As captured January 15, 2025

1 files changed, 11959 insertions, 11959 deletions

diff --git a/73892-0.txt b/73892-0.txt
index 85f1de3..a128721 100644
--- a/73892-0.txt
+++ b/73892-0.txt
@@ -1,11959 +1,11959 @@
-

-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73892 ***

-

-

-

-

-

-SALALIITTOLAISET

-

-Romaani Ranskan vallankumouksesta

-

-

-Kirj.

-

-ALEXANDRE DUMAS

-

-

-Ranskankielestä suomentanut

-

-Urho Kivimäki

-

-

-

-

-

-Hämeenlinnassa,

-Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,

-1924.

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-     I. Kuningatar

-    II. Kuningas

-   III. Vanhoja tuttuja

-    IV. Lukija saa ilokseen huomata, että herra de Beausire on

-        pysynyt entisellään

-     V. Oidipos ja Lot

-    VI. Gainain näyttää, että hän todella on mestarin mestari,

-        kaikkien mestari

-   VII. Puhutaan kaikesta muusta kuin lukkosepän ammatista

-  VIII. Todistetaan, että Jumala holhoo humalaisia

-    IX. Mitä on sattuma

-     X. Tohtori Guillotinin kone

-    XI. Iltaseurustelu Flora-paviljongissa

-   XII. Mitä kuningatar oli karahvissa nähnyt Tavernayn linnassa

-        kaksikymmentä vuotta takaperin

-  XIII. Ruumiin ja sielun lääkäri

-   XIV. Monsieur kieltää Favrasin ja kuningas vannoo valan

-        hallitusmuodolle

-    XV. Aatelismies.

-   XVI. Cagliostron ennustus toteutuu

-  XVII. Grève-tori

- XVIII. Kuninkuus on pelastettu

-   XIX. Paluu maatilalle

-    XX. Pitou sairaanhoitajana

-   XXI. Pitou uskottuna

-  XXII. Pitou maantieteilijänä

- XXIII. Pitou varusmestarina

-  XXIV. Apotti Fortier antaa uuden todistuksen

-        vastavallankumouksellisesta mielialastaan

-   XXV. Ihmisoikeuksien julistus

-  XXVI. Ikkunan alla

- XXVII. Ukko Clouis ilmestyy jälleen näyttämölle

-XXVIII. Haukka ja kyyhky

-  XXIX. Väijytys

-   XXX. Myrskyn jälkeen

-  XXXI. Mirabeaun suuri petos

- XXXII. Elämäneliksiiri

-

-

-

-

-I

-

-Kuningatar

-

-

-Kenraali de Lafayette ja kreivi Louis de Bouillé nousivat

-Marsan-paviljongin pikkuportaita ja ilmoittautuivat ensimmäisen

-kerroksen huoneistossa, missä kuningas ja kuningatar asuivat. [Romaani

-on suoranaista jatkoa »Kreivitär de Charnylle». — Suom.]

-

-Kaikki ovet avautuivat Lafayettelle. Vartiosotilaat tekivät kunniaa

-kivääreillään, kamaripalvelijat kumarsivat, sillä he tunsivat helposti

-kuninkaan palatsin hovimestarin, kuten Marat sanoi.

-

-Kenraali opastettiin ensin kuningattaren luo; kuningas oli työpajassaan

-ja hänen majesteetilleen mentiin ilmoittamaan heidän tulostaan.

-

-Kreivi de Bouillé ei ollut nähnyt Marie-Antoinettea kolmeen vuoteen.

-

-Näiden kolmen vuoden aikana olivat valtiosäädyt kokoontuneet, Bastilji

-oli vallattu, ja lokakuun 5 ja 6 päivä oli eletty.

-

-Kuningatar oli ehtinyt neljänteenneljättä ikävuoteensa, »liikuttavaan

-ikäkauteen», sanoo Michelet, »jota Van Dyck on niin mielellään

-maalannut, kypsyneen naisen, äidin ikäkauteen ja Marie-Antoinettesta

-puhuttaessa erikoisesti kuningattaren ikäkauteen».

-

-Kuluneitten kolmen vuoden aikana oli kuningatar saanut tuta sydämen ja

-mielen suruja, kokea lemmen ja itserakkauden tuskia. Nämä neljäneljättä

-ikävuotta ilmenivät tässä naispoloisessa silmien seutuvilla lievinä,

-sinertävinä helmiäisvivahduksina, jotka juoruavat vuodatetuista

-kyynelistä, unettomista öistä ja jotka paljastavat räikeimmin sen syvän

-sielunsairauden, josta nainen — kuningatar tai kuka muu tahansa — ei

-parane, jos se on häneen iskenyt.

-

-Vangittu Maria Stuart oli samanikäinen, kun hänen voimakkaimmat

-intohimonsa heräsivät, kun Douglas, Mortimer, Norfolk ja Babington

-rakastuivat häneen, uhrautuivat ja kuolivat hänen hyväkseen.

-

-Nähdessään tämän vangitun, vihatun, soimatun ja uhatun kuningattaren —

-lokakuun 5 päivä oli osoittanut, etteivät nämä uhkailut olleet pelkkiä

-sanoja — tunsi nuori Louis de Bouillé ritarillisessa sydämessään syvää

-sääliä.

-

-Naiset eivät erehdy milloinkaan siitä vaikutuksesta, jonka he tekevät

-miehiin, ja koska kuningattaret ja kuninkaat ovat tottuneet tuntemaan

-ihmisiä, mikä taito tavallaan on osa heidän kasvatuksestaan, niin

-Marie-Antoinettekin tunsi kreivi de Bouillén heti kun huomasi hänet, ja

-luotuaan häneen silmäyksen tiesi, että hänellä oli edessään ystävä.

-

-Siitä johtui, että ennenkuin kenraali ehti esitellä serkkunsa,

-ennenkuin he ehtivät leposohvan luo, jolla kuningatar lojui, kohosi

-tämä istumaan ja huudahti kuin vanhalle tutulle, jota on hauska jälleen

-tavata, tai kuin palvelijalle, jonka uskollisuuteen voi luottaa:

-

-»Ah, herra de Bouillé!»

-

-Piittaamatta kenraali Lafayettesta hän ojensi kätensä nuorelle miehelle.

-

-Kreivi Louis empi hetken, hänen oli vaikea uskoa tällaista

-suosionosoitusta todeksi.

-

-Kuningattaren käsi oli yhä ojennettuna; kreivi laskeutui toiselle

-polvelleen ja kosketti vapisevilla huulillaan tätä kättä.

-

-Kuningatar-parka teki virheen ja hän teki niitä usein; ilman tätä

-suosionosoitustakin de Bouillé oli hänen ystävänsä ja osoittaessaan

-kreiville suosiotaan tällä tavalla Lafayetten nähden, joka ei ollut

-milloinkaan sellaista häneltä saanut, merkitsi hän siten rajaviivan

-ja loukkasi miestä, joka hänen olisi pitänyt ennen muita voittaa

-ystäväkseen.

-

-Kohteliaasti, kuten hänen tapansa aina oli, mutta ääni hieman väristen

-sanoi Lafayette:

-

-»Totisesti, parahin serkku, minä tosin tarjouduin esittelemään teidät

-hänen majesteetilleen, mutta minusta tuntuu, että te pikemminkin

-voisitte esitellä minut.»

-

-Kuningatar oli niin iloinen nähdessään yhden niistä palvelijoista,

-joihin tiesi voivansa luottaa, nainen oli niin ylpeä siitä

-vaikutuksesta, jonka huomasi tehneensä kreiviin, että hän tunsi

-sydämessään sen nuoruustulen lämmittävät säteet, jonka hän luuli

-jo sammuneen, ja tunsi lähellään lehahduksen siitä keväästä ja

-rakkaudesta, joiden hän uskoi jo kuolleen; hän kääntyi Lafayetteen päin

-ja sanoi Trianonin ja Versaillesin aikoja muistuttava hymy huulilla:

-

-»Herra kenraali, kreivi Louis ei ole ankara tasavaltalainen kuten

-te. Hän tulee Metzistä eikä Amerikasta, hän ei tule Pariisiin

-perustuslakia laatimaan, vaan osoittamaan minulle alttiuttaan. Älkää

-siis kummastelko, jos minä, puolittain viralta pantu kuningatar-parka,

-osoitan hänelle, maalta saapuneelle aatelismiehelle, suosiota, joka

-kenties merkitsee hänelle jotakin, kun se teille...»

-

-Ja kuningatar muikisti suutansa viehättävästi, veikistellen kuin nuori

-tyttö, joka halusi sanoa: — kun taas te, herra Scipio, kun sensijaan

-te, herra Cincinnatus, halveksitte moisia lapsellisuuksia.

-

-»Madame», sanoi Lafayette »kunnioittavana ja alttiina olen aina seissyt

-kuningattareni rinnalla, eikä hän ole milloinkaan käsittänyt minun

-kunnioitustani eikä koskaan arvostanut minun alttiuttani. Siitä koituu

-minulle suuri onnettomuus, vielä vakavampi kenties hänelle.»

-

-Ja hän kumarsi.

-

-Kuningatar loi häneen syvän ja kirkkaan katseen. Useammin kuin kerran

-oli Lafayette lausunut hänelle tähän tapaan, useammin kuin kerran hän

-oli pohtinut sitä, mutta onnettomuudekseen, kuten Lafayette vastikään

-huomautti, hän tunsi vaistomaista vastenmielisyyttä tuota miestä

-kohtaan.

-

-»Kas niin, kenraali», virkkoi hän, »olkaa laupias ja suokaa minulle

-anteeksi».

-

-»Olisiko minun annettava teille anteeksi, madame? Entä mitä?»

-

-»Tunteeni tätä de Bouillén kunnon sukua kohtaan, joka rakastaa minua

-kaikesta sydämestään ja jonka edustajana ja sanansaattajana tämä

-nuori mies on halunnut esiintyä. Hänen isänsä, hänen setänsä, koko

-hänen sukunsa olin näkevinäni, kun hän astui huoneeseen, ja hänen

-välityksellään suuteli se suku äsken kättäni huulillaan.»

-

-Lafayette kumarsi jälleen.

-

-»Ja nyt», jatkoi kuningatar, »anteeksiannon jälkeen rauha. Kelpo

-kädenlyönti, kenraali, englantilaiseen tai amerikalaiseen tapaan».

-

-Ja hän ojensi kätensä, kämmen ylöspäin.

-

-Lafayette tarttui hitaasti ja kylmästi kuningattaren käteen ja sanoi:

-

-»Pahoittelen, ettette milloinkaan muista minun olevan ranskalaisen,

-madame. Eikä kuitenkaan ole pitkä aika lokakuun kuudennesta marraskuun

-kuudenteentoista.»

-

-»Olette oikeessa, kenraali», sanoi kuningatar ponnistellen ja puristi

-hänen kättänsä. »Minä olen kiittämätön.»

-

-Ja hän heittäytyi takaisin sohvalle kuin mielenliikutuksen murtamana.

-

-»Sen ei muuten pitäisi teitä kummastuttaa», jatkoi hän, »sillä siitähän

-minua yleisesti soimataankin. — Kertokaa nyt, mitä uutta on Pariisissa

-tapahtunut.»

-

-Lafayettella oli nyt tilaisuus kostaa ja hän käytti sitä hyväkseen.

-

-»Oh, madame», sanoi hän, »mikä vahinko, ettette ollut eilen

-kansalliskokouksessa! Olisitte nähnyt liikuttavan näytelmän, joka

-ihan varmasti olisi kuohuttanut sydäntänne. Muuan vanhus oli tullut

-kiittämään onnesta, jonka kansalliskokous ja kuningas olivat hänelle

-valmistaneet, sillä eihän kansalliskokous voi tehdä mitään ilman

-kuninkaan suostumusta.»

-

-»Muuan vanhus?» toisti kuningatar hajamielisenä.

-

-»Niin, madame, mutta millainen vanhus! Ihmiskunnan kantaisä,

-satakaksikymmenvuotias Jura-vuoriston maaorjatalonpoika. Hänen

-jälkeläisensä viidessä sukupolvessa taluttivat hänet kansalliskokouksen

-aitauksen eteen, missä hän kiitti kokousta elokuun neljännen päivän

-asetuksesta. Käsitättekö madame, mies, joka Ludvig neljännentoista

-aikana on ollut puoli vuosisataa orjana ja senjälkeen vielä

-seitsemänkymmentä vuotta!»

-

-»Mitä kansalliskokous teki sen miehen hyväksi?»

-

-»Se nousi seisaalleen ja pakotti hänet istumaan ja panemaan lakin

-päähänsä.»

-

-»Ah!» huudahti kuningatar äänellä, joka oli ominainen vain hänelle.

-»Kohtaus oli varmaankin hyvin liikuttava. Mutta minä en ollut siellä.

-Te, hyvä kenraali, tiedätte paremmin kuin kukaan muu», lisäsi hän

-hymyillen, »etten voi aina olla missä haluan».

-

-Kenraali teki eleen, joka merkitsi, että hän aikoi vastata, mutta

-kuningatar jatkoi sallimatta hänen sanoa mitään:

-

-»Minä olin sensijaan täällä ja otin vastaan vaimo Françoisin,

-kansalliskokouksen onnettoman leipurin leski-poloisen, jolta

-kansalliskokous antoi miehen murhata ovellaan. Mitä teki

-kansalliskokous tuona päivänä, herra de Lafayette?»

-

-»Madame», vastasi kenraali, »puhutte onnettomuudesta, joka on mitä

-syvimmin pahoittanut Ranskan kansanedustajien mieltä. Kansalliskokous

-ei voinut ehkäistä murhaa, mutta se on toki rangaissut murhaajia.»

-

-»Niin, mutta se rangaistus ei ole lohduttanut vaimo-parkaa, minä

-vakuutan, ettei ole. Hän on ollut tulemaisillaan hulluksi ja

-hänen pelätään synnyttävän kuolleen lapsen. Jos lapsi jää eloon,

-olen luvannut ruveta sen kummiksi. Ja jotta kansa näkisi, etten

-ole niin tunteeton kuin väitetään minun olevan sitä kohdanneille

-onnettomuuksille, pyydän, herra kenraali, teidän suostumustanne siihen,

-että kastetoimitus saataisiin pitää Notre-Damessa.»

-

-Lafayette kohotti kätensä kuin henkilö, joka on valmistautunut

-pyytämään puheenvuoroa ja on nyt mielissään, kun se on hänelle

-myönnetty.

-

-»Madame, lyhyen ajan kuluessa olette jo kahdesti viitannut oletettuun

-vankeuteenne, jossa haluatte saada uskolliset palvelijanne luulemaan

-minun teitä pitävän. Madame, minä kiiruhdan sanomaan serkkuni

-läsnäollessa, toistan sen, jos on tarvis, Pariisille, Euroopalle, koko

-maailmalle, kuten eilen kirjoitin herra Mounierille, joka Dauphinén

-peräkulmilta saakka huokailee kuninkaallisen vankeuden takia — madame,

-olette vapaa. Minä toivon, suorastaan rukoilen, että te todistaisitte

-sen, kuningas ryhtymällä jälleen metsästelemään ja matkustelemaan ja

-te, madame, lähtemällä hänen mukanaan.»

-

-Kuningatar hymyili epäuskoisen henkilön hymyä.

-

-»Lupauksenne ruveta leski-poloisen orpolapsen kummiksi todistaa, että

-kuningatar on noudattanut niitä hyvän sydämen vaistoja, joita jokainen

-hänen lähellään oleva on oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan. Kun

-kastetoimituksen aika koittaa, valitkoon kuningatar kirkon, jossa hän

-haluaa sen pidettäväksi. Kuningatar antakoon määräykset ja niiden

-määräysten mukaan kaikki tapahtuu. Ja nyt», jatkoi kenraali kumartaen,

-»minä odotan määräyksiä, joilla teidän majesteettinne suvaitsee

-kunnioittaa minua tänään».

-

-»Tänään, hyvä kenraali», vastasi kuningatar, »ei minulla ole esittää

-teille muuta pyyntöä kuin kutsua serkkunne, jos hän vielä jää

-pariksi päiväksi Pariisiin, saapumaan kanssanne rouva de Lamballen

-iltakutsuihin. Tiedättehän, että hän ottaa vastaan sekä omasta että

-minun puolestani?»

-

-»Ja minä, madame», vastasi Lafayette, »käytän hyväkseni tätä

-kaksinkertaista kutsua ja pyydän teidän majesteettianne uskomaan, että

-mikäli minua ei ole niissä piireissä varemmin nähty, on se johtunut

-siitä, että olette unohtanut mainita haluavanne nähdä minut niissä.»

-

-Kuningattaren vastauksena oli pään nyökkäys ja hymy.

-

-Se oli hyvästely.

-

-Kumpikin otti siitä oman osansa:

-

-Lafayette kumarruksen, kreivi Louis hymyn.

-

-Molemmat vetäytyivät ovelle, toinen entistäkin katkeroituneempana,

-toinen vieläkin alttiimpana.

-

-

-

-

-II

-

-Kuningas

-

-

-Kuningattaren huoneistosta poistuessaan vieraat tapasivat oven

-ulkopuolella kuninkaan kamaripalvelijan, François Huen, joka odotteli

-heitä.

-

-Kuningas oli — niin selitti kamaripalvelija — aloittanut erään hyvin

-tärkeän lukkotyön ja pyysi senvuoksi herra de Lafayettea nousemaan

-hänen luokseen pajaan.

-

-Saapuessaan Tuileries-palatsiin oli Ludvig XVI heti tiedustellut,

-oliko talossa pajaa, ja saatuaan kuulla, että Katariina de Medicin ja

-Philibert de Lormen rakennuspiirustuksista oli tykkänään unohdettu tämä

-hänen mielestään tuiki välttämätön työhuone, oli hän valinnut toisesta

-kerroksesta, makuusuojansa yläpuolelta tilavan ullakkohuoneen, johon

-pääsi sekä ulko- että sisäportaita myöten.

-

-Kaikkien niiden vakavien puuhien ohella, jotka viiden viikon aikana

-Ludvig XVI:n muutettua Tuilerieihin olivat kasaantuneet hänen

-hoidettavakseen, hän ei ollut hetkeksikään unohtanut pajaansa.

-Siitä oli tullut hänen keppihevosensa. Hän itse oli valvonut sen

-sisustamista, määrännyt palkeitten, ahjon, alasimen, viilapenkin

-ja työkalupöydän paikan. Edellisenä iltana oli paja saatu kuntoon:

-pyöröviilat, sekaviilat, kääntöviilat, talttaviilat, kouruviilat

-olivat paikoillaan, takovasarat, ristivasarat, moukarit riippuivat

-nauloissaan, laakapihdit, pyöröpihdit, sudenpitopihdit, ottimet,

-näpistimet olivat käden ulottuvilla. Ludvig XVI ei jaksanut kauempaa

-pidättäytyä, vaan oli jo varhain aamulla käynyt käsiksi tähän työhön,

-joka oli hänelle niin suurta rattoa ja jossa hän olisi voinut päästä

-mestariksi elleivät, kuten olemme nähneet, mestari Gamainin haikeaksi

-pettymykseksi sellaiset öykkärit kuin Turgot, Calonne ja Necker olisi

-häirinnet häntä tässä jalossa puuhassa puhumalla hänelle ei vain

-Ranskan asioista, mikä mestari Gamaininkin mielestä oli paikallaan,

-vaan myöskin ja ihan suotta Brabantin, Itävallan, Englannin, Amerikan

-ja Espanjan asioista.

-

-Tämä seikka siis selittää, miksei Ludvig XVI, joka oli päässyt

-parhaaseen työnvauhtiin, ollut mennyt alas Lafayettea tapaamaan, vaan

-oli pyytänyt kenraalia tulemaan ylös hänen luokseen.

-

-Ehkä hän lisäksi halusi osoittaa kansalliskaartin päällikölle

-majesteettia lukkoseppänä osoitettuaan hänelle varemmin heikkoutta

-kuninkaana?

-

-Koska kamaripalvelija ei katsonut sopivaksi opastaa vieraita kuninkaan

-huoneiston kautta ja yksityisportaita myöten kuninkaalliseen pajaan,

-ohjasi hän kenraalin ja kreivi Louisin käytävien kautta ja isoja

-portaita myöten, mikä pidensi heidän matkaansa aika lailla.

-

-Tämä poikkeaminen lyhimmästä tiestä antoi nuorelle kreiville sopivan

-tilaisuuden tuumailla.

-

-Hän siis tuumaili.

-

-Niin mielissään kuin olikin hänen osakseen tulleesta ystävällisestä

-vastaanotosta huomasi hän kuitenkin, ettei kuningatar ollut häntä

-odottanut. Ei sanaakaan, joka olisi ilmaissut salaisen ajatuksen,

-ei ainoatakaan salaperäistä elettä, joka olisi merkinnyt, että

-kuninkaallinen vanki, joka hän väitti olevansa, tiesi mihin toimeen

-hänet oli valittu ja kaikkein vähimmin arveli hänen tulleen pelastamaan

-häntä vankeudesta. Se oli muuten täysin sopusoinnussa Charnyn

-väitteen kanssa, että näet kuningas oli pitänyt kaikilta, yksinpä

-kuningattareltakin salassa, mikä oli hänen matkansa tarkoitus.

-

-Vaikka kreivi Louis olikin mielissään saadessaan jälleen nähdä

-kuningattaren, arveli hän kuitenkin, ettei saisi tältä selville

-tehtävänsä ratkaisua.

-

-Hänen täytyisi nyt kuninkaan sanoista ja eleistä, jotka olisivat

-tarkoitetut vain hänen tajuttavikseen, tehdä johtopäätöksensä, että

-Ludvig XVI olisi tarkemmin kuin kenraali Lafayette selvillä hänen

-Pariisin-matkansa varsinaisesta tarkoituksesta.

-

-Pajan oven edessä kamaripalvelija kääntyi ja, koska ei tuntenut herra

-de Bouilléta, kysyi:

-

-»Kenet ilmoitan?»

-

-»Ilmoittakaa kansalliskaartin ylikenraali. Minä itse aion esitellä

-tämän herrasmiehen hänen majesteetilleen.»

-

-»Kansalliskaartin herra ylikenraali», sanoi kamaripalvelija avattuaan

-oven.

-

-Kuningas kääntyi.

-

-»Ahaa», sanoi hän, »tekö siellä olettekin, herra de Lafayette? Suokaa

-anteeksi, että olen kutsuttanut teidät tänne ylös, mutta lukkoseppä

-vakuuttaa, että olette tervetullut hänen pajaansa. Miilunpolttaja sanoi

-esi-isälleni Henrik neljännelle: 'Miilunpolttaja on isäntä omassa

-talossaan.' Minä puolestani sanon teille, herra kenraali: Te olette

-isäntä sekä sepän että kuninkaan talossa!»

-

-Kuten huomaamme, aloitti Ludvig XVI keskustelun melkein yhtä

-hyökkäävästi kuin Marie-Antoinettekin.

-

-»Sire», sanoi kenraali, »minkälaisissa olosuhteissa minulla onkin

-kunnia päästä kuninkaan puheille, missä kerroksessa ja minkälaisessa

-asussa hän ottaakin minut vastaan, on kuningas sittenkin aina kuningas,

-ja se, joka tällä hetkellä kumartaa hänelle mitä nöyrimmin, on alati

-hänen uskollinen alamaisensa ja altis palvelijansa».

-

-»Sitä en epäilekään, markiisi. Mutta ette tule yksin? Oletteko

-vaihtanut ajutanttia? Onko tuo nuori upseeri anastanut Gouvionin tai

-Romeufin paikan?»

-

-»Tämä nuori upseeri, sire, — ja minä pyydän teidän majesteetiltanne

-lupaa esitellä hänet teille, — on minun serkkuni, kreivi Louis de

-Bouillé, Monsieurin ratsuväen kapteeni.» [Isolla alkukirjaimella

-kirjoitettuna _Monsieur_ tarkoittaa kuninkaan lähintä veljeä, kuten

-lukija muistanee. — Suom.]

-

-»Ah!» huudahti kuningas ääni lievästi värähtäen, minkä nuori

-aatelismies huomasi. »Vai niin, kreivi Louis de Bouillé, Metzin

-komentajan, markiisi de Bouillén, poika.»

-

-»Vallan oikein, sire», vastasi nuori mies vilkkaasti.

-

-»Ah, kreivi Louis de Bouillé, suokaa anteeksi, etten tuntenut teitä

-heti; olen likinäköinen... Entä milloin lähditte Metzistä?»

-

-»Viisi päivää sitten, sire, ja koska olen tullut Pariisiin

-asianomaisetta luvatta, vain isäni erikoisluvalla, olen pyytänyt

-sukulaistani, herra de Lafayettea, hankkimaan minulle kunnian tulla

-esitellyksi teidän majesteetillenne.»

-

-»Herra de Lafayettea! Siinä olette tehnyt järkevästi, herra kreivi.

-Kukaan muu ei olisi voinut esitellä teitä minä hetkenä tahansa eikä

-tämä esittely olisi ollut kenenkään toisen toimittamana minulle niin

-mieluista kuin hänen.»

-

-Sanat _minä hetkenä tahansa_ ilmaisivat, että Lafayettella yhä oli

-oikeus päästä kuninkaan huoneisiin, kuten Versaillesissa.

-

-Ludvig XVI:n sanat olivat muuten riittäneet ilmaisemaan nuorelle

-miehelle, että hänen tuli olla varuillaan. Kysymys: »Milloin lähditte

-Metzistä?» merkitsi: »Lähdittekö Metzistä senjälkeen kuin kreivi de

-Charny sinne saapui?»

-

-Sanantuojan vastaus puolestaan oli riittävä kuninkaalle. »Lähdin

-Metzistä viisi päivää sitten ja olen Pariisissa asianomaisetta luvatta,

-vain isäni erikoissuostumuksella» merkitsi: »Niin, sire, olen tavannut

-herra de Charnyn, ja isäni on lähettänyt minut neuvottelemaan teidän

-majesteettinne kanssa ja saamaan varmuuden, että kreivi liikkuu

-kuninkaan asioilla.»

-

-Lafayette silmäili uteliaana ympärilleen. Monet olivat käyneet

-kuninkaan työhuoneessa, hänen neuvottelusalissaan, hänen kirjastossaan,

-vieläpä hänen rukoussuojassaankin, mutta vain harvojen oli sallittu

-käväistä pajassa, missä kuningas oli oppilas ja missä todellinen

-kuningas, todellinen mestari oli Gamain.

-

-Kenraali huomasi sen mallikelpoisen järjestyksen, johon kaikki työkalut

-oli pantu — mikä ei muuten ollutkaan merkillistä, koska kuningas vasta

-tänä aamuna oli aloittanut työnsä.

-

-Hue oli auttanut häntä ja painanut palkeita.

-

-»Teidän majesteettinne», aloitti Lafayette hieman hämillään, kun

-joutui keskustelemaan kuninkaan kanssa, joka otti hänet vastaan

-paitahihasillaan, viila kädessä ja nahkaesiliina vyötäisillä, »teidän

-majesteettinne on ryhtynyt tärkeään työhön?»

-

-»Niin olen, kenraali. Yritän lukkosepän mestarinäytettä: lukkoa! Sanon

-sen teille, jotta voisitte vastata Maratille, jos hän saatuaan kuulla

-minun laitattaneen kuntoon työpajan väittää minun takovan kahleita

-Ranskaa varten, voisitte vastata, että hänen väitteessään ei ole

-perää... Ette ole kisälli ettekä mestari, herra de Bouillé?»

-

-»En, sire. Mutta olen oppilas ja jos voisin jotenkuten auttaa teidän

-majesteettianne...»

-

-»Niin, tosiaankin, hyvä serkku», keskeytti Lafayette hänet,

-»imettäjänne mies oli lukkoseppä vai kuinka? Ja eikö isänne, joka oli

-_Emilen_ kirjoittajan melko maltillinen ihailija, sanonut, että jos hän

-olisi kasvatuksessanne noudattanut Jean-Jacquesin ohjeita hän olisi

-teistä tehnyt lukkosepän?»

-

-»Vallan oikein, monsieur, ja senvuoksi äsken uskalsinkin sanoa hänen

-majesteetilleen, että mikäli hän tarvitsisi oppilasta...»

-

-»Oppilas ei suinkaan olisi hyödytön, monsieur», sanoi kuningas, »mutta

-tällä haavaa minä tarvitsisin mestaria».

-

-»Minkälaista lukkoa teidän majesteettinne siis valmistelee?» kysyi

-nuori kreivi, puolittain tuttavallisesti; kuninkaan työpuku ja paikka,

-jossa hän nyt oli, muka oikeuttivat hänet esiintymään tutunomaisesti.

-»Kaksoissalpalukkoako, tiirikoimatonta lukkoako, patenttilukkoako,

-yhdistelmälukkoako vaiko kestävyyslukkoa?»

-

-»Jopa peräti, serkku hyvä!» huudahti Lafayette. »En tiedä, mihin

-kelpaatte käytännön miehenä, mutta teoreetikkona tunnutte olevan

-asioista selvillä, en sano ammattiasioista, koska muuan kuningas on sen

-ammatin jalostanut taiteeksi.»

-

-Ludvig XVI oli kuunnellut ilmeisesti hyvillään nuoren aatelismiehen

-esitystä lukkolajien nimistöstä.

-

-»Ei», vastasi hän, »siitä tulee yksinkertaisesti salalukko, niin

-sanottu Bernhardin lukko, jonka voi avata molemmilta puolilta. Mutta

-minä pelkään, että työ ylittää voimani. Ah, olisipa täällä nyt

-Gamain-poloinen, hän, joka sanoi itseään mestarin mestariksi, kaikkien

-mestariksi!»

-

-»Onko se kunnon mies siis kuollut, sire?»

-

-»Ei», vastasi kuningas ja loi nuoreen mieheen syrjäsilmäyksen, joka

-oli ilmaisevinaan: — Ymmärtäkää puolesta sanasta. — »Ei, hän on

-Versaillesissa Réservoire-kadun varrella. Se kelpo mies ei uskalla

-tulla katsomaan minua tänne Tuilerieihin.»

-

-»Miksei, sire?» kysyi Lafayette.

-

-»Koska hän pelkää maineensa pilaantuvan. Ranskan kuninkaan kanssa

-ei ole nykyisin hyvä seurustella, hyvä kenraali. Todistuksena siitä

-on, että kaikki ystäväni ovat mitkä Lontoossa, mitkä Koblenzissa

-tai Torinossa. Mutta, hyvä kenraali», jatkoi kuningas, »ellette

-pidä sopimattomana, että hän tulisi oppilaansa kanssa minua hieman

-auttamaan, lähettäisin hänelle jonakin päivänä kutsun saapua tänne».

-

-»Sire», vastasi Lafayette kerkeästi, »teidän majesteettinne tietää

-hyvin, että olette vapaa kutsumaan tänne kenet hyvänsä ja ottamaan

-vastaan kenet haluatte».

-

-»Niinpä kyllä, mutta vain sillä ehdolla, että vartijasotilaanne

-tutkivat tulijat kuten rajalla tutkitaan salakuljettajia.

-Gamain-poloinen luulisi olevansa hukassa, jos hänen työkalupussiaan

-pidettäisiin panoslaukkuna ja hänen viilojaan puukkoina!»

-

-»Sire, enpä tosiaankaan tiedä, kuinka pyytäisin anteeksi teidän

-majesteetiltanne, mutta minä olen vastuussa kuninkaan hengestä

-Pariisille, Ranskalle, koko Euroopalle enkä voi olla kyllin varovainen

-säilyttääkseni tämän kallisarvoisen hengen. Äsken mainitun kelpo miehen

-suhteen taas kuningas voi itse antaa haluamansa määräykset.»

-

-»Hyvä on. Kiitos, herra kenraali. Mutta sillä asialla ei ole kiirettä.

-Vasta kahdeksan, kymmenen päivän perästä tarvitsen häntä», lisäsi

-hän ja loi kreivi de Bouilléhen syrjäsilmäyksen, »häntä ja hänen

-oppilastaan. Lähetän hänen luokseen kamaripalvelijani Dureyn, joka on

-hänen ystäviään.»

-

-»Ja hänen tarvitsee, sire, vain esittäytyä päästäkseen kuninkaan

-puheille. Hänen nimensä pätee tunnussanaksi. Jumala varjelkoon, sire,

-minua joutumasta nimitettäväksi vanginvartijaksi, ovenvartijaksi,

-avainkimpun haltijaksi! Milloinkaan ei ole kuningas ollut niin vapaa

-kuin te nyt olette. Minä tulinkin rukoilemaan teidän majesteettianne

-ryhtymään jälleen metsästyksiinne ja retkeilyihinne.»

-

-»Oh, metsästyksiini! Ei, kiitos! Ja kuten huomaatte, minulla on nyt

-muuta mielessä. Retkeilyjeni laita on toinen; Versaillesista Pariisiin

-tekemäni matka on parantanut minut retkeilykuumeesta, ainakin niin

-isossa seurassa tehtävien retkeilyjen.»

-

-Ja kuningas loi jälleen syrjäsilmäyksen nuoreen kreiviin, joka

-räpäyttämällä silmäluomiaan ilmoitti ymmärtäneensä kuninkaan sanojen

-tarkoituksen.

-

-»Sanokaapa nyt, hyvä herra», virkkoi Ludvig XVI ja kääntyi

-puhuttelemaan nuorta kreiviä, »kuinka pian lähdette Pariisista

-palataksenne isänne luo».

-

-»Sire», vastasi nuori mies, »lähden Pariisista parin kolmen päivän

-perästä, mutta en palatakseni Metziin. Isoäitini asuu Versaillesissa

-Réservoire-kadun varrella ja minun on käytävä häntä tervehtimässä.

-Ja lisäksi uskoi isäni huolekseni järjestää erään melko tärkeän

-perheasian, ja vasta kahdeksan kymmenen päivän perästä tapaan henkilön,

-jonka ohjeita minun on tässä asiassa noudatettava. Isäni luokse pääsen

-palaamaan siis vasta joulukuun alkupäivinä, ellei kuningas joistakin

-erikoissyistä toivo minun kiirehtivän paluuta Metziin.»

-

-»En, monsieur», sanoi kuningas. »Ottakaa aikaa, käykää Versaillesissa,

-suorittakaa tehtävät, jotka markiisi on teille uskonut, ja kun olette

-niistä selviytynyt, menkää sanomaan hänelle, etten unohda häntä, että

-tiedän hänet uskollisimmaksi alamaisekseni ja että jonakin päivänä

-suosittelen häntä herra de Lafayettelle, jotta kenraali puolestaan

-suosittelisi häntä herra du Portailille.»

-

-Lafayette hymyili teennäisesti kuullessaan tämän uuden viittauksen

-hänen kaikkivaltaansa.

-

-»Sire», sanoi hän, »olisin jo aikoja sitten suositellut teidän

-majesteetillenne de Bouilléta, isää ja poikaa, ellei minulla olisi

-kunniaa olla heidän sukulaisensa. Pelko, että voitaisiin väittää minun

-käyttävän hyväkseni kuninkaan suosiota omaisteni eduksi, on tähän

-saakka pidättänyt minua tekemästä tätä oikeutta.»

-

-»No, se sopii mainiosti, herra de Lafayette. Puhumme siitä myöhemmin,

-vai kuinka?»

-

-»Salliiko kuningas minun huomauttaa, että isäni pitää epäsuosion

-osoituksena, suorastaan vihamielisenä tekona jokaista ylennystä, joka

-kokonaan tai osittain riistäisi häneltä mahdollisuuden palvella teidän

-majesteettianne.»

-

-»Oh, se on ymmärrettävää, kreivi», virkkoi kuningas, »enkä minä salli,

-että herra de Bouillén asemaan kajotaan muulla tavalla kuin että se

-vieläkin paremmin vastaa sekä hänen että minun toiveitani. Jättäkää

-se herra de Lafayetten ja minun huolekseni ja lähtekää huvittelemaan,

-mutta älkää silti unohtako omia asioitanne. Hyvästi, herrat, hyvästi!»

-

-Hän sanoi jäähyväisensä majesteetin ilmein, joka oli omituisena

-vastakohtana hänen arkipäiväiselle puvulleen.

-

-Kas niin, — tuumi hän sitten oven sulkeuduttua, — luulenpa, että se

-nuori mies ymmärsi minut ja että kahdeksan, kymmenen päivän perästä

-minä saan tänne mestari Gamainin ja hänen oppilaansa auttamaan minua

-lukon teossa.

-

-

-

-

-III

-

-Vanhoja tuttuja

-

-

-Samana päivänä, jolloin Louis de Bouillélla oli kunnia päästä ensin

-kuningattaren, sitten kuninkaan puheille, sattui kello viiden ja kuuden

-välillä Juiverie-kadun varrella olevan vanhan, synkän, ränstyneen talon

-kolmannessa ja viimeisessä kerroksessa kohtaus, jota nyt pyydämme

-lukijoitamme tulemaan katsomaan.

-

-Edellytämme tietenkin, että tapaamme heidät Pont au Change-sillan

-päässä astumassa omista ajoneuvoistaan tai vuokrarattailta, aina

-sen mukaan, onko heillä varaa panna vuosittain kuusituhatta livreä

-ajuriin, hevosiin ja vaunuihin tai maksaa päivittäin kolmekymmentä

-souta yksinkertaisista, numeroiduista ajurinrattaista. Heidän kanssaan

-menemme Pont au Changen yli, tulemme Pelleterie-kadulle ja saatamme

-heitä Juiverie-kadulle, missä pysähdymme kolmannelle portille

-vasemmalta.

-

-Tiedämme varsin hyvin, ettei tämä portti — jota talon asukkaat

-eivät edes viitsi sulkea, sillä he tietävät olevansa täysin

-turvattuja herrojen varkaiden öisiltä vieraskäynneiltä — ole

-erikoisen houkutteleva katsella. Mutta me tarvitsemme, kuten

-olemme jo maininneet, niitä vuokralaisia, jotka asuvat tämän talon

-ullakkohuoneissa, ja koska he eivät tule meitä tapaamaan, on meidän,

-rakas lukija tai lukijatar, mentävä urheasti heidän luokseen.

-

-Katsokaa ensi töiksenne, että seisotte tukevasti jaloillanne,

-jottette kompastu siihen sitkeään liejuun, joka on pimeän ja ahtaan

-porttikäytävän pohjana, minne nyt tunkeudumme. Kietokaamme puku

-tiukempaan ympärillemme, jotteivät ne pääsisi edes hipaisemaan

-käytävästä lähtevien, kosteitten ja likaisten portaitten seiniä.

-Ahtaat rappuset luikertavat ylös kuin huonosti yhteen liitetyt

-käärmeenpalaset. Kohottakaamme nenämme alle hajuvesipullo tai

-painakaamme kasvoillemme tuoksunenäliina, jotta herkin ja

-aristokraattisin aisteistamme, hajuaisti, välttäisi vähäisimmänkin

-kosketuksen portaitten typenpitoisen ilman kanssa, jota joutuu

-hengittämään suun, sierainten ja silmien kautta. Pysähtykäämme

-lopuksi kolmannen kerroksen tasokkeelle oven eteen, jolle jonkun

-taiteilija-alokkaan viaton käsi on liidulla piirtänyt kuvioita, joita

-ensimmältä voisi luulla kabbalistisiksi salamerkeiksi, mutta jotka pian

-huomaa kehnoiksi yrityksiksi esittää Leonardo da Vincien, Rafaelien,

-Michelangelojen jaloa taidetta.

-

-Tänne ehdittyämme kurkistakaamme avaimenreiästä, jotta te, rakas lukija

-ja lukijatar, voisitte tuntea, jos teillä on tarkka muisti, henkilöt,

-jotka sitä tietä näette. Ellette satu heitä ulkonäöstä enää tuntemaan,

-painakaa korvanne avaimenreiälle ja kuunnelkaa ja kunhan vain olette

-lukenut meidän kirjamme _Kuningattaren kaulanauhasta_, pitäisi kuulon

-tulla näön avuksi, sillä aistimmehan ylimalkaan täydentävät toisiaan.

-

-Mutta kuvatkaamme ensin, mitä avaimenreiästä näemme.

-

-Näemme köyhyyttä ilmaisevan huoneen ja huoneessa kolme asukasta; nämä

-asukkaat ovat mies, nainen ja lapsi.

-

-Mies on viidenviidettä vanha ja näyttää viidenkuudetta vuoden

-ikäiseltä, nainen neljänneljättä ja näyttää nelikymmenvuotiaalta, lapsi

-on viisivuotias ja näyttää yhtä vanhalta. Se ei ole ehtinyt vielä

-vanhentua kahdesti.

-

-Miehen yllä on ranskalaisen henkivartiokersantin vanha asetakki, joka

-heinäkuun 14 päivänä nousi arvoon, päivänä, jolloin ranskalaiset

-kaartinsoturit liittyivät kansaan ja vaihtoivat laukauksia de Lambescin

-saksalaisten sekä de Besenvalin sveitsiläisten kanssa.

-

-Miehen kädessä on täydellinen korttileikki, jossa on kaikki värit ja

-kortit ässästä ylöspäin kuninkaaseen saakka; hän yrittää sadatta,

-tuhannetta, kymmenettätuhannetta kertaa erästä pettämätöntä

-korttitemppua, martingalea. Hänen vierellään lojuu paperiarkki, johon

-on pistetty läpiä tiuhaan kuin tähtiä on taivaalla.

-

-Sanoimme _lojuu_ ja kiiruhdamme heti oikaisemaan väitteemme, sillä on

-vallan väärin sanoa, että tuo paperiarkki lojui, koskapa peluri — hän

-on kiistämättömästi peluri — ottaa sen yhtenään käteensä ja tutkii sitä

-joka viides minuutti.

-

-Naisen yllä on ikäkulu silkkipuku. Hänessä näkyy köyhyys sitäkin

-selvemmin kun se esiintyy entisen loiston rippeitten seassa. Hänen

-niskasykkyrälle laitettua tukkaansa pitää koossa kuparikampa, joka

-aikoinaan on ollut kullattu. Hänen kätensä ovat moitteettoman

-puhtaat ja tämän puhtauden avulla säilyttäneet tai oikeammin saaneet

-eräänlaisen aristokraattisen leiman. Hänen kyntensä, joita parooni

-de Taverney raakamaiseen tapaansa sanoi kavioksi, ovat päistään

-taidokkaasti pyöristetyt. Hänen risaisten sukkien peittämissä

-jaloissaan on haalistuneet, irvistelevät puolikengät, jotka nekin ovat

-joskus nähneet kultaa ja silkkiä.

-

-Hänen kasvonsa ovat, kuten olemme jo maininneet, neljän- tai

-viidenneljättä ikäisen kasvot. Jos niitä olisi käsitelty kaikilla

-silloisen ajan kaunistuskeinoilla, olisi tämä nainen ihan hyvin voinut

-väittää olevansa siinä iässä, jolloin, kuten apotti de Celle sanoo,

-naiset yhden jopa kahdenkin viisivuotiskauden ajan itsepintaisesti

-pysyvät — yhdeksänkolmatta vuoden vanhoina. Mutta puna- ja valkojauheen

-puuttuessa nämä kasvot, joiden oli mahdoton salata kärsimysten ja

-kurjuuden, näiden ajan liittolaisten, aikaansaamaa hävitystä, näyttivät

-neljää viittä vuotta vanhemmilta kuin ne oikeastaan olivat.

-

-Mutta näitä kuihtuneita kasvoja katsellessaan tulee ajatelleeksi yhtä

-ja toista, ja vaikkei saakaan vastausta — sillä ajatus, niin kerkeä

-kuin se onkin liitämään, epäröi tunkeutua moisiin etäisyyksiin — kysyy

-silti itseltään, missä kultapalatsissa, missä kuuden hevosen vetämissä

-vaunuissa, missä kuninkaallisessa ilmapiirissä onkaan nähty eräät

-säteilevät kasvot, joista nämä ovat vain kalpeaa heijastusta.

-

-Lapsi on, kuten sanottu, viiden vuoden ikäinen. Hänen tukkansa

-on kähärä, posket pyöreät kuin omena. Hänellä on äitinsä häijyt

-silmät, isänsä herkuttelijansuu ja eleissään molempien velttoutta ja

-oikullisuutta.

-

-Hänen yllään on vaaleanpunainen nukkavieru samettimekko.

-Pureskellessaan leipää, jolle on levitetty läheisestä sokerileipomosta

-hankittua hilloa, nyhtää hän vanhasta vaaleanharmaasta huopahatusta

-irti vanhan kolmivärinauhan väärennettyjä kultahetaleita.

-

-Näyttämöä valaisee suunnaton, savuava talikynttilä, jonka jalkana on

-tyhjä viinipullo ja joka valaisee kortteja käsittelevää miestä, mutta

-jättää muun osan huonetta puolipimeään.

