diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-02 22:25:43 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-02 22:25:43 -0800 |
| commit | da3882b78b94f37bea2942822c6dabbbf9a3ceb3 (patch) | |
| tree | 4f5c133bc0710b2f63c966caad2de5a18605c76f | |
| parent | f95b2f40a3b4b89b2570b4d6a7ca48ceccbc67f7 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68834-0.txt | 5791 | ||||
| -rw-r--r-- | old/68834-0.zip | bin | 106301 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5791 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6068f04 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #68834 (https://www.gutenberg.org/ebooks/68834) diff --git a/old/68834-0.txt b/old/68834-0.txt deleted file mode 100644 index d6e1b55..0000000 --- a/old/68834-0.txt +++ /dev/null @@ -1,5791 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Novelleja, by Rudolfs Blaumanis - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Novelleja - -Author: Rudolfs Blaumanis - -Translator: Lyyli Järviluoma - -Release Date: August 25, 2022 [eBook #68834] - -Language: Finnish - -Produced by: Tuula Temonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLEJA *** - - - - - -NOVELLEJA - -Kirj. - -R. Blaumann [Rudolfs Blaumanis] - - -Suomentanut - -Lyyli Järviluoma - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1923. - - - -SISÄLLYS: - -R. Blauman. -Kuoleman varjossa. -Raudupin emäntä. -Ukonilma. -Andrikson. -Onnen helmassa. -Jäähyväiset. - - - - -R. Blauman. - - -Karl Rudolf Leonid Blauman on maakylien kasvatteja, kuten miltei -järkiään kaikki muutkin Latvian kaunokirjailijat. Hän syntyi 1862 -Liivinmaalla arentimiehen poikana ja viettää aikaisimman nuoruutensa -kotikylässä. Lahjakas poika saa alkuopetusta eräässä yksityiskoulussa -ja pääsee sitten Riian kauppakouluun, jonka kurssin päättää -20-vuotiaana. Siinä hänen opinkäyntinsä. Koulun päättäessään hän -tuntee ensi kerran runollisen suonen itsessään: silloin syntyy hänen -ensimmäinen kaunokirjallinen kyhäyksensä, saksankielinen pikku kertomus -»Wiedergefunden» (Jälleen löydetty). - -Koulusta päästyään hän viettää kolmisen vuotta vanhempain kodissa, -valitaan sitten kunnankirjuriksi Kokenhuseniin, elää siellä ensimmäisen -rakkauden ilot ja surut (sankaritar esiytyy myöhemmin Kristina-nimisenä -draamassa »Ugunt») ja sairastuu keuhkotautiin. Kokenhusenissa nuori -sairasteleva kunnankirjuri alkaa myöskin runoilla äidinkielellään -ja erottuaan pikkuvirastaan rupeaa ahkerasti kirjoittelemaan -saksankieliseen aikakauskirjaan »Zeitung für Stadt und Land». - -V. 1891 Blauman julkaisee ensimmäisen näytelmänsä; se on huvinäytelmä -nimeltä »Zagli» (Varkaat). Seuraavat näytelmät »Launats gars» (Paha -henki) ja »Pazudusais dēls» (Tuhlaajapoika) perustivat hänen maineensa -dramaatikkona ja tekivät hänen nimensä laajemmalta tunnetuksi. V. 1891 -hänet kiinnitettiin latviankielisen aikakauskirjan »Dienas Lapa’n» -toimitukseen; samaan aikaan ilmestyivät hänen arvokkaimmat novellinsa, -tähän kokoelmaan suomennetut »Andriksons» (Andrikson), »Nāves ēnā» -(Kuoleman varjossa). - -V. 1901 Blauman siirtyy Pietariin ottaakseen osaa »Peterburgo -Avīzes’in» (Pietarin lehden) ja kuukausjulkaisun »Vērotajs’in» -(Vaarinottajan ) toimittamiseen. Viimemainitussa ilmestyi ensi -painoksena myöskin hänen viimeinen draamansa »Indrani» (Indranit). - -V. 1906 hänestä tulee »Latvija’n» vastaava toimittaja; mutta samaan -aikaan rupeaa salassa hiipinyt keuhkotauti näyttämään tuhoavaa -vaikutustaan. 1907 se puhkee täyteen voimaansa, mutta taloudelliset -vaikeudet sallivat sairaan kirjailijan vasta seuraavana keväänä lähteä -Suomeen Takaharjun sanatoorioon parannusta etsimään. Aluksi tauti -näyttääkin lieventyvän, mutta aamulla elokuun 22:na 1908 hänet tavataan -kuolleena vuoteestaan. - -Blauman on epäilemättä latvialaisen novellistiikan perustaja ja -kansansa parhaita näytelmäkirjailijoita. Hänen tyylinsä on kirkas ja -ilmaisurikas, latvialaisia kansantyyppejä hän kuvailee mestarillisesti, -ja lahjakkaana dramaatikkona hän novelleissaankin luo selkeitä, -vaikuttavia tilanteita ja tunnelmia. Hänen alakuloinen elämäntarinansa -itsessään kuvastaa liikuttavalla tavalla hänen kansansa kahlittuja -elämänmahdollisuuksia ennen sen lopullista vapautumisia vieraiden -isäntien sorron alta. - - - - -KUOLEMAN VARJOSSA. - - -Yhä vain puhalsi koillistuuli ja yhä vielä uiskenteli kammottava -jäälautta kauemmaksi ja kauemmaksi merelle. - -Jäälautalla oli neljätoista kalastajaa ja kaksi hevosta. Miehet olivat -olleet avantoa hakkaamassa ja verkkoja asettamassa, eikä kukaan heistä -ollut huomannut, että jää oli alkanut liikkua. Vasta silloin kun -Karlen, eräs kuusitoistavuotias poika, oli lähtenyt ottamaan kiinni -hevosta, joka oli juossut jokseenkin kauas rantaa kohti, huomasi hän -rannan lähellä jään liikkuvan. Poika oli nyt äkkiä kääntynyt takaisin -ja kertonut kalastajille onnettomuuden. Kun nämä henkensä edestä -juosten olivat saavuttaneet jään reunan, ei mikään pelastus enää ollut -mahdollinen. Juris Skara, jolla kotona oli nuori vaimo ja kolme lasta, -oli kuitenkin, kaikesta huolimatta, toivottomana syöksynyt mereen, ja -toverit olivat nähneet, miten hän oli hukkunut aivan lähellä rantaa. - -Tästä tapahtumasta oli jo kulunut useampia tunteja ja yhä vielä liikkui -jää samaan huomaamattomaan tapaansa kuin alussakin. - -Ensi pelästyksen kalpeus oli kadonnut miesten kasvoilta. Kaikkien -kasvonilmeissä oli huomattavissa jotain merkillistä jännitystä. -Kaikkien kulmakarvat olivat tuskallisesti rypistyneet, ja silmissä -huomasi sen vapisevan liekin, joka ilmaisee salaista tuskaa. - -He tiesivät kaikki, että he joka hetki loittonivat, eivät yksistään -meren rannasta, vaan elämästä. - -Kalastajat olivat jakautuneet ryhmiin ja puhelivat puoliääneen -keskenään. Karlenin ympärillä seisoivat nuoret ja naimattomat: Gulbis, -Birkenbaum ja Janis Dauda, kaikki kukoistavan näköisiä ja voimakkaita. -Poika kertoi heille vielä kerran, miten hän oli kulkenut ja juossut, ja -mitenkä pitkälle suunnilleen jää jo oli irtaantunut rannasta, kun hän -oli huomannut onnettomuuden. - -»Etkö vielä olisi voinut uiden saavuttaa rantaa?» kysyi Birkenbaum. - -»Olisin kyllä», vastasi poika. »Vesi on kylläkin kylmää, mutta luulen, -että sittenkin olisin voinut.» - -»Vahinko, — jos olisit tiennyt, että sinä turhaan... että me kaikesta -huolimatta... niin olisi ollut parempi, että olisit koettanut.» - -»Hänen olisi ehkä käynyt samaten kuin Skaran,» sanoi Janis Dauda. - -»Niin, ehkä... Mutta luulen sittenkin, että olisin onnistunut», huokasi -poika. »Jos olisin heittänyt turkkini pois ja oikein yrittänyt...» - -Ja Karlenin suuret siniset silmät täyttyivät kyynelillä. - -»No, no, elähän nyt huoli, kyllä kaikki vielä hyväksi tulee», rauhoitti -Birkenbaum. »Tuuli kääntyy ja meitä tullaan kaipaamaan. Ole vain -hiljaa.» - -Poika pyyhki äkkiä kämmenellään kosteita, kalpeita poskiaan ja vastasi: -»Enhän puhukaan mitään.» - -Vähän loitommalla tästä ryhmästä seisoi pitkä, jäntevä, tummahipiäinen -vanhus, jolla oli lyhyt parta ja kyömynenä. Hänen katseensa oli -suunnattuna mieheen, joka kyyristyneenä ja ristityin käsin seisoi hänen -edessään, eikä näyttänyt paljoakaan nuoremmalta kuin hän itse. Ne -olivat kalastaja Zubuk ja hänen poikansa Ludis. - -Nuoremmat, naineet miehet olivat sattumalta joutuneet yhteen ryhmään: -jättiläismäinen, komea Grünthal, hidas Skapann, jonka posket hehkuivat -kuin pionikukat, kalpea, ystävällinen Skrastinsch ja pienikasvuinen -Ssihlis. - -Vanha Dauda jutteli Stuhren, iäkkään vanhanpojan kanssa, ja Salga sekä -Gurlum seisoivat kahden etäämmällä. - -Soinnukkaalla äänellään ja rauhallisella olemuksellaan hallitsi -Grünthal ryhmäänsä. Hän puhui koko ajan melkein yksin, punnitsi yhtä -ja toista pelastuksen mahdollisuutta ja hänen sanansa olivat täynnä -lohdullista luottamusta. - -»Tämä retki tulee kestämään korkeintaan kaksi, kolme päivää», sanoi hän -sellaisella luottamuksella, kuin olisivat he kaikki laivalla, jossa hän -on perämiehenä, »kaksi, kolme päivää. Ja vaikkapa menisi vielä yksi -päivä lisäksi — onhan meillä kaloja. Salgalla on koko kuorma, ja sitten -kun kalat ovat loppuneet, niin voimme ottaa hevosen.» - -»Aivan niin», myönsi Skrastinsch, pahoittaen kalpeat, ystävälliset -kasvonsa heikkoon hymyyn, sillä hänellä oli tapana antaa sanoilleen -leikillinen leima, »teurastakaamme hevonen. Sanotaan hevosen lihan -olevan makeata.» - -Skapannin punaiset huulet vääntyivät hiukan irvistykseen, mutta -Ssihliksen kasvoilla sitä vastoin kuvastui peittämätön vastenmielisyys. - -»Emmehän sitä vielä syö», huomautti Grünthal. - -»Ja kun me sitä syömme, tulee hän pyytämään suurimman palan», sanoi -Skrastinsch. »Tai ehkä luovutat osasi minulle, Ssihlis?» - -»Luovuttaa... kuka nyt luovuttamisesta puhuu», vastasi Ssihlis -harvakseen. »Jos kerran täytyy sitä syödä — no niin, sitten syödään. -Mutta tällaista! Tällaista ei ole moneen aikaan tapahtunut. Toissa -vuonna joutui pari kalastajaa Jamburgista, tai jostain sieltä päin, -ajelehtimaan merelle. Kolmen päivän perästä ajautuivat he takaisin -maalle.» - -»Aivan niin», myönsi Grünthal. »Ja samanlaisen jutun Arensburgista luin -viime vuonna lehdistä. Silloin kalastajat olivat pelastuneet kahden -päivän perästä.» - -»Onhan täällä Kuurinmaan rannoilla sellaista tapahtunut», sanoi -Skrastinsch, »täällä meidän tienoillamme ei kuitenkaan ole vielä -tällaista sattunut.» - -»Isäni kertoi minulle samanlaisen tapauksen», puhui vanha Dauda, joka -nyt oli lähestynyt tätä ryhmää. »Olen nyt unohtanut liekö heitä ollut -yhdeksän vai kymmenen, jotka silloin hukkuivat.» - -»Hukkuivat?» toisti Skrastinsch. »Hukkuivat?» - -»Niin, hukkuivat», sanoi vanhus hiljaa ja katsoi hiukan himmeillä, -punertavilla silmillään, joita ympäröi turvonneet pussit, poikaansa -Janista. - -Kaikki vaikenivat uskaltamatta katsahtaa toisiinsa, sillä suuressa -onnettomuudessa ujostelee ihminen yhtä paljon kuin suuressa häpeässä. - -»No», alkoi Grünthal hetken kuluttua uudelleen, »kävisikö meidänkin -niin? Sitä en usko. Minusta tuntuu, kuin kaikki tämä olisi ainoastaan -tuollainen... tuollainen... mitenkä minä sanoisin — ehkä hiukan -vaarallinen huvimatka. Eikä muuta. Ensi silmänräpäyksessä — tietysti -— tunsin minäkin kylmän väreet ruumiissani, eihän tämä ole leikkiä... -mutta nyt ajatelkaahan, meitä on neljätoista henkeä, joista — -yksi, kaksi, neljä, kuusi, kahdeksan — joista kahdeksan on aivan -korvaamatonta miestä. Ja nekö nyt noin vain häviäisivät? Sehän on -mahdotonta!» - -Grünthalin syvä, voimakas ääni kaikui tovereista niin miellyttävältä, -että heidän kasvonsa kirkastuivat. Kukaan ei kylläkään uskonut hänen -sanojaan, sillä ei ainoakaan ollut kyllin yksinkertainen uskoakseen, -että nuoruus ja voima voisivat onnettomuuden ja kohtalon muuttaa, mutta -sittenkin helpoitti kaikkia kuunnellessaan tätä miehekästä ääntä, -joka lausui sellaisella vakaumuksella juuri sen, mitä jokaisen sydän -vavisten toivoi. - -»Sehän on mahdotonta», toisti kalastaja. »Kotona näkee vaimoni joka -kerta unissaan, jos onnettomuus tapahtuu. Aivan totta... Eikä hän tänä -aamuna sanonut minulle mitään. Ja sitten katsokaahan Birkenbaumia. Jo -yksin sellaisen miehen menettäminen olisi suuri vahinko, meistä muista -puhumattakaan.» - -Birkenbaum hymyili heikosti ja katsoi miehestä mieheen. Hänellä oli -ihmeellisen kirkkaat, ystävälliset lapsensilmät ja keskellä punertavia -poskia oli hento, valkea pilkku, aivan kuin lepäisi siinä valkean -kevätkukan koskematon tomu. Muut kaikki ymmärsivät, että Grünthalin -sanat olivat lausutut ivalla, ainoastaan nuorukainen itse käsitti ne -imarteluksi. Hän luuli viittauksen koskevan hänen ulkomuotoaan, jota -vastoin toverit arvasivat Grünthalin tarkoittavan hänen luonnettaan. Ja -sitä piti jokainen hyvin huonona. Birkenbaum ei ollut kuurinmaalainen, -vaan oli Liivinmaalta joutunut sinne. Hän oli tukkilaisena tullut -Ogerista Wäinäjoelle ja Wäinäjoki oli hänet tuonut Riikaan. Riiasta -oli hän joutunut Mitauhun, sieltä oli kohtalo kuljettanut hänet -Goldingeniin ja sitten Libauhun, ja lopuksi oli hän pohjastunut -rengiksi Salgalle, joka seisoi muista vähän erillään tuskainen ilme -kapeilla kasvoillaan. - -Kalastajat pitivät Birkenbaumia voimaihmisenä ja tappelijana. Hän oli -tuhlannut voimiaan samalla tavalla kuin amerikalaisen miljonäärin poika -tuhlaa isänsä kultaa. Tähän mennessä ne eivät vielä olleet loppuneet. -Virkeänä ja eloisin silmin katseli hän onnettomuustovereihinsa. - -»Niin, se ainakin täytyy myöntää, että useamman silmä hänen tähtensä -itkisi kuin yhdenkään meistä», sanoi Skrastinsch surumielisesti -hymyillen. »Eikö totta Birkenbaum? Minulla on vaimo, poika ja tytär, ne -kyllä itkisivät minua, mutta sinua surisi — niin sanoppa kuinka moni?» - -Birkenbaum kohautti olkapäitään. - -»Niin», sanoi Grünthal, kääntyi sivulle ja huomasi kalat, jotka olivat -jäällä hajallaan Salgan reen ympärillä. »Lasketaanpa nyt kalat. -Eipä tiedä, missä ja milloin jää halkeaa, ja olisi vahinko menettää -ainoatakaan kalaa.» - -Joukko hajaantui. Hetken kuluttua kokoontuivat he taas Salgan reen -ympärille ja tahtoivat asettaa kalat jälleen kuormaan. Mutta Salga -istui kuormansa päällä eikä päästänyt ketään lähelle. - -»Pitäkää hyvänänne, pitäkää ne vain», hän sanoi. »Menetetty on -menetetty.» - -»Mitä tuo merkitsee?» kysyi Grünthal. »Mitä sillä tarkoitat?» - -»Tarkoitan sillä, että kuorma on minun eikä muilla ole sen kanssa -mitään tekemistä», vastasi Salga, peittäen matolla ja peitteellä ahneen -huolellisesti kuormansa molemmilta puolin. - -»Tuo on hullu», huudahti Birkenbaum. »Hän kai aikoo yksin syödä koko -kuorman.» - -»Se on minun asiani, mitä aion», vastasi Salga röyhkeästi, ja hänen -keltainen naamansa vääntyi lukemattomiin ryppyihin. Hänen silmänsä -muistuttivat kateellisen apinan silmiä. - -Birkenbaum julmistui. - -»Jumalauta, hän luulee vielä olevansa noiden kalojen omistaja», huusi -hän. »Pois reestä! Heti!» Ja hän heitti kalansa jäälle, tarttui Salgaan -riuhtaisten tämän kuormalta alas. Vanhus piteli kuitenkin kiinni -peitosta kuten hämähäkki verkostaan, silloin kun sitä tahdotaan saada -pois piilopaikastaan. - -»Anna hänen olla, anna olla, Birkenbaum», sanoi Grünthal astuen -rauhoittaen väliin. »Sopikaamme kaikki rauhassa. Ellei muuten, niin -maksakaamme hänelle kalojen hinta.» - -Birkenbaum päästi Salgan irti, ja tämä kiipesi kuormalleen takaisin. -Kalastajista tuntui nyt, että Birkenbaum ei olekaan varsin huono -ihminen. Yksi ja toinen lausui jo jonkun kiittävän sanan. - -Gurlum seisoi yksinään syrjässä, puhumatta mitään. Hän oli kova -mies ja tiesi, ettei kukaan häntä suosinut. Hänen ainoana huolenaan -nyt oli pelko joutua naurun alaiseksi, sillä hän oli myöskin -helposti loukkaantuva ja itserakas. Hän koetti peittää tuskaansa -välinpitämättömällä synkkämielisyydellä ja pelkäsi nyt jo, että häneltä -puuttuisi voimaa vapaaehtoisesti ja kunnialla kuolla, kun kaikki -pelastuksen toivo olisi kadonnut. - -Päivällisaikaan tuli aallokko ankarammaksi ja jää alkoi merkillisesti -natista. Natiseminen yhä koveni ja kalastajat, joiden kasvoilta synkät -varjot olivat hieman väistyneet, synkistyivät uudelleen ja vaikenivat. - -Karlen, joka oli seisonut Birkenbaumin vieressä, tarttui tämän käteen. - -»Pelkäätkö?» sanoi Birkenbaum ja koetti hymyillä. - -Poikasen siniset silmät, täynnä kipeätä tuskaa, katsoivat nuorukaiseen. - -»Jää luultavasti — — luultavasti...» - -»Murtuu? Tietysti. Tietysti se murtuu. Niin mikäpä meillä olisi hätänä -ajelehtia tällaisella kummituksella ympäri.» - -»Minä jään sinun luoksesi.» - -»Pysy mieluummin isäntiesi, Daudan ja Janiksen luona.» - -»En, haluaisin mieluummin...» - -»No, miten tahdot.» - -Poikanen puristi hiukan lujemmin Birkenbaumin kättä, ja niin he -seisoivat yhdessä antaen kuten muutkin katseensa harhailla ympäri -nähdäkseen, oliko jääkappaleita jostakin irtaantunut. - -Kun tuo outo natina uudistui ankarampana, laski Birkenbaum tahtomattaan -kätensä pojan kaulalle. Hän tunsi ystävällistä myötätuntoa tuota -poikasta kohtaan, joka oli valinnut juuri hänet lähimmäksi -onnettomuustoverikseen. - -»Vapiseeko sinun sydämesi, mitä?» kysyi Birkenbaum, jotain vain -sanoakseen. - -»Ei. Minusta tuntuu... en oikein tiedä ... sydän ikäänkuin kutistuu -kokoon... sanon itselleni: mitä nyt tapahtuu, sen täytyy tapahtua... -mutta en tiedä.» - -Vaot, jotka kulkivat pojan kasvoilla nenästä suupieleen ja jotka -antoivat kasvoille vanhan leiman, tulivat syvemmiksi. Vaiettuaan pitkän -aikaa, kysyi hän sitten: - -»Entä sinä?» - -»Mitä?» - -»Miten on sinun laitasi?» - -»Minun. Ei ainakaan hyvin. Luonnollisesti... Voimallahan ei täällä tee -mitään», lisäsi nuorukainen, kuten anteeksi pyytäen. - -»Ja mitenkä luulet meidän käyvän?» - -»Mistä minä tietäisin... Sinähän kuulit, mitä Grünthal sanoi. Kolme, -neljä päivää.» - -»No, uskotko sinä siihen?» - -»Niin, pelastuksen toivohan meillä kaikilla on. Ehkä tapaamme jonkun -laivan.» - -»Mutta jos emme tapaakaan laivaa?» - -»Silloin tuuli muuttuu.» - -»Mutta jos tuuli vain puhaltaa ja puhaltaa?» - -»Silloin... no niin, silloin tiedät, mitä tapahtuu.» - -Poika vaikeni. Tässä voi olla kysymys ainoastaan joko pelastuksesta -tai perikadosta, mutta hänen sydämensä halusi vielä jotain kolmatta -mahdollisuutta, jotain tuntematonta, käsittämätöntä, jotain ihmettä, -sillä juuri puhjenneelle elämälle on kuolema aivan uskomaton... - -Kamala jäälautta liukui edelleen, meri pauhasi ja alkoi kuluttaa sen -reunoja. Pala palalta kiskoutui irti, liukui mukana ja hankautui sen -ison lautan reunoja vastaan, jolla kalastajat olivat. Äkkiä ilmaantui -kapea harmaanvihreä rako, joka levisi ja kasvoi, eroittaen molemmat -Zubukit, Stuhren ja Skapannin toisista tovereista. Molemmilta puolin -kuului huuto, miehet huitoivat käsillään toisilleen ja juoksentelivat -kuin häirityt muurahaiset jääkappalten reunoja pitkin sinne tänne. -Vanha Zubuk aikoi hypätä mereen, mutta poika esti hänet siitä, pidellen -hänestä kiinni. Molempien jääkappalten väli suureni nopeaan, ja vihdoin -oli uiminen toiselta kappaleelta toiselle aivan mahdoton. - -»Se oli heidän loppunsa», sanoi Grünthal. »Ei palaakaan ravintoa. -Sääliksi käy Skapann... Keskelle! Enemmän keskelle! Ja pysytelkäämme -yhdessä.» - -Ääneti tottelivat kalastajat ja kulkivat jäälautan keskustaa kohti. - -Kun he olivat seisahtuneet, katselivat he kauan ääneti levottomin -silmin pilviä, jotka hulmusivat kuin harmaat lakanat, tai seurasivat -aaltojen lakkaamatonta taistelua, joka täytti ilman heidän ympärillään -sihinällä ja rätinällä. Vähitellen suli tässä yksitoikkoisuudessa taas -heidän jäykkyytensä, ja siellä täällä lähekkäin seisovat jo vaihtoivat -jonkun sanankin. - -»Skapannia käy sääli», sanoi Janis vanhalle Daudalle, isälleen, »sääli -miestä, tuskin viittä kuukautta naimisissa.» - -Vanhus huokasi. - -»Vanha Zubuk... niin, hänestä ei niinkään väliä... hänen aikansa oli -jo ohi. Samaten Ludiksen. Ei hänestä olisi mitään enää tullut... Mutta -Stuhre, tuo säästäväinen tunnollinen ihminen... joka koko elämänsä -rehellisesti ja vaivalla... ja nyt... täten...» - -Vanha Dauda ei puhunut mitään. Mitäpä hyödytti toisten kurjuutta -kuvailla, kun itseään odotti sama kohtalo. Hän katsahti poikaansa ja -hänen huulensa vapisivat. - -»Äiti aikoi vastaanottaa meidät tänä iltana lämmitetyllä -hapankaalilla», sanoi hän. »Mutta nyt kai hän jo tämän tietää...» - -Janis nyökäytti päätään. Isä puristi silmänsä kiinni ja painoi vielä -toista etusormellaan, mutta ei voinut sittenkään estää paria kyyneltä -putoamasta valkealle parralleen. - -»Niin, hän sen kyllä nyt jo tietää», toisti hän. »Mitähän mahtanee -sanoa, kun me molemmat... molemmat... Olisitpa sinä edes jäänyt kotiin. -Itsestäni en puhu... eikä hänkään... Mutta sinusta... Sinähän olit -hänen...» - -Hänen turvonneet silmänsä sulkeutuivat jälleen ja hänen suupielensä -vavahti. - -Janis puri hampaansa yhteen. Ei mikään kohota ja samalla haavoita meitä -niin syvästi kuin toisten suru meidän kohtalostamme. - -»Ei», sanoi hän tukahutetusti, »älä vielä puhu tuolla tavoin, kyllä me -vielä kaikki saavumme onnellisesti rantaan.» - -»Niin, niin tietysti, samaten kuin ne kymmenen tahi yksitoista silloin. -Nythän meitäkin on enää vain kymmenen jäljellä.» - -Illemmällä kutsui Grünthal joukon koolle kysyen, eikö heidän ole nälkä. -Hän puhui taas samalla luottavalla äänellä kuin ennenkin. Kalastajien -masentunut mieli virkistyi, ja he tunsivat kiitollisuutta puhujaa -kohtaan. Skrastinsch vastasi kaikkien puolesta, että he kyllä ovat -nälkäisiä, mutta mitä syödä? Kalat ovat raakoja ja hevoset vielä elossa. - -»Aloittakaamme kaloista», sanoi Grünthal. »Kattilaa ei ole. Mutta minä -olen tuuminut, että meidän täytyy keittää kalat lakissa. Minä annan -omani sitä varten.» - -»Nahkaesiliinassa olisi mukavampi keittää», huomautti Ssihlis. - -»Onko sinun esiliinasi tervaamaton?» kysyi Grünthal. - -»Ei ole.» - -»No sitten meidän täytyy tyytyä lakkiin. Pilkkokaa yksi reki ja -särkekää jääkappaleita.» - -Silläaikaa kun nämä asiat toimitettiin, astui Grünthal Salgan luo, -joka, kädet polvien välissä, istui kuormansa reunalla. - -»Ala purkaa!» sanoi kalastaja. - -Mutta Salga ei totellut. Hän levitti käsivartensa aivan kuin olisi -niillä tahtonut suojella kuormaansa. - -»Ala purkaa kuormaasi!» huusi Grünthal vielä kerran, ja rypisti -kulmakarvansa yhteen. - -Salga alkoi molemmin käsin haparoida kuormaansa, hänen alaleukansa -keltainen ja ryppyinen nahka vapisi, joten leuka tuli aivan teräväksi. -Hän mumisi jotain hampaittensa välistä, ja lopuksi Grünthal eroitti -sanat »määrätkää hinta». - -Voimakkaan kalastajan ruskeille kasvoille levisi tumma puna. - -»Oletko hullu?» hän huusi. »Joko himoitset merivettä? Pois kuormaltasi.» - -Salga nousi ja hiipi hitaasti hevosensa taakse. - -Grünthal avasi kuorman, valitsi jokaiselle kaksi kutakuinkin yhtäsuuria -kalaa ja alkoi niitä leikata ja puhdistaa. - -Kun tuli suurella vaivalla oli saatu syttymään, pidettiin Grünthalin -lakkia varovasti korvalapuista liekin yli, kunnes jää tuossa -omituisessa kattilassa oli sulanut. Sitten asetettiin lakkiin osa -kaloista, ja kun nämä olivat puolikypsiä, toinen osa, kunnes kaikki -kalat tällä tavalla olivat keitetyt. Aivan kypsiksi ei niitä saanut -keittää, sillä täytyi säästää puita. - -Sitten jaettiin kalat. - -»Täytyy kai olla kiitollinen», sanoi Skrastinsch hiljaa, »mutta en usko -että kukaan tämän aterian jälkeen nuoleskelee sormiansa.» - -Kalastajat koettivat syödä kalansa, mikä kuitenkin oli melkein -mahdotonta. Ne maistuivat inhoittavasti lakin kankaalta ja olivat -sitä paitsi vielä puoliraakoja. Birkenbaum oli ainoa, joka söi osansa -loppuun. - -»Minulla on aina ollut hyvä vatsa», selitti hän. »Voisin nielaista -vaikka kiviä.» - -»Silloin kun vesi nousee suuhun saakka, oppii uimaan. Kun nälkä meitä -ahdistaa, opimme syömään», huomautti Grünthal ja pisti kalansa taskuun. - -»Eiköhän olisi parempi paistaa kalat», arveli joku. Tämä ajatus -näyttäytyi kuitenkin mahdottomaksi, koska keittämällä voi valmistaa -enemmän kaloja yhtaikaa kuin paistamalla. - -»Minulla on vielä vähän leipää aamusta jälellä», kuiskasi vanha Dauda -pojalleen, »tule sivulle, että voin sen antaa sinulle.» - -»Entä sinä itse?» - -»Minä... minä tulen kyllä toimeen ilman.» - -»Syö sinä vain itse, isä.» - -»Ei, en syö, minä tiedän, että sinun on nälkä... Nuorella ihmisellä on -enemmän nälkä...» ja hän veti Janiksen sivuun, tahtoen painaa hänen -käteensä puoli leivänviipaletta. - -Mutta poika kieltäytyi ottamasta leipää. - -»Syöhän toki itse», sanoi hän ja kääntyi taas toisten puoleen. - -Kun alkoi hämärtää, käski Grünthal viedä hevoset jälelle jääneen reen -taakse tuulen puolelle. Sitten istuutuivat kalastajat rekeen. Siinä -aikoivat he viettää yönsä. - -Ja sitten tuli pimeä. Ei ainoakaan tähti loistanut taivaalla, vinha -tuuli puhalsi, meri ympärillä ulvoi ja kohisi. - -Ei ainoakaan silmä sulkeutunut. Kaikki tuijottivat pimeyteen, joka -laskeutui lyijynraskaana harteille. - -»Voi miten minun on nälkä», kuiskasi Karlen Birkenbaumille. »Jospa vain -kalat eivät olisi niin inhoittavan makuisia.» - -»Ei sille mitään voi», vastasi nuorukainen. - -Pitkän vaitiolon jälkeen kuuli hän poikasen raskaasti huokaavan. - -»Mitä nyt?» kysyi hän välinpitämättömänä. - -»Tahtoisin syödä», kuiskasi poika. - -Birkenbaum istui hetken vaiti, löi sitten kärsimättömänä kädellään -polveensa nousten seisaalleen ja kiskoen pojan mukanaan ylös. Hän vei -Karlenin muutaman askeleen päähän reestä, veti jotain puserostaan esiin -ja painoi sen hänen käteensä. - -»Juo», komensi hän. Poika avasi pullon ja joi. - -»Mutta älä kerro kenellekään», sanoi Birkenbaum, ottaen pullon -takaisin. »Ja nyt koeta syödä.» - -He palasivat reen luo ja poika söi, vaikkakin vastenmielisesti kaikki -kalansa. - -Sitten ei pitkään aikaan kukaan liikkunut. Yö kului, meri kohisi, jää -natisi ja tuuli toi suolaveden hajun jäälle. - -»Birkenbaum, nukutko sinä?» - -»En.» - -»Tahtoisin hiukan ojentautua syliisi.» - -»Tee se.» - -Karlen asetti kätensä Birkenbaumin syliin ja kyyristyi niiden varaan. -Hetken kuluttua tunsi nuorukainen, miten kylmät poikasen kädet olivat. -Hän riisui kintaansa ja otti omaan lämpöiseen, voimakkaaseen käteensä -pojan jäykät laihat sormet. Hitaasti ne lämpenivät, ja sitten virtasi -lämpö pojasta nuorukaiseen ja nuorukaisesta poikaan. - -Karlen oli nukahtanut. - -Poikasen rauhallinen hengitys, jota hän kylläkään ei kuullut, vaan -jonka hän tunsi rinnan tasaisesta noususta, ja hänen sormiensa lämpö -toi hänen mieleensä öitä, joilla ei ollut mitään yhteyttä tämän -poikasen rauhan kanssa. - -Tähän siis päättyy nyt kaikki. Hän ei tulisi enää koskaan kuumin -sykkivin sydämin makaamaan sängyssään odotellen, että kaikki -nukkuisivat, voidakseen sitten ääneti nousten ja varovaisin askelin -hiipiä savilattian yli huoneen toiseen nurkkaan... Ei enää koskaan -hän avaisi raollaan olevaa luhdin ovea, eikä milloinkaan enää makaisi -puolivalmiin heinäauman varjossa leikkien auringon polttamilla -sormilla... Miten kaikki tämä oli tapahtunut? Miten hän oli tänne -joutunut? Hänhän oli paimentanut karjaa tuolla kaukana Erlaashin -vuorilla, oli elänyt siellä pitkät vuodet, juonut, mellastanut, -näytellyt teatteria, oli ikäänkuin leikillä jonkun kolttosen takia -istunut arestissa kaksikymmentäneljä tuntia ja nyt... nyt hän istui -kalastajareessä, meri kohisi hänen ympärillään ja hän ajelehti kohti -kuolemaansa. Sehän oli mahdotonta! Sellaista tapahtuu ainoastaan -saduissa, ainoastaan unissa. Tämä oli yksi niitä kamalia unia, jotka -ovat niin eläviä ja selviä kuin itse elämä. Kunhan hän voisi herätä! -Herätä! Mikä mielettömyys! Hän tiesi sen aivan selvään, ettei hän -uneksinut. Tämä jää, tämä kitkeränsuolainen meri-ilma, tämä kohina, -kaikki, kaikki oli todellista; hänen oli nälkä ja hänen tuli todella -kuolla — täytyi nääntyä nälkään tahi heittäytyä mereen, pimeyteen, -perikatoon, yhdessä tämän pojan, Grünthalin ja kaikkien toisten -reippaitten ja terveitten ihmisten kanssa. Kylmä puistatus vapisutti -nuorukaista ja hänen suunsa tuli kuivaksi ja karkeaksi. Ei, se ei -voinut tapahtua. Sellaiset kauhut tapahtuivat vieraissa maissa, -jossain kaukana, ja niistä juteltiin ja kirjoitettiin kuin jostain -jokapäiväisestä ja välttämättömästä, mutta eihän sellaista toki -itselle satu. Birkenbaum oli aina ollut tietoinen siitä, että hän -tulisi vahingoittumatta kulkemaan elämänsä läpi. Jos jossain joku -oli tehnyt haavan käteensä, lyönyt kirveellä jalkaansa, jos kone oli -jonkun repinyt säpäleiksi tai joku oli hukkunut, silloin oli hänellä -aina sellainen varma tunne, että hänelle tuollaiset onnettomuudet -eivät koskaan tapahdu. Ja nyt hän istui natisevalla ja halkeilevalla -jäälautalla ja ylt'ympäri oli yö ja kuolema... Tuo Salga! Jospa hän -ei olisi minua tavannut! Silloin hän ehkä olisi joutunut takaisin -kotipuolelleen, nukkuisi lämpimässä tuvassa, ja isäntä, pieni lamppu -kädessä, astuisi kamaristaan, herättäisi hänet hevosia syöttämään. - -Nuorukaista värisytti ja hän puristi tahtomattaan pojan sormia niin -lujasti, että tämä vavahti. Birkenbaum hillitsi itsensä, päästi -Karlenin sormet irti ja laski ikäänkuin rauhoittaakseen toisen kätensä -pojan harteille. Hänen kiihtymyksensä laimentui vähitellen. Olihan -vielä toivoa, olihan ravintoa, voihan vielä, kuka tiesi, jotain -tapahtua. - -Kuitenkin, yön kuluessa hitaasti, kasvoi hänen tuskansa uudelleen. -Halu elää nousi vastustamaan äkkinäistä, luonnotonta häviämistä, -kunnes idässä aamuruskon ensisäteet häämöittivät ja nuorukainen -kumartunein päin hiukan torkahti. Vavisten hän heräsi. Toiset olivat -jo nousseet reestä ja seisoivat paikoillaan katsellen kauas merelle. -Oli epämiellyttävän kylmä. Karlen vapisi myös, mutta nukkui kuitenkin -vielä. Birkenbaum ei tahtonut häntä herättää ja jäi istumaan, kunnes -hänkin heräsi. Sitten nousivat hekin molemmat ja lähettivät katseensa -yli aavan joka suunnalle. - -Sama eilinen toivoton näky: harmaat laineet valkeine vaahtoharjoineen -ja ylhäällä harmaat pilvet. Jäälautta oli tullut pienemmäksi ja -pyöreäksi, tuulen puolella keinui ja hankasi lakkaamatta vihertävät -kappaleet. Kalastajien kasvot näyttivät paljon vanhemmilta kuin eilen -ja kaikkien silmissä oli sellainen kauhun ilme kuin ihmisellä, joka -näkee aaveen lähestyvän hänen sydänvertansa imemään. - -Kun Skrastinsch oli vaihtanut pari sanaa ystävänsä Janiksen kanssa ja -taputtanut Karlenia olalle, astui hän Grünthalia kohti. Sekä hän, että -kaikki toisetkin pitivät Grünthalia onnettomuustoverien johtajana. - -»Miten on aamiaisen laita?» kysyi hän. - -»Otamme jälleen kaloja», vastasi Grünthal. »Joka tahtoo, syököön kalat -raakoina, toisille keitämme ne taas puolikypsiksi, niin kauan kuin puut -riittävät.» - -Tehtiin taas tuli ja kalat keitettiin samalla tavalla kuin illalla. -Vastenmielisesti kalastajat söivät. Birkenbaum veti taas pojan sivulle -ja molemmat joivat. - -»Sinä olet kuin veli minulle», sanoi poika. - -»Älä nyt... eihän tämä nyt mitään. - -Sinä olet hyvä poika. Minä tekisin sinusta hyvän työmiehen.» - -»Tiedätkö, kun päästään maihin, silloin ... niin silloin meistä tulee -hyvät ystävät.» - -»Kyllä, kyllä tietysti.» - -Kun he taas olivat liittyneet toisten joukkoon, komensi Grünthal, että -Birkenbaum kiinnittäisi keksin lujasti aisaan, jotta voitaisiin nostaa -hätälippu. Eikö kenelläkään ollut punaista liinaa? Huomattiin, ettei -kukaan omistanut sellaista, mutta neljällä miehellä oli punainen paita. -Grünthalilla, Janiksellä, Daudalla ja Skrastinschilla. - -»Miten lie sinun paitasi laita, Skrastinsch?» kysyi Grünthal. »Annatko -sen hätälipuksi?» - -»Jos minun täytyy antaa, niin samapa tuo», vastasi kalastaja -surunvoittoisesti. »Mutta ilman paitaa minua paleltaa. Minä olen -sellainen viluinen ihminen. Tiedän, että minulla nytkin, vaikka paita -on päälläni, on siniset huulet. Mutta jos niin on, että täytyy antaa, -en pane vastaan.» - -Kaikkien katseet kääntyivät puhujaan, jonka huulet todellakin olivat -sinertävät. Grünthalin kasvoilla leikki vieno hymy. - -»No, koettakaamme tulla toimeen ilman sinua», sanoi hän. »Minä suostun -vetämään Janiksen kanssa arpaa siitä, kumman tulee luovuttaa paitansa.» - -»Siihen olen minäkin valmis», huomautti Janis. - -Grünthal veti puserostaan esiin muistikirjan, repäisi