilkaisi pikaisesti

-nuorukaiseen ja loi katseensa yhtä nopeasti alas. "Ei sillä ole väliä",

-hän sanoi sitten. "Minä lyhennän sen lainasta. Nimi ja osoite, olkaa

-hyvä."

-

-Lauriston otti sitten paperikuitin ja sen pienen kasan kulta-, hopea-

-ja kuparirahoja, jonka tyttö antoi hänelle. Sitten hän empi vähäsen.

-

-"Pidättehän huolta tuosta kellosta", hän sanoi äkkiä. "Se kuului,

-nähkääs, isälleni ennen."

-

-Tyttö hymyili rauhoittavasti ja osoitti huoneen perällä olevaa raskasta

-rahakaappia.

-

-"Meillä on tuolla kaikenlaista perheperintötavaraa", huomautti tyttö.

-"Olkaa huoletta."

-

-Lauriston kiitti häntä, nosti hattuaan ja kääntyi pois vastahakoisesti.

-Hän olisi mielellään keksinyt jonkin verukkeen voidakseen jäädä

-kauemmaksi -- hän ei oikein tietänyt mistä syystä. Mutta hänen

-mieleensä ei juolahtanut minkäänlaista, ja niin hän lähti pois luoden

-vielä ovella katseen taakseen. Kaunis panttilainaajatar hymyili ja

-nyökkäsi päätään. Samassa oli Lauriston ulkona kadulla rahat taskussaan

-ja mielessään omituinen huojennuksen tunne, johon sekaantui myöskin

-hämmästystä. Sillä hän oli elänyt neljä edellistä päivää kahdella

-shillingillä -- ja tuossa aivan hänen lähellään oli kaiken aikaa ollut

-paikka, jossa voi lainata helposti ja hyvin miellyttävällä tavalla.

-

-Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli kiirehtiä asuntoonsa ja maksaa

-emännälleen. Hän oli tälle velkaa kuuden viikon vuokran, kymmenen

-shillingiä viikolta. Siihen menisi kolme puntaa hänen juuri

-saamistaan rahoista. Mutta hänelle jäisi sitten vieläkin neljätoista

-shillingiä elantoon -- ja varmasti nuo odotetut kirjeet saapuisivat

-lähipostissa. Hän oli pyytänyt kustantajaa, joka oli ottanut häneltä

-kaksi lyhyttä kertomusta, lähettämään hänelle maksuosoituksen niistä

-ja kokemattomuudessaan hän oli odottanut näkevänsä niiden saapuvan

-paluupostissa. Niinikään hän oli luopunut kokonaan ylpeydestään ja

-kirjoittanut pitkän kirjeen vanhalle koulutoverilleen John Purdielle

-kauas Skotlantiin, selittänyt nykyisen tilanteensa ja pyytänyt häntä

-entisten aikain vuoksi lainaamaan hänelle jonkin verran rahaa,

-kunnes hän saisi valmiiksi ja myydyksi erään novellin, josta hänen

-vakaumuksensa mukaan tulisi oikea pieni kultakaivos. Hän tiesi,

-että John Purdie oli nyt varakas, nuori mies -- isänsä seuraaja

-hyvässä liikkeessä. Lauriston oli vakuutettu siitä, että häneltä

-tulisi vastaus. Ja nyt hänellä oli rahaa siksi odotusajaksi, jonka

-kuluttua kirjeet saapuisivat -- ja kun on elänyt neljä päivää kahdella

-shillingillä, tuntuu neljätoista shillingiä oikealta omaisuudelta.

-Elämä oli tosiaankin saanut ruusunpunaisen hohteen viime puolen tunnin

-aikana -- ja kaikki johtui panttitoimistossa käynnistä.

-

-Lauriston kiirehti takaisin Praed-katua, mutta hänen askeleensa

-pysähtyivät äkkiä. Hän huomasi vaistomaisesti kiiruhtavansa

-vanhanaikuisen ruokalan ohitse, josta tuli ruokahalua kiihoittava

-valmisteilla olevan ruuan tuoksu. Silloin hän muisti, ettei ollut

-syönyt mitään kahteenkymmeneenneljään tuntiin. Emännältään hän ei

-saanut mitään: siitä lähtien, kun hän oli muuttanut asumaan hänen

-luokseen, hän oli itse hankkinut ruokansa käyden muualla syömässä.

-Viimeiseen ateriaan, jonka hän oli nauttinut edellisenä iltana, oli

-kuulunut lasillinen maitoa ja kuivunut joskin kookas pannukakku, ja nyt

-hänellä oli kerrassaan sudennälkä. Vain kovalla tahdonponnistuksella

-hän sai itsensä pakotetuksi kulkemaan ruokapaikan sivu. Päästyään

-sen oven ohitse, hän suorastaan juoksi ja sujahdutti kolme kultaista

-punnanrahaa rouva Flitwickin käteen.

-

-"Nämä selvittävät välimme tämän viikon loppuun asti, rouva Flitwick",

-hän virkkoi. "Pankaa kuitti minun huoneeseeni."

-

-"Olen teille hyvin kiitollinen, herra Lauriston", vastasi emäntä. "Ja

-olen oikein pahoillani siitä, että teillä on ollut siitä niin paljon

-vaivaa, mutta --"

-

-"Hyvä on, hyvä on -- ei yhtään vaivaa -- ei pienintäkään vaivaa",

-keskeytti Lauriston. "Uskokaa minua, se oli hyvin helppoa!"

-

-Hän lähti taas nopeasti ulos ja meni tuttuun ruokapaikkaan. Hän oli

-vain kahdenkymmenenyhden ikäinen, hauskan näköinen nuorukainen, joka

-oli aivan viime päiviin asti saanut tyydyttää tervettä ruokahaluaan.

-Nyt hänestä tuntui, että jollei hän saisi ruokaa ja juomia, jotakin

--- hän ei oikein tietänyt mitä -- tapahtuisi. Hän tiesi myöskin sen,

-että hänen äänensä oli hyvin heikko, kun hän mentyään ravintolaan ja

-vaivuttuaan istumaan erääseen pieneen komeroon, jollaisia huoneessa oli

-monta, pyysi tarjoilijattarelta ruokaa ja juomia, jota hän tosiaankin

-tarvitsi hyvin kipeästi. Ja hän oli syönyt lautasellisen kalaa ja kaksi

-keitettyä munaa sekä muutamia paksuja voileipiä ja juonut kokonaisen

-kannullisen teetä, ennen kuin kohotti katseensa tarkastellakseen

-ympäristöään. Mutta hän tunsi nyt olevansa tyydytetty, oikaisi selkänsä

-ja tarkasteli paikkaa, johon hän oli niin innokkaasti rientänyt. Ja

-samalla hän huomasi Melkyn.

-

-Melky oli ilmeisesti juuri tullut tähän pikku ruokalaan. Ja

-selvästikin hänellä ei ollut kiire saada ruokaa tai juomaa. Hän oli

-pysähtynyt aivan oven luona olevan pöydän luokse, jonka ääressä

-istui liikkeen omistaja rouva Goldmark, lihava, sievän näköinen

-nuori nainen, jonka tummat, välähtelevät silmät vuorotellen pitivät

-silmällä tarjoilijattaria, vuorotellen hymyilivät, asiakkaille

-heidän tullessaan pöydän ääreen maksamaan laskujaan. Melky, jolla

-oli keikaroivan näköinen hattu toisella korvalla ja urheilijan takin

-mallisessa palttoossaan kukka koristuksena, lasketteli selvästikin

-kohteliaisuuksia rouva Goldmarkille hänen pöytäänsä nojaten. Rouva

-Goldmark työnsi häntä leikillisesti loitommalle ja kutsui tarjoilijan,

-jolta tilasi herra Rubinsteinille maukasta paistia. Kääntyessään

-tyytyväisesti hymyillen poispäin emännästä Melky huomasi Lauristonin ja

-lähti verkalleen hänen pöytänsä luokse.

-

-"Saitteko pikku asianne järjestetyksi?" hän kysyi tuttavallisesti

-asettuen istumaan vastapäätä asuntotoveriaan ja kumartuen lähemmäksi

-häntä. "Tapasitteko vanhan herran myöntyväisenä?"

-

-"En nähnyt häntä" vastasi Lauriston. "Siellä oli eräs nuori nainen."

-

-"Serkkuni Zillah", virkkoi Melky. "Hän on kerrassaan nokkela tyttö,

-herra -- hän on ukolle aivan rahakasan arvoinen -- ymmärtää liikeasiat

-yhtä hyvin kuin vanhuskin. Ehkä ette uskoisikaan, hyvä herra", hän

-jatkoi pehmeällä, sopottelevalla äänellään, "mutta se tyttö on saanut

-oikein yliopistosivistyksen -- se on totinen tosi. Daniel-vanhus otti

-hänet luokseen, kun hän oli aivan pienenä jäänyt orvoksi isästään ja

-äidistään, ja antoi hänelle -- niin, sellaisen kasvatuksen, jollaisen

-olisin tahtonut mielelläni itse saada! Hän on kerrassaan hieno nainen

--- tuo Zillah -- mutta pysyy kiintyneenä vanhaan myymälään -- eikä vain

-puolittain!"

-

-"Hän tuntuu olevan hyvin perillä liikeasioista", huomautti Lauriston

-sydämessään tyytyväisenä siitä, että oli nyt saanut tietää tuon kauniin

-panttilainaajattaren nimen. "Hän selvitti asiani pian."

-

-"Se on veressä", virkkoi Melky lyhytsanaisesti. "Me puuhailemme kaikki

-tavalla tai toisella tuontapaisissa asioissa. No niin, meidän kesken,

-herra, mitä hän lainasi teille tuota kapinettanne vastaan?"

-

-"Kolme puntaa ja viisitoista shillingiä", vastasi Lauriston.

-

-"Niille paikoin sen arvioinkin", huomautti Melky päätään nyökäyttäen.

-Hän kumartui vähän lähemmäksi. "Ette suinkaan tahdo myydä

-panttikuittianne?" hän kysyi. "Annan teille pari puntaa siitä, jos

-suostutte ehdotukseeni."

-

-"Näytätte kovin innokkaasti haluavan päästä kelloni omistajaksi", sanoi

-Lauriston nauraen. "Ei, minä en suinkaan tahdo myydä panttikuittiani.

-En millään, hinnalla haluaisi erota tuosta kellosta."

-

-"No niin, jollei, niin ei", sanoi Melky. "Ja mitä tulee siihen,

-että haluan ostaa -- niin se on ammattini. Minulla ei ole mitään

-säännöllistä liikettä -- minä ostan ja myyn mitä vain sattuu olemaan

-tarjolla kulta- tai hopea-alalla. Ja koska te ette halua millään

-hinnalla luopua tuosta taskukellosta, niin sanon teille minkä arvoinen

-se on, niin vanha kuin se lieneekin. Viidentoista punnan!"

-

-"Sehän on hyvä tietää kaiken varalta", sanoi Lauriston. "Minulla on

-siis aina jotakin mukanani, kun minulla on se taskussani. Te olisitte

-siis hyötynyt aika lailla, jos olisin myynyt sen teille?"

-

-"Maailmahan olisi peräti kehno, jollei siinä saisi laisinkaan hyötyä,

-vai mitä, herra?" myönsi Melky tyynesti. "Meillähän on kaikilla

-tarkoitus hyötyä. Kuulkaahan -- näin meidän kesken -- tehän olette

-kirjallinen henkilö, eikö niin? Kirjoittelette vähän, vai kuinka?

-Tahdotteko ansaita viitosen -- mukavalla tavalla?"

-

-"Se olisi hyvin hauskaa", vastasi Lauriston.

-

-"Minulla on ystävä", jatkoi Melky, "jalokivien tukkukauppias

-Shoreditch-tien varrella, ja hän haluaa julkaista luettelon. Hänellä

-ei ole laisinkaan kirjallisia lahjoja, nähkääs. Hän suorittaisi

-viitosen -- käteisesti -- jos joku kirjaileva henkilö vain pikkuisen

-tasoittelisi sitä hänelle jotenkin. Hyväinen aika! Eihän siinä olisi

-teille työtä muuta kuin yhdeksi päiväksi! Mitä arvelette siitä?"

-

-"En minä suinkaan vastusta viiden punnan ansaitsemista tuolla tavalla",

-vastasi Lauriston.

-

-"Hyvä on", virkkoi Melky. "Siinä tapauksessa vien teidät jonakin

-päivänä ensi viikolla hänen luokseen -- hän on siihen asti matkalla.

-Ja te maksatte minulle kymmenen prosentin koron tuosta pikku puuhasta,

-eikö niin, herra? Liikeasiathan ovat liikeasioita."

-

-"Aivan niin", myönsi Lauriston. "Kauppahan se on."

-

-Melky nyökkäsi ja kävi käsiksi paistiinsa, ja Lauriston lähti pois.

-Pöydän ääressä istuva lihava nainen hymyili hänelle ojentaessaan

-hänelle rahaa takaisin.

-

-"Toivottavasti tulette taas toisen kerran, sir", hän virkkoi.

-

-Lauriston meni takaisin huoneeseensa tuntien, että maailma oli

-muuttunut. Hän oli maksanut velkansa emännälle, hänellä oli hopea- ja

-kuparirahoja taskussaan ja mahdollisuus ansaita viisi puntaa tulevalla

-viikolla - sitä paitsi hän odotti joka postissa maksuosoitusta kahdesta

-kertomuksestaan. Ja jos John Purdie antaisi hänelle pyydetyn lainan,

-voisi hän käyttää kokonaisen kuukauden lopettaakseen novellinsa --

-ja sitten ehkä tulisi hänen osakseen mainetta ja rikkautta. Ruma

-marraskuun ilta haihtui olemattomiin ja sijalle tuli toivehikkaita

-haaveita.

-

-Mutta viikon lopulla Lauristonin toiveet alkoivat laskea nollaan

-asti. Ei yhtäkään kirjettä ollut saapunut -- ei John Purdielta

-eikä kustantajalta. Sunnuntaiaamuna hänellä oli jäljellä viimeinen

-puolikruununen. Sinä päivänä hän käytti rahojaan hyvin varovasti, mutta

-maksettuaan yksinkertaisen päivällisensä eräässä halvassa kahvilassa

-hän ei omistanut enempää kuin yhden shillingin. Hän lähti sinä

-iltapäivänä kävelemään Kensingtonin puutarhaan tuumiskellen itsekseen,

-mitä olisi paras tehdä. Hänen seisoessaan siinä keinotekoisen lammikon

-rannalla katselemassa vesilintujen puuhia tervehti joku häntä, ja hän

-huomasi kääntyessään panttitoimiston sievän tytön seisovan vieressään

-ja hymyilevän hänelle ujosti.

-

-

-

-

-III

-

-KUOLLUT MIES

-

-

-Lauriston ajatteli Zillahia samalla hetkellä, jolloin tämä puhutteli

-häntä: tytön tummat silmät ja ystävällinen jäähyväishymyily

-panttitoimistossa olivat ilmestyneet hänen mieleensä aivan kuin

-huojentamaan hänen välittömän tulevaisuutensa herättämiä mietteitä.

-Ja nyt hän, nähdessään Zillahin ilmi elävänä niin lähellä, vieläpä

-selvästi ystävällisellä mielelläkin, punastui aivan kuin tyttö,

-sillä hän oli vielä siinä iässä, jolloin ujous kuuluu ehdottomasti

-luonteeseen. Zillahkin punastui -- mutta hän sai hillityksi itsensä

-paremmin kuin Lauriston.

-

-"Olen puhunut teistä serkkuni Melkyn kanssa", hän virkkoi nopeasti.

-"Tai paremminkin, hän on puhunut teistä minulle. Hän sanoo aikovansa

-esittää teidät eräälle miehelle, joka haluaa saada luettelonsa

-painetuksi -- viiden punnan palkkiota vastaan. Älkää tehkö sitä niin

-vähästä! Minä tunnen tuon miehen -- vaatikaa häneltä kymmenen!"

-

-Lauriston käveli hänen kanssaan käytävää myöten.

-

-"Mutta enhän minä voi nyt menetellä niin", hän sanoi heti. "Minä olen,

-nähkääs, luvannut tehdä sen viidellä."

-

-Zillah vilkaisi häneen nopeasti.

-

-"Älkää olko tyhmä", hän virkkoi. "Jos joku Melkyn tapainen tarjoaa

-teille viisi puntaa jostakin, niin pyytäkää häneltä kaksin verroin. He

-antavat sen. Ette taida ymmärtää raha-asioista paljon?"

-

-Lauriston naurahti ja rohkaistuen vähän nyökäytti päätään.

-

-"En paljon", hän myönsi, "muuten ei minun olisikaan tarvinnut

-hiljattain turvautua tuohon pikku kauppaan, jonka tiedätte".

-

-"Niin, siihenkö?" virkkoi tyttö välinpitämättömästi. "Sehän ei merkitse

-mitään. Hämmästyisitte, jos saisitte tietää millaisia ihmisiä meidän

-luonamme juoksee silloin tällöin -- voisinpa kertoa teille muutamia

-salaisuuksia! Mutta -- arvasin joka tapauksessa, ettette oikein ymmärrä

-raha-asioita. Kirjailevat ihmiset harvoin ymmärtävät."

-

-"Te luullakseni ymmärrätte?" huomautti Lauriston.

-

-"Olen koko ikäni ollut niiden kanssa tekemisissä enemmän tai vähemmän",

-sanoi Zillah. "Muu olisi ollut mahdotonta siinä ympäristössä, jossa

-elin. Ettehän pidä minua uteliaana, jos kysyn teiltä erästä seikkaa?

-Olitteko ahtaalla silloin eräänä iltana tuhossanne toimistoomme?"

-

-"Ahtaalla on mieto sana", vastasi Lauriston ujostelematta. "Minulla ei

-ollut penniäkään!"

-

-"Paitsi kultakello, joka oli kahden- tai viidentoista punnan arvoinen",

-huomautti Zillah kuivasti. "Ja kuinka kauan olivat asianne olleet

-tuolla kannalla?"

-

-"Pari kolme päivää -- ehkä enemmän tai vähemmän", vastasi Lauriston.

-"Minä olen, nähkääs, odottanut rahaa kauemmin kuin viikon päivät --

-niin oli asia."

-

-"Onko sitä tullut?" kysyi tyttö.

-

-"Ei ole", vastasi Lauriston selvästi punastuen. "Niin on laita."

-

-"Tuleeko sitä pian?" kysyi Zillah.

-

-"Niin toivon totisesti!" huudahti Lauriston. "Minä joudun taas lujille,

-jollen saa rahaa."

-

-"Ja silloin tarjoudutte tekemään viidellä punnalla sellaisen työn,

-josta voisitte helposti saada kymmenen!" virkkoi tyttö melkein

-moittien. "Sallikaa minun antaa teille yksi neuvo -- älkää koskaan

-hyväksykö ensimmäistä tarjousta. Vaatikaa ehdottomasti jonkin verran

-enemmän -- etenkin serkkuni Melkyn tapaiselta mieheltä."

-

-"Onko Melky sitten kova pitämään puoliaan?" kysyi Lauriston.

-

-"Melky on juutalaisnuorukainen", vastasi Zillah tyynesti. "Minä en ole

--- muuta kuin puolittain. Olen sekarotua. Äitini oli juutalainen, isäni

-ei. Niin, jos tarvitsette rahaa tullaksenne toimeen toistaiseksi ja jos

-teillä on useampia kultakelloja, niin tiedätte, minne voitte tulla.

-Älkää kulkeko koskaan tyhjin taskuin Lontoossa, jos teillä on jonkin

-verran pantattavaa. Te ette varmaankaan ole lontoolainen?"

-

-"Olen Skotlannista", vastasi Lauriston.

-

-"Minä suorastaan arvasinkin sen teidän murteestanne", myönsi Zillah.

-"Ja koetatte hankkia toimeentulonne kirjoittelemalla! Niin, te

-tarvitsette rohkeutta -- ja rahaa. Onko teillä ollut menestystä?"

-

-"Olen myynyt kaksi kertomusta", vastasi Lauriston, josta tuntui nyt

-jo aivan kuin olisi tyttö ollut vanha tuttava. "Niistä saan yhteensä

-kaksikymmentä puntaa sen taksan mukaan, jota aikakauslehdet käyttävät,

-ja minä olen pyytänyt maksuosoitusta, jota nyt odotan. Sen pitäisi

-tulla minä päivänä tahansa."

-

-"Vai niin, minä kyllä tunnen tuon pelin!" virkkoi Zillah. "Minulla

-on kaksi tyttöystävää, jotka kirjoittelevat. Tiedän kuinka he saavat

-odottaa julkaisemista tai seuraavaa maksupäivää. Mikä vahinko, etteivät

-jotkut teistä kirjailijoista harjoita jotakin muuta ammattia, josta

-olisi hyvät tulot! Sitten voisitte huviksenne kirjaillakin olematta

-riippuvainen siitä työstä taloudellisesti. Ettekö te ole sitä

-ajatellut?"

-

-"Usein", vastasi Lauriston. "Mutta se ei kävisi päinsä -- ainakaan

-minun suhteeni. Olen tehnyt vaalini. Pysyn kynäni ääressä ja uin

-pinnalla tai uppoan sen kera. Ja minä en aio upota!"

-

-"Noin pitää tosiaankin puhua!" sanoi tyttö. "Mutta koettakaa pysyä

-rahoissa, jos suinkin voitte. Älkää kulkeko rahattomana kolmea päivää,

-jos teillä on jotakin, jolla saatte rahaa irti. Näette, kuinka

-käytännöllinen minä olen! Mutta niin on oltava tässä maailmassa.

-Sanotteko minulle erään asian?"

-

-"Niin ihmeellisesti ovat asiat tosiaankin", vastasi Lauriston

-katsoen häntä tarkoin ja saaden punan kohoamaan hänen poskilleen,

-"että minä olin jo jokseenkin joutumassa niin pitkälle -- että olin

-kertomaisillani teille jotakin. No niin, mitä haluatte tietää?"

-

-"Paljonko rahaa teillä on jäljellä?" kysyi tyttö hiljaa.

-

-"Täsmälleen shillingi ja pari kuparikolikkoa", vastasi Lauriston.

-

-"Ja jollette saa tuota maksumääräystä?" kysyi Zillah.

-

-"Ehkä minä tulen sitten taas käymään Praed-kadulle", sanoi Lauriston

-nauraen. "Minulla on vielä vähän jäljellä niin sanottua omaisuutta."

-

-Tyttö nyökkäsi päätään ja kääntyi sivukäytävälle, joka johti puutarhan

-poikki.

-

-"Hyvä on", hän virkkoi. "Älkää pitäkö minua uteliaana, mutta minusta

-on ikävä ajatella, että teidän kaltaisenne ihmiset ovat ahdingossa. En

-ole niin kokonaan vajonnut liikeasioihin. Puhukaamme jostakin muusta --

-kertokaa minulle, mistä kirjoitatte."

-

-Lauriston kulutti lopun tätä iltaa Zillahin seurassa kävellen

-Kensingtonin puutarhassa. Hän oli viettänyt hyvin yksinäistä elämää

-aina siitä lähtien, kun oli tullut Lontooseen, ja hänelle oli aivan

-uusi ja mieluisa kokemus saada seurustella sivistyneen ihmisen kanssa.

-Kun he lopulta erosivat, tunsi Lauriston mielensä hyvin iloiseksi. Mitä

-Zillahiin tulee, meni hän kotiin mietteisiinsä vaipuneena ymmärtäen jo

-olevansa aika lailla rakastunut tuohon hauskan näköiseen nuorukaiseen,

-joka oli niin omituisella tavalla joutunut hänen elämäänsä. Praed-kadun

-nurkassa hän törmäsi Melky Rubinsteinia vastaan, tarttui hänen

-napinreikäänsä ja puheli kymmenisen minuuttia vakavasti hänen kanssaan.

-Melky, jolla oli puolestaan täysi syy pysytellä serkkunsa suosiossa,

-kuunteli nöyrästi kaikkea, mitä hän sanoi, ja erosi sitten hänestä

-luvaten ehdottomasti totella hänen määräyksiään.

-

--- Zillah ei ole varsin vähääkään pihkaantunut tuohon miekkoseen!

--- tuumi Melky kävellessään. -- Eikö ole tosiaankin omituista, että

-tyttö, joka joutuu saamaan aikamoisen perinnön, rakastuu suin päin

-punatukkaiseen nuorukaiseen, jolla ei ole pennin pyöreää! Mitään

-muuta ei hänellä ole kuin hyvä ulkomuoto ja aivot. Ja aivot ovat vain

-sittenkin aivot!

-

-Sinä iltana Lauristonin istuessa kirjoittamassa pienessä ja

-viheliäisessä huoneessaan ovelle kuului koputus ja sisään pujahti

-Melky, joka painoi sormensa suuren nenänsä syrjää vastaan

-tuttavallisuuden merkiksi.

-

-"Toivoakseni en häiritse teitä", virkkoi Melky. "Kuulkaahan, herra,

-olen miettinyt tuota luettelojuttua. Kun nyt olen ruvennut tarkemmin

-sitä ajattelemaan, luulen ystäväni suostuvan kymmeneen puntaan.

-Sanokaamme siis kymmenen puntaa, eikö niin? Ja minä vien teidät hänen

-luokseen ensi perjantaina. Ja sitten vielä, herra, jos punnan tai parin

-luotto olisi teille joksikin avuksi -- niin mainitkaa vain sanakin

-siitä."

-

-Tämän ystävällisen ehdotuksen tehtyään Melky pisti kätensä takataskuun

-ja veti sieltä esiin muutamia kultarahoja, joita tarjosi Lauristonille.

-

-"Ottakaa nyt parin kolmen punnan laina, herra", hän sanoi suostutellen.

-"Annan ne hyvin mielelläni, ja toivoakseni ne ovat tervetulleita."

-

-Mutta Lauriston pudisti päätään; hän oli jo tehnyt oman suunnitelman

-siltä varalta, ettei odotettu maksuosoitus saapuisi seuraavana aamuna.

-

-"En suostu tarjoukseenne, kiitoksia vain", hän virkkoi. "Olette

-tavattoman ystävällinen tehdessänne sen, mutta minä voin tosiaankin

-selviytyä aivan hyvin ominkin neuvoin. Ensi perjantaina siis tulen

-kanssanne. Olen hyvin kiitollinen teille."

-

-Melky sujahdutti rahat takaisin taskuunsa täysin tietoisena siitä, että

-on suorittanut oman osansa. "Aivan kuten haluatte, herra", hän sanoi.

-"Mutta mielelläni tarjosin teille, herra, uskokaa se. Ensi perjantaina

-siis -- ja voitte luottaa siihen, että siitä puuhasta maksetaan

-käteisellä."

-

-Mutta maanantai-aamuna ei saapunut kumpikaan Lauristonin odottamista

-kirjeistä. Hän ei ollut kuitenkaan puhunut turhia sanoessaan

-Zillahille, että hänellä oli turvanaan vielä jonkin verran omaisuutta

--- kun hän nyt tiesi kuinka voi helposti saada käteistä rahaa.

-Hänellä oli arkussaan jonkin verran pantattavaa omaisuutta, ja kun

-rahakirjeitä ei saapunut, päätti hän turvautua panttaamiskeinoon.

-Syvällä arkun nurkassa hänellä oli kaksi arvokasta sormusta -- siinä

-olikin kaikki, mitä hän oli perinyt äidiltään lukuun ottamatta

-kahtasataa puntaa, joiden turvin hän oli uskaltautunut Lontooseen

-ja elänyt tähän asti. Hän kaivoi sormukset esille maanantai-iltapäivänä

-päättäen viedä ne Daniel Multeniukselle ja saada niiden avulla

-tarpeelliset varat ainakin kuukauden, parin elantoon. Hänellä oli

-hyvin vähän aavistusta sellaisten esineitten todellisesta arvosta

-ja niinikään oli hänellä omat syynsä olla näyttämättä sormuksia

-Melky Rubinsteinille. Hänen aikomuksensa oli odottaa iltaan asti,

-jolloin hän lähtisi panttitoimistoon suunnilleen samaan aikaan kuin

-edelliselläkin kerralla, jolloin toivottavasti tapaisi Zillahin

-taas liikkeenhoitajana. Heidän edellisenä iltapäivänä sattuneen

-kohtaamisensa ja puhelunsa jälkeen hänestä tuntui, että tyttö

-selvittäisi liikeasiat hänen kanssaan myötätuntoisella tavalla, ja että

-jos hän voisi saada kaksikymmentä puntaa sormuksillaan, hän olisi vapaa

-kaikista rahahuolista monta viikkoa eteenpäin.

-

-Kello oli puoli kuusi sinä maanantai-iltana, kun Lauriston kääntyi

-toisen kerran elämässään astumaan pitkin kapeaa kujaa, joka johti

-panttitoimiston ovelle. Hän oli jo tarkoin katsellut kadulta akkunan

-takaa toivoen näkevänsä ZilIahin myymälän etuhuoneessa. Mutta Zillahia

-ei näkynyt, etuhuone oli tyhjä. Ei edes silloinkaan Zillah ilmestynyt

-hänen eteensä, kun hän astui pieneen koppi-osastoon. Kaikkialla

-vallitsi omituinen äänettömyys, jota häiritsi vain kellon hiljainen ja

-säännöllinen tikitys. Tuo tikitys alkoi hänestä tuntua ahdistavalta

-niiden parin minuutin aikana, joina hän odotti kuulevansa jonkun

-astuvan esiin. Vihdoin hän koputti myymäläpöytään, ensin hiljaa, sitten

-itsepintaisemmin. Mutta kukaan ei tullut. Kello, jota hän ei voinut

-nähdä, tikitti yhä.

-

-Lauriston kumartui lopulta myymäläpöydän ylitse ja kurkotti kaulaansa,

-nähdäkseen sisään myymälän takana olevan pikku huoneen avoimesta

-ovesta. Seuraavassa tuokiossa hän ajattelematta hetken hätää pitemmälle

-hypähti seinäkaiteen ylitse ja riensi perähuoneeseen. Siellä makasi

-lattialla pitkänään, pää takan edessä olevalla matolla, kädet velttoina

-ja hervottomina sivulla vanhus, harmaapartainen ja kunnianarvoisa

--- epäilemättä Daniel Multenius itse. Hän makasi hyvin hiljaa,

-aivan kuvapatsaan näköisenä, ja Lauriston tunsi kumartuessaan hänen

-ylitseen ja laskiessaan vapisevan kätensä hänen korkealle, valkoiselle

-otsalleen, että hän oli kuollut.

-

-Hän suoristautui sitten ainoana ajatuksenaan avunhakeminen. Koko paikka

-oli niin äänetön, että hän tiesi olevansa siellä kahden kesken vainajan

-kanssa. Vaistonsa ohjaamana hän lähti juoksemaan myymälän etuhuoneen

-kautta katuovelle ja syöksyi juuri sisään tulevan miehen syliin.

-

-

-

-

-IV

-

-PLATINANAPPI

-

-

-Vastatullut, vanhahko, tukeva mies, joka yksinkertaisista vaatteistaan

-huolimatta näytti aivan kuin jonkinlaiselta virkamieheltä kädessään

-olevien asiapaperien vuoksi, joita hän katseli sisään tullessaan,

-hätkähti ja huudahti, kun Lauriston kiireissään syöksyi häntä vastaan.

-

-"Hohoi!" hän sanoi. "Mikä nyt on? Näytätte olevan kovasti kiireissänne,

-nuori mies!"

-

-Lauriston, joka oli kovasti hengästyksissään kiihtymyksestä, kääntyi ja

-osoitti pikku huoneen avonaista ovea.

-

-"Tuolla makaa vanha mies kuolleena!" hän kuiskasi. "Harmaapartainen

-vanhus -- onkohan hän panttilainaaja -- herra Multenius?"

-

-Vastatullut tuijotti hämmästyneenä, kurkotti kaulaansa nähdäkseen

-siihen suuntaan, johon Lauristonin vapiseva sormi osoitti, ja astui

-sitten lähemmäksi. Mutta äkkiä hän pysähtyi, viittasi Lauristonia

-menemään edellä ja sulki ulko-oven, ennenkuin meni perähuoneeseen hänen

-jäljessään.

-

-"Vai niin, missä siis?" hän kysyi. "Kuollutko, sanotte?" Hän seurasi

-Lauristonia, huudahti kuuluvasti nähdessään maassa makaavan olennon,

-kumartui sitten alas ja laski kätensä hänen otsalleen. "Olitte

-oikeassa, nuori mies, hän on kuollut", hän virkkoi matalalla äänellä.

-"Hän on jo ollutkin kuolleena muutamia minuutteja. Mutta missä tyttö

-on, hänen tyttärensä tytär? Oletteko nähnyt ketään?"

-

-"En yhtäkään sielua", vastasi Lauriston. "Siitä lähtien kun tulin, on

-koko paikka ollut yhtä äänetön kuin se on nyt!"

-

-Mies tuijotti häneen jonkin hetken aivan sanattomana. Sitten hän juuri

-kuin tuntien huoneuston joka sopen meni sisemmälle ovelle, työnsi sen

-auki ja paljasti siten näkyviin portaat.

-

-"Haloo!" hän huusi kovalla äänellä. "Haloo! Neiti Wildrose! Oletteko

-siellä?"

-

-Nyt Lauriston kuuli ensimmäisen kerran Zillahin sukunimen. Tuon

-järkyttävän havainnonkin rinnalla se tuntui hänestä kovin runolliselta.

-Mutta hänellä ei ollut aikaa ruveta ajattelemaan sitä -- mies palasi

-asuinhuoneeseen.

-

-"Hänen täytyy olla ulkona", virkkoi tämä. "Sanotteko tavanneenne

-Multeniuksen näin?"

-

-"Kyllä -- tuossa näin hänet", vastasi Lauriston. "Aivan äsken."

-

-"Ja mitä te täällä teitte?" kysyi mies. "Kuka te olette?"

-

-Lauriston luuli huomaavansa epäluuloisen sävyn näissä kysymyksissä, ja

-hän suoristautui punastuen.

-

-"Nimeni on Andrew Lauriston", hän vastasi. "Asun aivan lähellä. Tulin

-tänne asioissa. Entä kuka te olette?"

-

-"No, jos siitä on kysymys, nuorukainen", vastasi mies, "olen etsivän

-osaston kersantti Ayscough -- hyvinkin tunnettu näillä seuduin! Tulin

-tapaamaan vanhaa herraa näiden papereiden vuoksi. Mitä asiaa teillä

-sitten oli?"

-

-Hän katseli Lauristonia hyvin tutkivasti, ja Lauriston, joka äkkiä

-tajusi epäedullisen asemansa, päätti puhua hänelle avoimesti.

-

-"No, jos ehdottomasti haluatte tietää sen", hän virkkoi, "tulin

-lainaamaan rahaa näitä sormuksia vastaan".

-

-Ja hän avasi vasemman kätensä ja näytti salapoliisille ne kaksi

-sormusta, jotka oli ottanut arkustaan tuskin puolituntia sitten.

-

-"Teidän omaisuuttanne?" kysyi Ayscough.

-

-"Tietysti ne ovat minun!" huudahti Lauriston. "Kenen muun ne olisivat?"

-

-Ayscoughin katse siirtyi sormuksista pöydälle, joka oli melkein

-keskellä huonetta. Lauristoninkin katse kääntyi sinne päin.

-

-Kaksi seikkaa osui paikalla hänen silmiinsä. Pöydällä oli pieni

-tarjotin täynnä sormuksia, jokseenkin samanlaisia laadultaan ja

-ulkomuodoltaan kuin ne, jotka hänellä oli kädessään: vanhanaikuisia

-sormuksia. Uunin yläpuolella olevien kaasulamppujen valo osui noiden

-sormuksien timantteihin ja sytytti aivan kuin pieniä tuliliekkejä.

-Siellä täällä hän näki helmien välkkyvän. Mutta pöydällä oli toinenkin

-esine. Juuri tuon sormustarjottimen vieressä oli kirja, kauniisti

-sidottu nelitaitteinen teos, jonka selustassa ja reunoissa oli paljon

-hienoja kultakuvioita ja jonka raskaita nahkakansia liittivät toisiinsa

-kullatut soljet. Näytti siltä kuin joku olisi äsken heittänyt kirjan

-huolimattomasti pöydälle.

-

-Mutta Ayscough kiinnitti tuskin ollenkaan huomiota kirjaan; hänen

-silmänsä olivat luodut tarjottimella oleviin sormuksiin, ja sitten hän

-vilkaisi Lauristonin sormuksiin.

-

-"Hm", hän virkkoi sitten. "Omituista, että teillä on juuri samanlaiset

-sormukset kuin nuo tuolla, nuori mies. Eikö olekin?"

-

-"Mitä tarkoitatte?" kysyi Lauriston kovasti punastuen, "Ettehän vain

-luule --"

-

-"En luule mitään -- nyt vielä", vastasi salapoliisi tyynesti. "Mutta

-teidän on jäätävä tänne minun kanssani, kunnes saan selville enemmän.

-Tulkaa ovelle -- meidän on saatava tänne apua."

-

-Lauriston huomasi, ettei ollut muuta keinoa kuin totella, ja hän

-seurasi Ayscoughia katuovelle. Salapoliisi avasi sen, katseli ulos ja

-odotettuaan joitakin minuutteja viittasi luokseen poliisin, joka sattui

-kulkemaan ohitse. Kun Ayscough oli kuiskannut hänelle pari sanaa, lähti

-poliisi pois, ja Ayscough viittasi Lauristonia palaamaan myymälään.

-

-"No niin", virkkoi salapoliisi, "joku meidän miehistä ja lääkäri

-tulevat muutamien minuuttien kuluttua. Kertokaapa minulle nyt tarinanne

-meidän odotellessamme heidän tuloaan. Olette rehellisen näköinen

-nuorukainen, mutta täytyyhän teidän myöntää, että näyttää jokseenkin

-kummalliselta, kun tapasin teidät juoksemassa ulos tästä myymälästä

-vanhan Multeniuksen maatessa kuolleena perähuoneessa, etenkin kun

-teillä on kädessänne kaksi sormusta, jotka kovasti muistuttavat hänen

-hallussaan olevia sormuksia! Kertokaapa nyt minulle, kuinka kaikki

-tapahtui."

-

-Lauristen kertoi hänelle suoran totuuden kellon panttaamisesta tähän

-käyntiin asti. Ayscough katseli häntä tarkoin ja nyökkäsi sitten

-päätään.

-

-"Tuo tuntuu luotettavalta kertomukselta, herra Lauriston", hän sanoi.

-"Minulla on suuri halu uskoa teidän joka sananne. Mutta minun on

-selostettava ne ja kaikki muut asianhaarat, ja teidän täytyy todistaa,

-että nuo sormukset kuuluivat äidillenne, ja kaikki muu, ja niinikään

-on teidän jäätävä tänne, kunnes tohtori ja joku poliisimies tulevat.

-Kuinkas kummallista, että vanhus sattui olemaan yksin! Missähän hänen

-tyttärensä tytär on?"

-

-Mutta juuri hilloin aukeni katuovi, ja Zillah tuli sisään suuri kimppu

-kukkia toisessa kainalossa ja muutamia pieniä paketteja toisessa.

-Nähdessään nuo kaksi miestä hän säpsähti. Lauristonin huomatessaan hän

-punastui, mutta kalpeni taas nähdessään Ayscoughin ilmeisesti pitävän

-nuorukaista silmällä.

-

-"Herra Ayscough!" hän huudahti. "Mikä nyt on -- onko jotakin hullusti?

-Mitä te teette täällä?" hän jatkoi nopeasti kääntyen Lauristoniin.

-"Täällä myymälän perällä! Mitä on tapahtunut? Sanokaa minulle,

-jompikumpi!"

-

-Salapoliisi pysytteli Lauristonin kanssa tahallaan Zillahin ja myymälän

-perällä olevan avonaisen oven välillä. Hän kumarsi ystävällisesti

-Zillahille.

-

-"Kas niin, hyvä neiti", hän virkkoi.

-

-"Älkää pelästykö -- isoisännehän oli jo hyvinkin vanha mies, emmekä me

-voi toivoa vanhusten elävän ikuisesti. Ottakaa siis asia rauhallisesti!"

-

-Tyttö kääntyi ja laski kukkansa ja käärönsä pöydälle. Lauriston, joka

-tarkasteli häntä levottomana, huomasi hänen koettavan karaista itseään.

-

-"Tarkoitatteko siis, että hän on kuollut?" hän kysyi. "Minä olen

-rauhallinen -- näettehän, että olen rauhallinen. Kertokaa minulle mitä

-on tapahtunut, kertokaa te minulle", hän lisäsi katsoen Lauristoniin.

-"Kertokaa minulle nyt heti!"

-

-"Minä tulin sisään enkä nähnyt täällä ketään ja silloin vilkaisin

-sisään tuon perähuoneen ovesta", vastasi Lauriston, "ja näin isoisänne

-makaavan lattialla. Silloin hypähdin myymäläpöydän ylitse ja menin

-hänen luokseen."

-

-Zillah astui lähemmäksi ikäänkuin mennäkseen perähuoneeseen. Mutta

-salapoliisi pysähdytti hänet katsellen hänestä Lauristoniin.

-

-"Te tunnette tämän nuoren miehen, neiti Wildrose?" hän kysyi. "Olette

-siis tavannut hänet ennen?"

-

-"Olen", vastasi Zillah varmasti. "Hän on herra Lauriston. Olkaa hyvä

-ja antakaa minun mennä sisään. Eikö mitään voi tehdä?"

-

-Mutta Ayscough vain pudisti päätänsä. Ei voinut tehdä mitään muuta kuin

-odottaa tohtorin tuloa. He menivät tytön perässä vierashuoneeseen ja

-seisoivat hänen vieressään hänen kumartuessaan vainajan puoleen. Hän ei

-ilmaissut millään lailla suruaan, ja kun Ayscough sitten ehdotti, että

-hän menisi yläkertaan; kunnes tohtori tulisi, hän lähti rauhallisesti

-pois.

-

-"Eikö meidän olisi paras nostaa hänet sohvalle?" kysyi Lauriston.

-

-"Ei ennenkuin poliisi ja lääkäri ovat nähneet hänet", vastasi Ayscough

-pudistaen päätään. "Minä tahdon tietää kaikki tarkoin -- mahdollisesti

-hän on kuollut luonnollisella tavalla jonkinlaiseen kohtaukseen tai

-mahdollisesti ei. Hetken kuluttua he ovat täällä."

-

-Lauriston huomasi pian joutuneensa toimettomaksi katselijaksi,

-kun poliisikomisarjus, eräs siviilipukuinen mies, ja tohtori

-tutkivat ruumista kuultuaan Ayscoughin selostuksen äskeisistä

-tapauksista. Lauriston huomasi itseään katseltavan epäluuloisesti, ja

-Poliisikomisarjus käski jokseenkin jyrkästi hänen pysyä paikallaan.

-Ja mahdotonta olisikin ollut päästä pois, sillä eräs poliisi seisoi

-ovella, jonka hän oli lukinnut esimiehensä käskystä. Koko paikassa

-vallitsi yleinen, synkkä hiljaisuus tohtorin puuhaillessa vainajan

-ääressä.

-

-"Tämän miehen kimppuun on hyökätty!" virkkoi tohtori kääntyen äkkiä

-poliisikomisarjuksen puoleen. "Katsokaahan tätä! -- häntä ei ole

-ainoastaan puristettu lujasti oikeasta käsivarresta -- näettehän tuon

-mustelman -- vaan myöskin kuristettu hurjasti kurkusta. Siitä ei ole

-epäilystäkään. Vanha ja ilmeisestikin heikko kun hän oli, ei hän olisi

-muuta tarvinnutkaan kuin pelästyksen kuollakseen. Mutta asian vaiheet

-ovat epäilemättä olleet sellaiset kuin äsken sanoin." Komisarjus katsoi

-tuimasti Lauristoniin.

-

-"Näittekö jonkun lähtevän täältä tullessanne sisään?" hän kysyi.

-

-"Täällä ei ollut ketään minun tullessani, ei katuovella eikä

-sivuovella", vastasi Lauriston viipymättä. "Koko paikka oli aivan

-hiljainen ja autio vanhusta lukuun ottamatta. Ja hän oli kuollut, kun

-tulin hänen luokseen."

-

-Poliisikomisarjus veti Ayscoughin syrjään ja he puhelivat kuiskaten

-muutamia minuutteja vilkaisten silloin tällöin Lauristoniin. Viimein he

-tulivat hänen luokseen.

-

-"Minun tietojeni mukaan teidät tunnetaan täällä, ja asuntonne on

-täällä", virkkoi poliisikomisarjus. "Eihän teillä liene mitään sitä

-vastaan, että salapoliisi tulee kanssanne asuntoonne -- epäilemättä

-voitte vakuuttaa hänet luotettavuudestanne ja muista seikoista. Minä en

-tahdo epäillä mitään, mutta -- tehän ymmärrätte!"

-

-"Ymmärrän", vastasi Lauriston. "Minä näytän tai kerron hänelle, mitä

-hän vain haluaa. Olen ilmaissut teille yksinkertaisen totuuden."

-

-"Menkää siis hänen kanssaan", määräsi poliisikomisarjus. "Tehän

-tiedätte tehtävänne, Ayscough!"

-

-Puoli tuntia myöhemmin, kun vainaja oli kannettu huoneeseensa ja

-myymälä ja talo oli suljettu, seisoi Melky Rubinstein, joka oli tullut

-poliisien vielä ollessa siellä ja jäänyt sinne heidän lähdettyäänkin,

-yläkerran arkihuoneessa puhellen Zillahin kanssa. Melky oli harvinaisen

-totinen. Zillah oli jo havainnut, että poliisi epäili Lauristonia.

-

-"Minä lähden nyt katsomaan, mitä salapoliisi puuhaa hänen luonaan",

-virkkoi Melky. "Minä en ainakaan epäile häntä lainkaan! Mutta hän on

-hankalassa asemassa -- ja sitten vielä nuo sormukset! Jospa hän vain

-olisi näyttänyt ne ensin minulle, Zillah!"

-

-"Mene nyt, Melky!" pyysi Zillah vesissä silmin. "Tietenkään hänellä ei

-ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa. Voi, jospa en olisikaan mennyt

-ulos!"

-

-Melky lähti alakertaan. Hän pysähtyi hetkiseksi pieneen

-vierashuoneeseen katsellen mietteissään paikkaa, jossa vanhus

-oli tavattu kuolleena. Ja äkkiä hänen terävät silmänsä näkivät

-esineen, joka oli ihan tuliristikon vieressä, puolittain takkamaton

-reunakoristuksen alla. Hän kumartui ottamaan sen ja huomasi, että se

-oli kalvosimen irtonappi, platinasta tehty ja omituisella kuviolla

-koristettu.

-

-

-

-

-V

-

-KAKSI KIRJETTÄ

-

-

-Päästyään ulos myymälästä Lauriston kääntyi äkkiä salapoliisin puoleen.

-

-"Kuulkaahan!" hän virkkoi. "Toivoisin teidän ilmaisevan minulle suoran

-totuuden. Epäilläänkö minua? Olenko minä -- tavalla tai toisella

-vankina?"

-

-Ayscough naurahti tyynesti, pudistaen päätään.

-

-"Ette suinkaan vankina", hän vastasi. "Ja mitä tulee toiseen

-kysymykseenne, niin -- no niin, tuumikaammepa sitä seuraavalta kannalta

--- otaksukaamme, että te olisitte ollut minun sijassani ja minä teidän

-sijassanne puoli tuntia sitten. Mitä olisitte ajatellut tavatessanne

-minut sellaisten asianhaarain vallitessa kuin minä teidät? Mitä

-sanotte?"

-

-"Niin", vastasi Lauriston vähän aikaa mietittyään, "ehkäpä oli

-luonnollista, että epäilitte minua tavatessanne minut siellä yksin

-vanhuksen kanssa. Mutta --"

-

-"Tässä tapauksessa ei ole niinkään kysymys epäluulosta kuin halusta

-vakuuttautua viattomuudestanne", keskeytti hänet salapoliisi. "Näytätte

-sivistyneeltä ja hienolta nuorukaiselta, ja luultavasti olette

-selittänyt kaikki aivan oikein. Minä tahdon vain päästä varmuuteen

-siitä -- haluaisin sitä todella! En suinkaan olisi iloinen, jos tämä

-juttu selviäisi teidän vahingoksenne, sen vakuutan. Ja jos tahtoisitte

-kertoa minulle itsestänne ja siitä, kuinka johduitte menemään

-Multeniuksen luokse, niin se sopisi oikein hyvin."

-

-"Siitä ei ole paljonkaan sanottavaa", vastasi Lauriston. "Tulin

-Skotlannista Lontooseen noin kaksi vuotta sitten ansaitsemaan

-elatustani kirjoittamalla. Minulla oli tullessani jonkin verran

-rahaa, ja sillä olen elänyt tähän asti. Nyt juuri olen vasta alkanut

-ansaita jotakin. Olen viime kymmenen tai kahdentoista päivän kuluessa

-odottanut maksuosoitusta parista kirjoituksestani. Viime viikolla

-jouduin rahapulaan ja niin vein kelloni panttitoimistoon, jossa tapasin

-tuon nuoren naisen. Kun en ollut vielä tänäänkään saanut rahojani,

-menin taas panttitoimistoon niiden sormusten kera, joista olen teille

-puhunut ja jotka näytinkin teille. Ja -- siinä onkin kaikki. Se on

-vielä mainitsematta, että minut neuvoi herra Multeniuksen luokse eräs

-hänen sukulaisensa, herra Rubinstein, joka asuu samassa paikassa kuin

-minäkin. Hän tuntee minut."

-

-"Siis Melky Rubinstein!" virkkoi Ayscough. "Tunnen kyllä Melkyn. Hän on

-nokkela mies, möi minulle kerran tämän neulan, joka on kaulaliinassani.

-Niin, tuo tuntuu hyvin vilpittömältä kertomukselta, herra Lauriston.

-En epäile laisinkaan, että asia järjestyy hyvin. Teillä on varmaankin

-ystäviä Lontoossa?"

-

-"Ei sitten ainoaakaan", Lauriston vastasi. "Ei edes yhtä tuttavaakaan.

-Olen elänyt aivan yksikseni ja tehnyt kovasti työtä. Minulla ei ollut

-aikaa eikä haluakaan seurusteluun. Tässä on talo, jossa asun -- ei se

-ole minkään arvoinen, mutta tulkaa sisään."

-

-He olivat nyt tulleet rouva Flitwickin asunnon kohdalle, ja emäntä itse

-seisoi kapeassa ja kehnonnäköisessä käytävässä heidän astuessaan sisään.

-Hän otti heti esiin kaksi kirjettä.

-

-"Tässä on kaksi kirjettä teille, herra Lauriston", hän sanoi vilkaisten

-tutkivasti Ayscoughiin. "Toinen niistä on kirjoihin merkitty, minä

-allekirjoitin sen. Pidin ne sitten itse hallussani enkä lähettänyt

-niitä teidän huoneeseenne."

-

-"Kiitos, rouva Flitwick", virkkoi Lauriston. Hän otti kirjeet, näki

-kirjoihin merkityn kirjeen osoitteesta, että se oli John Purdielta, ja

-huomasi toisen kirjeen tulleen siltä aikakauslehdeltä, jolle hän oli

-myynyt kertomuksensa. Sitten hän kääntyi Ayscoughin puoleen. "Tulkaa

-huoneeseeni", hän jatkoi. "Jutellaan siellä."

-

-Ayscough seurasi häntä hänen huoneeseensa. Kun he olivat päässeet

-sisään, ja ovi oli suljettu, avasi Lauriston aikakauslehdeltä saapuneen

-lähetyksen ja otti sieltä esiin painetun kaavakkeen ja kahdenkymmenen

-punnan maksuosoituksen. Hän vilkaisi niihin ja työnsi ne sitten

-salapoliisin käteen.

-

-"Kas niin", hän virkkoi huoahtaen sekä mielenhuojennuksesta että

-voitonriemusta. "Tässä on todistus toisen väitteeni oikeudesta. Tämä

-on odotettu maksuosoitus, josta puhuin teille. Suokaa anteeksi, että

-silmäilen toistakin kirjettäni." Kirjoihin merkityssä kirjeessä oli

-kahdenkymmenen punnan seteli ja pikaisesti kyhätty kirje, jonka

-Lauriston luki innokkaasti. Se kuului: "Kelpo Andie. Sain vasta nyt

-kirjeesi, sillä olen ollut matkalla pari viikkoa enkä saanut sinä

-aikana lainkaan postia. Luonnollisestikin pidät minua luotonantajanasi,

-kunnes kirjasi ilmestyy -- ja vielä sen jälkeenkin, jos se on

-tarpeellista. Täällä on keskeneräisenä eräs juttu, mutta minä tulen

-päivän parin kuluttua Lontooseen asioita järjestämään ja käyn heti

-tultuani luonasi. Suo anteeksi nämä huolimattomat rivit -- posti lähtee

-juuri. Uskollinen ystäväsi John Purdie."

-

-Lauriston ojensi tämänkin kirjeen Ayscoughille.

-

-"Jollei minulla olekaan ystäviä Lontoossa niin tuossa on todistus

-siitä, että minulla on omassa maassani!" hän huudahti. "Voi, jospa nuo

-kirjeet olisivat tulleet ennenkuin lähdin Praed-kadulle!"

-

-"Aivan niin!" yhtyi häneen salapoliisi vilkaisten kirjeisiin ja

-niiden mukana seuranneisiin rahalähetyksiin. "Joka tapauksessa minua

-ilahduttaa, että olette voinut näyttää minulle nämä, herra Lauriston.

-Mutta -- näin meidän kesken sanoen -- toivoisinpa, etteivät nuo

-sormukset olisi olleet niin suuressa määrin saman näköiset kuin

-ne, jotka olivat vanhuksen pöydällä tarjottimella. Se oli onneton

-yhteensattuma, sillä jotkut saattaisivat nähkääs luulla, että te olitte

-juuri siepannut pari sormusta lähtiessänne panttitoimistosta."

-

-"Sormukseni ovat olleet tuossa arkussa pari kolme vuotta", vakuutti

-Lauriston. "Ne kuuluivat äidilleni, ja luulen hänen omistaneen ne monta

-vuotta ennen kuolemaansa. Ehkäpä ne ovat saman näköiset kuin ne, jotka

-näimme tarjottimella, mutta --"

-

-"No niin, tehän voitte kutsua jonkun, jos se on tarpeellista,

-todistamaan, että ne olivat äitinne omat, vai kuinka?" kysyi Ayscough.

-"Se saattaa asiat tolalleen siinä kohden. Ja mitä muuhun tulee, on se

-onneksenne, että tunnette Melky Rubinsteinin ja että tyttö tunsi teidät

-entiseksi asiakkaaksi. Mutta olisinpa totisesti suonut, että olisitte

-vilahdukselta nähnyt jonkun lähtevän myymälästä! Sillä siitä ei ole

-epäilystäkään, että vanhusta on kohdannut väkivaltainen kuolema."

-

-"Siitä asiasta en tiedä mitään", sanoi Lauriston. "En nähnyt ketään."

-

-Juuri silloin Melky tuli sisään. Hän vilkaisi pöydällä olevaan

-maksuosoitukseen ja rahoihin ja nyökkäsi Lauristonille päätään aivan

-kuin olisi ymmärtänyt niiden merkityksen. Sitten hän kääntyi Ayscoughin

-puoleen melkein levottomana.

-

-"Kuulkaahan, herra Ayscough!" hän virkkoi rukoilevasti. "Ette suinkaan

-ole niin julma, että sekoittaisitte tämän nuorukaisen äskeiseen

-tapahtumaan. Hitto vieköön, herra Ayscough, minä en voisi uskoa hänestä

-sellaista, en millään muotoa, ei myöskään serkkuni Zillah, jonka

-tunnette hyvin. Herra Lauriston on siivo kuin karitsa, herra Ayscough

--- tunnenhan minä hänet, me kun olemme asuneet monta kuukautta täällä

-samassa paikassa. Menen hänestä ehdottomasti takuuseen, herra Ayscough.

-Ja te, poliisiherrat, tunnette minut. Ettekö tunnekin, herra Ayscough?"

-

-"Kyllä, kyllä, vieläpä oikein hyvinkin, nuorukainen", myönsi

-salapoliisi lämpimästi. "Ja sanonpa teille jotakin -- minun on

-vaivattava herra Lauristonia tulemaan kanssani poliisiasemalle

-antamaan vain asiallinen selonteko tapauksista ja sitä paitsi vähän

-lisävalaistusta. Minä puolestani olen häneen tyytyväinen, ja niin ovat

-epäilemättä meidän toisetkin miehet. Mutta tulkaa te, Melky, meidän

-mukanamme sinne ja sanokaa jotakin hänen puolestaan, esimerkiksi, että

-olette tuntenut hänet jo jonkin aikaa. Se auttaa varmasti."

-

-"Teen mitä tahansa ystävää auttaakseni, herra Ayscough", virkkoi Melky.

-Hän viittasi Lauristonia panemaan rahat taskuunsa. "On hauska nähdä,

-että kirjeenne ovat tulleet", hän kuiskasi heidän laskeutuessaan

-alas portaita. "Kuulkaahan, mitä sanon korvaanne -- älkää kertoko

-näille poliisimiehille muuta kuin mikä on välttämätöntä -- minä pidän

-teidän puoltanne." Salapoliisin selonteko, muutamat Lauristonille

-tehdyt kysymykset ja Melkyn innokas Lauristonin puolustelu riittivät

-tyydyttämään poliisiviranomaisia, joten Lauristonin sallittiin lähteä,

-poliisipäällikön vain ensin ilmoitettua hänelle, että hänen oli

-saavuttava tutkintoon tärkeimpänä todistajana. Lauriston lähti Melkyn

-kanssa kadulle.

-

-"Tulkaa syömään illallista rouva Goldmarkin ruokalaan", ehdotti Melky.

-"Minulla tulee tänä iltana olemaan täysi työ ukkoraukan luona, mutta en

-ole nauttinut mitään päivällisestä lähtien."

-

-Lauriston kuitenkin kieltäytyi. Hän tahtoi mennä heti kotiin

-kirjoittamaan kirjeitä. Mutta hän lupasi pistäytyä panttitoimistoon

-myöhemmin illalla nähdäkseen, voisiko olla miksikään hyödyksi

-ja kuvatakseen Melkylle tarkoin millaisena oli tavannut vanhan

-panttilainaajan.

-

-"Vai niin", virkkoi Melky heidän pysähtyessään ruokalan ovelle. "Tulee

-tosiaankin olemaan jännittävää saada selville mies, joka nitisti

-vanhuksen. Kyllä kai! Mutta minä aion myöskin ryhtyä siihen leikkiin --

-saatikka sitten poliisi." Rouva Goldmark oli ulkona. Hänen sijaisenaan

-toimiva tarjoilijatar kertoi hänen kuulleen uutisen ja lähteneen

-parhaimpansa mukaan auttamaan Zillahia. Kun ei Melkyllä niin muodoin

-ollut tilaisuutta päästä puheisiin rouva Goldmarkin kanssa, tilasi

-hän illallisensa ja mietti ja punnitsi asioita kovasti syödessään.

-Enimmäkseen hänen ajatuksensa suuntautuivat siihen yksinäiseen

-platinaiseen nappiin, jonka hän oli huolellisesti sijoittanut

-liivintaskuunsa.

-

-Melkyn luja vakaumus oli nyt jo, että irtonapin oli pudottanut Daniel

-Multeniuksen perähuoneeseen joku henkilö, jolla ei ollut sinne mitään

-asiaa -- toisin sanoen sama mies, joka oli surmannut vanhuksen.

-Siitä lähtien kun Melky oli löytänyt tuon napin, hän oli harkinnut

-millä lailla saisi sen omistajan käsiinsä. Yhdestä asiasta hän jo

-oli varma -- nimittäin siitä, että sen omistaja, kuka hän lieneekin

-ollut, ei ollut tavallinen henkilö. Eihän ihmisillä ylimalkaan ole

-platinasta tehtyjä kalvosinnappeja tai rintaneuloja. Mistä siis johtui,

-että yksinäinen koristenappi, joka oli tehty paljon arvokkaammasta

-metallista kuin kullasta ja valmistettu ja somistettu ihan erikoisella

-tavalla, oli joutunut Daniel Multeniuksen huoneen takkamatolle? Ei

-ollut todennäköistä, että vanhus olisi pudottanut sen sinne. Ei, Melky

-oli vakuutettu siitä, että sen oli pudottanut sinne kalvosimestaan

-joku, joka oli ollut Danielin luona vähää ennen kuin Andie Lauriston

-oli tullut sisään ja joka oli jostakin käsittämättömästä syystä

-nitistänyt vanhuksen. Nyt oli vain saatava selville, kuka tuo mies oli.

-

--- Siitä on päästävä selville vaikka millä tavoin, -- tuumi Melky. --

-Muuten tuo poika-parka on kauniisti pinteessä -- hitto vieköön, niin

-hän on. Ja se ei kelpaa.

-

-Vaikka Melky olikin nokkela liikemies ja vaikka hänen olikin

-täytynyt lapsesta alkaen raivata itse tiensä maailmassa, oli hän nyt

-tulemaisillaan herkkätunteiseksi. Hän oli tutkinut Lauristonia läheltä

-ja alkanut tuntea ehdotonta myötämielisyyttä häntä kohtaan. Sitä paitsi

-hän tiesi serkkunsa Zillahin, joka oli tähän asti ollut monen miehen

-ihailun esineenä, rakastuneen Lauristoniin. Lauriston oli ehdottomasti

-pelastettava. Melky tunsi poliisien menettelytavan ja oli vakuutettu

-siitä, että mitä Ayscough, hyväluontoinen mies, ajattelikin, ylemmät

-viranomaiset pitäisivät Lauristonin läsnäoloa panttitoimistossa

-erittäin epäilyttävänä. Oikea syyllinen oli ehdottomasti löydettävä. Ja

-hänen, Melkyn, täytyi olla mukana siinä leikissä.

-

-Hän lopetti illallisensa yhä syvissä mietteissä. Sitten hän lähestyi

-kassanhoitajaa maksaakseen laskunsa. Se nuori nainen, jonka rouva

-Goldmark oli jättänyt sijaisekseen, kohotti pöydän kantta ottaakseen

-esille vaihtorahaa -- ja Melkyn hämmästyneet silmät osuivat samalla

-erääseen esineeseen, joka oli pienen paperikasan päällä. Se oli sen

-platinaisen kalvosinnapin pari, joka oli Melkyn taskussa. Muitta

-mutkitta -- tuttu kun oli talossa -- hän otti sen heti käteensä.

-

-"Mikä tämä arvoesine on?" hän kysyi.

-

-"Tuoko?" virkkoi tarjoilijatar välinpitämättömästi. "Yksi tytöistä otti

-sen hiljattain pöydältä, jonka ääressä eräs vieras oli syönyt. Hän oli

-luultavasti pudottanut sen. Rouva Goldmark väittää sitä arvokkaaksi ja

-on sen vuoksi pannut sen talteen siltä varalta, että hän taas ilmestyy.

-Mutta emme ole nähneet häntä sen koommin."

-

-Melky katseli tarkoin tätä toista irtonappia. Sitten hän pani sen

-takaisin entiselle paikalleen, otti saamansa pikkurahat ja lähti pois

--- pysyen merkitsevästi vaiti.

-

-

-

-

-VI

-

-ESPANJALAINEN KÄSIKIRJOITUS

-

-

-Kävellessään takaisin asunnolleen Melkystä erottuaan Lauriston mietti

-sitä tilannetta, johon ikävä asiain yhteensattuma oli hänet saattanut.

-Ayscough oli tosin ollut hyvin sovinnollinen, viranomaiset olivat

-poliisiasemalla kuunnelleet tarkkaavasti hänen esitystään, mutta hän

-tunsi yhä olevansa jossakin määrin epäluulon alainen. Sitä paitsi

-hän oli vakuutettu siitä, että poliisi pitäisi häntä silmällä sinä

-iltana. Ayscough olikin jokseenkin suoraan ilmaissut, että niin tulisi

-käymään. Ei ollut siis lainkaan mahdotonta, että joku siviilipukuinen

-poliisi oli nytkin paraikaa hänen lähettyvillään. Joka tapauksessa oli

-poliisikomisarjus esittänyt hänelle melkein jyrkässä muodossa käskyn

-saapua seuraavana aamuna ilmoittautumaan poliisiasemalle. Ei voinut

-kieltää sitä tosiasiaa, että hän oli jossakin määrin epäilyksen alainen.

-

-Hän tiesi, mikä oli suurin aihe epäluuloihin: hänen molemmat

-sormuksensa, jotka olivat kieltämättä hyvin saman näköiset kuin ne

-sormukset, jotka hän ja salapoliisi olivat nähneet panttitoimiston

-perähuoneen pöydällä. Ei ollut vaikea sellaiselle, jolla oli jo

-jonkin verran kokemusta kertomusten juonien suunnittelemisessa,

-huomata, millä tavoin poliisit muodostaisivat oman mielipiteensä. He

-tuumisivat seuraavaan tapaan: -- Tässä on nuorukainen, joka on ollut

-oman tunnustuksensa mukaan niin ahtaalla ja rahattomana, että hänen

-on täytynyt pantata kellonsa. Hän on päässyt jonkin verran selville

-nimenomaan tästä panttitoimistosta ja sen hoitajista -- hän pitää

-silmällä, koska tyttö lähtee kotoa, ottaa selvän siitä, että vanhus on

-yksin, menee sisään ja näkee luultavasti sormustarjottimen esillä; hän

-sieppaa pari sormusta, vanhus yllättää hänet teossa, hän hyökkää ukon

-kimppuun vaientaakseen hänen huutonsa; vanhus, jo heikko ennestäänkin,

-kuolee pelästyksestä. Päivänselvä tapaus, jonka suhteen ei voi erehtyä.

-

-Mikä hän, Lauriston, oli voidakseen kumota niin todennäköisen

-olettamuksen? Hän tuumi kaikkea, mitä hänen hyväkseen olisi voitu

-sanoa; Zillahin ja hänen serkkunsa Melkyn ystävällisyyden häntä kohtaan

-voi jättää huomioonottamatta. Kun tosi tulisi eteen; merkitsi se hyvin

-vähän kylmiä tosiasioita vastaan, jotka terävä-älyinen lakimies laskisi

-toiseen vaakakuppiin hyvin järjestettyinä. Hänen oman vastaväitteensä,

-että tuskin olisi voinut otaksua hänen menneen panttitoimistoon muuten

-kuin panttaamaan jotakin, nimittäin sormuksia, saisi myöskin hyvin

-helposti kumotuksi. Väitettäisiin, että hänen todellinen tarkoituksensa

-oli ryöstö vanhuksen ollessa yksin. Kuinka hän voisi todistaa, että ne,

-kaksi sormusta, jotka hänellä oli kädessään Ayscoughin tavatessa hänet

-rientämässä ulos liikkeestä, olivat todella hänen?

-

-Tämän asian selittämisen Lauriston tiesi vaikeaksi. Hän oli pitänyt

-nämä sormukset turvallisesti kätkössä vanhanaikuisessa arkussaan

-siitä lähtien, kun tuli Lontooseen, eikä ollut kertaakaan näyttänyt

-niitä ainoallekaan ihmiselle. Hän ei ollut suorastaan itsekään nähnyt

-niitä pitkään aikaan, ennen kuin otti ne esille tuona iltapäivänä.

-Mutta millä hän voi todistaa sen? Hänellä ei ollut lainkaan

-sukulaisia, joihin olisi voinut vedota. Hänen äidillään oli ollut

-eläke, joka juuri riitti hänen itsensä ja hänen poikansa elantoon

-ja Lauristonin kunnolliseen kasvatukseen. Se tulolähde oli ehtynyt

-äidin kuollessa, eikä mitään muuta jäänyt Lauristonille omintakeisen

-elämän aloittamiseksi kuin kaksisataa puntaa ja joitakin pieniä

-yksityisesineitä, joihin muun muassa kuuluivat sormukset ja hänen

-isänsä kello vitjoineen. Ja hän muisti nyt, että hänen äitinsä oli

-pitänyt noita sormuksia yhtä tarkoin kätkössä kuin hän itse äitinsä

-kuoleman jälkeen. Hän oli nähnyt ne vain kerran ennen äitinsä kuolemaa.

-Äiti oli näyttänyt niitä hänelle hänen ollessaan poikasena ja sanonut

-niiden olevan hyvin arvokkaita. Olikohan mahdollista, että kaukana

-Skotlannissa oli joku, joka oli tuntenut hänen äitinsä ja tulisi avuksi

--- jos se oli välttämätöntä -- todistamaan, että nuo sormukset olivat

-olleet hänen? Mutta heti tämän kysymyksen herättyä hänen mielessään,

-hänen täytyi vastata siihen jyrkästi kieltäen -- hän ei tuntenut ketään

-sellaista.

-

-Yksi toivon pilkahdus valaisi kuitenkin tätä arveluttavaa tilannetta.

-John Purdie tulisi Lontooseen. Lauriston oli aina tietänyt voivansa

-luottaa John Purdieen ja juuri saanut todistuksen siitä, ettei hän

-suotta turvautunut tähän vanhaan koulutoveriinsa. John Purdie kyllä

-sanoisi hänelle, mitä olisi tehtävä. Mahdollisesti hän voisi mainita

-joitakin rouva Lauristonin vanhain ystäväin nimiäkin. Ja ehkä se ei

-tulisikaan välttämättömäksi -- varmasti keksittäisiin jokin johtolanka,

-jonka avulla saataisiin selville vanhan panttitoimiston omistajan

-murhaaja. Poliisi pääsisi varmasti selville asiasta. Nämä ajatukset

-kevensivät hänen mieltään, ja kun hän oli kirjoittanut vastaukset

-molempiin tervetulleisiin kirjeisiin ja pyytänyt John Purdieta käymään

-luonaan heti kaupunkiin saavuttuaan, lähti hän taas ulos mennen

-postitoimistoon ja sitten täyttäen Melkylle antamansa lupauksen käydä

-panttitoimistossa.

-

-Lauristonin huomiokyky oli tietystikin hyvin vireillä. Hän näki

-nyt astuessaan huonosti valaistulle, synkälle kadulle, että eräs

-mies käveli edestakaisin hänen asuntonsa edustalla. Tämä mies ei

-kiinnittänyt lainkaan huomiota häneen hänen mennessään ohitse, mutta

-ennen Praed-kadulle saapumistaan hän vilkaisi taakseen ja näki

-miehen seuraavan itseään. Mies tuli hänen jäljessään Spring-kadun

-postitoimistoon pysyi hänen takanaan sittenkin, kun hän saapui

-panttitoimiston eteen. Niin joutilaasti ja välinpitämättömästi kuin

-mies näyttikin kuljeskelevan, oli Lauriston varma siitä, että hänen

-jälkiään seurattiin -- ja hän mainitsi Melkylle tästä seikasta, kun

-Melky päästi hänet panttitoimistoon yksityisovesta.

-

-"Hyvin todennäköistä, herra", huomautti Melky. "Mutta minä en vaivaisi

-sillä mieltäni, jos olisin teidän sijassanne. Tästä asiasta kuuluu

-varmasti lisää ennen pitkää. Kuulkaahan nyt", hän jatkoi astuen

-edellä pieneen perähuoneeseen, jossa Lauriston oli tavannut Daniel

-Multeniuksen kuolleena makaamassa, "nyt me olemme kahden -- Zillah

-on yläkerrassa, ja rouva Goldmark on hänen luonaan. Kertokaahan nyt

-millaisena näitte tämän huoneen sisään tullessanne, herra Lauriston --

-älkää välittäkö poliisista -- kertokaa minulle vain tosiseikat. Minä

-en, nähkääs, ole tyhmyri ja minä aion ottaa selvän tästä asiasta."

-

-Lauriston kertoi Melkylle perin pohjin, mitä tiesi asiasta. Melky

-väänsi sormiaan yksitellen jokaisen tärkeän tiedon kohdalla. Sitten

-hän kääntyi pöytään päin ja näytti hienosti sidottua kirjaa, jonka

-Lauriston oli huomannut luotuaan yhdessä salapoliisin kanssa

-ensimmäisen tarkastelevan silmäyksen huoneeseen.

-

-"Poliisi käski Zillahin panna tuon sormustarjottimen lukon taakse

-erääseen laatikkoon, joka hänen oli tyhjennettävä niitä varten, ja

-se sinetöitiin huomiseen asti. Eikö ole sitä paitsi otettu teidänkin

-sormuksianne, herra?"

-

-"He sanoivat, että minun oli parasta jättää ne heille", vastasi

-Lauriston. "Ayscough neuvoi sitä. He antoivat minulle kyllä kuitin

-niistä."

-

-"Hyvä on", Melky virkkoi. "Mutta on eräs asia, jonka arvoa he eivät

-ole osanneet huomata -- nimittäin tuo hieno kirja. Kuulkaahan, tuo

-kirja ei ollut tässä perähuoneessa eikä myymälässä eikä koko tässä

-talossa neljännestä vailla viisi tänä iltapäivänä, kun Zillah-serkkuni

-lähti ulos jättäen vanhusraukan yksin. Hän voi vannoa sen. Kuka siis

-toi sen tullessaan ja jätti tänne? Sillä välin, kun Zillah lähti pois

-ja te tulitte sisään nähden sen mitä näitte, joku oli ollut täällä ja

-jättänyt tuon kirjan jälkeensä! Ja huomatkaa, se ei ollut pantattukaan.

-Se on varma juttu. Eikä se ole mikään tavallinen kirja. Katselkaahan

-sitä, herra Lauriston -- teidänhän pitäisi ymmärtää jotakin kirjoista.

-Vilkaiskaapa sitä -- hitto vieköön, minusta tuntuu aivan, että koko

-jutun johtolanka on tuossa teoksessa, kenen se sitten lieneekin!"

-

-Lauriston otti kirjan käteensä. Hän oli aikaisemmin vain vilkaissut

-siihen pintapuolisesti. Nyt hän tutki sitä tarkasti Melkyn seisoessa

-hänen rinnallaan sitä katselemassa. Tuota salaperäistä nidosta kannatti

-tosiaankin tarkastella perin pohjin -- se oli pieni nelitaitteinen,

-ihmeteltävän kauniisti sidottu kirja, jonka kannet olivat

-tummanpunaista sahviaania ja koristetut, harvinaisilla kultaisilla

-arabialaisilla kuvioilla samoin kuin selkäkin. Raskas solki, niinikään

-monimutkaista valmistetta, liitti kansia toisiinsa. Lauriston, kirjain

-ihailija, jota luontainen vaisto olisi houkutellut uhraamaan viimeisen

-shillingin mieluummin kirjaan kuin pihviin ja leipään, katseli ihaillen

-tätä kaunista kirjansitojan työtä käännellen sitä käsissään.

-

-"Eikö tämä ole aivan täyttä kultaa?" hän kysyi avatessaan soljen.

-"Tehän ymmärrätte sen."

-

-"Täyttä kultaa se on, herra -- sitä ei tarvitse epäilläkään", myönsi

-Melky. "Mutta mitä se sisältää? Siitä ainakin voin lyödä vetoa, ettei

-se ole mikään hieno tilikirja!"

-

-Lauriston avasi nidoksen ja paljasti siten näkyviin vanhaa, hienoa

-nahkapaperia olevat lehdet, joita peitti kaunis, siro kirjoitus. Hän

-ymmärsi vieraita kieliä tarpeeksi ollakseen selvillä siitä, mitä hän

-nyt katseli.

-

-"Se on espanjankielinen", hän virkkoi. "Vanha espanjalainen

-käsikirjoitus -- ja siitä olen vakuutettu, että se on hyvin

-kallisarvoinen. Kuinka se on voinut joutua tänne?"

-

-Melky otti vanhan niteen Lauristonin kädestä ja pani sen erääseen

-kaapin nurkkaan.

-

-"Aivan niin, aivan niin, herra", hän sanoi. "Mutta me pidämme tämän

-asian omana tietonamme toistaiseksi. Älkää mainitko poliisille mitään

-tuosta vanhasta kirjasta -- minä vihjaisen asiasta Zillahille. Siitä

-seikasta riippuu enemmän kuin me vielä tiedämmekään. Kuulkaahan nyt --

-huomenna alkaa poliisitutkinto. Olkaa varovainen! Noudattakaa minun

-neuvoani älkääkä ilmaisko heille enemmän kuin on välttämätöntä. Minä

-tulen kanssanne. Jään tänne nyt yöksi vahtikoiran virkaan, nähkääs.

-Rouva Goldmark ja eräs toinen tuttava tulevat myöskin olemaan täällä,

-joten Zillahilla on kylliksi seuraa. Ja kuulkaahan, Zillah haluaa

-vaihtaa jonkun sanan kanssanne -- odottakaahan täällä, minä käsken

-hänen tulla alas."

-

-Pian Lauriston oli Zillahin kanssa kahden kesken pienessä

-perähuoneessa. Tyttö katseli häntä ääneti levottoman ja tuskallisen

-näköisenä, äkkiä Lauriston ymmärsi; että tyttö oli levoton hänen

-vuokseen.

-

-"Älkää huolehtiko", hän virkkoi mennen aivan Zillahin luokse ja laskien

-kätensä hänen käsivarrelleen. "Minä en pelkää!"

-

-Zillah loi häneen suuret tummat silmänsä.

-

-"Entä nuo sormukset?" hän kysyi. "Saatteko varmasti todistetuksi niiden

-alkuperän? Poliisi -- voi, kuinka levoton olenkaan teidän vuoksenne!"

-

-"Sormukset ovat minun!" huudahti Lauriston. "Sillä ei ole mitään väliä,

-mitä poliisit sanovat tai ajattelevat tai tekevät -- tai ainakaan sillä

-ei saa olla väliä. Ettekä te saa olla levoton. Aivan pian tulee eräs

-hyvä ystäväni Skotlannista. Melky varmaankin kertoi teille, että sain

-tänään kahdessa kirjeessä hyviä uutisia?"

-

-Zillah nyökkäsi päätään mitään sanomatta ja vilkaisi taas häneen.

-

-"Hyvää yötä", hän virkkoi sitten. "Tulettehan huomenna?"

-

-Hetkisen kuluttua Lauriston oli kadulla -- muistaen vain sen, että

-Zillah ja hän olivat suudelleet toisiaan mitään puhumatta. Hän asteli

-poispäin voimakas riemun tunne mielessään ja naurahti vain nähdessään

-erään miehen erkanevan kadun toisella puolella seisoskelevasta joukosta

-ja lähtevän hitaasti astelemaan hänen jäljessään. Pitäköön vain poliisi

-silmällä häntä, vartioikoon hänen asuntoaan koko yön, jos haluaa --

-hänellä oli muuta ajattelemista. Eikä hän kotonaan viitsinyt edes

-vilkaista akkunastaan nähdäkseen oliko siellä vartijaa, vaan meni

-nukkumaan uneksiakseen Zillahin tummista silmistä.

-

-Mutta kun aamu tuli ja Lauriston totesi, että hänellä oli kohtalokas

-päivä edessään, eivät hänen ajatuksensa olleet aivan yhtä

-ruusunpunertavat. Hän nosti akkunan kaihtimensa ylös -- vastakkaisella

-katukäytävällä asteli tosiaankin mies edes takaisin. Päivänselvää oli,

-että hän ei voinut välttää valvonnanalaisuutta; esivalta piti häntä

-silmällä! Mitähän, jos esivalta ennen iltaa tarttuisi häneen oikein

-käsinkin kiinni?

-

-Hän lähti pois akkunan luota kuullessaan sanomalehden putoavan

-oven taakse. Hänellä oli vain yksi ylellisyys: kappale _Timesiä_

-joka aamu. Se maksoi kolme pennyä päivältä, mutta hänen oli aina

-onnistunut hankkia nuo kahdeksantoista pennyä viikkoa kohti. Hän

-otti sen nyt lattialta, vilkaisi välinpitämättömästi etusivua ja oli

-aikeissa kääntää lehteä, kun hänen silmänsä osuivat erääseen huomiota

-herättävään ilmoitukseen, ja hän luki kiihkeästi:

-

-"Kadotettu Holbornista Chapel-kadulle menevässä raitiovaunussa noin klo

-4 eilen iltapäivällä espanjalainen käsikirjoitus, sidottu tulipunaisiin

-vanhoihin sahviaanikansiin. Löytäjä palkitaan kunnollisesti, kun tuo

-sen parlamentinjäsen Spencer Levendalelle, Sussex-aukio 591."

-

-Lauriston luki sen kahteen kertaan, pani sitten lehden taskuunsa,

-lopetti pukeutumisensa ja meni suoraa päätä poliisiasemalle.

-

-

-

-

-VII

-

-PARLAMENTIN JÄSEN

-

-

-Melky Rubinstein tuli esiin eräästä sivukäytävästä Daniel Multeniuksen

-liikkeen luona Lauristonin lähestyessä sitä. Hänelläkin pisti

-sanomalehti esiin takintaskusta. Lauristonin nähdessään hän veti sen

-näkyviin ja heilutteli sitä kiihkeästi.

-

-'"Mitä minä sanoinkaan teille, herra!" huudahti Melky Lauristonin

-tullessa hänen luokseen siviilipukuinen silmälläpitäjä yhä takanaan.

-"Näettekö mitä tässä on?" Hän osoitti lehdessään olevaa ilmoitusta,

-jonka hän oli merkinnyt sinisellä lyijykynällä. "Katsokaahan,

-herra Lauriston! Sitä samaa vanhaa kirjaa, joka on Multeniuksen

-perähuoneen kaapissa, ilmoitetaan ja luvataan hyvä palkintokin tässä

-_Daily Telegraphin_ numerossa. Enkö sanonut, että siitä kuuluu vielä

-enemmänkin?"

-

-Lauriston veti esiin _Timesin_ ja näytti erästä ilmoitussareketta.

-

-"Se on tässä myöskin", hän virkkoi. "Tämä mies, herra Levendale, on

-ilmeisestikin erittäin halukas saamaan kirjansa takaisin. Eikä hän

-myöskään ole tahtonut menettää lainkaan aikaa sen ilmoittamiseksi!

-Mutta millä ihmeen tavalla se joutui Multeniukselle?"

-

-"Herra Lauriston!" virkkoi Melky juhlallisesti. "Meidän on nyt

-puhuttava asiasta poliisille. Tuosta kirjasta tulee varmasti hyvä

-johtolanka. En aikonut puhua siitä mitään poliiseille, mutta nyt tuon

-ilmoituksen jälkeen ei kannata pitää asiaa omana tietonamme. Menkäämme

-poliisiasemalle."

-

-"Sitä juuri aioinkin sanoa", virkkoi Lauriston. "Etsikäämme Ayscough

-käsiimme."

-

-Ayscoughin he näkivätkin ensimmäisenä poliisiasemalla noustessaan

-yläkertaan. Hänelläkin oli sanomalehti kädessään. Nähdessään molemmat

-tulijat hän viittasi heitä seuraamaan itseään sisälle toimistoon, jossa

-pari kolme muuta poliisilaitoksen virkailijaa puheli yhdessä. Ayscough

-vei Lauristonin ja Melkyn syrjään.

-

-"Kuulkaahan", hän virkkoi. "Tämä on kummallinen juttu! Tuota kirjaa,

-jonka me näimme Multeniuksen perähuoneen pöydällä eilen illalla --

-tuota hienosti sidottua kirjaa ilmoitetaan _Daily Mailissa_, ja siitä

-luvataan hyvä palkinto."

-

-"Niin, samoin _Timesissä_ ja _Daily Telegraphissakin_", sanoi

-Lauriston. "Niin kuin näette -- juuri sama ilmoitus. On aivan

-päivänselvää, että omistaja haluaa erittäin hartaasti saada sen

-takaisin."

-

-Ayscough vilkaisi molempiin sanomalehtiin ja viittasi sitten oven luona

-seisovaa konstaapelia luokseen.

-

-"Jim", hän virkkoi miehen tullessa hänen viereensä, "pistäytykää

-kadun toisella puolella olevan sanomalehtikauppiaan luona ja

-tuokaa minulle _News Chronicle, Standard ja Morning Post_.

-Haluaisinpa tietää", hän lisäsi kääntyen taas Lauristonin puoleen,

-"onko omistaja niin halukas saamaan kirjan takaisin, että on pannut

-ilmoituksen kaikkiin aamulehtiin. Mitä tuosta kirjasta tiedetään

-panttitoimistossa?" hän kysyi vilkaisten Melkyyn. "Tietääkö serkkunne

-mitään?"

-

-Melkyn kasvoille levisi niiden kaikkein juhlallisin ilme.

-

-"Herra", hän virkkoi vakavasti. "Kirjasta ei tiedetä panttitoimistossa

-rahtustakaan enemmän kuin täällä. Se ei ollut siellä silloin,

-kun Zillah jätti vanhuksen yksin neljännestä vailla viisi eilen

-iltapäivällä. Se oli siellä, kun tämä herra tapasi vanhuksen. Mutta

-sitä ei ollut lainattu eikä myyty, herra Ayscough. Multeniuksen

-kirjoissa olisi ollut merkintä siitä, jos se olisi otettu pantiksi tai

-ostettu hänen myymäläänsä -- mutta sellaista merkintää ei ole. Kuka

-siis on jättänyt sen sinne?"

-

-Toinen poliisivirkamies oli tullut tämän ryhmän luokse -- yksi niistä

-miehistä, jotka olivat kuulustelleet Lauristonia edellisenä iltana. Hän

-kääntyi Lauristonin puoleen Melkyn lakattua puhumasta.

-

-"Ettekö te tiedä mitään tuosta kirjasta?" hän kysyi.

-

-"En mitään, paitsi että herra Ayscough ja minä näimme sen perähuoneen

-pöydällä sormustarjottimen vieressä", vastasi Lauriston. "Minun silmäni

-kiintyivät heti kirjan kauniisiin kansiin."

-

-"Missä kirja nyt on?" kysyi virkamies.

-

-"Se on hyvässä turvassa", vastasi Melky. "Ei siitä ole huolta. Mutta

-tämä herra, joka ilmoittelee sitä --"

-

-Juuri silloin palasi konstaapeli tuoden muutamia sanomalehtiä, jotka

-ojensi Ayscoughille. Tämä levitti ne heti pulpetille ja rupesi

-katselemaan ilmoituksia toisten seisoessa ryhmittyneinä hänen

-ympärillään.

-

-"Se on joka ainoassa lehdessä!" huudahti Ayscough hetken kuluttua.

-"Sanasta sanaan samoin jokaisessa Lontoon aamulehdessä! Hänen on

-täytynyt lähettää tuo ilmoitus kaikkiin sanomalehtikonttoreihin

-eilen illalla. Ja tässä näette", hän lisäsi kääntyen toisen

-poliisivirkailijan puoleen, "että tämä herra Levendale kadotti kirjansa

-noin kello neljä eilen iltapäivällä. Sen on siis täytynyt joutua

-Multeniuksen toimistoon sinä lyhyenä aikana, joka oli kello neljän ja

-sen hetken välillä, jolloin me näimme sen."

-

-"Vanhus ehkä löysi sen raitiovaunusta", arveli kolmas poliisivirkamies,

-joka oli tullut paikalle. "Se olettamus tuntuu hyvin todennäköiseltä."

-

-"Ei, herra", virkkoi Melky lujasti. "Herra Multenius ei liikkunut

-missään poissa asunnostaan eilen iltapäivällä. Serkultani olen kuullut

-sen. Vanhus ei siis löytänyt kirjaa. Se tuotiin sinne."

-

-Ayscough otti käteensä yhden sanomalehdistä ja kääntyi Melkyn ja

-Lauristonin puoleen.

-

-"No niin", hän virkkoi. "Pian saamme valaistusta tähän asiaan. Tulkaa

-te molemmat kanssani -- pistäydymme herra Levendalen luokse."

-

-Kymmenen minuutin kuluttua nämä kolme miestä seisoivat Sussex-aukion

-laidalla erään komean talon oven ulkopuolella. Hetkisen päästä heille

-avasi oven miespalvelija, joka katseli heitä tyhmän uteliaasti.

-Lauriston sai yleisvaikutuksen suuresta varallisuudesta ja

-ylellisyydestä, pehmeistä matoista, hienoista tauluista ja kaikesta

-muusta sellaisesta, joka kuului hyvin rikkaan miehen asuntoon. Sitten

-hänet ja hänen toverinsa kutsuttiin suureen huoneeseen, joka oli

-puolittain herran työhuone, puolittain kirjasto. Siellä istui suuren,

-kauniisti puuleikkauksilla koristetun pöydän ääressä, jolla oli

-sekaisin kirjoja ja papereita, keski-ikäinen teräväkatseinen mies, joka

-loi silmänsä rauhallisesti tulijoihin papereistaan.

-

-"Hiivatti! -- Meikäläisiä!" kuiskasi Melky Rubinstein, joka seisoi

-Lauristonin vieressä. "Sopiipa se!"

-

-Lauriston ymmärsi aivan heti, mitä Melky tarkoitti. Herra Spencer

-Levendale oli varmisti juutalainen. Hänen tumma tukkansa ja partansa,

-hänen suuret tummat silmänsä, ihon kellertävä väri, hänen nenänsä ja

-huultensa kaaret, kaikki ilmaisi hänen olevan seemiläistä alkuperää.

-Ilmeisestikin hän oli hyvässä asemassa oleva lujaluonteinen mies, tyyni

-ja itsensä hillitsevä, jolla ei ollut taipumusta lavertelemiseen. Hän

-vilkaisi nimikorttiin, jonka Ayscough oli lähettänyt, ja kääntyen hänen

-puoleensa virkkoi:

-

-"Mistä on kysymys?"

-

-Ayscough kävi suoraan käsiksi asiaan.

-

-"Herra Levendale, tulin sen ilmoituksen johdosta, joka on ollut

-kaikissa aamulehdissä", hän virkkoi. "Voin kertoa teille, että tuo

-kirjanne löydettiin eilen iltapäivällä omituisten olosuhteitten

-vallitessa. Ehkä tunnette herra Daniel Multeniuksen, Praed-kadun

-varrella asuvan jalokivikauppiaan ja panttilainaajan?"

-

-"En ollenkaan", vastasi Levendale. "En ole koskaan kuullut hänestä."

-

-"Hänet tunnettiin kunnon mieheksi siinä kaupunginosassa", huomautti

-Ayscough tyynesti. "No niin, herra Multeniuksen tapasi eilen

-iltapäivällä noin puoli kuusi kuolleena myymälänsä perällä olevassa

-huoneessa tämä nuori mies, herra Lauriston, joka sattui pistäytymään

-sinne. Minä saavuin sinne myöskin muutamia minuutteja myöhemmin. Teidän

-kirjanne -- sillä se se varmasti en -- oli sen huoneen pöydällä. Tämä

-toinen nuori mies, herra Rubinstein, on herra Multeniuksen sukulainen

-ja hänen tekemiensä tiedustelujen nojalla on saatu ehdottomasti

-selville, että kirja ei ollut herra Multeniuksella pantattavana eikä

-myytävänä, vaikka se on varmasti joutunut sinne sillä välillä, jolloin

-te olitte kadottanut sen ja ennenkuin vanhus tavattiin kuolleena. Nyt

-me -- poliisiviranomaiset -- tahtoisimme tietää kuinka se joutui sinne.

-Ja sen vuoksi olen tullut teidän luoksenne. Mitä voitte kertoa minulle,

-herra Levendale?" Levendale, joka oli kuunnellut Ayscoughia hyvin

-tarkoin ja Lauristonin mielestä erittäin valppaasti, työnsi syrjään

-kirjeen, joka häneltä oli jäänyt kesken, ja katseli vieraitaan toista

-toisensa perästä. "Missä kirjani on?" hän kysyi. "Olkaa huoletta -- se

-on turvassa, herra", virkkoi Melky. "Se on nyt lukon takana eräässä

-kaapissa siinä huoneessa, josta se löydettiinkin, ja avain on minun

-taskussani."

-

-Levendale kääntyi salapoliisin puoleen vilkaisten taas hänen

-nimikorttiinsa.

-

-"Kaikki mitä voin kertoa teille, herra Ayscough", hän virkkoi, "on

--- jotensakin -- tyhjentävästi sanottu sanomalehti-ilmoituksessa.

-Tietysti voin sitä vähän täydentää. Kirja on erittäin arvokas. Minä

-olen nähkääs", hän jatkoi viitaten kädellään välinpitämättömästi

-kirjahyllyihin päin, "jonkinlainen harvinaisten kirjain kerääjä.

-Ostin tämän teoksen eilen iltapäivällä eräältä hyvin tunnetulta

-kauppiaalta High Holbornissa. Heti sen ostettuani nousin Cricklewoodin

-raitiovaunuun, josta astuin pois Chapel-kadulla -- niin, tosiaankin

-Praed-kadun kulmassa, sillä halusin pistäytyä Great Western-hotellissa.

-Vasta sieltä tultuani huomasin jättäneeni kirjan raitiovaunuun --

-olin peräti vaipunut erään liikeasian pohtimiseen -- olin pannut

-kirjan taakseni nurkkaan -- ja tietysti olin unohtanut sen, niin

-kallisarvoinen kuin se onkin. Myöhemmin kysyin asiaa puhelimitse

-raitiotievirkailijoilta, mutta kun he eivät olleet kuulleet siitä

-mitään, lähetin ilmoituksen kaikkiin aamulehtiin. Olen hyvin iloinen

-saadessani nyt tiedon siitä ja mielihyvällä tulen palkitsemaan teidät",

-hän lopetti kääntyen Melkyyn päin. "Ja kunnollisesti, niin kuin

-lupasin." Mutta Melky ei tehnyt pienintäkään kiitollisuuden tai ilon

-merkkiä. Hän tarkasteli edessään olevaa rikasta miestä kiusallisella

-tavalla.

-

-"Herra!" hän virkkoi äkkiä. "Haluaisin kysyä teiltä erästä asiaa."

-

-Levendale rypisti vähän otsaansa. "No niin", hän sanoi sitten tylysti.

-"Mikä se on?"

-

-"Sanon sen heti", vastasi Melky. "Oliko tuo kirja kääritty paperiin?

-Oliko sen ympärillä ruskea paperi teidän jättäessänne sen?"

-

-Lauristonista näytti, että Levendale joutui jonkin verran hämilleen.

-Mutta jos niin oli, ei sitä kestänyt sekuntia kauemmin. Hän vastasi

-hyvin pian.

-

-"Ei, sitä ei ollut", hän sanoi. "Minä toin sen myymälästä ihan

-sellaisena kuin se olikin. Miksi sitä kysytte?"

-

-"Se on erittäin hienosti sidottu kirja", huomautti Melky. "Minä olisin

-luullut, että jos se olisi jäänyt raitiovaunuun, kuljettaja olisi

-huomannut sen pian."

-

-"Niin minäkin", myönsi Levendale. "Onko vielä muuta?" hän lisäsi

-vilkaisten Ayscoughiin.

-

-"Ei, herra Levendale, kiitoksia", vastasi salapoliisi. "Ei ainakaan

-tällä hetkellä. Mutta asia on siten, että herra Multenius näyttää

-menettäneen henkensä väkivaltaisella tavalla -- ja minä haluaisin

-tietää oliko sillä henkilöllä, joka toi kirjanne hänen myymäläänsä,

-mitään tekemistä asian kanssa, kuka hän sitten lieneekin ollut."

-

-"Ahaa! -- minä en kuitenkaan voi kertoa teille mitään muuta", sanoi

-Levendale. "Olkaa hyvä ja pitäkää tarkoin huolta kirjastani tällä

-välin, herra Ayscough. Hyvästi."

-

-Ulos tultuaan Ayscough vilkaisi kelloaan ja katsahti tovereihinsa.

-

-"Nyt on aika lähteä kuulusteluun", hän huomautti. "Tulkaa --

-lähtekäämme sinne yhdessä. Teitähän tarvitaan siellä molempia."

-

-"Yhdyn teihin sitten tutkinnossa, herra Ayscough", sanoi Melky. "Viivyn

-muutamia minuutteja eräällä asialla -- tulen pian."

-

-Hän kiirehti pois erästä oikokujaa, joka kulki Praed-kadun poikki, ja

-pistäytyi rouva Goldmarkin asuntoon.

-

-Rouva Goldmark oli yhä vielä Zillahia auttamassa, ja hänen sijaisenaan

-oli sama nuori nainen, jonka Melky oli edellisenäkin iltana siellä

-tavannut. Melky veti hänet syrjään!

-

-"Kuulkaahan", hän virkkoi hyvin salaperäisen näköisenä. "Kysyn teiltä

-erästä asiaa, jonka toivon jäävän aivan meidän kahden välille. Voitteko

-sanoa minulle, minkä näköinen se herrasmies on, jonka luulitte

-kadottaneen sen kalvosinnapin, jonka näytitte minulle rouva Goldmarkin

-Pöytälaatikosta? Muistattehan?"

-

-"Muistan", vastasi nuori nainen heti. "Pitkä -- tumma -- puhtaaksi

-ajeltu -- hyvin ruskeaverinen -- aivan saman näköinen kuin siirtomaista

-tulleet. Päässään hänellä oli pehmeä hattu."

-

-"Älkää virkkako sanaakaan kenellekään", sanoi Melky entistä

-salaperäisemmin. Ja nyökäten päätään hyvin juhlallisesti hän lähti pois

-ruokapaikasta ja riensi kuolemansyyn tutkintotilaisuuteen.

-

-

-

-

-VIII

-

-TUTKINTO

-

-

-Lauriston tuli ensimmäistä kertaa elämässään ruumiintarkastajan

-virkahuoneeseen, saapuessaan sinne nyt Ayscoughin kanssa. Hänellä

-ei ollut paljoakaan aavistusta siitä, mitä sellaisissa paikoissa

-puuhattiin. Hän tiesi, että ruumiintarkastajan toimisto on erittäin

-vanhanaikainen, että kun joku henkilö kuolee epäilyttäväin asianhaarain

-vallitessa, pitää ruumiintarkastaja silloin tutkinnon, ja että hänellä

-on toimessaan apuna kaksitoista valamiestä. Mutta sitä ei Lauriston

-tiennyt, mitä ruumiintarkastaja ja valamiehistö oikein tekivät. Hän

-olikin hyvin ihmeissään huomatessaan joutuneensa korkeaan saliin,

-joka muistutti ulkonaisesti hyvin paljon oikeussalia. Siellä oli

-jonkinlaisella korokkeella istuin ruumiintarkastajaa varten, aitio

-valamiehistölle, pöytä oikeudenpalvelijoita, ja lakimiehiä varten,

-koroke todistajille ja varatut paikat yleisölle. Oli ilmeisestikin

-selvää, että kun joku kuoli niin surkealla tavalla kuin Daniel

-Multenius oli kuollut, laki piti hyvää huolta siitä, että jokainen

-saisi tietää kaikki sitä koskevat seikat ja että kaikki mahdollinen

-salaperäisyys siinä perinpohjin tutkittaisiin. Varsinainen yleisö

-ei kuitenkaan toistaiseksi voinut tuntea suurtakaan mielenkiintoa

-Daniel Multeniuksen kuolemaa kohtaan. Tähän hetkeen asti tunsivat

-jutun poliisiviranomaisten lisäksi vain muutamat henkilöt, vainajan

-sukulaiset ja hänen lähimmät naapurinsa Praed-kadun varrella. Lukuun

-ottamatta siis muutamia harvoja asianomaisia ei tutkintotilaisuudessa

-ollut tällä kerralla läsnä montakaan henkeä. Pari sanomalehtien

-uutishankkijaa vetelehti muistiinpanokirjoineen pöydän päässä

-odottaen mahdollisesti saavansa hyvän selostamisaiheen. Muutamia

-poliisilaitoksen virkamiehiä, jotka Lauriston jo oli nähnyt, seisoi

-puhelemissa lääkärin ja teräväsilmäiseltä näyttävän lakimiehen kanssa,

-jolla oli kirjuri apunaan. Oven ulkopuolella seisoskeli miehiä,

-ilmeisestikin tämän seudun kauppiaita ja talonisäntiä, jotka olivat

-sen näköisiä kuin olisivat mielellään tahtoneet palata tavanomaisiin

-puuhiinsa. Melky, joka tuli sisään muutamia minuutteja Lauristonin

-saapumisen jälkeen, istuutui hänen viereensä ja sysäsi häntä

-kyynärpäähän osoittaen noita ihmisiä.

-

-"Nuo miehet kuuluvat valamiehistöön, herra", kuiskasi Melky. "Puoli

-kruunua saa jokainen jutusta ja sievän sotkun he siitä välistä

-tekevätkin. Noilla miekkosilla on valta lähettää ihminen elinkautiseen

-vankeuteen -- kaikki riippuu heidän tuomiostaan. Mutta herra varjelkoon

--- he ottavat ohjauksensa tämän tuomioistuimen puheenjohtajalta -- sitä

-miestä teidän on pidettävä silmällä."

-

-Sitten Melky tarkasteli ympäristöään lähemmin ja huomasi lakimiehen

-näköisen henkilön, joka puheli poliisin kanssa. Hän tuuppasi

-Lauristonia kyynärpäällään.

-

-"Herra", hän kuiskasi, "olkaa varovainen sanoissanne joutuessanne

-puhumaan tuohon todistajain aitioon. Katsokaahan tuota miestä, joka

-puhelee salapoliisien kanssa -- tuota, jolla on kultasankaiset kakkulat

-kukoistavalla terävällä nenällään. Se on herra Parminter -- tunnen

-hänet hyvin, peräti hyvin. Hän on lakimies, jonka poliisit kutsuvat

-tämäntapaisissa asioissa todistajia kuulustelemaan, ymmärrättehän?

-Varokaa häntä, herra Lauriston, jos hän alkaa kuulustella teitä! --

-siinä on mies, joka saa jutun syntymään vaikka kuivasta kapaturskasta

--- menköön hiivattiin koko mies! Hän on oikea kauhun kappale, tällaisen

-oikeuden puheenjohtaja ei ole hänen rinnallaan mitään -- hän on

-hyvälaatuinen mies, mutta Parminter -- herra meitä auttakoon. Olen

-kuullut hänen kääntävän todistajat niin, että heidän sisäpuolensa

-on muuttunut ulkopuoleksi, eikä vain puolittain! Ja tuossa on

-puheenjohtaja."

-

-Lauristen melkein unohti olevansa tärkeä todistaja. Hän oli hyvin

-taipuvainen pitämään itseään pelkkänä katselijana istuessaan

-paikallaan ja nähdessään oikeuden istunnon juhlalliset avajaiset,

-kaksitoistahenkisen valamiehistön vannomisen, jotka kaikki näyttivät

-hyvin kiusaantuneilta, ja kaikki ne alkuvalmistelut, jotka tapahtuivat

-ennen päivän varsinaisen työn alkamista. Mutta vihdoinkin, kun

-puheenjohtaja oli tehnyt muutamia esihuomautuksia, mm. ilmoittanut,

-että Daniel Multenius vainaja oli hyvin tunnettu ja kunnioitettu

-kauppias siinä kaupunginosassa, että he kaikki olivat surullisia

-kuullessaan hänen äkillisestä kuolemastaan, ja että siihen liittyi

-asianhaaroja, jotka vaativat ehdottomasti huolellista tutkimista,

-silloin juttu alkoi. Lauriston, joka oli ammattinsa vuoksi kuunnellut

-monia lakijuttuja, huomasi melkein heti, että poliisit olivat

-pelottavan herra Parminterin vaikutuksesta, joka nyt istui apulaisineen

-pöydän ääressä, huolellisesti järjestäneet todisteitten esittämisen

-oman suunnitelmansa ja järjestelmänsä mukaan, jonka hän tajusi

-kokonaisuudessaan tarkoitetun joko saattamaan hänet itsensä syylliseksi

-tai luomaan epäluulon varjon häneen. Hänen mielenkiintonsa alkoi saada

-henkilökohtaista väriä.

-

-Selostus Daniel Multeniuksen kuolemaa koskevista asianhaaroista

-sellaisena kuin se esitettiin todistajain aitiossa, johon yksi henkilö

-astui toisensa perästä, näytti olevan hyvin selvä yhdeltä näkökannalta:

-sen esittämisessä oli oma viehätyksensä. Se alkoi Melkystä, joka

-kutsuttiin aitioon ensimmäisenä todistamaan vainajan olevan Daniel

-Multeniuksen, vastaamaan muutamiin yleisiin häntä koskeviin kysymyksiin

-ja toteamaan, että vanhus heidän viimeksi tavatessaan toisensa muutamia

-tunteja ennen hänen kuolemaansa oli tavallisessa voinnissaan: niin

-hyvässä kunnossa ainakin kuin hänen ikäisensä viidenkahdeksatta vuotias

-mies voi olla, joka tosin alkoi heikontua, niin kuin luonnollistakin

-oli. Melkyltä ei kysytty paljon eikä mitään niiden pelkkäin tosiasiain

-lisäksi, jotka hän vapaaehtoisesti kertoi. Teräväsilmäinen herra

-Parminter jätti hänet rauhaan. Tärkeämpi todistaja oli poliisilaitoksen

-lähettämä lääkäri, joka todisti, että vainaja oli ollut kuolleena

-viisikymmentä minuuttia ennen hänen paikalle saapumistaan, että hänen

-kimppuunsa oli epäilemättä hyökätty rajusti, että hänen kurkkuaan ja

-vasenta käsivarttaan oli puristettu kovasti, sillä kummassakin paikassa

-näkyi vielä selvät jäljet, ja että kuolemansyynä oli näiden selvien

-väkivallantekojen aiheuttama kauhistus. Päivänselvää oli, sanoi tämä

-todistaja, että vanhus oli heikko ja että hänellä oli heikko sydän.

-Yllä kuvatun laatuinen hyökkäys riitti täydellisesti aiheuttamaan

-kuoleman melkein heti.

-

-"On siis kysymyksessä murhajuttu", mutisi Melky, joka oli palannut

-istumaan Lauristonin viereen. "Siihen poliisi nyt pyrkii. Olkaa

-varuillanne, herra!"

-

-Mutta ennen Lauristonia kutsuttiin vielä esiin kolme muuta todistajaa.

-Hänestä alkoi tuntua salaperäiseltä, että hänen todistuksensa lykättiin

-niin pitkälle -- hän oli ensimmäisenä löytänyt vanhuksen kuolleena, ja

-hänen olisi mielestään pitänyt joutua esiin aivan jutun alkuvaiheessa.

-Hän oli juuri kuiskaamaisillaan tätä asiaa koskevan käsityksensä

-Melkylle, kun ovi avautui ja Zillah tuli sisään Ayscoughin saattamana,

-joka opasti hänet todistajain aitioon.

-

-Zillah oli jo pukeutunut suruvaatteisiin isoisänsä kuoleman jälkeen.

-Hän oli ilmeisesti pahoillaan siitä, että oli joutunut todistajaksi,

-ja oikeuden puheenjohtaja supistikin hänen tehtävänsä mahdollisimman

-lyhyeksi. Nyt ei esitetty montakaan kysymystä, eikä Zillah puhunut

-pallon. Hän oli mennyt ostoksille puoli viisi edellisenä iltapäivänä,

-oli jättänyt yksin isoisänsä, joka oli täysin hyvässä voinnissa. Ukko

-oleskeli varsinaisessa myymälähuoneessa tekemättä mitään erikoisempaa,

-Zillah oli viipynyt poissa noin puoli tuntia ja palatessaan tavannut

-herra Ayscoughin, jonka tunsi ennestään, ja herra Lauristonin, jonka hän

-niinikään tunsi. Molemmat herrat olivat myymälässä, ja hänen isoisänsä

-makasi kuolleena viereisessä arkihuoneessa. Tytön todistuksen tultua

-näin pitkälle puheenjohtaja huomautti, ettei hän halunnut kysellä

-Zillahilta lisää nyt, vaan pyysi häntä jäämään saapuville. Rouva

-Goldmark oli tullut hänen mukanaan, ja molemmat naiset istuutuivat nyt

-Melkyn ja Lauristonin lähelle. Lauriston oli puolittain vakuutettu

-siitä, että hänen vuoronsa tulisi nyt.

-

-Mutta nyt kutsuttiin esiin Ayscough antamaan lyhyt ja asiallinen

-selostus siitä, mitä hän tiesi. Hän oli mennyt tapaamaan herra

-Multeniusta liikeasiassa -- hän otti par'aikaa selvää eräästä

-varastetusta esineestä, jonka luultiin pantatun Edgware-tien

-lähistölle. Hän kertoi, kuinka Lauriston törmäsi häntä vastaan hänen

-astuessaan myymälään, mitä Lauriston sanoi hänelle, mitä hän itse

-näki ja arvosteli, mitä tapahtui jälkeenpäin. Se oli vaatimaton

-ja asiallinen selostus, jossa ei ollut pienintäkään hämmästyksen,

-ennakkoluulon tai oman suunnitelman merkkiä -- eikä kukaan kysynyt

-Ayscoughilta mitään äskeisen selityksen johdosta.

-

-"Nyt ei ole ketään muita kuin te esiin kutsumatta", kuiskasi Melky

-Lauristonille. "Kertokaa visusti niistä penteleen sormuksista -- ja

-varokaa tuota Parminteria!"

-

-Mutta Melky erehtyi -- viranomaisten silmät eivät kääntyneet

-Lauristonin, vaan oikeussalissa olevan yleisön penkkeihin päin aivan

-kuin etsiäkseen sieltä jotakin henkilöä.

-

-"On eräs todistaja, joka on vapaaehtoisesti tarjoutunut esittämään mitä

-tietää", virkkoi puheenjohtaja. "Mielestäni se on erittäin tärkeää.

-Meidän on paras kuunnella sitä nyt tässä kohdassa. Benjamin Hollinshaw!"

-

-Melkyltä pääsi omituinen murahdus, ja hän vilkaisi Lauristoniin.

-

-"Tuolla miehellä on myymälä aivan vastapäätä. Hiivatti sentään -- mitä

-hänellä on sanottavaa?"

-

-Benjamin Hollinshaw astui esiin. Hän oli nuorehko, jokseenkin

-itsetietoisen näköinen henkilö, joka astui todistajain aitioon aivan

-kuin hän olisi koko ikänsä suorittanut erittäin tärkeitä asioita ja

-pitäisi täysin luonnollisena seikkana, että niin tulisi nytkin käymään.

-Hän vannoi valansa ja katseli oikeusistuimen jäseniä vähän ylpeän

-näköisenä juuri kuin ilmaistakseen, että hän tulisi nyt paljastamaan

-tärkeämpiä seikkoja kuin kukaan saattoi ymmärtää. Saatuaan kehoituksen

-ilmaista tietonsa hän kertoi mitä tiesi, ilmeisestikin nauttien sen

-esittämisestä. Hänellä oli kauppa Praed-kadun varrella, tarkemmin

-sanoen käytettyjen vaatteiden kauppa. Hän oli omistanut sen jo monta

-vuotta perintönä isältään. Tietysti hän muisti eilisen iltapäivän. Noin

-puoli kuusi hän seisoskeli myymälänsä ovella. Se oli suoraan vastapäätä

-Daniel Multeniuksen ovea. Oli tullut jo pimeä, ja kadulla oli jonkin

-verran sumuakin, ei paljoa, mutta sentään sakeahkosti. Daniel

-Multeniuksen akkuna oli valaistu, mutta vain parilla kaasulampulla.

-Panttitoimiston sisäänkäytävän yläpuolella oleva ulkoneva osoitekilpi

-oli valaistu. Seisoessaan siinä ovellaan ja katsellessaan Multeniuksen

-puolelle hän ei muutamaan minuuttiin nähnyt kenenkään menevän sinne

-sisälle tai lähtevän sieltä. Mutta sitten hän huomasi Edgware-tieltä

-päin tulevan nuoren miehen, jonka käytös aika lailla hämmästytti häntä.

-Kuljettuaan hitaasti Multeniuksen myymälän ohitse nuori mies pysähtyi,

-kääntyi ja rupesi katselemaan sisään ulko-oven yläruudusta. Kerran

-tai pari hän kurkisteli sieltä. Sitten hän meni akkunan äärimmäiseen

-reunaan ja katseli sisään yhtä uteliaasti ja tarkasti juuri kuin olisi

-tahtonut saada selville kuka sisällä oli. Hän asettautui sitten eri

-kohdille akkunan taakse koetellen, kuinka parhaiten näkisi sisään.

-Viimein hän meni sivukäytävään ja astui sisään siitä ovesta, jota

-panttitavaraa tuovat ihmiset tavallisesti käyttävät. Hollinshaw jäi

-sitten myymälänsä ovelle muutamiksi minuuteiksi -- viipyen vielä siihen

-asti, kunnes äskeinen todistaja saapui paikalle. Hän näki Ayscoughin

-menevän sisään Multeniuksen ulko-ovesta ja pysähtyvän heti -- sitten

-ovi sulkeutui, ja hän itse meni omaan myymäläänsä, sillä hänen vaimonsa

-kutsui häntä juuri silloin teelle. "Näittekö mainitsemanne nuoren

-miehen aivan selvästi?" kysyi ruumiintarkastaja.

-

-"Yhtä selvästi kuin teidätkin", vastasi todistaja.

-

-"Näettekö hänet täällä?"

-

-Hollinshaw kääntyi äkkiä ja osoitti Lauristonia.

-

-"Tuolla on se nuori mies", hän sanoi vakuuttavasti.

-

-Kaikkien kurkottaessa kaulaansa Melky kuiskasi Lauristonille.

-

-"Teillä olisi pitänyt olla lakimies apulaisena", hän virkkoi. "Hiivatti

-sentään -- minähän olen oikea tomppeli, kun en ajatellut sitä! Olkaa

-varuillanne -- oikeuden puheenjohtaja katselee teitä!"

-

-Jokainen saapuvilla olevista tosiaankin tuijotti Lauristoniin. Sitten

-puheenjohtaja kääntyi hänen puoleensa.

-

-"Haluatteko kysyä jotakin tältä todistajalta?" hän sanoi.

-

-Lauriston nousi seisomaan.

-

-"En", hän vastasi. "Se on aivan totta, mitä hän sanoi. Nimittäin mikäli

-se koskee minua."

-

-Puheenjohtaja epäröi hetkisen. Sitten hän viittasi Hollinshawia

-poistumaan todistajain aitiosta ja kääntyi taas Lauristoniin.

-

-"Nyt haluamme kuulla teidän todistuksenne", hän virkkoi. "Ja

--- sallikaa minun huomauttaa teille varalta, ettei teillä ole

-minkäänlaista velvollisuutta sanoa sellaista, mikä syyttäisi teitä

-rikoksesta."

-

-

-

-

-IX

-

-KENEN NE SORMUKSET OLIVAT?

-

-

-Kiinnittämättä laisinkaan huomiota, siihen, että Melky, joka näytti

-aivan kuin istuvan tulisilla hiilillä, koetti kuiskata joitakin

-neuvoja, Lauriston nousi heti seisomaan ja astui todistajain aitioon.

-Yleisön paikoilla istuvat naiset vilkaisivat häneen ihaillen ja

-uteliaasti -- noin kaunis nuorukainen, kuiskasi eräs hentomielinen

-nainen, on käynyt vanhan herra Multeniuksen tapaisen miesparan

-kimppuun. Ja jokainen muu oikeuden puheenjohtajasta sanomalehtien

-uutishankkijaan asti, joka alkoi uskoa saavansa tänä aamuna sittenkin

-hyvän uutisen, tarkasteli häntä kiinteästi. Tässä oli kuitenkin se

-todistaja, joka oli löytänyt panttilainaajan ruumiina.

-

-Lauriston, vähän punastuneena jouduttuaan näin suuren mielenkiinnon

-esineeksi, vastasi alkukysymyksiin sujuvasti ja viivyttelemättä. Hänen

-nimensä oli Andrew Carruthers Lauriston. Iältään hän oli melkein

-kaksikymmentä kaksi vuotta. Hän oli syntyisin Peeblesistä Skotlannista

--- jo manalle menneen Andrew Lauristonin ainoa poika. Hänen isänsä oli

-vapaakirkollinen pappi. Hänen äitinsäkin oli kuollut. Hän itse oli

-tullut Lontooseen noin kaksi vuotta sitten -- heti äitinsä kuoleman

-jälkeen. Viimeksi kuluneina viikkoina hän oli asunut rouva Flitwickin

-luona Star-kadulla -- se oli nyt hänen nykyinen osoitteensa. Hän oli

-kirjailija -- kirjoitti kertomuksia ja novelleja. Hän oli kuullut

-kaikkien äskeisten todistajain lausunnot, myöskin viimeisen, herra

-Hollinshawin. Kaikki, mitä tämä oli sanonut, oli totta. Oli aivan

-totta, että hän oli mennyt Multeniuksen panttitoimistoon noin puoli

-kuusi edellisenä iltapäivänä omalle asialleen. Hän oli kurkistanut

-sisään sekä molemmista ovista että akkunasta ennenkuin astui

-toimistoon. Hän halusi tietää kuka oli myymälässä, herra Multeniusko

-vai hänen tyttärentyttärensä. Ja siihen oli hyvinkin yksinkertainen

-syy: hän ei ollut koskaan suorittanut asioitaan herra Multeniuksen

-kanssa, ei ollut tietääkseen häntä edes nähnytkään, mutta hän oli

-aikaisemmin tehnyt kauppaa neiti Wildrosen kanssa ja toivoi, mikäli

-mahdollista, saavansa selvittää asiansa nytkin hänen kanssaan. Hän

-ei tosiaankaan nähnyt myymälässä ketään kurkistaessaan sisään sekä

-akkunasta että ovenruudusta. Sen vuoksi hän kiersi panttitoimistoon

-sivukäytävästä.

-

-Kaikki tämä saatiin kuulla vastauksina puheenjohtajan esittämiin

-kysymyksiin, joka nyt vaikeni ja vilkaisi Lauristoniin jokseenkin

-ystävällisesti. "Epäilemättä olette jo selvillä siitä, että teidän

-eilisiltainen käyntinne panttitoimistossa näyttää tai voi ainakin

-näyttää jonkin verran epäilyttävältä muutamien asianhaarain vuoksi",

-hän virkkoi. "Tahtoisitteko nyt kertoa oikeusistuimelle omalla

-tavallanne täsmälleen, mitä tapahtui ja mitä huomasitte astuttuanne

-sisään panttitoimistoon?"

-

-"Sitä juuri toivonkin", vastasi Lauriston halukkaasti. "Olen jo

-kertonutkin sen useammin kuin kerran poliisille ja herra Multeniuksen

-omaisille -- kerron sen vieläkin niin selvästi ja lyhyesti kuin voin.

-Menin erääseen panttiosastoon, joka oli ensimmäisenä sivuoven vieressä.

-En nähnyt ketään, en kuullut ketään. Koputin myymäläpöytään -- kukaan

-ei tullut. Silloin kurkistin toisen osaston kautta taempana olevaan

-asuinhuoneeseen, jonka ovi oli selällään. Näin heti vanhan miehen,

-jonka otaksuin herra Multeniukseksi. Hän makasi lattialla -- jalat

-olivat avonaiseen oveen päin ja pää takkamatolla lähellä tuliristikkoa.

-Hyppäsin silloin heti myymäläpöydän ylitse ja menin asuinhuoneeseen.

-Paikalla huomasin hänet kuolleeksi ja melkein heti kiirehdin

-ulko-ovelle hakeakseni apua. Ovella törmäsin herra Ayscoughiin, joka

-oli juuri tulossa sisään minun avatessani ovea. Kerroin hänelle heti

-löydöstäni. Siinä on avoimesti kerrottuna kaikki mitä tiedän asiasta."

-

-"Ettekö kuullut kenenkään liikkuvan myymälän sisällä tai lähistöllä

-silloin, kun te astuitte sisään?" kysyi ruumiintarkastaja.

-

-"En kuullut mitään", Lauriston vastasi. "Siellä vallitsi täysi

-hiljaisuus."

-

-"Minkä vuoksi menitte sinne?"

-

-"Lainaamaan rahaa kahta sormusta vastaan."

-

-"Olivatko ne teidän omaisuuttanne?"

-

-"Olivat."

-

-"Olitteko ollut siellä aikaisemmin jollakin sentapaisella asialla?"

-

-"Vain kerran."

-

-"Milloin?"

-

-"Viime viikolla", vastasi Lauriston. "Panttasin siellä, kelloni."

-

-"Olette siis ollut rahapulassa?"

-

-"Olen. Mutta vain jonkin aikaa -- odotin rahalähetystä."

-

-"Toivoakseni olette sen sittemmin saanut", huomautti puheenjohtaja.

-

-"Herra Ayscough oli luonani rahalähetyksen saapuessa", sanoi Lauriston

-vilkaisten salapoliisiin. "Tapasimme sen -- tarkemmin sanoen kaksi

-kirjettä -- asunnostani, kun lähdimme sinne yhdessä heti sen jälkeen,

-mitä juuri olen kertonut teille."

-

-"Olitte edellisellä kerralla suorittanut asianne tyttärentyttären

-kanssa?" kysyi ruumiintarkastaja. "Ette ollut siis nähnyt vanhusta?"

-

-"En koskaan tietääkseni nähnyt herra Multeniusta, ennenkuin tapasin

-hänet kuolleena asuinhuoneensa lattialla", vastasi Lauristen.

-

-Puheenjohtaja kääntyi poispäin tästä todistajasta ja katsoi siihen

-pöytään päin, jonka ääressä herra Parminter ja poliisiviranomaiset

-istuivat. Herra Parminter nousi hitaasti seisomaan, vilkaisi

-Lauristoniin ja esitti ensimmäisen kysymyksensä rauhallisella, melkein

-lempeällä äänellä aivan kuin olisi aikonut antautua todistajan kanssa

-ystävälliseen jutteluun.

-

-"Teidän kunnianhimonanne on siis kirjaileminen?" hän kysyi.

-

-"Minä olen kirjailija", vastasi Lauriston.

-

-Herra Parminter veti esiin nuuskarasian ja otti hyppysellisen nuuskaa.

-

-"Oletteko julkaissut paljon?" hän kysyi kuivasti.

-

-"Pari kolme kertomusta -- lyhyitä."

-

-"Tuottivatko ne paljon rahaa?"

-

-"Viisi puntaa kumpikin."

-

-"Oletteko tehnyt mitään muuta elatukseksenne siitä lähtien kuin tulitte

-Lontooseen kaksi vuotta sitten?"

-

-"En ole."

-

-"Kuinka paljon olette ansainnut kynällänne tänne tulonne jälkeen?"

-

-"Noin kolmekymmentä puntaa."

-

-"Kolmekymmentä puntaa kahtena vuotena."

-

-"Millä olette elänyt?"

-

-"Minulla oli rahaa ennestään", vastasi Lauriston. "Minulla oli kaksi

-sataa puntaa kotoa lähtiessäni."

-

-"Ja milloin se loppui?" kysyi Parminter.

-

-"Viime viikolla."

-

-"Ja niin veitte kellonne panttitoimistoon. Ja eilen, kun eivät

-odottamanne rahat olleet saapuneet, teidän oli pakko mennä taas

-panttitoimistoon? Mukaanne otitte, niin kuin juuri sanoitte, kaksi

-sormusta -- teidän omaisuuttanne. Olenko oikeassa?"

-

-"Täysin oikeassa -- kaksi sormusta -- minun omaisuuttani."

-

-Herra Parminter kääntyi puhelemaan erään poliisiviranomaisen kanssa,

-joka nostaen syrjään erään edessään olevan ruskean paperiarkin paljasti

-saman sormustarjottimen, jonka Lauriston ja Ayscough olivat nähneet

-Multeniuksen asuinhuoneen pöydällä. Samalla Parminter nosti omia

-papereitaan ja otti niiden alta esiin Lauristonin sormukset. Hän otti

-ne, pani kämmenelleen ja ojensi ne todistajaa kohti.

-

-"Nämä sormuksetko te veitte panttitoimistoon?" hän kysyi.

-

-"Niin", vastasi Lauriston. "Ne ovat äitini sormukset."

-

-Parminter osoitti tarjotinta. "Näittekö tämän asuinhuoneessa, jossa

-tapasitte vainajan?" hän kysyi. "Näin."

-

-"Tuntuiko teistä kummalliselta, että omat sormuksenne muistuttivat niin

-huomattavasti tällä tarjottimella olevia?"

-

-"Ei", vastasi Lauriston, "minä en ymmärrä mitään sormuksista".

-

-Parminter ojensi tyynesti sormustarjottimen puheenjohtajalle ja samalla

-Lauristonin sormukset valkoisella paperilla. "Ehkä haluatte tarkastaa

-näitä esineitä ja kiinnittää valamiesten huomion niihin?" hän sanoi ja

-kääntyi taas todistajain aitioon päin. "Tahtoisin kysyä teiltä erästä

-hyvin tärkeää seikkaa", hän jatkoi. "Teidän on paras harkita sitä

-tarkoin, ennenkuin vastaatte. Se on teille tärkeämpi kuin ehkä ensi

-kuulemalla tuntuu. Voitteko tyydyttävästi todistaa, että nuo kaksi

-sormusta, joita väitätte omiksenne, ovat todella teidän?"

-

-Tätä kysymystä seurasi kuolemanhiljaisuus oikeussalissa. Ihmisiä oli

-tullut lisää vielä kuulustelun alettuakin, ja huone oli nyt täpö

-täynnä. Jokaisen katse oli suunnattu Lauristoniin hänen seisoessaan

-todistajain aitiossa ilmeisestikin syviin ajatuksiin vaipuneena.

-Ja kahdesta silmäparista kuvastui kiihkeä levottomuus: Melky oli

-hermostunut ja levoton, Zillah ilmeisestikin hyvin huolissaan. Mutta

-Lauriston ei vilkaissut kumpaankaan, vaan kääntyi lopulta Parminteriin

-päin vilpittömän näköisenä.

-

-"Sormukset ovat minun", hän vastasi, "mutta en tiedä kuinka saan sen

-todistetuksi".

-

-Hillittyä mutinaa kuului oikeussalissa. Keskellä huonetta puheenjohtaja

-ojensi sormukset eräälle poliisiviranomaiselle ja viittasi häntä

-näyttämään niitä valamiehille. Ja taas kuului Parminterin lempeä ääni.

-"Ette voi todistaa niitä omiksenne."

-

-"Saanko selittää?" kysyi Lauriston. "Nähkääs -- voi mahdollisesti olla

-ihmisiä, vanhoja ystäviä, jotka ovat nähneet nämä sormukset äitini

-hallussa. Mutta en tiedä, mistä löytäisin semmoisia ihmisiä. Jos se on

-välttämätöntä, voin koettaa."

-

-"Teidän sijassanne ehdottomasti koettaisin", huomautti Parminter

-kuivasti. "Milloin nuo kaksi sormusta sitten joutuivat teidän

-haltuunne?"

-

-"Äitini kuollessa", vastasi Lauriston.

-

-"Missä olette säilyttänyt niitä?"

-

-"Lukitussa arkussani."

-

-"Ettekö ole koskaan missään tilanteessa näyttänyt niitä kenellekään?

-Ajatelkaa."

-

-"En", vastasi Lauriston. "En voi sanoa kenellekään näyttäneeni."

-

-"Ette edes äitinne kuoleman jälkeen?"

-

-"En. Otin tietysti haltuuni kaikki hänen tavaransa. En muista

-näyttäneeni sormuksia kenellekään."

-

-"Piditte ne arkussanne siihen asti kun otitte ne esiin hankkiaksenne

-rahaa niitä vastaan?"

-

-"Niin -- aivan oikein", myönsi Lauriston.

-

-"Kuinka paljon rahaa teillä oli kaiken kaikkiaan, kun lähditte

-panttitoimistoon eilen iltapäivällä?"

-

-Lauristonin kasvoille levisi tumma puna.

-

-"Minulla ei ollut rahaa laisinkaan, jos teidän täytyy se välttämättä

-tietää", sanoi hän.

-

-Taas kuului mutinaa oikeussalissa -- yleisön penkeillä istuvat

-herkkämieliset naiset äännähtelivät säälistä, sillä he tunsivat itse

-panttitoimistot sekä sen hädän, joka ajoi sinne menemään. Nyt heidän

-sydämessään oli herännyt voimakas myötätunto todistajain aitiossa

-seisovaa nuorukaista kohtaan. Mutta Lauriston alkoi äkkiä hymyillä

-voitonvarmasti.

-

-"Yhdentekevää", hän lisäsi vilkaisten Parminteriin, "tuskin tuntiakaan

-oli kulunut sen jälkeen, kun sain neljäkymmentä puntaa kirjeissä.

-Ayscough tietää sen!"

-

-Parminter ei välittänyt laisinkaan tästä huomautuksesta. Hän oli

-kuiskaillut poliisipäällikön kanssa ja kääntyi nyt puheenjohtajan

-puoleen.

-

-"Pyytäisin, että tämä todistaja astuisi alas muutamiksi minuuteiksi",

-hän virkkoi. "Haluaisin saada neiti Wildrosen uudelleen esiin

-kutsutuksi."

-

-Puheenjohtaja viittasi Zillahia ystävällisesti palaamaan

-todistaja-aitioon.

-

-

-

-

-X

-

-MELKY TULEE VÄLIIN

-

-

-Zillah oli kuunnellut, kuinka Lauriston vastaili Parminterin tarkkoihin

-kysymyksiin, niin levottoman näköisenä, että sen huomasivat kaikki

-hänen lähellään istuvat. Nämä levottomuuden merkit lisääntyivät yhä

-hänen astuessaan hitaasti aitioon ja hän loi oikeuden puheenjohtajaan

-melkein vetoavan katseen. Mutta tämä vain katseli papereitaan, ja

-Zillahin oli pakko kääntyä Parmnterin puoleen, jonka ääni muuttui

-tavallistakin imelämmäksi hänen puhutellessaan Zillahia. Kun

-Parminter seisoi Zillahin edessä, olisi häntä tosiaankin voinut

-pitää ystävällisenä ja hyväntahtoisena herrasmiehenä, jonka ainoana

-päämääränä oli ilmaista sääliä ja lohduttelua. Mutta harvoilta

-läsnäolijoilta oikeussalissa jäi kuitenkaan huomaamatta niiden

-kysymysten tarkoitus, joita hän alkoi esittää kaikkein makeimmalla ja

-lempeimmällä äänellään.

-

-"Ymmärtääkseni olette auttanut isoisävainajaanne hänen liikkeessään?"

-kysyi Parminter. "Aivan niin. No, kuinka kauan olette ollut hänen

-apulaisenaan?"

-

-"Siitä lähtien kun pääsin koulusta kolme vuotta sitten", vastasi Zillah.

-

-"Kolme vuotta -- tosiaanko! Ja luullakseni olette asunut hänen luonaan

-jo muutamia vuosia ennen sitä?"

-

-"Aivan pikku tytöstä asti", myönsi Zillah.

-

-"Herra Multenius-vainaja on siis kasvattanut teidät? Niin oikein, te

-siis tunsitte hänen liikettään jonkin verran jo kouluaikananne?"

-

-"Kyllä, hän opetti minulle monta seikkaa."

-

-"Te olitte tietysti aina saapuvilla -- vai mitä. Saanen otaksua, että

-te vähitellen tutustuitte aika hyvin niihin esineisiin, joita isoisänne

-liikkeessään käsitteli? Tietysti -- kiitos. Teitä tosiaankin mainitaan

-jonkinlaiseksi asiantuntijaksi jalokivien ja metallien alalla?"

-

-"Tunnen niitä koko paljon", vastasi Zillah.

-

-"Te osasitte sanoa jonkin esineen arvon yhtä tarkoin kuin isoisänne?"

-

-"Kyllä -- tavallisten esineitten."

-

-"Ja te tunsitte oikein hyvin isoisänne varaston?"

-

-"Kyllä."

-

-Parminter viittasi sitä viranomaista, jolla oli hallussaan

-sormustarjotin, asettamaan sen todistajain aition reunalle.

-

-"Suvaitkaa ystävällisesti katsella tätä tarjotinta ja sen sisällystä",

-hän virkkoi. "Tunnette sen tietysti. Aivan niin. Tiedättekö nyt, missä

-tuo tarjotin oli teidän lähtiessänne ulos ja jättäessänne isoisänne

-yksin eilen iltapäivällä?"

-

-"Kyllä", vastasi Zillah epäröimättä. "Myymälän perällä olevan

-asuinhuoneen pöydällä -- jossa sen näin sisään tullessanikin. Isoisäni

-oli ottanut sen esiin ulkoakkunalta kiilloittaakseen sormukset."

-

-"Tiedättekö, kuinka monta sormusta tarjottimella oli?"

-

-"En. Ehkä kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä."

-

-"Niin kuin helposti näkee, ovat ne irrallaan tarjottimella, joka on

-verhottu sametilla. Pidettiinkö niitä aina tuolla tavoin? Aivan noin.

-Ja te ette tiedä kuinka monta siinä oli -- ettekä kuinka monta siinä

-pitäisi olla nyt? Oikein, oikein. Siinä on nyt tarkalleen sanoen

-kaksikymmentäseitsemän sormusta -- ette voi sanoa, onko se oikea määrä?"

-

-"En", vastasi Zillah, "eikä isoisänikään olisi voinut sitä sanoa. Joku

-sormus olisi voinut pudota tuolle tarjottimelle tai joutua pois siitä.

-Ne ovat kaikki vanhoja sormuksia."

-

-"Mutta -- arvokkaita?" kysäisi Parminter.

-

-"Muutamat ovat. Toiset eivät kovinkaan."

-

-"Mitä oikein ymmärrätte sanalla arvokas? Mikä esimerkiksi on tässä

-olevan halvimman sormuksen hinta ja mikä kaikkein arvokkaimman?"

-

-Zillah vilkaisi melkein välinpitämättömästi edessään olevaan

-tarjottimeen.

-

-"Muutamat noista sormuksista ovat vain viiden punnan hintaisia. Jotkut

-harvat parin-, kolmenkymmenen, pari on arvokkaampaa."

-

-"Ja -- ne ovat kaikki vanhoja?"

-

-"Ne ovat kaikki vanhanaikuista työtä", sanoi Zillah. "Ne ovat jokainen

-monta vuotta sitten valmistettuja. Timantit ja helmet ovat tietysti

-oikeita."

-

-Parminter ojensi hänelle sen paperiarkin, jolla Lauristonin sormuksia

-oli näytetty puheenjohtajalle ja valamiehille.

-

-"Olkaa hyvä ja katsokaa näitä sormuksia", hän virkkoi tyynesti. "Ovatko

-ne samaa lajia ja samanarvoisia kuin tarjottimella olevat sormukset?"

-

-"Ovat", myönsi Zillah. "Suunnilleen samaa."

-

-"Mikä on noiden sormusten hinta erikseen?" kysyi Parminter. "Olkaa hyvä

-ja ilmaiskaa meille mielipiteenne ammatti-ihmisenä."

-

-Zillah kumartui hetkiseksi tarkastamaan molempia sormuksia ja käänteli

-niitä.

-

-"Tämän arvo on suunnilleen kolmekymmentä ja tuon noin viisikymmentä

-puntaa", hän vastasi vihdoin.

-

-"Toisin sanoen nämä kaksi sormusta ovat samanlaisia muodoltaan ja

-arvoltaan kuin parhaat tarjottimella olevat sormukset?"

-

-"Tunnetteko noita kahta sormusta?"

-

-"En, -- en ollenkaan."

-

-Parminter vaikeni hetkiseksi ja kiinnitti valamiesten huomion itseensä

-terävällä katseellaan, ennenkuin kääntyi taas todistajan puoleen.

-

-"Olisitteko tuntenut jonkin tarjottimella olevista sormuksista?" hän

-kysyi.

-

-"En", vastasi Zillah. "En olisi."

-

-"Ette siis voi millään tavalla sanoa ovatko nuo sormukset tuolta

-tarjottimelta otetut?"

-

-"En!"

-

-"Asian laita on siis, että kaikki nuo sormukset -- kaksi paperiarkilla

-ja kaksikymmentäseitsemän tarjottimella -- ovat samaa lajia, mitä tulee

-ikään ja valmistustapaan -- kaikki aivan toistensa kaltaisia?"

-

-"Niin ovat", myönsi Zillah.

-

-"Ettekö te voi -- kaikki mitä sanotte on valallanne vahvistettu,

-muistakaa se -- ette voi ehdottomasti väittää, että noita kahta

-sormusta ei ole otettu tarjottimelta toisten joukosta?"

-

-"En", vastasi Zillah. "Mutta en voi myöskään sanoa, että ne olisi

-otettu. Ja minä en sitä uskokaan. Minä en usko niitä meidän

-sormuksiksemme!"

-

-Parminter hymyili rauhallisesti ja loi taas pikaisen katseen

-valamiehiin, jotka näyttivät tuntevan mielenkiintoa juttua kohtaan.

-

-Sitten hän kääntyi Zillahin puoleen esittäen uuden sarjan kysymyksiä.

-

-"Kuinka kauan olette tuntenut viimeisen todistajan, Andrew

-Lauristonin?" hän kysyi.

-

-"Viime viikosta alkaen", vastasi Zillah.

-

-Hän oli punastunut kuullessaan Lauristonin nimen, ja Parminter huomasi

-sen heti.

-

-"Kuinka tutustuitte häneen?"

-

-"Hänen tullessaan liikkeeseemme asialle."

-

-"Panttaamaan kelloaan, luullakseni?"

-

-"Niin"

-

-"Te suorititte sen asian hänen kanssaan?"

-

-"Minä."

-

-"Ette ollut koskaan ennen nähnyt häntä?"

-

-"En."

-

-"Oletteko nähnyt häntä sen koommin?"

-

-Zillah epäröi hetkisen.

-

-"Tapasin hänet -- sattumalta -- Kensingtonin puutarhassa sunnuntaina",

-hän vastasi vihdoin.

-

-"Puhelitteko hänen kanssaan?"

-

-"Puhelin", myönsi Zillah.

-

-"Panttaamisestako?"

-

-"Ei", kuului vastaus. "Hänen työstään -- kirjailemisesta."

-

-"Kertoiko hän teille olevansa hyvin ahtaalla?"

-

-"Minä tiesin sen!" sanoi Zillah. "Olihan hän pantannut kellonsa."

-

-"Ehkä -- te näytätte olevan erittäin hyvä liikeihminen -- ehkäpä

-annoitte hänelle jonkin neuvon?"

-

-"Niin annoinkin. Neuvoin häntä niin kauan kuin hänellä suinkin oli

-jotakin pantattavaa välttämättä hankkimaan rahaa taskuunsa."

-

-"Erinomainen neuvo", huomautti Parminter hymyillen. Hän nojautui

-eteenpäin katsellen todistajaa vakavammin. "Mainitsiko Lauriston

-sunnuntaina tai aikaisemmin hänet tavatessanne mitään hallussaan

-olevista kahdesta sormuksesta?"

-

-"Ei", vastasi Zillah.

-

-Parminter vaikeni, epäröi, kumarsi äkkiä oikeuden puheenjohtajalle ja

-istuutuen jälleen paikalleen veti esiin nuuskarasiansa. Puheenjohtaja

-viittasi Zillahia poistumaan todistajain aitiosta ja keskeytti

-Parminterin nuuskaushommat.

-

-"Luullakseni on parasta lykätä asia nyt tässä vaiheessa", hän virkkoi.

-"Ilmeisestikään emme voi saada sitä loppuun tänään." Hän kääntyi

-valamiehiin. "Ehdotan, että tätä kuulustelua jatketaan viikon päästä",

-hän virkkoi. "Sillä välin --"

-

-Hänen mielenkiintonsa suuntautui nyt äkkiä Melky Rubinsteiniin, joka

-nousi levottoman ja epäröivän näköisenä paikaltaan ja astui pöydän

-eteen pyytäen julkisesti puheenvuoroa.

-

-"Mitä nyt?" kysyi puheenjohtaja. "Kuka olette? Aivan oikein, sama

-todistaja, joka totesi ruumiin Daniel Multeniukseksi. No niin?"

-

-"Herra puheenjohtaja", virkkoi Melky kaikkein juhlallisimmalla

-äänellään. "Tätä kuulustelua ei ole johdettu oikealla tavalla! En

-tarkoita teitä -- mutta nämä herrat, poliisi ja herra Parminter ovat

-väärillä jäljillä. Ymmärrän, mitä he ajavat takaa, ja he ovat väärässä!

-He salaavat todisteita, herra puheenjohtaja." Melky kääntyi Ayscoughiin

-päin. "Millaisena johtolankana käytetään tuota vanhaa kirjaa?" hän

-kysyi. "Miksi ette ole esittänyt sitä? Olen Daniel Multenius-vainajan

-läheisin miespuolinen sukulainen ja väitän, että se johtolanka on

-aika paljon tärkeämpi kuin mikään muu tänä aamuna esitetyistä. Mitä

-siitä kirjasta nyt arvellaan, herra Ayscough? Sanokaahan -- mitä siitä

-kuuluu? -- ja mitä sen omistajasta tiedetään?"

-

-"Mitä se on?" kysyi puheenjohtaja. "Jos on jotakin --"

-

-"Jotakin, herra!" huudahti Melky. "Siinäpä on juuri -- sillä välillä,

-jolloin serkkuni neiti Zillah Wildrose lähti hyvässä voinnissa olevan

-vanhuksen luota ja ennenkuin herra Lauriston tapasi hänet kuolleena,

-on myymälässä käynyt joku, joka on jättänyt asuinhuoneen pöydälle

-arvokkaan kirjan, ja se kirja, kaikkien aamulehdissä olleitten

-ilmoitusten mukaan, on Sussex-aukion varrella asuvan parlamentinjäsenen

-herra Spencer Levendalen omaisuutta. Miksi ei sitä asiaa ole esitetty?

-Miksi ei herra Levendalea ole kutsuttu tänne? Pyydän teitä, herra

-puheenjohtaja, kiinnittämään siihenkin huomiotanne! Sen takana on

-enemmän --"

-

-Puheenjohtaja nosti kätensä ja viittasi poliisipäällikön ja Parminterin

-pöytänsä luokse. Hetkisen kuluttua kutsuttiin Ayscough. Ja Lauriston,

-joka odotteli tämän neuvottelun tulosta, huomasi, ettei puheenjohtaja

-ollut oikein tyytyväinen. Hän kääntyi äkkiä poliisipäällikön puoleen

-esittäen kysymyksensä niin kuuluvasti, että kaikki oikeussalissa olevat

-sen kuulivat.

-

-"Miksi ei kirjaa koskevia seikkoja esitetty heti alussa

-oikeusistuimelle?" hän kysyi. "Minusta nähden siinä on peräti tärkeä

-johtolanka. Se seikka, että sieltä löydettiin kirja, olisi pitänyt

-ehdottomasti mainita heti. Lykkään asian tästä päivästä viikon päähän,

-ja te saatte tuoda silloin kirjan ja haastaa herra Spencer Levendalen

-tänne todistajaksi. Siis viikon päästä, herrat!"

-

-Melky Rubinstein kääntyi, kuiskasi jotakin nopeasti Zillahille ja rouva

-Goldmarkille, pisti sitten kätensä Lauristonin kainaloon ja veti hänet

-nopeasti pois oikeussalista.

-

-

-

-

-XI

-

-TAKAOVI

-

-

-Kadulle päästyään Melky kääntyi lähimmälle poikkikadulle ja viittasi

-Lauristonia seuraansa. Ennenkuin he olivat kulkeneet montakaan kyynärää

-hän painautui aivan kiinni toveriinsa ja vilkaisi varovasti taakseen.

-

-"Takanamme vaanii yksi noita poliisipeijakkaita", virkkoi Melky. "Mutta

-sitähän juuri sopi odottaakin, herra -- he eivät tule jättämään teitä

-hetkeksikään näkyvistään, ennenkuin jompikumpi kahdesta asiasta on

-tapahtunut!"

-

-"Mistä asioista?" kysyi Lauriston.

-

-"Teidän on joko todistettava täysin pätevästi, että nuo sormukset

-kuuluvat teille ja olivat sitä ennen äiti raukallanne", sanoi Melky,

-"tai meidän on saatava käsiimme se ukkeli, joka nitisti setäni. Niin on

-asia! Herra! -- luotatteko turvallisesti minuun ja teette mitä neuvon?

-Se tapahtuu teidän hyväksenne."

-

-"En tiedä mikä olisi sen parempaa", vastasi Lauriston hetkisen

-ajateltuaan. "Olette peräti kunnon mies, Melky -- siitä olen

-vakuutettu! Mitä tahdotte minun tekevän?"

-

-Melky veti taskustaan kauniin kultakellon ja vilkaisi siihen.

-

-"Nyt on päivällisen aika", hän sanoi. "Tulkaa mukanani rouva Goldmarkin

-luokse haukkaamaan muutamia suupaloja. Syödessämme sanon teille, mitä

-on tehtävä. Mietin asioita perin pohjin sillä välin kun tuo Parminter

-rääkkäsi Zillah parkaa, ja hiivatti sentään, teillä ei olen nyt muuta

-mahdollisuutta kuin yksi ainoa, ja siihen teidän on käytävä käsiksi

-heti! Tulkaa vain Praed-kadulle -- älkää välittäkö siitä, vaikka tuo

-ukkeli takanamme kuljeskeleekin kuin mikäkin varjo. Minä kykenen

-pääsemään hänestä voitolle yhtä helposti kuin voisin myödä hänen

-kellonsa! Tarvittaisiin kaikki Lontoon salapoliisit saattamaan minut

-ymmälle, jos vain haluaisin."

-

-Viiden minuutin kuluttua he saapuivat rouva Goldmarkin ruokalaan.

-Melky, joka tunsi huoneuston täydellisesti, opasti Lauristonin erääseen

-sisähuoneeseen sellaiseen nurkkaan, jossa saattoi olla verrattain

-hyvässä rauhassa, ja kutsui tarjoilijattaren. Vasta sitten, kun he

-olivat päässeet ateriansa puoliväliin, hän viittasi mielessään olevaan

-asiaan. Hän kumartui aivan lähelle Lauristonia ja alkoi puhella.

-

-"Herra!" hän kuiskasi. "Mistä te olette kotoisin?"

-

-"Peeblesistä", vastasi Lauriston. "Kuulitte kai minun mainitsevan sen

-oikeussalissa."

-

-"En ole käynyt koulua", virkkoi Melky. "Minulla ei ole mitään muuta

-aavistusta siitä, missä Peebles, on paitsi että se on Skotlannissa.

-Onko se kaukana siellä, tai missä se on?"

-

-"Ei kaukana rajalta", vastasi Lauriston.

-

-"Sinne pääsee siis muutamissa tunneissa, jos oikein arvaan", sanoi

-Melky. "Pääsettekö? Sepä hyvä, herra noudattakaa siis minun vihjaustani

-ja lähtekää sinne! Lähtekää sinne nopeasti."

-

-Lauriston laski kädestään veitsensä ja haarukkansa ja jäi tuijottamaan

-Melkyä.

-

-"Minkä ihmeen vuoksi?" hän huudahti.

-

-"Löytääksenne jonkun -- kenet tahansa -- joka voi todistaa

-noiden sormusten kuuluvan teille", vastasi Melky juhlallisesti

-ja painokkaasti. "Ei kannata kieltää sitä tosiasiaa, että olette

-vaarallisessa asemassa. Poliisi kulkee aina suorinta ja helpointa

-tietä. Heidän suuntansa oli äsken täysin selvä -- Parminter sen

-ilmaisi. Heillä on nyt oma mielipide -- heillä on aina sellainen -- ja

-kun poliisit kerran muodostavat oman käsityksensä, ei mikään saa sitä

-lähtemään heidän päästään -- heidän viranomaistensa päistä ainakaan.

-Se, mitä he aikovat sanoa ja koettavat todistaa, on seuraavaa.

-Että te olitte kovassa pinteessä, suorastaan pennittömänä. Menitte

-herra Multeniuksen luokse -- te hiiviskelitte myymälän edustalla ja

-kurkistelitte akkunasta, jolloin huomasitte hänen olevan yksin tai ehkä

-näitte huoneen tyhjänä. Menitte sisään -- sieppasitte pari sormusta --

-hän yllätti teidät -- te nitistitte hänet. Se on heidän mielipiteensä

--- eikä Zillah voi vannoa, etteivät ne sormukset, joita väitätte

-omiksenne, kuulu hänen isoisälleen, ettekä te vielä toistaiseksi

-voi todistaa, että ne ovat teidän tai että ne aikaisemmin kuuluivat

-äidillenne! Herra, lähtekää heti tuonne Peeblesiin -- siekailematta --

-ja etsikää käsiinne joku henkilö, joku vanha ystävä, joka voi vannoa

-tietävänsä noiden sormusten ilman pienintäkään epäilystä kuuluvan

-teille! Tuokaa se ystävä kerallanne -- tuokaa hänet, vaikka hänet olisi

-kuljetettava sairasvaunussa!"

-

-Lauristonia oli Melkyn todistelu ja hänen antamansa neuvo järkyttänyt

-niin, ettei tarvittu mitään lisäselityksiä, jotta hän olisi ymmärtänyt

-sen järkevyyden. "Mutta -- kuinka minä voin päästä lähtemään?" hän

-kysyi. "Tuo poliisi vaaniskelee ulkopuolella -- tiedän olevani

-silmälläpidon alaisena iltapäivästä lähtien! He eivät missään

-tapauksessa päästä minua lähtemään Lontoosta, vaikka kuinka haluaisin!

-Todennäköisesti he vangitsisivat minut, jos huomaisivat minun menevän

-asemalle."

-

-"Minun mielipiteeni tämänaamuisten tapausten jälkeen on se, että

-joudutte vankilaan ennen iltaa, jos jäätte tänne", huomautti Melky

-kylmäverisesti. "Löisin kympin vetoa siitä! Mutta tehän ette jää --

-teidän täytyy lähteä! Tuolla syntymäseudullanne on varmisti joku,

-joka voi vannoa noiden kahden sormuksen olevan perheomaisuuttanne,

-ja teidän täytyy löytää käsiinne sellainen henkilö ja tuoda hänet

-tänne, jos vapautenne on teille kallis. Ja mitä tulee poliisin käsistä

-pujahtamiseen, niin minä järjestän sen teille, kunnollisesti! Kas niin,

-minkä verran teillä on rahaa, herra Lauriston?"

-

-"Paljon", vastasi Lauriston. "Melkein neljäkymmentä puntaa -- ne rahat,

-jotka sain eilen illalla."

-

-"Teettekö siis minun neuvojeni mukaan?" kysyi Melky. "Ja teettekö sen

-heti epäröimättä ja siekailematta, käymättä kotona Flitwick-muorin

-luona tai ilman muuta viivyttelyä?"

-

-"Teen", vastasi Lauriston. "Teen sen, koska olen vakuutettu siitä, että

-olette oikeassa."

-

-"Kuunnelkaa siis minua -- tarkoin", virkkoi Melky. "Näettekö tuon

-oven nurkassa? Niin pian kuin olette syönyt vanukkaanne, pujahtakaa

-tuosta ovesta. Huomaatte silloin olevanne pienellä pihalla. Lähtekää

-pois pihalta, jolloin tulette kapealle kujalle. Kulkekaa suoraan sitä

-myöten ja niin pääsette Market-kadulle. Astukaa suoraan Southwick-katua

--- tiedättehän sen -- Oxfordin ja Cambridgen pengermälle, ja silloin

-näette ajuriaseman juuri edessä. Nouskaa ajopeleihin ja käskekää

-ajamaan Piccadillyn sirkukseen. Erotkaa hänestä siinä -- tehkää pieni

-kierros, ettei hän huomaa mitä aiotte -- ottakaa sitten toinen ajuri

-ja ajakaa St. Pancrasin kirkolle. Astukaa alas siellä ja saapastakaa

-King's Crossin asemalle. Ennätätte silloin helposti 3.15 lähtevään

-pohjoiseen junaan, ja kun kerran olette sinne päässyt, on kaikki hyvin!

-Matkustakaa Peeblesiin -- se on tärkeintä. Hiivatti sentään, herra

-Lauriston, se on nyt ainoa mahdollisuus!"

-

-Viiden minuutin kuluttua, kun ei huoneessa ollut ketään muita

-kuin he kahden, Lauriston puristi sydämellisesti Melkyn kättä,

-lähti ulos nurkkaovesta ja katosi. Yksin jäätyään Melky veti esiin

-paperossikotelonsa ja alkoi poltella tyynesti ja rauhallisesti. Kun

-tarjoilijatar palasi, kuiskasi hän hänelle pari sanaa. Tarjoilijatar

-nyökkäsi ymmärtävän näköisenä, sillä Goldmarkilla tunsi jokainen

-Melkyn, ja jos tarjoilijattaret halusivat silloin tällöin jonkin

-korukapineen, toimitti Melky sen heille ostohinnalla.

-

-"Antakaa nyt minulle kummankin lasku", Melky virkkoi. "Minä suoritan

-ne."

-

-Mutta Melky antoi kulua kolme neljännestuntia, ennenkuin lähti

-ulommassa huoneessa olevan kassapöydän luokse.

-

-Hän joi hitaasti kupin kahvia ja poltti muutamia paperosseja. Kului

-jokseenkin pitkä aika, ennenkuin hän astui Praed-kadulle pannen samalla

-kiinni päällystakkinsa nappeja. Hän huomasi, vaikka ei sitä mitenkään

-ilmaissut, heti ensimmäisellä silmäyksellä saman miehen, joka oli

-seurannut Lauristonia ja häntä oikeustalosta asti. Hänen huomiokykynsä

-oli melkein yliluonnollisen tarkka, ja niin saattoi hän panna merkille,

-että mies säpsähti hämmästyksestä. Mutta Melky ei näyttänyt eikä

-tuntenut minkäänlaista hämmästystä, kun vartija tuli hänen jäljessään.

-

-"Tehän tunnette minut, herra Rubinstein", virkkoi mies melkein

-anteeksipyydellen. "Tiedätte tietysti, että me pidämme silmällä

-tuota nuorta skotlantilaista -- meidän täytyy! Hänhän meni tuonne

-Goldmarkille teidän kanssanne? Onko hän vieläkin siellä?"

-

-"Minusta tuntuu, ettette oikein pysty tehtäväänne", huomautti Melky

-kylmästi. "Hän lähti pois noin kolme neljännestuntia sitten. Meni

-kotiin minun ymmärtääkseni."

-

-Mies kääntyi pois nähtävästi hämmästyneenä, mutta yhtä selvästi uskoen

-Melkyn sanat. Hän lähti liikkeelle Star-kadulle päin Melkyn astellessa

-hiljalleen panttitoimistoon. Hänestä tuntui välttämättömältä kertoa

-Zillahille, mitä hän oli tehnyt.

-

-Rouva Goldmark oli yhä Zillahin luona. Melky kertoi tarinansa heille

-molemmille. Zillah kuunteli sitä salaamatta mielenhuojennustaan.

-Rouva Goldmark, joka nuorena ja sievänä leskenä oli taipuvainen

-tunteellisuuteen, katseli Melkyä ihailevasti.

-

-"Hyväinen aika! Tepä vasta olette nokkela, herra Rubinstein!" hän

-huudahti taputtaen lihavia käsiään. "Mitä minuun tulee, en olisi voinut

-keksiä sellaista, vaikka olisin miettinyt sata vuotta! Mutta te olette

-niin nopeaälyinen."

-

-Melky painoi sormella nenänsyrjäänsä.

-

-"Tiedättekö mitä, rouva Goldmark?" hän virkkoi. "Minä en aio sallia

-noiden poliisien kajota nuoreen Lauristoniin, en totisesti. Minulla on

-omat ajatukseni tästä jutusta -- odottakaahan vain siksi, kunnes lasken

-käteni johonkin henkilöön. Eikö se ole teille kaikille selvää? Jos

-löydän oikean miehen, niin silloin ei tähän nuorukaiseen enää lankea

-minkäänlaista varjoa, vai mitä? Niin, minä en ole mikään tomppeli,

-rouva Goldmark, älkää erehtykökään sitä luulemaan!"

-

-"Uskon teihin varmasti", vakuutti rouva Goldmark. "Niin, teillä ei

-tosiaankaan ole silmät suotta päässänne, herra Rubinstein!"

-

-Zillah, joka oli kuunnellut hajamielisesti näitä kohteliaisuuksia,

-kääntyi äkkiä serkkunsa puoleen.

-

-"Mitä aiot sitten tehdä, Melky?" hän kysyi. "Mikä merkitys tuolla

-kirjalla oikein on? Ja millaisiin toimenpiteisiin aiot ryhtyä?"

-

-Mutta Melky nousi seisomaan, pudisti päätään ja napitti päällystakkinsa

-aivan kuin olisi napittanut sen sisäpuolelle joukon syviä salaisuuksia.

-

-"Se, mitä sinun, Zillah, ja myöskin teidän, rouva Goldmark, on nyt

-juuri tehtävä", hän virkkoi, "on pitää omana tietonanne se, mitä olen

-pannut nuoren Lauristonin tekemään. Siitä ei saa pukahtaa sanaakaan!

-Jos joku noista poliiseista tulee tänne häntä kysymään, niin ette

-tiedä mitään -- ymmärrättekö? Ette ole nähnyt häntä sen koommin, kun

-hän lähti minun kanssani oikeustalosta -- ymmärrättekö? Niinhän muuten

-onkin asian laita. Ja mitä muuhun tulee, jättäkää se nöyrimmälle

-palvelijallenne."

-

-"Voi, kuinka älykästä!" huudahti rouva Goldmark. "Minun älyni ei riitä

-mihinkään muuhun kuin liikkeeni hoitamiseen!"

-

-"Mutta eikö siinä sitten näy älyä?" virkkoi Melky ihaillen. "Mitä

-olenkaan aina sanonut teistä, rouva Goldmark? Enkö ole aina sanonut,

-että olette taitavin liikettä hoitava nainen koko Paddingtonissa. Eikö

-sellaisessa ilmene älyä? Voi, minun mielestäni teillä on erittäin hyvät

-hengen lahjat, rouva Goldmark!"

-

-Tämän kohteliaisuuden lausuttuaan Melky erosi rouva Goldmarkista ja

-Zillahista ja palasi asuntoonsa. Katua astellessaan hän huomasi rouva

-Flitwickin oven edustalla odottelevan vuokra-ajurin.

-

-Sisällä huonossa eteishuoneessa hän tapasi kelpo emäntänsä puhelemassa

-erään vieraan -- hyvin puetun nuoren herran kanssa, joka ilmeisestikin

-teki kysymyksiä. Rouva Flitwick kääntyi Melkyyn huojentuneen näköisenä.

-

-"Ehkä te, herra Rubinstein, voitte sanoa tälle herralle, missä herra

-Lauriston on", hän virkkoi. "En ole nähnyt häntä sen koommin, kun hän

-lähti ulos heti aamulla."

-

-Melky katseli vierasta tarkoin. Sitten hän mitään sanomatta viittasi

-vierasta tulemaan ulos ja käveli hänen kanssaan niin kauas, etteivät

-toiset voineet kuulla heitä.

-

-"Olettekohan hänen skotlantilainen ystävänsä?" kysyi Melky. "Se sama,

-jolta tuli rahalähetys eilen illalla?"

-

-"Olen", myönsi vieras. "Näen teidän olevan selvillä asiasta. Nimeni on

-Purdie -- John Purdie. Missä Lauriston on? Haluaisin erikoisesti tavata

-häntä."

-

-Melky taputteli nenänsä syrjää ja kuiskasi.

-

-"Hän on matkalla sinne, josta te tulette, herra", hän virkkoi. "Kas

-niin -- minä tiedän, kuka te olette, ja hetken kuluttua te tunnette

-minut. Tulkaahan huoneeseeni!"

-

-

-

-

-XII

-

-PEEBLESILÄINEN YSTÄVÄ

-

-

-Melkyllä, rouva Flitwickin tärkeimmällä asukkaalla, oli hallussaan,

-niin kuin emännällä oli tapana sanoa, kadunpuoliset vierashuoneet

--- kaksi perättäistä kamaria. Toinen niistä oli kalustettu

-oleskeluhuoneeksi, ja sinne hän nyt vei Lauristonin ystävän, kehoitti

-häntä vieraanvaraisesti istumaan ja rupesi tarkastelemaan häntä. Heti

-hän arvioi herra John Purdien siksi, mikä hän olikin -- varakkaaksi,

-hyvin puetuksi, tarmokkaaksi, nuoreksi liikemieheksi, joka oli

-todennäköisesti aina ollut tekemisissä tärkeitten ja arvokkaitten

-asioitten kanssa. Hyvin tyytyväisenä tähän alkutarkasteluun hän kävi

-heti käsiksi hetken tärkeimpään asiaan.

-

-"Herra", aloitti Melky vetäen tuolin Purdien viereen ja omaksuen heti

-salaista luottavaisuutta ilmaisevan äänensävyn ja käytöksen. "Olen

-kuullut teistä. Minä ja herra Lauriston olemme läheisiä ystäviä. Nimeni

-on Rubinstein -- Melchior Rubinstein, jota tavallisesti sanotaan

-Melkyksi. Tiedän teistä kaikki -- olette se Lauristonin ystävä, jolta

-hän pyysi vähän apua päästäkseen lävitse muutamista vaikeuksista

-ikäänkuin -- eikö niin? Aivan oikein -- ja te lähetitte hänelle aluksi

-kaksikymmentä puntaa, jotka hän saikin eilen. Samalla kerralla hänelle

-tuli toisetkin kaksikymmentä puntaa parista kirjallisesta työstä --

-kertomuksista, herra! -- olisinpa suonut, että hän olisi saanut rahanne

-ja nuo toisetkin rahat käsiinsä tuntia aikaisemmin! Hiivatti sentään --

-jospa nuo kirjeet vain olisivat tulleet aikaisemmassa postissa, olisi

-se säästänyt häneltä aika paljon harmia!"

-

-"Kuulkaahan -- minulla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, mitä

-puhutte", virkkoi Purdie hyvänluontoisesti. "Ilmeisestikin te tiedätte

-enemmän kuin minä. Minä tunsin Andie Lauristonin hyvin niihin aikoihin,

-jolloin hän lähti Peeblesistä, mutta sen koommin en ole nähnyt häntä

-enkä kuullut hänestä, ennenkuin hän kirjoitti minulle hiljattain.

-Mistä oikein on kysymys, ja miksi hän on lähtenyt takaisin Peeblesiin?

-Ilmoitin hänelle tulevani tänne aivan näinä päivinä. Tässä nyt olen, ja

-hän on lähtenyt!"

-

-Melky työnsi tuolinsa vieläkin lähemmäksi vierastaan, loi varovaisen

-silmäyksen ovelle ja alensi ääntään.

-

-"Aion kertoa teille kaikki siitä asiasta, herra", hän virkkoi. "Tiedän,

-että teillä skotlantilaisilla on erikoisen hyvä ymmärryskyky, ja te

-oivallatte koko jutun kyllä nopeasti. Kuunnelkaa nyt minua, herra

-Purdie, aivan kuin olisin tärkeää juttua esittävä asianajaja ja teidän

-pitäisi heti ruveta vastaamaan hänelle."

-

-John Purdie, joka oli jo havainnut isäntänsä yhtä mieltäkiinnittäväksi

-kuin huvittavaksikin henkilöksi, kuunteli tarkoin Melkyn kertoessa

-hänelle Lauristonin teoista ja seikkailuista siitä hetkestä lähtien,

-jolloin hän oli mennyt panttaamaan kelloaan Multeniuksen liikkeeseen,

-siihen asti, jolloin hän oli Melkyn ehdotuksesta lähtenyt salaa ja

-kiireesti Peeblesiin. Melky ei unohtanut ainoaakaan yksityisseikkaa.

-Hän kertoi tarkoin jokaisesta tärkeästä kohdasta ja pani erikoisen

-painon ruumiintarkastajan kuulustelussa sattuneisiin seikkoihin.

-Lopuksi hän vetosi luottavasti puhetoveriinsa.

-

-"Ja nyt kysyn teiltä, herra -- avomielisesti!" päätti Melky. "Olisinko

-voinut neuvoa häntä paremmin kuin neuvoin? Eikö hänen ollut parempi

-lähteä sinne missä voi hankkia todistajan puolestaan kuin antautua

-vaaraan tulla vangituksi ja suljetuksi sellaiseen paikkaan, missä hän

-ei voisi tehdä mitään omaksi hyväkseen. Mitä nyt sanotte, herra Purdie?"

-

-"Aivan niin", myönsi Purdie mietittyään vielä vähän aikaa. "Luulen

-teidän menetelleen oikein. Epäilemättä hän voi saada käsiinsä joitakin

-vanhoja peeblesiläisiä ystäviä, jotka voivat varmasti muistaa hänen

-äitinsä omistaneen nuo kaksi sormusta. Mutta teidän täytyy muistaa

-eräs asia. Sanotte poliisin vartioineen häntä eilisestä iltapäivästä

-lähtien. No niin, kun he huomaavat hänen paenneen, pitävät he sitä

-raskaana ja hyvin todennäköisenä rikollisuuden todisteena. He tulevat

-väittämään hänen paenneen tuomiota!"

-

-"Ei se haittaa, herra, jos Lauriston palaa mukanaan syyttömyyden

-todistus", huomautti Melky.

-

-"Niin -- mutta he eivät odota sitä", virkkoi Purdie. "He varmasti

-kohottavat oikean takaa-ajohuudon hänen lähdettyään. Hän ei ole sitä

-lajia, josta voisi erehtyä tai joka voisi jäädä huomaamatta -- jollei

-hän ole aika lailla muuttunut näinä parina vuonna -- hän on aina ollut

-komea poika."

-

-"Niin on nytkin", huomautti Melky, "niin on nytkin".

-

-"No niin", jatkoi Purdie. "Tahtoisin nyt tehdä teille erään ehdotuksen.

-Minusta näyttää nyt viisaimmalta teidän ja minun lähteä suoraa päätä

-poliisiviranomaisten, luokse ja kertoa heille peittelemättä Lauristonin

-matkustaneen hankkimaan todistuksia siitä, että nuo sormukset todella

-olivat hänen, ja että hän palaa päivän parin kuluttua sen todistuksen

-keralla. Se luultavasti tyydyttää heitä -- toivoakseni minä voin vielä

-lisätä yhden seikan, joka auttaa lisäksi. Me emme halua sellaisten

-ajatusten pääsevän valtaan, että nuorukainen on lähtenyt mieluummin

-pakoon kuin alistunut mahdollisesti häneen kohdistuvaan syytteeseen

-murhasta, ymmärrättehän!"

-

-"Käsitän aivan teidän tarkoituksenne, herra, aivan täsmälleen", myönsi

-Melky. "Minä yhdyn teihin! Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Tietysti

-ei ole laisinkaan välttämätöntä mainita poliisille tarkemmin minne hän

-on lähtenyt -- vai mitä?"

-

-"Ei suinkaan!" sanoi Purdie. "Mutta minä ilmoitan heille meneväni

-takuuseen hänen palaamisestaan. Sovitteko te molemmat keskenänne siitä,

-millä tavoin pääsette yhteyteen toistenne kanssa?"

-

-"Sovimme", vastasi Melky. "Jos jotakin erikoista tapahtuu näinä parina

-ensimmäisenä päivänä, on minun määrä sähköttää hänelle postitoimistoon

-Peeblesiin. Jos hän löytää mitä haluaa, sähköttää hän minulle heti

-paikalla."

-

-"Hyvä on", virkkoi Purdie. "Sitten vielä yksi asia. Mainitsitte minulle

-herra Spencer Levendalesta ja siitä kirjasta, joka oli joutunut niin

-omituisella tavalla panttitoimistoon. Minä tunnen sattumalta herra

-Levendalen -- oikein hyvin."

-

-"Oikeinko totta, herra!" huudahti Melky. "Kylläpä maailma on pieni."

-

-"Tapasin herra Spencer Levendalen viime syyskuussa -- kaksi kuukautta

-sitten", jatkoi Purdie. "Hän oleskeli silloin eräässä hotellissa

-ylänkömailla lastensa ja heidän kotiopettajattarensa kanssa. Minä asuin

-samassa hotellissa kuukauden päivät, ja hän ja minä kalastelimme usein

-yhdessä. Tulimme hyviksi ystäviksi, ja hän pyysi minua käymään luonaan,

-kun ensi kerran tulen kaupunkiin. Ja tässä nyt olen. Kun ensin olemme

-käyneet poliisilaitoksella, menen Sussex-aukiolle ja kerron herra

-Levendalelle olevani Lauristonin ystävä ja sanon, että Lauriston on

-vaarassa tämän jutun vuoksi, ja pyydän häntä puhumaan minulle enemmän

-tuosta kirjasta!"

-

-Melky hypähti seisomaan ja puristi vieraansa kättä.

-

-"Herra, te olette oikeaa lajia", hän virkkoi kiihkeästi. "Tuolla

-kirjalla on jotakin yhteyttä jutun kanssa! Minun käsitykseni mukaan

-se mies, joka vei tuon kirjan panttitoimistoon, on sama, joka nitisti

-vanhan sukulaisraukkani -- se on varma, herra! Levendale ei tahtonut

-kertoa meille juuri mitään tänä aamuna -- mahdollisesti hän puhuu

-teille enemmän. Auttakaa tekin Lauristonia, herra -- me pelastamme

-hänet pulasta."

-

-"Te näytätte olevan hyvin suopea häntä kohtaan", huomautti Purdie. "Hän

-on ilmeisesti miellyttänyt teitä."

-

-"Ja Zillah-serkkuani", vastasi Melky tuttavallisesti hymyillen. "Zillah

--- koko Paddingtonin sievin tyttö, herra -- on ihan pihkaantunut

-tuohon nuorukaiseen. Ja -- vielä sananen korvaanne, herra -- Zillah

-on kasvatettu hienon naisen tavoin, ja nyt ukon kuoltua hän perii

-sellaisen omaisuuden, joka voisi saada neekerin kalpenemaan! Eikä siinä

-ole minkäänlaista erehdystä. Hoidelkaa asia kuntoon, herra!"

-

-"Minä pidän huolen siitä", virkkoi Purdie. "Kas niin, nyt nuo poliisit.

-Kuulkaahan, onkohan tässä lähistöllä hyvää hotellia? Minulla on

-kaikki kapineeni tuolla alhaalla ajurinrattaissa. Ajoin tänne suoraan

-asemalta, koska halusin heti tavata Andie Lauristonia."

-

-"Raha ei luullakseni merkitse teille mitään, herra?" kysyi Melky luoden

-asiaa ymmärtävän katseen nuoren skotlantilaisen ulkomuotoon, jossa

-näkyi selviä varallisuuden merkkejä.

-

-"Ei kohtuullisissa rajoissa", vastasi Purdie.

-

-"Sitten sopii Great Western-hotelli Praed-kadun päässä", virkkoi Melky.

-"Se sopii teidän kaltaisellenne nuorelle herralle ihan oivasti. Ja te

-olette aivan likellä."

-

-"Tulkaa siis kanssani", virkkoi Purdie. "Ja sitten poliisilaitokselle."

-

-Keskusteltuaan puoli tuntia yksityisesti poliisiviranomaisten kanssa

-Purdien onnistui saada heidät ymmärtämään muutamia seikkoja uudessa

-valossa. He alkoivat katsella asioita toisin. Tässä oli varakas

-nuori skotlantilainen tehtailija, taatussa yhteiskunnallisessa

-asemassa oleva henkilö, joka voi mennä takuuseen Andrew Lauristonin

-puolesta useammassa kuin yhdessä suhteessa, joka oli tuntenut hänet

-lapsuudesta asti ja luotti täydellisesti häneen ja hänen sanaansa,

-sekä oli vakuutettu siitä, että tultaisiin ehdottoman varmasti

-huomaamaan todeksi se, mitä Lauristen oli sanonut sormuksista ja Daniel

-Multeniuksen löytämisestä. He suostuivat mielellään luopumaan enemmistä

-toimenpiteistä Lauristonin suhteen, kunnes hän palaisi -- ja Purdie

-huomasi pakostakin hymyillen, että he nimenomaan välttivät kyselemästä

-minne hän oli lähtenyt. Hän palasi tuosta keskustelutilaisuudesta

-Ayscoughin saattaessa häntä, ja ulkopuolella odotteleva Melky huomasi

-asiain luistaneen hyvin.

-

-"Ehkäpä hyväntahtoisesti ilmoitatte minulle täkäläisen osoitteenne,

-herra Purdie", virkkoi Ayscough. "Mahdollisesti esiintyy asianhaaroja,

-joista tahtoisin ilmoittaa teille."

-

-"Great Western-hotelli", sanoi Purdie. "Asun siellä, kunnes Lauriston

-on palannut ja tämä asia on täysin selvitetty, mikäli se häntä

-koskee. Tulkaa sinne, jos haluatte tavata minua. Hyvä on", hän jatkoi

-kävellessään Melkyn kanssa pois poliisiasemalta. "He hyväksyivät minun

-takuuni eivätkä tee mitään, ennenkuin Lauriston palaa. No niin, te

-tunnette tämän seudun, minä en -- neuvokaa minulle tie Sussex-aukiolle

--- menen nyt heti tervehtimään Levendalea."

-

-John Purdiella oli kaksinkertainen syy mennä tervehtimään herra

-Spencer Levendalea. Hän oli Melkylle maininnut, että Levendale heidän

-tavatessaan ylänkömailla oli ollut leski, jolla oli mukanaan lapsensa

-ja näiden kotiopettajatar. Mutta hän ei ollut kertonut rakastuneensa

-kotiopettajattareen eikä sitä, että yhtenä syynä hänen Lontooseen

-tuloonsa juuri silloin oli ollut uudistaa tuttavuutensa hänen

-kanssaan. Pääasiassa tätä kotiopettajatarta hän ajatteli seisoessaan

-Sussex-aukion varrella olevan suuren talon portailla -- ehkäpä hän

-muutaman minuutin kuluttua tapaisi hänet jälleen.

-

-Mutta Purdien ei onnistunut sinä päivänä nähdä herra Spencer Levendalea

-eikä sievää kotiopettajatarta. Palvelija ilmoitti herra Levendalen

-olevan asioilla kaupungilla ja syövän ulkona sinä iltana, neiti Bennet

-taas oli vienyt molemmat lapset Hounslowiin tervehtimään erästä heidän

-sukulaistaan eikä palaisi, ennenkuin myöhään illalla. Purdie siis

-kirjoitti vain lyijykynällä lontoolaisen osoitteensa nimikortteihinsa,

-jätti yhden sekä herra Levendalelle että neiti Bennetille ja palasi

-hotelliinsa, jonne asettui odottelemaan tapausten kehittymistä. Hän

-vietti illan lukemalla Daniel Multeniuksen jutun selostuksia --

-useammassa kuin yhdessä lehdessä ne olivat erittäin täydelliset ja

-seikkaperäiset, eikä hänen tarvinnut paljonkaan ponnistaa nopeaa

-käsityskykyään tullakseen vakuutetuksi siitä, että hänen vanha

-koulutoverinsa oli selvästi vaarassa, ellei hänen onnistuisi todistaa

-sormuksia omikseen.

-

-Seuraavana aamuna hän oli juuri lopettanut aamiaisensa ja aikoi lähteä

-Melky Rubinsteinin luokse kuullakseen, oliko Lauriston ilmoittanut

-mitään itsestään, kun tarjoilija toi hänelle Ayscoughin nimikortin

-ilmoittaen, että sen lähettäjä odotti tupakkahuoneessa. Purdie lähti

-heti sinne. Salapoliisi, joka näytti hyvin vakavalta ja miettiväiseltä,

-veti hänet syrjään erääseen turvalliseen nurkkaan.

-

-"Yön aikana on sattunut kummallinen tapaus, herra Purdie", virkkoi

-Ayscough heidän jäätyään kahden kesken. "Ja minun käsitykseni mukaan se

-on yhteydessä tämän Multeniuksen jutun kanssa."

-

-"Mikä se on?" kysyi Purdie.

-

-"Se on seuraava", virkkoi Ayscough. "Eräs Praed-kadun varrella asuva

-pikkukauppias tavattiin kuolevana rauhallisella Maida Valen kadulla

-kello kaksitoista yöllä, ja hän kuoli pian sen jälkeen. Ja -- hänet on

-myrkytetty, mutta tohtorit eivät voi vielä sanoa millä tavoin."

-

-

-

-

-XIII

-

-AVUNPYYNTÖ

-

-

-Purdie, jonka luonteenlaatu oli sellainen, että hän esiintyi hitaasti

-ja varovasti vakavissa tilanteissa, viittasi salapoliisia istuutumaan

-tupakkahuoneen rauhalliseen nurkkaukseen, jonne he olivat vetäytyneet,

-ja otti itselleen tuolin hänen viereensä.

-

-"No niin", hän virkkoi, "kuinka te nyt ensiksikin arvelette tämän asian

-olevan yhteydessä vanhan panttilainaajan jutun kanssa? Siinä täytyy

-olla jokin yhdistävä rengas."

-

-"Niin siinä onkin", vastasi Ayscough. "Viime yönä murhattu mies oli

-Daniel Multeniuksen lähin naapuri, jonka nimi oli Parslett -- James

-Parslett, hedelmä- ja vihanneskauppias. Pienihän hänen liikkeensä oli,

-mutta hyvin tunnettu siinä kaupunginosassa. Nyt kerron teille jotakin.

-En ole mikään piirtäjä", jatkoi salapoliisi, "mutta luulen voivani

-tälle paperipalalle hahmotella ääriviivat, niin että teille selviää

-sen paikan pohjapiirustus. Nämä kaksi viivaa kuvaavat Praed-katua.

-Tämä risti merkitsee Daniel Multeniuksen panttitoimistoa. Sen etuosa --

-jalokiviosasto -- on Praed-kadulle päin. Vieressä on kapea sivukäytävä:

-siitä pääsee panttausosastoon. No niin, Multeniuksen liike oli käytävän

-toisella puolella, Parslettin toisella. Parslettin asunnon ovi on ihan

-Multeniuksen panttitoimiston ovea vastapäätä. Onko se selvä, herra

-Purdie?"

-

-"Täydellisesti", vastasi Purdie. "Ymmärrän sen mainiosti."

-

-"Minun käsitykseni on nyt sellainen; että Parslett näki Daniel

-Multeniuksen todellisen murhaajan tulevan ulos Multeniuksen sivuovesta

-hänen, Parslettin, seisoessa omalla ovellaan, että tämä tunsi murhaajan

-ja koetti eilen kiristää häneltä lahjuksia, ja että tuo mies antoi

-hänelle myrkkyä, niin että Parslett kuoli hänestä erottuaan", virkkoi

-Ayscough kuiskaamalla. "Se on vain minun käsitykseni -- mutta lyönpä

-vetoa, että se ei paljon poikkea todellisesta asianlaidasta!"

-

-"Mitä syytä teillä on otaksua Parslettin vaatineen lahjuksia

-murhaajalta?" kysyi Purdie.

-

-"Sanon sen heti", vastasi salapoliisi melkein voitonriemuisella

-äänellä. "Niin varhaista kuin onkin, olen jo tänä aamuna suorittanut

-muutamia pikku tutkimuksia, Kun Parslett löydettiin ja vietiin

-sairaalaan -- Marian sairaalaan, joka on aivan tässä lähellä --

-huomattiin hänellä olevan viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Tänä

-aamuna haastattelemani Parslettin lesken sanojen mukaan oli hänen

-miehensä verrattain ahtaalla raha-asioissa eilen. Kauppa ei ollut viime

-aikoina oikein vedellyt, ja vaimo tietysti tuntee hänen talousasiansa.

-Hän lähti kotoansa eilen illalla yhdeksän aikoina sanoen menevänsä

-vähän kävelemään, ja leski sanoo olevansa varma siitä, että hänellä

-ei ollut noita viittäkymmentä puntaa silloin -- ihme olisi ollut,

-sanoo vaimo, jos hänellä olisi edes ollut viisikymmentä shillingiä!

-Mitä arvelette, herra Purdie, mistä saattoi tuollainen mies saada

-viisikymmentä puntaa kotoa lähtönsä jälkeen ja ennen sitä hetkeä,

-jolloin hänet löydettiin kuolevana kadulla?"

-

-"Olisihan hän voinut lainata ne joltakin ystävältä", arveli Purdie.

-

-"Ajattelin minäkin sitä", sanoi Ayscough. "Sehän tuntuu luonnolliselta.

-Mutta rouva Parslett sanoo, ettei heillä ollut ainoaakaan ystävää,

-jolta hän olisi voinut lainata sellaisen summan! Ei, herra Purdie,

-minun käsitykseni on se, että Parslett näki jonkun miehen menevän

-Multeniukselle ja lähtevän sieltä pois, että hän tunsi miehen, että hän

-meni ilmaisemaan hänelle olevansa selvillä jutusta, että mies antoi

-hänelle nuo rahat päästäkseen sillä hetkellä eroon hänestä ja päätti

-sitten myrkyttää hänet."

-

-Purdie pohti tätä otaksumaa jonkun aikaa puhumatta mitään.

-

-"No niin", hän virkkoi vihdoin, "jos asia on niin, silloin on kaksi

-asiaa varmasti totta -- ensiksikin, että murhaaja on joku tässä

-lähistöllä asuva henkilö ja toiseksi, että hänellä on kokemusta

-myrkkyjen alalla."

-

-"Aivan niin", myönsi Ayscough. "Se on totta. Sitä paitsi tulisi

-vielä eräs muu seikka varmaksi sen kautta -- ystävänne Lauristonin

-viattomuus." Purdie hymyili.

-

-"Sitä en ole koskaan epäillyt", hän virkkoi.

-

-"En minäkään, näin meidän kesken sanoen", huomautti Ayscough

-vilpittömästi. "Sanoin virkatovereilleni, että omasta puolestani

-olin vakuutettu tuon nuorukaisen täydellisestä viattomuudesta

-ensimmäisestä hetkestä alkaen -- ja minähän hänet ensimmäiseksi tapasin

-panttitoimistossa. Oli kerrassaan onneton seikka, että hän sattui

-olemaan siellä, ja surullinen yhteensattuma, että nuo hänen sormuksensa

-niin suuressa määrässä muistuttivat ukon tarjottimella olevia sormuksia

--- mutta en ole koskaan epäillyt häntä. Ei, herra Purdie, minun

-käsitykseni mukaan koko tämä juttu on paljon monimutkaisempi. Se ei ole

-mikään jokapäiväinen tapaus -- joku hyökkäsi vanhan Daniel Multeniuksen

-kimppuun -- joku! -- jostakin erikoisesta syystä -- ja siitä ei ole

-mikään helppo asia saada selkoa. Ja minä olen vakuutettu siitä, että

-tämä Parslettin juttu liittyy siihen -- että Parslett myrkytettiin,

-koska hän tiesi liian paljon."

-

-"Te sanotte, ettei tiedetä, mitä myrkkyä nimenomaan oli käytetty?"

-kysyi Purdie. "Jos sen tietäisi, voisi päästä vähän jäljille. Sillä

-jos se olisi jotakin hyvin harvinaista lajia, saisi siten selville,

-että kuka tahansa sen lieneekin laatinut, hän on erikoisesti tutkinut

-myrkkyjä."

-

-"En tiedä sitä vielä", vastasi Ayscough. "Mutta", hän jatkoi nousten

-seisomaan, "jos viitsitte lähteä kanssani sairaalaan, voisimme saada

-tietää sen nyt. Pari heidän erikoista asiantuntijaansa on suorittanut

-tutkimuksen. Sinne on hyvin pieni matka."

-

-Purdie lähti salapoliisin mukana astelemaan Praed-katua. Ennenkuin

-he pääsivät sairaalan ovelle asti, tuli eräs mies Ayscoughin luokse:

-tanakka, hyvinvoipa mies, jolla oli varovainen käytös ja valpas katse.

-Hänen silmänsä siirtyivät tarkastelevan näköisinä salapoliisista hänen

-seuralaiseensa. Hän näytti ymmärtävän, että Ayscough luotti Purdieen ja

-puhui sellaisella tavalla kuin ainakin henkilö, jolla on kerrottavana

-jotakin salaperäistä ja tärkeää.

-

-"Suokaa anteeksi, herra Ayscough", hän virkkoi. "Saanko vaihtaa

-muutaman sanan kanssanne? Tunnettehan minut, herra Ayscough?"

-

-Ayscough katseli häntä terävästi. "Herra Goodyer, eikö niin?" hän

-kysyi. "Niin, nyt muistankin. Mistä on kysymys? Voitte huoletta puhua

-tämän herran kuullen."

-

-"Se koskee viime yön juttua -- Parslettia", virkkoi Goodyer vetäen

-salapoliisin syrjään ja alentaen ääntään, niin että ohikulkijat eivät

-kuulisi. "Siinä on eräs seikka, josta minun on puhuttava teille -- olen

-kuullut asiasta Parslettin vaimolta. Mutta en ole maininnut hänelle

-siitä, mitä teille ilmaisen, herra Ayscough."

-

-"Ja mitä se on?" kysyi salapoliisi.

-

-"Omistan nähkääs sen talon, jossa Parslett asuu", jatkoi Goodyer.

-"Hänellä on jo muutamia vuosia ollut sekä myymälänsä että asuntonsa

-minun talossani. Syystä tai toisesta ei Parslett ole viime aikoina

-menestynyt oikein hyvin, ja hän oli minulle velkaa puolen vuoden

-vuokran. Näin hänet eilen ja sanoin, että minun oli saatava rahat

-heti. Minä suorastaan ahdistin häntä kovasti niistä -- olin käynyt

-hänen luonaan pari kolme viikkoa aikaisemmin ja saatoin nähdä, ettei

-laisinkaan kannattanut antaa asian jatkua ennallaan. Hän oli ollut

-surkeana asian johdosta edellisellä viikolla, mutta eilen illalla hän

-oli hyvin luottavaisella mielellä. 'Teidän ei tarvitse laisinkaan olla

-levoton, hän virkkoi. Tänä iltana minulle suoritetaan sievä summa

-rahaa, ja minä selvitän asiani kanssanne, ennenkuin lasken pääni yön

-lepoon', hän virkkoi. 'En voi määrätä sitä minuutilleen, mutta voitte

-luottaa siihen, että käyn luonanne ennen kello yhtätoista ja tuon

-rahat tullessani.' Ja hän oli niin varma siitä, herra Ayscough, että

-en sanonut mitään muuta kuin mainitsin olevani hyvin kiitollinen siitä

-ja lupasin istua valveilla häntä odottaen, Ja", lopetti Goodyer, "minä

-odotin puoli yhteen, mutta hän ei tullut. Tänä aamuna tietysti tulin

-käymään tänne ja silloin kuulin mitä oli tapahtunut -- kuinka hänet oli

-tavattu henkihieverissään kadulla ja kuinka hän sitten oli kuollut --

-viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Niihin rahoihin hän tietysti oli

-vedonnut, herra Ayscough."

-

-"Oletteko puhunut tästä kenellekään?" kysyi Ayscough.

-

-"En edes leskelle enkä kenellekään muulle kuin teille", vastasi Goodyer.

-

-"Älkää puhukokaan siitä", sanoi Ayscough. "Säilyttäkää se omana

-tietonanne, kunnes minä ilmoitan toisin. Ette kuullut Parslettilta

-mitään siitä, mistä hän odotti rahaa?"

-

-"En yhtä tavuakaan", vastasi Goodyer. "Mutta sen huomasin, että hän oli

-ehdottoman varma sen saamisesta."

-

-"No niin, vaietkaa nyt tarkoin asiasta", jatkoi Ayscough. "Asiassa

-pannaan tietysti toimeen tutkinto, ja minä kyllä huolehdin siitä, että

-teidän tietonne tulee siellä kuuluville. Tässä asiassa on jotakin

-salaperäistä, herra Goodyer, ja sen selvittelemisessä on aika työ."

-

-"Olette oikeassa", myönsi Goodyer. "Uskon teitä."

-

-Hän lähti pois, ja Ayscough viittasi Purdielle kehoittaen häntä

-kanssaan sairaalaan.

-

-"Se on kerrassaan omituista", hän mutisi. "Peräti omituista! Mutta

-kaikki viittaa siihen, että minun otaksumani on oikea. Ehkäpä te nyt

-hyväntahtoisesti jäätte odotushuoneeseen, niin minä otan selville,

-ovatko tohtorit päässeet lopullisesti perille tuon myrkyn laadusta."

-

-Purdie odotti kymmenen minuuttia mietiskellen sen salaperäisen asian

-omituisuuksia, johon hän oli niin kummallisella tavalla sekaantunut.

-Vihdoin Ayscough palasi päätään pudistaen.

-

-"En voi vielä saada heiltä täyttä selvyyttä", hän virkkoi heidän

-lähtiessään yhdessä pois. "Siellä on pari kolme asiantuntijaa -- miksi

-sitä tiedettä nyt sanoinkaan -- niin, toksikologian tuntijaa, jotka

-päät yhdessä puuhailevat analysoimishommissa, mutta he eivät ilmaise

-mitään toistaiseksi -- he jättävät sen poliisikuulusteluun. Mutta

-sen verran ymmärsin erään puhuttelemani sanoista, että tuo Parslett

-myrkytettiin jollakin erikoisen ovelalla tavalla ja sellaisella

-myrkyllä, jota ei yleensä tunneta ja joka hänelle annettiin luultavasti

-puoli tuntia ennen kuin se teki tehtävänsä. Mihin se viittaa muuhun

-kuin että kuka tahansa hänelle tuon myrkyn antoikin, hän on erikoinen

-asiantuntija? Se on ovela teko, herra Purdie, kerrassaan ovela teko.

-Nyt luulen, ettei ole paljonkaan syytä olla levoton tuon nuoren

-ystävänne vuoksi: Olen jollakin tavoin vakuutettu siitä, että se mies,

-joka myrkytti Parslettin, on sama, joka tappoi Daniel Multenius raukan.

-Mutta -- me saamme nähdä sen!"

-

-Purdie erosi Ayscoughista sairaalan ulkopuolella ja lähti astelemaan

-rouva Flitwickin asuntoon. Ovessa hän tapasi Melky Rubinsteinin, joka

-oli tulossa ulos. Melky vetäisi heti taskustaan sähkösanoman ja työnsi

-sen Purdien käteen.

-

-"Saavuitte parhaiksi, herra Purdie", huudahti Melky. "Tässä on sanoma

-teille -- olin juuri menossa hotelliinne. Lukekaa, mitä siinä on."

-

-Purdie avasi vaaleanpunaisen paperin ja luki:

-

-"Jäljille päässyt kuulin Purdie kaupungissa jos hän tulee Star-kadulle

-selittäkää kaikki hänelle sähkötän taas myöhemmin tänään."

-

-"Hyvä on", virkkoi Purdie. Hän ojensi takaisin sähkösanoman ja katseli

-mietteissään Melkyyn. "Onko teillä töitä tänä aamupäivänä" hän kysyi.

-

-"En tee mitään, herra", kuiskasi Melky juhlallisesti. "En ennenkuin

-tämä asia on järjestyksessä -- se on varma."

-

-"Tulkaa sitten kanssani hotelliin", jatkoi Purdie. "Haluan keskustella

-kanssanne eräästä asiasta."

-

-Mutta heidän saavuttuaan hotelliin haihtui Purdien mielestä kokonaan

-ajatus ruveta keskustelemaan. Eteisvartija ojensi hänelle kirjelipun

-ja ilmoitti sen juuri saapuneen. Purdie punastui tuntiessaan käsialan.

-Hän kääntyi äkkiä sivuttain ja repi auki kirjekuoren. Se sisälsi

-arkin puolikkaan, johon oli kirjoitettu muutamia rivejä herra Spencer

-Levendalen kauniin kotiopettajattaren käsialalla.

-

-"Voitteko tulla heti minua tapaamaan? Eräs seikka oli oikein vakavasti

-huolestuttavalla kannalla. Olen hyvin levoton eikä minulla ole

-Lontoossa ketään, johon voisin turvautua."

-

-Pyydettyään nopeasti Melkyltä anteeksi Purdie riensi ulos hotellista

-totellen heti kirjeessä saapunutta kutsua.

-

-

-

-

-XIV

-

-YKSITYINEN LABORATORIO.

-

-

-Kääntyessään kulkemaan Spring-katua Sussex -aukiolle päin Purdie

-palautti pikaisesti mieleensä tuttavuutensa Spencer Levendalen ja hänen

-perheensä kanssa. Hän oli tavannut heidät vain kaksi kuukautta sitten

-kaukaisella ja syrjäisellä seudulla Skotlannin Ylämaassa hotellissa,

-jossa hän ja he olivat olleet melkein ainoat vieraat. Sellaisissa

-olosuhteissa vieraatkin pian liittyvät toisiinsa, ja kun Levendalella

-ja Purdiella oli yhteisenä harrastuksena kalastus, sopivat he hyvin

-yhteen. Mutta astellessaan nyt Levendalen Lontoon-asuntoon päin

-Purdie ajatteli, että hän tosiaankin tunsi hyvin vähän tuota miestä,

-joka ilmeisesti oli jollakin tavoin sekaantunut siihen salaperäiseen

-juttuun, johon Andie Lauristonkin oli niin onnettomasti sotkeutunut.

-Hän tiesi Levendalen varmasti hyvin varakkaaksi mieheksi. Kaikki

-hänessä ilmaisi sitä: hän oli tuonut mukanaan muutamia palvelijoita

-Ylämaahan ja rahaa näytti hänellä olevan aivan kuin piikiviä

-merenrannalla. Purdie tuli tietämään vähin erin, että Levendale oli

-hankkinut itselleen suuren omaisuuden Etelä-Afrikassa, että hän oli

-palannut Englantiin ja joutunut parlamentin jäseneksi, että hän

-oli leski ja kahden pikku tytön isä. Hän sai myöskin tietää, että

-lasten kotiopettajatar, neiti Elsie Bennet, sievä ja miellyttävä

-kahden- tai kolmenkolmatta vuotias tyttö, oli tullut heidän kanssaan

-Kapkaupungista. Mutta Levendalen todellisesta luonteesta ja olemuksesta

-hän ei tietänyt enempää kuin niitä saattoi saada selville loma-ajan

-tuttavasta. Erinäiset Melkyn kertomat seikat, jotka koskivat

-Multenius-ukon perähuoneen pöydälle jätettyä harvinaista kirjaa,

-panivat Purdien jonkin verran epäilemään, että Levendale salasi

-jotakin siinä asiassa -- ja nyt neiti Bennet kirjoitti sellaista, mikä

-sisällöltään selvästi muistutti avunpyyntökirjettä ikäänkuin jotakin

-olisi tapahtunut.

-

-Purdie huomasi heti sisään astuttuaan, että jotakin oli tapahtunut.

-Levendalen pöytäpalvelija, joka oli ollut isäntänsä mukana Ylämaassa

-ja tuntenut Purdien heti hänen käydessään talossa eilen, riensi häntä

-vastaan eteishuoneessa samalla kuin ovenvartija avasi oven.

-

-"Ettekö ole nähnyt herra Levendalea sen jälkeen kun kävitte täällä

-eilen?" hän kysyi hiljaisella levottomalla äänellä.

-

-"Nähnytkö herra Levendalea? En", vastasi Purdie. "Minkä vuoksi -- mitä

-tarkoitatte?"

-

-Pöytäpalvelija vilkaisi pariin miespalvelijaan, jotka seisoskelivat

-oven luona.

-

-"Älkää viitsikö osoittaa minkäänlaista levottomuutta sen johdosta,

-herra Purdie", hän kuiskasi, "vaikka se onkin jo hyvin tunnettu asia

-koko talossa. Asianlaita on nimittäin sellainen, että herra Levendale

-on kadoksissa."

-

-"Kadoksissa?" huudahti Purdie. "Mistä lähtien?"

-

-"Vain eilisillasta alkaen", vastasi pöytäpalvelija, "mutta muutamat

-seikat ovat hyvin kummalliset. Hän söi eilen illalla muutamien Cityn

-herrain kanssa jossakin ja tuli kotiin noin puoli kymmeneltä. Kauan hän

-ei viipynyt täällä, vaan lähti laboratorioonsa -- hän nähkääs käyttää

-paljon aikaa kemiallisiin kokeisiin -- ja kutsui minut sinne. 'Lähden

-taas tunniksi ulos, Grayson', hän virkkoi. 'Olen takaisin kotona kello

-yksitoista, älkää menkö nukkumaan, sillä tarvitsen teitä minuutiksi,

-pariksi'. Siinä ei tietysti ollut mitään kummallista, herra Purdie,

-ja minä odotin häntä. Mutta hän ei palannutkaan -- eikä lähettänyt

-minkäänlaista sanaa. Hän ei tullut, laisinkaan kotiin, ja tänä aamuna

-olen puhelimitse kysellyt häntä hänen molemmista klubeistaan ja parista

-muusta paikasta Cityssä -- mutta kukaan ei ole kuullut hänestä tai

-nähnyt häntä. Enkä voi kuvitellakaan, mitä on tapahtunut -- se on

-kaikki aivan vastoin hänen tapojaan."

-

-"Hän ei maininnut teille, minne aikoi mennä?" kysyi Purdie.

-

-"Ei, mutta hän lähti jalkaisin", vastasi palvelija, "minä päästin hänet

-ulos ja näin hänen kääntyvän Paddingtonille päin."

-

-"Ettekö huomannut hänessä mitään erikoista?" kysyi Purdie.

-

-Mies epäröi hetkisen.

-

-"No niin", hän virkkoi vihdoin, "huomasin jotakin. Tulkaa tänne, herra

-Purdie."

-

-Lähtien pois eteishuoneesta hän ohjasi Purdien kirjaston kautta,

-jossa Levendale oli ottanut vastaan Ayscoughin ja hänen toverinsa,

-pieneen huoneeseen, joka oli sen vieressä. Purdie katseli ympärilleen

-ja huomasi seisovansa laboratoriossa, joka oli varustettu kaikkein

-uusimmilla kemiallisilla kojeilla. Joka puolella näkyi sellaisessa

-huoneessa tarvittavia kapineita: hyllyillä oli rivittäin pulloja, suuri

-kirjahylly oli täynnä teknillisiä teoksia, kaikki tässä huoneessa

-todisti tiedemiestutkijan harrastuksista. Ja Purdien tarkka hajuaisti

-ilmaisi heti rohdosten ja kemiallisten aineitten läsnäolon.

-

-"Täällä tapasin herra Levendalen eilisiltana", sanoi palvelija. "Hän

-kutsui minut sisään. Hän mittasi jotakin noista pulloista pieneen

-lasiputkeen, herra Purdie -- ja pani lasiputken liivintaskuunsa.

-Katsokaahan noita pulloja, herra -- näettehän, että ne sisältävät

-kaikki myrkkyä -- voitte huomata sen niiden muodosta."

-

-Purdie vilkaisi hyllylle, jota palvelija osoitti. Kaikki siihen

-järjestetyt pullot olivat sinistä lasia ja kaikki kolmikulmaisia

-muodoltaan ja jokaisen kyljessä oli silmäänpistävä punainen lappu, joka

-sisälsi sanan _Myrkkyä_.

-

-"Kummallista", hän virkkoi. "Onko teillä jokin aavistus?" hän jatkoi

-katsellen tarkasti palvelijaa. "Onko mielessänne jotakin tätä asiaa

-koskevaa? Mitä se on?"

-

-Palvelija pudisti päätänsä.

-

-"No niin, herra Purdie", hän vastasi, "kun näette jonkun herrasmiehen

-mittaavan myrkkyä lasiputkeen, jonka hän panee huolellisesti poveensa

-ja kun hän lähtee ulos palaamatta enää ja kun ette saa tietoa hänestä

-mistään paikasta -- niin mitä ajattelette? Se näyttää kummalliselta,

-eikö niin, herra Purdie?"

-

-"En tunne herra Levendalea tarpeeksi voidakseni sanoa sitä", vastasi

-Purdie. "Hänen poissaoloonsa voi olla syynä jokin luonnollinen asia.

-Eihän hänellä ollut minkäänlaisia huolia?"

-

-"Eilen hän näytti pari kertaa vähän kiihtyneeltä -- ja myöskin

-edellisenä iltana", sanoi palvelija. "Huomasin sen pikku seikoista.

-No niin, en voi ratkaista sitä asiaa. Minä olen nähkääs ollut hänen

-luonaan siitä asti, kun hän palasi Englantiin -- jo muutamia vuosia

--- ja tunnen hänen tapansa perin pohjin. Mutta me emme voi muuta kuin

-odottaa -- neiti Bennet luullakseni lähetti kutsumaan teitä, herra

-Purdie?"

-

-"Niin", vastasi Purdie, "hän lähetti".

-

-"Olkaa hyvä ja tulkaa tänne", sanoi palvelija. "Neiti Bennet on nyt

-yksin -- lapset ovat juuri lähteneet ulos hoitajattarineen."

-

-Hän ohjasi Purdien talon lävitse arkihuoneeseen, josta oli näköala

-puistoon, ja vei hänet kotiopettajattaren luokse.

-

-"Olen kertonut herra Purdielle kaikki siitä, neiti", hän virkkoi

-tuttavallisesti. "Ehkä te haluatte puhella siitä hänen kanssaan.

-Minun ymmärtääkseni me emme voi tehdä mitään, ennenkuin saamme kuulla

-jotakin."

-

-Kahden jäätyään Purdie ja Elsie Bennet katselivat toinen toistaan

-kätellessään. Neiti Bennet oli vaalea hoikka tyttö, luonnostaan ujo

-ja vaatimaton. Nyt hän oli oikein silminnähtävästi ujo uudistaessaan

-tuttavuutensa Purdien kanssa, ja Purdie, joka oli selvillä omista

-tunteistaan häntä kohtaan, oli hämillään ja tunsi itsensä kömpelöksi.

-

-"Lähetitte kutsumaan minua", hän virkkoi lyhyesti. "Lähdin heti

-kirjeenne saatuani. Grayson viivytti minua ala-kerrassa puhelullaan.

-Olette huolissanne -- herra Levendalesta?"

-

-"Niin", myönsi Elsie. Sitten hän viittasi tuoliin. "Ettekö istuudu?"

-hän kysyi ja veti toisen tuolin aivan lähelle. "Kutsuin teitä, koska --

-se voi näyttää omituiselta, mutta niin on asia -- en voinut ajatella

-ketään muuta. Tuntui onnen sattumalta, että olitte Lontoossa, ja niin

-lähellä. Minulla oli se tunne, että -- että saatoin luottaa teihin."

-

-"Kiitos", virkkoi Purdie. "Te saatattekin luottaa! Ja mistä on kysymys?"

-

-"Grayson on kertonut teille kuinka herra Levendale lähti eilen illalla

-eikä palannut enää, ei edes lähettänyt mitään tietoa itsestään?" jatkoi

-Elsie. "Niin kuin Grayson on sanonut, on se perin kummallista herra

-Levendalen tapoihin nähden. Mutta minä haluan kertoa teille vielä

-muutakin, minun täytyy ilmaista se jollekulle! Ja minä tiedän, että jos

-puhun sen teille, te pidätte sen salassa -- kunnes tai jollette luule

-tarpeelliseksi mainita siitä poliisille!"

-

-Purdie säpsähti.

-

-"Poliisille!" hän huudahti. "Mistä on kysymys?"

-

-Elsie Bennet meni pöydän luokse ja otti käteensä muutamia sanomalehtiä.

-

-"Oletteko lukenut tuosta Praed-kadun salaperäisestä tapauksesta?" hän

-kysyi. "Tarkoitan selostusta tutkintotilaisuudesta?"

-

-"Joka sanan -- ja kuullut sitä paitsi enemmänkin", vastasi Purdie. "Tuo

-nuori mies, Andie Lauriston, on vanha koulutoverini ja ystäväni. Tulin

-tänne eilen häntä tapaamaan ja sain tietää hänen sotkeutuneen tähän

-juttuun. Hän on ehdottomasti täysin viaton."

-

-"Onko hänet vangittu?" kysyi Elsie melkein kiihkeästi.

-

-"Ei", vastasi Purdie. "Hän on lähtenyt pois -- hankkiakseen

-todistuksia siitä, että nuo sormukset, jotka ovat niin tärkeänä

-tekijänä jutussa, ovat todella hänen ja että ne aikaisemmin ovat

-kuuluneet hänen äidilleen."

-

-"Huomasitteko kuulustelun lopussa nimenomaan niitä seikkoja,

-jotka koskivat panttitoimistossa löydettyä kirjaa?" jatkoi Elsie.

-"Espanjalaista käsikirjoitusta?"

-

-"Jonka herra Levendalen sanottiin kadottaneen raitiovaunussa", virkkoi

-Purdie. "Kyllä. Mitä siitä?"

-

-Tyttö kumartui lähemmäksi häntä.

-

-"Tuntuu kauhealta puhua siitä asiasta", hän kuiskasi, "mutta minun

-täytyy kertoa jollekulle -- en voi, en uskalla pitää sitä enää omana

-tietonani! Herra Levendale ei ole ilmaissut asian todellista laitaa

-siinä kohdin."

-

-Purdie vilkaisi vaistomaisesti ovelle -- ja veti tuolinsa lähemmäksi

-Elsietä.

-

-"Oletteko varma siitä?" hän kuiskasi. "Aivan niin! No -- millä tavoin

-sitten?"

-

-"Tässä sanotaan", jatkoi Elsie koskettaen sormellaan sanomalehteä,

-"että herra Levendale kadotti tämän kirjan raitiovaunussa, josta

-hän lähti Chapel-kadun kulmassa, ja että hän oli niin huolissaan

-asiasta, että lähetti heti ilmoitukset jokaiseen Lontoon aamulehteen.

-Jälkimäinen osa siitä on totta -- alkupuoli ei. Herra Levendale

-ei hukannut kirjaansa -- hän ei jättänyt sitä raitiovaunuun! On

-ikävä, että minun täytyy sanoa niin -- mutta kaikki se on vain hänen

-keksintöään -- en tiedä mistä syystä."

-

-Purdie oli kuunnellut tätä samalla kuin hänen levottomuutensa ja

-epäluulonsa yhä kasvoivat. Levendalen ympärille kerääntyvät pilvet

-tummenivat yhä.

-

-"Kertokaapa nyt minulle, kuinka tiedätte tuon kaiken?" hän sanoi.

-"Luottakaa minuun täydellisesti."

-

-"Minä kerron teille", virkkoi Elsie halukkaasti. "Noin kello neljä sinä

-iltapäivänä, jolloin vanhus kuoli, minä satuin olemaan Chapel-kadun

-kulmassa. Näin herra Levendalen tulevan alas raitiovaunusta. Hän ei

-huomannut minua. Hän käveli Edgware-tien poikki ja lähti nopeasti

-Praed-kadulle, Ja hänellä oli tuo kirja kädessään!"

-

-"Oletteko varma siitä, että se oli tuo kirja?" kysyi Purdie.

-

-"Tässä sanomalehtiselostuksessa ja ilmoituksessa esitetyn kuvauksen

-mukaan -- olen", vastasi Elsie. "Minä huomasin sen hienot kannet.

-Vaikka herra Levendale ei nähnyt minua -- siinä oli paljon väkeä, --

-olin ihan hänen lähellään. Olen vakuutettu siitä, että se oli tässä

-kuvattu kirja."

-

-"Ja hän lähti astumaan panttitoimistoon päin?" kysyi Purdie. "Mitä

-ihmettä se kaikki merkitsee? Mitä kummaa hän tarkoitti lähettäessään

-sanomalehtiin ilmoituksen kirjasta, kun --"

-

-Ennen kuin hän sai puhutuksi pitemmälti koputettiin ovelle ja palvelija

-tuli sisään tuoden kädessään avonaisen sähkösanoman. Hänen kasvoillaan

-oli huojentunut ilme.

-

-"Tässä on sähkösanoma herra Levendalelta, neiti Bennet", hän virkkoi.

-"Se on osoitettu minulle. Hän sanoo: 'Viivyn asioitten vuoksi kotoa

-poissa muutamia päiviä. Antakaa kaiken luistaa entiseen tapaansa.'

-Se kuuluu jo paremmalta, neiti. Mutta", jatkoi Grayson vilkaisten

-Purdieen, "se on sittenkin omituista -- sillä näettekö, herra, mistä

-tuo sähkösanoma on lähetetty? Spring-kadulta, aivan vierestä!"

-

-

-

-

-XV

-

-NEUVOTTELU

-

-

-Purdie tunsi jo tarpeeksi Paddingtonin kaupunginosan pohjakarttaa

-ymmärtääkseen Graysonin huomautuksen merkityksen. Se Spring-kadun

-toimisto, josta Levendalen sähkösanoma oli lähetetty, oli vain

-muutamien minuuttien kävelymatkan päässä Levendalen talosta. Se oli

-aivan Purdien hotellin ja Sussex-aukion välillä, ja hän oli kulkenut

-sen ohitse tullessaan Levendalen asuntoon. Oli tosiaankin kummallista,

-että mies, joka oli viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoaan,

-lähetti sähkösanoman sinne silloin, kun hänen olisi tarvinnut kävellä

-vain yhtä katua ja kääntyä toiselle voidakseen henkilökohtaisesti

-selittää asiansa.

-

-"Katsokaahan, se on lähetetty kaksikymmentä minuuttia sitten",

-huomautti palvelija osoittaen muutamia sähkösanomakaavakkeessa olevia

-numeroita. "Herra Levendalen on siis täytynyt olla hyvin lähellä."

-

-"Ei välttämättömästi", sanoi Purdie. "Hän on voinut lähettää

-jonkun viemään tuota sähkösanomaa -- ehkä hän itse astui junaan

-Paddingtonissa."

-

-Grayson pudisti asiantuntevan näköisenä päätään. "Sikäläisellä

-asemalaiturilla on sähkösanomatoimisto", hän virkkoi. "Mutta tässä se

-nyt joka tapauksessa kuitenkin on, ja minun luullakseni me emme voi

-ryhtyä mihinkään nyt."

-

-Hän poistui ja Purdie vilkaisi kotiopettajattareen. Tämäkin katsahti

-häneen. Kummankin silmissä kuvastui kysymys. "Mitä päättelette tästä?"

-kysyi Purdie hetken päästä.

-

-"Mitä te sitten arvelette asiasta?" kysyi Elsie vuorostaan.

-

-"Se näyttää kummalliselta -- mutta siihen voi olla jokin syy", sanoi

-Purdie. "Kuulkaahan, minä kysyn nyt teiltä erästä seikkaa. Mitä te

-tiedätte herra Levendalesta? Tehän olette jonkin aikaa ollut hänen

-lastensa kotiopettajattarena."

-

-"Kuusi kuukautta ennenkuin hän lähti Kapkaupungista ja koko tämän

-kolmen vuoden ajan siitä lähtien, kun tulimme kaikki Lontooseen",

-vastasi Elsie. "Tiedän, että hän on hyvin rikas ja hyvin toimelias,

-eduskunnan jäsen, ja että hän liikkuu Cityn liikekeskuksessa aika

-paljon -- siinä kaikki. Hän on hyvin hillitty käytöksessään -- minulle

-hän ei tietysti koskaan kerro mitään. En ole koskaan puhellut hänen

-kanssaan muusta kuin lapsista."

-

-"Olette järkytetty tästä kirjajutusta?" kysyi Purdie.

-

-"Miksi herra Levendale sanoi jättäneensä kirjan raitiovaunuun, kun

-näin hänen poistuvan vaunusta kirja kädessä ja lähtevän kävelemään se

-mukanaan Praed-katua?" hän kysyi. "Eikö näytä aivan siltä kuin hän

-olisi sama henkilö, joka jätti kirjan siihen huoneeseen, jossa vanhus

-tavattiin kuolleena?"

-

-"Ehkäpä siinä juuri onkin oikea syy siihen, minkä vuoksi hän ei soisi

-ihmisten tietävän, että hän on jättänyt sen sinne", huomautti Purdie

-tyynesti. "Tähän kaikkeen kätkeytyy varmasti enemmän kuin mitä pinnalta

-näkee. Tahtoisitteko kuulla minun neuvoni? No niin -- älkää puhuko

-kenellekään asiasta mitään, ennenkuin taas tapaamme. Minun täytyy taas

-nyt lähteä -- hotellissani odottaa eräs mies minua. Saanhan taas tulla

-käymään?"

-

-"Tietysti", vastasi Elsie ojentaen kätensä. "Tämä asia vaivaa mieltäni,

-sitä on turha kieltää, eikä minulla ole ketään, jolle siitä puhuisin.

-Tulkaa milloin tahansa."

-

-Purdie hillitsi voimakkaan halunsa jäädä kauemmaksi ja suunnata

-keskustelun yksityisluontoisempiin asioihin. Mutta hän oli aito

-liikemies, ja nykyhetken asiat näyttivät hyvin tärkeiltä. Hän siis

-lupasi palata, kiiruhti hotelliinsa ja tapasi Melky Rubinsteinin

-astelemassa edes takaisin sisäänkäytävän ulkopuolella. Purdie taputti

-Melkyä olkapäälle ja viittasi häntä tulemaan kanssaan Praed-kadulle.

-

-"Kuulkaahan", hän virkkoi. "Pyytäisin teitä viemään minut serkkunne

-luokse panttitoimistoon. Meidän täytyy puhella hänen kanssaan.

-Sanoittehan serkkunne ymmärtävän hyvin liikeasioita. Hän on siis sitä

-lajia, jonka kanssa voi keskustella niistä seikoista, vai mitä?"

-

-"Serkkuni Zillah Wildrose on parhaita sen lajin ihmisiä", sanoi Melky

-juhlallisesti. "Hänellä on parempi nuppi hartioillaan kuin minulla

--- ja se on aika paljon se. Aioin pyytääkin teitä lähtemään sinne.

-Puhella -- hiivatti sentään, herra Purdie -- minusta tuntuu, että

-meidän täytyykin harrastaa sitä lajia aika paljon, ennenkuin asiat ovat

-selvillä. Mitä tuumitte tuosta viime yön jutusta? Tapasin juuri herra

-Ayscoughin, joka meni tästä ohitse, ja hän kertoi minulle sen kokonaan.

-Luuletteko sen olevan jollakin tavoin yhteydessä meidän asiamme kanssa?"

-

-"En voi sanoa", vastasi Purdie. "Odottakaahan siksi, kunnes voimme

-puhella kaikesta serkkunne kanssa." Melky astui edellä sisään

-panttitoimiston sivuovesta. Vanhuksen kuoleman jälkeen liike oli

-pidetty suljettuna -- Zillah oli kieltäytynyt kokonaan hoitelemasta

-asioita, kunnes hautajaiset olisivat ohitse. Hän otti vieraansa

-vastaan siinä arkihuoneessa, jossa Daniel-ukko oli tavattu kuolleena.

-Tarkasteltuaan tyttöä hetkisen ja vaihdettuaan hänen kanssaan muutamia

-sanoja Lauristonista Purdie ehdotti, että he istuutuisivat kaikki

-puhelemaan asioista.

-

-"Malttakaas hetkinen!" sanoi Melky. "Jos me aiomme pitää ministeriön

-neuvottelun, herra, niin erään naisen täytyy saada ottaa osaa siihen,

-nimittäin rouva Goldmarkin. Tiedän jotakin, johon hän voi antaa

-lisänsä. Mietiskelin juuri asioita teitä odotellessani, herra Purdie,

-ja aion kertoa teille ja Zillahille ja rouva Goldmarkille eräästä

-omituisesta seikasta, jonka tiedän. Minä noudan hänet -- ja minun

-poissa ollessani Zillah voi näyttää teille sen kirjan, joka löydettiin

-täältä."

-

-Purdie katseli uteliaana sitä espanjalaista käsikirjoitusta, joka

-tuntui niin tärkeältä tekijältä.

-

-"Luullakseni ette ole nähnyt tätä koskaan ennen?" hän kysyi, kun Zillah

-pani sen pöydälle hänen eteensä. "Ja olen varma siitä, että se ei ollut

-täällä teidän lähtiessänne ulos tuona iltapäivänä ja jättäessänne

-isoisänne yksin?"

-

-"Siitä olen ehdottomasti varma", vastasi Zillah. "En ollut nähnyt

-sitä eläissäni koskaan ennen, kunnes huomioni kiintyi siihen hänen

-kuolemansa johdosta. Tämä kirja on tuotu tänne minun poissa ollessani,

-eikä se ollut ostettu eikä pantattu, siitä olen täysin vakuutettu.

-Tiedätte luonnollisesti kenen se on?"

-

-"Herra Spencer Levendalen", vastasi Purdie. "Niin, tunnen kaikki, nuo

-yksityisseikat, kirjaa koskevat ilmoitukset ja vähän muutakin. Ja nyt

-haluan keskustella kaikesta tuosta teidän ja serkkunne kanssa. Onko tuo

-rouva Goldmark täysin luotettava?"

-

-Zillah vastasi, että rouva Goldmark on ehdottomasti luotettava vanha

-ystävä. Kun Melky juuri palasi hänen kanssaan, ehdotti Purdie, että

-he istuutuisivat puhelemaan ilman muodollisuuksia ja luvaten vaieta

-kaikesta muiden seurassa.

-

-"Tehän tiedätte jo, minkä vuoksi minä tunnen suurta mielenkiintoa

-tätä asiaa kohtaan?" hän kysyi katsellen kolmea toveriaan. "Toivon

-hartaasti, että Andie Lauriston vapautuisi täydelleen jutusta.

-Luotan häneen epäröimättä, hän on minun ymmärtääkseni päässyt alulle

-menestyksellisellä uralla, ja olisi kauheaa, jos minkäänlainen

-epäluulon varjo lankeaisi häneen. Hänen vuokseen tahdon siis perin

-pohjin selvittää tämän salaperäisyyden, joka peittää sukulaisenne

-kuoleman."

-

-"Herra" virkkoi Melky kaikkein juhlallisimmalla äänellään. "Puhuen

-serkkuni ja itseni puolesta vakuutan, ettei ole mitään, mitä emme

-tekisi saadaksemme herra Lauristonin eroon tästä asiasta. Meillä ei ole

-alun pitäen ollut hetkenkään epäilystä hänen suhteensa, sillä mehän

-tunsimme hänet. Me olemme siis teidän kanssanne samalla kannalla siinä

-asiassa, vai mitä, Zillah?"

-

-"Herra Purdie huomaa sen varmasti", myönsi Zillah vilkaisten

-Lauristonin vanhaan koulutoveriin. "Hänelle ei ole tarpeellista

-vastata, Melky."

-

-"Olen vakuutettu siitä", virkkoi Purdie. "No niin, pankaamme siis

-päämme yhteen, harkitsemme sitten kysymystä, käännymmekö poliisin

-puoleen, kun ensin olemme nelisin asiasta neuvotelleet. Nyt haluaisin

-kysyä muutamia hyvin yksityisluontoisia seikkoja. Ne johtuvat tuosta

-harvinaisesta kirjasta. Ei ole epäilystäkään siitä, että tuo kirja on

-herra Levendalen. Tietääkö kumpikaan teistä, oliko herra Levendalella

-mitään liikesuhteita herra Multenius-vainajan kanssa?"

-

-Zillah pudisti päätään.

-

-"Ei mitään -- minun tietääkseni", hän vastasi. "Olen auttanut isoisääni

-liikehommissa jonkin aikaa. En kuullut hänen koskaan mainitsevan herra

-Levendalea, eikä herra Levendale koskaan käynyt täällä, se on varmaa."

-

-Melkykin pudisti päätään.

-

-"Kun herra Ayscough ja herra Lauriston ja minä menimme Sussex-aukiolle

-tapaamaan herra Levendalea tuon kirjailmoituksen johdosta", huomautti

-hän, "sanoi hän, ettei ollut koskaan kuullut Daniel Multeniuksesta. Se

-on varmaa, herra."

-

-"Oliko herra Multeniuksella joitakin yksityisiä liikeasioita, joista

-hän ei puhunut teille?" kysyi Purdie Zillahilta.

-

-"Mahdollisesti hänellä oli", myönsi Zillah. "Hän oli liikkeellä aika

-paljon. En tietänyt, mitä hän puuhaili lähtiessään ulos. Hän oli

-vähäpuheinen. Me -- turhahan sitä on kieltää -- emme tietäneet kaikkia

-hänen hommiaan. Hänen lakimiehensä ottaa parhaillaan selville muutamia

-seikkoja -- odotan häntä tänään tänne millä hetkellä hyvänsä."

-

-"Seuraava on nyt varmaa", huomautti Purdie. "Isoisänne joutui

-väkivaltaisen kuoleman uhriksi. Mies, joka hyökkäsi hänen kimppuunsa,

-tuli tänne teidän poissa ollessanne. Se kysymys, jonka haluan saada

-selville, on -- oliko se mies, joka epäilemättä jätti kirjan tänne,

-syyllinen? Jos niin -- kuka hän on?"

-

-Melky katkaisi äkkiä tätä kysymystä seuranneen hiljaisuuden.

-

-"Aion kertoa nyt jotakin, jota en ole kertonut vielä kenellekään",

-hän virkkoi. "En edes Zillahille. Kun ihmiset olivat poistuneet tästä

-arkihuoneesta, tarkastelin ympäristöäni. Minulla on terävät silmät,

-herra Purdie. Löysin tämän puoleksi peitossa tuon maton alta, jonka

-päällä ukko parka oli maannut." Hän veti esiin platinanapin, pani sen

-kämmenelleen ja ojensi rouva Goldmarkille. "Te olette ennenkin nähnyt

-tällaisen, vai mitä?" hän kysyi.

-

-"Taivas varjelkoon!" huohotti rouva Goldmark säpsähtäen. "Sen vastapari

-on minun pöytälaatikossani!"

-

-"Ja sen jätti teidän ravintolanne pöydälle eräs mies, joka näytti

-siirtomaissa oleskelleelta", jatkoi Melky. "Niin, minä tiedän, näin sen

-sattumalta teidän ravintolassanne samana iltana, ja eräs apulaisistanne

-kertoi minulle siitä. Tässä on taas lisää ihmettelemisen syytä,

-herra Purdie, ja ehkäpä arvoituksen ratkaisukin. Nämä platinaiset

-kalvosinnapit ovat arvokkaat -- niin, antaisinpa tällaisesta parista

-aika monta puntaa. Kuka nyt on se mies, joka pudotti yhden tähän

-huoneeseen -- juuri tähän! -- ja jätti toisen rouva Goldmarkin

-ravintolaan? Sillä ne ovat pari! Siitähän ei ole epäilystäkään, herra,

-kummassakin on sama omituinen ja harvinainen tunnusmerkki. Herra, nuo

-napit on jolloinkin tehty jotakin erikoista tarkoitusta varten!"

-

-Purdie käänteli nappia ja vilkaisi Zillahiin.

-

-"Oletteko milloinkaan ennen nähnyt mitään tämän kaltaista?" hän kysyi.

-

-"En koskaan", vastasi Zillah. "Asia on niin kuin Melky sanoo -- ne ovat

-valmistetut jossakin erikoisessa tarkoituksessa."

-

-"Ja teilläkö on sen vastapari, jätettynä ravintolaanne?" jatkoi Purdie

-kääntyen rouva Goldmarkin puoleen.

-

-"Se on hyvin tuon näköinen", myönsi rouva Goldmark kiihtyneenä, "ja

-se on pöytälaatikossani! Sen pudotti eräälle pöydälle muutamana

-iltapäivänä mies, joka herra Rubinsteinin sanain mukaan oli juuri

-siirtomaissa oleskelleen näköinen. Ainakin löysi tarjoilijattareni Rosa

-sen juuri siitä, missä tuo herra oli istunut. Niin panin sen sitten

-syrjään, jotta hän saisi sen tullessaan hakemaan. Niin oli asia."

-

-"Onko hän käynyt sen jälkeen?" kysyi Purdie.

-

-"Hän ei ole kertaakaan ennen ollut ovieni sisäpuolella ennen sitä

-iltaa", vastasi rouva Goldmark juhlallisesti, "eikä kertaakaan

-sen jälkeen! Mutta minä säilytän hänelle kuuluvan esineen. Minun

-pöytälaatikossani se on!"

-

-Purdie mietti hetkisen tätä uutta asiankäännettä.

-

-"Nyt on siis kysymys seuraavasta", hän virkkoi sitten. "Onko mies,

-joka ilmeisestikin näyttää pudottaneen nuo molemmat napit, sama, joka

-toi kirjan tänne? Vai kävikö herra Multeniuksen luona täällä kaksi

-eri henkilöä sillä välin kun te olitte poissa, neiti Wildrose? Ja

--- kuka on tuo salaperäinen mies, joka pudotti kalvosinnapit, perin

-kallisarvoiset kapineet, joissa on oma salaperäinen merkkinsä? Hänen

-jälkiänsä on seurattava! Rouva Goldmark, voitteko tarkoin kuvailla

-häntä?"

-

-Ennenkuin rouva Goldmark ennätti vastata, koputettiin ovelle. Zillah

-meni avaamaan ja palasi takaisin seurassaan keski-ikäinen, rauhallisen

-näköinen herra, jolla oli kultasankaiset silmälasit ja jonka hän esitti

-Purdielle herra Penniketinä, Daniel Multenius-vainajan lakimiehenä.

-

-

-

-

-XVI

-

-SALAPOLIISI TULEE KÄYMÄÄN

-

-

-Herra Penniket, joka ilmeisestikin tunsi oikein hyvin molemmat

-serkut ja rouva Goldmarkin, vilkaisi kohteliaan kysyvästi vieraaseen

-istuutuessaan tuolille, jonka Melky tarjosi hänelle.

-

-"Koska otaksun herra Purdien keskustelevan tästä asiasta kanssanne",

-hän huomautti, "luulen teidän tarkoituksenne olevan, että hän saa

-kuulla kaikki mitä minulla on teille sanottavaa".

-

-"Niin on asia, herra Penniket", vastasi Melky. "Herra Purdie on

-meikäläisiä niin sanoakseni. Voitte puhua hänen saapuvilla ollessaan

-kaikki mitä haluatte. Olimme juuri joutumaisillamme yksityiskohtiin

-teidän saapuessanne. Nyt on ratkaistava eräs peräti omituinen seikka,

-herra Penniket. Ja me haluamme saada sen vähän selvemmäksi, ennenkuin

-kerromme poliisille mitä tiedämme."

-

-"Tiedättekö sellaista, jota he eivät tiedä?" kysyi Penniket.

-

-"Aika paljonkin!" vastasi Melky lyhytsanaisesti. "Tästä jutusta näyttää

-sukeutuvan sellainen verkko, josta kukaan ei pääse niinkään hevillä

-selville!"

-

-Lakimies, joka oli rauhallisena tarkastellut Purdieta, hymyili hänelle

-salaa.

-

-"Ennenkuin nyt kerron mitä olen juuri saanut selville", hän virkkoi

-kääntyen Melkyyn päin, "luulen olevan parasta, että ilmaisette

-minulle kaikki mitä tiedätte ja mistä olette puhelleet. Minulla on

-mahdollisesti kerrottavana sellaista, joka vie voiton siitä, mitä

-olette saanut selville. Puhukaamme siis suumme puhtaaksi!"

-

-Hän kuunteli tarkkaavasti Purdien kertoessa Zillahin pyynnöstä

-lyhyesti, mitä oli puhuttu ennen hänen saapumistaan. Purdie huomasi

-heti, ettei mikään seikka kummastuttanut häntä. Hän kysyi rouva

-Goldmarkilta yhden tai pari seikkaa siitä miehestä, jonka otaksuttiin

-pudottaneen toisen kalvosinnappinsa hänen ravintolaansa. Yhden kerran

-hän kysyi Melkyltä lisäselvitystä siihen, kuinka hän oli löytänyt

-toisen napin. Hän ei ruvennut ollenkaan tekemään huomautuksia niistä

-vastauksista, joita he antoivat hänelle. Lopuksi hän veti tuolinsa

-lähemmäksi pöytää, jonka ääressä he istuivat ja kehoitti heitä

-tarkkaavaisuuteen.

-

-"Ei ole epäilystäkään siitä", hän virkkoi, "että minua lakimiehenään

-käyttäneen vainajan kuolemaan liittyy erikoisen salaperäisiä seikkoja.

-Lyhyesti sanoen me tahdomme vain saada selville mitä tapahtui tässä

-huoneessa puoli viiden ja puoli kuuden välillä maanantai-iltapäivänä.

-Me voisimme myöskin supistaa sen seuraavaan kysymykseen: mitä tapahtui

-sinä aikana, joka oli kymmenen minuuttia vailla viiden ja kymmenen

-minuuttia yli viiden välillä? Daniel Multenius jäi yksin -- sen

-tiedämme. Joku henkilö epäilemättä tuli tänne, ehkäpä useampiakin

-kuin yksi. Kuka hän oli? Oliko täällä kaksi ihmistä? Jos täällä

-oli kaksi, niin tulivatko he yhdessä vai yksitellen? Kaikki tuo on

-ratkaistava, ennenkuin saamme selville kuka hyökkäsi vainajan kimppuun

-ja teki hänelle siinä määrin väkivaltaa, että hän kuoli pelästyksestä.

-Kuulkaahan, neiti Wildrose ja herra Rubinstein, on yksi seikka, jonka

-voitte heti painaa mieleenne. Teidän sukulaisvainajallanne oli omat

-salaisuutensa."

-

-Ei Zillah eikä Purdie huomauttanut mitään tämän johdosta, ja lakimies

-jatkoi luoden paljon merkitsevän katseen Purdieen.

-

-"En tarkoita sillä, että Daniel Multenius oli ilmaissut niistä

-mitään minullekaan", hän virkkoi. "Olen toiminut hänen apulaisenaan

-lakiasioissa muutamia vuosia, mutta vain ihan tavallisissa jutuissa.

-Hän oli varakas mies, herra Purdie -- suorastaan rikaskin, melkoisen

-omaisuuden haltija -- hoidin kaikki hänen senlaatuiset asiansa.

-Mutta mitä hänen salaisuuksiinsa tuli, niistä en tiedä mitään; sen

-vain olen eilisestä lähtien saanut selville, että hänellä varmasti

-oli niitä. Minä olen, niin kuin neiti Wildrose tietää -- ja hänen

-kehoituksestaankin -- kysellyt erilaisia seikkoja siitä Lombard-kadun

-varrella sijaitsevasta pankista, jossa herra Multenius hoiti asioitaan

--- ja olen tehnyt muutamia omituisia havaintoja samalla. Voin nyt

-sanoa näin meidän kesken -- herra Purdiehan on esitetty minulle

-teidän täydellistä luottamustanne nauttivana henkilönä -- että Daniel

-Multeniuksella oli aivan varmasti sellaisiakin liikehommia, joilla ei

-ollut mitään yhteistä hänen jalokivi- tai panttitoimistoalansa kanssa.

-Se on ehdottomasti varmaa. Ja mikä myöskin on varmaa, on se, että hän

-oli noissa hommissa tavalla tai toisella hyvin läheisessä yhteydessä

-sen miehen kanssa, jonka nimeä on jo usein mainittu maanantaista

-alkaen, nimittäin herra Spencer Levendalen!"

-

-"Hiivatti sentään", mutisi Melky. "Kuulin omin korvin Levendalen

-väittävän että hän ei tuntenut vanhusparkaa!"

-

-"Se on hyvin uskottavaa", myönsi Penniket kuivakiskoisesti. "Voimme

-otaksua, että hänen ei sopinut myöntää sitä juuri silloin. Mutta minä

-olen saanut pankkimiehiltä selville, että täsmälleen kaksi vuotta

-sitten herra Spencer Levendale maksoi Daniel Multeniukselle summan,

-joka nousi kymmeneen tuhanteen puntaan. Niin on asia!"

-

-"Mistä korvaukseksi?" kysyi Melky.

-

-"En voi sanoa -- kukaan ei sitä tiedä", vastasi lakimies. "Joka

-tapauksessa hän, maksoi nuo rahat henkilökohtaisesti Daniel

-Multeniuksen nimellä yllämainittuun pankkiin. Ne sijoitettiin hänen

-tavalliselle tililleen, ilman muita mutkia, ja herra Multenius käytti

-niitä ominaan - niin kuin ne epäilemättä olivatkin. Kuulkaahan nyt",

-virkkoi Penniket Zillahiin kääntyen, "haluaisin kysyä teiltä erästä

-tärkeää asiaa. Tiedän teidän auttaneen isoisäänne aika paljon viime

-aikoina. Oliko teillä mitään tekemistä hänen pankkitilinsä kanssa?"

-

-"Ei", vastasi Zillah heti. "Se oli se ainoa seikka, jonka kanssa ei

-minulla ollut mitään tekemistä. En nähnyt koskaan hänen vastakirjaansa,

-talletuskirjaansa enkä shekkikirjaansa. Hän huolehti itse niistä

-kaikista."

-

-"Aivan niin", virkkoi Penniket. "Silloin ette luonnollisestikaan tiedä,

-että hän liikutteli melkoisia summia -- ilmeisesti aivan kokonaan tämän

-liikehommansa ulkopuolella. Hän suoritti toisinaan hyvinkin suuria

-summia. Ja -- olen vakuutettu siitä, että tämä on erittäin tärkeää

-siinä pulmassa, jota koetamme selvittää -- useimmat noista summista oli

-osoitettu Etelä-Afrikkaan."

-

-Lakimies tarkasteli puhuteltaviaan ikään kuin kiihkeästi toivoen

-huomaavansa, että he kaikki käsittivät tämän uutisen merkityksen. Ja

-Melky päästi heti kuuluville ainakin kolmen läsnä olevan ensimmäisen

-vaikutelman.

-

-"Levendale on tullut juuri sieltä", hän mutisi. "Hän tuli sieltä pari

-kolme vuotta sitten -- kaikesta kuulemastani päättäen."

-

-"Aivan niin", virkkoi Penniket. "Sen vuoksi on hyvin luultavaa, että

-tämä Etelä-Afrikan juttu, johon Multenius-vainaja oli epäilemättä

-sekaantunut, on yhteydessä herra Levendalen kanssa. Sen voi saada

-selville. Mutta minulla on vielä muutakin kertomista -- ehkäpä,

-jos kaikki asiat punnitsee, koko sotkun tärkein seikka. Viime

-maanantai-aamuna -- siis muutamia tunteja ennen kuolemaansa --

-herra Multenius kävi siinä pankissa ja otti sieltä pienen paketin,

-jonka hän oli uskonut pankkiirin säilytettäväksi vain kaksi viikkoa

-aikaisemmin. Pankkimiehet eivät tiedä mitä tuossa paketissa oli --

-hän oli useammin kuin kerran antanut heidän hoitoonsa samanlaisia

-paketteja silloin tällöin. Mutta he kuvailivat sen minulle nyt juuri.

-Se sisälsi ilmeisesti pienen kovan laatikon, noin neljän viiden tuuman

-mittaisen joka suuntaan, kovaan kartuusipaperiin käärityn ja monesta

-kohdin punaisella lakalla sinetöidyn. Siihen oli herra Multenius itse

-kirjoittanut nimensä ja osoitteensa. Kuulkaahan nyt, neiti Wildrose,

-hän otti tuon paketin pankista noin puoli yksi maanantaina. Oletteko

-nähnyt sitä?"

-

-"En vilaukseltakaan", vastasi Zillah epäröimättä. "Täällä ei ole mitään

-sellaista pakettia, herra Penniket. Olen tarkastanut isoisäni kuoleman

-jälkeen kaikki -- kaapit, lipastot, laatikot, enkä ole löytänyt mitään,

-josta en olisi jo ennen tiennyt. Muistan hänen menneen ulos viime

-maanantaiaamuna. Hän viipyi poissa pari tuntia ja tuli taas kotiin noin

-neljännestä yli yksi, mutta en koskaan ole nähnyt hä nen hallussaan

-sellaista pakettia kuin te olette kuvannut. En tiedä mitään siitä."

-

-"No niin, sillä lailla ovat asiat", virkkoi lakimies hetken vaitiolon

-jälkeen. "Ja nyt on kysymys siitä -- eikö meidän pitäisi nyt heti

-kertoa tätä kaikkea poliisille. Tämä Levendalen yhteys entisen

-päämieheni kanssa -- mikä oli yhtä epäilemätön kuin se näyttää olleen

-salainen -- tarvitsee tutkistelemista. Herra Purdien tietämän mukaan

-on herra Levendale äkkiä kadonnut -- tai ainakin jättänyt kotinsa

-salaperäisten asianhaarain vallitessa. Onko tuolla katoamisella mitään

-tekemistä Multeniuksen kuoleman kanssa? Onko sillä mitään tekemistä

-tämän naapurin, Parslettin, viime yönä sattuneen kuoleman kanssa? Ja

-onko Levendalella mitään yhteistä sen vieraan miehen kanssa, joka

-pudotti yhden platinaisen kalvosimennapin rouva Goldmarkin ravintolaan

-ja toisen tähän huoneeseen?"

-

-Ei kukaan koettanut vastata näihin kysymyksiin heti. Sitten Melky aivan

-kuin äkillisen mielijohteen valtaamana läimäytti kätensä pöytään ja

-kumartui sen ylitse lakimiehen puoleen.

-

-"Herra Penniket", hän sanoi katsellen ympärilleen aivan sen näköisenä

-kuin olisi vaatinut kaikkia hyväksymään hänen sanansa. "Te olette

-lakimies, herra. Te osaatte järjestää asiat ja esittää ne aivan kuin

-ne olisivat tavaraluettelossa! Viekää koko juttu New Scotland Yardin

-etsivällevirastolle, herra! Antakaa päämajan suurten herrain pohtia

-sitä. Se on minun ehdotukseni! Kaiken tämän pohjalle kätkeytyy jokin

-kummallinen salaisuus, herra Penniket, eikä se ole yhden miehen

-selvitettävissä. Lähtekää tuonne virastoon, herra, ja antakaa heidän

-askarruttaa aivojaan sen miettimisellä!"