-

-Mutta koska ennustuksemme mukaan silmä ei riitä tutkimukseemme, niin

-kuunnelkaamme.

-

-Lapsi ensimmäisenä katkaisee äänettömyyden. Se heittää päänsä taitse

-hillovoileivän niin, että se putoaa vuoteen jalkopäähän, patjalle.

-

-»Äiti», sanoo hän, »en halua enää leipää ja hilloa — hyi!»

-

-»No mitä haluat, Toussaint?»

-

-»Haluan pytkyn punaista rintasokeria.»

-

-»Kuuletko, Beausire?» sanoi vaimo.

-

-Ja kun peliinsä syventynyt mies ei vastaa, tiuskaisee hän lujemmin:

-

-»Kuuletko, mitä tuo lapsi-poloinen sanoo?»

-

-Ei vastausta.

-

-Nainen kohottaa toisen jalan kätensä tasalle, irroittaa kengän ja

-viskaa sen laskelmia hautovan miehen nenälle.

-

-»Hei, Beausire!» sanoo hän.

-

-»No mitä nyt?» kivahtaa mies ilmeisesti äkääntyneenä.

-

-»Toussaint haluaa punaista rintasokeria, sillä hän ei välitä enää

-hillosta, lapsi pahainen.»

-

-»Hän saa sitä huomenna.»

-

-»Minä tahdon sitä tänään, tänä iltana, heti paikalla!» huutaa poika

-itkunsekaisella äänellä, joka uhkaa väleen muuttua poruksi.

-

-»Toussaint ystäväiseni», neuvoo isä, »minä kehoitan sinua jättämään

-meidät rauhaan, muutoin joudut tekemisiin papan kanssa».

-

-Lapsi parahti, pikemmin häijyyttään kuin pelosta.

-

-»Kajoopas vain lapseen, juopporatti, niin joudut tekemisiin minun

-kanssani!» sanoi äiti ja ojensi Beausirea kohden valkoisen kätensä,

-jonka hyvin hoidetut kynnet saattoivat hätätilassa koukistua petolinnun

-tapaan.

-

-»Kuka lempo tässä nyt aikoo kajota lapseen? Tiedäthän hyvin, madame

-Oliva, että käytin vain tavanomaista puheenpartta, ja vaikka silloin

-tällöin tuleekin pöllyttäneeksi äidin vaatteita, lapsen nuttu jätetään

-aina rauhaan... No, tulehan nyt syleilemään Beausire parkaa, josta

-kahdeksan päivän perästä tulee äveriäs kuin kuningas. Tule toki, pikku

-Nicoleni.»

-

-»Jahka sinusta tulee äveriäs kuin kuningas, kyyhkyseni, on kyllä

-sittenkin aikaa syleillä sinua; mutta toistaiseksi, kiitos, ei!»

-

-»Mutta koska kerran vakuutan, että minulla on miljoona tuossa paikassa,

-niin voisit antaa minulle hieman ennakolta. Se tuottaisi meille onnea.

-Leipuriltakin saisimme luottoa.»

-

-»On siinäkin mies, joka liikuttelee miljoonia ja pyytää leipurilta

-neljän livren leivän velaksi!»

-

-»Minä tahdon punaista rintasokeria, minä!» huusi lapsi yhä uhkaavammin.

-

-»Eiköhän herra miljoonamies antaisi lapsukaiselle rintasokeripalasta?»

-

-Beausiren käsi yritti mennä takintaskuun, mutta pysähtyikin puolitiehen.

-

-»Kas niin», sanoi hän, »sinähän tiedät, että annoin sinulle eilen

-viimeiset neljäkolmatta soutani».

-

-»Koska sinulla on rahaa, äiti», sanoi lapsi ja kääntyi vaimoon

-päin, jota kunnioitettava herra Beausire puhutteli milloin Olivaksi

-milloin Nicoleksi, »niin anna minulle sou, jotta voin mennä ostamaan

-rintasokeria».

-

-»Tästä saat kaksi, paha lapsi, ja varo ettet lankea portaissa.»

-

-»Kiitos, pikku äiti, kiitos», sanoi lapsi, hypähteli iloissaan ja

-kurkotti kättänsä.

-

-»Malta, hutilus, minä panen ensin yllesi vyön ja hatun, jotteivät

-ihmiset pääse sanomaan, että herra de Beausire antaa lapsensa

-juosta kaduilla kerjäläistenavan lailla. Hän ei kyllä siitä piittaa

-rahtuakaan, se sydämetön, mutta minä voisin ihan kuolla häpeästä.»

-

-Lapsella oli voimakas halu senkin uhalla, mitä naapurit sanoisivat

-Beausiren huonekunnan tulevasta perijästä, lähteä kapaisemaan ilman

-vyötä ja hattua, joiden arvosta hän oli piitannut vain niin kauan kun

-ne uusina ja välkkyvinä olivat herättäneet toisten lasten ihailua.

-Mutta koska vyö ja hattu olivat luvatun kahden soun rahan saannin

-ehtoina, täytyi nuoren kerskurin, niin vastenmielistä kuin se olikin,

-suostua panemaan ne yllensä.

-

-Hän lohduttautui siten, että ennen lähtöään meni isänsä luo ja heilutti

-hänen nenänsä edessä saamaansa kymmenen centimen rahaa. Laskelmiinsa

-syventynyt isä tyytyi hymyilemään tälle somalle ilveilylle.

-

-Sitten kuultiin hänen varovien, vaikkakin herkuttelunhalun

-kiihdyttämien askeltensa häipyvän portaihin.

-

-Äiti, joka oli tarkkaillut lapsensa lähtöä siihen saakka kun ovi

-sulkeutui hänen jälkeensä, käänsi katseensa pojasta isään ja sanoi

-hetken äänettömyyden perästä:

-

-»Kuules, herraseni, nykyisestä viheliäisestä tilastamme täytyy sinun

-älysi voida pelastaa meidät. Muutoin täytyy minun turvautua omaani.»

-

-Viimeisiä sanoja lausuessaan hän teki mielistelevän eleen kuin nainen,

-jolle kuvastin on vakuuttanut: — Ole rauhallinen, noilla kasvoilla et

-kuole nälkään!

-

-»Kuten näet, pikku Nicole, olen paraikaa siinä puuhassa.»

-

-»Niin, sekoittelet kortteja ja pistelet reikiä paperiarkkiin.»

-

-»Mutta sanoinhan sinulle, että olen sen nyt löytänyt!»

-

-»Minkä?»

-

-»Martingalen.»

-

-»Joko sinä taas alat siitä! Minä ennustan sinulle, Beausire, että

-entisistä tuttavistani löydän jonkun, joka vie sinut Charentonin

-hoitolaan.»

-

-»Mutta se on ehdottoman varma.»

-

-»Ah, kunpa herttua de Richelieu ei olisi vainaa!» huoahti nuori vaimo

-puoliääneen.

-

-»Mitä sanot?»

-

-»Kunpa kardinaali de Rohan ei olisi tehnyt vararikkoa!»

-

-»Häh?»

-

-»Kunpa rouva de la Motte ei olisi maanpaossa!»

-

-»Mitä sinä höpiset?»

-

-»Niin, silloin voisi keksiä jonkun keinon eikä tarvitsisi elää

-kurjuudessa tuollaisen lurjuksen kanssa.»

-

-Ja kuningattaren elein neiti Nicole Legay eli madame Oliva osoitti

-halveksivasti Beausirea.

-

-»Mutta minähän sanon sinulle», toisti tämä vakuuttavasti, »että

-huomenna me olemme rikkaita».

-

-»Miljoonan omistajia?»

-

-»Juuri niin.»

-

-»Näytä minulle kymmenen ensimmäistä louisdoria miljoonistasi, niin

-loput uskon.»

-

-»Hyvä on, tänä iltana näet ne kymmenen ensimmäistä kultarahaa. Juuri se

-summa on minulle luvattu.»

-

-»Entä kuka ne sinulle antaa, pikku Beausire?» uteli Nicole kiihkeästi.

-

-»Minä annan sinulle niistä viisi ostaaksesi itsellesi uuden silkkipuvun

-ja pienokaiselle samettinutun. Jäljelle jäävillä viidellä...»

-

-»No, mitä niillä?»

-

-»Hankin sinulle lupaamani miljoonan.»

-

-»Aiotko jälleen ruveta pelaamaan, onneton?»

-

-»Mutta sanoinhan sinulle, että olen keksinyt pettämättömän martingalen.»

-

-»Samanlaisen kuin oli se, jolla menetit ne kuusikymmentätuhatta livreä,

-jotka jäivät sinulle portugalilaiskaappauksestasi.»

-

-»Väärin ansaittu on pian huvennut», sanoi Beausire juhlallisesti. »Minä

-olen varma siitä, että tapa, jolla ne rahat hankittiin, on johtanut

-meidät nykyiseen onnettomuuteemme.»

-

-"Oletko siis nyt saanut jonkun perinnön? Joku setä on tiemmä kuollut

-Amerikassa tai Intiassa ja testamentannut sinulle ne kymmenen

-louisdoria?»

-

-»Ne kymmenen louisdoria, neiti Nicole Legay», vastasi Beausire

-mahtipontisesti, »ne kymmenen louisdoria, kuuletko, hankitaan ei vain

-rehellisellä, vaan lisäksi kunniakkaalla tavalla ja asian hyväksi,

-johon minä kuten Ranskan koko aatelisto on sekaantunut».

-

-»Sinä olet siis aatelinen, hyvä herra Beausire?» sanoi Nicole

-ilkamoivasti nauraen.

-

-»Sano de Beausire, _de Beausire_», oikaisi toinen, »kuten

-lapsesi kastetodistuskin osoittaa, kastetodistus, joka

-kirjoitettiin Saint-Paulin kirkon sakastissa ja jonka palvelijasi,

-Jean-Baptiste-Toussaint de Beausire, varmensi nimellään päivänä,

-jolloin annoin hänelle nimeni...»

-

-»Kauniin lahjan hän silloin saikin!» mutisi Nicole.

-

-»Ja koko minun omaisuuteni!» lisäsi Beausire mahtavasti.

-

-»Ellei hyvä Jumala lähetä hänelle muuta», sanoi Nicole pää kumarassa,

-»saa se pikku raukka elättää itseään kerjäämällä ja kuolla

-vaivaistalossa».

-

-»Totisesti, Nicole», sanoi Beausire ärtyneesti, »sinun kanssasi on

-mahdoton tulla toimeen; sinä et ole milloinkaan tyytyväinen.»

-

-»Älä siis yritäkään!» kivahti Nicole päästäen kauan pidätetyn kiukkunsa

-valloilleen. »Hyvä jumala, kuka sinua pyytää sietämään minua? Jumalan

-kiitos, ei minun tarvitse olla huolissani itsestäni eikä lapsestani. Jo

-tänä iltana voin minäkin lähteä hakemaan onnea muualta.»

-

-Nicole nousi ja astui pari kolme askelta ovelle päin.

-

-Beausire puolestaan kiiruhti samalla ovelle ja sulki häneltä tien

-ojentaen molemmat käsivartensa levälleen.

-

-»Mutta kun sinulle sanotaan, että se onni...»

-

-»Mitä sitten?» kysäisi Nicole.

-

-»Se tulee jo tänä iltana. Ja minä sanon sinulle, että jos martingaleni

-pettää — mikä laskelmieni mukaan on mahdotonta — koituu siitä vain

-viiden louisdorin tappio, siinä koko juttu.»

-

-»On hetkiä, jolloin viisi louisdoria tuntuu koko omaisuudelta,

-kuuletko, herra tuhlari! Sinä sitä et käsitä, sinä, joka olet tuhlannut

-tämän talon kokoisen kultakasan.»

-

-»Se vain todistaa minulla olevan kykyjä, Nicole. Jos olen tuhlannut

-sen kultakasan, olen pystynyt sen myöskin hankkimaan, ja jos olen sen

-ansainnut kerran, voin sen tehdä toistamiseen. Onhan sitäpaitsi Jumala

-auttamassa ihmisiä, jotka ovat... taitavia.»

-

-»Niin, niin, luota sinä vain siihen!»

-

-»Nicole», tiukkasi Beausire, »oletko sinä ehkä jumalankieltäjä?»

-

-Nicole kohautti olkapäitään.

-

-»Olisitko sinä kenties Voltairen koulukuntaa, joka kieltää

-kaitselmuksen?»

-

-»Beausire, sinä olet narri», sanoi Nicole.

-

-»Eipä se olisi kummakaan, rahvaan seasta lähteneenä sinulla on

-tietenkin senmukaiset aatteet. Mutta minä vakuutan sinulle, etteivät

-ne sovi minun yhteiskunnalliseen asemaani eikä minun valtiolliseen

-katsantokantaani.»

-

-»Hävytön!» tiukkasi Nicole.

-

-»Näätkös, minulla on uskoa. Jos joku sanoisi minulle: 'Sinun poikasi

-Jean-Baptiste-Toussaint de Beausire, joka on mennyt ostamaan kahdella

-soulla punaista rintasokeria, palaa kädessä pussillinen kultarahoja',

-vastaisin minä: 'Se on mahdollista, jos Jumala niin tahtoo'.»

-

-»Beausire, sinä olet vätys!» sanoi Nicole.

-

-Ja Beausire kohotti tekopyhän näköisenä katseensa ylös.

-

-Tuskin hän oli tämän sanonut, kun portaista kuului nuoremman

-Toussaintin kimakka ääni.

-

-»Isä, äiti!» kiljui hän.

-

-Beausire ja Nicole kuuntelivat tätä rakasta ääntä.

-

-»Isä, äiti!» kertasi ääni kuuluen yhä lähempää.

-

-»Mitä on tapahtunut?» huudahti Nicole ja avasi oven äidillisen

-huolestuneesti. »Tule, lapseni, tule!»

-

-»Isä, äiti!» jatkoi ääni tullen yhä lähemmäksi, kuten vatsastapuhujan

-ääni, kun hän matkii kellariluukun avaamista.

-

-»Minua ei kummastuttaisi», virkkoi Beausire, joka oli huomannut

-pojan äänessä iloisen soinnun, »minua ei kummastuttaisi, vaikka ihme

-toteutuisi, vaikkapa poika olisi löytänytkin rahamassin, josta äsken

-puhuin».

-

-Tällöin juuri poika ilmestyi portaitten yläpäähän ja säntäsi huoneeseen

-suussa rintasokeripalanen, vasemmassa kädessä makeispussi rintaa vasten

-puserrettuna ja oikeassa, ojennetussa kädessä louisdorin raha, joka

-kelmeässä kynttilänvalossa kimmelsi kuin Aldebaran-tähti.

-

-»Oh, hyvä jumala, hyvä jumala!» huudahti Nicole jättäen oven

-sulkeutumaan itsekseen. »Mitä on oikeastaan tapahtunut, rakas lapsi

-rukka?»

-

-Ja hän peitti nuoren Toussaintin tahmaiset kasvot äidillisillä

-suudelmilla, joita ei mikään peloita, sillä ne näyttävät puhdistavan

-kaikki.

-

-»Kas vain!» sanoi Beausire, sieppasi taitavasti louisdorin ja

-tutki sitä kynttilänvalossa. »Tämä on oikea louisdori, sen arvo on

-neljäkolmatta livreä.»

-

-Sitten hän kääntyi puhuttelemaan poikaansa.

-

-»Mistä olet sen löytänyt, nallikka, sano, jotta tiedän mennä noutamaan

-loput?»

-

-»En ole sitä löytänyt», vastasi poika, »minulle on se annettu».

-

-»Mitä? Annettu?» huudahti äiti.

-

-»Niin, äiti. Muuan herrasmies antoi.»

-

-Nicole oli yhtä kärkäs kysymään, missä se herrasmies oli, kuin Beausire

-äsken, mistä hän oli löytänyt kultarahan.

-

-Mutta kokemuksen viisastuttamana, sillä hän tiesi Beausiren olevan

-taipuvaisen luulevaisuuteen, hän rajoittui vain sanomaan:

-

-»Muuan herrasmies?»

-

-»Niin, pikku äiti», vastasi lapsi rusentaen hampaissaan

-rintasokerinpalasta. »Muuan herrasmies.»

-

-»Muuan herrasmies?» kertasi nyt vuorostaan Beausire.

-

-»Niin, pikku isä, muuan herrasmies, joka tuli myymälään, kun minä olin

-siellä, ja sanoi: 'Herra kauppias, eikö tämä asiakas, jota teillä nyt

-on kunnia palvella, ole nuori aatelismies de Beausire?'»

-

-Beausire röyhistihe, Nicole kohautti olkapäitään.

-

-»Entä mitä kauppias vastasi, poikaseni?» kysyi Beausire.

-

-»Hän vastasi: 'En tiedä onko hän aatelismies, mutta kyllä hänen nimensä

-tosiaankin on Beausire.’ — 'Eikö hän asu tässä vallan lähellä?'

-kysyi se herra. — 'Tässä samassa talossa vasemmalla, kolmannessa

-kerroksessa.' — 'Antakaa tälle pojulle kaikkia lajeja makeisia, minä

-maksan', sanoi se herra. Sitten hän virkkoi minulle: 'Kas tässä sinulle

-louisdori. Sillä voit ostaa uusia makeisia, kun nämä on syöty.' Ja

-hän pani kouraani kultarahan, kauppias työnsi kainalooni makeispussin

-ja minä kapaisin matkaani hyvin tyytyväisenä. — Mutta missä on minun

-louisdorini?»

-

-Lapsi, joka ei ollut äkännyt Beausiren taikatemppua, alkoi etsiä

-kultarahaa kaikkialta.

-

-»Oletko, tolvana, sen kadottanut?» ärähti isä.

-

-»En, en, en ole!» sanoi poika.

-

-Tämä kiistely olisi voinut kehittyä vakavaksi, ellei olisi sattunut

-jotakin, mikä teki siitä pikaisen lopun.

-

-Lapsen yhä hakiessa lattialta louisdoria, joka jo oli Beausiren nutun

-kaksiosaisen taskun pohjassa, isän yhä ihmetellessä nuoren Toussaintin

-älyä, joka ilmeni pojan orastavassa kertojataidossa, jonka tuotteita

-kynämme on kenties hieman parannellut, ja Nicolen, joka rakastajansa

-tavoin ihaili tätä varhaiskypsää kaunopuheisuutta, aprikoidessa, kuka

-oli se makeisten lahjoittaja ja kultarahan antaja, aukeni ovi hitaasti

-ja lempeä ääni lausui seuraavat sanat:

-

-»Hyvää iltaa, neiti Nicole, iltaa, herra de Beausire, iltaa, pikku

-Toussaint!»

-

-Kaikki kääntyivät sille taholle, mistä tämä ääni tuli.

-

-Kynnyksellä seisoi aika koreasti puettu mieshenkilö ja katseli hymyten

-tätä perhekohtausta.

-

-»Ah, makeisherra!» huudahti nuori Toussaint.

-

-»Kreivi de Cagliostro!» sanoivat Nicole ja Beausire yhtaikaa.

-

-»Teillä on viehkeä lapsi, herra de Beausire», virkkoi kreivi, »ja te

-olette varmaankin onnellinen perheenisä!»

-

-

-

-

-IV

-

-Lukija saa ilokseen huomata, että herra de Beausire on pysynyt

-entisellään

-

-

-Näitä kreivin lausumia kohteliaita sanoja seurasi äänettömyys, jonka

-kestäessä Cagliostro astui keskelle huonetta ja loi tutkivan silmäyksen

-ympärilleen ilmeisesti arvostellakseen minkälaisessa siveellisessä

-ja ennen kaikkea minkälaisessa taloudellisessa asemassa elivät nämä

-entiset tuttavat, joiden pariin hänen omat hirveät ja maanalaiset

-suunnitelmansa olivat hänet äkkiarvaamatta jälleen johtaneet.

-

-Sellaiselle teräväkatseiselle miehelle kuin kreiville tämä lyhyt

-silmäys riitti erinomaisen hyvin.

-

-Tavallinenkin tarkkailija olisi äkännyt alastoman totuuden, että

-näet tässä köyhässä taloudessa oli jo pantu menemään viimeinen

-neljänkolmatta soun kolikko.

-

-Niistä kolmesta henkilöstä, joihin kreivin tulo oli vaikuttanut

-äkkiyllättävästi, katkaisi äänettömyyden ensimmäisenä se, jonka

-muisti ei ulottunut illan tapahtumia kauemmaksi ja jota siis eivät

-omantunnontuskat vaivanneet.

-

-»Ab, monsieur», sanoi pikku Toussaint, »mikä onnettomuus, olen

-kadottanut louisdorini!»

-

-Nicole avasi jo suunsa ilmaistakseen asian todellisen laidan, mutta

-johtuikin samassa päättelemään, että hänen vaitiolonsa voisi hankkia

-lapselle toisen kultarahan, ja se kultaraha tulisi hänen osakseen.

-

-Nicole ei erehtynyt.

-

-»Oletko kadottanut louisdorisi, lapsi rukka?» sanoi Cagliostro.

-

-»No, tästä saat kaksi lisää. Pidä huoli, ettet kadota niitä.»

-

-Hän otti esille rahamassin, jonka pyöreys pani Beausiren silmät

-ahneesti kiilumaan, otti kukkarosta kaksi kultarahaa ja pani ne pojan

-tahmaiseen pikku kouraan.

-

-»Katsos, äiti», sanoi poika kiiruhtaen Nicolen luokse, »tässä on yksi

-sinulle ja yksi minulle».

-

-Ja lapsi jakoi aarteensa äidin kanssa.

-

-Cagliostro oli huomannut, kuinka kiinteästi valekersantin katse oli

-tarkkaillut hänen rahamassinsa vaiheita siitä hetkestä alkaen, jolloin

-hän oli avannut sen ottaakseen esille kaksi neljänkolmatta livren

-kultarahaa, siihen silmänräpäykseen saakka, jolloin hän sujutti sen

-taskuunsa takaisin.

-

-Nähdessään sen katoavan kreivin nutun syvyyksiin huoahti Nicolen

-rakastaja raskaasti.

-

-»Mitä, herra de Beausire», virkkoi Cagliostro, »yhäkö vain olette

-alakuloinen?»

-

-»Ja te, herra kreivi, ainako vain olette miljoonamies?»

-

-»Oh, hyvä jumala, teidän, joka olette suurimpia ajattelijoita mitä minä

-olen tuntenut sekä viime vuosisatoina että vanhalla ajalla, teidän toki

-pitäisi tuntea selviö, jota on pidetty kunniassa kaikkina aikakausina:

-_rikkaus ei luo onnea_. Olen nähnyt teidät suhteellisen varakkaana.»

-

-»Niinpä kyllä», vastasi Beausire. »Se on totta. Minulla on ollut lähes

-satatuhatta frangia.»

-

-»Se on mahdollista, mutta jo siihen aikaan, jolloin opin teidät

-tuntemaan, olitte tuhlannut lähes neljäkymmentätuhatta, joten teillä

-oli jälellä yli kuusikymmentätuhatta, mikä, teidän täytyy se myöntää,

-oli aika pyöreä summa entiselle aliupseerille.»

-

-Beausire huoahti jälleen.

-

-»Mitä on kuusikymmentätuhatta», sanoi hän, »niiden summien rinnalla,

-joita te käyttelette?»

-

-»Mutta vain niiden käyttelijänä, herra de Beausire, sillä jos laskemme

-tarkkaan, luulen, että te saisitte esittää pyhän Martin osaa ja minä

-köyhän osaa ja että teidän täytyisi pelastaaksenne minut menehtymästä

-kylmään pakkaseen luovuttaa minulle toinen puoli viitastanne. No niin,

-hyvä herra de Beausire, muistatte kai, minkälaisissa olosuhteissa

-teidät silloin tapasin? Teillä oli, kuten äsken sanoitte, taskussanne

-lähes kuusikymmentätuhatta livreä. Olitteko silloin onnellisempi?»

-

-Beausire näytti muistelevan menneisyyttä ja huoahti syvään melkein kuin

-nyyhkyttäen.

-

-»Kas niin, vastatkaa», tiukkasi Cagliostro. »Haluaisitteko vaihtaa

-nykyisen asemanne, vaikkei teillä olisi muuta kuin se vaivainen

-louisdori, jonka olette ottanut nuorelta Toussaintilta...»

-

-»Hyvä herra!» keskeytti hänet entinen aliupseeri.

-

-»Älkäämme suuttuko, herra de Beausire. Olemme kerran suutahtaneet

-ja silloin teidän täytyi mennä noutamaan kadulta miekkanne, jonka

-olin singonnut ikkunasta ulos. Muistatte kaiketi sen? Muistattehan,

-vai kuinka?» jatkoi kreivi, kun Beausire ei vastannut. »Onhan sekin

-edes jotakin, kun muistaa. Kysyn teiltä toistamiseen, haluaisitteko

-vaihtaa nykyisen asemanne, vaikkei teillä olisi muuta kuin se vaivainen

-louisdori, jonka olette ottanut nuorelta Toussaintilta» — tällä

-kerralla jäi vihjaus huomaamatta — »siihen epävarmaan asemaan, josta

-minä onneksi kykenin teidät pelastamaan?»

-

-»En, herra kreivi», sanoi Beausire, »olette tosiaankin oikeassa, en

-vaihtaisi. Sillä siihen aikaan minun täytyi olla erossa rakkaasta

-Nicolestani!»

-

-»Niin, ja lisäksi piti poliisi teitä silmällä portugalilaisen hommanne

-takia... Mitä lempoa on siitä hankkeesta tullut, herra de Beausire?...

-Huono juttu, mikäli jaksan muistaa!»

-

-»Se upotettiin unohduksen virtaan, herra kreivi», vastasi Beausire.

-

-»Oh, sitä parempi, sillä se olisi kiusannut teitä tavattomasti. Mutta

-älkää luottako liian paljon siihen upottamiseen. Poliiseilla on

-taitavat sukeltajat, ja kuinka samea ja syvä virta onkin, ongitaan

-huono juttu pinnalle helpommin kuin kaunis helmi.»

-

-»Sittenkin, herra kreivi, ellei oteta lukuun sitä kurjuutta, johon

-olemme joutuneet...»

-

-»Olette onnellinen... Ja jotta onnenne tulisi täydelliseksi,

-tarvitsette vain jonkun tuhatkunnan louisdoreja?»

-

-Nicolen silmät välähtivät, Beausiren leiskuivat tulta.

-

-»Niin», huudahti aviomies, »jos meillä olisi tuhat louisdoria,

-siis neljäkolmattatuhatta livreä, ostaisimme toisella puolella

-maatilan, toisen puolen panisimme kasvamaan korkoa ja minusta tulisi

-maanviljelijä!»

-

-»Cincinnatuksen tapaan...»

-

-»Ja Nicole uhraisi aikansa kokonaan lapsemme kasvatukseen!»

-

-»Kuin Cornelia... Hiisi vieköön, herra de Beausire, se ei olisi vain

-esikuvallista, se olisi lisäksi liikuttavaa. Te ette tiemmä toivo

-ansaitsevanne mainittua summaa siinä keinottelussa, johon olette tällä

-haavaa puuttunut?»

-

-Beausire hätkähti.

-

-»Missä keinottelussa?» sopersi hän.

-

-»No, siinä hommassa, jossa te esiinnytte kaartinkersanttina, hommassa,

-jonka takia teillä on tänä iltana neuvottelu Royale-aukion holvikaarten

-alla.»

-

-Beausire valahti kuolonkalpeaksi.

-

-»Oh, herra kreivi!» sanoi hän ja risti kätensä rukoilevasti.

-

-»Mitä nyt?»

-

-»Älkää tehkö minua onnettomaksi!»

-

-»No, mitä oikkuja nyt taas? Olenko minä poliisin kätyri, minä?»

-

-»Siinä nyt ollaan!» huudahti Nicole. »Minähän sanoin sinulle, että olet

-sekaantunut huonoon juttuun!»

-

-»Ah, te tunnette sen homman, neiti Legay?» kysyi Cagliostro.

-

-»En, herra kreivi, mutta... kun hän salaa minulta jonkun

-liikeyrityksensä, saan olla varma siitä, että se on huono!»

-

-»No niin, neiti Legay, tästä yrityksestä erehdytte, se voi päinvastoin

-olla suurenmoinen.»

-

-»Niin, eikö olekin?» innostui Beausire sanomaan. »Herra kreivi on

-aatelismies ja herra kreivi käsittää, että koko aatelisto on mukana

-toivomassa...»

-

-»Että se onnistuisi. Mutta yhtä varmaa on myöskin, että koko kansa

-toivoo sen epäonnistuvan. Uskokaa minua, hyvä herra de Beausire —

-käsittänette, että neuvoni on ystävän neuvo — uskokaa minua kun sanon,

-älkää toimiko siinä jutussa aateliston älkääkä kansan hyväksi.»

-

-»Mutta kenenkä eduksi siis?»,

-

-»Omaksi eduksenne.»

-

-»Omaksi edukseni?»

-

-»No, omaksi eduksesi tietenkin!» vahvisti Nicole. »Totisesti, oletpa

-tähän saakka puuhaillut riittävästi muiden hyväksi, jo on aika ajatella

-itseäsikin!»

-

-»Kuulkaa, herra de Beausire, hän puhuu kuin pyhä Johannes Krysostomos.

-Ja muistakaa, että liikehommalla on aina kaksi puolta, hyvä ja huono,

-hyvä yksille, huono toisille. Olkoonpa liikehomma millainen tahansa, ei

-se voi olla hyödyksi koko maailmalle eikä vahingoksi koko maailmalle.

-Taito on lopulta siinä, että löytää oikean puolen.»

-

-»Niinpä niin, enkä minä tiemmä ole löytänyt sitä oikeaa, mitä?»

-

-»Ette lähestulkoonkaan, herra de Beausire, päinvastoin. Ja minä

-lisään, että jos itsepäisesti jatkatte samaan suuntaan — tiedättehän

-minulla olevan ennustajan lahjoja — jos tällä kerralla jatkatte samaan

-suuntaan, ei vain kunnianne ja tavoittelemanne omaisuus ole vaarassa,

-vaan ennenkaikkea henkenne.. Niin, niin, teidät hirtetään!»

-

-»Monsieur», sanoi Beausire ja yritti näyttää ryhdikkäältä, vaikka

-pyyhkikin tuskanhikeä otsaltaan, »ei aatelismiestä hirtetä».

-

-»Olette oikeassa, mutta saadaksenne kaulanne katkaistuksi, hyvä herra

-de Beausire, teidän on hankittava todistajia, mikä puuha vaatii paljon

-aikaa, liian paljon, niin että tuomioistuin ikävystyy ja tuomitsee

-teidät tilapäisesti hirtettäväksi. Te voitte nyt väittää, että koska

-asia on hyvä ja oikea, vähät väliä rangaistuksesta.

-

-    'Häpäisee rikos, vaan ei mestauslava',

-

-kuten muuan suuri runoilija on sanonut.»

-

-»Mutta...» änkytti Beausire yhä enemmän ymmällä.

-

-»Niin, te ette liene niin kiintynyt mielipiteihinne, että haluaisitte

-uhrata niiden takia henkenne, sen minä kyllä käsitän... Lempo! 'Vain

-kerran eletään', kuten sanoo toinen, edellistä vähäpätöisempi runoilija

-ja minun mielestäni ihan oikein.»

-

-»Herra kreivi», sai Beausire lopulta sanotuksi, »olen huomannut niinä

-harvoina kertoina, jolloin olen joutunut pariinne, että te kykenette

-puhumaan asioista tavalla, joka panee heikon ihmisen hiukset nousemaan

-pystyyn».

-

-»Hitossa! Ei se ole tarkoitukseni», virkkoi Cagliostro. »Ettehän te

-sitäpaitsi ole arka mies, te.»

-

-»En olekaan», myönsi Beausire. »Se vielä puuttuisi. Mutta sattuu

-olosuhteita...»

-

-»Niin, niin, käsitän. Esimerkiksi sellainen tilanne, että takana

-uhkaavat kaleerit varkauden takia ja edessä häämöittää hirsipuu

-kansanloukkauksesta, joksi nykyisin nimitetään rikosta, jonka

-tarkoituksena on — lausun vain olettamuksen — ryöstää kuningas.»

-

-»Herra, herra!» huudahti Beausire kauhuissaan.

-

-»Onneton!» huudahti Nicole. »Siihen ryöstöönkö sinä siis rakensitkin

-kultaiset tuulentupasi?»

-

-»Eikä hän ollutkaan siinä ihan väärässä, hyvä neiti. Mutta, kuten

-minulla äsken oli kunnia sanoa teille, kaikissa asioissa on kaksi

-puolta, valoisat ja synkeät kasvot. Herra de Beausire on sattunut

-hyväilemään synkeitä kasvoja, omaksunut asian huonon puolen. Hänen on

-nyt vain käännyttävä ja kaikki käy hyvin.»

-

-»Onko vielä aikaa?» kysyi Nicole.

-

-»On, ihan varmasti.»

-

-»Mitä minun on tehtävä, herra kreivi?» kysyi Beausire.

-

-»Olettakaamme, hyvä herra», sanoi Cagliostro miettivästi.

-

-»Mitä?»

-

-»Olettakaa, että hankkeenne epäonnistuu, olettakaa, että naamioidun

-ja ruskeaviittaisen miehen rikostoverit vangitaan, olettakaa —

-nykyisin voi olettaa mitä tahansa ‒ olettakaa, että heidät tuomitaan

-kuolemaan... niin, onhan toisaalta Besenval ja Augeard vapautettu,

-mutta se ei merkitse mitään — olettakaa, että heidän rikostoverinsa

-on tuomittu kuolemaan, olettakaa — älkää tuskastuko, olettamuksesta

-toiseen siirtymällä pääsemme lopulta päämääräämme — olettakaa, että

-te olette noita rikostovereita, olettakaa, että kaulassanne on nuora

-ja että teille sanotaan vaikerrukseenne vastaten — sillä sellaisessa

-tilanteessa urheinkin mies totisesti vaikeroi jonkun verran, vai

-kuinka?»

-

-»Lopettakaa, herra kreivi, minä pyydän, sillä minä tunnen jo

-tukehtuvani.»

-

-»Eikä sitä tarvitse kummeksuakaan. Oletinhan teillä olevan nuoran

-kaulassa. No niin, olettakaa, että teille sanotaan: 'Ah, onneton herra

-de Beausire, rakas herra de Beausire, tämä on teidän oma syynne!'»

-

-»Kuinka niin?» huudahti Beausire.

-

-»'Kuinkako niin?' vastaa ääni teille. 'Koska te olisitte voinut

-välttää sen epämiellyttävän kuoleman, joka nyt pitelee teitä

-kynsissään, ja olisitte lisäksi ansainnut tuhat louisdoria, joilla

-olisitte voinut ostaa erään pienen vehmasniittyisen maatilan, missä

-olisitte saanut elää neiti Olivan ja pikku Toussaintin parissa niiden

-kahdentoistatuhannen livren korkotuloilla, jotka olisivat jääneet

-käytettäväksenne maatilan ostettuanne, elää, kuten sanoitte, kunnon

-maanviljelijänä, suvisin tohvelit jalassa, talvisin puukengät, mutta

-nyt meillä on ja etenkin teillä on tämän ihanan tulevaisuudenkuvan

-asemesta edessänne Grève-tori, jolle on pystytetty kaksi inhoittavaa

-hirsipuuta, joista pitempi kurkottaa käsivarsiaan teitä kohden. Hyi,

-herra de Beausire parka, mikä ruma tulevaisuudenkuva!'»

-

-»Mutta sanokaa, kuinka voin välttää tämän inhoittavan kuoleman, kuinka

-voin ansaita ne tuhat louisdoria, jotka takaavat minulle, Nicolelle ja

-Toussaintille rauhaisan elämän?»

-

-»Sitähän toki kysyisitte silloin? 'Mikään ei ole helpompaa', vastaisi

-ääni. 'Lähellänne, parin askeleen päässä, oli kreivi de Cagliostro.' —

-'Minä tunnen hänet', sanoisitte te. 'Hän on ulkomaalainen ylimys, joka

-asuu Pariisissa huvitellakseen ja joka kuolee ikävään, ellei hän saa

-kuulla uutisia.' — 'Sama mies, No, teidän olisi tarvinnut vain mennä

-sanomaan hänelle: — Herra kreivi...'»

-

-»Mutta minä en tiennyt missä hän asui», huudahti Beausire. »En tiennyt

-hänen olevan Pariisissa, en edes tiennyt hänen enää elävän!»

-

-»'Senpä vuoksi, hyvä herra de Beausire', vastaisi teille ääni,

-'hän on tullut luoksenne, ja myöntäkää, ettette voi tämän jälkeen

-enää esittää verukkeita. No niin, te sanoisitte hänelle: — Herra

-kreivi, tiedän teidän himoitsevan uutisia. Minulla on ihka tuoreita:

-Monsieur, kuninkaan veli, vehkeilee. — Loruja! — Varmasti, markiisi

-de Favrasin kanssa. — Mahdotonta! — Ihan totta, tiedän tarkoin, koska

-olen herra de Favrasin kätyreitä. — Niinkö, entä mikä on salahankkeen

-tarkoitus? — Ryöstää kuningas ja viedä hänet Péronneen. Herra kreivi,

-ilahduttaakseni teitä olen valmis tunti tunnilta, jos niin tarvitaan,

-minuutti minuutilta, jos niin tarvitaan, kertomaan teille, kuinka

-salahanke kehittyy. — Silloin, hyvä ystävä, vastaisi kreivi, joka

-on jalomielinen ylimys: 'Haluatteko tosiaankin tehdä sen, herra de

-Beausire?' — 'Haluan.' — 'No hyvä, koska jokainen työ vaatii palkkansa,

-on minulla erikseen pantuna neljäkolmattatuhatta livreä, jotka aion

-käyttää armeliaisuustarkoituksiin, mutta jotka nyt tuhlaan tähän

-mielitekoon, jos te tosiaankin pidätte antamanne sanan. Sinä päivänä,

-jolloin kuningas ryöstetään tai markiisi de Favras vangitaan, tulkaa

-luokseni, ja aatelismiehen kunnian nimessä ne neljäkolmattatuhatta

-livreä luovutetaan teille yhtä varmasti kuin nyt teille annetaan

-kymmenen louisdoria, jotka eivät ole ennakkomaksu tai laina, vaan

-yksinkertaisesti lahja! »

-

-Nämä sanat lausuttuaan veti Cagliostro kuin näyttelijä, joka

-harjoittelee osaansa, taskustaan painavan rahamassin, tunki siihen

-peukalonsa ja etusormensa sekä otti taitavasti, mikä todisti

-pitkäaikaista tottumusta, esille tarkalleen kymmenen kultarahaa, ei

-enempää eikä vähempää. Beausire puolestaan ‒ meidän täytyy se myöntää —

-kurkotti kätensä niihin tarttuakseen.

-

-Cagliostro työnsi käden hiljaa syrjään.

-

-»Anteeksi, herra de Beausire», sanoi hän, »mehän vain oletimme,

-muistaakseni».

-

-»Se on totta», myönsi Beausire, jonka silmät kiiluivat kuin hehkuva

-hiili, »mutta ettekö sanonut, herra kreivi, että olettamuksesta toiseen

-siirtymällä saavumme päämäärään?»

-

-»Olemmeko jo siis saapuneet?»

-

-Beausire epäröi hetken.

-

-Kiiruhtakaamme sanomaan, ettei tätä epäröintiä suinkaan aiheuttanut

-kunniantunto, rehellinen tahto pitää annettu sana eikä heräävän

-omantunnon ääni. Olemme siitä varmoja ja uskomme lukijoidenkin tuntevan

-herra de Beausirea tarpeeksi, etteivät halua siinä suhteessa tehdä

-vastaväitteitä.

-

-Hän vain yksinkertaisesti pelkäsi, ettei kreivi pitäisi lupaustaan.

-

-»Rakas herra de Beausire», virkkoi Cagliostro, »näen selvästi, mitä

-mielessänne aprikoitte».

-

-»Olette oikeassa, herra kreivi», vastasi Beausire, »epäröin rikkoa

-luottamusasiaa, jonka eräs rehti mies on minulle uskonut».

-

-Ja kohottaen katseensa ylös hän ravisti päätänsä kuin sanoakseen: — Ah,

-se on kovaa!

-

-»Ei, ei se ole sitä», sanoi Cagliostro, »ja te olette vain uusi

-todistus ikivanhan, viisaan sananparren pätevyydestä: Ihminen ei tunne

-itseään!»

-

-»Mitä se siis on?» kysyi Beausire, joka kummasteli kreivin taitoa lukea

-hänen sydämensä salaisimmatkin ajatukset.

-

-»Sitä, että te pelkäätte, etten annakaan lupaamiani louisdoreja.»

-

-»Oh, herra kreivi...!»

-

-»Se onkin vallan luonnollista ja minä olen ensimmäinen sen myöntämään.

-Mutta minä annan teille takuun.»

-

-»Takuun! Herra kreivin ei tarvitse vaivautua.»

-

-»Henkilötakuun.»

-

-»Kuka se on?» uteli Beausire arkaillen.

-

-»Neiti Nicole Oliva Legay.»

-

-»Ah!» huudahti Nicole. »Jos herra kreivi lupaa meille jotakin,

-Beausire, on se yhtä varmaa kuin olisimme sen jo saaneet.»

-

-»Nähkääs nyt, hyvä herra, mitä merkitsee, kun tunnontarkasti täyttää

-tekemänsä lupaukset. Yhtenä päivänä, kun neiti Nicole oli samanlaisessa

-asemassa kuin te nyt — salahanketta lukuunottamatta — yhtenä päivänä

-siis, kun poliisi tavoitteli neiti Nicolea, tein hänelle erään

-tarjouksen: tulla turvaan minun luokseni. Neiti Nicole epäröi, hän

-pelkäsi maineensa tahraantuvan. Annoin hänelle sanani ja kaikkien

-kiusausten uhallakin, jotka sain kestää ja jotka te muita paremmin

-tajuatte, pidin sanani, herra de Beausire. — Eikö ole totta, neiti

-Legay?»

-

-»On, on!» huudahti Nicole, »vannon sen pikku Toussaintin nimessä!» ‘

-

-»Te siis uskotte, neiti Nicole; että täytän herra de Beausirelle äsken

-antamani lupauksen, että näet luovutan hänelle neljäkolmattatuhatta

-livreä päivänä, jolloin kuningas yrittää pakosalle, tai päivänä,

-jolloin herra de Favras vangitaan? Puhumattakaan siitä, että kirvoitan

-kaulaltanne silmukan, joka uhkasi teidät hetki sitten tukehduttaa,

-ja ettei teitä vastedeskään uhkaa hirttonuora eikä hirsipuu — ei

-ainakaan tämän jutun yhteydessä. Enemmästä en vastaa. Malttakaas hetki!

-Ymmärtäkäämme toisemme oikein! Eräät luontaiset taipumukset...»

-

-»Herra kreivi», keskeytti Nicole hänet, »minä puolestani pidän tätä

-sopimusta yhtä pätevänä kuin se olisi notariuksen varmentama».

-

-Hyvä on, parahin neiti», sanoi Cagliostro ja latoi pöydälle kymmenen

-kultarahaa, jotka hän oli kaiken aikaa pitänyt kourassaan, »koettakaa

-saada herra de Beausirekin omaksumaan vakaumuksenne, ja asia on sillä

-sovittu».

-

-Ja hän viittasi Beausireä menemään neuvottelemaan Nicolen kanssa.

-

-Heidän keskustelunsa ei kestänyt viittäkään minuuttia. Mutta on

-myönnettävä, että se oli näinä muutamina minuutteina peräti vilkasta.

-

-Sillä välin Cagliostro piteli kynttilänvaloa vasten lävistettyä

-paperiarkkia ja nyökäytti päätänsä kuin vanhaa tuttua tervehtiäkseen.

-

-»Ahaa», virkahti hän, »te olette keksinyt herra Lawin maineikkaan

-martingalen? Minä olen tämän martingalen takia menettänyt miljoonan.»

-

-Ja hän heitti paperiarkin huolettomasti pöydälle.

-

-Tämä Cagliostron huomautus antoi uutta virikettä Nicolen ja Beausiren

-keskusteluun.

-

-Lopulta näkyi Beausire tehneen päätöksen.

-

-Hän meni Cagliostron luo käsi ojossa kuin hevoshuijari, joka haluaa

-tehdä epuuttamattomat kaupat.

-

-Mutta kulmakarvat kurtussa kreivi väistyi syrjään.

-

-»Hyvä herra», sanoi hän, »aatelismiesten kesken sana on yhtä pätevä

-kuin teko. Olen antanut teille sanani, antakaa te nyt minulle omanne.»

