diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-25 04:18:28 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-25 04:18:28 -0800 |
| commit | ac74f23f55a2920184dc1fbb61feed4a005c386d (patch) | |
| tree | aec07f292e63b2341d8313a8f48d1b4c7665e91e | |
| parent | ecb4f879d78efedca7741844cc841811626b799d (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69436-0.txt | 7233 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69436-0.zip | bin | 112720 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 7233 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..8e9f5a4 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #69436 (https://www.gutenberg.org/ebooks/69436) diff --git a/old/69436-0.txt b/old/69436-0.txt deleted file mode 100644 index 730bab1..0000000 --- a/old/69436-0.txt +++ /dev/null @@ -1,7233 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Granadan ruusu, by Jean Rameau - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Granadan ruusu - Romaani - -Author: Jean Rameau - -Release Date: November 28, 2022 [eBook #69436] - -Language: Finnish - -Produced by: Tuula Temonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK GRANADAN RUUSU *** - - - - - -GRANADAN RUUSU - -Romaani - - -Kirj. - -Jean Rameau [Laurent Labaigt] - - - -Kodin Lehdelle suomentanut I.P. - - - - - -Uudessakaupungissa, -Vakka-Suomen Kirjapainossa, -1913. - - - - -I. - - -Eräänä tyynenä syyskuun iltana kaivoi nuori munkki hautaa luostarin -hautausmaalla. Se oli sama hauta, jota luostarin asukkaat vuorottain -olivat kaivaneet ja jossa ensiksi kuoleva munkki saisi levätä Herran -rauhassa. - -Edellisenä päivänä oli raivonnut myrsky, joka oli täyttänyt haudan -puoliksi soralla. Tämän vuoksi oli priori lähettänyt munkin laittamaan -hautaa kuntoon. - -Munkki oli tummahko, pitkä ja laiha. Kasvonsa ja kätensä olivat tumman -pronssin väriset ja mustat silmänsä erittäin lempeät. Hän käytteli -verkkaisesti lapiotaan hymyillen itsekseen ihanille unelmille, jotka -kuvastuivat hänen kasvoillaan ja otsallaan lempeänä hohteena. - -Seitsemään vuoteen ei hän ollut puhunut yhdenkään ihmisen kanssa, sillä -munkit saivat puhua vain eläimille ja Jumalalle, ja hänen huulensa -olivat vain ilmaisseet seuraavat munkeille sallitut sanat, jotka munkit -kuiskasivat toistonsa korvaan: - -— _Veli, meidän pitää kuoleman!_ - -Ruokanaan oli ollut hapan leipä, vihannekset ja vesi. Hän työskenteli -pellolla päivänkoitteesta auringonlaskuun saakka, ja nukkui täydessä -puvussaan kovalla vuoteella ne harvat yötunnit, jotka eivät olleet -määrätyt käytettäväksi rukoukseen. - -Luostari, jossa hän oleskeli, oli nimeltä Notre-Dame de Montségur-en -Béarn ja sijaitsi se aurinkoisena seudussa, jossa kirkkaat purot, -pyöreät kukkulat ja viheriät laaksot silmää viehättivät. Mutta korkeat -muurit ympäröivät luostaria joka sivulta, niin ettei voitu nähdä mitään -hymyilevästä ympäristöstä, sillä uskollisen trappistimunkin huomio -ei saa kiintyä mihinkään muuhun kuin synkkiin kuviin, kurjuuteen ja -köyhyyteen. - -Tämä munkki oli puettu käskyläisveljen pukuun, väljään viittaan, joka -oli kietaistu ympäri ja sidottu uumilta nahkavyöllä, jalkineina olivat -puukengät. - -Hänen nimensä oli Lazare tässä luostarissa, jonne hän oli tullut 17 -vuoden ijässä. Nyt oli hän 25 vuoden ikäinen ja tuskin muistikaan sitä -nimeä, joka hänellä oli ollut muinoisina aikoina, jolloin hän oli rikas -poika ja käytettävissään kaikki elämän mukavuudet. - - * * * * * - -Nuoren miehen työskennellessä hiljaisena kesäiltana haudalla, kajahti -naisäänen laulu luostarin läheisyydestä. - -Laulu kuului toiselta puolen muurin, joka oli päältä täytetty -lasinsiruilla. - -Sillä taholla oli suuria, lehteviä, aurinkoa varjostavia puita. -Vaistomaisesti heitti munkki lapionsa luotaan ja katseli puita, -kuunnellen laulua. - -Taivas oli kirkas ja sininen, ei tuulen henkäyskään värähdyttänyt -puiden haaroja. Äsken niitettyjen heinäin tuoksu levisi näkymättömiltä -niityiltä. Veli Lazare risti kätensä. Laula kuului yhä lähempää. Se -kaikui niin heleänä, lempeänä, että varmasti täytyi se olla jonkun -onnellisen nuoren tytön, joka käyskenteli siellä puitten varjossa. - -Munkki ummisti silmänsä. - -Tuossa tuokiossa kuului laulu aivan läheltä. Se puhui rakkauden kieltä: - - Cueillez, cueillez ces roses, - Mon gentil chevalier... - -Munkki kuuli nämä sanat. Laulu lakkasi hetkeksi ja laulajatar puheli -muutamia ystävällisiä sanoja mukanaan olevalle koiralle. - -Sitten alkoi hän taas: - - Cueillez, cueillez ces roses, - Et me les apporter! - -Laulajattaren kävely kuului muurin toisella puolella ja munkki säpsähti -ikäänkuin muuri kukistaisi ja laulajatar sieltä näyttäytyisi hänelle. -Sydämensä alkoi lyödä valtavammin ja hänet valtasi ankara kaipuuntunne. - -Melkein tietämättään mitä teki meni hän haudan lähellä olevan -omenapuun luo, otti siitä omenan ja heitti sen muurin yli salaperäistä -laulajatarta kohden. Laulu taukosi heti. Kului muutama minuutti. -Lazare kauli jonkun esineen putoavan maahan taaksensa. Hän käänsihe ja -huomasi, että se oli omenan puolikas, jonka laulajatar oli heittänyt -hänelle takaisin. Munkin silmät loistivat. Muurin takana kuului kevyet -askeleet poistamassa. Nuori tyttö oli lähtenyt pakoon, kenties punastus -poskillaan... - -Vaistomaisesti vei munkki omenapuolikkaan huulilleen. - -Mutta äkisti sinkautti hän sen luotaan hautaan, otti jälleen lapionsa -ja peitti kielletyn hedelmän maahan. - -— Anteeksi, Jumalani! — mutisi hän, samalla kun hän polvistui -lämpöiseen maahan. - -Ja hän rukoili kauan ettei enää kuulisi tuntemattoman rakkauslaulua, -joka yhäkin tuntui kaikuvan hänen korvissaan. - - * * * * * - -Neljännestunti myöhemmin ohjasi Lazare suuntansa luostarin talliin. -Se oli pitkä, harmaa rakennus, punaisen tiilikaton peittämä suurine -ovineen. - -Sisällä pureskeli härkiä rauhassa ja levossa kiinnitettyinä soimiinsa -pitkillä ketjuilla. - -Nuoren munkin jalat tuskin jaksoivat liikkua; hänen lävitsensä tuntui -käyvän väristyksiä, huulensa vavahtelivat ikäänkuin ne vielä olisivat -kosketelleet äskeistä kiellettyä hedelmää, joka oli hautaan piilotettu. -Hän aukaisi oven ja astui talliin. Astuttuaan muutamain härkäparien ohi -lähestyi hän erästä yksinäistä, joka munkin nähtyään päästi kajahtavan -mylvinän. - -— Martin, — sanoi veli Lazare pannen kätensä härän niskaan. — Martin, -rakas Martinini! - -Ja äänensävynsä todisti lämpimintä ystävällisyyttä. - -Härkä, jota hän nimitti Martiniksi, oli hänen kodistaan, ja hän oli -saanut luvan tuoda sen mukanaan luostariin tullessaan. Martin-nimen -oli se saanut siitä, että talonpojat kotiseudullaan nimittävät täten -eläintä, joka käy ikeen alla vasemmalla puolen. - -— Martin! — toisti hän vielä taputellen eläintä. - -Joka kerta kun hänet tapasi jokin mielenliikutus, lähestyi hän -härkäänsä puhellen sille mielialojaan, kun oli kielletty ihmisille -huoliaan haastelemasta. Siksipä eläin saikin kuulla kuten läheinen -uskottu ainakin munkin surut ja ilot tai mitä hänen yksityisessä -sydämessään kulloinkin liikkui. - -Martin taas puolestaan eli tottunut näihin puheluihin ja hyväilyihin -ikäänkuin se olisi niitä ymmärtänyt ja vastasi joskus mylvinnällä joka -jäljitteli ihmisellistä huutoa. - -— Kuulitko, Martin, laulua? Kuulitko omenan putoamista? Eikös se laulu -ollut kaunista? Naiset kotona Chalossessa usein lauloivat sitä. - -Ja Lazare kertoi kuuntelijalleen koko seikkailunsa. - -Sitä kesti kauan. Kuinka paljon hänellä olikaan puhelemista! Sielussaan -oli yhäkin levoton tunne, joka ei ottanut lannistuakseen. - - * * * * * - -Luostarin kello kajahti illan hiljaisuudessa ja Lazare otti jäähyväiset -ystävältään. - -— Hyvää yötä, Martin! Lepää päivän koitteeseen asti! Sinä tiedät, että -meidän pitää aamulla kyntää Piece-Longueta. Minä tuon heiniä sinulle -kello 4. - -Munkki taputteli vielä kerran härkäänsä ja riensi kappeliin peläten -myöhästyvänsä. - -Hän oli tuskin ehtinyt sulkea ovea kun näki luostarin priorin seisovan -edessään valkoisessa mekossaan. - -Munkki säpsähti. Priori lähestyi. - -— Poikani, sanoi hän — sillä prioreilla on oikeus puhua munkeille — -sinä rikot luostarin sääntöjä puhuessasi tallissa eläimille. Sinun -pitäisi tietää että joskin on sallittu puhua muutamia sanoja niille, -on se vaan sitä varten, että voidaan ohjata niitä työssä. Olen jo -muistuttanut sinua tästä, vaan sinä et näy huolivan siitä. Minä tulen -pakoitetuksi eroittamaan sinut tuosta härästä. Mene ja etsi veli Marc. -Ilmoita hänelle, että hän ottaa köyden ja tulee heti alas talliin. - -Lazare kalpeni. Veli Marc oli yksi niistä viidestä trappistimunkista, -jotka toimivat luostarin hallituksessa ja tässä ominaisuudessaan kävi -hän usein läheisessä kylässä myymässä luostarin tuotteita ja ostamassa -mitä tarvittiin. - -»Martinin» ystävä ohjasi kulkunsa tämän munkin koppiin ja esitti -priorin käskyn. - -Veli Marc otti silmänräpäyksessä köydenpä meni talliin. - -— Mene ja myy tämä sonni herra Dubourdieu’lle Montségurin -teurastajalle, — sanoi priori hänelle osittaen Martinia. — Se on aivan -liika vanha työhön ja hyvin syötetty kelvatakseen teurastajalle. Vie -se heti kylään ja sano herra Dubourdieu’ile, että me huomenna sovimme -hänen kanssaan hinnasta. - -Ja priori lisäsi, kääntyen Lazaren puoleen: - -— Poikani, kello on soinut; lähtekäämme kappeliin rukoilemaan veljien -kanssa. - -Ja hän lähti astelemaan luostaria kohti, jonne syvän hiljaisuuden -vallitessa hiipi pyhät isät valkeissa kauhtanoissaan, veljet ruskeissa -kaapuissaan ja novisit siviilipukineissaan. - - - - -II - - -Lazare seurasi prioria. Mutta hänen jalkansa vapisivat ja silmänsä -sumenivat. Hänelle täytyi osoittaa paikkansa kappelissa. Hän ei -ymmärtänyt mitään jokapäiväisistä rukouksista, ja huulensa vavahtelivat -sydämensä ottamatta osaa rukouksiin. - -Sydämensä? Se oli jäänyt sinne alas tallin edustalle, jonne hän oli -jättänyt Martininsa, rakkaan toverinsa, jonka sarviin veli Marc tällä -hetkellä sitoi köyttänsä. Martinin täytyi siis jättää luostari ja -vietäisiin teurastamoon — se ainoa, josta hän saattoi vielä pitää. - -Veli Lazare kuunteli. Hän koetteli tarkata mitä ulkona pihatossa -tapahtui. Härkä meni aivan epäilyttä veli Marcin jälessä. Se poistui, -meni ulos suuresta portista ja urkeni pitkin tuntematonta tietä, jossa -kaikki outoudet herättivät sen huomiota. - -Oih, Martin-raukka, joka muutamain tuntien kuluttua saa surmansa, -kaukana voimattomasta isännästään! - -Munkki risti kätensä ja pusersi niitä epätoivoisesti. - -Munkit jättivät kappelin. Hän seurasi tiedottomana. Ja kun hän tuli -pihattoon, katseli hän murtuneena niitä syviä jälkiä, jotka Martin -ja kulettajansa olivat santaan jättäneet. Portille saakka hän niitä -seurasi. Vaan kello taas soi kutsuen veljiä refektorioon. Lazare oli -tyrskähtää itkuun. - -Toverit näkivät hänen surunsa ja näyttivät hämmästyvän siitä. Munkilla, -jolla on rauha sydämessä, tulee olla hymy huulilla. - - * * * * * - -Illallisella ei Lazare voinut syödä. Ensi kertaa tuntui hänestä musta -luostarileipä vastenmieliseltä ja hän joi ainoastaan vettä. Eräs isä -luki kuuluvasti muutamasta hengellisestä kirjasta, mutta Lazare ei -kuullut mitään. Vastapäätä häntä valkeaksi kalkitulla seinustalla -irvisti luuranko, vieressä seuraava kirjoitus: - -»Sinä, joka minua katselet, tulet kerran samanlaiseksi kuin minä!» - -Mutta Lazare ei katsellut. - -Luettiin yhteisesti rukous. Sitten lähtivät kaikki makuukoppiin -nukkuakseen puolen yötä maissiolkivuoteillaan. - -Noilla kovilla vuoteilla oli Lazare, sielunsa täynnä hurskaita -ajatuksia, makaillut seitsemän vuoden ajan. Nyt ei hän saanut unen -siruakaan silmäänsä. Sillä aikaa kun munkit nukkuivat raskaasti -puukengät jaloissaan, antoi hän ajatuksensa kiitää lapsuuteensa, -muistaen samalla kuolemaan tuomitun Martininsa. - - * * * * * - -Pohjoisosassa Adourin hedelmällisessä jokilaaksossa oli komea linna, -rakennettu joen rannalle ja ympäröity kolmelta sivulta komeilla -poppeleilla. Tässä linnassa asui mies vaimoineen nimeltä Hontarrède -sekä lapsi, Etienne. Se lapsi oli hän, Lazare, ja mies vaimoineen -hänen vanhempansa. Siihen aikaan olivat he kaikki kolme iloisia, -onnellisia. He elivät rikkaina ja ylellisyydessä. Mutta sitten tuli -Pariisista onnettomuusviesti. Suuri omaisuus oli hävinnyt eräässä -liikeromahduksessa. Hänen isänsä, huomattuaan joutuneensa köyhäksi, -hirtti itsensä omassa puistossaan. Palvelijat lähetettiin pois, linna -myytiin. Äidin poikineen piti muuttaa eräälle myllylle, joka kanini -linnan alueisiin, eläen köyhyydessä ja kasvattaen poikaansa suurilla -uhrauksilla. - -Mutta eräänä kevätyönä kuultiin hirveä jyminä laaksossa. Lumi oli -äkisti luisunut vuorilta laaksoon, temmannut kiviä, puita ja siltoja -mukaansa ja koko kylä joutui tuhon omaksi ja veden alle. Myllyn se -vei mennessään, ja nuori Etienne näki kauhukseen ammuvia nautoja, -olkilyhteitä, lautoja, puita uiskentelevan veden valtaan joutuneessa -kylässä. Vettä oli jo metrin verran teillä ja yhä se lisääntyi. -Itse hän oli jo kaulaansa myöten vedessä, sai erään pöydän käsiinsä -ja uiskenteli sen varassa. Äitinsä ja palvelijat sekä karja olivat -joutaneet surman omiksi. Seuraavana päivänä löytyi vain Martin erään -kiviröykkiön päältä, jonne laineet olivat sen viskanneet soimensa -kanssa, johon se oli ollut sidottuna ja jonka turvin se oli pysynyt -veden päällä. Silloin oli hän, Lazare, 17-vuotias. Tapahtumaa piti hän -Jumalan lähettämänä kostona perheelle joka oli elänyt rikkaudessa, -toimettomuudessa ja ylellisyydessä. - - * * * * * - -Tämä oli syynä siihen, että Etiennestä tuli munkki. Hän oli tahtonut -sovittaa vanhempainsa syntejä ja siksi oli valinnut paikan, jossa -luostarisäännöt olivat ankarimpia. - -Muutamia vuosia novisina oltuaan voi hän epäilemättä päästä -kasvatuksensa nojalla pateriksi. Mutta pateri käy valkeissa -villavaatteissa, nahkakengissä eikä tee työtä vainiolla, ja Etienne -tahtoi ainakin 20 vuotta sovittaa vanhempainsa syntejä kuolemansa -jälkeen nauttiakseen ijankaikkista autuutta. - -Veli Lazarella oli vielä elossa eräs sukulainenkin, iso-isä François -Hontarrède, hyvin rikas ja toimelias viinikauppias, jolla ei ollut -muuta sukulaista ja perillistä kuin hän, pojanpoika. Mutta hän oli -perinpohjin pappisvastustaja, ja kun hän sai kuulla Etiennen menneen -luostariin, ei hän sallinut hänestä puhuttavankaan. Näin ollen oli se -yksin vain Martin, jonka nuori munkki omisti. — Vuosien kuluessa oli -ystävyys näiden kahden välillä niin varmentunut, että härkä joka kerta -munkin lähetessä ojensi kuononsa herransa hyväiltäväksi. Alussa hieno -ja pehmoinen Lazaren käsi oli vuosien kuluessa yhä kovettunut ja tullut -karkeammaksi, vaan silti sen hyväily oli vaan tullut hempeämmäksi. - - * * * * * - -Näitä Lazare ajatteli kyyhöttäessään olkivuoteella. - -Missä oli nyt Martin-parka? Saisiko hän enää koskaan nähdä sitä? Eikö -jo ollut sen veri vuotanut ja henki paennut? Mikä tuska sen silmissä -kuvastuikaan surmamiesten iskiessä sitä! - -— Martin, sanoi Lazare hiljaa. - -Ja hän kohottautui kyynärvarsiansa varaan ikäänkuin näkisi tuon -hirmuisen surmanäyn. - -Hän liikahtihe äkisti, sillä hän oli kuulevinaan härän ammuvan. - -— Ei, minä en voi sallia sitä surmattavan, en voi sallia. - -Ja hän kiristi nahkavyötänsä. - -Tähän saakka oli hän ollut erimerkiksi kelpaava novisi, säveä ja -alistuvainen munkki. Mutta tänä iltana kiehui hänen sisällänsä. Tämä -koettelemus oli liika ankara ihmissydämelle. Hän ei voinut jäädä -rauhalliseksi tällaisen julmuuden edessä. - -— Martin! sanoi hän toistamiseen. - -Ja hän purskahti itkuun. - -Äkisti tunsi hän hermonsa jännittyvän ja sama voima, joka oli -saanut hänen heittämään puusta ottamansa omenan näkymättömälle -laulajattarelle, valtasi hänen lihaksensa. - -Hän katsoi ympärillensä. Kukaan ei liikahtanut, olivat väsyneet päivän -ponnistuksista. Lazare otti puukengät käteensä ja hiipi varpaisiliansa -olkivuoteiden välitse. Jo saapui käytävään, saavutti portaat, aukoi -useampia ovia ja oli viimein ulkona. Portinvartijan kojun ohi päästyään -alkoi kiitää etelään päin, kohti Montséguria. - -Muutamain minuuttien kuluttua seisoi hän sen muurin juurella, joka -rajoitti luostarin aluetta. Hän luuli muurin toisella puolella olevan -vettä, ja varmentuakseen tästä heitti hän kiven muurin ylitse. Se -putosi maahan. Ilman vaaratta auttoi siis kiivetä muurin ylitse. - -Hän viskasi puukenkänsä samaan suuntaan kuin kiven, kiinnitti kaapunsa -ja alkoi kiivetä. - -Siinä ei ollutkaan erikoisempia vaikeuksia. Muurissa oli kivenrakoja, -eivätkä lasinsirutkaan kyenneet vahinkoa tekemään. - -Mutta alastulo oli vaikeampaa. Lazaren täytyi hypätä alas, ja tämän -loikkauksen tehtyään jäi hän paikalleen voimatta hievahtaakaan. - - * * * * * - -Sillä välin oli hän taas kuulevinaan Martinin ammuvan. Ja silloin hän -taas sai voimia. Löysi puukenkänsä, kiinnitti ne jalkoihinsa ja lähti -matkaan. - -Oli pimeä. Voi tuskin 10 metrin päästä mitään eroittaa. Vasemmalta -kuului veden lorinaa, joka aiheutui varmaan sillan olemassaolosta. -Muurin vierustaa seuraten pääsikin hän sillalle, joka johti joen yli. - -Nyt lähti hän etelää kohti rientämään. Hänen täytyi löytää Dubourdieun -teurastamo ja pelastaa tavalla tai toisella Martin, joka nyt varmaankin -ammui toisten kuolemaan tuomittujen seurassa. - -— Minun täytyy pelastaa se! Sallimus varmaan on tuleva avukseni. Sitten -palaan luostariin eikä kellään ole aavistustakaan tästä matkastani. -Jumala on kyllä anteeksi antava kun oikein rukoilen ja paastoon; voin -ottaa vastenmielisimpiä töitä, ja jättäytyi hirveimpäin kidutusten -alaiseksi voidakseni vapauttaa sieluni tämän yön rikoksista. - -Ja veli Lazare teki ristinmerkin, kun kaukaa näki kellahtavan valon. - -Hän saapui kylään. - - - - -III - - -Synkässä kirkontornissa, jonka hahmo kuvastautui harmaata taustaa -vastaan, löi kello yksitoista. Munkin puukengät nostattivat heikon -kaiun talojen välissä. Ei yhtään ihmistä näkynyt. Koko kylä näytti -kuolleelta. - -Lazarea huolestutti. Minne hän ohjaisi kulkunsa? Mitä tulisi hänen -tehdä? Kuinka voisi hän löytää paikan, jossa Martinia nyt säilytettiin? - -Hän koetti lukea osotekilpiä, vaan oli aivan liika pimeä. - -Hän käveli pitkin katuja ja seisahti jokaisen kadun kulmassa, -vaan yhtään ihmistä ei näkynyt. Muutamasta talosta näki hän valoa -akkunasta ja hänen toiveensa heräsi. Mutta hän ei uskaltanut naputtaa -akkanaan, sillä hän vavahti ajatustakin, että tulisi pakoitetuksi -puhuttelemaan jotakin ihmistä. Siltä, joka ei puhu seitsemään vuoteen, -kangistuu jo kielikin. Hän liikuskeli edes ja takaisin, mutta sitten -johtui mieleensä, että munkki kaapunsa saattaisi varmaankin pahasti -peljästyttää ihmisiä keskiyön aikana, ja hän kiiruhti pois. - -Nyt päätti hän kulkea jokaista katua ja tarkastella jokaista tallia -sekä huutaa Martinia lukittujen ovien takana. Martin varmasti vastaisi -kuultuaan herransa äänen. - -Ja niin Lazare alkoi. - -— Oletko siellä, Martin, kuiskaili hän jokaisen karjaton oven takana. — -Se olen minä, sinua herrasi, joka etsin sinua. - - * * * * * - -Siten juoksenteli hän tunnin ajan saamatta vastausta kuiskauksiinsa. -Joskus avautui akkunalaukku ja pelästynyt naama vetäytyi kohta piiloon -tai haukahti joku äreä koira öiselle matkamiehelle. - -Kirkontornin kello löi 12. - -Silloin alkoi Lazaren mieli masentua. Oliko jo Martin kuollut? - -Vihdoin joutui hän maantielle, jonka varrella talot yhä harvenivat. - -— Martin! — sanoi Lazare vielä. - -Siten löysi hän erään yksinäisen rakennuksen, jossa oli leveä ovi -Sisältä kuului ketjujen kilinää, josta päättäen se oli karjahuone. - -— Martin? hän munkki oven takana. - -Heti kuului vastaukseksi ammunta ja toistui kohta useampaan kertaan. - -Se oli Martin! Vihdoinkin oli hän sen löytänyt. - -Lazare risti kätensä. - -— Sinä siis elät. Kuinka olenkaan iloinen että sinut vielä löysin, -Martin. - -Ja kyyneleet virtasivat hänen piskilleen. - -Martin ojensi kuononsa hyväiltäväksi ystävälleen. Munkki jäi oven -taakse aamuun saakka puhellen hellimpiä sanojansa löydetylle -toverilleen. - -Kello 7 aamulla kun aurinko jo heitti säteitään kosteille kentille, -tuli eräs talonpoika tallin luokse. - -— Voitteko sanoa minulle, kysyi Lazare, kenen omia nämä eläimet ovat? - -— Ne ovat herra Dubourdieun, Montségurin teurastajan, vastasi mies. - -— Tahdotteko olla niin hyvä ja neuvoa minulle missä hän asuu? - -— Mielelläni. Hän asuu kylässä postikonttorin vieressä. - -— Kiitän teitä — vastasi munkki kumartaen. Häntä oudostutti puhua -ihmisolennolle. - -Lazare lähti kylään. Teurastajan talo oli suljettuna. Lazare kolkutti -ovelle. Nuori mies puoliksi avoimin silmin ja punanaamaisena näyttäytyi. - -— Onko hra Dubourdieu kotona? - -— Se olen minä. Miten voin olla palveluksellenne - -Lazare tunsi menevänsä hämilleen. Silmät luotuina maahan hän virkkoi: - -— Priori lähetti kai eilisiltana erään suuren, leveäsarvisen härän, -nimeltä Martin? - -- Kyllä. - -— Tahdotteko myydä sen minulle? - -— Miksikäs ei. - -— Kuinka kalliiksi sen arvostelette? - -— En tiedä varmasti, en ole katsonut tarkempaan kun en ollut kotona -sitä tuotaessa. Odottakaa hetkinen, kysyn rengiltä. - -Hetkisen kuluttua tuli teurastaja takaisin kysyen: - -— Prioriko tahtoo ostaa härän takaisin? - -— Ei, vaan minä. Olen hyvin kiintynyt härkään, joka kuului minulle -ennenkuin tulin munkiksi. Olisin hyvin iloinen, joo ette teurastaisi -sitä. - -Teurastaja nypelsi leukaansa. Hän muisti, että munkit esiintyvät -siviilipuvussa kaupoissa ollessaan. Tässä on kai jotain kieroa puuhaa. - -— Puhuin rengin kansaa, sanoi hän. Härkä on oikein hyvä. Pitäisi olla -lihava eikä ylen vanha. Hinta tulee 400 frankia. - -— Hyvä. Minä ostan sen, vastasi Lazare. Tahdotteko antaa 8 päivän -lykkäyksen maksun suorituksessa? - -— Oh! ... Olen pahoillani, mutta sitä en voi. Ajattelin teurastaa härän -jo tänä iltana. Tarvitsen kaksi härkää markkinoiksi ylihuomenna. Näette -siis että... - -— Kuinka pitkin maksuajan sitten annatte? - -— Kuinkako pitkän! En pidä tapanani antaa mitään maksuaikaa. Mutta jos -voitte heti maksaa, voin odottaa kello viiteen illalla. Minun on oltava -kello 6 teurastimossa. - -Veli Lazare oli tullut kalpeaksi. - -— Toivoa olevani täällä ennen kello 5, sammalsi hän. Olisin kiitollinen -jos pitäisitte härän siksi luonanne. - -Hän lähti hitaasti ulos. - -Kun hän tuli kadulle, epäili hän pari minuuttia. Jalat eivät tahtoneet -kannattaa. Pannen käden silmilleen alkoi hän laahustaa umpimähkään. - -Neljäsataa frankia! Kuinka hän voi ne saada tästä kylästä, jossa häntä -ei kukaan tuntenut? - -Hän harhaili ympäri Montségurin katuja, kääntyi milloin oikealle, -milloin vasemmalle tietämättä minne mennä. Välistä kokoontui kadulle -väkeä tirkistellen munkkia, joka laahusteli kauhtanassaan kuin kummitus -ikään. Kellon lyödessä 10 huomasi hän taas olevansa postikonttorin -luona. Silloin sai hän päähänpiston. - -Ajatellapa, jos hän lähettäisi sähkösanoman isoisälleen, -pappisvihaajalle François Hontarrèdelle? Ehkäpä hän lahjoittaisi nuo -400 frankia Martinin pelastamiseksi. - -Lazare aikoi astua konttoriin sisälle kun hän äkisti säikähti. Eihän -voinut sähköttää ilman rahaa! - -— Minulla ei ole ainoatakaan souta mukanani, sanoi hän surullisesti -hymyillen. - -Ja hän jatkoi katuvaellustansa. - -Jospa hän menisi pormestarin, papin ja kaikkien rikasten luokse? -Voisihan heille puhua Martinista. Ehkä joko armelias lainaisi hänelle -400 fr. - -Hän katseli ympärillensä ja huokaus pääsi rinnastaan nähdessä sieviä -huviloita ja suuria taloja. - -Näin miettiessään huomasi hän kauniin linnan puiston ympäröiminä. Tämän -oikealla puolella näkyi harmaa muuri, jonka hän kohta tunsi luostarin -muuriksi. Lazare huudahti. - -— Nämä puut olen nähnyt ennen. Niiden varjossa varmaankin käveli eilen -laulaja-tyttö. Sinne puiden juurelle minä heitin omenan. - -Toivo kirkasti munkin silmät. - -Hän astui nopeammin ohjaten kulkunsa suurien puitten luo. - -— Meikeinhän tunnen nuo puut, ajatteli hän. Tunnen sen nuoren tytön -kauniin äänen, joka ei voi olla muun kuin hyvän ja armahtavan ihmisen. - -Hän kiiruhti yhä kulkuansa. Ja mitä enemmän hän kulki, sitä varmemmaksi -hänen luottamuksensa kasvoi tuntemattoman tytön apuun. - -— Se ääni on minulle velkaa tämän hyväntyön, ajatteli hän. Eikö -hän ollut syynä onnettomuuteeni? Eikö juuri hän houkutellut minua -heittämään omenan, jonka johdosta jouduin puhumaan Martinille? Sinä -kaunisääninen annoit eilen minulle omenan puolikkaan; etkö tänään halua -lainata minulle 400 frankia? - -Tie johti metsikön läpi. Äkisti kuuli Lazare luostarikellon soivan -kutsuen trappisteja rukoukseen, ja hän heittäytyi maahan rukoillen -kaikesta sielustaan. Hän rukoili sen kauniin salaperäisen äänen -puolesta, jonka tulisi auttaa Martinia. - -Sitten hän nousi, karisti tomun viitastaan ja meni nopeasti jälleen -tielle. - -— Tahdotteko sanoa minulle mikä tuon puitten takana olevan linnan nimi -on? — kysyi hän paimenpojalta, jonka hän tapasi. - -— Se on Bontucq-linna. - -— Ja kuka asuu siinä? - -— Neiti Sartilly. - -Hajamielisenä kumarsi Lazare paimenpojalle kuten paterille luostarissa. -Ja hän jatkoi hyvillä mielin matkaansa linnaan. - - - - -IV. - - -Tultuaan pikkusillan yli ja kuljettuaan luostarin muurin sivustaa -joutui Lazare linnan aitaukselle. Kohta saapui hän suurelle -linnan portille. Vastapäätä tätä porttia ja tielle päin oli leveä -platanipuisto lumivalkealla sannalla. Tämä puisto varjostavana ulottui -ylös kukkulalle, josta näkyi linnan hahmo. Toisen portin vierellä -olevan paviljongin vierellä oli pieni veräjä, arvatenkin palvelusväkeä -varten. Tämän käytävän kelloa nyt munkki soitti. - -Eräs portinvahti tuli, aukasi ja kysyi hämmästyneenä: - -— Mitä te haluatte, rakas veli? - -— Tahtoisin puhutella neiti Sartillya, vastasi Lazare. - -— Neiti Sartillya itseäänkö? - -— Niin, jos se on mahdollista. - -— Minä en tiedä ottaako neiti nyt juuri vastaan, mutta ilmoitan joka -tapauksessa teidät hänen tädilleen, kreivinna Manzanilille, joka -varmaankin ottaa teidät mielihyvin vastaan. Tahdotteko seurata minua? - -Ja portinvartija alkoi kävellä platanipuistotietä. - -Lazare seurasi alasluoduin silmin. Hän ei uskaltanut katsoa viheriöitä -nurmikoita ja kukkalaitteita. Tällainen loisto peljästytti köyhää -munkkia, joka vuosikausia oli viettänyt kolkossa ja synkässä -luostarissa. Mitä voisi hän tehdäkään tässä vieraassa linnassa? Eikö -hänen sinne tunkeutumisensa ollut ennenkuulumatonta tunkeilevaisuutta? -Mitä voisi hän sanoa neiti Sartillylle jos häntä saisikin puhutella? -Miksi kuvitteli hän juuri tämän linnanneidin laulaneen puistossa? Eikö -sellainen neiti pidä itseään korkeassa arvossa? Hänkö heittäisi omenan -puolikasta? - -Lazarea vavistutti. Askeleensa kävivät yhä hitaisemmiksi ikäänkuin hän -tahtoisi kääntyä takaisin. Mutta hän kuuli kellon kirkontornissa lyövän -10, ja ajatus taas siirsihe Martiniin, joka ammuen odotti pelastustaan. -Tästä sai hän taas rohkeutta seurata portinvartijaa. - -He tulivat linnaan. Aroin katsein huomasi hän suuren päärakennuksen ja -kauempana punakattoiset karjatot. - -— Olkaa hyvä ja astukaa sisään! — sanoi portinvartija ja avasi oven -Lazarelle. — Minä heti ilmoitan teidät kreivinnalle. - -Munkki huomasi olevassa pitkähkössä ja soikeassa huoneessa, joka -oli kalustettu korkeilla nahkapäällystuoleilla. Hänen sydämensä löi -rajusti. Ennen pitkää näki hän vanhan naisen astuvan sisään, jonka -jälkeen palvelija sulki oven hänen jälkeensä. Hän oli pitkä, laiha, -miehevän näköinen. Kun hän puhui, huomasi Lazare ilokseen heti, ettei -se ollut eilinen ääni. Mikä erehdys olisi ollutkaan luulla tämän ruman, -lakastuneen ja epämiellyttävän naisen voivan omata sellaisen äänen mikä -oli hänet eilen lumonnut! - -Nainen selvästi espanjaksi murtaen virkkoi: - -— Istukaa, rakas veli! Te haluatte puhua kanssani? - -— Ei, rouva — vastasi munkki viattomasti — tahdon puhua neiti Sartillyn -kanssa ja esittää hänelle erään pyynnön. - -Vanha kreivinna katsoi tuota merkillistä vierasta suoraan silmiin. -Sitten hän nousi ja sanoi: - -— Hyvä, minä ilmoitan sisarentyttärelleni. - -Eikä Lazare ymmärtänyt, että hän oli loukannut vanhaa rouvaa. - -Hän jäi yksin. Hän risti sormensa. Alkoi suhista korvissa ja esineet -näyttivät tanssivan hänen ympäristössään. Ei ikinä ollut hän tällaiseen -mielenliikutukseen joutunut, ja hän jo alkoi peljätä pyörtyvänsä linnan -hoitajattaren edessä. - -Vaan pian hän nousi. Keveitä askeleita kuului, ovi avautui äkisti ja -Lazare tunsi huoneeseen jääneen jotain valkoista, kevyttä ilmavaa, joka -huojui häntä kohden. - -— Tehän tahdoitte puhua minun kanssani? Tässä olen. Istukaa täällä. -Mielelläni kuuntelen Teitä. - -Lazare sulki silmänsä puoliksi Se oli _ääni_! Nuoren munkin huulet -tulivat valkeiksi, eikä hän voinut esiin puristaa ainoatakaan sanaa. - -Pienoinen valkea olento oli tällä välin istuutunut ja näytti odottavan, -liikutellen edestakaisin pienoista jalkaansa, jonka Lazare näki -pistävän esiin vaalean leningin alta. - -Ääni aloitti uudelleen hieman kärsimättömästi. - -— Kuulin teillä olevan jonkun pyynnön esitettävänä minulle. Mitä se -koskee? Olen valmistautunut kuuntelemaan. - -— Neitiseni — sanoi Lazare, ja hänen äänensä kävi niin heikoksi että -se kummastutti häntä itseäänkin — minä en ole kahdeksaan vuoteen -puhunut naiselle, ja minä vapisen esiintyessäni teidän edessänne. Olkaa -jalomielinen ja antakaa anteeksi että lähestyn teitä! Olen ainoastaan -köyhä munkki Montségurin luostarista, enkä liene koskaan elämässäni -nähnyt yhtään nuorta neitiä. Mutta minä olen eilisestä alkaen hyvin -onneton ja olen yhdeksi päiväksi unohtanut lupaukseni. Neitini, on -teidän vallassanne antaa munkkiraukalle, joka tulee vast'edes elämään -köyhyydessä ja kieltäymyksissä, ainoa maallinen onni, jota hän vielä -voi itsellensä toivoa. Elkää kummastelko, jos minä puhun sekavasti ja -käyttäydyn tyhmästi. Se, jonka tahtoisin sanoa, näyttänee teistä hyvin -lapselliselta ja te ehkä nauratte sille. Olkaa laupias, neiti Sartilly, -elkääkä pitäkö minua kovin tunkeilevana taikka kovin naurettavana! -Tahtoisin puhua kanssanne eräistä elukasta, härkäraukasta kotoisin -minun kotiseudultani, joka tuli luostariin samaan aikaan minun kanssani -ja joka tulisi illalla surmattavaksi ellen satu löytämään jotakuta -osaaottavaa olentoa, joka tahtoisi ostaa sen. Se on jo vanha härkä, -joka on työskennellyt minun edesmenneitten vanhempaini luona. Ja minä -olen kiintynyt siihen. Se herättää minussa kaikkia niitä muistoja, -jotka minun sydämelleni ovat rakkaat, ja tuntuu siltä kun tahdottaisiin -sen kanssa surmata minun nuoruuteni. Pelastaakseni sen olen minä ollut -esimiehilleni tottelematon, minä olen rikkonut järjestyssääntöjä, -olen tehnyt raskaita syntejä. Olen paennut luostarista ja viettänyt -suurimman osan yöstä etsiessäni härkääni, jonka todella löysinkin -muutamasta tallista Montségurissa. Neiti Sartilly, tämä härkä nykyisin -kuuluu herra Dubourdieulle, kylän teurastajalle. Se on vahva ja -kelvollinen ja osaa työskennellä; se ei potki eikä syö paljoa. Se on -hurskas ja säveä kuin lammas niin että lapsikin voisi sitä ajaa. Olkaa -armollinen minulle ja sille! Ostakaa se ja pitäkää muutamia päiviä. -Ja jos ette ole tyytyväinen sen työskentelyyn, tulen 8 päivän perästä -ottamaan sen takaisin, kun isoisälläni, joka on rikas ja jonka toivon -taivuttavani, antaa 400 frankit, jotka tarvitaan sen ostamiseen. - -Lazare vaikeni. Hän oli hyvin kalpea. Hän ei ollut kertaakaan -uskaltanut katsoa nuorta tyttöä, ja hänen sydämensä tuntui lakkaavan -sykkimästä. Mutta hän kuuli kevyen, henkimäisen olennon liikkuvan häntä -kohden ja _ääni_ sanoi: - -— Mieltäni kiinnittää teidän härkänne ja tahdon tehdä tuttavuutta sen -kanssa. - -Neiti ojensi oikean kätensä ja painoi soittokellon nuppia, - -Eräs kamarineiti tuli esille. - -— Onko herra Peyroux jo mennyt ulos, kysyi ääni. - -— Ei, neiti. - -— Pyydä häntä heti tulemaan tänne. - -Ja _ääni_ lisäsi selitykseksi: - -— Herra Peyroux on minun valtuutettuni. Hän voi tulla kanssanne -Dubourdieun luokse. - -Eräs pienoinen herra näyttäytyi. - -— Herra Peyroux, olkaa hyvä ja seuratkaa tätä herraa ja ostakaa minun -laskuuni se härkä, jonka hän teille näyttää! - -Kun Lazare kuuli nämät sanat, tahtoi hän puhua, vaan ei saanut yhtään -sanaa kuuluville. Hänen silmänsä täyttyivät kyyneleistä. - -— Menkää nyt, rakas veli, sanoi _ääni_, sekin vähän liikutettuna. -Voitte kiittää minua toisella kertaa. - -Ja valkoinen, kevyt, henkimäinen olento katosi kuten kevätpilvi. - - - - -V. - - -Neiti Geneviève de Sartilly oli 19-vuotias. Hän oli hintelä ja -vaaleaverinen, vilkkaat sinisilmät ja kiharat hiukset, jotka näyttivät -ympäröivän hänen otsaansa kuin kultainen pilvi. Joku kuvanveistäjä -tuskin olisi häntä erittäin ihaillut, sillä hänen piirteensä olivat -kaukana klassillisista säännöistä. Hänen silmänsä ja suunsa näyttivät -hieman liika suurilta, kaulansa liika kapealta ja nenänsä liiaksi -pystyltä. Mutta jokainen piirre säteili eloa ja muodosti ilahduttavan -kokonaisuuden, joka huoletta olisi voinut kilpailla ylistettyjen -kaunottarien kanssa. Jos hänen ruumiillinen olentonsa ei ollut täysin -kehittynyt, niin oli hänen sielunsa vielä enemmän kypsymätöin. -Bontucq-linnan haltijatar käyttäytyi joskus kuten joku koulutyttö ja -teki usein lapsellisuuksia. - -Kun hän istui ajatuksiinsa vaipuneena, saivat kuitenkin hänen silmänsä -harvinaisen vakavan ilmeen ja surullinen piirre laskeutui hänen suunsa -ympärille. Hänen isänsä, loistava kavaljeeri Lanniosta Bretaguesta, oli -viettänyt elämänsä toimettomuudessa vähemmän tai enemmän romanttisissa -seikkailuissa ja kuollut 40 vuoden ijässä väsyneenä ruumiillisesti -ja henkisesti. Hänen äitinsä, kukoistava espanjatar Wallodolidista, -periytynyt keuhkotautisesta perheestä, kuoli nuorena voimatta kestää -kaikkia hyljätyn vaimon vaivoja. - -Tämä pari oli kuitenkin lähes 4 vuotta ollut hyvin onnellinen. Vaimo -oli kaunis ja mies näytti hänelle uskolliselta. Geneviève syntyi -ja alkoi pian tulla isäänsä. Eräänä