-

-Zillah huomautti hiljaisella äänellä jotakin, joka näytti vahvistavan

-hänen serkkunsa ehdotusta. Herra Penniket kääntyi Purdien puoleen.

-

-"Tehän olette, mikäli kuulin, liikemies", hän huomautti. "Mitä te

-arvelette?"

-

-"Sen mukaan mitä minä näistä asioista ymmärrän", vastasi Purdie, "olen

-kanssanne täydellisesti yhtä mieltä siinä, että herra Multeniuksen

-kuolemaan liittyy joku merkillinen salaisuus. Ja koska New Scotland

-Yardin etsivävirasto on olemassa sellaisten arvoitusten ratkaisemista

-varten, niin minä tosiaankin kertoisin sikäläisille viranomaisille

-kaikki, mitä tiedetään. Miksi ei?"

-

-"Hyvä on", sanoi Penniket. "Parasta on, että te kumpikin tulette

-kanssani, Mitä enemmän tietoja me voimme antaa rikosasiain

-tutkimusosastolle, sitä parempi. Lähtekäämme sinne heti."

-

-Muutamien minuuttien kuluttua kaikki kolme miestä olivat poistuneet.

-Zillah ja rouva Goldmark, kahden jäätyään, katselivat toinen toistaan.

-

-"Rouva Goldmark", virkkoi Zillah pitkän vaitiolon jälkeen. "Näittekö

-itse sen miehen, jonka otaksutaan pudottaneen platinanapin

-ravintolaanne?"

-

-"Näinkö minä hänet!" huudahti rouva Goldmark. "Näettekö te minut,

-Zillah? Se on selväkin, että näin hänet -- vaikka en koskaan ennen enkä

-koskaan sen jälkeen! Ja enkö minä muista hyvin kasvoja -- ja enkö minä

-tuntisi häntä taas, jos hän osuisi tielleni? Tiedättekö mitä? En ole

-koskaan unohtanut kasvoja, jotka olen kerran nähnyt. Se johtuu siitä,

-että olen tottunut pitämään silmällä sellaisia ruokavieraita, jotka

-ovat sen näköisiä kuin olisivat unohtaneet ottaa rahaa mukaansa."

-

-"Soisinpa teidän näkevän sen miehen vielä", huomautti Zillah.

-"Antaisinpa paljon, jos saisin kaiken tämän salaperäisen selvitetyksi."

-

-Rouva Goldmark sanoi, ettei salaisuuksia selvitetty yhdessä päivässä,

-ja lähti sitten pois katsomaan, että hänen liikettään hoidettiin

-kunnollisesti. Hän on näinä päivinä uhrannut aikansa Zillahille hyvän

-naapurin tavoin, mutta hänen täytyi käväistä joka tunti tai ainakin

-joka toinen ravintolassaan pitämässä silmällä asiain kulkua. Kun hän

-taas oli poissa varhain illalla samana päivänä, kuuli Zillah, joka

-oli yksin kotona, ovelle koputettavan. Mentyään avaamaan hän tapasi

-Ayscoughin, jonka ulkomuodosta saattoi päättää hänellä olevan uutisia

-tiedossaan. Zillah vei hänet sisään.

-

-"Oletteko yksin?" kysyi Ayscough.

-

-"Hyvä on. Minulla on teille kerrottavana sellaista, jonka toivon teidän

-pitävän omana tietonanne toistaiseksi. Se koskee niitä sormuksia,

-joita tuo nuori mies Lauriston väittää omikseen ja joiden hän sanoo

-aikaisemmin kuuluneen äidilleen."

-

-"Vai niin", sanoi Zillah hiljaa puolittain aavistaen, että oli tulossa

-huonoja uutisia.

-

-"Mitä niistä?"

-

-"Meikäläiset ovat käyttäneet apunaan jotakin asiantuntijaa --

-jalokivikauppias tai mikä hän lienee ollut", jatkoi salapoliisi. "Hän

-on tutkinut noita sormuksia ja verrannut niitä teidän tarjottimellanne

-oleviin. Tuolla tarjottimella on joitakin sormuksia, joissa on

-erikoismerkki sisäpuolella. Ja kuulkaahan, niissä kummassakin

-sormuksessa, joita Lauriston väittää omikseen, on täsmälleen

-samanlainen merkki!"

-

-

-

-

-XVII

-

-MIHIN LAMPPUJEN VALO OSUI

-

-

-Zillah nojautui äkkiä siihen pöytään, jonka ääressä hän seisoi, ja

-Ayscough, joka tarkoin piti silmällä uutisensa vaikutusta, näki hänen

-kalpenevan. Zillah tuijotti häneen jonkin aikaa mitään puhumatta.

-Sitten häneltä pääsi kimeä huudahdus, ja samassa hetkessä väri palasi

-hänen kasvoilleen -- entistäkin voimakkaampana hämmästyksen ja

-suuttumuksen vaikutuksesta.

-

-"Mahdotonta!" hän virkkoi. "Sitä en voi uskoa! Meidän sormuksissamme

-saattaa olla merkkejä sisäpuolella -- se on hyvinkin luultavaa. Mutta

-kuinka ne voisivat olla samanlaisia kuin hänen sormuksissaan?"

-

-"Uskokaa minua, kun sanon niin olevan", vastasi Ayscough. "Olen

-omin silmin nähnyt niissä olevat merkit. Tänä iltana johtui erään

-meikäläisen päähän tutkituttaa nuo kaikki sormukset tarkoin jollakin

-asiantuntijalla -- hän kutsutti erään miehen Edgware-tien varrella

-olevasta jalokivikaupasta. Tuo mies osoitti hyvinkin pian, että noiden

-sormusten sisäpuolella, joita nuori Lauriston väittää omikseen ja jotka

-hän sanoo perineensä äidiltään, on muutamia erikoisia merkkejä --

-kultasepän merkeiksi tuo mies niitä nimitti -- jotka ovat ehdottomasti

-samanlaisia kuin muutamissa niistä sormuksista, jotka olivat

-tarjottimella tällä pöydällä. Niin on asia, uskokaa minua -- olen itse

-nähnyt ne kaikki! Ja ymmärrättehän mitä se merkitsee! Meikäläiset ovat

-nyt tietysti ehdottomasti vakuutettuja siitä, että Lauristonin kertomus

-on väärä ja että hän sieppasi nuo kaksi sormusta tarjottimelta.

-Ymmärrättehän?"

-

-"Oletteko itse siitä vakuutettu?" kysyi Zillah.

-

-Ayscough epäröi ja pudisti lopuksi päätään.

-

-"No, meidän kesken sanoen, en ole", hän vastasi. "Minulla on alun

-pitäen ollut se tunne, että tuo nuorukainen on kylläkin viaton. Mutta

-se on kummallinen juttu -- ja se on kauheaa hänelle. Ja -- mikä muu

-selitys voi olla mahdollinen?"

-

-"Sanotteko nähneenne nuo merkit", virkkoi Zillah. "Tuntisitteko ne

-vieläkin? Muissa esineissä?"

-

-"Varmasti", vastasi Ayscough. "Voin sanoa teille, millaiset ne ovat.

-Niissä on M-kirjain ja kaksi ristiä, yksi kummallakin puolella

-kirjainta. Ne ovat hyvin pienet ja kuluneetkin. Se mies, josta puhuin

-teille, käytti jonkinlaista suurennuslasia."

-

-Zillah kääntyi pois ja meni myymälään, joka oli aivan pimeänä.

-Ayscough, joka odotti häntä, kuuli avainta käännettävän ja sitten

-metallin kilahduksen. Pian tyttö palasi tuoden mukanaan toisessa

-kädessään sametilla päällystetyn tarjottimen, toisessa kultasepän

-suurennuslasin.

-

-"Kaikki sillä tarjottimella olevat sormukset, josta puhutte ja jonka

-veitte mukananne, ovat hyvin vanhaa varastoa", sanoi Zillah. "Olen

-kuullut isoisäni kertovan, että hänellä oli ollut hallussaan joitakin

-niistä kolmisenkymmentä vuotta, vieläpä kauemminkin. Tässä on muutamia

-samanlaisia -- katsokaammepa, onko niissä samanlaisia merkkejä."

-

-Viiden minuutin kuluttua Zillah oli pannut syrjään muutamia sormuksia,

-joissa oli Ayscoughin kuvailema merkki, ja hän kääntyi niistä

-Ayscoughin puoleen pelästyneen näköisenä.

-

-"En voi ymmärtää sitä!" hän huudahti. "Tiedän, että nämä sormukset

-sekä tuolla poliisilaitokseen viedyllä tarjottimella olevat ovat osa

-vanhasta varastosta, joka isoisälläni oli meidän tänne tullessamme.

-Hänellä oli monta vuotta sitten liike Cityssä -- en tiedä aivan

-täsmälleen missä kohdin -- ja nämä kuuluvat siihen varastoon, jonka hän

-toi sieltä. Mutta kuinka herra Lauristonin sormuksissa saattoi olla

-samanlaiset merkit? Sillä, mikäli minä ammattiamme tunnen, nuo olivat

-salaisia merkkejä -- isoisäni yksityinen leima!"

-

-"Niin, aivan oikein. Teidän on helppo kuvitella mitä meikäläiset ovat

-taipuvaisia siitä sanomaan", virkkoi salapoliisi. "He väittävät nyt,

-etteivät ne kaksi sormusta, joita Lauriston sanoo omikseen, ole hänen

-eikä hänen äitinsä, vaan että hän varasti ne isoisänne tarjottimelta.

-He ovat nyt piintyneet siihen ajatukseen."

-

-"Mihin he sitten ryhtyvät?" kysyi Zillah levottomasti. "Onko hän

-vaarassa?" Ayscough vilkaisi häneen salaperäisen näköisenä.

-

-"Meidän kesken sanoen", hän virkkoi alentaen äänensä kuiskaukseksi,

-"tulin tänne yksityishenkilönä -- omasta halustani nimittäin. Olisin

-pahoillani, jos tämä tosiaankin saadaan tuon nuoren miehen syyksi

--- siihen tosin kätkeytyy jotakin salaperäistä, mutta se on saatava

-selville. Hän kuuluu nyt lähteneen etsimään käsiinsä sellaista

-henkilöä, joka voi todistaa noiden sormusten todella kuuluneen hänen

-äidilleen. Te epäilemättä tiedätte, minne hän on lähtenyt?"

-

-"Kyllä -- mutta sitä en kerro", virkkoi Zillah lujasti. "Älkää

-kysykökään minulta!"

-

-"Hyvä on -- en minä sitä halua tietää", vastasi Ayscough. "Ja teillä

-on luultavasti aavistus siitäkin, milloin hän palaa? Aivan oikein --

-noudattakaapa minun vihjaisuani. Pitäkää hänet vähän aikaa poissa

-näkyvistä -- estäkää häntä pääsemästä tähän kaupunginosaan. Ilmoittakaa

-hänelle noista merkeistä -- ja jos hän voi selittää, niin kaikki

-hyvin. Ymmärrättehän? Ja tämä kaikki pysyy tietysti vain meidän kahden

-tietonamme."

-

-"Olette hyvin ystävällinen, herra Ayscough", sanoi Zillah lämpimästi.

-"En tule unohtamaan teidän avuliaisuuttanne ja olen varma siitä, että

-tuo sormusten merkkejä koskeva juttu selviää -- mutta miten, sitä en

-tiedä."

-

-"Tehkää siis niin kuin olen sanonut", virkkoi salapoliisi.

-"Melky-serkullenne ja tuolle nuorelle skotlantilaiselle herralle voitte

-mainita asiasta -- antakaa heidän pitää Lauristonia syrjässä muutamia

-päiviä. Sillä välin -- tämä on tosiaankin hyvin kummallinen juttu! --

-voi sattua jotakin, joka todistaa jonkun toisen syylliseksi sitovasti.

-Minulla on omat mielipiteeni ja käsitykseni -- mutta saammehan nähdä.

-Ehkäpä saamme vielä todeta aika paljon -- ja jokainen tulee olemaan

-enemmän ymmällään kuin on osannut aavistaakaan."

-

-Lausuttuaan tämän hämärän ja pahaa ennustavan arvelun Ayscough lähti

-pois ja Zillah vei sormukset takaisin myymälään ja lukitsi ne sinne.

-Sitten hän istuutui odottamaan rouva Goldmarkia ja ajattelemaan. Hän

-ei ollut koskaan hetkistäkään epäillyt Lauristonin sanoja eikä hän

-epäillyt niitä nytkään. Mutta hän käsitti kyllä nopeasti, mikä vakava

-merkitys kaikella sillä saattoi olla, mitä salapoliisi juuri oli

-kertonut hänelle, ja hän tajusi, että tosiaankin oli toimittava hänen

-antamainsa ohjeitten mukaan. Hän pukeutui lähteäkseen ulos ja pyysi

-anteeksi rouva Goldmarkilta tämän palatessa kotoaan. Mainitsematta

-hänelle mitään asiansa laadusta hän kiirehti Star-kadulle Melky

-Rubinsteinia tapaamaan ja kertomaan hänelle uudesta asiain vaiheesta.

-

-Rouva Flitwick avasi itse oven Zillahille ja ohjasi hänet kapeaan

-käytävään. Mutta Melkyn nimen kuullessaan hän pudisti päätään.

-

-"En ole nähnyt herra Rubinsteinia vilaukseltakaan aamun jälkeen", hän

-virkkoi. "Hän lähti ulos tuon nuoren skotlantilaisen herran kanssa,

-joka tuli tänne eilen herra Lauristonia kysymään. Eikä hän ole

-käväissytkään kotona -- ei edes pistänyt nenäänsä ovesta sisään. Ja

-kello kahdentoista aikana hänelle tuli sähkösanoma -- jo toinen tänä

-aamuna. Ensimmäisen hän tietysti sai ennen uloslähtöään, puolenpäivän

-aikana saapunut odottaa häntä yhä. Ei, en ole nähnyt häntä koko

-päivänä."

-

-Zillahin nopea ajatuskyky oli heti toimessa hänen kuultuaan

-sähkösanomasta.

-

-"Oh, minä tunnen kaikki tuota sähkösanomaa koskevat seikat, rouva

-Flitwick", hän virkkoi. "Se on yhtä paljon minulle kuin serkullenikin.

-Antakaa se minulle, ja jos herra Rubinstein palaa pian, tai milloin

-tahansa hän tulleekin, sanokaa minun ottaneen sen ja pyytäkää häntä

-heti tulemaan luokseni -- se on tärkeää."

-

-Rouva Flitwick toi sähkösanoman heti, ja Zillah, lausuen vielä

-uudelleen terveisensä Melkylle, poistui kiireesti. Mutta ensimmäisen

-lampun kohdalla hän pysähtyi, repi auki sähkösanoman ja alkoi lukea

-sitä. Se oli Lauristonilta niin kuin hän oli otaksunutkin ja oli

-jätetty sähkölennätintoimistoon Peeblesissä kello yksitoista samana

-aamuna.

-

-    "Saanut välttämättömiä tietoja palaan heti tulkaa tapaamaan

-    minua King's Crossilla yhdeksän ja kaksikymmentä tänä iltana.

-

-                                                   Minä."

-

-Zillah vilkaisi kelloonsa. Se oli kymmentä vailla yhdeksän. Oli

-täsmälleen puoli tuntia Lauristonin junan saapumiseen. Hetkeäkään

-epäröimättä hän kääntyi takaisin Star-kadulle, riensi Edgware-tielle,

-otti ensimmäiset tapaamansa ajopelit ja käski ajajan laskettaa

-mahdollisimman nopeasti Great Northern-radan asemalle. Mitä muuta

-saattoikin tapahtua, Lauriston oli saatava käsiin ja häntä oli

-varoitettava.

-

-Vuokra-ajuri kiidätti aika vauhtia pitkin Marylebone- ja Euston-katuja,

-ja King's Crossin sisäänkäytävän yläpuolella olevan kellon osoittajat

-eivät olleet vielä aivan neljännestä yli yhdeksänkään, kun Zillah

-laskeutui siinä maahan. Hän kiirehti sisälle tulevain junain

-pysähdyslaiturille. Koko matkan ajurin rattailla istuessaan hän

-oli pohtinut, mitä oli tehtävä sitten, kun hän tapasi Lauristonin

--- ei sitä oliko hänen kerrottava nuorukaiselle asian viimeisestä

-vaiheesta, sillä se oli hänestä selvää, vaan mitä häntä oli neuvottava

-tekemään, jotta noudatettaisiin Ayscoughin vihjausta ja Lauristen

-pysyisi kätkössä toistaiseksi. Zillah tunsi häntä jo kylliksi

-tietääkseen, että hänellä oli ylevä ja rohkea mieli ja että hänelle

-olisi vastenmielistä kaikenlainen piileskeleminen tai paon ajatuskin.

-Mutta mikä muu keino olisi mahdollinen, jos hän haluaisi välttää

-vankilaan joutumista? Zillah oli useammin kuin yhden kerran lyhyen

-liike-uransa aikana joutunut tekemisiin poliisiviranomaisten ja

-heidän menettelytapansa kanssa ja hän tiesi, ettei ollut olemassa

-mitään, josta ammattisalapoliisi olisi enemmän pitänyt kuin siitä,

-että sai seurata helpoimpia ja luotettavimpia jälkiä. Hän oli heti

-osannut arvioida kaiken sen merkityksen, mitä Ayscough oli hänelle

-kertonut -- hän tiesi millainen poliisien ajatuksenkulku olisi tässä

-asiassa. Heille riittäisi täydellisesti se, että niissä sormuksissa,

-joita Andie Lauriston väitti omikseen, oli aivan samanlaiset merkit

-kuin Multenius-ukonkin omissa. Nyt, kun poliisiviranomaisilla oli

-tuo tosiasia tiedossaan, he arvelematta ja epäröimättä jättäisivät

-kaikki muut Multeniuksen kuolemaan liittyvät salaperäiset vaiheet

-ja haarautumat oman onnensa nojaan tai aikaa myöten selvittelemään

-itse itsensä. Yksi asia oli varma -- Andie Lauriston oli suuremmassa

-vaarassa nyt kuin koskaan ennen siitä lähtien, jolloin Ayscough

-oli tavannut hänet panttitoimistosta lähdössä. Zillahin täytyi

-pelastaa hänet -- vaikkapa vastoin hänen omia väitteitään, jos niin

-tarvittaisiin.

-

-Mutta ennenkuin pohjoisesta tuleva juna saapui, valmisti kohtalo

-hänelle vielä uudenkin kokemuksen. Hän oli asettunut erään hyvin

-voimakkaan lampun alle juuri tulevain junain asemalaiturin päähän,

-jotta Lauriston, jonka ehdottomasti täytyi mennä siitä ohitse,

-huomaisi hänet varmasti. Kun hän kääntyi äkkiä katsomaan katon

-rajassa olevaa kelloa, huomasi hän nuoren pitkän, voimakasjäsenisen

-miehen, jonka ihonväri oli hyvin ruskea aivan kuin Etelän aurinko

-olisi sitä kauan paahtanut. Hän seisoi siinä erään joutilasten

-ryhmän takana raskas päällystakki ja sen alla oleva nuttu avoimina

-ja tunnusteli liivintaskuaan ikään kuin tulitikkuja etsien --

-sytyttämätön sikaari jokseenkin tylyn ja lujan näköisten huulien

-välissä. Mutta Zillah ei katsellut hänen huuliaan tai sikaariaan tai

-haparoivia sormiaan tuon ensimmäisen yleissilmäyksen jälkeen -- hänen

-silmänsä tuijottivat suoraan erääseen esineeseen, joka kimmelsi hänen

-päänsä yläpuolella loistavan kirkkaan lampun valossa. Miehellä oli

-vanhanaikuiset, kahdella nappirivillä varustetut kuviolliset liivit,

-mutta niin matalat, että niiden yläpuolelta näkyi aika paljon hänen

-paidanrintaansa. Ja siinä Zillah näki miehen sinisen, vapaaksi solmuksi

-sitaistun kaulanauhan alapuolella paidannapin, jonka hänen harjaantunut

-katseensa heti totesi platinaiseksi, ja siihen oli kaiverrettu sama

-kummallinen merkki, jonka hän oli jo nähnyt kerran aikaisemmin samana

-päivänä -- Melkyn näyttämässä kalvosinnapissa.

-

-Tyttö oli heti paikalla vakuutettu siitä, että tässä oli sama mies,

-joka oli käynyt rouva Goldmarkin ruokalassa. Hänen ensimmäinen

-mielijohteensa oli vaatia miestä edesvastuuseen tästä seikasta, --

-mutta kun Zillah oli päässyt vähän lähemmäksi häntä, löysi mies

-tulitikkulaatikkonsa, raapaisi tikun ja alkoi sytyttää sikaariaan.

-Samassa saapui kohdalle pikajunan veturikin kovasti läähättäen ja

-pysähtyi juuri heidän kohdalleen. Ihmiset alkoivat asemalaiturilla

-liikkua ja työnsivät Zillahin syrjään. Hänen asemansa oli tosiaankin

-hankala -- oliko hänen pidettävä silmällä miestä ja siten ehkä

-eksyttävä Lauristonista, sillä ihmisiä tungeskeli jo pois junasta,

-vai --

-

-Mies puuhaili yhä joutilaan näköisenä sikaareineen. Zillah kääntyi ja

-astui muutamia askeleita eteenpäin asemalaiturilla. Äkkiä hän huomasi

-Lauristonin, riensi häntä kohti ja tarttuen hänen käsivarteensa veti

-hänet lampun luokse. Mutta juuri noina neuvottomuuden hetkinä mies oli

-hävinnyt.

-

-

-

-

-XVIII

-

-HERRA STUYVESANT GUYLER

-

-

-Lauristen, joka oli aika lailla ihmeissään nähdessään Zillahin,

-joutui yhä enemmän ymmälleen, kun tyttö tarttui hänen käsivarteensa

-ja kiidätti häntä eteenpäin asemalaiturilla välittämättä laisinkaan

-matkustajien ja kantajien ryhmistä, joita tungeskeli matkatavaroitten

-ympärillä.

-

-"Mikä nyt on?" kysyi Lauriston. "Onko jotakin tapahtunut? Minne

-menemme?" Mutta Zillah riensi päättäväisesti eteenpäin katse lujana.

-

-"Nopeasti", hän virkkoi huohottaen. "Eräs mies, jonka näin äsken juuri.

-Hän oli tuolla -- nyt hän on poissa -- hän on hävinnyt sillä välin,

-kun minä etsin teitä. Meidän täytyy löytää hänet! Hän on varmasti

-mennyt tänne päin. Andie! -- koettakaa katsella missä hän on! Hän on

-pitkä sileäksi ajeltu mies, jolla on pehmeälierinen hattu ja painava

-matkapalttoo -- joku ulkomaalainen. Voi, katsokaahan!"

-

-Ensimmäisen kerran oli Zillah maininnut Lauristonia etunimeltä, ja

-nuorukainen puristi vaistomaisesti hänen kättään heidän rientäessään

-eteenpäin.

-

-"Mutta miksi?" hän kysyi. "Kuka hän on? Mitä asiaa teillä on hänelle?

-Mitä kaikki tämä merkitsee?"

-

-"Voi, koettakaa löytää hänet!" huudahti Zillah. "Te ette ymmärrä kuinka

-tärkeää se on! Jos nyt kadotan hänet näkyvistäni, en luultavasti enää

-koskaan saa nähdä häntä. Ja hänet täytyy löytää -- ja saada pysähtymään

--- teidän vuoksenne!"

-

-He olivat tällä välin tulleet asemalaiturin päähän, ja Lauriston

-katseli oikeaan ja vasempaan löytääkseen kysymyksessä olevan miehen.

-Äkkiä hän käänsi Zillahin ympäri.

-

-"Onko hän tuolla -- tuo mies, joka puhelee toisen kanssa?" hän kysyi.

-"Katsokaahan -- tuolla."

-

-"On", virkkoi Zillah. Hän näki taas miehen, jolla oli platinainen

-paidannappi, ja pysähtyi samassa äkkiä pidättäen Lauristonia. Mies

-poltteli rauhallisena sikaariaan ja puheli toisen miehen kanssa, joka

-oli ilmeisestikin tullut vastasaapuneessa junassa päättäen siitä, että

-hänellä oli toisessa kädessään matkalaukku ja toisella käsivarrellaan

-matkapeite. "Niin", vahvisti Zillah. "Hän se on! Ja meidän on

-seurattava häntä minne tahansa hän meneekin!"

-

-"Minkä ihmeen vuoksi?" kysyi Lauriston. "Mikä salaperäinen juttu tämä

-on? Kuka hän on?"

-

-Samassa molemmat miehet erosivat puristaen lämpimästi toistensa kättä.

-Mies, jolla oli matkalaukku ja peite mukanaan, kääntyi maanalaiselle,

-rautatielle johtaville portaille. Toinen asteli hitaasti aseman

-julkisivun puolelle ja sieltä Great Northern-hotellille päin. Zillah

-veti heti Lauristonia perässään pysytellen muutamain kyynäräin

-välimatkan päässä vieraasta, mutta astellen kuitenkin itsepintaisesti

-eteenpäin. Muukalainen meni kadun poikki ja kääntyi hotellin

-porttikäytävään päin, kun Zillah teki pikaisen päätöksen.

-

-"Meidän on puhuttava tuolle miehelle", hän virkkoi. "Älkää nyt kysykö

-miksi -- saatte tietää muutamien minuuttien kuluttua. Kysykää häneltä

-tahtooko hän puhua kanssani."

-

-Lauriston tarttui vieraaseen, kun tämä astui hotellin edessä oleville

-portaille. Hänestä tuntui epämiellyttävältä ja typerältä, mutta

-Zillahin äänenpaino ei jättänyt mitään sijaa vastaväitteille. Hänen oli

-toteltava.

-

-"Suokaa anteeksi", Virkkoi Lauriston niin kohteliaasti kuin suinkin,

-"mutta tämä neiti haluaa hartaasti puhella kanssanne".

-

-Mies kääntyi, vilkaisi Zillahiin, joka oli tullut lähemmäksi, ja

-kohotti pehmeälieristä hattuaan vanhanaikuiseen kohteliaisuuteen

-vivahtavalla tavalla. Juuri heidän yläpuolellaan paloi voimakas lamppu:

-sen valossa he kaikki kolme tuijottivat toinen toistaan. Muukalainen

-hymyili -- vähän ihmeissään.

-

-"Niinkö tosiaankin!" hän virkkoi sellaisella äänenpainolla, joka

-ehdottomasti paljasti hänet amerikkalaiseksi syntyperältään. "Olen

-hyvin iloinen. Ette suinkaan erehdyksessä luule minua joksikin toiseksi

-henkilöksi?"

-

-Zillah oli jo punastunut hämmennyksestä. Nyt kun hän oli pannut alulle

-asian, vieläpä niin vähällä vaivalla, hän tuskin tiesi miten oli

-jatkettava.

-

-"Pidätte tätä varmasti hyvin kummallisena", hän sopersi, "mutta ehkä

-ei teillä ole mitään sitä vastaan, että kerrotte minulle muutamia

-seikkoja. Näin teidät nimittäin juuri asemalla, kun tunnustelitte missä

-tulitikkulaatikkonne oli, ja huomasin, että teillä oli platinainen

-irtonappi, jossa oli omituinen tunnusmerkki."

-

-Amerikkalainen naurahti hyväntahtoisesti ja iloisesti ja avasi

-takkinsa. Samalla hän työnsi kalvosimensa näkyviin.

-

-"Tämä nappiko", hän virkkoi. "Se on totta -- se on platinaa ja siinä on

-harvinainen tunnusmerkki. Ja se on myöskin näissä, katsokaahan näitä

-kalvosinnappeja! Mutta --"

-

-Hän vaikeni ja vilkaisi Zillahiin, jonka katse oli kiintynyt

-irtonappeihin ja joka oli ilmeisestikin niin hämmästynyt, että oli

-menettänyt puhekykynsä.

-

-"Näytätte tavattoman hämmästyneeltä minun nappieni vuoksi", virkkoi

-muukalainen taas naurahtaen. "Suonette anteeksi, jos kysyn - minkä

-vuoksi?"

-

-Zillah sai vaivoin mielenmalttinsa takaisin ja käyttäytyi taas yhtä

-asiallisesti kuin tavallisestikin.

-

-"Pyydän teitä olemaan ajattelematta, että kysyisin vain turhan vuoksi

-ja tarkoituksettomasti", hän virkkoi. "Oletteko ollut kauan Lontoossa?"

-

-"Vain muutamia päiviä", vastasi vieras avuliaasti.

-

-"Oletteko lukenut siitä jutusta, jota sanomalehdet jo nimittävät

-Praed-kadun murhajutuksi?" jatkoi Zillah.

-

-"Olen", vastasi vieras muuttuen vakavan näköiseksi. "Siinähän oli

-kysymys tuosta vanhuksesta, panttilainaajasta, jolla oli omituinen

-nimi. Muistan sen hyvin!"

-

-"Minä olen vanhuksen tyttärentytär", virkkoi Zillah suoraan. "Nyt

-kerron teille, miksi olin kummissani nähdessäni teidän platinanappinne.

-Yksi platinainen irtonappi, joka oli koristettu aivan samalla kuviolla

-kuin teidänkin, löytyi meidän arkihuoneestamme isoisäni kuoleman

-jälkeen -- ja toinen, ilmeisestikin sen vastapari, eräästä ravintolasta

-aivan lähellä. Ymmärrättehän nyt miksi halusin puhella kanssanne?"

-

-Zillahin puhuessa amerikkalaisen kasvot olivat muuttuneet yhä

-vakavammiksi. Kun tyttö oli lopettanut, vilkaisi vieras Lauristoniin ja

-pudisti päätään.

-

-"Jopa nyt", hän virkkoi. "Sehän on vakava juttu. Oletteko varma siitä,

-että tuo tunnusmerkki oli sama ja nappi platinaa?"

-

-"Minä olen jonkin verran perillä jalokivikauppiaan ammatista", vastasi

-Zillah. "Ne napit, joista puhun, ovat platinaiset, ja niiden kuva on

-täsmälleen sama kuin teidänkin napissanne."

-

-"No mutta -- sepä on peräti ihmeellistä!" huomautti amerikkalainen.

-"En voi näin ensi hetkellä sanoa teille, minkä vuoksi se on niin

-kummallista, mutta vakuutan teille, että se on kaikkein omituisinta,

-mitä eläissäni olen kuullut -- ja minä olen tutustunut moneen

-ihmeelliseen juttuun. Kuulkaahan, minä asun tässä hotellissa, ettekö

-tahtoisi tulla sisään kanssani? Etsimme itsellemme rauhallisen sopukan

-ja puhelemme hiukan. Tulkaa siis, olkaa hyvät."

-

-Hän astui edellä hotelliin ja meni pitkää käytävää myöten, josta pääsi

-muutamiin seurusteluhuoneisiin. Sitten hän kurkisti sisään erääseen

-pieneen tupakkasoppeen ja kutsui heitä sinne. Mutta kynnyksellä Zillah

-pysähtyi. Hänen käytännöllinen vaistonsa oli nyt täysin hereillä.

-Hän tajusi selvästi, että kuka tämä muukalainen sitten olikin, ei

-hänellä ollut mitään tekemistä Praed-kadun jutun kanssa, mutta että

-hän kuitenkin voisi luoda aivan erikoista valoa siihen. Zillahin teki

-mieli astua pitkä askel lähemmäksi sen jutun selvittämistä. Hän kääntyi

-amerikkalaisen puoleen.

-

-"Kuulkaahan", hän virkkoi, "olen kertonut teille, minkä vuoksi olen

-seurannut teitä ja kuka olen. Tämä herra on Andrew Lauriston. Luitteko

-hänen nimensä poliisikuulustelun selostuksista sanomalehdissä?"

-

-Amerikkalainen vilkaisi Lauristoniin melko uteliaasti.

-

-"Niinkö", hän sanoi, "se henkilö, joka löysi vanhuksen kuolleena?"

-

-"Hän juuri", vastasi Zillah. "Paraikaa eräät ystävämme koettavat ottaa

-asioista selvää herra Lauristonin puolesta. Toinen niistä on serkkuni

-herra Rubinstein, toinen herra Purdie, herra Lauristonin vanha ystävä.

-Minä tiedän suunnilleen, missä he ovat tällä hetkellä -- onko teillä

-mitään sitä vastaan, jos kutsun heidät puhelimitse tänne nyt heti, niin

-että hekin voivat kuulla, mitä teillä on meille kerrottavana?"

-

-"Ei vähintäkään", vastasi amerikkalainen sydämellisesti. "Autan

-mielelläni niin paljon kuin suinkin voin. Asia herättää harrastustani.

-Kuulkaahan, likellä tuossa on puhelinkomero. Menkää sinne ja kutsukaa

-nuo herrat tänne ja pyytäkää heitä tulemaan hyvin nopeasti!"

-

-Hän ja Lauriston odottivat Zillahin ollessa puhelinkomerossa. Tyttö

-oli jokseenkin vakuutettu siitä, että Melky ja Purdie olivat jo nyt

-palanneet Praed-kadulle, ja hän soitti rouva Goldmarkille Pyytäen

-häntä kysymään panttitoimistosta. Minuutin parin kuluttua hän palasi

-Lauristonin ja amerikkalaisen luokse. Hänen poissa ollessaan viimeksi

-mainittu oli vaihtanut joitakin sanoja tarjoilijan kanssa ja vei nyt

-molemmat vieraansa yksityiseen huoneeseen.

-

-"Saamme täällä olla paremmassa rauhassa", hän huomautti. "Meidän ei

-tarvitse pelätä, että kukaan keskeyttää meidät tai kuulee puheluamme.

-Olen sanonut tarjoilijalle, että odotamme kahta herraa ja että heidät

-on opastettava tänne niin pian kuin he saapuvat. Viipyyköhän siihen

-kauan?"

-

-"He ovat täällä kahdenkymmenen minuutin kuluttua", vastasi Zillah.

-"Olette kovin ystävällinen nähdessänne niin paljon vaivaa."

-

-Amerikkalainen veti nojatuolin tulen ääreen ja kehoitti kädenliikkeellä

-Zillahia istuutumaan siihen.

-

-"Kas niin", virkkoi amerikkalainen, "tämäntapaisessa vakavassa jutussa

-ei voi nähdä liiaksi vaivaa. Tämä asia herättää harrastustani --

-vieläpä aivan erikoisessa määrin nyt, kun kuulin platinanapeista.

-Luulen tosiaankin voivani luoda asiaan jonkinlaista valaistusta.

-Mutta jättäkäämme se siksi kunnes ystävänne saapuvat. Ja minähän

-en ole esittänytkään itseäni -- nimeni on Stuyvesant Guyler. Olen

-newyorkilainen, mutta olen kuljeskellut siellä täällä jonkin verran,

-vieläpä melkoisestikin. Kuulkaahan, onko teillä minkäänlaisia

-arveluita siihen suuntaan, että tämä salaperäinen juttu olisi jollakin

-lailla yhteydessä Etelä-Afrikan kanssa? Ja sitä paitsi mahdollisesti

-jalokivien kanssa?"

-

-Zillah säpsähti ja vilkaisi Lauristoniin.

-

-"Mikä saa teidät ajattelemaan Etelä-Afrikkaa ja jalokiviä?" hän kysyi.

-

-"No niin -- mutta se sisältyy siihen, mitä aion kertoa", vastasi

-Guyler. "Kuulette sen aikanaan. Mutta epäilittekö te mitään?"

-

-"En ollut ajatellut jalokiviä, mutta tosin kyllä Etelä-Afrikkaa",

-myönsi Zillah.

-

-"Samaa tuntuu molemmilla tahoilla", huomautti Guyler mietteissään.

-"Mutta tulette ymmärtämään sen, kun kuulette, mitä minulla on

-kerrottavaa."

-

-Purdie ja Melky astuivat sisään kahdenkymmenen minuutin kuluttua niin

-kuin Zillah oli ennustanutkin ja olivat peräti kummissaan tavatessaan

-Zillahin ja Lauristonin ventovieraan seurassa. Mutta Zillah selitti

-asian muutamin sanoin ja kielsi kyselemästä mitään, kunnes herra

-Stuyvesant Guyler olisi ilmaissut, mitä tiesi asiasta.

-

-"Ja ennenkuin minä aloitan", virkkoi Guyler, joka oli tyynesti

-tarkastellut molempia vastatulleita Zillahin selittäessä tilannetta,

-"tahtoisin mielelläni nähdä sen platinaisen irtonapin, jonka herra

-Rubinstein löysi lattialta -- jos se nimittäin sattumalta on hänellä

-mukanaan."

-

-Melky pisti kätensä taskuun.

-

-"En ole eronnut siitä, herra, hetkeksikään sen jälkeen kun löysin

-sen", hän virkkoi ottaen esiin pienen silkkipaperiin käärityn esineen.

-"Katsokaas, tässä se on!" Guyler otti Melkyn ojentaman napin ja pani

-sen pöydälle, jonka ympärillä he kaikki istuivat. Vilkaistuaan siihen

-hän veti pois käsistään molemmat kalvosimensa ja laski ne sen viereen.

-

-"Niin, se on varmasti yksi siitä ryhmästä", hän huomautti mietteissään.

-"Minun ymmärtääkseni ei tässä ole minkäänlaista sijaa epäilykselle.

-Niin, tämä on tosiaankin peräti kummallista. Nyt kerron teille suoraan

-kaikki mitä tiedän. Nämä irtonapit -- kaikki järjestään -- kuuluvat

-kuuteen samanlaisten nappien ryhmään, jotka ovat kaikki valmistetut

-tuosta hyvin kalliista metallista, platinasta, täsmälleen saman

-muotoisiksi ja kaikki koristetut samalla varta vasten keksityllä

-tunnusmerkillä. Ne antoi eräs mies, joka muutamia vuosia sitten hankki

-itselleen suuren omaisuuden Etelä-Afrikassa, kuudelle henkilölle, jotka

-olivat auttaneet häntä aika paljon. Niin on asia!"

-

-Zillah kääntyi amerikkalaisen puoleen katsellen häntä terävästi.

-

-"Kuka hän oli?" kysyi hän. "Sanokaa meille hänen nimensä!"

-

-"Hänen nimensä", vastasi Guyler, "oli Spencer Levendale --

-timanttikauppias".

-

-

-

-

-XIX

-

-PURDIE PYSYY LUJANA

-

-

-Tämän uutisen aikaansaama vaikutus oli ilmeisestikin aivan sellainen

-kuin amerikkalainen oli aavistanutkin, ja hän hymyili vähän jurosti,

-katsellessaan vuoron perään kunkin kasvoja. Mitä hänen vieraisiinsa

-tulee, he vilkaisivat ensin toinen toiseensa ja sitten häneen. Guyler

-naurahti ja jatkoi.

-

-"Se saa teidät säpsähtämään", hän virkkoi. "Lukiessani hiljattain

-selostukset sanomalehdistä tuosta jutusta huomasin Spencer Levendalen

-nimeä mainittavan jonkin vanhan kirjan yhteydessä, joka oli jäänyt

-Daniel Multeniuksen arkihuoneeseen tai joka ainakin löydettiin sieltä.

-Päättelin tietysti, että hän oli sama Spencer Levendale, jonka olin

-tuntenut Etelä-Afrikassa viisi vuotta sitten. Ja totta puhuen olen

-lukenut teikäläisiä sanomalehtiä aamuin illoin nähdäkseni oliko hänestä

-lisätietoja. Mutta tähän mennessä en ole löytänyt mitään."

-

-Purdie ja Melky vilkaisivat toisiinsa ja Melkyn ilmeisesti kehoittavan

-silmäyksen huomattuaan Purdie puhui.

-

-"Me voimme antaa teille lisätietoja", hän virkkoi. "Se tulee

-huomisaamuna olemaan kaikkien tiedossa. Levendale on salaperäisesti

-kadonnut talostaan ja kaikista muistakin paikoista, joissa hänet on

-joka päivä nähty, ja kukaan ei tiedä, missä hän on. Arvellaan tämän

-katoamisen olevan jollakin tavoin yhteydessä Praed-kadun tapauksen

-kanssa."

-

-"Selvä on", myönsi Guyler, "siitä ei hevin ole epäilystäkään. Ja

-Praed-kadun jutussa tulevat nämä platinaiset irtonapit näyttelemään

-melkoista osaa, ja kun te ja täkäläiset poliisit olette päässeet asian

-perille, tulette varmasti huomaamaan, että jollakin muulla seikalla on

-myös suuri tehtävä siinä."

-

-"Millä sitten?" kysyi Purdie.

-

-"Jalokivillä", vastasi amerikkalainen rauhallisesti hymyillen. "Juuri

-jalokivillä! Jalokivet tulevat olemaan sen kaiken pohjalla varmasti!"

-

-Seurasi hetkiseksi hämmästynyt hiljaisuus. Sitten Melky kääntyi

-kiihkeästi amerikkalaisen puoleen.

-

-"Herra!" hän virkkoi. "Käykäämme nyt käsiksi asioihin! Mitä te nyt

-tiedätte tästä Levendalesta?"

-

-"En paljon", vastasi Guyler. "Mutta minulla on vapaus kertoa, mitä

-tiedän. Olen ollut jossakin määrin vierivän kiven kaltainen, nähkääs.

-Olen harhaillut maailmassa yhdessä jos toisessakin paikassa, tehnyt

-yhtä ja toista, ja olen omalta kohdaltani kumonnut vanhan sananparren,

-sillä minun on onnistunut kerätä aika paljon sammalta vieriessäni. No

-niin, oleskelin Kap-kaupungissa jonkin aikaa viitisen vuotta sitten ja

-tapasin siellä Spencer Levendalen. Hän oli silloin jalokivikauppias --

-en voi täsmälleen sanoa mikä oli hänen alansa lähemmin määriteltynä,

-sillä en koskaan kuullut sitä tarkemmin. Mutta se tiedettiin yleisesti,

-että hän oli koonnut suuren omaisuuden ostamalla ja myymällä jalokiviä.

-Minä ja viisi muuta miestä -- kaikki eri kansallisuuksia -- olimme

-hyväksi avuksi Levendalelle eräässä suuressa kaupassa, jonka hän

-halusi hartaasti luonnistuvan -- yhdentekevää mikä se oli -- ja hän

-oli hyvin kiitollinen meille minun ymmärtääkseni. Ja kun me olimme

-kaikki rahan puolesta varsin toimeentulevia, ei hän voinut lahjoittaa

-meille shekkejä ja keksi sen vuoksi sellaisen keinon, että laitatti

-tarpeellisen määrän platinaisia irtonappeja -- platinahan on niin

-kuin tiedätte kalleinta tunnettua metallia -- ja jokaiseen irtonappiin

-kaiverrettiin huolellisesti hänen itse keksimänsä tunnusmerkki. Tässä

-ovat minun nappini -- ja se, joka on herra Rubinsteinin hallussa,

-kuuluu toiseen samanlaiseen ryhmään. Mutta kuka nyt on se mies, joka on

-pudottanut kalvosimennappinsa?"

-

-Purdie, joka oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta suurella

-mielenkiinnolla, esitti heti erään kysymyksen.

-

-"Siihenhän saa vastauksen kysymällä teiltä erästä asiaa", hän virkkoi.

-"Te epäilemättä tiedätte niiden miesten nimet, joille nuo irtonapit

-jaeltiin?"

-

-Mutta Purdien pettymykseksi amerikkalainen pudisti päätänsä.

-

-"Kah, en vainkaan", hän vastasi. "Asianlaita on siten - niin kuin

-ymmärtäisitte, jos tuntisitte jutun yksityiskohdat -- että tämä oli

-omituisenlaatuinen salaperäinen kauppa, jossa tarvittiin muutamain

-eri kansallisuuksiin kuuluvain miesten apua, eikä kukaan meistä

-tuntenut toisiaan. Mutta minä tapasin sattumalta sen englantilaisen,

-joka oli yksi meistä -- jälkeenpäin. Tunsin hänet tietysti heti hänen

-irtonappiensa avulla."

-

-"Ja kuka hän oli?" kysyi Purdie.

-

-"Purvis-niminen mies, Stephen Purvis", vastasi Guyler. "Minun

-kaltaiseni mies, joka oli matkustellut vähän joka suunnalla ryhtyen

-milloin mihinkin hommaan mikäli siitä oli rahaa ansaittavissa. Tapasin

-hänet Johannesburgissa ehkä seuraavana vuonna sen jälkeen kun tuo

-kauppa oli tehty, josta mainitsin. Hän ei myöskään tietänyt, keitä nuo

-toiset miehet olivat."

-

-"Ettekö ole kertaakaan nähnyt häntä sen jälkeen?" kysyi Purdie. "Ettekö

-tiedä missä hän on?"

-

-"Minulla ei ole siitä pienintäkään aavistusta", virkkoi Guyler. "En

-ole puhellut hänen kanssaan useammin kuin sen yhden ainoan kerran, ja

-silloinkin vain noin tunnin ajan."

-

-"Herra!" huudahti Melky kiihkeästi. "Voisitteko kuvailla nyt tämän

-Purvisin? Vain suunnilleen?"

-

-"Varmasti", vastasi amerikkalainen. "Nimittäin sellaisena kuin minä

-muistan hänet. Suurehko, isoluinen, karaistuneen näköinen -- noin

-minun ikäiseni -- sileäksi ajeltu -- enemmän siirtomaissa oleskelleen

-kuin englantilaisen näköinen -- hän oli ollut poikasesta asti

-Etelä-Afrikassa puuhaillen milloin mitäkin."

-

-"Hiivatti sentään, tuopa kuulostaa olevan juuri sama mies, joka kävi

-rouva Goldmarkin ravintolassa", virkkoi Melky. "Ainakin rouva Goldmark

-on kuvaillut hänet juuri sellaiseksi."

-

-"Niin, minä tosiaankin uskon hänet samaksi", huomautti Guyler. "Sitä

-minä olen arvellutkin koko ajan. Uskokaa minua, kun sanon, että tämä

-koko salaperäinen asia kiertyy erään jalokivijutun ympärille, johon

-tämän neidin isoisä, herra Spencer Levendale ja tuo Purvis-niminen

-mies ovat sekaantuneet -- se on varma! Ja nyt on, minun vaatimattoman

-mielipiteeni mukaan, tärkeintä löytää heidät molemmat! Mitä nyt on

-tehty ja mitä aiotaan tehdä siinä suhteessa!"

-

-Melky nyökkäsi Purdielle kehoitukseksi, että hän puhuisi.

-

-"New Scotland Yardin etsivällävirastolla on Levendalen juttu

-hallussaan", sanoi Purdie. "Käväisimme siellä pikimmältään

-herra Multeniuksen lakimiehen kanssa tänä iltana. Mutta emme

-luonnollisestikaan voineet puhua mitään toisesta miehestä, koska emme

-vielä tietäneet hänestä mitään! Olisiko teillä mitään vastaan lähteä

-sinne huomisaamuna?"

-

-"Ei suinkaan", vastasi Guyler reippaasti. "Asustan tässä hotellissa

-viikon parin ajan. Osuin tänne tullessani kaupunkiin pohjoisesta päin

-muutamia päiviä sitten. Tämä on minulle hyvin sopiva paikka, ja olen

-jokseenkin varma siitä, että asun täällä koko ajan, jonka nyt viivyn

-Lontoossa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että sekaannun tähän

-juttuun. Mutta minun nähdäkseni on asia vielä hyvin hankalalla kannalla

-tämän nuoren herra Lauristonin kohdalta. Luin kaikki sanomalehdet

-huolellisesti ja ymmärsin hänen tukalan tilansa. Nimittäin nuo

-sormukset?"

-

-Zillah muisti äkkiä kaikki, mitä Ayscough oli kertonut hänelle sinä

-iltana. Hän oli unohtanut mistä syystä oli lähtenyt King's Crossille:

-niin kiihtyneenä hän oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta. Nyt hän

-kääntyi Purdien ja molempain toisten maanmiestensä puoleen.

-

-"Olen aivan unohtanut!" hän huudahti. "Siinähän on vielä vaara.

-Ayscough on ollut tänä iltana käymässä liikkeessämme. Poliisit ovat

-tutkituttaneet asiantuntijalla sekä herra Lauristonin sormukset että

-ne, jotka olivat meidän tarjottimellamme. Hän väittää herra Lauristonin

-sormuksissa olevan salaisia jalokivikauppiaan merkkejä, jotka ovat

-aivan samanlaiset kuin meidänkin sormuksissamme. Ja se onkin aivan

-epäilemätöntä. Nyt ovat poliisit tietysti vakuutettuja, että nuo kaksi

-sormusta on otettu meidän tarjottimeltamme -- ja -- ja aikovat pidättää

--- Andien!"

-

-Lauriston tuli ihan tummanpunaiseksi sulasta suuttumuksesta.

-

-"Kaikki on perätöntä -- mitä poliisi sanoo!" hän huudahti. "Minä olen

-saanut selville kuka antoi nuo sormukset äidilleni! Voin todistaa

-sen! En välitä hiventäkään poliiseista enkä heidän merkeistään -- nuo

-sormukset ovat minun!"

-

-Purdie laski rauhallisesti kätensä Lauristonin käsivarrelle.

-

-"Eihän kukaan meistä vielä tiedä mitä olet tehnyt tai saanut selville

-Peeblesissä noiden sormusten suhteen", hän virkkoi. "Kerrohan! Esitä

-vain lyhyet tosiasiat."

-

-"Niin minä aionkin", virkkoi Lauriston yhä suutuksissaan. "Mietin

-koko asiaa perin pohjin matkustaessani täältä pois. Muistin, että

-jos Peeblesissä vielä eläisi joku, joka tietäisi äidistäni ja noista

-sormuksista, se olisi eräs hänen vanha ystävättärensä rouva Taggart --

-muistathan hänet, John?"

-

-"Tunnen rouva Taggartin, jatka", virkkoi Purdie.

-

-"En tietänyt vieläkö rouva Taggart eli", jatkoi Lauriston. "Mutta

-läksin liikkeelle varhain tänä aamuna ja tapasin hänet. Hän muistaa

-nuo sormukset ihan hyvin ja kuvaili ne tarkoin. Vieläpä häin kertoi

-sellaistakin, jota minä en tietänyt nimittäin kuinka ne joutuivat

-äidilleni. John, sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin että isäni ja

-äitini eivät olleet kovinkaan varakkaita, ja että äidilläni oli tapana

-ansaita lisärahoja vuokraamalla huoneita kesäasukkaille. Eräänä kesänä

-hänellä oli vuokralaisenaan muuan lontoolainen lakimies herra Killick,

-joka viipyi kuukauden päivät. Tai hän ainakin tuli vain kuukaudeksi,

-mutta sairastui ja viipyi yli kaksi kuukautta. Äitini hoiti häntä hänen

-sairautensa aikana, ja Lontooseen palattuaan herra Killick lähetti

-hänelle nuo sormukset. Ja jos niissä on merkkejä", lopetti Lauriston,

-"jotka ovat samanlaisia kuin tuolla tarjottimellakin olevissa

-sormuksissa, niin en voi sanoa mitään muuta kuin että niiden merkkien

-täytyi olla sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne! Sillä ne

-ovat siitä pitäen olleet meidän hallussamme -- äitini ja minun --

-kunnes vein ne panttitoimistoon?"

-

-Zillah taputti äkkiä käsiään, ja hän ja Melky vaihtoivat paljon puhuvan

-silmäyksen, jota toiset eivät ymmärtäneet.

-

-"Niin se on!" Zillah huudahti. "Se minua juuri hämmästyttikin alussa.

-Nyt on enää ole ihmeissäni. Melky tietää, mitä tarkoitan."

-

-"Se, mitä hän tarkoittaa, herra", virkkoi Melky taputtaen Purdien

-käsivartta, "on juuri sama asia, joka minuakin alussa hämmästytti. Se

-on juuri niin kuin herra Lauriston sanoo -- nuo salaiset merkit olivat

-sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne. Nuo kaksi sormusta sekä

-ne tarjottimella olevat sormukset, joista oli kysymys. ovat lähteneet

-saman tekijän käsistä Tuossa kaikessa ei ole mitään kummallista minulle

-eikä Zillah-serkulleni. Me nähkääs olemme perillä tässä ammatissa.

-Mutta nuo poliisit! Ne ovat niin epäluuloisia, että --. Mutta, hyvät

-herrat, nyt meidän on etsittävä käsiimme herra Killick."

-

-"Aivan oikein", myönsi Purdie. "Mistä hänet löytää, Andie?"

-

-Mutta Lauriston pudisti päätään pettyneen näköisenä.

-

-"Sitäpä minä juuri en tiedä", hän vastasi. "Kaksikymmentäviisi vuotta

-sitten hän antoi äidilleni nuo sormukset ja rouva Taggartin sanain

-mukaan hän oli silloin keski-ikäinen mies, joten hänellä on nyt ikää jo

-aika lailla. Mutta jos hän on elossa, voin löytää hänet."

-

-"Meidän on saatava hänet käsiimme", virkkoi Purdie lujasti. "Minun

-käsitykseni mukaan hän voi todistaa jotakin sellaista, joka on

-tärkeämpää kuin noiden sormusten pelkkä tunteminen -- älkää nyt

-välittäkö siitä, mitä arvelen asiasta. Meidän on pohdittava sitä

-huomenna."

-

-"Mutta sillä välin", keskeytti Zillah hänet, "Andie ei saa lähteä

-asuntoonsa rouva Flitwickin luokse. Minä ymmärsin mitä Ayscough

-tarkoitti tänä iltana, ja muistakaa kaikki, että se oli aivan

-yksityisluontoista hänen ja minun välilläni. Hänet täytyy pitää jonkin

-aikaa poliisin tietämättömissä, ja --"

-

-Purdie nousi seisomaan pöydän luota ja pudisti päättävästi päätään.

-

-"Ei", hän virkkoi. "Ei sinne päinkään! Me emme turvaudu minkäänlaiseen

-pakoilemiseen ja piileskelemiseen. Andie Lauriston ei tule ilmaisemaan

-pienintäkään pelkoa poliiseja tai mitään heidän Johtopäätöksiään

-kohtaan. Hänen on seurattava tarkoin minun ohjeitani, ja minä vien

-hänet täksi yöksi hotelliini -- jättäkää hänet minun haltuuni! Minä

-kyllä pidän huolen siitä, että tämä juttu selviää oikealla tavalla ja

-perin pohjin -- olkoon lopputulos sitten millainen tahansa. Kas niin,

-erotkaamme nyt. Herra Guyler!"

-

-"Jaha", vastasi amerikkalainen, "mitä haluatte?"

-

-"Tulkaa tapaamaan minua hotelliini huomisaamuna kello kymmenen",

-virkkoi Purdie. "Uusi luku alkaa silloin."

-

-

-

-

-XX

-

-PARSLETTIN JUTTU

-

-

-Seuraavana aamuna neljännestä yli kymmenen Ayscough puheli kahden

-kesken erään New Scotland Yardin etsivänviraston rikososastoon kuuluvan

-miehen kanssa yksityishuoneessa. Saapuvilla oli myöskin eräs ylempi

-virkamies, joka oli kutsuttu Praed-kadun panttitoimistoon heti sen

-jälkeen kun Andie Lauriston oli löytänyt sieltä Daniel Multeniuksen

-ruumiin. Tämä virkamies esitti nyt kummallekin poliisille kantansa

-murhajutussa -- tietäen koko ajan, että kumpikaan heistä ei ollut hänen

-kanssaan yhtä mieltä.

-

-"Tehän ette voi sivuuttaa sitä seikkaa, että noiden eri sormusten

-tunnusmerkit ovat samanlaiset", hän virkkoi tuttavallisesti. "Minun

-käsitykseni mukaan koko juttu on selvä kuin päivä -- nuori mies oli

-ahdingossa -- hän tunnusti, ettei hänellä ollut penniäkään -- hän

-meni sinne, huomasi myymälän tyhjäksi, näki nuo sormukset, sieppasi

-niistä pari, silloin vanhus yllätti hänet -- Lauriston nitisti hänet

-kuoliaaksi! Se on minun käsitykseni. Minä kehoitan pidättämään hänet

-ja jatkamaan sitten tutkimusta -- kaikki muut asiaan liittyvät seikat

-kuuluvat johonkin toiseen juttuun."

-

-Ayscough katseli mitään puhumatta New Scotland Yardin miestä, joka

-pudisti päätään jyrkästi kieltävällä tavalla.

-

-"Se ei ole minun mielipiteeni", hän virkkoi päättävästi. "Eikä se

-myöskään ole meidän virastomme miesten mielipide. Me tutkimme tätä

-juttua melkein koko eilisen iltapäivän yhdessä tuon pienen juutalaisen

-Rubinsteinin ja erään skotlantilaisen herra Purdien kanssa, ja me

-tulimme siihen johtopäätökseen, että vanhan Multeniuksen kuolemaan

-liittyy oikein tärkeitä seikkoja. Siinä on oikein salaperäisyyksien

-verkko! Vanhuksen kuolema -- tuo kirja, jota Levendale ei unohtanut

-raitiotievaunuun huolimatta omista sanoistaan ja ilmoituksestaan! --

-Levendalen selittämätön katoaminen -- tuo Parslettin omituinen kuolema

--- lisäksi panttitoimiston arkihuoneeseen ja rouva Goldmarkin ruokalaan

-pudotettujen platinanappien salaperäisyys -- ei! -- koko juttu on

-peräti monimutkainen. Se on minun käsitykseni siitä."

-

-"Niin minunkin", virkkoi Ayscough. Hän vilkaisi epäuskoisen näköiseen

-virkamieheen ja kääntyi sitten hänestä katsellakseen akkunasta ulos

-kadulle. "Jo nyt --!" hän huudahti äkkiä. "Tuolla tulee Lauriston

-Purdien kanssa ja heidän mukanaan eräs amerikkalaisen näköinen

-mies. Uskonpa tosiaankin, että Lauriston on saanut todistuksia

-omistusoikeudestaan noihin kahteen sormukseen -- häntä ei ainakaan

-tunnu peloittavan esiintyä täällä päättäen siitä, että hän astelee

-suoraa päätä jalopeurain luolaan, vai mitä?"

-

-"Tuokaa heidät kaikki sisään!" määräsi ylempi virkamies vähän äreästi.

-"Nyt saamme kuulla, mitä tässä oikein on kysymyksessä."

-

-Pian Purdie ilmestyi Ayscoughin jäljessä kahden toverinsa edellä. Hän

-ja New Scotland Yardin salapoliisi nyökkäsivät toisilleen päätään;

-he olivat olleet aika paljon yksissä edellisenä päivänä. Hän kumarsi

-myöskin ylemmälle virkamiehelle, mutta tämä katseli Lauristonia.

-

-"Oletteko saanut mitään todisteita noista sormuksista?" hän kysyi.

-"Tietysti, jos teillä, on --"

-

-"Ennenkuin Lauriston puhuu mitään siitä", keskeytti Purdie hänet,

-"pyytäisin teitä kuulemaan, mitä tällä newyorkilaisella herralla

-Stuyvesant Guylerillä on teille kertomista. Se on tärkeää -- se

-suorastaan liittyy tähän juttuun. Jos vain kuuntelette, mitä hänellä on

-sanottavana --"

-

-Molemmat salapoliisit kuuntelivat Guylerin kertomusta platinaisista

-irtonapeista suurella mielenkiinnolla, vaikkakin vaieten. Sen

-loputtua he vilkaisivat toinen toiseensa ja sitten saapuvilla olevaan

-virkamieheen, joka näytti tulevan vastoin tahtoaankin vakuutetuksi

-toisen sanoista.

-

-"Sitä minä sanoinkin muutamia minuutteja sitten", mutisi New Scotland

-Yardin mies. "Se on peräti monimutkainen juttu. Sitä ei selvitetäkään

-viidessä minuutissa."

-

-"Ei edes kymmenessä", sanoi Ayscough lyhyesti. Hän vilkaisi Guyleriin.

-"Tuntisitteko varmasti tuon Purvisin, jos näkisitte hänet?" hän kysyi.

-

-"Tottahan nyt", vastasi amerikkalainen. "Niin luulen, ja jos hän on

-sama mies, joka nähtiin ruokapaikassa muutamia päiviä sitten, ei hän

-ole laisinkaan muuttunut -- tai ei ainakaan paljon."

-

-Kirjoituspöydän ääressä istuva mies kääntyi Purdieen ja vilkaisi sitten

-Lauristoniin.

-

-"Mitä kuuluu noista sormuksista?" hän kysyi. "Mitä herra Lauristonilla

-on sanottavana?"

-

-"Anna minun kertoa", sanoi Purdie Lauristonin aikoessa ruveta puhumaan

-"Herra Lauriston", hän jatkoi, "on ollut Peeblesissä, jossa hänen

-isänsä ja äitinsä ovat asuneet. Hän on tavannut erään heidän vanhan

-ystävänsä rouva Taggartin, joka muistaa sormukset aivan hyvin Sitä

-paitsi rouva Taggart tietää, että rouva Lauriston-vainaja oli saanut

-ne Edward Killickiltä, lontoolaiselta lakimieheltä, joka tietysti

-voi tuntea ne. Mitä niissä oleviin merkkeihin tulee, luulen teidän

-löytävän niihin ammattiselityksen -- nuo sormukset samoin kuin herra

-Multeniuksen tarjottimellekin kerätyt ovat luultavasti saman miehen

-tekemät. Selailtuani osoiteluetteloa olen huomannut, että herra Edward

-Killick on luopunut asianajajantoimestaan, mutta samalla saa myös

-nähdä, että hän on vielä elossa ja ehdotan, että hänet kutsuttaisiin

-tänne. Sillä välin haluaisin tietää miten aiotte menetellä herra

-Lauristonin suhteen. Tässä hän on."

-

-Ylempi virkamies vilkaisi New Scotland Yardin mieheen.

-

-"Luullakseni teikäläiset ovat nyt ottaneet tämän jutun kokonaan

-haltuunsa?" hän kysyi.

-

-"Täydelleen", vastasi salapoliisi.

-

-"Oletteko saanut joitakin ohjeita herra Lauristonin suhteen?" kysyi

-virkamies. "Ettekö? Herra Lauriston on siis vapaa lähtemään minne

-haluaa, mikäli se meistä riippuu", hän lisäsi kääntyen Purdieen. "Mutta

-hänen olisi ehdottomasti paras pysyä saapuvilla, kunnes kaikki on

-selvitetty."

-

-"Niin on tarkoituksemmekin", virkkoi Purdie. "Milloin tahansa

-tarvitsette herra Lauristonia, tulkaa luokseni hotelliini -- hän on

-siellä vieraanani, ja minä kyllä tuon hänet näkyviinne. Nyt on meidän

-ryhdyttävä etsimään herra Killickiä."

-

-Hän, Lauriston ja Guyler lähtivät yhdessä ulos. Poliisitoimiston

-portailla Ayscough huusi Purdien jälkeen.

-

-"Kuulkaahan", hän virkkoi tuttavallisesti. "Jättäkää tuo herra

-Killickin asia tunniksi pariksi. Minä voin kertoa teille paljon mieltä

-kiinnittävämpää kuin se on ja mahdollisesti paljon tärkeämpääkin.

-Lähtekää ruumiintarkastajan virastoon. Herra Lauristonhan tietää, missä

-se on."

-

-"Mitä on kysymyksessä?" sanoi Lauriston.

-

-"Siellä tutkitaan Parslettin kuolemantapausta", vastasi Ayscough

-nyökäyttäen merkitsevästi päätään. "Kuulette peräti kummallisen

-todistuksen, jollen erehdy. Lähden itsekin sinne heti."

-

-Hän palasi taas sisään ja muut kolme miestä katsahtivat toinen

-toiseensa.

-

-"Kuulkaahan", virkkoi Guyler. "Noudattakaamme tuota ystävällistä

-neuvoa. Lähtekäämme sinne."

-

-Lauriston opasti heidät siihen paikkaan, jossa häntä itseään oli

-äskettäin kuulustellut herra Parminter. Mutta nyt oli siellä väkeä

-tungokseen asti. Vain suurella vaivalla heidän onnistui tunkeutua sinne

-erääseen nurkkaan. Eräässä toisessa nurkassa kaukana heistä Lauriston

-huomasi Melky Rubinsteinin. Melky, joka oli kovassa ahdingossa, niin

-ettei voinut liikkuakaan, ilmaisi Lauristonille kasvojen eleillä ja

-viittaamalla peukalollaan ovelle päin, että heidän pitäisi tavata

-toisensa ulkona, kun toimitus olisi ohitse.

-

-Kuulustelu oli jo alkanut, kun Purdie tovereineen tunkeutui sisälle.

-Todistajain aitiossa oli Parslett-vainajan leski -- juhlallinen

-mustapukuinen olento, joka kertoi kuulustelijalle, että samana iltana,

-jolloin hänen miehensä kuoli, hän oli lähtenyt myöhään ulos tehdäkseen

-pikku kierroksen, niin kuin hän oli sanonut. Ei -- ei hänellä ollut

-aavistustakaan siitä, minne hänen miehensä oli lähtenyt eikä siitäkään,

-oliko hänellä määrättyä tarkoitusta ulos mennessään. Hänen miehensä

-ei ollut sanallakaan maininnut vaimolleen, että tulisi saamaan rahaa

-keneltäkään. Todistaja ei ollut nähnyt miestään enää sen jälkeen kun

-tämä oli lähtenyt ulos, ennenkuin tapasi hänet St. Maryn sairaalassa

-tohtorin käsiteltävänä. Mies kuoli tuntoihinsa tulematta heti vaimon

-päästyä sairaalaan.

-

-Purdie ajatteli todistuksen loputtua, ettei siinä ollut mitään

-kummallista, ja ihmetteli, miksi Ayscough oli lähettänyt heidät sinne.

-Mutta seuraavan todistajan lausunto herätti jo suurempaa mielenkiintoa.

-Hän oli keikaileva, puuhakkaan näköinen, keski-ikäinen mies, varakas

-liikemies, joka astui todistajain aitioon aivan samoin kuin olisi

-asettunut omaan liikehuoneeseensa ja aikonut soittaa kelloa pyytääkseen

-päivän sanomalehtiä. Oikeudenjäsenten kuiskailusta saattoivat

-katselijat päättää, että tämä oli sama herra, joka oli löytänyt

-Parslettin kadulta. Purdie ja hänen molemmat toverinsa heristivät

-korviaan.

-

-Martin James Gardiner, kilpa-ajojen vedonlyöntiasiamies Portsdown-kadun

-varrelta Maida Valessa, oli asunut siellä muutamia vuosia ja tunsi

-hyvin sen kaupunginosan -- ei tuntenut Parslett-vainajaa ulkonäöltäkään

--- ei ollut tietääkseen koskaan nähnyt häntä, ennenkuin puheena olevana

-iltana.

-

-"Kertokaa meille kaikki tarkoin, mitä tapahtui, herra Gardiner --

-omalla tavallanne", sanoi oikeuden puheenjohtaja.

-

-Gardiner nojautui todistajain aition reunaa vasten ja koetti tehdä

-miellyttävän vaikutuksen sekä oikeuden jäseniin että yleisöön.

-

-"Kirjoittelin kirjeitä jokseenkin myöhäiseen eilen illalla", hän

-virkkoi. "Vähän jälkeen yhdentoista lähdin viemään niitä lähimpään

-postilaatikkoon. Kun menin alas taloni portaita, astui Parslett

-ohitseni. Hän käveli Portsdown-katua Clifton-kadulle päin.

-Mennessään minun ohitseni hän nauraa hihitti hiljaa itsekseen. Sen

-huomatessani luulin hänen olevan hieman humalassa, suoraan sanoen,

-mutta seuratessani häntä hyvin lähellä näin hänen puhelevan aivan

-järkevästi. Hän oli edelläni kuusi tai kahdeksan metriä kunnes tulimme

-noin parinkymmenen metrin päähän Ciifton-kadun kulmasta. Silloin

-äkkiä -- niin äkkiä, että minun on vaikea sitä kuvaillakaan -- hän

-tuntui suorastaan luhistuvan kokoon. Näytti siltä kuinhan olisi

-silmänräpäyksessä kutistunut kasaan. Hänen polvensa menettivät voimansa

-ja hänen koko ruumiinsa lysähti katukäytävälle läjäksi!"

-

-"Huudahtiko hän -- kirkaisiko kuin äkillisestä tuskasta -- tai mitään

-siihen tapaan?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Kuului jonkinlainen

-koriseva ääni -- en ole varma siitä, vaikka hän olisikin lausunut sanan

-pari lysähtäessään maahan", vastasi todistaja. "Mutta se kävi niin

-äkkiä, että en voinut erottaa mitään tarkasti. Se on ainakin varma,

-ettei hänen huuliltaan enää hänen kaaduttuaan päässyt minkäänlaista

-muuta ääntä kuin perin hiljaista omituista valittelua. Luulin tietysti

-miehen pyörtyneen. Riensin hänen luokseen. Hän makasi käppyrässä

-siinä, mihin oli kaatunut. Aivan lähellä oli katulamppu -- näin hänen

-kasvoilleen levinneen omituisen värin ja hänen silmäinsä jo olevan

-lujasti ummessa. Sitä paitsi huomasin hänen hampaittensa olevan lujasti

-yhteen puristettuina ja hänen sormiensa kämmeniin painettuina."

-

-"Vääntelehtikö hän ollenkaan -- tekikö minkäänlaista liikettä?" kysyi

-tutkija.

-

-"Ei pienintäkään! Hän oli hiljaa kuin ne kivet, joiden päällä hän

-makasi", sanoi todistaja. "Olen täysin vakuutettu siitä, että hän ei

-hievahtanutkaan sen jälkeen kun oli kaatunut. Juuri silloin ei ollut

-ketään muuta saapuvilla, ja minä aioin juuri soittaa lähimmän talon

-kelloa, kun eräs poliisi tuli nurkan takaa. Minä huusin hänelle, ja

-hän tuli paikalle. Me tutkimme miestä minuutin ajan. Sitten minä

-juoksin hakemaan tohtori Mirandoletia, jonka klinikka on juuri

-vieressä. Tapasin hänet siellä; hän lähti aivan heti sekä määräsi

-miehen viipymättä siirrettäväksi sairaalaan. Poliisi nouti apua ja mies

-vietiin pois. Tohtori Mirandolet lähti heidän mukanaan. Minä palasin

-kotiin."

-

-Gardinerilta ei kysytty enää mitään mainitsemisen arvoista. Oikeuden

-puheenjohtaja vaihtoi joitakin lyhyitä kuiskauksia oikeudenpalvelijan

-kanssa ja vilkaisi sitten todistajain aition takana istuvaan ryhmään,

-jossa kaikilla oli lääkärien virkapuku päällään.

-

-"Kutsukaa tohtori Mirandolet", hän määräsi.

-

-Samalla hetkellä Purdie kohtasi Ayscoughin katseen. Salapoliisi iski

-hänelle merkitsevästi silmäänsä, kun omituisen näköinen olento astui

-esiin joukosta ja asettui paikalleen todistajain aitioon.

-

-

-

-

-XXI

-

-MITEN KUOLLUT?

-

-

-Eräs niistä kolmesta toveruksesta, jotka seisoivat uteliaasti katsellen

-uutta todistajaa tämän tullessa vapaalle paikalle oikeuden jäsenten

-eteen, oli nähnyt hänet ennen. Lauriston, joka oli Paddingtonissa

-asuessaan kävellyt aika paljon Maida Valessa ja St. John's Woodin

-tienoilla, tunsi tohtori Mirandoletin heti samaksi mieheksi, jonka

-hän oli usein tavannut noilla kävelyretkillään ja jota hän oli

-joka kerta ihmetellyt. Hän oli jonkin verran merkillisen näköinen

-olento -- pitkä hintelä mies, jolla oli silmään pistävän selvä oma

-persoonallinen olemuksensa -- sen tapainen mies, joka ehdottomasti

-vetäisi huomion puoleensa missä tahansa liikkuikin ja jota ihmiset

-kääntyisivät katsomaan kaikkein vilkasliikkeisimmälläkin kadulla. Hänen

-kotkannäköisiä piirteitään, melkein kalmankarvaista ihonväriään ja

-leimahtelevia, syvällä sijaitsevia silmiään ympäröi paksu pikimusta

-tukka, valahtaen tuuheina suortuvina hänen avaralle pehmeälle

-kaulukselleen, jota piti kohdallaan suuri musta silkkinen kaulanauha.

-Hänen hintelää vartaloaan, joka näytti tavattoman laihalta leveitten

-hartiain ja suuren pään rinnalla, verhosi päästä jalkoihin asti valtava

-viitta, yhtä pikimusta kuin hänen tukkansakin, ja sen niskassa riippui

-tohtorinviittaan kuuluva huppu. Ei ainoakaan läsnä olevista olisi

-voinut luulla tohtori Mirandoletia muuksi kuin ulkomaalaiseksi, vieläpä

-sellaiseksi ulkomaalaiseksi, joka ei tietänyt juuri mitään Englannista

-ja englantilaisista. John Purdie, jonka mielenkiinto oli nyt täysin

-virinnyt, hämmästyi kuullessaan todistajan vastaavan välttämättömiin

-alkukysymyksiin. Nicholas Mirandolet -- Englannin alamainen -- syntynyt

-Maltassa -- kasvatettu Englannissa -- sekä kirurgian että lääketieteen

-tohtori -- harjoittanut yksityistä lääkärinammattia Portsdown-kadun

-varrella Maida Valessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.

-

-"Luullakseni teidät, tohtori Mirandolet, kutsui vainajan luokse

-äskeinen todistaja?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Aivan niin! Pyydän

-teitä kertomaan meille mitä huomasitte."

-

-"Tapasin vainajan makaamassa katukäytävällä arviolta kahdentoista

-metrin päässä talostani", vastasi tohtori Mirandolet terävällä,

-katkonaisella äänellä. "Eräs poliisi oli kumartuneena hänen ylitseen.

-Herra Gardiner kertoi meille nopeasti, mitä oli nähnyt. Ensimmäinen

-ajatukseni oli, että miehen oli kohdannut niin sanottu halvaus --

-jonkinlainen kaatuvataudin kohtaus esimerkiksi. Tutkin hänet pikaisesti

-ja huomasin ensimmäisen vaikutelmani täysin vääräksi."

-

-"Mitä sitten ajattelitte?" kysyi tuomari. Tohtori Mirandolet pysyi

-vaiti ja alkoi rummuttaa todistajain aition reunakaidetta pitkien ja

-hoikkien ihan valkeiden sormiensa päillä. Hän pani sileiksi ajellut

-huulensa suipolleen ja katseli miettivästi ympärilleen -- tarkastellen

-rauhallisesti häneen suuntautuneita kasvoja. Lopuksi hän vilkaisi

-oikeuden puheenjohtajaan ja laukaisi kuuluviin vastauksen:

-

-"En tiedä mitä ajattelin!"

-

-Tuomari nosti hämmästyneenä katseensa papereistaan.

-

-"Te ette tiedä mitä ajattelitte?"

-

-"En", kertasi tohtori Mirandolet. "En tiedä. Ja sanonpa teille miksi.

-Koska minä huomasin nopeammin kuin osaan teille kertoa, että oli

-kysymyksessä jotakin täydelleen yli minun ymmärrykseni menevää!"

-

-"Tarkoitatteko -- yli teidän taitonne?"

-

-"Taitoni?" tokaisi todistaja vääntäen kasvonsa omituiseen irvistykseen.

-"Yli minun ymmärrykseni! Olen nopea havaintojen tekijä. Näin muutamissa

-sekunneissa, että tässä oli mies, joka oli kirjaimellisesti luhistunut

-keskellä elämän kukoistusta aivan kuin -- no niin, suoraan sanoen aivan

-kuin jokin merkillinen voima olisi laskenut surmaavan kätensä suoraan

-hänen elinhermolleen. Minä olin ymmällä."

-

-Oikeuden puheenjohtaja suoristautui ja laski kynän kädestään.

-

-"Mitä te teitte?" hän kysyi tyynesti.

-

-"Käskin poliisin hankkia apua ja sairasvaunut sekä kuljettamaan miehen

-St. Maryn sairaalaan mahdollisimman kiireesti", vastasi tohtori

-Mirandolet. "Poliisin poissa ollessa tutkin miestä tarkemmin. Hän

-oli silloin kuolemankielissä -- ja minä ymmärsin täydellisesti,

-ettei mikään lääketaito voinut häntä pelastaa. Tähän mennessä hän

-oli muuttunut aivan hiljaiseksi. Hänen ruumiinsa oli lauennut

-pingoituksestaan luonnolliseen asentoonsa, hänen kasvonsa, jotka

-minun ne ensiksi nähdessäni olivat olleet omituisen värikkäät, olivat

-muuttuneet tyyniksi ja kalpeiksi. Hän hengitti säännöllisesti,

-vaikkakin hyvin heikosti -- ja teki ilmeisesti lähtöä. Minä ymmärsin

-täydellisesti mitä oli odotettavissa ja huomautin herra Gardinerille,

-että mies kuolisi puolen tunnin kuluttua."

-

-"Te kai ennätitte viedä hänet sairaalaan siinä ajassa?"

-

-"Kyllä -- arviolta kahdenkymmenenviiden minuutin kuluttua siitä kun

-olin hänet ensiksi nähnyt", vastasi todistaja. "Menin sairasvaunujen

-mukana! Mies kuoli hyvin pian sairaalaan jouduttuaan, aivan niin kuin

-olin aavistanutkin. Ei mikään lääketieteellinen kyky olisi voinut häntä

-pelastaa!"

-

-Oikeuden puheenjohtaja vilkaisi pieneen ryhmään lääkäripukuisia miehiä,

-jotka istuivat todistajain aition takana. Hän näytti tuumivan itsekseen

-oliko tarpeellista kysyä tohtori Mirandoletilta lisää. Varmuuden vuoksi

-hän kääntyi vielä hänen puoleensa.

-

-"Teidän todistuksenne, tohtori Mirandolet, sisältää siis seuraavaa",

-hän sanoi. "Teidät kutsuttiin tuon miehen luokse ja te huomasitte

-heti, että itse ette voinut tehdä mitään hänen hyväkseen, jonka vuoksi

-toimititte hänet sairaalaan mahdollisimman nopeasti. Mutta minkä tähden

-olitte sitä mieltä, että teidän oli mahdotonta auttaa häntä?"

-

-"Selitän sen teille muutamin sanoin", vastasi tohtori Mirandolet. "Se

-johtui siitä, että en tuntenut enkä ymmärtänyt ainoaakaan näkemistäni

-taudinoireista. Se johtui suoraan sanoen siitä, että tiesin täysin

-hyvin olevani tuiki kykenemätön ymmärtämään, mikä miestä vaivasi.

-Ja sen vuoksi toimitin hänet kiireimmiten sellaisten henkilöitten

-luokse, joiden pitäisi tietää enemmän kuin minä tiesin ja jotka ovat

-taitavamman maineessa kuin minä olen. Lyhyesti sanoen, huomasin

-joutuneeni näkemään jotakin sellaista, mikä oli täydellisesti minun

-taitoni ja ymmärrykseni yläpuolella."

-

-"Sallinette minun vielä esittää parisen kysymystä", sanoi oikeuden

-puheenjohtaja. "Oletteko muodostanut jonkinlaisen oman mielipiteen

-miehen kuoleman syystä?"

-

-"Olen", myönsi todistaja epäröimättä. "Olen toki. Luulen hänen saaneen

-myrkkyä mitä taitavimmalla ja kavalimmalla tavalla. Ja" -- tohtori

-Mirandolet vilkaisi syrjäsilmällä takanaan istuvia miehiä -- "tulen

-olemaan perin ihmeissäni, jollen saa tukea sille käsitykselleni.

-Mutta kymmenen tuhatta kertaa enemmän hämmästyn, jos Euroopassa on

-ainoatakaan asiantuntijaa, joka voi sanoa, mitä tuo myrkky oli!"

-

-"Luulette sen olleen salaista myrkkyä?"

-

-"Salaista!" huudahti tohtori Mirandolet. "Niin, salainen, se on juuri

-oikea sana. Tosiaankin, salaista se oli!"

-

-"Voitteko kertoa meille mitään muuta?" kysyi oikeuden puheenjohtaja.

-

-"Vain yhden seikan vielä", vastasi todistaja oltuaan vaiti vähän

-aikaa. "Sitä voi käyttää todistusaineksena. Kumartuessani tuon miehen

-ylitse hänen maatessaan katukiveyksellä huomasin hänen vaatteissaan

-jonkinlaista omituista hyvää tuoksua. Alussa se oli voimakas ja haihtui

-vähitellen. Mutta minä kiinnitin poliisin ja herra Gardinerin huomion

-siihen. Se tuntui hänessä hyvin heikosti vielä silloinkin kun saimme

-hänet sairaalaan. Mainitsin sielläkin siitä seikasta."

-

-"Tuo omituinen haju herätti siis oikein selvästi huomiotanne?"

-

-"Niin", vastasi tohtori Mirandolet. "Niin oli asia. Se johti mieleeni

-itämaat -- olen asunut idässä -- Intiassa, Birmassa, Kiinassa. Minusta

-näytti, että tuo mies oli saanut käsiinsä jotakin itämaista hajuainetta

-ja mahdollisesti tiputtanut sitä jonkin verran vaatteilleen. Siihen

-seikkaan kannattaa kiinnittää huomiota. Sillä olen kuullut -- en voi

-sanoa itse joutuneeni näkemään sellaista -- että ihmisiä on kuollut

-pelkästään myrkyn hengittämisestä."

-

-Oikeuden puheenjohtaja ei tehnyt mitään huomautusta -- hänen

-käytöksestään kävi selvästi ilmi, että hän piti tohtori Mirandoletin

-väitettä hyvin epäluotettavana. Tohtori Mirandolet poistui todistajain

-aitiosta, ja hänen tilalleen astui sinne viranomaisten kehoituksesta

-tohtori John Sperling-Lawson.

-

-"Hän on nykyään elävistä kaikkein luotettavimpia asiantuntijoita",

-kuiskasi Lauriston Purdielle tohtori Sperling-Lawsonin vannoessa

-valaansa ja vastatessa muodollisiin alkukysymyksiin. "Hän on ylilääkäri

-siinä sairaalassa, josta he puhuvat, ja esiintyy aina tämäntapaisissa

-jutuissa. Niinikään on hän sisäministeriön palveluksessa -- hän

-juuri esiintyi erittäin tärkeänä todistajana Barnsburyn murhajutussa

-hiljattain -- etkö muista sitä?"

-

-Purdie muisti ja katseli kuuluisaa asiantuntijaa suurella

-mielenkiinnolla. Mutta tohtori Sperling-Lawsonin ulkomuodossa ei

-ollut mitään merkillistä. Hän oli hiljainen, maltillinen, tavallisen

-näköinen herrasmies, joka olisi aivan hyvin voinut olla asianajaja tai

-pankin virkailija, vaikka hänen tiedettiinkin olevan aivan toista. Hän

-esitti todistuksensa asiallisella äänellä -- päinvastoin kuin tohtori

-Mirandolet, joka oli puhunut jokseenkin kiihtyneesti, mutta Purdie

-huomasi, että saapuvilla olevat kuuntelivat innokkaasti joka sanaa.

-

-Tohtori Spering-Lawson sanoi sattumalta olleensa sairaalassa, kun

-Parslett tuotiin sinne, ja nähneensä hänen kuolevan. Hän oli tohtori

-Mirandoletin kanssa täysin samaa mieltä siinä, että oli aivan

-mahdotonta pelastaa miehen henkeä enää hänen sairaalaan jouduttuaan, ja

-hän oli valmis väittämään, että se oli mahdotonta jo sillä hetkellä,

-jolloin Gardiner oli nähnyt Parslettin lysähtävän kadulle. Toisin

-sanoen, Parslett oli kuoleman oma jo kaatuessaan.

-

-"Ja mikä oli kuoleman syy?" kysyi oikeuden puheenjohtaja.

-

-"Sydämen toiminnan lakkaaminen", vastasi todistaja.

-

-"Mikä sen aiheutti?" jatkoi kuulustelija.

-

-Sperling-Lawson epäröi jonkin aikaa syvän hiljaisuuden vallitessa.

-

-"En voi vastata siihen kysymykseen", hän lopulta sanoi. "Voin vain

-esittää oman käsitykseni eräästä seikasta. Luulen -- olenpa suorastaan

-vakuutettukin siitä -- että hän oli saanut myrkkyä. Olen aivan varma

-asiasta. Mutta minun on pakko myöntää, että en tiedä, mitä myrkkyä oli

-käytetty, ja että en mitä huolellisimman tutkimuksen jälkeenkään ole

-voinut todeta pienintäkään merkkiä mistään tuntemastani myrkystä. Joka

-tapauksessa olen varma siitä, että hän kuoli myrkyn vaikutuksista,

-mutta mitä se oli tai kuinka se vaikutti, sitä en suodaan sanoen

-ymmärrä!"

-

-"Tehän toimititte vielä kuolemanjälkeisenkin tarkastuksen?"

-

-"Niin toimitin", vastasi lääkäri, "yhdessä tohtori Seracoldin kanssa.

-Vainaja oli täysin terve ja hyvässä ravitsemistilassa oleva henkilö.

-Hänen elimistössään ei ollut missään paikassa pienintäkään sairauden

-merkkiä -- hän oli ilmeisestikin kohtuullisesti elänyt mies, joka olisi

-aivan hyvin voinut elää yli seitsenkymmenvuotiaaksi. Mutta, niin kuin

-olen sanonut, minkäänlaisia myrkyn jälkiä en voinut löytää. Nimittäin

-mitään minun tuntemani myrkyn jälkiä."

-

-"Nyt haluaisin esittää teille aivan erikoisen tärkeän kysymyksen",

-sanoi oikeuden puheenjohtaja. "Onko myrkkyjä, joiden luonnetta ette

-tunne?"

-

-"On", vastasi lääkäri avomielisesti. "On niitä. Mutta enpä luulisi

-voitavan niiden käytöstä puhua Lontoossa."

-

-"Onko sellaista eurooppalaista asiantuntijaa, joka voisi jotenkin

-valaista tätä asiaa?" kysyi kuulustelija.

-

-"On", vastasi Sperling-Lawson. "Yksi henkilö -- professori Gagnard

-Pariisissa. Suoraan sanoen, olen jo erikoisen lähetin mukana

-toimittanut hänelle pieniä kappaleita muutamista Parslettin elimistä.

-Jollei hän niiden avulla pääse tuon myrkyn jäljille, niin ei siihen

-kykene kukaan eurooppalainen tai amerikkalainenkaan asiantuntija, siitä

-ole varma -- se on itämainen salaisuus."

-

-"Hyvät herrat", virkkoi oikeuden puheenjohtaja, "me lykkäämme asian

-viikoksi. Siihen mennessä varmaankin saapuu tieto Pariisista."

-

-Ihmiset lähtivät ulos kosteaan marraskuun aamuun innokkaasti

-keskustellen äsken esitetystä todistuksesta. Purdie, Lauriston ja

-Guyler, kaikki yhtä vähäpuheisina, seurasivat toisten jäljessä alkaen

-jo pohtia asiaa ja muodostaen siitä oman mielipiteensä. Äkkiä Melky

-Rubinstein riensi heidän luokseen heiluttaen paperia kädessään.

-

-"Ulkona odotti eräs mies, joka toi tämän Zillahilta", sanoi Melky.

-"Hän oli kuullut, että te olitte kaikki täällä, ja minun hän myöskin

-tiesi täällä olevan. Meidän on heti lähdettävä sinne -- hän on löytänyt

-muutamia kirjeitä, joita hänen isoisänsä on saanut tuolta Purvisilta.

-Tulkaa siis -- sinne on vain muutamia askelia."

-

-

-

-

-XXII

-

-HERRA KILLICK MUISTELEE

-

-

-Ayscough ja New Scotland Yardin mies tulivat samassa ulos

-oikeusrakennuksesta keskustellen innokkaasti ja vakavasti. Melky

-Rubinstein erosi toisista kolmesta ja kiirehti uutisineen molempain

-salapoliisien luokse. Kaikki kuusi olivat nyt menossa Praed-kadulle. Ja

-Purdie, joka par'aikaa näytti niin innostuneelta kuin hänen luonteensa

-ja liikemiestottumuksensa suinkin sallivat, otti Scotland Yardin miestä

-napinlävestä kiinni ja veti hänet syrjään.

-

-"Mikä on teidän käsityksenne ammattimiehenä siitä, mitä olemme nyt

-juuri kuulleet?" hän kysyi. "Luonnollisestikin vain meidän kesken?"

-

-Salapoliisi, joka oli jo muutamia kertoja keskustellut Purdien kanssa

-poliisilaitoksella edellisenä iltapäivänä ja iltana ja tunsi hänet

-varakkaaksi nuoreksi mieheksi, joka halusi innokkaasti puhdistaa

-ystävänsä Lauristonin kaikista epäluuloista, pudisti päätään. Hän oli

-tyyni, älykäs, keski-ikäinen mies, joka nähtävästikin mietti tarkoin

-sitä, mitä kulloinkin hänen kohdalleen sattui.

-

-"Sitä on vaikea sanoa, herra Purdie", hän vastasi. "En epäilekään

-sitä, että me päästyämme tämän jutun perille saamme huomata sen hyvin

-yksinkertaiseksi -- mutta nyt on vain päästävä perille siitä. Tiet

-ovat monimutkaiset -- jopa aivan harvinaisessa määrässä! Nyt me olemme

-sokkelossa, josta etsimme oikeaa polkua."

-

-"Luuletteko tällä Parslettin jutulla olevan mitään yhteistä

-Multeniuksen kuoleman kanssa?" kysyi Purdie.

-

-"Tietysti -- epäilemättä", vastasi salapoliisi. "Minulla mielestäni

-ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että se henkilö, joka myrkytti

-Parslettin, on sama, joka aiheutti vanhan panttilainaajankin kuoleman.

-Minä kuvittelen asiaa seuraavalla tavalla. Parslett näki jollakin

-tavoin vilahdukselta tuon miehen lähtevän Multeniuksen myymälästä,

--- epäilemättä sivuoven kautta -- ja myös tunsi hänet -- tunsi hänet

-hyvin, pankaa se merkille! Kun Parslett kuuli, mitä oli tapahtunut

-Multeniuksen perähuoneessa, niin hän piti asian omana tietonaan ja

-meni vaatimaan mieheltä rahaa vaikenemisensa palkaksi. Mies antoikin

-hänelle viisikymmentä puntaa kullassa, jotta hän pitäisi suunsa kiinni

--- epäilemättä luvaten antaa hänelle myöhemmin lisää -- samalla hän

-kavalalla tavalla myrkytti hänet. Se on minun mielipiteeni, herra

-Purdie."

-

-"Siis on nyt vain otettava selvä siitä kuka tuo mies on?" kysyi Purdie.

-

-"Aivan niin, herra Purdie", myönsi salapoliisi. "Yksi asia on aivan

-varma -- jos nimittäin minun mielipiteeni on oikea. Hän on nokkela mies

--- ja asiantuntija myrkkyjen alalla."

-

-Purdie käveli parisen minuuttia mietteissään ja mitään sanomatta.

-

-"Ei kannata salailla mitään", hän virkkoi vihdoin. "Epäilettekö te

-herra Levendalea kaiken sen jälkeen, mitä olette saanut kuulla, taikka

-sen johdosta, mitä minä olen kertonut teille hänen palvelijansa nähneen

-- nimittäin pullon ja lasiputken?"

-

-"Otaksun Levendalen sekaantuneen siihen", vastasi salapoliisi

-varovasti. "Olen vakuutettu siitä, että hänellä on jollakin tavoin

-yhteyttä jutun kanssa. Meidän miehemme kyselevät hellittämättä häntä

-tänään eri paikoista -- Cityssä ja West Endissä on liikkeellä puolisen

-tusinaa meidän paraita miehiämme. Hänet löydetään varmasti. Ja samoin

-myöskin tuo Stephen Purvis -- kuka hän lieneekin. Meidän on saatava

-hänetkin käsiimme."

-

-"Ehkäpä nuo kirjeet, joista Melky Rubinstein puhui, voivat luoda

-jotakin valoa asiaan", sanoi Purdie. "Varmasti on olemassa jokin keino,

-jonka avulla hänet löydetään jostakin."

-

-He olivat nyt saapuneet panttitoimistoon ja kaikki kuusi miestä

-marssivat sisään sivuovesta. Daniel Multenius-vanhus, jolla ei ollut

-aavistustakaan siitä millaista hälinää ja mielenvaivaa hänen kuolemansa

-oli aiheuttanut, haudattaisiin hiljaisesti sinä iltapäivänä. Zillah

-ja Melky olivat surupuvussa. Mutta Zillah ei ollut menettänyt mitään

-käytöllisistä tottumuksistaan ja vaistoistaan. Uskollisen rouva

-Goldmarkin hoidellessa hautajaisvieraita yläkerrassa Zillah itse oli

-toisten vieraitten seurana alakerran perähuoneessa. Pöydällä hänen

-edessään ilmeisesti aivan näytteille asetettuna oli kolme esinettä,

-joihin hän heti kiinnitti vastatulleitten huomion -- yksi oli

-vanhanaikuiset, kahdella nappirivillä varustetut liivit, nähtävästikin

-aika vanhat ja hyvin kuluneet, molemmat toiset kaksi ulkomaalaiselle

-paperille kirjoitettua kirjettä.

-

-"Mieleeni ei juolahtanut kertaakaan ruveta tutkimaan niitä vaatteita,

-jotka isoisälläni oli päällään kuollessaan", virkkoi Zillah käyden

-suoraan asiaan. "Vasta tunti pari sitten tulin ajatelleeksi sitä. Hän

-on käyttänyt samoja vaatteita useampia kuukausia. Olen tarkastanut

-kaikki hänen taskunsa. Niissä ei ollut mitään tärkeää -- paitsi nämä

-kirjeet. Löysin ne liivien sisätaskusta. Lukekaa ne."

-

-Miehet kumartuivat katsomaan avattuja kirjeitä ja Ayscough luki ne

-ääneen:

-

-    "Macpherson-hotelli, Kap-kaupunki, syysk. 17 p. 1912.

-

-    K.H. -- Olen lähettänyt sen pikku esineen, josta jo olen

-    kirjoittanut tarkemmin teille ja herra L:lle, teidän

-    osoitteellanne tavallisena kirjoihin merkittynä lähetyksenä.

-    Parasta on, että sijoitatte sen pankkiinne, kunnes saavun.

-    Ilmoitan tuonnempana tulopäivästäni. Teidän

-

-                                      _Stephen Purvis_."

-

-"Tämä", huomautti Ayscough toisiin vilkaisten, "viittaa selvästi

-siihen, että mikä esine sitten lieneekin kysymyksessä herra Multenius

-otti sen pankista kuolinpäivänänsä aamulla. Se viittaa epäilemättä myös

-herra Levendaleen." Hän otti toisenkin kirjeen käteensä ja luki sen.

-

-    "Kap-kaupunki, lokak. 10 p. 1912.

-

-    K.H. -- Ilmoitan vain lyhyesti lähteväni täältä höyrylaiva

-    _Golcondalla_ päivän parin kuluttua. Tämä saapuu käsiinne päivää

-    kahta aikaisemmassa postissa. Toivon pääseväni Englantiin

-    marrask. 15 p. -- niin on ainakin laivakonttorissa ilmoitettu

-    -- ja tulen luoksenne heti saavuttuani. Suotavaa olisi, että

-    järjestäisitte heti kohtauksen herra S. L:n ja meidän molempain

-    kesken. Teidän

-

-                                        _Stephen Purvis_."

-

-"Marrask. 15 p.?" sanoi Ayscough. "Herra Multenius kuoli marrask. 19

-p. Jos siis Purvis saapui Englantiin 15 p., on hän luultavasti käynyt

-täällä ennen 19 p:ää. Mehän tiedämme hänen joka tapauksessa olleen

-rouva Goldmarkin ruokalassa 18 p. Hyvä on, neiti Wildrose -- me otamme

-nämä kirjeet mukaamme."

-

-Lauriston jättäytyi jäljelle toisten miesten lähtiessä ulos voidakseen

-vaihtaa muutaman sanan kahden kesken Zillahin kanssa. Hänen tullessaan

-kadulle olivat kaikki muut lähteneet paitsi Purdie, joka puheli Melkyn

-kanssa sivukäytävän ovella. "Siinä on varmasti oikea suunta", kuului

-Melky juuri sanovan. "Ottakaa vain siitä selvä. Herra Lauriston", hän

-jatkoi, "tehkää, mitä ystävänne neuvoo. Me käsittelemme asiat yhden

-kerrallaan."

-

-Purdie tarttui Lauristonin käsivarteen ja lähti pois hänen kanssaan.

-

-"Melkyn ehdotus on, että lähdemme ottamaan selvää siitä, mitä

-herra Killick voi todistaa", hän virkkoi. "Se on sitä paitsi

-parastakin meille, Andie. Nyt kun salapoliisit ovat par'aikaa

-tiedustelumatkoillaan ja heillä on hallussaan aika joukko kummallisia

-tietoja ja asiapapereita, niin me voimme suorittaa oman pikku osuutemme

--- nimittäin selvittää sinut täydelleen asiasta irti. On useampiakin

-kuin yksi seikka, jonka vuoksi meidän on yritettävä sitä, vanha veikko!"

-

-"Mistä sinä oikein puhut, John?" kysyi Lauriston. "Sinulla on nyt jokin

-tuuma päässäsi!"

-

-"Ja se on se, että sinä ja tuo tyttö olette rakastuneet toisiinne!"

-sanoi Purdie viekkaan näköisenä.

-

-"En kiellä sitä", myönsi Lauriston viattomasti punastuen. "Niin

-olemmekin!"

-

-"Mutta ethän sinä voi pyytää ketään tyttöä vaimoksesi, hyvä mies, niin

-kauan kuin on olemassa pieninkään epäluulon varjo siitä, että olet

-aiheuttanut hänen isoisänsä kuoleman", huomautti Purdie neuvovalla

-äänensävyllä. "Syökäämme siis nyt vain yhteinen ateria, ottakaamme

-sitten vuokra-ajuri ja ajakaamme hakemaan sitä vanhaa herraa, joka

-antoi äidillesi sormukset. Tule pois hotelliin."

-

-"Sinähän tuhlaat paljon rahaa minun vuokseni, John!" huudahti Lauriston.

-

-"Ymmärrä asia niin, että minä olen itsekäs mies, joka olen alkanut

-tuntea harrastusta tätä asiaa kohtaan ja noudatan omaa mielihaluani",

-sanoi Purdie.

-

-"Hiisi vieköön! En ole koskaan ennen sekaantunut salapoliisi- juttuun.

-Tämä ihmisten ajaminenhan vie aivan voiton metsästämisestä!"

-

-Tutkittuaan ahkerasti osoiteluetteloja ja nimikirjoja varhain sinä

-aamuna Purdien ja Lauristonin oli onnistunut päästä selville herra

-Edward Killickin asunnosta. Hän oli aikanaan ollut tunnettu asianajaja

-Cityssä ja noudattanut sitten hyvin menestyneitten miesten esimerkkiä

-vetäytymällä syrjään sievään maalaishuvilaan nauttiakseen siellä

-vaivojensa hedelmiä. Hän oli valinnut oleskelupaikakseen hauskan

-vanhanaikuisen Stanmoren kylän, ja siellä Purdie ja Lauriston tapasivat

-hänet kauniitten puitten ja huolellisesti tasoitettujen ruohokenttäin

-ympäröimässä hauskassa vanhassa talossa. Hän oli terve ja virkeä

-vanhus, ei vielä seitsenkymmenvuotiaskaan, ja nousi nojatuolistaan

-suuressa kirjastohuoneessaan ja loi hämmästyneenä katseensa palvelijan

-juuri tuomista nimikorteista niiden omistajiin.

-

-"Herra varjelkoon!" hän huudahti. "Oletteko te molemmat nuoret miehet

-minun peeblesiläisten vanhain ystäväini poikia?"

-

-"Olemme", vastasi Purdie. "Tämä on Andrew Lauriston ja minä John

-Purdie. Ja me olemme hyvin iloisia huomatessamme teidän vielä muistavan

-omaisiamme, herra Killick."

-

-Herra Killick siunaili vieläkin ja puristettuaan lämpimästi

-vieraittensa käsiä pyysi heitä istuutumaan. Hän sovitteli silmälasit

-nenälleen ja katseli hyvin huolellisesti molempia nuorukaisia.

-

-"Muistan tosiaankin aivan hyvin teidän omaisenne", hän sanoi. "Minä

-kalastelin toisinaan Tweed-joessa ja Eddlestonin järvessä isänne

-kanssa, herra Purdie, ja teidän isänne ja äitinne luona asuin jonkin

-aikaa, herra Lauriston. Äitinne olikin hyvin ystävällinen minulle --

-hän hoiti minua erään sairauden aikana, joka kohtasi minua Peeblesissä

-ollessani."

-

-Lauriston ja Purdie katsahtivat toisiinsa. Yhteisestä suostumuksesta

-Purdie rupesi selittämään heidän asiaansa.

-

-"Herra Killick", hän virkkoi, "juuri erään tuon sairauden aikana

-sattuneen tapauksen vuoksi olemmekin tulleet teitä katsomaan. Sallikaa

-minun aluksi kertoa vähän. Andie Lauriston on asunut Lontoossa kaksi

-vuotta -- hän on kirjallinen kyky ja toivoo voivansa luoda nimen

-itselleen ehkäpä omaisuudenkin. Minä olen ryhtynyt jatkamaan isäni

-liikettä ja olen vain käymässä Lontoossa. Ja hyvä oli, että tulinkin,

-sillä Andie tarvitsi ystävää. Ennenkuin jatkan, herra Killick,

-haluaisin kysyä teiltä oletteko sanomalehdistä lukenut niin sanotusta

-Praed-kadun jutusta?"

-

-Vanha herra pudisti päätänsä.

-

-"Hyvä nuori herra", hän sanoi viitaten kädellään kirjoihinsa päin, "en

-ole innokas lehtien lukija -- vähän politiikkaa tosin seuraan. En ole

-laisinkaan lukenut salaperäisistä jutuista -- syrjään vetäydyttyäni

-olen kokonaan heittäytynyt muinaisesineitten tutkijaksi. Ei, en ole

-lukenut Praed-kadun jutusta -- en edes kuullutkaan siitä. Toivoakseni

-ette te kumpikaan ole siihen sekaantuneet?"

-

-"Melko lailla sentään", vastasi Purdie "Jopa useammalla kuin yhdellä

-tavalla, Ja te voitte olla suureksi avuksi. Herra Killick --

-matkustettuanne pois Peeblesistä tuon sairautenne jälkeen, te lähetitte

-rouva Lauristonille lahjaksi kaksi arvokasta sormusta. Muistatteko

-sitä?"

-

-"Tietysti -- erinomaisesti", vastasi vanha herra. "Sehän on selvä."

-

-"Voitteko myöskin muistaa keneltä ostitte nuo sormukset?" kysyi Purdie

-innokkaasti.

-

-"Voin, aivan kuin se olisi eilen tapahtunut", vastasi Killick. "Ostin

-ne eräältä Cityssä asuvalta jalokivikauppiaalta, jonka tunsin aivan

-hyvin siihen aikaan. Hänen nimensä oli Daniel Molteno!"

-

-

-

-

-XXIII

-

-HERRA KILLICKIN MIELIPIDE

-

-

-Vanhan asianajajan harjaantunut silmä ja nopea äly ymmärsivät heti,

-että tällä tiedonannolla oli jokin tärkeä merkitys hänen molemmille

-vierailleen. Purdien ja Lauristonin huomiota olikin heti herättänyt

-Molteno- ja Multenius-nimien yhtäläisyys, ja he vaihtoivat toisen

-katseen, jonka heidän isäntänsä näki ja ymmärsi heti merkitsevän

-jotakin. Hän kumartui eteenpäin tuolillaan.

-

-"Se hämmästyttää teitä molempia", hän sanoi. "Mistä oikein on kysymys?

-Uskokaa minulle asianne."

-

-"Juuri sen vuoksi me tulimmekin, herra Killick", vastasi Purdie

-ripeästi. "Ja teidän luvallanne kerron koko jutun. Se on pitkä ja

-monimutkainen, herra Killick, mutta uskallanpa olla sitä mieltä, että

-te olette pitkän lakimiestoimintanne aikana kuullut monta sekavaa

-juttua, ja te voitte epäilemättä huomata tässä sellaisia seikkoja,

-joita emme ole nähneet. No niin, siten ovat asiat, ja minä kerron

-kaikki alusta asti ..."

-

-Vanha herra kuunteli kärsivällisesti ja valppaasti Purdieta, joka

-silloin tällöin Lauristonin keskeyttämänä ja täydentämänä kertoi

-Praed-kadun juttua siitä alkaen, kun Lauriston ensimmäisen kerran

-kävi panttitoimistossa, tämän aamun tapauksiin asti. Kerran pari

-herra Killick kysyi jotakin, kerran hän pyysi Purdieta pysähtymään

-hetkiseksi, että hän saisi miettiä jotakin seikkaa. Kertomuksen

-päätyttyä hän veti esiin kellonsa ja vilkaisi sitten ulos akkunasta.

-

-"Saanko päätellä, että se pika-ajuri, joka odottaa ulkopuolella, on

-siellä teidän varaltanne, nuoret herrat?" hän kysyi.

-

-"Niin on asia", vastasi Purdie. "Meidän on välttämättömästi päästävä

-takaisin kaupunkiin mahdollisimman nopeasti, herra Killick."

-

-"Hyvä on", sanoi herra Killick mennen kirjastonsa ovelle. "Mutta minä

-lähden kanssanne niin pian kuin vain ennätän saada palttoon päälleni.

-Kas niin!" hän lisäsi muutamien minuuttien kuluttua, kun he kaikki

-kolme nousivat ajopeleihin.

-

-"Käskekää miehen ajaa suoraan sille poliisiasemalle, jossa olette

-äskettäin olleet, ja antakaa minun koko matka rauhassa miettiä.

-Luullakseni voin sanoa enemmän tässä asiassa kuin mitä nyt huomaan.

-Mutta jos se tuottaa teille jonkinlaista mielenhuojennusta, voin heti

-sanoa teille, että minulla on aika paljon kertomista. Kummallista,

-kerrassaan kummallista, kuinka asiat kiertyvät toisiinsa ja kuinka

-pieni tämä maailma sittenkin on!"

-

-Lausuttuaan nämä salaperäiset sanat herra Killick vaipui istumaan

-ajopelien nurkkaukseen ja pysyi siinä asennossa siihen asti, kunnes ne

-melkein tuntia myöhemmin vasta pysähtyivät poliisiaseman ovelle. Viiden

-minuutin kuluttua he olivat keskustelemassa eräässä yksityishuoneessa

-muutamien päällysmiesten kanssa, joiden joukossa olivat Ayscough ja se

-New Scotland Yardin salapoliisi, jonka kanssa, he olivat jo aikaisemmin

-olleet tekemisissä.

-

-"Te kai tunnette minut tai olette kuullut minusta, ainakin joku

-teistä?" sanoi vanha asianajaja ja pani nimikorttinsa pöydälle, jonka

-viereen hänelle oli asetettu tuoli. "Minä olin nähkääs aika lailla

-tunnettu Cityn poliisiasemille ennenkuin vetäydyin yksityiselämään

-kolmisen vuotta sitten. Nämä kaksi nuorta herraa ovat juuri kertoneet

-minulle kaikki tämän peräti kummallisen jutun yksityiskohdat -- ja minä

-luulen voivani, luoda jonkin verran valoa siihen -- ainakin johonkin

-osaan siitä. Näyttäkäähän minulle aluksi niitä kahta sormusta, joista

-on ollut kysymys niin monta kertaa."

-

-Ayscough veti sormukset esiin lukitusta laatikosta. Kaikki läsnä olevat

-katselivat tarkkaavasti herra Killickin tutkiessa ja käsitellessä

-niitä. Heti paikalla saattoi huomata, että hän tunsi ne samoiksi,

-jotka oli itse aikanaan ostanut ja lahjoittanut. Hetkisen kumpaakin

-tarkasteltuaan hän työnsi ne salapoliisille.

-

-"Asia on varma", hän virkkoi täysin vakuutettuna. "Nämä ovat samat

-sormukset, jotka annoin rouva Lauristonile tämän nuoren miehen äidille.

-Tunsin ne heti. Jos on tarpeellista, voin näyttää teille myyjän

-niistä antaman kuitin. Lähemmät yksityiskohdat on määritelty tuossa

-kuitissa -- ja tiedän sen varmasti vielä olevan tallessa. Tyydyttääkö

-todistukseni teitä?"

-

-Korkein saapuvilla oleva virkamies vilkaisi New Scotland Yardin mieheen

-ja nähdessään tämän nyökkäävän päätään hymyili vanhalle asianajajalle.

-

-"Minun mielestäni voimme täysin luottaa todistukseenne, herra Killick",

-hän sanoi. "Meidän oli vain saatava varmuus asiasta, niin kuin

-ymmärrätte. Mutta nuo merkit! Eikö siinä sittenkin ole kummallinen

-yhteensattuma, kun asiaa ajattelee?"

-

-"Ei laisinkaan", vastasi herra Killick. "Ja minä sanon teille

-miksi. Juuri sen vuoksi olenkin tullut mukavan kotilieteni äärestä

-Stanmoresta. Siinä ei ole pienintäkään yhteensattumaa. Olen näiltä

-kahdelta nuorukaiselta kuullut kokonaan tuon Praed-kadun jutun. Ja yhtä

-vähän kuin epäilen näkeväni teidät edessäni epäilen, että se vanha

-panttilainaaja, jonka te tunnette täällä Daniel Multeniuksen nimellä,

-oli sama mies kuin Daniel Molteno, jolta ostin nuo sormukset aikoja

-sitten. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä!"

-

-Kukaan läsnäolijoista ei huomauttanut mitään tämän hämmästyttävän

-uutisen kuullessaan, ja herra Killick jatkoi taas.

-

-"Niin kuin ehkä joku teistä tietää, harjoitin asianajaja-ammattiani

-Cityssä, tarkemmin sanoen Moorgate-kadun varrella", hän virkkoi. "Daniel

-Moltenolla oli jalokivi- kauppa Houndsditchissä. Joskus jouduin

-ammattimiehenä avustamaan häntä asioissa. Ja toisinaan kävin hänen

-liikkeessään, jos satuin tarvitsemaan joitakin koruesineitä. Hän oli

-silloin noin viisikymmenvuotias, pitkä, selväpiirteinen juutalainen, jo

-aivan patriarkan näköinen, vaikka ei hänellä ollut ainoatakaan harmaata

-karvaa suuressa mustassa parrassaan. Hän oli mieltäkiinnittävä mies ja

-täysin selvillä jalokivien historiasta. Muistan peräti hyvin kuinka

-ostin nuo sormukset häneltä -- muistan senkin, mitä niistä maksoin --

-seitsemänkymmentäviisi puntaa yhteensä. Nuo salamerkit niiden sisällä

-ovat tietysti hänen lyöttämiään -- ja nehän ovatkin aivan samanlaiset

-kuin hänen yksityiset merkkinsä tarjottimella olevissa sormuksissa.

-Mutta en ole tullut tänne kertoakseni teille vain siitä. Se on vasta

-alkuvalmistelua."

-

-"Joka tapauksessa se on peräti mieltäkiinnittävää", huomautti Ayscough.

-"Ja mahdollisesti hyvin tärkeääkin."

-

-"Ei puoliksikaan niin tärkeää kuin se, mitä nyt aion kertoa", sanoi

-herra Killick lyhyesti naurahtaen. "Mikäli nuoren herra Purdien

-kertomuksesta on käynyt ilmi, olette nykyään kaikki hyvin selvillä

-siitä, että tämä Praed-kadun juttu on jollakin lailla yhteydessä

-erään herra Spencer Levendalen kanssa, joka luullakseni on erittäin

-rikas mies, asuu eräässä tämän kaupunginosan hienoimmista taloista

-sekä on parlamentin jäsen. Päättäen siitä, mitä olette saaneet

-selville tähän mennessä, Spencer Levendalella on ollut vanhan Daniel

-Multeniuksen kanssa jokin yhteinen liikeyritys, joka näyttää jollakin

-lailla olleen tekemisissä Etelä-Afrikan kanssa. Seuratkaa nyt

-tarkoin mitä sanon: Niihin aikoihin, jolloin tunsin Daniel Moltenon

-Houndsditchissä, hänellä oli liiketoveri -- nuorempi mies, jonka nimi

-ei kuitenkaan esiintynyt kyltissä. Hän oli Danielia paljon nuorempi

--- hän oli tosiaankin aivan nuori mies, luullakseni noin kolmen- tai

-neljänkolmatta vuotias silloin, ei sen vanhempi. Hän oli keskikokoinen,

-tumma, selvästi juutalainen piirteiltään suurine tummine silmineen,

-oliivinvärisine ihoineen, hauskan näköinen, nokkela ja tarmokas. Ja

-hänen nimensä, nimittäin se nimi, jolla minä hänet tunsin, oli Sam

-Levin." Kuuntelijat vilkaisivat toinen toisiinsa -- ja yksi heistä

-kuiskasi hiljaa sen, mitä kaikki ajattelivat.

-

-"Samat nimikirjaimet!"

-

-"Aivan niin", myönsi Killick. "Se kiinnitti heti minunkin huomiotani,

-Sam Levin -- Spencer Levendale. No niin, minä jatkan. Eräänä päivänä

-menin herra Daniel Moltenon liikkeeseen korjauttamaan jotakin ja

-huomioni kiintyi siihen asiaan, että en ollut nähnyt Sam Leviniä parina

-kolmena viime kertana siellä käydessäni. 'Missä on liiketoverinne?'

-kysyin Daniel Moltenolta. 'En ole nähnyt häntä viime aikoina.' 'Minulla

-ei ole enää liiketoveria, herra Killick', vastasi Molteno. 'Olemme

-eronneet, hän on lähtenyt Etelä-Afrikkaan.' 'Mihin hommiin sinne?'

-kysyin. 'No', vastasi Daniel Molteno, 'hänet on vallannut kuume

-päästä jalokivialueitten lähistölle. Hän on lähtenyt sinne rikkauksia

-kokoamaan ja aikoo palata miljoonamiehenä.' 'Vai niin', sanoin minä,

-'Hän voi hyvinkin onnistua.' 'Aivan niin', myönsi Molteno, 'hän kyllä

-menestyy.' Sen enempää ei puhuttu -- ja mikäli muistan oikein en sen

-koommin tavannut Daniel Moltenoa enää. Kului jonkin aikaa ennenkuin

-satuin taas kulkemaan niillä tienoin. Kun sitten kerran osuin sinne,

-hämmästyin nähdessäni uuden nimen myymälän kyltissä. Menin sisään

-ja kysyin, missä entinen omistaja oli. Uusi liikkeenomistaja sanoi

-herra Moltenon myyneen kaupan hänelle. Eikä hän tietänyt minne herra

-Molteno oli lähtenyt vai oliko hän kokonaan luopunut liikehommista. Hän

-ei tietänyt mitään eikä ilmeisesti välittänytkään tietää. Ja siihen

-päättyvät tietoni tässä kohdin!"

-

-"Herra Spencer Levendale on iältään hyvin lähellä viittäkymmentä",

-huomautti Ayscough mietittyään jonkin aikaa mitään puhumatta, "ja minun

-käsittääkseni hän on kaksikymmentäviisi vuotta sitten ollut juuri

-sellainen kuin herra Killick on kuvannut."

-

-"Voitte uskoa minua", sanoi vanha asianajaja, "kun ottamalla huomioon

-kaiken sen, mitä nyt on puhuttu, väitän, että Spencer Levendale on

-Sam Levin, joka on palannut Etelä-Afrikasta miljoonamiehenä. Olen

-vakuutettu siitä! Niin, hyvät herrat, mitä tämä kaikki silloin

-merkitsee? Epäilemättä vanhalla Multeniuksella ja Levendalella oli

-salaisia yhteishommia. Minkälaisia sitten? Mikä salaperäinen merkitys

-on sillä kirjalla, joka oli jätetty Multeniuksen perähuoneeseen ja

-josta Levendale ilmoitti heti, aivan kuin se olisi ollut suorastaan

-korvaamaton? Miksi on Levendale perin tietymättömissä? Ja kuka on

-tuo Purvis ja mitä hänellä on asian kanssa tekemistä? Olette saaneet

-pureskeltavaksenne erittäin kovia pähkinöitä, vieläpä kokonaisen

-korillisen. Näin monimutkaisesta jutusta en ole ennen kuullut. Ja

-minulla on kuitenkin jonkin verran kokemasta rikosasioissa!"

-

-"Juuri tänään olen saanut vähän tietoja Levendalesta ja Purvisista",

-sanoi Ayscough. Hän kääntyi toisten viranomaisten puoleen. "Minulla

-ei ollut tilaisuutta puhua teille siitä aikaisemmin", hän jatkoi. "Olin

-kolmen aikana herra Levendalen talossa hankkimassa lisäselvityksiä.

-Kuulin silloin kaksi uutista. Ensiksikin -- vein erään kemistin

-tutkimaan erinäisiä esineitä, myös sitä pulloa, josta Levendale täytti

-pienen lasiputken ja pani sen sitten liiviensä taskuun lähtiessään ulos

-viimeistä kertaa -- muistattehan, herra Purdie, että hänen palvelijansa

-kertoi teille siitä -- niin, se pullo sisältää kloroformia. Se on

-pykälä numero yksi. Toinen on eräs herra Levendalen autonkuljettajan

-vapaaehtoisesti kertoma juttu. Herra Multeniuksen kuoleman jälkeisenä

-aamuna ja ennenkuin te, herra Lauriston, herra Rubinstein ja minä

-kävimme herra Levendalen luona, hän oli lähtenyt Cityyn autollaan.

-Hän käski kuljettajan ajaa Hyde-puiston ja Victoria Gaten kautta sekä

-pysähtyä ruutimakasiinin luona. Siellä hän astui alas autosta ja

-lähti jalan Serpentinen siltaa kohti. Autonkuljettaja seurasi häntä

-koko ajan silmillään ja näki hänen tapaavan erään pitkän, sileäksi

-ajellun, hyvin ahavoituneen miehen, joka selvästikin odotteli häntä.

-He puhelivat jonkin aikaa sillan korvassa, ehkäpä viitisen minuuttia.

-Sitten vieras mies lähti kävelemään siltaa myöten Kensingtonin suuntaan

-ja Levendale palasi autoonsa. Minun käsitykseni mukaan tuo muukalainen

-oli Purvis, josta olemme kuulleet: Ja se näyttää olevan viimeinen

-kerta, jolloin kukaan meidän tapaamamme henkilö on nähnyt hänet.

-Samana iltana, käytyään ensin kotonaan ja otettuaan kloroformipullosen

-mukaansa Levendalekin lopullisesti katosi ja lähetti seuraavana aamuna

-aivan kotinsa lähettyviltä palvelijalleen sähkösanoman, jossa mainitsi

-viipyvänsä poissa muutamia päiviä. Miksi hän ei itse käynyt sitä

-ilmoittamassa?"

-

-Herra Killick, joka oli tarkkaavasti kuunnellut Ayscoughia, naurahti ja

-kääntyi viranomaisiin päin luoden heihin terävän katseen.

-

-"Saanko ilmaista teille nyt mielipiteeni kuultuani äsken kerrotut

-seikat?" hän kysyi. "No niin, Levendale ei ole lähettänyt tuota

-sähkösanomaa. Se vain lähetettiin Levendalen nimessä, jotta ei asiasta

-nousisi hälinää. Minun käsitykseni mukaan Levendale on joutunut ansaan

--- ja Purvis hänen kerallaan!"

-

-

-

-

-XXIV

-

-KELLANPUNAINEN TIMANTTI

-

-

-Kaikki saapuvilla olijat olivat kuunnelleet vanhan asianajajan sanoja

-selvän ja voimakkaan mielenkiinnon valtaamina. Sitten yksi heistä puki

-sanoiksi sen, mitä kaikki muut ajattelivat.

-

-"Mikä johtaa teidät ajattelemaan sellaista, herra Killick?" kysyi New

-Scotland Yardin mies. "Miksi Levendale ja Purvis olisivat joutuneet

-ansaan?"

-

-Herra Killick, joka ilmeisestikin mielellään palasi takaisin sille

-näyttämölle, jolla muutamat läsnä olevat hyvin muistivat hänen

-näytelleen tärkeää osaa usein käytettynä asianajajana, vilkaisi

-äskeiseen kysyjään merkitsevästi.

-

-"Te olette kokenut mies", hän vastasi. "Kuulkaahan siis. Eikö mieleenne

-ole juolahtanut, että jotakin tapahtui ennen vanhan Daniel Multeniuksen

-kuolemaa -- joko tuo kuolema nyt sitten johtui harkitusta murhasta tai

-äkillisen hyökkäyksen aiheuttamasta pelästyksestä? Mitä sanotte?"

-

-"Mitäkö sanon?" kysyi salapoliisi epävarmasti. "En voi ehdottomasti

-väittää sellaista ajatelleeni. Mitä te arvelette tapahtuneen ennen

-sitä?"

-

-Herra Killick tömisteli paksulla kepillään lattiaa.

-

-"Ryöstön!" hän huudahti voitonriemuisesti. "Ryöstön! Vanhukselta

-anastettiin jotakin! Luultavasti -- ja tällaisissahan tapauksissa ei

-voi nojautua muuhun kuin mahdollisuuksiin -- hän yllätti varkaan itse

-teossa ja menetti henkensä puolustaessaan omaisuuttaan. Olettakaamme

-nyt, että Levendale ja Purvis olivat osakkaina tuossa omaisuudessa

-ja panivat koko kykynsä liikkeelle saavuttaakseen sen takaisin ja

-joutuivat näissä ponnistuksissaan -- esimerkiksi kokonaisen rosvojoukon

-virittämään ansaan. Tai", lopetti Killick hyvin pontevasti ja

-merkitsevästi, "ehkäpä heidät on murhattukin kaikesta siitä päättäen,

-mitä tiedämme. Mitä arvelette tällaisesta otaksumasta?"

-

-"Se on mahdollisesti oikea", virkkoi Ayscough. "Hyvinkin mahdollisesti."

-

-"Ajatelkaahan nyt asiaa", sanoi vanha asianajaja. "Levendale on

-tunnettu henkilö -- parlamentin jäsen -- tuttu ilmestys Cityssä, jossa

-hän on useamman kuin yhden johtokunnan puheenjohtaja -- sellainen

-mies, jonka jäljille pitäisi tavallisissa oloissa päästä muutamissa

-tunneissa. Olen teiltä juuri kuullut, että puolisen tusinaa parhaita

-miehiänne on koettanut kaksi vuorokautta seurata Levendalen jälkiä

-saamatta kuitenkaan pienintäkään seikkaa hänestä selville! Minkä

-johtopäätöksen voi tästä tehdä? Tunnettu henkilö ei voi kadota sillä

-tavoin muuten kuin hyvin vakavasta syystä. Kaikesta siitä päättäen mitä

-tiedämme Levendale -- ja Purvis hänen kerallaan -- voi olla lujasti

-ansassa vain puolen kilometrin päässä Praed-kadulta -- tai, uskokaa

-minua, heidät on voitu aivan tyynesti murhata. Yhdestä asiasta olen

-kuitenkin ehdottomasti vakuutettu. Jos haluatte päästä tämän jutun

-perille asti, on teidän saatava selvä noista kahdesta miehestä!"

-

-"Asia muuttuisi suuresti, jos meillä olisi aavistustakaan siitä, mitä

-Daniel Multeniuksella oli siinä käärössä, jonka hän nouti pankista

-murhapäivänään", huomautti Ayscough. "Jos ryöstö on tapahtunut, on se

-juuri voinut olla varkaan saalis."

-

-"Se edellyttää, että varas olisi tietänyt mitä käärössä oli", virkkoi

-Purdie. "Kukahan sen voisi tietää? Senhän voimme otaksua, että

-Levendale ja Purvis tiesivät -- mutta kuka muu olisi siitä selvillä?"

-

-"Niin -- kuinka pääsemme sen asian jäljille?" kysyi New Scotland Yardin

-mies. "Jos vain tietäisin sen verran --"

-

-Mutta juuri sillä hetkellä eikä suinkaan minkään yhteensattuman,

-vaan sen todennäköisyyslain perusteella, johon herra Killick oli

-viitannut -- oli tieto siitä seikasta tulossa. Ovelta kuului koputus,

-ja sisään tuli konstaapeli, joka kuiskasi joitakin sanoja korkeimmalle

-virkamiehelle. Hänkin puolestaan vastasi kuiskaamalla ja kääntyi sitten

-toisten puoleen miehen poistuttua huoneesta.

-

-"Tässä on jotakin lupaavaa", hän virkkoi. "Ulkona odottaa eräs herra

-John Purvis Devonshirestä. Hän sanoo olevansa sen Stephen Purvisin

-veli, jonka on lehdissä kerrottu salaperäisesti kadonneen. Hän tahtoo

-kertoa poliisiviranomaisille jotakin. Tuossa hän tuleekin."

-

-Huoneessa olevat miehet kääntyivät peittelemättömän utelias

-mielenkiinto kasvoillaan oveen päin, joka nyt avautui. Sisään tuli

-suuri, terveenvärinen maalaismies, jolla oli päällään paksu matkatakki.

-Hän astui peremmäksi ja katseli terävästi kaikkia huoneessa olijoita.

-Mies oli ilmeisestikin varakas maanviljelijä, joka vietti huoletonta

-elämää. Mutta jonkinlainen levottomuus ilmeni hänen käytöksessään, kun

-hän kääntyi sen virkamiehen puoleen, joka istui pöydän ääressä ryhmän

-keskellä.

-

-"Te tiedätte asiani, hyvä herra?" hän kysyi tyynesti.

-

-"Meille on ilmoitettu, että olette sen Stephen Purvisin veli, jonka

-haluaisimme saada tietoomme tämän Praed-kadun jutun yhteydessä",

-vastasi virkamies. "Olette epäilemättä lukenut siitä sanomalehdistä,

-herra Purvis? Olkaa hyvä ja istuutukaa -- teillä on kai jotakin

-kerrottavana meille? Me par'aikaa juuri keskustelemillekin siitä

-asiasta."

-

-Vastatullut istuutui tuolille, jonka Ayscough oli tarjonnut hänelle,

-ja avasi paksun päällystakkinsa, jonka alta näkyi vaaleanruskea

-karkeakankainen ratsastuspuku.

-

-"Näette, että olen lähtenyt tänne hyvin äkkiä", hän virkkoi hymyillen.

-"Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta tulla Lontooseen lähtiessäni

-maatilaltani tänä aamuna. Sen vuoksi en ole asianmukaisesti puettukaan.

-Asianlaita on niin, että maatilani on hyvin syrjäisessä paikassa

-Moretonhampsteadin ja Exeterin välillä, enkä näe sanomalehtiä muulloin

-kuin ajaessani kahdesti viikossa Exeteriin. Tänä aamuna sinne

-saapuessani näin pari eilisiltaista Lontoon lehteä ja luin tästä

-jutusta. Ja silloin minulle selvisi kohta, että minun oli parasta

-lähteä tänne mahdollisimman nopeasti. Siinä paikassa jätin kaikki

-asiani ja matkustin ensimmäisellä pikajunalla Paddingtoniin. Ja tässä

-nyt olen! Oletteko kuullut Stephen-veljestäni mitään muuta kuin mitä

-lehdissä on kerrottu? Näin tämän päivän lehdet tänne matkustaessani."

-

-"Emme mitään", vastasi johtava virkamies. "Ei vähintäkään. Olemme

-oikein tarkoituksella antaneet kaikki tiedot sanomalehdille emmekä

-niin ollen tiedä enempää kuin lehdetkään. Voitteko siis kertoa meille

-jotakin?"

-

-"Voin kertoa kaikki mitä itse tiedän", vastasi John Purvis pudistaen

-juhlallisesti päätään. "Ja uskonpa tosiaankin, että sillä on aika

-paljon yhteyttä Stephenin katoamisen kanssa -- ja siinä seikassa on

-varmasti jotakin hullusti. Minun mielipiteeni, hyvät herrat, on se,

-että veljeni on murhattu. Niin on asia!"

-

-Kukaan ei huomauttanut mitään, mutta herra Killick mutisi jotakin

-ymmärtämisen merkiksi ja nyökäytti pari kolme kertaa päätään.

-

-"Murhattu, mies parka, niin minä luulen", jatkoi John Purvis. "Ja

-kerronpa teille, miksi niin uskon. Tämä kuun 8 tai 9 päivänä -- en

-muista päivää niin tarkalleen -- sain Stepheniltä sähkösanoman, joka

-oli lähetetty Las Palmasista Kanarian saarilta. Siinä hän ilmoitti

-saapuvansa Plymouthiin 15 päivänä ja pyysi minua tulemaan sinne häntä

-vastaan. Minä lähdinkin Plymouthiin 15 päivän aamulla. Hänen laivansa

-Golconda saapui illalla, ja me menimme yhdessä hotelliin, jonne jäimme

-yöksi. Emme olleet tavanneet toisiamme vuosikausiin, ja hänellä oli

-tietysti paljon kertomista -- mutta yksi seikka oli erikoisen tärkeä --

-hänellä oli ollut niin hyvä onni kerallaan, ettei ennen koskaan. Eikä

-hän suinkaan ollut milloinkaan mikään huonon onnen poika!"

-

-"Mikä tuo erikoisen hyvä onni sitten oli?" kysyi herra Killick.

-

-John Purvis katseli ympärilleen aivan kuin ottaakseen selvän siitä,

-että kaikki kuuntelivat tarkkaavaisina.

-

-"Hän on Etelä-Afrikassa, sisämaassa, saanut onnellisella kaupalla

-haltuunsa erään kauneimpia timantteja, mitä koskaan on löydetty",

-hän vastasi. "Minä en ymmärrä mitään sellaisista asioista, mutta hän

-sanoi, että se oli kellanpunainen timantti, joka painoi hiottuna

-vähintäinkin satakaksikymmentä karaattia ja oli hänen arvionsa mukaan

-noin kahdeksankymmenen tai yhdeksänkymmenen tuhannen punnan hintainen.

-Ainakin hän arveli saavansa siitä sen verran täällä Lontoossa. Paitsi

-tämän kertoakseen halusi hän tavata minua etenkin siitä syystä, että

-tahtoi ostaa kunnollisen maatilan Devonshiressä ja asettua tänne

-vanhaan kotimaahan. Mutta pelkäänpä hänen hyvän onnensa päättyneen

-huonoon loppuun. Hyvät herrat, olen varma siitä, että veljeni on

-murhattu tuon timantin vuoksi!"

-

-Aivan kuin yhteisestä suostumuksesta vilkaisivat poliisiviranomaiset

-herra Killickiin ja näyttivät katseillaan pyytävän häneltä apua. Vanha

-herra nyökkäsi päätään ja kääntyi tulijan puoleen.

-

-"Herra Purvis", hän sanoi, "sallikaa minun tehdä teille muutamia

-kysymyksiä. Kertoiko veljenne teille, että tämä timantti oli hänen

-yksityisomaisuuttaan?"

-

-"Kertoi", vastasi Purvis. "Hän sanoi omistavansa sen aivan yksin."

-

-"Sanoiko hän teille missä se oli -- mitä hän oli tehnyt sillä?"

-

-"Sanoi. Hän sanoi muutamia vuosia käyneensä sellaisten esineitten

-kauppaa pikku erissä kahden lontoolaisen miehen kanssa -- Multeniuksen

-ja Levendalen, jotka hän tunsi molemmat. Hän oli lähettänyt timantin

-etukäteen Multeniukselle kirjoihin merkittynä lähetyksenä, joten hänen

-ei tarvinnut olla levoton itse sitä kuljettaessaan."

-

-"Tuosta viime huomautuksestanne voin siis päättää, että veljenne oli

-kertonut joillekin toisille omistavansa tuon jalokiven? Se on tärkeä

-tietää."

-

-"Hän ei maininnut mitään nimiä, mutta hän sanoi parin henkilön tietävän

-hänen hyvästä onnestaan ja hänellä oli sellainen käsitys, että häntä

-oli pidetty silmällä Kap-kaupungissa ja että joku oli seurannut häntä

-Golcondalla", sanoi John Purvis. "Hän nauroi sille ja sanoi, ettei hän

-ollut niin hullu, että olisi kuljettanut sellaista kapinetta mukanaan."

-

-"Sanoiko hän varmasti tietävänsä, että timantti oli saapunut

-Multeniukselle?" kysyi Killick.

-

-"Sanoi. Hän sai vielä Las Palmasiin Multeniukselta sähkösanoman, jossa

-ilmoitettiin timantin tulleen. Hän mainitsi minulle, että Multenius

-säilyttäisi timanttia lontoolaisessa pankissaan, kunnes hän itse

-saapuisi sinne."

-

-Killick vilkaisi salapoliisiin -- salapoliisi nyökkäsi päätään.

-

-"Hyvä on", virkkoi Killick. "No te epäilemättä puhelitte aika paljon

-tästä asiasta. Kertoiko veljenne teille, mitä timantilla aiottiin

-tehdä? Oliko hänellä ostaja tiedossa?"

-

-"Oli suunnilleen", vastasi John Purvis. "Hän sanoi, että Multenius ja

-Levendale tulisivat muodostamaan tai että he par'aikaa suunnittelivat

-yhtymän muodostamista ostaakseen sen häneltä. He aikoivat minun

-ymmärtääkseni hiottaa sen Amsterdamissa. Hän arveli saavansa tuolta

-yhtymältä kahdeksankymmentätuhatta puntaa."

-

-"Mainitsiko hän muita nimiä kuin Multeniuksen ja Levendalen?"

-

-"Ei ainoatakaan."

-

-"Nyt vielä yksi kysymys. Missä te erositte veljestänne --

-Plymouthissako?"

-

-"Erosimme seuraavana aamuna", sanoi John Purvis. "Matkustimme yhdessä

-Exeteriin asti. Hän tuli Paddingtoniin, minä palasin maatilalleni. Enkä

-ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen, kunnes luin sanomalehdistä

-hänestä."

-

-Killick nousi ylös ja alkoi napittaa päällystakkiaan. Hän kääntyi

-poliisin puoleen.

-

-"Nyt tiedätte, mitä halusimmekin tietää", hän sanoi. "Tuo timantti on

-kaiken alkusyy. Daniel Multenius kuristettiin tuon timantin vuoksi

--- Parslettin kuolema aiheutui tuosta timantista -- kaikki on saanut

-siitä alkunsa. Ja nyt, kun te poliisiviranomaiset tiedätte tuon kaiken,

-tiedätte myös, mihin teidän on ryhdyttävä. Teidän on saatava käsiinne

-se mies tai ne miehet, jotka olivat Daniel Multeniuksen puodissa noin

-viiden aikana tuona määräpäivänä ja jotka veivät tuon timantin. Herra

-Purvis, viivyttekö nyt kaupungissa?"

-

-Maanviljelijä pudisti päätään, mutta ei kieltävästi.

-

-"En lähde Lontoosta, ennenkuin saan kuulla kuinka veljeni on käynyt",

-sanoi hän.

-

-"Tulkaa sitten mukanani", virkkoi herra Killick. Hän vaihtoi pari

-sanaa poliisien kanssa, viittasi sitten Lauristonia ja Purdieta

-seuraamaan häntä ja Purvisia ja astui ensimmäisenä ulos. Siellä hän

-veti Purdien luokseen. "Hankkikaa ajuri", hän kuiskasi, "niin lähdemme

-kaikki yhdessä tapaamaan tuota amerikkalaista, josta olette kertonut,

-Guyleria. Ja hänet nähtyämme voitte viedä minut Daniel Multeniuksen

-tyttärentyttären luokse."

-

-

-

-

-XXV

-

-VAINAJAN OMAISUUS

-

-

-Vanha Daniel Multenius oli hiljaisesti haudattu sinä iltapäivänä.

-Samalla hetkellä, jolloin Killick tovereineen ajoi poliisiasemalta

-tapaamaan Stuyvesant Guyleria, herra Penniket oli sulkeutunut Zillahin

-ja tämän serkun Melky Rubinsteinin kanssa Praed-kadun myymälän

-takana olevaan arkihuoneeseen. He olivat siellä suljettujen ovien

-takana eivätkä aikoneet avata kellekään. Nyt kun vanhus on kuollut

-ja haudattu, oli välttämättömästi otettava selville mitä hän oli

-jälkisäädöksessään määrännyt omaisuudestaan. Eikä ollut mitään syytä

-lykätä asian tutkimista tuonnemmaksi, niin kuin herra Penniket oli

-huomauttanut heidän ajaessaan takaisin hautuumaalta. Zillah ja Melky

-olivat ainoat sukulaiset ja ainoat ihmiset, joita asia koski, sanoi

-Penniket. Viidessä minuutissa he kyllä saisivat selville kaikki

-jälkisäädöksen varsinaiset kohdat -- mutta sitten olisi perehdyttävä

-yksityisseikkoihin. Nyt he istuivat kaikki kolme pöydän ympärillä, ja

-herra Penniket veti povitaskustaan esiin kaksi paperia. Zillah katseli

-häntä melkein välinpitämättömästi, ja Melkyn kasvoilla oli tavallinen

-tyynen juhlallinen ilme. Jokaisella oli verrattain selvä aavistus

-siitä, mitä tulisi, ja kaikki pitivät tätä tilaisuutta pelkkänä

-muodollisuutena.

-

-"Tässä on jälkisäädös", sanoi Penniket lajitellen papereita ja avaten

-niitä. "Tein sen noin vuosi sitten. Minä nimittäin kirjoitin sen.

-Se on lyhyt, hyvin lyhyt ja selvä paperi, jonka laadin nyt kuolleen

-liiketuttavani, teidän isoisänne, täsmällisten määräysten mukaan. Yhtä

-hyvin voin muutamin sanoin kertoa, mitä se sisältää. Kaikki, mitä hän

-on jättänyt, on myytävä. Tämä liike kannattavana kauppayrityksenä,

-kaikki hänen osakkeensa, kaikki hänen kiinteimistönsä. Koko omaisuuden

-saavat muuttaa rahaksi perijät -- juuri te kaksi. Toinen puoli

-kuuluu teille, neiti Wildrose, toinen teille, herra Rubinstein.

-Ja", lopetti Penniket käsiään hieroen, "tulette huomaamaan itsenne

-hyvin varakkaiksi, joskaan ette suorastaan rikkaiksi, molemmat

-nuoret. Onnittelen teitä menestyksestänne! Ehkäpä nyt haluatte lukea

-jälkisäädöksen?"

-

-Penniket laski jälkisäädöksen pöydälle molempien serkusten eteen;

-he kumartuivat eteenpäin ja lukivat sen tavallisella lakikielellä

-sepitetyt lauseet. Sitten Zillah puhui ensimmäisenä.

-

-"En koskaan tiennyt, että isoisällä oli kiinteimistöjä", hän virkkoi.

-"Olitko sinä, Melky, kuullut siitä?"

-

-"Hiivatti sentään, Zillah, minulla ei ollut aavistustakaan

-sellaisesta", vastasi Melky. "Hänellä oli omat salaisuutensa ja hän

-osasi säilyttää ne. Ei, en ollut koskaan kuullut hänellä olevan muuta

-omaisuutta kuin tämä liike. Mutta olisihan minun pitänyt tietää, että

-hän käytti ansaitsemiansa varoja tavalla tai toisella."

-

-Lakimies avasi toisen asiapaperin. "Tässä on herra Multeniuksen itsensä

-laatima selvitys tämän liikkeen ulkopuolella olevasta omaisuudesta.

-Sen hän antoi minulle vasta muutamia viikkoja sitten", sanoi Penniket.

-"Mainitsen siitä pääerät. Osakkeita Great Western rautatieyhtiössä.

-Osakkeita Lontoon, Brightonin ja Etelärannikon rautatieyhtiössä.

-Valtion obligationeja. Erinäisiä amerikkalaisia rautatieosakkeita.

-Ne on kaikki lueteltu yksityiskohdittain -- ja kaikki pelkkiä

-ensiluokkaisia vakuuksia. Niin, sitten vielä hänen kiinteimistöistään.

-Hampsteadissa on vuokrakasarmi-ryhmä. Kuusi taloa Highgatessa.

-Finchley-tien varrella kolme huvilaa. Vuokrat on niistä kaikista saanut

-koota talonvälitysliike Holder & Keeper, ja nähtävästikin he ovat

-vieneet rahat suoraan pankkiin isoisänne tilille. Ja sitten lopuksi on

-vielä pieni huvila Maida Valessa, jonka hän on vuokrannut kalustettuna.

-Ettekö ole koskaan kuulleet siitä?"

-

-"En koskaan!" huudahti Zillah Melkyn pudistaessa päätänsä.

-

-"Tämän selvityksen lopussa on erityinen huomautus siitä", jatkoi

-Penniket. "Se on tehty hänen omalla käsialallaan niin kuin kaikki

-muukin. Näin hän kirjoittaa: 'Huom. Molteno Lodge, Maida Vale -- kaikki

-huonekalut, taulut, taloustarpeet siellä ovat minun -- olen vuokrannut

-sitä kalustettuna asuntona 12 punnasta kuukaudessa semmoisenaan jo

-muutamia vuosia. Nyt sen on saanut samoilla ehdoilla (vuokra maksettava

-neljännesvuosittain etukäteen) kaksi kiinalaista herrasmiestä, Chang Li

-ja Chen Li -- hyviä asukkaita.'"

-

-Zillah huudahti taas kimeästi ja hypähti seisomaan. Hän meni

-vanhanaikuisen tukevan kirjoituspöydän luokse, joka oli huoneen

-nurkassa, veti taskustaan avainkimpun ja avasi pöydän kannen.

-

-"Tämä selittää jotakin!" hän virkkoi. "Katselin vähän tämän pöydän

-sisällystä eräänä päivänä. Isoisällä oli tapana heittää sinne toisinaan

-kirjeitä ja papereita päivän kuluessa ja panna ne syrjään yöksi. Tässä

-on maksuosoitus, joka hämmästytti minua -- en ymmärrä sitä lainkaan.

-Mutta se lienee neljännesvuoden vuokra tuosta talosta. Katsokaahan

-allekirjoituksia!"

-

-Hän laski maksuosoituksen Melkyn ja Penniketin eteen ja seisoi vieressä

-heidän katsellessaan sitä. Paperissa ei ollut mitään kummallista --

-se oli osoitettu herra Daniel Multeniukselle tai hänen määräämälleen

-henkilölle, summana 36 puntaa. Mutta omituisilta näyttivät sen.

-alapäässä nimet Chang Li, Chen Li. Muuten se oli aivan saman näköinen

-kuin maksuosoitukset yleensä, kirjoitettu Edgware-tien varrella olevan

-pankin tiliin ja asianmukaisesti siirretty. Mutta Melky huomasi heti

-päivämäärän ja pani pitkän sormensa sen kohdalle.

-

-"Marraskuun 18 päivänä", hän virkkoi, "Samana päivänä, jolloin hän

-kuoli. Huomasitko sitä, Zillah?"

-

-"Kyllä", vastasi Zillah. "Se on varmaankin tullut postissa, ja hän

-on heittänyt sen niin kuin hänen tapansa oli tuohon kirjoituspöydän

-laatikkoon. Niin, sehän on nyt selvä! Se on varmasti neljännesvuoden

-vuokra tuosta kalustetusta talosta, herra Penniket."

-

-"Ilmeisestikin", myönsi lakimies. "Ei luonnollisestikaan tarvitse

-kiinnittää mitään huomiota noihin kahteen muukalaiseen vielä. Kestää

-varmasti jonkin aikaa, ennenkuin pesä on täysin selvitetty, ja te

-voitte antaa heidän olla kaikessa rauhassa siihen mennessä. Tiedän

-keitä he ovat -- isoisänne mainitsi heistä -- kaksi lääketieteen

-ylioppilasta, jotka opiskelevat yliopisto-kolleegion sairaalan

-kursseilla. Heistä ei sen enempää. Niin, siihen päättyy se luettelo.

-Mitä tulee pesänselvittelyyn --"

-

-Äkkiä kuului hiljainen, mutta varma koputus sivuovelta, ja Zillah nousi

-seisomaan.

-

-"Tunnen tuon koputuksen", hän virkkoi.

-

-"Se on Ayscough, salapoliisi. Hän kai saa tulla sisään heti?"

-

-Hetkisen kuluttua Ayscough hyvin vakavan ja paljon tietävän näköisenä

-istuutui toisten seuraan pöydän ääreen. Hän pudisti päätään

-vilkaistessaan Penniketiin.

-

-"Tulin tänne kertoakseni teille uutisia", hän sanoi. "Tänä iltana on

-selvinnyt paljon tärkeätä. Tiedättehän nimeltä tuon Stephen Purvisin,

-jonka on mainittu käyneen täällä? No niin, tänään iltapäivällä saapui

-Devonshirestä hänen veljensä. Hän tahtoi tavata meitä kertoakseen

-meille jotakin. Hän luulee, että Stephen on murhattu!"

-

-"Mistä syystä?" kysyi lakimies.

-

-"On käynyt ilmi, että Stephen on lähettänyt herra Multeniukselle

-harvinaisen kauniin timantin -- hiomattoman -- Etelä-Afrikasta",

-vastasi Ayscough. "Ainakin kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoisen."

-

-Hän katseli tarkkaavasti Zillahia ja Melkyä tämän sanoessaan ja

-nopeasti hän huomasi heidän suuren hämmästyksensä. Zillah kääntyi

-lakimiehen puoleen, Melky löi kämmenensä pöytään.

-

-"Sen juuri ukko varmasti haki pankistaan tuona päivänä", hän huudahti.

-"Hiivatti sentään, jollei jo ala valjeta! Ryöstö -- ennen murhaa!"

-

-"Siltä näyttää", myönsi Ayscough. "Mutta minä kerron teille kaikki, mitä

-on käynyt ilmi."

-

-Hän selosti sitten sen iltapäivän tapaukset herra Killickin ja hänen

-toveriensa saapumisesta poliisiasemalle John Purvisin tuloon asti,

-ja hänen kolme kuuntelijaansa ahmivat joka sanan yhä kasvavalla

-mielenkiinnolla. Penniket muuttui yhä vakavammaksi.

-

-"Missä herra Killick ja ne toiset nyt ovat?" hän kysyi vihdoin.

-

-"Lähteneet tavoittamaan sitä amerikkalaista -- Guyleria", vastasi

-Ayscough. "He arvelivat, että kun hänellä on kokemusta noista

-Etelä-Afrikan asioista, hän mahdollisesti tietää jotakin siitä, kuinka

-Stephen Purvisia on voitu vaania. Nähkääs -- jokin otaksuma on

-muodostettava. Näyttää siltä kuin olisi Stephen Purvisia vainottu

-timantin vuoksi. Varkaat luultavasti seurasivat timanttia tähän

-myymälään asti - hyvin luultavasti kävivät herra Multeniukseen käsiksi

-sen vuoksi. He olivat jokseenkin varmasti olleet täällä juuri

-ennenkuin nuori Lauriston tuli sisään."

-

-"Mutta miten sitten Stephen Purvis kuuluu juttuun?" kysyi Penniket.

-

-"En voi vielä sanoa", vastasi Ayscough epäröiden. "Mutta mahdollisesti

-hän ja Levendale pääsivät selville siitä, keitä varkaat olivat ja

-lähtivät ottamaan heitä kiinni ja joutuivat ansaan tai suorastaan

-murhatuiksi niin kuin John Purvis otaksuu. Siitä tulee entistäänkin

-monimutkaisempi juttu!"

-

-"Mitä nyt aiotaan tehdä?" kysyi lakimies.

-

-"No niin", sanoi Ayscough. "Eipä juuri voi tarttua asioihin sen

-lujemmin kiinni kuin nyt on tartuttu. Sekä Levendalesta että

-Purvisista puhutaan paljon sanomalehdissä. Jokainen uutistenhankkija

-ponnistaa voimansa saadakseen jotakin heistä selville. Ja me

-jakelemme ilmoituslippuja joka suunnalle ja kuulutamme heitä -- noita

-julistuksia kiinnitetään jokaisen Lontoon poliisiaseman ulkopuolelle

--- ja huomisaamuna niitä on jo monessa paikassa Englannissa. Ja

-tietysti olemme itse työssä koko ajan. Mutta toistaiseksi meillä ei

-vielä ole pienintäkään aavistusta varkaista. Sillä siitä ei nyt ole

-epäilystäkään, että ensin tapahtui varkaus ja sitten vasta kaikki muu!"

-

-Penniket nousi seisomaan ja kokoili papereitaan.

-

-"Luullakseni ei kumpikaan teistä ole kuullut koskaan tuosta

-timantista", hän sanoi, "tai tietänyt, että herra Multeniuksella oli

-sellainen säilytettävänään? Niin, aivan oikein. Koko kaupan verhosi

-salaperäisyyden ilmakehä. Niin, muuta en voi sanoa kuin että teidän on

-haettava Levendale käsiinne. Hän varmasti voi selittää paljon."

-

-Lakimiehen poistuttua Ayscough kääntyi Zillahin puoleen.

-

-"Ettekö kertaakaan ole isoisänne kuoleman jälkeen nähnyt minkäänlaista

-pikku laatikkoa tai kääröä tai mitään sen tapaista missään

-kuljeskelemassa?" hän kysyi. "Aprikoin kovasti sitä, mihin tuo timantti

-oli kääritty hänen tuodessaan sen pankista. Minun käsitykseni on, että

-hän tarkasteli tuota timanttia silloin kun hänen kimppuunsa hyökättiin,

-ja siinä tapauksessa se laatikko, josta hän oli sen ottanut, olisi

-jossakin syrjään heitettynä."

-

-"Tehän olitte itse täällä sisällä ennen minua", sanoi Zillah.

-

-"Aivan niin, mutta minä en huomannut mitään", virkkoi Ayscough.

-

-"En minäkään", sanoi Zillah. "Ja ettekö luule, että kuka tahansa tuon

-timantin sieppasi, hän otti myöskin sen säiliön? Uskon herra Penniketin

-olleen oikeassa sanoessaan, että Levendale on saatava käsiin. Jos on

-olemassa sellainen henkilö, joka tietää kuka tappoi isoisäni, on se

-Levendale. Koettakaa saada hänet käsiinne."

-

-Rouva Goldmark tuli sisään juuri silloin ollakseen taas Zillahin

-seurana ja salapoliisi lähti pois. Melky pukeutui päällystakkiinsa,

-seurasi häntä ulos ja laski sivukäytävässä kätensä hänen käsivarrelleen.

-

-"Kuulkaahan, herra Ayscough", hän kuiskasi tuttavallisesti. "Tarvitsen

-teidän apuanne. Nyt juuri on käynyt ilmi sellaista, josta en ole

-ilmaissut sanaakaan Penniketille enkä serkulleni -- mutta teille puhun

-siitä. Tiedättekö mitä, herra Ayscough -- kuulkaahan nyt!" -- ja hän

-kertoi salapoliisille Maida Valessa olevasta kalustetusta huvilasta,

-sen kiinalaisista asukkaista ja heidän maksuosoituksestaan. "Ja se on

-päivätty juuri samana päivänä, jolloin ukko nitistettiin!" huudahti

-Melky. "Mitä nyt sanotte, herra Ayscough? Jospa asia onkin niin, että

-jompikumpi noista vinosilmistä kävi täällä maksuosoituksen kanssa

-samana iltapäivänä, jolloin Zillah oli ulkona, tapasi ukon täällä

-yksinään ja timantin hänen kädessään. Mitä arvelette?"

-

-Ayscough säpsähti ja päästi hiljaisen vihellyksen.

-

-"Ahaa", hän virkkoi. "Totta totisesti, siinä on ajatusta! Missä sanotte

-tuon talon olevan? Molteno Lodge, Maida Vale? Tiedän sen -- se on

-pieni erillinen rakennus puutarhan keskellä. Kuulkaahan, lähtekäämme

-katsomaan sinne!"

-

-"Sitä juuri aioin ehdottaa -- vieläpä heti", vastasi Melky. "Menkäämme,

-mutta matkalla meidän on poikettava erään henkilön luokse. Haluan kysyä

-erästä asiaa tohtori Mirandoletilta."

-

-

-

-

-XXVI

-

-ROTTA

-

-

-Ayscough ja Melky astelivat äänettöminä vilkasliikkeisillä kaduilla.

-Vasta heidän päästyään Paddingtonin kanavan takana oleville

-rauhallisemmille syrjäkaduille ja käännyttyään Portsdownin tielle

-salapoliisi kosketti toverinsa käsivartta. "Mitä te tiedätte näistä

-kahdesta kiinalaisesta nuorukaisesta, joilla on hallussaan tuo teidän

-kalustettu talonne?" hän kysyi. "Paljonko vai vähän?"

-

-"Emme tiedä kerrassaan mitään, herra Ayscough, nimittäin serkkuni ja

-minä", vastasi Melky. "Emme ole koskaan kuulleetkaan heistä. Emme

-edes tietäneet heidän asuvan siellä! Emme sitäkään, että ukolla oli

-kalustettu talo vuokrattuna Maida Valessa! Hän oli umpimielinen tuo

-ukko, muutamiin asioihin nähden. Tuo oli yksi niistä. Herra Penniket

-kuitenkin kuuli tästä, mutta aivan hiljattain. Hän sanoo heidän olevan

-kunnollisia lääketieteen ylioppilaita jossakin sairaala -- niin,

-yliopisto-kolleegion sairaalassa. Sehän kai on Gower-kadun varrella,

-eikö niin? Ukko oli merkinnyt erääseen tätä Molteno Lodgea koskevaan

-paperiin, että nämä vinosilmät olivat hyviä asukkaita. Tiedän, mitä hän

-sillä tarkoitti: pojat maksoivat vuokransa säännöllisesti etukäteen."

-

-"Niin, niillä veitikoilla on aina paljon rahaa", huomautti Ayscough.

-"Olen koettanut tässä muistutella olenko koskaan nähnyt heitä

-kumpaakaan. Mutta taivas varjelkoon -- siinä kaupunginosassa asuu

-niin paljon ulkomaalaisia, etenkin japanilaisia ja siamilaisia --

-lakitieteen ja lääketieteen ylioppilaita ja muita sen tapaisia

--- että koskaan ei tule kiinnittäneeksi erikoisemmin huomiotaan

-pariin itämaalaiseen -- ja hehän epäilemättä pukeutuvatkin kuin

-englantilaiset. Mutta minkä tähden haluatte tavata tuota tohtoria?" hän

-kysyi heidän pysähtyessään tohtori Mirandoletin ovelle. "Onko sillä

-seikalla mitään tekemistä tämän asian kanssa?"

-

-"Saatte nähdä hetken kuluttua", vastasi Melky soittaessaan kelloa.

-"Eräs seikka vain on johtunut mieleeni. Ja niillä asioilla on varmasti

-jotakin yhteyttä."

-

-Tohtori Mirandolet oli kotonaan ja otti vieraat vastaan huoneessa,

-joka oli puolittain haavasairaala, puolittain kemiantutkijan työhuone

-ja viimeistä soppea myöten täynnä hänen ammattinsa todistuskappaleita

-ja tarvekaluja. Hänellä oli päällään valkoinen liinainen työtakki,

-ja hänen tummat kasvonsa ja musta tukkansa näyttivät entistäänkin

-tummemmilta ja mustemmilta sen rinnalla. Melky katseli häntä

-pelonsekaisen kunnioituksen vallassa istuutuessaan Mirandoletin

-hänelle tarjoamalle tuolille ja huomatessaan tohtorin luoneen häneen

-läpitunkevat silmänsä.

-

-"Vain pari kysymystä, herra", hän sanoi anteeksi pyydellen. "Minä ja

-tämä herra Ayscough koetamme vähän ottaa selvää tästä Multeniuksen

-jutusta, ja koska tiedän teidät taitavaksi mieheksi ammatissanne,

-johtui mieleeni, että voisitte ilmaista minulle jotakin. Olin nähkääs

-läsnä Parslettin juttua tutkittaessa, herra."

-

-Mirandolet nyökkäsi päätään ja odotti ja Melky rohkaisi luontonsa.

-

-"Herra", hän virkkoi kumartuen äkkiä eteenpäin ja koskettaen tohtorin

-polvea tuttavallisesti. "Kuulin teidän tuossa tutkinnossa sanovan, että

-olette asunut Itämailla?"

-

-"Aivan niin", sanoi Mirandolet. "Monta vuotta. Intiassa -- Birmassa --

-Kiinassa."

-

-"Tunnette siis, herra, nuo itämaalaiset ja heidän pikku temppunsa?"

-sanoi Melky. "Olisikohan liian rohkeaa -- en tahdo udella mitään

-ammattitietoja, jos se on sopimatonta! -- mutta olisikohan liian

-rohkeaa kysyä teiltä, ovatko nuo ihmiset kovin taitavia myrkyttäjiä?"

-

-Mirandolet nauroi paljastaen erittäin valkeat hampaansa ja vilkaisi

-Ayscoughiin aivan kuin kehoittaen häntä ottamaan osaa tähän ilonpitoon.

-Hän taputti Melkyä olkapäälle kuin tämä olisi sanonut jotakin

-huvittavaa.

-

-"Taitaviako, nuori ystäväni?" hän huudahti. "Maailman parhaita! --

-Enemmän kuin mestareita! Täysin oppineita! Myrkyttävät ihmisen sillä

-välin kun vain katsahtavat häneen."

-

-"Jonkin verran ovelia siis siinä, herra", huomautti Melky.

-

-"Niin yli teidän ymmärryksenne, ystäväni", vastasi Mirandolet. "Jollen

-kovin pahasti erehdy kasvonpiirteittenne suhteen, olette itse syntyisin

-vanhasta rodusta, jolta ei suinkaan puutu taitoa ja oveluutta -- mutta

-sellaisissa asioissa, joista olette maininnut, olette oikeita lapsia

-noihin kaukaisiin Idän kansoihin verrattuna."

-

-"Aivan oikein, herra, uskon teitä", virkkoi Melky juhlallisesti.

-"Ja keitä pidätte muita ovelampina niistä, joiden piirissä sanotte

-eläneenne? Mainitsitte kolmesta eri kansallisuudesta -- intialaisista,

-birmalaisista ja kiinalaisista. Keitä pitäisitte heistä taitavimpina,

-jos kysymykseen tulisi tuollaisen kavalan työn tekeminen?"

-

-"Sentapaisessa teossa, jota tarkoitatte, ystäväni", vastasi Mirandolet,

-"ei kukaan voita kiinalaista. Oletteko tyytyväinen tähän?"

-

-Melky nousi seisomaan ja vilkaisi salapoliisiin, ennenkuin kääntyi

-tohtorin puoleen.

-

-"Herra", hän sanoi. "Juuri niin minäkin olisin sanonut. Mutta halusin

-vain kuulla, mitä teidän kaltaisenne suuri mies arvelisi. Nyt sen

-tiedän. Olen hyvin kiitollinen teille, herra. Jos joskus voin tehdä

-jotakin puolestanne, herra -- jos haluatte joskus todella hyvän

-esineen, nimittäin jalokivialaan kuuluvan -- niin ihan ostohinnalla --"

-

-Mirandolet nauroi, taputti Melkyä taas olkapäälle ja vilkaisi

-Ayscoughiin.

-

-"Mihin meidän nuori ystävämme oikein pyrkii?" hän kysyi

-hyväntuulisesti. "Mitä hän ajaa takaa?"

-

-"Hukka minut periköön, jos sen tiedän, tohtori", sanoi Ayscough

-pudistaen päätään. "Hänen päähänsä on piintynyt jokin ajatus. Oletteko

-nyt tyytyväinen, herra Rubinstein?"

-

-Melky oli menossa ovelle.

-

-"Sanoinhan juuri niin", hän vastasi. "Tulkaa mukanani, herra Ayscough,

-ja käykäämme taas asiaan käsiksi. Kuulkaahan", hän virkkoi, tarttuen

-salapoliisia käsivarteen heidän päästyään ulos. "Lähdetäänpä katsomaan

-noita vinosilmiä. Minulla on sellainen käsitys, että heillä on jotakin

-yhteyttä tämän jutun kanssa -- ja minä aion lähteä heidän luokseen ja

-kysyä heiltä paria seikkaa. Ja te tulette minun kanssani?"

-

-"Kuulkaahan mitä sanon", virkkoi Ayscough. "He ovat arvossapidettäviä

-herrasmiehiä -- vaikka ovatkin ulkomaalaisia. Parasta on olla

-varovainen -- emme tiedä mitään heitä vastaan."

-

-"Älkää pelätkö mitään", sanoi Melky. "Minä kyllä käsittelen heitä

-oikein. Eikö minulla ole hyvä selitys käynnilleni, herra Ayscough?

-Kysyn vain kohteliaasti yhtä asiaa. Pyydän anteeksi, että tunkeudun

-heidän luokseen, mutta koska neiti Zillah Wildrose ja minä olemme

-herra Daniel Multeniuksen valitettavan kuoleman jälkeen perineet hänen

-omaisuutensa, haluaisin tietää, aikovatko molemmat herrat edelleen

-asua huvilassa ja onko mahdollisesti jotakin, jota voimme tehdä heidän

-hyväkseen. Kyllä minä puhun heille sopivasti!"

-

-"Mihin te sitten lopulta oikein pyritte?" kysyi salapoliisi.

-"Selittäkää tarkemmin." Melky puristi toverinsa käsivartta. "Tahdon

-nähdä heidät", hän kuiskasi. "Se on yksi syy. Ja sitten tahdon saada

-tietää, kuinka heidän viimeinen maksuosoituksensa joutui Multeniuksen

-arkihuoneeseen. Lähetettiinkö se postissa vai toimitettiinko se sinne

-henkilökohtaisesti. Ja kuka sen siinä tapauksessa toi."

-

-"Te olette terävä mies", huomautti Ayscough. "Teidän olisi paras tulla

-meidän virastoomme."

-

-"Kiitoksia, herra Ayscough, mutta on sattunut tapaus, joka antaa

-minulle puuhaa muualla", sanoi Melky hilpeästi. "Tiedättekö, että kelpo

-sukulaisvainajani on jakanut kaikki varansa minun ja serkkuni kesken?

-Olen nyt rikas mies, herra Ayscough. Hiivatti sentään! En tiedäkään

-kuinka rikas olen! Sen selville ottamisessa on jonkin verran puuhaa."

-

-"Teilläpä oli onnea", sanoi salapoliisi sydämellisesti. "Hauska kuulla!

-Otaksunpa, että te ja serkkunne teette naimiskaupan ja säilytätte rahat

-suvun keskuudessa, vai kuinka?"

-

-Melky painoi sormellaan nenänvarttaan.

-

-"Siinä tapauksessa kuvittelette väärin", hän sanoi. "Ennen pitkää

-solmitaan kyllä avioliittoja -- mutta ei teidän otaksumallanne tavalla!

-Tuollahan on Molteno Lodge tien toisella puolen. Hiivatti sentään,

-usein olen nähnyt tuon pikku asumuksen raitiovaunun katolta, mutta en

-aavistanutkaan sen kuuluvan ukkoparalle!"

-

-He olivat nyt tulleet Maida Valen alempana olevaan osaan, jossa on

-paljon yksityisiä, aidalla varustettuja, puutarhojen ympäröimiä

-rakennuksia. Melky näytti erästä pientä taloa, rapattua huvilaa, jonka

-valkeat seinät loistivat marraskuun kuuvalossa. Sen korkean aidan

-ympäröimä puutarha oli jonkin verran suurempi kuin naapuritalojen, ja

-siellä kasvoi paljon jokseenkin korkeita jalavia ja niiden juurella

-suuria pensaita.

-

-"Tämäpä on hauska ja todella oikein maaseutua muistuttava paikka", hän

-huomautti Melky heidän astuessaan tien poikki ja lähestyessään veräjää.

-"Ja kun sisälle pääsee, on se epäilemättä harvinaisen rauhallinen. Mitä

-te sanotte, herra Ayscough?"

-

-Salapoliisi tarkasteli veräjää. Se oli omituisen näköinen, kahden

-tukevan pylvään reunustama ja valmistettu takoraudasta, jonka verkon

-silmukat olivat hyvin lujasti punotut. Ayscough kurkisti sisään sen

-yläosasta ja näki hyvin hoidetun nurmikentän, jonkun veistokuvan,

-puutarhapenkin ja muita sellaisia piirteitä, joiden avulla lontoolaiset

-huvilanomistajat tahtovat luoda ympärilleen maalaisleimaa. Mutta

-minkäänlaisia elonmerkkejä hän ei huomannut puutarhan perällä olevassa

-talossa.

-

-"Talossa ei ole laisinkaan valoa", huomautti Ayscough tunnustellen

-veräjää.

-

-"Näyttää aivan siltä kuin kaikki olisivat ulkona. Aiotteko soittaa?"

-

-Melky osoitti aidansivua.

-

-"Tämän ja tuon naapuritalon välillä on kuja", hän sanoi. "Tulkaahan

-katsomaan -- eiköhän siellä ole jonkinlainen takakäytävä."

-

-"Onpa tämän kiviaidan päällä aika paljon rautapiikkejä ja lasinsiruja",

-huomautti Ayscough heidän kiertäessään kapeaa käytävää myöten huvilan

-taakse. "Isoisänne halusi ilmeisestikin, ettei kukaan kovin helposti

-pääsisi hänen alueelleen, herra Rubinstein. Kuuden jalan korkuinen aita

-ja sen päällä ihan oikean linnoituksen varustukset! Mitä nyt aiotte

-tehdä?"

-

-Melky oli astunut erääseen sivumuurin syvennykseen ja tarkasteli

-vankkaa ovea, jonka alapuolella saattoi kuuvalossa selvästi erottaa

-sanan _sivukäytävä_. Hän käänsi portinkahvaa ja huudahti.

-

-"Avonainen", hän sanoi. "Tulkaa mukaan, herra Ayscough, mennään sisään,

-jos joku on sisällä, niin hyvä on, jollei -- niin yhtä hyvä. Minä aion

-vähän tarkastaa paikkoja."

-

-Salapoliisi meni Melkyn jäljessä huvilan takana olevalle kivetylle

-pihalle. Siellä tuntui vallitsevan täysi pimeys -- ja akkunat olivat

-pimeät.

-

-"Ei valoja julki- eikä takasivulla", huomautti Ayscough. "Ei sisällä

-voi olla ketään. Ja kuulkaahan -- jos jompikumpi noista kiinalaisista

-herroista tulisi pääportista omalla avaimellaan ja huomaisi meidän

-vaaniskelevan täällä, niin se ei näyttäisi oikein hyvältä, vai mitä?

-Eiköhän olisi parasta tulla uudestaan päiväsaikaan?"

-

-"Mitä tyhjiä", sanoi Melky. "Enkö minä ole toinen tämän hauskan pikku

-talon omistajista? Ja eikö tämä veräjä ollut auki? Tulkaa pois talon

-julkisivulle."

-

-Hän lähti astelemaan hiekoitettua polkua, joka kiersi talon ympäri,

-ja nousi portaita pylväitten reunustamalle paraatiovelle. Siellä hän

-soitti kelloa, ja hänen toverinsa kuuli sen äänekkään kilinän talon

-sisällä. Mutta kukaan ei tullut avaamaan -- ja koko paikka näytti

-entistäänkin pimeämmältä ja hiljaisemmalta.

-

-"Ei siellä tietysti ole kukaan sisällä", kuiskasi Ayscough. "Tulkaa

-nyt, lähtekäämme jo pois."

-

-Melky ei vastannut. Hän meni alas portaita ja käveli katua vastaan

-olevan rautaportin viereiselle nurmikolle. Hänen oikealla puolellaan oli

-tiheä rautatammi- ja laakeripuupensaikko, ja kun hän meni sen ohitse,

-lähti sieltä liikkeelle jokin vilkas ja nopsa ja mutkitteleva eläin ja

-kiiti nurmikon poikki.

-

-"Voi taivas!" huudahti Ayscough. "Sehän oli rotta Ja aivan kaniinin

-kokonainen!"

-

-Melky pysähtyi, katseli rotan jälkeen ja sitten sitä paikkaa, josta se

-oli tullut esiin. Ja äkkiä hän lähti pensaikkoon päin ja työnsi syrjään

-paksut laakeripuun oksat. Samassa silmänräpäyksessä hän peräytyi

-salapoliisin luokse ja hänen kasvonsa kalpenivat kuuvalossa.

-

-"Herra Ayscough!" hän huohotti. "Hiivatti sentään! Siellä on kuollut

-mies! Katsokaa itse!"

-

-

-

-

-XXVII

-

-TYHJÄ TALO

-

-

-Ayscough oli ilmaissut jonkinlaista pidättyväisyyttä ja

-vastahakoisuutta toverinsa puuhia kohtaan siitä lähtien kun tämä sai

-hänet tulemaan sisään Molteno Lodgen takaveräjästä -- nämä hommat

-tuntuivat hänestä tarkoituksettomilta ja vääriltä. Mutta kuullessaan

-Melkyn äkillisen huudahduksen hän hyökkäsi ammatti vaistonsa

-yllyttämänä eteenpäin ja katsoi raosta, jonka Melky teki pensaikkoon.

-

-"Laupias taivas!" hän sanoi. "Olette oikeassa. Toinen kiinalaisista!"

-

-Täysikuu oli nyt korkealla pilvettömällä taivaalla ja sen valo osui

-suoraan keltaisille kasvoille ja keltaisessa kaulassa olevalle tummalle

-haavalle. Kuka mies lieneekään ollut, oli hänet tapettu voimakkaalla

-veitseniskulla, joka oli osunut suoraan ja erehtymättä kaulasuoneen.

-Ayscough osoitti suurta leveää tahraa maassa pensaitten juurella.

-

-"Lävistetty", hän kuiskasi, "pistetty kuoliaaksi! Ja laahattu tänne --

-katsokaahan tuota -- ja tuota!"

-

-Hän kääntyi ja näytti useampia tahroja heidän takanaan hiekoitetulla

-polulla -- tahroja, jotka pienin välimatkoin ulottuivat melkein ovelle

-asti. Sitten hän veti taskustaan tulitikkulaatikon raapaisi valoa, meni

-lähemmäksi ja piti tulitikkua lähellä vainajan kasvoja. Melkykin, joka

-seisoi aivan hänen vieressään, tarkasti kuollutta.

-

-"Epäilemättä toinen noista kiinalaisista", huomautti Ayscough tikun

-lepattaessa ja sammuessa. "Tai joka tapauksessa joku kiinalainen. Ja

-hän on ollut kuolleena jo joitakin päiviä! Tämäpä nyt on kummallista!"

-

-"Mitä nyt on tehtävä?" kysyi Melky.

-

-"Tämähän on murha."

-

-Ayscough katseli ympärilleen. Häntä ihmetytti kuinka oli mahdollista,

-että kuollut mies saattoi maata muutamia päiviä kenenkään löytämättä

-tuossa puutarhassa aivan lähellä vilkasliikkeistä katua, jota

-myöten lakkaamatta virtaa jos jonkinlaisia ajopelejä ja kulkijoita.

-Mutta tutkittuaan pikaisesti ympäristöä hän käsitti asian. Rakennus

-sijaitsi puutarhan yhdellä syrjällä, muita kolmea reunaa varjostivat

-naapuritalot ja kadun puolella korkea aita, suuret puut ja tiheät

-pensaat. Kadun puoleinen portti oli lukossa tai säpissä; kukaan muu

-ei ollut tullut sisään paitsi veitsen omistaja, joka oli lyönyt tuon

-haavan ja tiesi murhatun makaavan laakeripuitten juurella. Vain Melkyn

-askelten pelästyttämä rotta oli ollut asiasta selvillä.

-

-"Odottakaa täällä", virkkoi Ayscough. "No niin, ainakin portin

-sisäpuolella sitten, älkää tulko ulos, minä en halua herättää huomiota.

-Jossakin lähistöllä on varmasti poliisi."

-

-Hän meni rautaristikkoiselle portille Melkyn seuratessa hänen

-kintereillään, löysi ja irroitti patenttisäpin ja pujahti kadulle.

-Parin minutin kuluttua hän palasi poliisin kanssa. Hän viittasi miestä

-tulemaan aidan sisäpuolelle ja lukitsi taas portin.

-

-"Koska te tunnette tämän vahtialueen", sanoi hän rauhallisesti aivan

-kuin jatkaen aikaisemmin aloitettua keskustelua, "niin varmaankin

-tunnette myöskin ne kaksi kiinalaista herrasmiestä, jotka asuvat

-täällä?"

-

-"Olen kyllä nähnyt heidät", vastasi poliisi. "Kaksi hiljaista pientä

-miestä -- olen nähnyt heidät usein -- tavallisesti iltaisin."

-

-"Oletteko viime aikoina nähnyt heitä?" kysyi Ayscough.

-

-"Niin, nyt kun johdun sitä ajattelemaan, en ole", vastasi poliisi. "En

-muutamiin päiviin."

-

-"Oletteko huomannut, että talo on ollut suljettuna -- että julkisivun

-akkunoissa ei ollut valoja?" kysyi salapoliisi.

-

-"Täällä ei tosiaankaan koskaan näe valoa, herra Ayscough", selitti

-poliisi, "akkunat ovat luukuilla varustetut. Tiedän sen, koska minulla

-oli tapana tarkastella talon ollessa tyhjänä."

-

-"Tiedättekö millaiset palvelijat näillä kahdella oli?" kysyi Ayscough.

-

-"Heillä ei ollut laisinkaan palvelijoita", vastasi poliisi. "Minusta

-tuntui siitä vähästä päättäen, mitä heitä näin, että he eivät

-käyttäneet taloa juuri mihinkään muuhun kuin nukkumiseen. Olen nähnyt

-heidän lähtevän aamulla kirjat ja paperit kainalossaan ja palaavan

-illalla samoin. Mutta palvelijoita ei täällä ole. Onko jotakin

-hullusti, herra Ayscough?"

-

-Ayscough lähti pensaikkoon päin.

-

-"Tämän verran on hullusti", hän vastasi. "Toinen heistä makaa kuolleena

-noiden laakeripuitten takana veitsenhaava kurkussaan. Ja varmalta

-näyttää kaikesta päättäen, että hän on maannut, siellä muutamia päiviä.

-Katsokaahan!"

-

-Poliisi kurkisti pensaikkoon, päästi, kimeän huudahduksen ja näytti

-aivan hölmistyneeltä. Hän katseli tovereitaan, katseli ympärilleen

-puutarhassa ja osoitti äkkiä tummaa tahraa maassa.

-

-"Tuossa on verta", hän sanoi. "Verta!"

-

-"Verta!" huudahti Ayscough. "Tällä polulla on verta pitkin matkaa.

-Mies on pistetty kuoliaaksi tullessaan sisään tuosta ovesta, sitten

-hänen ruumiinsa on laahattu polkua pitkin ja heitetty tänne. No niin,

-lähtekää nyt poliisiasemalle ja kertokaa siellä, mitä olemme löytäneet

-Hankkikaa apua, hänet on kuljetettava ruumishuoneeseen. Ja tuokaa

-miehiä vartioimaan tätä taloa -- kertokaa poliisikomisarjukselle kaikki

-ja sanokaa että minä olen täällä. Ja vielä -- antakaa minulle tuo

-lamppunne."

-

-Poliisi irroitti sähkölampun vyöstään ja ojensi sen Ayscoughille. Tämä

-päästi hänet ulos portilta, palasi sitten Melkyn luokse ja viittasi

-häntä tulemaan rakennuksen sisään.

-

-"Katsokaamme päästäänkö jollakin tavoin tuonne sisään", hän sanoi.

-"Totisesti, herra Rubinstein, jokin vaisto varmaankin ohjasi teitä

-tulemaan tänne tänä iltana! Olemme keksineet jotakin, mutta taivas sen

-tietää, että en aavista, mitä se on!"

-

-"Herra Ayscough", virkkoi Melky. "En aavistanutkaan mitään tämän

-tapaista -- se on ollut minulle todellinen yllätys. Mutta sen kyllä

-voin varsin hyvin ymmärtää, mitä se merkitsee. Se on vain yksi palanen

-tuosta suuresta jutusta. Murha, herra Ayscough, verinen murha! Kaikki

-tuon kellanpunaisen timantin vuoksi, josta lopultakin kuulimme. Voi,

-jos vain olisin tietänyt, että se oli koko tämän jutun pohjalla, olisin

-varmasti osannut tehdä terävämpiä johtopäätöksiä! Kahdeksankymmenen

-tuhannen punnan arvoinen timantti --"

-

-Ayscough, joka oli käsitellyt paraatioven lukkoa, keskeytti äkkiä

-toverinsa mietteet.

-

-"Ovi on auki!" hän huudahti. "Auki! Ei edes salpa ole päällä. Tulkaa

-mukaan!"

-

-Melky peräytyi vähän nähdessään pimeän eteishuoneen. Puutarhassa tuntui

-kammottavalta kirkkaassa kuunvalossa, Mitä kaikkea saattoikaan olla

-sisällä mustassa äänettömässä talossa?

-

-"Kas niin, sytyttäkää nyt tuo sähkölamppunne!" hän sanoi. "En ole

-vähintäkään mieltynyt tämän tapaisiin tutkimuksiin. Meillä olisi

-välttämättä pitänyt olla revolverit mukanamme."

-

-Ayscough sytytti lampun ja astui edellä eteiseen. Siellä ei voinut

-nähdä mitään muuta kuin sellaista, mikä kuului asiaan hyvin

-kalustetussa talossa. Ensimmäisessä huoneessa, johon he katsoivat, oli

-vain kauniita huonekaluja, pehmeitä mattoja ja vanhoja tauluja. Mutta

-sen takana olevassa huoneessa oli selviä jälkiä siitä, että siellä

-oli hiljattain asuttu. Sinne oli katettu illallispöytä, jossa oli

-ruokaa, kylmää linnunpaistia, kieltä. Toisella lautasella oli molempia

-näitä leikkeleitä ja niiden päällä ristissä veitsi haarukka Lähellä

-sitä toisella lautasella oli taitettu leipäviipale. Kaikista näistä

-seikoista saattoi päättää, että illallinen oli katettu kahdelle, että

-vain yksi oli istuutunut sitä syömään, että hänet oli keskeytetty ihan

-aterian alussa -- syrjään sysätyn lautasen vieressä oli lasi puolillaan

-vaaleaa ranskalaista viiniä. "Näyttää aivan siltä, että toinen heistä

-oli ollut aterialla, sitten pakosta keskeyttänyt sen eikä enää koskaan

-palannut sitä jatkamaan", huomautti Ayscough. "Epäilemättä hän, joka

-makaa tuolla ulkona. Tarkastelkaamme toisiakin huoneita."

-

-Mitään mainitsemisen arvoista ei ollut nähtävissä paitsi että eräässä

-makuuhuoneessa auki jätetyssä lipaston laatikossa näkyi paljon

-hopea- ja kuparirahoja, joiden joukossa siellä täällä kimmelsi

-kultakolikkokin. Ayscough nyökäytti merkitsevästi päätään tämän

-nähdessään.

-

-"Toinen todistus kiireestä", hän virkkoi. "Joku on kiitänyt täältä niin

-nopeasti kuin suinkin on voinut. Näkyviin jätetyt rahat -- keskeytynyt

-ateria -- avonainen ovi -- kaikki selviä todistuksia. No niin, me

-olemme toistaiseksi nähneet tarpeeksi. Meidän miehemme saavat myöhemmin

-tehdä perinpohjaisen tutkimuksen. Tulkaa taas alakertaan."

-

-Ei kumpikaan heistä tuntenut suurta halua keskustelemiseen tai

-otaksumien esittämiseen ja he odottivat poliisin tuloa äänettöminä

-lähellä porttia, kumpikin ajatellen sitä mykkää olentoa, joka

-makasi laakeripuitten takana. Sitten Ayscough ja poliisikomisarjus

-neuvottelivat kuiskailemalla, järjestivät vainajan siirtämisen

-ruumishuoneeseen, talon vartioinnin ja perinpohjaisen tutkimisen. Sen

-jälkeen Ayscough viittasi Melkyä mukanaan kadulle.

-

-"Hauska on päästä pois tuolta ainakin toistaiseksi", hän sanoi

-huojentuneen näköisenä. "Minun mielestäni siellä on aivan liian paljon

-murhan ja salaperäisyyden, juuri itämaisen salaperäisyyden tuntua,

-herra Rubinstein! Mutta erään asian me voimme suorittaa nyt heti.

-Ettekö sanonut näiden molempain olevan lääketieteen ylioppilaita

-yliopistokolleegion sairaalassa?"

-

-"Niin herra Penniket selitti", vastasi Melky. "Hiivatti sentään! En ole

-koskaan kuullut heistä, ennen kuin vasta tänään iltapäivällä!"

-

-"Todennäköisesti saatte ennen pitkää kuulla heistä aika paljon",

-huomautti Ayscough. "Ajakaamme nyt Gower-kadulle, Luullakseni joku

-siellä voi kertoa heistä jotakin."

-

-Hän käveli St. John's Wood -kadun varrella olevalle ajuriasemalle,

-jossa hän työnsi Melkyn vuokra-ajurin rattaille ja käski ajaa täyttä

-vauhtia yliopistokolleegion sairaalaan. Sen käskyn täyttäminen ei

-vienyt pitkää aikaa, mutta heidän perille saavuttuaan ei suinkaan

-ollut helppoa löytää sellaista henkilöä, joka olisi voinut antaa

-Ayscoughin haluamat tiedot. Vihdoin, heidän odotettuaan jonkin aikaa

-vastaanottohuoneessa, tuli sisään muuan nuori sairaalan lääkäri ja

-katsoi heihin kysyvästi.

-

-"Mitä te haluatte tietää näistä kahdesta kiinalaisesta ylioppilaasta?"

-hän kysyi vähän kärsimättömästi vilkaisten Ayscoughin nimikorttiin.

-"Onko jotakin hullusti?"

-

-"Tahtoisin tietää monta seikkaa", vastasi Ayscough. "Ainakin myöhemmin,

-joskaan ei tällä hetkellä. Tunnette ne molemmat miehet, joita tarkoitan

--- Chang Lin ja Chen Lin -- he ovat luullakseni veljeksiä?"

-

-"Tunnen heidät. He ovat viime joulusta lähtien opiskelleet täällä",

-vastasi nuori lääkäri. "Asianlaita on niin, että he eivät ole veljiä,

-vaikka ovatkin hyvin toistensa näköisiä ja vaikka molemmilla onkin

-sama sukunimi -- jos Li on mikään sukunimi. He ovat ystävyksiä, eivät

-veljeksiä, niin he ovat itse selittäneet meille."

-

-"Milloin näitte heidät viimeksi?" kysyi Ayscough.

-

-"Nyt kun asiaa ajattelen, muistan siitä olevan jo muutamia päiviä",

-vastasi lääkäri. "Huomautin siitä tänään, sillä kaipasin heitä eräällä

-luennolla."

-

-"Sanoitte heidän olleen toistensa näköisiä", huomautti salapoliisi.

-"Luullakseni voitte kuitenkin erottaa toisen toisesta?"

-

-"Tietysti. Mutta mitä tämä oikein merkitsee? Näen, että olette

-salapoliisi. Ovatko he jossakin hädässä?"

-

-"Tämän asian laita on niin", vastasi Ayscough, "että toinen heistä

-makaa kuolleena ruumishuoneessa. Olisin teille hyvin kiitollinen,

-jos tulisitte meidän kanssamme ajurilla toteamaan kumpi heistä on

-kysymyksessä. Tämä on nimittäin murhajuttu!"

-

-Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Ayscough astui nuoren sairaalalääkärin

-edellä synkkään ja hiljaiseen huoneeseen ja nosti verhon keltaisilta

-kasvoilta.

-

-"Kumpi heistä on tämä?" hän kysyi.

-

-Lääkäri säpsähti nähdessään haavan vainajan kurkussa.

-

-"Tämä on Chen", vastasi hän.

-

-

-

-

-XXVIII

-

-VIIDENSADAN PUNNAN SETELI

-

-

-Ayscough peitti taas vainajan kasvot ja viittasi tohtoria tulemaan

-ulompana olevaan huoneeseen, jossa Melky Rubinstein odotti heidän

-paluutaan miettien yhä vakavasti illan tapauksia.

-

-"Tuolla siis on Chen Li", sanoi Ayscough viitaten peukalollaan

-ruumishuoneeseen päin. "Oletteko varma siitä?"

-

-"Hän on epäilemättä Chen Li", vakuutti lääkäri. "Tunnen hänet hyvin."

-

-"Nuorempiko heistä kahdesta?" kysyi Ayscough.

-

-Lääkäri pudisti päätänsä.

-

-"Sitä en voi väittää", hän vastasi. "Vaikeaa olisi sanoa kumpi kahdesta

-suunnilleen yhdenikäisestä kiinalaisesta on vanhempi. Mutta tuo on

-Chen. Hän ja Chang Li ovat hyvin toistensa näköiset, mutta Chen oli

-vähän pienempi ja lyhyempi."

-

-"Mitä tiedätte heistä?" kysyi Ayscough.

-

-"Voitteko sanoa, mitä sairaalassanne heistä tiedetään?"

-

-"Hyvin vähän", vastasi lääkäri. "Meillä on siellä muutamia

-ulkomaalaisia opiskelijoita ja nämä tulivat noin viime joulun aikoina,

-ehkäpä uuden vuoden tienoilla. En tiedä heistä mitään muuta kuin että

-ne olivat samanlaisia kuin useimmat itämaalaiset -- hyvin tyyniä,

-vaatimattomia ja hyväluontoisia miehiä, hyvin uutteria opinnoissaan

-ja töissään, tuottamatta koskaan minkäänlaista vaivaa, ja hyvin

-täsmällisiä velvollisuuksiensa suorittamisessa."

-

-"Ja sanotte, ettei heitä siis ole muutamiin päiviin nähty sairaalassa?"

-jatkoi Ayscough. "Voitteko nyt mainita minulle -- se olisi hyvin

-tärkeää -- täsmälleen, niistä päivästä alkaen he ovat olleet poissa?"

-

-Sairaalalääkäri tuumi hetkisen. Sitten hän äkkiä veti povitaskustaan

-pienen muistikirjan.

-

-"Ehkäpä voin", hän vastasi käännellen sen lehtiä. "Kyllä --

-heidän olisi kumpaisenkin pitänyt olla eräällä minun luennollani

-kahdentenakymmenentenä päivänä, kello kymmenen kolmekymmentäviisi.

-He eivät saapuneet. Sen koommin en ole heitä nähnyt -- olenpa aivan

-vakuutettu siitä, että he eivät ole sen koommin siellä olleet."

-

-"Kahdentenakymmenentenä?" huomautti Ayscough. Hän vilkaisi Melkyyn,

-joka seurasi keskustelua suurella mielenkiinnolla. "Katsotaanpa --

-ukko Moltenius sai loppunsa kahdeksannentoista iltapuolella. Parslett

-myrkytettiin yhdeksäntenätoista yöllä. Hm!"

-

-"Ja Parslett löydettiin noin puolitiessä kiinalaisten talon ja oman

-asumuksensa välillä, herra Ayscough, älkää unohtako sitä", kuiskasi

-Melky. "Minä en unohda -- älkää vain tehkö mitään erehdystä?"

-

-"Ette tiedä näistä kahdesta mitään muuta, jota voisitte kertoa?" kysyi

-salapoliisi nyökäyttäen rauhoittavasti päätään Melkylle ja kääntyen

-sitten lääkärin puoleen. "Jotakin pikku seikkaa? Ei tiedä kuinka paljon

-hyötyä mistäkin seikasta on."

-

-"En tiedä mitään", vastasi lääkäri, joka oli ilmeisestikin hyvin

-ihmeissään siitä, mitä oli nähnyt ja kuullut. "Nuo itämaalaisethan ovat

-hyvin umpimielisiä. En voi muistaa mitään."

-

-"Ettekö voi mainita ketään heidän ystäväänsä tai tuttavaansa?" kysyi

-Ayscough. "Luullakseni heillä oli joku noiden opiskelijain joukossa?"

-

-"En nähnyt heitä koskaan kenenkään seurassa mainittavammin -- paitsi

-erään nuoren japanilaisen, joka kuunteli joitakin samoja luentoja

-heidän kanssaan", vastasi lääkäri. "Olen nähnyt heidän puhelevan

-yhdessä Gower-kadulla."

-

-"Mikä hänen nimensä on?" kysyi Ayscough vetäen taskustaan muistikirjan.

-

-"Herra Mori Yada", vastasi lääkäri heti. "Hän asuu Gower-kadun

-varrella -- talon numeroa en tarkemmin tiedä Niin, tuolla tavoin hänen

-nimensä kirjoitetaan. Hän on minun tietääkseni ainoa mies, joka näytti

-tunteneen nuo kiinalaiset."

-

-"Oletteko nähnyt häntä hiljattain?" kysyi Ayscough.

-

-"Kyllä, säännöllisesti, vieläpä tänäänkin", vastasi lääkäri. Hän odotti

-ilmeisesti jonkin aikaa vielä uusia kysymyksiä. Kun ei niitä enää

-kuulunut, hän virkkoi: "Chang Li on varmaankin kadoksissa?"

-

-"Se talo, jossa nämä molemmat asuivat, on tyhjä", vastasi Ayscough.

-

-"Nyt lisään vielä jotakin", sanoi lääkäri. "Omasta kokemuksestani

-tiedän, että Tottenham Court -tien varrella on teehuone -- jonkinlainen

-yksityisluontoinen paikka -- Pilmansayn teehuone, jossa nuo molemmat

-usein kävivät. Lieneekö siitä teille mitään hyötyä?"

-

-"Kaikki pikkutiedot ovat hyödyksi", vastasi Ayscough merkiten osoitteen

-muistikirjaansa. "Nyt käsken tuon vuokra-ajurin viedä teidät takaisin

-sairaalaan. Tulen sinne käymään huomisaamuna ja haluaisin silloin

-tavata myöskin tuon nuoren japanilaisen herran. Tämä on nähkääs

-murhajuttu ja sen taakse kätkeytyy jotakin muuta myös."

-

-"Epäilette, että Chang Li on syyllinen?" sanoi lääkäri heidän

-mennessään ajurin luokse.

-

-"En voi toistaiseksi väittää sitä", vastasi Ayscough jurosti. "Enhän

-tiedä vaikka myöskin Chang Li olisi murhattu. Mutta siitä minulla on

-jokseenkin selvä käsitys, miksi Chen Li menetti henkensä!"

-

-Lääkärin poistuttua Ayscough palasi Melkyn luokse.

-

-"Tulkaa takaisin Molteno Lodgeen", hän sanoi. "Siellä toimitetaan

-par'aikaa tarkastusta. Menkäämme katsomaan ovatko he saaneet selville

-mitään tärkeää."

-

-Talo, joka oli ollut ihan kuollut ja autio Melkyn ja salapoliisin

-käydessä siellä aikaisemmin illalla, oli heidän nyt palatessaan täynnä

-toimeliaisuutta ja virkeyttä. Yksi poliisi vartioi pääportilla,

-toinen pihaovella. Itse talossa oli lukittujen ovien ja suljettujen

-akkunaluukkujen ja verhojen takana jokainen huone valaistu, ja

-teräväsilmäiset miehet kääntelivät joka paikan ylös alaisin. Eräs

-seikka tässä tutkinnossa pisti heti vastatulleitten silmiin: se kohta

-maassa, jossa Melky oli löytänyt vainajan, oli huolellisesti ympäröity

-nuoralla. Ayscough viittasi kädellään merkitsevästi siihen suuntaan.

-

-"Hyvä on ", hän virkkoi. "Tuo osoittaa, että he ovat löytäneet askelten

-jälkiä. Siitä saattaa olla hyötyä. Menkäämme kuulemaan, mitä muuta he

-ovat saaneet selville."

-

-Näiden tutkimusten johtaja seisoi ruokasalissa, kun Ayscough ja Melky

-astuivat sisään. Hän viittasi heitä tulemaan luokseen ja sulki oven.

-

-"Olemme tehneet pari kolme löytöä", hän sanoi vilkaisten Ayscoughiin.

-"Ensiksikin, sen pensaikon ympärillä, jossa mies makasi, oli

-jokseenkin harvinaisia jalanjälkiä, jonka vuoksi käskin ympäröidä sen

-huolellisesti nuoralla. Päivänvalossa tarkastelemme sitä lähemmin.

-Hyvin pieniä jälkiä nähkääs, paremminkin naisen kuin miehen jalan

-jättämiä."

-

-Ayscoughin terävät silmät kääntyivät tulisijaan päin. Ristikon

-vieressä oli pari kolme paria tohveleita, joita hän osoitti. "Näillä

-kiinalaisilla on minun ymmärtääkseni hyvin pienet jalat", hän sanoi.

-"Jäljet ovat varmaankin heidän. No niin, mitä muuta?"

-

-Puhuteltu veti takkinsa taskusta pienen paketin ja rupesi availemaan

-sitä tilapäisestä käärepaperista. "Ehkä herra Rubinstein tuntee tämän.

-Me löysimme sen eräästä yläkerran makuuhuoneen uunista puoleksi

-palaneena."

-

-Hän näytti pientä tukevatekoista pahvilaatikkoa, kooltaan noin kolme

-tuumaa eri suuntiin. Se oli kääritty paksuun, kiiltäväpintaiseen,

-tummanharmaaseen paperiin, johon oli painettu muutamia sanoja syvillä

-kultakirjaimilla. Laatikko oli jokseenkin hiiltynyt ja vain osia

-kannessa olevista sanoista oli säilynyt pilaantumattomina -- mutta ei

-ollut vaikea saada selvää mitä nuo sanat olivat olleet:

-

-             ....ENIUS,

-    ... JA JALOKIVIKAUPPIAS,

-                ...ED-KATU.

-

-"Se on herra Multenius-vainajan laatikoita", vakuutti Melky heti.

-"Daniel Multenius, panttilainaaja ja jalokivikauppias, Praed-katu --

-niin se kuuluu kokonaisuudessaan. Sanotteko löytäneenne sen uunista,

-herra? Ja -- mitä hän lienee ottanut siitä, ennenkuin heitti laatikon

-pois, herra, Ayscough -- kuka hän nyt sitten lieneekin ollut?"

-

-"Tuon siunatun kellanpunaisen timantin tietysti", sanoi Ayscough. "Se

-on selväkin! No niin, mitä muuta vielä?"

-

-Tarkastuksen suorittaja kääri jalokivikauppiaan laatikon huolellisesti

-paperiin ja pani taskuunsa. Sitten hän loi merkitsevän silmäyksen

-salapoliisitoveriinsa, työnsi pari sormea liivintaskuunsa ja veti esiin

-rypistyneen paperipalan.

-

-"No niin", hän vastasi, "tämän löysimme juuri tuolta. Lattialta, tämän

-pöydän päästä."

-

-Hän levitti puhuessaan rypistyneenä paperin ja piti sitä toisten

-silmäin edessä Ayscough tuijotti siihen melkein silmiinsä uskomatta ja

-Melky huudahti kuuluvasti:

-

-"Hiivatti sentään!" hän sanoi. "Viidensadan punnan seteli!"

-

-"Niin on", myönsi poliisikomisarjus. "Englannin pankin viidensadan

-punnan seteli! Vieläpä oikein hyvä. Lattialle heitettynä."

-

-"Ottakaa se talteen", sanoi Ayscough lyhyesti. "Ettekö ole löytänyt

-mitään papereita, asiakirjoja tai muuta sellaista, josta saisi

-lisävalaistusta?"

-

-"Tuolla on aika joukko papereita", vastasi tarkastuksen suorittaja

-osoittaen pöydällä olevaa kirja- ja paperiläjää, "mutta ne näyttävät

-olevan pääasiassa luentomuistiinpanoja. Myöhemmin kyllä tarkastan ne."

-

-"Katsokaa, voisitteko löytää joitakin kirjeitä, osoitteita ja muuta

-sentapaista", neuvoi Ayscough. Hän käänteli muutamia kirjoja, jotka

-olivat kaikki lääketieteellisiä oppikirjoja, ja availi joitakin

-niistä umpimähkään. Äkkiä hänen silmänsä osuivat samaan nimeen, jonka

-sairaalalääkäri oli maininnut hänelle puoli tuntia aikaisemmin.

-Irtolehdelle oli kirjoitettu Mori Yada, Gower-katu 491. Hänen päähänsä

-juolahti eräs asia. Hän kehoitti tarkastuksen suorittajaa pitämään

-silmänsä avoinna eikä jättämään mitään tutkimatta, tarttui sitten

-Melkyn käsivarteen ja talutti hänet ulos. "Kuulkaahan", hän virkkoi

-vetäen kellon taskustaan heidän kulkiessaan eteisen poikki, "nyt on

-tuskin vielä kymmenenkään, ja minä olen saanut tietooni tuon nuoren

-japanilaisen osoitteen. Tulkaahan -- mennään kysymään häneltä paria

-seikkaa."

-

-Niin oli Melky, joka alkoi huomata, ettei heidän ajojahtinsa suinkaan

-noudattanut suoraa viivaa, toisen kerran samana iltana Gower-kadulla ja

-seurasi Ayscoughia ihmetellen itsekseen, mitä taas tulisi tapahtumaan,

-kunnes salapoliisi pysähtyi korkean talon ovelle pitkän kadun

-keskivaiheilla ja soitti kelloa. Nokkelan näköinen palvelijatar tuli

-avaamaan ja katseli neuvottomana Ayscoughia, kun tämä pyysi tavata

-herra Mori Yadaa. Kyllä herra Yada oli kotona, mutta hän ei tahtonut

-tavata ketään iltaisin, jolloin hän oli syventynyt lukuihinsa -- olipa

-hän suorastaan kieltänyt päästämästä ketään häiritsemään itseään.

-

-"Luullakseni hän kuitenkin tahtoo tavata minua", virkkoi Ayscough

-vetäen esiin yhden ammattinimikorteistaan. "Antakaa hänelle tämä, olkaa

-hyvä, ja sanokaa, että minulla on hyvin tärkeää asiaa."

-

-Hän kääntyi Melkyn puoleen sillä välin kun tyttö, joka yhä näytti

-vastahakoiselta, oli lähtenyt yläkertaan. Hän sysäsi toveriaan kylkeen

-ja kuiskasi: "Kun kohta pääsemme tuonne yläkertaan, niin pitäkää te

-silmällä tuota japanilaista veitikkaa minun puhutellessani häntä.

-Tarkastelkaa hänen kasvojaan ja pankaa merkille, hämmästyttääkö jokin

-seikka häntä."

-

-"Se on pulmallinen tehtävä, kun edessä on japanilainen", mutisi Melky.

-"Yhtä hyvin voisitte käskeä minun pitää silmällä kivikasvoja -- heidän

-kasvonsahan ovat kuin puuta."

-

-"Koettakaa kuitenkin", sanoi Ayscough. "Silmäluomen värähdys, huulen

-vääristys -- tai mitä tahansa! Tuossa tyttö tuleekin takaisin."

-

-Hetkistä myöhemmin Melky, joka seurasi aivan salapoliisin kintereillä,

-huomasi seisovansa kirkkaasti valaistussa, liian lämpimässä,

-verraten upeasti sisustetussa huoneessa. Siellä, erittäin mukavassa

-nojatuolissa, sikaari suussa, keltakantinen romaani kädessään istui

-hintelä, hienosti puettu nuori herrasmies, jonka kasvot olivat

-sulamaisillaan hymystä.

-

-

-

-

-XXIX

-

-HERRA MORI YADA

-

-

-Ayscough oli varuillaan niin pian kun näki tuon hymyn. Hän oli elämänsä

-varrella jo tullut tuntemaan jonkin verran eri kansallisuuksien

-luonteita ja tiesi, että kun itämaalainen näyttää avomieliseltä ja

-hymyilevältä, on paras olla varuillaan hänen suhteensa. Hän aloitti

-kohtauksen kumartamalla kohteliaasti. Samalla hän tarkasti pikaisesti

-herra Mori Yadaa. Tämä oli hänen arvionsa mukaan iältään noin kahden-

-tai kolmenkolmatta, mustatukkainen, mustasilmäinen herra, ilmeisestikin

-ylpeä englantilaisesta puvustaan, englantilaisista liinavaatteistaan,

-englantilaisesta kaulanauhastaan, sukistaan ja kengistään - lyhyesti

-sanoen hän oli aika keikari - ja ympäristöstään päättäen hyvin

-ihastunut englantilaisiin mukavuuksiin - eikä suinkaan tuntenut

-vastenmielisyyttä sitä englantilaista tapaa kohtaan, että nautti

-vähän väkijuomia tupakkansa keralla. Pöydällä hänen ulottuvillaan oli

-viinikarahvi, sen vieressä imupilli kivennäisveden nauttimista varten

-ja pikari herra Yadan hoikkien ja kellertäväin sormien lähettyvillä.

-

-"Palvelijanne, hyvä herra", sanoi Ayscough. "Olen rikosasiain

-salapoliisiosaston virkamies Ayscough ja tämäkin ystäväni. Luullakseni

-herra Yada - herra Mori Yada?"

-

-Herra Yada hymyili taas ja nousematta seisomaan osoitti kahta tuolia.

-

-"Hyvä on", hän virkkoi hyvällä englannin kielellä. "Hauska nähdä

-teitä -- olkaa hyvä ja istuutukaa, samoin ystävänne! Haluatte puhella

-kanssani?"

-

-Ayscough istuutui ja avasi päällystakkinsa napit.

-

-"Kiitoksia, herra Yada", hän sanoi. "Niin, asianlaita on siten, herra

-Yada, että tulin luoksenne hyvin tärkeässä asiassa. Teidän nimenne

-kuulin tänä iltana eräältä tämän kadun varrella asuvalta nuorelta

-sairaalalääkäriltä, tohtori Pitteryltä."

-

-"Niin, tunnen hänet", myönsi Yada.

-

-"Ja sitten?"

-

-"Tohtori Pittery kertoi minulle", jatkoi Ayscough, "että te tunnette

-kaksi kiinalaista herraa, jotka ovat opintotovereitanne sairaalassa,

-herra Yada?"

-

-Japanilainen taivutti sileää päätään ja puhalsi suun täydeltä savua

-sikaaristaan.

-

-"Aivan oikein", hän vastasi heti. "Herra Chang Li -- herra Chen Li.

-Tunnen heidät."

-

-"Tahtoisin kysyä teiltä erästä seikkaa, herra Yada", sanoi Ayscough

-kumartuen eteenpäin ja heittäytyen tuttavallisen näköiseksi. "Milloin

-näitte viimeksi nuo herrat tai jommankumman heistä?"

-

-Yada nojautui taaksepäin mukavassa pieluksilla varustetussa tuolissaan

-ja loi katseensa kattoon. Äkkiä hän hypähti seisomaan.

-

-"Suvaitsetteko vähän viskyä ja soodaa?" hän kysyi vieraan varaisesti

-ja ojensi puhtaan lasin Ayscoughille. "Niin -- noudan toisen

-lasin toverillenne. Ottakaa itsellenne, olkaa hyvä. Minä katson

-muistikirjastani voidakseni vastata kysymykseemme. Suokaa anteeksi,

-hetkinen vain."

-

-Hän meni huoneen poikki kirjoituspöydän luokse, joka oli nurkassa,

-ja otti käteensä imupaperin päällä olevan pikku muistikirjan. Hänen

-käännellessään sen lehtiä Ayscough, joka kaatoi itselleen ja Melkylle

-juomaa, iski merkitsevän näköisesti silmää toverilleen.

-

-"En ole nähnyt herra Chang Litä enkä Chen Litä sen jälkeen kuin

-marraskuun kahdeksantenatoista aamulla", sanoi Yada äkkiä. Hän heitti

-kirjan takaisin pöydälle, palasi takan edessä olevalle matolle ja

-asettui seisomaan selin uuniin kädet housuntaskuissa. Hän kumarsi

-kohteliaasti, kun hänen vieraansa kohottivat lasinsa häneen päin. "Onko

-jotakin hullusti, herra etsiväkersantti?" hän kysyi.

-

-Ayscoughin onnistui painaa jalallaan Melkyn jalkaa samalla kun hän

-vastasi suoraan tähän kysymykseen.

-

-"Asianlaita on niin, herra Yada", hän vastasi, "että toinen noista

-nuorista miehistä on murhattu. Murhattu!"

-

-Yadan selväpiirteiset kulmakarvat kohosivat vähän, mutta muuten ei

-hänen kasvoillaan mikään muuttunut. Hän katseli Ayscoughiin kiinteästi

-sekunnin pari sitten hän lausui yhden sanan:

-

-"Kumpi?"

-

-"Tohtori Pitteryn mukaan Chen Li", vastasi Ayscough. "Tohtori Pittery

-tunsi hänet. Hänet on murhattu, herra Yada! Veitsellä viilletty

-kurkkuun."

-

-Salapoliisi näytti tuntevan jonkinlaista tyydytystä toistaessaan sanan

-murhattu, mutta se ei näyttänyt tekevän minkäänlaista vaikutusta

-japanilaiseen. Taas hän päästi suustaan yhden sanan.

-

-"Missä?"

-

-"Hänen ruumiinsa löydettiin sen talon puutarhasta, jossa he asuivat

-vuokralla Maida Valessa", vastasi Ayscough. "Molteno Lodgessa.

-Epäilemättä olette käynyt siellä heidän luonaan, herra Yada?"

-

-"Kyllä, muutamia kertoja", myönsi Yada. "En aivan äskettäin. Mutta

-missä on Chang Li?"

-

-"Sitä juuri me emme tiedä ja haluaisimme tietää", sanoi Ayscough.

-"Häntä ei ole nähty sairaalassa kahdennenkymmenennen päivän jälkeen. Ja

-te sanotte, ettette ole nähnyt kumpaakaan kahdeksannentoista jälkeen?"

-

-"En ollut sairaalassa yhdeksäntenätoista päivänä", vastasi Yada. Hän

-heitti pois sikaarin lopun, otti uuden pöydällä olevasta laatikosta,

-työnsi laatikon lähemmäksi vieraitaan ja veti taskustaan hopeisen

-tulitikkulaatikon. "Mitkä ovat tämän murhan lähemmät yksityisseikat?

-Murhaahan ei tavallisesti tehdä ilman jotakin tarkoitusta."

-

-Ayscough otti tarjotun sikaarin, antoi laatikon Melkylle ja

-sytyttäessään sikaariaan ajatteli rauhallisesti. Hänellä oli jännittävä

-peli käynnissä japanilaisen kanssa, ja oli välttämätöntä ajatella

-täsmällisesti ja nopeasti. Äkkiä hän teki ratkaisun ja heittäytyi

-vilpittömän näköiseksi.

-

-"Asianlaita on seuraavalla tavalla", hän sanoi. "Yhdentekevää, vaikka

-kerronkin teille kaikki. Olette epäilemättä sanomalehdistä lukenut

-tuosta Praed-kadun jutusta? No niin. Siitä on aiheutunut peräti

-merkillisiä seikkoja. Niin on selvinnyt."

-

-Melky istui vieressä levottoman ja huolestuneen näköisenä Ayscoughin

-selostaessa äskettäin ilmi tulleita seikkoja sulavakäytöksiselle,

-tyynelle ja rauhallisesti kuuntelevalle olennolle, joka seisoi

-tulisijan edessä matolla. Hän ei ymmärtänyt salapoliisin

-menettelytapaa. Hänestä näytti aivan mielettömyyden huipulta

-kertoa muukalaiselle, vieläpä itämaalaiselle, että kaikkien näiden

-salaperäisten tapausten ja murhien aiheuttajana oli kahdeksankymmenen

-tuhannen punnan arvoinen timantti. Mutta hän suoritti oman

-velvollisuutensa ja piti tarkoin silmällä Yadaa, voimatta kuitenkaan

-hänen tyynillä kasvoillaan huomata merkkiäkään mistään muusta kuin

-aivan luonnollisesta mielenkiinnosta.

-

-"Niin on asia", lopetti Ayscough. "En epäile laisinkaan, että Chen Li

-kävi Multeniuksen liikkeessä maksamassa vuokraa, näki ukolla timantin

-ja nitisti hänet sen vuoksi. Parslett näki Chen Lin pujahtavan pois

-tuosta sivuovesta ja kuullessaan Multeniuksen kuolemasta alkoi epäillä

-Chen Litä siitä ja koetti kiristää häneltä rahaa vaitiolonsa palkaksi.

-Chen Li myrkytti Parslettin, mutta sai itse veitsenhaavan kurkkuunsa

-tuon timantin vuoksi. Mutta keneltä? Chang Li on kadonnut!"

-

-"Epäilette Chang Litä?" kysyi Yada.

-

-"Niin epäilen", myönsi Ayscough. "Kiinalainen -- hyvinkin

-kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- mitä sanotte?"

-Äkkiä hän loi silmänsä Yadaan kysyvän näköisenä. "Kuinka paljon

-tiedätte näistä molemmista?"

-

-"Hyvin vähän -- paitsi että he olivat opintotovereitani", vastasi Yada.

-"Joskus kävin heidän luonaan, he välistä täällä -- siinä kaikki."

-

-"Tohtori Pittery sanoo, etteivät he olleet veljiä", sanoi Ayscough.

-

-"Niin minäkin luulen", virkkoi Yada. "Ystävyksiä vain."

-

-"Voitteko kertoa meille mitään heidän tavoistaan ja oleskelupaikoistaan

-sekä siitä, mitä he ylimalkaan puuhailivat silloin kun eivät olleet

-sairaalassa?" kysyi salapoliisi.

-

-"Minun ymmärtääkseni he olivat kotonaan lukemassa silloin, kun eivät

-olleet sairaalassa", vastasi Yada kuivasti. "He olivat ahkeria miehiä!"

-Ayscough nousi seisomaan. "Olen teille hyvin kiitollinen, herra

-Yada", hän sanoi. "Tulin luoksenne, koska nimenne mainittiin heidän

-ystävänään. Tietystikin suurin osa siitä, mitä olen teille kertonut, on

-sanomalehdissä huomisaamuna. Jos satutte kuulemaan jotakin tästä Chang

-Lista, niin ilmoitatte kai meille, herra Yada?"

-

-Japanilainen hymyili vilpittömästi.

-

-"Ei voine sattua mitään, herra etsiväkersantti", hän vastasi "En tiedä

-mitään muuta kuin mitä olen sanonut. Saadaksenne lisätietoja on teidän

-paras mennä Kiinan lähetystöön."

-

-"Se on tosiaankin hyvä neuvo, kiitoksia", sanoi Ayscough.

-

-Hän kumarsi ja poistui Melkyn kanssa. Päästyään tovereineen kadulle hän

-veti hänet sellaiseen paikkaan, joka oli täysin varjossa. Siellä oli

-tekeillä jonkinlaisia alkuvalmistuksia talon rakentamiseksi. Ayscough

-veti Melkyn telineen alle, joka ulottui sivukäytävän yläpuolelle.

-

-"Varmaankin teitä ihmetytti miksi kerroin tuolle miehelle niin paljon?"

-hän kuiskasi. "Etenkin tuosta timantista? Mutta minulla oli omat syyni

--- ja varsinkin oli tärkeää kertoa hänelle sen arvosta."

-

-"Sitä minä en olisi tehnyt, herra Ayscough", virkkoi Melky, "eikä

-sen minun ymmärtääkseni olisi tarvinnut tulla sanomalehtiinkään.

-Yleisön ei ole hyvä tietää, että Lontoossa on jossakin liikkeellä

-kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- ja mitä tulee

-siihen, että kerroitte sen tuolle vinosilmäiselle miehelle --"

-

-"Odottakaahan hetkinen, nuorukainen", keskeytti Ayscough. "Minulla

-oli omat syyni, vieläpä oikein hyvätkin. Kuulkaahan nyt, meidän

-on toistaiseksi pidettävä silmällä tuota ovea. Jos japanilainen

-tulee ulos, niin kuin minä otaksun hänen tulevan, niin lähdemme

-hänen jälkeensä. Ja koska olette nuorempi ja solakampi, ja vähemmän

-silmäänpistävä kuin minä, niin pysytelkää täällä kadun varjopuolella,

-jos hän tulee ulos, ja seuratkaa häntä turvallisen välimatkan päässä

-niin taitavasti kuin voitte. Minä tulen perässä."

-

-"Mikä uusi yritys tämä on?" kysyi Melky.

-

-"Älkää välittäkö siitä nyt", vastasi Ayscough. "Ja jos joudutte ajamaan

-häntä takaa ja hän ottaa ajurin, niin koettakaa pysytellä lähettyvillä.

-Nyt on aika paljon ihmisiä liikkeellä, ja jos olette varovainen, ei hän

-näe teitä. Ja -- kas niin, mitä minä sanoin teille? Hän tulee nyt ulos!

-Olkaa taitava, siitä riippuu enemmän kuin arvaattekaan!"

-

-Siitä ovesta, josta he olivat äsken tulleet, astui nyt esiin Yada,

-jonka saattoi selvästi nähdä kadun sille puolelle osuvassa kirkkaassa

-kuunvalossa. Hänen kuosikasta harmaata villapukuaan peitti paksu,

-turkiskauluksella varustettu päällystakki. Päässään hänellä oli

-kalpeita kasvojaan varjostamassa korkea musta hattu. Hän ei katsellut

-oikealle eikä vasemmalle, vaan käveli nopeasti Euston-kadulle päin. Kun

-hän oli päässyt noin kolmenkymmenen kyynärän päähän, työnsi Ayscough

-Melkyn eteensä heidän piilopaikastaan.

-

-"Menkää te edellä", hän kuiskasi, "minä tulen jäljessänne. Pitäkää

-häntä silmällä niin kauan kuin voitte -- enkö sanonut teille, että hän

-tulisi ulos meidän lähdettyämme? Olkaa varuillanne!"

-

-Melky hiipi eteenpäin kadun varjonpuolisella käytävällä ja seurasi

-hoikkaa olentoa, joka käveli nopeasti kuun valossa. Hän riensi hänen

-jäljessään sairaalan ohitsekin vielä muutamia askelia, jolloin Yada

-äkkiä astui kadun poikki maanalaisen rautatien asemalle päin. Hän

-meni sisään siitä käytävästä, joka johti Cityyn meneville junille,

-ja katosi. Melky, joka ei oikein tietänyt, mitä oli tehtävä, melkein

-hyppeli kiihtymyksestä, kun Ayscough saapui hitaasti hänen luokseen.

-"Pian, pian!" huudahti Melky. "Hän meni alas tuonne -- Cityn junille.

-Hän pääsee lähtemään, jollette käy häneen käsiksi!"

-

-Mutta Ayscough pysyi levollisena ja sytytti tyynesti sikaarinsa

-uudelleen.

-

-"Hyvä on, nuorukainen", hän sanoi "Antakaa hänen mennä nyt. Olen

-nähnyt, mitä odotinkin näkeväni."

-

-

-

-

-XXX

-

-RUUMISHUONE

-

-

-Melky, joka oli ihan hengästynyt koettaessaan suorittaa toverinsa

-määräyksiä, kääntyi nyt katselemaan häntä yrittämättäkään salata

-hämmästystään.

-

-"Hiivatti sentään, tepä vasta olette tyyni, herra Ayscough. Ensinnäkin

-on nähtävä paljon vaivaa seuratessa miestä tähän maanalaisen rautatien

-asemalle, sitten huomataan hänen pujahtavan sinne kuin kaniini koloonsa

--- ja annetaan hänen mennä! Miksi me lähdimme hänen jäljessään

-Gower-katua pitkin? Vain nähdäksemmekö hänen lähtevän matkalle?"

-

-"Hyvä on, nuorukainen", sanoi Ayscough taas. "Ette oikein ymmärrä

-meidän pikku temppujamme. Odottakaahan hetkinen."

-

-Hän veti taskustaan yhden nimikorttinsa, meni se kädessään

-matkalippukonttoriin ja vaihtoi lippuluukulla muutamia sanoja

-myyjän kanssa. Sitten hän palasi Melkyn luokse. "Hän osti lipun

-Whitechapeliin", sanoi Ayscough heidän astellessaan rauhallisina

-eteenpäin. "Mutta minkä vuoksi lähtee nuori japanilainen lääketieteen

-ylioppilas sinne päin kello yhdentoista aikana illalla? Epäilemättä on

-siinä takana jotakin tärkeää, herra Rubinstein. Mutta minä lähden nyt

-länteen päin. Aion pistäytyä Great Western -hotelliin kuulemaan, onko

-herra Purdie saanut joitakin tietoja tuosta amerikkalaisesta. Sitten

-menen kotiin nukkumaan. Haluatteko tulla kanssani hotelliin?"

-

-"Minusta tuntuu, että voimme aivan hyvin hommailla koko yön läpeensä",

-huomautti Melky, kun he taas astuivat kadun poikki ja menivät länteen

-päin lähteville junille. "Meillä on ollut sellainen ilta, että en

-olisi osannut aavistaakaan. Herra Ayscough, koska ihmeessä tässä alkaa

-jotakin selvitä?"

-

-Ayscough istuutui tupakkavaunun nurkkaan ja nojautui taaksepäin.

-

-"Minun käsitykseni mukaan tämä lähestyy loppuaan", sanoi hän. "Huomenna

-koko kaupunki tulee puhumaan tuon kiinalaisen murhasta. Ja jollei se

-houkuttele Levendalea esiin piilopaikastaan, niin sitten en ymmärrä

-vähintäkään, mikä hänet houkuttelisi!"

-

-"Niinkö luulette?" sanoi Melky. "Mutta miksi tuo uutinen toisi hänet

-näkyviin?"

-

-"En tiedä", vastasi Ayscough melkein välinpitämättömästi. "Mutta olen

-melkein varma siitä, että niin tulee tapahtumaan. Nähkääs, otaksun

-Levendalen etsiskelevän Chen Litä. Jos Levendale nyt kuulee Chen Lin

-makaavan kuolleena ruumishuoneessamme, niin -- ymmärrättekö?"

-

-Melky muisti, että Ayscough oli taitava mies, ja vaipui ajatuksiinsa,

-kunnes juna pysähtyi Praed-kadulle. Hän käveli salapoliisin mukana

-pitkin katuja ja sitten hotelliin ihmetellen itsekseen kuinka monta

-kertaa he sinä päivänä olivat olleet tuossa kaupunginosassa tämän

-aivan loppumattomalta näyttävän ajojahdin kestäessä. Hän oli melkein

-huumaantunut, mutta Ayscough, joka yhä poltteli Yadan hänelle tarjoamaa

-sikaaria, astui edellä hotelliin virkeän ja terveen näköisenä.

-

-Purdiella oli yksityinen oleskeluhuone makuuhuoneensa vieressä. Siellä

-he tapasivat hänet ja Lauristonin, molemmat piippua polttamassa ja

-ilmeisestikin kaikenlaisten ajatusten ja arveluitten valtaamina. He

-ponnahtivat seisomaan salapoliisin saapuessa.

-

-"Kuulkaahan!" huudahti Lauriston. "Onko se totta, mitä tuosta

-kiinalaisesta kerrotaan? Onko sekin tämän meidän juttumme yhteydessä,

-niin kuin poliisiasemalla otaksuvat? Olemme odottaneet toivoen teidän

-tulevan."

-

-"Niin", sanoi Ayscough vaipuen tuolille, "olemme puuhailleet aika

-lailla, minä ja herra Rubinstein. Meillä on ollut kerrassaan kova

-työ yhden illan osalle. Niin, se on totta, herrat -- yksi askel

-lisää tikapuilla -- yksi tiilikivi lisää rakennuksessa! Me pääsemme

-eteenpäin, herra Purdie, me pääsemme eteenpäin. Olette siis olleet

-meidän laitoksellamme ja teille kerrottiin siellä asiasta?"

-

-"He mainitsivat meille vain pääpiirteet", vastasi Purdie. "Vain

-tärkeimmät kohdat. Luullakseni ette ole kuullut mitään toisesta

-kiinalaisesta?"

-

-"Emme vähintäkään vielä -- toistaiseksi", sanoi Ayscough. "Mutta

-minulla on toivoa -- olen luullakseni päässyt vähän lähemmäksi

-päämäärää herra Rubinsteinin avulla, vaikka hän ei oikein ymmärräkään

-minun menettelytapaani. Mutta, hyvät herrat, tulin tänne kysymään,

-oletteko kuulleet mitään Guyleristä. Mitä hän arveli siitä, mitä John

-Purvis kertoi meille tänään iltapäivällä?"

-

-"Hän ei siitä hämmästynyt", vastasi Purdie. "Ettekö muista hänen

-väittäneen alun pitäen, että kaiken tämän pohjalla oli jalokiviä? Mutta

-hän hämmästytti meitä!"

-

-"Mitä? Kuinka niin?" kysyi Ayscough. "Uutisiako?"

-

-"Guyler vannoo nähneensä Stephen Purvisin tänä aamuna", vastasi Purdie.

-"Hän on vakuutettu siitä!"

-

-"Nähneensä Stephen Purvisin tänä aamuna!" huudahti Ayscough. "Mutta

-missä?"

-

-"Guylerillä oli asioita Cityssä -- sen kauimmassa päässä", sanoi

-Purdie. "Hän meni par'aikaa Bishopsgaten poikki nähdessään Stephen

-Purvisin -- hän vannoo, että se oli Stephen Purvis! -- mikään ei saa

-hänen uskoaan horjutetuksi. Hän, Purvis, kääntyi juuri silloin kapealle

-kujalle, joka johti kadun poikki. Guyler riensi hänen jälkeensä, mutta

-hän oli kadonnut. Guyler odotti vaanien tuota kujaa aivan kuin kissa

-vaanii hiirenkoloa, niin kuin hän sanoi -- mutta kaikki turhaan. Hän

-odotti tunnin, mutta siitä ei ollut apua."

-

-"No, jos se oli Purvis", sanoi Ayscough, "oli hän tietysti mennyt kujaa

-myöten ja tullut ulos sen toisesta päästä".

-

-"Ei", sanoi Lauriston. "Ei ainakaan Guylerin sanojen mukaan. Guyler

-sanoi, että se oli pitkä, kapea kuja -- Purvis ei olisi voinut ennättää

-sen toiseen päähän ennen kuin hän ennätti toiseen. Hän väittää, --

-nimittäin Guyler -- että kummallakin puolella tuota käytävää on vieri

-vieressä liikehuoneustoja. Hänen arvionsa mukaan siellä on muutamia

-satoja ovia, joten kestäisi ainakin viikon, ennen kuin hän ennättäisi

-kysellä jokaisesta. Mutta hän on vakuutettu siitä, että Purvis katosi

-yhteen niistä, ja myös ehdottomasti varma, että se oli juuri Stephen

-Purvis. Purvis siis elää!"

-

-"Missä on toinen Purvis -- maanviljelijä?" kysyi Ayscough.

-

-"Hän asuu Guylerin kanssa Great Northern-hotellissa", vastasi

-Lauriston. "Me olemme kaikki neljä olleet keskikaupungilla, Cityssä,

-tarkastelemassa paikkoja. Guyler ja John Purvis lähtevät taas aamulla

-sinne, John Purvis on tietysti hyvin iloinen kuultuaan, että Guyler

-varmasti väittää nähneensä hänen veljensä. Kuulkaahan, arvatkaapa, mikä

-on Guylerin käsitys Stephenin timantista!"

-

-"No, mikähän se voi olla?" kysyi salapoliisi. "Siitä on niin monta

-nerokasta mielipidettä, että voimmehan vieläkin koettaa kuulla lisää.

-Herra Rubinstein tuossa on väsynyt eri teorioihin."

-

-Mutta Melky höristi korviaan kuullessaan timanttia mainittavankaan.

-

-"Hän vain kiusoittelee, herra Lauriston", hän sanoi. "Älkää välittäkö

-hänestä! Mitä Guyler arvelee?"

-

-"No niin, Guyler ei luonnollisestikaan vielä tiedä tästä

-kiinalaisvaiheesta", sanoi Lauriston. "Guyler arvelee, että ryöstön on

-suorittanut joukko miehiä -- nokkelia jalokivivarkaita, jotka tiesivät

-Stephen Purvisilla olevan hallussaan tuon, kellanpunaisen timantin ja

-ryhtyivät tarmokkaasti puuhaamaan sen haltuunsa saamista niin pian

-kuin se tulisi Englantiin. Ja hän uskoo tuon joukon napanneen kiinni

-Levendalen ja Stephen Purvisin salaisesti yrittävän päästä heihin

-käsiksi. Se on joka tapauksessa Guylerin käsitys."

-

-"Hyvä on", sanoi Ayscough. "Ja voi siinä olla jotakin oikeaakin.

-Mitä tähän etsintään tulee -- niin eihän meillä ainakaan ole mitään

-varmuutta siitä, ettei jommallakummalla noista kiinalaisista ole ollut

-jotakin yhteistä tuon varasjoukon kanssa. Eihän sitä voi koskaan tietää

--- ja on melkein mahdotonta päästä suoraan päämaaliin tällaisissa

-jutuissa. No niin, me olemme joka tapauksessa ryhtyneet toimenpiteisiin

-saadaksemme uutisen tuosta timantista ja Chen Lin katoamisesta

-huomisaamun sanomalehtiin, ja jollei se herätä koko kaupungin

-mielenkiintoa --"

-

-Ovelle kuului koputus ja sisään tuli tarjoilija, joka katseli

-anteeksipyytävän näköisenä huoneessa olijoita.

-

-"Suokaa anteeksi, hyvät herrat", hän sanoi. "Onko herra Ayscough

-täällä? Ulkona on eräs herra, joka tahtoo nähdä teitä."

-

-Ayscough otti hattunsa ja lähti ulos. Siellä odotti häntä eteisessä

-komean näköisenä tohtori Mirandolet suuressa mustassa viitassaan,

-leveälierinen hattu päässään. Hän astui eteenpäin nähdessään

-salapoliisin.

-

-"Tulin tänne, kun kuulin teidän olevan täällä", hän sanoi taluttaen

-Ayscoughia poispäin. "Kuulkaahan, ystäväni, yksi meidän miehistä kertoi

-minulle Molteno Lodgen jutusta ja kiinalaisen ruumiin löydöstä."

-

-"Se nuori herra, Rubinstein, joka kävi luonanne tänä aamuna ja oli

-pyytänyt minut mukaansa, löysi sen", sanoi Ayscough, joka ihmetteli

-itsekseen, mihin tohtori oikein pyrki. "Olin siellä hänen kanssaan."

-

-"Olen sitäpaitsi kuullut", jatkoi Mirandolet, "niinikään eräältä

-meikäläiseltä siitä ihmeellisestä timanttia koskevasta tarinasta, jonka

-on tänään iltapäivällä kertonut sen omistajan veli. Nyt tahtoisin nähdä

-tuon kiinalaisen ruumiin -- syyn kerron teille jälkeenpäin. Minulla on

-aivan erikoinen aihe siihen. Lähdettekö kanssani ruumishuoneeseen?"

-

-Ayscoughin uteliaisuus oli herännyt Mirandoletin käytöksen johdosta

-ja tulematta enää Purdien huoneeseen hän lähti ulos tohtorin kanssa.

-Mirandolet pysyi omituisen äänettömänä, kunnes he saapuivat sille

-kadulle, jonka varrella ruumishuone sijaitsi.

-

-"Tämä on kummallinen ja salaperäinen juttu, ystäväni", hän sanoi.

-"Tuolla, pienellä Rubinsteinilla oli varmaankin jokin omituinen

-ennakkoaavistus, kun hän tuli tänään luokseni esittäen omituisen

-kysymyksensä kiinalaisista."

-

-"Sitäpä minäkin juuri sanoin, tohtori", virkkoi Ayscough. "Näytti aivan

-siltä, kuin hänellä olisi ollut ennakkoaavistus. Mutta -- kuulkaahan!"

-

-Hän vaikeni äkkiä, kun katua tulivat hyvää vauhtia vuokra-ajurin

-rattaat, kiitivät heidän ohitseen nopeasti ja kääntyivät leveämmälle

-kadulle. Hänen huuliltaan pääsi äkillinen huudahdus, sillä hän luuli

-nähneensä ajopelien kiitäessä ohitse niissä keltaihoiset kasvot vain

-sekunnin murto-osan ajan. Niin pikaisesti kuin Ayscough olikin tuon

-huomannut, näki hän vielä nopeammin vuokra-ajurin numeron ja merkitsi

-sen muistiinsa.

-

-"Kummallista", hän mutisi. "Kummallista. Olisin vaikka voinut vannoa

---" Hän vaikeni äkkiä ja kiirehti Mirandoletin jäljessä, joka oli

-kulkenut eteenpäin. "Nyt me olemmekin perillä, tohtori", hän sanoi

-heidän saapuessaan ruumishuoneen ovelle. "Täällä on yövahti, joten ei

-ole mitään vaikeutta tänne pääsemisessä."

-

-Kuului kuinka salpa vedettiin syrjään ja avain kääntyi kukossa. Ovi

-avautui ja ulos katsoi mies, joka Ayscoughin ja tohtori Mirandoletin

-nähdessään päästi heidät eteishuoneeseen ja sytytti kaasulampun.

-

-"Haluamme katsoa tuota kiinalaista, George", sanoi salapoliisi. "Emme

-pidätä teitä kauan."

-

-"Eräs nuori ulkomaalainen tohtori kävi juuri häntä katsomassa, herra

-Ayscough", sanoi mies. "Sivuutitte kai hänen ajopelinsä kadulla --

-siitä on tuskin kolme minuuttia, kun hän lähti. Nuori japanilainen,

-jolla oli teidän nimikorttinne mukanaan."

-

-Ayscough kääntyi mieheen päin kuin tämä olisi ilmoittanut mitä

-hämmästyttävimmän asian.

-

-"Mitä?" hän huudahti. "Japanilainen? Minun nimikorttini?"

-

-"Näytti minulle sen heti tänne päästyään", vastasi yövahti ihmeissään

-Ayscoughin ällistyksestä. "Sanoi teidän antaneen sen hänelle, jotta hän

-voisi tulla tänne todetakseen kenen ruumis tuolla on. Minä tietysti

-päästin hänet sisään."

-

-Ayscoughin suu levisi pelkästä hämmästyksestä. Mutta ennenkuin hän sai

-sanaakaan lausutuksi, puhui Mirandolet tarttuen ruumishuoneen vartijaa

-kiihkoissaan käsivarteen.

-

-"Päästittekö tuon miehen -- japanilaisen -- kiinalaisen ruumista

-katsomaan -- yksin?" hän kysyi.

-

-"Tietysti", vastasi vahti äreästi. "Hänellähän oli herra Ayscoughin

-nimikortti ja --"

-

-Mirandolet päästi irti miehen käsivarren ja nosti ylös pitkät valkeat

-kätensä.

-

-"Laupias taivas!" hän parkaisi. "Hän on varastanut timantin!"

-

-

-

-

-XXXI

-

-MIRANDOLETIN MIELIPIDE

-

-

-Se äänettömyys, joka seurasi tätä kummallista huudahdusta, katkesi

-äkkiä. Ruumishuoneen vahti, joka oli ollut menossa huoneen sivuseinällä

-olevalle ovelle, pudotti avainkimppunsa. Sen aiheuttama omituinen

-metallinen kilahdus herätti ajatuksistaan Ayscoughin, joka säpsähti ja

-jäi avosuin tuijottamaan Mirandoletin heiluviin käsiin. Hän tarttui

-tohtorin käsivarteen.

-

-"Mitä ihmettä te tarkoitatte?" hän murahti. "Puhukaa -- mikä nyt on?"

-Mirandolet rupesi äkkiä nauramaan. "Mikäkö on?" hän huudahti. "Juuri

-siitä on kysymys, mitä äsken suoraan sanoin! Tuo mies on varmasti

-vienyt täältä timantin, joka oli kahdeksankymmenen tuhannen punnan

-arvoinen! Teidän nimikorttinne! -- Voi, mies, mies, mitä te olettekaan

-tehnyt? Mutta nopeasti! -- kuka on tuo japanilainen? -- kuinka hän tuli

-teidän nimikorttinne mukanaan? Nopeasti, kuulkaahan, jos haluatte saada

-hänet kiinni!"

-

-"Minut saa vaikka vetää hirteen, jos ymmärrän, mitä tämä merkitsee!"

-mutisi Ayscough. "Mitä siihen tulee, kuka hän on, niin jos hän on

-sama mies, jolle annoin nimikorttini, on hän nuori japanilainen

-lääketieteen ylioppilas, eräs Yada, joka oli noitten kiinalaisten

-ystävä. Kävin tänä iltana hänen luonaan Rubinsteinin kanssa ottamassa

-selvää, voisiko häneltä saada mitään tietoja. Lähetin hänelle tietysti

-ammattinimikorttini. Mutta -- me näimme hänen suuntaavan matkansa East

-Endiin!"

-

-"Pyh", nauroi Mirandolet. "Hän on - niin kuin sanotaan, huiputtanut

-teitä, ystäväni! Hän tuli tänne! Ja hän on nyt lähtenyt -- päästen jo

-kauas ulottuviltamme -- tuo timantti taskussaan!"

-

-"Mitä hittoa te sillä tarkoitatte?" kysyi Ayscough kiivaasti.

-"Timantti! Timantti! Mistä hän olisi löytänyt timantin -- täällä?

-Ruumishuoneessa? Mistä te oikein puhutte?"

-

-Mirandolet naurahti taas ja vilkaisten salapoliisiin melkein säälivän

-halveksivasti kääntyi hämmästyneeseen yövahtiin.

-

-"Näyttäkää meille tuo ruumis!" hän sanoi.

-

-Yövahti, joka oli antanut avainkimpun olla lattialla tämän

-kummallisen kohtauksen aikana, otti sen ylös, valitsi siitä yhden ja

-avasi sen oven, jonka vieressä seisoi. Hän väänsi lampun palamaan

-ruumishuoneessa, ja Mirandolet astui sisään ja Ayscough jurona ja

-ihmeissään hänen kintereillään.

-

-Chen Li makasi siinä, missä salapoliisi oli hänet viimeksi nähnyt,

-tyynenä ja jäykkänä, peite vedettynä huolellisesti keltaisille

-kasvoilleen. Sanaakaan lausumatta Mirandolet veti kasvoliinan syrjään

-viittasi toveriaan tulemaan lähemmäksi ja osoitti hienosta sinisestä

-silkistä valmistettua patalakkia, joka peitti kiinalaisen päätä.

-

-"Katsokaa tuota", hän kuiskasi. "Tiedätte, mitä sen alla on. Sellaista,

-mistä todellinen kiinalainen ei koskaan luovuta edes silloin, kun hän

-tulee Eurooppaan ja käyttää eurooppalaisia vaatteita ja eurooppalaista

-päähinettä -- hänen niskapalmikkonsa! Katsokaahan!"

-

-Hän siirsi patalakin tyynesti syrjään ja näytti molemmille

-hämmästyneille miehille huolellisesti takaraivolle käärityn mustan

-hiustukon. Sen sisään hän työnsi pitkät hoikat sormensa ja veti ne taas

-pois huudahtaen tavalla, joka ilmaisi hänen arvanneen oikein.

-

-"Aivan niin kuin sanoinkin", hän huomautti. "Mennyttä kalua! Herra

-salapoliisi, sinne Chen Li kätki timantin ja tuo japanilainen on

-ottanut sen. Ja nyt teidän olisi parasta lähteä hänen jälkeensä. Puolen

-tunnin etumatka merkitsee hänelle samaa kuin kokonaisen viikon teille."

-

-Hän veti liinan taas vainajan kasvoille ja lähti ulos Ayscouhgin

-seuratessa häntä synkkänä, vähäpuheisena eikä suinkaan vakuutettuna.

-

-"Kuulkaahan", hän sanoi heidän tultuaan toiseen huoneeseen. "Kyllähän

-tuo kaikki sopii, tohtori Mirandolet, mutta onhan se sittenkin vain

-teidän otaksumanne."

-

-"Se on otaksuma, jonka tulette huomaamaan ehdottoman oikeaksi, hyvä

-ystävä", sanoi Mirandolet tyynesti. "Minä tunnen kiinalaiset --

-paremmin kuin luulettekaan. Heti tänä iltana kuultuani tästä asiasta

-tulin luoksenne kertomaan teille, että kiinalaisilla on tapana

-kätkeä arvoesineitä niskapalmikkoihinsa -- mieleeni ei juolahtanut,

-että timantti olisi nyt täällä, vaan ajattelin, että mahdollisesti

-löytäisitte jotakin. Mutta tultuamme tänne ruumishuoneeseen ja kun olin

-kuullut japanilaisen käyneen täällä näyttäen teidän nimikorttinne,

-vaikka hänellä ei ollut mitään syytä sen näyttämiseen, silloin arvasin

-heti, mitä oli tapahtunut. Ja nyt kun olette maininnut kertoneenne

-hänelle tästä jutusta, olen vakuutettu käsitykseni oikeudesta. Herra

-kersantti, lähtekää etsimään tuota timanttia!"

-

-Hän kääntyi aivan kuin poistuakseen ja Ayscough meni hänen jäljessään.