yhden lehden -irti ja teki siitä kaksi arpaa, piirtäen toiseen niistä ristin. »Risti -merkitsee paitaa», sanoi hän ja ojensi Janikselle molemmat arvat -kämmenellään. - -Janis tarttui arpaan — hän oli vetänyt ristillä varustetun lapun. - -»Asettukaa yhteen tuulen puolelle», sanoi hän, heitti äkkiä yltään -turkit, takin, liivit; silmänräpäyksen ajaksi paljastui hänen -jäntereiset käsivartensa ja valkea rintansa, sitten hän taas seisoi -siinä turkissaan kuten muutkin. - -»Se oli kuin hyppäys kylmään veteen», huomautti hän. - -Paita kiinnitettiin keksin päähän ja nostettiin pystyyn. Kalastajat -aikoivat hakata jäähän syvennyksen, asettaa aisan toisen pään siihen -ja kiinnittää sen sitten reen etuosan jalakseen, ettei tarvitsisi -lippua pidellä. Mutta Grünthal, joka tahtoi antaa näille epätoivoisille -ihmisille jotain työtä, vastusti tätä ja määräsi, että tankoa -pidettäisiin pystyssä vuoron perään, aina kaksi henkeä kerrallaan. - -Kun Birkenbaumin vuoro tuli, tahtoi hän olla yksin määräaikansa tankoa -pitämässä, mutta Karlen ei siihen suostunut, vaan tarttui tankoon ja -auttoi omalta osaltaan tuulen pieksämän hätämerkin pystyssä pitämistä. - -»Minun on jano», valitti poika. - -»Luuletko sitten ettei minun ole? Niele jäätä, ime sitä.» - -»Niele ja ime! Mitä minä nielaisen, mitä imen, kun suuni nyt jo on kuin -paistettu? Miten kauan voimme tällaista kestää?» - -»Jumala sen tietää, sitä ei vielä kukaan meistä ole kokenut.» - -»Oi kunpa olisi edes yksi pisara, jotta voisi kunnolla juoda.» - -»Älä höpise», sanoi Birkenbaum. - -»Niin, sinä olet suuri. Mutta jos olisit sellainen kuin minä, niin et -puhuisi tuolla tavalla.» - -Mies muisti edellisen yön ja muuttui jälleen ystävällisemmäksi. - -»No niin, vaikeaahan tämä on, vaikeaa, mutta mitä tehdä», sanoi hän. - -»En ole ennenkään voinut kärsiä kylmiä ruokia ja juomia», jatkoi Karlen -valittamistaan. »Ja nyt täytyy minun nielaista puhdasta jäätä. — — — -Kylkiluiden alapuolella, vasemmalla puolen tunnen kovaa kipua. Joskus -pistää kuin veitsellä.» - -»Niin, siinä suhteessa olen minä onnellisempi, minua ei jäävesi ole -vielä vahingoittanut.» - -Mutta myöhemmin alkoi myöskin Skrastinsch valittaa, samalla tavalla -kuin poikanenkin, ja kalastajat tulivat levottomiksi tästä uudesta -uhkaavasta vastuksesta, jota useimmat heistä eivät olleet ajatelleet. - -Grünthal koetti taas rauhoittaa lautalla olijoita. - -»Onhan meillä vielä kaksi hevosta», sanoi hän. »Näissä on vielä -kylliksi lämmintä mehua, jos joku tarvitsisi.» - -»Juoda verta!» huudahti Ssihlis. - -»Suolaisen-makea juoma», selitti Birkenbaum rauhallisesti. »Minä olen -juonut verta.» - -Kalastajien kasvoille kuvastui samalla kertaa mieliteko ja inho. Halu -saada lämmintä nestettä ja luonnollinen vastenmielisyys verta kohtaan. - -»Emme ole vielä kylliksi nälkiintyneet», huomautti Grünthal katsoen -tovereihinsa. »Kaivakaamme sitten vasta koivuihin reiät, kun sen mahla -meistä tuntuu miellyttävältä.» - -Kun jälleen tuli Birkenbaumin ja Karlenin vuoro seistä tankoa -pitelemässä, kysyi poika, oltuaan pitemmän aikaa vaiti. - -»Birkenbaum, sinä olet kai kokenut jo paljon?» - -»Senkötähden niin luulet, kun olen juonut verta? Sen sinäkin olisit -voinut jo kokea. Minä olin silloin sinun ikäisesi. Me teurastimme -vasikan — — — olin silloin huima poika — — —.» - -»Vai niin. Ja miten vanha olit kuin aloit — — —?» - -»Juomaan? Viinaa juomaan?» - -»Ei — — — En tarkoita mitään — — — Sanohan mikä sinua eninten -surettaisi, ellemme enää pääsisi maihin?» - -»Mikäkö? Koko elämä surettaisi.» - -»Jokainenhan sitä surisi. Mutta tarkoitan jotain erikoista. Äiti, veli, -morsian tai joku muu.» - -»Ei minulla ole ketään. Ajattelen vain, että olisin voinut elää samalla -tavalla kuin tähänkin asti vielä monta vuotta ja sitten säälin elämääni -tai itseäni — — — en oikein tiedä.» - -»Niin, itseäni — — — sillä tavalla minäkin tunnen. Mutta minä suren -erittäinkin yhtä asiaa. Olen tähän saakka aina tuuminut, mitenkä erään -asian laita oikeastaan on — — — ja olen yhä enemmän toivonut saavani -kokea miltä tuntuu kun kaksi ihmistä noin — — — oi Birkenbaum, kunpa -olisin sinun sijassasi.» - -Hän katsoi mieheen ja hänen silmissään paloi tyydyttämättömän kaipuun -tuskallinen tuli. - -»Se on yhdentekevää», mumisi Birkenbaum lyhyesti, tuntien itsensä -omituisen liikutetuksi kaikkein sisimmässään. »Se on kaikki -samanlaista. Sinä valitat yhtä, minä toista — — — Mitä turhia.» - -Heidän vahtiaikansa loppui ja tangon luo astui toinen pari. Iltaan -mennessä sai jokainen taas kalaosuutensa ja sitten levisi onnettomien -yli jälleen yö, pitkä yö näkyineen ja unineen — lämmin kamari, jossa -paloi kirkas lamppu, kalpea vaimo, vääntelevät kädet, itkettyneet -silmät. - -Ei Karlenkaan, vaikka hän tänäkin yönä nojasi mukavasti Birkenbaumin -sylissä, nukkunut kuin vähän aikaa ja levottomasti. - -Kolmannen päivän aamuna ei ollut enää puita. Mutta ei myöskään kukaan -enää ajatellut keittää kaloja. Himokkain silmin katsoi jokainen -jakamista, ettei vaan kukaan saisi suurempaa kalaa. - -»Eikö sinulla ole enää mitään pullossasi?» kysyi Karlen, vieden -Birkenbaumin sivulle. - -»Ei mitään!» - -»Mutta siinähän oli vielä jokseenkin paljon.» - -»Sen join eilen illalla.» - -»Joit kaikki?» - -»Join. Minä sain sellaisen — — — sellaisen — — —.» - -»Etkä antanut minulle mitään?» - -»Olisiko minun sitten pitänyt. Olinko sinulle luvannut?» - -»Luvannut! — — — Mutta sinähän näet, että minun on vaikeampi kestää -kuin sinun.» - -»Mutta se oli minun pulloni. Ja huonosti minäkin voin. Kiitä Jumalaa, -että sait edes jotain. Toinen minun sijassani — — —.» - -»Vai sellainen sinä oletkin.» - -»Millainen sitten?» - -»Voi mene — — — siinähän oli vielä niin paljon — — — olisi riittänyt -meille molemmille vielä huomiseen, ylihuomiseen», huusi poika -katkerana. »Ja nyt on hän juonut yksinään kaikki.» - -»Katsoppa», huudahti Birkenbaum raivostuen. »Tuo aikoo minua haukkua! -Tuollainen mitätön! Varo vain ettet vielä saa vasten naamaasi.» - -»Varo sinä itseäsi!» huusi poika, vaivalla pidättäen kyyneleensä, ja -heitti Birkenbaumiin vihasta leimuavan katseen. »Juoppo.» - -Birkenbaum tuli aivan lähelle poikaa, katsoi häntä kiinteästi silmiin -ja iski häntä lujasti suulle. - -»Nyt pidät suusi kiinni», sanoi hän. - -Pojan kasvot jäykistyivät vihasta. Hän tarttui miehen käteen ja koetti -purra sitä. - -Birkenbaum vapautui kuitenkin otteesta ja puristi pojan kädet yhteen -kuin ruuvipenkkiin. - -Karlen puri keltaiset hampaansa kalpeaan alahuuleen ja koetti potkia -Birkenbaumia, mutta mies veti hänet niin lähelle itseään, ettei se -onnistunut. Äkkiä Birkenbaum huomasi, että poika tuli aivan veltoksi. -Hän päästi kädet irti, mutta silloin Karlen olisi lysähtänyt maahan, -ellei hän olisi uudelleen tarttunut hänen käsiinsä. Hetken lepäsi -Karlenin pää kuin kuolleena miehen rintaa vastaan. - -»Karlen, Karlen, mikä sinun on?» kysyi hän. - -»Tahdon juoda», kuiskasi poika. »Antakaa minulle juomista.» - -Birkenbaum vei pojan reen luo ja astui sitten Grünthalin luo kysyen -eikö nyt voisi ottaa toisesta hevosesta verta? Poika on aivan voimaton. - -»Siitä täytyy neuvotella toisten kanssa», vastasi Grünthal. »Yksistään -pojan tähden emme teurasta hevosta.» - -Hän kutsui kalastajat koolle ja päätettiin odottaa vielä. - -Grünthal teki Birkenbaumille epäävän kädenliikkeen, ja joukko hajaantui. - -Birkenbaum, jonka vierellä Karlen aina oli pysytellyt, jäi yksin. - -Hän astui vaiteliaan Gurlumin luo ja jutteli pari sanaa, mutta -kalastaja vain katseli häntä eikä vastannut mitään. Hän kääntyi -Skrastinschin puoleen, tämä katsoi häneen kuoppaisilla silmillään -surullisena sanoen: »No, Birkenbaum — — —», pudisti päätään ja kääntyi -pois. Hän meni Daudojen seuraan. Nämä juttelivat äidistä, hänen -yksinäisyydestään ja heidän mahdollisesta pelastuksestaan. Hän seisoi -hetken heidän luonaan, mutta nämä juttelivat edelleen välittämättä -miehestä mitään. Hän kulki edelleen. Gulbis ja Ssihlis tarkkasivat -miten Salga ruokki hevostaan oljilla. Tätä ryhmää Birkenbaum ei -tahtonut lähestyä. Hän vihasi Salgaa ja hänen apinankatsettaan. Hän -kääntyi Grünthalin puoleen, joka tällä hetkellä seisoi yksin tangon -luona, mutta jatkoi pysähtymättä matkaansa hänen ohitseen. Tässä -kalastajassa oli jotain, joka Birkenbaumilta puuttui, joka häntä kuin -näkymättömällä kädellä painoi alas ja kiihoitti salaiseen vastarintaan. -Hän asteli takaisin reen luo, jonka päälle Karlen oli jäänyt -kyyristyneenä istumaan, tuijottaen ammottavilla silmillään kauas. -Birkenbaum kulki kerran hitaasti hänen ohitseen, toisenkin kerran — — — -poika istui siinä tuijottavin katsein ja huulet raolla, eikä huomannut -miestä. Lopulta istuutui Birkenbaum hänen viereensä reelle. - -Mutta poika ei huomannut tätäkään. Kun hän tällä tavalla oli istunut -kauan aikaa, nousi Birkenbaum uudelleen. Nyt oli taas tullut hänen -vuoronsa pidellä tankoa. - -Masentuneena seisoi hän aikansa siinä, ei kukaan tullut hänen -luokseen, eikä kukaan häntä huomannut. Kun hän oli luovuttanut tangon -Skrastinschille ja Gulbikselle, kulki hän aivan jäälautan reunalle -asti. Jos tämä kappale, jolla hän nyt seisoi, murtuisi, mitäpä suurta -siinä olisi? Kuollahan hänen täytyi kaikessa tapauksessa tällainen -kuolema, — — ennemmin tai myöhemmin hänen täytyisi syöksyä mereen, kun -jää murtuisi. Miten paljon pienemmäksi olikaan tämä suuri jäälautta -tullut! Ja millä väsymättömällä innolla irtaantuneet palat hankautuivat -toisiinsa ja lauttaan, jolla kalastajat olivat. Ja tuolla kauempana -miten ahneesti aallot koettivat huuhtoa näiden vihertävien lautasen -muotoisten palojen ja möhkäleiden yli, heittääkseen vaahtoavat -huippunsa kalastajien jalkoihin — — —. - -Birkenbaum käveli vaarallisesta halkeamasta välittämättä jäälautan -ympäri ja palasi sitten jälleen reen luo. Poika ei ollut vieläkään -liikkunut paikaltaan. Hänen leveät huulensa olivat sinertävät, hänen -kapea otsansa, jolta lakki oli siirtynyt niskaan, kuulsi kelmeän -kalpeana. - -Birkenbaum istuutui jälleen hänen viereensä. - -»Karlen!» - -Poika ei ollut kuulevinaan. - -»Ei löydy mitään juotavaa», jatkoi mies. »Vain jäätä on. Mutta jos -tahdot, niin pitelen jääpalaa niin kauan kädessäni, että se sulaa ja -vesi on tullut lämpimäksi. Mutta ellet jaksa enää — — — kuulehan — — — -ellet kestä enään — — — niin minä — — — leikkaan haavan käteeni.» - -Karlen lysähti kokoon, vavahteli mutta heitti sitten pyytävän -silmäyksen Birkenbaumin käteen. - -Sekuntia myöhemmin piteli mies vasenta kättään poikasen suulla. - -Poika tarttui Birkenbaumin käteen, koetti työntää sitä luotaan, -rauhoittui ja imi — — — - -Sitten kiskoi mies liinan kaulastaan ja sitoi sillä kätensä peukalon -alapuolelta. - -Kun Grünthal illalla oli jakanut kalat, nousi pieni pilvi taivaalle, -ja pieniä lumihiutaleita putoili alas. Mutta sitten tyyntyi tuuli -ja ilma selkeni. Ystävällisinä loistivat tähdet taivaalla, kalpeana -loisti linnunrata. Mutta ei ainoakaan onnettomista ihmisistä nostanut -katsettaan korkeuteen. Tylsän välinpitämättöminä he viettivät yönsä. - -Uuden aamun valjetessa, syttyi heihin uusi toivo, sillä ilma pysyi -kirkkaana ja tyynenä. Ehkäpä nyt joku ohikulkeva laiva paremmin -huomaisi heidän hätälippunsa. - -Mutta päivä kului, eikä heidän toivonsa täyttynyt. - -Illalla ilmoitti Grünthal, että kalavarasta riittää ainoastaan kahdeksi -päiväksi. Eiköhän tänä iltana olisi parasta antaa ainoastaan yksi kala -kullekin, että ne riittäisivät pitemmäksi aikaa. - -Jääköön tänä iltana vielä ennalleen, päätti enemmistö, ja Grünthal -jakoi vanhan osuuden. - -Kun rusko alkoi häipyä lännessä, kohotti vanha Dauda juhlallisena -äänensä ja kysyi, eivätkö kalastajat tahtoisi yhtyä hänen kanssaan -rukoukseen? Äänettöminä katselivat miehet toisiinsa ja asettuivat -sitten vanhuksen ympäri, joka tottumattomalla tavalla rukoili -sydämellisesti ja pitkään ja lopuksi lankesi polvilleen. Toiset -seurasivat esimerkkiä, ja sitten kuului kaikkien suusta: »Isä meidän, -joka olet taivaissa — — —.» - -Hiljaisina asettuivat he jälleen reelle ja peittyivät pian pimeyteen. -Meri kohisi lähempänä ja jää nousi ja laski arveluttavalla tavalla. - -Karlen oli nojautunut Birkenbaumiin. - -»Nythän on kaikki lopussa? Eikö olekin?» »Luultavasti», vastasi mies. - -»Sinä kestät kauemmin kuin minä.» - -»Luultavasti.» - -»Kunpa kaikki tämä ei kävisi niin hitaasti — — —. Ne meistä jotka -kuolevat, ne kai heitetään mereen?» - -»Luultavasti.» - -»Laske sinä sitten minut — — —. Oi, kumpa ei kaikki kävisi niin -hitaasti — — —. - -Sido minulle myös jotain kasvoille — — —. Oi rakas Birkenbaum, oi, -Birkenbaum.» - -Poikanen tarttui miehen käsivarteen, painoi päänsä hänen olkapäätään -vastaan ja nyyhkytti. - -Birkenbaum oli vaiti. - -Viidennen päivän aamuna luuli Grünthal näkevänsä taivaanrannalla -savua. Suurimmalla tarkkuudella katselivat kaikki osoitettua paikkaa. -Siellä näkyi pitkulainen pilvi, joka yhä selveni, ja lopulta ei ollut -epäilystäkään siitä, etteikö se ollut ohikulkevan laivan savua. - -»Nostakaa lippu korkeammalle! Antakaa liehua!» huusivat kalastajat -sekaisin ja kaikki tunkeutuivat tangon ympärille. - -Savupilvi kasvoi. Kalastajien kasvot vilkastuivat jälleen ja silmät -säteilivät. Jopa hiljainen Gurlumkin puhkesi pariin ilonhuudahdukseen. - -Dauda vanhus itki. - -Pitkän aikaa pysyi pilvi yhtä suurena. Liikkumatta tuijottivat -kalastajat siihen, melkeinpä silmiä räpäyttämättä. - -Mutta sitten muuttuivat katseet yhä jäykemmiksi, yhä kauhistuneemmiksi. -Pilvi alkoi hävitä. Laiva ei lähestynytkään heitä, se ei huomannut -heitä tai ei tahtonut huomata! Se kulki ohi. - -Kalastajien kasvoille levisi yön varjo. Tangon pitäjät hellittivät -otteensa, se kaatui ja Salga polki jaloillaan punaista paitaa ja puri -turkkinsa hihaa. Skrastinsch raukka oli kaatunut reelle, mumisi jotain -käsittämätöntä ja nauroi. Karlen piti Birkenbaumia lujasti kiinni, ja -Grünthal seisoi katsellen yhä vielä siihen paikkaan, johon savupilvi -oli hävinnyt. - -Äkkiä kiljahti Janis. - -»Vene, vene», huusi hän. - -Kaikki kääntyivät mieheen päin, joka iloissaan huitoi käsillään. -Kenenkään huomaamatta oli vastaiselta puolen tullut vene niin lähelle, -että voi nähdä, miten monta ihmistä siinä istui. Heitä oli kaikkiaan -seitsemän. Kaksi souti, yksi piti perää ja neljä miestä istui -toimetonna. - -Vanha Dauda risti kätensä ja nosti ne taivasta kohti. - -»Birkenbaum, Birkenbaum», nyyhkytti poika. - -Kun vene oli tullut niin lähelle, että voi eroittaa kasvot, näkivät -miehet, että veneessä oli kolme vierasta sekä Stuhre, Skapann ja -molemmat Zubukit, kaikki neljä olivat enemmän kuolleita kuin elävien -ihmisten näköisiä. - -Kalastajat riensivät venettä vastaan. Suurella vaivalla onnistui toisen -soutajista nousta jäälautalle. - -Hän tervehti ja sanoi jotain, mutta ei kukaan häntä ymmärtänyt, -sillä hän ei puhunut lätinkieltä. Lopulta sai Grünthal kuitenkin -merkkikielellä selville, että vene ei voinut ottaa enempää kuin -seitsemän henkeä lisää. - -Ainoastaan seitsemän! Ja heitä oli kymmenen! Kuka pelastuisi, kuka -jäisi? Hetkisen seisoivat kaikki ymmällä, sitten alkoi Salga lähestyä -venettä. - -»Täytyy astua veneeseen», sanoi hän, »joka sitten jää jälelle, hän -jääköön.» - -Mutta Grünthal tarttui hänen käteensä ja kiskasi hänet takaisin. - -»Jää. Se olisi — — —! Meidän täytyy taas vetää arpaa. Kaikki kai olemme -yksimielisiä siitä.» - -»Koettakaamme ensin jos kaikki mahtuisimme veneeseen», sanoi -Skrastinsch, »jos sitten huomaamme ettei se kanna niin monta, niin on -silloin vielä aikaa arpoa.» - -Mutta vieras ei suostunut siihen. Hän näytti että silloin tapahtuisi -ryntäys ja vene voisi siinä kaatua. - -»No, vetäkäämme sitten arpaa», puhui Grünthal. »Asettukaa ijän mukaan -seisomaan. Dauda, Salga, Gurlum, Skrastinsch, Ssihlis — niin kai on -oikein? — — — Vai mitä?» — — — Kuka sitten seuraa? Janis — — — Hyvä. -Ja sitten? Gulbis ja Birkenbaum? Niin. — — — Karlen ja minä jäämme -viimeisiksi.» - -Hän repäisi taas pari lehteä muistikirjastaan, taittoi niistä kymmenen -samanlaista lappua, merkitsi kolme niistä ristillä ja kiersi arvat -kokoon. - -»Joka vetää ristin, hän jää.» - -Hän asetti arvat lakkiinsa ja lähestyi vanhaa Daudaa. Vanhus avasi -lappunsa: se oli tyhjä. Vapisevin käsin tarttui Salga lakkiin. Otti -ensin yhden arvan, sitten toisen ja avasi lopulta kolmannen. Se oli -tyhjä. Gurlumilla oli sama onni. Skrastinsch risti itsensä varmuuden -vuoksi ja veti sitten arpansa. Tyhjä — — — Ssihliksen käsi vapisi niin, -että hän töin tuskin saattoi avata arpansa. Pelastettu hänkin. — — — -Varmalla kädellä tarttui Janis lakkiin ja veti ensimmäisen ristin. -Gulbiksella oli hyvä onni. Lakkiin jäi nyt enään yksi puhdas arpa -kahden ristin seuraan. Huulet yhteen puristettuina ojensi Grünthal -Birkenbaumille lakkia. Henkeään pidätellen katsoi mies silmänräpäyksen -ajan siihen, tarttui sitten äkkiä arpaan ja avasi sen. Hän oli vetänyt -viimeisen puhtaan arvan. - -Grünthal käänsi lakkinsa ja pudotti jälelle jääneet arvat jäälle. - -»Meidän ei tarvitse arpoa, Karlen», sanoi hän. »No, nyt menkää.» - -Vikkelinä nousivat Salga ja Gurlum veneeseen. Heitä seurasivat Gulbis -ja Ssihlis. Skrastinsch tuli Grünthalin luo ja puristi hänen kättään. - -»Vie terveisiä vaimolleni», sanoi Grünthal. - -Birkenbaum sanoi myös hänelle hyvästit, samaten Janikselle. Sitten hän -kääntyi Karlenin puoleen, joka seisoi aivan kivettyneenä ja tuijotti -veneeseen. - -Birkenbaumin kasvoille levisi varjo. Hän tarttui pojan käteen -ja puristi hänen laihoja, kylmiä sormiaan. Poika ei vastannut -kädenpuristukseen, ja kun mies päästi käden irti, putosi se kuin -hervottomana Karlenin viereen. Kun hän oli ottanut pari askelta, jäi -Birkenbaum äkkiä seisomaan, heitti poikaan omituisen katseen, näytti -taistelevan itsekseen ja astui sitten hitaasti veneeseen. - -Dauda ja Janis olivat astuneet sivulle; vanhus ei nähtävästi voinut -erota pojastaan. - -»Nyt on jo aika, isä Dauda», kiirehti Grünthal vanhusta. - -»Minä jään», sanoi vanhus. - -»Minä en mene. En millään hinnalla!» huusi Janis. - -»Sinä menet. Mene! Sinä voit paremmin tulla minua hakemaan kuin minä -sinua. Minä odotan. Mene! Mene!» - -»Isä!» - -»Mene! — — — Vie äidille vanhukselta terveisiä. Ja tule noutamaan -minut. Mene, astu veneeseen.» - -»En koskaan. Minä en voi. En mene.» - -Vanha Dauda työnsi Janista venettä kohti, johon hän lopulta epäröiden -astui. - -»Jumala sinua varjelkoon, poikani. Jumala sinua varjelkoon, rakas -poikani!» huusi vanhus hänen jälkeensä ja uudisti hiljaa veneen -loitotessa hitaasti: »Jumala sinua varjelkoon, poikani! Jumala sinua -varjelkoon, poikani!» - -Grünthal heilutti hyvästiksi lakkiaan, kiersi sitten kätensä Karlenin -kaulaan ja jäi liikkumattomana seisomaan. - -Vanha Daudakin seisoi vähän etukumarassa kuin kivettyneenä. - -Näin heidät näki vielä hetken Janis ja Birkenbaum, jotka eivät -kääntäneet silmiään heistä. Sitten he muuttuivat epäselvemmiksi, -sulivat yhteen, ja viimein näkyi koko jäälautta taivaanrannalla vain -pienenä harmaanvihreänä pisteenä. - -Ja sitten sekin katosi. - - - - -RAUDUPIN EMÄNTÄ. - - -Korkeasta tapulista kuuluvat kuolinkellot, hautausvirsi hautuumaalta, -avatun haudan partaalla joukko surullisia kasvoja, haudassa komea musta -kirstu, kaunis kukkaisseppele kirstulla, mutta kyyneleitä — — — ei — — -—. - -Kuka tänään kätketään ikuiseen lepoon? - -Rikkaan Raudupin isäntä. - -»Meidän elämämme kestää seitsemänkymmentä ajastaikaa tai korkeintaan -kahdeksankymmentä ja jos elo on ollut parhainta, on se ollut työtä ja -vaivaa» — — — niin alkaa pappi juhlallisella äänellä ja pitää noiden -sanojen johdosta liikuttavan puheen. Hän kertoo vainajasta, miten -hänenkin elämänsä oli ollut työtä ja vaivaa, hän kertoo pitkäaikaisesta -sairaudesta, kertoo, miten hän oikealla kristityn kärsivällisyydellä -kaikki kesti. Hän puhuu maallisesta tavarasta, ja että vainajalla sitä -oli yltä kyllin, mutta ettei hänen sydämensä liikoja ollut kiintynyt -siihen, vaan oli halannut sitä tavaraa, jota ei koi syö eikä ruoste -raiskaa, eikä varkaat kaiva ja varasta — — —. Hän puhuu vihdoin -jälkeenjääneestä sairaasta orvosta, lesken murtuneesta sydämestä ja -kääntyy Hänen puoleensa, joka hyljättyjen kyyneleet kuivaa — — —. - -Ja leski, murtunein sydämin, peittää kasvonsa valkealla liinalla — — -— peittääkseen sitä, ettei hänellä ollut kyyneleitä, mitä kuivata. -Jälkeenjäänyt sairas orpo istuu haudan reunalla ja katsoo puoleksi -pelästynein, puoleksi uteliain silmin arkkua, ajattelee ja tuumii eikä -voi ymmärtää, mitä varten isä pannaan niin syvälle maahan — — —. - -Viimeisen siunauksen sanat häipyivät, pappi jättää haudan. - -Neljä miestä tarttuu mukana tuotuihin lapioihin ja lähestyy hautaa. - -Eräs heistä kumartui pienen orvon puoleen ja kuiskasi hänelle: - -»Pikku Matihs, heitä nyt isälle kolme kourallista santaa ja katso vielä -kerran kirstua, sinä näet hänet nyt viimeisen kerran.» - -Lapsi tottelee ja heittää välinpitämättömänä nuo kolme kourallista -santaa. Sitten pistää mies lapionsa maahan, nostaa lapsen ylös, kantaa -hänet hautajaisvieraiden joukosta lähellä olevalle kummulle istumaan. - -»Istu tässä, pikku Matihs, sillä aikaa kuin me hautaamme isäsi.» - -Lapsi, joka heikkojen jalkojensa vuoksi mielellään kannatutti itseään, -katsoo mieheen ja sanoo: - -»Kahrl!» - -»Mitä?» - -»Jää luokseni.» - -»En voi, minulla ei nyt ole aikaa, mutta tulen pian taas luoksesi», -vastasi mies tahtoen lähteä. Mutta lapsi ei häntä päästä. Silloin -saapuu Raudupin emäntä. - -»Lähde vain», sanoi hän, »minä jään lapsen luo.» - -Kahrl lähtee ja tarttuu lapioonsa. - -Kumea ääni lähtee komeasta kirstusta, kun hiekka putoilee sille. -Seppele hajoaa ja häviää, hauta täyttyy hitaasti, hautajaisvieraat -laulavat. Pikku Matihs alkaa itkeä. - -»Missä Kahrl on?» hän kysyy. »Tahdon Kahrlin tänne.» - -Äiti tahtoo häntä rauhoittaa, ja antaa makeisia. - -»En tahdo makeisia, mene pois, tahdon Kahrlin tänne», sanoo lapsi -uhmaavasti. - -Samalla Kahrl tuleekin paikalle. - -Pikku Matihs tarttuu hänen käteensä, Kahrlen täytyy istuutua hänen -luokseen. Näin he istuvat suuren sammaltuneen puuristin alla, Raudupin -emäntä, pieni Matihs, Kahrl... - -Hauta on peitetty, kumpu muodostunut. Raudupin emäntä menee sen luo -ja koristaa kummun vihreillä köynnöksillä, joissa loistaa punaiset, -hienoista värjätyistä höylän lastuista tehdyt kukat. Sitten jättävät -kaikki haudan ja astuvat kärryjen luo, jotka odottavat hautuumaan -edessä. Täällä tarjoillaan vanhan tavan mukaan viinaa, hautajaisvieraat -juovat ja syövät ohutta valkoista leipää. Raudupin emäntä syö myöskin -ja juo sekä ojentaa omalla kädellään lasin Kahrlille, joka on nostanut -pikku Matihsin vaunuihin. - -»Minä ajan sinun kanssasi kotiin», sanoo lapsi, kun hautajaisvieraat -tekevät lähtöä. »Äiti istukoon sinun paikallasi isän vaunuissa.» Hän -puhuu ruumisvaunuista, jotka Kahrl ajoi hautuumaalle. - -Mutta emännän kärryissä on tilaa kolmellekin, ja niin ajavat he kaikki -kolme yhdessä. Matkalla nukahtaa lapsi. Raudupin emäntä puhuu. Hän -puhuu vähän liian paljon ja vilkkaasti, mikä ei ole oikein sopivaa -leskelle, jolla on murtunut sydän. Kahrl kuuntelee, vaikenee ja välillä -haukottelee. Kaikki se, mitä emäntä puhuu, on hänelle jo aikoja sitten -tuttua. Hän tietää, että Raudup oli vanha, sairas mies ja että vaimolle -oli raskasta hoitaa häntä; hän tietää, että Raudupin tilat ovat suuret -ja että Raudupin emännälle tulee vaikeaksi hoitaa sitä ilman miehistä -tukea; hän tietää, että hän on vainajan ainoa kummilapsi ja että emäntä -ei vielä ole täyttänyt kolmeakymmentäviittä vuottaan; mutta mitä varten -kuunnella kaikkea tätä uudelleen...? - -Silloin vasta, kun emäntä huomauttaa, ettei hänellä ole nyt rahaa -kotona, jos Kahrl nyt heti tahtoisi ne sata ruplaa, jotka kummisetä oli -hänelle testamentissaan määrännyt, vastasi Kahrl: - -»Jääköön rahat vielä toistaiseksi sinun haltuusi», sanoi hän, »minä en -niitä vielä tarvitse. Jos minä niitä tänä vuonna tarvitsen, tapahtuu se -siinä Martinpäivän aikoina.» - -Raudupin emäntä nyökäytti päätään. - -»Mutta käy nyt edelleen yhtä usein meillä kuin tähänkin asti. Käy -sairaan kummisi asemesta tervehtimässä hänen poikaansa. Kuten näet on -hän mieltynyt sinuun.» - -»Niin on. Voin ehkä joskus sunnuntaisin päästä tänne...» - -He saapuivat Raudupin pihalle. - -Renki ottaa vastaan hevosen. Kahrl auttaa emäntää alas kärryistä ja -kantaa pienen Matihsin tupaan. Tuvassa on hyvin kuuma ja ilmassa tuntuu -hakatun kuusenoksan tuoksu. - -Pöydälle, joka ulettuu koko väentuvan seinän pituuden, on asetettu -kaksi kulhoa keitettyjä vihreitä herneitä, jotka kuvaavat kyyneleitä -latvialaisissa hautajaisissa. Kaksi piikatyttöä kantaa nyt »kyyneleet» -pois ja ryhtyy illallispöytää kattamaan. Tupa tulee täyteen väkeä. -Muutamilla on kuusenoksia, jotka he ovat tuoneet mukanaan hautuumaalta. - -»Älkää kuolko, älkää kuolko, kirkkomaalla ei ole enään tilaa», sanotaan -nuorille; »kuolkaa pois, kuolkaa pois, vielä on kirkkomaalla tilaa», -sanotaan vanhoille, jotka eivät ole olleet hautuumaalla, ja lyödään -heitä oksilla. Lyöjät ja lyödyt nauravat. - -Sitten istuutuvat vieraat pöytään, ruveten syömään ja juomaan. Pöydällä -on aina neljälle hengelle yhteensä pullo väkevää viinaa. Viina -pulloissa voittaa, vieraiden puhe käy äänekkäämmäksi ja vilkkaammaksi, -silloin tällöin nauraa joku, niin että tuvan seinät tärisevät. - -Raudupin emäntä istuu myös pöydässä — häntä vastapäätä istuu Kahrl. -Mistä lie johtunut, että miehen posket punoittivat, siitäkö, -että huoneessa oli niin kuuma, vai liekö ollut ryypyn syy — — — -yhdentekevää; ne aivan hehkuivat, ja hän oli hyvin komea. - -Raudupin emännän on myös painostavan kuuma... - -Tulee pimeä, ennenkuin kaikki vieraat ovat syöneet. Tulet sytytetään -katosta riippuvaan, vihreillä köynnöksillä kiedottuun monihaaraiseen -puukruunuun. Ulkona pihalla välkkyy hopeahohteisena kuu. Tuvassa juo -vanhempi väki olutta ja grogia sekä pelaa korttia, pihalla kävelee -nuoriso, laskee leikkiä, nauraa — — —. - -Muutama pari alottaa tanssin — — — ilman soittoa — — —. - -»Se on oikein, tuo on viisasta!» huudahtaa eräs vanhus, joka on tullut -tuvasta, ja jonka ääni joko juomisesta tai äänekkäästä puheesta on -tullut käheäksi. - -»Tanssikaa lapset! Tanssikaa! Minun hautajaisissani on myöskin -tanssittava! Mitä varten, helkkarissa, tulisi itkeä; se joka on -kuollut, hän on kuollut — — — Kun vaan kunniallisesti ja kunnialla on -haudattu — — — Vanha Raudup oli kunnon mies — — — jumaliste kunnon mies -— — — ja hän sanoi samaa, hän sanoi: jos tahtovat, niin viettäkööt -hautajaisiani yhtä iloisesti kuin häitä!» - -Muutamat nuorukaiset lähestyvät vanhusta ja kysyvät häneltä, onko -vainaja todellakin sellaista puhunut? - -»Tietysti hän on niin sanonut!» huutaa vanhus, »enhän toki rupea häntä -hänen omissa hautajaisissaan panettelemaan.» - -»No, sittenhän voimme rauhassa jatkaa tanssimista. Vahinko ettei ole -ketään pelimannia saapuvilla — — —. Eiköhän jollain talon rengeistä ole -viulua tai hanuria?» - -Eräällä heistä on hanuri. Hänen täytyy tuoda se esiin ja ruveta -soittamaan. Pojat ja tytöt tanssivat. Yhä useampi pari pyörähtelee -pihalla. - -Kahrl tanssii myös. Puutarhan porttiin nojautuneena, katsoo Raudupin -emäntä, miten hyvin hän tanssii ja kuinka mielellään tytöt hänen -käsivarrellaan lentävät pihan poikki. Hän lähestyy hiukan tanssijoita. - -Silloin huutaa joku Kahrlia. Pikku Matihs on herännyt ja kaipaa -häntä. Kahrl jättää tanssitoverinsa ja menee isännän makuusuojaan. -Pöydällä palaa talikynttilä, Raudupin sängyssä makaa kaksi vanhaa -vaimoa sikeässä unessa, emännän sängyssä istuu pikku Matihs ja itkee. -Puheensorina viereisestä tuvasta ja hanurin säveleet pihalta ovat -herättäneet hänet ja vaivaavat hänen heikkoja hermojaan. - -Kahrl istuutuu sängylle ja rauhoittaa lasta. Pienokainen ei kuitenkaan -tahdo enää nukkua eikä Kahrl voi palata tanssipaikalle. - -Hetken kuluttua astuu emäntä tupaan. - -»Etkö jo pane maata ja nuku», toruu hän. Pikku Matihs ei kuitenkaan -häntä tottele, katsoo vain Kahrliin suurilla silmillään ja painautuu -yhä lähemmäksi tämän rintaa. - -Raudupin emäntä menee kaapille. Tässä kaapissa on viiniä, tummaa, -punaista, makeata unkarin viiniä, jota lääkäri on määrännyt pikku -Matihsille. Kaapissa on myöskin lääkepullo, josta Raudup otti pari -pisaraa, kun uni pakeni. Emäntä ravistaa pulloa: mitätön pisara on -vielä tallella. Hän ravistaa sen viinilasiin, täyttää lasin puolilleen -viiniä ja ojentaa sen pienokaiselle juotavaksi. - -Lapsi juo mielellään voimakasta, makeata viiniä. Eikä hän nytkään torju -sitä luotaan, juo — ja on kymmenen minuutin perästä sikeässä unessa. - -Kahrl antaa lapsen hiljaa vaipua vuoteelle, peittää hänet kevyellä -peitteellä ja aikoo lähteä. Mutta emännän ruvetessa puhumaan hän -pysähtyy. - -»Kas tässä, maistapa sinäkin kerran tätä viiniä», sanoo hän ja kaataa -lasin reunoja myöten täyteen. »Juo!» - -Kahrl ei anna itseään kahdesti pyytää. Hän tyhjentää lasin parilla -siemauksella. - -»Sepä vasta maistui!» huudahti hän ja antoi emännälle lasin takaisin. - -»Maistuiko? No, sitten vielä lasillinen. Kaksinkertainen ei repeä.» - -Poika juo, kiittää ja poistuu huoneesta. Raudupin emäntä kaataa myös -itselleen lasillisen ja sulkee sitten kaapin. - -Hän lähtee ulos ja asettuu jälleen puutarhaportille. - -Hanuri soi lakkaamatta ja piha on täynnä tanssivia. — Jopa jokunen -vanhempikin pari pyörähtelee... - -Mutta kukaan ei vikkelämmin kuin Kahrl, hän aivan lentää — — —. Äkkiä -hän astuu emännän luo: - -»Etkö sinäkin tahdo tanssia?» kysyy hän puoleksi leikillään. Hänen -silmänsä palavat kuten tulinen viini, jota hän juuri on juonut. - -»Koettakaamme», vastasi emäntä. - -»Kuinka?» - -Hämmästyneenä katsahti Kahrl häneen hetkisen, heitti sitten nauraen -päänsä taaksepäin ja vie hänet pihan keskelle. - -Raudupin emäntä tanssii Kahrlin kanssa — ja tuoreelle hautakummulle -kutoo kuu hopeahuntuaan. - -Suuret, kovin suuret ovat Raudupin maat, vaikeaksi, perin vaikeaksi -käy Raudupin emännälle niiden hoitaminen ilman isäntää. Kun hän menee -pellolle tarkastamaan, mitä rengit tekevät, laiskottelevat piiat -kotona, ja jos hän tekee piikojen kanssa kotona työtä, laiskottelevat -rengit ulkona. Ja kunpa he vain laiskottelisivat! Mutta ne -ymmärtämättömät kylvävät pellavaa ohrapeltoon ja ohraa pellavapeltoon, -ja tattarit sinne, minne perunat olisi istutettava, ja pilaavat siten -vainajan niin ankarasti noudattaman järjestyksen ja vuoroviljelyksen. -Mutta kun tämä ei ole emännän mielestä aivan oikein ja hän lausuu -jonkun moitteen sanan, saa hän vastaukseksi: »Isäntä teki myös näin, -isäntä tahtoi tämän ja tuon aivan tällä tavalla tehdyksi.» Ja Raudupin -emäntä, joka ei ennen ole juuri nimeksikään välittänyt peltotöistä, -vaikenee ja uskoo — — —. - -Kellarissa seisoo astia astian vieressä, voita täynnä. Kuka lähtee -kaupunkiin? Raudupin emäntä kyllä tuntee tien Riikaan, hän kävi siellä -kerran miehensä kanssa, mutta sillä aikaa, kun he olivat matkalla, oli -varsa kuollut kotona. Häntä ei haluta toista kertaa olla niin kauan -kotoa poissa. Silloin tällöin kyllä joku rengeistä kulkee Riikaan -kuorman kanssa, mutta emännän mielestä hän tuo aina pari ruplaa -vähemmän kotiin, kuin Raudupin isäntä itse olisi tuonut. - -Emäntä