päivänä totesi lääkäri rouva -Sartillyssa ensimäiset keuhkotaudin oireet ja neuvoi nuoren parin -muuttamaan vähemmän kosteaan seutuun kuin oli Lannion. - -Bretagnessa oleva tila myytiin ja tila Bontucq-en-Béarn ostettiin. -Vaimo viihtyi oivallisesti Montségurissa, mutta mies katsoi tämän -asunnon liian kaukaiseksi akasiapuistoista Boulognen metsissä. Hän -oleksi täällä vain metsästysaikoina, jolloin ei katsota soveliaaksi -näyttäytyä klubissa. - -Kun rouva Sartilly kuoli, ei hänen miehensä vuodattanut kyyneltäkään. -Hänellä ei ollut enää minkäänlaisia tunteita. - -Geneviève jäi siten yksin Bontucqin linnaan. Hän oli ainoastaan 12 -vuoden vanha. Hänelle asetettiin holhoja, joksi tuli Lorenzo Miraléz, -äitinsä nuorempi veli. Eräs varattomaksi joutunut täti, joka oli leski, -kreivinna Enriquita Manzanil, muutti luoksensa. Hän oli rouva Sartillyn -ja holhojan vanhempi sisar. Tämä pienen Genevièven suojelijatar näytti -sotilaalta ja oli taikauskoinen kuin povariakka. Hän oli itsepäinen ja -kiivas, kiroillen työväkeä ja purkaen pahaa sisuaan ulkona ahertaville. - -Molempain kuolemantapausten pelottamana meni nuori tyttönen harvoin -ulos. Hänen tuttavapiirinsä tuli yhä harvemmaksi. Silloin tällöin -kävi hänen holhojansa Bontucqissa. Hän oli erään laivayhtiön johtaja -ja vaimonsa oli hurmaava parisitar, jonka kauniit silmät olivat hänen -lumonneet. Mutta nämäkin vieraat viipyivät Béarnissa vain pari viikkoa -paluumatkallaan Luchonista tai Biarritzasta. Yleensä piti Geneviève -tapanaan kuljeskella laulaen puistossaan, soittaa, opettaa koiria -tai lentävää vauhtia ratsastaa tilusteillään. Pari kolme kosijaa oli -pyytänyt jo hänen kättänsä. Mutta jo ajatuskin naimisiin menosta sai -hänet kalpenemaan. Muistaen äitinsä kärsimykset hän päätti jäädä -naimattomaksi huolimatta siitä metsästyksestä, jonka aiheuttaisivat -hänen miljoonansa. - -Sellainen oli se kevyt, hilpeä olento, jonka edessä Lazare oli vapissut -ja johon hän ei ollut uskaltanut, peläten munkin ankaroita sääntöjä, -nostaa katsettaan. - -Kertomus härästä, niin yksinkertaisesti kerrottuna ja nuoren munkin -kainous oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Hän tunsi itsensä -onnelliseksi saadessaan tehdä hyväntyön. - -Hän ajatteli vielä sitä hauskaa seikkailua edellisenä iltana kun -hän näkymättömälle munkille heitti omenan puolikkaan. Ehkä hän tuli -häirinneeksi pahastikin tuon munkin rauhaa. Mikähän hänet oli oikein -tuohon tekoon yllyttänytkään? Geneviève oli katunut tätä koko yön ja -tämä hyvätyö hyvin sopi nyt hyvikkeeksi munkille ja hänen härälleen. - -Kun kello oli lyönyt 11, jätti neiti Sartilly äkisti vaalean -aamupukunsa ja pukeutui kesäpukuun, otti olkihattunsa ja meni -terassille. Täällä ojensi hän kiikarinsa Montségurin kylää kohden -nähdäkseen jo kaukaa sen härän, jonka vuoksi nuori munkki oli -kyyneleitä vuodattanut. - -Ennen pitkää hän huomasikin sen sekä munkin ja valtuutetun -rahastonhoitajansa. Ja kun ne olivat saapuneet lähemmäksi, kiisi neiti -Sartilly portaita alas ottaen kaksi astuinta yhdellä askeleella kuten -koulutyttö. Hän meni portille ottaakseen vastaan hemmoitellun härän. - -Ilo loisti hänen silmistään, poskensa tulivat hohtaviksi hengästyksestä -ja niin pian kuin veli Lazare katsoi häntä arvasi hän että tulisi -tuottamaan hänelle paljon vastusta kiinnittäessään katseensa yhtämittaa -maahan. Lazare katsoi rahastonhoitajan vääriä sääriä joka ei ollut -hänelle kiellettyä! - -Genaviève lähestyi Martinia. Nähtyään sen huudahti hän: - -— Mutta sehän on erinomaisen kaunis. Sillä on andalusialaiset silmät! - -Ja hänen hieno kätösensä silitti eläimen niskaa. - -— Pitääkö se sokerista? Eikö? Luuletteko niin? ... Ai, sehän on totta — -härän, joka tulee luostarista, täytyy pitää rediseistä. Meillä on kyllä -retiisejä. Tulkaa tänne! - -Hän puheli ja lörpötteli keskeytymättä iloissaan siitä, että jotain sai -sanoa kuten lapsi. - -Hän meni talliin sanoen härälle: - -— Ole hyvä ja seuraa minua, rakas vieras. Näytän sinulle huoneesi. - -Hän kumartui ja nyhtäsi kouran täyden ruohoa härälle, joka niitä -haistoi ja otti armollisesti vastaan tarjouksen. - -— Sillähän on hirmuinen nälkä! huudahti Geneviève. Eläin raukka! Herra -Peyroux, menkää pian tallirengin luo ja käskekää hänen tuoda kelpo -annos heiniä. - -Siten tultiin talliin, jonka hieno sisustus näytti paljon oudoksuttavan -luostarin synkässä tallissa seissutta härkää. - -— Tämä tässä on Rosinan — aasin — asunto. Toivon härkänne hyvin -viihtyvän tässä — sanoi neiti Sartilly. Voimme ostaa sille toverin -jotta se saisi seuraa. Ja kun se on kiltisti työskennellyt, saa se 24 -pientä tiukua kaulansa ympäri niinkuin kiltit härät minun tätinäkin -luona. Onko siten hyvä? - -Lazare oli kuin halvautunut. Hän ei olisi voinut kuvitellakaan että -Martin vanhoilla päivillään voisi saada sellaisen hyväntekijättären. - -— Neiti Sartilly, minä en löydä sanoja esittääkseni kiitollisuuttani, -mutta minä tulen rukoilemaan puolestanne koko ikäni. Minä palaan -luostariin ja tulen luultavasti viettämään siellä loput päivistäni. -Mutta kun te olette olleet niin erinomaisen hyvä munkkiraukkaa -kohtaan, uskallan minä vielä esittää erään rukouksen. Luostarissa on -eräs vastaanottohuone ja joskus saavat vieraat puhua muutaman sanan -munkeille, jotka tuntevat. Lähettäkää joku kerta luokseni halvin -palvelijanne kertomaan minulle entisestä toveristani. Se tekisi minut -niin onnelliseksi! ... Jääkää hyvästi, neiti Sartilly! ... Hyvästi, -Martin! - -Lazare taputteli eläintä kuten hän oli monta kertaa ennenkin tehnyt ja -peljäten itkuun ratkeavansa kiiruhti hän ulos tallista suoraa päätä -linnan portille palatakseen Montségurin luostariin. - - - - -VI. - - -Kello oli lähes kaksitoista. Lazare kiiruhti kulkuansa. Mutta kun hän -pääsi lähemmä luostaria sai hän yhä herpaisevamman tunteen. - -Todellisuus alkoi yhä selvempänä astua hänen eteensä. Nyt kun Martin -oli turvassa, tunsi sen herra lähenevänsä onnettomuutta. Ja muurin -juurelle ehdittyänsä tuli hän aivan epätoivoiseksi. Nyt näki hän -tekonsa ja sen seuraukset täydessä valaistuksessa... - -Hän oli aikonut poistua vain pariksi tunniksi, ja nyt oli mennyt 15 -tuntia! Kaikki luonnollisesti olivat huomanneet hänen poistumisensa ja -hän luultavastikin tulisi luostarista poisajetuksi. - -— Mitähän minusta voisi tulla, ajatteli hän läheten muuria ja aikoen -nousta sen yli, kuten ulostullessaankin. Vaan mitä se hyödyttää? -Pahentaisi vaan asiaa. Parasta olla rehellinen. Ja hän päätti mennä -sisälle suuresta portista. - -— Priori odottaa teitä, sanoi hänelle portinvartija. - -Lazare ymmärsi. - -Hän meni yli pihan. Lukevat munkit, joitten ohi hän kulki, loittonivat -hänestä ikäänkuin saastaisesta. - -Hän meni sisälle luostarin päärakennukseen. Kappelin oven nähdessään -ajatteli hän: »Täällä et enää saa rukoilla». Ja akkunasta nähdessään -luostarin puutarhan ja vainioita tuntuivat ne sanovan: »Täällä et saa -enää työskennellä.» - -Hän astui priorin huoneeseen, sulki silmässä seisoen niin muutamia -sekunttia liikkumatta. - -Priori istui kirjoituspöytänsä ääressä. Hän käännähti. Ja Lazare risti -kätensä. - -— Herra Etienne Hontarrède, kas tässä 490 frankin, jotka kuuluvat -teille. Mistä ne johtuvat, saatte nähdä tästä kirjasta. Olkaa hyvä ja -antakaa kuitti niistä. - -Lazare kuuli sanat, ja kun kynä ojennettiin hänelle, kirjoitti hän -konemaisesti nimensä vanhalle, kellahtavalle paperille. - -— Menkää nyt portinvartijan luo — jatkoi nyt priori. — Siellä saatte -vaihtaa munkin puvun tavallisiin vaatteisiinne. Jääkää hyvästi! Jumalan -rauha kanssanne! - -Silloin tapasi Lazaren lamauttava tunne. Tuntui kuin suonensa -olisivat avautuneet ja hiljaa elonsa neste alkanut vuotaa. Hän ei -edes koettanutkaan pyytää anteeksi, sillä hän tunsi voimansa tähän -puuttuvan. Muutamia tuntia myöhemmin löysi hän itsensä erään tien -varrella, jaloissaan saappaat, päässään hattu ja pieni musta kirja -kädessään. - -Muutamassa taskussaan oli hänellä seteleitä ja pientä rahaa ja toisesta -hän löysi rukousnauhan sekä palan mustaa leipää. Silloin ratkesi hän -itkuun. - -Seuraavan päivän aamuna kun neiti Sartilly tätinsä kanssa palasi -messusta, näkivät he kummastuksekseen miehen istumassa aivan -liikkumattomana ruohostossa linnan aitauksen ja luostarin muurin -välissä. - -— Mutta sehän on meidän eilinen munkkimme! — huudahti nuori tyttö. - -— Hänellä ei enää olekaan munkin pukuansa, sanoi kreivinna Manzanil. - -Molemmat seisahtivat - -Heidät huomatessaan oli Lazare noussut. - -— Hyvää päivää — sanoi Geneviève. — Miksi olette pukeutuneet tuolla -tavalla? Ettekö enää olekaan luostarissa? - -— En, neiti Sartilly; eilen minut ajettiin sieltä pois Martinin vuoksi -— sammalsi Lazare painaen päänsä alas. - -— Ahl — Ja missä olette yönne viettäneet? - -— Täällä puitten alla. - -— Todellakin. Ja missä aijotte viettää ensi yön? - -— Sitä en vielä tiedä. - -Nuori neiti katseli häntä muutaman silmänräpäyksen ajan ja virkkoi: - -— Tulkaa Bontucqiin, niin katsotaan emmekö voisi jotain tehdä -hyväksenne. - -Lazare seurasi alistuvana molempia naisia. - -— Sanokaa minulle mitä voisitte tehdä? — kysyy Geneviève. - -Sanat kuultuaan kirkastui Lazaren otsa ja äkillinen ilo näytti saavan -silmiinsä. - -— Minä osaan kyntää ja karhita. Osaan leikata viinimarjapensaita ja -vehnää myös, korjata maissia ja heiniä, hoitaa härkiä ja hevosia -sekä ajaa niitä... Jos te voisitte antaa minulle jotain työtä, mitä -hyvänsä jollakin tiluksellanne, niin sitoutuisin hoitamaan toimeni -tunnontarkasti ilman mitään palkkaa, kunhan saisin jonkun olkilyhteen -maatakseni ja naulan kovaa leipää päivässä syödäkseni. - -Tuntia myöhemmin antoi herra Peyroux viikatteen entiselle munkille ja -näytti hänelle paikan heinäniityllä. - -Millä innolla tarttuikaan Lazare työhönsä! Täysin voimin sinkautteli -hän viikatettaan ja päästi fanfarimaisen soiton teroittaessaan asettaan. - -Sen työn tehtyään sai hän lapion, jolla sai ryhtyä maata kaivamaan. - -Illalla näytettiin hänelle pehmoinen vuode, josta saattoi kuulla -Martinin mylvinää. Ja kun yöllä soi luostarin kello kutsuen munkkeja -rukoukseen, rukoili Lazare vuoteensa ääressä yhteenliitetyin käsin, -suljetuin silmin ja sydän iloa täynnä. Yhä kasvavalla hartaudella hän -rukoili ja kiitti nykyisestä onnestaan. Tuntui kuin ristiinnaulittu -Kristus ei olisikaan enää vertavuotava, eikä sureva Jumalan äiti -lävistetyin sydämin, vaan että jotain valkoista, vapaata, henkimäistä -olisi hänen sieluunsa yhtynyt, ikäänkuin hän olisi kuullat suloisen -enkelin äänen — kuten nuoren viattoman tytön, hyvän ja armahtavan -suoneen hänelle uutta lohtua, mielen auvoa, josta hän ansaitsi hänen -koko sielunsa kiitollisuuden. - - * * * * * - -Päivät vierivät. Lazare oli onnellinen. Hän työskenteli ahkerasti. -Hänen nykyinen pakonsa ei vaivannutkaan häntä, kuten oli luullut, -eikä hänen katumuksensakaan ollut niin syvä kuin hän oli ajatellut. -Luostarin kello öisin ei häntä häirinnyt enää. Jos jokin suru kaivautui -vielä menneisyydestä esille, tarttui hän sitä ankarammin moukariinsa -käsiksi ja upotti pian surunsa innokkaaseen työhön. - -Hän oli melkein keskeytymättä yhdessä Martinin kanssa. Bontucqin -isännöitsijä oli ostanut markkinoilta toisen samanlaisen sonnin ja -antanut sen Lazaren ajettavaksi, eikä Martin näyttänyt olevan lainkaan -mustasukkainen niistä taputteluista, joita myöskin toveri »Jean» sai -heidän yhteiseltä herraltaan. - -Lazare jatkoi Bontucqissa yhtä kieltäytyvää elämää kuin luostarissakin. -Hän ei nauttinut lihaa eikä viiniä, voita eikä rasvaisia -ruokalaitteita, vaan salli kuitenkin joskus, ollessaan itseensä ja -käytökseensä tyytyväinen, nautinnoksi muutaman omenan. - -Alassa oli hän päättänyt kuten luostarissa maata täysissä -vaatteissaan, mutta kun hän kuuli palvelusväen laskevan leikkiä hänen -liinavaatteistaan, luopui hän tuosta aikeestaan. Oikeauskoiselle -munkille on puhtaus synti, sillä sielun puhtauden pitää muodostaa -jyrkkä vastakohta paidan puhtaudelle. Lazare luopui pian tästä -uskonkappaleesta. - -Niinpä hän eräänä päivänä meni kylän markkinoille ja osti sieltä hienot -alusvaatteet, koristetut nenäliinat, muodikkaan kaulaliinan ja vieläpä -hansikkaatkin. Mutta sovittaakseen tätä turhuussyntiä nukkui hän kaksi -yötä paljaalla lattialla. - -Työskennellessään lähellä linnaa kuuli hän joskus keveitten askeleitten -lähenevän hiekkakäytävällä, ja hän aavisti että se oli neiti Sartilly -joka tuli. Silloin tunsi hän herpaantuvassa ja hänen teki mielensä -panna kätensä ristiin kuten muinoin ehtoollisleivän sulaessa hänen -suussaan. - -Nuori tyttö meni melkein päivittäin hänen ohitsensa ja pari kertaa -oli hän puhunutkin hänelle. Ensi kerralla kysyäkseen hänen todellista -nimeänsä. - -— Etienne, — vastasi hän — Etienne Hontarrède. - -— No, kuinka me tulemme teitä kutsumaan, Etienneksi vaiko Lazarekseksi? - -— Sen nimen, jonka neiti tahtoo antaa, tulen minä pitämään. - -— Siinä tapauksessa on se Lazare. Minä pidän siitä enemmän. - -Seuraavalla kerralla kysyi neiti Sartilly josko hän viihtyy Bontucqissa. - -Ja Lazare vastasi ei voivansa ajatella sen miellyttävämpää elämää. - -Muuan päivä tämän jälkeen pyysi Geneviève kantamaan hänen -päivänvarjoansa linnaan. - -Ja hän tunsi itsensä ylpeäksi tästä tehtävästä. - -Kun neiti Sartilly oli puhunut, oli entinen munkki tehnyt omituisen -havainnon: häntä oli hävettänyt hänen puukenkänsä, takkinsa, karkeat -kätensä ja huonosti leikattu partansa. Ja se oli saattanut hänet -surulliseksi. - -Eräänä päivänä sanoi neiti Sartilly hänelle: - -— Tehän osaatte lukea, eikö totta, Lazare? - -— Kyllä, neiti. - -— Hyvä. Menkää ylös linnaan ja pyytäkää minulle Lamartinen -_Méditations_. - -— Ensimäiset vaiko uudet? — kysyi hän. - -— Ah, te olette niinmuodoin kirjallisuuden tuntija! Sitä ette ole -minulle sanoneet. Ensimäiset, ensimäiset. - -Ja nuori mies poistui nopeasti salatakseen punehtumistaan. - -Erään toisen kerran meni Geneviève hänen ohitsensa sininen paperi -kädessään. - -— Ettekö ole nähneet kreivinna Manzanilin menneen kotiin, herra Lazare? - -— En, neiti. - -— Se oli ikävää. Minä olen saanut espanjalaisen sähkösanoman ja siinä -on eräs sana, jota minä en ymmärrä. - -— Ehkä voisin minä olla neidille avuksi? - -— Osaatteko siis espanjaa? - -— Olen opiskellut sitä. - -— Vai niin! Sanokaapa sitten mitä merkitsee »el agradecimento». - -— »El agradecimento» luullakseni merkitsee kiitollisuutta. - -— Niinpä kyllä, niin sen täytyy ollakin. Aivan oikein, nyt muistan -sen. Mutta tehän olette hirvein oppinut! — huudahti nuori tyttö. — -Taidatteko vielä muitakin eläviä kieliä? - -— Muutamia - -— Englantia? - -— Ja italiankieltä. - -— Ah! ... - -Genevièven silmät siristyivät ihmetyksestä. - -— Miksi ette sitä sanoneet minulle jo heti! Olisin koettanut etsiä -teille sopivan paikan Orthesissa tai Paussa. - -— Minä pidän yhtä paljon työskentelystä Bontucqissa neiti Sartilly — -vastasi Lazare hiljaa. - -Hän oli tullut hyvin kalpeaksi. - -Mutta samassa tuli kreivinna. - -— Minä voin kertoa sinulle suuren uutisen, täti — huudahti Geneviève -iloisena. Herra Lazare, joka täällä kylvää nauriita, osaa espanjaa, -englantia ja italiankieltä. - -— Minä en ole koskaan sitä epäillyt — vastasi kreivinna ivallisesti. Se -mies näyttää todellakin oppineelta. Te olette varmaankin olleet jonkun -viinikellarin päällysmies, eikö totta? - -— En, rouva kreivinna, minulla ei ole ollut sitä kunniaa. - -— Sittenpä olette olleet koti- tai tanssinopettajana jossakin linnassa? - -— En sitäkään. Mutta minulla on ollut omassa kodissani sekä koti- että -tanssinopettaja. - -Kreivinna Manzanil oikasihe. - -— Kuinka, linnassako? Te? Sepä oli merkillistä. Kertokaa vähän siitä -meille! - -Silloin kuului narskauksia kaalinpäistä, joita irtipäässeet lehmät -söivät Lazaren takana. - -— Anteeksi, sanoi entinen munkki ja meni ajamaan lehmiä pois. - -Ja kreivinna palasi linnaan päästäen raikuvan naurun. - - - - -VII. - - -Seuraavana päivänä anoi hän päästä leikkaamaan jollekin kaukaiselle -pellolle, ja seuraavana päivänä hakkasi hän puita sakeassa metsässä, -jossa viipyi aivan iltamyöhään. - -Hän pelkäsi kohdata neiti Sartillyä. Joka kerta kuullessaan -hänen lähestyvin, poistui hän kauemmas. Kahdeksan päivää meni -siten, jolla aikaa hän painautui raskaimpaan työhön ja nautti -ainoastaan välttämättömimmän ravinnon. Hän pelkäsi menettäneensä -hyväntekijättärensä myötätunnon niin naurettavalla tavalla osottaessaan -hyödyttömiä taitojaan ja mainitessaan muinaisista rikkauksistaan. Mikä -saikaan hänet puhumaan! Minkä vuoksi hän punastui tuon rikkaan, hienon, -nuoren tytön edessä köyhyyttään ja puutteitaan? Jos olisi uskaltanut -olisi hän pyytänyt häneltä anteeksi. Hän olisi rukoillut unohtamaan nuo -silmänräpäykset ja katsomaan taas hänen päällensä hempeillä silmillään, -joitten väriäkään hän ei oikeastaan muistanut, vaan jotka hän aavisti -lempeiksi ja ihaniksi kuten yömatkustaja aavistaa nousevan auringon -loistoa, jota hän vielä ei ole nähnyt. - -Eräänä sunnuntai-aamuna lähti hän messuun Montséguriin. Kun hän -tuli kirkkoon, pisti hän oikean kätensä vihkiveteen ja käänsihe, -ennenkuin oli tehnyt ristinmerkin, tarjotakseen kylän tavan mukaan -vihkivettä sille, joka tuli hänen jälessään. Mutta hän säpsähti. -Se oli nuori tyttö, joka tuli hänen jälessään, nuori ja herttainen -vaaleine kutriseen ja sinisilmineen. Ja hän kosketti Genevièven sormia, -joka otti vihkiveden häneltä. Hänen hempeä hymynsä teki sellaisen -vaikutuksen ettei hän nähnyt alttaria eikä kuullut messua, vaan joutui -ravistuksen valtaan kuten kuolemaan tuomittu. - - * * * * * - -Eräänä aurinkoisena lokakuun iltana seuraavalla viikolla, kun -kellastuneet lehdet putoilivat hiljaa ruohostoon, valjasti Lazare -molemmat härät, Jeanin ja Martinin, vaunujen eteen nostaakseen halkoja, -jotka hän edellisenä päivänä kreivittären käskystä oli metsään -hakannut. Tämä metsä oli n. 5-600 metrin päässä linnasta. - -Lazare oli tuskin ajanut portista, kun kuuli nopeita askeleita -takanaan. Hän käänsihe ja huomasi neiti Sartillyn. Hän oli pukeutunut -musliinileninkiin, päässään kukilla somisteltu hattu. - -— Hyvää päivää, herra Lazare, sanoi neiti. Tehän menette metsään? -Aijoin mennä samalle suunnalle. Menen noutamaan tätiäni, joka on -vieraisilla erään ystävättärensä luona. Saanko ajaa vaunussa kanssanne? - -Hän oli jo molemmin käsin tarttunut vaunun valtaviin tolppiin ja -kiepautti itsensä ylös, jolloin hänen toinen pyöreä käsivartensa -paljastui. - -Lazare oli ihastuksissaan. Hän oli niinmuodoin antanut hänelle -anteeksi. Sen hyvin huomasi hänen lempeästä äänensävystään ja -ystävällisyydestään. Ja härät näkyivät myös olevan hyvillä mielin, -sillä ne menivät suoraa päätä eteenpäin hiljentäen juoksuaan jonkun -kuopan tiellä kohdatessaan. Lazare olisi sillä tavoin ajanut vaikka -maailman ääreen! Hän puhui vähän, vaan nautti sitä enemmän hiljaisesta -onnestaan. - -Puut olivat lakastuneet ja muodostivat sopivan taustan hänen -mielialalleen. He tulivat lirisevälle lähteelle, josta Geneviève -tahtoi juoda. He seisahtivat, ja kun hän oli juonut, otti hän vettä -käsillään, ojentaen sen Martinin juotavaksi. Toinen, Jean, ei saanut -mitään. Ja Lazare tunsi itseänsä mairiteltavan. Vaunu, johon Geneviève -oli taas astunut, lähti uudelleen liikkeelle. Ei yhtään ihmistä näkynyt -metsässä, ei yksikään lintu laulanut, ei hyönteinenkään surissut. Ja -tämä syvä hiljaisuus miellytti entistä munkkia sanomattomasti. - -Mutta pian piti heidän seisahtaa. He tulivat aukealle paikalle, jossa -oli kuivia pensaita. Geneviève hyppäsi alas vaunusta ja istuutui -eräälle puun kannolle. - -Auringonsäteet hyväilivät hänen vaaleita kutriaan, jotka saivat -kultahohteen, samalla kun varjo lankesi hänen vaalean keltaisille pikku -kengilleen, jotka puoleksi peittyivät ruohoon. - -— Kertokaa minulle jotain, herra Lazare! — sanoi neiti Sartilly. — -Kertokaa siltä paikkakunnalta, jossa olette syntyneet, jossa olivat -vanhempanne, miksi teistä tuli munkki ja kaikki mitä itse lisäksi -tahdotte. - -Ja Etienne Hontarrède kertoi lapsuudestaan, kotiseudustaan Chalossesta, -jossa Adour ja Luy tekevät niin monia mutkia ja lahdelmia. Hän -kertoi vanhemmistaan ja heidän surullisesta kuolemastaan, linnastaan -ja myllystään, joka niin hirveällä tavalla tuhoutui, Martinin -pelastuksesta ja päätöksestään sovittaa vanhempainsa laiminlyömisiä -luostariin menemällä, salaamatta mitään ihastuttavalta kuulijaltaan, -lopettaen siihen tuttavuuteen, jonka hiljaisesti uskoi onnensa -ylimmäksi saavutukseksi, jonka tapaaminen oli aikaisempain vaiheiden -vuoksi myöhästynyt tänne saakka — Genevièven, jonka hän katsoi -parhaimmaksi ystäväkseen vaikka vielä tuskin häntä tunsikaan. - -Neiti Sartilly kuunteli häntä tarkkaavana, ja joskus loistivat hänen -silmänsä osaaottavaisuudesta ja huulensa hymyilivät. Sitten puhui hän -vuorostaan vanhemmistaan, lapsuudestaan ja Bretagnesta, jossa hänen -ensi päivänsä olivat kuluneet. Hän oli tullut hellemmlksi, ja Lazare -oli hänelle melkein kiitollinen ettei hän nyt ollut niin iloinen kuin -tavallisesti. - -Aika kului. Tammien varjot eivät langenneet enää kuin Genevièven -kengille, vaan paljon pitemmälle. Syntyi hetken hiljaisuus. Sitten otti -tyttönen sanajalan, jonka pisti Martinin päitsiin. Lazare ei näyttänyt -sitä huomaavan. - -— Herra Jumala, tuolla tulee täti! — huudahti Geneviève äkisti ja -hypähti ylös. - -Ja hän kiiti nopeasti paikaltaan notkelmaan. - -Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin näyttäytyi hän kreivitär Manzanilin -sivulla. Heidän näet täytyi kulkea erään aukean alueen yli. Mutta -tällä kertaa ei Geneviève katsonut Lazareen päin. Hän oli kokonaan -kiintynyt selittämään tädille, että hänen kellonsa varmaan täytyi olla -25 minuuttia jälessä kun hän myöhästyi eikä ollut lähtenyt ajoissa. - -Lazare oli ihastuksissaan tästä selityksestä. - -Kun yö tuli, ei hän saanut unen siruakaan silmäänsä. - -Seuraa vana päivänä oli hän hyvin hermostunut. Hän ei voinut pysyä -hiljaa. Hänellä oli selittämätöin halu puhua ei ainoastaan Martinille -vaan vieläpä kukille, kiville, laakson kaiulle ja taivaan piirille. -Ainoastaan ihmisten kesken hän oli vaiti. - -Isännöitsijä antoi hänelle ohjeita, joita hän ei ymmärtänyt. Hän -unohti päivällisenaikaan juottaa härkänsä. Ja kun ylempänä kerrottujen -tapahtumain aika saapui, sai hän vastustamattoman halun lähteä metsään -tuolle aukealle paikalle. Vähintäkään selitystä antamatta jätti hän -tusinan verran tovereitaan, jotka olivat viinisadon korjuussa ja lähti -metsään. - -Matkalla katsoi hän tarkkaavana jälkeä, jonka eilen ajaessaan oli pyörä -tehnyt tiehen. Kun hän saapui lirisevälle lähteelle, sulki hän silmänsä -paremmin muistaakseen yksityiskohdat ja joi lähteestä. Sitten meni hän -paikalle, jossa Geneviève oli istunut. Ja kuu hän näki ruohossa pari -pientä kengän jälkeä, hengähti hän helpotuksesta. Se oli siis totta. -Tuossa hän istui. Ei se ollut unta. Siinä hän istui liikkumattomana -kuvaillen silmiinsä hänen hahmonsa vieläkin nähdäkseen. Hänen katseensa -oli häneen luotuna, ja hän tuli yhä lähemmäksi. Lazare näki, että -hänellä oli eilinen pukunsa ja kiharansa loistivat auringonsäteistä. -Hän tuli yli aukeaman, aivan suoraan kantoa kohden. Mutta äkisti katosi -näky. - -— Vai niin, te olette täällä, herra Lazare — huudahti hän -hämmästyneenä... - -Entinen munkki kavahti ylös. Mitä hän näki, ei ollutkaan kuvittelua -vaan neiti Sartilly ilmielävänä. - -Hän oli täällä, hän puhuikin hänelle, ja Lazare alkoi poistua allapäin. - -Tytön täytyi huomata hänen levottomuutensa. Istuihan hän samalla -paikalla kuin eilen neiti itse; ja nuori mies kalpeni ikäänkuin hän -olisi ollut tulemaisillaan tajuttomaksi. Olihan hänet nyt tavattu aivan -ilmi selvästä teosta! - -Mutta Geneviève läheni taas. - -— Anteeksi — sopersi hän. — En tietänyt... minä olin kävelyllä... en -saattanut aavistaa... - -Lazare väistihe horjuvin askelin. - -Mutta neitonen tapasi hänet. - -— Herra Lazare! — sanoi hän ja äänensä värähti — minä kadun että tulin, -jos olen pahoittanut mieltänne. Mutta minulla on jotain sanottavaa -teille ja tulin niin iloiseksi nähdessäni teidät. - -Sitten käänsihe hän alasluoduin silmin. - -— Te olette nyt olleet täällä jo toista kuukautta ja kaikki ovat teihin -erittäin tyytyväisiä. Minä tahtoisin, koska en uskalla tarjota teille -mitään paikkaa, osoittaa teille kiitollisuuttani. Jos minä tuttavieni -välityksellä taikka suoraan tekisin jotain hyväksenne, niin sanokaa -vaan, se olisi minulle iloista... - -— Siinä tapauksessa pyydän minä teiltä yhtä ainoata asiaa — vastasi -Lazare. — Olen huomannut viime aikoina rakastavani elämää liika -paljon. Luostarissa oli se meille niin vähän merkityksinen, että -olimme tyytyväisiä saadessamme kaivaa omaa hautaamme. Nyt en tiedä -missä löydän kuolemani enkä voi kaivaa hautaani. Se työ olisi minulle -terveellisempää. Neiti Sartilly, tahdotteko lahjoittaa minulle yhden -näistä pienistä puista, jotka kasvavat täällä? - -— Mitä varten? Ristiksennekö, herra Lazare? Se ei voi olla täyttä -totta! Mitä maksaa vaivaa puhua sellaisista asioista. Se pahoittaa -mieltäni. - -— Jumala tietää, etten koskaan tahdo tuottaa teille surua. Mutta minä -en näe siinä mitään pahaa jos ajattelee kuolemaa. Sanotaanhan, että -kun tunnetaan täydellistä onnea, ajatellaan silloin kuolemaa vasten -tahtoakin. - -Geneviève oli tullut vakavaksi. - -— Tulkaa, sanoi hän Lazarelle. - -Hän meni metsään, tulien pienelle purolle. Siellä seisoi eräs nuori -poppeli, runko suora, lehdet väriseviä. Neiti Sartilly viittasi siihen -ja sanoi: - -— Tuon puun lahjotun teidän ristipuuksenne. - -— Saanko hakata sen? - -— Silloin kuin tahdotte. - -— Ja kreivinna ei tule siitä mitään sanomaan? - -— Ei, se puu on kaksinkertaisesti minun, sillä olen itse sen -istuttanut. Ottakaa se, Lazare! - -Neiti Sartilly oli lausunut nämä viimeiset sanat harvinaisella -äänenpainolla. Silloin uskalsi Lazare ensi kertaa katsoa häntä suoraan -silmiin. Mutta hän kääntyi heti poispäin, sillä hän tunsi ihmeellistä -pyörtymystä... - -— Vai niin, te olette täällä! — huusi äkisti katkera ääni, joka sai -molemmat hätkähtämään. — Te etsitte sieniä, sehän on selvää, — jatkoi -ääni terävästi. — Minä en ole löytänyt ainoatakaan. Se on naurettavaa! -Ei näy olevan ainoatakaan sientä tänä vuonna. Huh, kun alkaa tuntua -kylmältä! Emmekö mene sisälle, Geneviève. - - - - -VIII. - - -Täti oli paljon poissa sillä viikolla. Kun hän viimein palasi, oli -ilta, ja kun hän sai Genevièven näkyviinsä, huudahti hän: - -— Tänään olen tehnyt hyvän työn! Lazare-raukka tulee varmaan iloiseksi. - -Samassa meni entinen munkki latojen ohi, ja kreivitär Manzanil huusi -hänelle: - -— Tulkaa tänne, ystäväni! Minulla on hyvä uutinen ilmoitettavana teille. - -Lazare lähestyi. - -— Minä olen hankkinut teille toimen Bayonnessa, hyvän toimen -suklaatehtailija Nogaron luona. Te tulette pitämiin kirjoja ja -hoitamaan kirjevaihtoa, ja kun te taidatte useampia kieliä, tulette -saamaan hyvin palkan. Eikö se ole ihanaa? Minä olen onnistanut -taivuttamaan Nogaron, joka oli miesvainajani ystävä. Teitä ei kohdella -siellä palvelijana, vaan sukulaisena. Ettekä tule siellä ikävystymään, -sen lupaan. Biarritzin kaikki kauniit tytöt käyskentelevät ohi -konttorin. Ettekös ole onnellinen, te? Eikä ole aikaa hukattava. Herra -Nogaro odottaa teitä huomisiltana. Minä seuraan teitä. Se on päätetty. - -Geneviève ei sanonut mitään. Lazaren pää vaipui alas. - -— Kiitin teitä, rouva kreivinna! — mutisi hän hetken vaitiolon jälkeen. - -— Niin, sen te kyllä voitte tehdä! — huudahti espanjatar. — Sellaista -paikkaa ei saada joka päivä. Nogaro on suurin suklaatehtailija näillä -seuduin. Näettekös, minä pidän teistä siksi, etten salli teidän -jäävän maanviljelykseen koko ijäksenne — sellaisilla tiedoilla ja -sivistyksellä. On kyllä kaunista kyntää peltoja ja syödä kovaa -leipää, mutta voi tehdä parempaakin, kun on saanut sellaisen -kasvatuksen kuin te. Jos te Nogaron luona olette säästäväinen, voitte -muutamissa vuosissa koota pienen pääoman. Toisekseen on varmaan sillä -miellyttävällä myymäläneidllä vähän rahoja, ja kun hänellä varmaankin -on aistia, ei hän voi vastustaa teidän tummia silmiänne. Niin, niin, -ei tiedä mitä voi tapahtua. Ehkä te lopetatte karamellitehtailijana -sievässä myymälässä, joukko suklaata natustelevia lapsia ympärillänne -ja muutamia rautatieosakkeita salkussanne! — Enkö tee oikein -kiihottaessani häntä hieman ylöspäin, Geneviève? - -— Tietysti, — vastasi nuori neiti ilman erityisempää epäilyä. - -Ja hän meni nopeasti huoneeseensa, jossa hän viritti laulun toisensa -jälkeen äänellä, joka oli jotenkin kirkas. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä oli taivas heleän kirkas... Lokakuu teki loppua, -mutta platanit eivät vielä olleet lehtiään pudottaneet. Ainoastaan -akasiat ja poppelit varistelivat kellastuneita lehtiään puistoon. - -Oli päätetty, että Lazare ja kreivinna lähtevät klo 2 Bontucqista -noustakseen Puyovissa junaan mennäkseen Bayonneen. Ennen matkalle -lähtöään tuli Lazaren kuitenkin saada koko puvustonsa uusituksi -kelvatakseen suureen konttoriin virkailijaksi. - -Klo 8 ajoissa meni Geneviève puistoon tehdäkseen kävelynsä, mutta -kun oli jotenkin vahva kaste, otti hän kirjan ja painautui erään -kuusen alle, jonka latva oli leikattu päivänvarjon muotoon ja kohotti -kruunuaan paljon yli muitten naapuripuitten. - -Kreivinna Manzanil oli lähtenyt messuun. Lazare oli ottanut sakset ja -alkanut saksita erästä tuomea. Mutta Geneviève ei näyttänyt kuulevan -Lazaren saksimista. Hän keskeytti lukunsa ainoastaan silloin tällöin -laulaakseen jonkun laulun. - -Lazare ei ollut ennen tuntenut itseään niin murheelliseksi. - -Hän oli edellisenä iltana laittanut vaatteensa erääseen matkasäkkiin, -jonka kreivinna oli hänelle lainannut. Sinne oli hän myös sovittanut -rippikoulusta saamansa rukousnauhan, sen leipäpalan, joka hänelle oli -luostarista taskuun pistetty ja sanajalan, minkä neiti Sartilly oli -muutamia päiviä sitten sovittanut Martinin päitsiin. - -Minkä vuoksi hän kuljetti tätä sanajalka-lehteä, kun sen antaja samana -päivänä, jolloin hänen oli lähdettävä Bontucqista, lauloi muutamien -askelien päässä hänestä huolimatta vähääkään enemmän erosta kuin minkä -muun palvelijan lähtiessä tahansa ja joitten nimet unohdettiin kohta -heidän poistuttuaan. - -Kello löi 9 Montségurin kirkontornissa, ja pohjoisestapäin kuului -laaksosta tohinaa. Se oli Bayonne-juna. Mutta Geneviève lauloi yhä. - -Lazare kuuli laulun sanat ja tunsi sävelen. Se oli liikuttava ja sanat -kuuluivat: - - Cueillez, cueillez des roses, - Mon gentil cavalier! - -Mitkä muistot herättikään tuo laulu! Ilman sitä olisi Lazare vieläkin -luostarissa. Hän olisi jatkanut askeettista elämiänsä ja sydämensä -olisi kuulunut yksinomaan taivaalle. - - Cueillez, cueillez des roses. - Et me les apporter! - -Lazare seisahtui tuomensa luona. Hän ei voinut enää työskennellä. -Päänsä vaipui ja hän huokasi raskaasti. Pian huomasi hän erään -omenapuun itsensä ja tytön välillä punaisine omenineen. Ja kuten sinä -iltana, jolloin hän kaivoi omaa hautaansa, otti hän omenan ja antoi -nuorelle laulajatytölle. - -Geneviève katsoi häneen. Hän oli tullut hyvin kalpeaksi. - -— Se olitte niinmuodoin Te? — sanoi hän hiljaa. — Minä arvasin sen. - -Hän antoi katseensa vaipua alas ja aukaisi taas kirjansa. Hän hengitti -raskaasti. - -Ja nostamatta katsettaan virkahti hän: - -— Te siis matkustatte? - -— En, en nyt! — vastasi Lazare. — Sallikaa minun jäädä! Jos ette -ole ylenmäärin tyytymätöin minuun, neiti, niin sallikaa minun jäädä -linnaan! Jospa tietäisitte... ah, jos tietäisitte!... - -Hän vaikeni äkisti. Hän tunsi että hehkuvimmat sanat tahtoivat virrata -hänen huuliltaan, mutta hän ei saanut puhua. Hän ojensi kätensä -Genevièveä kohti. Mutta hän sulki silmänsä, ravisti hitaasti viehkeaä -päätänsä. - -— Ei, — sanoi hän. - -Ja hänen huulensa tulivat aivan värittömiksi. - -— Ei, on parempi että lähdette! ... Minä olen tietenkin hyvin -tyytyväinen teihin, mutta... Te olette olleet hyvä palvelija... ja -kaikki teitä tulevat täällä kaipaamaan... Mutta tätini on oikeassa -siinä, ettette voi jäädä enää maanviljelijäksi. Jääkää hyvästi, Lazare! - -Ja hän riensi pois. - -Kun nyt entinen munkki ei enää nähnyt häntä, pani hän saksensa niitten -paikalle, meni talliin Martinin luokse, laskeutui sen puhtaille oljille -ja ratkesi itkuun. - -Täältä kreivinna Manzanil hänet vihdoin löysi. - -— Mitä se tahtoo sanoa? — huusi hän — te olitte täällä ettekä mitään -puhunut. Väki on etsinyt teitä neljännestunnin ajan. Nyt täytyy meidän -lähteä; minä olen ollut valmiina jo 5 minuuttia. Kas niin, kiiruhtakaa -nyt. Muutoin saavumme junalle liika myöhään. - -Mutta Lazare ei näyttänyt ymmärtävän. Kreivinna näki hänen punertavat -silmänsä ja arvasi hänen itkeneen. - -— Ah... vai kyyneliä? Ettehän aikone viedä härkäänne -suklaatehtailijalle? Ei, se ei käy päinsä, mutta voimme lähettää sen -teille paistina, jos niin tahdotte, sillä siksi se vanha elukka enää -kelpaa. Se ei nyt missään tapauksessa saata seurata meitä junalle. - -Lazare katsahti ylös ja tunsihe melkein iloiseksi tästä ivallisesta -puheesta. Kreivinna siis uskoi hänen kyyneleensä koskevan Martinia, -asema oli siis pelastettu. - -Ja kun hän pihamaalle tultuaan näki neiti Sartiliyn nousevaa hevosen -selkään, ei hän voinut enää pidättää kyyneleitään uudestaan vuotamasta. - -— Sangre de Dios! — huudahti kreivinna. — Onpahan tuokin mies! - -Ja hän meni suoraan Lazaren eteen. - -— Tahdotteko tulla kanssani vai ettekö? — kysyi hän. - -— Rouva kreivinna, te tiedätte, etten vainut olla luostarissa ilman -Martinia, — vastasi hän, — minä luulen etten voi elää ilman sitä -suklaatehtailijan luona. Antakaa anteeksi, mutta minun on mahdotonta -lähteä Bayonneen! Tehkää minun ja härkäni kanssa mitä mielitte! - -Vanhan naisen silmät salamoivat - -— Teidän härkänne ja syöttiläänne pitää tulla teurastetuksi niin pian -kuin se on tullut kylliksi lihavaksi! huusi hän vimmastuneena. — Ja -mitä