-

-»De Beausiren kunnian kautta, asia on sovittu!»

-

-»Se riittää, hyvä herra», sanoi Cagliostro.

-

-Sitten hän otti liivinsä taskusta kellon, jonka kuoressa oli timantein

-kehystetty Fredrik suuren muotokuva, ja sanoi:

-

-»Kello on nyt neljännestä vailla yhdeksän, herra de Beausire.

-Täsmälleen kello yhdeksäksi teitä odotetaan Royal-aukion holvikaarten

-alle, Sully-hotellin puolelle. Pankaa nämä kymmenen louisdoria nuttunne

-taskuun, ottakaa viittanne, sitaiskaa miekka vyöllenne, menkää

-Notre-Damen sillan yli ja kulkekaa Saint-Antoinen katua pitkin. Ette

-saa antaa odottaa itseänne.»

-

-Beausirelle ei tarvinnut sanoa tätä kahdesti. Hän työnsi kultarahat

-taskuunsa, heitti viitan hartioilleen ja pani miekan kupeelleen.

-

-»Missä tapaan teidät, herra kreivi?»

-

-»Saint-Jeanin hautuumaalla, olkaa hyvä... Kun haluaa puhella

-tämänluontoisista asioista häiriintymättä, on parempi puhella niistä

-vainajien kuin elävien parissa.»

-

-»Entä mihin aikaan?»

-

-»Sitten kun olette vapaa. Ensimmäisenä saapunut odottakoon toista.»

-

-»Onko teillä muuta sanottavaa?» kysyi Beausire huomatessaan, ettei

-Cagliostro aikonutkaan lähteä hänen kanssaan.

-

-»On», vastasi kreivi, »aion puhella neiti Nicolen kanssa».

-

-Beausire liikahti.

-

-»Oh, olkaa rauhassa, rakas herra de Beausire. Olen kunnioittanut hänen

-mainettaan, kun hän vielä oli nuori tyttö. Sitä suurempi syy minun

-on kunnioittaa sitä nyt kun hän on perheen äiti. Menkää, herra de

-Beausire, menkää.»

-

-Beausire loi Nicoleen katseen, joka näytti sanovan: — Rouva de

-Beausire, osoittakaa olevanne luottamukseni arvoinen. — Hän suuteli

-hellästi nuorta Toussaintia, tervehti kunnioittavasti ja hieman

-huolestuneena kreivi de Cagliostroa ja poistui huoneesta juuri kun

-Notre-Damen kirkonkello läpäytti kolme neljännestä yli kahdeksan.

-

-

-

-

-V

-

-Oidipos ja Lot

-

-

-Kello lähenteli kahtatoista yöllä, kun muuan mieshenkilö poikkesi

-Royale-kadulta Saint-Antoinen kadulle, kulki sitä pitkin aina

-Sainte-Cathérinen suihkukaivolle saakka, pysähtyi hetkeksi sen

-luomaan varjoon varmentuakseen, ettei häntä vakoiltu, kääntyi sitten

-Saint-Paulin hotelliin vievälle kujalle ja sen edustalle päästyään

-siirtyi melkein pilkkopimeälle ja autiolle Roi-de-Sicilen kadulle

-ja askeliaan hidastuttaen sitä mukaa mitä pitemmälle hän tuli tällä

-kadulla poikkesi epäröiden Croix-Blanche-kadulle sekä pysähtyi yhä

-arkailevampana Saint-Jeanin hautuumaan ristikkoportin eteen.

-

-Tähän hän jäi odottamaan ikäänkuin peläten pian näkevänsä jonkun haamun

-nousevan maasta ja kuivaili kersantinpukunsa hihalla otsalle kihonneita

-hikikarpaloita.

-

-Ja tosiaankin, sydänyön hetken koittaessa ilmestyi joku aaveentapainen

-marjakuusten ja kypressien katveesta. Tämä haamu lähestyi porttia,

-ja lukkoon työnnetyn avaimen rasahdus todisti, että haamu, mikäli se

-se oli, pystyi ei vain nousemaan haudastaan, vaan haudasta noustuaan

-myöskin lähtemään hautuumaalta ulos.

-

-Tämän narskahtavan äänen kuullessaan sotilashenkilö hätkähti.

-

-»No, herra de Beausire», virkkoi Cagliostron ilkkuva ääni, »ettekö

-tunne minua vai oletteko unohtanut, että meidän piti tavata toisemme

-täällä?»

-

-»Ah, tekö siellä olettekin!» sanoi Beausire ja huoahti syvään kuin

-henkilö, jonka sydämeltä on kirvonnut raskas taakka. »Sitä parempi!

-Nämä hiton kadut ovat niin pimeät ja autiot, ettei oikein tiedä,

-olisiko parempi kulkea yksin vaiko tavata joku elävä olento.»

-

-»Loruja!» tokaisi Cagliostro. »Tekö nyt pelkäisitte mitään, olkoon

-hetki mikä tahansa! Minä en ainakaan usko. Teidänlaisenne urhea mies

-miekka kupeella! Tulkaa nyt tälle puolelle, hyvä herra de Beausire.

-Saatte olla varma, ettette tapaa ketään muuta kuin minut.»

-

-Beausire noudatti kehoitusta, ja lukko, joka oli rasahtanut porttia

-äsken avattaessa, lupsahti kiinni hänen jälkeensä.

-

-»Kas niin», jatkoi Cagliostro, »tulkaa nyt tätä kaitaa polkua, hyvä

-herra; parinkymmenen askeleen päästä löydämme luhistuneen hautakiven,

-jonka portaille voimme istuutua ja suloisessa rauhassa haastella pikku

-hommistamme».

-

-Beausire oli valmis seuraamaan Cagliostroa, mutta hetken emmittyään hän

-sanoi:

-

-»Missä juukelissa te näette polun? Minä en huomaa muita kuin pensaita,

-jotka repivät lahkeeni, ja ruohoa, joka ulottuu polviin saakka.»

-

-»Tämä hautuumaa onkin maailman huonoimmin hoidettuja, mikäli minä

-niitä tunnen. Mutta eipä sitä tarvitse ihmetelläkään. Tehän tiedätte,

-ettei tänne juuri haudata muita kuin Grève-torilla teloitettuja eikä

-niiden kurjien takia viitsitä nähdä paljo vaivaa. Mutta, rakas herra de

-Beausire, meillä on täällä sentään yksi ja toinen kuuluisuus. Jos olisi

-päiväsaika, näyttäisin teille paikan, mihin on kuopattu Bouteville de

-Montmorency, joka mestattiin kaksintaistelun takia, ritari de Rohan,

-joka mestattiin hallitusta vastaan suunnittelemiensa vehkeilyjen

-johdosta, kreivi de Horn, joka teilattiin juutalaisen murhasta,

-Damiens, joka paloiteltiin senjohdosta, että hän oli yrittänyt surmata

-Ludvig viidennentoista. Ja monia muita. Ette siis saa halveksia

-Saint-Jeanin hautuumaata, herra de Beausire, se on huonosti hoidettu

-mutta hyvin kansoitettu.»

-

-Beausire seurasi Cagliostroa astuen tarkalleen hänen jälkiinsä kuten

-takarivin sotamies, joka on tottunut kulkemaan ruotutoverinsa jälkiä.

-

-»Ah!» sanoi Cagliostro ja pysähtyi äkisti, niin että Beausire,

-joka ei ollut osannut odottaa näin äkillistä pysähdystä, pukkasi

-mahallaan kreivin selkää. »Tässä on ihan veres hauta, ammattiveljenne

-Fleur-d'Epinen leposija. Hän oli leipuri Françoisin murhaajia ja hänet

-hirtettiin kahdeksan päivää sitten Châteletin tuomiolla. Sen pitäisi

-olla teille mielenkiintoinen tuttavuus, herra de Beausire, hän oli,

-kuten tekin, entinen kersantti, valekersantti ja oikealta ammatiltaan

-värvääjä.»

-

-Beausiren hampaat sananmukaisesti kalisivat. Hänestä tuntui, että

-pensaat, joiden keskitse hän kulki, olivat maasta kurkottavia

-käsivarsia, jotka tarrautuivat hänen jalkoihinsa ja tekivät hänelle

-tiettäväksi, että kohtalo oli tänne merkinnyt paikan, missä hänkin

-saisi nukkua ikuista untaan.

-

-»No, nyt olemmekin perillä», sanoi Cagliostro pysähtyessään rauniokasan

-eteen.

-

-Hän istuutui irtonaiselle kivelle ja kehoitti Beausirea istuutumaan

-toiselle, joka näytti asetetun niin lähelle edellistä, ettei Cinnan

-tarvitsisi siirtää tuoliaan Augustuksen tuolin viereen.

-

-Jo oli aikakin, sillä entisen kersantin jalat olivat jo niin

-hervottomat, että hän pikemminkin lyykähti kuin istuutui kivelle.

-

-»No, nyt voimme mielemme mukaan haastella, rakas herra de

-Beausire», aloitti Cagliostro. »Antakaa kuulua, mitä tänä iltana

-tapahtui Royale-aukion holvikaarten alla. Neuvottelu lienee ollut

-mielenkiintoinen?»

-

-»Herra kreivi», vastasi Beausire, »minun täytyy totisesti tunnustaa,

-että pääni on tällä haavaa hieman pyörällä, ja minä luulen, että teidän

-on parasta kysellä mitä haluatte tietää».

-

-»Olkoon menneeksi», sanoi Cagliostro. »Olen hyvä isäntä ja kunhan vain

-saan tietää mitä haluan, on tapa, kuinka sen saan, samantekevä. Montako

-teitä oli Royale-aukion holvikaarten alla?»

-

-»Kuusi, minä mukana.»

-

-»Kuusi, te mukana, rakas herra de Beausire! Katsokaamme ovatko ne

-henkilöitä, joiksi heitä luulen. Ensiksi te, se on epäämätöntä.»

-

-Beausire huoahti melkein kuin toivoen, että sellainen epäilys olisi

-mahdollinen.

-

-»Osoitatte minulle suurta kunniaa aloittamalla minusta, vaikka siellä

-oli paljoa korkeampiakin henkilöitä.»

-

-»Hyvä ystävä, minä noudatan evankeliumin ohjeita. Eikö raamatussa

-sanota: 'Ensimmäiset tulevat viimeisiksi'? Jos ensimmäisten sija

-on viimeisenä, ovat viimeiset tietenkin ensimmäisellä sijalla.

-Minä noudatan siis, kuten jo sanoin, evankeliumin järjestystä.

-Kohtauspaikalla olitte ensinnäkin te, eikö niin?»

-

-»Olin.»

-

-»Lisäksi ystävänne Tourcaty, eikö totta? Entinen alokasupseeri, joka on

-saanut tehtäväkseen värvätä kokoon Brabantin legionan?»

-

-»Siellä oli Tourcaty.»

-

-»Sitten muuan kelpo kuninkaanpuoluelainen, nimeltään Marquié, entinen

-Ranskan kaartin kersantti, nykyisin keskuskomppanian luutnantti?»

-

-»Niin, herra kreivi, Marquié oli siellä.»

-

-»Edelleen markiisi de Favras?»

-

-»Vallan oikein.»

-

-»Ja naamioitu mies?»

-

-»Hänkin.»'

-

-»Voitteko kertoa minulle jotakin siitä naamioidusta miehestä?»

-

-Beausire silmäili Cagliostroa niin kiinteästi, että hänen silmänsä

-näyttivät loistavan pimeässä.

-

-»Mutta eikö hän ole...?»

-

-Hän vaikeni kuin peläten nimen lausumisen olevan pyhyydenloukkausta.

-

-»Ole kuka?» kysyi Cagliostro.

-

-»Eikö hän ole...?»

-

-»No, mitä nyt? Luulenpa, että kielenne on siteessä, rakas herra de

-Beausire. Varokaa! Kielen siteet muuttuvat toisinaan kaulan nuoraksi,

-jossa on juoksusilmukka, ja ne ovat aika vaarallisia.»

-

-»Mutta», jatkoi Beausire, joka huomasi, ettei voinut selviytyä

-verukkeilla, »eikö hän ole Monsieur?»

-

-»Monsieur kuka?» tiukkasi Cagliostro.

-

-»Monsieur... Monsieur, kuninkaan veli.»

-

-»Oh, parahin herra de Beausire! On ymmärrettävää, että markiisi de

-Favras, jolle on tärkeää uskotella, että tässä jutussa on mukana

-täysiverinen prinssi, väittää naamioitua miestä Monsieuriksi. Ken ei

-osaa valehdella, ei taida myöskään vehkeillä. Mutta ei ole paikallaan,

-että te ja ystävänne Tourcaty, vanhat värvääjät, jotka olette tottuneet

-ensi silmäykseltä arvioimaan lähimmäisenne pituuden jaloittain,

-tuumittain ja linjoittain, antaisitte vetää itseänne nenästä tuolla

-tavalla.»

-

-»Se on kyllä totta», myönsi Beausire.

-

-»Monsieur on viisi jalkaa, kolme tuumaa ja seitsemän linjaa pitkä»,

-jatkoi Cagliostro, »ja naamioitu mies viisi jalkaa kuusi tuumaa».

-

-»Saman huomion olen minäkin tehnyt», sanoi Beausire. »Mutta ellei hän

-ole Monsieur, kuka siis?»

-

-»Lempo soikoon! Olisin sekä onnellinen että ylpeä, rakas herra de

-Beausire, jos voisin valaista teille sen seikan, sillä minä luulin

-saavani teiltä juuri ne tiedot».

-

-»Herra kreivi», sanoi entinen aliupseeri, joka oli vähitellen toipunut

-ennalleen, »te siis tiedätte, kuka se naamioitu mies on?»

-

-»Tiedän hitossa!»

-

-»Olisiko julkeata kysyä teiltä...»

-

-»Hänen nimeäänkö?»

-

-Beausire nyökäytti päätänsä.

-

-»Nimen mainitseminen on aina arkaluontoinen asia, herra de Beausire;

-senvuoksi näkisin mieluummin, että arvaisitte sen.»

-

-»Arvaisin...! Kaksi viikkoa olen yrittänyt arvailla.»

-

-»Niin, kukaan ei ole auttanut teitä.»

-

-»Auttakaa te, herra kreivi.»

-

-»Muuta en pyydäkään. Tunnetteko Oidipoksen tarinan?»

-

-»Huononpuoleisesti, herra kreivi. Näin sen kerran esitettävän

-Comédie-Françaisessa, mutta neljännen näytöksen aikana satuin

-onnettomuudekseni nukkumaan.»

-

-»Hitto! Toivon teille vastedeskin samanlaisia onnettomuuksia, hyvä

-herra.»

-

-»Mutta, kuten huomaatte, on se koitunut vahingokseni.»

-

-»No niin. Muutamin sanoin selitän teille, mitä Oidipos oli miehiään.

-Olen tuntenut hänet lapsuudessaan Polybioksen hovissa ja vanhalla

-iällään Admetoksen hovissa. Voitte siis uskoa minun kertomaani paremmin

-kuin mitä hänestä ovat kirjoittaneet Aiskhylos, Sophokles, Seneca,

-Corneille, Voltaire tai herra Ducis, jotka ovat ehkä kuulleet hänestä

-puhuttavan, mutta eivät ole häntä tunteneet henkilökohtaisesti.»

-

-Beausire teki eleen kuin aikoisi vaatia Cagliostroa selittämään

-omituista väitettään, että oli tuntenut miehen, joka oli maannut

-haudassa ainakin kolmetuhattakuusisataa vuotta, mutta hän arveli,

-ettei mokoman pikkuseikan vuoksi kannattanut keskeyttää kerrontaa. Hän

-vaimensi eleensä ja vaihtoi sen päännyökkäykseksi, joka oli sanovinaan:

-— Jatkakaa, minä kuuntelen.

-

-»Olen siis tuntenut Oidipoksen. Oli ennustettu, että hänestä tulisi

-isänsä murhaaja ja äitinsä aviopuoliso. Koska hän luuli Polybiosta

-isäkseen, lähti hän salaa tämän luota ja yritti mennä Phokiiseen.

-Lähtöhetkellä minä neuvoni häntä karttamaan Dauliista Delphoihin

-vievää valtatietä ja kulkemaan vuoripolkua, jonka minä tunsin.

-Mutta hän oli itsepäinen, ja koska en voinut sanoa hänelle, miksi

-näin neuvoin, olivat kaikki kehoitukseni, joilla yritin saada hänet

-valitsemaan toisen tien, turhia. Tämä itsepäisyys johti tulokseen,

-jonka jo ennakolta tiesin. Delphoin- ja Theeban-tien yhtymäkohdassa

-hän tapasi erään miehen viiden orjan seurassa. Mies istui vaunuissa,

-jotka täyttivät koko tienleveyden. Kaikki olisi sujunut hyvin, jos

-mies olisi suostunut väistymään hieman vasempaan ja Oidipos saman

-verran oikeaan, mutta molemmat tahtoivat ajaa keskellä tietä. Mies oli

-kiivasluontoinen, Oidipos kärsimätön. Ne viisi orjaa heittäytyivät

-kukin vuoron jälkeen isäntäänsä puolustamaan ja kaikki kaatuivat toinen

-toisensa perään. Lopulta heidän isäntänsäkin kaatui. Oidipos astui siis

-kuuden ruumiin yli ja näiden kuuden ruumiin joukossa oli myöskin hänen

-isänsä.»

-

-»Sepä perhanaa!» sutkautti Beausire.

-

-»Sitten hän jatkoi matkaansa Theebaan. Tien varrella kohosi

-Phykion-vuori ja erään polun vierellä, joka oli paljoa kapeampi sitä

-tietä, jolla Oidipos surmasi isänsä, oli erään merkillisen otuksen

-luola. Tällä eläimellä oli kotkan siivet, naisen pää ja rinnat,

-leijonan ruumis ja kynnet.»

-

-»Oho», keskeytti Beausire, »luuletteko, herra kreivi, että sellaisia

-kummituksia on olemassa?»

-

-»Jätän siihen kysymykseen vastaamatta, rakas herra de Beausire», sanoi

-Cagliostro vakavasti, »varsinkin kun sfinksi oli kuollut käydessäni

-Theebaan samaa tietä tuhatta vuotta myöhemmin, Epaminondaan aikana.

-Kuinka tahansa, Oidipoksen aikana se eli vielä. Eräitä sen oikkuja oli

-asettua keskelle tietä, esittää ohipyrkijöille arvoitus ja hotaista

-suuhunsa ne, jotka eivät keksineet arvoituksen ratkaisua. Kun tätä

-menoa oli jatkunut yli kolme vuosisataa, oli ohipyrkivien lukumäärä

-vähenemistään vähentynyt ja sfinksin hampaat tulleet hyvin pitkiksi.

-Huomattuaan Oidipoksen se meni keskelle tietä ja kohotti käpälänsä

-ilmaisten siten, että nuoren miehen oli pysähdyttävä. 'Matkamies',

-sanoi se, 'olen sfinksi'. — 'Entä sitten?' kysyi Oidipos. — 'Näetkös,

-kaitselmus on lähettänyt minut maan päälle esittämään kuolevaisille

-arvoituksia. Elleivät he arvaa oikein, ovat he minun; jos he arvaavat

-oikein, olen minä kuoleman oma ja minun täytyy syöksyä tuohon rotkoon,

-minne olen tähän hetkeen saakka viskannut kaikkien niiden luut, jotka

-ovat tätä tietä kulkeneet.' Oidipos loi silmäyksen rotkon pohjaan ja

-huomasi sen olevan valkoisenaan ihmisenluita. — 'Hyvä on', virkkoi

-nuorukainen, 'mikä on se arvoitus?' — 'Arvoitus on seuraava', sanoi

-lintu-leijona: '_Mikä eläin käy aamuisin neljällä, puolipäivän aikaan

-kahdella ja iltaisin kolmella jalalla_?' — Oidipos tuumi hetken aikaa

-ja vastasi sitten hymyillen, mikä teki sfinksin hyvin levottomaksi:

-'Entä jos arvaan oikein, — syöksytkö vapaaehtoisesti rotkoon?' —

-'Sellainen on laki', sanoi sfinksi.

-

-— 'Hyvä, se eläin on ihminen.'»

-

-»Mitä, ihminenkö?» keskeytti Beausire innostuneena kertomukseen kuin se

-olisi kosketellut hänen aikaisiaan asioita.

-

-»Niin, ihminen, joka lapsena, siis elämänsä aamuna, ryömii nelinkontin,

-joka täysikasvuisena, siis elämänsä keskipäivällä kulkee kahdella

-jalalla ja vanhuksena, siis elämänsä ehtoopuolella kävelee sauvan

-turvin.»

-

-»Ah», huudahti Beausire, »se on totinen totuus!... Sfinksi tuli

-puijatuksi!»

-

-»Vallan niin, rakas herra de Beausire, niin perinpohjin puijatuksi,

-että se syöksyi pää edellä rotkoon huomaamatta edes turvautua

-siipiinsä, mikä teidän mielestänne oli epäilemättä perin järjetöntä, ja

-murskasi kallonsa kallioon. Oidipos jatkoi matkaansa, saapui Theebaan,

-näki Jokasten jääneen leskeksi, nai hänet ja toteutti siten oraakkelin

-ennustuksen, joka oli sanonut, että hän surmaisi isänsä ja naisi

-äitinsä.»

-

-»Mutta, herra kreivi, mitä yhteyttä on Oidipoksen tarinalla naamioidun

-miehen juttuun?»

-

-»Oh, paljonkin! Odottakaahan. Ensiksi te halusitte saada selville hänen

-nimensä?»

-

-»Niin.»

-

-»Ja minä sanoin, että esittäisin teille erään arvoituksen. Minä olen

-tosin armeliaampi kuin sfinksi enkä hotaise teitä suuhuni, vaikkette

-pystyisikään arvoitusta ratkaisemaan. Huomio, minä kohotan käpäläni:

-_Kuka on se hovin ylimys, joka on isänsä tyttärenpoika, äitinsä veli ja

-sisariensa eno_?»

-

-»Siunaa ja varjele!» huudahti Beausire ja vaipui yhtä syviin mietteihin

-kuin aikanaan Oidipos.

-

-»Kas niin, tuumikaa, etsikää, hyvä herra», sanoi Cagliostro.

-

-»Auttakaa minua hieman, herra kreivi.»

-

-»Mielelläni. Kysyin teiltä äsken, tunnetteko Oidipoksen tarinan.»

-

-»Niin, te soitte minulle sen kunnian.»

-

-»Nyt siirrymme pakana-ajan historiasta raamatunhistoriaan.

-

-Tunnetteko kertomuksen Lotista?»

-

-»Ja hänen tyttäristään?»

-

-»Juuri niin.»

-

-»Toki minä sen tunnen! Mutta malttakaas... Ah, nyt muistan, mitä on

-kerrottu iäkkäästä Ludvig viidennestätoista ja hänen tyttärestään,

-madame Adelaidesta...!»

-

-»Nyt olette oikealla tolalla, herraseni.»

-

-»Naamioitu mies olisi siis...?»

-

-»Viisi jalkaa kuusi tuumaa.»

-

-»Kreivi Louis...»

-

-»Entä muuta?»

-

-»Kreivi Louis de...»

-

-»Vaiti!»

-

-»Mutta tehän sanoitte, ettei täällä ole muita kuin vainajia.» »Vallan

-oikein, mutta heidän haudallaan rehoittaa ruoho, ja se kasvaakin

-täällä paremmin kuin muualla. Jos tämä ruoho, kuten Midaan kaislat...

-tunnetteko Midas-kuninkaan tarinan?

-

-»En, herra kreivi.»

-

-»Kerron sen teille toiste. Palatkaamme omaan juttuumme.»

-

-Ja hän kysyi nyt jälleen vakavana:

-

-»Te siis sanoitte?»

-

-»Anteeksi, mutta minä luulin, että teidän piti kysellä.»

-

-»Olette oikeassa.»

-

-Ja Cagliostron miettiessä kysymystään hoki Beausire puoliääneen:

-

-»Totisesti, niin se on! Isänsä tyttärenpoika, äitinsä veli, sisariensa

-eno... kreivi Louis de Nar...»

-

-»Hiljaa!» varoitti Cagliostro.

-

-Beausire keskeytti yksinpuhelunsa ja kuunteli tarkkaavasti.

-

-»Nyt kun olemme selvillä sekä naamioiduista että naamioimattomista

-vehkeilijöistä, siirtykäämme salahankkeen tarkoitusta penkomaan.»

-

-Beausire nyökäytti päätänsä merkiksi, että hän oli valmis vastaamaan.

-

-»Salajuonen tarkoituksena on ryöstää kuningas, eikö totta?» »Se on

-todella salajuonen tarkoitus.»

-

-»Ja viedä hänet Péronneen?»

-

-» Péronneen.»

-

-»Entä keinot?»

-

-»Rahallisetko?»

-

-»Niin, rahalliset ensin.»

-

-»Tiedossa on kaksi miljoonaa.»

-

-»Jotka lainataan eräältä genovalaiselta pankkiirilta. Tunnen miehen.

-Onko muita?»

-

-»En tiedä.»

-

-»Siinä siis ollaan rahan puolesta kunnossa. Mutta ei pelkällä rahalla

-pitkälle päästä. Tarvitaan väkeäkin.»

-

-»Herra de Lafayette on antanut käskyn värvätä kokoon legionan, jonka on

-määrä mennä auttamaan Brabantia, kun se nousee kapinaan keisarikuntaa

-vastaan.»

-

-— Oh, sitä kunnon Lafayettea! — mutisi Cagliostro. — Tunnen hänet hyvin

-tuosta teosta!

-

-Ääneen hän virkkoi:

-

-»Legiona on siis tiedossa, mutta yksi legiona ei riitä toteuttamaan

-sellaista suunnitelmaa. Kokonainen armeija siihen tarvitaan.»

-

-»Armeijakin on tiedossa.»

-

-»Ah, antakaa kuulua!»

-

-»Tuhatkaksisataa ratsumiestä kokoontuu Versaillesiin. Ne lähtevät

-määrättynä päivänä liikkeelle kello yksitoista illalla. Kello kaksi

-aamulla ne saapuvat Pariisiin kolmena joukkona.»

-

-»Edelleen!»

-

-»Ensimmäinen joukko-osasto tulee Chaillotin portista, toinen Roulen

-tulliportista ja kolmas Grenellen tulliportista. Grenellen kautta

-marssiva osasto surmaa kenraali Lafayetten, Chaillotin kautta marssiva

-herra Neckern ja Roulen tulliportista saapuva ottaa päiviltä herra

-Baillyn.»

-

-»Edelleen!» toisti Cagliostro.

-

-»Senjälkeen naulataan umpeen tykit, kokoonnutaan Champ Élyséesille ja

-marssitaan Tuileries-palatsiin, joka jo silloin on hallussamme.»

-

-»Kuinka, hallussanne? Entä kansalliskaarti?»

-

-»Palatsin valtaaminen on Brabantin legionan huolena.

-Palkkajoukko-osaston, neljänsadan sveitsiläisen ja kolmensadan

-maalta tulleen salaliittolaisen kanssa se valtaa palatsissa olevien

-uskottujen miesten avulla sekä uiko- että sisäportit. Mennään kuninkaan

-huoneeseen ja huudetaan: ’Sire, Saint-Antoinen esikaupunki on täydessä

-kapinassa... vaunut odottavat ulkona... nyt on paettava!' Jos kuningas

-suostuu lähtemään, sujuu asia ilman muuta; ellei hän suostu, hänet

-viedään väkivalloin ja kuljetetaan Saint-Denisiin.»

-

-»Edelleen!»

-

-»Saint-Denisissä on koolla kaksikymmentätuhatta miestä jalkaväkeä.

-Niihin liittyvät äsken mainitut tuhatkaksisataa ratsumiestä, Brabantin

-legiona, neljäsataa sveitsiläistä sekä kymmenen-, kaksikymmentä-,

-kolmekymmentätuhatta matkan varrella värvättyä kuninkaanpuoluelaista,

-ja koko tämä yhtynyt joukko marssii Péronneen.»

-

-»Yhä parempaa ja parempaa! Entä mitä Péronnessa tapahtuu, rakas herra

-de Beausire?»

-

-»Péronnessa on kaksikymmentätuhatta miestä, jotka samaan aikaan

-saapuvat kaupunkiin Meri-Flandriasta, Picardiesta, Artoisista,

-Champagnesta, Bourgognesta, Lotringista, Elsassista ja Cambrain

-seuduilta. Luvassa on lisäksi kaksikymmentätuhatta sveitsiläistä,

-kaksitoistatuhatta saksalaista ja kaksitoistatuhatta sardinialaista.

-Kun nämä joukot ovat liittyneet kuninkaan aikaisempaan saattueeseen, on

-koolla sadanviidenkymmenentuhannen miehen armeija.»

-

-»Kaunis lukumäärä!» sanoi Cagliostro.

-

-»Tämä armeija marssii sitten Pariisia kohden. Seine-joki suljetaan

-kahdesta paikasta ja siten estetään elintarpeitten vienti kaupunkiin.

-Nälkiintynyt Pariisi antautuu, kansalliskokous hajoitetaan ja kuningas,

-todellinen kuningas korotetaan jälleen isiensä valtaistuimelle.»

-

-»Aamen!» sanoi Cagliostro.

-

-Ja noustuaan seisaalleen hän jatkoi:

-

-»Rakas herra de Beausire, te osaatte kertoa tavattoman miellyttävästi,

-mutta laitanne on kuten suurimpienkin puhujien, kun olette kaikki

-sanonut, ei teillä ole enää mitään kerrottavaa — ja olettehan nyt

-sanonut kaikki, vai kuinka?»

-

-»Kyllä, herra kreivi, tällä erää.»

-

-»Hyvää yötä sitten, rakas herra de Beausire. Kun jälleen tarvitsette

-kymmenen louisdoria, yhäti lahjana, tulkaa hakemaan minua Bellevuesta.»

-

-»Bellevuesta ja kysynkö herra kreivi de Cagliostroa?»

-

-»Kreivi de Cagliostroa? Älkää, sillä kukaan ei siellä tietäisi ketä

-tarkoitatte. Kysykää parooni Zannonea.»

-

-»Parooni Zannonea!» huudahti Beausire. »Mutta hänhän on juuri se

-genovalainen pankkiiri, joka on luvannut lainata Monsieurille kaksi

-miljoonaa.»

-

-»Se on mahdollista», myönsi Cagliostro.

-

-»Kuinka, mahdollista?»

-

-»Niin, minulla on niin monta asiaa hoidettavana, että yksi sekaantuu

-toiseen. Senvuoksi en heti muistanut tätä juttua, mutta tosiaankin nyt

-luulen muistavani sen.»

-

-Beausire silmäili lopen kummissaan tueta miestä, joka noin vain voi

-unohtaa parin miljoonan liikehomman, ja hän alkoi uskoa, että jo pelkän

-rahakysymyksen kannaltakin olisi edullisempi palvella lainanantajaa

-kuin lainanottajaa.

-

-Mutta koska tämä kummastelu ei sentään saanut Beausirea unohtamaan,

-millä paikalla hän oli, lähti hänkin liikkeelle heti kun Cagliostro

-astui ensimmäiset askelensa hautuumaan porttia kohden ja jäljitteli

-niin tarkkaan hänen liikkeitään, että kun näki heidän astelevan melkein

-toisissaan kiinni, olisi pitänyt heitä kahtena itsetoimivana koneena,

-jonka sama jousi oli pannut vireeseen.

-

-Mutta kun hautuumaan portti oli sulkeutunut heidän takanaan, erkanivat

-nämä koneet melko etäälle toisistaan.

-

-»No», kysyi Cagliostro, »minne päin te lähdette, hyvä herra de

-Beausire?»

-

-»Entä te itse?»

-

-»Palais-Royaliin päin.»

-

-»Minä menen Bastiljin taholle, Herra-kreivi.»-----------------

-

-Kumpikin lähti nyt omalle suunnalleen; Beausire kumarsi syvään

-kreiville, Cagliostro nyökäytti kevyesti päätänsä. Molemmat katosivat

-melkein heti yön pimeään, Cagliostro Temple-kadulle ja Beausire

-Verrerie-kadulle.

-

-

-

-

-VI

-

-Gamain näyttää, että hän todella on mestarin mestari, kaikkien mestari

-

-

-Kuten lukija muistanee, oli kuningas kenraali Lafayetten ja kreivi

-Louis de Bouillén kuullen lausunut toivomuksen, että saisi kutsua

-luokseen entisen oppimestarinsa Gamainin auttamaan häntä tärkeässä

-lukkotyössä. Hän oli lisännyt — ja meidän mielestämme on paikallaan

-mainita sekin pikkuseikka tässä — ettei olisi pois tieltä, vaikka joku

-kätevä oppipoikakin tulisi täydentämään tätä seppien kolminaisuutta.

-Tämä kolmiluku, jota jumalatkin suosivat, oli miellyttänyt

-Lafayetteakin ja hän oli senvuoksi antanut määräyksen, että mestari

-Gamain ja hänen oppipoikansa oli päästettävä esteettömästi kuninkaan

-luokse ja opastettava työpajaan heti kun he ilmoittautuisivat.

-

-Meidän ei siis tarvitse kummastella, että nähdessämme muutamia päiviä

-mainitun keskustelun jälkeen mestari Gamainin joka ei suinkaan ole

-lukijoillemme outo henkilö, sillä olemme esitelleet hänet lokakuun

-6 päivän aamulla tyhjentämässä erään tuntemattoman asesepän kanssa

-pullollista burgundia Sèvres-sillan kapakassa — meidän ei siis tarvitse

-ihmetellä, sanomme sen toistamiseen, nähdessämme muutamia päiviä

-mainitun keskustelun jälkeen mestari Gamainin ja hänen oppipoikansa

-molemmat työasuun puettuina — ilmestyvän Tuileries-palatsin portin

-eteen. Heidät päästettiin ilman muuta sisälle ja he nousivat isoja

-portaita myöten kuninkaan kerrokseen, nousivat edelleen kierreportaat

-ja päästyään työpajan oven eteen mainitsivat kamaripalvelijalle nimensä

-ja ammattiarvonsa.

-

-Nimet olivat Nicolas-Claude Gamain ja Louis Lecomte.

-

-Ammattiarvot olivat: edellisen, lukkomestari, jälkimäisen, oppipoika.

-

-Vaikkei tässä esittelyssä ollut hitusenkaan vertaa ylhäistä leimaa,

-riensi Ludvig XVI nuo nimet ja ammattiarvot kuultuaan ovelle sanomaan:

-

-»Käykää sisään!»

-

-»Tullaan, tullaan», ehätti Gamain vastaamaan tutunomaisesti, mikä ei

-ilmaissut yksinomaan toverinsuhdetta, vaan lisäksi mestarin oikeuden.

-

-Oppipoika ei liene ollut yhtä tottunut seurustelemaan kuninkaallisten

-kanssa tai luonto oli kenties istuttanut häneen voimakkaamman

-taipumuksen kunnioittaa kruunupäitä, minkälaisessa asussa ne

-esiintyivätkin ja minkälaisessa asussa hän itse sattuikin esiintymään:

-kuinka tahansa, oppipoika ei vastannut mitään kuninkaan kehoitukseen,

-vaan jäi soveliaan välimatkan päähän mestari Gamainista takki

-käsivarrella ja hattu kourassa seisomaan lähelle ovea, jonka

-kamaripalvelija sulki heidän jälkeensä.

-

-Hänen oli sitäpaitsi ehkä parempi tältä paikalta kuin Gamainin viereltä

-huomata Ludvig XVI:n väsyneihin silmiin ilmestynyt ilonvälähdys ja

-helpompi vastata siihen päätä nyökäyttämällä.

-

-»Sinäkö siellä, kunnon Gamain!» sanoi Ludvig XVI. »Olen iloinen

-nähdessäni sinut taas. En tosiaankaan uskonut enää hyvään tahtoosi.

-Luulin jo sinun unohtaneen minut vallan!»

-

-»Ja senkö vuoksi olette ottanut oppipojan?» uteli Gamain. »Olette

-tehnyt järkevästi, se oli teidän oikeutenne, koska kerran minä en ollut

-saapuvilla. Mutta ikävä kyllä», lisäsi hän pahankurisesti, »oppipoika

-ei ole mestari, häh?»

-

-Oppipoika teki merkin kuninkaalle.

-

-»Mikäs siinä auttoi, Gamain-parka?» sanoi Ludvig XVI. »Minulle

-kerrottiin varmana asiana, ettet halunnut nähdä minua enää läheltä etkä

-kaukaa. Sanottiin sinun pelkäävän maineesi jotenkuten pilaantuvan...»

-

-»Sire, Versaillesissa tekin totisesti olisitte saanut sen käsityksen,

-ettei ole hyvä kuulua teidän ystäväpiiriinne, ja minä olen nähnyt ihan

-vierelläni itsensä herra Leonardin — Sèvres-sillan kapakkapahaisessa —

-kähertävän kaksi kaartilaisenpäätä, jotka irvistelivät pahasti siitä,

-että olivat tulleet tavatuiksi teidän eteishuoneessanne juuri silloin

-kun kelpo pariisilaisystävänne tulivat teitä tervehtimään.»

-

-Kuninkaan otsa synkistyi ja oppipoika painoi päänsä alas.

-

-»Mutta», jatkoi Gamain, »nyt kuuluvat asiat olevan parempaan päin

-senjälkeen kuin muutitte Pariisiin. Nykyisin te voitte tiemmä

-tehdä pariisilaisille mitä haluatte. Eikä se ole kummakaan, sillä

-pariisilaisenne ovat aika hölmöjä ja kuningatar niin hemaiseva kun hän

-on sillä tuulella.»

-

-Ludvig XVI ei vastannut, mutta lievä puna kihosi hänen poskilleen.

-

-Nuori oppipoika puolestaan näytti kärsivän tavattomasti mestari

-Gamainin tutunomaisesta puhetavasta.

-

-Kuivattuaan hänkin hiestyneen otsansa nenäliinalla, joka lukkosepän

-oppipojan nenäliinaksi oli vallan liian hieno, hän astui lähemmäs

-kuningasta ja sanoi:

-

-»Sire, teidän majesteettinne sallinee minun kertoa teille, kuinka

-mestari Gamainilla nyt on kunnia olla teidän majesteettinne edessä ja

-kuinka minäkin olen teidän luonanne?»

-

-»Kertokaa, rakas Louis», vastasi kuningas.

-

-»Siinä sitä ollaan, 'rakas Louis', sanotaan heti», mutisi lukkoseppä.

-» Rakas Louis... pariviikkoisen tuttavuuden jälkeen, tavallisesta

-työmiehestä, oppipojasta!... Mikä minä siis olen, minä, joka olen

-tuntenut teidät viisikolmatta vuotta? Minä, joka olen pannut viilan

-käteenne? Minä, joka olen mestari. Mutta kyllä sen kelpaa, jolla on

-sulava kieli ja valkoiset kädet!»

-

-»Minä sanon sinua 'kelpo Gamainiksi'. Tätä nuorukaista nimitän

-rakkaaksi Louisiksi', en senvuoksi, että hän puhuu kauniimmin kuin

-sinä, en senvuoksi, että hän pesee kätensä useammin kuin sinä ehkä

-sen teet — sinähän tiedät, etten paljoakaan välitä sellaisista

-pikkuseikoista — vaan siksi, että hän on kyennyt tuomaan sinut tänne,

-sinut, ystäväni, kun minulle jo sanottiin, ettet halunnut enää tulla

-luokseni!»

-

-»Oh, minä kyllä olisin halunnut tulla, sillä kaikista vioistanne

-huolimatta pidän teistä lopultakin aika paljon, mutta minun vaimoni,

-rouva Gamain, hoki minulle yhtenään: 'Sinulla on huonoja tuttavuuksia,

-Gamain, liian ylhäisiä tuttavuuksia. Näinä aikoina ei ole terveellistä

-seurustella aatelisten kanssa. Meillä on hieman omaisuutta,

-suojelkaamme sitä; meillä on lapsia, kasvattakaamme niitä. Ja jos

-kruununprinssikin vuorostaan haluaa oppia lukkosepän ammatin, hakekoon

-hän opin muilta kuin sinulta; Ranskasta ei puutu lukkoseppiä'.»

-

-Ludvig XVI loi silmäyksen oppipoikaan, huoahti puolittain leikkisästi,

-puolittain alakuloisesti ja sanoi:

-

-»Niin, epäilemättä Ranskassa kyllä riittää lukkoseppiä, muttei

-sinunlaisiasi lukkoseppiä.»

-

-»Samaa minä sanoin mestarille, sire, käydessäni hänen puheillaan

-teidän lähettämänänne», puuttui puheeseen oppipoika. »Minä sanoin

-hänelle: 'Kuulkaas nyt, mestari, kuningas valmistelee paraikaa muuatta

-salalukkoa, hän tarvitsi oppipoikaa, hän oli kuullut puhuttavan minusta

-ja hän otti minut palvelukseensa. Se oli minulle suuri kunnia...

-hyvä... Mutta se työ oli tavallista hienompaa työtä. Kaikki sujui hyvin

-niin kauan kuin oli kysymys vain lukonkopasta, -laatasta ja -nastoista,

-sillä jokainen tietää, että kolme pääskynpyrstön muotoista, reunoiltaan

-taivutettua nastaa riittää kiinnittämään lukonkopan tukevasti

-lukonlaattaan, mutta kun käsiteltäväksi tuli itse lukonkieli, joutui

-tekijä ymmälle...»

-

-»Sen kyllä uskon», huomautti Gamain, »lukonkieli on koko lukon sielu».

-

-»Ja koko lukkosepänammatin mestarinäyte, jos se on hyvin tehty», lisäsi

-oppipoika. »Mutta lukonkieliä on monenlaisia. On tavallinen 'nukkuva'

-kieli, laskukieli, työntökieli. No niin, olettakaamme nyt, että meillä

-on putkiavain, jonka lehti on lovellinen, yksi tavallinen pykälä ja

-yksi keihäskantainen pykälä sisäpuolella, kaksi pyörää, toisessa

-sisäänpäin sirpinmuotoinen, toisessa ulospäin keihäskantainen koro,

-minkälainen kieli sopii sellaiseen avaimeen? Sitä kysymystä me jäimme

-pohtimaan...»

-

-»Siihen kysymykseen ei osaakaan kuka tahansa vastata», sanoi Gamain.

-

-»Vallan niin... Sitä varten tulinkin teidän luoksenne, mestari Gamain.

-Joka kerta kun kuningas johtui pulaan, sanoi hän huokaisten: 'Ah,

-olisipa Gamain nyt täällä!' Silloin minä sanoin kuninkaalle: 'No niin,

-sire, kutsuttakaa tänne kuulu Gamaininne ja katsokaamme, mihin hän

-pystyy.' Mutta kuningas vastasi: 'Se on turhaa, Louis-parka. Gamain

-on unohtanut minut.' Unohtanut teidän majesteettinne! Mies, joka on

-työskennellyt teidän kanssanne! Mahdotonta! Minä sanoin kuninkaalle:

-'Lähden hakemaan tänne sen mestarin mestarin, kaikkien mestarin.'

-Kuningas vastasi: 'Lähde vain, mutta et saa häntä mukaasi.' Minä

-vakuutin: 'Minä tuon hänet mukanani.' Ja minä lähdin. Ah, sire, en

-tiennyt, minkälaiseen puuhaan olin ryhtynyt, enkä minkälaisen miehen

-kanssa joutuisin tekemisiin. Kun pyysin päästä hänen oppilaakseen,

-antoi hän ensitöiksi minun kestää tutkinnon, joka oli pahempi

-kuin kadettikouluun pyrittäessä. Mutta lopulta sentään sain jäädä

-hänen luokseen. Vasta seuraavana päivänä uskalsin sanoa olevani

-teidän lähettinne. Silloin luulin hänen ajavan minut talostaan.

-Hän sanoi minua urkkijaksi, nuuskijaksi. Turhaan vakuuttelin

-hänelle, että te todella olitte lähettänyt minut. Hän ei ollut sitä

-kuulevinaankaan. Vasta kun tunnustin, että olimme ryhtyneet työhön,

-jota emme kyenneetkään lopettamaan, hän suostui kuuntelemaan. Mutta

-hän ei vieläkään myöntynyt. Hän väitti, että koko juttu oli hänen

-vihollistensa virittämä ansa. Vasta eilen, kun annoin hänelle ne

-viisikolmatta louisdoria, jotka teidän majesteettinne oli luovuttanut

-minulle hänelle vietäväksi, sanoi hän: 'Ahaa, se voi tosiaankin olla

-kuninkaan asia!... Olkoon menneeksi', lisäsi hän, 'huomenna lähdemme.