valittaa huoliaan holhoojilleen. Holhoojat nauravat: »Ota -itsellesi mies», sanoi heistä toinen. - -»Niin todellakin, ota itsellesi mies», vakuutti toinenkin. »Näin suuri -talous ei tule isännättä toimeen.» - -Raudupin emäntä punastui. - -»Pitäisikö minun kosia itselleni miestä nyt jo, vaikka ei vielä ruoho -kasva vainajan hautakummulla?» - -Mutta kovin, kovin suuri on Raudupin talous, vaikeaa, kerrassaan -vaikeaa on Raudupin emännän sitä isännättä hoitaa. Palvelusväki tulee -päivä päivältä rohkeammaksi ja tottelemattomammaksi; emännän täytyy -kutsua holhoojat uudestaan luokseen ja pyytää heiltä neuvoa. - -»Johan minä viimein sanoin, ota itsellesi mies», sanoi toinen. - -»Ja minä sanoin, ettei näin suuri talous tule isännättä toimeen», -huomautti toinen. - -Emäntä punastui taas kovasti. - -»No, jos te minua siihen neuvotte — — — voinhan mennä naimisiin — — —. -Mutta kukapa suostuisi ottamaan tällaista vanhaa leskeä?» - -Holhoojat nauroivat. - -»No, kuulkaapas tuota — vanhaa leskeä! Me itse, holhoojasi, ottaisimme -sinut, jos vaan voisimme.» - -Mutta holhoojat eivät voi. He ovat jo kauan sitten huomanneet, että -ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla ja ovat hakeneet sekä löytäneet -toverinsa. Mutta he esittävät Raudupin emännälle toisia miehiä, joista -hän voi valita: Mahrz Mizpap, Spriz Schlakan, Peeter Tschutschakok, -Andsch Schwaukst, Krustia Kwehpin ja Brenz Besben — kumpikin kolme, -yhteensä kokonaista puoli tusinaa, sillä niistä, jotka Raudupin emännän -kanssa tahtovat jakaa ilot ja surut ja ihanan elämän Raudupin talossa, -niistä ei ole puutetta. - -Mutta emännälle ei kelpaa kukaan tästä puolesta tusinasta. Kaksi -ensimmäistä juovat itsensä liian usein humalaan, kaksi seuraavaa -pitävät kortin peluusta ja ovat inhottavia, Kwehpin on rikas tyhmyri ja -Brenz Besbeniä ei pikku Matihs voi sietää. - -»Sillä en tarvitse yksinomaan miestä itselleni, vaan myöskin lapselleni -isän.» - -»Aivan oikein», vakuuttivat holhoojat. »Mutta mistä keksiä sellainen, -joka miellyttää sinua, eikä ole lapsellesi vastenmielinen?» - -Sitten saapuu Kahrl taloon. Hän tulee melkein joka toinen sunnuntai, -mutta ei ole vielä kummisetänsä kuoleman jälkeen käynyt emännän -huoneessa. Hän leikkii pikku Matihsen kanssa väentuvassa, ulkona -pihalla, jos jossain, mutta emännän huoneeseen hän ei mene. Mutta -tänään, kun hän kuuli, että emännällä on vieraita, ei hän jäänyt isoon -tupaan, vaan meni sisähuoneisiin. - -Riemuiten ontuu pikku Matihs häntä vastaan, riiputtaa itseään hänen -kaulassaan ja painaa poskensa Kahrlin poskea vastaan. Kahrl rauhoittaa -lasta, tervehtää emäntää ja emännän holhoojia. Sitten hän istuutuu, -ottaa lapsen polvelleen, keskustelee holhoojien kanssa ja rakentaa -pienokaiselle korttitaloja. - -Hetken kuluttua nousevat holhoojat, mennäkseen Raudup-alueen peltoja -tarkastamaan. Pikku Matihs tahtoo päästä mukaan, hän tahtoo nimittäin, -että Kahrl kantaa häntä. Äiti toruu lasta sellaisesta pyynnöstä, mutta -Kahrl nousee ja lähtee lapsi käsivarrellaan holhoojien kanssa. - -Raudup-alueen pellot ovat hyvässä kunnossa, vaikkei siementä olekaan -kylvetty oikeihin peltoihin, Raudupin emäntä saa toivoa hyvää satoa. - -Pellot ovat laajat, Karhiin voimakas käsivarsi väsyy kantaessaan pikku -Matihsia niitä pitkin — — —. - -Vihdoin he palaavat takaisin taloon, josta hyvän ruuan haju tulee heitä -vastaan. Kun pikku Matihs on kylläinen, tulee hän uniseksi ja menee -vuoteeseen, Kahrl odottaa, kunnes lapsi on nukahtanut ja sanoo sitten -jäähyväiset. Holhoojat jäävät vielä. He puhuvat Kahrlista ja innostuvat -häntä ylistämään. Raudupin emäntä kuuntelee. - -Lopulta huudahtaa toinen heistä: - -»Tiedätkös mitä, emäntä? Naipa tuo Kahrl: hänestä saat pulskan -miehen!... Mitäpä siitä, jos hän nyt on Gailitilla vain renkinä eikä -isäntänä ja vaikka hän on sinua nuorempi! Sellaisille seikoille en pane -mitään arvoa.» - -»Ja miten pikku Matihs häntä rakastaa ja hänkin näyttää pitävän -pienokaisesta», sanoi toinen. »Minä en sinun sijassasi ottaisi ketään -muuta kuin Kahrlin.» - -Emäntä punastui hiusmartoaan myöten. - -»Mahtaiskohan Kahrl minusta huolia?» sanoi hän. »Niin kaunis mies — — — -suostuisikohan hän naimaan lesken — — — voisi valita tytön — — — vaikka -kuinka komean.» - -Holhooja nauraa. - -»Kaikkein komeimman kyllä, mutta ei ketään niin rikasta kuin sinä. -Äsken juuri kun tarkastelimme peltoja, sanoi hän, että Raudupin talo on -vallan kuin herraskartano — — — Ja hänkö kieltäytyisi rupeamasta tähän -kartanoon isännäksi? Synti olisi luulla häntä niin tyhmäksi.» - -»No niin, mietinpä sitten, mitä tehdä», sanoi emäntä. - -»Tuumi, tuumi ja toimi sitten viisaasti.» - - * * * * * - -Raudupin emäntä on tuuminut. - -Eräänä päivänä hakee hän vaateaitasta suuren nyytin pyhävaatteita ja -rupeaa pukeutumaan ja siistimään itseään. - -»Mihin lähdet?» kysyi pikku Matihs, joka istuu lattialla uuninnurkassa. -ja ompelee tilkuista tehdylle nukelleen hametta. - -Äiti katselee peiliin, näkee suurta vaivaa saadakseen hiuksensa -kauniisti jakautumaan, eikä vastaa lapselle mitään. - -»Mihinkä sinä lähdet, äitiseni?» toistaa lapsi hetken kuluttua, laskien -kalpeat, laihat kätensä syliinsä. - -Emännällä ei taaskaan ole aikaa vastata. Hän katselee itseään peiliin -ja koettaa, mikä silkkiliinoista parhaiten sopii päähän keltainen vaiko -valkoinen? Ruskea vaaleanpunaisilla vaiko harmaa punaisilla kukilla? - -»Äiti kultani, sanohan toki, minne aijot lähteä?» pyytää poika, antaa -neulomuksensa jäädä uuninnurkkaan ja ryömii huoneen keskustaa kohti. - -»Älä tule jalkoihini», huutaa äiti, sitoen harmaan, punaisilla kukilla -koristetun liinan päähänsä. »Jää vain sinne uunin luo. — — — Minnekö -lähden? Vieraisille minä lähden ja jos olet kiltti kotona, niin tuon -sinulle jotain mukanani palkaksi.» - -»Miten liinasi kahisee, äiti! Anna minun koettaa, kuinka se on pehmeä.» - -»Myöhemmin, sormesi eivät nyt ole puhtaat», vastaa äiti ja jatkaa -itsensä koristamista. - -Pikku Matihs istuutuu jälleen uunin luo ja jatkaa neulomistaan. -Neulominen ei kylläkään ole mikään poikain tehtävä, mutta mitäpä -tuollaiselle rammalle muutakaan antaisi ajan kuluksi? Veistä hänelle -ei voi antaa, hän voisi kaatua ja vahingoittaa itseään, hänhän on niin -heikko jaloistaan. - -»Nyt olet kaunis», sanoo lapsi, katsoen emäntään, joka lopultakin on -valmiiksi pukeutunut. - -»Olenko?» huudahtaa emäntä, ja katsahtaa vielä kerran peiliin. Hän -naurahtaa tyytyväisenä. - -Mennessään ovelle, kumartuu hän lapsen puoleen ja antaa tämän koettaa -päällinänsä nurkkaa. - -Lapsi koskettaa hennoilla sormillaan liinaa, katsoo äitiään suurilla -sinisillä silmillään ja kysyy: - -»Mitä sinä tuot minulle, äiti?» - -»Saammepahan nähdä, lapseni», vastaa äiti. - -»Jotain kaunista?» - -»Tietysti jotain kaunista.» - -Hieno puna kavahtaa emännän poskille, hän poistuu huoneesta, nousee -oven edessä odottaviin kärryihin ja ajaa pois. - -Tie, jota pitkin hän ajaa, vie Gailitin tilalle. - -Gailitissa puhdistetaan juuri savupiippua, kun Raudupin emäntä saapuu. -Katolla kumartuu pitkä, jäntevä mies ylös ja alas, silloin tällöin -huutaen jonkun määräyksen piippuun. - -Raudupin emäntä tuntee nuohoojan äänestä — se on Kahrl. Hän astuu alas -kärryiltä ja sitoo hevosen. Outo, hänelle tähän saakka tuntematon -levottomuus vaivaa häntä. - -Hän astuu taloon, menee isännän kamariin. - -Puoli tuntia — ehkäpä enemmänkin — kuluu, Gailitin emäntä astuu -tuvasta, lähestyy Kahrlia, joka on tuhkaa ulos kantamassa väentuvasta -ja sanoo, että tuhankanto voi jäädä toiseen kertaan, hänen tulisi -laittaa itsensä kuntoon ja siistiksi, ja saapua sitten toiseen -kamariin, Raudupin emännällä olisi hänen kanssaan puhumista. - -»Sen mitä Raudupin emännällä on sanomista, voin kuulla tällaisenakin», -vastaa Kahrl nauraen. - -»Ihminen!» huudahti Gailitin emäntä hiljaa ja lyö miestä kevyesti -olalle. »Mene äkkiä peseytymään! Etkö sitten ollenkaan aavista, mitä -varten Raudupin emäntä on saapunut tänne. Hän tahtoo naida sinut!» - -»Ohoo!» huudahti renki ja avasi silmänsä selkoselälleen. »Vai naida -minut? — —- — Sano hänelle etten ole kotona. Minä en tule teidän -kamariinne.» - -Gailitin emäntä ravisti päätään. - -»Älä nyt siinä — — — enhän voi sanoa hänelle, ettet ole kotona, hän -näki sinut katolla ja tunsi sinut... Mutta miksikä et tahdo mennä -sisälle? Hävettääkö sinua? Mene nyt vain rohkeasti sisään, minä jätän -teidät kahdenkesken.» - -»Mutta minä en ensinkään tahdo tavata Raudupin emäntää», vastasi Kahrl. - -»Miksi et tahdo? Kahrl, ethän vain ole niin tyhmä, että — — —.» - -»En aio häntä ottaa», keskeytti Kahrl emännän puheen. »Jumaliste, en -nai häntä, tehköön sitten mitä tahtoo. Ole hyvä ja sano hänelle, että -olin kotona, mutta olen juuri lähtenyt pois.» - -»Mene nyt, äläkä puhu joutavia. Tee miten haluat, mutta sinun täytyy -puhutella Raudupin emäntää. Ellei hän tapaa sinua tänään, tulee hän -toisen kerran. Muuten — ei hän sinua heti vie mukanaan.» - -»No, samapa tuo. Menen sitten hänen luokseen», sanoi Kahrl melkein -uhmaten. »Mutta tällaisena kuin tässä seison, pesemättömänä, jotta -Raudupin emäntä pelästyy jo ulkonäköänikin ja kiiruhtaa pois.» - -Mutta se tunne, joka emännän kasvoilla kuvastuu, on aivan toinen kuin -pelon tunne hänen nähdessään Kahrlin astuvan luokseen. Tuolla ovella -seisoo pitkä, voimakas mies, mustana kuin itse piru, ja kuitenkin — tai -ehkäpä juuri sentähden — kauniina kuin enkeli. — Heikko vavistus kulkee -pitkin hänen ruumistaan. - -Kahrl hymyilee, puolittain häveten, puolittain uhmaten, selvittää -kurkkuaan ja sanoo: »Hyvää päivää.» - -»Hyvää päivää!» vastaa Raudupin emäntä. Hänestä tuntuu äkkiä kuin olisi -hänelle tarttunut pala kurkkuun. - -Hetken vaitiolo. Kahrl istuutuu takkakivelle. - -»Kenenkä meistä on alotettava keskustelu?» kysyy hän vihdoin. »Minun -ehkä on kysyttävä mitä Raudup-äiti minusta tahtoo?» - -Raudup-äiti! ... Kuumana nousee veri emännän kasvoille. Tähän asti -Kahrl ei vielä koskaan ole häntä nimittänyt Raudup-äidiksi, vaan -emännäksi. Minkätähden hän teki sen nyt? Emäntä tointuu jälleen. - -Kuta vähemmän sanoja tässä asiassa käyttää, sitä parempi. Ja hän vastaa: - -»Mitäpä minä sinulta tahtoisin... Ehkä olet jo huomannut mitä -sinusta tahdon... Minua säälittää, että sinua kiusataan täällä uunin -puhdistajana. Tahtoisin mielelläni tehdä sinusta isännän.» - -»Tuo on hyvin hyvä tarkoitus Raudup-äidillä», vastaa Kahrl ja luo -silmänsä alas katsellen nokisia käsiään. »Mutta en oikein tiedä. -Minulla taitaisi olla vaikeampi olo isäntänä kuin uunin puhdistajana. -Savupiippua puhdistamaan kykenen, mutta isännöimään en.» - -»No, jos minä olen tehnyt sinusta isännän, pidän minä siitäkin huolen, -että sinä ymmärrät isännöidä. Uskon, että tulet olemaan tyytyväinen -siihen, että minä itse sinua opetan.» - -Että heidän keskustelunsa saisi tällaisen luonteen, tiesi Kahrl -jo edeltäkäsin, mutta kun hänen nyt tuli antaa päättävä vastaus, -kainosteli hän kuitenkin ja epäröi. - -»No, mitä tästä tuumit?» kysyy häneltä naimahaluinen leski ja hymyilee -suloisesti. - -Koska hän nyt välttämättä tahtoo sitovan vastauksen, niin tahdon sen -hänelle antaa, ajattelee Kahrl ja sanoo: »Ellen ole väärin ymmärtänyt, -tahtoo Raudup-äiti, että minä — — — että me menisimme naimisiin... -Raudup-äiti, siitä ei tule mitään.» - -Raudupin emäntä luulee kuulleensa väärin. - -»Kuinka? — — Siitä ei tule mitään?» toisti hän. »Miksikä ei?» - -»No, emmehän me sovi yhteen. Sinä, rikas emäntä, minä köyhä renki — — — -ajattele, mitä maailma naimisestamme tulisi sanomaan.» - -Raudupin emäntää nauratti. - -»Maailma! Mitä minä maailmasta välitän! Puhukoon se mitä haluaa, emmekö -me saisi tehdä, mikä meitä haluttaa? Joka välittää ihmisten juoruista, -hän ei pääse pitkälle.» - -»Olkoon niinkin, mutta sittenkin — — —. Raudup-äiti... en voi tulla -Raudupin isännäksi», lausui Kahrl. - -Emäntä nousee. - -Mitä tuo mies puhuukaan? Laskeeko hän leikkiä vai onko hän vakavissaan? -Ei, vakavissaan hän ei puhu, Raudupin emännälle johtuu mieleen, mitä -holhooja oli sanonut, että olisi synti pitää Kahrlia niin tyhmänä, ja -hän lähestyy Kahrlia, aikoen istuutua hänen viereensä. - -»Älä nyt puhu joutavia», sanoo hän, »älä tee niin paljon verukkeita.» - -»Enhän minä mitään verukkeita», sanoo renki ja siirtyy äkkiä hyvän -matkan päähän. »Älä tule liian lähelle minua, mustaat pukusi.» - -Mutta emäntä ei kuuntele häntä, vaan istuutuu takkakivelle Kahrlin -viereen. - -»No niin, miksi sitten epäröit, etkä sano suoraan, jotta tahdot tulla -Raudupin isännäksi?» - -»Mutta sanoinhan jo suoraan, etten tahdo siksi tulla.» - -»Puhutko vakavasti?» - -»Aivan vakavasti, tietysti, Raudup-äiti.» - -Raudupin emäntä vuoroin punastuu, vuoroin kalpenee, katsoo silmät -suurina komeata miestä, joka on luonut silmänsä alas — — —. Kahrl ei -siis hänestä todellakaan välitä — — — yksinkertainen renki hylkää -rikkaan Raudupin emännän käden. Häpeä ja katumus vahaavat hänet äkkiä, -vaivoin saa hän hillityksi äänensä vapisemasta sanoessaan: - -»Sinä kai pidät minua itsellesi liian vanhana?» - -»Liian vanhanako? Mitä vielä, tulenhan minäkin kerran vanhaksi.» - -»No, liian rumana sitten?» - -»En sitäkään. Minun mielestäni et ole ollenkaan hullumpi.» - -»Mutta miks’et sitten minusta huoli? Joku syyhän sinulla täytyy olla, -minkätähden et tahdo tulla Raudupin isännäksi?» - -»Totta puhuen, löytyy todellakin yksi este, jonka tähden en voi sinua -ottaa», vastaa Kahrl ja hymyilee. »Ellei sitä olisi — — —.» - -»Mikä se este on?» kysyy Raudupin emäntä väliin. »Onko sinulla jo -toinen morsian?» - -Kahrl tuntee miten hän tämän kysymyksen johdosta punastuu — — — olipa -hyvä, ettei hän ole itseään pessyt. Hän tekee kieltävän liikkeen -kädellään. - -»Toinen morsianko?!» - -»No, mikä muu sitten voisi olla esteenä? Voithan sen minulle sanoa, -Kahrl... totta tosiaan.» - -Kahrl nousee. Mitä hän vastaisi tuolle tunkeilevalle naiselle, ettei -häntä loukkaisi? Hämillään pistää hän nokisen kätensä taskuun. Siellä -hänen sormensa sattuvat pieneen pyöreään kiveen, jonka pikku Matihs -on hänelle leikillään antanut viime pyhänä ja jonka hän on unohtanut -taskuunsa. Hänelle juolahti eräs tuuma mieleen. - -»No, jos nyt niin mielelläsi tahdot syyn kuulla», sanoi hän ja -kääntyy oveen päin, niin voinhan sen sinulle sanoa: »minä en voi olla -isäpuolena.» Hän aikoo lähteä. - -Mutta Raudupin emäntä tarttuu häntä käteen, eikä päästä menemään. - -»Miten on mahdollista, että lapsi olisi sinun kieltoosi syynä?» -huudahtaa hän. »Poikahan rakastaa sinua ja sinä häntä. Minkä tähden et -voisi olla hänelle isänä? Älä nyt joutavia, tuo ei ole todellinen syy, -en laske sinua kamarista, ennenkuin olet sanonut minulle todellisen -syyn.» - -Onpa tuosta nyt vaivaa, ajatteli Kahrl, kiukun noustessa. - -Nyt hän tahtoo tietää salaisuuteni — — —. Mutta sitä hän ei saa — — -—. Nyt sanon hänelle sellaisen syyn, joka varmasti riittää. Ja ääneen -sanoo hän: - -»Oikea syy on siinä, että talo, jonka isännäksi lupaat minut tehdä, ei -ole sinun talosi vaan pikku Matihsin...» - -Raudupin emäntä päästää Kahrlin käden irti. - -Varmoin askelin jättää tämä huoneen. - - * * * * * - -Raudupin emäntä palaa jälleen kotiinsa. - -Sanomatta sanaakaan jättää hän hevosensa tielle kiiruhtavalle rengille -ja menee kamariinsa. Masentuneena istuutuu hän tuolille. Oi, mikä -häpeä! Mies, jolle Jumala ei ole antanut muuta kuin vähän punaa -poskille ja jokseenkin komean vartalon, hylkää rikkaan Raudupin -emännän! Niin, rikas — — — vaikka talo kuuluukin lapselle, on hänen -osansa siitä huolimatta vielä niin suuri, että häntä hyvällä syyllä voi -kutsua paikkakunnan rikkaimmaksi naiseksi. Tämän mies kyllä tietää, ja -sittenkin hän hylkää hänet. Mies himoitsee vielä suurempaa rikkautta — -— — tyhmyri, mistä hän enemmän löytäisi kuin Raudupin emännällä on... -Komea olet kyllä miekkonen, mutta tuskinpa vaan kartanoiden tyttäret -sinusta huolisivat...! - -Emännän katse harhailee huoneessa. Missä lapsi? Nukke yksin makaa uunin -luona lattialla, pienokainen itse on poissa. Omituinen ajatus juolahtaa -emännän mieleen: olisikohan pikku Matihsille tapahtunut onnettomuus, -sillä aikaa kun hän oli poissa kotoa? - -Hän menee toiseen huoneeseen ja hakee lasta vuoteesta. Siellä makaa -lapsi huivilla peitettynä ja nukkuu. Pienet kasvot ovat käännetyt -valoon päin ja emäntä huomaa miten kapeat ja kalpeat ne ovat. Mutta -tällä kertaa tämä näky ei häntä liikuta, kuten se ennen on tehnyt, -päinvastoin tämä näky lisää yhä enemmän katkeruutta hänen sydämessään. -Hän kääntyy poispäin lapsestaan, ottaa silkkihuivin päästään ja asettaa -sen kaappiin. - -Kaapin ovi narahtaa ja pikku Matihs herää. Hän nousee istumaan -sängyssä, hieroo silmiä kädellään ja sanoo: - -»Joko olet kotona, äitiseni? Katso miten kiltti olen ollut, minä -nukuin.» - -»Näen sen», vastasi äiti lyhyeen ja aikoo sulkea kaapin oven. - -»Oletko tuonut tuliaisia minulle?» kysyy lapsi. - -Emäntä avaa laatikon, joka on kaapin alimmaisen hyllyn alla ja ottaa -siitä sokerin palasen. - -»Kas tässä», sanoi hän ja heittää paikaltaan sokerin palan lapsen -syliin. Sitten hän sulkee kaapin ja menee toiseen kamariin muuttamaan -pukua. - -Seuraavana yönä kiusaavat rumat mielikuvat Raudupin emäntää. Lopulta ne -muuttuvat omituiseksi uneksi. Raudupin emäntä seisoo kamarissaan, jonka -lattialla on kuusenhavuja ja seinillä kuusenoksia. Keskellä kamaria on -pieni valkea kirstu, kirstussa lepää kapeakasvoinen, kalpea lapsi — -pikku Matihs. Mutta ikkunan ääressä — samalla paikalla kuin silloinkin, -jolloin hän oli holhoojien kanssa emännän vieraana — istuu Kahrl, on -niin kaunis, niin komean ja miehekkään näköinen ja hymyilee, viittaa -emäntää kädellään —. Ilosta huudahtaen syöksyy hän Kahrlin syliin, -syleilee komeata miestä ja suutelee punaisia huulia himokkaasti... -Silloin alkaa lapsi arkussa valittaa ja itkeä, Kahrl pelästyy — työntää -emännän luotaan. Hän kaatuu — kaatuu lapsen arkulle ja herää. - -Pikku Matihs itkee ja huutaa äitiään. - -»Mikä on hätänä?» kysyi äiti vihaisena. - -Onko lapsi nyt esteenä, ettei hän edes unissaan saa omistaa Kahrlia. -»Mitä tahdot?» »Juotavaa!» pyytää pienokainen kuivin suin. - -»Saat huomenna» vastaa äiti. »Nuku nyt, äläkä enään huuda.» - -Pikku Matihs vaikenee. - -Vielä myöhemminkin hän silloin tällöin valittelee unissaan. Mutta äiti -ei sitä kuule, hän uneksii edelleen. - -Kiusaaja näyttää hänelle viekoittelevia tulevaisuuden kuvia. - - * * * * * - -Neljä viikkoa on kulunut. Raudupin talossa ei näinä neljänä viikkona -ole tapahtunut mitään erikoista, emännän suhde pikku Matihseen on vain -muuttunut aivan toiseksi. - -Äiti on tullut ystävällisemmäksi lapselleen. - -Ennen sattui, että hän joskus torui lastaan sangen ankarasti tai sanoi -muuten pahasti, mutta nyt pikku Matihs ei enään kuule emännän suusta -sellaista; ennen kielsi hän poikaa tekemästä sitä tai tätä, mutta -nyt saa poika tehdä mitä itse haluaa. Hän saa leikkiä tulen kanssa -aivan kuin kukkien kanssa: hän saa tuntikaudet istua kaivon reunalla -ja heitellä puupaloja veteen, tahi leikkiä muuten vedellä; hän saa -heikoilla jaloillaan kiipeillä kaikilla tikapuilla pihassa; saa ryömiä -talon takana olevaan hiekkakuoppaan, joka jo kerran on vierinyt ja -täyttynyt, kaivaa siellä nukelleen kodin —. Raudupin emäntä antaa tämän -kaiken rauhassa tapahtua. - -»Eihän sitä tuollaiselta lapsiraukalta voi kaikkea kieltää», tapasi -hän sanoa, kun ihmiset huomauttivat, että hän antaa lapsen olla liian -paljon omin valloin. »Onhan sääli kieltää ramparaukalta kaikki, mikä -sitä edes vähän tässä elämässä huvittaa. Olen kyllin kauan kohdellut -häntä tarpeettoman ankarasti, eläköön nyt hiukan oman mielensä mukaan. -Minä en ole levoton hänestä, tuollaiset rammat ottaa Jumala erikoisesti -hoivaansa.» - -Ja todellakin. Näyttipä melkein siltä, että Jumala oli ottanut -pikku Matihsin erikoiseen huomioonsa. Hän tekee kaikkea mikä hänen -lapsenmieleensä kulloinkin juolahtaa, eikä hänelle sittenkään tapahdu -pienintäkään onnettomuutta. Niin, tuntuupa melkein siltä kuin tämä -riippumaton vapaus, jossa lapsi elää, edistäisi hänen terveyttään. -Hänen poskensa sairaloinen kalpeus häviää, jopa niillä joskus väreilee -hieno punakin. - -Kun emäntä huomaa että lapsen voimat vahvenevat, ostaa hän eräänä -päivänä hänelle juutalaiselta veitsen. - -Täytyyhän pojalle kerran antaa veitsi käteen, muutenhan hänestä tulee -täydellinen ompelija... kyllin vanha hän on siihen. Ja jos lapsi -vaatii, että veitsi on teroitettava, antaa äiti teroittaa sen oikein -teräväksi — — — - -Täten on pikku Matihsillä yksi lelu lisää. Raudupin emäntä on hyvä -äiti. Sitä ei voi kieltää. Ja kuitenkin käy äiti pojalle päivä päivältä -vastenmielisemmäksi. Poika pelkää äitiään. Hän on ehkä huomannut -jonkun niistä ilkeistä katseista, joilla äiti häntä väliin salaisesti -katselee, ehkäpä ei. Hän ehkä vain vaistomaisesti tuntee, mitä kamalaa -tekoa äiti tuumii ja mitkä luonnottomat ajatukset hänen aivoissaan -kierii... ajatukset niin pimeät, kuin jos ne olisivat syntyneet itse -helvetissä. - -— — — Tämänkö ramman takia pitäisi minun kadottaa onneni? Näin puhelee -Raudupin emäntä itsekseen. Enkö ole kyllin kauan istunut jo mieheni -sairasvuoteen ääressä ja hoitanut häntä? Tuleeko minun koko elämäni -olla sairaanhoitajana? Ei, sitä en tahdo. Minkätähden sen tekisin. -Olenko minä pahempi kuin toiset naiset? Muut elävät lakkaamatta onnessa -ja ilossa, enkä minä muka ennen vanhuuden päiviänikään saisi onnea -ja iloa, en saisi rakastaa. Ensimmäistä miestäni en voinut rakastaa. -Kahrlia rakastaisin... Oi, rakastan häntä sanomattomasti! Miten kaunis -hän on! Miten kookas, miten voimakas, miten terve hän on. Miten hänen -huulensa ovat punaiset, ja nämä huulet suutelisivat minua, ellei -minulla olisi lasta — — —. Oi, mikä onnettomuus! Miksi ei tuo lapsi -kuole? Hänhän on ristinä ja taakkana sekä itselleen että minulle. -Miksei kuolema ota minulta tätä ristiä!... Minä ravistan sen vielä -päältäni. En voi elää enää ilman Kahrlia... Ellei lapsi pian kuole voi -vielä tapahtua onnettomuus ... Tietysti, eihän se voi olla syntiä? Ei -niinkään ramman maailmassa pitäisi saada elää. Kenelle siitä on hyötyä? -Kenellä on siitä hyötyä jos pikku Matihs elää? Ei kenelläkään, ei -ainoallakaan. Mutta jos hän kuolee, tekee hän minut onnelliseksi, ja -sen vuoksi pitäisi hänen kuolla. Minä kuolisin myös mielelläni hänen -tähtensä, jos tekisin hänet kuolemani kautta terveeksi ja onnelliseksi, -mutta sitä en voi. Minun kuolemani ei häntä auta, mutta hänen -kuolemansa minua kyllä... - -Tällaiset ajatukset ovat saaneet Raudupin emännän ajatukset sekaisin -ja ne tulevat yhä pakottavammiksi ja uhkaavammiksi. Kaiken päivää on -hänellä vain mielessään kaunis Kahrl, yöllä uneksii hän yhä hänestä. -Kirkossa ei hän kuule saarnaa, eikä hän rukoile Jumalaa, katselee vain -Kahrlia. Vastustamaton mustasukkaisuus valtaa hänet, jos hän huomaa -Kahrlen ystävällisessä keskustelussa jonkun nuoren tytön kanssa, eikä -hän tiedä miten olla, kun Kahrl häntä tervehtää ja puhuttelee. Omatunto -varoittaa häntä kyllä: »Sinä lähestyt kuilua, joka sinut nielaisee, -ellet karkeita pahoja ajatuksiasi! Lapsesi on rampa, sitä enemmän -sinun tulee sitä rakastaa. Niitä kipuja, jotka häntä vaivaavat, koeta -sinä niitä äidillisellä rakkaudellasi lieventää... Ja oletko muuten -varma, että viettäisit onnellista elämää Kahrlin kanssa? Eikö teko, -jota tuumit, nostaisi Jumalan vihan teidän ylitsenne? Eikö siitä tulisi -sydämeesi ikuinen painajainen? Heitä ne ajatukset, heitä luotasi nuo -kamalat aikeet, jotka vievät sinut varmaan perikatoon.» - -Raudupin emäntä ei kuuntele mitä hänen hyvä henkensä kuiskaa. Hänen -päätöksensä vapautua vihatusta lapsesta, tulee yhä varmemmaksi. — Niin -lähestyy onnettomuus päivä päivältä. - - * * * * * - -Kuuma elokuun päivä. Raudupin väki leikkaa ohraa talosta kaukana -olevalla pellolla, emäntä on yksin kotona. Hän on valmistanut -juustomaitoa ja pesee keittiön edessä maitoastioita. Emännän kasvot -ovat hehkuvan kuumat, hän keskeyttää työnsä vähän väliä, pyyhkii -otsaansa ja tuijottaa avaruuteen. - -Miten hiljaista on ympärillä, kun hän keskeyttää työnsä. Yksinpä -pääskysetkin näyttävät lentäneen väen mukana pellolle, sillä vain -harvoin visertelee joku niistä tai kiitää vinhassa lennossa emännän -ohi. Pikku Matihsiakaan ei näy, eikä kuulu lähistöllä. Emäntä jatkaa -rauhassa työtään. Ellei leikkuuväki ole ottanut lasta mukaansa, leikkii -se jossain lähistöllä. - -Emäntä ottaa kantopuun, noutaakseen kaivosta vettä astiain huuhtomista -varten. Kaivo ei ole kovinkaan kaukana asuinrakennuksesta, saunan -vieressä. Puolitiessä, tallin luona, josta jo näkyy kaivolle, huomaa -emäntä, että pikku Matihs askartelee kaivon kannella, joka ulettuu -kaivon yli ja koettaa haravalla onkia jotain vedestä ylös. Se on -luultavasti jotain raskasta. Miten hän yrittääkään! Hän sai sen jo -kerran onnellisesti ylös. Se on pieni kivinen kanuunan kuula, jonka -Kahrl kerran oli löytänyt kyntäessään ja jolla lapsi hyvin mielellään -leikki. Hän tarttuu kiveen, tahtoen nostaa sen kannelle, mutta liukas -kuula luiskahtaa hänen käsistään, poika kurkottaa tavoittaakseen sitä — -vesi kaivossa räiskähtää, heikko pelästyksen huuto kuuluu ja häipyy. - -Emäntä jää aivan kivettyneenä hetkeksi seisomaan. Pikku Matihs on -hävinnyt kaivon kannelta. Kansi uiskentelee vedessä. Lapsi on pudonnut -kaivoon. - -»Joudu, kiiruhda lastasi pelastamaan!» huutaa emännälle hänen hyvä -henkensä. - -Ja hän juoksee — juoksee niin että kantopuunhaat heltiävät, saapuu -kaivolle ja näkee miten pojan pää taas nousee pinnalle ja miten hänen -kätensä kuoleman tuskassa tarttuvat kanteen. - -»Äiti!» sopertaa lapsi tuskin kuuluvasti, sillä vesi tunkeutuu hänen -suuhunsa ja vetää hänet alas. Hän tarttuu pienillä sormillaan kanteen, -heikot jalat räpyttelevät ja koettavat etsiä tukea kaivon reunasta. - -Ja uudelleen kuuluu pari käsittämätöntä, korisevaa ääntä. - -Silloin katsahtaa Raudupin emäntä pikaisesti ympärilleen. - -Tuleeko tuolla tiellä joku laaksosta päin, tahi tuolta metsän reunasta? -Ei, ei kukaan... Kamala tuli syttyy emännän silmissä. Hän kiskoo -kantopuun olaitaan alas, kohottaa sen ilmaan — ei, hän antaa sen -jälleen vaipua, tapahtukoon Jumalan tahto. - -Raudupin emäntä ajattelee Jumalaa ja samassa silmänräpäyksessä vaipuu -pikku Matihs kaivoon. Pääskynen sukeltautuu esiin taivaan sinestä, -räpyttelee siipiään aivan emännän pään päällä, kuuluu äänekäs -kvirikviri ja lintu häviää. - -Tuolla hän nyt makaa kaivon syvyydessä, ei enään elä eikä hengitä. -Tuolla hän nyt makaa niinkuin olet hänen jo kauan sitten toivonut -makaavan, kylmänä ja äänettömänä... Miksi et iloitse siitä emäntä, -miksi et naura ja riemuitse — miksi olet noin kalpea? Sinä vapiset — -voimakas nainen, joko sinut valtaa suloinen tunne siitä, että ihana -Kahrl vihdoinkin tulee omaksesi? Älä nyt ajattele Kahrlea, vaan -ajattele miten sinun on ihmisille ilmoitettava lapsesi kuolema... -Juokse pellolle, hajota hiuksesi, että väkesi näkee sen jo kaukaa -liehuvan, ja ovat valmiit vastaanottamaan järkyttävää uutista, kerro, -että pikku Matihs on pudonnut kaivoon ja uponnut, sillä aikaa kuin sinä -askartelit kotona, vääntele käsiäsi, vaikeroi ja itke, jos voit... -Mutta joudu, joudu, onneton äiti, ellet tahdo, että joku toinen ehtisi -ennen ja levittää uutisen vieläpä luultavasti toisella tavalla kuin -sinä tahtoisit tehdä. Etkö näe tuolla saunan nurkalla jonkun liikkuvan? -Niin, nyt näet hänet, älä pelästy, sehän on vaan Jankel Goldbaum, -joka siellä hakee paria luunpalaa. Sokea ja mykkä juutalainen, jos -sulkee hänen suunsa kulta-avaimella ja kaataa silmiin hopeaa... Hän -lähestyy sinua hitaasti, näyttää sinulle keltaiset hampaansa ja kysyy -minkä tähden olet antanut lapsen hukkua? — — — Raudupin emäntä, -Raudupin emäntä, eikö sinulla ole kultaa ja hopeata kädessäsi? Ei -ole, ainoastaan kantopuu. Tahdotko sen avulla tehdä hänet sokeaksi -ja mykäksi, ehkä kuuroksikin? Kas niin, voimakas nainen, sinähän -osaat käsitellä tätä kantopuuta, kulta ja hopea jäävät itsellesi ja -Kahrlille. — — — Mitä, eikö vanha mies tyydy siihen? ... Hän pakenee, -hän huutaa? Älä anna hänen huutaa, emäntä, viisas nainen, vie hänet -kamariisi ja avaa hänelle kaappisi... Noin paljon? Täytyykö sinun -miesvainajasi rahoja hellittää noin paljon? Älä vääntele kasvojasi -tuolla tavalla, kuta enemmän annat, sitä mykempi ja sokeampi hän tulee -olemaan, eikä hän sinulle voi koskaan olla kyllin mykkä ja sokea. Kas -noin — nyt hän taas lähtee ja sinä voit vapaammin hengittää, hän menee -ystävänäsi, sydämesi ja rahapussisi ovat paljon keventyneet! ... Ja -nyt, juokse pellolle, hajota hiuksesi, että väkesi jo kaukaa näkee sen -hulmuavan ja on valmistunut vastaanottamaan järkyttävää uutista, kerro -että pikku Matihs on pudonnut kaivoon ja hukkunut, sillä aikaa kun sinä -askartelit kotona, vääntele käsiäsi, vaikeroi ja itke — itke, jos voit -niin tehdä... - - * * * * * - -Raudupin emännän kamarissa on kuusen hakoja lattialla ja kuusen oksia -seinillä, keskellä seisoo pieni valkea kirstu ja kirstussa lapsi, -kapeaposkinen, kalpeakasvoinen. Tähän saakka on emännän uni toteutunut. -Mutta Kahrl ei istu ikkunan ääressä ja viittaa kädellään — Kahrl on -lähtenyt kaupunkiin isäntänsä kanssa ja ostaa siellä lemmikilleen, -jolle samalla hetkellä veisataan kuolinvirttä, pahvista tehdyn hevosen. -Kotomatkalla vasta kuulee hän onnettomuudesta. Hän ei tahdo sitä uskoa -ja kiiruhtaa Raudupiin, kuullakseen asian emännän omasta suusta. -Kuultuaan kaiken, ei tämä, tavallisissa oloissa jokseenkin karski mies, -voi pidättää kyyneleitään. Raudupin emäntä itkee myös. Hän on samalla -niin äärettömän surkean ja masentuneen näköinen, ettei Kahrl voi -hillitä itseään, vaan istuutuu hänen viereensä, tarttuu hänen käteensä -ja lohduttaa häntä... - -Kaksi kuukautta kuluu, heidän näkemättä toisiaan, kaksi kuukautta, -jotka Raudupin emäntä on pyhittänyt pikku Matihsille ja suremiseen. -Tällä ajalla on lohduttomasta äidistä vähitellen tullut elämänhaluinen -leski, josta ei huomaa, millaisen raskaan, korvaamattoman surun hän -vastikään on läpikäynyt. Eräänä päivänä, jolloin hän taas seisoo peilin -ääressä, sitoen päähänsä harmaata silkkiliinaa, jossa on punaiset -kukat, hän huomaa kaksi uutta ryppyä otsallaan. Hän vetää liinan -syvemmälle kasvoilleen, pukeutuu ja ajaa Gailitiin. - -Tällä kertaa Kahrl ei seiso katonharjalla, ja Raudupin emännän mennessä -sisälle, tulee vanha köyryinen vaimo häntä vastaan. »Olisitpa voinut -viivyttää hetken tulemistasi», ajatteli emäntä, sillä hän muistaa, -että matka tai kyläily epäonnistuu, jos ensimmäinen vastaantulija on -vaimoihminen. - -Ja hänen matkansa on todellakin turha. Kahrl ei ole kotona. -Kysymykseensä, missä hän on, vastaa Gailitin emäntä: »Hän lähti tänä -aamuna käräjätalolle. Kirjurin kaivo on luhistunut ja se täytyy -puhdistaa.» - -»Vai niin», sanoi Raudupin emäntä purren huultaan, eikä puhu enään -Kahrlista. Hetken kuluttua lähtee hän sieltä. - -Parin päivän kuluttua ovat sen kunnan jokavuotiset syysmarkkinat. -Raudupin emäntä toivoo tapaavansa Kahrlin markkinoilla, saadakseen -asiansa selväksi. - -Markkinat ovat laajalla alueella ja Raudupin emäntä hakee Kahrlea -turhaan pitkän aikaa. Lopulta hän hänet löytää. - -Kahrl seisoo maantien toisella