teihin itseenne tulee, tulette te ensi tilassa lähetettäväksi -kivilouhoksiin Bidachessa. Siksi saatte saksita tuomia ja heti...! - -Kreivinna terästi sanojaan vielä muutamilla espanjalaisilla -kirosanoilla sekä huusi sisarentyttärelleen, joka oli noussut virkun -ratsunsa selkään: - -— Geneviève, lähde postikonttoriin Montséguriin ja sähköitä herra -Nogarolle ettei hänen tarvitse meitä odottaa. - -— Kyllä täti — vastasi nuori neiti kaukaa. - -— Ja heti kuultiin ratsun ravaavan ulos platanipuistosta. - -Kun kreivinna oli mennyt tiehensä, kietoi Lazare käsivartensa Martinin -kaulaan: - -— Kiitos, rakas Martinini! — kuiskasi hän. - - - - -IX. - - -Nyt oli entinen munkki ihastuksissaan. Hän ei lähtisikään Bayonneen! -Hänestä ei tulisikaan suklaatehtailijaa. Hän saisi vielä viipyä jonkun -aikaa Genevièven läheisyydessä! - -Tieto siitä, että piakkoin saisi työskennellä Bidacheen kivilouhimossa -ei tietenkään ollut erittäin miellyttävä, mutta tuo paikka ei ollut -kaukana Montségurista. Louhimo kuulut neiti Sartillylle, ja kun hän -sittenkin olisi vielä neidin palveluksessa, saisi hän joskus häntä -vielä nähdä. Ja mitä muuta hän enää toivoisikaan! - -Hän katsoi Martinin päälle, joka ojensi ruskean kuononsa saadakseen -herraltaan hyväilyn. - -Johtui mieleen uhkaus, jonka espanjatar oli lausunut Martinista. Se oli -siis ratkaistu. Martin kuolisi muutamain päiväin perästä. - -— Martin raukka! — sanoi Lazare, taputtaen eläintä. - -Mutta hän tunsi tällöin, ettei se ollutkaan hänelle enää yhtä rakas -kuin ennen. Ei hän enää tahtonut sanojaan uskoa Martinille, joita se -ei enää viime aikoina ollut kuullutkaan. Ja Martin näytti kohtalonsa -tajuavan, sillä sen andalusialaisissa kauniissa silmissä, kuten -Geneviève oli sanonut, näkyi tavallista surullisempi ilme. - -— Syö, syö edes niin paljon kuin tahdot, vanha toveri! — mumisi Lazare -antaen kelpo annoksen maissia. - -Silloin näytti härkä ikäänkuin nälkäinen filosofi unohtavan murheensa. -Ja hetken perästä se ojensi kuononsa saadakseen soimensa lähellä olevia -käypiä viinirouheita. - -— Vai niin, sinä haluat saada niitä. — Syö, ystäväni! Et tarvitse -kieltää itseltäsi mitään, sinä kuolemaan tuomittu raukka. - -Ja eläin ei odottanut toista kehoitusta. Se alkoi ahmia. Ja hetken -perästä näyttivät sen silmät erittäin iloisilta. - -Lazare otti kirveen, asetti ketjun Martinin kaulaan ja lähti sen kanssa -metsään, puhellen: - -— Niin, Martin, saat syödä mehevää ruohoa sillä aikaa kun minä hakkaan -halkoja. Syö vaikka siksi että halkeat. - -Mutta Martin ei odottanut perille pääsyä. Se alkoi tempoa ja ravistella -päätänsä heti puistoon päästyä, tehden ilmahyppyjä tuon tuostakin. Se -oli kuin poissa järjiltään. Ryntäili puita ja kantoja vastaan tahtoen -sarvillaan nostaa niitä juurineen ylös. - -— Vanha Martinini, luulen sinun olevan nyt hullun. - -Ja Lazare naureskeli viinilypälejätteiden vaikutusta härkään. - -He tulivat avonaiselle paikalle metsässä. Lazare sitoi härän kantoon -kiinni aukealle ruohopaikalle ja alkoi katsella puuta, jonka kaataisi. - -— Hyvästi hetkeksi! — sanoi hän. Huvittele niin hyvin kuin voit, -ketjusi on kylliksi pitkä. - -Ja elä n alkoi hyppiä ja juoksennella kuten sirkushevonen. Välisti -raapi se kynsillään maata, mylvi, puski maata ja kantoja, hyökkäili -kärpästen perästä, jotka sitä tapailivat ja lähti laukkaamaan pää -pystyssä. - - * * * * * - -Lazare alkoi työskennellä, käyden käsiksi suurimpaan puuhun jonka -oli kaataakseen valinnut. Se oli noin 40 askelta paikasta, johon oli -Martinin sitonut. - -Siten hakatessaan ja lastujen sinkoillessa ympärilleen kuuli hän äkisti -kirkaisun. - -Hän käänsihe ja huomasi Genevièven tulevan juosten ja härän hänen -perässään. - -— Martin! — huusi hän. — Martin! - -Ja hän hyökkäsi aukeamalle. - -Mutta eläin ei seisahtanut. Se hyökkäsi vimmattua kyytiä tytön jälkeen, -joka yhä juoksi henkensä edestä ja kirkui. - -Äkisti tarttui hänen jalkansa ratsastuspukuun ja hän kompastui. - -— Martin! — huusi Lazare jyrisevällä äänellä. — Herra Jumala! - -Hänellä oli vielä kirves kädessä. Hän hyökkäsi pedoksi muuttunutta -eläintä kohden antaen voimakkaan iskun sen otsaan ikäänkuin puuhun, -jota tahtoi kaataa. Eläimen pää musertui ja aivot räiskähtivät ulos. - -— Elkää surmatko sitä! pyysi Geneviève. - -Mutta hän näki samassa verivirran ja pyörtyi. - -Martin oli vaipunut kumeasti mölisten, jolloin sen henki pakeni. Mutta -Lazare ei sitä katsonut. Hän viskasi kirveen kädestään ja nosti ylös -Genevièven. Hän oli kuolonkalpea vaan ei millään tavoin vahingoittanut. - -Härän sarvi oli ennättänyt reväistä ainoastaan hänen -ratsastusleninkiänsä. Lazare otti tajuttoman tyttösen käsivarsilleen ja -riensi linnaa kohden. Mutta pian pettivät voimansa. Hänen silmissään -musteni ja kylmä hiki peitti otsansa. Hän laski Genevièven alas lähteen -reunalle, josta Geneviève muutamia päiviä sitten oli antanut vettä -Martinille, ja ankara puistatus kiisi läpi ruumiinsa. - -— Neiti Sartilly? — sanoi hän läähättäen. - -Hän pisti kätensä lähteeseen ja kostutti nuoren tytön ohimoita. - -Geneviève aukaisi silmänsä. - -— Jumalalle kiitos! Ei se ole mitään. Vain silmänräpäyksellinen -pelästys! — huudahti Lazare ja polvistui hänen vierelleen — Kuinka -olenkaan iloinen! - -— Ja Martin? kysyi hän - -— Martinko? — Se on kuollut! - -— Tapoitteko sen? - -— Kyllä, minä tapoin sen! Minä rakastin teitä! ... Ah, antakaa -anteeksi... Minähän olen järjiltäni! - -Hän ummisti silmänsä, ja hän tunsi henkensä pakenevan. - -Mutta hetken päästä tunsi hän pienen käden tarttuvan omaansa ja saman -äänen, jonka sinä merkillisenä iltana oli luostarin muurin takana -kuullut, sanovan: - -— Minäkin rakastan teitä, Lazare! - -Silloin huokasi hän raskaasti ikäänkuin koko sielunsa olisi kokoon -puristunut. - -Sitten alkoi hiljaisuus. Hän ei kuullut eikä nähnyt mitään. Koko -maailma pakeni hänen tajunnastaan. - - * * * * * - -Mutta pieni käsi pian palasi hänen tietoisuuteensa, sillä se puristi -hänen kättänsä. Ja kohta kuuli hän hellän äänen kuiskaavan. - -— Minä rakastan teitä, Lazare, ja olen hyvin onnellinen tällä hetkellä, -niin onnellinen, ettei minulla ole oikeutta valittaa vaikka vastaisuus -kätkisikin osalleni ainoastaan suruja. Onni, jota tunnen, on kylliksi -riittääkseen tuleviksikin vuosiksi, ja tästä kaikesta olen teille -kiitollinen. Rakastan teitä, ja te olette ensimäinen mies, jolle -tahtoisin antaa elämäni. Minä olen teidän, Lazare! Avatkaa silmänne! -Katsokaa minua! Katsokaa, kuinka rehellisesti tarkoitan mitä sanon. -Olen rakastanut teitä siitä saakka kuin teidät näin, ehkä jo ennenkin, -koska minä uskalsin teille heittää sen omenanpuolikkaan tuntematta -teitä. En ole koskaan ennen käyttäytynyt sillä tavalla. Ja kun teidät -näin salongissani niin kalpeana ja äänenne kuulin liikutuksesta -väräjävän, tunsin kohta kiintyväni teihin. Se ei tietenkään ollut vielä -rakkautta vaan sympatiaa, joka pian laajeni ja lämpeni rakkaudeksi. -Ettekö ole sitä huomanneet? Ettekö huomanneet, kuinka usein minä -menin ohitsenne kedoilla ja vainioilla, missä työskentelitte, ja -kuinka minä osoitin suosiotani Martinille, kun en sitä voinut teille -osoittaa. Muistatteko että annoin Martinille vettä tästä lähteestä; -teidän huulillenne ajatuksissani kohotin silloin käteni. Ja sen päivän, -jolloin tulin tälle aukealle paikalle ajatellakseni ja muistellakseni -paremmin mitä oli edellisenä päivänä tapahtunut? Teilläkin oli sama -ajatus kuin minulla ja saavuitte ennen minua! Ja vihdoin aamulla kun -lauloin puistossa, huomasitte kai että laulu oli tarttua kurkkuuni? -Minunhan täytyi siten johtaa harhaan tätiä, joka on niin epäluuloinen. -Sitä paitsi olin itselleni luvannut, etten ilmoita teille tunteitani, -mutta minä en voinut enää pitää lupaustani Lazare, ja minä olen siitä -niin iloinen... Rakastatko minua kauan? Ei, älä vastaa! Tiedänhän, -että sinä rakastat minua tällä hetkellä ja uskot rehellisesti tulevasi -aina rakastamaan minua! Kiitän sinua siitä kaikesta sydämestäni, -mutta tuo sana »_aina_» peloittaa minua. Ja kuitenkin voin sanoa -sinulle yhden asian: olet äsken tullut luostarista, Lazare, et ole -koskaan tuntenut ketään toista naista kuin minut ja et senvuoksi -tiedä tarkalleen kuinka kauan tulet rakastamaan minua. Maailmassa on -niin paljon kauniita tyttöjä! Ehkäpä, jos minulla olisi ollut sisko, -et olisi minusta välittänyt yhtään mitään. Täytyy ajatella kaikkia -mahdollisuuksia. Miehen rakkaus on usein hyvin häilyväinen. Olen paljon -kokenut, vaikkei sitä luulisi. Isäni oli myös uskonut rakastavansa -äitiäni ainaisesti, ja tämä »ainaisuus» kesti vain 4 vuotta. Jospa -tietäisit kuinka äitini kärsi viime hetkeensä asti! Lazare, olen -vannonut etten koskaan mene naimisiin, mutta minusta tuntuu nyt että -en voisikaan pitää valaani. Tahdon tehdä sinulle ehdotuksen: Sinä -jätät Bontucqin; se on välttämätöntä useammasta syystä. Sinä lähdet, -et Payonneen, vaan Pariisiin. Etsin sinulle hyvän toimen siellä; -luulen jo melkein tietäväni sellaisen. Siellä viivyt kaksi vuotta -näkemättä minua ja kirjoittamatta minulle, jos mahdollista. Siellä -elelet maailmaa kokemassa ja näkemässä, käyt teaattereissa ja klubeissa -ja vietät maailmanmiesten iloisia päiviä loistossa ja kiusauksissa. -Niin, Lazareni, ja jos sinä näiden kahden vuoden kuluttua et ole -unohtanut minua tultuasi niin suuren kaunotarjoukon kosketukseen, jos -vielä sittenkin rakastat pientä Genevièveäsi kuten tänään, silloin -palaa takaisin Bontucqiin ja minä olen ojentava käteni sinulle kuten -nyt teen ja pyytävä pitämään se ikuisesti omanasi. Niin, silloin -tulemme mieheksi ja vaimoksi, Lazare, ja luulen, että me tulemme hyvin -onnellisiksi. Elä huoli siitä, joskin itken, se on vaan ilosta kun -ajattelen takaisin paluutasi, jonka nyt jo näen tapahtuvan. Silloin -olet sinä hieno herra valkoisine käsinesi, ja sinä tulet luultavasti -rikkaaksi, sillä isoisäsi on tunteva itsensä ylpeäksi sinusta; ja minun -sukulaisillani ei ole oleva mitään sitä vastaan että provinsilainen -tyttö ottaa miehekseen sellaisen pariisilaisen kuin sinä Ja jos heillä -olisikin, en siitä yhtään välitä. Silloin olen 21-vuotias ja voin -itse kohtalostani päättää... Jää hyvästi, Lazare! Purista morsiamesi -kättä hyvästiksi, ja mene hautaamaan Martin raukka, jota saan kiittää -ihanimmasta elämäni hetkestä. Palaan ratsuni luo, jonka sidoin puuhun -kiinni, menen kotiini ja sulkeudun huoneeseeni ajatellakseni sinua koko -illan, koko yön, koko huomis-päivän ja koko sen ajan, jonka vielä saan -elää... Rakastan sinua! - -Ja Lazare näki hänen poistuvan hiljaiseen metsään, jossa kellastuneet -akasian lehdet hitaasti putoilivat maahan. - - * * * * * - -Hän ei liikahtanut. Hän viipyi lähteen luona, sillä hän pelkäsi -liikahtaessaan joutuvansa ulos siitä loihditusta linnasta jossa hän -unelmoi. Hän ummisti silmänsä ja nautti onnestaan. - - - - -X. - - -Eräs lapsi, joka tuli metsästä kantaen selässään halkokuormaa, -keskeytti entisen munkin unelmat. Aurinko oli laskeutumaisillaan. -Lazare nousi, otti muutamia askeleita aukealle, jolloin mieleensä -johtui Martin. - -Ja hän käveli paikalle, jossa oli härkänsä tappanut. Siinä lepäsi vanha -toveri lävistetyin otsin ja kuono verisenä. - -Lazare otti kirveensä, puhdisti sen lirisevässä purossa ja lähti -linnaan. Sieltä otti hän lapion ja nyytin, jossa oli vanhoja vaatteita -ja palasi takaisin kuolleen eläimen luokse. - -Ja hiljaisessa metsässä, jossa Geneviève oli ensimäisen rakkautensa -ilmaissut, kalvoi hän haudan nuoruutensa ystävälle, Martin raukalle, -josta hän oli niin paljon pitänyt. - -Hän teki sen leveän ja syvän, johon vieritti Martinin raskaan maallisen -jäännöksen. - -Sitten avasi hän vaatekäärönsä, jonka oli mukanaan tuonut. Siinä olivat -ne vaatteet, joita entinen munkki oli yllään pitänyt luostarissa -ollessaan novisina, ja jotka oli saanut takaisin silloin kun hänet -häädettiin luostarista. Nämä vaatteet olivat luostarin tavan mukaan -tehdyt kuolleen munkin, joka oli hurskain, kantamasta puvusta jotta -siten vainajan hurskaus siirtyisi perintönä nuorelle novisille. - -Lazare laski nämä vaatteet nyt Martinin hautaan, jonka täytti mullalla -Kun se oli tehty, painoi hän lapionsa varrella ristin pehmeään multaan, -kuten on tapana tehdä niille onnettomille vainajille, joilla ei ole -oikeutta tulla haudatuksi siunattuun maahan. - -Lazare palasi Bontucqiin. - -Aurinko oli mennyt mailleen. Eräästä kirkontornista kuului soitto -kutsuvan ihmisiä iltarukoukseen. Nuori mies vaipui mietteisiinsä. Hän -tunsi haudanneensa jotain itsestään tuonne hiljaiseen metsään. - -Tästä päivästä lähtien ei hän tulisi enää puuhailemaan maatöissä. - - * * * * * - -Kun hän tuli pihalle, näki hän pyörän jäljet puistossa ja Marina, -kamarineito, ilmoitti hänelle, että neidin eno ja täti, herra Lorenzo -Miralez ja rouvansa Pariisista oli saapunut Bontucqiin iltapäivällä, -ollen paluumatkalla Espanjasta. - -Sinä iltana säteili linna valoa. Ikkuna suuressa salongissa heitteli -leveitä valojuovia kauan yli puoliyön ja valot sytytettiin myöskin -vierashuoneeseen ensimäisessä kerroksessa. - -Ja Lazare, joka ei saanut vähääkään unta silmäänsä mielenliikutustensa -jälkeen, näki kuinka valo loisteli vanhassa talossa, joka tavallisesti -oli musta ja synkeä. - -Hän ei aavistanut että tässä vierashuoneessa kuiskaten puhuttiin -hänestä ja että kohtalonsa siellä ratkaistiin. - - * * * * * - -Rose-Marie Miralez, Genevièven nuori täti, joka oli saapunut Bontucqiin -miehensä kanssa, oli säteilevän kaunis 25-vuotias. Itämaalaiset, jotka -voivat paljon ilmaista yhdellä sanalla, olisivat hänestä sanoneet, että -Allah ei varmaankaan ollut tyytymätöin sinä päivänä kun hänet loi. - -Pitkä, hoikka, suuret tummat silmät ja jumalainen kaula — hän herätti -huomiota kaikkialla. Hän oli Pariisissa enimmän ylistetty kaunotar, -vaikka siellä kaunis ruumiin muoto ja ihastuttavat kasvot eivät olekaan -harvinaisia. Hän oli syntynyt Monceaussa, mutta se nimi, jota hän -kantoi, hivuksiensa väri ja tulinen silmäinsä katse osoittivat hänet -espanjalaiseksi. Parisittaret kutsuivat häntä »Granadan ruusuksi» ja -tämä nimitys oli liika kaunis ellei siihen sisältynyt mitään ilkeyttä. -Se merkitsi, että rouva Miralez oli epäilynalaisesta perheestä -kotoisin, ja että hänen miehensä oli häneen tutustunut joillakin -markkinoilla, jossa hänen kauneutensa oli herättänyt paljon ihastelua. - -Tämä oletus eli kuitenkin täydelleen väärä, mutta olisi osunut oikeaan -jos se olisi tarkoittanut Rose-Marien äitiä. Rouva Miralez oli erään -kuuluisin kaunottaren tytär. Tällä »Granadan ruusun» nimellä oli hän -näytellyt itseään suurissa kaupungeissa toisella puolen Pyreneitä. Ja -kun tytär oli perinyt äitinsä kukoistuksen, arvelivat parisittaret -voivansa antaa hänellekin saman nimen. Itse asiassa eli vielä -todellinenkin »Granadan ruusu». Hän oli mennyt naimisiin huomiota -ansaitsevan laivavarustajan Maurice Ramszeilhesin kanssa Bordeauxista, -ja oli nyt rikas omaten selviä jätteitä aikaisemmasta kauneudestaan. - -Rose-Marie, hänen tyttärensä, oli 18 vuoden ijässä mennyt naimisiin -Lorenzo Miralezin kanssa, joka silloin oli 32-vuotias. Heillä ei ollut -yhtään lasta. - - * * * * * - -Edelläsanottuna lokakuun iltana meni Genevièven holhoja, väsyneenä -matkasta, hyvissä ajoin pieneen kirjaston viereiseen huoneeseen ja -paneutui nukkumaan. Vaimonsa, joka asui vierashuoneessa, kutsui -palvelijattarensa, joka aina häntä seurasi, ja antoi hänen riisua -pukuansa. - -Tämä palvelijatar oli Marianan, Bontucqin kamarineidon sisar, nimeltä -Dominica Etcheto. Hän oli reipas ja hyvin kiintynyt emäntäänsä. - -Kun Rose-Marien yötoiletti oli valmis, lähetti hän palvelijattarensa -pois ja meni vuoteeseensa. Mutta hän näki huoneensa ovea hiljaa -avautuvan ja Genevièven astuvan sisälle. Tämä suuteli nuorta kaunista -tätiänsä otsalle ja istautui hänen viereensä. - -— Sinä olet edelleen yhtä kaunis, Rose-Marie, — sanoi hän hilpeästi -— ja kaikki tulevat tietenkin korviaan myöten rakastumaan sinuun. -Tiedätkö, että ne, jotka läheisyyteesi joutuvat, ovat hyvin -säälitettäviä? - -Rouva Miralez hymyili hyväntahtoista hymyänsä, jolla hän neljä -tai viisi kertaa päivässä vastasi samanlaisiin ihailijansa -kohteliaisuuksiin. Hän suuteli Genevièveä sanoen: - -— Ai, ai, pikku tyttöseni! Elä laske leikkiä rakkaudesta. Minusta -näyttää siltä kuin sinä itse tulisit tekemään monta onnetonta sillä -alalla. Sinä näytät iloiselta ja — sellaiselta kuin itse olisit -rakastunut! - -— Tahdotko sitä? - -— Näepäs vaan! On siis joku! ... Kerro, kerro! Ja Geneviève kertoi -Lazaresta. - -Hän kertoi kaikki, kuvaillen erikoiskohdat idyllistään. Ja Rose-Marie -hymyili, ei kuitenkaan loukkaavasti, puukenkäiselle munkille, joka -sonninsa kanssa lumosi linnan haltijattaren. Mutta kun Geneviève antoi -hänen ymmärtää, että hän aikoi mennä naimisiin entisen munkin kanssa, -tuijotti hän ihmeissään ja sanoi: - -— Eläs, todellakin! Ja minä kun luulin, että sinä olit vahvasti -päättänyt jäädä naimattomaksi. - -— Tulen kentiesi jäämäänkin, rakas täti, ja minä epäilen, että se asia -tulee riippumaan sinusta. - -— Kuinka niin? - -— Sen voin selittää. Minulla on eräs suunnitelma, oivallinen tuuma, -jonka saat kuulla. Se johtui eilen mieleeni. Kuule siis, mutta elä -kuitenkaan naura sille kovin paljoa, sillä se on minun aivan vakava -aikeeni. - -— Tiedät, kuinka onneton äitini oli. Olet kuullut monta kertaa -kerrottavan. En voi koskaan unohtaa sitä ja sen vuoksi olen itse -päättänyt olla avioliittoon menemättä. Täytyy olla hirveätä joutua -hyljätyksi lapsineen jo miehensä eläessä. Muistan erään yön, jonka -vietin erään portin vierellä. Olin silloin 7-vuotinen. Äiti oli -kanssani ja odotti hän isää näyttääkseen hänelle lastaan kun hän -tuli jonkun näyttelijättären luota. Sellaisia nähtyään pelkää koko -avioliittoa. - -— Mutta eiväthän kaikki miehet ole sellaisia. - -— Sitä olen juuri ajatellut tällä viikolla. Eikö totta, löytyyhän -uskollisiakin miehiä? - -— Sen uskon varmasti. Vaan eivät he kanna tiukua ja kaulassaan, niin -että heidät varmasti tietäisi eroittaa toisista. - -— Kuitenkin sen saa tietää. - -— Lapsi! - -— Sen voi saada tietää, jos vaivautuu tekemään vakavia kokeita. Sepä -juuri onkin tuumani. - -— Sinä haluat kokeilla munkkisi kanssa? - -— Miksikäs ei? - -— Kuinka lapsellinen oletkaan! - -— Ymmärrä minua oikein! Tahtoisin jättää hänet ratkaisevan -koettelemuksen alaiseksi. Tahtoisin saattaa hänet kosketukseen erään -nuoren, kauniin, vastustamattoman naisen kanssa, joka koettaisi saada -häntä ihastumaan itseensä. - -Rose-Marie tuli tarkkaavaksi. - -— Ken hän olisi? — kysyi hän. - -— Ken? Etkö sitä arvaa? - -— En. - -— Kuinka olet kaino. Koeta... - -— En minä tiedä. - -— Sinä itse, luonnollisesti. - -— Minäkö? - -— Miksikä et! - -— Ah! - -— Jos minä pyydän sinulta sitä? Jos minä rakoilen sitä polvillani, -Rose-Marie? Sinä olet ystäväni, ja sinä voit koettaa valloittaa minulta -sen miehen, jota rakastan. - -— Mutta sehän on naurettavaa! - -— Minä en pelkää mitään. En voisi tehdä tätä ehdotusta, jos uskoisin -Lazaren voivan pettää minut. Hän tulee jäämään minulle uskolliseksi. - -— Oletko varma siitä? - -— Melkein. Mutta tahdon kuitenkin vielä varmistuttaa sen itselleni. -Jos hän voi vastustaa sinua, voin silloin olla huoletta muista. Voit -sen vuoksi panna Lazaren heti koettelemustesi alaiseksi. Hanki hänelle -Pariisissa jokin virka jossain ministeriössä tai lähetystössä, ei -kuitenkaan kaukana itsestäsi. Hänellä on tulevaisuutta. Hänellä on -joukko todistuksia, taitaa useita kieliä eikä ole tyhmä. Hän kuuluu -huomattavaan perheeseen ja tulee varmaan kymmenessä vuodessa olemaan -miljonääri. Voit tarjota usein aamiaista, jolloin voit koketeerata -hänelle. Voin vakuuttaa että se maksaa vaivan. Anna hänen innostua ja -auta häntä siinä ellei itse löytäisi itseään. Kirjoita sitten minulle -hänen tietämättään. Sinun täytyy luvata kirjoittaa minulle, ja jos hän -kurtiseeraa muita naisia, kirjoita siitäkin. Sinun täytyy ilmoittaa -minulle kaikki. Lupaatko sen? Anna kätesi sen päälle! Niin, sillä -tavalla. Nyt olet luvannut! Hyvä! ... Herran poika kuinka sinä olet -kiltti! - -Ja Geneviève heittäytyi tätinsä syliin. - -— Miksikä en lupaisi jos teen siten mieliksesi! - -— Sinä olet enkeli! - -— Mutta se virka ministeriössä? - -— Oh, sehän on pikku seikka sinulle! - -— Uskotko sen niin helpoksi? - -— Oh, sellaisilla silmillä kuin sinun! ... Niitten edessä täytyy -ministerien taipua! - -— Odotas, minulla on eräs tuuma! - -— Oletko keksinyt jotain? - -— Niinpä luulen. - -— Lazarelle? - -— Niin juuri. - -— Sopivan paikan? - -— Niin sopivan kuin voi ajatella. - -— Eikä kaukana teistä? - -— Aivan läheisyydessä. - -— En lupaa mitään; minun täytyy puhua mieheni kanssa. Voimme puhua -asiasta huomenna ja sinä esittele munkkisi minulle! - -— Hyvää yötä! Minä rukoilen kauniitten silmiesi puolasta. - -— Elä unohdat _hänen_, — vastasi Rose-Marie ja sammutti lampun. - -Ja Geneviève meni yksinäisyyteen ajattelemaan Lazarea, joka taas -puolestaan ajatteli häntä. - - - - -XI. - - -Seuraavana aamuna oli neiti Sartilly liikkeessä jo klo 7. Hän lähetti -noutamaan herra Peyrouxia ja ilmoitti, että hänen tuli seurata herra -Hontarrèdea Pauhun. Hän pani painoa sanaan Hontarrède, antaakseen -isännöitsijän ymmärtää, ettei Lazarea tullut enää kohdella kuten -tavallista palvelijaa. - -Sitten antoi hän matkaa koskevia yksityiskohtaisia määräyksiä, jotka -oli yön aikana miettinyt. - -Geneviève tahtoi antaa Lazaresta Rose-Marielle edullisen vaikutuksen -ensi näkemältä, ja siksi oli Lazare uusittava päästä varpaisiin. - -Herra Peyroux ilmoitti neiti Sartillyn määräykset Lazarelle klo 8. -Koski kyyditsi molemmat herrat rautatieasemalle. - -Lazare antoi ohjata itseään kuten lapsi. Näytti siltä kuin hän olisi -yhä unelmoinut kaunista unta. Hän nousi junaan ajattelematta sitä, -että hän viimeisen junamatkansa teki luostariin 7 tai 8 vuotta -sitten Kaunista maisemaakaan hän ei huomannut; hänelle oli kylliksi -miettiessään Genevièven suloutta. - - * * * * * - -Paussa menivät herrat englantilaiseen pukuliikkeeseen, jossa nopsat -herrat riensivät ottamaan mittaa entisestä munkista. Valmiina oleviin -pukuihin puettiin nyt Lazare hienosta paidasta alkaen. Korkea kaulus, -vaaleat sheviottihousut, syvästi avartuva liivi ja musta hännystakki -silkkisine käänteineen, sininen kesäkravatti, hienot kengät, -nahkanväriset käsineet ja muodikas hattu tekivät hänestä hienon herran. -Kun Lazare käveli ohi suurien kuvastimien, joutui hän silmäkkäin komean -nuoren miehen kanssa. Entinen munkki tuskin tunsi itseään ja hän aikoi -kunnioittavasti nostaa hattuaan kuvalle. - - * * * * * - -Sillä aikaa olivat Rose-Marie ja Geneviève alkaneet jatkaa -eilisiltaista keskusteluaan linnassa. - -Kaikki oli käynyt oivallisesti. Aamiaisen aikaan olivat naiset puhuneet -hra Miralezille, joka näytti halukkaalta taipumaan heidän tuumiinsa. - -Kun Lazare klo 5 illalla palasi Bontucqiin gentlemanniksi muuttuneena, -riensi neiti Sartilly häntä vastaan, katsellen ylpeydellä häntä ja -vieden hänet sisälle. - -— Eno, tässä saan esitellä sinulle herra Etienne Hontarrèden, jonka -sinä haluat ottaa kirjuriksesi! - -Lazare ymmärsi. Neiti Sartilly oli puuhannut hänet herra Miralezin, -tuon rikkaan pariisilaisen laivanvarustajan kirjuriksi. Mutta mikään ei -häntä enää kummastuttanut. - -Hän kumarsi kainosti pienelle herralle, jonka rinta oli sisään painunut -ja jolla oli laihat kasvot mustine partoineen. - -— Rose-Marie, katso, täällä meidän suojattianne, — jatkoi Geneviève -esitellen ystävänsä rouva Miralezille. - -Lazare näki edessään nuoren naisen viehkeine vartaloineen ja säteilevän -kauniine kasvoineen, joista lempeä silmäpari pitkien mustien -silmäripsien ympäröimänä tarkasteli häntä. Hän kumarsi hänelle kuten -herrallekin. - -— Sinun hempukkasi ei näytä hullummalta, — sanoi Rose-Marie -Genevièvelle kun Lazare oli heidät jättänyt. - -— Eihän sen pitäisi sinullekaan olla niin kovin vastenmielinen, eikö -totta, sanoi Geneviève kehasemalla. - -Vastauksen sijasta »Granadan ruusu» ainoastaan hymyili. - -Lorenzo Miralezin täytyi jo kolmin päivän perästä matkustaa Pariisiin, -jolloin hänen vaimonsa ja uusi kirjuri oli häntä seuraava. - -Matkaile lähtöpäivänä tahtoi Lazare vielä kerta katsella niitä -kauniita seutuja, joissa hänen rakkautensa oli herännyt ja jossa hän -oli löytänyt itsensä. Kävelyllä ollessaan istahti hän päivän varjon -muotoon saksitun kuusen alle, jossa Geneviève oli laulanut edellisellä -viikolla, ja täältä näki hän Genevièven nopeasti lähestyvän. - -Tänään hän ei laulanut; hänen silmänsä tulvehti kyyneleitä. - -— Tulen ottamaan jäähyväisiä sinulta, Lazare! — sanoi hän -tukahdutetulla äänellä. Alhaalla rautatien asemalla on niin paljon -väkeä, ettemme siellä voi puhua häiritsemättä. - -Hän ojensi molemmat kätensä Lazarelle? - -— Oletko minuun tyytyväinen? Eikö se ole hyvä toimi, jonka sait? -Tuletko minua vähän kaipaamaan, Lazare? - -— Kuinka voisin ilmaista mitä tunnen? — vastasi hän. — Antakaa -anteeksi! En ole koskaan rakastanut, ja olen melkein kuin lapsi, joka -näkee ympärillään kukkia, päivänpaistetta, puita, lintuja, kaikkea -kaunista maan päällä, joka kaikkea ihmettelee ja ihastelee voimatta -kuitenkaan sanoa mitään, kosk'ei osaa puhua tahtoisin kuitenkin näyttää -teille, kuinka paljon teitä rakastan, neiti Geneviève. Mutta senhän -te näette, eikö totta? Minä rakastan teitä kaikesta siitä hyvästä, -jota olette minulle tehneet, ja vaikka olisitte tehneet minulle -jotain pahaakin, rakastaisin teitä siitä huolimatta yhtä paljon. -Tahdotte, että matkustan Pariisiin tullakseni teille kelvolliseksi. -Minä matkustan, vaan en kaipauksen ja surun kyyneleitä vuodattamatta. -Antakaa se anteeksi! Ne päivät, jotka olen viettänyt linnassanne, ovat -elämäni ihanimmat. Vaan minähän palaan takaisin, eikö niin? Varmasti, -ja silloin tulemme niin onnellisiksi! ... Olen täysin vakuutettu siitä. -Minä rakastan teitä enkä tule koskaan rakastamaan ketään toista. - -— Olisikohan niin? — kuiskasi hän. - -— Varmasti, Geneviève, se tulee niin olemaan. Tulen teitä rakastamaan -elämäni viimeiseen hetkeen saakka! Te tiedätte, että nyt puhun totta, -ja että nämä sanani tulevat olemaan ohjeenani kaikissa vastaisissa -vaiheissani. Oi, Geneviève, ettekö usko rakkauteeni, ettekö luota -siihen, että se tulee olemaan muuttumaton kaikkina aikoina? - -— Kyllä, Lazare, tunnen sen; me tulemme aina rakastamaan toisiamme, -sanoi hän vaaleten. - -Ja hän kallisti päänsä sulhonsa rinnalle. - -— Hyvästi kahdeksi vuodeksi! — nyyhkytti hän. Anna minulle yksi -suudelma! - -Hän ummisti silmänsä. - -Ja Lazare suuteli Genevièveä, ja tähän lemmensuudelmaan, ensimäiseen -jonka hän elämässään antoi, vuodatti hän koko sielunsa. - - * * * * * - -Muutamia tunteja myöhemmin veivät vaunut herra ja rouva Miralezin, -kirjurin ja kamarineidin rautatienasemalle. Neiti Sartilly seurasi -heitä. Matkalla istuivat Geneviève ja Lazare ääneti, Rose-Marie ihaili -luontoa ja Lorenzo tutkisteli aikataulua. - -Kolmen neljännestunnin kuluttaa olivat he rautatien asemalla. Pariisin -juna tuli tohisten, jolloin kuihtuneet lehdet tien kummallakin puolen -varisivat alas. - -Silloin alkoi Genevièveä peloittaa. Hän antoi enonsa ja tätinsä -suudella itseään sekä ojensi Lazarelle kylmän vapisevan kätensä. - -Hän tulisi niinmuodoin matkustamaan. Hänkö jättäisi hänet kahdeksi -vuodeksi? Hän, tuo puhdassydäminen, turmeltumatoin, tulisi elämään -suuren maailman pyörteissä, sen turhuuksissa ja viettelyksissä! Voi, -miksi oli hän tahtonut tuota! Olisiko hänellä voimia kestää kaikkia -kiusauksia? Tulisiko jäämään hänelle uskolliseksi? Mihin vaarallisiin -seikkailuihin hän olikaan syössyt poikaparan! Mitä varten surra -huomisesta ja tulevaisuudesta, kun nykyisyys on niin ihana? - -— Lazare, elä lähde! Minä olin järjiltäni! — tahtoi Geneviève huutaa. - -Mutta hän näki ajatuksissaan sen mustan vaunun, jossa äitinsä oli -itkenyt eräänä yönä portaiden vierellä kadulla ja hän sai taas -rohkeutta. Niin, Lazare matkustakoon! Se on välttämätöntä. - -— Hyvästi, kaikki! — huusi hän hermostuneesti heittäen lentosuukkosen -matkustajille. - -— Tahdotteko ottaa tämän käsilaukkuni, herra Hontarrède? — sanoi -Rose-Marie uudelle kirjurille. - -Kyyneleittensä takaa näki Geneviève Lazaren kantavan kauniin -pariisittaren laukkua ja nousevan junaan hänen jälestään. - -Veturi vihelsi heittäen samalla paksua, mustaa savua valtavina pilvinä. -Ja juna vieri jyristen tiehensä kohti Pariisia. - - - - -XII. - - -Lorenzo Miralez oli 40 vuoden ikäinen mies. Kuiva yskä, joka sai hänet -ajattelemaan isänsä ja yhden sisarensa kohtaloa, jotka olivat kuolleet -keuhkotautiin, sai joskus poskiinsa punaisia täpliä. Mutta hänen -ruskeissa, vähän aroissa silmissään voi nähdä epäluuloa, tavallista -sellaisilla miehillä, joilla on kaunis rouva. - -Miralez oli rikas. Hän oli perustanut höyrylaivayhtiön, joka harjoitti -liikennettä Espanjan ja Portugalin satamain välillä. Useimmat osakkeet -olivat hänellä, perustajalla ja tuottivat vuosittain suuria rahoja. - -Miralezilla oli konttorit Marseillesissa, Passagesissa ja Barcelonassa. -Chateaudun kadun varrella Pariisissa oli hänellä suuri talo, jonka -alikerrokseen oli pääkonttori sijoitettu ja jonka yläkerroksissa hänen -yksityishuoneistansa olivat. — Vaikka hän olikin pääisännöitsijän -toimen jättänyt käsistään saadakseen rauhassa ja levossa eleskellä, -oli hänellä sittenkin laaja kirjevaihto. Sairaloisena ollen ei hän -kirjevaihtoaan jaksanut oikein itse hoitaa ja tästä syystä oli -hän nyt ottanut kirjurikseen sen nuoren miehen, jota vaimonsa ja -sisarentyttärensä niin lämpimästi suosittelivat. - -Lorenzo oli syntynyt Valladolidissa. Kolmenkymmenen ikäisenä teki -hän matkan Granadaan, jossa hän ei kuitenkaan paljoa nähnyt erään -nuoren tytön vuoksi, jonka siellä tapasi. Vaivatta sai hän tietää -tytön olevan erään vaatimattoman laiva-asioitsijan, ja komean -naisen joka tyttöä seurasi, olevan kuuluisan Granadan ruusun. Koko -perhe asui Pariisissa. Tyttären silmäin magnetti oli niin tehoava -Miraleziin, että jo muutamien kuukausien kuluttua nähtiin soman -tytön magnettisilmineen kiintyneen Lorenzon käsivarteen ja nousevan -hunnutettuna Saint-Augustikirkon rappuja. Komea äiti itki ilosta. Tytär -Rose-Marie, terve ja säteilevä kuin kevätaamu, veti kaikkien ihastuvat -katseet itseensä. - -Rose-Mariella ei ollut lapsia. Kuitenkin oli hän uskollinen miehelleen, -joskaan ei hyveen niin ylpeyden velvoituksesta. Jo ensi päivistä -kokoontui ihastelevia joukkoja hänen ympärilleen ja hänen korvansa pian -tottuivat rakkaudentunnustuksiin, joita surisi hänen korvissansa kuten -mehiläisparvien lentely. Mitä anovia silmäyksiä, mitä huokauksia, mitä -ihastelusanoja hän saikaan! Kolmen kuukauden ajalla tunsi hän kaikki -rakastuneiden tunnustusmuodot. Hän tiesi, että kun nuori mies klo 11 -illalla hänelle esitettiin, tiedusti hän jo klo puoli 12 minä viikon -päivänä hänen vastaanottonsa on, ja klo 12 suuntasi hän hehkuvimmat -katseensa sitä ennen puhuttuaan musiikista, tenoreista, spiritismistä -tai pikku koirista. Tuollainen järjettömyys herätti hänen inhoansa ja -aina ympäröivä joukko esti häntä kehenkään erityisesti kiintymästä. Ja -vihdoin ei hänellä ollut lainkaan halua tulla miehellensä uskottomaksi. -Hänen sydämensä oli levollinen. - -Jos hän olisi ollut vähemmän kaunis, olisi vaara kai ollut suurempi. -Hänelle tehtyjen rakkaudentunnustusten kävi samoin kuin kukan -siemenille, joita yhteen astiaan kylvetään aivan liika paljon: ne -tukahuttavat toisensa niin ettei yksikään ehdi niistä kukkaan puhjeta. - -Kun rouva Miralez näki että hänen suosionosotuksiaan niin innokkaasti -kerjättiin, tuli hän itsekin niitä arvostelemaan varsin korkeiksi. -Seurauksena oli, että hän käytti niitä säästävästi. Hän voi siten olla -ihastuttava ilman että tarvitsi antaa sydäntänsä koskea. Hän voi pelkän -huvin vuoksi herättää intohimoja kuten keisaritaiteilija, joka kerran -sytytti Rooman tuleen hankkiakseen vain siten silmänviehätystä. - -Vaatimattoman, sairaaloisen Miralezin asema oli vaikea niin paljon -mielistellyn ja »hakkaillun» vaimon rinnalla, ja hänen kasvonsa saivat -ennen pitkää epäluulon ilmeen, joka ei niitä hetkeksikään jättänyt. -Tämä espanjalainen oli epäilemättä mustasukkainen, mutta hän ei sitä -näyttänyt. Hän tyytyi ottamaan innokkaasti opetusta miekkailutaidossa -ja salli ystäväinsä tietää sen. Hän laitatti puutarhaansa komean -miekkailusalin, jossa hän mitteli voimiaan ja taitoaan usein -todellisten taiturien kanssa. Muutamain vuosien ahkerain harjoitusten -jälkeen käytteli hän säiläänsä suurella taituruudella ja hankki -itselleen oikeutetun kuuluisuuden myöskin taitavana ampujana. Granadan -ruusun ihailijat eivät tämän vuoksi juuri harventuneet vaan tulivat -melkoista varovaisemmiksi. - -Semmoinen oli se herrasväki, jonka kotiin vaatimatoin Lazare oli -joutunut. - - * * * * * - -Kun matkustajat olivat saapuneet Chateaudun kadun varrella olevaan -taloonsa, antoi herra Miralez viedä sihteerinsä neljänteen kerrokseen, -jossa hän sai huostaansa kolme komeasti sisustettua huonetta, -työhuoneen, makuu- ja toilettihuoneen. Samalla hän ilmoitti, että -aamiaista tuli syödä perheen pöydässä ja että hän sai palkakseen 400 -frankkia kuukaudessa. Kaksi yhtiön konttoristia saivat toimekseen -tutustuttaa häntä tulevaan työhönsä. - -Entinen munkki tunsi itsensä alussa hyvin vähän kotiutuneeksi noiden -liikepaperien seurassa, sähkövalossa ja valoisissa lämpimissä saleissa. -Pariisin melu viilsi hänen korviansa. Kuinka kaikki nämä ihmiset -liikkuivat, ajattelivat ja puhuivat nopeasti. Kuinka kaukana olikaan -luostarin hiljaisuus... - -— Herra Hontarrède, rahastonhoitaja kysyy teitä puhelimessa. - -— Herra Hontarrède, oletteko vastanneet laivanvarustusliikkeelle -Bilbaossa? - -— Herra Hontarrède, antakaa näille herroille haluamansa tiedot! - -Herra Hontarrède vapisi kuin säikytetty koiranpentu. - -Hän kokosi kuitenkin kaiket voimansa. Eikö hänen pitänyt tulla virkuksi -ja toimeliaaksi