-Joka ei mitään uskalla, ei mitään voitakaan.' Koko iltapäivän pidin

-mestaria tässä hyvässä vireessä ja tänä aamuna sanoin: 'Kas niin, nyt

-on aika lähteä!' Yhä vieläkin hän esitti verukkeita, mutta myöntyi

-sentään lopulta. Sitaisin esiliinan hänen vyölleen, panin kepin hänen

-käteensä ja työnsin hänet ulos. Tulimme Pariisintietä ja nyt olemme

-täällä!»

-

-»Tervetuloa!» virkkoi kuningas ja kiitti silmäniskulla nuorta miestä,

-jolla näytti olleen tämän tarinan sisällön ja etenkin sen ulkoasun

-muovailussa yhtä paljon vaivaa kuin mestari Gamainilla olisi ollut, jos

-hän olisi yrittänyt pitää puhetta Bossuetin hautapuheen tai Fléchierin

-saarnan malliin. »Ja nyt, ystävä Gamain», jatkoi kuningas, »koska

-sinulla tuntuu olevan kiire, älkäämme tuhlatko aikaa».

-

-»Juuri niin», vastasi lukkoseppämestari. »Lupasin sitäpaitsi rouva

-Gamainille tulla illaksi kotiin. Katselkaamme nyt sitä kuuluisaa

-lukkoa.»

-

-Kuningas pani mestarin käteen neljännestä vailla valmiin lukon.

-

-»No, mutta sinähän sanoit tämän olevan Bernhardin lukon», virkkoi

-mestari oppipojalle. »Bernhardin lukko aukeaa molemmilta puolilta,

-tolvana, ja tämä on vain tavallinen matka-arkun lukko. Katsotaanpa,

-katsotaanpa... Ei ota oikein kääntyäkseen, häh?... Mutta kyllä mestari

-Gamain panee sen kääntymään.»

-

-Gamain yritti kiertää avainta.

-

-»Ahaa, nyt huomaan, kuinka sen laita on.»

-

-»Oletko löytänyt vian, rakas Gamain?»

-

-»Totta toki!»

-

-»Näytä se minulle.»

-

-»Se on pian tehty. Katsokaa nyt. Avaimen lehti tarttuu kyllä isoon

-pidättäjään ja saa sen liukumaan puolitiehen, mutta koska se ei ole

-reunaltaan lovitettu, ei se pääsekään enää vapaaksi, siinä koko

-juttu... Koska pidättäjän liukuväli on kuusi linjaa, täytyy karan olla

-yhden linjan pituinen.»

-

-Ludvig XVI ja oppipoika silmäilivät toisiaan kummastellen Gamainin

-neuvokkuutta.

-

-»Ja, hyvä jumala, kuinka yksinkertainen koko tämä juttu onkaan!»

-virkkoi mestari, jota hänen seuralaistensa sanaton ihastus kannusti.

-»En jaksa käsittää edes, kuinka olette sen unohtanut. Senjälkeen kuin

-viimeksi teidät näin, sire, olette kai hautonut mielessänne monenlaisia

-joutavuuksia, jotka ovat vieneet muistinne! Tässä on kolme pidättäjää

-vai mitä? Yksi iso ja kaksi pientä? Yksi viiden linjan, kaksi parin

-linjan pituista?»

-

-»Epäilemättä», myönsi kuningas tarkaten melko uteliaana Gamainin

-esitystä.

-

-»No niin, kun avain on kirvoittanut ison pidättäjän, täytyy sen voida

-avata lukonkieli, jonka se on vastikään sulkenut, eikö niin?»

-

-»Niin täytyy», sanoi kuningas.

-

-»Sen täytyy siis ylösalasin käännettynä, toisin sanoin, palatessaan

-lähtökohtaansa, voida tarttua toiseen pidättäjään samalla hetkellä kun

-se kirvoittaa ensimmäisen, vai mitä?»

-

-»Vallan niin», myönsi kuningas.

-

-»Vallan niin!» kertasi Gamain pilkallisesti. »Mutta kuinka arvelette

-avain-paran voivan sen tehdä, jos ison ja pienen pidättäjän väli ei ole

-yhtä suuri kuin lehden karan paksuus, häh?»

-

-»Ahaa!»

-

-»Ahaa!» toisti Gamain jälleen. »Vaikka olettekin Ranskan kuningas ja

-vaikka sanottekin pikku pidättäjälle: 'Minä tahdon! niin vastaa tämä:

-'Mutta minäpä en tahdo!' Ja siinä sitä ollaan. Juttu on sama kuin

-kinastellessanne kansalliskokouksen kanssa, jolloin kansalliskokous

-vetää aina pitemmän korren.»

-

-»Mutta», kysyi kuningas Gamainilta, »voihan sen toki auttaa, mestari?»

-

-»Hitossa, sen voi kyllä auttaa! Ei tarvitse muuta kuin muovailla

-ensimmäisen pidättäjän reuna vinoksi, katkaista kara linjaa lyhemmäksi,

-siirtää toinen pidättäjä neljän linjan päähän ensimmäisestä ja laittaa

-saman matkan päähän kolmas pidättäjä — siinä koko juttu.»

-

-»Mutta», huomautti kuningas, »kaikkiin näihin muutoksiin menee

-kokonainen työpäivä, Gamain-parka?»

-

-»Niin, niin, joku toinen kyllä tarvitsisi kokonaisen päivän, mutta

-Gamainille riittää pari tuntia. Mutta minun on annettava työskennellä

-rauhassa eikä minua saa häiritä turhanaikaisilla huomautuksilla...

-Gamain, tänne! Gamain, tuonne!... Jätettäköön minut siis yksin. Pajassa

-näkyy olevan riittävästi työkaluja. Parin tunnin perästä... niin, parin

-tunnin perästä, jos työskentely saa kunnollisen kostukkeen», jatkoi

-Gamain naurahtaen, »voitte tulla katsomaan. Työ on silloin valmis.»

-

-Gamainin pyyntö vastasi tarkalleen kuninkaan toivomuksia. Siten hän

-saisi tilaisuuden puhella kahden kesken oppipojan kanssa.

-

-Muodon vuoksi hän sentään esitti eräitä vastaväitteitä.

-

-»Mutta jos tarvitsette jotakin, Gamain-rukka?»

-

-»Jos jotakin tarvitsen, kutsun kamaripalvelijan, ja mikäli hän saa

-määräyksen tuoda minulle mitä pyydän... on siinä kaikki mitä tarvitaan.»

-

-Kuningas itse meni ovelle ja sanoi:

-

-»François, olkaa hyvä ja pysytelkää lähettyvillä. Täällä on entinen

-mestarini, Gamain, joka on tullut korjaamaan erästä epäonnistunutta

-teostani. Antakaa hänelle, mitä hän pyytää, ja ennen kaikkea pari

-pullollista hyvää bordeauxia.»

-

-»Vielä ystävällisempi olisitte, sire, jos muistaisitte, että pidän

-enemmän bourgognesta. Hiton bordeaux maistuu kuin joisi haaleaa vettä!»

-

-»Oh, vallan oikein... unohdin tyystin», sanoi Ludvig XVI nauraen.

-»Olemmehan yhdessä maistelleet useammin kuin kerran, Gamain-parka...

-Bourgognea siis, François, ymmärrättehän, volnayta!»

-

-»Mainiota!» huudahti Gamain ja maiskutti huuliaan. »Muistan sen merkin.»

-

-»Ja vesi tulee suuhusi, mitä?»

-

-»Älkää puhuko vedestä, sire. En tiedä, kelpaako se muuhun kuin raudan

-jäähdyttämiseen. Ne, jotka käyttävät sitä muuhunkin, ovat erehtyneet

-sen todellisesta tarkoitusperästä... Vesi, huh!»

-

-»Oh, saat olla rauhassa. Niin kauan kuin olet täällä, et kuule

-puhuttavan vedestä, ja jottemme vahingossakaan tulisi sitä sanaa

-lausuneeksi, jätämme sinut yksiksesi. Kun olet työsi päättänyt, lähetä

-noutamaan meidät.»

-

-»Entä mitä te aiotte sillaikaa puuhailla?»

-

-»Valmistelemme kaappia, johon tämä lukko on aiottu.»

-

-»No, se työ sopiikin teille. Onnea vain!»

-

-»Samaa sinulle», vastasi kuningas.

-

-Ja nyökäytettyään ystävälliset hyvästit Gamainille kuningas lähti

-työpajasta, mukanaan oppipoika Louis Lecomte eli kreivi Louis, sillä

-me oletamme, että tarkkanäköinen lukija on jo oivaltanut tekaistun

-oppipojan olevan markiisi de Bouillén pojan.

-

-

-

-

-VII

-

-Puhutaan kaikesta muusta kuin lukkosepän ammatista

-

-

-Ludvig XVI ei poistunut työpajasta yhteisiä ulkoportaita pitkin, vaan

-häntä varten laitettuja erikoisportaita, jotka opastivat suoraan hänen

-työhuoneeseensa.

-

-Erään pöydän peitti kokonaan suunnaton Ranskan kartta, mikä todisti,

-että kuningas oli jo varemminkin tutkinut lyhintä ja mukavinta tietä,

-jota hän voisi käyttää valtakunnasta paetessansa.

-

-Mutta vasta työhuoneessa, kun ovi oli sulkeutunut ja Ludvig XVI luonut

-tutkivan silmäyksen ympärilleen, hän tuntui huomanneen, että häntä oli

-seurannut oppipoika, joka nuttu olalla ja hattu kädessä nyt seisoi

-työhuoneessa.

-

-»Vihdoinkin», sanoi hän, »olemme kahden, rakas kreivi. Sallikaa minun

-ensiksi onnitella taitoanne ja kiittää teitä alttiudestanne.»

-

-»Ja sallikaa, sire», vastasi nuori mies, »minun pyytää anteeksi teidän

-majesteetiltanne, että edes teidän palvelukseksenne olen uskaltanut

-esiintyä tällaisessa asussa ja puhutella teitä kuten olen puhutellut».

-

-»Olette puhunut kuten kelpo aatelismiehen tulee, rakas Louis, ja

-minkälainen asu yllänne onkin, uskollinen sydän sykkii sen sisällä.

-Mutta asiaan, meillä ei ole aikaa tuhlata. Ei kukaan, ei edes

-kuningatar, tiedä teidän olevan täällä. Kukaan ei kuuntele meitä.

-Sanokaa pian, millä asialla olette tullut tänne.»

-

-»Eikö teidän majesteettinne ole kunnioittanut isääni lähettämällä hänen

-luokseen erästä hovinne upseeria?»

-

-»Kyllä, herra de Charnyn.»

-

-»Niin, herra de Charnyn. Hänellä oli mukanaan kirje...»

-

-»Vähäpätöinen kirje», keskeytti kuningas, »kirje, joka oli vain

-suullisesti esitettävän tehtävän johdanto».

-

-»Sen suullisen tehtävän hän on suorittanut, sire. Minä olen tullut

-Pariisiin isäni lähettämänä ilmoittamaan, että mainittu asia on

-toimitettu, ja saadakseni keskustella teidän majesteettinne kanssa

-kahdenkesken.»

-

-»Tiedättekö siis kaikki?»

-

-»Tiedän, että kuningas toivoo otollisen hetken tullen voivansa

-turvallisena lähteä Ranskasta.»

-

-»Ja että hän on luottanut markiisi de Bouilléhen, mieheen, joka

-parhaiten pystyy edistämään hänen suunnitelmaansa?»

-

-»Minun isäni on sekä ylpeä että kiitollinen siitä kunniasta, jota

-olette osoittanut hänelle, sire.»

-

-»Mutta siirtykäämme pääasiaan. Mitä hän sanoo hankkeesta?»

-

-»Että se on uhkarohkea ja vaatii tavatonta varovaisuutta, mutta ei ole

-mahdoton toteuttaa.»

-

-»Ennen kaikkea», sanoi kuningas, »eikö herra de Bouillélle, jotta hänen

-avunannostaan koituisi kaikki se teho, jota hänen uskollisuutensa ja

-alttiutensa lupaavat, olisi uskottava Metzin päällikkyyden lisäksi

-eräiden muidenkin maakuntien, etenkin Franche-Comtén käskynhaltijan

-tointa?»

-

-»Samaa mieltä on isänikin, sire, ja minä olen onnellinen siitä,

-että kuningas ensimmäisenä on ilmaissut käsityksensä tästä asiasta.

-Markiisi pelkäsi, että kuningas voisi arvella hänen henkilökohtaisen

-kunnianhimonsa...»

-

-»No, no, enkö muka tuntisi isänne epäitsekkyyttä? Antakaapa nyt kuulua,

-onko hän selittänyt teille, mikä tie olisi valittava?»

-

-»Ennen muuta, sire, isäni pelkää yhtä seikkaa.»

-

-»Mitä seikkaa?»

-

-»Sitä, että ne monet pakosuunnitelmat, joita teidän majesteetillenne

-esitetään milloin Espanjan, milloin Itävallan taholta, milloin Torinon

-emigranttien taholta, voivat haitata toisiaan ja tehdä tyhjäksi hänen

-suunnitelmansa jonkun sellaisen aavistamattoman tapahtuman muodossa,

-joka tavallisesti pannaan sattuman tiliin ja joka melkein aina on

-puolueiden keskinäisen kateuden ja varomattomuuden seurausta.»

-

-»Hyvä Louis, lupaan teille antavani koko maailman punoa juoniaan

-ympärilläni. Se on ensinnäkin puolue-elämän välttämätön tarve ja

-toiseksi sitä vaatii myöskin minun nykyinen asemani. Lafayetten älyn

-ja kansalliskokouksen katseitten tarkatessa kaikkia näitä lankoja,

-joiden tarkoituksena onkin vain johtaa heitä harhaan, aiomme me niiden

-harvojen uskottujen avulla, jotka ovat ihan välttämättömät suunnitelman

-toteuttamiseksi ja joihin voimme ehdottomasti luottaa, kulkea omaa

-tietämme sitä turvallisemmin, koska se on kaikkia muita salaisempi.»

-

-»Sire, kun se kohta nyt ori käsitelty, sallikaa minun näyttää, mitä

-isälläni on kunnia ehdottaa teidän majesteetillenne.»

-

-»Puhukaa», sanoi kuningas ja kumartui kartan yli voidakseen myöskin

-katsein arvioida niitä ehdotuksia, jotka nuori kreivi aikoi sanoin

-selittää.

-

-»Sire, on monta paikkaa, joista kuningas voisi saada suojaisen

-tyyssijan.»

-

-»Niin on.»

-

-»Onko kuningas jo tehnyt valintansa?»

-

-»En vielä. Odottelin herra de Bouillén ehdotusta ja oletan teidän sen

-nyt esittävän.»

-

-Nuori mies nyökäytti päätänsä kunnioitusta ja hyväksymistä ilmaisevin

-elein.

-

-»No, antakaa kuulua», kehoitti Ludvig XVI.

-

-»Sire, meillä on ensinnäkin Besançon, jonka linnoitus on hyvin varma

-ja edullinen armeijan kokoontumispaikka ja josta käsin on helppo antaa

-merkki sveitsiläisille. Armeijaamme liittyneet sveitsiläiset voivat

-marssia Bourgognen kautta, jossa on runsaasti kuninkaanpuoluelaisia, ja

-sitä tietä edetä Pariisiin.»

-

-Kuningas ravisti päätänsä merkiksi: — Mieluummin joku toinen paikka.

-

-Nuori kreivi jatkoi:

-

-»Sitten on meillä Valenciennes, sire, tai joku muu Flandrian linnoitus,

-jossa on taattu varusväki. Herra de Bouillé menisi sinne itse

-joukkoineen joko ennen kuninkaan tuloa tai sen jälkeen.»

-

-Ludvig XVI teki jälleen eleen, joka merkitsi: — Onko muuta, hyvä herra?

-

-»Kuningas voisi», jatkoi nuori mies, »mennä Ardennien ja Itävallan

-Flandrian kautta ja palata sitten rajan yli johonkin niistä

-linnoituksista, jotka kuuluvat isäni valtapiiriin ja joihin hän voisi

-ennakolta kerätä riittävän määrän sotavoimaa».

-

-»Sanon teille pian, miksi teiltä kyselen, ellei teillä ole muuta

-ehdotettavana.»

-

-»Kuningas voisi vihdoin mennä suoraan Sedaniin tai Montmédyyn. Siellä,

-valta-alueensa keskuksessa, voisi kenraali noudattaa kuninkaan

-toivomusta, joko teidän majesteettinne kaluaa lähteä Ranskasta tai

-päättää marssia takaisin Pariisiin.»

-

-»Hyvä kreivi», sanoi kuningas, »haluan selittää teille parilla sanalla,

-mikä saa minut epäämään kolme ensimmäistä ehdotusta ja hyväksymään

-mahdollisesti neljännen. Besançon ensinnäkin on liian kaukana, minkä

-vuoksi voisin joutua helposti kiinni ennenkuin sinne ehtisinkään.

-Valenciennes on kohtuullisen matkan päässä ja miellyttää minua

-aika lailla kaupungissa vallitsevan erinomaisen mielialan vuoksi,

-mutta herra de Rochambeau, joka on Hainautin, erään etuvarustuksen,

-päällikkö, on intoutunut demokraatti. En liioin halua mennä Ardennien

-tai Flandrian kautta pyytämään apua Itävallalta; paitsi sitä etten pidä

-koko Itävallasta, joka sekaantumalla meidän asioihimme vain sekoittaa

-ne, on Itävallalla itselläänkin talla haavaa kylliksi tekemistä lankoni

-sairauden, Turkin sodan ja Brabantin kapinan johdosta, niin etten halua

-lisätä sen huolia jouduttamalla sitä selkkauksiin Ranskan kanssa. Enkä

-muuten halua poistua Ranskasta. Jos kuningas astuu valtakuntansa rajan

-yli, ei hän tiedä, voiko hän enää milloinkaan palata. Katsokaa Kaarlo

-toisen, katsokaa Jaakko toisen kohtaa. Edellinen pääsi palaamaan vasta

-kolmentoista vuoden perästä, jälkimäinen ei milloinkaan. Ei, pidän

-parempana Montmédytä. Se on sopivan matkan päässä isänne vaikutuspiirin

-keskuudessa... Sanokaa markiisille, että olen tehnyt valintani ja aion

-vetäytyä Montmédyhyn.»

-

-»Onko kuningas jo päättänyt tämän palon vai onko se vasta ehdotus?»

-uskalsi nuori kreivi kysyä.

-

-»Rakas Louis», vastasi Ludvig XVI, »mitään ei ole vielä päätetty ja

-kaikki on tilannesuhteitten varassa. Jos huomaan, että kuningatarta

-ja lapsiani uhkaa jokin uusi vaara, samantapainen kuin sekin, jonka

-alaisiksi he joutuivat lokakuun viidennen ja kuudennen päivän välisenä

-yönä, teen päätökseni, ja sanokaa isällenne hyvä kreivi, että

-päätökseni on silloin peruuttamaton.»

-

-»Sallikaa minun nyt, sire», jatkoi nuori mies, »alistaa kuninkaan

-harkittavaksi isäni ehdotus, mikäli se koskee matkan järjestelyä...»

-

-»Oh, sanokaa, sanokaa!»

-

-»Hänen käsittääkseen, sire, olisi matkan vaaroja vähennettävä jakamalla

-ne kahdelle taholle.»

-

-»Selittäkää tarkemmin.»

-

-»Sire, teidän majesteettinne olisi yhtäältä lähdettävä kuninkaallisen

-prinsessan ja madame Elisabetin kanssa ja kuningattaren toisaalta hänen

-korkeutensa kruununprinssin seurassa, joten...»

-

-Kuningas ei antanut nuoren kreivin lopettaa lausettaan.

-

-»On turhaa keskustella siitä asiasta, hyvä Louis», virkkoi hän.

-»Kuningatar ja minä olemme eräänä juhlallisena hetkenä päättäneet,

-ettemme eroa toisistamme. Jos isänne haluaa pelastaa meidät,

-pelastakoon hän meidät yhdessä, tai älköön ollenkaan.»

-

-Nuori kreivi kumarsi.

-

-»Kun hetki on lyönyt, antakoon kuningas määräyksensä», sanoi hän, »ja

-kuninkaan määräyksiä noudatetaan. Mutta sallikaa minun huomauttaa

-kuninkaalle, että käy vaikeaksi löytää kyllin tilavia vaunuja, joissa

-teidän majesteettinne ja kuningatar, teidän jalosukuiset lapsenne,

-madame Elisabet ja ne pari kolme palvelijaa, joiden on seurattava

-teitä, voisivat mukavasti matkustaa.»

-

-»Älkää olko siitä huolissanne, kelpo Louis; sitä varten teetetään

-erikoisvaunut. Asia on jo tuumittu valmiiksi.»

-

-»Vielä muuan seikka, sire. Montmédyhyn on kaksi tietä. Minun on enää

-kysyttävä teiltä, kummanko näistä kahdesta teidän majesteettinne

-valitsee, jotta voitaisiin käskeä jonkun taatun insinöörin tutkia sitä.»

-

-»Meillä on tiedossa sellainen taattu insinööri. Herra de Charny, jonka

-tiedämme ehdottoman luotettavaksi, joka on piirtänyt Chandernagorin

-tienoon kartat huolellisesti ja hyvin taitavasti. Mitä harvemmille

-uskomme salaisuuden, sitä parempi. Kreivissä meillä on koeteltu, älykäs

-ja urhea palvelija; käyttäkäämme häntä. Puhuaksemme jälleen tiestä,

-te huomaatte, että olen sitäkin jo tuuminut. Kun jo ennakolta olin

-valinnut Montmédyn, olen merkinnyt tälle kartalle ne kaksi tietä, jotka

-sinne vievät.»

-

-»Niitä on kolmekin, sire», huomautti herra de Bouillé kohteliaasti.

-

-»Niin on, tiedän, kolmas on Pariisin-Metzin tie, josta poiketaan,

-senjälkeen kun Verdun on sivuutettu, Meuse-joen vartta Stenayn tielle,

-mistä Montmédy on ainoastaan kolmen lienen päässä.»

-

-»Lisäksi on vielä se tie, joka kulkee Reimsin, Islen, Rethelin ja

-Stenayn kautta», sanoi nuori kreivi kyllin vilkkaasti, jotta kuningas

-huomaisi hänen asettavan etualalle juuri sen tien.

-

-»Ahaa!» virkkoi kuningas. »Tuntuu siltä että te puolestanne pidätte

-sitä tietä soveliaimpana?»

-

-»Oh, en minä, sire! Jumala varjelkoon minua, joka olen vielä miltei

-lapsi, lausumasta mielipidettäni näin vakavasta asiasta! Ei, sire, se

-ei ole minun, vaan isäni käsitys, ja hän perustelee tätä käsitystään

-sillä, että tienoo, jolla se tie kulkee, on karua ja melkein

-asumatonta. Matka sitä tietä vaatii siis sikäli vähemmän varokeinoja.

-Hän huomauttaa lisäksi, että kuninkaallinen saksalainen rykmentti,

-armeijan paras, kenties ainoa, joka on pysynyt täysin luotettavana,

-majailee Stenayssa ja voisi Islestä ja Rethelistä lähtien olla

-kuninkaan vartiosaattueena. Näin vältettäisiin vaara, joka koituisi,

-jos liian isoja joukkoja täytyisi ruveta siirtelemään.»

-

-»Vallan oikein», keskeytti kuningas, »mutta silloin täytyisi kulkea

-Reimsin kautta, missä minut on kruunattu ja missä ensimmäinen

-vastaantulija tuntee minut... Ei, hyvä kreivi, siinä suhteessa olen jo

-tehnyt ratkaisevan päätöksen.»

-

-Kuningas lausui nämä sanat niin varmalla äänellä, ettei kreivi Louis

-enää yrittänytkään horjuttaa hänen päätöstään.

-

-»Kuningas on siis päättänyt...»

-

-»Mennä Châlonsin tietä, Varennesin kautta, poikkeamatta Verduniin.

-Rykmentit on parasta hajoittaa joukko-osastoihin ja sijoittaa ne

-Montmédyn ja Châlonsin välillä oleviin pikku kaupunkeihin. Enkä

-puolestani huomaa mitään haittaa siitäkään», lisäsi kuningas, »vaikka

-ensimmäinen osasto odottaisi minua jo Châlonsissa».

-

-»Sire, kun olemme päässeet niin pitkälle», sanoi nuori kreivi, »on

-välttämätöntä neuvotella, mihin kaupunkiin saakka nämä rykmentit

-uskaltavat tulla. Mutta kuningas varmaankin tietää, ettei Varennesista

-ole saatavana postihevosia.»

-

-»Minua ilahduttaa kuulla, että teillä on näin tarkat tiedot, herra

-kreivi», sanoi kuningas nauraen. »Se todistaa teidän työskennelleen

-vakavasti tämän suunnitelman toteuttamiseksi. Mutta älkää olko

-huolissanne, meillä on kyllä keinot, kuinka saamme hevosia joko itse

-kaupungista tai sen lähettyviltä. Insinöörimme ilmoittaa meille, missä

-se käy parhaiten päinsä.»

-

-»Ja nyt, sire», virkkoi nuori mies, »kun kaikki on likimain selvillä,

-hänen majesteettinsa sallinee minun lausua teille, isäni nimissä, erään

-italialaisen kirjailijan teoksesta pari riviä, jotka hänen mielestään

-sopivat kuninkaan nykyiseen asemaan niin mainiosti, että hän käski

-minun opetella ne ulkoa, jotta voisin ne lausua teille».

-

-»Antakaa kuulua, monsieur.»

-

-»Ne kuuluvat seuraavasti: 'Lykkäys on aina haitaksi; missään

-suunnitellussa hankkeessa ei koskaan ole täysin otollista tilaisuutta;

-joka siis odottaa tällaista soveliasta tilaisuutta, ei joudu mitään

-yrittämään tai jos yrittääkin, epäonnistuu useimmiten.' Niin sanoo se

-kirjailija, sire.»

-

-»Vallan oikein, hyvä herra, ja se kirjailija on Machiavelli. Saatte

-olla varma, että pidän mielessä neuvot, jotka tämä maineikkaan

-tasavallan lähettiläs on antanut... Mutta vaiti, kuulen portaista

-askelten ääntä... Gamain sieltä tulee. Menkäämme häntä vastaan, jottei

-hän näe meidän puuhailleen kaikessa muussa kuin kaapinteossa.»

-

-Tätä sanoessaan kuningas meni avaamaan salaportaitten oven.

-

-Jo oli aikakin, sillä lukkoseppämestari seisoi jo portaitten alapäässä,

-lukko kädessä.

-

-

-

-

-VIII

-

-Todistetaan, että Jumala holhoo humalaisia

-

-

-Samana päivänä kellon käydessä kahdeksaa illalla lähti muuan

-mieshenkilö Tuileries-palatsista kääntösillan kautta. Hänen yllään

-oli käsityöläisen puku ja hän piti kättänsä varovasti nuttunsa

-taskussa, ikäänkuin taskussa olisi tänä iltana ollut rahaa enemmän

-kuin käsityöläisen taskussa ylimalkaan on. Mies poikkesi vasemmalle ja

-kulki päästä päähän sen ison lehtokujan, joka Seinen puolelta muodostaa

-Champs-Elyséesin jatkon, jota aikaisemmin sanottiin Marmori- tai

-Kivisatamaksi ja jolla nykyään on nimenä Cours-la-Reine.

-

-Päästyään tämän lehtokujan päähän mies oli Savonnerien laiturikadulla.

-

-Savonnerien laiturikatu oli ennen vanhaan päivisin hyvin

-vilkasliikkeinen ja iltaisin hyvin valaistu; valo tuli sen varrella

-olleista pikku kapakoista, joista kunnon porvarit sunnuntaisin kävivät

-ostamassa elintarpeensa, nestemäiset ja jähmeät. Nämä elintarpeet he

-sitten veivät mukanaan veneisiin, jotka kahden soun henkilömaksusta

-kuljettivat heidät Joutsensaarelle päivää viettämään — saarelle, jolla

-he ilman tätä varokeinoa olisivat voineet kuolla nälkään, arkipäivisin

-sen vuoksi, että saari oli silloin miltei asumaton, juhlapäivin ja

-sunnuntaisin sen vuoksi, että saari oli silloin liiaksikin kansoitettu.

-

-Ensimmäisen tällaisen kapakan kohdalla käsityöläisasuinen mies näytti

-kilvoittelevan ankaran sisäisen taistelun, poikkeaisiko kapakkaan vai

-ei. Hän selviytyi voittajana, hän ei poikennut, vaan asteli eteenpäin.

-

-Seuraavan kapakan kohdalla sama kiusaus uudistui, ja tällä kerralla

-muuan toinen mies, joka venevalkamasta saakka oli seurannut häntä

-kuin varjo, päätteli jo, että mies sortuisi, koskapa poikkesi suoraan

-oikealle ja suuntasi kulkunsa tämän Bakkuksen temppelin sivuosaston

-ovelle, ja vähällä piti, ettei hän tällöin kompastunut kynnykseen.

-

-Mutta tälläkin kerralla raittius sentään voitti, ja on varsin

-luultavaa, että ellei olisi ollut kolmatta kapakkaa hänen tiellään,

-missä tapauksessa hänen olisi täytynyt pyörtää takaisin rikkoakseen

-valan, jonka hän näkyi itselleen vannoneen, hän olisi jatkanut

-matkaansa — ei sentään ihan janoisena, sillä matkamiehemme näkyi jo

-nauttineen aimo annoksen sitä nestettä, joka ilahduttaa ihmissydäntä

-— mutta toki siinä kunnossa, että pää olisi kyennyt ohjaamaan jalkoja

-jotenkin suoraan sillä tiellä, jota hänen oli vaellettava.

-

-Kaikeksi onnettomuudeksi oli matkan varrella ei vain kolmas, vaan

-lisäksi neljäs, kymmenes, kahdeskymmenes kapakka, ja koska kiusaukset

-esiintyivät liian usein, ei vastustuskyky ollutkaan enää oikeassa

-suhteessa kiusauksen voimaan, vaan petti jo kolmannen kapakan kohdalla.

-

-Totuuden nimessä on kuitenkin mainittava, että eräänlaisen sisäisen

-sopimuksen mukaan käsityöläinen, joka oli niin hyvin ja niin

-onnettomasti taistellut viinin kiusaajahenkeä vastaan, tyytyi

-seisahtumaan tarjoilupöydän ääreen ja tilaamaan vain poolituoppisen.

-

-Viinin kiusaajahenki, jota vastaan hän kamppaili, näytti saaneen

-voitollisen edustajan siitä tuntemattomasta, joka seurasi miestämme

-kaukaa pysytellen visusti piilossa, mutta näkymättömänäkin pitäen häntä

-tarkasti silmällä.

-

-Epäilemättä saadakseen nauttia vaanimisensa onnistumisesta, mikä näytti

-olevan joko erikoisen tärkeätä tai hupaista, tämä tuntematon istahti

-laiturinkaiteelle vastapäätä sen kapakan ovea, missä käsityöläinen

-tyhjenteli puolituoppistaan, ja lähti jälleen liikkeelle viisi sekuntia

-sen jälkeen kun miehemme asiansa toimitettuaan astui kapakan kynnyksen

-yli kadulle matkaansa jatkamaan.

-

-Mutta kuka voi sanoa, milloin huulet, jotka kerran ovat koskettaneet

-juoppouden kohtalokasta maljaa, lakkaavat kaipaamasta kosteutta

-ja milloin ne keksivät, kummakseen ja humalaisen erikoiseksi

-tyytyväisyydeksi, ettei mikään niin kiihoita janoa kuin juominen?

-Tuskin oli käsityöläinen astunut sataa askelta, kun hänen tuli niin

-ankara jano, että hänen täytyi jälleen pysähtyä sitä sammuttamaan,

-mutta tällä kerralla hänen mielestään ei enää riittänytkään

-puolituoppinen, ja hän tilasikin puolipullosen.

-

-Varjo, joka oli kuin häneen tarrautunut, ei näyttänyt pahoittelevan

-viivytystä, jonka miehen tarve virkistää itseään aiheutti hänen

-kululleen. Se pysähtyi kapakan nurkan taa, ja vaikka juomari tällä

-kerralla istuutui pöydän ääreen voidakseen perusteellisemmin nauttia

-pullonsa sisällyksestä ja viipyi sen vuoksi kapakassa hyvät viisitoista

-minuuttia, ei tuo hyvänsävyinen varjo osoittanut kärsimättömyyden

-merkkiäkään. Ja kun mies sitten taas ilmestyi kadulle, lähti se

-seuraamaan häntä samoin askelin kuin tähänkin saakka.

-

-Sadan askeleen päässä tämä pitkämielisyys joutui entistä ankarammalle

-koetukselle. Käsityöläinen pysähtyi kolmannen kerran ja koska hänen

-janonsa oli yltymistään yltynyt, tilasi hän nyt koko pullon.

-

-Kärsivällinen Argus sai nyt odottaa puoli tuntia.

-

-Menetetyt viisi, viisitoista, kolmekymmentä minuuttia olivat ilmeisesti

-herättäneet juomarin sydämessä eräänlaisia omantunnontuskia, sillä

-haluamatta enää pysähdellä, mutta haluten silti jatkuvasti maistella

-hän teki jälleen jonkunlaisen sisäisen sopimuksen, joka salli hänen

-lähdön hetkellä varustautua yhdellä aukaistulla viinipullolla, jonka

-hän päätti ottaa seurakseen matkalle.

-

-Se oli järkevä päätös ja sen tehneen matkaa hidastuttivat vain yhä

-pidemmiksi käyneet mutkat ja yhä useammin toistuvat kierrekuviot, jotka

-syntyivät aina milloin pullonkaula läheni hänen kuivia huuliaan.

-

-Erään tällaisen hienosti sommitellun kuvioliikkeen aikana hän sivuutti

-Passyn tulliportin kenenkään häntä estelemättä, sillä, kuten tiedetään,

-sai väkijuomia kulettaa pääkaupungista esteettömästi.

-

-Tuntematon, joka hupi hänen takanaan, suoriutui yhtä hyvin kuin hänkin.

-

-Sata askelta tulliportilta kuljettuaan miehemme sai onnitella itseään

-nerokkaasta varokeinostaan, sillä kapakoita alkoi nyt olla harvemmassa,

-kunnes ne lopulta kokonaan loppuivat.

-

-Mutta mitäpä filosofimme siitä piittäsi? Kuten vanhan ajan viisas, niin

-hänkin kuljetti mukanaan ei vain omaisuuttaan, vaan myöskin iloa.

-

-Sanomme iloa, sillä kun pullo oli vähentynyt puolitiehen, alkoi

-ryypiskelijämme laulaa, eikä kukaan inttäne vastaan, ettei laulu

-naurun ohella ole niitä keinoja, jotka on annettu ihmiselle ilon

-ilmaisemiseksi.

-

-Nautiskelijan varjo näytti tajuavan syvästi tämän laulun soinnut

-ja hyräili kai itsekin mukana sekä nautti tämän ilon ilmauksista,

-jonka eri asteita hän tarkkasi vallan erikoisen hartaasti. Mutta

-onnettomuudeksi ilo oli ohimenevää laatua ja laulu loppui lyhyeen.

-Iloa kesti tarkalleen juuri niin kauan kuin pullossakin viiniä, ja kun

-ryyppymiehemme oli turhaan puristellut käsissään tyhjää pulloa, muuttui

-laulu napinaksi, joka yltyi yltymistään ja puhkesi lopulta sadatteluksi.

-

-Nämä sadattelut kohdistuivat tuntemattomiin vainoojiin, joita

-kompasteleva onneton matkamiehemme sätti.

-

-»Oh, sitä kurjimusta!» sammalsi hän. »Oh, sitä kurjaa naista! Vanhalle

-ystävälle, mestarille, kehtaa antaa väärennettyä viiniä... hyi!

-Lähettäköönpä vielä kerran noutamaan minua lukkojansa korjaamaan!

-Lähettäköönpä vielä kerran sen oppipoikalurjuksen, joka jätti minut

-yksin kadulle, minua noutamaan, niin minä sanon: 'Hyvää iltaa, sire,

-sinun majesteettisi, korjaa itse lukkosi!' Sittenpä nähdään, onko lukko

-sama asia kuin joku asetus. Kyllä minä sinulle annan kolmipidäkkeiset

-lukot... annan sinulle ohuet lukonkielet... näytän kuinka tehdään

-taidelukot, joissa on vinoon hiottu kara... vin... Oh sitä kurjimusta!

-Oh, sitä kurjaa naista! Ihan varmasti he ovat myrkyttäneet minut!»

-

-Ja ilmeisesti myrkyn lannistamalla tuo onneton uhri tuupertui nämä

-sanat lausuttuaan kolmannen kerran katukivitykseen joka oli pehmeän ja

-paksun loan peitossa.

-

-Kahdella edellisellä kerralla miehemme oli päässyt omin voimin

-ylös. Työlästä se oli ollut, mutta yritys oli sentään onnistunut.

-Mutta kolmannella kerralla, epätoivoisten yritysten jälkeen hänen

-täytyi tunnustaa, että yritys ylitti hänen voimansa ja nyyhkytystä

-muistuttavalla tavalla huokaistuaan hän tuntui päättäneen viettää tämän

-yön yhteisen äitimme maan, helmassa.

-

-Tätä haluttomuuden ja voimattomuuden hetkeä kai oli odottanutkin se

-tuntematon mies, joka Ludvig XV:n aukiolta asti tiukasti seurannut

-häntä, sillä katseltuaan hetken aikaa kaukaa niitä tuloksettomia

-yrityksiä, joita olemme koettaneet kuvailla, hän tuli varovasti

-lähemmäksi, kiersi kaatuneen sankarimme ja kutsui paikalle ohi menevän

-ajurin.

-

-»Kuulkaa, ystäväiseni», sanoi hän tälle, »tämä minun toverini

-voi pahoin. Ottakaa tämä kuuden livren raha, nostakaa tuo raukka

-ajoneuvojenne takaistuimelle ja kyyditkää hänet Sèvresin sillan

-kapakkaan. Minä kapuan viereenne istumaan.»

-

-Siinä ehdotuksessa, jonka jaloillaan pysyvä näistä toveruksista teki,

-ja jonka mukaan ajurin tulisi jakaa istuimensa, miehen kanssa, ei

-ollut mitään kummastuttavaa, varsinkin kun ehdottaja itsekin näytti

-olevan rahvaan lapsia. Niinpä ajuri vastasikin äänessä se liikuttava

-luottamuksen sävy, joka on ominainen tämän kansanaineksen keskinäiselle

-seurustelulle:

-

-»Kuusi frangia? Entä missä ovat sinun kuusi frangiasi?»

-

-»Tässä, ystäväiseni», vastasi vähääkään loukkaantumatta Mies, joka oli

-tarjonnut ajurille tämän summan, ja ojensi ajurille ecun.

-

-»Ja kun olemme saapuneet perille, kansalainen», virkkoi ajuri,

-saapuneet perille, kansalainen», virkkoi ajuri, joka oli heltynyt

-nähdessään kuninkaan rintakuvan, »tuleeko pieni juomaraha lisäksi?»

-

-»Riippuu siitä, kuinka ajammekin. Toimita tämä raukka rattaillesi,

-sulje ovi huolellisesti, laita niin, että molemmat hevosesi jaksavat

-pysyä jaloillaan, ja kun sitten olemme päässeet Sèvresin sillalle,

-saamme nähdä... kuinka sinä toimit, niin mekin toimimme.»

-

-»Mainiota!» vastasi ajuri. »Sitä minä sanon kelpo vastaukseksi. Olkaa

-huoleti, kansalainen, näkee kaikesta, mikä te olette miehiänne. Nouskaa

-istuimelle ja estäkää kalkkunoitani tekemästä tyhmyyksiä. Lempo

-soikoon! Tähän vuorokauden aikaan ne tuntevat tallin suloisuuden ja

-ovat kiireissään. Lopusta minä kyllä pidän huolen.»

-

-Ystävällinen tuntematon noudatti annettuja ohjeita virkkamatta

-mitään. Ajuri puolestaan nosti niin hellävaroen kuin taisi päihtyneen

-syliinsä, sijoitti hänet penkkien väliin mukavaan asentoon, sulki oven

-ja nousi istuimelleen, jolla tuntematon jo istui, pyörsi ajoneuvonsa

-takaisin ja suomi hevosiaan, jotka alakuloisesti, kuten yleensä

-näiden nelijalkaisten elikkoparkojen on laita, sivuuttivat pian

-Point-du-Jourin kylän ja saapuivat Sèvresin sillan kapakan edustalle.

-

-Kymmenen minuutin perästä, joiden aikana kansalainen Gamain, joksi

-lukija aikoja sitten on matkamiehemme tuntenut, kannettiin vaunuista

-sisälle, me tapaamme kunnianarvoisen mestarin mestarin, kaikkien

-mestarin, istumassa saman pöydän ääressä ja vastapäätä samaa aseseppää,

-jotka molemmat ovat meille ennestään tutut.

-

-

-

-

-IX

-

-Mitä on sattuma

-

-

-No, kuinka tämä purkaminen oli tapahtunut ja kuinka mestari Gamain

-oli selviytynyt siitä miltei kaatuvatautisesta tilasta, johon hänet

-jätimme, siihen lähes luonnolliseen olotilaan, jossa hänet nyt tapaamme?

-

-Sèvresin sillan kapakan isäntä oli makuulla eikä pieninkään

-valonpilkahdus päässyt suotamaan ikkunaluukkujen raosta, kun mestari

-Gamainin avuksi rientäneen ihmisystävän ensimmäiset nyrkiniskut

-jymähtivät hänen ovelleen. Nämä nyrkiniskut olivat laadultaan

-sellaisia, ettei talonväki, kuinka sikeässä nukkuikin, voinut edes

-teeskennellä pitkäunisuutta moisen hyökkäyksen edessä.

-

-Puolinukuksissa, leveästi haukotellen ja yrmeästi muristen kapakan

-isäntä itse meni aukaisemaan herättäjilleen ja päätteli itsekseen

-vaatia näiltä riittävän korvauksen rauhan häiritsemisestä, ellei leikki

-— kuten hän tuumi — olisi vähintäin yhden talikynttilän arvoinen.

-

-Näkyikin käyvän niin, että leikki ylitti ainakin yhden talikynttilän

-arvon, sillä kun mies, joka oli kolkuttanut näin julkealla tavalla,

-kuiskasi yhden sanan Sèvresin sillan kapakan isännälle, riisui tämä

-heti pumpulimyssyn päästänsä ja lähti kiittelevin kumarruksin, jotka

-hänen ulkoasunsa teki perin hullunkurisiksi, opastamaan mestari

-Gamainia ja tämän saattajaa siihen pikku huoneeseen, missä olemme hänet

-jo aikaisemmin nähneet maistelemassa mieliviiniänsä bourgognea.

-

-Mutta tällä kerralla mestari Gamain liiaksi maistelleena oli miltei

-tiedottomassa tilassa.

-

-Kun ajuri ja hevoset kukin tahollansa olivat tehneet mitä olivat

-voineet, edellinen ruoskallaan, jälkimäiset koivillaan, selvitti

-tuntematon välinsä heidän kanssaan lisäämällä viidenkolmatta soun

-juomarahan siihen kuuden livren summaan, jonka hän oli jo suorittanut

-kyytimaksuksi.

-

-Nähdessään sitten mestari Gamainin istuvan tukevasti tuolillaan pöydän

-takana, pää seinälaudoituksen nojassa, käski hän isännän kiireesti

-tuoda kaksi viinipulloa ja vesikannun sekä avasi itse ikkunan ja

-luukut, jotta huoneen pilaantunut ilma vaihtuisi.

-

-Jälkimäinen varokeino olisi toisessa tilanteessa vaikuttanut

-vaarallisesti. Jokainen tarkka havaitsija tietää, että vain määrätyn

-säädyn ihmiset tarvitsevat ilmaa siinä muodossa, johon luonto on sen

-pannut, jolloin siinä toisin sanoin on seitsemänkymmentä osaa happea,

-yksikolmatta osaa typpeä ja kaksi osaa vettä — kun sen sijaan rahvas,

-tottuneena elämään saastuneissa oloissa, voi vaurioitta ahmia ilmaa,

-vaikka se olisi ihan kyllästetty hiilidioksidilla tai typellä.

-

-Onneksi ei kukaan nyt ollut läsnä tekemässä moista havaintoa.

-Isäntä itse, tuotuaan kerkeästi kaksi viinipulloa ja melko hitaasti

-vesikannun, oli poistunut huomaavaisesti ja jättänyt tuntemattoman

-kahden kesken mestari Gamainin seuraan.