puolen, torin päässä, mäntymetsän -reunassa, ja juttelee erään miehen kanssa. Kun emäntä lähestyy heitä, -poistuu vieras mies ja Raudupin emännän toivo jäädä kahden Kahrlin -kanssa on täyttynyt. - -»Kylläpä olen saanut sinua hakea», sanoi hän, ojentaen Kahrlelle -kätensä. »Näyttää siltä kuin olisit juuri vastikään saapunut.» - -»Eipä» vastaa Kahrl, »en suinkaan vastikään. Voisinko minä olla näin -humalassa, jos vasta äsken olisin tullut? ...» - -Hän nauraa äänekkäästi, hän on todellakin maistanut. Hänen punakat -poskensa ovat vielä helakammat kuin tavallisesti, hänen iloiset -silmänsä säkenöivät elämän halua, hänen liikkeensä ovat niin vapaat, -niin varmat, niin pehmeät, ettei Raudupin emäntä enään voi irroittaa -katsettaan hänestä ja hänestä tuntuu, ettei Kahrl vielä koskaan ole -ollut niin ihana kuin tällä hetkellä. - -»Humalassa?» sanoi hän ja löi Kahrlea kevyesti kädelle. »Sinä -leikinlaskija.» - -»Tietysti. Olenhan ollut jo aamusta varhain täällä, olin tuonut lehmän -markkinoille, myin sen, join margritschia... Olen nähnyt sinutkin -ainakin kymmenen kertaa.» - -»Etkä tullut luokseni?» - -»Mistä minä tiesin, että tahdoit tavata minua.» - -»Etkö tiennyt? Eikö emäntäsi ole kertonut sinulle, että kävin teillä?» - -»Sen hän kertoi. Mutta luulin — — —.» - -Kahrl ei lausunut loppuun, mitä hän oli luullut, vaan poistaa muutaman -kuivan heinänkorren hihaltaan välinpitämättömän näköisenä. - -»Mitä sinä luulit?» - -»No luulin, että asia on päättynyt.» - -»Päättynyt? ... Kahrl, älä puhu noin!» huudahtaa Raudupin emäntä, -joka ei enään jaksa hillitä itseään. »Jospa tietäisit, kuinka minä -sinua rakastan. En voi sitä oikein sanoakaan!... Rakas Kahrl, tule -Raudupiin, tule Raudupin isännäksi! Sano mikä sinulla on hätänä, kun -olet tullut Raudupiin? Tulet olemaan rikas ja kunnioitettu, elät kuin -herra! Jumaliste, tulen pitämään ja palvelemaan sinua herranani, enkä -miehenäni, tulen pitämään sinua — en tiedä miten — minä tulen...» -Emäntä vaikenee, hän ei löydä sanoja. Hänen povensa nousee ja laskee -suuren kiihtymyksen tähden, hänen olisi ollut helppo kuolla Kahrlin -tähden — — —. - -»Nyt et saa vastustaa enään», jatkaa hän hetken kuluttua liehakoiden, -»nyt et voi mainita enään mitään estettä, joka olisi avioliittomme -tiellä, nyt sinun täytyy, niin nyt täytyy sinun tulla isännäksi -Raudupiin.» »Todellako?» kysyy Kahrl leikillisen ivallisesti ja -katsoo lakkaamatta tielle odottaen, että joku tulisi kuulemaan heidän -keskusteluansa. »Kukapa tietää, vaikka voisinkin sinulle mainita jonkun -esteen. Ehkäpä voinkin?» - -»Älä nyt joutavia, älä nyt enään vastusta... Silloin kun olin luonasi, -mainitsit yhden ainoan esteen, ja tämä este on nyt poissa.» - -»On poissa? Mistä esteestä sinä sitten puhut?» kysyi Kahrl, joka -jo melkein oli unohtanut, millä hän silloin oli perustellut -vastustamisensa. - -»Niin, puhun pikku Matihsesta — hänhän oli esteenä...» - -»Pikku Matihs? Mitä, Raudup-äiti, ethän toki ajattele että minä tuon -lapsiraukan takia kieltäydyin tulemasta Raudupin isännäksi?» - -»Mutta niinhän sinä sanoit», huudahtaa emäntä ja kalpenee. - -»Niin, nyt muistan, että sanoin niin. Mutta minä sanoin sen vain sillä, -kun sinä minua niin ankarasti vaadit ilmaisemaan syytä kieltooni. -Oikeata syytä en voinut enkä tahtonut sinulle sanoa, mutta pikku Matihs -ei suinkaan ollut minään esteenä, pikku Matihs, joka oli minulle yhtä -rakas kuin pieni veli.» - -Miehen ääni vapisee hiukan, hän vaikenee. - -»Pikku Matihs ei ollut esteenä», toistaa Raudupin emäntä soinnuttomalla -äänellä. »Hän ei ollut esteenä, mikä oli, mikä on siis oikea syy -kieltoosi?» - -»Nyt kai voin sen sinulle sanoa», jatkoi Kahrl. »En voi naida sinua -sen tähden, että minulla jo on morsian. Marija Kahrklen nai minut -taloonsa. Me olemme jo viime kesästä saakka kihloissa. Mutta tähän -asti piti asian pysyä salassa, koska vanhus ei minusta huolinut, -mutta sen jälkeen kun perin kummisedältäni ne sata ruplaa, on hän -muuttunut toisenlaiseksi minua kohtaan, ja viime sunnuntaina antoi hän -myöntymyksensä. Ja sen tähden voin nyt vapaasti puhua onnestani. Martin -päiviksi voit hankkia minulle nuo sata ruplaa, Martin päivänä ovat -häämme.» - -Kahrl aikoo mennä. - -»Jää, älä mene!» huutaa emäntä tukahutetulla äänellä, tarttuu lujasti -Kahrlia käteen, eikä päästä häntä. »Kahrl onko se täyttä totta: — sinä -hylkäät minut, otat toisen... Marija Kahrklenin... Kahrl, silloin -täytyy minun kuolla.» - -»Älä ole hullu, Raudup-äiti, päästä minut», sanoi komea mies äkäisenä -ja koettaa irroittaa kätensä emännän kädestä. »Katso, ihmiset tuolla -alkavat meitä tarkastaa.» - -»Katsokoot, jos se heitä haluttaa, mitä se minua liikuttaa», sanoo -Raudupin emäntä hillittömänä. »Katsokoot vain meitä, minä en päästä -sinua vapaaksi, ennenkuin olet minulle luvannut...» - -»Hullu nainen», keskeyttää hänet Kahrl vihaisena ja kiskoo hänet pari -askelta mukanaan. »Mitä tahdot minusta? Mene pois piru, en voi myydä -itseäni sinulle! Mutta jos tahdot niin tule mukaan, minä ostan sinulle -puoli tusinaa toisia minun tilalleni.» - -Silmänräpäyksen ajan seisoo Raudupin emäntä Kahrlin edessä ikäänkuin -kovan iskun huumaamana — suu auki, himmein, tuijottavin silmin. Mutta -silmänräpäyksen ainoastaan. Sitten hän tointuu jälleen. Hän puristaa -Kahrlin käden kuin ruuviin ja vetää hänet metsään sellaisella voimalla, -että mies turhaan taistelee vastaan. - -»Mitä sinä sanoitkaan?» sähisee hän ja silmänsä säkenöivät aivan -vihreinä, »mitä sinä minulle sanoit? Onko sinulla oikeutta puhua -minulle tuolla tavalla? Tiedätkö, että voisin tappaa sinut kuin koiran -— sinä ilkiö... Miksi sinä petit minua? Miksi et sanonut minulle heti, -että sinulla on toinen morsian? Miksi puhuit pojasta, kun sinun olisi -pitänyt puhua Marijastasi? Kahrklen, hän on siis tuo valittu, jonka -edestä minun on väistyttävä — tuo kerjäläinen, joka ei omista edes -kymmenettä osaa siitä, mitä minä omakseni kutsun. Ja sittenkin tahdot -ottaa hänet, ja sittenkin hän on sinulle rakkaampi kuin minä! ... -Millä taikaruualla hän sinua on ruokkinut, minkä noitajuoman sinulle -juottanut... Mitä hän on edestäsi tehnyt? Ei hän ole sinulle edes -oljenkortta maasta nostanut, ja sittenkin hän on sinulle rakkaampi kuin -minä, kuin minä — — — joka olen — — — tiedätkö mitä minä olen tähtesi -tehnyt?» - -Tätä sanoessaan ravistaa emäntä mielipuolen tavoin kauhistuneen miehen -kättä. - -»Tiedätkö, mitä olen tähtesi tehnyt? ... Sinä uskot, että poika kuoli, -Jumalan hänelle määräämän kuoleman? ... Niin, kalpene vain — — kalpene -vahan valkeaksi, pikku Matihs ei kuollut luonnollista kuolemaa. Sinun -tähtesi annoin hänen hukkua kaivoon. Minä olisin voinut pelastaa hänet, -mutta sinä olit minulle rakkaampi kuin lapseni, ja sentähden annoin -hänen hukkua. Voi, voi! Ja nyt sinä siitä huolimatta otat toisen! Ota -Marijasi, ota hänet! Mutta tämän sanon sinulle: kielesi kuivukoon -kirotun valheesi tähden ja lapsen henki kiusatkoon sinua yötä päivää ja -tuottakoon teille molemmille onnettomuutta, aina hautaan asti.» - -Viimeisiä sanoja lausuessa, päästi emäntä Kahrlen käden irti, iski -nyrkkinsä hänen rintaansa, niin että mies horjahti, ja katosi sitten -metsään. - -Kuin huumaantuneena katsoo mies hetkisen poistuvan jälkeen ja -kääntyy sitten maantielle. Tiellä kulkee ihmisvirta edes takaisin. -Hevosmarkkinaväkeä tulee ja menee, iloiset parit käyskentelevät -ilakoiden ja leikkiä laskien. Itse markkinapaikalla tunkeilevat sekä -suuret että pienet myymäkojujen luona, raha helisee, ostajat ja myyjät -nauravat, lapset piipittävät pieniä savesta tehtyjä ankkoja, siellä -täällä joku pari riitelee. Ravintolassa kilisevät lasit ja pullot, -nuoret miehet kostuttavat kurkkuaan vaahtoavalla oluella ja vanhat isät -tekevät samoin. Kärryissä istuvat nuoret tytöt, syövät piparkakkuja -ja rinkilöitä juoruten poissaolevista. Vaimojen ja vanhojen äitien -kielet liikkuvat yhtä nopeaan kuin nuortenkin. Kaikki käy aivan samalla -tavalla kuin edellisenä, sitä edellisenä ja sitäkin edellisenä vuonna -tässä samassa paikassa... - -Silloin vanhat vaimot äkkiä vaikenevat ja kuuntelevat. Mikä ilkeä -humu tuolla syntyy? ... Ja nuoret tytöt pistävät puoliksi haukatut -piparikakut ja rinkilät taskuunsa, nousevat seisomaan kärryissään ja -katselevat ympärilleen: mitä ihmiset tuonne tielle kokoontuvat? Vanhat -isännät ja nuoret miehet jättävät ravintolan, viiden minuutin perästä -kulkeutuu koko markkinaväki maantielle uteliaisuudestaan. - -»Mitä on tapahtunut?» kysyy toinen toiseltaan ja ihmisjoukon keskeltä -kuuluu vastaus: - -»Onnettomuus.» - -»Millainen onnettomuus?» - -»Nainen.» - -»Mitä on naiselle tapahtunut?» - -»Hän on joutunut kuorman alle.» - -»Kuka hän on?» - -Tällä kertaa viipyy vastaus hiukan. Mutta sitten tulee vastaus. - -»Raudupin emäntä.» - -Niin Raudupin emäntä. Suuren ihmisjoukon keskellä makaa hän -liikkumattomana maantiellä. Hänen musertunut päänsä lepää -markkinavahdin sylissä, ja tämä valelee sitä vedellä. Kukaan ei voi -sanoa, miten onnettomuus tapahtui? Toiset kertovat, että syy oli -hänessä itsessään; toiset taas, että syy oli ajajan... Oli muodostunut -sankka tomupilvi, kun mies oli ajanut kaksivaljakollansa kuormaa -markkinoilta pois, Raudupin emäntä oli juuri sillä hetkellä juossut -maantien yli — ja kun pöly oli hälventynyt, oli emäntä maannut -maantiellä murskaantunein päin... - - * * * * * - -Korkeasta tapulista kuuluu kuolinkellot, hautausvirsi kirkkomaalta, -avonaisessa haudassa komea musta kirstu, kaunis kukkaseppele kirstulla -ja haudan ja kirstun ympärillä joukko hymyileviä perijöitä... - -Kuka tänään haudataan? - -Raudupin emäntä! - -Mutta Martin päivänä viettävät Kahrl ja Marija häitään. Häät ovat -komeat, paljon vieraita saapuvilla, morsian on herttainen ja kaunis. -Mutta sittenkään ei Kahrl voi päästä oikealle häätuulelle, sillä hänen -sydäntään painaa vuoren tavoin Raudupin emännän kirous. Hän ei tunne -itseään syylliseksi, mutta hän ei kuitenkaan voi olla yhtä iloinen kuin -toiset. Onnettoman lapsen siniset silmät eivät tahdo poistua mielestä. - -»Ollaanko surumielisiä?» kysyy kaunis morsian, ja kiertää kätensä hänen -kaulalleen. »Koettakaamme huvittaa itseämme tanssilla.» - -Kahrl tanssii. - -Mutta ei hän tanssinkaan jälkeen tule iloisemmaksi... - -Häät ovat ohi. - -Arkioloissa nuori aviomies oppii tuntemaan vaimonsa hyvät ja heikot -puolet, nuori aviovaimo taas miehensä hyvät ja huonot ominaisuudet. -He eivät ole pettyneet. He ovat toisiinsa ja kohtaloonsa tyytyväisiä. -Maallista tavaraa heillä on kylliksi... Ja kuitenkaan Kahrl ei voi -jättää huokailemistaan eikä hän ole niin onnellinen kuin pitäisi. - -»Mikä sinua vaivaa?» kysyy hänen vaimonsa. - -Mutta Kahrl ei kerro, mikä hänen sydäntään ahdistaa. - -»Mikä sinun on?» kysyy nuori aviovaimo yhä useammin, luullen että Kahrl -ei ole onnellinen hänen kanssaan ja itkee. - -Silloin kertoo Kahrl hänelle kaikki. - -Nuori vaimo on kovin järkytetty, tumman varjon lailla laskeutuu -Raudupin emännän kirous hänen aurinkoiseen mieleensä. Tuottaako lapsen -henki hänelle todellakin onnettomuutta? Ehkäpä noina vaikeina hetkinä, -jotka pian lähestyvät. Hänen sydämensä pelkää, ja lapsen siniset -silmät, joita hän ei ole koskaan nähnyt, kiusaavat myöskin häntä. - -Mutta kaikki käy onnellisesti. Ja Kahrlin pitäessä pientä punakkaa -poikaansa käsivarsillaan, katselee se häntä suurilla sinisillä -silmillä, joista isälle avautuu kokonainen taivas onnea ja sovintoa. -Vapisevin käsin laskee hän tuon nuoren ihmistaimen kehtoon ja kumartuu -nuoren vaimonsa puoleen... - -»Iloitse vaimoni, kirous on poistettu meistä, hän ei meitä vihaa, koska -on tullut takaisin meidän luoksemme. - -Vanhemmat antavat esikoiselleen nimeksi Matihs. - - - - -UKONILMA. - - -Kaiken sen, minkä Luther mainitsee neljännessä rukouksessa kuuluvan -jokapäiväiseen leipään ja tarpeeseen — kaiken sen omisti Roplainin -isäntä, mutta muutapa ei. Hän ei ollut rikas, joksi ihmiset häntä -kutsuivat, ei myöskään saita, kuten he häntä nimittivät. Mutta -huonosta ajasta huolimatta oli hän, viisaasti lisäämällä tulojaan -ja välttäen kaikkia turhia menoja, säästynyt tekemästä velkoja. Ja -tämän johdosta sai hän sekä rikkaan että saidan maineen. Se, että -häntä nimitettiin rikkaaksi, oli hänelle mieleen, eikä hän väittänyt -vastaan, vaikka sellaista hänen kuultensa mainittiin, mutta se että -häntä sanottiin saidaksi, se häntä monta kertaa suututti, ja hänen -teki usein mieli näyttää miten väärässä ihmiset olivat siinä luulossa. -Vakavana miehenä malttoi hän kuitenkin aina mielensä, eikä ryhtynyt -mihinkään, saadakseen ihmiset uskomaan toisin. »Puhukoot vain», -sanoi hän itsekseen, »kunhan vain tiedän sydämeni vapaaksi näistä -vioista; parempi on kuulla soimauksia rikkaudesta ja saituudesta kuin -tuhlauksesta ja veloista». Velka. Niin se on ruma sana, sana, jota -Roplain ei voinut kärsiä. Velka, se oli sellaisen vieraan nimi, jota -hän on koettanut pitkät vuodet ajaa talostaan ulos tuskalla ja vaivalla. - -Sillä hän ei ole aina ollut tuo »rikas» Roplain. Oli aika, jolloin -tuskin kukaan tiesi sellaisesta miehestä mitään kuin Andrew Osch — -kukapa muuten rengeistä mitään välittäisi? — onko sellainen olemassa -vai ei. Vasta silloin, kun hän nai Roplainin isännän tyttären, tahi -oikeammin kun hän appensa kuoltua, otti huostaansa ylt’yleensä -velkautuneen Roplainin talon, mitättömän vuokratalon — vasta silloin -ruvettiin häntä enemmän tarkkaamaan. - -Ihmiset vaivasivat silloin päätään ja ihmettelivät, minkä takia Osch -sälytti harteilleen koko suuren velkataakan. »Tyhmyydestä», tuumivat -toiset. »Kun hänkin kerran tahtoo olla isäntänä», tuumivat taas toiset. -Mutta siitä olivat kaikki yksimielisiä, ettei hän vuotta kauempaa -tulisi Roplainin talossa toimeen. Mutta hän pysyi siellä kauemmin. -Kului yksi, jopa kaksikin vuotta, ja Oschin omaisuus ei joutunut -vasaran alle. Kului vielä muutama vuosi ja katso — sen sijaan että -olisi vajonnut, rupesi Roplainin isäntä nousemaan. Viiden lehmän sijaan -seisoi nyt seitsemän navetassa, kolme hevosta hän omisti, ja kartanoon -maksettava vuokravelka oli sulanut puoleen entisestä. Sitäpaitsi -maksoi hän palvelijoilleen palkan täsmällisyydellä, joka oli ollut -aivan vierasta hänen apelleen ja joka sopi esimerkiksi vaikka kylän -rikkaimmalle isännälle. Tästä johtui ettei Oschin tarvinnut koskaan -olla ilman piikaa tai renkiä, kuten hänen edeltäjänsä usein joutuivat -olemaan, vaan hän saattoi vieläpä valita parhaimmat joukosta. - -Näin tapahtui, että Roplainin talo tuli yhä enemmän tunnetuksi ja -että Oschia kutsuttiin varakkaaksi, ennenkuin olikaan maksanut kaikki -velkansa, ja kun hänellä ei ollut enään velkaa kutsuttiin häntä -rikkaaksi. Ja koska tavallisesti se joka on rikas, on myös onnellinen, -niin ei ole kummeksuttavaa, jos Roplainiakin pidettiin onnellisena -ja — kadehdittiin. Ja todellakin, Osch ei tuntenut itseään ollenkaan -onnettomaksi kaiken kestetyn vaikean ajan jälkeen, mutta ei hän silti -vieläkään saanut nauttia elämän himmentämätöntä iloa, jotain oli vielä, -joka valmisti hänelle ikäviä hetkiä, syviä huokauksia, ja tämä hänen -huolensa ja murheensa syy oli Andrew, hänen ainoa poikansa. Hänellä -oli kyllä isän etunimi ja piirteet, mutta isän luonnetta hänellä ei -ollut. Kenessä lienee syy, että hänestä oli tullut kevytmielinen ja -irstas — liekö isässä joka taistellen köyhyyttä vastaan ja koettaen -maksaa velkaansa, liian vähän huolehti poikansa kasvatuksesta, tahi -äidissä, joka oli liiaksi hemmoitellut ainoata poikaansa, ja liian -vähän kurittanut, vaiko Andrewissa itsessään, joka ei ottanut kuuleviin -korviinsa isän opetuksia ja äidin ystävällisiä neuvoja — kuka sen -tietää! Oliko ehkä syy isässä, mutta hän ainakin eniten suri tehtyään -tämän surullisen huomion. Vähemmän tahi tuskin ollenkaan äiti suri tätä -seikkaa, äiti, joka, kuten ainoan lapsen äidit tavallisesti, uskoi -Andrewinsa syyttömyyteen ja joka ei antanut Andrewin monien vikojenkaan -sitä itselleen vakuuttaa, vaan löysi aina helposti jokaiselle vialle -anteeksiannon. Ja sanoaksemme totuuden, niin ei Andrew taas ollut niin -huono, ettei hänessä olisi löytänyt monta hyvääkin ominaisuutta, yksi -näistä oli hänen ahkeruutensa. Koulussa ei hän millään erikoisella -innolla pyrkinyt eteenpäin, mutta kotona sitävastoin hän teki työtä, -niin että oli ilo häntä katsella. Kuudentoista vuotiaana kykeni hän -täysin täyttämään yhden miehen paikan ja käsitteli auraa, viikatetta ja -puimakonetta kuin leikkikalua vain. Yhdeksäntoista vuotiaana ei Andrew -ollut sen parempi tai huonompi kuin muutkaan hänen laisensa, jotka, -tuntematta muita päämääriä ja koettamatta pyrkiä parempaan, elävät -miten itse haluavat. Jos hänelle suinkin sattui tilaisuutta, joi hän -itsensä humalaan. Hän piti paljon kapakka- ja sen tapaisista iloista, -kävi joka ilta »seurassa», pelasi korttia, nimittäin rahapeliä, jos -hänellä sattui olemaan rahaa, ja antoi rakkauden liekin mielellään -salassa leimahtaa sydämessään jotakuta tyttöä kohtaan. Pitkään aikaan -ei isä huomannut poikansa huonoja taipumuksia, sillä poika osasi -hyvin salata isältään kaiken sen, minkä vaisto sanoi olevan isälle -vastenmielistä. Ja kuten usein tapahtuu, että vieraat avaavat meidän -silmämme omien asioittemme suhteen, niin tapahtui nytkin Roplainille. - -Palattuaan pitemmältä matkalta, poikkesi hän väsyneenä pitäjän -krouviin, levähtämään. Ilta jo hämärsi. Hetken istuttuaan tuvassa, -aikoi hän nousta ja lähteä, kun kaksi nuorta miestä astui sisään, -pyytäen pari pulloa olutta, ja tuntematta häntä, tahi ehkeivät häntä -huomanneetkaan, istuutuivat Oschin lähelle ja alkoivat jutella. - -»Mutta sanohan minulle Paul», sanoi toinen, senjälkeen kun olivat -hetken puhuneet jonnin joutavia, ja alensi äänensä kuiskeeksi, »miten -on Dsenin laita? Sinähän asut hänen naapurissaan ja olet varmaan -kuullut, joko hän on terve? Luultavasti ei hän vielä ole?» »Miten lie», -nauroi puhuteltu hiljaa, »sellainen reikä ei sentään niin helposti -parane, kun se päällepäätteeksi sattuu olemaan räätälin päässä.» - -»No, kenen päässä tahansa ei tuollainen reikä niinkään helposti -parane», sanoi edellinen, »se oli todellakin hyvin lyöty! Mutta kyllä -se olikin tarpeen. Dsen rupesi olemaan liian röyhkeä. Ja kuka käski -hänen koko illan liehakoida Marja Leepkahjia, hänhän tietää vallan -hyvin, että tyttö on nuoren Oschin mielitietty.» - -»Niin sanoppa muuta», vastasi toinen, »se oli häneltä suuri tyhmyys, -niinkuin tytöistä olisi muka puute. Mutta onhan se toki onni, ettei -kukaan muu, meitä molempia lukuunottamatta, tiedä kuka on syypää, -muuten kävisi Andrewin huonosti. Uskon varmasti, että jos hänen isänsä -saisi sen tietää, niin hän iskisi kaksi samanlaista reikää pojan -päähän. Minä tunnen hänet hyvin, olin hänellä vuoden renkinä.» - -»Niin», sanoi edellinen, »ota siitä selko! Koko maailma pitää vanhusta -viisaana, ankarana ja niin säästäväisenä, että hän kääntää kopeekankin -kolmasti kädessään, ennenkuin antaa sen pois — ja poika elää leveästi, -kuin mikäkin! Miten se on mahdollista, Paul?» - -Paul nauroi ääneensä, tyhjensi lasinsa ja siveli pehmeitä viiksiään. - -»Mitenkäkö mahdollista, Mahrz?» toisti hän: »no on sekin kysymys! Isä -ei tietystikään tiedä mitään. Sinulla ei ole vanhuksia, etkä sentähden -tiedä, miten heitä voi kaikenlaisilla tyhmyyksillä petkuttaa. Etenkin -äitejä! Jumaliste, en voi omaanikaan moittia, mutta Andrewin äiti on -kullan veroinen! Yhdessä pojan kanssa peittävät he isältä kaiken: no -ymmärrätkö nyt?» - -Mahrz hymyili ja ravisti päätään. - -»Vaikka vain», sanoi hän, »mutta niin paljon rahaa kuin näkee Andrewin -tuhlaavan, niin paljoa hänen isänsä ei koskaan anna hänelle.» - -»Mutta jopa sinä olet yksinkertainen», huudahti Paul. »Eikö Andrew -sitten ansaitse mitään? Ja onhan tuollaisen isän pojalla luottoa missä -vain! Äiti antaa minkä voi ja kun ei se riitä — no niin, minkä sille -voi — — —». Ja kumartuen Mahrzin puoleen, jatkoi hän aivan hiljaa: -»Hänen ystävänään tunnen asianlaidan aivan tarkalleen ja tiedän, ettet -kerro tätä edelleen; tällekin kapakan isännälle Andrew on velkaa -kaksikymmentäkolme...» - -Hän ei lopettanut lausettaan, vaan hieroi kiivaasti oikean käden -peukaloa nimettömään ja hymyili. - -»Todellako?» ihmetteli Mahrz. - -Roplain nousi ja jätti krouvin. - -Kun isäntä ja emäntä seuraavana päivänä olivat kahden kesken, kertoi -hän vaimolleen, mitä oli kuullut eilen krouvissa. - -»Mitä sanot siitä?» kysyi hän totisena ja surullisena. - -Emäntä rupesi itkemään. - -»Uskotko sinä sitten kaikkea sitä, mitä ihmiset puhuvat?» sanoi hän, -»onko se mahdollista, että meidän Andrewimme voisi tehdä sellaista? -Oi, Jumalani, millaisia pahoja ihmisiä ja kieliä! Mitä pahaa poikamme -onkaan heille tehnyt, kun he näin hänestä juttelevat?» - -»Kysykäämme Andrewilta itseltään tätä asiaa», puhui Roplainin isäntä, -avasi ikkunan ja huusi poikaansa, joka pilkkoi pihalla puita. - -Hän tuli sisään, kaunis, voimakasrakenteinen nuorukainen, josta -jokainen isä ja äiti voi ylpeillä. - -»Oletko tavannut Dsenin viime sunnuntaina seurassa?» kysyi isä. - -Andrew katsoi ensin isäänsä ja sitten äitiinsä, joka pyyhki silmiään -esiliinannurkalla, ja vastasi epävarmalla äänellä: - -»Olen.» - -»No, silloin sinä kai tiedät, kuka häntä on lyönyt päähän?» - -Poika koetti kestää isän ankaran, tutkivan katseen vastatessaan: - -»Lyönyt päähän? Siitä en tiedä mitään.» Roplainilla nousi veri poskiin. - -»Vai et tiedä siitä mitään? No, sitten minä tiedän enemmän kuin sinä; -itse sinä olet tehnyt tuon urotyön», sanoi hän. - -»Joka on sinulle sellaista puhunut, hän on valehdellut», vastasi poika -rohkeasti, »sanon sinulle vielä kerran, etten ole lyönyt Dseniä.» - -»Sinä valehtelija!» huudahti isä, »etkö häpeä valehdella minulle vasten -kasvojani, pitääkö minun ehkä hakea todistajia?» - -»Jos puhut todistajista, niin ovat he vääriä», vastasi Andrew muistaen -ystäviensä koeteltua vaiteliaisuutta. - -»Häpeämätön lapsi!» huusi isä vihasta vavisten ja löi Andrewia -poskelle, »onko Paul Puhlit ehken väärä todistaja, sano?» - -»Andrew, Andrew, älä kiellä enään, jos olet syypää», pyysi nyt äiti, -asettuen isän ja pojan väliin, välttääkseen uudistuvia lyöntejä. »Älä -suututa isää vielä enemmän. Vastaa äidillesi, joka sinulta kysyy: -oletko lyönyt Dseniä?» - -»Olen», vastasi Andrew tuskin kuuluvasti, huulet liidun valkeina. - -Äiti vajosi tuolille ja peitti kasvonsa esiliinaan. - -»Minkä rakastetun kanssa olet tuona iltana eniten tanssinut?» kyseli -isä edelleen, korostaen erittäin sanaa rakastettu. - -»Marija Leepkahjin kanssa.» - -Osch naurahti katkerasti. - -»Kuulitko, Marija», sanoi hän vaimolleen, »kuulitko ketkä ovat -kunniallisen poikasi tanssitovereita? Kaksi lasta tällä _rakastetulla_ -jo on, tahdotko sinä tulla kolmannen isäksi?» - -Andrew oli vaiti. Äiti alkoi itkeä nyyhkyttää. - -»Kun on niin hienoja naisia seurassaan, niin ei varmaankaan tulla -toimeen niillä vähäisillä rahoilla, joita olet minulta saanut tähän -saakka — miten on menojesi laita — ja velkojesi?» - -Andrew kääntyi pois, eikä vastannut. - -»Miten on velkojesi laita? Vastaa», uudisti isä. - -»Johan sinä sen tiedät, mitä varten enään kysyt?» vastasi poika -hiljaisesti. - -»Tahdonpahan kuulla sen omasta suustasi, ehkä minulla tässäkin asiassa -on annettu vääriä tietoja.» - -Hetkisen seisoi Andrew mykkänä, kasvot kuumana kuin tulessa, katse -arkana hapuillen lattiaa. Sitten hän, nostamatta katsettaan, astui -äkkiä isänsä luo ja tarttui tämän käteen. - -»Isä, rakas isä, anna minulle anteeksi vielä tämän kerran», pyysi hän -itkunsekaisella äänellä, »en itsekään tiedä, miten tuo kaikki tapahtui. -Minun kirottu kevytmielisyyteni on minut saattanut näin pitkälle — -mutta minä lupaan sinulle — toisella kertaa — tulevaisuudessa — ei -koskaan enään velkoja — tulevaisuudessa tahdon olla kunnollinen.» - -Kyyneleet vuotivat hänen silmistään, hän heittäytyi vuoteelle ja -nyyhkytti. - -»Anna hänelle toki anteeksi», pyysi emäntä. Mutta tätä äidin pyyntöä -ei olisi tarvittu. Katumuksen kyynel on paras vesi, jolla saa vihan -liekin sammumaan. Oschin viha sammui myöskin pian, nähdessään pojan -syvän masennuksen. Hän tuli vuoteen luo, pani kätensä Andrewin olalle -ja sanoi: - -»Hyvä on, uskon sinua, poikani! Mutta ole mies ja pidä sanasi. -Tällaisissa tilaisuuksissa annetut lupaukset unohtaa helposti — toivon, -että se ei tule tapahtumaan sinuun nähden. Ja muista sekin, ettemme ole -niin rikkaita, kuin ihmiset sanovat, ja järjestä menosi tulevaisuudessa -todellisen, eikä luulotellun varallisuutemme mukaan.» - -Nämä sanat olivat tässä asiassa ensimmäiset ja viimeiset. Kapakkavelka -maksettiin ilman toruja ja isä ja poika olivat taas parhaimmassa -sovussa keskenään. Andrew, liikutettuna isän lempeydestä oli aivan -muuttunut. Hän ei käynyt seurassa enään, ei jäänyt sunnuntaisin -»ystäviensä kanssa juttelemaan» jumalanpalveluksen jälkeen, eikä -käynyt naapurissa »lehtiä lukemassa», vaan oli todellakin muuttunut. -Tällä tavalla kului yli puoli vuotta. Roplainin sydän keventyi päivä -päivältä, silmä säteili ilosta, kun hän katseli poikansa komeata, -terveyttä uhkuvaa vartaloa, katseli poikaansa, joka nyt lupasi tulla -isänsä kaltaiseksi kaikessa. Äiti iloitsi myöskin, ei niinkään paljon -Andrewin parannuksen johdosta, vaan siitä yhteisymmärryksestä, joka nyt -vallitsi isän ja pojan välillä. - - * * * * * - -Pari renkiä järjesti syksyllä suuremmoisen seuran. Kerrottiin, että -Hirschenhofista kaksi siirtolaista, jotka kuuluivat musikaaliseen -Märzin perheeseen, soittaisivat klarinettia ja lisäksi tulisi iltaa -juhlallistuttamaan kaksi latvialaista, joista toinen soittaisi viulua -ja toinen bassoa. Jo viikkokausia ennen jaettiin kutsut. Andrew -kutsuttiin myös. Ja miksikä ei hänkin lähtisi taas pitkästä aikaa -liikuttelemaan jalkojaan varsinkin noin hyvän tanssimusiikin mukaan! -Hän jutteli äidilleen, että tämä puhuisi isälle hänen seuramatkastaan. -Hän arasteli puhua siitä itse. - -»Ei minulla mitään sitä vastaan ole, voit mennä sinne», sanoi isä -Andrewille. «Missäpä nuori mies muuallakaan kuin seurassa voi hakea -hetken huvitusta. Meidän unisessa ympäristössähän ei ole mitään -yhdistystä — paitsi palovakuutusyhdistystä — eikä edes lainakirjastoa, -jossa voisi vapaa-aikansa hyödyllisesti ja miellyttävällä tavalla -viettää! — Mutta älä jää aamuun saakka, vaan tule kotiin jo ennen -puolta yötä — minä odottelen sinua», lisäsi hän päättävästi. - -Andrew lupasi. - -Hänen vanhat ystävänsä ottivat hänet seurassa peittämättömällä -ilolla vastaan. Paul Puhlit, joka jo aikoja sitten oli ystävälleen -selvittänyt, miten isä oli tullut salaisuuden perille, esitti hänelle -heti puolisen tusinaa vieraita rakastettuja, ja räätäli Dsen — -käsityöläiset ovat seuran innokkaimpia kannattajia, joten niitä ei -puuttunut yhdestäkään tilaisuudesta — solmi hänen kanssaan kaikkien -sääntöjen mukaan rauhan. Soitto oli hyvää, nimittäin kovaäänistä ja -hyvätahtista, muita ominaisuuksiahan hyvä maalaissoitto ei kaipaakaan, -ja ilo oli siis ylimmillään. Puoliyön aikaan se oli saavuttanut -huippunsa. Andrewilla ei ollut ollenkaan halua lähteä kotiin. -Vilvoitellessaan ulkona tanssista kuumentunutta otsaansa, tuumi hän -mitä olisi tehtävä. Rikkoa isälle antamansa lupaus? Ei, sitä hän ei -saanut tehdä. Mutta keskellä tätä riemua ja iloista soittoa, tuntui -isän käsky hänestä kylmältä ja hyödyttömältä. Miksi hän ei saanut jäädä -kunnes seura loppuisi? ... Silloin lähestyi Paul häntä.» - -»Mutta pakana, missä elät, missä piileskelet?» huusi hän. »Nyt juuri -alkaa franseesi ja sinun on oltava vastaparinani. Tule — tytönkin olen -sinulle hankkinut, tämän iltaisen helmen, kauniin Mada Ssehtmalin.» - -»Minun täytyy mennä kotiin», vastasi Andrew. - -»Ohoo, mitä tämä merkitsee?» kysyi Paul hämmästyen. »Ethän vain liene -sairas, mitä?» - -»Sairas, — en. En ole sairas.» - -»No, mitä sitten? Et suinkaan ole riitaantunut kenenkään kanssa?» - -»Olen jo väsynyt», sanoi Andrew. - -»Älä puhu joutavia», intti Paul suuttuneena, »mies kuin jättiläinen ja -puhuu väsymyksestä. Naurettavaa. Sano mieluummin totuus, että isäukko -odottaa sinua kotona vitsa kädessä. Eikö ole niin?» - -Ellei olisi ollut jo niin pimeä, olisi Paul huomannut, miten hänen -ystävänsä punastui korviaan myöten, nyt kuuli hän vain miten Andrew -naurahti lyhyesti ja vastasi: - -»Isäukko vitsa kädessä! Miten minun on käsitettävä tämä? Mitä -sillä tarkoitat?» Ja tarttuen Paulin käteen, kääntyi hän takaisin -tanssitupaan päin, tanssiakseen franseesin kauniin Madan kanssa. - -Päivä häämöitti jo, kun Andrew palasi kotiin. Hän oli saattanut -kaunista Madaa hyvän matkaa ja saanut ritaripalveluksestaan palkaksi -kolme tai neljä suudelmaa, jotka tekivät hänet ylen iloiseksi. Kuta -lähemmäksi hän sitten tuli Roplainin aluetta, sitä enemmän hänen -iloinen mielensä masentui, ja astuessaan isännän huoneeseen, oli kuin -kivi olisi laskeutunut sydämelle. Vanhemmat nukkuivat takimmaisessa -huoneessa, ja vaikka Andrew avasi hiljaa oven, oli isä sittenkin -kuullut hänen tulonsa. Hän pisti päänsä ovesta, katsoi hetken -Andrewiin, sulki sitten oven, ja Andrew kuuli miten hän kiivaasti -heittäytyi takaisin sänkyynsä. - -Kun Andrew oli nukkunut kyllikseen ja noussut päivällisen aikaan -ylös, tuli isä hänen luokseen kamariin. Tarkastettuaan hetken ääneti -poikaansa, sanoi hän ankaralla äänellä: - -»Miksi et tullut ajoissa kotiin? Sinähän lupasit! — Olkoon tämä nyt -viimeinen kerta, kun et totellut käskyäni. Muuten minun on pakko toimia -toisin kanssasi. Muistakin se.» - -Sanottuaan tämän, jätti hän Andrewin, joka oli iloinen, että toruminen -loppui näin lyhyeen; hän oli valmistautunut paljon pitempään ja -ankarampaan vastaanottoon! Hän ei kuitenkaan voinut olla tuntematta -jonkinlaista katkeruutta isää kohtaan. Mikä suuri onnettomuus tuo nyt -oli, että hän oli jäänyt määrätyn ajan yli? Isähän tiesi, ettei seuraa -pidetty kapakassa, vaan kunnollisen isännän talossa; ei saanut, eikä -voinut juoda itseään humalaan! Ja sitä paitsi, hän oli jo pitemmän -aikaa elänyt kunnollisesti. Isän olisi täytynyt muistaa se, ennenkuin -hän lausui niin ankaroita sanoja Andrewille! »Minun on muuten pakko -toimia toisin kanssasi»... Mitä hän niillä sanoilla tarkoitti? Eihän -hän vain lopuksikin aikonut ottaa vitsaa käteensä? ... - - * * * * * - -Seuraavana pyhänä puki Andrew päälleen pyhävaatteet, käydäkseen -tervehtimässä Paulia. Sillä sen, mitä ystävä oli sanonut hänelle vasten -kasvoja, että hän muka tuon verisen tapauksen jälkeen Dsenin kanssa -olisi joutunut isänsä kurituksen alaiseksi, sen oli hän saanut kuulla -myöskin toisilta, enemmän tai vähemmän koristellussa ja hävyttömässä -muodossa, ja koska hän tunsi itsensä loukatuksi sellaisista -viittauksista, tahtoi hän näyttää olevansa yhtä vapaa kuin ennenkin. - -»Minne sinä menet?» kysyi isä häneltä; hän oli huomannut että poika -pukeutui aitassa. »Paulin luo,» vastasi Andrew. »Hänelle tulee -Balss-lehti, enkä ole nyt pitkään aikaan lukenut mitään lehteä.» - -»Tiedätkö mitä, Andrew», puhui Osch, kulkien pari kertaa aitassa edes -takaisin, »olin jo aikaa sitten aikonut sanoa sinulle tämän. Minua ei -miellytä laisinkaan ystävyytesi Paulin kanssa. Häntä pidetään hyvin -kevytmielisenä ja tiedän, että se on totta. Sentähden olisi parempi, -ettet seurustelisi hänen kanssaan. Mutta ellet tahdo kokonaan hänestä -erota, koska hän on sinun vanha koulutoverisi, niin voihan hän tulla -sinun luoksesi. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Se näyttääkin -muuten paremmalta, että hän käy sinua tervehtimässä, etkä sinä häntä, -sillä olethan sinä talon poika ja hän on vaan yksinkertainen renki. -Mitä sanomalehteen tulee, niin lähden minä ylihuomenna Riikaan ja -tilaan sinulle Balssin, tai minkä muun lehden tahdot, josta sitten -voit kylläksesi lukea. Ilman lehteähän ei tule toimeen. Sitä elää kuin -säkissä.» - -Sen yhden katkeran tipan lisäksi, joka jo löytyi Andrewin sydämessä, -tuli nyt toinen, jota ei edes ilo luvatusta lehdestä voinut lieventää. -Nyt isä jo kielsi häntä tapaamasta ystäviäänkin. Mitä kaikkea vielä -seuraisikaan!... Mutta hän totteli ja riisui pyhävaatteet yltään -vastattuaan ensin jotain. - -»Mitä minä nyt sitten kotona teen?» puheli hän puoliääneen itsekseen, -ja ripusti vaatteet säilöön. - -»Mutta rakkaani, mitä sitten olet muina pyhinä tehnyt», sanoi isä, -»voisithan ottaa kerran virsikirjan tahi raamatun käsiisi — ei se -häpeäksi olisi.» - -Poika kääntyi pois, ettei isä huomaisi hänen hymyilyään. Toivoiko -isäukko hänestä vanhaa vaimoa! Tultuaan tupaan alkoi hän pelata -tulitikuilla Aatami-rengin kanssa. - -Viikko vieri. Pyhänä ei isä vielä ollut tullut kotiin kaupungista. -Andrew lähti yksin kirkkoon. Jumalanpalveluksen jälkeen tapaa hän -kapakassa Paulin. - -»No, miksi annoit minun turhaan odottaa itseäsi viime pyhänä», oli -ensimmäinen kysymys, jonka tämä hänelle teki. - -»Mitä tehdä», vastasi Andrew, »kun lintu on häkissä ja häkki kiinni, -miten se silloin pääsisi pois?» - -»Vai niin! sinä olet siis todellakin poliisin valvonnan alla, no, -onnittelen!» huudahti Paul. »Mutta mikä nyt oikeastaan on mennyt -isäukkoosi, Andrew?» - -»Kysy häneltä itseltään! Hän kohtelee minua, aivan kuin pientä lasta! -En kylläkään aikonut siitä kenellekään puhua, mutta sinulta en ole -salannut ennenkään mitään, ja niin saat tämänkin tietää.» - -Ja Andrew valitti ystävälleen suruaan, kertoi hänelle peittelemättä -kaiken, mitä oli tapahtunut hänen ja isänsä välillä. - -»Todellakin merkillinen otus, tuo sinun isäukkosi», ihmetteli Paul. -»Tahtooko hän tehdä sinusta munkin? Ja meidän ystävyytemme on hänelle -myöskin vastenmielistä. No, jaa... Mutta hän antaa minulle luvan tulla -tervehtimään sinua. Mihinkähän me teillä oikein ryhtyisimme? Vanhoilla -ihmisillä ovat omat juttunsa ja nuorilla omansa! — Mutta älkäämme näin -kuivin suin istuko, aivan kuin sillit ilman suolavettä. Kukapa tietää, -koska meille taas ilmestyy näin hyvä tilaisuus tyhjentää lasillinen -olutta yhdessä. Ja ilman sinua, usko tai ole uskomatta, ei minulle -maistu mikään puoleksikaan niin hyvälle, kuin sinun seurassasi. Onko -sinulla rahaa?» - -Andrew punastui ja vastasi: »Ei.» - -»Enkö sitä arvannutkin», nauroi Paul, »isäukkosi ei ole niin tyhmä, -ettei hän sitoisi toista siipeä kun on toisen jo sitonut. Olehan -huoletta. Niinkauan kuin minulla vielä on, on sinullakin! Äitimuorini -on myynyt lampaita, eikä ole kristillisenä äitinä unohtanut minuakaan. -Katsohan!» Ja hän veti kolme rypistynyttä ruplan seteliä housunsa -taskusta. - -»Mutta tämä onkin koko nykyinen omaisuuteni», jatkoi hän, »ei voi saada -isännältä ropoakaan, sillä hän kokoaa rahaa syysvuokraansa varten. -Kuitenkin luulen, että tämä riittää täksi illaksi.» - -Ja riittihän se. Jäipä vielä vähän jälellekin. Kun ystävykset myöhään -puoliyön seuduissa lähtivät käsitysten kapakasta, kilisi Paulin -taskussa vielä viisitoista tai kaksikymmentä kopeekkaa. - -»Sinä olet todellakin paras mies koko maailmassa», puhui Andrew kankein -kielin matkalla. »Jumaliste, kaikkein uskollisin, vaikka oletkin syynä -siihen, että olen joutunut tähän kirottuun asemaan — jumaliste.» - -»Usko minua», vakuutti Paul samalla tavalla kangertaen, »usko minua, -että minun kauttani ei pidä enään pienintäkään ikävyyttä sinulle sattua -— ei niin koskaan enään! Ja siitä pidän kyllä huolen, että vielä monet -kerrat tapaamme muuallakin ei vain Roplainissa, huolimatta omituisesta -isästäsi! — Kuka nyt olisi voinut uskoa, että seinillä on korvat.» - -Kun ystävysten oli aika erota, uudistivat he vielä kerran -ystävyyslupauksensa. - -»Voi hyvin, veliseni!» huusi Andrew ja ravisti Paulin kättä kovasti. - -»Voi hyvin», toisti tämä, syleillen Andrewia. - -»Ystävät ikuisiksi ajoiksi!» - -»Ystävät ikiajoiksi!» toisti Paul. - -Kun he vielä muutaman kerran olivat suudella läiskäyttäneet toisiaan -poskille, erosivat he ja kukin meni omaa tietään. - - * * * * * - -»Koska tulit kotiin eilen?» kysyi äiti maanantaiaamuna Andrewilta, -asettaen hänelle vadillisen puuroa pöydälle isännän kamariin, »en -kuullut sinun tuloasi.» - -»En tiedä», vastasi poika lyhyesti, sekoittaen puuroa lusikallaan. -Kysymys tuntui hänestä kovin vastenmieliseltä. »Mitä sitten?» - -»Ei mitään, ajattelin vain, että isä, jos hän saisi tietää, että sinä -istuit niin kauan eilen kapakassa, tulisi taas kovin vihaiseksi. Sinun -ei olisi pitänyt tehdä niin, Andrew-poikaseni.» - -»Ei pitänyt tehdä?» kiivastui poika, jonka mieli ei ollut vielä täysin -rauhoittunut eilisen humalan jälkeen, ja heitti lusikan pöydälle, »ei -pitänyt tehdä! Mitä sitten olen tehnyt? Mitä rikkonut? Rupeatko sinäkin -kuten isä minua moittimaan? Kerran puolessa vuodessa jään pitemmäksi -aikaa kotoa pois ja heti minua moititaan. Tahdotko todellakin, että -mätänisin kotona, ajaisin vanhat akat alas uunilta ja menisin itse -heidän sijaansa?» - -»Älä riitele, älä riitele», koetti äiti Andrewia rauhoittaa, nosti -lusikan, joka oli pudonnut lattialle, ylös, pyyhki sen huolellisesti ja -asetti sen jälleen puuroon. »Enhän sanokaan mitään omasta puolestani, -kunhan ei isä vain — — —.» - -»Isä», keskeytti Andrew äitinsä, mutta puhui jo sävyisemmin kuin äsken, -»mitä isä minusta oikeastaan tahtoo? Koko maailma nauraa, että minusta -tahdotaan tehdä munkki, että minua pidetään kaapissa ja ruokitaan -reiästä. Ellei sitä nuoruudessaan saa nauttia ainoatakaan iloista -hetkeä, koska sitten? Kainalosauvoilla en enään mene kapakkaan enkä -tanssi kolmella jalalla! — Olen eilen juonut Paulin kanssa muutaman -pullon olutta ja ottanut pari ryyppyä — ketä se vahingoittaisi? Olenko -tullut huonommaksi siitä? Onko terveyteni siitä kärsinyt? Olin tänä -aamuna työssä kuten muutkin ja olen saanut enemmän aikaan kuin heistä -yksikään. Katso minua ja katso Aatamia, isän rakasta renkiä, joka ei -ole valvonut ainoatakaan yötä — minkä näköinen hän on, minkä näköinen -minä! Niinkuin ruoto verrattuna kalaan... Ja, jospa minä olisin ainoa, -joka elää tällä tavalla! Tuttavistani ei ole kukaan parempi kuin minä, -Aatamia lukuunottamatta, ihmistä, jossa Jumala on erehtynyt, kun ei ole -luonut hänestä vaimoihmistä. Eikä kukaan isä ja äiti kuulu olevan niin -tyytymätön lapsiinsa kuin te olette minuun!» - -»Älä sano te», puhui äiti hellyttävällä äänellä, »enhän minä koskaan -ole sanonut, että olisin tyytymätön sinuun. Totta se on, että jos -nuoruus kuluu ilotta, ei niitä vanhuus tuo. Näen sen omasta itsestäni. -Mutta minä vain pelkään, että joudut taas isän kanssa riitaan ja sen -tähden puhuin.» - -Tästä pelosta johtui sitten, ettei isä kotiin palattuaan saanut tietää -mitään Andrewin ja Paulin seurustelusta. Äiti vaikeni siitä kokonaan, -ja kukapa muu siitä ilmoittaisi isälle? Palvelijat, Aatami niihin -luettuna, eivät varmastikaan. Miksi sekaantua isännän perheasioihin? -Mitä hyvää siitä olisi? Isännän viha omaisiaan kohtaan, emännän ja -Andrewin vihamielisyys palvelijoita kohtaan olisi ollut seurauksena -sellaisesta ilmiannosta. Täytyy näet osata elää. - -Sitten tapahtui yhä useammin, että Andrew, isän ollessa jollain -asioilla kotoa pois, oli Paulin seurassa joko kapakassa, tai heilojensa -luona, tahi toisinaan »kuivissa» toisinaan »märissä» seuroissa. Mutta -tämä tapahtui joskus isän ollessa kotonakin. Hänhän antoi pojalle -luvan käydä seurassa, ja tämä oli nyt niin viisas, että oli määrätyllä -ajalla kotona. Mutta eikö seuraan mennessä voi eksyä ja joutua muualle? -Eikö usein riittänyt, että vain näyttäytyi seurassa ja hävisi heti sen -jälkeen... Ja nukkuihan Andrew omassa huoneessaan ja näki miten kissa -eräänä päivänä hiipii sisään ja taas ulos avonaisen ikkunan kautta... - -Tästä johtui, isän yhä iloisemmalla mielellä katsoessa tulevaisuuteen, -että Andrew yhä lujemmin joutui kevytmielisyyden pauloihin, yhä -kauemmaksi siitä tiestä, jolla Roplain luuli poikansa kulkevan. - -Kyllä hän joskus kuuli sisässään äänen, joka sanoi: »et tee oikein, -pettäessäsi isääsi», joskus sydän löi omituisesti, kun hän mitään -pahaa aavistamattomalle isälleen lateli hävittömiä valeitaan, mutta -sitten hän rauhoittui taas pian, sanoen itselleen, että isäukkohan itse -pakoitti hänet tähän kaikkeen, kieltäessään häneltä kaikki nautinnot, -joihin nuoruus hänet oikeutti. Mutta hän ei voinut rauhoittaa -omaatuntoaan kokonaan, kuten ennen. Kun hän ennen oli jotain isältään -salannut, voi hän itseään rauhoittaa sillä, ettei isä häntä ehkä -toruisikaan, vaikka sen tietäisi. Nyt Andrew tiesi varmaan, että hän -toimi vastoin isän ankaraa käskyä. - - * * * * * - -Oli jälleen kesä, suurten markkinain aatto. Ympärillä olevat kapakat -olivat täynnä mustalaisia, karjanostajia ja kaikenkaltaista kansaa, -jotka kaikki toivoivat voittavansa oikein tai väärin keinoin seuraavana -päivänä. Roplainin lähellä oleva kirkkokapakka vilisi myös väkeä täynnä. - -Roplain ei ollut kotona, vaan kaupungissa. Ennen lähtöään oli hän yhä -uudelleen sanonut pojalleen, että jollei hän ole palannut kotiin, -tuli tämän markkinain edellisenä ja jälkimmäisenä yönä vartioida -hevosia, sillä sellaisina öinä hevosvarkaat ovat innokkaimmin toimessa. -Sentähden Andrewilla olikin pyssy olallaan, kun hän ja Aatami veivät -hevoset hämärässä hakaan. - -»Mikä tuo tuolla loistaa aivan kuin hopea?» sanoi Aatami, ratsastaen -kaivon viertä, josta etäisen matkan vuoksi haettiin vettä ainoastaan -ruokaa ja juomaa varten. »Näyttää olevan rahaa.» - -»Se on avain», vastasi Andrew, hypähtäen hevosen selästä alas ja -nostaen esineen ylös, »meidän kaappimme avain — äiti on sen varmaan -kadottanut.» - -Hän pisti sen taskuunsa. - -»Minä tulen vaatimaan suuria löytäjäisiä, jos se sattuu olemaan -rahakaapin avain», laski Aatami leikkiä. - -»En tiedä, saatkohan paljon, jos löytäjäiset lasketaan sen rahan -mukaan, joka on avaimen turvassa.» - -»No, pari sataa nyt ainakin on sen takana!» - -»En osaa sanoa. Sinähän tiedät, että isä pitää minua huonona -rahanlaskijana ja laskee sentähden rahat aina itse», nauroi Andrew. - -Kun hevosille oli pantu rautariimut ja Aatami tehnyt tulen, sanoi -Andrew hetken kuluttua: - -»Tiedätkö mitä, Aatami? Ole hyvä ja jää hetkiseksi yksin hevosten -luo. Tahtoisin mielelläni juosta hetkeksi kapakkaan katsomaan, miten -kirjavaa siellä on. Eihän se ole kaukana, eikä piru hevosia sillä aikaa -hae! Uninen et ole liioin, ja teen mielelläni sinulle toisella kertaa -palveluksen.» - -»Tänä iltana ei sinun pitäisi mennä», pyysi Aatami. - -»Miten niin? Miksikä ei? Pelkäätkö varkaita?» - -»Enhän toki, niitä varten minulla olisi», hän löi pyssyään, »tämä -mukanani! Mutta minusta tuntuu kuin saisimme ukkosta. Ilma on hyvin -painostavaa ja — katsohan tuonne.» Hän näytti koilliseen, jossa näkyi -tumma pilvi taivaanrannalla. »Sade yllättää sinut matkalla, eikä -sinulla ole muuta päälläsi kuin ohut takki.» - -»Oh, ennenkuin tuo otus on noussut, olen jo takaisin, sehän liikkuu -tuskin ollenkaan.» - -»Tuollaisten pilvien liikkeet ovat epävarmoja», vastasi Aatami, -heittäen lahon puun tuleen, »ne voivat peittää taivaan aivan äkkiä. -Jää mieluummin tänne, tule, kömmi kiinteästi paksun takin alle ja -jutelkaamme — mitäpä siellä olisi katsomista.» - -»Myönnä mieluummin, että pelkäät varkaita!» sanoi Andrew. - -»Lähde vain minun puolestani, jos niin luulet!» huudahti renki, hiukan -äkeissään siitä, että hänen rohkeuttaan epäiltiin. - -»No, siis näkemiin!» sanoi Andrew ja kiiruhti pois. - -Yö oli niin hiljainen, että Aatami voi seurata hänen varmaa astuntaansa -vielä kauan. - -»Ukonilma yllättää hänet», puheli hän itsekseen, »tänään tämä ja ennen -pitkää jokin muu, sillä näin ei voi kauankaan jatkua. Poika parka, -ja sääli vanhempia». Hän huokasi ja vaipui ajatuksiinsa, tuijottaen -tuleen. — - -Kuljettuaan noin puoli virstaa, pysähtyi Andrew äkkiä suuren kuusen -ääreen, jonka alemmat oksat melkein koskettivat maata. Tutkien katseli -hän näiden läpi, mutta oli jo niin pimeä, että tuskin mitään eroitti. - -»Hyvää iltaa», sanoi silloin ääni, ja Paulin vartalo irroittautui -kuusen kyljestä. »Kylläpä sinä annat itseäsi odottaa! Minä jo luulin -ettet tulisikaan.» - -»Hyvänen aika, miten sellainen voi pälkähtää päähäsikään? Koska en ole -sanaani sinulle pitänyt?» vastasi Andrew, puristaen ystävänsä kättä, -»ellei Aatami olisi antanut minulle lomaa, ja vähältä piti, ettei olisi -antanutkaan, niin olisin tullut siitä sinulle ilmoittamaan». - -»Enkä minä olisi yksin mennyt kapakkaan», puhui Paul, »kahdesta syystä -en: ensiksikin minulla on perin vähän rahaa ja toiseksi, ilman sinua -— no senhän tiedät!» Ja riippuen Andrewin käsivarressa, lähti hän -kävelemään. - -»Miten sinun rahasi laita on?» kysyi hän hetken kuluttua. - -»Kassakirstun pohjalla voi itseään peilailla!» nauroi Andrew, »kamala, -ennenkuulumaton tyhjyys! Tuskalla ja vaivalla olen saanut kokoon -muutamia kolikoita, joiden toivon kuitenkin päitämme tänä iltana -lämmittävän.» - -»En tarkoittanut sitä», sanoi Paul, pakottaen ystävänsä hitaampaan -kävelyyn. »Mutta muuta, jotain hyvin ikävää. Kuule, mitä unohdin -sanoa sinulle jo aikaisemmin: Marija Leepkahj on kai tullut hulluksi. -Ajatteles, hän pyysi minua toimittamaan sinulle asiansa, koska hän -ei enään sinua koskaan saa tavata, ja käski sanoa, ettei hän tahdo -kauemmin odottaa sitä toista viittäkymmentä ruplaa, jotka olet hänelle -luvannut — ajatteles, ei kauemmin kuin Martin päivään! Sinun on -otettava rahat mistä saat. Ja ellet maksa, menee hän isäsi luo.» - -»Eikö hän ole täysjärkinen!» huudahti Andrew pelästyneenä ja pysähtyi. -»Todellakin se ihminen on tullut hulluksi! Mistä minä saan niin paljon -rahaa irti tällaisena köyhänä aikana?» - -»Selitinhän minä hänelle tuon kaiken», vastasi Paul, »mutta hän -vastasi, ettei se häntä liikuta, hän on jo kyllin kauan odottanut ja -tarvitsee välttämäti rahaa.» - -»Jumaliste, silloin käy minun huonosti! Mutta miten ihmeessä hän on -tällaisen ilkeän uhkauksen keksinyt? Eiköhän joku ole yllyttänyt häntä -minua vastaan? ... Niin paljon rahaa! Hankkia viisikymmentä ruplaa, kun -en tiedä mistä ottaa viisikymmentä kopeekkaa. Enhän sinun apuusi liioin -voi enään turvautua?» - -»Ikävä kyllä, et», vastasi Paul alakuloisena, »tiedäthän, miten -vaikeaa minun oli saada kokoon sinulle nuo ensimmäiset viisikymmentä -ruplaa — ja silloin oli paremmat ajat. Olisihan minulla vielä pari -ruplaa saatavaa vanhalta isännältäni, mutta niiden saanti on nyt aivan -mahdotonta. Olen sitäpaitsi itse kiipelissä — nain luultavasti Mada -Ssehtmalin!» - -»Älähän nyt toki.» - -»Mitä tehdä, huonot ajat.» - -»Paha paikka todellakin.» - -Hetken astuivat molemmat ääneti eteenpäin. Kumpikin vaipuneena -ajatuksiinsa. - -»No — kyllä Jumala pitää huolen. Mitäpä tässä antaisit niin kovin -itsesi masentua», alkoi Paul uudelleen. - -Andrew huokasi eikä puhunut mitään. - -»Pitäisi koettaa iskeä tuo paksu rinkelimuija kuoliaaksi», sanoi Paul -äkkiä, leikkiä laskien, kuten kevytmielisten on tapana, »sanotaan hänen -olevan rikkaan, ja silloin olisimme molemmat autetut.» - -»Miten voit puhuakaan tuollaisia tyhmyyksiä», vastasi Andrew paheksuen. - -»Mutta älä luule, että minä tuollaisten asioiden tähden annan sinun -kauan vaivata päätäsi», nauroi Paul. »Sehän turmelisi meiltä koko -illan. Uusi päivä, uudet neuvot! Martin päivään on vielä pari viikkoa, -ja niin pitkässä ajassa ehtii tapahtua paljon. Ole iloinen veliseni! -Joko kuulet, miten kapakassa surisee ja kuhisee kuin ampiaispesässä?» - -Mutta johtuiko tuo kuhiseva, suriseva ääni todellakin kapakasta, vai -taivaalla yhä mustenevista pilvistä...? - - * * * * * - -Suljettuaan luhdit ja maitokamarin jäi Roplainin emäntä vielä hetkeksi -pihalle seisomaan ja katseli mustia, hitaasti kasvavia pilviä. - -»Tänään saamme vielä ukkosta», mumisi hän, »sitä jo tuuminkin, koska -pääskyset lensivät niin matalalla koko illan, ja kiuru huusi metsässä. -Miten raskas, painostava ilma... se ahdistaa rintaani kuin vuori! -Voi!... miten outo tunne sydämessäni, aivan merkillinen... Miten on -kylmä!... Mistä tuo kylmä viima johtuu, joka tarttui minuun? Ja nyt kauhea -kuumuus!... - -Ruokaan koskematta pani hän lusikkansa pois jälleen. - -»Eikö teille puuro maistu, emäntä?» kysyi palvelija, joka oli -valmistanut illallisen, »luulen kuitenkin keittäneeni sen hyväksi.» - -»Minulla ei tänä iltana ole nälkä», vastasi emäntä, ja meni etummaiseen -isännän kamariin. Siellä seisoi kaappi ja sen takana oli Andrewin -vuode. Emäntä meni vuoteen luo, valmisti sen yökuntoon ja muisti vasta -sitten, että Andrew on tämän yön hevosten luona haassa. Miten hän -onkaan tänään hajamielinen — — —. Hän meni toiseen huoneeseen. - -Se tuntui hänestä omituisen vieraalta ja niin tyhjältä tumman pilven -aiheuttamassa valossa. Mutta siellä oli kaikki entisellään. Hänen oma -ja miehensä vuode, pöytä, tuolit — ei mitään oltu siirretty. Miksi -täällä oli sellainen hiljaisuus? Mahtoikohan kello seistä? Aivan -oikein, joku on sen seisauttanut. Hän kosketti heiluria, joka, tehtyään -pari heilahdusta, seisahtui jälleen. Kammottava hiljaisuus vallitsi -uudelleen. Emännän valtasi käsittämätön pelko, hän meni kiireesti -takaisin väentupaan. - -»En tiedä mitä tapahtuu», sanoi hän väelle, »mutta minun ei ole hyvä -olla. Iskeekö salama alas meillä, vai varastetaanko meiltä hevoset? ... -Peterit, voisit todella juosta sinne, sanomaan Andrewille ja Adamille, -että he kaikin mokomin vartioisivat hevosia! Tällaisina öinä ei voi -olla kyllin varuillaan.» - -»Emäntä, älä anna», sanoi Aatamin isä, nousten istumaan sängyssään, -»älä anna väsyneen paimenpojan tehdä turhia matkoja. Vaikka Aatamin -olisi hevosten luona yksin, ei sinulta vietäisi ainoatakaan, siitä -menen takuuseen.» - -»No, jääköön sitten, Peterit. Mutta karja on kaikessa tapauksessa -ajettava ulos navetasta, karja ja lampaat. Mene Peterit, menkää tytöt, -auttakaa! Kuka tietää mitä voi tapahtua.» - -Emäntä istuutui penkille odottamaan tyttöjen paluuta. - -»Kunpa isäntä jo olisi kotona», huudahti eräs vanhuksista nurkassaan. - -»Niin kunpa hän jo olisi kotona», huokasi emäntä, »sitä minäkin toivon. -Olisin heti paljoa rauhallisempi. Matkalla voi tapahtua jos jotain. -Hänelle on ehkä sattunut joku onnettomuus, sydämeni aavistaa sen ja on -siitä syystä niin rauhaton.» - -»Jumala häntä varjelkoon ja auttakoon», sanoi Aatamin isä, »emäntä, älä -puhu sellaista.» - -Silloin halkaisi kapea, valkea, käärmeen tapainen salama synkän pilven -ja katosi. - -Vanhus risti itsensä. - -»Jumala armahtakoon meitä», mumisi hän. - -»Oi Herra Jesus Kristus», rukoili pelokas ääni. - -»Ovatko ulkohuoneiden ovet kunnolla lukitut?» kysyi emäntä sisään -tulleilta tytöiltä vapisevalla äänellä. - -»Kyllä ovat», vastasi toinen. »Mutta emäntä, teillä on veri noussut -päähän, tahdotteko lasin kylmää vettä? Minä tuon.» - -»Tee se, tyttöni, ehkä se vähän auttaa.» - -Hän joi, meni sitten huoneeseensa ja koetti nukkua. Mutta turhaan! -Niinpian kuin hän sulki silmänsä, tanssivat tuliset liekit hänen -silmiensä edessä, ne ilmestyivät ja hävisivät, ja taas ilmestyivät... -Hän nousi, avasi ikkunan, että huoneeseen tulisi raitista ilmaa; mutta -ulkona vallitsi sama kuumuus kuin sisälläkin — hän sulki jälleen -ikkunan. - -Istuutuen takkakivelle, risti hän kätensä ja alkoi sanella erästä -hengellistä laulua. Se rauhoitti häntä jonkun verran, hänen -silmäluomensa painuivat raskaasti kiinni, sulkeutuivat kokonaan hetken -kuluttua, — ja hän vaipui keveään uneen. - -Äkkiä hän heräsi huudahtaen — huone oli aivan valoisa, talo paloi. Hän -tahtoi kiiruhtaa ulos, herättääkseen väkensä, mutta kynnyksellä seisoi -hänen miehensä, pitäen palavaa kynttilää kädessään. - -»Mikä on hätänä? Mitä varten huusit? Etkö ole terve?» kysyi isäntä, -pelästyneenä, tarkastaen vaimonsa kalpeita, muuttuneita kasvoja. -»Puhuhan Marija!» - -»Jumalan kiitos, että olet kotona!» huudahti emäntä kohotetuin käsin. -»Jumalan kiitos! Tuntuu kuin kivi olisi pudonnut sydämeltäni, nyt on -kaikki niin hyvää jälleen. Jos tietäisit, miten minä olin levoton sinun -tähtesi — oi!» - -Pari kyyneltä vierähti hänen poskiltaan alas. - -»Sinä olet sairas», sanoi isäntä levottomana, »sano, mikä sinua vaivaa?» - -»Ei, ei», vastasi emäntä rauhoittuen, »en ole sairas, olin vain levoton -sinun tähtesi, ja se minut teki niin rauhattomaksi.» - -Hän pyyhki kyyneleensä ja istuutui uudelleen takkakivelle. - -Isäntä riisui päällystakkinsa, veti sen toisesta taskusta jotain -kiiltävää esiin ja pani sen pöydälle. - -»Siis sinä et ole sairas?» kysyi hän, ripustaen takkinsa naulaan. -»Jumalan kiitos, mutta minusta tuntuu kuin olisi sinulla jotain pahaa -minulle sanottavana. Onko talossa kaikki kunnossa — missä Andrew on?» - -»Kotona on kaikki ennallaan, Andrew vartioi hevosia Aatamin kanssa», -kertoi emäntä. - -»Se on hyvä, Jumalan kiitos!» puhui Roplain. »Minä olin koko matkan -levoton hevosten tähden. Mutta nyt minun täytyy korjata ostokseni ja -viedä kärryt talteen; pian on ukkonen täällä. En olisi vielä kotona, -mutta välttääkseni sitä, kiiruhdin.» - -Hetken kuluttua isäntä toi erinäisiä kääröjä sisään, jotka hän asetti -osaksi pöydälle, osaksi tuoleille, ja meni jälleen ulos. - -Emäntä nousi ja astui pöydän luo. Ensimmäinen, mikä sattui hänen -silmiinsä oli uusi pieni pistooli, joka siinä makasi paljaana. Emäntä -otti sen ja tarkasti sitä kaikilta puolin. Hän ei ollut vielä koskaan -pitänyt pistoolia kädessään... Miten ystävälliseltä tuo pieni ase -näytti, voiko tuollainen todellakin tuottaa kuoleman? Miten kuolema -voi ryömiä esiin tuollaisesta pienestä reiästä — tuo suuri, peloittava -kuolema? ... Ihmettelivätköhän nekin sitä ne, jotka käänsivät tämän -siron esineen omaa rintaansa vastaan ja tiesivät, että kuolema heidät -seuraavassa hetkessä nielisi — — —. Mutta mistä kaikki nämä oudot -ajatukset tulivat hänen mieleensä, ennen hän ei koskaan ollut tällaista -ajatellut? Kadottaisiko hän ehkä tämän aseen kautta elämänsä? ... Hän -ravisteli itseään, pani pistoolin varovasti takaisin pöydälle ja avasi -pyöreän käärön. Andrewille lakki, hänelle itselleen silkkinen liina! -Tähän asti oli hän sitonut päähänsä vaan kattuunisen liinan, kuten -köyhimmät piiat. Niin — nyt hän olisi ensimmäinen heidän joukossaan. -Sillä kuka voisi Roplainittaren kanssa kilpailla, kun hän pyhänä menisi -kirkkoon, kauniisti puettuna, rinnallaan kulkisi poikansa, voimakas -kuin tammi, kaunis kuni päivä... - -Heikko, kumea jyrinä tärisytti ilman. Isäntä astui huoneeseen. - -»Kärryt on korjuussa, hevonen varmasti kiinni», sanoi hän, »ja nyt -levolle. Kas — olet jo tarkastellut ostoksiani!» - -»Olen. Kenelle olet hankkinut tuon pistoolin?» - -»Itselleni. Tiedätkö, matkustaa puolta varmemmin tuollainen ase -mukanaan. Kuljin tällä kertaa aivan yksin Kangernin vuorien yli, -eikä vähääkään peloittanut. Kun olin onnellisesti yli, ammuin yhden -laukauksen ilmaan, koetellakseni pistoolia, se pamahti — kovempaa kuin -mitä voisi odottaa tuollaisesta pienestä aseesta. Mutta annappa minulle -kaappini avain, tahtoisin vielä tänään panna tämän pois.» - -»Olen kadottanut avaimen, voithan yhtä hyvin huomenna tehdä sen», -vastasi emäntä, etsittyään sitä turhaan kahden hameen taskuista. - -»Saman tekevää.» - -»Mutta etkö tahtoisi syödä jotain?» kysyi vaimonsa. - -»En, vaan nukkua, nukkuminen on parasta tällaisen retken jälkeen!» -vastasi Roplain ja sammutti tulen. - -Mutta vaikka hän oli hyvin väsynyt, ei hän kuitenkaan vaipunut sikeään -uneen, vaimonsa omituisen levottomuuden takia. - -Ukonilma nousi nousemistaan. - - * * * * * - -Silläaikaa kun Roplainissa kaikki hiljeni, alkoi elämä kyläkapakassa -tulla yhä vilkkaammaksi, yhä iloisemmaksi. Toiset lauloivat, toiset -tanssivat, monet joivat meluten veljenmaljoja ja vannoivat ikuista -ystävyyttä, joka oli unohdettu, ennenkuin setvisivät humalastaan, -jossa se oli solmittu. Toiset pelasivat korttia. Yksi ryhmä suuressa -tarjoiluhuoneessa, toinen — isännän valitsemaa väkeä — pienemmässä -huoneessa, johon ei päästetä ketä vaan. - -Näiden etuoikeutettujen joukossa, jotka saivat astua tähän mammonan -pyhäkköön, kuuluivat kapakanisännän molemmat läheiset ystävät Andrew ja -Paul. - -Päät kuumina ja silmät palaen, seisoivat he siinä, nojaten seinään ja -seurasivat peliä. - -Se oli hyvin jännittävää. Pisamainen piparikakkukauppias piti pöydällä -edessään paksua lompakkoaan, josta hän otti kymmenruplasen toisensa -jälkeen, aivan niinkuin se ei koskaan voisi tyhjentyä, ja hävisi — -sillä hän oli kovasti humalassa. Kerrottiin, että hän vähää ennen, -toisilla markkinoilla oli voittanut yli kolmesataa ruplaa, ja niiden -voittaminen häneltä, oli nyt joka miehen pyhä velvollisuus. Lihava -karjakauppias ei ollut niin humalassa, mutta pelasi varomattomasti ja -kiihtyi helposti. Kerran hän hävisi kuusikymmentä ruplaa, mutta voitti -taas toisella kertaa seitsemänkymmentäviisi. Parhaiten pelasi eräs -vanhempi mies, jolla oli komea parta, ja josta olisi saanut erinomaisen -Mooseksen mallin, ellei hänellä olisi ollut liian paljon värejä -nenällään ja liian monta lakitaulua kädessään. - -Kun ystävykset olivat pitkän aikaa seuranneet vaihtelevaa onnea ja -onnellisia ihmisiä, jotka käsittelivät rahaa, kuin kiviä vain, nykäsi -Andrew Paulia hiljaa ja molemmat vetäytyivät nurkkaan. - -»Olisipa meilläkin rahaa», sanoi Andrew. Paul kohautti olkapäitään. -Niin, olisipa! Mutta mistä ottaa? Jospa meillä aluksi olisi vaikkapa -vain kaksikymmentäviisi tai kaksikymmentä ruplaa, olen varma siitä, -että me molemmat yhdessä voittaisimme, ellei enemmän, niin ainakin -nuo tarvittavat viisikymmentä ruplaa. Mutta mitä tehdä? Isännän luona -olemme jo liian tiukasti kiinni, hän ei meille enää lainaa. Eikö -äitimuorisi —?» - -»Äitimuori —?» - -»Ei, hän ei anna, hän ei saa antaa. Mutta minulle juolahti juuri -jotain mieleen», kuiskasi Andrew. »Minulla on sen kaapin avain, jossa -isän rahat ovat. Isä ei ole kotona, tiedäthän että voin avata kamarin -ikkunan myöskin ulkoapäin. Tuo kaappi on minun huoneessani. Miten -olisi, jos hakisin sieltä tuon tarpeellisen summan? Huomennahan panen -kaikki — ehkä enemmänkin — takaisin. Mitä arvelet?» - -»Arvelen, että meillä tänä yönä tulee olemaan ennen kuulumaton onni!» -vastasi Paul kiireesti. »Ihminen, miksi ei tuo tuuma jo ennemmin ole -juolahtanut päähäsi? Mutta ei haittaa, siihen mennessä ovat noiden -päät kuumenneet sitä enemmän. Voi, miten me nyljemme heitä! Kirjavan -Piparikakun, rikkaan Luinan, Sininenän ja kaikki muut! Mutta ole tarkka -merkeistämme!» »Minä lähden siis!» - -»Lähde, älä viivyttele ja palaa pian takaisin.» - -Hän saattoi Andrewin kapakan portaille saakka. - -»Piru, miten korkealle lyijykimpale jo on kohonnut — kas, millainen -salama! Andrew, Andrew!» - -Paul juoksi portaita alas ja huusi vielä kerran ystäväänsä, että hän ei -menisi, vaan palaisi takaisin. - -Mutta Andrew ei kuullut enää, ja huolestuneena kääntyi Paul takaisin -kapakkaan. - -Vaikka ympärillä oli sysimusta yö, astui Andrew kuitenkin nopeasti -eteenpäin, sillä eihän tämä ollut ensikertaa, kun hän kulki pimeässä -tätä tietä kapakasta kotiin. Talon läheisyydessä hän kuitenkin -tahtomattaan hiljensi askeleitaan. Pieni humalansa oli melkein -hävinnyt, hän alkoi miettiä. Mitä varten hän läheni kotiaan niin -hiipien, mitä hän aikoi? Mitä, aikoiko hän anastaa isänsä omaisuutta, -tämän tietämättä — kuka niin teki?... »Älä varasta, älä varasta -isältäsi!» varoitti sisäinen ääni häntä. Joutavia. Aikoiko hän sitten -varastaa, todella varastaa? Ei, varmasti ei. Varkaalla ei ole aikomusta -viedä ottamaansa takaisin, mutta Andrew aikoi. Mutta ellet voi viedä -mitään takaisin, jos häviävät pelissä kaikki, mitä sitten?... Niin ei -voisi tapahtua; kun hän pelasi Paulin kanssa sovitulla tavalla, täytyi -heidän voittaa. Niin, heidän täytyi. Ja toiseksi, jos hän nyt todella -varasti rahat, sitä parempi. Hänhän varasti ne vaan yhdeksi yöksi ja -varastettu raha tuottaa onnea! Andrew muisti lukeneensa äskettäin -lehdestä, miten poika oli ottanut isältään yhden ruplan, voittaen sillä -kahdeksantuhatta, Pietarin arpajaisissa. Sitten hän osti arpalipun, -jolla hän taas voitti neljäkymmentätuhatta. Eikö hänellekin voinut -käydä samalla tavalla? Kylläpä isä saisi suuret silmät, kun äkkiä -löytäisi kaapissaan parituhatta ruplaa! ... - -»Älä mene, älä mene!» varoitti omatunto. Mutta Andrew meni. - -Varovaisesti lähestyi hän ikkunaa, varovasti avasi hän sen ja astui -kamariin. Hän hapuili kaapille, haki avaimen reiän, veti taskustaan -avaimen ja avasi kaapin. Kun hän avasi sen, narisi ovi hiukan. -Andrew pelästyi kauheasti ja painoi vaistomaisesti kätensä rintaa -vasten, jonka sydämen ankara tykytys oli vähällä halkaista. Jos äiti -yllättäisi hänet tässä. Pidättäen hengitystään hän kuunteli. Puoleksi -avatun kamarin oven kautta, kuuli hän tasaista hengitystä. Jumalan -kiitos, äiti nukkui eikä ollut herännyt. Vapisevin käsin hapuili -hän raha-arkkua, avasi sen ja otti siitä isänsä pienen rahapussin. -Hän pisti sen puseroonsa, sulki äänettömästi kaapin ja heittäytyi -ketterästi vapauteen. - -Kaikki oli käynyt hyvin — Andrew hengitti vapaasti. Mutta niinä parina -minuuttina, jotka hän oli viettänyt kamarissa, oli ulkona tapahtunut -äkkinäinen muutos. Yhä kovemmin, yhä pienemmällä väliajoilla jyrähteli -ukkonen nyt, kohisten nousivat tähän saakka melkein liikkumattomina -olleet pilvet korkeuteen, talon ympärillä olevien puiden lehdet -alkoivat kahista, ja etäisyydestä läheni sihinä, kuin jättiläiskäärmeen -kidasta. Tähän sekaantui unestaan heränneiden lintujen huuto ja yhä -kiihtyvän tuulen vinkuminen. Aika ajoin valaisivat sinertävän valkeat -liekit taivasta, levittäen päivän valoa hetkeksi ympäristöön, mutta -antaen vuorostaan tilaa yhä mustemmalle yölle. - -Käsittämätön, tuntematon pelko valtasi Andrewin. Kuljettuaan noin -parikymmentä askelta, pysähtyi hän — jalat eivät häntä kantaneet. -Mitä jos tuo hänen yläpuolellaan leimuava salama iskisi häneen? ... -Eikö hän olisi ansainnut kuoleman salaman iskusta? ... Hän oli sadat -kerrat rikkonut isänsä käskyt, oli pettänyt, valehdellut... varastanut. -Mikä vielä puuttuisi? Tappaa hänet vielä täytyy, tappaa, tuntui -joku ääni huutavan. Andrewin koko ruumis vapisi. Ei varkaana hän ei -tahtonut olla... Tulkoon, mitä tuli, hänen täytyi viedä rahat takaisin -kaappiin. Hän kääntyi, hiipi takaisin, tuli jälleen ikkunaan ja nosti -toisen jalkansa huoneeseen. Silloin hänen sormensa sattuivat kylmään -esineeseen, joka vieri ikkunalta alas ja särkyi, kilahtaen heleästi -lattiaan. - -Se oli juomalasi, josta äiti illalla oli juonut vettä. - -»Kuka siellä on?» kysyi äidin pelästynyt ääni, »isä, isä, kuuletko?» - -Andrewin veri jähmettyi suonissa. Kuin naulittuna paikalleen seisoi -hän, voimatta liikuttaa jäseniään. - -»Kuka