pariisilaiseksi voittaakseen Genevièven omakseen? Hän -soitti siis puhelinta, lähetti sähkösanomia ja lyöttäytyi liikeasioihin -kaikin voimineen ja sieluineen. - -Muutamien viikkojen kuluttua oli hän tutustunut täydelleen liikkeen -asioihin. Muutamien kuukausien kuluttua oli hän kadottanut -gasconialaisen murteen. Hän puhui nopeasti ja nieli lopputavut. Jos -arvoisa Martin olisi elänyt ja kuullut tuon äänen, olisi se varmaan -jättänyt siihen vastaamatta. - -Rose-Marie ei tällä välin unohtanut Genevièvelle antamaansa lupausta. -Jo muutamien päivien kuluttua asetti hän entisen munkin koetukselle. - -Hän katsoi kuitenkin ylellisyydeksi itse jättäytyä tähän leikkiin. -Mitä hyödyttäisi hankkia itselleen yksi ihailija lisää? Sitäpaitsi -nuori, maalta tullut nuorukainen ei ollut vaikea valloittaa; kaunis -kamarineito varmaan siinä täysin onnistuisi. - -Rouva Miralezia huvitti tehdä kokonainen suunnitelma kokeilua varten. -— Ja kun rahat aina näyttelevät suurta osaa antoi hän kirjurille -seuraavan neuvon: - -— Herra Hontarrède, teidän pitää mennä tervehtimään isoisäänne -Bordeauxiin. Käynti varmaan ilahduttaa vanhusta ja siitä tulisi olemaan -teillekin suuri hyöty. - -Etienne totteli ja lähti eräänä päivänä Girondeen. Isoisä oli -ihastuksissaan. Hän onnitteli nuorta miestä siitä, että oli vaihtanut -munkkikaavun konttorifrakkiin ja lupasi tämän ylistettävän teon -johdosta 500 frankia kuukaudessa. - -Etienne kertoi tämän rouva Miralexille, joka rehellisesti iloitsi tästä. - -— No, nytpä on sinulla varoja käydä hullutuksiin, poikaseni, ajatteli -hän. - -Ja hän ryhtyi toteuttamaan koetteellepanosunnnitelmaansa. - -Tässä ohjelmassa oli useampia osastoja. - -Rose-Marie tahtoi alkaa vaatimattomasti. Ei tullut säikyttää tätä -kunniallista nuorta miestä heittämällä hänet heti huvien pyörteeseen. - -Dominica sai niin muodoin tehtävän. - -Dominica oli kaunis tyttö. Jos rouva Miralez oli Granadan ruusu, -oli Dominica sen tulpaani. Hän oli hyvin tumma, kellahtava iho -ja sinimustat hiukset, jotka taidemaalarit pitävät erikoisuutena -espanjattarilla. Hänen äitinsä oli ollut Rose-Marien imettäjä, ja hän -oli mitä läheisimmin emäntäänsä kiintynyt. Rouva Miralez uskoi hänelle -kaikki avaimistaan ihailijainsa kirjeisiin saakka. - -— Pikku Dominicani, — sanoi hän eräänä marraskuun päivänä — sinä -viet tästedes joka aamu suklaata herra Etiennelle. Sinun tulee olla -oikein kohtelias, sen nuoren miehen pää pitää kääntää pyörälle. Sanon -kohta minkävuoksi... Sinä kai lupaat olla pettämättä ja kavaltamatta -salaisuuttani? ... No, hyvä! - -Ja Rose-Marie kertoi kamarineidilleen koko Edennen ja Genevièven -historian. - -— Poika raukka, huudahti Granadan ruusun tulpaani. - -Mutta se ei epäilyttänyt alkamasta heti kenttämarssia »poika raukkaa» -vastaan. - -Hän vei herkullisinta suklaata neljänteen kerrokseen esiintyen -komeimmissa pukimissaan. - -Mutta parantumatoin Etienne ei lahjoittanut hänelle silmäystäkään, joi -vaan varsin levollisena suklaansa. - -Sen jälkeen lisäsi Dominica hyökkäyksensä kaksinkertaisiksi. Mutta -Etienne oli mahdoton. - -— Sen miehen kanssa ei pääse mihinkään — sanoi Dominica Rose-Marielle. -— Hän ei ole kuten muut. - -Rouva Miralez valitti hänen huonoa onneaan ja siirtyi ohjelmansa -seuraavaan osastoon. - -— Herra Etienne, — sanoi hän eräänä aamuna kirjurille — tehän sallitte, -että kutsun teitä aivan lyhyesti Etienneksi? Olkaa hyvä ja ottakaa -vaunut ja ajakaa neiti des Islettesin luokse teatteriin Matignonkatu -27; sieltä menette neiti Valbrunin luokse théâtre-françaisin, -Rivoliekadun varrella 47; lopulta menette neiti Solangen luo -Palais-Royal-teatteriin. Sanokaa heille, että minä lähetin teidät -kysymään, minkä palkkion he tahtoisivat, jos tahtoisivat avustaa -eräässä iltamassa, jonka aijon järjestää. Teidän tulee tietystikin olla -hyvin rakastettava heille. - -Kahden tunnin kuluttua palasi Etienne. Rose-Marie tarkasteli häntä -kiireestä kantapäähän, vaan ei voinut löytää pienintäkään puuderin -jälkeä moitteettoman siistillä puvulla. - -— Hän on teräksestä! — ajatteli hän. - -Väittäen ilmoitettujen määrien olevan liian korkeita lähetti hän -Etiennen vielä toisten kuuluisien teaatteritähtien sekä senjälkeen -Opera-Comiquen laulajattarien luokse, joista hän käski vihdoin yhden -kutsumaan. - -Iltama oli pidetty. - -— Te seuraatte tietysti laulajatarta kotiin meidän vaunussamme, herra -Etienne? Se on velvollisuutenne! — sanoi rouva Miralez, ja Etienne -totteli palaten heti takaisin. - -— Sepä nyt on jäätä, jonka vertaista ei ole olemassa, — ajatteli hän. — -Hän on tuskin puhunut muuta kuin Wagnerista tytön kanssa. - -— Laulajattaret eivät kuitenkaan ole ainoita — mietti hän. - -Ja eräinä iltana kysyi hän kirjurilta: - -— Osaatteko Moulin-Rougeen? - -— En, — vastasi entinen munkki viattomasti. - -— Oh, sehän on puolustamatonta! ... Jos olisitte tunteneet paikan, -olisitte tehneet minulle suuren palveluksen. - -- Minähän voin sinne silti mennä illalla, jos siitä on jotain hyötyä. - -— Tietysti. Lähtekää sinne illalla! Minä lähtisin sinne mielelläni -itse, vaan kun en tiedä millaista siellä oikein on, en uskalla. -Viipykää siellä loppuun saakka ja syökää illallista että saan tietää -millaista ruokaa siellä tarjotaan. Huomisaamuna voitte minulle kertoa -kaikki jos ette ole kovin väsyksissä. Hyvää yötä! Hauskaa matkaa. - -Etienne lähti Place-Blancheen. - -Hän ajatteli luostarin paastoja ja sitä luurankoa, joka hiljaa kuiskasi -munkeille: »Sinä, joka minua katselet, olet muutamana päivänä tuleva -minun kaltaisekseni!» Ja hän oli näkevinään vaan tuon luurangon -Moulin-Rougesin kemuissa. Se oli luuranko, joka tanssi ja itseensä -kiinnitti huvihaluisten katselijain silmäykset. - -Jos Etienne ei olisi ollut siveellinen, olisi hän sellaiseksi tullut -tänä iltana. - -Ja rouva Miralezin oli käytävä käsiksi muihin keinoihin. - -Herra Etienne on liika viatoin rakastuakseen tanssijattariin. Sen -täytyy olla siveellinen nainen, jolla on ainoastaan kolme tai neljä -rakastajaa. - -Ja hän otti osotekalenterinsa ja merkitsi ristejä melkein jokaiselle -sivulle: rouva Blérigny, hyvä! Rouva Gaulincourt, samoin. Ei, sepä -onkin nuori vapaaherratar Estieules, joka sopii parhaiten Genevièven -sulhaselle. Valitkoon muuten itse heidän joukostaan. - -Muutamain päiväin kuluessa oli hän asettanut Etiennen kosketukseen -suuren naisjoukon kanssa. Ja Dominica sai tehtäväkseen vakoilla hänen -yksityistä kirjevaihtoansa. - -Ja pian huomasi hän erään kirjeen olevan osotetun herra Etienne -Hontarrèdelle rouva Desjoyauxin kauniilla käsialalla. - -Mutta hän huomasi sen lisäksi että Etienne oli vastauskirjeensä -nurkkaan piirustanut suuren ristin, joka osoitti puhtautta entisen -munkin aikomuksissa. - -— Rouva Desjoyaux-raukka, ajatteli Rose-Marie. - -Turhaan hän myöskin huomasi menneen yrityksensä muihin naisiin nähden, -joita oli kutsunut Etiennelle pöytäseuraksi. Hän istui ääneti ja tuskin -huomasikaan noita sulottaria. - -— Se poika ei ole vielä maailmaa nähnyt, — ajatteli hän alkaen jo -menettää kärsivällisyytensä. - -Ja nyt hän veti esiin viimeiset joukkonsa: nuoret tytöt, joista hän -toivoi paljon. - -— Herra Etienne ei pidä vanhoista teatterinäyttelijöistä ja -hyppijistä. Jos hän jotakin alkaa kurtiseerata, tekee hän sen vakavassa -aikomuksessa. Hänet täytyy jättää mammojen ja naimaikäisten tyttärien -käsiin. - -Hän alkoi puhua yleisesti, että herra Etienne Hontarrède piakkoin -tulisi perimään miljoonia ja kuljetteli häntä puolessakymmenessä -nuorisotansseissa. - -Lazare tanssi kotiljongia ajatellen kaipauksella aikaa, jolloin sai -kaivaa omaa hautaansa. - -Näissä kemuissa tuli hän seurustelemaan nuorien tyttöjen kanssa, -jotka puhuvat alasluoduin silmin, jotka käyttäytyvät ja ovat puetut -kuin muotilehtien naiskuvat, jotka ottavat lausuntotunteja oppiakseen -lausumaan tunteensa sellaisella äänen painolla kuin ylistetyt -näyttelijät. Eikä yksikään laji tehnyt häneen pienintäkään vaikutusta. -Niitten naisten kanssa, jotka eivät häntä suorastaan inhottaneet, puhui -hän neiti Sartillysta ja ylisteli häntä. Kun rouva Miralez tahtoi häntä -leikkiin, jossa suudellaan toisiaan, kieltäytyi hän siitä vetäytyen -pois joukosta sillä syyllä, ettei hän tunne sitä leikkiä. Mieluummin -olisi hän rouhinut kiviä. - -Tulipa kerran hänen luokseen muutaman varattoman tyttären äiti -esitellen: - -— Herra Hontarrède, Edvige olisi hyvin iloinen jos saisi maalatakseen -muotokuvanne. Hän myy taulunsa Lontooseen, tiedätte kai sen? Teistä -saisi hän erittäin omaperäisen muotokuvan. Tulkaa, herra Hontarrède, -katsomaan hänen atelieriaan ylihuomenna klo 3 tai 4. - -Edvigen pyydys huvitti paljon hänen tuttujaan. Hän oli jo maalannut -suuren joukon naimaijässä olevia nuoria herroja. Äiti oli aina läsnä -ensi kerroilla, mutta sairastui sittemmin. Ja tytär vaihtoi aina -silloin kevyen seurustelupuvun päällensä, »koska atelierissa oli niin -kuuma». - -Etienne kävi atelierissa luvaten tulla istumaan seuraavalla viikolla. - -Onneksi kutsuttiin häntä samana päivänä sähkösanomalla Bordeauxiin, -hänen isoisänsä François Hontarrède oli kuolemaisillaan. - -Kirjuri sai kahdeksan päivän loman ja matkusti heti Girondeen. - -Palattuaan pyysi hän heti saada puhui herra Miralezin kanssa tahtoen -kysyä hänen neuvoaan tärkeässä asiassa. - -— Hyvä! Nyt aikoo hän mennä naimisiin! — ajatteli rouva Miralez. — -Neiti Edvige on onnistunut! - -Hän tuli jo levottomaksi Genevièven puolesta kun hänen miehensä -tuli rauhoittamaan häntä. Tärkeä asia ei koskenut lainkaan kaunista -maalaajatarta, vaan sitä suurta perintöä, joka oli joutunut Etiennelle. -Isoisänsä oli hänelle lahjoittanut suurimman osan omaisuuttaan: komean -Sargos-linnan lähellä Archachonia Girondessa useine maalaistiluksineen -kuin myöskin erään salkun, joka sisälsi arvopapereita noin 800,000 -frankia. - -Etienne halusi pitää linnan, jossa hän ennen oli viettänyt jotkut -loma-aikansa, mutta hän ei ymmärtänyt mitä olisi tehnyt tiluksilla ja -arvopapereilla. Niistä hän tahtoi puhua hra Miralezin kanssa. - -Neiti Edvigllle oli hän kirjoittanut Sargosista, ettei hän -voikaan täyttää lupaustaan olla kuvamallina, perheessä sattuneen -kuolemantapauksen vuoksi. - -— Hänellä on joka tapauksessa hyvä vainu, — ajatteli Rose-Marie tullen -jo varsin toivottomaksi. - -Hänen ohjelmansa oli loppunut. Entinen munkki ei ollut huolinut -näyttelijättäristä, kauniista rouvista eikä nuorista tytöistä. Pariisin -huvit eivät olleet häneen vähääkään tehonneet. - -Viimein otti Rose-Marie kynän ja kirjoitti Genevièvelle: - - »Rakas Genevièveni! - - Sinun munkkisi on jääpalanen. Olen asettanut hänet kiusauksiin, - joita ei edes pyhä Antonius olisi voinut vastustaa, mutta hän ei ole - taipunut. Minulla oli aivan toisellainen käsitys munkeista. Olen - vienyt hänet miellyttävämpäin ja kiehtovimpain ystävättärieni seuraan, - vaan ei yhdestäkään ainoasta ole hän välittänyt vähintäkään. Nyt ei - ole muuta enää neuvonani kuin käydä itse tuleen. Nyt on jo kesäkuun - loppu ja sesonkiaika pian ohi. Lähdemme huvilaamme Saint Kerohieun - Bretagnessa, mieheni, äitini, ystäväsi ja minä. Saat olla varma siitä, - että minä välistä lähetän mieheni Marseilleen ja äitini Saint-Maloon. - Jos sinun munkkisi rakastaa luontoa, niin aijon hänen antaa - nauttia siitä minun seurassani. Sanon nyt jäähyväiset ryhtyäkseni - taisteluvalmistuksiin. - - Sinulle altis Rose-Marie.» - - - - -XIV. - - -Saint-Kerohic on vähän tunnettu paikka Ile-et-Vilainessa, joka on -Lamballen ja meren välillä. Parikymmentä harmaata taloa kallellaan -olevan kirkkotornin ympärillä muodistavat koko kylän. Siellä täällä -taittuvat kalliot muodostavat ikäänkuin maasta esiinpistävän luurangon, -— sellaista on maisema. Ainoastaan muutamia laihoja vaivaispuita kasvaa -koukistaneina maahan päin ikäänkuin peläten meren hyökkäävän päällensä. -Täällä olevaan huvilaansa saapui Miralezin perhe heinäkuun 5 päivänä. - -Etiennestä oli maisema erittäin kaunista. Kirkontornista saattoi nähdä -kaikille suunnille 25 kilometrin laajuudelta. - -Tämä luonnon merkillisyys ei kuitenkaan ollut Rose-Marien tarkoituksena -kiinnittää Etiennen huomioon. - -Tähän saakka ei rouva Miralez ollut paljonkaan kirjurista välittänyt. -Minkä hän oli puhellut hänen kanssaan, oli se tapahtunut osoitellakseen -hänelle niitä kiusauksia ja koettelemustilaisuuksia, joita hän oli -koettanut keksiä. - -Saint-Kerohicissa, jossa ei ollut hänen tavallinen ihailijaparvensa -ympärillään, oli hänellä aikaa lähemmin tarkastella Etienneä, ja ennen -pitkää selitti hän Dominicalle, että hän oli »oikein kaunis poika». - -Ei se siis ollut kovin työlästä alkaa hänelle liehakoida. - - * * * * * - -Kahdeksan kuukauden olo Pariisissa oli paljon muokannut Etiennen -ulkonäköä. Hänen piirteensä olivat hienostuneet, kätensä tulleet -valkoisiksi, ei hän enää illat laihakaan, pukunsa oli aina moitteeton, -käytöksensä hieno ja sulava. - -Hänen tapansakin olivat muuttuneet. Vaikkakin hän piti mieluummin -kasvisruu’ista, söi hän muitakin ruokia jottei herättäisi huomiota. -Joskus joi hän viiniäkin, vaikkakaan ei likööriä. Kirjeittensä alkuun -ei hän enää piirustanut ristiä, ja oli hän nyt, joskaan ei loistava -kavaljeeri niin kuitenkin kohtelias ja huomaavainen nuori mies, jonka -luontainen rauhallisuus ja häveliäisyys kiinnitti naisia tavallista -enempi. - -Tällä kertaa ei Rose-Marie pitänyt tarpeellisena tehdä mitään ohjelmaa. -Hän totesi peilin edessä, että hänen silmänsä vieläkin olivat kauniit, -piirteensä puhtaat, huulensa punaiset, hipiänsä hohtavan hieno, -vartalonsa solakka, ja ravistaessaan pitkiä mustia kiharoitansa hymyili -hän luottavasti omalle kuvallensa. - -— Herra Etienne! — sanoi hän eräänä sateisena iltana — te luette -varmaankin mielellänne Legoavésin kirjoja, tahdotteko lukea minulle -jonkun noista romaaneista? Minulla on aivan kuolettavan ikävä! - -— Minkä romaanin otan luettavaksi, rouva Miralez? - -— Se on yhdentekevä! Ottakaa jotain hauskaa, ei kovin pariisilaista, -jos se on mahdollista. - -— Otanko »Taivaan portti»? - -— Niin, lukekaa »Taivaan porttia» minulle! - -Ja Etienne luki. - -Alussa oli hänen äänensä selkeä ja kirkas, mutta vähitellen teki kirjan -sisältö sen yhä hillitymmäksi. - -— Se on hauskaa! — huudahti Rose-Marie, nousten. Ja hän siirsihe -lähemmäksi lukijaa. - -Lazare teki liikkeen. - -— Ei, ei, elkää menkö pois! — sanoi nuori rouva. Tulin lähemmäksi sitä -vasten että kuulisin paremmin. En tahtoisi hukata yhtään sanaa tuosta -kirjasta, josta pidän oikein paljon. - -Lukemista jatkui. Mutta kirjan intohimoinen sisältö ja rouva Miralezin -hurmaava tuoksu saivat äkisti lukijan lakkaamaan. - -— Tahdotteko hieman sokerivettä, herra Etienne? — kysyi rouva. — Vai -ette. No, jatkakaa sitten. Ottakaa se viimeinen kohta uudestaan. - -Hänellä oli ylenmäärin hauskaa. Entinen munkki punastui kuin nuori -tyttö, aivasti ja jatkoi lukemista, niellen puolet sanoista kuten -sairas, joka koettaa yhdellä kulauksella tyhjentää hänelle ojennetun -lääkeannoksen. - -Väittäen että hänen tarvitsee kuulla vielä paremmin kumartui hän -lukijan olan yli, niin että Etiennen täytyi huimauksen pelosta kuivata -silmiään tuon tuostakin. - -Kun luku ei loppunut, pyysi Rose-Marie seisahtamaan hetkiseksi. Kello -oli lähes 7, ja kun ulkona oli ilma kirkastunut, halusi hän lähteä -kävelylle puutarhaan. - -— Tahdotteko tarjota minulle käsivartenne? — sanoi hän. — Pelkään -lipeäväni tässä niljakassa. - -Etiennen pää vaipui alas ja hän tarjosi kainosti käsivartensa. - -Hän tunsi, kuinka rouva nojasi häntä vasten ja hän meni eteenpäin, -yhtäpäätä eteenpäin näkemättä mitään kosteassa puutarhassa. - -— Elkää menkö niin hurjaa vauhtia, herra Etienne ei niin nopeasti. -Mikään metsästäjä ei voisi astua kanssanne samassa tahdissa -tuollaisessa vauhdissa. - -Ja hän sanan mukaan riippui entisen munkin käsivarressa. - -Äkkiä seisahti hän erään kalliokielekkeen juurella, joka varjosti taloa. - -— Herra Etienne, tahdotteko tehdä minulle palveluksen? Te voisitte -varmaan sen tehdä, sillä teidän kätenne ja sormenne ovat niin pienet ja -hienot. Koettakaa panna kiinni kaulusnappini, joka on päässyt niskassa -irti. - -Rose-Marie asettautui selin paljastaen häikäisevän valkoisen niskansa -ja nuori mies ryhtyi urheasti käskettyyn työhön. Tällöin kauniin niskan -omistajatar ilokseen tunsi, että hänen kätensä vapisivat. - -— Pöytä on katettu, kuultiin samassa Dominican sanovan aivan heidän -läheisyydessään. - -Ja kirjuri punastui palvelijattaren merkitsevän silmäyksen edessä. - -Hän ei syönyt paljonkaan päivällistä, vaan vielä huonompi näytti rouva -Miralezin ruokahalu olevan. - -Muutamia päiviä meni. - -Hän jätti nuoren miehen rauhaan antaakseen hänen unelmoida, koota -ajatuksiaan ja antaakseen aikaa kylvämäinsä rakkaudensiementen -itämiselle. - -Kun hän oli yksin Etiennen kanssa kallioiden keskellä taikka alhaalla -rannalla, antoi hän päinsä vaipua ja tekeytyi surumieliseksi. Välisti -puheli hän kohtalon oikusta, joka joskus vie yhteen ihmisiä samalla -tavalla kuin meri lykkää rannalle kiviä toisiaan vastaan. - -Ja Rose-Marie ihmetteli itsekin, kuinka kevyesti hän voi esittää näitä -sentimentalisia sanoja. Hän huokasi luonnollisimmalla tavalla ja olipa -vähällä saada kyyneleitä silmiinsä. - -Ja Etienne kokoili raakkuja täydessä totuudessa! - -Tämä kiusoitti rouva Miralezia, ja hän rypisti kulmakarvojaan, kun -hän ajatteli Genevièven ystävää. Hänhän oli kerrassaan epäkohtelias -Miksi ei hän ollut jo aivan korviaan myöten ihastunut ja rakastunut -häneen? Koko tällä ajalla minkä he olivat olleet kahdenkesken ei hän -ollut lahjoittanut ainoatakaan ihastelevaa silmäystä, puhumattakaan -odottamastaan rakkaudentunnustuksesta! - -Ja Granadan ruusu tekasi mielestään oivallisen petossuunnitelman -seuraavaksi, heinäkuun 14 päiväksi. - - - - -XV. - - -Noin 10 kilometriä herra Miralezin huvilasta on eräs saari, jonne -voidaan mennä kuivin jaloin pakoveden aikana. Tämä Ile des Marches, -kuten saarta nimitetään, tarjoaa matkustajille mieltäkiinnittäviä -raunioita ja omituisesti muodostuneita kallioita. Sen ainoina asujamina -ovat valkoiset rotat. - -Rose-Marie oli käynyt saarella useampia kertoja ja tunsi sen -täydellisesti. Hän tahtoi nyt näyttää sitä Etiennelle. Tarkoitusta -varten tilasi hän vaunut ja kehoitti äitiään tekemään matka -valmistukset pitempää matkaa varten. Dominica seurasi myös mukana. - -Kun Miralez ilmaisi aikovansa lähteä huvimatkalle hänkin pyysi -Rose-Marie hänet syrjään, sanoen: - -— Ystäväni, sinä olet yskinyt paljon viime päivinä, tulet yhä -laihemmaksi ja senvuoksi pitäisi sinun olla varovainen. Meri-ilma -ei ole sinulle terveellistä, voit olla siitä vakuutettu. Tekisit -viisaammin jos ottaisit kirjan ja asettautuisit puitten varjoon -Saint-Jacutissa. Tule nyt syömään aamiaista ja koeta kertakin näyttää -hyvää ruokahalua. - -Lorenzo ei voinut koskaan kieltää mitään vaimoltaan. Hän lupasi siis -olla järkevä ja jäädä pois huvimatkalta. - -Aamiaisella tarjottiin hyvää ruokaa ja vielä shampanjaakin. - -— Se on kansallisjuhlan vuoksi, selitti Rose-Marie. - -Dominica täytti kolme kertaa Etiennen lasin ja rouva Miralez tyhjensi -samaten kolmasti lasinsa. Kaikki olivat iloisia. Äiti Stefana — -niin kutsuttiin jokapäiväisessä puheessa Rose-Marien äitiä — oli -ihastuksissaan ja hänen poskensa olivat punaiset kuin kotimaansa -tomaatit. Eikä Rose-Marie ollut koskaan ollut ihastuttavampi. - -Tiu’ut kilisivät ja vaunut ajoivat esille. Dominica sai varata eväät, -sillä seurue viipyisi ehkä myöhään. Lähtiessään suuteli Rose-Marie -miestänsä, sanoen sydämellisesti: - -— Hoida nyt itseäsi eläkä mene kovin kauas! - -Seuraa lähti matkaan, ja ennen pitkää kuului ihastushuudahtuksia -luonnon kauneudesta. Ainoastaan Rose-Marie tutki tarkkaavasti muutamaa -taulukkoa pako- ja nousuveden ajoista. - -Kun oli huudahdeltu ihastuksesta väsyksiin asti nousi Rose-Marie -vaunusta hiekkarannalle huutaen: - -— Ken haluaa seurata minua Ile des Marchesille? - -— Minä! - -— Minä! - -- Minä! — vastattiin joka taholta. - -Heitä oli nähtävästikin liika paljon, sillä rouva Miralez kääntyi -äitinsä puoleen sanoen: - -— Tiedät kai, että se on väsyttävä matka? - -— Niinkö luulet? - -— Niinpä luulenkin, äiti! - -Lihava rouva Ramazeilhes oli pian vakuutettu tästä. Ja Dominica ymmärsi -heti, ettei hänen sopinut jättää vanhaa rouvaa yksin. - -Äiti Stefana ja palvelijatar laskeutuivat rannalle ja Rose-Marie lähti -yksin Etiennen kanssa Ile des Marchesille, joka näkyi noin 1600 metrin -päässä. - -— Ah, unohdin yhden asian! — huudahti Rose-Marie kääntyen takaisin. -Ettehän te ole vielä nälissänne? Antakaa minulle eväspussi, minä alan -olla sen tarpeessa. - -— Aijotko ruokailla saarella? — kysyi rouva Ramazeilhes. - -— Miksikäs ei? Siellä kallioitten seassa maistaisi se erinomaiselta. - -— Tee kuten tahdot, mutta elä viivy liika kauan; tiedäthän, että vesi -nousee. Muutaman tunnin kuluttua on liika myöhäistä palata. - -— Ole huoletta! Olemme pian täällä jälleen. - -Etienne otti eväspussin ja riensi Rose-Marien jälkeen, joka kiisi -eteenpäin kostealla hiekalla kuten koulutyttö. - -— Meidän täytyy kiirehtiä, — sanoi hän nuorelle miesseuralaiselleen. - -Hän vapisi malttamattomuudesta ja silmänsä loistivat. - -He hyppelivät yli pienien purojen kiiruhtaen kalliosaarta kohden. -Erästä kalliota vastaan viskautuivat laineet niin että vaahto pärskyi -ylös kalliolle. - -— Se tekee hyvää, — eikö totta, virkkoi rouva. - -Neljännestunnin kuluttua olivat he saarella. - -— Nyt se alkaa, — virkkoi Rose-Marie ja nosti pukunsa liepeitä. - -Etienne näki hänen pienten jalkainsa kiipeävän kallioille ja hän -seurasi niitä ilomielin. - -Hän ei ollut enää synkkä munkki, joka sulki silmänsä kaikelle luonnon -kauneudelle. Hänen runollinen mielensä nautti kaikesta täysin -siemauksin. - -Heidän täytyi pujotelleida suuren mustan kiviröykkiön yli, jossa siellä -täällä näkyi joku vihertävä turvetäplä. Sitten kulettiin ikäänkuin -kiviportaita alas ja tultiin lopulta eräänlaiseen käytävään, jossa -villit kalliokielekkeet itkivät hitaasti valuvia suolaisia kyyneleitä. - -— Katsokaas tuota! — sanoi Rose-Marie kun hän oli tullut ylös eräälle -suurelle, laakealle kivipaadelle. - -Ja hän teki liikkeen ikäänkuin olisi tahtonut syleillä koko maailmaa. - -Etienne ahmi suurenmoisen komeasta taulasta. - -— Ah, kuinka se on kaunis! — sanoi hän hiljaa. - -— Se ei vielä ole kauniinta. Säästäkää ihasteluanne tuolla oleville -kallioille, noille minun sieville pikku paasilleni, joille olen tehnyt -rakkaudentunnustukseni joka kerta kun ne olen nähnyt. Ne ovat niin -viehkeitä että voisi syödä ne. - -Rouva Miralez joutui haltioihinsa. Etienne ei ollut kuullut hänen -koskaan puhuvan niin. Hänen ulkoisenkin näkönsä oli jotain toista — -säteilevämpi kuin tavallisesti. Häntä katsottuaan olisi nuoren miehen -tehnyt mieli sulkea silmänsä hetkeksi kuten kesäpäivänä auringon -loistaessa suoraan silmiin. Mikä ihana ilta! - -Saaren korkeimmalla huipulla näytti Rose-Marie erään linnoituksen -raunioita, vanhoja muureja, jossa sisiliskot luikertelivat notkein -liikkein. - -Mutta he eivät seisahtaneet täällä. Rouva Miralez kiipesi ylös eräälle -kalliokielekkeelle. - -Täällä se on, herra Etienne, täällä se on! Kiiruhtakaa! - -Saari loppui mustien kalliojonojen riviin näyttäen harhamatkallaan -pysähtyneiltä jättiläisiltä. Eräät pitkiä, suoria, toiset lyhyempiä, -köyryjä taikka ikäänkuin liikkumattomia ruumiita. Kaikilla oli syvät -arvet, ikäänkuin vihamielinen meri olisi käytellyt näkymätöintä -miekkaansa niitä vastaan. Muutamat jättiläiset näyttivät olevan -pakenemaisillaan, pää kumarassa, toiset taas uhka-asennossa ottaakseen -vihollista vastaan taikka hyökkäämäisillään sen jälkeen. - -Etienne ja Rose-Marie vaihtoivat silmäyksiä ihastuksesta. He asettuivat -vierekkäin eräälle eteenpäin pistävälle kalliokielekkeelle oikein -tarkoin katsellakseen niiden omituisia muotoja, joitten yli meri -heitteli vaahtoisia laineitaan. - -Tuuli vieritteli mahtavia meren laineita ja välisti kuului ikäänkuin -kanuunan laukaus jylhistä kallioluolista. Aurinko laskeutuessaan -heitteli punahohtoista valoansa kuten mahtavaa hiililiekin hohdetta. Ei -nyt enää näkynyt vesipisaroita vaahdon pärskyessä vaan tulen säkeniä ja -vähän myöhemmin veripisaroita. Lähellä oleva jättiläispaasi oli saanut -korallimaisen kruunun, joka säteili monivivahteisena vaipuvan auringon -punahohteessa. - -Enenne vaipui tämän ihanuuden katseluun unohtaen kokonaan ajan -kulumisen. - -Rose-Marie ei varmaankaan ollut yhtä ihastuksissaan ja haltioissaan, -sillä hän näytti vähän väliä tarkkaavan kärsimättömänä niitä epäselviä -huutoja toiselta rannalta, jotka sieltä tänne saakka kaikuivat, ja kun -ne tulivat voimakkaammiksi, puhui hän korkeammilla äänellä vaipuvasta -auringosta, pilvistä, kivipaasista ja siten sotkien huudot oman äänensä -voimalla. - -— Mutta nyt pitäisi meidän täältä palata, — sanoi nuori mies äkisti, -kohottautuen. — Vesi nousee kenties jo hyvin pian... - -— Ah! katsokaapa tuota venhettä tuolla! Eikö se ole hauskannäköinen? — -virkahti Rose-Marie. - -Ja pieni venhe kiinnitti hänen huomionsa hetkeksi. Mutta Etienne -repäisihe irti tästä katselusta kysyen: — Koska alkaa nousuvesi, rouva -Miralez? Luulen, että jos emme halua viettää yötä täällä, niin... - -— Ja tuo torni tuolla kaukana, tuolla saarella katsokaapa sitä! - -Tornin katseluun meni vielä muutamia silmänräpäyksiä, ja rouva oli -ihastuksissaan. - -— Luulen että meitä huudetaan! — sanoi kirjuri hätäytyen. - -— Eikö mitä! Ne ovat lapsia, jotka kirkuvat uidessaan. - -— Oletteko varma siitä? - -— Ettekö niitä näe tuolta kahden kallion välistä? Kuinka heikko näkö -teillä onkaan! Oletteko likinäköinen? - -— En, tietääkseni. - -— Ettekö kuitenkin liene? Koettakaapa käyttää minun silmälasiani! Ne -ovat n:o 10. - -— En minä niillä näe mitään. - -— Koettakaapa uudestaan! Ei sitä niin pian näe. Pitäkää lähempänä, -näin! ... Ettekö vieläkään näe? - -Mutta nyt lähti Etienne juoksemaan. Hän riensi raunioille nähdäkseen -joko meri oli eroittanut saaren manteresta. - -Ja tällä kertaa salli Rose-Marie varsin levollisena hänen juosta. - -— Juokse poikaseni, juokse! — hymyili hän. Juoneni on onnistunut ja -sinä olet vankinani huomisaamuun saakka. Siitä tulee hauskaa! - -Hän otti esille kellonsa. - -— Neljännestä vaille yhdeksän. - -20 minuutin ajan olemme olleet veden ympäröiminä. - -Hetkisen perästä palasi Etienne kauhistuneen näköisenä. - -— Se on liian myöhäistä! — huusi hän, kun näki Rose-Marien. Vesi -ympäröi saaren joka puolelta. - -— Mitä kummia! — huudahti rouva Miralez mitä viattomimmalla tavalla. - -— Tulkaa pian, pian! He huutavat meitä toisella rannalla. Ehkä -löydämme jonkun keinon pelastuaksemme. Juoskaamme! Muuten jäämme tänne -sulkeuksiin. Täällähän ei ole yhtään venhettä. - -— Ei, — vastasi Rose-Marie, ei ole venhettä lähempänä kuin Saint -Briacissa. - -— Mikä kohtalo! - -Hän valitteli, se taulapää! - -Mutta Rose-Marie tahtoi mielellään juosta pelastaakseen aseman. Hän -tuli saaren korkeimmalle kohdalle. Kaunis, noin 500 metrin leveä -viheriä juova eroitti heidät rannalle jääneistä. Siellä heiluttivat -naiset rannalla nenäliinoillaan, vähin erin peräytyen kauemmas nousevan -veden tieltä. - -Siiloin alkoi Rose-Marie ääneensä valittaa. - -— Herrajumala! mitä voimme tehdä. Ne onnettomat kalliot! Täällä täytyy -nyt viettää yömme. Ihminen unohtaa itsensä niitten keskellä. Niihin -pitäisi kiinnittää muistutus: »Muista nousuvesi!» - -Näin lörpötellessään juoksi hän hengästyneenä eteenpäin. Äkisti -seisahti hän katsoakseen aikatauluaan. - -— Ah, se viheliäinen! — huudahti hän äkisti. Se on se, joka tämän -tempun teki. Katsokaa herra Etienne! Kahdeksan ja 15 minuuttia alkaa -nousuvesi! Katsokaa tätä romua! 8: 15. Näettekö? - -— Entä sitten? - -— Entäkö sitten? Luulin sen olevan 8: 45. Tämähän näyttää kuin olisi 4. -Jos en olisi luullut tätä ykköstä neloseksi, olisimme lähteneet puoli -tuntia sitten. Se on tuo huono numero kaikkeen tähän syypää. - -— Osaatteko uida, rouva Miralez? - -— En tiedä; voinhan koettaa. - -Etienne tahtoi heti viskautua veteen. - -— Sepä kaunista! Aijotte siis jättää minut yksin tänne? - -— Minä kannan teidät, — ehdotti hän. — Olen vakuutettu siitä ettei -vettä ole enempi kuin puoli metriä. Koettakaamme! - -— Koettakaamme vaan! - -Etienne nosti Rose-Marien käsivarsilleen ja juoksi eteenpäin. - -— Elkää pudottako minua! — huusi hän. - -Hän sulki silmänsä — tämä oli hänestä niin hauskaa. - -— Odottakaa kunnes otan hameeni ylös! — sanoi hän nopeasti. - -Mutta Etienne astui kainostelematta veteen. - -— Oletteko hullu? — huusi rouva Miralez. — Elkää menkö kauemmaksi! Vesi -nousee yli päänne! Seisahtukaa! - -Ja Etiennen täytyi kääntyä takaisin. - -Ja Rose-Marie huusi niin kovasti kuin jaksoi toiselle rannalle: - -— Hyvää yötä! - -Sitten meni hän aivan levollisena ja iloisena takaisin saaren huipulle. - -Ja nyt hän ei voinut enää pidättää iloisuuttaan vaan ratkesi nauruun. - -— Eikö teistä ole hauskaa viettää yötä asumattomalla saarella ja -leikkiä Robinsonia yksi yökausi? - -Etienne seisoi vaiti. Hän näytti levottomuuden eleitä. - -Jos pakovesi alkaa neljänneksen yli 8, silloin emme voi jättää saarta -ennenkuin klo 3-n ajoissa, päivän koitteessa, — sanoi hän. - -— Mitä se tekee? - -— Herra Miralez tulee levottomaksi. - -Nämä sanat kuultuaan hätkähti Rose-Marie. - -— Tuo narri! Kuinka saattaa hän nyt ajatella Miralezia? — sanoi hän -aivan hiljaa. - -Ja hänen mielensä teki antaa hänelle aika korvatillikka. - - - - -XVI. - - -Alkoi pimetä. Pilvet vaalenivat vähitellen, kevyt sumu alkoi kietoa -saarta ja meren laulu alkoi tuntua yhä valittavammalta. - -Rouva Ramazeilhes oli poistunut Dominican kanssa rannalta. Voi -vielä kuulla ajomiehen ruoskan läiskettä kaukaa jäähyväisiksi. -Iltakellonsoittoa kuului jostain kaukaisesta kirkontornista, ja jos -rouva Miralez ei olisi ollut luonaan, olisi Etienne aivan varmaan -polvistunut rukoukseen. - -Hänen seuraajattarensa oli istuutunut raunioiden juurelle, katse -suunnattuna taivaan rantaa kohden. - -— Tahdotteko antaa minulle anteeksi, herra Etienne? — sanoi hän -lempeästi ja siirsihe lähemmäksi. - -— Minun tulee teiltä pyytää anteeksi, rouva Miralez. Minä olen ainoa -syyllinen. - -— Antakaamme siis toisillemme anteeksi ja solmitkaamme rauha, — sanoi -hän hymyillen. - -Ja hän ojensi valkoisen kätensä, joka hieman vapisi. - -He istuivat hetkisen ääneti. Tuuli vaimeni. Ei tuntunut vielä kylmältä -ja suuret kivipaadet saattoi vielä eroittaa. Nyt oli vesi noussut -vanhain jättiläisten vyötäisiin saakka ja jokainen laine heitteli -vaahtoaan heidän hartioilleen. Ensimäiset tähdet alkoivat tuikahdella. - -Rose-Marie ravisti päätänsä. - -— Ottakaamme asia käytännölliseltä kannalta, herra Etienne! — Luulen -että meillä on lihapiirakasta tuolla eväskorissa. - -— Yksi lihapiirakas ja pullo viiniä... - -— Hyvä! Niinpä syökäämme. Olen niin nälkäinen että voisin nieleskellä -kiviä. - -Lihapiirakas oli suuri, mutta he söivät sen hyvällä ruokahalulla. -Lopulta oli jälellä vain yksi viipale Siitä vetivät he arpaa ja se -lankesi Rose-Marielle. Mutta Etiennen täytyi ottaa siitä toinen puoli, -sillä hänet pakoitettiin siihen. - -Rouva Miralez joi ensin viiniä suunnaten tällöin mustat silmänsä -Etienneen ja huolimatta halustaan lörpötellä ja naureskella, tekeytyä -iloiseksi ja leikilliseksi, vaipui hän yhä enemmän ajatuksiinsa tällä -autiolla saarella seuranaan kaino nuori mies. - -Ennen pitkää siirtyivät hänen ajatuksensa Genevièveen, siitä -Miraleziin ja edelleen niihin nuoriin miehiin, jotka olivat häntä -kohteliaisuuksillaan mielistelleet Pariisissa, Espanjassa ja -kaikkialla, missä oli liikkunutkin. - -Oli jo täysin pimennyt. Saaria ei enää näkynyt. Ranskan maata ei sumun -läpi enää eroittanut. - -Rose-Mare katsoi neuvottomana Etienneen tietämättä mitä sanoa, ja -Genevièven sulho ummisti silmänsä. Hän tunsi ihmeellistä huimausta ja -tajusi Rose-Marien käden laskevan omaansa. Tästä kosketuksesta avasi -hän silmänsä ja katsoi tuskaisena häneen. - -— Auttakaa minua nousemaan ylös! — sanoi hän. — Tämä ei ole mikään hyvä -paikka. - -Ja hän poistui pikaisesti ikäänkuin hän olisi jotain peljännyt. - -Hän meni vanhoille linnan raunioille eikä näyttäytynyt sieltä enää. - -Etienneä värisytti. Hän katsoi muureille, joitten taakse Rose-Marie oli -kadonnut. Äkisti heräsi hänessä halu paeta taikka heittäytyä mereen -vilvoittelemaan, vaan jätti sen tekemättä. - -Hän seurasi rouva Miralezia ja löysi hänet eräästä holvista, jonne -hän oli paneutunut maata vuoteelle, jonka lienee jättänyt sinne jokin -tullimies tai kalastaja. - -— Teitä varmaankin vilustaa? — sanoi hän hiljaa, läheten vitkalleen -ikäänkuin jalkansa vastoin tahtoaan olisi häntä vienyt eteenpäin. — -Minä lainaan päällystakkini, jonka voitte kääriä ympärillenne. Minä -menen muurin toiselle puolelle nukkumaan veden laskeutumiseen saakka. - -— Olette oikeassa. Nukkukaamme. Koska tarjoatte päällystakkianne, otan -sen kiitollisuudella lämpimikseni. - -Etienne kehoitti häntä laskeutumaan vuoteelle ja peitti hänet takillaan. - -— Onko Teillä nyt mukavaa? — kysyi hän. - -— Varsin mukavaa. - -— Eikö enää vilusta? - -— Vähän. Tahdotteko vetää takin vähän ylemmä! Niin juuri; nyt se on -hyvin. Hyvää yötä! Ojentakaa minulle kätenne! Olette niin kiltti! - -— Hyvää yötä! — vastasi Etienne nopeasti. - -Ja Rose-Marie näki hänen rientävän pois kompastuen vanhan linnan -muurikiviin. - -Seurasi hiljaisuus. - -Rose-Marie nousi käsivarsilleen ja aukasi silmänsä. - -Kuu näytti vaaleata naamaansa pilven raosta. Meren kohinaa kuului joka -taholta. Ketään ei liikkunut hänen läheisyydessään. - -Hän tunsi olevansa itkuun tyrskähtämäisillään. - -Mutta hän ei sitä tahtonut. Hän käännähti ja nieli kyyneleensä - -— Niin kauasko siis voin _minäkin_ mennä? - -Kyyneleet tunkivat esiin kaikista vastaan ponnisteluista huolimatta. - -— Se on kiukku joka minua itkettää! — ajatteli hän. — Ja minulla on -todellakin syytä olla vihoissani! Olenkohan minä jo tullut rumaksi? -Enhän voi enää tuon poikasen