-

-Kuten olemme nähneet, oli edellinen ensi töikseen huolehtinut huoneen

-tuulettamisesta. Ennenkuin jälleen sulki ikkunan, hän pani pienen

-pullon lukkoseppämestarin laajenneitten, tuhisevien sierainten

-eteen; tämä nukkui yhä sitä humaltuneen vastenmielistä unta, joka

-ihan varmasti parantaisi juopottelijat viininharrastuksestaan, jos

-Kaikkivaltiaan ihme antaisi heidän kerrankin nähdä itsensä humalan

-uneen vaipuneena.

-

-Henkäistyään kerran pienen pullon kirpeätuoksuista sisältöä reväytti

-mestari Gamain silmänsä suuriksi, aivasti heti perässä täysin

-voimin ja mutisi sitten jotakin, mikä jokaiselle muulle kuin tälle

-harjaantuneelle kielimiehelle olisi ollut ihan käsittämätöntä; tarkkaan

-kuunneltuaan auttaja erotti seuraavat kolme neljä sanaa:

-

-»Sitä kurjaa... hän on myrkyttänyt minut... myrkyttänyt...!»

-

-Aseseppä näytti tulevan tuiki hyvilleen havaitessaan, että mestari

-Gamainia yhä vallitsi entinen mielijohde. Hän painoi pullon jälleen

-nukkuvan sierainten eteen; se antoi hieman voimaa tälle Noakin

-arvoisalle pojalle ja sai hänet kykeneväksi täydentämään lauseensa

-ja lisäämään jo lausuttuihin sanoihin seuraavat kaksi sanaa, jotka

-ilmaisivat sitäkin hirveämmän syytöksen, kun se viittasi luottamuksen

-väärinkäyttöön ja ystävän kieltämiseen: »Myrkyttää ystävä... ystävä...!»

-

-»Se on todella hirmuista», huomautti aseseppä.

-

-»Hirmuista!» sopersi Gamain.

-

-»Inhoittavaa!» virkkoi ensimmäinen.

-

-»Inhoittavaa!» vahvisti toinen.

-

-»Onneksi,» sanoi aseseppä, »ehätin minä paikalle antamaan teille

-vastamyrkkyä».

-

-»Niin onneksi», mutisi Gamain.

-

-»Mutta koska yksi annos ei riitä parantamaan ihmistä sellaisesta

-myrkytyksestä», jatkoi tuntematon, »niin ottakaa tästä lisää».

-

-Puolillaan olevaan vesilasiin hän tiputti viisi kuusi tippaa

-pullonestettä, joka oli vain tavallista ammoniakkia.

-

-Sitten hän kohotti lasin Gamainin huulille.

-

-»Haa!» äännähti mestari. »Se onkin juotava suun kautta, teenkin sen

-mieluummin niin kuin nenän kautta.»

-

-Ja hän kulautti ahnaasti lasin sisällön kurkkuunsa.

-

-Mutta tuskin hän oli nielaissut tämän vietävänmoisen nesteen, kun hän

-reväytti silmänsä apposen ammolleen ja huudahti kahden pärskähdyksen

-lomassa:

-

-»Roisto, mitä olet antanut minulle? Huh — huh!»

-

-»Hyvä ystävä», vastasi tuntematon, »olen antanut teille likööriä, joka

-ihan kunnolleen pelastaa henkenne».

-

-»Ah», sanoi Gamain, »jos se pelastaa henkeni, olette tehnyt oikein, kun

-annoitte sitä minulle, mutta sanoessanne sitä likööriksi olette hullu!»

-

-Ja hän pärskäytti jälleen, suu irvissä ja silmät selällään kuin

-antiikinaikaisen murhenäytelmän naamarilla.

-

-Tuntematon käytti hyväkseen tätä ilmeilyn hetkeä ja meni sulkemaan, ei

-ikkunaa, vaan ikkunaluukut.

-

-Suotta ei muuten Gamainkaan avannut silmiään toista tai kolmatta

-kertaa. Niin nopeita kuin nämä rävähtävät liikkeet olivatkin, ehti

-lukkoseppämestari silmätä ympäristöön, ja se syvä paikallisvaisto,

-jolla juopottelijat aina erottavat jonkun kapakan seinät, sanoi

-hänelle, että nämä seinät olivat hänelle mitä tutuimmat.

-

-Ja tosiaankin, niillä monilla matkoilla, jotka hänen ammattiasioissa

-oli täytynyt tehdä Pariisiin, Gamain oli ani harvoin, poikkeamatta

-sisälle, sivuuttanut Sèvresin sillan ravintolan.

-

-Eräältä näkökannalla tämä poikkeaminen oli suorastaan välttämätönkin,

-sillä mainittu kapakka oli jotakuinkin matkan puolivälissä.

-

-Tämä tuttavuus vaikutti tehokkaasti. Ensinnäkin se sai hänet syvästi

-luottamaan aseseppämestariin, todistamalla hänelle, että hän oli

-tutussa paikassa.

-

-»Kas vain», virkkoi hän, »mikäli huomaan, olenkin kulkenut jo

-puolitaipaleen».

-

-»Niin olette, minun avullani», sanoi aseseppä.

-

-»Kuinka, teidänkö avullanne?» änkytti Gamain ja siirsi katseensa

-elottomista esineistä elollisiin. »Teidän avullanne! Kuka te olette?»

-

-»Paras herra Gamain», huomautti tuntematon, »tuo kysymyksenne todistaa

-huonoa muistia».

-

-Gamain silmäili puhekumppaniaan entistä tarkemmin.

-

-»Malttakaas hetki», sanoi hän, »minusta tuntuu tosiaankin, että olen

-teidät joskus nähnyt».

-

-»Ah, niinkö?» Sepä hauskaa kuulla!»

-

-»Niin, niin, mutta milloin ja missä? Siinäpä se.»

-

-»Missäkö? Kun silmäilette ympärillenne, ehkä katseenne tielle osuvat

-esineet hieman teroittavat muistianne. Milloinka? Se on eri juttu.

-Meidän täytynee määrätä teille uusi annos vastamyrkkyä kyetäksenne

-selvittämään sen pulman.»

-

-»Kiitos, ei», sanoi Gamain ojentaen käsivartensa, »olen saanut

-tarpeekseni vastamyrkystänne. Ja koska minä nyt olen lähes pelastettu,

-saa se riittää. Missä olen teidät nähnyt, missä? Nyt muistan, tässä

-huoneessa.»

-

-»Vallan oikein.»

-

-»Milloin olen teidät nähnyt? Malttakaas, varmaankin silloin kun

-kerran palasin Pariisista... salaiselta asialta. Minusta tosiaankin

-tuntuu», lisäsi Gamain nauraen, »että minulla on niitä asioita oikein

-urakkakaupalla».

-

-»Siltä tuntuu. No, kuka minä olen?»

-

-»Kukako te olette? Olette mies, joka maksoi juotavani, ja sikäli siis

-kunnon mies. Tuohon kämmeneen!»

-

-»Teen sen sitäkin mieluummin», sanoi tuntematon, »kun

-lukkoseppämestarin erottaa aseseppämestarista vain kämmenen leveys».

-

-»Hyvä, hyvä, oikein hyvä, nyt minä muistan koko jutun. Se tapahtui

-lokakuun kuudentena päivänä, kun kuningas palasi Pariisiin. Me

-puhelimine hänestä sinä päivänä.»

-

-»Ja teidän jutustamisenne oli minusta erittäin mielenkiintoista,

-mestari Gamain. Sen vuoksi haluan jälleen nauttia siitä, koska

-muistinne nyt on ennallaan, ja kysyn siis, ellei se ole tunkeilevaa,

-miksi kaiken nimessä te tunti sitten makasitte pitkin pituuttanne ja

-poikkiteloin maantiellä parinkymmenen askelen päässä ajoneuvoista,

-jotka olisivat leikanneet teidät kahtia, ellen minä olisi estänyt.

-Onko teillä murheita, mestari Gamain, ja oletteko tehnyt kohtalokkaan

-päätöksen surmata itsenne?»

-

-»Surmata itseni, minäkö? En totisesti. Miksikö minä makasin keskellä

-tietä loassa viruen? Oletteko varma, että se olin minä?»

-

-»Hitossa, silmäilkää ulkoasuanne!»

-

-Gamain katsahti vaatteitaan.

-

-»Voi, voi, kyllä rouva Gamain nyt elämöi, sillä hän sanoi minulle

-eilen: 'Älä pane yllesi uutta pukua, pane vanha nuttu, se on kyllin

-hyvä Tuilerieihin mennäksesi!'»

-

-»Mitä? Tuilerieihen mennäksenne? Olitteko tulossa Tuileries-palatsista,

-kun tapasin teidät?»

-

-Gamain raapi päätänsä koettaen koota yhä vieläkin sekavia ajatuksiaan.

-

-»Niin, niin, niin se on», sanoi hän, »tietysti olin tulossa

-Tuileries-palatsista. Miksen? Ei ole mikään salaisuus, että olen ollut

-herra Veton lukkoseppämestari.»

-

-»Mitä? Herra Veton? Ketä te sanotte herra Vetoksi?»

-

-»Mitä mä kuulen! Ettekö tiedä, että se on kuninkaan nimi?

-

-Mutta mistä te siis oikeastaan tulette? Kiinastako?»

-

-»Minkä sille voi! Minä teen työtäni enkä harrastele politiikkaa.»

-

-»Olette ylen onnellinen. Minä valitettavasti olen joutunut

-harrastelemaan sitäkin, tai oikeammin minut on pakotettu

-harrastelemaan. Se vie minut kerran vielä turmioon.»

-

-Gamain kohotti katseensa ja huoahti raskaasti.

-

-»Pötyä», sanoi tuntematon, »olisiko teidät kutsuttu Pariisiin

-suorittamaan samansuuntainen työ, jota tulitte tekemästä silloin kun

-ensimmäisen kerran toisemme tapasimme?»

-

-»Ihan niin, mutta silloin en tiennyt, minne minut vietiin, ja silmäni

-oli sidottu, nyt sen sijaan tiesin, minne menin ja silmäni olivat auki.»

-

-»Teidän oli sen vuoksi helppoa tuntea Tuilerieis-palatsi?»

-

-»Tuileries-palatsi?» kertasi Gamain. »Kuka teille on sanonut, että minä

-olen käväissyt Tuilerieissa?»

-

-»Hitossa, te itse juurikään! Kuinka minä muutoin tietäisin teidän

-tulleen Tuilerieista, ellette olisi sitä minulle sanonut?»

-

-— Se on totta, — päätteli Gamain itsekseen, — mistä hän sen todella

-tietäisi, ellen olisi sitä hänelle sanonut?

-

-Sitten hän virkkoi tuntemattomalle:

-

-»Olen kenties tehnyt hullusti mainitessani siitä teille. Mutta

-välipä tuolla, ettehän te ole koko maailma. No niin, koska olen

-sen teille maininnut, en ota sanojani takaisin. Minä olen ollut

-Tuileries-palatsissa.»

-

-»Ja te olette työskennellyt kuninkaan kanssa, joka on antanut teille

-taskussanne olevat kaksikymmentäviisi kultarahaa.»

-

-»Häh!» virkahti Gamain. »Taskussani oli tosiaankin viisikolmatta

-kultarahaa.»

-

-»Ja ne ovat siellä vieläkin, hyvä ystävä.»

-

-Gamain työnsi kerkeästi kätensä syvälle vyötärystaskuun ja veti

-esille kourallisen kultarahoja, joiden joukossa näkyi muutama pieni

-hopealantti ja pari kolme isoa soun rahaa.

-

-»Malttakaas, malttakaas», sanoi hän, »viisi, kuusi, seitsemän...

-hyvä, ja minä kun olin unohtaa koko jutun... kaksitoista,

-kolmetoista, neljätoista... viisikolmatta louisdoria on nätti

-summa... seitsemäntoista, kahdeksantoista, yhdeksäntoista... summa,

-jota nykypäivinä ei löydetäkään hevosen jaloista... kolmekolmatta,

-neljäkolmatta, viisikolmatta. Ah» jatkoi Gamain hengittäen kevyemmin,

-»Jumalan kiitos, kaikki ovat tallella!»

-

-»Kuten sanoin, ja te olisitte voinut ilman muuta uskoa minua, niin

-minusta ainakin tuntuu.»

-

-»Teitä? Mistä tiesitte mukanani olevan viisikolmatta louisdoria?»

-

-»Hyvä herra Gamain, minulla on ollut kunnia jo mainita teille, että

-tapasin teidät makaamassa keskellä valtamaantietä parinkymmenen

-askelen päässä ajoneuvoista, jotka olivat leikata teidät kahtia.

-Minä huusin ajajaa pysäyttämään. Kutsuin paikalle ohi yrittävän

-vuokra-ajurin. Irroitin toisen vaunulyhdyn ja katsellessani teitä

-lyhdyn valossa huomasin pari kolme kadulle kierähtänyttä kultarahaa.

-Koska ne kultarahat viruivat lähellä taskunne suuta, päättelin niiden

-vierähtäneen taskustanne. Työnsin sormeni taskuun, sen sisältämistä

-kahdestakymmenestä kultarahasta huomasin, etten ollut erehtynyt.

-Mutta silloin ajuri ravisti päätänsä ja sanoi: 'Ei, herra, ei.' —

-'Mitä ei?' — 'Ei, minä en ota tuota miestä rattailleni.' — 'Mikset

-ota?' — 'Koska hän on liian rikas tuossa puvussa. Viisikolmatta

-louisdoria pumpulisamettisen nutun taskussa, se haiskahtaa jo virstan

-päässä hirsipuulta, herra!' — 'Mitä', sanoin, 'luuletteko olevanne

-tekemisissä varkaan kanssa?' — Se sana näytti vaikuttavan teihin,

-sillä te sanoitte: 'Varas, minäkö varas?' — 'Ihan varmasti te olette

-varas', vastasi ajuri teille. 'Ellette olisi varas, kuinka taskussanne

-muuten olisi viisikolmatta louisdoria?' — 'Taskussani on viisikolmatta

-louisdoria, koska oppipoikani, Ranskan kuningas, on ne minulle antanut,

-vastasitte te. Ne sanat kuultuani luulin tuntevani teidät. Siirsin

-lyhdyn lähemmäs kasvojanne. 'Kaikki on nyt selvää! huudahdin. 'Tämä

-mies on herra Gamain, lukkoseppämestari Versaillesista. Hän on ollut

-työssä kuninkaan kanssa ja kuningas on antanut hänelle vaivan palkaksi

-viisikolmatta louisdoria. — Kun minä menin vastuuseen teistä, ajurikaan

-enää vastustellut. Työnsin taskuunne sieltä kierähtäneet kultarahat.

-Teidät pantiin rattaille mukavaan asentoon. Minä nousin ajurin viereen.

-Teidät kannettiin tähän kapakkaan ja tässä te nyt olette eikä teillä,

-Jumalan kiitos, ole muuta valittamista kuin että oppilaanne on teidät

-hylännyt.»

-

-»Olenko minä puhellut oppipojastani? Olenko minä valitellut, että hän

-on minut hylännyt?» päivitteli Gamain yhä enemmän kummastellen.

-

-»No, mutta siinä minulla on mies, joka ei muista mitä on vastikään

-sanonut!»

-

-»Minäkö?»

-

-»Mitä, ettekö vastikään sanonut: 'Se on sen veijarin... en muista enää

-nimeä, jonka mainitsitte.»

-

-»Louis Lecomte.»

-

-»Niin juuri. Mitä, ettekö hetki sitten sanonut: 'Se on sen veijarin

-Louis Lecomten vika, hän lupasi palata kanssani Versaillesiin, mutta

-lähdön hetkellä jättikin minut pulaan!»

-

-»Olen hyvinkin voinut sanoa, koska se on totta.»

-

-»No hyvä, koska se on totta, miksi siis kiellätte? Tiedättekö, että

-moinen salaperäisyys olisi näinä aikoina hyvin vaarallista jonkun

-toisen kuin minun kanssani, hyvä ystävä?»

-

-»Niinpä kai, mutta teidän kanssanne?» sanoi Gamain liehitellen.

-

-»Minun kanssani? Mitä sillä tarkoitatte?»

-

-»Tarkoitan ystävää.»

-

-»Kyllä vainen. Te luotatte ystäväänne tavattomasti. Te sanotte hänelle

-niin ja sitten heti ei. Te sanotte hänelle: se on totta! ja heti sen

-jälkeen: se ei ole totta! Hiisi vieköön, se on kuin viime kerrallakin,

-jolloin kerroitte minulle jutun... täytyisi olla Pézénasista kotoisin

-uskoakseen hetkeäkään jutun todenperäisyyttä.»

-

-»Minkä jutun?»

-

-»Jutun siitä salaovesta, jonka olette raudoittanut jonkun ylhäisen

-herran talossa, jonka osoitetta ette edes voinut minulle ilmaista.»

-

-»Hyvä, uskotte tai ette, mutta tälläkin kerralla on kysymys ovesta.»

-

-»Kuninkaan huoneistossa?»

-

-»Kuninkaan huoneistossa. Mutta käytäväoven asemasta on nyt puhe

-kaapinovesta.»

-

-»Ja te uskottelette minulle, että kuningas, joka itse harrastelee

-lukkosepän töitä, olisi kutsuttanut teidät raudoittamaan jotakin ovea?

-Kaikkea vielä!»

-

-»Mutta niin on kuin sanon. Ah, sitä miesparkaa! Hän kuvitteli olevansa

-kyllin taitava tullakseen toimeen avuttani. Hän oli aloittanut

-salalukon teon. 'Mitä tässä Gamainilla tehdään? Miksi kutsuttaisiin

-Gamain? Tarvitaanko Gamainia?' Niinpä kyllä, mutta lukonkieli tekee

-tenän ja täytyy kun täytyykin turvautua Gamain-poloisen apuun!»

-

-»Hän on siis lähettänyt luoksenne jonkun uskotun kamaripalvelijansa,

-ehkä Huen, ehkä Dureyn tai Weberin?»

-

-»Siinä juuri te erehdyttekin. Hän oli ottanut apulaisekseen erään

-oppipojan, joka tiesi vieläkin vähemmän kuin hän. Kerran sitten aamulla

-tämä oppipoika tulee Versaillesiin ja sanoo minulle: 'Kas niin, ukko

-Gamain, me olemme, kuningas ja minä, tahtoneet valmistaa lukon, mutta

-hitto, se noiduttu lukko ei käykään!' — 'Mitä minä sille voin?' sanoin

-minä. — 'Hitossa, teidän pitäisi tulla panemaan se kuntoon. —'Sanoin

-hänelle: 'Se ei ole totta, te ette tule kuninkaan käskystä, te tahdotte

-houkutella minut ansaan.' — Hän vastasi: 'Hyvä on. Kuningas on käskenyt

-minun antaa teille viisikolmatta louisdoria, jottei teillä olisi syytä

-epäillä.' — 'No, missä on viisikolmatta louisdoria?' — 'Tässä' — Ja hän

-antoi ne minulle.»

-

-»Nekö viisikolmatta louisdoria, jotka nyt ovat taskussanne?» kysyi

-aseseppä.

-

-»Ei. Nämä kultarahat on saatu jälkeenpäin. Edelliset viisikolmatta

-olivat käsirahaa».

-

-»Hitossa! Viisikymmentä louisdoria lukon korjaamisesta! Siinä on koira

-haudattuna, mestari Gamain.»

-

-»Samaa minäkin arvelin, varsinkin kun se oppipoika...»

-

-»No, se oppipoikako?»

-

-»Niin no, hän näytti tekaistulta oppipojalta. Minun olisi pitänyt

-kysellä häneltä, tiedustella, missä päin Ranskaa hän oli ammattinsa

-oppinut, ja mikä oli hänen äitinsä nimi ja muuta sellaista.»

-

-»Mutta ettehän te ole niitä miehiä, jotka erehtyvät, kun näette

-oppipojan työssä.»

-

-»Sitä en sanokaan. Tämä käsitteli melko näppärästi viilaa ja sahaa.

-Olen nähnyt hänen katkaisevan yhdellä iskulla hehkuvan rautaharkon ja

-puhkaisevan silmän häntäpultilla kuin olisi kairalla kiertänyt reiän

-puuriukuun. Mutta kaikessa siinä oli kumminkin enemmän tietoa kuin

-käytäntöä. Tuskin hän oli lopettanut työnsä, kun hän jo ryhtyi pesemään

-käsiään, ja kun hän oli pessyt kätensä, muuttuivat ne valkoisiksi.

-Muuttuvatko oikean lukkosepän kädet milloinkaan valkoisiksi? Ah, vaikka

-minä kuinka pesisin käsiäni, minä...!»

-

-Ja Gamain näytti ylpeänä mustia, känsäisiä kouriaan, jotka tosiaankin

-tuntuivat uhmaavan kaikkia maailman mantelivesiä ja saippuoita.

-

-»Mutta entä sitten», sanoi tuntematon, johtaen lukkosepän asiaan, joka

-tuntui hänestä mitä mielenkiintoisimmalta, »mitä teitte kuninkaan

-luokse tultuanne?»

-

-»Ensinnäkin, meitä näkyi odotetun. Meidät opastettiin työpajaan. Siellä

-kuningas antoi minulle lukon, joka ei ollut vallan hullummin aloitettu.

-Mutta sen haitat olivat ihan sekaisin. Nähkääs, kolmihaittainen lukko

-ei olekaan joka lukkosepän tehtävissä eikä kuninkaitten senkään vertaa,

-kuten ymmärrätte. Tarkastelin lukkoa, keksin sopivan keinon ja sanoin:

-'Hyvä on, jättäkää minut tunniksi tänne, ja tunnin perästä se liukuu

-alasillaan.' — Kuningas vastasi minulle: 'Gamain ystävä, ole kuin

-kotonasi. Tuossa ovat viilat, tuossa ruuvipenkit. Ahkeroi, poikaseni,

-ahkeroi. Me menemme sillaikaa panemaan kaappia kuntoon.' Sen sanottuaan

-hän lähti sen lemmon oppipojan kanssa.»

-

-»Isoja portaitako?» kysyi aseseppä kuin ohimennen.

-

-»Ei, vaan pieniä salaportaita, joista pääsee hänen työhuoneeseensa.

-Saatuani työn valmiiksi päättelin itsekseni: — Kaappijuttu on vain

-veruke. He ovat sulkeutuneet kuninkaan työhuoneeseen pohtimaan jotakin

-salahanketta. Menen portaat alas hyvin hiljaa, aukaisen työhuoneen oven

-ja vilauksessa minä näen, mitä he puuhailevat.»

-

-»Mitä he puuhailivat?» kysyi tuntematon.

-

-»Odottakaa, odottakaa. Luultavasti he kuuntelivat. Enhän minä ole

-jaloistani mikään tanssija, ymmärrät tehän? Vaikka koetin astua niin

-kevyesti kuin mahdollista, narahtivat portaat allani. He kuulivat

-askeleeni ja tulivat minua vastaan ja juuri kun laskin käteni säpille,

-aukeni ovi. Kuka oli hämillään? Gamain.»

-

-»Ettekö siis tiedä mitään?»

-

-»Malttakaa toki. — 'Ahaa, Gamain', sanoi kuningas, 'sinäkö sieltä

-tuletkin?' — 'Niin, sire', vastasin, 'olen lopettanut työni'. — 'Me

-myöskin olemme lopettaneet', virkkoi hän. 'Tule mukaan, annan sinulle

-muuta hommaa.' — Ja hän opasti minut nopeasti työhuoneen poikki, muttei

-niin nopeasti, etten olisi ehtinyt huomata pöydälle levitettyä karttaa,

-Ranskan karttaa luullakseni, koskapa sen yhdessä kulmassa oli kolme

-liljankuvaa».

-

-»Huomasitteko jotakin erikoista siinä Ranskan kartassa?» »Totta

-kai huomasin: kolme pitkää neulajonoa, jotka lähtivät keskeltä ja

-kuljettuaan jonkun matkan rinnakkain loittonivat sitten toisistaan

-reunoille päin. Niitä olisi voinut sanoa sotamiesjonoiksi, jotka

-marssivat rajalle kolmea tietä.»

-

-»Totisesti, kelpo Gamain», sanoi tuntematon ihailua teeskennellen,

-»teidän terävältä silmältänne ei jää mikään huomaamatta... Ja te

-luulette, että kaappihomman asemasta kuningas ja teidän oppipoikanne

-olivatkin hääränneet sen kartan kimpussa?»

-

-»Olen siitä ihan varma», vakuutti Gamain.

-

-»Ette voi olla siitä varma.»

-

-»Totta tietenkin voin.»

-

-»Voitteko sen todistaa?»

-

-»Se on hyvin helppoa. Neuloissa oli vahapää — yksissä musta, toisissa

-sininen ja kolmansissa punainen — ja kuningas piteli kädessään ja

-kaiveli hajamielisyydessään hampaita punapäisellä neulalla.»

-

-»Ah, Gamain ystävä», sanoi tuntematon, »jos minä keksisin jonkun

-asesepän alaan kuuluvan uuden työmenetelmän, niin minäpä en päästäkään

-teitä työpajaani, en edes kulkemaan sen kautta, se on varma se, tai

-minä sidon silmänne, kuten teille tehtiin sinä päivänä, jolloin teidät

-vietiin äsken mainitun ylhäisen herran taloon. Ja vaikka silmänne

-olikin sidottu, panitte silti merkille, että portaissa oli kymmenen

-askelta ja että talo oli bulevardin puolella.»

-

-»Malttakaas toki», sanoi Gamain ihastuneena osakseen tulleista

-ylistelyistä, »ette ole vielä perillä. Kaappi oli tosiaankin olemassa.»

-

-»Ahaa! Missä sitten?»

-

-»Niin, missäkö? Koettakaa arvata. Seinään koverrettuna, hyvä ystävä!»

-

-»Mihin seinään?»

-

-»Sen sisäkäytävän seinään, joka yhdistää kuninkaan vuodekomeron

-kruununprinssin huoneeseen.»

-

-»Tiedättekö, että mitä nyt kerrotte on perin huvittavaa?

-

-Entä oliko se kaappi julkisesti näkyvissä?»

-

-»Älkää nuolaisko ennenkuin tipahtaa... tarkoitan, että katselin

-ympärilleni silmät suurina, mutta kun en huomannut mitään, sanoin: 'No,

-entä kaappi, missä se siis on?' — Kuningas silmäili ympärilleen ja

-sanoi sitten minulle: 'Gamain, olen aina luottanut sinuun, ja vain sinä

-saat tietää minun salaisuuteni. Katso nyt.' —Ja oppipojan pidellessä

-kynttilää — päivä ei näet päässyt tähän käytävään — kuningas irroitti

-neliöruudun seinälaudoituksesta ja minä huomasin pyöreän syvennyksen,

-jonka suu oli lähes kaksi jalkaa läpimitaten. Huomatessaan minun

-ihmettelevät ilmeeni kuningas virkkoi, iskien silmää oppipojalle:

-'Hyvä ystävä, näetkö tuon syvennyksen? Minä olen laittanut sen rahojen

-säilytyspaikaksi. Tämä nuori mies on auttanut minua niinä neljänä

-viitenä päivänä, jotka hän on viettänyt linnassa. Nyt on sovitettava

-lukko tähän rautaoveen, jonka tulee sulkeutua niin, että neliöruutu

-sopii paikalleen ja peittää oven kuten se peittää syvennyksenkin.

-Tarvitsetko apua? Tämä nuori mies kyllä auttaa sinua. Tuletko hänettä

-toimeen? Siinä tapauksessa käytän hänen apuaan toisaalla, mutta yhä

-palvelukseeni.' — 'Oh‘, vastasin minä, 'te tiedätte hyvin, että milloin

-minä voin suorittaa jonkun työn yksin, en pyydä kenenkään apua. Tässä

-on puuhaa neljäksi tunniksi hyvälle työmiehelle, ja minä olen mestari,

-mikä merkitsee, että kaikki on valmista kolmessa tunnissa. Lähtekää

-te, nuori mies, askareillenne, ja te myöskin, sire. Jos te haluatte

-kätkeä jotakin tuohon, tulkaa kolmen tunnin perästä takaisin.' —

-Kaikesta päättäen kuningas oli antanut oppipojalle työtä toisaalla,

-sillä minä en nähnyt häntä sen koommin. Kolmen tunnin kuluttua kuningas

-tuli yksin ja kysyi: 'No, Gamain, kuinka pitkällä olemme?' — 'Jaha,

-valmis on, sire', vastasin hänelle. Ja minä näytin hänelle ovea, joka

-liikkui niin että oli sula nautinto sitä katsella, pienimmättäkään

-narinatta, ja lukkoa, joka kävi kuin herra Vaucansonin automaatti.

-—'Hyvä', sanoi hän minulle. 'Gamain, sinä saat auttaa minua, kun lasken

-rahat, jotka aion kätkeä tuonne. — Kun kamaripalvelija oli tuonut

-huoneeseen neljä säkillistä kaksoislouisdoreja, virkkoi kuningas:

-'Laskekaamme. Minä laskin miljoonan ja hän toisen, ja kun sitten jäi

-jäljelle viisikolmatta kultarahaa', sanoi hän: 'Kuulehan, Gamain, nämä

-viisikolmatta louisdoria ovat sinun palkkiosi vaivastasi. — Siinä

-oli häväistystä jo enemmän kuin tarpeeksi, että antoi köyhän miehen,

-jolla on viisi lasta, laskea miljoonan louisdoreja ja lahjoitti sitten

-viisikolmatta palkkioksi! Vai mitä te arvelette?»

-

-Tuntematon suipisti huuhaan.

-

-»Se oli tosiaankin halpamaista», sanoi hän.

-

-»Kuunnelkaa edelleen, emme ole vielä lopussa. Minä otin tarjotut

-viisikolmatta louisdoria, työnsin ne laskuuni ja sanoin: 'Kiitos

-kaunis, sire, mutta minä en ole saanut juotavaa enkä syötävää sitten

-kun aamulla ja nyt minä olen läkähtyä janoon.' Tuskin olin lopettanut

-sanottavani, kun kuningatar astui sisälle salaovesta ja seisoi äkkiä,

-varoittamatta, minun edessäni. Hän kantoi pientä tarjotinta, jolla

-oli lasillinen viiniä ja pieni leivos. — 'Kunnon Gamain', sanoi hän

-minulle, 'teidän on jano, juokaa tämä viini, teidän on nälkä, syökää

-tämä leivos.' — 'Ah, rouva kuningatar', sanoin minä ja kumarsin, 'ei

-teidän olisi tarvinnut vaivautua minun takiani, se oli ihan turhaa'.

-

-— Mitä arvelette? Lasillinen viiniä miehelle, joka sanoo olevansa

-janoinen, ja leivos miehelle, joka sanoo olevansa nälkäinen! Mitä

-kuningatar luuli sellaisilla annoksilla tehtävän? Kaikesta huomasi,

-ettei hänen ole milloinkaan ollut nälkä eikä jano! Lasillinen viiniä...

-ihan käy sääliksi!»

-

-»No, epäsittekö tarjouksen?»

-

-»Olisi pitänyt evätä... mutta minä join kun joinkin viinin. Leivoksen

-sen sijaan panin nenäliinaani ja päättelin itsekseni: — Mikä ei

-ole hyvää isälle, on hyvää lapsille. — Sitten minä kiittelin hänen

-majesteettiaan, kuten tulikin, ja lähdin kotimatkalle vannoen

-mennessäni, ettei minua enää nähdä Tuileries-palatsissa.»

-

-»Miksi sanoitte äsken, että teidän olisi pitänyt evätä kuningattaren

-tarjous ja olla juomatta viini?»

-

-»Koska he olivat panneet siihen myrkkyä. Tuskin olin sivuuttanut

-Toumant-sillan, kun minun tuli jano... ja polttava jano tulikin! Kun

-vasemmalla puolellani oli joki ja oikealla viinikauppoja, epäröin

-tovin, menisinkö joelle... Ah, siellä vasta huomasin oikein selvästi,

-kuinka kelvotonta lajia heidän tarjoomansa viini oli, sillä mitä

-enemmän join, sitä janoisemmaksi tulin! Sitä jatkui sitten, kunnes

-menetin tajuntani. Mutta kyllä he saavat vielä nähdä! Jos minut milloin

-kutsutaan todistamaan heitä vastaan, niin minä sanon, että he ovat

-antaneet minulle viisikolmatta louisdoria työskenneltyäni neljä tuntia

-yhteen kyytiin ja laskettuani miljoonan, ja peläten minun antavan ilmi

-paikan, mihin he kätkevät aarteensa, he ovat myrkyttäneet minut kuin

-koiran!» [Sellaisen syytöksen tämä kurja todella esittikin konventin

-edessä kuningatarta vastaan.]

-

-»Ja minä, kelpo Gamain», sanoi aseseppä, joka ilmeisesti oli saanut

-kaikki haluamansa tiedot ja nousi lähteäkseen, »minä vahvistan

-todistuksenne sanomalla, että minä annoin teille vastamyrkkyä, jonka

-avulla te virkositte elämään».

-

-Gamain tarttui tuntemattoman käsiin ja huudahti:

-

-»Me olemmekin tästedes ystäviä elämässä ja kuolemassa!»

-

-Ja aito spartalaisen kohtuullisena Gamain kieltäytyi ottamasta

-viinilasia, kun se tuntematon ystävä, jolle hän juurikaan vannoi

-ikuista toveruutta, tyrkytti sitä hänelle kolmannen ja neljännen

-kerran. Ammoniakki oli vaikuttanut lukkoseppämestariin kahdella

-tavalla: selvittänyt tuota pikaa hänen humalansa ja saanut hänet

-seuraaviksi neljäksikolmatta tunniksi inhoamaan viiniä. Gamain lähti

-Versaillesin suunnalle ja saapui perille kello kaksi aamulla eheänä

-ja terveenä, nutun taskussa kuninkaan viisikolmatta louisdoria ja

-housuntaskussa kuningattaren leivos.

-

-Jäätyään yksikseen tekaistu aseseppä otti vyötärystaskustaan

-kilpikonnankuorisen, kultapäärmäisen muistikirjan ja kirjoitti siihen

-seuraavan kaksiosaisen merkinnän:

-

-Kuninkaan vuodekomeron takana, pimeässä käytävässä, joka vie

-kruununprinssin huoneeseen — rautakaappi.

-

-Otettava selko, eikö Louis Lecomte, lukkosepänoppilas, olekin vain

-kreivi Louis, markiisi de Bouillén poika, joka yksitoista päivää sitten

-saapui Metzistä Pariisiin.

-

-

-

-X

-

-Tohtori Guillotinin kone

-

-

-Jo kahta päivää myöhemmin sai Cagliostro niiden omituisten tuntosarvien

-avulla, joita hänelle oli kaikissa kansankerroksissa, yksinpä

-kuninkaankin palveluskunnan keskuudessa, selville, että kreivi Louis

-de Bouillé oli tullut Pariisiin lokakuun 15 tai 16 päivänä; hänen

-serkkunsa Lafayette oli tavannut hänet 18 päivänä; samana päivänä tämä

-oli esitellyt hänet kuninkaalle; 22 päivänä nuorukainen oli tarjoutunut

-sepänoppilaaksi Gamainille; oli viipynyt hänen luonansa kolme päivää;

-neljäntenä päivänä lähtenyt mestarin kanssa Versaillesista Pariisiin;

-oli päässyt esteettömästi kuninkaan puheille; oli palannut asuntoonsa,

-jonka oli vuokrannut ystävänsä Achille du Chasteletin huoneiston

-vierestä; oli heti muuttanut pukua ja matkustanut samana iltana

-postivaunuissa Metziin.

-

-Toisaalta, päivää myöhemmin sen jälkeen kun hänellä oli ollut yöllinen

-keskustelu Beausiren kanssa Saint-Jeanin hautuumaalla, hän oli nähnyt

-entisen aliupseerin touhuissaan kiiruhtavan Bellevueen pankkiiri

-Zannonen puheille. — Palattuaan kello seitsemältä aamulla pelaamasta —

-hän oli hävinnyt viimeisenkin louisdorinsa herra Lawin erehtymättömän

-martingalen uhallakin — Beausire huomasi kotinsa ihan autioksi. Neiti

-Oliva ja pikku Toussaint olivat kadonneet.

-

-Silloin Beausiren mieleen johtui, että kreivi Cagliostro oli

-kieltäytynyt lähtemästä hänen kanssansa ulos ja selittänyt, että

-hänellä oli jotakin tähdellistä sanottavaa neiti Olivalle.

-

-Oli aihetta seuraavanlaiseen epäluuloon: kreivi oli ryöstänyt neiti

-Olivan. Hyvänä vainukoirana Beausire käänsi nenänsä näille jäljille ja

-seurasi niitä Bellevueen saakka. Siellä hän oli maininnut nimensä ja

-hänet oli heti opastettu parooni Zannonen eli kreivi Cagliostron luo

-— lukijan omassa vallassa on, kumpaa nimitystä haluaa käyttää tästä,

-ellei juuri kertomuksemme päähenkilöstä niin ainakin esitettävänämme

-olevan murhenäytelmän sokkanaulasta.

-

-Astuttuaan salonkiin, jonka me jo tunnemmekin, kun olemme aikaisemmin

-nähneet siellä tohtori Gilbertin ja markiisi de Favrasin, ja

-jouduttuaan kreivin eteen Beausire tuli hämilleen. Kreivi tuntui

-hänestä niin ylhäiseltä herralta, ettei hän uskaltanut tiukata tältä

-rakastajatartaan.

-

-Cagliostro puolestaan näytti osaavan lukea entisen aliupseerin

-salaisimmatkin ajatukset, koskapa sanoi:

-

-»Herra Beausire, olen huomannut erään asian, sen näet, että teissä on

-vain kaksi todellista intohimoa, peli ja neiti Oliva.»

-

-»Ah, herra kreivi», huudahti Beausire, »te siis tiedätte, millä asialla

-olen täällä?»

-

-»Vallan hyvin tiedän. Olette tullut tiedustelemaan minulta neiti

-Olivaa. Hän on minun luonani.»

-

-»Mitä, onko hän herra kreivin luona?»

-

-»On, Saint-Clauden kadun varrella olevassa asunnossani. Hän elelee

-siellä entisessä huoneistossaan, ja jos te olette hyvin järkevä, jos

-minä olen tyytyväinen teihin, jos te tuotte minulle haluamani tiedot,

-niin jonakin päivänä, herra Beausire, panemme taskuunne viisikolmatta

-louisdoria, jotta pääsette esiintymään aatelismiehenä Palais-Royalissa,

-ja selkäänne kauniin puvun esiintyäksenne rakastajana Saint-Clauden

-varrella.»

-

-Beausirella oli hyvä halu korottaa äänensä ja vaatia neiti Oliva

-haltuunsa, mutta Cagliostro oli virkkanut pari sanaa onnettomasta

-Portugalin lähetystön jutusta, joka häilähteli entisen aliupseerin

-pään päällä kuin Damokleen miekka, ja Beausire oli pysynyt vaiti.

-

-Kun hän lausui epäilevänsä, ettei neiti Oliva ollut Saint-Clauden

-kadun asuintalossa, käski kreivi valjastaa vaununsa, ajoi Beausiren

-kanssa puistokadun rakennukseen, vei hänet »kaikkeinpyhimpään»,

-siirsi seinältä erään kuvan sivulle ja osoitti hänelle taidokkaasti

-sommitellusta aukosta neiti Olivaa, joka kuningatarmaisesti puettuna

-lojui isossa, kahden istuttavassa sohvassa lukien jotakin siihen aikaan

-yleisesti harrastettua huonoa kirjaa. Sellaiset kirjat olivat neiti de

-Taverneyn entisen kamarineidon suurin ilo, milloin onnellinen sattuma

-salli hänen päästä niihin käsiksi. Hänen poikansa, pikku Toussaint,

-joka oli puettu kuin kuninkaanpoika, päässä Henrik IV:n kuosinen,

-valkoinen sulkatöyhtölakki ja jalassa taivaansiniset merimieshousut,

-joita kannatteli kolmivärinen, kultatupsuinen vyö, leikki uhkeilla

-leluilla.

-

-Silloin Beausire tunsi, kuinka rakastajan ja isän sydän laajeni hänen

-rinnassaan. Hän lupasi tehdä kaikki, mitä kreivi häneltä tahtoi,

-ja sanojensa mittaisena miehenä kreivi päivinä, jolloin Beausire

-oli tuonut jonkun mielenkiintoisen tiedon, salli hänen, sen jälkeen

-kuin hän oli saanut kreivin kädestä maksun kullassa, mennä noutamaan

-palkkansa rakkaudessa neiti Olivan sylistä.

-

-Kaikki oli siis sujunut kreivin toivomusten ja voisi sanoa myöskin

-Beausiren toivomusten mukaan, kun joulukuun loppupäivinä, hetkellä,

-joka tähän vuodenaikaan oli ihan tavaton, toisin sanoen kello kuusi

-aamulla, tohtori Gilbert, joka oli työskennellyt jo puolitoista tuntia,

-kuuli oveltaan kolme iskua ja tunsi niiden laadusta, että kolkuttaja

-oli joku vapaamuurariveli.

-

-Hänen oli mentävä avaamaan.

-

-Kreivi Cagliostro, hymy huulilla, seisoi oven toisella puolella.

-

-Joutuessaan vastakkain tämän salaperäisen miehen kanssa ei Gilbert

-milloinkaan voinut masentaa eräänlaista puistattavaa tunnetta.

-

-»Ah», sanoi hän, »tekö siellä olettekin, kreivi?»

-

-Sitten hän ojensi väkinäisesti kätensä ja jatkoi:

-

-»Tervetuloa, olkoon hetki mikä tahansa ja liikuttepa millä asialla

-hyvänsä!»

-

-»Asiani, hyvä Gilbert», selitti kreivi, »on halu saada teidät tulemaan

-mukaan erääseen ihmisystävälliseen kokeeseen, josta minulla on ollut

-kunnia jo puhua teille aikaisemmin».

-

-Gilbert koetti turhaan muistella, mistä kokeesta kreivi oli joskus

-puhunut.

-

-»En muista», sanoi hän.

-

-»Tulkaa silti, hyvä Gilbert, minä en vaivaa teitä suotta, saatte olla

-siitä varma. Muuten siellä, minne aion teidät viedä, tapaatte vanhoja

-tuttuja.»

-

-»Hyvä kreivi», sanoi Gilbert, »minne tahansa minut haluattekin viedä,

-lähden kanssanne ennen kaikkea juuri teidän takianne. Paikka, minne

-tulen, ja henkilöt, jotka tapaan, ovat toisarvoisia seikkoja.»

-

-»Kas niin, tulkaa nyt, sillä meillä ei ole aikaa hukattavana.»

-

-Gilbert oli täysissä pukeissa, hänen tarvitsi vain panna kynä pois ja

-ottaa hattu.

-

-Kun nämä toimet oli suoritettu, sanoi hän:

-

-»Kreivi, olen määrättävissänne.»

-

-»Lähtekäämme», vastasi kreivi lyhyesti.

-

-Hän meni edellä, Gilbert seurasi perässä.

-

-Miehet nousivat ulkona odotteleviin vaunuihin.

-

-Vaunut lähtivät heti liikkeelle kreivin tarvitsematta antaa

-minkäänlaista määräystä. Ilmeisesti ajuri tiesi jo ennestään, minne

-matka oli suunnattava.

-

-Neljännestunnin ajon jälkeen, jonka kestäessä Gilbert huomasi vaunujen

-kulkevan halki koko Pariisin ja sivuuttavan tulliportin, pysähdyttiin

-isoon neliöpihaan, jota ympäröivissä seinissä oli kaksi kerrosta pieniä

-ristikkoikkunoita.

-

-Portti, josta vaunut olivat ajaneet sisälle, sulkeutui niiden perässä.

-

-Astuttuaan alas vaunuista Gilbert huomasi olevansa jonkun vankilan

-pihamaalla ja silmäiltyään tarkemmin ympäristöään hän tunsi sen

-Bicêtren pihaksi.

-

-Tämä näyttämö, luonnostaankin jo synkännäköinen, vaikutti sitäkin

-alakuloisemmalta, kun hämärtävä päivä vain vaivoin näytti uskaltavan

-tulla tähän pihaan.

-

-Kello lienee ollut neljänneksen yli kuuden aamulla. Talvisaikaan

-se päivänhetki on perin ikävä, sillä silloin kylmä tehoo

-lujarakenteisimpiinkin ihmisiin.

-

-Hieno tihkusade valui harson lailla alas ja pieksi vankilan harmaita

-seiniä.