-

-"Onhan hyvin mahdollista, että hän ei laisinkaan tullut timantin

-vuoksi", sanoi hän närkästyneenä ja epäuskoisena. "Onko juuri

-luultavaa, että hän olisi otaksunut sen olleen tuon kuolleen miekkosen

-niskapalmikossa, kun toinen kiinalainen oli kadoksissa? Changhan nyt

-omistaa timantin -- eikä Chen!"

-

-"Aivan oikein, ystäväni", sanoi Mirandolet. "Te olette epäilemättä

-viisaampi kuin minä. Siis -- hyvää yötä vain!"

-

-Hän lähti pois ja kääntyi jyrkästi kulkemaan katua ylöspäin. Ayscough

-murahti kerran pari ja palasi sitten yövahdin luokse.

-

-"Kuinka kauan tuo japanilainen oli sisällä?" hän kysyi nyökäyttäen

-päällään ruumishuoneeseen päin.

-

-"Ei minuuttiakaan, herra Ayscough", vastasi mies. "Hän käväisi vain

-siellä pikipäin."

-

-"Sanoiko hän mitään ulos tullessaan?" kysyi salapoliisi.

-

-"Kyllä, pari sanaa", vastasi vahti. "Hän sanoi. 'Se on hän' ja meni

-suoraan ulos ajurin rattaille."

-

-"Ja tuullessaan hän sanoi teille minun lähettäneen hänet?" kysyi

-Ayscough.

-

-"Aivan niin ja näytti minulle nimikorttinne", myönsi mies. "Minulla ei

-tietysti ollut mitään syytä epäillä hänen sanojaan."

-

-"Kuulkaahan George", sanoi Ayscough, "älkää mainitko asiasta

-kenellekään! Älkää sanoko mitään ainoallekaan meidän miehelle, jos

-joku heistä tulee käymään. En usko puoleksikaan sitä, mitä tohtori

-juuri sanoi, mutta käyn kuitenkin kysymässä paria seikkaa. Hissukseen

-sillaikaa. Ymmärrättehän, George?"

-

-George vastasi ymmärtävänsä aivan hyvin, ja Ayscough lähti heti pois.

-Päästyään ulos ruumishuoneen oven yläpuolelle asetetun lampun kohdalle

-hän veti kellon taskustaan. Oli juuri puoliyön aika. Ja jossakin tuo

-kirottu nuori japanilainen kiiti Lontoon katuja eteenpäin, petettyään

-häntä, Ayscoughia, hänen omassa pelissään.

-

-Hän oli jo pohtinut tarkoin kaikki Yadaa koskevat seikat. Yada oli

-puijannut häntä -- aivan niin kuin Melky Rubinstein oli arvellut ja

-epäillytkin -- koko hänen asunnossaan tapahtuneen keskustelun ajan.

-Luultavasti oli Yada katsellut vierashuoneensa akkunasta kuinka hän

-ja Melky pujahtivat kadun poikki ja piiloutuivat vastapäätä olevan

-rakennusaitauksen taakse. Sitten Yada oli lähtenyt ulos tietäen, että

-häntä seurattaisiin, ja saanut heidät sievästi ansaan mennen itään päin

-lähtevään maanalaiseen junaan, astunut sitten taas kaikessa rauhassa

-pois seuraavalla asemalla, ottanut vuokra-ajurin ja kääntynyt länteen

-päin Ayscoughin nimikortti taskussaan.

-

-Mutta Ayscough tiesi erään hyödyllisen asian. Hän oli painanut muistiin

-sen vuokra-ajurin kirjaimet ja numeron, jonka rattailla Yada oli

-ajanut hänen ja Mirandoletin ohitse, L. C. 2571 -- hän oli kerrannut

-sitä mielessään tuon tuostakin. Nyt hän veti esiin muistikirjansa ja

-merkitsi sen siihen. Sen tehtyään hän lähti poliisiasemalle haluten

-kaikkein ensimmäiseksi päästä kosketuksiin New Scotland Yardin kanssa

-puhelimitse.

-

-Niin kuin useimmilla lontoolaisilla ammattitovereillaan oli

-Ayscoughilla aika paljon yleistietoja asioista ja niitä hän nyt käytti

-avukseen tässä tapauksessa. Hän tiesi, että jos japanilainen todella

-oli saanut haltuunsa kellanpunaisen timantin (jota olettamusta hän

-Mirandoletin varmasta väitteestä huolimatta hyvin epäili), yrittäisi

-hän ehdottomasti päästä pakoon. Hän lähtisi kiireimmän kautta

-mannermaalle. Mutta Ayscough tunsi hyvin mannermaalle lähteväin junain

-aikataulut. Muutamia tunteja täytyi kulua ennenkuin Yadan onnistuisi

-päästä Doveriin, Folkestoneen tai Newhaveniin lähteviin juniin,

-lyhyintä tietä rantaan, tai pitempää tietä Harwichin tai Southamptonin

-satamiin. Ehdottomasti oli nyt heti järjestettävä tarpeeksi vahteja

-Victorian, Charing Crossin, Holborn Viaductin ja London Bridgen

-asemille Yadan varalta. Ja keskiyöllä parhaana nukkumisaikana hän

-työskenteli kaksi tuntia puhelimitse antaen määräyksiä ja lisätietoja

-ja järjestellen sellaisen verkon levittämistä, josta otaksuttu

-pakolainen ei voisi livahtaa pois.

-

-Kun kaikki tuo vihdoin oli tyydyttävästi järjestetty, alkoi

-Ayscoughista tuntua, että se saattoi kaikki olla turhaa työtä.

-Mahdollisesti hän oli kokonaan väärillä jäljillä tuon kummallisen

-Mirandoletin epäluulojen ja väitteitten johtamana. Saattoi olla

-kysymyksessä jotakin salaperäistä -- Ayscoughin mielestä oli

-kiinalaisten ja japanilaisten ja hindujen hommissa aina jotakin

-salaperäistä. Yadalla voi olla hyväkin syy halutessaan nähdä Chen Li

-vainajan ruumiin ja käyttäessään salapoliisin nimikorttia päästäkseen

-ruumishuoneeseen. Tämän kummallisen käytöksen voisi selittää. Mutta

-kuitenkaan Ayscough ei voinut laiminlyödä kaikkien mahdollisten

-seikkain hyväkseen käyttämistä, ja niin väsynyt kuin olikin, hän

-lähti etsimään sitä vuokra-ajuria, jonka nimen hän oli huolellisesti

-merkinnyt muistikirjaansa.

-

-Tämä toimitus ei tuottanut suurtakaan vaikeutta. Oli vain ajan

-kysymys käydä keskustoimistossa ottamassa selvää miehen nimestä ja

-osoitteesta. Kello kuuden aikana aamulla Ayscough oli pienessä talossa

-kurjan näköisen kadun varrella Kentish Townissa puhuttelemassa erästä

-vaimoa, joka oli juuri noussut tulta sytyttämään ja oli äreän haluton

-herättämään miestään, joka hänen sanainsa mukaan oli päässyt vuoteeseen

-vasta lähempänä neljää. Hän ei ollut juuri sen tyytyväisempi, kun

-Ayscough ilmoitti hänelle ammattinsa -- mutta mies noudettiin

-joka tapauksessa. "Te kuljetitte tänä yönä erään ulkomaalaisen --

-japanilaisen Paddingtonin ruumishuoneelle?" sanoi Ayscough käyden

-käsiksi suoraan asiaan mainittuaan miehelle kuka oli. "Näin hänet

-vilahdukselta rattaillanne ja merkitsin muistiin numeronne. Missä hän

-ensiksi nousi rattaillenne?"

-

-"Maanalaisen rautatien ulkopuolella King's Crossilla", vastasi ajuri

-heti.

-

-Juuri tätä Ayscough oli odottanutkin. Aivan oikein: hänen oma

-aavistuksensa oli osoittautunut todeksi.

-

-"Onko jotakin hullusti, herra?" kysyi ajuri.

-

-"Mahdollisesti", vastasi Ayscough. "No niin, hän siis nousi

-rattaillenne siellä ja te veitte hänet suoraa päätä ruumishuoneelle?"

-

-"Ei -- ei niin", sanoi mies. "Poikkesimme ensiksi yhteen

-paikkaan, Eustoniin. Hän meni sinne sisään, käväisi vasemmassa

-matkatavaratoimistossa ja palasi taas mukanaan pieni laatikko -- aivan

-pieni. Sitten ajoimme ruumishuoneelle."

-

-Euston! Pieni laatikko! Lisää todistuksia -- Ayscough merkitsi ne

-muistiin.

-

-"Kas niin", hän sanoi, "ja ajaessanne pois ruumishuoneelta, minne

-menitte?"

-

-"Oxford Circusin kohdalle", vastasi ajuri. "Sinne jätin hänet hänen

-käskynsä mukaan -- vastapäätä maanalaisen radan asemaa -- kadun

-toiselle puolelle."

-

-"Näittekö, minne hän sitten lähti?" kysyi Ayscough.

-

-"Näin. Suoraan Oxford-katua Tottenham Court Roadille päin", sanoi

-ajuri. "Kantaen laatikkoaan, joka oli aivan pieni, niin kuin sanoin, ja

-harpaten hyvin nopeasti. Siinä hänet viimeksi näin, herra."

-

-Ayscough lähti pois ja palasi siistimpiin kaupunginosiin. Hän oli lopen

-uupunut ja rasittunut yön työstä ja iloinen voidessaan istuutua varhain

-avattuun kahvilaan nauttiakseen jotakin aamiaisekseen. Hänen syödessään

-ja juodessaan tuli sisään poika tuoden ensimmäiset aamulehdet. Ayscough

-otti käteensä yhden ja näki heti suuren otsakkeen:

-

-    PADDINGTONIN TAPAUKSET

-

-    UUSIA JA HÄMMÄSTYTTÄVIÄ SEIKKOJA. 80,000 PUNNAN ARVOISTA TIMANTTIA

-    ETSITÄÄN. MURHA MAIDA VALESSA.

-

-Ayscough laski lehden kädestään ja hymyili. Levendalelta tuskin voisi

-jäädä tuo näkemättä -- jos hän oli elossa.

-

-

-

-

-XXXII

-

-KELLO YKSI YÖLLÄ

-

-

-Viisi minuuttia sen jälkeen, kun Ayscough oli lähtenyt tohtori

-Mirandoletin kanssa, saman hotellin palvelija, joka oli kutsunut hänet

-pois Purdien huoneesta, koputti taas ovelle ja pisti sisään aika

-salaperäisiltä näyttävät kasvonsa.

-

-"Suokaa anteeksi, herra", hän virkkoi vilkaisten Purdieen, joka

-par'aikaa kyseli Melky Rubinsteinilta Maida Valessa sattuneitten

-tapausten yksityisseikkoja. "Käytävässä on kaksi naista, jotka haluavat

-tavata teitä. Mutta he eivät tahdo tulla sisään, herra, jolleivät saa

-tietää, keitä täällä on. He eivät halua tavata vieraita, herra."

-

-Purdie hypähti seisomaan, työnsi palvelijan sivuun ja kurkisti

-hämärästi valaistuun eteiseen. Siellä muutamien askelten päässä seisoi

-Zillah ja puolittain piilossa hänen takanaan rouva Goldmark.

-

-"Tulkaa toki sisään!" huudahti Purdie. "Ei täällä ole ketään muita kuin

-Andie Lauriston ja Melky Rubinstein. Teillä on jotakin kertomista. Onko

-jotakin tapahtunut?"

-

-Hän vei heidät sisään, lähetti pois palvelijan, joka ilmeisestikin oli

-kovasti utelias näitten tapausten vuoksi, ja sulki oven.

-

-"Hiivatti sentään!" huudahti Melky. "Eikös vaan ole taas lisää

-yllätyksiä, Zillah? Ette te ole suotta tulleet tänne tähän aikaan

-vuorokaudesta! Mitä teillä on kerrottavana, Zillah? Uusi vaiheko?"

-

-"Rouva Goldmarkilla on jotakin kerrottavaa", vastasi Zillah. "Me emme

-ymmärtäneet, mitä oli tehtävä, etkä sinä tullut, Melky, eikä kukaan

-tullut, ja niin me lukitsimme oven ja läksimme herra Purdien luokse.

-Rouva Goldmark on nähnyt jonkun!"

-

-"Kenet?" kysyi Melky. "No kenet? Sanokaa kenet?"

-

-"Sen miehen, joka kävi hänen ruokalassaan", vastasi Zillah. "Sen miehen

-joka pudotti platinanappinsa!"

-

-Rouva Goldmark, joka oli vaipunut istumaan Purdien häntä varten pöydän

-viereen vetämälle tuolille, huojutti merkitsevästi päätään.

-

-"Näin se tapahtui", hän sanoi tuntien jonkinlaista nautintoa saadessaan

-henkilökohtaisesti esiintyä uuden lisäpiirteen kertojana tässä

-salaperäisessä jutussa. "Minulla, on ystävä, joka asuu Stanhope-kadun

-varrella -- rouva Isenberg. Hän lähetti minulle puoli yhdentoista

-aikana tiedon, että hän oli sairas. Menin heti häntä katsomaan.

-Tapasin hänet hyvin kipeänä. Jäin hänen luokseen yli yhdentoista

-auttaen niin kuin osasin. Sitten saapui hänen sisarensa; en osannut

-tehdä muuta, tulin pois. Ja minä kävelin Sussex-aukion poikki

-palatessani Praed-kadulle Zillahin luokse. Mutta ennenkuin olin

-päässyt pitkällekään Sussex-aukiolla, pysähdyin äkkiä, tällä tavoin.

-Miksi? Koska -- näin erään miehen. Sen miehen! Saman, joka pudotti

-kalvosimennappinsa minun pöydälleni. Juuri niin!"

-

-"Oletteko varma, että hän oli sama mies, rouva Goldmark?" kysyi Melky

-kiihkeästi. "Ettehän vain erehdy?"

-

-"Erehdynkö, kun sanon näkeväni teidät, herra Rubinstein?" huudahti

-rouva Goldmark juhlallisesti ja painokkaasti. "Ei, minä en erehdy

-laisinkaan sellaisissa tapauksissa. Eikö kaduilla ole kaasulamppuja?

-Eikö minulle ole suotu hyvät silmät? Minä näin hänet niin kuin näen

-tuossa teidät, nuo nuoret herrat ja Zillahin. Se on varma!"

-

-"No niin, -- ja mitä hän teki?" kysyi Purdie haluten kuulla tarkemmin

-asiasta. "Tuliko hän jostakin talosta vai meni sisään -- vai mitä?"

-

-"Minä kerron, teille", vastasi rouva Goldmark. "Kaikki kerron teille

-aikanaan. Näin oli asia Eräs vuokra-ajuri saapuu minua kohti. Se

-pysähtyy katukäytävän viereen. Kaksi miestä astuu siitä alas. Hän

-ensiksi. Sitten toinen. He maksavat ajurille ja kävelevät sen jälkeen

-vähän matkaa -- vain muutamia askelia. He menevät erääseen taloon.

-Tuo toinen mies avaa sen oven. Omalla avaimellaan. Ovi avautuu -- ja

-sulkeutuu. He ovat sisällä. Sitten minä menen Zillahin luokse ja kerron

-hänelle, mitä olen nähnyt. Niin on asia!"

-

-Kaikki kolme miestä vilkaisivat toisiinsa ja Purdie kääntyi kertojan

-puoleen.

-

-"Rouva Goldmark", hän sanoi, "tunsitteko sen miehen, joka avasi oven?"

-

-"En laisinkaan", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli aivan vieras minulle."

-

-"Tunnetteko herra Levendalea ulkonäöltä?" kysyi Purdie.

-

-"Siitä lähtien kun tämä juttu sai alkunsa olen usein tehnyt itselleni

-tuon kysymyksen", vastasi rouva Goldmark. "Sillä hänhän on tavallaan

-naapuri. Ei, en tunne, en voi sanoa, että häntä olisi koskaan näytetty

-minulle."

-

-"Tehän voitte kumminkin kuvailla minkä näköinen se mies oli, joka otti

-taskustaan avaimen ja avasi oven", huomautti Purdie. "Kyllä kai te

-tarkastitte häntä?"

-

-"Vieläpä aika lailla", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli meikäläisiä

--- näin hänen nenänsä ja silmänsä. Ja olin ihmeissäni nähdessäni niin

-köyhän näköisellä miehellä olevan avaimen niin komeaan taloon. Hän oli

-puettu huonoihin vaatteisiin ja näytti likaiselta ja kurjalta."

-

-"Parrakas tumma mies?" kysyi Purdie. "Ei laisinkaan", vastasi rouva

-Goldmark. "Sileäksi ajeltu mies, vaikka tumma hän saattoi olla."

-

-Purdie vilkaisi Melkyyn ja pudisti päätään.

-

-"Ei se ollut Levendale", hän sanoi. "Sileäksi ajeltu! Levendalella on

-sekä parta että viikset -- onpa hän jonkun verran ylpeäkin parrastaan.

-Hm, oletteko aivan varma tuosta toisesta miehestä?"

-

-"Yhtä varma kuin siitä, että nyt puhelen teidän kanssanne", väitti

-rouva Goldmark. "Näin hänet yhtä selvästi kuin näin hänet liikkeessäni

-silloin, kun hän pudotti platinanappinsa pöydälleni. Niin, en erehdy

-nyt lainkaan, herra Purdie."

-

-Purdie vilkaisi taas Melkyyn tällä kerralla kysyvän näköisenä.

-

-"Älkää kysykö minulta, herra Purdie" virkkoi Melky. "En tiedä mitä

-pitäisi sanoa. Tuntuu aivan siltä kuin nuo miehet olisivat menneet

-Levendalen taloon. Mutta kenellä muulla miehellä kuin Levendalella

-olisi ollut sinne avain? Yhä vain lisää salaperäisiä tapauksia -- ja

-eikö niitä jo ole kylliksi ennestään? Jollei nyt herra Ayscough olisi

-lähtenyt pois --"

-

-"Kuulkaahan", sanoi Purdie tehden pikaisesti päätöksen, "minä lähden

-sinne. Tahdon tietää, mitä tämä merkitsee -- menen ottamaan siitä

-selvää. Teidän hyvät naiset, on paras mennä kotiin. Jos te toiset

-viitsitte tulla Sussex-aukion kulmaan, niin tulkaa mukaan. Mutta minä

-menen yksin sisään Levendalen taloon. Saan varmasti jotakin selville."

-

-Hän ei sanonut muuta. Vasta Zillahin ja rouva Goldmarkin lähdettyä

-kotiin päin ja hänen tultuaan molempien toveriensa kanssa

-poikkikadulle, joka johti Sussex-aukiolle, hän äkkiä pysähtyi ja

-puhutteli heitä. "Minulla on aivan erikoinen syy, jonka vuoksi tahdon

-mennä sinne yksin", hän sanoi. "Mitään vaaraa ei ole -- uskokaa minua.

-Mutta jos en ole luonanne taas noin neljännestunnin kuluttua, voitte

-tulla kysymään minua. Käsitykseni on, että tapaan Levendalen siellä. Ja

-- niin kuin tiedät Andie -- minähän tunnen Levendalen."

-

-Hän jätti heidät seisomaan ulkonevan pylväskäytävän varjoon, meni

-suoraan Levendalen paraatiovelle ja soitti kelloa. Mistään akkunasta ei

-näkynyt valoa. Jossakin kaukana talon sisällä hän kuuli kellon soivan.

-Ja äkkiä seisoessaan siinä odottaen ja kuunnellen hän erotti äänen,

-joka tuli juuri hänen läheltään, ja huomasi, että ovessa oli pieni

-ristikko-akkuna, jonka lävitse katselivat eräät kasvot.

-

-"Kuka siellä on?" kuului kuiskattavan.

-

-"John Purdie, joka haluaa tavata herra Levendalea", hän vastasi heti,

-

-Ovi avautui samassa ja sulkeutui yhtä äkkiä Purdien päästyä sisään

-Kuului sähkönappulan raksahdus ja lamppuun syttyi tuli, jonka valossa

-Purdie hämmästyksekseen näki erään miehen seisovan vieressään. Tämä

-hymyili hänelle kummallisesti ja vältellen. Hän ei ollut ja samalla

-kuitenkin oli Levendale.

-

-"Laupias taivas!" huudahti Purdie, "Eihän se ole ---"

-

-"Kyllä", sanoi Levendale säveästi. "On vainkin. No niin, Purdie, tulkaa

-tänne."

-

-Purdie meni Levendalen jälessä pieneen huoneeseen käytävän oikealle

-puolelle. Keskelle siirretyllä pöydällä näkyi varjostimella peitetyn

-lampun valossa jätteitä kylmästä, ilmeisestikin aivan tilapäisesti

-laaditusta ateriasta. Kaksi miestä näkyi olleen syömässä, mutta

-Levendale oli yksin nyt. Hän hymyili vieraalleen taas omituisella

-tavalla ja viittasi ensin tuoliin ja sitten viinikarahviin.

-

-"Istuutukaa ja juokaa vähän", hän sanoi, "Tämä on kummallinen

-kohtaaminen! Emme ole tavanneet toisiamme sen jälkeen kun --"

-

-"Laupias taivas!", keskeytti Purdie tuijottaen häneen. "Mitä tämä

-kaikki merkitsee? Oletteko -- oletteko te valepuvussa?"

-

-Levendale naurahti surullisesti ja vilkaisi niitä kehnoja vaatteitaan,

-joista rouva Goldmark oli puhunut.

-

-"Välttämättömyys!" hän sanoi. "Minun täytyi! Voi, kuinka kummallisia

-päiviä olen elänyt ja kuinka kummallisissa paikoissa olen ollut! Kas

-niin, mitä te tiedätte?"

-

-"Tiedänkö!" huudahti Purdie. "Kehoitatteko te minua kertomaan kaikki,

-mitä tiedän -- yhdellä lauseella? Hyvä mies, siihen menisi kokonainen

-kuukausi! Mitä te tiedätte? Näyttää siltä, että olette kokenut

-monenlaista."

-

-Levendale pyyhkäisi kädellään otsaansa. Hänen eleensä osoitti niin

-suurta väsymystä, että hänen vieraansa ymmärsi hänen olevan lopen

-uupunut.

-

-"Aivan niin", sanoi Levendale. "Mutta sanokaahan, onko John Purvis

-tullut tänne veljeään katsomaan."

-

-"On", vastasi Purdie. "Hän on Lontoossa par'aikaa."

-

-"Onko hän kertonut tuosta timantista? Nimittäin poliisille?", kysyi

-Levendale.

-

-"On", vastasi Purdie. "Sen tietävät kaikki. Stephen Purvis -- missä hän

-on?"

-

-"Yläkerrassa -- nukkumassa -- lopen uupuneena", sanoi Levendale.

-"Olemme väsyneitä -- kumpikin. Yötä päivää yötä päivää -- voisin vaipua

-tälle lattialle ja ruveta nukkumaan --"

-

-"Olette ajanut timanttia takaa?" kysyi Purdie.

-

-"Sitä -- ja muutakin", virkkoi Levendale.

-

-"Muutakinko?" kysyi Purdie. "Mitä sitten?"

-

-"Kahdeksaakymmentätuhatta puntaa", vastasi Levendale. "Juuri sitä!"

-

-Purdie tuijotti häneen. Sitten hän äkkiä kysyi erästä seikkaa.

-

-"Tiedättekö, kuka murhasi tuon ukon Praed-kadun varrella?" hän kysyi.

-"Sitä minä koetan saada selville."

-

-"En", vastasi Levendale jyrkästi. "En edes tiedä sitä, että hänet

-murhattiin." Hän tuijotti nyt vuorostaan vieraaseensa hetkisen. Sitten

-hän lisäsi merkitsevästi: "Mutta siitä tiedän aika paljon, että häneltä

-ryöstettiin jotakin."

-

-Purdie pudisti päätään. Hän oli tavattomasti ällistynyt.

-

-"Tämä käy minulle aivan käsittämättömäksi", hän sanoi. "Te, Levendale,

-olette itse merkillisin ilmiö kaikessa. Kuulkaahan, mitä te aiotte

-tehdä? Ettekö aio selittää tätä kummallista katoamistanne -- tätä

-poissaoloanne -- paluutanne ilman partaa ja noin puettuna? Poliisit --"

-

-"Kyllä", sanoi Levendale. "Kello kymmenen aamulla poliisiasemalla.

-Tulkaa sinne -- te kaikki -- kuka tahansa -- kuka tahansa, jonka

-mieli tekee -- kerron poliiseille kaikki, mitä tiedän. Purvis ja minä

-emme enää voi tehdä mitään -- meitä on nähkääs vedetty nenästä! Mutta

-lähtekää nyt pois, Purdie, ja päästäkää minut nukkumaan -- olen aivan

-lopussa!" Oltuaan kymmenen minuuttia poissa Lauristonin ja Melky

-Rubinsteinin luota Purdie palasi heidän seuraansa ja viittasi heitä

-tulemaan pois Sussex-aukiolta.

-

-"Tämä on kaikkein ihmeellisintä", hän sanoi heidän lähtiessään

-liikkeelle. "Levendale on aivan oikein siellä, omassa talossaan! Ja hän

-on ajanut pois partansa ja viiksensä ja pukeutunut suorastaan kulkurin

-vaatteisiin. Hän ja Stephen Purvis ovat yötä päivää ajaneet takaa

-tuota kirottua timanttia ja kahdeksaakymmentä tuhatta puntaa! Ja --

-kaiken lisäksi ei Levendale tiedä, kuka murhasi Daniel Multeniuksen,

-ei edes sitä, että hänet on murhattu! Mutta se on varmaa, hyvät

-toverit", hän lisäsi, kun St. Jamesin kirkon kello korkealla

-heidän päittensä yläpuolella löi yhtä, "että hän tietää jotakin tärkeää

--- ja meidän on odotettava yhdeksän tuntia saadaksemme kuulla sen!"

-

-

-

-

-XXXIII

-

-SALAISTA TYÖSKENTELYÄ

-

-

-Poliisiaseman perähuone oli täynnä miehiä kello kymmenen aikaan

-aamulla. Purdie tuli sinne Lauristonin kanssa viittä minuuttia ennen

-kymmentä, tapasi Melky Rubinsteinin odottelemassa ulko-ovella ja

-ennätti tuskin varoittaa toveriaan pysymään vaiti heidän keskiyöllä

-tekemästään keksinnöstä, kun Guyler ja John Purvis saapuivat paikalle

-yhdellä vuokra-ajurilla ja herra Killick toisella. Sisällä keskusteli

-aamiaisen ja yhden tunnin unen virkistämä Ayscough poliisikomisarjuksen

-ja New Scotland Yardin miehen kanssa. Kaikki he vilkaisivat kysyvästi

-vastatulleihin.

-

-"Onko joku herroista saanut uusia tietoja?" kysyi poliisikomisarjus

-vilkaisten pikimmältään läsnäolijain kasvoihin. "Eikö -- luullakseni

-haluaisitte kaikki tietää, emmekö me ole saaneet?" Hän katsahti

-Ayscoughiin, joka näytteli New Scotland Yardin miehelle muutamia kohtia

-aamulehdistä. "Asianlaita on niin", hän jatkoi, "että on esiintynyt

-kummallisia vaiheita sitten viime yön -- enkä oikein ymmärrä, kuinka

-kaikki on käsitettävä. Mielipiteeni on se, että meidän olisi parasta

-odottaa muutamia tunteja, ennenkuin sanomme mitään -- varmempaa --

-minun mielestäni nuo sanomalehdet mainitsevat liian monta seikkaa,

-antavat aivan kuin viholliselle tietoja. Viisainta olisi, jos

-jättäisitte asiat toistaiseksi meidän haltuumme, hyvät herrat."

-

-Näistä sanoista ilmeni muutakin kuin kohtelias huomautus siitä, että

-niin monen henkilön läsnäoloa ei kaivattu -- mutta John Purvis asettui

-heti selvälle kannalle ja sanoi: "Haluan tarkoin tietää, mitä on tehty

-ja mitä aiotaan tehdä veljeni suhteen. Minulla on oikeus siihen. Sen

-vuoksi minä olen täällä. Mitä muuhun tulee --"

-

-"Veljenne on täällä", sanoi Purdie, joka seisoi akkunan ääressä

-ja katseli alas kadulle. "Ja herra Levendale hänen mukanaan --

-eikö olisi hyvä kutsua heidät heti sisään?" hän jatkoi kääntyen

-poliisikomisarjuksen puoleen. "He ovat kumpikin sen näköisiä kuin

-heillä olisi paljon kertomista."

-

-Mutta Ayscough oli jo poistunut huoneesta ja hetkisen kuluttua hän

-saapui sisään vastatulleitten kanssa. Purdie huomasi heti, että se

-Levendale, joka astui sisään tukku aamulehtiä kädessään, oli aivan

-toisen näköinen kuin se Levendale, jonka hän oli nähnyt yhdeksän tuntia

-aikaisemmin likaisena, siivottomana ja väsymyksen näännyttämänä.

-Tuuhea parta ja viikset olivat auttamattomasti mennyttä, ja Levendalen

-kasvoilla näkyi sellaisia piirteitä, jotka olivat ennen peittyneet

-niiden alle. Mutta Levendale itse oli nyt virkeän ja siistityn

-näköinen ja huolellisesti puettu ja heti sisään astuttuaan hän

-käyttäytyi maailmanmiehen tapaan, nyökäten tyynesti poliisilaitoksen

-virkamiehille.

-

-"Kas niin, herra komisarjus", hän sanoi mennen suoraan pöydän luokse

-Stephen Purvisin kääntyessä veljensä puoleen, "sanomalehdistä näen,

-että te olette kaikki puuhanneet paljon herra Purvisin ja minun

-vuokseni. Siitä näkee hyvin, kuinka pari miestä voi kadota ja tuottaa

-aika paljon vaivaa, ennenkuin heidät löydetään! Mutta tässä me nyt

-olemme -- ja sen vuoksi olemme täällä, että olemme joutuneet häviölle

--- koetimme kulkea omia teitämme ajaessamme takaa omaisuuttamme --

-ja nyt olemme lopussa! Emme voi enää tehdä mitään -- ja niin tulimme

-teidän luoksenne."

-

-"Teidän olisi pitänyt ensimmäiseksi tulla tänne, herra Levendale",

-sanoi poliisikomisarjus vähän äreästi. "Olisitte säästäneet niin paljon

-vaivaa -- niin hyvin itseltänne kuin meiltäkin. Mutta sillehän ei nyt

-enää voi mitään -- teillä on varmaankin jotakin kerrottavana meille?"

-

-"Ennenkuin kerron mitään", vastasi Levendale, "haluan tietää

-erään seikan". Hän osoitti mukanaan tuomiansa aamulehtiä. "Nämä

-kirjoittajat", hän virkkoi, "näyttävät saaneen haltuunsa aika paljon

-tietoja, epäilemättä kaikki teiltä. Nyt kun on käynyt ilmi, mitä ajamme

-takaa, ilmaiskaamme se muutamilla sanoilla. Pykälä yksi: kellanpunainen

-timantti, kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen ja tämän herra

-Stephen Purvisin omaisuutta. Pykälä kaksi: kahdeksankymmenen tuhannen

-punnan maksuosoitus -- minun omaisuuttani. Kas niin, onko kenelläkään

-teistä pienintäkään aavistusta siitä, kuka on ottanut timantin ja minun

-rahani? Sanokaa!"

-

-Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten Ayscough puhui.

-

-"Ei määrättyä käsitystä, herra Levendale -- vielä."

-

-"Sitten minä sanon teille", virkkoi Levendale. "Kiinalainen mies --

-eräs Chang Li. Hän on vienyt ne -- molemmat. Ja Stephen Purvis ja minä

-olemme ajaneet häntä takaa siitä lähtien, kun katosimme -- ja olemme

-joutuneet häviölle! Nyt saatte te ottaa asian haltuunne -- ja minun on

-parasta selittää teille peittelemättä kaikki se, mikä on epäilemättä

-näyttänyt peräti kummalliselta alun pitäen. Puolen tunnin puhelu nyt

-heti säästää monen tunnin selittelemisen tuonnempana. Kuunnelkaa siis

-minua kaikki -- näen täällä jo kaksi herrasmiestä, herrat Killicikin

-ja Guylerin, jotka voivat kumpikin omalta osaltaan vahvistaa tosiksi

-muutamia yksityiskohtia, joita aion teille kertoa. Olkaa hyvät

-älkääkä päästäkö ketään keskeyttämään meitä minun esittäessäni teille

-kertomustani."

-

-Ayscough vastasi hänen pyyntöönsä asettumalla seisomaan ovea vasten,

-ja Levendale otti tuolin pöydän viereen ja loi katseen ympärillään

-odottaviin kuuntelijoihin.

-

--- Se on kummallinen ja muutamissa suhteissa monimutkainen juttu, hän

-sanoi, mutta minä koetan saada teidät ymmärtämään asiat oikein, ennen

-kuin olen lopettanut. Minun täytyy palata ajassa taaksepäin aika monta

-vuotta -- niihin aikoihin, jolloin minä, niin kuin herra Killick

-tietää, olin Daniel Moltenon osakas eräässä jalokiviliikkeessä Cityssä.

-Erosin hänestä ja lähdin Etelä-Afrikkaan, jossa rupesin käymään kauppaa

-timanteilla. Onnistuin harvinaisen hyvin muutamissa yrityksissäni

-ja palasin Lontooseen joittenkin vuosien kuluttua hyvin varakkaana

-miehenä. Vähän ajan kuluttua kohtasin taas entisen liiketoverini. Hän

-oli muuttanut nimensä Multeniukseksi ja asui Praed-kadun varrella

-jalokivikauppiaana ja panttilainaajana. Minulla ei tietysti ollut

-mitään sitä vastaan, että rupesin jatkamaan kaupankäyntiä muutamien

-entisten liiketoverieni kanssa Kapkaupungissa, ja neuvoteltuani

-asiasta jonkin aikaa Multeniuksen kanssa hän ja minä päätimme ostaa ja

-myydä timantteja yhdessä täällä Lontoossa, ja minä luovutin hänelle

-heti määrätyn summan rahaa liikepääomaksi. Kaupat suoritettiin hänen

-nimessään. Hän pääasiassa hoitikin ne -- en ole koskaan tuntenut sen

-parempaa ja tarkempaa timanttien tuntijaa kuin hän oli -- eikä kukaan

-täällä tietänyt, että minulla oli asian kanssa mitään tekemistä. En

-käynyt hänen liikkeessään Praed-kadun varrella muulloin kuin kahdesti.

-Jos hänen välttämättä täytyi tavata minua, sovimme kohtauksen Cityssä

-eräässä yksityisessä liikehuoneustossa, joka minulla on siellä. Nyt

-ymmärrätte hyvin, millaisessa suhteessa Daniel Multenius ja minä olimme

-toisiimme. Me olimme liiketoverit -- salaisesti.

-

--- Sitten johdumme äskeisiin tapahtumiin. Aikaisemmin tänä syksynä

-saimme tiedon Stephen Purvisilta, jonka kanssa minulla oli erinäisiä

-kauppasuhteita Etelä-Afrikassa, että hän oli saanut haltuunsa

-harvinaisen kauniin kellanpunaisen timantin ja aikoi lähettää sen

-meille. Se saapui Multeniukselle -- Multenius toi sen minulle Cityssä

-olevaan konttoriini ja me tutkimme sitä yhdessä, jonka jälkeen

-Multenius vei sen pankkiinsa. Me päätimme ostaa sen yhdessä -- minun

-oli hankittava rahat. Stephen Purvisilta saamamme ilmoituksen mukaan

-tiesimme hänen saapuvan kaupunkiin marraskuun kahdeksantenatoista,

-ja me järjestimme kaikki siksi päiväksi. Se päivä siis käy erikoisen

-tärkeäksi -- mitä marraskuun kahdeksantenatoista päivänä tapahtui

-Multeniuksen liikkeessä iltapäivällä puoli viiden ja puoli kuuden

-välillä, se tietysti on todellisen tärkeätä nyt. No, mitä tapahtui?

-Voin sanoa sen teille -- yhtä seikkaa lukuun ottamatta, joka ehkä

-merkitsee enemmän kuin kaikki muut. Siitä seikasta en voi sanoa mitään

-varmaa, mutta hyvän arvelun voin siitä kyllä esittää.

-

--- Stephen Purvisin oli määrä käydä Daniel Multeniuksen liikkeessä

-Praed-kadun varrella viiden ja puoli kuuden välillä iltapäivällä

-marraskuun kahdeksantenatoista sopimassa lopullisesti timantin

-kaupasta. Kahdentoista aikaan samana päivänä Daniel Multenius pistäysi

-Cityyn. Hän nouti timantin pankistaan ja tuli sitten minun konttoriini,

-jossa annoin hänelle kahdeksankymmentätuhatta puntaa pankkiseteleinä --

-suurina seteleinä. Mukanaan timantti ja rahat hän sitten lähti takaisin

-Praed-kadulle. Minun oli määrä mennä sinne hänen luokseen heti viiden

-jälkeen.

-

--- Nyt tulemme minun eri puuhiini. Söin puolisen Cityssä ja menin

-sitten erään Holbornissa asuvan tunnetun kirjakauppiaan luokse, joka

-oli kirjeellisesti ilmoittanut minulle, että hänellä oli myytävänä eräs

-arvokas teos, jota hän tiesi minun haluavan -- olen aina Englantiin

-paluustani asti kerännyt harvinaisia kirjoja. Vietin noin tunnin

-kirjakaupassa. Ostin sen teoksen, jota olin mennyt katsomaan -- ja

-maksoin siitä erittäin suuren hinnan. Otin sen lähtiessäni kainalooni

-ilman käärepaperia ja ajoin raitiovaunussa Praed-kadun päähän saakka.

-Siellä astuin alas. Ja -- päinvastoin kuin mainitsin seuraavan aamun

-sanomalehdissä olleissa ilmoituksissani -- oli minulla kirja kädessäni

-raitiovaunusta lähtiessäni. Minkä vuoksi uskottelin kadottaneeni sen,

-minkä vuoksi toimitin tuon ilmoituksen sanomalehtiin, kerron teille

-pian -- se oli kaikki yhtenä osana siinä pelissä, johon minun oli pakko

-ryhtyä.

-

--- Mikäli muistan, oli kello vähän yli viisi minun kääntyessäni

-kävelemään Praed-katua. Pimeä alkoi juuri tulla, satoi vähän ja

-sumuakin tuntui olevan Mutta huomasin kuitenkin erään seikan --

-olen luonnostani nopea tekemään havaintoja. Astuessani Iron Gaten

-laiturikadun poikki, joka kiertää Grand Junction-kanavan allasta, näin

-sille kääntyvän hyvin nopeaa vauhtia erään kiinalaisen ja tunsin hänet

-toiseksi niistä kiinalaisista lääketieteen ylioppilaista, jotka asuivat

-Daniel Multeniuksen kalustetussa talossa Maida Valessa. Hän oli selin

-minuun, enkä siis erottanut kumpi hän oli heistä. En kiinnittänyt

-asiaan sen enemmän huomiota, vaan kävelin eteenpäin. Minuutin kuluttua

-olin panttitoimistossa. Avasin oven, astuin sisään ja menin suoraa

-päätä pieneen takahuoneeseen, jossa olin ollut pari kertaa ennen Daniel

-Multeniuksen ollessa yksin kotona, joten osasin sinne nytkin helposti.

-Niin kuin jo mainitsin, menin suoraan perälle ja ovessa juoksi minua

-vastaan Stephen Purvis.

-

--- Purvis oli kiihdyksissä -- hän ihan vapisi, niin suuri mies kuin

-onkin. Hän saa vahvistaa todeksi kaikki, mitä siellä sanottiin ja

-tehtiin. Sanaakaan lausumatta hän kääntyi ja osoitti lattialle, jossa

-Daniel Multenius makasi kuolleena. 'En ole ollut täällä minuuttiakaan',

-sanoi Purvis. 'Tulin sisään ja näin hänet tuossa noin! Ketään ei ole

-täällä. Jumalan tähden, missä minun timanttini on?

-

--- Harkitsin tilannetta nopeasti. Viidessä sekunnissa muodostin

-mielessäni käsityksen asioista. Tuo kiinalainen oli käynyt täällä

--- tavannut vanhuksen pyörtyneenä tai mahdollisesti kuolleen -- oli

-luultavasti nähnyt timantin perähuoneen pöydällä, samoin setelitukun

-jossakin lähellä ja siepannut kaikki lähtien sitten pois. Se oli minun

-käsitykseni, ja vieläkin uskon, että se oli oikea. Ja sanon teille

-suoraan, että siitä hetkestä lähtien kohdistuivat kaikki ajatukseni

-kiinalaiseen. Ajattelin ja toimin salaman nopeasti. Ensiksi tutkin

-kiireesti Daniel Multeniuksen, tunnustelin hänen taskunsa ja huomasin,

-ettei niissä ollut mitään sellaista, jota hain, ja että hän oli

-kuollut. Sitten muistin, että käydessäni kerran aikaisemmin hänen

-luonaan hän oli päästänyt minut asunnostaan ulos erään takaoven kautta,

-joka vei Market-kadulle johtavaan kapeaan käytävään. Sekuntiakaan

-viivyttelemättä tartuin Purvisin käsivarteen ja vein hänet nopeasti

-ulos. Käytävässä oli hyvin pimeä, siellä ei näkynyt ainoaakaan ihmistä,

-me kuljimme Market-kadun poikki, käännyimme, oikealle ja olimme

-Oxfordin ja Cambridgen pengermällä, ennenkuin pysähdyimme. Vaistoni

-sanoi minulle, että oli parasta päästä pois Multeniuksen asunnosta. Ja

-vasta ollessamme kaukana sieltä huomasin jättäneeni kirjani sinne!

-

-

-

-

-XXXIV

-

-YMMÄLLÄ

-

-

-Levendale vaikeni päästyään tähän asti kertomuksessaan ja katseli

-ympärilleen toisten odottaviin kasvoihin. Hän huomasi kahden henkilön

-tarkastelevan häntä erikoisen tarkkaavasti -- Ayscoughin ja vanhan

-lakimiehen. Ruvetessaan taas jatkamaan kertomustaan hän vilkaisi

-merkitsevästi Killickiin.

-

--- Otaksunpa, että jotkut teistä haluaisivat kysyä minulta -- ja

-myöskin Stephen Purvisilta -- muutamia seikkoja äskeisen kertomukseni

-johdosta? hän sanoi. Saatte vapaasti kysyä mitä haluatte ja kuka vain

-haluaa, kun ensin olen lopettanut. Mutta sallikaa minun nyt päättää

-tämä, sillä sitten ehkä täysin ymmärrätte, mistä oikein on kysymys.

-

--- Purvis ja minä kävelimme jonkin aikaa edes takaisin Oxfordin ja

-Cambridgen pengermällä neuvotellen tilanteesta. Mitä enemmän asiaa

-pohdin, sitä varmempi olin siitä, että heti alussa muodostunut

-mielipide oli oikea -- kiinalainen oli vienyt sekä timantin että

-mainitut rahat. Tiesin noiden kahden kiinalaisen asuvan Multeniuksen

-kalustetussa talossa, olinpa sattunut olemaan läsnä Praed-kadun

-varrella olevassa liikkeessä eräällä aikaisemmalla käynnilläni heidän

-sopiessaan asiasta Multeniuksen kanssa. Nyt oli käsitykseni seuraava:

-jompikumpi heistä oli tullut ukon luokse maksamaan vuokraa tai jollekin

-muulle asialle, huomannut hänet joko sydänkohtauksen vallassa tai

-sellaisen johdosta kuolleena, nähnyt pöydällä timantin ja rahat, jotka

-odottivat siinä Purvisin saapumista, ottanut ne kaikki haltuunsa ja

-lähtenyt pakoon. Purvis oli kanssani yhtä mieltä. Ja sekä Purvis että

-minä tunnemme hyvin kiinalaisen luonteen ominaisuudet ja erikoisuudet.

-Me tiesimme, mitä oli tehtävä. Halusimme saada takaisin timantin ja

-minun rahani. Ja koska me tiesimme ikäväksemme, kuinka ovela ja taitava

-varas niitä nyt talletti, olimme täysin selvillä siitä, että meidän oli

-itsekin turvauduttava viekkauteen -- vieläpä aika harvinaiseen. Sen

-vuoksi päätimme, että emme missään tapauksessa vielä kääntyisi poliisin

-puoleen.

-

--- Nyt te poliisiviranomaiset saatatte sanoa tai sanotte varmastikin,

-että meidän olisi pitänyt suoraa päätä tulla teidän luoksenne, etenkin

-kun kysymyksessä oli murha. Mutta me emme tietäneet laisinkaan

-varmasti, että se oli murha. Emme olleet huomanneet mitään väkivallan

-merkkejä ukossa -- tiesin hänet hyvin heikoksi ja uskoin häntä

-kohdanneen äkillisen halvauksen tai jonkin muun sen tapaisen. Harkitsin

-huolellisesti asioita Ilmeisestikin Daniel Multenius oli jäänyt

-yksin myymäläänsä ja koko asuntoonsa ja hänen tyttärentyttärensä oli

-joillakin asioilla. Sen vuoksi ei kukaan tietänyt timantista eikä

-rahoista. Emme tahtoneetkaan kenenkään tietävän niistä. Jos olisimme

-menneet poliisin luokse ja puhuneet heille, mitä tiesimme, olisivat

-asiat heti levinneet maailmalle ja saapuneet kiinalaisenkin korviin.

-Tiesimme aivan hyvin, että jos aioimme saada omaisuutemme takaisin, ei

-varasta saisi peloittaa -- seuraavana aamuna ei sanomalehdissä saisi

-olla mitään asiasta. Kiinalainen ei saanut aavistaakaan, että timantin

-ja noiden rahojen todelliset omistajat epäilivät häntä -- hän ei saanut

-tietää, että uutinen hänen saaliistaan mahdollisesti ilmoitettaisiin

-poliisille. Hänet oli jätettävä -- ainakin muutamiksi tunneiksi --

-siihen uskoon, että se omaisuus, joka oli joutunut hänen haltuunsa,

-kuului kuolleelle miehelle, joka ei voinut ilmaista mitään.

-

--- Mutta tuon kuolleen miehen arkihuoneessa oli minun kirjani! Oli

-mahdotonta mennä sinne takaisin noutamaan sitä. Yhtä mahdotonta oli,

-että siihen ei kiintyisi huomio. Daniel Multeniuksen tyttärentytär,

-jonka otaksuin erittäin älykkääksi nuoreksi naiseksi, huomaisi sen

-ja ymmärtäisi sen joutuneen heille hänen poissa ollessaan. Pohdin

-kovasti tuota seikkaa -- ja lopuksi kyhäsin ilmoituksen, jonka lähetin

-välitystoimistoon käskien toimittamaan sen jokaiseen seuraavan aamun

-Lontoon lehteen. Miksi? Koska halusin suunnata tutkijain huomion

-toisaanne. Halusin nyt aluksi saada ihmiset uskomaan, että joku oli

-löytänyt tuon kirjan raitiovaunusta, poikennut Multeniukselle myymään

-tai panttaamaan sen, tavannut ukon yksinään, hyökännyt hänen kimppuunsa

-ja ryöstänyt häneltä jotakin. Kaikki tämä oli tarkoitettu kiinalaisen

-silmänlumeeksi. Jotakin täytyi tehdä, mitä tahansa -- jotta hän ei

-saisi tietää Purvisin ja minun olevan selvillä asian todellisesta

-laidasta.

-

--- Mutta -- mitä me sitten aioimme tehdä? Sanon teille, että koska emme

-edellyttäneet Daniel Multeniuksen joutuneen väkivaltaisen kuoleman

-uhriksi, emme laisinkaan kiinnittäneet huomiota asian siihen puoleen,

-vaan kohdistimme kaikki voimamme omaisuutemme takaisin saamiseen.

-Tiesin, missä talossa nuo kiinalaiset asuivat. Sinä iltana Purvis ja

-minä lähdimme sinne. Olemme kumpikin aikoinamme tottuneet erinäisiin

-salaperäisiin puuhiin ja menettelytapoihin ja me pääsimme tuon talon

-alueelle kenenkään sitä huomaamatta. Ei kestänyt kauan ennenkuin

-tulimme vakuutetuiksi siitä, että talo oli tyhjä. Se pysyi tyhjänä

-koko yön -- Purvis vartioi sitä eräässä vajassa puutarhassa. Ei kukaan

-mennyt sinne eikä lähtenyt sieltä ennenkuin Purvis seuraavana aamuna

-tuli pois -- hän nimittäin vartioi siellä siihen asti, kunnes oli

-määrä tulla minua tapaamaan Hyde puistoon. Ennenkuin menin tuohon

-kohtaukseen, olivat luonani käyneet etsivä kersantti Ayscough, herra

-Rubinstein ja herra Lauriston -- he tietävät mitä sanoin heille. En

-voinut silloin sanoa mitään muuta -- minulla oli tarpeeksi tuumimista

-omissa huolissani.

-

--- Kun Purvis ja minä kohtasimme, neuvottelimme uudestaan ja päätimme,

-että ottaen huomioon kaikki ilmi tulleet ja sanomalehdissäkin

-julkaistut seikat oli nuoreen herra Lauristoniin langennut epäluulo

-parasta, Mitä saattoi tapahtua meille: se rauhoittaisi kiinalaista.

-Ja me päättelimme varmaksi, että Maida Valessa sijaitseva talo ei

-varmaankaan pysyisi asumattomana sinä yönä, ja sovimme yhtymisestä

-siellä kello yhdeksitoista. Olimme varmat, että miekkosemme oli lukenut

-kaikki sanomalehtiuutiset, tuntien itsensä turvalliseksi ja että me

-tapasimme hänet. Mutta, huomatkaa, meillä ei ollut aavistustakaan,

-kumpi noista kahdesta kiinalaisesta oli syyllinen. Yhdestä seikasta

-olimme joka tapauksessa vakuutetut. Kumpi lieneekään ollut hän, jonka

-minä olin edellisenä päivänä nähnyt pujahtavan Iron Gaten laiturikadun

-nurkkauksesta, joko hän siis oli Chang Li tai Chen Li, hän oli varmasti

-säilyttänyt salaisuuden omanaan! Oli nyt vain mentävä tuohon taloon,

-ryhdyttävä keskusteluun molempain kanssa, päästävä selville siitä,

-kumpi heistä oli syyllinen, ja sitten meneteltävä oman suunnitelmamme

-mukaan, joka oli valmiiksi harkittu.

-

--- Nyt on siis kuvattava meidän toinen käyntimme Maida Valessa.

-Täsmällisesti sanoen, se tapahtui yhdentoista ja kahdentoista välillä

-toisena yönä timantin katoamisen jälkeen. Samoin kuin edellisenäkin

-yönä saavuimme puutarhaan takana olevasta portista. Se oli kummallakin

-kerralla lukitsematta, kun taas Maida Valen tielle johtava portti oli

-lujasti salvassa. Ja samoin kuin edellisenäkin yönä huomasin pian,

-että ainakin toistaiseksi ei talossa ollut ainoaakaan ihmistä. Mutta

-niin ei ollut asianlaita puutarhassa! Minun pitäessäni silmällä talon

-takasivua Purvis tarkasti varovasti puutarhaa. Pian hän palasi ja veti

-minut lähemmäksi sitä asfalttikujaa, joka johtaa kadunpuoleiselta

-veräjältä paraatiovelle. Kuu oli noussut talojen ja puitten yläpuolella

--- ja sen valossa hän näytti veritahroja. Hyvät herrat, niitä ei

-tarvinnut tarkastaa sen lähemmin, ennenkuin huomasimme ne uusiksi --

-tuoreiksi. Joku oli murhattu tuossa puutarhassa muutamia minuutteja --

-suorastaan muutamia minuutteja ennen meidän tuloamme. Parisen minuuttia

-vielä etsiskeltyämme löysimme murhatun, joka makasi polun vasemmalla

-puolella olevassa pensaikossa. Tunsin hänet nuoremmaksi noista kahdesta

-kiinalaisesta. Hän oli Chen Li.

-

--- Tämä huomio luonnollisestikin paljasti meille, että asia oli

-joutunut uuteen vaiheeseen. Ei kestänyt kauan ennenkuin ymmärsimme,

-kuinka kaikki oli tapahtunut. Chang Li oli saanut selville, että

-hänen ystävällään oli hallussaan nuo arvoesineet. Hän oli nähnyt joko

-timantin tai setelikimpun tai molemmat -- yhdentekevää millä tavoin.

-Mutta ottaessamme kaikki huomioon olimme vakuutettuja siitä, että

-hän oli saanut tuon asian tietoonsa, luultavasti vaaninut Chen Litä

-tämän palatessa kotiin myöhään illalla, iskenyt häntä veitsellä hänen

-tulessaan puutarhan käytävää pitkin, laahannut ruumiin pensaikkoon,

-anastanut itselleen saaliin ja lähtenyt pakoon. Ja nyt meidän oli

-ryhdyttävä siihen työhön, jonka arvasimme vaikeimmaksi tehtävistämme

--- nimittäin Chang Lin etsimisen. Hetkeäkään hukkaamatta aloitimme sen

-heti.

-

--- Olen kertonut teille, että Purvis ja minä tunnemme aika hyvin

-kiinalaisia. Meillä on kummallakin jokseenkin tarkoin selvillä heidän

-tapansa ja minä puolestani tunnen verraten hyvin Lontoossa asuvat

-kiinalaiset, sillä olen vuos'kausia ollut liikeasioissa kiinalaisten

-kanssa sekä Lontoossa että Etelä-Afrikassa. Aavistin jokseenkin

-selvästi, kuinka Chang Li tulisi menettelemään. Hän piileskelisi,

-tarvittaessa vaikkapa kuukausiakin, kunnes ensimmäinen kiihkeä

-takaa-ajohuuto, jonka hän tiesi varmasti kajahtavan ilmoille, olisi

-vaiennut. Lontoon itäosassa on joitakin maanalaisia kätköpaikkoja,

-joihin hän voisi mukavasti ja turvallisesti vetäytyä piiloon, kunnes

-tarjoutuisi tilaisuus pujahtaa maasta huomaamatta. Minä tunnen jo niitä

-muutamia. Ja lisää oppisin tuntemaan.

-

--- Purvis ja minä lyöttäysimme heti sille tolalle -- sen verran

-kuin siinä oli suuntaa olemassa. Lähdimme suoraa päätä itäiseen

-kaupunginosaan. Ennen aamua olin ajanut partani ja viikseni,

-pukeutunut tuntemattomaksi vanhoihin vaatteisiin ja aloitin työni.

-Seuraavana aamuna suoritin heti kaksi asiaa: toimitin Spring-kadulta

-palvelijalleni sähkösanoman, jossa ilmoitin mahdollisesti viipyväni

-poissa toistaiseksi, ja sitten varoitin salaisesti Englannin pankkia

-noista suurista seteleistä. Mutta en suinkaan odottanut, että Chang

-Li koettaisi vaihtaa niitä; arvasin hänen käyttävän kaiken tarmonsa

-timantin suojelemiseen. Mutta mahdollisesti hän kuitenkin voisi koettaa

-vaihtaa yhden setelin ja epäilemättä onnistuisikin siinä, jollen minä

-olisi ryhtynyt tuohon varokeinoon.

-

--- Seuraavana päivänä Purvis ja minä kumpikin tahollamme etsiskelimme

-itäisessä kaupunginosassa ja kuulimme pian, kuinka Praed-kadun varrella

-asuvan pikku kauppiaan Parslettin oli käynyt. Se mielestäni vahvisti

-olettamukseni oikeaksi. Kun samana ja seuraavana päivänä ilmestyi

-uusia sanomalehtiä, saimme tietää tarkemmin Parslettin jutusta.

-Ymmärsin asiat heti. Parslett, joka oli Multeniuksen lähin naapuri,

-oli luultavasti nähnyt Chen Lin - jota nyt luulimme todelliseksi

-varkaaksi -- pujahtavan Multeniuksen ovesta. Kun sanoma Danielin

-kuolemasta levisi, oli hän sovittanut kaksi selvää asiaa yhteen ja

-tietäen kiinalaisten asunnon lähtenyt Maida Valeen kiristämään heiltä

-rahoja vaitiolon palkaksi. Arvasin, mitä sitten oli tapahtunut.

-Jotta Parslettista päästiin aluksi eroon, oli hänelle työnnetty

-viisikymmentä kultapuntaa ja luvattu enemmän -- ja sitten hänet oli

-taitavasti myrkytetty sellaisella tavalla, että hän varmasti ennätti

-pois kiinalaisien asumuksen lähettyviltä, mutta kuoli ennen kotiin

-pääsemistään. Ja kun hän oli turvallisesti poissa, oli Chang Li

-murhannut Chen Lin ja lähtenyt pakoon. Siis -- ja samaa mieltä olen

-vieläkin -- olivat kaikki meidän arvelumme oikeat. Oli vain löydettävä

-Chang.

-

-Tässä Levendale vaikeni, vilkaisi Stephen Purvisiin ja levitti kätensä

-epäonnistumista ja pettymystä ilmaisevalla eleellä. Hänen katseensa

-siirtyi Stephen Purvisista poliisiviranomaisiin.

-

-"Kaikki turhaan!" hän huudahti. "Ei kannata kieltääkään sitä. Olen

-ollut jokaisessa kiinalaisten pesässä ja tyyssijassa itäisessä

-Lontoossa ja olen vakuutettu siitä, että Chang Li ei ole siellä

-missään. Olen antanut rahaa virrata kuin vettä, käyttänyt apunani

-sellaisia kiinalaisia ja itämaalaisia, joihin olen voinut luottaa --

-eikä jälkeäkään hänestä! Ja niin luovuimme asiasta eilen illalla.

-Purvis ja minä olemme joutuneet häviölle. Olemme tulleet teidän,

-poliisien, luokse --"

-

-"Se teidän olisi pitänyt tehdä aikaisemmin, herra Levendale", huomautti

-poliisikomisarjus vakavasti. "Ette ole minun ymmärtääkseni paljonkaan

-luottanut meihin, ja jos olisitte kertonut tuon kaiken heti --"

-

-Ennenkuin komisarjus ennätti sanoa enemmän, kuului ovelle koputus ja

-eräs konstaapeli kurkisti sisään. Hänen silmänsä etsivät Ayscoughia.

-

-"Täällä on eräs nuori herra -- ulkomaalainen -- joka kysyy teitä, herra

-Ayscough", hän sanoi. "Hän tahtoisi tavata teitä heti -- nimi on Yada."

-

-

-

-

-XXXV

-

-YADA ASETTUU JOHTOON

-

-

-Ayscough ennätti vain luoda varoittavan katseen ja lausua pari sanaa

-toisille, ennenkuin herra Mori Yada astui sisään. Jokainen katsoi

-häneen hänen tullessaan sisään -- muutamat läsnäolijoista ihmetellen,

-toiset uteliaasti ja ainakin pari -- Levendale ja Purvis -- epäillen.

-Mutta Yada itse oli ulkomuodostaan päättäen täysin välinpitämätön

-häneen päin suunnattujen katseiden suhteen. John Purdiesta, joka

-muisti kaikki, mitä oli edellisenä iltana kuullut, näytti, että tuo

-nuori japanilainen lääketieteen ylioppilas oli erikoisen kylmäverinen

-ja maltillinen. Yada oli tosiaankin juuri sen näköinen kuin olisi

-tullut hyväin ystäväin hänen kunniakseen järjestämään tilaisuuteen.

-Melky Rubinstein, joka myöskin tarkasteli häntä hellittämättä, huomasi

-heti hänen pukeutuneen erikoisen harkitusti sinä aamuna. Yadan tumman

-päällystakin alta, joka oli huolettomasti jätetty auki, näkyi harmaa

-hieno puku, toisessa hansikoidussa kädessään hänellä oli uusi hattu,

-toisessa tiukasti kääritty sateenvarjo. Hän näytti niin varakkaalta ja

-viimeisen kuosin mukaan puetulta kuin ei millään salaperäisillä eikä

-maanalaisilla jutuilla olisi voimaa ulottua häneen. Se aulis hymy,

-jolla hän tervehti Ayscoughia, oli niin vilpitön ja rehellinen, että

-se olisi hyvin voinut kumota kaikki epäilykset. "Hyvää huomenta, herra

-salapoliisi", hän aloitti astuessaan kynnyksen yli ja vilkaistessaan

-ensin Ayscoughiin ja sitten toisten tarkkaavaisen näköisiin kasvoihin.

-"Kuulkaahan, haluaisin vähän puhua kanssanne tuosta eilisillan pikku

-jutusta. Otaksun teidän puhelevan siitä näiden herrain kanssa? Ehkäpä

-voin nyt ilmaista teille sellaista, josta on hyötyä."

-

-"Mielellämme kuulemme mitä tahansa, herra Yada", sanoi Ayscough, joka

-koetti kaikin voimin salata hämmästystään. "Mitä tahansa, jota voitte

-meille kertoa. Oletteko viime yönä kuullut jotakin?"

-

-Yada nauroi ystävällisesti, paljastaen valkoiset hampaansa. Hän

-istuutui tuolille, jonka Ayscough työnsi hänelle, ja veti hitaasti

-hansikkaansa pois käsistään. "Otin itse selvän eräästä asiasta teidän

-lähdettyänne luotani eilisiltana", hän sanoi salaperäisen näköisenä.

-"Käytin hyväkseni teidän nimikorttianne, herra salapoliisi. Menin se

-mukanani ruumishuoneeseen."

-

-Ayscoughin onnistui antaa merkki poliisikomisarjukselle, jotta tämä

-jättäisi kyselemisen hänen tehtäväkseen. Hän työnsi peukalonsa sisään

-liiviensä hihanrei'istä, asettui mukavassa asennossa nojaamaan ovea

-vastaan ja katseli mietiskelevän näköisenä vastatullutta.

-

-"Vai niin, ja mikä johtikaan teidät siihen, herra Yada?" hän kysyi

-puolittain huolettomasti. "Tunsitte hiukan uteliaisuutta, vai kuinka?"

-

-"En joutavaa uteliaisuutta, herra salapoliisi", vastasi Yada. "Halusin

-päästä varmuuteen siitä, kumpi noista kahdesta kiinalaisesta oikein oli

-siellä kuolleena. Näin hänet. Nyt tiedän. Chen Li!"

-

-"No?" sanoi Ayscough.

-

-Yada kääntyi äkkiä tuolillaan ja antoi katseensa hitaasti siirtyä

-pöydän toisella puolella istuvista miehistä yhdestä toiseen. Hänen

-silmänsä olivat kylmät, rohkeat ja puolittain uhkamieliset ja

-siirtyivät kasvoista toisiin sellaisella tavalla, että saattoi selvästi

-huomata kaikkien olevan tuntemattomia hänelle. Vasta Melky Rubinsteinin

-valppaat piirteet nähdessään Yada kumarsi vähän ja kääntyi sitten taas

-Ayscoughin puoleen.

-

-"Kuka näistä herroista on timantin omistaja?" hän kysyi tyynesti. "Kuka

-taas on kadottanut kahdeksankymmentätuhatta puntaa? Sen haluaisin

-tietää, ennenkuin puhun lisää."

-

-Sen hiljaisuuden, aikana, joka seurasi Ayscoughin ilmeistä

-neuvottomuutta, oliko tuohon kysymykseen vastattava suoraan,

-Levendalelta pääsi kimeä ja puolittain ärtynyt huudahdus.

-

-"Taivaan nimessä", hän sanoi, "kuka tämä nuori mies on? Mitä hän tietää

-timantista ja rahoista?"

-

-Yada kääntyi katsomaan kysyjää, hymyili sitten heti, työnsi kätensä

-povitaskunsa ja veti esiin nimikorttikotelonsa. Kohteliaasti kumartaen

-hän ojensi kortin Levendalelle.

-

-"Sallikaa minun, sir", hän sanoi säyseästi. "Nimikorttini. Mitä muuhun

-tulee, ehkä tämä herra salapoliisi suvaitsee selittää sen teille."

-

-"Asia on tällainen, herra Levendale", sanoi Ayscough. "Eräältä

-yliopistokolleegion sairaalan nuoremmalta lääkäriltä tohtori Pitteryltä

-kuulin, että herra Yada oli noiden molempain kiinalaisten opintotoveri

-ja jossakin määrin heidän tuttavansakin. Tämän kuultuani lähdin

-eilisiltana herra Yadan luokse kysymään muutamia seikkoja. Ja tietysti

-minun oli kerrottava hänelle kadoksissa olevista arvoesineistä --

-vaikka ne asiathan ovat nyt kaikille tuttuja sanomalehdistä. Ja -- mitä

-muuta te nyt tiedätte, herra Yada?"

-

-Mutta Yada katseli Levendalea, joka puolestaan tarkasteli yhtä

-kiinteästi Yadaa. Toiset huoneessa olijat tuijottivat näihin kahteen

-ikään kuin vaistomaisesti aavistaen, että tästä hetkestä asiat

-ratkaistaisiin Levendalen ja Yadan välillä eikä Yadan ja Ayscoughin.

-Edelliset kaksi tarkastelivat toinen toistaan ja ikään kuin punnitsivat

-toinen toisensa arvoa -- ja niin tyyniltä kuin heidän kasvonsa

-näyttivätkin, saattoi selvästi huomata kummankin jännityksellä

-odottavan, mitä toinen ensiksi tekisi.

-

-Levendale puhui ensin aivan kuin hän ja nuori japanilainen olisivat

-olleet ainoat henkilöt huoneessa ja kuin ei mikään muu olisi mitään

-merkinnyt. Hän kumartui eteenpäin lähemmäksi Yadaa.

-

-"Kuinka paljon te tiedätte?" hän kysyi.

-

-Yada paljasti taas valkoiset hampaansa.

-

-"Se on suora ja samalla laaja kysymys, herra Levendale", hän vastasi

-vähän naurahtaen. "Huomaan teidän hyvin kiihkeästi haluavan saada apua

-minulta. Luulette ilmeisestikin minun tietävän jotakin. Mutta te ette

-ole timantin omistaja! Kuka näistä herroista hän on?"

-

-Levendale teki puolittain kärsimättömän liikkeen Stephen Purvisiin

-päin, joka kumarsi Yadalle, mutta pysyi vaiti.

-

-"Hän se on", sanoi Levendale äreästi. "Mutta te voitte ilmaista

-tietonne minulle. Kysyn taas -- kuinka paljon te tiedätte tästä

-asiasta?"

-

-"Kylliksi, jotta teidän kannattaa hieroa kanssani sopimusta siitä",

-vastasi Yada. "Onko se yhtä selvää kuin teidän kysymyksenne?"

-

-"Sitä minä odotinkin", sanoi Levendale. "Haluatteko myydä tietonne?"

-

-"Haluan", myönsi Yada, "ja olen vakuutettu siitä, että te mielellänne

-hierotte kauppaa".

-

-Taas he molemmat mittelivät toisiaan silmillään. John Purdiesta, joka

-väitti ymmärtävänsä ihmisten ilmeitä, oli nuorempi ainakin vanhemman

-vertainen, jollei etevämpikin. Levendale taipui ja siirrettyään

-katseensa pois Yadasta loi sen Stephen Purvisiin.

-

-Stephen Purvis nyökkäsi taas ja murahti: "Sopikaa hänen kanssaan

-ehdoista. Tässä ei minun ymmärtääkseni ole muuta neuvoa!"

-

-Levendale kääntyi taas japanilaisen puoleen, joka hymyili hänelle.

-

-"Kuulkaahan, herra Yada", sanoi Levendale, "en tiedä teistä mitään

-muuta kuin mitä minulle nyt on kerrottu -- nimikortistanne ei käy ilmi

-mitään muuta kuin että asutte, luullakseni vuokralla, Gower-kadun

-varrella. Olette jollakin tavoin sekaantunut tähän juttuun ja myös

-saanut haltuunne tietoja, joista voitte ansaita. Mutta minä en osta,

-jollen ensin tiedä, mitä minun on ostettava. Antakaapa siis kuulua,

-mitä teillä on myytävänä."

-

-Yada loi yleissilmäyksen huoneeseen.

-

-"Näitten herrain kuullenko?" hän kysyi. "Avonaisessa kaupassa?"

-

-"He ovat kaikki joko poliiseja, salapoliiseja tai asianosaisia",

-vastasi Levendale. "Ei tässä ole mitään salaisuutta. Toistan vieläkin

--- mitä teillä on myytävänä? Määritelkää se!"

-

-Yada nosti kätensä ja alkoi sormiensa päillä merkitä eri pykäliä.

-

-"Siis kolme eri kohtaa", hän vastasi hilpeästi. "Ensiksikin -- tieto

-siitä, kenellä on hallussaan timantti ja rahat. Toiseksi -- tieto

-siitä, missä hän on tällä hetkellä ja tulee vielä olemaankin muutamia

-tunteja. Kolmanneksi -- tieto siitä, kuinka voitte menestyksellä

-saada hänet kiinni ja päästä omaisuutenne haltijaksi. Kolme hyvää

-myyntikelpoista asiaa, luulisin minä -- vai kuinka?"

-

-"Kuinka paljon tahdotte?" kysyi Levendale.

-

-Purdie tarkasteli valppaasti Yadan kavalia kasvoja odottaen näkevänsä

-niillä jonkin ahneuden välähdyksen. Hämmästyksekseen hän ei huomannut

-mitään sellaista. Päinvastoin Yada muuttui melkein ulkokullatun

-näköiseksi. Hän näytti tuumivan asiaa, vaikka vastasikin hyvin nopeasti.

-

-"Minä en tahdo ansiotta hyötyä tässä asiasta", sanoi hän. "Samalla minä

-kaikesta kuulemastani päättäen teen hyvin suuren palveluksen teille

-ja ystävällenne, ja minusta on aivan kohtuullista, että hyödyn siitä.

-Antakaa minulle jotakin opintokustannusteni huojentamiseksi, herra

-Levendale, antakaa minulle viisisataa puntaa."

-

-Vaihdettuaan hyvin pikaisen silmäyksen Stephen Purvisin kanssa

-Levendale otti esiin pankkiosoituskirjansa, repäisi siitä lehden,

-kirjoitti kiireesti jonkun sanan ja ojensi paperin japanilaiselle, joka

-sujahdutti sen povitaskuunsa.

-

-"Kas niin -- kertokaa nyt!" sanoi Levendale.

-

-"Varmasti", vastasi Yada. "Kas niin, Chang Lilla on timantti ja

-rahat. Ja hän on tällä hetkellä siellä, missä on ollut muutamia

-päiviä piilossa. Hän on salaisessa huoneessa Pilmanseyn teehuoneiksi

-nimitetyssä paikassa Tottenham Court -tien varrella, jossa meidän

-kolleegiomme lääketieteen ylioppilaat usein käyvät. Asian laita on

-niin, herra poliisikomisarjus ja te kaikki muutkin, että Pilmanseylla

-on salainen ooppiumiluola, vaikka siitä eivät muut tiedä kuin harvat

-siellä kävijät. Ja sieltä te löydätte Chang Lin."

-

-"Oletteko nähnyt hänet siellä?" kysyi Levendale.

-

-"Näin hänet siellä viime yönä -- tiedän hänen olevan siellä ja tulevan

-pysymäänkin siellä joko siihen asti, kunnes te otatte hänet haltuunne,

-tai kunnes hän saa asiansa kuntoon päästäkseen pois tästä maasta",

-vastasi Yada.

-

-Levendale hypähti seisomaan ikäänkuin käydäkseen suoraan käsiksi

-asiaan. Mutta poliisikomisarjus kosketti häntä rauhallisesti olkapäähän.

-

-"Hän lupasi kertoa teille, kuinka hänet saa kiinni, herra Levendale",

-sanoi hän. "Kuunnelkaamme nyt kaikki, mitä voimme saada tietoomme. Me

-tulemme nähkääs olemaan teidän mukananne jutussa."

-

-"Herra poliisikomisarjus on oikeassa", virkkoi Yada. "Teillä tulee

-olemaan edessänne niin sanottu ajojahti. Tehkää nyt aivan niin kuin

-minä neuvon teille. Pilmanseyn teehuoneusto on vanhanaikainen paikka,

-hyvin vanha talo rakennusteknilliseltä kannalta, oikealla puolella

-Tottenham Court -tien varrella. Menkää sinne tänään puolenpäivän

-aikaan, vähän ennen yhtä, jolloin siellä aina on paljon vieraita.

-Viekää sinne monta tuollaista siviilipukuista miestänne, niin kuin

-herra Ayscough. Asettukaa sinne paikoillenne aivan kuin olisitte

-tavallisia kahvilavieraita -- toistan vieläkin, että teidän on mentävä

-sinne monilukuisina. On kaksi Pilmansey-veljestä, keski-ikäisiä,

-viekkaita, liukaskielisiä ja petollisia. Kun olette kaikki siellä,

-menetelkää niin kuin tavallisestikin, sulkekaa kaikki ovet, jos se

-näyttää teistä tarpeelliselta, mutta pitäkää lujilla Pilmanseyn

-veljeksiä, sanokaa heille olevanne poliisi ja vaatikaa heitä viemään

-teidät yläkertaan ja näyttämään ooppiumiluolaansa. He väittävät

-vastaan, he valehtelevat, he tekevät vaikka vastarintaa -- te käytätte

-omia keinojanne. Mutta tuossa ooppiumiluolassa te tapaatte Chang Lin --

-ja omaisuutenne!"

-

-Tätä sanoessaan hän oli vetänyt käsiinsä hansikkaansa, otti nyt

-hattunsa ja sateenvarjonsa, kumarsi kohteliaasti huoneessa olijoille ja

-kääntyi ovelle.

-

-"Saan kai poistua nyt?" hän kysyi. "Pian alkaa eräs tärkeä

-lääketieteellinen luento, josta en saa olla poissa. Tulen itsekin

-Pilmanseylle vähän ennen yhtä -- olkaa hyvät älkääkä kiinnittäkö

-minuun lainkaan huomiota. En tahtoisi esiintyä toimivana tässä teidän

-hommassanne."

-

-Sitten hän lähti ja toiset vaipuivat niin syvästi pohtimaan hänen

-ilmaisemiaan uutisia, ettei kukaan huomannut Melky Rubinsteinin

-hiipivän pois nurkastaan ja pujahtaneen hiljaa ulos ovesta juuri ennen

-kuin Yada sai viimeisen hansikkaannappinsa kiinni.

-

-

-

-

-XXXVI

-

-PILMANSEYN TEEHUONEET

-

-

-Vain tuntia myöhemmin, neljännestä vailla yksi, Purdie ja Lauriston

-astuivat vuokra-ajurin rattailta Tottenham Court -tien pohjoispäässä ja

-kävelivät sitten eteenpäin vilkasliikkeisen valtaväylän oikeaa puolta,

-pysytellen ulkonaisesti huolettoman näköisinä, mutta samalla valppaasti

-pitäen silmällä, milloin saisivat ensimmäisen vilahduksen sovitusta

-kohtauspaikasta. Mutta Pilmanseyn teehuoneita ei tarvinnut erityisesti

-etsiä. Suurten uudenaikaisten rakennusten, pääasiassa huonekalu- ja

-verhoilijaliikkeiden välissä, oli siellä siihen aikaan ryhmä vanhoja

-rakennuksia, jotka olivat lontoolaisiksikin taloiksi vanhanaikaisen

-näköisiä. Ne olivat selvästikin peräisin kahdeksannentoista vuosisadan

-alkupuolelta, punaisista tiili kivistä rakennettuja taloja,

-joiden julkisivuissa oli kapeat akkunat ja korkeissa viettävissä

-katoissa niinikään akkunat. Muutamat niistä olivat jo tuomitut heti

-purettaviksi, asukkaat oli toimitettu pois, vara-aitauksia oli

-rakennettu suojelemaan ohikulkijoita putoavalta rappaukselta, ja

-luhistuville seinille kiinnitetyissä julistuksissa ja ilmoituslipuissa

-tehtiin tiettäväksi, että liikettä jatkettiin entiseen tapaan jossakin

-toisessa tarkemmin mainitussa paikassa. Mutta Pilmanseyn teetalo oli

-toistaiseksi paikallaan, ja toverukset näkivät, että ihmisiä meni sinne

-sisään ja tuli ulos aavistamatta mitään siitä, että ennen iltaa heidän

-suosittu oleskelupaikkansa, jossa he nauttivat kevyen päiväateriansa,

-saavuttaisi sellaisen maineen ja kuuluisuuden, että sitä ei olisi

-laisinkaan voinut arvata sen tavallisesta ja jokapäiväisestä

-ulkomuodosta.

-

-"Erinomainen esimerkki sen vanhan väitteen totuudesta, että ei koskaan

-pitäisi arvostella ulkomuodon mukaan, Andie veikkoseni!" huomautti

-Purdie heidän luotuaan pikaisen yleissilmäyksen ympäristöönsä. "Kuka

-voisi kuvitella, että rikoksia, pimeitä salaisuuksia ja kaikenlaista

-muuta tuollaista olisi kätkettynä tällaiseen paikkaan -- teen ja

-leivosten, maidon ja pannukakkujen mahdollisuuksien taakse... Tämä

-Lontoo on kummallista maailmaa -- koskaan ei tiedä, mitä on tuon

-vähäisen pienoismaailman pikku palasen takana. Mutta menkäämme

-katsomaan, miltä sisällä näyttää."

-

-Ensimmäiseksi sisään astuessaan he huomasivat alakerroksen

-huoneessa New Scotland Yardin miehen, joka yhdessä toisen, hyvin

-tavallisen näköisen henkilön kanssa istui pienen pöydän ääressä

-heti sisäänkäytävän vieressä ja nautti mukavassa asennossa kahvia

-lihavoileipäin kanssa. Hän vilkaisi molempiin nuoriin miehiin aivan

-kuin hän ei olisi koskaan heitä nähnyt. He myöskin säilyttivät

-välinpitämättömän ilmeensä täysin uskottavasti, joskaan ei niin

-helposti ja harjaantuneesti kuin salapoliisi, ja menivät peremmäksi

-huomaten samalla Levendalen ja Stephen Purvisin, jotka olivat löytäneet

-itselleen mukavan pöydän rauhallisessa nurkassa huoneen keskimailla. He

-eivät myöskään osoittaneet mitenkään tuntevansa vastatulleita. Purdie

-astui heidän ohitseen toverinsa seuraamana erään vapaana olevan pöydän

-luokse, jonka ääreen kehoitti häntä istuutumaan.

-

-"Tutustukaamme hieman ympäristöön", kuiskasi hän heidän asettuessaan

-paikoilleen. "Tämähän näyttää yhtä viattomalta ja jokapäiväiseltä

-sisältä kuin se on ulkoakin, Andie. Mutta käytä silmiäsi -- tämän

-pitäisi tuottaa sinulle hyvää tekstiä."

-

-Lauriston katseli ympärilleen. Huone, jossa he istuivat, oli pitkä ja

-matalakattoinen ja ulottui ulko-ovelta perällä olevaan jonkinlaiseen

-tarjoilupöytään. Sen takana oli pienempi huone, jota nähtävästi

-käytettiin varastona ja tarjoilutarkoituksiin. Suuren huoneen

-tarjoilupöydällä oli esillä ruokavaroja: reisipaistin viipaleita,

-liikkiötä, kieltä, leipää, kakkuja, makeisia. Sen takana seisoi kaksi

-miestä, jotka katselijoiden oli helppo arvata liikkeen omistajiksi.

-Nuoria siistin näköisiä mustapukuisia naisia, joilla oli valkoiset

-esiliinat ja pikku myssyt, liikkui nopeasti tämän tarjoilupöydän

-ja kahvilavieraitten välillä. Mitä näihin vieraisiin tuli, olivat

-he kumpaakin sukupuolta ja suurin osa heistä nuoria. Pilmanseylla

-ei tupakanpoltto näyttänyt olevan kielletty -- sakeita sinisiä

-savupilviä kohosi monista paperosseista, ja turkkilaisen tupakan haju

-sekaantui vasta jauhetun kahvin tuoksuun. Selvästikin oli Pilmanseyn

-teehuone sellainen paikka, jossa voi saada hyvän voileivän, hyvää

-teetä ja kahvia, polttaa paperossin, pari ja viettää mukavasti tunnin

-pakinoimalla vapaasti ystävänsä kanssa aamun ja iltapäivän työn välillä.

-

-Mutta Lauristonin huomio oli kokonaan kiintynyt niihin kahteen

-mieheen, jotka seisoivat tarjoilupöydän takaa valvoen ja ohjaten

-näppäriä apulaisiaan. Viekkaita, liukaskielisiä ja petollisia miehiä

--- sellaisiksi oli Mori Yada heidät kuvannut. Lauriston yhtyi

-ajatuksissaan heti japanilaisen mielipiteeseen ensimmäisen vaikutelman

-nojalla. He olivat keski-ikäisiä, lihavia miehiä, jotka saattoivat olla

-ja mahdollisesti olivatkin kaksoisia, käyttivät kumpikin poskipartaa,

-hyviä liinavaatteita ja mustia kaulanauhoja -- he olisivat voineet

-olla vahvoja, hyvin kunnioitettavia hovimestareita. Kumpikin oli ilman

-takkia, kummallakin oli moitteettoman puhdas liinaesiliina, kumpikin

-käytteli leikkuuveistä ja haarukkaa, kumpikin viilteli silava- tai

-kieli- tai häränlihaviipaleita, kumpikin osasi tässä puuhassaankin

-ollen seurata tarkkanäköisillä silmillään, mitä tapahtui suuressa

-tarjoiluhuoneessa. Tämä oli ilmeisestikin varakas vanha liike ja sen

-omistajat rikkaita miehiä. Lauristonia kummastutti se, että he voivat

-antautua pienimpäänkään vaaraan kätkemällä salaisen ooppiumiluolan

-jonnekin tähän vanhaan huoneustoonsa.

-

-Heidän par'aikaa siinä tuumiskellessaan tuli eräs tarjoilijatar heidän

-luokseen. Lauriston, jolla sellaisissa asioissa oli nopeampi ymmärrys

-kuin Purdiella, tilasi kahvia ja voileipiä. Niitä odotellessaan hän

-sytytti paperossin ja tekeytyi huolettoman näköiseksi, vaikka hän

-sisimmässään olikin hyvin kiihtynyt.

-

-"Tuntuu aivan siltä kuin odotettaisiin räjähdystä", kuiskasi hän

-Purdielle. "En vieläkään oikein ymmärrä, mitä tulee tapahtumaan."

-

-"Tuossa on ainakin Ayscough", sanoi Purdie. "Hän on juuri sen näköinen

-kuin ei mitään olisi tekeillä."

-

-Ayscough, jolla oli mukanaan toinen mies, meni huolettoman näköisenä

-huoneen poikki. Hän sivuutti New Scotland Yardin miehen silmääkään

-räpäyttämättä, ei näyttänyt laisinkaan tuntevan Lauristonia eikä

-Stephen Purvisia, katseli täysin vieraasti Purdieta ja Lauristonia ja

-ja ohjasi toverinsa kahden nurkassa olevan vapaan paikan luokse. Tuskin

-he ennättivät istuutua sinne, kun sisään tuli vanha herra Killick John

-Purvisin ja Guylerin kanssa ja asettui tyynesti huoneen keskellä olevan

-pöydän ääreen. Lauriston tuumiskeli itsekseen, että tässä nyt oli

-yksitoista miestä salaisen sopimuksen mukaan saapuneina -- ja varmasti

-oli huoneessa vielä enemmänkin sellaisia, vaikka hän ei heitä tuntenut.

-

-"Mutta missä Melky Rubinstein on?" hän kuiskasi äkkiä. "Olisinpa

-tosiaankin uskonut hänen saapuvan paikalle -- hänhän on niin

-innokkaasti koettanut selvittää tätä asiaa."

-

-"Nyt on vielä aikaa", vastasi Purdie. "Kello ei ole aivan yhtä vielä.

-En myöskään näe täällä japanilaista. Mutta tässä tulee komisarjus --

-siviilivaatteissa."

-

-Poliisikomisarjus saapui erään miehen kanssa, jota eivät Purdie ja

-Lauriston olleet ennen nähneet. Hän oli rauhallisen näköinen hyvin

-puettu mies, jonka olemuksessa ilmeni selvä ylemmyyden ja arvovallan

-leima. He astuivat huoneen poikki lähellä tarjoilupöytää sijaitsevan

-pöydän luokse, tilasivat kahvia ja sytyttivät paperossit. Molemmat

-nuoret skotlantilaiset, jotka katselivat heitä tarkoin, huomasivat

-heidän visusti tutkivan ympäristöään aivan kuin päästäkseen selville

-voimainsa vahvuudesta. Lauristonin syödessä toista voileipäänsä

-poliisikomisarjus nousi äkkiä, meni tyynesti tarjoilupöydän luokse,

-kumartui sen ylitse ja puhui jotakin toisen sen takana seisovan

-valkoesiliinaisen miehen kanssa.

-

-"Peli on alkanut", kuiskasi Lauriston. "Katsohan tuonne!"

-

-Mutta Purdien silmät olivat jo luodut Pilmanseyn veljeksiin, jotka hän

-tiesi tärkeiksi näyttelijöiksi nyt alkavassa näytelmässä. Se heistä,

-joka oli vähän pitempi ja harmaampi kuin toinen, kumartui eteenpäin

-poliisikomisarjuksen puoleen ja oli ilmeisestikin hyvin hämmästynyt

-siitä, mitä hänelle sanottiin, sillä hän säpsähti, vilkaisi kysyvästi

-puhuttelijaansa, vaihtoi kiireesti sanan pari hänen kanssaan ja kääntyi

-sitten veljensä puoleen. Silmänräpäyksessä he kumpikin laskivat

-käsistään suuret veitsensä ja haarukkansa, lähtivät tarjoilupöytänsä

-takaa ja viittasivat poliisikomisarjusta seuraamaan heitä suuren salin

-perällä olevaan huoneeseen. Poliisikomisarjus puolestaan antoi pelkällä

-katseella merkin Ayscoughille ja tämä taas viittasi toisia asianosaisia

-mukaansa.

-

-"Kas niin", sanoi Purdie. "Lähtekäämme kuulemaan, mitä tästä tulee."

-

-Teehuoneuston omistajat olivat vieneet poliisikomisarjuksen ja hänen

-seurassaan olevan miehen erääseen yksityisasunnon näköiseen huoneeseen.

-Lauristonin ja Purdien tullessa sisään Pilmanseyt seisoivat takan

-edessä olevalla matolla vieretysten kumpikin hyvin hämmästyneen

-näköisinä tuijottaen asiapaperiin, jota poliisikomisarjus heille

-näytti. He nostivat katseensa siitä ja vilkaisivat tuskastuneen

-näköisinä toisiin miehiin, joita saapui tyynesti ja ryhmittyi odottavan

-näköisinä huoneeseen.

-

-"Lisää teidän miehiänne?" sanoi vanhemman näköinen veljeksistä

-vaikeroivalla äänellä. "Kuulkaahan, me emme ymmärrä, mitä hyötyä on

-koko tästä hälinästä ja siitä, että te keskeytätte meidän liikkeemme

-tällä tavoin! Yksi tai kaksi teistä olisi varmasti ollut kylliksi.

-Turhaan olette tuonut kokonaisen joukon ihmisiä meille -- se on kaikki

-ihan tarpeetonta!"

-

-"Sallikaa meidän itse ratkaista, mikä on tarpeellista ja mikä ei, herra

-Pilmansey", vastasi poliisikomisarjus. "Ei tästä synny minkäänlaista

-hälinää eikä kiusaa -- ei siitä ainakaan tarvitse sellaista syntyä,

-jos kerrotte meille, mitä haluamme tietää, ettekä vastusta meitä

-sellaisessa, mihin meillä on valta. Tässä meillä on valtakirja --

-määrätyn ilmoituksen nojalla laadittu -- tarkastaa teidän huoneustonne.

-Sallinette meidän toimittaa sen rauhallisesti."

-

-"Mutta mistä syystä?" kysyi nuorempi Pilmansey. "Meidänkö huoneustomme?

-Liikkeemme on sijainnut täällä hyvinkin sata vuotta, eikä koskaan

-ole kuulunut ainoatakaan moitteen sanaa meitä vastaan. Minkä vuoksi

-tahdotte toimeenpanna tutkimuksen?"

-

-"Sanon sen teille heti", vastasi poliisikomisarjus. "Me etsimme erästä

-nuorta kiinalaista, Chang Litä, joka meidän saamamme tiedon mukaan on

-kätkettynä täällä mukanaan arvokasta varastettua tavaraa. Tiedättekö

-siis jotakin hänestä? Onko hän täällä?"

-

-Molemmat miehet vilkaisivat toisiinsa. Hetkisen he pysyivät vaiti,

-sitten vanhempi puhui katsahtaen läsnäolijain odottaviin kasvoihin.

-

-"Ennenkuin sanon mitään muuta", hän vastasi, "haluaisin tietää, keneltä

-olette asiasta kuulleet".

-

-"Ei", vastasi poliisikomisarjus lujasti, "sitä en sano. Mutta sen

-verran kerron teille, että tätä Chang Litä haetaan erään hyvin vakavan

-asian vuoksi, josta tulemme häntä syyttämään. Meillä on varma tieto

-siitä, että hän on täällä, ja teidän on viisainta totella neuvoani, kun

-kehoitan teitä viemään meidät hänen luokseen, jos hän on täällä. Kas

-niin, herra Pilmansey, onko hän täällä?"

-

-Vanhempi Pilmansey pudisti päätään, mutta se pudistus ilmaisi

-paremminkin epäilyä kuin kieltoa.

-

-"En osaa sanoa", hän vastasi. "Mahdollisesti."

-

-"Mitä se merkitsee?" kysyi poliisikomisarjus. "Mahdollisesti? Totta kai

-te sen tiedätte, kuka on teidän oman kattonne alla?"

-

-"En", sanoi Pilmansey, "en tiedä. Asianlaita on seuraavalla tavalla.

-Viime aikoina on luonamme alkanut kulkea joitakin ulkomaalaisia.

-Nimittäin muutamia harvoja kiinalaisia ja japanilaisia lääketieteen

-ylioppilaita. Parisen vuotta sitten jotkut heistä kysyivät, emmekö

-voisi vuokrata talon yläkerrassa heille kolmea tai neljää huonetta,

-jonne he voisivat perustaa jonkinlaisen oman pienen klubin, jotta

-heillä, nähkääs, olisi kokoontumispaikka. He olivat kaikki siivoja,

-täysin kunnioitettavia nuoria herroja, joten me suostuimme. Heillä on.

-hallussaan tämän rakennuksen yläkerros, he kalustivat ja järjestivät

-sen oman mielensä mukaan. Sinne on eri sisäänkäytävä myymälän sivusta.

-Jokaisella heillä on oma avain. Niin he voivat pujahtaa sinne ja pois

-sieltä aivan vapaasti häiritsemättä meitä koskaan. Mutta asianlaita on

-niin, että siinä klubissa on nykyään ainoastaan neljä tai viisi jäsentä

-ja toiset kaikki ovat lähteneet pois. Nyt on asia suoraan puhuttuna --

-ja vakuutan teille, että en tiedä onko herra Cheng Li siellä vai ei. Me

-emme tiedä mitään siitä, mitä he puuhailevat huoneessaan, he ovat vain

-vuokralaisiamme."

-

-"Sallikaa minun kysyä teiltä erästä asiaa", sanoi poliisikomisarjus.

-"Onko kumpikaan teistä koskaan käynyt näissä huoneissa sen jälkeen kun

-vuokrasitte ne heille?"

-

-"Ei", vastasi vanhempi Pilmansey, "ei kumpikaan meistä kertaakaan!"

-

-"No niin", käski poliisikomisarjus, "parasta on tulla sinne nyt meidän

-kanssamme."

-

-

-

-

-XXXVII

-

-CHANG LI

-

-

-Murahdellen jotakin ajanhukasta ja liikkeen keskeyttämisestä Pilmanseyn

-veljekset astuivat edellä eräälle sivuovelle, joka johti pitkin

-myymälän sivua kulkevaan käytävään ja josta pääsi talon yläkerrokseen.

-Vanhempi veli näytti erikoisesti käytävän päässä olevaa ovea.

-

-"Huomaatte kai tuosta, että ne nuoret miehet, joista puhuin teille,

-pääsevät omaan huoneustoonsa tämän kautta", hän sanoi. "Se ovi on

-aina lukossa, heillä on kaikilla oma avain sinne. He eivät koskaan

-liiku meidän kahvilahuoneemme kautta. Meillä ei ole mitään tekemistä

-heidän kanssaan eikä meillä ole minkäänlaista tietoa siitä, mitä

-he puuhailevat huoneustossaan. Me emme välitä muusta kuin että he

-suorittavat vuokransa ja käyttäytyvät kunnollisesti. Ja hyvin siivoja

-he ovat olleetkin -- meillä ei ole pienintäkään valittamisen syytä."

-

-"Ja koska heillä kaikilla on oma avaimensa, niin he varmaankin voivat

-päästä huoneustoonsa milloin tahansa päivällä tai yöllä?" kysyi

-poliisikomisarjus. "Ei siis mikään estä heitä pääsemästä tänne yöllä?"

-

-"He voivat tulia ja mennä milloin vain haluavat", vastasi vanhempi

-Pilmansey. "Uskokaa minua, kun sanon, ettemme ole heihin missään muussa

-kuin huoneustonomistajan suhteessa."

-

-"Missä te itse asutte?" kysyi poliisikomisarjus. "Tässä talossako?"

-

-"Ei vaan muualla", sanoi nuorempi veli, joka oli tähän asti pysynyt

-melkein vaiti, mutta näyttänyt kuitenkin olevan poliisien menettelystä

-närkästyneempi kuin veljensä. "Tämä liike avataan kello kahdeksan

-aamulla ja suljetaan kello seitsemän illalla. Me emme ole kumpikaan

-täällä koskaan seitsemän jälkeen."

-

-"Ette siis koskaan näe noita ulkomaalaisia yön aikaan?" kysyi

-poliisikomisarjus. "Ette siis tiedä, mitä he puuhaavat?"

-

-"Me emme koskaan näe heistä ketään", vastasi vanhempi veljeksistä.

-"Niin kuin näette, ovat tämä käytävä ja nuo portaat meidän liikkeemme

-ulkopuolella. Me emme tiedä heistä mitään muuta kuin mitä olemme teille

-kertoneet."

-

-"No niin, viekää meidät sinne, että saamme nähdä, mitä on tehtävä",

-määräsi poliisikomisarjus. "Me lähdemme nyt tarkastamaan niitä

-huoneita, herra Pilmansey, niin että asia saadaan selväksi nyt heti."

-

-Tuon vanhan talon alakerroksen ja ullakon väliset huoneet näyttivät

-olevan varastoina käytettyjä. Avonaisista ovista näkyi tynnyreitä,

-laatikoita, nassakoita sekä korkeita pinoja leivos- ja makeisrasioita.

-Siellä ei ollut mitään salattavaa, tuumivat ne teräväsilmäiset miehet,

-jotka marssivat peräkkäin ylös tummia portaita närkästyneitten

-teehuoneen omistajain jäljessä. Mutta yläkerroksen ovi oli kiinni ja

-kun Ayscough väänsi sen lukkoa, huomasi hän sen sisäpuolelta teljetyksi.

-

-"Heillä on tähänkin oveen omat avaimensa", huomautti nuorempi

-Pilmansey. "En ymmärrä, kuinka te pääsette sinne sisään, jollei siellä

-ole ketään nyt."

-

-"Me menemme sinne, joko siellä sitten on ketään tai ei", vastasi

-poliisikomisarjus. "Koputtakaa, Ayscough, koputtakaa kuuluvasti."

-

-Miehet kokoontuivat kaikki heidän taakseen täyttäen kokonaan lukitun

-oven takana olevan avonaisen paikan ja odottaen jännittyneinä siinä

-hiljaisuudessa, joka seurasi Ayscoughin lakattua kolkuttamasta

-oveen. Muutamia minuutteja kului. Salapoliisi kolkutti uudelleen

-itsepintaisemmin. Äkkiä ja äänettömästi ovi avautui, ensiksi tuuman,

-pari, sitten vähän enemmän. Ayscough työnsi tukevakenkäisen jalkansa

-ovenrakoon, josta kurkistivat ulos keltaiset tummain pienten silmäin

-valaisemat kasvot, häviten samassa silmänräpäyksessä.

-

-"Sisään kaikki", määräsi poliisikomisarjus. "Olkaa varovaisia!"

-

-Ayscough työnsi oven auki ja astui sisään muiden tunkeutuessa sinne

-juuri hänen kintereillään. Purdie, joka oli aivan ensimmäisten

-joukossa, tunsi heti kaksi eri hajua. Toinen johtui tuoksuvasta teestä,

-toinen oli jotakin hyvin voimakasta ja huumaavaa ja voitti heti teen

-tuoksun jättäen pistävän ja katkeran maun jälkeen.

-

-"Ooppiumia", kuiskasi Purdie Lauristonille, joka seisoi hänen

-vieressään. "Ooppiumia, tunnetko?"

-

-Mutta Lauriston oli sillä hetkellä paremmin silmänä kuin nenänä.

-Hän samoin kuin useimmat toisetkin katseli paikkaa, johon he olivat

-tulleet. Huone oli verraten suuri ja kaltevasta katostaan päättäen osa

-vanhan talon ullakkokerroksesta. Seinillä riippui pehmeitä itämaalaisia

-kudoksia ja verhoja. Sinne tänne oli sijoitettu muutamia pajusta

-valmistettuja nojatuoleja ja joitakin samasta aineesta tehtyjä pieniä

-pöytiä. Niinikään oli siellä paljon paksuja mattoja ja pieluksia.

-Yhdessä nurkassa paloi tuli kaasukeittiössä, ja sen päällä porisi

-iloisesti vesikattila. Se nuori mies, joka oli avannut oven, oli

-vetäytynyt uunin luokse. Purdie huomasi, että hänellä oli toisessa

-kädessään teekannu. Huoneen vasemmassa nurkassa istui pienen pöydän

-ääressä shakkipeliin syventyneinä kaksi muuta kiireestä kantapäähän

-ihan selvästi kiinalaisen näköistä miestä, joilla oli päällään

-moitteettomat englantilaiset puvut.

-

-Se mies, jolla oli teekannu kädessään, loi pikaisen silmäyksen

-niihin henkilöihin, jotka olivat tulleet häiritsemään tätä

-rauhallista paikkaa, ja laski teekannun kädestään. Shakinpelaajat

-nostivat katseensa hetkiseksi, mutta eivät näyttäneet pienintäkään

-häiriintymisen merkkiä, vaan jatkoivat sitten taas peliään. Sitten

-teekannua hoidellut mies lausui kaksi sanaa. "Mitä nyt?" hän kysyi.

-"Asianlaita on niin, hyvä herra", selitti vanhempi Pilmansey, "että

-nämä ovat poliisilaitoksen virkamiehiä. He haluavat tavata erästä

-tuttavaanne, herra Chang Litä."

-

-Huoneessa oleviin kiinalaisiin ei tämä tehnyt mitään vaikutusta.

-Shakinpelaajat jatkoivat omaa hommaansa, ja kolmas mies otti käteensä

-teerasian tyhjentäen sen sisällyksen kannuunsa.

-

-"Sulkekaa tuo ovi ja pankaa se oikein lukkoon, Ayscough", sanoi

-poliisikomisarjus. "Seisköön joku sen vieressä. Kas niin", hän jatkoi

-kääntyen noiden kolmen kiinalaisen puoleen, "onko joku teistä Chang Li,

-hyvät herrat?"

-

-"Ei", vastasi toinen shakinpelaajista, "ei yksikään".

-

-"Onko hän täällä?" kysyi poliisikomisarjus. Kun hän sitten taas huomasi

-itämaalaisten tyyneyden, kääntyi hän Pilmanseyn veljesten puoleen.

-"Mitä muita huoneita täällä on?" hän kysyi.

-

-"Kaksi muuta vielä", vastasi vanhempi veljeksistä osoittaen huoneen

-perällä olevia verhoja. "Toinen tuolla, toinen taas tuolla. Noitten

-verhojen takana on kaksi pienempää huonetta."

-

-Polisikomisarjus meni huoneen perälle ja veti verhot syrjään. Hän

-työnsi auki toisen oven ja perääntyi sitten vetäen syvään henkeään.

-

-"Huh!" hän huudahti.

-

-Se voimakas huumaava tuoksu, jonka Purdie oli huomannut heti huoneesta

-tultuaan, tuntui nyt vasta-avatusta ovesta uudestaan paksuna aaltona.

-Ja kun kaikki toisetkin menivät sinne poliisikomisarjuksen perästä,

-näkivät he mistä se johtui. Se oli pieni huone, jonka seiniä peittivät,

-samoin kuin edellisenkin, omituisilla kuvioilla koristetut verhot, ja

-siihen tuli valoa vain kattoakkunasta, jonka eteen oli kiinnitetty

-neliönmuotoinen sininen kankaanpala. Tässä himmeässä valaistuksessa he

-näkivät, ettei huoneessa ollut mitään muita huonekaluja kuin leposohva,

-jossa oli pehmeitä patjoja ja pieluksia. Siinä makasi hintelä, höllään

-vaippaan verhoutunut nuori kiinalainen, joka ensimmäisten saapuessa

-hänen luokseen katseli heidän ihmetteleviä kasvojaan räpytellen

-silmillään, joitten terät olivat vieläkin supistuneet. Hänen vieressään

-oli ooppiumipiippu ja hyvin lähellä pienellä telineellä lisätarpeita

-saman aineen nauttimiseksi.

-

-Se mies, joka oli tullut teehuoneeseen yhdessä poliisikomisarjuksen

-kanssa, astui lähemmäksi ja tarttui tuota makaavaa olentoa hartioihin

-ja ravisti häntä hiljaa.

-

-"Kas niin", hän virkkoi kuuluvasti. "Herätkää, hyvä mies! Oletteko

-Chang Li?"

-

-Lasimainen katse suuntautui häneen vähän ihmettelevänä ja kuivat huulet

-liikkuivat.

-

-"Olen", kuiskasi puhuteltu. "Chang Li -- olen. Onko teillä asiaa

-minulle?"

-

-"Kuinka kauan olette ollut täällä?" kysyttiin häneltä.

-

-"Kuinkako kauan? Voi, en tiedä. Mitä te tahdotte?" kysyi Chang Li.

-"Minä en tiedä."

-

-Teen valmistaja pisti päänsä sisäovesta.

-

-"Ei hän voi kertoa teille mitään", hän sanoi virnistäen. "Hän on jo

-monta päivää ollut tuossa ooppiumihumalassaan. Hänellä on joskus

-tuontapaisia kohtauksia. Joskus hän antautuu ooppiumin valtaan ihan

-samoin kuin joku teikäläisistä alkoholia nauttimaan. Nyt hän aikaa

-selvitä siitä ja huomenna hän varmasti on hyvin, hyvin onneton."

-

-Poliisikomisarjus kääntyi tähän puhujaan päin.

-

-"Kuulkaahan", sanoi hän, "tiedättekö, kuinka kauan hän on ollut täällä

-huumaamassa itseään? Yhdenkö päivän vai useampia?"

-

-Toinen shakinpelaajista nosti ilmeettömän näköiset kasvonsa.

-

-"Hän on ollut täällä tuossa kunnossa joitakin päiviä", hän sanoi. "On

-nähkääs perin turhaa koettaa vaikuttaa häneen mitään silloin kun tuo

-himo saa hänet valtaansa. Jos haluatte saada häneltä joitakin tietoja,

-on teidän paras tulla uudelleen muutamien tuntien kuluttua."

-

-"Tarkoitatteko siis, että hän on ollut täällä tuossa kunnossa jo

-joitakin päiviä?" kysyi poliisikomisarjus.

-

-Teekannun hoitelija virnisti taas.

-

-"Hän ei ole ollut ainoallakaan lääketieteellisellä luennolla marraskuun

-seitsemännentoista päivän jälkeen", sanoi hän. "Minä tiedän sen, me

-kuulumme samaan ryhmään. Täällä hän on ollut koko sen ajan ja tuon

-näköisenä."

-

-Poliisikomisarjus kääntyi äkkiä Ayscoughin puoleen.

-

-"Seitsemännentoista!" hän huudahti. "Ja tuo juttu tapahtui

-kahdeksantenatoista! Siis --"

-

-Chang Li haparoi jotakin viittansa taskusta. Hän löysi sieltä jotakin,

-nosti käden huulilleen ja nielaisi sitten. Muutamien sekuntien kuluttua

-hänen silmänsä kirkastuivat ja hän loi epäluuloisen ja synkän katseen

-häntä tarkastelevaan ryhmään.

-

-"Mitä te tahdotte?" hän murahti. "Keitä te olette?"

-

-"Haluamme kysyä teiltä muutamia asioita", sanoi poliisikomisarjus.

-"Milloin tapasitte viimeksi veljenne tai ystävänne tai mikä hän nyt on

--- Chen Lin?"

-

-Chang Li pudisti päätään. Saattoi selvästi huomata, että hän ei

-muistanut mitään varmaa.

-

-"En tiedä", vastasi hän. "Ehkä juuri äsken -- ehkä huomenna -- ehkä en

-pitkään aikaan."

-

-"Koska olitte viimeksi kotonanne -- Maida Valessa?" kysyi

-poliisikomisarjus.

-

-Mutta Chang Li ei vastannut siihen mitenkään muuten kuin vähän

-otsaansa rypistämällä. Oli helppo huomata, että samalla kuin hänen

-ajatuksensa selvisivät, hänen luonteensa muuttui häijyksi. Hän

-alkoi katsella ympärilleen ymmärtäväisen näköisenä tuijottaen yhä

-suurempaa vastenmielisyyttä kuvastavin ilmein huoneessa olijoita.

-Sitten hän murahteli vieraalla kielellä itsekseen jotakin, mikä ei

-suinkaan kuulunut kohteliaalta häntä katselevista miehistä. Äkkiä

-Ayscough kääntyi ylempäin virkamiesten puoleen. "Jos tämä mies on

-ollut täällä seitsemännestätoista päivästä lähtien", hän sanoi, "ei

-hänellä ole voinut olla mitään tekemistä Praed-kadun varrella ja

-Maida Valessa tapahtuneitten asiain kanssa! Mitähän -- otaksukaamme

-niin -- jos tuo nuori japanilainen on valehdellut koko ajan?" Hän

-kääntyi taas, tällä kerralla molempain shakinpelaajain puoleen,

-jotka olivat nyt keskeyttäneet pelinsä ja nojautuivat taaksepäin

-tuoleissaan ilmeisestikin huvitettuina etsijäin nolaantuneita kasvoja

-katsellessaan. "Kuulkaahan", hän jatkoi, "tunnetteko erästä Yadaa --

-Mori Yadaa -- japanilaista? Kuuluuko hän teidän joukkoonne?"

-

-"Kyllä", vastasi toinen pelaajista. "Yada? Kyllä. Tunnemme hänet,

-nokkela mies, tuo Yada. Tunnetteko tekin hänet?" Mutta ennenkuin

-Ayscough sai vastatuksi mitään tähän jonkin verran ärsyttävään

-kysymykseen, saapui se poliisi, joka oli jätetty teehuonetta

-vartioimaan, kiireesti yläkertaan ja riensi heidän luokseen. Hän meni

-suoraan poliisikomisarjuksen luokse.

-

-"Mies toimistostamme, sir, ulkopuolella autossa!" huudahti hän

-hengästyneenä. "Olette väärillä jäljillä, teidän on heti lähdettävä

-Multeniuksen liikkeeseen Praed-kadulle. Oikea mies on siellä!"

-

-

-

-

-XXXVIII

-

-JUUTALAINEN JA JAPANILAINEN

-

-

-Pujahdettuaan hiljaa pois poliisiasemalta Melky Rubinstein meni kadun

-poikki, asettui aivan vastapäätä olevaan kapeaan käytävään ja alkoi

-pitää silmällä sitä ovea, josta oli juuri itse tullut. Hän oli tehnyt

-vakavan suunnitelman mielessään ja päätti toteuttaa sen yksin.

-

-Pian tuli Mori Yada alas poliisilaitoksen portaita niin tyynenä

-ja huoleti kuin suinkin ja lähti hitaasti astumaan katua,

-heilutellen lujalle käärittyä sateenvarjoaan. Niin kauan kuin hän

-oli poliisilaitoksen akkunain näkyvissä, hän ei muuttanut hidasta

-vauhtiaan, mutta heti ensimmäisestä kadunkulmasta käännyttyään hänen

-askeleensa muuttuivat joutuisammiksi, ja hän suuntasi kulkunsa sinne,

-mihin Melky oli arvannutkin -- autoasemalle, jossa odotti pari kolme

-vuokra-ajuria. Hän oli päässyt ensimmäisen luokse ja puhutteli juuri

-ajuria kun Melky, joka oli pysytellyt muutamia metrejä taempana

-hänestä, hiipi hiljaa hänen viereensä ja taputti häntä olkapäälle.

-

-"Herra", sanoi Melky, "sananen kahden kesken".

-

-Yada kääntyi puhuttelijaan päin nopeasti kuin käärme, ja

-silmänräpäykseksi hänen valkoiset hampaansa tulivat näkyviin oikein

-vihaisella tavalla ja hurja hehku ilmestyi hänen mustiin silmiinsä.

-Mutta nuo vihan ilmaukset hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat

-tulleet näkyviinkin ja samassa silmänräpäyksessä hän hyräili niin

-ystävällisesti kuin konsanaan. "Kas vain", hän sanoi. "Tekö siinä

-olettekin, mitä kuuluu? Ehkä tulette samaan suuntaan kuin minäkin. Voin

-päästää teidät ajurista matkalla. Sopiiko?"

-

-Melky veti Yadan metrin parin päähän sivummalle ja alensi äänensä

-kuiskaukseksi.

-

-"Herra", hän sanoi niin suurta tuttavallisuutta ilmaisevalla äänellä,

-että Yadaa alkoi äkkiä peloittaa, "herra, minä en lähtisi minnekään

-juuri nyt, jos olisin teidän sijassanne. Te olette vaarassa, herra,

-te pistitte päänne jalopeurain luolaan tullessanne äsken tuonne,

-missä näin teidät. Ovelia, ovelia ovat nuo miehet, herra, heillä on

-vahva aikomus nujertaa teidät. Minä tiedän, minne aiotte mennä noilla

-ajopeleillä, herra. Älkää tehkö sitä, vaan noudattakaa minun neuvoani!"

-

-"Kuinka te tiedätte, minne minä aion mennä?" kysyi Yada.

-

-"Katselin Levendalen selän takaa hänen kirjoittaessaan tuota

-maksuosoitusta, herra", vastasi Melky kaikkein rauhallisimmalla

-äänellään. "Aiotte mennä hänen pankkiinsa muuttaaksenne sen käteiseksi.

-Ja jos te menette sinne, niin ette enää tule sieltä yksin ulos! Herra,

-he aikovat siepata teidät kiinni siellä. Ansa on viritetty teille!"

-

-Melky tarkasteli Yadan kasvoja syrjäsilmällä ja huomasi hänen

-oliivinvärisen ihonsa vähän kalpenevan ja hänen viekkaitten silmiensä

-kutistuvan. Ja samassa hän päätti jatkaa omaa menettelytapaansa

-ja käyttää hyväkseen havaintojaan. Hän oli oikein tarkoituksella

-taluttanut japanilaisen vilkasliikkeisemmälle paikalle katua ja käänsi

-hänet nyt sivukujalle, joka johti kapeille sokkeloisille syrjäkaduille.

-Hän tunsi, että Yada alkoi taipua tuntemattoman pelon ahdistamana.

-Mutta äkkiä Yada pysähtyi koettaen irtautua Melkyn kädestä, joka oli

-laskeutunut hänen olkapäälleen.

-

-"Mihin te oikein pyritte?" hän kysyi. "Mitä peliä te oikein pelaatte?

-Koetatteko peloittaa minua? Mitä tahdotte?"

-

-"En mitään kohtuutonta, herra", vastasi Melky. "Teidän on helppo

-tyydyttää minun vaatimukseni. Peliäkö? Kuulkaahan, herra, minä ymmärrän

-teidän pelinne! Pankkiin ensin saamaan jonkin verran käteistä, sitten

-jonnekin hankkimaan vähän matkatarpeita, sen jälkeen rautatieasemalle.

-Eikö asia olekin niin? Ei kelpaa mihinkään, herra, he ovat vaanimassa

-teitä samalla hetkellä, jolloin menette tuohon pankkiin. Jolleivät he

-silloin käy käsiksi teihin, niin he odottavat vain seuratakseen teitä

-asemalle. Herra, teillä ei ole pienintäkään pakenemisen mahdollisuutta,

-olette mennyttä miestä, jollette suostu käyttämään hyväksenne minun

-apuani. Mitä arvelette?"

-

-Yada katseli ympärilleen neuvottoman näköisenä. He olivat tähän

-mennessä kääntyneet jo parista kolmesta kadunkulmasta ja olivat nyt

-leveällä kadulla, joka oli Praed-kadun takana. Hän vilkaisi Melkyn

-kasvoihin, joista ei sillä hetkellä ilmennyt mitään muuta kuin

-nokkeluutta ja juonien punomista.

-

-"Mitä te voitte tehdä minun puolestani?" kysyi japanilainen. "Kuinka

-paljon te tahdotte? Rahaako?"

-

-"Sanokaamme sata kolikkoa, herra", virkkoi Melky. "Vain sata

-kultakolikkoa, ja minä toimitan teidät sellaiseen paikkaan, josta eivät

-kaikki Lontoon poliisit voi löytää teitä koko päivänä, ja autan teidät

-sieltä yön aikaan ulos sellaisella tavalla, että tunnette olevanne

-yhtä hyvässä turvassa kuin kotonanne. Ette tule koskaan enää näkemään

-kotianne Japanissa, herra, jollette luota nöyrimpään palvelijaanne.

-Ja satahan ei ole mitään verrattuna siihen, mitä teillä on pantavana

-vaaralle alttiiksi."

-

-"Minulla ei ole sataa puntaa teille annettavaksi", vastasi Yada.

-"Minulla on tuskin muuta rahaa kuin se maksuosoitus."

-

-"Sehän on selvää", sanoi Melky. "Minä haistoin teidän pelinne

-heti -- tehän tulitte poliisiasemalle vain hankkiaksenne varoja

-matkakustannuksia varten. Mutta se asia kyllä järjestyy, tulkaa

-mukanani, niin toimitan teidät turvalliseen paikkaan. Sitten annatte

-minulle tuon maksuosoituksen, ja minä vaihdan sen käteiseksi

-käyttämättä minkään pankin apua. Tässä lähellä asuu eräs ystäväni, joka

-vaihtaa sen pankissaan -- kuka tahansa, suostuu ottamaan Levendalen

-paperin. Tulkaa nyt mukaan, herra, olemme lähellä sitä turvapaikkaa,

-josta kerroin teille."

-

-Julkea uskottelu kävi aivan täydestä. Melky tunsi yhtä hyvin kuin

-näkikin, että Yada nieli sen semmoisenaan. Hän pujotti kätensä

-toverinsa kainaloon ja ohjasi hänet Praed-kadun poikki talojen taitse

-siihen kapeaan katusolaan, josta pääsi Multenius-vainajan asunnon

-pihanpuolelle, ja vei sille pienelle ovelle, joka johti niin monien

-viimeaikaisten tapausten näyttämönä olleeseen arkihuoneeseen. "Minne te

-viette minut?" kysyi Yada epäluuloisesti heidän astuessaan kynnyksen

-ylitse.

-

-"Kaikki on selvää", vastasi Melky rauhoittavasti. "Täällä asuu minun

-serkkuni. Kaikki on hyvin ja täysin turvallista. Olette yhtä hyvässä

-suojassa kuin jos olisitte haudassanne, herra -- hiivatti sentään, niin

-te olette! Zillah!"

-

-Zillah tuli arkihuoneeseen myymälästä ja vahvisti Melkyn häntä kohtaan

-tunteman voimakkaan luottamuksen, kun ei ilmaissut minkäänlaista

-kummastusta eikä hämminkiä. Hän vain vilkaisi Yadaan ja kääntyi sitten

-Melkyn puoleen.

-

-"Minulla on vähän asioita tämän nuoren herran kanssa, Zillah", sanoi

-Melky. "Saammeko mennä tuonne yläkerran pikkuhuoneeseen, vai mitä?"

-

-"Tietysti", vastasi Zillah välinpitämättömästi. "Sinähän kyllä osaat

-sinne -- ja siellä teillä on hyvä rauha."

-

-Melky viittasi Yadaa mukaansa ja meni itse edellä talon ylimpään

-kerrokseen. Hän opasti japanilaisen pieneen huoneeseen, jossa oli

-joitakin vanhoja koin- ja madonsyömiä huonekaluja, pari vanhaa arkkua

-ja paljon pölyä. Sitten hän lukitsi huolellisesti oven päästyään sinne

-vankinsa kanssa.

-

-"Kas niin, herra", sanoi hän, "olette täällä niin hyvässä turvassa

-kuin suinkin voitte olla missään -- paikassa koko avarassa maailmassa.

-Käykäämme nyt käsiksi asioihin ja ymmärtäkäämme toinen toistamme.

-Te haluatte vaihtaa tuon maksuosoituksen käteiseksi ja haluatte

-päästä pois Lontoosta tänä yönä? Hyvä on, antakaa siis minulle tuo

-maksuosoitus ja pysykää hiljaa, kunnes minä palaan. Haluatteko jotakin

-muuta, esimerkiksi vähän matkatavaroita?"

-

-"Teettekö tämän kaikki, jos maksan teille sata puntaa?" kysyi Yada.

-

-"Se riittää minulle, herra", vastasi Melky. "Olen nähkääs köyhä mies.

-En minä joka päivä onnistu pääsemään kiinni sataan puntaan, uskokaa

-minua! Jos siis on jotakin --"

-

-"Pieni laukku -- Oxford Circus Tuben matkatavaratoimistossa", sanoi

-Yada. "Se minun täytyy saada, se sisältää papereita. Jos tuotte sen

-minulle --"

-

-"Antakaa minulle siinä tarvittava vastalippu ja tuo maksuosoitus",

-sanoi Melky. Hän sujahdutti nuo molemmat paperit taskuunsa ja lähti

-ovelle. "Minä käännän avaimen lukkoon ulkopuolelta", sanoi hän. "Olette

-silloin paremmassa turvassa. Asettautukaa tänne mukavasti, herra,

-palaan tunnin kuluttua rahain ja tavarain kanssa."

-

-Parin minuutin kuluttua Melky seisoi vastapäätä Zillahia arkihuoneessa

-ja näytti hyvin merkilliseltä. Zillah katseli häntä epäluuloisesti.

-

-"Mitä tämä on, Melky?" hän kysyi. "Mitä sinä oikein puuhaat?"

-

-"Zillah", sanoi Melky, "tulet olemaan ylpeä serkustasi Melky

-Rubinsteinista jo ennen päivällisaikaa, se on varma, Zillah. Ja siihen

-mennessä, pidä asia salassa, Zillah, minä lähden hakemaan tänne tukevan

-poliisin."

-

-"Onko tuo japanilainen lukittuna pieneen ullakkohuoneeseen?" kysyi

-Zillah. Melky naputteli nenänsä syrjää ja katseli kadulle sanaakaan

-lausumatta. Sivukäytävällä käveli hiljakseen eräs poliisi, joka oli

-tarpeeksi suuri kaikenlaisiin käytännöllisiin tehtäviin. Toinen, yhtä

-vahvan näköinen, katseli erästä myymälän akkunaa parinkymmenen metrin

-päässä kadun toisella puolella. Muutamien minuuttien kuluttua Melky oli

-tuonut heidät kummankin Multeniuksen arkihuoneeseen ja ilmaisi heille

-ja Zillahille pikaisesti, mutta tarkoin suunnitelmansa.

-

-"Tiedätkö varmasti olevasi oikeassa, Melky?" kysyi Zillah. "Et suinkaan

-vain erehdy?"

-

-"Minäkö!" huudahti Melky ivallisesti. "Saat nähdä sen minuutin

-kuluttua. Kas niin", hän lisäsi kääntyen poliisien puoleen. "Tulkaa

-vain rauhallisesti ylös ja tehkää aivan niin kuin olen teille sanonut.

-Pian saamme nähdä, millaisia erehdyksiä on tehty, Zillah!"

-

-Yksin jäätyään Yada oli viettänyt aikaansa katselemalla ulos vankilansa

-likaisesta akkunasta. Näköalaa ei ollut juuri nimeksikään. Akkunasta

-saattoi erottaa vain joitakin sen kaupunginosan takapihoja. Hän

-tarkasteli asiaa siltä kannalta, millaisia pakomahdollisuuksia

-huoneesta olisi. Hänen alapuolellaan oli jonkinlainen ulkonema ja

-sopiva vesijohtoputki. Jos hätä tulisi, voisi hän käyttää tuota

-uhkarohkeaa laskeutumiskeinoa. Mutta sittenkin hän uskoi tuohon pieneen

-juutalaiseen ja vielä enemmän hän luotti tuon pienen juutalaisen

-suureen haluun päästä sadan punnan omistajaksi. Niin ovelasti hymyilevä

-pikku juutalainen oli huomannut, että nyt oli tilaisuus ansaitsi

-rahaa mukavalla tavalla, ja käyttänyt sitä hyväkseen. Ei ollut mitään

-huolestumisen syytä, tuumiskeli Yada itsekseen. Ja kuitenkin heräsi

-hänen mielessään kauhea epäilys. Mitähän, jos tuo Melky saatuaan

-maksuosoituksen haltuunsa ja vaihdettuaan sen käteiseksi, olisi

-lähtenyt karkuun kaikkien rahain kanssa eikä tulisi takaisin laisinkaan?

-

-Melky palasi paljon nopeammin kuin Yada oli odottanutkaan. Hän

-avasi oven ja viittasi vankia portaiden yläpäässä olevalle pimeälle

-avopaikalle.

-

-"Tulkaahan tänne hetkiseksi, herra", sanoi Melky ystävällisesti. "Vain

-sananen!"

-

-Yada, joka ei osannut pelätä mitään, astui ulos -- ja huomasi kahden

-tukevan poliisin tarttuvan lujasti hänen käsivarsiinsa. Poliisit

-olivat aivan hiljaa, mutta Melky nauroi iloisesti Yadan huudahtaessa

-ja kirotessa häntä. Nauraessaan Melky tunnusteli vankinsa taskut

-tottuneesti ja taitavasti ja löydettyään sen, mitä halusikin, hän

-antoi auttajainsa lukita Yadan taas ullakkohuoneeseen. Sitten hän meni

-molempien poliisien kanssa alakerran arkihuoneeseen ja laski siellä

-löytönsä heidän ja Zillahin eteen. Siinä oli suuri moninkertaiseen

-silkkipaperiin kääritty kellanpunainen timantti sekä paksu nippu

-seteleitä, joita sitoi toisiinsa kuminauha.

-

-Nämä arvoesineet olivat huolimattomasti esillä siinä pöydällä, kun

-tunnin kuluttua Pilmanseyn teehuoneista palasi koko tutkijaseurue

-kolistellen myymälän kautta perähuoneeseen. Melky poltteli tyynenä

-sikaariaan ja tupakoi sittenkin vielä, kun opasti poliisikomisarjuksen

-ja hänen apulaisensa yläkertaan vangin luokse. Hän ei voinut olla

-käyttämättä hyväkseen sopivaa tilaisuutta, vaan kiusoitteli vähän

-Ayscoughia.

-

-"Tällä kerralla teidät taas voitettiin, herra Ayscough", sanoi hän

-laskiessaan kätensä lukitun huoneen avaimelle. "Jollen minä nyt olisi

-nähnyt tuon nuoren herran lävitse --"

-

-Mutta avatessaan oven Melky keskeytti itsetietoiset sanansa äkkiä.

-Hänen kasvoilleen levisi nolo ilme, kun hän sai tuijottaa tyhjään

-huoneeseen. Yada oli pannut niskansa vaaralle alttiiksi ja laskeutunut

-alas vesijohtotorvea myöten.

-

-

-

-

-XXXIX

-

-

-TIMANTTINEN KAULAKORISTE

-

-Melkein kaksi viikkoa New Scotland Yardin ajokoirat koettivat seurata

-Mori Yadan jälkiä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa

-Lontoossa ja lähettivät kyselyltään paljon laajemmallekin. Heidän ei

-onnistunut löytää häntä. Pienen johtolangan he kyllä saivat varsin

-helposti. Kun etsintäkuulutukset olivat tulleet tietoon, saapui

-eräs Edgeware-tien panttilainaaja ilmoittamaan poliisille, että noin

-kello kahden aikoina samana iltapäivänä, jolloin Yada oli paennut

-akkunasta, muuan nuori japanilainen, joka mainitsi nimekseen Motonon

-ja osoitteekseen juuri vieressä olevan hotellin ja joka omasta

-alotteestaan oli selittänyt olevansa tilapäisessä rahapulassa,

-kunnes eräs rahalähetys saapuisi, oli lainannut häneltä viisi puntaa

-kaulanauhastaan ottamaansa helmikoristeista neulaa vastaan. Hän oli

-epäilemättä Yada, mutta siitä lähtien hänen jälkensä katosivat.

-

-Mutta nälkä on taitavin salapoliisi, ja noin parin viikon kuluttua

-muutamat Lontoossa olevan Japanin lähetystön virkamiehet saivat

-kuunnella kummallista tarinaa. Sen esitti heille eräs pakolainen, jonka

-laina oli loppunut, jolla ei ollut ketään kenen puoleen kääntyä eikä

-ainoaakaan muuta ihmistä, johon voisi turvautua kuin oman kansansa

-edustajat. Yada kertoi kummallisen jutun, sitäkin kummallisemman, kun

-poliisiviranomaiset, jotka oli kutsuttu sitä kuuntelemaan, saattoivat

-todeta, että siinä luultavasti oli jonkun verran tottakin. Sen

-lopputarkoitus oli seuraava. Yada oli halukas tunnustamaan olleensa

-muutamien päivien aikana hyvin menestynyt varas, mutta kielsi jyrkästi

-olevansa murhaaja.

-

-Näin hän esitti kertomuksensa. -- Marrask. 18 päivän iltana hän oli

-klubissaan Pilmanseyn yläkerroksessa. Siellä hän näki Chang Lin, joka

-toisten läsnäolevain kertomusten mukaan oli taas joutunut silloin

-tällöin palaavan ooppiumihimonsa valtaan ja oli jo edellisestä päivästä

-lähtien majaillut sisemmässä huoneessa itseään huumaten. Yada tiesi,

-että Chang Lin olisi välttämättä pitänyt lähipäivinä olla saapuvilla

-yliopistokolleegion sairaalassa, ja koetti herättää häntä tuosta

-tilasta, mutta turhaan. Seuraavana päivänä, 19:ntenä, hän meni taas

-Pilmanseylle. Chang Li oli siellä yhä samassa huumauksessaan ja sen

-näköinen, että saattoi arvata hänen aikovan nauttia siitä kyllikseen.

-Pariin päivään ei kukaan klubissa eikä sairaalassa ollut nähnyt Chen

-Litä -- ja Chen Li oli ainoa henkilö, joka voi jotakin vaikuttaa

-Chang Lin. Sen vuoksi Yada lähti myöhään sinä iltana, marraskuun 19

-p:nä, Maida Valeen ottaen Chang Lin avaimet mukaansa. Hän avasi ensin

-puutarhaveräjän ja sitten talon oven ja huomasi joka paikan tyhjäksi.

-Mutta juuri aikoessaan mennä sisään paraatiovesta hän kuuli Chen

-Lin äänen puutarhan portilla; niinikään hän saattoi eroittaa erään

-englantilaisen äänen. Sitä paitsi hän sai jonkin verran selvää siitä,

-mitä tuo englantilainen puhui. Hän sanoi Chen Lille, että tämän olisi

-parasta päästää hänet sisäpuolelle ja sopia ehdoista hänen kanssaan --

-muuten kääntyisivät asiat hyvin hullulle kannalle. Sen kuullessaan Yada

-oli pujahtanut sisälle rakennukseen, sulkenut rauhallisesti ulko-oven

-takanaan, mennyt ensimmäiseen huoneeseen, kätkeytynyt verhon taakse ja

-jäänyt odottamaan.

-

-Siihen samaan huoneeseen oli Chen Li pian tuonut erään miehen. Hän

-oli Yadan kuvauksen mukaan alaluokan englantilainen, oli heti alkanut

-uhata Chen Litä ja kertoi sitten, mitä tiesi. Hän sanoi olevansa

-Praed-kadun varrelta herra Daniel Multeniuksen, Chen Lin isännän,

-lähin naapuri. Hänen nimensä, jos Chen Li halusi sen tietää, oli

-Parslett, hedelmä- ja vihanneskauppias, ja sen saattoi joko Chen Li

-tai kuka tahansa lukea hänen myymälänsä oven yläpuolelta selvistä

-kirjaimista. Hänellä oli asuntoonsa sivuovi, joka oli aivan vastapäätä

-herra Multeniuksen perähuoneeseen vievää sivuovea. Edellisenä iltana

-hänelle, Parslettille, oli tullut erittäin hieno sienilähetys --

-harvinaista tavaraa siihen vuodenaikaan -- ja tietäen, että ukko

-piti niistä kovasti välittämättä niiden kalliista hinnastakaan, hän

-vei Multeniuksen puolelle vadillisen noita sieniä houkutellakseen

-häntä ostamaan niitä. Hän tapasi ukon arkihuoneessa laskemassa isoa

-setelinippua. Niiden täytyi Parslettin käsityksen mukaan vastata

-hyvin suurta rahasummaa. Ukko käski hänen jättää sienet, sanoi heti

-lähettävänsä rahat niistä ja viittasi häntä poistumaan. Parslett laski

-sienivadin kädestään eräälle lipastolle ja lähti pois. Vähän myöhemmin

-hän sattui seisoskelemaan ulko-ovellaan katsellen kadulle ja näki

-Chen Lin avaavan Multeniuksen liikkeen oven sekä sitten poistuvan

-nopeasti. Puolen, tunnin kuluttua hän oli kuullut jotakin tapahtuneen

-Multeniuksen luona ja myöhemmin illalla kerrottiin ukon kimppuun

-hyökätyn sellaisten asianhaarain vallitessa, että täytyi otaksua

-murhan tapahtuneen ryöstämistarkoituksessa. Silloin hän, Parslett, oli

-sovittanut asiat yhteen ja arvannut Chen Lin syylliseksi. Ja nyt --

-kuinka paljon aikoi Chen Li maksaa hänelle vaitiolon paikaksi?

-

-Yadan väitteen mukaan ei Chen Lilla ollut paljonkaan sanottavaa --

-sen hän vain oli välttämättä tahtonut tietää kuinka paljon mies

-tahtoi. Parslettilla oli se kyllä selvillä. Hän tahtoi saada tuhat

-puntaa, vieläpä kullassa, ja nyt heti paikalla niin paljon siitä

-kuin Chen Li vain saattoi saada irti. Hän ei tahtonut laisinkaan

-uskoa, ettei Chen Lilla olisi ollut kultaa aika paljon jossakin --

-hän oli Parslettin käsityksen mukaan varmasti vaihtanut jonkin noista

-suurista rahoista, koska oli varastanut ne edellisenä päivänä. Chen

-Li väitti vastaan ja sanoi, että hänellä oli vain viisikymmentä tai

-kuusikymmentä puntaa kullassa, mutta hän lupasi hankkia seuraavaksi

-illaksi loput lupaamistaan tuhannesta punnasta. Sitten hän antoi Chen

-Lille viisikymmentä puntaa, sopi Parslettin kanssa siitä, että

-tämä tulisi seuraavana iltana, ja tarjosi hänelle sitten juomaa.

-Parslett pani rahat taskuunsa ja lupasi sitten juoda, mitä hänelle

-tarjottiin. Piilopaikastaan Yada näki Chen Lin menevän sivupöydän

-luokse, sekoittaen viskyä ja soodavettä sekä tiputtavan siihen muutamia

-pisaroita povitaskustaan ottamastaan pikku pullosta. Parslett joi lasin

-sisällyksen ja Chen Li meni häntä saattamaan portille.

-

-Yada seurasi heitä ulko-ovelle ja katseli kapeasta raosta. Puutarhaa

-valaisi selvästi juuri noussut kuu. Hän näki Chen Lin päästävän miehen

-ulos. Sitten hän näki hänen kääntyvän portilla ja astelevan hitaasti

-rakennukseen päin. Sen jälkeen seurasi jotakin aivan toista. Suuren

-laakeripuun takaa hyppäsi äkkiä esiin lyhytvartinen, solakka mies,

-joka syöksähti Chen Lin kimppuun notkeasti kuin pantteri. Hän näki

-veitsen välähtävän kuunvalossa, kuuli tukahdetun huudahduksen ja

-kauhistuneen voihkaisun. Sitten hän näki Chen Lin lysähtävän maahan ja

-makaavan siinä ilmeisestikin kuolleena. Hän näki murhaajan kumartuvan

-alas, tarttuvan uhriaan hartioista ja laahaavan hänet pensaikkoon. Sen

-jälkeen murhaaja enempää viivyttelemättä kiirehti portille. Hän näytti

-olevan ihan vakuutettu siitä, ettei ketään muuta ollut lähettyvillä,

-avasi veräjän ja hävisi. Yada vannoi tämän todeksi kaikkein pyhimmillä

-valoillaan. Eräästä toisestakin asiasta hän oli varma -- murhaaja oli

-kiinalainen.

-

-Nyt alkoi hänen oma rikollinen uransa. Juuri silloin hän oli

-kovassa rahapulassa. Hän oli kuluttanut paljon enemmän kuin mihin

-hänen kuukausirahansa olisivat riittäneet -- hän oli velassa sekä

-asuntoonsa että muualle. Siitä hän oli vakuutettu, että jossakin

-tuossa rakennuksessa olivat ne rahat, jotka Chen Li oli nähtävästikin

-varastanut ukko Multeniukselta. Heti paikalla hän alkoi etsiä niitä.

-Eikä siinä ollutkaan suurta vaikeutta. Pankinsetelit olivat siinä

-laatikossa, josta hän oli nähnyt Chen Lin ottavan kultarahat tuolle

-kiristäjälle, Parslettille. Kiireesti hän sijoitti ne omaan taskuunsa

-ja lähti pois siitä ovesta, joka johti puutarhan perälle. Vasta myöhään

-samana iltana päästyään rauhaan omaan asuntoonsa hän oli huomannut

-omistavansa melkein kahdeksankymmentä tuhatta puntaa.

-

-Muutamia päiviä hän oli ollut aivan neuvoton sen suhteen, miten tuota

-saalista olisi ollut hoidettava. Häntä peloitti lähteä koettamaan

-vaihtaa edes viidensadan punnan seteliä. Hän kyseli varovasti, kuinka

-olisi meneteltävä, ja alkoi jo ajatella, että nuo suuret setelit olivat

-hänelle melkein roskapaperin arvoiset. Silloin Ayscough tuli käymään

-hänen luokseen, ja niin hän kuuli ensimmäisen kerran kellanpunaisesta

-timantista.

-

-Silloin hänen aivoissaan syntyi suunnitelma. Hän tunsi hyvin tarkoin

-kiinalaisten tavat ja erikoisominaisuudet ja oli vakuutettu siitä, että

-Chen Li oli kätkenyt timantin niskapalmikkoonsa. Sitten hän käytti

-hyväkseen hallussaan olevaa salapoliisin nimikorttia päästäkseen

-ruumishuoneeseen, saadakseen olla minuutin pari kahden kesken vainajan

-kanssa ja voidakseen tunnustella sormillaan ruumiin päätä peittävän

-silkkilakin alta. Sieltä hän löysikin timantin ja ymmärsi, että

-jolleivät pankin setelit olisikaan hänelle minkään arvoiset, timantti

-varmasti olisi, jos hänen vain onnistuisi livahtaa mannermaalle.

-

-Mutta häneltä puuttui kipeästi käteistä rahaa. Silloin hänen

-mielessään heräsi rohkea ajatus hankkia palkkio tiedoistaan. Hän lähti

-poliisiasemalle, suunnitellen vaatimuksekseen perin vähäistä summaa

--- viidelläkymmenellä punnalla hän pääsisi Wieniin, jossa hän kyllä

-saisi timantin sijoitetuksi ilman että siitä kyseltäisiin mitään. Mutta

-tavatessaan saapuvilla timantin ja myöskin rahojen omistajat hän päätti

-siepata suuremman palkkion. Hän saikin mitä pyysi, ja ilman tuota

-pientä juutalaista, hän sanoi ilkeästi, hän olisi päässyt lähtemään

-Englannista tuona samana tapauksista rikkaana iltapäivänä. Mutta niin

-ei ollut sallittu, ja peli oli lopussa. Mutta se, mitä hän oli sanonut,

-oli totta. Tehkööt nyt hänelle mitä tahtoivat, mutta lähettäkööt

-myöskin ottamaan selvää Chen Lin murhaajasta.

-

-Ne henkilöt, jotka pääasiassa olivat tunteneet mielenkiintoa

-kellanpunaista timanttia ja Englannin pankin kahdeksankymmenentuhannen

-kultapunnan arvoisia seteleitä kohtaan, eivät olleet niin innokkaita

-todistamaan Yadan kummallista kertomusta oikeaksi kuin hän itse.

-Tärkeintä heistä oli se, että olivat saaneet omaisuutensa takaisin.

-Luonnollisestikin he tunsivat suurta kiitollisuutta Melky Rubinsteinia

-kohtaan siitä neuvokkuudesta, jota hän oli osoittanut vetäessään Yadaa

-nenästä aivan yhdennellätoista hetkellä.

-

-Eräänä päivänä sellaiseen aikaan, jolloin ruokalassa liike on

-vähäistä ja jokainen haluaa nauttia rauhasta päivällisen jälkeen,

-Melky tuli käymään rouva Goldmark'n luona ja asettui hänen kanssaan

-tuttavallisesti kahden kesken ruokalan perällä olevaan pieneen

-arkihuoneeseen, jota omistajatar piti yksityishuoneenaan. Rouva

-Goldmark, jolla oli tarkka huomiokyky, näki Melkyn pukeutuneen

-parhaimpiinsa, uuteen silkkihattuun ja uusiin hansikkaihin sekä panneen

-jalkaansa kiiltonahkakengät, jotka hän -- säälivin sydämin -- huomasi

-ainakin yhtä numeroa liian pieniksi. Melky huoahti heidän istuessaan

-vierekkäin sohvalla ja rouva Goldmark vilkaisi häneen myötätuntoisesti.

-

-"Millainen tämä viime aika onkaan ollut teille, herra Rubinstein", hän

-sanoi tunteellisesti, "sellaista vaivaa ja sellaisia huolia! Ja mihin

-vaaraan te antauduittekaan ottaessanne ypö yksin kiinni tuon pahan

-nuoren miehen! Kuinka urhoollisesti menettelittekään! Teidän pitäisi

-saada tuollainen muistomitali, joita ihmisille annetaan!"

-

-"Niinkö arvelette", vastasi Melky ilahtuen arveluttavasti. "Voi, rouva

-Goldmark, teidän sananne ovat kuin viiniä. Koko elämäni olen toivonut,

-että joku kaunis nainen sanoisi minulle tuon tapaista! Nyt minusta

-tuntuu kuin olisin kaksi jalkaa kookkaampi, rouva Goldmark! Mutta

-minä en tahdo mitään muistomitaleja. Herra Levendale ja herra Purvis

-tulivat minun luokseni ja sanoivat tahtovansa antaa minulle palkkion,

-oikein tuntuvan palkkion siitä, että olin hankkinut heille takaisin

-heidän omaisuutensa. Silloin minä sanoin ei -- minä en tahtonut mitään

-itselleni. Mutta sitten lisäsin, että erään henkilön pitäisi saada

-palkkio. Rouva Goldmark, tiedättekö mitä! Minä ajattelin teitä, kun

-sanoin niin!"

-

-Rouva Goldmark huudahti hiljaa, liitti kätensä yhteen ja tuijotti

-Melkyyn melkein vesissä silmin.

-

-"Minuako!" hän huudahti. "Mutta enhän minä ole tehnyt mitään, herra

-Rubinstein!"

-

-"Kuunnelkaa minua", jatkoi Melky lujasti. "Näin minä sanoin herra

-Levendalelle. Jollei rouva Goldmarkilla olisi ollut ruokalaansa ja

-jollei herra Purvis olisi mennyt sinne syömään kyljystä ja pudottanut

-platinanappiaan pöydälle ja jollei rouva Goldmark olisi ottanut talteen

-tuota nappia ja jolleivät asiat olisi lähteneet kehittymään siitä, niin

-mitä luulisitte minun tietäneen? Rouva Goldmarkilla siis on oikeus

-pieneen lahjaan, jos sellaista ajattelette. Niin minä sanoin, rouva

-Goldmark. Ja herra Levendale ja herra Purvis olivat yhtä mieltä minun

-kanssani. Ja, rouva Goldmark, ettekö te salli minun nyt kiinnittää tätä

-kauniin kaulanne ympärille?"

-

-Rouva Goldmark kirkaisi taas, kun Melky veti näkyviin timanttisen

-kaulakoristeen, joka oli sinisellä sametilla sisustetussa

-sahviaanilaatikossa. Timanttien kimmellys muutti molempain katselijain

-äänet aivan käheiksi mielenliikutuksesta.

-

-"Tiedättekö mitä, rouva Goldmark?" kuiskasi Melky. "Se on varmasti

-maksanut tuhat puntaa! Taivuttakaa nyt kaunista päätänne, niin panen

-sen kaulaanne. Voi, tehän olette kauniimpi kuin Saban kuningatar!

-Ja ettekö olekin Melkynne kuningatar, rouva Goldmark, sanokaa, että

-olette!"

-

-"Voi taivas, herra Rubinstein", sanoi rouva Goldmark ujosti. "Aivanhan

-tuntuu siltä kuin te kosisitte minua!"

-

-"Niinhän minä kosinkin!" huudahti Melky rohkaisten luontonsa. "Ettekö

-näe, että olen parhaissa vaatteissani? Kuuluuko nykyään mistään muusta

-kuin kihlauksista? Herra Lauriston menee naimisiin Zillahin kanssa ja

-herra Purdie on saanut omakseen Levendalen kotiopettajattaren, ja --

-voi rouva Goldmark, enkö minä ihaillut teitä rajattomasti joka kerta,

-kun tulin päivälliselle teidän ruokalaanne? Ettekö ole suloisin olento

-koko Paddingtonissa? Vastatkaa nyt minulle, rouva Goldmark, ettekö näe

-minun olevan niin nälkäisen, että voisin ihan syödä teidät?"

-

-Sitten rouva Goldmark antoi vastauksensa ja pakeni heti Melkyn

-kiihkeästä syleilystä katsellakseen itseään ja kaulakoristustaan

-kuvastimesta.

-

-

-

-

-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KELLANPUNAINEN TIMANTTI ***

-

-Updated editions will replace the previous one--the old editions will

-be renamed.

-

-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

-law means that no one owns a United States copyright in these works,

-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the

-United States without permission and without paying copyright

-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

-of this license, apply to copying and distributing Project

-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm

-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

-and may not be used if you charge for an eBook, except by following

-the terms of the trademark license, including paying royalties for use

-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for

-copies of this eBook, complying with the trademark license is very

-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation

-of derivative works, reports, performances and research. Project

-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may

-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected

-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark

-license, especially commercial redistribution.

-

-START: FULL LICENSE

-

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase "Project

-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full

-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at

-www.gutenberg.org/license.

-

-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

-Gutenberg-tm electronic works

-

-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or

-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your

-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound

-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the

-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph

-1.E.8.

-

-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement. See

-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this

-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm

-electronic works. See paragraph 1.E below.

-

-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the

-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual

-works in the collection are in the public domain in the United

-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

-United States and you are located in the United States, we do not

-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

-displaying or creating derivative works based on the work as long as

-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting

-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm

-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily

-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when

-you share it without charge with others.

-

-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

-in a constant state of change. If you are outside the United States,

-check the laws of your country in addition to the terms of this

-agreement before downloading, copying, displaying, performing,

-distributing or creating derivative works based on this work or any

-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no

-representations concerning the copyright status of any work in any

-country other than the United States.

-

-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear

-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work

-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the

-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,

-performed, viewed, copied or distributed:

-

-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and

-  most other parts of the world at no cost and with almost no

-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it

-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this

-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the

-  United States, you will have to check the laws of the country where

-  you are located before using this eBook.

-

-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is

-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

-contain a notice indicating that it is posted with permission of the

-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

-the United States without paying any fees or charges. If you are

-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project

-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply

-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm

-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works

-posted with the permission of the copyright holder found at the

-beginning of this work.

-

-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

-

-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg-tm License.

-

-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

-any word processing or hypertext form. However, if you provide access

-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format

-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official

-version posted on the official Project Gutenberg-tm website

-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain

-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the

-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works

-provided that:

-

-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has

-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

-  within 60 days following each date on which you prepare (or are

-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project

-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg

-  Literary Archive Foundation."

-

-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

-  License. You must require such a user to return or destroy all

-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm

-  works.

-

-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

-  receipt of the work.

-

-* You comply with all other terms of this agreement for free

-  distribution of Project Gutenberg-tm works.

-

-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than

-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of

-the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set

-forth in Section 3 below.

-

-1.F.

-

-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm

-electronic works, and the medium on which they may be stored, may

-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

-cannot be read by your equipment.

-

-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from. If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium

-with your written explanation. The person or entity that provided you

-with the defective work may elect to provide a replacement copy in

-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

-or entity providing it to you may choose to give you a second

-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

-without further opportunities to fix the problem.

-

-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO

-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of

-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

-violates the law of the state applicable to this agreement, the

-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

-remaining provisions.

-

-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in

-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm

-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or

-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any

-Defect you cause.

-

-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

-

-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of

-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

-from people in all walks of life.

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future

-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at

-www.gutenberg.org

-

-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

-U.S. federal laws and your state's laws.

-

-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,

-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up

-to date contact information can be found at the Foundation's website

-and official page at www.gutenberg.org/contact

-

-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg

-Literary Archive Foundation

-

-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without

-widespread public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment. Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements. We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular

-state visit www.gutenberg.org/donate

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation

-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations. To

-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

-

-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be

-freely shared with anyone. For forty years, he produced and

-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of

-volunteer support.

-

-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

-edition.