siellä», kysyi nyt yht’äkkiä isän ääni, avaten ovea enemmän. -»Mitä, onko täällä joku?» - -Isä, totisesti isä! Kamalammalta kuin ukkosen isku, tuntui pojan -korvissa kysymys. Pois, pois! Ja hän nosti jalkansa takaisin ulos. - -»Pysähdy älä liiku, jos olet ihminen, jos elämäsi on sinulle rakas, -minä muuten ammun! Puhu!» - -»Ei hänellä ole asetta», ajatteli Andrew ja vaikeni. - -Pamaus kuului, ja laukaukseen yhtyi ukkosen jyrinä, joka tuntui -tärisyttävän maan perustuksia. - -»Herra Jumala», huudahti emäntä, »nyt olemme hukassa! Voi meitä!» - -»Ukkonen on lyönyt alas! ... Ammuttiin! ... Kuka ampui? ... Palaa! Ei. -Joku ampui! ... Valoa! Valoa! ...» kuului väentuvasta huudot sekaisin. -Sitten avattiin kiivaasti tuvan ovi ja suljettiin taas. - -»Kaikki, voimani ovat lopussa... Jumala minua auttakoon», vaikeroi -emäntä, heittäen liinan harteilleen, »mitä ihmiset huutavat, onko -salama iskenyt vai ei?» - -Silloin kuului kimakka ääni huutavan ulkoa: »Auttakaa, auttakaa, -ihminen makaa pihalla salaman iskemänä!» - -»Kuka?» ähkyi emäntä. »Voi meitä!» - -»Varas nousi ikkunasta sisään — minä — ammuin — olen luultavasti osunut -häneen! ...» puhui isäntä, suuresti järkytettynä ja haki tulitikkuja. - -Hän sytytti kynttilän ja aikoi asettaa sen lyhtyyn, kun yksi tytöistä -kiiruhti avonaisen ikkunan luo ja huusi kimakalla äänellä: - -»Isäntä, isäntä, tule — auta — Andrew on ammuttu...» - -»Andrew» huusi isä, ja hänen äänensä oli kadottanut kaiken inhimillisen -soinnun, »Andrew... Andrew!» ja kiiruhti ulos. - -»Hukassa, kaikki hukassa... kaikki... kaikki... »vaikeroi emäntä, -seuraten miestään lyijynraskailla askelilla. »Auttakaa ... -pelastakaa...» - -Ukkosen jyrinä, joka nyt kuului taukoamatta, tukahutti hänen -valittelunsa, taivas muistutti tulimerta, niin että olisi voinut nähdä -mitä pihalla tapahtui ilman lyhtyäkin, jota eräs vanha vaimo piti -kädessään. - -Aatamin isä oli polvillaan maassa ja piteli onnettoman päätä sylissään -samalla kuin palvelustyttö koetti ehkäistä veren vuotoa. Toiset -seisoivat toimettomina ympärillä ja vääntelivät käsiään tuskissaan. - -»Oi, mikä erehdys, mikä erehdys...» voivotti isä, »poikani, rakas -poikani — älä kuole — oi, älä kuole...» rukoili äiti, ja molemmat -heittäytyivät alas maahan. - -Aivan kuin hän olisi tahtonut vielä sanoa jotain, koetti Andrew -kohottaa päätään, mumisi pari käsittämätöntä sanaa ja vaipui takaisin... - -Alasvirtaavan sateen raskaat, kylmät pisarat löivät kuolleen kasvoja -vastaan. - -»Kuollut!» sanoi Aatamin isä hiljaa ja pyyhki silmiään. - -Koriseva ääni kuului emännän huulilta, hän vaipui maahan — yksi ruumis -lisää. - -»Viekää heidät katon alle, sade yltyy liikaa», sanoi isäntä, katsoa -tuijottaen ympärilleen. Ja hetken kuluttua hän toisti pelottavan -rauhallisella äänellä: »Katon alle!» - -Sitten hän meni sisään, pannakseen takin ylleen. - -Kynttilä, jonka hän kiireessä oli asettanut pöydälle, oli vinossa, -liekki lepatti vedossa ja hitaasti tippui tali uudelle silkkiselle -liinalle. Roplain ei huomannut sitä. Kuolemanväsyneenä vaipui hänen -ruumiinsa penkille. Hän peitti kasvonsa käsillään. Mitä varten hän -vielä eli? Miksi ei hänenkin sydämensä murtunut? - -Silloin astui Aatamin isä sisään. - -»Löysin nämä Andrewin kädestä», sanoi hän puoliääneen, pannen -rahakukkaron ja avaimen pöydälle. Sitten hän poistui jälleen. - -Roplain heitti pöydälle välinpitämättömän silmäyksen — mutta sitten -vääntyivät hänen kasvonsa irvistykseen, hän tarttui pistooliin. -Miksi tuolla kurjalla aseella oli vain kaksi tyhjää aukkoa! ... Hän -heitti pistoolin luotaan; tarttui molemmin käsin päähänsä ja löi sitä -hirveässä tuskassaan seinää vastaan... - - - - -ANDRIKSON. - - -»Täällä on eräs isäntä, joka haluaa puhutella herra kreiviä.» - -»Kuka hän on?» - -»Klauzen.» - -»Hyvä on. Minä tulen... Mitä hän tahtoo?» - -»En tiedä, herra kreivi. Hän ei sitä sano.» - -»Hyvä on.» - -Hoikka palvelija poistuu äänettömästi huoneesta ja kreivi jatkoi -vielä hetkisen sanomalehden lukemista. Sitten lehti rapisi ja hän -nousi. Kalpeana kuumuudesta, astui hän korkean ikkunan eteen, jonka -markiisi oli laskettu alas asti ja avasi sitä hiukan. Uunin kuumuus -löi ulkoa häntä vastaan. »Kauheata», mumisi hän, sulkiessaan nopeasti -taas ikkunan ja kääntyi katsomaan kallisarvoista ilmapuntaria, joka -jo viikkokauden oli näyttänyt »kuivuutta». Eikä nytkään toivoa! -Kreivi vääristi kasvonsa ja lähestyi hitain askelin pientä pöytää, -jonka mustalla marmorilaatalla leveässä hopeavadissa oli sifoonipullo -läpikuultavien jääpalojen keskellä. Sihisten valui kylmä kivennäisvesi -hiottuun juomalasiin, ja kreivi joi. - -Sitten astui hän ruokasaliin. - -Linnassa ei löytynyt erikoista vastaanottohuonetta talonpojille, -ja nämä vastaanotot tapahtuivat sentähden käytävässä. Niin olivat -isä ja isoisä tehneet, samaten teki myöskin nykyinen omistaja. Hän -tuli kylläkin pääkaupungista, maan hienojen tapojen yliopistosta, -ja hänen arvolleen alentavaa oli, seistä puoli — jopa kokonaisia -tunteja käytävän vedossa, palvelustyttöjen, palvelijain ja kyökkipiian -kuunnellessa hänen keskustelujaan alustalaistensa kanssa, mutta -ruokasaliin, jonne hän antoi kutsua talonpojat, jättivät ne niin pahan -hylkeenrasvalla voideltujen saappaiden ja kosteiden vaatteiden hajun, -että hänen täytyi ottaa uudelleen käytäntöön isän ja isoisän tapa. -Siksi aikoi hän tälläkin kertaa lähteä ulos käytävään, mutta muisti -samalla että Klauzen kuului hänen sivistyneempiin alustalaisiinsa. Hän -oli kai vapautunut hylkeenrasvan hajusta. Kreivi kosketti soittokellon -nappia, jonka kutsusta sama hoikka palvelija tuli sisään. - -»Tuo hänet tänne ruokasaliin», käski hän. - -»Kyllä, herra kreivi», vastasi palvelija, kumartaen kevyesti ja lähti -ulos. - -Kreivi vetäytyi ruokapöydän taa. Miehellä voisi kaikesta huolimatta -olla hylkeen rasvalla voidellut saappaat jaloissaan ja siltä varalta -olisi neljän askeleen etäisyydestä hieman etua. Sitäpaitsi ei hän -antanut alustalaistensa, joilla oli hiukan sivistystä, suudella -kättään. Pöytä muodosti jonkinlaisen kädelle suutelemisen mykän -torjumisen, jos alustalaisisännällä oli kyllin hienotunteisuutta tätä -huomata. Käytävässä kreivi tavallisesti pani kädet selän taa sanoessaan -ystävällisesti: »ei ole tarpeellista, ei ole tarpeellista.» Mutta -hänellä oli samalla aina epämieluinen tunne ja siitä syystä hän teki -tällaiset yritykset niin vaikeiksi kuin suinkin mahdollista. - -Hetken kuluttua avautui ovi ja talonpoikaisesti, mutta siististi puettu -mies astui sisään ja jäi aivan oven suuhun seisomaan. - -»Hyvää päivää, armollinen herra kreivi.» - -»Hyvää päivää.» - -Tervehdys kuulosti nöyrältä, vastaus ystävälliseltä. Herra ja -alustalainen tarkastivat toisiaan. Kreivi näki päivän polttamat, -täyteläiset, kauniit talonpoikaiskasvot, joissa kuvastui voima ja tyyni -itsetietoisuus; isäntä hienot kalpeat kasvot, suuret, ystävälliset -silmät ja tarmokkaan suun. - -»Te olette Klauzenin isäntä Andrikson?» sanoi kreivi. - -»Olen, armollinen herra kreivi.» - -»Minua ilahduttaa nähdä teitä, Andrikson. Olen jo kuullut teistä. Te -olette hyvä, ahkera isäntä.» - -Andrikson joutui hämilleen ja mumisi jotain itsekseen. Sitten hän -sanoi: »Työtä täytyy tehdä, armollinen herra kreivi, muuten ei tule -toimeen tällaisina aikoina.» - -»Niin, ei ole helppoa», vastasi kreivi. »On vaikea aika sekä suurille -että pienille maaisännille... Joko olette isännöinyt kauankin -Klauzenissa?» - -»Isäni kuoli kaksi vuotta sitten, armollinen herra kreivi.» - -»No, silloinhan teillä on ollut kylliksi aikaa oppiaksenne isältänne -talouden hoitoa. Miten se teiltä sujuu?» - -»Armollinen herra kreivi suo minun olla vastaamatta tähän kysymykseen.» - -»Mitä varten?» - -»Koska en tahdo olla... näyttää kiittämättömältä. Armollinen herra -kreivi on vähentänyt tänä keväänä meille taalerista kaksi ruplaa — -silloin ei saa teille valittaa huonoa vuodentulotoivoa.» - -»Ovatko maanne niin huonot, Andrikson?» - -»Ei sada, armollinen herra kreivi. Ja sitä paitsi on minulla melkein -pelkkää savimaata.» - -»Vai niin... Mutta pellot voivat ehkä vielä parantua. Meillä on nyt -ollut kuivaa niin kauan ja kuuma ilma, että voimme joka hetki odottaa -ukkosta. Tänään sitä tuskin enään saamme», jatkoi hän hymyillen, -muistaessaan ilmapuntarin tilaa. - -»Kyllä sateesta olisi hyötyä, mutta parantaa vahinkoa, sitä se ei -voisi, armollinen herra.» - -»Sitä minäkin pahoin pelkään. Se on paha, Andrikson... Niin... Mutta -koska sanoitte, että ette ole tullut valittamaan huonoa satoa, niin on -joku muu asia tuonut teidät tänne luokseni. Mitä asiaa teillä olisi, -rakas Andrikson?» - -»Armollinen herra...» sanoi isäntä, mutta ei päässyt pitemmälle -punastuessaan. - -»Puhukaa vaan aivan vapaasti, Andrikson. Olenhan osoittanut -alustalaisilleni, että tahdon teille kaikille pelkkää hyvää. Ja etenkin -te, sen miehen poikana, jota isäni piti parhaimpana miehistään, -voitte olla varma minun erikoisesta avustani kaikkina aikoina. Se -tahtoo sanoa, jos te olette sen tarpeessa. Minä luulen että olette -isäukkonne tapainen. Teidän maineenne ainakin takaa sen. Mitä teillä on -sydämellänne? Puhukaa ilman minkäänlaista arkuutta.» - -Isäntä oli puristanut vasemman kätensä sormet nyrkkiin ja hieroi tätä -koneellisesti oikeata kämmentä vastaan. - -»Armollinen herra kreivi», alkoi hän, »tämä ei ole mikään valitus, joka -minut on tuonut tänne ja sittenkin — on se jonkinlainen. Minun täytyy -syyttää metsänvartijaanne.» - -»Metsänvartijaa? Mitä hän sitten...? Onko hän kieltänyt teiltä jotain -jota tarvitsette?» - -»Hän uhkaa vetää minut oikeuteen.» - -»No, mitä! Minkätähden?» - -»Koska olen muka kaatanut tammia ilman oikeutta.» - -Kreivin asento muuttui hiukan jäykemmäksi. - -»Mitä? Mitä?» kysyi hän. »Te olisitte kaatanut tammia? Miten hän -sellaista väittää? Oletteko sitten joitakin kaatanut?» - -»Olen, armollinen herra kreivi. Mutta en ilman oikeutta.» - -»Mutta kuulkaapa nyt, kuulkaapa nyt, Andrikson! Mistä olette sitten -kaatanut tammet?» - -»Mistäpä muualta kuin omalta alueeltani.» - -Kreivi käänsi kirkkaat silmänsä talonpoikaan ja katsoi häntä hetken -läpitunkevasti silmiin. - -»Omalta alueelta? Ja kuitenkin sanotte, että se ei ole tapahtunut -ilman oikeutta?» puhui hän hitaasti. »Tunnettehan välikirjanne? Teidän -välikirjassanne ei löydy ainoatakaan kohtaa, joka teidät oikeuttasi -ilman kartanon lupaa kaatamaan edes seipään paksuista haapaa. Tammista -puhumattakaan. Jos te siis olette kaatanut, niin olette toiminut -vastoin lakia.» - -»Armollinen herra kreivi, siltä ehkä näyttää. Mutta jos sallitte minun -selittää tämän asian... niin... niin... näette sen varmaan toisessa -valossa.» - -Heikko varjo lankesi kreivin kasvoille. - -Mitä puhtainten periaatteiden täyttämättä, oli hän jättänyt -virkamiesuransa ja muuttanut maalle ollakseen sadalleviidellekymmenelle -alustalaiselleen esikuvana, neuvonantajana, auttajana ja suojelijana. -Hänen isänsä oli joka talvi sairautensa tähden matkustanut etelään -kylpypaikkoihin, jättäen kartanonsa isännyyden eräälle vähemmän -oikeudenmukaiselle sukulaiselle. Mitä vääryyttä tämä ankaruudellaan -oli talonpojille tehnyt, sen tahtoi kreivi hyvittää. Hän ei ollut -välittänyt niistä varoittavista äänistä, jotka olivat kuvailleet -Baltesernin talonpoikia omavaltaisiksi, itsehyväisiksi ja -hemmotelluiksi vanhan sielunpaimenen pitkäaikaisen lempeyden kautta. -Hän oli muistanut vertauksen auringosta ja myrskystä ja oli ottanut -Baltesernin linnan voitonvarmana haltuunsa. Nyt näki hän taistelun -alkavan. Ei, se oli jo alkanut. Niinä parina kuukautena, joina hän oli -hoitanut perintöään, oli hänelle sattunut jo useita ikäviä juttuja. -Hänelle oli esitetty eräs väärennetty maksukuitti, ja metsävahti oli -joutunut kiinni lahjuksien otosta. Sitäpaitsi oli eräs pientilallinen -varastanut tiilitehtaasta kuormallisen tiilejä. Nyt asetettaisiin hänen -hyväntahtoisuutensa jälleen koetukselle. - -»Puhukaa», sanoi kreivi hetken vaitiolon jälkeen, muuttamatta äänensä -ystävällistä sävyä. - -»Armollinen herra kreivi, suvaitsee minun alottaa jotenkin varhaisista -ajoista.» - -»Puhukaa, puhukaa!» - -»Minun täytyy muistuttaa armollista herraa verotyön ajoista. Kun se -lakkautettiin ja vuokra tuli sijaan, oli Klauzenin alueella enemmän -metsää ja pensasta kuin niittyjä. Tällaista oli melkein joka paikassa, -mutta sellaiseksi ei se voinut jäädä. Sentähden antoi armollinen -kreivivainaja alustalaisilleen luvan hakkauttaa metsät ja suurentaa -viljelysmaita. Joka kevät saatiin raivata kaskimaata ohraa varten. Näin -tehtiin pitkät ajat. Sitten meiltä kiellettiin kaskenpoltto.» - -»Niin», sanoi kreivi, »sekä kaskimaan raivaus että myös yksityisten -puiden kaataminen.» - -»Aivan niin, armollinen herra. Mutta isäni oli kaskenpolttoaikana -jättänyt kaadettavaksi määrätyssä metsässä tammet seisomaan. En muista -että hän olisi kaatanut niistä ainoatakaan, vaikka se oli sallittua. -Olin silloin vasta pikkuinen poika, mutta en ole unohtanut mitä hän -silloin sanoi: »Ne koristavat maita», sanoi hän suurista tammista. -»Noiden täytyy vielä kasvaa», tuumi hän pienemmistä. »Kyllä tulee aika, -jolloin me niitä tarvitsemme. Silloin tulevat ne hyvään tarpeeseen.» -Sentähden ovat ne kaikki jääneet paikoilleen, ja moni niityistäni -muistuttaa sen johdosta nyt tammipuistoa.» - -»Ja niitä tammia olette nyt kaatanut.» - -»Niitä, armollinen herra kreivi. Minun alueellani olevat tammet -olisivat kauan sitten olleet sahattuina puiksi tai tulleet muuten -käytetyiksi, ellei isäni olisi niitä suojellut. Pyydän sentähden -anteeksi, jos uskallan sanoa, että minä.... niin sanoakseni... olen -kaatanut omia tammiani teidän maallanne. Olen ne perinyt isältäni.» - -Kreivi nojasi kevyesti ruokakaapin nurkkaan ja hänen suunsa ympärillä -oleva ankara ilme tuli selvemmäksi. Mitä tämä ihminen teki? Oliko hän -niin talonpoikaisen yksinkertainen, että hän omisti itselleen täydellä -todella isänsä, jo kauan sitten vanhentuneen oikeuden, vai oliko se -talonpoikaista viekkautta, joka sai hänet siten puhumaan? Miksi oli hän -juuri nyt hakkauttanut tammet? Oliko hän tahtonut käyttää hyväkseen -sitä höllempää tarkastusta, sekä maihin että metsään nähden, joka -johtui omistajan vaihdosta Baltesernissä? - -»Miksi ette ole kaataneet tammia jo isäni eläessä?» kysyi kreivi »Hän -oli asiasta selvillä. Miksi teitte sen juuri nyt?» - -»Tarvitsin puita juuri nyt, armollinen herra kreivi.» - -»Mihinkä?» - -»Olen tilannut Riian matkoja varten yhdet vankkurit ja kahdet -työrattaat.» - -»Olette siis vain kaatanut niin paljon kuin tarvitsitte näihin kolmeen -vankkuriin? Mitkä osat valmistetaan tammesta tällaisissa vaunuissa? -Lautoihinhan käytetään kuusipuuta?» - -»Lautoihin käytetään kuusipuuta, armollinen herra kreivi, mutta pyörien -napa ja puolat ovat tammi- tahi jalavapuuta.» - -»Vai niin. Te olette siis kaatanut näihin kolmeen vankkuriin -tarvittavat puuaineet?» »Armollinen herra kreivi... minun täytyy -Teille... niitä on... niitä on kaadettu useampia puita.» - -»Useampia?» - -Kreivin kalpeille poskille nousi heikko puna. Siis yksinkertainen, -hävytön metsänhaaskaus. Ja tuo ihminen tuossa hänen edessään -Biedermann-aikuisine kasvonpiirteineen ei tahtonut sitä myöntää, vaan -valehteli hänelle kauniin jutun. Kreivi meni huoneeseensa ja isäntä -kuuli, miten kivennäisvesi sifoonipullosta sihisi lasiin. Kun kreivi -tuli takaisin, oli puna hänen kasvoiltaan hävinnyt. - -»Kuulkaahan nyt, Andrikson, olemme viisaina miehinä kumpikin molemmat -liian hyvät minkäänlaiseen turhanpäiväiseen jutusteluun. Tunnustakaa -suoraan, mitä olette tehnyt. Minä tiedän, että talonpoika yhä vielä -pitää metsää jonkinlaisena isännättömänä omaisuutena. Te olette... -Te olette käynyt koulua, mutta se vanha Aatami, toisin sanoen, vanha -käsityskanta istuu vielä osaksi teissäkin. Se käsityskanta on johtanut -teidät tähän epäoikeutettuun tekoon. Älkää tehkö sitä minun silmissäni -vielä suuremmaksi, tahtoessanne kaunistaa sitä. Myöntäkää pois, että -olette varastanut minulta nuo tammet.» - -Tuntui siltä, kuin nämä kreivin viimeiset sanat olisivat olleet, eivät -ainoastaan sanoja, vaan sekä sanoja että lyöntejä. Huomattavalla -nykäyksellä Andrikson väistyi pää taaksepäin kohoitettuna ja hänen -kasvonsa tulivat hyvin kalpeiksi. - -»Armollinen herra», sammalsi hän hetken kuluttua, katsoen kreiviä -tiukasti silmiin, »herra kreivi, tuo... tuo on sana... jota minä... en -voi hyväksyä.» - -»Siinä en voi teitä auttaa, rakas Andrikson. Täytyy kaikkia asioita -nimittää oikealla nimellä. Mihinkä summaan metsänvartija arvioi -kaadetut rungot?» - -Andrikson vaikeni. - -»Kolmeensataan ruplaan», sanoi hän sitten hiljaa ja jatkoi: »Jos asia -menee käräjiin.» - -»Oh! Kolmesataa! No, minä toivon että tulemme käräjittäkin sovintoon.» - -»Niin uskon minäkin, armollinen herra kreivi.» - -Kreivi tuumi. Mitenkä hän suoriutuisi parhaiten tästä asiasta? -Sakkohinnastoa hän ei halunnut käyttää, isäntä taisi sittenkin -toimia hyvässä uskossa. Kreivi on kuullut niin paljon hyvää vanhasta -Andriksonista, ja poika oli niin rehellisen näköinen. Ehkä tavallisen -hinnaston käyttäminen olisi tässä tapauksessa paikallaan? Sillä hän ei -myöskään tahtonut esiintyä liian avuliaana — periaatteen vuoksi. - -»No, mitä tuumitte, Andrikson, miten teitä rankaisen?» kysyi hän -lopulta ja katsoi kirkkailla silmillään isäntää, joka seisoi siinä -rypistetyin kulmakarvoin. - -»Armollinen herra kreivi suvaitsisi, katsoa asiaa siten kuin minä sen -esitin. Minä pyydän nöyrimmästi herra kreiviä.» - -»Sitä en voi, sitä en voi Andrikson. Ajatelkaahan itse. Kunpa olisitte -edes ottanut vain noihin kolmeen vankkuriin tarvittavat puut! Mutta te -olette ottanut enemmän. Mitä varten teitte sen?» - -Kreivi ei kääntänyt Andriksonista katsettaan ja tämä koetti turhaan -olla punastumatta. Hän painoi hetkeksi katseensa alas ja sanoi sitten -lujalla äänellä: - -»Armollinen herra kreivi, saa kuulla totuuden. Tahdoin myydä loput -puut. Salaa tein sen siitä syystä, että herra kreivi ei koskaan olisi -sallinut minun kaataa edes yhtä ainoatakaan puuta.» - -»Vai niin, vai niin...! Mistä sen tiedätte niin varmaan, Andrikson?» - -»Salliiko armollinen herra kreivi, minun tehdä vastakysymyksen: -_olisitteko_ antanut minulle luvan kaataa?» - -Kreivi hermostui. Hän oli aikonut niin mukavasti, »yksinkertaisten» -talonpoikien kanssa käyttäytyä isällisesti, »sivistyneiden» kanssa -tuttavallisesti ja oli päättänyt armollisesti sivuuttaa varmaan -odotettavissa olevan tapojen puutteen. Mutta tämä tuli hänelle -käytännössä kuitenkin vaikeaksi. Hän piti itseään linnassaan -maailmanmiehenä ja tunsi arvonsa loukatuksi sen kautta, että häntä -ei kunnioitettu. Teoriiassa hän asetti sivistyneen aatelismiehen -samalle tasolle kuin sivistyneen talonpojan, todellisuudessa voitti -vuosisatojen peritty ylpeys ja tästä johtuva halveksuminen ymmärryksen. -Hän rypisti otsaansa. - -»Te ette puhu minulle kunnioittavasti, Andrikson», sanoi hän ankaralla -äänellä. »Mitä olisi tapahtunut tai ei olisi tapahtunut, siitä meidän -ei tarvitse riidellä. Nyt on vaan kysymys siitä, mitä on tapahtunut. -Älkää poiketko siitä turhilla kysymyksillä, olkaa hyvä!» Hän lausui -viimeiset sanat melkein kiivaasti, joka johtui osaksi luonnollisesta -suuttumuksesta Andriksonin käyttäytymisen johdosta, osaksi tuntien -hämärän aavistuksen siitä, että hän hyvin todennäköisesti olisi -kieltänyt isännältä puut. - -»Pyydän armollista herra kreiviä suomaan minulle anteeksi, en ole -millään muotoa tahtonut herra kreiviä suututtaa», sanoi isäntä. -»Mutta täytyyhän minun puolustautua. Metsänvartija ei olisi merkinnyt -minulle näitä puita. Sentähden täytyi minun hakata ne salassa. Se oli -oikeuteni. Minun täytyy se sanoa, minun on pysyttävä siinä.» - -»Ette siis myönnä tehneenne väärin?» - -»Armollinen herra kreivi, mitä isäni on minulle säästänyt ja -perinnöksi jättänyt, on minun omaisuuttani, samoin kuin se on teidän -omaisuuttanne, jonka autuas herra kreivi on teille säästänyt ja -perinnöksi jättänyt.» - -Tämä rohkea vertaus vei kreiviltä kokonaan maltin pois. Kiivain -askelin meni hän huoneeseensa, siinä mielessä ettei enään vaihtaisi -Andriksonin kanssa ainoatakaan sanaa. Hän malttoi kuitenkin mielensä, -joi vielä puoli lasia kivennäisvettä ja etsi metsähinnoittelupaperit. -Hän aikoi ottaa tammista yksinkertaisen hinnan. Mutta hän ei löytänyt -hinnoittelua ja meni takaisin ruokasaliin. - -»Sakkohinnaston mukaan on puiden arvo kolmesataa ruplaa. Te maksatte -minulle sata ruplaa, Andrikson», sanoi hän lyhyesti ja rauhallisesti. - -Andrikson seisoi siinä, kalpeana ja mykkänä puristaen lujasti vasemman -käden sormia oikealla kädellään. - -»Armollinen herra kreivi pitää minua siis todella varkaana?» sanoi hän -tukahdetun vapisevalla äänellä. - -»Kuulettehan hinnan!» huusi kreivi pidätetyllä vihalla. »Minä en -rankaise teitä varkaana. Minä pidän teitä ostajana. Te ostatte minulta -tammet.» - -»Armollinen herra kreivi, miten voin ostaa jotain, jonka olen itseltäni -ottanut. Joko minulla oli oikeus hakata rungot, ja silloin en tarvitse -maksaa niistä mitään, tahi minulla ei ollut oikeutta niihin ja silloin -minä olen varas.» - -Kreivi kulki ruokasalissa kaksi kertaa vasempaan ja kaksi kertaa -oikeaan ja jäi sitten taas kaapin luo seisomaan tarttuen vasemman -kätensä hoikilla sormilla kaapin kiiltävään, vilpoiseen reunaan. - -»Kuulkaapa nyt, Andrikson, nyt minun täytyy puhua teidän kanssanne -niin, että te ymmärrätte minut. En voi pitää teitä niin tyhmänä, -ettette ymmärtäisi mitä olette tehnyt. Te asetutte tahallanne minua -vastaan, luulotellun oikeuden nimessä. Te tiedätte aivan hyvin, että -isänne sai hakkaamisluvan ainoastaan yhdeksi kertaa, eikä ainiaaksi. -Jos isänne on antanut tämän tilaisuuden mennä ohi käyttämättä sitä, -niin on hän myös silloin menettänyt oikeutensa. Mistään oikeudesta, -jonka te olisitte perinyt, ei siis voi olla kysymystä. Te olette -toiminut lakia vastaan, ja jos en minä vedä teitä oikeuteen siitä, -saatte kiittää hyvyyttäni eikä mitään muuta.» - -Andriksonin kasvoilla vapisi jotain, toistuen salaman nopeudella, hän -risti kätensä ja hieroi peukaloitaan yhteen. Sitten sanoi hän syvästi -liikutettuna: - -»Armollinen herra kreivi ei vie minua oikeuteen, mutta halventaa minua -siitä huolimatta. Tiedän kyllä, että laki on minua vastaan. Se on tehty -kaikkia varten, eikä sitä voida lukea tänään näin ja huomenna toisin. -Sen täytyy siis olla minua vastaan. Mutta herra kreivin ei tarvitse -olla minua vastaan. Herra kreivi voi tätä tapausta varten laatia itse -lain. Olenko syyllinen vai en herra kreivin mielestä. Herra kreivi -sanoo, että olen syyllinen. Armollinen herra ei usko, mitä minä olen -kertonut, muuten ei minun tarvitsisi maksaa mitään. Mitä minun on -tehtävä? Voin vain vakuuttaa, että isäni oli rehellinen mies ja että en -ole perinyt ainoatakaan kolikkoa väärää omaisuutta... ja... voin sen -teille vannoa, että olen puhunut teille totuuden. Minä tiesin, että -varastan, mutta minä uskoin ja uskon yhä vieläkin, että olen varastanut -itseltäni. Sillä isäni ei ole säästänyt tammia kenellekään vieraalle — -ei teille eikä muille, — vaan yksistään minulle tammet, jotka jo aikoja -sitten muuten olisivat tulleet poltetuiksi tuhaksi ja tomuksi.» - -Kreivi kääntyi, astui ikkunan luo ja katseli kukkapenkkiä, jossa kasvoi -hehkuvan punaisia pelargooneja. Ihmisen äänessä on sointu, joka niin -pian kuin sitä käyttää, pakoittaa uskomaan. Tässä äänilajissa oli -Andrikson puhunut. Kreivi oli varma. Mutta saisiko hän myöntää tätä? -Mikä olisi seuraus, jos Andriksonin teko jäisi kokonaan rankaisematta? -Toiset isännät haaskaisivat metsiään ja vedoten Andriksoniin vaatisivat -he samanlaista lempeyttä. Loppumaton sarja riitoja ja lainrikkomisia -häämöitti jo kreivin silmissä. Vai tuliko hänen antaa anteeksi -talonpojalle ja käskeä häntä vaikenemaan? Sellainen salaaminen ei ollut -sopivaa hänen arvolleen, sitäpaitsi oli hän jo maininnut runkojen -hinnan, eikä hän mielellään ottanut sanaansa takaisin. Ei, hän ei -voinut antaa asian olla sinänsä. Hän kääntyi taas äkkiä ympäri. - -»Andrikson, te maksatte minulle nyt viisikymmentä ruplaa. Loput -viisikymmentä suoritatte minulle kuuden vuoden kuluessa.» - -Tätä sanoessaan, ajatteli kreivi, että kuusi vuotta on pitkä aika, -jonka kuluessa varmaan sattuisi joku syy, jonka nojalla voisi pyyhkiä -nämä viisikymmentä ruplaa pois. - -Andriksonin kookas vartalo tuntui hiukan pienentyvän. Hän heitti -kreiviin kuolemaan haavoitetun katseen ja sanoi tukahutetulla äänellä: - -»Herra kreivi, siis olen ja pysyn teidän silmissänne varkaana! Hyvä. -Asettakaa minut sitten myös oikeuteen. Nuo pari sataa ruplaa eivät -minua vielä vie mierontielle. Menkööt nekin sinne, minne niin monet -sadat ennenkin ovat menneet. Minä hylkään hyvyytenne, herra kreivi.» - -Kreivi sulki hetkeksi silmänsä, nosti vähän päätään ja loi puhujaan -katseen, joka sanoi selvään: - -»Maan mato!» Ei mikään kylmennä toista ihmistä toista kohtaan niin kuin -hyvyyden ylimielinen hylkääminen. - -»Kuten tahdotte, Andrikson», vastasi hän virallisesti ja lähti -arvokkain askelin ruokasalista. Mutta ajatuksissaan toisti hän -Andriksonin sanoja: »Minne niin monet muut sadat ovat menneet... Minä -hylkään hyvyytenne, herra kreivi... No, kyllä minä hänet...!» - -Kreivi istuutui jälleen ottaen sanomalehden käteensä. Mutta hän -ei nähnyt siinä muuta kuin sanat: »Minne niin monet sadat jo ovat -menneet... Minä hylkään hyvyytenne, herra kreivi...» Kiivaasti -painoi hän soittokelloa ja käski sisäänkiiruhtavan palvelijan kutsua -metsänvartijan. - -Tällä välin oli Andrikson lähtenyt ruokasalista, ottanut käytävästä -lakkinsa ja astunut ulos kesäpäivän helteeseen. Hän oli niin täynnä -katkeraa vihaa, ettei ollenkaan välittänyt minne meni. Vasta kun vahva -pihkan tuoksu ja siedettävämpi ilma ympäröi hänet, huomasi hän, että -oli Balteserin metsässä ja matkalla kotiin. Kuljettuaan pitkän matkaa -solakoiden, korkeiden kuusien varjossa, istuutui hän tien viereen -kannolle. - -Tällaista siis oli tuo kreivin paljon kehuttu hyvyys... Kolmesataa -ruplaa... Varas... Häntä, vanhan Andriksonin poikaa, rangaistiin -varkaana... Häntä ei uskottu... Hän vannoi, eikä häntä uskottu! Ei, -se ei voinut olla niin. Asiahan oli niin selvä. Mutta kreivi tahtoi -rahaa, siinä se! Hän kätkeytyi uskomattomuuden taa, saadakseen nuo sata -ruplaa. Rikas ei koskaan saa kyllikseen. Oi, onhan niin helppo sanoa: -»Andrikson, olet rikkonut lakia vastaan», kun ei tahtonut kuulla oman -sydämensä lakia. - -Hän nousi ja lähti eteenpäin. Mielenliikutuksestaan huolimatta tunsi -hän nälkää. Hän muisti, että vaimonsa oli tarjonnut hänelle juustoa ja -että hän oli unohtanut pistää sekä sen että piipun taskuunsa, ja vielä -muisti hän, miten vaimo oli häntä varoittanut kiihtymästä ja miten -hän vakuuttavasti oli sanonut, ettei vaimon tarvitse olla levoton, -sillä kaikki kävisi kyllä hyvin. Mitä hän nyt sanoisi? Eikö hän ollut -kiihtynyt? Eikö olisi ollut parempi tyytyä ja maksaa? Hänelle muistui -mieleen sananlasku: »Vältä riitaa vahvemman kanssa ja oikeuden käyntiä -rikkaan kanssa.» Eikö tuota kaikkea vielä voisi parantaa? Ei, nyt oli -jo liian myöhäistä. Hän oli kovasti ärsyttänyt kreiviä, vastustaessaan -häntä itsetietoisena ja sitä, sen hän tunsi, ei kreivi antaisi hänelle -anteeksi. Ja vaikka kreivi olisikin myöntyväinen anteeksiantoon — -ei hän voisi sitä kuitenkaan pyytää! Sehän olisi samaa kuin myöntää -olevansa väärässä, eikä hän ollut väärässä. Ei ollenkaan... Ei, -tahi oikeammin niin paljon väärässä kuin se, joka käy hakemassa -kotiin kadonneen lampaansa naapurin tallista, naapurin ollessa siitä -tietämätön. Niin, juuri niin se oli. Andriksonia harmitti, ettei hän -ollut huomannut kreivin läsnäollessa tätä kaunista vertausta... Mutta -voisihan hän sen vielä oikeudessa tuoda esiin. Se ei kylläkään enää -mitään auttanut; kreivi ei häntä silloin kuullut ja laki tuomitsi -hänelle kaikesta huolimatta... kolmesataa ruplaa... Se on sittenkin -aika suuri summa. Ja kun oikein ajatteli, niin ei hän ottanut sitä -yksinomaan omasta taskustaan, vaan se oli samalla vähennys vaimon ja -lasten osuudesta... Sanomaton katkeruus valtasi Andriksonin, syöpyvä -katkeruus, joka syntyy, kun ihminen tunnustamatta sitä itselleen, -on itsensä kanssa piilosilla ja sekottaa tehdyn vääryyden kärsityn -vääryyden kanssa. - -Aurinko paistoi puiden lomitse, pihka tuoksui, aika ajoin kuului linnun -viserrys. Virstojen laajuudelle ulottui metsä. Se ympäröi soita, -lampia ja yhden järven, jolla oli merkillinen sirpin muoto, sekä -suuria, kuivan ruohon, kanervan ja pähkinäpensaiden peittämiä aukeamia. -Andrikson tunsi metsän hyvin. Poikasena hän oli usein käyskennellyt -siellä marja-aikoina. Klauzenin aluehan oli tässä aivan lähellä. Nyt -oli mustikoiden ja vadelmien aika ja hänen lapsensa kulkivat nyt -vuorostaan tuttuja paikkoja. - -Nälkä tuli yhä tuntuvammaksi. Andrikson kumartui ottamaan pari -mustikkaa tien viereltä, mutta ne olivat hienon tomun peitossa ja -hän antoi niiden olla. Hänen alakuloisuutensa kasvoi, tukahutetun -katumuksen tunne katkeroitti häntä yhä enemmän ja hän tuli yhä enemmän -epäoikeuden mukaiseksi kreiviä kohtaan. Yhtäkkiä hän ajatteli: »Jospa -voisin kostaa hänelle!» - -Mutta se oli mahdotonta. Kreivi oli liian varmassa ja korkeassa -asemassa, hän ei voisi mitenkään kreiviä tuntuvasti vahingoittaa. - -Saapuessaan laajan aukeaman luo, joka oli tiestä vasemmalla, pysähtyi -Andrikson. Mitäpä jos seuraisi poikavuosien tapoja ja kävisi -kuivettuneen pähkinäpensaan takaa katsomassa, olisiko siellä vielä -vadelmapensas? - -Tahi tuolla, tuon harvalatvaisen männyn luona, jolla oli niin omituisen -käpertynyt oksa? Mutta mitä tuo on? Savupilvi nousi äkkiä männyn luota, -Andrikson kuuli, miten tuli räiskyi, ja näki, miten mies hyppäsi maasta -ylös, juoksi vähän pitemmälle, leikkasi pitkän pähkinäoksan, juoksi -takaisin ja löi maata vimmatusti. Savu laajeni, ja mies työskenteli yhä -kiivaammin. - -Kuin näkymättömän voiman vetämänä, kiiruhti. Andrikson oikealle, tien -yli metsään ja kätkeytyi puiden taa. Hän ei mistään hinnasta tahtonut -tulla huomatuksi ja huudetuksi apuun. Ellei miehen onnistuisi sammuttaa -tulta, niin palakoon koko metsä. Kostakoon tuli Andriksonin puolesta!... -Jännitetyllä mielenkiinnolla seurasi isäntä taistelua. Liekki -näytti leikkivän miehen kanssa. Väliin leimusi se hänen jalkojensa -juuressa, väliin taas monen askeleen päässä hänestä. Mies juoksi -edes takaisin, oikeaan, vasempaan ja oli lopuksi sananmukaisesti -vitsallaan piessyt tulen sammuksiin. Hien vuotaessa seisoi hän keskellä -ruskeanmustaa saarta ja tarkasteli ympäristöään, vieläkö jossain -leimahtaisi. Mutta tuli oli sammunut. Kun hän oli odottanut vielä -hetkisen, sylkäisi hän, veti piipun esiin, sytytti sen, sammutti -tulitikun sormillaan ja lähti menemään sitä tietä, jota Andrikson oli -tullut. - -Liikkumattomana tuijotti Andrikson palanutta paikkaa. Eikö tuolla -jossain ollut pientä liekkiä huomattavissa ruskean reunan luona? -Ei, kaikki tarkastus ja odottaminen oli turhaa. Varovasti lähestyi -Andrikson tietä ja astui kiireesti sen poikki, palopaikkaa kohti. -Sieltä täytyi löytyä kipinä! Sattuma oli osoittanut hänelle, miten -kreivin kovuus voisi tulla