-

-Keskellä pihaa oli työssä viisi kuusi puuseppää mestarin valvoessa

-työtä. Työtä johti muuan pieni, mustapukuinen mies, joka yksinään

-liikkui enemmän kuin kaikki muut. Miehet olivat pystyttämässä jotakin

-oudonnäköistä, omituista konetta.

-

-Huomatessaan saapuneet vieraat pieni, mustapukuinen mies kohotti päänsä.

-

-Gilbert säpsähti. Hän tunsi miehen tohtori Guillotiniksi, jonka hän oli

-tavannut Maratin luona. Tuo kone oli isossa koossa sama, jonka hän oli

-nähnyt pienoiskoossa _Kansan Ystävän_ toimittajan kellarissa.

-

-Pieni mies puolestaan tunsi myöskin Cagliostron ja Gilbertin.

-

-Näiden kahden henkilön tulo oli kaikista päättäen niin tärkeä tapaus,

-että hän katsoi asiakseen luopua hetkeksi työn johdosta ja lähteä heitä

-tervehtimään.

-

-Mutta sitä ennen hän sentään kehoitti puuseppämestaria valvomaan

-tarkoin miestensä hommia.

-

-»No, no, mestari Guidon... tuo on hyvä», sanoi hän. »Pankaa ensiksi

-kuntoon alusta. Alusta nähkääs on koko rakennuksen pohja. Kun alusta on

-valmis, pystyttäkää molemmat pylväät, mutta katsokaa tarkoin, etteivät

-rajamerkit tule liian etäälle tai liian lähelle. Minä olen muuten

-paikalla enkä päästä teitä näkyvistäni.»

-

-Sitten hän lähestyi Cagliostroa ja Gilbertiä, jotka säästivät häneltä

-puoli taivalta.

-

-»Hyvää huomenta, parooni», tervehti hän. »On kovin miellyttävää, että

-tulette ensimmäisenä ja tuotte mukananne tohtorin. Tohtori, muistatte

-kai vielä, että olin kutsunut teidät Maratin luona katsomaan koettani,

-mutta olin unohtanut kysyä osoitettanne... Te näette kohta jotakin

-merkillistä, kaikkein ihmisystävällisimmän koneen, mitä milloinkaan on

-keksitty.»

-

-Sitten hän kääntyi äkkiä tähän koneeseen päin, rakkaimman huolenpitonsa

-esinettä tarkastamaan.

-

-»No, no, Guidon, mitä te nyt teette?» sanoi hän. »Te panette etupuolen

-taaksepäin.»

-

-Hän hypähti portaille, jotka kaksi apuria oli juuri kiinnittänyt

-neliölautaan, ja oli tuossa tuokiossa alustalla, missä hänen

-läsnäolonsa riitti parissa sekunnissa korjaamaan erehdyksen, jonka

-tämän uuden koneen salaisuuksiin perehtymättömät työmiehet olivat

-tehneet.

-

-»Kas noin», virkkoi tohtori Guillotin katsellen tyytyväisenä, kuinka

-työ hänen johdossaan sujui kuin itsestään. »Nyt on enää pantava

-leikkuuveitsi uurteeseen... Guidon, Guidon», huudahti hän äkkiä

-kuin kauhistuneena, »kuulkaas, miksei uurretta ole vahvistettu

-messinkilevyllä?»

-

-»Ah, tohtori, nähkääs, minä ajattelin, että hyvin voideltu kelpo

-tammipuu olisi yhtä hyvä kuin messinki», vastasi puuseppämestari.

-

-»Siinä nyt ollaan», sanoi tohtori halveksivasti, »säästäväisyyttä,

-kitsautta, vaikka kysymyksessä on tieteen kehitys, inhimillinen hyvä!

-Guidon, jos kokeemme tänään epäonnistuu, panen teidät siitä vastuuseen.

-Hyvät herrat, otan teidät todistajiksi», jatkoi tohtori puhutellen

-Cagliostroa ja Gilbertiä, »haastan teidät todistamaan, että minä olin

-pyytänyt tekemään kourut messingistä ja että minä panen vastalauseen,

-kun niitä ei ole tehty messingistä. Jos veitsi nyt pysähtyy puolitiehen

-tai liukuu huonosti, niin se ei ole minun vikani, minä pesen käteni.»

-

-Kahdeksantoista vuosisataa eroitti sen eleen, jonka tohtori teki uuden

-kojeensa tasokkeella, siitä kädenliikkeestä, jonka Pilatus aikoinaan

-oli tehnyt palatsinsa parvekkeelta.

-

-Mutta kaikista näistä pikku vastoinkäymisistä huolimatta koje saatiin

-pystyyn ja kohotessaan se sai eräänlaisen inhimillisen hahmon, joka

-riemastutti keksijäänsä, mutta pani tohtori Gilbertin värisemään.

-

-Cagliostro pysyi tunteettomana. Tuntui siltä kuin Lorenzan kuoleman

-jälkeen tämä mies olisi kivettynyt marmoriksi.

-

-Seuraavassa kuvailemme tämän koneen ulkomuotoa.

-

-Alimpana oli ensimmäinen tasoke, jolle päästiin lyhyitä myllyportaita

-pitkin.

-

-Tämä tasoke — mestauslava — oli viisitoista jalkaa leveä neliö.

-Siltä kohosi, vastapäätä portaita ja suunnilleen kymmenen jalan

-päässä niistä, kaksi yhdensuuntaista, kymmenen tai kahdentoista jalan

-korkuista pylvästä.

-

-Näihin pylväihin oli uutettu se kuulu kouru, jossa mestari Guidon oli

-säästellyt messinkiä; sen säästäväisyyden olemme nähneet aiheuttavan

-ihmisystävällisen tohtori Guillotinin kovaääniset huudahdukset.

-

-Tätä kourua pitkin liukui puolikuunmuotoinen leikkuuterä. Kun sitä

-kannatteleva jousi päästettiin auki, putosi veitsi vapaasti omalla

-painollaan. Lisäpainolla se oli tehty sata kertaa raskaammaksi.

-

-Pylväitten väliin oli tehty pieni aukko, johon sopi ihmisen pää. Kun

-tämän reiän molemmat puupuoliskot lyötiin kiinni, muodostivat ne kuin

-renkaan kaulan ympärille.

-

-Tavallisen miehen mittaisesta laudasta sommiteltu vipulauta heilahti

-määrätyllä hetkellä ja heilahtaessaan se joutui itsestään äsken

-mainitun ikkunan tasalle.

-

-Kuten näkyy, oli kaikki tämä mitä nokkelinta keksintöä.

-

-Silläaikaa kun puusepät, mestari Guidon ja tohtori viimeistelivät

-kojeen kuntoonpanoa, Cagliostron ja Gilbertin keskustellessa kojeen

-enemmästä tai vähemmästä alkuperäisyydestä — kreivi piti riidanalaisena

-tohtori Guillotinin keksinnön alkuperäisyyttä huomauttaen hänen

-kojeensa muistuttavan italialaista _mannayaa_ ja varsinkin Toulousen

-vanneveistä, jolla marsalkka de Montmorency oli mestattu [»Tässä

-maakunnassa», sanoo Puységur, »käytetään kahden puupalikan väliin

-kiinnitettyä vanneveistä; kun mestattavan pää on painettu pölkylle,

-nykäisee joku nuorasta, veitsi putoaa ja irroittaa ruumiista pään»]—

-saapui pihalle uusia vieraita, jotka nekin epäilemättä oli kutsuttu

-olemaan mukana tässä kokeessa.

-

-Heitä oli ensinnäkin meille ennestään tuttu vanhus, joka on esittänyt

-toimekasta osaa pitkän kertomuksemme vaiheissa. Vaikka häntä vaivasi

-sairaus, joka pian vei hänet kuolemaan, oli hän virkaveljensä

-Guillotinin kutsua noudattaen poistunut huoneestaan ja, varhaisesta

-aamuhetkestä ja huonosta säästä piittaamatta, tullut katsomaan, kuinka

-kone toimisi.

-

-Gilbert tunsi hänet ja riensi kunnioittavasti häntä tervehtimään.

-

-Hänen seurassaan oli herra Giraud, Pariisin kaupunginarkkitehti, joka

-sai kiittää hoitamaansa virka-asemaa hänelle tulleesta erikoiskutsusta.

-

-Toiseen ryhmään, joka ei ollut ketään tervehtinyt ja jota kukaan

-ei ollut tervehtinyt, kuului neljä miestä, kaikki neljä hyvin

-yksinkertaisissa pukimissa.

-

-Pihalle päästyään nämä neljä miestä olivat heti siirtyneet

-mahdollisimman etäälle siitä paikasta, missä Cagliostro ja Gilbert

-seisoivat, ja pysyttelivät sopessaan, nöyrinä, puhellen kuiskaavalla

-äänellä ja sateesta huolimatta pidellen hattua kädessään.

-

-Se heistä, joka näytti päälliköltä tai jota muut kolme kuuntelivat

-kunnioittavasti, kun hän puhui heille matalalla äänellä, oli

-viidenkymmenen tai kahdenkuudetta vuoden ikäinen, kookasvartaloinen,

-suopeasti hymyilevä ja avomielisen näköinen mies.

-

-Tämä mies oli Charles-Louis Sanson. Hän oli syntynyt helmikuun 15

-päivänä 1738. Hän oli nähnyt isänsä teloittavan Damiensin ja ollut

-apuna, kun isällä oli ollut kunnia katkaista herra de Lally-Tollendalin

-kaula.

-

-Hänellä oli tavallisessa käytännössä nimityksenään _Monsieur de Paris_,

-»Pariisin herra».

-

-Muut kolme olivat hänen poikansa, joka myöhemmin sai kunnian auttaa

-häntä Ludvig XVI:n teloituksessa, ja hänen kaksi apulaistaan.

-

-Monsieur de Parisin, hänen poikansa ja hänen kahden apulaisensa

-läsnäolo antoi herra Guillotinin koneelle hirvittävän kaunopuheisuuden

-leiman, se kun todisti, että koe, jonka hän aikoi tehdä, oli saanut

-hallituksen hyväksymisen, ellei, juuri takuuta.

-

-Tällä hetkellä monsieur de Paris näytti hyvin alakuloiselta. Jos

-kone, jonka koekäyntiä hänet oli kutsuttu katsomaan, hyväksyttäisiin,

-menettäisi hänen esiintymisensä kaiken maalauksellisuutensa. Teloittaja

-ei olisi enää joukon silmissä tuomioenkeli kädessä säkenöivä kalpa;

-pyöveli olisi vain jonkunlainen vanginvartija, joka nykäisee

-kuolemannuorasta.

-

-Sillä taholla oli siis todellinen vastustuspuolue.

-

-Koska sadetta yhä jatkui, heikompana kenties, mutta sitä tiheämpänä,

-alkoi tohtori Guillotin pelätä, että ruma sää voisi karkoittaa jonkun

-hänen katselijakunnastaan, ja kääntyi senvuoksi huomattavimman ryhmän

-puoleen, sen, johon kuuluivat Cagliostro, Gilbert, tohtori Louis ja

-arkkitehti Giraud, ja sanoi kuin teatterinjohtaja, joka tuntee yleisön

-käyvän kärsimättömäksi:

-

-»Hyvät herrat, me odotamme enää vain yhtä henkilöä, tohtori Cabanisia.

-Kun hän saapuu, voimme aloittaa.»

-

-Tuskin hän oli lopettanut lauseensa, kun pihalle ajoivat kolmannet

-vaunut, joista astui ulos muuan kolmenkymmenenkahdeksan tai

-neljänkymmenen ikäinen mies, avo-otsainen, älykkään näköinen,

-vilkaskatseinen tutkijatyyppi.

-

-Tämä tulija oli viimeinen kaivattu vieras, tohtori Cabanis.

-

-Hän tervehti jokaista ystävällisesti, kuten sopiikin filosofilääkärin

-tehdä, meni tarjoamaan kättä Guillotinille, kun tämä korkealta

-tasokkeelta huudahti:

-

-»Tulkaahan nyt, tohtori, tulkaa väleen, teitä vain on odoteltukin!»

-

-Sitten tohtori Cabanis siirtyi Cagliostron ja Gilbertin seuraan.

-

-Silläaikaa hänen vaununsa asettuivat toisten ajoneuvojen rinnalle.

-

-Monsieur de Parisin ajoneuvot olivat vaatimattomasti jääneet portille.

-

-»Hyvät herrat», sanoi tohtori Guillotin, »koska emme odota enää ketään

-tulevaksi, voimme nyt aloittaa».

-

-Hän heilautti kättänsä, muuan ovi aukeni ja ulos astui kaksi miestä,

-yllä eräänlainen harmaa univormu. He kantoivat olkapäillään säkkiä,

-jonka kankaan alta häämöttivät epäselvästi ihmisruumiin muodot.

-

-Ristikkoikkunoitten taakse ilmestyi valjuja mielipuolenkasvoja. Tylsin

-silmin he katselivat — heitä ei tietenkään ollut kutsuttu katselijoiksi

-— tätä odottamatonta ja kaameaa näytelmää, jonka valmisteluja ja

-tarkoitusta he eivät voineet käsittää.

-

-

-

-

-XI

-

-Iltaseurustelu Flora-paviljongissa

-

-

-Saman päivän iltana, joulukuun 24 päivänä, siis jouluaattona, oli

-Flora-paviljongissa vastaanotto.

-

-Koska kuningatar ei mielinyt järjestää vastaanottoa luoksensa, otti

-prinsessa de Lamballe vastaan vieraat hänen puolestaan ja esiintyi

-emäntänä, kunnes kuningatar saapuisi.

-

-Kuningattaren saavuttua kaikki sujuisi niinkuin iltahetki olisi

-vietetty Marsan-paviljongissa eikä Flora-paviljongissa.

-

-Päiväsaikaan nuori parooni Isidor de Charny oli palannut Torinosta ja

-tulonsa jälkeen käynyt heti kuninkaan, sitten kuningattaren puheilla.

-

-Molempien taholta hänet oli otettu vastaan erikoisen ystävällisesti,

-mutta kuningattarella oli kaksikin syytä korostaa huomaavaisuuttaan.

-

-Ensinnäkin Isidor oli Charnyn veli ja koska Charny itse oli nyt poissa,

-tunsi kuningatar suurta mielihyvää tavatessaan edes hänen veljensä.

-

-Toisaalta Isidor toi Artoisin kreivin ja prinssi de Condén terveiset,

-jotka sointuivat liiankin hyvin hänen oman sydämensä kuiskaamiin

-viesteihin.

-

-Prinssit suosittelivat kuningattarelle markiisi de Favrasin

-suunnitelmia ja kehottivat häntä käyttämään hyväkseen tuon urhean

-aatelismiehen uhrautuvaisuutta ja pakenemaan sekä tulemaan heidän

-pariinsa Torinoon.

-

-Isidor oli saanut sen ohessa tehtäväkseen lausua Favrasille prinssien

-olevan myötätuntoisia hänen aiheilleen ja että he tekisivät voitavansa

-sen onnistumiseksi.

-

-Kuningatar viivytti Isidoria luonansa kokonaisen tunnin, kutsui hänet

-illaksi rouva de Lamballen seurapiiriin ja salli hänen poistua vasta

-kun tämä pyysi lupaa päästä toimittamaan asiansa markiisi de Favrasille.

-

-Kuningatar ei maininnut mitään varmaa pakohankkeestaan. Mutta hän antoi

-Isidorin tehtäväksi toistaa Favrasille ja tämän puolisolle, mitä hän

-oli heille sanonut silloin kun oli ottanut markiisittaren puheilleen

-ja kun hän oli ilmoittamatta astunut kuninkaan huoneeseen, markiisin

-ollessa tämän puheilla.

-

-Kuningattaren luota lähdettyään Isidor meni heti tapaamaan markiisi de

-Favrasia, joka asui Royale-aukion 21:ssä.

-

-Parooni de Charnyn otti vastaan madame de Favras. Tämä sanoi aluksi,

-että hänen miehensä oli mennyt ulos. Mutta kun hän kuuli vieraansa

-nimen, keiden kuninkaallisten henkilöitten puheilla hän oli hetki

-sitten ollut ja ketkä toiset hän oli tavannut viisi kuusi päivää

-varemmin, hän tunnusti, että hänen miehensä olikin kotosalla, ja

-kutsutti hänet huoneeseen.

-

-Markiisi tuli kirkassilmäisenä ja hymyilevänä. Hänelle oli ilmoitettu

-asiasta suoraan Torinosta, joten hän tiesi, miltä taholta Isidor tuli.

-

-Viesti, jonka kuningatar muun ohessa oli antanut nuoren miehen

-vietäväksi, teki salavehkeilijän ilon täydelliseksi. Kaikki sujui

-tosiaankin hänen toivomuksensa mukaan. Hanke kehittyi suurenmoisesti.

-Tietyt tuhatkaksisataa ratsumiestä olivat kerääntyneet Versaillesiin.

-Kunkin heistä piti värvätä yksi jalkamies joukkoon, joten saataisiin

-kokoon kaksituhattaneljäsataa tuhannenkahdensadan asemasta.

-Neckern, Baillyn ja Lafayetten kolmoismurhan, joka oli suunniteltu

-suoritettavaksi niiden kolmen miesjoukon toimesta, joista yksi tulisi

-Pariisiin Roulen, toinen Grenellen ja kolmas Chaillotin tulliportista,

-annettiin raueta, koska arveltiin riittävän, jos Lafayette

-toimitettaisiin pois tieltä. Siihen yritykseen taas riittäisi hyvin

-neljä päättävää, hyvin asestettua miestä. Nämä odottelisivat hänen

-vaunujaan illalla yhdentoista aikoihin, hetkellä, jolloin Lafayette

-tavallisesti lähti Tuileries-palatsista. Kaksi miehistä kulkisi

-kadulla, yksi kummallakin sivulla, toiset kaksi asettuisivat vaunujen

-eteen. Toinen näistä heiluttaisi kädessään jotakin paperia, viittaisi

-ajajaa pysäyttämään ja sanoisi, että hänellä olisi jotakin tärkeää

-ilmoitettavaa kenraalille. Vaunut pysähtyisivät, kenraali kurkistaisi

-ulos oviaukosta ja siinä samassa hänet ammuttaisiin pistoolilla.

-

-Siinä olikin ainoa huomattavampi ohjelmanmuutos. Kaikki muu kävisi

-aikaisempien suunnitelmien mukaisesti. Rahaa oli jaeltu, miehet

-tiesivät tehtävänsä. Kuninkaan tarvitsisi vain sanoa: »hyväksyn»,

-Favras antaisi sovitun merkin ja koko juttu olisi selvitetty.

-

-Muuan seikka oli huolestuttanut Favrasia: kuninkaan ja kuningattaren

-äänettömyys. Tämän äänettömyyden oli kuningatar nyt katkaissut

-lähettämällä Isidorin mukana viestinsä, ja vaikka tämän esittämät

-terveiset markiisi Favrasille ja hänen puolisolleen tuntuivatkin kovin

-epämääräisiltä, lähtivät ne toki kuninkaallisesta suusta ja olivat

-sikäli hyvin merkittäviä.

-

-Isidor lupasi vielä samana iltana lausua kuningattarelle ja kuninkaalle

-markiisin alamaisen tervehdyksen.

-

-Kuten tiedämme, oli nuori parooni lähtenyt Torinoon samana päivänä kuin

-oli saapunut Pariisiin. Hänellä ei ollut siis nyt muuta asuntoa kuin

-se huone, missä hänen veljensä asusti Tuileries-palatsissa. Koska tämä

-veli oli matkoilla, käski hän kreivin palvelijan avata itselleen tämän

-huoneen.

-

-Kello yhdeksän hän astui prinsessa de Lamballen salonkiin.

-

-Häntä ei ollut koskaan esitetty prinsessalle. Tämä ei siis tuntenut

-häntä. Mutta koska kuningatar oli päivällä maininnut hänestä, nousi

-prinsessa heti kun airut oli huutanut nuoren paroonin nimen ja viehkeän

-suloisesti, mikä oli hänelle luonteenomaista, opasti hänet heti

-kaikkein valituimpaan piiriin.

-

-Kuninkaalliset eivät olleet vielä saapuneet. Monsieur, joka näytti

-huolestuneelta, puheli nurkassa kahden henkiystävänsä, de la Châtren ja

-d'Avarayn, kanssa. Kreivi Louis de Narbonne siirtyi ryhmästä toiseen

-sulavasti kuin mies, joka tuntee liikkuvansa perheen keskuudessa.

-

-Tähän perhetuttujen ryhmään kuului nuoria aatelismiehiä, jotka

-uhmailivat maastamuuton villitystä. Heitä olivat de Lamethit, jotka

-saivat monesta hyvästä kiittää kuningatarta ja jotka eivät vielä

-olleet siirtyneet vastustuspuolueeseen, d'Ambly, aikakauden nero

-tai häijyläinen, kuinka vain lukija haluaa, de Castries, kreivi

-Fersen, Suleau, henkevän lehden _Apostolien Teot_ päätoimittaja,

-kaikki jalosydämisiä, mutta pikapäisiä miehiä, toiset suorastaan

-hullunrohkeita.

-

-Isidor ei tuntenut ainoatakaan näistä nuorista miehistä. Mutta hänen

-hyvin tunnettu nimensä ja se erikoinen suopeus, jota prinsessa oli

-suvainnut osoittaa häntä tervehtiessään, vaikuttivat, että kaikki

-ojensivat hänelle kätensä.

-

-Hänhän toi sitäpaitsi vereksiä uutisia siitä toisesta Ranskasta, joka

-eli ulkomailla. Jokaisella oli sukulainen tai ystävä prinssien hovissa.

-Isidor oli nähnyt koko sen maailman, hän oli kuin toinen sanomalehti.

-

-Olemme jo maininneet, että Suleau oli ensimmäinen.

-

-Suleau kannatteli keskustelua ja kaikki nauroivat äänekkäästi. Suleau

-oli ollut päivällä kansalliskokouksen istunnossa. Guillotin oli

-noussut puhumaan, oli kiitellyt keksimänsä koneen lempeää toimintaa,

-maininnut, kuinka suurenmoisesti saman päivän aamulla suoritettu

-koe oli onnistunut, ja pyytänyt, että hänelle suotaisiin kunnia

-korvata keksinnöllään kaikki kuoleman kojeet — teiliratas, hirsipuu,

-polttorovio, silpominen — jotka jatkuvasti olivat kauhistuttaneet

-Grève-toria.

-

-Kansalliskokous, jota tämän uuden koneen sametinpehmeys oli hurmannut,

-oli ollut valmis hyväksymään sen.

-

-Suleau oli sepittänyt kansalliskokouksesta, tohtori Guillotinista ja

-hänen koneestaan Exaudet-menuetin säveleeseen sovitetun laulun, joka

-julkaistaisiin hänen lehtensä seuraavan päivän numerossa.

-

-Tämä laulu, jota hän hyräili ympäröivälle iloiselle joukolle,

-herätti niin kovaäänisen naurun, että kuningas, joka paraikaa saapui

-kuningattaren seurassa, kuuli sen jo eteisessä ja koska hän —

-kuningas-parka! — ei enää useinkaan nauranut, päätti hän tiedustella,

-mikä näinä surullisina aikoina voi aiheuttaa moisen iloisen mielialan.

-

-On sanomattakin selvää, että airueen ilmoitettua kuninkaan saapuneen ja

-toisen ilmoitettua kuningattaren tulleen tyrehti kuiskailu, keskustelu

-ja nauru kuin taikaiskusta ja vaihtui kunnioittavaksi hiljaisuudeksi.

-

-Kuninkaalliset astuivat sisälle.

-

-Mitä enemmän vallankumouksen henki julkisesti riisti kuninkuudelta

-arvovaltaa, sitä enemmän — se täytyy myöntää — kasvoi yksityisesti

-todellisissa kuningasmielisissä kunnioitus, jolle antoivat uutta

-voimaa kuningasparia kohdanneet vastoinkäymiset. Vuosi 89 näki syvää

-kiittämättömyyttä, vuosi 93 näki mitä ylevintä uhrautuvaisuutta.

-

-Madame de Lamballe ja madame Elisabeth ottivat kuningattaren haltuunsa.

-

-Monsieur meni kuningasta vastaan häntä kunnioittavasti tervehtiäkseen

-ja sanoi kumartaen:

-

-»Veljeni, emmeköhän voisi, te, kuningatar, minä ja joku läheisimmistä

-ystävistänne, järjestää jotakin erikoispeliä, jotta whistin turvin

-saisimme hieman keskustella luottamuksellisesti?»

-

-»Varsin mielelläni, veljeni; järjestäkää asia kuningattaren kanssa.»

-

-Monsieur lähestyi Marie-Antoinettea, jolle Charny paraikaa esitti

-kunniatervehdystään sanoen hyvin hiljaa:

-

-»Madame, olen tavannut markiisi de Favrasin ja minulla on esitettävänä

-teidän majesteetillenne mitä tähdellisimpiä uutisia.»

-

-»Rakas sisareni», virkkoi Monsieur, »kuningas haluaa neljän miehen

-whistipeliâ. Me asetumme kuninkaan kanssa teitä vastaan ja hän antaa

-teidän valita puoluelaisenne.»

-

-»Hyvä on», vastasi kuningatar, joka aavisti, että whistipeli oli

-vain veruke, »olen jo valinnut. Herra parooni de Charny, tulkaa te

-neljänneksi. Pelatessamme voitte kertoa Torinoa koskevat uutisenne.»

-

-»Ah, te tulette Torinosta, parooni?» sanoi Monsieur.

-

-»Niin tulen, monseigneur. Torinosta palattuani olen käväissyt

-Royale-aukiolla ja tavannut siellä miehen, joka on kuninkaan,

-kuningattaren ja teidän korkeutenne harras ystävä.»

-

-Monsieur punastui, rykäisi ja poistui. Hän oli vehkeilevä, arka luonne;

-paroonin suora, täsmällinen esiintyminen kiusasi häntä.

-

-Hän loi silmäyksen de la Châtreen, joka lähestyi häntä, kuiskasi tälle

-joitakin ohjeita, minkä jälkeen de la Châtre poistui.

-

-Sillaikaa kuningas tervehti aatelismiehiä ja niitä harvoja naisia,

-jotka yhä nähtiin Tuileriein seurapiirissä, ja otti vastaan heidän

-kunnianosoituksensa.

-

-Kuningatar meni tarttumaan hänen käsivarteensa ja vei hänet pelipöydän

-ääreen.

-

-Kuningas tavoitteli katseellaan neljättä pelaajaa, mutta näki vain

-Isidorin.

-

-»Ahaa, herra de Charny», sanoi hän, »veljenne poissaollessa te tulette

-neljänneksi. Se sopii mainiosti, olkaa tervetullut.»

-

-Ja kädenliikkeellä hän kehoitti kuningatarta istuutumaan, istuutui

-sitten itsekin ja Monsieur hänen jälkeensä.

-

-Kuningatar puolestaan teki Isidorille kehoittavan kädenliikkeen ja

-nuori parooni asettui paikalleen viimeisenä.

-

-Madame Elisabeth polvistui kuninkaan takana olevalle kahden

-istuttavalle sohvalle ja nojasi molemmin käsivarsin nojatuolinsa

-selkään.

-

-Pelattiin pari kolme vuoroa puhumatta muuta kuin peliin kuuluvat

-välttämättömät sanat.

-

-Sitten, yhä pelaten ja huomattuaan, että muu seurapiiri oli

-kunnioittavasti loitonnut kuninkaallisten pöydästä, kuningatar sanoi

-Monsieurille:

-

-»Veljeni, parooni mainitsi teille tulleensa Torinosta?»

-

-»Niin», myönsi Monsieur, »hän mainitsi siitä jotakin».

-

-»Hän sanoi teille, että Artoisin kreivi ja prinssi de Condé olivat

-hartaasti kehoittaneet meitä tulemaan heidän pariinsa?»

-

-Kuningas liikahti kärsimättömästi.

-

-»Veljeni», kuiskasi madame Elisabeth enkelimäisen suloisesti,

-»kuunnelkaa, olkaa hyvä».

-

-»Kuunteletteko tekin, sisareni?» sanoi kuningas.

-

-»Minä hartaammin kuin kukaan muu, rakas Ludvig, sillä enemmän kuin

-kukaan toinen minä rakastan teitä ja olen huolissani.»

-

-»Mainitsin lisäksi», uskalsi Isidor huomauttaa, »että tulin

-Royale-aukion kautta ja viivyin hetken aikaa kahdessakymmenessäyhdessä».

-

-»Kahdessakymmenessäyhdessä?» kummasteli kuningas. »Mitä se merkitsee?»

-

-»Kahdessakymmenessäyhdessä, sire», vastasi Isidor, »asuu muuan

-aatelismies, teidän majesteettinne ja meidän kaikkien harras ystävä,

-joka on valmis kuolemaan teidän kuten meidän kaikkien puolesta ja joka

-meitä muita toimekkaampana on laatinut erään suunnitelman».

-

-»Minkä suunnitelman, herra parooni?» kysyi kuningas kohottaen päätänsä.

-

-»Jos minä onnettomuudekseni pahoitan kuninkaan mieltä kertomalla hänen

-majesteetilleen mitä tiedän siitä suunnitelmasta, niin minä vaikenen

-heti.»

-

-»Ei, ei, herra parooni», ehätti kuningatar sanomaan, »puhukaa vain.

-Liiankin monet laativat suunnitelmia meitä vastaan. Meidän täytyy toki

-oppia tuntemaan ne, jotka laativat suunnitelmia hyväksemme, jotta

-antaessamme anteeksi vihollisille osaisimme kiittää ystäviä. Herra

-parooni, kuka on se aatelismies?»

-

-»Markiisi de Favras, madame.»

-

-»Ah, hänet me tunnemmekin. Ja te luotatte hänen uhrautuvaan mieleensä,

-herra parooni?»

-

-»Hänen uhrautuvaan mieleensä, kyllä, madame. Enkä minä ainoastaan

-luota, olen siitä varma.»

-

-»Varokaa, herra parooni», virkkoi kuningas, »olette liian innostunut».

-

-»Sydän arvostelee sydämen mukaan, sire. Minä vastaan markiisi

-de Favrasin alttiudesta. Hänen suunnitelmansa kelpoisuus ja sen

-mahdollisuus onnistua, ah, se on toinen juttu! Olen liian nuori ja

-koska kysymyksessä on kuninkaan ja kuningattaren pelastus, olen kyllin

-järkevä uskaltaakseni lausua siitä omaa käsitystäni.»

-

-»Entä minkälainen on se suunnitelma?» sanoi kuningatar.

-

-»Madame, se on toteutettavissa, ja jos kuningas suvaitsee lausua yhden

-sanan, tehdä myöntävän merkin, on hän huomenna tähän samaan aikaan

-Péronnessa.»

-

-Kuningas oli vaiti. Monsieur rutisteli herttasotamies-parkaa, joka ei

-voinut auttaa asiaa.

-

-»Sire», virkkoi kuningatar puolisolleen, »kuulitteko, mitä parooni

-sanoi?»

-

-»Kuulin kyllä», vastasi kuningas ja rypisti kulmakarvojaan.

-

-»Entä te, veljeni?» kysyi kuningatar Monsieurilta.

-

-»En ole kuningasta kuurompi.»

-

-»No, mitä te arvelette? Se on minun käsittääkseni ehdotus.»

-

-»Epäilemättä», myönsi Monsieur, »epäilemättä».

-

-Sitten hän virkkoi Isidorille:

-

-»No, herra parooni, toistakaa äskeinen kaunis laulunne.»

-

-Isidor vastasi:

-

-»Minä sanoin, että kuninkaan tarvitsee vain lausua sana, tehdä vain

-myöntävä kädenliike ja markiisi de Favrasin toimenpiteitten avulla hän

-on neljänkolmatta tunnin perästä turvassa uskollisessa Péronnessaan.»

-

-»No, veljeni», virkkoi Monsieur, »eikö paroonin ehdotus tunnu

-houkuttelevalta?»

-

-Kuningas kääntyi äkkiä Monsieuriin päin, loi häneen tutkivan silmäyksen

-ja sanoi:

-

-»Jos minä lähden, lähdettekö te kanssani?»

-

-Monsieurin hahmo muuttui, hänen poskensa värähtelivät, sillä hän ei

-kyennyt masentamaan mielenliikutustaan.

-

-»Minäkö?» sopersi hän.

-

-»Te juuri, veljeni», sanoi Ludvig XVI, »minä kysyn teiltä, joka aina

-kehoitatte minua lähtemään Ranskasta: 'lähdettekö kanssani, jos minä

-lähden?'»

-

-»Mutta», sopersi Monsieur, »minä en aavistanut, en ole tehnyt

-minkäänlaisia valmistuksia...»

-

-»Mitä, ettekö ole aavistanut», ihmetteli kuningas, »ja te kuitenkin

-olette rahoittanut herra de Favrasin! Ette ole tehnyt minkäänlaisia

-valmistuksia ja kuitenkin tiedätte hetkelleen, milloin salahanke on

-aiottu toteuttaa!»

-

-»Salahanke?» toisti Monsieur ja kalpeni.

-

-»Niin, salahanke... sillä se on salahanke, vieläpä niin ilmeinen,

-että jos se paljastuu ennen aikojaan, niin herra de Favras

-vangitaan, pannaan Châteletiin ja tuomitaan kuolemaan — ellette

-vaikutusvallallanne ja rahalla saa häntä pelastetuksi, kuten me

-pelastimme herra de Besenvalin.»

-

-»Mutta jos kuningas on pelastanut herra de Besenvalin, pelastaa hän

-myöskin herra de Favrasin.»

-

-»En, sillä mitä olen voinut tehdä yhden hyväksi, en ehkä voikaan enää

-tehdä toisen hyväksi. Herra de Besenval oli sitäpaitsi minun mieheni,

-kuten herra de Favras on teidän. Kukin pelastakoon omansa, veljeni, ja

-siten kumpikin meistä täyttää velvollisuutensa.»

-

-Tämän sanottuaan kuningas nousi.

-

-Kuningatar tarttui hänen nuttunsa liepeeseen ja sanoi:

-

-»Sire, hyväksytte tai epäätte, mutta teidän on annettava herra de

-Favrasille vastaus.»

-

-»Minunko?»

-

-»Niin. Mitä parooni de Charny saa vastata kuninkaan puolesta?»

-

-»Vastatkoon», sanoi Ludvig XVI irroittaen takkinsa kuningattaren

-kädestä, »vastatkoon, ettei kuningas voi sallia, että hänet ryöstetään».

-

-Ja hän poistui.

-

-»Se merkitsee», virkkoi Monsieur, »että jos markiisi de Favras

-ryöstää kuninkaan vastoin hänen lupaansa, on se hyvin tervetullutta —

-edellyttämällä tietysti, että yritys onnistuu, sillä ken ei onnistu,

-on tomppeli ja politiikassa tomppelit ansaitsevat kaksinkertaisen

-rangaistuksen.»

-

-»Herra parooni», sanoi kuningatar, »rientäkää hetkeäkään aikailematta

-vielä tänä iltana herra de Favrasin luokse ja toistakaa hänelle

-kuninkaan omat sanat: 'Kuningas ei voi sallia, että hänet ryöstetään.'

-Joko hän ymmärtää ne ilman muuta tai te selitätte ne hänelle. Menkää.»

-

-Parooni, joka vallan oikein piti kuninkaan vastausta ja kuningattaren

-kehoitusta kaksinkertaisena suostumuksena, otti hattunsa, poistui

-salongista, hypähti kadulla ajuriin ja huusi kuskille:

-

-»Royale-aukio, kaksikymmentäyksi!»

-

-

-

-

-XII

-

-Mitä kuningatar oli karahvissa nähnyt Taverneyn linnassa kaksikymmentä

-vuotta takaperin

-

-

-Noustuaan pelipöydästä kuningas suuntasi askelensa niitä nuoria miehiä

-kohden, joiden iloinen nauru oli herättänyt hänen huomiotaan jo

-ennenkuin hän oli astunut saliin.

-

-Hänen lähestyessään syntyi mitä syvin hiljaisuus.

-

-»No, hyvät herrat», sanoi hän, »onko kuningas siis niin onneton, että

-alakuloisuus kulkee hänen mukanaan?»

-

-»Sire...» mutisivat nuoret miehet.

-

-»Iloisuutenne oli rajaton ja naurunne raikuva, kun kuningatar ja minä

-tulimme taloon.»

-

-Sitten hän ravisti päätänsä ja jatkoi:

-

-»Onnettomia ne kuninkaat, joiden läsnäollessa ei uskalleta nauraa!»

-

-»Sire», virkkoi de Lameth, »kunnioituksesta...»

-

-»Hyvä Charles», keskeytti kuningas, »kun te sunnuntaisin tai

-torstaisin pääsitte lomalle ja minä kutsutin teidät Versaillesiin

-virkistymään, herkesittekö nauramasta, kun minä olin siellä? Sanoin

-äsken: 'Onnettomia ne kuninkaat, joiden läsnäollessa ei uskalleta

-nauraa!' Minä sanon nyt: 'Onnellisia ne kuninkaat, joiden läsnäollessa

-nauretaan!'»

-

-»Sire», sanoi de Castries, »asianlaita on sellainen, että

-iloisuutemme aihe ei kenties tunnu teidän majesteetistanne kaikkein

-koomillisimmalta».

-

-»Mistä te siis puhelitte, hyvät herrat?»

-

-»Sire», sanoi Suleau ja astui esille, »minä antaudun syyllisenä teidän

-majesteetillenne».

-

-»Ah, tekö, herra Suleau! Olen lukenut _Apostolien Tekojen_ eilisen

-numeron. Varokaa, varokaa!»

-

-»Mitä sitten, sire?» kysyi nuori sanomalehtimies.

-

-»Te olette hieman liian kuningasmielinen. Voitte joutua ikäviin

-rettelöihin neiti Théroignen rakastajan kanssa.»

-

-»Herra Populuksen kanssa?» sanoi Suleau nauraen.

-

-»Juuri hänen. Entä mitä on tullut runoelmanne sankarittaresta?»

-

-»Théroignestako?»

-

-»Niin... En ole kuullut hänestä enää mitään.»

-

-»Sire, minä luulen, että hänen mielestään vallankumouksemme ei

-edisty kyllin nopeasti ja että hän on mennyt yllyttämään Brabantin

-vallankumousta. Teidän majesteettinne tietää kai, että...»

-

-»En, sitä en tiennyt... Häntäkö äsken nauroitte?»

-

-»Emme, sire. Me nauroimme kansalliskokoukselle.»

-

-»Ohoh, hyvät herrat! Teitte oikein, kun muutuitte vakaviksi minut

-huomatessanne. Minä en voi sallia, että minun luonani nauretaan

-kansalliskokoukselle. Enhän minä tosin», lisäsi kuningas kuin

-perääntyen, »nyt ole kotonani, vaan prinsessa Lamballen luona. Ja

-siksi, nauramatta ollenkaan tai nauraen hiljaa, te voitte sanoa

-minulle, mikä sai teidät nauramaan niin kovaa.»

-

-»Kuningas tietää, mistä asiasta tänään keskusteltiin

-kansalliskokouksessa koko istunnon aika?»

-

-»Tiedän, ja se kysymys oli minusta erittäin mielenkiintoinen. Eikö

-ollut kysymys uudesta koneesta, jolla rikolliset mestataan?»

-

-»Ja jonka tohtori Guillotin on tarjonnut kansalle... siitä juuri,

-sire», vastasi Suleau.

-

-»Vai niin, herra Suleau, ja te teette pilkkaa herra Guillotinista,

-ihmisystävästä? Taidatte vallan unohtaa, että minäkin olen ihmisystävä.»

-

-»Oh, sire, minun käsittääkseni on ero ihmisystävällä ja ihmisystävällä.

-Ranskan kansan etunenässä esimerkiksi on ihmisystävä, joka on poistanut

-tutkintokidutuksen. Häntä me kunnioitamme ja ylistämme, teemme

-enemmänkin, me rakastamme häntä, sire.»

-

-Kaikki nuoret miehet kumarsivat yhtaikaa.

-

-»Mutta», jatkoi Suleau, »on toisia, joilla lääkärinä on tuhansia toinen

-toistaan suorempia tai epäsuorempia keinoja poistaakseen sairaat

-elämästä ja jotka nyt keksivät keinoja, kuinka saisivat terveet

-kuolemaan. Ah, sire, pyydän teidän majesteettianne luovuttamaan heidät

-minulle!»

-

-»Entä mitä teette heille, herra Suleau? Katkaisetteko heidän kaulansa

-_kivuttomasti_?» kysyi kuningas viitaten tohtori Guillotinin esittämään

-väitteeseen. »Annatteko heidän tuntea niskassaan _kevyttä raikkautta_?»

-

-»Sire, sitä minä heille toivon», sanoi Suleau, »mutta sitä en heille

-lupaa».

-

-»Mitä, sitäkö heille toivotte?» ihmetteli kuningas.

-

-»Niin, sire. Minun mielestäni on ihan paikallaan, että uusien koneitten

-keksijät itse ensin koettelevat niitä. Minä en suuriakaan sääli mestari

-Aubriotia, joka koetteli Bastiljin muurien vahvuutta, enkä messire

-Enguerrand de Marignytä, joka sai joululahjaksi Montfauconin hirsipuun.

-Valitettavasti minulla ei ole kunniaa olla kuningas, onneksi minulla

-ei ole kunniaa olla tuomari, on siis todennäköistä, että minun täytyy

-kunnioitettavan Guillotinin suhteen pysyä siinä, mitä hänelle lupaan,

-ja siinä, mitä olen jo alkanut tehdä.»

-

-»Mitä olette luvannut tai oikeammin mitä olette tehnyt?»

-

-»Mieleeni on juolahtanut, sire, että tuon ihmisyyden suuren

-hyväntekijän täytyy saada palkkio hyvästä teostaan. Niinpä huomenna

-siinä _Apostolien Tekojen_ numerossa, joka painetaan tänä yönä,

-toimitetaan ristiäiset. On oikein, että tohtori Guillotinin tytär,

-jonka isä on julkisesti tunnustanut omakseen kansalliskokouksen edessä,

-saa nimekseen neiti Guillotine.»

-

-Kuningaskaan ei voinut olla hymyilemättä.

-

-»Ja», lisäsi Charles de Lameth, »koska häitä ja ristiäisiä ei voi

-laulutta viettää, on herra Suleau tehnyt kummitytöstään kaksikin

-laulua».

-

-»Kaksi?» kummasteli kuningas.

-

-»Sire», selitti Suleau, »kunkin maun mukaan».

-

-»Entä mihin säveleeseen olette laulunne sovittanut? Minun mielestäni

-sopii siihen vain sävel _De profundis_.»

-

-»Hyi, toki, sire! Teidän majesteettinne siis unohtaa sen mielihyvän,

-jota saa tuta, kun herra Guillotinin tytär katkaisee kaulan; portin

-edustalle muodostuu varmasti jono. Ei, sire, toinen lauluistani on

-saanut kuosiin tulleen sävelen, _Exaudet_-menuetin nuotin, ja toista

-lauletaan sekasävelten mukaan, sillä se on potpourri.»

-

-»Ja saako jo ennakolta maistaa lauluanne, herra Suleau?» kysyi kuningas.

-

-Suleau kumarsi.

-

-»Minä en ole kansalliskokous», vastasi hän, »yrittääkseni rajoittaa

-kuninkaan valtaa. Minä olen hänen majesteettinsa uskollinen alamainen

-ja minun mielestäni kuningas voi tehdä kaikki mitä haluaa.»

-

-»No niin, minä kuuntelen.»

-

-»Sire», sanoi Suleau, »minä tottelen».

-

-Ja niin hän lauloi puoliääneen, _Exatidet_-menuetin sävelen mukaan,

-laulunsa. Nuorten miesten nauru yltyi. Ja vaikka tämä kaikki ei

-kuninkaasta tuntunut kovinkaan huvittavalta, ei hän mielinyt ilmaista

-mielenliikutustaan, joka vastoin hänen tahtoaan kouristi hänen

-sydäntään.

-

-»No niin, hyvät herrat», virkkoi kuningas, »te nauratte, mutta

-jospa tämä tohtori Guillotinin kone hyvinkin säästää poloisilta

-kuolemaantuomituilta hirveät kärsimykset! Mitä yhteiskunta haluaa,

-vaatiessaan rikollisen kuolemaa? Yksilön puhdasta ja yksinkertaista

-alistumista. Jos tähän alistumiseen liittyy tuskia, kuten on laita

-teilausta, silpomista sovellutettaessa, silloin ei harjoiteta oikeutta.»

-

-»Mutta, sire», huomautti Suleau, »kuka sanoo teidän majesteetillenne,

-että tuska lakkaa, kun pää irroitetaan ruumiista? Kuka takaa, ettei

-elämä jatku molemmissa typistetyissä ruumiinosissa ja ettei kuoleva

-kärsi kaksinkertaisia tuskia tietäessään tämän kaksinaisuuden?»