päätä panna pyörälle! Enhän voi saada -häntä rakkaudentunnustukselle — minä, Rose-Marie! Ei, se ei ole -mahdollista. Näinhän juuri äsken, että hän oli valkea kuten palttina. -Jos en olisi lähtenyt pois, olisi hän tuossa tuokiossa heittäytynyt -jalkojeni juureen! ... Mutta miksi hän oikeastaan meni? - -Hän nousi uudestaan kyynärpäittensä nojaan ja hänen silmänsä suurenivat -pimeässä. - -Hän ravisti päätänsä. - -— Ei, ei, se ei ole niin, se ei voi olla niin. Ah, minähän olen -järjiltäni. - -Ja Rose-Marie taas vaipui mietteisiinsä. - -— Mikä herttainen yö! Kuu ei varmaankaan ole koskaan ennen noin -selvästi valaissut. Ah, meren humina — se ei ole varmaankaan koskaan -ollut ennen tuollaista laulua. Jospa olisin Pariisissa, niin kyllä -ihailijani löytäisin! ... Ei, en sietäisi heistä ainoatakaan -läheisyydessäni! - -Hän heittelihe vuoteessa sinne tänne, puristaen kätensä tiukasti yhteen. - -Kaukana kuului kirkon kello lyövän. - -Äkisti nousi Rose-Marie. - -— Mitä se oli? Jokin liikahti hänen läheisyydessään. - -Hän otti Etiennen päällystakin ja meni ulos holvista. Horjuvin askelin -ohjasi hän kulkunsa kuutamossa eräänlaiseen käytäväholviin. - -— Ettekö enää nuku, rouva Miralez? — kuuli hän Etiennen kysyvän. - -Hän huudahti säikähdyksestä. - -Nuori mies oli noussut ylös. - -— Nukutteko täällä? — kysyi rouva. - -— Kyllä. Löysin toisen vuodehylyn täällä nurkassa ja siinä oli mukava -nukkua! Olin aikeessa lähteä ehdottamaan teille että vaihtaisimme -vuoteita, mutta pelkäsin peloittavani teitä. - -— Ah, minä en ole voinut nukkua. Siellä mahtaa olla kaikellaisia -elukoita tuolla holvissa. Kuulin niiden liikkuvan ja aloin pelätä. - -— Tahdotteko jäädä tänne? - -— Mielelläni. Mutta älkää menkö pois, ei ainakaan ennen kuin olen -nukkunut. Minä niin helposti pelästyn. - -Hän otti Etiennen paikan ja koetti kääntää hänelle selkänsä, mutta hän -ei voinut sietää sitä asentoa. - -Etienne nojasi itseänsä muuria vasten jääden liikkumattomaksi. - -Kuu valaisi korkealta. Mahtoi olla puoliyön aika. Useampia kertoja -käänsihe rouva Miralez saaden aikaan kolinaa, mutta Etienne istui -liikkumatoinna. Hän mahtoi nukkua. - -Kuutamo valaisi hänen kauniita kasvojaan ja Rose-Marie näki hänen -korkean otsansa, vaaleat kasvonsa, hienot viiksensä, ja ajatteli: - -— Niin, Geneviève voi tulla onnelliseksi! - -Hänen silmänsä täyttyivät uudestaan kyynelistä ja hän huokasi raskaasti. - -Se ei ollut ainoastaan harmista, se oli rakkaudesta, sen tunsi hän nyt -Hän oli tahtonut valloittaa tämän miehen leikkiäkseen hänen kanssaan, -mutta tämä oli ottanutkin hänen sydämensä. Hän oli itse takertunut -siihen paulaan, jonka oli toiselle virittänyt. Hän rakasti Etienneä: -hän rakasti mielettömästi, rakasti niin ettei ollut ainoatakaan ihmisiä -ennen rakastanut. Ehkäpä rakasti hän häntä juuri siksi, ettei hän ollut -kuten muut etsinyt ja rukoillut hänen suosiotaan. Tuo kylmyys oli hänet -nyt valloittanut. Tuossa nukkui hän aivan levollisena sillä aikaa kun -hän, Rose-Marie, kylvi kyynelissä ja vapisi tuskassaan... Ja he olivat -molemmat 25 vuoden ikäiset! - -Rose-Marie nousi. Hän katsoi yhä nuorta miestä. Yksikään lihas ei hänen -kasvoillaan liikahtanut; silmänsä olivat ummistetut. - -— Etienne? — kuiskasi hän hiljaa. — Etienne! - -Ja hän tuntui panevan koko sielunsa tähän sanaan. - -Nuori mies ei liikahtanut. Hän näytti nukkuvan makeasti. - -Silloin kumartui Rose-Marie hiljaa hänen ylitsensä ja suuteli keveästi -hänen silmäkulmaansa. - -— Ah, tehän ette nukkuneetkaan! — huudahti hän kun näki hänen avaavan -silmänsä. — Anteeksi, antakaa anteeksi! - -Eikä hänellä ollut enää voimia pidättää kyyneleitään vaan ratkesi -itkuun. - -Etienne oli noussut. Rose-Marie kuuli hänen hengittävän raskaasti, -ikäänkuin olisi tahtonut pidättää sanoja, jotka pyrkivät ulos. Mutta -hän ei sanonut mitään; hänen huulensa pysyivät sulettuina. Hän seisoi -kankeana ja liikkumatoinna kuin kuvapatsas nuoren naisen edessä. - -Ja Rose-Marien nyyhkytykset yhä yltyivät. - -— Olen niin onnetoin! sanoi hän. Minä rakastan teitä ja te halveksitte -minua! - -Hän peitti kasvonsa käsillään ja tahtoi paeta, mutta Etienne pidätti -hänet. - -— Rose-Marie! — sanoi hän surullisesti — elkää menkö pois! Minä kärsin -ja olen onnellinen; en tiedä mitä tunnen ja pelkään että menetän -järkeni. Jääkää tänne! - -— Rakastatteko siis minua, Etienne, rakastatteko? Se ei siis ole mikään -unelma. Oi, en ole koskaan tuntenut sellaista onnea! - -Mutta entinen munkki keskeytti hänet ja surunvoittoisella äänellä -vastasi hän: - -— Minä en rakasta teitä, rouva Miralez. Minä en saa rakastaa teitä! -Minä olen voinut kuvitella mielessäni sitä muutaman silmänräpäyksen, -mutta se ei saa tapahtua toista kertaa. Te olette kaunis ja lumoatte -jokaisen, joka joutuu läheisyyteenne, ja minä pelkäsin muutamia -minuuttia etten voisi välttää heidän kohtaloaan. Te voisitte sokaista -itse enkelit, jos he ottaisivat ihmismuodon. Mutta jos te olette -kaunis, olen minä voimakas, minä en tahdo kukistua! Olen tänä iltana -vierellänne tuntenut tuskallisimmat taikka suloisimmat hetket, en tiedä -kummatko. Ja nyt elkäämme enää koskaan puhuko rakkaudesta! - -— Etienne! — nyyhkytti Rose-Marie. - -Hän läheni hitaasti ja tarttui nuoren miehen käteen. — Etienne! - -Hän työnsi hänet luotansa sanoen: - -— Muistakaa, että olette naimisissa. Te ette ole vapaa. - -Hän katsoi nuorta miestä silmät täynnä kyyneleitä. - -Ja Etienne poistui nopeasti mennen kuutamon valaisemien raunioiden ohi -alas rannalle. - - - - -XVII. - - -Idässä alkoi vaaleta. Vaalean keltainen valojuova näyttäytyi -taivaanrannalla. Meri näytti kaukaisemmalta ja tyynemmältä. - -— Rose-Marie! — kuului eräs naisääni huutavan rannalla. — Rose-Marie! - -Rouva Miralez vavahti. - -— Se on äiti — sanoi hän. He tulevat meitä etsimään. - -Hän riensi alas Etiennen luo ja näki hänet istumassa veden rajassa -kalliokielekkeellä. - -— Herra Hontarrède! — sanoi hän. — Äiti tulee meitä etsimään. Nouskaa! -Ottakaa hattunne ja päällystakkinne ja unohtakaa, mitä täällä saarella -on tänä yönä tapahtunut. Lupaattehan sen? Tehän olette kunniallinen -mies ja minä toivon tulevani kunnialliseksi naiseksi täst'edes. -Kunnioittakaamme toisiamme koska emme saa rakastaa toisiamme. Ojentakaa -minulle kätenne! - -Hän kuivasi kyyneleensä ja kiiruhti äitiänsä vastaan. - -— Rose-Marie! — huusi ääni jo lähempää. - -— Minä tulen! — vastasi rouva Miralez juosten. - -Vesi oli nyt kokonaan vetäytynyt takaisin. Rose-Marie tapasi äitinsä -saaren rannalla. - -— Sellaisen tuskan olet meille tuottanut, sinä varomatoin lapsi! — -sanoi vanha rouva syleillen tytärtänsä. Annoit veden salvata itsesi -vaikka minä varoitin sinua. Onko sinulla ollut kylmä? Olen tuonut -päällysviitan: ota se pian päällesi. Tiedätkö että miehesi on täällä -kanssani? - -Nämä sanat kuullessaan teki rva Miralez tyytymättömyyttä ilmaisevan -eleen. - -— Onko hän tullut tänne vaikka hän on niin raihnainen? - -— En voinut häntä estää. Hän tahtoi tulla saarelle asti mutta onnistuin -pidättämään hänet rannalla. - -Etienne tuli nyt eväskorinsa kanssa. - -Hän puristi rouva Ramazeilhesin kättä ja sanoi vähän nukahtaneensa. -Aamukylmästä väristen saapuivat he kolmisin mantereen puolelle. - -Miralez tuli heitä vastaan. Hänen kasvonsa olivat tuhkan harmaat ja -silmänsä täyttyivät ilon kyynelistä. Hän syleili vaimoansa kuiskaten -mairittelevia sanoja kuten onnellinen lapsi. - -Auringon noustessa pääsivät he kaikki Saint Kerohiciin. - - * * * * * - -Kun he menivät huvilaan, pisti Miralez kätensä takkinsa taskuun ja -huudahti. - -— Kuinka olenkaan saattanut unohtaa! Täällä on sinulle kirje, joka tuli -eilisiltana. - -— Kirje minulle? — sanoi Rose-Mirie. - -— Niinpä kyllä. Katso! - -Routi Miralez avasi kirjeen mennessään pukeutumishuoneeseensa. Kirje -oli Bontucqista ja kuului seuraavasti: - - »Sinä annat minun menehtyä ikävään, rakas täti! Sini sanot aikovasi - oikein todenperästä virittää ansojasi minun ystävälleni, ja jätit - minut sittenkin kahdeksaksi päiväksi virkkamatta mitään. Mitä on - tapahtunut? Kuvittelen mielessäni mitä hirmuisimpia asioita. Kirjoita - minulle heti ja sano minulle kaikki, kaikki, kuuletko? Tahdon - mieluummin kuulla totuuden, millainen lieneekin, kuin elää tässä - kauheassa epävarmuudessa. - - Geneviève-raukkasi.» - -Luettuaan kirjeen meni Rose-Marie huoneeseensa, otti arkin paperia ja -kirjoitti seuraavat rivit: - - - -»Rakas Genevièveni! Tyynnyhän toki! Ystäväsi on kunniallisin poika maan -päällä ja sinä voit koska tahansa ruveta hänen vaimokseen. Minä vastaan -hänestä. - -Rose-Marie.» - -Rouva Miralez oli juuri soittamaisillaan lähettääkseen kirjeen kun -kamarineiti astui huoneeseen. - -Dominica näytti olevan erinomaisen hyvällä tuulella ja hänen merkitsevä -katseensa ennusti hyviä uutisia. - -— Vai niin, sinä halut lörpötellä? — sanoi rouva Miralez. — Olen varma -siitä että tahdot tietää kuinka viihdyin saarella, eikö totta? - -— Tietysti. - -— Ihanaa! - -— Luultavasti myöskin herra Etiennestä? - -— Sitä en todellakaan tiedä. - -— Oh! — ihmetteli Dominica. - -Tehdäkseen lopun kamaripalvelijansa kysymyksistä näytti Rose-Marie -hänelle kirjettä, jonka hän oli kirjoittanut Genenevièvelle. - -— Herra Etienne ei siis ollut aivan rakastettava? - -— Ei vähintäkään, rakas Dominicani. Mutta vie nyt tämä kirje postiin -niin että se tulee Bontucqiin niin pian kuin mahdollista. - -Dominica otti kirjeen ja poistui vastenmielisesti. - -Mutta samassa aukeni ovi äkisti ja Etienne hyökkäsi sisälle. - -— Rouva Miralez, — sanoi hän hätäisesti — miehenne on tullut -tajuttomaksi! - -Rose-Marie riensi ulos ja Dominica seurasi häntä. Etienne johti heidät -tupakoimishuoneeseen, jossa Miralez oli pyörtynyt. He näkivät hänet -sohvalla lepäämässä aivan kalman kalpeana. - -— Herra Jumala! Mitä hänellä on? — huokasi Rose-Marie. - -Hän kumartui ja otti hänen kätensä omiinsa. - -— Lorenzo! — sanoi hän. - -Miralez avasi silmänsä, tunsi vaimonsa ja hymyili. - -— Lorenzo, oletko sairas? - -— En; vilustin vaan itseni aamulla — tunsin sen... - -Hänet keskeytti yskänkohtaus, ja hän ojensi kätensä saadakseen -nenäliinan, jonka vei huulilleen. - -— Verta! — huudahti Rose-Marie. — Nenäliinassasi on verta! - -— Anteeksi — tahdoin sen salata sinulta... Olen jo useampia kuukausia... - -— Mutta sinun olisi tullut sanoa se heti. - -— Mitä se olisi hyödyttänyt? - -— Mitäkö olisi hyödyttänyt? Oletkos järjiltäsi? Olisit saanut -sopivampaa hoitoa. - -— Mitäpä sekään olisi hyödyttänyt? Nyt on minän vuoroni... - -— Sinun vuorosi? Mitä se merkitsee? - -Ja kun Miralez tahtoi avata suunsa vastatakseen, keskeytti Rose-Marie -hänet: - -— Hiljaa, vaiti, elä puhu niin! - -Hän vapisi kun kääntyi Etiennen puoleen. - -— Herra Hontarrède, olkaa hyvä ja sähköttäkää lääkärillemme, toht. -Chevrierille Pariisiin. Hänen tulee matkustaa klo puoli 9 junalla ja -olla täällä jo tänä iltana. Ja sinä, Dominica, lähetä heti noutamaan -jotakin lääkäriä Lamballesta tai mistä hyvänsä. - -— Kun Rose-Marie oli jäänyt yksin Lorenzon kanssa, istahti hän -sohvalle, sanoen: - -— Elä ole levoton, ystäväni. Teemme sinut kyllä terveeksi. Ei se -merkitse mitään, siitä olen vakuutettu. Lepää nyt vaan! Panen tämän -tyynyn pääsi alle. Onko näin hyvä? Koeta nyt nukkua. Elä puhu! Kun -heräät, voit varmaankin jo paremmin. - -Hän suuteli miestänsä, mutta sulki heti silmänsä. - -Minkä tähden hän teki niin? Oliko se surusta vai...? - -Hän nousi tuntien tarvitsevansa jäähdyttää polttavia kasvojansa -raikkaassa ilmassa. Synkät ajatukset risteilivät päässään ja sydämensä -löi rajusti. - -Mutta se ei ollut surusta; se oli malttamattomuudesta. - -— Jumalani! — huokasi hän. - -Hän kääntihe. Miralez varmaankin nukkui. Hän meni lähemmä, kuunteli. -Miralezin hengitys oli lyhyttä, vaivalloista, kätensä olivat kuumat. - -— Hänellä on kuumetta, — ajatteli Rose-Marie. - -Ja hän sulki silmänsä uudelleen. - -— Hänen kuumeensa tulee kestämään kauan, hän tulee yhä heikommaksi ja -kentiesi minä jo tänä syksynä olen vap... - -— Sähkösanoma tohtori Chevrierille on lähetetty, — sanoi Etienne, joka -siinä silmänräpäyksessä astui sisälle. - -Rose-Marie avasi silmänsä, loi ne sihteeriin ja riensi ulos ikäänkuin -hän olisi peljännyt jäädä yksin noiden kahden miehen kanssa. - -— Minä olen onneton olento, — huokasi hän ja polvistui ristiinnaulitun -kuvan eteen huoneessaan. - -Ja hän rukoili. - - * * * * * - -Hän jäi kauaksi polvilleen lukien rukouksia korkealla äänellä ja -koetteli lykätä luotaan pahoja ajatuksia, jotka hiipivät häneen. -Hän rukoili taivasta parantamaan Miralez, hän lupasi tehdä -pyhiinvaellusretken Saint-Anne-d'Aurayhin, jos Lorenzo ei sortuisi -perinnölliseen keuhkotautiinsa. - -Mutta hänen äänessään oli vilpillinen kaiku. Ja miten paljon hän -rukoilikin, kieltäytyi hänen sydämensä ottamaan osaa siihen. - -— Sinä tulet leskeksi, tulet vapaaksi! _Hän_ voi silloin mennä kanssasi -naimisiin! — sanoi sydän jokaisella lyönnillään. - -— Minä tulen hulluksi — huokasi hän. - -— Muistatko, mitä _hän_ sanoi yöllä? »Te olette naimisissa; te ette ole -vapaa...» Naimisissa?! Muutamain kuukausien jälkeen et enää ole sidottu -etkä naimisissa, — kuiskasi yhä ääni hänen sisällänsä. - -— Ja Lorenzo pitää minusta niin paljon. Miksi en itkisi häntä? Hän on -minulle niin hyvä. - -— Ja miksi häitä surisit? — jatkoi kiusaajan ääni. — Eihän se ole -todistus hänen hyvyydestään, joskin on ollut sinulle hyvä; hänhän on -ollut rikas. Hänen rakkaudestaan et tarvitse olla kiitollinen, sillä -sinä olet kaunis. Oletko oikeastaan häntä koskaan rakastanutkaan? -Kaipaa vaan sitä, jota rakastat. Hän yksin on kyyneleittäsi arvoinen! - -Rose-Marie käveli edes ja takaisin huoneessaan väännellen käsitän ja -taistellen houkuttelevaa ääntä vastaan. - -— Eikähän se tarvitse olla tappava keuhkotauti; ohimenevä kohtaus vaan, -joka pian unohtuu, — ajatteli hän. - -Dominica avasi oven. - -— Tohtori on täällä. - -Rose-Marie palasi tupakoimishuoneeseen. - -Hän näki lyhkäsen herran koettelevan Miralezin valtimoa. Hän istahti. -Etienne oli täällä. Tohtori pyysi sairasta ottamaan takin päähänsä ja -Lorenzo näytti laihan selkänsä, josta olisi voinut lukea jokaisen luun. - -— Hengittäkää syvään, sanoi lääkäri. - -Hän pani korvansa sairaan selkäpuolelle, mutta hän ei ollut pitkälti -kuulostanut kun kehoitti ottamaan takin taas päälle. Hän kysyi -ruokahalua ja josko sairas öisin hikoili. - -— Katarria — selitti lääkäri. — Mutta yleiseen vointiin nähden kehoitan -oleskelemaan muutamia kuukausia etelässä, Nizzassa, Archachonissa tai -Paussa. - -Hän kirjoitti yskää lieventäviä lääkkeitä ja jätti huoneen rouva -Miralezin kanssa. - -— En voi salata teiltä, rouva Miralez, että miehenne tila on hyvin -vaarallinen, — sanoi lääkäri. Tekisitte viisaammin jos matkustaisitte -heti. On ikävää sanos sitä teille, vaan tapani ei ole peittää totuutta -ja johtaa harhaan. Täytyy katsoa vaaraa suoraan silmun onnistuakseen -sen torjumisessa. Sanon sen välttääkseni epämieluisia yllätyksiä. - -— Tulet leskeksi! — kuiskasi taas se entinen ääni voittoisana. - -Rose-Marie meni kalpeana ja hoippuen. Hän ei nähnyt mitään. Kaikki -pyöri hänen silmissään. Hän meni eteiseen, siitä huoneeseensa, jossa -painoi käsillä sydäntään ikäänkuin hilliten sen rajuja lyöntejä. - -Kello löi 8. - -Rose-Marie painoi soittokellon nappulaa. - -Dominica istui huoneeseen. - -Rouva Miralez aukaisi suunsa, mutta ei saanut sanaakaan esille. - -— Herra Jumala, onko rouva sairas? — huudahti Dominica. — Onko herran -elämä vaarassa? - -— On. Ja hän antoi päänsä vaipua. - -Ja tyyntyneenä tästä palvelijansa erehdyksestä kysyi hän: - -— Tuliko kirje lähetetyksi, Dominica? - -— Mikä kirje? - -— Se jonka äsken annoin nti Sartillylle osotettuna. - -— Ai, minä unohdin sen... Se jäi taskuuni. - -— Anna se minulle! Voin lisätä siihen muutaman sanan. - -Hän otti kirjeen ja antoi Dominican ymmärtää että hän tahtoi jäädä -yksin. - -Kun palvelustyttö oli poistunut, avasi Rose-Marie nopeasti akkunan, -repi kirjeen ja heitti siruset ulos. - -— Rakastan häntä liika paljon. Antakoon Jumala anteeksi minulle. - -Ja hän heittäytyi taas polvilleen ristiinnaulitun eteen. - -— Ohoh, — sanoi Dominica muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin kun hän -tapasi paperisirut lentelemässä ympäri. - - - - -XVIII. - - -Pariisista kutsuttu lääkäri oli myös sitä mieltä, että Miralezin tuli -lähteä etelään. - -Kehoitus ei ollut Miralezille vastenmielinen, hän kun oli jo jonkun -verran virkistynyt. Kysymys oli vaan paikasta, jonne muutettaisiin. - -— Sargos! Siellähän se on teidän, herra Hontarrède, omistamanne maatila? - -— Onko siellä havumetsää? - -— Havu- ja korkkipuumetsää. - -— Sepä oivallista! - -— Kuinka kaukana merestä on talonne? — kysyi lääkäri. - -— Noin 30 kilometrin etäisyydessä. - -— Voiko talon vuokrat»? - -— Ei, herra tohtori, vaan herrasväki Miralez saa sen kyllä käyttääkseen. - -— Otamme kiitollisuudella vastaan, rakas Etienneni — sanoi sairas. — -Eikö totta? — lisäsi hän vaimoonsa kääntyen. - -Rose-Marie oli ihastuksissaan. Hänen silmänsä sädehtivät. - -— Minusta se olisi aivan erinomaista, — vastasi hän. — Mitä pikemmin -lähdemme, sitä parempi. Tahdotteko seurata meitä, herra tohtori? -Voisimme matkalla ehkä tarvita teitä ja sitäpaitsi voisitte omin silmin -nähdä onko paikka sopiva. - -— Nyt palaan Pariisiin, vaan sitten kun matkalle lähdette, olen -käytettävissänne. - -Etienne lähti heti Sargosiin järjestämään sairaan vastaanottoa. - -Ja heinäk. 20 päivänä saapuivat Miralezit palvelijoineen La Mothen -rautatienasemalle, joka oli lähinnä Sargosiin matkustajille. - -Täällä oli Etienne vastaanottamassa suuren omnibusvaunun kanssa, jolla -ajettiin Sargos-linnaan. - -Rose-Mariesta oli tämä todellinen huvimatka. Kun vaunussa istuessa -Etiennen kyynäspää kosketti häntä, katsahti hän ilosta säteillen. Täten -olisi hän Etiennen kanssa tahtonet ajaa elämänsä viime hetkeen saakka. - -Tohtori piti linnaa ympäröivää havumetsää ja kuivaa ilmanalaa erittäin -sopivana sairaalle. Ja Miralez vakuutti pian saavansa terveytensä -takaisin, niin virkistäväksi hän tunsi ilmanalan. Hän katsahti -vaimoonsa kysäisten: - -— Oletko muistanut ottaa mukaan säiläni? - -— En, ne jäivät Pariisiin. - -— Sepä oli tuhmasti. Olisin jo tänään ampunut pistooleillani ja parin -päivän perästä olisin voinut jo miekkaillakin. Kirjoitan kohta ja -pyydän ne lähettämään. - -Rose-Marie kuunteli hajamielisenä heinäsirkkain sirkutusta. - - * * * * * - -Sargosin linnassa oli ajanmukaisesti ja komeasti sisustetut huoneustot, -joissa edesmennyt Etiennen pappisvihaaja iso-isä tavallisesti unohti -liikemaailman huoliaan. Itse linna oli suuri nelineliömäinen, -kaksinkertainen ja tornilla varustettu. Se oli rakennettu havumetsän -keskellä olevalle kunnaalle. - -Linnan itäisellä sivustalla oli viheriäitä nurmikoita, pohjoisesta -näkyi pieni sisäjärvi, joka sai vetensä Leyren lisäjoesta. Etelässä -ja idässä ympäröitsi linnaa keittiökasvitarhat, joista kohottautui -muutamia laihoja omenapuita. Näiden takana oli synkeä ja sankka -havumetsä. - -Etempänä linnasta oli toiselle kunnaalle rakennettu Kiinalaiskuosinen -kioski, johon johti kiemurteleva kävelytie. Toisella kunnaalla oli -tuuliviiri, jossa tuuli leikitteli kuin vallatoin poikanen. - -Tohtori Chevrier tarkasteli kaikki huoneet ja valikoitsi erään -kasvirakennuksen Miralezille. Se oli suuri ja varustettu aistikkailla -paviljongeilla. Täällä otti Miralez huoneen alikerroksessa ja -palvelijat yläkerroksen. Rose-Marie otti itselleen toisen kerroksen. -Etienne ja Dominica jäivät päärakennukseen. - -Miralez yritti, aseet saatuaan, miekkailla, vaan siitä hänen oli -luovuttava voimattomuuden takia ja tyydyttävä ampumaan maaliin. - -Rose-Marie teki pitkiä kävelymatkoja Etiennen seurassa, joka -kohteliaasti näytteli hänelle ympäristöä, tehtaita, järviä, -hiekkakunnaita y.m. Joskus seurasi heitä Dominica, joka kuitenkin -pysytteli jälempänä ollen noukkivinaan kukkasia tai etsivinään oravia -puista. Eräänä iltana oli Rose-Marie mennyt vetelään suohon, jolloin -Etienne tarjosi kätensä eikä hänellä ollut mitään muistuttamista -tarjousta vastaan. Usein puhelivat he vilkkaasti, vaan välisti vaipui -Rose-Marie ajatuksiinsa. Koskaan ei hän enää koketeerannut eikä puhunut -rakkaudesta. Hän ei ylpeillyt kauneudellaan eikä koettanut sillä -viehättää. Hän oli onnellinen saadessaan olla Etiennen läheisyydessä. -Joka aamu sitoi hän kanervakukista vihon, jonka Dominica sai asettaa -Etiennen huoneeseen. - -Kerran olivat he järven rannalla. Etienne meni venheeseen ja jonkin -varomattoman liikkeen vuoksi oli kaatumaisillaan venheensä kanssa -tottumatoin kun oli sitä hoitelemaan. Sen nähtyään päästi Rose-Marie -hätähuudon rientäen rantaan: - -— Tulkaa heti maalle elkääkä koskaan enää astuko tähän pieneen -venheeseen, — sanoi hän vakavana. - -Hän oli hyvin vaalea ja silmänsä täyttyivät kyynelistä. - -Ihmeissään katsoi Etienne hänen päällensä, jolloin heidän katseensa -yhtyivät. - -Tämän jälkeen ei hän enää mennyt metsään Rose-Marien kanssa. He -tapasivat toisiaan ainoastaan ruokaillessa. Mutta joka ilta meni -Rose-Marie läheiselle hiekkakunnaalle, josta näki pienoisen valon -tuikkivan linnan tornihuoneesta. Kun tämä valo sammui, kääntyi hän -huoneeseensa ja rukoili siellä Genevièven ystävän puolesta. - -Näinä aikoina saapui useita sähkösanomia Bontucqista. Neiti Sartilly -pommitti tätiänsä kysymyksillään: »Mitä teki hän sihteerilleen? Miksi -hän ei kirjoittanut kuten ennen?» Nähdessään näitä sähkösanomia puri -Rose-Marie kiukusta hampaitaan. - -Hänestä alkoi Geneviève tuntua sietämättömältä. Koetteliko se -tyttöhupakko todellakin tekeytyä enemmän rakastettavaksi kuin hän, -jota kutsuttiin Granadan ruusuksi? Tuo maalaistyttökö voittaisi -viehättävimmän pariisittaren? - -Se oli sietämätöntä! Ja Rose-Marie kirjoitti välttelevän kirjeen -Genevièvelle, että hän oli Miralezin sairauden vuoksi niin rasitettu, -ettei hän voinut ajatellakaan mitään kurtiisia. Ja sen jälkeen hän -puheli koko päivällisen ajan Genevièvestä. Hän teki sen hermostuneesti. -Hän kääntyi sen kestäessä aina Miralezin puoleen ikäänkuin koko -keskustelu ei olisi koskenut Etienneä. Hän kertoi neiti Sartillyn -isästä, joka mielisairaana oli lopettanut päivänsä 40 vuoden ijässä. -Eikö tuollainen sairaus ollut perinnöllistä? Jonkun ajan perästä hän -viittasi, ettei Geneviève enää ollutkaan rikas. Bontucqin tila tuotti -vähän ja Geneviève tekisi viisaammin jos menisi naimisiin ensimäisen -kosijan kanssa, jonka tapaa ja jolla olisi muutamia satoja frankia. -Niinikään tuli hän selittäneeksi, ettei Genevièvellä ollut lainkaan -äitiä, hän puki itsensä huonosti ja piti hiuslaitetta, joka oli aivan -naurettava. Ja sellaisen nenä kuin hänellä on... - -Etienne kuunteli ääneti. Ja mustasukkaisuutensa kiihottamana jatkoi -hän panetteluaan: Geneviève oli ruma, köyhä ja ennenpitkää tulee kai -mielipuoleksi. Mitä saisikaan kärsiä mies, joka hänet naisi? - -Ja valloittaakseen rakastamansa miehen tunsi hän itsensä niin -voimakkaaksi, ettei tulisi hellittämään ennenkuin voittaisi hänet -omakseen. Hän ei säikkyisi käyttää vaikka petosta, vaikka rikosta -saadakseen rakkaudelleen omistaa hänet. - -— Olenhan kaunis, olenhan rikas! Hän varmasti tulee minua rakastamaan, -kun se ei ole enää kiellettyä, sitten kun olen vapaa. Mikä narri -olenkaan kun huolehdin ennen aikojaan! - -Ja hän alkoi tutkia almanakkaa. Lokakuu, marraskuu — minä päivänä -hän tulisi vapaaksi, minä päivänä saisi hän sanoa: olen vapaa, tässä -käteni! Mitkä unelmat hän unelmoikaan almanakkansa kanssa kuullessaan -Miralezin yskivän yhä heikompana seinän takana! - - - - -XIX. - - -Mutta tämä yskä ei varmaankaan herättänyt samoja kuvitelmia entisessä -munkissa, sillä hän sanoi eräänä iltana rouva Miralezille. - -— Siitä on jo kauan aikaa kun minä olen mitään kuulumisia saanut neiti -Sartillyltä ja olen senvuoksi hyvin levoton. Jos te tahtoisitte antaa -minulle lomaa, lähtisin Bontucqiin. - -Mutta Rose-Marie ei ollut tähän myöntyväinen. Hän selitti että neiti -Sartilly voi varsin hyvin ja olisi sopimatonta jättää hra Miralezia kun -hän oli niin heikko. Eikähän työtäkään puuttunut. - -Hänen äänensä värisi sanoessaan näitä sanoja, ja estääkseen matkaa -Bontucqiin lähetettiin Etienne ensin Bordeauxiin, sitten Pariisiin -ja lopulta Marseilleen. Rose-Marie piti huolta siitä, ettei häneltä -kiireellisiä töitä puuttunut. - -Eräänä aamuna tuli hän Etiennen luo kehoittaen häntä lähtemään lääkärin -luokse Archachoniin. Hän lähti heti luvaten palata illalla takaisin. -Oli kuuma päivä. Ja Rose-Marie nousi illan hämärtäessä hiekkakukkulalle -nähdäkseen vilahduksen junasta joka toisi Etiennen kotiin. Mutta -katsahtaessaan kirkasi kauhusta: koko se ilmansuunta oli yhtenä -tulimerenä havumetsä oli tulessa. - -Rose-Marie tuli linnaan. Hän riensi torniin nähdäkseen paremmin. Näky -oli kauhistuttava. Koko metsän pohjoinen osa oli ilmiliekkien vallassa. -Ja valtavien savupatsaiden takana leveni tuli hirvellä vauhdilla. - -Rose-Marieta värisytti. - -— Mutta Etiennen täytyy olla tuolla! — huudahti hän. — Jumalani. - -Hän riensi kutsumaan Dominicaa torniin. - -— Eikö tie Sargosista La Motheen käy juuri tuolta? - -— Tietysti, — vastasi palvelustyttö kauhuissaan nähdessään liekit. - -— Etienne on kenties parast'aikaa liekkien keskellä! — huudahti rouva -Miralez. — Rientäkäämme, joutakaamme! - -Ja hän hyökkäsi alas palvelijansa seuraamana. - -— Kello on neljännestä vailla 9. Etiennen täytyy olla paluumatkalla. - -Hän riensi linnasta ja kiiti kylää kohden. Tiellä näki hän -säikähtynyttä karjaa pakenemassa tulta villissä laukassa. Rose-Marie -juoksi ja Dominica seurasi häntä. - -— Vaan minne menemme? — kysyi palvelija äkisti. — Tämä juoksu ei mitään -hyödytä. Emme löydä herra Etienneä ja panemme oman henkemme alttiiksi. - -Rose-Mirie ei kuullut mitään vaan juoksi kuin mielipuoli. Hän näki -kaksi miestä kantavan muutamaa naista, joka näytti kuolleelta. Näyn -nähdessään pysähtyi Rose-Marie. - -— Ja jos _hänet_ tuodaan tällaisena linnaan? — huudahti hän. — Jos hän -on jo loukkaantunut? Käänny pian, Dominica, ole valmis auttamaan häntä. -Minä menen katsomaan. - -Hän jatkoi matkaansa pitkin tietä La Motheen. - -— Minkä tähden minä lähetin hänet tälle tarpeettomalle asialle? -Ajatteles jos hän kuolisi! - -Hän riensi kuin henkensä edestä yhä nopeammin. Tummien puitten takana -leimahteli silloin tällöin liekkikielekkeitä. Kipunoita sinkoili kuin -mehiläisparvia sytyttääkseen uusia roihuja laajassa metsässä. - -— Ja jos linna syttyisi tuleen? — sanoi hän ja seisahti. — Niin -palakoon ja kaikki mitä siinä on! Mitä minä siitä huolin! - -— Etienne! — huusi hän useita kertoja. - -Mutta hän näki ainoastaan talonpoikia, jotka pakenivat kuka minnekin. -Kaikilla heillä oli kantamuksia, joita halusivat tulesta pelastaa. -Säikähtyneet naiset heittelivät akkunoista vuodevaatteita, huonekaluja -y.m. tavaroita, joitten yli lammaskatraat hyppelivät määkien ja -hätäytyneinä. - -Mutta Rose-Marie ei sitäkään nähnyt. - -— Ettekö ole nähnyt herra Etienne Hontarrèdeä? — kysyi hän kaikilta -ohirientäviltä. - -Eikä kukaan ollut häntä nähnyt. - -Ja yhä riensi rouva Miralez. Tuli kohisi kuten myrskyisä meri. Silloin -tällöin näkyi korkeita tulipatsaita kohoavan kohti korkeutta. Se oli -joku tärpättitehdas, jonka liekit saavuttivat. Ja siitä ryntäsi tuli -uudella voimilla kohti sankkaa metsää. Ja siinä seisoi Rose-Marie -liekkien loisteessa, huutaen: - -— Etienne! — yhä tuskaisemmalla äänellä. - -Ei kukaan vastannut. - -Missä hän mahtoikaan olla? Mihin suuntaan lähtisi häntä etsimään? - -Vastaan tulevaa tulimerta väistääkseen kiiruhti hän metsään. - -Edessään näki hän kohta ihmisiä juoksentelemassa erään asumuksen -ympärillä. Hän riensi sinne. Siellä koetettiin pelastaa parhaimpia -talon tavaroita. - -Väki äänekkäästi puheli: - -— Tämä kaikki on rautatien vika. Veturin kipinöistä tämä tulimeri -on syttynyt. Jo kolme kilometriä on metsää palanut. Eikä se sammu -ennenkuin hakataan aukeama Gujan-Mestrassa. - -Ja Rose-Marie näki eräät paarit, joille asetettiin muuan haavoittunut -mies. Hän lähestyi paareja, mutta poliisimies ehkäisi häntä -lähenemästä. Mutta pian hän näki paarimiesten kauempana palaavan. Hän -tarkasti miehiä. Toinen niistä oli pitkä, solakka, komea. - -— Etienne! — huudahti hän. - -Etienne siellä olikin. Ja Rose-Marie alkoi rientää lammikon ympäri, -joka oli heidän välillään. - -— Etienne! — huusi hän toistamiseen. Mutta häntä ei kuultu. Paarimiehet -katosivat näkyvistä. Hän riensi lähemmä tulen uhkaamaa taloa ja näki -Edennen varjon tulen loimussa. - -— Onneton! Mitä teette? — huusi hän hyökäten nuorta miestä kohden. — -Siinä saatte surmanne! Paetkaamme. - -Etienne säpsähti tuntiessaan rouva Miralezin. - -— Te täällä! — sanoi hän. — Sellainen varomattomuus. - -Mutta Rose-Marie oli tarttunut hänen käsipuoleensa ja veti mukanaan. - -— Paetkaamme pian, pian! — sanoi hän tuskaisena. - -Silloin jätti Etienne paarit ja seurasi häntä. He menivät muutamia -silmänräpäyksiä puitten välissä tietämättä oikein minne kulkunsa -suuntaisivat. Huomaamattaan tulivat he raivoavaa tulta lähemmäksi ja -tulen kielekkeet ahdistivat heitä. - -— Teidän pukunne on vahingoittunut, rva Miralez! - -— Ei se merkitse mitään! - -— Paetkaamme pian, pian! - -He löysivät Sargosin tien. Heidän ympärillään oli taas pimeätä. - -— Kuinka minä olin peloissani! — sanoi Rose-Marie hiljentäen käyntiään. -— Miksi te asetuitte tuonne? - -Ja hänen hermojännityksensä laukesi, hän ratkesi itkuun. - -He saapuivat lirisevän puron reunalle. - -— Istahtakaamme tähän, — sanoi Rose-Marie. — En jaksa enempää. - -Hän laskihe puron reunalle pyytäen Etiennenkin istuutumaan. Eikä -enää jaksanut pidättäytyä, vaan tarttui Etiennen käteen, jonka vei -huulilleen. - -— Etienne! — kuiskasi hän nyyhkyttäen. - -Entinen munkki hämmästyi. Hän koetti hiljaa vetää kättänsä pois. - -— Miksi siten teette? — sanoi rouva. — Miksi ette _nyt_ tahdo? - -Ja tuon »nyt» kuullessaan oli Etienne kuulevinaan Miralezin yskän -kihnutusta. - -Mutta hän ei ollut kuulevinaan sitä vaan vastasi lempeästi: - -— Rouva Miralez, minä sanoin sen jo Ile des Marchesissa. - -— Ah, silloin ei ollut kuten nyt, — sanoi hän peittäen kasvonsa -Etiennen olkaa vasten. — Ajatelkaahan vaan! - -— Olen sitä ajatellut eikä minusta olosuhteet ole muuttuneet. - -— Te olette sokea! Ja te pakoitatte minua sanomaan asioita joista minun -täytyy punastua... Etienne, te tiedätte että mieheni on sairas, hyvin -sairas... Ettekö voi arvata ajatuksiani...? Tulen pian leskeksi! - -Etienneä värisytti ja hän loi katseensa alas. - -— Tulen leskeksi, — jatkoi Rose-Marie lämmöllä. - -— Miksi en voi sitä teille sanoa? Minä saan oikeuden kuulua teille! -Muistan sananne: »Te ette ole vapaa», sanoitte te. Oi, Etienne, minä -tulen vapaaksi! - -Etienne liikahti. - -— Minä tulen vapaaksi — jatkoi hän taas. Tulen parin kolmen kuukauden -kuluttua! - -— Te, rouva Miralez, — vastasi Etienne, — mutta en minä. - -Rose-Marie vavahti ja silmissään kuvastui kauhu kun hän loi ne nuoreen -mieheen. - -— Olette erehtyneet, — jatkoi Etienne. — Rakastan neiti Sartillyä, -senhän tiedätte. En ole koskaan aikonut mennä naimisiin jonkun muun -kanssa. Lienevät aistimeni joskus ihastuneet kauneuteenne vaan sydämeni -on aina teitä paennut. - -— Peto! — huudahti Rose-Marie puristaen päätänsä molemmin käsin. — Te -olette peto! - -Ja hän alkoi horjuvin askelin laahustaa metsään. Hän tahtoi palata -takaisin tulimereen ja heittäytyä liekkeihin. - -— Hän ei rakasta minua, hän ei minua rakasta! — voihki hän. - -Miksi ei hän voisi heti kuolla? Ah, jospa olisi tuon äsken tietänyt! - -Mutta hän kuuli Etiennen rientävän perässään. Hän tunsi Etiennen käden -ojentautuvan häntä kohden. - -— Anteeksi, Rose-Marie! — sanoi hän. — En tahtonut saattaa teille -surua; eihän se ole minun vikani! - -— Menkää tiehenne! En tahdo enää nähdä teitä! — sanoi hän läähättäen. - -Ja hän lähti juoksemaan. Mutta voimansa pettivät. Hän kaatui puuta -vasten ja meni tiedottomaksi. Etienne nosti hänet ylös ja alkoi kantaa -häntä Sargosiin. - -Katsoessaan nuorta, kaunista naista, joka häntä rakasti, ajatteli -entinen munkki: - -— Ei, en ole mikään peto; olen mies, ja Jumala tietää kuinka paljon -olen kärsinyt. - -Hän ponnisti voimiansa ja juoksi linnaa kohden. - -— Rose-Marie! — huusi hän vähän päästä. - -Mutta kantamansa naisen silmät pysyivät sulettuina. - -Hän jatkoi juoksuansa. Kaksi kertaa täytyi hänen levähtää. - -Hän saapui linnan portille. Dominica kuuli sen, ja huomasi emäntänsä -tiedottomana Etiennen käsivarsilla. - -— Onko hän haavoittanut? — huusi hän. - -— Ei, hän on vaan pyörtynyt Auttakaa minua ja viekäämme hänet -huoneeseensa. - -He laskivat Rose-Marien vuoteeseensa. Hän hengitti hiljaa, vaan muuta -elonmerkkiä ei voitu huomata. - -— Hajusuolaa? Missä on sitä? - -— Alhaalla paviljongissa, — vastasi palvelijatar — Rouvan huoneessa -kaminin päällä. Hakekaa te, herra Etienne. Sillä aikaa aukaisen hänen -pukuansa. - -Ja Etienne riensi huoneesta. - - - - -XX. - - -Dominica pisti sormensa veteen, jota tipautti muutamia pisaroita -emäntänsä kasvoille. Rose-Marie liikahti. - -— Rouva Miralez, herätkää, herätkää! — sanoi palvelijatar. — Te ette -ole vahingoittuneet; olette linnassa. Se olen minä, Dominica, joka -puhun teille! - -Hän riputteli enempi vettä kasvoille ja Rose-Marie aukasi silmänsä. - -Dominica huudahti ilosta: - -— Jumalan kiitos! Te ette ole vahingoittunut! Kuinka minä olen levoton! - -Rose-Marie katsoi ympärillensä kysyen: - -— Missä on hän? - -— Kuka? Herra Etiennekö? Hän meni paviljongista noutamaan hajusuolaa ja -tulee heti takaisin. - -— Ei, ei, en tahdo — vastasi rouva kiivaasti. — Hän ei saa tulla tänne! -Ah, Dominica raukka, jospa tietäisit! - -Ja kyynelvirran valuessa kertoi Rose-Marie mitä oli tapahtunut. - -— Se ei minua kummastuta, arvasin koko joukon asioita, — vastasi hän. -— Sillä miehellä ei ole lainkaan sydäntä. Mutta älkää peljätkö, rouva -Miralez! - -Ja Dominica heristi nyrkkiänsä merkitsevästi kohti