-

-Most people start at our website which has the main PG search

-facility: www.gutenberg.org

-

-This website includes information about Project Gutenberg-tm,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 66523 ***
+
+KELLANPUNAINEN TIMANTTI
+
+Kirj.
+
+J. S. Fletcher
+
+
+Englanninkielestä suomentanut
+
+Aino Tuomikoski
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Oy,
+1924.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+      I. Sievä panttilainaajatar
+     II. Rouva Goldmarkin ruokala
+    III. Kuollut mies
+     IV. Platinanappi
+      V. Kaksi kirjettä
+     VI. Espanjalainen käsikirjoitus
+    VII. Parlamentin jäsen
+   VIII. Tutkinto
+     IX. Kenen ne sormukset olivat?
+      X. Melky tulee väliin
+     XI. Takaovi
+    XII. Peeblesiläinen ystävä
+   XIII. Avunpyyntö
+    XIV. Yksityinen laboratorio
+     XV. Neuvottelu
+    XVI. Salapoliisi tulee käymään
+   XVII. Mihin lamppujen valo osui
+  XVIII. Herra Stuyvesant Guyler
+    XIX. Purdie pysyy lujana
+     XX. Parslettin juttu
+    XXI. Miten kuollut?
+   XXII. Herra Killick muistelee
+  XXIII. Herra Killickin mielipide
+   XXIV. Kellanpunainen timantti
+    XXV. Vainajan omaisuus
+   XXVI. Rotta
+  XXVII. Tyhjä talo
+ XXVIII. Viidensadan punnan seteli
+   XXIX. Herra Mori Yada
+    XXX. Ruumishuone
+   XXXI. Mirandoletin mielipide
+  XXXII. Kello yksi yöllä
+ XXXIII. Salaista työskentelyä
+  XXXIV. Ymmällä
+   XXXV. Yada asettuu johtoon
+  XXXVI. Pilmanseyn teehuoneet
+ XXXVII. Chang Li
+XXXVIII. Juutalainen ja japanilainen
+ XXXIX. Timanttinen kaulakoriste
+
+
+
+
+I
+
+SIEVÄ PANTTILAINAAJATAR
+
+
+Paddingtonin väkirikkaan piirin eteläkolkassa, suunnikkaassa, jota
+rajoittavat etelässä Oxfordin ja Cambridgen pengermät, pohjoisessa
+Praed-katu, idässä Edgware-tie ja lännessä Spring-katu, on joukko
+pikku katuja, joiden likaisenharmaa ja synkkä ulkonäkö on jyrkkänä
+vastakohtana aivan lähellä olevain Sussex-aukion ja Lancaster-portin
+vaateliaalle ja rakennustaiteelliselle komeudelle. Näillä kaduilla
+tarkastelija huomaa aina ne masentavan köyhyyden todisteet, jotka ovat
+silmäänpistävämmät Lontoossa kuin missään muussa Englannin kaupungissa.
+
+Talot ovat aivan sen näköisiä kuin ei niissä koskaan kuuluisi
+naurua. Missä akkunavarjostimet eivät ole rikkinäiset, siellä ne
+ovat likaiset. Ihmiset, jotka tulevat esiin asunnoistaan, ovat
+huolestuneen ja alakuloisen näköiset. Niiden katujen varsilla ei juuri
+sijaitse muunlaisia liikkeitä kuin kehnoja ruokamyymälöitä; katujen
+kulmauksissa olevilta kapakoilta puuttuu vetovoima ja itseluottamus
+kokonaan. Kuka tahansa joutuukin näille kaduille, huomaa niiden kurjan
+viheliäisyyden ilmaisevan itsensä. Hän pakenee sieltä alakuloisena
+aprikoiden itsekseen keitä ihmisiä asuu noissa harmaissa ja elottomissa
+hökkeleissä, mitä he tekevät, mitä he ajattelevat ja millaiselta elämä
+heistä tuntuu. Yksinpä varpusetkin, jotka tappelevat räystäskouruissa
+pois heitetyistä sisälmyksistä, ovat hiljaisempia kuin Lontoon varpuset
+ylimalkaan. Mitä portailla istuskeleviin lapsiin tulee, ovat he sen
+näköisiä kuin olisivat vieressä olevain Kensingtonin puutarhain
+puiden kukat ja auringonpaiste niin kaukana kuin Gobin erämaa. Tässä
+kaupunginosassa eletään suorastaan aivan kuin seisovassa umpivedessä,
+jota ei mikään eikä kukaan voi saada liikkumaan.
+
+Eräänä marraskuun iltapäivänä seisoi nuori mies katsellen
+ullakkohuoneen ikkunasta ulos eräässä vähän kunnollisemman näköisessä
+talossa, joka sijaitsi jonkin verran toisia katuja paremman kadun
+varrella. Kello oli silloin viisi, ja alkoi tulla pimeä. Pitkin päivää
+oli hiljainen, hellittämätön sade painanut noen alas synkistä pilvistä
+jo ennestäänkin likaisille katoille. Näköala, jota tämä nuori mies
+katseli, oli synkkä ja kurja, mutta ei niin synkkä tai kurja kuin se
+tilanne, jossa hän itse par'aikaa oli. Hänen alapuolellaan oleva kurja
+katu ei ollut sen tyhjempi iloisuudesta kuin hänen taskunsa olivat
+tyhjät rahasta ja hänen vatsansa ruuasta. Hän oli käyttänyt viimeisen
+penninsä edellisenä päivänä. Hänen loppukolikkonsa olivat menneet
+pieneen ruuankipeneeseen ja pisaraiseen palan painiketta. Sen koommin
+hän ei ollut syönyt mitään. Nyt hän oli aivan pyörtymäisillään nälästä
+-- ja hänen tuskiensa lisäksi joku vielä laittoi sillipalleroita
+alakerroksessa. Paistinpannusta tuleva haju teki hänet melkein
+saaliinhimoiseksi.
+
+Sitten hän kääntyi äkkiä poispäin akkunasta ja alkoi katsella pientä
+huonettaan. Se oli köyhän näköinen ja kehnoilla huonekaluilla
+sisustettu -- jonkinlainen, tosin ei kovinkaan häikäisevä puhtaus
+ainoana suosituksenaan. Siellä oli vuode ja pesuteline ja pari tuolia
+-- muutamilla shillingeillä olisi voinut ostaa ne kaikki joltakin
+käytettyjen tavarain kauppiaalta. Yhdessä nurkassa oli huoneen
+asukkaan matka-arkku -- hänen koko maallinen omaisuutensa oli siinä
+muutamia kirjoja lukuun ottamatta, jotka oli huolellisesti järjestetty
+takanreunukselle, sekä joitakin pikkupöydällä olevia kirjoitustarpeita.
+Teräväsilmäinen henkilö, joka olisi vilkaissut kirjoihin ja
+kirjoitustarpeisiin sekä imupaperialustan päällä hajallaan oleviin
+käsikirjoitusarkkeihin, olisi nopeasti huomannut, että tässä oli taas,
+kysymyksessä vanha tarina kirjallisesta yrittelijästä, joka sai heti
+uransa alussa katkerasta kokemuksesta huomata, että kaikkien ammattien
+joukossa on kirjallinen epävakaisin.
+
+Silloin kuului ovelle puolittain epäröivä koputus, ja heti sen jälkeen
+astui sisään nainen -- sellainen nainen, joita nähdään noilla kaduilla
+joukottain -- pitkähkö, laihanpuoleinen nainen, ennen aikojaan
+vanhentunut, alituisesti kiusaantuneen ja huolestuneen näköinen, joka
+hetki aivan kuin onnettomuutta odottaen. Hänen kasvonsa olivat nyt
+peräti huolestuneen näköiset hänen vilkaistessaan asukkaaseensa, jonka
+kauniit kasvot punastuivat kovasti hämmennyksestä. Hän tiesi aivan
+hyvin, mitä tuo nainen tahtoi -- ja hän tiesi olevansa kykenemätön
+tyydyttämään hänen vaatimuksiaan.
+
+"Herra Lauriston", virkkoi nainen melkein kuiskaten, "koska luulette
+voivanne toimittaa minulle jonkin verran rahaa? Nyt on, nähkääs, jo
+kuusi viikkoa mennyt näin, ja minä olen niin ahtaalla siitä, kun on
+vuokranmaksukin ja korot --"
+
+Andrew Lauriston pudisti päätään -- ei kieltoa ilmaistakseen, vaan
+pelkästä neuvottomuudesta.
+
+"Rouva Flitwick", hän sanoi, "annan teille rahanne samalla hetkellä,
+jolloin vain saan rahaa käsiini! Kerroinhan teille äskettäin myyneeni
+kaksi kertomusta -- niin, pyysin saada niistä maksun heti, ja
+maksuosoitus voi olla täällä missä postissa tahansa. Ja minä odotan
+toistakin maksuosoitusta -- ihmeellistä, etteivät ne jo ole kumpikin
+saapuneet. Samalla hetkellä, jolloin ne saapuvat, järjestän meidän
+asiamme. Tarvitsen rahaa itsekin -- yhtä kipeästi kuin te!"
+
+"Sen tiedän, herra Lauriston", myönsi rouva Flitwick. "Enkä minä
+kiusaisi teitä, jollen olisi itse kovassa ahdingossa. Mutta
+talonomistaja on kimpussani -- hän tahtoo rahaa tänä iltana. Ja --
+suokaa anteeksi, että mainitsen siitä -- mutta miksi ette hanki
+käsiinne vähän puhdasta rahaa maksuosoituksia odottaessanne, herra
+Lauriston?"
+
+Lauriston vilkaisi emäntäänsä hämmästyneen ja kysyvän näköisenä.
+
+"Ja kuinka minä hankkisin sitä?" hän sanoi.
+
+"Teillä on oikein hyvä kultakello, herra Lauriston", vastasi rouva
+Flitwick. "Mikä panttilainaaja hyvänsä -- ja niitä on varmasti paljon
+-- lainaa teille muutamia puntia sitä vastaan. Ehkä ette ole koskaan
+ennen joutunut käymään panttilainaajan luona? Ette? -- No niin, en
+minäkään ollut entiseen aikaan, mutta sitten minun täytyi, tahdoin tai
+en, kun aloin ottaa vuokralaisia huoneisiini, ja jos minulla olisi niin
+hyvä kello kuin teillä, en suinkaan rupeaisi olemaan rahattomana! Jos
+teille on rahaa tulossa, voitte varmasti saada tavaranne takaisin -- ja
+minä olisin kiitollinen vähästäkin, vaikkapa parista punnasta, herra
+Lauriston. Talonisäntä on kovana --"
+
+Lauriston kääntyi ja otti hattunsa.
+
+"Hyvä on, rouva Flitwick", hän virkkoi tyynesti, "minä koetan parhaani.
+En osannut ajatellakaan sitä keinoa ennen."
+
+Kun emäntä oli lähtenyt pois sulkien oven takanaan, Lauriston veti
+kellon taskustaan ja katseli sitä -- se oli vanhanaikuinen hyvä
+kultakello, joka oli kuulunut hänen isälleen. Epäilemättä joku
+panttilainaaja antaisi rahaa sitä vastaan. Mutta tähän asti ei hänen
+ollut tarvinnut koskaan ajatella panttilainaajia. Hän oli tullut
+Lontooseen melkein kaksi vuotta sitten aikoen ansaita kynällään nimen,
+mainetta ja omaisuuden. Hänellä oli tullessaan ollut jonkin verran
+rahoja. Ne olivat huvenneet tasaisesti, ja niitä oli ollut vaikeampi
+korvata uusilla kuin hän oli arvioinut. Ja siinä hän nyt lopuksi
+oli tuossa halvassa huoneessa pennittömänä, eikä hänen kahdesta
+hyväksytystä kertomuksestaan ollut tullut maksuosoitusta. Ei myöskään
+ollut saapunut lainaa, jota hänen oli ollut kovin vastoin tahtoaan
+pakko pyytää ainoalta mahdolliselta mieheltä -- eräältä vanhalta,
+Skotlannissa asuvalta koulutoverilta. Hän oli monta kertaa odottanut
+kuulevansa kirjeenkantajan koputuksen ja toivonut siten saavansa
+huojennusta neljäksi pitkäksi päiväksi -- eikä ainoaakaan kirjettä
+ollut tullut, ja hän oli aivan epätoivoissaan ja synkkämielinen. Mutta
+-- olihan kello olemassa!
+
+Hän lähti pian ulos ja kohtasi kaasulampun heikosti valaisemilla
+portailla vuokralaistoverinsa -- nuoren juutalaisen, jonka hän tunsi
+Melchior Rubinsteinin nimellä ja joka asui aivan hänen huoneensa seinän
+takana. Hän oli hiljainen, säyseä pikku mies, jonka kanssa Lauriston
+toisinaan vaihtoi sanan pari -- ja se seikka, että hän käytti upeasti
+sormuksia sormessaan, suurta neulaa kaulanauhassaan ja painavia
+kellonvitjoja, jotka joko olivat oikeaa kultaa tai erittäin hyvästi
+jäljitellyt, sai Lauristonin ajattelemaan, että häneltä voisi saada
+jonkin neuvon. Hän pysähdytti Rubinsteinin ujon näköisenä ja kömpelösti
+punastuen.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi, "minä -- asianlaita on niin, että minä olen
+nyt jonkin verran ahdingossa -- tilapäisesti, nähkääs -- ja haluaisin
+lainata jonkin verran rahaa kelloani vastaan. Voisitteko sanoa minulle,
+missä on kunnollinen panttilainaaja?"
+
+Melky -- jokainen talossa tunsi hänet tuolla nimellä hänen
+vaateliaamman varsinaisen nimensä asemesta -- väänsi kaasuliekin
+voimakkaammaksi ja ojensi sitten hoikan, pitkäsormisen kätensä.
+"Näyttäkäähän kelloa", hän sanoi lyhyesti hiljaisella ja sopottavalla
+äänellä. "Minä tunnen kellot jokseenkin, herra."
+
+Lauriston ojensi kellon hänelle ja katseli Melkyä uteliaasti tämän
+tarkastellessa sitä sisä- ja ulkopuolelta hyvin asiaa ymmärtävän
+ammattimiehen tavalla. Äkkiä Melky loi katseensa häneen. "Ettekö
+haluaisi myydä tätä kelloanne, herra Lauriston?" hän kysyi melkein
+mairitellen.
+
+"Annan teille kolme puntaa siitä käteisesti."
+
+"Kiitoksia -- mutta minä en möisi sitä mistään hinnasta", vastasi
+Lauriston.
+
+"Sanokaamme sitten neljää puntaa", ehdotti Melky itsepäisesti. "Kas
+niin, näin ystäväin kesken annan teille neljä ja kymmenen. Raha
+kouraan, huomatkaa!"
+
+"Ei", sanoi Lauriston. "Se kuului minun isälleni. Minä en halua myydä
+-- tahdon vain lainata."
+
+Melky työnsi kellon jälleen sen omistajan käteen.
+
+"Menkää Praed-kadulle, herra", hän virkkoi aivan kuin käytännöllinen
+liikemies ainakin. "Siellä näette myymälän, jonka oven yläpuolella
+on nimi Daniel Multenius. Hän on minun sukulaiseni -- hän tekee mitä
+haluatte. Mainitkaa minun nimeni, olkaa hyvä. Hän kohtelee teitä
+rehellisesti. Ja jos haluatte myydä, niin älkää unohtako minua."
+
+Lauriston naurahti ja lähti alas portaita ja ulos rumaan iltailmaan.
+Oli vain muutaman askeleen matka Praed-kadulle, ja viiden minuutin
+kuluttua Melkystä erottuaan hän seisoi katselemassa Daniel Multeniuksen
+akkunaan. Hän muisti nyt usein nähneensä sen, vaikka ei ollutkaan
+huomannut sen yläpuolella olevaa kummallista nimeä. Akkunassa näkyi
+monenlaisia omituisia esineitä rautaristien takana timanteista ja
+helmistä vanhaan norsunluuhun ja kaikenlaiseen korukamaan asti.
+Harvinaisuuksien keräilijä olisi voinut pysähtyä tuon akkunan eteen
+puoleksi tunniksi -- mutta Lauriston vilkaisi siihen vain pikaisesti,
+ennenkuin riensi pimeää sivukäytävää myöten ovelle, jonka yläpuolella
+heikosti valaistussa nimikilvessä näkyi: panttitoimisto.
+
+Hän työnsi oven auki ja huomasi seisovansa muutamien pienten komeroiden
+edessä, joihin juuri sopi yksi henkilö. Ne olivat kaikki tyhjät tällä
+hetkellä. Hän meni sisälle yhteen ja, kun ei nähnyt ketään, koputti
+hiljaa myymäläpöytään. Hän odotti näkevänsä jonkin vanhan juutalaisen
+ilmestyvän -- mutta sen sijaan kuului kevyitä askelia jostakin myymälän
+loukosta, ja Lauriston huomasi seisovansa hämmästyneenä tuijottamassa
+nuorta ja erinomaisen kaunista tyttöä, jolla oli kädessään jonkinlainen
+koruompelu ja joka katseli häntä sen ylitse suurilla, mustilla
+silmillä. Hetkisen aikaa nämä molemmat tuijottivat toisiaan ääneti.
+
+"Kas niin", virkkoi tyttö vihdoin. "Mitä voin tehdä hyväksenne?"
+
+Lauriston sai takaisin puhekykynsä.
+
+"Niin -- onko herra Multenius sisällä?" hän kysyi. "Minä -- asianlaita
+on niin, että tahtoisin tavata häntä."
+
+"Herra Multenius on ulkona", vastasi tyttö. "Mutta minä olen täällä
+hänen sijaisenaan, jos kysymyksessä on liikeasia."
+
+Hän tarkasteli rauhallisesti Lauristonia ja huomasi tämän
+terveenväristen kasvojen voimakkaasti punastuvan.
+
+"Minä hoidan isoisän liikettä hänen ollessaan ulkona", jatkoi tyttö.
+"Haluatteko lainata rahaa?"
+
+Lauriston veti kellon taskustaan yhä punastellen ja ojensi sen tytölle.
+
+"Arvasitte oikein", hän vastasi. "Tahtoisin lainata rahaa tätä vastaan.
+Eräs tuttavani -- asuintoverini -- herra Melky Rubinstein -- sanoi
+minun voivan saada täältä lainan. Tämä on todella hyvä kello, niin kuin
+näette."
+
+Tyttö vilkaisi asiakkaaseensa, ja hänen katseensa ilmaisi, että hän oli
+nopeasti ja melkein leikillisesti tajunnut Lauristonin kokemattomuuden.
+Sitten hän otti kellon jokseenkin välinpitämättömästi.
+
+"Melky siis lähetti teidät tänne", hän sanoi hymyillen. "Vai niin!"
+Hän tarkasti kelloa ja naksautti kuoren auki. Sitten hän katsahti
+Lauristoniin. "Paljonko haluatte tätä vastaan?" hän kysyi.
+
+
+
+
+II
+
+ROUVA GOLDMARKIN RUOKALA
+
+
+Lauriston pisti kädet taskuihin ja katseli tyttöä aivan ymmällään.
+Tämä oli hyvin sievä, tumma olento, melkein yhtä pitkä kuin Lauriston
+itsekin, hoikkavartaloinen ja hyvin miellyttävä. Hänen silmissään
+ja suupielissään väikkyi selvästi leikillisyys ja hyväntuulisuus.
+Lauristonista alkoi äkkiä tuntua, että tyttö oli huvitettu hänen
+hämmingistään.
+
+"Kuinka paljon voitte lainata minulle?" hän kysyi. "Minkähän arvoinen
+se on?"
+
+"Ei, se ei ole asiallista!" sanoi tyttö, "vaan -- kuinka paljon
+haluatte lainata? Te ette taida olla tottunut panttaamaan esineitä?"
+
+"En", vastasi Lauriston. "Tämä en ensimmäinen kerta. Voitteko --
+voitteko lainata minulle muutamia puntia?"
+
+Tyttö otti kellon taas käteensä ja tutki sitä vielä kerran.
+
+"Lainaan teille sitä vastaan kolme puntaa ja viisitoista shillingiä",
+hän sanoi äkkiä liikemiehen äänensävyllä. "Sopiiko?"
+
+"Kiitoksia", vastasi Lauriston. "Se sopii mainiosti, olen hyvin
+kiitollinen. Luullakseni saan kellon takaisin milloin tahansa, vai
+kuinka?"
+
+"Milloin vain tuotte rahat ja maksatte koron", vastasi tyttö.
+"Kahdentoista kuukauden ja seitsemän päivän kuluttua." Hän otti kynän
+ja alkoi täyttää paperikuittia. "Onko teillä jokin kuparikolikko?" hän
+kysyi sitten.
+
+"Kuparirahaako!" virkkoi Lauriston. "Minkä vuoksi?"
+
+"Tästä paperikuitista", vastasi tyttö. Sitten hän vilkaisi pikaisesti
+nuorukaiseen ja loi katseensa yhtä nopeasti alas. "Ei sillä ole väliä",
+hän sanoi sitten. "Minä lyhennän sen lainasta. Nimi ja osoite, olkaa
+hyvä."
+
+Lauriston otti sitten paperikuitin ja sen pienen kasan kulta-, hopea-
+ja kuparirahoja, jonka tyttö antoi hänelle. Sitten hän empi vähäsen.
+
+"Pidättehän huolta tuosta kellosta", hän sanoi äkkiä. "Se kuului,
+nähkääs, isälleni ennen."
+
+Tyttö hymyili rauhoittavasti ja osoitti huoneen perällä olevaa raskasta
+rahakaappia.
+
+"Meillä on tuolla kaikenlaista perheperintötavaraa", huomautti tyttö.
+"Olkaa huoletta."
+
+Lauriston kiitti häntä, nosti hattuaan ja kääntyi pois vastahakoisesti.
+Hän olisi mielellään keksinyt jonkin verukkeen voidakseen jäädä
+kauemmaksi -- hän ei oikein tietänyt mistä syystä. Mutta hänen
+mieleensä ei juolahtanut minkäänlaista, ja niin hän lähti pois luoden
+vielä ovella katseen taakseen. Kaunis panttilainaajatar hymyili ja
+nyökkäsi päätään. Samassa oli Lauriston ulkona kadulla rahat taskussaan
+ja mielessään omituinen huojennuksen tunne, johon sekaantui myöskin
+hämmästystä. Sillä hän oli elänyt neljä edellistä päivää kahdella
+shillingillä -- ja tuossa aivan hänen lähellään oli kaiken aikaa ollut
+paikka, jossa voi lainata helposti ja hyvin miellyttävällä tavalla.
+
+Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli kiirehtiä asuntoonsa ja maksaa
+emännälleen. Hän oli tälle velkaa kuuden viikon vuokran, kymmenen
+shillingiä viikolta. Siihen menisi kolme puntaa hänen juuri
+saamistaan rahoista. Mutta hänelle jäisi sitten vieläkin neljätoista
+shillingiä elantoon -- ja varmasti nuo odotetut kirjeet saapuisivat
+lähipostissa. Hän oli pyytänyt kustantajaa, joka oli ottanut häneltä
+kaksi lyhyttä kertomusta, lähettämään hänelle maksuosoituksen niistä
+ja kokemattomuudessaan hän oli odottanut näkevänsä niiden saapuvan
+paluupostissa. Niinikään hän oli luopunut kokonaan ylpeydestään ja
+kirjoittanut pitkän kirjeen vanhalle koulutoverilleen John Purdielle
+kauas Skotlantiin, selittänyt nykyisen tilanteensa ja pyytänyt häntä
+entisten aikain vuoksi lainaamaan hänelle jonkin verran rahaa,
+kunnes hän saisi valmiiksi ja myydyksi erään novellin, josta hänen
+vakaumuksensa mukaan tulisi oikea pieni kultakaivos. Hän tiesi,
+että John Purdie oli nyt varakas, nuori mies -- isänsä seuraaja
+hyvässä liikkeessä. Lauriston oli vakuutettu siitä, että häneltä
+tulisi vastaus. Ja nyt hänellä oli rahaa siksi odotusajaksi, jonka
+kuluttua kirjeet saapuisivat -- ja kun on elänyt neljä päivää kahdella
+shillingillä, tuntuu neljätoista shillingiä oikealta omaisuudelta.
+Elämä oli tosiaankin saanut ruusunpunaisen hohteen viime puolen tunnin
+aikana -- ja kaikki johtui panttitoimistossa käynnistä.
+
+Lauriston kiirehti takaisin Praed-katua, mutta hänen askeleensa
+pysähtyivät äkkiä. Hän huomasi vaistomaisesti kiiruhtavansa
+vanhanaikuisen ruokalan ohitse, josta tuli ruokahalua kiihoittava
+valmisteilla olevan ruuan tuoksu. Silloin hän muisti, ettei ollut
+syönyt mitään kahteenkymmeneenneljään tuntiin. Emännältään hän ei
+saanut mitään: siitä lähtien, kun hän oli muuttanut asumaan hänen
+luokseen, hän oli itse hankkinut ruokansa käyden muualla syömässä.
+Viimeiseen ateriaan, jonka hän oli nauttinut edellisenä iltana, oli
+kuulunut lasillinen maitoa ja kuivunut joskin kookas pannukakku, ja nyt
+hänellä oli kerrassaan sudennälkä. Vain kovalla tahdonponnistuksella
+hän sai itsensä pakotetuksi kulkemaan ruokapaikan sivu. Päästyään
+sen oven ohitse, hän suorastaan juoksi ja sujahdutti kolme kultaista
+punnanrahaa rouva Flitwickin käteen.
+
+"Nämä selvittävät välimme tämän viikon loppuun asti, rouva Flitwick",
+hän virkkoi. "Pankaa kuitti minun huoneeseeni."
+
+"Olen teille hyvin kiitollinen, herra Lauriston", vastasi emäntä. "Ja
+olen oikein pahoillani siitä, että teillä on ollut siitä niin paljon
+vaivaa, mutta --"
+
+"Hyvä on, hyvä on -- ei yhtään vaivaa -- ei pienintäkään vaivaa",
+keskeytti Lauriston. "Uskokaa minua, se oli hyvin helppoa!"
+
+Hän lähti taas nopeasti ulos ja meni tuttuun ruokapaikkaan. Hän oli
+vain kahdenkymmenenyhden ikäinen, hauskan näköinen nuorukainen, joka
+oli aivan viime päiviin asti saanut tyydyttää tervettä ruokahaluaan.
+Nyt hänestä tuntui, että jollei hän saisi ruokaa ja juomia, jotakin
+-- hän ei oikein tietänyt mitä -- tapahtuisi. Hän tiesi myöskin sen,
+että hänen äänensä oli hyvin heikko, kun hän mentyään ravintolaan ja
+vaivuttuaan istumaan erääseen pieneen komeroon, jollaisia huoneessa oli
+monta, pyysi tarjoilijattarelta ruokaa ja juomia, jota hän tosiaankin
+tarvitsi hyvin kipeästi. Ja hän oli syönyt lautasellisen kalaa ja kaksi
+keitettyä munaa sekä muutamia paksuja voileipiä ja juonut kokonaisen
+kannullisen teetä, ennen kuin kohotti katseensa tarkastellakseen
+ympäristöään. Mutta hän tunsi nyt olevansa tyydytetty, oikaisi selkänsä
+ja tarkasteli paikkaa, johon hän oli niin innokkaasti rientänyt. Ja
+samalla hän huomasi Melkyn.
+
+Melky oli ilmeisesti juuri tullut tähän pikku ruokalaan. Ja
+selvästikin hänellä ei ollut kiire saada ruokaa tai juomaa. Hän oli
+pysähtynyt aivan oven luona olevan pöydän luokse, jonka ääressä
+istui liikkeen omistaja rouva Goldmark, lihava, sievän näköinen
+nuori nainen, jonka tummat, välähtelevät silmät vuorotellen pitivät
+silmällä tarjoilijattaria, vuorotellen hymyilivät, asiakkaille
+heidän tullessaan pöydän ääreen maksamaan laskujaan. Melky, jolla
+oli keikaroivan näköinen hattu toisella korvalla ja urheilijan takin
+mallisessa palttoossaan kukka koristuksena, lasketteli selvästikin
+kohteliaisuuksia rouva Goldmarkille hänen pöytäänsä nojaten. Rouva
+Goldmark työnsi häntä leikillisesti loitommalle ja kutsui tarjoilijan,
+jolta tilasi herra Rubinsteinille maukasta paistia. Kääntyessään
+tyytyväisesti hymyillen poispäin emännästä Melky huomasi Lauristonin ja
+lähti verkalleen hänen pöytänsä luokse.
+
+"Saitteko pikku asianne järjestetyksi?" hän kysyi tuttavallisesti
+asettuen istumaan vastapäätä asuntotoveriaan ja kumartuen lähemmäksi
+häntä. "Tapasitteko vanhan herran myöntyväisenä?"
+
+"En nähnyt häntä" vastasi Lauriston. "Siellä oli eräs nuori nainen."
+
+"Serkkuni Zillah", virkkoi Melky. "Hän on kerrassaan nokkela tyttö,
+herra -- hän on ukolle aivan rahakasan arvoinen -- ymmärtää liikeasiat
+yhtä hyvin kuin vanhuskin. Ehkä ette uskoisikaan, hyvä herra", hän
+jatkoi pehmeällä, sopottelevalla äänellään, "mutta se tyttö on saanut
+oikein yliopistosivistyksen -- se on totinen tosi. Daniel-vanhus otti
+hänet luokseen, kun hän oli aivan pienenä jäänyt orvoksi isästään ja
+äidistään, ja antoi hänelle -- niin, sellaisen kasvatuksen, jollaisen
+olisin tahtonut mielelläni itse saada! Hän on kerrassaan hieno nainen
+-- tuo Zillah -- mutta pysyy kiintyneenä vanhaan myymälään -- eikä vain
+puolittain!"
+
+"Hän tuntuu olevan hyvin perillä liikeasioista", huomautti Lauriston
+sydämessään tyytyväisenä siitä, että oli nyt saanut tietää tuon kauniin
+panttilainaajattaren nimen. "Hän selvitti asiani pian."
+
+"Se on veressä", virkkoi Melky lyhytsanaisesti. "Me puuhailemme kaikki
+tavalla tai toisella tuontapaisissa asioissa. No niin, meidän kesken,
+herra, mitä hän lainasi teille tuota kapinettanne vastaan?"
+
+"Kolme puntaa ja viisitoista shillingiä", vastasi Lauriston.
+
+"Niille paikoin sen arvioinkin", huomautti Melky päätään nyökäyttäen.
+Hän kumartui vähän lähemmäksi. "Ette suinkaan tahdo myydä
+panttikuittianne?" hän kysyi. "Annan teille pari puntaa siitä, jos
+suostutte ehdotukseeni."
+
+"Näytätte kovin innokkaasti haluavan päästä kelloni omistajaksi", sanoi
+Lauriston nauraen. "Ei, minä en suinkaan tahdo myydä panttikuittiani.
+En millään, hinnalla haluaisi erota tuosta kellosta."
+
+"No niin, jollei, niin ei", sanoi Melky. "Ja mitä tulee siihen,
+että haluan ostaa -- niin se on ammattini. Minulla ei ole mitään
+säännöllistä liikettä -- minä ostan ja myyn mitä vain sattuu olemaan
+tarjolla kulta- tai hopea-alalla. Ja koska te ette halua millään
+hinnalla luopua tuosta taskukellosta, niin sanon teille minkä arvoinen
+se on, niin vanha kuin se lieneekin. Viidentoista punnan!"
+
+"Sehän on hyvä tietää kaiken varalta", sanoi Lauriston. "Minulla on
+siis aina jotakin mukanani, kun minulla on se taskussani. Te olisitte
+siis hyötynyt aika lailla, jos olisin myynyt sen teille?"
+
+"Maailmahan olisi peräti kehno, jollei siinä saisi laisinkaan hyötyä,
+vai mitä, herra?" myönsi Melky tyynesti. "Meillähän on kaikilla
+tarkoitus hyötyä. Kuulkaahan -- näin meidän kesken -- tehän olette
+kirjallinen henkilö, eikö niin? Kirjoittelette vähän, vai kuinka?
+Tahdotteko ansaita viitosen -- mukavalla tavalla?"
+
+"Se olisi hyvin hauskaa", vastasi Lauriston.
+
+"Minulla on ystävä", jatkoi Melky, "jalokivien tukkukauppias
+Shoreditch-tien varrella, ja hän haluaa julkaista luettelon. Hänellä
+ei ole laisinkaan kirjallisia lahjoja, nähkääs. Hän suorittaisi
+viitosen -- käteisesti -- jos joku kirjaileva henkilö vain pikkuisen
+tasoittelisi sitä hänelle jotenkin. Hyväinen aika! Eihän siinä olisi
+teille työtä muuta kuin yhdeksi päiväksi! Mitä arvelette siitä?"
+
+"En minä suinkaan vastusta viiden punnan ansaitsemista tuolla tavalla",
+vastasi Lauriston.
+
+"Hyvä on", virkkoi Melky. "Siinä tapauksessa vien teidät jonakin
+päivänä ensi viikolla hänen luokseen -- hän on siihen asti matkalla.
+Ja te maksatte minulle kymmenen prosentin koron tuosta pikku puuhasta,
+eikö niin, herra? Liikeasiathan ovat liikeasioita."
+
+"Aivan niin", myönsi Lauriston. "Kauppahan se on."
+
+Melky nyökkäsi ja kävi käsiksi paistiinsa, ja Lauriston lähti pois.
+Pöydän ääressä istuva lihava nainen hymyili hänelle ojentaessaan
+hänelle rahaa takaisin.
+
+"Toivottavasti tulette taas toisen kerran, sir", hän virkkoi.
+
+Lauriston meni takaisin huoneeseensa tuntien, että maailma oli
+muuttunut. Hän oli maksanut velkansa emännälle, hänellä oli hopea- ja
+kuparirahoja taskussaan ja mahdollisuus ansaita viisi puntaa tulevalla
+viikolla - sitä paitsi hän odotti joka postissa maksuosoitusta kahdesta
+kertomuksestaan. Ja jos John Purdie antaisi hänelle pyydetyn lainan,
+voisi hän käyttää kokonaisen kuukauden lopettaakseen novellinsa --
+ja sitten ehkä tulisi hänen osakseen mainetta ja rikkautta. Ruma
+marraskuun ilta haihtui olemattomiin ja sijalle tuli toivehikkaita
+haaveita.
+
+Mutta viikon lopulla Lauristonin toiveet alkoivat laskea nollaan
+asti. Ei yhtäkään kirjettä ollut saapunut -- ei John Purdielta
+eikä kustantajalta. Sunnuntaiaamuna hänellä oli jäljellä viimeinen
+puolikruununen. Sinä päivänä hän käytti rahojaan hyvin varovasti, mutta
+maksettuaan yksinkertaisen päivällisensä eräässä halvassa kahvilassa
+hän ei omistanut enempää kuin yhden shillingin. Hän lähti sinä
+iltapäivänä kävelemään Kensingtonin puutarhaan tuumiskellen itsekseen,
+mitä olisi paras tehdä. Hänen seisoessaan siinä keinotekoisen lammikon
+rannalla katselemassa vesilintujen puuhia tervehti joku häntä, ja hän
+huomasi kääntyessään panttitoimiston sievän tytön seisovan vieressään
+ja hymyilevän hänelle ujosti.
+
+
+
+
+III
+
+KUOLLUT MIES
+
+
+Lauriston ajatteli Zillahia samalla hetkellä, jolloin tämä puhutteli
+häntä: tytön tummat silmät ja ystävällinen jäähyväishymyily
+panttitoimistossa olivat ilmestyneet hänen mieleensä aivan kuin
+huojentamaan hänen välittömän tulevaisuutensa herättämiä mietteitä.
+Ja nyt hän, nähdessään Zillahin ilmi elävänä niin lähellä, vieläpä
+selvästi ystävällisellä mielelläkin, punastui aivan kuin tyttö,
+sillä hän oli vielä siinä iässä, jolloin ujous kuuluu ehdottomasti
+luonteeseen. Zillahkin punastui -- mutta hän sai hillityksi itsensä
+paremmin kuin Lauriston.
+
+"Olen puhunut teistä serkkuni Melkyn kanssa", hän virkkoi nopeasti.
+"Tai paremminkin, hän on puhunut teistä minulle. Hän sanoo aikovansa
+esittää teidät eräälle miehelle, joka haluaa saada luettelonsa
+painetuksi -- viiden punnan palkkiota vastaan. Älkää tehkö sitä niin
+vähästä! Minä tunnen tuon miehen -- vaatikaa häneltä kymmenen!"
+
+Lauriston käveli hänen kanssaan käytävää myöten.
+
+"Mutta enhän minä voi nyt menetellä niin", hän sanoi heti. "Minä olen,
+nähkääs, luvannut tehdä sen viidellä."
+
+Zillah vilkaisi häneen nopeasti.
+
+"Älkää olko tyhmä", hän virkkoi. "Jos joku Melkyn tapainen tarjoaa
+teille viisi puntaa jostakin, niin pyytäkää häneltä kaksin verroin. He
+antavat sen. Ette taida ymmärtää raha-asioista paljon?"
+
+Lauriston naurahti ja rohkaistuen vähän nyökäytti päätään.
+
+"En paljon", hän myönsi, "muuten ei minun olisikaan tarvinnut
+hiljattain turvautua tuohon pikku kauppaan, jonka tiedätte".
+
+"Niin, siihenkö?" virkkoi tyttö välinpitämättömästi. "Sehän ei merkitse
+mitään. Hämmästyisitte, jos saisitte tietää millaisia ihmisiä meidän
+luonamme juoksee silloin tällöin -- voisinpa kertoa teille muutamia
+salaisuuksia! Mutta -- arvasin joka tapauksessa, ettette oikein ymmärrä
+raha-asioita. Kirjailevat ihmiset harvoin ymmärtävät."
+
+"Te luullakseni ymmärrätte?" huomautti Lauriston.
+
+"Olen koko ikäni ollut niiden kanssa tekemisissä enemmän tai vähemmän",
+sanoi Zillah. "Muu olisi ollut mahdotonta siinä ympäristössä, jossa
+elin. Ettehän pidä minua uteliaana, jos kysyn teiltä erästä seikkaa?
+Olitteko ahtaalla silloin eräänä iltana tuhossanne toimistoomme?"
+
+"Ahtaalla on mieto sana", vastasi Lauriston ujostelematta. "Minulla ei
+ollut penniäkään!"
+
+"Paitsi kultakello, joka oli kahden- tai viidentoista punnan arvoinen",
+huomautti Zillah kuivasti. "Ja kuinka kauan olivat asianne olleet
+tuolla kannalla?"
+
+"Pari kolme päivää -- ehkä enemmän tai vähemmän", vastasi Lauriston.
+"Minä olen, nähkääs, odottanut rahaa kauemmin kuin viikon päivät --
+niin oli asia."
+
+"Onko sitä tullut?" kysyi tyttö.
+
+"Ei ole", vastasi Lauriston selvästi punastuen. "Niin on laita."
+
+"Tuleeko sitä pian?" kysyi Zillah.
+
+"Niin toivon totisesti!" huudahti Lauriston. "Minä joudun taas lujille,
+jollen saa rahaa."
+
+"Ja silloin tarjoudutte tekemään viidellä punnalla sellaisen työn,
+josta voisitte helposti saada kymmenen!" virkkoi tyttö melkein
+moittien. "Sallikaa minun antaa teille yksi neuvo -- älkää koskaan
+hyväksykö ensimmäistä tarjousta. Vaatikaa ehdottomasti jonkin verran
+enemmän -- etenkin serkkuni Melkyn tapaiselta mieheltä."
+
+"Onko Melky sitten kova pitämään puoliaan?" kysyi Lauriston.
+
+"Melky on juutalaisnuorukainen", vastasi Zillah tyynesti. "Minä en ole
+-- muuta kuin puolittain. Olen sekarotua. Äitini oli juutalainen, isäni
+ei. Niin, jos tarvitsette rahaa tullaksenne toimeen toistaiseksi ja jos
+teillä on useampia kultakelloja, niin tiedätte, minne voitte tulla.
+Älkää kulkeko koskaan tyhjin taskuin Lontoossa, jos teillä on jonkin
+verran pantattavaa. Te ette varmaankaan ole lontoolainen?"
+
+"Olen Skotlannista", vastasi Lauriston.
+
+"Minä suorastaan arvasinkin sen teidän murteestanne", myönsi Zillah.
+"Ja koetatte hankkia toimeentulonne kirjoittelemalla! Niin, te
+tarvitsette rohkeutta -- ja rahaa. Onko teillä ollut menestystä?"
+
+"Olen myynyt kaksi kertomusta", vastasi Lauriston, josta tuntui nyt
+jo aivan kuin olisi tyttö ollut vanha tuttava. "Niistä saan yhteensä
+kaksikymmentä puntaa sen taksan mukaan, jota aikakauslehdet käyttävät,
+ja minä olen pyytänyt maksuosoitusta, jota nyt odotan. Sen pitäisi
+tulla minä päivänä tahansa."
+
+"Vai niin, minä kyllä tunnen tuon pelin!" virkkoi Zillah. "Minulla
+on kaksi tyttöystävää, jotka kirjoittelevat. Tiedän kuinka he saavat
+odottaa julkaisemista tai seuraavaa maksupäivää. Mikä vahinko, etteivät
+jotkut teistä kirjailijoista harjoita jotakin muuta ammattia, josta
+olisi hyvät tulot! Sitten voisitte huviksenne kirjaillakin olematta
+riippuvainen siitä työstä taloudellisesti. Ettekö te ole sitä
+ajatellut?"
+
+"Usein", vastasi Lauriston. "Mutta se ei kävisi päinsä -- ainakaan
+minun suhteeni. Olen tehnyt vaalini. Pysyn kynäni ääressä ja uin
+pinnalla tai uppoan sen kera. Ja minä en aio upota!"
+
+"Noin pitää tosiaankin puhua!" sanoi tyttö. "Mutta koettakaa pysyä
+rahoissa, jos suinkin voitte. Älkää kulkeko rahattomana kolmea päivää,
+jos teillä on jotakin, jolla saatte rahaa irti. Näette, kuinka
+käytännöllinen minä olen! Mutta niin on oltava tässä maailmassa.
+Sanotteko minulle erään asian?"
+
+"Niin ihmeellisesti ovat asiat tosiaankin", vastasi Lauriston
+katsoen häntä tarkoin ja saaden punan kohoamaan hänen poskilleen,
+"että minä olin jo jokseenkin joutumassa niin pitkälle -- että olin
+kertomaisillani teille jotakin. No niin, mitä haluatte tietää?"
+
+"Paljonko rahaa teillä on jäljellä?" kysyi tyttö hiljaa.
+
+"Täsmälleen shillingi ja pari kuparikolikkoa", vastasi Lauriston.
+
+"Ja jollette saa tuota maksumääräystä?" kysyi Zillah.
+
+"Ehkä minä tulen sitten taas käymään Praed-kadulle", sanoi Lauriston
+nauraen. "Minulla on vielä vähän jäljellä niin sanottua omaisuutta."
+
+Tyttö nyökkäsi päätään ja kääntyi sivukäytävälle, joka johti puutarhan
+poikki.
+
+"Hyvä on", hän virkkoi. "Älkää pitäkö minua uteliaana, mutta minusta
+on ikävä ajatella, että teidän kaltaisenne ihmiset ovat ahdingossa. En
+ole niin kokonaan vajonnut liikeasioihin. Puhukaamme jostakin muusta --
+kertokaa minulle, mistä kirjoitatte."
+
+Lauriston kulutti lopun tätä iltaa Zillahin seurassa kävellen
+Kensingtonin puutarhassa. Hän oli viettänyt hyvin yksinäistä elämää
+aina siitä lähtien, kun oli tullut Lontooseen, ja hänelle oli aivan
+uusi ja mieluisa kokemus saada seurustella sivistyneen ihmisen kanssa.
+Kun he lopulta erosivat, tunsi Lauriston mielensä hyvin iloiseksi. Mitä
+Zillahiin tulee, meni hän kotiin mietteisiinsä vaipuneena ymmärtäen jo
+olevansa aika lailla rakastunut tuohon hauskan näköiseen nuorukaiseen,
+joka oli niin omituisella tavalla joutunut hänen elämäänsä. Praed-kadun
+nurkassa hän törmäsi Melky Rubinsteinia vastaan, tarttui hänen
+napinreikäänsä ja puheli kymmenisen minuuttia vakavasti hänen kanssaan.
+Melky, jolla oli puolestaan täysi syy pysytellä serkkunsa suosiossa,
+kuunteli nöyrästi kaikkea, mitä hän sanoi, ja erosi sitten hänestä
+luvaten ehdottomasti totella hänen määräyksiään.
+
+-- Zillah ei ole varsin vähääkään pihkaantunut tuohon miekkoseen!
+-- tuumi Melky kävellessään. -- Eikö ole tosiaankin omituista, että
+tyttö, joka joutuu saamaan aikamoisen perinnön, rakastuu suin päin
+punatukkaiseen nuorukaiseen, jolla ei ole pennin pyöreää! Mitään
+muuta ei hänellä ole kuin hyvä ulkomuoto ja aivot. Ja aivot ovat vain
+sittenkin aivot!
+
+Sinä iltana Lauristonin istuessa kirjoittamassa pienessä ja
+viheliäisessä huoneessaan ovelle kuului koputus ja sisään pujahti
+Melky, joka painoi sormensa suuren nenänsä syrjää vastaan
+tuttavallisuuden merkiksi.
+
+"Toivoakseni en häiritse teitä", virkkoi Melky. "Kuulkaahan, herra,
+olen miettinyt tuota luettelojuttua. Kun nyt olen ruvennut tarkemmin
+sitä ajattelemaan, luulen ystäväni suostuvan kymmeneen puntaan.
+Sanokaamme siis kymmenen puntaa, eikö niin? Ja minä vien teidät hänen
+luokseen ensi perjantaina. Ja sitten vielä, herra, jos punnan tai parin
+luotto olisi teille joksikin avuksi -- niin mainitkaa vain sanakin
+siitä."
+
+Tämän ystävällisen ehdotuksen tehtyään Melky pisti kätensä takataskuun
+ja veti sieltä esiin muutamia kultarahoja, joita tarjosi Lauristonille.
+
+"Ottakaa nyt parin kolmen punnan laina, herra", hän sanoi suostutellen.
+"Annan ne hyvin mielelläni, ja toivoakseni ne ovat tervetulleita."
+
+Mutta Lauriston pudisti päätään; hän oli jo tehnyt oman suunnitelman
+siltä varalta, ettei odotettu maksuosoitus saapuisi seuraavana aamuna.
+
+"En suostu tarjoukseenne, kiitoksia vain", hän virkkoi. "Olette
+tavattoman ystävällinen tehdessänne sen, mutta minä voin tosiaankin
+selviytyä aivan hyvin ominkin neuvoin. Ensi perjantaina siis tulen
+kanssanne. Olen hyvin kiitollinen teille."
+
+Melky sujahdutti rahat takaisin taskuunsa täysin tietoisena siitä, että
+on suorittanut oman osansa. "Aivan kuten haluatte, herra", hän sanoi.
+"Mutta mielelläni tarjosin teille, herra, uskokaa se. Ensi perjantaina
+siis -- ja voitte luottaa siihen, että siitä puuhasta maksetaan
+käteisellä."
+
+Mutta maanantai-aamuna ei saapunut kumpikaan Lauristonin odottamista
+kirjeistä. Hän ei ollut kuitenkaan puhunut turhia sanoessaan
+Zillahille, että hänellä oli turvanaan vielä jonkin verran omaisuutta
+-- kun hän nyt tiesi kuinka voi helposti saada käteistä rahaa.
+Hänellä oli arkussaan jonkin verran pantattavaa omaisuutta, ja kun
+rahakirjeitä ei saapunut, päätti hän turvautua panttaamiskeinoon.
+Syvällä arkun nurkassa hänellä oli kaksi arvokasta sormusta -- siinä
+olikin kaikki, mitä hän oli perinyt äidiltään lukuun ottamatta
+kahtasataa puntaa, joiden turvin hän oli uskaltautunut Lontooseen
+ja elänyt tähän asti. Hän kaivoi sormukset esille maanantai-iltapäivänä
+päättäen viedä ne Daniel Multeniukselle ja saada niiden avulla
+tarpeelliset varat ainakin kuukauden, parin elantoon. Hänellä oli
+hyvin vähän aavistusta sellaisten esineitten todellisesta arvosta
+ja niinikään oli hänellä omat syynsä olla näyttämättä sormuksia
+Melky Rubinsteinille. Hänen aikomuksensa oli odottaa iltaan asti,
+jolloin hän lähtisi panttitoimistoon suunnilleen samaan aikaan kuin
+edelliselläkin kerralla, jolloin toivottavasti tapaisi Zillahin
+taas liikkeenhoitajana. Heidän edellisenä iltapäivänä sattuneen
+kohtaamisensa ja puhelunsa jälkeen hänestä tuntui, että tyttö
+selvittäisi liikeasiat hänen kanssaan myötätuntoisella tavalla, ja että
+jos hän voisi saada kaksikymmentä puntaa sormuksillaan, hän olisi vapaa
+kaikista rahahuolista monta viikkoa eteenpäin.
+
+Kello oli puoli kuusi sinä maanantai-iltana, kun Lauriston kääntyi
+toisen kerran elämässään astumaan pitkin kapeaa kujaa, joka johti
+panttitoimiston ovelle. Hän oli jo tarkoin katsellut kadulta akkunan
+takaa toivoen näkevänsä ZilIahin myymälän etuhuoneessa. Mutta Zillahia
+ei näkynyt, etuhuone oli tyhjä. Ei edes silloinkaan Zillah ilmestynyt
+hänen eteensä, kun hän astui pieneen koppi-osastoon. Kaikkialla
+vallitsi omituinen äänettömyys, jota häiritsi vain kellon hiljainen ja
+säännöllinen tikitys. Tuo tikitys alkoi hänestä tuntua ahdistavalta
+niiden parin minuutin aikana, joina hän odotti kuulevansa jonkun
+astuvan esiin. Vihdoin hän koputti myymäläpöytään, ensin hiljaa, sitten
+itsepintaisemmin. Mutta kukaan ei tullut. Kello, jota hän ei voinut
+nähdä, tikitti yhä.
+
+Lauriston kumartui lopulta myymäläpöydän ylitse ja kurkotti kaulaansa,
+nähdäkseen sisään myymälän takana olevan pikku huoneen avoimesta
+ovesta. Seuraavassa tuokiossa hän ajattelematta hetken hätää pitemmälle
+hypähti seinäkaiteen ylitse ja riensi perähuoneeseen. Siellä makasi
+lattialla pitkänään, pää takan edessä olevalla matolla, kädet velttoina
+ja hervottomina sivulla vanhus, harmaapartainen ja kunnianarvoisa
+-- epäilemättä Daniel Multenius itse. Hän makasi hyvin hiljaa,
+aivan kuvapatsaan näköisenä, ja Lauriston tunsi kumartuessaan hänen
+ylitseen ja laskiessaan vapisevan kätensä hänen korkealle, valkoiselle
+otsalleen, että hän oli kuollut.
+
+Hän suoristautui sitten ainoana ajatuksenaan avunhakeminen. Koko paikka
+oli niin äänetön, että hän tiesi olevansa siellä kahden kesken vainajan
+kanssa. Vaistonsa ohjaamana hän lähti juoksemaan myymälän etuhuoneen
+kautta katuovelle ja syöksyi juuri sisään tulevan miehen syliin.
+
+
+
+
+IV
+
+PLATINANAPPI
+
+
+Vastatullut, vanhahko, tukeva mies, joka yksinkertaisista vaatteistaan
+huolimatta näytti aivan kuin jonkinlaiselta virkamieheltä kädessään
+olevien asiapaperien vuoksi, joita hän katseli sisään tullessaan,
+hätkähti ja huudahti, kun Lauriston kiireissään syöksyi häntä vastaan.
+
+"Hohoi!" hän sanoi. "Mikä nyt on? Näytätte olevan kovasti kiireissänne,
+nuori mies!"
+
+Lauriston, joka oli kovasti hengästyksissään kiihtymyksestä, kääntyi ja
+osoitti pikku huoneen avonaista ovea.
+
+"Tuolla makaa vanha mies kuolleena!" hän kuiskasi. "Harmaapartainen
+vanhus -- onkohan hän panttilainaaja -- herra Multenius?"
+
+Vastatullut tuijotti hämmästyneenä, kurkotti kaulaansa nähdäkseen
+siihen suuntaan, johon Lauristonin vapiseva sormi osoitti, ja astui
+sitten lähemmäksi. Mutta äkkiä hän pysähtyi, viittasi Lauristonia
+menemään edellä ja sulki ulko-oven, ennenkuin meni perähuoneeseen hänen
+jäljessään.
+
+"Vai niin, missä siis?" hän kysyi. "Kuollutko, sanotte?" Hän seurasi
+Lauristonia, huudahti kuuluvasti nähdessään maassa makaavan olennon,
+kumartui sitten alas ja laski kätensä hänen otsalleen. "Olitte
+oikeassa, nuori mies, hän on kuollut", hän virkkoi matalalla äänellä.
+"Hän on jo ollutkin kuolleena muutamia minuutteja. Mutta missä tyttö
+on, hänen tyttärensä tytär? Oletteko nähnyt ketään?"
+
+"En yhtäkään sielua", vastasi Lauriston. "Siitä lähtien kun tulin, on
+koko paikka ollut yhtä äänetön kuin se on nyt!"
+
+Mies tuijotti häneen jonkin hetken aivan sanattomana. Sitten hän juuri
+kuin tuntien huoneuston joka sopen meni sisemmälle ovelle, työnsi sen
+auki ja paljasti siten näkyviin portaat.
+
+"Haloo!" hän huusi kovalla äänellä. "Haloo! Neiti Wildrose! Oletteko
+siellä?"
+
+Nyt Lauriston kuuli ensimmäisen kerran Zillahin sukunimen. Tuon
+järkyttävän havainnonkin rinnalla se tuntui hänestä kovin runolliselta.
+Mutta hänellä ei ollut aikaa ruveta ajattelemaan sitä -- mies palasi
+asuinhuoneeseen.
+
+"Hänen täytyy olla ulkona", virkkoi tämä. "Sanotteko tavanneenne
+Multeniuksen näin?"
+
+"Kyllä -- tuossa näin hänet", vastasi Lauriston. "Aivan äsken."
+
+"Ja mitä te täällä teitte?" kysyi mies. "Kuka te olette?"
+
+Lauriston luuli huomaavansa epäluuloisen sävyn näissä kysymyksissä, ja
+hän suoristautui punastuen.
+
+"Nimeni on Andrew Lauriston", hän vastasi. "Asun aivan lähellä. Tulin
+tänne asioissa. Entä kuka te olette?"
+
+"No, jos siitä on kysymys, nuorukainen", vastasi mies, "olen etsivän
+osaston kersantti Ayscough -- hyvinkin tunnettu näillä seuduin! Tulin
+tapaamaan vanhaa herraa näiden papereiden vuoksi. Mitä asiaa teillä
+sitten oli?"
+
+Hän katseli Lauristonia hyvin tutkivasti, ja Lauriston, joka äkkiä
+tajusi epäedullisen asemansa, päätti puhua hänelle avoimesti.
+
+"No, jos ehdottomasti haluatte tietää sen", hän virkkoi, "tulin
+lainaamaan rahaa näitä sormuksia vastaan".
+
+Ja hän avasi vasemman kätensä ja näytti salapoliisille ne kaksi
+sormusta, jotka oli ottanut arkustaan tuskin puolituntia sitten.
+
+"Teidän omaisuuttanne?" kysyi Ayscough.
+
+"Tietysti ne ovat minun!" huudahti Lauriston. "Kenen muun ne olisivat?"
+
+Ayscoughin katse siirtyi sormuksista pöydälle, joka oli melkein
+keskellä huonetta. Lauristoninkin katse kääntyi sinne päin.
+
+Kaksi seikkaa osui paikalla hänen silmiinsä. Pöydällä oli pieni
+tarjotin täynnä sormuksia, jokseenkin samanlaisia laadultaan ja
+ulkomuodoltaan kuin ne, jotka hänellä oli kädessään: vanhanaikuisia
+sormuksia. Uunin yläpuolella olevien kaasulamppujen valo osui noiden
+sormuksien timantteihin ja sytytti aivan kuin pieniä tuliliekkejä.
+Siellä täällä hän näki helmien välkkyvän. Mutta pöydällä oli toinenkin
+esine. Juuri tuon sormustarjottimen vieressä oli kirja, kauniisti
+sidottu nelitaitteinen teos, jonka selustassa ja reunoissa oli paljon
+hienoja kultakuvioita ja jonka raskaita nahkakansia liittivät toisiinsa
+kullatut soljet. Näytti siltä kuin joku olisi äsken heittänyt kirjan
+huolimattomasti pöydälle.
+
+Mutta Ayscough kiinnitti tuskin ollenkaan huomiota kirjaan; hänen
+silmänsä olivat luodut tarjottimella oleviin sormuksiin, ja sitten hän
+vilkaisi Lauristonin sormuksiin.
+
+"Hm", hän virkkoi sitten. "Omituista, että teillä on juuri samanlaiset
+sormukset kuin nuo tuolla, nuori mies. Eikö olekin?"
+
+"Mitä tarkoitatte?" kysyi Lauriston kovasti punastuen, "Ettehän vain
+luule --"
+
+"En luule mitään -- nyt vielä", vastasi salapoliisi tyynesti. "Mutta
+teidän on jäätävä tänne minun kanssani, kunnes saan selville enemmän.
+Tulkaa ovelle -- meidän on saatava tänne apua."
+
+Lauriston huomasi, ettei ollut muuta keinoa kuin totella, ja hän
+seurasi Ayscoughia katuovelle. Salapoliisi avasi sen, katseli ulos ja
+odotettuaan joitakin minuutteja viittasi luokseen poliisin, joka sattui
+kulkemaan ohitse. Kun Ayscough oli kuiskannut hänelle pari sanaa, lähti
+poliisi pois, ja Ayscough viittasi Lauristonia palaamaan myymälään.
+
+"No niin", virkkoi salapoliisi, "joku meidän miehistä ja lääkäri
+tulevat muutamien minuuttien kuluttua. Kertokaapa minulle nyt tarinanne
+meidän odotellessamme heidän tuloaan. Olette rehellisen näköinen
+nuorukainen, mutta täytyyhän teidän myöntää, että näyttää jokseenkin
+kummalliselta, kun tapasin teidät juoksemassa ulos tästä myymälästä
+vanhan Multeniuksen maatessa kuolleena perähuoneessa, etenkin kun
+teillä on kädessänne kaksi sormusta, jotka kovasti muistuttavat hänen
+hallussaan olevia sormuksia! Kertokaapa nyt minulle, kuinka kaikki
+tapahtui."
+
+Lauristen kertoi hänelle suoran totuuden kellon panttaamisesta tähän
+käyntiin asti. Ayscough katseli häntä tarkoin ja nyökkäsi sitten
+päätään.
+
+"Tuo tuntuu luotettavalta kertomukselta, herra Lauriston", hän sanoi.
+"Minulla on suuri halu uskoa teidän joka sananne. Mutta minun on
+selostettava ne ja kaikki muut asianhaarat, ja teidän täytyy todistaa,
+että nuo sormukset kuuluivat äidillenne, ja kaikki muu, ja niinikään
+on teidän jäätävä tänne, kunnes tohtori ja joku poliisimies tulevat.
+Kuinkas kummallista, että vanhus sattui olemaan yksin! Missähän hänen
+tyttärensä tytär on?"
+
+Mutta juuri hilloin aukeni katuovi, ja Zillah tuli sisään suuri kimppu
+kukkia toisessa kainalossa ja muutamia pieniä paketteja toisessa.
+Nähdessään nuo kaksi miestä hän säpsähti. Lauristonin huomatessaan hän
+punastui, mutta kalpeni taas nähdessään Ayscoughin ilmeisesti pitävän
+nuorukaista silmällä.
+
+"Herra Ayscough!" hän huudahti. "Mikä nyt on -- onko jotakin hullusti?
+Mitä te teette täällä?" hän jatkoi nopeasti kääntyen Lauristoniin.
+"Täällä myymälän perällä! Mitä on tapahtunut? Sanokaa minulle,
+jompikumpi!"
+
+Salapoliisi pysytteli Lauristonin kanssa tahallaan Zillahin ja myymälän
+perällä olevan avonaisen oven välillä. Hän kumarsi ystävällisesti
+Zillahille.
+
+"Kas niin, hyvä neiti", hän virkkoi.
+
+"Älkää pelästykö -- isoisännehän oli jo hyvinkin vanha mies, emmekä me
+voi toivoa vanhusten elävän ikuisesti. Ottakaa siis asia rauhallisesti!"
+
+Tyttö kääntyi ja laski kukkansa ja käärönsä pöydälle. Lauriston, joka
+tarkasteli häntä levottomana, huomasi hänen koettavan karaista itseään.
+
+"Tarkoitatteko siis, että hän on kuollut?" hän kysyi. "Minä olen
+rauhallinen -- näettehän, että olen rauhallinen. Kertokaa minulle mitä
+on tapahtunut, kertokaa te minulle", hän lisäsi katsoen Lauristoniin.
+"Kertokaa minulle nyt heti!"
+
+"Minä tulin sisään enkä nähnyt täällä ketään ja silloin vilkaisin
+sisään tuon perähuoneen ovesta", vastasi Lauriston, "ja näin isoisänne
+makaavan lattialla. Silloin hypähdin myymäläpöydän ylitse ja menin
+hänen luokseen."
+
+Zillah astui lähemmäksi ikäänkuin mennäkseen perähuoneeseen. Mutta
+salapoliisi pysähdytti hänet katsellen hänestä Lauristoniin.
+
+"Te tunnette tämän nuoren miehen, neiti Wildrose?" hän kysyi. "Olette
+siis tavannut hänet ennen?"
+
+"Olen", vastasi Zillah varmasti. "Hän on herra Lauriston. Olkaa hyvä
+ja antakaa minun mennä sisään. Eikö mitään voi tehdä?"
+
+Mutta Ayscough vain pudisti päätänsä. Ei voinut tehdä mitään muuta kuin
+odottaa tohtorin tuloa. He menivät tytön perässä vierashuoneeseen ja
+seisoivat hänen vieressään hänen kumartuessaan vainajan puoleen. Hän ei
+ilmaissut millään lailla suruaan, ja kun Ayscough sitten ehdotti, että
+hän menisi yläkertaan; kunnes tohtori tulisi, hän lähti rauhallisesti
+pois.
+
+"Eikö meidän olisi paras nostaa hänet sohvalle?" kysyi Lauriston.
+
+"Ei ennenkuin poliisi ja lääkäri ovat nähneet hänet", vastasi Ayscough
+pudistaen päätään. "Minä tahdon tietää kaikki tarkoin -- mahdollisesti
+hän on kuollut luonnollisella tavalla jonkinlaiseen kohtaukseen tai
+mahdollisesti ei. Hetken kuluttua he ovat täällä."
+
+Lauriston huomasi pian joutuneensa toimettomaksi katselijaksi,
+kun poliisikomisarjus, eräs siviilipukuinen mies, ja tohtori
+tutkivat ruumista kuultuaan Ayscoughin selostuksen äskeisistä
+tapauksista. Lauriston huomasi itseään katseltavan epäluuloisesti, ja
+Poliisikomisarjus käski jokseenkin jyrkästi hänen pysyä paikallaan.
+Ja mahdotonta olisikin ollut päästä pois, sillä eräs poliisi seisoi
+ovella, jonka hän oli lukinnut esimiehensä käskystä. Koko paikassa
+vallitsi yleinen, synkkä hiljaisuus tohtorin puuhaillessa vainajan
+ääressä.
+
+"Tämän miehen kimppuun on hyökätty!" virkkoi tohtori kääntyen äkkiä
+poliisikomisarjuksen puoleen. "Katsokaahan tätä! -- häntä ei ole
+ainoastaan puristettu lujasti oikeasta käsivarresta -- näettehän tuon
+mustelman -- vaan myöskin kuristettu hurjasti kurkusta. Siitä ei ole
+epäilystäkään. Vanha ja ilmeisestikin heikko kun hän oli, ei hän olisi
+muuta tarvinnutkaan kuin pelästyksen kuollakseen. Mutta asian vaiheet
+ovat epäilemättä olleet sellaiset kuin äsken sanoin." Komisarjus katsoi
+tuimasti Lauristoniin.
+
+"Näittekö jonkun lähtevän täältä tullessanne sisään?" hän kysyi.
+
+"Täällä ei ollut ketään minun tullessani, ei katuovella eikä
+sivuovella", vastasi Lauriston viipymättä. "Koko paikka oli aivan
+hiljainen ja autio vanhusta lukuun ottamatta. Ja hän oli kuollut, kun
+tulin hänen luokseen."
+
+Poliisikomisarjus veti Ayscoughin syrjään ja he puhelivat kuiskaten
+muutamia minuutteja vilkaisten silloin tällöin Lauristoniin. Viimein he
+tulivat hänen luokseen.
+
+"Minun tietojeni mukaan teidät tunnetaan täällä, ja asuntonne on
+täällä", virkkoi poliisikomisarjus. "Eihän teillä liene mitään sitä
+vastaan, että salapoliisi tulee kanssanne asuntoonne -- epäilemättä
+voitte vakuuttaa hänet luotettavuudestanne ja muista seikoista. Minä en
+tahdo epäillä mitään, mutta -- tehän ymmärrätte!"
+
+"Ymmärrän", vastasi Lauriston. "Minä näytän tai kerron hänelle, mitä
+hän vain haluaa. Olen ilmaissut teille yksinkertaisen totuuden."
+
+"Menkää siis hänen kanssaan", määräsi poliisikomisarjus. "Tehän
+tiedätte tehtävänne, Ayscough!"
+
+Puoli tuntia myöhemmin, kun vainaja oli kannettu huoneeseensa ja
+myymälä ja talo oli suljettu, seisoi Melky Rubinstein, joka oli tullut
+poliisien vielä ollessa siellä ja jäänyt sinne heidän lähdettyäänkin,
+yläkerran arkihuoneessa puhellen Zillahin kanssa. Melky oli harvinaisen
+totinen. Zillah oli jo havainnut, että poliisi epäili Lauristonia.
+
+"Minä lähden nyt katsomaan, mitä salapoliisi puuhaa hänen luonaan",
+virkkoi Melky. "Minä en ainakaan epäile häntä lainkaan! Mutta hän on
+hankalassa asemassa -- ja sitten vielä nuo sormukset! Jospa hän vain
+olisi näyttänyt ne ensin minulle, Zillah!"
+
+"Mene nyt, Melky!" pyysi Zillah vesissä silmin. "Tietenkään hänellä ei
+ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa. Voi, jospa en olisikaan mennyt
+ulos!"
+
+Melky lähti alakertaan. Hän pysähtyi hetkiseksi pieneen
+vierashuoneeseen katsellen mietteissään paikkaa, jossa vanhus
+oli tavattu kuolleena. Ja äkkiä hänen terävät silmänsä näkivät
+esineen, joka oli ihan tuliristikon vieressä, puolittain takkamaton
+reunakoristuksen alla. Hän kumartui ottamaan sen ja huomasi, että se
+oli kalvosimen irtonappi, platinasta tehty ja omituisella kuviolla
+koristettu.
+
+
+
+
+V
+
+KAKSI KIRJETTÄ
+
+
+Päästyään ulos myymälästä Lauriston kääntyi äkkiä salapoliisin puoleen.
+
+"Kuulkaahan!" hän virkkoi. "Toivoisin teidän ilmaisevan minulle suoran
+totuuden. Epäilläänkö minua? Olenko minä -- tavalla tai toisella
+vankina?"
+
+Ayscough naurahti tyynesti, pudistaen päätään.
+
+"Ette suinkaan vankina", hän vastasi. "Ja mitä tulee toiseen
+kysymykseenne, niin -- no niin, tuumikaammepa sitä seuraavalta kannalta
+-- otaksukaamme, että te olisitte ollut minun sijassani ja minä teidän
+sijassanne puoli tuntia sitten. Mitä olisitte ajatellut tavatessanne
+minut sellaisten asianhaarain vallitessa kuin minä teidät? Mitä
+sanotte?"
+
+"Niin", vastasi Lauriston vähän aikaa mietittyään, "ehkäpä oli
+luonnollista, että epäilitte minua tavatessanne minut siellä yksin
+vanhuksen kanssa. Mutta --"
+
+"Tässä tapauksessa ei ole niinkään kysymys epäluulosta kuin halusta
+vakuuttautua viattomuudestanne", keskeytti hänet salapoliisi. "Näytätte
+sivistyneeltä ja hienolta nuorukaiselta, ja luultavasti olette
+selittänyt kaikki aivan oikein. Minä tahdon vain päästä varmuuteen
+siitä -- haluaisin sitä todella! En suinkaan olisi iloinen, jos tämä
+juttu selviäisi teidän vahingoksenne, sen vakuutan. Ja jos tahtoisitte
+kertoa minulle itsestänne ja siitä, kuinka johduitte menemään
+Multeniuksen luokse, niin se sopisi oikein hyvin."
+
+"Siitä ei ole paljonkaan sanottavaa", vastasi Lauriston. "Tulin
+Skotlannista Lontooseen noin kaksi vuotta sitten ansaitsemaan
+elatustani kirjoittamalla. Minulla oli tullessani jonkin verran
+rahaa, ja sillä olen elänyt tähän asti. Nyt juuri olen vasta alkanut
+ansaita jotakin. Olen viime kymmenen tai kahdentoista päivän kuluessa
+odottanut maksuosoitusta parista kirjoituksestani. Viime viikolla
+jouduin rahapulaan ja niin vein kelloni panttitoimistoon, jossa tapasin
+tuon nuoren naisen. Kun en ollut vielä tänäänkään saanut rahojani,
+menin taas panttitoimistoon niiden sormusten kera, joista olen teille
+puhunut ja jotka näytinkin teille. Ja -- siinä onkin kaikki. Se on
+vielä mainitsematta, että minut neuvoi herra Multeniuksen luokse eräs
+hänen sukulaisensa, herra Rubinstein, joka asuu samassa paikassa kuin
+minäkin. Hän tuntee minut."
+
+"Siis Melky Rubinstein!" virkkoi Ayscough. "Tunnen kyllä Melkyn. Hän on
+nokkela mies, möi minulle kerran tämän neulan, joka on kaulaliinassani.
+Niin, tuo tuntuu hyvin vilpittömältä kertomukselta, herra Lauriston.
+En epäile laisinkaan, että asia järjestyy hyvin. Teillä on varmaankin
+ystäviä Lontoossa?"
+
+"Ei sitten ainoaakaan", Lauriston vastasi. "Ei edes yhtä tuttavaakaan.
+Olen elänyt aivan yksikseni ja tehnyt kovasti työtä. Minulla ei ollut
+aikaa eikä haluakaan seurusteluun. Tässä on talo, jossa asun -- ei se
+ole minkään arvoinen, mutta tulkaa sisään."
+
+He olivat nyt tulleet rouva Flitwickin asunnon kohdalle, ja emäntä itse
+seisoi kapeassa ja kehnonnäköisessä käytävässä heidän astuessaan sisään.
+Hän otti heti esiin kaksi kirjettä.
+
+"Tässä on kaksi kirjettä teille, herra Lauriston", hän sanoi vilkaisten
+tutkivasti Ayscoughiin. "Toinen niistä on kirjoihin merkitty, minä
+allekirjoitin sen. Pidin ne sitten itse hallussani enkä lähettänyt
+niitä teidän huoneeseenne."
+
+"Kiitos, rouva Flitwick", virkkoi Lauriston. Hän otti kirjeet, näki
+kirjoihin merkityn kirjeen osoitteesta, että se oli John Purdielta, ja
+huomasi toisen kirjeen tulleen siltä aikakauslehdeltä, jolle hän oli
+myynyt kertomuksensa. Sitten hän kääntyi Ayscoughin puoleen. "Tulkaa
+huoneeseeni", hän jatkoi. "Jutellaan siellä."
+
+Ayscough seurasi häntä hänen huoneeseensa. Kun he olivat päässeet
+sisään, ja ovi oli suljettu, avasi Lauriston aikakauslehdeltä saapuneen
+lähetyksen ja otti sieltä esiin painetun kaavakkeen ja kahdenkymmenen
+punnan maksuosoituksen. Hän vilkaisi niihin ja työnsi ne sitten
+salapoliisin käteen.
+
+"Kas niin", hän virkkoi huoahtaen sekä mielenhuojennuksesta että
+voitonriemusta. "Tässä on todistus toisen väitteeni oikeudesta. Tämä
+on odotettu maksuosoitus, josta puhuin teille. Suokaa anteeksi, että
+silmäilen toistakin kirjettäni." Kirjoihin merkityssä kirjeessä oli
+kahdenkymmenen punnan seteli ja pikaisesti kyhätty kirje, jonka
+Lauriston luki innokkaasti. Se kuului: "Kelpo Andie. Sain vasta nyt
+kirjeesi, sillä olen ollut matkalla pari viikkoa enkä saanut sinä
+aikana lainkaan postia. Luonnollisestikin pidät minua luotonantajanasi,
+kunnes kirjasi ilmestyy -- ja vielä sen jälkeenkin, jos se on
+tarpeellista. Täällä on keskeneräisenä eräs juttu, mutta minä tulen
+päivän parin kuluttua Lontooseen asioita järjestämään ja käyn heti
+tultuani luonasi. Suo anteeksi nämä huolimattomat rivit -- posti lähtee
+juuri. Uskollinen ystäväsi John Purdie."
+
+Lauriston ojensi tämänkin kirjeen Ayscoughille.
+
+"Jollei minulla olekaan ystäviä Lontoossa niin tuossa on todistus
+siitä, että minulla on omassa maassani!" hän huudahti. "Voi, jospa nuo
+kirjeet olisivat tulleet ennenkuin lähdin Praed-kadulle!"
+
+"Aivan niin!" yhtyi häneen salapoliisi vilkaisten kirjeisiin ja
+niiden mukana seuranneisiin rahalähetyksiin. "Joka tapauksessa minua
+ilahduttaa, että olette voinut näyttää minulle nämä, herra Lauriston.
+Mutta -- näin meidän kesken sanoen -- toivoisinpa, etteivät nuo
+sormukset olisi olleet niin suuressa määrin saman näköiset kuin
+ne, jotka olivat vanhuksen pöydällä tarjottimella. Se oli onneton
+yhteensattuma, sillä jotkut saattaisivat nähkääs luulla, että te olitte
+juuri siepannut pari sormusta lähtiessänne panttitoimistosta."
+
+"Sormukseni ovat olleet tuossa arkussa pari kolme vuotta", vakuutti
+Lauriston. "Ne kuuluivat äidilleni, ja luulen hänen omistaneen ne monta
+vuotta ennen kuolemaansa. Ehkäpä ne ovat saman näköiset kuin ne, jotka
+näimme tarjottimella, mutta --"
+
+"No niin, tehän voitte kutsua jonkun, jos se on tarpeellista,
+todistamaan, että ne olivat äitinne omat, vai kuinka?" kysyi Ayscough.
+"Se saattaa asiat tolalleen siinä kohden. Ja mitä muuhun tulee, on se
+onneksenne, että tunnette Melky Rubinsteinin ja että tyttö tunsi teidät
+entiseksi asiakkaaksi. Mutta olisinpa totisesti suonut, että olisitte
+vilahdukselta nähnyt jonkun lähtevän myymälästä! Sillä siitä ei ole
+epäilystäkään, että vanhusta on kohdannut väkivaltainen kuolema."
+
+"Siitä asiasta en tiedä mitään", sanoi Lauriston. "En nähnyt ketään."
+
+Juuri silloin Melky tuli sisään. Hän vilkaisi pöydällä olevaan
+maksuosoitukseen ja rahoihin ja nyökkäsi Lauristonille päätään aivan
+kuin olisi ymmärtänyt niiden merkityksen. Sitten hän kääntyi Ayscoughin
+puoleen melkein levottomana.
+
+"Kuulkaahan, herra Ayscough!" hän virkkoi rukoilevasti. "Ette suinkaan
+ole niin julma, että sekoittaisitte tämän nuorukaisen äskeiseen
+tapahtumaan. Hitto vieköön, herra Ayscough, minä en voisi uskoa hänestä
+sellaista, en millään muotoa, ei myöskään serkkuni Zillah, jonka
+tunnette hyvin. Herra Lauriston on siivo kuin karitsa, herra Ayscough
+-- tunnenhan minä hänet, me kun olemme asuneet monta kuukautta täällä
+samassa paikassa. Menen hänestä ehdottomasti takuuseen, herra Ayscough.
+Ja te, poliisiherrat, tunnette minut. Ettekö tunnekin, herra Ayscough?"
+
+"Kyllä, kyllä, vieläpä oikein hyvinkin, nuorukainen", myönsi
+salapoliisi lämpimästi. "Ja sanonpa teille jotakin -- minun on
+vaivattava herra Lauristonia tulemaan kanssani poliisiasemalle
+antamaan vain asiallinen selonteko tapauksista ja sitä paitsi vähän
+lisävalaistusta. Minä puolestani olen häneen tyytyväinen, ja niin ovat
+epäilemättä meidän toisetkin miehet. Mutta tulkaa te, Melky, meidän
+mukanamme sinne ja sanokaa jotakin hänen puolestaan, esimerkiksi, että
+olette tuntenut hänet jo jonkin aikaa. Se auttaa varmasti."
+
+"Teen mitä tahansa ystävää auttaakseni, herra Ayscough", virkkoi Melky.
+Hän viittasi Lauristonia panemaan rahat taskuunsa. "On hauska nähdä,
+että kirjeenne ovat tulleet", hän kuiskasi heidän laskeutuessaan
+alas portaita. "Kuulkaahan, mitä sanon korvaanne -- älkää kertoko
+näille poliisimiehille muuta kuin mikä on välttämätöntä -- minä pidän
+teidän puoltanne." Salapoliisin selonteko, muutamat Lauristonille
+tehdyt kysymykset ja Melkyn innokas Lauristonin puolustelu riittivät
+tyydyttämään poliisiviranomaisia, joten Lauristonin sallittiin lähteä,
+poliisipäällikön vain ensin ilmoitettua hänelle, että hänen oli
+saavuttava tutkintoon tärkeimpänä todistajana. Lauriston lähti Melkyn
+kanssa kadulle.
+
+"Tulkaa syömään illallista rouva Goldmarkin ruokalaan", ehdotti Melky.
+"Minulla tulee tänä iltana olemaan täysi työ ukkoraukan luona, mutta en
+ole nauttinut mitään päivällisestä lähtien."
+
+Lauriston kuitenkin kieltäytyi. Hän tahtoi mennä heti kotiin
+kirjoittamaan kirjeitä. Mutta hän lupasi pistäytyä panttitoimistoon
+myöhemmin illalla nähdäkseen, voisiko olla miksikään hyödyksi
+ja kuvatakseen Melkylle tarkoin millaisena oli tavannut vanhan
+panttilainaajan.
+
+"Vai niin", virkkoi Melky heidän pysähtyessään ruokalan ovelle. "Tulee
+tosiaankin olemaan jännittävää saada selville mies, joka nitisti
+vanhuksen. Kyllä kai! Mutta minä aion myöskin ryhtyä siihen leikkiin --
+saatikka sitten poliisi." Rouva Goldmark oli ulkona. Hänen sijaisenaan
+toimiva tarjoilijatar kertoi hänen kuulleen uutisen ja lähteneen
+parhaimpansa mukaan auttamaan Zillahia. Kun ei Melkyllä niin muodoin
+ollut tilaisuutta päästä puheisiin rouva Goldmarkin kanssa, tilasi
+hän illallisensa ja mietti ja punnitsi asioita kovasti syödessään.
+Enimmäkseen hänen ajatuksensa suuntautuivat siihen yksinäiseen
+platinaiseen nappiin, jonka hän oli huolellisesti sijoittanut
+liivintaskuunsa.
+
+Melkyn luja vakaumus oli nyt jo, että irtonapin oli pudottanut Daniel
+Multeniuksen perähuoneeseen joku henkilö, jolla ei ollut sinne mitään
+asiaa -- toisin sanoen sama mies, joka oli surmannut vanhuksen.
+Siitä lähtien kun Melky oli löytänyt tuon napin, hän oli harkinnut
+millä lailla saisi sen omistajan käsiinsä. Yhdestä asiasta hän jo
+oli varma -- nimittäin siitä, että sen omistaja, kuka hän lieneekin
+ollut, ei ollut tavallinen henkilö. Eihän ihmisillä ylimalkaan ole
+platinasta tehtyjä kalvosinnappeja tai rintaneuloja. Mistä siis johtui,
+että yksinäinen koristenappi, joka oli tehty paljon arvokkaammasta
+metallista kuin kullasta ja valmistettu ja somistettu ihan erikoisella
+tavalla, oli joutunut Daniel Multeniuksen huoneen takkamatolle? Ei
+ollut todennäköistä, että vanhus olisi pudottanut sen sinne. Ei, Melky
+oli vakuutettu siitä, että sen oli pudottanut sinne kalvosimestaan
+joku, joka oli ollut Danielin luona vähää ennen kuin Andie Lauriston
+oli tullut sisään ja joka oli jostakin käsittämättömästä syystä
+nitistänyt vanhuksen. Nyt oli vain saatava selville, kuka tuo mies oli.
+
+-- Siitä on päästävä selville vaikka millä tavoin, -- tuumi Melky. --
+Muuten tuo poika-parka on kauniisti pinteessä -- hitto vieköön, niin
+hän on. Ja se ei kelpaa.
+
+Vaikka Melky olikin nokkela liikemies ja vaikka hänen olikin
+täytynyt lapsesta alkaen raivata itse tiensä maailmassa, oli hän nyt
+tulemaisillaan herkkätunteiseksi. Hän oli tutkinut Lauristonia läheltä
+ja alkanut tuntea ehdotonta myötämielisyyttä häntä kohtaan. Sitä paitsi
+hän tiesi serkkunsa Zillahin, joka oli tähän asti ollut monen miehen
+ihailun esineenä, rakastuneen Lauristoniin. Lauriston oli ehdottomasti
+pelastettava. Melky tunsi poliisien menettelytavan ja oli vakuutettu
+siitä, että mitä Ayscough, hyväluontoinen mies, ajattelikin, ylemmät
+viranomaiset pitäisivät Lauristonin läsnäoloa panttitoimistossa
+erittäin epäilyttävänä. Oikea syyllinen oli ehdottomasti löydettävä. Ja
+hänen, Melkyn, täytyi olla mukana siinä leikissä.
+
+Hän lopetti illallisensa yhä syvissä mietteissä. Sitten hän lähestyi
+kassanhoitajaa maksaakseen laskunsa. Se nuori nainen, jonka rouva
+Goldmark oli jättänyt sijaisekseen, kohotti pöydän kantta ottaakseen
+esille vaihtorahaa -- ja Melkyn hämmästyneet silmät osuivat samalla
+erääseen esineeseen, joka oli pienen paperikasan päällä. Se oli sen
+platinaisen kalvosinnapin pari, joka oli Melkyn taskussa. Muitta
+mutkitta -- tuttu kun oli talossa -- hän otti sen heti käteensä.
+
+"Mikä tämä arvoesine on?" hän kysyi.
+
+"Tuoko?" virkkoi tarjoilijatar välinpitämättömästi. "Yksi tytöistä otti
+sen hiljattain pöydältä, jonka ääressä eräs vieras oli syönyt. Hän oli
+luultavasti pudottanut sen. Rouva Goldmark väittää sitä arvokkaaksi ja
+on sen vuoksi pannut sen talteen siltä varalta, että hän taas ilmestyy.
+Mutta emme ole nähneet häntä sen koommin."
+
+Melky katseli tarkoin tätä toista irtonappia. Sitten hän pani sen
+takaisin entiselle paikalleen, otti saamansa pikkurahat ja lähti pois
+-- pysyen merkitsevästi vaiti.
+
+
+
+
+VI
+
+ESPANJALAINEN KÄSIKIRJOITUS
+
+
+Kävellessään takaisin asunnolleen Melkystä erottuaan Lauriston mietti
+sitä tilannetta, johon ikävä asiain yhteensattuma oli hänet saattanut.
+Ayscough oli tosin ollut hyvin sovinnollinen, viranomaiset olivat
+poliisiasemalla kuunnelleet tarkkaavasti hänen esitystään, mutta hän
+tunsi yhä olevansa jossakin määrin epäluulon alainen. Sitä paitsi
+hän oli vakuutettu siitä, että poliisi pitäisi häntä silmällä sinä
+iltana. Ayscough olikin jokseenkin suoraan ilmaissut, että niin tulisi
+käymään. Ei ollut siis lainkaan mahdotonta, että joku siviilipukuinen
+poliisi oli nytkin paraikaa hänen lähettyvillään. Joka tapauksessa oli
+poliisikomisarjus esittänyt hänelle melkein jyrkässä muodossa käskyn
+saapua seuraavana aamuna ilmoittautumaan poliisiasemalle. Ei voinut
+kieltää sitä tosiasiaa, että hän oli jossakin määrin epäilyksen alainen.
+
+Hän tiesi, mikä oli suurin aihe epäluuloihin: hänen molemmat
+sormuksensa, jotka olivat kieltämättä hyvin saman näköiset kuin ne
+sormukset, jotka hän ja salapoliisi olivat nähneet panttitoimiston
+perähuoneen pöydällä. Ei ollut vaikea sellaiselle, jolla oli jo
+jonkin verran kokemusta kertomusten juonien suunnittelemisessa,
+huomata, millä tavoin poliisit muodostaisivat oman mielipiteensä. He
+tuumisivat seuraavaan tapaan: -- Tässä on nuorukainen, joka on ollut
+oman tunnustuksensa mukaan niin ahtaalla ja rahattomana, että hänen
+on täytynyt pantata kellonsa. Hän on päässyt jonkin verran selville
+nimenomaan tästä panttitoimistosta ja sen hoitajista -- hän pitää
+silmällä, koska tyttö lähtee kotoa, ottaa selvän siitä, että vanhus on
+yksin, menee sisään ja näkee luultavasti sormustarjottimen esillä; hän
+sieppaa pari sormusta, vanhus yllättää hänet teossa, hän hyökkää ukon
+kimppuun vaientaakseen hänen huutonsa; vanhus, jo heikko ennestäänkin,
+kuolee pelästyksestä. Päivänselvä tapaus, jonka suhteen ei voi erehtyä.
+
+Mikä hän, Lauriston, oli voidakseen kumota niin todennäköisen
+olettamuksen? Hän tuumi kaikkea, mitä hänen hyväkseen olisi voitu
+sanoa; Zillahin ja hänen serkkunsa Melkyn ystävällisyyden häntä kohtaan
+voi jättää huomioonottamatta. Kun tosi tulisi eteen; merkitsi se hyvin
+vähän kylmiä tosiasioita vastaan, jotka terävä-älyinen lakimies laskisi
+toiseen vaakakuppiin hyvin järjestettyinä. Hänen oman vastaväitteensä,
+että tuskin olisi voinut otaksua hänen menneen panttitoimistoon muuten
+kuin panttaamaan jotakin, nimittäin sormuksia, saisi myöskin hyvin
+helposti kumotuksi. Väitettäisiin, että hänen todellinen tarkoituksensa
+oli ryöstö vanhuksen ollessa yksin. Kuinka hän voisi todistaa, että ne,
+kaksi sormusta, jotka hänellä oli kädessään Ayscoughin tavatessa hänet
+rientämässä ulos liikkeestä, olivat todella hänen?
+
+Tämän asian selittämisen Lauriston tiesi vaikeaksi. Hän oli pitänyt
+nämä sormukset turvallisesti kätkössä vanhanaikuisessa arkussaan
+siitä lähtien, kun tuli Lontooseen, eikä ollut kertaakaan näyttänyt
+niitä ainoallekaan ihmiselle. Hän ei ollut suorastaan itsekään nähnyt
+niitä pitkään aikaan, ennen kuin otti ne esille tuona iltapäivänä.
+Mutta millä hän voi todistaa sen? Hänellä ei ollut lainkaan
+sukulaisia, joihin olisi voinut vedota. Hänen äidillään oli ollut
+eläke, joka juuri riitti hänen itsensä ja hänen poikansa elantoon
+ja Lauristonin kunnolliseen kasvatukseen. Se tulolähde oli ehtynyt
+äidin kuollessa, eikä mitään muuta jäänyt Lauristonille omintakeisen
+elämän aloittamiseksi kuin kaksisataa puntaa ja joitakin pieniä
+yksityisesineitä, joihin muun muassa kuuluivat sormukset ja hänen
+isänsä kello vitjoineen. Ja hän muisti nyt, että hänen äitinsä oli
+pitänyt noita sormuksia yhtä tarkoin kätkössä kuin hän itse äitinsä
+kuoleman jälkeen. Hän oli nähnyt ne vain kerran ennen äitinsä kuolemaa.
+Äiti oli näyttänyt niitä hänelle hänen ollessaan poikasena ja sanonut
+niiden olevan hyvin arvokkaita. Olikohan mahdollista, että kaukana
+Skotlannissa oli joku, joka oli tuntenut hänen äitinsä ja tulisi avuksi
+-- jos se oli välttämätöntä -- todistamaan, että nuo sormukset olivat
+olleet hänen? Mutta heti tämän kysymyksen herättyä hänen mielessään,
+hänen täytyi vastata siihen jyrkästi kieltäen -- hän ei tuntenut ketään
+sellaista.
+
+Yksi toivon pilkahdus valaisi kuitenkin tätä arveluttavaa tilannetta.
+John Purdie tulisi Lontooseen. Lauriston oli aina tietänyt voivansa
+luottaa John Purdieen ja juuri saanut todistuksen siitä, ettei hän
+suotta turvautunut tähän vanhaan koulutoveriinsa. John Purdie kyllä
+sanoisi hänelle, mitä olisi tehtävä. Mahdollisesti hän voisi mainita
+joitakin rouva Lauristonin vanhain ystäväin nimiäkin. Ja ehkä se ei
+tulisikaan välttämättömäksi -- varmasti keksittäisiin jokin johtolanka,
+jonka avulla saataisiin selville vanhan panttitoimiston omistajan
+murhaaja. Poliisi pääsisi varmasti selville asiasta. Nämä ajatukset
+kevensivät hänen mieltään, ja kun hän oli kirjoittanut vastaukset
+molempiin tervetulleisiin kirjeisiin ja pyytänyt John Purdieta käymään
+luonaan heti kaupunkiin saavuttuaan, lähti hän taas ulos mennen
+postitoimistoon ja sitten täyttäen Melkylle antamansa lupauksen käydä
+panttitoimistossa.
+
+Lauristonin huomiokyky oli tietystikin hyvin vireillä. Hän näki
+nyt astuessaan huonosti valaistulle, synkälle kadulle, että eräs
+mies käveli edestakaisin hänen asuntonsa edustalla. Tämä mies ei
+kiinnittänyt lainkaan huomiota häneen hänen mennessään ohitse, mutta
+ennen Praed-kadulle saapumistaan hän vilkaisi taakseen ja näki
+miehen seuraavan itseään. Mies tuli hänen jäljessään Spring-kadun
+postitoimistoon pysyi hänen takanaan sittenkin, kun hän saapui
+panttitoimiston eteen. Niin joutilaasti ja välinpitämättömästi kuin
+mies näyttikin kuljeskelevan, oli Lauriston varma siitä, että hänen
+jälkiään seurattiin -- ja hän mainitsi Melkylle tästä seikasta, kun
+Melky päästi hänet panttitoimistoon yksityisovesta.
+
+"Hyvin todennäköistä, herra", huomautti Melky. "Mutta minä en vaivaisi
+sillä mieltäni, jos olisin teidän sijassanne. Tästä asiasta kuuluu
+varmasti lisää ennen pitkää. Kuulkaahan nyt", hän jatkoi astuen
+edellä pieneen perähuoneeseen, jossa Lauriston oli tavannut Daniel
+Multeniuksen kuolleena makaamassa, "nyt me olemme kahden -- Zillah
+on yläkerrassa, ja rouva Goldmark on hänen luonaan. Kertokaahan nyt
+millaisena näitte tämän huoneen sisään tullessanne, herra Lauriston --
+älkää välittäkö poliisista -- kertokaa minulle vain tosiseikat. Minä
+en, nähkääs, ole tyhmyri ja minä aion ottaa selvän tästä asiasta."
+
+Lauriston kertoi Melkylle perin pohjin, mitä tiesi asiasta. Melky
+väänsi sormiaan yksitellen jokaisen tärkeän tiedon kohdalla. Sitten
+hän kääntyi pöytään päin ja näytti hienosti sidottua kirjaa, jonka
+Lauriston oli huomannut luotuaan yhdessä salapoliisin kanssa
+ensimmäisen tarkastelevan silmäyksen huoneeseen.
+
+"Poliisi käski Zillahin panna tuon sormustarjottimen lukon taakse
+erääseen laatikkoon, joka hänen oli tyhjennettävä niitä varten, ja
+se sinetöitiin huomiseen asti. Eikö ole sitä paitsi otettu teidänkin
+sormuksianne, herra?"
+
+"He sanoivat, että minun oli parasta jättää ne heille", vastasi
+Lauriston. "Ayscough neuvoi sitä. He antoivat minulle kyllä kuitin
+niistä."
+
+"Hyvä on", Melky virkkoi. "Mutta on eräs asia, jonka arvoa he eivät
+ole osanneet huomata -- nimittäin tuo hieno kirja. Kuulkaahan, tuo
+kirja ei ollut tässä perähuoneessa eikä myymälässä eikä koko tässä
+talossa neljännestä vailla viisi tänä iltapäivänä, kun Zillah-serkkuni
+lähti ulos jättäen vanhusraukan yksin. Hän voi vannoa sen. Kuka siis
+toi sen tullessaan ja jätti tänne? Sillä välin, kun Zillah lähti pois
+ja te tulitte sisään nähden sen mitä näitte, joku oli ollut täällä ja
+jättänyt tuon kirjan jälkeensä! Ja huomatkaa, se ei ollut pantattukaan.
+Se on varma juttu. Eikä se ole mikään tavallinen kirja. Katselkaahan
+sitä, herra Lauriston -- teidänhän pitäisi ymmärtää jotakin kirjoista.
+Vilkaiskaapa sitä -- hitto vieköön, minusta tuntuu aivan, että koko
+jutun johtolanka on tuossa teoksessa, kenen se sitten lieneekin!"
+
+Lauriston otti kirjan käteensä. Hän oli aikaisemmin vain vilkaissut
+siihen pintapuolisesti. Nyt hän tutki sitä tarkasti Melkyn seisoessa
+hänen rinnallaan sitä katselemassa. Tuota salaperäistä nidosta kannatti
+tosiaankin tarkastella perin pohjin -- se oli pieni nelitaitteinen,
+ihmeteltävän kauniisti sidottu kirja, jonka kannet olivat
+tummanpunaista sahviaania ja koristetut, harvinaisilla kultaisilla
+arabialaisilla kuvioilla samoin kuin selkäkin. Raskas solki, niinikään
+monimutkaista valmistetta, liitti kansia toisiinsa. Lauriston, kirjain
+ihailija, jota luontainen vaisto olisi houkutellut uhraamaan viimeisen
+shillingin mieluummin kirjaan kuin pihviin ja leipään, katseli ihaillen
+tätä kaunista kirjansitojan työtä käännellen sitä käsissään.
+
+"Eikö tämä ole aivan täyttä kultaa?" hän kysyi avatessaan soljen.
+"Tehän ymmärrätte sen."
+
+"Täyttä kultaa se on, herra -- sitä ei tarvitse epäilläkään", myönsi
+Melky. "Mutta mitä se sisältää? Siitä ainakin voin lyödä vetoa, ettei
+se ole mikään hieno tilikirja!"
+
+Lauriston avasi nidoksen ja paljasti siten näkyviin vanhaa, hienoa
+nahkapaperia olevat lehdet, joita peitti kaunis, siro kirjoitus. Hän
+ymmärsi vieraita kieliä tarpeeksi ollakseen selvillä siitä, mitä hän
+nyt katseli.
+
+"Se on espanjankielinen", hän virkkoi. "Vanha espanjalainen
+käsikirjoitus -- ja siitä olen vakuutettu, että se on hyvin
+kallisarvoinen. Kuinka se on voinut joutua tänne?"
+
+Melky otti vanhan niteen Lauristonin kädestä ja pani sen erääseen
+kaapin nurkkaan.
+
+"Aivan niin, aivan niin, herra", hän sanoi. "Mutta me pidämme tämän
+asian omana tietonamme toistaiseksi. Älkää mainitko poliisille mitään
+tuosta vanhasta kirjasta -- minä vihjaisen asiasta Zillahille. Siitä
+seikasta riippuu enemmän kuin me vielä tiedämmekään. Kuulkaahan nyt --
+huomenna alkaa poliisitutkinto. Olkaa varovainen! Noudattakaa minun
+neuvoani älkääkä ilmaisko heille enemmän kuin on välttämätöntä. Minä
+tulen kanssanne. Jään tänne nyt yöksi vahtikoiran virkaan, nähkääs.
+Rouva Goldmark ja eräs toinen tuttava tulevat myöskin olemaan täällä,
+joten Zillahilla on kylliksi seuraa. Ja kuulkaahan, Zillah haluaa
+vaihtaa jonkun sanan kanssanne -- odottakaahan täällä, minä käsken
+hänen tulla alas."
+
+Pian Lauriston oli Zillahin kanssa kahden kesken pienessä
+perähuoneessa. Tyttö katseli häntä ääneti levottoman ja tuskallisen
+näköisenä, äkkiä Lauriston ymmärsi; että tyttö oli levoton hänen
+vuokseen.
+
+"Älkää huolehtiko", hän virkkoi mennen aivan Zillahin luokse ja laskien
+kätensä hänen käsivarrelleen. "Minä en pelkää!"
+
+Zillah loi häneen suuret tummat silmänsä.
+
+"Entä nuo sormukset?" hän kysyi. "Saatteko varmasti todistetuksi niiden
+alkuperän? Poliisi -- voi, kuinka levoton olenkaan teidän vuoksenne!"
+
+"Sormukset ovat minun!" huudahti Lauriston. "Sillä ei ole mitään väliä,
+mitä poliisit sanovat tai ajattelevat tai tekevät -- tai ainakaan sillä
+ei saa olla väliä. Ettekä te saa olla levoton. Aivan pian tulee eräs
+hyvä ystäväni Skotlannista. Melky varmaankin kertoi teille, että sain
+tänään kahdessa kirjeessä hyviä uutisia?"
+
+Zillah nyökkäsi päätään mitään sanomatta ja vilkaisi taas häneen.
+
+"Hyvää yötä", hän virkkoi sitten. "Tulettehan huomenna?"
+
+Hetkisen kuluttua Lauriston oli kadulla -- muistaen vain sen, että
+Zillah ja hän olivat suudelleet toisiaan mitään puhumatta. Hän asteli
+poispäin voimakas riemun tunne mielessään ja naurahti vain nähdessään
+erään miehen erkanevan kadun toisella puolella seisoskelevasta joukosta
+ja lähtevän hitaasti astelemaan hänen jäljessään. Pitäköön vain poliisi
+silmällä häntä, vartioikoon hänen asuntoaan koko yön, jos haluaa --
+hänellä oli muuta ajattelemista. Eikä hän kotonaan viitsinyt edes
+vilkaista akkunastaan nähdäkseen oliko siellä vartijaa, vaan meni
+nukkumaan uneksiakseen Zillahin tummista silmistä.
+
+Mutta kun aamu tuli ja Lauriston totesi, että hänellä oli kohtalokas
+päivä edessään, eivät hänen ajatuksensa olleet aivan yhtä
+ruusunpunertavat. Hän nosti akkunan kaihtimensa ylös -- vastakkaisella
+katukäytävällä asteli tosiaankin mies edes takaisin. Päivänselvää oli,
+että hän ei voinut välttää valvonnanalaisuutta; esivalta piti häntä
+silmällä! Mitähän, jos esivalta ennen iltaa tarttuisi häneen oikein
+käsinkin kiinni?
+
+Hän lähti pois akkunan luota kuullessaan sanomalehden putoavan
+oven taakse. Hänellä oli vain yksi ylellisyys: kappale _Timesiä_
+joka aamu. Se maksoi kolme pennyä päivältä, mutta hänen oli aina
+onnistunut hankkia nuo kahdeksantoista pennyä viikkoa kohti. Hän
+otti sen nyt lattialta, vilkaisi välinpitämättömästi etusivua ja oli
+aikeissa kääntää lehteä, kun hänen silmänsä osuivat erääseen huomiota
+herättävään ilmoitukseen, ja hän luki kiihkeästi:
+
+"Kadotettu Holbornista Chapel-kadulle menevässä raitiovaunussa noin klo
+4 eilen iltapäivällä espanjalainen käsikirjoitus, sidottu tulipunaisiin
+vanhoihin sahviaanikansiin. Löytäjä palkitaan kunnollisesti, kun tuo
+sen parlamentinjäsen Spencer Levendalelle, Sussex-aukio 591."
+
+Lauriston luki sen kahteen kertaan, pani sitten lehden taskuunsa,
+lopetti pukeutumisensa ja meni suoraa päätä poliisiasemalle.
+
+
+
+
+VII
+
+PARLAMENTIN JÄSEN
+
+
+Melky Rubinstein tuli esiin eräästä sivukäytävästä Daniel Multeniuksen
+liikkeen luona Lauristonin lähestyessä sitä. Hänelläkin pisti
+sanomalehti esiin takintaskusta. Lauristonin nähdessään hän veti sen
+näkyviin ja heilutteli sitä kiihkeästi.
+
+'"Mitä minä sanoinkaan teille, herra!" huudahti Melky Lauristonin
+tullessa hänen luokseen siviilipukuinen silmälläpitäjä yhä takanaan.
+"Näettekö mitä tässä on?" Hän osoitti lehdessään olevaa ilmoitusta,
+jonka hän oli merkinnyt sinisellä lyijykynällä. "Katsokaahan,
+herra Lauriston! Sitä samaa vanhaa kirjaa, joka on Multeniuksen
+perähuoneen kaapissa, ilmoitetaan ja luvataan hyvä palkintokin tässä
+_Daily Telegraphin_ numerossa. Enkö sanonut, että siitä kuuluu vielä
+enemmänkin?"
+
+Lauriston veti esiin _Timesin_ ja näytti erästä ilmoitussareketta.
+
+"Se on tässä myöskin", hän virkkoi. "Tämä mies, herra Levendale, on
+ilmeisestikin erittäin halukas saamaan kirjansa takaisin. Eikä hän
+myöskään ole tahtonut menettää lainkaan aikaa sen ilmoittamiseksi!
+Mutta millä ihmeen tavalla se joutui Multeniukselle?"
+
+"Herra Lauriston!" virkkoi Melky juhlallisesti. "Meidän on nyt
+puhuttava asiasta poliisille. Tuosta kirjasta tulee varmasti hyvä
+johtolanka. En aikonut puhua siitä mitään poliiseille, mutta nyt tuon
+ilmoituksen jälkeen ei kannata pitää asiaa omana tietonamme. Menkäämme
+poliisiasemalle."
+
+"Sitä juuri aioinkin sanoa", virkkoi Lauriston. "Etsikäämme Ayscough
+käsiimme."
+
+Ayscoughin he näkivätkin ensimmäisenä poliisiasemalla noustessaan
+yläkertaan. Hänelläkin oli sanomalehti kädessään. Nähdessään molemmat
+tulijat hän viittasi heitä seuraamaan itseään sisälle toimistoon, jossa
+pari kolme muuta poliisilaitoksen virkailijaa puheli yhdessä. Ayscough
+vei Lauristonin ja Melkyn syrjään.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi. "Tämä on kummallinen juttu! Tuota kirjaa,
+jonka me näimme Multeniuksen perähuoneen pöydällä eilen illalla --
+tuota hienosti sidottua kirjaa ilmoitetaan _Daily Mailissa_, ja siitä
+luvataan hyvä palkinto."
+
+"Niin, samoin _Timesissä_ ja _Daily Telegraphissakin_", sanoi
+Lauriston. "Niin kuin näette -- juuri sama ilmoitus. On aivan
+päivänselvää, että omistaja haluaa erittäin hartaasti saada sen
+takaisin."
+
+Ayscough vilkaisi molempiin sanomalehtiin ja viittasi sitten oven luona
+seisovaa konstaapelia luokseen.
+
+"Jim", hän virkkoi miehen tullessa hänen viereensä, "pistäytykää
+kadun toisella puolella olevan sanomalehtikauppiaan luona ja
+tuokaa minulle _News Chronicle, Standard ja Morning Post_.
+Haluaisinpa tietää", hän lisäsi kääntyen taas Lauristonin puoleen,
+"onko omistaja niin halukas saamaan kirjan takaisin, että on pannut
+ilmoituksen kaikkiin aamulehtiin. Mitä tuosta kirjasta tiedetään
+panttitoimistossa?" hän kysyi vilkaisten Melkyyn. "Tietääkö serkkunne
+mitään?"
+
+Melkyn kasvoille levisi niiden kaikkein juhlallisin ilme.
+
+"Herra", hän virkkoi vakavasti. "Kirjasta ei tiedetä panttitoimistossa
+rahtustakaan enemmän kuin täällä. Se ei ollut siellä silloin,
+kun Zillah jätti vanhuksen yksin neljännestä vailla viisi eilen
+iltapäivällä. Se oli siellä, kun tämä herra tapasi vanhuksen. Mutta
+sitä ei ollut lainattu eikä myyty, herra Ayscough. Multeniuksen
+kirjoissa olisi ollut merkintä siitä, jos se olisi otettu pantiksi tai
+ostettu hänen myymäläänsä -- mutta sellaista merkintää ei ole. Kuka
+siis on jättänyt sen sinne?"
+
+Toinen poliisivirkamies oli tullut tämän ryhmän luokse -- yksi niistä
+miehistä, jotka olivat kuulustelleet Lauristonia edellisenä iltana. Hän
+kääntyi Lauristonin puoleen Melkyn lakattua puhumasta.
+
+"Ettekö te tiedä mitään tuosta kirjasta?" hän kysyi.
+
+"En mitään, paitsi että herra Ayscough ja minä näimme sen perähuoneen
+pöydällä sormustarjottimen vieressä", vastasi Lauriston. "Minun silmäni
+kiintyivät heti kirjan kauniisiin kansiin."
+
+"Missä kirja nyt on?" kysyi virkamies.
+
+"Se on hyvässä turvassa", vastasi Melky. "Ei siitä ole huolta. Mutta
+tämä herra, joka ilmoittelee sitä --"
+
+Juuri silloin palasi konstaapeli tuoden muutamia sanomalehtiä, jotka
+ojensi Ayscoughille. Tämä levitti ne heti pulpetille ja rupesi
+katselemaan ilmoituksia toisten seisoessa ryhmittyneinä hänen
+ympärillään.
+
+"Se on joka ainoassa lehdessä!" huudahti Ayscough hetken kuluttua.
+"Sanasta sanaan samoin jokaisessa Lontoon aamulehdessä! Hänen on
+täytynyt lähettää tuo ilmoitus kaikkiin sanomalehtikonttoreihin
+eilen illalla. Ja tässä näette", hän lisäsi kääntyen toisen
+poliisivirkailijan puoleen, "että tämä herra Levendale kadotti kirjansa
+noin kello neljä eilen iltapäivällä. Sen on siis täytynyt joutua
+Multeniuksen toimistoon sinä lyhyenä aikana, joka oli kello neljän ja
+sen hetken välillä, jolloin me näimme sen."
+
+"Vanhus ehkä löysi sen raitiovaunusta", arveli kolmas poliisivirkamies,
+joka oli tullut paikalle. "Se olettamus tuntuu hyvin todennäköiseltä."
+
+"Ei, herra", virkkoi Melky lujasti. "Herra Multenius ei liikkunut
+missään poissa asunnostaan eilen iltapäivällä. Serkultani olen kuullut
+sen. Vanhus ei siis löytänyt kirjaa. Se tuotiin sinne."
+
+Ayscough otti käteensä yhden sanomalehdistä ja kääntyi Melkyn ja
+Lauristonin puoleen.
+
+"No niin", hän virkkoi. "Pian saamme valaistusta tähän asiaan. Tulkaa
+te molemmat kanssani -- pistäydymme herra Levendalen luokse."
+
+Kymmenen minuutin kuluttua nämä kolme miestä seisoivat Sussex-aukion
+laidalla erään komean talon oven ulkopuolella. Hetkisen päästä heille
+avasi oven miespalvelija, joka katseli heitä tyhmän uteliaasti.
+Lauriston sai yleisvaikutuksen suuresta varallisuudesta ja
+ylellisyydestä, pehmeistä matoista, hienoista tauluista ja kaikesta
+muusta sellaisesta, joka kuului hyvin rikkaan miehen asuntoon. Sitten
+hänet ja hänen toverinsa kutsuttiin suureen huoneeseen, joka oli
+puolittain herran työhuone, puolittain kirjasto. Siellä istui suuren,
+kauniisti puuleikkauksilla koristetun pöydän ääressä, jolla oli
+sekaisin kirjoja ja papereita, keski-ikäinen teräväkatseinen mies, joka
+loi silmänsä rauhallisesti tulijoihin papereistaan.
+
+"Hiivatti! -- Meikäläisiä!" kuiskasi Melky Rubinstein, joka seisoi
+Lauristonin vieressä. "Sopiipa se!"
+
+Lauriston ymmärsi aivan heti, mitä Melky tarkoitti. Herra Spencer
+Levendale oli varmisti juutalainen. Hänen tumma tukkansa ja partansa,
+hänen suuret tummat silmänsä, ihon kellertävä väri, hänen nenänsä ja
+huultensa kaaret, kaikki ilmaisi hänen olevan seemiläistä alkuperää.
+Ilmeisestikin hän oli hyvässä asemassa oleva lujaluonteinen mies, tyyni
+ja itsensä hillitsevä, jolla ei ollut taipumusta lavertelemiseen. Hän
+vilkaisi nimikorttiin, jonka Ayscough oli lähettänyt, ja kääntyen hänen
+puoleensa virkkoi:
+
+"Mistä on kysymys?"
+
+Ayscough kävi suoraan käsiksi asiaan.
+
+"Herra Levendale, tulin sen ilmoituksen johdosta, joka on ollut
+kaikissa aamulehdissä", hän virkkoi. "Voin kertoa teille, että tuo
+kirjanne löydettiin eilen iltapäivällä omituisten olosuhteitten
+vallitessa. Ehkä tunnette herra Daniel Multeniuksen, Praed-kadun
+varrella asuvan jalokivikauppiaan ja panttilainaajan?"
+
+"En ollenkaan", vastasi Levendale. "En ole koskaan kuullut hänestä."
+
+"Hänet tunnettiin kunnon mieheksi siinä kaupunginosassa", huomautti
+Ayscough tyynesti. "No niin, herra Multeniuksen tapasi eilen
+iltapäivällä noin puoli kuusi kuolleena myymälänsä perällä olevassa
+huoneessa tämä nuori mies, herra Lauriston, joka sattui pistäytymään
+sinne. Minä saavuin sinne myöskin muutamia minuutteja myöhemmin. Teidän
+kirjanne -- sillä se se varmasti en -- oli sen huoneen pöydällä. Tämä
+toinen nuori mies, herra Rubinstein, on herra Multeniuksen sukulainen
+ja hänen tekemiensä tiedustelujen nojalla on saatu ehdottomasti
+selville, että kirja ei ollut herra Multeniuksella pantattavana eikä
+myytävänä, vaikka se on varmasti joutunut sinne sillä välillä, jolloin
+te olitte kadottanut sen ja ennenkuin vanhus tavattiin kuolleena. Nyt
+me -- poliisiviranomaiset -- tahtoisimme tietää kuinka se joutui sinne.
+Ja sen vuoksi olen tullut teidän luoksenne. Mitä voitte kertoa minulle,
+herra Levendale?" Levendale, joka oli kuunnellut Ayscoughia hyvin
+tarkoin ja Lauristonin mielestä erittäin valppaasti, työnsi syrjään
+kirjeen, joka häneltä oli jäänyt kesken, ja katseli vieraitaan toista
+toisensa perästä. "Missä kirjani on?" hän kysyi. "Olkaa huoletta -- se
+on turvassa, herra", virkkoi Melky. "Se on nyt lukon takana eräässä
+kaapissa siinä huoneessa, josta se löydettiinkin, ja avain on minun
+taskussani."
+
+Levendale kääntyi salapoliisin puoleen vilkaisten taas hänen
+nimikorttiinsa.
+
+"Kaikki mitä voin kertoa teille, herra Ayscough", hän virkkoi, "on
+-- jotensakin -- tyhjentävästi sanottu sanomalehti-ilmoituksessa.
+Tietysti voin sitä vähän täydentää. Kirja on erittäin arvokas. Minä
+olen nähkääs", hän jatkoi viitaten kädellään välinpitämättömästi
+kirjahyllyihin päin, "jonkinlainen harvinaisten kirjain kerääjä.
+Ostin tämän teoksen eilen iltapäivällä eräältä hyvin tunnetulta
+kauppiaalta High Holbornissa. Heti sen ostettuani nousin Cricklewoodin
+raitiovaunuun, josta astuin pois Chapel-kadulla -- niin, tosiaankin
+Praed-kadun kulmassa, sillä halusin pistäytyä Great Western-hotellissa.
+Vasta sieltä tultuani huomasin jättäneeni kirjan raitiovaunuun --
+olin peräti vaipunut erään liikeasian pohtimiseen -- olin pannut
+kirjan taakseni nurkkaan -- ja tietysti olin unohtanut sen, niin
+kallisarvoinen kuin se onkin. Myöhemmin kysyin asiaa puhelimitse
+raitiotievirkailijoilta, mutta kun he eivät olleet kuulleet siitä
+mitään, lähetin ilmoituksen kaikkiin aamulehtiin. Olen hyvin iloinen
+saadessani nyt tiedon siitä ja mielihyvällä tulen palkitsemaan teidät",
+hän lopetti kääntyen Melkyyn päin. "Ja kunnollisesti, niin kuin
+lupasin." Mutta Melky ei tehnyt pienintäkään kiitollisuuden tai ilon
+merkkiä. Hän tarkasteli edessään olevaa rikasta miestä kiusallisella
+tavalla.
+
+"Herra!" hän virkkoi äkkiä. "Haluaisin kysyä teiltä erästä asiaa."
+
+Levendale rypisti vähän otsaansa. "No niin", hän sanoi sitten tylysti.
+"Mikä se on?"
+
+"Sanon sen heti", vastasi Melky. "Oliko tuo kirja kääritty paperiin?
+Oliko sen ympärillä ruskea paperi teidän jättäessänne sen?"
+
+Lauristonista näytti, että Levendale joutui jonkin verran hämilleen.
+Mutta jos niin oli, ei sitä kestänyt sekuntia kauemmin. Hän vastasi
+hyvin pian.
+
+"Ei, sitä ei ollut", hän sanoi. "Minä toin sen myymälästä ihan
+sellaisena kuin se olikin. Miksi sitä kysytte?"
+
+"Se on erittäin hienosti sidottu kirja", huomautti Melky. "Minä olisin
+luullut, että jos se olisi jäänyt raitiovaunuun, kuljettaja olisi
+huomannut sen pian."
+
+"Niin minäkin", myönsi Levendale. "Onko vielä muuta?" hän lisäsi
+vilkaisten Ayscoughiin.
+
+"Ei, herra Levendale, kiitoksia", vastasi salapoliisi. "Ei ainakaan
+tällä hetkellä. Mutta asia on siten, että herra Multenius näyttää
+menettäneen henkensä väkivaltaisella tavalla -- ja minä haluaisin
+tietää oliko sillä henkilöllä, joka toi kirjanne hänen myymäläänsä,
+mitään tekemistä asian kanssa, kuka hän sitten lieneekin ollut."
+
+"Ahaa! -- minä en kuitenkaan voi kertoa teille mitään muuta", sanoi
+Levendale. "Olkaa hyvä ja pitäkää tarkoin huolta kirjastani tällä
+välin, herra Ayscough. Hyvästi."
+
+Ulos tultuaan Ayscough vilkaisi kelloaan ja katsahti tovereihinsa.
+
+"Nyt on aika lähteä kuulusteluun", hän huomautti. "Tulkaa --
+lähtekäämme sinne yhdessä. Teitähän tarvitaan siellä molempia."
+
+"Yhdyn teihin sitten tutkinnossa, herra Ayscough", sanoi Melky. "Viivyn
+muutamia minuutteja eräällä asialla -- tulen pian."
+
+Hän kiirehti pois erästä oikokujaa, joka kulki Praed-kadun poikki, ja
+pistäytyi rouva Goldmarkin asuntoon.
+
+Rouva Goldmark oli yhä vielä Zillahia auttamassa, ja hänen sijaisenaan
+oli sama nuori nainen, jonka Melky oli edellisenäkin iltana siellä
+tavannut. Melky veti hänet syrjään!
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi hyvin salaperäisen näköisenä. "Kysyn teiltä
+erästä asiaa, jonka toivon jäävän aivan meidän kahden välille. Voitteko
+sanoa minulle, minkä näköinen se herrasmies on, jonka luulitte
+kadottaneen sen kalvosinnapin, jonka näytitte minulle rouva Goldmarkin
+Pöytälaatikosta? Muistattehan?"
+
+"Muistan", vastasi nuori nainen heti. "Pitkä -- tumma -- puhtaaksi
+ajeltu -- hyvin ruskeaverinen -- aivan saman näköinen kuin siirtomaista
+tulleet. Päässään hänellä oli pehmeä hattu."
+
+"Älkää virkkako sanaakaan kenellekään", sanoi Melky entistä
+salaperäisemmin. Ja nyökäten päätään hyvin juhlallisesti hän lähti pois
+ruokapaikasta ja riensi kuolemansyyn tutkintotilaisuuteen.
+
+
+
+
+VIII
+
+TUTKINTO
+
+
+Lauriston tuli ensimmäistä kertaa elämässään ruumiintarkastajan
+virkahuoneeseen, saapuessaan sinne nyt Ayscoughin kanssa. Hänellä
+ei ollut paljoakaan aavistusta siitä, mitä sellaisissa paikoissa
+puuhattiin. Hän tiesi, että ruumiintarkastajan toimisto on erittäin
+vanhanaikainen, että kun joku henkilö kuolee epäilyttäväin asianhaarain
+vallitessa, pitää ruumiintarkastaja silloin tutkinnon, ja että hänellä
+on toimessaan apuna kaksitoista valamiestä. Mutta sitä ei Lauriston
+tiennyt, mitä ruumiintarkastaja ja valamiehistö oikein tekivät. Hän
+olikin hyvin ihmeissään huomatessaan joutuneensa korkeaan saliin,
+joka muistutti ulkonaisesti hyvin paljon oikeussalia. Siellä oli
+jonkinlaisella korokkeella istuin ruumiintarkastajaa varten, aitio
+valamiehistölle, pöytä oikeudenpalvelijoita, ja lakimiehiä varten,
+koroke todistajille ja varatut paikat yleisölle. Oli ilmeisestikin
+selvää, että kun joku kuoli niin surkealla tavalla kuin Daniel
+Multenius oli kuollut, laki piti hyvää huolta siitä, että jokainen
+saisi tietää kaikki sitä koskevat seikat ja että kaikki mahdollinen
+salaperäisyys siinä perinpohjin tutkittaisiin. Varsinainen yleisö
+ei kuitenkaan toistaiseksi voinut tuntea suurtakaan mielenkiintoa
+Daniel Multeniuksen kuolemaa kohtaan. Tähän hetkeen asti tunsivat
+jutun poliisiviranomaisten lisäksi vain muutamat henkilöt, vainajan
+sukulaiset ja hänen lähimmät naapurinsa Praed-kadun varrella. Lukuun
+ottamatta siis muutamia harvoja asianomaisia ei tutkintotilaisuudessa
+ollut tällä kerralla läsnä montakaan henkeä. Pari sanomalehtien
+uutishankkijaa vetelehti muistiinpanokirjoineen pöydän päässä
+odottaen mahdollisesti saavansa hyvän selostamisaiheen. Muutamia
+poliisilaitoksen virkamiehiä, jotka Lauriston jo oli nähnyt, seisoi
+puhelemissa lääkärin ja teräväsilmäiseltä näyttävän lakimiehen kanssa,
+jolla oli kirjuri apunaan. Oven ulkopuolella seisoskeli miehiä,
+ilmeisestikin tämän seudun kauppiaita ja talonisäntiä, jotka olivat
+sen näköisiä kuin olisivat mielellään tahtoneet palata tavanomaisiin
+puuhiinsa. Melky, joka tuli sisään muutamia minuutteja Lauristonin
+saapumisen jälkeen, istuutui hänen viereensä ja sysäsi häntä
+kyynärpäähän osoittaen noita ihmisiä.
+
+"Nuo miehet kuuluvat valamiehistöön, herra", kuiskasi Melky. "Puoli
+kruunua saa jokainen jutusta ja sievän sotkun he siitä välistä
+tekevätkin. Noilla miekkosilla on valta lähettää ihminen elinkautiseen
+vankeuteen -- kaikki riippuu heidän tuomiostaan. Mutta herra varjelkoon
+-- he ottavat ohjauksensa tämän tuomioistuimen puheenjohtajalta -- sitä
+miestä teidän on pidettävä silmällä."
+
+Sitten Melky tarkasteli ympäristöään lähemmin ja huomasi lakimiehen
+näköisen henkilön, joka puheli poliisin kanssa. Hän tuuppasi
+Lauristonia kyynärpäällään.
+
+"Herra", hän kuiskasi, "olkaa varovainen sanoissanne joutuessanne
+puhumaan tuohon todistajain aitioon. Katsokaahan tuota miestä, joka
+puhelee salapoliisien kanssa -- tuota, jolla on kultasankaiset kakkulat
+kukoistavalla terävällä nenällään. Se on herra Parminter -- tunnen
+hänet hyvin, peräti hyvin. Hän on lakimies, jonka poliisit kutsuvat
+tämäntapaisissa asioissa todistajia kuulustelemaan, ymmärrättehän?
+Varokaa häntä, herra Lauriston, jos hän alkaa kuulustella teitä! --
+siinä on mies, joka saa jutun syntymään vaikka kuivasta kapaturskasta
+-- menköön hiivattiin koko mies! Hän on oikea kauhun kappale, tällaisen
+oikeuden puheenjohtaja ei ole hänen rinnallaan mitään -- hän on
+hyvälaatuinen mies, mutta Parminter -- herra meitä auttakoon. Olen
+kuullut hänen kääntävän todistajat niin, että heidän sisäpuolensa
+on muuttunut ulkopuoleksi, eikä vain puolittain! Ja tuossa on
+puheenjohtaja."
+
+Lauristen melkein unohti olevansa tärkeä todistaja. Hän oli hyvin
+taipuvainen pitämään itseään pelkkänä katselijana istuessaan
+paikallaan ja nähdessään oikeuden istunnon juhlalliset avajaiset,
+kaksitoistahenkisen valamiehistön vannomisen, jotka kaikki näyttivät
+hyvin kiusaantuneilta, ja kaikki ne alkuvalmistelut, jotka tapahtuivat
+ennen päivän varsinaisen työn alkamista. Mutta vihdoinkin, kun
+puheenjohtaja oli tehnyt muutamia esihuomautuksia, mm. ilmoittanut,
+että Daniel Multenius vainaja oli hyvin tunnettu ja kunnioitettu
+kauppias siinä kaupunginosassa, että he kaikki olivat surullisia
+kuullessaan hänen äkillisestä kuolemastaan, ja että siihen liittyi
+asianhaaroja, jotka vaativat ehdottomasti huolellista tutkimista,
+silloin juttu alkoi. Lauriston, joka oli ammattinsa vuoksi kuunnellut
+monia lakijuttuja, huomasi melkein heti, että poliisit olivat
+pelottavan herra Parminterin vaikutuksesta, joka nyt istui apulaisineen
+pöydän ääressä, huolellisesti järjestäneet todisteitten esittämisen
+oman suunnitelmansa ja järjestelmänsä mukaan, jonka hän tajusi
+kokonaisuudessaan tarkoitetun joko saattamaan hänet itsensä syylliseksi
+tai luomaan epäluulon varjon häneen. Hänen mielenkiintonsa alkoi saada
+henkilökohtaista väriä.
+
+Selostus Daniel Multeniuksen kuolemaa koskevista asianhaaroista
+sellaisena kuin se esitettiin todistajain aitiossa, johon yksi henkilö
+astui toisensa perästä, näytti olevan hyvin selvä yhdeltä näkökannalta:
+sen esittämisessä oli oma viehätyksensä. Se alkoi Melkystä, joka
+kutsuttiin aitioon ensimmäisenä todistamaan vainajan olevan Daniel
+Multeniuksen, vastaamaan muutamiin yleisiin häntä koskeviin kysymyksiin
+ja toteamaan, että vanhus heidän viimeksi tavatessaan toisensa muutamia
+tunteja ennen hänen kuolemaansa oli tavallisessa voinnissaan: niin
+hyvässä kunnossa ainakin kuin hänen ikäisensä viidenkahdeksatta vuotias
+mies voi olla, joka tosin alkoi heikontua, niin kuin luonnollistakin
+oli. Melkyltä ei kysytty paljon eikä mitään niiden pelkkäin tosiasiain
+lisäksi, jotka hän vapaaehtoisesti kertoi. Teräväsilmäinen herra
+Parminter jätti hänet rauhaan. Tärkeämpi todistaja oli poliisilaitoksen
+lähettämä lääkäri, joka todisti, että vainaja oli ollut kuolleena
+viisikymmentä minuuttia ennen hänen paikalle saapumistaan, että hänen
+kimppuunsa oli epäilemättä hyökätty rajusti, että hänen kurkkuaan ja
+vasenta käsivarttaan oli puristettu kovasti, sillä kummassakin paikassa
+näkyi vielä selvät jäljet, ja että kuolemansyynä oli näiden selvien
+väkivallantekojen aiheuttama kauhistus. Päivänselvää oli, sanoi tämä
+todistaja, että vanhus oli heikko ja että hänellä oli heikko sydän.
+Yllä kuvatun laatuinen hyökkäys riitti täydellisesti aiheuttamaan
+kuoleman melkein heti.
+
+"On siis kysymyksessä murhajuttu", mutisi Melky, joka oli palannut
+istumaan Lauristonin viereen. "Siihen poliisi nyt pyrkii. Olkaa
+varuillanne, herra!"
+
+Mutta ennen Lauristonia kutsuttiin vielä esiin kolme muuta todistajaa.
+Hänestä alkoi tuntua salaperäiseltä, että hänen todistuksensa lykättiin
+niin pitkälle -- hän oli ensimmäisenä löytänyt vanhuksen kuolleena, ja
+hänen olisi mielestään pitänyt joutua esiin aivan jutun alkuvaiheessa.
+Hän oli juuri kuiskaamaisillaan tätä asiaa koskevan käsityksensä
+Melkylle, kun ovi avautui ja Zillah tuli sisään Ayscoughin saattamana,
+joka opasti hänet todistajain aitioon.
+
+Zillah oli jo pukeutunut suruvaatteisiin isoisänsä kuoleman jälkeen.
+Hän oli ilmeisesti pahoillaan siitä, että oli joutunut todistajaksi,
+ja oikeuden puheenjohtaja supistikin hänen tehtävänsä mahdollisimman
+lyhyeksi. Nyt ei esitetty montakaan kysymystä, eikä Zillah puhunut
+pallon. Hän oli mennyt ostoksille puoli viisi edellisenä iltapäivänä,
+oli jättänyt yksin isoisänsä, joka oli täysin hyvässä voinnissa. Ukko
+oleskeli varsinaisessa myymälähuoneessa tekemättä mitään erikoisempaa,
+Zillah oli viipynyt poissa noin puoli tuntia ja palatessaan tavannut
+herra Ayscoughin, jonka tunsi ennestään, ja herra Lauristonin, jonka hän
+niinikään tunsi. Molemmat herrat olivat myymälässä, ja hänen isoisänsä
+makasi kuolleena viereisessä arkihuoneessa. Tytön todistuksen tultua
+näin pitkälle puheenjohtaja huomautti, ettei hän halunnut kysellä
+Zillahilta lisää nyt, vaan pyysi häntä jäämään saapuville. Rouva
+Goldmark oli tullut hänen mukanaan, ja molemmat naiset istuutuivat nyt
+Melkyn ja Lauristonin lähelle. Lauriston oli puolittain vakuutettu
+siitä, että hänen vuoronsa tulisi nyt.
+
+Mutta nyt kutsuttiin esiin Ayscough antamaan lyhyt ja asiallinen
+selostus siitä, mitä hän tiesi. Hän oli mennyt tapaamaan herra
+Multeniusta liikeasiassa -- hän otti par'aikaa selvää eräästä
+varastetusta esineestä, jonka luultiin pantatun Edgware-tien
+lähistölle. Hän kertoi, kuinka Lauriston törmäsi häntä vastaan hänen
+astuessaan myymälään, mitä Lauriston sanoi hänelle, mitä hän itse
+näki ja arvosteli, mitä tapahtui jälkeenpäin. Se oli vaatimaton
+ja asiallinen selostus, jossa ei ollut pienintäkään hämmästyksen,
+ennakkoluulon tai oman suunnitelman merkkiä -- eikä kukaan kysynyt
+Ayscoughilta mitään äskeisen selityksen johdosta.
+
+"Nyt ei ole ketään muita kuin te esiin kutsumatta", kuiskasi Melky
+Lauristonille. "Kertokaa visusti niistä penteleen sormuksista -- ja
+varokaa tuota Parminteria!"
+
+Mutta Melky erehtyi -- viranomaisten silmät eivät kääntyneet
+Lauristonin, vaan oikeussalissa olevan yleisön penkkeihin päin aivan
+kuin etsiäkseen sieltä jotakin henkilöä.
+
+"On eräs todistaja, joka on vapaaehtoisesti tarjoutunut esittämään mitä
+tietää", virkkoi puheenjohtaja. "Mielestäni se on erittäin tärkeää.
+Meidän on paras kuunnella sitä nyt tässä kohdassa. Benjamin Hollinshaw!"
+
+Melkyltä pääsi omituinen murahdus, ja hän vilkaisi Lauristoniin.
+
+"Tuolla miehellä on myymälä aivan vastapäätä. Hiivatti sentään -- mitä
+hänellä on sanottavaa?"
+
+Benjamin Hollinshaw astui esiin. Hän oli nuorehko, jokseenkin
+itsetietoisen näköinen henkilö, joka astui todistajain aitioon aivan
+kuin hän olisi koko ikänsä suorittanut erittäin tärkeitä asioita ja
+pitäisi täysin luonnollisena seikkana, että niin tulisi nytkin käymään.
+Hän vannoi valansa ja katseli oikeusistuimen jäseniä vähän ylpeän
+näköisenä juuri kuin ilmaistakseen, että hän tulisi nyt paljastamaan
+tärkeämpiä seikkoja kuin kukaan saattoi ymmärtää. Saatuaan kehoituksen
+ilmaista tietonsa hän kertoi mitä tiesi, ilmeisestikin nauttien sen
+esittämisestä. Hänellä oli kauppa Praed-kadun varrella, tarkemmin
+sanoen käytettyjen vaatteiden kauppa. Hän oli omistanut sen jo monta
+vuotta perintönä isältään. Tietysti hän muisti eilisen iltapäivän. Noin
+puoli kuusi hän seisoskeli myymälänsä ovella. Se oli suoraan vastapäätä
+Daniel Multeniuksen ovea. Oli tullut jo pimeä, ja kadulla oli jonkin
+verran sumuakin, ei paljoa, mutta sentään sakeahkosti. Daniel
+Multeniuksen akkuna oli valaistu, mutta vain parilla kaasulampulla.
+Panttitoimiston sisäänkäytävän yläpuolella oleva ulkoneva osoitekilpi
+oli valaistu. Seisoessaan siinä ovellaan ja katsellessaan Multeniuksen
+puolelle hän ei muutamaan minuuttiin nähnyt kenenkään menevän sinne
+sisälle tai lähtevän sieltä. Mutta sitten hän huomasi Edgware-tieltä
+päin tulevan nuoren miehen, jonka käytös aika lailla hämmästytti häntä.
+Kuljettuaan hitaasti Multeniuksen myymälän ohitse nuori mies pysähtyi,
+kääntyi ja rupesi katselemaan sisään ulko-oven yläruudusta. Kerran
+tai pari hän kurkisteli sieltä. Sitten hän meni akkunan äärimmäiseen
+reunaan ja katseli sisään yhtä uteliaasti ja tarkasti juuri kuin olisi
+tahtonut saada selville kuka sisällä oli. Hän asettautui sitten eri
+kohdille akkunan taakse koetellen, kuinka parhaiten näkisi sisään.
+Viimein hän meni sivukäytävään ja astui sisään siitä ovesta, jota
+panttitavaraa tuovat ihmiset tavallisesti käyttävät. Hollinshaw jäi
+sitten myymälänsä ovelle muutamiksi minuuteiksi -- viipyen vielä siihen
+asti, kunnes äskeinen todistaja saapui paikalle. Hän näki Ayscoughin
+menevän sisään Multeniuksen ulko-ovesta ja pysähtyvän heti -- sitten
+ovi sulkeutui, ja hän itse meni omaan myymäläänsä, sillä hänen vaimonsa
+kutsui häntä juuri silloin teelle. "Näittekö mainitsemanne nuoren
+miehen aivan selvästi?" kysyi ruumiintarkastaja.
+
+"Yhtä selvästi kuin teidätkin", vastasi todistaja.
+
+"Näettekö hänet täällä?"
+
+Hollinshaw kääntyi äkkiä ja osoitti Lauristonia.
+
+"Tuolla on se nuori mies", hän sanoi vakuuttavasti.
+
+Kaikkien kurkottaessa kaulaansa Melky kuiskasi Lauristonille.
+
+"Teillä olisi pitänyt olla lakimies apulaisena", hän virkkoi. "Hiivatti
+sentään -- minähän olen oikea tomppeli, kun en ajatellut sitä! Olkaa
+varuillanne -- oikeuden puheenjohtaja katselee teitä!"
+
+Jokainen saapuvilla olevista tosiaankin tuijotti Lauristoniin. Sitten
+puheenjohtaja kääntyi hänen puoleensa.
+
+"Haluatteko kysyä jotakin tältä todistajalta?" hän sanoi.
+
+Lauriston nousi seisomaan.
+
+"En", hän vastasi. "Se on aivan totta, mitä hän sanoi. Nimittäin mikäli
+se koskee minua."
+
+Puheenjohtaja epäröi hetkisen. Sitten hän viittasi Hollinshawia
+poistumaan todistajain aitiosta ja kääntyi taas Lauristoniin.
+
+"Nyt haluamme kuulla teidän todistuksenne", hän virkkoi. "Ja
+-- sallikaa minun huomauttaa teille varalta, ettei teillä ole
+minkäänlaista velvollisuutta sanoa sellaista, mikä syyttäisi teitä
+rikoksesta."
+
+
+
+
+IX
+
+KENEN NE SORMUKSET OLIVAT?
+
+
+Kiinnittämättä laisinkaan huomiota, siihen, että Melky, joka näytti
+aivan kuin istuvan tulisilla hiilillä, koetti kuiskata joitakin
+neuvoja, Lauriston nousi heti seisomaan ja astui todistajain aitioon.
+Yleisön paikoilla istuvat naiset vilkaisivat häneen ihaillen ja
+uteliaasti -- noin kaunis nuorukainen, kuiskasi eräs hentomielinen
+nainen, on käynyt vanhan herra Multeniuksen tapaisen miesparan
+kimppuun. Ja jokainen muu oikeuden puheenjohtajasta sanomalehtien
+uutishankkijaan asti, joka alkoi uskoa saavansa tänä aamuna sittenkin
+hyvän uutisen, tarkasteli häntä kiinteästi. Tässä oli kuitenkin se
+todistaja, joka oli löytänyt panttilainaajan ruumiina.
+
+Lauriston, vähän punastuneena jouduttuaan näin suuren mielenkiinnon
+esineeksi, vastasi alkukysymyksiin sujuvasti ja viivyttelemättä. Hänen
+nimensä oli Andrew Carruthers Lauriston. Iältään hän oli melkein
+kaksikymmentä kaksi vuotta. Hän oli syntyisin Peeblesistä Skotlannista
+-- jo manalle menneen Andrew Lauristonin ainoa poika. Hänen isänsä oli
+vapaakirkollinen pappi. Hänen äitinsäkin oli kuollut. Hän itse oli
+tullut Lontooseen noin kaksi vuotta sitten -- heti äitinsä kuoleman
+jälkeen. Viimeksi kuluneina viikkoina hän oli asunut rouva Flitwickin
+luona Star-kadulla -- se oli nyt hänen nykyinen osoitteensa. Hän oli
+kirjailija -- kirjoitti kertomuksia ja novelleja. Hän oli kuullut
+kaikkien äskeisten todistajain lausunnot, myöskin viimeisen, herra
+Hollinshawin. Kaikki, mitä tämä oli sanonut, oli totta. Oli aivan
+totta, että hän oli mennyt Multeniuksen panttitoimistoon noin puoli
+kuusi edellisenä iltapäivänä omalle asialleen. Hän oli kurkistanut
+sisään sekä molemmista ovista että akkunasta ennenkuin astui
+toimistoon. Hän halusi tietää kuka oli myymälässä, herra Multeniusko
+vai hänen tyttärentyttärensä. Ja siihen oli hyvinkin yksinkertainen
+syy: hän ei ollut koskaan suorittanut asioitaan herra Multeniuksen
+kanssa, ei ollut tietääkseen häntä edes nähnytkään, mutta hän oli
+aikaisemmin tehnyt kauppaa neiti Wildrosen kanssa ja toivoi, mikäli
+mahdollista, saavansa selvittää asiansa nytkin hänen kanssaan. Hän
+ei tosiaankaan nähnyt myymälässä ketään kurkistaessaan sisään sekä
+akkunasta että ovenruudusta. Sen vuoksi hän kiersi panttitoimistoon
+sivukäytävästä.
+
+Kaikki tämä saatiin kuulla vastauksina puheenjohtajan esittämiin
+kysymyksiin, joka nyt vaikeni ja vilkaisi Lauristoniin jokseenkin
+ystävällisesti. "Epäilemättä olette jo selvillä siitä, että teidän
+eilisiltainen käyntinne panttitoimistossa näyttää tai voi ainakin
+näyttää jonkin verran epäilyttävältä muutamien asianhaarain vuoksi",
+hän virkkoi. "Tahtoisitteko nyt kertoa oikeusistuimelle omalla
+tavallanne täsmälleen, mitä tapahtui ja mitä huomasitte astuttuanne
+sisään panttitoimistoon?"
+
+"Sitä juuri toivonkin", vastasi Lauriston halukkaasti. "Olen jo
+kertonutkin sen useammin kuin kerran poliisille ja herra Multeniuksen
+omaisille -- kerron sen vieläkin niin selvästi ja lyhyesti kuin voin.
+Menin erääseen panttiosastoon, joka oli ensimmäisenä sivuoven vieressä.
+En nähnyt ketään, en kuullut ketään. Koputin myymäläpöytään -- kukaan
+ei tullut. Silloin kurkistin toisen osaston kautta taempana olevaan
+asuinhuoneeseen, jonka ovi oli selällään. Näin heti vanhan miehen,
+jonka otaksuin herra Multeniukseksi. Hän makasi lattialla -- jalat
+olivat avonaiseen oveen päin ja pää takkamatolla lähellä tuliristikkoa.
+Hyppäsin silloin heti myymäläpöydän ylitse ja menin asuinhuoneeseen.
+Paikalla huomasin hänet kuolleeksi ja melkein heti kiirehdin
+ulko-ovelle hakeakseni apua. Ovella törmäsin herra Ayscoughiin, joka
+oli juuri tulossa sisään minun avatessani ovea. Kerroin hänelle heti
+löydöstäni. Siinä on avoimesti kerrottuna kaikki mitä tiedän asiasta."
+
+"Ettekö kuullut kenenkään liikkuvan myymälän sisällä tai lähistöllä
+silloin, kun te astuitte sisään?" kysyi ruumiintarkastaja.
+
+"En kuullut mitään", Lauriston vastasi. "Siellä vallitsi täysi
+hiljaisuus."
+
+"Minkä vuoksi menitte sinne?"
+
+"Lainaamaan rahaa kahta sormusta vastaan."
+
+"Olivatko ne teidän omaisuuttanne?"
+
+"Olivat."
+
+"Olitteko ollut siellä aikaisemmin jollakin sentapaisella asialla?"
+
+"Vain kerran."
+
+"Milloin?"
+
+"Viime viikolla", vastasi Lauriston. "Panttasin siellä, kelloni."
+
+"Olette siis ollut rahapulassa?"
+
+"Olen. Mutta vain jonkin aikaa -- odotin rahalähetystä."
+
+"Toivoakseni olette sen sittemmin saanut", huomautti puheenjohtaja.
+
+"Herra Ayscough oli luonani rahalähetyksen saapuessa", sanoi Lauriston
+vilkaisten salapoliisiin. "Tapasimme sen -- tarkemmin sanoen kaksi
+kirjettä -- asunnostani, kun lähdimme sinne yhdessä heti sen jälkeen,
+mitä juuri olen kertonut teille."
+
+"Olitte edellisellä kerralla suorittanut asianne tyttärentyttären
+kanssa?" kysyi ruumiintarkastaja. "Ette ollut siis nähnyt vanhusta?"
+
+"En koskaan tietääkseni nähnyt herra Multeniusta, ennenkuin tapasin
+hänet kuolleena asuinhuoneensa lattialla", vastasi Lauristen.
+
+Puheenjohtaja kääntyi poispäin tästä todistajasta ja katsoi siihen
+pöytään päin, jonka ääressä herra Parminter ja poliisiviranomaiset
+istuivat. Herra Parminter nousi hitaasti seisomaan, vilkaisi
+Lauristoniin ja esitti ensimmäisen kysymyksensä rauhallisella, melkein
+lempeällä äänellä aivan kuin olisi aikonut antautua todistajan kanssa
+ystävälliseen jutteluun.
+
+"Teidän kunnianhimonanne on siis kirjaileminen?" hän kysyi.
+
+"Minä olen kirjailija", vastasi Lauriston.
+
+Herra Parminter veti esiin nuuskarasian ja otti hyppysellisen nuuskaa.
+
+"Oletteko julkaissut paljon?" hän kysyi kuivasti.
+
+"Pari kolme kertomusta -- lyhyitä."
+
+"Tuottivatko ne paljon rahaa?"
+
+"Viisi puntaa kumpikin."
+
+"Oletteko tehnyt mitään muuta elatukseksenne siitä lähtien kuin tulitte
+Lontooseen kaksi vuotta sitten?"
+
+"En ole."
+
+"Kuinka paljon olette ansainnut kynällänne tänne tulonne jälkeen?"
+
+"Noin kolmekymmentä puntaa."
+
+"Kolmekymmentä puntaa kahtena vuotena."
+
+"Millä olette elänyt?"
+
+"Minulla oli rahaa ennestään", vastasi Lauriston. "Minulla oli kaksi
+sataa puntaa kotoa lähtiessäni."
+
+"Ja milloin se loppui?" kysyi Parminter.
+
+"Viime viikolla."
+
+"Ja niin veitte kellonne panttitoimistoon. Ja eilen, kun eivät
+odottamanne rahat olleet saapuneet, teidän oli pakko mennä taas
+panttitoimistoon? Mukaanne otitte, niin kuin juuri sanoitte, kaksi
+sormusta -- teidän omaisuuttanne. Olenko oikeassa?"
+
+"Täysin oikeassa -- kaksi sormusta -- minun omaisuuttani."
+
+Herra Parminter kääntyi puhelemaan erään poliisiviranomaisen kanssa,
+joka nostaen syrjään erään edessään olevan ruskean paperiarkin paljasti
+saman sormustarjottimen, jonka Lauriston ja Ayscough olivat nähneet
+Multeniuksen asuinhuoneen pöydällä. Samalla Parminter nosti omia
+papereitaan ja otti niiden alta esiin Lauristonin sormukset. Hän otti
+ne, pani kämmenelleen ja ojensi ne todistajaa kohti.
+
+"Nämä sormuksetko te veitte panttitoimistoon?" hän kysyi.
+
+"Niin", vastasi Lauriston. "Ne ovat äitini sormukset."
+
+Parminter osoitti tarjotinta. "Näittekö tämän asuinhuoneessa, jossa
+tapasitte vainajan?" hän kysyi. "Näin."
+
+"Tuntuiko teistä kummalliselta, että omat sormuksenne muistuttivat niin
+huomattavasti tällä tarjottimella olevia?"
+
+"Ei", vastasi Lauriston, "minä en ymmärrä mitään sormuksista".
+
+Parminter ojensi tyynesti sormustarjottimen puheenjohtajalle ja samalla
+Lauristonin sormukset valkoisella paperilla. "Ehkä haluatte tarkastaa
+näitä esineitä ja kiinnittää valamiesten huomion niihin?" hän sanoi ja
+kääntyi taas todistajain aitioon päin. "Tahtoisin kysyä teiltä erästä
+hyvin tärkeää seikkaa", hän jatkoi. "Teidän on paras harkita sitä
+tarkoin, ennenkuin vastaatte. Se on teille tärkeämpi kuin ehkä ensi
+kuulemalla tuntuu. Voitteko tyydyttävästi todistaa, että nuo kaksi
+sormusta, joita väitätte omiksenne, ovat todella teidän?"
+
+Tätä kysymystä seurasi kuolemanhiljaisuus oikeussalissa. Ihmisiä oli
+tullut lisää vielä kuulustelun alettuakin, ja huone oli nyt täpö
+täynnä. Jokaisen katse oli suunnattu Lauristoniin hänen seisoessaan
+todistajain aitiossa ilmeisestikin syviin ajatuksiin vaipuneena.
+Ja kahdesta silmäparista kuvastui kiihkeä levottomuus: Melky oli
+hermostunut ja levoton, Zillah ilmeisestikin hyvin huolissaan. Mutta
+Lauriston ei vilkaissut kumpaankaan, vaan kääntyi lopulta Parminteriin
+päin vilpittömän näköisenä.
+
+"Sormukset ovat minun", hän vastasi, "mutta en tiedä kuinka saan sen
+todistetuksi".
+
+Hillittyä mutinaa kuului oikeussalissa. Keskellä huonetta puheenjohtaja
+ojensi sormukset eräälle poliisiviranomaiselle ja viittasi häntä
+näyttämään niitä valamiehille. Ja taas kuului Parminterin lempeä ääni.
+"Ette voi todistaa niitä omiksenne."
+
+"Saanko selittää?" kysyi Lauriston. "Nähkääs -- voi mahdollisesti olla
+ihmisiä, vanhoja ystäviä, jotka ovat nähneet nämä sormukset äitini
+hallussa. Mutta en tiedä, mistä löytäisin semmoisia ihmisiä. Jos se on
+välttämätöntä, voin koettaa."
+
+"Teidän sijassanne ehdottomasti koettaisin", huomautti Parminter
+kuivasti. "Milloin nuo kaksi sormusta sitten joutuivat teidän
+haltuunne?"
+
+"Äitini kuollessa", vastasi Lauriston.
+
+"Missä olette säilyttänyt niitä?"
+
+"Lukitussa arkussani."
+
+"Ettekö ole koskaan missään tilanteessa näyttänyt niitä kenellekään?
+Ajatelkaa."
+
+"En", vastasi Lauriston. "En voi sanoa kenellekään näyttäneeni."
+
+"Ette edes äitinne kuoleman jälkeen?"
+
+"En. Otin tietysti haltuuni kaikki hänen tavaransa. En muista
+näyttäneeni sormuksia kenellekään."
+
+"Piditte ne arkussanne siihen asti kun otitte ne esiin hankkiaksenne
+rahaa niitä vastaan?"
+
+"Niin -- aivan oikein", myönsi Lauriston.
+
+"Kuinka paljon rahaa teillä oli kaiken kaikkiaan, kun lähditte
+panttitoimistoon eilen iltapäivällä?"
+
+Lauristonin kasvoille levisi tumma puna.
+
+"Minulla ei ollut rahaa laisinkaan, jos teidän täytyy se välttämättä
+tietää", sanoi hän.
+
+Taas kuului mutinaa oikeussalissa -- yleisön penkeillä istuvat
+herkkämieliset naiset äännähtelivät säälistä, sillä he tunsivat itse
+panttitoimistot sekä sen hädän, joka ajoi sinne menemään. Nyt heidän
+sydämessään oli herännyt voimakas myötätunto todistajain aitiossa
+seisovaa nuorukaista kohtaan. Mutta Lauriston alkoi äkkiä hymyillä
+voitonvarmasti.
+
+"Yhdentekevää", hän lisäsi vilkaisten Parminteriin, "tuskin tuntiakaan
+oli kulunut sen jälkeen, kun sain neljäkymmentä puntaa kirjeissä.
+Ayscough tietää sen!"
+
+Parminter ei välittänyt laisinkaan tästä huomautuksesta. Hän oli
+kuiskaillut poliisipäällikön kanssa ja kääntyi nyt puheenjohtajan
+puoleen.
+
+"Pyytäisin, että tämä todistaja astuisi alas muutamiksi minuuteiksi",
+hän virkkoi. "Haluaisin saada neiti Wildrosen uudelleen esiin
+kutsutuksi."
+
+Puheenjohtaja viittasi Zillahia ystävällisesti palaamaan
+todistaja-aitioon.
+
+
+
+
+X
+
+MELKY TULEE VÄLIIN
+
+
+Zillah oli kuunnellut, kuinka Lauriston vastaili Parminterin tarkkoihin
+kysymyksiin, niin levottoman näköisenä, että sen huomasivat kaikki
+hänen lähellään istuvat. Nämä levottomuuden merkit lisääntyivät yhä
+hänen astuessaan hitaasti aitioon ja hän loi oikeuden puheenjohtajaan
+melkein vetoavan katseen. Mutta tämä vain katseli papereitaan, ja
+Zillahin oli pakko kääntyä Parmnterin puoleen, jonka ääni muuttui
+tavallistakin imelämmäksi hänen puhutellessaan Zillahia. Kun
+Parminter seisoi Zillahin edessä, olisi häntä tosiaankin voinut
+pitää ystävällisenä ja hyväntahtoisena herrasmiehenä, jonka ainoana
+päämääränä oli ilmaista sääliä ja lohduttelua. Mutta harvoilta
+läsnäolijoilta oikeussalissa jäi kuitenkaan huomaamatta niiden
+kysymysten tarkoitus, joita hän alkoi esittää kaikkein makeimmalla ja
+lempeimmällä äänellään.
+
+"Ymmärtääkseni olette auttanut isoisävainajaanne hänen liikkeessään?"
+kysyi Parminter. "Aivan niin. No, kuinka kauan olette ollut hänen
+apulaisenaan?"
+
+"Siitä lähtien kun pääsin koulusta kolme vuotta sitten", vastasi Zillah.
+
+"Kolme vuotta -- tosiaanko! Ja luullakseni olette asunut hänen luonaan
+jo muutamia vuosia ennen sitä?"
+
+"Aivan pikku tytöstä asti", myönsi Zillah.
+
+"Herra Multenius-vainaja on siis kasvattanut teidät? Niin oikein, te
+siis tunsitte hänen liikettään jonkin verran jo kouluaikananne?"
+
+"Kyllä, hän opetti minulle monta seikkaa."
+
+"Te olitte tietysti aina saapuvilla -- vai mitä. Saanen otaksua, että
+te vähitellen tutustuitte aika hyvin niihin esineisiin, joita isoisänne
+liikkeessään käsitteli? Tietysti -- kiitos. Teitä tosiaankin mainitaan
+jonkinlaiseksi asiantuntijaksi jalokivien ja metallien alalla?"
+
+"Tunnen niitä koko paljon", vastasi Zillah.
+
+"Te osasitte sanoa jonkin esineen arvon yhtä tarkoin kuin isoisänne?"
+
+"Kyllä -- tavallisten esineitten."
+
+"Ja te tunsitte oikein hyvin isoisänne varaston?"
+
+"Kyllä."
+
+Parminter viittasi sitä viranomaista, jolla oli hallussaan
+sormustarjotin, asettamaan sen todistajain aition reunalle.
+
+"Suvaitkaa ystävällisesti katsella tätä tarjotinta ja sen sisällystä",
+hän virkkoi. "Tunnette sen tietysti. Aivan niin. Tiedättekö nyt, missä
+tuo tarjotin oli teidän lähtiessänne ulos ja jättäessänne isoisänne
+yksin eilen iltapäivällä?"
+
+"Kyllä", vastasi Zillah epäröimättä. "Myymälän perällä olevan
+asuinhuoneen pöydällä -- jossa sen näin sisään tullessanikin. Isoisäni
+oli ottanut sen esiin ulkoakkunalta kiilloittaakseen sormukset."
+
+"Tiedättekö, kuinka monta sormusta tarjottimella oli?"
+
+"En. Ehkä kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä."
+
+"Niin kuin helposti näkee, ovat ne irrallaan tarjottimella, joka on
+verhottu sametilla. Pidettiinkö niitä aina tuolla tavoin? Aivan noin.
+Ja te ette tiedä kuinka monta siinä oli -- ettekä kuinka monta siinä
+pitäisi olla nyt? Oikein, oikein. Siinä on nyt tarkalleen sanoen
+kaksikymmentäseitsemän sormusta -- ette voi sanoa, onko se oikea määrä?"
+
+"En", vastasi Zillah, "eikä isoisänikään olisi voinut sitä sanoa. Joku
+sormus olisi voinut pudota tuolle tarjottimelle tai joutua pois siitä.
+Ne ovat kaikki vanhoja sormuksia."
+
+"Mutta -- arvokkaita?" kysäisi Parminter.
+
+"Muutamat ovat. Toiset eivät kovinkaan."
+
+"Mitä oikein ymmärrätte sanalla arvokas? Mikä esimerkiksi on tässä
+olevan halvimman sormuksen hinta ja mikä kaikkein arvokkaimman?"
+
+Zillah vilkaisi melkein välinpitämättömästi edessään olevaan
+tarjottimeen.
+
+"Muutamat noista sormuksista ovat vain viiden punnan hintaisia. Jotkut
+harvat parin-, kolmenkymmenen, pari on arvokkaampaa."
+
+"Ja -- ne ovat kaikki vanhoja?"
+
+"Ne ovat kaikki vanhanaikuista työtä", sanoi Zillah. "Ne ovat jokainen
+monta vuotta sitten valmistettuja. Timantit ja helmet ovat tietysti
+oikeita."
+
+Parminter ojensi hänelle sen paperiarkin, jolla Lauristonin sormuksia
+oli näytetty puheenjohtajalle ja valamiehille.
+
+"Olkaa hyvä ja katsokaa näitä sormuksia", hän virkkoi tyynesti. "Ovatko
+ne samaa lajia ja samanarvoisia kuin tarjottimella olevat sormukset?"
+
+"Ovat", myönsi Zillah. "Suunnilleen samaa."
+
+"Mikä on noiden sormusten hinta erikseen?" kysyi Parminter. "Olkaa hyvä
+ja ilmaiskaa meille mielipiteenne ammatti-ihmisenä."
+
+Zillah kumartui hetkiseksi tarkastamaan molempia sormuksia ja käänteli
+niitä.
+
+"Tämän arvo on suunnilleen kolmekymmentä ja tuon noin viisikymmentä
+puntaa", hän vastasi vihdoin.
+
+"Toisin sanoen nämä kaksi sormusta ovat samanlaisia muodoltaan ja
+arvoltaan kuin parhaat tarjottimella olevat sormukset?"
+
+"Tunnetteko noita kahta sormusta?"
+
+"En, -- en ollenkaan."
+
+Parminter vaikeni hetkiseksi ja kiinnitti valamiesten huomion itseensä
+terävällä katseellaan, ennenkuin kääntyi taas todistajan puoleen.
+
+"Olisitteko tuntenut jonkin tarjottimella olevista sormuksista?" hän
+kysyi.
+
+"En", vastasi Zillah. "En olisi."
+
+"Ette siis voi millään tavalla sanoa ovatko nuo sormukset tuolta
+tarjottimelta otetut?"
+
+"En!"
+
+"Asian laita on siis, että kaikki nuo sormukset -- kaksi paperiarkilla
+ja kaksikymmentäseitsemän tarjottimella -- ovat samaa lajia, mitä tulee
+ikään ja valmistustapaan -- kaikki aivan toistensa kaltaisia?"
+
+"Niin ovat", myönsi Zillah.
+
+"Ettekö te voi -- kaikki mitä sanotte on valallanne vahvistettu,
+muistakaa se -- ette voi ehdottomasti väittää, että noita kahta
+sormusta ei ole otettu tarjottimelta toisten joukosta?"
+
+"En", vastasi Zillah. "Mutta en voi myöskään sanoa, että ne olisi
+otettu. Ja minä en sitä uskokaan. Minä en usko niitä meidän
+sormuksiksemme!"
+
+Parminter hymyili rauhallisesti ja loi taas pikaisen katseen
+valamiehiin, jotka näyttivät tuntevan mielenkiintoa juttua kohtaan.
+
+Sitten hän kääntyi Zillahin puoleen esittäen uuden sarjan kysymyksiä.
+
+"Kuinka kauan olette tuntenut viimeisen todistajan, Andrew
+Lauristonin?" hän kysyi.
+
+"Viime viikosta alkaen", vastasi Zillah.
+
+Hän oli punastunut kuullessaan Lauristonin nimen, ja Parminter huomasi
+sen heti.
+
+"Kuinka tutustuitte häneen?"
+
+"Hänen tullessaan liikkeeseemme asialle."
+
+"Panttaamaan kelloaan, luullakseni?"
+
+"Niin"
+
+"Te suorititte sen asian hänen kanssaan?"
+
+"Minä."
+
+"Ette ollut koskaan ennen nähnyt häntä?"
+
+"En."
+
+"Oletteko nähnyt häntä sen koommin?"
+
+Zillah epäröi hetkisen.
+
+"Tapasin hänet -- sattumalta -- Kensingtonin puutarhassa sunnuntaina",
+hän vastasi vihdoin.
+
+"Puhelitteko hänen kanssaan?"
+
+"Puhelin", myönsi Zillah.
+
+"Panttaamisestako?"
+
+"Ei", kuului vastaus. "Hänen työstään -- kirjailemisesta."
+
+"Kertoiko hän teille olevansa hyvin ahtaalla?"
+
+"Minä tiesin sen!" sanoi Zillah. "Olihan hän pantannut kellonsa."
+
+"Ehkä -- te näytätte olevan erittäin hyvä liikeihminen -- ehkäpä
+annoitte hänelle jonkin neuvon?"
+
+"Niin annoinkin. Neuvoin häntä niin kauan kuin hänellä suinkin oli
+jotakin pantattavaa välttämättä hankkimaan rahaa taskuunsa."
+
+"Erinomainen neuvo", huomautti Parminter hymyillen. Hän nojautui
+eteenpäin katsellen todistajaa vakavammin. "Mainitsiko Lauriston
+sunnuntaina tai aikaisemmin hänet tavatessanne mitään hallussaan
+olevista kahdesta sormuksesta?"
+
+"Ei", vastasi Zillah.
+
+Parminter vaikeni, epäröi, kumarsi äkkiä oikeuden puheenjohtajalle ja
+istuutuen jälleen paikalleen veti esiin nuuskarasiansa. Puheenjohtaja
+viittasi Zillahia poistumaan todistajain aitiosta ja keskeytti
+Parminterin nuuskaushommat.
+
+"Luullakseni on parasta lykätä asia nyt tässä vaiheessa", hän virkkoi.
+"Ilmeisestikään emme voi saada sitä loppuun tänään." Hän kääntyi
+valamiehiin. "Ehdotan, että tätä kuulustelua jatketaan viikon päästä",
+hän virkkoi. "Sillä välin --"
+
+Hänen mielenkiintonsa suuntautui nyt äkkiä Melky Rubinsteiniin, joka
+nousi levottoman ja epäröivän näköisenä paikaltaan ja astui pöydän
+eteen pyytäen julkisesti puheenvuoroa.
+
+"Mitä nyt?" kysyi puheenjohtaja. "Kuka olette? Aivan oikein, sama
+todistaja, joka totesi ruumiin Daniel Multeniukseksi. No niin?"
+
+"Herra puheenjohtaja", virkkoi Melky kaikkein juhlallisimmalla
+äänellään. "Tätä kuulustelua ei ole johdettu oikealla tavalla! En
+tarkoita teitä -- mutta nämä herrat, poliisi ja herra Parminter ovat
+väärillä jäljillä. Ymmärrän, mitä he ajavat takaa, ja he ovat väärässä!
+He salaavat todisteita, herra puheenjohtaja." Melky kääntyi Ayscoughiin
+päin. "Millaisena johtolankana käytetään tuota vanhaa kirjaa?" hän
+kysyi. "Miksi ette ole esittänyt sitä? Olen Daniel Multenius-vainajan
+läheisin miespuolinen sukulainen ja väitän, että se johtolanka on
+aika paljon tärkeämpi kuin mikään muu tänä aamuna esitetyistä. Mitä
+siitä kirjasta nyt arvellaan, herra Ayscough? Sanokaahan -- mitä siitä
+kuuluu? -- ja mitä sen omistajasta tiedetään?"
+
+"Mitä se on?" kysyi puheenjohtaja. "Jos on jotakin --"
+
+"Jotakin, herra!" huudahti Melky. "Siinäpä on juuri -- sillä välillä,
+jolloin serkkuni neiti Zillah Wildrose lähti hyvässä voinnissa olevan
+vanhuksen luota ja ennenkuin herra Lauriston tapasi hänet kuolleena,
+on myymälässä käynyt joku, joka on jättänyt asuinhuoneen pöydälle
+arvokkaan kirjan, ja se kirja, kaikkien aamulehdissä olleitten
+ilmoitusten mukaan, on Sussex-aukion varrella asuvan parlamentinjäsenen
+herra Spencer Levendalen omaisuutta. Miksi ei sitä asiaa ole esitetty?
+Miksi ei herra Levendalea ole kutsuttu tänne? Pyydän teitä, herra
+puheenjohtaja, kiinnittämään siihenkin huomiotanne! Sen takana on
+enemmän --"
+
+Puheenjohtaja nosti kätensä ja viittasi poliisipäällikön ja Parminterin
+pöytänsä luokse. Hetkisen kuluttua kutsuttiin Ayscough. Ja Lauriston,
+joka odotteli tämän neuvottelun tulosta, huomasi, ettei puheenjohtaja
+ollut oikein tyytyväinen. Hän kääntyi äkkiä poliisipäällikön puoleen
+esittäen kysymyksensä niin kuuluvasti, että kaikki oikeussalissa olevat
+sen kuulivat.
+
+"Miksi ei kirjaa koskevia seikkoja esitetty heti alussa
+oikeusistuimelle?" hän kysyi. "Minusta nähden siinä on peräti tärkeä
+johtolanka. Se seikka, että sieltä löydettiin kirja, olisi pitänyt
+ehdottomasti mainita heti. Lykkään asian tästä päivästä viikon päähän,
+ja te saatte tuoda silloin kirjan ja haastaa herra Spencer Levendalen
+tänne todistajaksi. Siis viikon päästä, herrat!"
+
+Melky Rubinstein kääntyi, kuiskasi jotakin nopeasti Zillahille ja rouva
+Goldmarkille, pisti sitten kätensä Lauristonin kainaloon ja veti hänet
+nopeasti pois oikeussalista.
+
+
+
+
+XI
+
+TAKAOVI
+
+
+Kadulle päästyään Melky kääntyi lähimmälle poikkikadulle ja viittasi
+Lauristonia seuraansa. Ennenkuin he olivat kulkeneet montakaan kyynärää
+hän painautui aivan kiinni toveriinsa ja vilkaisi varovasti taakseen.
+
+"Takanamme vaanii yksi noita poliisipeijakkaita", virkkoi Melky. "Mutta
+sitähän juuri sopi odottaakin, herra -- he eivät tule jättämään teitä
+hetkeksikään näkyvistään, ennenkuin jompikumpi kahdesta asiasta on
+tapahtunut!"
+
+"Mistä asioista?" kysyi Lauriston.
+
+"Teidän on joko todistettava täysin pätevästi, että nuo sormukset
+kuuluvat teille ja olivat sitä ennen äiti raukallanne", sanoi Melky,
+"tai meidän on saatava käsiimme se ukkeli, joka nitisti setäni. Niin on
+asia! Herra! -- luotatteko turvallisesti minuun ja teette mitä neuvon?
+Se tapahtuu teidän hyväksenne."
+
+"En tiedä mikä olisi sen parempaa", vastasi Lauriston hetkisen
+ajateltuaan. "Olette peräti kunnon mies, Melky -- siitä olen
+vakuutettu! Mitä tahdotte minun tekevän?"
+
+Melky veti taskustaan kauniin kultakellon ja vilkaisi siihen.
+
+"Nyt on päivällisen aika", hän sanoi. "Tulkaa mukanani rouva Goldmarkin
+luokse haukkaamaan muutamia suupaloja. Syödessämme sanon teille, mitä
+on tehtävä. Mietin asioita perin pohjin sillä välin kun tuo Parminter
+rääkkäsi Zillah parkaa, ja hiivatti sentään, teillä ei olen nyt muuta
+mahdollisuutta kuin yksi ainoa, ja siihen teidän on käytävä käsiksi
+heti! Tulkaa vain Praed-kadulle -- älkää välittäkö siitä, vaikka tuo
+ukkeli takanamme kuljeskeleekin kuin mikäkin varjo. Minä kykenen
+pääsemään hänestä voitolle yhtä helposti kuin voisin myödä hänen
+kellonsa! Tarvittaisiin kaikki Lontoon salapoliisit saattamaan minut
+ymmälle, jos vain haluaisin."
+
+Viiden minuutin kuluttua he saapuivat rouva Goldmarkin ruokalaan.
+Melky, joka tunsi huoneuston täydellisesti, opasti Lauristonin erääseen
+sisähuoneeseen sellaiseen nurkkaan, jossa saattoi olla verrattain
+hyvässä rauhassa, ja kutsui tarjoilijattaren. Vasta sitten, kun he
+olivat päässeet ateriansa puoliväliin, hän viittasi mielessään olevaan
+asiaan. Hän kumartui aivan lähelle Lauristonia ja alkoi puhella.
+
+"Herra!" hän kuiskasi. "Mistä te olette kotoisin?"
+
+"Peeblesistä", vastasi Lauriston. "Kuulitte kai minun mainitsevan sen
+oikeussalissa."
+
+"En ole käynyt koulua", virkkoi Melky. "Minulla ei ole mitään muuta
+aavistusta siitä, missä Peebles, on paitsi että se on Skotlannissa.
+Onko se kaukana siellä, tai missä se on?"
+
+"Ei kaukana rajalta", vastasi Lauriston.
+
+"Sinne pääsee siis muutamissa tunneissa, jos oikein arvaan", sanoi
+Melky. "Pääsettekö? Sepä hyvä, herra noudattakaa siis minun vihjaustani
+ja lähtekää sinne! Lähtekää sinne nopeasti."
+
+Lauriston laski kädestään veitsensä ja haarukkansa ja jäi tuijottamaan
+Melkyä.
+
+"Minkä ihmeen vuoksi?" hän huudahti.
+
+"Löytääksenne jonkun -- kenet tahansa -- joka voi todistaa
+noiden sormusten kuuluvan teille", vastasi Melky juhlallisesti
+ja painokkaasti. "Ei kannata kieltää sitä tosiasiaa, että olette
+vaarallisessa asemassa. Poliisi kulkee aina suorinta ja helpointa
+tietä. Heidän suuntansa oli äsken täysin selvä -- Parminter sen
+ilmaisi. Heillä on nyt oma mielipide -- heillä on aina sellainen -- ja
+kun poliisit kerran muodostavat oman käsityksensä, ei mikään saa sitä
+lähtemään heidän päästään -- heidän viranomaistensa päistä ainakaan.
+Se, mitä he aikovat sanoa ja koettavat todistaa, on seuraavaa.
+Että te olitte kovassa pinteessä, suorastaan pennittömänä. Menitte
+herra Multeniuksen luokse -- te hiiviskelitte myymälän edustalla ja
+kurkistelitte akkunasta, jolloin huomasitte hänen olevan yksin tai ehkä
+näitte huoneen tyhjänä. Menitte sisään -- sieppasitte pari sormusta --
+hän yllätti teidät -- te nitistitte hänet. Se on heidän mielipiteensä
+-- eikä Zillah voi vannoa, etteivät ne sormukset, joita väitätte
+omiksenne, kuulu hänen isoisälleen, ettekä te vielä toistaiseksi
+voi todistaa, että ne ovat teidän tai että ne aikaisemmin kuuluivat
+äidillenne! Herra, lähtekää heti tuonne Peeblesiin -- siekailematta --
+ja etsikää käsiinne joku henkilö, joku vanha ystävä, joka voi vannoa
+tietävänsä noiden sormusten ilman pienintäkään epäilystä kuuluvan
+teille! Tuokaa se ystävä kerallanne -- tuokaa hänet, vaikka hänet olisi
+kuljetettava sairasvaunussa!"
+
+Lauristonia oli Melkyn todistelu ja hänen antamansa neuvo järkyttänyt
+niin, ettei tarvittu mitään lisäselityksiä, jotta hän olisi ymmärtänyt
+sen järkevyyden. "Mutta -- kuinka minä voin päästä lähtemään?" hän
+kysyi. "Tuo poliisi vaaniskelee ulkopuolella -- tiedän olevani
+silmälläpidon alaisena iltapäivästä lähtien! He eivät missään
+tapauksessa päästä minua lähtemään Lontoosta, vaikka kuinka haluaisin!
+Todennäköisesti he vangitsisivat minut, jos huomaisivat minun menevän
+asemalle."
+
+"Minun mielipiteeni tämänaamuisten tapausten jälkeen on se, että
+joudutte vankilaan ennen iltaa, jos jäätte tänne", huomautti Melky
+kylmäverisesti. "Löisin kympin vetoa siitä! Mutta tehän ette jää --
+teidän täytyy lähteä! Tuolla syntymäseudullanne on varmisti joku,
+joka voi vannoa noiden kahden sormuksen olevan perheomaisuuttanne,
+ja teidän täytyy löytää käsiinne sellainen henkilö ja tuoda hänet
+tänne, jos vapautenne on teille kallis. Ja mitä tulee poliisin käsistä
+pujahtamiseen, niin minä järjestän sen teille, kunnollisesti! Kas niin,
+minkä verran teillä on rahaa, herra Lauriston?"
+
+"Paljon", vastasi Lauriston. "Melkein neljäkymmentä puntaa -- ne rahat,
+jotka sain eilen illalla."
+
+"Teettekö siis minun neuvojeni mukaan?" kysyi Melky. "Ja teettekö sen
+heti epäröimättä ja siekailematta, käymättä kotona Flitwick-muorin
+luona tai ilman muuta viivyttelyä?"
+
+"Teen", vastasi Lauriston. "Teen sen, koska olen vakuutettu siitä, että
+olette oikeassa."
+
+"Kuunnelkaa siis minua -- tarkoin", virkkoi Melky. "Näettekö tuon
+oven nurkassa? Niin pian kuin olette syönyt vanukkaanne, pujahtakaa
+tuosta ovesta. Huomaatte silloin olevanne pienellä pihalla. Lähtekää
+pois pihalta, jolloin tulette kapealle kujalle. Kulkekaa suoraan sitä
+myöten ja niin pääsette Market-kadulle. Astukaa suoraan Southwick-katua
+-- tiedättehän sen -- Oxfordin ja Cambridgen pengermälle, ja silloin
+näette ajuriaseman juuri edessä. Nouskaa ajopeleihin ja käskekää
+ajamaan Piccadillyn sirkukseen. Erotkaa hänestä siinä -- tehkää pieni
+kierros, ettei hän huomaa mitä aiotte -- ottakaa sitten toinen ajuri
+ja ajakaa St. Pancrasin kirkolle. Astukaa alas siellä ja saapastakaa
+King's Crossin asemalle. Ennätätte silloin helposti 3.15 lähtevään
+pohjoiseen junaan, ja kun kerran olette sinne päässyt, on kaikki hyvin!
+Matkustakaa Peeblesiin -- se on tärkeintä. Hiivatti sentään, herra
+Lauriston, se on nyt ainoa mahdollisuus!"
+
+Viiden minuutin kuluttua, kun ei huoneessa ollut ketään muita
+kuin he kahden, Lauriston puristi sydämellisesti Melkyn kättä,
+lähti ulos nurkkaovesta ja katosi. Yksin jäätyään Melky veti esiin
+paperossikotelonsa ja alkoi poltella tyynesti ja rauhallisesti. Kun
+tarjoilijatar palasi, kuiskasi hän hänelle pari sanaa. Tarjoilijatar
+nyökkäsi ymmärtävän näköisenä, sillä Goldmarkilla tunsi jokainen
+Melkyn, ja jos tarjoilijattaret halusivat silloin tällöin jonkin
+korukapineen, toimitti Melky sen heille ostohinnalla.
+
+"Antakaa nyt minulle kummankin lasku", Melky virkkoi. "Minä suoritan
+ne."
+
+Mutta Melky antoi kulua kolme neljännestuntia, ennenkuin lähti
+ulommassa huoneessa olevan kassapöydän luokse.
+
+Hän joi hitaasti kupin kahvia ja poltti muutamia paperosseja. Kului
+jokseenkin pitkä aika, ennenkuin hän astui Praed-kadulle pannen samalla
+kiinni päällystakkinsa nappeja. Hän huomasi, vaikka ei sitä mitenkään
+ilmaissut, heti ensimmäisellä silmäyksellä saman miehen, joka oli
+seurannut Lauristonia ja häntä oikeustalosta asti. Hänen huomiokykynsä
+oli melkein yliluonnollisen tarkka, ja niin saattoi hän panna merkille,
+että mies säpsähti hämmästyksestä. Mutta Melky ei näyttänyt eikä
+tuntenut minkäänlaista hämmästystä, kun vartija tuli hänen jäljessään.
+
+"Tehän tunnette minut, herra Rubinstein", virkkoi mies melkein
+anteeksipyydellen. "Tiedätte tietysti, että me pidämme silmällä
+tuota nuorta skotlantilaista -- meidän täytyy! Hänhän meni tuonne
+Goldmarkille teidän kanssanne? Onko hän vieläkin siellä?"
+
+"Minusta tuntuu, ettette oikein pysty tehtäväänne", huomautti Melky
+kylmästi. "Hän lähti pois noin kolme neljännestuntia sitten. Meni
+kotiin minun ymmärtääkseni."
+
+Mies kääntyi pois nähtävästi hämmästyneenä, mutta yhtä selvästi uskoen
+Melkyn sanat. Hän lähti liikkeelle Star-kadulle päin Melkyn astellessa
+hiljalleen panttitoimistoon. Hänestä tuntui välttämättömältä kertoa
+Zillahille, mitä hän oli tehnyt.
+
+Rouva Goldmark oli yhä Zillahin luona. Melky kertoi tarinansa heille
+molemmille. Zillah kuunteli sitä salaamatta mielenhuojennustaan.
+Rouva Goldmark, joka nuorena ja sievänä leskenä oli taipuvainen
+tunteellisuuteen, katseli Melkyä ihailevasti.
+
+"Hyväinen aika! Tepä vasta olette nokkela, herra Rubinstein!" hän
+huudahti taputtaen lihavia käsiään. "Mitä minuun tulee, en olisi voinut
+keksiä sellaista, vaikka olisin miettinyt sata vuotta! Mutta te olette
+niin nopeaälyinen."
+
+Melky painoi sormella nenänsyrjäänsä.
+
+"Tiedättekö mitä, rouva Goldmark?" hän virkkoi. "Minä en aio sallia
+noiden poliisien kajota nuoreen Lauristoniin, en totisesti. Minulla on
+omat ajatukseni tästä jutusta -- odottakaahan vain siksi, kunnes lasken
+käteni johonkin henkilöön. Eikö se ole teille kaikille selvää? Jos
+löydän oikean miehen, niin silloin ei tähän nuorukaiseen enää lankea
+minkäänlaista varjoa, vai mitä? Niin, minä en ole mikään tomppeli,
+rouva Goldmark, älkää erehtykökään sitä luulemaan!"
+
+"Uskon teihin varmasti", vakuutti rouva Goldmark. "Niin, teillä ei
+tosiaankaan ole silmät suotta päässänne, herra Rubinstein!"
+
+Zillah, joka oli kuunnellut hajamielisesti näitä kohteliaisuuksia,
+kääntyi äkkiä serkkunsa puoleen.
+
+"Mitä aiot sitten tehdä, Melky?" hän kysyi. "Mikä merkitys tuolla
+kirjalla oikein on? Ja millaisiin toimenpiteisiin aiot ryhtyä?"
+
+Mutta Melky nousi seisomaan, pudisti päätään ja napitti päällystakkinsa
+aivan kuin olisi napittanut sen sisäpuolelle joukon syviä salaisuuksia.
+
+"Se, mitä sinun, Zillah, ja myöskin teidän, rouva Goldmark, on nyt
+juuri tehtävä", hän virkkoi, "on pitää omana tietonanne se, mitä olen
+pannut nuoren Lauristonin tekemään. Siitä ei saa pukahtaa sanaakaan!
+Jos joku noista poliiseista tulee tänne häntä kysymään, niin ette
+tiedä mitään -- ymmärrättekö? Ette ole nähnyt häntä sen koommin, kun
+hän lähti minun kanssani oikeustalosta -- ymmärrättekö? Niinhän muuten
+onkin asian laita. Ja mitä muuhun tulee, jättäkää se nöyrimmälle
+palvelijallenne."
+
+"Voi, kuinka älykästä!" huudahti rouva Goldmark. "Minun älyni ei riitä
+mihinkään muuhun kuin liikkeeni hoitamiseen!"
+
+"Mutta eikö siinä sitten näy älyä?" virkkoi Melky ihaillen. "Mitä
+olenkaan aina sanonut teistä, rouva Goldmark? Enkö ole aina sanonut,
+että olette taitavin liikettä hoitava nainen koko Paddingtonissa. Eikö
+sellaisessa ilmene älyä? Voi, minun mielestäni teillä on erittäin hyvät
+hengen lahjat, rouva Goldmark!"
+
+Tämän kohteliaisuuden lausuttuaan Melky erosi rouva Goldmarkista ja
+Zillahista ja palasi asuntoonsa. Katua astellessaan hän huomasi rouva
+Flitwickin oven edustalla odottelevan vuokra-ajurin.
+
+Sisällä huonossa eteishuoneessa hän tapasi kelpo emäntänsä puhelemassa
+erään vieraan -- hyvin puetun nuoren herran kanssa, joka ilmeisestikin
+teki kysymyksiä. Rouva Flitwick kääntyi Melkyyn huojentuneen näköisenä.
+
+"Ehkä te, herra Rubinstein, voitte sanoa tälle herralle, missä herra
+Lauriston on", hän virkkoi. "En ole nähnyt häntä sen koommin, kun hän
+lähti ulos heti aamulla."
+
+Melky katseli vierasta tarkoin. Sitten hän mitään sanomatta viittasi
+vierasta tulemaan ulos ja käveli hänen kanssaan niin kauas, etteivät
+toiset voineet kuulla heitä.
+
+"Olettekohan hänen skotlantilainen ystävänsä?" kysyi Melky. "Se sama,
+jolta tuli rahalähetys eilen illalla?"
+
+"Olen", myönsi vieras. "Näen teidän olevan selvillä asiasta. Nimeni on
+Purdie -- John Purdie. Missä Lauriston on? Haluaisin erikoisesti tavata
+häntä."
+
+Melky taputteli nenänsä syrjää ja kuiskasi.
+
+"Hän on matkalla sinne, josta te tulette, herra", hän virkkoi. "Kas
+niin -- minä tiedän, kuka te olette, ja hetken kuluttua te tunnette
+minut. Tulkaahan huoneeseeni!"
+
+
+
+
+XII
+
+PEEBLESILÄINEN YSTÄVÄ
+
+
+Melkyllä, rouva Flitwickin tärkeimmällä asukkaalla, oli hallussaan,
+niin kuin emännällä oli tapana sanoa, kadunpuoliset vierashuoneet
+-- kaksi perättäistä kamaria. Toinen niistä oli kalustettu
+oleskeluhuoneeksi, ja sinne hän nyt vei Lauristonin ystävän, kehoitti
+häntä vieraanvaraisesti istumaan ja rupesi tarkastelemaan häntä. Heti
+hän arvioi herra John Purdien siksi, mikä hän olikin -- varakkaaksi,
+hyvin puetuksi, tarmokkaaksi, nuoreksi liikemieheksi, joka oli
+todennäköisesti aina ollut tekemisissä tärkeitten ja arvokkaitten
+asioitten kanssa. Hyvin tyytyväisenä tähän alkutarkasteluun hän kävi
+heti käsiksi hetken tärkeimpään asiaan.
+
+"Herra", aloitti Melky vetäen tuolin Purdien viereen ja omaksuen heti
+salaista luottavaisuutta ilmaisevan äänensävyn ja käytöksen. "Olen
+kuullut teistä. Minä ja herra Lauriston olemme läheisiä ystäviä. Nimeni
+on Rubinstein -- Melchior Rubinstein, jota tavallisesti sanotaan
+Melkyksi. Tiedän teistä kaikki -- olette se Lauristonin ystävä, jolta
+hän pyysi vähän apua päästäkseen lävitse muutamista vaikeuksista
+ikäänkuin -- eikö niin? Aivan oikein -- ja te lähetitte hänelle aluksi
+kaksikymmentä puntaa, jotka hän saikin eilen. Samalla kerralla hänelle
+tuli toisetkin kaksikymmentä puntaa parista kirjallisesta työstä --
+kertomuksista, herra! -- olisinpa suonut, että hän olisi saanut rahanne
+ja nuo toisetkin rahat käsiinsä tuntia aikaisemmin! Hiivatti sentään --
+jospa nuo kirjeet vain olisivat tulleet aikaisemmassa postissa, olisi
+se säästänyt häneltä aika paljon harmia!"
+
+"Kuulkaahan -- minulla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, mitä
+puhutte", virkkoi Purdie hyvänluontoisesti. "Ilmeisestikin te tiedätte
+enemmän kuin minä. Minä tunsin Andie Lauristonin hyvin niihin aikoihin,
+jolloin hän lähti Peeblesistä, mutta sen koommin en ole nähnyt häntä
+enkä kuullut hänestä, ennenkuin hän kirjoitti minulle hiljattain.
+Mistä oikein on kysymys, ja miksi hän on lähtenyt takaisin Peeblesiin?
+Ilmoitin hänelle tulevani tänne aivan näinä päivinä. Tässä nyt olen, ja
+hän on lähtenyt!"
+
+Melky työnsi tuolinsa vieläkin lähemmäksi vierastaan, loi varovaisen
+silmäyksen ovelle ja alensi ääntään.
+
+"Aion kertoa teille kaikki siitä asiasta, herra", hän virkkoi. "Tiedän,
+että teillä skotlantilaisilla on erikoisen hyvä ymmärryskyky, ja te
+oivallatte koko jutun kyllä nopeasti. Kuunnelkaa nyt minua, herra
+Purdie, aivan kuin olisin tärkeää juttua esittävä asianajaja ja teidän
+pitäisi heti ruveta vastaamaan hänelle."
+
+John Purdie, joka oli jo havainnut isäntänsä yhtä mieltäkiinnittäväksi
+kuin huvittavaksikin henkilöksi, kuunteli tarkoin Melkyn kertoessa
+hänelle Lauristonin teoista ja seikkailuista siitä hetkestä lähtien,
+jolloin hän oli mennyt panttaamaan kelloaan Multeniuksen liikkeeseen,
+siihen asti, jolloin hän oli Melkyn ehdotuksesta lähtenyt salaa ja
+kiireesti Peeblesiin. Melky ei unohtanut ainoaakaan yksityisseikkaa.
+Hän kertoi tarkoin jokaisesta tärkeästä kohdasta ja pani erikoisen
+painon ruumiintarkastajan kuulustelussa sattuneisiin seikkoihin.
+Lopuksi hän vetosi luottavasti puhetoveriinsa.
+
+"Ja nyt kysyn teiltä, herra -- avomielisesti!" päätti Melky. "Olisinko
+voinut neuvoa häntä paremmin kuin neuvoin? Eikö hänen ollut parempi
+lähteä sinne missä voi hankkia todistajan puolestaan kuin antautua
+vaaraan tulla vangituksi ja suljetuksi sellaiseen paikkaan, missä hän
+ei voisi tehdä mitään omaksi hyväkseen. Mitä nyt sanotte, herra Purdie?"
+
+"Aivan niin", myönsi Purdie mietittyään vielä vähän aikaa. "Luulen
+teidän menetelleen oikein. Epäilemättä hän voi saada käsiinsä joitakin
+vanhoja peeblesiläisiä ystäviä, jotka voivat varmasti muistaa hänen
+äitinsä omistaneen nuo kaksi sormusta. Mutta teidän täytyy muistaa
+eräs asia. Sanotte poliisin vartioineen häntä eilisestä iltapäivästä
+lähtien. No niin, kun he huomaavat hänen paenneen, pitävät he sitä
+raskaana ja hyvin todennäköisenä rikollisuuden todisteena. He tulevat
+väittämään hänen paenneen tuomiota!"
+
+"Ei se haittaa, herra, jos Lauriston palaa mukanaan syyttömyyden
+todistus", huomautti Melky.
+
+"Niin -- mutta he eivät odota sitä", virkkoi Purdie. "He varmasti
+kohottavat oikean takaa-ajohuudon hänen lähdettyään. Hän ei ole sitä
+lajia, josta voisi erehtyä tai joka voisi jäädä huomaamatta -- jollei
+hän ole aika lailla muuttunut näinä parina vuonna -- hän on aina ollut
+komea poika."
+
+"Niin on nytkin", huomautti Melky, "niin on nytkin".
+
+"No niin", jatkoi Purdie. "Tahtoisin nyt tehdä teille erään ehdotuksen.
+Minusta näyttää nyt viisaimmalta teidän ja minun lähteä suoraa päätä
+poliisiviranomaisten, luokse ja kertoa heille peittelemättä Lauristonin
+matkustaneen hankkimaan todistuksia siitä, että nuo sormukset todella
+olivat hänen, ja että hän palaa päivän parin kuluttua sen todistuksen
+keralla. Se luultavasti tyydyttää heitä -- toivoakseni minä voin vielä
+lisätä yhden seikan, joka auttaa lisäksi. Me emme halua sellaisten
+ajatusten pääsevän valtaan, että nuorukainen on lähtenyt mieluummin
+pakoon kuin alistunut mahdollisesti häneen kohdistuvaan syytteeseen
+murhasta, ymmärrättehän!"
+
+"Käsitän aivan teidän tarkoituksenne, herra, aivan täsmälleen", myönsi
+Melky. "Minä yhdyn teihin! Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Tietysti
+ei ole laisinkaan välttämätöntä mainita poliisille tarkemmin minne hän
+on lähtenyt -- vai mitä?"
+
+"Ei suinkaan!" sanoi Purdie. "Mutta minä ilmoitan heille meneväni
+takuuseen hänen palaamisestaan. Sovitteko te molemmat keskenänne siitä,
+millä tavoin pääsette yhteyteen toistenne kanssa?"
+
+"Sovimme", vastasi Melky. "Jos jotakin erikoista tapahtuu näinä parina
+ensimmäisenä päivänä, on minun määrä sähköttää hänelle postitoimistoon
+Peeblesiin. Jos hän löytää mitä haluaa, sähköttää hän minulle heti
+paikalla."
+
+"Hyvä on", virkkoi Purdie. "Sitten vielä yksi asia. Mainitsitte minulle
+herra Spencer Levendalesta ja siitä kirjasta, joka oli joutunut niin
+omituisella tavalla panttitoimistoon. Minä tunnen sattumalta herra
+Levendalen -- oikein hyvin."
+
+"Oikeinko totta, herra!" huudahti Melky. "Kylläpä maailma on pieni."
+
+"Tapasin herra Spencer Levendalen viime syyskuussa -- kaksi kuukautta
+sitten", jatkoi Purdie. "Hän oleskeli silloin eräässä hotellissa
+ylänkömailla lastensa ja heidän kotiopettajattarensa kanssa. Minä asuin
+samassa hotellissa kuukauden päivät, ja hän ja minä kalastelimme usein
+yhdessä. Tulimme hyviksi ystäviksi, ja hän pyysi minua käymään luonaan,
+kun ensi kerran tulen kaupunkiin. Ja tässä nyt olen. Kun ensin olemme
+käyneet poliisilaitoksella, menen Sussex-aukiolle ja kerron herra
+Levendalelle olevani Lauristonin ystävä ja sanon, että Lauriston on
+vaarassa tämän jutun vuoksi, ja pyydän häntä puhumaan minulle enemmän
+tuosta kirjasta!"
+
+Melky hypähti seisomaan ja puristi vieraansa kättä.
+
+"Herra, te olette oikeaa lajia", hän virkkoi kiihkeästi. "Tuolla
+kirjalla on jotakin yhteyttä jutun kanssa! Minun käsitykseni mukaan
+se mies, joka vei tuon kirjan panttitoimistoon, on sama, joka nitisti
+vanhan sukulaisraukkani -- se on varma, herra! Levendale ei tahtonut
+kertoa meille juuri mitään tänä aamuna -- mahdollisesti hän puhuu
+teille enemmän. Auttakaa tekin Lauristonia, herra -- me pelastamme
+hänet pulasta."
+
+"Te näytätte olevan hyvin suopea häntä kohtaan", huomautti Purdie. "Hän
+on ilmeisesti miellyttänyt teitä."
+
+"Ja Zillah-serkkuani", vastasi Melky tuttavallisesti hymyillen. "Zillah
+-- koko Paddingtonin sievin tyttö, herra -- on ihan pihkaantunut
+tuohon nuorukaiseen. Ja -- vielä sananen korvaanne, herra -- Zillah
+on kasvatettu hienon naisen tavoin, ja nyt ukon kuoltua hän perii
+sellaisen omaisuuden, joka voisi saada neekerin kalpenemaan! Eikä siinä
+ole minkäänlaista erehdystä. Hoidelkaa asia kuntoon, herra!"
+
+"Minä pidän huolen siitä", virkkoi Purdie. "Kas niin, nyt nuo poliisit.
+Kuulkaahan, onkohan tässä lähistöllä hyvää hotellia? Minulla on
+kaikki kapineeni tuolla alhaalla ajurinrattaissa. Ajoin tänne suoraan
+asemalta, koska halusin heti tavata Andie Lauristonia."
+
+"Raha ei luullakseni merkitse teille mitään, herra?" kysyi Melky luoden
+asiaa ymmärtävän katseen nuoren skotlantilaisen ulkomuotoon, jossa
+näkyi selviä varallisuuden merkkejä.
+
+"Ei kohtuullisissa rajoissa", vastasi Purdie.
+
+"Sitten sopii Great Western-hotelli Praed-kadun päässä", virkkoi Melky.
+"Se sopii teidän kaltaisellenne nuorelle herralle ihan oivasti. Ja te
+olette aivan likellä."
+
+"Tulkaa siis kanssani", virkkoi Purdie. "Ja sitten poliisilaitokselle."
+
+Keskusteltuaan puoli tuntia yksityisesti poliisiviranomaisten kanssa
+Purdien onnistui saada heidät ymmärtämään muutamia seikkoja uudessa
+valossa. He alkoivat katsella asioita toisin. Tässä oli varakas
+nuori skotlantilainen tehtailija, taatussa yhteiskunnallisessa
+asemassa oleva henkilö, joka voi mennä takuuseen Andrew Lauristonin
+puolesta useammassa kuin yhdessä suhteessa, joka oli tuntenut hänet
+lapsuudesta asti ja luotti täydellisesti häneen ja hänen sanaansa,
+sekä oli vakuutettu siitä, että tultaisiin ehdottoman varmasti
+huomaamaan todeksi se, mitä Lauristen oli sanonut sormuksista ja Daniel
+Multeniuksen löytämisestä. He suostuivat mielellään luopumaan enemmistä
+toimenpiteistä Lauristonin suhteen, kunnes hän palaisi -- ja Purdie
+huomasi pakostakin hymyillen, että he nimenomaan välttivät kyselemästä
+minne hän oli lähtenyt. Hän palasi tuosta keskustelutilaisuudesta
+Ayscoughin saattaessa häntä, ja ulkopuolella odotteleva Melky huomasi
+asiain luistaneen hyvin.
+
+"Ehkäpä hyväntahtoisesti ilmoitatte minulle täkäläisen osoitteenne,
+herra Purdie", virkkoi Ayscough. "Mahdollisesti esiintyy asianhaaroja,
+joista tahtoisin ilmoittaa teille."
+
+"Great Western-hotelli", sanoi Purdie. "Asun siellä, kunnes Lauriston
+on palannut ja tämä asia on täysin selvitetty, mikäli se häntä
+koskee. Tulkaa sinne, jos haluatte tavata minua. Hyvä on", hän jatkoi
+kävellessään Melkyn kanssa pois poliisiasemalta. "He hyväksyivät minun
+takuuni eivätkä tee mitään, ennenkuin Lauriston palaa. No niin, te
+tunnette tämän seudun, minä en -- neuvokaa minulle tie Sussex-aukiolle
+-- menen nyt heti tervehtimään Levendalea."
+
+John Purdiella oli kaksinkertainen syy mennä tervehtimään herra
+Spencer Levendalea. Hän oli Melkylle maininnut, että Levendale heidän
+tavatessaan ylänkömailla oli ollut leski, jolla oli mukanaan lapsensa
+ja näiden kotiopettajatar. Mutta hän ei ollut kertonut rakastuneensa
+kotiopettajattareen eikä sitä, että yhtenä syynä hänen Lontooseen
+tuloonsa juuri silloin oli ollut uudistaa tuttavuutensa hänen
+kanssaan. Pääasiassa tätä kotiopettajatarta hän ajatteli seisoessaan
+Sussex-aukion varrella olevan suuren talon portailla -- ehkäpä hän
+muutaman minuutin kuluttua tapaisi hänet jälleen.
+
+Mutta Purdien ei onnistunut sinä päivänä nähdä herra Spencer Levendalea
+eikä sievää kotiopettajatarta. Palvelija ilmoitti herra Levendalen
+olevan asioilla kaupungilla ja syövän ulkona sinä iltana, neiti Bennet
+taas oli vienyt molemmat lapset Hounslowiin tervehtimään erästä heidän
+sukulaistaan eikä palaisi, ennenkuin myöhään illalla. Purdie siis
+kirjoitti vain lyijykynällä lontoolaisen osoitteensa nimikortteihinsa,
+jätti yhden sekä herra Levendalelle että neiti Bennetille ja palasi
+hotelliinsa, jonne asettui odottelemaan tapausten kehittymistä. Hän
+vietti illan lukemalla Daniel Multeniuksen jutun selostuksia --
+useammassa kuin yhdessä lehdessä ne olivat erittäin täydelliset ja
+seikkaperäiset, eikä hänen tarvinnut paljonkaan ponnistaa nopeaa
+käsityskykyään tullakseen vakuutetuksi siitä, että hänen vanha
+koulutoverinsa oli selvästi vaarassa, ellei hänen onnistuisi todistaa
+sormuksia omikseen.
+
+Seuraavana aamuna hän oli juuri lopettanut aamiaisensa ja aikoi lähteä
+Melky Rubinsteinin luokse kuullakseen, oliko Lauriston ilmoittanut
+mitään itsestään, kun tarjoilija toi hänelle Ayscoughin nimikortin
+ilmoittaen, että sen lähettäjä odotti tupakkahuoneessa. Purdie lähti
+heti sinne. Salapoliisi, joka näytti hyvin vakavalta ja miettiväiseltä,
+veti hänet syrjään erääseen turvalliseen nurkkaan.
+
+"Yön aikana on sattunut kummallinen tapaus, herra Purdie", virkkoi
+Ayscough heidän jäätyään kahden kesken. "Ja minun käsitykseni mukaan se
+on yhteydessä tämän Multeniuksen jutun kanssa."
+
+"Mikä se on?" kysyi Purdie.
+
+"Se on seuraava", virkkoi Ayscough. "Eräs Praed-kadun varrella asuva
+pikkukauppias tavattiin kuolevana rauhallisella Maida Valen kadulla
+kello kaksitoista yöllä, ja hän kuoli pian sen jälkeen. Ja -- hänet on
+myrkytetty, mutta tohtorit eivät voi vielä sanoa millä tavoin."
+
+
+
+
+XIII
+
+AVUNPYYNTÖ
+
+
+Purdie, jonka luonteenlaatu oli sellainen, että hän esiintyi hitaasti
+ja varovasti vakavissa tilanteissa, viittasi salapoliisia istuutumaan
+tupakkahuoneen rauhalliseen nurkkaukseen, jonne he olivat vetäytyneet,
+ja otti itselleen tuolin hänen viereensä.
+
+"No niin", hän virkkoi, "kuinka te nyt ensiksikin arvelette tämän asian
+olevan yhteydessä vanhan panttilainaajan jutun kanssa? Siinä täytyy
+olla jokin yhdistävä rengas."
+
+"Niin siinä onkin", vastasi Ayscough. "Viime yönä murhattu mies oli
+Daniel Multeniuksen lähin naapuri, jonka nimi oli Parslett -- James
+Parslett, hedelmä- ja vihanneskauppias. Pienihän hänen liikkeensä oli,
+mutta hyvin tunnettu siinä kaupunginosassa. Nyt kerron teille jotakin.
+En ole mikään piirtäjä", jatkoi salapoliisi, "mutta luulen voivani
+tälle paperipalalle hahmotella ääriviivat, niin että teille selviää
+sen paikan pohjapiirustus. Nämä kaksi viivaa kuvaavat Praed-katua.
+Tämä risti merkitsee Daniel Multeniuksen panttitoimistoa. Sen etuosa --
+jalokiviosasto -- on Praed-kadulle päin. Vieressä on kapea sivukäytävä:
+siitä pääsee panttausosastoon. No niin, Multeniuksen liike oli käytävän
+toisella puolella, Parslettin toisella. Parslettin asunnon ovi on ihan
+Multeniuksen panttitoimiston ovea vastapäätä. Onko se selvä, herra
+Purdie?"
+
+"Täydellisesti", vastasi Purdie. "Ymmärrän sen mainiosti."
+
+"Minun käsitykseni on nyt sellainen; että Parslett näki Daniel
+Multeniuksen todellisen murhaajan tulevan ulos Multeniuksen sivuovesta
+hänen, Parslettin, seisoessa omalla ovellaan, että tämä tunsi murhaajan
+ja koetti eilen kiristää häneltä lahjuksia, ja että tuo mies antoi
+hänelle myrkkyä, niin että Parslett kuoli hänestä erottuaan", virkkoi
+Ayscough kuiskaamalla. "Se on vain minun käsitykseni -- mutta lyönpä
+vetoa, että se ei paljon poikkea todellisesta asianlaidasta!"
+
+"Mitä syytä teillä on otaksua Parslettin vaatineen lahjuksia
+murhaajalta?" kysyi Purdie.
+
+"Sanon sen heti", vastasi salapoliisi melkein voitonriemuisella
+äänellä. "Niin varhaista kuin onkin, olen jo tänä aamuna suorittanut
+muutamia pikku tutkimuksia, Kun Parslett löydettiin ja vietiin
+sairaalaan -- Marian sairaalaan, joka on aivan tässä lähellä --
+huomattiin hänellä olevan viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Tänä
+aamuna haastattelemani Parslettin lesken sanojen mukaan oli hänen
+miehensä verrattain ahtaalla raha-asioissa eilen. Kauppa ei ollut viime
+aikoina oikein vedellyt, ja vaimo tietysti tuntee hänen talousasiansa.
+Hän lähti kotoansa eilen illalla yhdeksän aikoina sanoen menevänsä
+vähän kävelemään, ja leski sanoo olevansa varma siitä, että hänellä
+ei ollut noita viittäkymmentä puntaa silloin -- ihme olisi ollut,
+sanoo vaimo, jos hänellä olisi edes ollut viisikymmentä shillingiä!
+Mitä arvelette, herra Purdie, mistä saattoi tuollainen mies saada
+viisikymmentä puntaa kotoa lähtönsä jälkeen ja ennen sitä hetkeä,
+jolloin hänet löydettiin kuolevana kadulla?"
+
+"Olisihan hän voinut lainata ne joltakin ystävältä", arveli Purdie.
+
+"Ajattelin minäkin sitä", sanoi Ayscough. "Sehän tuntuu luonnolliselta.
+Mutta rouva Parslett sanoo, ettei heillä ollut ainoaakaan ystävää,
+jolta hän olisi voinut lainata sellaisen summan! Ei, herra Purdie,
+minun käsitykseni on se, että Parslett näki jonkun miehen menevän
+Multeniukselle ja lähtevän sieltä pois, että hän tunsi miehen, että hän
+meni ilmaisemaan hänelle olevansa selvillä jutusta, että mies antoi
+hänelle nuo rahat päästäkseen sillä hetkellä eroon hänestä ja päätti
+sitten myrkyttää hänet."
+
+Purdie pohti tätä otaksumaa jonkun aikaa puhumatta mitään.
+
+"No niin", hän virkkoi vihdoin, "jos asia on niin, silloin on kaksi
+asiaa varmasti totta -- ensiksikin, että murhaaja on joku tässä
+lähistöllä asuva henkilö ja toiseksi, että hänellä on kokemusta
+myrkkyjen alalla."
+
+"Aivan niin", myönsi Ayscough. "Se on totta. Sitä paitsi tulisi
+vielä eräs muu seikka varmaksi sen kautta -- ystävänne Lauristonin
+viattomuus." Purdie hymyili.
+
+"Sitä en ole koskaan epäillyt", hän virkkoi.
+
+"En minäkään, näin meidän kesken sanoen", huomautti Ayscough
+vilpittömästi. "Sanoin virkatovereilleni, että omasta puolestani
+olin vakuutettu tuon nuorukaisen täydellisestä viattomuudesta
+ensimmäisestä hetkestä alkaen -- ja minähän hänet ensimmäiseksi tapasin
+panttitoimistossa. Oli kerrassaan onneton seikka, että hän sattui
+olemaan siellä, ja surullinen yhteensattuma, että nuo hänen sormuksensa
+niin suuressa määrässä muistuttivat ukon tarjottimella olevia sormuksia
+-- mutta en ole koskaan epäillyt häntä. Ei, herra Purdie, minun
+käsitykseni mukaan koko tämä juttu on paljon monimutkaisempi. Se ei ole
+mikään jokapäiväinen tapaus -- joku hyökkäsi vanhan Daniel Multeniuksen
+kimppuun -- joku! -- jostakin erikoisesta syystä -- ja siitä ei ole
+mikään helppo asia saada selkoa. Ja minä olen vakuutettu siitä, että
+tämä Parslettin juttu liittyy siihen -- että Parslett myrkytettiin,
+koska hän tiesi liian paljon."
+
+"Te sanotte, ettei tiedetä, mitä myrkkyä nimenomaan oli käytetty?"
+kysyi Purdie. "Jos sen tietäisi, voisi päästä vähän jäljille. Sillä
+jos se olisi jotakin hyvin harvinaista lajia, saisi siten selville,
+että kuka tahansa sen lieneekin laatinut, hän on erikoisesti tutkinut
+myrkkyjä."
+
+"En tiedä sitä vielä", vastasi Ayscough. "Mutta", hän jatkoi nousten
+seisomaan, "jos viitsitte lähteä kanssani sairaalaan, voisimme saada
+tietää sen nyt. Pari heidän erikoista asiantuntijaansa on suorittanut
+tutkimuksen. Sinne on hyvin pieni matka."
+
+Purdie lähti salapoliisin mukana astelemaan Praed-katua. Ennenkuin
+he pääsivät sairaalan ovelle asti, tuli eräs mies Ayscoughin luokse:
+tanakka, hyvinvoipa mies, jolla oli varovainen käytös ja valpas katse.
+Hänen silmänsä siirtyivät tarkastelevan näköisinä salapoliisista hänen
+seuralaiseensa. Hän näytti ymmärtävän, että Ayscough luotti Purdieen ja
+puhui sellaisella tavalla kuin ainakin henkilö, jolla on kerrottavana
+jotakin salaperäistä ja tärkeää.
+
+"Suokaa anteeksi, herra Ayscough", hän virkkoi. "Saanko vaihtaa
+muutaman sanan kanssanne? Tunnettehan minut, herra Ayscough?"
+
+Ayscough katseli häntä terävästi. "Herra Goodyer, eikö niin?" hän
+kysyi. "Niin, nyt muistankin. Mistä on kysymys? Voitte huoletta puhua
+tämän herran kuullen."
+
+"Se koskee viime yön juttua -- Parslettia", virkkoi Goodyer vetäen
+salapoliisin syrjään ja alentaen ääntään, niin että ohikulkijat eivät
+kuulisi. "Siinä on eräs seikka, josta minun on puhuttava teille -- olen
+kuullut asiasta Parslettin vaimolta. Mutta en ole maininnut hänelle
+siitä, mitä teille ilmaisen, herra Ayscough."
+
+"Ja mitä se on?" kysyi salapoliisi.
+
+"Omistan nähkääs sen talon, jossa Parslett asuu", jatkoi Goodyer.
+"Hänellä on jo muutamia vuosia ollut sekä myymälänsä että asuntonsa
+minun talossani. Syystä tai toisesta ei Parslett ole viime aikoina
+menestynyt oikein hyvin, ja hän oli minulle velkaa puolen vuoden
+vuokran. Näin hänet eilen ja sanoin, että minun oli saatava rahat
+heti. Minä suorastaan ahdistin häntä kovasti niistä -- olin käynyt
+hänen luonaan pari kolme viikkoa aikaisemmin ja saatoin nähdä, ettei
+laisinkaan kannattanut antaa asian jatkua ennallaan. Hän oli ollut
+surkeana asian johdosta edellisellä viikolla, mutta eilen illalla hän
+oli hyvin luottavaisella mielellä. 'Teidän ei tarvitse laisinkaan olla
+levoton, hän virkkoi. Tänä iltana minulle suoritetaan sievä summa
+rahaa, ja minä selvitän asiani kanssanne, ennenkuin lasken pääni yön
+lepoon', hän virkkoi. 'En voi määrätä sitä minuutilleen, mutta voitte
+luottaa siihen, että käyn luonanne ennen kello yhtätoista ja tuon
+rahat tullessani.' Ja hän oli niin varma siitä, herra Ayscough, että
+en sanonut mitään muuta kuin mainitsin olevani hyvin kiitollinen siitä
+ja lupasin istua valveilla häntä odottaen, Ja", lopetti Goodyer, "minä
+odotin puoli yhteen, mutta hän ei tullut. Tänä aamuna tietysti tulin
+käymään tänne ja silloin kuulin mitä oli tapahtunut -- kuinka hänet oli
+tavattu henkihieverissään kadulla ja kuinka hän sitten oli kuollut --
+viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Niihin rahoihin hän tietysti oli
+vedonnut, herra Ayscough."
+
+"Oletteko puhunut tästä kenellekään?" kysyi Ayscough.
+
+"En edes leskelle enkä kenellekään muulle kuin teille", vastasi Goodyer.
+
+"Älkää puhukokaan siitä", sanoi Ayscough. "Säilyttäkää se omana
+tietonanne, kunnes minä ilmoitan toisin. Ette kuullut Parslettilta
+mitään siitä, mistä hän odotti rahaa?"
+
+"En yhtä tavuakaan", vastasi Goodyer. "Mutta sen huomasin, että hän oli
+ehdottoman varma sen saamisesta."
+
+"No niin, vaietkaa nyt tarkoin asiasta", jatkoi Ayscough. "Asiassa
+pannaan tietysti toimeen tutkinto, ja minä kyllä huolehdin siitä, että
+teidän tietonne tulee siellä kuuluville. Tässä asiassa on jotakin
+salaperäistä, herra Goodyer, ja sen selvittelemisessä on aika työ."
+
+"Olette oikeassa", myönsi Goodyer. "Uskon teitä."
+
+Hän lähti pois, ja Ayscough viittasi Purdielle kehoittaen häntä
+kanssaan sairaalaan.
+
+"Se on kerrassaan omituista", hän mutisi. "Peräti omituista! Mutta
+kaikki viittaa siihen, että minun otaksumani on oikea. Ehkäpä te nyt
+hyväntahtoisesti jäätte odotushuoneeseen, niin minä otan selville,
+ovatko tohtorit päässeet lopullisesti perille tuon myrkyn laadusta."
+
+Purdie odotti kymmenen minuuttia mietiskellen sen salaperäisen asian
+omituisuuksia, johon hän oli niin kummallisella tavalla sekaantunut.
+Vihdoin Ayscough palasi päätään pudistaen.
+
+"En voi vielä saada heiltä täyttä selvyyttä", hän virkkoi heidän
+lähtiessään yhdessä pois. "Siellä on pari kolme asiantuntijaa -- miksi
+sitä tiedettä nyt sanoinkaan -- niin, toksikologian tuntijaa, jotka
+päät yhdessä puuhailevat analysoimishommissa, mutta he eivät ilmaise
+mitään toistaiseksi -- he jättävät sen poliisikuulusteluun. Mutta
+sen verran ymmärsin erään puhuttelemani sanoista, että tuo Parslett
+myrkytettiin jollakin erikoisen ovelalla tavalla ja sellaisella
+myrkyllä, jota ei yleensä tunneta ja joka hänelle annettiin luultavasti
+puoli tuntia ennen kuin se teki tehtävänsä. Mihin se viittaa muuhun
+kuin että kuka tahansa hänelle tuon myrkyn antoikin, hän on erikoinen
+asiantuntija? Se on ovela teko, herra Purdie, kerrassaan ovela teko.
+Nyt luulen, ettei ole paljonkaan syytä olla levoton tuon nuoren
+ystävänne vuoksi: Olen jollakin tavoin vakuutettu siitä, että se mies,
+joka myrkytti Parslettin, on sama, joka tappoi Daniel Multenius raukan.
+Mutta -- me saamme nähdä sen!"
+
+Purdie erosi Ayscoughista sairaalan ulkopuolella ja lähti astelemaan
+rouva Flitwickin asuntoon. Ovessa hän tapasi Melky Rubinsteinin, joka
+oli tulossa ulos. Melky vetäisi heti taskustaan sähkösanoman ja työnsi
+sen Purdien käteen.
+
+"Saavuitte parhaiksi, herra Purdie", huudahti Melky. "Tässä on sanoma
+teille -- olin juuri menossa hotelliinne. Lukekaa, mitä siinä on."
+
+Purdie avasi vaaleanpunaisen paperin ja luki:
+
+"Jäljille päässyt kuulin Purdie kaupungissa jos hän tulee Star-kadulle
+selittäkää kaikki hänelle sähkötän taas myöhemmin tänään."
+
+"Hyvä on", virkkoi Purdie. Hän ojensi takaisin sähkösanoman ja katseli
+mietteissään Melkyyn. "Onko teillä töitä tänä aamupäivänä" hän kysyi.
+
+"En tee mitään, herra", kuiskasi Melky juhlallisesti. "En ennenkuin
+tämä asia on järjestyksessä -- se on varma."
+
+"Tulkaa sitten kanssani hotelliin", jatkoi Purdie. "Haluan keskustella
+kanssanne eräästä asiasta."
+
+Mutta heidän saavuttuaan hotelliin haihtui Purdien mielestä kokonaan
+ajatus ruveta keskustelemaan. Eteisvartija ojensi hänelle kirjelipun
+ja ilmoitti sen juuri saapuneen. Purdie punastui tuntiessaan käsialan.
+Hän kääntyi äkkiä sivuttain ja repi auki kirjekuoren. Se sisälsi
+arkin puolikkaan, johon oli kirjoitettu muutamia rivejä herra Spencer
+Levendalen kauniin kotiopettajattaren käsialalla.
+
+"Voitteko tulla heti minua tapaamaan? Eräs seikka oli oikein vakavasti
+huolestuttavalla kannalla. Olen hyvin levoton eikä minulla ole
+Lontoossa ketään, johon voisin turvautua."
+
+Pyydettyään nopeasti Melkyltä anteeksi Purdie riensi ulos hotellista
+totellen heti kirjeessä saapunutta kutsua.
+
+
+
+
+XIV
+
+YKSITYINEN LABORATORIO.
+
+
+Kääntyessään kulkemaan Spring-katua Sussex -aukiolle päin Purdie
+palautti pikaisesti mieleensä tuttavuutensa Spencer Levendalen ja hänen
+perheensä kanssa. Hän oli tavannut heidät vain kaksi kuukautta sitten
+kaukaisella ja syrjäisellä seudulla Skotlannin Ylämaassa hotellissa,
+jossa hän ja he olivat olleet melkein ainoat vieraat. Sellaisissa
+olosuhteissa vieraatkin pian liittyvät toisiinsa, ja kun Levendalella
+ja Purdiella oli yhteisenä harrastuksena kalastus, sopivat he hyvin
+yhteen. Mutta astellessaan nyt Levendalen Lontoon-asuntoon päin
+Purdie ajatteli, että hän tosiaankin tunsi hyvin vähän tuota miestä,
+joka ilmeisesti oli jollakin tavoin sekaantunut siihen salaperäiseen
+juttuun, johon Andie Lauristonkin oli niin onnettomasti sotkeutunut.
+Hän tiesi Levendalen varmasti hyvin varakkaaksi mieheksi. Kaikki
+hänessä ilmaisi sitä: hän oli tuonut mukanaan muutamia palvelijoita
+Ylämaahan ja rahaa näytti hänellä olevan aivan kuin piikiviä
+merenrannalla. Purdie tuli tietämään vähin erin, että Levendale oli
+hankkinut itselleen suuren omaisuuden Etelä-Afrikassa, että hän oli
+palannut Englantiin ja joutunut parlamentin jäseneksi, että hän
+oli leski ja kahden pikku tytön isä. Hän sai myöskin tietää, että
+lasten kotiopettajatar, neiti Elsie Bennet, sievä ja miellyttävä
+kahden- tai kolmenkolmatta vuotias tyttö, oli tullut heidän kanssaan
+Kapkaupungista. Mutta Levendalen todellisesta luonteesta ja olemuksesta
+hän ei tietänyt enempää kuin niitä saattoi saada selville loma-ajan
+tuttavasta. Erinäiset Melkyn kertomat seikat, jotka koskivat
+Multenius-ukon perähuoneen pöydälle jätettyä harvinaista kirjaa,
+panivat Purdien jonkin verran epäilemään, että Levendale salasi
+jotakin siinä asiassa -- ja nyt neiti Bennet kirjoitti sellaista, mikä
+sisällöltään selvästi muistutti avunpyyntökirjettä ikäänkuin jotakin
+olisi tapahtunut.
+
+Purdie huomasi heti sisään astuttuaan, että jotakin oli tapahtunut.
+Levendalen pöytäpalvelija, joka oli ollut isäntänsä mukana Ylämaassa
+ja tuntenut Purdien heti hänen käydessään talossa eilen, riensi häntä
+vastaan eteishuoneessa samalla kuin ovenvartija avasi oven.
+
+"Ettekö ole nähnyt herra Levendalea sen jälkeen kun kävitte täällä
+eilen?" hän kysyi hiljaisella levottomalla äänellä.
+
+"Nähnytkö herra Levendalea? En", vastasi Purdie. "Minkä vuoksi -- mitä
+tarkoitatte?"
+
+Pöytäpalvelija vilkaisi pariin miespalvelijaan, jotka seisoskelivat
+oven luona.
+
+"Älkää viitsikö osoittaa minkäänlaista levottomuutta sen johdosta,
+herra Purdie", hän kuiskasi, "vaikka se onkin jo hyvin tunnettu asia
+koko talossa. Asianlaita on nimittäin sellainen, että herra Levendale
+on kadoksissa."
+
+"Kadoksissa?" huudahti Purdie. "Mistä lähtien?"
+
+"Vain eilisillasta alkaen", vastasi pöytäpalvelija, "mutta muutamat
+seikat ovat hyvin kummalliset. Hän söi eilen illalla muutamien Cityn
+herrain kanssa jossakin ja tuli kotiin noin puoli kymmeneltä. Kauan hän
+ei viipynyt täällä, vaan lähti laboratorioonsa -- hän nähkääs käyttää
+paljon aikaa kemiallisiin kokeisiin -- ja kutsui minut sinne. 'Lähden
+taas tunniksi ulos, Grayson', hän virkkoi. 'Olen takaisin kotona kello
+yksitoista, älkää menkö nukkumaan, sillä tarvitsen teitä minuutiksi,
+pariksi'. Siinä ei tietysti ollut mitään kummallista, herra Purdie,
+ja minä odotin häntä. Mutta hän ei palannutkaan -- eikä lähettänyt
+minkäänlaista sanaa. Hän ei tullut, laisinkaan kotiin, ja tänä aamuna
+olen puhelimitse kysellyt häntä hänen molemmista klubeistaan ja parista
+muusta paikasta Cityssä -- mutta kukaan ei ole kuullut hänestä tai
+nähnyt häntä. Enkä voi kuvitellakaan, mitä on tapahtunut -- se on
+kaikki aivan vastoin hänen tapojaan."
+
+"Hän ei maininnut teille, minne aikoi mennä?" kysyi Purdie.
+
+"Ei, mutta hän lähti jalkaisin", vastasi palvelija, "minä päästin hänet
+ulos ja näin hänen kääntyvän Paddingtonille päin."
+
+"Ettekö huomannut hänessä mitään erikoista?" kysyi Purdie.
+
+Mies epäröi hetkisen.
+
+"No niin", hän virkkoi vihdoin, "huomasin jotakin. Tulkaa tänne, herra
+Purdie."
+
+Lähtien pois eteishuoneesta hän ohjasi Purdien kirjaston kautta,
+jossa Levendale oli ottanut vastaan Ayscoughin ja hänen toverinsa,
+pieneen huoneeseen, joka oli sen vieressä. Purdie katseli ympärilleen
+ja huomasi seisovansa laboratoriossa, joka oli varustettu kaikkein
+uusimmilla kemiallisilla kojeilla. Joka puolella näkyi sellaisessa
+huoneessa tarvittavia kapineita: hyllyillä oli rivittäin pulloja, suuri
+kirjahylly oli täynnä teknillisiä teoksia, kaikki tässä huoneessa
+todisti tiedemiestutkijan harrastuksista. Ja Purdien tarkka hajuaisti
+ilmaisi heti rohdosten ja kemiallisten aineitten läsnäolon.
+
+"Täällä tapasin herra Levendalen eilisiltana", sanoi palvelija. "Hän
+kutsui minut sisään. Hän mittasi jotakin noista pulloista pieneen
+lasiputkeen, herra Purdie -- ja pani lasiputken liivintaskuunsa.
+Katsokaahan noita pulloja, herra -- näettehän, että ne sisältävät
+kaikki myrkkyä -- voitte huomata sen niiden muodosta."
+
+Purdie vilkaisi hyllylle, jota palvelija osoitti. Kaikki siihen
+järjestetyt pullot olivat sinistä lasia ja kaikki kolmikulmaisia
+muodoltaan ja jokaisen kyljessä oli silmäänpistävä punainen lappu, joka
+sisälsi sanan _Myrkkyä_.
+
+"Kummallista", hän virkkoi. "Onko teillä jokin aavistus?" hän jatkoi
+katsellen tarkasti palvelijaa. "Onko mielessänne jotakin tätä asiaa
+koskevaa? Mitä se on?"
+
+Palvelija pudisti päätänsä.
+
+"No niin, herra Purdie", hän vastasi, "kun näette jonkun herrasmiehen
+mittaavan myrkkyä lasiputkeen, jonka hän panee huolellisesti poveensa
+ja kun hän lähtee ulos palaamatta enää ja kun ette saa tietoa hänestä
+mistään paikasta -- niin mitä ajattelette? Se näyttää kummalliselta,
+eikö niin, herra Purdie?"
+
+"En tunne herra Levendalea tarpeeksi voidakseni sanoa sitä", vastasi
+Purdie. "Hänen poissaoloonsa voi olla syynä jokin luonnollinen asia.
+Eihän hänellä ollut minkäänlaisia huolia?"
+
+"Eilen hän näytti pari kertaa vähän kiihtyneeltä -- ja myöskin
+edellisenä iltana", sanoi palvelija. "Huomasin sen pikku seikoista.
+No niin, en voi ratkaista sitä asiaa. Minä olen nähkääs ollut hänen
+luonaan siitä asti, kun hän palasi Englantiin -- jo muutamia vuosia
+-- ja tunnen hänen tapansa perin pohjin. Mutta me emme voi muuta kuin
+odottaa -- neiti Bennet luullakseni lähetti kutsumaan teitä, herra
+Purdie?"
+
+"Niin", vastasi Purdie, "hän lähetti".
+
+"Olkaa hyvä ja tulkaa tänne", sanoi palvelija. "Neiti Bennet on nyt
+yksin -- lapset ovat juuri lähteneet ulos hoitajattarineen."
+
+Hän ohjasi Purdien talon lävitse arkihuoneeseen, josta oli näköala
+puistoon, ja vei hänet kotiopettajattaren luokse.
+
+"Olen kertonut herra Purdielle kaikki siitä, neiti", hän virkkoi
+tuttavallisesti. "Ehkä te haluatte puhella siitä hänen kanssaan.
+Minun ymmärtääkseni me emme voi tehdä mitään, ennenkuin saamme kuulla
+jotakin."
+
+Kahden jäätyään Purdie ja Elsie Bennet katselivat toinen toistaan
+kätellessään. Neiti Bennet oli vaalea hoikka tyttö, luonnostaan ujo
+ja vaatimaton. Nyt hän oli oikein silminnähtävästi ujo uudistaessaan
+tuttavuutensa Purdien kanssa, ja Purdie, joka oli selvillä omista
+tunteistaan häntä kohtaan, oli hämillään ja tunsi itsensä kömpelöksi.
+
+"Lähetitte kutsumaan minua", hän virkkoi lyhyesti. "Lähdin heti
+kirjeenne saatuani. Grayson viivytti minua ala-kerrassa puhelullaan.
+Olette huolissanne -- herra Levendalesta?"
+
+"Niin", myönsi Elsie. Sitten hän viittasi tuoliin. "Ettekö istuudu?"
+hän kysyi ja veti toisen tuolin aivan lähelle. "Kutsuin teitä, koska --
+se voi näyttää omituiselta, mutta niin on asia -- en voinut ajatella
+ketään muuta. Tuntui onnen sattumalta, että olitte Lontoossa, ja niin
+lähellä. Minulla oli se tunne, että -- että saatoin luottaa teihin."
+
+"Kiitos", virkkoi Purdie. "Te saatattekin luottaa! Ja mistä on kysymys?"
+
+"Grayson on kertonut teille kuinka herra Levendale lähti eilen illalla
+eikä palannut enää, ei edes lähettänyt mitään tietoa itsestään?" jatkoi
+Elsie. "Niin kuin Grayson on sanonut, on se perin kummallista herra
+Levendalen tapoihin nähden. Mutta minä haluan kertoa teille vielä
+muutakin, minun täytyy ilmaista se jollekulle! Ja minä tiedän, että jos
+puhun sen teille, te pidätte sen salassa -- kunnes tai jollette luule
+tarpeelliseksi mainita siitä poliisille!"
+
+Purdie säpsähti.
+
+"Poliisille!" hän huudahti. "Mistä on kysymys?"
+
+Elsie Bennet meni pöydän luokse ja otti käteensä muutamia sanomalehtiä.
+
+"Oletteko lukenut tuosta Praed-kadun salaperäisestä tapauksesta?" hän
+kysyi. "Tarkoitan selostusta tutkintotilaisuudesta?"
+
+"Joka sanan -- ja kuullut sitä paitsi enemmänkin", vastasi Purdie. "Tuo
+nuori mies, Andie Lauriston, on vanha koulutoverini ja ystäväni. Tulin
+tänne eilen häntä tapaamaan ja sain tietää hänen sotkeutuneen tähän
+juttuun. Hän on ehdottomasti täysin viaton."
+
+"Onko hänet vangittu?" kysyi Elsie melkein kiihkeästi.
+
+"Ei", vastasi Purdie. "Hän on lähtenyt pois -- hankkiakseen
+todistuksia siitä, että nuo sormukset, jotka ovat niin tärkeänä
+tekijänä jutussa, ovat todella hänen ja että ne aikaisemmin ovat
+kuuluneet hänen äidilleen."
+
+"Huomasitteko kuulustelun lopussa nimenomaan niitä seikkoja,
+jotka koskivat panttitoimistossa löydettyä kirjaa?" jatkoi Elsie.
+"Espanjalaista käsikirjoitusta?"
+
+"Jonka herra Levendalen sanottiin kadottaneen raitiovaunussa", virkkoi
+Purdie. "Kyllä. Mitä siitä?"
+
+Tyttö kumartui lähemmäksi häntä.
+
+"Tuntuu kauhealta puhua siitä asiasta", hän kuiskasi, "mutta minun
+täytyy kertoa jollekulle -- en voi, en uskalla pitää sitä enää omana
+tietonani! Herra Levendale ei ole ilmaissut asian todellista laitaa
+siinä kohdin."
+
+Purdie vilkaisi vaistomaisesti ovelle -- ja veti tuolinsa lähemmäksi
+Elsietä.
+
+"Oletteko varma siitä?" hän kuiskasi. "Aivan niin! No -- millä tavoin
+sitten?"
+
+"Tässä sanotaan", jatkoi Elsie koskettaen sormellaan sanomalehteä,
+"että herra Levendale kadotti tämän kirjan raitiovaunussa, josta
+hän lähti Chapel-kadun kulmassa, ja että hän oli niin huolissaan
+asiasta, että lähetti heti ilmoitukset jokaiseen Lontoon aamulehteen.
+Jälkimäinen osa siitä on totta -- alkupuoli ei. Herra Levendale
+ei hukannut kirjaansa -- hän ei jättänyt sitä raitiovaunuun! On
+ikävä, että minun täytyy sanoa niin -- mutta kaikki se on vain hänen
+keksintöään -- en tiedä mistä syystä."
+
+Purdie oli kuunnellut tätä samalla kuin hänen levottomuutensa ja
+epäluulonsa yhä kasvoivat. Levendalen ympärille kerääntyvät pilvet
+tummenivat yhä.
+
+"Kertokaapa nyt minulle, kuinka tiedätte tuon kaiken?" hän sanoi.
+"Luottakaa minuun täydellisesti."
+
+"Minä kerron teille", virkkoi Elsie halukkaasti. "Noin kello neljä sinä
+iltapäivänä, jolloin vanhus kuoli, minä satuin olemaan Chapel-kadun
+kulmassa. Näin herra Levendalen tulevan alas raitiovaunusta. Hän ei
+huomannut minua. Hän käveli Edgware-tien poikki ja lähti nopeasti
+Praed-kadulle, Ja hänellä oli tuo kirja kädessään!"
+
+"Oletteko varma siitä, että se oli tuo kirja?" kysyi Purdie.
+
+"Tässä sanomalehtiselostuksessa ja ilmoituksessa esitetyn kuvauksen
+mukaan -- olen", vastasi Elsie. "Minä huomasin sen hienot kannet.
+Vaikka herra Levendale ei nähnyt minua -- siinä oli paljon väkeä, --
+olin ihan hänen lähellään. Olen vakuutettu siitä, että se oli tässä
+kuvattu kirja."
+
+"Ja hän lähti astumaan panttitoimistoon päin?" kysyi Purdie. "Mitä
+ihmettä se kaikki merkitsee? Mitä kummaa hän tarkoitti lähettäessään
+sanomalehtiin ilmoituksen kirjasta, kun --"
+
+Ennen kuin hän sai puhutuksi pitemmälti koputettiin ovelle ja palvelija
+tuli sisään tuoden kädessään avonaisen sähkösanoman. Hänen kasvoillaan
+oli huojentunut ilme.
+
+"Tässä on sähkösanoma herra Levendalelta, neiti Bennet", hän virkkoi.
+"Se on osoitettu minulle. Hän sanoo: 'Viivyn asioitten vuoksi kotoa
+poissa muutamia päiviä. Antakaa kaiken luistaa entiseen tapaansa.'
+Se kuuluu jo paremmalta, neiti. Mutta", jatkoi Grayson vilkaisten
+Purdieen, "se on sittenkin omituista -- sillä näettekö, herra, mistä
+tuo sähkösanoma on lähetetty? Spring-kadulta, aivan vierestä!"
+
+
+
+
+XV
+
+NEUVOTTELU
+
+
+Purdie tunsi jo tarpeeksi Paddingtonin kaupunginosan pohjakarttaa
+ymmärtääkseen Graysonin huomautuksen merkityksen. Se Spring-kadun
+toimisto, josta Levendalen sähkösanoma oli lähetetty, oli vain
+muutamien minuuttien kävelymatkan päässä Levendalen talosta. Se oli
+aivan Purdien hotellin ja Sussex-aukion välillä, ja hän oli kulkenut
+sen ohitse tullessaan Levendalen asuntoon. Oli tosiaankin kummallista,
+että mies, joka oli viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoaan,
+lähetti sähkösanoman sinne silloin, kun hänen olisi tarvinnut kävellä
+vain yhtä katua ja kääntyä toiselle voidakseen henkilökohtaisesti
+selittää asiansa.
+
+"Katsokaahan, se on lähetetty kaksikymmentä minuuttia sitten",
+huomautti palvelija osoittaen muutamia sähkösanomakaavakkeessa olevia
+numeroita. "Herra Levendalen on siis täytynyt olla hyvin lähellä."
+
+"Ei välttämättömästi", sanoi Purdie. "Hän on voinut lähettää
+jonkun viemään tuota sähkösanomaa -- ehkä hän itse astui junaan
+Paddingtonissa."
+
+Grayson pudisti asiantuntevan näköisenä päätään. "Sikäläisellä
+asemalaiturilla on sähkösanomatoimisto", hän virkkoi. "Mutta tässä se
+nyt joka tapauksessa kuitenkin on, ja minun luullakseni me emme voi
+ryhtyä mihinkään nyt."
+
+Hän poistui ja Purdie vilkaisi kotiopettajattareen. Tämäkin katsahti
+häneen. Kummankin silmissä kuvastui kysymys. "Mitä päättelette tästä?"
+kysyi Purdie hetken päästä.
+
+"Mitä te sitten arvelette asiasta?" kysyi Elsie vuorostaan.
+
+"Se näyttää kummalliselta -- mutta siihen voi olla jokin syy", sanoi
+Purdie. "Kuulkaahan, minä kysyn nyt teiltä erästä seikkaa. Mitä te
+tiedätte herra Levendalesta? Tehän olette jonkin aikaa ollut hänen
+lastensa kotiopettajattarena."
+
+"Kuusi kuukautta ennenkuin hän lähti Kapkaupungista ja koko tämän
+kolmen vuoden ajan siitä lähtien, kun tulimme kaikki Lontooseen",
+vastasi Elsie. "Tiedän, että hän on hyvin rikas ja hyvin toimelias,
+eduskunnan jäsen, ja että hän liikkuu Cityn liikekeskuksessa aika
+paljon -- siinä kaikki. Hän on hyvin hillitty käytöksessään -- minulle
+hän ei tietysti koskaan kerro mitään. En ole koskaan puhellut hänen
+kanssaan muusta kuin lapsista."
+
+"Olette järkytetty tästä kirjajutusta?" kysyi Purdie.
+
+"Miksi herra Levendale sanoi jättäneensä kirjan raitiovaunuun, kun
+näin hänen poistuvan vaunusta kirja kädessä ja lähtevän kävelemään se
+mukanaan Praed-katua?" hän kysyi. "Eikö näytä aivan siltä kuin hän
+olisi sama henkilö, joka jätti kirjan siihen huoneeseen, jossa vanhus
+tavattiin kuolleena?"
+
+"Ehkäpä siinä juuri onkin oikea syy siihen, minkä vuoksi hän ei soisi
+ihmisten tietävän, että hän on jättänyt sen sinne", huomautti Purdie
+tyynesti. "Tähän kaikkeen kätkeytyy varmasti enemmän kuin mitä pinnalta
+näkee. Tahtoisitteko kuulla minun neuvoni? No niin -- älkää puhuko
+kenellekään asiasta mitään, ennenkuin taas tapaamme. Minun täytyy taas
+nyt lähteä -- hotellissani odottaa eräs mies minua. Saanhan taas tulla
+käymään?"
+
+"Tietysti", vastasi Elsie ojentaen kätensä. "Tämä asia vaivaa mieltäni,
+sitä on turha kieltää, eikä minulla ole ketään, jolle siitä puhuisin.
+Tulkaa milloin tahansa."
+
+Purdie hillitsi voimakkaan halunsa jäädä kauemmaksi ja suunnata
+keskustelun yksityisluontoisempiin asioihin. Mutta hän oli aito
+liikemies, ja nykyhetken asiat näyttivät hyvin tärkeiltä. Hän siis
+lupasi palata, kiiruhti hotelliinsa ja tapasi Melky Rubinsteinin
+astelemassa edes takaisin sisäänkäytävän ulkopuolella. Purdie taputti
+Melkyä olkapäälle ja viittasi häntä tulemaan kanssaan Praed-kadulle.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi. "Pyytäisin teitä viemään minut serkkunne
+luokse panttitoimistoon. Meidän täytyy puhella hänen kanssaan.
+Sanoittehan serkkunne ymmärtävän hyvin liikeasioita. Hän on siis sitä
+lajia, jonka kanssa voi keskustella niistä seikoista, vai mitä?"
+
+"Serkkuni Zillah Wildrose on parhaita sen lajin ihmisiä", sanoi Melky
+juhlallisesti. "Hänellä on parempi nuppi hartioillaan kuin minulla
+-- ja se on aika paljon se. Aioin pyytääkin teitä lähtemään sinne.
+Puhella -- hiivatti sentään, herra Purdie -- minusta tuntuu, että
+meidän täytyykin harrastaa sitä lajia aika paljon, ennenkuin asiat ovat
+selvillä. Mitä tuumitte tuosta viime yön jutusta? Tapasin juuri herra
+Ayscoughin, joka meni tästä ohitse, ja hän kertoi minulle sen kokonaan.
+Luuletteko sen olevan jollakin tavoin yhteydessä meidän asiamme kanssa?"
+
+"En voi sanoa", vastasi Purdie. "Odottakaahan siksi, kunnes voimme
+puhella kaikesta serkkunne kanssa." Melky astui edellä sisään
+panttitoimiston sivuovesta. Vanhuksen kuoleman jälkeen liike oli
+pidetty suljettuna -- Zillah oli kieltäytynyt kokonaan hoitelemasta
+asioita, kunnes hautajaiset olisivat ohitse. Hän otti vieraansa
+vastaan siinä arkihuoneessa, jossa Daniel-ukko oli tavattu kuolleena.
+Tarkasteltuaan tyttöä hetkisen ja vaihdettuaan hänen kanssaan muutamia
+sanoja Lauristonista Purdie ehdotti, että he istuutuisivat kaikki
+puhelemaan asioista.
+
+"Malttakaas hetkinen!" sanoi Melky. "Jos me aiomme pitää ministeriön
+neuvottelun, herra, niin erään naisen täytyy saada ottaa osaa siihen,
+nimittäin rouva Goldmarkin. Tiedän jotakin, johon hän voi antaa
+lisänsä. Mietiskelin juuri asioita teitä odotellessani, herra Purdie,
+ja aion kertoa teille ja Zillahille ja rouva Goldmarkille eräästä
+omituisesta seikasta, jonka tiedän. Minä noudan hänet -- ja minun
+poissa ollessani Zillah voi näyttää teille sen kirjan, joka löydettiin
+täältä."
+
+Purdie katseli uteliaana sitä espanjalaista käsikirjoitusta, joka
+tuntui niin tärkeältä tekijältä.
+
+"Luullakseni ette ole nähnyt tätä koskaan ennen?" hän kysyi, kun Zillah
+pani sen pöydälle hänen eteensä. "Ja olen varma siitä, että se ei ollut
+täällä teidän lähtiessänne ulos tuona iltapäivänä ja jättäessänne
+isoisänne yksin?"
+
+"Siitä olen ehdottomasti varma", vastasi Zillah. "En ollut nähnyt
+sitä eläissäni koskaan ennen, kunnes huomioni kiintyi siihen hänen
+kuolemansa johdosta. Tämä kirja on tuotu tänne minun poissa ollessani,
+eikä se ollut ostettu eikä pantattu, siitä olen täysin vakuutettu.
+Tiedätte luonnollisesti kenen se on?"
+
+"Herra Spencer Levendalen", vastasi Purdie. "Niin, tunnen kaikki, nuo
+yksityisseikat, kirjaa koskevat ilmoitukset ja vähän muutakin. Ja nyt
+haluan keskustella kaikesta tuosta teidän ja serkkunne kanssa. Onko tuo
+rouva Goldmark täysin luotettava?"
+
+Zillah vastasi, että rouva Goldmark on ehdottomasti luotettava vanha
+ystävä. Kun Melky juuri palasi hänen kanssaan, ehdotti Purdie, että
+he istuutuisivat puhelemaan ilman muodollisuuksia ja luvaten vaieta
+kaikesta muiden seurassa.
+
+"Tehän tiedätte jo, minkä vuoksi minä tunnen suurta mielenkiintoa
+tätä asiaa kohtaan?" hän kysyi katsellen kolmea toveriaan. "Toivon
+hartaasti, että Andie Lauriston vapautuisi täydelleen jutusta.
+Luotan häneen epäröimättä, hän on minun ymmärtääkseni päässyt alulle
+menestyksellisellä uralla, ja olisi kauheaa, jos minkäänlainen
+epäluulon varjo lankeaisi häneen. Hänen vuokseen tahdon siis perin
+pohjin selvittää tämän salaperäisyyden, joka peittää sukulaisenne
+kuoleman."
+
+"Herra" virkkoi Melky kaikkein juhlallisimmalla äänellään. "Puhuen
+serkkuni ja itseni puolesta vakuutan, ettei ole mitään, mitä emme
+tekisi saadaksemme herra Lauristonin eroon tästä asiasta. Meillä ei ole
+alun pitäen ollut hetkenkään epäilystä hänen suhteensa, sillä mehän
+tunsimme hänet. Me olemme siis teidän kanssanne samalla kannalla siinä
+asiassa, vai mitä, Zillah?"
+
+"Herra Purdie huomaa sen varmasti", myönsi Zillah vilkaisten
+Lauristonin vanhaan koulutoveriin. "Hänelle ei ole tarpeellista
+vastata, Melky."
+
+"Olen vakuutettu siitä", virkkoi Purdie. "No niin, pankaamme siis
+päämme yhteen, harkitsemme sitten kysymystä, käännymmekö poliisin
+puoleen, kun ensin olemme nelisin asiasta neuvotelleet. Nyt haluaisin
+kysyä muutamia hyvin yksityisluontoisia seikkoja. Ne johtuvat tuosta
+harvinaisesta kirjasta. Ei ole epäilystäkään siitä, että tuo kirja on
+herra Levendalen. Tietääkö kumpikaan teistä, oliko herra Levendalella
+mitään liikesuhteita herra Multenius-vainajan kanssa?"
+
+Zillah pudisti päätään.
+
+"Ei mitään -- minun tietääkseni", hän vastasi. "Olen auttanut isoisääni
+liikehommissa jonkin aikaa. En kuullut hänen koskaan mainitsevan herra
+Levendalea, eikä herra Levendale koskaan käynyt täällä, se on varmaa."
+
+Melkykin pudisti päätään.
+
+"Kun herra Ayscough ja herra Lauriston ja minä menimme Sussex-aukiolle
+tapaamaan herra Levendalea tuon kirjailmoituksen johdosta", huomautti
+hän, "sanoi hän, ettei ollut koskaan kuullut Daniel Multeniuksesta. Se
+on varmaa, herra."
+
+"Oliko herra Multeniuksella joitakin yksityisiä liikeasioita, joista
+hän ei puhunut teille?" kysyi Purdie Zillahilta.
+
+"Mahdollisesti hänellä oli", myönsi Zillah. "Hän oli liikkeellä aika
+paljon. En tietänyt, mitä hän puuhaili lähtiessään ulos. Hän oli
+vähäpuheinen. Me -- turhahan sitä on kieltää -- emme tietäneet kaikkia
+hänen hommiaan. Hänen lakimiehensä ottaa parhaillaan selville muutamia
+seikkoja -- odotan häntä tänään tänne millä hetkellä hyvänsä."
+
+"Seuraava on nyt varmaa", huomautti Purdie. "Isoisänne joutui
+väkivaltaisen kuoleman uhriksi. Mies, joka hyökkäsi hänen kimppuunsa,
+tuli tänne teidän poissa ollessanne. Se kysymys, jonka haluan saada
+selville, on -- oliko se mies, joka epäilemättä jätti kirjan tänne,
+syyllinen? Jos niin -- kuka hän on?"
+
+Melky katkaisi äkkiä tätä kysymystä seuranneen hiljaisuuden.
+
+"Aion kertoa nyt jotakin, jota en ole kertonut vielä kenellekään",
+hän virkkoi. "En edes Zillahille. Kun ihmiset olivat poistuneet tästä
+arkihuoneesta, tarkastelin ympäristöäni. Minulla on terävät silmät,
+herra Purdie. Löysin tämän puoleksi peitossa tuon maton alta, jonka
+päällä ukko parka oli maannut." Hän veti esiin platinanapin, pani sen
+kämmenelleen ja ojensi rouva Goldmarkille. "Te olette ennenkin nähnyt
+tällaisen, vai mitä?" hän kysyi.
+
+"Taivas varjelkoon!" huohotti rouva Goldmark säpsähtäen. "Sen vastapari
+on minun pöytälaatikossani!"
+
+"Ja sen jätti teidän ravintolanne pöydälle eräs mies, joka näytti
+siirtomaissa oleskelleelta", jatkoi Melky. "Niin, minä tiedän, näin sen
+sattumalta teidän ravintolassanne samana iltana, ja eräs apulaisistanne
+kertoi minulle siitä. Tässä on taas lisää ihmettelemisen syytä,
+herra Purdie, ja ehkäpä arvoituksen ratkaisukin. Nämä platinaiset
+kalvosinnapit ovat arvokkaat -- niin, antaisinpa tällaisesta parista
+aika monta puntaa. Kuka nyt on se mies, joka pudotti yhden tähän
+huoneeseen -- juuri tähän! -- ja jätti toisen rouva Goldmarkin
+ravintolaan? Sillä ne ovat pari! Siitähän ei ole epäilystäkään, herra,
+kummassakin on sama omituinen ja harvinainen tunnusmerkki. Herra, nuo
+napit on jolloinkin tehty jotakin erikoista tarkoitusta varten!"
+
+Purdie käänteli nappia ja vilkaisi Zillahiin.
+
+"Oletteko milloinkaan ennen nähnyt mitään tämän kaltaista?" hän kysyi.
+
+"En koskaan", vastasi Zillah. "Asia on niin kuin Melky sanoo -- ne ovat
+valmistetut jossakin erikoisessa tarkoituksessa."
+
+"Ja teilläkö on sen vastapari, jätettynä ravintolaanne?" jatkoi Purdie
+kääntyen rouva Goldmarkin puoleen.
+
+"Se on hyvin tuon näköinen", myönsi rouva Goldmark kiihtyneenä, "ja
+se on pöytälaatikossani! Sen pudotti eräälle pöydälle muutamana
+iltapäivänä mies, joka herra Rubinsteinin sanain mukaan oli juuri
+siirtomaissa oleskelleen näköinen. Ainakin löysi tarjoilijattareni Rosa
+sen juuri siitä, missä tuo herra oli istunut. Niin panin sen sitten
+syrjään, jotta hän saisi sen tullessaan hakemaan. Niin oli asia."
+
+"Onko hän käynyt sen jälkeen?" kysyi Purdie.
+
+"Hän ei ole kertaakaan ennen ollut ovieni sisäpuolella ennen sitä
+iltaa", vastasi rouva Goldmark juhlallisesti, "eikä kertaakaan
+sen jälkeen! Mutta minä säilytän hänelle kuuluvan esineen. Minun
+pöytälaatikossani se on!"
+
+Purdie mietti hetkisen tätä uutta asiankäännettä.
+
+"Nyt on siis kysymys seuraavasta", hän virkkoi sitten. "Onko mies,
+joka ilmeisestikin näyttää pudottaneen nuo molemmat napit, sama, joka
+toi kirjan tänne? Vai kävikö herra Multeniuksen luona täällä kaksi
+eri henkilöä sillä välin kun te olitte poissa, neiti Wildrose? Ja
+-- kuka on tuo salaperäinen mies, joka pudotti kalvosinnapit, perin
+kallisarvoiset kapineet, joissa on oma salaperäinen merkkinsä? Hänen
+jälkiänsä on seurattava! Rouva Goldmark, voitteko tarkoin kuvailla
+häntä?"
+
+Ennenkuin rouva Goldmark ennätti vastata, koputettiin ovelle. Zillah
+meni avaamaan ja palasi takaisin seurassaan keski-ikäinen, rauhallisen
+näköinen herra, jolla oli kultasankaiset silmälasit ja jonka hän esitti
+Purdielle herra Penniketinä, Daniel Multenius-vainajan lakimiehenä.
+
+
+
+
+XVI
+
+SALAPOLIISI TULEE KÄYMÄÄN
+
+
+Herra Penniket, joka ilmeisestikin tunsi oikein hyvin molemmat
+serkut ja rouva Goldmarkin, vilkaisi kohteliaan kysyvästi vieraaseen
+istuutuessaan tuolille, jonka Melky tarjosi hänelle.
+
+"Koska otaksun herra Purdien keskustelevan tästä asiasta kanssanne",
+hän huomautti, "luulen teidän tarkoituksenne olevan, että hän saa
+kuulla kaikki mitä minulla on teille sanottavaa".
+
+"Niin on asia, herra Penniket", vastasi Melky. "Herra Purdie on
+meikäläisiä niin sanoakseni. Voitte puhua hänen saapuvilla ollessaan
+kaikki mitä haluatte. Olimme juuri joutumaisillamme yksityiskohtiin
+teidän saapuessanne. Nyt on ratkaistava eräs peräti omituinen seikka,
+herra Penniket. Ja me haluamme saada sen vähän selvemmäksi, ennenkuin
+kerromme poliisille mitä tiedämme."
+
+"Tiedättekö sellaista, jota he eivät tiedä?" kysyi Penniket.
+
+"Aika paljonkin!" vastasi Melky lyhytsanaisesti. "Tästä jutusta näyttää
+sukeutuvan sellainen verkko, josta kukaan ei pääse niinkään hevillä
+selville!"
+
+Lakimies, joka oli rauhallisena tarkastellut Purdieta, hymyili hänelle
+salaa.
+
+"Ennenkuin nyt kerron mitä olen juuri saanut selville", hän virkkoi
+kääntyen Melkyyn päin, "luulen olevan parasta, että ilmaisette
+minulle kaikki mitä tiedätte ja mistä olette puhelleet. Minulla on
+mahdollisesti kerrottavana sellaista, joka vie voiton siitä, mitä
+olette saanut selville. Puhukaamme siis suumme puhtaaksi!"
+
+Hän kuunteli tarkkaavasti Purdien kertoessa Zillahin pyynnöstä
+lyhyesti, mitä oli puhuttu ennen hänen saapumistaan. Purdie huomasi
+heti, ettei mikään seikka kummastuttanut häntä. Hän kysyi rouva
+Goldmarkilta yhden tai pari seikkaa siitä miehestä, jonka otaksuttiin
+pudottaneen toisen kalvosinnappinsa hänen ravintolaansa. Yhden kerran
+hän kysyi Melkyltä lisäselvitystä siihen, kuinka hän oli löytänyt
+toisen napin. Hän ei ruvennut ollenkaan tekemään huomautuksia niistä
+vastauksista, joita he antoivat hänelle. Lopuksi hän veti tuolinsa
+lähemmäksi pöytää, jonka ääressä he istuivat ja kehoitti heitä
+tarkkaavaisuuteen.
+
+"Ei ole epäilystäkään siitä", hän virkkoi, "että minua lakimiehenään
+käyttäneen vainajan kuolemaan liittyy erikoisen salaperäisiä seikkoja.
+Lyhyesti sanoen me tahdomme vain saada selville mitä tapahtui tässä
+huoneessa puoli viiden ja puoli kuuden välillä maanantai-iltapäivänä.
+Me voisimme myöskin supistaa sen seuraavaan kysymykseen: mitä tapahtui
+sinä aikana, joka oli kymmenen minuuttia vailla viiden ja kymmenen
+minuuttia yli viiden välillä? Daniel Multenius jäi yksin -- sen
+tiedämme. Joku henkilö epäilemättä tuli tänne, ehkäpä useampiakin
+kuin yksi. Kuka hän oli? Oliko täällä kaksi ihmistä? Jos täällä
+oli kaksi, niin tulivatko he yhdessä vai yksitellen? Kaikki tuo on
+ratkaistava, ennenkuin saamme selville kuka hyökkäsi vainajan kimppuun
+ja teki hänelle siinä määrin väkivaltaa, että hän kuoli pelästyksestä.
+Kuulkaahan, neiti Wildrose ja herra Rubinstein, on yksi seikka, jonka
+voitte heti painaa mieleenne. Teidän sukulaisvainajallanne oli omat
+salaisuutensa."
+
+Ei Zillah eikä Purdie huomauttanut mitään tämän johdosta, ja lakimies
+jatkoi luoden paljon merkitsevän katseen Purdieen.
+
+"En tarkoita sillä, että Daniel Multenius oli ilmaissut niistä
+mitään minullekaan", hän virkkoi. "Olen toiminut hänen apulaisenaan
+lakiasioissa muutamia vuosia, mutta vain ihan tavallisissa jutuissa.
+Hän oli varakas mies, herra Purdie -- suorastaan rikaskin, melkoisen
+omaisuuden haltija -- hoidin kaikki hänen senlaatuiset asiansa.
+Mutta mitä hänen salaisuuksiinsa tuli, niistä en tiedä mitään; sen
+vain olen eilisestä lähtien saanut selville, että hänellä varmasti
+oli niitä. Minä olen, niin kuin neiti Wildrose tietää -- ja hänen
+kehoituksestaankin -- kysellyt erilaisia seikkoja siitä Lombard-kadun
+varrella sijaitsevasta pankista, jossa herra Multenius hoiti asioitaan
+-- ja olen tehnyt muutamia omituisia havaintoja samalla. Voin nyt
+sanoa näin meidän kesken -- herra Purdiehan on esitetty minulle
+teidän täydellistä luottamustanne nauttivana henkilönä -- että Daniel
+Multeniuksella oli aivan varmasti sellaisiakin liikehommia, joilla ei
+ollut mitään yhteistä hänen jalokivi- tai panttitoimistoalansa kanssa.
+Se on ehdottomasti varmaa. Ja mikä myöskin on varmaa, on se, että hän
+oli noissa hommissa tavalla tai toisella hyvin läheisessä yhteydessä
+sen miehen kanssa, jonka nimeä on jo usein mainittu maanantaista
+alkaen, nimittäin herra Spencer Levendalen!"
+
+"Hiivatti sentään", mutisi Melky. "Kuulin omin korvin Levendalen
+väittävän että hän ei tuntenut vanhusparkaa!"
+
+"Se on hyvin uskottavaa", myönsi Penniket kuivakiskoisesti. "Voimme
+otaksua, että hänen ei sopinut myöntää sitä juuri silloin. Mutta minä
+olen saanut pankkimiehiltä selville, että täsmälleen kaksi vuotta
+sitten herra Spencer Levendale maksoi Daniel Multeniukselle summan,
+joka nousi kymmeneen tuhanteen puntaan. Niin on asia!"
+
+"Mistä korvaukseksi?" kysyi Melky.
+
+"En voi sanoa -- kukaan ei sitä tiedä", vastasi lakimies. "Joka
+tapauksessa hän, maksoi nuo rahat henkilökohtaisesti Daniel
+Multeniuksen nimellä yllämainittuun pankkiin. Ne sijoitettiin hänen
+tavalliselle tililleen, ilman muita mutkia, ja herra Multenius käytti
+niitä ominaan - niin kuin ne epäilemättä olivatkin. Kuulkaahan nyt",
+virkkoi Penniket Zillahiin kääntyen, "haluaisin kysyä teiltä erästä
+tärkeää asiaa. Tiedän teidän auttaneen isoisäänne aika paljon viime
+aikoina. Oliko teillä mitään tekemistä hänen pankkitilinsä kanssa?"
+
+"Ei", vastasi Zillah heti. "Se oli se ainoa seikka, jonka kanssa ei
+minulla ollut mitään tekemistä. En nähnyt koskaan hänen vastakirjaansa,
+talletuskirjaansa enkä shekkikirjaansa. Hän huolehti itse niistä
+kaikista."
+
+"Aivan niin", virkkoi Penniket. "Silloin ette luonnollisestikaan tiedä,
+että hän liikutteli melkoisia summia -- ilmeisesti aivan kokonaan tämän
+liikehommansa ulkopuolella. Hän suoritti toisinaan hyvinkin suuria
+summia. Ja -- olen vakuutettu siitä, että tämä on erittäin tärkeää
+siinä pulmassa, jota koetamme selvittää -- useimmat noista summista oli
+osoitettu Etelä-Afrikkaan."
+
+Lakimies tarkasteli puhuteltaviaan ikään kuin kiihkeästi toivoen
+huomaavansa, että he kaikki käsittivät tämän uutisen merkityksen. Ja
+Melky päästi heti kuuluville ainakin kolmen läsnä olevan ensimmäisen
+vaikutelman.
+
+"Levendale on tullut juuri sieltä", hän mutisi. "Hän tuli sieltä pari
+kolme vuotta sitten -- kaikesta kuulemastani päättäen."
+
+"Aivan niin", virkkoi Penniket. "Sen vuoksi on hyvin luultavaa, että
+tämä Etelä-Afrikan juttu, johon Multenius-vainaja oli epäilemättä
+sekaantunut, on yhteydessä herra Levendalen kanssa. Sen voi saada
+selville. Mutta minulla on vielä muutakin kertomista -- ehkäpä,
+jos kaikki asiat punnitsee, koko sotkun tärkein seikka. Viime
+maanantai-aamuna -- siis muutamia tunteja ennen kuolemaansa --
+herra Multenius kävi siinä pankissa ja otti sieltä pienen paketin,
+jonka hän oli uskonut pankkiirin säilytettäväksi vain kaksi viikkoa
+aikaisemmin. Pankkimiehet eivät tiedä mitä tuossa paketissa oli --
+hän oli useammin kuin kerran antanut heidän hoitoonsa samanlaisia
+paketteja silloin tällöin. Mutta he kuvailivat sen minulle nyt juuri.
+Se sisälsi ilmeisesti pienen kovan laatikon, noin neljän viiden tuuman
+mittaisen joka suuntaan, kovaan kartuusipaperiin käärityn ja monesta
+kohdin punaisella lakalla sinetöidyn. Siihen oli herra Multenius itse
+kirjoittanut nimensä ja osoitteensa. Kuulkaahan nyt, neiti Wildrose,
+hän otti tuon paketin pankista noin puoli yksi maanantaina. Oletteko
+nähnyt sitä?"
+
+"En vilaukseltakaan", vastasi Zillah epäröimättä. "Täällä ei ole mitään
+sellaista pakettia, herra Penniket. Olen tarkastanut isoisäni kuoleman
+jälkeen kaikki -- kaapit, lipastot, laatikot, enkä ole löytänyt mitään,
+josta en olisi jo ennen tiennyt. Muistan hänen menneen ulos viime
+maanantaiaamuna. Hän viipyi poissa pari tuntia ja tuli taas kotiin noin
+neljännestä yli yksi, mutta en koskaan ole nähnyt hä nen hallussaan
+sellaista pakettia kuin te olette kuvannut. En tiedä mitään siitä."
+
+"No niin, sillä lailla ovat asiat", virkkoi lakimies hetken vaitiolon