-

-»Siitä kysymyksestä väitelkööt ammattimiehet», sanoi kuningas. »Mikäli

-tiedän, on Bicêtressâ kokeiltu tällä koneella, vieläpä tänä aamuna.

-Oliko kukaan teistä mukana tässä kokeessa?»

-

-»Ei, sire, ei, ei», sanoi miltei yhtaikaa kymmenkunta naurajaa.

-

-»Minä olin, sire», virkkoi muuan vakava ääni.

-

-Kuningas kääntyi ja huomasi Gilbertin, joka oli saapunut keskustelun

-aikana, lähestynyt miesryhmää kunnioittavasti ja oltuaan tähän saakka

-vaiti vastasi nyt kuninkaan kysymykseen.

-

-»Ah, tekö se olettekin, tohtori!» sanoi kuningas hätkähtäen. »Olitteko

-te Bicêtressâ?»

-

-»Olin, sire.»

-

-»Kuinka koe onnistui?»

-

-»Kaksi ensimmäistä yritystä suurenmoisesti, mutta kolmannessa, vaikka

-niskanikamat katkesivatkin, täytyi pää irroittaa puukolla.»

-

-Nuoret miehet kuuntelivat suu auki ja katse sekaisena.

-

-»Mitä, sire», sanoi Charles de Lameth puhuen ilmeisesti kaikkien

-toisten kuten omassakin nimessään, »onko tänä aamuna mestattu kolme

-ihmistä?»

-

-»On, hyvät herrat», vastasi kuningas, »mutta ne kolme miestä olivat

-Hotel-Dieun sairaalan ruumishuoneesta. Mikä on teidän ajatuksenne,

-herra Gilbert?»

-

-»Mistä, sire?»

-

-»Koneesta.»

-

-»Sire, se on ilmeinen edistysaskel kaikkien tähän saakka keksittyjen

-saman lajin koneitten rinnalla. Mutta kolmannelle ruumiille sattunut

-onnettomuus todistaa, että tämäkin kone kaipaa täydennystä.»

-

-»Kuinka se on tehty?» kysyi kuningas, jossa konesepän vaisto oli

-herännyt.

-

-Gilbert yritti parhaansa mukaan selittää, mutta kun kuningas tohtorin

-esityksestä ei voinut saada tarkkaa kuvaa koneesta, sanoi hän:

-

-»Tulkaa, tulkaa, tohtori, tuolla pöydällä on kyniä, mustetta ja

-paperia... Toivottavasti osaatte piirtää?»

-

-»Kyllä, sire.»

-

-»Hyvä, tehkää koneen luonnos, silloin ymmärrän sen paremmin.»

-

-Ja kun nuoret miehet, kunnioituksen pidättäminä, eivät uskaltaneet

-seurata kuningasta kehoitusta saamatta, sanoi Ludvig XVI:

-

-»Oh, tulkaa, tulkaa, herrat, nämä kysymykset ovat mielenkiintoisia koko

-ihmiskunnalle.»

-

-»Ja kuka tietää», virkkoi Suleau puoliääneen, »kuka tietää, kelle

-meistä on säädetty kunnia joutua neiti Guillotinen puolisoksi. Hyvät

-herrat, käykäämme tutustumaan tulevaan morsiameemme.»

-

-Kaikki seurasivat kuningasta ja Gilbertiä sekä ryhmittyivät pöydän

-ympärille, jonka ääreen kuninkaan kehoituksesta Gilbert istuutui

-voidakseen paremmin piirtää.

-

-Gilbert alkoi tehdä luonnosta koneesta, ja kuningas tarkkasi jokaista

-viivaa tavattoman huolellisesti.

-

-Mitään ei puuttunut piirroksesta. Siinä oli lava, lyhyet portaat,

-molemmat patsaat, vipulauta, pikku ikkuna ja puolikuun muotoinen terä.

-

-Gilbert oli lopettamassa viimeistä vetoa, kun kuningas keskeytti hänen

-työnsä.

-

-»Hitossa!» huudahti hän. »Eipä kumma, että koe epäonnistui, varsinkin

-kolmannella kerralla.»

-

-»Kuinka niin, sire?» kysyi Gilbert.

-

-»Se riippuu leikkuuterän muodosta», sanoi Ludvig XVI. »Ei osoita

-mekaanikon järkeä, kun tekee esineen, jonka on määrä katkaista

-vastustuskelpoinen esine, puolikuun muotoiseksi.»

-

-»Minkä muodon teidän majesteettinne sille antaisi?»

-

-»Yksinkertaisesti kolmion muodon.»

-

-Gilbert aikoi korjata piirrosta.

-

-»Ei, ei, ei noin», sanoi kuningas, »ei noin. Antakaa minulle kynä.»

-

-»Sire», sanoi Gilbert, »tässä on kynä ja tuossa tuoli».

-

-»Odottakaa, odottakaa», virkkoi Ludvig XVI, jonka oli vallannut

-konerakentajan into, »rauta on muovailtava vinosärmäiseksi, näin, kas

-tällaiseksi... ja minä takaan, että sillä voi katkaista viisikolmatta

-kaulaa yhteen menoon eikä terä tee tenää ainoassakaan.»

-

-Hän oli tuskin lopettanut lauseensa, kun vihlova huuto, kauhun, miltei

-tuskan huuto kajahti hänen olkansa takaa.

-

-Hän kääntyi nopeasti ja huomasi kuningattaren kalpeana, horjahdellen,

-tolkuttomana vaipuvan Gilbertin syliin..

-

-Kuten muita oli kuningatartakin uteliaisuus kiihoittanut ja hän oli

-lähestynyt pöytää. Kumarruttuaan kuninkaan tuolin yli hän oli nähnyt

-puolisonsa olkapään takaa, juuri kun kuningas korjaili koneen pääosaa,

-saman kammottavan koneen, jonka Cagliostro oli hänelle näyttänyt

-kaksikymmentä vuotta takaperin Taverney-Maison-Rougen linnassa. [Kts.

-_Lääkärin muistelmia_, 15 luku. — Suom.]

-

-Tämän nähdessään hän ei ollut kyennyt muuta kuin päästämään kauhean

-parahduksen. Elämä pakeni hänestä ikäänkuin tuo kohtalokas kone olisi

-jo käsitellyt häntä, ja kuten jo mainitsimme, hän vaipui pyörtyneenä

-Gilbertin syliin.

-

-

-

-

-XIII

-

-Ruumiin ja sielun lääkäri

-

-

-Ymmärtää helposti, että tällaisen tapauksen jälkeen iltaseurustelu

-itsestään keskeytyi.

-

-Vaikkei kukaan voinut arvata kuningattaren pyörtymisen syytä, pysyi

-itse tapaus tosiseikkana.

-

-Nähdessään Gilbertin aloittaman ja kuninkaan korjaileman piirroksen oli

-kuningatar parahtanut ja pyörtynyt.

-

-Sellainen huhu kierteli kutsuvierasten joukossa, ja kaikki, jotka eivät

-kuuluneet perheeseen tai eivät olleet edes läheisiä ystäviä, poistuivat.

-

-Gilbert antoi kuningattarelle ensi avun.

-

-Madame de Lamballe ei ollut suostunut siihen, että kuningatar

-vietäisiin kotiinsa. Se olisi ollutkin vaikeaa, prinsessa kun asui

-Flora-paviljongissa ja kuningatar Marsan-paviljongissa, joten

-siirtomatkaa olisi tullut koko palatsin pituus.

-

-Kuninkaallinen sairas oli senvuoksi kannettu prinsessan makuuhuoneeseen

-ja pantu pitkälle leposohvalle. Naisille ominainen vaisto oli sanonut

-prinsessalle, että tähän tapaukseen kätkeytyi jokin synkkä salaisuus,

-ja hän oli karkoittanut kaikki, yksinpä kuninkaankin, sairaan

-lähettyviltä ja seisoi nyt leposohvan päässä hellän huolestunein ilmein

-odottaen, että Gilbertin hoito saisi kuningattaren palaamaan tajuihinsa.

-

-Tuon tuostakin hän tiedusteli kuningattaren tilaa tohtorilta, joka

-itsekin kykenemättömänä kiirehtimään elämän palaamista voi rauhoittaa

-prinsessaa vain tavanomaisilla vakuutteluilla.

-

-Nais-poloisen koko hermosto tuntui tosiaankin saaneen niin ankaran

-iskun, että hajusuolan käyttö ja ohimohieronta etikalla näyttivät

-aluksi ihan tuloksettomilta. Mutta vihdoin käsien ja jalkojen heikko

-nytkähtely todisti, että tajunta oli palaamassa. Kuningatar käänsi

-raukeasti päänsä oikealta vasemmalle kuin tuskallisesta unesta heräävä,

-huoahti syvään ja avasi silmänsä.

-

-Mutta oli ilmeistä, että hänessä heräsi elämä aikaisemmin kuin järki.

-Jonkun tovin hän silmäili ympärilleen sekavin katsein kuin henkilö,

-joka ei tiedä, missä hän on ja mitä hänelle on tapahtunut. Mutta pian

-kevyt värähdys puistatti koko hänen ruumistaan. Häneltä pääsi heikko

-huudahdus ja hän nosti käden silmilleen kuin päästäkseen näkemästä

-jonkun hirveän esineen.

-

-Hän muisti, mitä oli tapahtunut.

-

-Kohtaus oli ohi. Gilbert, joka arvasi hyvin, että kohtauksen oli

-aiheuttanut yksinomaan henkinen syy, ja tiesi, kuinka vähän lääketiede

-pystyy sellaisia ilmiöitä parantamaan, aikoi jo poistua, kun

-kuningatar, joka kuin sisäisin silmin oli huomannut hänen aikeensa,

-ojensi kätensä ennenkuin Gilbert ehti astua askeltakaan, tarttui hänen

-käsivarteensa ja sanoi äänellä, joka oli yhtä hermostunut kuin sitä

-seurannut kädenliikekin:

-

-»Jääkää!»

-

-Gilbert pysähtyi kummastuneena. Hän tiesi hyvin, kuinka niukka oli

-kuningattaren myötätunto häntä kohtaan, mutta toisaalta hän oli

-huomannut sen omituisen, miltei magneettisen vaikutusvallan, joka

-hänellä oli kuningattareen.

-

-»Olen kuningattaren määrättävissä», vastasi hän, »mutta minä arvelin,

-että olisi paikallaan mennä rauhoittamaan kuninkaan ja toisten

-vierassaliin jääneitten henkilöitten huolestunutta mieltä, ja jos

-teidän majesteettinne sallii...»

-

-»Thérèse», sanoi kuningatar prinsessa de Lamballelle, »mene

-ilmoittamaan kuninkaalle, että olen toipunut ennalleni ja pidä huoli,

-ettei minua häiritä. Minä haluan keskustella tohtori Gilbertin kanssa.»

-

-Prinsessa totteli. Hänen luonteensa kuten kasvojensakin vallitsevana

-piirteenä oli alistuva lempeys.

-

-Kyynärpäihinsä nojaten kuningatar saattoi häntä katseillaan ja

-odotti jonkun tovin, ikäänkuin haluten antaa hänelle aikaa suorittaa

-tehtävänsä. Huomatessaan sitten, että tämä tehtävä oli suoritettu

-loppuun madame de Lamballen valppauden avulla, ja tietäen nyt saavansa

-häiriintymättä jutella tohtorin kanssa hän kääntyi tämän puoleen,

-silmäili häntä tutkivasti ja aloitti:

-

-»Herra tohtori, eikö teitä kummastuta, että sattuma tuo teidät

-lähelleni aina kun elämässäni tapahtuu jokin ruumiillinen tai henkinen

-käännekohta?»

-

-»Ah, madame», vastasi Gilbert, »en tiedä, tuleeko minun kiittää vai

-soimata sitä sattumaa».

-

-»Kuinka niin, herra tohtori?»

-

-»Koska minä osaan lukea ihmissydäntä kyllin hyvin tajutakseni, ettei

-minun tule kiittää haluanne eikä tahtoanne tästä minulle kunniaa

-tuottavasta tapaamisesta.»

-

-»Minähän puhuinkin sattumasta... Tiedätte minun harrastavan suoruutta.

-Ja kuitenkin, tohtori, niissä viimeksi sattuneissa tilanteissa, jolloin

-olemme joutuneet kosketuksiin toistemme kanssa, te olette osoittanut

-minulle todellista uhrautuvaa mieltä. Minä en unohda sitä ja minä

-kiitän teitä siitä.»

-

-Gilbert kumarsi.

-

-Kuningatar tarkkasi hänen liikettään ja kasvojaan.

-

-»Minäkin olen kasvojentuntija», sanoi hän. »Tiedättekö, mitä vastasitte

-minulle lausumatta sanaakaan?»

-

-»Madame», virkkoi Gilbert, »olen tuiki pahoillani, jos äänettömyyteni

-vaikutti vähemmän kunnioittavalta kuin sanat»..

-

-»Te vastasitte minulle: 'Hyvä on, olette kiittänyt minua, se asia on

-nyt järjestetty, siirtykäämme toiseen.'»

-

-»Olen ainakin osoittanut halua, että hänen, majesteettinsa panisi

-alttiuteni koetukselle, joka sallisi sen tulla esille tehokkaammalla

-tavalla kuin tähän saakka on ollut laita. Siitä johtuu se, sanoisinko,

-kaipaava kärsimättömyys, jonka kuningatar kenties huomasi ilmeessäni.»

-

-»Herra Gilbert», sanoi kuningatar silmäten tohtoria tutkivasti,

-»olette ylevä mies ja minä pyydän teiltä suoraan anteeksi. Minulla oli

-ennakkoluuloja teitä vastaan, niitä ennakkoluuloja ei ole enää.»

-

-»Teidän majesteettinne sallikoon minun kiittää kaikesta sydämestäni, ei

-siitä kohteliaisuudesta, jota suvaitsette minulle osoittaa, vaan siitä

-luottamuksesta, jolla haluatte minuun tästedes suhtautua.»

-

-»Tohtori», jatkoi kuningatar ikäänkuin se, mitä hän aikoi sanoa,

-liittyisi luontevasti hänen äskeisiin sanoihinsa, »mitä arvelette tästä

-kohtauksestani?»

-

-»Madame», vastasi Gilbert, »olen tosiseikkojen mies, tiedemies. Olkaa

-ystävällinen ja esittää kysymyksenne määritellymmin.»

-

-»Kysyn teiltä, tohtori, arveletteko, että pyörtymisen, josta nyt olen

-toipunut, aiheutti jokin niistä hermokohtauksista, joihin poloiset

-naiset heikon ruumiinrakenteensa vuoksi ovat alttiita, vai epäilettekö

-syyn olevan vakavampaa laatua?»

-

-»Minä vastaan teidän majesteetillenne, ettei Maria Teresian tytär eikä

-nainen, jonka olen nähnyt niin tyynenä ja rohkeana lokakuun viidennen

-ja kuudennen päivän välisenä yönä, ole tavallisia naisia eikä siis voi

-joutua niiden kohtausten uhriksi, jotka ahdistelevat tavallisia naisia.»

-

-»Olette oikeassa, tohtori. Uskotteko aavistuksiin?»

-

-»Tiede kieltää kaikki ilmiöt, jotka pyrkivät kumoamaan asioiden

-aineellisen muodon. Ja kuitenkin on tosiseikkoja, jotka todistavat

-tieteen erehtyvän.»

-

-»Minun olisi pitänyt kysyä: uskotteko enteihin?»

-

-»Minä uskon, että korkein kaitselmus on meidän onneksemme peittänyt

-tulevaisuutemme läpäisemättömällä verholla. Jotkut nerot, jotka

-ovat luonnolta saaneet tavattoman, matemaattisen vaiston, voivat

-menneisyyteen syvästi perehtyneinä kohottaa tämän verhon nurkkaa ja

-paljastaa, kuin usvan takaa tulevia asioita. Mutta he ovat harvinaisia

-poikkeuksia ja sen jälkeen kun uskonto on tuhonnut sallimusopin,

-filosofia pannut rajat uskolle, ovat nämä profeetat menettäneet kolme

-neljännestä taikavoimastaan. Ja kuitenkin...» lisäsi Gilbert.

-

-»Ja kuitenkin?» toisti kuningatar huomatessaan hänen pysähtyvän kuin

-miettimään.

-

-»Ja kuitenkin, madame», jatkoi Gilbert ja näytti jännittävän kaikki

-voimansa pohtiakseen kysymyksiä, jotka hänen järkensä karkoitti

-epäilyksen alueelle, »ja kuitenkin on muuan mies...»

-

-»Muuan mies?» sanoi kuningatar, joka kuunteli henkeä salpaavan

-jännittyneenä Gilbertin sanoja.

-

-»Muuan mies on toisinaan eittämättömillä tosiseikoilla saanut kaikki

-älyni laatimat todistelut huojumaan.»

-

-»Ja se mies on...?»

-

-»En uskalla mainita hänen nimeään teidän majesteetillenne.» »Se mies...

-on teidän opetusmestarinne, eikö totta, tohtori?

-

-Mies kaikkivaltias, mies kuolematon, jumalainen Cagliostro!» »Madame,

-minun ainoa, ehdoton, todellinen opetusmestarini on luonto. Cagliostro

-on vain pelastajani. Rintani oli luoti puhkaissut, olin vuodattanut

-vereni kuiviin haavasta, jota parikymmentä vuotta myöhemmin lääkärinä

-pidän parantumattomana, mutta hän teki minut terveeksi parissa päivässä

-voiteella, jonka kokoomuksesta en ole päässyt selville. Siitä johtuu

-kiitollisuuteni, tekisi mieli sanoa ihailuni.»

-

-»Ja se mies on teille lausunut ennustuksia, jotka ovat toteutuneet?»

-

-»Omituisia, uskomattomia ennustuksia, madame. Se mies liikkuu

-nykyisyydessä niin varmasti, että voi uskoa hänen tuntevan myöskin

-tulevia asioita.»

-

-»Jos siis hän olisi ennustanut teille jotakin, uskoisitte hänen

-sanoihinsa?»

-

-»Ainakin toimisin sen mukaan kuin hänen ennustuksensa toteutuisi.»

-

-»Jos hän olisi ennustanut teille ennenaikaisen, hirveän, häpeällisen

-kuoleman, valmistautuisitte siihen kuolemaan?»

-

-»Kyllä, madame», vastasi Gilbert silmäten tutkivasti kuningatarta, »kun

-ensin olisin kaikin mahdollisin keinoin koettanut välttää sitä».

-

-»Välttää? Ei, tohtori, ei! Minä tiedän hyvin, että olen

-kuolemaantuomittu», sanoi kuningatar. »Tämä vallankumous on kuilu,

-johon valtaistuin suistuu. Tämä kansa on leijona, joka nielee minut.»

-

-»Ah, madame», sanoi Gilbert, »te voitte, jos tahdotte, saada tuon

-kauhistuttavan leijonan makaamaan jalkojenne juuressa karitsan lailla!»

-

-»Ettekö ole nähnyt sitä Versaillesissa?»

-

-»Ettekö ole nähnyt sitä Tuileries-palatsissa? Se on kuin valtameri,

-joka pieksää taukoamatta sen kulkua ehkäisevää kalliota, kunnes tämä

-murenee, ja joka hyväilee kuin hellä hoitaja laivaa, joka uskoutuu sen

-kuljetettavaksi.»

-

-»Tohtori, ammoin sitten on kaikki siteet katkottu tämän kansan ja minun

-välilläni.»

-

-»Koska ette tunne toisianne perinpohjin. Heretkää olemasta sen

-kuningatar, muuttukaa sen äidiksi. Unohtakaa olevanne Maria Teresian,

-vanhan vihollisemme, tytär ja Josef toisen, valeystävämme, sisar. Olkaa

-ranskatar ja te saatte kuulla kansanne äänen kohoavan teitä siunaamaan

-ja te näette kansanne käsivarren kurkottautuvan teitä hyväilemään.»

-

-Marie-Antoinette kohautti olkapäitään.

-

-»Niin, niin, tiedän tuon... se siunasi eilen, se hyväilee tänään ja

-huomenna se tukahduttaa juuri ne, joita se on siunannut ja hyväillyt.»

-

-»Koska se tuntee, että juuri niissä asustaa sen tahtoa vastustava voima

-ja viha, joka epää sen rakkauden.»

-

-»Ja tietääkö se itsekään, mitä se rakastaa tai vihaa, se kansa, tuhoova

-luonnonvoima, luonnonvoima, joka tuhoo kuin tuuli, vesi ja tuli ja

-jolla on kaikki naisen oikut?»

-

-»Koska te katselette sitä pinnalta kuten valtamerta katsellaan jyrkältä

-rantatörmältä, koska se näennäisesti järjettömänä vyöryessään eteenpäin

-ja loitotessaan pärskyttää vaahtonsa teidän jalkoihinne ja peittää

-teidät valittelullaan, jota te arvelette karjunnaksi. Mutta kansaa

-ei tule katsella siltä kannalta. Sitä täytyy pitää suurille vesille

-rakentelevan pyhän hengen kannattelemana kansana, sitä tulee katsella,

-kuten Jumalakin katselee, kansana, joka vaeltaa kohti sopusointua ja

-joka murskaa kaikki tämän päämäärän tiellä olevat esteet. Te olette

-ranskalaisten kuningatar, madame, ettekä te tiedä, mitä tällä hetkellä

-Ranskassa tapahtuu. Kohottakaa huntunne, madame, älkää pitäkö sitä

-alhaalla ja te saatte ihailla sen sijaan että nyt pelkäätte.»

-

-»Mitä minä siis saan nähdä niin kaunista, niin suurenmoista, niin

-häikäisevää?»

-

-»Te saatte nähdä uuden maailman versovan vanhan raunioista, te näette

-Ranskan kehdon soljuvan, kuten muinen Mooseksen kätkyen, virralla, joka

-on Niiliä, Välimerta, Atlanttia leveämpi... Jumala kulkuasi ohjatkoon,

-oi kätkyt! Jumala sinua varjelkoon, oi Ranska!»

-

-Ja niin vähän intomielinen kuin olikin, Gilbert kohotti kätensä ja loi

-katseensa taivasta kohden.

-

-Kuningatar silmäili häntä ihmetellen. Hän ei ymmärtänyt. »Ja missä

-se kätkyt tapaa rannan?» kysyi kuningatar. »Kansalliskokouksessako,

-kiistelijöitten, hävittäjien, tasa-arvoisuutta harrastelevien

-kokouksessa? Vanhan Ranskanko tulee johtaa uutta? Surumielinen äiti

-niin kauniille lapselle, herra Gilbert!»

-

-»Ei, madame, se kätkyt tapaa rannan jonakin päivänä, tänään,

-huomenna kenties, tällä hetkellä tuntemattomassa maassa, jonka nimi

-on _isänmaa_. Siellä se saa voimakkaan vaalijan, joka tekee kansat

-väkeviksi, _vapauden_.»

-

-»Ah, niin suuria sanoja!» huomautti kuningatar. »Minä luulin, että

-niiden väärinkäyttö oli ne tuhonnut.»

-

-»Ei, madame», vastasi Gilbert, »suuria asioita! Katsokaa Ranskaa, missä

-kaikki nyt on murskana eikä mitään rakennettu uudestaan, missä ei ole

-säännöllisesti toimivaa kansallishallintoa, tuskin maakuntiakaan,

-missä ei ole lakeja, mutta missä lait syntyvät itsestään; katsokaa,

-kuinka se, silmä tuimana ja askel varmana, raivaa itselleen tietä, joka

-johtaa sen yhdestä maailmasta toiseen, ja kuinka se rakentaa itselleen

-kuilun yli vievää kaitaa siltaa. Katsokaa, kuinka se tätä kaitaa

-siltaa kuin Muhametin siltaa kulkee kompastelematta. Minne menee tämä

-vanha Ranska? Isänmaan yhteyttä kohden! Mikä on tähän saakka näyttänyt

-vaikealta, vaivaloiselta, voittamattomalta, on nyt tullut sille ei

-ainoastaan mahdolliseksi, vaan vieläpä helpoksi. Maakuntamme olivat

-erilaisten ennakkoluulojen, vastakkaisten etukysymysten, yksilöllisten

-perintätapojen sokkeloinen vyyhti, mikään ei voinut, — niin arveltiin,

-— hallita näitä viittäkolmatta ja kolmeakymmentä kansallisuutta, koska

-ne hylkivät yleiskansallisuutta. Suostuisivatko vanha Languedoc,

-vanha Toulouse, vanha Bretagne liittymään Normandiaan, Burgundiin tai

-Dauphinéhen? Eivät, madame, mutta kaikki ne muodostavat Ranskan. Miksi

-ne niin itsepintaisesti pitivät kiinni oikeuksistaan, erikoiseduistaan,

-lainsäädännöstään? Siksi, ettei niillä ollut isänmaata. Mutta nyt,

-kuten jo sanoin, teille, madame, niille on ilmestynyt isänmaa, se

-on kenties vielä hyvin etäisessä tulevaisuudessa, mutta ne ovat sen

-nähneet, kuolemattoman ja hedelmällisen äidin, joka kutsuu heidät,

-eristetyt ja kadotetut lapset, avoimeen syliinsä. Heitä kutsuu yhteinen

-äiti. Nöyryydessään olivat luulleet itseänsä languedocilaisiksi,

-provencelaisiksi, bretagnelaisiksi, normanneiksi, burgundilaisiksi,

-dauphinélaisiksi. He erehtyivät kaikki: he olivat ranskalaisia!»

-

-»Mutta teidän sanojenne mukaan, tohtori», huomautti kuningatar hieman

-ivallisesti, »Ranska, se vanha Ranska, kirkon vanhin tytär, kuten

-paavit ovat sitä nimittäneet yhdenneltätoista vuosisadalta lähtien, se

-Ranska on eilispäivän lapsi».

-

-»Siinäpä se ihme onkin, madame. Oli Ranska ja tänään on ranskalaisia.

-Eikä vain ranskalaisia, vaan lisäksi veljiä, veljiä, jotka kulkevat

-käsi kädessä. Ah, hyvä Jumala, madame, ihmiset eivät ole niin huonoja

-kun sanotaan. He pyrkivät sosialisoitumaan. Heitä hajoittamaan,

-estämään heitä lähentymästä toisiinsa on vaadittu kaiken maailman

-luonnonvastaiset keksinnöt: sisämaantullit, lukemattomat tullimaksut,

-maantiesulut, jokilautat, lakien, säädösten, painojen, mittojen

-erilaisuus, maakuntien, pitäjien, kaupunkien, kylien keskinäinen

-kilpailu. Sitten eräänä päivänä maanjäristys huojuttaa valtaistuinta

-ja mullistaa kaikki entiset siveyskäsitteet ja tuhoo kaikki nämä

-esteet. Silloin ihmiset katsovat toisiaan taivaan kasvojen edessä,

-lempeästi ja kauniisti valaisevan auringon edessä, joka hedelmöittää

-ei ainoastaan maata, vaan myöskin ihmissydämet. Veljeys versoo kuin

-pyhä elovilja. Vihamiehetkin, kummissaan siitä, että viha on heitä niin

-kauan saanut kiihoittaa, astuvat, eivät enää toisiaan vastaan, vaan

-kohden toisiaan ja ojentavat toisilleen kätensä, eivät enää asestettua

-kättä, vaan avoimen ystävänkäden. Mikään ei ole virallista, ylhäältä

-säädettyä. Tämän kiinteäksi kohoavan; suon alla virrat ja mäet

-katoavat, maantiede kuolee. Murteet säilyvät, mutta kieli on sama ja

-kolmekymmentä miljoonaa ranskalaista virittää yhteisen ylistyshymnin,

-jossa on seuraavat harvat sanat: Kiittäkäämme Jumalaa, joka on luonut

-meille isänmaan!»

-

-»No, niin, mihin tällä kaikella pyritte, tohtori? Luuletteko saavanne

-minut rauhoittumaan katsellessani tätä kolmenkymmenen miljoonan,

-kuningatartaan ja kuningastaan vastaan kapinoivan ranskalaisen yleistä

-liittymää?»

-

-»Ah, madame, älkää hairahtuko!» huudahti Gilbert. »Kansa ei suinkaan

-niskuroi kuningatartaan ja kuningastaan vastaan, vaan kuningatar

-ja kuningas kapinoivat kansaa vastaan. He puhuvat edelleenkin

-etuoikeutettujen ja kuninkuuden kieltä, kun heidän ympärillään puhutaan

-veljeyden ja uhrautumisen kieltä. Silmäilkää kerrankin näitä äkkipikaa

-järjestettyjä juhlia, madame, ja te näette miltei aina jollekin

-laajalle niitylle tai jonkun kukkulan laelle pystytetyn alttarin,

-alttarin puhtaan kuin Abelin rakentaman, ja tällä alttarilla lapsen,

-jota kaikki pitävät omanaan ja joka onnentoivotusten, uhriantien,

-lahjojen ja vuodatettujen kyynelten rikastuttamana muuttuu kaikkien

-lapseksi. No niin, madame, Ranska, se eilen syntynyt Ranska, josta

-teille puhun, on juuri tämä alttarille kohotettu lapsi, mutta alttarin

-ympärille eivät olekaan enää ryhmittyneet kaupungit ja kylät, vaan

-kansat, kansallisuudet. Ranska on Kristuslapsi, joka on syntynyt

-seimessä, nöyrien keskuudessa koko maailmaa pelastamaan ja kansat

-riemuitsevat sen syntymästä ja odottavat kuninkaitten notkistavan

-polvensa sen edessä ja tuovan sille vero-osuutensa... Italia,

-Puola, Irlanti, Espanja katselevat tätä eilen syntynyttä lasta,

-joka kannattelee niiden tulevaisuutta. Ne kohottavat kahlehditut

-käsivartensa sen puoleen ja huutavat: 'Ranska, Ranska, me olemme sinun

-avullasi vapaat!' Madame, madame», jatkoi Gilbert, »vielä on aikaa,

-ottakaa alttarilta lapsi ja ruvetkaa sen äidiksi!»

-

-»Tohtori», vastasi kuningatar, »unohdatte, että minulla on toisiakin

-lapsia. Jos teen, mitä te sanotte, joudun luovuttamaan heidän

-perintöosuutensa vieraalle.»

-

-»Siinä tapauksessa, madame», virkkoi Gilbert syvän alakuloisesti,

-»kietokaa ne lapset kuninkaalliseen viittaanne, Maria Teresian

-sotaviittaan ja viekää ne mukananne Ranskasta, sillä olette oikeassa,

-kansa syö teidät ja lapset kanssanne. Mutta aikaa ei ole tuhlata,

-rientäkää, madame, kiiruhtakaa!»

-

-»Ettekä te vastusta tätä lähtöä, herra tohtori?»

-

-»Kaukana siitä», vastasi Gilbert. »Nyt kun tiedän teidän todelliset

-tarkoitusperänne, minä autan teitä, madame.»

-

-»No, sehän sopii mainiosti», sanoi kuningatar, »sillä minä tunnen erään

-aatelismiehen, joka on valmis toimimaan, uhrautumaan, kuolemaan!»

-

-»Ah, madame», huudahti Gilbert kauhistuneena, »tarkoitatteko markiisi

-de Favrasia?»

-

-»Kuka teille on sanonut hänen nimensä? Kuka teille on paljastanut hänen

-aikeensa?»

-

-»Voi, madame, varokaa! Häntäkin vainoo kohtalokas enne.»

-

-»Saman profeetan taholta?»

-

-»Yhä, madame.»

-

-»Entä mikä kohtalo odottaa markiisia sen ennustajan mukaan?»

-

-»Ennenaikainen, kauhea, häpeällinen kuolema, niinkuin se, josta äsken

-puhuitte.»

-

-»Olitte oikeassa, ei ole aikaa tuhlata, jos mieli saada se

-tuhonennustaja valehtelijaksi.»

-

-»Aiotteko lähettää markiisi de Favrasille sanan, että hyväksytte hänen

-apunsa?»

-

-»Hänen luonansa on paraikaa viestinviejä, herra Gilbert, ja minä odotan

-hänen vastaustaan.»

-

-Silloin ja juuri kun Gilbert itsekin kauhistuen niitä olosuhteita,

-joihin hän oli kietoutunut, kohotti käden otsalleen saadakseen sitä

-tietä valaistusta tilanteeseen, astui madame de Lamballe huoneeseen ja

-kuiskasi pari sanaa kuningattaren korvaan.

-

-»Tulkoon, tulkoon heti!» huudahti kuningatar. »Tohtori tietää kaikki.

-Herra tohtori», jatkoi hän, »sieltä tulee herra Isidor de Charny, hän

-tuo markiisi de Favrasin vastauksen. Huomenna kuningatar on lähtenyt

-Pariisista, ylihuomenna me olemme Ranskan rajojen ulkopuolella. Tulkaa,

-parooni, tulkaa... Hyvä jumala, mikä teidän on ja miksi olette noin

-kalpea?»

-

-»Prinsessa de Lamballe sanoi, että minä voisin puhua tohtori Gilbertin

-kuullen?» kysyi Charny.

-

-»Hän puhui totta. Kertokaa, kertokaa! Oletteko tavannut markiisi de

-Favrasin? Markiisi on valmis... me hyväksymme hänen tarjouksensa... me

-lähdemme Pariisista, me lähdemme Ranskasta...»

-

-»Markiisi de Favras vangittiin tunti sitten Beaurepaire-kadulla ja

-vietiin Châteletiin», vastasi Isidor.

-

-Kuningattaren katse kohtasi Gilbertin katseen kirkkaana, epätoivoisena

-ja vihaa huokuvana.

-

-Mutta Marie-Antoinetten voimat näyttivät tyhjentyneen tähän salamaan.

-

-Gilbert lähestyi häntä ja sanoi syvää sääliä ilmaisevalla äänellä:

-

-»Madame, jos voisin olla teille joksikin hyödyksi, niin käskekää.

-Kykyni, alttiuteni, elämäni, kaikki panen teidän jalkojenne juureen.»

-

-Kuningatar kohotti hitaasti katseensa tohtoriin.

-

-Sitten hän virkkoi verkkaisella, alistuneella äänellä:

-

-»Herra Gilbert, te, joka olette niin oppinut ja olette ollut mukana

-tämänaamuisessa kokeessa, luuletteko, että kauhean koneen tuottama

-kuolema on tosiaankin niin helppo kuin sen keksijä väittää?»

-

-Gilbert huoahti ja peitti kasvot käsillään.

-

-Samaan aikaan Monsieur, joka tiesi kaikki mitä halusikin tietää,

-sillä huhu markiisi de Favrasin vangitsemisesta oli levinnyt parissa

-sekunnissa kautta koko palatsin, pyysi kaikessa kiireessä vaununsa ja

-lähti, tiedustelematta kuningattaren vointia ja miltei hyvästelemättä

-kuningasta.

-

-Ludvig XVI asettui hänen tiellensä ja sanoi:

-

-»Veljeni, teillä ei nähdäkseni ole niin kiire palata

-Luxembourg-palatsiin, ettei teillä olisi aikaa antaa minulle pikku

-neuvoa. Mitä minun pitäisi teidän mielestänne tehdä?»

-

-»Haluatte kysyä, mitä minä tekisin teidän asemassanne?»

-

-»Niin.»

-

-»Minä hylkäisin markiisi de Favrasin ja vannoisin uskollisuudenvalan

-hallitusmuodolle.»

-

-»Kuinka luulette minun voivan vannoa valan hallitusmuodolle, joka ei

-ole vielä valmiskaan?»

-

-»Sitä suuremmalla syyllä, veljeni», vastasi Monsieur silmissä se karsas

-ja teennäinen katse, joka lähti hänen sydämensä syvimmistä sopukoista,

-»sitä suuremmalla syyllä, koska teidän ei tarvitse pitää valaanne».

-

-Kuningas oli jonkun tovin mietteissään.

-

-»Olkoon niin», sanoi hän, »se ei silti estä minua kirjoittamasta herra

-de Bouillélle, että suunnitelmamme pysyy yhä, mutta sen toteuttaminen

-on siirtynyt tuonnemmaksi. Tämä viivästyminen antaa kreivi de Charnylle

-aikaa suunnitella valmiiksi tien, jota meidän on kuljettava.»

-

-

-

-

-XIV

-

-Monsieur kieltää Favrasin ja kuningas vannoo valan hallitusmuodolle

-

-

-Markiisi de Favrasin vangitsemista seuranneena päivänä luettiin

-kaikkialla Pariisissa seuraavaa omituista julistusta: /# »Markiisi

-de Favras (Royale-aukion varrella) vangittiin puolisoineen 24

-ja 25 p:n välisenä yönä, koska hän oli suunnitellut nostattaa

-aseihin kolmekymmentätuhatta miestä murhaamaan Lafayetten ja

-kaupunginvaltuuston puheenjohtajan sekä sitten estämään meiltä

-elintarpeitten saannin.

-

-Monsieur, kuninkaan veli, oli hankkeen johdossa.

-

-Barauz».

-

-On helposti ymmärrettävissä, minkä omituisen vallankumouksen moinen

-julistus synnytti vuoden 1790 Pariisissa, joka oli niin lopen herkkä

-kuohahtamaan.

-

-Sytytetty ruutipanos ei olisi aiheuttanut nopeampaa leimahdusta kuin

-mikä syntyi kaikkialla, missä tämä palopaperi kulki.

-

-Ensin se joutui kaikkien käsiin, kahta tuntia myöhemmin jokainen tiesi

-sen sydämellään.

-

-Kuudennenkolmatta päivän illalla kaupunginvaltuuston jäsenet olivat

-kokoontuneet kaupungintaloon neuvottelemaan. Heidän lukiessaan

-tutkintokomitean vangitsemismääräystä, joka oli juurikään heille

-jaettu, tuli vahtimestari ilmoittamaan, että Monsieur pyysi päästä

-valtuuston puheille.

-

-»Monsieur?» toisti kunnon Bailly, joka johti puhetta kokouksessa. »Kuka

-monsieur?»

-

-»Monsieur, kuninkaan veli», vastasi vahtimestari.

-

-Nämä sanat kuullessaan valtuuston jäsenet silmäilivät toisiaan.

-

-Monsieurin nimi oli illasta aamuun saakka ollut kaikkien huulilla.

-

-Mutta he nousivat katsellen yhä toisiaan.

-

-Bailly loi kysyvän silmäyksen ympärilleen ja koska ne mykät

-vastaukset, jotka hän luki virkatoveriensa silmistä, näyttivät hänestä

-yksimielisiltä, virkkoi hän vahtimestarille:

-

-»Ilmoittakaa Monsieurille, että vaikka meitä kummastuttaakin hänen

-meille suomansa kunnia, olemme valmiit ottamaan hänet puheillemme.»

-

-Tovin kuluttua Monsieur opastettiin kokoushuoneeseen.

-

-Hän tuli yksin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hänen tavallisestikin

-epävarma käyntinsä oli tänä iltana entistäkin horjahtelevampaa.

-

-Prinssin onneksi oli sillä summattomalla hevosenkengän muotoisella

-pöydällä, jonka ääressä valtuuston jäsenet työskentelivät, kynttilä

-kunkin jäsenen vieressä, joten tämän hevosenkengän keskikohdalla

-vallitsi joltinenkin hämärä.

-

-Monsieur huomasi tämän seikan ja näytti rauhoittuvan.

-

-Hän loi vielä kerran aran silmäyksen tähän monipäiseen seuraan, jossa

-hän toki huomasi kunnioitusta ystävällisen mielialan asemasta, ja

-virkkoi aluksi vapisevalla, mutta sitten yhä varmentuvalla äänellä:

-

- »Hyvät herrat, halu torjua ilkeämielinen herjaus tuo minut teidän

- pariinne. Teidän tutkintokomiteanne määräyksestä vangittiin toissa

- päivänä markiisi de Favras ja tänään levitetään innokkaasti huhua,

- että minä olen läheisissä suhteissa häneen.»

-

-Hieno hymy häivähti kuulijoiden kasvoilla ja heikko supina seurasi tätä

-Monsieurin puheen alkuosaa.

-

-Hän jatkoi:

-

- »Pariisin kaupungin kansalaisena olen katsonut velvollisuudekseni itse

- valaista teille niitä ainoita suhteita, joissa olen ollut herra de

- Favrasiin.»

-

-Kuten hyvin arvaa, herrojen valtuustonjäsenten tarkkaavaisuus tuli nyt

-kahta herkemmäksi. Saataisiinhan nyt kuulla Monsieurin omasta suusta —

-kukin saisi uskoa mitä halusi — missä suhteissa hänen kuninkaallinen

-korkeutensa oli ollut herra de Favrasiin.

-

-Hänen kuninkaallinen korkeutensa jatkoi seuraavaan tapaan:

-

- »Vuonna 1772 herra de Favras tuli sveitsiläiskaartiini ja erosi siitä

- vuonna 1775. Sen koommin en ole puhunut hänen kanssansa.»

-Kokoontuneesta seurasta kuului epäilevää mutinaa, mutta Baillyn katse

-tukahdutti tämän supinan, ja Monsieur jäi epätietoiseksi, ilmaisiko se

-hyväksymistä vai tuomitsemista.

-

-Monsieur jatkoi:

-

- »Monta kuukautta olen ollut vailla vakinaisia tulojani ja koska

- olin huolissani eräistä melkoisista maksueristä, jotka minun oli

- suoritettava tammikuussa, toivoin voivani tulla toimeen rasittamatta

- valtion rahastoa. Olin sen vuoksi päättänyt järjestää lainan. Parisen

- viikkoa sitten herra de Ia Châtre mainitsi minulle, että markiisi de

- Favras pystyisi hommaamaan minulle tämän lainan eräältä genualaiselta

- pankkimieheltä. Minä siis allekirjoitin kahden miljoonan suuruisen

- obligatiolainan, joka oli välttämätön summa maksaakseni vuoden alussa

- tekemäni tilaukset ja selviytyäkseni talousmenoistani. Koska tämä

- asia oli puhtaasti taloudellista laatua, uskoin sen intendenttini

- hoidettavaksi. En ole nähnyt herra de Favrasia, en ole edes

- kirjoittanut hänelle, en ole ollut minkäänlaisessa kosketuksessa hänen

- kanssaan. Mitä hän on tehnyt, on minulle tyystin tuntematonta.»

-

-[Olemme tavuakaan muuttamatta jäljentäneet tähän Monsieurin omat sanat.]

-

-Kuulijoitten taholta lähtenyt ivanaurahdus todisti, etteivät kaikki

-olleet ilman muuta valmiit uskomaan tätä prinssin kummanlaista

-vakuutusta, joka antoi välittäjän tehtäväksi ‒ häntä edes tapaamatta

-— järjestää kahden miljoonan lainan, varsinkin kun tämä välittäjä oli

-hänen entisiä kaartilaisiaan.

-

-Monsieur punehtui ja varmaankin haluten nopeasti selviytyä kierosta

-asemasta, johon oli sotkeutunut, hän jatkoi vilkkaasti:

-

-»Ja kuitenkin, hyvät herrat, kuulin eilen, että kaupungilla levitettiin

-vallan ylettömästi muuatta paperia, joka oli kyhätty seuraavaan

-muotoon...»

-

-Ja Monsieur luki — ihan suotta, sillä kaikilla oli se kädessä tai

-muistissa — julistuksen, jonka vastikään selostimme lukijalle.

-

-Kun hän luki sanat »Monsieur, kuninkaan veli, oli hankkeen johdossa»,

-kumarsivat kaikki valtuuston jäsenet.

-

-Halusivatko he sillä sanoa olevansa julistuksen kannalla? Halusivatko

-he selvästi ja mutkattomasti ilmaista olevansa selvillä syytöksen

-kantavuudesta?

-

-Monsieur jatkoi:

-

- »Ette varmaankaan odottane minun alentuvan puhdistautumaan

- moisesta alhaisesta rikoksesta. Mutta aikana, jolloin kaikkein

- mielettömimmätkin herjaukset voivat helposti merkitä parhaatkin

- kansalaiset vallankumouksen vihollisiksi, olen arvellut, hyvät herrat,

- velvollisuuteni kuningasta, teitä ja itseäni kohtaan vaativan tämän

- jutun seikkaperäistä käsittelyä, jotta yleinen mielipide ei voisi

- hetkeäkään olla epätietoinen sen oikeasta laadusta. Siitä lähtien

- kun minä aateliston toisessa kokouksessa selvitin kantani siitä

- peruskysymyksestä, joka yhä jakoi mielet, olen jatkuvasti uskonut,

- että suuri vallankumous oli valmis ja kuningas pyrkimyksineen,

- hyveineen ja korkeine arvoineen sen johtaja, koska se ei voinut olla

- edullinen kansalle olematta samalla hyödyksi itsevaltiaalle, ja että

- kuninkaanvallan tuli olla kansallisvapauden tuki ja kansallisvapauden

- olla kuninkaan vallan perustus...»