kasvihuonetta. - -— Vai niin, onko asia sitä laatua! — jatkoi hän. — Hän tahtoo mennä -naimisiin neiti Sartillyn kanssa... Mutta hän ei ole vielä saanut häntä! - -— Hän saa hänet koska vaan tahtoo. Dominica. Nti Sartillyhan häntä -aivan jumaloi! - -— Jos hän tänään häntä jumaloi, saattaa hän jo huomenna inhota häntä. - -— Kuinka niin? - -— Sehän on aivan yksinkertaista. Eikö rouva todellakaan ole sitä vielä -ajatellut? Rouva on liika hyvä! Minä rouvan sijassa olisin jo aikoja -sitten järjestänyt sen asian. Herra Etiennehän sanoi ettei hän ole -vapaa. Miksi ei voitaisi toimia niin että hän saa vapautensa? Eihän -tarvita enempää kuin kirjoittaa neiti Sartillylle että hän on uskoton -hänelle... Mutta nyt kuulen hänen askeleensa. Menen etsimään paperia ja -kynän. - -— Mitä ajatteletkaan, Dominica — huusi Rose-Marie. - -Mutta palvelijatar oli jo poissa. - -Etienne samassa tulikin sisään. Kun hän aukaisi oven ja näki rouvan -ylhäällä, huudahti hän hämmästyksestä: - -— Kuinka olenkaan iloinen että taas olette terve — sanoi hän. — Koetin -kiiruhtaa, vaan en löytänyt hajusuoloja ja pelkäsin herättäväni -herra Miralezin. Ettekö enää tunne pahoinvointia? Sepä hanskaa! Ei -ole muita kuin yksi Sargosissa kuollut, multa haavoittuneita lienee -tusinan verran. Junan täytyi kulkea suorastaan liekkien välistä, -mutta veturinkuljettaja lisäsi vauhtia niin että suoriuduttiin -onnellisesti... Mutta tehän tahtonette levätä, rouva Miralez? - -Hän lörpötteli salatakseen hämmästystään ja vähällä piti ettei hän -pyytänyt anteeksi, ottanut luota hienoa valkoista kättä omaansa ja -vienyt huulilleen. - -Mutta rouva Miralez ei virkkanut sanaakaan - -Dominica tuli sisälle. - -— Jätän teidät nyt — sanoi Etienne. — Ettehän tarvitse minua enää, -rouva Miralez? Hyvää yötä! - -Hän puristi valkoista kättä hiukan enemmän kuin tavallisesti. Mutta -Rose-Marien käsi oli veltto. - -Ja hän kiiruhti huoneesta. - -Dominica lähestyi emäntäänsä laskien pöydälle mustepullon, kynän ja -paperia. - -Rose-Marie hätkähti. - -— Ei, ei, se olisi aivan liika ilkeätä — sanoi hän. - -— Luuletteko sitten olevan helppoa antaa naisen kärsiä kuten te -kärsitte — pisti Dominica kärkkäästi. - -— Se mitä ehdotat, ei vähääkään vähentäisi kärsimyksiäni Korkeintaan -se voisi estää heidän naimisiin menoansa, mutta sillä en pääsisi hänen -vaimokseen. Hän halveksii minua. - -— Se on lorua! Hän on ihastunut teihin, vaikka koettaa salata sitä -teiltä, se hulttio! Sen konstin hän on oppinut luostarissa. Yksikään -mies ei saa lähestyä rouvaa rankaisematta. Ei yksikään! Jos herra -Etienne ei olisi ollut munkkina, olisi hän aikoja sitten jättänyt -neiti Genevièven mielestään. Mutta hän on varmaankin vannonut jonkun -pyhimyksen pään kautta, ja munkki pelkää helvettiä. Hän tulee kyllä -ottamaan vahinkonsa takaisin kun saa morsiameltaan lähtöpassit! Se on -varma se! - -Rose Marie hymyili. Ja sillä aikaa kuu Dominica järjesteli hänen -hiuksiaan, virkkoi hän: - -— Mutta jos hän alkaisikin minua rakastella, olisi se vaan -teeskentelyä, ja tiedät hyvin etten sellaiseen tyydy. - -— Teeskentelyä! Eipä niinkään! Voin vakuuttaa, että hän ihailee rouvaa. -Tiedän enempi kuin rouva! Jospa rouva olisi nähnyt kuinka hän itki -kantaessaan rouvaa! - -— Itkikö hän? Oletko varma siitä että hän itki? - -— Niinpä itkikin, itki oikein katkerasti, se raukka. Mutta se ei ollut -ainoa, jota teki. - -— Kerro pian kaikki! - -— Hän luuli ettei kukaan häntä nähnyt. Se oli varsin lähellä porttia, -ja oli niin pimeä... - -— Pian, pian! - -— Niin, hän suuteli rouvaa! - -— Onko se totta? - -— Voin vannoa sen! - -Rose-Marien suuret silmät säteilivät ilosta. - -— Ah, Dominica, — huokasi hän — olisi sinulta hyvin väärin sanoa sitä -ellei se olisi totta. - -— Mutta se on totta — varmisti palvelijatar hiukan epäröiden. - -Ja hän lisäsi hiljaa: - -— Jumalani! anna anteeksi tämä valheeni! Se ilahdutti häntä niin paljon! - -— Anna minulle paperia, Dominica, pian, pian! - -Ja hän kirjoitti vapisevalla kädellä: - - »Rakas Genevièveni! - - Minun täytyy yhtäkaikki linnoittaa sinulle, että Etienne on muitten - miesten kaltainen, Hänellä on jo muutamia päiviä ollut eräs - rakastajatar. Osanottavaisen tervehdyksen lähettää sinulle Rose-Marie.» - -— Hyvä! — sanoi Dominica, joka luki tämän yli kirjoittajan olkapään. -Pidän huolen siitä että varmasti lähtee huomenna ensi postissa. Kas -niin! Uneksikoon rouva suloisia unia! - -Kaksi päivää myöhemmin sai rva Miralez seuraavan kirjeen Montségur-en -Béarnista: - - »Rakas täti! - - Minä en voi uskoa sanaakaan siitä, mitä sinä kirjoitat. Se olisi aivan - liika inhottavaa! Lazare ei voi pettää minua! Minun täytyy nähdä se - omin silmin ja silloinkin... - - Sinua on varmaankin viety harhaan. Sulhoni on kirjoittanut minulle - kaksi, kolme taikka neljä kertaa viikossa. Ei voi olla mahdollista - että hän rakastaisi toista naista, sillä hänen kirjeensä ovat aina - olleet samanlaisia. Tahdon valmistaa sinua siihen ajatukseen, että - minä aijon mennä naimisiin hänen kanssansa talven tullen. Lyhennän - hänen koettelemisaikaansa puolella. Sen olen jo hänelle kirjoittanut - Työskentelen kaikin voimin valmistautuakseni hänen puolisokseen. - - Kaikesta huolimatta sinulle altis Geneviève.» - -Rouva Miralez tunsi itsensä yllätetyksi. - -— Hän ei uskonut minua, — mutisi hän. - -Ja hänen silmänsä kävivät levottomiksi. Heti kutsui hän Dominican, -jolle luki kirjeen. - -— Semmoisia ovat naiset, — huudahti palvelijatar. — Niin kanan kuin -heidän mielitiettynsä on uskollinen, näyttävät he kylmiltä, mutta niin -pian kuin sanotaan heidän pettävän, silloin syttyvät lemmenliekkiin -silmänräpäyksessä. - -— Teet oikein filosofeeratessasi, Dominica-raukka. Me olemme -menettäneet pelin. - -— Eipä suinkaan! Kuinka pian rouva kadottaa rohkeutensa! Meidän täytyy -ainoastaan katsoa asiaa joltain toiselta syrjältä, siinä kaikki. Neiti -kyllä saattaa olla itsepäinen, mutta hänet voi kyllä saada muuttamaan -mielipidettään. - -— Kuinka sitten? - -— Rouvahan juuri luki, että neiti Geneviève uskoo sulhasensa rakastavan -häntä vielä sentähden että saa häneltä rakkautta hehkuvia kirjeitä. -Meidän tulee asettaa asia niin, ettei se enää tapahdu... että kirjeet -katoavat tiellä! ... Kas tässä yksi, joka ei koskaan mene perille! - -Tätä sanoessaan otti Dominica kirjeen taskustaan. - -— Mitä sinulla on siinä? — kysyi Rose-Marie. - -— Eräs kirje. - -— Keneltä? - -— Neiti Genevièveltä herra Etiennelle. Kirjeenkantaja jätti sen minulle -samalla kun kirjeen rouvallekin. - -— Ja sinä et ole sitä vielä vienyt? - -— Aijoin juuri sen viedä, mutta nyt en sitä teekään. - -— Mutta sehän on halpamaista! - -— Rouva on kovin ankara. - -— Halpamaisia ja tarpeetonta! Herra Etienne voi jo huomenna kirjoittaa -Genevièvelle. - -— Sen kyllä tiedän. Mutta kukas se on joka vie kirjeet postiin? Se -olen minä. Voin menetellä jokaisen kirjeen kanssa, jonka kirjuri -morsiamelleen lähettää, samoin kuin tämän kanssa. Ja jonkun ajan -perästä lakkaavat he kirjoittelemasta toisilleen. Neiti uskoo tulleensa -petetyksi ja herra uskoo joutuneensa unohduksiin. Olisipa merkillistä -ellei jompikumpi antaisi toiselleen matkapassia. - -Rose-Marien silmät iskivät tulta. - -— Mene tiehesi! — sanoi hän. — Tahdot johtaa minua halpamaiseen ja -alentavaan työhön. - -— Rouvahan ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Rouva ei ensinkään -tarvitse tähän puuttua. Se on minun asiani. Ja kun minä teen kaikki -rouvan onneksi, niin on omatuntoni tyyni. Ja teen samalla kaikkien -hyväksi: neiti Genevièvelle, joka kerta kuitenkin tuntee pettyneensä -nuoren herran suhteen; ja Etiennelle, sillä hän tulee tuhatta kertaa -onnellisemmaksi rouvan kanssa, joka on satoja kertoja kauniimpi kuin -se mitätön neitonen pystynenineen. Minä kyllä tiedän mikä on minun -velvollisuuteni! - -— Dominica, sinä olet hirmuisen kaunopuhelias! Mutta tee kuten tahdot. -Annan suostumukseni kaikkeen ehdolla, että onnistut. Rakastan häntä -niin paljon! Katsos, se on minun ensi rakkauteni! - -— Ja se on aina vahva, eikö totta? Lienee vain viimeinen rakkaus sitä -hirveämpi! - -— Elä leikittele! ... Tule, että saan syleillä sinua, pikku noita! - -— Sitä juuri toivoinkin... Rouva hyvin tietää että voisin antaa henkeni -rouvan puolesta! - - * * * * * - -Seuraavana aamuna sanoi Dominica Etiennelle: - -— Eikö herralla ole mitään postiin viemistä. Minä menen kylään. - -— Kyllä. Minulla on tärkeä kirje. Elkää vaan hukatko sitä! - -— Herra voi olla huoletta. - -Kirje oli osoitetta Genevièvelle ja Dominica luki sen mielihyvin -matkalla. Kuinka kauniin kirjeen hän kirjoittikaan morsiamelleen! - -— Herran poika, jospa minä osaisia tuolla tavoin! — huokasi -espanjalainen palvelijatar. - -Ja hän pisti kirjeen taskuunsa vakavasti päättäen käyttää sitä -hyödykseen kirjoittaessaan ensi kerran kullalleen, komealle -pariisilaiselle lakeijalle. - -Neiti Genevièvekin kirjoitti kuin enkeli, sen tuli Dominica huomaamaan -kun hän pari päivää myöhemmin luki Bontucqin hallitsijattaren -»Lazarelle» kirjoittaman kirjeen. - -Siten kului pari päivää, mutta jo elokuun 9 päivänä uskoi Etienne taas -kirjeen kamaripalvelijalle. Kirje sisälsi muutamia lempeitä nuhteita: -»Oletko unohtanut minut, Geneviève? Mitä voin olettaa? Salaatko minulta -jotain? Oletko lakannut minua rakastamasta? Vastaa, vastaa, sillä -muuten kadotan järkeni!» - -— Sepä käy oivallisesti, riemuitsi Dominica. - -Loppuosa kirjeestä kosketteli vaatimuksia, joita Rose-Marie hänelle -asetti; ei myöntänyt lomaakaan päästä Montséguriin. Lopuksi hän -vakuutti, ettei hän tulisi jäämään perheeseen jos herra Miralez kuolisi. - -Dominica pani kirjeen samaan laatikkoon kuin edellisetkin. - -Elokuun 12 pnä alkoi Etienne kirjeensä seuraavasti: »Rakastettuni! Sinä -et vieläkään ole vastannut ja minä kärsin. Tiedäthän kuinka rakas olet -minulle ja millä malttamattomuudella odotan sitä päivää, joka tulee -meidät yhdistämään ainaiseksi ja nyt ei enää ole kovin kaukana. Kuinka -ihanaa se onkaan kun saa rakastaa toisiaan vapaasti sittenkun niin -kauan olemme...» - -— Maltas, johtui mieleeni jotain! — huudahti Dominica äkisti ja käänsi -lehden. - -Hän meni heti näyttämään kirjettä rouva Miralezille. Rose-Marie luki -kirjeen alun, joka oli kuten liikekirje kirjoitettu arkin vasemmalle -sivulle ja jonka vastaava sivu oli tyhjänä. - -— Mitä tahdot minun tämän kanssa tekemään? — kysyi hän. - -— Eikö se rouvasta ole hauska kirje? Katsokaahan sitä tarkoin. Alku -voi olla kirjoitettu kelle hyvänsä: ei siinä ole mitään mainittu neiti -Genevièvestä. Se voisi erinomaisen hyvin olla kirjoitettu rouvalle. - -— Entä sitten? - -— Rouva voi säästää kirjeen ja käyttää sitä sopivassa tilaisuudessa. -Sillä tavoin voidaan neiti Geneviève saada vakuutetuksi -uskottomuudestaan; se voisi olla todistuksena! - -— Ah! - -— Ei rouva tarvitse olla sen vuoksi levotoin. Minä voin hoitaa koko -asian. Rouva antaa vaan minulle tähän kirjeeseen kuoren, jonka hän -lähetti kirjoittaessaan rouvalle Pariisista taikka Marseillesta. Minä -näin sen rouvan kirjoituspöydällä. Minä panen tämän kirjeen siihen -kuoreen... Mutta ainoastaan alkuosan, sillä loppupuoli kuuluu neiti -Genevièvelle. Panen sitten kirjeen kuorineen pikkuarkkuun kamiinin -päälle paviljongissa. Kaikki nuoret tytöt ovat uteliaita ja neiti -Geneviève voi sen eräänä kauniina päivänä löytää sieltä. Arvelen näet -hänen jonain päivänä saapuvan tänne ja silloin voi hänet kyllä asettaa -tilaisuuteen saamaan se käsiinsä. Ja kun hänen epäluulonsa on kerta -herätetty, ei hän enää huolikaan herra Etiennen kirjeistä. - -— Sinäpä olet pirullinen, Dominica. - -— Rouva on väärässä; olen ainoastaan emäntääni kiintynyt, siinä kaikki! - -— Se on totta! Sinä olet enkeli. Tee kuten tahdot. Rakastan häntä niin -että olen tulla hulluksi. - -Seuraavana päivänä tuli Dominica kovin peljätyksissään rouva Miralezin -luo. - -— Enkö minä jo sanonut, — huudahti hän. — Tässä on kirje, jonka juuri -sain sisareltani Marianalta, Bontucqin kamarineidiltä. Hän kirjoittaa -jonakin päivinä pääsevänsä Sargosiin! Se on selvää, että neiti -Geneviève tahtoo tietää kuinka täällä asiat ovat ja hän aikoo ottaa -sisareni mukaansa. - -— Mitä meidän tulee tehdä? - -— Ennen kaikkea tulee meidän salata kaikki herra Etienneltä ja ottaa -selvä siitä koska neiti tänne tulee ollaksemme valmiit. - -— Niin, matta Geneviève tuskin tulee ilmoittamaan edeltäkäsin tulostaan. - -— Ei, niin tyhmä hän ei ole. Hän tulee luonnollisesti hämmästyttämään -rouvaa ja herra Etienneä. Sillä nyt ymmärtää hän, että asia on kipeä. -Minä tunnen naiset! Tarvitaan nyt vaan joutavanpäiväinen seikka -vakuuttamaan häntä herran uskottomuudesta hänelle rouvan vuoksi. - -— Mutta kuinka voimme saada asiasta selvän? - -— Neidin tuloajastako? Sisareni kautta. Mariana tulee kyllä -ilmoittamaan siitä. Minä kirjoitan hänelle heti. - -Ja Dominica kirjoitti: - - »Rakas sisareni! - - Jos minä ymmärsin viimeisen kirjeesi oikein, niin tulet sinä neiti - Sartillyn kanssa pian Sargosiin. Minä en tunne neitisi tarkoituksia, - mutta saattaa olla mahdollista että hän tahtoisi hämmästyttää rouva - Miralezia. Sinä tiedät kuinka ikävää sellainen on emännälle ja samoin - palvelijoille. Pyydän sinua sen vuoksi, niin pian kuin saat tiedon - matkasta, kaikessa hiljaisuudessa sähköttämään minulle säästääksemme - rouvaa ikävyyksiltä. Hän on nimittäin nyt hyvin levotoin herran - sairauden vuoksi. Sinun harras sisaresi - - Dominica Etcheto.» - -Dominica näytti emännälleen tämän kirjeen ennen sen lähettämistä. - -— Onko siinä joitakin kirjoitusvirheitä? Tahtooko rouva katsoa? ... -Sisareni pian huomaa sellaiset, sillä hän on neljän vuoden ajan pitänyt -eräästä opettajasta. - -Rose-Marie vakuutti kirjeen olevan moitteettoman ja Dominica lähetti -sen. - - - - -XXI. - - -Parin päivän perästä sai Dominica kirkosta tullessaan portinvartijalta -sähkösanoman. Hän luki siitä: - - »Neiti Geneviève, kreivinna Manzanil ja minä matkustamme klo 2:n - junalla ja saavumme Sargosiin klo 5. - - Mariana Etcheto». - -— Nyt jo! — huudahti Dominica. — Neiti Sartilly on kovin malttamatoin! -Näytinpä tätä rouvalle. - -Hän lähti suoraa päätä paviljonkiin. - -Ruokasalissa istui Miralez ja Rose-Marie aamiaisella kahden kesken. -Dominica meni hänen viereensä ja hiivitti sähkösanoman hänen käteensä. - -Rose-Marie kalpeni. Hän ymmärsi, että sähkösanoma toi ilmoituksen -Genevièven pikaisesta talosta. - -— Mikä paperi se on? — kysyi Miralez, joka oli nähnyt Dominican tempun. - -— Ei mikään, — vastasi Rose Marie. - -Mutta Lorenzo näytti levottomalta, ja tyynnyttääkseen häntä, lisäsi -Rose-Marie: - -— Se on luullakseni erään muotiliikkeen tiedonanto. Aivan oikein. - -Hän rypisti paperin ja oli heittävinään sen tuleen, mutta Lorenzo näki -hänen pitävän, sitä vieläkin kädessään. Ja hänen silmässä näyttivät -saaneen kummastelevan ilmeen. - -Rose-Marie ei sitä kuitenkaan huomannut vaan nousi pöydästä, antoi -Dominicalle viittauksen ja meni ylös huoneeseensa. - -Palvelijatar seurasi parin minuutin kuluttua. - -Rouva Miralez oli lukenut sähkösanoman. - -— Tänä iltana siis? — sanoi hän vavahtaen. - -— Aivan niin. Tänä iltana tahtoo neiti Geneviève yllättää meidät itse -teossa. - -— Mitä neuvot? - -— Että hän saa sen tehdä. - -— Hämmästyttää minua yhdessä Etiennen kanssa? - -— Tietysti. - -— Täydellä todella? - -— Se tulee jäämään rouvan omaksi asiaksi. Kunhan vaan neiti Sartilly -uskoo olevan sen täyttä totta. - -— Niinpä kyllä, se tässä on ainoana keinona saada hänet siihen -uskoon... Mutta kälyni tulee myös — sehän on sähkösanomassa. - -— Kreivinna Manzanilin otan minä osalleni. Hän ei tule mitään -tietämään. Rouva voi olla ylhäällä linnassa herra Etiennen kanssa -kun neiti tulee. Hän kysyy luonnollisesti joko herra Hontarrèdea tai -rouvaa. Kummassakin tapauksessa neuvon minä hänet torniin. Kreivinna ei -varmaankaan huoli vaivautua ylös portaita ja voinhan pyytää sisartani -jollain syyllä estämään hänet sinne menemästä. Tiedän hänen inhoavan -entistä munkkia eikä hänellä liene halua etsiskellä häntä. Minä voin -seurata neitiä ja avata oven naputtamatta; eikö se ole parasta? - -— Kyllä, kyllä! Sydämeni jo jyskyttää... Mutta ajatteleppas, jos -mieheni saisi sen tietää? - -— Keneltä? - -— Genevièveltä! Hän voisi pettää minut. - -— Elkää sitä uskoko. Se olisi huono teko! ja neiti Geneviève ei tule -tekemään sellaista. Hän tulee kärsimään hiljaisuudessa. Ei hän tule -kuolevalle enolleen tuottamaan sellaista surua. Hän ei sano mitään, -siitä vastaan! - -— Totta, että hän on hyvin kiltti, ja minä teen hyvin väärin -tuottaessani hänelle surua! Ah, miksi rakastankaan _häntä_ niin -ylenmäärin! Mutta hän tulee: korvaamaan sen minulle. - -— Luonnollisesti! Mutta koettakaa sitä odottaessanne päästä hänen -vaimokseen. Se käy aivan helposti kunhan rouvalla vaan on vähän -rohkeutta. - -— Sitä minulla on, Dominica! Voisin mennä vaikka tulen läpi -tempaistakseni hänet muilta. Oletko pannat kirjeen paikoilleen? - -— Olen, koteloon, ja kotelon kirjoituspöydälle, jossa se on hyvästi -näkyvissä. Olisipa merkillistä ellei kirje taikka yllätys tekisi -vaikutusta. - -— Niin, jos nimittäin Etienne ei tiedä Genevièven tulosta. Ei ainakaan -sitten tulisi helpoksi, jos hän olisi saanut vihiä siitä. - -— Neiti on kyllä varonut tietoa antamasta tulostaan. Hänhän tulee -vakoilemaan. - -— Joka tapauksessa menen hänen luokseen ottamaan selvää josko hänellä -on aavistusta Genevièven tulosta. Anna hattuni ja päivänvarjoni. -Rukoilitko oikein todella aamulla puolestani kirkossa? - -— Kyllä, rouva voi olla levollinen. Pyhä Neitsyt on kanssamme. - -Rose-Marie asetti hatun päähänsä, otti päivänvarjonsa ja lähti. - -— Mihin menet? — kysyi hänen miehensä, joka tuli vastaan ruokasalin -ovessa. - -Hän ei ollut odottanut tätä kohtausta ja säpsähti. - -— Menen kioskiin, — vastasi hän. — Aijon nauttia havuntuoksua tunnin -tai kaksi. Hyvästi niin kauaksi! - -Ja hän tarjosi raikkaan poskensa suudeltavaksi. - -Heti ulos ehdittyään ohjasi hän kulkunsa aivan oikein jalkatielle, joka -johti kiinalaiselle kioskille. Mutta kun hän luuli jo puiden varjoon -joutuneensa ja piiloon kaikkien nähtäviltä, kääntyi hän kanervikossa, -meni keittiöpuutarhan vierustaa pitkin, sitten pienen sillan yli sekä -lopulta tiheään puistoon, joka viheriän muurin tavoin ulottui pienelle -salaovelle. - -Se oli lumoava tie ja lisäksi täysin turvallinen. Tämä pieni ovi -johti suoraan ylös torniin tarvitsematta kulkea portinvartijan tai -muitten asuttujen huoneiden ohi. Ovesta johtavia portaita käytyä ja -mentyä erään taideteoksilla somistetun huoneen läpi tarvitsi vain -eräs esirippu siirtää syrjään, jolloin pääsi entisen viinikauppiaan -yksityishuoneeseen. Ensiksi oli siinä itämaiseen tapaan sisustettu -tupakoimishuone, sitten vasemmalla komea makuuhuone ja sen edustalla -toalettihuone. Oikealla oli suuri eteishuone, josta alkoivat linnan -pääportaat. - -Tämä pienessä sievässä huoneustossa asui Etienne. Hän oli järjestänyt -tupakoimishuoneen työhuoneekseen. Hän käytti aina pääportaita. Salaovi -oli hänelle ollut tarpeeton. - -Rouva Miralez riensi tätä salatietä kiihdyksissään ja päättäen näinä -muutamina minuutteina valloittaa rakastamansa miehen omakseen. - -Sillä aikaa kuin Rose Marie riensi salapolkua, teki herra Miralez -suunnitelman. Oltuaan huonevankina pitemmän aikaa päätti hän valmistaa -vaimolleen iloisen yllätyksen. - -Rose Marien lähdettyä kutsui Lorenzo palvelijansa, pyysi kenkänsä, -keppinsä ja hattunsa, otti kaapistaan kukkavihon, jonka oli Pariisista -salaa tuottanut ja lähti lämpimästi pukeutuneena kioskiin. Hän aikoi -tavata Rose-Marien hiekkakummulla ja antaa hänelle kukkasensa siellä. -Kokonaisen vuorokauden oli hän jo edeltäpäin iloinnut tästä. - -Hän meni horjuvin askelin ja niin hitaasti että kolmivuotinen lapsi -olisi mennyt nopeammin. Hän pelkäsi herättää vaimonsa huomiota ennen -aikojaan, tahtoen nauttia hänen hämmästyksestään. Itsekin uskoi hän -olevassa terveempi ja iloitsi siitä kuten kuolevatkin voivat parempana -hetkenään toivoa vielä paranevansa. Oikeinpa hän oli runollisella -tuulella, hän, joka nuorena poikasena oli kirjoitellut rakkausrunoja -Barcelonan kauneille tytöille. - -— Oh! — sanoi hän äkisti ja seisahti hölmistyneenä. Kioski oli tyhjä. - -— Ja kuitenkin hän sanoi tänne tulevansa — mutisi Miralez. - -Hän kääntihe. Tarkasteli maata; ei yhtään jälkeä näkynyt. - -— Hän kenties vielä tulee, — lohdutti hän itseään. - -Ja hän istahti puitten alle kuuntelemaan. Alkoi vilustaa. Parasta -lähteä takaisin. Ja hän lähti kipittämään. - -Mutta jalkatien alapuolella huomasi hän kosteassa hiekassa pienten -kenkien jäljet. - -— Hän on tullut tänne saakka, — sanoi Miralez, joka nuorena oli ollut -innokas jänisten metsästäjä. — Ottakaamme selvää mille suunnalle hän on -paennut. - - - - -XXII. - - -Miralez kääntyi kanervikossa. Täällä katosivat pikkukenkien jäljet -Mutta hän löysi ne uudelleen muutamien metrien päässä tuuheiden -havupuiden alla, ja näyttivät ne olevan toisistaan kauempina kuin -tavallisesti, josta päättäen Rose-Mariella oli ollut kiire. - -— Minne on hän mennyt, — mutisi Miralez - -Kukkavihko alkoi tuntua yhä raskaammalta hänen keltasenvaaleassa -kädessään. Yhä hän seurasi jälkiä, vaimonsa ei voinut enää olla -kaukana. Ja jos hän kukkasineen olisi palannut linnaan, olisi palvelija -voinut sille nauraa. Hän laahusti jälkiä myöten keittiöpuutarhaan, -siitä purolle, jossa näki jälkien kääntyvän puistoon. - -— Vai tänne —, sanoi hän ihmetellen. - -Eikö hän erehtynyt? Ei, nämä tuoreet jäljet olivat Rose-Marien. Ja -puistossa näki hän toisia jälkiä, puoleksi häipyneet edellisen päivän -sateista ja menevät päinvastaiseen suuntaan. Rose-Marie oli siis mennyt -Etiennen luokse? Kävikö hän siellä useinkin? Miksei hän koskaan puhunut -tästä? - -Miralez seisahti. Hän näki pienen oven, ja tuntui kuin jokin viiltäisi -rinnassaan. - -Hän vetäytyi takaperin tahtomatta mennä tuohon torniin. Hän meni -takaisin metsään, kätkeytyi tuuhean pensaan taakse ja odotti. Kätensä, -joka piteli keppiä, vapisi ja kaulaliinansa lepatti tuulessa. Hän ei -tuntenut vilua eikä väsymystä. Hän pidätti hengitystään ja tukahutti -yskänsä. - -Muutamain minuuttien kuluttua kuuli hän nopeata astuntaa, joka läheni -Hän ojensi päätänsä. Aivan oikein — se oli Rose-Marie, joka tuli -tornihuoneesta ulos. Miralez säpsähti. Vaimonsa meni aivan hänen -ohitsensa, huomaamatta yli puron, kanervikon ja kohti paviljongia. - -Sairaan mielen silmät kiiluivat parroittuneista kasvoista. Hänkin lähti -kotiinsa. Hän oli saanut voimia niin että ilman välillä lepäämättä -suoritti matkan, saapuen muutamia minuutteja myöhemmin kuin Rose-Marie -paviljonkiin. Hän piti edelleen kukkavihkoa kädessään. Ruokasalissa -kohtasi hän vaimonsa. - -Kun Rose-Marie näki hänet, päästi tämä huudahduksen hämmästyksestä. - -— Oletko se sinä? Niinmuodoin voit tänään liikkua. Ei, katsopas! -valkoisia ruusuja! Ovatko ne minulle, Lorenzo? Kuinka sinä olet kiltti! -Sinä etsit kai minua hiekkakummulta. Siellä viivähdin vain pari -silmänräpäystä, sillä siellä oli kovin paahtavaa. Menin sitten alas -padolle ja nyt olen täällä. - -Hän suuteli miestä. Miralez tuli kovin vaaleaksi. Miksi hän valehteli? -Hänen käsiään kutitti ikäänkuin olisi mieli tehnyt tarttua hänen -kurkkuunsa. Hänen täytyi istuutua, voimat alkoivat jo pettää. - -— Se on niinmuodoin totta! — ajatteli hän, — totta! Mutta Rose-Marie -antoi hänelle jotain juotavaa. - -— Kuinka sinä olet kalpea, — puheli Rose-Marie. — Juo! Muotosi on aivan -peloittava. Sinä et saa mennä ulos muutamiin päiviin! Lupaatko sen? Se -väsyttää sinua liika paljon. Odota kunnes tulet paremmaksi! Voimasi -kyllä palajavat. Elä ole levoton, kärsivällisyyttä! - -Ovi avautui ja Etienne astui sisälle. Miralezin tapasi väristys. Kello -oli 12. Sihteeri tuli syömään aamiaista. - -— Hyvää huomenta, herra Etienne! Kuinka jaksatte tänään? — sanoi -Rose-Marie. - -Hän puhui ikäänkuin hän ei olisi tavannut häntä sitten eilisen. Ei -mitään merkkiä siitä, että olivat äsken toisiaan tavanneet. - -He istautuivat pöytään ja Rose-Marie puheli sihteeriin kääntyen: - -— Mitä pidätte mieheni terveydentilasta tänään? Ei oikein hyvä, eikö -niin? Hän oli paljon virkeämpi mutta oli varomatoin. Hän meni kioskille -saakka sillä aikaa kuin minä kävin padon luona. - -Nuo sanat pistelivät kuin tikarin kärjet Miralezia. Tuo nainen siis -valehteli hänelle yhtä mittaa. Eikö liene ainakin valehdellut. Useimpia -kertoja teki hänen mielensä huutaa tuolle viehkeälle olennolle: - -— Elä kiemaile pitemmälle! Se on tarpeetonta! Minä en seisonutkaan -kioskilla; näin sinun tulevan tämän miehen huoneesta! - -Jospa hän olisi paljastanut nuo molemmat! - -— Mutta mitä se hyödyttäisi! Keuhkotautinen raukka, joka näyttelee -mustasukkaisen osaa! Naurettavaa! Ja Miralez vaikeni. Eikähän hänellä -sitäpaitsi ollut todisteitakaan. - -Silloin muisti hän ne siniset paperit, jotka hän oli nähnyt -kamarineidon hiivittävän Rose-Marien käteen. Olisiko se kenties jokin -todiste? Matta kuinka löytää se? Hän mietti. Vaimonsa oli mennyt -huoneeseensa sen salaperäisen paperin saatuansa, joka oli saanut hänet -kalpenemaan. - -Mutta Miralez voitti kylmäverisyytensä ja päätti etsiä totuuden -käsiinsä. - -Klo 2,15 lähti Etienne paviljongista. Muutamia minuutteja myöhemmin -meni Rose-Marie ulos. - -— Lorenzo, menen iltamessuun ja otan Dominican mukaani. — Elä mene -ulos. Annan tehdä oikein kelpo roihun sinulle. - -Kun Rose-Marie oli jättänyt paviljongin, nousi Miralez. - -— Nyt tahdon ottaa selkoa siitä valehteleeko hän todellakin. - -Äänettömin askelin hiipi hän portaille. Siitä oli 14 päivää kun -hän viimeksi oli ollut ylemmässä kerroksessa. Hänen täytyi levätä -portaissa. Hän tahtoi joutua ja ponnisteli kaikki voimansa päästäkseen -vaimonsa huoneeseen. Sinne päästyään meni hän kohta akkunaan. - -— Niin, tahdon tietää sen! - -Akkunasta näki pitkälti puitten latvojen ylitse. Tästä näkyisi jos hän -menisi kylään eikä sihteerin luokse. - -— Se on hän, tuolla menee hän ja Dominica hänen kanssaan. Kuinka -olenkaan onnellinen! — Ja sairaan laihtunut käsi ojentui akkunaa kohti. - -Onnen valtaamana istahti hän Rose-Marien kirjoituspöydän ääreen -ja risti sormensa ikäänkuin kiittääkseen jumalaansa ja katuakseen -epäluulojaan. Hänenkö vaimonsa pettäisi? Mahdotonta! Miksi hän pettäisi -kuolevaa rukkaa, jolla ei ole enää monia päiviä jälellä. - -Hän itki. - -Mutta vakuuttautuakseen täydelleen epäluulonsa aiheettomuudesta alkoi -hän etsiä sinistä paperia, joka oli herättänyt hänen huomiotaan. Se oli -tietenkin muotiliikkeen ilmoitus kuten hän oli sanonutkin. Mutta hän -etsi silti. Epäluulo oli täydelleen todistettava aiheettomaksi. Hän -etsi laatikoista, pöydältä. Ei löytynyt. Mutta pienessä kotelossa näki -hän valkosen paperin. Se oli kirjekuori osotettu: - -»Rouva L. Miralez, Slottet Sargos, Gironde». - -— Se on Etiennen käsialaa! — sanoi hän. - -Kirjekuori oli leimattu Marseillessa. - -Sairaan miehen silmissä musteni. Hän repäisi nopeasti kuoren. - -Se sisälsi ainoastaan puoliarkkisen, jossa olivat seuraavat sanat - -»Rakastettuni, sinä et ole vastannut minulle ja minä kärsin. Sinä -tiedät kuinka rakas sinä olet minulle ja millä kärsimättömyydellä minä -odotan sitä päivää joka yhdistää meidät ainiaaksi, ja joka nyt ei enää -ole niinkään kaukana. Kuinka onnellisia me tulemmekaan olemaan kun -saamme rakastaa toisiamme vapaasti oltuamme niin kauan...» - -Jatko oli pois reväisty. - -Miralez tunsi salamoivan silmissään. - -— Se viheliäinen! — huudahti hän ja nousi. - -Kun hän oli ottanut muutamia askeleita vaipui hän alas. - -Viiden minuutin ajan hän oli vaivuksissa. Sitten kaikui kirkonkellojen -soitto hänen korviinsa. Vähin erin sieluunsa virtasi muisto ja -katkeruus huomioittensa vuoksi. - -Petetty! Hän hengitti syvään. Hän tahtoi tuntea tämän uuden tuskan koko -laajuudessaan. - -Hän luki vielä tuosta kirjeestä sanan »Rakastettuni!» ja se tuntui -repivän jotain hänen sisällään, jota hän jäi hetkeksi kuulostamaan. - -— Kurja! Ja uusi vavistus kävi ruumiinsa lävitse. Hän lähti -hiivittäymään takaisin huoneeseensa, asettautuen takkavalkean ääreen. - -— Petetty! Rose-Marie ei kuulu enää minulle — huokasi sairas. — Miksi -ei hän jaksanut odottaa vielä muutamia kuukausia ja antanut minun -kuolla rauhassa. - -Ja hän ajatteli vaimonsa ihanuutta, syvää katsettaan, vartalonsa -soreutta, kätöstensä pehmeyttä — jotka eivät enää hänelle hyväilyjään -jakeleisi. - -— Ei, en kuolemanikaan jälkeen! Se on yhtä hirveätä...! - -Miralezin muistoon alkoi palata yhtä ja toista sellaista, joka vahvisti -tekemäänsä huomiota. Hän muisti yön, jonka Rose-Marie vietti kirjurin -kanssa kahden kesken Ile les Marchesilla. Ja sen yön, jolloin tulipalo -riehui ja hän oli poissa — petosta kaikki! - -— Narri! Sokea narri! Kuinka nuoret petkuttavatkaan sinua — sanoi -Miralez itselleen. - -Ankara yskänkohtaus sai hänet joksikin aikaa keskeyttämään -ajatusjuoksunsa. - -— Nyt tahdonkin elää, nyt täytyy minun elää! Tahdon tappaa heidät. - -Hän haki aseitaan. Otti pienen revolverin. Tällä! - -Ja hän tarkasteli sitä, latasi, puhdisti. - -— Nyt tahdon elää, elää siksi että lopetan heidän elämänsä. - -Uusi uhka-ajatus antoi hänelle voimia niin että hän luuli saaneensa jo -terveytensä. - -Useimmat espanjalaiset ovat mustasukkaisia. Mutta Miralezilla oli -siihen syytä jos kellään. Miksi ei hän ollut silloin, kun tunsi -keuhkotaudin piston rinnassaan, jo heti ymmärtänyt kaunista uskottoman -vaimonsa päätä kohti suunnata tämän aseen suuta? Pitihän hänen ymmärtää -kauniin naisen uskollisuus. Ja hän pisti aseen taskuunsa, kutsui -palvelijan, tuota konjakkia. - -Kello 4,5 aukeni ovi ja Rose-Marie astui sisälle. - -Miralez vei kätensä taskuunsa. Katsoi vaimoonsa. Päätöksensä alkoi -horjua. Kaikki pyöri silmissään. - -— Kuinka jaksat? kysyi Rose-Marie. Näytät reippaammalta... Tiedätkö -missä rautatieaikataulu on. Eikö juna kello 5,5 saavu Pausta La Motheen? - -— Niinpä luulen, vastasi Miralez ymmärtämättä kysymyksen aihetta. - -Ja Rose-Marie jatkoi lörpöttelyään: - -— Onko tohtori ollut täällä? Eikö? Ja herra Etienne? Eikö hän ole ollut -aamiaisen jälkeen täällä? Ai, niin, hänenhän pitikin työskennellä -huoneessaan koko päivä. ... Kello vasta onkin 4 ja 5 minuuttia. Menen -pukeutumaan tehdäkseni kävelymatkan puistossa. Ilma on niin herttainen. - -— Hän menee hänen luoksensa, — ajatteli Miralez. - -Ja hän antoi revolverinsa jäädä taskuunsa. - -Rose-Marie neuvoi häntä pysymään takka-valkean ääressä eikä siitä -liikahtamaan: kätensä olivat niin kovin kylmät. Hän pani omin käsin -pari halkoa palamaan ja oikoi pukunsa laskoksia ulosmennessään. - -Miralez kuuli hänen askeleensa porraskäytävässä, arvasi hänen -pukeutuvan toiseen pukuun, järjestävän mustat kiharansa ja heittävän -silmäyksen kuvastimeen, ylpeän ja riemuitsevan: »eikö hän nyt huomaa -minut kauniiksi?» - -Miralez kalpeni äkisti ja pidätti hengitystään. Rose-Marien askeleet -kuuluivat jälleen porraskäytävässä. Ne olivat hyvin nopeat. - -— Hän menee hänen luokseen! — sanoi Miralez uudelleen. - -Paviljongin ovi avautui. Miralez meni akkanaan, peittäytyi ikkunaverhon -suojaan ja tähysti ulos. Hän näki Rose-Marien rientävän puitten välissä -linnaa kohti. Sairaan miehen käsi laskeutui taskun. Revolveri oli -siellä. Hän otti pitkiä siemauksia konjakkipullosta saadakseen siitä -niitä voimia, joita hän nyt tarvitsi. Katsoi sitten kelloaan. Se oli 7 -min. vailla 5. - -— Kuinka kauan tarvinnen aikaa puutarhan ohi mennäkseni? Pääsenkö -sinne koskaan? — Varmasti! Ehkä kuolen liikaponnistuksista ja -mielenliikutuksesta, vaan mitäpä siitä! Kuhan vaan perille pääsen, ja -jumala on oleva apuani. - -Ja hän lähti hiipimään niin nopeasti kuin hänelle oli mahdollista, -kumartuen silloin tällöin piiloutuakseen jottei herättäisi syrjäisten -huomiota. - - - - -XXIII. - - -Paviljongin jätettyään alkoi Rose-Marie juosta. Hänellä ei ollut aikaa -enää vähääkään hukattavaksi. Geneviève tulisi Sargosiin ennen kello -puolikuutta. Nyt oli puolen tunnin kuluessa valmistettava kaikki -tulevain vuosien onni. Kuinka tulisi hänen käyttäytyä voittaakseen -tarkoituksensa? Mitään ei hänellä ollut valmista, vaikka olikin -koettanut kaikki miettiä etukäteen valmiiksi. - -Genevièven kaunis täti riensi Etiennen luokse. - -Etienne kirjoitti. - -— Häiritsenkö? — kysyi hän sulkiessaan tupakoimishuoneen oven. -— Minulla ei ole mitään lukemista. Mieheni nukkuu ja minä tulin -puhelemaan kanssanne. Onko se teitä suututtava keksintö?... Tänään on -minun nimipäiväni ja minua huvittaa kiusata ihmisiä. Nyt on teidän -vuoronne! - -— Tietenkään ei minulle siitä valittamista, — sanoi Etienne -kohteliaasti ja pani pikkujakkaran hänen jalkainsa alle. - -Ja hän istahti sohvaan häneen viereensä. - -— Te työskentelitte? — aloitti rouva Miralez. — Teidän olisi tarvinnut -mennä kirkkoon rukoilemaan minulle onnea. - -Hän puhui kuten se, joka haluaa sanoa jotakin toista kuin sanansa -ilmaisevat. - -— Toivon näet, että te toivotte minulle kaikkea hyvää, herra Etienne? -jatkoi hän vielä. - -— Luonnollisesti! Sitä ette epäillekään. - -— Hm — vastasi Rose-Marie katsoen entistä munkkia suoraan silmiin. - -Syntyi painostava hiljaisuus. - -Yht'äkkiä tunsi Etienne vapisevan käden koskettavan takkiansa. - -— Saanko panna kiinni tuon napin? Se on kiusannut minua kaiken aikaa... -Ei, ei, elkää vaivautuko! Saan sen kyllä kun otan toisen käteni -avukseni. - -Ja hän teki sen. - -Etienne salli hänen tehdä se mutta punastui samalla. - -— Sellainen lapsi te olette! — sanoi hän. — Suudelkaa kättäni! Näen -että mielenne hyvinkin tekee. - -Mutta nuoren miehen huulet pysyivät suljettuina. - -— Ette? — Eikö ole hyvä ottaa vastaan suosionosotuksia? - -Rose-Marie nousi ja riensi akkunaan katsoakseen tietä pitkin, joka -johti Sargosista La Motheen. Sitten palasi hän takaisia kirjurin -viereen. - -— Kuulkaa, — sanoi hän pusertaen käsiään. — En ole koskaan rakastanut -ketään, en koskaan, kuuletteko sen? Useimmat miehet, joitten kanssa -olen tullut kosketukseen, ovat aina tehneet rakkaudentunnustuksensa. -Sanon tämän