+jälkeen. "Ja nyt on kysymys siitä -- eikö meidän pitäisi nyt heti
+kertoa tätä kaikkea poliisille. Tämä Levendalen yhteys entisen
+päämieheni kanssa -- mikä oli yhtä epäilemätön kuin se näyttää olleen
+salainen -- tarvitsee tutkistelemista. Herra Purdien tietämän mukaan
+on herra Levendale äkkiä kadonnut -- tai ainakin jättänyt kotinsa
+salaperäisten asianhaarain vallitessa. Onko tuolla katoamisella mitään
+tekemistä Multeniuksen kuoleman kanssa? Onko sillä mitään tekemistä
+tämän naapurin, Parslettin, viime yönä sattuneen kuoleman kanssa? Ja
+onko Levendalella mitään yhteistä sen vieraan miehen kanssa, joka
+pudotti yhden platinaisen kalvosimennapin rouva Goldmarkin ravintolaan
+ja toisen tähän huoneeseen?"
+
+Ei kukaan koettanut vastata näihin kysymyksiin heti. Sitten Melky aivan
+kuin äkillisen mielijohteen valtaamana läimäytti kätensä pöytään ja
+kumartui sen ylitse lakimiehen puoleen.
+
+"Herra Penniket", hän sanoi katsellen ympärilleen aivan sen näköisenä
+kuin olisi vaatinut kaikkia hyväksymään hänen sanansa. "Te olette
+lakimies, herra. Te osaatte järjestää asiat ja esittää ne aivan kuin
+ne olisivat tavaraluettelossa! Viekää koko juttu New Scotland Yardin
+etsivällevirastolle, herra! Antakaa päämajan suurten herrain pohtia
+sitä. Se on minun ehdotukseni! Kaiken tämän pohjalle kätkeytyy jokin
+kummallinen salaisuus, herra Penniket, eikä se ole yhden miehen
+selvitettävissä. Lähtekää tuonne virastoon, herra, ja antakaa heidän
+askarruttaa aivojaan sen miettimisellä!"
+
+Zillah huomautti hiljaisella äänellä jotakin, joka näytti vahvistavan
+hänen serkkunsa ehdotusta. Herra Penniket kääntyi Purdien puoleen.
+
+"Tehän olette, mikäli kuulin, liikemies", hän huomautti. "Mitä te
+arvelette?"
+
+"Sen mukaan mitä minä näistä asioista ymmärrän", vastasi Purdie, "olen
+kanssanne täydellisesti yhtä mieltä siinä, että herra Multeniuksen
+kuolemaan liittyy joku merkillinen salaisuus. Ja koska New Scotland
+Yardin etsivävirasto on olemassa sellaisten arvoitusten ratkaisemista
+varten, niin minä tosiaankin kertoisin sikäläisille viranomaisille
+kaikki, mitä tiedetään. Miksi ei?"
+
+"Hyvä on", sanoi Penniket. "Parasta on, että te kumpikin tulette
+kanssani, Mitä enemmän tietoja me voimme antaa rikosasiain
+tutkimusosastolle, sitä parempi. Lähtekäämme sinne heti."
+
+Muutamien minuuttien kuluttua kaikki kolme miestä olivat poistuneet.
+Zillah ja rouva Goldmark, kahden jäätyään, katselivat toinen toistaan.
+
+"Rouva Goldmark", virkkoi Zillah pitkän vaitiolon jälkeen. "Näittekö
+itse sen miehen, jonka otaksutaan pudottaneen platinanapin
+ravintolaanne?"
+
+"Näinkö minä hänet!" huudahti rouva Goldmark. "Näettekö te minut,
+Zillah? Se on selväkin, että näin hänet -- vaikka en koskaan ennen enkä
+koskaan sen jälkeen! Ja enkö minä muista hyvin kasvoja -- ja enkö minä
+tuntisi häntä taas, jos hän osuisi tielleni? Tiedättekö mitä? En ole
+koskaan unohtanut kasvoja, jotka olen kerran nähnyt. Se johtuu siitä,
+että olen tottunut pitämään silmällä sellaisia ruokavieraita, jotka
+ovat sen näköisiä kuin olisivat unohtaneet ottaa rahaa mukaansa."
+
+"Soisinpa teidän näkevän sen miehen vielä", huomautti Zillah.
+"Antaisinpa paljon, jos saisin kaiken tämän salaperäisen selvitetyksi."
+
+Rouva Goldmark sanoi, ettei salaisuuksia selvitetty yhdessä päivässä,
+ja lähti sitten pois katsomaan, että hänen liikettään hoidettiin
+kunnollisesti. Hän on näinä päivinä uhrannut aikansa Zillahille hyvän
+naapurin tavoin, mutta hänen täytyi käväistä joka tunti tai ainakin
+joka toinen ravintolassaan pitämässä silmällä asiain kulkua. Kun hän
+taas oli poissa varhain illalla samana päivänä, kuuli Zillah, joka
+oli yksin kotona, ovelle koputettavan. Mentyään avaamaan hän tapasi
+Ayscoughin, jonka ulkomuodosta saattoi päättää hänellä olevan uutisia
+tiedossaan. Zillah vei hänet sisään.
+
+"Oletteko yksin?" kysyi Ayscough.
+
+"Hyvä on. Minulla on teille kerrottavana sellaista, jonka toivon teidän
+pitävän omana tietonanne toistaiseksi. Se koskee niitä sormuksia,
+joita tuo nuori mies Lauriston väittää omikseen ja joiden hän sanoo
+aikaisemmin kuuluneen äidilleen."
+
+"Vai niin", sanoi Zillah hiljaa puolittain aavistaen, että oli tulossa
+huonoja uutisia.
+
+"Mitä niistä?"
+
+"Meikäläiset ovat käyttäneet apunaan jotakin asiantuntijaa --
+jalokivikauppias tai mikä hän lienee ollut", jatkoi salapoliisi. "Hän
+on tutkinut noita sormuksia ja verrannut niitä teidän tarjottimellanne
+oleviin. Tuolla tarjottimella on joitakin sormuksia, joissa on
+erikoismerkki sisäpuolella. Ja kuulkaahan, niissä kummassakin
+sormuksessa, joita Lauriston väittää omikseen, on täsmälleen
+samanlainen merkki!"
+
+
+
+
+XVII
+
+MIHIN LAMPPUJEN VALO OSUI
+
+
+Zillah nojautui äkkiä siihen pöytään, jonka ääressä hän seisoi, ja
+Ayscough, joka tarkoin piti silmällä uutisensa vaikutusta, näki hänen
+kalpenevan. Zillah tuijotti häneen jonkin aikaa mitään puhumatta.
+Sitten häneltä pääsi kimeä huudahdus, ja samassa hetkessä väri palasi
+hänen kasvoilleen -- entistäkin voimakkaampana hämmästyksen ja
+suuttumuksen vaikutuksesta.
+
+"Mahdotonta!" hän virkkoi. "Sitä en voi uskoa! Meidän sormuksissamme
+saattaa olla merkkejä sisäpuolella -- se on hyvinkin luultavaa. Mutta
+kuinka ne voisivat olla samanlaisia kuin hänen sormuksissaan?"
+
+"Uskokaa minua, kun sanon niin olevan", vastasi Ayscough. "Olen
+omin silmin nähnyt niissä olevat merkit. Tänä iltana johtui erään
+meikäläisen päähän tutkituttaa nuo kaikki sormukset tarkoin jollakin
+asiantuntijalla -- hän kutsutti erään miehen Edgware-tien varrella
+olevasta jalokivikaupasta. Tuo mies osoitti hyvinkin pian, että noiden
+sormusten sisäpuolella, joita nuori Lauriston väittää omikseen ja jotka
+hän sanoo perineensä äidiltään, on muutamia erikoisia merkkejä --
+kultasepän merkeiksi tuo mies niitä nimitti -- jotka ovat ehdottomasti
+samanlaisia kuin muutamissa niistä sormuksista, jotka olivat
+tarjottimella tällä pöydällä. Niin on asia, uskokaa minua -- olen itse
+nähnyt ne kaikki! Ja ymmärrättehän mitä se merkitsee! Meikäläiset ovat
+nyt tietysti ehdottomasti vakuutettuja siitä, että Lauristonin kertomus
+on väärä ja että hän sieppasi nuo kaksi sormusta tarjottimelta.
+Ymmärrättehän?"
+
+"Oletteko itse siitä vakuutettu?" kysyi Zillah.
+
+Ayscough epäröi ja pudisti lopuksi päätään.
+
+"No, meidän kesken sanoen, en ole", hän vastasi. "Minulla on alun
+pitäen ollut se tunne, että tuo nuorukainen on kylläkin viaton. Mutta
+se on kummallinen juttu -- ja se on kauheaa hänelle. Ja -- mikä muu
+selitys voi olla mahdollinen?"
+
+"Sanotteko nähneenne nuo merkit", virkkoi Zillah. "Tuntisitteko ne
+vieläkin? Muissa esineissä?"
+
+"Varmasti", vastasi Ayscough. "Voin sanoa teille, millaiset ne ovat.
+Niissä on M-kirjain ja kaksi ristiä, yksi kummallakin puolella
+kirjainta. Ne ovat hyvin pienet ja kuluneetkin. Se mies, josta puhuin
+teille, käytti jonkinlaista suurennuslasia."
+
+Zillah kääntyi pois ja meni myymälään, joka oli aivan pimeänä.
+Ayscough, joka odotti häntä, kuuli avainta käännettävän ja sitten
+metallin kilahduksen. Pian tyttö palasi tuoden mukanaan toisessa
+kädessään sametilla päällystetyn tarjottimen, toisessa kultasepän
+suurennuslasin.
+
+"Kaikki sillä tarjottimella olevat sormukset, josta puhutte ja jonka
+veitte mukananne, ovat hyvin vanhaa varastoa", sanoi Zillah. "Olen
+kuullut isoisäni kertovan, että hänellä oli ollut hallussaan joitakin
+niistä kolmisenkymmentä vuotta, vieläpä kauemminkin. Tässä on muutamia
+samanlaisia -- katsokaammepa, onko niissä samanlaisia merkkejä."
+
+Viiden minuutin kuluttua Zillah oli pannut syrjään muutamia sormuksia,
+joissa oli Ayscoughin kuvailema merkki, ja hän kääntyi niistä
+Ayscoughin puoleen pelästyneen näköisenä.
+
+"En voi ymmärtää sitä!" hän huudahti. "Tiedän, että nämä sormukset
+sekä tuolla poliisilaitokseen viedyllä tarjottimella olevat ovat osa
+vanhasta varastosta, joka isoisälläni oli meidän tänne tullessamme.
+Hänellä oli monta vuotta sitten liike Cityssä -- en tiedä aivan
+täsmälleen missä kohdin -- ja nämä kuuluvat siihen varastoon, jonka hän
+toi sieltä. Mutta kuinka herra Lauristonin sormuksissa saattoi olla
+samanlaiset merkit? Sillä, mikäli minä ammattiamme tunnen, nuo olivat
+salaisia merkkejä -- isoisäni yksityinen leima!"
+
+"Niin, aivan oikein. Teidän on helppo kuvitella mitä meikäläiset ovat
+taipuvaisia siitä sanomaan", virkkoi salapoliisi. "He väittävät nyt,
+etteivät ne kaksi sormusta, joita Lauriston sanoo omikseen, ole hänen
+eikä hänen äitinsä, vaan että hän varasti ne isoisänne tarjottimelta.
+He ovat nyt piintyneet siihen ajatukseen."
+
+"Mihin he sitten ryhtyvät?" kysyi Zillah levottomasti. "Onko hän
+vaarassa?" Ayscough vilkaisi häneen salaperäisen näköisenä.
+
+"Meidän kesken sanoen", hän virkkoi alentaen äänensä kuiskaukseksi,
+"tulin tänne yksityishenkilönä -- omasta halustani nimittäin. Olisin
+pahoillani, jos tämä tosiaankin saadaan tuon nuoren miehen syyksi
+-- siihen tosin kätkeytyy jotakin salaperäistä, mutta se on saatava
+selville. Hän kuuluu nyt lähteneen etsimään käsiinsä sellaista
+henkilöä, joka voi todistaa noiden sormusten todella kuuluneen hänen
+äidilleen. Te epäilemättä tiedätte, minne hän on lähtenyt?"
+
+"Kyllä -- mutta sitä en kerro", virkkoi Zillah lujasti. "Älkää
+kysykökään minulta!"
+
+"Hyvä on -- en minä sitä halua tietää", vastasi Ayscough. "Ja teillä
+on luultavasti aavistus siitäkin, milloin hän palaa? Aivan oikein --
+noudattakaapa minun vihjaisuani. Pitäkää hänet vähän aikaa poissa
+näkyvistä -- estäkää häntä pääsemästä tähän kaupunginosaan. Ilmoittakaa
+hänelle noista merkeistä -- ja jos hän voi selittää, niin kaikki
+hyvin. Ymmärrättehän? Ja tämä kaikki pysyy tietysti vain meidän kahden
+tietonamme."
+
+"Olette hyvin ystävällinen, herra Ayscough", sanoi Zillah lämpimästi.
+"En tule unohtamaan teidän avuliaisuuttanne ja olen varma siitä, että
+tuo sormusten merkkejä koskeva juttu selviää -- mutta miten, sitä en
+tiedä."
+
+"Tehkää siis niin kuin olen sanonut", virkkoi salapoliisi.
+"Melky-serkullenne ja tuolle nuorelle skotlantilaiselle herralle voitte
+mainita asiasta -- antakaa heidän pitää Lauristonia syrjässä muutamia
+päiviä. Sillä välin -- tämä on tosiaankin hyvin kummallinen juttu! --
+voi sattua jotakin, joka todistaa jonkun toisen syylliseksi sitovasti.
+Minulla on omat mielipiteeni ja käsitykseni -- mutta saammehan nähdä.
+Ehkäpä saamme vielä todeta aika paljon -- ja jokainen tulee olemaan
+enemmän ymmällään kuin on osannut aavistaakaan."
+
+Lausuttuaan tämän hämärän ja pahaa ennustavan arvelun Ayscough lähti
+pois ja Zillah vei sormukset takaisin myymälään ja lukitsi ne sinne.
+Sitten hän istuutui odottamaan rouva Goldmarkia ja ajattelemaan. Hän
+ei ollut koskaan hetkistäkään epäillyt Lauristonin sanoja eikä hän
+epäillyt niitä nytkään. Mutta hän käsitti kyllä nopeasti, mikä vakava
+merkitys kaikella sillä saattoi olla, mitä salapoliisi juuri oli
+kertonut hänelle, ja hän tajusi, että tosiaankin oli toimittava hänen
+antamainsa ohjeitten mukaan. Hän pukeutui lähteäkseen ulos ja pyysi
+anteeksi rouva Goldmarkilta tämän palatessa kotoaan. Mainitsematta
+hänelle mitään asiansa laadusta hän kiirehti Star-kadulle Melky
+Rubinsteinia tapaamaan ja kertomaan hänelle uudesta asiain vaiheesta.
+
+Rouva Flitwick avasi itse oven Zillahille ja ohjasi hänet kapeaan
+käytävään. Mutta Melkyn nimen kuullessaan hän pudisti päätään.
+
+"En ole nähnyt herra Rubinsteinia vilaukseltakaan aamun jälkeen", hän
+virkkoi. "Hän lähti ulos tuon nuoren skotlantilaisen herran kanssa,
+joka tuli tänne eilen herra Lauristonia kysymään. Eikä hän ole
+käväissytkään kotona -- ei edes pistänyt nenäänsä ovesta sisään. Ja
+kello kahdentoista aikana hänelle tuli sähkösanoma -- jo toinen tänä
+aamuna. Ensimmäisen hän tietysti sai ennen uloslähtöään, puolenpäivän
+aikana saapunut odottaa häntä yhä. Ei, en ole nähnyt häntä koko
+päivänä."
+
+Zillahin nopea ajatuskyky oli heti toimessa hänen kuultuaan
+sähkösanomasta.
+
+"Oh, minä tunnen kaikki tuota sähkösanomaa koskevat seikat, rouva
+Flitwick", hän virkkoi. "Se on yhtä paljon minulle kuin serkullenikin.
+Antakaa se minulle, ja jos herra Rubinstein palaa pian, tai milloin
+tahansa hän tulleekin, sanokaa minun ottaneen sen ja pyytäkää häntä
+heti tulemaan luokseni -- se on tärkeää."
+
+Rouva Flitwick toi sähkösanoman heti, ja Zillah, lausuen vielä
+uudelleen terveisensä Melkylle, poistui kiireesti. Mutta ensimmäisen
+lampun kohdalla hän pysähtyi, repi auki sähkösanoman ja alkoi lukea
+sitä. Se oli Lauristonilta niin kuin hän oli otaksunutkin ja oli
+jätetty sähkölennätintoimistoon Peeblesissä kello yksitoista samana
+aamuna.
+
+    "Saanut välttämättömiä tietoja palaan heti tulkaa tapaamaan
+    minua King's Crossilla yhdeksän ja kaksikymmentä tänä iltana.
+
+                                                   Minä."
+
+Zillah vilkaisi kelloonsa. Se oli kymmentä vailla yhdeksän. Oli
+täsmälleen puoli tuntia Lauristonin junan saapumiseen. Hetkeäkään
+epäröimättä hän kääntyi takaisin Star-kadulle, riensi Edgware-tielle,
+otti ensimmäiset tapaamansa ajopelit ja käski ajajan laskettaa
+mahdollisimman nopeasti Great Northern-radan asemalle. Mitä muuta
+saattoikin tapahtua, Lauriston oli saatava käsiin ja häntä oli
+varoitettava.
+
+Vuokra-ajuri kiidätti aika vauhtia pitkin Marylebone- ja Euston-katuja,
+ja King's Crossin sisäänkäytävän yläpuolella olevan kellon osoittajat
+eivät olleet vielä aivan neljännestä yli yhdeksänkään, kun Zillah
+laskeutui siinä maahan. Hän kiirehti sisälle tulevain junain
+pysähdyslaiturille. Koko matkan ajurin rattailla istuessaan hän
+oli pohtinut, mitä oli tehtävä sitten, kun hän tapasi Lauristonin
+-- ei sitä oliko hänen kerrottava nuorukaiselle asian viimeisestä
+vaiheesta, sillä se oli hänestä selvää, vaan mitä häntä oli neuvottava
+tekemään, jotta noudatettaisiin Ayscoughin vihjausta ja Lauristen
+pysyisi kätkössä toistaiseksi. Zillah tunsi häntä jo kylliksi
+tietääkseen, että hänellä oli ylevä ja rohkea mieli ja että hänelle
+olisi vastenmielistä kaikenlainen piileskeleminen tai paon ajatuskin.
+Mutta mikä muu keino olisi mahdollinen, jos hän haluaisi välttää
+vankilaan joutumista? Zillah oli useammin kuin yhden kerran lyhyen
+liike-uransa aikana joutunut tekemisiin poliisiviranomaisten ja
+heidän menettelytapansa kanssa ja hän tiesi, ettei ollut olemassa
+mitään, josta ammattisalapoliisi olisi enemmän pitänyt kuin siitä,
+että sai seurata helpoimpia ja luotettavimpia jälkiä. Hän oli heti
+osannut arvioida kaiken sen merkityksen, mitä Ayscough oli hänelle
+kertonut -- hän tiesi millainen poliisien ajatuksenkulku olisi tässä
+asiassa. Heille riittäisi täydellisesti se, että niissä sormuksissa,
+joita Andie Lauriston väitti omikseen, oli aivan samanlaiset merkit
+kuin Multenius-ukonkin omissa. Nyt, kun poliisiviranomaisilla oli
+tuo tosiasia tiedossaan, he arvelematta ja epäröimättä jättäisivät
+kaikki muut Multeniuksen kuolemaan liittyvät salaperäiset vaiheet
+ja haarautumat oman onnensa nojaan tai aikaa myöten selvittelemään
+itse itsensä. Yksi asia oli varma -- Andie Lauriston oli suuremmassa
+vaarassa nyt kuin koskaan ennen siitä lähtien, jolloin Ayscough
+oli tavannut hänet panttitoimistosta lähdössä. Zillahin täytyi
+pelastaa hänet -- vaikkapa vastoin hänen omia väitteitään, jos niin
+tarvittaisiin.
+
+Mutta ennenkuin pohjoisesta tuleva juna saapui, valmisti kohtalo
+hänelle vielä uudenkin kokemuksen. Hän oli asettunut erään hyvin
+voimakkaan lampun alle juuri tulevain junain asemalaiturin päähän,
+jotta Lauriston, jonka ehdottomasti täytyi mennä siitä ohitse,
+huomaisi hänet varmasti. Kun hän kääntyi äkkiä katsomaan katon
+rajassa olevaa kelloa, huomasi hän nuoren pitkän, voimakasjäsenisen
+miehen, jonka ihonväri oli hyvin ruskea aivan kuin Etelän aurinko
+olisi sitä kauan paahtanut. Hän seisoi siinä erään joutilasten
+ryhmän takana raskas päällystakki ja sen alla oleva nuttu avoimina
+ja tunnusteli liivintaskuaan ikään kuin tulitikkuja etsien --
+sytyttämätön sikaari jokseenkin tylyn ja lujan näköisten huulien
+välissä. Mutta Zillah ei katsellut hänen huuliaan tai sikaariaan tai
+haparoivia sormiaan tuon ensimmäisen yleissilmäyksen jälkeen -- hänen
+silmänsä tuijottivat suoraan erääseen esineeseen, joka kimmelsi hänen
+päänsä yläpuolella loistavan kirkkaan lampun valossa. Miehellä oli
+vanhanaikuiset, kahdella nappirivillä varustetut kuviolliset liivit,
+mutta niin matalat, että niiden yläpuolelta näkyi aika paljon hänen
+paidanrintaansa. Ja siinä Zillah näki miehen sinisen, vapaaksi solmuksi
+sitaistun kaulanauhan alapuolella paidannapin, jonka hänen harjaantunut
+katseensa heti totesi platinaiseksi, ja siihen oli kaiverrettu sama
+kummallinen merkki, jonka hän oli jo nähnyt kerran aikaisemmin samana
+päivänä -- Melkyn näyttämässä kalvosinnapissa.
+
+Tyttö oli heti paikalla vakuutettu siitä, että tässä oli sama mies,
+joka oli käynyt rouva Goldmarkin ruokalassa. Hänen ensimmäinen
+mielijohteensa oli vaatia miestä edesvastuuseen tästä seikasta, --
+mutta kun Zillah oli päässyt vähän lähemmäksi häntä, löysi mies
+tulitikkulaatikkonsa, raapaisi tikun ja alkoi sytyttää sikaariaan.
+Samassa saapui kohdalle pikajunan veturikin kovasti läähättäen ja
+pysähtyi juuri heidän kohdalleen. Ihmiset alkoivat asemalaiturilla
+liikkua ja työnsivät Zillahin syrjään. Hänen asemansa oli tosiaankin
+hankala -- oliko hänen pidettävä silmällä miestä ja siten ehkä
+eksyttävä Lauristonista, sillä ihmisiä tungeskeli jo pois junasta,
+vai --
+
+Mies puuhaili yhä joutilaan näköisenä sikaareineen. Zillah kääntyi ja
+astui muutamia askeleita eteenpäin asemalaiturilla. Äkkiä hän huomasi
+Lauristonin, riensi häntä kohti ja tarttuen hänen käsivarteensa veti
+hänet lampun luokse. Mutta juuri noina neuvottomuuden hetkinä mies oli
+hävinnyt.
+
+
+
+
+XVIII
+
+HERRA STUYVESANT GUYLER
+
+
+Lauristen, joka oli aika lailla ihmeissään nähdessään Zillahin,
+joutui yhä enemmän ymmälleen, kun tyttö tarttui hänen käsivarteensa
+ja kiidätti häntä eteenpäin asemalaiturilla välittämättä laisinkaan
+matkustajien ja kantajien ryhmistä, joita tungeskeli matkatavaroitten
+ympärillä.
+
+"Mikä nyt on?" kysyi Lauriston. "Onko jotakin tapahtunut? Minne
+menemme?" Mutta Zillah riensi päättäväisesti eteenpäin katse lujana.
+
+"Nopeasti", hän virkkoi huohottaen. "Eräs mies, jonka näin äsken juuri.
+Hän oli tuolla -- nyt hän on poissa -- hän on hävinnyt sillä välin,
+kun minä etsin teitä. Meidän täytyy löytää hänet! Hän on varmasti
+mennyt tänne päin. Andie! -- koettakaa katsella missä hän on! Hän on
+pitkä sileäksi ajeltu mies, jolla on pehmeälierinen hattu ja painava
+matkapalttoo -- joku ulkomaalainen. Voi, katsokaahan!"
+
+Ensimmäisen kerran oli Zillah maininnut Lauristonia etunimeltä, ja
+nuorukainen puristi vaistomaisesti hänen kättään heidän rientäessään
+eteenpäin.
+
+"Mutta miksi?" hän kysyi. "Kuka hän on? Mitä asiaa teillä on hänelle?
+Mitä kaikki tämä merkitsee?"
+
+"Voi, koettakaa löytää hänet!" huudahti Zillah. "Te ette ymmärrä kuinka
+tärkeää se on! Jos nyt kadotan hänet näkyvistäni, en luultavasti enää
+koskaan saa nähdä häntä. Ja hänet täytyy löytää -- ja saada pysähtymään
+-- teidän vuoksenne!"
+
+He olivat tällä välin tulleet asemalaiturin päähän, ja Lauriston
+katseli oikeaan ja vasempaan löytääkseen kysymyksessä olevan miehen.
+Äkkiä hän käänsi Zillahin ympäri.
+
+"Onko hän tuolla -- tuo mies, joka puhelee toisen kanssa?" hän kysyi.
+"Katsokaahan -- tuolla."
+
+"On", virkkoi Zillah. Hän näki taas miehen, jolla oli platinainen
+paidannappi, ja pysähtyi samassa äkkiä pidättäen Lauristonia. Mies
+poltteli rauhallisena sikaariaan ja puheli toisen miehen kanssa, joka
+oli ilmeisestikin tullut vastasaapuneessa junassa päättäen siitä, että
+hänellä oli toisessa kädessään matkalaukku ja toisella käsivarrellaan
+matkapeite. "Niin", vahvisti Zillah. "Hän se on! Ja meidän on
+seurattava häntä minne tahansa hän meneekin!"
+
+"Minkä ihmeen vuoksi?" kysyi Lauriston. "Mikä salaperäinen juttu tämä
+on? Kuka hän on?"
+
+Samassa molemmat miehet erosivat puristaen lämpimästi toistensa kättä.
+Mies, jolla oli matkalaukku ja peite mukanaan, kääntyi maanalaiselle,
+rautatielle johtaville portaille. Toinen asteli hitaasti aseman
+julkisivun puolelle ja sieltä Great Northern-hotellille päin. Zillah
+veti heti Lauristonia perässään pysytellen muutamain kyynäräin
+välimatkan päässä vieraasta, mutta astellen kuitenkin itsepintaisesti
+eteenpäin. Muukalainen meni kadun poikki ja kääntyi hotellin
+porttikäytävään päin, kun Zillah teki pikaisen päätöksen.
+
+"Meidän on puhuttava tuolle miehelle", hän virkkoi. "Älkää nyt kysykö
+miksi -- saatte tietää muutamien minuuttien kuluttua. Kysykää häneltä
+tahtooko hän puhua kanssani."
+
+Lauriston tarttui vieraaseen, kun tämä astui hotellin edessä oleville
+portaille. Hänestä tuntui epämiellyttävältä ja typerältä, mutta
+Zillahin äänenpaino ei jättänyt mitään sijaa vastaväitteille. Hänen oli
+toteltava.
+
+"Suokaa anteeksi", Virkkoi Lauriston niin kohteliaasti kuin suinkin,
+"mutta tämä neiti haluaa hartaasti puhella kanssanne".
+
+Mies kääntyi, vilkaisi Zillahiin, joka oli tullut lähemmäksi, ja
+kohotti pehmeälieristä hattuaan vanhanaikuiseen kohteliaisuuteen
+vivahtavalla tavalla. Juuri heidän yläpuolellaan paloi voimakas lamppu:
+sen valossa he kaikki kolme tuijottivat toinen toistaan. Muukalainen
+hymyili -- vähän ihmeissään.
+
+"Niinkö tosiaankin!" hän virkkoi sellaisella äänenpainolla, joka
+ehdottomasti paljasti hänet amerikkalaiseksi syntyperältään. "Olen
+hyvin iloinen. Ette suinkaan erehdyksessä luule minua joksikin toiseksi
+henkilöksi?"
+
+Zillah oli jo punastunut hämmennyksestä. Nyt kun hän oli pannut alulle
+asian, vieläpä niin vähällä vaivalla, hän tuskin tiesi miten oli
+jatkettava.
+
+"Pidätte tätä varmasti hyvin kummallisena", hän sopersi, "mutta ehkä
+ei teillä ole mitään sitä vastaan, että kerrotte minulle muutamia
+seikkoja. Näin teidät nimittäin juuri asemalla, kun tunnustelitte missä
+tulitikkulaatikkonne oli, ja huomasin, että teillä oli platinainen
+irtonappi, jossa oli omituinen tunnusmerkki."
+
+Amerikkalainen naurahti hyväntahtoisesti ja iloisesti ja avasi
+takkinsa. Samalla hän työnsi kalvosimensa näkyviin.
+
+"Tämä nappiko", hän virkkoi. "Se on totta -- se on platinaa ja siinä on
+harvinainen tunnusmerkki. Ja se on myöskin näissä, katsokaahan näitä
+kalvosinnappeja! Mutta --"
+
+Hän vaikeni ja vilkaisi Zillahiin, jonka katse oli kiintynyt
+irtonappeihin ja joka oli ilmeisestikin niin hämmästynyt, että oli
+menettänyt puhekykynsä.
+
+"Näytätte tavattoman hämmästyneeltä minun nappieni vuoksi", virkkoi
+muukalainen taas naurahtaen. "Suonette anteeksi, jos kysyn - minkä
+vuoksi?"
+
+Zillah sai vaivoin mielenmalttinsa takaisin ja käyttäytyi taas yhtä
+asiallisesti kuin tavallisestikin.
+
+"Pyydän teitä olemaan ajattelematta, että kysyisin vain turhan vuoksi
+ja tarkoituksettomasti", hän virkkoi. "Oletteko ollut kauan Lontoossa?"
+
+"Vain muutamia päiviä", vastasi vieras avuliaasti.
+
+"Oletteko lukenut siitä jutusta, jota sanomalehdet jo nimittävät
+Praed-kadun murhajutuksi?" jatkoi Zillah.
+
+"Olen", vastasi vieras muuttuen vakavan näköiseksi. "Siinähän oli
+kysymys tuosta vanhuksesta, panttilainaajasta, jolla oli omituinen
+nimi. Muistan sen hyvin!"
+
+"Minä olen vanhuksen tyttärentytär", virkkoi Zillah suoraan. "Nyt
+kerron teille, miksi olin kummissani nähdessäni teidän platinanappinne.
+Yksi platinainen irtonappi, joka oli koristettu aivan samalla kuviolla
+kuin teidänkin, löytyi meidän arkihuoneestamme isoisäni kuoleman
+jälkeen -- ja toinen, ilmeisestikin sen vastapari, eräästä ravintolasta
+aivan lähellä. Ymmärrättehän nyt miksi halusin puhella kanssanne?"
+
+Zillahin puhuessa amerikkalaisen kasvot olivat muuttuneet yhä
+vakavammiksi. Kun tyttö oli lopettanut, vilkaisi vieras Lauristoniin ja
+pudisti päätään.
+
+"Jopa nyt", hän virkkoi. "Sehän on vakava juttu. Oletteko varma siitä,
+että tuo tunnusmerkki oli sama ja nappi platinaa?"
+
+"Minä olen jonkin verran perillä jalokivikauppiaan ammatista", vastasi
+Zillah. "Ne napit, joista puhun, ovat platinaiset, ja niiden kuva on
+täsmälleen sama kuin teidänkin napissanne."
+
+"No mutta -- sepä on peräti ihmeellistä!" huomautti amerikkalainen.
+"En voi näin ensi hetkellä sanoa teille, minkä vuoksi se on niin
+kummallista, mutta vakuutan teille, että se on kaikkein omituisinta,
+mitä eläissäni olen kuullut -- ja minä olen tutustunut moneen
+ihmeelliseen juttuun. Kuulkaahan, minä asun tässä hotellissa, ettekö
+tahtoisi tulla sisään kanssani? Etsimme itsellemme rauhallisen sopukan
+ja puhelemme hiukan. Tulkaa siis, olkaa hyvät."
+
+Hän astui edellä hotelliin ja meni pitkää käytävää myöten, josta pääsi
+muutamiin seurusteluhuoneisiin. Sitten hän kurkisti sisään erääseen
+pieneen tupakkasoppeen ja kutsui heitä sinne. Mutta kynnyksellä Zillah
+pysähtyi. Hänen käytännöllinen vaistonsa oli nyt täysin hereillä.
+Hän tajusi selvästi, että kuka tämä muukalainen sitten olikin, ei
+hänellä ollut mitään tekemistä Praed-kadun jutun kanssa, mutta että
+hän kuitenkin voisi luoda aivan erikoista valoa siihen. Zillahin teki
+mieli astua pitkä askel lähemmäksi sen jutun selvittämistä. Hän kääntyi
+amerikkalaisen puoleen.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi, "olen kertonut teille, minkä vuoksi olen
+seurannut teitä ja kuka olen. Tämä herra on Andrew Lauriston. Luitteko
+hänen nimensä poliisikuulustelun selostuksista sanomalehdissä?"
+
+Amerikkalainen vilkaisi Lauristoniin melko uteliaasti.
+
+"Niinkö", hän sanoi, "se henkilö, joka löysi vanhuksen kuolleena?"
+
+"Hän juuri", vastasi Zillah. "Paraikaa eräät ystävämme koettavat ottaa
+asioista selvää herra Lauristonin puolesta. Toinen niistä on serkkuni
+herra Rubinstein, toinen herra Purdie, herra Lauristonin vanha ystävä.
+Minä tiedän suunnilleen, missä he ovat tällä hetkellä -- onko teillä
+mitään sitä vastaan, jos kutsun heidät puhelimitse tänne nyt heti, niin
+että hekin voivat kuulla, mitä teillä on meille kerrottavana?"
+
+"Ei vähintäkään", vastasi amerikkalainen sydämellisesti. "Autan
+mielelläni niin paljon kuin suinkin voin. Asia herättää harrastustani.
+Kuulkaahan, likellä tuossa on puhelinkomero. Menkää sinne ja kutsukaa
+nuo herrat tänne ja pyytäkää heitä tulemaan hyvin nopeasti!"
+
+Hän ja Lauriston odottivat Zillahin ollessa puhelinkomerossa. Tyttö
+oli jokseenkin vakuutettu siitä, että Melky ja Purdie olivat jo nyt
+palanneet Praed-kadulle, ja hän soitti rouva Goldmarkille Pyytäen
+häntä kysymään panttitoimistosta. Minuutin parin kuluttua hän palasi
+Lauristonin ja amerikkalaisen luokse. Hänen poissa ollessaan viimeksi
+mainittu oli vaihtanut joitakin sanoja tarjoilijan kanssa ja vei nyt
+molemmat vieraansa yksityiseen huoneeseen.
+
+"Saamme täällä olla paremmassa rauhassa", hän huomautti. "Meidän ei
+tarvitse pelätä, että kukaan keskeyttää meidät tai kuulee puheluamme.
+Olen sanonut tarjoilijalle, että odotamme kahta herraa ja että heidät
+on opastettava tänne niin pian kuin he saapuvat. Viipyyköhän siihen
+kauan?"
+
+"He ovat täällä kahdenkymmenen minuutin kuluttua", vastasi Zillah.
+"Olette kovin ystävällinen nähdessänne niin paljon vaivaa."
+
+Amerikkalainen veti nojatuolin tulen ääreen ja kehoitti kädenliikkeellä
+Zillahia istuutumaan siihen.
+
+"Kas niin", virkkoi amerikkalainen, "tämäntapaisessa vakavassa jutussa
+ei voi nähdä liiaksi vaivaa. Tämä asia herättää harrastustani --
+vieläpä aivan erikoisessa määrin nyt, kun kuulin platinanapeista.
+Luulen tosiaankin voivani luoda asiaan jonkinlaista valaistusta.
+Mutta jättäkäämme se siksi kunnes ystävänne saapuvat. Ja minähän
+en ole esittänytkään itseäni -- nimeni on Stuyvesant Guyler. Olen
+newyorkilainen, mutta olen kuljeskellut siellä täällä jonkin verran,
+vieläpä melkoisestikin. Kuulkaahan, onko teillä minkäänlaisia
+arveluita siihen suuntaan, että tämä salaperäinen juttu olisi jollakin
+lailla yhteydessä Etelä-Afrikan kanssa? Ja sitä paitsi mahdollisesti
+jalokivien kanssa?"
+
+Zillah säpsähti ja vilkaisi Lauristoniin.
+
+"Mikä saa teidät ajattelemaan Etelä-Afrikkaa ja jalokiviä?" hän kysyi.
+
+"No niin -- mutta se sisältyy siihen, mitä aion kertoa", vastasi
+Guyler. "Kuulette sen aikanaan. Mutta epäilittekö te mitään?"
+
+"En ollut ajatellut jalokiviä, mutta tosin kyllä Etelä-Afrikkaa",
+myönsi Zillah.
+
+"Samaa tuntuu molemmilla tahoilla", huomautti Guyler mietteissään.
+"Mutta tulette ymmärtämään sen, kun kuulette, mitä minulla on
+kerrottavaa."
+
+Purdie ja Melky astuivat sisään kahdenkymmenen minuutin kuluttua niin
+kuin Zillah oli ennustanutkin ja olivat peräti kummissaan tavatessaan
+Zillahin ja Lauristonin ventovieraan seurassa. Mutta Zillah selitti
+asian muutamin sanoin ja kielsi kyselemästä mitään, kunnes herra
+Stuyvesant Guyler olisi ilmaissut, mitä tiesi asiasta.
+
+"Ja ennenkuin minä aloitan", virkkoi Guyler, joka oli tyynesti
+tarkastellut molempia vastatulleita Zillahin selittäessä tilannetta,
+"tahtoisin mielelläni nähdä sen platinaisen irtonapin, jonka herra
+Rubinstein löysi lattialta -- jos se nimittäin sattumalta on hänellä
+mukanaan."
+
+Melky pisti kätensä taskuun.
+
+"En ole eronnut siitä, herra, hetkeksikään sen jälkeen kun löysin
+sen", hän virkkoi ottaen esiin pienen silkkipaperiin käärityn esineen.
+"Katsokaas, tässä se on!" Guyler otti Melkyn ojentaman napin ja pani
+sen pöydälle, jonka ympärillä he kaikki istuivat. Vilkaistuaan siihen
+hän veti pois käsistään molemmat kalvosimensa ja laski ne sen viereen.
+
+"Niin, se on varmasti yksi siitä ryhmästä", hän huomautti mietteissään.
+"Minun ymmärtääkseni ei tässä ole minkäänlaista sijaa epäilykselle.
+Niin, tämä on tosiaankin peräti kummallista. Nyt kerron teille suoraan
+kaikki mitä tiedän. Nämä irtonapit -- kaikki järjestään -- kuuluvat
+kuuteen samanlaisten nappien ryhmään, jotka ovat kaikki valmistetut
+tuosta hyvin kalliista metallista, platinasta, täsmälleen saman
+muotoisiksi ja kaikki koristetut samalla varta vasten keksityllä
+tunnusmerkillä. Ne antoi eräs mies, joka muutamia vuosia sitten hankki
+itselleen suuren omaisuuden Etelä-Afrikassa, kuudelle henkilölle, jotka
+olivat auttaneet häntä aika paljon. Niin on asia!"
+
+Zillah kääntyi amerikkalaisen puoleen katsellen häntä terävästi.
+
+"Kuka hän oli?" kysyi hän. "Sanokaa meille hänen nimensä!"
+
+"Hänen nimensä", vastasi Guyler, "oli Spencer Levendale --
+timanttikauppias".
+
+
+
+
+XIX
+
+PURDIE PYSYY LUJANA
+
+
+Tämän uutisen aikaansaama vaikutus oli ilmeisestikin aivan sellainen
+kuin amerikkalainen oli aavistanutkin, ja hän hymyili vähän jurosti,
+katsellessaan vuoron perään kunkin kasvoja. Mitä hänen vieraisiinsa
+tulee, he vilkaisivat ensin toinen toiseensa ja sitten häneen. Guyler
+naurahti ja jatkoi.
+
+"Se saa teidät säpsähtämään", hän virkkoi. "Lukiessani hiljattain
+selostukset sanomalehdistä tuosta jutusta huomasin Spencer Levendalen
+nimeä mainittavan jonkin vanhan kirjan yhteydessä, joka oli jäänyt
+Daniel Multeniuksen arkihuoneeseen tai joka ainakin löydettiin sieltä.
+Päättelin tietysti, että hän oli sama Spencer Levendale, jonka olin
+tuntenut Etelä-Afrikassa viisi vuotta sitten. Ja totta puhuen olen
+lukenut teikäläisiä sanomalehtiä aamuin illoin nähdäkseni oliko hänestä
+lisätietoja. Mutta tähän mennessä en ole löytänyt mitään."
+
+Purdie ja Melky vilkaisivat toisiinsa ja Melkyn ilmeisesti kehoittavan
+silmäyksen huomattuaan Purdie puhui.
+
+"Me voimme antaa teille lisätietoja", hän virkkoi. "Se tulee
+huomisaamuna olemaan kaikkien tiedossa. Levendale on salaperäisesti
+kadonnut talostaan ja kaikista muistakin paikoista, joissa hänet on
+joka päivä nähty, ja kukaan ei tiedä, missä hän on. Arvellaan tämän
+katoamisen olevan jollakin tavoin yhteydessä Praed-kadun tapauksen
+kanssa."
+
+"Selvä on", myönsi Guyler, "siitä ei hevin ole epäilystäkään. Ja
+Praed-kadun jutussa tulevat nämä platinaiset irtonapit näyttelemään
+melkoista osaa, ja kun te ja täkäläiset poliisit olette päässeet asian
+perille, tulette varmasti huomaamaan, että jollakin muulla seikalla on
+myös suuri tehtävä siinä."
+
+"Millä sitten?" kysyi Purdie.
+
+"Jalokivillä", vastasi amerikkalainen rauhallisesti hymyillen. "Juuri
+jalokivillä! Jalokivet tulevat olemaan sen kaiken pohjalla varmasti!"
+
+Seurasi hetkiseksi hämmästynyt hiljaisuus. Sitten Melky kääntyi
+kiihkeästi amerikkalaisen puoleen.
+
+"Herra!" hän virkkoi. "Käykäämme nyt käsiksi asioihin! Mitä te nyt
+tiedätte tästä Levendalesta?"
+
+"En paljon", vastasi Guyler. "Mutta minulla on vapaus kertoa, mitä
+tiedän. Olen ollut jossakin määrin vierivän kiven kaltainen, nähkääs.
+Olen harhaillut maailmassa yhdessä jos toisessakin paikassa, tehnyt
+yhtä ja toista, ja olen omalta kohdaltani kumonnut vanhan sananparren,
+sillä minun on onnistunut kerätä aika paljon sammalta vieriessäni. No
+niin, oleskelin Kap-kaupungissa jonkin aikaa viitisen vuotta sitten ja
+tapasin siellä Spencer Levendalen. Hän oli silloin jalokivikauppias --
+en voi täsmälleen sanoa mikä oli hänen alansa lähemmin määriteltynä,
+sillä en koskaan kuullut sitä tarkemmin. Mutta se tiedettiin yleisesti,
+että hän oli koonnut suuren omaisuuden ostamalla ja myymällä jalokiviä.
+Minä ja viisi muuta miestä -- kaikki eri kansallisuuksia -- olimme
+hyväksi avuksi Levendalelle eräässä suuressa kaupassa, jonka hän
+halusi hartaasti luonnistuvan -- yhdentekevää mikä se oli -- ja hän
+oli hyvin kiitollinen meille minun ymmärtääkseni. Ja kun me olimme
+kaikki rahan puolesta varsin toimeentulevia, ei hän voinut lahjoittaa
+meille shekkejä ja keksi sen vuoksi sellaisen keinon, että laitatti
+tarpeellisen määrän platinaisia irtonappeja -- platinahan on niin
+kuin tiedätte kalleinta tunnettua metallia -- ja jokaiseen irtonappiin
+kaiverrettiin huolellisesti hänen itse keksimänsä tunnusmerkki. Tässä
+ovat minun nappini -- ja se, joka on herra Rubinsteinin hallussa,
+kuuluu toiseen samanlaiseen ryhmään. Mutta kuka nyt on se mies, joka on
+pudottanut kalvosimennappinsa?"
+
+Purdie, joka oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta suurella
+mielenkiinnolla, esitti heti erään kysymyksen.
+
+"Siihenhän saa vastauksen kysymällä teiltä erästä asiaa", hän virkkoi.
+"Te epäilemättä tiedätte niiden miesten nimet, joille nuo irtonapit
+jaeltiin?"
+
+Mutta Purdien pettymykseksi amerikkalainen pudisti päätänsä.
+
+"Kah, en vainkaan", hän vastasi. "Asianlaita on siten - niin kuin
+ymmärtäisitte, jos tuntisitte jutun yksityiskohdat -- että tämä oli
+omituisenlaatuinen salaperäinen kauppa, jossa tarvittiin muutamain
+eri kansallisuuksiin kuuluvain miesten apua, eikä kukaan meistä
+tuntenut toisiaan. Mutta minä tapasin sattumalta sen englantilaisen,
+joka oli yksi meistä -- jälkeenpäin. Tunsin hänet tietysti heti hänen
+irtonappiensa avulla."
+
+"Ja kuka hän oli?" kysyi Purdie.
+
+"Purvis-niminen mies, Stephen Purvis", vastasi Guyler. "Minun
+kaltaiseni mies, joka oli matkustellut vähän joka suunnalla ryhtyen
+milloin mihinkin hommaan mikäli siitä oli rahaa ansaittavissa. Tapasin
+hänet Johannesburgissa ehkä seuraavana vuonna sen jälkeen kun tuo
+kauppa oli tehty, josta mainitsin. Hän ei myöskään tietänyt, keitä nuo
+toiset miehet olivat."
+
+"Ettekö ole kertaakaan nähnyt häntä sen jälkeen?" kysyi Purdie. "Ettekö
+tiedä missä hän on?"
+
+"Minulla ei ole siitä pienintäkään aavistusta", virkkoi Guyler. "En
+ole puhellut hänen kanssaan useammin kuin sen yhden ainoan kerran, ja
+silloinkin vain noin tunnin ajan."
+
+"Herra!" huudahti Melky kiihkeästi. "Voisitteko kuvailla nyt tämän
+Purvisin? Vain suunnilleen?"
+
+"Varmasti", vastasi amerikkalainen. "Nimittäin sellaisena kuin minä
+muistan hänet. Suurehko, isoluinen, karaistuneen näköinen -- noin
+minun ikäiseni -- sileäksi ajeltu -- enemmän siirtomaissa oleskelleen
+kuin englantilaisen näköinen -- hän oli ollut poikasesta asti
+Etelä-Afrikassa puuhaillen milloin mitäkin."
+
+"Hiivatti sentään, tuopa kuulostaa olevan juuri sama mies, joka kävi
+rouva Goldmarkin ravintolassa", virkkoi Melky. "Ainakin rouva Goldmark
+on kuvaillut hänet juuri sellaiseksi."
+
+"Niin, minä tosiaankin uskon hänet samaksi", huomautti Guyler. "Sitä
+minä olen arvellutkin koko ajan. Uskokaa minua, kun sanon, että tämä
+koko salaperäinen asia kiertyy erään jalokivijutun ympärille, johon
+tämän neidin isoisä, herra Spencer Levendale ja tuo Purvis-niminen
+mies ovat sekaantuneet -- se on varma! Ja nyt on, minun vaatimattoman
+mielipiteeni mukaan, tärkeintä löytää heidät molemmat! Mitä nyt on
+tehty ja mitä aiotaan tehdä siinä suhteessa!"
+
+Melky nyökkäsi Purdielle kehoitukseksi, että hän puhuisi.
+
+"New Scotland Yardin etsivällävirastolla on Levendalen juttu
+hallussaan", sanoi Purdie. "Käväisimme siellä pikimmältään
+herra Multeniuksen lakimiehen kanssa tänä iltana. Mutta emme
+luonnollisestikaan voineet puhua mitään toisesta miehestä, koska emme
+vielä tietäneet hänestä mitään! Olisiko teillä mitään vastaan lähteä
+sinne huomisaamuna?"
+
+"Ei suinkaan", vastasi Guyler reippaasti. "Asustan tässä hotellissa
+viikon parin ajan. Osuin tänne tullessani kaupunkiin pohjoisesta päin
+muutamia päiviä sitten. Tämä on minulle hyvin sopiva paikka, ja olen
+jokseenkin varma siitä, että asun täällä koko ajan, jonka nyt viivyn
+Lontoossa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että sekaannun tähän
+juttuun. Mutta minun nähdäkseni on asia vielä hyvin hankalalla kannalla
+tämän nuoren herra Lauristonin kohdalta. Luin kaikki sanomalehdet
+huolellisesti ja ymmärsin hänen tukalan tilansa. Nimittäin nuo
+sormukset?"
+
+Zillah muisti äkkiä kaikki, mitä Ayscough oli kertonut hänelle sinä
+iltana. Hän oli unohtanut mistä syystä oli lähtenyt King's Crossille:
+niin kiihtyneenä hän oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta. Nyt hän
+kääntyi Purdien ja molempain toisten maanmiestensä puoleen.
+
+"Olen aivan unohtanut!" hän huudahti. "Siinähän on vielä vaara.
+Ayscough on ollut tänä iltana käymässä liikkeessämme. Poliisit ovat
+tutkituttaneet asiantuntijalla sekä herra Lauristonin sormukset että
+ne, jotka olivat meidän tarjottimellamme. Hän väittää herra Lauristonin
+sormuksissa olevan salaisia jalokivikauppiaan merkkejä, jotka ovat
+aivan samanlaiset kuin meidänkin sormuksissamme. Ja se onkin aivan
+epäilemätöntä. Nyt ovat poliisit tietysti vakuutettuja, että nuo kaksi
+sormusta on otettu meidän tarjottimeltamme -- ja -- ja aikovat pidättää
+-- Andien!"
+
+Lauriston tuli ihan tummanpunaiseksi sulasta suuttumuksesta.
+
+"Kaikki on perätöntä -- mitä poliisi sanoo!" hän huudahti. "Minä olen
+saanut selville kuka antoi nuo sormukset äidilleni! Voin todistaa
+sen! En välitä hiventäkään poliiseista enkä heidän merkeistään -- nuo
+sormukset ovat minun!"
+
+Purdie laski rauhallisesti kätensä Lauristonin käsivarrelle.
+
+"Eihän kukaan meistä vielä tiedä mitä olet tehnyt tai saanut selville
+Peeblesissä noiden sormusten suhteen", hän virkkoi. "Kerrohan! Esitä
+vain lyhyet tosiasiat."
+
+"Niin minä aionkin", virkkoi Lauriston yhä suutuksissaan. "Mietin
+koko asiaa perin pohjin matkustaessani täältä pois. Muistin, että
+jos Peeblesissä vielä eläisi joku, joka tietäisi äidistäni ja noista
+sormuksista, se olisi eräs hänen vanha ystävättärensä rouva Taggart --
+muistathan hänet, John?"
+
+"Tunnen rouva Taggartin, jatka", virkkoi Purdie.
+
+"En tietänyt vieläkö rouva Taggart eli", jatkoi Lauriston. "Mutta
+läksin liikkeelle varhain tänä aamuna ja tapasin hänet. Hän muistaa
+nuo sormukset ihan hyvin ja kuvaili ne tarkoin. Vieläpä häin kertoi
+sellaistakin, jota minä en tietänyt nimittäin kuinka ne joutuivat
+äidilleni. John, sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin että isäni ja
+äitini eivät olleet kovinkaan varakkaita, ja että äidilläni oli tapana
+ansaita lisärahoja vuokraamalla huoneita kesäasukkaille. Eräänä kesänä
+hänellä oli vuokralaisenaan muuan lontoolainen lakimies herra Killick,
+joka viipyi kuukauden päivät. Tai hän ainakin tuli vain kuukaudeksi,
+mutta sairastui ja viipyi yli kaksi kuukautta. Äitini hoiti häntä hänen
+sairautensa aikana, ja Lontooseen palattuaan herra Killick lähetti
+hänelle nuo sormukset. Ja jos niissä on merkkejä", lopetti Lauriston,
+"jotka ovat samanlaisia kuin tuolla tarjottimellakin olevissa
+sormuksissa, niin en voi sanoa mitään muuta kuin että niiden merkkien
+täytyi olla sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne! Sillä ne
+ovat siitä pitäen olleet meidän hallussamme -- äitini ja minun --
+kunnes vein ne panttitoimistoon?"
+
+Zillah taputti äkkiä käsiään, ja hän ja Melky vaihtoivat paljon puhuvan
+silmäyksen, jota toiset eivät ymmärtäneet.
+
+"Niin se on!" Zillah huudahti. "Se minua juuri hämmästyttikin alussa.
+Nyt on enää ole ihmeissäni. Melky tietää, mitä tarkoitan."
+
+"Se, mitä hän tarkoittaa, herra", virkkoi Melky taputtaen Purdien
+käsivartta, "on juuri sama asia, joka minuakin alussa hämmästytti. Se
+on juuri niin kuin herra Lauriston sanoo -- nuo salaiset merkit olivat
+sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne. Nuo kaksi sormusta sekä
+ne tarjottimella olevat sormukset, joista oli kysymys. ovat lähteneet
+saman tekijän käsistä Tuossa kaikessa ei ole mitään kummallista minulle
+eikä Zillah-serkulleni. Me nähkääs olemme perillä tässä ammatissa.
+Mutta nuo poliisit! Ne ovat niin epäluuloisia, että --. Mutta, hyvät
+herrat, nyt meidän on etsittävä käsiimme herra Killick."
+
+"Aivan oikein", myönsi Purdie. "Mistä hänet löytää, Andie?"
+
+Mutta Lauriston pudisti päätään pettyneen näköisenä.
+
+"Sitäpä minä juuri en tiedä", hän vastasi. "Kaksikymmentäviisi vuotta
+sitten hän antoi äidilleni nuo sormukset ja rouva Taggartin sanain
+mukaan hän oli silloin keski-ikäinen mies, joten hänellä on nyt ikää jo
+aika lailla. Mutta jos hän on elossa, voin löytää hänet."
+
+"Meidän on saatava hänet käsiimme", virkkoi Purdie lujasti. "Minun
+käsitykseni mukaan hän voi todistaa jotakin sellaista, joka on
+tärkeämpää kuin noiden sormusten pelkkä tunteminen -- älkää nyt
+välittäkö siitä, mitä arvelen asiasta. Meidän on pohdittava sitä
+huomenna."
+
+"Mutta sillä välin", keskeytti Zillah hänet, "Andie ei saa lähteä
+asuntoonsa rouva Flitwickin luokse. Minä ymmärsin mitä Ayscough
+tarkoitti tänä iltana, ja muistakaa kaikki, että se oli aivan
+yksityisluontoista hänen ja minun välilläni. Hänet täytyy pitää jonkin
+aikaa poliisin tietämättömissä, ja --"
+
+Purdie nousi seisomaan pöydän luota ja pudisti päättävästi päätään.
+
+"Ei", hän virkkoi. "Ei sinne päinkään! Me emme turvaudu minkäänlaiseen
+pakoilemiseen ja piileskelemiseen. Andie Lauriston ei tule ilmaisemaan
+pienintäkään pelkoa poliiseja tai mitään heidän Johtopäätöksiään
+kohtaan. Hänen on seurattava tarkoin minun ohjeitani, ja minä vien
+hänet täksi yöksi hotelliini -- jättäkää hänet minun haltuuni! Minä
+kyllä pidän huolen siitä, että tämä juttu selviää oikealla tavalla ja
+perin pohjin -- olkoon lopputulos sitten millainen tahansa. Kas niin,
+erotkaamme nyt. Herra Guyler!"
+
+"Jaha", vastasi amerikkalainen, "mitä haluatte?"
+
+"Tulkaa tapaamaan minua hotelliini huomisaamuna kello kymmenen",
+virkkoi Purdie. "Uusi luku alkaa silloin."
+
+
+
+
+XX
+
+PARSLETTIN JUTTU
+
+
+Seuraavana aamuna neljännestä yli kymmenen Ayscough puheli kahden
+kesken erään New Scotland Yardin etsivänviraston rikososastoon kuuluvan
+miehen kanssa yksityishuoneessa. Saapuvilla oli myöskin eräs ylempi
+virkamies, joka oli kutsuttu Praed-kadun panttitoimistoon heti sen
+jälkeen kun Andie Lauriston oli löytänyt sieltä Daniel Multeniuksen
+ruumiin. Tämä virkamies esitti nyt kummallekin poliisille kantansa
+murhajutussa -- tietäen koko ajan, että kumpikaan heistä ei ollut hänen
+kanssaan yhtä mieltä.
+
+"Tehän ette voi sivuuttaa sitä seikkaa, että noiden eri sormusten
+tunnusmerkit ovat samanlaiset", hän virkkoi tuttavallisesti. "Minun
+käsitykseni mukaan koko juttu on selvä kuin päivä -- nuori mies oli
+ahdingossa -- hän tunnusti, ettei hänellä ollut penniäkään -- hän
+meni sinne, huomasi myymälän tyhjäksi, näki nuo sormukset, sieppasi
+niistä pari, silloin vanhus yllätti hänet -- Lauriston nitisti hänet
+kuoliaaksi! Se on minun käsitykseni. Minä kehoitan pidättämään hänet
+ja jatkamaan sitten tutkimusta -- kaikki muut asiaan liittyvät seikat
+kuuluvat johonkin toiseen juttuun."
+
+Ayscough katseli mitään puhumatta New Scotland Yardin miestä, joka
+pudisti päätään jyrkästi kieltävällä tavalla.
+
+"Se ei ole minun mielipiteeni", hän virkkoi päättävästi. "Eikä se
+myöskään ole meidän virastomme miesten mielipide. Me tutkimme tätä
+juttua melkein koko eilisen iltapäivän yhdessä tuon pienen juutalaisen
+Rubinsteinin ja erään skotlantilaisen herra Purdien kanssa, ja me
+tulimme siihen johtopäätökseen, että vanhan Multeniuksen kuolemaan
+liittyy oikein tärkeitä seikkoja. Siinä on oikein salaperäisyyksien
+verkko! Vanhuksen kuolema -- tuo kirja, jota Levendale ei unohtanut
+raitiotievaunuun huolimatta omista sanoistaan ja ilmoituksestaan! --
+Levendalen selittämätön katoaminen -- tuo Parslettin omituinen kuolema
+-- lisäksi panttitoimiston arkihuoneeseen ja rouva Goldmarkin ruokalaan
+pudotettujen platinanappien salaperäisyys -- ei! -- koko juttu on
+peräti monimutkainen. Se on minun käsitykseni siitä."
+
+"Niin minunkin", virkkoi Ayscough. Hän vilkaisi epäuskoisen näköiseen
+virkamieheen ja kääntyi sitten hänestä katsellakseen akkunasta ulos
+kadulle. "Jo nyt --!" hän huudahti äkkiä. "Tuolla tulee Lauriston
+Purdien kanssa ja heidän mukanaan eräs amerikkalaisen näköinen
+mies. Uskonpa tosiaankin, että Lauriston on saanut todistuksia
+omistusoikeudestaan noihin kahteen sormukseen -- häntä ei ainakaan
+tunnu peloittavan esiintyä täällä päättäen siitä, että hän astelee
+suoraa päätä jalopeurain luolaan, vai mitä?"
+
+"Tuokaa heidät kaikki sisään!" määräsi ylempi virkamies vähän äreästi.
+"Nyt saamme kuulla, mitä tässä oikein on kysymyksessä."
+
+Pian Purdie ilmestyi Ayscoughin jäljessä kahden toverinsa edellä. Hän
+ja New Scotland Yardin salapoliisi nyökkäsivät toisilleen päätään;
+he olivat olleet aika paljon yksissä edellisenä päivänä. Hän kumarsi
+myöskin ylemmälle virkamiehelle, mutta tämä katseli Lauristonia.
+
+"Oletteko saanut mitään todisteita noista sormuksista?" hän kysyi.
+"Tietysti, jos teillä, on --"
+
+"Ennenkuin Lauriston puhuu mitään siitä", keskeytti Purdie hänet,
+"pyytäisin teitä kuulemaan, mitä tällä newyorkilaisella herralla
+Stuyvesant Guylerillä on teille kertomista. Se on tärkeää -- se
+suorastaan liittyy tähän juttuun. Jos vain kuuntelette, mitä hänellä on
+sanottavana --"
+
+Molemmat salapoliisit kuuntelivat Guylerin kertomusta platinaisista
+irtonapeista suurella mielenkiinnolla, vaikkakin vaieten. Sen
+loputtua he vilkaisivat toinen toiseensa ja sitten saapuvilla olevaan
+virkamieheen, joka näytti tulevan vastoin tahtoaankin vakuutetuksi
+toisen sanoista.
+
+"Sitä minä sanoinkin muutamia minuutteja sitten", mutisi New Scotland
+Yardin mies. "Se on peräti monimutkainen juttu. Sitä ei selvitetäkään
+viidessä minuutissa."
+
+"Ei edes kymmenessä", sanoi Ayscough lyhyesti. Hän vilkaisi Guyleriin.
+"Tuntisitteko varmasti tuon Purvisin, jos näkisitte hänet?" hän kysyi.
+
+"Tottahan nyt", vastasi amerikkalainen. "Niin luulen, ja jos hän on
+sama mies, joka nähtiin ruokapaikassa muutamia päiviä sitten, ei hän
+ole laisinkaan muuttunut -- tai ei ainakaan paljon."
+
+Kirjoituspöydän ääressä istuva mies kääntyi Purdieen ja vilkaisi sitten
+Lauristoniin.
+
+"Mitä kuuluu noista sormuksista?" hän kysyi. "Mitä herra Lauristonilla
+on sanottavana?"
+
+"Anna minun kertoa", sanoi Purdie Lauristonin aikoessa ruveta puhumaan
+"Herra Lauriston", hän jatkoi, "on ollut Peeblesissä, jossa hänen
+isänsä ja äitinsä ovat asuneet. Hän on tavannut erään heidän vanhan
+ystävänsä rouva Taggartin, joka muistaa sormukset aivan hyvin Sitä
+paitsi rouva Taggart tietää, että rouva Lauriston-vainaja oli saanut
+ne Edward Killickiltä, lontoolaiselta lakimieheltä, joka tietysti
+voi tuntea ne. Mitä niissä oleviin merkkeihin tulee, luulen teidän
+löytävän niihin ammattiselityksen -- nuo sormukset samoin kuin herra
+Multeniuksen tarjottimellekin kerätyt ovat luultavasti saman miehen
+tekemät. Selailtuani osoiteluetteloa olen huomannut, että herra Edward
+Killick on luopunut asianajajantoimestaan, mutta samalla saa myös
+nähdä, että hän on vielä elossa ja ehdotan, että hänet kutsuttaisiin
+tänne. Sillä välin haluaisin tietää miten aiotte menetellä herra
+Lauristonin suhteen. Tässä hän on."
+
+Ylempi virkamies vilkaisi New Scotland Yardin mieheen.
+
+"Luullakseni teikäläiset ovat nyt ottaneet tämän jutun kokonaan
+haltuunsa?" hän kysyi.
+
+"Täydelleen", vastasi salapoliisi.
+
+"Oletteko saanut joitakin ohjeita herra Lauristonin suhteen?" kysyi
+virkamies. "Ettekö? Herra Lauriston on siis vapaa lähtemään minne
+haluaa, mikäli se meistä riippuu", hän lisäsi kääntyen Purdieen. "Mutta
+hänen olisi ehdottomasti paras pysyä saapuvilla, kunnes kaikki on
+selvitetty."
+
+"Niin on tarkoituksemmekin", virkkoi Purdie. "Milloin tahansa
+tarvitsette herra Lauristonia, tulkaa luokseni hotelliini -- hän on
+siellä vieraanani, ja minä kyllä tuon hänet näkyviinne. Nyt on meidän
+ryhdyttävä etsimään herra Killickiä."
+
+Hän, Lauriston ja Guyler lähtivät yhdessä ulos. Poliisitoimiston
+portailla Ayscough huusi Purdien jälkeen.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi tuttavallisesti. "Jättäkää tuo herra
+Killickin asia tunniksi pariksi. Minä voin kertoa teille paljon mieltä
+kiinnittävämpää kuin se on ja mahdollisesti paljon tärkeämpääkin.
+Lähtekää ruumiintarkastajan virastoon. Herra Lauristonhan tietää, missä
+se on."
+
+"Mitä on kysymyksessä?" sanoi Lauriston.
+
+"Siellä tutkitaan Parslettin kuolemantapausta", vastasi Ayscough
+nyökäyttäen merkitsevästi päätään. "Kuulette peräti kummallisen
+todistuksen, jollen erehdy. Lähden itsekin sinne heti."
+
+Hän palasi taas sisään ja muut kolme miestä katsahtivat toinen
+toiseensa.
+
+"Kuulkaahan", virkkoi Guyler. "Noudattakaamme tuota ystävällistä
+neuvoa. Lähtekäämme sinne."
+
+Lauriston opasti heidät siihen paikkaan, jossa häntä itseään oli
+äskettäin kuulustellut herra Parminter. Mutta nyt oli siellä väkeä
+tungokseen asti. Vain suurella vaivalla heidän onnistui tunkeutua sinne
+erääseen nurkkaan. Eräässä toisessa nurkassa kaukana heistä Lauriston
+huomasi Melky Rubinsteinin. Melky, joka oli kovassa ahdingossa, niin
+ettei voinut liikkuakaan, ilmaisi Lauristonille kasvojen eleillä ja
+viittaamalla peukalollaan ovelle päin, että heidän pitäisi tavata
+toisensa ulkona, kun toimitus olisi ohitse.
+
+Kuulustelu oli jo alkanut, kun Purdie tovereineen tunkeutui sisälle.
+Todistajain aitiossa oli Parslett-vainajan leski -- juhlallinen
+mustapukuinen olento, joka kertoi kuulustelijalle, että samana iltana,
+jolloin hänen miehensä kuoli, hän oli lähtenyt myöhään ulos tehdäkseen
+pikku kierroksen, niin kuin hän oli sanonut. Ei -- ei hänellä ollut
+aavistustakaan siitä, minne hänen miehensä oli lähtenyt eikä siitäkään,
+oliko hänellä määrättyä tarkoitusta ulos mennessään. Hänen miehensä
+ei ollut sanallakaan maininnut vaimolleen, että tulisi saamaan rahaa
+keneltäkään. Todistaja ei ollut nähnyt miestään enää sen jälkeen kun
+tämä oli lähtenyt ulos, ennenkuin tapasi hänet St. Maryn sairaalassa
+tohtorin käsiteltävänä. Mies kuoli tuntoihinsa tulematta heti vaimon
+päästyä sairaalaan.
+
+Purdie ajatteli todistuksen loputtua, ettei siinä ollut mitään
+kummallista, ja ihmetteli, miksi Ayscough oli lähettänyt heidät sinne.
+Mutta seuraavan todistajan lausunto herätti jo suurempaa mielenkiintoa.
+Hän oli keikaileva, puuhakkaan näköinen, keski-ikäinen mies, varakas
+liikemies, joka astui todistajain aitioon aivan samoin kuin olisi
+asettunut omaan liikehuoneeseensa ja aikonut soittaa kelloa pyytääkseen
+päivän sanomalehtiä. Oikeudenjäsenten kuiskailusta saattoivat
+katselijat päättää, että tämä oli sama herra, joka oli löytänyt
+Parslettin kadulta. Purdie ja hänen molemmat toverinsa heristivät
+korviaan.
+
+Martin James Gardiner, kilpa-ajojen vedonlyöntiasiamies Portsdown-kadun
+varrelta Maida Valessa, oli asunut siellä muutamia vuosia ja tunsi
+hyvin sen kaupunginosan -- ei tuntenut Parslett-vainajaa ulkonäöltäkään
+-- ei ollut tietääkseen koskaan nähnyt häntä, ennenkuin puheena olevana
+iltana.
+
+"Kertokaa meille kaikki tarkoin, mitä tapahtui, herra Gardiner --
+omalla tavallanne", sanoi oikeuden puheenjohtaja.
+
+Gardiner nojautui todistajain aition reunaa vasten ja koetti tehdä
+miellyttävän vaikutuksen sekä oikeuden jäseniin että yleisöön.
+
+"Kirjoittelin kirjeitä jokseenkin myöhäiseen eilen illalla", hän
+virkkoi. "Vähän jälkeen yhdentoista lähdin viemään niitä lähimpään
+postilaatikkoon. Kun menin alas taloni portaita, astui Parslett
+ohitseni. Hän käveli Portsdown-katua Clifton-kadulle päin.
+Mennessään minun ohitseni hän nauraa hihitti hiljaa itsekseen. Sen
+huomatessani luulin hänen olevan hieman humalassa, suoraan sanoen,
+mutta seuratessani häntä hyvin lähellä näin hänen puhelevan aivan
+järkevästi. Hän oli edelläni kuusi tai kahdeksan metriä kunnes tulimme
+noin parinkymmenen metrin päähän Ciifton-kadun kulmasta. Silloin
+äkkiä -- niin äkkiä, että minun on vaikea sitä kuvaillakaan -- hän
+tuntui suorastaan luhistuvan kokoon. Näytti siltä kuinhan olisi
+silmänräpäyksessä kutistunut kasaan. Hänen polvensa menettivät voimansa
+ja hänen koko ruumiinsa lysähti katukäytävälle läjäksi!"
+
+"Huudahtiko hän -- kirkaisiko kuin äkillisestä tuskasta -- tai mitään
+siihen tapaan?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Kuului jonkinlainen
+koriseva ääni -- en ole varma siitä, vaikka hän olisikin lausunut sanan
+pari lysähtäessään maahan", vastasi todistaja. "Mutta se kävi niin
+äkkiä, että en voinut erottaa mitään tarkasti. Se on ainakin varma,
+ettei hänen huuliltaan enää hänen kaaduttuaan päässyt minkäänlaista
+muuta ääntä kuin perin hiljaista omituista valittelua. Luulin tietysti
+miehen pyörtyneen. Riensin hänen luokseen. Hän makasi käppyrässä
+siinä, mihin oli kaatunut. Aivan lähellä oli katulamppu -- näin hänen
+kasvoilleen levinneen omituisen värin ja hänen silmäinsä jo olevan
+lujasti ummessa. Sitä paitsi huomasin hänen hampaittensa olevan lujasti
+yhteen puristettuina ja hänen sormiensa kämmeniin painettuina."
+
+"Vääntelehtikö hän ollenkaan -- tekikö minkäänlaista liikettä?" kysyi
+tutkija.
+
+"Ei pienintäkään! Hän oli hiljaa kuin ne kivet, joiden päällä hän
+makasi", sanoi todistaja. "Olen täysin vakuutettu siitä, että hän ei
+hievahtanutkaan sen jälkeen kun oli kaatunut. Juuri silloin ei ollut
+ketään muuta saapuvilla, ja minä aioin juuri soittaa lähimmän talon
+kelloa, kun eräs poliisi tuli nurkan takaa. Minä huusin hänelle, ja
+hän tuli paikalle. Me tutkimme miestä minuutin ajan. Sitten minä
+juoksin hakemaan tohtori Mirandoletia, jonka klinikka on juuri
+vieressä. Tapasin hänet siellä; hän lähti aivan heti sekä määräsi
+miehen viipymättä siirrettäväksi sairaalaan. Poliisi nouti apua ja mies
+vietiin pois. Tohtori Mirandolet lähti heidän mukanaan. Minä palasin
+kotiin."
+
+Gardinerilta ei kysytty enää mitään mainitsemisen arvoista. Oikeuden
+puheenjohtaja vaihtoi joitakin lyhyitä kuiskauksia oikeudenpalvelijan
+kanssa ja vilkaisi sitten todistajain aition takana istuvaan ryhmään,
+jossa kaikilla oli lääkärien virkapuku päällään.
+
+"Kutsukaa tohtori Mirandolet", hän määräsi.
+
+Samalla hetkellä Purdie kohtasi Ayscoughin katseen. Salapoliisi iski
+hänelle merkitsevästi silmäänsä, kun omituisen näköinen olento astui
+esiin joukosta ja asettui paikalleen todistajain aitioon.
+
+
+
+
+XXI
+
+MITEN KUOLLUT?
+
+
+Eräs niistä kolmesta toveruksesta, jotka seisoivat uteliaasti katsellen
+uutta todistajaa tämän tullessa vapaalle paikalle oikeuden jäsenten
+eteen, oli nähnyt hänet ennen. Lauriston, joka oli Paddingtonissa
+asuessaan kävellyt aika paljon Maida Valessa ja St. John's Woodin
+tienoilla, tunsi tohtori Mirandoletin heti samaksi mieheksi, jonka
+hän oli usein tavannut noilla kävelyretkillään ja jota hän oli
+joka kerta ihmetellyt. Hän oli jonkin verran merkillisen näköinen
+olento -- pitkä hintelä mies, jolla oli silmään pistävän selvä oma
+persoonallinen olemuksensa -- sen tapainen mies, joka ehdottomasti
+vetäisi huomion puoleensa missä tahansa liikkuikin ja jota ihmiset
+kääntyisivät katsomaan kaikkein vilkasliikkeisimmälläkin kadulla. Hänen
+kotkannäköisiä piirteitään, melkein kalmankarvaista ihonväriään ja
+leimahtelevia, syvällä sijaitsevia silmiään ympäröi paksu pikimusta
+tukka, valahtaen tuuheina suortuvina hänen avaralle pehmeälle
+kaulukselleen, jota piti kohdallaan suuri musta silkkinen kaulanauha.
+Hänen hintelää vartaloaan, joka näytti tavattoman laihalta leveitten
+hartiain ja suuren pään rinnalla, verhosi päästä jalkoihin asti valtava
+viitta, yhtä pikimusta kuin hänen tukkansakin, ja sen niskassa riippui
+tohtorinviittaan kuuluva huppu. Ei ainoakaan läsnä olevista olisi
+voinut luulla tohtori Mirandoletia muuksi kuin ulkomaalaiseksi, vieläpä
+sellaiseksi ulkomaalaiseksi, joka ei tietänyt juuri mitään Englannista
+ja englantilaisista. John Purdie, jonka mielenkiinto oli nyt täysin
+virinnyt, hämmästyi kuullessaan todistajan vastaavan välttämättömiin
+alkukysymyksiin. Nicholas Mirandolet -- Englannin alamainen -- syntynyt
+Maltassa -- kasvatettu Englannissa -- sekä kirurgian että lääketieteen
+tohtori -- harjoittanut yksityistä lääkärinammattia Portsdown-kadun
+varrella Maida Valessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.
+
+"Luullakseni teidät, tohtori Mirandolet, kutsui vainajan luokse
+äskeinen todistaja?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Aivan niin! Pyydän
+teitä kertomaan meille mitä huomasitte."
+
+"Tapasin vainajan makaamassa katukäytävällä arviolta kahdentoista
+metrin päässä talostani", vastasi tohtori Mirandolet terävällä,
+katkonaisella äänellä. "Eräs poliisi oli kumartuneena hänen ylitseen.
+Herra Gardiner kertoi meille nopeasti, mitä oli nähnyt. Ensimmäinen
+ajatukseni oli, että miehen oli kohdannut niin sanottu halvaus --
+jonkinlainen kaatuvataudin kohtaus esimerkiksi. Tutkin hänet pikaisesti
+ja huomasin ensimmäisen vaikutelmani täysin vääräksi."
+
+"Mitä sitten ajattelitte?" kysyi tuomari. Tohtori Mirandolet pysyi
+vaiti ja alkoi rummuttaa todistajain aition reunakaidetta pitkien ja
+hoikkien ihan valkeiden sormiensa päillä. Hän pani sileiksi ajellut
+huulensa suipolleen ja katseli miettivästi ympärilleen -- tarkastellen
+rauhallisesti häneen suuntautuneita kasvoja. Lopuksi hän vilkaisi
+oikeuden puheenjohtajaan ja laukaisi kuuluviin vastauksen:
+
+"En tiedä mitä ajattelin!"
+
+Tuomari nosti hämmästyneenä katseensa papereistaan.
+
+"Te ette tiedä mitä ajattelitte?"
+
+"En", kertasi tohtori Mirandolet. "En tiedä. Ja sanonpa teille miksi.
+Koska minä huomasin nopeammin kuin osaan teille kertoa, että oli
+kysymyksessä jotakin täydelleen yli minun ymmärrykseni menevää!"
+
+"Tarkoitatteko -- yli teidän taitonne?"
+
+"Taitoni?" tokaisi todistaja vääntäen kasvonsa omituiseen irvistykseen.
+"Yli minun ymmärrykseni! Olen nopea havaintojen tekijä. Näin muutamissa
+sekunneissa, että tässä oli mies, joka oli kirjaimellisesti luhistunut
+keskellä elämän kukoistusta aivan kuin -- no niin, suoraan sanoen aivan
+kuin jokin merkillinen voima olisi laskenut surmaavan kätensä suoraan
+hänen elinhermolleen. Minä olin ymmällä."
+
+Oikeuden puheenjohtaja suoristautui ja laski kynän kädestään.
+
+"Mitä te teitte?" hän kysyi tyynesti.
+
+"Käskin poliisin hankkia apua ja sairasvaunut sekä kuljettamaan miehen
+St. Maryn sairaalaan mahdollisimman kiireesti", vastasi tohtori
+Mirandolet. "Poliisin poissa ollessa tutkin miestä tarkemmin. Hän
+oli silloin kuolemankielissä -- ja minä ymmärsin täydellisesti,
+ettei mikään lääketaito voinut häntä pelastaa. Tähän mennessä hän
+oli muuttunut aivan hiljaiseksi. Hänen ruumiinsa oli lauennut
+pingoituksestaan luonnolliseen asentoonsa, hänen kasvonsa, jotka
+minun ne ensiksi nähdessäni olivat olleet omituisen värikkäät, olivat
+muuttuneet tyyniksi ja kalpeiksi. Hän hengitti säännöllisesti,
+vaikkakin hyvin heikosti -- ja teki ilmeisesti lähtöä. Minä ymmärsin
+täydellisesti mitä oli odotettavissa ja huomautin herra Gardinerille,
+että mies kuolisi puolen tunnin kuluttua."
+
+"Te kai ennätitte viedä hänet sairaalaan siinä ajassa?"
+
+"Kyllä -- arviolta kahdenkymmenenviiden minuutin kuluttua siitä kun
+olin hänet ensiksi nähnyt", vastasi todistaja. "Menin sairasvaunujen
+mukana! Mies kuoli hyvin pian sairaalaan jouduttuaan, aivan niin kuin
+olin aavistanutkin. Ei mikään lääketieteellinen kyky olisi voinut häntä
+pelastaa!"
+
+Oikeuden puheenjohtaja vilkaisi pieneen ryhmään lääkäripukuisia miehiä,
+jotka istuivat todistajain aition takana. Hän näytti tuumivan itsekseen
+oliko tarpeellista kysyä tohtori Mirandoletilta lisää. Varmuuden vuoksi
+hän kääntyi vielä hänen puoleensa.
+
+"Teidän todistuksenne, tohtori Mirandolet, sisältää siis seuraavaa",
+hän sanoi. "Teidät kutsuttiin tuon miehen luokse ja te huomasitte
+heti, että itse ette voinut tehdä mitään hänen hyväkseen, jonka vuoksi
+toimititte hänet sairaalaan mahdollisimman nopeasti. Mutta minkä tähden
+olitte sitä mieltä, että teidän oli mahdotonta auttaa häntä?"
+
+"Selitän sen teille muutamin sanoin", vastasi tohtori Mirandolet. "Se
+johtui siitä, että en tuntenut enkä ymmärtänyt ainoaakaan näkemistäni
+taudinoireista. Se johtui suoraan sanoen siitä, että tiesin täysin
+hyvin olevani tuiki kykenemätön ymmärtämään, mikä miestä vaivasi.
+Ja sen vuoksi toimitin hänet kiireimmiten sellaisten henkilöitten
+luokse, joiden pitäisi tietää enemmän kuin minä tiesin ja jotka ovat
+taitavamman maineessa kuin minä olen. Lyhyesti sanoen, huomasin
+joutuneeni näkemään jotakin sellaista, mikä oli täydellisesti minun
+taitoni ja ymmärrykseni yläpuolella."
+
+"Sallinette minun vielä esittää parisen kysymystä", sanoi oikeuden
+puheenjohtaja. "Oletteko muodostanut jonkinlaisen oman mielipiteen
+miehen kuoleman syystä?"
+
+"Olen", myönsi todistaja epäröimättä. "Olen toki. Luulen hänen saaneen
+myrkkyä mitä taitavimmalla ja kavalimmalla tavalla. Ja" -- tohtori
+Mirandolet vilkaisi syrjäsilmällä takanaan istuvia miehiä -- "tulen
+olemaan perin ihmeissäni, jollen saa tukea sille käsitykselleni.
+Mutta kymmenen tuhatta kertaa enemmän hämmästyn, jos Euroopassa on
+ainoatakaan asiantuntijaa, joka voi sanoa, mitä tuo myrkky oli!"
+
+"Luulette sen olleen salaista myrkkyä?"
+
+"Salaista!" huudahti tohtori Mirandolet. "Niin, salainen, se on juuri
+oikea sana. Tosiaankin, salaista se oli!"
+
+"Voitteko kertoa meille mitään muuta?" kysyi oikeuden puheenjohtaja.
+
+"Vain yhden seikan vielä", vastasi todistaja oltuaan vaiti vähän
+aikaa. "Sitä voi käyttää todistusaineksena. Kumartuessani tuon miehen
+ylitse hänen maatessaan katukiveyksellä huomasin hänen vaatteissaan
+jonkinlaista omituista hyvää tuoksua. Alussa se oli voimakas ja haihtui
+vähitellen. Mutta minä kiinnitin poliisin ja herra Gardinerin huomion
+siihen. Se tuntui hänessä hyvin heikosti vielä silloinkin kun saimme
+hänet sairaalaan. Mainitsin sielläkin siitä seikasta."
+
+"Tuo omituinen haju herätti siis oikein selvästi huomiotanne?"
+
+"Niin", vastasi tohtori Mirandolet. "Niin oli asia. Se johti mieleeni
+itämaat -- olen asunut idässä -- Intiassa, Birmassa, Kiinassa. Minusta
+näytti, että tuo mies oli saanut käsiinsä jotakin itämaista hajuainetta
+ja mahdollisesti tiputtanut sitä jonkin verran vaatteilleen. Siihen
+seikkaan kannattaa kiinnittää huomiota. Sillä olen kuullut -- en voi
+sanoa itse joutuneeni näkemään sellaista -- että ihmisiä on kuollut
+pelkästään myrkyn hengittämisestä."
+
+Oikeuden puheenjohtaja ei tehnyt mitään huomautusta -- hänen
+käytöksestään kävi selvästi ilmi, että hän piti tohtori Mirandoletin
+väitettä hyvin epäluotettavana. Tohtori Mirandolet poistui todistajain
+aitiosta, ja hänen tilalleen astui sinne viranomaisten kehoituksesta
+tohtori John Sperling-Lawson.
+
+"Hän on nykyään elävistä kaikkein luotettavimpia asiantuntijoita",
+kuiskasi Lauriston Purdielle tohtori Sperling-Lawsonin vannoessa
+valaansa ja vastatessa muodollisiin alkukysymyksiin. "Hän on ylilääkäri
+siinä sairaalassa, josta he puhuvat, ja esiintyy aina tämäntapaisissa
+jutuissa. Niinikään on hän sisäministeriön palveluksessa -- hän
+juuri esiintyi erittäin tärkeänä todistajana Barnsburyn murhajutussa
+hiljattain -- etkö muista sitä?"
+
+Purdie muisti ja katseli kuuluisaa asiantuntijaa suurella
+mielenkiinnolla. Mutta tohtori Sperling-Lawsonin ulkomuodossa ei
+ollut mitään merkillistä. Hän oli hiljainen, maltillinen, tavallisen
+näköinen herrasmies, joka olisi aivan hyvin voinut olla asianajaja tai
+pankin virkailija, vaikka hänen tiedettiinkin olevan aivan toista. Hän
+esitti todistuksensa asiallisella äänellä -- päinvastoin kuin tohtori
+Mirandolet, joka oli puhunut jokseenkin kiihtyneesti, mutta Purdie
+huomasi, että saapuvilla olevat kuuntelivat innokkaasti joka sanaa.
+
+Tohtori Spering-Lawson sanoi sattumalta olleensa sairaalassa, kun
+Parslett tuotiin sinne, ja nähneensä hänen kuolevan. Hän oli tohtori
+Mirandoletin kanssa täysin samaa mieltä siinä, että oli aivan
+mahdotonta pelastaa miehen henkeä enää hänen sairaalaan jouduttuaan, ja
+hän oli valmis väittämään, että se oli mahdotonta jo sillä hetkellä,
+jolloin Gardiner oli nähnyt Parslettin lysähtävän kadulle. Toisin
+sanoen, Parslett oli kuoleman oma jo kaatuessaan.
+
+"Ja mikä oli kuoleman syy?" kysyi oikeuden puheenjohtaja.
+
+"Sydämen toiminnan lakkaaminen", vastasi todistaja.
+
+"Mikä sen aiheutti?" jatkoi kuulustelija.
+
+Sperling-Lawson epäröi jonkin aikaa syvän hiljaisuuden vallitessa.
+
+"En voi vastata siihen kysymykseen", hän lopulta sanoi. "Voin vain
+esittää oman käsitykseni eräästä seikasta. Luulen -- olenpa suorastaan
+vakuutettukin siitä -- että hän oli saanut myrkkyä. Olen aivan varma
+asiasta. Mutta minun on pakko myöntää, että en tiedä, mitä myrkkyä oli
+käytetty, ja että en mitä huolellisimman tutkimuksen jälkeenkään ole
+voinut todeta pienintäkään merkkiä mistään tuntemastani myrkystä. Joka
+tapauksessa olen varma siitä, että hän kuoli myrkyn vaikutuksista,
+mutta mitä se oli tai kuinka se vaikutti, sitä en suodaan sanoen
+ymmärrä!"
+
+"Tehän toimititte vielä kuolemanjälkeisenkin tarkastuksen?"
+
+"Niin toimitin", vastasi lääkäri, "yhdessä tohtori Seracoldin kanssa.
+Vainaja oli täysin terve ja hyvässä ravitsemistilassa oleva henkilö.
+Hänen elimistössään ei ollut missään paikassa pienintäkään sairauden
+merkkiä -- hän oli ilmeisestikin kohtuullisesti elänyt mies, joka olisi
+aivan hyvin voinut elää yli seitsenkymmenvuotiaaksi. Mutta, niin kuin
+olen sanonut, minkäänlaisia myrkyn jälkiä en voinut löytää. Nimittäin
+mitään minun tuntemani myrkyn jälkiä."
+
+"Nyt haluaisin esittää teille aivan erikoisen tärkeän kysymyksen",
+sanoi oikeuden puheenjohtaja. "Onko myrkkyjä, joiden luonnetta ette
+tunne?"
+
+"On", vastasi lääkäri avomielisesti. "On niitä. Mutta enpä luulisi
+voitavan niiden käytöstä puhua Lontoossa."
+
+"Onko sellaista eurooppalaista asiantuntijaa, joka voisi jotenkin
+valaista tätä asiaa?" kysyi kuulustelija.
+
+"On", vastasi Sperling-Lawson. "Yksi henkilö -- professori Gagnard
+Pariisissa. Suoraan sanoen, olen jo erikoisen lähetin mukana
+toimittanut hänelle pieniä kappaleita muutamista Parslettin elimistä.
+Jollei hän niiden avulla pääse tuon myrkyn jäljille, niin ei siihen
+kykene kukaan eurooppalainen tai amerikkalainenkaan asiantuntija, siitä
+ole varma -- se on itämainen salaisuus."
+
+"Hyvät herrat", virkkoi oikeuden puheenjohtaja, "me lykkäämme asian
+viikoksi. Siihen mennessä varmaankin saapuu tieto Pariisista."
+
+Ihmiset lähtivät ulos kosteaan marraskuun aamuun innokkaasti
+keskustellen äsken esitetystä todistuksesta. Purdie, Lauriston ja
+Guyler, kaikki yhtä vähäpuheisina, seurasivat toisten jäljessä alkaen
+jo pohtia asiaa ja muodostaen siitä oman mielipiteensä. Äkkiä Melky
+Rubinstein riensi heidän luokseen heiluttaen paperia kädessään.
+
+"Ulkona odotti eräs mies, joka toi tämän Zillahilta", sanoi Melky.
+"Hän oli kuullut, että te olitte kaikki täällä, ja minun hän myöskin
+tiesi täällä olevan. Meidän on heti lähdettävä sinne -- hän on löytänyt
+muutamia kirjeitä, joita hänen isoisänsä on saanut tuolta Purvisilta.
+Tulkaa siis -- sinne on vain muutamia askelia."
+
+
+
+
+XXII
+
+HERRA KILLICK MUISTELEE
+
+
+Ayscough ja New Scotland Yardin mies tulivat samassa ulos
+oikeusrakennuksesta keskustellen innokkaasti ja vakavasti. Melky
+Rubinstein erosi toisista kolmesta ja kiirehti uutisineen molempain
+salapoliisien luokse. Kaikki kuusi olivat nyt menossa Praed-kadulle. Ja
+Purdie, joka par'aikaa näytti niin innostuneelta kuin hänen luonteensa
+ja liikemiestottumuksensa suinkin sallivat, otti Scotland Yardin miestä
+napinlävestä kiinni ja veti hänet syrjään.
+
+"Mikä on teidän käsityksenne ammattimiehenä siitä, mitä olemme nyt
+juuri kuulleet?" hän kysyi. "Luonnollisestikin vain meidän kesken?"
+
+Salapoliisi, joka oli jo muutamia kertoja keskustellut Purdien kanssa
+poliisilaitoksella edellisenä iltapäivänä ja iltana ja tunsi hänet
+varakkaaksi nuoreksi mieheksi, joka halusi innokkaasti puhdistaa
+ystävänsä Lauristonin kaikista epäluuloista, pudisti päätään. Hän oli
+tyyni, älykäs, keski-ikäinen mies, joka nähtävästikin mietti tarkoin
+sitä, mitä kulloinkin hänen kohdalleen sattui.
+
+"Sitä on vaikea sanoa, herra Purdie", hän vastasi. "En epäilekään
+sitä, että me päästyämme tämän jutun perille saamme huomata sen hyvin
+yksinkertaiseksi -- mutta nyt on vain päästävä perille siitä. Tiet
+ovat monimutkaiset -- jopa aivan harvinaisessa määrässä! Nyt me olemme
+sokkelossa, josta etsimme oikeaa polkua."
+
+"Luuletteko tällä Parslettin jutulla olevan mitään yhteistä
+Multeniuksen kuoleman kanssa?" kysyi Purdie.
+
+"Tietysti -- epäilemättä", vastasi salapoliisi. "Minulla mielestäni
+ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että se henkilö, joka myrkytti
+Parslettin, on sama, joka aiheutti vanhan panttilainaajankin kuoleman.
+Minä kuvittelen asiaa seuraavalla tavalla. Parslett näki jollakin
+tavoin vilahdukselta tuon miehen lähtevän Multeniuksen myymälästä,
+-- epäilemättä sivuoven kautta -- ja myös tunsi hänet -- tunsi hänet
+hyvin, pankaa se merkille! Kun Parslett kuuli, mitä oli tapahtunut
+Multeniuksen perähuoneessa, niin hän piti asian omana tietonaan ja
+meni vaatimaan mieheltä rahaa vaikenemisensa palkaksi. Mies antoikin
+hänelle viisikymmentä puntaa kullassa, jotta hän pitäisi suunsa kiinni
+-- epäilemättä luvaten antaa hänelle myöhemmin lisää -- samalla hän
+kavalalla tavalla myrkytti hänet. Se on minun mielipiteeni, herra
+Purdie."
+
+"Siis on nyt vain otettava selvä siitä kuka tuo mies on?" kysyi Purdie.
+
+"Aivan niin, herra Purdie", myönsi salapoliisi. "Yksi asia on aivan
+varma -- jos nimittäin minun mielipiteeni on oikea. Hän on nokkela mies
+-- ja asiantuntija myrkkyjen alalla."
+
+Purdie käveli parisen minuuttia mietteissään ja mitään sanomatta.
+
+"Ei kannata salailla mitään", hän virkkoi vihdoin. "Epäilettekö te
+herra Levendalea kaiken sen jälkeen, mitä olette saanut kuulla, taikka
+sen johdosta, mitä minä olen kertonut teille hänen palvelijansa nähneen
+- nimittäin pullon ja lasiputken?"
+
+"Otaksun Levendalen sekaantuneen siihen", vastasi salapoliisi
+varovasti. "Olen vakuutettu siitä, että hänellä on jollakin tavoin
+yhteyttä jutun kanssa. Meidän miehemme kyselevät hellittämättä häntä
+tänään eri paikoista -- Cityssä ja West Endissä on liikkeellä puolisen
+tusinaa meidän paraita miehiämme. Hänet löydetään varmasti. Ja samoin
+myöskin tuo Stephen Purvis -- kuka hän lieneekin. Meidän on saatava
+hänetkin käsiimme."
+
+"Ehkäpä nuo kirjeet, joista Melky Rubinstein puhui, voivat luoda
+jotakin valoa asiaan", sanoi Purdie. "Varmasti on olemassa jokin keino,
+jonka avulla hänet löydetään jostakin."
+
+He olivat nyt saapuneet panttitoimistoon ja kaikki kuusi miestä
+marssivat sisään sivuovesta. Daniel Multenius-vanhus, jolla ei ollut
+aavistustakaan siitä millaista hälinää ja mielenvaivaa hänen kuolemansa
+oli aiheuttanut, haudattaisiin hiljaisesti sinä iltapäivänä. Zillah
+ja Melky olivat surupuvussa. Mutta Zillah ei ollut menettänyt mitään
+käytöllisistä tottumuksistaan ja vaistoistaan. Uskollisen rouva
+Goldmarkin hoidellessa hautajaisvieraita yläkerrassa Zillah itse oli
+toisten vieraitten seurana alakerran perähuoneessa. Pöydällä hänen
+edessään ilmeisesti aivan näytteille asetettuna oli kolme esinettä,
+joihin hän heti kiinnitti vastatulleitten huomion -- yksi oli
+vanhanaikuiset, kahdella nappirivillä varustetut liivit, nähtävästikin
+aika vanhat ja hyvin kuluneet, molemmat toiset kaksi ulkomaalaiselle
+paperille kirjoitettua kirjettä.
+
+"Mieleeni ei juolahtanut kertaakaan ruveta tutkimaan niitä vaatteita,
+jotka isoisälläni oli päällään kuollessaan", virkkoi Zillah käyden
+suoraan asiaan. "Vasta tunti pari sitten tulin ajatelleeksi sitä. Hän
+on käyttänyt samoja vaatteita useampia kuukausia. Olen tarkastanut
+kaikki hänen taskunsa. Niissä ei ollut mitään tärkeää -- paitsi nämä
+kirjeet. Löysin ne liivien sisätaskusta. Lukekaa ne."
+
+Miehet kumartuivat katsomaan avattuja kirjeitä ja Ayscough luki ne
+ääneen:
+
+    "Macpherson-hotelli, Kap-kaupunki, syysk. 17 p. 1912.
+
+    K.H. -- Olen lähettänyt sen pikku esineen, josta jo olen
+    kirjoittanut tarkemmin teille ja herra L:lle, teidän
+    osoitteellanne tavallisena kirjoihin merkittynä lähetyksenä.
+    Parasta on, että sijoitatte sen pankkiinne, kunnes saavun.
+    Ilmoitan tuonnempana tulopäivästäni. Teidän
+
+                                      _Stephen Purvis_."
+
+"Tämä", huomautti Ayscough toisiin vilkaisten, "viittaa selvästi
+siihen, että mikä esine sitten lieneekin kysymyksessä herra Multenius
+otti sen pankista kuolinpäivänänsä aamulla. Se viittaa epäilemättä myös
+herra Levendaleen." Hän otti toisenkin kirjeen käteensä ja luki sen.
+
+    "Kap-kaupunki, lokak. 10 p. 1912.
+
+    K.H. -- Ilmoitan vain lyhyesti lähteväni täältä höyrylaiva
+    _Golcondalla_ päivän parin kuluttua. Tämä saapuu käsiinne päivää
+    kahta aikaisemmassa postissa. Toivon pääseväni Englantiin
+    marrask. 15 p. -- niin on ainakin laivakonttorissa ilmoitettu
+    -- ja tulen luoksenne heti saavuttuani. Suotavaa olisi, että
+    järjestäisitte heti kohtauksen herra S. L:n ja meidän molempain
+    kesken. Teidän
+
+                                        _Stephen Purvis_."
+
+"Marrask. 15 p.?" sanoi Ayscough. "Herra Multenius kuoli marrask. 19
+p. Jos siis Purvis saapui Englantiin 15 p., on hän luultavasti käynyt
+täällä ennen 19 p:ää. Mehän tiedämme hänen joka tapauksessa olleen
+rouva Goldmarkin ruokalassa 18 p. Hyvä on, neiti Wildrose -- me otamme
+nämä kirjeet mukaamme."
+
+Lauriston jättäytyi jäljelle toisten miesten lähtiessä ulos voidakseen
+vaihtaa muutaman sanan kahden kesken Zillahin kanssa. Hänen tullessaan
+kadulle olivat kaikki muut lähteneet paitsi Purdie, joka puheli Melkyn
+kanssa sivukäytävän ovella. "Siinä on varmasti oikea suunta", kuului
+Melky juuri sanovan. "Ottakaa vain siitä selvä. Herra Lauriston", hän
+jatkoi, "tehkää, mitä ystävänne neuvoo. Me käsittelemme asiat yhden
+kerrallaan."
+
+Purdie tarttui Lauristonin käsivarteen ja lähti pois hänen kanssaan.
+
+"Melkyn ehdotus on, että lähdemme ottamaan selvää siitä, mitä
+herra Killick voi todistaa", hän virkkoi. "Se on sitä paitsi
+parastakin meille, Andie. Nyt kun salapoliisit ovat par'aikaa
+tiedustelumatkoillaan ja heillä on hallussaan aika joukko kummallisia
+tietoja ja asiapapereita, niin me voimme suorittaa oman pikku osuutemme
+-- nimittäin selvittää sinut täydelleen asiasta irti. On useampiakin
+kuin yksi seikka, jonka vuoksi meidän on yritettävä sitä, vanha veikko!"
+
+"Mistä sinä oikein puhut, John?" kysyi Lauriston. "Sinulla on nyt jokin
+tuuma päässäsi!"
+
+"Ja se on se, että sinä ja tuo tyttö olette rakastuneet toisiinne!"
+sanoi Purdie viekkaan näköisenä.
+
+"En kiellä sitä", myönsi Lauriston viattomasti punastuen. "Niin
+olemmekin!"
+
+"Mutta ethän sinä voi pyytää ketään tyttöä vaimoksesi, hyvä mies, niin
+kauan kuin on olemassa pieninkään epäluulon varjo siitä, että olet
+aiheuttanut hänen isoisänsä kuoleman", huomautti Purdie neuvovalla
+äänensävyllä. "Syökäämme siis nyt vain yhteinen ateria, ottakaamme
+sitten vuokra-ajuri ja ajakaamme hakemaan sitä vanhaa herraa, joka
+antoi äidillesi sormukset. Tule pois hotelliin."
+
+"Sinähän tuhlaat paljon rahaa minun vuokseni, John!" huudahti Lauriston.
+
+"Ymmärrä asia niin, että minä olen itsekäs mies, joka olen alkanut
+tuntea harrastusta tätä asiaa kohtaan ja noudatan omaa mielihaluani",
+sanoi Purdie.
+
+"Hiisi vieköön! En ole koskaan ennen sekaantunut salapoliisi- juttuun.
+Tämä ihmisten ajaminenhan vie aivan voiton metsästämisestä!"
+
+Tutkittuaan ahkerasti osoiteluetteloja ja nimikirjoja varhain sinä
+aamuna Purdien ja Lauristonin oli onnistunut päästä selville herra
+Edward Killickin asunnosta. Hän oli aikanaan ollut tunnettu asianajaja
+Cityssä ja noudattanut sitten hyvin menestyneitten miesten esimerkkiä
+vetäytymällä syrjään sievään maalaishuvilaan nauttiakseen siellä
+vaivojensa hedelmiä. Hän oli valinnut oleskelupaikakseen hauskan
+vanhanaikuisen Stanmoren kylän, ja siellä Purdie ja Lauriston tapasivat
+hänet kauniitten puitten ja huolellisesti tasoitettujen ruohokenttäin
+ympäröimässä hauskassa vanhassa talossa. Hän oli terve ja virkeä
+vanhus, ei vielä seitsenkymmenvuotiaskaan, ja nousi nojatuolistaan
+suuressa kirjastohuoneessaan ja loi hämmästyneenä katseensa palvelijan
+juuri tuomista nimikorteista niiden omistajiin.
+
+"Herra varjelkoon!" hän huudahti. "Oletteko te molemmat nuoret miehet
+minun peeblesiläisten vanhain ystäväini poikia?"
+
+"Olemme", vastasi Purdie. "Tämä on Andrew Lauriston ja minä John
+Purdie. Ja me olemme hyvin iloisia huomatessamme teidän vielä muistavan
+omaisiamme, herra Killick."
+
+Herra Killick siunaili vieläkin ja puristettuaan lämpimästi
+vieraittensa käsiä pyysi heitä istuutumaan. Hän sovitteli silmälasit
+nenälleen ja katseli hyvin huolellisesti molempia nuorukaisia.
+
+"Muistan tosiaankin aivan hyvin teidän omaisenne", hän sanoi. "Minä
+kalastelin toisinaan Tweed-joessa ja Eddlestonin järvessä isänne
+kanssa, herra Purdie, ja teidän isänne ja äitinne luona asuin jonkin
+aikaa, herra Lauriston. Äitinne olikin hyvin ystävällinen minulle --
+hän hoiti minua erään sairauden aikana, joka kohtasi minua Peeblesissä
+ollessani."
+
+Lauriston ja Purdie katsahtivat toisiinsa. Yhteisestä suostumuksesta
+Purdie rupesi selittämään heidän asiaansa.
+
+"Herra Killick", hän virkkoi, "juuri erään tuon sairauden aikana
+sattuneen tapauksen vuoksi olemmekin tulleet teitä katsomaan. Sallikaa
+minun aluksi kertoa vähän. Andie Lauriston on asunut Lontoossa kaksi
+vuotta -- hän on kirjallinen kyky ja toivoo voivansa luoda nimen
+itselleen ehkäpä omaisuudenkin. Minä olen ryhtynyt jatkamaan isäni
+liikettä ja olen vain käymässä Lontoossa. Ja hyvä oli, että tulinkin,
+sillä Andie tarvitsi ystävää. Ennenkuin jatkan, herra Killick,
+haluaisin kysyä teiltä oletteko sanomalehdistä lukenut niin sanotusta
+Praed-kadun jutusta?"
+
+Vanha herra pudisti päätänsä.
+
+"Hyvä nuori herra", hän sanoi viitaten kädellään kirjoihinsa päin, "en
+ole innokas lehtien lukija -- vähän politiikkaa tosin seuraan. En ole
+laisinkaan lukenut salaperäisistä jutuista -- syrjään vetäydyttyäni
+olen kokonaan heittäytynyt muinaisesineitten tutkijaksi. Ei, en ole
+lukenut Praed-kadun jutusta -- en edes kuullutkaan siitä. Toivoakseni
+ette te kumpikaan ole siihen sekaantuneet?"
+
+"Melko lailla sentään", vastasi Purdie "Jopa useammalla kuin yhdellä
+tavalla, Ja te voitte olla suureksi avuksi. Herra Killick --
+matkustettuanne pois Peeblesistä tuon sairautenne jälkeen, te lähetitte
+rouva Lauristonille lahjaksi kaksi arvokasta sormusta. Muistatteko
+sitä?"
+
+"Tietysti -- erinomaisesti", vastasi vanha herra. "Sehän on selvä."
+
+"Voitteko myöskin muistaa keneltä ostitte nuo sormukset?" kysyi Purdie
+innokkaasti.
+
+"Voin, aivan kuin se olisi eilen tapahtunut", vastasi Killick. "Ostin
+ne eräältä Cityssä asuvalta jalokivikauppiaalta, jonka tunsin aivan
+hyvin siihen aikaan. Hänen nimensä oli Daniel Molteno!"
+
+
+
+
+XXIII
+
+HERRA KILLICKIN MIELIPIDE
+
+
+Vanhan asianajajan harjaantunut silmä ja nopea äly ymmärsivät heti,
+että tällä tiedonannolla oli jokin tärkeä merkitys hänen molemmille
+vierailleen. Purdien ja Lauristonin huomiota olikin heti herättänyt
+Molteno- ja Multenius-nimien yhtäläisyys, ja he vaihtoivat toisen
+katseen, jonka heidän isäntänsä näki ja ymmärsi heti merkitsevän
+jotakin. Hän kumartui eteenpäin tuolillaan.
+
+"Se hämmästyttää teitä molempia", hän sanoi. "Mistä oikein on kysymys?
+Uskokaa minulle asianne."
+
+"Juuri sen vuoksi me tulimmekin, herra Killick", vastasi Purdie
+ripeästi. "Ja teidän luvallanne kerron koko jutun. Se on pitkä ja
+monimutkainen, herra Killick, mutta uskallanpa olla sitä mieltä, että
+te olette pitkän lakimiestoimintanne aikana kuullut monta sekavaa
+juttua, ja te voitte epäilemättä huomata tässä sellaisia seikkoja,
+joita emme ole nähneet. No niin, siten ovat asiat, ja minä kerron
+kaikki alusta asti ..."
+
+Vanha herra kuunteli kärsivällisesti ja valppaasti Purdieta, joka
+silloin tällöin Lauristonin keskeyttämänä ja täydentämänä kertoi
+Praed-kadun juttua siitä alkaen, kun Lauriston ensimmäisen kerran
+kävi panttitoimistossa, tämän aamun tapauksiin asti. Kerran pari
+herra Killick kysyi jotakin, kerran hän pyysi Purdieta pysähtymään
+hetkiseksi, että hän saisi miettiä jotakin seikkaa. Kertomuksen
+päätyttyä hän veti esiin kellonsa ja vilkaisi sitten ulos akkunasta.
+
+"Saanko päätellä, että se pika-ajuri, joka odottaa ulkopuolella, on
+siellä teidän varaltanne, nuoret herrat?" hän kysyi.
+
+"Niin on asia", vastasi Purdie. "Meidän on välttämättömästi päästävä
+takaisin kaupunkiin mahdollisimman nopeasti, herra Killick."
+
+"Hyvä on", sanoi herra Killick mennen kirjastonsa ovelle. "Mutta minä
+lähden kanssanne niin pian kuin vain ennätän saada palttoon päälleni.
+Kas niin!" hän lisäsi muutamien minuuttien kuluttua, kun he kaikki
+kolme nousivat ajopeleihin.
+
+"Käskekää miehen ajaa suoraan sille poliisiasemalle, jossa olette
+äskettäin olleet, ja antakaa minun koko matka rauhassa miettiä.
+Luullakseni voin sanoa enemmän tässä asiassa kuin mitä nyt huomaan.
+Mutta jos se tuottaa teille jonkinlaista mielenhuojennusta, voin heti
+sanoa teille, että minulla on aika paljon kertomista. Kummallista,
+kerrassaan kummallista, kuinka asiat kiertyvät toisiinsa ja kuinka
+pieni tämä maailma sittenkin on!"
+
+Lausuttuaan nämä salaperäiset sanat herra Killick vaipui istumaan
+ajopelien nurkkaukseen ja pysyi siinä asennossa siihen asti, kunnes ne
+melkein tuntia myöhemmin vasta pysähtyivät poliisiaseman ovelle. Viiden
+minuutin kuluttua he olivat keskustelemassa eräässä yksityishuoneessa
+muutamien päällysmiesten kanssa, joiden joukossa olivat Ayscough ja se
+New Scotland Yardin salapoliisi, jonka kanssa, he olivat jo aikaisemmin
+olleet tekemisissä.
+
+"Te kai tunnette minut tai olette kuullut minusta, ainakin joku
+teistä?" sanoi vanha asianajaja ja pani nimikorttinsa pöydälle, jonka
+viereen hänelle oli asetettu tuoli. "Minä olin nähkääs aika lailla
+tunnettu Cityn poliisiasemille ennenkuin vetäydyin yksityiselämään
+kolmisen vuotta sitten. Nämä kaksi nuorta herraa ovat juuri kertoneet
+minulle kaikki tämän peräti kummallisen jutun yksityiskohdat -- ja minä
+luulen voivani, luoda jonkin verran valoa siihen -- ainakin johonkin
+osaan siitä. Näyttäkäähän minulle aluksi niitä kahta sormusta, joista
+on ollut kysymys niin monta kertaa."
+
+Ayscough veti sormukset esiin lukitusta laatikosta. Kaikki läsnä olevat
+katselivat tarkkaavasti herra Killickin tutkiessa ja käsitellessä
+niitä. Heti paikalla saattoi huomata, että hän tunsi ne samoiksi,
+jotka oli itse aikanaan ostanut ja lahjoittanut. Hetkisen kumpaakin
+tarkasteltuaan hän työnsi ne salapoliisille.
+
+"Asia on varma", hän virkkoi täysin vakuutettuna. "Nämä ovat samat
+sormukset, jotka annoin rouva Lauristonile tämän nuoren miehen äidille.
+Tunsin ne heti. Jos on tarpeellista, voin näyttää teille myyjän
+niistä antaman kuitin. Lähemmät yksityiskohdat on määritelty tuossa
+kuitissa -- ja tiedän sen varmasti vielä olevan tallessa. Tyydyttääkö
+todistukseni teitä?"
+
+Korkein saapuvilla oleva virkamies vilkaisi New Scotland Yardin mieheen
+ja nähdessään tämän nyökkäävän päätään hymyili vanhalle asianajajalle.
+
+"Minun mielestäni voimme täysin luottaa todistukseenne, herra Killick",
+hän sanoi. "Meidän oli vain saatava varmuus asiasta, niin kuin
+ymmärrätte. Mutta nuo merkit! Eikö siinä sittenkin ole kummallinen
+yhteensattuma, kun asiaa ajattelee?"
+
+"Ei laisinkaan", vastasi herra Killick. "Ja minä sanon teille
+miksi. Juuri sen vuoksi olenkin tullut mukavan kotilieteni äärestä
+Stanmoresta. Siinä ei ole pienintäkään yhteensattumaa. Olen näiltä
+kahdelta nuorukaiselta kuullut kokonaan tuon Praed-kadun jutun. Ja yhtä
+vähän kuin epäilen näkeväni teidät edessäni epäilen, että se vanha
+panttilainaaja, jonka te tunnette täällä Daniel Multeniuksen nimellä,
+oli sama mies kuin Daniel Molteno, jolta ostin nuo sormukset aikoja
+sitten. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä!"
+
+Kukaan läsnäolijoista ei huomauttanut mitään tämän hämmästyttävän
+uutisen kuullessaan, ja herra Killick jatkoi taas.
+
+"Niin kuin ehkä joku teistä tietää, harjoitin asianajaja-ammattiani
+Cityssä, tarkemmin sanoen Moorgate-kadun varrella", hän virkkoi. "Daniel
+Moltenolla oli jalokivi- kauppa Houndsditchissä. Joskus jouduin
+ammattimiehenä avustamaan häntä asioissa. Ja toisinaan kävin hänen
+liikkeessään, jos satuin tarvitsemaan joitakin koruesineitä. Hän oli
+silloin noin viisikymmenvuotias, pitkä, selväpiirteinen juutalainen, jo
+aivan patriarkan näköinen, vaikka ei hänellä ollut ainoatakaan harmaata
+karvaa suuressa mustassa parrassaan. Hän oli mieltäkiinnittävä mies ja
+täysin selvillä jalokivien historiasta. Muistan peräti hyvin kuinka
+ostin nuo sormukset häneltä -- muistan senkin, mitä niistä maksoin --
+seitsemänkymmentäviisi puntaa yhteensä. Nuo salamerkit niiden sisällä
+ovat tietysti hänen lyöttämiään -- ja nehän ovatkin aivan samanlaiset
+kuin hänen yksityiset merkkinsä tarjottimella olevissa sormuksissa.
+Mutta en ole tullut tänne kertoakseni teille vain siitä. Se on vasta
+alkuvalmistelua."
+
+"Joka tapauksessa se on peräti mieltäkiinnittävää", huomautti Ayscough.
+"Ja mahdollisesti hyvin tärkeääkin."
+
+"Ei puoliksikaan niin tärkeää kuin se, mitä nyt aion kertoa", sanoi
+herra Killick lyhyesti naurahtaen. "Mikäli nuoren herra Purdien
+kertomuksesta on käynyt ilmi, olette nykyään kaikki hyvin selvillä
+siitä, että tämä Praed-kadun juttu on jollakin lailla yhteydessä
+erään herra Spencer Levendalen kanssa, joka luullakseni on erittäin
+rikas mies, asuu eräässä tämän kaupunginosan hienoimmista taloista
+sekä on parlamentin jäsen. Päättäen siitä, mitä olette saaneet
+selville tähän mennessä, Spencer Levendalella on ollut vanhan Daniel
+Multeniuksen kanssa jokin yhteinen liikeyritys, joka näyttää jollakin
+lailla olleen tekemisissä Etelä-Afrikan kanssa. Seuratkaa nyt
+tarkoin mitä sanon: Niihin aikoihin, jolloin tunsin Daniel Moltenon
+Houndsditchissä, hänellä oli liiketoveri -- nuorempi mies, jonka nimi
+ei kuitenkaan esiintynyt kyltissä. Hän oli Danielia paljon nuorempi
+-- hän oli tosiaankin aivan nuori mies, luullakseni noin kolmen- tai
+neljänkolmatta vuotias silloin, ei sen vanhempi. Hän oli keskikokoinen,
+tumma, selvästi juutalainen piirteiltään suurine tummine silmineen,
+oliivinvärisine ihoineen, hauskan näköinen, nokkela ja tarmokas. Ja
+hänen nimensä, nimittäin se nimi, jolla minä hänet tunsin, oli Sam
+Levin." Kuuntelijat vilkaisivat toinen toisiinsa -- ja yksi heistä
+kuiskasi hiljaa sen, mitä kaikki ajattelivat.
+
+"Samat nimikirjaimet!"
+
+"Aivan niin", myönsi Killick. "Se kiinnitti heti minunkin huomiotani,
+Sam Levin -- Spencer Levendale. No niin, minä jatkan. Eräänä päivänä
+menin herra Daniel Moltenon liikkeeseen korjauttamaan jotakin ja
+huomioni kiintyi siihen asiaan, että en ollut nähnyt Sam Leviniä parina
+kolmena viime kertana siellä käydessäni. 'Missä on liiketoverinne?'
+kysyin Daniel Moltenolta. 'En ole nähnyt häntä viime aikoina.' 'Minulla
+ei ole enää liiketoveria, herra Killick', vastasi Molteno. 'Olemme
+eronneet, hän on lähtenyt Etelä-Afrikkaan.' 'Mihin hommiin sinne?'
+kysyin. 'No', vastasi Daniel Molteno, 'hänet on vallannut kuume
+päästä jalokivialueitten lähistölle. Hän on lähtenyt sinne rikkauksia
+kokoamaan ja aikoo palata miljoonamiehenä.' 'Vai niin', sanoin minä,
+'Hän voi hyvinkin onnistua.' 'Aivan niin', myönsi Molteno, 'hän kyllä
+menestyy.' Sen enempää ei puhuttu -- ja mikäli muistan oikein en sen
+koommin tavannut Daniel Moltenoa enää. Kului jonkin aikaa ennenkuin
+satuin taas kulkemaan niillä tienoin. Kun sitten kerran osuin sinne,
+hämmästyin nähdessäni uuden nimen myymälän kyltissä. Menin sisään
+ja kysyin, missä entinen omistaja oli. Uusi liikkeenomistaja sanoi
+herra Moltenon myyneen kaupan hänelle. Eikä hän tietänyt minne herra
+Molteno oli lähtenyt vai oliko hän kokonaan luopunut liikehommista. Hän
+ei tietänyt mitään eikä ilmeisesti välittänytkään tietää. Ja siihen
+päättyvät tietoni tässä kohdin!"
+
+"Herra Spencer Levendale on iältään hyvin lähellä viittäkymmentä",
+huomautti Ayscough mietittyään jonkin aikaa mitään puhumatta, "ja minun
+käsittääkseni hän on kaksikymmentäviisi vuotta sitten ollut juuri
+sellainen kuin herra Killick on kuvannut."
+
+"Voitte uskoa minua", sanoi vanha asianajaja, "kun ottamalla huomioon
+kaiken sen, mitä nyt on puhuttu, väitän, että Spencer Levendale on
+Sam Levin, joka on palannut Etelä-Afrikasta miljoonamiehenä. Olen
+vakuutettu siitä! Niin, hyvät herrat, mitä tämä kaikki silloin
+merkitsee? Epäilemättä vanhalla Multeniuksella ja Levendalella oli
+salaisia yhteishommia. Minkälaisia sitten? Mikä salaperäinen merkitys
+on sillä kirjalla, joka oli jätetty Multeniuksen perähuoneeseen ja
+josta Levendale ilmoitti heti, aivan kuin se olisi ollut suorastaan
+korvaamaton? Miksi on Levendale perin tietymättömissä? Ja kuka on
+tuo Purvis ja mitä hänellä on asian kanssa tekemistä? Olette saaneet
+pureskeltavaksenne erittäin kovia pähkinöitä, vieläpä kokonaisen
+korillisen. Näin monimutkaisesta jutusta en ole ennen kuullut. Ja
+minulla on kuitenkin jonkin verran kokemasta rikosasioissa!"
+
+"Juuri tänään olen saanut vähän tietoja Levendalesta ja Purvisista",
+sanoi Ayscough. Hän kääntyi toisten viranomaisten puoleen. "Minulla
+ei ollut tilaisuutta puhua teille siitä aikaisemmin", hän jatkoi. "Olin
+kolmen aikana herra Levendalen talossa hankkimassa lisäselvityksiä.
+Kuulin silloin kaksi uutista. Ensiksikin -- vein erään kemistin
+tutkimaan erinäisiä esineitä, myös sitä pulloa, josta Levendale täytti
+pienen lasiputken ja pani sen sitten liiviensä taskuun lähtiessään ulos
+viimeistä kertaa -- muistattehan, herra Purdie, että hänen palvelijansa
+kertoi teille siitä -- niin, se pullo sisältää kloroformia. Se on
+pykälä numero yksi. Toinen on eräs herra Levendalen autonkuljettajan
+vapaaehtoisesti kertoma juttu. Herra Multeniuksen kuoleman jälkeisenä
+aamuna ja ennenkuin te, herra Lauriston, herra Rubinstein ja minä
+kävimme herra Levendalen luona, hän oli lähtenyt Cityyn autollaan.
+Hän käski kuljettajan ajaa Hyde-puiston ja Victoria Gaten kautta sekä
+pysähtyä ruutimakasiinin luona. Siellä hän astui alas autosta ja
+lähti jalan Serpentinen siltaa kohti. Autonkuljettaja seurasi häntä
+koko ajan silmillään ja näki hänen tapaavan erään pitkän, sileäksi
+ajellun, hyvin ahavoituneen miehen, joka selvästikin odotteli häntä.
+He puhelivat jonkin aikaa sillan korvassa, ehkäpä viitisen minuuttia.
+Sitten vieras mies lähti kävelemään siltaa myöten Kensingtonin suuntaan
+ja Levendale palasi autoonsa. Minun käsitykseni mukaan tuo muukalainen
+oli Purvis, josta olemme kuulleet: Ja se näyttää olevan viimeinen
+kerta, jolloin kukaan meidän tapaamamme henkilö on nähnyt hänet.
+Samana iltana, käytyään ensin kotonaan ja otettuaan kloroformipullosen
+mukaansa Levendalekin lopullisesti katosi ja lähetti seuraavana aamuna
+aivan kotinsa lähettyviltä palvelijalleen sähkösanoman, jossa mainitsi
+viipyvänsä poissa muutamia päiviä. Miksi hän ei itse käynyt sitä
+ilmoittamassa?"
+
+Herra Killick, joka oli tarkkaavasti kuunnellut Ayscoughia, naurahti ja
+kääntyi viranomaisiin päin luoden heihin terävän katseen.
+
+"Saanko ilmaista teille nyt mielipiteeni kuultuani äsken kerrotut
+seikat?" hän kysyi. "No niin, Levendale ei ole lähettänyt tuota
+sähkösanomaa. Se vain lähetettiin Levendalen nimessä, jotta ei asiasta
+nousisi hälinää. Minun käsitykseni mukaan Levendale on joutunut ansaan
+-- ja Purvis hänen kerallaan!"
+
+
+
+
+XXIV
+
+KELLANPUNAINEN TIMANTTI
+
+
+Kaikki saapuvilla olijat olivat kuunnelleet vanhan asianajajan sanoja
+selvän ja voimakkaan mielenkiinnon valtaamina. Sitten yksi heistä puki
+sanoiksi sen, mitä kaikki muut ajattelivat.
+
+"Mikä johtaa teidät ajattelemaan sellaista, herra Killick?" kysyi New
+Scotland Yardin mies. "Miksi Levendale ja Purvis olisivat joutuneet
+ansaan?"
+
+Herra Killick, joka ilmeisestikin mielellään palasi takaisin sille
+näyttämölle, jolla muutamat läsnä olevat hyvin muistivat hänen
+näytelleen tärkeää osaa usein käytettynä asianajajana, vilkaisi
+äskeiseen kysyjään merkitsevästi.
+
+"Te olette kokenut mies", hän vastasi. "Kuulkaahan siis. Eikö mieleenne
+ole juolahtanut, että jotakin tapahtui ennen vanhan Daniel Multeniuksen
+kuolemaa -- joko tuo kuolema nyt sitten johtui harkitusta murhasta tai
+äkillisen hyökkäyksen aiheuttamasta pelästyksestä? Mitä sanotte?"
+
+"Mitäkö sanon?" kysyi salapoliisi epävarmasti. "En voi ehdottomasti
+väittää sellaista ajatelleeni. Mitä te arvelette tapahtuneen ennen
+sitä?"
+
+Herra Killick tömisteli paksulla kepillään lattiaa.
+
+"Ryöstön!" hän huudahti voitonriemuisesti. "Ryöstön! Vanhukselta
+anastettiin jotakin! Luultavasti -- ja tällaisissahan tapauksissa ei
+voi nojautua muuhun kuin mahdollisuuksiin -- hän yllätti varkaan itse
+teossa ja menetti henkensä puolustaessaan omaisuuttaan. Olettakaamme
+nyt, että Levendale ja Purvis olivat osakkaina tuossa omaisuudessa
+ja panivat koko kykynsä liikkeelle saavuttaakseen sen takaisin ja
+joutuivat näissä ponnistuksissaan -- esimerkiksi kokonaisen rosvojoukon
+virittämään ansaan. Tai", lopetti Killick hyvin pontevasti ja
+merkitsevästi, "ehkäpä heidät on murhattukin kaikesta siitä päättäen,
+mitä tiedämme. Mitä arvelette tällaisesta otaksumasta?"
+
+"Se on mahdollisesti oikea", virkkoi Ayscough. "Hyvinkin mahdollisesti."
+
+"Ajatelkaahan nyt asiaa", sanoi vanha asianajaja. "Levendale on
+tunnettu henkilö -- parlamentin jäsen -- tuttu ilmestys Cityssä, jossa
+hän on useamman kuin yhden johtokunnan puheenjohtaja -- sellainen
+mies, jonka jäljille pitäisi tavallisissa oloissa päästä muutamissa
+tunneissa. Olen teiltä juuri kuullut, että puolisen tusinaa parhaita
+miehiänne on koettanut kaksi vuorokautta seurata Levendalen jälkiä
+saamatta kuitenkaan pienintäkään seikkaa hänestä selville! Minkä
+johtopäätöksen voi tästä tehdä? Tunnettu henkilö ei voi kadota sillä
+tavoin muuten kuin hyvin vakavasta syystä. Kaikesta siitä päättäen mitä
+tiedämme Levendale -- ja Purvis hänen kerallaan -- voi olla lujasti
+ansassa vain puolen kilometrin päässä Praed-kadulta -- tai, uskokaa
+minua, heidät on voitu aivan tyynesti murhata. Yhdestä asiasta olen
+kuitenkin ehdottomasti vakuutettu. Jos haluatte päästä tämän jutun
+perille asti, on teidän saatava selvä noista kahdesta miehestä!"
+
+"Asia muuttuisi suuresti, jos meillä olisi aavistustakaan siitä, mitä
+Daniel Multeniuksella oli siinä käärössä, jonka hän nouti pankista
+murhapäivänään", huomautti Ayscough. "Jos ryöstö on tapahtunut, on se
+juuri voinut olla varkaan saalis."
+
+"Se edellyttää, että varas olisi tietänyt mitä käärössä oli", virkkoi
+Purdie. "Kukahan sen voisi tietää? Senhän voimme otaksua, että
+Levendale ja Purvis tiesivät -- mutta kuka muu olisi siitä selvillä?"
+
+"Niin -- kuinka pääsemme sen asian jäljille?" kysyi New Scotland Yardin
+mies. "Jos vain tietäisin sen verran --"
+
+Mutta juuri sillä hetkellä eikä suinkaan minkään yhteensattuman,
+vaan sen todennäköisyyslain perusteella, johon herra Killick oli
+viitannut -- oli tieto siitä seikasta tulossa. Ovelta kuului koputus,
+ja sisään tuli konstaapeli, joka kuiskasi joitakin sanoja korkeimmalle
+virkamiehelle. Hänkin puolestaan vastasi kuiskaamalla ja kääntyi sitten
+toisten puoleen miehen poistuttua huoneesta.
+
+"Tässä on jotakin lupaavaa", hän virkkoi. "Ulkona odottaa eräs herra
+John Purvis Devonshirestä. Hän sanoo olevansa sen Stephen Purvisin
+veli, jonka on lehdissä kerrottu salaperäisesti kadonneen. Hän tahtoo
+kertoa poliisiviranomaisille jotakin. Tuossa hän tuleekin."
+
+Huoneessa olevat miehet kääntyivät peittelemättömän utelias
+mielenkiinto kasvoillaan oveen päin, joka nyt avautui. Sisään tuli
+suuri, terveenvärinen maalaismies, jolla oli päällään paksu matkatakki.
+Hän astui peremmäksi ja katseli terävästi kaikkia huoneessa olijoita.
+Mies oli ilmeisestikin varakas maanviljelijä, joka vietti huoletonta
+elämää. Mutta jonkinlainen levottomuus ilmeni hänen käytöksessään, kun
+hän kääntyi sen virkamiehen puoleen, joka istui pöydän ääressä ryhmän
+keskellä.
+
+"Te tiedätte asiani, hyvä herra?" hän kysyi tyynesti.
+
+"Meille on ilmoitettu, että olette sen Stephen Purvisin veli, jonka
+haluaisimme saada tietoomme tämän Praed-kadun jutun yhteydessä",
+vastasi virkamies. "Olette epäilemättä lukenut siitä sanomalehdistä,
+herra Purvis? Olkaa hyvä ja istuutukaa -- teillä on kai jotakin
+kerrottavana meille? Me par'aikaa juuri keskustelemillekin siitä
+asiasta."
+
+Vastatullut istuutui tuolille, jonka Ayscough oli tarjonnut hänelle,
+ja avasi paksun päällystakkinsa, jonka alta näkyi vaaleanruskea
+karkeakankainen ratsastuspuku.
+
+"Näette, että olen lähtenyt tänne hyvin äkkiä", hän virkkoi hymyillen.
+"Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta tulla Lontooseen lähtiessäni
+maatilaltani tänä aamuna. Sen vuoksi en ole asianmukaisesti puettukaan.
+Asianlaita on niin, että maatilani on hyvin syrjäisessä paikassa
+Moretonhampsteadin ja Exeterin välillä, enkä näe sanomalehtiä muulloin
+kuin ajaessani kahdesti viikossa Exeteriin. Tänä aamuna sinne
+saapuessani näin pari eilisiltaista Lontoon lehteä ja luin tästä
+jutusta. Ja silloin minulle selvisi kohta, että minun oli parasta
+lähteä tänne mahdollisimman nopeasti. Siinä paikassa jätin kaikki
+asiani ja matkustin ensimmäisellä pikajunalla Paddingtoniin. Ja tässä
+nyt olen! Oletteko kuullut Stephen-veljestäni mitään muuta kuin mitä
+lehdissä on kerrottu? Näin tämän päivän lehdet tänne matkustaessani."
+
+"Emme mitään", vastasi johtava virkamies. "Ei vähintäkään. Olemme
+oikein tarkoituksella antaneet kaikki tiedot sanomalehdille emmekä
+niin ollen tiedä enempää kuin lehdetkään. Voitteko siis kertoa meille
+jotakin?"
+
+"Voin kertoa kaikki mitä itse tiedän", vastasi John Purvis pudistaen
+juhlallisesti päätään. "Ja uskonpa tosiaankin, että sillä on aika
+paljon yhteyttä Stephenin katoamisen kanssa -- ja siinä seikassa on
+varmasti jotakin hullusti. Minun mielipiteeni, hyvät herrat, on se,
+että veljeni on murhattu. Niin on asia!"
+
+Kukaan ei huomauttanut mitään, mutta herra Killick mutisi jotakin
+ymmärtämisen merkiksi ja nyökäytti pari kolme kertaa päätään.
+
+"Murhattu, mies parka, niin minä luulen", jatkoi John Purvis. "Ja
+kerronpa teille, miksi niin uskon. Tämä kuun 8 tai 9 päivänä -- en
+muista päivää niin tarkalleen -- sain Stepheniltä sähkösanoman, joka
+oli lähetetty Las Palmasista Kanarian saarilta. Siinä hän ilmoitti
+saapuvansa Plymouthiin 15 päivänä ja pyysi minua tulemaan sinne häntä
+vastaan. Minä lähdinkin Plymouthiin 15 päivän aamulla. Hänen laivansa
+Golconda saapui illalla, ja me menimme yhdessä hotelliin, jonne jäimme
+yöksi. Emme olleet tavanneet toisiamme vuosikausiin, ja hänellä oli
+tietysti paljon kertomista -- mutta yksi seikka oli erikoisen tärkeä --
+hänellä oli ollut niin hyvä onni kerallaan, ettei ennen koskaan. Eikä
+hän suinkaan ollut milloinkaan mikään huonon onnen poika!"
+
+"Mikä tuo erikoisen hyvä onni sitten oli?" kysyi herra Killick.
+
+John Purvis katseli ympärilleen aivan kuin ottaakseen selvän siitä,
+että kaikki kuuntelivat tarkkaavaisina.
+
+"Hän on Etelä-Afrikassa, sisämaassa, saanut onnellisella kaupalla
+haltuunsa erään kauneimpia timantteja, mitä koskaan on löydetty",
+hän vastasi. "Minä en ymmärrä mitään sellaisista asioista, mutta hän
+sanoi, että se oli kellanpunainen timantti, joka painoi hiottuna
+vähintäinkin satakaksikymmentä karaattia ja oli hänen arvionsa mukaan
+noin kahdeksankymmenen tai yhdeksänkymmenen tuhannen punnan hintainen.
+Ainakin hän arveli saavansa siitä sen verran täällä Lontoossa. Paitsi
+tämän kertoakseen halusi hän tavata minua etenkin siitä syystä, että
+tahtoi ostaa kunnollisen maatilan Devonshiressä ja asettua tänne
+vanhaan kotimaahan. Mutta pelkäänpä hänen hyvän onnensa päättyneen
+huonoon loppuun. Hyvät herrat, olen varma siitä, että veljeni on
+murhattu tuon timantin vuoksi!"
+
+Aivan kuin yhteisestä suostumuksesta vilkaisivat poliisiviranomaiset
+herra Killickiin ja näyttivät katseillaan pyytävän häneltä apua. Vanha
+herra nyökkäsi päätään ja kääntyi tulijan puoleen.
+
+"Herra Purvis", hän sanoi, "sallikaa minun tehdä teille muutamia
+kysymyksiä. Kertoiko veljenne teille, että tämä timantti oli hänen
+yksityisomaisuuttaan?"
+
+"Kertoi", vastasi Purvis. "Hän sanoi omistavansa sen aivan yksin."
+
+"Sanoiko hän teille missä se oli -- mitä hän oli tehnyt sillä?"
+
+"Sanoi. Hän sanoi muutamia vuosia käyneensä sellaisten esineitten
+kauppaa pikku erissä kahden lontoolaisen miehen kanssa -- Multeniuksen
+ja Levendalen, jotka hän tunsi molemmat. Hän oli lähettänyt timantin
+etukäteen Multeniukselle kirjoihin merkittynä lähetyksenä, joten hänen
+ei tarvinnut olla levoton itse sitä kuljettaessaan."
+
+"Tuosta viime huomautuksestanne voin siis päättää, että veljenne oli
+kertonut joillekin toisille omistavansa tuon jalokiven? Se on tärkeä
+tietää."
+
+"Hän ei maininnut mitään nimiä, mutta hän sanoi parin henkilön tietävän
+hänen hyvästä onnestaan ja hänellä oli sellainen käsitys, että häntä
+oli pidetty silmällä Kap-kaupungissa ja että joku oli seurannut häntä
+Golcondalla", sanoi John Purvis. "Hän nauroi sille ja sanoi, ettei hän
+ollut niin hullu, että olisi kuljettanut sellaista kapinetta mukanaan."
+
+"Sanoiko hän varmasti tietävänsä, että timantti oli saapunut
+Multeniukselle?" kysyi Killick.
+
+"Sanoi. Hän sai vielä Las Palmasiin Multeniukselta sähkösanoman, jossa
+ilmoitettiin timantin tulleen. Hän mainitsi minulle, että Multenius
+säilyttäisi timanttia lontoolaisessa pankissaan, kunnes hän itse
+saapuisi sinne."
+
+Killick vilkaisi salapoliisiin -- salapoliisi nyökkäsi päätään.
+
+"Hyvä on", virkkoi Killick. "No te epäilemättä puhelitte aika paljon
+tästä asiasta. Kertoiko veljenne teille, mitä timantilla aiottiin
+tehdä? Oliko hänellä ostaja tiedossa?"
+
+"Oli suunnilleen", vastasi John Purvis. "Hän sanoi, että Multenius ja
+Levendale tulisivat muodostamaan tai että he par'aikaa suunnittelivat
+yhtymän muodostamista ostaakseen sen häneltä. He aikoivat minun
+ymmärtääkseni hiottaa sen Amsterdamissa. Hän arveli saavansa tuolta
+yhtymältä kahdeksankymmentätuhatta puntaa."
+
+"Mainitsiko hän muita nimiä kuin Multeniuksen ja Levendalen?"
+
+"Ei ainoatakaan."
+
+"Nyt vielä yksi kysymys. Missä te erositte veljestänne --
+Plymouthissako?"
+
+"Erosimme seuraavana aamuna", sanoi John Purvis. "Matkustimme yhdessä
+Exeteriin asti. Hän tuli Paddingtoniin, minä palasin maatilalleni. Enkä
+ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen, kunnes luin sanomalehdistä
+hänestä."
+
+Killick nousi ylös ja alkoi napittaa päällystakkiaan. Hän kääntyi
+poliisin puoleen.
+
+"Nyt tiedätte, mitä halusimmekin tietää", hän sanoi. "Tuo timantti on
+kaiken alkusyy. Daniel Multenius kuristettiin tuon timantin vuoksi
+-- Parslettin kuolema aiheutui tuosta timantista -- kaikki on saanut
+siitä alkunsa. Ja nyt, kun te poliisiviranomaiset tiedätte tuon kaiken,
+tiedätte myös, mihin teidän on ryhdyttävä. Teidän on saatava käsiinne
+se mies tai ne miehet, jotka olivat Daniel Multeniuksen puodissa noin
+viiden aikana tuona määräpäivänä ja jotka veivät tuon timantin. Herra
+Purvis, viivyttekö nyt kaupungissa?"
+
+Maanviljelijä pudisti päätään, mutta ei kieltävästi.
+
+"En lähde Lontoosta, ennenkuin saan kuulla kuinka veljeni on käynyt",
+sanoi hän.
+
+"Tulkaa sitten mukanani", virkkoi herra Killick. Hän vaihtoi pari
+sanaa poliisien kanssa, viittasi sitten Lauristonia ja Purdieta
+seuraamaan häntä ja Purvisia ja astui ensimmäisenä ulos. Siellä hän
+veti Purdien luokseen. "Hankkikaa ajuri", hän kuiskasi, "niin lähdemme
+kaikki yhdessä tapaamaan tuota amerikkalaista, josta olette kertonut,
+Guyleria. Ja hänet nähtyämme voitte viedä minut Daniel Multeniuksen
+tyttärentyttären luokse."
+
+
+
+
+XXV
+
+VAINAJAN OMAISUUS
+
+
+Vanha Daniel Multenius oli hiljaisesti haudattu sinä iltapäivänä.
+Samalla hetkellä, jolloin Killick tovereineen ajoi poliisiasemalta
+tapaamaan Stuyvesant Guyleria, herra Penniket oli sulkeutunut Zillahin
+ja tämän serkun Melky Rubinsteinin kanssa Praed-kadun myymälän
+takana olevaan arkihuoneeseen. He olivat siellä suljettujen ovien
+takana eivätkä aikoneet avata kellekään. Nyt kun vanhus on kuollut
+ja haudattu, oli välttämättömästi otettava selville mitä hän oli
+jälkisäädöksessään määrännyt omaisuudestaan. Eikä ollut mitään syytä
+lykätä asian tutkimista tuonnemmaksi, niin kuin herra Penniket oli
+huomauttanut heidän ajaessaan takaisin hautuumaalta. Zillah ja Melky
+olivat ainoat sukulaiset ja ainoat ihmiset, joita asia koski, sanoi
+Penniket. Viidessä minuutissa he kyllä saisivat selville kaikki
+jälkisäädöksen varsinaiset kohdat -- mutta sitten olisi perehdyttävä
+yksityisseikkoihin. Nyt he istuivat kaikki kolme pöydän ympärillä, ja
+herra Penniket veti povitaskustaan esiin kaksi paperia. Zillah katseli
+häntä melkein välinpitämättömästi, ja Melkyn kasvoilla oli tavallinen
+tyynen juhlallinen ilme. Jokaisella oli verrattain selvä aavistus
+siitä, mitä tulisi, ja kaikki pitivät tätä tilaisuutta pelkkänä
+muodollisuutena.
+
+"Tässä on jälkisäädös", sanoi Penniket lajitellen papereita ja avaten
+niitä. "Tein sen noin vuosi sitten. Minä nimittäin kirjoitin sen.
+Se on lyhyt, hyvin lyhyt ja selvä paperi, jonka laadin nyt kuolleen
+liiketuttavani, teidän isoisänne, täsmällisten määräysten mukaan. Yhtä
+hyvin voin muutamin sanoin kertoa, mitä se sisältää. Kaikki, mitä hän
+on jättänyt, on myytävä. Tämä liike kannattavana kauppayrityksenä,
+kaikki hänen osakkeensa, kaikki hänen kiinteimistönsä. Koko omaisuuden
+saavat muuttaa rahaksi perijät -- juuri te kaksi. Toinen puoli
+kuuluu teille, neiti Wildrose, toinen teille, herra Rubinstein.
+Ja", lopetti Penniket käsiään hieroen, "tulette huomaamaan itsenne
+hyvin varakkaiksi, joskaan ette suorastaan rikkaiksi, molemmat
+nuoret. Onnittelen teitä menestyksestänne! Ehkäpä nyt haluatte lukea
+jälkisäädöksen?"
+
+Penniket laski jälkisäädöksen pöydälle molempien serkusten eteen;
+he kumartuivat eteenpäin ja lukivat sen tavallisella lakikielellä
+sepitetyt lauseet. Sitten Zillah puhui ensimmäisenä.
+
+"En koskaan tiennyt, että isoisällä oli kiinteimistöjä", hän virkkoi.
+"Olitko sinä, Melky, kuullut siitä?"
+
+"Hiivatti sentään, Zillah, minulla ei ollut aavistustakaan
+sellaisesta", vastasi Melky. "Hänellä oli omat salaisuutensa ja hän
+osasi säilyttää ne. Ei, en ollut koskaan kuullut hänellä olevan muuta
+omaisuutta kuin tämä liike. Mutta olisihan minun pitänyt tietää, että
+hän käytti ansaitsemiansa varoja tavalla tai toisella."
+
+Lakimies avasi toisen asiapaperin. "Tässä on herra Multeniuksen itsensä
+laatima selvitys tämän liikkeen ulkopuolella olevasta omaisuudesta.
+Sen hän antoi minulle vasta muutamia viikkoja sitten", sanoi Penniket.
+"Mainitsen siitä pääerät. Osakkeita Great Western rautatieyhtiössä.
+Osakkeita Lontoon, Brightonin ja Etelärannikon rautatieyhtiössä.
+Valtion obligationeja. Erinäisiä amerikkalaisia rautatieosakkeita.
+Ne on kaikki lueteltu yksityiskohdittain -- ja kaikki pelkkiä
+ensiluokkaisia vakuuksia. Niin, sitten vielä hänen kiinteimistöistään.
+Hampsteadissa on vuokrakasarmi-ryhmä. Kuusi taloa Highgatessa.
+Finchley-tien varrella kolme huvilaa. Vuokrat on niistä kaikista saanut
+koota talonvälitysliike Holder & Keeper, ja nähtävästikin he ovat
+vieneet rahat suoraan pankkiin isoisänne tilille. Ja sitten lopuksi on
+vielä pieni huvila Maida Valessa, jonka hän on vuokrannut kalustettuna.
+Ettekö ole koskaan kuulleet siitä?"
+
+"En koskaan!" huudahti Zillah Melkyn pudistaessa päätänsä.
+
+"Tämän selvityksen lopussa on erityinen huomautus siitä", jatkoi
+Penniket. "Se on tehty hänen omalla käsialallaan niin kuin kaikki
+muukin. Näin hän kirjoittaa: 'Huom. Molteno Lodge, Maida Vale -- kaikki
+huonekalut, taulut, taloustarpeet siellä ovat minun -- olen vuokrannut
+sitä kalustettuna asuntona 12 punnasta kuukaudessa semmoisenaan jo
+muutamia vuosia. Nyt sen on saanut samoilla ehdoilla (vuokra maksettava
+neljännesvuosittain etukäteen) kaksi kiinalaista herrasmiestä, Chang Li
+ja Chen Li -- hyviä asukkaita.'"
+
+Zillah huudahti taas kimeästi ja hypähti seisomaan. Hän meni
+vanhanaikuisen tukevan kirjoituspöydän luokse, joka oli huoneen
+nurkassa, veti taskustaan avainkimpun ja avasi pöydän kannen.
+
+"Tämä selittää jotakin!" hän virkkoi. "Katselin vähän tämän pöydän
+sisällystä eräänä päivänä. Isoisällä oli tapana heittää sinne toisinaan
+kirjeitä ja papereita päivän kuluessa ja panna ne syrjään yöksi. Tässä
+on maksuosoitus, joka hämmästytti minua -- en ymmärrä sitä lainkaan.
+Mutta se lienee neljännesvuoden vuokra tuosta talosta. Katsokaahan
+allekirjoituksia!"
+
+Hän laski maksuosoituksen Melkyn ja Penniketin eteen ja seisoi vieressä
+heidän katsellessaan sitä. Paperissa ei ollut mitään kummallista --
+se oli osoitettu herra Daniel Multeniukselle tai hänen määräämälleen
+henkilölle, summana 36 puntaa. Mutta omituisilta näyttivät sen.
+alapäässä nimet Chang Li, Chen Li. Muuten se oli aivan saman näköinen
+kuin maksuosoitukset yleensä, kirjoitettu Edgware-tien varrella olevan
+pankin tiliin ja asianmukaisesti siirretty. Mutta Melky huomasi heti
+päivämäärän ja pani pitkän sormensa sen kohdalle.
+
+"Marraskuun 18 päivänä", hän virkkoi, "Samana päivänä, jolloin hän
+kuoli. Huomasitko sitä, Zillah?"
+
+"Kyllä", vastasi Zillah. "Se on varmaankin tullut postissa, ja hän
+on heittänyt sen niin kuin hänen tapansa oli tuohon kirjoituspöydän
+laatikkoon. Niin, sehän on nyt selvä! Se on varmasti neljännesvuoden
+vuokra tuosta kalustetusta talosta, herra Penniket."
+
+"Ilmeisestikin", myönsi lakimies. "Ei luonnollisestikaan tarvitse
+kiinnittää mitään huomiota noihin kahteen muukalaiseen vielä. Kestää
+varmasti jonkin aikaa, ennenkuin pesä on täysin selvitetty, ja te
+voitte antaa heidän olla kaikessa rauhassa siihen mennessä. Tiedän
+keitä he ovat -- isoisänne mainitsi heistä -- kaksi lääketieteen
+ylioppilasta, jotka opiskelevat yliopisto-kolleegion sairaalan
+kursseilla. Heistä ei sen enempää. Niin, siihen päättyy se luettelo.
+Mitä tulee pesänselvittelyyn --"
+
+Äkkiä kuului hiljainen, mutta varma koputus sivuovelta, ja Zillah nousi
+seisomaan.
+
+"Tunnen tuon koputuksen", hän virkkoi.
+
+"Se on Ayscough, salapoliisi. Hän kai saa tulla sisään heti?"
+
+Hetkisen kuluttua Ayscough hyvin vakavan ja paljon tietävän näköisenä
+istuutui toisten seuraan pöydän ääreen. Hän pudisti päätään
+vilkaistessaan Penniketiin.
+
+"Tulin tänne kertoakseni teille uutisia", hän sanoi. "Tänä iltana on
+selvinnyt paljon tärkeätä. Tiedättehän nimeltä tuon Stephen Purvisin,
+jonka on mainittu käyneen täällä? No niin, tänään iltapäivällä saapui
+Devonshirestä hänen veljensä. Hän tahtoi tavata meitä kertoakseen
+meille jotakin. Hän luulee, että Stephen on murhattu!"
+
+"Mistä syystä?" kysyi lakimies.
+
+"On käynyt ilmi, että Stephen on lähettänyt herra Multeniukselle
+harvinaisen kauniin timantin -- hiomattoman -- Etelä-Afrikasta",
+vastasi Ayscough. "Ainakin kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoisen."
+
+Hän katseli tarkkaavasti Zillahia ja Melkyä tämän sanoessaan ja
+nopeasti hän huomasi heidän suuren hämmästyksensä. Zillah kääntyi
+lakimiehen puoleen, Melky löi kämmenensä pöytään.
+
+"Sen juuri ukko varmasti haki pankistaan tuona päivänä", hän huudahti.
+"Hiivatti sentään, jollei jo ala valjeta! Ryöstö -- ennen murhaa!"
+
+"Siltä näyttää", myönsi Ayscough. "Mutta minä kerron teille kaikki, mitä
+on käynyt ilmi."
+
+Hän selosti sitten sen iltapäivän tapaukset herra Killickin ja hänen
+toveriensa saapumisesta poliisiasemalle John Purvisin tuloon asti,
+ja hänen kolme kuuntelijaansa ahmivat joka sanan yhä kasvavalla
+mielenkiinnolla. Penniket muuttui yhä vakavammaksi.
+
+"Missä herra Killick ja ne toiset nyt ovat?" hän kysyi vihdoin.
+
+"Lähteneet tavoittamaan sitä amerikkalaista -- Guyleria", vastasi
+Ayscough. "He arvelivat, että kun hänellä on kokemusta noista
+Etelä-Afrikan asioista, hän mahdollisesti tietää jotakin siitä, kuinka
+Stephen Purvisia on voitu vaania. Nähkääs -- jokin otaksuma on
+muodostettava. Näyttää siltä kuin olisi Stephen Purvisia vainottu
+timantin vuoksi. Varkaat luultavasti seurasivat timanttia tähän
+myymälään asti - hyvin luultavasti kävivät herra Multeniukseen käsiksi
+sen vuoksi. He olivat jokseenkin varmasti olleet täällä juuri
+ennenkuin nuori Lauriston tuli sisään."
+
+"Mutta miten sitten Stephen Purvis kuuluu juttuun?" kysyi Penniket.
+
+"En voi vielä sanoa", vastasi Ayscough epäröiden. "Mutta mahdollisesti
+hän ja Levendale pääsivät selville siitä, keitä varkaat olivat ja
+lähtivät ottamaan heitä kiinni ja joutuivat ansaan tai suorastaan
+murhatuiksi niin kuin John Purvis otaksuu. Siitä tulee entistäänkin
+monimutkaisempi juttu!"
+
+"Mitä nyt aiotaan tehdä?" kysyi lakimies.
+
+"No niin", sanoi Ayscough. "Eipä juuri voi tarttua asioihin sen
+lujemmin kiinni kuin nyt on tartuttu. Sekä Levendalesta että
+Purvisista puhutaan paljon sanomalehdissä. Jokainen uutistenhankkija
+ponnistaa voimansa saadakseen jotakin heistä selville. Ja me
+jakelemme ilmoituslippuja joka suunnalle ja kuulutamme heitä -- noita
+julistuksia kiinnitetään jokaisen Lontoon poliisiaseman ulkopuolelle
+-- ja huomisaamuna niitä on jo monessa paikassa Englannissa. Ja
+tietysti olemme itse työssä koko ajan. Mutta toistaiseksi meillä ei
+vielä ole pienintäkään aavistusta varkaista. Sillä siitä ei nyt ole
+epäilystäkään, että ensin tapahtui varkaus ja sitten vasta kaikki muu!"
+
+Penniket nousi seisomaan ja kokoili papereitaan.
+
+"Luullakseni ei kumpikaan teistä ole kuullut koskaan tuosta
+timantista", hän sanoi, "tai tietänyt, että herra Multeniuksella oli
+sellainen säilytettävänään? Niin, aivan oikein. Koko kaupan verhosi
+salaperäisyyden ilmakehä. Niin, muuta en voi sanoa kuin että teidän on
+haettava Levendale käsiinne. Hän varmasti voi selittää paljon."
+
+Lakimiehen poistuttua Ayscough kääntyi Zillahin puoleen.
+
+"Ettekö kertaakaan ole isoisänne kuoleman jälkeen nähnyt minkäänlaista
+pikku laatikkoa tai kääröä tai mitään sen tapaista missään
+kuljeskelemassa?" hän kysyi. "Aprikoin kovasti sitä, mihin tuo timantti
+oli kääritty hänen tuodessaan sen pankista. Minun käsitykseni on, että
+hän tarkasteli tuota timanttia silloin kun hänen kimppuunsa hyökättiin,
+ja siinä tapauksessa se laatikko, josta hän oli sen ottanut, olisi
+jossakin syrjään heitettynä."
+
+"Tehän olitte itse täällä sisällä ennen minua", sanoi Zillah.
+
+"Aivan niin, mutta minä en huomannut mitään", virkkoi Ayscough.
+
+"En minäkään", sanoi Zillah. "Ja ettekö luule, että kuka tahansa tuon
+timantin sieppasi, hän otti myöskin sen säiliön? Uskon herra Penniketin
+olleen oikeassa sanoessaan, että Levendale on saatava käsiin. Jos on
+olemassa sellainen henkilö, joka tietää kuka tappoi isoisäni, on se
+Levendale. Koettakaa saada hänet käsiinne."
+
+Rouva Goldmark tuli sisään juuri silloin ollakseen taas Zillahin
+seurana ja salapoliisi lähti pois. Melky pukeutui päällystakkiinsa,
+seurasi häntä ulos ja laski sivukäytävässä kätensä hänen käsivarrelleen.
+
+"Kuulkaahan, herra Ayscough", hän kuiskasi tuttavallisesti. "Tarvitsen
+teidän apuanne. Nyt juuri on käynyt ilmi sellaista, josta en ole
+ilmaissut sanaakaan Penniketille enkä serkulleni -- mutta teille puhun
+siitä. Tiedättekö mitä, herra Ayscough -- kuulkaahan nyt!" -- ja hän
+kertoi salapoliisille Maida Valessa olevasta kalustetusta huvilasta,
+sen kiinalaisista asukkaista ja heidän maksuosoituksestaan. "Ja se on
+päivätty juuri samana päivänä, jolloin ukko nitistettiin!" huudahti
+Melky. "Mitä nyt sanotte, herra Ayscough? Jospa asia onkin niin, että
+jompikumpi noista vinosilmistä kävi täällä maksuosoituksen kanssa
+samana iltapäivänä, jolloin Zillah oli ulkona, tapasi ukon täällä
+yksinään ja timantin hänen kädessään. Mitä arvelette?"
+
+Ayscough säpsähti ja päästi hiljaisen vihellyksen.
+
+"Ahaa", hän virkkoi. "Totta totisesti, siinä on ajatusta! Missä sanotte
+tuon talon olevan? Molteno Lodge, Maida Vale? Tiedän sen -- se on
+pieni erillinen rakennus puutarhan keskellä. Kuulkaahan, lähtekäämme
+katsomaan sinne!"
+
+"Sitä juuri aioin ehdottaa -- vieläpä heti", vastasi Melky. "Menkäämme,
+mutta matkalla meidän on poikettava erään henkilön luokse. Haluan kysyä
+erästä asiaa tohtori Mirandoletilta."
+
+
+
+
+XXVI
+
+ROTTA
+
+
+Ayscough ja Melky astelivat äänettöminä vilkasliikkeisillä kaduilla.
+Vasta heidän päästyään Paddingtonin kanavan takana oleville
+rauhallisemmille syrjäkaduille ja käännyttyään Portsdownin tielle
+salapoliisi kosketti toverinsa käsivartta. "Mitä te tiedätte näistä
+kahdesta kiinalaisesta nuorukaisesta, joilla on hallussaan tuo teidän
+kalustettu talonne?" hän kysyi. "Paljonko vai vähän?"
+
+"Emme tiedä kerrassaan mitään, herra Ayscough, nimittäin serkkuni ja
+minä", vastasi Melky. "Emme ole koskaan kuulleetkaan heistä. Emme
+edes tietäneet heidän asuvan siellä! Emme sitäkään, että ukolla oli
+kalustettu talo vuokrattuna Maida Valessa! Hän oli umpimielinen tuo
+ukko, muutamiin asioihin nähden. Tuo oli yksi niistä. Herra Penniket
+kuitenkin kuuli tästä, mutta aivan hiljattain. Hän sanoo heidän olevan
+kunnollisia lääketieteen ylioppilaita jossakin sairaala -- niin,
+yliopisto-kolleegion sairaalassa. Sehän kai on Gower-kadun varrella,
+eikö niin? Ukko oli merkinnyt erääseen tätä Molteno Lodgea koskevaan
+paperiin, että nämä vinosilmät olivat hyviä asukkaita. Tiedän, mitä hän
+sillä tarkoitti: pojat maksoivat vuokransa säännöllisesti etukäteen."
+
+"Niin, niillä veitikoilla on aina paljon rahaa", huomautti Ayscough.
+"Olen koettanut tässä muistutella olenko koskaan nähnyt heitä
+kumpaakaan. Mutta taivas varjelkoon -- siinä kaupunginosassa asuu
+niin paljon ulkomaalaisia, etenkin japanilaisia ja siamilaisia --
+lakitieteen ja lääketieteen ylioppilaita ja muita sen tapaisia
+-- että koskaan ei tule kiinnittäneeksi erikoisemmin huomiotaan
+pariin itämaalaiseen -- ja hehän epäilemättä pukeutuvatkin kuin
+englantilaiset. Mutta minkä tähden haluatte tavata tuota tohtoria?" hän
+kysyi heidän pysähtyessään tohtori Mirandoletin ovelle. "Onko sillä
+seikalla mitään tekemistä tämän asian kanssa?"
+
+"Saatte nähdä hetken kuluttua", vastasi Melky soittaessaan kelloa.
+"Eräs seikka vain on johtunut mieleeni. Ja niillä asioilla on varmasti
+jotakin yhteyttä."
+
+Tohtori Mirandolet oli kotonaan ja otti vieraat vastaan huoneessa,
+joka oli puolittain haavasairaala, puolittain kemiantutkijan työhuone
+ja viimeistä soppea myöten täynnä hänen ammattinsa todistuskappaleita
+ja tarvekaluja. Hänellä oli päällään valkoinen liinainen työtakki,
+ja hänen tummat kasvonsa ja musta tukkansa näyttivät entistäänkin
+tummemmilta ja mustemmilta sen rinnalla. Melky katseli häntä
+pelonsekaisen kunnioituksen vallassa istuutuessaan Mirandoletin
+hänelle tarjoamalle tuolille ja huomatessaan tohtorin luoneen häneen
+läpitunkevat silmänsä.
+
+"Vain pari kysymystä, herra", hän sanoi anteeksi pyydellen. "Minä ja
+tämä herra Ayscough koetamme vähän ottaa selvää tästä Multeniuksen
+jutusta, ja koska tiedän teidät taitavaksi mieheksi ammatissanne,
+johtui mieleeni, että voisitte ilmaista minulle jotakin. Olin nähkääs
+läsnä Parslettin juttua tutkittaessa, herra."
+
+Mirandolet nyökkäsi päätään ja odotti ja Melky rohkaisi luontonsa.
+
+"Herra", hän virkkoi kumartuen äkkiä eteenpäin ja koskettaen tohtorin
+polvea tuttavallisesti. "Kuulin teidän tuossa tutkinnossa sanovan, että
+olette asunut Itämailla?"
+
+"Aivan niin", sanoi Mirandolet. "Monta vuotta. Intiassa -- Birmassa --
+Kiinassa."
+
+"Tunnette siis, herra, nuo itämaalaiset ja heidän pikku temppunsa?"
+sanoi Melky. "Olisikohan liian rohkeaa -- en tahdo udella mitään
+ammattitietoja, jos se on sopimatonta! -- mutta olisikohan liian
+rohkeaa kysyä teiltä, ovatko nuo ihmiset kovin taitavia myrkyttäjiä?"
+
+Mirandolet nauroi paljastaen erittäin valkeat hampaansa ja vilkaisi
+Ayscoughiin aivan kuin kehoittaen häntä ottamaan osaa tähän ilonpitoon.
+Hän taputti Melkyä olkapäälle kuin tämä olisi sanonut jotakin
+huvittavaa.
+
+"Taitaviako, nuori ystäväni?" hän huudahti. "Maailman parhaita! --
+Enemmän kuin mestareita! Täysin oppineita! Myrkyttävät ihmisen sillä
+välin kun vain katsahtavat häneen."
+
+"Jonkin verran ovelia siis siinä, herra", huomautti Melky.
+
+"Niin yli teidän ymmärryksenne, ystäväni", vastasi Mirandolet. "Jollen
+kovin pahasti erehdy kasvonpiirteittenne suhteen, olette itse syntyisin
+vanhasta rodusta, jolta ei suinkaan puutu taitoa ja oveluutta -- mutta
+sellaisissa asioissa, joista olette maininnut, olette oikeita lapsia
+noihin kaukaisiin Idän kansoihin verrattuna."
+
+"Aivan oikein, herra, uskon teitä", virkkoi Melky juhlallisesti.
+"Ja keitä pidätte muita ovelampina niistä, joiden piirissä sanotte
+eläneenne? Mainitsitte kolmesta eri kansallisuudesta -- intialaisista,
+birmalaisista ja kiinalaisista. Keitä pitäisitte heistä taitavimpina,
+jos kysymykseen tulisi tuollaisen kavalan työn tekeminen?"
+
+"Sentapaisessa teossa, jota tarkoitatte, ystäväni", vastasi Mirandolet,
+"ei kukaan voita kiinalaista. Oletteko tyytyväinen tähän?"
+
+Melky nousi seisomaan ja vilkaisi salapoliisiin, ennenkuin kääntyi
+tohtorin puoleen.
+
+"Herra", hän sanoi. "Juuri niin minäkin olisin sanonut. Mutta halusin
+vain kuulla, mitä teidän kaltaisenne suuri mies arvelisi. Nyt sen
+tiedän. Olen hyvin kiitollinen teille, herra. Jos joskus voin tehdä
+jotakin puolestanne, herra -- jos haluatte joskus todella hyvän
+esineen, nimittäin jalokivialaan kuuluvan -- niin ihan ostohinnalla --"
+
+Mirandolet nauroi, taputti Melkyä taas olkapäälle ja vilkaisi
+Ayscoughiin.
+
+"Mihin meidän nuori ystävämme oikein pyrkii?" hän kysyi
+hyväntuulisesti. "Mitä hän ajaa takaa?"
+
+"Hukka minut periköön, jos sen tiedän, tohtori", sanoi Ayscough
+pudistaen päätään. "Hänen päähänsä on piintynyt jokin ajatus. Oletteko
+nyt tyytyväinen, herra Rubinstein?"
+
+Melky oli menossa ovelle.
+
+"Sanoinhan juuri niin", hän vastasi. "Tulkaa mukanani, herra Ayscough,
+ja käykäämme taas asiaan käsiksi. Kuulkaahan", hän virkkoi, tarttuen
+salapoliisia käsivarteen heidän päästyään ulos. "Lähdetäänpä katsomaan
+noita vinosilmiä. Minulla on sellainen käsitys, että heillä on jotakin
+yhteyttä tämän jutun kanssa -- ja minä aion lähteä heidän luokseen ja
+kysyä heiltä paria seikkaa. Ja te tulette minun kanssani?"
+
+"Kuulkaahan mitä sanon", virkkoi Ayscough. "He ovat arvossapidettäviä
+herrasmiehiä -- vaikka ovatkin ulkomaalaisia. Parasta on olla
+varovainen -- emme tiedä mitään heitä vastaan."
+
+"Älkää pelätkö mitään", sanoi Melky. "Minä kyllä käsittelen heitä
+oikein. Eikö minulla ole hyvä selitys käynnilleni, herra Ayscough?
+Kysyn vain kohteliaasti yhtä asiaa. Pyydän anteeksi, että tunkeudun
+heidän luokseen, mutta koska neiti Zillah Wildrose ja minä olemme
+herra Daniel Multeniuksen valitettavan kuoleman jälkeen perineet hänen
+omaisuutensa, haluaisin tietää, aikovatko molemmat herrat edelleen
+asua huvilassa ja onko mahdollisesti jotakin, jota voimme tehdä heidän
+hyväkseen. Kyllä minä puhun heille sopivasti!"
+
+"Mihin te sitten lopulta oikein pyritte?" kysyi salapoliisi.
+"Selittäkää tarkemmin." Melky puristi toverinsa käsivartta. "Tahdon
+nähdä heidät", hän kuiskasi. "Se on yksi syy. Ja sitten tahdon saada
+tietää, kuinka heidän viimeinen maksuosoituksensa joutui Multeniuksen
+arkihuoneeseen. Lähetettiinkö se postissa vai toimitettiinko se sinne
+henkilökohtaisesti. Ja kuka sen siinä tapauksessa toi."
+
+"Te olette terävä mies", huomautti Ayscough. "Teidän olisi paras tulla
+meidän virastoomme."
+
+"Kiitoksia, herra Ayscough, mutta on sattunut tapaus, joka antaa
+minulle puuhaa muualla", sanoi Melky hilpeästi. "Tiedättekö, että kelpo
+sukulaisvainajani on jakanut kaikki varansa minun ja serkkuni kesken?
+Olen nyt rikas mies, herra Ayscough. Hiivatti sentään! En tiedäkään
+kuinka rikas olen! Sen selville ottamisessa on jonkin verran puuhaa."
+
+"Teilläpä oli onnea", sanoi salapoliisi sydämellisesti. "Hauska kuulla!
+Otaksunpa, että te ja serkkunne teette naimiskaupan ja säilytätte rahat
+suvun keskuudessa, vai kuinka?"
+
+Melky painoi sormellaan nenänvarttaan.
+
+"Siinä tapauksessa kuvittelette väärin", hän sanoi. "Ennen pitkää
+solmitaan kyllä avioliittoja -- mutta ei teidän otaksumallanne tavalla!
+Tuollahan on Molteno Lodge tien toisella puolen. Hiivatti sentään,
+usein olen nähnyt tuon pikku asumuksen raitiovaunun katolta, mutta en
+aavistanutkaan sen kuuluvan ukkoparalle!"
+
+He olivat nyt tulleet Maida Valen alempana olevaan osaan, jossa on
+paljon yksityisiä, aidalla varustettuja, puutarhojen ympäröimiä
+rakennuksia. Melky näytti erästä pientä taloa, rapattua huvilaa, jonka
+valkeat seinät loistivat marraskuun kuuvalossa. Sen korkean aidan
+ympäröimä puutarha oli jonkin verran suurempi kuin naapuritalojen, ja
+siellä kasvoi paljon jokseenkin korkeita jalavia ja niiden juurella
+suuria pensaita.
+
+"Tämäpä on hauska ja todella oikein maaseutua muistuttava paikka", hän
+huomautti Melky heidän astuessaan tien poikki ja lähestyessään veräjää.
+"Ja kun sisälle pääsee, on se epäilemättä harvinaisen rauhallinen. Mitä
+te sanotte, herra Ayscough?"
+
+Salapoliisi tarkasteli veräjää. Se oli omituisen näköinen, kahden
+tukevan pylvään reunustama ja valmistettu takoraudasta, jonka verkon
+silmukat olivat hyvin lujasti punotut. Ayscough kurkisti sisään sen
+yläosasta ja näki hyvin hoidetun nurmikentän, jonkun veistokuvan,
+puutarhapenkin ja muita sellaisia piirteitä, joiden avulla lontoolaiset
+huvilanomistajat tahtovat luoda ympärilleen maalaisleimaa. Mutta
+minkäänlaisia elonmerkkejä hän ei huomannut puutarhan perällä olevassa
+talossa.
+
+"Talossa ei ole laisinkaan valoa", huomautti Ayscough tunnustellen
+veräjää.
+
+"Näyttää aivan siltä kuin kaikki olisivat ulkona. Aiotteko soittaa?"
+
+Melky osoitti aidansivua.
+
+"Tämän ja tuon naapuritalon välillä on kuja", hän sanoi. "Tulkaahan
+katsomaan -- eiköhän siellä ole jonkinlainen takakäytävä."
+
+"Onpa tämän kiviaidan päällä aika paljon rautapiikkejä ja lasinsiruja",
+huomautti Ayscough heidän kiertäessään kapeaa käytävää myöten huvilan
+taakse. "Isoisänne halusi ilmeisestikin, ettei kukaan kovin helposti
+pääsisi hänen alueelleen, herra Rubinstein. Kuuden jalan korkuinen aita
+ja sen päällä ihan oikean linnoituksen varustukset! Mitä nyt aiotte
+tehdä?"
+
+Melky oli astunut erääseen sivumuurin syvennykseen ja tarkasteli
+vankkaa ovea, jonka alapuolella saattoi kuuvalossa selvästi erottaa
+sanan _sivukäytävä_. Hän käänsi portinkahvaa ja huudahti.
+
+"Avonainen", hän sanoi. "Tulkaa mukaan, herra Ayscough, mennään sisään,
+jos joku on sisällä, niin hyvä on, jollei -- niin yhtä hyvä. Minä aion
+vähän tarkastaa paikkoja."
+
+Salapoliisi meni Melkyn jäljessä huvilan takana olevalle kivetylle
+pihalle. Siellä tuntui vallitsevan täysi pimeys -- ja akkunat olivat
+pimeät.
+
+"Ei valoja julki- eikä takasivulla", huomautti Ayscough. "Ei sisällä
+voi olla ketään. Ja kuulkaahan -- jos jompikumpi noista kiinalaisista
+herroista tulisi pääportista omalla avaimellaan ja huomaisi meidän
+vaaniskelevan täällä, niin se ei näyttäisi oikein hyvältä, vai mitä?
+Eiköhän olisi parasta tulla uudestaan päiväsaikaan?"
+
+"Mitä tyhjiä", sanoi Melky. "Enkö minä ole toinen tämän hauskan pikku
+talon omistajista? Ja eikö tämä veräjä ollut auki? Tulkaa pois talon
+julkisivulle."
+
+Hän lähti astelemaan hiekoitettua polkua, joka kiersi talon ympäri,
+ja nousi portaita pylväitten reunustamalle paraatiovelle. Siellä hän
+soitti kelloa, ja hänen toverinsa kuuli sen äänekkään kilinän talon
+sisällä. Mutta kukaan ei tullut avaamaan -- ja koko paikka näytti
+entistäänkin pimeämmältä ja hiljaisemmalta.
+
+"Ei siellä tietysti ole kukaan sisällä", kuiskasi Ayscough. "Tulkaa
+nyt, lähtekäämme jo pois."
+
+Melky ei vastannut. Hän meni alas portaita ja käveli katua vastaan
+olevan rautaportin viereiselle nurmikolle. Hänen oikealla puolellaan oli
+tiheä rautatammi- ja laakeripuupensaikko, ja kun hän meni sen ohitse,
+lähti sieltä liikkeelle jokin vilkas ja nopsa ja mutkitteleva eläin ja
+kiiti nurmikon poikki.
+
+"Voi taivas!" huudahti Ayscough. "Sehän oli rotta Ja aivan kaniinin
+kokonainen!"
+
+Melky pysähtyi, katseli rotan jälkeen ja sitten sitä paikkaa, josta se
+oli tullut esiin. Ja äkkiä hän lähti pensaikkoon päin ja työnsi syrjään
+paksut laakeripuun oksat. Samassa silmänräpäyksessä hän peräytyi
+salapoliisin luokse ja hänen kasvonsa kalpenivat kuuvalossa.
+
+"Herra Ayscough!" hän huohotti. "Hiivatti sentään! Siellä on kuollut
+mies! Katsokaa itse!"
+
+
+
+
+XXVII
+
+TYHJÄ TALO
+
+
+Ayscough oli ilmaissut jonkinlaista pidättyväisyyttä ja
+vastahakoisuutta toverinsa puuhia kohtaan siitä lähtien kun tämä sai
+hänet tulemaan sisään Molteno Lodgen takaveräjästä -- nämä hommat
+tuntuivat hänestä tarkoituksettomilta ja vääriltä. Mutta kuullessaan
+Melkyn äkillisen huudahduksen hän hyökkäsi ammatti vaistonsa
+yllyttämänä eteenpäin ja katsoi raosta, jonka Melky teki pensaikkoon.
+
+"Laupias taivas!" hän sanoi. "Olette oikeassa. Toinen kiinalaisista!"
+
+Täysikuu oli nyt korkealla pilvettömällä taivaalla ja sen valo osui
+suoraan keltaisille kasvoille ja keltaisessa kaulassa olevalle tummalle
+haavalle. Kuka mies lieneekään ollut, oli hänet tapettu voimakkaalla
+veitseniskulla, joka oli osunut suoraan ja erehtymättä kaulasuoneen.
+Ayscough osoitti suurta leveää tahraa maassa pensaitten juurella.
+
+"Lävistetty", hän kuiskasi, "pistetty kuoliaaksi! Ja laahattu tänne --
+katsokaahan tuota -- ja tuota!"
+
+Hän kääntyi ja näytti useampia tahroja heidän takanaan hiekoitetulla
+polulla -- tahroja, jotka pienin välimatkoin ulottuivat melkein ovelle
+asti. Sitten hän veti taskustaan tulitikkulaatikon raapaisi valoa, meni
+lähemmäksi ja piti tulitikkua lähellä vainajan kasvoja. Melkykin, joka
+seisoi aivan hänen vieressään, tarkasti kuollutta.
+
+"Epäilemättä toinen noista kiinalaisista", huomautti Ayscough tikun
+lepattaessa ja sammuessa. "Tai joka tapauksessa joku kiinalainen. Ja
+hän on ollut kuolleena jo joitakin päiviä! Tämäpä nyt on kummallista!"
+
+"Mitä nyt on tehtävä?" kysyi Melky.
+
+"Tämähän on murha."
+
+Ayscough katseli ympärilleen. Häntä ihmetytti kuinka oli mahdollista,
+että kuollut mies saattoi maata muutamia päiviä kenenkään löytämättä
+tuossa puutarhassa aivan lähellä vilkasliikkeistä katua, jota
+myöten lakkaamatta virtaa jos jonkinlaisia ajopelejä ja kulkijoita.
+Mutta tutkittuaan pikaisesti ympäristöä hän käsitti asian. Rakennus
+sijaitsi puutarhan yhdellä syrjällä, muita kolmea reunaa varjostivat
+naapuritalot ja kadun puolella korkea aita, suuret puut ja tiheät
+pensaat. Kadun puoleinen portti oli lukossa tai säpissä; kukaan muu
+ei ollut tullut sisään paitsi veitsen omistaja, joka oli lyönyt tuon
+haavan ja tiesi murhatun makaavan laakeripuitten juurella. Vain Melkyn
+askelten pelästyttämä rotta oli ollut asiasta selvillä.
+
+"Odottakaa täällä", virkkoi Ayscough. "No niin, ainakin portin
+sisäpuolella sitten, älkää tulko ulos, minä en halua herättää huomiota.
+Jossakin lähistöllä on varmasti poliisi."
+
+Hän meni rautaristikkoiselle portille Melkyn seuratessa hänen
+kintereillään, löysi ja irroitti patenttisäpin ja pujahti kadulle.
+Parin minutin kuluttua hän palasi poliisin kanssa. Hän viittasi miestä
+tulemaan aidan sisäpuolelle ja lukitsi taas portin.
+
+"Koska te tunnette tämän vahtialueen", sanoi hän rauhallisesti aivan
+kuin jatkaen aikaisemmin aloitettua keskustelua, "niin varmaankin
+tunnette myöskin ne kaksi kiinalaista herrasmiestä, jotka asuvat
+täällä?"
+
+"Olen kyllä nähnyt heidät", vastasi poliisi. "Kaksi hiljaista pientä
+miestä -- olen nähnyt heidät usein -- tavallisesti iltaisin."
+
+"Oletteko viime aikoina nähnyt heitä?" kysyi Ayscough.
+
+"Niin, nyt kun johdun sitä ajattelemaan, en ole", vastasi poliisi. "En
+muutamiin päiviin."
+
+"Oletteko huomannut, että talo on ollut suljettuna -- että julkisivun
+akkunoissa ei ollut valoja?" kysyi salapoliisi.
+
+"Täällä ei tosiaankaan koskaan näe valoa, herra Ayscough", selitti
+poliisi, "akkunat ovat luukuilla varustetut. Tiedän sen, koska minulla
+oli tapana tarkastella talon ollessa tyhjänä."
+
+"Tiedättekö millaiset palvelijat näillä kahdella oli?" kysyi Ayscough.
+
+"Heillä ei ollut laisinkaan palvelijoita", vastasi poliisi. "Minusta
+tuntui siitä vähästä päättäen, mitä heitä näin, että he eivät
+käyttäneet taloa juuri mihinkään muuhun kuin nukkumiseen. Olen nähnyt
+heidän lähtevän aamulla kirjat ja paperit kainalossaan ja palaavan
+illalla samoin. Mutta palvelijoita ei täällä ole. Onko jotakin
+hullusti, herra Ayscough?"
+
+Ayscough lähti pensaikkoon päin.
+
+"Tämän verran on hullusti", hän vastasi. "Toinen heistä makaa kuolleena
+noiden laakeripuitten takana veitsenhaava kurkussaan. Ja varmalta
+näyttää kaikesta päättäen, että hän on maannut, siellä muutamia päiviä.
+Katsokaahan!"
+
+Poliisi kurkisti pensaikkoon, päästi, kimeän huudahduksen ja näytti
+aivan hölmistyneeltä. Hän katseli tovereitaan, katseli ympärilleen
+puutarhassa ja osoitti äkkiä tummaa tahraa maassa.
+
+"Tuossa on verta", hän sanoi. "Verta!"
+
+"Verta!" huudahti Ayscough. "Tällä polulla on verta pitkin matkaa.
+Mies on pistetty kuoliaaksi tullessaan sisään tuosta ovesta, sitten
+hänen ruumiinsa on laahattu polkua pitkin ja heitetty tänne. No niin,
+lähtekää nyt poliisiasemalle ja kertokaa siellä, mitä olemme löytäneet
+Hankkikaa apua, hänet on kuljetettava ruumishuoneeseen. Ja tuokaa
+miehiä vartioimaan tätä taloa -- kertokaa poliisikomisarjukselle kaikki
+ja sanokaa että minä olen täällä. Ja vielä -- antakaa minulle tuo
+lamppunne."
+
+Poliisi irroitti sähkölampun vyöstään ja ojensi sen Ayscoughille. Tämä
+päästi hänet ulos portilta, palasi sitten Melkyn luokse ja viittasi
+häntä tulemaan rakennuksen sisään.
+
+"Katsokaamme päästäänkö jollakin tavoin tuonne sisään", hän sanoi.
+"Totisesti, herra Rubinstein, jokin vaisto varmaankin ohjasi teitä
+tulemaan tänne tänä iltana! Olemme keksineet jotakin, mutta taivas sen
+tietää, että en aavista, mitä se on!"
+
+"Herra Ayscough", virkkoi Melky. "En aavistanutkaan mitään tämän
+tapaista -- se on ollut minulle todellinen yllätys. Mutta sen kyllä
+voin varsin hyvin ymmärtää, mitä se merkitsee. Se on vain yksi palanen
+tuosta suuresta jutusta. Murha, herra Ayscough, verinen murha! Kaikki
+tuon kellanpunaisen timantin vuoksi, josta lopultakin kuulimme. Voi,
+jos vain olisin tietänyt, että se oli koko tämän jutun pohjalla, olisin
+varmasti osannut tehdä terävämpiä johtopäätöksiä! Kahdeksankymmenen
+tuhannen punnan arvoinen timantti --"
+
+Ayscough, joka oli käsitellyt paraatioven lukkoa, keskeytti äkkiä
+toverinsa mietteet.
+
+"Ovi on auki!" hän huudahti. "Auki! Ei edes salpa ole päällä. Tulkaa
+mukaan!"
+
+Melky peräytyi vähän nähdessään pimeän eteishuoneen. Puutarhassa tuntui
+kammottavalta kirkkaassa kuunvalossa, Mitä kaikkea saattoikaan olla
+sisällä mustassa äänettömässä talossa?
+
+"Kas niin, sytyttäkää nyt tuo sähkölamppunne!" hän sanoi. "En ole
+vähintäkään mieltynyt tämän tapaisiin tutkimuksiin. Meillä olisi
+välttämättä pitänyt olla revolverit mukanamme."
+
+Ayscough sytytti lampun ja astui edellä eteiseen. Siellä ei voinut
+nähdä mitään muuta kuin sellaista, mikä kuului asiaan hyvin
+kalustetussa talossa. Ensimmäisessä huoneessa, johon he katsoivat, oli
+vain kauniita huonekaluja, pehmeitä mattoja ja vanhoja tauluja. Mutta
+sen takana olevassa huoneessa oli selviä jälkiä siitä, että siellä
+oli hiljattain asuttu. Sinne oli katettu illallispöytä, jossa oli
+ruokaa, kylmää linnunpaistia, kieltä. Toisella lautasella oli molempia
+näitä leikkeleitä ja niiden päällä ristissä veitsi haarukka Lähellä
+sitä toisella lautasella oli taitettu leipäviipale. Kaikista näistä
+seikoista saattoi päättää, että illallinen oli katettu kahdelle, että
+vain yksi oli istuutunut sitä syömään, että hänet oli keskeytetty ihan
+aterian alussa -- syrjään sysätyn lautasen vieressä oli lasi puolillaan
+vaaleaa ranskalaista viiniä. "Näyttää aivan siltä, että toinen heistä
+oli ollut aterialla, sitten pakosta keskeyttänyt sen eikä enää koskaan
+palannut sitä jatkamaan", huomautti Ayscough. "Epäilemättä hän, joka
+makaa tuolla ulkona. Tarkastelkaamme toisiakin huoneita."
+
+Mitään mainitsemisen arvoista ei ollut nähtävissä paitsi että eräässä
+makuuhuoneessa auki jätetyssä lipaston laatikossa näkyi paljon
+hopea- ja kuparirahoja, joiden joukossa siellä täällä kimmelsi
+kultakolikkokin. Ayscough nyökäytti merkitsevästi päätään tämän
+nähdessään.
+
+"Toinen todistus kiireestä", hän virkkoi. "Joku on kiitänyt täältä niin
+nopeasti kuin suinkin on voinut. Näkyviin jätetyt rahat -- keskeytynyt
+ateria -- avonainen ovi -- kaikki selviä todistuksia. No niin, me
+olemme toistaiseksi nähneet tarpeeksi. Meidän miehemme saavat myöhemmin
+tehdä perinpohjaisen tutkimuksen. Tulkaa taas alakertaan."
+
+Ei kumpikaan heistä tuntenut suurta halua keskustelemiseen tai
+otaksumien esittämiseen ja he odottivat poliisin tuloa äänettöminä
+lähellä porttia, kumpikin ajatellen sitä mykkää olentoa, joka
+makasi laakeripuitten takana. Sitten Ayscough ja poliisikomisarjus
+neuvottelivat kuiskailemalla, järjestivät vainajan siirtämisen
+ruumishuoneeseen, talon vartioinnin ja perinpohjaisen tutkimisen. Sen
+jälkeen Ayscough viittasi Melkyä mukanaan kadulle.
+
+"Hauska on päästä pois tuolta ainakin toistaiseksi", hän sanoi
+huojentuneen näköisenä. "Minun mielestäni siellä on aivan liian paljon
+murhan ja salaperäisyyden, juuri itämaisen salaperäisyyden tuntua,
+herra Rubinstein! Mutta erään asian me voimme suorittaa nyt heti.
+Ettekö sanonut näiden molempain olevan lääketieteen ylioppilaita
+yliopistokolleegion sairaalassa?"
+
+"Niin herra Penniket selitti", vastasi Melky. "Hiivatti sentään! En ole
+koskaan kuullut heistä, ennen kuin vasta tänään iltapäivällä!"
+
+"Todennäköisesti saatte ennen pitkää kuulla heistä aika paljon",
+huomautti Ayscough. "Ajakaamme nyt Gower-kadulle, Luullakseni joku
+siellä voi kertoa heistä jotakin."
+
+Hän käveli St. John's Wood -kadun varrella olevalle ajuriasemalle,
+jossa hän työnsi Melkyn vuokra-ajurin rattaille ja käski ajaa täyttä
+vauhtia yliopistokolleegion sairaalaan. Sen käskyn täyttäminen ei
+vienyt pitkää aikaa, mutta heidän perille saavuttuaan ei suinkaan
+ollut helppoa löytää sellaista henkilöä, joka olisi voinut antaa
+Ayscoughin haluamat tiedot. Vihdoin, heidän odotettuaan jonkin aikaa
+vastaanottohuoneessa, tuli sisään muuan nuori sairaalan lääkäri ja
+katsoi heihin kysyvästi.
+
+"Mitä te haluatte tietää näistä kahdesta kiinalaisesta ylioppilaasta?"
+hän kysyi vähän kärsimättömästi vilkaisten Ayscoughin nimikorttiin.
+"Onko jotakin hullusti?"
+
+"Tahtoisin tietää monta seikkaa", vastasi Ayscough. "Ainakin myöhemmin,
+joskaan ei tällä hetkellä. Tunnette ne molemmat miehet, joita tarkoitan
+-- Chang Lin ja Chen Lin -- he ovat luullakseni veljeksiä?"
+
+"Tunnen heidät. He ovat viime joulusta lähtien opiskelleet täällä",
+vastasi nuori lääkäri. "Asianlaita on niin, että he eivät ole veljiä,
+vaikka ovatkin hyvin toistensa näköisiä ja vaikka molemmilla onkin
+sama sukunimi -- jos Li on mikään sukunimi. He ovat ystävyksiä, eivät
+veljeksiä, niin he ovat itse selittäneet meille."
+
+"Milloin näitte heidät viimeksi?" kysyi Ayscough.
+
+"Nyt kun asiaa ajattelen, muistan siitä olevan jo muutamia päiviä",
+vastasi lääkäri. "Huomautin siitä tänään, sillä kaipasin heitä eräällä
+luennolla."
+
+"Sanoitte heidän olleen toistensa näköisiä", huomautti salapoliisi.
+"Luullakseni voitte kuitenkin erottaa toisen toisesta?"
+
+"Tietysti. Mutta mitä tämä oikein merkitsee? Näen, että olette
+salapoliisi. Ovatko he jossakin hädässä?"
+
+"Tämän asian laita on niin", vastasi Ayscough, "että toinen heistä
+makaa kuolleena ruumishuoneessa. Olisin teille hyvin kiitollinen,
+jos tulisitte meidän kanssamme ajurilla toteamaan kumpi heistä on
+kysymyksessä. Tämä on nimittäin murhajuttu!"
+
+Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Ayscough astui nuoren sairaalalääkärin
+edellä synkkään ja hiljaiseen huoneeseen ja nosti verhon keltaisilta
+kasvoilta.
+
+"Kumpi heistä on tämä?" hän kysyi.
+
+Lääkäri säpsähti nähdessään haavan vainajan kurkussa.
+
+"Tämä on Chen", vastasi hän.
+
+
+
+
+XXVIII
+
+VIIDENSADAN PUNNAN SETELI
+
+
+Ayscough peitti taas vainajan kasvot ja viittasi tohtoria tulemaan
+ulompana olevaan huoneeseen, jossa Melky Rubinstein odotti heidän
+paluutaan miettien yhä vakavasti illan tapauksia.
+
+"Tuolla siis on Chen Li", sanoi Ayscough viitaten peukalollaan
+ruumishuoneeseen päin. "Oletteko varma siitä?"
+
+"Hän on epäilemättä Chen Li", vakuutti lääkäri. "Tunnen hänet hyvin."
+
+"Nuorempiko heistä kahdesta?" kysyi Ayscough.
+
+Lääkäri pudisti päätänsä.
+
+"Sitä en voi väittää", hän vastasi. "Vaikeaa olisi sanoa kumpi kahdesta
+suunnilleen yhdenikäisestä kiinalaisesta on vanhempi. Mutta tuo on
+Chen. Hän ja Chang Li ovat hyvin toistensa näköiset, mutta Chen oli
+vähän pienempi ja lyhyempi."
+
+"Mitä tiedätte heistä?" kysyi Ayscough.
+
+"Voitteko sanoa, mitä sairaalassanne heistä tiedetään?"
+
+"Hyvin vähän", vastasi lääkäri. "Meillä on siellä muutamia
+ulkomaalaisia opiskelijoita ja nämä tulivat noin viime joulun aikoina,
+ehkäpä uuden vuoden tienoilla. En tiedä heistä mitään muuta kuin että
+ne olivat samanlaisia kuin useimmat itämaalaiset -- hyvin tyyniä,
+vaatimattomia ja hyväluontoisia miehiä, hyvin uutteria opinnoissaan
+ja töissään, tuottamatta koskaan minkäänlaista vaivaa, ja hyvin
+täsmällisiä velvollisuuksiensa suorittamisessa."
+
+"Ja sanotte, ettei heitä siis ole muutamiin päiviin nähty sairaalassa?"
+jatkoi Ayscough. "Voitteko nyt mainita minulle -- se olisi hyvin
+tärkeää -- täsmälleen, niistä päivästä alkaen he ovat olleet poissa?"
+
+Sairaalalääkäri tuumi hetkisen. Sitten hän äkkiä veti povitaskustaan
+pienen muistikirjan.
+
+"Ehkäpä voin", hän vastasi käännellen sen lehtiä. "Kyllä --
+heidän olisi kumpaisenkin pitänyt olla eräällä minun luennollani
+kahdentenakymmenentenä päivänä, kello kymmenen kolmekymmentäviisi.
+He eivät saapuneet. Sen koommin en ole heitä nähnyt -- olenpa aivan
+vakuutettu siitä, että he eivät ole sen koommin siellä olleet."
+
+"Kahdentenakymmenentenä?" huomautti Ayscough. Hän vilkaisi Melkyyn,
+joka seurasi keskustelua suurella mielenkiinnolla. "Katsotaanpa --
+ukko Moltenius sai loppunsa kahdeksannentoista iltapuolella. Parslett
+myrkytettiin yhdeksäntenätoista yöllä. Hm!"
+
+"Ja Parslett löydettiin noin puolitiessä kiinalaisten talon ja oman
+asumuksensa välillä, herra Ayscough, älkää unohtako sitä", kuiskasi
+Melky. "Minä en unohda -- älkää vain tehkö mitään erehdystä?"
+
+"Ette tiedä näistä kahdesta mitään muuta, jota voisitte kertoa?" kysyi
+salapoliisi nyökäyttäen rauhoittavasti päätään Melkylle ja kääntyen
+sitten lääkärin puoleen. "Jotakin pikku seikkaa? Ei tiedä kuinka paljon
+hyötyä mistäkin seikasta on."
+
+"En tiedä mitään", vastasi lääkäri, joka oli ilmeisestikin hyvin
+ihmeissään siitä, mitä oli nähnyt ja kuullut. "Nuo itämaalaisethan ovat
+hyvin umpimielisiä. En voi muistaa mitään."
+
+"Ettekö voi mainita ketään heidän ystäväänsä tai tuttavaansa?" kysyi
+Ayscough. "Luullakseni heillä oli joku noiden opiskelijain joukossa?"
+
+"En nähnyt heitä koskaan kenenkään seurassa mainittavammin -- paitsi
+erään nuoren japanilaisen, joka kuunteli joitakin samoja luentoja
+heidän kanssaan", vastasi lääkäri. "Olen nähnyt heidän puhelevan
+yhdessä Gower-kadulla."
+
+"Mikä hänen nimensä on?" kysyi Ayscough vetäen taskustaan muistikirjan.
+
+"Herra Mori Yada", vastasi lääkäri heti. "Hän asuu Gower-kadun
+varrella -- talon numeroa en tarkemmin tiedä Niin, tuolla tavoin hänen
+nimensä kirjoitetaan. Hän on minun tietääkseni ainoa mies, joka näytti
+tunteneen nuo kiinalaiset."
+
+"Oletteko nähnyt häntä hiljattain?" kysyi Ayscough.
+
+"Kyllä, säännöllisesti, vieläpä tänäänkin", vastasi lääkäri. Hän odotti
+ilmeisesti jonkin aikaa vielä uusia kysymyksiä. Kun ei niitä enää
+kuulunut, hän virkkoi: "Chang Li on varmaankin kadoksissa?"
+
+"Se talo, jossa nämä molemmat asuivat, on tyhjä", vastasi Ayscough.
+
+"Nyt lisään vielä jotakin", sanoi lääkäri. "Omasta kokemuksestani
+tiedän, että Tottenham Court -tien varrella on teehuone -- jonkinlainen
+yksityisluontoinen paikka -- Pilmansayn teehuone, jossa nuo molemmat
+usein kävivät. Lieneekö siitä teille mitään hyötyä?"
+
+"Kaikki pikkutiedot ovat hyödyksi", vastasi Ayscough merkiten osoitteen
+muistikirjaansa. "Nyt käsken tuon vuokra-ajurin viedä teidät takaisin
+sairaalaan. Tulen sinne käymään huomisaamuna ja haluaisin silloin
+tavata myöskin tuon nuoren japanilaisen herran. Tämä on nähkääs
+murhajuttu ja sen taakse kätkeytyy jotakin muuta myös."
+
+"Epäilette, että Chang Li on syyllinen?" sanoi lääkäri heidän
+mennessään ajurin luokse.
+
+"En voi toistaiseksi väittää sitä", vastasi Ayscough jurosti. "Enhän
+tiedä vaikka myöskin Chang Li olisi murhattu. Mutta siitä minulla on
+jokseenkin selvä käsitys, miksi Chen Li menetti henkensä!"
+
+Lääkärin poistuttua Ayscough palasi Melkyn luokse.
+
+"Tulkaa takaisin Molteno Lodgeen", hän sanoi. "Siellä toimitetaan
+par'aikaa tarkastusta. Menkäämme katsomaan ovatko he saaneet selville
+mitään tärkeää."
+
+Talo, joka oli ollut ihan kuollut ja autio Melkyn ja salapoliisin
+käydessä siellä aikaisemmin illalla, oli heidän nyt palatessaan täynnä
+toimeliaisuutta ja virkeyttä. Yksi poliisi vartioi pääportilla,
+toinen pihaovella. Itse talossa oli lukittujen ovien ja suljettujen
+akkunaluukkujen ja verhojen takana jokainen huone valaistu, ja
+teräväsilmäiset miehet kääntelivät joka paikan ylös alaisin. Eräs
+seikka tässä tutkinnossa pisti heti vastatulleitten silmiin: se kohta
+maassa, jossa Melky oli löytänyt vainajan, oli huolellisesti ympäröity
+nuoralla. Ayscough viittasi kädellään merkitsevästi siihen suuntaan.
+
+"Hyvä on ", hän virkkoi. "Tuo osoittaa, että he ovat löytäneet askelten
+jälkiä. Siitä saattaa olla hyötyä. Menkäämme kuulemaan, mitä muuta he
+ovat saaneet selville."
+
+Näiden tutkimusten johtaja seisoi ruokasalissa, kun Ayscough ja Melky
+astuivat sisään. Hän viittasi heitä tulemaan luokseen ja sulki oven.
+
+"Olemme tehneet pari kolme löytöä", hän sanoi vilkaisten Ayscoughiin.
+"Ensiksikin, sen pensaikon ympärillä, jossa mies makasi, oli
+jokseenkin harvinaisia jalanjälkiä, jonka vuoksi käskin ympäröidä sen
+huolellisesti nuoralla. Päivänvalossa tarkastelemme sitä lähemmin.
+Hyvin pieniä jälkiä nähkääs, paremminkin naisen kuin miehen jalan
+jättämiä."
+
+Ayscoughin terävät silmät kääntyivät tulisijaan päin. Ristikon
+vieressä oli pari kolme paria tohveleita, joita hän osoitti. "Näillä
+kiinalaisilla on minun ymmärtääkseni hyvin pienet jalat", hän sanoi.
+"Jäljet ovat varmaankin heidän. No niin, mitä muuta?"
+
+Puhuteltu veti takkinsa taskusta pienen paketin ja rupesi availemaan
+sitä tilapäisestä käärepaperista. "Ehkä herra Rubinstein tuntee tämän.
+Me löysimme sen eräästä yläkerran makuuhuoneen uunista puoleksi
+palaneena."
+
+Hän näytti pientä tukevatekoista pahvilaatikkoa, kooltaan noin kolme
+tuumaa eri suuntiin. Se oli kääritty paksuun, kiiltäväpintaiseen,
+tummanharmaaseen paperiin, johon oli painettu muutamia sanoja syvillä
+kultakirjaimilla. Laatikko oli jokseenkin hiiltynyt ja vain osia
+kannessa olevista sanoista oli säilynyt pilaantumattomina -- mutta ei
+ollut vaikea saada selvää mitä nuo sanat olivat olleet:
+
+             ....ENIUS,
+    ... JA JALOKIVIKAUPPIAS,
+                ...ED-KATU.
+
+"Se on herra Multenius-vainajan laatikoita", vakuutti Melky heti.
+"Daniel Multenius, panttilainaaja ja jalokivikauppias, Praed-katu --
+niin se kuuluu kokonaisuudessaan. Sanotteko löytäneenne sen uunista,
+herra? Ja -- mitä hän lienee ottanut siitä, ennenkuin heitti laatikon
+pois, herra, Ayscough -- kuka hän nyt sitten lieneekin ollut?"
+
+"Tuon siunatun kellanpunaisen timantin tietysti", sanoi Ayscough. "Se
+on selväkin! No niin, mitä muuta vielä?"
+
+Tarkastuksen suorittaja kääri jalokivikauppiaan laatikon huolellisesti
+paperiin ja pani taskuunsa. Sitten hän loi merkitsevän silmäyksen
+salapoliisitoveriinsa, työnsi pari sormea liivintaskuunsa ja veti esiin
+rypistyneen paperipalan.
+
+"No niin", hän vastasi, "tämän löysimme juuri tuolta. Lattialta, tämän
+pöydän päästä."
+
+Hän levitti puhuessaan rypistyneenä paperin ja piti sitä toisten
+silmäin edessä Ayscough tuijotti siihen melkein silmiinsä uskomatta ja
+Melky huudahti kuuluvasti:
+
+"Hiivatti sentään!" hän sanoi. "Viidensadan punnan seteli!"
+
+"Niin on", myönsi poliisikomisarjus. "Englannin pankin viidensadan
+punnan seteli! Vieläpä oikein hyvä. Lattialle heitettynä."
+
+"Ottakaa se talteen", sanoi Ayscough lyhyesti. "Ettekö ole löytänyt
+mitään papereita, asiakirjoja tai muuta sellaista, josta saisi
+lisävalaistusta?"
+
+"Tuolla on aika joukko papereita", vastasi tarkastuksen suorittaja
+osoittaen pöydällä olevaa kirja- ja paperiläjää, "mutta ne näyttävät
+olevan pääasiassa luentomuistiinpanoja. Myöhemmin kyllä tarkastan ne."
+
+"Katsokaa, voisitteko löytää joitakin kirjeitä, osoitteita ja muuta
+sentapaista", neuvoi Ayscough. Hän käänteli muutamia kirjoja, jotka
+olivat kaikki lääketieteellisiä oppikirjoja, ja availi joitakin
+niistä umpimähkään. Äkkiä hänen silmänsä osuivat samaan nimeen, jonka
+sairaalalääkäri oli maininnut hänelle puoli tuntia aikaisemmin.
+Irtolehdelle oli kirjoitettu Mori Yada, Gower-katu 491. Hänen päähänsä
+juolahti eräs asia. Hän kehoitti tarkastuksen suorittajaa pitämään
+silmänsä avoinna eikä jättämään mitään tutkimatta, tarttui sitten
+Melkyn käsivarteen ja talutti hänet ulos. "Kuulkaahan", hän virkkoi
+vetäen kellon taskustaan heidän kulkiessaan eteisen poikki, "nyt on
+tuskin vielä kymmenenkään, ja minä olen saanut tietooni tuon nuoren
+japanilaisen osoitteen. Tulkaahan -- mennään kysymään häneltä paria
+seikkaa."
+
+Niin oli Melky, joka alkoi huomata, ettei heidän ajojahtinsa suinkaan
+noudattanut suoraa viivaa, toisen kerran samana iltana Gower-kadulla ja
+seurasi Ayscoughia ihmetellen itsekseen, mitä taas tulisi tapahtumaan,
+kunnes salapoliisi pysähtyi korkean talon ovelle pitkän kadun
+keskivaiheilla ja soitti kelloa. Nokkelan näköinen palvelijatar tuli
+avaamaan ja katseli neuvottomana Ayscoughia, kun tämä pyysi tavata
+herra Mori Yadaa. Kyllä herra Yada oli kotona, mutta hän ei tahtonut
+tavata ketään iltaisin, jolloin hän oli syventynyt lukuihinsa -- olipa
+hän suorastaan kieltänyt päästämästä ketään häiritsemään itseään.
+
+"Luullakseni hän kuitenkin tahtoo tavata minua", virkkoi Ayscough
+vetäen esiin yhden ammattinimikorteistaan. "Antakaa hänelle tämä, olkaa
+hyvä, ja sanokaa, että minulla on hyvin tärkeää asiaa."
+
+Hän kääntyi Melkyn puoleen sillä välin kun tyttö, joka yhä näytti
+vastahakoiselta, oli lähtenyt yläkertaan. Hän sysäsi toveriaan kylkeen
+ja kuiskasi: "Kun kohta pääsemme tuonne yläkertaan, niin pitäkää te
+silmällä tuota japanilaista veitikkaa minun puhutellessani häntä.
+Tarkastelkaa hänen kasvojaan ja pankaa merkille, hämmästyttääkö jokin
+seikka häntä."
+
+"Se on pulmallinen tehtävä, kun edessä on japanilainen", mutisi Melky.
+"Yhtä hyvin voisitte käskeä minun pitää silmällä kivikasvoja -- heidän
+kasvonsahan ovat kuin puuta."
+
+"Koettakaa kuitenkin", sanoi Ayscough. "Silmäluomen värähdys, huulen
+vääristys -- tai mitä tahansa! Tuossa tyttö tuleekin takaisin."
+
+Hetkistä myöhemmin Melky, joka seurasi aivan salapoliisin kintereillä,
+huomasi seisovansa kirkkaasti valaistussa, liian lämpimässä,
+verraten upeasti sisustetussa huoneessa. Siellä, erittäin mukavassa
+nojatuolissa, sikaari suussa, keltakantinen romaani kädessään istui
+hintelä, hienosti puettu nuori herrasmies, jonka kasvot olivat
+sulamaisillaan hymystä.
+
+
+
+
+XXIX
+
+HERRA MORI YADA
+
+
+Ayscough oli varuillaan niin pian kun näki tuon hymyn. Hän oli elämänsä
+varrella jo tullut tuntemaan jonkin verran eri kansallisuuksien
+luonteita ja tiesi, että kun itämaalainen näyttää avomieliseltä ja
+hymyilevältä, on paras olla varuillaan hänen suhteensa. Hän aloitti
+kohtauksen kumartamalla kohteliaasti. Samalla hän tarkasti pikaisesti
+herra Mori Yadaa. Tämä oli hänen arvionsa mukaan iältään noin kahden-
+tai kolmenkolmatta, mustatukkainen, mustasilmäinen herra, ilmeisestikin
+ylpeä englantilaisesta puvustaan, englantilaisista liinavaatteistaan,
+englantilaisesta kaulanauhastaan, sukistaan ja kengistään - lyhyesti
+sanoen hän oli aika keikari - ja ympäristöstään päättäen hyvin
+ihastunut englantilaisiin mukavuuksiin - eikä suinkaan tuntenut
+vastenmielisyyttä sitä englantilaista tapaa kohtaan, että nautti
+vähän väkijuomia tupakkansa keralla. Pöydällä hänen ulottuvillaan oli
+viinikarahvi, sen vieressä imupilli kivennäisveden nauttimista varten
+ja pikari herra Yadan hoikkien ja kellertäväin sormien lähettyvillä.
+
+"Palvelijanne, hyvä herra", sanoi Ayscough. "Olen rikosasiain
+salapoliisiosaston virkamies Ayscough ja tämäkin ystäväni. Luullakseni
+herra Yada - herra Mori Yada?"
+
+Herra Yada hymyili taas ja nousematta seisomaan osoitti kahta tuolia.
+
+"Hyvä on", hän virkkoi hyvällä englannin kielellä. "Hauska nähdä
+teitä -- olkaa hyvä ja istuutukaa, samoin ystävänne! Haluatte puhella
+kanssani?"
+
+Ayscough istuutui ja avasi päällystakkinsa napit.
+
+"Kiitoksia, herra Yada", hän sanoi. "Niin, asianlaita on siten, herra
+Yada, että tulin luoksenne hyvin tärkeässä asiassa. Teidän nimenne
+kuulin tänä iltana eräältä tämän kadun varrella asuvalta nuorelta
+sairaalalääkäriltä, tohtori Pitteryltä."
+
+"Niin, tunnen hänet", myönsi Yada.
+
+"Ja sitten?"
+
+"Tohtori Pittery kertoi minulle", jatkoi Ayscough, "että te tunnette
+kaksi kiinalaista herraa, jotka ovat opintotovereitanne sairaalassa,
+herra Yada?"
+
+Japanilainen taivutti sileää päätään ja puhalsi suun täydeltä savua
+sikaaristaan.
+
+"Aivan oikein", hän vastasi heti. "Herra Chang Li -- herra Chen Li.
+Tunnen heidät."
+
+"Tahtoisin kysyä teiltä erästä seikkaa, herra Yada", sanoi Ayscough
+kumartuen eteenpäin ja heittäytyen tuttavallisen näköiseksi. "Milloin
+näitte viimeksi nuo herrat tai jommankumman heistä?"
+
+Yada nojautui taaksepäin mukavassa pieluksilla varustetussa tuolissaan
+ja loi katseensa kattoon. Äkkiä hän hypähti seisomaan.
+
+"Suvaitsetteko vähän viskyä ja soodaa?" hän kysyi vieraan varaisesti
+ja ojensi puhtaan lasin Ayscoughille. "Niin -- noudan toisen
+lasin toverillenne. Ottakaa itsellenne, olkaa hyvä. Minä katson
+muistikirjastani voidakseni vastata kysymykseemme. Suokaa anteeksi,
+hetkinen vain."
+
+Hän meni huoneen poikki kirjoituspöydän luokse, joka oli nurkassa,
+ja otti käteensä imupaperin päällä olevan pikku muistikirjan. Hänen
+käännellessään sen lehtiä Ayscough, joka kaatoi itselleen ja Melkylle
+juomaa, iski merkitsevän näköisesti silmää toverilleen.
+
+"En ole nähnyt herra Chang Litä enkä Chen Litä sen jälkeen kuin
+marraskuun kahdeksantenatoista aamulla", sanoi Yada äkkiä. Hän heitti
+kirjan takaisin pöydälle, palasi takan edessä olevalle matolle ja
+asettui seisomaan selin uuniin kädet housuntaskuissa. Hän kumarsi
+kohteliaasti, kun hänen vieraansa kohottivat lasinsa häneen päin. "Onko
+jotakin hullusti, herra etsiväkersantti?" hän kysyi.
+
+Ayscoughin onnistui painaa jalallaan Melkyn jalkaa samalla kun hän
+vastasi suoraan tähän kysymykseen.
+
+"Asianlaita on niin, herra Yada", hän vastasi, "että toinen noista
+nuorista miehistä on murhattu. Murhattu!"
+
+Yadan selväpiirteiset kulmakarvat kohosivat vähän, mutta muuten ei
+hänen kasvoillaan mikään muuttunut. Hän katseli Ayscoughiin kiinteästi
+sekunnin pari sitten hän lausui yhden sanan:
+
+"Kumpi?"
+
+"Tohtori Pitteryn mukaan Chen Li", vastasi Ayscough. "Tohtori Pittery
+tunsi hänet. Hänet on murhattu, herra Yada! Veitsellä viilletty
+kurkkuun."
+
+Salapoliisi näytti tuntevan jonkinlaista tyydytystä toistaessaan sanan
+murhattu, mutta se ei näyttänyt tekevän minkäänlaista vaikutusta
+japanilaiseen. Taas hän päästi suustaan yhden sanan.
+
+"Missä?"
+
+"Hänen ruumiinsa löydettiin sen talon puutarhasta, jossa he asuivat
+vuokralla Maida Valessa", vastasi Ayscough. "Molteno Lodgessa.
+Epäilemättä olette käynyt siellä heidän luonaan, herra Yada?"
+
+"Kyllä, muutamia kertoja", myönsi Yada. "En aivan äskettäin. Mutta
+missä on Chang Li?"
+
+"Sitä juuri me emme tiedä ja haluaisimme tietää", sanoi Ayscough.
+"Häntä ei ole nähty sairaalassa kahdennenkymmenennen päivän jälkeen. Ja
+te sanotte, ettette ole nähnyt kumpaakaan kahdeksannentoista jälkeen?"
+
+"En ollut sairaalassa yhdeksäntenätoista päivänä", vastasi Yada. Hän
+heitti pois sikaarin lopun, otti uuden pöydällä olevasta laatikosta,
+työnsi laatikon lähemmäksi vieraitaan ja veti taskustaan hopeisen
+tulitikkulaatikon. "Mitkä ovat tämän murhan lähemmät yksityisseikat?
+Murhaahan ei tavallisesti tehdä ilman jotakin tarkoitusta."
+
+Ayscough otti tarjotun sikaarin, antoi laatikon Melkylle ja
+sytyttäessään sikaariaan ajatteli rauhallisesti. Hänellä oli jännittävä
+peli käynnissä japanilaisen kanssa, ja oli välttämätöntä ajatella
+täsmällisesti ja nopeasti. Äkkiä hän teki ratkaisun ja heittäytyi
+vilpittömän näköiseksi.
+
+"Asianlaita on seuraavalla tavalla", hän sanoi. "Yhdentekevää, vaikka
+kerronkin teille kaikki. Olette epäilemättä sanomalehdistä lukenut
+tuosta Praed-kadun jutusta? No niin. Siitä on aiheutunut peräti
+merkillisiä seikkoja. Niin on selvinnyt."
+
+Melky istui vieressä levottoman ja huolestuneen näköisenä Ayscoughin
+selostaessa äskettäin ilmi tulleita seikkoja sulavakäytöksiselle,
+tyynelle ja rauhallisesti kuuntelevalle olennolle, joka seisoi
+tulisijan edessä matolla. Hän ei ymmärtänyt salapoliisin
+menettelytapaa. Hänestä näytti aivan mielettömyyden huipulta
+kertoa muukalaiselle, vieläpä itämaalaiselle, että kaikkien näiden
+salaperäisten tapausten ja murhien aiheuttajana oli kahdeksankymmenen
+tuhannen punnan arvoinen timantti. Mutta hän suoritti oman
+velvollisuutensa ja piti tarkoin silmällä Yadaa, voimatta kuitenkaan
+hänen tyynillä kasvoillaan huomata merkkiäkään mistään muusta kuin
+aivan luonnollisesta mielenkiinnosta.
+
+"Niin on asia", lopetti Ayscough. "En epäile laisinkaan, että Chen Li
+kävi Multeniuksen liikkeessä maksamassa vuokraa, näki ukolla timantin
+ja nitisti hänet sen vuoksi. Parslett näki Chen Lin pujahtavan pois
+tuosta sivuovesta ja kuullessaan Multeniuksen kuolemasta alkoi epäillä
+Chen Litä siitä ja koetti kiristää häneltä rahaa vaitiolonsa palkaksi.
+Chen Li myrkytti Parslettin, mutta sai itse veitsenhaavan kurkkuunsa
+tuon timantin vuoksi. Mutta keneltä? Chang Li on kadonnut!"
+
+"Epäilette Chang Litä?" kysyi Yada.
+
+"Niin epäilen", myönsi Ayscough. "Kiinalainen -- hyvinkin
+kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- mitä sanotte?"
+Äkkiä hän loi silmänsä Yadaan kysyvän näköisenä. "Kuinka paljon
+tiedätte näistä molemmista?"
+
+"Hyvin vähän -- paitsi että he olivat opintotovereitani", vastasi Yada.
+"Joskus kävin heidän luonaan, he välistä täällä -- siinä kaikki."
+
+"Tohtori Pittery sanoo, etteivät he olleet veljiä", sanoi Ayscough.
+
+"Niin minäkin luulen", virkkoi Yada. "Ystävyksiä vain."
+
+"Voitteko kertoa meille mitään heidän tavoistaan ja oleskelupaikoistaan
+sekä siitä, mitä he ylimalkaan puuhailivat silloin kun eivät olleet
+sairaalassa?" kysyi salapoliisi.
+
+"Minun ymmärtääkseni he olivat kotonaan lukemassa silloin, kun eivät
+olleet sairaalassa", vastasi Yada kuivasti. "He olivat ahkeria miehiä!"
+Ayscough nousi seisomaan. "Olen teille hyvin kiitollinen, herra
+Yada", hän sanoi. "Tulin luoksenne, koska nimenne mainittiin heidän
+ystävänään. Tietystikin suurin osa siitä, mitä olen teille kertonut, on
+sanomalehdissä huomisaamuna. Jos satutte kuulemaan jotakin tästä Chang
+Lista, niin ilmoitatte kai meille, herra Yada?"
+
+Japanilainen hymyili vilpittömästi.
+
+"Ei voine sattua mitään, herra etsiväkersantti", hän vastasi "En tiedä
+mitään muuta kuin mitä olen sanonut. Saadaksenne lisätietoja on teidän
+paras mennä Kiinan lähetystöön."
+
+"Se on tosiaankin hyvä neuvo, kiitoksia", sanoi Ayscough.
+
+Hän kumarsi ja poistui Melkyn kanssa. Päästyään tovereineen kadulle hän
+veti hänet sellaiseen paikkaan, joka oli täysin varjossa. Siellä oli
+tekeillä jonkinlaisia alkuvalmistuksia talon rakentamiseksi. Ayscough
+veti Melkyn telineen alle, joka ulottui sivukäytävän yläpuolelle.
+
+"Varmaankin teitä ihmetytti miksi kerroin tuolle miehelle niin paljon?"
+hän kuiskasi. "Etenkin tuosta timantista? Mutta minulla oli omat syyni
+-- ja varsinkin oli tärkeää kertoa hänelle sen arvosta."
+
+"Sitä minä en olisi tehnyt, herra Ayscough", virkkoi Melky, "eikä
+sen minun ymmärtääkseni olisi tarvinnut tulla sanomalehtiinkään.
+Yleisön ei ole hyvä tietää, että Lontoossa on jossakin liikkeellä
+kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- ja mitä tulee
+siihen, että kerroitte sen tuolle vinosilmäiselle miehelle --"
+
+"Odottakaahan hetkinen, nuorukainen", keskeytti Ayscough. "Minulla
+oli omat syyni, vieläpä oikein hyvätkin. Kuulkaahan nyt, meidän
+on toistaiseksi pidettävä silmällä tuota ovea. Jos japanilainen
+tulee ulos, niin kuin minä otaksun hänen tulevan, niin lähdemme
+hänen jälkeensä. Ja koska olette nuorempi ja solakampi, ja vähemmän
+silmäänpistävä kuin minä, niin pysytelkää täällä kadun varjopuolella,
+jos hän tulee ulos, ja seuratkaa häntä turvallisen välimatkan päässä
+niin taitavasti kuin voitte. Minä tulen perässä."
+
+"Mikä uusi yritys tämä on?" kysyi Melky.
+
+"Älkää välittäkö siitä nyt", vastasi Ayscough. "Ja jos joudutte ajamaan
+häntä takaa ja hän ottaa ajurin, niin koettakaa pysytellä lähettyvillä.
+Nyt on aika paljon ihmisiä liikkeellä, ja jos olette varovainen, ei hän
+näe teitä. Ja -- kas niin, mitä minä sanoin teille? Hän tulee nyt ulos!
+Olkaa taitava, siitä riippuu enemmän kuin arvaattekaan!"
+
+Siitä ovesta, josta he olivat äsken tulleet, astui nyt esiin Yada,
+jonka saattoi selvästi nähdä kadun sille puolelle osuvassa kirkkaassa
+kuunvalossa. Hänen kuosikasta harmaata villapukuaan peitti paksu,
+turkiskauluksella varustettu päällystakki. Päässään hänellä oli
+kalpeita kasvojaan varjostamassa korkea musta hattu. Hän ei katsellut
+oikealle eikä vasemmalle, vaan käveli nopeasti Euston-kadulle päin. Kun
+hän oli päässyt noin kolmenkymmenen kyynärän päähän, työnsi Ayscough
+Melkyn eteensä heidän piilopaikastaan.
+
+"Menkää te edellä", hän kuiskasi, "minä tulen jäljessänne. Pitäkää
+häntä silmällä niin kauan kuin voitte -- enkö sanonut teille, että hän
+tulisi ulos meidän lähdettyämme? Olkaa varuillanne!"
+
+Melky hiipi eteenpäin kadun varjonpuolisella käytävällä ja seurasi
+hoikkaa olentoa, joka käveli nopeasti kuun valossa. Hän riensi hänen
+jäljessään sairaalan ohitsekin vielä muutamia askelia, jolloin Yada
+äkkiä astui kadun poikki maanalaisen rautatien asemalle päin. Hän
+meni sisään siitä käytävästä, joka johti Cityyn meneville junille,
+ja katosi. Melky, joka ei oikein tietänyt, mitä oli tehtävä, melkein
+hyppeli kiihtymyksestä, kun Ayscough saapui hitaasti hänen luokseen.
+"Pian, pian!" huudahti Melky. "Hän meni alas tuonne -- Cityn junille.
+Hän pääsee lähtemään, jollette käy häneen käsiksi!"
+
+Mutta Ayscough pysyi levollisena ja sytytti tyynesti sikaarinsa
+uudelleen.
+
+"Hyvä on, nuorukainen", hän sanoi "Antakaa hänen mennä nyt. Olen
+nähnyt, mitä odotinkin näkeväni."
+
+
+
+
+XXX
+
+RUUMISHUONE
+
+
+Melky, joka oli ihan hengästynyt koettaessaan suorittaa toverinsa
+määräyksiä, kääntyi nyt katselemaan häntä yrittämättäkään salata
+hämmästystään.
+
+"Hiivatti sentään, tepä vasta olette tyyni, herra Ayscough. Ensinnäkin
+on nähtävä paljon vaivaa seuratessa miestä tähän maanalaisen rautatien
+asemalle, sitten huomataan hänen pujahtavan sinne kuin kaniini koloonsa
+-- ja annetaan hänen mennä! Miksi me lähdimme hänen jäljessään
+Gower-katua pitkin? Vain nähdäksemmekö hänen lähtevän matkalle?"
+
+"Hyvä on, nuorukainen", sanoi Ayscough taas. "Ette oikein ymmärrä
+meidän pikku temppujamme. Odottakaahan hetkinen."
+
+Hän veti taskustaan yhden nimikorttinsa, meni se kädessään
+matkalippukonttoriin ja vaihtoi lippuluukulla muutamia sanoja
+myyjän kanssa. Sitten hän palasi Melkyn luokse. "Hän osti lipun
+Whitechapeliin", sanoi Ayscough heidän astellessaan rauhallisina
+eteenpäin. "Mutta minkä vuoksi lähtee nuori japanilainen lääketieteen
+ylioppilas sinne päin kello yhdentoista aikana illalla? Epäilemättä on
+siinä takana jotakin tärkeää, herra Rubinstein. Mutta minä lähden nyt
+länteen päin. Aion pistäytyä Great Western -hotelliin kuulemaan, onko
+herra Purdie saanut joitakin tietoja tuosta amerikkalaisesta. Sitten
+menen kotiin nukkumaan. Haluatteko tulla kanssani hotelliin?"
+
+"Minusta tuntuu, että voimme aivan hyvin hommailla koko yön läpeensä",
+huomautti Melky, kun he taas astuivat kadun poikki ja menivät länteen
+päin lähteville junille. "Meillä on ollut sellainen ilta, että en
+olisi osannut aavistaakaan. Herra Ayscough, koska ihmeessä tässä alkaa
+jotakin selvitä?"
+
+Ayscough istuutui tupakkavaunun nurkkaan ja nojautui taaksepäin.
+
+"Minun käsitykseni mukaan tämä lähestyy loppuaan", sanoi hän. "Huomenna
+koko kaupunki tulee puhumaan tuon kiinalaisen murhasta. Ja jollei se
+houkuttele Levendalea esiin piilopaikastaan, niin sitten en ymmärrä
+vähintäkään, mikä hänet houkuttelisi!"
+
+"Niinkö luulette?" sanoi Melky. "Mutta miksi tuo uutinen toisi hänet
+näkyviin?"
+
+"En tiedä", vastasi Ayscough melkein välinpitämättömästi. "Mutta olen
+melkein varma siitä, että niin tulee tapahtumaan. Nähkääs, otaksun
+Levendalen etsiskelevän Chen Litä. Jos Levendale nyt kuulee Chen Lin
+makaavan kuolleena ruumishuoneessamme, niin -- ymmärrättekö?"
+
+Melky muisti, että Ayscough oli taitava mies, ja vaipui ajatuksiinsa,
+kunnes juna pysähtyi Praed-kadulle. Hän käveli salapoliisin mukana
+pitkin katuja ja sitten hotelliin ihmetellen itsekseen kuinka monta
+kertaa he sinä päivänä olivat olleet tuossa kaupunginosassa tämän
+aivan loppumattomalta näyttävän ajojahdin kestäessä. Hän oli melkein
+huumaantunut, mutta Ayscough, joka yhä poltteli Yadan hänelle tarjoamaa
+sikaaria, astui edellä hotelliin virkeän ja terveen näköisenä.
+
+Purdiella oli yksityinen oleskeluhuone makuuhuoneensa vieressä. Siellä
+he tapasivat hänet ja Lauristonin, molemmat piippua polttamassa ja
+ilmeisestikin kaikenlaisten ajatusten ja arveluitten valtaamina. He
+ponnahtivat seisomaan salapoliisin saapuessa.
+
+"Kuulkaahan!" huudahti Lauriston. "Onko se totta, mitä tuosta
+kiinalaisesta kerrotaan? Onko sekin tämän meidän juttumme yhteydessä,
+niin kuin poliisiasemalla otaksuvat? Olemme odottaneet toivoen teidän
+tulevan."
+
+"Niin", sanoi Ayscough vaipuen tuolille, "olemme puuhailleet aika
+lailla, minä ja herra Rubinstein. Meillä on ollut kerrassaan kova
+työ yhden illan osalle. Niin, se on totta, herrat -- yksi askel
+lisää tikapuilla -- yksi tiilikivi lisää rakennuksessa! Me pääsemme
+eteenpäin, herra Purdie, me pääsemme eteenpäin. Olette siis olleet
+meidän laitoksellamme ja teille kerrottiin siellä asiasta?"
+
+"He mainitsivat meille vain pääpiirteet", vastasi Purdie. "Vain
+tärkeimmät kohdat. Luullakseni ette ole kuullut mitään toisesta
+kiinalaisesta?"
+
+"Emme vähintäkään vielä -- toistaiseksi", sanoi Ayscough. "Mutta
+minulla on toivoa -- olen luullakseni päässyt vähän lähemmäksi
+päämäärää herra Rubinsteinin avulla, vaikka hän ei oikein ymmärräkään
+minun menettelytapaani. Mutta, hyvät herrat, tulin tänne kysymään,
+oletteko kuulleet mitään Guyleristä. Mitä hän arveli siitä, mitä John
+Purvis kertoi meille tänään iltapäivällä?"
+
+"Hän ei siitä hämmästynyt", vastasi Purdie. "Ettekö muista hänen
+väittäneen alun pitäen, että kaiken tämän pohjalla oli jalokiviä? Mutta
+hän hämmästytti meitä!"
+
+"Mitä? Kuinka niin?" kysyi Ayscough. "Uutisiako?"
+
+"Guyler vannoo nähneensä Stephen Purvisin tänä aamuna", vastasi Purdie.
+"Hän on vakuutettu siitä!"
+
+"Nähneensä Stephen Purvisin tänä aamuna!" huudahti Ayscough. "Mutta
+missä?"
+
+"Guylerillä oli asioita Cityssä -- sen kauimmassa päässä", sanoi
+Purdie. "Hän meni par'aikaa Bishopsgaten poikki nähdessään Stephen
+Purvisin -- hän vannoo, että se oli Stephen Purvis! -- mikään ei saa
+hänen uskoaan horjutetuksi. Hän, Purvis, kääntyi juuri silloin kapealle
+kujalle, joka johti kadun poikki. Guyler riensi hänen jälkeensä, mutta
+hän oli kadonnut. Guyler odotti vaanien tuota kujaa aivan kuin kissa
+vaanii hiirenkoloa, niin kuin hän sanoi -- mutta kaikki turhaan. Hän
+odotti tunnin, mutta siitä ei ollut apua."
+
+"No, jos se oli Purvis", sanoi Ayscough, "oli hän tietysti mennyt kujaa
+myöten ja tullut ulos sen toisesta päästä".
+
+"Ei", sanoi Lauriston. "Ei ainakaan Guylerin sanojen mukaan. Guyler
+sanoi, että se oli pitkä, kapea kuja -- Purvis ei olisi voinut ennättää
+sen toiseen päähän ennen kuin hän ennätti toiseen. Hän väittää, --
+nimittäin Guyler -- että kummallakin puolella tuota käytävää on vieri
+vieressä liikehuoneustoja. Hänen arvionsa mukaan siellä on muutamia
+satoja ovia, joten kestäisi ainakin viikon, ennen kuin hän ennättäisi
+kysellä jokaisesta. Mutta hän on vakuutettu siitä, että Purvis katosi
+yhteen niistä, ja myös ehdottomasti varma, että se oli juuri Stephen
+Purvis. Purvis siis elää!"
+
+"Missä on toinen Purvis -- maanviljelijä?" kysyi Ayscough.
+
+"Hän asuu Guylerin kanssa Great Northern-hotellissa", vastasi
+Lauriston. "Me olemme kaikki neljä olleet keskikaupungilla, Cityssä,
+tarkastelemassa paikkoja. Guyler ja John Purvis lähtevät taas aamulla
+sinne, John Purvis on tietysti hyvin iloinen kuultuaan, että Guyler
+varmasti väittää nähneensä hänen veljensä. Kuulkaahan, arvatkaapa, mikä
+on Guylerin käsitys Stephenin timantista!"
+
+"No, mikähän se voi olla?" kysyi salapoliisi. "Siitä on niin monta
+nerokasta mielipidettä, että voimmehan vieläkin koettaa kuulla lisää.
+Herra Rubinstein tuossa on väsynyt eri teorioihin."
+
+Mutta Melky höristi korviaan kuullessaan timanttia mainittavankaan.
+
+"Hän vain kiusoittelee, herra Lauriston", hän sanoi. "Älkää välittäkö
+hänestä! Mitä Guyler arvelee?"
+
+"No niin, Guyler ei luonnollisestikaan vielä tiedä tästä
+kiinalaisvaiheesta", sanoi Lauriston. "Guyler arvelee, että ryöstön on
+suorittanut joukko miehiä -- nokkelia jalokivivarkaita, jotka tiesivät
+Stephen Purvisilla olevan hallussaan tuon, kellanpunaisen timantin ja
+ryhtyivät tarmokkaasti puuhaamaan sen haltuunsa saamista niin pian
+kuin se tulisi Englantiin. Ja hän uskoo tuon joukon napanneen kiinni
+Levendalen ja Stephen Purvisin salaisesti yrittävän päästä heihin
+käsiksi. Se on joka tapauksessa Guylerin käsitys."
+
+"Hyvä on", sanoi Ayscough. "Ja voi siinä olla jotakin oikeaakin.
+Mitä tähän etsintään tulee -- niin eihän meillä ainakaan ole mitään
+varmuutta siitä, ettei jommallakummalla noista kiinalaisista ole ollut
+jotakin yhteistä tuon varasjoukon kanssa. Eihän sitä voi koskaan tietää
+-- ja on melkein mahdotonta päästä suoraan päämaaliin tällaisissa
+jutuissa. No niin, me olemme joka tapauksessa ryhtyneet toimenpiteisiin
+saadaksemme uutisen tuosta timantista ja Chen Lin katoamisesta
+huomisaamun sanomalehtiin, ja jollei se herätä koko kaupungin
+mielenkiintoa --"
+
+Ovelle kuului koputus ja sisään tuli tarjoilija, joka katseli
+anteeksipyytävän näköisenä huoneessa olijoita.
+
+"Suokaa anteeksi, hyvät herrat", hän sanoi. "Onko herra Ayscough
+täällä? Ulkona on eräs herra, joka tahtoo nähdä teitä."
+
+Ayscough otti hattunsa ja lähti ulos. Siellä odotti häntä eteisessä
+komean näköisenä tohtori Mirandolet suuressa mustassa viitassaan,
+leveälierinen hattu päässään. Hän astui eteenpäin nähdessään
+salapoliisin.
+
+"Tulin tänne, kun kuulin teidän olevan täällä", hän sanoi taluttaen
+Ayscoughia poispäin. "Kuulkaahan, ystäväni, yksi meidän miehistä kertoi
+minulle Molteno Lodgen jutusta ja kiinalaisen ruumiin löydöstä."
+
+"Se nuori herra, Rubinstein, joka kävi luonanne tänä aamuna ja oli
+pyytänyt minut mukaansa, löysi sen", sanoi Ayscough, joka ihmetteli
+itsekseen, mihin tohtori oikein pyrki. "Olin siellä hänen kanssaan."
+
+"Olen sitäpaitsi kuullut", jatkoi Mirandolet, "niinikään eräältä
+meikäläiseltä siitä ihmeellisestä timanttia koskevasta tarinasta, jonka
+on tänään iltapäivällä kertonut sen omistajan veli. Nyt tahtoisin nähdä
+tuon kiinalaisen ruumiin -- syyn kerron teille jälkeenpäin. Minulla on
+aivan erikoinen aihe siihen. Lähdettekö kanssani ruumishuoneeseen?"
+
+Ayscoughin uteliaisuus oli herännyt Mirandoletin käytöksen johdosta
+ja tulematta enää Purdien huoneeseen hän lähti ulos tohtorin kanssa.
+Mirandolet pysyi omituisen äänettömänä, kunnes he saapuivat sille
+kadulle, jonka varrella ruumishuone sijaitsi.
+
+"Tämä on kummallinen ja salaperäinen juttu, ystäväni", hän sanoi.
+"Tuolla, pienellä Rubinsteinilla oli varmaankin jokin omituinen
+ennakkoaavistus, kun hän tuli tänään luokseni esittäen omituisen
+kysymyksensä kiinalaisista."
+
+"Sitäpä minäkin juuri sanoin, tohtori", virkkoi Ayscough. "Näytti aivan
+siltä, kuin hänellä olisi ollut ennakkoaavistus. Mutta -- kuulkaahan!"
+
+Hän vaikeni äkkiä, kun katua tulivat hyvää vauhtia vuokra-ajurin
+rattaat, kiitivät heidän ohitseen nopeasti ja kääntyivät leveämmälle
+kadulle. Hänen huuliltaan pääsi äkillinen huudahdus, sillä hän luuli
+nähneensä ajopelien kiitäessä ohitse niissä keltaihoiset kasvot vain
+sekunnin murto-osan ajan. Niin pikaisesti kuin Ayscough olikin tuon
+huomannut, näki hän vielä nopeammin vuokra-ajurin numeron ja merkitsi
+sen muistiinsa.
+
+"Kummallista", hän mutisi. "Kummallista. Olisin vaikka voinut vannoa
+--" Hän vaikeni äkkiä ja kiirehti Mirandoletin jäljessä, joka oli
+kulkenut eteenpäin. "Nyt me olemmekin perillä, tohtori", hän sanoi
+heidän saapuessaan ruumishuoneen ovelle. "Täällä on yövahti, joten ei
+ole mitään vaikeutta tänne pääsemisessä."
+
+Kuului kuinka salpa vedettiin syrjään ja avain kääntyi kukossa. Ovi
+avautui ja ulos katsoi mies, joka Ayscoughin ja tohtori Mirandoletin
+nähdessään päästi heidät eteishuoneeseen ja sytytti kaasulampun.
+
+"Haluamme katsoa tuota kiinalaista, George", sanoi salapoliisi. "Emme
+pidätä teitä kauan."
+
+"Eräs nuori ulkomaalainen tohtori kävi juuri häntä katsomassa, herra
+Ayscough", sanoi mies. "Sivuutitte kai hänen ajopelinsä kadulla --
+siitä on tuskin kolme minuuttia, kun hän lähti. Nuori japanilainen,
+jolla oli teidän nimikorttinne mukanaan."
+
+Ayscough kääntyi mieheen päin kuin tämä olisi ilmoittanut mitä
+hämmästyttävimmän asian.
+
+"Mitä?" hän huudahti. "Japanilainen? Minun nimikorttini?"
+
+"Näytti minulle sen heti tänne päästyään", vastasi yövahti ihmeissään
+Ayscoughin ällistyksestä. "Sanoi teidän antaneen sen hänelle, jotta hän
+voisi tulla tänne todetakseen kenen ruumis tuolla on. Minä tietysti
+päästin hänet sisään."
+
+Ayscoughin suu levisi pelkästä hämmästyksestä. Mutta ennenkuin hän sai
+sanaakaan lausutuksi, puhui Mirandolet tarttuen ruumishuoneen vartijaa
+kiihkoissaan käsivarteen.
+
+"Päästittekö tuon miehen -- japanilaisen -- kiinalaisen ruumista
+katsomaan -- yksin?" hän kysyi.
+
+"Tietysti", vastasi vahti äreästi. "Hänellähän oli herra Ayscoughin
+nimikortti ja --"
+
+Mirandolet päästi irti miehen käsivarren ja nosti ylös pitkät valkeat
+kätensä.
+
+"Laupias taivas!" hän parkaisi. "Hän on varastanut timantin!"
+
+
+
+
+XXXI
+
+MIRANDOLETIN MIELIPIDE
+
+
+Se äänettömyys, joka seurasi tätä kummallista huudahdusta, katkesi
+äkkiä. Ruumishuoneen vahti, joka oli ollut menossa huoneen sivuseinällä
+olevalle ovelle, pudotti avainkimppunsa. Sen aiheuttama omituinen
+metallinen kilahdus herätti ajatuksistaan Ayscoughin, joka säpsähti ja
+jäi avosuin tuijottamaan Mirandoletin heiluviin käsiin. Hän tarttui
+tohtorin käsivarteen.
+
+"Mitä ihmettä te tarkoitatte?" hän murahti. "Puhukaa -- mikä nyt on?"
+Mirandolet rupesi äkkiä nauramaan. "Mikäkö on?" hän huudahti. "Juuri
+siitä on kysymys, mitä äsken suoraan sanoin! Tuo mies on varmasti
+vienyt täältä timantin, joka oli kahdeksankymmenen tuhannen punnan
+arvoinen! Teidän nimikorttinne! -- Voi, mies, mies, mitä te olettekaan
+tehnyt? Mutta nopeasti! -- kuka on tuo japanilainen? -- kuinka hän tuli
+teidän nimikorttinne mukanaan? Nopeasti, kuulkaahan, jos haluatte saada
+hänet kiinni!"
+
+"Minut saa vaikka vetää hirteen, jos ymmärrän, mitä tämä merkitsee!"
+mutisi Ayscough. "Mitä siihen tulee, kuka hän on, niin jos hän on
+sama mies, jolle annoin nimikorttini, on hän nuori japanilainen
+lääketieteen ylioppilas, eräs Yada, joka oli noitten kiinalaisten
+ystävä. Kävin tänä iltana hänen luonaan Rubinsteinin kanssa ottamassa
+selvää, voisiko häneltä saada mitään tietoja. Lähetin hänelle tietysti
+ammattinimikorttini. Mutta -- me näimme hänen suuntaavan matkansa East
+Endiin!"
+
+"Pyh", nauroi Mirandolet. "Hän on - niin kuin sanotaan, huiputtanut
+teitä, ystäväni! Hän tuli tänne! Ja hän on nyt lähtenyt -- päästen jo
+kauas ulottuviltamme -- tuo timantti taskussaan!"
+
+"Mitä hittoa te sillä tarkoitatte?" kysyi Ayscough kiivaasti.
+"Timantti! Timantti! Mistä hän olisi löytänyt timantin -- täällä?
+Ruumishuoneessa? Mistä te oikein puhutte?"
+
+Mirandolet naurahti taas ja vilkaisten salapoliisiin melkein säälivän
+halveksivasti kääntyi hämmästyneeseen yövahtiin.
+
+"Näyttäkää meille tuo ruumis!" hän sanoi.
+
+Yövahti, joka oli antanut avainkimpun olla lattialla tämän
+kummallisen kohtauksen aikana, otti sen ylös, valitsi siitä yhden ja
+avasi sen oven, jonka vieressä seisoi. Hän väänsi lampun palamaan
+ruumishuoneessa, ja Mirandolet astui sisään ja Ayscough jurona ja
+ihmeissään hänen kintereillään.
+
+Chen Li makasi siinä, missä salapoliisi oli hänet viimeksi nähnyt,
+tyynenä ja jäykkänä, peite vedettynä huolellisesti keltaisille
+kasvoilleen. Sanaakaan lausumatta Mirandolet veti kasvoliinan syrjään
+viittasi toveriaan tulemaan lähemmäksi ja osoitti hienosta sinisestä
+silkistä valmistettua patalakkia, joka peitti kiinalaisen päätä.
+
+"Katsokaa tuota", hän kuiskasi. "Tiedätte, mitä sen alla on. Sellaista,
+mistä todellinen kiinalainen ei koskaan luovuta edes silloin, kun hän
+tulee Eurooppaan ja käyttää eurooppalaisia vaatteita ja eurooppalaista
+päähinettä -- hänen niskapalmikkonsa! Katsokaahan!"
+
+Hän siirsi patalakin tyynesti syrjään ja näytti molemmille
+hämmästyneille miehille huolellisesti takaraivolle käärityn mustan
+hiustukon. Sen sisään hän työnsi pitkät hoikat sormensa ja veti ne taas
+pois huudahtaen tavalla, joka ilmaisi hänen arvanneen oikein.
+
+"Aivan niin kuin sanoinkin", hän huomautti. "Mennyttä kalua! Herra
+salapoliisi, sinne Chen Li kätki timantin ja tuo japanilainen on
+ottanut sen. Ja nyt teidän olisi parasta lähteä hänen jälkeensä. Puolen
+tunnin etumatka merkitsee hänelle samaa kuin kokonaisen viikon teille."
+
+Hän veti liinan taas vainajan kasvoille ja lähti ulos Ayscouhgin
+seuratessa häntä synkkänä, vähäpuheisena eikä suinkaan vakuutettuna.
+
+"Kuulkaahan", hän sanoi heidän tultuaan toiseen huoneeseen. "Kyllähän
+tuo kaikki sopii, tohtori Mirandolet, mutta onhan se sittenkin vain
+teidän otaksumanne."
+
+"Se on otaksuma, jonka tulette huomaamaan ehdottoman oikeaksi, hyvä
+ystävä", sanoi Mirandolet tyynesti. "Minä tunnen kiinalaiset --
+paremmin kuin luulettekaan. Heti tänä iltana kuultuani tästä asiasta
+tulin luoksenne kertomaan teille, että kiinalaisilla on tapana
+kätkeä arvoesineitä niskapalmikkoihinsa -- mieleeni ei juolahtanut,
+että timantti olisi nyt täällä, vaan ajattelin, että mahdollisesti
+löytäisitte jotakin. Mutta tultuamme tänne ruumishuoneeseen ja kun olin
+kuullut japanilaisen käyneen täällä näyttäen teidän nimikorttinne,
+vaikka hänellä ei ollut mitään syytä sen näyttämiseen, silloin arvasin
+heti, mitä oli tapahtunut. Ja nyt kun olette maininnut kertoneenne
+hänelle tästä jutusta, olen vakuutettu käsitykseni oikeudesta. Herra
+kersantti, lähtekää etsimään tuota timanttia!"
+
+Hän kääntyi aivan kuin poistuakseen ja Ayscough meni hänen jäljessään.
+
+"Onhan hyvin mahdollista, että hän ei laisinkaan tullut timantin
+vuoksi", sanoi hän närkästyneenä ja epäuskoisena. "Onko juuri
+luultavaa, että hän olisi otaksunut sen olleen tuon kuolleen miekkosen
+niskapalmikossa, kun toinen kiinalainen oli kadoksissa? Changhan nyt
+omistaa timantin -- eikä Chen!"
+
+"Aivan oikein, ystäväni", sanoi Mirandolet. "Te olette epäilemättä
+viisaampi kuin minä. Siis -- hyvää yötä vain!"
+
+Hän lähti pois ja kääntyi jyrkästi kulkemaan katua ylöspäin. Ayscough
+murahti kerran pari ja palasi sitten yövahdin luokse.
+
+"Kuinka kauan tuo japanilainen oli sisällä?" hän kysyi nyökäyttäen
+päällään ruumishuoneeseen päin.
+
+"Ei minuuttiakaan, herra Ayscough", vastasi mies. "Hän käväisi vain
+siellä pikipäin."
+
+"Sanoiko hän mitään ulos tullessaan?" kysyi salapoliisi.
+
+"Kyllä, pari sanaa", vastasi vahti. "Hän sanoi. 'Se on hän' ja meni
+suoraan ulos ajurin rattaille."
+
+"Ja tuullessaan hän sanoi teille minun lähettäneen hänet?" kysyi
+Ayscough.
+
+"Aivan niin ja näytti minulle nimikorttinne", myönsi mies. "Minulla ei
+tietysti ollut mitään syytä epäillä hänen sanojaan."
+
+"Kuulkaahan George", sanoi Ayscough, "älkää mainitko asiasta
+kenellekään! Älkää sanoko mitään ainoallekaan meidän miehelle, jos
+joku heistä tulee käymään. En usko puoleksikaan sitä, mitä tohtori
+juuri sanoi, mutta käyn kuitenkin kysymässä paria seikkaa. Hissukseen
+sillaikaa. Ymmärrättehän, George?"
+
+George vastasi ymmärtävänsä aivan hyvin, ja Ayscough lähti heti pois.
+Päästyään ulos ruumishuoneen oven yläpuolelle asetetun lampun kohdalle
+hän veti kellon taskustaan. Oli juuri puoliyön aika. Ja jossakin tuo
+kirottu nuori japanilainen kiiti Lontoon katuja eteenpäin, petettyään
+häntä, Ayscoughia, hänen omassa pelissään.
+
+Hän oli jo pohtinut tarkoin kaikki Yadaa koskevat seikat. Yada oli
+puijannut häntä -- aivan niin kuin Melky Rubinstein oli arvellut ja
+epäillytkin -- koko hänen asunnossaan tapahtuneen keskustelun ajan.
+Luultavasti oli Yada katsellut vierashuoneensa akkunasta kuinka hän
+ja Melky pujahtivat kadun poikki ja piiloutuivat vastapäätä olevan
+rakennusaitauksen taakse. Sitten Yada oli lähtenyt ulos tietäen, että
+häntä seurattaisiin, ja saanut heidät sievästi ansaan mennen itään päin
+lähtevään maanalaiseen junaan, astunut sitten taas kaikessa rauhassa
+pois seuraavalla asemalla, ottanut vuokra-ajurin ja kääntynyt länteen
+päin Ayscoughin nimikortti taskussaan.
+
+Mutta Ayscough tiesi erään hyödyllisen asian. Hän oli painanut muistiin
+sen vuokra-ajurin kirjaimet ja numeron, jonka rattailla Yada oli
+ajanut hänen ja Mirandoletin ohitse, L. C. 2571 -- hän oli kerrannut
+sitä mielessään tuon tuostakin. Nyt hän veti esiin muistikirjansa ja
+merkitsi sen siihen. Sen tehtyään hän lähti poliisiasemalle haluten
+kaikkein ensimmäiseksi päästä kosketuksiin New Scotland Yardin kanssa
+puhelimitse.
+
+Niin kuin useimmilla lontoolaisilla ammattitovereillaan oli
+Ayscoughilla aika paljon yleistietoja asioista ja niitä hän nyt käytti
+avukseen tässä tapauksessa. Hän tiesi, että jos japanilainen todella
+oli saanut haltuunsa kellanpunaisen timantin (jota olettamusta hän
+Mirandoletin varmasta väitteestä huolimatta hyvin epäili), yrittäisi
+hän ehdottomasti päästä pakoon. Hän lähtisi kiireimmän kautta
+mannermaalle. Mutta Ayscough tunsi hyvin mannermaalle lähteväin junain
+aikataulut. Muutamia tunteja täytyi kulua ennenkuin Yadan onnistuisi
+päästä Doveriin, Folkestoneen tai Newhaveniin lähteviin juniin,
+lyhyintä tietä rantaan, tai pitempää tietä Harwichin tai Southamptonin
+satamiin. Ehdottomasti oli nyt heti järjestettävä tarpeeksi vahteja
+Victorian, Charing Crossin, Holborn Viaductin ja London Bridgen
+asemille Yadan varalta. Ja keskiyöllä parhaana nukkumisaikana hän
+työskenteli kaksi tuntia puhelimitse antaen määräyksiä ja lisätietoja
+ja järjestellen sellaisen verkon levittämistä, josta otaksuttu
+pakolainen ei voisi livahtaa pois.
+
+Kun kaikki tuo vihdoin oli tyydyttävästi järjestetty, alkoi
+Ayscoughista tuntua, että se saattoi kaikki olla turhaa työtä.
+Mahdollisesti hän oli kokonaan väärillä jäljillä tuon kummallisen
+Mirandoletin epäluulojen ja väitteitten johtamana. Saattoi olla
+kysymyksessä jotakin salaperäistä -- Ayscoughin mielestä oli
+kiinalaisten ja japanilaisten ja hindujen hommissa aina jotakin
+salaperäistä. Yadalla voi olla hyväkin syy halutessaan nähdä Chen Li
+vainajan ruumiin ja käyttäessään salapoliisin nimikorttia päästäkseen
+ruumishuoneeseen. Tämän kummallisen käytöksen voisi selittää. Mutta
+kuitenkaan Ayscough ei voinut laiminlyödä kaikkien mahdollisten
+seikkain hyväkseen käyttämistä, ja niin väsynyt kuin olikin, hän
+lähti etsimään sitä vuokra-ajuria, jonka nimen hän oli huolellisesti
+merkinnyt muistikirjaansa.
+
+Tämä toimitus ei tuottanut suurtakaan vaikeutta. Oli vain ajan
+kysymys käydä keskustoimistossa ottamassa selvää miehen nimestä ja
+osoitteesta. Kello kuuden aikana aamulla Ayscough oli pienessä talossa
+kurjan näköisen kadun varrella Kentish Townissa puhuttelemassa erästä
+vaimoa, joka oli juuri noussut tulta sytyttämään ja oli äreän haluton
+herättämään miestään, joka hänen sanainsa mukaan oli päässyt vuoteeseen
+vasta lähempänä neljää. Hän ei ollut juuri sen tyytyväisempi, kun
+Ayscough ilmoitti hänelle ammattinsa -- mutta mies noudettiin
+joka tapauksessa. "Te kuljetitte tänä yönä erään ulkomaalaisen --
+japanilaisen Paddingtonin ruumishuoneelle?" sanoi Ayscough käyden
+käsiksi suoraan asiaan mainittuaan miehelle kuka oli. "Näin hänet
+vilahdukselta rattaillanne ja merkitsin muistiin numeronne. Missä hän
+ensiksi nousi rattaillenne?"
+
+"Maanalaisen rautatien ulkopuolella King's Crossilla", vastasi ajuri
+heti.
+
+Juuri tätä Ayscough oli odottanutkin. Aivan oikein: hänen oma
+aavistuksensa oli osoittautunut todeksi.
+
+"Onko jotakin hullusti, herra?" kysyi ajuri.
+
+"Mahdollisesti", vastasi Ayscough. "No niin, hän siis nousi
+rattaillenne siellä ja te veitte hänet suoraa päätä ruumishuoneelle?"
+
+"Ei -- ei niin", sanoi mies. "Poikkesimme ensiksi yhteen
+paikkaan, Eustoniin. Hän meni sinne sisään, käväisi vasemmassa
+matkatavaratoimistossa ja palasi taas mukanaan pieni laatikko -- aivan
+pieni. Sitten ajoimme ruumishuoneelle."
+
+Euston! Pieni laatikko! Lisää todistuksia -- Ayscough merkitsi ne
+muistiin.
+
+"Kas niin", hän sanoi, "ja ajaessanne pois ruumishuoneelta, minne
+menitte?"
+
+"Oxford Circusin kohdalle", vastasi ajuri. "Sinne jätin hänet hänen
+käskynsä mukaan -- vastapäätä maanalaisen radan asemaa -- kadun
+toiselle puolelle."
+
+"Näittekö, minne hän sitten lähti?" kysyi Ayscough.
+
+"Näin. Suoraan Oxford-katua Tottenham Court Roadille päin", sanoi
+ajuri. "Kantaen laatikkoaan, joka oli aivan pieni, niin kuin sanoin, ja
+harpaten hyvin nopeasti. Siinä hänet viimeksi näin, herra."
+
+Ayscough lähti pois ja palasi siistimpiin kaupunginosiin. Hän oli lopen
+uupunut ja rasittunut yön työstä ja iloinen voidessaan istuutua varhain
+avattuun kahvilaan nauttiakseen jotakin aamiaisekseen. Hänen syödessään
+ja juodessaan tuli sisään poika tuoden ensimmäiset aamulehdet. Ayscough
+otti käteensä yhden ja näki heti suuren otsakkeen:
+
+    PADDINGTONIN TAPAUKSET
+
+    UUSIA JA HÄMMÄSTYTTÄVIÄ SEIKKOJA. 80,000 PUNNAN ARVOISTA TIMANTTIA
+    ETSITÄÄN. MURHA MAIDA VALESSA.
+
+Ayscough laski lehden kädestään ja hymyili. Levendalelta tuskin voisi
+jäädä tuo näkemättä -- jos hän oli elossa.
+
+
+
+
+XXXII
+
+KELLO YKSI YÖLLÄ
+
+
+Viisi minuuttia sen jälkeen, kun Ayscough oli lähtenyt tohtori
+Mirandoletin kanssa, saman hotellin palvelija, joka oli kutsunut hänet
+pois Purdien huoneesta, koputti taas ovelle ja pisti sisään aika
+salaperäisiltä näyttävät kasvonsa.
+
+"Suokaa anteeksi, herra", hän virkkoi vilkaisten Purdieen, joka
+par'aikaa kyseli Melky Rubinsteinilta Maida Valessa sattuneitten
+tapausten yksityisseikkoja. "Käytävässä on kaksi naista, jotka haluavat
+tavata teitä. Mutta he eivät tahdo tulla sisään, herra, jolleivät saa
+tietää, keitä täällä on. He eivät halua tavata vieraita, herra."
+
+Purdie hypähti seisomaan, työnsi palvelijan sivuun ja kurkisti
+hämärästi valaistuun eteiseen. Siellä muutamien askelten päässä seisoi
+Zillah ja puolittain piilossa hänen takanaan rouva Goldmark.
+
+"Tulkaa toki sisään!" huudahti Purdie. "Ei täällä ole ketään muita kuin
+Andie Lauriston ja Melky Rubinstein. Teillä on jotakin kertomista. Onko
+jotakin tapahtunut?"
+
+Hän vei heidät sisään, lähetti pois palvelijan, joka ilmeisestikin oli
+kovasti utelias näitten tapausten vuoksi, ja sulki oven.
+
+"Hiivatti sentään!" huudahti Melky. "Eikös vaan ole taas lisää
+yllätyksiä, Zillah? Ette te ole suotta tulleet tänne tähän aikaan
+vuorokaudesta! Mitä teillä on kerrottavana, Zillah? Uusi vaiheko?"
+
+"Rouva Goldmarkilla on jotakin kerrottavaa", vastasi Zillah. "Me emme
+ymmärtäneet, mitä oli tehtävä, etkä sinä tullut, Melky, eikä kukaan
+tullut, ja niin me lukitsimme oven ja läksimme herra Purdien luokse.
+Rouva Goldmark on nähnyt jonkun!"
+
+"Kenet?" kysyi Melky. "No kenet? Sanokaa kenet?"
+
+"Sen miehen, joka kävi hänen ruokalassaan", vastasi Zillah. "Sen miehen
+joka pudotti platinanappinsa!"
+
+Rouva Goldmark, joka oli vaipunut istumaan Purdien häntä varten pöydän
+viereen vetämälle tuolille, huojutti merkitsevästi päätään.
+
+"Näin se tapahtui", hän sanoi tuntien jonkinlaista nautintoa saadessaan
+henkilökohtaisesti esiintyä uuden lisäpiirteen kertojana tässä
+salaperäisessä jutussa. "Minulla, on ystävä, joka asuu Stanhope-kadun
+varrella -- rouva Isenberg. Hän lähetti minulle puoli yhdentoista
+aikana tiedon, että hän oli sairas. Menin heti häntä katsomaan.
+Tapasin hänet hyvin kipeänä. Jäin hänen luokseen yli yhdentoista
+auttaen niin kuin osasin. Sitten saapui hänen sisarensa; en osannut
+tehdä muuta, tulin pois. Ja minä kävelin Sussex-aukion poikki
+palatessani Praed-kadulle Zillahin luokse. Mutta ennenkuin olin
+päässyt pitkällekään Sussex-aukiolla, pysähdyin äkkiä, tällä tavoin.
+Miksi? Koska -- näin erään miehen. Sen miehen! Saman, joka pudotti
+kalvosimennappinsa minun pöydälleni. Juuri niin!"
+
+"Oletteko varma, että hän oli sama mies, rouva Goldmark?" kysyi Melky
+kiihkeästi. "Ettehän vain erehdy?"
+
+"Erehdynkö, kun sanon näkeväni teidät, herra Rubinstein?" huudahti
+rouva Goldmark juhlallisesti ja painokkaasti. "Ei, minä en erehdy
+laisinkaan sellaisissa tapauksissa. Eikö kaduilla ole kaasulamppuja?
+Eikö minulle ole suotu hyvät silmät? Minä näin hänet niin kuin näen
+tuossa teidät, nuo nuoret herrat ja Zillahin. Se on varma!"
+
+"No niin, -- ja mitä hän teki?" kysyi Purdie haluten kuulla tarkemmin
+asiasta. "Tuliko hän jostakin talosta vai meni sisään -- vai mitä?"
+
+"Minä kerron, teille", vastasi rouva Goldmark. "Kaikki kerron teille
+aikanaan. Näin oli asia Eräs vuokra-ajuri saapuu minua kohti. Se
+pysähtyy katukäytävän viereen. Kaksi miestä astuu siitä alas. Hän
+ensiksi. Sitten toinen. He maksavat ajurille ja kävelevät sen jälkeen
+vähän matkaa -- vain muutamia askelia. He menevät erääseen taloon.
+Tuo toinen mies avaa sen oven. Omalla avaimellaan. Ovi avautuu -- ja
+sulkeutuu. He ovat sisällä. Sitten minä menen Zillahin luokse ja kerron
+hänelle, mitä olen nähnyt. Niin on asia!"
+
+Kaikki kolme miestä vilkaisivat toisiinsa ja Purdie kääntyi kertojan
+puoleen.
+
+"Rouva Goldmark", hän sanoi, "tunsitteko sen miehen, joka avasi oven?"
+
+"En laisinkaan", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli aivan vieras minulle."
+
+"Tunnetteko herra Levendalea ulkonäöltä?" kysyi Purdie.
+
+"Siitä lähtien kun tämä juttu sai alkunsa olen usein tehnyt itselleni
+tuon kysymyksen", vastasi rouva Goldmark. "Sillä hänhän on tavallaan
+naapuri. Ei, en tunne, en voi sanoa, että häntä olisi koskaan näytetty
+minulle."
+
+"Tehän voitte kumminkin kuvailla minkä näköinen se mies oli, joka otti
+taskustaan avaimen ja avasi oven", huomautti Purdie. "Kyllä kai te
+tarkastitte häntä?"
+
+"Vieläpä aika lailla", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli meikäläisiä
+-- näin hänen nenänsä ja silmänsä. Ja olin ihmeissäni nähdessäni niin
+köyhän näköisellä miehellä olevan avaimen niin komeaan taloon. Hän oli
+puettu huonoihin vaatteisiin ja näytti likaiselta ja kurjalta."
+
+"Parrakas tumma mies?" kysyi Purdie. "Ei laisinkaan", vastasi rouva
+Goldmark. "Sileäksi ajeltu mies, vaikka tumma hän saattoi olla."
+
+Purdie vilkaisi Melkyyn ja pudisti päätään.
+
+"Ei se ollut Levendale", hän sanoi. "Sileäksi ajeltu! Levendalella on
+sekä parta että viikset -- onpa hän jonkun verran ylpeäkin parrastaan.
+Hm, oletteko aivan varma tuosta toisesta miehestä?"
+
+"Yhtä varma kuin siitä, että nyt puhelen teidän kanssanne", väitti