kostetuksi. Andrikson voisi kostaa, -joutumatta itse vähimmällekään vaaralle alttiiksi. Mies, joka juuri oli -mennyt matkaansa, asui kartanossa, söi kreivin armoleipää ja kokosi -taloon kesällä marjoja ja sieniä. Hän vei vaatteissaan palaneen ruohon -vahvan, läpitunkevan hajun. Tämä haju kohdistaisi epäilykset heti -häneen ja vanhus ei varmaankaan kieltäisi, sillä tuli oli syttynyt -vastoin hänen tahtoaan ja hän oli tunnollisesti koettanut tukahuttaa -sitä... Andrikson kyykistyi, haki tulitikkulaatikkonsa esiin, sytytti -kolme tikkua yhtaikaa, sytytti kuivan ruohon palamaan ja heitti -tulitikut kauas luotaan. Molemmissa paikoissa leimahti tuli, ja -Andrikson kiiruhti jälleen tien yli takaisin metsään. - -Hän tahtoi paeta kauemmaksi, mutta vastustamaton voima sai hänet -kääntämään silmänsä aukeamaan päin. Hänen täytyi nähdä, miten keltainen -piru synnytti yhä useampia keltaisia, punaisia ja sinertäviä pikku -piruja, jotka yhä nopeammin liitelivät, ryömivät, lensivät eteenpäin. -Suoraan eteenpäin, oikealle, vasemmalle kiemurtelivat ne, aikaansaaden -yhä äänekkäämmän suhinan ja rätinän. Linnut lähtivät lentoon, varikset -rääkyivät, jänis juoksi läheltä pitkin loikkauksin pois päin. Pian -oli koko aukeama savun ja liekkien peittämänä. Heikko, tuskin tuntuva -ilmanveto määräsi tulelle suunnan. Se kulki aukeaman yli puita -kohti. Jos koko metsä palaisi! Sitähän hän oli tahtonutkin, tätä -toivoen hän oli heittänyt tulen kuivaan ruohoon... Jottako koko metsä -palaisi? Oliko hän todellakin sitä tahtonut? Koko metsä — viisitoista -neliövirstaa ihania mäntyjä! Koko metsä? Miten kamalaa! Kuka voisi -nähdä koko metsän palavan? Ei, sitä ei Andrikson ollut tarkoittanut! -Hän oli vaan tahtonut pelästyttää kreiviä, hän oli tahtonut antaa -kreivin kokea, miltä tuntuu, kun syyttömänä saa kärsiä. Mutta koko -metsä — oi, eihän se voisikaan tapahtua! Sillä tuolla puiden takana, -aivan vastapäätä aukeamaa oli sirpin muotoinen järvi, sen veteen palo -kyllä sammuisi! - -Mutta jos tuli kiertäisikin järven molemmat päät! Se laajeni niin -uskomattomalla nopeudella! Nyt oli se jo saavuttanut aukeaman -keskustan, jo leimahti nuori näreikkö tuolla takana sihisten tuleen ja -nyt — nyt tarttui keltainen piru kauhealla suhinalla suuriin mäntyihin! -Ääretön kauhu valtasi Andriksonin. Mitä hän olikaan tehnyt? Mitä metsä -oli tehnyt hänelle, kun hän antoi sen tuhon valtaan, — tuo ihana, suuri -metsä? Ja kreivi? Oliko hän todella ollut niin huono, että häntä täytyi -rangaista hävittämällä koko metsän? - -Mutta tuli valtasi yhä laajempia aloja. Jäisikö Andrikson katsomaan, -miten metsä joutuisi koko laajuudessaan tulen valtaan? Eikö ollut -pelastamisen mahdollisuutta? Kenen kautta? Hänen itsensä kautta — -toisten avulla! Miten, tuliko hänen huutaa väkeä apuun vihollista -vastaan, jonka hän itse oli manannut esiin? Jos hän tekisi sen, -lankeaisi epäluulo vielä vähemmin hänen päälleen... Lähin ihmisasunto -oli hänen talonsa. Siis sinne! Kunhan ei vaan olisi jo liian -myöhäistä!... Hän lähti eteenpäin, kiiruhtaen, juosten. Pian olivat -viimeisetkin puut metsässä hänen takanaan ja kesäpäivän helle ympäröi -hänet jälleen. Hän ei välittänyt siitä, vaan juoksi eteenpäin. -Veri tykytti hänen ohimoissaan, kuin tahtoisi se halkaista hänen -päänsä, kova paino tunki silmät melkein ulos kuopistaan, mutta hän -ei hiljentänyt vauhtiaan. Talonsa läheisyydessä hän kompastui nyrkin -kokoiseen kiveen ja kaatui. Painaen kasvonsa kuihtuneeseen, lämpimään -ruohoon, tuumi hän: »Palakoon. Nyt minusta kaikki on yhdentekevää. -Minä olen kuitenkin mennyttä miestä... »Hetken kuluttua palasi hänen -tarmonsa kuitenkin, hän nousi istumaan ja katsoi metsään päin. Valkea, -hyvin leveä savupilvi nousi sieltä. Andrikson hypähti ylös. »Isä -Jumala», rukoili hän, »älä anna tulen päästä järven yli! Herra Jumala! -Herra Jumala!» Sitten koetti hän päästä eteenpäin. - -Vihdoin oli talo saavutettu. - -Pihalla seisoi hänen nuori, kaunis vaimonsa ja katsoi metsään päin. - -»Metsä palaa?» huusi hän miehelleen, puoleksi kysyen, puoleksi -vakuuttaen. - -»Metsä palaa», toisti Andrikson. »Missä rengit ovat? Pian! Ja -palvelustytöt ja kaikki!» - -»Mitä kaikki? Tuleeko kaikkien...? Mutta Jahn, minkä näköinen sinä -olet! Mikä sinua vaivaa?» - -»Missä väki on? Missä he ovat?» - -»Tietysti pellolla! Antaa toki palaa. Kyllä se sammutetaan. Herralla -on kylliksi metsää... Juosta tuolla tavalla! Olisit mieluummin etsinyt -lapsia, kuin juossut tuolla tavalla.» - -»Etsinyt lapsia? Missä lapset sitten ovat? Eivätkö ole kotona?» - -»Eivät. He lähtivät marjaan. Minua niin peloittaa. Kahrlilla on joskus -tulitikkuja taskussaan. Kunpa vain lapset eivät olisi tehneet mitään -pahoja metsässä.» - -»Ovatko lapset menneet metsään?» huudahti Andrikson, ja hänestä tuntui -siltä, kuin joku olisi kiskonut sydäntä hänen rinnastaan. - -»Minne he sitten olisivat menneet, hehän menivät marjoja poimimaan», -vastasi emäntä. »Oi Jumalani, Jumalani.» - -»Missä väki on? Kutsu heitä! Kutsu heitä!» huusi isäntä, niin että -äänensä murtui tullen aivan käheäksi. »Tänne pojat, tänne tytöt! Apuun, -apuun!» - -»Jumalan tähden! Ole toki hiljaa!» huudahti emäntä pelästyneenä. »Mikä -sinun on? Kyllä minä kutsun heidät kaikki. Jos nyt yksi mänty enemmän -tai vähemmän palaa, sehän on yhdentekevää. Syntihän on sanoa, mutta -totta se on: palolla on myös hyvät puolensa. Köyhät ihmiset saavat -halpaa puuta.» - -Emäntä kiiruhti pois, ja Andrikson käveli pihalla kuin huumaantuneena. -Hän heittäytyi penkille talon edustalle, nousi ylös, istuutui jälleen, -nousi uudelleen ja meni huoneeseen. Tyhjää, kaikki hiljaista ja tyhjää -— — —. Tuossa nurkassa seisoi hänen pienten poikainsa sänky. Kunpa he -nyt makaisivat siinä! Pellavapäät nojaten toisiinsa, nuoremmalla käsi -nyrkkiin puristettuna, peukalo sisäänpäin... Isäntä rupesi vapisemaan. -Ei, oi ei, tuo ajatus oli liian julma... Hän hoiperteli taas ulos -ja katseli metsään päin. Savupilvi oli yhä kasvamassa. Missä hänen -lapsensa viipyivät! Vaikka mitä siitä... sehän oli jo liian myöhäistä... - -Vihdoin oli väki koolla. Kaikki varustivat itsensä lapioilla ja -kirveillä ja kiiruhtivat, Andriksonin yhä hoputtaessa, metsään. Emäntä -jäi yksin kotiin. - -»Jos tapaatte lapset, niin sanokaa, etteivät he hetkeäkään enää -viipyisi metsässä, kuuletteko? Kuuletko Jahn? Lähetä heidät heti -kotiin!» huusi hän yhä uudelleen väen jälkeen. - -Tuli oli metsässä saavuttanut metsäjärven, oli kiertänyt molemmat -järven reunat ja levisi nyt kaksi haaraisena virtana yhä laajemmalle. -Neuvotonna seisoi Andrikson viiden ihmisen kanssa siinä. Mitä lapiot -ja kirveet heidän käsissään hyödyttivät! Liekit kulkivat korkealla -latvoissa puusta puuhun. Kipinäsade lensi alas, sytytellen vuorostaan -kuivan sammaleen ja kaatuneet puut. Jos he kaataisivat pari puuta? Se -olisi ollut naurettavaa. Mutta jotain oli tehtävä. - -»Lähde Peter, juokse kartanoon, ja ilmoita että metsä palaa», käski -Andrikson vihdoin. »Jumala tietää, saisivatko muuten siitä tänään -tiedon. Me toiset etsikäämme — — — etsikäämme lapsia.» - -»Lapsiako etsiä? Mutta he ovat varmaan jo kotona», vastasi eräs heistä. - -»Me toiset etsimme», toisti Andrikson. »Jos he olisivat lähteneet -kotiin, niin olisivat he tulleet meitä vastaan.» - -Ei kukaan enää väittänyt vastaan, sillä todennäköisesti lasten olisi -pitänyt tavata heidät, elleivät lapset olisi menneet jotain aivan outoa -tietä kotiin. - -Mutta mistä etsiä heitä? Jos he olisivat paenneet syvemmälle metsään, -niin ei tarvinnut pelätä: tuli ei saavuttaisi heitä. Mutta jos tuli oli -heidät saavuttanut järven luona! - -Tämä kamala ajatus näytti johtuvan kaikkien mieleen, sillä aivan -vaistomaisesti kääntyivät kaikki järvelle päin. Andrikson tuli -tuhkanharmaaksi. Se voisi siis olla mahdollista! Jos joku pojista -tai tytöistä olisi nauranut tälle ajatukselle, olisi hän suuttunut, -mutta samalla kuitenkin vielä toivonut, sillä toivo tarttuu kiinni -heikoimpaankin lohdunsanaan, mutta nyt hänestä tuntui kuin voisi hän -millä hetkellä tahansa löytää poikastensa hiiltyneet luut. - -Pidättäen valitustaan, alkoi hän etsiä. Rengit ja tytöt kiersivät -varovaisina, jalkineitaan varjellen, yhä vielä savuavia paikkoja, mutta -Andrikson ei välittänyt, minne hän astui. Hän hävisi mustien runkojen -taa ja oli pian järven rannalla. Liekit olivat ehkä ajaneet poikaset -rantaan. Ehkä veteen, sillä paikoittain oli kaislikkokin sotkeutunut. -Olivatko he hukkuneet? Andrikson katsoi veteen, hän kulki pitkin -rantaa, ylös, alas — mutta turhaan! Hän jätti rannan tullen takaisin -väkensä luo, jotka kaikki olivat hajaantuneet aukeaman eri osiin ja -lähestyivät rantaa. Vihdoin oltiin varmoja, että lapsia ei ollut -onnettomuus kohdannut ainakaan täällä. - -»He ovat varmaan menneet kotiin», huomautti eräs tytöistä. »Niin suuret -pojat... Olisihan vallan ihme, elleivät he voisi itseään pelastaa.» - -»Niin, menehän kotiin Lihse, ja katso, ovatko he siellä ja tule -takaisin», sanoi isäntä. »Niin, mene, mene!» - -Tyttö lähti ja jälelle jääneet kysyivät, mitä heidän nyt tuli tehdä. - -»En tiedä», vastasi isäntä väsyneesti.» Hakekaa! Sammuttakaa! -Hakekaahan vielä...» - -»Oi isäntä, lapset ovat varmaan kotona. Aivan varmaan. Olet pelottanut -meitä turhan tähden.» - -»Niinkö luulet? No niin, Jumala sen suokoon, Jumala suokoon... -Mahtaakohan koko metsä palaa? Mitä arvelette?» - -»Kuka sen tietää! Jos tuli tällä lailla jatkaa kulkuaan, eikä ihmisiä -tule apuun ja myrsky alkaa. Tuuleehan nytkin jo.» - -»Menkäämme, menkäämme», sanoi isäntä. - -»Meidän täytyy sammuttaa. Meidän täytyy tehdä voitavamme.» - -He jättivät aukeaman ja alkoivat kaivaa ojaa kaukana tulen alapuolella. -Kun he olivat kaivaneet pari syltä, kuului metsästä ääniä ja -metsänvartija astui esiin, joukko kartanon työväkeä mukanaan. Lyhyen -keskustelun jälkeen käski hän lopettaa ja lähetti Andriksonin väkensä -kanssa vielä syvemmälle metsään ja aloittamaan siellä kaivamisen — -täällä tuli yllättäisi heidät piankin. Itse poistui hän kiireesti, -koettaakseen päästä paloruiskun avulla tulen herraksi metsän toisella -puolen. - -»Missä kreivi itse on?» kysyi eräs Klauzenin talon tytöistä kartanon -rengiltä. - -»Hän jäi vielä järjestämään sananviejiä. Koko piiri saa tänään vielä -ilmoituksen. Hän on aivan pian täällä.» - -Hetken kuluttua tuli metsänvartijalta sana, että hän tarvitsisi -kaksi voimakasta miestä avuksi, hevonen ei pääse tiheikön läpi -paloruiskuineen, vaan täytyisi ihmisten sitä vetää. - -»Minä menen», sanoi Andrikson. »Kuka tulee toiseksi?» - -Hän katseli ympärilleen, ja kun hän ei nähnyt ympärillään muuta niin -voimakasta vartaloa kuin renkinsä Peterin, niin viittasi hän tätä ja he -lähtivät menemään. - -Mutta ihmisvoiminkin oli vaikeaa ja lopulta mahdotonta saada ruiskua -eteenpäin. Metsäkin oli viime vuosina laiminlyöty, maassa oli paljon -kaatuneita runkoja ja puut seisoivat paikoittain liian tiheässä. -Juuri kun oli päätetty luopua veden avusta, tuli kreivi ratsastaen. -Hän näki miten miehet vielä rasittavan vetämisen jälkeen vapisivat ja -huomasi metsänvartijan vieressä Andriksonin, kasvot hien peittäminä ja -vääristyneinä. Kaikki viha häntä kohtaan oli kuin poispyyhitty. - -»Oh, Andrikson!» huudahti hän ja hyppäsi hevosen selästä alas. »Ja -niin ahkerana. Minä kiitän teitä Andrikson, tiedonannostanne. Se oli -kauniisti tehty teiltä. Minä kiitän teitä.» Ja nopein askelin astui -kreivi isännän luo, tarttui tämän nokiseen käteen ja puristi sitä. - -»Herra kreivi — — — herra kreivi... sammalsi Andrikson, »minä tein -vain... minä tein vain... mitä... mitä...» - -»Minä tulen muistamaan tämän, Andrikson. Mutta levätkäähän vähän. Te -näytätte liian rasittuneelta.» - -»Oi, en ole väsynyt, armollinen herra. En ollenkaan.» - -Metsänvartija kysyi, mitä olisi tehtävä. Hän ilmoitti, että ruiskulla -ei voisi mitään toimittaa ja että metsän toisella puolella kaivettiin -ojaa. - -Ruisku oli vietävä suojaan ja mentävä toisia auttamaan, sanoi kreivi. - -Tätä käskyä toteltiin ja Andrikson työskenteli jälleen väkensä -etunenässä. Palaneen haju, jonka tuuli toi palopaikalta, oli tuntuvasti -voimakkaampi kuin ennen. - -»Me saamme hyvin vähän aikaan, herra kreivi», huomautti metsänvartija -alakuloisena. »Punaisella hyenalla on liian nopsat jalat.» - -»Saamme pian lisäväkeä. Sananviejät ovat jo varmaan saaneet useille -alustalaisille tiedon», vastasi kreivi ja katsoi ylös puiden latvoihin. -Hän oli hyvin kalpea ja hermostuneet nykäykset tuntuivat huulissa. - -Sitten kääntyi hän väkensä puoleen, innostaen heitä yhä enemmän -ponnistamaan. Silloin huomasi hän miten eräs vanha mies nojasi -uupuneena lapioonsa. Kreivi astui hänen luokseen, otti häneltä lapion, -sanoen samalla pari ystävällistä sanaa, ja ryhtyi itse kaivamaan. - -Tämä oli paras kannustus ja väki teki työtä ponnistaen kaikki voimansa. -Ainoastaan Andrikson näytti hellittävän. Yhä useammin ja yhä kasvavalla -levottomuudella, katsoi hän sinne päin, mistä hänen palvelijansa -tulisi. Lopulta tämä saapui. Hän oli kuuman ja menehtyneen näköinen. - -»Lapset eivät olleet kotona», sanoi hän hiljaa, tultuaan Andriksonin -luo ja tervehdittyään kreiviä. - -»Eivätkö?» huudahti Andrikson. »Lapseni, lapseni!» - -»Mikä on hätänä?» kysyi kreivi, ja joku selitti hänelle asian. - -Kreivi tuli Andriksonin luo. - -»Te kaipaatte lapsianne, rakas Andrikson?» kysyi kreivi. - -»Niin, armollinen herra», vastasi isäntä, vaivoin hilliten itsensä. -»He ovat tänä aamuna tulleet tänne marjoja poimimaan. Ja nyt eivät he -vieläkään ole kotona. Metsäaukeamassa kasvoi kaikenlaisia marjoja.» - -»Ettehän toki luule... Ei Andrikson, te ette saa heti ajatella kaikkein -pahinta. Lapsille ei varmaankaan ole tapahtunut mitään.» - -»Mutta silloinhan joku olisi nähnyt heidät.» - -»Eihän se ole tarpeellista. He ovat voineet mennä syvemmälle metsään... -Miten vanhat ovat lapsenne?» - -»Vanhin on juuri täyttänyt kymmenen.» - -»No, katsokaahan. Kymmenen vanha. Silloinhan poikanne on jo aika mies. -Hän on kyllä ymmärtänyt lähteä tulen alta pois. Ei, ei, rauhoittukaa -vain Andrikson, lapsille ei varmaankaan ole tapahtunut mitään.» - -»Tahtoisin uskoa siihen hyvin mielelläni. Mutta... Mutta... Salliiko -armollinen herra kreivi, että lähden hakemaan heitä. En voi tehdä työtä -ennenkuin tiedän, missä lapseni ovat.» - -»Tietysti, tietysti, menkää vain! Ja jos tahdotte, niin ottakaa joku -kanssanne», vastasi kreivi hyväntahtoisesti. - -Andrikson luovutti lapionsa palvelustytölle ja lähti. Kun hän huomasi -olevansa yksin, tuntui hänestä kuin olisi hänen pitänyt ääneensä huutaa -metsään lastensa nimiä mutta hän hillitsi itsensä, sillä häntä hävetti, -että ihmiset sen kuulisivat. Mykkänä vaelteli hän metsässä, ja vasta -kun hän oli päässyt kauas toisista, huusi hän puoliääneen uudelleen ja -yhä uudelleen: »Jahnit! Kahrlit! Jahnit! Kahrlit!» - -Mutta vastausta ei kuulunut. - -Pitkän turhan etsinnän jälkeen, kääntyi Andrikson jälleen aukeamalle -päin. Matkalla tapasi hän vähän väliä ihmisiä, jotka kiiruhtivat -sammutustyöhön. Hän kysyi heiltä kaikilta, olivatko he nähneet kahta -lasta, mutta sai aina kieltävän vastauksen. Hän kuuli melua sieltä -puolen, missä ojaa kaivettiin ja päätteli siitä, että sinne jo oli -saapunut paljon väkeä. Metsä pelastuisi siis kaikesta päättäen. -Mutta mitä hän nyt siitä välitti enää. Hän kulki edelleen ja joutui -tulen rajalle, joka eteni vähentymättömällä nopeudella. Andrikson -kiersi sen ja joutui palaneelle alueelle. Alahuulta purren, olkapäät -hiukan nostettuina, ikäänkuin joka hetki peläten lyöntiä, kulki hän -mustuneiden runkojen välissä. Puut levittivät alastomia oksiaan hänen -yläpuolellaan, muodostaen punaisenruskean sotkeutuneen verkon. Kaukaa -kuulsi järvi mutta sekin oli nyt vieraan ja kammottavan näköinen, -sininen keskeltä ja musta reunoilta, joilta rumat viirut, mäntyjen -katkonaiset peilikuvat, kuvastuivat kauas sineen. Ympärillä kävi yhä -hiljaisemmaksi, ja lopulta Andriksonia ympäröi hautuumaan juhlallinen -hiljaisuus. Aurinko oli jo hyvin alhaalla ja omituinen hämäryys täytti -metsän. Siellä täällä nousi vielä savupilvi vinosti ilmaan ja ikäänkuin -itsestään syttyen leimahti vielä yksinäinen vadelmapensas palamaan. -Silloin tällöin kuului joku tukahutettu ääni palopaikalta, syventäen -yhä enemmän hiljaisuutta ja rauhaa. Kuin raskaan kuorman painamana -laahautui Andrikson eteenpäin. Aukeaman reunalla murtui hän kokonaan ja -purskahti itkuun. - -Kuolla, kuolla!... - -Aurinko heitti vielä vinot säteensä metsän läpi, sitten se laski. - -Andrikson suoristautui. Vielä kerran kotiin, vielä kerran katsomaan, -eivätkö lapset ole kotona. - -Hitaasti kulkien saapui hän taloonsa. - -Siellä istui hänen nuori vaimonsa tien vierellä ja tuijotti häneen. Hän -tuijotti vaimoonsa. Sitten alkoi vaimo huutaa. - -»Kuolleet! kuolleet!» huusi hän. »Oletko löytänyt heidät? Oi, lapseni, -lapseni, lapseni!» - -Isäntä kertoi miten hän heitä oli turhaan etsinyt. - -»Kyllä minä heidät löydän», vaikeroi äiti. »Minä löydän heidän -hiiltyneet luunsa. Voi lapseni, voi poikani!» - -Hän meni sisään, jossa hän jo oli siistinyt ja tehnyt kaikki askareensa -sekä antoi paimenpojalle ja -tytölle, jotka nyt jäivät aivan yksin -kotiin, muutaman käskyn. - -Sitten menivät he ulos hämäryyteen, emäntä edellä, isäntä jälessä. -Silloin tällöin kysyi emäntä, päätään kääntämättä, yksityiskohtia -palosta, mutta ei suinkaan palon itsensä tähden, vaan lastensa vuoksi. -Lopulta sanoi hän: - -»Kuumuus on ajanut heidät järveen. He ovat hukkuneet.» - -Sen jälkeen hän ei puhunut enää sanaakaan vaan otti tien vierestä -miehen korkuisen seipään olalleen. Andrikson antoi hänen kantaa sitä. -Hän tunsi itsensä liian voimattomaksi sitä kantamaan. Hänestä oli -muuten kaikki yhdentekevää. Jos lapset olivat kuolleet, oli hänestä -samantekevää, missä he lepäsivät ja jos heidät löydettäisiin tahi ei. -Hakekoon vaimo. - -Tultuaan järven pohjukkaan, jäi Andrikson seisomaan. Väristys kulki -pitkin hänen ruumistaan, nähdessään tumman veden. Emäntä sitävastoin -alkoi vitkastelematta huolellisesti tutkia järven pohjaa seipäällään -niin syvältä kuin tämä ulettui. Hitaasti kulki hän eteenpäin, hitaasti, -kuin lumottuna seurasi isäntä häntä. Lopulta, tuntikauden haettuaan -nosti emäntä jotain muodotonta veden pinnan yläpuolelle. Andrikson -tunsi, miten häntä huimasi ja hän oli vähällä pyörtyä. Mutta vaimo -antoi seipään vaipua takaisin ja haki uudelleen. - -Andrikson kääntyi pois. Hän ei voinut enään katsella. Puhumatta -sanaakaan lähti hän pois. Hänestä tuntui, kuin rautainen käsi pitelisi -hänen sydäntään ja puristaisi sitä armottomasti yhä lujemmin. Hän -voihki. Hän ei voinut ajatella muuta, kuin sitä yhtä ja samaa: -»Mennyttä, kaikki on mennyttä.» - -Hän kulki edelleen, kulki ja kulki, jäi seisomaan, nojautui puun runkoa -vastaan, tuijotti pitkän aikaa eteensä ja kulki edelleen. Hän ei -tiennyt, miten kauan hän oli näin ilman päämäärää kulkenut, ennenkuin -huomasi jälleen lähestyvänsä paloa. Oli ihana näky, kun liekit hiipivät -pitkin puiden runkoja ja tuhannet kipinät lensivät joka puolelle alas. -Palo muistutti jättiläisilotulitusta, joka oli sytytetty silmien -iloksi ja riemuksi. Mutta eikö niin ollutkin laita? Eikö tuolla takana -huutaneet ja laulaneet iloiset ihmiset? Andrikson kuunteli ja kääntyi -sitten vaistomaisesti melua kohti. Ei, hänen korvansa eivät olleet -pettäneet. Hetken kuluttua saapui hän pitkälle kummulle ja samaan -suuntaan tämän kanssa kulkevan vasta kaivetun ojan luo, jota pitkin -kulki edes takaisin vahtimiehiä. Metsä oli pelastettu. Näin Andrikson -ajatteli, mutta ei pieninkään ilon ja tyytyväisyyden tunne herännyt -hänessä. Eikö olisi ollut parempi, että metsä olisi tuhoutunut? Ja -metsän mukana hänen talonsa? Ja hänen vaimonsa, joka tuolla etsi -mustasta vedestä ja hän itse — eikö hän hirttäytyisi? Ehkäpä se olisi -parasta, mutta hänellä oli vielä aikaa sitä miettiä. - -Andrikson aikoi lähteä eteenpäin, kun eräs vahdeista huusi hänelle: - -»Kuulehan! Menetkö jo kotiin?» - -Isännällä ei ollut halua vastata, ja vaikeni. Mutta mies huusi vielä -kerran. - -»Joko lähdet kotiin?» - -»En», vastasi Andrikson. - -»Mistä talosta olet?» kysyi vahti, tahtoen saada keskustelua käyntiin. - -»Klauzenin talosta.» - -»Vai niin. Ai! Oletko nähnyt isäntääsi?» »Minä itse olen isäntä.» - -»Vai niin. Kreivi etsii sinua. Menehän sinne. Tuon suuren tulen luo.» - -»Kreivi? Mitä kreivi tahtoo?» »Hänen luonaan siellä on pari lasta.» -»Pari lastako? Minun lapseniko?» »Sinunko — en tiedä kenenkä.» -Andrikson riensi sieltä. Parissa minuutissa hän oli saavuttanut tulen, -jonka ympärille oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä, syöden voileipiä -ja juoden viinaa ja olutta. Vähän sivussa paloi pienempi tuli. Tämän -äärellä istuivat kreivi, metsänvartija ja pehtori ja hänen molemmat -poikansa seisoivat vieressä. - -Vahingoittumattomina. - -Vapisevin polvin lähestyi Andrikson tätä ryhmää. - -Kreivi hypähti pystyyn, kun hän huomasi isännän. - -»No, siinä te vihdoinkin olette Andrikson», huudahti hän iloisesti. -»No, enkö sanonut, että poikaset ovat liian viisaat polttaakseen -itsensä? He olivat vain eksyneet. Sellainen onnettomuushan ei tapahdu -yksin pikkuväelle. No, minä olen heidät onnellisesti löytänyt ja olen -iloinen, että saatte heidät vastaanottaa minun kädestäni. Ottakaa -heidät ja viekää heidät pian kotiin, ettei emäntänne enään turhaan -hätäile.» - -Hymyillen tuli kreivi poikien kanssa Andriksonin luo ja isästä -tuntui kuin olisi saanut vastaanottaa elämänsä kreiviltä takaisin. -Äänettömästi nyyhkyttäen, vasen käsi kierrettynä vanhemman poikansa -kaulaan, vaipui hän kreivin eteen. - -»Minun poikani... herra kreivi... minun poikani...» - -Hän puristi lapsia syliinsä ja tarttui sitten kreivin käteen. - -»Herra kreivi... herra kreivi...» - -»Ei, ei ei, Andrikson. Jos tahdotte minua kiittää — ei älkää kiittäkö. -En ole tehnyt mitään, joka ansaitsisi kiitostanne», torjui kreivi. - -»Ei armollinen herra, ettehän Te tiedä - -Te annatte lapseni minulle takaisin ... ja minä... ja minä...» - -Hän vaikeni. - -Mutta autuaan tunteen tulva ei sallinut mitään järjen rajoituksia, -hänen sielunsa tahtoi olla aivan vapaana ilman kahleita, vapaana -ja lunastettuna hänen tekonsa raskaasta salaisuudesta, josta -teosta rangaistuksen kärsiminen hänestä tällä hetkellä tuntui vain -nautinnolta. Ja sammaltaen tunkeutuivat sanat hänen huuliltaan: - -»Ja minä... ja minä... lyökää minua, herra kreivi, lyökää minua.» - -»Rauhoittukaahan, Andrikson, rauhoittukaa, rakas Andrikson», sanoi -kreivi ja laski kätensä rauhoittaen hänen olkapäälleen. - -»Ei, ei — lyö minua, minä... voi... minä... koira!» - -»Mitä?» - -He katsoivat toisiaan. Kreivi säpsähti. - -»Minä olen... minä olen...» - -»Andrikson!» huusi kreivi, mutta tointui pian ja toisti surullisena: -»Andrikson, Andrikson!» - - - - -ONNEN HELMASSA. - - -»Otan», vastasi vanha Lausk, ja hänen äänensä kaikui kirkossa niin -kuivana, kuin olisi se jo pitkät ajat ollut uunin takana kuivamassa. - -Pappi kääntyi Eevan puoleen. - -Sillä aikaa kun pappi toisti vihkimäkaavan kysymystä, alkoivat tytön -polvet puutua. Hänellä oli vielä aikaa... Hän voisi vielä vapautua, -ja kaikki, mikä oli tapahtunut, jäisi unhoon, kuin ennen keskiyötä -uneksittu uni... Lausk, paljaine, kiiltävine päälakineen, hänen -molemmat talonsa, Eevan tuleva koti ruskeaksi maalattuine lattioineen -ja kiiltävine ikkunoineen; uudet vieterivankkurit, joita voimakas musta -veti ja joita hän äsken vielä tuolla kapakan edustalla, salaisella -ilolla oli katsellut — kaiken, kaiken tämän hän voisi vielä työntää -luotaan ja elää edelleen väentuvan puolipimeässä nurkassa, jossa -hänen äitinsä ei saanut edes rauhassa kuolla, kun vieraat lapset -melusivat, ja jonne mahtui tuoli, mutta ei penkki. Ja ensi vuonna -ehkä joutuisi palvelemaan sellaiselle isännälle, jonka navetassa -lika ulettuu puolisääreen ja sama solkkaaminen kestää sitten pitkän -kesän ja syksyn... Ja sisar saa kahlata samaten, ja molempien täytyy -odottaa, kunnes tulee joku mies, ehkä komea ja siivo, ehkä myös joku -juopporenttu... - -»... rakastaaksesi myötä- ja vastoinkäymisessä», lopetti pappi. - -»Otan», sanoi Eeva ääneen ja selvästi, niin että sen kuuli urkujen -polkijakin. Sitten sydämensä tuntui niin kevyeltä, kuin olisi hän -päässyt korkean vuoren yli. Jalkojen puutuminen hävisi; ja papin -liittäessä morsiusparin kädet yhteen ja vanhuksen puristaessa heikosti -morsiamen kättä, vastasi hän käden puristukseen. Olihan hän omasta -vapaasta tahdostansa tällä paikalla. Kukaan ei häntä ollut koettanut -puhumalla taivuttaa, itse hän oli tahtonut tulla ison talon emännäksi -ja tämän vanhan lesken perijäksi. Sillä isännän suonikas, viileä käsi -ei voisi enää kauan pitää talon avainta hallussaan. - -Morsiuspari lankesi polvilleen alttarin eteen, vastaanottaakseen -siunauksen, ja Eevan sydämeen virtasi valoisa rauha. Hänen vapaa -kätensä hypisteli morsiuspukua ja hän tunsi jälleen, miten hienoa tämä -kallis kangas oli. Mies oli valinnut tämän kankaan, Eeva ei. Samaten -hän oli valinnut pitkän hunnun, joka hulmusi maahan saakka. Ja kuka -tiesi, mitä kaikkea hän vielä olisi ostanut, jos Eeva vain olisi -sallinut. Niin hyvä mies hänellä oli. - -Ja Eeva lupasi myös itselleen, tänä juhlallisena hetkenä, olla -vanhukselle yhtä hyvä, ja näyttäytyä tänä lyhyenä koetusaikana, joka -hänellä oli jälellä, niin onnellisena, kuin jos olisi nainut kauneimman -nuorukaisen. - -Häveliäästi maahan luoduin silmin poistui hän alttarilta. Mutta kun -urkurin soittama häämarssi kaikui yhä voimakkaammin ja riemusäveleet -tunkeutuivat mahtavana virtana alas, nosti Eeva päänsä katsellen -oikealle ja vasemmalle. Ja siellä näki hän niin paljon ihailua ja -kateutta, ettei hän enään painanut päätään alas. Hymyillen ja posket -polttavina poistui hän kirkosta. Mutta ulkona tuntui hänestä kuin olisi -joku painanut vielä kruunun hänen myrttiseppeleelleen kun hän kuuli -puolikovaa lausutut sanat: »Jumaliste, eipä mieskään ole niin kovin -vanhan näköinen»... - -Talossa vastaanotti häävieraiden pitkän jonon kuusi soittoniekkaa, -jotka soittivat myöskin vieraiden istuessa kahvin ja ruuan ääressä. -Rengit kuljettivat oluthaarikoita ja laseja vieraille ja käskivät -vierasta nauttimaan. Pian oli jäykkyys, joka aina vallitsee sellaisessa -juhlatilaisuuksissa, missä osanottajat ovat toisilleen vieraita, -hävinnyt ja iloinen tanssi alkoi. - -Sulhanen vei morsiamen, joka hunnussaan muistutti sumussa olevaa -ruusunnuppua, kansakoulunopettajan luo ja sanoi leikillisesti, että -tanssituvassa saisi opettaja olla hänen sijaisensa. He tanssivat, -sitten lähestyi morsianta kirjurin apulainen, sen jälkeen seurasivat -rohkaistuneina muut nuoret miehet, niin että Eeva ehti tuskin -hengähtää välillä. Lopulta astui hänen luokseen solakka nuorukainen, -tummatukkainen, kihara pudonneena hikiselle otsalle. Hän oli Eevan -sukulainen ja oli hän hiljattain lopettanut oppiaikansa ja päässyt -suutariksi. Hän kumarsi äänettömänä ja arkana ojentaen Eevalle molemmat -kätensä. Eeva nousi ja tanssi tuntien samalla, että mies piteli hänen -käsiään lujemmin kuin toiset. Tanssittuaan yhden kierroksen, pysähtyi -Eeva. »Olen väsynyt», sanoi hän. - -»Sinä tanssit paljon», vastasi mies selitykseksi ja laski Eevan irti. -»Levähdä. Onhan koko ilta vielä jälellä.» Hän kumarsi kömpelösti ja -lähti pois. - -Eeva istuutui ja katsoi hänen jälkeensä. Olipa tuo merkillinen poika, -tuo tuossa... Hän ei ollut koskaan huolinut Eevalta maksua, ei uusista -kengistä eikä paikkauksista. - -Sentähden olikin sisar vaatinut, että hänet kutsuttaisiin häihin. Ja -poika oli laitattanut itselleen häiksi uuden, huonosti istuvan puvun. - -Jonkun ajan kuluttua tuli suutari takaisin tanssitupaan. Hän katseli -ympärilleen, lähestyi Eevaa uudelleen ja istuutui tyhjälle paikalle -hänen viereensä. Hänen henkensä haisi viinille, kun hän kumartuen Eevan -puoleen sanoi: - -»Olen juuri juonut sinun maljasi vanhuksesi kanssa.» - -Nuori mies lausui tämän keveästi, tarkoittamatta mitään pahaa, mutta -Eevaan nämä sanat sattuivat kuin ruoskan isku. Hän ei vastannut mitään. - -Istuttuaan hetken ääneti, kumartui suutari vielä syvemmälle alas, pani -varovasti lämpimän kätensä Eevan kädelle, etsi hänen katsettaan ja -kysyi pehmeällä, surullisella äänellä: »No, miten on nyt laitasi?» - -Eeva liikahti, niin että miehen käsi putosi hänen kädeltään pois. Hän -huomasi pojan äänessä jotain käsittämätöntä, ja hänellä oli jo kova -ja tyly vastaus valmiina. Mutta hilliten äkkiä itsensä, jätti hän sen -sanomatta, hymyili ja vastasi hilpeästi: - -»Mitenkö on laitani? Minä voin hyvin — erittäin hyvin! Etkö tahdo -tanssia jälleen?» - -He tanssivat, ja nyt kauemmin kuin edellisellä kerralla. Ja -tahtomattaan nojasi nuorukainen lujemmin Eevan rintaan. - -»Viimeisen kerran sinun kanssasi!» ajatteli Eeva, kun suutari oli -päästänyt hänet vapaaksi, ja lähti toiseen tupaan. - -Hän oli suuttunut. Hän oli ollut niin rauhallinen ja onnellinen, ja -silloin piti tämän pojan tulla kömpelöine käsineen... - -Huone, johon hän tuli oli täynnä paperossin ja sikarin savua. Pöydän -ympärillä istui melkein yksinomaan keski-ikäisiä tai aivan vanhoja -miehiä, jutellen ja juoden tai korttia pelaten. Juuri kun Eeva avasi -oven nauroi Lausk täyttä kurkkua. Hän istui nojaten ikkunaan, niin -että Eeva ei voinut nähdä hänen kasvoistaan muuta kuin likaisen -keltaisen ihon, joka oli suuren mustan suun ympäri vetäytynyt hirveihin -ryppyihin. Nopeasti poistui hän taas toisen oven kautta. - -Eevassa oli herännyt jotain, jonka hänen täytyi tukahuttaa. Tietämättä -mihin ryhtyä, tuli hän luhdin luo. Vaatteiden säilytys huoneen ovi oli -auki, itse luhti oli tyhjä. Sitä luultavasti tuuletettiin, sillä siitä -oli muodostettu morsiushuone. Valkeaksi pestyllä lattialla peräseinällä -oli uusi, kauniisti kiilloitettu sänky korkeine patjoineen. Tyynyt -oli pistetty uusiin vaaruihin, lakanat olivat samaten uudet ja -jäykät. Sänky oli peitetty Eevan omalla kutomalla peitteellä, joka -muutamia vuosia oli maannut aitassa. Nyt levitettynä sängyn päälle, -huomasi siinä selvästi taitekohdat. Eevan mielestä se oli kuin -maalattua läkkipeltiä. Hänelle muistui eräs kirja mieleen, jonka joku -poika oli tuonut mukanaan kaupungista. Siinä oli kuvattu vanhanajan -eri kidutusvälineitä ja kidutuspenkki... Huulet lujasti yhteen -puristettuina, lähti hän luhdista. Pihalla seisoi hänen sisarensa -Ilse, joka haki Eevaa, sillä kirjuri tahtoi tanssia franseesin -hänen kanssaan. Mutta Eevan kasvot vääristyivät, hän otti sisartaan -vyötäisiltä ja veti hänet kanssaan pihasta pois. - -»Mikä sinun on?» kysyi Ilse. - -Vastaamatta mitään, kulki Eeva edelleen, valitsi puutarhan läpi -kulkevan polun, jonka molemmin puolin kasvoi omenapuita ja heittäytyi -lopulta puutarhan takana pellolle maahan. Ilse vaipui myöskin istumaan. - -»Mikä sinun on?» toisti hän huolestuneena. - -»Vaikene, vaikene!» supisi Eeva, painoi molemmin käsin ohimoltaan ja -peitti kasvonsa sisarensa rintaa vasten. - -Aurinko oli laskemaisillaan, ilta lämmin ja rauhaisa. Joku pääskynen -liiteli vielä korkealla ilmassa, ja jossain naapurissa huuteli naisääni -sikoja kotiin. - -Ilse syleili Eevaa ja alkoi itkeä. Hänen kyyneleensä tippuivat Eevan -hiuksiin ja kaulalle. - -Äkkiä puhkesi Eevakin hillittömään itkuun. - -»Oi, Ilse, Ilse!» kuiskasi hän yhä uudelleen, »kun olisin sen tiennyt, -kunpa vain olisin tiennyt!» - -Näin istuivat he sylitysten, toisiaan hyväillen, kunnes yö sammutti -iltaruskon ja ruisrääkkä viritti niityllä laulunsa yksinäisyydestään. - -»Lähtekäämme», sanoi Ilse. - -Mutta Eeva ei liikahtanut. - -Sillä välin hävisivät vieraat toinen toisensa jälkeen, kömpien hiljaa -latojen heiniin ja olkiin. Morsiusäiti kysyi morsianta ja tahtoi viedä -hänet vuoteeseen. Lopulta kaikui hänen äänensä jo yli koko pihamaan. -»Olisikohan morsian karannut?» huusi hän leikkiä laskien. - -Ilse nousi. Raskaasti, puoleksi tajuttomana, seurasi Eeva häntä. Hän ei -vastannut mitään morsiusäidin kysymykseen, missä hän oli piileskellyt, -astui vain ääneti luhtiin, soittajien häntä iloisella marssilla -saattaessa. Luhdissa paloi kynttilä ja Lausk istui odottamassa. -Saattajien vaihdettua vielä pari leikkipuhetta morsiusparin kanssa, -poistuivat he luhdista, morsiusisä sulki oven, soittajat soittivat -vielä kerran ja menivät sitten nukkumaan. - -Seuraavana aamuna aamiaisen aikaan herätettiin vastavihityt. Soittajat -soittivat laulun: »Kas kirkas nyt kointähtönen jo koittaapi», ja heti -sen jälkeen seurasi kamala kolina, jonka aikaansaivat nuorukaiset -lyömällä pannuja ja muita keittiöastioita nuijilla. Sitten avasi -morsiusisä luhdin ja morsiuspari astui ulos. Eeva oli niin kalpea, -kuin olisi hän kamppaillut kuoleman kanssa. Hän suuteli Ilseä ja -kuiskasi hänen korvaansa, että tämä hankkisi pian viiniä. Otettuaan -aika kulauksen viiniä, tuli hän jälleen iloiseksi ja oli yhtä hyvällä -tuulella kuin eilenkin. Lausk säteili onnea. Hän laski leikkiä, joi ja -oli niin ketterä, että joku koiranleuka nauroi, että nuori aviomies -vielä lopuksi tanssiikin. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. - -Illalla, kun taas tuli maatamenon aika, ei Eeva enään itkenyt, vaan joi -kaksi lasia viiniä. Ja samaten hän teki kolmantena hääiltana. - -Silloin höyrysi pöydällä hapankaali ja sianliha, merkiksi siitä, että -juhlat olivat lopussa. Vieraat tekivät lähtöä. Jokainen väitti, ettei -hän ollut pitkiin aikoihin viettänyt näin iloisia häitä. Ja kaikki -puristivat Lauskin ja Eevan käsiä sekä erosivat siinä vakaumuksessa, -että jättivät hyvin erilaisen kylläkin, mutta kaikesta huolimatta -onnellisen parin. - -Ilse jäi vielä pariksi päiväksi Eevan luo auttamaan suuren juhlan -jälkeen ja järjestämään taloa jälleen arkioloja varten. Sitten hänkin -valmisteli lähtöään. Eeva saatteli häntä jonkun matkaa. Hyvästiä -sanoessa antoi nuori emäntä sisarelleen kaikki rahat, jotka vieraat -olivat hänelle lahjoittaneet. Ilse aikoi kiittää, mutta Eeva syleili -häntä ja rupesi itkemään. - -»Sisko, sisko!» huudahti hän lopuksi, »miksi et syössyt puukkoa -sydämeeni, kun minä ensi kerran puhuin sinulle Lauskista?» - -Itkien lähti Ilse eteenpäin. - -Mutta iloisesti laulaen palasi Eeva taloon. Kun hän kerran oli -itselleen luvannut, olla onnellisen näköinen, niin jatkukoon -näytteleminen. Hän kätki surunsa sydämensä pohjaan ja askaroi talossa -iloisella innolla. Väsymättömällä huolella täytti hän vanhuksen -toivomukset ja otti huomioon hänen heikkoutensa. Se ei tuntunut -hänestä raskaalta, sillä hän oli pienestä pitäen tottunut työhön, oli -ahkera ja nopea, eikä Lauskaan ajan pitkään tuntunut hänestä niin -sietämättömältä kuin avioliiton ensi päivinä. Sitä paitsi oli vanha -mies ymmärtäväinen ja hänellä oli hyvä luonne. Kun hän huomasi, miten -häntä pidettiin arvossa, ei hän lainkaan tiennyt, millä hän palkitsisi -»Eevan rakkauden», kuten hän sitä nimitti. Hän osti Eevalle kalliita -liinoja ja kaikenlaista muuta korua, antoipa lopuksi koko omaisuutensa -Eevan käsiin. Mutta Eeva ei koristanut itseään. Hän kyllä näytteli -palvelijoilleen ja ystävilleen, mitä vanhus hänelle lahjoitti, -mutta jätti sitten kaikki makaamaan ja vanhentumaan kaappeihin ja -laatikoihin. Ketä varten itseään koristaisi? Ei suinkaan kaljupäistä -vanhusta varten? - -Ystävättäret ja toiset emännät ihailivat häntä vielä enemmän, kun hän -jossain esiintyi vain kattuuniliina päässään. Hehän tiesivät, että -Eeva voisi pukeutua puhtaaseen silkkiin, mutta ei sitä tahtonut. Tämä -yksinkertaisuus, suuresta rikkaudesta huolimatta, kohotti suuresti -Eevan mainetta ihmisten silmissä, sen hän tiesi — ja koetti mainettaan -lisätä. - -Näin kului kaksi vuotta. - -Tällaisen huolellisen hoidon ja rauhallisen elämän kautta ei Lausk -suinkaan ollut heikontunut, vaan päinvastoin oli hän voimistunut. -Katolta varpuset visertivät Eevan onnea naapuritaloihin. Häntä -kehuttiin esimerkiksi kelpaavaksi talon emännäksi, ja moni köyhä -tyttönen huokasi itsekseen: »Oi olisipa minullakin tuollainen olo, kuin -tuolla siellä Lauskin talossa! Olenko minä häntä huonompi?» - -Mutta kukaan ei tiennyt, miten usein Eeva hiljaisina öinä käsiään -väännellen oli epätoivoisena valittanut: »Jumalani! Pelasta minut! Ota -hänet rinnaltani tahi anna _minun_ kuolla!» - -Mutta Lausk ei kuollut. Eevakin oli hyvissä voimissa, vaikka ei hänen -poskillaan enää ollut ruusuja, ja hänen suupieliinsä oli muodostunut -kaksi terävää ryppyä. - -Kului vielä kaksi vuotta. - -Vanha isäntä tunsi itsensä nuoreksi kuin poikanen. Niin hän ainakin -kehuskeli. - -Viidentenä aviovuotena tuli Lauskiin tuossa Yrjönpäivän aikana, nuori -renki palvelukseen, nimeltä Jahnis. Hän oli kookas, kaunis mies, leveä -harteinen. Hänellä oli herttaiset siniset silmät ja vaaleat hiukset. -Hän toi mukanaan äitinsä, joka ei enään kyennyt peltotöihin ja joka -elättääkseen itsensä kehräsi, paikkasi tai kutoi. - -Alussa ei Eeva paljon huomannut Jahnista. Lausk oli kyllin terve itse -määrätäkseen rengeille työt, eikä Eeva sekaantunut hänen toimiinsa. -Mutta palvelustytöt rupesivat kertomaan hänelle Jahniksesta. Miten hyvä -hän on! Miten hän hoitaa äitiään! Se on vallan ihmeellistä! - -Nyt alkoi emäntäkin tarkata Jahnista ja huomasi, että tytöt olivat -oikeassa. Mitä liikuttavimmalla rakkaudella palveli tuo iso mies vanhaa -vaimoa, sieti kärsivällisenä hänen pienet oikkunsa ja laittoi hänelle -vuoteenkin kuntoon, kun vanhus joskus ei jaksanut itse sitä tehdä. - -»Sinä varmaan suuresti rakastat vanhaa äitiäsi?» kysäsi Eeva kerran -Jahnikselta. - -Mies loi silmänsä alas ja hämmentyi. Hänen yksinkertainen mielensä -käsitti tämän kysymyksen väärin ja piti sitä jonkinlaisena ivana. -Eiväthän miehet tavallisesti ole näin helliä äitejään kohtaan. Ehkä ei -sellainen ollut sopivaa emännänkään mielestä. - -»Hän on vanha ja sairaaloinen», vastasi mies, puolustaen itseään. -»Kuka tietää, miten kauan saan hänet pitää luonani.» Ja jatkoi sitten -hetkisen vaiettuaan: »Teidänhän käy kuten minunkin. Teillähän on -myöskin vanhuksenne, jota rakastatte.» - -»Aivan niin, aivan niin», vastasi Eeva ja hymyili ystävällisesti. -»Meidän on kummankin pelättävä, että jo tänään tai huomenna eronhetki -lyö.» - -Sitten kääntyi hän pois ja puri hampaansa yhteen. Kamalaa vaikka -tarkoituksetta lausuttua ivaa! Tuo mies vertaa äitimuoriaan Eevan -vanhukseen. - -Tämän keskustelun jälkeen kantoi Eeva vanhalle vaimolle melkein joka -päivä vadillisen palvelusväen lämmintä ruokaa. Ja keittäessään jotain -erityistä lämmintä ruokaa itselleen ja Lauskille, ei hän koskaan -unohtanut Jahniksen äitiä. Emäntä viipyi mielellään vanhuksen nurkassa -ja kuunteli, kun tämä avomielisesti jutteli pojastaan. Jahnis oli -äitinsä näköinen, ja Eeva näki miehen herttaiset siniset silmät -katsoessa äitiä... - -Eevan valtasi levottomuus, ja hän nukkui yönsä huonosti. Hän tuli -vielä kalpeammaksi kuin ennen, niin että isäntä tuli levottomaksi -hänen ulkonäöstään ja kyseli, mikä Eevaa vaivaa. Sanoi, että Eeva -tekee liian paljon työtä, että hänen tulisi toki enemmän luottaa -palvelustyttöihinsä. - -Eeva vavahti. Luottaa palvelustyttöihinsä! Vetäytyä työstä pois, -työstä, joka kuitenkin oli ainoa turva kaikenlaisia ajatuksia vastaan! - -Hän vastasi, tuntevansa itsensä täysin terveeksi ja teki työtä vielä -enemmän kuin ennen, aamun sarastuksesta myöhään iltaan. - -Mutta rauha ei palannut hänen sydämeensä. - -Hän kävi useammin kirkossa, mutta rauhaa hän ei tuonut sieltä kotiinsa. -Ja hänen oli yhä vaikeampi kätkeä tuskaansa. - -Niin läheni heinäaika. - -Jahnis oli sukkela ja huolellinen mies, mutta miten lie sattunut — -hänen kerran kotona terottaessaan viikatetta, leikkasi hän syvän -haavan sormeensa. Veri virtasi kovasti, ja hänen äitinsä, joka oli -läheisyydessä, rupesi huutamaan apua. - -Eeva tuli tuvasta, ja kun hän näki Jahniksen vuotavan verta, hän -melkein kivettyi säikähdyksestä. Hän juoksi tupaan takaisin, haki -liinariepuja, otti hiekkasokeria, jota talonpoika mielellään sirottaa -tällaisille haavoille ja juoksi pihan yli Jahniksen luo. Vapisevin -sormin sitoi hän haavan ja rauhoittui sisimmässään vasta sitten kun -mies toistamalla vakuutti, ettei hän juuri nimeksikään tunne tuskia. Ja -ikäänkuin sanojensa vakuudeksi hymyili hän Eevalle ja sanoi iloisella -äänellä: »Kiitän emäntä, minä kiitän!» - -Tämän vähäpätöisen tapauksen jälkeisenä yönä, sai Eeva vain vähän -nukutuksi. Hän oli tuntevinaan yhä vielä Jahniksen lämpöisen veren -käsillään. Hän hieroi niitä lakanaan, asetti ne peitteen päälle, -ikäänkuin vilvoitellakseen, kääntyili vuoteessaan ja itki. - -Mitä tehdä... mitä tehdä? - -Kun aamu vaikeni ja Eeva nousi ylös, oli hän vakavan näköinen, -aivankuin se, joka on tehnyt peruuttamattoman päätöksen. Rauhallisena -aloitti hän päivän työt, mutta ei muuttanut sidettä Jahniksen käteen, -vaan käski apulaistytön tehdä se. Hänen tuli paha olla eilen, -nähdessään verta, selitti hän. - -Vähän sen jälkeen, kun Jahniksen sormi oli parantunut, nosti emäntä -suuren melun puolesta leipänaulasta, jota hän sanoi kaipaavansa. Kun -ei leipää paljosta etsimisestäkään huolimatta löytynyt, sanoi Eeva -Lihselle, hyvin löyhäsukaiseksi tunnetulle tytölle, että eiköhän se -leipä liene kadonnut Jahniksen äidin nurkassa. Vielä samana päivänä -tuli Jahnis, kasvot punaisina emännän tupaan ja kysyi oliko emäntä -todella sellaista puhunut, ja pitänyt hänen äitiään varkaana? - -»En minä häntä varkaana pidä», vastasi Eeva, »mutta merkillistä on, -missä leipä piilee.» Nämä sanat riittivät. Jahnis sanoutui irti -palveluksestaan ja lähti heti pois, hakeakseen uutta paikkaa. - -»Täytyisi lepytellä häntä», sanoi Lausk. »Hän on niin hyvä työmies, -eikä hänen äitinsä varmaankaan ole varastanut tuota leipää.» - -»Tietysti ei. Mutta kun mies kerran on tuollainen kiivas — lähteköön -sitten.» - -»Jos niin tahdot, sama tuo minulle», vastasi vanhus, eikä puhunut enää -sanaakaan Jahniksen puolesta, kun tämä ajoi vieraalla hevosella pihaan -ja ryhtyi tavaroitaan sijoittamaan vankkureihin. - -Maksaessaan tiliä, jonka Eeva teki, pani hän koko vuosipalkan pöydälle. - -»Ettemme turhanpäiten joutuisi oikeuteen», huomautti hän. - -»Minulla ei siellä ole mitään tekemistä», vastasi Jahnis, luki rahat ja -pani ne takaisin pöydälle. »Ei minulle näin paljon kuulu.» - -»Ota vaan. Minun kiivauteni tähden sinä lähdet pois, ja siksi on oikeus -ja kohtuus, että minä kärsin vahingon.» - -»Ei, minä en niitä ota», sanoi mies päättävästi. - -Eeva laski rahat ja jakoi ne kahtia. - -»Vai et — tyydy sitten vain puoleen.» Hänelle kuului vain kolmasosa -ja hän epäröi uudelleen. Lopulta otti hän kuitenkin rahat ja pani ne -mitään sanomatta kukkaroonsa. - -Sitten sanoi hän jäähyväiset. - -Eeva ojensi hänelle kätensä ja sanoi sydämellisesti: »Jumala sinua -auttakoon, Jahnis! - -Jumala sinua auttakoon! Elä onnellisena!» Ja sitten mies lähti äitinsä -kanssa. - -Vaikka talossa oli vain nurkka tullut tyhjäksi, tuntui. Eevasta kuin -olisi koko palvelusväki lähtenyt. Sanomaton kaiho valtasi hänet. Ei -mikään häntä miellyttänyt. Työt laajoilla vihreillä niityillä, askareet -sisällä, koko suuri omaisuus, Lauskin hoito — kaikki oli tullut hänelle -vastenmieliseksi. Silloin saapui onneksi Ilse vierailemaan. Hän oli -mennyt naimisiin ja isännöi yhdessä miehensä kanssa Hälftnerin nimellä, -Lauskin toista tilaa, joka oli joutunut Lauskille, ruton kautta -kuolleen vävypoikansa ja tyttärensä kautta. Ilse oli ottanut mukaansa -nelivuotiaan esikoisensa, joka ilollaan vähitellen karkoitti Eevan -alakuloisuuden. Onneton emäntä kiintyi poikaan niin, ettei hän tahtonut -laskea sitä enää luotaan. Mutta pienokainen ei tahtonut millään hintaa -jäädä hänen luokseen ilman äitiään. Niin vei Ilse lapsen pois, ja Eeva -vaipui entiseen alakuloisuuteensa. Hänen sielussaan oli kosketeltu -uutta kieltä, joka koski. Miksi ei hänelläkin ollut tuollaista -pellavapäätä, kuin llsen poikanen? Eikö häntä koskaan ympäröisi iloinen -lapsilauma? ... Ei, ei koskaan, ei koskaan... - -Hän kuljeskeli talossa aivan menehtyneen näköisenä. Aikoiko hänen -vanhuksensa elää ijankaikkisesti? Hän oli pettänyt Eevaa... Eeva -muisteli epäselvästi, että hän kosiessaan oli sanonut elävänsä vain -pari vuotta. Jotain sentapaista hän oli puhunut. Ja nyt — miksikä hän -ei kuollut? Täytyisikö Eevan itse kutsua kuolemaa? ... Ja täynnä vihaa, -joka olisi kuolettanut, jos toivolla olisi ollut sellainen voima, -katsoi hän kahdeksankymmenen vuotiasta vanhusta, joka pienin, mutta -varmoin askelin kulki luhdista talliin ja tallista asuinrakennukseen. -Hän oli niin reippaan näköinen, kuin aikoisi viettää vielä sadannetta -syntymäpäiväänsä! - -Kamalat ajatukset heräsivät Eevassa. Vanhus täytyi joutua pois -elävien joukosta. Jos hän äkkiä kuolisi, kuka kysyisi kuoleman syytä. -Eikö hänen aikansa ole ollut jo kauan sitten lopussa? Eivätkö he -olleet eläneet yhdessä kaikessa sovussa, paha epäilys ei voisi tulla -kysymykseenkään? Ja jos sellainen tapahtuisikin, eikö hänkin voisi -kuolla? Mitä tällaisesta elämästäkään oli hyötyä? - -Näin hänen sieluaan ympäröi yhä synkempi pimeys. Hän rupesi valittamaan -unettomuutta ja päätti lopulta lähteä lääkäriin. Hevonen seisoi jo -valjaissa, kun joku suurella hädällä astui sisään ja ilmoitti Eevalle, -että Ilse on kuolemaisillaan, ja hänen täytyisi heti lähteä jäähyväisiä -sanomaan. - -Kuten kova isku veteen, särkee vesikuplat, jotka ovat nousseet -liejuisesta syvyydestä pinnalle, niin karkoitti tämä äkillinen -onnettomuussanoma Eevan kamalat ajatukset. Hän istuutui vankkureihin ja -ajoi sisarensa luo. - -Sanantuoja oli oikeassa, Ilse oli kuolemansairas. Mutta hän ei kuollut. -Mitä suurimmalla huolella hoiti Eeva häntä, niin että hän onnellisesti -sivuutti taudin vaarallisen käänteen ja virkosi sitten hitaasti. -Muutaman viikon kuluttua sai hän jo jättää vuoteensa. - -Eeva ei muistanut koska hän olisi nukkunut niin makeasti kuin tämän -iloisen tapauksen jälkeen. Kun hän heräsi tunsi hän itsensä niin -kevyeksi ja terveeksi kuin nuorena tyttönä. Hän viipyi vielä jonkun -aikaa siskonsa luona, ja kun hän vihdoin ajoi kotiinsa, tuntui hänestä -kuin olisi hän, muutaman viikon sijasta, ollut useita kuukausia poissa. -Hän kalpasi talouttaan ja ajoi juhlamielin pihaan. Lausk, joka tiesi -hänen tulonsa, oli antanut ripustaa oven yläpuolelle tammiköynnöksen ja -huoneisiin seppeleet. Tämä odottamaton vihreä tervehdys liikutti Eevaa -syvästi, ja sydämellisesti puristi hän vanhuksen kättä. Mutta voi! mitä -tämä kaikki hyödytti — vanhana ja rumana ukko siitä huolimatta pysyi! - -Uusin voimin ryhtyi Eeva askaroimaan. Työ, työ oli hänelle turvana -kaikkia pahoja kiusauksia vastaan, sen hän tiesi. Hän teki työtä -kuin palvelija ainakin ja sai tällä tavalla säilytetyksi itsessään -ainakin joksikin aikaa sielunsa tasapainon. Mutta vähitellen levisi -alakuloisuuden harso uudelleen hänen ylitseen... Kenen hyväksi minä -työtä teen? Kenelle minä säästän? Kuka tämän kaiken perii? kysyi hän -itseltään katkerana. Hän oli varma siitä, että Lausk eläisi niin -kauan, ettei hänelle enää jäisi aikaa mennä naimisiin toista kertaa. -Vastenmielisyys sitkeää vanhusta kohtaan heräsi uudelleen. - -Väsyneenä itsensä hillitsemiseen ja välinpitämättömänä ihmisten -puheille ei hän peittänyt tunnettaan entisellä huolella. Lausk kuuli -silloin tällöin epäystävällisen sanan. Mutta hän ei siitä pahastunut. -Hän näki, miten Eeva kulki ja ahkeroitsi, ja hän tiesi, että se, -jolla on kädet täynnä työtä, ei ota itselleen aikaa, punnitakseen -jokaista sanaa. Hän huomasi, miten hänen omaisuutensa kasvoi, ja -se tuotti hänelle iloa. Yllin kyllin hänellä oli tavaraa, ei Eevan -olisi tarvinnut sillä tavalla itseään kiusata, mutta vanhat ihmiset -pitävät nyt kertakaikkiaan siitä, että säästetään, ja kun he eivät -itse enää voi, niin on se heidän mieleensä, kun toiset tekevät heidän -toivomustensa mukaan. - -Siksi vaikeni myöskin Lausk silloin, kun Eeva ei enää pannut samaa -huolta ruuan valmistukseen kuin ennen. Hänellehän Jumalan kiitos, Vielä -maistui kaikki. Miksi Eeva vaivaisikaan itseään liikaa keittämällä ja -paistamalla. - -Mutta aikaa myöden palvelusväkikin huomasi, että ruoka huononi. Syynä -tähän oli se, että Eeva oli tullut saidaksi. Aina säästäen ja koettaen -pitää koossa, oli hän saanut sellaisen tavan, että mitä kuului hänelle, -sen hän pani pois, lukitsi, nosti sivuun, lisäsi ja yhä uudelleen -lisäsi, ilman tarkoitusta, ilman syytä... - -Kysymys: kenelle minä säästän, oli vaiennut. Eevan epätoivo oli -kylmennyt. Ei se vaan sokea, sairaalloinen itsekkyys ajoi hänet -sängystä ylös keskiyöllä ja salli hänen lopettaa työt vasta yön -tullessa. - -Tähän mennessä oli Lausk täyttänyt kahdeksankymmentäkuusi vuotta. Hänen -ruumiinsa oli kokonaan kuivettunut ja hänen ihonsa oli vihertävään -vivahtavan maan värinen. Mutta, »ei hän sittenkään kuole» sanoivat -ihmiset. Eeva oli muuttunut lihavaksi, kalpeaksi matruunaksi ja oli -sen näköinen, kuin hän ei voisi astua ainoankaan kukkasen ohi sitä -tallaamatta. - -Hänen mieluisin työnsä oli kitkeminen, poimiminen, ja taas kitkeminen -ja poimiminen, repiminen ja kasaan kerääminen, se häntä miellytti.. - -Täten istui hän kerran nuorten punajuurien keskellä puutarhassa. -Kokonainen vuori linnunruohoa, tähtikukkia ja kamomillaa oli hänen -takanaan. Hän kiskoi juuri nuorta koiranputkea maasta ylös, mutta -samalla nousi punajuuri mukana. Pannessaan tätä takaisin maahan, kaivoi -hän vasemmalla kädellään maata ja haavoitti keskisormensa maassa -olevaan lasinpalaan. Kaksi tummaa veripisaraa tippui kämmeneltä alas, -ja nähdessään nämä pisarat, muisti Eeva erään toisen verisen käden ja -kaksi herttaista sinistä silmää katsoivat häneen. - -»Kiitän emäntää, minä kiitän...» - -Hän vaipui muistoihin. - -Kun hän taas alkoi kitkeä, oli hän unohtanut haavansa, eikä -muistanut sitä koko päivänä. Mutta yöllä hän heräsi ja tunsi kipua -haavoittuneessa sormessaan. Seuraavana päivänä oli kipu kovempi, -sormi oli ajettunut ja tumman sininen. Eeva kietoi tuoreita rataman -lehtiä sormen ympäri, mutta kipu ei hellittänyt vaan oli yöllä aivan -sietämätön. - -Seuraavana aamuna tahtoi Lausk, että Eeva lähtisi lääkärin luo tahi -että lääkäri haettaisiin sinne. Mutta Eeva vakuutti, joko peläten -maksun suuruutta tai ehkä asia olikin niin, että tuska antoi perään. -Illan tullen ei hän kuitenkaan enää voinut kestää, vaan sanoi, -että olisi tuotava lääkäri. Usean tunnin kuluttua saapui lääkäri. -Tutkittuaan käden huolellisesti muuttui lääkäri vakavan näköiseksi ja -sanoi, että asiat eivät olleet hyvin päin. Lihava, hyvin lannoitettu -maa sisältää paljon mätäneviä aineita ja verelle vaarallisia siemeniä, -jotka helposti voivat myrkyttää veren. Emäntä on saanut tällaisen -myrkytyksen, ikävä kyllä. Käteen oli tullut verenmyrkytys ja käsi -täytyisi ottaa kyynärpäätä myöden poikki. Emännän pitäisi heti tulla -naapurilääkärin sairaalaan, sillä tällaista leikkausta ei hän voisi -tehdä täällä, eikä kotonaankaan. - -»Antakaa lääkettä, herra tohtori!» sanoi Eeva. »Kättäni en anna -leikattavaksi.» - -Lääkäri selitti vielä kerran, että leikkaus on välttämätön ja -kiireellinen, ja pyysi ettei vaan Jumalan tähden viivyteltäisi matkalle -lähtiessä. - -Mutta Eeva pysyi itsepäisenä ensimmäisessä päätöksessään, että kättä -ei saa leikata, ja lääkäri lähti sieltä, luvattuaan lähettää jotain -lievitystä tuskille. - -Pari päivää tämän jälkeen, makasi Eeva arkussaan. - -Tavattomalla itsensähillitsemisellä oli hän kuollut tuskallisen -kuoleman. Lausk virui kyynelissä. - -»Miksi tuli sinun nyt jo kuolla?» vaikeroi hän epätoivoisena. »Enkö -minä olisi voinut kuolla sinun asemastasi! Mitä minä nyt enää teen -täällä yksinäni, mitä teen ilman sinua?... Oi, sinä olit niin hyvä -minua kohtaan, niin hyvä... Sinä rakastit minua paljon enemmän kuin -ensimmäinen vaimoni... Lepää nyt, lepää rauhassa... Minähän seuraan -sinua pian. Minä valmistan sinulle suuret hautajaiset... niin sen minä -teen.» - -Ja hän kumartui arkun yli suudellen Eevan mykkää suuta kuivettuneilla -huulillaan. - - - - -JÄÄHYVÄISET. - - -»Etkö tänään lähde sukulaisten luo jäähyväisille, äiti?» kysyi isäntä -emännältä, astuessaan tupaan. »Tie on kuivanut eilisestä ja eilisyöstä, -ilma on lämmin. Kukapa tietää, miksikä se huomenna, ylihuomenna -muuttuu.» - -Emäntä laski kätensä sukankutimineen alas syliinsä ja katseli ikkunasta -ulos. - -»Voisinhan lähteä», sanoi hän sitten ja huokasi. »Sinä siis tänään -tahdot...?» - -»Niin», vastasi isäntä. - -»Niin, niin», toisti vaimo hitaasti ja hiljaa. »Päivä enemmän tai -vähemmän. Niin ... Mitäpä siitä... minä lähden.» - -Hän pani kutimensa vitkastellen koriin pöydälle, leikitteli vielä -puikoilla ajatuksiinsa vaipuneena, nousi sitten päättävästi ja rupesi -pukeutumaan. - -He olivat molemmat jo yli keski-iän, mutta siitä huolimatta vielä -kutakuinkin voimissaan. Heillä oli tähän saakka ollut suuri tila -vuokralla, mutta ryhtyivät nyt toimenpiteisiin muuttaakseen -kaupunkilaisiksi. Emännän veli oli kuollut ilman lähempiä perillisiä ja -oli jättänyt sisarelleen pienen mukavan talon kaupungissa perinnöksi. -Aviopari oli päättänyt jättää maaelämän vaivat tämän talon tähden. -Oli huhtikuun alkupuoli, eikä ollut enää pitkältä siihen päivään, -jonka Rodsneekit olivat määränneet huutokauppapäiväksi, ja jolloin he -myisivät pitkinä vuosina kokoomansa kiinteän ja irtaimen omaisuutensa. -Sentähden täytyi kiiruhtaa, niinkauan kuin hevoset vielä olivat -käytettävinä, tekemään välttämättömät matkat. - -Sillävälin kun emäntä pukeutui, meni isäntä jälleen ulos, pannakseen -vankkurit kuntoon matkaa varten. - -Kun emäntä oli valmis, lähti hän myöskin huoneesta. - -Isäntä valjasti juuri pientä, hyvin syötettyä tammaa vankkurien eteen. -Emäntä lähestyi häntä. - -»Mutta ole nyt itse mukana siinä toimituksessa, että kaikki kävisi -kunnolleen», sanoi hän. - -»Kyllä, kyllä», vastasi mies. »Astu vain vankkureihin ja lähde.» - -»Mutta ensin täytyy minun sanoa sille jäähyväiset.» - -»Mitä?» - -»Luulitko sinä sitten ilman jäähyväisiä... - -Ei, ei niin. Sitä en tee. Minun on ensin...» Ja emäntä kulki talliin -päin. - -»Odota! Pilaat vaatteesi, jos menet sisään!» huusi isäntä. »Odota, minä -tuon sen ulos.» - -Hän talutti pienen ruskean tamman puutarhan aidalle ja sitoi sen siihen -höllästi kiinni. - -Sillä aikaa oli emäntä tullut avonaisen tallinoven luo ja katsoi -tuskallisin katsein talliin. - -Siellä seisoi vanha keltaisenruskea tamma, ja kolme valakkaa. Kaikki -kolme: hoikka, ylpeä Rusko ja kaksi ripeätä Mustaa olivat vanhan tamman -poikia. Näiden neljän eläimen keskinäisestä sovusta ja rakkaudesta -tiesivät isäntä ja emäntä useita juttuja, joista muutamat tuntuivat -aivan uskomattomilta. Niityllä ne olivat aina olleet eroittamattomat, -ja pojat olivat mustasukkaisina varjelleet emoaan muilta hevosilta. -Ne eivät koskaan suvainneet, että kärryjen eteen valjastettu Rusko -lähestyi vanhusta. Jos isäntä tahtoi, että ne kaikki neljä pysyivät -yhdessä, oli hän vain sitonut vanhuksen köyteen ja kaikki pysyivät -koolla. Kun Mustat kerran olivat potkineet toisiaan, oli vanhus heti -tullut väliin ja eroittanut ne. Ei ollut koskaan tapahtunut, että joku -nuorista olisi koettanut vanhaa purra tai potkia, vaikka Rusko olikin -jo viidentoista vuoden vanha eikä suinkaan mikään lauhkea hevonen. - -Isäntä tuli ja talutti vanhan tamman tallista. Hiukan ontuen astui -se kynnyksen yli. Se oli vielä jokseenkin voimakkaan ja hyvin -syötetyn näköinen, eikä mitenkään näyttänyt niin vanhalta kuin se -todellisuudessa oli. - -Kun se näki emännän, hirnui se hänelle hiljaa. Tässä äänessä oli jotain -selittämätöntä. Hyvänsuopaa vanhuuden heikkoutta, kiitollisuutta, -kysyvää, — kaikki tämä tuntui tuossa mumisevassa, hiukan vapisevassa -hirnunnassa. - -Emäntä seisoi siinä ääneti. Veri nousi hänen poskiinsa ja huulet -nytkähtelivät pari kertaa. - -»Pieni rampaseni», mumisi hän sitten, kutsuen sitä keksimällään -vanhalla lempinimeltä ja silitti sen kaulaa. »Vanhus parkani...» - -Ja hetken kuluttua silitti hän uudelleen hevosen kaulaa ja toisti -liikutettuna: »Pieni rampaseni... vanhus parkani.» - -»No katsohan tuota!» sanoi isäntä puoleksi kiusoitellen, puoleksi -kärsimättömänä. »Ensin aijot lähteä pois kotoa, jotta kaikki tapahtuisi -selkäsi takana, ja nyt... nyt...» - -»Lähdenhän kohta... lähdenhän... Mutta onpa omituista. En olisi -uskonut, että eroaminen tuollaisesta eläimestä olisi niin vaikeaa. Etkö -sinä sitten ollenkaan sääli sitä?» - -»Jos tahdot, niin myymme sen muiden mukana huutokaupassa, sen voimme -vielä tehdä», ehdotti isäntä. - -»Tietysti, tietysti huutokaupassa! Jotta se joutuisi jonkun -juutalaisen, jonkun mustalaisen kuorman eteen ja sortuisi ojaan... -Sellainen olisi siis se armonosoitus, joka on sinulle aina luvattu. -Eikö totta, vanhus?» - -Ikäänkuin vastaukseksi, kuului taas hevosen vapiseva, mumiseva -hirnunta, ja kääntäen päänsä emännän puoleen, katsoi se häntä himmeillä -silmillään ja liikutteli pitkää alahuultaan. Se oli niin omituisen -näköistä. - -»Aivankuin se tahtoisi itkeä», sanoi vaimo. - -»Mene nyt, lähdehän jo!» huudahti isäntä kärsimättömänä. - -»Sinulla ei todellakaan näytä olevan aikaa pitää sitä vielä vähän aikaa -pilttuussa», vastasi emäntä hiukan suuttuneena. »Näetkös vanhus, näin -kiittää hän sinua siitä, että olet häntä kaksikymmentä neljä vuotta -kuljettanut edes ja takaisin. Nyt ei hän sallisi minun ottaa sinulta -edes kunnollisia jäähyväisiä.» - -»No niin, anna sille suudelma!» sanoi isäntä lyhyesti. »En minä sitä -estä.» - -»Sen teenkin. Muistelotko vielä sitä, miten ylpeänä sinä sillä ajoit -isäni luo... silloin... koristetuin luokin? ... Tämän yhden ainoan -muiston tähden on se jo ansainnut suudelman, se kun silloin kantoi -päätään niin korkealla.» Emäntä silitti kädellään hyväillen sen harjaa, -astui askeleen eteenpäin, tarttui molemmin käsin tamman päähän ja -painoi todellakin suudelman pehmeälle, harmaalle turvalle. Sitten -kääntyi hän nopeasti ja kiiruhti puutarha-aidan luo, päästi Ruskon -irti, istuutui vankkureihin ja ajoi pois, painaen päänsä syvälle alas. - -Isäntä oli sillä välin aikonut viedä vanhan tamman takaisin talliin, -mutta muutti mieltään, ja kiinnitti sen nyt ulos renkaaseen. Sitten -lähti hän renkien luo, jotka tekivät riihen luona työtä ja käski heidän -ottaa lapiot mukaan ja kaivaa kuopan koivumetsään, vanhan perunakuopan -luo. - -»Millaisen kuopan?» kysyi toinen. - -»Vanhalle tammalle.» - -»Mitä? Tuleeko se... tuleeko se...? Sellainen hevonen niin voimakas -vielä! Siitä maksetaan vielä vaikka keskellä yötä kolmekymmentä ruplaa! -Ei isäntä, se ei käy laatuun!» - -»Lähtekää vain ja kaivakaa kuoppa», vastasi isäntä. - -»Jumaliste, isäntä...» - -»Ole vaiti», kuiskasi toinen rengeistä. »Tässä ei mikään auta. Se on -sama tamma, jolla hän sulhasena on ajanut. Sitä hän ei anna vieraisiin -käsiin.» Ja he lähtivät hakemaan lapioita ja ottivat mukaansa myöskin -tylsän kirveen, siltä varalta, että maa vielä olisi kovin jäässä. - -Isäntä lähti tupaan, otti pyssyn, joka riippui seinällä kahden -puunaulan varassa ja ryhtyi sitä lataamaan. Tuon tuostakin antoi hän -kätensä vaipua, ikäänkuin väsyneenä ja katseli ulos pihalle, jossa -tamma kärsivällisenä seisoi renkaassaan. Lopulta olivat molemmat piiput -täynnä. - -Hän asetti pyssyn nurkkaan, astui kaapille ja kaatoi itselleen -lasillisen viinaa. - -»Äh!»... mumisi hän itsekseen ja kulki tuvassa edestakaisin. - -Sitten tuli renki ja ilmoitti, että kuoppa oli valmis. - -»Hyvä on.» - -Renki poistui, isäntä meni vielä kerran kaapilleen, heitti pyssyn -olalleen ja lähti sitten tuvasta. - -»Mene Martin, ota vanhus ja vie se metsään.» - -Renki irroitti tamman. Kun hän vei sitä tallin ohi, hirnuivat Rusko ja -molemmat Mustat yhtaikaa äänekkäästi. Vanhus vastasi, tahtoen takaisin -talliin. - -»Pois, pois», sanoi isäntä tukahutetusti. - -»Se ottaa jäähyväisiä», huomautti Martin ja talutti tammaa porttia -kohti. Isäntä seurasi. - -Hitain, rauhallisin askelin liikkui tamma eteenpäin. Se piti päätään -alhaalla ja kosketti silloin tällöin turvallaan lumen liottamaa -viimevuotista ruohoa, ottamatta siitä kuitenkaan ainoatakaan kortta. - -Renki kääntyi taaksepäin. - -»Miten se tekee tuon. Miten omituista... Aivan kuin se tietäisi, mitä -tulee tapahtumaan.» - -Isäntä vaikeni. - -»Omituista... Toisen eläimen voit teurastaa... se ei tunnu miltään. -Mutta hevonen! ... Silloin tuntuu niin sydämessä... noin... aivan... -aivan... Etenkin, jos vielä näin voimakas eläin kuin tämä... Silloin -tuntuu se suorastaan murhalta... tuollainen ampuminen. Tahtoisinpa -tietää — jos se osaisi puhua ja siltä kysyisi: »tahdotko vielä elää, ja -tästä lähtien palella, nähdä nälkää ja vetää liian raskaita kuormia?» -— tahtoisinpa tietää, eikö se sittenkin vielä tahtoisi hetken raastaa. -Ihminen, hän ei miettisi! Hän vastaisi, jos hänelle sanottaisiin: »Nyt -tulee hauta. Minä itse...» - -»Lopeta jo lörpötyksesi», keskeytti isäntä hänet jotenkin äreällä -äänellä ja katseli kauas eteensä. »Mitä tapahtuu, se tapahtuu.» - -Renki ei puhunut enää mitään ja he saapuivat vaieten metsään, jossa -harvassa seisovien koivujen välissä näkyi tuore santakasa. Nojautuneena -lapioonsa, odotti toinen renki siellä. Noin kolme askelta kuopasta -seisoi hoikka koivu. Siihen käski isäntä sitoa tamman. Juhlallinen -vakavuus kuvastui hänen kasvoillaan ja hänen pyssynsä vapisi hiukan, -kun hän viritti hanan ja katsoi, oliko nalli kunnossa. - -»Menkää pois», käski isäntä sitten hiljaa, ja rengit vetäytyivät -syrjään. Hän astui itsekin matkan päähän, nosti pyssyn ja tähtäsi -tammaa päähän. - -Äkkiä antoi hän pyssyn vaipua, puri alahuultaan ja seisoi hetken siinä -asennossa. Tamma katsoi häneen ja tuli rauhattomaksi. Silloin nosti hän -uudelleen pyssynsä — laukaus pamahti, ja tamma horjahti kaatuen maahan. - -Kun savu oli hälvennyt, kiiruhtivat rengit paikalle. - -»Hyvin osattu», huudahti Martin. »Kuollut. Erinomaisesti osattu.» - -Hitain askelin lähestyi isäntäkin nyt. - -Tamman otsa oli murskaantunut, veri virtasi pään alta muodostuen -tummaksi lätäköksi. Hevosen sammunut silmä tuijotti häneen lasimaisesti. - -»Vanhukseni», mumisi isäntä tuskin kuuluvasti, »vanhukseni...», sitten -putosi pyssy hänen kädestään ja hän painoi molemmat nyrkkinsä lujasti -silmiään vastaan. Hänen päänsä vapisi, ja rengit kuulivat kuinka hän -nyyhkytti hiljaa. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLEJA *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/68834-0.zip b/old/68834-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index accf2df..0000000 --- a/old/68834-0.zip +++ /dev/null |