teille sydämeni kyllyydestä niin rehellisesti kuin se on -minulle mahdollista, Etienne, sillä nyt... nyt tunnen minä... - -Hän vaikeni; sanat eivät tahtoneet tulla ulos huuliltaan. Etienne -katseli häntä liikuteltuna. - -— Ymmärtäkää minua oikein, — jatkoi hän äkisti. — Koettakaa ymmärtää -minua elkääkä antako minun jatkaa! Voisin puhua mielettömyyksiä! - -Hän peitti kasvonsa käsillään ja Etienne kuuli hänen nyyhkyttävän. - -Silloin lähestyi hän ja laski kätensä Rose-Marien olkapäälle - -— Rose Marie, — sanoi hän hiljaa — me emme voi kauemmin viipyä saman -katon alla. Meidän täytyy erota ja niin pian kuin mahdollista! - -— Ei, ei, — huudahti hän poissa suunniltaan. — Mitä ajattelettekaan? -Mekö eroaisimme? Enkä saisi teitä enää nähdä? Ah, Etienne, tulisin -hulluksi! Se ei ole mahdollista. Jääkää, jääkää! Kuuletko, et saa -lähteä! Oih, häpeän itseäni! - -Ja hän poistui muutamia askeleita, mutta vaan asettuakseen oven eteen -ettei nuori mies pääsisi ulos. Mutta pian hän oikasihe ja sanoi -ylpeästi: - -— Herra Hontarrède, voimme puhua affäärimiesten näkökannalta, koska -tunteet eivät voi teihin mitään vaikuttaa. Olen 26 vuotias; luulen -olevani kaunis; tulen omistamaan kaksi miljoonaa, sillä mieheni on -testamentissaan luvannut luovuttaa rikkautensa minulle, ja tulen -leskeksi ensi talvena. Punnitkaa asiaa. Mielestäni se maksaa vaivan. - -Etienne yhä vaikeni. - -— Olette narri! — huudahti hän, heittäen ylhäisen katseen häneen. — -Millä sitten ihastuttaa hän, tuo pikkunen maalaistyttö? Sanokaa se, -olkaa niin hyvä! Suloudellaanko! Ei kannata kehua! Hänen rikkautensako? -Sen laita on samaten! Oh, te olette sokea, hullu tai noiduttu! - -Hän puri hampaitaan ja huokasi sitten syvään. - -— Etienne, minä rakastan sinua! — sanoi hän valittaen. — Unohda kaikki, -mitä olen sanonut, Etienne! Se oli epätoivo ja olin suunniltani! Unohda -kaikki ja näe minussa ainoastaan naisraukka, joka kärsii, joka itkee -ja joka voisi uhrata henkensäkin sinun edestäsi. Olen mustasukkainen, -ymmärrätkö sen? Olen mustasukkainen tuolle Genevièvelle, jota sinä -rakastat ja luulen etten eläisi sen päivän jälkeen, jolloin hän tulisi -sinun vaimoksesi... Ei, ei elä kuuntele sanojani! Tiedän, etteivät -rukoukseni auta vähääkään. Tein väärin, että puhuin rehellisesti, että -annoin sinun nähdä suruni, tietää toiveeni. — Olisinko rakastunutkaan -sinuun sillä kuumeisella rakkaudella, jos en olisi tiennyt sinun -olevan toisen rakastaman! En olisi koskaan luullut voivani puhua näin -yhdellekään miehelle... Uskon kuitenkin, että olisin voinut tehdä -sinut onnelliseksi! Dominica kertoi minulle, että sinä suutelit minua -tuona iltana, jolloin menetin tajuntani. Elä sitä kielläkään! Se teki -minut niin onnelliseksi. Tahdotko että annan sinulle yhden suudelman? -Erotkaamme sitten, kuten sinä tahdot. Luulen melkein saavani voimia -siihen. - -Etienne epäili. Tämä intohimoinen naisääni tahtoi panna hänen päänsä -sekaisin. - -— Ei, — sanoi hän äkisti ja työnsi hänet luotansa. — Menkää tiehenne! - -Rouva Miralez oikasihe. - -— Te siis ette tahdo mennä naimisiin kanssani? Minun rakkauteni ei -teille kelpaa, ehkä se inhoittaa teitä? - -Olkaa huoletta, minä voin _vihata_ teitä! Olette tehneet minulle niin -häijysti että minun täytyy kostaa! - -Hän avusi oven sisähuoneeseen jonne meni ja tähysti ulos. Etienne -seurasi häntä säikähtäneenä. - -— Mitä tahdotte? — kysyi hän. — Miksi oikeastaan olette tänne tulleet? - -Rose-Marie katsoi edelleen tielle. Hänen silmissään välähti: eräs vaunu -näkyi siellä alhaalla. - -— Mitäkö tahdon? Sen saatte pian tietää! — vastasi Rose-Marie ja -vetäytyi takaisin akkunasta. — Olette särkeneet sydämeni ja minä -vastaan samalla mitalla! Kun me molemmat olemme haavoitetut, voimme -ehkä ymmärtää toisiamme! - -Kello osoitti puoli kuutta. Kuului vaunujen jyrinä kartanolla. -Rose-Marie riensi toalettihuoneeseen. - -— Avatkaa tämä ovi minulle! — käski hän miehensä kirjuria, estääkseen -häntä menemästä akkunaan ja näkemästä neiti Sartillya astumasta -vaunusta. - -Rouva Miralez riensi toalettihuoneeseen, kaatoi vettä pyyhinliinaan ja -kostutti otsaansa. Hänen silmänsä loistivat kuin tuli ja hän hengitti -kiihkeästi kuten hermokohtauksen lähestyessä. Etienne pelästyi ja -tarttui hänen käsiinsä. - -— Anteeksi! — sanoi hän. — Minä voisin ehkä rakastaa teitä ellen olisi -kihloissa Genevièven kanssa. Antakaa anteeksi! - -Rose-Marie kuunteli. Joku tuli portaissa. Hänen kasvonsa saivat -säteilevän ilmeen. - -- Viimeisen kerran, Etienne! Tahdotteko että minä tulen teidän -omaksenne ainaiseksi? Menettekö naimisiin kanssani kun olen vapaa? - -Etienne kätki kasvot käsiinsä voimatta vastata. - -— Merkitseekö se ei? — kysyi Rose-Marie. — Onhan se kieltonne? ... -peruuttamatoin kieltäymyksenne? - -— Se merkitsee: ei, — vastasi hän rohkeasti. - -Samassa päästi Rose-Marie yhdellä käden käänteellä alas mustat -hiuksensa. - -— Mitä teettekään! — huudahti Etienne. - -Mutta hän ei vastannut. Irti päästetyin hiuksin liiti hän Etiennen -huoneen läpi tupakoimishuoneeseen. Sieltä näki hän Genevièven tulevan -ylös rappuja Dominican saattamana. Hän tekeytyi yllätetyksi ja pakeni -takaisinpäin. Mutta samassa hän oikasihe, ravisti pitkää, komeata -tukkaansa ja sanoi: - -— Yhdentekevää; olen hänen rakastajattarensa! - -Kun hän oli lausunut nämä sanat, vavahti hän. Eräs mies oli huoneessa. - -Se oli Lorenzo Miralez, joka oli tullut sinne toista tietä. - -— Uh! — huudahti Rose-Marie kauhusta nähdessään hänet. — Ei se ole -totta! Ei se ole totta! - -Mutta laukaus pamahti. Miralezin revolverin luoti oli sattunut hänen -päähänsä. - -— Se ei ole totta! — tahtoi hän vielä huudahtaa, mutta punainen -verivirta syöksähti hänen huuliensa yli. - -Ja hän pakeni alaspainunein päin. Kaikui toinen laukaus linnassa. -Rose-Marie tunsi kovan piston sivussaan. - -Tämän äänen kuultua hyökkäsi Etienne huoneeseen. Hän näki Miralezin -revolverin ojentuvan itseään vastaan. - -— Se ei ole totta! — huusi hän vuorostaan kauhun valtaamana. - -Ja hän näki samassa neiti Sartillyn lyövän revolverin enonsa kädestä. - -Miralez vaipui hervottomana maahan. Sitten huomasi Etienne kreivinna -Manzanilin, joka valtasi Genevièven ja vei hänet pois. - - - - -XXIV. - - -Kaikki tämä oli tapahtunut vajaan minuutin kuluessa. - -Etienne seisoi kuin huumautuneena. Laukaukset, kirkaisut, verenvuoto, -äkillinen henkilöiden ilmaantuminen joitten läsnäolosta hänellä ei -ollut aavistustakaan, herpasivat häntä. Muutamain minuuttien kuluttua -kuuli hän ihmisten kulkevan talossa edes ja takaisin, itkua, kirkunaa. -Kohta huomasi hän huoneen lattialla revolverin ja miesolennon, joka -lepäsi liikkumattomana kahden palvelijan välissä, jotka kumartuivat -olennon ylitse. Tämä näky saattoi hänet järkiinsä ja todellisuuteen. -Hän tunsi Miralezin, jonka tuijottava katse oli häneen suunnattu. - -Sitten muisti hän Genevièven, morsiamensa, joka kaiken tämän nähtyään -nyt varmaankin uskoi hänet uskottomaksi. - -— Geneviève! — huudahti hän äkisti ja hyökkäsi portaille. — Se ei ole -totta! Se ei ole totta! ... Mutta missä hän? Missä...? Mistä voin -löytää hänet selittääkseni hänelle... - -Hän aikoi rientää ulos, mutta samassa Miralez huusi: - -— Elkää päästäkö häntä ulos! Hän tahtoo paeta käsistäni! - -Ja kun Etienne tästä huolimatta riensi ulos, huusi Miralez: - -— Viheliäinen pelkuri! - -Silloin käännähti Etienne takaisin. - -— Mitä minulta tahdotte? - -— Ja sitä hän vielä kysyy! — huudahti Miralez tavoitellen revolveriansa. - -Etienne ymmärsi hänen tarkoituksensa. - -— Olette sokaistu, — sanoi hän — ja sen vuoksi annan teille anteeksi. -Teillä ei ole mitään minulta vaadittavaa, sillä vannon jumalani kautta, -etten ole hiustakaan taivuttanut vaimonne päästä. Tämä kaikki on -hirveätä vehkeilyä. - -— Viheliäinen pelkuri! — kähisi Miralez. — Te uskallatte kieltää vaikka -minulla on todistuksia ja vaikka olen nähnyt. Olette pelkuri! Antakaa -revolverini, te toiset! - -Sanat olivat palvelijoille, jotka hautelivat spriillä hänen ohimoltansa. - -— Enriquita! — huusi hän nähdessään sisarensa astuvan huoneeseen. — -Anna tuo minulle, anna revolverini. Vielä on voimaa käsivarressani sen -verran että hän saa osansa. - -— Lorenzo-raukkani — sirkutteli kreivinna, ottaen revolverin ja pannen -sen erääseen laatikkoon. - -— Sinäkin! — sanoi Miralez. — Sinäkin uskot tuon viattomuuteen. Mutta -minä olen nähnyt vaimoni menevän hänen huoneeseensa. Hän on ollut -siellä melkein kaikki päivät. Kostoni on vasta puoleksi toteutettu. -Mutta tahdon sen päättää. - -Hän otti taskustaan paperin. - -— Ota tämä paperi, Enriquita! Säilytä se hyvin! Minähän voin kuolla. -Säilytä se ja näytä sillä toteen, että minä olen petetty ja etten ole -murhaaja. - -— Mikä paperi se on? — kysyi Etienne. - -Mutta espanjatar oikasihe: - -— Lurjus! Elä koetakaan sitä riistää minulta! Jos ei veljelläni ole -voimia käyttää revolveria, on minulla. - -— Lorenzo-raukkani! Jättäkäämme tämän miehen talo. Hän tuottaa -perheellemme vain kirousta. Astukaa te toiset! Kantakaamme hänet -täältä! Jumalani, hän kuolee! - -Miralezin voimat olivat tyhjentyneet. Hänet kannettiin -tupikoimishuoneen sohvalle. - -Miralez vastusteli. - -— Ei, elkää viekö pois! Tahdon tulla terveeksi, tahdon kostaa. - -— Hirmuista, — mutisi Etienne. — Unohtakaamme viha ja hoitakaamme -sairasta. - -Hän otti Miralezin Joseph nimisen palvelijan kanssa ja kantoi suureen -huoneeseen toisessa kerroksessa. Siellä hänet riisuttiin ja laitettiin -lämpöiseen vuoteeseen. Tyhjennettyään ojennetun viinipikarin näytti hän -nukahtavan. - -— Rouva kreivinna, — sanoi Etienne. — Tulitte tänne neiti Sartillyn -kanssa. Sallikaa minun poistua silmänräpäykseksi voidakseni selittää -hänelle... - -— Se on tarpeetonta, — väitti kreivinna. — Sisarenitytär ei ole enää -teidän talossanne eikä tule kohtaamaan teitä! ... - -— Kuinka? Onko neiti Geneviève matkustanut pois? - -— Kyllä, hän on jättänyt tämän talon kamarineitinsä kanssa. - -— Herra Jumala! — huudahti Etienne liikutettuna. - -— Semmoiset sanat eivät sovi teille! Sitäpaitsi kiellän teitä kenenkään -kanssa puhumasta sisarenityttärestä. Ette tule häntä enää koskaan -näkemään. Neiti Sartilly on saanut nyt selvästi nähdä millainen olette; -minä puolestani olen sen jo kauan tietänyt. - -Etienneä hoiperrutti. Tämä oli hänelle liian ankaraa. - -— Jos rakastajattarenne kohtalo teitä huolestuttaa, niin rientäkää. -Se nainen on vieläkin talossa, vaan ei kuitenkaan kauan, sillä hänkin -viedään pois. Voitte kuitenkin vähän lohduttautua. Hän ei ole kuollut; -sai kaksi kuulaa, yhden päähänsä ja toisen lantioonsa, mutta hän -voitanee pelastaa. Ja nyt pyydän: tämän jälkeen elkää puhuko kanssani! -Voitte mennä mihin miellyttää! - -Nuori mies lähti ulos vaan kuuli samassa Miralezin huutavan: - -— Herra Etienne! - -Ja Genevièven sulhanen kääntyi ympäri. - -— Mitä tahdotte? — kysyi hän. - -Samalla kumartui kreivitär sairaan miehen korvaan kuiskaamaan, että -Etienne aikoi mennä Rose-Marien luokse. - -Mustasukkaisuus välähti Miralezin silmissä. - -— Minä seisahdan, — sanoi Etienne. — Herra Miralez, surmatkaa minut -jos tahdotte, sillä minä kauhistun sitä elämää, joka minulla on enää -jälellä, mutta uskokaa kun sanon: luottakaa vaimonne uskollisuuteen! -Vannokaa, ettette enää syytä minua ja minä annan revolverinne takaisin. - -Miralez ravisti päätänsä: - -— Minä voin sen kyllä yksinkin ottaa. - -— Antakaa minulle lämmintä viiniä! — sanoi sairas. Hän sai höyryävän -viinikupin, jonka kohta tyhjensi. - -— Enriquita, mene noutamaan paperia ja kynä; kirjoitan sähkösanoman -lääkärilleni Pariisiin. Ja sinä, Joseph, mene heti tilaamaan messu -Sargosin kirkkoherralta. - -Sen jälkeen kuuli Etienne hänen mutisevan rukouksia että taivas soisi -hänelle voimia täyttääkseen kostotyönsä. - -— Herrani, — lausui hän Etiennelle — säästyi henkenne kun voimani -pettivät. Minä olen loukattu. Jahka vähän paranen voimme taistella -pistooleilla 20 askeleen välimatkalta. Siltä matkalta luulen varmasti -osaavani maaliin Teiden täytyy olla käytettäviäni. - -Ja vihasta kähisten alkoi espanjalainen uudestaan mumista rukouksiaan. - - - - -XXV. - - -Alkoi pimetä. Etienne lähti ulos. Rappukäytävissä oli verta. Hän -käveli varpaillaan kuin pelkäisi herättää huomiota. Hän väisti -palvelusväkeäkin kuten syyllinen. Käveli puutarhassa, meni -paviljongille. Siellä kuuli ääniä. Joseph ja keittäjätär Pauline -keskustelivat siellä verisestä tapahtumasta. Etienne asettui ulos -kuuntelemaan. Siten sai tietää, että rouva Miralez oli viety, sittenkun -Sargosin lääkäri oli hänet sitonut, Testeen tai Archachoon. Lantioonsa -saama haava voi olla hengenvaarallinen. Genevièvestä eivät maininneet -mitään, tuskin hänen läsnäoloaan lienevät huomanneetkaan. Itsestään -kuuli hän sanottavan, että niin komea makupala kuin rouva voi kylläkin -miestä miellyttää. Rakastaneet tekevät aina tuhmuuksia, vaan kukapa -sentään olisi uskonut että herra tuollaista saa talossa toimeen! -Vähällä piti ettei saanut ansionsa mukaan. - -Etienne poistui entistäkin kiihtyneempänä. Häntä siis todellakin -pidettiin syyllisenä! Ja Geneviève! Hänellekään ei saanut selittää tätä -kauheata asiata. Hän varmaan totuuden uskoisi! - -— Minun täytyy tavata hänet ja selittää heti kaikki, sekin mitä se -onnetoin nainen mielettömässä rakkaudessaan on uskaltanut tehdä — joka -uskalsi morsiameni edessä uskotella minua rakastajakseen — kaikki -olen kertova ja Geneviève, oma sydämeni lemmitty on minua uskova ja -rakastava edelleenkin. - -Hän palasi Miralezin ja espanjattaren luo turhaan kuulusteltuaan -mainittavan Genevièven nimeä. - -— Voin ainakin hänelle sähköttää, sanoi hän itsekseen. Ja aamun -koitteessa lähetti hän Bontucqiin sähkösanoman. Muutamien tuntien -kaluttua sai hän vastauksen: »vastaanottajaa ei ole tavattu». - -Menneet lyhyen onnen päivät muistuivat nyt entisen munkin mieleen. -»Niin, Lazare, minä tunnen että aina tulemme rakastamaan toisiamme» -— nuo erohetkellä Genevièven lausumat sanat toivat lohtua Etiennen -pakahtuvalle sydämelle ja kyynelvirta valahti hänen poskilleen. - -— Oi, Genevièveni, missä lienetkin, tunnen että vieläkin voisit minua -rakastaa. - -Lääkäri saapui ja määräsi virkistäviä lääkkeitä, joitten vaikutuksen -huomattuaan Miralez uskoi tulevansa vieläkin terveeksi. Hän nousi ylös, -käveli huoneessaan tehden ampumatähtäysasennoita. Ennen viikon loppua -luuli hän kykenevänsä kaksintaisteluun. - -Mutta jo seuraavana yönä sai hän kuumeen eikä nukkunut koko yössä. -Seuraavana päivänä nousi hän vuoteestaan mutta vaipui hervottomana -lattialle. - -— Onko se niinmuodoin totta, — huokasi hän? Ei, ei, minun täytyy -päättää kostoni... Jumalani, auta minua siksi että saan rangaista sen -miehen rikoksen! - -Hän luuli rukouksensa auttaneen, sillä nyt hän nousi vuoteestaan, -hiipii toiseen huoneeseen, otti sieltä revolverinsa uskoen nyt enkelien -häntä avustavan. Mutta he pettivät; hän vaipui taas lattialle. Ja nyt -uskoi hän päivänsä nopeasti vähenevän. - -— Kuolla ilman kostamatta — miksi kitua sitten viime hetkeensä saakka. -Parasta laukaista luoti kurkkuunsa. Mutta jos sitä ennen täällä neljän -seinän sisällä kostaisikin! Ei maksa vaivaa. Häntä sanottaisiin -murhaajaksi ja saisi se viheliäinen vielä myötätuntoa kuoltuaan. Mutta -onhan tarkoituksenmukaisempaa että hän surmaa minut! Erinomaista. - -Ja kuoleva alkoi tehdä suunnitelmaansa. - - - - -XXVI. - - -Seuraavana päivänä oli Miralez varsin iloisella tuulella. Hän -kurkisteli akkunasta ja huomasi Etiennen menevän La Mothea kohti. Heti -hiipi hän Etiennen työhuoneeseen, kirjoitti hänen kirjoituskoneellaan -kirjeen Sargosin apteekkarille pyytäen vähän kokainia hammassäryn -lievikkeeksi, merkiten alle nimen »Etienne Hontarrède». Sen tehtyään -jätti hän huoneen. Sitten soitti hän palvelijaa. - -— Josef, tässä on kirje, jonka herra Etienne jätti lähtiessään minulle. -Siinä pyytää hän lääkkeitä. Vie se heti apteekkiin. - -— Kyllä, herra. - -— Odota! Apteekkari antaa sinulle valkoista jauhetta pienessä pullossa -tai rasiassa. Se on sinun jätettävä minulle eikä kellekään muille. -Etienne sanoi että se on vaarallista myrkkyä. - -Josef lähti ja Miralez jäi yksin. Hän soitti toista palvelija, joka sai -sytyttää tulen pesään. - -Josef palasi tuoden myrkkyannoksen, jonka ojensi Miralezille. - -— Viisikymmentä sentigrammaa on kylliksi. Se liukenee kylmään veteen. -Hätätilassa voin lämmityttää veden. - -Hän kaatoi paperille kaksi kolmannesta pullon sisällöstä. Sitten otti -hän pienen pastillirasian johon kaatoi myrkyn paperilta. - -Samassa tuli palvelija huoneeseen. Miralez säikähti ja kätki pikaisesti -pullon ja rasian. - -— Josef, — sanoi hän — vie herra Etiennen kirjoituspöydälle... - -Hän lopetti lauseensa kesken. - -— Ei, ei! En tarvitsekaan mitään. Kiitos, Josef! - -Hän läheni takkavalkeata voidakseen paremmin ajatella. Pieninkin -varomattomuus voisi turmella kaikki. Nyt kuuli hän rouva Manzanilin -tulevan ja hän kätki myrkyn taskuunsa. - -Sairaan sisar poistui joka aamu muutamiksi tunneiksi sairaan luota. -Epäilemättä kävi hän silloin neiti Sartillyn pakopaikassa, jossa hän -oli ollut elokuun 15 päivästä lähtien. - -— Kuinka jaksat tänään? — kysyi espanjatar sairaalta. — Haluatko -jotakin? - -— Kyllä, lämmintä viiniä. - -— Lääkäri on kieltänyt juomasta sinun enemmän viiniä! - -— Tahdon sitä yhtäkaikki; tunnen sen tekevän hyvää... Lämmintä viiniä! -Tahdon sen itse valmistaa täällä sisällä. Anna tuoda tänne lamppu ja -keitinastia... en tarvitse muuta. - -Niin tehtiin. - -— Enriquita, tässä on sinulle avain, — sanoi hän hillitysti. — Mene -huoneeseeni paviljonkiin. Avain kuuluu kirjoituspöydän laatikoihin. -Keskimäisestä löydät nahkaisen salkun papereineen. Tuo se tänne — -kiireesti. - -Muutamia minuutteja myöhemmin sai hän salkun. Siitä otti hän sinetöidyn -kirjekuoren, jonka heitti tuleen. - -— Se oli testamenttini, virkkoi hän. - -— Mitä nyt! Miksi sen poltit? - -— Siksi että olin siinä luovuttanut kaiken omaisuuteni vaimolleni, vaan -en hänelle tahdo enää antaa mitään. - -— Eikö Rose-Mariella ole toista osaa siitä? - -— Ei. Lain mukaan lankeaa omaisuuteni sukulaisilleni. - -Espanjatar virkahti: - -— Ja sinun sukulaisesi, — sehän on Geneviève ja... - -— Ja sinä. - -— Ah Lorenzo raukkani! - -Ja espanjatar alkoi nyyhkyttää. - -Mutta hän pian lakkasi. - -— Kiitin sinua, — sanoi hän. — Terveyteni ei ole kehuttava. Toivoakseni -tulet sinä perimään minut. - -— Jätä nyt minut. Tahdon nukkua. - -— Viinisi on lämmintä. Etkö tahdo juoda sitä? - -— En vielä. Lähetä herra Etienne luokseni. Tahdon puhua hänen -kanssansa. Elä vaan unohda! - -— Ole huoletta. - -Enriquita poistui varpaisillaan ajatellen miljoonia, jotka kohta saisi -käsiinsä. - -Yksin jäätyään nousi Miralez, otti kokainipullon ja lähti -tupakoimishuoneeseen. Etiennen huoneeseen päästyään tarkasteli hän -huonekaluja, piilotti myrkkyä sohvan alle vaikka ensin oli aikonutkin -asettaa sitä erääseen laatikkoon. Sitten palasi hän kiireisesti -takaisin huoneeseensa. Korvissaan suhisi ja hänen täytyi oikaista -vuoteeseensa. Hän kuuli viinin kiehuvan. - -— En ole unohtanut mitään — ajatteli sairas — kaikki on järjestyksessä; -tarvitsee vain Etiennen tulla. - -Nyt otti hän pastillirasian, kouristi sitä vapisevissa käsissään ja -kuunteli. Ketään ei kuulunut portaissa Missä mahtoi Etienne viipyä, -olisiko Rose-Marien luona? Ja hän tunsi piston sydämessään. Niin, hän -on kai rakastajattarensa luona, jonka saisi naida heti kunhan hän -kuolisi. Ja hän kadehti niitä barbarisia maita, joissa vaimo poltetaan -samalla roviolla kuin kuolleen miehen ruumis. - -— Mutta naimisiin he eivät pääse! Suunnitelmani täytyy onnistua. - -Ovi aukeni ja Etienne astui huoneeseen. - -— Tahdotte puhua kanssani? — sanoi hän. - -Miralez pelkäsi katsoa noita kauniita kasvoja, joita Rose-Marie oli -varmaankin suudellut. - -— Istukaa! — sanoi hän kirjurilleen. — Tahdin kysyi josko... päivän -posti sisälsi jotain tärkeämpää... Kuinka olikaan sen höyrylaivan joka -tuhoutui... Joko tiedetään kuinka suuri tappio tuli? - -— Ei vielä; odotan siitä tietoja. - -— Hyvä! Tahdon nyt pyytää teiltä palvelusta. Tahdotteko soittaa? - -Etienne painoi sähkönappulaa. Palvelija astui huoneeseen. - -— Harjaa päällystakkini, Josef — sanoi Miralez, — aijon lähteä ulos... -Ei, ei, tee se sisällä niin käy pikemmin. - -Palvelija alkoi harjata. - -— Ja te, herra Etienne, tahdotteko olla hyvä ja kaataa lämmintä viiniä -kuppiini? - -Miralezin kasvot olivat hirveästi vääntyneet kun hän seurasi -sihteerinsä kuuliaista käskynsä täyttämistä. - -— Tässä kuppi, — sanoi Miralez. — Kaatakaa kiireesti. Olen janoissani. - -Nuori mies otti kapia ja täytti sen viinillä. - -— Onko näin hyvin? — kysyi hän ojentaen kupin sairaalle. - -— Kyllä, oikein hyvä! - -Miralez otti kupin mutta kätensä vapisivat niin että puolet sisällöstä -läikkyi. - -— Ei tee mitään, — sanoi hän. — Antakaa sokeria! Tahdotteko antaa vielä -lusikan. Tuolla kaapissa on eräs. - -Sillä aikaa kun Etienne etsi lusikkaa, tyhjensi Miralez pastillirasian -sisällön kuppiinsa. Kokaini liukeni äkisti lämpimässä viinissä. - -— He eivät nähneet mitään — ajatteli hän ja hampaansa alkoivat kalista. - -Kun Etienne toi lusikan näkyi enää vain pari valkeata raetta nesteen -pinnalla. Miralez oli peloittavan näköinen. Silmänsä olivat ulos -pullistumaisillaan ja hänen vasen kätensä koetti piilottaa siinä olevaa -tyhjää myrkkyrasiaa. - -— Olette kovin kalpea — sanoi Etienne. - -— Se on kylmän syy, — vastasi Miralez. — Viini kyllä lämmittää. - -Ja hän joi, yhä joi hätäisesti. Mutta ei unohtanut jättää hieman -jälelle kuppiin. - -— Kiitos! — sanoi hän Etiennelle. — Kiitos, kiitos! Jos te tahdotte -minulta jotain vastapalvelusta, niin tehkää se vaan! - -Näitä sanoja kuullessa ilostuivat kirjurin kasvot. - -— Teidän täytyy tietää missä neiti Sartilly nykyään on, herra Miralez? - -— Sisareni on todellakin kertonut sen minulle. - -— Hyvä Te voitte tehdä minulle hyvin jos sanotte minulle mistä voin -hänet löytää. Onko hän Bordeauxissa tai Espanjassa? - -— Hän on Testessä. - -— Minkä kadun varrella? - -— Rue Gambetta. - -— Ja numero? - -— 29 tai 30; en muista kumpiko. - -— Kiitos! Otan siitä kyllä selvän. Tulen luonnollisesti takaisin niin -pian kuin mahdollista ja olen aina palvelukseksenne. - -— Ah, se on nyt tarpeetonta! — ajatteli Miralez joka jo alkoi tuntea -myrkyn vaikutusta. - -— Viipykää niin kauan kuin tahdotte! Onnellista matkaa! — huusi hän -kirjurinsa jälkeen. - -Nuo sanat lausuttiin sellaisella äänellä, että Josef säpsähti. Mutta -Etienne kiiti alas portaita. - - - - -XXVII. - - -Etiennen askelten lakattua kuulumasta päästi Miralez valitushuudon. - -— Herra jumala! — huudahti palvelija. — Menen heti noutamaan kreivinnan. - -— Mene, mene pian, pian — sanoi sairas päästäen uuden valitushuudon. - -— Mitä sinulta puuttuu? — kysyi kreivinna Manzanil tultuaan -hengästyneenä valittajan luo. - -— Mitäkö puuttuu? — En oikein tiedä; minulla on tuskia, kaulaani -kirvelee, vatsaani polttelee, on kuin olisin niellyt tulta! - -Ja hänen silmänsä katselivat kuppia, joka oli vieressään. - -— Mitä olet juonut? — kysyi espanjatar. - -— Lämmintä viiniä. - -— Eihän se sellaisia tuskia nostata. - -— Kupissa on vielä vähän jälellä, — sanoi Miralez. - -Rouva Manzanil maistoi kupissa olevaa jäännöstä. - -— Se on kauhean kitkerää, — sanoi hän. - -— Niin, eikö totta? - -— Ken sinulle sitä on antanut? - -— Etienne. - -— Etienne! — huudahti espanjatar. — Oliko se Etienne? Olenkohan jo -järjiltäni! Oletko varma siitä että se oli Etienne? - -— Kysy Josefilta! - -— Näittekö sen? Voitteko sen vannoa? - -— Kyllä näin Etiennen antavan jotain juotavaa. - -— Lorenzo, taivas meitä varjelkoon! Se mies on myrkyttänyt sinut! - -— Mitä sanot? Myrkyttänytkö? Jumalani! Se on siis myrkky joka polttaa. -Niin, sen tunnen nyt! Enriquita, ota se talteesi, anna tutkia viini, -siitä kyllä löytyy myrkkyä. Se lurjus! Tahtoi päästä minästä naidakseen -Rose-Marien! ... Pääni halkeaa... Lääkäri, pappi... juokse, jotta ehdin -saada ripin... Riennä! ... Ei, kuule, ruumiini pitää leikata... että -saadaan tietää minut myrkytetyn Vanno se! - -— Minä vannon! Kuole rauhassa; puolestasi kostamme! - -Silloin loisti ilonvälähdys Miralezin silmissä. Mutta kokaini alkoi -tehdä tehtäväänsä. Hän alkoi menettää tajuntaansa. - -— Kuoleeko hän myös? Onhan todistuksia... jäännös kupissa, kirje -apteekkarille... Josef näki... Hänenkin täytyy kuolla! - -Silmänsä pimenivät. Lääkäri saapui. Miralez hämärästi eroitti häntä. - -— Isäni, tahdon ripittää itseni, sanoi hän lääkärille... tahdon -tunnustaa... se olen minä itse, joka olen myrk... - -Mutta hänen silmänsä hetkeksi selveni. Kauhistuen hän viskasihe -vuoteessaan. - -— Kuka te olette? ... Menkää tiehenne! - -Vielä koetti hän häätää lääkäriä, vaan voimansa pettivät. Hän vaan -tajusi vahakynttilöitä sytytettävän vuoteensa pääpuoleen. - -— Se on lopussa — sanoi lääkäri. - -Rouva Manzanil luki korkealla äänellä _De profundis_. Sitte otti hän -kupin, kysyi poliisikamaria ja poistui. - - * * * * * - -Lähdettyään Miralezin luota riensi Etienne junalle ja saapui Tea teen. - -Hän kolkutti n:o 29:ään. Eräs nainen aukasi - -— Asuuko neiti Sartilly täällä? - -Ei ollut siellä. - -Hetki sen jälkeen kolkutti hän n:o 39. Tällä kertaa oli nunna ovessa - -— Asuuko neiti Sartilly täällä? - -— Hän ei ota vastaan, — virkahti nunna. - -Ja ovi sulkeutui hitaasti. — Etienne seisoi kadulla; silmäillen muuria, -jotka piirittivät hänen rakastettunsa. - -— Enkö enää koskaan saa tavata häntä? Ei, se olisi liian julmaa! - -Hän tarkasteli taloa ja huomasi kilven vastapäisen talon seinällä ja -astui sisälle. - -Onko täällä huonetta vuokrattavana? - -— Onpa kyllä, täällä alakerroksessa. - -Etienne astui sinne ja näki akkunasta talon n:o 39. - -— Mitä tekee hän täällä, — ajatteli Etienne. — Miks'ei hän ota vastaan? - -Ovi jäi kiinni. Etienne katseli akkunoihin. Niissä ei näkynyt -Genevièven suloista päätä. - -— Eikö hän koskaan mene ulos? — ajatteli hän. — Ainako hän pysyy tuossa -vankilassaan? - -Alkoi pimetä ja Etiennen piti mennä levolle. Yön aikana mietiskeli -kuinka päästä Genevièven puheille. Seuraava aamu valkeni kirkkaana. -Ja klo 9 naputti Etienne päättävästi n:o 39 ovea. Eräs nunna avasi. -Etienne otti säikähtäneen ilmeen, sanoen nopeasti: - -— Voinko tavata neiti Sartillyä? Tulen Sargosista. Hänen holhojansa on -minut lähettänyt: on hyvin kiire. — Samalla työnsi hän vakavasti ovea -astuen sisälle. - -— Tulette kai rouva Manzanilin luvalla? — kysy nunna. - -— Tietysti. - -— Tehkää hyvin ja istukaa. Ilmoitan neiti Sartillylle. - -Enriquita ei ollut vielä sisarentyttärelleen ilmoittanut Miralezin -kuolemasta. - -— Se siis on viesti enoltani? — sanoi Geneviève nunnalle. — Pyytäkää -hänen astumaan sisään! - - - - -XXVIII. - - -— Tahtooko herra seurata minua? Neiti Sartilly on alhaalla puutarhassa. - -— Kiitos, — sanoi hän. — Löydän kyllä yksinkin hänet. - -Mutta kun Geneviève huomasi hänet, päästi hän huudahduksen. Samalla -lähti hän poistumaan sanaakaan sanomatta. - -Etienne seurasi häntä. - -— Neiti Geneviève! — sanoi hän, ja äänensä ilmaisi kaiken sen -kaipauksen, minkä hän pitkänä erossaoloaikanaan oli saanut tuntea. -Neiti Geneviève, se on Lazare, se olen minä! Ah, miksi pakenette? - -Geneviève yhä poistui nopeasti mitään vastaamatta. Hän tuli -rautaportille, avusi sen, meni puutarhaan ja poistui yhä kauemmas -metsään. - -Mutta Etienne seurasi häntä yhä. Ja Geneviève kuuli entisen munkin -askeleet takanaan sekä äänen sanovan: - -— Neiti Geneviève, se on Lazare, Lazare. Olkaa armollinen ja kuulkaa -vain silmänräpäys. - -— Mitä sitten tahdotte? — sanoi hän kääntyen nopeasti ja kiivaasti. — -Miksi olette tulleet tänne? — Voiko rouva Miralez ehkä huonommin koska -tahdotte huvitella toisella taholla? Se ei ole oikein; sillä tavalla ei -ole tapana hylätä naista. - -Nuo kovat sanat haavoittivat Etienneä. Ne lausuttuaan ratkesi Geneviève -itkuun, peittäen kasvot käsiinsä. - -— Menkää tiehenne! — huudahti hän — ettekö näe että vihaan teitä! - -Vieläkin koetti hän paeta, mutta kun nyyhkytyksessä yhä taajeni, oli -hänen istahdettava kaataneen puun rungolle. - -Tässä tapasi hänet Etienne sanoen: - -— Suon teille anteeksi, sillä ette voi tietää kuinka väärin teette -minulle. Jos nyt vihaatte minua, olette minua rakastanutkin, Geneviève, -ja sen rakkauden nimensä pyydän minä muutaman silmänräpäyksen ajan -minua kuuntelemaan. Kun olen puhunut, lähden aivan kuuliaisesti -tieheni, jos sitä vielä vaaditte; ja jos minua vieläkin vihaatte, -sitoudun olemaan tulematta koskaan tiellenne. Neiti Geneviève, rakastan -teitä vieläkin, enkä ole koskaan rakastanut toista naista, vannon sen -Jumalani kaatui. - -Geneviève katsahti ylös, luoden silmänsä entiseen munkkiinsa. - -— Jos ette ole rakastanut rouva Miralezia, miksi hän sitten on voinut -olla rakastajattarenne? - -— Rouva Miralez ei ole ollut rakastajattarenani. - -— Olettepa rohkea! ... Enkö itse nähnyt hänen tulevan huoneeseenne? -Enkö itse kuullut hänen tunnustavan sitä? Eikö hänen miehensä ampunut -häntä minun läsnäollessani? Eikö hän olisi tappanut teitä itseännekin, -jos en olisi temmannut asetta hänen kädestään? - -— Sen kaikki olette kuulleet ja nähneet, neiti Geneviève, mutta -jos olisitte kuulleet lisäksi vielä paljoa muuta merkillistä, ette -luottaisi silmiinne ettekä korviinne; se on kaikki valhetta! Se oli -tulos kauheista juonista! Teitä on tahdottu pettää, riistää teiltä -rakkautenne ja estää meidän avioliittomme... Sallikaa minun puhua! -Tahdon sanoa teille kaikki. Voitte vihdoinkin kuulla koko totuuden. -Aina hirmuisesta elokaan 15 päivästä asti olen odottanut hetkeä, -jolloin saisin teidät tavata, selvittää kaikki ja osoittaa teille, -että teidän Lazarenne ansaitsee vieläkin arvonantonne. Mitä kiduttavia -hetkiä olenkaan saanut viettää siinä onnettomassa talossa, josta minua -ei hetkeksikään päästetty poistumaan ja jossa vieläkin odotetaan minua -ammuttavaksi. Mutta siitä en välitä. En pelännyt kuolemaani, vaan -tahdoin tavata teidät mistä tahansa. Antakaa anteeksi, että minun -täytyy tehdä tunnustus luottamuksenne takaisin voittamiseksi. Neiti -Geneviève! Rose-Marie rakasti minua, rakasti mielettömästi. Hän oli -kevään kuluessa rakastunut minuun. Huomasin sen Saint-Kerohicissa, -siinä Bretagnelaisessa kylässä, jossa vietimme muutamia viikkoja Hän -sanoi sen minulle eräällä saarella, jolla olimme pakoitetut viettämään -yön. Mutta silloin oli hänen rakkautensa puhdas, ja jos miehensä -sairaus ei olisi ollut parantumatoin, olisi hän piankin unohtanut minut -suuressa maailmassa. Mutta me olimme pakoitetut muuttamaan Sargosiin, -ja siellä Rose-Marien rakkaus vaan kasvoi. Se onnetoin! Hän oli eräänä -yönä jättäymäisillään liekkeihin pelastaakseen minun henkeni. Säälikää -häntä. Geneviève, elkääkä kovin halveksiko. Luulen, ettei hän koskaan -ole pettänyt enoanne. Hän on ainoastaan tahtonut mennä naimisiin niin -pian kuin olisi päässyt leskeksi. Hän ilmaisi minulle suunnitelmansa -ja kysyi josko menisin naimisiin hänen kanssansa. Minä vastasin että -te, Geneviève, tulisitte minun vaimokseni ja etten ketään muuta naista -tulisi koskaan rakastamaan. Hän tali vimmoihinsa tästä ja on siitä asti -koettanut minulle kostaa. Kun hän ei minua saanut myöntymään, koetti -hän välillisesti vaikuttaa teihin. Hän koetteli uskotella teille, että -minä olisin uskoton teille, ja senvuoksi hän järjesti koko elokaan 15 -päivän kohtauksen. - -— Kuulostaa silti kuin teillä olisi ollut varsin hyvää aikaa miettiä -kaikkea tuota selitystänne. Sitä pahempi ei se ole uskottava; -Rose-Marie ei ole houkkio, joka olisi uskaltanut panna henkensä vaaraan -valmistaakseen minulle ikäviä yllätyksiä. - -— Hän ei mitään vaaraa peljännyt Herra Miralez oli niin sairas, ettei -kukaan olisi uskonut hänen voivan kulkea rappuja ylös. Hän ei ollut -useampaan päivään ulkona. Kuinka tuli hän vakoilleeksi vaimoaan, sitä -en tiedä vielä. Rose-Marie tuli tavallisesti luokseni pientä rappua -myöten. Otaksuttavasti hän oli sen joskus nähnyt ja sen johdosta -luullut että me petimme häntä. Ja niin uskoo hän vieläkin ehkä viime -hetkeensä saakka vaikka koettelin hänelle vakuuttaakin syyttömyyttäni. - -— Miksi ette kertoneet tuota kaikkea enolleni? - -— Hän olisi siitä kovasti pahastunut, siitä olen varma. - -— Sen vuoksi ettei se ole totta. - -— Ei, Geneviève, vaan sen tähden, että se olisi ollut hyödytöntä. -Kuinka olisin voinut kuolevalle miehelle sanoa: »minä en rakasta -vaimoanne, mutta se on totta että hän rakastaa minua ja tahtoo -välttämättä päästä minun vaimokseni teidän kuoltuanne!» Se olisi ollut -kovin laiha lohdutus. - -Geneviève nousihe. - -— Te puhutte oivallisesti ja teistä olisi tullut kelvollinen -asianajaja. Mutta jos minua vielä rakastitte, miksi ette minulle -kirjoittaneet? - -— Kirjoitin teille joka päivä. - -— Oh, ei maksa vaivaa puhua sellaista! - -— Ja te, Geneviève, olitte kokonaan lakanneet minulle kirjoittamasta! - -— Se on sentään jo liian paksusti sanottu! Kirjoitinhan aivan -epätoivoisia kirjeitä teille! - -— Silloin ovat ne varastetut, matkalla siepatut, sillä minä en saanut -niitä koskaan! - -Nuori tyttö katsoi Etienneä terävästi silmiin. - -— Ah, kuinka mielelläni uskoisinkaan teitä! — huudahti hän, äänessään -kärsivä väre. — Kuinka voisinkaan uskoa. Jospa tietäisitte... - -Hän kätki kasvot käsiinsä ja ratkesi itkuun. - -Etienne tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä hiljaa. - -— Te uskotte minua, Geneviève, — sanoi hän — ja minä kiitän teitä. - -Hän itki vieläkin katkerammin kuultuaan nämä sanat. - -— Niin, minun täytyy uskoa teitä, — sanoi hän viimein — vaikka -teillä ei ole mitään todisteita. Lazare, minä luotan teihin kaikesta -sydämestäni! ... Kuinka teidän äänenne on suloinen ja herttainen... Ah, -kuinka heikko olenkaan! Minun ei pitäisi tyytyä teidän selityksiinne, -minun pitäisi tutkia asiaa — sehän olisi viisainta, eikö totta? Mutta -sittenkin luotan teihin; se on niin suloista! - -Etiennen silmiin nousi ilon kyyneleet ja häntä väristytti onni, joka -valtasi