+rouva Goldmark. "Näin hänet yhtä selvästi kuin näin hänet liikkeessäni
+silloin, kun hän pudotti platinanappinsa pöydälleni. Niin, en erehdy
+nyt lainkaan, herra Purdie."
+
+Purdie vilkaisi taas Melkyyn tällä kerralla kysyvän näköisenä.
+
+"Älkää kysykö minulta, herra Purdie" virkkoi Melky. "En tiedä mitä
+pitäisi sanoa. Tuntuu aivan siltä kuin nuo miehet olisivat menneet
+Levendalen taloon. Mutta kenellä muulla miehellä kuin Levendalella
+olisi ollut sinne avain? Yhä vain lisää salaperäisiä tapauksia -- ja
+eikö niitä jo ole kylliksi ennestään? Jollei nyt herra Ayscough olisi
+lähtenyt pois --"
+
+"Kuulkaahan", sanoi Purdie tehden pikaisesti päätöksen, "minä lähden
+sinne. Tahdon tietää, mitä tämä merkitsee -- menen ottamaan siitä
+selvää. Teidän hyvät naiset, on paras mennä kotiin. Jos te toiset
+viitsitte tulla Sussex-aukion kulmaan, niin tulkaa mukaan. Mutta minä
+menen yksin sisään Levendalen taloon. Saan varmasti jotakin selville."
+
+Hän ei sanonut muuta. Vasta Zillahin ja rouva Goldmarkin lähdettyä
+kotiin päin ja hänen tultuaan molempien toveriensa kanssa
+poikkikadulle, joka johti Sussex-aukiolle, hän äkkiä pysähtyi ja
+puhutteli heitä. "Minulla on aivan erikoinen syy, jonka vuoksi tahdon
+mennä sinne yksin", hän sanoi. "Mitään vaaraa ei ole -- uskokaa minua.
+Mutta jos en ole luonanne taas noin neljännestunnin kuluttua, voitte
+tulla kysymään minua. Käsitykseni on, että tapaan Levendalen siellä. Ja
+- niin kuin tiedät Andie -- minähän tunnen Levendalen."
+
+Hän jätti heidät seisomaan ulkonevan pylväskäytävän varjoon, meni
+suoraan Levendalen paraatiovelle ja soitti kelloa. Mistään akkunasta ei
+näkynyt valoa. Jossakin kaukana talon sisällä hän kuuli kellon soivan.
+Ja äkkiä seisoessaan siinä odottaen ja kuunnellen hän erotti äänen,
+joka tuli juuri hänen läheltään, ja huomasi, että ovessa oli pieni
+ristikko-akkuna, jonka lävitse katselivat eräät kasvot.
+
+"Kuka siellä on?" kuului kuiskattavan.
+
+"John Purdie, joka haluaa tavata herra Levendalea", hän vastasi heti,
+
+Ovi avautui samassa ja sulkeutui yhtä äkkiä Purdien päästyä sisään
+Kuului sähkönappulan raksahdus ja lamppuun syttyi tuli, jonka valossa
+Purdie hämmästyksekseen näki erään miehen seisovan vieressään. Tämä
+hymyili hänelle kummallisesti ja vältellen. Hän ei ollut ja samalla
+kuitenkin oli Levendale.
+
+"Laupias taivas!" huudahti Purdie, "Eihän se ole ---"
+
+"Kyllä", sanoi Levendale säveästi. "On vainkin. No niin, Purdie, tulkaa
+tänne."
+
+Purdie meni Levendalen jälessä pieneen huoneeseen käytävän oikealle
+puolelle. Keskelle siirretyllä pöydällä näkyi varjostimella peitetyn
+lampun valossa jätteitä kylmästä, ilmeisestikin aivan tilapäisesti
+laaditusta ateriasta. Kaksi miestä näkyi olleen syömässä, mutta
+Levendale oli yksin nyt. Hän hymyili vieraalleen taas omituisella
+tavalla ja viittasi ensin tuoliin ja sitten viinikarahviin.
+
+"Istuutukaa ja juokaa vähän", hän sanoi, "Tämä on kummallinen
+kohtaaminen! Emme ole tavanneet toisiamme sen jälkeen kun --"
+
+"Laupias taivas!", keskeytti Purdie tuijottaen häneen. "Mitä tämä
+kaikki merkitsee? Oletteko -- oletteko te valepuvussa?"
+
+Levendale naurahti surullisesti ja vilkaisi niitä kehnoja vaatteitaan,
+joista rouva Goldmark oli puhunut.
+
+"Välttämättömyys!" hän sanoi. "Minun täytyi! Voi, kuinka kummallisia
+päiviä olen elänyt ja kuinka kummallisissa paikoissa olen ollut! Kas
+niin, mitä te tiedätte?"
+
+"Tiedänkö!" huudahti Purdie. "Kehoitatteko te minua kertomaan kaikki,
+mitä tiedän -- yhdellä lauseella? Hyvä mies, siihen menisi kokonainen
+kuukausi! Mitä te tiedätte? Näyttää siltä, että olette kokenut
+monenlaista."
+
+Levendale pyyhkäisi kädellään otsaansa. Hänen eleensä osoitti niin
+suurta väsymystä, että hänen vieraansa ymmärsi hänen olevan lopen
+uupunut.
+
+"Aivan niin", sanoi Levendale. "Mutta sanokaahan, onko John Purvis
+tullut tänne veljeään katsomaan."
+
+"On", vastasi Purdie. "Hän on Lontoossa par'aikaa."
+
+"Onko hän kertonut tuosta timantista? Nimittäin poliisille?", kysyi
+Levendale.
+
+"On", vastasi Purdie. "Sen tietävät kaikki. Stephen Purvis -- missä hän
+on?"
+
+"Yläkerrassa -- nukkumassa -- lopen uupuneena", sanoi Levendale.
+"Olemme väsyneitä -- kumpikin. Yötä päivää yötä päivää -- voisin vaipua
+tälle lattialle ja ruveta nukkumaan --"
+
+"Olette ajanut timanttia takaa?" kysyi Purdie.
+
+"Sitä -- ja muutakin", virkkoi Levendale.
+
+"Muutakinko?" kysyi Purdie. "Mitä sitten?"
+
+"Kahdeksaakymmentätuhatta puntaa", vastasi Levendale. "Juuri sitä!"
+
+Purdie tuijotti häneen. Sitten hän äkkiä kysyi erästä seikkaa.
+
+"Tiedättekö, kuka murhasi tuon ukon Praed-kadun varrella?" hän kysyi.
+"Sitä minä koetan saada selville."
+
+"En", vastasi Levendale jyrkästi. "En edes tiedä sitä, että hänet
+murhattiin." Hän tuijotti nyt vuorostaan vieraaseensa hetkisen. Sitten
+hän lisäsi merkitsevästi: "Mutta siitä tiedän aika paljon, että häneltä
+ryöstettiin jotakin."
+
+Purdie pudisti päätään. Hän oli tavattomasti ällistynyt.
+
+"Tämä käy minulle aivan käsittämättömäksi", hän sanoi. "Te, Levendale,
+olette itse merkillisin ilmiö kaikessa. Kuulkaahan, mitä te aiotte
+tehdä? Ettekö aio selittää tätä kummallista katoamistanne -- tätä
+poissaoloanne -- paluutanne ilman partaa ja noin puettuna? Poliisit --"
+
+"Kyllä", sanoi Levendale. "Kello kymmenen aamulla poliisiasemalla.
+Tulkaa sinne -- te kaikki -- kuka tahansa -- kuka tahansa, jonka
+mieli tekee -- kerron poliiseille kaikki, mitä tiedän. Purvis ja minä
+emme enää voi tehdä mitään -- meitä on nähkääs vedetty nenästä! Mutta
+lähtekää nyt pois, Purdie, ja päästäkää minut nukkumaan -- olen aivan
+lopussa!" Oltuaan kymmenen minuuttia poissa Lauristonin ja Melky
+Rubinsteinin luota Purdie palasi heidän seuraansa ja viittasi heitä
+tulemaan pois Sussex-aukiolta.
+
+"Tämä on kaikkein ihmeellisintä", hän sanoi heidän lähtiessään
+liikkeelle. "Levendale on aivan oikein siellä, omassa talossaan! Ja hän
+on ajanut pois partansa ja viiksensä ja pukeutunut suorastaan kulkurin
+vaatteisiin. Hän ja Stephen Purvis ovat yötä päivää ajaneet takaa
+tuota kirottua timanttia ja kahdeksaakymmentä tuhatta puntaa! Ja --
+kaiken lisäksi ei Levendale tiedä, kuka murhasi Daniel Multeniuksen,
+ei edes sitä, että hänet on murhattu! Mutta se on varmaa, hyvät
+toverit", hän lisäsi, kun St. Jamesin kirkon kello korkealla
+heidän päittensä yläpuolella löi yhtä, "että hän tietää jotakin tärkeää
+-- ja meidän on odotettava yhdeksän tuntia saadaksemme kuulla sen!"
+
+
+
+
+XXXIII
+
+SALAISTA TYÖSKENTELYÄ
+
+
+Poliisiaseman perähuone oli täynnä miehiä kello kymmenen aikaan
+aamulla. Purdie tuli sinne Lauristonin kanssa viittä minuuttia ennen
+kymmentä, tapasi Melky Rubinsteinin odottelemassa ulko-ovella ja
+ennätti tuskin varoittaa toveriaan pysymään vaiti heidän keskiyöllä
+tekemästään keksinnöstä, kun Guyler ja John Purvis saapuivat paikalle
+yhdellä vuokra-ajurilla ja herra Killick toisella. Sisällä keskusteli
+aamiaisen ja yhden tunnin unen virkistämä Ayscough poliisikomisarjuksen
+ja New Scotland Yardin miehen kanssa. Kaikki he vilkaisivat kysyvästi
+vastatulleihin.
+
+"Onko joku herroista saanut uusia tietoja?" kysyi poliisikomisarjus
+vilkaisten pikimmältään läsnäolijain kasvoihin. "Eikö -- luullakseni
+haluaisitte kaikki tietää, emmekö me ole saaneet?" Hän katsahti
+Ayscoughiin, joka näytteli New Scotland Yardin miehelle muutamia kohtia
+aamulehdistä. "Asianlaita on niin", hän jatkoi, "että on esiintynyt
+kummallisia vaiheita sitten viime yön -- enkä oikein ymmärrä, kuinka
+kaikki on käsitettävä. Mielipiteeni on se, että meidän olisi parasta
+odottaa muutamia tunteja, ennenkuin sanomme mitään -- varmempaa --
+minun mielestäni nuo sanomalehdet mainitsevat liian monta seikkaa,
+antavat aivan kuin viholliselle tietoja. Viisainta olisi, jos
+jättäisitte asiat toistaiseksi meidän haltuumme, hyvät herrat."
+
+Näistä sanoista ilmeni muutakin kuin kohtelias huomautus siitä, että
+niin monen henkilön läsnäoloa ei kaivattu -- mutta John Purvis asettui
+heti selvälle kannalle ja sanoi: "Haluan tarkoin tietää, mitä on tehty
+ja mitä aiotaan tehdä veljeni suhteen. Minulla on oikeus siihen. Sen
+vuoksi minä olen täällä. Mitä muuhun tulee --"
+
+"Veljenne on täällä", sanoi Purdie, joka seisoi akkunan ääressä
+ja katseli alas kadulle. "Ja herra Levendale hänen mukanaan --
+eikö olisi hyvä kutsua heidät heti sisään?" hän jatkoi kääntyen
+poliisikomisarjuksen puoleen. "He ovat kumpikin sen näköisiä kuin
+heillä olisi paljon kertomista."
+
+Mutta Ayscough oli jo poistunut huoneesta ja hetkisen kuluttua hän
+saapui sisään vastatulleitten kanssa. Purdie huomasi heti, että se
+Levendale, joka astui sisään tukku aamulehtiä kädessään, oli aivan
+toisen näköinen kuin se Levendale, jonka hän oli nähnyt yhdeksän tuntia
+aikaisemmin likaisena, siivottomana ja väsymyksen näännyttämänä.
+Tuuhea parta ja viikset olivat auttamattomasti mennyttä, ja Levendalen
+kasvoilla näkyi sellaisia piirteitä, jotka olivat ennen peittyneet
+niiden alle. Mutta Levendale itse oli nyt virkeän ja siistityn
+näköinen ja huolellisesti puettu ja heti sisään astuttuaan hän
+käyttäytyi maailmanmiehen tapaan, nyökäten tyynesti poliisilaitoksen
+virkamiehille.
+
+"Kas niin, herra komisarjus", hän sanoi mennen suoraan pöydän luokse
+Stephen Purvisin kääntyessä veljensä puoleen, "sanomalehdistä näen,
+että te olette kaikki puuhanneet paljon herra Purvisin ja minun
+vuokseni. Siitä näkee hyvin, kuinka pari miestä voi kadota ja tuottaa
+aika paljon vaivaa, ennenkuin heidät löydetään! Mutta tässä me nyt
+olemme -- ja sen vuoksi olemme täällä, että olemme joutuneet häviölle
+-- koetimme kulkea omia teitämme ajaessamme takaa omaisuuttamme --
+ja nyt olemme lopussa! Emme voi enää tehdä mitään -- ja niin tulimme
+teidän luoksenne."
+
+"Teidän olisi pitänyt ensimmäiseksi tulla tänne, herra Levendale",
+sanoi poliisikomisarjus vähän äreästi. "Olisitte säästäneet niin paljon
+vaivaa -- niin hyvin itseltänne kuin meiltäkin. Mutta sillehän ei nyt
+enää voi mitään -- teillä on varmaankin jotakin kerrottavana meille?"
+
+"Ennenkuin kerron mitään", vastasi Levendale, "haluan tietää
+erään seikan". Hän osoitti mukanaan tuomiansa aamulehtiä. "Nämä
+kirjoittajat", hän virkkoi, "näyttävät saaneen haltuunsa aika paljon
+tietoja, epäilemättä kaikki teiltä. Nyt kun on käynyt ilmi, mitä ajamme
+takaa, ilmaiskaamme se muutamilla sanoilla. Pykälä yksi: kellanpunainen
+timantti, kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen ja tämän herra
+Stephen Purvisin omaisuutta. Pykälä kaksi: kahdeksankymmenen tuhannen
+punnan maksuosoitus -- minun omaisuuttani. Kas niin, onko kenelläkään
+teistä pienintäkään aavistusta siitä, kuka on ottanut timantin ja minun
+rahani? Sanokaa!"
+
+Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten Ayscough puhui.
+
+"Ei määrättyä käsitystä, herra Levendale -- vielä."
+
+"Sitten minä sanon teille", virkkoi Levendale. "Kiinalainen mies --
+eräs Chang Li. Hän on vienyt ne -- molemmat. Ja Stephen Purvis ja minä
+olemme ajaneet häntä takaa siitä lähtien, kun katosimme -- ja olemme
+joutuneet häviölle! Nyt saatte te ottaa asian haltuunne -- ja minun on
+parasta selittää teille peittelemättä kaikki se, mikä on epäilemättä
+näyttänyt peräti kummalliselta alun pitäen. Puolen tunnin puhelu nyt
+heti säästää monen tunnin selittelemisen tuonnempana. Kuunnelkaa siis
+minua kaikki -- näen täällä jo kaksi herrasmiestä, herrat Killicikin
+ja Guylerin, jotka voivat kumpikin omalta osaltaan vahvistaa tosiksi
+muutamia yksityiskohtia, joita aion teille kertoa. Olkaa hyvät
+älkääkä päästäkö ketään keskeyttämään meitä minun esittäessäni teille
+kertomustani."
+
+Ayscough vastasi hänen pyyntöönsä asettumalla seisomaan ovea vasten,
+ja Levendale otti tuolin pöydän viereen ja loi katseen ympärillään
+odottaviin kuuntelijoihin.
+
+-- Se on kummallinen ja muutamissa suhteissa monimutkainen juttu, hän
+sanoi, mutta minä koetan saada teidät ymmärtämään asiat oikein, ennen
+kuin olen lopettanut. Minun täytyy palata ajassa taaksepäin aika monta
+vuotta -- niihin aikoihin, jolloin minä, niin kuin herra Killick
+tietää, olin Daniel Moltenon osakas eräässä jalokiviliikkeessä Cityssä.
+Erosin hänestä ja lähdin Etelä-Afrikkaan, jossa rupesin käymään kauppaa
+timanteilla. Onnistuin harvinaisen hyvin muutamissa yrityksissäni
+ja palasin Lontooseen joittenkin vuosien kuluttua hyvin varakkaana
+miehenä. Vähän ajan kuluttua kohtasin taas entisen liiketoverini. Hän
+oli muuttanut nimensä Multeniukseksi ja asui Praed-kadun varrella
+jalokivikauppiaana ja panttilainaajana. Minulla ei tietysti ollut
+mitään sitä vastaan, että rupesin jatkamaan kaupankäyntiä muutamien
+entisten liiketoverieni kanssa Kapkaupungissa, ja neuvoteltuani
+asiasta jonkin aikaa Multeniuksen kanssa hän ja minä päätimme ostaa ja
+myydä timantteja yhdessä täällä Lontoossa, ja minä luovutin hänelle
+heti määrätyn summan rahaa liikepääomaksi. Kaupat suoritettiin hänen
+nimessään. Hän pääasiassa hoitikin ne -- en ole koskaan tuntenut sen
+parempaa ja tarkempaa timanttien tuntijaa kuin hän oli -- eikä kukaan
+täällä tietänyt, että minulla oli asian kanssa mitään tekemistä. En
+käynyt hänen liikkeessään Praed-kadun varrella muulloin kuin kahdesti.
+Jos hänen välttämättä täytyi tavata minua, sovimme kohtauksen Cityssä
+eräässä yksityisessä liikehuoneustossa, joka minulla on siellä. Nyt
+ymmärrätte hyvin, millaisessa suhteessa Daniel Multenius ja minä olimme
+toisiimme. Me olimme liiketoverit -- salaisesti.
+
+-- Sitten johdumme äskeisiin tapahtumiin. Aikaisemmin tänä syksynä
+saimme tiedon Stephen Purvisilta, jonka kanssa minulla oli erinäisiä
+kauppasuhteita Etelä-Afrikassa, että hän oli saanut haltuunsa
+harvinaisen kauniin kellanpunaisen timantin ja aikoi lähettää sen
+meille. Se saapui Multeniukselle -- Multenius toi sen minulle Cityssä
+olevaan konttoriini ja me tutkimme sitä yhdessä, jonka jälkeen
+Multenius vei sen pankkiinsa. Me päätimme ostaa sen yhdessä -- minun
+oli hankittava rahat. Stephen Purvisilta saamamme ilmoituksen mukaan
+tiesimme hänen saapuvan kaupunkiin marraskuun kahdeksantenatoista,
+ja me järjestimme kaikki siksi päiväksi. Se päivä siis käy erikoisen
+tärkeäksi -- mitä marraskuun kahdeksantenatoista päivänä tapahtui
+Multeniuksen liikkeessä iltapäivällä puoli viiden ja puoli kuuden
+välillä, se tietysti on todellisen tärkeätä nyt. No, mitä tapahtui?
+Voin sanoa sen teille -- yhtä seikkaa lukuun ottamatta, joka ehkä
+merkitsee enemmän kuin kaikki muut. Siitä seikasta en voi sanoa mitään
+varmaa, mutta hyvän arvelun voin siitä kyllä esittää.
+
+-- Stephen Purvisin oli määrä käydä Daniel Multeniuksen liikkeessä
+Praed-kadun varrella viiden ja puoli kuuden välillä iltapäivällä
+marraskuun kahdeksantenatoista sopimassa lopullisesti timantin
+kaupasta. Kahdentoista aikaan samana päivänä Daniel Multenius pistäysi
+Cityyn. Hän nouti timantin pankistaan ja tuli sitten minun konttoriini,
+jossa annoin hänelle kahdeksankymmentätuhatta puntaa pankkiseteleinä --
+suurina seteleinä. Mukanaan timantti ja rahat hän sitten lähti takaisin
+Praed-kadulle. Minun oli määrä mennä sinne hänen luokseen heti viiden
+jälkeen.
+
+-- Nyt tulemme minun eri puuhiini. Söin puolisen Cityssä ja menin
+sitten erään Holbornissa asuvan tunnetun kirjakauppiaan luokse, joka
+oli kirjeellisesti ilmoittanut minulle, että hänellä oli myytävänä eräs
+arvokas teos, jota hän tiesi minun haluavan -- olen aina Englantiin
+paluustani asti kerännyt harvinaisia kirjoja. Vietin noin tunnin
+kirjakaupassa. Ostin sen teoksen, jota olin mennyt katsomaan -- ja
+maksoin siitä erittäin suuren hinnan. Otin sen lähtiessäni kainalooni
+ilman käärepaperia ja ajoin raitiovaunussa Praed-kadun päähän saakka.
+Siellä astuin alas. Ja -- päinvastoin kuin mainitsin seuraavan aamun
+sanomalehdissä olleissa ilmoituksissani -- oli minulla kirja kädessäni
+raitiovaunusta lähtiessäni. Minkä vuoksi uskottelin kadottaneeni sen,
+minkä vuoksi toimitin tuon ilmoituksen sanomalehtiin, kerron teille
+pian -- se oli kaikki yhtenä osana siinä pelissä, johon minun oli pakko
+ryhtyä.
+
+-- Mikäli muistan, oli kello vähän yli viisi minun kääntyessäni
+kävelemään Praed-katua. Pimeä alkoi juuri tulla, satoi vähän ja
+sumuakin tuntui olevan Mutta huomasin kuitenkin erään seikan --
+olen luonnostani nopea tekemään havaintoja. Astuessani Iron Gaten
+laiturikadun poikki, joka kiertää Grand Junction-kanavan allasta, näin
+sille kääntyvän hyvin nopeaa vauhtia erään kiinalaisen ja tunsin hänet
+toiseksi niistä kiinalaisista lääketieteen ylioppilaista, jotka asuivat
+Daniel Multeniuksen kalustetussa talossa Maida Valessa. Hän oli selin
+minuun, enkä siis erottanut kumpi hän oli heistä. En kiinnittänyt
+asiaan sen enemmän huomiota, vaan kävelin eteenpäin. Minuutin kuluttua
+olin panttitoimistossa. Avasin oven, astuin sisään ja menin suoraa
+päätä pieneen takahuoneeseen, jossa olin ollut pari kertaa ennen Daniel
+Multeniuksen ollessa yksin kotona, joten osasin sinne nytkin helposti.
+Niin kuin jo mainitsin, menin suoraan perälle ja ovessa juoksi minua
+vastaan Stephen Purvis.
+
+-- Purvis oli kiihdyksissä -- hän ihan vapisi, niin suuri mies kuin
+onkin. Hän saa vahvistaa todeksi kaikki, mitä siellä sanottiin ja
+tehtiin. Sanaakaan lausumatta hän kääntyi ja osoitti lattialle, jossa
+Daniel Multenius makasi kuolleena. 'En ole ollut täällä minuuttiakaan',
+sanoi Purvis. 'Tulin sisään ja näin hänet tuossa noin! Ketään ei ole
+täällä. Jumalan tähden, missä minun timanttini on?
+
+-- Harkitsin tilannetta nopeasti. Viidessä sekunnissa muodostin
+mielessäni käsityksen asioista. Tuo kiinalainen oli käynyt täällä
+-- tavannut vanhuksen pyörtyneenä tai mahdollisesti kuolleen -- oli
+luultavasti nähnyt timantin perähuoneen pöydällä, samoin setelitukun
+jossakin lähellä ja siepannut kaikki lähtien sitten pois. Se oli minun
+käsitykseni, ja vieläkin uskon, että se oli oikea. Ja sanon teille
+suoraan, että siitä hetkestä lähtien kohdistuivat kaikki ajatukseni
+kiinalaiseen. Ajattelin ja toimin salaman nopeasti. Ensiksi tutkin
+kiireesti Daniel Multeniuksen, tunnustelin hänen taskunsa ja huomasin,
+ettei niissä ollut mitään sellaista, jota hain, ja että hän oli
+kuollut. Sitten muistin, että käydessäni kerran aikaisemmin hänen
+luonaan hän oli päästänyt minut asunnostaan ulos erään takaoven kautta,
+joka vei Market-kadulle johtavaan kapeaan käytävään. Sekuntiakaan
+viivyttelemättä tartuin Purvisin käsivarteen ja vein hänet nopeasti
+ulos. Käytävässä oli hyvin pimeä, siellä ei näkynyt ainoaakaan ihmistä,
+me kuljimme Market-kadun poikki, käännyimme, oikealle ja olimme
+Oxfordin ja Cambridgen pengermällä, ennenkuin pysähdyimme. Vaistoni
+sanoi minulle, että oli parasta päästä pois Multeniuksen asunnosta. Ja
+vasta ollessamme kaukana sieltä huomasin jättäneeni kirjani sinne!
+
+
+
+
+XXXIV
+
+YMMÄLLÄ
+
+
+Levendale vaikeni päästyään tähän asti kertomuksessaan ja katseli
+ympärilleen toisten odottaviin kasvoihin. Hän huomasi kahden henkilön
+tarkastelevan häntä erikoisen tarkkaavasti -- Ayscoughin ja vanhan
+lakimiehen. Ruvetessaan taas jatkamaan kertomustaan hän vilkaisi
+merkitsevästi Killickiin.
+
+-- Otaksunpa, että jotkut teistä haluaisivat kysyä minulta -- ja
+myöskin Stephen Purvisilta -- muutamia seikkoja äskeisen kertomukseni
+johdosta? hän sanoi. Saatte vapaasti kysyä mitä haluatte ja kuka vain
+haluaa, kun ensin olen lopettanut. Mutta sallikaa minun nyt päättää
+tämä, sillä sitten ehkä täysin ymmärrätte, mistä oikein on kysymys.
+
+-- Purvis ja minä kävelimme jonkin aikaa edes takaisin Oxfordin ja
+Cambridgen pengermällä neuvotellen tilanteesta. Mitä enemmän asiaa
+pohdin, sitä varmempi olin siitä, että heti alussa muodostunut
+mielipide oli oikea -- kiinalainen oli vienyt sekä timantin että
+mainitut rahat. Tiesin noiden kahden kiinalaisen asuvan Multeniuksen
+kalustetussa talossa, olinpa sattunut olemaan läsnä Praed-kadun
+varrella olevassa liikkeessä eräällä aikaisemmalla käynnilläni heidän
+sopiessaan asiasta Multeniuksen kanssa. Nyt oli käsitykseni seuraava:
+jompikumpi heistä oli tullut ukon luokse maksamaan vuokraa tai jollekin
+muulle asialle, huomannut hänet joko sydänkohtauksen vallassa tai
+sellaisen johdosta kuolleena, nähnyt pöydällä timantin ja rahat, jotka
+odottivat siinä Purvisin saapumista, ottanut ne kaikki haltuunsa ja
+lähtenyt pakoon. Purvis oli kanssani yhtä mieltä. Ja sekä Purvis että
+minä tunnemme hyvin kiinalaisen luonteen ominaisuudet ja erikoisuudet.
+Me tiesimme, mitä oli tehtävä. Halusimme saada takaisin timantin ja
+minun rahani. Ja koska me tiesimme ikäväksemme, kuinka ovela ja taitava
+varas niitä nyt talletti, olimme täysin selvillä siitä, että meidän oli
+itsekin turvauduttava viekkauteen -- vieläpä aika harvinaiseen. Sen
+vuoksi päätimme, että emme missään tapauksessa vielä kääntyisi poliisin
+puoleen.
+
+-- Nyt te poliisiviranomaiset saatatte sanoa tai sanotte varmastikin,
+että meidän olisi pitänyt suoraa päätä tulla teidän luoksenne, etenkin
+kun kysymyksessä oli murha. Mutta me emme tietäneet laisinkaan
+varmasti, että se oli murha. Emme olleet huomanneet mitään väkivallan
+merkkejä ukossa -- tiesin hänet hyvin heikoksi ja uskoin häntä
+kohdanneen äkillisen halvauksen tai jonkin muun sen tapaisen. Harkitsin
+huolellisesti asioita Ilmeisestikin Daniel Multenius oli jäänyt
+yksin myymäläänsä ja koko asuntoonsa ja hänen tyttärentyttärensä oli
+joillakin asioilla. Sen vuoksi ei kukaan tietänyt timantista eikä
+rahoista. Emme tahtoneetkaan kenenkään tietävän niistä. Jos olisimme
+menneet poliisin luokse ja puhuneet heille, mitä tiesimme, olisivat
+asiat heti levinneet maailmalle ja saapuneet kiinalaisenkin korviin.
+Tiesimme aivan hyvin, että jos aioimme saada omaisuutemme takaisin, ei
+varasta saisi peloittaa -- seuraavana aamuna ei sanomalehdissä saisi
+olla mitään asiasta. Kiinalainen ei saanut aavistaakaan, että timantin
+ja noiden rahojen todelliset omistajat epäilivät häntä -- hän ei saanut
+tietää, että uutinen hänen saaliistaan mahdollisesti ilmoitettaisiin
+poliisille. Hänet oli jätettävä -- ainakin muutamiksi tunneiksi --
+siihen uskoon, että se omaisuus, joka oli joutunut hänen haltuunsa,
+kuului kuolleelle miehelle, joka ei voinut ilmaista mitään.
+
+-- Mutta tuon kuolleen miehen arkihuoneessa oli minun kirjani! Oli
+mahdotonta mennä sinne takaisin noutamaan sitä. Yhtä mahdotonta oli,
+että siihen ei kiintyisi huomio. Daniel Multeniuksen tyttärentytär,
+jonka otaksuin erittäin älykkääksi nuoreksi naiseksi, huomaisi sen
+ja ymmärtäisi sen joutuneen heille hänen poissa ollessaan. Pohdin
+kovasti tuota seikkaa -- ja lopuksi kyhäsin ilmoituksen, jonka lähetin
+välitystoimistoon käskien toimittamaan sen jokaiseen seuraavan aamun
+Lontoon lehteen. Miksi? Koska halusin suunnata tutkijain huomion
+toisaanne. Halusin nyt aluksi saada ihmiset uskomaan, että joku oli
+löytänyt tuon kirjan raitiovaunusta, poikennut Multeniukselle myymään
+tai panttaamaan sen, tavannut ukon yksinään, hyökännyt hänen kimppuunsa
+ja ryöstänyt häneltä jotakin. Kaikki tämä oli tarkoitettu kiinalaisen
+silmänlumeeksi. Jotakin täytyi tehdä, mitä tahansa -- jotta hän ei
+saisi tietää Purvisin ja minun olevan selvillä asian todellisesta
+laidasta.
+
+-- Mutta -- mitä me sitten aioimme tehdä? Sanon teille, että koska emme
+edellyttäneet Daniel Multeniuksen joutuneen väkivaltaisen kuoleman
+uhriksi, emme laisinkaan kiinnittäneet huomiota asian siihen puoleen,
+vaan kohdistimme kaikki voimamme omaisuutemme takaisin saamiseen.
+Tiesin, missä talossa nuo kiinalaiset asuivat. Sinä iltana Purvis ja
+minä lähdimme sinne. Olemme kumpikin aikoinamme tottuneet erinäisiin
+salaperäisiin puuhiin ja menettelytapoihin ja me pääsimme tuon talon
+alueelle kenenkään sitä huomaamatta. Ei kestänyt kauan ennenkuin
+tulimme vakuutetuiksi siitä, että talo oli tyhjä. Se pysyi tyhjänä
+koko yön -- Purvis vartioi sitä eräässä vajassa puutarhassa. Ei kukaan
+mennyt sinne eikä lähtenyt sieltä ennenkuin Purvis seuraavana aamuna
+tuli pois -- hän nimittäin vartioi siellä siihen asti, kunnes oli
+määrä tulla minua tapaamaan Hyde puistoon. Ennenkuin menin tuohon
+kohtaukseen, olivat luonani käyneet etsivä kersantti Ayscough, herra
+Rubinstein ja herra Lauriston -- he tietävät mitä sanoin heille. En
+voinut silloin sanoa mitään muuta -- minulla oli tarpeeksi tuumimista
+omissa huolissani.
+
+-- Kun Purvis ja minä kohtasimme, neuvottelimme uudestaan ja päätimme,
+että ottaen huomioon kaikki ilmi tulleet ja sanomalehdissäkin
+julkaistut seikat oli nuoreen herra Lauristoniin langennut epäluulo
+parasta, Mitä saattoi tapahtua meille: se rauhoittaisi kiinalaista.
+Ja me päättelimme varmaksi, että Maida Valessa sijaitseva talo ei
+varmaankaan pysyisi asumattomana sinä yönä, ja sovimme yhtymisestä
+siellä kello yhdeksitoista. Olimme varmat, että miekkosemme oli lukenut
+kaikki sanomalehtiuutiset, tuntien itsensä turvalliseksi ja että me
+tapasimme hänet. Mutta, huomatkaa, meillä ei ollut aavistustakaan,
+kumpi noista kahdesta kiinalaisesta oli syyllinen. Yhdestä seikasta
+olimme joka tapauksessa vakuutetut. Kumpi lieneekään ollut hän, jonka
+minä olin edellisenä päivänä nähnyt pujahtavan Iron Gaten laiturikadun
+nurkkauksesta, joko hän siis oli Chang Li tai Chen Li, hän oli varmasti
+säilyttänyt salaisuuden omanaan! Oli nyt vain mentävä tuohon taloon,
+ryhdyttävä keskusteluun molempain kanssa, päästävä selville siitä,
+kumpi heistä oli syyllinen, ja sitten meneteltävä oman suunnitelmamme
+mukaan, joka oli valmiiksi harkittu.
+
+-- Nyt on siis kuvattava meidän toinen käyntimme Maida Valessa.
+Täsmällisesti sanoen, se tapahtui yhdentoista ja kahdentoista välillä
+toisena yönä timantin katoamisen jälkeen. Samoin kuin edellisenäkin
+yönä saavuimme puutarhaan takana olevasta portista. Se oli kummallakin
+kerralla lukitsematta, kun taas Maida Valen tielle johtava portti oli
+lujasti salvassa. Ja samoin kuin edellisenäkin yönä huomasin pian,
+että ainakin toistaiseksi ei talossa ollut ainoaakaan ihmistä. Mutta
+niin ei ollut asianlaita puutarhassa! Minun pitäessäni silmällä talon
+takasivua Purvis tarkasti varovasti puutarhaa. Pian hän palasi ja veti
+minut lähemmäksi sitä asfalttikujaa, joka johtaa kadunpuoleiselta
+veräjältä paraatiovelle. Kuu oli noussut talojen ja puitten yläpuolella
+-- ja sen valossa hän näytti veritahroja. Hyvät herrat, niitä ei
+tarvinnut tarkastaa sen lähemmin, ennenkuin huomasimme ne uusiksi --
+tuoreiksi. Joku oli murhattu tuossa puutarhassa muutamia minuutteja --
+suorastaan muutamia minuutteja ennen meidän tuloamme. Parisen minuuttia
+vielä etsiskeltyämme löysimme murhatun, joka makasi polun vasemmalla
+puolella olevassa pensaikossa. Tunsin hänet nuoremmaksi noista kahdesta
+kiinalaisesta. Hän oli Chen Li.
+
+-- Tämä huomio luonnollisestikin paljasti meille, että asia oli
+joutunut uuteen vaiheeseen. Ei kestänyt kauan ennenkuin ymmärsimme,
+kuinka kaikki oli tapahtunut. Chang Li oli saanut selville, että
+hänen ystävällään oli hallussaan nuo arvoesineet. Hän oli nähnyt joko
+timantin tai setelikimpun tai molemmat -- yhdentekevää millä tavoin.
+Mutta ottaessamme kaikki huomioon olimme vakuutettuja siitä, että
+hän oli saanut tuon asian tietoonsa, luultavasti vaaninut Chen Litä
+tämän palatessa kotiin myöhään illalla, iskenyt häntä veitsellä hänen
+tulessaan puutarhan käytävää pitkin, laahannut ruumiin pensaikkoon,
+anastanut itselleen saaliin ja lähtenyt pakoon. Ja nyt meidän oli
+ryhdyttävä siihen työhön, jonka arvasimme vaikeimmaksi tehtävistämme
+-- nimittäin Chang Lin etsimisen. Hetkeäkään hukkaamatta aloitimme sen
+heti.
+
+-- Olen kertonut teille, että Purvis ja minä tunnemme aika hyvin
+kiinalaisia. Meillä on kummallakin jokseenkin tarkoin selvillä heidän
+tapansa ja minä puolestani tunnen verraten hyvin Lontoossa asuvat
+kiinalaiset, sillä olen vuos'kausia ollut liikeasioissa kiinalaisten
+kanssa sekä Lontoossa että Etelä-Afrikassa. Aavistin jokseenkin
+selvästi, kuinka Chang Li tulisi menettelemään. Hän piileskelisi,
+tarvittaessa vaikkapa kuukausiakin, kunnes ensimmäinen kiihkeä
+takaa-ajohuuto, jonka hän tiesi varmasti kajahtavan ilmoille, olisi
+vaiennut. Lontoon itäosassa on joitakin maanalaisia kätköpaikkoja,
+joihin hän voisi mukavasti ja turvallisesti vetäytyä piiloon, kunnes
+tarjoutuisi tilaisuus pujahtaa maasta huomaamatta. Minä tunnen jo niitä
+muutamia. Ja lisää oppisin tuntemaan.
+
+-- Purvis ja minä lyöttäysimme heti sille tolalle -- sen verran
+kuin siinä oli suuntaa olemassa. Lähdimme suoraa päätä itäiseen
+kaupunginosaan. Ennen aamua olin ajanut partani ja viikseni,
+pukeutunut tuntemattomaksi vanhoihin vaatteisiin ja aloitin työni.
+Seuraavana aamuna suoritin heti kaksi asiaa: toimitin Spring-kadulta
+palvelijalleni sähkösanoman, jossa ilmoitin mahdollisesti viipyväni
+poissa toistaiseksi, ja sitten varoitin salaisesti Englannin pankkia
+noista suurista seteleistä. Mutta en suinkaan odottanut, että Chang
+Li koettaisi vaihtaa niitä; arvasin hänen käyttävän kaiken tarmonsa
+timantin suojelemiseen. Mutta mahdollisesti hän kuitenkin voisi koettaa
+vaihtaa yhden setelin ja epäilemättä onnistuisikin siinä, jollen minä
+olisi ryhtynyt tuohon varokeinoon.
+
+-- Seuraavana päivänä Purvis ja minä kumpikin tahollamme etsiskelimme
+itäisessä kaupunginosassa ja kuulimme pian, kuinka Praed-kadun varrella
+asuvan pikku kauppiaan Parslettin oli käynyt. Se mielestäni vahvisti
+olettamukseni oikeaksi. Kun samana ja seuraavana päivänä ilmestyi
+uusia sanomalehtiä, saimme tietää tarkemmin Parslettin jutusta.
+Ymmärsin asiat heti. Parslett, joka oli Multeniuksen lähin naapuri,
+oli luultavasti nähnyt Chen Lin - jota nyt luulimme todelliseksi
+varkaaksi -- pujahtavan Multeniuksen ovesta. Kun sanoma Danielin
+kuolemasta levisi, oli hän sovittanut kaksi selvää asiaa yhteen ja
+tietäen kiinalaisten asunnon lähtenyt Maida Valeen kiristämään heiltä
+rahoja vaitiolon palkaksi. Arvasin, mitä sitten oli tapahtunut.
+Jotta Parslettista päästiin aluksi eroon, oli hänelle työnnetty
+viisikymmentä kultapuntaa ja luvattu enemmän -- ja sitten hänet oli
+taitavasti myrkytetty sellaisella tavalla, että hän varmasti ennätti
+pois kiinalaisien asumuksen lähettyviltä, mutta kuoli ennen kotiin
+pääsemistään. Ja kun hän oli turvallisesti poissa, oli Chang Li
+murhannut Chen Lin ja lähtenyt pakoon. Siis -- ja samaa mieltä olen
+vieläkin -- olivat kaikki meidän arvelumme oikeat. Oli vain löydettävä
+Chang.
+
+Tässä Levendale vaikeni, vilkaisi Stephen Purvisiin ja levitti kätensä
+epäonnistumista ja pettymystä ilmaisevalla eleellä. Hänen katseensa
+siirtyi Stephen Purvisista poliisiviranomaisiin.
+
+"Kaikki turhaan!" hän huudahti. "Ei kannata kieltääkään sitä. Olen
+ollut jokaisessa kiinalaisten pesässä ja tyyssijassa itäisessä
+Lontoossa ja olen vakuutettu siitä, että Chang Li ei ole siellä
+missään. Olen antanut rahaa virrata kuin vettä, käyttänyt apunani
+sellaisia kiinalaisia ja itämaalaisia, joihin olen voinut luottaa --
+eikä jälkeäkään hänestä! Ja niin luovuimme asiasta eilen illalla.
+Purvis ja minä olemme joutuneet häviölle. Olemme tulleet teidän,
+poliisien, luokse --"
+
+"Se teidän olisi pitänyt tehdä aikaisemmin, herra Levendale", huomautti
+poliisikomisarjus vakavasti. "Ette ole minun ymmärtääkseni paljonkaan
+luottanut meihin, ja jos olisitte kertonut tuon kaiken heti --"
+
+Ennenkuin komisarjus ennätti sanoa enemmän, kuului ovelle koputus ja
+eräs konstaapeli kurkisti sisään. Hänen silmänsä etsivät Ayscoughia.
+
+"Täällä on eräs nuori herra -- ulkomaalainen -- joka kysyy teitä, herra
+Ayscough", hän sanoi. "Hän tahtoisi tavata teitä heti -- nimi on Yada."
+
+
+
+
+XXXV
+
+YADA ASETTUU JOHTOON
+
+
+Ayscough ennätti vain luoda varoittavan katseen ja lausua pari sanaa
+toisille, ennenkuin herra Mori Yada astui sisään. Jokainen katsoi
+häneen hänen tullessaan sisään -- muutamat läsnäolijoista ihmetellen,
+toiset uteliaasti ja ainakin pari -- Levendale ja Purvis -- epäillen.
+Mutta Yada itse oli ulkomuodostaan päättäen täysin välinpitämätön
+häneen päin suunnattujen katseiden suhteen. John Purdiesta, joka
+muisti kaikki, mitä oli edellisenä iltana kuullut, näytti, että tuo
+nuori japanilainen lääketieteen ylioppilas oli erikoisen kylmäverinen
+ja maltillinen. Yada oli tosiaankin juuri sen näköinen kuin olisi
+tullut hyväin ystäväin hänen kunniakseen järjestämään tilaisuuteen.
+Melky Rubinstein, joka myöskin tarkasteli häntä hellittämättä, huomasi
+heti hänen pukeutuneen erikoisen harkitusti sinä aamuna. Yadan tumman
+päällystakin alta, joka oli huolettomasti jätetty auki, näkyi harmaa
+hieno puku, toisessa hansikoidussa kädessään hänellä oli uusi hattu,
+toisessa tiukasti kääritty sateenvarjo. Hän näytti niin varakkaalta ja
+viimeisen kuosin mukaan puetulta kuin ei millään salaperäisillä eikä
+maanalaisilla jutuilla olisi voimaa ulottua häneen. Se aulis hymy,
+jolla hän tervehti Ayscoughia, oli niin vilpitön ja rehellinen, että
+se olisi hyvin voinut kumota kaikki epäilykset. "Hyvää huomenta, herra
+salapoliisi", hän aloitti astuessaan kynnyksen yli ja vilkaistessaan
+ensin Ayscoughiin ja sitten toisten tarkkaavaisen näköisiin kasvoihin.
+"Kuulkaahan, haluaisin vähän puhua kanssanne tuosta eilisillan pikku
+jutusta. Otaksun teidän puhelevan siitä näiden herrain kanssa? Ehkäpä
+voin nyt ilmaista teille sellaista, josta on hyötyä."
+
+"Mielellämme kuulemme mitä tahansa, herra Yada", sanoi Ayscough, joka
+koetti kaikin voimin salata hämmästystään. "Mitä tahansa, jota voitte
+meille kertoa. Oletteko viime yönä kuullut jotakin?"
+
+Yada nauroi ystävällisesti, paljastaen valkoiset hampaansa. Hän
+istuutui tuolille, jonka Ayscough työnsi hänelle, ja veti hitaasti
+hansikkaansa pois käsistään. "Otin itse selvän eräästä asiasta teidän
+lähdettyänne luotani eilisiltana", hän sanoi salaperäisen näköisenä.
+"Käytin hyväkseni teidän nimikorttianne, herra salapoliisi. Menin se
+mukanani ruumishuoneeseen."
+
+Ayscoughin onnistui antaa merkki poliisikomisarjukselle, jotta tämä
+jättäisi kyselemisen hänen tehtäväkseen. Hän työnsi peukalonsa sisään
+liiviensä hihanrei'istä, asettui mukavassa asennossa nojaamaan ovea
+vastaan ja katseli mietiskelevän näköisenä vastatullutta.
+
+"Vai niin, ja mikä johtikaan teidät siihen, herra Yada?" hän kysyi
+puolittain huolettomasti. "Tunsitte hiukan uteliaisuutta, vai kuinka?"
+
+"En joutavaa uteliaisuutta, herra salapoliisi", vastasi Yada. "Halusin
+päästä varmuuteen siitä, kumpi noista kahdesta kiinalaisesta oikein oli
+siellä kuolleena. Näin hänet. Nyt tiedän. Chen Li!"
+
+"No?" sanoi Ayscough.
+
+Yada kääntyi äkkiä tuolillaan ja antoi katseensa hitaasti siirtyä
+pöydän toisella puolella istuvista miehistä yhdestä toiseen. Hänen
+silmänsä olivat kylmät, rohkeat ja puolittain uhkamieliset ja
+siirtyivät kasvoista toisiin sellaisella tavalla, että saattoi selvästi
+huomata kaikkien olevan tuntemattomia hänelle. Vasta Melky Rubinsteinin
+valppaat piirteet nähdessään Yada kumarsi vähän ja kääntyi sitten taas
+Ayscoughin puoleen.
+
+"Kuka näistä herroista on timantin omistaja?" hän kysyi tyynesti. "Kuka
+taas on kadottanut kahdeksankymmentätuhatta puntaa? Sen haluaisin
+tietää, ennenkuin puhun lisää."
+
+Sen hiljaisuuden, aikana, joka seurasi Ayscoughin ilmeistä
+neuvottomuutta, oliko tuohon kysymykseen vastattava suoraan,
+Levendalelta pääsi kimeä ja puolittain ärtynyt huudahdus.
+
+"Taivaan nimessä", hän sanoi, "kuka tämä nuori mies on? Mitä hän tietää
+timantista ja rahoista?"
+
+Yada kääntyi katsomaan kysyjää, hymyili sitten heti, työnsi kätensä
+povitaskunsa ja veti esiin nimikorttikotelonsa. Kohteliaasti kumartaen
+hän ojensi kortin Levendalelle.
+
+"Sallikaa minun, sir", hän sanoi säyseästi. "Nimikorttini. Mitä muuhun
+tulee, ehkä tämä herra salapoliisi suvaitsee selittää sen teille."
+
+"Asia on tällainen, herra Levendale", sanoi Ayscough. "Eräältä
+yliopistokolleegion sairaalan nuoremmalta lääkäriltä tohtori Pitteryltä
+kuulin, että herra Yada oli noiden molempain kiinalaisten opintotoveri
+ja jossakin määrin heidän tuttavansakin. Tämän kuultuani lähdin
+eilisiltana herra Yadan luokse kysymään muutamia seikkoja. Ja tietysti
+minun oli kerrottava hänelle kadoksissa olevista arvoesineistä --
+vaikka ne asiathan ovat nyt kaikille tuttuja sanomalehdistä. Ja -- mitä
+muuta te nyt tiedätte, herra Yada?"
+
+Mutta Yada katseli Levendalea, joka puolestaan tarkasteli yhtä
+kiinteästi Yadaa. Toiset huoneessa olijat tuijottivat näihin kahteen
+ikään kuin vaistomaisesti aavistaen, että tästä hetkestä asiat
+ratkaistaisiin Levendalen ja Yadan välillä eikä Yadan ja Ayscoughin.
+Edelliset kaksi tarkastelivat toinen toistaan ja ikään kuin punnitsivat
+toinen toisensa arvoa -- ja niin tyyniltä kuin heidän kasvonsa
+näyttivätkin, saattoi selvästi huomata kummankin jännityksellä
+odottavan, mitä toinen ensiksi tekisi.
+
+Levendale puhui ensin aivan kuin hän ja nuori japanilainen olisivat
+olleet ainoat henkilöt huoneessa ja kuin ei mikään muu olisi mitään
+merkinnyt. Hän kumartui eteenpäin lähemmäksi Yadaa.
+
+"Kuinka paljon te tiedätte?" hän kysyi.
+
+Yada paljasti taas valkoiset hampaansa.
+
+"Se on suora ja samalla laaja kysymys, herra Levendale", hän vastasi
+vähän naurahtaen. "Huomaan teidän hyvin kiihkeästi haluavan saada apua
+minulta. Luulette ilmeisestikin minun tietävän jotakin. Mutta te ette
+ole timantin omistaja! Kuka näistä herroista hän on?"
+
+Levendale teki puolittain kärsimättömän liikkeen Stephen Purvisiin
+päin, joka kumarsi Yadalle, mutta pysyi vaiti.
+
+"Hän se on", sanoi Levendale äreästi. "Mutta te voitte ilmaista
+tietonne minulle. Kysyn taas -- kuinka paljon te tiedätte tästä
+asiasta?"
+
+"Kylliksi, jotta teidän kannattaa hieroa kanssani sopimusta siitä",
+vastasi Yada. "Onko se yhtä selvää kuin teidän kysymyksenne?"
+
+"Sitä minä odotinkin", sanoi Levendale. "Haluatteko myydä tietonne?"
+
+"Haluan", myönsi Yada, "ja olen vakuutettu siitä, että te mielellänne
+hierotte kauppaa".
+
+Taas he molemmat mittelivät toisiaan silmillään. John Purdiesta, joka
+väitti ymmärtävänsä ihmisten ilmeitä, oli nuorempi ainakin vanhemman
+vertainen, jollei etevämpikin. Levendale taipui ja siirrettyään
+katseensa pois Yadasta loi sen Stephen Purvisiin.
+
+Stephen Purvis nyökkäsi taas ja murahti: "Sopikaa hänen kanssaan
+ehdoista. Tässä ei minun ymmärtääkseni ole muuta neuvoa!"
+
+Levendale kääntyi taas japanilaisen puoleen, joka hymyili hänelle.
+
+"Kuulkaahan, herra Yada", sanoi Levendale, "en tiedä teistä mitään
+muuta kuin mitä minulle nyt on kerrottu -- nimikortistanne ei käy ilmi
+mitään muuta kuin että asutte, luullakseni vuokralla, Gower-kadun
+varrella. Olette jollakin tavoin sekaantunut tähän juttuun ja myös
+saanut haltuunne tietoja, joista voitte ansaita. Mutta minä en osta,
+jollen ensin tiedä, mitä minun on ostettava. Antakaapa siis kuulua,
+mitä teillä on myytävänä."
+
+Yada loi yleissilmäyksen huoneeseen.
+
+"Näitten herrain kuullenko?" hän kysyi. "Avonaisessa kaupassa?"
+
+"He ovat kaikki joko poliiseja, salapoliiseja tai asianosaisia",
+vastasi Levendale. "Ei tässä ole mitään salaisuutta. Toistan vieläkin
+-- mitä teillä on myytävänä? Määritelkää se!"
+
+Yada nosti kätensä ja alkoi sormiensa päillä merkitä eri pykäliä.
+
+"Siis kolme eri kohtaa", hän vastasi hilpeästi. "Ensiksikin -- tieto
+siitä, kenellä on hallussaan timantti ja rahat. Toiseksi -- tieto
+siitä, missä hän on tällä hetkellä ja tulee vielä olemaankin muutamia
+tunteja. Kolmanneksi -- tieto siitä, kuinka voitte menestyksellä
+saada hänet kiinni ja päästä omaisuutenne haltijaksi. Kolme hyvää
+myyntikelpoista asiaa, luulisin minä -- vai kuinka?"
+
+"Kuinka paljon tahdotte?" kysyi Levendale.
+
+Purdie tarkasteli valppaasti Yadan kavalia kasvoja odottaen näkevänsä
+niillä jonkin ahneuden välähdyksen. Hämmästyksekseen hän ei huomannut
+mitään sellaista. Päinvastoin Yada muuttui melkein ulkokullatun
+näköiseksi. Hän näytti tuumivan asiaa, vaikka vastasikin hyvin nopeasti.
+
+"Minä en tahdo ansiotta hyötyä tässä asiasta", sanoi hän. "Samalla minä
+kaikesta kuulemastani päättäen teen hyvin suuren palveluksen teille
+ja ystävällenne, ja minusta on aivan kohtuullista, että hyödyn siitä.
+Antakaa minulle jotakin opintokustannusteni huojentamiseksi, herra
+Levendale, antakaa minulle viisisataa puntaa."
+
+Vaihdettuaan hyvin pikaisen silmäyksen Stephen Purvisin kanssa
+Levendale otti esiin pankkiosoituskirjansa, repäisi siitä lehden,
+kirjoitti kiireesti jonkun sanan ja ojensi paperin japanilaiselle, joka
+sujahdutti sen povitaskuunsa.
+
+"Kas niin -- kertokaa nyt!" sanoi Levendale.
+
+"Varmasti", vastasi Yada. "Kas niin, Chang Lilla on timantti ja
+rahat. Ja hän on tällä hetkellä siellä, missä on ollut muutamia
+päiviä piilossa. Hän on salaisessa huoneessa Pilmanseyn teehuoneiksi
+nimitetyssä paikassa Tottenham Court -tien varrella, jossa meidän
+kolleegiomme lääketieteen ylioppilaat usein käyvät. Asian laita on
+niin, herra poliisikomisarjus ja te kaikki muutkin, että Pilmanseylla
+on salainen ooppiumiluola, vaikka siitä eivät muut tiedä kuin harvat
+siellä kävijät. Ja sieltä te löydätte Chang Lin."
+
+"Oletteko nähnyt hänet siellä?" kysyi Levendale.
+
+"Näin hänet siellä viime yönä -- tiedän hänen olevan siellä ja tulevan
+pysymäänkin siellä joko siihen asti, kunnes te otatte hänet haltuunne,
+tai kunnes hän saa asiansa kuntoon päästäkseen pois tästä maasta",
+vastasi Yada.
+
+Levendale hypähti seisomaan ikäänkuin käydäkseen suoraan käsiksi
+asiaan. Mutta poliisikomisarjus kosketti häntä rauhallisesti olkapäähän.
+
+"Hän lupasi kertoa teille, kuinka hänet saa kiinni, herra Levendale",
+sanoi hän. "Kuunnelkaamme nyt kaikki, mitä voimme saada tietoomme. Me
+tulemme nähkääs olemaan teidän mukananne jutussa."
+
+"Herra poliisikomisarjus on oikeassa", virkkoi Yada. "Teillä tulee
+olemaan edessänne niin sanottu ajojahti. Tehkää nyt aivan niin kuin
+minä neuvon teille. Pilmanseyn teehuoneusto on vanhanaikainen paikka,
+hyvin vanha talo rakennusteknilliseltä kannalta, oikealla puolella
+Tottenham Court -tien varrella. Menkää sinne tänään puolenpäivän
+aikaan, vähän ennen yhtä, jolloin siellä aina on paljon vieraita.
+Viekää sinne monta tuollaista siviilipukuista miestänne, niin kuin
+herra Ayscough. Asettukaa sinne paikoillenne aivan kuin olisitte
+tavallisia kahvilavieraita -- toistan vieläkin, että teidän on mentävä
+sinne monilukuisina. On kaksi Pilmansey-veljestä, keski-ikäisiä,
+viekkaita, liukaskielisiä ja petollisia. Kun olette kaikki siellä,
+menetelkää niin kuin tavallisestikin, sulkekaa kaikki ovet, jos se
+näyttää teistä tarpeelliselta, mutta pitäkää lujilla Pilmanseyn
+veljeksiä, sanokaa heille olevanne poliisi ja vaatikaa heitä viemään
+teidät yläkertaan ja näyttämään ooppiumiluolaansa. He väittävät
+vastaan, he valehtelevat, he tekevät vaikka vastarintaa -- te käytätte
+omia keinojanne. Mutta tuossa ooppiumiluolassa te tapaatte Chang Lin --
+ja omaisuutenne!"
+
+Tätä sanoessaan hän oli vetänyt käsiinsä hansikkaansa, otti nyt
+hattunsa ja sateenvarjonsa, kumarsi kohteliaasti huoneessa olijoille ja
+kääntyi ovelle.
+
+"Saan kai poistua nyt?" hän kysyi. "Pian alkaa eräs tärkeä
+lääketieteellinen luento, josta en saa olla poissa. Tulen itsekin
+Pilmanseylle vähän ennen yhtä -- olkaa hyvät älkääkä kiinnittäkö
+minuun lainkaan huomiota. En tahtoisi esiintyä toimivana tässä teidän
+hommassanne."
+
+Sitten hän lähti ja toiset vaipuivat niin syvästi pohtimaan hänen
+ilmaisemiaan uutisia, ettei kukaan huomannut Melky Rubinsteinin
+hiipivän pois nurkastaan ja pujahtaneen hiljaa ulos ovesta juuri ennen
+kuin Yada sai viimeisen hansikkaannappinsa kiinni.
+
+
+
+
+XXXVI
+
+PILMANSEYN TEEHUONEET
+
+
+Vain tuntia myöhemmin, neljännestä vailla yksi, Purdie ja Lauriston
+astuivat vuokra-ajurin rattailta Tottenham Court -tien pohjoispäässä ja
+kävelivät sitten eteenpäin vilkasliikkeisen valtaväylän oikeaa puolta,
+pysytellen ulkonaisesti huolettoman näköisinä, mutta samalla valppaasti
+pitäen silmällä, milloin saisivat ensimmäisen vilahduksen sovitusta
+kohtauspaikasta. Mutta Pilmanseyn teehuoneita ei tarvinnut erityisesti
+etsiä. Suurten uudenaikaisten rakennusten, pääasiassa huonekalu- ja
+verhoilijaliikkeiden välissä, oli siellä siihen aikaan ryhmä vanhoja
+rakennuksia, jotka olivat lontoolaisiksikin taloiksi vanhanaikaisen
+näköisiä. Ne olivat selvästikin peräisin kahdeksannentoista vuosisadan
+alkupuolelta, punaisista tiili kivistä rakennettuja taloja,
+joiden julkisivuissa oli kapeat akkunat ja korkeissa viettävissä
+katoissa niinikään akkunat. Muutamat niistä olivat jo tuomitut heti
+purettaviksi, asukkaat oli toimitettu pois, vara-aitauksia oli
+rakennettu suojelemaan ohikulkijoita putoavalta rappaukselta, ja
+luhistuville seinille kiinnitetyissä julistuksissa ja ilmoituslipuissa
+tehtiin tiettäväksi, että liikettä jatkettiin entiseen tapaan jossakin
+toisessa tarkemmin mainitussa paikassa. Mutta Pilmanseyn teetalo oli
+toistaiseksi paikallaan, ja toverukset näkivät, että ihmisiä meni sinne
+sisään ja tuli ulos aavistamatta mitään siitä, että ennen iltaa heidän
+suosittu oleskelupaikkansa, jossa he nauttivat kevyen päiväateriansa,
+saavuttaisi sellaisen maineen ja kuuluisuuden, että sitä ei olisi
+laisinkaan voinut arvata sen tavallisesta ja jokapäiväisestä
+ulkomuodosta.
+
+"Erinomainen esimerkki sen vanhan väitteen totuudesta, että ei koskaan
+pitäisi arvostella ulkomuodon mukaan, Andie veikkoseni!" huomautti
+Purdie heidän luotuaan pikaisen yleissilmäyksen ympäristöönsä. "Kuka
+voisi kuvitella, että rikoksia, pimeitä salaisuuksia ja kaikenlaista
+muuta tuollaista olisi kätkettynä tällaiseen paikkaan -- teen ja
+leivosten, maidon ja pannukakkujen mahdollisuuksien taakse... Tämä
+Lontoo on kummallista maailmaa -- koskaan ei tiedä, mitä on tuon
+vähäisen pienoismaailman pikku palasen takana. Mutta menkäämme
+katsomaan, miltä sisällä näyttää."
+
+Ensimmäiseksi sisään astuessaan he huomasivat alakerroksen
+huoneessa New Scotland Yardin miehen, joka yhdessä toisen, hyvin
+tavallisen näköisen henkilön kanssa istui pienen pöydän ääressä
+heti sisäänkäytävän vieressä ja nautti mukavassa asennossa kahvia
+lihavoileipäin kanssa. Hän vilkaisi molempiin nuoriin miehiin aivan
+kuin hän ei olisi koskaan heitä nähnyt. He myöskin säilyttivät
+välinpitämättömän ilmeensä täysin uskottavasti, joskaan ei niin
+helposti ja harjaantuneesti kuin salapoliisi, ja menivät peremmäksi
+huomaten samalla Levendalen ja Stephen Purvisin, jotka olivat löytäneet
+itselleen mukavan pöydän rauhallisessa nurkassa huoneen keskimailla. He
+eivät myöskään osoittaneet mitenkään tuntevansa vastatulleita. Purdie
+astui heidän ohitseen toverinsa seuraamana erään vapaana olevan pöydän
+luokse, jonka ääreen kehoitti häntä istuutumaan.
+
+"Tutustukaamme hieman ympäristöön", kuiskasi hän heidän asettuessaan
+paikoilleen. "Tämähän näyttää yhtä viattomalta ja jokapäiväiseltä
+sisältä kuin se on ulkoakin, Andie. Mutta käytä silmiäsi -- tämän
+pitäisi tuottaa sinulle hyvää tekstiä."
+
+Lauriston katseli ympärilleen. Huone, jossa he istuivat, oli pitkä ja
+matalakattoinen ja ulottui ulko-ovelta perällä olevaan jonkinlaiseen
+tarjoilupöytään. Sen takana oli pienempi huone, jota nähtävästi
+käytettiin varastona ja tarjoilutarkoituksiin. Suuren huoneen
+tarjoilupöydällä oli esillä ruokavaroja: reisipaistin viipaleita,
+liikkiötä, kieltä, leipää, kakkuja, makeisia. Sen takana seisoi kaksi
+miestä, jotka katselijoiden oli helppo arvata liikkeen omistajiksi.
+Nuoria siistin näköisiä mustapukuisia naisia, joilla oli valkoiset
+esiliinat ja pikku myssyt, liikkui nopeasti tämän tarjoilupöydän
+ja kahvilavieraitten välillä. Mitä näihin vieraisiin tuli, olivat
+he kumpaakin sukupuolta ja suurin osa heistä nuoria. Pilmanseylla
+ei tupakanpoltto näyttänyt olevan kielletty -- sakeita sinisiä
+savupilviä kohosi monista paperosseista, ja turkkilaisen tupakan haju
+sekaantui vasta jauhetun kahvin tuoksuun. Selvästikin oli Pilmanseyn
+teehuone sellainen paikka, jossa voi saada hyvän voileivän, hyvää
+teetä ja kahvia, polttaa paperossin, pari ja viettää mukavasti tunnin
+pakinoimalla vapaasti ystävänsä kanssa aamun ja iltapäivän työn välillä.
+
+Mutta Lauristonin huomio oli kokonaan kiintynyt niihin kahteen
+mieheen, jotka seisoivat tarjoilupöydän takaa valvoen ja ohjaten
+näppäriä apulaisiaan. Viekkaita, liukaskielisiä ja petollisia miehiä
+-- sellaisiksi oli Mori Yada heidät kuvannut. Lauriston yhtyi
+ajatuksissaan heti japanilaisen mielipiteeseen ensimmäisen vaikutelman
+nojalla. He olivat keski-ikäisiä, lihavia miehiä, jotka saattoivat olla
+ja mahdollisesti olivatkin kaksoisia, käyttivät kumpikin poskipartaa,
+hyviä liinavaatteita ja mustia kaulanauhoja -- he olisivat voineet
+olla vahvoja, hyvin kunnioitettavia hovimestareita. Kumpikin oli ilman
+takkia, kummallakin oli moitteettoman puhdas liinaesiliina, kumpikin
+käytteli leikkuuveistä ja haarukkaa, kumpikin viilteli silava- tai
+kieli- tai häränlihaviipaleita, kumpikin osasi tässä puuhassaankin
+ollen seurata tarkkanäköisillä silmillään, mitä tapahtui suuressa
+tarjoiluhuoneessa. Tämä oli ilmeisestikin varakas vanha liike ja sen
+omistajat rikkaita miehiä. Lauristonia kummastutti se, että he voivat
+antautua pienimpäänkään vaaraan kätkemällä salaisen ooppiumiluolan
+jonnekin tähän vanhaan huoneustoonsa.
+
+Heidän par'aikaa siinä tuumiskellessaan tuli eräs tarjoilijatar heidän
+luokseen. Lauriston, jolla sellaisissa asioissa oli nopeampi ymmärrys
+kuin Purdiella, tilasi kahvia ja voileipiä. Niitä odotellessaan hän
+sytytti paperossin ja tekeytyi huolettoman näköiseksi, vaikka hän
+sisimmässään olikin hyvin kiihtynyt.
+
+"Tuntuu aivan siltä kuin odotettaisiin räjähdystä", kuiskasi hän
+Purdielle. "En vieläkään oikein ymmärrä, mitä tulee tapahtumaan."
+
+"Tuossa on ainakin Ayscough", sanoi Purdie. "Hän on juuri sen näköinen
+kuin ei mitään olisi tekeillä."
+
+Ayscough, jolla oli mukanaan toinen mies, meni huolettoman näköisenä
+huoneen poikki. Hän sivuutti New Scotland Yardin miehen silmääkään
+räpäyttämättä, ei näyttänyt laisinkaan tuntevan Lauristonia eikä
+Stephen Purvisia, katseli täysin vieraasti Purdieta ja Lauristonia ja
+ja ohjasi toverinsa kahden nurkassa olevan vapaan paikan luokse. Tuskin
+he ennättivät istuutua sinne, kun sisään tuli vanha herra Killick John
+Purvisin ja Guylerin kanssa ja asettui tyynesti huoneen keskellä olevan
+pöydän ääreen. Lauriston tuumiskeli itsekseen, että tässä nyt oli
+yksitoista miestä salaisen sopimuksen mukaan saapuneina -- ja varmasti
+oli huoneessa vielä enemmänkin sellaisia, vaikka hän ei heitä tuntenut.
+
+"Mutta missä Melky Rubinstein on?" hän kuiskasi äkkiä. "Olisinpa
+tosiaankin uskonut hänen saapuvan paikalle -- hänhän on niin
+innokkaasti koettanut selvittää tätä asiaa."
+
+"Nyt on vielä aikaa", vastasi Purdie. "Kello ei ole aivan yhtä vielä.
+En myöskään näe täällä japanilaista. Mutta tässä tulee komisarjus --
+siviilivaatteissa."
+
+Poliisikomisarjus saapui erään miehen kanssa, jota eivät Purdie ja
+Lauriston olleet ennen nähneet. Hän oli rauhallisen näköinen hyvin
+puettu mies, jonka olemuksessa ilmeni selvä ylemmyyden ja arvovallan
+leima. He astuivat huoneen poikki lähellä tarjoilupöytää sijaitsevan
+pöydän luokse, tilasivat kahvia ja sytyttivät paperossit. Molemmat
+nuoret skotlantilaiset, jotka katselivat heitä tarkoin, huomasivat
+heidän visusti tutkivan ympäristöään aivan kuin päästäkseen selville
+voimainsa vahvuudesta. Lauristonin syödessä toista voileipäänsä
+poliisikomisarjus nousi äkkiä, meni tyynesti tarjoilupöydän luokse,
+kumartui sen ylitse ja puhui jotakin toisen sen takana seisovan
+valkoesiliinaisen miehen kanssa.
+
+"Peli on alkanut", kuiskasi Lauriston. "Katsohan tuonne!"
+
+Mutta Purdien silmät olivat jo luodut Pilmanseyn veljeksiin, jotka hän
+tiesi tärkeiksi näyttelijöiksi nyt alkavassa näytelmässä. Se heistä,
+joka oli vähän pitempi ja harmaampi kuin toinen, kumartui eteenpäin
+poliisikomisarjuksen puoleen ja oli ilmeisestikin hyvin hämmästynyt
+siitä, mitä hänelle sanottiin, sillä hän säpsähti, vilkaisi kysyvästi
+puhuttelijaansa, vaihtoi kiireesti sanan pari hänen kanssaan ja kääntyi
+sitten veljensä puoleen. Silmänräpäyksessä he kumpikin laskivat
+käsistään suuret veitsensä ja haarukkansa, lähtivät tarjoilupöytänsä
+takaa ja viittasivat poliisikomisarjusta seuraamaan heitä suuren salin
+perällä olevaan huoneeseen. Poliisikomisarjus puolestaan antoi pelkällä
+katseella merkin Ayscoughille ja tämä taas viittasi toisia asianosaisia
+mukaansa.
+
+"Kas niin", sanoi Purdie. "Lähtekäämme kuulemaan, mitä tästä tulee."
+
+Teehuoneuston omistajat olivat vieneet poliisikomisarjuksen ja hänen
+seurassaan olevan miehen erääseen yksityisasunnon näköiseen huoneeseen.
+Lauristonin ja Purdien tullessa sisään Pilmanseyt seisoivat takan
+edessä olevalla matolla vieretysten kumpikin hyvin hämmästyneen
+näköisinä tuijottaen asiapaperiin, jota poliisikomisarjus heille
+näytti. He nostivat katseensa siitä ja vilkaisivat tuskastuneen
+näköisinä toisiin miehiin, joita saapui tyynesti ja ryhmittyi odottavan
+näköisinä huoneeseen.
+
+"Lisää teidän miehiänne?" sanoi vanhemman näköinen veljeksistä
+vaikeroivalla äänellä. "Kuulkaahan, me emme ymmärrä, mitä hyötyä on
+koko tästä hälinästä ja siitä, että te keskeytätte meidän liikkeemme
+tällä tavoin! Yksi tai kaksi teistä olisi varmasti ollut kylliksi.
+Turhaan olette tuonut kokonaisen joukon ihmisiä meille -- se on kaikki
+ihan tarpeetonta!"
+
+"Sallikaa meidän itse ratkaista, mikä on tarpeellista ja mikä ei, herra
+Pilmansey", vastasi poliisikomisarjus. "Ei tästä synny minkäänlaista
+hälinää eikä kiusaa -- ei siitä ainakaan tarvitse sellaista syntyä,
+jos kerrotte meille, mitä haluamme tietää, ettekä vastusta meitä
+sellaisessa, mihin meillä on valta. Tässä meillä on valtakirja --
+määrätyn ilmoituksen nojalla laadittu -- tarkastaa teidän huoneustonne.
+Sallinette meidän toimittaa sen rauhallisesti."
+
+"Mutta mistä syystä?" kysyi nuorempi Pilmansey. "Meidänkö huoneustomme?
+Liikkeemme on sijainnut täällä hyvinkin sata vuotta, eikä koskaan
+ole kuulunut ainoatakaan moitteen sanaa meitä vastaan. Minkä vuoksi
+tahdotte toimeenpanna tutkimuksen?"
+
+"Sanon sen teille heti", vastasi poliisikomisarjus. "Me etsimme erästä
+nuorta kiinalaista, Chang Litä, joka meidän saamamme tiedon mukaan on
+kätkettynä täällä mukanaan arvokasta varastettua tavaraa. Tiedättekö
+siis jotakin hänestä? Onko hän täällä?"
+
+Molemmat miehet vilkaisivat toisiinsa. Hetkisen he pysyivät vaiti,
+sitten vanhempi puhui katsahtaen läsnäolijain odottaviin kasvoihin.
+
+"Ennenkuin sanon mitään muuta", hän vastasi, "haluaisin tietää, keneltä
+olette asiasta kuulleet".
+
+"Ei", vastasi poliisikomisarjus lujasti, "sitä en sano. Mutta sen
+verran kerron teille, että tätä Chang Litä haetaan erään hyvin vakavan
+asian vuoksi, josta tulemme häntä syyttämään. Meillä on varma tieto
+siitä, että hän on täällä, ja teidän on viisainta totella neuvoani, kun
+kehoitan teitä viemään meidät hänen luokseen, jos hän on täällä. Kas
+niin, herra Pilmansey, onko hän täällä?"
+
+Vanhempi Pilmansey pudisti päätään, mutta se pudistus ilmaisi
+paremminkin epäilyä kuin kieltoa.
+
+"En osaa sanoa", hän vastasi. "Mahdollisesti."
+
+"Mitä se merkitsee?" kysyi poliisikomisarjus. "Mahdollisesti? Totta kai
+te sen tiedätte, kuka on teidän oman kattonne alla?"
+
+"En", sanoi Pilmansey, "en tiedä. Asianlaita on seuraavalla tavalla.
+Viime aikoina on luonamme alkanut kulkea joitakin ulkomaalaisia.
+Nimittäin muutamia harvoja kiinalaisia ja japanilaisia lääketieteen
+ylioppilaita. Parisen vuotta sitten jotkut heistä kysyivät, emmekö
+voisi vuokrata talon yläkerrassa heille kolmea tai neljää huonetta,
+jonne he voisivat perustaa jonkinlaisen oman pienen klubin, jotta
+heillä, nähkääs, olisi kokoontumispaikka. He olivat kaikki siivoja,
+täysin kunnioitettavia nuoria herroja, joten me suostuimme. Heillä on.
+hallussaan tämän rakennuksen yläkerros, he kalustivat ja järjestivät
+sen oman mielensä mukaan. Sinne on eri sisäänkäytävä myymälän sivusta.
+Jokaisella heillä on oma avain. Niin he voivat pujahtaa sinne ja pois
+sieltä aivan vapaasti häiritsemättä meitä koskaan. Mutta asianlaita on
+niin, että siinä klubissa on nykyään ainoastaan neljä tai viisi jäsentä
+ja toiset kaikki ovat lähteneet pois. Nyt on asia suoraan puhuttuna --
+ja vakuutan teille, että en tiedä onko herra Cheng Li siellä vai ei. Me
+emme tiedä mitään siitä, mitä he puuhailevat huoneessaan, he ovat vain
+vuokralaisiamme."
+
+"Sallikaa minun kysyä teiltä erästä asiaa", sanoi poliisikomisarjus.
+"Onko kumpikaan teistä koskaan käynyt näissä huoneissa sen jälkeen kun
+vuokrasitte ne heille?"
+
+"Ei", vastasi vanhempi Pilmansey, "ei kumpikaan meistä kertaakaan!"
+
+"No niin", käski poliisikomisarjus, "parasta on tulla sinne nyt meidän
+kanssamme."
+
+
+
+
+XXXVII
+
+CHANG LI
+
+
+Murahdellen jotakin ajanhukasta ja liikkeen keskeyttämisestä Pilmanseyn
+veljekset astuivat edellä eräälle sivuovelle, joka johti pitkin
+myymälän sivua kulkevaan käytävään ja josta pääsi talon yläkerrokseen.
+Vanhempi veli näytti erikoisesti käytävän päässä olevaa ovea.
+
+"Huomaatte kai tuosta, että ne nuoret miehet, joista puhuin teille,
+pääsevät omaan huoneustoonsa tämän kautta", hän sanoi. "Se ovi on
+aina lukossa, heillä on kaikilla oma avain sinne. He eivät koskaan
+liiku meidän kahvilahuoneemme kautta. Meillä ei ole mitään tekemistä
+heidän kanssaan eikä meillä ole minkäänlaista tietoa siitä, mitä
+he puuhailevat huoneustossaan. Me emme välitä muusta kuin että he
+suorittavat vuokransa ja käyttäytyvät kunnollisesti. Ja hyvin siivoja
+he ovat olleetkin -- meillä ei ole pienintäkään valittamisen syytä."
+
+"Ja koska heillä kaikilla on oma avaimensa, niin he varmaankin voivat
+päästä huoneustoonsa milloin tahansa päivällä tai yöllä?" kysyi
+poliisikomisarjus. "Ei siis mikään estä heitä pääsemästä tänne yöllä?"
+
+"He voivat tulia ja mennä milloin vain haluavat", vastasi vanhempi
+Pilmansey. "Uskokaa minua, kun sanon, ettemme ole heihin missään muussa
+kuin huoneustonomistajan suhteessa."
+
+"Missä te itse asutte?" kysyi poliisikomisarjus. "Tässä talossako?"
+
+"Ei vaan muualla", sanoi nuorempi veli, joka oli tähän asti pysynyt
+melkein vaiti, mutta näyttänyt kuitenkin olevan poliisien menettelystä
+närkästyneempi kuin veljensä. "Tämä liike avataan kello kahdeksan
+aamulla ja suljetaan kello seitsemän illalla. Me emme ole kumpikaan
+täällä koskaan seitsemän jälkeen."
+
+"Ette siis koskaan näe noita ulkomaalaisia yön aikaan?" kysyi
+poliisikomisarjus. "Ette siis tiedä, mitä he puuhaavat?"
+
+"Me emme koskaan näe heistä ketään", vastasi vanhempi veljeksistä.
+"Niin kuin näette, ovat tämä käytävä ja nuo portaat meidän liikkeemme
+ulkopuolella. Me emme tiedä heistä mitään muuta kuin mitä olemme teille
+kertoneet."
+
+"No niin, viekää meidät sinne, että saamme nähdä, mitä on tehtävä",
+määräsi poliisikomisarjus. "Me lähdemme nyt tarkastamaan niitä
+huoneita, herra Pilmansey, niin että asia saadaan selväksi nyt heti."
+
+Tuon vanhan talon alakerroksen ja ullakon väliset huoneet näyttivät
+olevan varastoina käytettyjä. Avonaisista ovista näkyi tynnyreitä,
+laatikoita, nassakoita sekä korkeita pinoja leivos- ja makeisrasioita.
+Siellä ei ollut mitään salattavaa, tuumivat ne teräväsilmäiset miehet,
+jotka marssivat peräkkäin ylös tummia portaita närkästyneitten
+teehuoneen omistajain jäljessä. Mutta yläkerroksen ovi oli kiinni ja
+kun Ayscough väänsi sen lukkoa, huomasi hän sen sisäpuolelta teljetyksi.
+
+"Heillä on tähänkin oveen omat avaimensa", huomautti nuorempi
+Pilmansey. "En ymmärrä, kuinka te pääsette sinne sisään, jollei siellä
+ole ketään nyt."
+
+"Me menemme sinne, joko siellä sitten on ketään tai ei", vastasi
+poliisikomisarjus. "Koputtakaa, Ayscough, koputtakaa kuuluvasti."
+
+Miehet kokoontuivat kaikki heidän taakseen täyttäen kokonaan lukitun
+oven takana olevan avonaisen paikan ja odottaen jännittyneinä siinä
+hiljaisuudessa, joka seurasi Ayscoughin lakattua kolkuttamasta
+oveen. Muutamia minuutteja kului. Salapoliisi kolkutti uudelleen
+itsepintaisemmin. Äkkiä ja äänettömästi ovi avautui, ensiksi tuuman,
+pari, sitten vähän enemmän. Ayscough työnsi tukevakenkäisen jalkansa
+ovenrakoon, josta kurkistivat ulos keltaiset tummain pienten silmäin
+valaisemat kasvot, häviten samassa silmänräpäyksessä.
+
+"Sisään kaikki", määräsi poliisikomisarjus. "Olkaa varovaisia!"
+
+Ayscough työnsi oven auki ja astui sisään muiden tunkeutuessa sinne
+juuri hänen kintereillään. Purdie, joka oli aivan ensimmäisten
+joukossa, tunsi heti kaksi eri hajua. Toinen johtui tuoksuvasta teestä,
+toinen oli jotakin hyvin voimakasta ja huumaavaa ja voitti heti teen
+tuoksun jättäen pistävän ja katkeran maun jälkeen.
+
+"Ooppiumia", kuiskasi Purdie Lauristonille, joka seisoi hänen
+vieressään. "Ooppiumia, tunnetko?"
+
+Mutta Lauriston oli sillä hetkellä paremmin silmänä kuin nenänä.
+Hän samoin kuin useimmat toisetkin katseli paikkaa, johon he olivat
+tulleet. Huone oli verraten suuri ja kaltevasta katostaan päättäen osa
+vanhan talon ullakkokerroksesta. Seinillä riippui pehmeitä itämaalaisia
+kudoksia ja verhoja. Sinne tänne oli sijoitettu muutamia pajusta
+valmistettuja nojatuoleja ja joitakin samasta aineesta tehtyjä pieniä
+pöytiä. Niinikään oli siellä paljon paksuja mattoja ja pieluksia.
+Yhdessä nurkassa paloi tuli kaasukeittiössä, ja sen päällä porisi
+iloisesti vesikattila. Se nuori mies, joka oli avannut oven, oli
+vetäytynyt uunin luokse. Purdie huomasi, että hänellä oli toisessa
+kädessään teekannu. Huoneen vasemmassa nurkassa istui pienen pöydän
+ääressä shakkipeliin syventyneinä kaksi muuta kiireestä kantapäähän
+ihan selvästi kiinalaisen näköistä miestä, joilla oli päällään
+moitteettomat englantilaiset puvut.
+
+Se mies, jolla oli teekannu kädessään, loi pikaisen silmäyksen
+niihin henkilöihin, jotka olivat tulleet häiritsemään tätä
+rauhallista paikkaa, ja laski teekannun kädestään. Shakinpelaajat
+nostivat katseensa hetkiseksi, mutta eivät näyttäneet pienintäkään
+häiriintymisen merkkiä, vaan jatkoivat sitten taas peliään. Sitten
+teekannua hoidellut mies lausui kaksi sanaa. "Mitä nyt?" hän kysyi.
+"Asianlaita on niin, hyvä herra", selitti vanhempi Pilmansey, "että
+nämä ovat poliisilaitoksen virkamiehiä. He haluavat tavata erästä
+tuttavaanne, herra Chang Litä."
+
+Huoneessa oleviin kiinalaisiin ei tämä tehnyt mitään vaikutusta.
+Shakinpelaajat jatkoivat omaa hommaansa, ja kolmas mies otti käteensä
+teerasian tyhjentäen sen sisällyksen kannuunsa.
+
+"Sulkekaa tuo ovi ja pankaa se oikein lukkoon, Ayscough", sanoi
+poliisikomisarjus. "Seisköön joku sen vieressä. Kas niin", hän jatkoi
+kääntyen noiden kolmen kiinalaisen puoleen, "onko joku teistä Chang Li,
+hyvät herrat?"
+
+"Ei", vastasi toinen shakinpelaajista, "ei yksikään".
+
+"Onko hän täällä?" kysyi poliisikomisarjus. Kun hän sitten taas huomasi
+itämaalaisten tyyneyden, kääntyi hän Pilmanseyn veljesten puoleen.
+"Mitä muita huoneita täällä on?" hän kysyi.
+
+"Kaksi muuta vielä", vastasi vanhempi veljeksistä osoittaen huoneen
+perällä olevia verhoja. "Toinen tuolla, toinen taas tuolla. Noitten
+verhojen takana on kaksi pienempää huonetta."
+
+Polisikomisarjus meni huoneen perälle ja veti verhot syrjään. Hän
+työnsi auki toisen oven ja perääntyi sitten vetäen syvään henkeään.
+
+"Huh!" hän huudahti.
+
+Se voimakas huumaava tuoksu, jonka Purdie oli huomannut heti huoneesta
+tultuaan, tuntui nyt vasta-avatusta ovesta uudestaan paksuna aaltona.
+Ja kun kaikki toisetkin menivät sinne poliisikomisarjuksen perästä,
+näkivät he mistä se johtui. Se oli pieni huone, jonka seiniä peittivät,
+samoin kuin edellisenkin, omituisilla kuvioilla koristetut verhot, ja
+siihen tuli valoa vain kattoakkunasta, jonka eteen oli kiinnitetty
+neliönmuotoinen sininen kankaanpala. Tässä himmeässä valaistuksessa he
+näkivät, ettei huoneessa ollut mitään muita huonekaluja kuin leposohva,
+jossa oli pehmeitä patjoja ja pieluksia. Siinä makasi hintelä, höllään
+vaippaan verhoutunut nuori kiinalainen, joka ensimmäisten saapuessa
+hänen luokseen katseli heidän ihmetteleviä kasvojaan räpytellen
+silmillään, joitten terät olivat vieläkin supistuneet. Hänen vieressään
+oli ooppiumipiippu ja hyvin lähellä pienellä telineellä lisätarpeita
+saman aineen nauttimiseksi.
+
+Se mies, joka oli tullut teehuoneeseen yhdessä poliisikomisarjuksen
+kanssa, astui lähemmäksi ja tarttui tuota makaavaa olentoa hartioihin
+ja ravisti häntä hiljaa.
+
+"Kas niin", hän virkkoi kuuluvasti. "Herätkää, hyvä mies! Oletteko
+Chang Li?"
+
+Lasimainen katse suuntautui häneen vähän ihmettelevänä ja kuivat huulet
+liikkuivat.
+
+"Olen", kuiskasi puhuteltu. "Chang Li -- olen. Onko teillä asiaa
+minulle?"
+
+"Kuinka kauan olette ollut täällä?" kysyttiin häneltä.
+
+"Kuinkako kauan? Voi, en tiedä. Mitä te tahdotte?" kysyi Chang Li.
+"Minä en tiedä."
+
+Teen valmistaja pisti päänsä sisäovesta.
+
+"Ei hän voi kertoa teille mitään", hän sanoi virnistäen. "Hän on jo
+monta päivää ollut tuossa ooppiumihumalassaan. Hänellä on joskus
+tuontapaisia kohtauksia. Joskus hän antautuu ooppiumin valtaan ihan
+samoin kuin joku teikäläisistä alkoholia nauttimaan. Nyt hän aikaa
+selvitä siitä ja huomenna hän varmasti on hyvin, hyvin onneton."
+
+Poliisikomisarjus kääntyi tähän puhujaan päin.
+
+"Kuulkaahan", sanoi hän, "tiedättekö, kuinka kauan hän on ollut täällä
+huumaamassa itseään? Yhdenkö päivän vai useampia?"
+
+Toinen shakinpelaajista nosti ilmeettömän näköiset kasvonsa.
+
+"Hän on ollut täällä tuossa kunnossa joitakin päiviä", hän sanoi. "On
+nähkääs perin turhaa koettaa vaikuttaa häneen mitään silloin kun tuo
+himo saa hänet valtaansa. Jos haluatte saada häneltä joitakin tietoja,
+on teidän paras tulla uudelleen muutamien tuntien kuluttua."
+
+"Tarkoitatteko siis, että hän on ollut täällä tuossa kunnossa jo
+joitakin päiviä?" kysyi poliisikomisarjus.
+
+Teekannun hoitelija virnisti taas.
+
+"Hän ei ole ollut ainoallakaan lääketieteellisellä luennolla marraskuun
+seitsemännentoista päivän jälkeen", sanoi hän. "Minä tiedän sen, me
+kuulumme samaan ryhmään. Täällä hän on ollut koko sen ajan ja tuon
+näköisenä."
+
+Poliisikomisarjus kääntyi äkkiä Ayscoughin puoleen.
+
+"Seitsemännentoista!" hän huudahti. "Ja tuo juttu tapahtui
+kahdeksantenatoista! Siis --"
+
+Chang Li haparoi jotakin viittansa taskusta. Hän löysi sieltä jotakin,
+nosti käden huulilleen ja nielaisi sitten. Muutamien sekuntien kuluttua
+hänen silmänsä kirkastuivat ja hän loi epäluuloisen ja synkän katseen
+häntä tarkastelevaan ryhmään.
+
+"Mitä te tahdotte?" hän murahti. "Keitä te olette?"
+
+"Haluamme kysyä teiltä muutamia asioita", sanoi poliisikomisarjus.
+"Milloin tapasitte viimeksi veljenne tai ystävänne tai mikä hän nyt on
+-- Chen Lin?"
+
+Chang Li pudisti päätään. Saattoi selvästi huomata, että hän ei
+muistanut mitään varmaa.
+
+"En tiedä", vastasi hän. "Ehkä juuri äsken -- ehkä huomenna -- ehkä en
+pitkään aikaan."
+
+"Koska olitte viimeksi kotonanne -- Maida Valessa?" kysyi
+poliisikomisarjus.
+
+Mutta Chang Li ei vastannut siihen mitenkään muuten kuin vähän
+otsaansa rypistämällä. Oli helppo huomata, että samalla kuin hänen
+ajatuksensa selvisivät, hänen luonteensa muuttui häijyksi. Hän
+alkoi katsella ympärilleen ymmärtäväisen näköisenä tuijottaen yhä
+suurempaa vastenmielisyyttä kuvastavin ilmein huoneessa olijoita.
+Sitten hän murahteli vieraalla kielellä itsekseen jotakin, mikä ei
+suinkaan kuulunut kohteliaalta häntä katselevista miehistä. Äkkiä
+Ayscough kääntyi ylempäin virkamiesten puoleen. "Jos tämä mies on
+ollut täällä seitsemännestätoista päivästä lähtien", hän sanoi, "ei
+hänellä ole voinut olla mitään tekemistä Praed-kadun varrella ja
+Maida Valessa tapahtuneitten asiain kanssa! Mitähän -- otaksukaamme
+niin -- jos tuo nuori japanilainen on valehdellut koko ajan?" Hän
+kääntyi taas, tällä kerralla molempain shakinpelaajain puoleen,
+jotka olivat nyt keskeyttäneet pelinsä ja nojautuivat taaksepäin
+tuoleissaan ilmeisestikin huvitettuina etsijäin nolaantuneita kasvoja
+katsellessaan. "Kuulkaahan", hän jatkoi, "tunnetteko erästä Yadaa --
+Mori Yadaa -- japanilaista? Kuuluuko hän teidän joukkoonne?"
+
+"Kyllä", vastasi toinen pelaajista. "Yada? Kyllä. Tunnemme hänet,
+nokkela mies, tuo Yada. Tunnetteko tekin hänet?" Mutta ennenkuin
+Ayscough sai vastatuksi mitään tähän jonkin verran ärsyttävään
+kysymykseen, saapui se poliisi, joka oli jätetty teehuonetta
+vartioimaan, kiireesti yläkertaan ja riensi heidän luokseen. Hän meni
+suoraan poliisikomisarjuksen luokse.
+
+"Mies toimistostamme, sir, ulkopuolella autossa!" huudahti hän
+hengästyneenä. "Olette väärillä jäljillä, teidän on heti lähdettävä
+Multeniuksen liikkeeseen Praed-kadulle. Oikea mies on siellä!"
+
+
+
+
+XXXVIII
+
+JUUTALAINEN JA JAPANILAINEN
+
+
+Pujahdettuaan hiljaa pois poliisiasemalta Melky Rubinstein meni kadun
+poikki, asettui aivan vastapäätä olevaan kapeaan käytävään ja alkoi
+pitää silmällä sitä ovea, josta oli juuri itse tullut. Hän oli tehnyt
+vakavan suunnitelman mielessään ja päätti toteuttaa sen yksin.
+
+Pian tuli Mori Yada alas poliisilaitoksen portaita niin tyynenä
+ja huoleti kuin suinkin ja lähti hitaasti astumaan katua,
+heilutellen lujalle käärittyä sateenvarjoaan. Niin kauan kuin hän
+oli poliisilaitoksen akkunain näkyvissä, hän ei muuttanut hidasta
+vauhtiaan, mutta heti ensimmäisestä kadunkulmasta käännyttyään hänen
+askeleensa muuttuivat joutuisammiksi, ja hän suuntasi kulkunsa sinne,
+mihin Melky oli arvannutkin -- autoasemalle, jossa odotti pari kolme
+vuokra-ajuria. Hän oli päässyt ensimmäisen luokse ja puhutteli juuri
+ajuria kun Melky, joka oli pysytellyt muutamia metrejä taempana
+hänestä, hiipi hiljaa hänen viereensä ja taputti häntä olkapäälle.
+
+"Herra", sanoi Melky, "sananen kahden kesken".
+
+Yada kääntyi puhuttelijaan päin nopeasti kuin käärme, ja
+silmänräpäykseksi hänen valkoiset hampaansa tulivat näkyviin oikein
+vihaisella tavalla ja hurja hehku ilmestyi hänen mustiin silmiinsä.
+Mutta nuo vihan ilmaukset hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat
+tulleet näkyviinkin ja samassa silmänräpäyksessä hän hyräili niin
+ystävällisesti kuin konsanaan. "Kas vain", hän sanoi. "Tekö siinä
+olettekin, mitä kuuluu? Ehkä tulette samaan suuntaan kuin minäkin. Voin
+päästää teidät ajurista matkalla. Sopiiko?"
+
+Melky veti Yadan metrin parin päähän sivummalle ja alensi äänensä
+kuiskaukseksi.
+
+"Herra", hän sanoi niin suurta tuttavallisuutta ilmaisevalla äänellä,
+että Yadaa alkoi äkkiä peloittaa, "herra, minä en lähtisi minnekään
+juuri nyt, jos olisin teidän sijassanne. Te olette vaarassa, herra,
+te pistitte päänne jalopeurain luolaan tullessanne äsken tuonne,
+missä näin teidät. Ovelia, ovelia ovat nuo miehet, herra, heillä on
+vahva aikomus nujertaa teidät. Minä tiedän, minne aiotte mennä noilla
+ajopeleillä, herra. Älkää tehkö sitä, vaan noudattakaa minun neuvoani!"
+
+"Kuinka te tiedätte, minne minä aion mennä?" kysyi Yada.
+
+"Katselin Levendalen selän takaa hänen kirjoittaessaan tuota
+maksuosoitusta, herra", vastasi Melky kaikkein rauhallisimmalla
+äänellään. "Aiotte mennä hänen pankkiinsa muuttaaksenne sen käteiseksi.
+Ja jos te menette sinne, niin ette enää tule sieltä yksin ulos! Herra,
+he aikovat siepata teidät kiinni siellä. Ansa on viritetty teille!"
+
+Melky tarkasteli Yadan kasvoja syrjäsilmällä ja huomasi hänen
+oliivinvärisen ihonsa vähän kalpenevan ja hänen viekkaitten silmiensä
+kutistuvan. Ja samassa hän päätti jatkaa omaa menettelytapaansa
+ja käyttää hyväkseen havaintojaan. Hän oli oikein tarkoituksella
+taluttanut japanilaisen vilkasliikkeisemmälle paikalle katua ja käänsi
+hänet nyt sivukujalle, joka johti kapeille sokkeloisille syrjäkaduille.
+Hän tunsi, että Yada alkoi taipua tuntemattoman pelon ahdistamana.
+Mutta äkkiä Yada pysähtyi koettaen irtautua Melkyn kädestä, joka oli
+laskeutunut hänen olkapäälleen.
+
+"Mihin te oikein pyritte?" hän kysyi. "Mitä peliä te oikein pelaatte?
+Koetatteko peloittaa minua? Mitä tahdotte?"
+
+"En mitään kohtuutonta, herra", vastasi Melky. "Teidän on helppo
+tyydyttää minun vaatimukseni. Peliäkö? Kuulkaahan, herra, minä ymmärrän
+teidän pelinne! Pankkiin ensin saamaan jonkin verran käteistä, sitten
+jonnekin hankkimaan vähän matkatarpeita, sen jälkeen rautatieasemalle.
+Eikö asia olekin niin? Ei kelpaa mihinkään, herra, he ovat vaanimassa
+teitä samalla hetkellä, jolloin menette tuohon pankkiin. Jolleivät he
+silloin käy käsiksi teihin, niin he odottavat vain seuratakseen teitä
+asemalle. Herra, teillä ei ole pienintäkään pakenemisen mahdollisuutta,
+olette mennyttä miestä, jollette suostu käyttämään hyväksenne minun
+apuani. Mitä arvelette?"
+
+Yada katseli ympärilleen neuvottoman näköisenä. He olivat tähän
+mennessä kääntyneet jo parista kolmesta kadunkulmasta ja olivat nyt
+leveällä kadulla, joka oli Praed-kadun takana. Hän vilkaisi Melkyn
+kasvoihin, joista ei sillä hetkellä ilmennyt mitään muuta kuin
+nokkeluutta ja juonien punomista.
+
+"Mitä te voitte tehdä minun puolestani?" kysyi japanilainen. "Kuinka
+paljon te tahdotte? Rahaako?"
+
+"Sanokaamme sata kolikkoa, herra", virkkoi Melky. "Vain sata
+kultakolikkoa, ja minä toimitan teidät sellaiseen paikkaan, josta eivät
+kaikki Lontoon poliisit voi löytää teitä koko päivänä, ja autan teidät
+sieltä yön aikaan ulos sellaisella tavalla, että tunnette olevanne
+yhtä hyvässä turvassa kuin kotonanne. Ette tule koskaan enää näkemään
+kotianne Japanissa, herra, jollette luota nöyrimpään palvelijaanne.
+Ja satahan ei ole mitään verrattuna siihen, mitä teillä on pantavana
+vaaralle alttiiksi."
+
+"Minulla ei ole sataa puntaa teille annettavaksi", vastasi Yada.
+"Minulla on tuskin muuta rahaa kuin se maksuosoitus."
+
+"Sehän on selvää", sanoi Melky. "Minä haistoin teidän pelinne
+heti -- tehän tulitte poliisiasemalle vain hankkiaksenne varoja
+matkakustannuksia varten. Mutta se asia kyllä järjestyy, tulkaa
+mukanani, niin toimitan teidät turvalliseen paikkaan. Sitten annatte
+minulle tuon maksuosoituksen, ja minä vaihdan sen käteiseksi
+käyttämättä minkään pankin apua. Tässä lähellä asuu eräs ystäväni, joka
+vaihtaa sen pankissaan -- kuka tahansa, suostuu ottamaan Levendalen
+paperin. Tulkaa nyt mukaan, herra, olemme lähellä sitä turvapaikkaa,
+josta kerroin teille."
+
+Julkea uskottelu kävi aivan täydestä. Melky tunsi yhtä hyvin kuin
+näkikin, että Yada nieli sen semmoisenaan. Hän pujotti kätensä
+toverinsa kainaloon ja ohjasi hänet Praed-kadun poikki talojen taitse
+siihen kapeaan katusolaan, josta pääsi Multenius-vainajan asunnon
+pihanpuolelle, ja vei sille pienelle ovelle, joka johti niin monien
+viimeaikaisten tapausten näyttämönä olleeseen arkihuoneeseen. "Minne te
+viette minut?" kysyi Yada epäluuloisesti heidän astuessaan kynnyksen
+ylitse.
+
+"Kaikki on selvää", vastasi Melky rauhoittavasti. "Täällä asuu minun
+serkkuni. Kaikki on hyvin ja täysin turvallista. Olette yhtä hyvässä
+suojassa kuin jos olisitte haudassanne, herra -- hiivatti sentään, niin
+te olette! Zillah!"
+
+Zillah tuli arkihuoneeseen myymälästä ja vahvisti Melkyn häntä kohtaan
+tunteman voimakkaan luottamuksen, kun ei ilmaissut minkäänlaista
+kummastusta eikä hämminkiä. Hän vain vilkaisi Yadaan ja kääntyi sitten
+Melkyn puoleen.
+
+"Minulla on vähän asioita tämän nuoren herran kanssa, Zillah", sanoi
+Melky. "Saammeko mennä tuonne yläkerran pikkuhuoneeseen, vai mitä?"
+
+"Tietysti", vastasi Zillah välinpitämättömästi. "Sinähän kyllä osaat
+sinne -- ja siellä teillä on hyvä rauha."
+
+Melky viittasi Yadaa mukaansa ja meni itse edellä talon ylimpään
+kerrokseen. Hän opasti japanilaisen pieneen huoneeseen, jossa oli
+joitakin vanhoja koin- ja madonsyömiä huonekaluja, pari vanhaa arkkua
+ja paljon pölyä. Sitten hän lukitsi huolellisesti oven päästyään sinne
+vankinsa kanssa.
+
+"Kas niin, herra", sanoi hän, "olette täällä niin hyvässä turvassa
+kuin suinkin voitte olla missään -- paikassa koko avarassa maailmassa.
+Käykäämme nyt käsiksi asioihin ja ymmärtäkäämme toinen toistamme.
+Te haluatte vaihtaa tuon maksuosoituksen käteiseksi ja haluatte
+päästä pois Lontoosta tänä yönä? Hyvä on, antakaa siis minulle tuo
+maksuosoitus ja pysykää hiljaa, kunnes minä palaan. Haluatteko jotakin
+muuta, esimerkiksi vähän matkatavaroita?"
+
+"Teettekö tämän kaikki, jos maksan teille sata puntaa?" kysyi Yada.
+
+"Se riittää minulle, herra", vastasi Melky. "Olen nähkääs köyhä mies.
+En minä joka päivä onnistu pääsemään kiinni sataan puntaan, uskokaa
+minua! Jos siis on jotakin --"
+
+"Pieni laukku -- Oxford Circus Tuben matkatavaratoimistossa", sanoi
+Yada. "Se minun täytyy saada, se sisältää papereita. Jos tuotte sen
+minulle --"
+
+"Antakaa minulle siinä tarvittava vastalippu ja tuo maksuosoitus",
+sanoi Melky. Hän sujahdutti nuo molemmat paperit taskuunsa ja lähti
+ovelle. "Minä käännän avaimen lukkoon ulkopuolelta", sanoi hän. "Olette
+silloin paremmassa turvassa. Asettautukaa tänne mukavasti, herra,
+palaan tunnin kuluttua rahain ja tavarain kanssa."
+
+Parin minuutin kuluttua Melky seisoi vastapäätä Zillahia arkihuoneessa
+ja näytti hyvin merkilliseltä. Zillah katseli häntä epäluuloisesti.
+
+"Mitä tämä on, Melky?" hän kysyi. "Mitä sinä oikein puuhaat?"
+
+"Zillah", sanoi Melky, "tulet olemaan ylpeä serkustasi Melky
+Rubinsteinista jo ennen päivällisaikaa, se on varma, Zillah. Ja siihen
+mennessä, pidä asia salassa, Zillah, minä lähden hakemaan tänne tukevan
+poliisin."
+
+"Onko tuo japanilainen lukittuna pieneen ullakkohuoneeseen?" kysyi
+Zillah. Melky naputteli nenänsä syrjää ja katseli kadulle sanaakaan
+lausumatta. Sivukäytävällä käveli hiljakseen eräs poliisi, joka oli
+tarpeeksi suuri kaikenlaisiin käytännöllisiin tehtäviin. Toinen, yhtä
+vahvan näköinen, katseli erästä myymälän akkunaa parinkymmenen metrin
+päässä kadun toisella puolella. Muutamien minuuttien kuluttua Melky oli
+tuonut heidät kummankin Multeniuksen arkihuoneeseen ja ilmaisi heille
+ja Zillahille pikaisesti, mutta tarkoin suunnitelmansa.
+
+"Tiedätkö varmasti olevasi oikeassa, Melky?" kysyi Zillah. "Et suinkaan
+vain erehdy?"
+
+"Minäkö!" huudahti Melky ivallisesti. "Saat nähdä sen minuutin
+kuluttua. Kas niin", hän lisäsi kääntyen poliisien puoleen. "Tulkaa
+vain rauhallisesti ylös ja tehkää aivan niin kuin olen teille sanonut.
+Pian saamme nähdä, millaisia erehdyksiä on tehty, Zillah!"
+
+Yksin jäätyään Yada oli viettänyt aikaansa katselemalla ulos vankilansa
+likaisesta akkunasta. Näköalaa ei ollut juuri nimeksikään. Akkunasta
+saattoi erottaa vain joitakin sen kaupunginosan takapihoja. Hän
+tarkasteli asiaa siltä kannalta, millaisia pakomahdollisuuksia
+huoneesta olisi. Hänen alapuolellaan oli jonkinlainen ulkonema ja
+sopiva vesijohtoputki. Jos hätä tulisi, voisi hän käyttää tuota
+uhkarohkeaa laskeutumiskeinoa. Mutta sittenkin hän uskoi tuohon pieneen
+juutalaiseen ja vielä enemmän hän luotti tuon pienen juutalaisen
+suureen haluun päästä sadan punnan omistajaksi. Niin ovelasti hymyilevä
+pikku juutalainen oli huomannut, että nyt oli tilaisuus ansaitsi
+rahaa mukavalla tavalla, ja käyttänyt sitä hyväkseen. Ei ollut mitään
+huolestumisen syytä, tuumiskeli Yada itsekseen. Ja kuitenkin heräsi
+hänen mielessään kauhea epäilys. Mitähän, jos tuo Melky saatuaan
+maksuosoituksen haltuunsa ja vaihdettuaan sen käteiseksi, olisi
+lähtenyt karkuun kaikkien rahain kanssa eikä tulisi takaisin laisinkaan?
+
+Melky palasi paljon nopeammin kuin Yada oli odottanutkaan. Hän
+avasi oven ja viittasi vankia portaiden yläpäässä olevalle pimeälle
+avopaikalle.
+
+"Tulkaahan tänne hetkiseksi, herra", sanoi Melky ystävällisesti. "Vain
+sananen!"
+
+Yada, joka ei osannut pelätä mitään, astui ulos -- ja huomasi kahden
+tukevan poliisin tarttuvan lujasti hänen käsivarsiinsa. Poliisit
+olivat aivan hiljaa, mutta Melky nauroi iloisesti Yadan huudahtaessa
+ja kirotessa häntä. Nauraessaan Melky tunnusteli vankinsa taskut
+tottuneesti ja taitavasti ja löydettyään sen, mitä halusikin, hän
+antoi auttajainsa lukita Yadan taas ullakkohuoneeseen. Sitten hän meni
+molempien poliisien kanssa alakerran arkihuoneeseen ja laski siellä
+löytönsä heidän ja Zillahin eteen. Siinä oli suuri moninkertaiseen
+silkkipaperiin kääritty kellanpunainen timantti sekä paksu nippu
+seteleitä, joita sitoi toisiinsa kuminauha.
+
+Nämä arvoesineet olivat huolimattomasti esillä siinä pöydällä, kun
+tunnin kuluttua Pilmanseyn teehuoneista palasi koko tutkijaseurue
+kolistellen myymälän kautta perähuoneeseen. Melky poltteli tyynenä
+sikaariaan ja tupakoi sittenkin vielä, kun opasti poliisikomisarjuksen
+ja hänen apulaisensa yläkertaan vangin luokse. Hän ei voinut olla
+käyttämättä hyväkseen sopivaa tilaisuutta, vaan kiusoitteli vähän
+Ayscoughia.
+
+"Tällä kerralla teidät taas voitettiin, herra Ayscough", sanoi hän
+laskiessaan kätensä lukitun huoneen avaimelle. "Jollen minä nyt olisi
+nähnyt tuon nuoren herran lävitse --"
+
+Mutta avatessaan oven Melky keskeytti itsetietoiset sanansa äkkiä.
+Hänen kasvoilleen levisi nolo ilme, kun hän sai tuijottaa tyhjään
+huoneeseen. Yada oli pannut niskansa vaaralle alttiiksi ja laskeutunut
+alas vesijohtotorvea myöten.
+
+
+
+
+XXXIX
+
+
+TIMANTTINEN KAULAKORISTE
+
+Melkein kaksi viikkoa New Scotland Yardin ajokoirat koettivat seurata
+Mori Yadan jälkiä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa
+Lontoossa ja lähettivät kyselyltään paljon laajemmallekin. Heidän ei
+onnistunut löytää häntä. Pienen johtolangan he kyllä saivat varsin
+helposti. Kun etsintäkuulutukset olivat tulleet tietoon, saapui
+eräs Edgeware-tien panttilainaaja ilmoittamaan poliisille, että noin
+kello kahden aikoina samana iltapäivänä, jolloin Yada oli paennut
+akkunasta, muuan nuori japanilainen, joka mainitsi nimekseen Motonon
+ja osoitteekseen juuri vieressä olevan hotellin ja joka omasta
+alotteestaan oli selittänyt olevansa tilapäisessä rahapulassa,
+kunnes eräs rahalähetys saapuisi, oli lainannut häneltä viisi puntaa
+kaulanauhastaan ottamaansa helmikoristeista neulaa vastaan. Hän oli
+epäilemättä Yada, mutta siitä lähtien hänen jälkensä katosivat.
+
+Mutta nälkä on taitavin salapoliisi, ja noin parin viikon kuluttua
+muutamat Lontoossa olevan Japanin lähetystön virkamiehet saivat
+kuunnella kummallista tarinaa. Sen esitti heille eräs pakolainen, jonka
+laina oli loppunut, jolla ei ollut ketään kenen puoleen kääntyä eikä
+ainoaakaan muuta ihmistä, johon voisi turvautua kuin oman kansansa
+edustajat. Yada kertoi kummallisen jutun, sitäkin kummallisemman, kun
+poliisiviranomaiset, jotka oli kutsuttu sitä kuuntelemaan, saattoivat
+todeta, että siinä luultavasti oli jonkun verran tottakin. Sen
+lopputarkoitus oli seuraava. Yada oli halukas tunnustamaan olleensa
+muutamien päivien aikana hyvin menestynyt varas, mutta kielsi jyrkästi
+olevansa murhaaja.
+
+Näin hän esitti kertomuksensa. -- Marrask. 18 päivän iltana hän oli
+klubissaan Pilmanseyn yläkerroksessa. Siellä hän näki Chang Lin, joka
+toisten läsnäolevain kertomusten mukaan oli taas joutunut silloin
+tällöin palaavan ooppiumihimonsa valtaan ja oli jo edellisestä päivästä
+lähtien majaillut sisemmässä huoneessa itseään huumaten. Yada tiesi,
+että Chang Lin olisi välttämättä pitänyt lähipäivinä olla saapuvilla
+yliopistokolleegion sairaalassa, ja koetti herättää häntä tuosta
+tilasta, mutta turhaan. Seuraavana päivänä, 19:ntenä, hän meni taas
+Pilmanseylle. Chang Li oli siellä yhä samassa huumauksessaan ja sen
+näköinen, että saattoi arvata hänen aikovan nauttia siitä kyllikseen.
+Pariin päivään ei kukaan klubissa eikä sairaalassa ollut nähnyt Chen
+Litä -- ja Chen Li oli ainoa henkilö, joka voi jotakin vaikuttaa
+Chang Lin. Sen vuoksi Yada lähti myöhään sinä iltana, marraskuun 19
+p:nä, Maida Valeen ottaen Chang Lin avaimet mukaansa. Hän avasi ensin
+puutarhaveräjän ja sitten talon oven ja huomasi joka paikan tyhjäksi.
+Mutta juuri aikoessaan mennä sisään paraatiovesta hän kuuli Chen
+Lin äänen puutarhan portilla; niinikään hän saattoi eroittaa erään
+englantilaisen äänen. Sitä paitsi hän sai jonkin verran selvää siitä,
+mitä tuo englantilainen puhui. Hän sanoi Chen Lille, että tämän olisi
+parasta päästää hänet sisäpuolelle ja sopia ehdoista hänen kanssaan --
+muuten kääntyisivät asiat hyvin hullulle kannalle. Sen kuullessaan Yada
+oli pujahtanut sisälle rakennukseen, sulkenut rauhallisesti ulko-oven
+takanaan, mennyt ensimmäiseen huoneeseen, kätkeytynyt verhon taakse ja
+jäänyt odottamaan.
+
+Siihen samaan huoneeseen oli Chen Li pian tuonut erään miehen. Hän
+oli Yadan kuvauksen mukaan alaluokan englantilainen, oli heti alkanut
+uhata Chen Litä ja kertoi sitten, mitä tiesi. Hän sanoi olevansa
+Praed-kadun varrelta herra Daniel Multeniuksen, Chen Lin isännän,
+lähin naapuri. Hänen nimensä, jos Chen Li halusi sen tietää, oli
+Parslett, hedelmä- ja vihanneskauppias, ja sen saattoi joko Chen Li
+tai kuka tahansa lukea hänen myymälänsä oven yläpuolelta selvistä
+kirjaimista. Hänellä oli asuntoonsa sivuovi, joka oli aivan vastapäätä
+herra Multeniuksen perähuoneeseen vievää sivuovea. Edellisenä iltana
+hänelle, Parslettille, oli tullut erittäin hieno sienilähetys --
+harvinaista tavaraa siihen vuodenaikaan -- ja tietäen, että ukko
+piti niistä kovasti välittämättä niiden kalliista hinnastakaan, hän
+vei Multeniuksen puolelle vadillisen noita sieniä houkutellakseen
+häntä ostamaan niitä. Hän tapasi ukon arkihuoneessa laskemassa isoa
+setelinippua. Niiden täytyi Parslettin käsityksen mukaan vastata
+hyvin suurta rahasummaa. Ukko käski hänen jättää sienet, sanoi heti
+lähettävänsä rahat niistä ja viittasi häntä poistumaan. Parslett laski
+sienivadin kädestään eräälle lipastolle ja lähti pois. Vähän myöhemmin
+hän sattui seisoskelemaan ulko-ovellaan katsellen kadulle ja näki
+Chen Lin avaavan Multeniuksen liikkeen oven sekä sitten poistuvan
+nopeasti. Puolen, tunnin kuluttua hän oli kuullut jotakin tapahtuneen
+Multeniuksen luona ja myöhemmin illalla kerrottiin ukon kimppuun
+hyökätyn sellaisten asianhaarain vallitessa, että täytyi otaksua
+murhan tapahtuneen ryöstämistarkoituksessa. Silloin hän, Parslett, oli
+sovittanut asiat yhteen ja arvannut Chen Lin syylliseksi. Ja nyt --
+kuinka paljon aikoi Chen Li maksaa hänelle vaitiolon paikaksi?
+
+Yadan väitteen mukaan ei Chen Lilla ollut paljonkaan sanottavaa --
+sen hän vain oli välttämättä tahtonut tietää kuinka paljon mies
+tahtoi. Parslettilla oli se kyllä selvillä. Hän tahtoi saada tuhat
+puntaa, vieläpä kullassa, ja nyt heti paikalla niin paljon siitä
+kuin Chen Li vain saattoi saada irti. Hän ei tahtonut laisinkaan
+uskoa, ettei Chen Lilla olisi ollut kultaa aika paljon jossakin --
+hän oli Parslettin käsityksen mukaan varmasti vaihtanut jonkin noista
+suurista rahoista, koska oli varastanut ne edellisenä päivänä. Chen
+Li väitti vastaan ja sanoi, että hänellä oli vain viisikymmentä tai
+kuusikymmentä puntaa kullassa, mutta hän lupasi hankkia seuraavaksi
+illaksi loput lupaamistaan tuhannesta punnasta. Sitten hän antoi Chen
+Lille viisikymmentä puntaa, sopi Parslettin kanssa siitä, että
+tämä tulisi seuraavana iltana, ja tarjosi hänelle sitten juomaa.
+Parslett pani rahat taskuunsa ja lupasi sitten juoda, mitä hänelle
+tarjottiin. Piilopaikastaan Yada näki Chen Lin menevän sivupöydän
+luokse, sekoittaen viskyä ja soodavettä sekä tiputtavan siihen muutamia
+pisaroita povitaskustaan ottamastaan pikku pullosta. Parslett joi lasin
+sisällyksen ja Chen Li meni häntä saattamaan portille.
+
+Yada seurasi heitä ulko-ovelle ja katseli kapeasta raosta. Puutarhaa
+valaisi selvästi juuri noussut kuu. Hän näki Chen Lin päästävän miehen
+ulos. Sitten hän näki hänen kääntyvän portilla ja astelevan hitaasti
+rakennukseen päin. Sen jälkeen seurasi jotakin aivan toista. Suuren
+laakeripuun takaa hyppäsi äkkiä esiin lyhytvartinen, solakka mies,
+joka syöksähti Chen Lin kimppuun notkeasti kuin pantteri. Hän näki
+veitsen välähtävän kuunvalossa, kuuli tukahdetun huudahduksen ja
+kauhistuneen voihkaisun. Sitten hän näki Chen Lin lysähtävän maahan ja
+makaavan siinä ilmeisestikin kuolleena. Hän näki murhaajan kumartuvan
+alas, tarttuvan uhriaan hartioista ja laahaavan hänet pensaikkoon. Sen
+jälkeen murhaaja enempää viivyttelemättä kiirehti portille. Hän näytti
+olevan ihan vakuutettu siitä, ettei ketään muuta ollut lähettyvillä,
+avasi veräjän ja hävisi. Yada vannoi tämän todeksi kaikkein pyhimmillä
+valoillaan. Eräästä toisestakin asiasta hän oli varma -- murhaaja oli
+kiinalainen.
+
+Nyt alkoi hänen oma rikollinen uransa. Juuri silloin hän oli
+kovassa rahapulassa. Hän oli kuluttanut paljon enemmän kuin mihin
+hänen kuukausirahansa olisivat riittäneet -- hän oli velassa sekä
+asuntoonsa että muualle. Siitä hän oli vakuutettu, että jossakin
+tuossa rakennuksessa olivat ne rahat, jotka Chen Li oli nähtävästikin
+varastanut ukko Multeniukselta. Heti paikalla hän alkoi etsiä niitä.
+Eikä siinä ollutkaan suurta vaikeutta. Pankinsetelit olivat siinä
+laatikossa, josta hän oli nähnyt Chen Lin ottavan kultarahat tuolle
+kiristäjälle, Parslettille. Kiireesti hän sijoitti ne omaan taskuunsa
+ja lähti pois siitä ovesta, joka johti puutarhan perälle. Vasta myöhään
+samana iltana päästyään rauhaan omaan asuntoonsa hän oli huomannut
+omistavansa melkein kahdeksankymmentä tuhatta puntaa.
+
+Muutamia päiviä hän oli ollut aivan neuvoton sen suhteen, miten tuota
+saalista olisi ollut hoidettava. Häntä peloitti lähteä koettamaan
+vaihtaa edes viidensadan punnan seteliä. Hän kyseli varovasti, kuinka
+olisi meneteltävä, ja alkoi jo ajatella, että nuo suuret setelit olivat
+hänelle melkein roskapaperin arvoiset. Silloin Ayscough tuli käymään
+hänen luokseen, ja niin hän kuuli ensimmäisen kerran kellanpunaisesta
+timantista.
+
+Silloin hänen aivoissaan syntyi suunnitelma. Hän tunsi hyvin tarkoin
+kiinalaisten tavat ja erikoisominaisuudet ja oli vakuutettu siitä, että
+Chen Li oli kätkenyt timantin niskapalmikkoonsa. Sitten hän käytti
+hyväkseen hallussaan olevaa salapoliisin nimikorttia päästäkseen
+ruumishuoneeseen, saadakseen olla minuutin pari kahden kesken vainajan
+kanssa ja voidakseen tunnustella sormillaan ruumiin päätä peittävän
+silkkilakin alta. Sieltä hän löysikin timantin ja ymmärsi, että
+jolleivät pankin setelit olisikaan hänelle minkään arvoiset, timantti
+varmasti olisi, jos hänen vain onnistuisi livahtaa mannermaalle.
+
+Mutta häneltä puuttui kipeästi käteistä rahaa. Silloin hänen
+mielessään heräsi rohkea ajatus hankkia palkkio tiedoistaan. Hän lähti
+poliisiasemalle, suunnitellen vaatimuksekseen perin vähäistä summaa
+-- viidelläkymmenellä punnalla hän pääsisi Wieniin, jossa hän kyllä
+saisi timantin sijoitetuksi ilman että siitä kyseltäisiin mitään. Mutta
+tavatessaan saapuvilla timantin ja myöskin rahojen omistajat hän päätti
+siepata suuremman palkkion. Hän saikin mitä pyysi, ja ilman tuota
+pientä juutalaista, hän sanoi ilkeästi, hän olisi päässyt lähtemään
+Englannista tuona samana tapauksista rikkaana iltapäivänä. Mutta niin
+ei ollut sallittu, ja peli oli lopussa. Mutta se, mitä hän oli sanonut,
+oli totta. Tehkööt nyt hänelle mitä tahtoivat, mutta lähettäkööt
+myöskin ottamaan selvää Chen Lin murhaajasta.
+
+Ne henkilöt, jotka pääasiassa olivat tunteneet mielenkiintoa
+kellanpunaista timanttia ja Englannin pankin kahdeksankymmenentuhannen
+kultapunnan arvoisia seteleitä kohtaan, eivät olleet niin innokkaita
+todistamaan Yadan kummallista kertomusta oikeaksi kuin hän itse.
+Tärkeintä heistä oli se, että olivat saaneet omaisuutensa takaisin.
+Luonnollisestikin he tunsivat suurta kiitollisuutta Melky Rubinsteinia
+kohtaan siitä neuvokkuudesta, jota hän oli osoittanut vetäessään Yadaa
+nenästä aivan yhdennellätoista hetkellä.
+
+Eräänä päivänä sellaiseen aikaan, jolloin ruokalassa liike on
+vähäistä ja jokainen haluaa nauttia rauhasta päivällisen jälkeen,
+Melky tuli käymään rouva Goldmark'n luona ja asettui hänen kanssaan
+tuttavallisesti kahden kesken ruokalan perällä olevaan pieneen
+arkihuoneeseen, jota omistajatar piti yksityishuoneenaan. Rouva
+Goldmark, jolla oli tarkka huomiokyky, näki Melkyn pukeutuneen
+parhaimpiinsa, uuteen silkkihattuun ja uusiin hansikkaihin sekä panneen
+jalkaansa kiiltonahkakengät, jotka hän -- säälivin sydämin -- huomasi
+ainakin yhtä numeroa liian pieniksi. Melky huoahti heidän istuessaan
+vierekkäin sohvalla ja rouva Goldmark vilkaisi häneen myötätuntoisesti.
+
+"Millainen tämä viime aika onkaan ollut teille, herra Rubinstein", hän
+sanoi tunteellisesti, "sellaista vaivaa ja sellaisia huolia! Ja mihin
+vaaraan te antauduittekaan ottaessanne ypö yksin kiinni tuon pahan
+nuoren miehen! Kuinka urhoollisesti menettelittekään! Teidän pitäisi
+saada tuollainen muistomitali, joita ihmisille annetaan!"
+
+"Niinkö arvelette", vastasi Melky ilahtuen arveluttavasti. "Voi, rouva
+Goldmark, teidän sananne ovat kuin viiniä. Koko elämäni olen toivonut,
+että joku kaunis nainen sanoisi minulle tuon tapaista! Nyt minusta
+tuntuu kuin olisin kaksi jalkaa kookkaampi, rouva Goldmark! Mutta
+minä en tahdo mitään muistomitaleja. Herra Levendale ja herra Purvis
+tulivat minun luokseni ja sanoivat tahtovansa antaa minulle palkkion,
+oikein tuntuvan palkkion siitä, että olin hankkinut heille takaisin
+heidän omaisuutensa. Silloin minä sanoin ei -- minä en tahtonut mitään
+itselleni. Mutta sitten lisäsin, että erään henkilön pitäisi saada
+palkkio. Rouva Goldmark, tiedättekö mitä! Minä ajattelin teitä, kun
+sanoin niin!"
+
+Rouva Goldmark huudahti hiljaa, liitti kätensä yhteen ja tuijotti
+Melkyyn melkein vesissä silmin.
+
+"Minuako!" hän huudahti. "Mutta enhän minä ole tehnyt mitään, herra
+Rubinstein!"
+
+"Kuunnelkaa minua", jatkoi Melky lujasti. "Näin minä sanoin herra
+Levendalelle. Jollei rouva Goldmarkilla olisi ollut ruokalaansa ja
+jollei herra Purvis olisi mennyt sinne syömään kyljystä ja pudottanut
+platinanappiaan pöydälle ja jollei rouva Goldmark olisi ottanut talteen
+tuota nappia ja jolleivät asiat olisi lähteneet kehittymään siitä, niin
+mitä luulisitte minun tietäneen? Rouva Goldmarkilla siis on oikeus
+pieneen lahjaan, jos sellaista ajattelette. Niin minä sanoin, rouva
+Goldmark. Ja herra Levendale ja herra Purvis olivat yhtä mieltä minun
+kanssani. Ja, rouva Goldmark, ettekö te salli minun nyt kiinnittää tätä
+kauniin kaulanne ympärille?"
+
+Rouva Goldmark kirkaisi taas, kun Melky veti näkyviin timanttisen
+kaulakoristeen, joka oli sinisellä sametilla sisustetussa
+sahviaanilaatikossa. Timanttien kimmellys muutti molempain katselijain
+äänet aivan käheiksi mielenliikutuksesta.
+
+"Tiedättekö mitä, rouva Goldmark?" kuiskasi Melky. "Se on varmasti
+maksanut tuhat puntaa! Taivuttakaa nyt kaunista päätänne, niin panen
+sen kaulaanne. Voi, tehän olette kauniimpi kuin Saban kuningatar!
+Ja ettekö olekin Melkynne kuningatar, rouva Goldmark, sanokaa, että
+olette!"
+
+"Voi taivas, herra Rubinstein", sanoi rouva Goldmark ujosti. "Aivanhan
+tuntuu siltä kuin te kosisitte minua!"
+
+"Niinhän minä kosinkin!" huudahti Melky rohkaisten luontonsa. "Ettekö
+näe, että olen parhaissa vaatteissani? Kuuluuko nykyään mistään muusta
+kuin kihlauksista? Herra Lauriston menee naimisiin Zillahin kanssa ja
+herra Purdie on saanut omakseen Levendalen kotiopettajattaren, ja --
+voi rouva Goldmark, enkö minä ihaillut teitä rajattomasti joka kerta,
+kun tulin päivälliselle teidän ruokalaanne? Ettekö ole suloisin olento
+koko Paddingtonissa? Vastatkaa nyt minulle, rouva Goldmark, ettekö näe
+minun olevan niin nälkäisen, että voisin ihan syödä teidät?"
+
+Sitten rouva Goldmark antoi vastauksensa ja pakeni heti Melkyn
+kiihkeästä syleilystä katsellakseen itseään ja kaulakoristustaan
+kuvastimesta.
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 66523 ***
diff --git a/old/66523-0.txt b/old/66523-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..9f6c584
--- /dev/null
+++ b/old/66523-0.txt
@@ -0,0 +1,10016 @@
+The Project Gutenberg eBook of Kellanpunainen timantti, by J. S. Fletcher
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
+whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
+of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
+www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
+will have to check the laws of the country where you are located before
+using this eBook.
+
+Title: Kellanpunainen timantti
+
+Author: J. S. Fletcher
+
+Translator: Aino Tuomikoski
+
+Release Date: October 12, 2021 [eBook #66523]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: UTF-8
+
+Produced by: Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen and Tapio Riikonen
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KELLANPUNAINEN TIMANTTI ***
+
+
+
+
+KELLANPUNAINEN TIMANTTI
+
+Kirj.
+
+J. S. Fletcher
+
+
+Englanninkielestä suomentanut
+
+Aino Tuomikoski
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Oy,
+1924.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+      I. Sievä panttilainaajatar
+     II. Rouva Goldmarkin ruokala
+    III. Kuollut mies
+     IV. Platinanappi
+      V. Kaksi kirjettä
+     VI. Espanjalainen käsikirjoitus
+    VII. Parlamentin jäsen
+   VIII. Tutkinto
+     IX. Kenen ne sormukset olivat?
+      X. Melky tulee väliin
+     XI. Takaovi
+    XII. Peeblesiläinen ystävä
+   XIII. Avunpyyntö
+    XIV. Yksityinen laboratorio
+     XV. Neuvottelu
+    XVI. Salapoliisi tulee käymään
+   XVII. Mihin lamppujen valo osui
+  XVIII. Herra Stuyvesant Guyler
+    XIX. Purdie pysyy lujana
+     XX. Parslettin juttu
+    XXI. Miten kuollut?
+   XXII. Herra Killick muistelee
+  XXIII. Herra Killickin mielipide
+   XXIV. Kellanpunainen timantti
+    XXV. Vainajan omaisuus
+   XXVI. Rotta
+  XXVII. Tyhjä talo
+ XXVIII. Viidensadan punnan seteli
+   XXIX. Herra Mori Yada
+    XXX. Ruumishuone
+   XXXI. Mirandoletin mielipide
+  XXXII. Kello yksi yöllä
+ XXXIII. Salaista työskentelyä
+  XXXIV. Ymmällä
+   XXXV. Yada asettuu johtoon
+  XXXVI. Pilmanseyn teehuoneet
+ XXXVII. Chang Li
+XXXVIII. Juutalainen ja japanilainen
+ XXXIX. Timanttinen kaulakoriste
+
+
+
+
+I
+
+SIEVÄ PANTTILAINAAJATAR
+
+
+Paddingtonin väkirikkaan piirin eteläkolkassa, suunnikkaassa, jota
+rajoittavat etelässä Oxfordin ja Cambridgen pengermät, pohjoisessa
+Praed-katu, idässä Edgware-tie ja lännessä Spring-katu, on joukko
+pikku katuja, joiden likaisenharmaa ja synkkä ulkonäkö on jyrkkänä
+vastakohtana aivan lähellä olevain Sussex-aukion ja Lancaster-portin
+vaateliaalle ja rakennustaiteelliselle komeudelle. Näillä kaduilla
+tarkastelija huomaa aina ne masentavan köyhyyden todisteet, jotka ovat
+silmäänpistävämmät Lontoossa kuin missään muussa Englannin kaupungissa.
+
+Talot ovat aivan sen näköisiä kuin ei niissä koskaan kuuluisi
+naurua. Missä akkunavarjostimet eivät ole rikkinäiset, siellä ne
+ovat likaiset. Ihmiset, jotka tulevat esiin asunnoistaan, ovat
+huolestuneen ja alakuloisen näköiset. Niiden katujen varsilla ei juuri
+sijaitse muunlaisia liikkeitä kuin kehnoja ruokamyymälöitä; katujen
+kulmauksissa olevilta kapakoilta puuttuu vetovoima ja itseluottamus
+kokonaan. Kuka tahansa joutuukin näille kaduille, huomaa niiden kurjan
+viheliäisyyden ilmaisevan itsensä. Hän pakenee sieltä alakuloisena
+aprikoiden itsekseen keitä ihmisiä asuu noissa harmaissa ja elottomissa
+hökkeleissä, mitä he tekevät, mitä he ajattelevat ja millaiselta elämä
+heistä tuntuu. Yksinpä varpusetkin, jotka tappelevat räystäskouruissa
+pois heitetyistä sisälmyksistä, ovat hiljaisempia kuin Lontoon varpuset
+ylimalkaan. Mitä portailla istuskeleviin lapsiin tulee, ovat he sen
+näköisiä kuin olisivat vieressä olevain Kensingtonin puutarhain
+puiden kukat ja auringonpaiste niin kaukana kuin Gobin erämaa. Tässä
+kaupunginosassa eletään suorastaan aivan kuin seisovassa umpivedessä,
+jota ei mikään eikä kukaan voi saada liikkumaan.
+
+Eräänä marraskuun iltapäivänä seisoi nuori mies katsellen
+ullakkohuoneen ikkunasta ulos eräässä vähän kunnollisemman näköisessä
+talossa, joka sijaitsi jonkin verran toisia katuja paremman kadun
+varrella. Kello oli silloin viisi, ja alkoi tulla pimeä. Pitkin päivää
+oli hiljainen, hellittämätön sade painanut noen alas synkistä pilvistä
+jo ennestäänkin likaisille katoille. Näköala, jota tämä nuori mies
+katseli, oli synkkä ja kurja, mutta ei niin synkkä tai kurja kuin se
+tilanne, jossa hän itse par'aikaa oli. Hänen alapuolellaan oleva kurja
+katu ei ollut sen tyhjempi iloisuudesta kuin hänen taskunsa olivat
+tyhjät rahasta ja hänen vatsansa ruuasta. Hän oli käyttänyt viimeisen
+penninsä edellisenä päivänä. Hänen loppukolikkonsa olivat menneet
+pieneen ruuankipeneeseen ja pisaraiseen palan painiketta. Sen koommin
+hän ei ollut syönyt mitään. Nyt hän oli aivan pyörtymäisillään nälästä
+-- ja hänen tuskiensa lisäksi joku vielä laittoi sillipalleroita
+alakerroksessa. Paistinpannusta tuleva haju teki hänet melkein
+saaliinhimoiseksi.
+
+Sitten hän kääntyi äkkiä poispäin akkunasta ja alkoi katsella pientä
+huonettaan. Se oli köyhän näköinen ja kehnoilla huonekaluilla
+sisustettu -- jonkinlainen, tosin ei kovinkaan häikäisevä puhtaus
+ainoana suosituksenaan. Siellä oli vuode ja pesuteline ja pari tuolia
+-- muutamilla shillingeillä olisi voinut ostaa ne kaikki joltakin
+käytettyjen tavarain kauppiaalta. Yhdessä nurkassa oli huoneen
+asukkaan matka-arkku -- hänen koko maallinen omaisuutensa oli siinä
+muutamia kirjoja lukuun ottamatta, jotka oli huolellisesti järjestetty
+takanreunukselle, sekä joitakin pikkupöydällä olevia kirjoitustarpeita.
+Teräväsilmäinen henkilö, joka olisi vilkaissut kirjoihin ja
+kirjoitustarpeisiin sekä imupaperialustan päällä hajallaan oleviin
+käsikirjoitusarkkeihin, olisi nopeasti huomannut, että tässä oli taas,
+kysymyksessä vanha tarina kirjallisesta yrittelijästä, joka sai heti
+uransa alussa katkerasta kokemuksesta huomata, että kaikkien ammattien
+joukossa on kirjallinen epävakaisin.
+
+Silloin kuului ovelle puolittain epäröivä koputus, ja heti sen jälkeen
+astui sisään nainen -- sellainen nainen, joita nähdään noilla kaduilla
+joukottain -- pitkähkö, laihanpuoleinen nainen, ennen aikojaan
+vanhentunut, alituisesti kiusaantuneen ja huolestuneen näköinen, joka
+hetki aivan kuin onnettomuutta odottaen. Hänen kasvonsa olivat nyt
+peräti huolestuneen näköiset hänen vilkaistessaan asukkaaseensa, jonka
+kauniit kasvot punastuivat kovasti hämmennyksestä. Hän tiesi aivan
+hyvin, mitä tuo nainen tahtoi -- ja hän tiesi olevansa kykenemätön
+tyydyttämään hänen vaatimuksiaan.
+
+"Herra Lauriston", virkkoi nainen melkein kuiskaten, "koska luulette
+voivanne toimittaa minulle jonkin verran rahaa? Nyt on, nähkääs, jo
+kuusi viikkoa mennyt näin, ja minä olen niin ahtaalla siitä, kun on
+vuokranmaksukin ja korot --"
+
+Andrew Lauriston pudisti päätään -- ei kieltoa ilmaistakseen, vaan
+pelkästä neuvottomuudesta.
+
+"Rouva Flitwick", hän sanoi, "annan teille rahanne samalla hetkellä,
+jolloin vain saan rahaa käsiini! Kerroinhan teille äskettäin myyneeni
+kaksi kertomusta -- niin, pyysin saada niistä maksun heti, ja
+maksuosoitus voi olla täällä missä postissa tahansa. Ja minä odotan
+toistakin maksuosoitusta -- ihmeellistä, etteivät ne jo ole kumpikin
+saapuneet. Samalla hetkellä, jolloin ne saapuvat, järjestän meidän
+asiamme. Tarvitsen rahaa itsekin -- yhtä kipeästi kuin te!"
+
+"Sen tiedän, herra Lauriston", myönsi rouva Flitwick. "Enkä minä
+kiusaisi teitä, jollen olisi itse kovassa ahdingossa. Mutta
+talonomistaja on kimpussani -- hän tahtoo rahaa tänä iltana. Ja --
+suokaa anteeksi, että mainitsen siitä -- mutta miksi ette hanki
+käsiinne vähän puhdasta rahaa maksuosoituksia odottaessanne, herra
+Lauriston?"
+
+Lauriston vilkaisi emäntäänsä hämmästyneen ja kysyvän näköisenä.
+
+"Ja kuinka minä hankkisin sitä?" hän sanoi.
+
+"Teillä on oikein hyvä kultakello, herra Lauriston", vastasi rouva
+Flitwick. "Mikä panttilainaaja hyvänsä -- ja niitä on varmasti paljon
+-- lainaa teille muutamia puntia sitä vastaan. Ehkä ette ole koskaan
+ennen joutunut käymään panttilainaajan luona? Ette? -- No niin, en
+minäkään ollut entiseen aikaan, mutta sitten minun täytyi, tahdoin tai
+en, kun aloin ottaa vuokralaisia huoneisiini, ja jos minulla olisi niin
+hyvä kello kuin teillä, en suinkaan rupeaisi olemaan rahattomana! Jos
+teille on rahaa tulossa, voitte varmasti saada tavaranne takaisin -- ja
+minä olisin kiitollinen vähästäkin, vaikkapa parista punnasta, herra
+Lauriston. Talonisäntä on kovana --"
+
+Lauriston kääntyi ja otti hattunsa.
+
+"Hyvä on, rouva Flitwick", hän virkkoi tyynesti, "minä koetan parhaani.
+En osannut ajatellakaan sitä keinoa ennen."
+
+Kun emäntä oli lähtenyt pois sulkien oven takanaan, Lauriston veti
+kellon taskustaan ja katseli sitä -- se oli vanhanaikuinen hyvä
+kultakello, joka oli kuulunut hänen isälleen. Epäilemättä joku
+panttilainaaja antaisi rahaa sitä vastaan. Mutta tähän asti ei hänen
+ollut tarvinnut koskaan ajatella panttilainaajia. Hän oli tullut
+Lontooseen melkein kaksi vuotta sitten aikoen ansaita kynällään nimen,
+mainetta ja omaisuuden. Hänellä oli tullessaan ollut jonkin verran
+rahoja. Ne olivat huvenneet tasaisesti, ja niitä oli ollut vaikeampi
+korvata uusilla kuin hän oli arvioinut. Ja siinä hän nyt lopuksi
+oli tuossa halvassa huoneessa pennittömänä, eikä hänen kahdesta
+hyväksytystä kertomuksestaan ollut tullut maksuosoitusta. Ei myöskään
+ollut saapunut lainaa, jota hänen oli ollut kovin vastoin tahtoaan
+pakko pyytää ainoalta mahdolliselta mieheltä -- eräältä vanhalta,
+Skotlannissa asuvalta koulutoverilta. Hän oli monta kertaa odottanut
+kuulevansa kirjeenkantajan koputuksen ja toivonut siten saavansa
+huojennusta neljäksi pitkäksi päiväksi -- eikä ainoaakaan kirjettä
+ollut tullut, ja hän oli aivan epätoivoissaan ja synkkämielinen. Mutta
+-- olihan kello olemassa!
+
+Hän lähti pian ulos ja kohtasi kaasulampun heikosti valaisemilla
+portailla vuokralaistoverinsa -- nuoren juutalaisen, jonka hän tunsi
+Melchior Rubinsteinin nimellä ja joka asui aivan hänen huoneensa seinän
+takana. Hän oli hiljainen, säyseä pikku mies, jonka kanssa Lauriston
+toisinaan vaihtoi sanan pari -- ja se seikka, että hän käytti upeasti
+sormuksia sormessaan, suurta neulaa kaulanauhassaan ja painavia
+kellonvitjoja, jotka joko olivat oikeaa kultaa tai erittäin hyvästi
+jäljitellyt, sai Lauristonin ajattelemaan, että häneltä voisi saada
+jonkin neuvon. Hän pysähdytti Rubinsteinin ujon näköisenä ja kömpelösti
+punastuen.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi, "minä -- asianlaita on niin, että minä olen
+nyt jonkin verran ahdingossa -- tilapäisesti, nähkääs -- ja haluaisin
+lainata jonkin verran rahaa kelloani vastaan. Voisitteko sanoa minulle,
+missä on kunnollinen panttilainaaja?"
+
+Melky -- jokainen talossa tunsi hänet tuolla nimellä hänen
+vaateliaamman varsinaisen nimensä asemesta -- väänsi kaasuliekin
+voimakkaammaksi ja ojensi sitten hoikan, pitkäsormisen kätensä.
+"Näyttäkäähän kelloa", hän sanoi lyhyesti hiljaisella ja sopottavalla
+äänellä. "Minä tunnen kellot jokseenkin, herra."
+
+Lauriston ojensi kellon hänelle ja katseli Melkyä uteliaasti tämän
+tarkastellessa sitä sisä- ja ulkopuolelta hyvin asiaa ymmärtävän
+ammattimiehen tavalla. Äkkiä Melky loi katseensa häneen. "Ettekö
+haluaisi myydä tätä kelloanne, herra Lauriston?" hän kysyi melkein
+mairitellen.
+
+"Annan teille kolme puntaa siitä käteisesti."
+
+"Kiitoksia -- mutta minä en möisi sitä mistään hinnasta", vastasi
+Lauriston.
+
+"Sanokaamme sitten neljää puntaa", ehdotti Melky itsepäisesti. "Kas
+niin, näin ystäväin kesken annan teille neljä ja kymmenen. Raha
+kouraan, huomatkaa!"
+
+"Ei", sanoi Lauriston. "Se kuului minun isälleni. Minä en halua myydä
+-- tahdon vain lainata."
+
+Melky työnsi kellon jälleen sen omistajan käteen.
+
+"Menkää Praed-kadulle, herra", hän virkkoi aivan kuin käytännöllinen
+liikemies ainakin. "Siellä näette myymälän, jonka oven yläpuolella
+on nimi Daniel Multenius. Hän on minun sukulaiseni -- hän tekee mitä
+haluatte. Mainitkaa minun nimeni, olkaa hyvä. Hän kohtelee teitä
+rehellisesti. Ja jos haluatte myydä, niin älkää unohtako minua."
+
+Lauriston naurahti ja lähti alas portaita ja ulos rumaan iltailmaan.
+Oli vain muutaman askeleen matka Praed-kadulle, ja viiden minuutin
+kuluttua Melkystä erottuaan hän seisoi katselemassa Daniel Multeniuksen
+akkunaan. Hän muisti nyt usein nähneensä sen, vaikka ei ollutkaan
+huomannut sen yläpuolella olevaa kummallista nimeä. Akkunassa näkyi
+monenlaisia omituisia esineitä rautaristien takana timanteista ja
+helmistä vanhaan norsunluuhun ja kaikenlaiseen korukamaan asti.
+Harvinaisuuksien keräilijä olisi voinut pysähtyä tuon akkunan eteen
+puoleksi tunniksi -- mutta Lauriston vilkaisi siihen vain pikaisesti,
+ennenkuin riensi pimeää sivukäytävää myöten ovelle, jonka yläpuolella
+heikosti valaistussa nimikilvessä näkyi: panttitoimisto.
+
+Hän työnsi oven auki ja huomasi seisovansa muutamien pienten komeroiden
+edessä, joihin juuri sopi yksi henkilö. Ne olivat kaikki tyhjät tällä
+hetkellä. Hän meni sisälle yhteen ja, kun ei nähnyt ketään, koputti
+hiljaa myymäläpöytään. Hän odotti näkevänsä jonkin vanhan juutalaisen
+ilmestyvän -- mutta sen sijaan kuului kevyitä askelia jostakin myymälän
+loukosta, ja Lauriston huomasi seisovansa hämmästyneenä tuijottamassa
+nuorta ja erinomaisen kaunista tyttöä, jolla oli kädessään jonkinlainen
+koruompelu ja joka katseli häntä sen ylitse suurilla, mustilla
+silmillä. Hetkisen aikaa nämä molemmat tuijottivat toisiaan ääneti.
+
+"Kas niin", virkkoi tyttö vihdoin. "Mitä voin tehdä hyväksenne?"
+
+Lauriston sai takaisin puhekykynsä.
+
+"Niin -- onko herra Multenius sisällä?" hän kysyi. "Minä -- asianlaita
+on niin, että tahtoisin tavata häntä."
+
+"Herra Multenius on ulkona", vastasi tyttö. "Mutta minä olen täällä
+hänen sijaisenaan, jos kysymyksessä on liikeasia."
+
+Hän tarkasteli rauhallisesti Lauristonia ja huomasi tämän
+terveenväristen kasvojen voimakkaasti punastuvan.
+
+"Minä hoidan isoisän liikettä hänen ollessaan ulkona", jatkoi tyttö.
+"Haluatteko lainata rahaa?"
+
+Lauriston veti kellon taskustaan yhä punastellen ja ojensi sen tytölle.
+
+"Arvasitte oikein", hän vastasi. "Tahtoisin lainata rahaa tätä vastaan.
+Eräs tuttavani -- asuintoverini -- herra Melky Rubinstein -- sanoi
+minun voivan saada täältä lainan. Tämä on todella hyvä kello, niin kuin
+näette."
+
+Tyttö vilkaisi asiakkaaseensa, ja hänen katseensa ilmaisi, että hän oli
+nopeasti ja melkein leikillisesti tajunnut Lauristonin kokemattomuuden.
+Sitten hän otti kellon jokseenkin välinpitämättömästi.
+
+"Melky siis lähetti teidät tänne", hän sanoi hymyillen. "Vai niin!"
+Hän tarkasti kelloa ja naksautti kuoren auki. Sitten hän katsahti
+Lauristoniin. "Paljonko haluatte tätä vastaan?" hän kysyi.
+
+
+
+
+II
+
+ROUVA GOLDMARKIN RUOKALA
+
+
+Lauriston pisti kädet taskuihin ja katseli tyttöä aivan ymmällään.
+Tämä oli hyvin sievä, tumma olento, melkein yhtä pitkä kuin Lauriston
+itsekin, hoikkavartaloinen ja hyvin miellyttävä. Hänen silmissään
+ja suupielissään väikkyi selvästi leikillisyys ja hyväntuulisuus.
+Lauristonista alkoi äkkiä tuntua, että tyttö oli huvitettu hänen
+hämmingistään.
+
+"Kuinka paljon voitte lainata minulle?" hän kysyi. "Minkähän arvoinen
+se on?"
+
+"Ei, se ei ole asiallista!" sanoi tyttö, "vaan -- kuinka paljon
+haluatte lainata? Te ette taida olla tottunut panttaamaan esineitä?"
+
+"En", vastasi Lauriston. "Tämä en ensimmäinen kerta. Voitteko --
+voitteko lainata minulle muutamia puntia?"
+
+Tyttö otti kellon taas käteensä ja tutki sitä vielä kerran.
+
+"Lainaan teille sitä vastaan kolme puntaa ja viisitoista shillingiä",
+hän sanoi äkkiä liikemiehen äänensävyllä. "Sopiiko?"
+
+"Kiitoksia", vastasi Lauriston. "Se sopii mainiosti, olen hyvin
+kiitollinen. Luullakseni saan kellon takaisin milloin tahansa, vai
+kuinka?"
+
+"Milloin vain tuotte rahat ja maksatte koron", vastasi tyttö.
+"Kahdentoista kuukauden ja seitsemän päivän kuluttua." Hän otti kynän
+ja alkoi täyttää paperikuittia. "Onko teillä jokin kuparikolikko?" hän
+kysyi sitten.
+
+"Kuparirahaako!" virkkoi Lauriston. "Minkä vuoksi?"
+
+"Tästä paperikuitista", vastasi tyttö. Sitten hän vilkaisi pikaisesti
+nuorukaiseen ja loi katseensa yhtä nopeasti alas. "Ei sillä ole väliä",
+hän sanoi sitten. "Minä lyhennän sen lainasta. Nimi ja osoite, olkaa
+hyvä."
+
+Lauriston otti sitten paperikuitin ja sen pienen kasan kulta-, hopea-
+ja kuparirahoja, jonka tyttö antoi hänelle. Sitten hän empi vähäsen.
+
+"Pidättehän huolta tuosta kellosta", hän sanoi äkkiä. "Se kuului,
+nähkääs, isälleni ennen."
+
+Tyttö hymyili rauhoittavasti ja osoitti huoneen perällä olevaa raskasta
+rahakaappia.
+
+"Meillä on tuolla kaikenlaista perheperintötavaraa", huomautti tyttö.
+"Olkaa huoletta."
+
+Lauriston kiitti häntä, nosti hattuaan ja kääntyi pois vastahakoisesti.
+Hän olisi mielellään keksinyt jonkin verukkeen voidakseen jäädä
+kauemmaksi -- hän ei oikein tietänyt mistä syystä. Mutta hänen
+mieleensä ei juolahtanut minkäänlaista, ja niin hän lähti pois luoden
+vielä ovella katseen taakseen. Kaunis panttilainaajatar hymyili ja
+nyökkäsi päätään. Samassa oli Lauriston ulkona kadulla rahat taskussaan
+ja mielessään omituinen huojennuksen tunne, johon sekaantui myöskin
+hämmästystä. Sillä hän oli elänyt neljä edellistä päivää kahdella
+shillingillä -- ja tuossa aivan hänen lähellään oli kaiken aikaa ollut
+paikka, jossa voi lainata helposti ja hyvin miellyttävällä tavalla.
+
+Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli kiirehtiä asuntoonsa ja maksaa
+emännälleen. Hän oli tälle velkaa kuuden viikon vuokran, kymmenen
+shillingiä viikolta. Siihen menisi kolme puntaa hänen juuri
+saamistaan rahoista. Mutta hänelle jäisi sitten vieläkin neljätoista
+shillingiä elantoon -- ja varmasti nuo odotetut kirjeet saapuisivat
+lähipostissa. Hän oli pyytänyt kustantajaa, joka oli ottanut häneltä
+kaksi lyhyttä kertomusta, lähettämään hänelle maksuosoituksen niistä
+ja kokemattomuudessaan hän oli odottanut näkevänsä niiden saapuvan
+paluupostissa. Niinikään hän oli luopunut kokonaan ylpeydestään ja
+kirjoittanut pitkän kirjeen vanhalle koulutoverilleen John Purdielle
+kauas Skotlantiin, selittänyt nykyisen tilanteensa ja pyytänyt häntä
+entisten aikain vuoksi lainaamaan hänelle jonkin verran rahaa,
+kunnes hän saisi valmiiksi ja myydyksi erään novellin, josta hänen
+vakaumuksensa mukaan tulisi oikea pieni kultakaivos. Hän tiesi,
+että John Purdie oli nyt varakas, nuori mies -- isänsä seuraaja
+hyvässä liikkeessä. Lauriston oli vakuutettu siitä, että häneltä
+tulisi vastaus. Ja nyt hänellä oli rahaa siksi odotusajaksi, jonka
+kuluttua kirjeet saapuisivat -- ja kun on elänyt neljä päivää kahdella
+shillingillä, tuntuu neljätoista shillingiä oikealta omaisuudelta.
+Elämä oli tosiaankin saanut ruusunpunaisen hohteen viime puolen tunnin
+aikana -- ja kaikki johtui panttitoimistossa käynnistä.
+
+Lauriston kiirehti takaisin Praed-katua, mutta hänen askeleensa
+pysähtyivät äkkiä. Hän huomasi vaistomaisesti kiiruhtavansa
+vanhanaikuisen ruokalan ohitse, josta tuli ruokahalua kiihoittava
+valmisteilla olevan ruuan tuoksu. Silloin hän muisti, ettei ollut
+syönyt mitään kahteenkymmeneenneljään tuntiin. Emännältään hän ei
+saanut mitään: siitä lähtien, kun hän oli muuttanut asumaan hänen
+luokseen, hän oli itse hankkinut ruokansa käyden muualla syömässä.
+Viimeiseen ateriaan, jonka hän oli nauttinut edellisenä iltana, oli
+kuulunut lasillinen maitoa ja kuivunut joskin kookas pannukakku, ja nyt
+hänellä oli kerrassaan sudennälkä. Vain kovalla tahdonponnistuksella
+hän sai itsensä pakotetuksi kulkemaan ruokapaikan sivu. Päästyään
+sen oven ohitse, hän suorastaan juoksi ja sujahdutti kolme kultaista
+punnanrahaa rouva Flitwickin käteen.
+
+"Nämä selvittävät välimme tämän viikon loppuun asti, rouva Flitwick",
+hän virkkoi. "Pankaa kuitti minun huoneeseeni."
+
+"Olen teille hyvin kiitollinen, herra Lauriston", vastasi emäntä. "Ja
+olen oikein pahoillani siitä, että teillä on ollut siitä niin paljon
+vaivaa, mutta --"
+
+"Hyvä on, hyvä on -- ei yhtään vaivaa -- ei pienintäkään vaivaa",
+keskeytti Lauriston. "Uskokaa minua, se oli hyvin helppoa!"
+
+Hän lähti taas nopeasti ulos ja meni tuttuun ruokapaikkaan. Hän oli
+vain kahdenkymmenenyhden ikäinen, hauskan näköinen nuorukainen, joka
+oli aivan viime päiviin asti saanut tyydyttää tervettä ruokahaluaan.
+Nyt hänestä tuntui, että jollei hän saisi ruokaa ja juomia, jotakin
+-- hän ei oikein tietänyt mitä -- tapahtuisi. Hän tiesi myöskin sen,
+että hänen äänensä oli hyvin heikko, kun hän mentyään ravintolaan ja
+vaivuttuaan istumaan erääseen pieneen komeroon, jollaisia huoneessa oli
+monta, pyysi tarjoilijattarelta ruokaa ja juomia, jota hän tosiaankin
+tarvitsi hyvin kipeästi. Ja hän oli syönyt lautasellisen kalaa ja kaksi
+keitettyä munaa sekä muutamia paksuja voileipiä ja juonut kokonaisen
+kannullisen teetä, ennen kuin kohotti katseensa tarkastellakseen
+ympäristöään. Mutta hän tunsi nyt olevansa tyydytetty, oikaisi selkänsä
+ja tarkasteli paikkaa, johon hän oli niin innokkaasti rientänyt. Ja
+samalla hän huomasi Melkyn.
+
+Melky oli ilmeisesti juuri tullut tähän pikku ruokalaan. Ja
+selvästikin hänellä ei ollut kiire saada ruokaa tai juomaa. Hän oli
+pysähtynyt aivan oven luona olevan pöydän luokse, jonka ääressä
+istui liikkeen omistaja rouva Goldmark, lihava, sievän näköinen
+nuori nainen, jonka tummat, välähtelevät silmät vuorotellen pitivät
+silmällä tarjoilijattaria, vuorotellen hymyilivät, asiakkaille
+heidän tullessaan pöydän ääreen maksamaan laskujaan. Melky, jolla
+oli keikaroivan näköinen hattu toisella korvalla ja urheilijan takin
+mallisessa palttoossaan kukka koristuksena, lasketteli selvästikin
+kohteliaisuuksia rouva Goldmarkille hänen pöytäänsä nojaten. Rouva
+Goldmark työnsi häntä leikillisesti loitommalle ja kutsui tarjoilijan,
+jolta tilasi herra Rubinsteinille maukasta paistia. Kääntyessään
+tyytyväisesti hymyillen poispäin emännästä Melky huomasi Lauristonin ja
+lähti verkalleen hänen pöytänsä luokse.
+
+"Saitteko pikku asianne järjestetyksi?" hän kysyi tuttavallisesti
+asettuen istumaan vastapäätä asuntotoveriaan ja kumartuen lähemmäksi
+häntä. "Tapasitteko vanhan herran myöntyväisenä?"
+
+"En nähnyt häntä" vastasi Lauriston. "Siellä oli eräs nuori nainen."
+
+"Serkkuni Zillah", virkkoi Melky. "Hän on kerrassaan nokkela tyttö,
+herra -- hän on ukolle aivan rahakasan arvoinen -- ymmärtää liikeasiat
+yhtä hyvin kuin vanhuskin. Ehkä ette uskoisikaan, hyvä herra", hän
+jatkoi pehmeällä, sopottelevalla äänellään, "mutta se tyttö on saanut
+oikein yliopistosivistyksen -- se on totinen tosi. Daniel-vanhus otti
+hänet luokseen, kun hän oli aivan pienenä jäänyt orvoksi isästään ja
+äidistään, ja antoi hänelle -- niin, sellaisen kasvatuksen, jollaisen
+olisin tahtonut mielelläni itse saada! Hän on kerrassaan hieno nainen
+-- tuo Zillah -- mutta pysyy kiintyneenä vanhaan myymälään -- eikä vain
+puolittain!"
+
+"Hän tuntuu olevan hyvin perillä liikeasioista", huomautti Lauriston
+sydämessään tyytyväisenä siitä, että oli nyt saanut tietää tuon kauniin
+panttilainaajattaren nimen. "Hän selvitti asiani pian."
+
+"Se on veressä", virkkoi Melky lyhytsanaisesti. "Me puuhailemme kaikki
+tavalla tai toisella tuontapaisissa asioissa. No niin, meidän kesken,
+herra, mitä hän lainasi teille tuota kapinettanne vastaan?"
+
+"Kolme puntaa ja viisitoista shillingiä", vastasi Lauriston.
+
+"Niille paikoin sen arvioinkin", huomautti Melky päätään nyökäyttäen.
+Hän kumartui vähän lähemmäksi. "Ette suinkaan tahdo myydä
+panttikuittianne?" hän kysyi. "Annan teille pari puntaa siitä, jos
+suostutte ehdotukseeni."
+
+"Näytätte kovin innokkaasti haluavan päästä kelloni omistajaksi", sanoi
+Lauriston nauraen. "Ei, minä en suinkaan tahdo myydä panttikuittiani.
+En millään, hinnalla haluaisi erota tuosta kellosta."
+
+"No niin, jollei, niin ei", sanoi Melky. "Ja mitä tulee siihen,
+että haluan ostaa -- niin se on ammattini. Minulla ei ole mitään
+säännöllistä liikettä -- minä ostan ja myyn mitä vain sattuu olemaan
+tarjolla kulta- tai hopea-alalla. Ja koska te ette halua millään
+hinnalla luopua tuosta taskukellosta, niin sanon teille minkä arvoinen
+se on, niin vanha kuin se lieneekin. Viidentoista punnan!"
+
+"Sehän on hyvä tietää kaiken varalta", sanoi Lauriston. "Minulla on
+siis aina jotakin mukanani, kun minulla on se taskussani. Te olisitte
+siis hyötynyt aika lailla, jos olisin myynyt sen teille?"
+
+"Maailmahan olisi peräti kehno, jollei siinä saisi laisinkaan hyötyä,
+vai mitä, herra?" myönsi Melky tyynesti. "Meillähän on kaikilla
+tarkoitus hyötyä. Kuulkaahan -- näin meidän kesken -- tehän olette
+kirjallinen henkilö, eikö niin? Kirjoittelette vähän, vai kuinka?
+Tahdotteko ansaita viitosen -- mukavalla tavalla?"
+
+"Se olisi hyvin hauskaa", vastasi Lauriston.
+
+"Minulla on ystävä", jatkoi Melky, "jalokivien tukkukauppias
+Shoreditch-tien varrella, ja hän haluaa julkaista luettelon. Hänellä
+ei ole laisinkaan kirjallisia lahjoja, nähkääs. Hän suorittaisi
+viitosen -- käteisesti -- jos joku kirjaileva henkilö vain pikkuisen
+tasoittelisi sitä hänelle jotenkin. Hyväinen aika! Eihän siinä olisi
+teille työtä muuta kuin yhdeksi päiväksi! Mitä arvelette siitä?"
+
+"En minä suinkaan vastusta viiden punnan ansaitsemista tuolla tavalla",
+vastasi Lauriston.
+
+"Hyvä on", virkkoi Melky. "Siinä tapauksessa vien teidät jonakin
+päivänä ensi viikolla hänen luokseen -- hän on siihen asti matkalla.
+Ja te maksatte minulle kymmenen prosentin koron tuosta pikku puuhasta,
+eikö niin, herra? Liikeasiathan ovat liikeasioita."
+
+"Aivan niin", myönsi Lauriston. "Kauppahan se on."
+
+Melky nyökkäsi ja kävi käsiksi paistiinsa, ja Lauriston lähti pois.
+Pöydän ääressä istuva lihava nainen hymyili hänelle ojentaessaan
+hänelle rahaa takaisin.
+
+"Toivottavasti tulette taas toisen kerran, sir", hän virkkoi.
+
+Lauriston meni takaisin huoneeseensa tuntien, että maailma oli
+muuttunut. Hän oli maksanut velkansa emännälle, hänellä oli hopea- ja
+kuparirahoja taskussaan ja mahdollisuus ansaita viisi puntaa tulevalla
+viikolla - sitä paitsi hän odotti joka postissa maksuosoitusta kahdesta
+kertomuksestaan. Ja jos John Purdie antaisi hänelle pyydetyn lainan,
+voisi hän käyttää kokonaisen kuukauden lopettaakseen novellinsa --
+ja sitten ehkä tulisi hänen osakseen mainetta ja rikkautta. Ruma
+marraskuun ilta haihtui olemattomiin ja sijalle tuli toivehikkaita
+haaveita.
+
+Mutta viikon lopulla Lauristonin toiveet alkoivat laskea nollaan
+asti. Ei yhtäkään kirjettä ollut saapunut -- ei John Purdielta
+eikä kustantajalta. Sunnuntaiaamuna hänellä oli jäljellä viimeinen
+puolikruununen. Sinä päivänä hän käytti rahojaan hyvin varovasti, mutta
+maksettuaan yksinkertaisen päivällisensä eräässä halvassa kahvilassa
+hän ei omistanut enempää kuin yhden shillingin. Hän lähti sinä
+iltapäivänä kävelemään Kensingtonin puutarhaan tuumiskellen itsekseen,
+mitä olisi paras tehdä. Hänen seisoessaan siinä keinotekoisen lammikon
+rannalla katselemassa vesilintujen puuhia tervehti joku häntä, ja hän
+huomasi kääntyessään panttitoimiston sievän tytön seisovan vieressään
+ja hymyilevän hänelle ujosti.
+
+
+
+
+III
+
+KUOLLUT MIES
+
+
+Lauriston ajatteli Zillahia samalla hetkellä, jolloin tämä puhutteli
+häntä: tytön tummat silmät ja ystävällinen jäähyväishymyily
+panttitoimistossa olivat ilmestyneet hänen mieleensä aivan kuin
+huojentamaan hänen välittömän tulevaisuutensa herättämiä mietteitä.
+Ja nyt hän, nähdessään Zillahin ilmi elävänä niin lähellä, vieläpä
+selvästi ystävällisellä mielelläkin, punastui aivan kuin tyttö,
+sillä hän oli vielä siinä iässä, jolloin ujous kuuluu ehdottomasti
+luonteeseen. Zillahkin punastui -- mutta hän sai hillityksi itsensä
+paremmin kuin Lauriston.
+
+"Olen puhunut teistä serkkuni Melkyn kanssa", hän virkkoi nopeasti.
+"Tai paremminkin, hän on puhunut teistä minulle. Hän sanoo aikovansa
+esittää teidät eräälle miehelle, joka haluaa saada luettelonsa
+painetuksi -- viiden punnan palkkiota vastaan. Älkää tehkö sitä niin
+vähästä! Minä tunnen tuon miehen -- vaatikaa häneltä kymmenen!"
+
+Lauriston käveli hänen kanssaan käytävää myöten.
+
+"Mutta enhän minä voi nyt menetellä niin", hän sanoi heti. "Minä olen,
+nähkääs, luvannut tehdä sen viidellä."
+
+Zillah vilkaisi häneen nopeasti.
+
+"Älkää olko tyhmä", hän virkkoi. "Jos joku Melkyn tapainen tarjoaa
+teille viisi puntaa jostakin, niin pyytäkää häneltä kaksin verroin. He
+antavat sen. Ette taida ymmärtää raha-asioista paljon?"
+
+Lauriston naurahti ja rohkaistuen vähän nyökäytti päätään.
+
+"En paljon", hän myönsi, "muuten ei minun olisikaan tarvinnut
+hiljattain turvautua tuohon pikku kauppaan, jonka tiedätte".
+
+"Niin, siihenkö?" virkkoi tyttö välinpitämättömästi. "Sehän ei merkitse
+mitään. Hämmästyisitte, jos saisitte tietää millaisia ihmisiä meidän
+luonamme juoksee silloin tällöin -- voisinpa kertoa teille muutamia
+salaisuuksia! Mutta -- arvasin joka tapauksessa, ettette oikein ymmärrä
+raha-asioita. Kirjailevat ihmiset harvoin ymmärtävät."
+
+"Te luullakseni ymmärrätte?" huomautti Lauriston.
+
+"Olen koko ikäni ollut niiden kanssa tekemisissä enemmän tai vähemmän",
+sanoi Zillah. "Muu olisi ollut mahdotonta siinä ympäristössä, jossa
+elin. Ettehän pidä minua uteliaana, jos kysyn teiltä erästä seikkaa?
+Olitteko ahtaalla silloin eräänä iltana tuhossanne toimistoomme?"
+
+"Ahtaalla on mieto sana", vastasi Lauriston ujostelematta. "Minulla ei
+ollut penniäkään!"
+
+"Paitsi kultakello, joka oli kahden- tai viidentoista punnan arvoinen",
+huomautti Zillah kuivasti. "Ja kuinka kauan olivat asianne olleet
+tuolla kannalla?"
+
+"Pari kolme päivää -- ehkä enemmän tai vähemmän", vastasi Lauriston.
+"Minä olen, nähkääs, odottanut rahaa kauemmin kuin viikon päivät --
+niin oli asia."
+
+"Onko sitä tullut?" kysyi tyttö.
+
+"Ei ole", vastasi Lauriston selvästi punastuen. "Niin on laita."
+
+"Tuleeko sitä pian?" kysyi Zillah.
+
+"Niin toivon totisesti!" huudahti Lauriston. "Minä joudun taas lujille,
+jollen saa rahaa."
+
+"Ja silloin tarjoudutte tekemään viidellä punnalla sellaisen työn,
+josta voisitte helposti saada kymmenen!" virkkoi tyttö melkein
+moittien. "Sallikaa minun antaa teille yksi neuvo -- älkää koskaan
+hyväksykö ensimmäistä tarjousta. Vaatikaa ehdottomasti jonkin verran
+enemmän -- etenkin serkkuni Melkyn tapaiselta mieheltä."
+
+"Onko Melky sitten kova pitämään puoliaan?" kysyi Lauriston.
+
+"Melky on juutalaisnuorukainen", vastasi Zillah tyynesti. "Minä en ole
+-- muuta kuin puolittain. Olen sekarotua. Äitini oli juutalainen, isäni
+ei. Niin, jos tarvitsette rahaa tullaksenne toimeen toistaiseksi ja jos
+teillä on useampia kultakelloja, niin tiedätte, minne voitte tulla.
+Älkää kulkeko koskaan tyhjin taskuin Lontoossa, jos teillä on jonkin
+verran pantattavaa. Te ette varmaankaan ole lontoolainen?"
+
+"Olen Skotlannista", vastasi Lauriston.
+
+"Minä suorastaan arvasinkin sen teidän murteestanne", myönsi Zillah.
+"Ja koetatte hankkia toimeentulonne kirjoittelemalla! Niin, te
+tarvitsette rohkeutta -- ja rahaa. Onko teillä ollut menestystä?"
+
+"Olen myynyt kaksi kertomusta", vastasi Lauriston, josta tuntui nyt
+jo aivan kuin olisi tyttö ollut vanha tuttava. "Niistä saan yhteensä
+kaksikymmentä puntaa sen taksan mukaan, jota aikakauslehdet käyttävät,
+ja minä olen pyytänyt maksuosoitusta, jota nyt odotan. Sen pitäisi
+tulla minä päivänä tahansa."
+
+"Vai niin, minä kyllä tunnen tuon pelin!" virkkoi Zillah. "Minulla
+on kaksi tyttöystävää, jotka kirjoittelevat. Tiedän kuinka he saavat
+odottaa julkaisemista tai seuraavaa maksupäivää. Mikä vahinko, etteivät
+jotkut teistä kirjailijoista harjoita jotakin muuta ammattia, josta
+olisi hyvät tulot! Sitten voisitte huviksenne kirjaillakin olematta
+riippuvainen siitä työstä taloudellisesti. Ettekö te ole sitä
+ajatellut?"
+
+"Usein", vastasi Lauriston. "Mutta se ei kävisi päinsä -- ainakaan
+minun suhteeni. Olen tehnyt vaalini. Pysyn kynäni ääressä ja uin
+pinnalla tai uppoan sen kera. Ja minä en aio upota!"
+
+"Noin pitää tosiaankin puhua!" sanoi tyttö. "Mutta koettakaa pysyä
+rahoissa, jos suinkin voitte. Älkää kulkeko rahattomana kolmea päivää,
+jos teillä on jotakin, jolla saatte rahaa irti. Näette, kuinka
+käytännöllinen minä olen! Mutta niin on oltava tässä maailmassa.
+Sanotteko minulle erään asian?"
+
+"Niin ihmeellisesti ovat asiat tosiaankin", vastasi Lauriston
+katsoen häntä tarkoin ja saaden punan kohoamaan hänen poskilleen,
+"että minä olin jo jokseenkin joutumassa niin pitkälle -- että olin
+kertomaisillani teille jotakin. No niin, mitä haluatte tietää?"
+
+"Paljonko rahaa teillä on jäljellä?" kysyi tyttö hiljaa.
+
+"Täsmälleen shillingi ja pari kuparikolikkoa", vastasi Lauriston.
+
+"Ja jollette saa tuota maksumääräystä?" kysyi Zillah.
+
+"Ehkä minä tulen sitten taas käymään Praed-kadulle", sanoi Lauriston
+nauraen. "Minulla on vielä vähän jäljellä niin sanottua omaisuutta."
+
+Tyttö nyökkäsi päätään ja kääntyi sivukäytävälle, joka johti puutarhan
+poikki.
+
+"Hyvä on", hän virkkoi. "Älkää pitäkö minua uteliaana, mutta minusta
+on ikävä ajatella, että teidän kaltaisenne ihmiset ovat ahdingossa. En
+ole niin kokonaan vajonnut liikeasioihin. Puhukaamme jostakin muusta --
+kertokaa minulle, mistä kirjoitatte."
+
+Lauriston kulutti lopun tätä iltaa Zillahin seurassa kävellen
+Kensingtonin puutarhassa. Hän oli viettänyt hyvin yksinäistä elämää
+aina siitä lähtien, kun oli tullut Lontooseen, ja hänelle oli aivan
+uusi ja mieluisa kokemus saada seurustella sivistyneen ihmisen kanssa.
+Kun he lopulta erosivat, tunsi Lauriston mielensä hyvin iloiseksi. Mitä
+Zillahiin tulee, meni hän kotiin mietteisiinsä vaipuneena ymmärtäen jo
+olevansa aika lailla rakastunut tuohon hauskan näköiseen nuorukaiseen,
+joka oli niin omituisella tavalla joutunut hänen elämäänsä. Praed-kadun
+nurkassa hän törmäsi Melky Rubinsteinia vastaan, tarttui hänen
+napinreikäänsä ja puheli kymmenisen minuuttia vakavasti hänen kanssaan.
+Melky, jolla oli puolestaan täysi syy pysytellä serkkunsa suosiossa,
+kuunteli nöyrästi kaikkea, mitä hän sanoi, ja erosi sitten hänestä
+luvaten ehdottomasti totella hänen määräyksiään.
+
+-- Zillah ei ole varsin vähääkään pihkaantunut tuohon miekkoseen!
+-- tuumi Melky kävellessään. -- Eikö ole tosiaankin omituista, että
+tyttö, joka joutuu saamaan aikamoisen perinnön, rakastuu suin päin
+punatukkaiseen nuorukaiseen, jolla ei ole pennin pyöreää! Mitään
+muuta ei hänellä ole kuin hyvä ulkomuoto ja aivot. Ja aivot ovat vain
+sittenkin aivot!
+
+Sinä iltana Lauristonin istuessa kirjoittamassa pienessä ja
+viheliäisessä huoneessaan ovelle kuului koputus ja sisään pujahti
+Melky, joka painoi sormensa suuren nenänsä syrjää vastaan
+tuttavallisuuden merkiksi.
+
+"Toivoakseni en häiritse teitä", virkkoi Melky. "Kuulkaahan, herra,
+olen miettinyt tuota luettelojuttua. Kun nyt olen ruvennut tarkemmin
+sitä ajattelemaan, luulen ystäväni suostuvan kymmeneen puntaan.
+Sanokaamme siis kymmenen puntaa, eikö niin? Ja minä vien teidät hänen
+luokseen ensi perjantaina. Ja sitten vielä, herra, jos punnan tai parin
+luotto olisi teille joksikin avuksi -- niin mainitkaa vain sanakin
+siitä."
+
+Tämän ystävällisen ehdotuksen tehtyään Melky pisti kätensä takataskuun
+ja veti sieltä esiin muutamia kultarahoja, joita tarjosi Lauristonille.
+
+"Ottakaa nyt parin kolmen punnan laina, herra", hän sanoi suostutellen.
+"Annan ne hyvin mielelläni, ja toivoakseni ne ovat tervetulleita."
+
+Mutta Lauriston pudisti päätään; hän oli jo tehnyt oman suunnitelman
+siltä varalta, ettei odotettu maksuosoitus saapuisi seuraavana aamuna.
+
+"En suostu tarjoukseenne, kiitoksia vain", hän virkkoi. "Olette
+tavattoman ystävällinen tehdessänne sen, mutta minä voin tosiaankin
+selviytyä aivan hyvin ominkin neuvoin. Ensi perjantaina siis tulen
+kanssanne. Olen hyvin kiitollinen teille."
+
+Melky sujahdutti rahat takaisin taskuunsa täysin tietoisena siitä, että
+on suorittanut oman osansa. "Aivan kuten haluatte, herra", hän sanoi.
+"Mutta mielelläni tarjosin teille, herra, uskokaa se. Ensi perjantaina
+siis -- ja voitte luottaa siihen, että siitä puuhasta maksetaan
+käteisellä."
+
+Mutta maanantai-aamuna ei saapunut kumpikaan Lauristonin odottamista
+kirjeistä. Hän ei ollut kuitenkaan puhunut turhia sanoessaan
+Zillahille, että hänellä oli turvanaan vielä jonkin verran omaisuutta
+-- kun hän nyt tiesi kuinka voi helposti saada käteistä rahaa.
+Hänellä oli arkussaan jonkin verran pantattavaa omaisuutta, ja kun
+rahakirjeitä ei saapunut, päätti hän turvautua panttaamiskeinoon.
+Syvällä arkun nurkassa hänellä oli kaksi arvokasta sormusta -- siinä
+olikin kaikki, mitä hän oli perinyt äidiltään lukuun ottamatta
+kahtasataa puntaa, joiden turvin hän oli uskaltautunut Lontooseen
+ja elänyt tähän asti. Hän kaivoi sormukset esille maanantai-iltapäivänä
+päättäen viedä ne Daniel Multeniukselle ja saada niiden avulla
+tarpeelliset varat ainakin kuukauden, parin elantoon. Hänellä oli
+hyvin vähän aavistusta sellaisten esineitten todellisesta arvosta
+ja niinikään oli hänellä omat syynsä olla näyttämättä sormuksia
+Melky Rubinsteinille. Hänen aikomuksensa oli odottaa iltaan asti,
+jolloin hän lähtisi panttitoimistoon suunnilleen samaan aikaan kuin
+edelliselläkin kerralla, jolloin toivottavasti tapaisi Zillahin
+taas liikkeenhoitajana. Heidän edellisenä iltapäivänä sattuneen
+kohtaamisensa ja puhelunsa jälkeen hänestä tuntui, että tyttö
+selvittäisi liikeasiat hänen kanssaan myötätuntoisella tavalla, ja että
+jos hän voisi saada kaksikymmentä puntaa sormuksillaan, hän olisi vapaa
+kaikista rahahuolista monta viikkoa eteenpäin.
+
+Kello oli puoli kuusi sinä maanantai-iltana, kun Lauriston kääntyi
+toisen kerran elämässään astumaan pitkin kapeaa kujaa, joka johti
+panttitoimiston ovelle. Hän oli jo tarkoin katsellut kadulta akkunan
+takaa toivoen näkevänsä ZilIahin myymälän etuhuoneessa. Mutta Zillahia
+ei näkynyt, etuhuone oli tyhjä. Ei edes silloinkaan Zillah ilmestynyt
+hänen eteensä, kun hän astui pieneen koppi-osastoon. Kaikkialla
+vallitsi omituinen äänettömyys, jota häiritsi vain kellon hiljainen ja
+säännöllinen tikitys. Tuo tikitys alkoi hänestä tuntua ahdistavalta
+niiden parin minuutin aikana, joina hän odotti kuulevansa jonkun
+astuvan esiin. Vihdoin hän koputti myymäläpöytään, ensin hiljaa, sitten
+itsepintaisemmin. Mutta kukaan ei tullut. Kello, jota hän ei voinut
+nähdä, tikitti yhä.
+
+Lauriston kumartui lopulta myymäläpöydän ylitse ja kurkotti kaulaansa,
+nähdäkseen sisään myymälän takana olevan pikku huoneen avoimesta
+ovesta. Seuraavassa tuokiossa hän ajattelematta hetken hätää pitemmälle
+hypähti seinäkaiteen ylitse ja riensi perähuoneeseen. Siellä makasi
+lattialla pitkänään, pää takan edessä olevalla matolla, kädet velttoina
+ja hervottomina sivulla vanhus, harmaapartainen ja kunnianarvoisa
+-- epäilemättä Daniel Multenius itse. Hän makasi hyvin hiljaa,
+aivan kuvapatsaan näköisenä, ja Lauriston tunsi kumartuessaan hänen
+ylitseen ja laskiessaan vapisevan kätensä hänen korkealle, valkoiselle
+otsalleen, että hän oli kuollut.
+
+Hän suoristautui sitten ainoana ajatuksenaan avunhakeminen. Koko paikka
+oli niin äänetön, että hän tiesi olevansa siellä kahden kesken vainajan
+kanssa. Vaistonsa ohjaamana hän lähti juoksemaan myymälän etuhuoneen
+kautta katuovelle ja syöksyi juuri sisään tulevan miehen syliin.
+
+
+
+
+IV
+
+PLATINANAPPI
+
+
+Vastatullut, vanhahko, tukeva mies, joka yksinkertaisista vaatteistaan
+huolimatta näytti aivan kuin jonkinlaiselta virkamieheltä kädessään
+olevien asiapaperien vuoksi, joita hän katseli sisään tullessaan,
+hätkähti ja huudahti, kun Lauriston kiireissään syöksyi häntä vastaan.
+
+"Hohoi!" hän sanoi. "Mikä nyt on? Näytätte olevan kovasti kiireissänne,
+nuori mies!"
+
+Lauriston, joka oli kovasti hengästyksissään kiihtymyksestä, kääntyi ja
+osoitti pikku huoneen avonaista ovea.
+
+"Tuolla makaa vanha mies kuolleena!" hän kuiskasi. "Harmaapartainen
+vanhus -- onkohan hän panttilainaaja -- herra Multenius?"
+
+Vastatullut tuijotti hämmästyneenä, kurkotti kaulaansa nähdäkseen
+siihen suuntaan, johon Lauristonin vapiseva sormi osoitti, ja astui
+sitten lähemmäksi. Mutta äkkiä hän pysähtyi, viittasi Lauristonia
+menemään edellä ja sulki ulko-oven, ennenkuin meni perähuoneeseen hänen
+jäljessään.
+
+"Vai niin, missä siis?" hän kysyi. "Kuollutko, sanotte?" Hän seurasi
+Lauristonia, huudahti kuuluvasti nähdessään maassa makaavan olennon,
+kumartui sitten alas ja laski kätensä hänen otsalleen. "Olitte
+oikeassa, nuori mies, hän on kuollut", hän virkkoi matalalla äänellä.
+"Hän on jo ollutkin kuolleena muutamia minuutteja. Mutta missä tyttö
+on, hänen tyttärensä tytär? Oletteko nähnyt ketään?"
+
+"En yhtäkään sielua", vastasi Lauriston. "Siitä lähtien kun tulin, on
+koko paikka ollut yhtä äänetön kuin se on nyt!"
+
+Mies tuijotti häneen jonkin hetken aivan sanattomana. Sitten hän juuri
+kuin tuntien huoneuston joka sopen meni sisemmälle ovelle, työnsi sen
+auki ja paljasti siten näkyviin portaat.
+
+"Haloo!" hän huusi kovalla äänellä. "Haloo! Neiti Wildrose! Oletteko
+siellä?"
+
+Nyt Lauriston kuuli ensimmäisen kerran Zillahin sukunimen. Tuon
+järkyttävän havainnonkin rinnalla se tuntui hänestä kovin runolliselta.
+Mutta hänellä ei ollut aikaa ruveta ajattelemaan sitä -- mies palasi
+asuinhuoneeseen.
+
+"Hänen täytyy olla ulkona", virkkoi tämä. "Sanotteko tavanneenne
+Multeniuksen näin?"
+
+"Kyllä -- tuossa näin hänet", vastasi Lauriston. "Aivan äsken."
+
+"Ja mitä te täällä teitte?" kysyi mies. "Kuka te olette?"
+
+Lauriston luuli huomaavansa epäluuloisen sävyn näissä kysymyksissä, ja
+hän suoristautui punastuen.
+
+"Nimeni on Andrew Lauriston", hän vastasi. "Asun aivan lähellä. Tulin
+tänne asioissa. Entä kuka te olette?"
+
+"No, jos siitä on kysymys, nuorukainen", vastasi mies, "olen etsivän
+osaston kersantti Ayscough -- hyvinkin tunnettu näillä seuduin! Tulin
+tapaamaan vanhaa herraa näiden papereiden vuoksi. Mitä asiaa teillä
+sitten oli?"
+
+Hän katseli Lauristonia hyvin tutkivasti, ja Lauriston, joka äkkiä
+tajusi epäedullisen asemansa, päätti puhua hänelle avoimesti.
+
+"No, jos ehdottomasti haluatte tietää sen", hän virkkoi, "tulin
+lainaamaan rahaa näitä sormuksia vastaan".
+
+Ja hän avasi vasemman kätensä ja näytti salapoliisille ne kaksi
+sormusta, jotka oli ottanut arkustaan tuskin puolituntia sitten.
+
+"Teidän omaisuuttanne?" kysyi Ayscough.
+
+"Tietysti ne ovat minun!" huudahti Lauriston. "Kenen muun ne olisivat?"
+
+Ayscoughin katse siirtyi sormuksista pöydälle, joka oli melkein
+keskellä huonetta. Lauristoninkin katse kääntyi sinne päin.
+
+Kaksi seikkaa osui paikalla hänen silmiinsä. Pöydällä oli pieni
+tarjotin täynnä sormuksia, jokseenkin samanlaisia laadultaan ja
+ulkomuodoltaan kuin ne, jotka hänellä oli kädessään: vanhanaikuisia
+sormuksia. Uunin yläpuolella olevien kaasulamppujen valo osui noiden
+sormuksien timantteihin ja sytytti aivan kuin pieniä tuliliekkejä.
+Siellä täällä hän näki helmien välkkyvän. Mutta pöydällä oli toinenkin
+esine. Juuri tuon sormustarjottimen vieressä oli kirja, kauniisti
+sidottu nelitaitteinen teos, jonka selustassa ja reunoissa oli paljon
+hienoja kultakuvioita ja jonka raskaita nahkakansia liittivät toisiinsa
+kullatut soljet. Näytti siltä kuin joku olisi äsken heittänyt kirjan
+huolimattomasti pöydälle.
+
+Mutta Ayscough kiinnitti tuskin ollenkaan huomiota kirjaan; hänen
+silmänsä olivat luodut tarjottimella oleviin sormuksiin, ja sitten hän
+vilkaisi Lauristonin sormuksiin.
+
+"Hm", hän virkkoi sitten. "Omituista, että teillä on juuri samanlaiset
+sormukset kuin nuo tuolla, nuori mies. Eikö olekin?"
+
+"Mitä tarkoitatte?" kysyi Lauriston kovasti punastuen, "Ettehän vain
+luule --"
+
+"En luule mitään -- nyt vielä", vastasi salapoliisi tyynesti. "Mutta
+teidän on jäätävä tänne minun kanssani, kunnes saan selville enemmän.
+Tulkaa ovelle -- meidän on saatava tänne apua."
+
+Lauriston huomasi, ettei ollut muuta keinoa kuin totella, ja hän
+seurasi Ayscoughia katuovelle. Salapoliisi avasi sen, katseli ulos ja
+odotettuaan joitakin minuutteja viittasi luokseen poliisin, joka sattui
+kulkemaan ohitse. Kun Ayscough oli kuiskannut hänelle pari sanaa, lähti
+poliisi pois, ja Ayscough viittasi Lauristonia palaamaan myymälään.
+
+"No niin", virkkoi salapoliisi, "joku meidän miehistä ja lääkäri
+tulevat muutamien minuuttien kuluttua. Kertokaapa minulle nyt tarinanne
+meidän odotellessamme heidän tuloaan. Olette rehellisen näköinen
+nuorukainen, mutta täytyyhän teidän myöntää, että näyttää jokseenkin
+kummalliselta, kun tapasin teidät juoksemassa ulos tästä myymälästä
+vanhan Multeniuksen maatessa kuolleena perähuoneessa, etenkin kun
+teillä on kädessänne kaksi sormusta, jotka kovasti muistuttavat hänen
+hallussaan olevia sormuksia! Kertokaapa nyt minulle, kuinka kaikki
+tapahtui."
+
+Lauristen kertoi hänelle suoran totuuden kellon panttaamisesta tähän
+käyntiin asti. Ayscough katseli häntä tarkoin ja nyökkäsi sitten
+päätään.
+
+"Tuo tuntuu luotettavalta kertomukselta, herra Lauriston", hän sanoi.
+"Minulla on suuri halu uskoa teidän joka sananne. Mutta minun on
+selostettava ne ja kaikki muut asianhaarat, ja teidän täytyy todistaa,
+että nuo sormukset kuuluivat äidillenne, ja kaikki muu, ja niinikään
+on teidän jäätävä tänne, kunnes tohtori ja joku poliisimies tulevat.
+Kuinkas kummallista, että vanhus sattui olemaan yksin! Missähän hänen
+tyttärensä tytär on?"
+
+Mutta juuri hilloin aukeni katuovi, ja Zillah tuli sisään suuri kimppu
+kukkia toisessa kainalossa ja muutamia pieniä paketteja toisessa.
+Nähdessään nuo kaksi miestä hän säpsähti. Lauristonin huomatessaan hän
+punastui, mutta kalpeni taas nähdessään Ayscoughin ilmeisesti pitävän
+nuorukaista silmällä.
+
+"Herra Ayscough!" hän huudahti. "Mikä nyt on -- onko jotakin hullusti?
+Mitä te teette täällä?" hän jatkoi nopeasti kääntyen Lauristoniin.
+"Täällä myymälän perällä! Mitä on tapahtunut? Sanokaa minulle,
+jompikumpi!"
+
+Salapoliisi pysytteli Lauristonin kanssa tahallaan Zillahin ja myymälän
+perällä olevan avonaisen oven välillä. Hän kumarsi ystävällisesti
+Zillahille.
+
+"Kas niin, hyvä neiti", hän virkkoi.
+
+"Älkää pelästykö -- isoisännehän oli jo hyvinkin vanha mies, emmekä me
+voi toivoa vanhusten elävän ikuisesti. Ottakaa siis asia rauhallisesti!"
+
+Tyttö kääntyi ja laski kukkansa ja käärönsä pöydälle. Lauriston, joka
+tarkasteli häntä levottomana, huomasi hänen koettavan karaista itseään.
+
+"Tarkoitatteko siis, että hän on kuollut?" hän kysyi. "Minä olen
+rauhallinen -- näettehän, että olen rauhallinen. Kertokaa minulle mitä
+on tapahtunut, kertokaa te minulle", hän lisäsi katsoen Lauristoniin.
+"Kertokaa minulle nyt heti!"
+
+"Minä tulin sisään enkä nähnyt täällä ketään ja silloin vilkaisin
+sisään tuon perähuoneen ovesta", vastasi Lauriston, "ja näin isoisänne
+makaavan lattialla. Silloin hypähdin myymäläpöydän ylitse ja menin
+hänen luokseen."
+
+Zillah astui lähemmäksi ikäänkuin mennäkseen perähuoneeseen. Mutta
+salapoliisi pysähdytti hänet katsellen hänestä Lauristoniin.
+
+"Te tunnette tämän nuoren miehen, neiti Wildrose?" hän kysyi. "Olette
+siis tavannut hänet ennen?"
+
+"Olen", vastasi Zillah varmasti. "Hän on herra Lauriston. Olkaa hyvä
+ja antakaa minun mennä sisään. Eikö mitään voi tehdä?"
+
+Mutta Ayscough vain pudisti päätänsä. Ei voinut tehdä mitään muuta kuin
+odottaa tohtorin tuloa. He menivät tytön perässä vierashuoneeseen ja
+seisoivat hänen vieressään hänen kumartuessaan vainajan puoleen. Hän ei
+ilmaissut millään lailla suruaan, ja kun Ayscough sitten ehdotti, että
+hän menisi yläkertaan; kunnes tohtori tulisi, hän lähti rauhallisesti
+pois.
+
+"Eikö meidän olisi paras nostaa hänet sohvalle?" kysyi Lauriston.
+
+"Ei ennenkuin poliisi ja lääkäri ovat nähneet hänet", vastasi Ayscough
+pudistaen päätään. "Minä tahdon tietää kaikki tarkoin -- mahdollisesti
+hän on kuollut luonnollisella tavalla jonkinlaiseen kohtaukseen tai
+mahdollisesti ei. Hetken kuluttua he ovat täällä."
+
+Lauriston huomasi pian joutuneensa toimettomaksi katselijaksi,
+kun poliisikomisarjus, eräs siviilipukuinen mies, ja tohtori
+tutkivat ruumista kuultuaan Ayscoughin selostuksen äskeisistä
+tapauksista. Lauriston huomasi itseään katseltavan epäluuloisesti, ja
+Poliisikomisarjus käski jokseenkin jyrkästi hänen pysyä paikallaan.
+Ja mahdotonta olisikin ollut päästä pois, sillä eräs poliisi seisoi
+ovella, jonka hän oli lukinnut esimiehensä käskystä. Koko paikassa
+vallitsi yleinen, synkkä hiljaisuus tohtorin puuhaillessa vainajan
+ääressä.
+
+"Tämän miehen kimppuun on hyökätty!" virkkoi tohtori kääntyen äkkiä
+poliisikomisarjuksen puoleen. "Katsokaahan tätä! -- häntä ei ole
+ainoastaan puristettu lujasti oikeasta käsivarresta -- näettehän tuon
+mustelman -- vaan myöskin kuristettu hurjasti kurkusta. Siitä ei ole
+epäilystäkään. Vanha ja ilmeisestikin heikko kun hän oli, ei hän olisi
+muuta tarvinnutkaan kuin pelästyksen kuollakseen. Mutta asian vaiheet
+ovat epäilemättä olleet sellaiset kuin äsken sanoin." Komisarjus katsoi
+tuimasti Lauristoniin.
+
+"Näittekö jonkun lähtevän täältä tullessanne sisään?" hän kysyi.
+
+"Täällä ei ollut ketään minun tullessani, ei katuovella eikä
+sivuovella", vastasi Lauriston viipymättä. "Koko paikka oli aivan
+hiljainen ja autio vanhusta lukuun ottamatta. Ja hän oli kuollut, kun
+tulin hänen luokseen."
+
+Poliisikomisarjus veti Ayscoughin syrjään ja he puhelivat kuiskaten
+muutamia minuutteja vilkaisten silloin tällöin Lauristoniin. Viimein he
+tulivat hänen luokseen.
+
+"Minun tietojeni mukaan teidät tunnetaan täällä, ja asuntonne on
+täällä", virkkoi poliisikomisarjus. "Eihän teillä liene mitään sitä
+vastaan, että salapoliisi tulee kanssanne asuntoonne -- epäilemättä
+voitte vakuuttaa hänet luotettavuudestanne ja muista seikoista. Minä en
+tahdo epäillä mitään, mutta -- tehän ymmärrätte!"
+
+"Ymmärrän", vastasi Lauriston. "Minä näytän tai kerron hänelle, mitä
+hän vain haluaa. Olen ilmaissut teille yksinkertaisen totuuden."
+
+"Menkää siis hänen kanssaan", määräsi poliisikomisarjus. "Tehän
+tiedätte tehtävänne, Ayscough!"
+
+Puoli tuntia myöhemmin, kun vainaja oli kannettu huoneeseensa ja
+myymälä ja talo oli suljettu, seisoi Melky Rubinstein, joka oli tullut
+poliisien vielä ollessa siellä ja jäänyt sinne heidän lähdettyäänkin,
+yläkerran arkihuoneessa puhellen Zillahin kanssa. Melky oli harvinaisen
+totinen. Zillah oli jo havainnut, että poliisi epäili Lauristonia.
+
+"Minä lähden nyt katsomaan, mitä salapoliisi puuhaa hänen luonaan",
+virkkoi Melky. "Minä en ainakaan epäile häntä lainkaan! Mutta hän on
+hankalassa asemassa -- ja sitten vielä nuo sormukset! Jospa hän vain
+olisi näyttänyt ne ensin minulle, Zillah!"
+
+"Mene nyt, Melky!" pyysi Zillah vesissä silmin. "Tietenkään hänellä ei
+ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa. Voi, jospa en olisikaan mennyt
+ulos!"
+
+Melky lähti alakertaan. Hän pysähtyi hetkiseksi pieneen
+vierashuoneeseen katsellen mietteissään paikkaa, jossa vanhus
+oli tavattu kuolleena. Ja äkkiä hänen terävät silmänsä näkivät
+esineen, joka oli ihan tuliristikon vieressä, puolittain takkamaton
+reunakoristuksen alla. Hän kumartui ottamaan sen ja huomasi, että se
+oli kalvosimen irtonappi, platinasta tehty ja omituisella kuviolla
+koristettu.
+
+
+
+
+V
+
+KAKSI KIRJETTÄ
+
+
+Päästyään ulos myymälästä Lauriston kääntyi äkkiä salapoliisin puoleen.
+
+"Kuulkaahan!" hän virkkoi. "Toivoisin teidän ilmaisevan minulle suoran
+totuuden. Epäilläänkö minua? Olenko minä -- tavalla tai toisella
+vankina?"
+
+Ayscough naurahti tyynesti, pudistaen päätään.
+
+"Ette suinkaan vankina", hän vastasi. "Ja mitä tulee toiseen
+kysymykseenne, niin -- no niin, tuumikaammepa sitä seuraavalta kannalta
+-- otaksukaamme, että te olisitte ollut minun sijassani ja minä teidän
+sijassanne puoli tuntia sitten. Mitä olisitte ajatellut tavatessanne
+minut sellaisten asianhaarain vallitessa kuin minä teidät? Mitä
+sanotte?"
+
+"Niin", vastasi Lauriston vähän aikaa mietittyään, "ehkäpä oli
+luonnollista, että epäilitte minua tavatessanne minut siellä yksin
+vanhuksen kanssa. Mutta --"
+
+"Tässä tapauksessa ei ole niinkään kysymys epäluulosta kuin halusta
+vakuuttautua viattomuudestanne", keskeytti hänet salapoliisi. "Näytätte
+sivistyneeltä ja hienolta nuorukaiselta, ja luultavasti olette
+selittänyt kaikki aivan oikein. Minä tahdon vain päästä varmuuteen
+siitä -- haluaisin sitä todella! En suinkaan olisi iloinen, jos tämä
+juttu selviäisi teidän vahingoksenne, sen vakuutan. Ja jos tahtoisitte
+kertoa minulle itsestänne ja siitä, kuinka johduitte menemään
+Multeniuksen luokse, niin se sopisi oikein hyvin."
+
+"Siitä ei ole paljonkaan sanottavaa", vastasi Lauriston. "Tulin
+Skotlannista Lontooseen noin kaksi vuotta sitten ansaitsemaan
+elatustani kirjoittamalla. Minulla oli tullessani jonkin verran
+rahaa, ja sillä olen elänyt tähän asti. Nyt juuri olen vasta alkanut
+ansaita jotakin. Olen viime kymmenen tai kahdentoista päivän kuluessa
+odottanut maksuosoitusta parista kirjoituksestani. Viime viikolla
+jouduin rahapulaan ja niin vein kelloni panttitoimistoon, jossa tapasin
+tuon nuoren naisen. Kun en ollut vielä tänäänkään saanut rahojani,
+menin taas panttitoimistoon niiden sormusten kera, joista olen teille
+puhunut ja jotka näytinkin teille. Ja -- siinä onkin kaikki. Se on
+vielä mainitsematta, että minut neuvoi herra Multeniuksen luokse eräs
+hänen sukulaisensa, herra Rubinstein, joka asuu samassa paikassa kuin
+minäkin. Hän tuntee minut."
+
+"Siis Melky Rubinstein!" virkkoi Ayscough. "Tunnen kyllä Melkyn. Hän on
+nokkela mies, möi minulle kerran tämän neulan, joka on kaulaliinassani.
+Niin, tuo tuntuu hyvin vilpittömältä kertomukselta, herra Lauriston.
+En epäile laisinkaan, että asia järjestyy hyvin. Teillä on varmaankin
+ystäviä Lontoossa?"
+
+"Ei sitten ainoaakaan", Lauriston vastasi. "Ei edes yhtä tuttavaakaan.
+Olen elänyt aivan yksikseni ja tehnyt kovasti työtä. Minulla ei ollut
+aikaa eikä haluakaan seurusteluun. Tässä on talo, jossa asun -- ei se
+ole minkään arvoinen, mutta tulkaa sisään."
+
+He olivat nyt tulleet rouva Flitwickin asunnon kohdalle, ja emäntä itse
+seisoi kapeassa ja kehnonnäköisessä käytävässä heidän astuessaan sisään.
+Hän otti heti esiin kaksi kirjettä.
+
+"Tässä on kaksi kirjettä teille, herra Lauriston", hän sanoi vilkaisten
+tutkivasti Ayscoughiin. "Toinen niistä on kirjoihin merkitty, minä
+allekirjoitin sen. Pidin ne sitten itse hallussani enkä lähettänyt
+niitä teidän huoneeseenne."
+
+"Kiitos, rouva Flitwick", virkkoi Lauriston. Hän otti kirjeet, näki
+kirjoihin merkityn kirjeen osoitteesta, että se oli John Purdielta, ja
+huomasi toisen kirjeen tulleen siltä aikakauslehdeltä, jolle hän oli
+myynyt kertomuksensa. Sitten hän kääntyi Ayscoughin puoleen. "Tulkaa
+huoneeseeni", hän jatkoi. "Jutellaan siellä."
+
+Ayscough seurasi häntä hänen huoneeseensa. Kun he olivat päässeet
+sisään, ja ovi oli suljettu, avasi Lauriston aikakauslehdeltä saapuneen
+lähetyksen ja otti sieltä esiin painetun kaavakkeen ja kahdenkymmenen
+punnan maksuosoituksen. Hän vilkaisi niihin ja työnsi ne sitten
+salapoliisin käteen.
+
+"Kas niin", hän virkkoi huoahtaen sekä mielenhuojennuksesta että
+voitonriemusta. "Tässä on todistus toisen väitteeni oikeudesta. Tämä
+on odotettu maksuosoitus, josta puhuin teille. Suokaa anteeksi, että
+silmäilen toistakin kirjettäni." Kirjoihin merkityssä kirjeessä oli
+kahdenkymmenen punnan seteli ja pikaisesti kyhätty kirje, jonka
+Lauriston luki innokkaasti. Se kuului: "Kelpo Andie. Sain vasta nyt
+kirjeesi, sillä olen ollut matkalla pari viikkoa enkä saanut sinä
+aikana lainkaan postia. Luonnollisestikin pidät minua luotonantajanasi,
+kunnes kirjasi ilmestyy -- ja vielä sen jälkeenkin, jos se on
+tarpeellista. Täällä on keskeneräisenä eräs juttu, mutta minä tulen
+päivän parin kuluttua Lontooseen asioita järjestämään ja käyn heti
+tultuani luonasi. Suo anteeksi nämä huolimattomat rivit -- posti lähtee
+juuri. Uskollinen ystäväsi John Purdie."
+
+Lauriston ojensi tämänkin kirjeen Ayscoughille.
+
+"Jollei minulla olekaan ystäviä Lontoossa niin tuossa on todistus
+siitä, että minulla on omassa maassani!" hän huudahti. "Voi, jospa nuo
+kirjeet olisivat tulleet ennenkuin lähdin Praed-kadulle!"
+
+"Aivan niin!" yhtyi häneen salapoliisi vilkaisten kirjeisiin ja
+niiden mukana seuranneisiin rahalähetyksiin. "Joka tapauksessa minua
+ilahduttaa, että olette voinut näyttää minulle nämä, herra Lauriston.
+Mutta -- näin meidän kesken sanoen -- toivoisinpa, etteivät nuo
+sormukset olisi olleet niin suuressa määrin saman näköiset kuin
+ne, jotka olivat vanhuksen pöydällä tarjottimella. Se oli onneton
+yhteensattuma, sillä jotkut saattaisivat nähkääs luulla, että te olitte
+juuri siepannut pari sormusta lähtiessänne panttitoimistosta."
+
+"Sormukseni ovat olleet tuossa arkussa pari kolme vuotta", vakuutti
+Lauriston. "Ne kuuluivat äidilleni, ja luulen hänen omistaneen ne monta
+vuotta ennen kuolemaansa. Ehkäpä ne ovat saman näköiset kuin ne, jotka
+näimme tarjottimella, mutta --"
+
+"No niin, tehän voitte kutsua jonkun, jos se on tarpeellista,
+todistamaan, että ne olivat äitinne omat, vai kuinka?" kysyi Ayscough.
+"Se saattaa asiat tolalleen siinä kohden. Ja mitä muuhun tulee, on se
+onneksenne, että tunnette Melky Rubinsteinin ja että tyttö tunsi teidät
+entiseksi asiakkaaksi. Mutta olisinpa totisesti suonut, että olisitte
+vilahdukselta nähnyt jonkun lähtevän myymälästä! Sillä siitä ei ole
+epäilystäkään, että vanhusta on kohdannut väkivaltainen kuolema."
+
+"Siitä asiasta en tiedä mitään", sanoi Lauriston. "En nähnyt ketään."
+
+Juuri silloin Melky tuli sisään. Hän vilkaisi pöydällä olevaan
+maksuosoitukseen ja rahoihin ja nyökkäsi Lauristonille päätään aivan
+kuin olisi ymmärtänyt niiden merkityksen. Sitten hän kääntyi Ayscoughin
+puoleen melkein levottomana.
+
+"Kuulkaahan, herra Ayscough!" hän virkkoi rukoilevasti. "Ette suinkaan
+ole niin julma, että sekoittaisitte tämän nuorukaisen äskeiseen
+tapahtumaan. Hitto vieköön, herra Ayscough, minä en voisi uskoa hänestä
+sellaista, en millään muotoa, ei myöskään serkkuni Zillah, jonka
+tunnette hyvin. Herra Lauriston on siivo kuin karitsa, herra Ayscough
+-- tunnenhan minä hänet, me kun olemme asuneet monta kuukautta täällä
+samassa paikassa. Menen hänestä ehdottomasti takuuseen, herra Ayscough.
+Ja te, poliisiherrat, tunnette minut. Ettekö tunnekin, herra Ayscough?"
+
+"Kyllä, kyllä, vieläpä oikein hyvinkin, nuorukainen", myönsi
+salapoliisi lämpimästi. "Ja sanonpa teille jotakin -- minun on
+vaivattava herra Lauristonia tulemaan kanssani poliisiasemalle
+antamaan vain asiallinen selonteko tapauksista ja sitä paitsi vähän
+lisävalaistusta. Minä puolestani olen häneen tyytyväinen, ja niin ovat
+epäilemättä meidän toisetkin miehet. Mutta tulkaa te, Melky, meidän
+mukanamme sinne ja sanokaa jotakin hänen puolestaan, esimerkiksi, että
+olette tuntenut hänet jo jonkin aikaa. Se auttaa varmasti."
+
+"Teen mitä tahansa ystävää auttaakseni, herra Ayscough", virkkoi Melky.
+Hän viittasi Lauristonia panemaan rahat taskuunsa. "On hauska nähdä,
+että kirjeenne ovat tulleet", hän kuiskasi heidän laskeutuessaan
+alas portaita. "Kuulkaahan, mitä sanon korvaanne -- älkää kertoko
+näille poliisimiehille muuta kuin mikä on välttämätöntä -- minä pidän
+teidän puoltanne." Salapoliisin selonteko, muutamat Lauristonille
+tehdyt kysymykset ja Melkyn innokas Lauristonin puolustelu riittivät
+tyydyttämään poliisiviranomaisia, joten Lauristonin sallittiin lähteä,
+poliisipäällikön vain ensin ilmoitettua hänelle, että hänen oli
+saavuttava tutkintoon tärkeimpänä todistajana. Lauriston lähti Melkyn
+kanssa kadulle.
+
+"Tulkaa syömään illallista rouva Goldmarkin ruokalaan", ehdotti Melky.
+"Minulla tulee tänä iltana olemaan täysi työ ukkoraukan luona, mutta en
+ole nauttinut mitään päivällisestä lähtien."
+
+Lauriston kuitenkin kieltäytyi. Hän tahtoi mennä heti kotiin
+kirjoittamaan kirjeitä. Mutta hän lupasi pistäytyä panttitoimistoon
+myöhemmin illalla nähdäkseen, voisiko olla miksikään hyödyksi
+ja kuvatakseen Melkylle tarkoin millaisena oli tavannut vanhan
+panttilainaajan.
+
+"Vai niin", virkkoi Melky heidän pysähtyessään ruokalan ovelle. "Tulee
+tosiaankin olemaan jännittävää saada selville mies, joka nitisti
+vanhuksen. Kyllä kai! Mutta minä aion myöskin ryhtyä siihen leikkiin --
+saatikka sitten poliisi." Rouva Goldmark oli ulkona. Hänen sijaisenaan
+toimiva tarjoilijatar kertoi hänen kuulleen uutisen ja lähteneen
+parhaimpansa mukaan auttamaan Zillahia. Kun ei Melkyllä niin muodoin
+ollut tilaisuutta päästä puheisiin rouva Goldmarkin kanssa, tilasi
+hän illallisensa ja mietti ja punnitsi asioita kovasti syödessään.
+Enimmäkseen hänen ajatuksensa suuntautuivat siihen yksinäiseen
+platinaiseen nappiin, jonka hän oli huolellisesti sijoittanut
+liivintaskuunsa.
+
+Melkyn luja vakaumus oli nyt jo, että irtonapin oli pudottanut Daniel
+Multeniuksen perähuoneeseen joku henkilö, jolla ei ollut sinne mitään
+asiaa -- toisin sanoen sama mies, joka oli surmannut vanhuksen.
+Siitä lähtien kun Melky oli löytänyt tuon napin, hän oli harkinnut
+millä lailla saisi sen omistajan käsiinsä. Yhdestä asiasta hän jo
+oli varma -- nimittäin siitä, että sen omistaja, kuka hän lieneekin
+ollut, ei ollut tavallinen henkilö. Eihän ihmisillä ylimalkaan ole
+platinasta tehtyjä kalvosinnappeja tai rintaneuloja. Mistä siis johtui,
+että yksinäinen koristenappi, joka oli tehty paljon arvokkaammasta
+metallista kuin kullasta ja valmistettu ja somistettu ihan erikoisella
+tavalla, oli joutunut Daniel Multeniuksen huoneen takkamatolle? Ei
+ollut todennäköistä, että vanhus olisi pudottanut sen sinne. Ei, Melky
+oli vakuutettu siitä, että sen oli pudottanut sinne kalvosimestaan
+joku, joka oli ollut Danielin luona vähää ennen kuin Andie Lauriston
+oli tullut sisään ja joka oli jostakin käsittämättömästä syystä
+nitistänyt vanhuksen. Nyt oli vain saatava selville, kuka tuo mies oli.
+
+-- Siitä on päästävä selville vaikka millä tavoin, -- tuumi Melky. --
+Muuten tuo poika-parka on kauniisti pinteessä -- hitto vieköön, niin
+hän on. Ja se ei kelpaa.
+
+Vaikka Melky olikin nokkela liikemies ja vaikka hänen olikin
+täytynyt lapsesta alkaen raivata itse tiensä maailmassa, oli hän nyt
+tulemaisillaan herkkätunteiseksi. Hän oli tutkinut Lauristonia läheltä
+ja alkanut tuntea ehdotonta myötämielisyyttä häntä kohtaan. Sitä paitsi
+hän tiesi serkkunsa Zillahin, joka oli tähän asti ollut monen miehen
+ihailun esineenä, rakastuneen Lauristoniin. Lauriston oli ehdottomasti
+pelastettava. Melky tunsi poliisien menettelytavan ja oli vakuutettu
+siitä, että mitä Ayscough, hyväluontoinen mies, ajattelikin, ylemmät
+viranomaiset pitäisivät Lauristonin läsnäoloa panttitoimistossa
+erittäin epäilyttävänä. Oikea syyllinen oli ehdottomasti löydettävä. Ja
+hänen, Melkyn, täytyi olla mukana siinä leikissä.
+
+Hän lopetti illallisensa yhä syvissä mietteissä. Sitten hän lähestyi
+kassanhoitajaa maksaakseen laskunsa. Se nuori nainen, jonka rouva
+Goldmark oli jättänyt sijaisekseen, kohotti pöydän kantta ottaakseen
+esille vaihtorahaa -- ja Melkyn hämmästyneet silmät osuivat samalla
+erääseen esineeseen, joka oli pienen paperikasan päällä. Se oli sen
+platinaisen kalvosinnapin pari, joka oli Melkyn taskussa. Muitta
+mutkitta -- tuttu kun oli talossa -- hän otti sen heti käteensä.
+
+"Mikä tämä arvoesine on?" hän kysyi.
+
+"Tuoko?" virkkoi tarjoilijatar välinpitämättömästi. "Yksi tytöistä otti
+sen hiljattain pöydältä, jonka ääressä eräs vieras oli syönyt. Hän oli
+luultavasti pudottanut sen. Rouva Goldmark väittää sitä arvokkaaksi ja
+on sen vuoksi pannut sen talteen siltä varalta, että hän taas ilmestyy.
+Mutta emme ole nähneet häntä sen koommin."
+
+Melky katseli tarkoin tätä toista irtonappia. Sitten hän pani sen
+takaisin entiselle paikalleen, otti saamansa pikkurahat ja lähti pois
+-- pysyen merkitsevästi vaiti.
+
+
+
+
+VI
+
+ESPANJALAINEN KÄSIKIRJOITUS
+
+
+Kävellessään takaisin asunnolleen Melkystä erottuaan Lauriston mietti
+sitä tilannetta, johon ikävä asiain yhteensattuma oli hänet saattanut.
+Ayscough oli tosin ollut hyvin sovinnollinen, viranomaiset olivat
+poliisiasemalla kuunnelleet tarkkaavasti hänen esitystään, mutta hän
+tunsi yhä olevansa jossakin määrin epäluulon alainen. Sitä paitsi
+hän oli vakuutettu siitä, että poliisi pitäisi häntä silmällä sinä
+iltana. Ayscough olikin jokseenkin suoraan ilmaissut, että niin tulisi
+käymään. Ei ollut siis lainkaan mahdotonta, että joku siviilipukuinen
+poliisi oli nytkin paraikaa hänen lähettyvillään. Joka tapauksessa oli
+poliisikomisarjus esittänyt hänelle melkein jyrkässä muodossa käskyn
+saapua seuraavana aamuna ilmoittautumaan poliisiasemalle. Ei voinut
+kieltää sitä tosiasiaa, että hän oli jossakin määrin epäilyksen alainen.
+
+Hän tiesi, mikä oli suurin aihe epäluuloihin: hänen molemmat
+sormuksensa, jotka olivat kieltämättä hyvin saman näköiset kuin ne
+sormukset, jotka hän ja salapoliisi olivat nähneet panttitoimiston
+perähuoneen pöydällä. Ei ollut vaikea sellaiselle, jolla oli jo
+jonkin verran kokemusta kertomusten juonien suunnittelemisessa,
+huomata, millä tavoin poliisit muodostaisivat oman mielipiteensä. He
+tuumisivat seuraavaan tapaan: -- Tässä on nuorukainen, joka on ollut
+oman tunnustuksensa mukaan niin ahtaalla ja rahattomana, että hänen
+on täytynyt pantata kellonsa. Hän on päässyt jonkin verran selville
+nimenomaan tästä panttitoimistosta ja sen hoitajista -- hän pitää
+silmällä, koska tyttö lähtee kotoa, ottaa selvän siitä, että vanhus on
+yksin, menee sisään ja näkee luultavasti sormustarjottimen esillä; hän
+sieppaa pari sormusta, vanhus yllättää hänet teossa, hän hyökkää ukon
+kimppuun vaientaakseen hänen huutonsa; vanhus, jo heikko ennestäänkin,
+kuolee pelästyksestä. Päivänselvä tapaus, jonka suhteen ei voi erehtyä.
+
+Mikä hän, Lauriston, oli voidakseen kumota niin todennäköisen
+olettamuksen? Hän tuumi kaikkea, mitä hänen hyväkseen olisi voitu
+sanoa; Zillahin ja hänen serkkunsa Melkyn ystävällisyyden häntä kohtaan
+voi jättää huomioonottamatta. Kun tosi tulisi eteen; merkitsi se hyvin
+vähän kylmiä tosiasioita vastaan, jotka terävä-älyinen lakimies laskisi
+toiseen vaakakuppiin hyvin järjestettyinä. Hänen oman vastaväitteensä,
+että tuskin olisi voinut otaksua hänen menneen panttitoimistoon muuten
+kuin panttaamaan jotakin, nimittäin sormuksia, saisi myöskin hyvin
+helposti kumotuksi. Väitettäisiin, että hänen todellinen tarkoituksensa
+oli ryöstö vanhuksen ollessa yksin. Kuinka hän voisi todistaa, että ne,
+kaksi sormusta, jotka hänellä oli kädessään Ayscoughin tavatessa hänet
+rientämässä ulos liikkeestä, olivat todella hänen?
+
+Tämän asian selittämisen Lauriston tiesi vaikeaksi. Hän oli pitänyt
+nämä sormukset turvallisesti kätkössä vanhanaikuisessa arkussaan
+siitä lähtien, kun tuli Lontooseen, eikä ollut kertaakaan näyttänyt
+niitä ainoallekaan ihmiselle. Hän ei ollut suorastaan itsekään nähnyt
+niitä pitkään aikaan, ennen kuin otti ne esille tuona iltapäivänä.
+Mutta millä hän voi todistaa sen? Hänellä ei ollut lainkaan
+sukulaisia, joihin olisi voinut vedota. Hänen äidillään oli ollut
+eläke, joka juuri riitti hänen itsensä ja hänen poikansa elantoon
+ja Lauristonin kunnolliseen kasvatukseen. Se tulolähde oli ehtynyt
+äidin kuollessa, eikä mitään muuta jäänyt Lauristonille omintakeisen
+elämän aloittamiseksi kuin kaksisataa puntaa ja joitakin pieniä
+yksityisesineitä, joihin muun muassa kuuluivat sormukset ja hänen
+isänsä kello vitjoineen. Ja hän muisti nyt, että hänen äitinsä oli
+pitänyt noita sormuksia yhtä tarkoin kätkössä kuin hän itse äitinsä
+kuoleman jälkeen. Hän oli nähnyt ne vain kerran ennen äitinsä kuolemaa.
+Äiti oli näyttänyt niitä hänelle hänen ollessaan poikasena ja sanonut
+niiden olevan hyvin arvokkaita. Olikohan mahdollista, että kaukana
+Skotlannissa oli joku, joka oli tuntenut hänen äitinsä ja tulisi avuksi
+-- jos se oli välttämätöntä -- todistamaan, että nuo sormukset olivat
+olleet hänen? Mutta heti tämän kysymyksen herättyä hänen mielessään,
+hänen täytyi vastata siihen jyrkästi kieltäen -- hän ei tuntenut ketään
+sellaista.
+
+Yksi toivon pilkahdus valaisi kuitenkin tätä arveluttavaa tilannetta.
+John Purdie tulisi Lontooseen. Lauriston oli aina tietänyt voivansa
+luottaa John Purdieen ja juuri saanut todistuksen siitä, ettei hän
+suotta turvautunut tähän vanhaan koulutoveriinsa. John Purdie kyllä
+sanoisi hänelle, mitä olisi tehtävä. Mahdollisesti hän voisi mainita
+joitakin rouva Lauristonin vanhain ystäväin nimiäkin. Ja ehkä se ei
+tulisikaan välttämättömäksi -- varmasti keksittäisiin jokin johtolanka,
+jonka avulla saataisiin selville vanhan panttitoimiston omistajan
+murhaaja. Poliisi pääsisi varmasti selville asiasta. Nämä ajatukset
+kevensivät hänen mieltään, ja kun hän oli kirjoittanut vastaukset
+molempiin tervetulleisiin kirjeisiin ja pyytänyt John Purdieta käymään
+luonaan heti kaupunkiin saavuttuaan, lähti hän taas ulos mennen
+postitoimistoon ja sitten täyttäen Melkylle antamansa lupauksen käydä
+panttitoimistossa.
+
+Lauristonin huomiokyky oli tietystikin hyvin vireillä. Hän näki
+nyt astuessaan huonosti valaistulle, synkälle kadulle, että eräs
+mies käveli edestakaisin hänen asuntonsa edustalla. Tämä mies ei
+kiinnittänyt lainkaan huomiota häneen hänen mennessään ohitse, mutta
+ennen Praed-kadulle saapumistaan hän vilkaisi taakseen ja näki
+miehen seuraavan itseään. Mies tuli hänen jäljessään Spring-kadun
+postitoimistoon pysyi hänen takanaan sittenkin, kun hän saapui
+panttitoimiston eteen. Niin joutilaasti ja välinpitämättömästi kuin
+mies näyttikin kuljeskelevan, oli Lauriston varma siitä, että hänen
+jälkiään seurattiin -- ja hän mainitsi Melkylle tästä seikasta, kun
+Melky päästi hänet panttitoimistoon yksityisovesta.
+
+"Hyvin todennäköistä, herra", huomautti Melky. "Mutta minä en vaivaisi
+sillä mieltäni, jos olisin teidän sijassanne. Tästä asiasta kuuluu
+varmasti lisää ennen pitkää. Kuulkaahan nyt", hän jatkoi astuen
+edellä pieneen perähuoneeseen, jossa Lauriston oli tavannut Daniel
+Multeniuksen kuolleena makaamassa, "nyt me olemme kahden -- Zillah
+on yläkerrassa, ja rouva Goldmark on hänen luonaan. Kertokaahan nyt
+millaisena näitte tämän huoneen sisään tullessanne, herra Lauriston --
+älkää välittäkö poliisista -- kertokaa minulle vain tosiseikat. Minä
+en, nähkääs, ole tyhmyri ja minä aion ottaa selvän tästä asiasta."
+
+Lauriston kertoi Melkylle perin pohjin, mitä tiesi asiasta. Melky
+väänsi sormiaan yksitellen jokaisen tärkeän tiedon kohdalla. Sitten
+hän kääntyi pöytään päin ja näytti hienosti sidottua kirjaa, jonka
+Lauriston oli huomannut luotuaan yhdessä salapoliisin kanssa
+ensimmäisen tarkastelevan silmäyksen huoneeseen.
+
+"Poliisi käski Zillahin panna tuon sormustarjottimen lukon taakse
+erääseen laatikkoon, joka hänen oli tyhjennettävä niitä varten, ja
+se sinetöitiin huomiseen asti. Eikö ole sitä paitsi otettu teidänkin
+sormuksianne, herra?"
+
+"He sanoivat, että minun oli parasta jättää ne heille", vastasi
+Lauriston. "Ayscough neuvoi sitä. He antoivat minulle kyllä kuitin
+niistä."
+
+"Hyvä on", Melky virkkoi. "Mutta on eräs asia, jonka arvoa he eivät
+ole osanneet huomata -- nimittäin tuo hieno kirja. Kuulkaahan, tuo
+kirja ei ollut tässä perähuoneessa eikä myymälässä eikä koko tässä
+talossa neljännestä vailla viisi tänä iltapäivänä, kun Zillah-serkkuni
+lähti ulos jättäen vanhusraukan yksin. Hän voi vannoa sen. Kuka siis
+toi sen tullessaan ja jätti tänne? Sillä välin, kun Zillah lähti pois
+ja te tulitte sisään nähden sen mitä näitte, joku oli ollut täällä ja
+jättänyt tuon kirjan jälkeensä! Ja huomatkaa, se ei ollut pantattukaan.
+Se on varma juttu. Eikä se ole mikään tavallinen kirja. Katselkaahan
+sitä, herra Lauriston -- teidänhän pitäisi ymmärtää jotakin kirjoista.
+Vilkaiskaapa sitä -- hitto vieköön, minusta tuntuu aivan, että koko
+jutun johtolanka on tuossa teoksessa, kenen se sitten lieneekin!"
+
+Lauriston otti kirjan käteensä. Hän oli aikaisemmin vain vilkaissut
+siihen pintapuolisesti. Nyt hän tutki sitä tarkasti Melkyn seisoessa
+hänen rinnallaan sitä katselemassa. Tuota salaperäistä nidosta kannatti
+tosiaankin tarkastella perin pohjin -- se oli pieni nelitaitteinen,
+ihmeteltävän kauniisti sidottu kirja, jonka kannet olivat
+tummanpunaista sahviaania ja koristetut, harvinaisilla kultaisilla
+arabialaisilla kuvioilla samoin kuin selkäkin. Raskas solki, niinikään
+monimutkaista valmistetta, liitti kansia toisiinsa. Lauriston, kirjain
+ihailija, jota luontainen vaisto olisi houkutellut uhraamaan viimeisen
+shillingin mieluummin kirjaan kuin pihviin ja leipään, katseli ihaillen
+tätä kaunista kirjansitojan työtä käännellen sitä käsissään.
+
+"Eikö tämä ole aivan täyttä kultaa?" hän kysyi avatessaan soljen.
+"Tehän ymmärrätte sen."
+
+"Täyttä kultaa se on, herra -- sitä ei tarvitse epäilläkään", myönsi
+Melky. "Mutta mitä se sisältää? Siitä ainakin voin lyödä vetoa, ettei
+se ole mikään hieno tilikirja!"
+
+Lauriston avasi nidoksen ja paljasti siten näkyviin vanhaa, hienoa
+nahkapaperia olevat lehdet, joita peitti kaunis, siro kirjoitus. Hän
+ymmärsi vieraita kieliä tarpeeksi ollakseen selvillä siitä, mitä hän
+nyt katseli.
+
+"Se on espanjankielinen", hän virkkoi. "Vanha espanjalainen
+käsikirjoitus -- ja siitä olen vakuutettu, että se on hyvin
+kallisarvoinen. Kuinka se on voinut joutua tänne?"
+
+Melky otti vanhan niteen Lauristonin kädestä ja pani sen erääseen
+kaapin nurkkaan.
+
+"Aivan niin, aivan niin, herra", hän sanoi. "Mutta me pidämme tämän
+asian omana tietonamme toistaiseksi. Älkää mainitko poliisille mitään
+tuosta vanhasta kirjasta -- minä vihjaisen asiasta Zillahille. Siitä
+seikasta riippuu enemmän kuin me vielä tiedämmekään. Kuulkaahan nyt --
+huomenna alkaa poliisitutkinto. Olkaa varovainen! Noudattakaa minun
+neuvoani älkääkä ilmaisko heille enemmän kuin on välttämätöntä. Minä
+tulen kanssanne. Jään tänne nyt yöksi vahtikoiran virkaan, nähkääs.
+Rouva Goldmark ja eräs toinen tuttava tulevat myöskin olemaan täällä,
+joten Zillahilla on kylliksi seuraa. Ja kuulkaahan, Zillah haluaa
+vaihtaa jonkun sanan kanssanne -- odottakaahan täällä, minä käsken
+hänen tulla alas."
+
+Pian Lauriston oli Zillahin kanssa kahden kesken pienessä
+perähuoneessa. Tyttö katseli häntä ääneti levottoman ja tuskallisen
+näköisenä, äkkiä Lauriston ymmärsi; että tyttö oli levoton hänen
+vuokseen.
+
+"Älkää huolehtiko", hän virkkoi mennen aivan Zillahin luokse ja laskien
+kätensä hänen käsivarrelleen. "Minä en pelkää!"
+
+Zillah loi häneen suuret tummat silmänsä.
+
+"Entä nuo sormukset?" hän kysyi. "Saatteko varmasti todistetuksi niiden
+alkuperän? Poliisi -- voi, kuinka levoton olenkaan teidän vuoksenne!"
+
+"Sormukset ovat minun!" huudahti Lauriston. "Sillä ei ole mitään väliä,
+mitä poliisit sanovat tai ajattelevat tai tekevät -- tai ainakaan sillä
+ei saa olla väliä. Ettekä te saa olla levoton. Aivan pian tulee eräs
+hyvä ystäväni Skotlannista. Melky varmaankin kertoi teille, että sain
+tänään kahdessa kirjeessä hyviä uutisia?"
+
+Zillah nyökkäsi päätään mitään sanomatta ja vilkaisi taas häneen.
+
+"Hyvää yötä", hän virkkoi sitten. "Tulettehan huomenna?"
+
+Hetkisen kuluttua Lauriston oli kadulla -- muistaen vain sen, että
+Zillah ja hän olivat suudelleet toisiaan mitään puhumatta. Hän asteli
+poispäin voimakas riemun tunne mielessään ja naurahti vain nähdessään
+erään miehen erkanevan kadun toisella puolella seisoskelevasta joukosta
+ja lähtevän hitaasti astelemaan hänen jäljessään. Pitäköön vain poliisi
+silmällä häntä, vartioikoon hänen asuntoaan koko yön, jos haluaa --
+hänellä oli muuta ajattelemista. Eikä hän kotonaan viitsinyt edes
+vilkaista akkunastaan nähdäkseen oliko siellä vartijaa, vaan meni
+nukkumaan uneksiakseen Zillahin tummista silmistä.
+
+Mutta kun aamu tuli ja Lauriston totesi, että hänellä oli kohtalokas
+päivä edessään, eivät hänen ajatuksensa olleet aivan yhtä
+ruusunpunertavat. Hän nosti akkunan kaihtimensa ylös -- vastakkaisella
+katukäytävällä asteli tosiaankin mies edes takaisin. Päivänselvää oli,
+että hän ei voinut välttää valvonnanalaisuutta; esivalta piti häntä
+silmällä! Mitähän, jos esivalta ennen iltaa tarttuisi häneen oikein
+käsinkin kiinni?
+
+Hän lähti pois akkunan luota kuullessaan sanomalehden putoavan
+oven taakse. Hänellä oli vain yksi ylellisyys: kappale _Timesiä_
+joka aamu. Se maksoi kolme pennyä päivältä, mutta hänen oli aina
+onnistunut hankkia nuo kahdeksantoista pennyä viikkoa kohti. Hän
+otti sen nyt lattialta, vilkaisi välinpitämättömästi etusivua ja oli
+aikeissa kääntää lehteä, kun hänen silmänsä osuivat erääseen huomiota
+herättävään ilmoitukseen, ja hän luki kiihkeästi:
+
+"Kadotettu Holbornista Chapel-kadulle menevässä raitiovaunussa noin klo
+4 eilen iltapäivällä espanjalainen käsikirjoitus, sidottu tulipunaisiin
+vanhoihin sahviaanikansiin. Löytäjä palkitaan kunnollisesti, kun tuo
+sen parlamentinjäsen Spencer Levendalelle, Sussex-aukio 591."
+
+Lauriston luki sen kahteen kertaan, pani sitten lehden taskuunsa,
+lopetti pukeutumisensa ja meni suoraa päätä poliisiasemalle.
+
+
+
+
+VII
+
+PARLAMENTIN JÄSEN
+
+
+Melky Rubinstein tuli esiin eräästä sivukäytävästä Daniel Multeniuksen
+liikkeen luona Lauristonin lähestyessä sitä. Hänelläkin pisti
+sanomalehti esiin takintaskusta. Lauristonin nähdessään hän veti sen
+näkyviin ja heilutteli sitä kiihkeästi.
+
+'"Mitä minä sanoinkaan teille, herra!" huudahti Melky Lauristonin
+tullessa hänen luokseen siviilipukuinen silmälläpitäjä yhä takanaan.
+"Näettekö mitä tässä on?" Hän osoitti lehdessään olevaa ilmoitusta,
+jonka hän oli merkinnyt sinisellä lyijykynällä. "Katsokaahan,
+herra Lauriston! Sitä samaa vanhaa kirjaa, joka on Multeniuksen
+perähuoneen kaapissa, ilmoitetaan ja luvataan hyvä palkintokin tässä
+_Daily Telegraphin_ numerossa. Enkö sanonut, että siitä kuuluu vielä
+enemmänkin?"
+
+Lauriston veti esiin _Timesin_ ja näytti erästä ilmoitussareketta.
+
+"Se on tässä myöskin", hän virkkoi. "Tämä mies, herra Levendale, on
+ilmeisestikin erittäin halukas saamaan kirjansa takaisin. Eikä hän
+myöskään ole tahtonut menettää lainkaan aikaa sen ilmoittamiseksi!
+Mutta millä ihmeen tavalla se joutui Multeniukselle?"
+
+"Herra Lauriston!" virkkoi Melky juhlallisesti. "Meidän on nyt
+puhuttava asiasta poliisille. Tuosta kirjasta tulee varmasti hyvä
+johtolanka. En aikonut puhua siitä mitään poliiseille, mutta nyt tuon
+ilmoituksen jälkeen ei kannata pitää asiaa omana tietonamme. Menkäämme
+poliisiasemalle."
+
+"Sitä juuri aioinkin sanoa", virkkoi Lauriston. "Etsikäämme Ayscough
+käsiimme."
+
+Ayscoughin he näkivätkin ensimmäisenä poliisiasemalla noustessaan
+yläkertaan. Hänelläkin oli sanomalehti kädessään. Nähdessään molemmat
+tulijat hän viittasi heitä seuraamaan itseään sisälle toimistoon, jossa
+pari kolme muuta poliisilaitoksen virkailijaa puheli yhdessä. Ayscough
+vei Lauristonin ja Melkyn syrjään.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi. "Tämä on kummallinen juttu! Tuota kirjaa,
+jonka me näimme Multeniuksen perähuoneen pöydällä eilen illalla --
+tuota hienosti sidottua kirjaa ilmoitetaan _Daily Mailissa_, ja siitä
+luvataan hyvä palkinto."
+
+"Niin, samoin _Timesissä_ ja _Daily Telegraphissakin_", sanoi
+Lauriston. "Niin kuin näette -- juuri sama ilmoitus. On aivan
+päivänselvää, että omistaja haluaa erittäin hartaasti saada sen
+takaisin."
+
+Ayscough vilkaisi molempiin sanomalehtiin ja viittasi sitten oven luona
+seisovaa konstaapelia luokseen.
+
+"Jim", hän virkkoi miehen tullessa hänen viereensä, "pistäytykää
+kadun toisella puolella olevan sanomalehtikauppiaan luona ja
+tuokaa minulle _News Chronicle, Standard ja Morning Post_.
+Haluaisinpa tietää", hän lisäsi kääntyen taas Lauristonin puoleen,
+"onko omistaja niin halukas saamaan kirjan takaisin, että on pannut
+ilmoituksen kaikkiin aamulehtiin. Mitä tuosta kirjasta tiedetään
+panttitoimistossa?" hän kysyi vilkaisten Melkyyn. "Tietääkö serkkunne
+mitään?"
+
+Melkyn kasvoille levisi niiden kaikkein juhlallisin ilme.
+
+"Herra", hän virkkoi vakavasti. "Kirjasta ei tiedetä panttitoimistossa
+rahtustakaan enemmän kuin täällä. Se ei ollut siellä silloin,
+kun Zillah jätti vanhuksen yksin neljännestä vailla viisi eilen
+iltapäivällä. Se oli siellä, kun tämä herra tapasi vanhuksen. Mutta
+sitä ei ollut lainattu eikä myyty, herra Ayscough. Multeniuksen
+kirjoissa olisi ollut merkintä siitä, jos se olisi otettu pantiksi tai
+ostettu hänen myymäläänsä -- mutta sellaista merkintää ei ole. Kuka
+siis on jättänyt sen sinne?"
+
+Toinen poliisivirkamies oli tullut tämän ryhmän luokse -- yksi niistä
+miehistä, jotka olivat kuulustelleet Lauristonia edellisenä iltana. Hän
+kääntyi Lauristonin puoleen Melkyn lakattua puhumasta.
+
+"Ettekö te tiedä mitään tuosta kirjasta?" hän kysyi.
+
+"En mitään, paitsi että herra Ayscough ja minä näimme sen perähuoneen
+pöydällä sormustarjottimen vieressä", vastasi Lauriston. "Minun silmäni
+kiintyivät heti kirjan kauniisiin kansiin."
+
+"Missä kirja nyt on?" kysyi virkamies.
+
+"Se on hyvässä turvassa", vastasi Melky. "Ei siitä ole huolta. Mutta
+tämä herra, joka ilmoittelee sitä --"
+
+Juuri silloin palasi konstaapeli tuoden muutamia sanomalehtiä, jotka
+ojensi Ayscoughille. Tämä levitti ne heti pulpetille ja rupesi
+katselemaan ilmoituksia toisten seisoessa ryhmittyneinä hänen
+ympärillään.
+
+"Se on joka ainoassa lehdessä!" huudahti Ayscough hetken kuluttua.
+"Sanasta sanaan samoin jokaisessa Lontoon aamulehdessä! Hänen on
+täytynyt lähettää tuo ilmoitus kaikkiin sanomalehtikonttoreihin
+eilen illalla. Ja tässä näette", hän lisäsi kääntyen toisen
+poliisivirkailijan puoleen, "että tämä herra Levendale kadotti kirjansa
+noin kello neljä eilen iltapäivällä. Sen on siis täytynyt joutua
+Multeniuksen toimistoon sinä lyhyenä aikana, joka oli kello neljän ja
+sen hetken välillä, jolloin me näimme sen."
+
+"Vanhus ehkä löysi sen raitiovaunusta", arveli kolmas poliisivirkamies,
+joka oli tullut paikalle. "Se olettamus tuntuu hyvin todennäköiseltä."
+
+"Ei, herra", virkkoi Melky lujasti. "Herra Multenius ei liikkunut
+missään poissa asunnostaan eilen iltapäivällä. Serkultani olen kuullut
+sen. Vanhus ei siis löytänyt kirjaa. Se tuotiin sinne."
+
+Ayscough otti käteensä yhden sanomalehdistä ja kääntyi Melkyn ja
+Lauristonin puoleen.
+
+"No niin", hän virkkoi. "Pian saamme valaistusta tähän asiaan. Tulkaa
+te molemmat kanssani -- pistäydymme herra Levendalen luokse."
+
+Kymmenen minuutin kuluttua nämä kolme miestä seisoivat Sussex-aukion
+laidalla erään komean talon oven ulkopuolella. Hetkisen päästä heille
+avasi oven miespalvelija, joka katseli heitä tyhmän uteliaasti.
+Lauriston sai yleisvaikutuksen suuresta varallisuudesta ja
+ylellisyydestä, pehmeistä matoista, hienoista tauluista ja kaikesta
+muusta sellaisesta, joka kuului hyvin rikkaan miehen asuntoon. Sitten
+hänet ja hänen toverinsa kutsuttiin suureen huoneeseen, joka oli
+puolittain herran työhuone, puolittain kirjasto. Siellä istui suuren,
+kauniisti puuleikkauksilla koristetun pöydän ääressä, jolla oli
+sekaisin kirjoja ja papereita, keski-ikäinen teräväkatseinen mies, joka
+loi silmänsä rauhallisesti tulijoihin papereistaan.
+
+"Hiivatti! -- Meikäläisiä!" kuiskasi Melky Rubinstein, joka seisoi
+Lauristonin vieressä. "Sopiipa se!"
+
+Lauriston ymmärsi aivan heti, mitä Melky tarkoitti. Herra Spencer
+Levendale oli varmisti juutalainen. Hänen tumma tukkansa ja partansa,
+hänen suuret tummat silmänsä, ihon kellertävä väri, hänen nenänsä ja
+huultensa kaaret, kaikki ilmaisi hänen olevan seemiläistä alkuperää.
+Ilmeisestikin hän oli hyvässä asemassa oleva lujaluonteinen mies, tyyni
+ja itsensä hillitsevä, jolla ei ollut taipumusta lavertelemiseen. Hän
+vilkaisi nimikorttiin, jonka Ayscough oli lähettänyt, ja kääntyen hänen
+puoleensa virkkoi:
+
+"Mistä on kysymys?"
+
+Ayscough kävi suoraan käsiksi asiaan.
+
+"Herra Levendale, tulin sen ilmoituksen johdosta, joka on ollut
+kaikissa aamulehdissä", hän virkkoi. "Voin kertoa teille, että tuo
+kirjanne löydettiin eilen iltapäivällä omituisten olosuhteitten
+vallitessa. Ehkä tunnette herra Daniel Multeniuksen, Praed-kadun
+varrella asuvan jalokivikauppiaan ja panttilainaajan?"
+
+"En ollenkaan", vastasi Levendale. "En ole koskaan kuullut hänestä."
+
+"Hänet tunnettiin kunnon mieheksi siinä kaupunginosassa", huomautti
+Ayscough tyynesti. "No niin, herra Multeniuksen tapasi eilen
+iltapäivällä noin puoli kuusi kuolleena myymälänsä perällä olevassa
+huoneessa tämä nuori mies, herra Lauriston, joka sattui pistäytymään
+sinne. Minä saavuin sinne myöskin muutamia minuutteja myöhemmin. Teidän
+kirjanne -- sillä se se varmasti en -- oli sen huoneen pöydällä. Tämä
+toinen nuori mies, herra Rubinstein, on herra Multeniuksen sukulainen
+ja hänen tekemiensä tiedustelujen nojalla on saatu ehdottomasti
+selville, että kirja ei ollut herra Multeniuksella pantattavana eikä
+myytävänä, vaikka se on varmasti joutunut sinne sillä välillä, jolloin
+te olitte kadottanut sen ja ennenkuin vanhus tavattiin kuolleena. Nyt
+me -- poliisiviranomaiset -- tahtoisimme tietää kuinka se joutui sinne.
+Ja sen vuoksi olen tullut teidän luoksenne. Mitä voitte kertoa minulle,
+herra Levendale?" Levendale, joka oli kuunnellut Ayscoughia hyvin
+tarkoin ja Lauristonin mielestä erittäin valppaasti, työnsi syrjään
+kirjeen, joka häneltä oli jäänyt kesken, ja katseli vieraitaan toista
+toisensa perästä. "Missä kirjani on?" hän kysyi. "Olkaa huoletta -- se
+on turvassa, herra", virkkoi Melky. "Se on nyt lukon takana eräässä
+kaapissa siinä huoneessa, josta se löydettiinkin, ja avain on minun
+taskussani."
+
+Levendale kääntyi salapoliisin puoleen vilkaisten taas hänen
+nimikorttiinsa.
+
+"Kaikki mitä voin kertoa teille, herra Ayscough", hän virkkoi, "on
+-- jotensakin -- tyhjentävästi sanottu sanomalehti-ilmoituksessa.
+Tietysti voin sitä vähän täydentää. Kirja on erittäin arvokas. Minä
+olen nähkääs", hän jatkoi viitaten kädellään välinpitämättömästi
+kirjahyllyihin päin, "jonkinlainen harvinaisten kirjain kerääjä.
+Ostin tämän teoksen eilen iltapäivällä eräältä hyvin tunnetulta
+kauppiaalta High Holbornissa. Heti sen ostettuani nousin Cricklewoodin
+raitiovaunuun, josta astuin pois Chapel-kadulla -- niin, tosiaankin
+Praed-kadun kulmassa, sillä halusin pistäytyä Great Western-hotellissa.
+Vasta sieltä tultuani huomasin jättäneeni kirjan raitiovaunuun --
+olin peräti vaipunut erään liikeasian pohtimiseen -- olin pannut
+kirjan taakseni nurkkaan -- ja tietysti olin unohtanut sen, niin
+kallisarvoinen kuin se onkin. Myöhemmin kysyin asiaa puhelimitse
+raitiotievirkailijoilta, mutta kun he eivät olleet kuulleet siitä
+mitään, lähetin ilmoituksen kaikkiin aamulehtiin. Olen hyvin iloinen
+saadessani nyt tiedon siitä ja mielihyvällä tulen palkitsemaan teidät",
+hän lopetti kääntyen Melkyyn päin. "Ja kunnollisesti, niin kuin
+lupasin." Mutta Melky ei tehnyt pienintäkään kiitollisuuden tai ilon
+merkkiä. Hän tarkasteli edessään olevaa rikasta miestä kiusallisella
+tavalla.
+
+"Herra!" hän virkkoi äkkiä. "Haluaisin kysyä teiltä erästä asiaa."
+
+Levendale rypisti vähän otsaansa. "No niin", hän sanoi sitten tylysti.
+"Mikä se on?"
+
+"Sanon sen heti", vastasi Melky. "Oliko tuo kirja kääritty paperiin?
+Oliko sen ympärillä ruskea paperi teidän jättäessänne sen?"
+
+Lauristonista näytti, että Levendale joutui jonkin verran hämilleen.
+Mutta jos niin oli, ei sitä kestänyt sekuntia kauemmin. Hän vastasi
+hyvin pian.
+
+"Ei, sitä ei ollut", hän sanoi. "Minä toin sen myymälästä ihan
+sellaisena kuin se olikin. Miksi sitä kysytte?"
+
+"Se on erittäin hienosti sidottu kirja", huomautti Melky. "Minä olisin
+luullut, että jos se olisi jäänyt raitiovaunuun, kuljettaja olisi
+huomannut sen pian."
+
+"Niin minäkin", myönsi Levendale. "Onko vielä muuta?" hän lisäsi
+vilkaisten Ayscoughiin.
+
+"Ei, herra Levendale, kiitoksia", vastasi salapoliisi. "Ei ainakaan
+tällä hetkellä. Mutta asia on siten, että herra Multenius näyttää
+menettäneen henkensä väkivaltaisella tavalla -- ja minä haluaisin
+tietää oliko sillä henkilöllä, joka toi kirjanne hänen myymäläänsä,
+mitään tekemistä asian kanssa, kuka hän sitten lieneekin ollut."
+
+"Ahaa! -- minä en kuitenkaan voi kertoa teille mitään muuta", sanoi
+Levendale. "Olkaa hyvä ja pitäkää tarkoin huolta kirjastani tällä
+välin, herra Ayscough. Hyvästi."
+
+Ulos tultuaan Ayscough vilkaisi kelloaan ja katsahti tovereihinsa.
+
+"Nyt on aika lähteä kuulusteluun", hän huomautti. "Tulkaa --
+lähtekäämme sinne yhdessä. Teitähän tarvitaan siellä molempia."
+
+"Yhdyn teihin sitten tutkinnossa, herra Ayscough", sanoi Melky. "Viivyn
+muutamia minuutteja eräällä asialla -- tulen pian."
+
+Hän kiirehti pois erästä oikokujaa, joka kulki Praed-kadun poikki, ja
+pistäytyi rouva Goldmarkin asuntoon.
+
+Rouva Goldmark oli yhä vielä Zillahia auttamassa, ja hänen sijaisenaan
+oli sama nuori nainen, jonka Melky oli edellisenäkin iltana siellä
+tavannut. Melky veti hänet syrjään!
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi hyvin salaperäisen näköisenä. "Kysyn teiltä
+erästä asiaa, jonka toivon jäävän aivan meidän kahden välille. Voitteko
+sanoa minulle, minkä näköinen se herrasmies on, jonka luulitte
+kadottaneen sen kalvosinnapin, jonka näytitte minulle rouva Goldmarkin
+Pöytälaatikosta? Muistattehan?"
+
+"Muistan", vastasi nuori nainen heti. "Pitkä -- tumma -- puhtaaksi
+ajeltu -- hyvin ruskeaverinen -- aivan saman näköinen kuin siirtomaista
+tulleet. Päässään hänellä oli pehmeä hattu."
+
+"Älkää virkkako sanaakaan kenellekään", sanoi Melky entistä
+salaperäisemmin. Ja nyökäten päätään hyvin juhlallisesti hän lähti pois
+ruokapaikasta ja riensi kuolemansyyn tutkintotilaisuuteen.
+
+
+
+
+VIII
+
+TUTKINTO
+
+
+Lauriston tuli ensimmäistä kertaa elämässään ruumiintarkastajan
+virkahuoneeseen, saapuessaan sinne nyt Ayscoughin kanssa. Hänellä
+ei ollut paljoakaan aavistusta siitä, mitä sellaisissa paikoissa
+puuhattiin. Hän tiesi, että ruumiintarkastajan toimisto on erittäin
+vanhanaikainen, että kun joku henkilö kuolee epäilyttäväin asianhaarain
+vallitessa, pitää ruumiintarkastaja silloin tutkinnon, ja että hänellä
+on toimessaan apuna kaksitoista valamiestä. Mutta sitä ei Lauriston
+tiennyt, mitä ruumiintarkastaja ja valamiehistö oikein tekivät. Hän
+olikin hyvin ihmeissään huomatessaan joutuneensa korkeaan saliin,
+joka muistutti ulkonaisesti hyvin paljon oikeussalia. Siellä oli
+jonkinlaisella korokkeella istuin ruumiintarkastajaa varten, aitio
+valamiehistölle, pöytä oikeudenpalvelijoita, ja lakimiehiä varten,
+koroke todistajille ja varatut paikat yleisölle. Oli ilmeisestikin
+selvää, että kun joku kuoli niin surkealla tavalla kuin Daniel
+Multenius oli kuollut, laki piti hyvää huolta siitä, että jokainen
+saisi tietää kaikki sitä koskevat seikat ja että kaikki mahdollinen
+salaperäisyys siinä perinpohjin tutkittaisiin. Varsinainen yleisö
+ei kuitenkaan toistaiseksi voinut tuntea suurtakaan mielenkiintoa
+Daniel Multeniuksen kuolemaa kohtaan. Tähän hetkeen asti tunsivat
+jutun poliisiviranomaisten lisäksi vain muutamat henkilöt, vainajan
+sukulaiset ja hänen lähimmät naapurinsa Praed-kadun varrella. Lukuun
+ottamatta siis muutamia harvoja asianomaisia ei tutkintotilaisuudessa
+ollut tällä kerralla läsnä montakaan henkeä. Pari sanomalehtien
+uutishankkijaa vetelehti muistiinpanokirjoineen pöydän päässä
+odottaen mahdollisesti saavansa hyvän selostamisaiheen. Muutamia
+poliisilaitoksen virkamiehiä, jotka Lauriston jo oli nähnyt, seisoi
+puhelemissa lääkärin ja teräväsilmäiseltä näyttävän lakimiehen kanssa,
+jolla oli kirjuri apunaan. Oven ulkopuolella seisoskeli miehiä,
+ilmeisestikin tämän seudun kauppiaita ja talonisäntiä, jotka olivat
+sen näköisiä kuin olisivat mielellään tahtoneet palata tavanomaisiin
+puuhiinsa. Melky, joka tuli sisään muutamia minuutteja Lauristonin
+saapumisen jälkeen, istuutui hänen viereensä ja sysäsi häntä
+kyynärpäähän osoittaen noita ihmisiä.
+
+"Nuo miehet kuuluvat valamiehistöön, herra", kuiskasi Melky. "Puoli
+kruunua saa jokainen jutusta ja sievän sotkun he siitä välistä
+tekevätkin. Noilla miekkosilla on valta lähettää ihminen elinkautiseen
+vankeuteen -- kaikki riippuu heidän tuomiostaan. Mutta herra varjelkoon
+-- he ottavat ohjauksensa tämän tuomioistuimen puheenjohtajalta -- sitä
+miestä teidän on pidettävä silmällä."
+
+Sitten Melky tarkasteli ympäristöään lähemmin ja huomasi lakimiehen
+näköisen henkilön, joka puheli poliisin kanssa. Hän tuuppasi
+Lauristonia kyynärpäällään.
+
+"Herra", hän kuiskasi, "olkaa varovainen sanoissanne joutuessanne
+puhumaan tuohon todistajain aitioon. Katsokaahan tuota miestä, joka
+puhelee salapoliisien kanssa -- tuota, jolla on kultasankaiset kakkulat
+kukoistavalla terävällä nenällään. Se on herra Parminter -- tunnen
+hänet hyvin, peräti hyvin. Hän on lakimies, jonka poliisit kutsuvat
+tämäntapaisissa asioissa todistajia kuulustelemaan, ymmärrättehän?
+Varokaa häntä, herra Lauriston, jos hän alkaa kuulustella teitä! --
+siinä on mies, joka saa jutun syntymään vaikka kuivasta kapaturskasta
+-- menköön hiivattiin koko mies! Hän on oikea kauhun kappale, tällaisen
+oikeuden puheenjohtaja ei ole hänen rinnallaan mitään -- hän on
+hyvälaatuinen mies, mutta Parminter -- herra meitä auttakoon. Olen
+kuullut hänen kääntävän todistajat niin, että heidän sisäpuolensa
+on muuttunut ulkopuoleksi, eikä vain puolittain! Ja tuossa on
+puheenjohtaja."
+
+Lauristen melkein unohti olevansa tärkeä todistaja. Hän oli hyvin
+taipuvainen pitämään itseään pelkkänä katselijana istuessaan
+paikallaan ja nähdessään oikeuden istunnon juhlalliset avajaiset,
+kaksitoistahenkisen valamiehistön vannomisen, jotka kaikki näyttivät
+hyvin kiusaantuneilta, ja kaikki ne alkuvalmistelut, jotka tapahtuivat
+ennen päivän varsinaisen työn alkamista. Mutta vihdoinkin, kun
+puheenjohtaja oli tehnyt muutamia esihuomautuksia, mm. ilmoittanut,
+että Daniel Multenius vainaja oli hyvin tunnettu ja kunnioitettu
+kauppias siinä kaupunginosassa, että he kaikki olivat surullisia
+kuullessaan hänen äkillisestä kuolemastaan, ja että siihen liittyi
+asianhaaroja, jotka vaativat ehdottomasti huolellista tutkimista,
+silloin juttu alkoi. Lauriston, joka oli ammattinsa vuoksi kuunnellut
+monia lakijuttuja, huomasi melkein heti, että poliisit olivat
+pelottavan herra Parminterin vaikutuksesta, joka nyt istui apulaisineen
+pöydän ääressä, huolellisesti järjestäneet todisteitten esittämisen
+oman suunnitelmansa ja järjestelmänsä mukaan, jonka hän tajusi
+kokonaisuudessaan tarkoitetun joko saattamaan hänet itsensä syylliseksi
+tai luomaan epäluulon varjon häneen. Hänen mielenkiintonsa alkoi saada
+henkilökohtaista väriä.
+
+Selostus Daniel Multeniuksen kuolemaa koskevista asianhaaroista
+sellaisena kuin se esitettiin todistajain aitiossa, johon yksi henkilö
+astui toisensa perästä, näytti olevan hyvin selvä yhdeltä näkökannalta:
+sen esittämisessä oli oma viehätyksensä. Se alkoi Melkystä, joka
+kutsuttiin aitioon ensimmäisenä todistamaan vainajan olevan Daniel
+Multeniuksen, vastaamaan muutamiin yleisiin häntä koskeviin kysymyksiin
+ja toteamaan, että vanhus heidän viimeksi tavatessaan toisensa muutamia
+tunteja ennen hänen kuolemaansa oli tavallisessa voinnissaan: niin
+hyvässä kunnossa ainakin kuin hänen ikäisensä viidenkahdeksatta vuotias
+mies voi olla, joka tosin alkoi heikontua, niin kuin luonnollistakin
+oli. Melkyltä ei kysytty paljon eikä mitään niiden pelkkäin tosiasiain
+lisäksi, jotka hän vapaaehtoisesti kertoi. Teräväsilmäinen herra
+Parminter jätti hänet rauhaan. Tärkeämpi todistaja oli poliisilaitoksen
+lähettämä lääkäri, joka todisti, että vainaja oli ollut kuolleena
+viisikymmentä minuuttia ennen hänen paikalle saapumistaan, että hänen
+kimppuunsa oli epäilemättä hyökätty rajusti, että hänen kurkkuaan ja
+vasenta käsivarttaan oli puristettu kovasti, sillä kummassakin paikassa
+näkyi vielä selvät jäljet, ja että kuolemansyynä oli näiden selvien
+väkivallantekojen aiheuttama kauhistus. Päivänselvää oli, sanoi tämä
+todistaja, että vanhus oli heikko ja että hänellä oli heikko sydän.
+Yllä kuvatun laatuinen hyökkäys riitti täydellisesti aiheuttamaan
+kuoleman melkein heti.
+
+"On siis kysymyksessä murhajuttu", mutisi Melky, joka oli palannut
+istumaan Lauristonin viereen. "Siihen poliisi nyt pyrkii. Olkaa
+varuillanne, herra!"
+
+Mutta ennen Lauristonia kutsuttiin vielä esiin kolme muuta todistajaa.
+Hänestä alkoi tuntua salaperäiseltä, että hänen todistuksensa lykättiin
+niin pitkälle -- hän oli ensimmäisenä löytänyt vanhuksen kuolleena, ja
+hänen olisi mielestään pitänyt joutua esiin aivan jutun alkuvaiheessa.
+Hän oli juuri kuiskaamaisillaan tätä asiaa koskevan käsityksensä
+Melkylle, kun ovi avautui ja Zillah tuli sisään Ayscoughin saattamana,
+joka opasti hänet todistajain aitioon.
+
+Zillah oli jo pukeutunut suruvaatteisiin isoisänsä kuoleman jälkeen.
+Hän oli ilmeisesti pahoillaan siitä, että oli joutunut todistajaksi,
+ja oikeuden puheenjohtaja supistikin hänen tehtävänsä mahdollisimman
+lyhyeksi. Nyt ei esitetty montakaan kysymystä, eikä Zillah puhunut
+pallon. Hän oli mennyt ostoksille puoli viisi edellisenä iltapäivänä,
+oli jättänyt yksin isoisänsä, joka oli täysin hyvässä voinnissa. Ukko
+oleskeli varsinaisessa myymälähuoneessa tekemättä mitään erikoisempaa,
+Zillah oli viipynyt poissa noin puoli tuntia ja palatessaan tavannut
+herra Ayscoughin, jonka tunsi ennestään, ja herra Lauristonin, jonka hän
+niinikään tunsi. Molemmat herrat olivat myymälässä, ja hänen isoisänsä
+makasi kuolleena viereisessä arkihuoneessa. Tytön todistuksen tultua
+näin pitkälle puheenjohtaja huomautti, ettei hän halunnut kysellä
+Zillahilta lisää nyt, vaan pyysi häntä jäämään saapuville. Rouva
+Goldmark oli tullut hänen mukanaan, ja molemmat naiset istuutuivat nyt
+Melkyn ja Lauristonin lähelle. Lauriston oli puolittain vakuutettu
+siitä, että hänen vuoronsa tulisi nyt.
+
+Mutta nyt kutsuttiin esiin Ayscough antamaan lyhyt ja asiallinen
+selostus siitä, mitä hän tiesi. Hän oli mennyt tapaamaan herra
+Multeniusta liikeasiassa -- hän otti par'aikaa selvää eräästä
+varastetusta esineestä, jonka luultiin pantatun Edgware-tien
+lähistölle. Hän kertoi, kuinka Lauriston törmäsi häntä vastaan hänen
+astuessaan myymälään, mitä Lauriston sanoi hänelle, mitä hän itse
+näki ja arvosteli, mitä tapahtui jälkeenpäin. Se oli vaatimaton
+ja asiallinen selostus, jossa ei ollut pienintäkään hämmästyksen,
+ennakkoluulon tai oman suunnitelman merkkiä -- eikä kukaan kysynyt
+Ayscoughilta mitään äskeisen selityksen johdosta.
+
+"Nyt ei ole ketään muita kuin te esiin kutsumatta", kuiskasi Melky
+Lauristonille. "Kertokaa visusti niistä penteleen sormuksista -- ja
+varokaa tuota Parminteria!"
+
+Mutta Melky erehtyi -- viranomaisten silmät eivät kääntyneet
+Lauristonin, vaan oikeussalissa olevan yleisön penkkeihin päin aivan
+kuin etsiäkseen sieltä jotakin henkilöä.
+
+"On eräs todistaja, joka on vapaaehtoisesti tarjoutunut esittämään mitä
+tietää", virkkoi puheenjohtaja. "Mielestäni se on erittäin tärkeää.
+Meidän on paras kuunnella sitä nyt tässä kohdassa. Benjamin Hollinshaw!"
+
+Melkyltä pääsi omituinen murahdus, ja hän vilkaisi Lauristoniin.
+
+"Tuolla miehellä on myymälä aivan vastapäätä. Hiivatti sentään -- mitä
+hänellä on sanottavaa?"
+
+Benjamin Hollinshaw astui esiin. Hän oli nuorehko, jokseenkin
+itsetietoisen näköinen henkilö, joka astui todistajain aitioon aivan
+kuin hän olisi koko ikänsä suorittanut erittäin tärkeitä asioita ja
+pitäisi täysin luonnollisena seikkana, että niin tulisi nytkin käymään.
+Hän vannoi valansa ja katseli oikeusistuimen jäseniä vähän ylpeän
+näköisenä juuri kuin ilmaistakseen, että hän tulisi nyt paljastamaan
+tärkeämpiä seikkoja kuin kukaan saattoi ymmärtää. Saatuaan kehoituksen
+ilmaista tietonsa hän kertoi mitä tiesi, ilmeisestikin nauttien sen
+esittämisestä. Hänellä oli kauppa Praed-kadun varrella, tarkemmin
+sanoen käytettyjen vaatteiden kauppa. Hän oli omistanut sen jo monta
+vuotta perintönä isältään. Tietysti hän muisti eilisen iltapäivän. Noin
+puoli kuusi hän seisoskeli myymälänsä ovella. Se oli suoraan vastapäätä
+Daniel Multeniuksen ovea. Oli tullut jo pimeä, ja kadulla oli jonkin
+verran sumuakin, ei paljoa, mutta sentään sakeahkosti. Daniel
+Multeniuksen akkuna oli valaistu, mutta vain parilla kaasulampulla.
+Panttitoimiston sisäänkäytävän yläpuolella oleva ulkoneva osoitekilpi
+oli valaistu. Seisoessaan siinä ovellaan ja katsellessaan Multeniuksen
+puolelle hän ei muutamaan minuuttiin nähnyt kenenkään menevän sinne
+sisälle tai lähtevän sieltä. Mutta sitten hän huomasi Edgware-tieltä
+päin tulevan nuoren miehen, jonka käytös aika lailla hämmästytti häntä.
+Kuljettuaan hitaasti Multeniuksen myymälän ohitse nuori mies pysähtyi,
+kääntyi ja rupesi katselemaan sisään ulko-oven yläruudusta. Kerran
+tai pari hän kurkisteli sieltä. Sitten hän meni akkunan äärimmäiseen
+reunaan ja katseli sisään yhtä uteliaasti ja tarkasti juuri kuin olisi
+tahtonut saada selville kuka sisällä oli. Hän asettautui sitten eri
+kohdille akkunan taakse koetellen, kuinka parhaiten näkisi sisään.
+Viimein hän meni sivukäytävään ja astui sisään siitä ovesta, jota
+panttitavaraa tuovat ihmiset tavallisesti käyttävät. Hollinshaw jäi
+sitten myymälänsä ovelle muutamiksi minuuteiksi -- viipyen vielä siihen
+asti, kunnes äskeinen todistaja saapui paikalle. Hän näki Ayscoughin
+menevän sisään Multeniuksen ulko-ovesta ja pysähtyvän heti -- sitten
+ovi sulkeutui, ja hän itse meni omaan myymäläänsä, sillä hänen vaimonsa
+kutsui häntä juuri silloin teelle. "Näittekö mainitsemanne nuoren
+miehen aivan selvästi?" kysyi ruumiintarkastaja.
+
+"Yhtä selvästi kuin teidätkin", vastasi todistaja.
+
+"Näettekö hänet täällä?"
+
+Hollinshaw kääntyi äkkiä ja osoitti Lauristonia.
+
+"Tuolla on se nuori mies", hän sanoi vakuuttavasti.
+
+Kaikkien kurkottaessa kaulaansa Melky kuiskasi Lauristonille.
+
+"Teillä olisi pitänyt olla lakimies apulaisena", hän virkkoi. "Hiivatti
+sentään -- minähän olen oikea tomppeli, kun en ajatellut sitä! Olkaa
+varuillanne -- oikeuden puheenjohtaja katselee teitä!"
+
+Jokainen saapuvilla olevista tosiaankin tuijotti Lauristoniin. Sitten
+puheenjohtaja kääntyi hänen puoleensa.
+
+"Haluatteko kysyä jotakin tältä todistajalta?" hän sanoi.
+
+Lauriston nousi seisomaan.
+
+"En", hän vastasi. "Se on aivan totta, mitä hän sanoi. Nimittäin mikäli
+se koskee minua."
+
+Puheenjohtaja epäröi hetkisen. Sitten hän viittasi Hollinshawia
+poistumaan todistajain aitiosta ja kääntyi taas Lauristoniin.
+
+"Nyt haluamme kuulla teidän todistuksenne", hän virkkoi. "Ja
+-- sallikaa minun huomauttaa teille varalta, ettei teillä ole
+minkäänlaista velvollisuutta sanoa sellaista, mikä syyttäisi teitä
+rikoksesta."
+
+
+
+
+IX
+
+KENEN NE SORMUKSET OLIVAT?
+
+
+Kiinnittämättä laisinkaan huomiota, siihen, että Melky, joka näytti
+aivan kuin istuvan tulisilla hiilillä, koetti kuiskata joitakin
+neuvoja, Lauriston nousi heti seisomaan ja astui todistajain aitioon.
+Yleisön paikoilla istuvat naiset vilkaisivat häneen ihaillen ja
+uteliaasti -- noin kaunis nuorukainen, kuiskasi eräs hentomielinen
+nainen, on käynyt vanhan herra Multeniuksen tapaisen miesparan
+kimppuun. Ja jokainen muu oikeuden puheenjohtajasta sanomalehtien
+uutishankkijaan asti, joka alkoi uskoa saavansa tänä aamuna sittenkin
+hyvän uutisen, tarkasteli häntä kiinteästi. Tässä oli kuitenkin se
+todistaja, joka oli löytänyt panttilainaajan ruumiina.
+
+Lauriston, vähän punastuneena jouduttuaan näin suuren mielenkiinnon
+esineeksi, vastasi alkukysymyksiin sujuvasti ja viivyttelemättä. Hänen
+nimensä oli Andrew Carruthers Lauriston. Iältään hän oli melkein
+kaksikymmentä kaksi vuotta. Hän oli syntyisin Peeblesistä Skotlannista
+-- jo manalle menneen Andrew Lauristonin ainoa poika. Hänen isänsä oli
+vapaakirkollinen pappi. Hänen äitinsäkin oli kuollut. Hän itse oli
+tullut Lontooseen noin kaksi vuotta sitten -- heti äitinsä kuoleman
+jälkeen. Viimeksi kuluneina viikkoina hän oli asunut rouva Flitwickin
+luona Star-kadulla -- se oli nyt hänen nykyinen osoitteensa. Hän oli
+kirjailija -- kirjoitti kertomuksia ja novelleja. Hän oli kuullut
+kaikkien äskeisten todistajain lausunnot, myöskin viimeisen, herra
+Hollinshawin. Kaikki, mitä tämä oli sanonut, oli totta. Oli aivan
+totta, että hän oli mennyt Multeniuksen panttitoimistoon noin puoli
+kuusi edellisenä iltapäivänä omalle asialleen. Hän oli kurkistanut
+sisään sekä molemmista ovista että akkunasta ennenkuin astui
+toimistoon. Hän halusi tietää kuka oli myymälässä, herra Multeniusko
+vai hänen tyttärentyttärensä. Ja siihen oli hyvinkin yksinkertainen
+syy: hän ei ollut koskaan suorittanut asioitaan herra Multeniuksen
+kanssa, ei ollut tietääkseen häntä edes nähnytkään, mutta hän oli
+aikaisemmin tehnyt kauppaa neiti Wildrosen kanssa ja toivoi, mikäli
+mahdollista, saavansa selvittää asiansa nytkin hänen kanssaan. Hän
+ei tosiaankaan nähnyt myymälässä ketään kurkistaessaan sisään sekä
+akkunasta että ovenruudusta. Sen vuoksi hän kiersi panttitoimistoon
+sivukäytävästä.
+
+Kaikki tämä saatiin kuulla vastauksina puheenjohtajan esittämiin
+kysymyksiin, joka nyt vaikeni ja vilkaisi Lauristoniin jokseenkin
+ystävällisesti. "Epäilemättä olette jo selvillä siitä, että teidän
+eilisiltainen käyntinne panttitoimistossa näyttää tai voi ainakin
+näyttää jonkin verran epäilyttävältä muutamien asianhaarain vuoksi",
+hän virkkoi. "Tahtoisitteko nyt kertoa oikeusistuimelle omalla
+tavallanne täsmälleen, mitä tapahtui ja mitä huomasitte astuttuanne
+sisään panttitoimistoon?"
+
+"Sitä juuri toivonkin", vastasi Lauriston halukkaasti. "Olen jo
+kertonutkin sen useammin kuin kerran poliisille ja herra Multeniuksen
+omaisille -- kerron sen vieläkin niin selvästi ja lyhyesti kuin voin.
+Menin erääseen panttiosastoon, joka oli ensimmäisenä sivuoven vieressä.
+En nähnyt ketään, en kuullut ketään. Koputin myymäläpöytään -- kukaan
+ei tullut. Silloin kurkistin toisen osaston kautta taempana olevaan
+asuinhuoneeseen, jonka ovi oli selällään. Näin heti vanhan miehen,
+jonka otaksuin herra Multeniukseksi. Hän makasi lattialla -- jalat
+olivat avonaiseen oveen päin ja pää takkamatolla lähellä tuliristikkoa.
+Hyppäsin silloin heti myymäläpöydän ylitse ja menin asuinhuoneeseen.
+Paikalla huomasin hänet kuolleeksi ja melkein heti kiirehdin
+ulko-ovelle hakeakseni apua. Ovella törmäsin herra Ayscoughiin, joka
+oli juuri tulossa sisään minun avatessani ovea. Kerroin hänelle heti
+löydöstäni. Siinä on avoimesti kerrottuna kaikki mitä tiedän asiasta."
+
+"Ettekö kuullut kenenkään liikkuvan myymälän sisällä tai lähistöllä
+silloin, kun te astuitte sisään?" kysyi ruumiintarkastaja.
+
+"En kuullut mitään", Lauriston vastasi. "Siellä vallitsi täysi
+hiljaisuus."
+
+"Minkä vuoksi menitte sinne?"
+
+"Lainaamaan rahaa kahta sormusta vastaan."
+
+"Olivatko ne teidän omaisuuttanne?"
+
+"Olivat."
+
+"Olitteko ollut siellä aikaisemmin jollakin sentapaisella asialla?"
+
+"Vain kerran."
+
+"Milloin?"
+
+"Viime viikolla", vastasi Lauriston. "Panttasin siellä, kelloni."
+
+"Olette siis ollut rahapulassa?"
+
+"Olen. Mutta vain jonkin aikaa -- odotin rahalähetystä."
+
+"Toivoakseni olette sen sittemmin saanut", huomautti puheenjohtaja.
+
+"Herra Ayscough oli luonani rahalähetyksen saapuessa", sanoi Lauriston
+vilkaisten salapoliisiin. "Tapasimme sen -- tarkemmin sanoen kaksi
+kirjettä -- asunnostani, kun lähdimme sinne yhdessä heti sen jälkeen,
+mitä juuri olen kertonut teille."
+
+"Olitte edellisellä kerralla suorittanut asianne tyttärentyttären
+kanssa?" kysyi ruumiintarkastaja. "Ette ollut siis nähnyt vanhusta?"
+
+"En koskaan tietääkseni nähnyt herra Multeniusta, ennenkuin tapasin
+hänet kuolleena asuinhuoneensa lattialla", vastasi Lauristen.
+
+Puheenjohtaja kääntyi poispäin tästä todistajasta ja katsoi siihen
+pöytään päin, jonka ääressä herra Parminter ja poliisiviranomaiset
+istuivat. Herra Parminter nousi hitaasti seisomaan, vilkaisi
+Lauristoniin ja esitti ensimmäisen kysymyksensä rauhallisella, melkein
+lempeällä äänellä aivan kuin olisi aikonut antautua todistajan kanssa
+ystävälliseen jutteluun.
+
+"Teidän kunnianhimonanne on siis kirjaileminen?" hän kysyi.
+
+"Minä olen kirjailija", vastasi Lauriston.
+
+Herra Parminter veti esiin nuuskarasian ja otti hyppysellisen nuuskaa.
+
+"Oletteko julkaissut paljon?" hän kysyi kuivasti.
+
+"Pari kolme kertomusta -- lyhyitä."
+
+"Tuottivatko ne paljon rahaa?"
+
+"Viisi puntaa kumpikin."
+
+"Oletteko tehnyt mitään muuta elatukseksenne siitä lähtien kuin tulitte
+Lontooseen kaksi vuotta sitten?"
+
+"En ole."
+
+"Kuinka paljon olette ansainnut kynällänne tänne tulonne jälkeen?"
+
+"Noin kolmekymmentä puntaa."
+
+"Kolmekymmentä puntaa kahtena vuotena."
+
+"Millä olette elänyt?"
+
+"Minulla oli rahaa ennestään", vastasi Lauriston. "Minulla oli kaksi
+sataa puntaa kotoa lähtiessäni."
+
+"Ja milloin se loppui?" kysyi Parminter.
+
+"Viime viikolla."
+
+"Ja niin veitte kellonne panttitoimistoon. Ja eilen, kun eivät
+odottamanne rahat olleet saapuneet, teidän oli pakko mennä taas
+panttitoimistoon? Mukaanne otitte, niin kuin juuri sanoitte, kaksi
+sormusta -- teidän omaisuuttanne. Olenko oikeassa?"
+
+"Täysin oikeassa -- kaksi sormusta -- minun omaisuuttani."
+
+Herra Parminter kääntyi puhelemaan erään poliisiviranomaisen kanssa,
+joka nostaen syrjään erään edessään olevan ruskean paperiarkin paljasti
+saman sormustarjottimen, jonka Lauriston ja Ayscough olivat nähneet
+Multeniuksen asuinhuoneen pöydällä. Samalla Parminter nosti omia
+papereitaan ja otti niiden alta esiin Lauristonin sormukset. Hän otti
+ne, pani kämmenelleen ja ojensi ne todistajaa kohti.
+
+"Nämä sormuksetko te veitte panttitoimistoon?" hän kysyi.
+
+"Niin", vastasi Lauriston. "Ne ovat äitini sormukset."
+
+Parminter osoitti tarjotinta. "Näittekö tämän asuinhuoneessa, jossa
+tapasitte vainajan?" hän kysyi. "Näin."
+
+"Tuntuiko teistä kummalliselta, että omat sormuksenne muistuttivat niin
+huomattavasti tällä tarjottimella olevia?"
+
+"Ei", vastasi Lauriston, "minä en ymmärrä mitään sormuksista".
+
+Parminter ojensi tyynesti sormustarjottimen puheenjohtajalle ja samalla
+Lauristonin sormukset valkoisella paperilla. "Ehkä haluatte tarkastaa
+näitä esineitä ja kiinnittää valamiesten huomion niihin?" hän sanoi ja
+kääntyi taas todistajain aitioon päin. "Tahtoisin kysyä teiltä erästä
+hyvin tärkeää seikkaa", hän jatkoi. "Teidän on paras harkita sitä
+tarkoin, ennenkuin vastaatte. Se on teille tärkeämpi kuin ehkä ensi
+kuulemalla tuntuu. Voitteko tyydyttävästi todistaa, että nuo kaksi
+sormusta, joita väitätte omiksenne, ovat todella teidän?"
+
+Tätä kysymystä seurasi kuolemanhiljaisuus oikeussalissa. Ihmisiä oli
+tullut lisää vielä kuulustelun alettuakin, ja huone oli nyt täpö
+täynnä. Jokaisen katse oli suunnattu Lauristoniin hänen seisoessaan
+todistajain aitiossa ilmeisestikin syviin ajatuksiin vaipuneena.
+Ja kahdesta silmäparista kuvastui kiihkeä levottomuus: Melky oli
+hermostunut ja levoton, Zillah ilmeisestikin hyvin huolissaan. Mutta
+Lauriston ei vilkaissut kumpaankaan, vaan kääntyi lopulta Parminteriin
+päin vilpittömän näköisenä.
+
+"Sormukset ovat minun", hän vastasi, "mutta en tiedä kuinka saan sen
+todistetuksi".
+
+Hillittyä mutinaa kuului oikeussalissa. Keskellä huonetta puheenjohtaja
+ojensi sormukset eräälle poliisiviranomaiselle ja viittasi häntä
+näyttämään niitä valamiehille. Ja taas kuului Parminterin lempeä ääni.
+"Ette voi todistaa niitä omiksenne."
+
+"Saanko selittää?" kysyi Lauriston. "Nähkääs -- voi mahdollisesti olla
+ihmisiä, vanhoja ystäviä, jotka ovat nähneet nämä sormukset äitini
+hallussa. Mutta en tiedä, mistä löytäisin semmoisia ihmisiä. Jos se on
+välttämätöntä, voin koettaa."
+
+"Teidän sijassanne ehdottomasti koettaisin", huomautti Parminter
+kuivasti. "Milloin nuo kaksi sormusta sitten joutuivat teidän
+haltuunne?"
+
+"Äitini kuollessa", vastasi Lauriston.
+
+"Missä olette säilyttänyt niitä?"
+
+"Lukitussa arkussani."
+
+"Ettekö ole koskaan missään tilanteessa näyttänyt niitä kenellekään?
+Ajatelkaa."
+
+"En", vastasi Lauriston. "En voi sanoa kenellekään näyttäneeni."
+
+"Ette edes äitinne kuoleman jälkeen?"
+
+"En. Otin tietysti haltuuni kaikki hänen tavaransa. En muista
+näyttäneeni sormuksia kenellekään."
+
+"Piditte ne arkussanne siihen asti kun otitte ne esiin hankkiaksenne
+rahaa niitä vastaan?"
+
+"Niin -- aivan oikein", myönsi Lauriston.
+
+"Kuinka paljon rahaa teillä oli kaiken kaikkiaan, kun lähditte
+panttitoimistoon eilen iltapäivällä?"
+
+Lauristonin kasvoille levisi tumma puna.
+
+"Minulla ei ollut rahaa laisinkaan, jos teidän täytyy se välttämättä
+tietää", sanoi hän.
+
+Taas kuului mutinaa oikeussalissa -- yleisön penkeillä istuvat
+herkkämieliset naiset äännähtelivät säälistä, sillä he tunsivat itse
+panttitoimistot sekä sen hädän, joka ajoi sinne menemään. Nyt heidän
+sydämessään oli herännyt voimakas myötätunto todistajain aitiossa
+seisovaa nuorukaista kohtaan. Mutta Lauriston alkoi äkkiä hymyillä
+voitonvarmasti.
+
+"Yhdentekevää", hän lisäsi vilkaisten Parminteriin, "tuskin tuntiakaan
+oli kulunut sen jälkeen, kun sain neljäkymmentä puntaa kirjeissä.
+Ayscough tietää sen!"
+
+Parminter ei välittänyt laisinkaan tästä huomautuksesta. Hän oli
+kuiskaillut poliisipäällikön kanssa ja kääntyi nyt puheenjohtajan
+puoleen.
+
+"Pyytäisin, että tämä todistaja astuisi alas muutamiksi minuuteiksi",
+hän virkkoi. "Haluaisin saada neiti Wildrosen uudelleen esiin
+kutsutuksi."
+
+Puheenjohtaja viittasi Zillahia ystävällisesti palaamaan
+todistaja-aitioon.
+
+
+
+
+X
+
+MELKY TULEE VÄLIIN
+
+
+Zillah oli kuunnellut, kuinka Lauriston vastaili Parminterin tarkkoihin
+kysymyksiin, niin levottoman näköisenä, että sen huomasivat kaikki
+hänen lähellään istuvat. Nämä levottomuuden merkit lisääntyivät yhä
+hänen astuessaan hitaasti aitioon ja hän loi oikeuden puheenjohtajaan
+melkein vetoavan katseen. Mutta tämä vain katseli papereitaan, ja
+Zillahin oli pakko kääntyä Parmnterin puoleen, jonka ääni muuttui
+tavallistakin imelämmäksi hänen puhutellessaan Zillahia. Kun
+Parminter seisoi Zillahin edessä, olisi häntä tosiaankin voinut
+pitää ystävällisenä ja hyväntahtoisena herrasmiehenä, jonka ainoana
+päämääränä oli ilmaista sääliä ja lohduttelua. Mutta harvoilta
+läsnäolijoilta oikeussalissa jäi kuitenkaan huomaamatta niiden
+kysymysten tarkoitus, joita hän alkoi esittää kaikkein makeimmalla ja
+lempeimmällä äänellään.
+
+"Ymmärtääkseni olette auttanut isoisävainajaanne hänen liikkeessään?"
+kysyi Parminter. "Aivan niin. No, kuinka kauan olette ollut hänen
+apulaisenaan?"
+
+"Siitä lähtien kun pääsin koulusta kolme vuotta sitten", vastasi Zillah.
+
+"Kolme vuotta -- tosiaanko! Ja luullakseni olette asunut hänen luonaan
+jo muutamia vuosia ennen sitä?"
+
+"Aivan pikku tytöstä asti", myönsi Zillah.
+
+"Herra Multenius-vainaja on siis kasvattanut teidät? Niin oikein, te
+siis tunsitte hänen liikettään jonkin verran jo kouluaikananne?"
+
+"Kyllä, hän opetti minulle monta seikkaa."
+
+"Te olitte tietysti aina saapuvilla -- vai mitä. Saanen otaksua, että
+te vähitellen tutustuitte aika hyvin niihin esineisiin, joita isoisänne
+liikkeessään käsitteli? Tietysti -- kiitos. Teitä tosiaankin mainitaan
+jonkinlaiseksi asiantuntijaksi jalokivien ja metallien alalla?"
+
+"Tunnen niitä koko paljon", vastasi Zillah.
+
+"Te osasitte sanoa jonkin esineen arvon yhtä tarkoin kuin isoisänne?"
+
+"Kyllä -- tavallisten esineitten."
+
+"Ja te tunsitte oikein hyvin isoisänne varaston?"
+
+"Kyllä."
+
+Parminter viittasi sitä viranomaista, jolla oli hallussaan
+sormustarjotin, asettamaan sen todistajain aition reunalle.
+
+"Suvaitkaa ystävällisesti katsella tätä tarjotinta ja sen sisällystä",
+hän virkkoi. "Tunnette sen tietysti. Aivan niin. Tiedättekö nyt, missä
+tuo tarjotin oli teidän lähtiessänne ulos ja jättäessänne isoisänne
+yksin eilen iltapäivällä?"
+
+"Kyllä", vastasi Zillah epäröimättä. "Myymälän perällä olevan
+asuinhuoneen pöydällä -- jossa sen näin sisään tullessanikin. Isoisäni
+oli ottanut sen esiin ulkoakkunalta kiilloittaakseen sormukset."
+
+"Tiedättekö, kuinka monta sormusta tarjottimella oli?"
+
+"En. Ehkä kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä."
+
+"Niin kuin helposti näkee, ovat ne irrallaan tarjottimella, joka on
+verhottu sametilla. Pidettiinkö niitä aina tuolla tavoin? Aivan noin.
+Ja te ette tiedä kuinka monta siinä oli -- ettekä kuinka monta siinä
+pitäisi olla nyt? Oikein, oikein. Siinä on nyt tarkalleen sanoen
+kaksikymmentäseitsemän sormusta -- ette voi sanoa, onko se oikea määrä?"
+
+"En", vastasi Zillah, "eikä isoisänikään olisi voinut sitä sanoa. Joku
+sormus olisi voinut pudota tuolle tarjottimelle tai joutua pois siitä.
+Ne ovat kaikki vanhoja sormuksia."
+
+"Mutta -- arvokkaita?" kysäisi Parminter.
+
+"Muutamat ovat. Toiset eivät kovinkaan."
+
+"Mitä oikein ymmärrätte sanalla arvokas? Mikä esimerkiksi on tässä
+olevan halvimman sormuksen hinta ja mikä kaikkein arvokkaimman?"
+
+Zillah vilkaisi melkein välinpitämättömästi edessään olevaan
+tarjottimeen.
+
+"Muutamat noista sormuksista ovat vain viiden punnan hintaisia. Jotkut
+harvat parin-, kolmenkymmenen, pari on arvokkaampaa."
+
+"Ja -- ne ovat kaikki vanhoja?"
+
+"Ne ovat kaikki vanhanaikuista työtä", sanoi Zillah. "Ne ovat jokainen
+monta vuotta sitten valmistettuja. Timantit ja helmet ovat tietysti
+oikeita."
+
+Parminter ojensi hänelle sen paperiarkin, jolla Lauristonin sormuksia
+oli näytetty puheenjohtajalle ja valamiehille.
+
+"Olkaa hyvä ja katsokaa näitä sormuksia", hän virkkoi tyynesti. "Ovatko
+ne samaa lajia ja samanarvoisia kuin tarjottimella olevat sormukset?"
+
+"Ovat", myönsi Zillah. "Suunnilleen samaa."
+
+"Mikä on noiden sormusten hinta erikseen?" kysyi Parminter. "Olkaa hyvä
+ja ilmaiskaa meille mielipiteenne ammatti-ihmisenä."
+
+Zillah kumartui hetkiseksi tarkastamaan molempia sormuksia ja käänteli
+niitä.
+
+"Tämän arvo on suunnilleen kolmekymmentä ja tuon noin viisikymmentä
+puntaa", hän vastasi vihdoin.
+
+"Toisin sanoen nämä kaksi sormusta ovat samanlaisia muodoltaan ja
+arvoltaan kuin parhaat tarjottimella olevat sormukset?"
+
+"Tunnetteko noita kahta sormusta?"
+
+"En, -- en ollenkaan."
+
+Parminter vaikeni hetkiseksi ja kiinnitti valamiesten huomion itseensä
+terävällä katseellaan, ennenkuin kääntyi taas todistajan puoleen.
+
+"Olisitteko tuntenut jonkin tarjottimella olevista sormuksista?" hän
+kysyi.
+
+"En", vastasi Zillah. "En olisi."
+
+"Ette siis voi millään tavalla sanoa ovatko nuo sormukset tuolta
+tarjottimelta otetut?"
+
+"En!"
+
+"Asian laita on siis, että kaikki nuo sormukset -- kaksi paperiarkilla
+ja kaksikymmentäseitsemän tarjottimella -- ovat samaa lajia, mitä tulee
+ikään ja valmistustapaan -- kaikki aivan toistensa kaltaisia?"
+
+"Niin ovat", myönsi Zillah.
+
+"Ettekö te voi -- kaikki mitä sanotte on valallanne vahvistettu,
+muistakaa se -- ette voi ehdottomasti väittää, että noita kahta
+sormusta ei ole otettu tarjottimelta toisten joukosta?"
+
+"En", vastasi Zillah. "Mutta en voi myöskään sanoa, että ne olisi
+otettu. Ja minä en sitä uskokaan. Minä en usko niitä meidän
+sormuksiksemme!"
+
+Parminter hymyili rauhallisesti ja loi taas pikaisen katseen
+valamiehiin, jotka näyttivät tuntevan mielenkiintoa juttua kohtaan.
+
+Sitten hän kääntyi Zillahin puoleen esittäen uuden sarjan kysymyksiä.
+
+"Kuinka kauan olette tuntenut viimeisen todistajan, Andrew
+Lauristonin?" hän kysyi.
+
+"Viime viikosta alkaen", vastasi Zillah.
+
+Hän oli punastunut kuullessaan Lauristonin nimen, ja Parminter huomasi
+sen heti.
+
+"Kuinka tutustuitte häneen?"
+
+"Hänen tullessaan liikkeeseemme asialle."
+
+"Panttaamaan kelloaan, luullakseni?"
+
+"Niin"
+
+"Te suorititte sen asian hänen kanssaan?"
+
+"Minä."
+
+"Ette ollut koskaan ennen nähnyt häntä?"
+
+"En."
+
+"Oletteko nähnyt häntä sen koommin?"
+
+Zillah epäröi hetkisen.
+
+"Tapasin hänet -- sattumalta -- Kensingtonin puutarhassa sunnuntaina",
+hän vastasi vihdoin.
+
+"Puhelitteko hänen kanssaan?"
+
+"Puhelin", myönsi Zillah.
+
+"Panttaamisestako?"
+
+"Ei", kuului vastaus. "Hänen työstään -- kirjailemisesta."
+
+"Kertoiko hän teille olevansa hyvin ahtaalla?"
+
+"Minä tiesin sen!" sanoi Zillah. "Olihan hän pantannut kellonsa."
+
+"Ehkä -- te näytätte olevan erittäin hyvä liikeihminen -- ehkäpä
+annoitte hänelle jonkin neuvon?"
+
+"Niin annoinkin. Neuvoin häntä niin kauan kuin hänellä suinkin oli
+jotakin pantattavaa välttämättä hankkimaan rahaa taskuunsa."
+
+"Erinomainen neuvo", huomautti Parminter hymyillen. Hän nojautui
+eteenpäin katsellen todistajaa vakavammin. "Mainitsiko Lauriston
+sunnuntaina tai aikaisemmin hänet tavatessanne mitään hallussaan
+olevista kahdesta sormuksesta?"
+
+"Ei", vastasi Zillah.
+
+Parminter vaikeni, epäröi, kumarsi äkkiä oikeuden puheenjohtajalle ja
+istuutuen jälleen paikalleen veti esiin nuuskarasiansa. Puheenjohtaja
+viittasi Zillahia poistumaan todistajain aitiosta ja keskeytti
+Parminterin nuuskaushommat.
+
+"Luullakseni on parasta lykätä asia nyt tässä vaiheessa", hän virkkoi.
+"Ilmeisestikään emme voi saada sitä loppuun tänään." Hän kääntyi
+valamiehiin. "Ehdotan, että tätä kuulustelua jatketaan viikon päästä",
+hän virkkoi. "Sillä välin --"
+
+Hänen mielenkiintonsa suuntautui nyt äkkiä Melky Rubinsteiniin, joka
+nousi levottoman ja epäröivän näköisenä paikaltaan ja astui pöydän
+eteen pyytäen julkisesti puheenvuoroa.
+
+"Mitä nyt?" kysyi puheenjohtaja. "Kuka olette? Aivan oikein, sama
+todistaja, joka totesi ruumiin Daniel Multeniukseksi. No niin?"
+
+"Herra puheenjohtaja", virkkoi Melky kaikkein juhlallisimmalla
+äänellään. "Tätä kuulustelua ei ole johdettu oikealla tavalla! En
+tarkoita teitä -- mutta nämä herrat, poliisi ja herra Parminter ovat
+väärillä jäljillä. Ymmärrän, mitä he ajavat takaa, ja he ovat väärässä!
+He salaavat todisteita, herra puheenjohtaja." Melky kääntyi Ayscoughiin
+päin. "Millaisena johtolankana käytetään tuota vanhaa kirjaa?" hän
+kysyi. "Miksi ette ole esittänyt sitä? Olen Daniel Multenius-vainajan
+läheisin miespuolinen sukulainen ja väitän, että se johtolanka on
+aika paljon tärkeämpi kuin mikään muu tänä aamuna esitetyistä. Mitä
+siitä kirjasta nyt arvellaan, herra Ayscough? Sanokaahan -- mitä siitä
+kuuluu? -- ja mitä sen omistajasta tiedetään?"
+
+"Mitä se on?" kysyi puheenjohtaja. "Jos on jotakin --"
+
+"Jotakin, herra!" huudahti Melky. "Siinäpä on juuri -- sillä välillä,
+jolloin serkkuni neiti Zillah Wildrose lähti hyvässä voinnissa olevan
+vanhuksen luota ja ennenkuin herra Lauriston tapasi hänet kuolleena,
+on myymälässä käynyt joku, joka on jättänyt asuinhuoneen pöydälle
+arvokkaan kirjan, ja se kirja, kaikkien aamulehdissä olleitten
+ilmoitusten mukaan, on Sussex-aukion varrella asuvan parlamentinjäsenen
+herra Spencer Levendalen omaisuutta. Miksi ei sitä asiaa ole esitetty?
+Miksi ei herra Levendalea ole kutsuttu tänne? Pyydän teitä, herra
+puheenjohtaja, kiinnittämään siihenkin huomiotanne! Sen takana on
+enemmän --"
+
+Puheenjohtaja nosti kätensä ja viittasi poliisipäällikön ja Parminterin
+pöytänsä luokse. Hetkisen kuluttua kutsuttiin Ayscough. Ja Lauriston,
+joka odotteli tämän neuvottelun tulosta, huomasi, ettei puheenjohtaja
+ollut oikein tyytyväinen. Hän kääntyi äkkiä poliisipäällikön puoleen
+esittäen kysymyksensä niin kuuluvasti, että kaikki oikeussalissa olevat
+sen kuulivat.
+
+"Miksi ei kirjaa koskevia seikkoja esitetty heti alussa
+oikeusistuimelle?" hän kysyi. "Minusta nähden siinä on peräti tärkeä
+johtolanka. Se seikka, että sieltä löydettiin kirja, olisi pitänyt
+ehdottomasti mainita heti. Lykkään asian tästä päivästä viikon päähän,
+ja te saatte tuoda silloin kirjan ja haastaa herra Spencer Levendalen
+tänne todistajaksi. Siis viikon päästä, herrat!"
+
+Melky Rubinstein kääntyi, kuiskasi jotakin nopeasti Zillahille ja rouva
+Goldmarkille, pisti sitten kätensä Lauristonin kainaloon ja veti hänet
+nopeasti pois oikeussalista.
+
+
+
+
+XI
+
+TAKAOVI
+
+
+Kadulle päästyään Melky kääntyi lähimmälle poikkikadulle ja viittasi
+Lauristonia seuraansa. Ennenkuin he olivat kulkeneet montakaan kyynärää
+hän painautui aivan kiinni toveriinsa ja vilkaisi varovasti taakseen.
+
+"Takanamme vaanii yksi noita poliisipeijakkaita", virkkoi Melky. "Mutta
+sitähän juuri sopi odottaakin, herra -- he eivät tule jättämään teitä
+hetkeksikään näkyvistään, ennenkuin jompikumpi kahdesta asiasta on
+tapahtunut!"
+
+"Mistä asioista?" kysyi Lauriston.
+
+"Teidän on joko todistettava täysin pätevästi, että nuo sormukset
+kuuluvat teille ja olivat sitä ennen äiti raukallanne", sanoi Melky,
+"tai meidän on saatava käsiimme se ukkeli, joka nitisti setäni. Niin on
+asia! Herra! -- luotatteko turvallisesti minuun ja teette mitä neuvon?
+Se tapahtuu teidän hyväksenne."
+
+"En tiedä mikä olisi sen parempaa", vastasi Lauriston hetkisen
+ajateltuaan. "Olette peräti kunnon mies, Melky -- siitä olen
+vakuutettu! Mitä tahdotte minun tekevän?"
+
+Melky veti taskustaan kauniin kultakellon ja vilkaisi siihen.
+
+"Nyt on päivällisen aika", hän sanoi. "Tulkaa mukanani rouva Goldmarkin
+luokse haukkaamaan muutamia suupaloja. Syödessämme sanon teille, mitä
+on tehtävä. Mietin asioita perin pohjin sillä välin kun tuo Parminter
+rääkkäsi Zillah parkaa, ja hiivatti sentään, teillä ei olen nyt muuta
+mahdollisuutta kuin yksi ainoa, ja siihen teidän on käytävä käsiksi
+heti! Tulkaa vain Praed-kadulle -- älkää välittäkö siitä, vaikka tuo
+ukkeli takanamme kuljeskeleekin kuin mikäkin varjo. Minä kykenen
+pääsemään hänestä voitolle yhtä helposti kuin voisin myödä hänen
+kellonsa! Tarvittaisiin kaikki Lontoon salapoliisit saattamaan minut
+ymmälle, jos vain haluaisin."
+
+Viiden minuutin kuluttua he saapuivat rouva Goldmarkin ruokalaan.
+Melky, joka tunsi huoneuston täydellisesti, opasti Lauristonin erääseen
+sisähuoneeseen sellaiseen nurkkaan, jossa saattoi olla verrattain
+hyvässä rauhassa, ja kutsui tarjoilijattaren. Vasta sitten, kun he
+olivat päässeet ateriansa puoliväliin, hän viittasi mielessään olevaan
+asiaan. Hän kumartui aivan lähelle Lauristonia ja alkoi puhella.
+
+"Herra!" hän kuiskasi. "Mistä te olette kotoisin?"
+
+"Peeblesistä", vastasi Lauriston. "Kuulitte kai minun mainitsevan sen
+oikeussalissa."
+
+"En ole käynyt koulua", virkkoi Melky. "Minulla ei ole mitään muuta
+aavistusta siitä, missä Peebles, on paitsi että se on Skotlannissa.
+Onko se kaukana siellä, tai missä se on?"
+
+"Ei kaukana rajalta", vastasi Lauriston.
+
+"Sinne pääsee siis muutamissa tunneissa, jos oikein arvaan", sanoi
+Melky. "Pääsettekö? Sepä hyvä, herra noudattakaa siis minun vihjaustani
+ja lähtekää sinne! Lähtekää sinne nopeasti."
+
+Lauriston laski kädestään veitsensä ja haarukkansa ja jäi tuijottamaan
+Melkyä.
+
+"Minkä ihmeen vuoksi?" hän huudahti.
+
+"Löytääksenne jonkun -- kenet tahansa -- joka voi todistaa
+noiden sormusten kuuluvan teille", vastasi Melky juhlallisesti
+ja painokkaasti. "Ei kannata kieltää sitä tosiasiaa, että olette
+vaarallisessa asemassa. Poliisi kulkee aina suorinta ja helpointa
+tietä. Heidän suuntansa oli äsken täysin selvä -- Parminter sen
+ilmaisi. Heillä on nyt oma mielipide -- heillä on aina sellainen -- ja
+kun poliisit kerran muodostavat oman käsityksensä, ei mikään saa sitä
+lähtemään heidän päästään -- heidän viranomaistensa päistä ainakaan.
+Se, mitä he aikovat sanoa ja koettavat todistaa, on seuraavaa.
+Että te olitte kovassa pinteessä, suorastaan pennittömänä. Menitte
+herra Multeniuksen luokse -- te hiiviskelitte myymälän edustalla ja
+kurkistelitte akkunasta, jolloin huomasitte hänen olevan yksin tai ehkä
+näitte huoneen tyhjänä. Menitte sisään -- sieppasitte pari sormusta --
+hän yllätti teidät -- te nitistitte hänet. Se on heidän mielipiteensä
+-- eikä Zillah voi vannoa, etteivät ne sormukset, joita väitätte
+omiksenne, kuulu hänen isoisälleen, ettekä te vielä toistaiseksi
+voi todistaa, että ne ovat teidän tai että ne aikaisemmin kuuluivat
+äidillenne! Herra, lähtekää heti tuonne Peeblesiin -- siekailematta --
+ja etsikää käsiinne joku henkilö, joku vanha ystävä, joka voi vannoa
+tietävänsä noiden sormusten ilman pienintäkään epäilystä kuuluvan
+teille! Tuokaa se ystävä kerallanne -- tuokaa hänet, vaikka hänet olisi
+kuljetettava sairasvaunussa!"
+
+Lauristonia oli Melkyn todistelu ja hänen antamansa neuvo järkyttänyt
+niin, ettei tarvittu mitään lisäselityksiä, jotta hän olisi ymmärtänyt
+sen järkevyyden. "Mutta -- kuinka minä voin päästä lähtemään?" hän
+kysyi. "Tuo poliisi vaaniskelee ulkopuolella -- tiedän olevani
+silmälläpidon alaisena iltapäivästä lähtien! He eivät missään
+tapauksessa päästä minua lähtemään Lontoosta, vaikka kuinka haluaisin!
+Todennäköisesti he vangitsisivat minut, jos huomaisivat minun menevän
+asemalle."
+
+"Minun mielipiteeni tämänaamuisten tapausten jälkeen on se, että
+joudutte vankilaan ennen iltaa, jos jäätte tänne", huomautti Melky
+kylmäverisesti. "Löisin kympin vetoa siitä! Mutta tehän ette jää --
+teidän täytyy lähteä! Tuolla syntymäseudullanne on varmisti joku,
+joka voi vannoa noiden kahden sormuksen olevan perheomaisuuttanne,
+ja teidän täytyy löytää käsiinne sellainen henkilö ja tuoda hänet
+tänne, jos vapautenne on teille kallis. Ja mitä tulee poliisin käsistä
+pujahtamiseen, niin minä järjestän sen teille, kunnollisesti! Kas niin,
+minkä verran teillä on rahaa, herra Lauriston?"
+
+"Paljon", vastasi Lauriston. "Melkein neljäkymmentä puntaa -- ne rahat,
+jotka sain eilen illalla."
+
+"Teettekö siis minun neuvojeni mukaan?" kysyi Melky. "Ja teettekö sen
+heti epäröimättä ja siekailematta, käymättä kotona Flitwick-muorin
+luona tai ilman muuta viivyttelyä?"
+
+"Teen", vastasi Lauriston. "Teen sen, koska olen vakuutettu siitä, että
+olette oikeassa."
+
+"Kuunnelkaa siis minua -- tarkoin", virkkoi Melky. "Näettekö tuon
+oven nurkassa? Niin pian kuin olette syönyt vanukkaanne, pujahtakaa
+tuosta ovesta. Huomaatte silloin olevanne pienellä pihalla. Lähtekää
+pois pihalta, jolloin tulette kapealle kujalle. Kulkekaa suoraan sitä
+myöten ja niin pääsette Market-kadulle. Astukaa suoraan Southwick-katua
+-- tiedättehän sen -- Oxfordin ja Cambridgen pengermälle, ja silloin
+näette ajuriaseman juuri edessä. Nouskaa ajopeleihin ja käskekää
+ajamaan Piccadillyn sirkukseen. Erotkaa hänestä siinä -- tehkää pieni
+kierros, ettei hän huomaa mitä aiotte -- ottakaa sitten toinen ajuri
+ja ajakaa St. Pancrasin kirkolle. Astukaa alas siellä ja saapastakaa
+King's Crossin asemalle. Ennätätte silloin helposti 3.15 lähtevään
+pohjoiseen junaan, ja kun kerran olette sinne päässyt, on kaikki hyvin!
+Matkustakaa Peeblesiin -- se on tärkeintä. Hiivatti sentään, herra
+Lauriston, se on nyt ainoa mahdollisuus!"
+
+Viiden minuutin kuluttua, kun ei huoneessa ollut ketään muita
+kuin he kahden, Lauriston puristi sydämellisesti Melkyn kättä,
+lähti ulos nurkkaovesta ja katosi. Yksin jäätyään Melky veti esiin
+paperossikotelonsa ja alkoi poltella tyynesti ja rauhallisesti. Kun
+tarjoilijatar palasi, kuiskasi hän hänelle pari sanaa. Tarjoilijatar
+nyökkäsi ymmärtävän näköisenä, sillä Goldmarkilla tunsi jokainen
+Melkyn, ja jos tarjoilijattaret halusivat silloin tällöin jonkin
+korukapineen, toimitti Melky sen heille ostohinnalla.
+
+"Antakaa nyt minulle kummankin lasku", Melky virkkoi. "Minä suoritan
+ne."
+
+Mutta Melky antoi kulua kolme neljännestuntia, ennenkuin lähti
+ulommassa huoneessa olevan kassapöydän luokse.
+
+Hän joi hitaasti kupin kahvia ja poltti muutamia paperosseja. Kului
+jokseenkin pitkä aika, ennenkuin hän astui Praed-kadulle pannen samalla
+kiinni päällystakkinsa nappeja. Hän huomasi, vaikka ei sitä mitenkään
+ilmaissut, heti ensimmäisellä silmäyksellä saman miehen, joka oli
+seurannut Lauristonia ja häntä oikeustalosta asti. Hänen huomiokykynsä
+oli melkein yliluonnollisen tarkka, ja niin saattoi hän panna merkille,
+että mies säpsähti hämmästyksestä. Mutta Melky ei näyttänyt eikä
+tuntenut minkäänlaista hämmästystä, kun vartija tuli hänen jäljessään.
+
+"Tehän tunnette minut, herra Rubinstein", virkkoi mies melkein
+anteeksipyydellen. "Tiedätte tietysti, että me pidämme silmällä
+tuota nuorta skotlantilaista -- meidän täytyy! Hänhän meni tuonne
+Goldmarkille teidän kanssanne? Onko hän vieläkin siellä?"
+
+"Minusta tuntuu, ettette oikein pysty tehtäväänne", huomautti Melky
+kylmästi. "Hän lähti pois noin kolme neljännestuntia sitten. Meni
+kotiin minun ymmärtääkseni."
+
+Mies kääntyi pois nähtävästi hämmästyneenä, mutta yhtä selvästi uskoen
+Melkyn sanat. Hän lähti liikkeelle Star-kadulle päin Melkyn astellessa
+hiljalleen panttitoimistoon. Hänestä tuntui välttämättömältä kertoa
+Zillahille, mitä hän oli tehnyt.
+
+Rouva Goldmark oli yhä Zillahin luona. Melky kertoi tarinansa heille
+molemmille. Zillah kuunteli sitä salaamatta mielenhuojennustaan.
+Rouva Goldmark, joka nuorena ja sievänä leskenä oli taipuvainen
+tunteellisuuteen, katseli Melkyä ihailevasti.
+
+"Hyväinen aika! Tepä vasta olette nokkela, herra Rubinstein!" hän
+huudahti taputtaen lihavia käsiään. "Mitä minuun tulee, en olisi voinut
+keksiä sellaista, vaikka olisin miettinyt sata vuotta! Mutta te olette
+niin nopeaälyinen."
+
+Melky painoi sormella nenänsyrjäänsä.
+
+"Tiedättekö mitä, rouva Goldmark?" hän virkkoi. "Minä en aio sallia
+noiden poliisien kajota nuoreen Lauristoniin, en totisesti. Minulla on
+omat ajatukseni tästä jutusta -- odottakaahan vain siksi, kunnes lasken
+käteni johonkin henkilöön. Eikö se ole teille kaikille selvää? Jos
+löydän oikean miehen, niin silloin ei tähän nuorukaiseen enää lankea
+minkäänlaista varjoa, vai mitä? Niin, minä en ole mikään tomppeli,
+rouva Goldmark, älkää erehtykökään sitä luulemaan!"
+
+"Uskon teihin varmasti", vakuutti rouva Goldmark. "Niin, teillä ei
+tosiaankaan ole silmät suotta päässänne, herra Rubinstein!"
+
+Zillah, joka oli kuunnellut hajamielisesti näitä kohteliaisuuksia,
+kääntyi äkkiä serkkunsa puoleen.
+
+"Mitä aiot sitten tehdä, Melky?" hän kysyi. "Mikä merkitys tuolla
+kirjalla oikein on? Ja millaisiin toimenpiteisiin aiot ryhtyä?"
+
+Mutta Melky nousi seisomaan, pudisti päätään ja napitti päällystakkinsa
+aivan kuin olisi napittanut sen sisäpuolelle joukon syviä salaisuuksia.
+
+"Se, mitä sinun, Zillah, ja myöskin teidän, rouva Goldmark, on nyt
+juuri tehtävä", hän virkkoi, "on pitää omana tietonanne se, mitä olen
+pannut nuoren Lauristonin tekemään. Siitä ei saa pukahtaa sanaakaan!
+Jos joku noista poliiseista tulee tänne häntä kysymään, niin ette
+tiedä mitään -- ymmärrättekö? Ette ole nähnyt häntä sen koommin, kun
+hän lähti minun kanssani oikeustalosta -- ymmärrättekö? Niinhän muuten
+onkin asian laita. Ja mitä muuhun tulee, jättäkää se nöyrimmälle
+palvelijallenne."
+
+"Voi, kuinka älykästä!" huudahti rouva Goldmark. "Minun älyni ei riitä
+mihinkään muuhun kuin liikkeeni hoitamiseen!"
+
+"Mutta eikö siinä sitten näy älyä?" virkkoi Melky ihaillen. "Mitä
+olenkaan aina sanonut teistä, rouva Goldmark? Enkö ole aina sanonut,
+että olette taitavin liikettä hoitava nainen koko Paddingtonissa. Eikö
+sellaisessa ilmene älyä? Voi, minun mielestäni teillä on erittäin hyvät
+hengen lahjat, rouva Goldmark!"
+
+Tämän kohteliaisuuden lausuttuaan Melky erosi rouva Goldmarkista ja
+Zillahista ja palasi asuntoonsa. Katua astellessaan hän huomasi rouva
+Flitwickin oven edustalla odottelevan vuokra-ajurin.
+
+Sisällä huonossa eteishuoneessa hän tapasi kelpo emäntänsä puhelemassa
+erään vieraan -- hyvin puetun nuoren herran kanssa, joka ilmeisestikin
+teki kysymyksiä. Rouva Flitwick kääntyi Melkyyn huojentuneen näköisenä.
+
+"Ehkä te, herra Rubinstein, voitte sanoa tälle herralle, missä herra
+Lauriston on", hän virkkoi. "En ole nähnyt häntä sen koommin, kun hän
+lähti ulos heti aamulla."
+
+Melky katseli vierasta tarkoin. Sitten hän mitään sanomatta viittasi
+vierasta tulemaan ulos ja käveli hänen kanssaan niin kauas, etteivät
+toiset voineet kuulla heitä.
+
+"Olettekohan hänen skotlantilainen ystävänsä?" kysyi Melky. "Se sama,
+jolta tuli rahalähetys eilen illalla?"
+
+"Olen", myönsi vieras. "Näen teidän olevan selvillä asiasta. Nimeni on
+Purdie -- John Purdie. Missä Lauriston on? Haluaisin erikoisesti tavata
+häntä."
+
+Melky taputteli nenänsä syrjää ja kuiskasi.
+
+"Hän on matkalla sinne, josta te tulette, herra", hän virkkoi. "Kas
+niin -- minä tiedän, kuka te olette, ja hetken kuluttua te tunnette
+minut. Tulkaahan huoneeseeni!"
+
+
+
+
+XII
+
+PEEBLESILÄINEN YSTÄVÄ
+
+
+Melkyllä, rouva Flitwickin tärkeimmällä asukkaalla, oli hallussaan,
+niin kuin emännällä oli tapana sanoa, kadunpuoliset vierashuoneet
+-- kaksi perättäistä kamaria. Toinen niistä oli kalustettu
+oleskeluhuoneeksi, ja sinne hän nyt vei Lauristonin ystävän, kehoitti
+häntä vieraanvaraisesti istumaan ja rupesi tarkastelemaan häntä. Heti
+hän arvioi herra John Purdien siksi, mikä hän olikin -- varakkaaksi,
+hyvin puetuksi, tarmokkaaksi, nuoreksi liikemieheksi, joka oli
+todennäköisesti aina ollut tekemisissä tärkeitten ja arvokkaitten
+asioitten kanssa. Hyvin tyytyväisenä tähän alkutarkasteluun hän kävi
+heti käsiksi hetken tärkeimpään asiaan.
+
+"Herra", aloitti Melky vetäen tuolin Purdien viereen ja omaksuen heti
+salaista luottavaisuutta ilmaisevan äänensävyn ja käytöksen. "Olen
+kuullut teistä. Minä ja herra Lauriston olemme läheisiä ystäviä. Nimeni
+on Rubinstein -- Melchior Rubinstein, jota tavallisesti sanotaan
+Melkyksi. Tiedän teistä kaikki -- olette se Lauristonin ystävä, jolta
+hän pyysi vähän apua päästäkseen lävitse muutamista vaikeuksista
+ikäänkuin -- eikö niin? Aivan oikein -- ja te lähetitte hänelle aluksi
+kaksikymmentä puntaa, jotka hän saikin eilen. Samalla kerralla hänelle
+tuli toisetkin kaksikymmentä puntaa parista kirjallisesta työstä --
+kertomuksista, herra! -- olisinpa suonut, että hän olisi saanut rahanne
+ja nuo toisetkin rahat käsiinsä tuntia aikaisemmin! Hiivatti sentään --
+jospa nuo kirjeet vain olisivat tulleet aikaisemmassa postissa, olisi
+se säästänyt häneltä aika paljon harmia!"
+
+"Kuulkaahan -- minulla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, mitä
+puhutte", virkkoi Purdie hyvänluontoisesti. "Ilmeisestikin te tiedätte
+enemmän kuin minä. Minä tunsin Andie Lauristonin hyvin niihin aikoihin,
+jolloin hän lähti Peeblesistä, mutta sen koommin en ole nähnyt häntä
+enkä kuullut hänestä, ennenkuin hän kirjoitti minulle hiljattain.
+Mistä oikein on kysymys, ja miksi hän on lähtenyt takaisin Peeblesiin?
+Ilmoitin hänelle tulevani tänne aivan näinä päivinä. Tässä nyt olen, ja
+hän on lähtenyt!"
+
+Melky työnsi tuolinsa vieläkin lähemmäksi vierastaan, loi varovaisen
+silmäyksen ovelle ja alensi ääntään.
+
+"Aion kertoa teille kaikki siitä asiasta, herra", hän virkkoi. "Tiedän,
+että teillä skotlantilaisilla on erikoisen hyvä ymmärryskyky, ja te
+oivallatte koko jutun kyllä nopeasti. Kuunnelkaa nyt minua, herra
+Purdie, aivan kuin olisin tärkeää juttua esittävä asianajaja ja teidän
+pitäisi heti ruveta vastaamaan hänelle."
+
+John Purdie, joka oli jo havainnut isäntänsä yhtä mieltäkiinnittäväksi
+kuin huvittavaksikin henkilöksi, kuunteli tarkoin Melkyn kertoessa
+hänelle Lauristonin teoista ja seikkailuista siitä hetkestä lähtien,
+jolloin hän oli mennyt panttaamaan kelloaan Multeniuksen liikkeeseen,
+siihen asti, jolloin hän oli Melkyn ehdotuksesta lähtenyt salaa ja
+kiireesti Peeblesiin. Melky ei unohtanut ainoaakaan yksityisseikkaa.
+Hän kertoi tarkoin jokaisesta tärkeästä kohdasta ja pani erikoisen
+painon ruumiintarkastajan kuulustelussa sattuneisiin seikkoihin.
+Lopuksi hän vetosi luottavasti puhetoveriinsa.
+
+"Ja nyt kysyn teiltä, herra -- avomielisesti!" päätti Melky. "Olisinko
+voinut neuvoa häntä paremmin kuin neuvoin? Eikö hänen ollut parempi
+lähteä sinne missä voi hankkia todistajan puolestaan kuin antautua
+vaaraan tulla vangituksi ja suljetuksi sellaiseen paikkaan, missä hän
+ei voisi tehdä mitään omaksi hyväkseen. Mitä nyt sanotte, herra Purdie?"
+
+"Aivan niin", myönsi Purdie mietittyään vielä vähän aikaa. "Luulen
+teidän menetelleen oikein. Epäilemättä hän voi saada käsiinsä joitakin
+vanhoja peeblesiläisiä ystäviä, jotka voivat varmasti muistaa hänen
+äitinsä omistaneen nuo kaksi sormusta. Mutta teidän täytyy muistaa
+eräs asia. Sanotte poliisin vartioineen häntä eilisestä iltapäivästä
+lähtien. No niin, kun he huomaavat hänen paenneen, pitävät he sitä
+raskaana ja hyvin todennäköisenä rikollisuuden todisteena. He tulevat
+väittämään hänen paenneen tuomiota!"
+
+"Ei se haittaa, herra, jos Lauriston palaa mukanaan syyttömyyden
+todistus", huomautti Melky.
+
+"Niin -- mutta he eivät odota sitä", virkkoi Purdie. "He varmasti
+kohottavat oikean takaa-ajohuudon hänen lähdettyään. Hän ei ole sitä
+lajia, josta voisi erehtyä tai joka voisi jäädä huomaamatta -- jollei
+hän ole aika lailla muuttunut näinä parina vuonna -- hän on aina ollut
+komea poika."
+
+"Niin on nytkin", huomautti Melky, "niin on nytkin".
+
+"No niin", jatkoi Purdie. "Tahtoisin nyt tehdä teille erään ehdotuksen.
+Minusta näyttää nyt viisaimmalta teidän ja minun lähteä suoraa päätä
+poliisiviranomaisten, luokse ja kertoa heille peittelemättä Lauristonin
+matkustaneen hankkimaan todistuksia siitä, että nuo sormukset todella
+olivat hänen, ja että hän palaa päivän parin kuluttua sen todistuksen
+keralla. Se luultavasti tyydyttää heitä -- toivoakseni minä voin vielä
+lisätä yhden seikan, joka auttaa lisäksi. Me emme halua sellaisten
+ajatusten pääsevän valtaan, että nuorukainen on lähtenyt mieluummin
+pakoon kuin alistunut mahdollisesti häneen kohdistuvaan syytteeseen
+murhasta, ymmärrättehän!"
+
+"Käsitän aivan teidän tarkoituksenne, herra, aivan täsmälleen", myönsi
+Melky. "Minä yhdyn teihin! Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Tietysti
+ei ole laisinkaan välttämätöntä mainita poliisille tarkemmin minne hän
+on lähtenyt -- vai mitä?"
+
+"Ei suinkaan!" sanoi Purdie. "Mutta minä ilmoitan heille meneväni
+takuuseen hänen palaamisestaan. Sovitteko te molemmat keskenänne siitä,
+millä tavoin pääsette yhteyteen toistenne kanssa?"
+
+"Sovimme", vastasi Melky. "Jos jotakin erikoista tapahtuu näinä parina
+ensimmäisenä päivänä, on minun määrä sähköttää hänelle postitoimistoon
+Peeblesiin. Jos hän löytää mitä haluaa, sähköttää hän minulle heti
+paikalla."
+
+"Hyvä on", virkkoi Purdie. "Sitten vielä yksi asia. Mainitsitte minulle
+herra Spencer Levendalesta ja siitä kirjasta, joka oli joutunut niin
+omituisella tavalla panttitoimistoon. Minä tunnen sattumalta herra
+Levendalen -- oikein hyvin."
+
+"Oikeinko totta, herra!" huudahti Melky. "Kylläpä maailma on pieni."
+
+"Tapasin herra Spencer Levendalen viime syyskuussa -- kaksi kuukautta
+sitten", jatkoi Purdie. "Hän oleskeli silloin eräässä hotellissa
+ylänkömailla lastensa ja heidän kotiopettajattarensa kanssa. Minä asuin
+samassa hotellissa kuukauden päivät, ja hän ja minä kalastelimme usein
+yhdessä. Tulimme hyviksi ystäviksi, ja hän pyysi minua käymään luonaan,
+kun ensi kerran tulen kaupunkiin. Ja tässä nyt olen. Kun ensin olemme
+käyneet poliisilaitoksella, menen Sussex-aukiolle ja kerron herra
+Levendalelle olevani Lauristonin ystävä ja sanon, että Lauriston on
+vaarassa tämän jutun vuoksi, ja pyydän häntä puhumaan minulle enemmän
+tuosta kirjasta!"
+
+Melky hypähti seisomaan ja puristi vieraansa kättä.
+
+"Herra, te olette oikeaa lajia", hän virkkoi kiihkeästi. "Tuolla
+kirjalla on jotakin yhteyttä jutun kanssa! Minun käsitykseni mukaan
+se mies, joka vei tuon kirjan panttitoimistoon, on sama, joka nitisti
+vanhan sukulaisraukkani -- se on varma, herra! Levendale ei tahtonut
+kertoa meille juuri mitään tänä aamuna -- mahdollisesti hän puhuu
+teille enemmän. Auttakaa tekin Lauristonia, herra -- me pelastamme
+hänet pulasta."
+
+"Te näytätte olevan hyvin suopea häntä kohtaan", huomautti Purdie. "Hän
+on ilmeisesti miellyttänyt teitä."
+
+"Ja Zillah-serkkuani", vastasi Melky tuttavallisesti hymyillen. "Zillah
+-- koko Paddingtonin sievin tyttö, herra -- on ihan pihkaantunut
+tuohon nuorukaiseen. Ja -- vielä sananen korvaanne, herra -- Zillah
+on kasvatettu hienon naisen tavoin, ja nyt ukon kuoltua hän perii
+sellaisen omaisuuden, joka voisi saada neekerin kalpenemaan! Eikä siinä
+ole minkäänlaista erehdystä. Hoidelkaa asia kuntoon, herra!"
+
+"Minä pidän huolen siitä", virkkoi Purdie. "Kas niin, nyt nuo poliisit.
+Kuulkaahan, onkohan tässä lähistöllä hyvää hotellia? Minulla on
+kaikki kapineeni tuolla alhaalla ajurinrattaissa. Ajoin tänne suoraan
+asemalta, koska halusin heti tavata Andie Lauristonia."
+
+"Raha ei luullakseni merkitse teille mitään, herra?" kysyi Melky luoden
+asiaa ymmärtävän katseen nuoren skotlantilaisen ulkomuotoon, jossa
+näkyi selviä varallisuuden merkkejä.
+
+"Ei kohtuullisissa rajoissa", vastasi Purdie.
+
+"Sitten sopii Great Western-hotelli Praed-kadun päässä", virkkoi Melky.
+"Se sopii teidän kaltaisellenne nuorelle herralle ihan oivasti. Ja te
+olette aivan likellä."
+
+"Tulkaa siis kanssani", virkkoi Purdie. "Ja sitten poliisilaitokselle."
+
+Keskusteltuaan puoli tuntia yksityisesti poliisiviranomaisten kanssa
+Purdien onnistui saada heidät ymmärtämään muutamia seikkoja uudessa
+valossa. He alkoivat katsella asioita toisin. Tässä oli varakas
+nuori skotlantilainen tehtailija, taatussa yhteiskunnallisessa
+asemassa oleva henkilö, joka voi mennä takuuseen Andrew Lauristonin
+puolesta useammassa kuin yhdessä suhteessa, joka oli tuntenut hänet
+lapsuudesta asti ja luotti täydellisesti häneen ja hänen sanaansa,
+sekä oli vakuutettu siitä, että tultaisiin ehdottoman varmasti
+huomaamaan todeksi se, mitä Lauristen oli sanonut sormuksista ja Daniel
+Multeniuksen löytämisestä. He suostuivat mielellään luopumaan enemmistä
+toimenpiteistä Lauristonin suhteen, kunnes hän palaisi -- ja Purdie
+huomasi pakostakin hymyillen, että he nimenomaan välttivät kyselemästä
+minne hän oli lähtenyt. Hän palasi tuosta keskustelutilaisuudesta
+Ayscoughin saattaessa häntä, ja ulkopuolella odotteleva Melky huomasi
+asiain luistaneen hyvin.
+
+"Ehkäpä hyväntahtoisesti ilmoitatte minulle täkäläisen osoitteenne,
+herra Purdie", virkkoi Ayscough. "Mahdollisesti esiintyy asianhaaroja,
+joista tahtoisin ilmoittaa teille."
+
+"Great Western-hotelli", sanoi Purdie. "Asun siellä, kunnes Lauriston
+on palannut ja tämä asia on täysin selvitetty, mikäli se häntä
+koskee. Tulkaa sinne, jos haluatte tavata minua. Hyvä on", hän jatkoi
+kävellessään Melkyn kanssa pois poliisiasemalta. "He hyväksyivät minun
+takuuni eivätkä tee mitään, ennenkuin Lauriston palaa. No niin, te
+tunnette tämän seudun, minä en -- neuvokaa minulle tie Sussex-aukiolle
+-- menen nyt heti tervehtimään Levendalea."
+
+John Purdiella oli kaksinkertainen syy mennä tervehtimään herra
+Spencer Levendalea. Hän oli Melkylle maininnut, että Levendale heidän
+tavatessaan ylänkömailla oli ollut leski, jolla oli mukanaan lapsensa
+ja näiden kotiopettajatar. Mutta hän ei ollut kertonut rakastuneensa
+kotiopettajattareen eikä sitä, että yhtenä syynä hänen Lontooseen
+tuloonsa juuri silloin oli ollut uudistaa tuttavuutensa hänen
+kanssaan. Pääasiassa tätä kotiopettajatarta hän ajatteli seisoessaan
+Sussex-aukion varrella olevan suuren talon portailla -- ehkäpä hän
+muutaman minuutin kuluttua tapaisi hänet jälleen.
+
+Mutta Purdien ei onnistunut sinä päivänä nähdä herra Spencer Levendalea
+eikä sievää kotiopettajatarta. Palvelija ilmoitti herra Levendalen
+olevan asioilla kaupungilla ja syövän ulkona sinä iltana, neiti Bennet
+taas oli vienyt molemmat lapset Hounslowiin tervehtimään erästä heidän
+sukulaistaan eikä palaisi, ennenkuin myöhään illalla. Purdie siis
+kirjoitti vain lyijykynällä lontoolaisen osoitteensa nimikortteihinsa,
+jätti yhden sekä herra Levendalelle että neiti Bennetille ja palasi
+hotelliinsa, jonne asettui odottelemaan tapausten kehittymistä. Hän
+vietti illan lukemalla Daniel Multeniuksen jutun selostuksia --
+useammassa kuin yhdessä lehdessä ne olivat erittäin täydelliset ja
+seikkaperäiset, eikä hänen tarvinnut paljonkaan ponnistaa nopeaa
+käsityskykyään tullakseen vakuutetuksi siitä, että hänen vanha
+koulutoverinsa oli selvästi vaarassa, ellei hänen onnistuisi todistaa
+sormuksia omikseen.
+
+Seuraavana aamuna hän oli juuri lopettanut aamiaisensa ja aikoi lähteä
+Melky Rubinsteinin luokse kuullakseen, oliko Lauriston ilmoittanut
+mitään itsestään, kun tarjoilija toi hänelle Ayscoughin nimikortin
+ilmoittaen, että sen lähettäjä odotti tupakkahuoneessa. Purdie lähti
+heti sinne. Salapoliisi, joka näytti hyvin vakavalta ja miettiväiseltä,
+veti hänet syrjään erääseen turvalliseen nurkkaan.
+
+"Yön aikana on sattunut kummallinen tapaus, herra Purdie", virkkoi
+Ayscough heidän jäätyään kahden kesken. "Ja minun käsitykseni mukaan se
+on yhteydessä tämän Multeniuksen jutun kanssa."
+
+"Mikä se on?" kysyi Purdie.
+
+"Se on seuraava", virkkoi Ayscough. "Eräs Praed-kadun varrella asuva
+pikkukauppias tavattiin kuolevana rauhallisella Maida Valen kadulla
+kello kaksitoista yöllä, ja hän kuoli pian sen jälkeen. Ja -- hänet on
+myrkytetty, mutta tohtorit eivät voi vielä sanoa millä tavoin."
+
+
+
+
+XIII
+
+AVUNPYYNTÖ
+
+
+Purdie, jonka luonteenlaatu oli sellainen, että hän esiintyi hitaasti
+ja varovasti vakavissa tilanteissa, viittasi salapoliisia istuutumaan
+tupakkahuoneen rauhalliseen nurkkaukseen, jonne he olivat vetäytyneet,
+ja otti itselleen tuolin hänen viereensä.
+
+"No niin", hän virkkoi, "kuinka te nyt ensiksikin arvelette tämän asian
+olevan yhteydessä vanhan panttilainaajan jutun kanssa? Siinä täytyy
+olla jokin yhdistävä rengas."
+
+"Niin siinä onkin", vastasi Ayscough. "Viime yönä murhattu mies oli
+Daniel Multeniuksen lähin naapuri, jonka nimi oli Parslett -- James
+Parslett, hedelmä- ja vihanneskauppias. Pienihän hänen liikkeensä oli,
+mutta hyvin tunnettu siinä kaupunginosassa. Nyt kerron teille jotakin.
+En ole mikään piirtäjä", jatkoi salapoliisi, "mutta luulen voivani
+tälle paperipalalle hahmotella ääriviivat, niin että teille selviää
+sen paikan pohjapiirustus. Nämä kaksi viivaa kuvaavat Praed-katua.
+Tämä risti merkitsee Daniel Multeniuksen panttitoimistoa. Sen etuosa --
+jalokiviosasto -- on Praed-kadulle päin. Vieressä on kapea sivukäytävä:
+siitä pääsee panttausosastoon. No niin, Multeniuksen liike oli käytävän
+toisella puolella, Parslettin toisella. Parslettin asunnon ovi on ihan
+Multeniuksen panttitoimiston ovea vastapäätä. Onko se selvä, herra
+Purdie?"
+
+"Täydellisesti", vastasi Purdie. "Ymmärrän sen mainiosti."
+
+"Minun käsitykseni on nyt sellainen; että Parslett näki Daniel
+Multeniuksen todellisen murhaajan tulevan ulos Multeniuksen sivuovesta
+hänen, Parslettin, seisoessa omalla ovellaan, että tämä tunsi murhaajan
+ja koetti eilen kiristää häneltä lahjuksia, ja että tuo mies antoi
+hänelle myrkkyä, niin että Parslett kuoli hänestä erottuaan", virkkoi
+Ayscough kuiskaamalla. "Se on vain minun käsitykseni -- mutta lyönpä
+vetoa, että se ei paljon poikkea todellisesta asianlaidasta!"
+
+"Mitä syytä teillä on otaksua Parslettin vaatineen lahjuksia
+murhaajalta?" kysyi Purdie.
+
+"Sanon sen heti", vastasi salapoliisi melkein voitonriemuisella
+äänellä. "Niin varhaista kuin onkin, olen jo tänä aamuna suorittanut
+muutamia pikku tutkimuksia, Kun Parslett löydettiin ja vietiin
+sairaalaan -- Marian sairaalaan, joka on aivan tässä lähellä --
+huomattiin hänellä olevan viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Tänä
+aamuna haastattelemani Parslettin lesken sanojen mukaan oli hänen
+miehensä verrattain ahtaalla raha-asioissa eilen. Kauppa ei ollut viime
+aikoina oikein vedellyt, ja vaimo tietysti tuntee hänen talousasiansa.
+Hän lähti kotoansa eilen illalla yhdeksän aikoina sanoen menevänsä
+vähän kävelemään, ja leski sanoo olevansa varma siitä, että hänellä
+ei ollut noita viittäkymmentä puntaa silloin -- ihme olisi ollut,
+sanoo vaimo, jos hänellä olisi edes ollut viisikymmentä shillingiä!
+Mitä arvelette, herra Purdie, mistä saattoi tuollainen mies saada
+viisikymmentä puntaa kotoa lähtönsä jälkeen ja ennen sitä hetkeä,
+jolloin hänet löydettiin kuolevana kadulla?"
+
+"Olisihan hän voinut lainata ne joltakin ystävältä", arveli Purdie.
+
+"Ajattelin minäkin sitä", sanoi Ayscough. "Sehän tuntuu luonnolliselta.
+Mutta rouva Parslett sanoo, ettei heillä ollut ainoaakaan ystävää,
+jolta hän olisi voinut lainata sellaisen summan! Ei, herra Purdie,
+minun käsitykseni on se, että Parslett näki jonkun miehen menevän
+Multeniukselle ja lähtevän sieltä pois, että hän tunsi miehen, että hän
+meni ilmaisemaan hänelle olevansa selvillä jutusta, että mies antoi
+hänelle nuo rahat päästäkseen sillä hetkellä eroon hänestä ja päätti
+sitten myrkyttää hänet."
+
+Purdie pohti tätä otaksumaa jonkun aikaa puhumatta mitään.
+
+"No niin", hän virkkoi vihdoin, "jos asia on niin, silloin on kaksi
+asiaa varmasti totta -- ensiksikin, että murhaaja on joku tässä
+lähistöllä asuva henkilö ja toiseksi, että hänellä on kokemusta
+myrkkyjen alalla."
+
+"Aivan niin", myönsi Ayscough. "Se on totta. Sitä paitsi tulisi
+vielä eräs muu seikka varmaksi sen kautta -- ystävänne Lauristonin
+viattomuus." Purdie hymyili.
+
+"Sitä en ole koskaan epäillyt", hän virkkoi.
+
+"En minäkään, näin meidän kesken sanoen", huomautti Ayscough
+vilpittömästi. "Sanoin virkatovereilleni, että omasta puolestani
+olin vakuutettu tuon nuorukaisen täydellisestä viattomuudesta
+ensimmäisestä hetkestä alkaen -- ja minähän hänet ensimmäiseksi tapasin
+panttitoimistossa. Oli kerrassaan onneton seikka, että hän sattui
+olemaan siellä, ja surullinen yhteensattuma, että nuo hänen sormuksensa
+niin suuressa määrässä muistuttivat ukon tarjottimella olevia sormuksia
+-- mutta en ole koskaan epäillyt häntä. Ei, herra Purdie, minun
+käsitykseni mukaan koko tämä juttu on paljon monimutkaisempi. Se ei ole
+mikään jokapäiväinen tapaus -- joku hyökkäsi vanhan Daniel Multeniuksen
+kimppuun -- joku! -- jostakin erikoisesta syystä -- ja siitä ei ole
+mikään helppo asia saada selkoa. Ja minä olen vakuutettu siitä, että
+tämä Parslettin juttu liittyy siihen -- että Parslett myrkytettiin,
+koska hän tiesi liian paljon."
+
+"Te sanotte, ettei tiedetä, mitä myrkkyä nimenomaan oli käytetty?"
+kysyi Purdie. "Jos sen tietäisi, voisi päästä vähän jäljille. Sillä
+jos se olisi jotakin hyvin harvinaista lajia, saisi siten selville,
+että kuka tahansa sen lieneekin laatinut, hän on erikoisesti tutkinut
+myrkkyjä."
+
+"En tiedä sitä vielä", vastasi Ayscough. "Mutta", hän jatkoi nousten
+seisomaan, "jos viitsitte lähteä kanssani sairaalaan, voisimme saada
+tietää sen nyt. Pari heidän erikoista asiantuntijaansa on suorittanut
+tutkimuksen. Sinne on hyvin pieni matka."
+
+Purdie lähti salapoliisin mukana astelemaan Praed-katua. Ennenkuin
+he pääsivät sairaalan ovelle asti, tuli eräs mies Ayscoughin luokse:
+tanakka, hyvinvoipa mies, jolla oli varovainen käytös ja valpas katse.
+Hänen silmänsä siirtyivät tarkastelevan näköisinä salapoliisista hänen
+seuralaiseensa. Hän näytti ymmärtävän, että Ayscough luotti Purdieen ja
+puhui sellaisella tavalla kuin ainakin henkilö, jolla on kerrottavana
+jotakin salaperäistä ja tärkeää.
+
+"Suokaa anteeksi, herra Ayscough", hän virkkoi. "Saanko vaihtaa
+muutaman sanan kanssanne? Tunnettehan minut, herra Ayscough?"
+
+Ayscough katseli häntä terävästi. "Herra Goodyer, eikö niin?" hän
+kysyi. "Niin, nyt muistankin. Mistä on kysymys? Voitte huoletta puhua
+tämän herran kuullen."
+
+"Se koskee viime yön juttua -- Parslettia", virkkoi Goodyer vetäen
+salapoliisin syrjään ja alentaen ääntään, niin että ohikulkijat eivät
+kuulisi. "Siinä on eräs seikka, josta minun on puhuttava teille -- olen
+kuullut asiasta Parslettin vaimolta. Mutta en ole maininnut hänelle
+siitä, mitä teille ilmaisen, herra Ayscough."
+
+"Ja mitä se on?" kysyi salapoliisi.
+
+"Omistan nähkääs sen talon, jossa Parslett asuu", jatkoi Goodyer.
+"Hänellä on jo muutamia vuosia ollut sekä myymälänsä että asuntonsa
+minun talossani. Syystä tai toisesta ei Parslett ole viime aikoina
+menestynyt oikein hyvin, ja hän oli minulle velkaa puolen vuoden
+vuokran. Näin hänet eilen ja sanoin, että minun oli saatava rahat
+heti. Minä suorastaan ahdistin häntä kovasti niistä -- olin käynyt
+hänen luonaan pari kolme viikkoa aikaisemmin ja saatoin nähdä, ettei
+laisinkaan kannattanut antaa asian jatkua ennallaan. Hän oli ollut
+surkeana asian johdosta edellisellä viikolla, mutta eilen illalla hän
+oli hyvin luottavaisella mielellä. 'Teidän ei tarvitse laisinkaan olla
+levoton, hän virkkoi. Tänä iltana minulle suoritetaan sievä summa
+rahaa, ja minä selvitän asiani kanssanne, ennenkuin lasken pääni yön
+lepoon', hän virkkoi. 'En voi määrätä sitä minuutilleen, mutta voitte
+luottaa siihen, että käyn luonanne ennen kello yhtätoista ja tuon
+rahat tullessani.' Ja hän oli niin varma siitä, herra Ayscough, että
+en sanonut mitään muuta kuin mainitsin olevani hyvin kiitollinen siitä
+ja lupasin istua valveilla häntä odottaen, Ja", lopetti Goodyer, "minä
+odotin puoli yhteen, mutta hän ei tullut. Tänä aamuna tietysti tulin
+käymään tänne ja silloin kuulin mitä oli tapahtunut -- kuinka hänet oli
+tavattu henkihieverissään kadulla ja kuinka hän sitten oli kuollut --
+viisikymmentä kultapuntaa taskussaan. Niihin rahoihin hän tietysti oli
+vedonnut, herra Ayscough."
+
+"Oletteko puhunut tästä kenellekään?" kysyi Ayscough.
+
+"En edes leskelle enkä kenellekään muulle kuin teille", vastasi Goodyer.
+
+"Älkää puhukokaan siitä", sanoi Ayscough. "Säilyttäkää se omana
+tietonanne, kunnes minä ilmoitan toisin. Ette kuullut Parslettilta
+mitään siitä, mistä hän odotti rahaa?"
+
+"En yhtä tavuakaan", vastasi Goodyer. "Mutta sen huomasin, että hän oli
+ehdottoman varma sen saamisesta."
+
+"No niin, vaietkaa nyt tarkoin asiasta", jatkoi Ayscough. "Asiassa
+pannaan tietysti toimeen tutkinto, ja minä kyllä huolehdin siitä, että
+teidän tietonne tulee siellä kuuluville. Tässä asiassa on jotakin
+salaperäistä, herra Goodyer, ja sen selvittelemisessä on aika työ."
+
+"Olette oikeassa", myönsi Goodyer. "Uskon teitä."
+
+Hän lähti pois, ja Ayscough viittasi Purdielle kehoittaen häntä
+kanssaan sairaalaan.
+
+"Se on kerrassaan omituista", hän mutisi. "Peräti omituista! Mutta
+kaikki viittaa siihen, että minun otaksumani on oikea. Ehkäpä te nyt
+hyväntahtoisesti jäätte odotushuoneeseen, niin minä otan selville,
+ovatko tohtorit päässeet lopullisesti perille tuon myrkyn laadusta."
+
+Purdie odotti kymmenen minuuttia mietiskellen sen salaperäisen asian
+omituisuuksia, johon hän oli niin kummallisella tavalla sekaantunut.
+Vihdoin Ayscough palasi päätään pudistaen.
+
+"En voi vielä saada heiltä täyttä selvyyttä", hän virkkoi heidän
+lähtiessään yhdessä pois. "Siellä on pari kolme asiantuntijaa -- miksi
+sitä tiedettä nyt sanoinkaan -- niin, toksikologian tuntijaa, jotka
+päät yhdessä puuhailevat analysoimishommissa, mutta he eivät ilmaise
+mitään toistaiseksi -- he jättävät sen poliisikuulusteluun. Mutta
+sen verran ymmärsin erään puhuttelemani sanoista, että tuo Parslett
+myrkytettiin jollakin erikoisen ovelalla tavalla ja sellaisella
+myrkyllä, jota ei yleensä tunneta ja joka hänelle annettiin luultavasti
+puoli tuntia ennen kuin se teki tehtävänsä. Mihin se viittaa muuhun
+kuin että kuka tahansa hänelle tuon myrkyn antoikin, hän on erikoinen
+asiantuntija? Se on ovela teko, herra Purdie, kerrassaan ovela teko.
+Nyt luulen, ettei ole paljonkaan syytä olla levoton tuon nuoren
+ystävänne vuoksi: Olen jollakin tavoin vakuutettu siitä, että se mies,
+joka myrkytti Parslettin, on sama, joka tappoi Daniel Multenius raukan.
+Mutta -- me saamme nähdä sen!"
+
+Purdie erosi Ayscoughista sairaalan ulkopuolella ja lähti astelemaan
+rouva Flitwickin asuntoon. Ovessa hän tapasi Melky Rubinsteinin, joka
+oli tulossa ulos. Melky vetäisi heti taskustaan sähkösanoman ja työnsi
+sen Purdien käteen.
+
+"Saavuitte parhaiksi, herra Purdie", huudahti Melky. "Tässä on sanoma
+teille -- olin juuri menossa hotelliinne. Lukekaa, mitä siinä on."
+
+Purdie avasi vaaleanpunaisen paperin ja luki:
+
+"Jäljille päässyt kuulin Purdie kaupungissa jos hän tulee Star-kadulle
+selittäkää kaikki hänelle sähkötän taas myöhemmin tänään."
+
+"Hyvä on", virkkoi Purdie. Hän ojensi takaisin sähkösanoman ja katseli
+mietteissään Melkyyn. "Onko teillä töitä tänä aamupäivänä" hän kysyi.
+
+"En tee mitään, herra", kuiskasi Melky juhlallisesti. "En ennenkuin
+tämä asia on järjestyksessä -- se on varma."
+
+"Tulkaa sitten kanssani hotelliin", jatkoi Purdie. "Haluan keskustella
+kanssanne eräästä asiasta."
+
+Mutta heidän saavuttuaan hotelliin haihtui Purdien mielestä kokonaan
+ajatus ruveta keskustelemaan. Eteisvartija ojensi hänelle kirjelipun
+ja ilmoitti sen juuri saapuneen. Purdie punastui tuntiessaan käsialan.
+Hän kääntyi äkkiä sivuttain ja repi auki kirjekuoren. Se sisälsi
+arkin puolikkaan, johon oli kirjoitettu muutamia rivejä herra Spencer
+Levendalen kauniin kotiopettajattaren käsialalla.
+
+"Voitteko tulla heti minua tapaamaan? Eräs seikka oli oikein vakavasti
+huolestuttavalla kannalla. Olen hyvin levoton eikä minulla ole
+Lontoossa ketään, johon voisin turvautua."
+
+Pyydettyään nopeasti Melkyltä anteeksi Purdie riensi ulos hotellista
+totellen heti kirjeessä saapunutta kutsua.
+
+
+
+
+XIV
+
+YKSITYINEN LABORATORIO.
+
+
+Kääntyessään kulkemaan Spring-katua Sussex -aukiolle päin Purdie
+palautti pikaisesti mieleensä tuttavuutensa Spencer Levendalen ja hänen
+perheensä kanssa. Hän oli tavannut heidät vain kaksi kuukautta sitten
+kaukaisella ja syrjäisellä seudulla Skotlannin Ylämaassa hotellissa,
+jossa hän ja he olivat olleet melkein ainoat vieraat. Sellaisissa
+olosuhteissa vieraatkin pian liittyvät toisiinsa, ja kun Levendalella
+ja Purdiella oli yhteisenä harrastuksena kalastus, sopivat he hyvin
+yhteen. Mutta astellessaan nyt Levendalen Lontoon-asuntoon päin
+Purdie ajatteli, että hän tosiaankin tunsi hyvin vähän tuota miestä,
+joka ilmeisesti oli jollakin tavoin sekaantunut siihen salaperäiseen
+juttuun, johon Andie Lauristonkin oli niin onnettomasti sotkeutunut.
+Hän tiesi Levendalen varmasti hyvin varakkaaksi mieheksi. Kaikki
+hänessä ilmaisi sitä: hän oli tuonut mukanaan muutamia palvelijoita
+Ylämaahan ja rahaa näytti hänellä olevan aivan kuin piikiviä
+merenrannalla. Purdie tuli tietämään vähin erin, että Levendale oli
+hankkinut itselleen suuren omaisuuden Etelä-Afrikassa, että hän oli
+palannut Englantiin ja joutunut parlamentin jäseneksi, että hän
+oli leski ja kahden pikku tytön isä. Hän sai myöskin tietää, että
+lasten kotiopettajatar, neiti Elsie Bennet, sievä ja miellyttävä
+kahden- tai kolmenkolmatta vuotias tyttö, oli tullut heidän kanssaan
+Kapkaupungista. Mutta Levendalen todellisesta luonteesta ja olemuksesta
+hän ei tietänyt enempää kuin niitä saattoi saada selville loma-ajan
+tuttavasta. Erinäiset Melkyn kertomat seikat, jotka koskivat
+Multenius-ukon perähuoneen pöydälle jätettyä harvinaista kirjaa,
+panivat Purdien jonkin verran epäilemään, että Levendale salasi
+jotakin siinä asiassa -- ja nyt neiti Bennet kirjoitti sellaista, mikä
+sisällöltään selvästi muistutti avunpyyntökirjettä ikäänkuin jotakin
+olisi tapahtunut.
+
+Purdie huomasi heti sisään astuttuaan, että jotakin oli tapahtunut.
+Levendalen pöytäpalvelija, joka oli ollut isäntänsä mukana Ylämaassa
+ja tuntenut Purdien heti hänen käydessään talossa eilen, riensi häntä
+vastaan eteishuoneessa samalla kuin ovenvartija avasi oven.
+
+"Ettekö ole nähnyt herra Levendalea sen jälkeen kun kävitte täällä
+eilen?" hän kysyi hiljaisella levottomalla äänellä.
+
+"Nähnytkö herra Levendalea? En", vastasi Purdie. "Minkä vuoksi -- mitä
+tarkoitatte?"
+
+Pöytäpalvelija vilkaisi pariin miespalvelijaan, jotka seisoskelivat
+oven luona.
+
+"Älkää viitsikö osoittaa minkäänlaista levottomuutta sen johdosta,
+herra Purdie", hän kuiskasi, "vaikka se onkin jo hyvin tunnettu asia
+koko talossa. Asianlaita on nimittäin sellainen, että herra Levendale
+on kadoksissa."
+
+"Kadoksissa?" huudahti Purdie. "Mistä lähtien?"
+
+"Vain eilisillasta alkaen", vastasi pöytäpalvelija, "mutta muutamat
+seikat ovat hyvin kummalliset. Hän söi eilen illalla muutamien Cityn
+herrain kanssa jossakin ja tuli kotiin noin puoli kymmeneltä. Kauan hän
+ei viipynyt täällä, vaan lähti laboratorioonsa -- hän nähkääs käyttää
+paljon aikaa kemiallisiin kokeisiin -- ja kutsui minut sinne. 'Lähden
+taas tunniksi ulos, Grayson', hän virkkoi. 'Olen takaisin kotona kello
+yksitoista, älkää menkö nukkumaan, sillä tarvitsen teitä minuutiksi,
+pariksi'. Siinä ei tietysti ollut mitään kummallista, herra Purdie,
+ja minä odotin häntä. Mutta hän ei palannutkaan -- eikä lähettänyt
+minkäänlaista sanaa. Hän ei tullut, laisinkaan kotiin, ja tänä aamuna
+olen puhelimitse kysellyt häntä hänen molemmista klubeistaan ja parista
+muusta paikasta Cityssä -- mutta kukaan ei ole kuullut hänestä tai
+nähnyt häntä. Enkä voi kuvitellakaan, mitä on tapahtunut -- se on
+kaikki aivan vastoin hänen tapojaan."
+
+"Hän ei maininnut teille, minne aikoi mennä?" kysyi Purdie.
+
+"Ei, mutta hän lähti jalkaisin", vastasi palvelija, "minä päästin hänet
+ulos ja näin hänen kääntyvän Paddingtonille päin."
+
+"Ettekö huomannut hänessä mitään erikoista?" kysyi Purdie.
+
+Mies epäröi hetkisen.
+
+"No niin", hän virkkoi vihdoin, "huomasin jotakin. Tulkaa tänne, herra
+Purdie."
+
+Lähtien pois eteishuoneesta hän ohjasi Purdien kirjaston kautta,
+jossa Levendale oli ottanut vastaan Ayscoughin ja hänen toverinsa,
+pieneen huoneeseen, joka oli sen vieressä. Purdie katseli ympärilleen
+ja huomasi seisovansa laboratoriossa, joka oli varustettu kaikkein
+uusimmilla kemiallisilla kojeilla. Joka puolella näkyi sellaisessa
+huoneessa tarvittavia kapineita: hyllyillä oli rivittäin pulloja, suuri
+kirjahylly oli täynnä teknillisiä teoksia, kaikki tässä huoneessa
+todisti tiedemiestutkijan harrastuksista. Ja Purdien tarkka hajuaisti
+ilmaisi heti rohdosten ja kemiallisten aineitten läsnäolon.
+
+"Täällä tapasin herra Levendalen eilisiltana", sanoi palvelija. "Hän
+kutsui minut sisään. Hän mittasi jotakin noista pulloista pieneen
+lasiputkeen, herra Purdie -- ja pani lasiputken liivintaskuunsa.
+Katsokaahan noita pulloja, herra -- näettehän, että ne sisältävät
+kaikki myrkkyä -- voitte huomata sen niiden muodosta."
+
+Purdie vilkaisi hyllylle, jota palvelija osoitti. Kaikki siihen
+järjestetyt pullot olivat sinistä lasia ja kaikki kolmikulmaisia
+muodoltaan ja jokaisen kyljessä oli silmäänpistävä punainen lappu, joka
+sisälsi sanan _Myrkkyä_.
+
+"Kummallista", hän virkkoi. "Onko teillä jokin aavistus?" hän jatkoi
+katsellen tarkasti palvelijaa. "Onko mielessänne jotakin tätä asiaa
+koskevaa? Mitä se on?"
+
+Palvelija pudisti päätänsä.
+
+"No niin, herra Purdie", hän vastasi, "kun näette jonkun herrasmiehen
+mittaavan myrkkyä lasiputkeen, jonka hän panee huolellisesti poveensa
+ja kun hän lähtee ulos palaamatta enää ja kun ette saa tietoa hänestä
+mistään paikasta -- niin mitä ajattelette? Se näyttää kummalliselta,
+eikö niin, herra Purdie?"
+
+"En tunne herra Levendalea tarpeeksi voidakseni sanoa sitä", vastasi
+Purdie. "Hänen poissaoloonsa voi olla syynä jokin luonnollinen asia.
+Eihän hänellä ollut minkäänlaisia huolia?"
+
+"Eilen hän näytti pari kertaa vähän kiihtyneeltä -- ja myöskin
+edellisenä iltana", sanoi palvelija. "Huomasin sen pikku seikoista.
+No niin, en voi ratkaista sitä asiaa. Minä olen nähkääs ollut hänen
+luonaan siitä asti, kun hän palasi Englantiin -- jo muutamia vuosia
+-- ja tunnen hänen tapansa perin pohjin. Mutta me emme voi muuta kuin
+odottaa -- neiti Bennet luullakseni lähetti kutsumaan teitä, herra
+Purdie?"
+
+"Niin", vastasi Purdie, "hän lähetti".
+
+"Olkaa hyvä ja tulkaa tänne", sanoi palvelija. "Neiti Bennet on nyt
+yksin -- lapset ovat juuri lähteneet ulos hoitajattarineen."
+
+Hän ohjasi Purdien talon lävitse arkihuoneeseen, josta oli näköala
+puistoon, ja vei hänet kotiopettajattaren luokse.
+
+"Olen kertonut herra Purdielle kaikki siitä, neiti", hän virkkoi
+tuttavallisesti. "Ehkä te haluatte puhella siitä hänen kanssaan.
+Minun ymmärtääkseni me emme voi tehdä mitään, ennenkuin saamme kuulla
+jotakin."
+
+Kahden jäätyään Purdie ja Elsie Bennet katselivat toinen toistaan
+kätellessään. Neiti Bennet oli vaalea hoikka tyttö, luonnostaan ujo
+ja vaatimaton. Nyt hän oli oikein silminnähtävästi ujo uudistaessaan
+tuttavuutensa Purdien kanssa, ja Purdie, joka oli selvillä omista
+tunteistaan häntä kohtaan, oli hämillään ja tunsi itsensä kömpelöksi.
+
+"Lähetitte kutsumaan minua", hän virkkoi lyhyesti. "Lähdin heti
+kirjeenne saatuani. Grayson viivytti minua ala-kerrassa puhelullaan.
+Olette huolissanne -- herra Levendalesta?"
+
+"Niin", myönsi Elsie. Sitten hän viittasi tuoliin. "Ettekö istuudu?"
+hän kysyi ja veti toisen tuolin aivan lähelle. "Kutsuin teitä, koska --
+se voi näyttää omituiselta, mutta niin on asia -- en voinut ajatella
+ketään muuta. Tuntui onnen sattumalta, että olitte Lontoossa, ja niin
+lähellä. Minulla oli se tunne, että -- että saatoin luottaa teihin."
+
+"Kiitos", virkkoi Purdie. "Te saatattekin luottaa! Ja mistä on kysymys?"
+
+"Grayson on kertonut teille kuinka herra Levendale lähti eilen illalla
+eikä palannut enää, ei edes lähettänyt mitään tietoa itsestään?" jatkoi
+Elsie. "Niin kuin Grayson on sanonut, on se perin kummallista herra
+Levendalen tapoihin nähden. Mutta minä haluan kertoa teille vielä
+muutakin, minun täytyy ilmaista se jollekulle! Ja minä tiedän, että jos
+puhun sen teille, te pidätte sen salassa -- kunnes tai jollette luule
+tarpeelliseksi mainita siitä poliisille!"
+
+Purdie säpsähti.
+
+"Poliisille!" hän huudahti. "Mistä on kysymys?"
+
+Elsie Bennet meni pöydän luokse ja otti käteensä muutamia sanomalehtiä.
+
+"Oletteko lukenut tuosta Praed-kadun salaperäisestä tapauksesta?" hän
+kysyi. "Tarkoitan selostusta tutkintotilaisuudesta?"
+
+"Joka sanan -- ja kuullut sitä paitsi enemmänkin", vastasi Purdie. "Tuo
+nuori mies, Andie Lauriston, on vanha koulutoverini ja ystäväni. Tulin
+tänne eilen häntä tapaamaan ja sain tietää hänen sotkeutuneen tähän
+juttuun. Hän on ehdottomasti täysin viaton."
+
+"Onko hänet vangittu?" kysyi Elsie melkein kiihkeästi.
+
+"Ei", vastasi Purdie. "Hän on lähtenyt pois -- hankkiakseen
+todistuksia siitä, että nuo sormukset, jotka ovat niin tärkeänä
+tekijänä jutussa, ovat todella hänen ja että ne aikaisemmin ovat
+kuuluneet hänen äidilleen."
+
+"Huomasitteko kuulustelun lopussa nimenomaan niitä seikkoja,
+jotka koskivat panttitoimistossa löydettyä kirjaa?" jatkoi Elsie.
+"Espanjalaista käsikirjoitusta?"
+
+"Jonka herra Levendalen sanottiin kadottaneen raitiovaunussa", virkkoi
+Purdie. "Kyllä. Mitä siitä?"
+
+Tyttö kumartui lähemmäksi häntä.
+
+"Tuntuu kauhealta puhua siitä asiasta", hän kuiskasi, "mutta minun
+täytyy kertoa jollekulle -- en voi, en uskalla pitää sitä enää omana
+tietonani! Herra Levendale ei ole ilmaissut asian todellista laitaa
+siinä kohdin."
+
+Purdie vilkaisi vaistomaisesti ovelle -- ja veti tuolinsa lähemmäksi
+Elsietä.
+
+"Oletteko varma siitä?" hän kuiskasi. "Aivan niin! No -- millä tavoin
+sitten?"
+
+"Tässä sanotaan", jatkoi Elsie koskettaen sormellaan sanomalehteä,
+"että herra Levendale kadotti tämän kirjan raitiovaunussa, josta
+hän lähti Chapel-kadun kulmassa, ja että hän oli niin huolissaan
+asiasta, että lähetti heti ilmoitukset jokaiseen Lontoon aamulehteen.
+Jälkimäinen osa siitä on totta -- alkupuoli ei. Herra Levendale
+ei hukannut kirjaansa -- hän ei jättänyt sitä raitiovaunuun! On
+ikävä, että minun täytyy sanoa niin -- mutta kaikki se on vain hänen
+keksintöään -- en tiedä mistä syystä."
+
+Purdie oli kuunnellut tätä samalla kuin hänen levottomuutensa ja
+epäluulonsa yhä kasvoivat. Levendalen ympärille kerääntyvät pilvet
+tummenivat yhä.
+
+"Kertokaapa nyt minulle, kuinka tiedätte tuon kaiken?" hän sanoi.
+"Luottakaa minuun täydellisesti."
+
+"Minä kerron teille", virkkoi Elsie halukkaasti. "Noin kello neljä sinä
+iltapäivänä, jolloin vanhus kuoli, minä satuin olemaan Chapel-kadun
+kulmassa. Näin herra Levendalen tulevan alas raitiovaunusta. Hän ei
+huomannut minua. Hän käveli Edgware-tien poikki ja lähti nopeasti
+Praed-kadulle, Ja hänellä oli tuo kirja kädessään!"
+
+"Oletteko varma siitä, että se oli tuo kirja?" kysyi Purdie.
+
+"Tässä sanomalehtiselostuksessa ja ilmoituksessa esitetyn kuvauksen
+mukaan -- olen", vastasi Elsie. "Minä huomasin sen hienot kannet.
+Vaikka herra Levendale ei nähnyt minua -- siinä oli paljon väkeä, --
+olin ihan hänen lähellään. Olen vakuutettu siitä, että se oli tässä
+kuvattu kirja."
+
+"Ja hän lähti astumaan panttitoimistoon päin?" kysyi Purdie. "Mitä
+ihmettä se kaikki merkitsee? Mitä kummaa hän tarkoitti lähettäessään
+sanomalehtiin ilmoituksen kirjasta, kun --"
+
+Ennen kuin hän sai puhutuksi pitemmälti koputettiin ovelle ja palvelija
+tuli sisään tuoden kädessään avonaisen sähkösanoman. Hänen kasvoillaan
+oli huojentunut ilme.
+
+"Tässä on sähkösanoma herra Levendalelta, neiti Bennet", hän virkkoi.
+"Se on osoitettu minulle. Hän sanoo: 'Viivyn asioitten vuoksi kotoa
+poissa muutamia päiviä. Antakaa kaiken luistaa entiseen tapaansa.'
+Se kuuluu jo paremmalta, neiti. Mutta", jatkoi Grayson vilkaisten
+Purdieen, "se on sittenkin omituista -- sillä näettekö, herra, mistä
+tuo sähkösanoma on lähetetty? Spring-kadulta, aivan vierestä!"
+
+
+
+
+XV
+
+NEUVOTTELU
+
+
+Purdie tunsi jo tarpeeksi Paddingtonin kaupunginosan pohjakarttaa
+ymmärtääkseen Graysonin huomautuksen merkityksen. Se Spring-kadun
+toimisto, josta Levendalen sähkösanoma oli lähetetty, oli vain
+muutamien minuuttien kävelymatkan päässä Levendalen talosta. Se oli
+aivan Purdien hotellin ja Sussex-aukion välillä, ja hän oli kulkenut
+sen ohitse tullessaan Levendalen asuntoon. Oli tosiaankin kummallista,
+että mies, joka oli viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoaan,
+lähetti sähkösanoman sinne silloin, kun hänen olisi tarvinnut kävellä
+vain yhtä katua ja kääntyä toiselle voidakseen henkilökohtaisesti
+selittää asiansa.
+
+"Katsokaahan, se on lähetetty kaksikymmentä minuuttia sitten",
+huomautti palvelija osoittaen muutamia sähkösanomakaavakkeessa olevia
+numeroita. "Herra Levendalen on siis täytynyt olla hyvin lähellä."
+
+"Ei välttämättömästi", sanoi Purdie. "Hän on voinut lähettää
+jonkun viemään tuota sähkösanomaa -- ehkä hän itse astui junaan
+Paddingtonissa."
+
+Grayson pudisti asiantuntevan näköisenä päätään. "Sikäläisellä
+asemalaiturilla on sähkösanomatoimisto", hän virkkoi. "Mutta tässä se
+nyt joka tapauksessa kuitenkin on, ja minun luullakseni me emme voi
+ryhtyä mihinkään nyt."
+
+Hän poistui ja Purdie vilkaisi kotiopettajattareen. Tämäkin katsahti
+häneen. Kummankin silmissä kuvastui kysymys. "Mitä päättelette tästä?"
+kysyi Purdie hetken päästä.
+
+"Mitä te sitten arvelette asiasta?" kysyi Elsie vuorostaan.
+
+"Se näyttää kummalliselta -- mutta siihen voi olla jokin syy", sanoi
+Purdie. "Kuulkaahan, minä kysyn nyt teiltä erästä seikkaa. Mitä te
+tiedätte herra Levendalesta? Tehän olette jonkin aikaa ollut hänen
+lastensa kotiopettajattarena."
+
+"Kuusi kuukautta ennenkuin hän lähti Kapkaupungista ja koko tämän
+kolmen vuoden ajan siitä lähtien, kun tulimme kaikki Lontooseen",
+vastasi Elsie. "Tiedän, että hän on hyvin rikas ja hyvin toimelias,
+eduskunnan jäsen, ja että hän liikkuu Cityn liikekeskuksessa aika
+paljon -- siinä kaikki. Hän on hyvin hillitty käytöksessään -- minulle
+hän ei tietysti koskaan kerro mitään. En ole koskaan puhellut hänen
+kanssaan muusta kuin lapsista."
+
+"Olette järkytetty tästä kirjajutusta?" kysyi Purdie.
+
+"Miksi herra Levendale sanoi jättäneensä kirjan raitiovaunuun, kun
+näin hänen poistuvan vaunusta kirja kädessä ja lähtevän kävelemään se
+mukanaan Praed-katua?" hän kysyi. "Eikö näytä aivan siltä kuin hän
+olisi sama henkilö, joka jätti kirjan siihen huoneeseen, jossa vanhus
+tavattiin kuolleena?"
+
+"Ehkäpä siinä juuri onkin oikea syy siihen, minkä vuoksi hän ei soisi
+ihmisten tietävän, että hän on jättänyt sen sinne", huomautti Purdie
+tyynesti. "Tähän kaikkeen kätkeytyy varmasti enemmän kuin mitä pinnalta
+näkee. Tahtoisitteko kuulla minun neuvoni? No niin -- älkää puhuko
+kenellekään asiasta mitään, ennenkuin taas tapaamme. Minun täytyy taas
+nyt lähteä -- hotellissani odottaa eräs mies minua. Saanhan taas tulla
+käymään?"
+
+"Tietysti", vastasi Elsie ojentaen kätensä. "Tämä asia vaivaa mieltäni,
+sitä on turha kieltää, eikä minulla ole ketään, jolle siitä puhuisin.
+Tulkaa milloin tahansa."
+
+Purdie hillitsi voimakkaan halunsa jäädä kauemmaksi ja suunnata
+keskustelun yksityisluontoisempiin asioihin. Mutta hän oli aito
+liikemies, ja nykyhetken asiat näyttivät hyvin tärkeiltä. Hän siis
+lupasi palata, kiiruhti hotelliinsa ja tapasi Melky Rubinsteinin
+astelemassa edes takaisin sisäänkäytävän ulkopuolella. Purdie taputti
+Melkyä olkapäälle ja viittasi häntä tulemaan kanssaan Praed-kadulle.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi. "Pyytäisin teitä viemään minut serkkunne
+luokse panttitoimistoon. Meidän täytyy puhella hänen kanssaan.
+Sanoittehan serkkunne ymmärtävän hyvin liikeasioita. Hän on siis sitä
+lajia, jonka kanssa voi keskustella niistä seikoista, vai mitä?"
+
+"Serkkuni Zillah Wildrose on parhaita sen lajin ihmisiä", sanoi Melky
+juhlallisesti. "Hänellä on parempi nuppi hartioillaan kuin minulla
+-- ja se on aika paljon se. Aioin pyytääkin teitä lähtemään sinne.
+Puhella -- hiivatti sentään, herra Purdie -- minusta tuntuu, että
+meidän täytyykin harrastaa sitä lajia aika paljon, ennenkuin asiat ovat
+selvillä. Mitä tuumitte tuosta viime yön jutusta? Tapasin juuri herra
+Ayscoughin, joka meni tästä ohitse, ja hän kertoi minulle sen kokonaan.
+Luuletteko sen olevan jollakin tavoin yhteydessä meidän asiamme kanssa?"
+
+"En voi sanoa", vastasi Purdie. "Odottakaahan siksi, kunnes voimme
+puhella kaikesta serkkunne kanssa." Melky astui edellä sisään
+panttitoimiston sivuovesta. Vanhuksen kuoleman jälkeen liike oli
+pidetty suljettuna -- Zillah oli kieltäytynyt kokonaan hoitelemasta
+asioita, kunnes hautajaiset olisivat ohitse. Hän otti vieraansa
+vastaan siinä arkihuoneessa, jossa Daniel-ukko oli tavattu kuolleena.
+Tarkasteltuaan tyttöä hetkisen ja vaihdettuaan hänen kanssaan muutamia
+sanoja Lauristonista Purdie ehdotti, että he istuutuisivat kaikki
+puhelemaan asioista.
+
+"Malttakaas hetkinen!" sanoi Melky. "Jos me aiomme pitää ministeriön
+neuvottelun, herra, niin erään naisen täytyy saada ottaa osaa siihen,
+nimittäin rouva Goldmarkin. Tiedän jotakin, johon hän voi antaa
+lisänsä. Mietiskelin juuri asioita teitä odotellessani, herra Purdie,
+ja aion kertoa teille ja Zillahille ja rouva Goldmarkille eräästä
+omituisesta seikasta, jonka tiedän. Minä noudan hänet -- ja minun
+poissa ollessani Zillah voi näyttää teille sen kirjan, joka löydettiin
+täältä."
+
+Purdie katseli uteliaana sitä espanjalaista käsikirjoitusta, joka
+tuntui niin tärkeältä tekijältä.
+
+"Luullakseni ette ole nähnyt tätä koskaan ennen?" hän kysyi, kun Zillah
+pani sen pöydälle hänen eteensä. "Ja olen varma siitä, että se ei ollut
+täällä teidän lähtiessänne ulos tuona iltapäivänä ja jättäessänne
+isoisänne yksin?"
+
+"Siitä olen ehdottomasti varma", vastasi Zillah. "En ollut nähnyt
+sitä eläissäni koskaan ennen, kunnes huomioni kiintyi siihen hänen
+kuolemansa johdosta. Tämä kirja on tuotu tänne minun poissa ollessani,
+eikä se ollut ostettu eikä pantattu, siitä olen täysin vakuutettu.
+Tiedätte luonnollisesti kenen se on?"
+
+"Herra Spencer Levendalen", vastasi Purdie. "Niin, tunnen kaikki, nuo
+yksityisseikat, kirjaa koskevat ilmoitukset ja vähän muutakin. Ja nyt
+haluan keskustella kaikesta tuosta teidän ja serkkunne kanssa. Onko tuo
+rouva Goldmark täysin luotettava?"
+
+Zillah vastasi, että rouva Goldmark on ehdottomasti luotettava vanha
+ystävä. Kun Melky juuri palasi hänen kanssaan, ehdotti Purdie, että
+he istuutuisivat puhelemaan ilman muodollisuuksia ja luvaten vaieta
+kaikesta muiden seurassa.
+
+"Tehän tiedätte jo, minkä vuoksi minä tunnen suurta mielenkiintoa
+tätä asiaa kohtaan?" hän kysyi katsellen kolmea toveriaan. "Toivon
+hartaasti, että Andie Lauriston vapautuisi täydelleen jutusta.
+Luotan häneen epäröimättä, hän on minun ymmärtääkseni päässyt alulle
+menestyksellisellä uralla, ja olisi kauheaa, jos minkäänlainen
+epäluulon varjo lankeaisi häneen. Hänen vuokseen tahdon siis perin
+pohjin selvittää tämän salaperäisyyden, joka peittää sukulaisenne
+kuoleman."
+
+"Herra" virkkoi Melky kaikkein juhlallisimmalla äänellään. "Puhuen
+serkkuni ja itseni puolesta vakuutan, ettei ole mitään, mitä emme
+tekisi saadaksemme herra Lauristonin eroon tästä asiasta. Meillä ei ole
+alun pitäen ollut hetkenkään epäilystä hänen suhteensa, sillä mehän
+tunsimme hänet. Me olemme siis teidän kanssanne samalla kannalla siinä
+asiassa, vai mitä, Zillah?"
+
+"Herra Purdie huomaa sen varmasti", myönsi Zillah vilkaisten
+Lauristonin vanhaan koulutoveriin. "Hänelle ei ole tarpeellista
+vastata, Melky."
+
+"Olen vakuutettu siitä", virkkoi Purdie. "No niin, pankaamme siis
+päämme yhteen, harkitsemme sitten kysymystä, käännymmekö poliisin
+puoleen, kun ensin olemme nelisin asiasta neuvotelleet. Nyt haluaisin
+kysyä muutamia hyvin yksityisluontoisia seikkoja. Ne johtuvat tuosta
+harvinaisesta kirjasta. Ei ole epäilystäkään siitä, että tuo kirja on
+herra Levendalen. Tietääkö kumpikaan teistä, oliko herra Levendalella
+mitään liikesuhteita herra Multenius-vainajan kanssa?"
+
+Zillah pudisti päätään.
+
+"Ei mitään -- minun tietääkseni", hän vastasi. "Olen auttanut isoisääni
+liikehommissa jonkin aikaa. En kuullut hänen koskaan mainitsevan herra
+Levendalea, eikä herra Levendale koskaan käynyt täällä, se on varmaa."
+
+Melkykin pudisti päätään.
+
+"Kun herra Ayscough ja herra Lauriston ja minä menimme Sussex-aukiolle
+tapaamaan herra Levendalea tuon kirjailmoituksen johdosta", huomautti
+hän, "sanoi hän, ettei ollut koskaan kuullut Daniel Multeniuksesta. Se
+on varmaa, herra."
+
+"Oliko herra Multeniuksella joitakin yksityisiä liikeasioita, joista
+hän ei puhunut teille?" kysyi Purdie Zillahilta.
+
+"Mahdollisesti hänellä oli", myönsi Zillah. "Hän oli liikkeellä aika
+paljon. En tietänyt, mitä hän puuhaili lähtiessään ulos. Hän oli
+vähäpuheinen. Me -- turhahan sitä on kieltää -- emme tietäneet kaikkia
+hänen hommiaan. Hänen lakimiehensä ottaa parhaillaan selville muutamia
+seikkoja -- odotan häntä tänään tänne millä hetkellä hyvänsä."
+
+"Seuraava on nyt varmaa", huomautti Purdie. "Isoisänne joutui
+väkivaltaisen kuoleman uhriksi. Mies, joka hyökkäsi hänen kimppuunsa,
+tuli tänne teidän poissa ollessanne. Se kysymys, jonka haluan saada
+selville, on -- oliko se mies, joka epäilemättä jätti kirjan tänne,
+syyllinen? Jos niin -- kuka hän on?"
+
+Melky katkaisi äkkiä tätä kysymystä seuranneen hiljaisuuden.
+
+"Aion kertoa nyt jotakin, jota en ole kertonut vielä kenellekään",
+hän virkkoi. "En edes Zillahille. Kun ihmiset olivat poistuneet tästä
+arkihuoneesta, tarkastelin ympäristöäni. Minulla on terävät silmät,
+herra Purdie. Löysin tämän puoleksi peitossa tuon maton alta, jonka
+päällä ukko parka oli maannut." Hän veti esiin platinanapin, pani sen
+kämmenelleen ja ojensi rouva Goldmarkille. "Te olette ennenkin nähnyt
+tällaisen, vai mitä?" hän kysyi.
+
+"Taivas varjelkoon!" huohotti rouva Goldmark säpsähtäen. "Sen vastapari
+on minun pöytälaatikossani!"
+
+"Ja sen jätti teidän ravintolanne pöydälle eräs mies, joka näytti
+siirtomaissa oleskelleelta", jatkoi Melky. "Niin, minä tiedän, näin sen
+sattumalta teidän ravintolassanne samana iltana, ja eräs apulaisistanne
+kertoi minulle siitä. Tässä on taas lisää ihmettelemisen syytä,
+herra Purdie, ja ehkäpä arvoituksen ratkaisukin. Nämä platinaiset
+kalvosinnapit ovat arvokkaat -- niin, antaisinpa tällaisesta parista
+aika monta puntaa. Kuka nyt on se mies, joka pudotti yhden tähän
+huoneeseen -- juuri tähän! -- ja jätti toisen rouva Goldmarkin
+ravintolaan? Sillä ne ovat pari! Siitähän ei ole epäilystäkään, herra,
+kummassakin on sama omituinen ja harvinainen tunnusmerkki. Herra, nuo
+napit on jolloinkin tehty jotakin erikoista tarkoitusta varten!"
+
+Purdie käänteli nappia ja vilkaisi Zillahiin.
+
+"Oletteko milloinkaan ennen nähnyt mitään tämän kaltaista?" hän kysyi.
+
+"En koskaan", vastasi Zillah. "Asia on niin kuin Melky sanoo -- ne ovat
+valmistetut jossakin erikoisessa tarkoituksessa."
+
+"Ja teilläkö on sen vastapari, jätettynä ravintolaanne?" jatkoi Purdie
+kääntyen rouva Goldmarkin puoleen.
+
+"Se on hyvin tuon näköinen", myönsi rouva Goldmark kiihtyneenä, "ja
+se on pöytälaatikossani! Sen pudotti eräälle pöydälle muutamana
+iltapäivänä mies, joka herra Rubinsteinin sanain mukaan oli juuri
+siirtomaissa oleskelleen näköinen. Ainakin löysi tarjoilijattareni Rosa
+sen juuri siitä, missä tuo herra oli istunut. Niin panin sen sitten
+syrjään, jotta hän saisi sen tullessaan hakemaan. Niin oli asia."
+
+"Onko hän käynyt sen jälkeen?" kysyi Purdie.
+
+"Hän ei ole kertaakaan ennen ollut ovieni sisäpuolella ennen sitä
+iltaa", vastasi rouva Goldmark juhlallisesti, "eikä kertaakaan
+sen jälkeen! Mutta minä säilytän hänelle kuuluvan esineen. Minun
+pöytälaatikossani se on!"
+
+Purdie mietti hetkisen tätä uutta asiankäännettä.
+
+"Nyt on siis kysymys seuraavasta", hän virkkoi sitten. "Onko mies,
+joka ilmeisestikin näyttää pudottaneen nuo molemmat napit, sama, joka
+toi kirjan tänne? Vai kävikö herra Multeniuksen luona täällä kaksi
+eri henkilöä sillä välin kun te olitte poissa, neiti Wildrose? Ja
+-- kuka on tuo salaperäinen mies, joka pudotti kalvosinnapit, perin
+kallisarvoiset kapineet, joissa on oma salaperäinen merkkinsä? Hänen
+jälkiänsä on seurattava! Rouva Goldmark, voitteko tarkoin kuvailla
+häntä?"
+
+Ennenkuin rouva Goldmark ennätti vastata, koputettiin ovelle. Zillah
+meni avaamaan ja palasi takaisin seurassaan keski-ikäinen, rauhallisen
+näköinen herra, jolla oli kultasankaiset silmälasit ja jonka hän esitti
+Purdielle herra Penniketinä, Daniel Multenius-vainajan lakimiehenä.
+
+
+
+
+XVI
+
+SALAPOLIISI TULEE KÄYMÄÄN
+
+
+Herra Penniket, joka ilmeisestikin tunsi oikein hyvin molemmat
+serkut ja rouva Goldmarkin, vilkaisi kohteliaan kysyvästi vieraaseen
+istuutuessaan tuolille, jonka Melky tarjosi hänelle.
+
+"Koska otaksun herra Purdien keskustelevan tästä asiasta kanssanne",
+hän huomautti, "luulen teidän tarkoituksenne olevan, että hän saa
+kuulla kaikki mitä minulla on teille sanottavaa".
+
+"Niin on asia, herra Penniket", vastasi Melky. "Herra Purdie on
+meikäläisiä niin sanoakseni. Voitte puhua hänen saapuvilla ollessaan
+kaikki mitä haluatte. Olimme juuri joutumaisillamme yksityiskohtiin
+teidän saapuessanne. Nyt on ratkaistava eräs peräti omituinen seikka,
+herra Penniket. Ja me haluamme saada sen vähän selvemmäksi, ennenkuin
+kerromme poliisille mitä tiedämme."
+
+"Tiedättekö sellaista, jota he eivät tiedä?" kysyi Penniket.
+
+"Aika paljonkin!" vastasi Melky lyhytsanaisesti. "Tästä jutusta näyttää
+sukeutuvan sellainen verkko, josta kukaan ei pääse niinkään hevillä
+selville!"
+
+Lakimies, joka oli rauhallisena tarkastellut Purdieta, hymyili hänelle
+salaa.
+
+"Ennenkuin nyt kerron mitä olen juuri saanut selville", hän virkkoi
+kääntyen Melkyyn päin, "luulen olevan parasta, että ilmaisette
+minulle kaikki mitä tiedätte ja mistä olette puhelleet. Minulla on
+mahdollisesti kerrottavana sellaista, joka vie voiton siitä, mitä
+olette saanut selville. Puhukaamme siis suumme puhtaaksi!"
+
+Hän kuunteli tarkkaavasti Purdien kertoessa Zillahin pyynnöstä
+lyhyesti, mitä oli puhuttu ennen hänen saapumistaan. Purdie huomasi
+heti, ettei mikään seikka kummastuttanut häntä. Hän kysyi rouva
+Goldmarkilta yhden tai pari seikkaa siitä miehestä, jonka otaksuttiin
+pudottaneen toisen kalvosinnappinsa hänen ravintolaansa. Yhden kerran
+hän kysyi Melkyltä lisäselvitystä siihen, kuinka hän oli löytänyt
+toisen napin. Hän ei ruvennut ollenkaan tekemään huomautuksia niistä
+vastauksista, joita he antoivat hänelle. Lopuksi hän veti tuolinsa
+lähemmäksi pöytää, jonka ääressä he istuivat ja kehoitti heitä
+tarkkaavaisuuteen.
+
+"Ei ole epäilystäkään siitä", hän virkkoi, "että minua lakimiehenään
+käyttäneen vainajan kuolemaan liittyy erikoisen salaperäisiä seikkoja.
+Lyhyesti sanoen me tahdomme vain saada selville mitä tapahtui tässä
+huoneessa puoli viiden ja puoli kuuden välillä maanantai-iltapäivänä.
+Me voisimme myöskin supistaa sen seuraavaan kysymykseen: mitä tapahtui
+sinä aikana, joka oli kymmenen minuuttia vailla viiden ja kymmenen
+minuuttia yli viiden välillä? Daniel Multenius jäi yksin -- sen
+tiedämme. Joku henkilö epäilemättä tuli tänne, ehkäpä useampiakin
+kuin yksi. Kuka hän oli? Oliko täällä kaksi ihmistä? Jos täällä
+oli kaksi, niin tulivatko he yhdessä vai yksitellen? Kaikki tuo on
+ratkaistava, ennenkuin saamme selville kuka hyökkäsi vainajan kimppuun
+ja teki hänelle siinä määrin väkivaltaa, että hän kuoli pelästyksestä.
+Kuulkaahan, neiti Wildrose ja herra Rubinstein, on yksi seikka, jonka
+voitte heti painaa mieleenne. Teidän sukulaisvainajallanne oli omat
+salaisuutensa."
+
+Ei Zillah eikä Purdie huomauttanut mitään tämän johdosta, ja lakimies
+jatkoi luoden paljon merkitsevän katseen Purdieen.
+
+"En tarkoita sillä, että Daniel Multenius oli ilmaissut niistä
+mitään minullekaan", hän virkkoi. "Olen toiminut hänen apulaisenaan
+lakiasioissa muutamia vuosia, mutta vain ihan tavallisissa jutuissa.
+Hän oli varakas mies, herra Purdie -- suorastaan rikaskin, melkoisen
+omaisuuden haltija -- hoidin kaikki hänen senlaatuiset asiansa.
+Mutta mitä hänen salaisuuksiinsa tuli, niistä en tiedä mitään; sen
+vain olen eilisestä lähtien saanut selville, että hänellä varmasti
+oli niitä. Minä olen, niin kuin neiti Wildrose tietää -- ja hänen
+kehoituksestaankin -- kysellyt erilaisia seikkoja siitä Lombard-kadun
+varrella sijaitsevasta pankista, jossa herra Multenius hoiti asioitaan
+-- ja olen tehnyt muutamia omituisia havaintoja samalla. Voin nyt
+sanoa näin meidän kesken -- herra Purdiehan on esitetty minulle
+teidän täydellistä luottamustanne nauttivana henkilönä -- että Daniel
+Multeniuksella oli aivan varmasti sellaisiakin liikehommia, joilla ei
+ollut mitään yhteistä hänen jalokivi- tai panttitoimistoalansa kanssa.
+Se on ehdottomasti varmaa. Ja mikä myöskin on varmaa, on se, että hän
+oli noissa hommissa tavalla tai toisella hyvin läheisessä yhteydessä
+sen miehen kanssa, jonka nimeä on jo usein mainittu maanantaista
+alkaen, nimittäin herra Spencer Levendalen!"
+
+"Hiivatti sentään", mutisi Melky. "Kuulin omin korvin Levendalen
+väittävän että hän ei tuntenut vanhusparkaa!"
+
+"Se on hyvin uskottavaa", myönsi Penniket kuivakiskoisesti. "Voimme
+otaksua, että hänen ei sopinut myöntää sitä juuri silloin. Mutta minä
+olen saanut pankkimiehiltä selville, että täsmälleen kaksi vuotta
+sitten herra Spencer Levendale maksoi Daniel Multeniukselle summan,
+joka nousi kymmeneen tuhanteen puntaan. Niin on asia!"
+
+"Mistä korvaukseksi?" kysyi Melky.
+
+"En voi sanoa -- kukaan ei sitä tiedä", vastasi lakimies. "Joka
+tapauksessa hän, maksoi nuo rahat henkilökohtaisesti Daniel
+Multeniuksen nimellä yllämainittuun pankkiin. Ne sijoitettiin hänen
+tavalliselle tililleen, ilman muita mutkia, ja herra Multenius käytti
+niitä ominaan - niin kuin ne epäilemättä olivatkin. Kuulkaahan nyt",
+virkkoi Penniket Zillahiin kääntyen, "haluaisin kysyä teiltä erästä
+tärkeää asiaa. Tiedän teidän auttaneen isoisäänne aika paljon viime
+aikoina. Oliko teillä mitään tekemistä hänen pankkitilinsä kanssa?"
+
+"Ei", vastasi Zillah heti. "Se oli se ainoa seikka, jonka kanssa ei
+minulla ollut mitään tekemistä. En nähnyt koskaan hänen vastakirjaansa,
+talletuskirjaansa enkä shekkikirjaansa. Hän huolehti itse niistä
+kaikista."
+
+"Aivan niin", virkkoi Penniket. "Silloin ette luonnollisestikaan tiedä,
+että hän liikutteli melkoisia summia -- ilmeisesti aivan kokonaan tämän
+liikehommansa ulkopuolella. Hän suoritti toisinaan hyvinkin suuria
+summia. Ja -- olen vakuutettu siitä, että tämä on erittäin tärkeää
+siinä pulmassa, jota koetamme selvittää -- useimmat noista summista oli
+osoitettu Etelä-Afrikkaan."
+
+Lakimies tarkasteli puhuteltaviaan ikään kuin kiihkeästi toivoen
+huomaavansa, että he kaikki käsittivät tämän uutisen merkityksen. Ja
+Melky päästi heti kuuluville ainakin kolmen läsnä olevan ensimmäisen
+vaikutelman.
+
+"Levendale on tullut juuri sieltä", hän mutisi. "Hän tuli sieltä pari
+kolme vuotta sitten -- kaikesta kuulemastani päättäen."
+
+"Aivan niin", virkkoi Penniket. "Sen vuoksi on hyvin luultavaa, että
+tämä Etelä-Afrikan juttu, johon Multenius-vainaja oli epäilemättä
+sekaantunut, on yhteydessä herra Levendalen kanssa. Sen voi saada
+selville. Mutta minulla on vielä muutakin kertomista -- ehkäpä,
+jos kaikki asiat punnitsee, koko sotkun tärkein seikka. Viime
+maanantai-aamuna -- siis muutamia tunteja ennen kuolemaansa --
+herra Multenius kävi siinä pankissa ja otti sieltä pienen paketin,
+jonka hän oli uskonut pankkiirin säilytettäväksi vain kaksi viikkoa
+aikaisemmin. Pankkimiehet eivät tiedä mitä tuossa paketissa oli --
+hän oli useammin kuin kerran antanut heidän hoitoonsa samanlaisia
+paketteja silloin tällöin. Mutta he kuvailivat sen minulle nyt juuri.
+Se sisälsi ilmeisesti pienen kovan laatikon, noin neljän viiden tuuman
+mittaisen joka suuntaan, kovaan kartuusipaperiin käärityn ja monesta
+kohdin punaisella lakalla sinetöidyn. Siihen oli herra Multenius itse
+kirjoittanut nimensä ja osoitteensa. Kuulkaahan nyt, neiti Wildrose,
+hän otti tuon paketin pankista noin puoli yksi maanantaina. Oletteko
+nähnyt sitä?"
+
+"En vilaukseltakaan", vastasi Zillah epäröimättä. "Täällä ei ole mitään
+sellaista pakettia, herra Penniket. Olen tarkastanut isoisäni kuoleman
+jälkeen kaikki -- kaapit, lipastot, laatikot, enkä ole löytänyt mitään,
+josta en olisi jo ennen tiennyt. Muistan hänen menneen ulos viime
+maanantaiaamuna. Hän viipyi poissa pari tuntia ja tuli taas kotiin noin
+neljännestä yli yksi, mutta en koskaan ole nähnyt hä nen hallussaan
+sellaista pakettia kuin te olette kuvannut. En tiedä mitään siitä."
+
+"No niin, sillä lailla ovat asiat", virkkoi lakimies hetken vaitiolon
+jälkeen. "Ja nyt on kysymys siitä -- eikö meidän pitäisi nyt heti
+kertoa tätä kaikkea poliisille. Tämä Levendalen yhteys entisen
+päämieheni kanssa -- mikä oli yhtä epäilemätön kuin se näyttää olleen
+salainen -- tarvitsee tutkistelemista. Herra Purdien tietämän mukaan
+on herra Levendale äkkiä kadonnut -- tai ainakin jättänyt kotinsa
+salaperäisten asianhaarain vallitessa. Onko tuolla katoamisella mitään
+tekemistä Multeniuksen kuoleman kanssa? Onko sillä mitään tekemistä
+tämän naapurin, Parslettin, viime yönä sattuneen kuoleman kanssa? Ja
+onko Levendalella mitään yhteistä sen vieraan miehen kanssa, joka
+pudotti yhden platinaisen kalvosimennapin rouva Goldmarkin ravintolaan
+ja toisen tähän huoneeseen?"
+
+Ei kukaan koettanut vastata näihin kysymyksiin heti. Sitten Melky aivan
+kuin äkillisen mielijohteen valtaamana läimäytti kätensä pöytään ja
+kumartui sen ylitse lakimiehen puoleen.
+
+"Herra Penniket", hän sanoi katsellen ympärilleen aivan sen näköisenä
+kuin olisi vaatinut kaikkia hyväksymään hänen sanansa. "Te olette
+lakimies, herra. Te osaatte järjestää asiat ja esittää ne aivan kuin
+ne olisivat tavaraluettelossa! Viekää koko juttu New Scotland Yardin
+etsivällevirastolle, herra! Antakaa päämajan suurten herrain pohtia
+sitä. Se on minun ehdotukseni! Kaiken tämän pohjalle kätkeytyy jokin
+kummallinen salaisuus, herra Penniket, eikä se ole yhden miehen
+selvitettävissä. Lähtekää tuonne virastoon, herra, ja antakaa heidän
+askarruttaa aivojaan sen miettimisellä!"
+
+Zillah huomautti hiljaisella äänellä jotakin, joka näytti vahvistavan
+hänen serkkunsa ehdotusta. Herra Penniket kääntyi Purdien puoleen.
+
+"Tehän olette, mikäli kuulin, liikemies", hän huomautti. "Mitä te
+arvelette?"
+
+"Sen mukaan mitä minä näistä asioista ymmärrän", vastasi Purdie, "olen
+kanssanne täydellisesti yhtä mieltä siinä, että herra Multeniuksen
+kuolemaan liittyy joku merkillinen salaisuus. Ja koska New Scotland
+Yardin etsivävirasto on olemassa sellaisten arvoitusten ratkaisemista
+varten, niin minä tosiaankin kertoisin sikäläisille viranomaisille
+kaikki, mitä tiedetään. Miksi ei?"
+
+"Hyvä on", sanoi Penniket. "Parasta on, että te kumpikin tulette
+kanssani, Mitä enemmän tietoja me voimme antaa rikosasiain
+tutkimusosastolle, sitä parempi. Lähtekäämme sinne heti."
+
+Muutamien minuuttien kuluttua kaikki kolme miestä olivat poistuneet.
+Zillah ja rouva Goldmark, kahden jäätyään, katselivat toinen toistaan.
+
+"Rouva Goldmark", virkkoi Zillah pitkän vaitiolon jälkeen. "Näittekö
+itse sen miehen, jonka otaksutaan pudottaneen platinanapin
+ravintolaanne?"
+
+"Näinkö minä hänet!" huudahti rouva Goldmark. "Näettekö te minut,
+Zillah? Se on selväkin, että näin hänet -- vaikka en koskaan ennen enkä
+koskaan sen jälkeen! Ja enkö minä muista hyvin kasvoja -- ja enkö minä
+tuntisi häntä taas, jos hän osuisi tielleni? Tiedättekö mitä? En ole
+koskaan unohtanut kasvoja, jotka olen kerran nähnyt. Se johtuu siitä,
+että olen tottunut pitämään silmällä sellaisia ruokavieraita, jotka
+ovat sen näköisiä kuin olisivat unohtaneet ottaa rahaa mukaansa."
+
+"Soisinpa teidän näkevän sen miehen vielä", huomautti Zillah.
+"Antaisinpa paljon, jos saisin kaiken tämän salaperäisen selvitetyksi."
+
+Rouva Goldmark sanoi, ettei salaisuuksia selvitetty yhdessä päivässä,
+ja lähti sitten pois katsomaan, että hänen liikettään hoidettiin
+kunnollisesti. Hän on näinä päivinä uhrannut aikansa Zillahille hyvän
+naapurin tavoin, mutta hänen täytyi käväistä joka tunti tai ainakin
+joka toinen ravintolassaan pitämässä silmällä asiain kulkua. Kun hän
+taas oli poissa varhain illalla samana päivänä, kuuli Zillah, joka
+oli yksin kotona, ovelle koputettavan. Mentyään avaamaan hän tapasi
+Ayscoughin, jonka ulkomuodosta saattoi päättää hänellä olevan uutisia
+tiedossaan. Zillah vei hänet sisään.
+
+"Oletteko yksin?" kysyi Ayscough.
+
+"Hyvä on. Minulla on teille kerrottavana sellaista, jonka toivon teidän
+pitävän omana tietonanne toistaiseksi. Se koskee niitä sormuksia,
+joita tuo nuori mies Lauriston väittää omikseen ja joiden hän sanoo
+aikaisemmin kuuluneen äidilleen."
+
+"Vai niin", sanoi Zillah hiljaa puolittain aavistaen, että oli tulossa
+huonoja uutisia.
+
+"Mitä niistä?"
+
+"Meikäläiset ovat käyttäneet apunaan jotakin asiantuntijaa --
+jalokivikauppias tai mikä hän lienee ollut", jatkoi salapoliisi. "Hän
+on tutkinut noita sormuksia ja verrannut niitä teidän tarjottimellanne
+oleviin. Tuolla tarjottimella on joitakin sormuksia, joissa on
+erikoismerkki sisäpuolella. Ja kuulkaahan, niissä kummassakin
+sormuksessa, joita Lauriston väittää omikseen, on täsmälleen
+samanlainen merkki!"
+
+
+
+
+XVII
+
+MIHIN LAMPPUJEN VALO OSUI
+
+
+Zillah nojautui äkkiä siihen pöytään, jonka ääressä hän seisoi, ja
+Ayscough, joka tarkoin piti silmällä uutisensa vaikutusta, näki hänen
+kalpenevan. Zillah tuijotti häneen jonkin aikaa mitään puhumatta.
+Sitten häneltä pääsi kimeä huudahdus, ja samassa hetkessä väri palasi
+hänen kasvoilleen -- entistäkin voimakkaampana hämmästyksen ja
+suuttumuksen vaikutuksesta.
+
+"Mahdotonta!" hän virkkoi. "Sitä en voi uskoa! Meidän sormuksissamme
+saattaa olla merkkejä sisäpuolella -- se on hyvinkin luultavaa. Mutta
+kuinka ne voisivat olla samanlaisia kuin hänen sormuksissaan?"
+
+"Uskokaa minua, kun sanon niin olevan", vastasi Ayscough. "Olen
+omin silmin nähnyt niissä olevat merkit. Tänä iltana johtui erään
+meikäläisen päähän tutkituttaa nuo kaikki sormukset tarkoin jollakin
+asiantuntijalla -- hän kutsutti erään miehen Edgware-tien varrella
+olevasta jalokivikaupasta. Tuo mies osoitti hyvinkin pian, että noiden
+sormusten sisäpuolella, joita nuori Lauriston väittää omikseen ja jotka
+hän sanoo perineensä äidiltään, on muutamia erikoisia merkkejä --
+kultasepän merkeiksi tuo mies niitä nimitti -- jotka ovat ehdottomasti
+samanlaisia kuin muutamissa niistä sormuksista, jotka olivat
+tarjottimella tällä pöydällä. Niin on asia, uskokaa minua -- olen itse
+nähnyt ne kaikki! Ja ymmärrättehän mitä se merkitsee! Meikäläiset ovat
+nyt tietysti ehdottomasti vakuutettuja siitä, että Lauristonin kertomus
+on väärä ja että hän sieppasi nuo kaksi sormusta tarjottimelta.
+Ymmärrättehän?"
+
+"Oletteko itse siitä vakuutettu?" kysyi Zillah.
+
+Ayscough epäröi ja pudisti lopuksi päätään.
+
+"No, meidän kesken sanoen, en ole", hän vastasi. "Minulla on alun
+pitäen ollut se tunne, että tuo nuorukainen on kylläkin viaton. Mutta
+se on kummallinen juttu -- ja se on kauheaa hänelle. Ja -- mikä muu
+selitys voi olla mahdollinen?"
+
+"Sanotteko nähneenne nuo merkit", virkkoi Zillah. "Tuntisitteko ne
+vieläkin? Muissa esineissä?"
+
+"Varmasti", vastasi Ayscough. "Voin sanoa teille, millaiset ne ovat.
+Niissä on M-kirjain ja kaksi ristiä, yksi kummallakin puolella
+kirjainta. Ne ovat hyvin pienet ja kuluneetkin. Se mies, josta puhuin
+teille, käytti jonkinlaista suurennuslasia."
+
+Zillah kääntyi pois ja meni myymälään, joka oli aivan pimeänä.
+Ayscough, joka odotti häntä, kuuli avainta käännettävän ja sitten
+metallin kilahduksen. Pian tyttö palasi tuoden mukanaan toisessa
+kädessään sametilla päällystetyn tarjottimen, toisessa kultasepän
+suurennuslasin.
+
+"Kaikki sillä tarjottimella olevat sormukset, josta puhutte ja jonka
+veitte mukananne, ovat hyvin vanhaa varastoa", sanoi Zillah. "Olen
+kuullut isoisäni kertovan, että hänellä oli ollut hallussaan joitakin
+niistä kolmisenkymmentä vuotta, vieläpä kauemminkin. Tässä on muutamia
+samanlaisia -- katsokaammepa, onko niissä samanlaisia merkkejä."
+
+Viiden minuutin kuluttua Zillah oli pannut syrjään muutamia sormuksia,
+joissa oli Ayscoughin kuvailema merkki, ja hän kääntyi niistä
+Ayscoughin puoleen pelästyneen näköisenä.
+
+"En voi ymmärtää sitä!" hän huudahti. "Tiedän, että nämä sormukset
+sekä tuolla poliisilaitokseen viedyllä tarjottimella olevat ovat osa
+vanhasta varastosta, joka isoisälläni oli meidän tänne tullessamme.
+Hänellä oli monta vuotta sitten liike Cityssä -- en tiedä aivan
+täsmälleen missä kohdin -- ja nämä kuuluvat siihen varastoon, jonka hän
+toi sieltä. Mutta kuinka herra Lauristonin sormuksissa saattoi olla
+samanlaiset merkit? Sillä, mikäli minä ammattiamme tunnen, nuo olivat
+salaisia merkkejä -- isoisäni yksityinen leima!"
+
+"Niin, aivan oikein. Teidän on helppo kuvitella mitä meikäläiset ovat
+taipuvaisia siitä sanomaan", virkkoi salapoliisi. "He väittävät nyt,
+etteivät ne kaksi sormusta, joita Lauriston sanoo omikseen, ole hänen
+eikä hänen äitinsä, vaan että hän varasti ne isoisänne tarjottimelta.
+He ovat nyt piintyneet siihen ajatukseen."
+
+"Mihin he sitten ryhtyvät?" kysyi Zillah levottomasti. "Onko hän
+vaarassa?" Ayscough vilkaisi häneen salaperäisen näköisenä.
+
+"Meidän kesken sanoen", hän virkkoi alentaen äänensä kuiskaukseksi,
+"tulin tänne yksityishenkilönä -- omasta halustani nimittäin. Olisin
+pahoillani, jos tämä tosiaankin saadaan tuon nuoren miehen syyksi
+-- siihen tosin kätkeytyy jotakin salaperäistä, mutta se on saatava
+selville. Hän kuuluu nyt lähteneen etsimään käsiinsä sellaista
+henkilöä, joka voi todistaa noiden sormusten todella kuuluneen hänen
+äidilleen. Te epäilemättä tiedätte, minne hän on lähtenyt?"
+
+"Kyllä -- mutta sitä en kerro", virkkoi Zillah lujasti. "Älkää
+kysykökään minulta!"
+
+"Hyvä on -- en minä sitä halua tietää", vastasi Ayscough. "Ja teillä
+on luultavasti aavistus siitäkin, milloin hän palaa? Aivan oikein --
+noudattakaapa minun vihjaisuani. Pitäkää hänet vähän aikaa poissa
+näkyvistä -- estäkää häntä pääsemästä tähän kaupunginosaan. Ilmoittakaa
+hänelle noista merkeistä -- ja jos hän voi selittää, niin kaikki
+hyvin. Ymmärrättehän? Ja tämä kaikki pysyy tietysti vain meidän kahden
+tietonamme."
+
+"Olette hyvin ystävällinen, herra Ayscough", sanoi Zillah lämpimästi.
+"En tule unohtamaan teidän avuliaisuuttanne ja olen varma siitä, että
+tuo sormusten merkkejä koskeva juttu selviää -- mutta miten, sitä en
+tiedä."
+
+"Tehkää siis niin kuin olen sanonut", virkkoi salapoliisi.
+"Melky-serkullenne ja tuolle nuorelle skotlantilaiselle herralle voitte
+mainita asiasta -- antakaa heidän pitää Lauristonia syrjässä muutamia
+päiviä. Sillä välin -- tämä on tosiaankin hyvin kummallinen juttu! --
+voi sattua jotakin, joka todistaa jonkun toisen syylliseksi sitovasti.
+Minulla on omat mielipiteeni ja käsitykseni -- mutta saammehan nähdä.
+Ehkäpä saamme vielä todeta aika paljon -- ja jokainen tulee olemaan
+enemmän ymmällään kuin on osannut aavistaakaan."
+
+Lausuttuaan tämän hämärän ja pahaa ennustavan arvelun Ayscough lähti
+pois ja Zillah vei sormukset takaisin myymälään ja lukitsi ne sinne.
+Sitten hän istuutui odottamaan rouva Goldmarkia ja ajattelemaan. Hän
+ei ollut koskaan hetkistäkään epäillyt Lauristonin sanoja eikä hän
+epäillyt niitä nytkään. Mutta hän käsitti kyllä nopeasti, mikä vakava
+merkitys kaikella sillä saattoi olla, mitä salapoliisi juuri oli
+kertonut hänelle, ja hän tajusi, että tosiaankin oli toimittava hänen
+antamainsa ohjeitten mukaan. Hän pukeutui lähteäkseen ulos ja pyysi
+anteeksi rouva Goldmarkilta tämän palatessa kotoaan. Mainitsematta
+hänelle mitään asiansa laadusta hän kiirehti Star-kadulle Melky
+Rubinsteinia tapaamaan ja kertomaan hänelle uudesta asiain vaiheesta.
+
+Rouva Flitwick avasi itse oven Zillahille ja ohjasi hänet kapeaan
+käytävään. Mutta Melkyn nimen kuullessaan hän pudisti päätään.
+
+"En ole nähnyt herra Rubinsteinia vilaukseltakaan aamun jälkeen", hän
+virkkoi. "Hän lähti ulos tuon nuoren skotlantilaisen herran kanssa,
+joka tuli tänne eilen herra Lauristonia kysymään. Eikä hän ole
+käväissytkään kotona -- ei edes pistänyt nenäänsä ovesta sisään. Ja
+kello kahdentoista aikana hänelle tuli sähkösanoma -- jo toinen tänä
+aamuna. Ensimmäisen hän tietysti sai ennen uloslähtöään, puolenpäivän
+aikana saapunut odottaa häntä yhä. Ei, en ole nähnyt häntä koko
+päivänä."
+
+Zillahin nopea ajatuskyky oli heti toimessa hänen kuultuaan
+sähkösanomasta.
+
+"Oh, minä tunnen kaikki tuota sähkösanomaa koskevat seikat, rouva
+Flitwick", hän virkkoi. "Se on yhtä paljon minulle kuin serkullenikin.
+Antakaa se minulle, ja jos herra Rubinstein palaa pian, tai milloin
+tahansa hän tulleekin, sanokaa minun ottaneen sen ja pyytäkää häntä
+heti tulemaan luokseni -- se on tärkeää."
+
+Rouva Flitwick toi sähkösanoman heti, ja Zillah, lausuen vielä
+uudelleen terveisensä Melkylle, poistui kiireesti. Mutta ensimmäisen
+lampun kohdalla hän pysähtyi, repi auki sähkösanoman ja alkoi lukea
+sitä. Se oli Lauristonilta niin kuin hän oli otaksunutkin ja oli
+jätetty sähkölennätintoimistoon Peeblesissä kello yksitoista samana
+aamuna.
+
+    "Saanut välttämättömiä tietoja palaan heti tulkaa tapaamaan
+    minua King's Crossilla yhdeksän ja kaksikymmentä tänä iltana.
+
+                                                   Minä."
+
+Zillah vilkaisi kelloonsa. Se oli kymmentä vailla yhdeksän. Oli
+täsmälleen puoli tuntia Lauristonin junan saapumiseen. Hetkeäkään
+epäröimättä hän kääntyi takaisin Star-kadulle, riensi Edgware-tielle,
+otti ensimmäiset tapaamansa ajopelit ja käski ajajan laskettaa
+mahdollisimman nopeasti Great Northern-radan asemalle. Mitä muuta
+saattoikin tapahtua, Lauriston oli saatava käsiin ja häntä oli
+varoitettava.
+
+Vuokra-ajuri kiidätti aika vauhtia pitkin Marylebone- ja Euston-katuja,
+ja King's Crossin sisäänkäytävän yläpuolella olevan kellon osoittajat
+eivät olleet vielä aivan neljännestä yli yhdeksänkään, kun Zillah
+laskeutui siinä maahan. Hän kiirehti sisälle tulevain junain
+pysähdyslaiturille. Koko matkan ajurin rattailla istuessaan hän
+oli pohtinut, mitä oli tehtävä sitten, kun hän tapasi Lauristonin
+-- ei sitä oliko hänen kerrottava nuorukaiselle asian viimeisestä
+vaiheesta, sillä se oli hänestä selvää, vaan mitä häntä oli neuvottava
+tekemään, jotta noudatettaisiin Ayscoughin vihjausta ja Lauristen
+pysyisi kätkössä toistaiseksi. Zillah tunsi häntä jo kylliksi
+tietääkseen, että hänellä oli ylevä ja rohkea mieli ja että hänelle
+olisi vastenmielistä kaikenlainen piileskeleminen tai paon ajatuskin.
+Mutta mikä muu keino olisi mahdollinen, jos hän haluaisi välttää
+vankilaan joutumista? Zillah oli useammin kuin yhden kerran lyhyen
+liike-uransa aikana joutunut tekemisiin poliisiviranomaisten ja
+heidän menettelytapansa kanssa ja hän tiesi, ettei ollut olemassa
+mitään, josta ammattisalapoliisi olisi enemmän pitänyt kuin siitä,
+että sai seurata helpoimpia ja luotettavimpia jälkiä. Hän oli heti
+osannut arvioida kaiken sen merkityksen, mitä Ayscough oli hänelle
+kertonut -- hän tiesi millainen poliisien ajatuksenkulku olisi tässä
+asiassa. Heille riittäisi täydellisesti se, että niissä sormuksissa,
+joita Andie Lauriston väitti omikseen, oli aivan samanlaiset merkit
+kuin Multenius-ukonkin omissa. Nyt, kun poliisiviranomaisilla oli
+tuo tosiasia tiedossaan, he arvelematta ja epäröimättä jättäisivät
+kaikki muut Multeniuksen kuolemaan liittyvät salaperäiset vaiheet
+ja haarautumat oman onnensa nojaan tai aikaa myöten selvittelemään
+itse itsensä. Yksi asia oli varma -- Andie Lauriston oli suuremmassa
+vaarassa nyt kuin koskaan ennen siitä lähtien, jolloin Ayscough
+oli tavannut hänet panttitoimistosta lähdössä. Zillahin täytyi
+pelastaa hänet -- vaikkapa vastoin hänen omia väitteitään, jos niin
+tarvittaisiin.
+
+Mutta ennenkuin pohjoisesta tuleva juna saapui, valmisti kohtalo
+hänelle vielä uudenkin kokemuksen. Hän oli asettunut erään hyvin
+voimakkaan lampun alle juuri tulevain junain asemalaiturin päähän,
+jotta Lauriston, jonka ehdottomasti täytyi mennä siitä ohitse,
+huomaisi hänet varmasti. Kun hän kääntyi äkkiä katsomaan katon
+rajassa olevaa kelloa, huomasi hän nuoren pitkän, voimakasjäsenisen
+miehen, jonka ihonväri oli hyvin ruskea aivan kuin Etelän aurinko
+olisi sitä kauan paahtanut. Hän seisoi siinä erään joutilasten
+ryhmän takana raskas päällystakki ja sen alla oleva nuttu avoimina
+ja tunnusteli liivintaskuaan ikään kuin tulitikkuja etsien --
+sytyttämätön sikaari jokseenkin tylyn ja lujan näköisten huulien
+välissä. Mutta Zillah ei katsellut hänen huuliaan tai sikaariaan tai
+haparoivia sormiaan tuon ensimmäisen yleissilmäyksen jälkeen -- hänen
+silmänsä tuijottivat suoraan erääseen esineeseen, joka kimmelsi hänen
+päänsä yläpuolella loistavan kirkkaan lampun valossa. Miehellä oli
+vanhanaikuiset, kahdella nappirivillä varustetut kuviolliset liivit,
+mutta niin matalat, että niiden yläpuolelta näkyi aika paljon hänen
+paidanrintaansa. Ja siinä Zillah näki miehen sinisen, vapaaksi solmuksi
+sitaistun kaulanauhan alapuolella paidannapin, jonka hänen harjaantunut
+katseensa heti totesi platinaiseksi, ja siihen oli kaiverrettu sama
+kummallinen merkki, jonka hän oli jo nähnyt kerran aikaisemmin samana
+päivänä -- Melkyn näyttämässä kalvosinnapissa.
+
+Tyttö oli heti paikalla vakuutettu siitä, että tässä oli sama mies,
+joka oli käynyt rouva Goldmarkin ruokalassa. Hänen ensimmäinen
+mielijohteensa oli vaatia miestä edesvastuuseen tästä seikasta, --
+mutta kun Zillah oli päässyt vähän lähemmäksi häntä, löysi mies
+tulitikkulaatikkonsa, raapaisi tikun ja alkoi sytyttää sikaariaan.
+Samassa saapui kohdalle pikajunan veturikin kovasti läähättäen ja
+pysähtyi juuri heidän kohdalleen. Ihmiset alkoivat asemalaiturilla
+liikkua ja työnsivät Zillahin syrjään. Hänen asemansa oli tosiaankin
+hankala -- oliko hänen pidettävä silmällä miestä ja siten ehkä
+eksyttävä Lauristonista, sillä ihmisiä tungeskeli jo pois junasta,
+vai --
+
+Mies puuhaili yhä joutilaan näköisenä sikaareineen. Zillah kääntyi ja
+astui muutamia askeleita eteenpäin asemalaiturilla. Äkkiä hän huomasi
+Lauristonin, riensi häntä kohti ja tarttuen hänen käsivarteensa veti
+hänet lampun luokse. Mutta juuri noina neuvottomuuden hetkinä mies oli
+hävinnyt.
+
+
+
+
+XVIII
+
+HERRA STUYVESANT GUYLER
+
+
+Lauristen, joka oli aika lailla ihmeissään nähdessään Zillahin,
+joutui yhä enemmän ymmälleen, kun tyttö tarttui hänen käsivarteensa
+ja kiidätti häntä eteenpäin asemalaiturilla välittämättä laisinkaan
+matkustajien ja kantajien ryhmistä, joita tungeskeli matkatavaroitten
+ympärillä.
+
+"Mikä nyt on?" kysyi Lauriston. "Onko jotakin tapahtunut? Minne
+menemme?" Mutta Zillah riensi päättäväisesti eteenpäin katse lujana.
+
+"Nopeasti", hän virkkoi huohottaen. "Eräs mies, jonka näin äsken juuri.
+Hän oli tuolla -- nyt hän on poissa -- hän on hävinnyt sillä välin,
+kun minä etsin teitä. Meidän täytyy löytää hänet! Hän on varmasti
+mennyt tänne päin. Andie! -- koettakaa katsella missä hän on! Hän on
+pitkä sileäksi ajeltu mies, jolla on pehmeälierinen hattu ja painava
+matkapalttoo -- joku ulkomaalainen. Voi, katsokaahan!"
+
+Ensimmäisen kerran oli Zillah maininnut Lauristonia etunimeltä, ja
+nuorukainen puristi vaistomaisesti hänen kättään heidän rientäessään
+eteenpäin.
+
+"Mutta miksi?" hän kysyi. "Kuka hän on? Mitä asiaa teillä on hänelle?
+Mitä kaikki tämä merkitsee?"
+
+"Voi, koettakaa löytää hänet!" huudahti Zillah. "Te ette ymmärrä kuinka
+tärkeää se on! Jos nyt kadotan hänet näkyvistäni, en luultavasti enää
+koskaan saa nähdä häntä. Ja hänet täytyy löytää -- ja saada pysähtymään
+-- teidän vuoksenne!"
+
+He olivat tällä välin tulleet asemalaiturin päähän, ja Lauriston
+katseli oikeaan ja vasempaan löytääkseen kysymyksessä olevan miehen.
+Äkkiä hän käänsi Zillahin ympäri.
+
+"Onko hän tuolla -- tuo mies, joka puhelee toisen kanssa?" hän kysyi.
+"Katsokaahan -- tuolla."
+
+"On", virkkoi Zillah. Hän näki taas miehen, jolla oli platinainen
+paidannappi, ja pysähtyi samassa äkkiä pidättäen Lauristonia. Mies
+poltteli rauhallisena sikaariaan ja puheli toisen miehen kanssa, joka
+oli ilmeisestikin tullut vastasaapuneessa junassa päättäen siitä, että
+hänellä oli toisessa kädessään matkalaukku ja toisella käsivarrellaan
+matkapeite. "Niin", vahvisti Zillah. "Hän se on! Ja meidän on
+seurattava häntä minne tahansa hän meneekin!"
+
+"Minkä ihmeen vuoksi?" kysyi Lauriston. "Mikä salaperäinen juttu tämä
+on? Kuka hän on?"
+
+Samassa molemmat miehet erosivat puristaen lämpimästi toistensa kättä.
+Mies, jolla oli matkalaukku ja peite mukanaan, kääntyi maanalaiselle,
+rautatielle johtaville portaille. Toinen asteli hitaasti aseman
+julkisivun puolelle ja sieltä Great Northern-hotellille päin. Zillah
+veti heti Lauristonia perässään pysytellen muutamain kyynäräin
+välimatkan päässä vieraasta, mutta astellen kuitenkin itsepintaisesti
+eteenpäin. Muukalainen meni kadun poikki ja kääntyi hotellin
+porttikäytävään päin, kun Zillah teki pikaisen päätöksen.
+
+"Meidän on puhuttava tuolle miehelle", hän virkkoi. "Älkää nyt kysykö
+miksi -- saatte tietää muutamien minuuttien kuluttua. Kysykää häneltä
+tahtooko hän puhua kanssani."
+
+Lauriston tarttui vieraaseen, kun tämä astui hotellin edessä oleville
+portaille. Hänestä tuntui epämiellyttävältä ja typerältä, mutta
+Zillahin äänenpaino ei jättänyt mitään sijaa vastaväitteille. Hänen oli
+toteltava.
+
+"Suokaa anteeksi", Virkkoi Lauriston niin kohteliaasti kuin suinkin,
+"mutta tämä neiti haluaa hartaasti puhella kanssanne".
+
+Mies kääntyi, vilkaisi Zillahiin, joka oli tullut lähemmäksi, ja
+kohotti pehmeälieristä hattuaan vanhanaikuiseen kohteliaisuuteen
+vivahtavalla tavalla. Juuri heidän yläpuolellaan paloi voimakas lamppu:
+sen valossa he kaikki kolme tuijottivat toinen toistaan. Muukalainen
+hymyili -- vähän ihmeissään.
+
+"Niinkö tosiaankin!" hän virkkoi sellaisella äänenpainolla, joka
+ehdottomasti paljasti hänet amerikkalaiseksi syntyperältään. "Olen
+hyvin iloinen. Ette suinkaan erehdyksessä luule minua joksikin toiseksi
+henkilöksi?"
+
+Zillah oli jo punastunut hämmennyksestä. Nyt kun hän oli pannut alulle
+asian, vieläpä niin vähällä vaivalla, hän tuskin tiesi miten oli
+jatkettava.
+
+"Pidätte tätä varmasti hyvin kummallisena", hän sopersi, "mutta ehkä
+ei teillä ole mitään sitä vastaan, että kerrotte minulle muutamia
+seikkoja. Näin teidät nimittäin juuri asemalla, kun tunnustelitte missä
+tulitikkulaatikkonne oli, ja huomasin, että teillä oli platinainen
+irtonappi, jossa oli omituinen tunnusmerkki."
+
+Amerikkalainen naurahti hyväntahtoisesti ja iloisesti ja avasi
+takkinsa. Samalla hän työnsi kalvosimensa näkyviin.
+
+"Tämä nappiko", hän virkkoi. "Se on totta -- se on platinaa ja siinä on
+harvinainen tunnusmerkki. Ja se on myöskin näissä, katsokaahan näitä
+kalvosinnappeja! Mutta --"
+
+Hän vaikeni ja vilkaisi Zillahiin, jonka katse oli kiintynyt
+irtonappeihin ja joka oli ilmeisestikin niin hämmästynyt, että oli
+menettänyt puhekykynsä.
+
+"Näytätte tavattoman hämmästyneeltä minun nappieni vuoksi", virkkoi
+muukalainen taas naurahtaen. "Suonette anteeksi, jos kysyn - minkä
+vuoksi?"
+
+Zillah sai vaivoin mielenmalttinsa takaisin ja käyttäytyi taas yhtä
+asiallisesti kuin tavallisestikin.
+
+"Pyydän teitä olemaan ajattelematta, että kysyisin vain turhan vuoksi
+ja tarkoituksettomasti", hän virkkoi. "Oletteko ollut kauan Lontoossa?"
+
+"Vain muutamia päiviä", vastasi vieras avuliaasti.
+
+"Oletteko lukenut siitä jutusta, jota sanomalehdet jo nimittävät
+Praed-kadun murhajutuksi?" jatkoi Zillah.
+
+"Olen", vastasi vieras muuttuen vakavan näköiseksi. "Siinähän oli
+kysymys tuosta vanhuksesta, panttilainaajasta, jolla oli omituinen
+nimi. Muistan sen hyvin!"
+
+"Minä olen vanhuksen tyttärentytär", virkkoi Zillah suoraan. "Nyt
+kerron teille, miksi olin kummissani nähdessäni teidän platinanappinne.
+Yksi platinainen irtonappi, joka oli koristettu aivan samalla kuviolla
+kuin teidänkin, löytyi meidän arkihuoneestamme isoisäni kuoleman
+jälkeen -- ja toinen, ilmeisestikin sen vastapari, eräästä ravintolasta
+aivan lähellä. Ymmärrättehän nyt miksi halusin puhella kanssanne?"
+
+Zillahin puhuessa amerikkalaisen kasvot olivat muuttuneet yhä
+vakavammiksi. Kun tyttö oli lopettanut, vilkaisi vieras Lauristoniin ja
+pudisti päätään.
+
+"Jopa nyt", hän virkkoi. "Sehän on vakava juttu. Oletteko varma siitä,
+että tuo tunnusmerkki oli sama ja nappi platinaa?"
+
+"Minä olen jonkin verran perillä jalokivikauppiaan ammatista", vastasi
+Zillah. "Ne napit, joista puhun, ovat platinaiset, ja niiden kuva on
+täsmälleen sama kuin teidänkin napissanne."
+
+"No mutta -- sepä on peräti ihmeellistä!" huomautti amerikkalainen.
+"En voi näin ensi hetkellä sanoa teille, minkä vuoksi se on niin
+kummallista, mutta vakuutan teille, että se on kaikkein omituisinta,
+mitä eläissäni olen kuullut -- ja minä olen tutustunut moneen
+ihmeelliseen juttuun. Kuulkaahan, minä asun tässä hotellissa, ettekö
+tahtoisi tulla sisään kanssani? Etsimme itsellemme rauhallisen sopukan
+ja puhelemme hiukan. Tulkaa siis, olkaa hyvät."
+
+Hän astui edellä hotelliin ja meni pitkää käytävää myöten, josta pääsi
+muutamiin seurusteluhuoneisiin. Sitten hän kurkisti sisään erääseen
+pieneen tupakkasoppeen ja kutsui heitä sinne. Mutta kynnyksellä Zillah
+pysähtyi. Hänen käytännöllinen vaistonsa oli nyt täysin hereillä.
+Hän tajusi selvästi, että kuka tämä muukalainen sitten olikin, ei
+hänellä ollut mitään tekemistä Praed-kadun jutun kanssa, mutta että
+hän kuitenkin voisi luoda aivan erikoista valoa siihen. Zillahin teki
+mieli astua pitkä askel lähemmäksi sen jutun selvittämistä. Hän kääntyi
+amerikkalaisen puoleen.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi, "olen kertonut teille, minkä vuoksi olen
+seurannut teitä ja kuka olen. Tämä herra on Andrew Lauriston. Luitteko
+hänen nimensä poliisikuulustelun selostuksista sanomalehdissä?"
+
+Amerikkalainen vilkaisi Lauristoniin melko uteliaasti.
+
+"Niinkö", hän sanoi, "se henkilö, joka löysi vanhuksen kuolleena?"
+
+"Hän juuri", vastasi Zillah. "Paraikaa eräät ystävämme koettavat ottaa
+asioista selvää herra Lauristonin puolesta. Toinen niistä on serkkuni
+herra Rubinstein, toinen herra Purdie, herra Lauristonin vanha ystävä.
+Minä tiedän suunnilleen, missä he ovat tällä hetkellä -- onko teillä
+mitään sitä vastaan, jos kutsun heidät puhelimitse tänne nyt heti, niin
+että hekin voivat kuulla, mitä teillä on meille kerrottavana?"
+
+"Ei vähintäkään", vastasi amerikkalainen sydämellisesti. "Autan
+mielelläni niin paljon kuin suinkin voin. Asia herättää harrastustani.
+Kuulkaahan, likellä tuossa on puhelinkomero. Menkää sinne ja kutsukaa
+nuo herrat tänne ja pyytäkää heitä tulemaan hyvin nopeasti!"
+
+Hän ja Lauriston odottivat Zillahin ollessa puhelinkomerossa. Tyttö
+oli jokseenkin vakuutettu siitä, että Melky ja Purdie olivat jo nyt
+palanneet Praed-kadulle, ja hän soitti rouva Goldmarkille Pyytäen
+häntä kysymään panttitoimistosta. Minuutin parin kuluttua hän palasi
+Lauristonin ja amerikkalaisen luokse. Hänen poissa ollessaan viimeksi
+mainittu oli vaihtanut joitakin sanoja tarjoilijan kanssa ja vei nyt
+molemmat vieraansa yksityiseen huoneeseen.
+
+"Saamme täällä olla paremmassa rauhassa", hän huomautti. "Meidän ei
+tarvitse pelätä, että kukaan keskeyttää meidät tai kuulee puheluamme.
+Olen sanonut tarjoilijalle, että odotamme kahta herraa ja että heidät
+on opastettava tänne niin pian kuin he saapuvat. Viipyyköhän siihen
+kauan?"
+
+"He ovat täällä kahdenkymmenen minuutin kuluttua", vastasi Zillah.
+"Olette kovin ystävällinen nähdessänne niin paljon vaivaa."
+
+Amerikkalainen veti nojatuolin tulen ääreen ja kehoitti kädenliikkeellä
+Zillahia istuutumaan siihen.
+
+"Kas niin", virkkoi amerikkalainen, "tämäntapaisessa vakavassa jutussa
+ei voi nähdä liiaksi vaivaa. Tämä asia herättää harrastustani --
+vieläpä aivan erikoisessa määrin nyt, kun kuulin platinanapeista.
+Luulen tosiaankin voivani luoda asiaan jonkinlaista valaistusta.
+Mutta jättäkäämme se siksi kunnes ystävänne saapuvat. Ja minähän
+en ole esittänytkään itseäni -- nimeni on Stuyvesant Guyler. Olen
+newyorkilainen, mutta olen kuljeskellut siellä täällä jonkin verran,
+vieläpä melkoisestikin. Kuulkaahan, onko teillä minkäänlaisia
+arveluita siihen suuntaan, että tämä salaperäinen juttu olisi jollakin
+lailla yhteydessä Etelä-Afrikan kanssa? Ja sitä paitsi mahdollisesti
+jalokivien kanssa?"
+
+Zillah säpsähti ja vilkaisi Lauristoniin.
+
+"Mikä saa teidät ajattelemaan Etelä-Afrikkaa ja jalokiviä?" hän kysyi.
+
+"No niin -- mutta se sisältyy siihen, mitä aion kertoa", vastasi
+Guyler. "Kuulette sen aikanaan. Mutta epäilittekö te mitään?"
+
+"En ollut ajatellut jalokiviä, mutta tosin kyllä Etelä-Afrikkaa",
+myönsi Zillah.
+
+"Samaa tuntuu molemmilla tahoilla", huomautti Guyler mietteissään.
+"Mutta tulette ymmärtämään sen, kun kuulette, mitä minulla on
+kerrottavaa."
+
+Purdie ja Melky astuivat sisään kahdenkymmenen minuutin kuluttua niin
+kuin Zillah oli ennustanutkin ja olivat peräti kummissaan tavatessaan
+Zillahin ja Lauristonin ventovieraan seurassa. Mutta Zillah selitti
+asian muutamin sanoin ja kielsi kyselemästä mitään, kunnes herra
+Stuyvesant Guyler olisi ilmaissut, mitä tiesi asiasta.
+
+"Ja ennenkuin minä aloitan", virkkoi Guyler, joka oli tyynesti
+tarkastellut molempia vastatulleita Zillahin selittäessä tilannetta,
+"tahtoisin mielelläni nähdä sen platinaisen irtonapin, jonka herra
+Rubinstein löysi lattialta -- jos se nimittäin sattumalta on hänellä
+mukanaan."
+
+Melky pisti kätensä taskuun.
+
+"En ole eronnut siitä, herra, hetkeksikään sen jälkeen kun löysin
+sen", hän virkkoi ottaen esiin pienen silkkipaperiin käärityn esineen.
+"Katsokaas, tässä se on!" Guyler otti Melkyn ojentaman napin ja pani
+sen pöydälle, jonka ympärillä he kaikki istuivat. Vilkaistuaan siihen
+hän veti pois käsistään molemmat kalvosimensa ja laski ne sen viereen.
+
+"Niin, se on varmasti yksi siitä ryhmästä", hän huomautti mietteissään.
+"Minun ymmärtääkseni ei tässä ole minkäänlaista sijaa epäilykselle.
+Niin, tämä on tosiaankin peräti kummallista. Nyt kerron teille suoraan
+kaikki mitä tiedän. Nämä irtonapit -- kaikki järjestään -- kuuluvat
+kuuteen samanlaisten nappien ryhmään, jotka ovat kaikki valmistetut
+tuosta hyvin kalliista metallista, platinasta, täsmälleen saman
+muotoisiksi ja kaikki koristetut samalla varta vasten keksityllä
+tunnusmerkillä. Ne antoi eräs mies, joka muutamia vuosia sitten hankki
+itselleen suuren omaisuuden Etelä-Afrikassa, kuudelle henkilölle, jotka
+olivat auttaneet häntä aika paljon. Niin on asia!"
+
+Zillah kääntyi amerikkalaisen puoleen katsellen häntä terävästi.
+
+"Kuka hän oli?" kysyi hän. "Sanokaa meille hänen nimensä!"
+
+"Hänen nimensä", vastasi Guyler, "oli Spencer Levendale --
+timanttikauppias".
+
+
+
+
+XIX
+
+PURDIE PYSYY LUJANA
+
+
+Tämän uutisen aikaansaama vaikutus oli ilmeisestikin aivan sellainen
+kuin amerikkalainen oli aavistanutkin, ja hän hymyili vähän jurosti,
+katsellessaan vuoron perään kunkin kasvoja. Mitä hänen vieraisiinsa
+tulee, he vilkaisivat ensin toinen toiseensa ja sitten häneen. Guyler
+naurahti ja jatkoi.
+
+"Se saa teidät säpsähtämään", hän virkkoi. "Lukiessani hiljattain
+selostukset sanomalehdistä tuosta jutusta huomasin Spencer Levendalen
+nimeä mainittavan jonkin vanhan kirjan yhteydessä, joka oli jäänyt
+Daniel Multeniuksen arkihuoneeseen tai joka ainakin löydettiin sieltä.
+Päättelin tietysti, että hän oli sama Spencer Levendale, jonka olin
+tuntenut Etelä-Afrikassa viisi vuotta sitten. Ja totta puhuen olen
+lukenut teikäläisiä sanomalehtiä aamuin illoin nähdäkseni oliko hänestä
+lisätietoja. Mutta tähän mennessä en ole löytänyt mitään."
+
+Purdie ja Melky vilkaisivat toisiinsa ja Melkyn ilmeisesti kehoittavan
+silmäyksen huomattuaan Purdie puhui.
+
+"Me voimme antaa teille lisätietoja", hän virkkoi. "Se tulee
+huomisaamuna olemaan kaikkien tiedossa. Levendale on salaperäisesti
+kadonnut talostaan ja kaikista muistakin paikoista, joissa hänet on
+joka päivä nähty, ja kukaan ei tiedä, missä hän on. Arvellaan tämän
+katoamisen olevan jollakin tavoin yhteydessä Praed-kadun tapauksen
+kanssa."
+
+"Selvä on", myönsi Guyler, "siitä ei hevin ole epäilystäkään. Ja
+Praed-kadun jutussa tulevat nämä platinaiset irtonapit näyttelemään
+melkoista osaa, ja kun te ja täkäläiset poliisit olette päässeet asian
+perille, tulette varmasti huomaamaan, että jollakin muulla seikalla on
+myös suuri tehtävä siinä."
+
+"Millä sitten?" kysyi Purdie.
+
+"Jalokivillä", vastasi amerikkalainen rauhallisesti hymyillen. "Juuri
+jalokivillä! Jalokivet tulevat olemaan sen kaiken pohjalla varmasti!"
+
+Seurasi hetkiseksi hämmästynyt hiljaisuus. Sitten Melky kääntyi
+kiihkeästi amerikkalaisen puoleen.
+
+"Herra!" hän virkkoi. "Käykäämme nyt käsiksi asioihin! Mitä te nyt
+tiedätte tästä Levendalesta?"
+
+"En paljon", vastasi Guyler. "Mutta minulla on vapaus kertoa, mitä
+tiedän. Olen ollut jossakin määrin vierivän kiven kaltainen, nähkääs.
+Olen harhaillut maailmassa yhdessä jos toisessakin paikassa, tehnyt
+yhtä ja toista, ja olen omalta kohdaltani kumonnut vanhan sananparren,
+sillä minun on onnistunut kerätä aika paljon sammalta vieriessäni. No
+niin, oleskelin Kap-kaupungissa jonkin aikaa viitisen vuotta sitten ja
+tapasin siellä Spencer Levendalen. Hän oli silloin jalokivikauppias --
+en voi täsmälleen sanoa mikä oli hänen alansa lähemmin määriteltynä,
+sillä en koskaan kuullut sitä tarkemmin. Mutta se tiedettiin yleisesti,
+että hän oli koonnut suuren omaisuuden ostamalla ja myymällä jalokiviä.
+Minä ja viisi muuta miestä -- kaikki eri kansallisuuksia -- olimme
+hyväksi avuksi Levendalelle eräässä suuressa kaupassa, jonka hän
+halusi hartaasti luonnistuvan -- yhdentekevää mikä se oli -- ja hän
+oli hyvin kiitollinen meille minun ymmärtääkseni. Ja kun me olimme
+kaikki rahan puolesta varsin toimeentulevia, ei hän voinut lahjoittaa
+meille shekkejä ja keksi sen vuoksi sellaisen keinon, että laitatti
+tarpeellisen määrän platinaisia irtonappeja -- platinahan on niin
+kuin tiedätte kalleinta tunnettua metallia -- ja jokaiseen irtonappiin
+kaiverrettiin huolellisesti hänen itse keksimänsä tunnusmerkki. Tässä
+ovat minun nappini -- ja se, joka on herra Rubinsteinin hallussa,
+kuuluu toiseen samanlaiseen ryhmään. Mutta kuka nyt on se mies, joka on
+pudottanut kalvosimennappinsa?"
+
+Purdie, joka oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta suurella
+mielenkiinnolla, esitti heti erään kysymyksen.
+
+"Siihenhän saa vastauksen kysymällä teiltä erästä asiaa", hän virkkoi.
+"Te epäilemättä tiedätte niiden miesten nimet, joille nuo irtonapit
+jaeltiin?"
+
+Mutta Purdien pettymykseksi amerikkalainen pudisti päätänsä.
+
+"Kah, en vainkaan", hän vastasi. "Asianlaita on siten - niin kuin
+ymmärtäisitte, jos tuntisitte jutun yksityiskohdat -- että tämä oli
+omituisenlaatuinen salaperäinen kauppa, jossa tarvittiin muutamain
+eri kansallisuuksiin kuuluvain miesten apua, eikä kukaan meistä
+tuntenut toisiaan. Mutta minä tapasin sattumalta sen englantilaisen,
+joka oli yksi meistä -- jälkeenpäin. Tunsin hänet tietysti heti hänen
+irtonappiensa avulla."
+
+"Ja kuka hän oli?" kysyi Purdie.
+
+"Purvis-niminen mies, Stephen Purvis", vastasi Guyler. "Minun
+kaltaiseni mies, joka oli matkustellut vähän joka suunnalla ryhtyen
+milloin mihinkin hommaan mikäli siitä oli rahaa ansaittavissa. Tapasin
+hänet Johannesburgissa ehkä seuraavana vuonna sen jälkeen kun tuo
+kauppa oli tehty, josta mainitsin. Hän ei myöskään tietänyt, keitä nuo
+toiset miehet olivat."
+
+"Ettekö ole kertaakaan nähnyt häntä sen jälkeen?" kysyi Purdie. "Ettekö
+tiedä missä hän on?"
+
+"Minulla ei ole siitä pienintäkään aavistusta", virkkoi Guyler. "En
+ole puhellut hänen kanssaan useammin kuin sen yhden ainoan kerran, ja
+silloinkin vain noin tunnin ajan."
+
+"Herra!" huudahti Melky kiihkeästi. "Voisitteko kuvailla nyt tämän
+Purvisin? Vain suunnilleen?"
+
+"Varmasti", vastasi amerikkalainen. "Nimittäin sellaisena kuin minä
+muistan hänet. Suurehko, isoluinen, karaistuneen näköinen -- noin
+minun ikäiseni -- sileäksi ajeltu -- enemmän siirtomaissa oleskelleen
+kuin englantilaisen näköinen -- hän oli ollut poikasesta asti
+Etelä-Afrikassa puuhaillen milloin mitäkin."
+
+"Hiivatti sentään, tuopa kuulostaa olevan juuri sama mies, joka kävi
+rouva Goldmarkin ravintolassa", virkkoi Melky. "Ainakin rouva Goldmark
+on kuvaillut hänet juuri sellaiseksi."
+
+"Niin, minä tosiaankin uskon hänet samaksi", huomautti Guyler. "Sitä
+minä olen arvellutkin koko ajan. Uskokaa minua, kun sanon, että tämä
+koko salaperäinen asia kiertyy erään jalokivijutun ympärille, johon
+tämän neidin isoisä, herra Spencer Levendale ja tuo Purvis-niminen
+mies ovat sekaantuneet -- se on varma! Ja nyt on, minun vaatimattoman
+mielipiteeni mukaan, tärkeintä löytää heidät molemmat! Mitä nyt on
+tehty ja mitä aiotaan tehdä siinä suhteessa!"
+
+Melky nyökkäsi Purdielle kehoitukseksi, että hän puhuisi.
+
+"New Scotland Yardin etsivällävirastolla on Levendalen juttu
+hallussaan", sanoi Purdie. "Käväisimme siellä pikimmältään
+herra Multeniuksen lakimiehen kanssa tänä iltana. Mutta emme
+luonnollisestikaan voineet puhua mitään toisesta miehestä, koska emme
+vielä tietäneet hänestä mitään! Olisiko teillä mitään vastaan lähteä
+sinne huomisaamuna?"
+
+"Ei suinkaan", vastasi Guyler reippaasti. "Asustan tässä hotellissa
+viikon parin ajan. Osuin tänne tullessani kaupunkiin pohjoisesta päin
+muutamia päiviä sitten. Tämä on minulle hyvin sopiva paikka, ja olen
+jokseenkin varma siitä, että asun täällä koko ajan, jonka nyt viivyn
+Lontoossa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että sekaannun tähän
+juttuun. Mutta minun nähdäkseni on asia vielä hyvin hankalalla kannalla
+tämän nuoren herra Lauristonin kohdalta. Luin kaikki sanomalehdet
+huolellisesti ja ymmärsin hänen tukalan tilansa. Nimittäin nuo
+sormukset?"
+
+Zillah muisti äkkiä kaikki, mitä Ayscough oli kertonut hänelle sinä
+iltana. Hän oli unohtanut mistä syystä oli lähtenyt King's Crossille:
+niin kiihtyneenä hän oli kuunnellut amerikkalaisen kertomusta. Nyt hän
+kääntyi Purdien ja molempain toisten maanmiestensä puoleen.
+
+"Olen aivan unohtanut!" hän huudahti. "Siinähän on vielä vaara.
+Ayscough on ollut tänä iltana käymässä liikkeessämme. Poliisit ovat
+tutkituttaneet asiantuntijalla sekä herra Lauristonin sormukset että
+ne, jotka olivat meidän tarjottimellamme. Hän väittää herra Lauristonin
+sormuksissa olevan salaisia jalokivikauppiaan merkkejä, jotka ovat
+aivan samanlaiset kuin meidänkin sormuksissamme. Ja se onkin aivan
+epäilemätöntä. Nyt ovat poliisit tietysti vakuutettuja, että nuo kaksi
+sormusta on otettu meidän tarjottimeltamme -- ja -- ja aikovat pidättää
+-- Andien!"
+
+Lauriston tuli ihan tummanpunaiseksi sulasta suuttumuksesta.
+
+"Kaikki on perätöntä -- mitä poliisi sanoo!" hän huudahti. "Minä olen
+saanut selville kuka antoi nuo sormukset äidilleni! Voin todistaa
+sen! En välitä hiventäkään poliiseista enkä heidän merkeistään -- nuo
+sormukset ovat minun!"
+
+Purdie laski rauhallisesti kätensä Lauristonin käsivarrelle.
+
+"Eihän kukaan meistä vielä tiedä mitä olet tehnyt tai saanut selville
+Peeblesissä noiden sormusten suhteen", hän virkkoi. "Kerrohan! Esitä
+vain lyhyet tosiasiat."
+
+"Niin minä aionkin", virkkoi Lauriston yhä suutuksissaan. "Mietin
+koko asiaa perin pohjin matkustaessani täältä pois. Muistin, että
+jos Peeblesissä vielä eläisi joku, joka tietäisi äidistäni ja noista
+sormuksista, se olisi eräs hänen vanha ystävättärensä rouva Taggart --
+muistathan hänet, John?"
+
+"Tunnen rouva Taggartin, jatka", virkkoi Purdie.
+
+"En tietänyt vieläkö rouva Taggart eli", jatkoi Lauriston. "Mutta
+läksin liikkeelle varhain tänä aamuna ja tapasin hänet. Hän muistaa
+nuo sormukset ihan hyvin ja kuvaili ne tarkoin. Vieläpä häin kertoi
+sellaistakin, jota minä en tietänyt nimittäin kuinka ne joutuivat
+äidilleni. John, sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin että isäni ja
+äitini eivät olleet kovinkaan varakkaita, ja että äidilläni oli tapana
+ansaita lisärahoja vuokraamalla huoneita kesäasukkaille. Eräänä kesänä
+hänellä oli vuokralaisenaan muuan lontoolainen lakimies herra Killick,
+joka viipyi kuukauden päivät. Tai hän ainakin tuli vain kuukaudeksi,
+mutta sairastui ja viipyi yli kaksi kuukautta. Äitini hoiti häntä hänen
+sairautensa aikana, ja Lontooseen palattuaan herra Killick lähetti
+hänelle nuo sormukset. Ja jos niissä on merkkejä", lopetti Lauriston,
+"jotka ovat samanlaisia kuin tuolla tarjottimellakin olevissa
+sormuksissa, niin en voi sanoa mitään muuta kuin että niiden merkkien
+täytyi olla sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne! Sillä ne
+ovat siitä pitäen olleet meidän hallussamme -- äitini ja minun --
+kunnes vein ne panttitoimistoon?"
+
+Zillah taputti äkkiä käsiään, ja hän ja Melky vaihtoivat paljon puhuvan
+silmäyksen, jota toiset eivät ymmärtäneet.
+
+"Niin se on!" Zillah huudahti. "Se minua juuri hämmästyttikin alussa.
+Nyt on enää ole ihmeissäni. Melky tietää, mitä tarkoitan."
+
+"Se, mitä hän tarkoittaa, herra", virkkoi Melky taputtaen Purdien
+käsivartta, "on juuri sama asia, joka minuakin alussa hämmästytti. Se
+on juuri niin kuin herra Lauriston sanoo -- nuo salaiset merkit olivat
+sormuksissa silloin kun herra Killick osti ne. Nuo kaksi sormusta sekä
+ne tarjottimella olevat sormukset, joista oli kysymys. ovat lähteneet
+saman tekijän käsistä Tuossa kaikessa ei ole mitään kummallista minulle
+eikä Zillah-serkulleni. Me nähkääs olemme perillä tässä ammatissa.
+Mutta nuo poliisit! Ne ovat niin epäluuloisia, että --. Mutta, hyvät
+herrat, nyt meidän on etsittävä käsiimme herra Killick."
+
+"Aivan oikein", myönsi Purdie. "Mistä hänet löytää, Andie?"
+
+Mutta Lauriston pudisti päätään pettyneen näköisenä.
+
+"Sitäpä minä juuri en tiedä", hän vastasi. "Kaksikymmentäviisi vuotta
+sitten hän antoi äidilleni nuo sormukset ja rouva Taggartin sanain
+mukaan hän oli silloin keski-ikäinen mies, joten hänellä on nyt ikää jo
+aika lailla. Mutta jos hän on elossa, voin löytää hänet."
+
+"Meidän on saatava hänet käsiimme", virkkoi Purdie lujasti. "Minun
+käsitykseni mukaan hän voi todistaa jotakin sellaista, joka on
+tärkeämpää kuin noiden sormusten pelkkä tunteminen -- älkää nyt
+välittäkö siitä, mitä arvelen asiasta. Meidän on pohdittava sitä
+huomenna."
+
+"Mutta sillä välin", keskeytti Zillah hänet, "Andie ei saa lähteä
+asuntoonsa rouva Flitwickin luokse. Minä ymmärsin mitä Ayscough
+tarkoitti tänä iltana, ja muistakaa kaikki, että se oli aivan
+yksityisluontoista hänen ja minun välilläni. Hänet täytyy pitää jonkin
+aikaa poliisin tietämättömissä, ja --"
+
+Purdie nousi seisomaan pöydän luota ja pudisti päättävästi päätään.
+
+"Ei", hän virkkoi. "Ei sinne päinkään! Me emme turvaudu minkäänlaiseen
+pakoilemiseen ja piileskelemiseen. Andie Lauriston ei tule ilmaisemaan
+pienintäkään pelkoa poliiseja tai mitään heidän Johtopäätöksiään
+kohtaan. Hänen on seurattava tarkoin minun ohjeitani, ja minä vien
+hänet täksi yöksi hotelliini -- jättäkää hänet minun haltuuni! Minä
+kyllä pidän huolen siitä, että tämä juttu selviää oikealla tavalla ja
+perin pohjin -- olkoon lopputulos sitten millainen tahansa. Kas niin,
+erotkaamme nyt. Herra Guyler!"
+
+"Jaha", vastasi amerikkalainen, "mitä haluatte?"
+
+"Tulkaa tapaamaan minua hotelliini huomisaamuna kello kymmenen",
+virkkoi Purdie. "Uusi luku alkaa silloin."
+
+
+
+
+XX
+
+PARSLETTIN JUTTU
+
+
+Seuraavana aamuna neljännestä yli kymmenen Ayscough puheli kahden
+kesken erään New Scotland Yardin etsivänviraston rikososastoon kuuluvan
+miehen kanssa yksityishuoneessa. Saapuvilla oli myöskin eräs ylempi
+virkamies, joka oli kutsuttu Praed-kadun panttitoimistoon heti sen
+jälkeen kun Andie Lauriston oli löytänyt sieltä Daniel Multeniuksen
+ruumiin. Tämä virkamies esitti nyt kummallekin poliisille kantansa
+murhajutussa -- tietäen koko ajan, että kumpikaan heistä ei ollut hänen
+kanssaan yhtä mieltä.
+
+"Tehän ette voi sivuuttaa sitä seikkaa, että noiden eri sormusten
+tunnusmerkit ovat samanlaiset", hän virkkoi tuttavallisesti. "Minun
+käsitykseni mukaan koko juttu on selvä kuin päivä -- nuori mies oli
+ahdingossa -- hän tunnusti, ettei hänellä ollut penniäkään -- hän
+meni sinne, huomasi myymälän tyhjäksi, näki nuo sormukset, sieppasi
+niistä pari, silloin vanhus yllätti hänet -- Lauriston nitisti hänet
+kuoliaaksi! Se on minun käsitykseni. Minä kehoitan pidättämään hänet
+ja jatkamaan sitten tutkimusta -- kaikki muut asiaan liittyvät seikat
+kuuluvat johonkin toiseen juttuun."
+
+Ayscough katseli mitään puhumatta New Scotland Yardin miestä, joka
+pudisti päätään jyrkästi kieltävällä tavalla.
+
+"Se ei ole minun mielipiteeni", hän virkkoi päättävästi. "Eikä se
+myöskään ole meidän virastomme miesten mielipide. Me tutkimme tätä
+juttua melkein koko eilisen iltapäivän yhdessä tuon pienen juutalaisen
+Rubinsteinin ja erään skotlantilaisen herra Purdien kanssa, ja me
+tulimme siihen johtopäätökseen, että vanhan Multeniuksen kuolemaan
+liittyy oikein tärkeitä seikkoja. Siinä on oikein salaperäisyyksien
+verkko! Vanhuksen kuolema -- tuo kirja, jota Levendale ei unohtanut
+raitiotievaunuun huolimatta omista sanoistaan ja ilmoituksestaan! --
+Levendalen selittämätön katoaminen -- tuo Parslettin omituinen kuolema
+-- lisäksi panttitoimiston arkihuoneeseen ja rouva Goldmarkin ruokalaan
+pudotettujen platinanappien salaperäisyys -- ei! -- koko juttu on
+peräti monimutkainen. Se on minun käsitykseni siitä."
+
+"Niin minunkin", virkkoi Ayscough. Hän vilkaisi epäuskoisen näköiseen
+virkamieheen ja kääntyi sitten hänestä katsellakseen akkunasta ulos
+kadulle. "Jo nyt --!" hän huudahti äkkiä. "Tuolla tulee Lauriston
+Purdien kanssa ja heidän mukanaan eräs amerikkalaisen näköinen
+mies. Uskonpa tosiaankin, että Lauriston on saanut todistuksia
+omistusoikeudestaan noihin kahteen sormukseen -- häntä ei ainakaan
+tunnu peloittavan esiintyä täällä päättäen siitä, että hän astelee
+suoraa päätä jalopeurain luolaan, vai mitä?"
+
+"Tuokaa heidät kaikki sisään!" määräsi ylempi virkamies vähän äreästi.
+"Nyt saamme kuulla, mitä tässä oikein on kysymyksessä."
+
+Pian Purdie ilmestyi Ayscoughin jäljessä kahden toverinsa edellä. Hän
+ja New Scotland Yardin salapoliisi nyökkäsivät toisilleen päätään;
+he olivat olleet aika paljon yksissä edellisenä päivänä. Hän kumarsi
+myöskin ylemmälle virkamiehelle, mutta tämä katseli Lauristonia.
+
+"Oletteko saanut mitään todisteita noista sormuksista?" hän kysyi.
+"Tietysti, jos teillä, on --"
+
+"Ennenkuin Lauriston puhuu mitään siitä", keskeytti Purdie hänet,
+"pyytäisin teitä kuulemaan, mitä tällä newyorkilaisella herralla
+Stuyvesant Guylerillä on teille kertomista. Se on tärkeää -- se
+suorastaan liittyy tähän juttuun. Jos vain kuuntelette, mitä hänellä on
+sanottavana --"
+
+Molemmat salapoliisit kuuntelivat Guylerin kertomusta platinaisista
+irtonapeista suurella mielenkiinnolla, vaikkakin vaieten. Sen
+loputtua he vilkaisivat toinen toiseensa ja sitten saapuvilla olevaan
+virkamieheen, joka näytti tulevan vastoin tahtoaankin vakuutetuksi
+toisen sanoista.
+
+"Sitä minä sanoinkin muutamia minuutteja sitten", mutisi New Scotland
+Yardin mies. "Se on peräti monimutkainen juttu. Sitä ei selvitetäkään
+viidessä minuutissa."
+
+"Ei edes kymmenessä", sanoi Ayscough lyhyesti. Hän vilkaisi Guyleriin.
+"Tuntisitteko varmasti tuon Purvisin, jos näkisitte hänet?" hän kysyi.
+
+"Tottahan nyt", vastasi amerikkalainen. "Niin luulen, ja jos hän on
+sama mies, joka nähtiin ruokapaikassa muutamia päiviä sitten, ei hän
+ole laisinkaan muuttunut -- tai ei ainakaan paljon."
+
+Kirjoituspöydän ääressä istuva mies kääntyi Purdieen ja vilkaisi sitten
+Lauristoniin.
+
+"Mitä kuuluu noista sormuksista?" hän kysyi. "Mitä herra Lauristonilla
+on sanottavana?"
+
+"Anna minun kertoa", sanoi Purdie Lauristonin aikoessa ruveta puhumaan
+"Herra Lauriston", hän jatkoi, "on ollut Peeblesissä, jossa hänen
+isänsä ja äitinsä ovat asuneet. Hän on tavannut erään heidän vanhan
+ystävänsä rouva Taggartin, joka muistaa sormukset aivan hyvin Sitä
+paitsi rouva Taggart tietää, että rouva Lauriston-vainaja oli saanut
+ne Edward Killickiltä, lontoolaiselta lakimieheltä, joka tietysti
+voi tuntea ne. Mitä niissä oleviin merkkeihin tulee, luulen teidän
+löytävän niihin ammattiselityksen -- nuo sormukset samoin kuin herra
+Multeniuksen tarjottimellekin kerätyt ovat luultavasti saman miehen
+tekemät. Selailtuani osoiteluetteloa olen huomannut, että herra Edward
+Killick on luopunut asianajajantoimestaan, mutta samalla saa myös
+nähdä, että hän on vielä elossa ja ehdotan, että hänet kutsuttaisiin
+tänne. Sillä välin haluaisin tietää miten aiotte menetellä herra
+Lauristonin suhteen. Tässä hän on."
+
+Ylempi virkamies vilkaisi New Scotland Yardin mieheen.
+
+"Luullakseni teikäläiset ovat nyt ottaneet tämän jutun kokonaan
+haltuunsa?" hän kysyi.
+
+"Täydelleen", vastasi salapoliisi.
+
+"Oletteko saanut joitakin ohjeita herra Lauristonin suhteen?" kysyi
+virkamies. "Ettekö? Herra Lauriston on siis vapaa lähtemään minne
+haluaa, mikäli se meistä riippuu", hän lisäsi kääntyen Purdieen. "Mutta
+hänen olisi ehdottomasti paras pysyä saapuvilla, kunnes kaikki on
+selvitetty."
+
+"Niin on tarkoituksemmekin", virkkoi Purdie. "Milloin tahansa
+tarvitsette herra Lauristonia, tulkaa luokseni hotelliini -- hän on
+siellä vieraanani, ja minä kyllä tuon hänet näkyviinne. Nyt on meidän
+ryhdyttävä etsimään herra Killickiä."
+
+Hän, Lauriston ja Guyler lähtivät yhdessä ulos. Poliisitoimiston
+portailla Ayscough huusi Purdien jälkeen.
+
+"Kuulkaahan", hän virkkoi tuttavallisesti. "Jättäkää tuo herra
+Killickin asia tunniksi pariksi. Minä voin kertoa teille paljon mieltä
+kiinnittävämpää kuin se on ja mahdollisesti paljon tärkeämpääkin.
+Lähtekää ruumiintarkastajan virastoon. Herra Lauristonhan tietää, missä
+se on."
+
+"Mitä on kysymyksessä?" sanoi Lauriston.
+
+"Siellä tutkitaan Parslettin kuolemantapausta", vastasi Ayscough
+nyökäyttäen merkitsevästi päätään. "Kuulette peräti kummallisen
+todistuksen, jollen erehdy. Lähden itsekin sinne heti."
+
+Hän palasi taas sisään ja muut kolme miestä katsahtivat toinen
+toiseensa.
+
+"Kuulkaahan", virkkoi Guyler. "Noudattakaamme tuota ystävällistä
+neuvoa. Lähtekäämme sinne."
+
+Lauriston opasti heidät siihen paikkaan, jossa häntä itseään oli
+äskettäin kuulustellut herra Parminter. Mutta nyt oli siellä väkeä
+tungokseen asti. Vain suurella vaivalla heidän onnistui tunkeutua sinne
+erääseen nurkkaan. Eräässä toisessa nurkassa kaukana heistä Lauriston
+huomasi Melky Rubinsteinin. Melky, joka oli kovassa ahdingossa, niin
+ettei voinut liikkuakaan, ilmaisi Lauristonille kasvojen eleillä ja
+viittaamalla peukalollaan ovelle päin, että heidän pitäisi tavata
+toisensa ulkona, kun toimitus olisi ohitse.
+
+Kuulustelu oli jo alkanut, kun Purdie tovereineen tunkeutui sisälle.
+Todistajain aitiossa oli Parslett-vainajan leski -- juhlallinen
+mustapukuinen olento, joka kertoi kuulustelijalle, että samana iltana,
+jolloin hänen miehensä kuoli, hän oli lähtenyt myöhään ulos tehdäkseen
+pikku kierroksen, niin kuin hän oli sanonut. Ei -- ei hänellä ollut
+aavistustakaan siitä, minne hänen miehensä oli lähtenyt eikä siitäkään,
+oliko hänellä määrättyä tarkoitusta ulos mennessään. Hänen miehensä
+ei ollut sanallakaan maininnut vaimolleen, että tulisi saamaan rahaa
+keneltäkään. Todistaja ei ollut nähnyt miestään enää sen jälkeen kun
+tämä oli lähtenyt ulos, ennenkuin tapasi hänet St. Maryn sairaalassa
+tohtorin käsiteltävänä. Mies kuoli tuntoihinsa tulematta heti vaimon
+päästyä sairaalaan.
+
+Purdie ajatteli todistuksen loputtua, ettei siinä ollut mitään
+kummallista, ja ihmetteli, miksi Ayscough oli lähettänyt heidät sinne.
+Mutta seuraavan todistajan lausunto herätti jo suurempaa mielenkiintoa.
+Hän oli keikaileva, puuhakkaan näköinen, keski-ikäinen mies, varakas
+liikemies, joka astui todistajain aitioon aivan samoin kuin olisi
+asettunut omaan liikehuoneeseensa ja aikonut soittaa kelloa pyytääkseen
+päivän sanomalehtiä. Oikeudenjäsenten kuiskailusta saattoivat
+katselijat päättää, että tämä oli sama herra, joka oli löytänyt
+Parslettin kadulta. Purdie ja hänen molemmat toverinsa heristivät
+korviaan.
+
+Martin James Gardiner, kilpa-ajojen vedonlyöntiasiamies Portsdown-kadun
+varrelta Maida Valessa, oli asunut siellä muutamia vuosia ja tunsi
+hyvin sen kaupunginosan -- ei tuntenut Parslett-vainajaa ulkonäöltäkään
+-- ei ollut tietääkseen koskaan nähnyt häntä, ennenkuin puheena olevana
+iltana.
+
+"Kertokaa meille kaikki tarkoin, mitä tapahtui, herra Gardiner --
+omalla tavallanne", sanoi oikeuden puheenjohtaja.
+
+Gardiner nojautui todistajain aition reunaa vasten ja koetti tehdä
+miellyttävän vaikutuksen sekä oikeuden jäseniin että yleisöön.
+
+"Kirjoittelin kirjeitä jokseenkin myöhäiseen eilen illalla", hän
+virkkoi. "Vähän jälkeen yhdentoista lähdin viemään niitä lähimpään
+postilaatikkoon. Kun menin alas taloni portaita, astui Parslett
+ohitseni. Hän käveli Portsdown-katua Clifton-kadulle päin.
+Mennessään minun ohitseni hän nauraa hihitti hiljaa itsekseen. Sen
+huomatessani luulin hänen olevan hieman humalassa, suoraan sanoen,
+mutta seuratessani häntä hyvin lähellä näin hänen puhelevan aivan
+järkevästi. Hän oli edelläni kuusi tai kahdeksan metriä kunnes tulimme
+noin parinkymmenen metrin päähän Ciifton-kadun kulmasta. Silloin
+äkkiä -- niin äkkiä, että minun on vaikea sitä kuvaillakaan -- hän
+tuntui suorastaan luhistuvan kokoon. Näytti siltä kuinhan olisi
+silmänräpäyksessä kutistunut kasaan. Hänen polvensa menettivät voimansa
+ja hänen koko ruumiinsa lysähti katukäytävälle läjäksi!"
+
+"Huudahtiko hän -- kirkaisiko kuin äkillisestä tuskasta -- tai mitään
+siihen tapaan?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Kuului jonkinlainen
+koriseva ääni -- en ole varma siitä, vaikka hän olisikin lausunut sanan
+pari lysähtäessään maahan", vastasi todistaja. "Mutta se kävi niin
+äkkiä, että en voinut erottaa mitään tarkasti. Se on ainakin varma,
+ettei hänen huuliltaan enää hänen kaaduttuaan päässyt minkäänlaista
+muuta ääntä kuin perin hiljaista omituista valittelua. Luulin tietysti
+miehen pyörtyneen. Riensin hänen luokseen. Hän makasi käppyrässä
+siinä, mihin oli kaatunut. Aivan lähellä oli katulamppu -- näin hänen
+kasvoilleen levinneen omituisen värin ja hänen silmäinsä jo olevan
+lujasti ummessa. Sitä paitsi huomasin hänen hampaittensa olevan lujasti
+yhteen puristettuina ja hänen sormiensa kämmeniin painettuina."
+
+"Vääntelehtikö hän ollenkaan -- tekikö minkäänlaista liikettä?" kysyi
+tutkija.
+
+"Ei pienintäkään! Hän oli hiljaa kuin ne kivet, joiden päällä hän
+makasi", sanoi todistaja. "Olen täysin vakuutettu siitä, että hän ei
+hievahtanutkaan sen jälkeen kun oli kaatunut. Juuri silloin ei ollut
+ketään muuta saapuvilla, ja minä aioin juuri soittaa lähimmän talon
+kelloa, kun eräs poliisi tuli nurkan takaa. Minä huusin hänelle, ja
+hän tuli paikalle. Me tutkimme miestä minuutin ajan. Sitten minä
+juoksin hakemaan tohtori Mirandoletia, jonka klinikka on juuri
+vieressä. Tapasin hänet siellä; hän lähti aivan heti sekä määräsi
+miehen viipymättä siirrettäväksi sairaalaan. Poliisi nouti apua ja mies
+vietiin pois. Tohtori Mirandolet lähti heidän mukanaan. Minä palasin
+kotiin."
+
+Gardinerilta ei kysytty enää mitään mainitsemisen arvoista. Oikeuden
+puheenjohtaja vaihtoi joitakin lyhyitä kuiskauksia oikeudenpalvelijan
+kanssa ja vilkaisi sitten todistajain aition takana istuvaan ryhmään,
+jossa kaikilla oli lääkärien virkapuku päällään.
+
+"Kutsukaa tohtori Mirandolet", hän määräsi.
+
+Samalla hetkellä Purdie kohtasi Ayscoughin katseen. Salapoliisi iski
+hänelle merkitsevästi silmäänsä, kun omituisen näköinen olento astui
+esiin joukosta ja asettui paikalleen todistajain aitioon.
+
+
+
+
+XXI
+
+MITEN KUOLLUT?
+
+
+Eräs niistä kolmesta toveruksesta, jotka seisoivat uteliaasti katsellen
+uutta todistajaa tämän tullessa vapaalle paikalle oikeuden jäsenten
+eteen, oli nähnyt hänet ennen. Lauriston, joka oli Paddingtonissa
+asuessaan kävellyt aika paljon Maida Valessa ja St. John's Woodin
+tienoilla, tunsi tohtori Mirandoletin heti samaksi mieheksi, jonka
+hän oli usein tavannut noilla kävelyretkillään ja jota hän oli
+joka kerta ihmetellyt. Hän oli jonkin verran merkillisen näköinen
+olento -- pitkä hintelä mies, jolla oli silmään pistävän selvä oma
+persoonallinen olemuksensa -- sen tapainen mies, joka ehdottomasti
+vetäisi huomion puoleensa missä tahansa liikkuikin ja jota ihmiset
+kääntyisivät katsomaan kaikkein vilkasliikkeisimmälläkin kadulla. Hänen
+kotkannäköisiä piirteitään, melkein kalmankarvaista ihonväriään ja
+leimahtelevia, syvällä sijaitsevia silmiään ympäröi paksu pikimusta
+tukka, valahtaen tuuheina suortuvina hänen avaralle pehmeälle
+kaulukselleen, jota piti kohdallaan suuri musta silkkinen kaulanauha.
+Hänen hintelää vartaloaan, joka näytti tavattoman laihalta leveitten
+hartiain ja suuren pään rinnalla, verhosi päästä jalkoihin asti valtava
+viitta, yhtä pikimusta kuin hänen tukkansakin, ja sen niskassa riippui
+tohtorinviittaan kuuluva huppu. Ei ainoakaan läsnä olevista olisi
+voinut luulla tohtori Mirandoletia muuksi kuin ulkomaalaiseksi, vieläpä
+sellaiseksi ulkomaalaiseksi, joka ei tietänyt juuri mitään Englannista
+ja englantilaisista. John Purdie, jonka mielenkiinto oli nyt täysin
+virinnyt, hämmästyi kuullessaan todistajan vastaavan välttämättömiin
+alkukysymyksiin. Nicholas Mirandolet -- Englannin alamainen -- syntynyt
+Maltassa -- kasvatettu Englannissa -- sekä kirurgian että lääketieteen
+tohtori -- harjoittanut yksityistä lääkärinammattia Portsdown-kadun
+varrella Maida Valessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.
+
+"Luullakseni teidät, tohtori Mirandolet, kutsui vainajan luokse
+äskeinen todistaja?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Aivan niin! Pyydän
+teitä kertomaan meille mitä huomasitte."
+
+"Tapasin vainajan makaamassa katukäytävällä arviolta kahdentoista
+metrin päässä talostani", vastasi tohtori Mirandolet terävällä,
+katkonaisella äänellä. "Eräs poliisi oli kumartuneena hänen ylitseen.
+Herra Gardiner kertoi meille nopeasti, mitä oli nähnyt. Ensimmäinen
+ajatukseni oli, että miehen oli kohdannut niin sanottu halvaus --
+jonkinlainen kaatuvataudin kohtaus esimerkiksi. Tutkin hänet pikaisesti
+ja huomasin ensimmäisen vaikutelmani täysin vääräksi."
+
+"Mitä sitten ajattelitte?" kysyi tuomari. Tohtori Mirandolet pysyi
+vaiti ja alkoi rummuttaa todistajain aition reunakaidetta pitkien ja
+hoikkien ihan valkeiden sormiensa päillä. Hän pani sileiksi ajellut
+huulensa suipolleen ja katseli miettivästi ympärilleen -- tarkastellen
+rauhallisesti häneen suuntautuneita kasvoja. Lopuksi hän vilkaisi
+oikeuden puheenjohtajaan ja laukaisi kuuluviin vastauksen:
+
+"En tiedä mitä ajattelin!"
+
+Tuomari nosti hämmästyneenä katseensa papereistaan.
+
+"Te ette tiedä mitä ajattelitte?"
+
+"En", kertasi tohtori Mirandolet. "En tiedä. Ja sanonpa teille miksi.
+Koska minä huomasin nopeammin kuin osaan teille kertoa, että oli
+kysymyksessä jotakin täydelleen yli minun ymmärrykseni menevää!"
+
+"Tarkoitatteko -- yli teidän taitonne?"
+
+"Taitoni?" tokaisi todistaja vääntäen kasvonsa omituiseen irvistykseen.
+"Yli minun ymmärrykseni! Olen nopea havaintojen tekijä. Näin muutamissa
+sekunneissa, että tässä oli mies, joka oli kirjaimellisesti luhistunut
+keskellä elämän kukoistusta aivan kuin -- no niin, suoraan sanoen aivan
+kuin jokin merkillinen voima olisi laskenut surmaavan kätensä suoraan
+hänen elinhermolleen. Minä olin ymmällä."
+
+Oikeuden puheenjohtaja suoristautui ja laski kynän kädestään.
+
+"Mitä te teitte?" hän kysyi tyynesti.
+
+"Käskin poliisin hankkia apua ja sairasvaunut sekä kuljettamaan miehen
+St. Maryn sairaalaan mahdollisimman kiireesti", vastasi tohtori
+Mirandolet. "Poliisin poissa ollessa tutkin miestä tarkemmin. Hän
+oli silloin kuolemankielissä -- ja minä ymmärsin täydellisesti,
+ettei mikään lääketaito voinut häntä pelastaa. Tähän mennessä hän
+oli muuttunut aivan hiljaiseksi. Hänen ruumiinsa oli lauennut
+pingoituksestaan luonnolliseen asentoonsa, hänen kasvonsa, jotka
+minun ne ensiksi nähdessäni olivat olleet omituisen värikkäät, olivat
+muuttuneet tyyniksi ja kalpeiksi. Hän hengitti säännöllisesti,
+vaikkakin hyvin heikosti -- ja teki ilmeisesti lähtöä. Minä ymmärsin
+täydellisesti mitä oli odotettavissa ja huomautin herra Gardinerille,
+että mies kuolisi puolen tunnin kuluttua."
+
+"Te kai ennätitte viedä hänet sairaalaan siinä ajassa?"
+
+"Kyllä -- arviolta kahdenkymmenenviiden minuutin kuluttua siitä kun
+olin hänet ensiksi nähnyt", vastasi todistaja. "Menin sairasvaunujen
+mukana! Mies kuoli hyvin pian sairaalaan jouduttuaan, aivan niin kuin
+olin aavistanutkin. Ei mikään lääketieteellinen kyky olisi voinut häntä
+pelastaa!"
+
+Oikeuden puheenjohtaja vilkaisi pieneen ryhmään lääkäripukuisia miehiä,
+jotka istuivat todistajain aition takana. Hän näytti tuumivan itsekseen
+oliko tarpeellista kysyä tohtori Mirandoletilta lisää. Varmuuden vuoksi
+hän kääntyi vielä hänen puoleensa.
+
+"Teidän todistuksenne, tohtori Mirandolet, sisältää siis seuraavaa",
+hän sanoi. "Teidät kutsuttiin tuon miehen luokse ja te huomasitte
+heti, että itse ette voinut tehdä mitään hänen hyväkseen, jonka vuoksi
+toimititte hänet sairaalaan mahdollisimman nopeasti. Mutta minkä tähden
+olitte sitä mieltä, että teidän oli mahdotonta auttaa häntä?"
+
+"Selitän sen teille muutamin sanoin", vastasi tohtori Mirandolet. "Se
+johtui siitä, että en tuntenut enkä ymmärtänyt ainoaakaan näkemistäni
+taudinoireista. Se johtui suoraan sanoen siitä, että tiesin täysin
+hyvin olevani tuiki kykenemätön ymmärtämään, mikä miestä vaivasi.
+Ja sen vuoksi toimitin hänet kiireimmiten sellaisten henkilöitten
+luokse, joiden pitäisi tietää enemmän kuin minä tiesin ja jotka ovat
+taitavamman maineessa kuin minä olen. Lyhyesti sanoen, huomasin
+joutuneeni näkemään jotakin sellaista, mikä oli täydellisesti minun
+taitoni ja ymmärrykseni yläpuolella."
+
+"Sallinette minun vielä esittää parisen kysymystä", sanoi oikeuden
+puheenjohtaja. "Oletteko muodostanut jonkinlaisen oman mielipiteen
+miehen kuoleman syystä?"
+
+"Olen", myönsi todistaja epäröimättä. "Olen toki. Luulen hänen saaneen
+myrkkyä mitä taitavimmalla ja kavalimmalla tavalla. Ja" -- tohtori
+Mirandolet vilkaisi syrjäsilmällä takanaan istuvia miehiä -- "tulen
+olemaan perin ihmeissäni, jollen saa tukea sille käsitykselleni.
+Mutta kymmenen tuhatta kertaa enemmän hämmästyn, jos Euroopassa on
+ainoatakaan asiantuntijaa, joka voi sanoa, mitä tuo myrkky oli!"
+
+"Luulette sen olleen salaista myrkkyä?"
+
+"Salaista!" huudahti tohtori Mirandolet. "Niin, salainen, se on juuri
+oikea sana. Tosiaankin, salaista se oli!"
+
+"Voitteko kertoa meille mitään muuta?" kysyi oikeuden puheenjohtaja.
+
+"Vain yhden seikan vielä", vastasi todistaja oltuaan vaiti vähän
+aikaa. "Sitä voi käyttää todistusaineksena. Kumartuessani tuon miehen
+ylitse hänen maatessaan katukiveyksellä huomasin hänen vaatteissaan
+jonkinlaista omituista hyvää tuoksua. Alussa se oli voimakas ja haihtui
+vähitellen. Mutta minä kiinnitin poliisin ja herra Gardinerin huomion
+siihen. Se tuntui hänessä hyvin heikosti vielä silloinkin kun saimme
+hänet sairaalaan. Mainitsin sielläkin siitä seikasta."
+
+"Tuo omituinen haju herätti siis oikein selvästi huomiotanne?"
+
+"Niin", vastasi tohtori Mirandolet. "Niin oli asia. Se johti mieleeni
+itämaat -- olen asunut idässä -- Intiassa, Birmassa, Kiinassa. Minusta
+näytti, että tuo mies oli saanut käsiinsä jotakin itämaista hajuainetta
+ja mahdollisesti tiputtanut sitä jonkin verran vaatteilleen. Siihen
+seikkaan kannattaa kiinnittää huomiota. Sillä olen kuullut -- en voi
+sanoa itse joutuneeni näkemään sellaista -- että ihmisiä on kuollut
+pelkästään myrkyn hengittämisestä."
+
+Oikeuden puheenjohtaja ei tehnyt mitään huomautusta -- hänen
+käytöksestään kävi selvästi ilmi, että hän piti tohtori Mirandoletin
+väitettä hyvin epäluotettavana. Tohtori Mirandolet poistui todistajain
+aitiosta, ja hänen tilalleen astui sinne viranomaisten kehoituksesta
+tohtori John Sperling-Lawson.
+
+"Hän on nykyään elävistä kaikkein luotettavimpia asiantuntijoita",
+kuiskasi Lauriston Purdielle tohtori Sperling-Lawsonin vannoessa
+valaansa ja vastatessa muodollisiin alkukysymyksiin. "Hän on ylilääkäri
+siinä sairaalassa, josta he puhuvat, ja esiintyy aina tämäntapaisissa
+jutuissa. Niinikään on hän sisäministeriön palveluksessa -- hän
+juuri esiintyi erittäin tärkeänä todistajana Barnsburyn murhajutussa
+hiljattain -- etkö muista sitä?"
+
+Purdie muisti ja katseli kuuluisaa asiantuntijaa suurella
+mielenkiinnolla. Mutta tohtori Sperling-Lawsonin ulkomuodossa ei
+ollut mitään merkillistä. Hän oli hiljainen, maltillinen, tavallisen
+näköinen herrasmies, joka olisi aivan hyvin voinut olla asianajaja tai
+pankin virkailija, vaikka hänen tiedettiinkin olevan aivan toista. Hän
+esitti todistuksensa asiallisella äänellä -- päinvastoin kuin tohtori
+Mirandolet, joka oli puhunut jokseenkin kiihtyneesti, mutta Purdie
+huomasi, että saapuvilla olevat kuuntelivat innokkaasti joka sanaa.
+
+Tohtori Spering-Lawson sanoi sattumalta olleensa sairaalassa, kun
+Parslett tuotiin sinne, ja nähneensä hänen kuolevan. Hän oli tohtori
+Mirandoletin kanssa täysin samaa mieltä siinä, että oli aivan
+mahdotonta pelastaa miehen henkeä enää hänen sairaalaan jouduttuaan, ja
+hän oli valmis väittämään, että se oli mahdotonta jo sillä hetkellä,
+jolloin Gardiner oli nähnyt Parslettin lysähtävän kadulle. Toisin
+sanoen, Parslett oli kuoleman oma jo kaatuessaan.
+
+"Ja mikä oli kuoleman syy?" kysyi oikeuden puheenjohtaja.
+
+"Sydämen toiminnan lakkaaminen", vastasi todistaja.
+
+"Mikä sen aiheutti?" jatkoi kuulustelija.
+
+Sperling-Lawson epäröi jonkin aikaa syvän hiljaisuuden vallitessa.
+
+"En voi vastata siihen kysymykseen", hän lopulta sanoi. "Voin vain
+esittää oman käsitykseni eräästä seikasta. Luulen -- olenpa suorastaan
+vakuutettukin siitä -- että hän oli saanut myrkkyä. Olen aivan varma
+asiasta. Mutta minun on pakko myöntää, että en tiedä, mitä myrkkyä oli
+käytetty, ja että en mitä huolellisimman tutkimuksen jälkeenkään ole
+voinut todeta pienintäkään merkkiä mistään tuntemastani myrkystä. Joka
+tapauksessa olen varma siitä, että hän kuoli myrkyn vaikutuksista,
+mutta mitä se oli tai kuinka se vaikutti, sitä en suodaan sanoen
+ymmärrä!"
+
+"Tehän toimititte vielä kuolemanjälkeisenkin tarkastuksen?"
+
+"Niin toimitin", vastasi lääkäri, "yhdessä tohtori Seracoldin kanssa.
+Vainaja oli täysin terve ja hyvässä ravitsemistilassa oleva henkilö.
+Hänen elimistössään ei ollut missään paikassa pienintäkään sairauden
+merkkiä -- hän oli ilmeisestikin kohtuullisesti elänyt mies, joka olisi
+aivan hyvin voinut elää yli seitsenkymmenvuotiaaksi. Mutta, niin kuin
+olen sanonut, minkäänlaisia myrkyn jälkiä en voinut löytää. Nimittäin
+mitään minun tuntemani myrkyn jälkiä."
+
+"Nyt haluaisin esittää teille aivan erikoisen tärkeän kysymyksen",
+sanoi oikeuden puheenjohtaja. "Onko myrkkyjä, joiden luonnetta ette
+tunne?"
+
+"On", vastasi lääkäri avomielisesti. "On niitä. Mutta enpä luulisi
+voitavan niiden käytöstä puhua Lontoossa."
+
+"Onko sellaista eurooppalaista asiantuntijaa, joka voisi jotenkin
+valaista tätä asiaa?" kysyi kuulustelija.
+
+"On", vastasi Sperling-Lawson. "Yksi henkilö -- professori Gagnard
+Pariisissa. Suoraan sanoen, olen jo erikoisen lähetin mukana
+toimittanut hänelle pieniä kappaleita muutamista Parslettin elimistä.
+Jollei hän niiden avulla pääse tuon myrkyn jäljille, niin ei siihen
+kykene kukaan eurooppalainen tai amerikkalainenkaan asiantuntija, siitä
+ole varma -- se on itämainen salaisuus."
+
+"Hyvät herrat", virkkoi oikeuden puheenjohtaja, "me lykkäämme asian
+viikoksi. Siihen mennessä varmaankin saapuu tieto Pariisista."
+
+Ihmiset lähtivät ulos kosteaan marraskuun aamuun innokkaasti
+keskustellen äsken esitetystä todistuksesta. Purdie, Lauriston ja
+Guyler, kaikki yhtä vähäpuheisina, seurasivat toisten jäljessä alkaen
+jo pohtia asiaa ja muodostaen siitä oman mielipiteensä. Äkkiä Melky
+Rubinstein riensi heidän luokseen heiluttaen paperia kädessään.
+
+"Ulkona odotti eräs mies, joka toi tämän Zillahilta", sanoi Melky.
+"Hän oli kuullut, että te olitte kaikki täällä, ja minun hän myöskin
+tiesi täällä olevan. Meidän on heti lähdettävä sinne -- hän on löytänyt
+muutamia kirjeitä, joita hänen isoisänsä on saanut tuolta Purvisilta.
+Tulkaa siis -- sinne on vain muutamia askelia."
+
+
+
+
+XXII
+
+HERRA KILLICK MUISTELEE
+
+
+Ayscough ja New Scotland Yardin mies tulivat samassa ulos
+oikeusrakennuksesta keskustellen innokkaasti ja vakavasti. Melky
+Rubinstein erosi toisista kolmesta ja kiirehti uutisineen molempain
+salapoliisien luokse. Kaikki kuusi olivat nyt menossa Praed-kadulle. Ja
+Purdie, joka par'aikaa näytti niin innostuneelta kuin hänen luonteensa
+ja liikemiestottumuksensa suinkin sallivat, otti Scotland Yardin miestä
+napinlävestä kiinni ja veti hänet syrjään.
+
+"Mikä on teidän käsityksenne ammattimiehenä siitä, mitä olemme nyt
+juuri kuulleet?" hän kysyi. "Luonnollisestikin vain meidän kesken?"
+
+Salapoliisi, joka oli jo muutamia kertoja keskustellut Purdien kanssa
+poliisilaitoksella edellisenä iltapäivänä ja iltana ja tunsi hänet
+varakkaaksi nuoreksi mieheksi, joka halusi innokkaasti puhdistaa
+ystävänsä Lauristonin kaikista epäluuloista, pudisti päätään. Hän oli
+tyyni, älykäs, keski-ikäinen mies, joka nähtävästikin mietti tarkoin
+sitä, mitä kulloinkin hänen kohdalleen sattui.
+
+"Sitä on vaikea sanoa, herra Purdie", hän vastasi. "En epäilekään
+sitä, että me päästyämme tämän jutun perille saamme huomata sen hyvin
+yksinkertaiseksi -- mutta nyt on vain päästävä perille siitä. Tiet
+ovat monimutkaiset -- jopa aivan harvinaisessa määrässä! Nyt me olemme
+sokkelossa, josta etsimme oikeaa polkua."
+
+"Luuletteko tällä Parslettin jutulla olevan mitään yhteistä
+Multeniuksen kuoleman kanssa?" kysyi Purdie.
+
+"Tietysti -- epäilemättä", vastasi salapoliisi. "Minulla mielestäni
+ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että se henkilö, joka myrkytti
+Parslettin, on sama, joka aiheutti vanhan panttilainaajankin kuoleman.
+Minä kuvittelen asiaa seuraavalla tavalla. Parslett näki jollakin
+tavoin vilahdukselta tuon miehen lähtevän Multeniuksen myymälästä,
+-- epäilemättä sivuoven kautta -- ja myös tunsi hänet -- tunsi hänet
+hyvin, pankaa se merkille! Kun Parslett kuuli, mitä oli tapahtunut
+Multeniuksen perähuoneessa, niin hän piti asian omana tietonaan ja
+meni vaatimaan mieheltä rahaa vaikenemisensa palkaksi. Mies antoikin
+hänelle viisikymmentä puntaa kullassa, jotta hän pitäisi suunsa kiinni
+-- epäilemättä luvaten antaa hänelle myöhemmin lisää -- samalla hän
+kavalalla tavalla myrkytti hänet. Se on minun mielipiteeni, herra
+Purdie."
+
+"Siis on nyt vain otettava selvä siitä kuka tuo mies on?" kysyi Purdie.
+
+"Aivan niin, herra Purdie", myönsi salapoliisi. "Yksi asia on aivan
+varma -- jos nimittäin minun mielipiteeni on oikea. Hän on nokkela mies
+-- ja asiantuntija myrkkyjen alalla."
+
+Purdie käveli parisen minuuttia mietteissään ja mitään sanomatta.
+
+"Ei kannata salailla mitään", hän virkkoi vihdoin. "Epäilettekö te
+herra Levendalea kaiken sen jälkeen, mitä olette saanut kuulla, taikka
+sen johdosta, mitä minä olen kertonut teille hänen palvelijansa nähneen
+- nimittäin pullon ja lasiputken?"
+
+"Otaksun Levendalen sekaantuneen siihen", vastasi salapoliisi
+varovasti. "Olen vakuutettu siitä, että hänellä on jollakin tavoin
+yhteyttä jutun kanssa. Meidän miehemme kyselevät hellittämättä häntä
+tänään eri paikoista -- Cityssä ja West Endissä on liikkeellä puolisen
+tusinaa meidän paraita miehiämme. Hänet löydetään varmasti. Ja samoin
+myöskin tuo Stephen Purvis -- kuka hän lieneekin. Meidän on saatava
+hänetkin käsiimme."
+
+"Ehkäpä nuo kirjeet, joista Melky Rubinstein puhui, voivat luoda
+jotakin valoa asiaan", sanoi Purdie. "Varmasti on olemassa jokin keino,
+jonka avulla hänet löydetään jostakin."
+
+He olivat nyt saapuneet panttitoimistoon ja kaikki kuusi miestä
+marssivat sisään sivuovesta. Daniel Multenius-vanhus, jolla ei ollut
+aavistustakaan siitä millaista hälinää ja mielenvaivaa hänen kuolemansa
+oli aiheuttanut, haudattaisiin hiljaisesti sinä iltapäivänä. Zillah
+ja Melky olivat surupuvussa. Mutta Zillah ei ollut menettänyt mitään
+käytöllisistä tottumuksistaan ja vaistoistaan. Uskollisen rouva
+Goldmarkin hoidellessa hautajaisvieraita yläkerrassa Zillah itse oli
+toisten vieraitten seurana alakerran perähuoneessa. Pöydällä hänen
+edessään ilmeisesti aivan näytteille asetettuna oli kolme esinettä,
+joihin hän heti kiinnitti vastatulleitten huomion -- yksi oli
+vanhanaikuiset, kahdella nappirivillä varustetut liivit, nähtävästikin
+aika vanhat ja hyvin kuluneet, molemmat toiset kaksi ulkomaalaiselle
+paperille kirjoitettua kirjettä.
+
+"Mieleeni ei juolahtanut kertaakaan ruveta tutkimaan niitä vaatteita,
+jotka isoisälläni oli päällään kuollessaan", virkkoi Zillah käyden
+suoraan asiaan. "Vasta tunti pari sitten tulin ajatelleeksi sitä. Hän
+on käyttänyt samoja vaatteita useampia kuukausia. Olen tarkastanut
+kaikki hänen taskunsa. Niissä ei ollut mitään tärkeää -- paitsi nämä
+kirjeet. Löysin ne liivien sisätaskusta. Lukekaa ne."
+
+Miehet kumartuivat katsomaan avattuja kirjeitä ja Ayscough luki ne
+ääneen:
+
+    "Macpherson-hotelli, Kap-kaupunki, syysk. 17 p. 1912.
+
+    K.H. -- Olen lähettänyt sen pikku esineen, josta jo olen
+    kirjoittanut tarkemmin teille ja herra L:lle, teidän
+    osoitteellanne tavallisena kirjoihin merkittynä lähetyksenä.
+    Parasta on, että sijoitatte sen pankkiinne, kunnes saavun.
+    Ilmoitan tuonnempana tulopäivästäni. Teidän
+
+                                      _Stephen Purvis_."
+
+"Tämä", huomautti Ayscough toisiin vilkaisten, "viittaa selvästi
+siihen, että mikä esine sitten lieneekin kysymyksessä herra Multenius
+otti sen pankista kuolinpäivänänsä aamulla. Se viittaa epäilemättä myös
+herra Levendaleen." Hän otti toisenkin kirjeen käteensä ja luki sen.
+
+    "Kap-kaupunki, lokak. 10 p. 1912.
+
+    K.H. -- Ilmoitan vain lyhyesti lähteväni täältä höyrylaiva
+    _Golcondalla_ päivän parin kuluttua. Tämä saapuu käsiinne päivää
+    kahta aikaisemmassa postissa. Toivon pääseväni Englantiin
+    marrask. 15 p. -- niin on ainakin laivakonttorissa ilmoitettu
+    -- ja tulen luoksenne heti saavuttuani. Suotavaa olisi, että
+    järjestäisitte heti kohtauksen herra S. L:n ja meidän molempain
+    kesken. Teidän
+
+                                        _Stephen Purvis_."
+
+"Marrask. 15 p.?" sanoi Ayscough. "Herra Multenius kuoli marrask. 19
+p. Jos siis Purvis saapui Englantiin 15 p., on hän luultavasti käynyt
+täällä ennen 19 p:ää. Mehän tiedämme hänen joka tapauksessa olleen
+rouva Goldmarkin ruokalassa 18 p. Hyvä on, neiti Wildrose -- me otamme
+nämä kirjeet mukaamme."
+
+Lauriston jättäytyi jäljelle toisten miesten lähtiessä ulos voidakseen
+vaihtaa muutaman sanan kahden kesken Zillahin kanssa. Hänen tullessaan
+kadulle olivat kaikki muut lähteneet paitsi Purdie, joka puheli Melkyn
+kanssa sivukäytävän ovella. "Siinä on varmasti oikea suunta", kuului
+Melky juuri sanovan. "Ottakaa vain siitä selvä. Herra Lauriston", hän
+jatkoi, "tehkää, mitä ystävänne neuvoo. Me käsittelemme asiat yhden
+kerrallaan."
+
+Purdie tarttui Lauristonin käsivarteen ja lähti pois hänen kanssaan.
+
+"Melkyn ehdotus on, että lähdemme ottamaan selvää siitä, mitä
+herra Killick voi todistaa", hän virkkoi. "Se on sitä paitsi
+parastakin meille, Andie. Nyt kun salapoliisit ovat par'aikaa
+tiedustelumatkoillaan ja heillä on hallussaan aika joukko kummallisia
+tietoja ja asiapapereita, niin me voimme suorittaa oman pikku osuutemme
+-- nimittäin selvittää sinut täydelleen asiasta irti. On useampiakin
+kuin yksi seikka, jonka vuoksi meidän on yritettävä sitä, vanha veikko!"
+
+"Mistä sinä oikein puhut, John?" kysyi Lauriston. "Sinulla on nyt jokin
+tuuma päässäsi!"
+
+"Ja se on se, että sinä ja tuo tyttö olette rakastuneet toisiinne!"
+sanoi Purdie viekkaan näköisenä.
+
+"En kiellä sitä", myönsi Lauriston viattomasti punastuen. "Niin
+olemmekin!"
+
+"Mutta ethän sinä voi pyytää ketään tyttöä vaimoksesi, hyvä mies, niin
+kauan kuin on olemassa pieninkään epäluulon varjo siitä, että olet
+aiheuttanut hänen isoisänsä kuoleman", huomautti Purdie neuvovalla
+äänensävyllä. "Syökäämme siis nyt vain yhteinen ateria, ottakaamme
+sitten vuokra-ajuri ja ajakaamme hakemaan sitä vanhaa herraa, joka
+antoi äidillesi sormukset. Tule pois hotelliin."
+
+"Sinähän tuhlaat paljon rahaa minun vuokseni, John!" huudahti Lauriston.
+
+"Ymmärrä asia niin, että minä olen itsekäs mies, joka olen alkanut
+tuntea harrastusta tätä asiaa kohtaan ja noudatan omaa mielihaluani",
+sanoi Purdie.
+
+"Hiisi vieköön! En ole koskaan ennen sekaantunut salapoliisi- juttuun.
+Tämä ihmisten ajaminenhan vie aivan voiton metsästämisestä!"
+
+Tutkittuaan ahkerasti osoiteluetteloja ja nimikirjoja varhain sinä
+aamuna Purdien ja Lauristonin oli onnistunut päästä selville herra
+Edward Killickin asunnosta. Hän oli aikanaan ollut tunnettu asianajaja
+Cityssä ja noudattanut sitten hyvin menestyneitten miesten esimerkkiä
+vetäytymällä syrjään sievään maalaishuvilaan nauttiakseen siellä
+vaivojensa hedelmiä. Hän oli valinnut oleskelupaikakseen hauskan
+vanhanaikuisen Stanmoren kylän, ja siellä Purdie ja Lauriston tapasivat
+hänet kauniitten puitten ja huolellisesti tasoitettujen ruohokenttäin
+ympäröimässä hauskassa vanhassa talossa. Hän oli terve ja virkeä
+vanhus, ei vielä seitsenkymmenvuotiaskaan, ja nousi nojatuolistaan
+suuressa kirjastohuoneessaan ja loi hämmästyneenä katseensa palvelijan
+juuri tuomista nimikorteista niiden omistajiin.
+
+"Herra varjelkoon!" hän huudahti. "Oletteko te molemmat nuoret miehet
+minun peeblesiläisten vanhain ystäväini poikia?"
+
+"Olemme", vastasi Purdie. "Tämä on Andrew Lauriston ja minä John
+Purdie. Ja me olemme hyvin iloisia huomatessamme teidän vielä muistavan
+omaisiamme, herra Killick."
+
+Herra Killick siunaili vieläkin ja puristettuaan lämpimästi
+vieraittensa käsiä pyysi heitä istuutumaan. Hän sovitteli silmälasit
+nenälleen ja katseli hyvin huolellisesti molempia nuorukaisia.
+
+"Muistan tosiaankin aivan hyvin teidän omaisenne", hän sanoi. "Minä
+kalastelin toisinaan Tweed-joessa ja Eddlestonin järvessä isänne
+kanssa, herra Purdie, ja teidän isänne ja äitinne luona asuin jonkin
+aikaa, herra Lauriston. Äitinne olikin hyvin ystävällinen minulle --
+hän hoiti minua erään sairauden aikana, joka kohtasi minua Peeblesissä
+ollessani."
+
+Lauriston ja Purdie katsahtivat toisiinsa. Yhteisestä suostumuksesta
+Purdie rupesi selittämään heidän asiaansa.
+
+"Herra Killick", hän virkkoi, "juuri erään tuon sairauden aikana
+sattuneen tapauksen vuoksi olemmekin tulleet teitä katsomaan. Sallikaa
+minun aluksi kertoa vähän. Andie Lauriston on asunut Lontoossa kaksi
+vuotta -- hän on kirjallinen kyky ja toivoo voivansa luoda nimen
+itselleen ehkäpä omaisuudenkin. Minä olen ryhtynyt jatkamaan isäni
+liikettä ja olen vain käymässä Lontoossa. Ja hyvä oli, että tulinkin,
+sillä Andie tarvitsi ystävää. Ennenkuin jatkan, herra Killick,
+haluaisin kysyä teiltä oletteko sanomalehdistä lukenut niin sanotusta
+Praed-kadun jutusta?"
+
+Vanha herra pudisti päätänsä.
+
+"Hyvä nuori herra", hän sanoi viitaten kädellään kirjoihinsa päin, "en
+ole innokas lehtien lukija -- vähän politiikkaa tosin seuraan. En ole
+laisinkaan lukenut salaperäisistä jutuista -- syrjään vetäydyttyäni
+olen kokonaan heittäytynyt muinaisesineitten tutkijaksi. Ei, en ole
+lukenut Praed-kadun jutusta -- en edes kuullutkaan siitä. Toivoakseni
+ette te kumpikaan ole siihen sekaantuneet?"
+
+"Melko lailla sentään", vastasi Purdie "Jopa useammalla kuin yhdellä
+tavalla, Ja te voitte olla suureksi avuksi. Herra Killick --
+matkustettuanne pois Peeblesistä tuon sairautenne jälkeen, te lähetitte
+rouva Lauristonille lahjaksi kaksi arvokasta sormusta. Muistatteko
+sitä?"
+
+"Tietysti -- erinomaisesti", vastasi vanha herra. "Sehän on selvä."
+
+"Voitteko myöskin muistaa keneltä ostitte nuo sormukset?" kysyi Purdie
+innokkaasti.
+
+"Voin, aivan kuin se olisi eilen tapahtunut", vastasi Killick. "Ostin
+ne eräältä Cityssä asuvalta jalokivikauppiaalta, jonka tunsin aivan
+hyvin siihen aikaan. Hänen nimensä oli Daniel Molteno!"
+
+
+
+
+XXIII
+
+HERRA KILLICKIN MIELIPIDE
+
+
+Vanhan asianajajan harjaantunut silmä ja nopea äly ymmärsivät heti,
+että tällä tiedonannolla oli jokin tärkeä merkitys hänen molemmille
+vierailleen. Purdien ja Lauristonin huomiota olikin heti herättänyt
+Molteno- ja Multenius-nimien yhtäläisyys, ja he vaihtoivat toisen
+katseen, jonka heidän isäntänsä näki ja ymmärsi heti merkitsevän
+jotakin. Hän kumartui eteenpäin tuolillaan.
+
+"Se hämmästyttää teitä molempia", hän sanoi. "Mistä oikein on kysymys?
+Uskokaa minulle asianne."
+
+"Juuri sen vuoksi me tulimmekin, herra Killick", vastasi Purdie
+ripeästi. "Ja teidän luvallanne kerron koko jutun. Se on pitkä ja
+monimutkainen, herra Killick, mutta uskallanpa olla sitä mieltä, että
+te olette pitkän lakimiestoimintanne aikana kuullut monta sekavaa
+juttua, ja te voitte epäilemättä huomata tässä sellaisia seikkoja,
+joita emme ole nähneet. No niin, siten ovat asiat, ja minä kerron
+kaikki alusta asti ..."
+
+Vanha herra kuunteli kärsivällisesti ja valppaasti Purdieta, joka
+silloin tällöin Lauristonin keskeyttämänä ja täydentämänä kertoi
+Praed-kadun juttua siitä alkaen, kun Lauriston ensimmäisen kerran
+kävi panttitoimistossa, tämän aamun tapauksiin asti. Kerran pari
+herra Killick kysyi jotakin, kerran hän pyysi Purdieta pysähtymään
+hetkiseksi, että hän saisi miettiä jotakin seikkaa. Kertomuksen
+päätyttyä hän veti esiin kellonsa ja vilkaisi sitten ulos akkunasta.
+
+"Saanko päätellä, että se pika-ajuri, joka odottaa ulkopuolella, on
+siellä teidän varaltanne, nuoret herrat?" hän kysyi.
+
+"Niin on asia", vastasi Purdie. "Meidän on välttämättömästi päästävä
+takaisin kaupunkiin mahdollisimman nopeasti, herra Killick."
+
+"Hyvä on", sanoi herra Killick mennen kirjastonsa ovelle. "Mutta minä
+lähden kanssanne niin pian kuin vain ennätän saada palttoon päälleni.
+Kas niin!" hän lisäsi muutamien minuuttien kuluttua, kun he kaikki
+kolme nousivat ajopeleihin.
+
+"Käskekää miehen ajaa suoraan sille poliisiasemalle, jossa olette
+äskettäin olleet, ja antakaa minun koko matka rauhassa miettiä.
+Luullakseni voin sanoa enemmän tässä asiassa kuin mitä nyt huomaan.
+Mutta jos se tuottaa teille jonkinlaista mielenhuojennusta, voin heti
+sanoa teille, että minulla on aika paljon kertomista. Kummallista,
+kerrassaan kummallista, kuinka asiat kiertyvät toisiinsa ja kuinka
+pieni tämä maailma sittenkin on!"
+
+Lausuttuaan nämä salaperäiset sanat herra Killick vaipui istumaan
+ajopelien nurkkaukseen ja pysyi siinä asennossa siihen asti, kunnes ne
+melkein tuntia myöhemmin vasta pysähtyivät poliisiaseman ovelle. Viiden
+minuutin kuluttua he olivat keskustelemassa eräässä yksityishuoneessa
+muutamien päällysmiesten kanssa, joiden joukossa olivat Ayscough ja se
+New Scotland Yardin salapoliisi, jonka kanssa, he olivat jo aikaisemmin
+olleet tekemisissä.
+
+"Te kai tunnette minut tai olette kuullut minusta, ainakin joku
+teistä?" sanoi vanha asianajaja ja pani nimikorttinsa pöydälle, jonka
+viereen hänelle oli asetettu tuoli. "Minä olin nähkääs aika lailla
+tunnettu Cityn poliisiasemille ennenkuin vetäydyin yksityiselämään
+kolmisen vuotta sitten. Nämä kaksi nuorta herraa ovat juuri kertoneet
+minulle kaikki tämän peräti kummallisen jutun yksityiskohdat -- ja minä
+luulen voivani, luoda jonkin verran valoa siihen -- ainakin johonkin
+osaan siitä. Näyttäkäähän minulle aluksi niitä kahta sormusta, joista
+on ollut kysymys niin monta kertaa."
+
+Ayscough veti sormukset esiin lukitusta laatikosta. Kaikki läsnä olevat
+katselivat tarkkaavasti herra Killickin tutkiessa ja käsitellessä
+niitä. Heti paikalla saattoi huomata, että hän tunsi ne samoiksi,
+jotka oli itse aikanaan ostanut ja lahjoittanut. Hetkisen kumpaakin
+tarkasteltuaan hän työnsi ne salapoliisille.
+
+"Asia on varma", hän virkkoi täysin vakuutettuna. "Nämä ovat samat
+sormukset, jotka annoin rouva Lauristonile tämän nuoren miehen äidille.
+Tunsin ne heti. Jos on tarpeellista, voin näyttää teille myyjän
+niistä antaman kuitin. Lähemmät yksityiskohdat on määritelty tuossa
+kuitissa -- ja tiedän sen varmasti vielä olevan tallessa. Tyydyttääkö
+todistukseni teitä?"
+
+Korkein saapuvilla oleva virkamies vilkaisi New Scotland Yardin mieheen
+ja nähdessään tämän nyökkäävän päätään hymyili vanhalle asianajajalle.
+
+"Minun mielestäni voimme täysin luottaa todistukseenne, herra Killick",
+hän sanoi. "Meidän oli vain saatava varmuus asiasta, niin kuin
+ymmärrätte. Mutta nuo merkit! Eikö siinä sittenkin ole kummallinen
+yhteensattuma, kun asiaa ajattelee?"
+
+"Ei laisinkaan", vastasi herra Killick. "Ja minä sanon teille
+miksi. Juuri sen vuoksi olenkin tullut mukavan kotilieteni äärestä
+Stanmoresta. Siinä ei ole pienintäkään yhteensattumaa. Olen näiltä
+kahdelta nuorukaiselta kuullut kokonaan tuon Praed-kadun jutun. Ja yhtä
+vähän kuin epäilen näkeväni teidät edessäni epäilen, että se vanha
+panttilainaaja, jonka te tunnette täällä Daniel Multeniuksen nimellä,
+oli sama mies kuin Daniel Molteno, jolta ostin nuo sormukset aikoja
+sitten. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä!"
+
+Kukaan läsnäolijoista ei huomauttanut mitään tämän hämmästyttävän
+uutisen kuullessaan, ja herra Killick jatkoi taas.
+
+"Niin kuin ehkä joku teistä tietää, harjoitin asianajaja-ammattiani
+Cityssä, tarkemmin sanoen Moorgate-kadun varrella", hän virkkoi. "Daniel
+Moltenolla oli jalokivi- kauppa Houndsditchissä. Joskus jouduin
+ammattimiehenä avustamaan häntä asioissa. Ja toisinaan kävin hänen
+liikkeessään, jos satuin tarvitsemaan joitakin koruesineitä. Hän oli
+silloin noin viisikymmenvuotias, pitkä, selväpiirteinen juutalainen, jo
+aivan patriarkan näköinen, vaikka ei hänellä ollut ainoatakaan harmaata
+karvaa suuressa mustassa parrassaan. Hän oli mieltäkiinnittävä mies ja
+täysin selvillä jalokivien historiasta. Muistan peräti hyvin kuinka
+ostin nuo sormukset häneltä -- muistan senkin, mitä niistä maksoin --
+seitsemänkymmentäviisi puntaa yhteensä. Nuo salamerkit niiden sisällä
+ovat tietysti hänen lyöttämiään -- ja nehän ovatkin aivan samanlaiset
+kuin hänen yksityiset merkkinsä tarjottimella olevissa sormuksissa.
+Mutta en ole tullut tänne kertoakseni teille vain siitä. Se on vasta
+alkuvalmistelua."
+
+"Joka tapauksessa se on peräti mieltäkiinnittävää", huomautti Ayscough.
+"Ja mahdollisesti hyvin tärkeääkin."
+
+"Ei puoliksikaan niin tärkeää kuin se, mitä nyt aion kertoa", sanoi
+herra Killick lyhyesti naurahtaen. "Mikäli nuoren herra Purdien
+kertomuksesta on käynyt ilmi, olette nykyään kaikki hyvin selvillä
+siitä, että tämä Praed-kadun juttu on jollakin lailla yhteydessä
+erään herra Spencer Levendalen kanssa, joka luullakseni on erittäin
+rikas mies, asuu eräässä tämän kaupunginosan hienoimmista taloista
+sekä on parlamentin jäsen. Päättäen siitä, mitä olette saaneet
+selville tähän mennessä, Spencer Levendalella on ollut vanhan Daniel
+Multeniuksen kanssa jokin yhteinen liikeyritys, joka näyttää jollakin
+lailla olleen tekemisissä Etelä-Afrikan kanssa. Seuratkaa nyt
+tarkoin mitä sanon: Niihin aikoihin, jolloin tunsin Daniel Moltenon
+Houndsditchissä, hänellä oli liiketoveri -- nuorempi mies, jonka nimi
+ei kuitenkaan esiintynyt kyltissä. Hän oli Danielia paljon nuorempi
+-- hän oli tosiaankin aivan nuori mies, luullakseni noin kolmen- tai
+neljänkolmatta vuotias silloin, ei sen vanhempi. Hän oli keskikokoinen,
+tumma, selvästi juutalainen piirteiltään suurine tummine silmineen,
+oliivinvärisine ihoineen, hauskan näköinen, nokkela ja tarmokas. Ja
+hänen nimensä, nimittäin se nimi, jolla minä hänet tunsin, oli Sam
+Levin." Kuuntelijat vilkaisivat toinen toisiinsa -- ja yksi heistä
+kuiskasi hiljaa sen, mitä kaikki ajattelivat.
+
+"Samat nimikirjaimet!"
+
+"Aivan niin", myönsi Killick. "Se kiinnitti heti minunkin huomiotani,
+Sam Levin -- Spencer Levendale. No niin, minä jatkan. Eräänä päivänä
+menin herra Daniel Moltenon liikkeeseen korjauttamaan jotakin ja
+huomioni kiintyi siihen asiaan, että en ollut nähnyt Sam Leviniä parina
+kolmena viime kertana siellä käydessäni. 'Missä on liiketoverinne?'
+kysyin Daniel Moltenolta. 'En ole nähnyt häntä viime aikoina.' 'Minulla
+ei ole enää liiketoveria, herra Killick', vastasi Molteno. 'Olemme
+eronneet, hän on lähtenyt Etelä-Afrikkaan.' 'Mihin hommiin sinne?'
+kysyin. 'No', vastasi Daniel Molteno, 'hänet on vallannut kuume
+päästä jalokivialueitten lähistölle. Hän on lähtenyt sinne rikkauksia
+kokoamaan ja aikoo palata miljoonamiehenä.' 'Vai niin', sanoin minä,
+'Hän voi hyvinkin onnistua.' 'Aivan niin', myönsi Molteno, 'hän kyllä
+menestyy.' Sen enempää ei puhuttu -- ja mikäli muistan oikein en sen
+koommin tavannut Daniel Moltenoa enää. Kului jonkin aikaa ennenkuin
+satuin taas kulkemaan niillä tienoin. Kun sitten kerran osuin sinne,
+hämmästyin nähdessäni uuden nimen myymälän kyltissä. Menin sisään
+ja kysyin, missä entinen omistaja oli. Uusi liikkeenomistaja sanoi
+herra Moltenon myyneen kaupan hänelle. Eikä hän tietänyt minne herra
+Molteno oli lähtenyt vai oliko hän kokonaan luopunut liikehommista. Hän
+ei tietänyt mitään eikä ilmeisesti välittänytkään tietää. Ja siihen
+päättyvät tietoni tässä kohdin!"
+
+"Herra Spencer Levendale on iältään hyvin lähellä viittäkymmentä",
+huomautti Ayscough mietittyään jonkin aikaa mitään puhumatta, "ja minun
+käsittääkseni hän on kaksikymmentäviisi vuotta sitten ollut juuri
+sellainen kuin herra Killick on kuvannut."
+
+"Voitte uskoa minua", sanoi vanha asianajaja, "kun ottamalla huomioon
+kaiken sen, mitä nyt on puhuttu, väitän, että Spencer Levendale on
+Sam Levin, joka on palannut Etelä-Afrikasta miljoonamiehenä. Olen
+vakuutettu siitä! Niin, hyvät herrat, mitä tämä kaikki silloin
+merkitsee? Epäilemättä vanhalla Multeniuksella ja Levendalella oli
+salaisia yhteishommia. Minkälaisia sitten? Mikä salaperäinen merkitys
+on sillä kirjalla, joka oli jätetty Multeniuksen perähuoneeseen ja
+josta Levendale ilmoitti heti, aivan kuin se olisi ollut suorastaan
+korvaamaton? Miksi on Levendale perin tietymättömissä? Ja kuka on
+tuo Purvis ja mitä hänellä on asian kanssa tekemistä? Olette saaneet
+pureskeltavaksenne erittäin kovia pähkinöitä, vieläpä kokonaisen
+korillisen. Näin monimutkaisesta jutusta en ole ennen kuullut. Ja
+minulla on kuitenkin jonkin verran kokemasta rikosasioissa!"
+
+"Juuri tänään olen saanut vähän tietoja Levendalesta ja Purvisista",
+sanoi Ayscough. Hän kääntyi toisten viranomaisten puoleen. "Minulla
+ei ollut tilaisuutta puhua teille siitä aikaisemmin", hän jatkoi. "Olin
+kolmen aikana herra Levendalen talossa hankkimassa lisäselvityksiä.
+Kuulin silloin kaksi uutista. Ensiksikin -- vein erään kemistin
+tutkimaan erinäisiä esineitä, myös sitä pulloa, josta Levendale täytti
+pienen lasiputken ja pani sen sitten liiviensä taskuun lähtiessään ulos
+viimeistä kertaa -- muistattehan, herra Purdie, että hänen palvelijansa
+kertoi teille siitä -- niin, se pullo sisältää kloroformia. Se on
+pykälä numero yksi. Toinen on eräs herra Levendalen autonkuljettajan
+vapaaehtoisesti kertoma juttu. Herra Multeniuksen kuoleman jälkeisenä
+aamuna ja ennenkuin te, herra Lauriston, herra Rubinstein ja minä
+kävimme herra Levendalen luona, hän oli lähtenyt Cityyn autollaan.
+Hän käski kuljettajan ajaa Hyde-puiston ja Victoria Gaten kautta sekä
+pysähtyä ruutimakasiinin luona. Siellä hän astui alas autosta ja
+lähti jalan Serpentinen siltaa kohti. Autonkuljettaja seurasi häntä
+koko ajan silmillään ja näki hänen tapaavan erään pitkän, sileäksi
+ajellun, hyvin ahavoituneen miehen, joka selvästikin odotteli häntä.
+He puhelivat jonkin aikaa sillan korvassa, ehkäpä viitisen minuuttia.
+Sitten vieras mies lähti kävelemään siltaa myöten Kensingtonin suuntaan
+ja Levendale palasi autoonsa. Minun käsitykseni mukaan tuo muukalainen
+oli Purvis, josta olemme kuulleet: Ja se näyttää olevan viimeinen
+kerta, jolloin kukaan meidän tapaamamme henkilö on nähnyt hänet.
+Samana iltana, käytyään ensin kotonaan ja otettuaan kloroformipullosen
+mukaansa Levendalekin lopullisesti katosi ja lähetti seuraavana aamuna
+aivan kotinsa lähettyviltä palvelijalleen sähkösanoman, jossa mainitsi
+viipyvänsä poissa muutamia päiviä. Miksi hän ei itse käynyt sitä
+ilmoittamassa?"
+
+Herra Killick, joka oli tarkkaavasti kuunnellut Ayscoughia, naurahti ja
+kääntyi viranomaisiin päin luoden heihin terävän katseen.
+
+"Saanko ilmaista teille nyt mielipiteeni kuultuani äsken kerrotut
+seikat?" hän kysyi. "No niin, Levendale ei ole lähettänyt tuota
+sähkösanomaa. Se vain lähetettiin Levendalen nimessä, jotta ei asiasta
+nousisi hälinää. Minun käsitykseni mukaan Levendale on joutunut ansaan
+-- ja Purvis hänen kerallaan!"
+
+
+
+
+XXIV
+
+KELLANPUNAINEN TIMANTTI
+
+
+Kaikki saapuvilla olijat olivat kuunnelleet vanhan asianajajan sanoja
+selvän ja voimakkaan mielenkiinnon valtaamina. Sitten yksi heistä puki
+sanoiksi sen, mitä kaikki muut ajattelivat.
+
+"Mikä johtaa teidät ajattelemaan sellaista, herra Killick?" kysyi New
+Scotland Yardin mies. "Miksi Levendale ja Purvis olisivat joutuneet
+ansaan?"
+
+Herra Killick, joka ilmeisestikin mielellään palasi takaisin sille
+näyttämölle, jolla muutamat läsnä olevat hyvin muistivat hänen
+näytelleen tärkeää osaa usein käytettynä asianajajana, vilkaisi
+äskeiseen kysyjään merkitsevästi.
+
+"Te olette kokenut mies", hän vastasi. "Kuulkaahan siis. Eikö mieleenne
+ole juolahtanut, että jotakin tapahtui ennen vanhan Daniel Multeniuksen
+kuolemaa -- joko tuo kuolema nyt sitten johtui harkitusta murhasta tai
+äkillisen hyökkäyksen aiheuttamasta pelästyksestä? Mitä sanotte?"
+
+"Mitäkö sanon?" kysyi salapoliisi epävarmasti. "En voi ehdottomasti
+väittää sellaista ajatelleeni. Mitä te arvelette tapahtuneen ennen
+sitä?"
+
+Herra Killick tömisteli paksulla kepillään lattiaa.
+
+"Ryöstön!" hän huudahti voitonriemuisesti. "Ryöstön! Vanhukselta
+anastettiin jotakin! Luultavasti -- ja tällaisissahan tapauksissa ei
+voi nojautua muuhun kuin mahdollisuuksiin -- hän yllätti varkaan itse
+teossa ja menetti henkensä puolustaessaan omaisuuttaan. Olettakaamme
+nyt, että Levendale ja Purvis olivat osakkaina tuossa omaisuudessa
+ja panivat koko kykynsä liikkeelle saavuttaakseen sen takaisin ja
+joutuivat näissä ponnistuksissaan -- esimerkiksi kokonaisen rosvojoukon
+virittämään ansaan. Tai", lopetti Killick hyvin pontevasti ja
+merkitsevästi, "ehkäpä heidät on murhattukin kaikesta siitä päättäen,
+mitä tiedämme. Mitä arvelette tällaisesta otaksumasta?"
+
+"Se on mahdollisesti oikea", virkkoi Ayscough. "Hyvinkin mahdollisesti."
+
+"Ajatelkaahan nyt asiaa", sanoi vanha asianajaja. "Levendale on
+tunnettu henkilö -- parlamentin jäsen -- tuttu ilmestys Cityssä, jossa
+hän on useamman kuin yhden johtokunnan puheenjohtaja -- sellainen
+mies, jonka jäljille pitäisi tavallisissa oloissa päästä muutamissa
+tunneissa. Olen teiltä juuri kuullut, että puolisen tusinaa parhaita
+miehiänne on koettanut kaksi vuorokautta seurata Levendalen jälkiä
+saamatta kuitenkaan pienintäkään seikkaa hänestä selville! Minkä
+johtopäätöksen voi tästä tehdä? Tunnettu henkilö ei voi kadota sillä
+tavoin muuten kuin hyvin vakavasta syystä. Kaikesta siitä päättäen mitä
+tiedämme Levendale -- ja Purvis hänen kerallaan -- voi olla lujasti
+ansassa vain puolen kilometrin päässä Praed-kadulta -- tai, uskokaa
+minua, heidät on voitu aivan tyynesti murhata. Yhdestä asiasta olen
+kuitenkin ehdottomasti vakuutettu. Jos haluatte päästä tämän jutun
+perille asti, on teidän saatava selvä noista kahdesta miehestä!"
+
+"Asia muuttuisi suuresti, jos meillä olisi aavistustakaan siitä, mitä
+Daniel Multeniuksella oli siinä käärössä, jonka hän nouti pankista
+murhapäivänään", huomautti Ayscough. "Jos ryöstö on tapahtunut, on se
+juuri voinut olla varkaan saalis."
+
+"Se edellyttää, että varas olisi tietänyt mitä käärössä oli", virkkoi
+Purdie. "Kukahan sen voisi tietää? Senhän voimme otaksua, että
+Levendale ja Purvis tiesivät -- mutta kuka muu olisi siitä selvillä?"
+
+"Niin -- kuinka pääsemme sen asian jäljille?" kysyi New Scotland Yardin
+mies. "Jos vain tietäisin sen verran --"
+
+Mutta juuri sillä hetkellä eikä suinkaan minkään yhteensattuman,
+vaan sen todennäköisyyslain perusteella, johon herra Killick oli
+viitannut -- oli tieto siitä seikasta tulossa. Ovelta kuului koputus,
+ja sisään tuli konstaapeli, joka kuiskasi joitakin sanoja korkeimmalle
+virkamiehelle. Hänkin puolestaan vastasi kuiskaamalla ja kääntyi sitten
+toisten puoleen miehen poistuttua huoneesta.
+
+"Tässä on jotakin lupaavaa", hän virkkoi. "Ulkona odottaa eräs herra
+John Purvis Devonshirestä. Hän sanoo olevansa sen Stephen Purvisin
+veli, jonka on lehdissä kerrottu salaperäisesti kadonneen. Hän tahtoo
+kertoa poliisiviranomaisille jotakin. Tuossa hän tuleekin."
+
+Huoneessa olevat miehet kääntyivät peittelemättömän utelias
+mielenkiinto kasvoillaan oveen päin, joka nyt avautui. Sisään tuli
+suuri, terveenvärinen maalaismies, jolla oli päällään paksu matkatakki.
+Hän astui peremmäksi ja katseli terävästi kaikkia huoneessa olijoita.
+Mies oli ilmeisestikin varakas maanviljelijä, joka vietti huoletonta
+elämää. Mutta jonkinlainen levottomuus ilmeni hänen käytöksessään, kun
+hän kääntyi sen virkamiehen puoleen, joka istui pöydän ääressä ryhmän
+keskellä.
+
+"Te tiedätte asiani, hyvä herra?" hän kysyi tyynesti.
+
+"Meille on ilmoitettu, että olette sen Stephen Purvisin veli, jonka