hänet. - -— Jospa tietäisitte kuinka paljon olen saanut kärsiä — jatkoi Geneviève -— kuinka kauhean pitkiä nämä kuukaudet ovat olleet. Ja lisäksi on se -ollut karkausvuosi! - -Hän nauroi. Veitikkamainen piirre muinaisuudesta näyttihe vielä. - -— Kuinka äärettömästi minä rakastan sinua! — kuiskasi Lazare ja vei -tyttönsä kädet huulilleen. - -— Oh, herra munkki, tepä edistytte! Tartutte naisen käteen, katsotte -häntä silmiin sanotte: »minä rakastan sinua!» Mikä ujostelemattomuus! -Luokaa heti silmänne alas ja hävetkää! Silloin voi teitä ainakin — -suudella — näin! - -Ja nuori tyttö painoi suudelman hänen otsalleen. - -Samalla alkoi uudelleen tulvia hänen kyyneleensä. - -— Ei, se on enempi kuin minkä jaksan kestää! — huudahti hän. — -Koetan olla iloinen mutta se ei onnistu. Minun täytyy itkeä kaikkia -niitä kärsimyksiä, joita olen saanut kestää. — Jos hänen miehensä ei -onnistunut häntä surmaamaan, niin olen minä jälellä! — lisäsi hän. - -Kun hänen vihansa oli asettunut, alkoi hän: - -— Niin, hän on kaunis, Granadan ruusu, eikö totta? Sellaiset silmät, -sellainen ryhti, sellainen ruumiin muoto! Eikö ollut oivallinen -vaalini, hra trappisti? - -Ja kun Lazare ei ymmärtänyt hänen tarkoitustaan, lisäsi hän: - -— Niin, se olin minä, joka olin kehoittanut häntä liehakoimaan -sinua!... Niin pitkälle ei luonnollisesti ollut tarkoitus! ... Mutta -vähän kuitenkin jotta saisin tietää... - -— Onko se totta? - -— Se on totta. Miehethän ovat niin kummallisia, niitä on lupa panna -koetteelle! - -— Sinä olet julma! Olisit ansainnut että... - -— Oh, ei mitään uhkauksia. Muuten alan minä uuden 12-kuukautisen -koetuksen, ja tällä kertaa lähetän minä oikein ruman naisen tiellesi. -Mutta älkäämme laskeko leikkiä! Salli minun olla oikein iloinen. Minun -täytyy ottaa vahinkoni takaisin. - -— Yksitoista kuukautta Bontucqissa sinun härkäsi muisto yksin seuranani -ja lohdutuksenani... Tiedätkö että olen istuttanut piilipuun sen -haudalle? - -— Martinin haudalle? - -— Tietysti. Se kasvaa hyvin ja siitä tulee erittäin kaunis puu. Voimme -välistä yhtenä käydä sitä katsomassa. Elä naura! Minusta on sen -härkäraukan muisto pyhä ja luulenpa melkein rukoilleeni sen puolesta... -Niin, Lazare, minulla on jotain sanomista sinulle, minullakin, ja mitä -pyydän anteeksi kun minun on tehtävä tunnustus. Asia on hyvin vakava. - -Ja puoliksi leikillä, puoliksi vakavana sanoi hän: - -— Tahtoisin viettää häitä nyt heti. - -— Rakastettuni! - -— Niin, näetkös, mielestäni on koetusaika ollut kylliksi pitkä. Sinä -voisit kenties lopulta tulla minulle uskottomaksi jos minä asettaisin -vielä jonkun vuoden odotuksen. Olen muuten laitoksiini nähden ollut -kauan sitten valmis: kolmen viikon kuluttua voi kuulutus olla tehty ja -minä ikävöin rouva Hontarrèden nimeä. Ah, se ei olekaan enää yksistään -rakkautta, siinä on myös kostonhalua lisänä! Tahdon kiusoittaa -Rose-Mariaa, hän voi haljeta kiukustaan. Me käymme joka päivä -käsikynkässä häntä tervehtimässä ja sitten näin... suutele minua! ... -ja näin... kiitos! Minä voin täten näytellä onneani sille hirmuiselle -naiselle kunnes hän halkeaa harmista. Niin... se tahtoo sanoa ei... -emme näyttäydy ensinkään hänelle... eikä maillekaan. Oletko nähnyt -Luchonissa tien varrella erään kalliokielekkeen päälle rakennetun -tuvan? Oikea erikoispari voisi asua siinä. Kun ainoistaan vuohet -voivat kavuta sinne ylös, täytyy vaimon sitoa köysi miehensä ympäri -päästääkseen hänet tuvasta ulos hakemaan ruokavaroja ja vetää taas -köydestä ylös... Voimme muuttaa siihen, me kaksi. Tiedustetaan saammeko -sen vuokrata! Olenko sinusta narrimainen? Voit antaa sen anteeksi. Se -johtuu ilosta kun sain sinut takaisin. En voi enää oikein nähdä enkä -kuulla. Pyörryttää... Luulen että kuolen... Minä rakastan sinua... -minäkin! - -Hän nojasi päätänsä sulhonsa rintaa vasten. Siten astelivat he -aurinkoisessa metsässä ja tulivat takaisin puutarhaan, jonka läpi -olivat puoli tuntia sitten menneet ja ihmeekseen näki Lazare erään -poliisin seisovan portilla. - -— Mitä tuo mies tekee täällä, — kysyi hän Genevièveltä. - -— Sitä en tiedä — vastasi hän. - -Ja he huomasivat toisenkin poliisin, joka näytti piiloutuvan aitauksen -taakse. - -— Se on hän, — kuultiin naisäänen huuto etempää. — Se on hän. Ottakaa -kiinni hänet. - -— Tätini! — huudahti Geneviève, joka näki rouva Manzanilin juoksevan -luokseen. - -Mutta poliisit hyökkäsivät myös esille ja eräs heistä tarttui Etiennen -kaulukseen. - -— Olettehan herra Etienne Hontarrède? — kysyi hän tarkastaen nuorta -miestä. - -— Olenpa niinkin. Mitä minusta tahdotte? - -— Sen voi tutkintatuomari teille sanoa. - -Ja poliisit lähtivät viemään pois Lazarea. - -Genevièveä vapisutti. - -— Herra jumala, mitä se merkitsee' — huudahti hän. - -— Se merkitsee sitä, että sinä täällä kävelit enosi murhaajan kanssa. — -vastasi espanjatar. - -— Murhaaja? Minä? — huudahti Lazare. - -— Veljeni kuoli eilen, — vastasi rouva Manzanil samalla osoittaen -Miralezin kirjuria. — Tuo mies on hänet myrkyttänyt; meillä on -todisteita siitä, — lisäsi hän. - -Etienne päästi epätoivoisen huudahduksen. - -— Geneviève! Tätisi on valehdellut! Nämä miehet eivät tiedä mitä -tekevät. Vannon pääsi kautta, että olen viatoin. Geneviève, oma -Genevièveni, usko minua! - -Mutta poliisit veivät hänet pois. Ja estääkseen häntä pakenemasta -latasi eräs poliisi revolverinsa. Geneviève vaipui tiedottomana tätinsä -syliin. - - - - -XXIX. - - -Tapaus koski juuri onnensa saavuttaneeseen nuoreen tyttöön kuin -moukarin isku päähän. Kahden tunnin ajan oli hän kuin halvattuna, -voimatta puhua sanaakaan. Julma espanjatar istui hänen luonansa -lasketellen mitä julmimpia murhakertomuksia Etiennestä sen sijaan että -olisi lohduttanut. - -Mutta viimein nousihe Geneviève äkisti nojatuolista, jossa oli levännyt: - -— En voi uskoa sellaista halpamaisuutta; olen varma siitä, että herra -Hontarrède on viatoin, — sanoi hän. - -— Mutta minä sanon että meillä on todisteita! - -— Minkälaisia todisteita? - -— Kokonainen joukko! Lorenzon viime sanat; palvelijan todistus että hän -näki rikollisen valmistavan myrkkyä; apteekkarin, joka toimitti myrkyn. -Ja illalla kun kuollut leikataan, löydetään hänen vatsastaan kokainia — -siinä uusi todistus. - -- Mitä? - -— Kokainia, myrkkyä, jota rikollinen oli ottanut muka hammassärkyynsä. -Olen itse nähnyt kirjeen. Mitä epäilyä siinä? Saat sen itsekin nähdä. - -Geneviève epäili vieläkin. - -— Vaikka omin silmin olisin nähnyt tämän rikoksen tapahtuvan, en uskosi -sittenkään! - -— Tuollaista itsepäisyyttä! - -— Se on vaan järkevää. Mitä varten herra Hontarrède olisi moista -rikosta tehnyt? - -— Lapsi! Etkö tiedä, että hän aikoo mennä naimisiin Rose-Marien kanssa? - -— Se ei ole totta. Hän ei rakasta häntä, eikä ole koskaan rakastanut. - -Rouva Manzinil oikasihe ja ojensi laihat käsivartensa: - -— Vai niin, sinä uskot sitä vieläkin! - -— Miksi en uskoisi? Sinä otaksut että herra Hontarrède oli rouva -Miralezin rakastaja. Mitä todisteita sinulla siitä? - -— Sinä teet lopun kärsivällisyydestäni! Näithän Rose-Marien tulevan -ulos sen pedon huoneesta hiukset epäjärjestyksessä, näit enosi -hyökkäävän syyllisten päälle! - -— Kaikki on ollut petosta! Sinä ja minä, Lorenzo ja Rose-Marie itse -olemme erehtyneet. Herra Hontarrède on selittänyt minulle kaikki ne -hirveät tapahtumat ja osoittanut viattomuutensa täydellisesti. - -— Uskot siis sen lurjuksen puhetta enempi kuin minun? Ja hänen -kirjeensä Rose-Marielle? Mitä niistä sanot? - -— Hän ei ole mitään rakkauskirjeitä lähettänyt Rose-Marielle. - -— Kirje oli minulla ja tahdoin näyttää sinulle, vaan olin pakoitettu -antamaan sen tutkintotuomarille. - -Geneviève tuli kalpeaksi. - -— Oliko se rakkauskirje? - -— Täyttä rakkautta, intohimoista, mieletöntä rakkautta! Siinä hän -tunnustaa kärsimättömästi odottavansa hetkeä, jolloin pääsisi naimisiin -kälyni kanssa. Ja kokaini joudutti. — Olisi merkillistä jos tasavallan -presidentti voisi häntä armahtaa! - -— Jumalani! Voinko uskoa tuota kaikkea — huudahti Geneviève. Häntä -väristytti. Ja viime puolustuksekseen lisäsi hän: - -— Ei voi olla mahdollista että herra Hontarrède olisi aikonut mennä -naimisiin Rose-Marien kanassa, hän juuri tänä aamuna täällä metsässä -kosi minua. - -Rouva Manzanil hätkähti. - -— Soo-o! — huudahti hän kummissaan ja harmissaan. - -— Niin, minun kanssani hän tahtoi mennä naimisiin — sanoi nuori -tyttö silmät loistaen. — Se on päätetty. Olemme melkein määränneet -hääpäivänkin. Olen kuulevinani vieläkin hänen äänensä korvissani ja -tuntevinani suutelonsa kädelläni! Nyt ymmärrät miksi hän ei ole voinut -koskaan Rose-Marien kanssa avioliittoa ajatella. - -Vanha espanjatar harppasi lattiata pitkin ja piikin ojensi kätensä ylös -huutaen: - -— _Dios mio!_ Mitä sanotkaan! - -— Mitä siitä ihmettelet, — kysyi nuori tyttö pelästyksissään. - -— Tänäkö päivänä se lurjus piteli sinun kättäsi? - -— Niin kyllä; tuskin kolme tuntia sitten. - -— Se viheliäinen konna ymmärtää käyttää aikansa! Rose-Marie ai -eilisestä päivästä lähtien omista äyriäkään. Miehensä teki hänet -perinnöttömäksi. - -— Entä sitten? - -— Hontarrède hylkäsi hänet, köyhän ja etsi toisen rikkaamman, sinut. - -— Kuinka? - -— Sinä pikku hanhi! Sulhasesi ei päästänyt miljoonia käsistänsä. -Hän tietää, että enosi rikkaudet kuuluvat minulle ja sinulle. Mutta -sellaistahan et sinä ymmärrä. Mutta kyllä tuo »sulhaseni» — ellei nyt -pyöveli asettuisi vähin. - -Nyt päästi Geneviève hätähuudon, kun asia esitettiin tässä -valaistuksessa. - -— Se on siis totta kuitenkin! Jumalani, mitä minusta tulee! — Hän -painui molemmin käsin sydäntään, joka tuntui pakahtuvan. - - * * * * * - -Kaksi päivää tämän jälkeen luki rouva Manzanil Genevièvelle eräästä -sanomalehdestä kertomuksen murhatapahtumasta, tuosta rakkausdraamasta, -jossa pääosaa esitti entinen munkki, ja muutamia päiviä myöhemmin vielä -laveamman kuvauksen, jossa oli kerrottu Genevièvenkin rakastaneen -munkkia. - -Pian saapui kirje Genevièvelle, jossa tuomari kutsui hänet saapuneen -oikeuteen todistajaksi. - -— Minä! — huudahti Geneviève — minä sanoisin että... Ei, mieluummin -pakenen. - -Ja hän päätti heti lähteä Testestä. Kamarineiti sai toimekseen heti -laittaa tavarat matkakuntoon. - -Mutta kun oli matkalle lähdettävä, ei siitä tullutkaan mitään. Hän oli -saanut ankaran kuumeen. Lääkärin sairaustodiste lähetettiin oikeuteen. - -Lokakuun 2 pnä oli nti Sartilly niin tointunut, että hän voi jättää -Testin. Kun hän kuuli sitäpaitsi kaduilla kaupiteltavan sanomalehtiä -joissa oli myrkynsekoittajamunkin muotokuva, lähti hän heti matkalle, -saapuen Montséguriin pilvisenä syysiltana. Hän ei enää itkenyt, sillä -kyyneleensä olivat jo kuivaneet. Tuntui kuin lamaannus olisi vähin erin -vallannut koko hänen olentonsa. Mitä tarvitsikaan enää ajatella, mitä -toimia? Hänen elämänsä oli kokonaan mennyttä... - -Bontucqissa koetti Geneviève sulkeutua huoneisiinsa. Mutta jos sieltä -hetkeksikään ulos lähti, muistuttivat kaikki häntä menneistä päivistä. -Noita muistoja hän ei jaksanut kantaa, hänen täytyi poistua täältä. - -Hän muisti erään syrjäisen nunnaluostarin Espanjassa Elizondon ja -Veran välillä, niitten sinertäväin vuorien takana, jotka häämöttivät -Bontucqiin. Hän muisti aaveentapaiset nunnat jotka työskentelivät -pelloilla ja heti peittivät päänsä mustalla kapusongilla kun joku -mies sattui kaukana näyttäytymään. Hänelle, joka rakasti munkkia, -sopi juuri tälläinen loppu! Novisi aikansa tuli hänen työskennellä -Martinin entisen herran muistoksi ja lopun ijästään tahtoi hän käyttää -rukoillakseen Lazaren syntien anteeksisaamiseksi. — Peyroux jäi -Bontucqin hoitajaksi ja muutamia palvelijoita eroitettiin, joille -Geneviève jakoi koristuksiaan ja muutamia kalleuksiaan. Lokak. 10 pnä -leikkautti hän tuuhean, vaalean tukkansa ja hautasi sen itse piilipuun -juurelle, joka kasvoi Martin-vainajan haudalla ja lähti Espanjaan -matkalle kolmannen luokan vaunussa. - -Satoi rankasti kun hän katsoi junan akkunasta tuttuja, muistorikkaita -seutuja. Mutta kun oli saavuttu Saint-Jean-de-Luziin, loisti aurinko -heittäen säälittä säteitään valtameren laineille. Vähitellen Ranskan -raja pakeni vuorien taakse. - -Silloin saattoi Geneviève vielä itkeä. - - - - -XXX. - - -Etienne oli tuntenut itsensä mitä masentuneimmaksi kuullessaan kanteen, -jonka mukaan hän oli myrkyttänyt Lorenzo Miralezin. Hän vakuutti -syyttömyyttään poliisille, tutkintotuomareille ja todistajille. Hänen -vakuutuksensa olivat niin uskottavia, että tutkintatuomari usein -tuli liikutetuksi niistä eikä muuta toivonut kuin että ne olisivat -voidut todistaa. Mutta syytettyä vastata oli suuri määrä vakuuttavia -todisteita, niin että kuolemantuomio voitiin aivan epäilemättä niiden -nojalla langettaa: hänen nimensä oli sen kirjeen alla, jolla myrkky oli -tilattu apteekkarilta, myrkky, joka löydettiin tupakoimishuoneesta ja -puolikaskirje Rose Marielle, joka näytti aiheen murhatekoon, palvelijan -läsnäolo kun hän antoi juoman Miralezille, samoin yllätys kun tavattiin -Rose-Marie hänen luonaan. Rouva Manzanil todisti, että hän oli ollut -peloittava maankiertäjä ennen linnaan tuloaan, ja että hän varmaankin -tiesi linnassa asuvan vaan kaksi naishenkilöä, joita aikoi tulla -ryöväämään, vaan kun neiti Sartilly antoi hänelle 400 frangia, pääsivät -he siten varmaan elämänsä kauheimmasta hetkestä. - -Vankila-elämä ja sitovat todistukset oikeudessa hänen syyllisyydestään -lamauttivat niin, että Etienne alkoi itsekin tuntea syyllisyyttään. -Ehkä se oli muisto hänen rakkaudestaan, joka antoi voimaa kieltäytymään -tunnustamasta syyllisyyttään, johon tunnustukseen häntä yhtä mittaa -kehoitettiin. - -Hän koetti ajatella puolustustodistajia, vaan ketään ei voinut keksiä. -Hän sai asianajajan, joka kohta huomasi vaikuttavaksi todistajaksi -Rose-Marien, sairaan lesken. Mutta hän oli vanhempiinsa luona -Barcelonassa ja luultiin hänen saamista haavoista kuolevan. - -Tuomioistuin suostui lykkäämään asian tammikuuhun. - -Mutta vuosi meni lopuilleen, etkä rouva Miralezista mitään kuultu. -Etienne kirjoitti hänelle epätoivoisia kirjeitä, mutta mitään vastausta -ei tullut. Vihdoin alkoi Etienne häntä vihata, tuota naista, joka oli -vaan onnettomuutta levitellyt ympärilleen ja tahtoi nyt hänetkin jättää -pyövelin teloitettavaksi. - -Viikot olivat vierineet ja tammikuun 21 päivä oli käsissä. Eräänä -aamuna kutsuttiin Etienne kopistaan ja vietiin oikeuden eteen. -Kannekirjelmä luettiin. Mutta Etienne kielsi varmasti syyllisyytensä. -Hän ei ollut rouva Miralezin rakastaja, hän ei ollut koskaan -aikonutkaan mennä hänen kanssansa naimisiin. Oikeuden puheenjohtaja -näytti hänelle todistuskappaleita: kirjeen, pullon, kupin, ja virkahti -lopuksi: - -— Jyry tuomitkoon asian. - -- Mutta minä en ole koskaan tätä kirjettä osoittanut rouva Miralezille -— huudahti Etienne. - -— Kenelle sitten? - -— Neiti Sartillylle! - -— Oliko kirjekuori myös aijottu neiti Sartillylle? - -— Tämä kuori on tavallisen liikekirjeen kuori, jonka lähetin -Marseilles’ista rouva Miralez’ille. - -Tämä synnytti ivanaurua kuulijakunnassa. Samoin väite, että rouva -Miralez saattoi hiukset hajallaan tulla hänen huoneestaan olematta -silti hänen rakastajattarensa. - -Etiennen voimat alkoivat pettää. — Todistajat tulivat sisälle. Nyt -oli hän saava tuomionsa. Hän muisti Genevièveä, oli näkevinään -metsälähteen, jonka reunalla rakastamansa tyttö oli tunnustanut häntä -aina rakastavansa, muisti päivänvarjoksi karsitun puun, oli kuulevinaan -sen juurella laulun. Ja hän kiitti Luojaansa siitä onnesta, jota oli -saanut silloin tuntea. - -Samassa laskeutui käsi hänen käsivarrelleen. Hän kääntihe ja näki -asianajajansa. - -— Rouva Miralez on tullut! — sanoi hän. Hän on lähettänyt korttinsa -minulle. - -— Herra puheenjohtaja — sanoi asianajaja oikeudelle — pyydän saada -lukea juuri saamani kortin: »Rouva Miralez, joka tänä aamuna saapui -Bordeaux’iin, pyytää tulla oikeudessa kuulusteltavaksi. Hän voi jättää -tärkeitä tietoja oikeudelle ja odottaa eteishuoneessa. - -Sanat herättivät liikehtimistä oikeushuoneessa. - -— Kaunis rouva Miralez. - -— Granadan ruusu! - -— Nyt näemme hänet! - -Puheenjohtaja vaati hiljaisuutta. - -— Tuokaa sisälle rouva Miralez! — sanoi hän vahtimestarille. - - - - -XXXI. - - -Syntyi hälinä, joka yhä lisääntyi. Eräs vahtimestari kehoitti -hiljaisuuteen. - -Nähtiin laiha, ruma, ontuva nainen, pitkä arpi oikeassa poskessa. -Tuotako oli sanottu Granadan ruusuksi? Kaikki olivat hämmästyksissään, -ja erään oikeuden jäsenen nähtiin virnistävän. - -Etienne tarkasteli naista, jota hän ei voinut heti tuntea rouva -Miraleziksi, sillä niin paljon pitkä aikainen sairaus oli häntä -muodostellut. - -Rouva Miralez arvasi minkä vaikutuksen yleisö oli hänestä saanut ja -punehtui, silmänsä täyttyessä kyynelistä. Etienne huomasi kyyneleitten -valahtavan ja oli valmis antamaan hänelle anteeksi. - -— Rouva Miralez — alkoi puheenjohtaja — teillä on sanan vuoro -selittääksenne mitä tiedätte esillä olevasta myrkytysrikoksesta, jonka -johdosta miehenne on kuollut ja entinen rakastajanne Etienne Hontarrède -joutanut syytettyjen penkille. - -Rose-Marieta väristytti kuullessaan nämä ankarat sanat. Hän käsitti, -että kaikki täällä olivat hänelle vihamielisiä, pitäen häntä osallisena -rikokseen. Kuivattuaan kyyneleensä lausui hän liikutetulla, mutta -kuuluvalla äänellä: - -— Herra presidentti, Etienne Hontarrède ei ole ollut koskaan minun -rakastajani. - -Epäluuloinen humahdus kuului oikeussalissa. - -— Tunnemme tuon lajin — mutisi eräs nuori asianajaja viiksiään -väännellen. - -Mutta Rose-Marie jatkoi päättävästi: - -— Jos en olisi neljää kuukautta ollut pakoitettu olemaan -sairasvuoteella haavain johdosta, jotka sain elokuun 15 päivänä, ei -herra Hontarrède olisi ollut syytettynä niin inhoittavasta rikoksesta -kuin mistä häntä nyt syytetään. Useamman viikon ajan olen hoippunut -elämän ja kuoleman vaiheilla, ollessani vanhempaini luona Barcelonassa. -Minulle ei ole ilmoitettu mieheni kuolemasta eikä herra Hontarrèden -vangitsemisesta. He pelkäsivät että nämä tiedot olisivat saattaneet -henkeni vaaraan. Vasta tammikuun ensi päivänä sain sanomalehdistä -tietää, mitä vuoden lopulla Ranskassa oli tapahtunut. Niin pian kuin -voin, matkustin Girondeen, jonne saavuin viime viikolla. Ennemmin en -voinut tänne saapua, koska minun oli hankittava kaikki ne todisteet, -joita oli käytettävissäni näyttääksesi herra Hontarrèden olevan -viattoman. Ja nyt, herra presidentti, pyydän saada esittää ne. - -Oikeushuoneessa syntyi taas yleistä liikehtimistä. Kaikki olivat -hämmästyksissään. Muutamien kasvoilla kuvastui epäluulo, toisilla taas -oli myötätunto herännyt. - -Nuori leski oli hyvin liikutettu. Hänen vasen kätensä vapisi -hermostuksesta, ja oikea vei nenäliinan milloin silmille, milloin taas -huulille. Nyt jatkoi hän: - -— Herra presidentti, jos joku on rikollinen, olen se minä, eikä herra -Hontarrède. Ja koska olen vannonut puhuvani kaikki mitään salaamatta, -voitte kuulla kertomukseni. Herra presidentti! Minä en ole ollut -koskaan herra Hontarrèden rakastajatar, mutta minä olen rakastanut -häntä paljon. - -Nyt keskeytyi hänen puheensa nyyhkytykseksi. Moni kuulijoistakin alkoi -saada kyynelhelmiä silmiinsä. - -— Minä olen rakastanut herra Etienneä paljon — jatkoi taas rouva -Miralez — ja minä olen ollut mustasukkainen hänestä. Tiesin, että hän -tahtoi mennä naimisiin erään nuoren tytön kanssa, ja tein kaikkeni -saadakseni hänet estetyksi tästä avioliitosta. Siinä on rikokseni; -siinä se pahatyö, mistä johtuu n.s. »Sargosin draama». - -— Tahdon mielelläni uskoa teitä — sanoi puheenjohtaja — mutta eivät -pelkät sanat tässä merkitse, vaaditaan todistuksia. - -— Niitä on minulla, — sanoi Rose-Marie, ottaen samalla käsipuuhkastaan -esille kukkaron. — Mieheni luuloa uskottomuudestani hänelle herätti -eräs kirjepuolikas, jonka Lorenzo löysi eräästä rasiastani ja jonka -rouva Manzanil on jättänyt oikeudelle. Mutta tuo kirje ei ollut -kirjoitettu minulle; se oli aijottu herra Etiennen morsiamelle. Kas -tässä jatkoa, joka ei ole tunnettu, ja jossa on oikean kirjeen saajan -nimikin. Te näette, hra presidentti, että molemmat kirjeen puoliskot -ovat kirjoitetut samalla käsi-alalla ja samalle paperille. Molemmissa -ovat kirjaimet samanlaisia: eräs niistä, K, alkaa sillä puoliskolla, -jonka jätän nyt teille. Ei voi näin ollen olla mitään epäiltävää -asiassa. - -Molemmat kirjeenpuoliskot asetettiin vierettäin ja puheenjohtaja luki -nyt kirjeen kokonaan ojentaen sen sitten oikeuden toisille jäsenille, -jotka vuorostaan siirsivät sen yleiselle syyttäjälle ja edelleen -jurylle. — Todistus oli senkin puolesta vakuuttava, kun repeytyneet -epätasaisuudet hyvin sopivat yhteen. - -Jurymiehet olivat hämmästyksissään, ja sanomalehtimiehet pyysivät -kirjettä nähdäkseen. - -— Mutta kuinka te olette voineet saada huostaanne tämän kirjeen, jos se -ei ollut teille kirjoitettu — kysyi puheenjohtaja. - -— Olin antanut kamarineidolleni käskyn keskeyttää hra Hontarrèden -kirjevaihdon morsiamensa kanssa. - -— Se ei ollut kaunis teko. Mutta jos otaksun selityksenne todeksi, en -vielä käsitä minkävuoksi asetitte esille sen kirjeen osan, joka voi -syyttää teitä! Aijotteko kuvitella minulle, että tarkoituksenanne oli -saattaa se miehenne käsiin? - -— Mieheni ei enää voinut poistua huoneestaan eikä kukaan olisi -saattanut aavistaa hänen nousevan ylös, niitä portaita myöten, jotka -johtivat huoneeseeni. Kirje ei ollut aijottu joutumaan mieheni, vaan -Genevièven, herra Etiennen morsiamen käsiin. - -— Miksi hänen? - -— Siksi ettei hän enää välittäisi hänestä! - -— Sepä oli arvotoin teko! — huudahti puheenjohtaja. - -— Myönnän sen — vastasi Rose-Marie peittäen nenäliinallaan silmiään — -ja kadun kaikesta sydämestäni. Mutta minä rakastin herra Etienneä niin -paljon! - -Ja taas hän alkoi nyyhkyttää. - -— Minä pyydän herroja jurymiehiä huomauttaa, ettei tuo kirje todista -yhtään mitään — sanoi syyttäjä — ei edes sitä, ettei todistaja olisi -ollut syytetyn rakastajatar. Jos tänä olisikin väärä, olisivat he -voineet kirjoittaa toisilleen muita kirjeitä. - -— Onko sitten löydetty sellaisia? — kysyi Etiennen asianajaja. - -— Onhan mahdollista, että ne ovat hävitetyt, väitti syyttäjä. - -— Tietysti; mutta olisi varsin merkillistä perustaa syytettä jonkun -olettamiin kirjeisiin, joita ei ole kukaan nähnyt eikä edes kuullut -puhuttavan niistä. - -— Oliko siinä kaikki, mitä teillä oli sanomista — kysyi puheenjohtaja. - -— Ei kaikki, herra presidentti. Luvallanne tahdon todistaa, ettei herra -Hontarrède rakastanut minua eikä tahtonut mennä naimisiin kanssani vaan -inhosi minua ja halusi muuttaa pois meillä mieheni kuoleman jälkeen. - -Rouva Miralez näytti nyt toista Etiennen Genevièvelle kirjoittamaa -kirjettä, jota tarkastettiin käsialaa verraten edellisen kirjeen kanssa. - -— Tämä on hyvä kyllä, — sanoi puheenjohtaja — mutta löytyy eräs -tosiseikka, joka puhuu teitä vastaan, se nimittäin, että teidän nähtiin -tulevan elokuun 15 pnä syytetyn huoneesta enemmän kuin epäilyttävässä -puvussa! Tapahtuiko sekin tarkoituksessa hämmästyttää nuorta tyttöä? - -— Kyllä, herra presidentti. - -— Se vastaus oli teiltä varomatoin! Tehän ette tietäneet, milloin neiti -Sartilly tulisi Sargosiin. Hänen lähtönsä pidettiin salassa; sen on -rouva Manzanil vakuuttanut. - -— Rouva Manzanil ja neiti Sartilly uskoivat niin, mutta olin saanut -siitä salaisen tiedon Marinalta, Genevièven kamarineidolta. Tämä -sähkösanoma todistaa sen! - -Rose-Marie näytti sähkösanomia, jonka Dominica oli saanut elok. 15 p:n -aamuna. - -— Todistuksenne on kylläkin merkillinen — sanoi nyt syyttäjä — ja -näkyy siitä mihin te olette pystyneet. Mutta syytettyyn nähden on -samantekevää, oliko hän rakastajanne tai vihamiehenne. Kysymys on -siitä, onko hän myrkyttänyt miehenne. Myönnättekö vai kiellättekö sen? - -Rose Marie vastasi nöyrästi: - -— Jos herra Hontarrède ei rakastanut minua, jos hän sittenkin viipyi -meillä mieheeni kiintymyksen vuoksi ja avustaakseen hinta, on hyvin -vähän luultavaa, että hän olisi myrkyttänyt mieheni. Sanoin jo että -olen käyttänyt 8 päivää hankkiakseni todisteita, jotta voidaan vaatia, -ja koska nyt on kysymys myrkytyksestä, niin voin ilmoittaa ken se -myrkyttäjä oli: se oli mieheni itse. Miralez teki itsemurhan! - -Salissa syntyi hälinä, jota kesti pitkän aikaa. - -Mutta Rose-Marie jatkoi varmalla äänellä ponnistaen kaiken rohkeutensa: - -— Anteeksi, jos sanon koko totuuden. Mieheni lyhensi päiviään panemalla -itse myrkyn kupissa olevaan lämpimään viiniin, jonka antoi Hontarrèden -itselleen ojentaa. - -— Ja miksi olisi hän niin tehnyt? — kysyi presidentti. - -— Kostaakseen hänelle, koska luuli hänen olevan minun rakastajani! Olen -ottanut selvää asiasta ja voin esittää useampia todistuksia siihen, -että mieheni tahtoi surmata herra Etiennen; hän tuli estetyksi siitä -elokuun 15 pnä. Muutamia päiviä myöhemmin kun ei uskaltanut häntä -ampua noin vaan tavatessaan, vaati hän Etienneä kaksintaisteluun 20 -askeleen välimatkalla. Eikä se ollut leikinasia, sillä Lorenzo oli -oivallinen ja harjaantunut ampuja, kun taas herra Hontarrède ei ole -koskaan laukaissut pistoolia. Mutta mieheni voimat kun vähenivät, -nautti hän myrkyn siten, että hänen vaimonsa rakastaja näyttäisi hänet -myrkyttäneen. - -— Rouva Miralez, ette ole täällä asianajajana, vaan todistajana. -Pysykää tosiasioissa! - -— Pyydän anteeksi. — Mutta voinhan todistaa sanani. Sargosin -apteekista, josta myytiin kokaini, sain arvokkaita tietoja. Kuje, -jolla myrkky tilattiin, oli kirjoituskoneella kirjoitettu ja -allekirjoituksena: » Etienne Hontarrède, _Sarjos_». Se ei ollut -_Sargos_, vaan Sarjos. Apteekkaria oli kummastuttanut virhe. Koska -kirje lienee oikeuden asiakirjoissa, lienee oikeuskin sen huomannut. - -— Se on oikein, mutta mitä merkitystä sillä olisi? — sanoi presidentti. - -— Se todistaa, että kirjoituskoneella kirjoitettu kirje on -espanjalaisen kirjoittama, sillä j on espanjan kielen kova g-äänne. — -Voin vielä esittää tässä Lorenzon vanhemmilleni kirjoittaman kirjeen, -hänen omalla käsialallaan, jossa myös on Sarjos. - -— Yleisellä syyttäjällä ei ollut tähän mitään muistutettavaa, ja -yleisön joukosta kuului hyväksymishuudahduksia. — Ja Rose-Marie jatkoi: - -Vahvistaakseni todistustani olen tuonut mukanani kamarineitini, joka on -ollut itse osallisena kirjeiden pidättämisessä ja muissa kertomissani -tapahtumissa. Myöskin olen onnistunut saamaan mukaani tänne tohtori -Corstalat'in Sargosista. Hän on minulle ollut tuntematoin, mutta hän -on kuitenkin kertonut mieheni tunnustaneen hänelle itse surmanneensa -itsensä. Molemmat seuralaiseni odottavat eteishuoneessa, jos oikeus -haluaa kuulustella heitä. - -— Voitte poistua, rouva Miralez — sanoi puheenjohtaja. - -Rose-Marien silmät sädehtivät taas, vaikkakin kohta täyttyivät -kyynelistä katsahtaessaan Etienneä. - -— Ja nyt pyydän herra Hontarrèdeä antamaan minulle anteeksi kaiken sen -pahan, jota olen tuottanut... - -— Nyyhkytykset keskeyttivät lauseen. Myöskin Etiennen silmissä oli hän -nähnyt kyyneleet — kiitollisuudesta ja onnesta. - -Rouva Miralezin poistuttua ja muutamia tunteja sen jälkeen kun oikeus -oli kuulustellut Dominicaa ja tohtori Corstalat’ia, sai jury vastata -kysymykseen: syytön vai syyllinen? — Vastaus oli: »kokonaan syytön». - - - - -XXXII. - - -Samana iltana sai Etienne vapautensa. Suuri yleisöjoukko oikeuspalatsin -edustalla osoitti suosiotaan entiselle munkille, joka koetti -väkijoukosta etsiä Rose-Marieta. Häntä ei kuitenkaan näkynyt. Nyt olisi -Etienne tahtonut tulkita sydämellisen kiitollisuutensa vapauttajalleen. -— Kun hän oli aikeissa lähteä asianajajaltaan tiedustelemaan, huomasi -hän vaunun, jossa oli kaksi mustapukuista naista. - -— Tekö? — huudahti hän. - -— Minä se olen — vastasi Rose-Marie. Tungoksesta huolimatta olen -koettanut teitä seurata, ja koska nyt viimeinkin olette yksin, saanen -lähetä. Annatteko minulle anteeksi — sanoi hän ojentaen kätensä, joka -vavahteli. - -— Josko annan! - -Ja nuori mies suuteli hänen kättään. Mutta Rose-Marie veti kätensä pois. - -— Ei, te ette voi vielä antaa kaikkea anteeksi minulle. Ette ole -saaneet vielä hyvitystä kaikesta, mitä olen rikkonut. Ette voi kiittää -ennen kuin olette tulleet Genevièven puolisoksi! - -— Mitä sanotte? — huokasi Etienne. Geneviève raukka! Mitä hänestä -lienee tullutkaan? Mitä ajatellee hän Lazarestaan? — En voi enää mitään -toivoa siltä taholta, siitä olen vakuutettu. - -— Elkää sanoko niin! - -— Tiedättekö missä hän nykyään on? - -— En. Mutta kun tahdon häneltäkin pyytää anteeksi, voimme yhtenä etsiä -hänet, jos sallitte sen. Nouskaa vaunuun ja puhukaamme hänestä! - -— Hôtel de Franceen! — sanoi rouva Miralez ajurille. - - * * * * * - -Vaunun lähdettyä liikkeelle sanoi rouva, jota ennen kutsuttiin Granadan -ruusuksi: - -— Herra Etienne, en ole enään entisen Rose-Marien näköinen; olen -tullut rumaksi, jonka jo näitte oikeussalissa. Mutta sen sijaan olen -tullut vakavaksi. En ole vielä tullut täysin terveeksi enkä tiedä jos -koskaan tulen. Loppu-elämäni ajan tahdon osottaa teille alttiutta ja -ystävyyttä, enkä koskaan enää puhua rakkaudesta teille. Se olisikin jo -naurettavaa, oletteko siitä tyytyväinen? - -Hän otti nuoren lesken käden omaansa ja piti sen siinä. - -Hotelliin päästyä tilasi Etienne hyvän päivällisen, jonka kolmisin -söivät hyvällä ruokahalulla. - -Dominica oli levoton jouduttuaan sen miehen kanssa silmätyksin, joka -oli neljä kuukautta saanut olla vankeudessa hänen tähtensä. Etienne -arvasi hänen levottomuutensa syyn ja sanoi hänelle: - -— Toivon ettei neiti Dominica kanna mitään kaunaa minua vastaan. - -— Ah, herra Etienne — vastasi nuori tyttö. — Jos te joskus tarvitsette -jotakuta, joka tahtoisi uhrata elämänsä puolestanne, muistakaa silloin -Dominica Etcheto! Nyt kuuluu ruumiini ja sieluni teille. - -Tämän sanottuaan ratkesi hän itkuun. - - * * * * * - -Kahden päivän perästä saapuivat Etienne, Rose-Marie ja Dominica -Bontucqiin. Linna oli sulettu. Herra Peyroux ilmoitti, ettei linnassa -nykyään asu ketään. Neiti Sartilly oli jo kolme kuukautta sitten -matkustanut luostariin Espanjaan. - -— Genevièven olen nyt kokonaan kadottanut — huudahti Etienne -toivottomana. - -— Olettepa lapsellinen — sanoi Rose-Marie. Emmehän asiaa jätä tähän. -Lähdemme heti Puyoviin. - -Rose-Marie osti matkakäsikirjan, etsi siitä luostarin nimen, tutki -kartasta tien ja osti kohta piletit. - -— Matkustammeko Espanjaan? — kysyi Etienne. - -— Tietysti. Me kolmisin tuomme Genevièven pois luostarista. Kun olen -saanut teidän mieheksi ja hänet vaimoksenne, matkustan Barcelonaan, -jossa olen vanhempaini luona niin hiljaa ettette minusta enää mitään -kuule. - -Matkustajat saapuivat luostarin portille. Entinen munkki joutui ankaran -mielenliikutuksen valtaan nähdessään synkeät luostarin muurit. - -Hän pyysi murtuneella äänellä tavata neiti Sartillyä. Mutta se häneltä -kiellettiin. Hän ei saanut lupaa sanaakaan hänelle lausua, sillä -luostarin säännöt sen kielsivät. - -- Hyvä, — sanoi Dominica. — Minulla on keino: minä rupean nunnaksi -tänne. - -— Sinä! — huudahti Rose-Marie. - -— Niinpä juuri Luostaritaipumukseni hälvenevät kyllä niin pian kuin -olen ehtinyt kohdata neiti Genevièven, selittää hänelle kaikki; hänen -sulhonsa syyttömyyden, hänen vapauttamisensa, hänen uskollisuutensa — -ja sitten tuon hänet teille! Siinä olen kyllä onnistuva, uskokaa se! -Antakaa minulle sanomalehdet, joissa oikeuden käynti selostetaan! - -— Olettepa kelpo tyttö — tunnusti Etienne, jonka toivo alkoi jo palata. - -Ja Dominica teki kuten oli sanonutkin. - -Seuraavana päivänä pääsi hän luostariin. Ja kahdeksantena päivänä -jätti hän sen seurassaan eräs hento noviisi, jonka tukka oli leikattu -lyhyeksi, vaan jonka silmät loistivat kyyneleiden takaa rientäessään -pitkin kylän katua. - - * * * * * - -Vaatimattomassa hotellissa Echalarissa tapasi nyt Geneviève Lazarensa. -Kihlautuneet olivat niin tunteittensa valtaamina, etteivät hetkeen -kumpikaan voineet sanaakaan sanoa. Syleiltyään pitivät he toistensa -käsiä. - -Rouva Miralez katkasi äänettömyyden. Hän oli laskeutunut polvilleen -Genevièven eteen. - -— Anteeksi! — kuiskasi hän liikutetulla, vapisevalla äänellä. - -Neiti Sartilly käänsihe ja huomasi edessään entisen kilpailijansa -arvekkaat kasvot. - -— Anteeksi! — toisti Rose-Marie. — Olen kolmen kuukauden ajan ollut -mieletöin, hullu. Unohda se Geneviève! Olethan lukenut sanomalehdistä? -Tunnet asiain todellisen laidan. Ole armelias kurjalle tädillesi eläkä -häntä kovin ankarasti vihaa! Nyt, kun olen teidät taas yhdistänyt, -vetäydyn takaisin, ettekä minua enää tarvitse nähdä. Olen niin -onnellinen tietäessäni teidän olevan onnellisia... Hyvästi Etienne! ... -Hyvästi Geneviève! Minä vakuutan sinulle, ettei sulhosi koskaan ole -suudellut minua, ei edes otsalle... Tahdotko nyt antaa minulle yhden -suudelman? - -Nuori morsian ei voinut pidättää säälin huokausta tunkeutumasta esille. -Hän syleili rouva Miralezia. Molemmat he itkivät. Nuori leski oli -kalman kalpea. - -— Lazare, suutele Rose-Marieta! — sanoi Geneviève sulholleen. - -Nämä sanat kuultuaan nousi rouva Miralez. Hän näki sen miehen, jota -oli kiihkeimmin rakastanut, lähestyvän; hän tunsi hänen väräjäväin -huuliensa koskettavan poskeansa; hän sulki silmänsä ja näytti kuin hän -tänä silmänräpäyksenä olisi tuntenut kaiken sen onnen, joka oli hänelle -autuuttavana toivona loppu-elämänsä ajaksi. - -Rose-Marie ja Dominica lähtivät samana iltana matkalle Barcelonaan. -Lazare ja Geneviève lähtivät taas yhdessä Ranskaan. - -Kolme kuukautta myöhemmin vihittiin Etienne Hontarrède Geneviève de -Sartillyn kanssa. Häät vietettiin Montségurissa, ja seuraavana päivänä -laski nuori rouva kanervakukkavihon Martinin haudalle. - -(Loppu.) - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK GRANADAN RUUSU *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/69436-0.zip b/old/69436-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 46626a4..0000000 --- a/old/69436-0.zip +++ /dev/null |