+haluaisimme saada tietoomme tämän Praed-kadun jutun yhteydessä",
+vastasi virkamies. "Olette epäilemättä lukenut siitä sanomalehdistä,
+herra Purvis? Olkaa hyvä ja istuutukaa -- teillä on kai jotakin
+kerrottavana meille? Me par'aikaa juuri keskustelemillekin siitä
+asiasta."
+
+Vastatullut istuutui tuolille, jonka Ayscough oli tarjonnut hänelle,
+ja avasi paksun päällystakkinsa, jonka alta näkyi vaaleanruskea
+karkeakankainen ratsastuspuku.
+
+"Näette, että olen lähtenyt tänne hyvin äkkiä", hän virkkoi hymyillen.
+"Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta tulla Lontooseen lähtiessäni
+maatilaltani tänä aamuna. Sen vuoksi en ole asianmukaisesti puettukaan.
+Asianlaita on niin, että maatilani on hyvin syrjäisessä paikassa
+Moretonhampsteadin ja Exeterin välillä, enkä näe sanomalehtiä muulloin
+kuin ajaessani kahdesti viikossa Exeteriin. Tänä aamuna sinne
+saapuessani näin pari eilisiltaista Lontoon lehteä ja luin tästä
+jutusta. Ja silloin minulle selvisi kohta, että minun oli parasta
+lähteä tänne mahdollisimman nopeasti. Siinä paikassa jätin kaikki
+asiani ja matkustin ensimmäisellä pikajunalla Paddingtoniin. Ja tässä
+nyt olen! Oletteko kuullut Stephen-veljestäni mitään muuta kuin mitä
+lehdissä on kerrottu? Näin tämän päivän lehdet tänne matkustaessani."
+
+"Emme mitään", vastasi johtava virkamies. "Ei vähintäkään. Olemme
+oikein tarkoituksella antaneet kaikki tiedot sanomalehdille emmekä
+niin ollen tiedä enempää kuin lehdetkään. Voitteko siis kertoa meille
+jotakin?"
+
+"Voin kertoa kaikki mitä itse tiedän", vastasi John Purvis pudistaen
+juhlallisesti päätään. "Ja uskonpa tosiaankin, että sillä on aika
+paljon yhteyttä Stephenin katoamisen kanssa -- ja siinä seikassa on
+varmasti jotakin hullusti. Minun mielipiteeni, hyvät herrat, on se,
+että veljeni on murhattu. Niin on asia!"
+
+Kukaan ei huomauttanut mitään, mutta herra Killick mutisi jotakin
+ymmärtämisen merkiksi ja nyökäytti pari kolme kertaa päätään.
+
+"Murhattu, mies parka, niin minä luulen", jatkoi John Purvis. "Ja
+kerronpa teille, miksi niin uskon. Tämä kuun 8 tai 9 päivänä -- en
+muista päivää niin tarkalleen -- sain Stepheniltä sähkösanoman, joka
+oli lähetetty Las Palmasista Kanarian saarilta. Siinä hän ilmoitti
+saapuvansa Plymouthiin 15 päivänä ja pyysi minua tulemaan sinne häntä
+vastaan. Minä lähdinkin Plymouthiin 15 päivän aamulla. Hänen laivansa
+Golconda saapui illalla, ja me menimme yhdessä hotelliin, jonne jäimme
+yöksi. Emme olleet tavanneet toisiamme vuosikausiin, ja hänellä oli
+tietysti paljon kertomista -- mutta yksi seikka oli erikoisen tärkeä --
+hänellä oli ollut niin hyvä onni kerallaan, ettei ennen koskaan. Eikä
+hän suinkaan ollut milloinkaan mikään huonon onnen poika!"
+
+"Mikä tuo erikoisen hyvä onni sitten oli?" kysyi herra Killick.
+
+John Purvis katseli ympärilleen aivan kuin ottaakseen selvän siitä,
+että kaikki kuuntelivat tarkkaavaisina.
+
+"Hän on Etelä-Afrikassa, sisämaassa, saanut onnellisella kaupalla
+haltuunsa erään kauneimpia timantteja, mitä koskaan on löydetty",
+hän vastasi. "Minä en ymmärrä mitään sellaisista asioista, mutta hän
+sanoi, että se oli kellanpunainen timantti, joka painoi hiottuna
+vähintäinkin satakaksikymmentä karaattia ja oli hänen arvionsa mukaan
+noin kahdeksankymmenen tai yhdeksänkymmenen tuhannen punnan hintainen.
+Ainakin hän arveli saavansa siitä sen verran täällä Lontoossa. Paitsi
+tämän kertoakseen halusi hän tavata minua etenkin siitä syystä, että
+tahtoi ostaa kunnollisen maatilan Devonshiressä ja asettua tänne
+vanhaan kotimaahan. Mutta pelkäänpä hänen hyvän onnensa päättyneen
+huonoon loppuun. Hyvät herrat, olen varma siitä, että veljeni on
+murhattu tuon timantin vuoksi!"
+
+Aivan kuin yhteisestä suostumuksesta vilkaisivat poliisiviranomaiset
+herra Killickiin ja näyttivät katseillaan pyytävän häneltä apua. Vanha
+herra nyökkäsi päätään ja kääntyi tulijan puoleen.
+
+"Herra Purvis", hän sanoi, "sallikaa minun tehdä teille muutamia
+kysymyksiä. Kertoiko veljenne teille, että tämä timantti oli hänen
+yksityisomaisuuttaan?"
+
+"Kertoi", vastasi Purvis. "Hän sanoi omistavansa sen aivan yksin."
+
+"Sanoiko hän teille missä se oli -- mitä hän oli tehnyt sillä?"
+
+"Sanoi. Hän sanoi muutamia vuosia käyneensä sellaisten esineitten
+kauppaa pikku erissä kahden lontoolaisen miehen kanssa -- Multeniuksen
+ja Levendalen, jotka hän tunsi molemmat. Hän oli lähettänyt timantin
+etukäteen Multeniukselle kirjoihin merkittynä lähetyksenä, joten hänen
+ei tarvinnut olla levoton itse sitä kuljettaessaan."
+
+"Tuosta viime huomautuksestanne voin siis päättää, että veljenne oli
+kertonut joillekin toisille omistavansa tuon jalokiven? Se on tärkeä
+tietää."
+
+"Hän ei maininnut mitään nimiä, mutta hän sanoi parin henkilön tietävän
+hänen hyvästä onnestaan ja hänellä oli sellainen käsitys, että häntä
+oli pidetty silmällä Kap-kaupungissa ja että joku oli seurannut häntä
+Golcondalla", sanoi John Purvis. "Hän nauroi sille ja sanoi, ettei hän
+ollut niin hullu, että olisi kuljettanut sellaista kapinetta mukanaan."
+
+"Sanoiko hän varmasti tietävänsä, että timantti oli saapunut
+Multeniukselle?" kysyi Killick.
+
+"Sanoi. Hän sai vielä Las Palmasiin Multeniukselta sähkösanoman, jossa
+ilmoitettiin timantin tulleen. Hän mainitsi minulle, että Multenius
+säilyttäisi timanttia lontoolaisessa pankissaan, kunnes hän itse
+saapuisi sinne."
+
+Killick vilkaisi salapoliisiin -- salapoliisi nyökkäsi päätään.
+
+"Hyvä on", virkkoi Killick. "No te epäilemättä puhelitte aika paljon
+tästä asiasta. Kertoiko veljenne teille, mitä timantilla aiottiin
+tehdä? Oliko hänellä ostaja tiedossa?"
+
+"Oli suunnilleen", vastasi John Purvis. "Hän sanoi, että Multenius ja
+Levendale tulisivat muodostamaan tai että he par'aikaa suunnittelivat
+yhtymän muodostamista ostaakseen sen häneltä. He aikoivat minun
+ymmärtääkseni hiottaa sen Amsterdamissa. Hän arveli saavansa tuolta
+yhtymältä kahdeksankymmentätuhatta puntaa."
+
+"Mainitsiko hän muita nimiä kuin Multeniuksen ja Levendalen?"
+
+"Ei ainoatakaan."
+
+"Nyt vielä yksi kysymys. Missä te erositte veljestänne --
+Plymouthissako?"
+
+"Erosimme seuraavana aamuna", sanoi John Purvis. "Matkustimme yhdessä
+Exeteriin asti. Hän tuli Paddingtoniin, minä palasin maatilalleni. Enkä
+ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen, kunnes luin sanomalehdistä
+hänestä."
+
+Killick nousi ylös ja alkoi napittaa päällystakkiaan. Hän kääntyi
+poliisin puoleen.
+
+"Nyt tiedätte, mitä halusimmekin tietää", hän sanoi. "Tuo timantti on
+kaiken alkusyy. Daniel Multenius kuristettiin tuon timantin vuoksi
+-- Parslettin kuolema aiheutui tuosta timantista -- kaikki on saanut
+siitä alkunsa. Ja nyt, kun te poliisiviranomaiset tiedätte tuon kaiken,
+tiedätte myös, mihin teidän on ryhdyttävä. Teidän on saatava käsiinne
+se mies tai ne miehet, jotka olivat Daniel Multeniuksen puodissa noin
+viiden aikana tuona määräpäivänä ja jotka veivät tuon timantin. Herra
+Purvis, viivyttekö nyt kaupungissa?"
+
+Maanviljelijä pudisti päätään, mutta ei kieltävästi.
+
+"En lähde Lontoosta, ennenkuin saan kuulla kuinka veljeni on käynyt",
+sanoi hän.
+
+"Tulkaa sitten mukanani", virkkoi herra Killick. Hän vaihtoi pari
+sanaa poliisien kanssa, viittasi sitten Lauristonia ja Purdieta
+seuraamaan häntä ja Purvisia ja astui ensimmäisenä ulos. Siellä hän
+veti Purdien luokseen. "Hankkikaa ajuri", hän kuiskasi, "niin lähdemme
+kaikki yhdessä tapaamaan tuota amerikkalaista, josta olette kertonut,
+Guyleria. Ja hänet nähtyämme voitte viedä minut Daniel Multeniuksen
+tyttärentyttären luokse."
+
+
+
+
+XXV
+
+VAINAJAN OMAISUUS
+
+
+Vanha Daniel Multenius oli hiljaisesti haudattu sinä iltapäivänä.
+Samalla hetkellä, jolloin Killick tovereineen ajoi poliisiasemalta
+tapaamaan Stuyvesant Guyleria, herra Penniket oli sulkeutunut Zillahin
+ja tämän serkun Melky Rubinsteinin kanssa Praed-kadun myymälän
+takana olevaan arkihuoneeseen. He olivat siellä suljettujen ovien
+takana eivätkä aikoneet avata kellekään. Nyt kun vanhus on kuollut
+ja haudattu, oli välttämättömästi otettava selville mitä hän oli
+jälkisäädöksessään määrännyt omaisuudestaan. Eikä ollut mitään syytä
+lykätä asian tutkimista tuonnemmaksi, niin kuin herra Penniket oli
+huomauttanut heidän ajaessaan takaisin hautuumaalta. Zillah ja Melky
+olivat ainoat sukulaiset ja ainoat ihmiset, joita asia koski, sanoi
+Penniket. Viidessä minuutissa he kyllä saisivat selville kaikki
+jälkisäädöksen varsinaiset kohdat -- mutta sitten olisi perehdyttävä
+yksityisseikkoihin. Nyt he istuivat kaikki kolme pöydän ympärillä, ja
+herra Penniket veti povitaskustaan esiin kaksi paperia. Zillah katseli
+häntä melkein välinpitämättömästi, ja Melkyn kasvoilla oli tavallinen
+tyynen juhlallinen ilme. Jokaisella oli verrattain selvä aavistus
+siitä, mitä tulisi, ja kaikki pitivät tätä tilaisuutta pelkkänä
+muodollisuutena.
+
+"Tässä on jälkisäädös", sanoi Penniket lajitellen papereita ja avaten
+niitä. "Tein sen noin vuosi sitten. Minä nimittäin kirjoitin sen.
+Se on lyhyt, hyvin lyhyt ja selvä paperi, jonka laadin nyt kuolleen
+liiketuttavani, teidän isoisänne, täsmällisten määräysten mukaan. Yhtä
+hyvin voin muutamin sanoin kertoa, mitä se sisältää. Kaikki, mitä hän
+on jättänyt, on myytävä. Tämä liike kannattavana kauppayrityksenä,
+kaikki hänen osakkeensa, kaikki hänen kiinteimistönsä. Koko omaisuuden
+saavat muuttaa rahaksi perijät -- juuri te kaksi. Toinen puoli
+kuuluu teille, neiti Wildrose, toinen teille, herra Rubinstein.
+Ja", lopetti Penniket käsiään hieroen, "tulette huomaamaan itsenne
+hyvin varakkaiksi, joskaan ette suorastaan rikkaiksi, molemmat
+nuoret. Onnittelen teitä menestyksestänne! Ehkäpä nyt haluatte lukea
+jälkisäädöksen?"
+
+Penniket laski jälkisäädöksen pöydälle molempien serkusten eteen;
+he kumartuivat eteenpäin ja lukivat sen tavallisella lakikielellä
+sepitetyt lauseet. Sitten Zillah puhui ensimmäisenä.
+
+"En koskaan tiennyt, että isoisällä oli kiinteimistöjä", hän virkkoi.
+"Olitko sinä, Melky, kuullut siitä?"
+
+"Hiivatti sentään, Zillah, minulla ei ollut aavistustakaan
+sellaisesta", vastasi Melky. "Hänellä oli omat salaisuutensa ja hän
+osasi säilyttää ne. Ei, en ollut koskaan kuullut hänellä olevan muuta
+omaisuutta kuin tämä liike. Mutta olisihan minun pitänyt tietää, että
+hän käytti ansaitsemiansa varoja tavalla tai toisella."
+
+Lakimies avasi toisen asiapaperin. "Tässä on herra Multeniuksen itsensä
+laatima selvitys tämän liikkeen ulkopuolella olevasta omaisuudesta.
+Sen hän antoi minulle vasta muutamia viikkoja sitten", sanoi Penniket.
+"Mainitsen siitä pääerät. Osakkeita Great Western rautatieyhtiössä.
+Osakkeita Lontoon, Brightonin ja Etelärannikon rautatieyhtiössä.
+Valtion obligationeja. Erinäisiä amerikkalaisia rautatieosakkeita.
+Ne on kaikki lueteltu yksityiskohdittain -- ja kaikki pelkkiä
+ensiluokkaisia vakuuksia. Niin, sitten vielä hänen kiinteimistöistään.
+Hampsteadissa on vuokrakasarmi-ryhmä. Kuusi taloa Highgatessa.
+Finchley-tien varrella kolme huvilaa. Vuokrat on niistä kaikista saanut
+koota talonvälitysliike Holder & Keeper, ja nähtävästikin he ovat
+vieneet rahat suoraan pankkiin isoisänne tilille. Ja sitten lopuksi on
+vielä pieni huvila Maida Valessa, jonka hän on vuokrannut kalustettuna.
+Ettekö ole koskaan kuulleet siitä?"
+
+"En koskaan!" huudahti Zillah Melkyn pudistaessa päätänsä.
+
+"Tämän selvityksen lopussa on erityinen huomautus siitä", jatkoi
+Penniket. "Se on tehty hänen omalla käsialallaan niin kuin kaikki
+muukin. Näin hän kirjoittaa: 'Huom. Molteno Lodge, Maida Vale -- kaikki
+huonekalut, taulut, taloustarpeet siellä ovat minun -- olen vuokrannut
+sitä kalustettuna asuntona 12 punnasta kuukaudessa semmoisenaan jo
+muutamia vuosia. Nyt sen on saanut samoilla ehdoilla (vuokra maksettava
+neljännesvuosittain etukäteen) kaksi kiinalaista herrasmiestä, Chang Li
+ja Chen Li -- hyviä asukkaita.'"
+
+Zillah huudahti taas kimeästi ja hypähti seisomaan. Hän meni
+vanhanaikuisen tukevan kirjoituspöydän luokse, joka oli huoneen
+nurkassa, veti taskustaan avainkimpun ja avasi pöydän kannen.
+
+"Tämä selittää jotakin!" hän virkkoi. "Katselin vähän tämän pöydän
+sisällystä eräänä päivänä. Isoisällä oli tapana heittää sinne toisinaan
+kirjeitä ja papereita päivän kuluessa ja panna ne syrjään yöksi. Tässä
+on maksuosoitus, joka hämmästytti minua -- en ymmärrä sitä lainkaan.
+Mutta se lienee neljännesvuoden vuokra tuosta talosta. Katsokaahan
+allekirjoituksia!"
+
+Hän laski maksuosoituksen Melkyn ja Penniketin eteen ja seisoi vieressä
+heidän katsellessaan sitä. Paperissa ei ollut mitään kummallista --
+se oli osoitettu herra Daniel Multeniukselle tai hänen määräämälleen
+henkilölle, summana 36 puntaa. Mutta omituisilta näyttivät sen.
+alapäässä nimet Chang Li, Chen Li. Muuten se oli aivan saman näköinen
+kuin maksuosoitukset yleensä, kirjoitettu Edgware-tien varrella olevan
+pankin tiliin ja asianmukaisesti siirretty. Mutta Melky huomasi heti
+päivämäärän ja pani pitkän sormensa sen kohdalle.
+
+"Marraskuun 18 päivänä", hän virkkoi, "Samana päivänä, jolloin hän
+kuoli. Huomasitko sitä, Zillah?"
+
+"Kyllä", vastasi Zillah. "Se on varmaankin tullut postissa, ja hän
+on heittänyt sen niin kuin hänen tapansa oli tuohon kirjoituspöydän
+laatikkoon. Niin, sehän on nyt selvä! Se on varmasti neljännesvuoden
+vuokra tuosta kalustetusta talosta, herra Penniket."
+
+"Ilmeisestikin", myönsi lakimies. "Ei luonnollisestikaan tarvitse
+kiinnittää mitään huomiota noihin kahteen muukalaiseen vielä. Kestää
+varmasti jonkin aikaa, ennenkuin pesä on täysin selvitetty, ja te
+voitte antaa heidän olla kaikessa rauhassa siihen mennessä. Tiedän
+keitä he ovat -- isoisänne mainitsi heistä -- kaksi lääketieteen
+ylioppilasta, jotka opiskelevat yliopisto-kolleegion sairaalan
+kursseilla. Heistä ei sen enempää. Niin, siihen päättyy se luettelo.
+Mitä tulee pesänselvittelyyn --"
+
+Äkkiä kuului hiljainen, mutta varma koputus sivuovelta, ja Zillah nousi
+seisomaan.
+
+"Tunnen tuon koputuksen", hän virkkoi.
+
+"Se on Ayscough, salapoliisi. Hän kai saa tulla sisään heti?"
+
+Hetkisen kuluttua Ayscough hyvin vakavan ja paljon tietävän näköisenä
+istuutui toisten seuraan pöydän ääreen. Hän pudisti päätään
+vilkaistessaan Penniketiin.
+
+"Tulin tänne kertoakseni teille uutisia", hän sanoi. "Tänä iltana on
+selvinnyt paljon tärkeätä. Tiedättehän nimeltä tuon Stephen Purvisin,
+jonka on mainittu käyneen täällä? No niin, tänään iltapäivällä saapui
+Devonshirestä hänen veljensä. Hän tahtoi tavata meitä kertoakseen
+meille jotakin. Hän luulee, että Stephen on murhattu!"
+
+"Mistä syystä?" kysyi lakimies.
+
+"On käynyt ilmi, että Stephen on lähettänyt herra Multeniukselle
+harvinaisen kauniin timantin -- hiomattoman -- Etelä-Afrikasta",
+vastasi Ayscough. "Ainakin kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoisen."
+
+Hän katseli tarkkaavasti Zillahia ja Melkyä tämän sanoessaan ja
+nopeasti hän huomasi heidän suuren hämmästyksensä. Zillah kääntyi
+lakimiehen puoleen, Melky löi kämmenensä pöytään.
+
+"Sen juuri ukko varmasti haki pankistaan tuona päivänä", hän huudahti.
+"Hiivatti sentään, jollei jo ala valjeta! Ryöstö -- ennen murhaa!"
+
+"Siltä näyttää", myönsi Ayscough. "Mutta minä kerron teille kaikki, mitä
+on käynyt ilmi."
+
+Hän selosti sitten sen iltapäivän tapaukset herra Killickin ja hänen
+toveriensa saapumisesta poliisiasemalle John Purvisin tuloon asti,
+ja hänen kolme kuuntelijaansa ahmivat joka sanan yhä kasvavalla
+mielenkiinnolla. Penniket muuttui yhä vakavammaksi.
+
+"Missä herra Killick ja ne toiset nyt ovat?" hän kysyi vihdoin.
+
+"Lähteneet tavoittamaan sitä amerikkalaista -- Guyleria", vastasi
+Ayscough. "He arvelivat, että kun hänellä on kokemusta noista
+Etelä-Afrikan asioista, hän mahdollisesti tietää jotakin siitä, kuinka
+Stephen Purvisia on voitu vaania. Nähkääs -- jokin otaksuma on
+muodostettava. Näyttää siltä kuin olisi Stephen Purvisia vainottu
+timantin vuoksi. Varkaat luultavasti seurasivat timanttia tähän
+myymälään asti - hyvin luultavasti kävivät herra Multeniukseen käsiksi
+sen vuoksi. He olivat jokseenkin varmasti olleet täällä juuri
+ennenkuin nuori Lauriston tuli sisään."
+
+"Mutta miten sitten Stephen Purvis kuuluu juttuun?" kysyi Penniket.
+
+"En voi vielä sanoa", vastasi Ayscough epäröiden. "Mutta mahdollisesti
+hän ja Levendale pääsivät selville siitä, keitä varkaat olivat ja
+lähtivät ottamaan heitä kiinni ja joutuivat ansaan tai suorastaan
+murhatuiksi niin kuin John Purvis otaksuu. Siitä tulee entistäänkin
+monimutkaisempi juttu!"
+
+"Mitä nyt aiotaan tehdä?" kysyi lakimies.
+
+"No niin", sanoi Ayscough. "Eipä juuri voi tarttua asioihin sen
+lujemmin kiinni kuin nyt on tartuttu. Sekä Levendalesta että
+Purvisista puhutaan paljon sanomalehdissä. Jokainen uutistenhankkija
+ponnistaa voimansa saadakseen jotakin heistä selville. Ja me
+jakelemme ilmoituslippuja joka suunnalle ja kuulutamme heitä -- noita
+julistuksia kiinnitetään jokaisen Lontoon poliisiaseman ulkopuolelle
+-- ja huomisaamuna niitä on jo monessa paikassa Englannissa. Ja
+tietysti olemme itse työssä koko ajan. Mutta toistaiseksi meillä ei
+vielä ole pienintäkään aavistusta varkaista. Sillä siitä ei nyt ole
+epäilystäkään, että ensin tapahtui varkaus ja sitten vasta kaikki muu!"
+
+Penniket nousi seisomaan ja kokoili papereitaan.
+
+"Luullakseni ei kumpikaan teistä ole kuullut koskaan tuosta
+timantista", hän sanoi, "tai tietänyt, että herra Multeniuksella oli
+sellainen säilytettävänään? Niin, aivan oikein. Koko kaupan verhosi
+salaperäisyyden ilmakehä. Niin, muuta en voi sanoa kuin että teidän on
+haettava Levendale käsiinne. Hän varmasti voi selittää paljon."
+
+Lakimiehen poistuttua Ayscough kääntyi Zillahin puoleen.
+
+"Ettekö kertaakaan ole isoisänne kuoleman jälkeen nähnyt minkäänlaista
+pikku laatikkoa tai kääröä tai mitään sen tapaista missään
+kuljeskelemassa?" hän kysyi. "Aprikoin kovasti sitä, mihin tuo timantti
+oli kääritty hänen tuodessaan sen pankista. Minun käsitykseni on, että
+hän tarkasteli tuota timanttia silloin kun hänen kimppuunsa hyökättiin,
+ja siinä tapauksessa se laatikko, josta hän oli sen ottanut, olisi
+jossakin syrjään heitettynä."
+
+"Tehän olitte itse täällä sisällä ennen minua", sanoi Zillah.
+
+"Aivan niin, mutta minä en huomannut mitään", virkkoi Ayscough.
+
+"En minäkään", sanoi Zillah. "Ja ettekö luule, että kuka tahansa tuon
+timantin sieppasi, hän otti myöskin sen säiliön? Uskon herra Penniketin
+olleen oikeassa sanoessaan, että Levendale on saatava käsiin. Jos on
+olemassa sellainen henkilö, joka tietää kuka tappoi isoisäni, on se
+Levendale. Koettakaa saada hänet käsiinne."
+
+Rouva Goldmark tuli sisään juuri silloin ollakseen taas Zillahin
+seurana ja salapoliisi lähti pois. Melky pukeutui päällystakkiinsa,
+seurasi häntä ulos ja laski sivukäytävässä kätensä hänen käsivarrelleen.
+
+"Kuulkaahan, herra Ayscough", hän kuiskasi tuttavallisesti. "Tarvitsen
+teidän apuanne. Nyt juuri on käynyt ilmi sellaista, josta en ole
+ilmaissut sanaakaan Penniketille enkä serkulleni -- mutta teille puhun
+siitä. Tiedättekö mitä, herra Ayscough -- kuulkaahan nyt!" -- ja hän
+kertoi salapoliisille Maida Valessa olevasta kalustetusta huvilasta,
+sen kiinalaisista asukkaista ja heidän maksuosoituksestaan. "Ja se on
+päivätty juuri samana päivänä, jolloin ukko nitistettiin!" huudahti
+Melky. "Mitä nyt sanotte, herra Ayscough? Jospa asia onkin niin, että
+jompikumpi noista vinosilmistä kävi täällä maksuosoituksen kanssa
+samana iltapäivänä, jolloin Zillah oli ulkona, tapasi ukon täällä
+yksinään ja timantin hänen kädessään. Mitä arvelette?"
+
+Ayscough säpsähti ja päästi hiljaisen vihellyksen.
+
+"Ahaa", hän virkkoi. "Totta totisesti, siinä on ajatusta! Missä sanotte
+tuon talon olevan? Molteno Lodge, Maida Vale? Tiedän sen -- se on
+pieni erillinen rakennus puutarhan keskellä. Kuulkaahan, lähtekäämme
+katsomaan sinne!"
+
+"Sitä juuri aioin ehdottaa -- vieläpä heti", vastasi Melky. "Menkäämme,
+mutta matkalla meidän on poikettava erään henkilön luokse. Haluan kysyä
+erästä asiaa tohtori Mirandoletilta."
+
+
+
+
+XXVI
+
+ROTTA
+
+
+Ayscough ja Melky astelivat äänettöminä vilkasliikkeisillä kaduilla.
+Vasta heidän päästyään Paddingtonin kanavan takana oleville
+rauhallisemmille syrjäkaduille ja käännyttyään Portsdownin tielle
+salapoliisi kosketti toverinsa käsivartta. "Mitä te tiedätte näistä
+kahdesta kiinalaisesta nuorukaisesta, joilla on hallussaan tuo teidän
+kalustettu talonne?" hän kysyi. "Paljonko vai vähän?"
+
+"Emme tiedä kerrassaan mitään, herra Ayscough, nimittäin serkkuni ja
+minä", vastasi Melky. "Emme ole koskaan kuulleetkaan heistä. Emme
+edes tietäneet heidän asuvan siellä! Emme sitäkään, että ukolla oli
+kalustettu talo vuokrattuna Maida Valessa! Hän oli umpimielinen tuo
+ukko, muutamiin asioihin nähden. Tuo oli yksi niistä. Herra Penniket
+kuitenkin kuuli tästä, mutta aivan hiljattain. Hän sanoo heidän olevan
+kunnollisia lääketieteen ylioppilaita jossakin sairaala -- niin,
+yliopisto-kolleegion sairaalassa. Sehän kai on Gower-kadun varrella,
+eikö niin? Ukko oli merkinnyt erääseen tätä Molteno Lodgea koskevaan
+paperiin, että nämä vinosilmät olivat hyviä asukkaita. Tiedän, mitä hän
+sillä tarkoitti: pojat maksoivat vuokransa säännöllisesti etukäteen."
+
+"Niin, niillä veitikoilla on aina paljon rahaa", huomautti Ayscough.
+"Olen koettanut tässä muistutella olenko koskaan nähnyt heitä
+kumpaakaan. Mutta taivas varjelkoon -- siinä kaupunginosassa asuu
+niin paljon ulkomaalaisia, etenkin japanilaisia ja siamilaisia --
+lakitieteen ja lääketieteen ylioppilaita ja muita sen tapaisia
+-- että koskaan ei tule kiinnittäneeksi erikoisemmin huomiotaan
+pariin itämaalaiseen -- ja hehän epäilemättä pukeutuvatkin kuin
+englantilaiset. Mutta minkä tähden haluatte tavata tuota tohtoria?" hän
+kysyi heidän pysähtyessään tohtori Mirandoletin ovelle. "Onko sillä
+seikalla mitään tekemistä tämän asian kanssa?"
+
+"Saatte nähdä hetken kuluttua", vastasi Melky soittaessaan kelloa.
+"Eräs seikka vain on johtunut mieleeni. Ja niillä asioilla on varmasti
+jotakin yhteyttä."
+
+Tohtori Mirandolet oli kotonaan ja otti vieraat vastaan huoneessa,
+joka oli puolittain haavasairaala, puolittain kemiantutkijan työhuone
+ja viimeistä soppea myöten täynnä hänen ammattinsa todistuskappaleita
+ja tarvekaluja. Hänellä oli päällään valkoinen liinainen työtakki,
+ja hänen tummat kasvonsa ja musta tukkansa näyttivät entistäänkin
+tummemmilta ja mustemmilta sen rinnalla. Melky katseli häntä
+pelonsekaisen kunnioituksen vallassa istuutuessaan Mirandoletin
+hänelle tarjoamalle tuolille ja huomatessaan tohtorin luoneen häneen
+läpitunkevat silmänsä.
+
+"Vain pari kysymystä, herra", hän sanoi anteeksi pyydellen. "Minä ja
+tämä herra Ayscough koetamme vähän ottaa selvää tästä Multeniuksen
+jutusta, ja koska tiedän teidät taitavaksi mieheksi ammatissanne,
+johtui mieleeni, että voisitte ilmaista minulle jotakin. Olin nähkääs
+läsnä Parslettin juttua tutkittaessa, herra."
+
+Mirandolet nyökkäsi päätään ja odotti ja Melky rohkaisi luontonsa.
+
+"Herra", hän virkkoi kumartuen äkkiä eteenpäin ja koskettaen tohtorin
+polvea tuttavallisesti. "Kuulin teidän tuossa tutkinnossa sanovan, että
+olette asunut Itämailla?"
+
+"Aivan niin", sanoi Mirandolet. "Monta vuotta. Intiassa -- Birmassa --
+Kiinassa."
+
+"Tunnette siis, herra, nuo itämaalaiset ja heidän pikku temppunsa?"
+sanoi Melky. "Olisikohan liian rohkeaa -- en tahdo udella mitään
+ammattitietoja, jos se on sopimatonta! -- mutta olisikohan liian
+rohkeaa kysyä teiltä, ovatko nuo ihmiset kovin taitavia myrkyttäjiä?"
+
+Mirandolet nauroi paljastaen erittäin valkeat hampaansa ja vilkaisi
+Ayscoughiin aivan kuin kehoittaen häntä ottamaan osaa tähän ilonpitoon.
+Hän taputti Melkyä olkapäälle kuin tämä olisi sanonut jotakin
+huvittavaa.
+
+"Taitaviako, nuori ystäväni?" hän huudahti. "Maailman parhaita! --
+Enemmän kuin mestareita! Täysin oppineita! Myrkyttävät ihmisen sillä
+välin kun vain katsahtavat häneen."
+
+"Jonkin verran ovelia siis siinä, herra", huomautti Melky.
+
+"Niin yli teidän ymmärryksenne, ystäväni", vastasi Mirandolet. "Jollen
+kovin pahasti erehdy kasvonpiirteittenne suhteen, olette itse syntyisin
+vanhasta rodusta, jolta ei suinkaan puutu taitoa ja oveluutta -- mutta
+sellaisissa asioissa, joista olette maininnut, olette oikeita lapsia
+noihin kaukaisiin Idän kansoihin verrattuna."
+
+"Aivan oikein, herra, uskon teitä", virkkoi Melky juhlallisesti.
+"Ja keitä pidätte muita ovelampina niistä, joiden piirissä sanotte
+eläneenne? Mainitsitte kolmesta eri kansallisuudesta -- intialaisista,
+birmalaisista ja kiinalaisista. Keitä pitäisitte heistä taitavimpina,
+jos kysymykseen tulisi tuollaisen kavalan työn tekeminen?"
+
+"Sentapaisessa teossa, jota tarkoitatte, ystäväni", vastasi Mirandolet,
+"ei kukaan voita kiinalaista. Oletteko tyytyväinen tähän?"
+
+Melky nousi seisomaan ja vilkaisi salapoliisiin, ennenkuin kääntyi
+tohtorin puoleen.
+
+"Herra", hän sanoi. "Juuri niin minäkin olisin sanonut. Mutta halusin
+vain kuulla, mitä teidän kaltaisenne suuri mies arvelisi. Nyt sen
+tiedän. Olen hyvin kiitollinen teille, herra. Jos joskus voin tehdä
+jotakin puolestanne, herra -- jos haluatte joskus todella hyvän
+esineen, nimittäin jalokivialaan kuuluvan -- niin ihan ostohinnalla --"
+
+Mirandolet nauroi, taputti Melkyä taas olkapäälle ja vilkaisi
+Ayscoughiin.
+
+"Mihin meidän nuori ystävämme oikein pyrkii?" hän kysyi
+hyväntuulisesti. "Mitä hän ajaa takaa?"
+
+"Hukka minut periköön, jos sen tiedän, tohtori", sanoi Ayscough
+pudistaen päätään. "Hänen päähänsä on piintynyt jokin ajatus. Oletteko
+nyt tyytyväinen, herra Rubinstein?"
+
+Melky oli menossa ovelle.
+
+"Sanoinhan juuri niin", hän vastasi. "Tulkaa mukanani, herra Ayscough,
+ja käykäämme taas asiaan käsiksi. Kuulkaahan", hän virkkoi, tarttuen
+salapoliisia käsivarteen heidän päästyään ulos. "Lähdetäänpä katsomaan
+noita vinosilmiä. Minulla on sellainen käsitys, että heillä on jotakin
+yhteyttä tämän jutun kanssa -- ja minä aion lähteä heidän luokseen ja
+kysyä heiltä paria seikkaa. Ja te tulette minun kanssani?"
+
+"Kuulkaahan mitä sanon", virkkoi Ayscough. "He ovat arvossapidettäviä
+herrasmiehiä -- vaikka ovatkin ulkomaalaisia. Parasta on olla
+varovainen -- emme tiedä mitään heitä vastaan."
+
+"Älkää pelätkö mitään", sanoi Melky. "Minä kyllä käsittelen heitä
+oikein. Eikö minulla ole hyvä selitys käynnilleni, herra Ayscough?
+Kysyn vain kohteliaasti yhtä asiaa. Pyydän anteeksi, että tunkeudun
+heidän luokseen, mutta koska neiti Zillah Wildrose ja minä olemme
+herra Daniel Multeniuksen valitettavan kuoleman jälkeen perineet hänen
+omaisuutensa, haluaisin tietää, aikovatko molemmat herrat edelleen
+asua huvilassa ja onko mahdollisesti jotakin, jota voimme tehdä heidän
+hyväkseen. Kyllä minä puhun heille sopivasti!"
+
+"Mihin te sitten lopulta oikein pyritte?" kysyi salapoliisi.
+"Selittäkää tarkemmin." Melky puristi toverinsa käsivartta. "Tahdon
+nähdä heidät", hän kuiskasi. "Se on yksi syy. Ja sitten tahdon saada
+tietää, kuinka heidän viimeinen maksuosoituksensa joutui Multeniuksen
+arkihuoneeseen. Lähetettiinkö se postissa vai toimitettiinko se sinne
+henkilökohtaisesti. Ja kuka sen siinä tapauksessa toi."
+
+"Te olette terävä mies", huomautti Ayscough. "Teidän olisi paras tulla
+meidän virastoomme."
+
+"Kiitoksia, herra Ayscough, mutta on sattunut tapaus, joka antaa
+minulle puuhaa muualla", sanoi Melky hilpeästi. "Tiedättekö, että kelpo
+sukulaisvainajani on jakanut kaikki varansa minun ja serkkuni kesken?
+Olen nyt rikas mies, herra Ayscough. Hiivatti sentään! En tiedäkään
+kuinka rikas olen! Sen selville ottamisessa on jonkin verran puuhaa."
+
+"Teilläpä oli onnea", sanoi salapoliisi sydämellisesti. "Hauska kuulla!
+Otaksunpa, että te ja serkkunne teette naimiskaupan ja säilytätte rahat
+suvun keskuudessa, vai kuinka?"
+
+Melky painoi sormellaan nenänvarttaan.
+
+"Siinä tapauksessa kuvittelette väärin", hän sanoi. "Ennen pitkää
+solmitaan kyllä avioliittoja -- mutta ei teidän otaksumallanne tavalla!
+Tuollahan on Molteno Lodge tien toisella puolen. Hiivatti sentään,
+usein olen nähnyt tuon pikku asumuksen raitiovaunun katolta, mutta en
+aavistanutkaan sen kuuluvan ukkoparalle!"
+
+He olivat nyt tulleet Maida Valen alempana olevaan osaan, jossa on
+paljon yksityisiä, aidalla varustettuja, puutarhojen ympäröimiä
+rakennuksia. Melky näytti erästä pientä taloa, rapattua huvilaa, jonka
+valkeat seinät loistivat marraskuun kuuvalossa. Sen korkean aidan
+ympäröimä puutarha oli jonkin verran suurempi kuin naapuritalojen, ja
+siellä kasvoi paljon jokseenkin korkeita jalavia ja niiden juurella
+suuria pensaita.
+
+"Tämäpä on hauska ja todella oikein maaseutua muistuttava paikka", hän
+huomautti Melky heidän astuessaan tien poikki ja lähestyessään veräjää.
+"Ja kun sisälle pääsee, on se epäilemättä harvinaisen rauhallinen. Mitä
+te sanotte, herra Ayscough?"
+
+Salapoliisi tarkasteli veräjää. Se oli omituisen näköinen, kahden
+tukevan pylvään reunustama ja valmistettu takoraudasta, jonka verkon
+silmukat olivat hyvin lujasti punotut. Ayscough kurkisti sisään sen
+yläosasta ja näki hyvin hoidetun nurmikentän, jonkun veistokuvan,
+puutarhapenkin ja muita sellaisia piirteitä, joiden avulla lontoolaiset
+huvilanomistajat tahtovat luoda ympärilleen maalaisleimaa. Mutta
+minkäänlaisia elonmerkkejä hän ei huomannut puutarhan perällä olevassa
+talossa.
+
+"Talossa ei ole laisinkaan valoa", huomautti Ayscough tunnustellen
+veräjää.
+
+"Näyttää aivan siltä kuin kaikki olisivat ulkona. Aiotteko soittaa?"
+
+Melky osoitti aidansivua.
+
+"Tämän ja tuon naapuritalon välillä on kuja", hän sanoi. "Tulkaahan
+katsomaan -- eiköhän siellä ole jonkinlainen takakäytävä."
+
+"Onpa tämän kiviaidan päällä aika paljon rautapiikkejä ja lasinsiruja",
+huomautti Ayscough heidän kiertäessään kapeaa käytävää myöten huvilan
+taakse. "Isoisänne halusi ilmeisestikin, ettei kukaan kovin helposti
+pääsisi hänen alueelleen, herra Rubinstein. Kuuden jalan korkuinen aita
+ja sen päällä ihan oikean linnoituksen varustukset! Mitä nyt aiotte
+tehdä?"
+
+Melky oli astunut erääseen sivumuurin syvennykseen ja tarkasteli
+vankkaa ovea, jonka alapuolella saattoi kuuvalossa selvästi erottaa
+sanan _sivukäytävä_. Hän käänsi portinkahvaa ja huudahti.
+
+"Avonainen", hän sanoi. "Tulkaa mukaan, herra Ayscough, mennään sisään,
+jos joku on sisällä, niin hyvä on, jollei -- niin yhtä hyvä. Minä aion
+vähän tarkastaa paikkoja."
+
+Salapoliisi meni Melkyn jäljessä huvilan takana olevalle kivetylle
+pihalle. Siellä tuntui vallitsevan täysi pimeys -- ja akkunat olivat
+pimeät.
+
+"Ei valoja julki- eikä takasivulla", huomautti Ayscough. "Ei sisällä
+voi olla ketään. Ja kuulkaahan -- jos jompikumpi noista kiinalaisista
+herroista tulisi pääportista omalla avaimellaan ja huomaisi meidän
+vaaniskelevan täällä, niin se ei näyttäisi oikein hyvältä, vai mitä?
+Eiköhän olisi parasta tulla uudestaan päiväsaikaan?"
+
+"Mitä tyhjiä", sanoi Melky. "Enkö minä ole toinen tämän hauskan pikku
+talon omistajista? Ja eikö tämä veräjä ollut auki? Tulkaa pois talon
+julkisivulle."
+
+Hän lähti astelemaan hiekoitettua polkua, joka kiersi talon ympäri,
+ja nousi portaita pylväitten reunustamalle paraatiovelle. Siellä hän
+soitti kelloa, ja hänen toverinsa kuuli sen äänekkään kilinän talon
+sisällä. Mutta kukaan ei tullut avaamaan -- ja koko paikka näytti
+entistäänkin pimeämmältä ja hiljaisemmalta.
+
+"Ei siellä tietysti ole kukaan sisällä", kuiskasi Ayscough. "Tulkaa
+nyt, lähtekäämme jo pois."
+
+Melky ei vastannut. Hän meni alas portaita ja käveli katua vastaan
+olevan rautaportin viereiselle nurmikolle. Hänen oikealla puolellaan oli
+tiheä rautatammi- ja laakeripuupensaikko, ja kun hän meni sen ohitse,
+lähti sieltä liikkeelle jokin vilkas ja nopsa ja mutkitteleva eläin ja
+kiiti nurmikon poikki.
+
+"Voi taivas!" huudahti Ayscough. "Sehän oli rotta Ja aivan kaniinin
+kokonainen!"
+
+Melky pysähtyi, katseli rotan jälkeen ja sitten sitä paikkaa, josta se
+oli tullut esiin. Ja äkkiä hän lähti pensaikkoon päin ja työnsi syrjään
+paksut laakeripuun oksat. Samassa silmänräpäyksessä hän peräytyi
+salapoliisin luokse ja hänen kasvonsa kalpenivat kuuvalossa.
+
+"Herra Ayscough!" hän huohotti. "Hiivatti sentään! Siellä on kuollut
+mies! Katsokaa itse!"
+
+
+
+
+XXVII
+
+TYHJÄ TALO
+
+
+Ayscough oli ilmaissut jonkinlaista pidättyväisyyttä ja
+vastahakoisuutta toverinsa puuhia kohtaan siitä lähtien kun tämä sai
+hänet tulemaan sisään Molteno Lodgen takaveräjästä -- nämä hommat
+tuntuivat hänestä tarkoituksettomilta ja vääriltä. Mutta kuullessaan
+Melkyn äkillisen huudahduksen hän hyökkäsi ammatti vaistonsa
+yllyttämänä eteenpäin ja katsoi raosta, jonka Melky teki pensaikkoon.
+
+"Laupias taivas!" hän sanoi. "Olette oikeassa. Toinen kiinalaisista!"
+
+Täysikuu oli nyt korkealla pilvettömällä taivaalla ja sen valo osui
+suoraan keltaisille kasvoille ja keltaisessa kaulassa olevalle tummalle
+haavalle. Kuka mies lieneekään ollut, oli hänet tapettu voimakkaalla
+veitseniskulla, joka oli osunut suoraan ja erehtymättä kaulasuoneen.
+Ayscough osoitti suurta leveää tahraa maassa pensaitten juurella.
+
+"Lävistetty", hän kuiskasi, "pistetty kuoliaaksi! Ja laahattu tänne --
+katsokaahan tuota -- ja tuota!"
+
+Hän kääntyi ja näytti useampia tahroja heidän takanaan hiekoitetulla
+polulla -- tahroja, jotka pienin välimatkoin ulottuivat melkein ovelle
+asti. Sitten hän veti taskustaan tulitikkulaatikon raapaisi valoa, meni
+lähemmäksi ja piti tulitikkua lähellä vainajan kasvoja. Melkykin, joka
+seisoi aivan hänen vieressään, tarkasti kuollutta.
+
+"Epäilemättä toinen noista kiinalaisista", huomautti Ayscough tikun
+lepattaessa ja sammuessa. "Tai joka tapauksessa joku kiinalainen. Ja
+hän on ollut kuolleena jo joitakin päiviä! Tämäpä nyt on kummallista!"
+
+"Mitä nyt on tehtävä?" kysyi Melky.
+
+"Tämähän on murha."
+
+Ayscough katseli ympärilleen. Häntä ihmetytti kuinka oli mahdollista,
+että kuollut mies saattoi maata muutamia päiviä kenenkään löytämättä
+tuossa puutarhassa aivan lähellä vilkasliikkeistä katua, jota
+myöten lakkaamatta virtaa jos jonkinlaisia ajopelejä ja kulkijoita.
+Mutta tutkittuaan pikaisesti ympäristöä hän käsitti asian. Rakennus
+sijaitsi puutarhan yhdellä syrjällä, muita kolmea reunaa varjostivat
+naapuritalot ja kadun puolella korkea aita, suuret puut ja tiheät
+pensaat. Kadun puoleinen portti oli lukossa tai säpissä; kukaan muu
+ei ollut tullut sisään paitsi veitsen omistaja, joka oli lyönyt tuon
+haavan ja tiesi murhatun makaavan laakeripuitten juurella. Vain Melkyn
+askelten pelästyttämä rotta oli ollut asiasta selvillä.
+
+"Odottakaa täällä", virkkoi Ayscough. "No niin, ainakin portin
+sisäpuolella sitten, älkää tulko ulos, minä en halua herättää huomiota.
+Jossakin lähistöllä on varmasti poliisi."
+
+Hän meni rautaristikkoiselle portille Melkyn seuratessa hänen
+kintereillään, löysi ja irroitti patenttisäpin ja pujahti kadulle.
+Parin minutin kuluttua hän palasi poliisin kanssa. Hän viittasi miestä
+tulemaan aidan sisäpuolelle ja lukitsi taas portin.
+
+"Koska te tunnette tämän vahtialueen", sanoi hän rauhallisesti aivan
+kuin jatkaen aikaisemmin aloitettua keskustelua, "niin varmaankin
+tunnette myöskin ne kaksi kiinalaista herrasmiestä, jotka asuvat
+täällä?"
+
+"Olen kyllä nähnyt heidät", vastasi poliisi. "Kaksi hiljaista pientä
+miestä -- olen nähnyt heidät usein -- tavallisesti iltaisin."
+
+"Oletteko viime aikoina nähnyt heitä?" kysyi Ayscough.
+
+"Niin, nyt kun johdun sitä ajattelemaan, en ole", vastasi poliisi. "En
+muutamiin päiviin."
+
+"Oletteko huomannut, että talo on ollut suljettuna -- että julkisivun
+akkunoissa ei ollut valoja?" kysyi salapoliisi.
+
+"Täällä ei tosiaankaan koskaan näe valoa, herra Ayscough", selitti
+poliisi, "akkunat ovat luukuilla varustetut. Tiedän sen, koska minulla
+oli tapana tarkastella talon ollessa tyhjänä."
+
+"Tiedättekö millaiset palvelijat näillä kahdella oli?" kysyi Ayscough.
+
+"Heillä ei ollut laisinkaan palvelijoita", vastasi poliisi. "Minusta
+tuntui siitä vähästä päättäen, mitä heitä näin, että he eivät
+käyttäneet taloa juuri mihinkään muuhun kuin nukkumiseen. Olen nähnyt
+heidän lähtevän aamulla kirjat ja paperit kainalossaan ja palaavan
+illalla samoin. Mutta palvelijoita ei täällä ole. Onko jotakin
+hullusti, herra Ayscough?"
+
+Ayscough lähti pensaikkoon päin.
+
+"Tämän verran on hullusti", hän vastasi. "Toinen heistä makaa kuolleena
+noiden laakeripuitten takana veitsenhaava kurkussaan. Ja varmalta
+näyttää kaikesta päättäen, että hän on maannut, siellä muutamia päiviä.
+Katsokaahan!"
+
+Poliisi kurkisti pensaikkoon, päästi, kimeän huudahduksen ja näytti
+aivan hölmistyneeltä. Hän katseli tovereitaan, katseli ympärilleen
+puutarhassa ja osoitti äkkiä tummaa tahraa maassa.
+
+"Tuossa on verta", hän sanoi. "Verta!"
+
+"Verta!" huudahti Ayscough. "Tällä polulla on verta pitkin matkaa.
+Mies on pistetty kuoliaaksi tullessaan sisään tuosta ovesta, sitten
+hänen ruumiinsa on laahattu polkua pitkin ja heitetty tänne. No niin,
+lähtekää nyt poliisiasemalle ja kertokaa siellä, mitä olemme löytäneet
+Hankkikaa apua, hänet on kuljetettava ruumishuoneeseen. Ja tuokaa
+miehiä vartioimaan tätä taloa -- kertokaa poliisikomisarjukselle kaikki
+ja sanokaa että minä olen täällä. Ja vielä -- antakaa minulle tuo
+lamppunne."
+
+Poliisi irroitti sähkölampun vyöstään ja ojensi sen Ayscoughille. Tämä
+päästi hänet ulos portilta, palasi sitten Melkyn luokse ja viittasi
+häntä tulemaan rakennuksen sisään.
+
+"Katsokaamme päästäänkö jollakin tavoin tuonne sisään", hän sanoi.
+"Totisesti, herra Rubinstein, jokin vaisto varmaankin ohjasi teitä
+tulemaan tänne tänä iltana! Olemme keksineet jotakin, mutta taivas sen
+tietää, että en aavista, mitä se on!"
+
+"Herra Ayscough", virkkoi Melky. "En aavistanutkaan mitään tämän
+tapaista -- se on ollut minulle todellinen yllätys. Mutta sen kyllä
+voin varsin hyvin ymmärtää, mitä se merkitsee. Se on vain yksi palanen
+tuosta suuresta jutusta. Murha, herra Ayscough, verinen murha! Kaikki
+tuon kellanpunaisen timantin vuoksi, josta lopultakin kuulimme. Voi,
+jos vain olisin tietänyt, että se oli koko tämän jutun pohjalla, olisin
+varmasti osannut tehdä terävämpiä johtopäätöksiä! Kahdeksankymmenen
+tuhannen punnan arvoinen timantti --"
+
+Ayscough, joka oli käsitellyt paraatioven lukkoa, keskeytti äkkiä
+toverinsa mietteet.
+
+"Ovi on auki!" hän huudahti. "Auki! Ei edes salpa ole päällä. Tulkaa
+mukaan!"
+
+Melky peräytyi vähän nähdessään pimeän eteishuoneen. Puutarhassa tuntui
+kammottavalta kirkkaassa kuunvalossa, Mitä kaikkea saattoikaan olla
+sisällä mustassa äänettömässä talossa?
+
+"Kas niin, sytyttäkää nyt tuo sähkölamppunne!" hän sanoi. "En ole
+vähintäkään mieltynyt tämän tapaisiin tutkimuksiin. Meillä olisi
+välttämättä pitänyt olla revolverit mukanamme."
+
+Ayscough sytytti lampun ja astui edellä eteiseen. Siellä ei voinut
+nähdä mitään muuta kuin sellaista, mikä kuului asiaan hyvin
+kalustetussa talossa. Ensimmäisessä huoneessa, johon he katsoivat, oli
+vain kauniita huonekaluja, pehmeitä mattoja ja vanhoja tauluja. Mutta
+sen takana olevassa huoneessa oli selviä jälkiä siitä, että siellä
+oli hiljattain asuttu. Sinne oli katettu illallispöytä, jossa oli
+ruokaa, kylmää linnunpaistia, kieltä. Toisella lautasella oli molempia
+näitä leikkeleitä ja niiden päällä ristissä veitsi haarukka Lähellä
+sitä toisella lautasella oli taitettu leipäviipale. Kaikista näistä
+seikoista saattoi päättää, että illallinen oli katettu kahdelle, että
+vain yksi oli istuutunut sitä syömään, että hänet oli keskeytetty ihan
+aterian alussa -- syrjään sysätyn lautasen vieressä oli lasi puolillaan
+vaaleaa ranskalaista viiniä. "Näyttää aivan siltä, että toinen heistä
+oli ollut aterialla, sitten pakosta keskeyttänyt sen eikä enää koskaan
+palannut sitä jatkamaan", huomautti Ayscough. "Epäilemättä hän, joka
+makaa tuolla ulkona. Tarkastelkaamme toisiakin huoneita."
+
+Mitään mainitsemisen arvoista ei ollut nähtävissä paitsi että eräässä
+makuuhuoneessa auki jätetyssä lipaston laatikossa näkyi paljon
+hopea- ja kuparirahoja, joiden joukossa siellä täällä kimmelsi
+kultakolikkokin. Ayscough nyökäytti merkitsevästi päätään tämän
+nähdessään.
+
+"Toinen todistus kiireestä", hän virkkoi. "Joku on kiitänyt täältä niin
+nopeasti kuin suinkin on voinut. Näkyviin jätetyt rahat -- keskeytynyt
+ateria -- avonainen ovi -- kaikki selviä todistuksia. No niin, me
+olemme toistaiseksi nähneet tarpeeksi. Meidän miehemme saavat myöhemmin
+tehdä perinpohjaisen tutkimuksen. Tulkaa taas alakertaan."
+
+Ei kumpikaan heistä tuntenut suurta halua keskustelemiseen tai
+otaksumien esittämiseen ja he odottivat poliisin tuloa äänettöminä
+lähellä porttia, kumpikin ajatellen sitä mykkää olentoa, joka
+makasi laakeripuitten takana. Sitten Ayscough ja poliisikomisarjus
+neuvottelivat kuiskailemalla, järjestivät vainajan siirtämisen
+ruumishuoneeseen, talon vartioinnin ja perinpohjaisen tutkimisen. Sen
+jälkeen Ayscough viittasi Melkyä mukanaan kadulle.
+
+"Hauska on päästä pois tuolta ainakin toistaiseksi", hän sanoi
+huojentuneen näköisenä. "Minun mielestäni siellä on aivan liian paljon
+murhan ja salaperäisyyden, juuri itämaisen salaperäisyyden tuntua,
+herra Rubinstein! Mutta erään asian me voimme suorittaa nyt heti.
+Ettekö sanonut näiden molempain olevan lääketieteen ylioppilaita
+yliopistokolleegion sairaalassa?"
+
+"Niin herra Penniket selitti", vastasi Melky. "Hiivatti sentään! En ole
+koskaan kuullut heistä, ennen kuin vasta tänään iltapäivällä!"
+
+"Todennäköisesti saatte ennen pitkää kuulla heistä aika paljon",
+huomautti Ayscough. "Ajakaamme nyt Gower-kadulle, Luullakseni joku
+siellä voi kertoa heistä jotakin."
+
+Hän käveli St. John's Wood -kadun varrella olevalle ajuriasemalle,
+jossa hän työnsi Melkyn vuokra-ajurin rattaille ja käski ajaa täyttä
+vauhtia yliopistokolleegion sairaalaan. Sen käskyn täyttäminen ei
+vienyt pitkää aikaa, mutta heidän perille saavuttuaan ei suinkaan
+ollut helppoa löytää sellaista henkilöä, joka olisi voinut antaa
+Ayscoughin haluamat tiedot. Vihdoin, heidän odotettuaan jonkin aikaa
+vastaanottohuoneessa, tuli sisään muuan nuori sairaalan lääkäri ja
+katsoi heihin kysyvästi.
+
+"Mitä te haluatte tietää näistä kahdesta kiinalaisesta ylioppilaasta?"
+hän kysyi vähän kärsimättömästi vilkaisten Ayscoughin nimikorttiin.
+"Onko jotakin hullusti?"
+
+"Tahtoisin tietää monta seikkaa", vastasi Ayscough. "Ainakin myöhemmin,
+joskaan ei tällä hetkellä. Tunnette ne molemmat miehet, joita tarkoitan
+-- Chang Lin ja Chen Lin -- he ovat luullakseni veljeksiä?"
+
+"Tunnen heidät. He ovat viime joulusta lähtien opiskelleet täällä",
+vastasi nuori lääkäri. "Asianlaita on niin, että he eivät ole veljiä,
+vaikka ovatkin hyvin toistensa näköisiä ja vaikka molemmilla onkin
+sama sukunimi -- jos Li on mikään sukunimi. He ovat ystävyksiä, eivät
+veljeksiä, niin he ovat itse selittäneet meille."
+
+"Milloin näitte heidät viimeksi?" kysyi Ayscough.
+
+"Nyt kun asiaa ajattelen, muistan siitä olevan jo muutamia päiviä",
+vastasi lääkäri. "Huomautin siitä tänään, sillä kaipasin heitä eräällä
+luennolla."
+
+"Sanoitte heidän olleen toistensa näköisiä", huomautti salapoliisi.
+"Luullakseni voitte kuitenkin erottaa toisen toisesta?"
+
+"Tietysti. Mutta mitä tämä oikein merkitsee? Näen, että olette
+salapoliisi. Ovatko he jossakin hädässä?"
+
+"Tämän asian laita on niin", vastasi Ayscough, "että toinen heistä
+makaa kuolleena ruumishuoneessa. Olisin teille hyvin kiitollinen,
+jos tulisitte meidän kanssamme ajurilla toteamaan kumpi heistä on
+kysymyksessä. Tämä on nimittäin murhajuttu!"
+
+Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Ayscough astui nuoren sairaalalääkärin
+edellä synkkään ja hiljaiseen huoneeseen ja nosti verhon keltaisilta
+kasvoilta.
+
+"Kumpi heistä on tämä?" hän kysyi.
+
+Lääkäri säpsähti nähdessään haavan vainajan kurkussa.
+
+"Tämä on Chen", vastasi hän.
+
+
+
+
+XXVIII
+
+VIIDENSADAN PUNNAN SETELI
+
+
+Ayscough peitti taas vainajan kasvot ja viittasi tohtoria tulemaan
+ulompana olevaan huoneeseen, jossa Melky Rubinstein odotti heidän
+paluutaan miettien yhä vakavasti illan tapauksia.
+
+"Tuolla siis on Chen Li", sanoi Ayscough viitaten peukalollaan
+ruumishuoneeseen päin. "Oletteko varma siitä?"
+
+"Hän on epäilemättä Chen Li", vakuutti lääkäri. "Tunnen hänet hyvin."
+
+"Nuorempiko heistä kahdesta?" kysyi Ayscough.
+
+Lääkäri pudisti päätänsä.
+
+"Sitä en voi väittää", hän vastasi. "Vaikeaa olisi sanoa kumpi kahdesta
+suunnilleen yhdenikäisestä kiinalaisesta on vanhempi. Mutta tuo on
+Chen. Hän ja Chang Li ovat hyvin toistensa näköiset, mutta Chen oli
+vähän pienempi ja lyhyempi."
+
+"Mitä tiedätte heistä?" kysyi Ayscough.
+
+"Voitteko sanoa, mitä sairaalassanne heistä tiedetään?"
+
+"Hyvin vähän", vastasi lääkäri. "Meillä on siellä muutamia
+ulkomaalaisia opiskelijoita ja nämä tulivat noin viime joulun aikoina,
+ehkäpä uuden vuoden tienoilla. En tiedä heistä mitään muuta kuin että
+ne olivat samanlaisia kuin useimmat itämaalaiset -- hyvin tyyniä,
+vaatimattomia ja hyväluontoisia miehiä, hyvin uutteria opinnoissaan
+ja töissään, tuottamatta koskaan minkäänlaista vaivaa, ja hyvin
+täsmällisiä velvollisuuksiensa suorittamisessa."
+
+"Ja sanotte, ettei heitä siis ole muutamiin päiviin nähty sairaalassa?"
+jatkoi Ayscough. "Voitteko nyt mainita minulle -- se olisi hyvin
+tärkeää -- täsmälleen, niistä päivästä alkaen he ovat olleet poissa?"
+
+Sairaalalääkäri tuumi hetkisen. Sitten hän äkkiä veti povitaskustaan
+pienen muistikirjan.
+
+"Ehkäpä voin", hän vastasi käännellen sen lehtiä. "Kyllä --
+heidän olisi kumpaisenkin pitänyt olla eräällä minun luennollani
+kahdentenakymmenentenä päivänä, kello kymmenen kolmekymmentäviisi.
+He eivät saapuneet. Sen koommin en ole heitä nähnyt -- olenpa aivan
+vakuutettu siitä, että he eivät ole sen koommin siellä olleet."
+
+"Kahdentenakymmenentenä?" huomautti Ayscough. Hän vilkaisi Melkyyn,
+joka seurasi keskustelua suurella mielenkiinnolla. "Katsotaanpa --
+ukko Moltenius sai loppunsa kahdeksannentoista iltapuolella. Parslett
+myrkytettiin yhdeksäntenätoista yöllä. Hm!"
+
+"Ja Parslett löydettiin noin puolitiessä kiinalaisten talon ja oman
+asumuksensa välillä, herra Ayscough, älkää unohtako sitä", kuiskasi
+Melky. "Minä en unohda -- älkää vain tehkö mitään erehdystä?"
+
+"Ette tiedä näistä kahdesta mitään muuta, jota voisitte kertoa?" kysyi
+salapoliisi nyökäyttäen rauhoittavasti päätään Melkylle ja kääntyen
+sitten lääkärin puoleen. "Jotakin pikku seikkaa? Ei tiedä kuinka paljon
+hyötyä mistäkin seikasta on."
+
+"En tiedä mitään", vastasi lääkäri, joka oli ilmeisestikin hyvin
+ihmeissään siitä, mitä oli nähnyt ja kuullut. "Nuo itämaalaisethan ovat
+hyvin umpimielisiä. En voi muistaa mitään."
+
+"Ettekö voi mainita ketään heidän ystäväänsä tai tuttavaansa?" kysyi
+Ayscough. "Luullakseni heillä oli joku noiden opiskelijain joukossa?"
+
+"En nähnyt heitä koskaan kenenkään seurassa mainittavammin -- paitsi
+erään nuoren japanilaisen, joka kuunteli joitakin samoja luentoja
+heidän kanssaan", vastasi lääkäri. "Olen nähnyt heidän puhelevan
+yhdessä Gower-kadulla."
+
+"Mikä hänen nimensä on?" kysyi Ayscough vetäen taskustaan muistikirjan.
+
+"Herra Mori Yada", vastasi lääkäri heti. "Hän asuu Gower-kadun
+varrella -- talon numeroa en tarkemmin tiedä Niin, tuolla tavoin hänen
+nimensä kirjoitetaan. Hän on minun tietääkseni ainoa mies, joka näytti
+tunteneen nuo kiinalaiset."
+
+"Oletteko nähnyt häntä hiljattain?" kysyi Ayscough.
+
+"Kyllä, säännöllisesti, vieläpä tänäänkin", vastasi lääkäri. Hän odotti
+ilmeisesti jonkin aikaa vielä uusia kysymyksiä. Kun ei niitä enää
+kuulunut, hän virkkoi: "Chang Li on varmaankin kadoksissa?"
+
+"Se talo, jossa nämä molemmat asuivat, on tyhjä", vastasi Ayscough.
+
+"Nyt lisään vielä jotakin", sanoi lääkäri. "Omasta kokemuksestani
+tiedän, että Tottenham Court -tien varrella on teehuone -- jonkinlainen
+yksityisluontoinen paikka -- Pilmansayn teehuone, jossa nuo molemmat
+usein kävivät. Lieneekö siitä teille mitään hyötyä?"
+
+"Kaikki pikkutiedot ovat hyödyksi", vastasi Ayscough merkiten osoitteen
+muistikirjaansa. "Nyt käsken tuon vuokra-ajurin viedä teidät takaisin
+sairaalaan. Tulen sinne käymään huomisaamuna ja haluaisin silloin
+tavata myöskin tuon nuoren japanilaisen herran. Tämä on nähkääs
+murhajuttu ja sen taakse kätkeytyy jotakin muuta myös."
+
+"Epäilette, että Chang Li on syyllinen?" sanoi lääkäri heidän
+mennessään ajurin luokse.
+
+"En voi toistaiseksi väittää sitä", vastasi Ayscough jurosti. "Enhän
+tiedä vaikka myöskin Chang Li olisi murhattu. Mutta siitä minulla on
+jokseenkin selvä käsitys, miksi Chen Li menetti henkensä!"
+
+Lääkärin poistuttua Ayscough palasi Melkyn luokse.
+
+"Tulkaa takaisin Molteno Lodgeen", hän sanoi. "Siellä toimitetaan
+par'aikaa tarkastusta. Menkäämme katsomaan ovatko he saaneet selville
+mitään tärkeää."
+
+Talo, joka oli ollut ihan kuollut ja autio Melkyn ja salapoliisin
+käydessä siellä aikaisemmin illalla, oli heidän nyt palatessaan täynnä
+toimeliaisuutta ja virkeyttä. Yksi poliisi vartioi pääportilla,
+toinen pihaovella. Itse talossa oli lukittujen ovien ja suljettujen
+akkunaluukkujen ja verhojen takana jokainen huone valaistu, ja
+teräväsilmäiset miehet kääntelivät joka paikan ylös alaisin. Eräs
+seikka tässä tutkinnossa pisti heti vastatulleitten silmiin: se kohta
+maassa, jossa Melky oli löytänyt vainajan, oli huolellisesti ympäröity
+nuoralla. Ayscough viittasi kädellään merkitsevästi siihen suuntaan.
+
+"Hyvä on ", hän virkkoi. "Tuo osoittaa, että he ovat löytäneet askelten
+jälkiä. Siitä saattaa olla hyötyä. Menkäämme kuulemaan, mitä muuta he
+ovat saaneet selville."
+
+Näiden tutkimusten johtaja seisoi ruokasalissa, kun Ayscough ja Melky
+astuivat sisään. Hän viittasi heitä tulemaan luokseen ja sulki oven.
+
+"Olemme tehneet pari kolme löytöä", hän sanoi vilkaisten Ayscoughiin.
+"Ensiksikin, sen pensaikon ympärillä, jossa mies makasi, oli
+jokseenkin harvinaisia jalanjälkiä, jonka vuoksi käskin ympäröidä sen
+huolellisesti nuoralla. Päivänvalossa tarkastelemme sitä lähemmin.
+Hyvin pieniä jälkiä nähkääs, paremminkin naisen kuin miehen jalan
+jättämiä."
+
+Ayscoughin terävät silmät kääntyivät tulisijaan päin. Ristikon
+vieressä oli pari kolme paria tohveleita, joita hän osoitti. "Näillä
+kiinalaisilla on minun ymmärtääkseni hyvin pienet jalat", hän sanoi.
+"Jäljet ovat varmaankin heidän. No niin, mitä muuta?"
+
+Puhuteltu veti takkinsa taskusta pienen paketin ja rupesi availemaan
+sitä tilapäisestä käärepaperista. "Ehkä herra Rubinstein tuntee tämän.
+Me löysimme sen eräästä yläkerran makuuhuoneen uunista puoleksi
+palaneena."
+
+Hän näytti pientä tukevatekoista pahvilaatikkoa, kooltaan noin kolme
+tuumaa eri suuntiin. Se oli kääritty paksuun, kiiltäväpintaiseen,
+tummanharmaaseen paperiin, johon oli painettu muutamia sanoja syvillä
+kultakirjaimilla. Laatikko oli jokseenkin hiiltynyt ja vain osia
+kannessa olevista sanoista oli säilynyt pilaantumattomina -- mutta ei
+ollut vaikea saada selvää mitä nuo sanat olivat olleet:
+
+             ....ENIUS,
+    ... JA JALOKIVIKAUPPIAS,
+                ...ED-KATU.
+
+"Se on herra Multenius-vainajan laatikoita", vakuutti Melky heti.
+"Daniel Multenius, panttilainaaja ja jalokivikauppias, Praed-katu --
+niin se kuuluu kokonaisuudessaan. Sanotteko löytäneenne sen uunista,
+herra? Ja -- mitä hän lienee ottanut siitä, ennenkuin heitti laatikon
+pois, herra, Ayscough -- kuka hän nyt sitten lieneekin ollut?"
+
+"Tuon siunatun kellanpunaisen timantin tietysti", sanoi Ayscough. "Se
+on selväkin! No niin, mitä muuta vielä?"
+
+Tarkastuksen suorittaja kääri jalokivikauppiaan laatikon huolellisesti
+paperiin ja pani taskuunsa. Sitten hän loi merkitsevän silmäyksen
+salapoliisitoveriinsa, työnsi pari sormea liivintaskuunsa ja veti esiin
+rypistyneen paperipalan.
+
+"No niin", hän vastasi, "tämän löysimme juuri tuolta. Lattialta, tämän
+pöydän päästä."
+
+Hän levitti puhuessaan rypistyneenä paperin ja piti sitä toisten
+silmäin edessä Ayscough tuijotti siihen melkein silmiinsä uskomatta ja
+Melky huudahti kuuluvasti:
+
+"Hiivatti sentään!" hän sanoi. "Viidensadan punnan seteli!"
+
+"Niin on", myönsi poliisikomisarjus. "Englannin pankin viidensadan
+punnan seteli! Vieläpä oikein hyvä. Lattialle heitettynä."
+
+"Ottakaa se talteen", sanoi Ayscough lyhyesti. "Ettekö ole löytänyt
+mitään papereita, asiakirjoja tai muuta sellaista, josta saisi
+lisävalaistusta?"
+
+"Tuolla on aika joukko papereita", vastasi tarkastuksen suorittaja
+osoittaen pöydällä olevaa kirja- ja paperiläjää, "mutta ne näyttävät
+olevan pääasiassa luentomuistiinpanoja. Myöhemmin kyllä tarkastan ne."
+
+"Katsokaa, voisitteko löytää joitakin kirjeitä, osoitteita ja muuta
+sentapaista", neuvoi Ayscough. Hän käänteli muutamia kirjoja, jotka
+olivat kaikki lääketieteellisiä oppikirjoja, ja availi joitakin
+niistä umpimähkään. Äkkiä hänen silmänsä osuivat samaan nimeen, jonka
+sairaalalääkäri oli maininnut hänelle puoli tuntia aikaisemmin.
+Irtolehdelle oli kirjoitettu Mori Yada, Gower-katu 491. Hänen päähänsä
+juolahti eräs asia. Hän kehoitti tarkastuksen suorittajaa pitämään
+silmänsä avoinna eikä jättämään mitään tutkimatta, tarttui sitten
+Melkyn käsivarteen ja talutti hänet ulos. "Kuulkaahan", hän virkkoi
+vetäen kellon taskustaan heidän kulkiessaan eteisen poikki, "nyt on
+tuskin vielä kymmenenkään, ja minä olen saanut tietooni tuon nuoren
+japanilaisen osoitteen. Tulkaahan -- mennään kysymään häneltä paria
+seikkaa."
+
+Niin oli Melky, joka alkoi huomata, ettei heidän ajojahtinsa suinkaan
+noudattanut suoraa viivaa, toisen kerran samana iltana Gower-kadulla ja
+seurasi Ayscoughia ihmetellen itsekseen, mitä taas tulisi tapahtumaan,
+kunnes salapoliisi pysähtyi korkean talon ovelle pitkän kadun
+keskivaiheilla ja soitti kelloa. Nokkelan näköinen palvelijatar tuli
+avaamaan ja katseli neuvottomana Ayscoughia, kun tämä pyysi tavata
+herra Mori Yadaa. Kyllä herra Yada oli kotona, mutta hän ei tahtonut
+tavata ketään iltaisin, jolloin hän oli syventynyt lukuihinsa -- olipa
+hän suorastaan kieltänyt päästämästä ketään häiritsemään itseään.
+
+"Luullakseni hän kuitenkin tahtoo tavata minua", virkkoi Ayscough
+vetäen esiin yhden ammattinimikorteistaan. "Antakaa hänelle tämä, olkaa
+hyvä, ja sanokaa, että minulla on hyvin tärkeää asiaa."
+
+Hän kääntyi Melkyn puoleen sillä välin kun tyttö, joka yhä näytti
+vastahakoiselta, oli lähtenyt yläkertaan. Hän sysäsi toveriaan kylkeen
+ja kuiskasi: "Kun kohta pääsemme tuonne yläkertaan, niin pitäkää te
+silmällä tuota japanilaista veitikkaa minun puhutellessani häntä.
+Tarkastelkaa hänen kasvojaan ja pankaa merkille, hämmästyttääkö jokin
+seikka häntä."
+
+"Se on pulmallinen tehtävä, kun edessä on japanilainen", mutisi Melky.
+"Yhtä hyvin voisitte käskeä minun pitää silmällä kivikasvoja -- heidän
+kasvonsahan ovat kuin puuta."
+
+"Koettakaa kuitenkin", sanoi Ayscough. "Silmäluomen värähdys, huulen
+vääristys -- tai mitä tahansa! Tuossa tyttö tuleekin takaisin."
+
+Hetkistä myöhemmin Melky, joka seurasi aivan salapoliisin kintereillä,
+huomasi seisovansa kirkkaasti valaistussa, liian lämpimässä,
+verraten upeasti sisustetussa huoneessa. Siellä, erittäin mukavassa
+nojatuolissa, sikaari suussa, keltakantinen romaani kädessään istui
+hintelä, hienosti puettu nuori herrasmies, jonka kasvot olivat
+sulamaisillaan hymystä.
+
+
+
+
+XXIX
+
+HERRA MORI YADA
+
+
+Ayscough oli varuillaan niin pian kun näki tuon hymyn. Hän oli elämänsä
+varrella jo tullut tuntemaan jonkin verran eri kansallisuuksien
+luonteita ja tiesi, että kun itämaalainen näyttää avomieliseltä ja
+hymyilevältä, on paras olla varuillaan hänen suhteensa. Hän aloitti
+kohtauksen kumartamalla kohteliaasti. Samalla hän tarkasti pikaisesti
+herra Mori Yadaa. Tämä oli hänen arvionsa mukaan iältään noin kahden-
+tai kolmenkolmatta, mustatukkainen, mustasilmäinen herra, ilmeisestikin
+ylpeä englantilaisesta puvustaan, englantilaisista liinavaatteistaan,
+englantilaisesta kaulanauhastaan, sukistaan ja kengistään - lyhyesti
+sanoen hän oli aika keikari - ja ympäristöstään päättäen hyvin
+ihastunut englantilaisiin mukavuuksiin - eikä suinkaan tuntenut
+vastenmielisyyttä sitä englantilaista tapaa kohtaan, että nautti
+vähän väkijuomia tupakkansa keralla. Pöydällä hänen ulottuvillaan oli
+viinikarahvi, sen vieressä imupilli kivennäisveden nauttimista varten
+ja pikari herra Yadan hoikkien ja kellertäväin sormien lähettyvillä.
+
+"Palvelijanne, hyvä herra", sanoi Ayscough. "Olen rikosasiain
+salapoliisiosaston virkamies Ayscough ja tämäkin ystäväni. Luullakseni
+herra Yada - herra Mori Yada?"
+
+Herra Yada hymyili taas ja nousematta seisomaan osoitti kahta tuolia.
+
+"Hyvä on", hän virkkoi hyvällä englannin kielellä. "Hauska nähdä
+teitä -- olkaa hyvä ja istuutukaa, samoin ystävänne! Haluatte puhella
+kanssani?"
+
+Ayscough istuutui ja avasi päällystakkinsa napit.
+
+"Kiitoksia, herra Yada", hän sanoi. "Niin, asianlaita on siten, herra
+Yada, että tulin luoksenne hyvin tärkeässä asiassa. Teidän nimenne
+kuulin tänä iltana eräältä tämän kadun varrella asuvalta nuorelta
+sairaalalääkäriltä, tohtori Pitteryltä."
+
+"Niin, tunnen hänet", myönsi Yada.
+
+"Ja sitten?"
+
+"Tohtori Pittery kertoi minulle", jatkoi Ayscough, "että te tunnette
+kaksi kiinalaista herraa, jotka ovat opintotovereitanne sairaalassa,
+herra Yada?"
+
+Japanilainen taivutti sileää päätään ja puhalsi suun täydeltä savua
+sikaaristaan.
+
+"Aivan oikein", hän vastasi heti. "Herra Chang Li -- herra Chen Li.
+Tunnen heidät."
+
+"Tahtoisin kysyä teiltä erästä seikkaa, herra Yada", sanoi Ayscough
+kumartuen eteenpäin ja heittäytyen tuttavallisen näköiseksi. "Milloin
+näitte viimeksi nuo herrat tai jommankumman heistä?"
+
+Yada nojautui taaksepäin mukavassa pieluksilla varustetussa tuolissaan
+ja loi katseensa kattoon. Äkkiä hän hypähti seisomaan.
+
+"Suvaitsetteko vähän viskyä ja soodaa?" hän kysyi vieraan varaisesti
+ja ojensi puhtaan lasin Ayscoughille. "Niin -- noudan toisen
+lasin toverillenne. Ottakaa itsellenne, olkaa hyvä. Minä katson
+muistikirjastani voidakseni vastata kysymykseemme. Suokaa anteeksi,
+hetkinen vain."
+
+Hän meni huoneen poikki kirjoituspöydän luokse, joka oli nurkassa,
+ja otti käteensä imupaperin päällä olevan pikku muistikirjan. Hänen
+käännellessään sen lehtiä Ayscough, joka kaatoi itselleen ja Melkylle
+juomaa, iski merkitsevän näköisesti silmää toverilleen.
+
+"En ole nähnyt herra Chang Litä enkä Chen Litä sen jälkeen kuin
+marraskuun kahdeksantenatoista aamulla", sanoi Yada äkkiä. Hän heitti
+kirjan takaisin pöydälle, palasi takan edessä olevalle matolle ja
+asettui seisomaan selin uuniin kädet housuntaskuissa. Hän kumarsi
+kohteliaasti, kun hänen vieraansa kohottivat lasinsa häneen päin. "Onko
+jotakin hullusti, herra etsiväkersantti?" hän kysyi.
+
+Ayscoughin onnistui painaa jalallaan Melkyn jalkaa samalla kun hän
+vastasi suoraan tähän kysymykseen.
+
+"Asianlaita on niin, herra Yada", hän vastasi, "että toinen noista
+nuorista miehistä on murhattu. Murhattu!"
+
+Yadan selväpiirteiset kulmakarvat kohosivat vähän, mutta muuten ei
+hänen kasvoillaan mikään muuttunut. Hän katseli Ayscoughiin kiinteästi
+sekunnin pari sitten hän lausui yhden sanan:
+
+"Kumpi?"
+
+"Tohtori Pitteryn mukaan Chen Li", vastasi Ayscough. "Tohtori Pittery
+tunsi hänet. Hänet on murhattu, herra Yada! Veitsellä viilletty
+kurkkuun."
+
+Salapoliisi näytti tuntevan jonkinlaista tyydytystä toistaessaan sanan
+murhattu, mutta se ei näyttänyt tekevän minkäänlaista vaikutusta
+japanilaiseen. Taas hän päästi suustaan yhden sanan.
+
+"Missä?"
+
+"Hänen ruumiinsa löydettiin sen talon puutarhasta, jossa he asuivat
+vuokralla Maida Valessa", vastasi Ayscough. "Molteno Lodgessa.
+Epäilemättä olette käynyt siellä heidän luonaan, herra Yada?"
+
+"Kyllä, muutamia kertoja", myönsi Yada. "En aivan äskettäin. Mutta
+missä on Chang Li?"
+
+"Sitä juuri me emme tiedä ja haluaisimme tietää", sanoi Ayscough.
+"Häntä ei ole nähty sairaalassa kahdennenkymmenennen päivän jälkeen. Ja
+te sanotte, ettette ole nähnyt kumpaakaan kahdeksannentoista jälkeen?"
+
+"En ollut sairaalassa yhdeksäntenätoista päivänä", vastasi Yada. Hän
+heitti pois sikaarin lopun, otti uuden pöydällä olevasta laatikosta,
+työnsi laatikon lähemmäksi vieraitaan ja veti taskustaan hopeisen
+tulitikkulaatikon. "Mitkä ovat tämän murhan lähemmät yksityisseikat?
+Murhaahan ei tavallisesti tehdä ilman jotakin tarkoitusta."
+
+Ayscough otti tarjotun sikaarin, antoi laatikon Melkylle ja
+sytyttäessään sikaariaan ajatteli rauhallisesti. Hänellä oli jännittävä
+peli käynnissä japanilaisen kanssa, ja oli välttämätöntä ajatella
+täsmällisesti ja nopeasti. Äkkiä hän teki ratkaisun ja heittäytyi
+vilpittömän näköiseksi.
+
+"Asianlaita on seuraavalla tavalla", hän sanoi. "Yhdentekevää, vaikka
+kerronkin teille kaikki. Olette epäilemättä sanomalehdistä lukenut
+tuosta Praed-kadun jutusta? No niin. Siitä on aiheutunut peräti
+merkillisiä seikkoja. Niin on selvinnyt."
+
+Melky istui vieressä levottoman ja huolestuneen näköisenä Ayscoughin
+selostaessa äskettäin ilmi tulleita seikkoja sulavakäytöksiselle,
+tyynelle ja rauhallisesti kuuntelevalle olennolle, joka seisoi
+tulisijan edessä matolla. Hän ei ymmärtänyt salapoliisin
+menettelytapaa. Hänestä näytti aivan mielettömyyden huipulta
+kertoa muukalaiselle, vieläpä itämaalaiselle, että kaikkien näiden
+salaperäisten tapausten ja murhien aiheuttajana oli kahdeksankymmenen
+tuhannen punnan arvoinen timantti. Mutta hän suoritti oman
+velvollisuutensa ja piti tarkoin silmällä Yadaa, voimatta kuitenkaan
+hänen tyynillä kasvoillaan huomata merkkiäkään mistään muusta kuin
+aivan luonnollisesta mielenkiinnosta.
+
+"Niin on asia", lopetti Ayscough. "En epäile laisinkaan, että Chen Li
+kävi Multeniuksen liikkeessä maksamassa vuokraa, näki ukolla timantin
+ja nitisti hänet sen vuoksi. Parslett näki Chen Lin pujahtavan pois
+tuosta sivuovesta ja kuullessaan Multeniuksen kuolemasta alkoi epäillä
+Chen Litä siitä ja koetti kiristää häneltä rahaa vaitiolonsa palkaksi.
+Chen Li myrkytti Parslettin, mutta sai itse veitsenhaavan kurkkuunsa
+tuon timantin vuoksi. Mutta keneltä? Chang Li on kadonnut!"
+
+"Epäilette Chang Litä?" kysyi Yada.
+
+"Niin epäilen", myönsi Ayscough. "Kiinalainen -- hyvinkin
+kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- mitä sanotte?"
+Äkkiä hän loi silmänsä Yadaan kysyvän näköisenä. "Kuinka paljon
+tiedätte näistä molemmista?"
+
+"Hyvin vähän -- paitsi että he olivat opintotovereitani", vastasi Yada.
+"Joskus kävin heidän luonaan, he välistä täällä -- siinä kaikki."
+
+"Tohtori Pittery sanoo, etteivät he olleet veljiä", sanoi Ayscough.
+
+"Niin minäkin luulen", virkkoi Yada. "Ystävyksiä vain."
+
+"Voitteko kertoa meille mitään heidän tavoistaan ja oleskelupaikoistaan
+sekä siitä, mitä he ylimalkaan puuhailivat silloin kun eivät olleet
+sairaalassa?" kysyi salapoliisi.
+
+"Minun ymmärtääkseni he olivat kotonaan lukemassa silloin, kun eivät
+olleet sairaalassa", vastasi Yada kuivasti. "He olivat ahkeria miehiä!"
+Ayscough nousi seisomaan. "Olen teille hyvin kiitollinen, herra
+Yada", hän sanoi. "Tulin luoksenne, koska nimenne mainittiin heidän
+ystävänään. Tietystikin suurin osa siitä, mitä olen teille kertonut, on
+sanomalehdissä huomisaamuna. Jos satutte kuulemaan jotakin tästä Chang
+Lista, niin ilmoitatte kai meille, herra Yada?"
+
+Japanilainen hymyili vilpittömästi.
+
+"Ei voine sattua mitään, herra etsiväkersantti", hän vastasi "En tiedä
+mitään muuta kuin mitä olen sanonut. Saadaksenne lisätietoja on teidän
+paras mennä Kiinan lähetystöön."
+
+"Se on tosiaankin hyvä neuvo, kiitoksia", sanoi Ayscough.
+
+Hän kumarsi ja poistui Melkyn kanssa. Päästyään tovereineen kadulle hän
+veti hänet sellaiseen paikkaan, joka oli täysin varjossa. Siellä oli
+tekeillä jonkinlaisia alkuvalmistuksia talon rakentamiseksi. Ayscough
+veti Melkyn telineen alle, joka ulottui sivukäytävän yläpuolelle.
+
+"Varmaankin teitä ihmetytti miksi kerroin tuolle miehelle niin paljon?"
+hän kuiskasi. "Etenkin tuosta timantista? Mutta minulla oli omat syyni
+-- ja varsinkin oli tärkeää kertoa hänelle sen arvosta."
+
+"Sitä minä en olisi tehnyt, herra Ayscough", virkkoi Melky, "eikä
+sen minun ymmärtääkseni olisi tarvinnut tulla sanomalehtiinkään.
+Yleisön ei ole hyvä tietää, että Lontoossa on jossakin liikkeellä
+kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- ja mitä tulee
+siihen, että kerroitte sen tuolle vinosilmäiselle miehelle --"
+
+"Odottakaahan hetkinen, nuorukainen", keskeytti Ayscough. "Minulla
+oli omat syyni, vieläpä oikein hyvätkin. Kuulkaahan nyt, meidän
+on toistaiseksi pidettävä silmällä tuota ovea. Jos japanilainen
+tulee ulos, niin kuin minä otaksun hänen tulevan, niin lähdemme
+hänen jälkeensä. Ja koska olette nuorempi ja solakampi, ja vähemmän
+silmäänpistävä kuin minä, niin pysytelkää täällä kadun varjopuolella,
+jos hän tulee ulos, ja seuratkaa häntä turvallisen välimatkan päässä
+niin taitavasti kuin voitte. Minä tulen perässä."
+
+"Mikä uusi yritys tämä on?" kysyi Melky.
+
+"Älkää välittäkö siitä nyt", vastasi Ayscough. "Ja jos joudutte ajamaan
+häntä takaa ja hän ottaa ajurin, niin koettakaa pysytellä lähettyvillä.
+Nyt on aika paljon ihmisiä liikkeellä, ja jos olette varovainen, ei hän
+näe teitä. Ja -- kas niin, mitä minä sanoin teille? Hän tulee nyt ulos!
+Olkaa taitava, siitä riippuu enemmän kuin arvaattekaan!"
+
+Siitä ovesta, josta he olivat äsken tulleet, astui nyt esiin Yada,
+jonka saattoi selvästi nähdä kadun sille puolelle osuvassa kirkkaassa
+kuunvalossa. Hänen kuosikasta harmaata villapukuaan peitti paksu,
+turkiskauluksella varustettu päällystakki. Päässään hänellä oli
+kalpeita kasvojaan varjostamassa korkea musta hattu. Hän ei katsellut
+oikealle eikä vasemmalle, vaan käveli nopeasti Euston-kadulle päin. Kun
+hän oli päässyt noin kolmenkymmenen kyynärän päähän, työnsi Ayscough
+Melkyn eteensä heidän piilopaikastaan.
+
+"Menkää te edellä", hän kuiskasi, "minä tulen jäljessänne. Pitäkää
+häntä silmällä niin kauan kuin voitte -- enkö sanonut teille, että hän
+tulisi ulos meidän lähdettyämme? Olkaa varuillanne!"
+
+Melky hiipi eteenpäin kadun varjonpuolisella käytävällä ja seurasi
+hoikkaa olentoa, joka käveli nopeasti kuun valossa. Hän riensi hänen
+jäljessään sairaalan ohitsekin vielä muutamia askelia, jolloin Yada
+äkkiä astui kadun poikki maanalaisen rautatien asemalle päin. Hän
+meni sisään siitä käytävästä, joka johti Cityyn meneville junille,
+ja katosi. Melky, joka ei oikein tietänyt, mitä oli tehtävä, melkein
+hyppeli kiihtymyksestä, kun Ayscough saapui hitaasti hänen luokseen.
+"Pian, pian!" huudahti Melky. "Hän meni alas tuonne -- Cityn junille.
+Hän pääsee lähtemään, jollette käy häneen käsiksi!"
+
+Mutta Ayscough pysyi levollisena ja sytytti tyynesti sikaarinsa
+uudelleen.
+
+"Hyvä on, nuorukainen", hän sanoi "Antakaa hänen mennä nyt. Olen
+nähnyt, mitä odotinkin näkeväni."
+
+
+
+
+XXX
+
+RUUMISHUONE
+
+
+Melky, joka oli ihan hengästynyt koettaessaan suorittaa toverinsa
+määräyksiä, kääntyi nyt katselemaan häntä yrittämättäkään salata
+hämmästystään.
+
+"Hiivatti sentään, tepä vasta olette tyyni, herra Ayscough. Ensinnäkin
+on nähtävä paljon vaivaa seuratessa miestä tähän maanalaisen rautatien
+asemalle, sitten huomataan hänen pujahtavan sinne kuin kaniini koloonsa
+-- ja annetaan hänen mennä! Miksi me lähdimme hänen jäljessään
+Gower-katua pitkin? Vain nähdäksemmekö hänen lähtevän matkalle?"
+
+"Hyvä on, nuorukainen", sanoi Ayscough taas. "Ette oikein ymmärrä
+meidän pikku temppujamme. Odottakaahan hetkinen."
+
+Hän veti taskustaan yhden nimikorttinsa, meni se kädessään
+matkalippukonttoriin ja vaihtoi lippuluukulla muutamia sanoja
+myyjän kanssa. Sitten hän palasi Melkyn luokse. "Hän osti lipun
+Whitechapeliin", sanoi Ayscough heidän astellessaan rauhallisina
+eteenpäin. "Mutta minkä vuoksi lähtee nuori japanilainen lääketieteen
+ylioppilas sinne päin kello yhdentoista aikana illalla? Epäilemättä on
+siinä takana jotakin tärkeää, herra Rubinstein. Mutta minä lähden nyt
+länteen päin. Aion pistäytyä Great Western -hotelliin kuulemaan, onko
+herra Purdie saanut joitakin tietoja tuosta amerikkalaisesta. Sitten
+menen kotiin nukkumaan. Haluatteko tulla kanssani hotelliin?"
+
+"Minusta tuntuu, että voimme aivan hyvin hommailla koko yön läpeensä",
+huomautti Melky, kun he taas astuivat kadun poikki ja menivät länteen
+päin lähteville junille. "Meillä on ollut sellainen ilta, että en
+olisi osannut aavistaakaan. Herra Ayscough, koska ihmeessä tässä alkaa
+jotakin selvitä?"
+
+Ayscough istuutui tupakkavaunun nurkkaan ja nojautui taaksepäin.
+
+"Minun käsitykseni mukaan tämä lähestyy loppuaan", sanoi hän. "Huomenna
+koko kaupunki tulee puhumaan tuon kiinalaisen murhasta. Ja jollei se
+houkuttele Levendalea esiin piilopaikastaan, niin sitten en ymmärrä
+vähintäkään, mikä hänet houkuttelisi!"
+
+"Niinkö luulette?" sanoi Melky. "Mutta miksi tuo uutinen toisi hänet
+näkyviin?"
+
+"En tiedä", vastasi Ayscough melkein välinpitämättömästi. "Mutta olen
+melkein varma siitä, että niin tulee tapahtumaan. Nähkääs, otaksun
+Levendalen etsiskelevän Chen Litä. Jos Levendale nyt kuulee Chen Lin
+makaavan kuolleena ruumishuoneessamme, niin -- ymmärrättekö?"
+
+Melky muisti, että Ayscough oli taitava mies, ja vaipui ajatuksiinsa,
+kunnes juna pysähtyi Praed-kadulle. Hän käveli salapoliisin mukana
+pitkin katuja ja sitten hotelliin ihmetellen itsekseen kuinka monta
+kertaa he sinä päivänä olivat olleet tuossa kaupunginosassa tämän
+aivan loppumattomalta näyttävän ajojahdin kestäessä. Hän oli melkein
+huumaantunut, mutta Ayscough, joka yhä poltteli Yadan hänelle tarjoamaa
+sikaaria, astui edellä hotelliin virkeän ja terveen näköisenä.
+
+Purdiella oli yksityinen oleskeluhuone makuuhuoneensa vieressä. Siellä
+he tapasivat hänet ja Lauristonin, molemmat piippua polttamassa ja
+ilmeisestikin kaikenlaisten ajatusten ja arveluitten valtaamina. He
+ponnahtivat seisomaan salapoliisin saapuessa.
+
+"Kuulkaahan!" huudahti Lauriston. "Onko se totta, mitä tuosta
+kiinalaisesta kerrotaan? Onko sekin tämän meidän juttumme yhteydessä,
+niin kuin poliisiasemalla otaksuvat? Olemme odottaneet toivoen teidän
+tulevan."
+
+"Niin", sanoi Ayscough vaipuen tuolille, "olemme puuhailleet aika
+lailla, minä ja herra Rubinstein. Meillä on ollut kerrassaan kova
+työ yhden illan osalle. Niin, se on totta, herrat -- yksi askel
+lisää tikapuilla -- yksi tiilikivi lisää rakennuksessa! Me pääsemme
+eteenpäin, herra Purdie, me pääsemme eteenpäin. Olette siis olleet
+meidän laitoksellamme ja teille kerrottiin siellä asiasta?"
+
+"He mainitsivat meille vain pääpiirteet", vastasi Purdie. "Vain
+tärkeimmät kohdat. Luullakseni ette ole kuullut mitään toisesta
+kiinalaisesta?"
+
+"Emme vähintäkään vielä -- toistaiseksi", sanoi Ayscough. "Mutta
+minulla on toivoa -- olen luullakseni päässyt vähän lähemmäksi
+päämäärää herra Rubinsteinin avulla, vaikka hän ei oikein ymmärräkään
+minun menettelytapaani. Mutta, hyvät herrat, tulin tänne kysymään,
+oletteko kuulleet mitään Guyleristä. Mitä hän arveli siitä, mitä John
+Purvis kertoi meille tänään iltapäivällä?"
+
+"Hän ei siitä hämmästynyt", vastasi Purdie. "Ettekö muista hänen
+väittäneen alun pitäen, että kaiken tämän pohjalla oli jalokiviä? Mutta
+hän hämmästytti meitä!"
+
+"Mitä? Kuinka niin?" kysyi Ayscough. "Uutisiako?"
+
+"Guyler vannoo nähneensä Stephen Purvisin tänä aamuna", vastasi Purdie.
+"Hän on vakuutettu siitä!"
+
+"Nähneensä Stephen Purvisin tänä aamuna!" huudahti Ayscough. "Mutta
+missä?"
+
+"Guylerillä oli asioita Cityssä -- sen kauimmassa päässä", sanoi
+Purdie. "Hän meni par'aikaa Bishopsgaten poikki nähdessään Stephen
+Purvisin -- hän vannoo, että se oli Stephen Purvis! -- mikään ei saa
+hänen uskoaan horjutetuksi. Hän, Purvis, kääntyi juuri silloin kapealle
+kujalle, joka johti kadun poikki. Guyler riensi hänen jälkeensä, mutta
+hän oli kadonnut. Guyler odotti vaanien tuota kujaa aivan kuin kissa
+vaanii hiirenkoloa, niin kuin hän sanoi -- mutta kaikki turhaan. Hän
+odotti tunnin, mutta siitä ei ollut apua."
+
+"No, jos se oli Purvis", sanoi Ayscough, "oli hän tietysti mennyt kujaa
+myöten ja tullut ulos sen toisesta päästä".
+
+"Ei", sanoi Lauriston. "Ei ainakaan Guylerin sanojen mukaan. Guyler
+sanoi, että se oli pitkä, kapea kuja -- Purvis ei olisi voinut ennättää
+sen toiseen päähän ennen kuin hän ennätti toiseen. Hän väittää, --
+nimittäin Guyler -- että kummallakin puolella tuota käytävää on vieri
+vieressä liikehuoneustoja. Hänen arvionsa mukaan siellä on muutamia
+satoja ovia, joten kestäisi ainakin viikon, ennen kuin hän ennättäisi
+kysellä jokaisesta. Mutta hän on vakuutettu siitä, että Purvis katosi
+yhteen niistä, ja myös ehdottomasti varma, että se oli juuri Stephen
+Purvis. Purvis siis elää!"
+
+"Missä on toinen Purvis -- maanviljelijä?" kysyi Ayscough.
+
+"Hän asuu Guylerin kanssa Great Northern-hotellissa", vastasi
+Lauriston. "Me olemme kaikki neljä olleet keskikaupungilla, Cityssä,
+tarkastelemassa paikkoja. Guyler ja John Purvis lähtevät taas aamulla
+sinne, John Purvis on tietysti hyvin iloinen kuultuaan, että Guyler
+varmasti väittää nähneensä hänen veljensä. Kuulkaahan, arvatkaapa, mikä
+on Guylerin käsitys Stephenin timantista!"
+
+"No, mikähän se voi olla?" kysyi salapoliisi. "Siitä on niin monta
+nerokasta mielipidettä, että voimmehan vieläkin koettaa kuulla lisää.
+Herra Rubinstein tuossa on väsynyt eri teorioihin."
+
+Mutta Melky höristi korviaan kuullessaan timanttia mainittavankaan.
+
+"Hän vain kiusoittelee, herra Lauriston", hän sanoi. "Älkää välittäkö
+hänestä! Mitä Guyler arvelee?"
+
+"No niin, Guyler ei luonnollisestikaan vielä tiedä tästä
+kiinalaisvaiheesta", sanoi Lauriston. "Guyler arvelee, että ryöstön on
+suorittanut joukko miehiä -- nokkelia jalokivivarkaita, jotka tiesivät
+Stephen Purvisilla olevan hallussaan tuon, kellanpunaisen timantin ja
+ryhtyivät tarmokkaasti puuhaamaan sen haltuunsa saamista niin pian
+kuin se tulisi Englantiin. Ja hän uskoo tuon joukon napanneen kiinni
+Levendalen ja Stephen Purvisin salaisesti yrittävän päästä heihin
+käsiksi. Se on joka tapauksessa Guylerin käsitys."
+
+"Hyvä on", sanoi Ayscough. "Ja voi siinä olla jotakin oikeaakin.
+Mitä tähän etsintään tulee -- niin eihän meillä ainakaan ole mitään
+varmuutta siitä, ettei jommallakummalla noista kiinalaisista ole ollut
+jotakin yhteistä tuon varasjoukon kanssa. Eihän sitä voi koskaan tietää
+-- ja on melkein mahdotonta päästä suoraan päämaaliin tällaisissa
+jutuissa. No niin, me olemme joka tapauksessa ryhtyneet toimenpiteisiin
+saadaksemme uutisen tuosta timantista ja Chen Lin katoamisesta
+huomisaamun sanomalehtiin, ja jollei se herätä koko kaupungin
+mielenkiintoa --"
+
+Ovelle kuului koputus ja sisään tuli tarjoilija, joka katseli
+anteeksipyytävän näköisenä huoneessa olijoita.
+
+"Suokaa anteeksi, hyvät herrat", hän sanoi. "Onko herra Ayscough
+täällä? Ulkona on eräs herra, joka tahtoo nähdä teitä."
+
+Ayscough otti hattunsa ja lähti ulos. Siellä odotti häntä eteisessä
+komean näköisenä tohtori Mirandolet suuressa mustassa viitassaan,
+leveälierinen hattu päässään. Hän astui eteenpäin nähdessään
+salapoliisin.
+
+"Tulin tänne, kun kuulin teidän olevan täällä", hän sanoi taluttaen
+Ayscoughia poispäin. "Kuulkaahan, ystäväni, yksi meidän miehistä kertoi
+minulle Molteno Lodgen jutusta ja kiinalaisen ruumiin löydöstä."
+
+"Se nuori herra, Rubinstein, joka kävi luonanne tänä aamuna ja oli
+pyytänyt minut mukaansa, löysi sen", sanoi Ayscough, joka ihmetteli
+itsekseen, mihin tohtori oikein pyrki. "Olin siellä hänen kanssaan."
+
+"Olen sitäpaitsi kuullut", jatkoi Mirandolet, "niinikään eräältä
+meikäläiseltä siitä ihmeellisestä timanttia koskevasta tarinasta, jonka
+on tänään iltapäivällä kertonut sen omistajan veli. Nyt tahtoisin nähdä
+tuon kiinalaisen ruumiin -- syyn kerron teille jälkeenpäin. Minulla on
+aivan erikoinen aihe siihen. Lähdettekö kanssani ruumishuoneeseen?"
+
+Ayscoughin uteliaisuus oli herännyt Mirandoletin käytöksen johdosta
+ja tulematta enää Purdien huoneeseen hän lähti ulos tohtorin kanssa.
+Mirandolet pysyi omituisen äänettömänä, kunnes he saapuivat sille
+kadulle, jonka varrella ruumishuone sijaitsi.
+
+"Tämä on kummallinen ja salaperäinen juttu, ystäväni", hän sanoi.
+"Tuolla, pienellä Rubinsteinilla oli varmaankin jokin omituinen
+ennakkoaavistus, kun hän tuli tänään luokseni esittäen omituisen
+kysymyksensä kiinalaisista."
+
+"Sitäpä minäkin juuri sanoin, tohtori", virkkoi Ayscough. "Näytti aivan
+siltä, kuin hänellä olisi ollut ennakkoaavistus. Mutta -- kuulkaahan!"
+
+Hän vaikeni äkkiä, kun katua tulivat hyvää vauhtia vuokra-ajurin
+rattaat, kiitivät heidän ohitseen nopeasti ja kääntyivät leveämmälle
+kadulle. Hänen huuliltaan pääsi äkillinen huudahdus, sillä hän luuli
+nähneensä ajopelien kiitäessä ohitse niissä keltaihoiset kasvot vain
+sekunnin murto-osan ajan. Niin pikaisesti kuin Ayscough olikin tuon
+huomannut, näki hän vielä nopeammin vuokra-ajurin numeron ja merkitsi
+sen muistiinsa.
+
+"Kummallista", hän mutisi. "Kummallista. Olisin vaikka voinut vannoa
+--" Hän vaikeni äkkiä ja kiirehti Mirandoletin jäljessä, joka oli
+kulkenut eteenpäin. "Nyt me olemmekin perillä, tohtori", hän sanoi
+heidän saapuessaan ruumishuoneen ovelle. "Täällä on yövahti, joten ei
+ole mitään vaikeutta tänne pääsemisessä."
+
+Kuului kuinka salpa vedettiin syrjään ja avain kääntyi kukossa. Ovi
+avautui ja ulos katsoi mies, joka Ayscoughin ja tohtori Mirandoletin
+nähdessään päästi heidät eteishuoneeseen ja sytytti kaasulampun.
+
+"Haluamme katsoa tuota kiinalaista, George", sanoi salapoliisi. "Emme
+pidätä teitä kauan."
+
+"Eräs nuori ulkomaalainen tohtori kävi juuri häntä katsomassa, herra
+Ayscough", sanoi mies. "Sivuutitte kai hänen ajopelinsä kadulla --
+siitä on tuskin kolme minuuttia, kun hän lähti. Nuori japanilainen,
+jolla oli teidän nimikorttinne mukanaan."
+
+Ayscough kääntyi mieheen päin kuin tämä olisi ilmoittanut mitä
+hämmästyttävimmän asian.
+
+"Mitä?" hän huudahti. "Japanilainen? Minun nimikorttini?"
+
+"Näytti minulle sen heti tänne päästyään", vastasi yövahti ihmeissään
+Ayscoughin ällistyksestä. "Sanoi teidän antaneen sen hänelle, jotta hän
+voisi tulla tänne todetakseen kenen ruumis tuolla on. Minä tietysti
+päästin hänet sisään."
+
+Ayscoughin suu levisi pelkästä hämmästyksestä. Mutta ennenkuin hän sai
+sanaakaan lausutuksi, puhui Mirandolet tarttuen ruumishuoneen vartijaa
+kiihkoissaan käsivarteen.
+
+"Päästittekö tuon miehen -- japanilaisen -- kiinalaisen ruumista
+katsomaan -- yksin?" hän kysyi.
+
+"Tietysti", vastasi vahti äreästi. "Hänellähän oli herra Ayscoughin
+nimikortti ja --"
+
+Mirandolet päästi irti miehen käsivarren ja nosti ylös pitkät valkeat
+kätensä.
+
+"Laupias taivas!" hän parkaisi. "Hän on varastanut timantin!"
+
+
+
+
+XXXI
+
+MIRANDOLETIN MIELIPIDE
+
+
+Se äänettömyys, joka seurasi tätä kummallista huudahdusta, katkesi
+äkkiä. Ruumishuoneen vahti, joka oli ollut menossa huoneen sivuseinällä
+olevalle ovelle, pudotti avainkimppunsa. Sen aiheuttama omituinen
+metallinen kilahdus herätti ajatuksistaan Ayscoughin, joka säpsähti ja
+jäi avosuin tuijottamaan Mirandoletin heiluviin käsiin. Hän tarttui
+tohtorin käsivarteen.
+
+"Mitä ihmettä te tarkoitatte?" hän murahti. "Puhukaa -- mikä nyt on?"
+Mirandolet rupesi äkkiä nauramaan. "Mikäkö on?" hän huudahti. "Juuri
+siitä on kysymys, mitä äsken suoraan sanoin! Tuo mies on varmasti
+vienyt täältä timantin, joka oli kahdeksankymmenen tuhannen punnan
+arvoinen! Teidän nimikorttinne! -- Voi, mies, mies, mitä te olettekaan
+tehnyt? Mutta nopeasti! -- kuka on tuo japanilainen? -- kuinka hän tuli
+teidän nimikorttinne mukanaan? Nopeasti, kuulkaahan, jos haluatte saada
+hänet kiinni!"
+
+"Minut saa vaikka vetää hirteen, jos ymmärrän, mitä tämä merkitsee!"
+mutisi Ayscough. "Mitä siihen tulee, kuka hän on, niin jos hän on
+sama mies, jolle annoin nimikorttini, on hän nuori japanilainen
+lääketieteen ylioppilas, eräs Yada, joka oli noitten kiinalaisten
+ystävä. Kävin tänä iltana hänen luonaan Rubinsteinin kanssa ottamassa
+selvää, voisiko häneltä saada mitään tietoja. Lähetin hänelle tietysti
+ammattinimikorttini. Mutta -- me näimme hänen suuntaavan matkansa East
+Endiin!"
+
+"Pyh", nauroi Mirandolet. "Hän on - niin kuin sanotaan, huiputtanut
+teitä, ystäväni! Hän tuli tänne! Ja hän on nyt lähtenyt -- päästen jo
+kauas ulottuviltamme -- tuo timantti taskussaan!"
+
+"Mitä hittoa te sillä tarkoitatte?" kysyi Ayscough kiivaasti.
+"Timantti! Timantti! Mistä hän olisi löytänyt timantin -- täällä?
+Ruumishuoneessa? Mistä te oikein puhutte?"
+
+Mirandolet naurahti taas ja vilkaisten salapoliisiin melkein säälivän
+halveksivasti kääntyi hämmästyneeseen yövahtiin.
+
+"Näyttäkää meille tuo ruumis!" hän sanoi.
+
+Yövahti, joka oli antanut avainkimpun olla lattialla tämän
+kummallisen kohtauksen aikana, otti sen ylös, valitsi siitä yhden ja
+avasi sen oven, jonka vieressä seisoi. Hän väänsi lampun palamaan
+ruumishuoneessa, ja Mirandolet astui sisään ja Ayscough jurona ja
+ihmeissään hänen kintereillään.
+
+Chen Li makasi siinä, missä salapoliisi oli hänet viimeksi nähnyt,
+tyynenä ja jäykkänä, peite vedettynä huolellisesti keltaisille
+kasvoilleen. Sanaakaan lausumatta Mirandolet veti kasvoliinan syrjään
+viittasi toveriaan tulemaan lähemmäksi ja osoitti hienosta sinisestä
+silkistä valmistettua patalakkia, joka peitti kiinalaisen päätä.
+
+"Katsokaa tuota", hän kuiskasi. "Tiedätte, mitä sen alla on. Sellaista,
+mistä todellinen kiinalainen ei koskaan luovuta edes silloin, kun hän
+tulee Eurooppaan ja käyttää eurooppalaisia vaatteita ja eurooppalaista
+päähinettä -- hänen niskapalmikkonsa! Katsokaahan!"
+
+Hän siirsi patalakin tyynesti syrjään ja näytti molemmille
+hämmästyneille miehille huolellisesti takaraivolle käärityn mustan
+hiustukon. Sen sisään hän työnsi pitkät hoikat sormensa ja veti ne taas
+pois huudahtaen tavalla, joka ilmaisi hänen arvanneen oikein.
+
+"Aivan niin kuin sanoinkin", hän huomautti. "Mennyttä kalua! Herra
+salapoliisi, sinne Chen Li kätki timantin ja tuo japanilainen on
+ottanut sen. Ja nyt teidän olisi parasta lähteä hänen jälkeensä. Puolen
+tunnin etumatka merkitsee hänelle samaa kuin kokonaisen viikon teille."
+
+Hän veti liinan taas vainajan kasvoille ja lähti ulos Ayscouhgin
+seuratessa häntä synkkänä, vähäpuheisena eikä suinkaan vakuutettuna.
+
+"Kuulkaahan", hän sanoi heidän tultuaan toiseen huoneeseen. "Kyllähän
+tuo kaikki sopii, tohtori Mirandolet, mutta onhan se sittenkin vain
+teidän otaksumanne."
+
+"Se on otaksuma, jonka tulette huomaamaan ehdottoman oikeaksi, hyvä
+ystävä", sanoi Mirandolet tyynesti. "Minä tunnen kiinalaiset --
+paremmin kuin luulettekaan. Heti tänä iltana kuultuani tästä asiasta
+tulin luoksenne kertomaan teille, että kiinalaisilla on tapana
+kätkeä arvoesineitä niskapalmikkoihinsa -- mieleeni ei juolahtanut,
+että timantti olisi nyt täällä, vaan ajattelin, että mahdollisesti
+löytäisitte jotakin. Mutta tultuamme tänne ruumishuoneeseen ja kun olin
+kuullut japanilaisen käyneen täällä näyttäen teidän nimikorttinne,
+vaikka hänellä ei ollut mitään syytä sen näyttämiseen, silloin arvasin
+heti, mitä oli tapahtunut. Ja nyt kun olette maininnut kertoneenne
+hänelle tästä jutusta, olen vakuutettu käsitykseni oikeudesta. Herra
+kersantti, lähtekää etsimään tuota timanttia!"
+
+Hän kääntyi aivan kuin poistuakseen ja Ayscough meni hänen jäljessään.
+
+"Onhan hyvin mahdollista, että hän ei laisinkaan tullut timantin
+vuoksi", sanoi hän närkästyneenä ja epäuskoisena. "Onko juuri
+luultavaa, että hän olisi otaksunut sen olleen tuon kuolleen miekkosen
+niskapalmikossa, kun toinen kiinalainen oli kadoksissa? Changhan nyt
+omistaa timantin -- eikä Chen!"
+
+"Aivan oikein, ystäväni", sanoi Mirandolet. "Te olette epäilemättä
+viisaampi kuin minä. Siis -- hyvää yötä vain!"
+
+Hän lähti pois ja kääntyi jyrkästi kulkemaan katua ylöspäin. Ayscough
+murahti kerran pari ja palasi sitten yövahdin luokse.
+
+"Kuinka kauan tuo japanilainen oli sisällä?" hän kysyi nyökäyttäen
+päällään ruumishuoneeseen päin.
+
+"Ei minuuttiakaan, herra Ayscough", vastasi mies. "Hän käväisi vain
+siellä pikipäin."
+
+"Sanoiko hän mitään ulos tullessaan?" kysyi salapoliisi.
+
+"Kyllä, pari sanaa", vastasi vahti. "Hän sanoi. 'Se on hän' ja meni
+suoraan ulos ajurin rattaille."
+
+"Ja tuullessaan hän sanoi teille minun lähettäneen hänet?" kysyi
+Ayscough.
+
+"Aivan niin ja näytti minulle nimikorttinne", myönsi mies. "Minulla ei
+tietysti ollut mitään syytä epäillä hänen sanojaan."
+
+"Kuulkaahan George", sanoi Ayscough, "älkää mainitko asiasta
+kenellekään! Älkää sanoko mitään ainoallekaan meidän miehelle, jos
+joku heistä tulee käymään. En usko puoleksikaan sitä, mitä tohtori
+juuri sanoi, mutta käyn kuitenkin kysymässä paria seikkaa. Hissukseen
+sillaikaa. Ymmärrättehän, George?"
+
+George vastasi ymmärtävänsä aivan hyvin, ja Ayscough lähti heti pois.
+Päästyään ulos ruumishuoneen oven yläpuolelle asetetun lampun kohdalle
+hän veti kellon taskustaan. Oli juuri puoliyön aika. Ja jossakin tuo
+kirottu nuori japanilainen kiiti Lontoon katuja eteenpäin, petettyään
+häntä, Ayscoughia, hänen omassa pelissään.
+
+Hän oli jo pohtinut tarkoin kaikki Yadaa koskevat seikat. Yada oli
+puijannut häntä -- aivan niin kuin Melky Rubinstein oli arvellut ja
+epäillytkin -- koko hänen asunnossaan tapahtuneen keskustelun ajan.
+Luultavasti oli Yada katsellut vierashuoneensa akkunasta kuinka hän
+ja Melky pujahtivat kadun poikki ja piiloutuivat vastapäätä olevan
+rakennusaitauksen taakse. Sitten Yada oli lähtenyt ulos tietäen, että
+häntä seurattaisiin, ja saanut heidät sievästi ansaan mennen itään päin
+lähtevään maanalaiseen junaan, astunut sitten taas kaikessa rauhassa
+pois seuraavalla asemalla, ottanut vuokra-ajurin ja kääntynyt länteen
+päin Ayscoughin nimikortti taskussaan.
+
+Mutta Ayscough tiesi erään hyödyllisen asian. Hän oli painanut muistiin
+sen vuokra-ajurin kirjaimet ja numeron, jonka rattailla Yada oli
+ajanut hänen ja Mirandoletin ohitse, L. C. 2571 -- hän oli kerrannut
+sitä mielessään tuon tuostakin. Nyt hän veti esiin muistikirjansa ja
+merkitsi sen siihen. Sen tehtyään hän lähti poliisiasemalle haluten
+kaikkein ensimmäiseksi päästä kosketuksiin New Scotland Yardin kanssa
+puhelimitse.
+
+Niin kuin useimmilla lontoolaisilla ammattitovereillaan oli
+Ayscoughilla aika paljon yleistietoja asioista ja niitä hän nyt käytti
+avukseen tässä tapauksessa. Hän tiesi, että jos japanilainen todella
+oli saanut haltuunsa kellanpunaisen timantin (jota olettamusta hän
+Mirandoletin varmasta väitteestä huolimatta hyvin epäili), yrittäisi
+hän ehdottomasti päästä pakoon. Hän lähtisi kiireimmän kautta
+mannermaalle. Mutta Ayscough tunsi hyvin mannermaalle lähteväin junain
+aikataulut. Muutamia tunteja täytyi kulua ennenkuin Yadan onnistuisi
+päästä Doveriin, Folkestoneen tai Newhaveniin lähteviin juniin,
+lyhyintä tietä rantaan, tai pitempää tietä Harwichin tai Southamptonin
+satamiin. Ehdottomasti oli nyt heti järjestettävä tarpeeksi vahteja
+Victorian, Charing Crossin, Holborn Viaductin ja London Bridgen
+asemille Yadan varalta. Ja keskiyöllä parhaana nukkumisaikana hän
+työskenteli kaksi tuntia puhelimitse antaen määräyksiä ja lisätietoja
+ja järjestellen sellaisen verkon levittämistä, josta otaksuttu
+pakolainen ei voisi livahtaa pois.
+
+Kun kaikki tuo vihdoin oli tyydyttävästi järjestetty, alkoi
+Ayscoughista tuntua, että se saattoi kaikki olla turhaa työtä.
+Mahdollisesti hän oli kokonaan väärillä jäljillä tuon kummallisen
+Mirandoletin epäluulojen ja väitteitten johtamana. Saattoi olla
+kysymyksessä jotakin salaperäistä -- Ayscoughin mielestä oli
+kiinalaisten ja japanilaisten ja hindujen hommissa aina jotakin
+salaperäistä. Yadalla voi olla hyväkin syy halutessaan nähdä Chen Li
+vainajan ruumiin ja käyttäessään salapoliisin nimikorttia päästäkseen
+ruumishuoneeseen. Tämän kummallisen käytöksen voisi selittää. Mutta
+kuitenkaan Ayscough ei voinut laiminlyödä kaikkien mahdollisten
+seikkain hyväkseen käyttämistä, ja niin väsynyt kuin olikin, hän
+lähti etsimään sitä vuokra-ajuria, jonka nimen hän oli huolellisesti
+merkinnyt muistikirjaansa.
+
+Tämä toimitus ei tuottanut suurtakaan vaikeutta. Oli vain ajan
+kysymys käydä keskustoimistossa ottamassa selvää miehen nimestä ja
+osoitteesta. Kello kuuden aikana aamulla Ayscough oli pienessä talossa
+kurjan näköisen kadun varrella Kentish Townissa puhuttelemassa erästä
+vaimoa, joka oli juuri noussut tulta sytyttämään ja oli äreän haluton
+herättämään miestään, joka hänen sanainsa mukaan oli päässyt vuoteeseen
+vasta lähempänä neljää. Hän ei ollut juuri sen tyytyväisempi, kun
+Ayscough ilmoitti hänelle ammattinsa -- mutta mies noudettiin
+joka tapauksessa. "Te kuljetitte tänä yönä erään ulkomaalaisen --
+japanilaisen Paddingtonin ruumishuoneelle?" sanoi Ayscough käyden
+käsiksi suoraan asiaan mainittuaan miehelle kuka oli. "Näin hänet
+vilahdukselta rattaillanne ja merkitsin muistiin numeronne. Missä hän
+ensiksi nousi rattaillenne?"
+
+"Maanalaisen rautatien ulkopuolella King's Crossilla", vastasi ajuri
+heti.
+
+Juuri tätä Ayscough oli odottanutkin. Aivan oikein: hänen oma
+aavistuksensa oli osoittautunut todeksi.
+
+"Onko jotakin hullusti, herra?" kysyi ajuri.
+
+"Mahdollisesti", vastasi Ayscough. "No niin, hän siis nousi
+rattaillenne siellä ja te veitte hänet suoraa päätä ruumishuoneelle?"
+
+"Ei -- ei niin", sanoi mies. "Poikkesimme ensiksi yhteen
+paikkaan, Eustoniin. Hän meni sinne sisään, käväisi vasemmassa
+matkatavaratoimistossa ja palasi taas mukanaan pieni laatikko -- aivan
+pieni. Sitten ajoimme ruumishuoneelle."
+
+Euston! Pieni laatikko! Lisää todistuksia -- Ayscough merkitsi ne
+muistiin.
+
+"Kas niin", hän sanoi, "ja ajaessanne pois ruumishuoneelta, minne
+menitte?"
+
+"Oxford Circusin kohdalle", vastasi ajuri. "Sinne jätin hänet hänen
+käskynsä mukaan -- vastapäätä maanalaisen radan asemaa -- kadun
+toiselle puolelle."
+
+"Näittekö, minne hän sitten lähti?" kysyi Ayscough.
+
+"Näin. Suoraan Oxford-katua Tottenham Court Roadille päin", sanoi
+ajuri. "Kantaen laatikkoaan, joka oli aivan pieni, niin kuin sanoin, ja
+harpaten hyvin nopeasti. Siinä hänet viimeksi näin, herra."
+
+Ayscough lähti pois ja palasi siistimpiin kaupunginosiin. Hän oli lopen
+uupunut ja rasittunut yön työstä ja iloinen voidessaan istuutua varhain
+avattuun kahvilaan nauttiakseen jotakin aamiaisekseen. Hänen syödessään
+ja juodessaan tuli sisään poika tuoden ensimmäiset aamulehdet. Ayscough
+otti käteensä yhden ja näki heti suuren otsakkeen:
+
+    PADDINGTONIN TAPAUKSET
+
+    UUSIA JA HÄMMÄSTYTTÄVIÄ SEIKKOJA. 80,000 PUNNAN ARVOISTA TIMANTTIA
+    ETSITÄÄN. MURHA MAIDA VALESSA.
+
+Ayscough laski lehden kädestään ja hymyili. Levendalelta tuskin voisi
+jäädä tuo näkemättä -- jos hän oli elossa.
+
+
+
+
+XXXII
+
+KELLO YKSI YÖLLÄ
+
+
+Viisi minuuttia sen jälkeen, kun Ayscough oli lähtenyt tohtori
+Mirandoletin kanssa, saman hotellin palvelija, joka oli kutsunut hänet
+pois Purdien huoneesta, koputti taas ovelle ja pisti sisään aika
+salaperäisiltä näyttävät kasvonsa.
+
+"Suokaa anteeksi, herra", hän virkkoi vilkaisten Purdieen, joka
+par'aikaa kyseli Melky Rubinsteinilta Maida Valessa sattuneitten
+tapausten yksityisseikkoja. "Käytävässä on kaksi naista, jotka haluavat
+tavata teitä. Mutta he eivät tahdo tulla sisään, herra, jolleivät saa
+tietää, keitä täällä on. He eivät halua tavata vieraita, herra."
+
+Purdie hypähti seisomaan, työnsi palvelijan sivuun ja kurkisti
+hämärästi valaistuun eteiseen. Siellä muutamien askelten päässä seisoi
+Zillah ja puolittain piilossa hänen takanaan rouva Goldmark.
+
+"Tulkaa toki sisään!" huudahti Purdie. "Ei täällä ole ketään muita kuin
+Andie Lauriston ja Melky Rubinstein. Teillä on jotakin kertomista. Onko
+jotakin tapahtunut?"
+
+Hän vei heidät sisään, lähetti pois palvelijan, joka ilmeisestikin oli
+kovasti utelias näitten tapausten vuoksi, ja sulki oven.
+
+"Hiivatti sentään!" huudahti Melky. "Eikös vaan ole taas lisää
+yllätyksiä, Zillah? Ette te ole suotta tulleet tänne tähän aikaan
+vuorokaudesta! Mitä teillä on kerrottavana, Zillah? Uusi vaiheko?"
+
+"Rouva Goldmarkilla on jotakin kerrottavaa", vastasi Zillah. "Me emme
+ymmärtäneet, mitä oli tehtävä, etkä sinä tullut, Melky, eikä kukaan
+tullut, ja niin me lukitsimme oven ja läksimme herra Purdien luokse.
+Rouva Goldmark on nähnyt jonkun!"
+
+"Kenet?" kysyi Melky. "No kenet? Sanokaa kenet?"
+
+"Sen miehen, joka kävi hänen ruokalassaan", vastasi Zillah. "Sen miehen
+joka pudotti platinanappinsa!"
+
+Rouva Goldmark, joka oli vaipunut istumaan Purdien häntä varten pöydän
+viereen vetämälle tuolille, huojutti merkitsevästi päätään.
+
+"Näin se tapahtui", hän sanoi tuntien jonkinlaista nautintoa saadessaan
+henkilökohtaisesti esiintyä uuden lisäpiirteen kertojana tässä
+salaperäisessä jutussa. "Minulla, on ystävä, joka asuu Stanhope-kadun
+varrella -- rouva Isenberg. Hän lähetti minulle puoli yhdentoista
+aikana tiedon, että hän oli sairas. Menin heti häntä katsomaan.
+Tapasin hänet hyvin kipeänä. Jäin hänen luokseen yli yhdentoista
+auttaen niin kuin osasin. Sitten saapui hänen sisarensa; en osannut
+tehdä muuta, tulin pois. Ja minä kävelin Sussex-aukion poikki
+palatessani Praed-kadulle Zillahin luokse. Mutta ennenkuin olin
+päässyt pitkällekään Sussex-aukiolla, pysähdyin äkkiä, tällä tavoin.
+Miksi? Koska -- näin erään miehen. Sen miehen! Saman, joka pudotti
+kalvosimennappinsa minun pöydälleni. Juuri niin!"
+
+"Oletteko varma, että hän oli sama mies, rouva Goldmark?" kysyi Melky
+kiihkeästi. "Ettehän vain erehdy?"
+
+"Erehdynkö, kun sanon näkeväni teidät, herra Rubinstein?" huudahti
+rouva Goldmark juhlallisesti ja painokkaasti. "Ei, minä en erehdy
+laisinkaan sellaisissa tapauksissa. Eikö kaduilla ole kaasulamppuja?
+Eikö minulle ole suotu hyvät silmät? Minä näin hänet niin kuin näen
+tuossa teidät, nuo nuoret herrat ja Zillahin. Se on varma!"
+
+"No niin, -- ja mitä hän teki?" kysyi Purdie haluten kuulla tarkemmin
+asiasta. "Tuliko hän jostakin talosta vai meni sisään -- vai mitä?"
+
+"Minä kerron, teille", vastasi rouva Goldmark. "Kaikki kerron teille
+aikanaan. Näin oli asia Eräs vuokra-ajuri saapuu minua kohti. Se
+pysähtyy katukäytävän viereen. Kaksi miestä astuu siitä alas. Hän
+ensiksi. Sitten toinen. He maksavat ajurille ja kävelevät sen jälkeen
+vähän matkaa -- vain muutamia askelia. He menevät erääseen taloon.
+Tuo toinen mies avaa sen oven. Omalla avaimellaan. Ovi avautuu -- ja
+sulkeutuu. He ovat sisällä. Sitten minä menen Zillahin luokse ja kerron
+hänelle, mitä olen nähnyt. Niin on asia!"
+
+Kaikki kolme miestä vilkaisivat toisiinsa ja Purdie kääntyi kertojan
+puoleen.
+
+"Rouva Goldmark", hän sanoi, "tunsitteko sen miehen, joka avasi oven?"
+
+"En laisinkaan", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli aivan vieras minulle."
+
+"Tunnetteko herra Levendalea ulkonäöltä?" kysyi Purdie.
+
+"Siitä lähtien kun tämä juttu sai alkunsa olen usein tehnyt itselleni
+tuon kysymyksen", vastasi rouva Goldmark. "Sillä hänhän on tavallaan
+naapuri. Ei, en tunne, en voi sanoa, että häntä olisi koskaan näytetty
+minulle."
+
+"Tehän voitte kumminkin kuvailla minkä näköinen se mies oli, joka otti
+taskustaan avaimen ja avasi oven", huomautti Purdie. "Kyllä kai te
+tarkastitte häntä?"
+
+"Vieläpä aika lailla", vastasi rouva Goldmark. "Hän oli meikäläisiä
+-- näin hänen nenänsä ja silmänsä. Ja olin ihmeissäni nähdessäni niin
+köyhän näköisellä miehellä olevan avaimen niin komeaan taloon. Hän oli
+puettu huonoihin vaatteisiin ja näytti likaiselta ja kurjalta."
+
+"Parrakas tumma mies?" kysyi Purdie. "Ei laisinkaan", vastasi rouva
+Goldmark. "Sileäksi ajeltu mies, vaikka tumma hän saattoi olla."
+
+Purdie vilkaisi Melkyyn ja pudisti päätään.
+
+"Ei se ollut Levendale", hän sanoi. "Sileäksi ajeltu! Levendalella on
+sekä parta että viikset -- onpa hän jonkun verran ylpeäkin parrastaan.
+Hm, oletteko aivan varma tuosta toisesta miehestä?"
+
+"Yhtä varma kuin siitä, että nyt puhelen teidän kanssanne", väitti
+rouva Goldmark. "Näin hänet yhtä selvästi kuin näin hänet liikkeessäni
+silloin, kun hän pudotti platinanappinsa pöydälleni. Niin, en erehdy
+nyt lainkaan, herra Purdie."
+
+Purdie vilkaisi taas Melkyyn tällä kerralla kysyvän näköisenä.
+
+"Älkää kysykö minulta, herra Purdie" virkkoi Melky. "En tiedä mitä
+pitäisi sanoa. Tuntuu aivan siltä kuin nuo miehet olisivat menneet
+Levendalen taloon. Mutta kenellä muulla miehellä kuin Levendalella
+olisi ollut sinne avain? Yhä vain lisää salaperäisiä tapauksia -- ja
+eikö niitä jo ole kylliksi ennestään? Jollei nyt herra Ayscough olisi
+lähtenyt pois --"
+
+"Kuulkaahan", sanoi Purdie tehden pikaisesti päätöksen, "minä lähden
+sinne. Tahdon tietää, mitä tämä merkitsee -- menen ottamaan siitä
+selvää. Teidän hyvät naiset, on paras mennä kotiin. Jos te toiset
+viitsitte tulla Sussex-aukion kulmaan, niin tulkaa mukaan. Mutta minä
+menen yksin sisään Levendalen taloon. Saan varmasti jotakin selville."
+
+Hän ei sanonut muuta. Vasta Zillahin ja rouva Goldmarkin lähdettyä
+kotiin päin ja hänen tultuaan molempien toveriensa kanssa
+poikkikadulle, joka johti Sussex-aukiolle, hän äkkiä pysähtyi ja
+puhutteli heitä. "Minulla on aivan erikoinen syy, jonka vuoksi tahdon
+mennä sinne yksin", hän sanoi. "Mitään vaaraa ei ole -- uskokaa minua.
+Mutta jos en ole luonanne taas noin neljännestunnin kuluttua, voitte
+tulla kysymään minua. Käsitykseni on, että tapaan Levendalen siellä. Ja
+- niin kuin tiedät Andie -- minähän tunnen Levendalen."
+
+Hän jätti heidät seisomaan ulkonevan pylväskäytävän varjoon, meni
+suoraan Levendalen paraatiovelle ja soitti kelloa. Mistään akkunasta ei
+näkynyt valoa. Jossakin kaukana talon sisällä hän kuuli kellon soivan.
+Ja äkkiä seisoessaan siinä odottaen ja kuunnellen hän erotti äänen,
+joka tuli juuri hänen läheltään, ja huomasi, että ovessa oli pieni
+ristikko-akkuna, jonka lävitse katselivat eräät kasvot.
+
+"Kuka siellä on?" kuului kuiskattavan.
+
+"John Purdie, joka haluaa tavata herra Levendalea", hän vastasi heti,
+
+Ovi avautui samassa ja sulkeutui yhtä äkkiä Purdien päästyä sisään
+Kuului sähkönappulan raksahdus ja lamppuun syttyi tuli, jonka valossa
+Purdie hämmästyksekseen näki erään miehen seisovan vieressään. Tämä
+hymyili hänelle kummallisesti ja vältellen. Hän ei ollut ja samalla
+kuitenkin oli Levendale.
+
+"Laupias taivas!" huudahti Purdie, "Eihän se ole ---"
+
+"Kyllä", sanoi Levendale säveästi. "On vainkin. No niin, Purdie, tulkaa
+tänne."
+
+Purdie meni Levendalen jälessä pieneen huoneeseen käytävän oikealle
+puolelle. Keskelle siirretyllä pöydällä näkyi varjostimella peitetyn
+lampun valossa jätteitä kylmästä, ilmeisestikin aivan tilapäisesti
+laaditusta ateriasta. Kaksi miestä näkyi olleen syömässä, mutta
+Levendale oli yksin nyt. Hän hymyili vieraalleen taas omituisella
+tavalla ja viittasi ensin tuoliin ja sitten viinikarahviin.
+
+"Istuutukaa ja juokaa vähän", hän sanoi, "Tämä on kummallinen
+kohtaaminen! Emme ole tavanneet toisiamme sen jälkeen kun --"
+
+"Laupias taivas!", keskeytti Purdie tuijottaen häneen. "Mitä tämä
+kaikki merkitsee? Oletteko -- oletteko te valepuvussa?"
+
+Levendale naurahti surullisesti ja vilkaisi niitä kehnoja vaatteitaan,
+joista rouva Goldmark oli puhunut.
+
+"Välttämättömyys!" hän sanoi. "Minun täytyi! Voi, kuinka kummallisia
+päiviä olen elänyt ja kuinka kummallisissa paikoissa olen ollut! Kas
+niin, mitä te tiedätte?"
+
+"Tiedänkö!" huudahti Purdie. "Kehoitatteko te minua kertomaan kaikki,
+mitä tiedän -- yhdellä lauseella? Hyvä mies, siihen menisi kokonainen
+kuukausi! Mitä te tiedätte? Näyttää siltä, että olette kokenut
+monenlaista."
+
+Levendale pyyhkäisi kädellään otsaansa. Hänen eleensä osoitti niin
+suurta väsymystä, että hänen vieraansa ymmärsi hänen olevan lopen
+uupunut.
+
+"Aivan niin", sanoi Levendale. "Mutta sanokaahan, onko John Purvis
+tullut tänne veljeään katsomaan."
+
+"On", vastasi Purdie. "Hän on Lontoossa par'aikaa."
+
+"Onko hän kertonut tuosta timantista? Nimittäin poliisille?", kysyi
+Levendale.
+
+"On", vastasi Purdie. "Sen tietävät kaikki. Stephen Purvis -- missä hän
+on?"
+
+"Yläkerrassa -- nukkumassa -- lopen uupuneena", sanoi Levendale.
+"Olemme väsyneitä -- kumpikin. Yötä päivää yötä päivää -- voisin vaipua
+tälle lattialle ja ruveta nukkumaan --"
+
+"Olette ajanut timanttia takaa?" kysyi Purdie.
+
+"Sitä -- ja muutakin", virkkoi Levendale.
+
+"Muutakinko?" kysyi Purdie. "Mitä sitten?"
+
+"Kahdeksaakymmentätuhatta puntaa", vastasi Levendale. "Juuri sitä!"
+
+Purdie tuijotti häneen. Sitten hän äkkiä kysyi erästä seikkaa.
+
+"Tiedättekö, kuka murhasi tuon ukon Praed-kadun varrella?" hän kysyi.
+"Sitä minä koetan saada selville."
+
+"En", vastasi Levendale jyrkästi. "En edes tiedä sitä, että hänet
+murhattiin." Hän tuijotti nyt vuorostaan vieraaseensa hetkisen. Sitten
+hän lisäsi merkitsevästi: "Mutta siitä tiedän aika paljon, että häneltä
+ryöstettiin jotakin."
+
+Purdie pudisti päätään. Hän oli tavattomasti ällistynyt.
+
+"Tämä käy minulle aivan käsittämättömäksi", hän sanoi. "Te, Levendale,
+olette itse merkillisin ilmiö kaikessa. Kuulkaahan, mitä te aiotte
+tehdä? Ettekö aio selittää tätä kummallista katoamistanne -- tätä
+poissaoloanne -- paluutanne ilman partaa ja noin puettuna? Poliisit --"
+
+"Kyllä", sanoi Levendale. "Kello kymmenen aamulla poliisiasemalla.
+Tulkaa sinne -- te kaikki -- kuka tahansa -- kuka tahansa, jonka
+mieli tekee -- kerron poliiseille kaikki, mitä tiedän. Purvis ja minä
+emme enää voi tehdä mitään -- meitä on nähkääs vedetty nenästä! Mutta
+lähtekää nyt pois, Purdie, ja päästäkää minut nukkumaan -- olen aivan
+lopussa!" Oltuaan kymmenen minuuttia poissa Lauristonin ja Melky
+Rubinsteinin luota Purdie palasi heidän seuraansa ja viittasi heitä
+tulemaan pois Sussex-aukiolta.
+
+"Tämä on kaikkein ihmeellisintä", hän sanoi heidän lähtiessään
+liikkeelle. "Levendale on aivan oikein siellä, omassa talossaan! Ja hän
+on ajanut pois partansa ja viiksensä ja pukeutunut suorastaan kulkurin
+vaatteisiin. Hän ja Stephen Purvis ovat yötä päivää ajaneet takaa
+tuota kirottua timanttia ja kahdeksaakymmentä tuhatta puntaa! Ja --
+kaiken lisäksi ei Levendale tiedä, kuka murhasi Daniel Multeniuksen,
+ei edes sitä, että hänet on murhattu! Mutta se on varmaa, hyvät
+toverit", hän lisäsi, kun St. Jamesin kirkon kello korkealla
+heidän päittensä yläpuolella löi yhtä, "että hän tietää jotakin tärkeää
+-- ja meidän on odotettava yhdeksän tuntia saadaksemme kuulla sen!"
+
+
+
+
+XXXIII
+
+SALAISTA TYÖSKENTELYÄ
+
+
+Poliisiaseman perähuone oli täynnä miehiä kello kymmenen aikaan
+aamulla. Purdie tuli sinne Lauristonin kanssa viittä minuuttia ennen
+kymmentä, tapasi Melky Rubinsteinin odottelemassa ulko-ovella ja
+ennätti tuskin varoittaa toveriaan pysymään vaiti heidän keskiyöllä
+tekemästään keksinnöstä, kun Guyler ja John Purvis saapuivat paikalle
+yhdellä vuokra-ajurilla ja herra Killick toisella. Sisällä keskusteli
+aamiaisen ja yhden tunnin unen virkistämä Ayscough poliisikomisarjuksen
+ja New Scotland Yardin miehen kanssa. Kaikki he vilkaisivat kysyvästi
+vastatulleihin.
+
+"Onko joku herroista saanut uusia tietoja?" kysyi poliisikomisarjus
+vilkaisten pikimmältään läsnäolijain kasvoihin. "Eikö -- luullakseni
+haluaisitte kaikki tietää, emmekö me ole saaneet?" Hän katsahti
+Ayscoughiin, joka näytteli New Scotland Yardin miehelle muutamia kohtia
+aamulehdistä. "Asianlaita on niin", hän jatkoi, "että on esiintynyt
+kummallisia vaiheita sitten viime yön -- enkä oikein ymmärrä, kuinka
+kaikki on käsitettävä. Mielipiteeni on se, että meidän olisi parasta
+odottaa muutamia tunteja, ennenkuin sanomme mitään -- varmempaa --
+minun mielestäni nuo sanomalehdet mainitsevat liian monta seikkaa,
+antavat aivan kuin viholliselle tietoja. Viisainta olisi, jos
+jättäisitte asiat toistaiseksi meidän haltuumme, hyvät herrat."
+
+Näistä sanoista ilmeni muutakin kuin kohtelias huomautus siitä, että
+niin monen henkilön läsnäoloa ei kaivattu -- mutta John Purvis asettui
+heti selvälle kannalle ja sanoi: "Haluan tarkoin tietää, mitä on tehty
+ja mitä aiotaan tehdä veljeni suhteen. Minulla on oikeus siihen. Sen
+vuoksi minä olen täällä. Mitä muuhun tulee --"
+
+"Veljenne on täällä", sanoi Purdie, joka seisoi akkunan ääressä
+ja katseli alas kadulle. "Ja herra Levendale hänen mukanaan --
+eikö olisi hyvä kutsua heidät heti sisään?" hän jatkoi kääntyen
+poliisikomisarjuksen puoleen. "He ovat kumpikin sen näköisiä kuin
+heillä olisi paljon kertomista."
+
+Mutta Ayscough oli jo poistunut huoneesta ja hetkisen kuluttua hän
+saapui sisään vastatulleitten kanssa. Purdie huomasi heti, että se
+Levendale, joka astui sisään tukku aamulehtiä kädessään, oli aivan
+toisen näköinen kuin se Levendale, jonka hän oli nähnyt yhdeksän tuntia
+aikaisemmin likaisena, siivottomana ja väsymyksen näännyttämänä.
+Tuuhea parta ja viikset olivat auttamattomasti mennyttä, ja Levendalen
+kasvoilla näkyi sellaisia piirteitä, jotka olivat ennen peittyneet
+niiden alle. Mutta Levendale itse oli nyt virkeän ja siistityn
+näköinen ja huolellisesti puettu ja heti sisään astuttuaan hän
+käyttäytyi maailmanmiehen tapaan, nyökäten tyynesti poliisilaitoksen
+virkamiehille.
+
+"Kas niin, herra komisarjus", hän sanoi mennen suoraan pöydän luokse
+Stephen Purvisin kääntyessä veljensä puoleen, "sanomalehdistä näen,
+että te olette kaikki puuhanneet paljon herra Purvisin ja minun
+vuokseni. Siitä näkee hyvin, kuinka pari miestä voi kadota ja tuottaa
+aika paljon vaivaa, ennenkuin heidät löydetään! Mutta tässä me nyt
+olemme -- ja sen vuoksi olemme täällä, että olemme joutuneet häviölle
+-- koetimme kulkea omia teitämme ajaessamme takaa omaisuuttamme --
+ja nyt olemme lopussa! Emme voi enää tehdä mitään -- ja niin tulimme
+teidän luoksenne."
+
+"Teidän olisi pitänyt ensimmäiseksi tulla tänne, herra Levendale",
+sanoi poliisikomisarjus vähän äreästi. "Olisitte säästäneet niin paljon
+vaivaa -- niin hyvin itseltänne kuin meiltäkin. Mutta sillehän ei nyt
+enää voi mitään -- teillä on varmaankin jotakin kerrottavana meille?"
+
+"Ennenkuin kerron mitään", vastasi Levendale, "haluan tietää
+erään seikan". Hän osoitti mukanaan tuomiansa aamulehtiä. "Nämä
+kirjoittajat", hän virkkoi, "näyttävät saaneen haltuunsa aika paljon
+tietoja, epäilemättä kaikki teiltä. Nyt kun on käynyt ilmi, mitä ajamme
+takaa, ilmaiskaamme se muutamilla sanoilla. Pykälä yksi: kellanpunainen
+timantti, kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen ja tämän herra
+Stephen Purvisin omaisuutta. Pykälä kaksi: kahdeksankymmenen tuhannen
+punnan maksuosoitus -- minun omaisuuttani. Kas niin, onko kenelläkään
+teistä pienintäkään aavistusta siitä, kuka on ottanut timantin ja minun
+rahani? Sanokaa!"
+
+Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten Ayscough puhui.
+
+"Ei määrättyä käsitystä, herra Levendale -- vielä."
+
+"Sitten minä sanon teille", virkkoi Levendale. "Kiinalainen mies --
+eräs Chang Li. Hän on vienyt ne -- molemmat. Ja Stephen Purvis ja minä
+olemme ajaneet häntä takaa siitä lähtien, kun katosimme -- ja olemme
+joutuneet häviölle! Nyt saatte te ottaa asian haltuunne -- ja minun on
+parasta selittää teille peittelemättä kaikki se, mikä on epäilemättä
+näyttänyt peräti kummalliselta alun pitäen. Puolen tunnin puhelu nyt
+heti säästää monen tunnin selittelemisen tuonnempana. Kuunnelkaa siis
+minua kaikki -- näen täällä jo kaksi herrasmiestä, herrat Killicikin
+ja Guylerin, jotka voivat kumpikin omalta osaltaan vahvistaa tosiksi
+muutamia yksityiskohtia, joita aion teille kertoa. Olkaa hyvät
+älkääkä päästäkö ketään keskeyttämään meitä minun esittäessäni teille
+kertomustani."
+
+Ayscough vastasi hänen pyyntöönsä asettumalla seisomaan ovea vasten,
+ja Levendale otti tuolin pöydän viereen ja loi katseen ympärillään
+odottaviin kuuntelijoihin.
+
+-- Se on kummallinen ja muutamissa suhteissa monimutkainen juttu, hän
+sanoi, mutta minä koetan saada teidät ymmärtämään asiat oikein, ennen
+kuin olen lopettanut. Minun täytyy palata ajassa taaksepäin aika monta
+vuotta -- niihin aikoihin, jolloin minä, niin kuin herra Killick
+tietää, olin Daniel Moltenon osakas eräässä jalokiviliikkeessä Cityssä.
+Erosin hänestä ja lähdin Etelä-Afrikkaan, jossa rupesin käymään kauppaa
+timanteilla. Onnistuin harvinaisen hyvin muutamissa yrityksissäni
+ja palasin Lontooseen joittenkin vuosien kuluttua hyvin varakkaana
+miehenä. Vähän ajan kuluttua kohtasin taas entisen liiketoverini. Hän
+oli muuttanut nimensä Multeniukseksi ja asui Praed-kadun varrella
+jalokivikauppiaana ja panttilainaajana. Minulla ei tietysti ollut
+mitään sitä vastaan, että rupesin jatkamaan kaupankäyntiä muutamien
+entisten liiketoverieni kanssa Kapkaupungissa, ja neuvoteltuani
+asiasta jonkin aikaa Multeniuksen kanssa hän ja minä päätimme ostaa ja
+myydä timantteja yhdessä täällä Lontoossa, ja minä luovutin hänelle
+heti määrätyn summan rahaa liikepääomaksi. Kaupat suoritettiin hänen
+nimessään. Hän pääasiassa hoitikin ne -- en ole koskaan tuntenut sen
+parempaa ja tarkempaa timanttien tuntijaa kuin hän oli -- eikä kukaan
+täällä tietänyt, että minulla oli asian kanssa mitään tekemistä. En
+käynyt hänen liikkeessään Praed-kadun varrella muulloin kuin kahdesti.
+Jos hänen välttämättä täytyi tavata minua, sovimme kohtauksen Cityssä
+eräässä yksityisessä liikehuoneustossa, joka minulla on siellä. Nyt
+ymmärrätte hyvin, millaisessa suhteessa Daniel Multenius ja minä olimme
+toisiimme. Me olimme liiketoverit -- salaisesti.
+
+-- Sitten johdumme äskeisiin tapahtumiin. Aikaisemmin tänä syksynä
+saimme tiedon Stephen Purvisilta, jonka kanssa minulla oli erinäisiä
+kauppasuhteita Etelä-Afrikassa, että hän oli saanut haltuunsa
+harvinaisen kauniin kellanpunaisen timantin ja aikoi lähettää sen
+meille. Se saapui Multeniukselle -- Multenius toi sen minulle Cityssä
+olevaan konttoriini ja me tutkimme sitä yhdessä, jonka jälkeen
+Multenius vei sen pankkiinsa. Me päätimme ostaa sen yhdessä -- minun
+oli hankittava rahat. Stephen Purvisilta saamamme ilmoituksen mukaan
+tiesimme hänen saapuvan kaupunkiin marraskuun kahdeksantenatoista,
+ja me järjestimme kaikki siksi päiväksi. Se päivä siis käy erikoisen
+tärkeäksi -- mitä marraskuun kahdeksantenatoista päivänä tapahtui
+Multeniuksen liikkeessä iltapäivällä puoli viiden ja puoli kuuden
+välillä, se tietysti on todellisen tärkeätä nyt. No, mitä tapahtui?
+Voin sanoa sen teille -- yhtä seikkaa lukuun ottamatta, joka ehkä
+merkitsee enemmän kuin kaikki muut. Siitä seikasta en voi sanoa mitään
+varmaa, mutta hyvän arvelun voin siitä kyllä esittää.
+
+-- Stephen Purvisin oli määrä käydä Daniel Multeniuksen liikkeessä
+Praed-kadun varrella viiden ja puoli kuuden välillä iltapäivällä
+marraskuun kahdeksantenatoista sopimassa lopullisesti timantin
+kaupasta. Kahdentoista aikaan samana päivänä Daniel Multenius pistäysi
+Cityyn. Hän nouti timantin pankistaan ja tuli sitten minun konttoriini,
+jossa annoin hänelle kahdeksankymmentätuhatta puntaa pankkiseteleinä --
+suurina seteleinä. Mukanaan timantti ja rahat hän sitten lähti takaisin
+Praed-kadulle. Minun oli määrä mennä sinne hänen luokseen heti viiden
+jälkeen.
+
+-- Nyt tulemme minun eri puuhiini. Söin puolisen Cityssä ja menin
+sitten erään Holbornissa asuvan tunnetun kirjakauppiaan luokse, joka
+oli kirjeellisesti ilmoittanut minulle, että hänellä oli myytävänä eräs
+arvokas teos, jota hän tiesi minun haluavan -- olen aina Englantiin
+paluustani asti kerännyt harvinaisia kirjoja. Vietin noin tunnin
+kirjakaupassa. Ostin sen teoksen, jota olin mennyt katsomaan -- ja
+maksoin siitä erittäin suuren hinnan. Otin sen lähtiessäni kainalooni
+ilman käärepaperia ja ajoin raitiovaunussa Praed-kadun päähän saakka.
+Siellä astuin alas. Ja -- päinvastoin kuin mainitsin seuraavan aamun
+sanomalehdissä olleissa ilmoituksissani -- oli minulla kirja kädessäni
+raitiovaunusta lähtiessäni. Minkä vuoksi uskottelin kadottaneeni sen,
+minkä vuoksi toimitin tuon ilmoituksen sanomalehtiin, kerron teille
+pian -- se oli kaikki yhtenä osana siinä pelissä, johon minun oli pakko
+ryhtyä.
+
+-- Mikäli muistan, oli kello vähän yli viisi minun kääntyessäni
+kävelemään Praed-katua. Pimeä alkoi juuri tulla, satoi vähän ja
+sumuakin tuntui olevan Mutta huomasin kuitenkin erään seikan --
+olen luonnostani nopea tekemään havaintoja. Astuessani Iron Gaten
+laiturikadun poikki, joka kiertää Grand Junction-kanavan allasta, näin
+sille kääntyvän hyvin nopeaa vauhtia erään kiinalaisen ja tunsin hänet
+toiseksi niistä kiinalaisista lääketieteen ylioppilaista, jotka asuivat
+Daniel Multeniuksen kalustetussa talossa Maida Valessa. Hän oli selin
+minuun, enkä siis erottanut kumpi hän oli heistä. En kiinnittänyt
+asiaan sen enemmän huomiota, vaan kävelin eteenpäin. Minuutin kuluttua
+olin panttitoimistossa. Avasin oven, astuin sisään ja menin suoraa
+päätä pieneen takahuoneeseen, jossa olin ollut pari kertaa ennen Daniel
+Multeniuksen ollessa yksin kotona, joten osasin sinne nytkin helposti.
+Niin kuin jo mainitsin, menin suoraan perälle ja ovessa juoksi minua
+vastaan Stephen Purvis.
+
+-- Purvis oli kiihdyksissä -- hän ihan vapisi, niin suuri mies kuin
+onkin. Hän saa vahvistaa todeksi kaikki, mitä siellä sanottiin ja
+tehtiin. Sanaakaan lausumatta hän kääntyi ja osoitti lattialle, jossa
+Daniel Multenius makasi kuolleena. 'En ole ollut täällä minuuttiakaan',
+sanoi Purvis. 'Tulin sisään ja näin hänet tuossa noin! Ketään ei ole
+täällä. Jumalan tähden, missä minun timanttini on?
+
+-- Harkitsin tilannetta nopeasti. Viidessä sekunnissa muodostin
+mielessäni käsityksen asioista. Tuo kiinalainen oli käynyt täällä
+-- tavannut vanhuksen pyörtyneenä tai mahdollisesti kuolleen -- oli
+luultavasti nähnyt timantin perähuoneen pöydällä, samoin setelitukun
+jossakin lähellä ja siepannut kaikki lähtien sitten pois. Se oli minun
+käsitykseni, ja vieläkin uskon, että se oli oikea. Ja sanon teille
+suoraan, että siitä hetkestä lähtien kohdistuivat kaikki ajatukseni
+kiinalaiseen. Ajattelin ja toimin salaman nopeasti. Ensiksi tutkin
+kiireesti Daniel Multeniuksen, tunnustelin hänen taskunsa ja huomasin,
+ettei niissä ollut mitään sellaista, jota hain, ja että hän oli
+kuollut. Sitten muistin, että käydessäni kerran aikaisemmin hänen
+luonaan hän oli päästänyt minut asunnostaan ulos erään takaoven kautta,
+joka vei Market-kadulle johtavaan kapeaan käytävään. Sekuntiakaan
+viivyttelemättä tartuin Purvisin käsivarteen ja vein hänet nopeasti
+ulos. Käytävässä oli hyvin pimeä, siellä ei näkynyt ainoaakaan ihmistä,
+me kuljimme Market-kadun poikki, käännyimme, oikealle ja olimme
+Oxfordin ja Cambridgen pengermällä, ennenkuin pysähdyimme. Vaistoni
+sanoi minulle, että oli parasta päästä pois Multeniuksen asunnosta. Ja
+vasta ollessamme kaukana sieltä huomasin jättäneeni kirjani sinne!
+
+
+
+
+XXXIV
+
+YMMÄLLÄ
+
+
+Levendale vaikeni päästyään tähän asti kertomuksessaan ja katseli
+ympärilleen toisten odottaviin kasvoihin. Hän huomasi kahden henkilön
+tarkastelevan häntä erikoisen tarkkaavasti -- Ayscoughin ja vanhan
+lakimiehen. Ruvetessaan taas jatkamaan kertomustaan hän vilkaisi
+merkitsevästi Killickiin.
+
+-- Otaksunpa, että jotkut teistä haluaisivat kysyä minulta -- ja
+myöskin Stephen Purvisilta -- muutamia seikkoja äskeisen kertomukseni
+johdosta? hän sanoi. Saatte vapaasti kysyä mitä haluatte ja kuka vain
+haluaa, kun ensin olen lopettanut. Mutta sallikaa minun nyt päättää
+tämä, sillä sitten ehkä täysin ymmärrätte, mistä oikein on kysymys.
+
+-- Purvis ja minä kävelimme jonkin aikaa edes takaisin Oxfordin ja
+Cambridgen pengermällä neuvotellen tilanteesta. Mitä enemmän asiaa
+pohdin, sitä varmempi olin siitä, että heti alussa muodostunut
+mielipide oli oikea -- kiinalainen oli vienyt sekä timantin että
+mainitut rahat. Tiesin noiden kahden kiinalaisen asuvan Multeniuksen
+kalustetussa talossa, olinpa sattunut olemaan läsnä Praed-kadun
+varrella olevassa liikkeessä eräällä aikaisemmalla käynnilläni heidän
+sopiessaan asiasta Multeniuksen kanssa. Nyt oli käsitykseni seuraava:
+jompikumpi heistä oli tullut ukon luokse maksamaan vuokraa tai jollekin
+muulle asialle, huomannut hänet joko sydänkohtauksen vallassa tai
+sellaisen johdosta kuolleena, nähnyt pöydällä timantin ja rahat, jotka
+odottivat siinä Purvisin saapumista, ottanut ne kaikki haltuunsa ja
+lähtenyt pakoon. Purvis oli kanssani yhtä mieltä. Ja sekä Purvis että
+minä tunnemme hyvin kiinalaisen luonteen ominaisuudet ja erikoisuudet.
+Me tiesimme, mitä oli tehtävä. Halusimme saada takaisin timantin ja
+minun rahani. Ja koska me tiesimme ikäväksemme, kuinka ovela ja taitava
+varas niitä nyt talletti, olimme täysin selvillä siitä, että meidän oli
+itsekin turvauduttava viekkauteen -- vieläpä aika harvinaiseen. Sen
+vuoksi päätimme, että emme missään tapauksessa vielä kääntyisi poliisin
+puoleen.
+
+-- Nyt te poliisiviranomaiset saatatte sanoa tai sanotte varmastikin,
+että meidän olisi pitänyt suoraa päätä tulla teidän luoksenne, etenkin
+kun kysymyksessä oli murha. Mutta me emme tietäneet laisinkaan
+varmasti, että se oli murha. Emme olleet huomanneet mitään väkivallan
+merkkejä ukossa -- tiesin hänet hyvin heikoksi ja uskoin häntä
+kohdanneen äkillisen halvauksen tai jonkin muun sen tapaisen. Harkitsin
+huolellisesti asioita Ilmeisestikin Daniel Multenius oli jäänyt
+yksin myymäläänsä ja koko asuntoonsa ja hänen tyttärentyttärensä oli
+joillakin asioilla. Sen vuoksi ei kukaan tietänyt timantista eikä
+rahoista. Emme tahtoneetkaan kenenkään tietävän niistä. Jos olisimme
+menneet poliisin luokse ja puhuneet heille, mitä tiesimme, olisivat
+asiat heti levinneet maailmalle ja saapuneet kiinalaisenkin korviin.
+Tiesimme aivan hyvin, että jos aioimme saada omaisuutemme takaisin, ei
+varasta saisi peloittaa -- seuraavana aamuna ei sanomalehdissä saisi
+olla mitään asiasta. Kiinalainen ei saanut aavistaakaan, että timantin
+ja noiden rahojen todelliset omistajat epäilivät häntä -- hän ei saanut
+tietää, että uutinen hänen saaliistaan mahdollisesti ilmoitettaisiin
+poliisille. Hänet oli jätettävä -- ainakin muutamiksi tunneiksi --
+siihen uskoon, että se omaisuus, joka oli joutunut hänen haltuunsa,
+kuului kuolleelle miehelle, joka ei voinut ilmaista mitään.
+
+-- Mutta tuon kuolleen miehen arkihuoneessa oli minun kirjani! Oli
+mahdotonta mennä sinne takaisin noutamaan sitä. Yhtä mahdotonta oli,
+että siihen ei kiintyisi huomio. Daniel Multeniuksen tyttärentytär,
+jonka otaksuin erittäin älykkääksi nuoreksi naiseksi, huomaisi sen
+ja ymmärtäisi sen joutuneen heille hänen poissa ollessaan. Pohdin
+kovasti tuota seikkaa -- ja lopuksi kyhäsin ilmoituksen, jonka lähetin
+välitystoimistoon käskien toimittamaan sen jokaiseen seuraavan aamun
+Lontoon lehteen. Miksi? Koska halusin suunnata tutkijain huomion
+toisaanne. Halusin nyt aluksi saada ihmiset uskomaan, että joku oli
+löytänyt tuon kirjan raitiovaunusta, poikennut Multeniukselle myymään
+tai panttaamaan sen, tavannut ukon yksinään, hyökännyt hänen kimppuunsa
+ja ryöstänyt häneltä jotakin. Kaikki tämä oli tarkoitettu kiinalaisen
+silmänlumeeksi. Jotakin täytyi tehdä, mitä tahansa -- jotta hän ei
+saisi tietää Purvisin ja minun olevan selvillä asian todellisesta
+laidasta.
+
+-- Mutta -- mitä me sitten aioimme tehdä? Sanon teille, että koska emme
+edellyttäneet Daniel Multeniuksen joutuneen väkivaltaisen kuoleman
+uhriksi, emme laisinkaan kiinnittäneet huomiota asian siihen puoleen,
+vaan kohdistimme kaikki voimamme omaisuutemme takaisin saamiseen.
+Tiesin, missä talossa nuo kiinalaiset asuivat. Sinä iltana Purvis ja
+minä lähdimme sinne. Olemme kumpikin aikoinamme tottuneet erinäisiin
+salaperäisiin puuhiin ja menettelytapoihin ja me pääsimme tuon talon
+alueelle kenenkään sitä huomaamatta. Ei kestänyt kauan ennenkuin
+tulimme vakuutetuiksi siitä, että talo oli tyhjä. Se pysyi tyhjänä
+koko yön -- Purvis vartioi sitä eräässä vajassa puutarhassa. Ei kukaan
+mennyt sinne eikä lähtenyt sieltä ennenkuin Purvis seuraavana aamuna
+tuli pois -- hän nimittäin vartioi siellä siihen asti, kunnes oli
+määrä tulla minua tapaamaan Hyde puistoon. Ennenkuin menin tuohon
+kohtaukseen, olivat luonani käyneet etsivä kersantti Ayscough, herra
+Rubinstein ja herra Lauriston -- he tietävät mitä sanoin heille. En
+voinut silloin sanoa mitään muuta -- minulla oli tarpeeksi tuumimista
+omissa huolissani.
+
+-- Kun Purvis ja minä kohtasimme, neuvottelimme uudestaan ja päätimme,
+että ottaen huomioon kaikki ilmi tulleet ja sanomalehdissäkin
+julkaistut seikat oli nuoreen herra Lauristoniin langennut epäluulo
+parasta, Mitä saattoi tapahtua meille: se rauhoittaisi kiinalaista.
+Ja me päättelimme varmaksi, että Maida Valessa sijaitseva talo ei
+varmaankaan pysyisi asumattomana sinä yönä, ja sovimme yhtymisestä
+siellä kello yhdeksitoista. Olimme varmat, että miekkosemme oli lukenut
+kaikki sanomalehtiuutiset, tuntien itsensä turvalliseksi ja että me
+tapasimme hänet. Mutta, huomatkaa, meillä ei ollut aavistustakaan,
+kumpi noista kahdesta kiinalaisesta oli syyllinen. Yhdestä seikasta
+olimme joka tapauksessa vakuutetut. Kumpi lieneekään ollut hän, jonka
+minä olin edellisenä päivänä nähnyt pujahtavan Iron Gaten laiturikadun
+nurkkauksesta, joko hän siis oli Chang Li tai Chen Li, hän oli varmasti
+säilyttänyt salaisuuden omanaan! Oli nyt vain mentävä tuohon taloon,
+ryhdyttävä keskusteluun molempain kanssa, päästävä selville siitä,
+kumpi heistä oli syyllinen, ja sitten meneteltävä oman suunnitelmamme
+mukaan, joka oli valmiiksi harkittu.
+
+-- Nyt on siis kuvattava meidän toinen käyntimme Maida Valessa.
+Täsmällisesti sanoen, se tapahtui yhdentoista ja kahdentoista välillä
+toisena yönä timantin katoamisen jälkeen. Samoin kuin edellisenäkin
+yönä saavuimme puutarhaan takana olevasta portista. Se oli kummallakin
+kerralla lukitsematta, kun taas Maida Valen tielle johtava portti oli
+lujasti salvassa. Ja samoin kuin edellisenäkin yönä huomasin pian,
+että ainakin toistaiseksi ei talossa ollut ainoaakaan ihmistä. Mutta
+niin ei ollut asianlaita puutarhassa! Minun pitäessäni silmällä talon
+takasivua Purvis tarkasti varovasti puutarhaa. Pian hän palasi ja veti
+minut lähemmäksi sitä asfalttikujaa, joka johtaa kadunpuoleiselta
+veräjältä paraatiovelle. Kuu oli noussut talojen ja puitten yläpuolella
+-- ja sen valossa hän näytti veritahroja. Hyvät herrat, niitä ei
+tarvinnut tarkastaa sen lähemmin, ennenkuin huomasimme ne uusiksi --
+tuoreiksi. Joku oli murhattu tuossa puutarhassa muutamia minuutteja --
+suorastaan muutamia minuutteja ennen meidän tuloamme. Parisen minuuttia
+vielä etsiskeltyämme löysimme murhatun, joka makasi polun vasemmalla
+puolella olevassa pensaikossa. Tunsin hänet nuoremmaksi noista kahdesta
+kiinalaisesta. Hän oli Chen Li.
+
+-- Tämä huomio luonnollisestikin paljasti meille, että asia oli
+joutunut uuteen vaiheeseen. Ei kestänyt kauan ennenkuin ymmärsimme,
+kuinka kaikki oli tapahtunut. Chang Li oli saanut selville, että
+hänen ystävällään oli hallussaan nuo arvoesineet. Hän oli nähnyt joko
+timantin tai setelikimpun tai molemmat -- yhdentekevää millä tavoin.
+Mutta ottaessamme kaikki huomioon olimme vakuutettuja siitä, että
+hän oli saanut tuon asian tietoonsa, luultavasti vaaninut Chen Litä
+tämän palatessa kotiin myöhään illalla, iskenyt häntä veitsellä hänen
+tulessaan puutarhan käytävää pitkin, laahannut ruumiin pensaikkoon,
+anastanut itselleen saaliin ja lähtenyt pakoon. Ja nyt meidän oli
+ryhdyttävä siihen työhön, jonka arvasimme vaikeimmaksi tehtävistämme
+-- nimittäin Chang Lin etsimisen. Hetkeäkään hukkaamatta aloitimme sen
+heti.
+
+-- Olen kertonut teille, että Purvis ja minä tunnemme aika hyvin
+kiinalaisia. Meillä on kummallakin jokseenkin tarkoin selvillä heidän
+tapansa ja minä puolestani tunnen verraten hyvin Lontoossa asuvat
+kiinalaiset, sillä olen vuos'kausia ollut liikeasioissa kiinalaisten
+kanssa sekä Lontoossa että Etelä-Afrikassa. Aavistin jokseenkin
+selvästi, kuinka Chang Li tulisi menettelemään. Hän piileskelisi,
+tarvittaessa vaikkapa kuukausiakin, kunnes ensimmäinen kiihkeä
+takaa-ajohuuto, jonka hän tiesi varmasti kajahtavan ilmoille, olisi
+vaiennut. Lontoon itäosassa on joitakin maanalaisia kätköpaikkoja,
+joihin hän voisi mukavasti ja turvallisesti vetäytyä piiloon, kunnes
+tarjoutuisi tilaisuus pujahtaa maasta huomaamatta. Minä tunnen jo niitä
+muutamia. Ja lisää oppisin tuntemaan.
+
+-- Purvis ja minä lyöttäysimme heti sille tolalle -- sen verran
+kuin siinä oli suuntaa olemassa. Lähdimme suoraa päätä itäiseen
+kaupunginosaan. Ennen aamua olin ajanut partani ja viikseni,
+pukeutunut tuntemattomaksi vanhoihin vaatteisiin ja aloitin työni.
+Seuraavana aamuna suoritin heti kaksi asiaa: toimitin Spring-kadulta
+palvelijalleni sähkösanoman, jossa ilmoitin mahdollisesti viipyväni
+poissa toistaiseksi, ja sitten varoitin salaisesti Englannin pankkia
+noista suurista seteleistä. Mutta en suinkaan odottanut, että Chang
+Li koettaisi vaihtaa niitä; arvasin hänen käyttävän kaiken tarmonsa
+timantin suojelemiseen. Mutta mahdollisesti hän kuitenkin voisi koettaa
+vaihtaa yhden setelin ja epäilemättä onnistuisikin siinä, jollen minä
+olisi ryhtynyt tuohon varokeinoon.
+
+-- Seuraavana päivänä Purvis ja minä kumpikin tahollamme etsiskelimme
+itäisessä kaupunginosassa ja kuulimme pian, kuinka Praed-kadun varrella
+asuvan pikku kauppiaan Parslettin oli käynyt. Se mielestäni vahvisti
+olettamukseni oikeaksi. Kun samana ja seuraavana päivänä ilmestyi
+uusia sanomalehtiä, saimme tietää tarkemmin Parslettin jutusta.
+Ymmärsin asiat heti. Parslett, joka oli Multeniuksen lähin naapuri,
+oli luultavasti nähnyt Chen Lin - jota nyt luulimme todelliseksi
+varkaaksi -- pujahtavan Multeniuksen ovesta. Kun sanoma Danielin
+kuolemasta levisi, oli hän sovittanut kaksi selvää asiaa yhteen ja
+tietäen kiinalaisten asunnon lähtenyt Maida Valeen kiristämään heiltä
+rahoja vaitiolon palkaksi. Arvasin, mitä sitten oli tapahtunut.
+Jotta Parslettista päästiin aluksi eroon, oli hänelle työnnetty
+viisikymmentä kultapuntaa ja luvattu enemmän -- ja sitten hänet oli
+taitavasti myrkytetty sellaisella tavalla, että hän varmasti ennätti
+pois kiinalaisien asumuksen lähettyviltä, mutta kuoli ennen kotiin
+pääsemistään. Ja kun hän oli turvallisesti poissa, oli Chang Li
+murhannut Chen Lin ja lähtenyt pakoon. Siis -- ja samaa mieltä olen
+vieläkin -- olivat kaikki meidän arvelumme oikeat. Oli vain löydettävä
+Chang.
+
+Tässä Levendale vaikeni, vilkaisi Stephen Purvisiin ja levitti kätensä
+epäonnistumista ja pettymystä ilmaisevalla eleellä. Hänen katseensa
+siirtyi Stephen Purvisista poliisiviranomaisiin.
+
+"Kaikki turhaan!" hän huudahti. "Ei kannata kieltääkään sitä. Olen
+ollut jokaisessa kiinalaisten pesässä ja tyyssijassa itäisessä
+Lontoossa ja olen vakuutettu siitä, että Chang Li ei ole siellä
+missään. Olen antanut rahaa virrata kuin vettä, käyttänyt apunani
+sellaisia kiinalaisia ja itämaalaisia, joihin olen voinut luottaa --
+eikä jälkeäkään hänestä! Ja niin luovuimme asiasta eilen illalla.
+Purvis ja minä olemme joutuneet häviölle. Olemme tulleet teidän,
+poliisien, luokse --"
+
+"Se teidän olisi pitänyt tehdä aikaisemmin, herra Levendale", huomautti
+poliisikomisarjus vakavasti. "Ette ole minun ymmärtääkseni paljonkaan
+luottanut meihin, ja jos olisitte kertonut tuon kaiken heti --"
+
+Ennenkuin komisarjus ennätti sanoa enemmän, kuului ovelle koputus ja
+eräs konstaapeli kurkisti sisään. Hänen silmänsä etsivät Ayscoughia.
+
+"Täällä on eräs nuori herra -- ulkomaalainen -- joka kysyy teitä, herra
+Ayscough", hän sanoi. "Hän tahtoisi tavata teitä heti -- nimi on Yada."
+
+
+
+
+XXXV
+
+YADA ASETTUU JOHTOON
+
+
+Ayscough ennätti vain luoda varoittavan katseen ja lausua pari sanaa
+toisille, ennenkuin herra Mori Yada astui sisään. Jokainen katsoi
+häneen hänen tullessaan sisään -- muutamat läsnäolijoista ihmetellen,
+toiset uteliaasti ja ainakin pari -- Levendale ja Purvis -- epäillen.
+Mutta Yada itse oli ulkomuodostaan päättäen täysin välinpitämätön
+häneen päin suunnattujen katseiden suhteen. John Purdiesta, joka
+muisti kaikki, mitä oli edellisenä iltana kuullut, näytti, että tuo
+nuori japanilainen lääketieteen ylioppilas oli erikoisen kylmäverinen
+ja maltillinen. Yada oli tosiaankin juuri sen näköinen kuin olisi
+tullut hyväin ystäväin hänen kunniakseen järjestämään tilaisuuteen.
+Melky Rubinstein, joka myöskin tarkasteli häntä hellittämättä, huomasi
+heti hänen pukeutuneen erikoisen harkitusti sinä aamuna. Yadan tumman
+päällystakin alta, joka oli huolettomasti jätetty auki, näkyi harmaa
+hieno puku, toisessa hansikoidussa kädessään hänellä oli uusi hattu,
+toisessa tiukasti kääritty sateenvarjo. Hän näytti niin varakkaalta ja
+viimeisen kuosin mukaan puetulta kuin ei millään salaperäisillä eikä
+maanalaisilla jutuilla olisi voimaa ulottua häneen. Se aulis hymy,
+jolla hän tervehti Ayscoughia, oli niin vilpitön ja rehellinen, että
+se olisi hyvin voinut kumota kaikki epäilykset. "Hyvää huomenta, herra
+salapoliisi", hän aloitti astuessaan kynnyksen yli ja vilkaistessaan
+ensin Ayscoughiin ja sitten toisten tarkkaavaisen näköisiin kasvoihin.
+"Kuulkaahan, haluaisin vähän puhua kanssanne tuosta eilisillan pikku
+jutusta. Otaksun teidän puhelevan siitä näiden herrain kanssa? Ehkäpä
+voin nyt ilmaista teille sellaista, josta on hyötyä."
+
+"Mielellämme kuulemme mitä tahansa, herra Yada", sanoi Ayscough, joka
+koetti kaikin voimin salata hämmästystään. "Mitä tahansa, jota voitte
+meille kertoa. Oletteko viime yönä kuullut jotakin?"
+
+Yada nauroi ystävällisesti, paljastaen valkoiset hampaansa. Hän
+istuutui tuolille, jonka Ayscough työnsi hänelle, ja veti hitaasti
+hansikkaansa pois käsistään. "Otin itse selvän eräästä asiasta teidän
+lähdettyänne luotani eilisiltana", hän sanoi salaperäisen näköisenä.
+"Käytin hyväkseni teidän nimikorttianne, herra salapoliisi. Menin se
+mukanani ruumishuoneeseen."
+
+Ayscoughin onnistui antaa merkki poliisikomisarjukselle, jotta tämä
+jättäisi kyselemisen hänen tehtäväkseen. Hän työnsi peukalonsa sisään
+liiviensä hihanrei'istä, asettui mukavassa asennossa nojaamaan ovea
+vastaan ja katseli mietiskelevän näköisenä vastatullutta.
+
+"Vai niin, ja mikä johtikaan teidät siihen, herra Yada?" hän kysyi
+puolittain huolettomasti. "Tunsitte hiukan uteliaisuutta, vai kuinka?"
+
+"En joutavaa uteliaisuutta, herra salapoliisi", vastasi Yada. "Halusin
+päästä varmuuteen siitä, kumpi noista kahdesta kiinalaisesta oikein oli
+siellä kuolleena. Näin hänet. Nyt tiedän. Chen Li!"
+
+"No?" sanoi Ayscough.
+
+Yada kääntyi äkkiä tuolillaan ja antoi katseensa hitaasti siirtyä
+pöydän toisella puolella istuvista miehistä yhdestä toiseen. Hänen
+silmänsä olivat kylmät, rohkeat ja puolittain uhkamieliset ja
+siirtyivät kasvoista toisiin sellaisella tavalla, että saattoi selvästi
+huomata kaikkien olevan tuntemattomia hänelle. Vasta Melky Rubinsteinin
+valppaat piirteet nähdessään Yada kumarsi vähän ja kääntyi sitten taas
+Ayscoughin puoleen.
+
+"Kuka näistä herroista on timantin omistaja?" hän kysyi tyynesti. "Kuka
+taas on kadottanut kahdeksankymmentätuhatta puntaa? Sen haluaisin
+tietää, ennenkuin puhun lisää."
+
+Sen hiljaisuuden, aikana, joka seurasi Ayscoughin ilmeistä
+neuvottomuutta, oliko tuohon kysymykseen vastattava suoraan,
+Levendalelta pääsi kimeä ja puolittain ärtynyt huudahdus.
+
+"Taivaan nimessä", hän sanoi, "kuka tämä nuori mies on? Mitä hän tietää
+timantista ja rahoista?"
+
+Yada kääntyi katsomaan kysyjää, hymyili sitten heti, työnsi kätensä
+povitaskunsa ja veti esiin nimikorttikotelonsa. Kohteliaasti kumartaen
+hän ojensi kortin Levendalelle.
+
+"Sallikaa minun, sir", hän sanoi säyseästi. "Nimikorttini. Mitä muuhun
+tulee, ehkä tämä herra salapoliisi suvaitsee selittää sen teille."
+
+"Asia on tällainen, herra Levendale", sanoi Ayscough. "Eräältä
+yliopistokolleegion sairaalan nuoremmalta lääkäriltä tohtori Pitteryltä
+kuulin, että herra Yada oli noiden molempain kiinalaisten opintotoveri
+ja jossakin määrin heidän tuttavansakin. Tämän kuultuani lähdin
+eilisiltana herra Yadan luokse kysymään muutamia seikkoja. Ja tietysti
+minun oli kerrottava hänelle kadoksissa olevista arvoesineistä --
+vaikka ne asiathan ovat nyt kaikille tuttuja sanomalehdistä. Ja -- mitä
+muuta te nyt tiedätte, herra Yada?"
+
+Mutta Yada katseli Levendalea, joka puolestaan tarkasteli yhtä
+kiinteästi Yadaa. Toiset huoneessa olijat tuijottivat näihin kahteen
+ikään kuin vaistomaisesti aavistaen, että tästä hetkestä asiat
+ratkaistaisiin Levendalen ja Yadan välillä eikä Yadan ja Ayscoughin.
+Edelliset kaksi tarkastelivat toinen toistaan ja ikään kuin punnitsivat
+toinen toisensa arvoa -- ja niin tyyniltä kuin heidän kasvonsa
+näyttivätkin, saattoi selvästi huomata kummankin jännityksellä
+odottavan, mitä toinen ensiksi tekisi.
+
+Levendale puhui ensin aivan kuin hän ja nuori japanilainen olisivat
+olleet ainoat henkilöt huoneessa ja kuin ei mikään muu olisi mitään
+merkinnyt. Hän kumartui eteenpäin lähemmäksi Yadaa.
+
+"Kuinka paljon te tiedätte?" hän kysyi.
+
+Yada paljasti taas valkoiset hampaansa.
+
+"Se on suora ja samalla laaja kysymys, herra Levendale", hän vastasi
+vähän naurahtaen. "Huomaan teidän hyvin kiihkeästi haluavan saada apua
+minulta. Luulette ilmeisestikin minun tietävän jotakin. Mutta te ette
+ole timantin omistaja! Kuka näistä herroista hän on?"
+
+Levendale teki puolittain kärsimättömän liikkeen Stephen Purvisiin
+päin, joka kumarsi Yadalle, mutta pysyi vaiti.
+
+"Hän se on", sanoi Levendale äreästi. "Mutta te voitte ilmaista
+tietonne minulle. Kysyn taas -- kuinka paljon te tiedätte tästä
+asiasta?"
+
+"Kylliksi, jotta teidän kannattaa hieroa kanssani sopimusta siitä",
+vastasi Yada. "Onko se yhtä selvää kuin teidän kysymyksenne?"
+
+"Sitä minä odotinkin", sanoi Levendale. "Haluatteko myydä tietonne?"
+
+"Haluan", myönsi Yada, "ja olen vakuutettu siitä, että te mielellänne
+hierotte kauppaa".
+
+Taas he molemmat mittelivät toisiaan silmillään. John Purdiesta, joka
+väitti ymmärtävänsä ihmisten ilmeitä, oli nuorempi ainakin vanhemman
+vertainen, jollei etevämpikin. Levendale taipui ja siirrettyään
+katseensa pois Yadasta loi sen Stephen Purvisiin.
+
+Stephen Purvis nyökkäsi taas ja murahti: "Sopikaa hänen kanssaan
+ehdoista. Tässä ei minun ymmärtääkseni ole muuta neuvoa!"
+
+Levendale kääntyi taas japanilaisen puoleen, joka hymyili hänelle.
+
+"Kuulkaahan, herra Yada", sanoi Levendale, "en tiedä teistä mitään
+muuta kuin mitä minulle nyt on kerrottu -- nimikortistanne ei käy ilmi
+mitään muuta kuin että asutte, luullakseni vuokralla, Gower-kadun
+varrella. Olette jollakin tavoin sekaantunut tähän juttuun ja myös
+saanut haltuunne tietoja, joista voitte ansaita. Mutta minä en osta,
+jollen ensin tiedä, mitä minun on ostettava. Antakaapa siis kuulua,
+mitä teillä on myytävänä."
+
+Yada loi yleissilmäyksen huoneeseen.
+
+"Näitten herrain kuullenko?" hän kysyi. "Avonaisessa kaupassa?"
+
+"He ovat kaikki joko poliiseja, salapoliiseja tai asianosaisia",
+vastasi Levendale. "Ei tässä ole mitään salaisuutta. Toistan vieläkin
+-- mitä teillä on myytävänä? Määritelkää se!"
+
+Yada nosti kätensä ja alkoi sormiensa päillä merkitä eri pykäliä.
+
+"Siis kolme eri kohtaa", hän vastasi hilpeästi. "Ensiksikin -- tieto
+siitä, kenellä on hallussaan timantti ja rahat. Toiseksi -- tieto
+siitä, missä hän on tällä hetkellä ja tulee vielä olemaankin muutamia
+tunteja. Kolmanneksi -- tieto siitä, kuinka voitte menestyksellä
+saada hänet kiinni ja päästä omaisuutenne haltijaksi. Kolme hyvää
+myyntikelpoista asiaa, luulisin minä -- vai kuinka?"
+
+"Kuinka paljon tahdotte?" kysyi Levendale.
+
+Purdie tarkasteli valppaasti Yadan kavalia kasvoja odottaen näkevänsä
+niillä jonkin ahneuden välähdyksen. Hämmästyksekseen hän ei huomannut
+mitään sellaista. Päinvastoin Yada muuttui melkein ulkokullatun
+näköiseksi. Hän näytti tuumivan asiaa, vaikka vastasikin hyvin nopeasti.
+
+"Minä en tahdo ansiotta hyötyä tässä asiasta", sanoi hän. "Samalla minä
+kaikesta kuulemastani päättäen teen hyvin suuren palveluksen teille
+ja ystävällenne, ja minusta on aivan kohtuullista, että hyödyn siitä.
+Antakaa minulle jotakin opintokustannusteni huojentamiseksi, herra
+Levendale, antakaa minulle viisisataa puntaa."
+
+Vaihdettuaan hyvin pikaisen silmäyksen Stephen Purvisin kanssa
+Levendale otti esiin pankkiosoituskirjansa, repäisi siitä lehden,
+kirjoitti kiireesti jonkun sanan ja ojensi paperin japanilaiselle, joka
+sujahdutti sen povitaskuunsa.
+
+"Kas niin -- kertokaa nyt!" sanoi Levendale.
+
+"Varmasti", vastasi Yada. "Kas niin, Chang Lilla on timantti ja
+rahat. Ja hän on tällä hetkellä siellä, missä on ollut muutamia
+päiviä piilossa. Hän on salaisessa huoneessa Pilmanseyn teehuoneiksi
+nimitetyssä paikassa Tottenham Court -tien varrella, jossa meidän
+kolleegiomme lääketieteen ylioppilaat usein käyvät. Asian laita on
+niin, herra poliisikomisarjus ja te kaikki muutkin, että Pilmanseylla
+on salainen ooppiumiluola, vaikka siitä eivät muut tiedä kuin harvat
+siellä kävijät. Ja sieltä te löydätte Chang Lin."
+
+"Oletteko nähnyt hänet siellä?" kysyi Levendale.
+
+"Näin hänet siellä viime yönä -- tiedän hänen olevan siellä ja tulevan
+pysymäänkin siellä joko siihen asti, kunnes te otatte hänet haltuunne,
+tai kunnes hän saa asiansa kuntoon päästäkseen pois tästä maasta",
+vastasi Yada.
+
+Levendale hypähti seisomaan ikäänkuin käydäkseen suoraan käsiksi
+asiaan. Mutta poliisikomisarjus kosketti häntä rauhallisesti olkapäähän.
+
+"Hän lupasi kertoa teille, kuinka hänet saa kiinni, herra Levendale",
+sanoi hän. "Kuunnelkaamme nyt kaikki, mitä voimme saada tietoomme. Me
+tulemme nähkääs olemaan teidän mukananne jutussa."
+
+"Herra poliisikomisarjus on oikeassa", virkkoi Yada. "Teillä tulee
+olemaan edessänne niin sanottu ajojahti. Tehkää nyt aivan niin kuin
+minä neuvon teille. Pilmanseyn teehuoneusto on vanhanaikainen paikka,
+hyvin vanha talo rakennusteknilliseltä kannalta, oikealla puolella
+Tottenham Court -tien varrella. Menkää sinne tänään puolenpäivän
+aikaan, vähän ennen yhtä, jolloin siellä aina on paljon vieraita.
+Viekää sinne monta tuollaista siviilipukuista miestänne, niin kuin
+herra Ayscough. Asettukaa sinne paikoillenne aivan kuin olisitte
+tavallisia kahvilavieraita -- toistan vieläkin, että teidän on mentävä
+sinne monilukuisina. On kaksi Pilmansey-veljestä, keski-ikäisiä,
+viekkaita, liukaskielisiä ja petollisia. Kun olette kaikki siellä,
+menetelkää niin kuin tavallisestikin, sulkekaa kaikki ovet, jos se
+näyttää teistä tarpeelliselta, mutta pitäkää lujilla Pilmanseyn
+veljeksiä, sanokaa heille olevanne poliisi ja vaatikaa heitä viemään
+teidät yläkertaan ja näyttämään ooppiumiluolaansa. He väittävät
+vastaan, he valehtelevat, he tekevät vaikka vastarintaa -- te käytätte
+omia keinojanne. Mutta tuossa ooppiumiluolassa te tapaatte Chang Lin --
+ja omaisuutenne!"
+
+Tätä sanoessaan hän oli vetänyt käsiinsä hansikkaansa, otti nyt
+hattunsa ja sateenvarjonsa, kumarsi kohteliaasti huoneessa olijoille ja
+kääntyi ovelle.
+
+"Saan kai poistua nyt?" hän kysyi. "Pian alkaa eräs tärkeä
+lääketieteellinen luento, josta en saa olla poissa. Tulen itsekin
+Pilmanseylle vähän ennen yhtä -- olkaa hyvät älkääkä kiinnittäkö
+minuun lainkaan huomiota. En tahtoisi esiintyä toimivana tässä teidän
+hommassanne."
+
+Sitten hän lähti ja toiset vaipuivat niin syvästi pohtimaan hänen
+ilmaisemiaan uutisia, ettei kukaan huomannut Melky Rubinsteinin
+hiipivän pois nurkastaan ja pujahtaneen hiljaa ulos ovesta juuri ennen
+kuin Yada sai viimeisen hansikkaannappinsa kiinni.
+
+
+
+
+XXXVI
+
+PILMANSEYN TEEHUONEET
+
+
+Vain tuntia myöhemmin, neljännestä vailla yksi, Purdie ja Lauriston
+astuivat vuokra-ajurin rattailta Tottenham Court -tien pohjoispäässä ja
+kävelivät sitten eteenpäin vilkasliikkeisen valtaväylän oikeaa puolta,
+pysytellen ulkonaisesti huolettoman näköisinä, mutta samalla valppaasti
+pitäen silmällä, milloin saisivat ensimmäisen vilahduksen sovitusta
+kohtauspaikasta. Mutta Pilmanseyn teehuoneita ei tarvinnut erityisesti
+etsiä. Suurten uudenaikaisten rakennusten, pääasiassa huonekalu- ja
+verhoilijaliikkeiden välissä, oli siellä siihen aikaan ryhmä vanhoja
+rakennuksia, jotka olivat lontoolaisiksikin taloiksi vanhanaikaisen
+näköisiä. Ne olivat selvästikin peräisin kahdeksannentoista vuosisadan
+alkupuolelta, punaisista tiili kivistä rakennettuja taloja,
+joiden julkisivuissa oli kapeat akkunat ja korkeissa viettävissä
+katoissa niinikään akkunat. Muutamat niistä olivat jo tuomitut heti
+purettaviksi, asukkaat oli toimitettu pois, vara-aitauksia oli
+rakennettu suojelemaan ohikulkijoita putoavalta rappaukselta, ja
+luhistuville seinille kiinnitetyissä julistuksissa ja ilmoituslipuissa
+tehtiin tiettäväksi, että liikettä jatkettiin entiseen tapaan jossakin
+toisessa tarkemmin mainitussa paikassa. Mutta Pilmanseyn teetalo oli
+toistaiseksi paikallaan, ja toverukset näkivät, että ihmisiä meni sinne
+sisään ja tuli ulos aavistamatta mitään siitä, että ennen iltaa heidän
+suosittu oleskelupaikkansa, jossa he nauttivat kevyen päiväateriansa,
+saavuttaisi sellaisen maineen ja kuuluisuuden, että sitä ei olisi
+laisinkaan voinut arvata sen tavallisesta ja jokapäiväisestä
+ulkomuodosta.
+
+"Erinomainen esimerkki sen vanhan väitteen totuudesta, että ei koskaan
+pitäisi arvostella ulkomuodon mukaan, Andie veikkoseni!" huomautti
+Purdie heidän luotuaan pikaisen yleissilmäyksen ympäristöönsä. "Kuka
+voisi kuvitella, että rikoksia, pimeitä salaisuuksia ja kaikenlaista
+muuta tuollaista olisi kätkettynä tällaiseen paikkaan -- teen ja
+leivosten, maidon ja pannukakkujen mahdollisuuksien taakse... Tämä
+Lontoo on kummallista maailmaa -- koskaan ei tiedä, mitä on tuon
+vähäisen pienoismaailman pikku palasen takana. Mutta menkäämme
+katsomaan, miltä sisällä näyttää."
+
+Ensimmäiseksi sisään astuessaan he huomasivat alakerroksen
+huoneessa New Scotland Yardin miehen, joka yhdessä toisen, hyvin
+tavallisen näköisen henkilön kanssa istui pienen pöydän ääressä
+heti sisäänkäytävän vieressä ja nautti mukavassa asennossa kahvia
+lihavoileipäin kanssa. Hän vilkaisi molempiin nuoriin miehiin aivan
+kuin hän ei olisi koskaan heitä nähnyt. He myöskin säilyttivät
+välinpitämättömän ilmeensä täysin uskottavasti, joskaan ei niin
+helposti ja harjaantuneesti kuin salapoliisi, ja menivät peremmäksi
+huomaten samalla Levendalen ja Stephen Purvisin, jotka olivat löytäneet
+itselleen mukavan pöydän rauhallisessa nurkassa huoneen keskimailla. He
+eivät myöskään osoittaneet mitenkään tuntevansa vastatulleita. Purdie
+astui heidän ohitseen toverinsa seuraamana erään vapaana olevan pöydän
+luokse, jonka ääreen kehoitti häntä istuutumaan.
+
+"Tutustukaamme hieman ympäristöön", kuiskasi hän heidän asettuessaan
+paikoilleen. "Tämähän näyttää yhtä viattomalta ja jokapäiväiseltä
+sisältä kuin se on ulkoakin, Andie. Mutta käytä silmiäsi -- tämän
+pitäisi tuottaa sinulle hyvää tekstiä."
+
+Lauriston katseli ympärilleen. Huone, jossa he istuivat, oli pitkä ja
+matalakattoinen ja ulottui ulko-ovelta perällä olevaan jonkinlaiseen
+tarjoilupöytään. Sen takana oli pienempi huone, jota nähtävästi
+käytettiin varastona ja tarjoilutarkoituksiin. Suuren huoneen
+tarjoilupöydällä oli esillä ruokavaroja: reisipaistin viipaleita,
+liikkiötä, kieltä, leipää, kakkuja, makeisia. Sen takana seisoi kaksi
+miestä, jotka katselijoiden oli helppo arvata liikkeen omistajiksi.
+Nuoria siistin näköisiä mustapukuisia naisia, joilla oli valkoiset
+esiliinat ja pikku myssyt, liikkui nopeasti tämän tarjoilupöydän
+ja kahvilavieraitten välillä. Mitä näihin vieraisiin tuli, olivat
+he kumpaakin sukupuolta ja suurin osa heistä nuoria. Pilmanseylla
+ei tupakanpoltto näyttänyt olevan kielletty -- sakeita sinisiä
+savupilviä kohosi monista paperosseista, ja turkkilaisen tupakan haju
+sekaantui vasta jauhetun kahvin tuoksuun. Selvästikin oli Pilmanseyn
+teehuone sellainen paikka, jossa voi saada hyvän voileivän, hyvää
+teetä ja kahvia, polttaa paperossin, pari ja viettää mukavasti tunnin
+pakinoimalla vapaasti ystävänsä kanssa aamun ja iltapäivän työn välillä.
+
+Mutta Lauristonin huomio oli kokonaan kiintynyt niihin kahteen
+mieheen, jotka seisoivat tarjoilupöydän takaa valvoen ja ohjaten
+näppäriä apulaisiaan. Viekkaita, liukaskielisiä ja petollisia miehiä
+-- sellaisiksi oli Mori Yada heidät kuvannut. Lauriston yhtyi
+ajatuksissaan heti japanilaisen mielipiteeseen ensimmäisen vaikutelman
+nojalla. He olivat keski-ikäisiä, lihavia miehiä, jotka saattoivat olla
+ja mahdollisesti olivatkin kaksoisia, käyttivät kumpikin poskipartaa,
+hyviä liinavaatteita ja mustia kaulanauhoja -- he olisivat voineet
+olla vahvoja, hyvin kunnioitettavia hovimestareita. Kumpikin oli ilman
+takkia, kummallakin oli moitteettoman puhdas liinaesiliina, kumpikin
+käytteli leikkuuveistä ja haarukkaa, kumpikin viilteli silava- tai
+kieli- tai häränlihaviipaleita, kumpikin osasi tässä puuhassaankin
+ollen seurata tarkkanäköisillä silmillään, mitä tapahtui suuressa
+tarjoiluhuoneessa. Tämä oli ilmeisestikin varakas vanha liike ja sen
+omistajat rikkaita miehiä. Lauristonia kummastutti se, että he voivat
+antautua pienimpäänkään vaaraan kätkemällä salaisen ooppiumiluolan
+jonnekin tähän vanhaan huoneustoonsa.
+
+Heidän par'aikaa siinä tuumiskellessaan tuli eräs tarjoilijatar heidän
+luokseen. Lauriston, jolla sellaisissa asioissa oli nopeampi ymmärrys
+kuin Purdiella, tilasi kahvia ja voileipiä. Niitä odotellessaan hän
+sytytti paperossin ja tekeytyi huolettoman näköiseksi, vaikka hän
+sisimmässään olikin hyvin kiihtynyt.
+
+"Tuntuu aivan siltä kuin odotettaisiin räjähdystä", kuiskasi hän
+Purdielle. "En vieläkään oikein ymmärrä, mitä tulee tapahtumaan."
+
+"Tuossa on ainakin Ayscough", sanoi Purdie. "Hän on juuri sen näköinen
+kuin ei mitään olisi tekeillä."
+
+Ayscough, jolla oli mukanaan toinen mies, meni huolettoman näköisenä
+huoneen poikki. Hän sivuutti New Scotland Yardin miehen silmääkään
+räpäyttämättä, ei näyttänyt laisinkaan tuntevan Lauristonia eikä
+Stephen Purvisia, katseli täysin vieraasti Purdieta ja Lauristonia ja
+ja ohjasi toverinsa kahden nurkassa olevan vapaan paikan luokse. Tuskin
+he ennättivät istuutua sinne, kun sisään tuli vanha herra Killick John
+Purvisin ja Guylerin kanssa ja asettui tyynesti huoneen keskellä olevan
+pöydän ääreen. Lauriston tuumiskeli itsekseen, että tässä nyt oli
+yksitoista miestä salaisen sopimuksen mukaan saapuneina -- ja varmasti
+oli huoneessa vielä enemmänkin sellaisia, vaikka hän ei heitä tuntenut.
+
+"Mutta missä Melky Rubinstein on?" hän kuiskasi äkkiä. "Olisinpa
+tosiaankin uskonut hänen saapuvan paikalle -- hänhän on niin
+innokkaasti koettanut selvittää tätä asiaa."
+
+"Nyt on vielä aikaa", vastasi Purdie. "Kello ei ole aivan yhtä vielä.
+En myöskään näe täällä japanilaista. Mutta tässä tulee komisarjus --
+siviilivaatteissa."
+
+Poliisikomisarjus saapui erään miehen kanssa, jota eivät Purdie ja
+Lauriston olleet ennen nähneet. Hän oli rauhallisen näköinen hyvin
+puettu mies, jonka olemuksessa ilmeni selvä ylemmyyden ja arvovallan
+leima. He astuivat huoneen poikki lähellä tarjoilupöytää sijaitsevan
+pöydän luokse, tilasivat kahvia ja sytyttivät paperossit. Molemmat
+nuoret skotlantilaiset, jotka katselivat heitä tarkoin, huomasivat
+heidän visusti tutkivan ympäristöään aivan kuin päästäkseen selville
+voimainsa vahvuudesta. Lauristonin syödessä toista voileipäänsä
+poliisikomisarjus nousi äkkiä, meni tyynesti tarjoilupöydän luokse,
+kumartui sen ylitse ja puhui jotakin toisen sen takana seisovan
+valkoesiliinaisen miehen kanssa.
+
+"Peli on alkanut", kuiskasi Lauriston. "Katsohan tuonne!"
+
+Mutta Purdien silmät olivat jo luodut Pilmanseyn veljeksiin, jotka hän
+tiesi tärkeiksi näyttelijöiksi nyt alkavassa näytelmässä. Se heistä,
+joka oli vähän pitempi ja harmaampi kuin toinen, kumartui eteenpäin
+poliisikomisarjuksen puoleen ja oli ilmeisestikin hyvin hämmästynyt
+siitä, mitä hänelle sanottiin, sillä hän säpsähti, vilkaisi kysyvästi
+puhuttelijaansa, vaihtoi kiireesti sanan pari hänen kanssaan ja kääntyi
+sitten veljensä puoleen. Silmänräpäyksessä he kumpikin laskivat
+käsistään suuret veitsensä ja haarukkansa, lähtivät tarjoilupöytänsä
+takaa ja viittasivat poliisikomisarjusta seuraamaan heitä suuren salin
+perällä olevaan huoneeseen. Poliisikomisarjus puolestaan antoi pelkällä
+katseella merkin Ayscoughille ja tämä taas viittasi toisia asianosaisia
+mukaansa.
+
+"Kas niin", sanoi Purdie. "Lähtekäämme kuulemaan, mitä tästä tulee."
+
+Teehuoneuston omistajat olivat vieneet poliisikomisarjuksen ja hänen
+seurassaan olevan miehen erääseen yksityisasunnon näköiseen huoneeseen.
+Lauristonin ja Purdien tullessa sisään Pilmanseyt seisoivat takan
+edessä olevalla matolla vieretysten kumpikin hyvin hämmästyneen
+näköisinä tuijottaen asiapaperiin, jota poliisikomisarjus heille
+näytti. He nostivat katseensa siitä ja vilkaisivat tuskastuneen
+näköisinä toisiin miehiin, joita saapui tyynesti ja ryhmittyi odottavan
+näköisinä huoneeseen.
+
+"Lisää teidän miehiänne?" sanoi vanhemman näköinen veljeksistä
+vaikeroivalla äänellä. "Kuulkaahan, me emme ymmärrä, mitä hyötyä on
+koko tästä hälinästä ja siitä, että te keskeytätte meidän liikkeemme
+tällä tavoin! Yksi tai kaksi teistä olisi varmasti ollut kylliksi.
+Turhaan olette tuonut kokonaisen joukon ihmisiä meille -- se on kaikki
+ihan tarpeetonta!"
+
+"Sallikaa meidän itse ratkaista, mikä on tarpeellista ja mikä ei, herra
+Pilmansey", vastasi poliisikomisarjus. "Ei tästä synny minkäänlaista
+hälinää eikä kiusaa -- ei siitä ainakaan tarvitse sellaista syntyä,
+jos kerrotte meille, mitä haluamme tietää, ettekä vastusta meitä
+sellaisessa, mihin meillä on valta. Tässä meillä on valtakirja --
+määrätyn ilmoituksen nojalla laadittu -- tarkastaa teidän huoneustonne.
+Sallinette meidän toimittaa sen rauhallisesti."
+
+"Mutta mistä syystä?" kysyi nuorempi Pilmansey. "Meidänkö huoneustomme?
+Liikkeemme on sijainnut täällä hyvinkin sata vuotta, eikä koskaan
+ole kuulunut ainoatakaan moitteen sanaa meitä vastaan. Minkä vuoksi
+tahdotte toimeenpanna tutkimuksen?"
+
+"Sanon sen teille heti", vastasi poliisikomisarjus. "Me etsimme erästä
+nuorta kiinalaista, Chang Litä, joka meidän saamamme tiedon mukaan on
+kätkettynä täällä mukanaan arvokasta varastettua tavaraa. Tiedättekö
+siis jotakin hänestä? Onko hän täällä?"
+
+Molemmat miehet vilkaisivat toisiinsa. Hetkisen he pysyivät vaiti,
+sitten vanhempi puhui katsahtaen läsnäolijain odottaviin kasvoihin.
+
+"Ennenkuin sanon mitään muuta", hän vastasi, "haluaisin tietää, keneltä
+olette asiasta kuulleet".
+
+"Ei", vastasi poliisikomisarjus lujasti, "sitä en sano. Mutta sen
+verran kerron teille, että tätä Chang Litä haetaan erään hyvin vakavan
+asian vuoksi, josta tulemme häntä syyttämään. Meillä on varma tieto
+siitä, että hän on täällä, ja teidän on viisainta totella neuvoani, kun
+kehoitan teitä viemään meidät hänen luokseen, jos hän on täällä. Kas
+niin, herra Pilmansey, onko hän täällä?"
+
+Vanhempi Pilmansey pudisti päätään, mutta se pudistus ilmaisi
+paremminkin epäilyä kuin kieltoa.
+
+"En osaa sanoa", hän vastasi. "Mahdollisesti."
+
+"Mitä se merkitsee?" kysyi poliisikomisarjus. "Mahdollisesti? Totta kai
+te sen tiedätte, kuka on teidän oman kattonne alla?"
+
+"En", sanoi Pilmansey, "en tiedä. Asianlaita on seuraavalla tavalla.
+Viime aikoina on luonamme alkanut kulkea joitakin ulkomaalaisia.
+Nimittäin muutamia harvoja kiinalaisia ja japanilaisia lääketieteen
+ylioppilaita. Parisen vuotta sitten jotkut heistä kysyivät, emmekö
+voisi vuokrata talon yläkerrassa heille kolmea tai neljää huonetta,
+jonne he voisivat perustaa jonkinlaisen oman pienen klubin, jotta
+heillä, nähkääs, olisi kokoontumispaikka. He olivat kaikki siivoja,
+täysin kunnioitettavia nuoria herroja, joten me suostuimme. Heillä on.
+hallussaan tämän rakennuksen yläkerros, he kalustivat ja järjestivät
+sen oman mielensä mukaan. Sinne on eri sisäänkäytävä myymälän sivusta.
+Jokaisella heillä on oma avain. Niin he voivat pujahtaa sinne ja pois
+sieltä aivan vapaasti häiritsemättä meitä koskaan. Mutta asianlaita on
+niin, että siinä klubissa on nykyään ainoastaan neljä tai viisi jäsentä
+ja toiset kaikki ovat lähteneet pois. Nyt on asia suoraan puhuttuna --
+ja vakuutan teille, että en tiedä onko herra Cheng Li siellä vai ei. Me
+emme tiedä mitään siitä, mitä he puuhailevat huoneessaan, he ovat vain
+vuokralaisiamme."
+
+"Sallikaa minun kysyä teiltä erästä asiaa", sanoi poliisikomisarjus.
+"Onko kumpikaan teistä koskaan käynyt näissä huoneissa sen jälkeen kun
+vuokrasitte ne heille?"
+
+"Ei", vastasi vanhempi Pilmansey, "ei kumpikaan meistä kertaakaan!"
+
+"No niin", käski poliisikomisarjus, "parasta on tulla sinne nyt meidän
+kanssamme."
+
+
+
+
+XXXVII
+
+CHANG LI
+
+
+Murahdellen jotakin ajanhukasta ja liikkeen keskeyttämisestä Pilmanseyn
+veljekset astuivat edellä eräälle sivuovelle, joka johti pitkin
+myymälän sivua kulkevaan käytävään ja josta pääsi talon yläkerrokseen.
+Vanhempi veli näytti erikoisesti käytävän päässä olevaa ovea.
+
+"Huomaatte kai tuosta, että ne nuoret miehet, joista puhuin teille,
+pääsevät omaan huoneustoonsa tämän kautta", hän sanoi. "Se ovi on
+aina lukossa, heillä on kaikilla oma avain sinne. He eivät koskaan
+liiku meidän kahvilahuoneemme kautta. Meillä ei ole mitään tekemistä
+heidän kanssaan eikä meillä ole minkäänlaista tietoa siitä, mitä
+he puuhailevat huoneustossaan. Me emme välitä muusta kuin että he
+suorittavat vuokransa ja käyttäytyvät kunnollisesti. Ja hyvin siivoja
+he ovat olleetkin -- meillä ei ole pienintäkään valittamisen syytä."
+
+"Ja koska heillä kaikilla on oma avaimensa, niin he varmaankin voivat
+päästä huoneustoonsa milloin tahansa päivällä tai yöllä?" kysyi
+poliisikomisarjus. "Ei siis mikään estä heitä pääsemästä tänne yöllä?"
+
+"He voivat tulia ja mennä milloin vain haluavat", vastasi vanhempi
+Pilmansey. "Uskokaa minua, kun sanon, ettemme ole heihin missään muussa
+kuin huoneustonomistajan suhteessa."
+
+"Missä te itse asutte?" kysyi poliisikomisarjus. "Tässä talossako?"
+
+"Ei vaan muualla", sanoi nuorempi veli, joka oli tähän asti pysynyt
+melkein vaiti, mutta näyttänyt kuitenkin olevan poliisien menettelystä
+närkästyneempi kuin veljensä. "Tämä liike avataan kello kahdeksan
+aamulla ja suljetaan kello seitsemän illalla. Me emme ole kumpikaan
+täällä koskaan seitsemän jälkeen."
+
+"Ette siis koskaan näe noita ulkomaalaisia yön aikaan?" kysyi
+poliisikomisarjus. "Ette siis tiedä, mitä he puuhaavat?"
+
+"Me emme koskaan näe heistä ketään", vastasi vanhempi veljeksistä.
+"Niin kuin näette, ovat tämä käytävä ja nuo portaat meidän liikkeemme
+ulkopuolella. Me emme tiedä heistä mitään muuta kuin mitä olemme teille
+kertoneet."
+
+"No niin, viekää meidät sinne, että saamme nähdä, mitä on tehtävä",
+määräsi poliisikomisarjus. "Me lähdemme nyt tarkastamaan niitä
+huoneita, herra Pilmansey, niin että asia saadaan selväksi nyt heti."
+
+Tuon vanhan talon alakerroksen ja ullakon väliset huoneet näyttivät
+olevan varastoina käytettyjä. Avonaisista ovista näkyi tynnyreitä,
+laatikoita, nassakoita sekä korkeita pinoja leivos- ja makeisrasioita.
+Siellä ei ollut mitään salattavaa, tuumivat ne teräväsilmäiset miehet,
+jotka marssivat peräkkäin ylös tummia portaita närkästyneitten
+teehuoneen omistajain jäljessä. Mutta yläkerroksen ovi oli kiinni ja
+kun Ayscough väänsi sen lukkoa, huomasi hän sen sisäpuolelta teljetyksi.
+
+"Heillä on tähänkin oveen omat avaimensa", huomautti nuorempi
+Pilmansey. "En ymmärrä, kuinka te pääsette sinne sisään, jollei siellä
+ole ketään nyt."
+
+"Me menemme sinne, joko siellä sitten on ketään tai ei", vastasi
+poliisikomisarjus. "Koputtakaa, Ayscough, koputtakaa kuuluvasti."
+
+Miehet kokoontuivat kaikki heidän taakseen täyttäen kokonaan lukitun
+oven takana olevan avonaisen paikan ja odottaen jännittyneinä siinä
+hiljaisuudessa, joka seurasi Ayscoughin lakattua kolkuttamasta
+oveen. Muutamia minuutteja kului. Salapoliisi kolkutti uudelleen
+itsepintaisemmin. Äkkiä ja äänettömästi ovi avautui, ensiksi tuuman,
+pari, sitten vähän enemmän. Ayscough työnsi tukevakenkäisen jalkansa
+ovenrakoon, josta kurkistivat ulos keltaiset tummain pienten silmäin
+valaisemat kasvot, häviten samassa silmänräpäyksessä.
+
+"Sisään kaikki", määräsi poliisikomisarjus. "Olkaa varovaisia!"
+
+Ayscough työnsi oven auki ja astui sisään muiden tunkeutuessa sinne
+juuri hänen kintereillään. Purdie, joka oli aivan ensimmäisten
+joukossa, tunsi heti kaksi eri hajua. Toinen johtui tuoksuvasta teestä,
+toinen oli jotakin hyvin voimakasta ja huumaavaa ja voitti heti teen
+tuoksun jättäen pistävän ja katkeran maun jälkeen.
+
+"Ooppiumia", kuiskasi Purdie Lauristonille, joka seisoi hänen
+vieressään. "Ooppiumia, tunnetko?"
+
+Mutta Lauriston oli sillä hetkellä paremmin silmänä kuin nenänä.
+Hän samoin kuin useimmat toisetkin katseli paikkaa, johon he olivat
+tulleet. Huone oli verraten suuri ja kaltevasta katostaan päättäen osa
+vanhan talon ullakkokerroksesta. Seinillä riippui pehmeitä itämaalaisia
+kudoksia ja verhoja. Sinne tänne oli sijoitettu muutamia pajusta
+valmistettuja nojatuoleja ja joitakin samasta aineesta tehtyjä pieniä
+pöytiä. Niinikään oli siellä paljon paksuja mattoja ja pieluksia.
+Yhdessä nurkassa paloi tuli kaasukeittiössä, ja sen päällä porisi
+iloisesti vesikattila. Se nuori mies, joka oli avannut oven, oli
+vetäytynyt uunin luokse. Purdie huomasi, että hänellä oli toisessa
+kädessään teekannu. Huoneen vasemmassa nurkassa istui pienen pöydän
+ääressä shakkipeliin syventyneinä kaksi muuta kiireestä kantapäähän
+ihan selvästi kiinalaisen näköistä miestä, joilla oli päällään
+moitteettomat englantilaiset puvut.
+
+Se mies, jolla oli teekannu kädessään, loi pikaisen silmäyksen
+niihin henkilöihin, jotka olivat tulleet häiritsemään tätä
+rauhallista paikkaa, ja laski teekannun kädestään. Shakinpelaajat
+nostivat katseensa hetkiseksi, mutta eivät näyttäneet pienintäkään
+häiriintymisen merkkiä, vaan jatkoivat sitten taas peliään. Sitten
+teekannua hoidellut mies lausui kaksi sanaa. "Mitä nyt?" hän kysyi.
+"Asianlaita on niin, hyvä herra", selitti vanhempi Pilmansey, "että
+nämä ovat poliisilaitoksen virkamiehiä. He haluavat tavata erästä
+tuttavaanne, herra Chang Litä."
+
+Huoneessa oleviin kiinalaisiin ei tämä tehnyt mitään vaikutusta.
+Shakinpelaajat jatkoivat omaa hommaansa, ja kolmas mies otti käteensä
+teerasian tyhjentäen sen sisällyksen kannuunsa.
+
+"Sulkekaa tuo ovi ja pankaa se oikein lukkoon, Ayscough", sanoi
+poliisikomisarjus. "Seisköön joku sen vieressä. Kas niin", hän jatkoi
+kääntyen noiden kolmen kiinalaisen puoleen, "onko joku teistä Chang Li,
+hyvät herrat?"
+
+"Ei", vastasi toinen shakinpelaajista, "ei yksikään".
+
+"Onko hän täällä?" kysyi poliisikomisarjus. Kun hän sitten taas huomasi
+itämaalaisten tyyneyden, kääntyi hän Pilmanseyn veljesten puoleen.
+"Mitä muita huoneita täällä on?" hän kysyi.
+
+"Kaksi muuta vielä", vastasi vanhempi veljeksistä osoittaen huoneen
+perällä olevia verhoja. "Toinen tuolla, toinen taas tuolla. Noitten
+verhojen takana on kaksi pienempää huonetta."
+
+Polisikomisarjus meni huoneen perälle ja veti verhot syrjään. Hän
+työnsi auki toisen oven ja perääntyi sitten vetäen syvään henkeään.
+
+"Huh!" hän huudahti.
+
+Se voimakas huumaava tuoksu, jonka Purdie oli huomannut heti huoneesta
+tultuaan, tuntui nyt vasta-avatusta ovesta uudestaan paksuna aaltona.
+Ja kun kaikki toisetkin menivät sinne poliisikomisarjuksen perästä,
+näkivät he mistä se johtui. Se oli pieni huone, jonka seiniä peittivät,
+samoin kuin edellisenkin, omituisilla kuvioilla koristetut verhot, ja
+siihen tuli valoa vain kattoakkunasta, jonka eteen oli kiinnitetty
+neliönmuotoinen sininen kankaanpala. Tässä himmeässä valaistuksessa he
+näkivät, ettei huoneessa ollut mitään muita huonekaluja kuin leposohva,
+jossa oli pehmeitä patjoja ja pieluksia. Siinä makasi hintelä, höllään
+vaippaan verhoutunut nuori kiinalainen, joka ensimmäisten saapuessa
+hänen luokseen katseli heidän ihmetteleviä kasvojaan räpytellen
+silmillään, joitten terät olivat vieläkin supistuneet. Hänen vieressään
+oli ooppiumipiippu ja hyvin lähellä pienellä telineellä lisätarpeita
+saman aineen nauttimiseksi.
+
+Se mies, joka oli tullut teehuoneeseen yhdessä poliisikomisarjuksen
+kanssa, astui lähemmäksi ja tarttui tuota makaavaa olentoa hartioihin
+ja ravisti häntä hiljaa.
+
+"Kas niin", hän virkkoi kuuluvasti. "Herätkää, hyvä mies! Oletteko
+Chang Li?"
+
+Lasimainen katse suuntautui häneen vähän ihmettelevänä ja kuivat huulet
+liikkuivat.
+
+"Olen", kuiskasi puhuteltu. "Chang Li -- olen. Onko teillä asiaa
+minulle?"
+
+"Kuinka kauan olette ollut täällä?" kysyttiin häneltä.
+
+"Kuinkako kauan? Voi, en tiedä. Mitä te tahdotte?" kysyi Chang Li.
+"Minä en tiedä."
+
+Teen valmistaja pisti päänsä sisäovesta.
+
+"Ei hän voi kertoa teille mitään", hän sanoi virnistäen. "Hän on jo
+monta päivää ollut tuossa ooppiumihumalassaan. Hänellä on joskus
+tuontapaisia kohtauksia. Joskus hän antautuu ooppiumin valtaan ihan
+samoin kuin joku teikäläisistä alkoholia nauttimaan. Nyt hän aikaa
+selvitä siitä ja huomenna hän varmasti on hyvin, hyvin onneton."
+
+Poliisikomisarjus kääntyi tähän puhujaan päin.
+
+"Kuulkaahan", sanoi hän, "tiedättekö, kuinka kauan hän on ollut täällä
+huumaamassa itseään? Yhdenkö päivän vai useampia?"
+
+Toinen shakinpelaajista nosti ilmeettömän näköiset kasvonsa.
+
+"Hän on ollut täällä tuossa kunnossa joitakin päiviä", hän sanoi. "On
+nähkääs perin turhaa koettaa vaikuttaa häneen mitään silloin kun tuo
+himo saa hänet valtaansa. Jos haluatte saada häneltä joitakin tietoja,
+on teidän paras tulla uudelleen muutamien tuntien kuluttua."
+
+"Tarkoitatteko siis, että hän on ollut täällä tuossa kunnossa jo
+joitakin päiviä?" kysyi poliisikomisarjus.
+
+Teekannun hoitelija virnisti taas.
+
+"Hän ei ole ollut ainoallakaan lääketieteellisellä luennolla marraskuun
+seitsemännentoista päivän jälkeen", sanoi hän. "Minä tiedän sen, me
+kuulumme samaan ryhmään. Täällä hän on ollut koko sen ajan ja tuon
+näköisenä."
+
+Poliisikomisarjus kääntyi äkkiä Ayscoughin puoleen.
+
+"Seitsemännentoista!" hän huudahti. "Ja tuo juttu tapahtui
+kahdeksantenatoista! Siis --"
+
+Chang Li haparoi jotakin viittansa taskusta. Hän löysi sieltä jotakin,
+nosti käden huulilleen ja nielaisi sitten. Muutamien sekuntien kuluttua
+hänen silmänsä kirkastuivat ja hän loi epäluuloisen ja synkän katseen
+häntä tarkastelevaan ryhmään.
+
+"Mitä te tahdotte?" hän murahti. "Keitä te olette?"
+
+"Haluamme kysyä teiltä muutamia asioita", sanoi poliisikomisarjus.
+"Milloin tapasitte viimeksi veljenne tai ystävänne tai mikä hän nyt on
+-- Chen Lin?"
+
+Chang Li pudisti päätään. Saattoi selvästi huomata, että hän ei
+muistanut mitään varmaa.
+
+"En tiedä", vastasi hän. "Ehkä juuri äsken -- ehkä huomenna -- ehkä en
+pitkään aikaan."
+
+"Koska olitte viimeksi kotonanne -- Maida Valessa?" kysyi
+poliisikomisarjus.
+
+Mutta Chang Li ei vastannut siihen mitenkään muuten kuin vähän
+otsaansa rypistämällä. Oli helppo huomata, että samalla kuin hänen
+ajatuksensa selvisivät, hänen luonteensa muuttui häijyksi. Hän
+alkoi katsella ympärilleen ymmärtäväisen näköisenä tuijottaen yhä
+suurempaa vastenmielisyyttä kuvastavin ilmein huoneessa olijoita.
+Sitten hän murahteli vieraalla kielellä itsekseen jotakin, mikä ei
+suinkaan kuulunut kohteliaalta häntä katselevista miehistä. Äkkiä
+Ayscough kääntyi ylempäin virkamiesten puoleen. "Jos tämä mies on
+ollut täällä seitsemännestätoista päivästä lähtien", hän sanoi, "ei
+hänellä ole voinut olla mitään tekemistä Praed-kadun varrella ja
+Maida Valessa tapahtuneitten asiain kanssa! Mitähän -- otaksukaamme
+niin -- jos tuo nuori japanilainen on valehdellut koko ajan?" Hän
+kääntyi taas, tällä kerralla molempain shakinpelaajain puoleen,
+jotka olivat nyt keskeyttäneet pelinsä ja nojautuivat taaksepäin
+tuoleissaan ilmeisestikin huvitettuina etsijäin nolaantuneita kasvoja
+katsellessaan. "Kuulkaahan", hän jatkoi, "tunnetteko erästä Yadaa --
+Mori Yadaa -- japanilaista? Kuuluuko hän teidän joukkoonne?"
+
+"Kyllä", vastasi toinen pelaajista. "Yada? Kyllä. Tunnemme hänet,
+nokkela mies, tuo Yada. Tunnetteko tekin hänet?" Mutta ennenkuin
+Ayscough sai vastatuksi mitään tähän jonkin verran ärsyttävään
+kysymykseen, saapui se poliisi, joka oli jätetty teehuonetta
+vartioimaan, kiireesti yläkertaan ja riensi heidän luokseen. Hän meni
+suoraan poliisikomisarjuksen luokse.
+
+"Mies toimistostamme, sir, ulkopuolella autossa!" huudahti hän
+hengästyneenä. "Olette väärillä jäljillä, teidän on heti lähdettävä
+Multeniuksen liikkeeseen Praed-kadulle. Oikea mies on siellä!"
+
+
+
+
+XXXVIII
+
+JUUTALAINEN JA JAPANILAINEN
+
+
+Pujahdettuaan hiljaa pois poliisiasemalta Melky Rubinstein meni kadun
+poikki, asettui aivan vastapäätä olevaan kapeaan käytävään ja alkoi
+pitää silmällä sitä ovea, josta oli juuri itse tullut. Hän oli tehnyt
+vakavan suunnitelman mielessään ja päätti toteuttaa sen yksin.
+
+Pian tuli Mori Yada alas poliisilaitoksen portaita niin tyynenä
+ja huoleti kuin suinkin ja lähti hitaasti astumaan katua,
+heilutellen lujalle käärittyä sateenvarjoaan. Niin kauan kuin hän
+oli poliisilaitoksen akkunain näkyvissä, hän ei muuttanut hidasta
+vauhtiaan, mutta heti ensimmäisestä kadunkulmasta käännyttyään hänen
+askeleensa muuttuivat joutuisammiksi, ja hän suuntasi kulkunsa sinne,
+mihin Melky oli arvannutkin -- autoasemalle, jossa odotti pari kolme
+vuokra-ajuria. Hän oli päässyt ensimmäisen luokse ja puhutteli juuri
+ajuria kun Melky, joka oli pysytellyt muutamia metrejä taempana
+hänestä, hiipi hiljaa hänen viereensä ja taputti häntä olkapäälle.
+
+"Herra", sanoi Melky, "sananen kahden kesken".
+
+Yada kääntyi puhuttelijaan päin nopeasti kuin käärme, ja
+silmänräpäykseksi hänen valkoiset hampaansa tulivat näkyviin oikein
+vihaisella tavalla ja hurja hehku ilmestyi hänen mustiin silmiinsä.
+Mutta nuo vihan ilmaukset hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat
+tulleet näkyviinkin ja samassa silmänräpäyksessä hän hyräili niin
+ystävällisesti kuin konsanaan. "Kas vain", hän sanoi. "Tekö siinä
+olettekin, mitä kuuluu? Ehkä tulette samaan suuntaan kuin minäkin. Voin
+päästää teidät ajurista matkalla. Sopiiko?"
+
+Melky veti Yadan metrin parin päähän sivummalle ja alensi äänensä
+kuiskaukseksi.
+
+"Herra", hän sanoi niin suurta tuttavallisuutta ilmaisevalla äänellä,
+että Yadaa alkoi äkkiä peloittaa, "herra, minä en lähtisi minnekään
+juuri nyt, jos olisin teidän sijassanne. Te olette vaarassa, herra,
+te pistitte päänne jalopeurain luolaan tullessanne äsken tuonne,
+missä näin teidät. Ovelia, ovelia ovat nuo miehet, herra, heillä on
+vahva aikomus nujertaa teidät. Minä tiedän, minne aiotte mennä noilla
+ajopeleillä, herra. Älkää tehkö sitä, vaan noudattakaa minun neuvoani!"
+
+"Kuinka te tiedätte, minne minä aion mennä?" kysyi Yada.
+
+"Katselin Levendalen selän takaa hänen kirjoittaessaan tuota
+maksuosoitusta, herra", vastasi Melky kaikkein rauhallisimmalla
+äänellään. "Aiotte mennä hänen pankkiinsa muuttaaksenne sen käteiseksi.
+Ja jos te menette sinne, niin ette enää tule sieltä yksin ulos! Herra,
+he aikovat siepata teidät kiinni siellä. Ansa on viritetty teille!"
+
+Melky tarkasteli Yadan kasvoja syrjäsilmällä ja huomasi hänen
+oliivinvärisen ihonsa vähän kalpenevan ja hänen viekkaitten silmiensä
+kutistuvan. Ja samassa hän päätti jatkaa omaa menettelytapaansa
+ja käyttää hyväkseen havaintojaan. Hän oli oikein tarkoituksella
+taluttanut japanilaisen vilkasliikkeisemmälle paikalle katua ja käänsi
+hänet nyt sivukujalle, joka johti kapeille sokkeloisille syrjäkaduille.
+Hän tunsi, että Yada alkoi taipua tuntemattoman pelon ahdistamana.
+Mutta äkkiä Yada pysähtyi koettaen irtautua Melkyn kädestä, joka oli
+laskeutunut hänen olkapäälleen.
+
+"Mihin te oikein pyritte?" hän kysyi. "Mitä peliä te oikein pelaatte?
+Koetatteko peloittaa minua? Mitä tahdotte?"
+
+"En mitään kohtuutonta, herra", vastasi Melky. "Teidän on helppo
+tyydyttää minun vaatimukseni. Peliäkö? Kuulkaahan, herra, minä ymmärrän
+teidän pelinne! Pankkiin ensin saamaan jonkin verran käteistä, sitten
+jonnekin hankkimaan vähän matkatarpeita, sen jälkeen rautatieasemalle.
+Eikö asia olekin niin? Ei kelpaa mihinkään, herra, he ovat vaanimassa
+teitä samalla hetkellä, jolloin menette tuohon pankkiin. Jolleivät he
+silloin käy käsiksi teihin, niin he odottavat vain seuratakseen teitä
+asemalle. Herra, teillä ei ole pienintäkään pakenemisen mahdollisuutta,
+olette mennyttä miestä, jollette suostu käyttämään hyväksenne minun
+apuani. Mitä arvelette?"
+
+Yada katseli ympärilleen neuvottoman näköisenä. He olivat tähän
+mennessä kääntyneet jo parista kolmesta kadunkulmasta ja olivat nyt
+leveällä kadulla, joka oli Praed-kadun takana. Hän vilkaisi Melkyn
+kasvoihin, joista ei sillä hetkellä ilmennyt mitään muuta kuin
+nokkeluutta ja juonien punomista.
+
+"Mitä te voitte tehdä minun puolestani?" kysyi japanilainen. "Kuinka
+paljon te tahdotte? Rahaako?"
+
+"Sanokaamme sata kolikkoa, herra", virkkoi Melky. "Vain sata
+kultakolikkoa, ja minä toimitan teidät sellaiseen paikkaan, josta eivät
+kaikki Lontoon poliisit voi löytää teitä koko päivänä, ja autan teidät
+sieltä yön aikaan ulos sellaisella tavalla, että tunnette olevanne
+yhtä hyvässä turvassa kuin kotonanne. Ette tule koskaan enää näkemään
+kotianne Japanissa, herra, jollette luota nöyrimpään palvelijaanne.
+Ja satahan ei ole mitään verrattuna siihen, mitä teillä on pantavana
+vaaralle alttiiksi."
+
+"Minulla ei ole sataa puntaa teille annettavaksi", vastasi Yada.
+"Minulla on tuskin muuta rahaa kuin se maksuosoitus."
+
+"Sehän on selvää", sanoi Melky. "Minä haistoin teidän pelinne
+heti -- tehän tulitte poliisiasemalle vain hankkiaksenne varoja
+matkakustannuksia varten. Mutta se asia kyllä järjestyy, tulkaa
+mukanani, niin toimitan teidät turvalliseen paikkaan. Sitten annatte
+minulle tuon maksuosoituksen, ja minä vaihdan sen käteiseksi
+käyttämättä minkään pankin apua. Tässä lähellä asuu eräs ystäväni, joka
+vaihtaa sen pankissaan -- kuka tahansa, suostuu ottamaan Levendalen
+paperin. Tulkaa nyt mukaan, herra, olemme lähellä sitä turvapaikkaa,
+josta kerroin teille."
+
+Julkea uskottelu kävi aivan täydestä. Melky tunsi yhtä hyvin kuin
+näkikin, että Yada nieli sen semmoisenaan. Hän pujotti kätensä
+toverinsa kainaloon ja ohjasi hänet Praed-kadun poikki talojen taitse
+siihen kapeaan katusolaan, josta pääsi Multenius-vainajan asunnon
+pihanpuolelle, ja vei sille pienelle ovelle, joka johti niin monien
+viimeaikaisten tapausten näyttämönä olleeseen arkihuoneeseen. "Minne te
+viette minut?" kysyi Yada epäluuloisesti heidän astuessaan kynnyksen
+ylitse.
+
+"Kaikki on selvää", vastasi Melky rauhoittavasti. "Täällä asuu minun
+serkkuni. Kaikki on hyvin ja täysin turvallista. Olette yhtä hyvässä
+suojassa kuin jos olisitte haudassanne, herra -- hiivatti sentään, niin
+te olette! Zillah!"
+
+Zillah tuli arkihuoneeseen myymälästä ja vahvisti Melkyn häntä kohtaan
+tunteman voimakkaan luottamuksen, kun ei ilmaissut minkäänlaista
+kummastusta eikä hämminkiä. Hän vain vilkaisi Yadaan ja kääntyi sitten
+Melkyn puoleen.
+
+"Minulla on vähän asioita tämän nuoren herran kanssa, Zillah", sanoi
+Melky. "Saammeko mennä tuonne yläkerran pikkuhuoneeseen, vai mitä?"
+
+"Tietysti", vastasi Zillah välinpitämättömästi. "Sinähän kyllä osaat
+sinne -- ja siellä teillä on hyvä rauha."
+
+Melky viittasi Yadaa mukaansa ja meni itse edellä talon ylimpään
+kerrokseen. Hän opasti japanilaisen pieneen huoneeseen, jossa oli
+joitakin vanhoja koin- ja madonsyömiä huonekaluja, pari vanhaa arkkua
+ja paljon pölyä. Sitten hän lukitsi huolellisesti oven päästyään sinne
+vankinsa kanssa.
+
+"Kas niin, herra", sanoi hän, "olette täällä niin hyvässä turvassa
+kuin suinkin voitte olla missään -- paikassa koko avarassa maailmassa.
+Käykäämme nyt käsiksi asioihin ja ymmärtäkäämme toinen toistamme.
+Te haluatte vaihtaa tuon maksuosoituksen käteiseksi ja haluatte
+päästä pois Lontoosta tänä yönä? Hyvä on, antakaa siis minulle tuo
+maksuosoitus ja pysykää hiljaa, kunnes minä palaan. Haluatteko jotakin
+muuta, esimerkiksi vähän matkatavaroita?"
+
+"Teettekö tämän kaikki, jos maksan teille sata puntaa?" kysyi Yada.
+
+"Se riittää minulle, herra", vastasi Melky. "Olen nähkääs köyhä mies.
+En minä joka päivä onnistu pääsemään kiinni sataan puntaan, uskokaa
+minua! Jos siis on jotakin --"
+
+"Pieni laukku -- Oxford Circus Tuben matkatavaratoimistossa", sanoi
+Yada. "Se minun täytyy saada, se sisältää papereita. Jos tuotte sen
+minulle --"
+
+"Antakaa minulle siinä tarvittava vastalippu ja tuo maksuosoitus",
+sanoi Melky. Hän sujahdutti nuo molemmat paperit taskuunsa ja lähti
+ovelle. "Minä käännän avaimen lukkoon ulkopuolelta", sanoi hän. "Olette
+silloin paremmassa turvassa. Asettautukaa tänne mukavasti, herra,
+palaan tunnin kuluttua rahain ja tavarain kanssa."
+
+Parin minuutin kuluttua Melky seisoi vastapäätä Zillahia arkihuoneessa
+ja näytti hyvin merkilliseltä. Zillah katseli häntä epäluuloisesti.
+
+"Mitä tämä on, Melky?" hän kysyi. "Mitä sinä oikein puuhaat?"
+
+"Zillah", sanoi Melky, "tulet olemaan ylpeä serkustasi Melky
+Rubinsteinista jo ennen päivällisaikaa, se on varma, Zillah. Ja siihen
+mennessä, pidä asia salassa, Zillah, minä lähden hakemaan tänne tukevan
+poliisin."
+
+"Onko tuo japanilainen lukittuna pieneen ullakkohuoneeseen?" kysyi
+Zillah. Melky naputteli nenänsä syrjää ja katseli kadulle sanaakaan
+lausumatta. Sivukäytävällä käveli hiljakseen eräs poliisi, joka oli
+tarpeeksi suuri kaikenlaisiin käytännöllisiin tehtäviin. Toinen, yhtä
+vahvan näköinen, katseli erästä myymälän akkunaa parinkymmenen metrin
+päässä kadun toisella puolella. Muutamien minuuttien kuluttua Melky oli
+tuonut heidät kummankin Multeniuksen arkihuoneeseen ja ilmaisi heille
+ja Zillahille pikaisesti, mutta tarkoin suunnitelmansa.
+
+"Tiedätkö varmasti olevasi oikeassa, Melky?" kysyi Zillah. "Et suinkaan
+vain erehdy?"
+
+"Minäkö!" huudahti Melky ivallisesti. "Saat nähdä sen minuutin
+kuluttua. Kas niin", hän lisäsi kääntyen poliisien puoleen. "Tulkaa
+vain rauhallisesti ylös ja tehkää aivan niin kuin olen teille sanonut.
+Pian saamme nähdä, millaisia erehdyksiä on tehty, Zillah!"
+
+Yksin jäätyään Yada oli viettänyt aikaansa katselemalla ulos vankilansa
+likaisesta akkunasta. Näköalaa ei ollut juuri nimeksikään. Akkunasta
+saattoi erottaa vain joitakin sen kaupunginosan takapihoja. Hän
+tarkasteli asiaa siltä kannalta, millaisia pakomahdollisuuksia
+huoneesta olisi. Hänen alapuolellaan oli jonkinlainen ulkonema ja
+sopiva vesijohtoputki. Jos hätä tulisi, voisi hän käyttää tuota
+uhkarohkeaa laskeutumiskeinoa. Mutta sittenkin hän uskoi tuohon pieneen
+juutalaiseen ja vielä enemmän hän luotti tuon pienen juutalaisen
+suureen haluun päästä sadan punnan omistajaksi. Niin ovelasti hymyilevä
+pikku juutalainen oli huomannut, että nyt oli tilaisuus ansaitsi
+rahaa mukavalla tavalla, ja käyttänyt sitä hyväkseen. Ei ollut mitään
+huolestumisen syytä, tuumiskeli Yada itsekseen. Ja kuitenkin heräsi
+hänen mielessään kauhea epäilys. Mitähän, jos tuo Melky saatuaan
+maksuosoituksen haltuunsa ja vaihdettuaan sen käteiseksi, olisi
+lähtenyt karkuun kaikkien rahain kanssa eikä tulisi takaisin laisinkaan?
+
+Melky palasi paljon nopeammin kuin Yada oli odottanutkaan. Hän
+avasi oven ja viittasi vankia portaiden yläpäässä olevalle pimeälle
+avopaikalle.
+
+"Tulkaahan tänne hetkiseksi, herra", sanoi Melky ystävällisesti. "Vain
+sananen!"
+
+Yada, joka ei osannut pelätä mitään, astui ulos -- ja huomasi kahden
+tukevan poliisin tarttuvan lujasti hänen käsivarsiinsa. Poliisit
+olivat aivan hiljaa, mutta Melky nauroi iloisesti Yadan huudahtaessa
+ja kirotessa häntä. Nauraessaan Melky tunnusteli vankinsa taskut
+tottuneesti ja taitavasti ja löydettyään sen, mitä halusikin, hän
+antoi auttajainsa lukita Yadan taas ullakkohuoneeseen. Sitten hän meni
+molempien poliisien kanssa alakerran arkihuoneeseen ja laski siellä
+löytönsä heidän ja Zillahin eteen. Siinä oli suuri moninkertaiseen
+silkkipaperiin kääritty kellanpunainen timantti sekä paksu nippu
+seteleitä, joita sitoi toisiinsa kuminauha.
+
+Nämä arvoesineet olivat huolimattomasti esillä siinä pöydällä, kun
+tunnin kuluttua Pilmanseyn teehuoneista palasi koko tutkijaseurue
+kolistellen myymälän kautta perähuoneeseen. Melky poltteli tyynenä
+sikaariaan ja tupakoi sittenkin vielä, kun opasti poliisikomisarjuksen
+ja hänen apulaisensa yläkertaan vangin luokse. Hän ei voinut olla
+käyttämättä hyväkseen sopivaa tilaisuutta, vaan kiusoitteli vähän
+Ayscoughia.
+
+"Tällä kerralla teidät taas voitettiin, herra Ayscough", sanoi hän
+laskiessaan kätensä lukitun huoneen avaimelle. "Jollen minä nyt olisi
+nähnyt tuon nuoren herran lävitse --"
+
+Mutta avatessaan oven Melky keskeytti itsetietoiset sanansa äkkiä.
+Hänen kasvoilleen levisi nolo ilme, kun hän sai tuijottaa tyhjään
+huoneeseen. Yada oli pannut niskansa vaaralle alttiiksi ja laskeutunut
+alas vesijohtotorvea myöten.
+
+
+
+
+XXXIX
+
+
+TIMANTTINEN KAULAKORISTE
+
+Melkein kaksi viikkoa New Scotland Yardin ajokoirat koettivat seurata
+Mori Yadan jälkiä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa
+Lontoossa ja lähettivät kyselyltään paljon laajemmallekin. Heidän ei
+onnistunut löytää häntä. Pienen johtolangan he kyllä saivat varsin
+helposti. Kun etsintäkuulutukset olivat tulleet tietoon, saapui
+eräs Edgeware-tien panttilainaaja ilmoittamaan poliisille, että noin
+kello kahden aikoina samana iltapäivänä, jolloin Yada oli paennut
+akkunasta, muuan nuori japanilainen, joka mainitsi nimekseen Motonon
+ja osoitteekseen juuri vieressä olevan hotellin ja joka omasta
+alotteestaan oli selittänyt olevansa tilapäisessä rahapulassa,
+kunnes eräs rahalähetys saapuisi, oli lainannut häneltä viisi puntaa
+kaulanauhastaan ottamaansa helmikoristeista neulaa vastaan. Hän oli
+epäilemättä Yada, mutta siitä lähtien hänen jälkensä katosivat.
+
+Mutta nälkä on taitavin salapoliisi, ja noin parin viikon kuluttua
+muutamat Lontoossa olevan Japanin lähetystön virkamiehet saivat
+kuunnella kummallista tarinaa. Sen esitti heille eräs pakolainen, jonka
+laina oli loppunut, jolla ei ollut ketään kenen puoleen kääntyä eikä
+ainoaakaan muuta ihmistä, johon voisi turvautua kuin oman kansansa
+edustajat. Yada kertoi kummallisen jutun, sitäkin kummallisemman, kun
+poliisiviranomaiset, jotka oli kutsuttu sitä kuuntelemaan, saattoivat
+todeta, että siinä luultavasti oli jonkun verran tottakin. Sen
+lopputarkoitus oli seuraava. Yada oli halukas tunnustamaan olleensa
+muutamien päivien aikana hyvin menestynyt varas, mutta kielsi jyrkästi
+olevansa murhaaja.
+
+Näin hän esitti kertomuksensa. -- Marrask. 18 päivän iltana hän oli
+klubissaan Pilmanseyn yläkerroksessa. Siellä hän näki Chang Lin, joka
+toisten läsnäolevain kertomusten mukaan oli taas joutunut silloin
+tällöin palaavan ooppiumihimonsa valtaan ja oli jo edellisestä päivästä
+lähtien majaillut sisemmässä huoneessa itseään huumaten. Yada tiesi,
+että Chang Lin olisi välttämättä pitänyt lähipäivinä olla saapuvilla
+yliopistokolleegion sairaalassa, ja koetti herättää häntä tuosta
+tilasta, mutta turhaan. Seuraavana päivänä, 19:ntenä, hän meni taas
+Pilmanseylle. Chang Li oli siellä yhä samassa huumauksessaan ja sen
+näköinen, että saattoi arvata hänen aikovan nauttia siitä kyllikseen.
+Pariin päivään ei kukaan klubissa eikä sairaalassa ollut nähnyt Chen
+Litä -- ja Chen Li oli ainoa henkilö, joka voi jotakin vaikuttaa
+Chang Lin. Sen vuoksi Yada lähti myöhään sinä iltana, marraskuun 19
+p:nä, Maida Valeen ottaen Chang Lin avaimet mukaansa. Hän avasi ensin
+puutarhaveräjän ja sitten talon oven ja huomasi joka paikan tyhjäksi.
+Mutta juuri aikoessaan mennä sisään paraatiovesta hän kuuli Chen
+Lin äänen puutarhan portilla; niinikään hän saattoi eroittaa erään
+englantilaisen äänen. Sitä paitsi hän sai jonkin verran selvää siitä,
+mitä tuo englantilainen puhui. Hän sanoi Chen Lille, että tämän olisi
+parasta päästää hänet sisäpuolelle ja sopia ehdoista hänen kanssaan --
+muuten kääntyisivät asiat hyvin hullulle kannalle. Sen kuullessaan Yada
+oli pujahtanut sisälle rakennukseen, sulkenut rauhallisesti ulko-oven
+takanaan, mennyt ensimmäiseen huoneeseen, kätkeytynyt verhon taakse ja
+jäänyt odottamaan.
+
+Siihen samaan huoneeseen oli Chen Li pian tuonut erään miehen. Hän
+oli Yadan kuvauksen mukaan alaluokan englantilainen, oli heti alkanut
+uhata Chen Litä ja kertoi sitten, mitä tiesi. Hän sanoi olevansa
+Praed-kadun varrelta herra Daniel Multeniuksen, Chen Lin isännän,
+lähin naapuri. Hänen nimensä, jos Chen Li halusi sen tietää, oli
+Parslett, hedelmä- ja vihanneskauppias, ja sen saattoi joko Chen Li
+tai kuka tahansa lukea hänen myymälänsä oven yläpuolelta selvistä
+kirjaimista. Hänellä oli asuntoonsa sivuovi, joka oli aivan vastapäätä
+herra Multeniuksen perähuoneeseen vievää sivuovea. Edellisenä iltana
+hänelle, Parslettille, oli tullut erittäin hieno sienilähetys --
+harvinaista tavaraa siihen vuodenaikaan -- ja tietäen, että ukko
+piti niistä kovasti välittämättä niiden kalliista hinnastakaan, hän
+vei Multeniuksen puolelle vadillisen noita sieniä houkutellakseen
+häntä ostamaan niitä. Hän tapasi ukon arkihuoneessa laskemassa isoa
+setelinippua. Niiden täytyi Parslettin käsityksen mukaan vastata
+hyvin suurta rahasummaa. Ukko käski hänen jättää sienet, sanoi heti
+lähettävänsä rahat niistä ja viittasi häntä poistumaan. Parslett laski
+sienivadin kädestään eräälle lipastolle ja lähti pois. Vähän myöhemmin
+hän sattui seisoskelemaan ulko-ovellaan katsellen kadulle ja näki
+Chen Lin avaavan Multeniuksen liikkeen oven sekä sitten poistuvan
+nopeasti. Puolen, tunnin kuluttua hän oli kuullut jotakin tapahtuneen
+Multeniuksen luona ja myöhemmin illalla kerrottiin ukon kimppuun
+hyökätyn sellaisten asianhaarain vallitessa, että täytyi otaksua
+murhan tapahtuneen ryöstämistarkoituksessa. Silloin hän, Parslett, oli
+sovittanut asiat yhteen ja arvannut Chen Lin syylliseksi. Ja nyt --
+kuinka paljon aikoi Chen Li maksaa hänelle vaitiolon paikaksi?
+
+Yadan väitteen mukaan ei Chen Lilla ollut paljonkaan sanottavaa --
+sen hän vain oli välttämättä tahtonut tietää kuinka paljon mies
+tahtoi. Parslettilla oli se kyllä selvillä. Hän tahtoi saada tuhat
+puntaa, vieläpä kullassa, ja nyt heti paikalla niin paljon siitä
+kuin Chen Li vain saattoi saada irti. Hän ei tahtonut laisinkaan
+uskoa, ettei Chen Lilla olisi ollut kultaa aika paljon jossakin --
+hän oli Parslettin käsityksen mukaan varmasti vaihtanut jonkin noista
+suurista rahoista, koska oli varastanut ne edellisenä päivänä. Chen
+Li väitti vastaan ja sanoi, että hänellä oli vain viisikymmentä tai
+kuusikymmentä puntaa kullassa, mutta hän lupasi hankkia seuraavaksi
+illaksi loput lupaamistaan tuhannesta punnasta. Sitten hän antoi Chen
+Lille viisikymmentä puntaa, sopi Parslettin kanssa siitä, että
+tämä tulisi seuraavana iltana, ja tarjosi hänelle sitten juomaa.
+Parslett pani rahat taskuunsa ja lupasi sitten juoda, mitä hänelle
+tarjottiin. Piilopaikastaan Yada näki Chen Lin menevän sivupöydän
+luokse, sekoittaen viskyä ja soodavettä sekä tiputtavan siihen muutamia
+pisaroita povitaskustaan ottamastaan pikku pullosta. Parslett joi lasin
+sisällyksen ja Chen Li meni häntä saattamaan portille.
+
+Yada seurasi heitä ulko-ovelle ja katseli kapeasta raosta. Puutarhaa
+valaisi selvästi juuri noussut kuu. Hän näki Chen Lin päästävän miehen
+ulos. Sitten hän näki hänen kääntyvän portilla ja astelevan hitaasti
+rakennukseen päin. Sen jälkeen seurasi jotakin aivan toista. Suuren
+laakeripuun takaa hyppäsi äkkiä esiin lyhytvartinen, solakka mies,
+joka syöksähti Chen Lin kimppuun notkeasti kuin pantteri. Hän näki
+veitsen välähtävän kuunvalossa, kuuli tukahdetun huudahduksen ja
+kauhistuneen voihkaisun. Sitten hän näki Chen Lin lysähtävän maahan ja
+makaavan siinä ilmeisestikin kuolleena. Hän näki murhaajan kumartuvan
+alas, tarttuvan uhriaan hartioista ja laahaavan hänet pensaikkoon. Sen
+jälkeen murhaaja enempää viivyttelemättä kiirehti portille. Hän näytti
+olevan ihan vakuutettu siitä, ettei ketään muuta ollut lähettyvillä,
+avasi veräjän ja hävisi. Yada vannoi tämän todeksi kaikkein pyhimmillä
+valoillaan. Eräästä toisestakin asiasta hän oli varma -- murhaaja oli
+kiinalainen.
+
+Nyt alkoi hänen oma rikollinen uransa. Juuri silloin hän oli
+kovassa rahapulassa. Hän oli kuluttanut paljon enemmän kuin mihin
+hänen kuukausirahansa olisivat riittäneet -- hän oli velassa sekä
+asuntoonsa että muualle. Siitä hän oli vakuutettu, että jossakin
+tuossa rakennuksessa olivat ne rahat, jotka Chen Li oli nähtävästikin
+varastanut ukko Multeniukselta. Heti paikalla hän alkoi etsiä niitä.
+Eikä siinä ollutkaan suurta vaikeutta. Pankinsetelit olivat siinä
+laatikossa, josta hän oli nähnyt Chen Lin ottavan kultarahat tuolle
+kiristäjälle, Parslettille. Kiireesti hän sijoitti ne omaan taskuunsa
+ja lähti pois siitä ovesta, joka johti puutarhan perälle. Vasta myöhään
+samana iltana päästyään rauhaan omaan asuntoonsa hän oli huomannut
+omistavansa melkein kahdeksankymmentä tuhatta puntaa.
+
+Muutamia päiviä hän oli ollut aivan neuvoton sen suhteen, miten tuota
+saalista olisi ollut hoidettava. Häntä peloitti lähteä koettamaan
+vaihtaa edes viidensadan punnan seteliä. Hän kyseli varovasti, kuinka
+olisi meneteltävä, ja alkoi jo ajatella, että nuo suuret setelit olivat
+hänelle melkein roskapaperin arvoiset. Silloin Ayscough tuli käymään
+hänen luokseen, ja niin hän kuuli ensimmäisen kerran kellanpunaisesta
+timantista.
+
+Silloin hänen aivoissaan syntyi suunnitelma. Hän tunsi hyvin tarkoin
+kiinalaisten tavat ja erikoisominaisuudet ja oli vakuutettu siitä, että
+Chen Li oli kätkenyt timantin niskapalmikkoonsa. Sitten hän käytti
+hyväkseen hallussaan olevaa salapoliisin nimikorttia päästäkseen
+ruumishuoneeseen, saadakseen olla minuutin pari kahden kesken vainajan
+kanssa ja voidakseen tunnustella sormillaan ruumiin päätä peittävän
+silkkilakin alta. Sieltä hän löysikin timantin ja ymmärsi, että
+jolleivät pankin setelit olisikaan hänelle minkään arvoiset, timantti
+varmasti olisi, jos hänen vain onnistuisi livahtaa mannermaalle.
+
+Mutta häneltä puuttui kipeästi käteistä rahaa. Silloin hänen
+mielessään heräsi rohkea ajatus hankkia palkkio tiedoistaan. Hän lähti
+poliisiasemalle, suunnitellen vaatimuksekseen perin vähäistä summaa
+-- viidelläkymmenellä punnalla hän pääsisi Wieniin, jossa hän kyllä
+saisi timantin sijoitetuksi ilman että siitä kyseltäisiin mitään. Mutta
+tavatessaan saapuvilla timantin ja myöskin rahojen omistajat hän päätti
+siepata suuremman palkkion. Hän saikin mitä pyysi, ja ilman tuota
+pientä juutalaista, hän sanoi ilkeästi, hän olisi päässyt lähtemään
+Englannista tuona samana tapauksista rikkaana iltapäivänä. Mutta niin
+ei ollut sallittu, ja peli oli lopussa. Mutta se, mitä hän oli sanonut,
+oli totta. Tehkööt nyt hänelle mitä tahtoivat, mutta lähettäkööt
+myöskin ottamaan selvää Chen Lin murhaajasta.
+
+Ne henkilöt, jotka pääasiassa olivat tunteneet mielenkiintoa
+kellanpunaista timanttia ja Englannin pankin kahdeksankymmenentuhannen
+kultapunnan arvoisia seteleitä kohtaan, eivät olleet niin innokkaita
+todistamaan Yadan kummallista kertomusta oikeaksi kuin hän itse.
+Tärkeintä heistä oli se, että olivat saaneet omaisuutensa takaisin.
+Luonnollisestikin he tunsivat suurta kiitollisuutta Melky Rubinsteinia
+kohtaan siitä neuvokkuudesta, jota hän oli osoittanut vetäessään Yadaa
+nenästä aivan yhdennellätoista hetkellä.
+
+Eräänä päivänä sellaiseen aikaan, jolloin ruokalassa liike on
+vähäistä ja jokainen haluaa nauttia rauhasta päivällisen jälkeen,
+Melky tuli käymään rouva Goldmark'n luona ja asettui hänen kanssaan
+tuttavallisesti kahden kesken ruokalan perällä olevaan pieneen
+arkihuoneeseen, jota omistajatar piti yksityishuoneenaan. Rouva
+Goldmark, jolla oli tarkka huomiokyky, näki Melkyn pukeutuneen
+parhaimpiinsa, uuteen silkkihattuun ja uusiin hansikkaihin sekä panneen
+jalkaansa kiiltonahkakengät, jotka hän -- säälivin sydämin -- huomasi
+ainakin yhtä numeroa liian pieniksi. Melky huoahti heidän istuessaan
+vierekkäin sohvalla ja rouva Goldmark vilkaisi häneen myötätuntoisesti.
+
+"Millainen tämä viime aika onkaan ollut teille, herra Rubinstein", hän
+sanoi tunteellisesti, "sellaista vaivaa ja sellaisia huolia! Ja mihin
+vaaraan te antauduittekaan ottaessanne ypö yksin kiinni tuon pahan
+nuoren miehen! Kuinka urhoollisesti menettelittekään! Teidän pitäisi
+saada tuollainen muistomitali, joita ihmisille annetaan!"
+
+"Niinkö arvelette", vastasi Melky ilahtuen arveluttavasti. "Voi, rouva
+Goldmark, teidän sananne ovat kuin viiniä. Koko elämäni olen toivonut,
+että joku kaunis nainen sanoisi minulle tuon tapaista! Nyt minusta
+tuntuu kuin olisin kaksi jalkaa kookkaampi, rouva Goldmark! Mutta
+minä en tahdo mitään muistomitaleja. Herra Levendale ja herra Purvis
+tulivat minun luokseni ja sanoivat tahtovansa antaa minulle palkkion,
+oikein tuntuvan palkkion siitä, että olin hankkinut heille takaisin
+heidän omaisuutensa. Silloin minä sanoin ei -- minä en tahtonut mitään
+itselleni. Mutta sitten lisäsin, että erään henkilön pitäisi saada
+palkkio. Rouva Goldmark, tiedättekö mitä! Minä ajattelin teitä, kun
+sanoin niin!"
+
+Rouva Goldmark huudahti hiljaa, liitti kätensä yhteen ja tuijotti
+Melkyyn melkein vesissä silmin.
+
+"Minuako!" hän huudahti. "Mutta enhän minä ole tehnyt mitään, herra
+Rubinstein!"
+
+"Kuunnelkaa minua", jatkoi Melky lujasti. "Näin minä sanoin herra
+Levendalelle. Jollei rouva Goldmarkilla olisi ollut ruokalaansa ja
+jollei herra Purvis olisi mennyt sinne syömään kyljystä ja pudottanut
+platinanappiaan pöydälle ja jollei rouva Goldmark olisi ottanut talteen
+tuota nappia ja jolleivät asiat olisi lähteneet kehittymään siitä, niin
+mitä luulisitte minun tietäneen? Rouva Goldmarkilla siis on oikeus
+pieneen lahjaan, jos sellaista ajattelette. Niin minä sanoin, rouva
+Goldmark. Ja herra Levendale ja herra Purvis olivat yhtä mieltä minun
+kanssani. Ja, rouva Goldmark, ettekö te salli minun nyt kiinnittää tätä
+kauniin kaulanne ympärille?"
+
+Rouva Goldmark kirkaisi taas, kun Melky veti näkyviin timanttisen
+kaulakoristeen, joka oli sinisellä sametilla sisustetussa
+sahviaanilaatikossa. Timanttien kimmellys muutti molempain katselijain
+äänet aivan käheiksi mielenliikutuksesta.
+
+"Tiedättekö mitä, rouva Goldmark?" kuiskasi Melky. "Se on varmasti
+maksanut tuhat puntaa! Taivuttakaa nyt kaunista päätänne, niin panen
+sen kaulaanne. Voi, tehän olette kauniimpi kuin Saban kuningatar!
+Ja ettekö olekin Melkynne kuningatar, rouva Goldmark, sanokaa, että
+olette!"
+
+"Voi taivas, herra Rubinstein", sanoi rouva Goldmark ujosti. "Aivanhan
+tuntuu siltä kuin te kosisitte minua!"
+
+"Niinhän minä kosinkin!" huudahti Melky rohkaisten luontonsa. "Ettekö
+näe, että olen parhaissa vaatteissani? Kuuluuko nykyään mistään muusta
+kuin kihlauksista? Herra Lauriston menee naimisiin Zillahin kanssa ja
+herra Purdie on saanut omakseen Levendalen kotiopettajattaren, ja --
+voi rouva Goldmark, enkö minä ihaillut teitä rajattomasti joka kerta,
+kun tulin päivälliselle teidän ruokalaanne? Ettekö ole suloisin olento
+koko Paddingtonissa? Vastatkaa nyt minulle, rouva Goldmark, ettekö näe
+minun olevan niin nälkäisen, että voisin ihan syödä teidät?"
+
+Sitten rouva Goldmark antoi vastauksensa ja pakeni heti Melkyn
+kiihkeästä syleilystä katsellakseen itseään ja kaulakoristustaan
+kuvastimesta.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KELLANPUNAINEN TIMANTTI ***
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
+United States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for an eBook, except by following
+the terms of the trademark license, including paying royalties for use
+of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
+copies of this eBook, complying with the trademark license is very
+easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
+of derivative works, reports, performances and research. Project
+Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
+do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
+by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
+license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country other than the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you will have to check the laws of the country where
+  you are located before using this eBook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm website
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that:
+
+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."
+
+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.
+
+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+* You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
+the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
+forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
+Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
+to date contact information can be found at the Foundation's website
+and official page at www.gutenberg.org/contact
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
+widespread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our website which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This website includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/66523-0.zip b/old/66523-0.zip
index 5ec0149..5ec0149 100644
--- a/66523-0.zip
+++ b/old/66523-0.zip