-

-Vaikkei tämän lauseen sanamuoto ollutkaan ihan selvä, sai tottumus

-taputtaa käsiä eräille sanayhdistelmille taputtamaan käsiä koko

-lauseelle.

-

-Monsieur tuli rohkeammaksi, korotti äänensä ja jatkoi puhutellen

-valtuuston jäseniä hieman vakuuttavammin:

-

- »Mainittakoon yksikin teko, yksikin lause, joka poikkeaisi nyt

- esittämistäni periaatteista ja osoittaisi, että minkälaisiin

- olosuhteisiin minut on pantukin kuninkaan ja kansan onni olisi

- lakannut olemasta ajatusteni ja pyrkimysteni ainoa kohde. Tähän asti

- minulla on oikeus vaatia, että minua uskotaan. En ole milloinkaan

- muuttanut tunteitani ja periaatteitani enkä muuta niitä milloinkaan!»

-

-Vaikka olemmekin romaaninsepittäjä, olemme hetkeksi tunkeutuneet

-historian alalle selostaessamme hänen kuninkaallisen korkeutensa

-pitkäveteisen puheen kaikessa laajuudessaan. Romaaninlukijoittenkin on

-hyvä tietää, minkälainen oli viidenneljättä vuoden ikäisenä prinssi,

-joka kuusikymmenvuotiaana tyrkytti meille hallitusmuodon, jota koristaa

-sen 14. pykälä.

-

-Mutta koska emme mieli kohdella Baillyta sen huonommin kuin hänen

-kuninkaallista korkeuttansakaan, jäljennämme tähän Pariisin määrin

-vastauksen, kuten olemme jäljentäneet Monsieurin puheenkin.

-

-Bailly vastasi:

-

- »Monsieur, Pariisin valtuuston jäsenet tuntevat suurta tyytyväisyyttä,

- kun näkevät keskuudessaan rakastetun kuninkaansa veljen, Ranskan

- vapauden uudistajakuninkaan veljen. Teitä, kuninkaallisia veljeksiä,

- yhdistävät samat tunteet. Monsieur on osoittautunut kuningaskunnan

- ensimmäiseksi kansalaiseksi äänestäessään kolmannen säädyn hyväksi

- aateliston toisessa kokouksessa. Hän on ollut miltei yksin sillä

- kannalla muutaman tuiki harvan kansanystävän kanssa ja hän on lisännyt

- oikeamielisyyden arvon muihin kansan kunnioitusta ilmaiseviin

- arvonimiinsä. Monsieur on siis ensimmäinen kansalais-yhdenvertaisuuden

- alkuunpanija. Hän antaa siitä uuden todistuksen tulemalla tänään

- kaupunginvaltuuston puheille ja näyttämällä haluavansa, että häntä

- arvostellaan vain isänmaallisen mielialansa nojalla. Nämä tunteet

- merkitään talteen niissä selityksissä, jotka Monsieur halunnee antaa

- kansalliskokoukselle. Prinssi kulkee yleisen mielipiteen edellä,

- kansalainen panee arvon kansalaistoverinsa mielipiteelle, ja minä

- esitän Monsieurille tämän kokouksen nimessä ne kunnioituksen ja

- kiitollisuuden tunteet, jotka se on velkaa hänen mielialalleen, hänen

- kunnioittavalle läsnäololleen ja ennen kaikkea sille seikalle, että

- hän pitää niin suuressa arvossa vapaitten ihmisten arvostelua.»

-

-Koska Monsieur ilmeisesti oivalsi, että vaikka Bailly ylistikin näin

-kaunopuheisesti hänen menettelyään, voitiin tätä menettelyä arvioida

-eri tavoilla, vastasi hän kasvoilla se isällinen ilme, jonka hän osasi

-niin taitavasti valita, milloin siitä saattoi olla hänelle hyötyä.

-

- »Hyvät herrat, täyttämäni velvollisuus on ollut kiusallinen

- hyveelliselle sydämelle, mutta olen saanut kauniin palkkion niistä

- tunteista, jotka tämä kokous on minulle ilmaissut, ja minun suuni

- aukenee enää vain pyytämään armoa niille, jotka ovat minua loukanneet.»

-

-Kuten huomataan, ei Monsieur velvoittanut itseään eikä kokousta

-mihinkään. Kenelle hän pyysi armoa? Ei Favrasille, sillä kukaan

-ei tiennyt, oliko Favras syyllinen, eikä Favras sitäpaitsi ollut

-loukannutkaan Monsieuria.

-

-Ei, Monsieur pyysi yksinkertaisesti armoa häntä syyttävän julistuksen

-nimettömälle kyhääjälle, mutta tämä kyhääjä ei kaivannut armoa, koska

-hän oli tuntematon.

-

-Historioitsijat sivuuttavat varsin usein ruhtinasten erheet, niitä edes

-huomaamatta, niin usein, että meidän romaaninsepittäjien tehtäväksi

-tulee sellaisissa tapauksissa suorittaa heidän työnsä silläkin uhalla,

-että romaani joltakin luvultaan tulee yhtä ikävystyttäväksi kuin on

-historia.

-

-On sanomattakin selvää, että puhuessamme sokeista historioitsijoista

-tai ikävystyttävistä historioista jokainen tietää, minkälaisia

-historioitsijoita ja historioita me tarkoitamme.

-

-Monsieur oli siis omalta osaltaan toteuttanut osan siitä neuvosta,

-jonka oli antanut veljelleen Ludvig XVI:lle.

-

-Hän oli kieltänyt markiisi de Favrasin, ja kuten on nähty kelpo Baillyn

-hänelle vuodattamista ylistyssanoista, asia oli menestynyt oivallisesti.

-

-Sitä seikkaa varmaankin ajatellen Ludvig XVI päätti puolestaan vannoa

-uskollisuudenvalan hallitusmuodolle.

-

-Niinpä eräänä aamupäivänä vahtimestari tuli ilmoittamaan

-kansalliskokouksen puheenjohtajalle, joka sinä päivänä oli herra

-Bureaux de Puzy — kuten kaupunginvaltuuston vahtimestari oli tullut

-ilmoittamaan Monsieurin — että kuningas yhden tai kahden ministerin ja

-kolmen tai neljän upseerin seurassa kolkutti maneesin ovelle, kuten

-Monsieur oli kolkuttanut kaupungintalon ovelle.

-

-Kansanedustajat silmäsivät toisiaan kummastellen. Mitä sanottavaa

-heille lienee kuninkaalla, joka niin kauvan oli kulkenut erillään

-heistä?

-

-Ludvig XVI opastettiin sisälle ja puheenjohtaja luovutti hänelle

-tuolinsa.

-

-Kuinka tahansa, koko sali puhkesi hyväksymishuutoihin. Paitsi Pétionia,

-Camille Desmoulinsia ja Maratia koko Ranska oli tai luuli olevansa

-vielä kuningasmielinen.

-

-Kuningas oli tuntenut tarvetta tulla onnittelemaan kansalliskokousta

-sen suorittamien töiden johdosta; hän tuli kiittämään, että Ranska

-oli niin kauniisti jaettu departementteihin. Mutta ennen muuta hän ei

-mielinyt viivästyttää lausumista — sillä se tunne tukahdutti häntä —

-palavaa harrastustaan hallitusmuotoa kohtaan.

-

-Puheen alku — älkäämme unohtako, että musta tai valkoinen,

-kuningasmielinen tai perustuslaillinen, aristokraatti tai

-isänmaanystävä, ei ainoakaan kansanedustaja tiennyt mihin kuningas

-pyrki — puheen alku synnytti eräänlaista huolestumista, keskiosa

-valmisti mielialaa kiitollisuuteen, mutta loppu — ah, loppu! — loppu

-liehtoi kansalliskokouksen tunteet hurmiotilaan.

-

-Kuningas ei voinut vastustaa haluaan ilmaista harrastustaan sitä pientä

-vuoden 1791 hallitusmuotoa kohtaan, joka ei ollut vielä syntynytkään.

-Kuinka enää kävisikään, kun se tulisi täydellisesti päivänvaloon?

-

-Silloin ei kuningas tuntisikaan sitä kohtaan pelkkää harrastusta, vaan

-kiihkomielistä innostusta.

-

-Emme tässä selosta kuninkaan puhetta, sillä sitä tulisi kuusi sivua!

-Riittää kun olemme selostaneet Monsieurin puheen, jota oli vain yksi

-sivu ja joka sekin tuntui meistä hirvittävän pitkältä.

-

-Ludvig XVI ei sentään tuntunut liian ikävystyttävältä

-kansalliskokouksesta, joka itki hereästi häntä kuunnellessaan.

-

-Sanoessamme, että se itki, emme puhu vertauskuvallisesti: Barnave

-itki, Lameth itki, Duport itki, Mirabeau itki, Barrère itki. Se oli

-todellinen vedenpaisumus.

-

-Kansalliskokous tuli ihan tolkuttomaksi. Se nousi yhtenä miehenä,

-parvekeyleisökin nousi. Kukin kohotti kätensä ja vannoi uskollisuutta

-tälle hallitusmuodolle, jota ei vielä ollut olemassakaan.

-

-Kuningas poistui. Mutta kuningas ja kansalliskokous eivät voineet erota

-toisistaan tällä tavalla. Kokous lähtee hänen perässään, se rientää,

-saattaa häntä, saapuu Tuilerieihin ja kuningatar ottaa sen vastaan.

-

-Kuningatar! Hänpä ei olekaan haltioissaan, tämä Maria Teresian kova

-tytär, hänpä ei itke, tuo Leopoldin arvokas sisar; hän osoittaa kansan

-edustajille poikaansa ja sanoo:

-

-»Hyvät herrat, minussa vallitsevat samat tunteet kuin kuninkaassakin.

-Kaikesta sydämestäni ja liikutettuna yhdyn siihen tekoon, johon hellä

-huolehtiminen kansasta on saanut hänet ryhtymään. Tässä on poikani;

-minä en unohda mitään opettaakseni häntä hyvissä ajoin omaksumaan

-maailman parhaimman isän hyveet, kunnioittamaan kansalaisvapautta ja

-pitämään arvossa lakeja, joiden lujimman tuen toivon hänestä tulevan.»

-

-Oikea intomieli ei jäähdy moisesta puheesta; kansalliskokouksen

-innostus oli kuumennut hehkuvan valkoiseksi. Ehdotettiin, että

-vala vannottaisiin heti paikalla. Se muovailtiin käden käänteessä.

-Puheenjohtaja pyysi ensimmäisen puheenvuoron:

-

-»Minä vannon uskollisuutta kansalle, laille ja kuninkaalle ja kaikin

-voimin tukevani hallitusmuotoa, jonka kansalliskokous on säätänyt ja

-kuningas vahvistanut.»

-

-Ja kaikki kansalliskokouksen jäsenet — yhtä ainoaa lukuun ottamatta —

-kohottivat kätensä ja kukin vuorollaan toisti: »Minä vannon.»

-

-Tätä ylen onnellista tapausta, joka palautti ilon kansalliskokoukseen,

-tyynnytti Pariisin ja rauhoitti Ranskan, seurasi kymmenen päivää,

-jotka vietettiin juhlin, tanssiaisin ja ilotulituksin. Kaikilta

-tahoilta kuului vain vannottuja valoja. Kaikkialla vannottiin,

-vannottiin Grève-torilla, kaupungintalossa, kirkoissa, kaduilla ja

-julkisilla paikoilla. Isänmaalle pystytettiin alttareja, niiden ääreen

-vietiin koululaiset ja koululaiset vannoivat kuin olisivat jo olleet

-aikaihmisiä ja kuin olisivat tienneet mitä vala merkitsee.

-

-Kansalliskokous määräsi kiitosjumalanpalveluksen, johon se otti osaa

-yhtenä miehenä. Alttarin ääressä, Jumalan kasvojen edessä, uudistettiin

-jo vannottu vala.

-

-Mutta kuningas ei mennyt Notre-Dameen eikä siis liioin vannonut.

-

-Hänen poissaolonsa huomattiin, mutta oltiin niin iloisia, luottavia,

-että tyydyttiin ensimmäiseen verukkeeseen, jonka hän suvaitsi esittää.

-

-»Miks'ette ollut kiitos-jumalanpalveluksessa? Miksette ole vannonut

-valaa alttarin ääressä kuten toiset?» kysäisi kuningatar ivallisesti.

-

-»Koska minä voin kyllä valehdella, madame», vastasi Ludvig XVI, »mutta

-en halua tehdä väärää valaa».

-

-Kuningatar hengähti helpotuksesta.

-

-Hän oli, kuten kaikki muutkin, tähän saakka uskonut kuninkaan

-vilpittömään mieleen.

-

-

-

-

-XV

-

-Aatelismies

-

-

-Tämä kuninkaan vierailu kansalliskokouksessa oli tapahtunut helmikuun 4

-päivänä 1790.

-

-Lähes kaksi viikkoa myöhemmin, toisin sanoen saman kuun 17 ja 18

-päivien välisenä yönä Châteletin kuvernöörin poissaollessa — hän oli

-päivemmällä pyytänyt ja saanut loman mennäkseen Soissonsiin kuolevaa

-äitiään tervehtimään ilmestyi vankilan portille muuan mies, mukanaan

-poliisipäällikön varmentama määräys, jonka nojalla tulijalla oli oikeus

-päästä todistajitta keskustelemaan markiisi de Favrasin kanssa.

-

-Emme uskalla sanoa, oliko määräys oikea vai väärennetty, mutta kaikissa

-tapauksissa apulaiskuvernööri, joka herätettiin sitä tarkastamaan,

-hyväksyi sen oikeaksi, koskapa määräsi, että myöhäisestä hetkestä

-huolimatta määräyksen esittäjä opastettaisiin herra de Favrasin koppiin.

-

-Minkä jälkeen, luottaen vankilan sisä- ja ulkovartijoitten tarkkaan

-vartijatoimeen, hän palasi vuoteelleen jatkaakseen näin ikävästi

-keskeytettyä yöuntansa.

-

-Vieras väitti, että ottaessaan salkusta poliisipäällikön määräystä

-hän oli pudottanut jonkun tärkeän paperin, otti lampun ja haki

-paperia lattialta, kunnes näki Châteletin apulaispäällikön poistuvan

-huoneeseensa. Silloin hän selitti, että arveli unohtaneensa paperin

-yöpöydälleen, mutta pyysi kuitenkin, että jos paperi löydettäisiin, se

-annettaisiin hänelle, kun hän poistuisi vankilasta.

-

-Sitten hän antoi lampun häntä odottavalle vartijalle ja kehoitta tätä

-opastamaan hänet herra de Favrasin koppiin.

-

-Vartija aukaisi erään oven, päästi tuntemattoman ohitseen, meni sitten

-itsekin ja sulki oven jälkeensä.

-

-Hän näytti katselevan tätä tuntematonta uteliaasti ikäänkuin odottaisi

-tämän millä hetkellä tahansa lausuvan hänelle jonkun tärkeän

-ilmoituksen.

-

-Miehet laskeutuivat kaksitoista porrasta ja tulivat maanalaiseen

-käytävään. Sitten tuli eteen toinen ovi, jonka vartija avasi ja sulki

-kuten ensimmäisenkin.

-

-Tuntematon ja hänen oppaansa olivat tällöin eräänlaisella

-porrastasokkeella ja heidän oli nyt laskeuduttava toinen porraskerros.

-Tuntematon pysähtyi, upotti katseensa pimeän käytävän syvyyksiin ja

-tultuaan varmaksi, että pimeys oli yhtä yksinäinen kuin mykkäkin, hän

-kysyi:

-

-»Te olette vartija Louis?»

-

-»Niin olen», vastasi vartija.

-

-»Amerikkalaiseen looshiin kuuluva veli?»

-

-»Niin.»

-

-»Teidät toimitti tänne viikko sitten muuan salaperäinen käsi

-suorittamaan täällä erään tuntemattoman tehtävän?»

-

-»Juuri niin.»

-

-»Ja te olette valmis siihen tehtävään?»

-

-»Olen valmis.»

-

-»Teidän piti saada määräykset eräältä mieheltä...?»

-

-»Niin, messiaalta.»

-

-»Mistä teidän tuli tuntea tuo mies?»

-

-»Kolmesta paidanrintaan ommellusta kirjaimesta.»

-

-»Minä olen se mies... ja tässä näette ne kolme kirjainta.»

-

-Tämän sanottuaan vieras aukaisi röyhelökauluksensa ja osoitti

-paidanrintaan ommeltua kolmea kirjainta — samoja kirjaimia, jotka

-näiden kuvaustemme kehittyessä ovat useammin kuin kerran vaikuttaneet

-perin tehokkaalla tavalla: L.P.D.

-

-»Mestari», virkkoi vartija kumartaen, »tottelen käskyjänne».

-

-»Hyvä. Avatkaa herra de Favrasin kopin ovi ja olkaa valmis noudattamaan

-muita käskyjäni.»

-

-Vartija kumarsi mitään vastaamatta, lähti kulkemaan edellä

-valaistukseen tietä ja pysähtyi matalan oven eteen.

-

-»Olemme perillä, mutisi hän.

-

-Tuntematon nyökkäsi. Lukkoon työnnetty avain narahti kahdesti ja ovi

-aukeni.

-

-Vaikka vangin varalta olikin turvauduttu mitä ankarimpiin

-varmuuskeinoihin, jopa niin, että hänet oli teljetty parikymmentä

-jalkaa syvällä olevaan maanalaiseen koppiin, oli sentään pantu

-jonkunlaista huomiota hänen henkilöarvoonsa. Hänellä oli puhdas vuode

-ja valkoiset hurstit. Vuoteen vieressä oli pöytä täynnä kirjoja,

-lisäksi mustetolppo, kyniä ja paperia, jotka ilmeisesti oli tuotu

-puolustuspuheen valmistelua varten.

-

-Sammutettu lamppu oli keskellä.

-

-Nurkassa olevalla toisella pöydällä välkkyi pukeutumistarpeita, jotka

-olivat peräisin markiisin vaakunalla somistellusta käsilaukusta.

-Seinälle oli kiinnitetty pieni kuvastin, sekin kotoisin samasta

-laukusta.

-

-Markiisi de Favras nukkui niin sikeästi, että oven auetessa,

-tuntemattoman lähestyessä vuodetta, vartijan asettaessa toisen lampun

-entisen viereen ja poistuessa saatuaan vieraalta merkin, hän ei

-havahtunut näin syntyneeseen meluun ja liikkeeseen.

-

-Tuntematon silmäili hetken aikaa tätä nukkuvaa miestä syvän

-alakuloisena. Sitten hän näytti muistavan hetkien olevan kalliita ja

-vaikka hänestä tuntuikin ikävältä häiritä noin miellyttävää lepoa, hän

-laski kätensä nukkuvan olkapäälle.

-

-Vanki säpsähti, kääntyi nopeasti, silmät selkoselällään, kuten on

-tapa henkilöillä, jotka nukkuvat odottaen heräävänsä johonkin ikävään

-uutiseen.

-

-»Rauhoittukaa, herra de Favras», sanoi tuntematon. »Olen ystävä.»

-

-Markiisi silmäili hetken yöllistä vierastaan kasvoilla epäilevä ilme,

-joka ilmaisi kummastelua, että joku ystävä tuli häntä tervehtimään

-kahdeksantoista, parinkymmenen jalan syvyyteen maan alle.

-

-Sitten hän äkkiä muisti jotakin ja huudahti:

-

-»Ah, herra parooni Zannone...»

-

-»Minä itse, hyvä markiisi.»

-

-Favras katseli hymyillen ympärilleen ja osoittaen paroonille muuatta

-rahia, jolla ei ollut kirjoja eikä vaatteita, hän sanoi:

-

-»Suvainnette, istuutua.»

-

-»Hyvä markiisi», vastasi parooni, »aion ehdottaa teille erästä asiaa,

-joka ei salli pitkää keskustelua, ja koska meillä ei ole aikaa

-tuhlata...»

-

-»Mitä aiotte minulle esittää, hyvä parooni? Toivottavasti se ei koske

-lainaa?»

-

-»Mitä tarkoitatte?»

-

-»Koska takeet, jotka voisin teille antaa, tuntuvat minusta vain

-keskinkertaisen varmoilta.»

-

-»Se ei olisi minulle mikään syy, markiisi, ja minä päinvastoin olisin

-valmis tarjoamaan teille miljoonan.»

-

-»Minulle?» sanoi Favras hymyillen.

-

-»Teille juuri. Mutta koska ette kuitenkaan hyväksyisi ehtojani, en edes

-esitä tarjoustani.»

-

-»No, koska mainitsitte asianne olevan kiireellistä laatua, hyvä

-parooni, niin siirtykää siihen.»

-

-»Tiedättehän, että teidät tuomitaan huomenna, markiisi?» »Tiedän, olen

-kuullut mainittavan jotakin sellaista», vastasi Favras.

-

-»Tiedättekö, että tuomarit, joiden eteen teidät viedään, ovat samoja,

-jotka ovat vapauttaneet Augeardin ja Besenvalin?»

-

-»Tiedän.»

-

-»Tiedättekö, että nämä miehet vapautettiin vain hovin kaikkivoivalla

-välityksellä?»

-

-»Tiedän», vastasi Favras kolmannen kerran eikä hänen äänensä ollut

-kertaakaan värähtänyt näiden kolmen vastauksen aikana.

-

-»Varmaankin toivotte, että hovi tekee hyväksenne saman, mitä

-edeltäjiennekin hyväksi?»

-

-»Ne henkilöt, joiden kanssa minulla on ollut kunnia työskennellä sen

-hankkeen hyväksi, joka on tuonut minut tänne, tietävät mitä heidän on

-tehtävä minun suhteeni, herra parooni. Mitä he tekevät, on hyvin tehty.»

-

-»He ovat jo ilmaisseet kantansa teihin nähden, herra markiisi, ja minä

-voin sanoa teille, mitä he ovat tehneet.»

-

-Favras ei näyttänyt olevan halukas sitä kuulemaan.

-

-»Kuninkaan veli», jatkoi vieras, »on käynyt kaupungintalossa ja

-selittänyt, että hän tuskin tuntee teitä, että te tulitte vuonna 1772

-hänen sveitsiläiskaartinsa palvelukseen, erositte vuonna 1775 ja sen

-koommin hän ei ole tavannut teitä.»

-

-Favras nyökäytti hyväksyvästi päätänsä.

-

-»Kuningas puolestaan ei ole ainoastaan herennyt ajattelemasta pakoa,

-vaan on lisäksi tämän kuun neljäntenä liittynyt kansalliskokoukseen ja

-vannonut valan hallitusmuodolle.»

-

-Favrasin huulilla väikkyi hymy.

-

-»Epäilettekö sitä?» kysyi parooni.

-

-»En sano sitä enkä tätä», vastasi Favras.

-

-»Kuten huomaatte, markiisi, ei Monsieuriin ole luottamista, eikä

-kuninkaaseenkaan voi luottaa...»

-

-»Asiaan, herra parooni.»

-

-»Te joudutte siis tuomarienne eteen...»

-

-»Minulla on ollut kunnia kuulla teidän jo maininneen siitä.»

-

-»Teidät tuomitaan...»

-

-»Todennäköisesti.»

-

-»Kuolemaan...!»

-

-»Se on mahdollista.»

-

-Favras kumarsi kuin mies, joka on valmis ottamaan vastaan minkälaisen

-iskun tahansa.

-

-»Mutta», jatkoi parooni, »tiedättekö, minkälaiseen kuolemaan, hyvä

-markiisi?»

-

-»Onko kuolemia kaksi, hyvä parooni?»

-

-»Ah, niitä on kymmenen, on häpeäpaalu, silpominen, silmukka,

-teiliratas, hirsipuu, mestauspölkky... tai oikeammin, viime viikolla

-vielä olivat kaikki nämä kuolintavat. Tänään, kuten sanoitte, niitä on

-vain yksi: hirsipuu.»

-

-»Hirsipuu!»

-

-»Niin. Julistettuaan ihmiset yhdenvertaisiksi lain edessä on

-kansalliskokous pitänyt kohtuullisena julistaa ihmiset tasa-arvoisiksi

-myöskin kuolemassa. Ylhäiset ja alhaiset lähtevät tästä maailmasta

-saman portin kautta, heidät hirtetään, markiisi.»

-

-»Ah, ah!» huudahti Favras.

-

-»Jos teidät tuomitaan kuolemaan, teidät hirtetään... hyvin ikävää

-aatelismiehelle, joka ei pelkää kuolemaa — olen siitä varma — mutta

-jota hirsipuu kuvottaa.»

-

-»Ah, herra parooni», virkkoi Favras, »oletteko tullut tänne vain

-kertoaksenne kaikista näistä hyvistä uutisista vai onko teillä vielä

-jotakin parempaa sanottavaa?»

-

-»Olen tullut ilmoittamaan teille, että kaikki on valmista pakonne

-varalta, ja sanomaan teille, että jos haluatte, olette kymmenen

-minuutin kuluttua vankilanne ulkopuolella ja neljänkolmatta tunnin

-kuluttua poissa Ranskasta.»

-

-Favras tuumi hetken eikä paroonin esitys näyttänyt aiheuttaneen hänessä

-vähäisintäkään mielenliikutusta. Sitten hän kysyi haastattelijaltaan:

-

-»Tuleeko tämä tarjous hänen kuninkaallisen korkeutensa taholta?»

-

-»Ei, herra markiisi, sen teen minä yksityisesti.»

-

-Favras silmäili paroonia.

-

-»Te, herra?» sanoi hän. »Entä miksi?»

-

-»Koska olette herättänyt minussa mielenkiintoa, markiisi.»

-

-»Mitä mielenkiintoa minä voin teissä herättää, herra parooni?» uteli

-Favras. »Olette tavannut minut kahdesti.»

-

-»Miestä ei tarvitse tavata edes kahta kertaa tunteakseen hänet, hyvä

-markiisi. Nähkääs, oikeat aatelismiehet ovat harvinaisia, ja minä

-haluan säilyttää niistä yhden, en Ranskalle, vaan ihmiskunnalle.»

-

-»Eikö teillä ole muuta syytä?»

-

-»On kyllä, herra markiisi, se näet, että hankkiessani teille kahden

-miljoonan lainan ja varustaessani teidät rahoilla olen valmistanut

-teille keinon mennä tänään paljastetussa hankkeessanne pitemmälle

-kuin muutoin olisitte voinut ja että minä siis tietämättäni olen

-osallistunut teidän kuolemaanne.»

-

-Favras hymähti.

-

-»Ellette ole tehnyt muuta rikosta kuin sen, nukkukaa rauhassa», sanoi

-hän, »annan teille synninpäästön».

-

-»Mitä!» huudahti parooni. »Kieltäydyttekö pakenemasta?»

-

-Favras ojensi hänelle kätensä.

-

-»Kiitän teitä kaikesta sydämestäni, herra parooni», vastasi hän.

-»Kiitän teitä vaimoni ja lasteni nimessä, mutta minä kieltäydyn...»

-

-»Koska kenties arvelette suunnitelmani huonosti laadituksi, markiisi,

-ja koska pelkäätte, että epäonnistunut pakoyritys vain pahentaa

-juttuanne.»

-

-»Uskon, herra parooni, että olette älykäs mies, vieläpä uhkarohkeakin,

-koska itse ehdotatte minulle tätä pakoa, mutta sanon teille

-toistamiseen, etten halua paeta.»

-

-»Varmaankin te, herra markiisi, pelkäätte, että pakotettuna poistumaan

-Ranskasta joudutte jättämään vaimonne ja lapsenne sinne kurjuuteen...

-Olen ottanut huomioon senkin mahdollisuuden, herra markiisi, ja

-voin tarjota teille tämän salkun, jossa on satatuhatta frangia

-pankkiseteleinä.»

-

-Favras silmäili paroonia ihailevin ilmein.

-

-Sitten hän ravisti päätänsä ja sanoi:

-

-»Se ei ole sitä, hyvä herra. Sanaanne luottaen ja teidän tarvitsematta

-antaa minulle tuota salkkua olisin lähtenyt Ranskasta, jos aikomukseni

-olisi ollut paeta. Mutta vielä kerran, olen tehnyt päätökseni: minä en

-pakene.»

-

-Parooni silmäili miestä, joka näin epäsi hänen tarjouksensa, ikäänkuin

-olisi arvellut, ettei tämä ollut täysijärkinen.

-

-»Päätökseni kummastuttaa teitä, herra parooni», sanoi Favras omituisen

-juhlallisesti, »ja te kysytte itseltänne uskaltamatta, kysyä minulta,

-mikä on saanut minut tekemään tämän omituisen päätöksen kulkea tietäni

-loppuun saakka ja kärsiä kuolemantuskat, olkootpa ne mitä laatua

-tahansa.»

-

-»Olette oikeassa, herra markiisi.»

-

-»No niin, selitän sen teille. Olen kuningasmielinen, hyvä herra, mutten

-niiden lainen, jotka siirtyvät ulkomaille tai piileskelevät Pariisissa.

-Minun maailmankatsomukseni ei ole etuihin sisältyvää laskelmaa, hyvä

-herra. Kuninkaat ovat minulle vain samaa, mitä olisi joku arkkipiispa

-tai paavi, toisin sanoin äsken mainitsemani uskonnon näkyviä edustajia.

-Jos pakenen, arvellaan kuninkaan tai Monsieurin auttaneen minut

-pakosalle. Jos he auttavat minut pakosalle, ovat he rikostovereitani.

-Ja Monsieur, joka on noussut puhujalavalle kieltämään minut, ja

-kuningas, joka on teeskennellyt, ettei tunne minua, saavat iskun, joka

-haihtuu tyhjään avaruuteen. Uskonnot häviävät, herra parooni, kun

-niillä ei ole enää marttyyrejä. No niin, minä pidän pystyssä omaani

-kuolemalla sen hyväksi! Siitä tulee menneisyydelle antamani moite ja

-tulevaisuudelle tarjoamani varoitus!»

-

-»Mutta ajatelkaa toki teitä odottavaa kuolintapaa, markiisi!»

-

-»Mitä häpeällisempi on kuolintapa, herra parooni, sitä ansiokkaampi on

-uhraus. Kristus kuoli ristinpuussa kahden ryövärin välissä.»

-

-»Ymmärtäisin tämän, herra markiisi», huomautti parooni, »jos

-kuolemastanne koituisi kuninkuudelle sama apu, mikä Kristuksen

-kuolemasta koitui ihmiskunnalle. Mutta kuninkaitten erheet ovat niin

-raskaat, herra markiisi, että pelkään, kykeneekö jonkun aatelismiehen,

-kykeneekö edes kuninkaankaan veri niitä puhdistamaan.»

-

-»Se on Jumalan vallassa, herra parooni. Mutta tänä miehuuttomuuden ja

-epäilyksen aikana, jolloin niin monilta puuttuu velvollisuudentunto,

-minä kuolen tuntien lohdutusta tietoisuudesta, että olen täyttänyt

-velvollisuuteni.»

-

-»Ei, ei, herra markiisi!» huudahti parooni kärsimättömästi! »Te

-kuolette yksinkertaisesti katuen, että olette kuollut turhan takia.»

-

-»Kun aseettomaksi joutunut sotamies ei halua paeta, kun hän odottaa

-vihollista, kun hän uhmaa kuolemaa, kun se tapaa hänet, tietää hän

-hyvin, että tämä kuolema on turha, mutta hän päättelee, että pako olisi

-häpeäksi, ja mieluummin hän silloin kuolee...»

-

-»Herra markiisi», intti parooni, »en pidä itseäni vielä lyötynä...»

-

-Hän otti esille kellonsa. Hän huomasi sen osoittavan kolmea aamulla.

-

-»Meillä on vielä tunti aikaa», jatkoi hän. »Istahdan tämän pöydän

-ääreen ja luen puoli tuntia. Harkitkaa sillaikaa ehdotustani. Puolen

-tunnin kuluttua te annatte minulle lopullisen vastauksenne.»

-

-Siirrettyään nojatuolin hän istuutui pöydän ääreen selkä päin vankia,

-aukaisi kirjan ja syventyi lukemaan.

-

-»Hyvää yötä, herra parooni!» sanoi Favras.

-

-Ja hän kääntyi seinään päin varmaankin voidakseen häiriintymättä

-tuumiskella.

-

-Lukija otti pari kolme kertaa kellon esille. Hän oli kärsimättömämpi

-kuin vanki. Kun puoli tuntia oli kulunut, nousi hän ja lähestyi

-vuodetta.

-

-Mutta hän sai odottaa kauan: Favras ei kääntynyt.

-

-Parooni kumartui hänen ylitseen. Vangin säännöllinen, tyyni hengitys

-todisti hänen nukkuvan.

-

-— Kas niin, — tuumi hän itsekseen, — olen lyöty. Mutta tuomiota ei ole

-vielä julistettu. Kenties hän epäilee vielä...

-

-Ja koska hän ei mielinyt herättää miespoloista, jota muutaman päivän

-perästä odotti niin pitkä ja syvä uni, tarttui hän kynään ja kirjoitti

-tyhjälle paperiliuskalle:

-

- »Kun tuomio on julistettu, kun herra de Favras tuomitaan kuolemaan,

- kun hän ei voi toivoa enää mitään tuomareiltaan, Monsieurilta eikä

- kuninkaalta ja jos hän haluaa muuttaa käsityskantansa, kutsuttakoon

- hän luoksensa vartija Louisin ja sanokoon tälle: '_Olen päättänyt

- paeta_!' Hänen pakonsa toteuttamiseksi on keinot keksitty.

-

- Kun herra de Favras istuu kohtalokkailla rattailla, kun herra de

- Favras rukoilee julkisesti Notre-Damen edustalla, kun herra de

- Favras paljain jaloin ja kädet sidottuina astuu kaupungintalosta,

- missä hän tekee testamenttinsa, sen tilavan pihan yli, joka erottaa

- kaupungintalon portaat Grève-torille pystytetystä hirsipuusta,

- tarvitsee hänen vain lausua äänekkäästi: '_Haluan pelastua_!' ja hänet

- pelastetaan.

-

- _Cagliostro_.»

-

-Tämän tehtyään vieras otti lampun, lähestyi toistamiseen vangin

-vuodetta todetakseen, oliko markiisi herännyt, ja huomattuaan hänen

-yhä nukkuvan siirtyi, kääntymättä enää taakseen, kopin ovelle, jonka

-takana vartija Louis seisoi liikkumattomana ja alistuvana kuten ainakin

-opetuslapsi, joka on valmis kaikkiin uhrauksiin suorittaakseen loppuun

-saakka hänen osakseen pannun suurtyön.

-

-»No, mestari», tiedusti hän, »mitä minun on tämän jälkeen tehtävä?»

-

-»Jäätävä vankilaan ja toteltava herra de Favrasin määräyksiä.»

-

-Vartija kumarsi, otti lampun Cagliostron käsistä ja astui

-kunnioittavasti hänen edellään, kuten kamaripalvelija, joka valaisee

-tietä isännälleen.

-

-

-

-

-XVI

-

-Cagliostron ennustus toteutuu

-

-

-Samana päivänä kello yksi iltapäivällä Châteletin vankilasihteeri

-tuli neljän aseellisen miehen seurassa markiisi de Favrasin koppiin

-ilmoittamaan, että hänen oli lähdettävä tuomariensa eteen.

-

-Favras oli kuullut asiasta yöllä Cagliostrolta ja kello yhdeksän

-tienoissa aamulla Châteletin apulaispäälliköltä.

-

-Jutun yleinen käsittely oli alkanut kello puoli kymmenen aamulla ja

-sitä jatkui vielä kello kolme iltapäivällä.

-

-Kello yhdeksästä alkaen oli istuntosali ollut täynnä uteliaita,

-jotka kylki kyljessä odottivat näkevänsä miehen, jonka tuomio pian

-julistettaisiin.

-

-Sanomme miehen, jonka tuomio pian julistettaisiin, koska kukaan ei

-epäillyt, ettei syytettyä tuomittaisi syylliseksi.

-

-Poliittisissa salahankkeissa on aina mukana muutamia poloisia, jotka

-jo ennakolta on määrätty uhreiksi. Jokainen tuntee, että tarvitaan

-sovitusuhria ja että juuri nämä ihmis-rukat on kohtalokkaasti merkitty

-tällaiseksi uhriksi.

-

-Neljäkymmentä tuomaria oli ryhmittynyt puoliympyrään salin peräpäähän.

-Puheenjohtaja istui katoksen alla. Hänen takanaan seinällä riippui

-ristiinnaulittua Jeesusta esittävä kuva ja häntä vastapäätä salin

-toisessa päässä oli kuninkaan muotokuva. Jono kansalliskaartilaisia

-reunusti tuomioistumen aluetta sisä- ja ulkopuolelta. Neljä miestä

-seisoi ovella vartijoina.

-

-Neljännestä yli kolmen tuomarit antoivat määräyksen, että syytetty oli

-tuotava istuntosaliin.

-

-Kaksitoistamiehinen sotilasosasto, joka kivääri jalalla odotteli

-keskellä salia tätä määräystä, lähti liikkeelle.

-

-Siitä hetkestä alkaen kaikki päät, vieläpä tuomarienkin, olivat

-suuntautuneina ovelle, josta markiisi de Favras astuisi sisälle.

-

-Arviolta kymmenen minuutin kuluttua nähtiin neljän kaartilaisen

-ilmestyvän saliin.

-

-Heidän takanaan asteli markiisi de Favras.

-

-Loput kahdeksan kaartilaista seurasivat häntä.

-

-Vanki astui siihen peloittavaan hiljaisuuteen, joka syntyy, kun

-kaksituhatta samaan huoneeseen sulloutunutta henkilöä huomaa hetken

-tulleen, jolloin lopultakin yleisen odotuksen kohde — henkilö tai asia

-— tulee esille.

-

-Vangin piirteet olivat täysin tyynet. Hän oli pukeutunut hyvin

-huolellisesti. Hänen yllänsä oli heleänharmaalla kirjailtu silkkinuttu,

-valkoiset satiiniliivit ja samanväriset housut kuin takkikin,

-silkkisukat, solkikengät ja napinreiässä Pyhän Ludvigin ritarikunnan

-risti.

-

-Tukkansa hän oli suorinut harvinaisen komeilevasti, jauhoittanut

-valkoiseksi, _eikä yksikään hius ollut loista pitempi_, kuten eräässä

-vallankumouksen historiassa mainitaan.

-

-Sinä lyhyenä aikana, jonka markiisi de Favras tarvitsi edetäkseen

-ovelta syytettyjen penkille, pidättelivät kaikki hengitystään.

-

-Kului pari sekuntia syytetyn saapumisesta puheenjohtajan ensimmäisiin

-sanoihin.

-

-Lopulta hän teki tutunomaisen — tällä kerralla tarpeettoman —

-liikkeen kädellään kehoittaakseen tuomareita hiljaisuuteen ja aloitti

-liikutuksesta värähtelevällä äänellä:

-

-»Kuka olette?»

-

-»Olen syytetty ja vanki», vastasi Favras perin rauhallisesti.

-

-»Nimenne?»

-

-»Thomas Mahi, markiisi de Favras.»

-

-»Missä olette syntynyt?»

-

-»Eloisissa.»

-

-»Mikä on yhteiskunnallinen arvonne?»

-

-»Olen eversti kuninkaan palveluksessa.»

-

-»Missä asutte?»

-

-»Place Royalen numero yhdessäkolmatta.»

-

-»Kuinka vanha olette?»

-

-»Kuudenviidettä ikäinen.»

-

-»Istukaa.»

-

-Markiisi noudatti kehoitusta.

-

-Vasta silloin kuulijakunta näytti voivan jälleen hengittää. Ilmaa

-halkoi hirveä suhina, koston henkäys.

-

-Syytetty ei erehtynyt sen luonteesta. Hän silmäili ympärilleen.

-Kaikkien katseet kiiluivat vihan tulta, kaikki nyrkit olivat uhkaavasti

-koholla. Tunsi, että tämä kansa, jonka käsistä juurikään oli riistetty

-Augeard ja Besenval, vaati uhria, tämä kansa, joka yhtenään hoilasi,

-että prinssi Lambesc oli hirtettävä — kuvaannollisesti edes.

-

-Näiden kiihtyneitten kasvojen, näiden tulta liekehtivien katseitten

-joukossa syytetty huomasi yöllisen vieraansa tyynet piirteet ja

-ystävällisen katseen.

-

-Hän tervehti tätä huomaamattomin elein ja jatkoi sitten tarkasteluaan.

-

-»Syytetty», sanoi puheenjohtaja, »valmistukaa vastaamaan».

-

-Favras kumarsi.

-

-»Käskekää, herra presidentti», sanoi hän.

-

-Nyt alkoi toinen kysymyssarja, jonka syytetty kesti yhtä tyynesti kuin

-edellisenkin.

-

-Sitten seurasi syyttäjän todistajien kuulustelu.

-

-Favras, joka kieltäytyi pelastamasta itseään paolla, halusi puolustaa

-elämäänsä vastaväitteillä ja oli haastattanut neljätoista vapauttavaa

-todistajaa.

-

-Kun syyttäjän todistajien kuulustelu oli päättynyt, odotti hän

-näkevänsä omien todistajiensa astuvan esille. Mutta silloin

-puheenjohtaja lausui seuraavat sanat:

-

-»Hyvät herrat, kuulustelu on päättynyt.»

-

-»Anteeksi, herra presidentti», huomautti Favras kohteliaasti,

-kuten hänen tapansa oli, »unohdatte yhden seikan, vähäpätöisen

-tosin, unohdatte kutsuttaa paikalle minun haastattamani neljätoista

-todistajaa».

-

-»Oikeus on päättänyt», vastasi puheenjohtaja, »ettei heitä kuulustella

-ollenkaan».

-

-Syytetyn otsalla väikkyi pilventapainen varjo, sitten hänen silmissään

-välähti kirkas salama.

-

-»Minä luulin olevani Pariisin Châteletin tuomittavana», virkkoi hän.

-»Erehdyin. Minut tuomitsee, kuten näyttää, espanjalainen inkvisitsioni.»

-

-»Viekää syytetty pois», käski oikeuden puheenjohtaja.

-

-Favras vietiin takaisin vankikoppiinsa. Hänen tyyneytensä, sulavuutensa

-ja rohkeutensa olivat eräällä tavalla tehonneet niihin kuuntelijoihin,

-jotka olivat saapuneet paikalle ennakkoluulottomina.

-

-Mutta heitä oli kourallinen. Favrasin lähtöä saattoivat huudot,

-uhkailut ja vihellykset.

-

-»Ei armoa, ei armoa!» kirkui viisisataa suuta hänen astellessaan

-salista.

-

-Nämä huudot seurasivat häntä vankikopin oven taakse saakka.

-

-Silloin hän mutisi kuin itsekseen puhellen:

-

-»Tällaista on vehkeillä ruhtinasten kanssa!»

-

-Kun syytetty oli poistunut, ryhtyivät tuomarit tekemään päätöstä.

-

-Tavalliseen aikaansa Favras meni makuulle.

-

-Kello yksi aamuyöllä joku astui hänen koppiinsa ja herätti hänet.

-

-Tulija oli vartija Louis.

-

-Hän oli valinnut asiakseen tuoda vangille pullon bordeauxviiniä, jota

-tämä ei ollut pyytänyt.

-

-»Herra markiisi», sanoi hän, »tuomarit julistavat paraikaa tuomiotanne».

-

-»Hyvä ystävä», virkkoi Favras, »jos olet senvuoksi minut herättänyt,

-olisit yhtä hyvin voinut antaa minun nukkua rauhassa».

-

-»Herra markiisi, olen herättänyt teidät kysyäkseni, eikö teillä ole

-mitään ilmoitettavaa henkilölle, joka kävi teitä tapaamassa viime yönä.»

-

-»Ei mitään.»

-

-»Miettikää tarkoin, herra markiisi. Kun tuomio on julistettu, joudutte

-yhtämittaisen silmälläpidon alaiseksi ja niin voimakas kuin mainittu

-henkilö onkin, voi mahdoton kenties kahlita hänen tahtoaan.»

-

-»Kiitos, hyvä ystävä», sanoi Favras, »mutta minulla ei ole häneltä

-mitään pyydettävää, ei nyt eikä myöhemmin».

-

-»Siinä tapauksessa», virkkoi vartija, »olen pahoillani, että herätin

-teidät. Mutta teidät olisi kuitenkin hetken perästä herätetty...»

-

-»Arvelet siis», sanoi Favras hymyillen, »ettei minun kannata enää mennä

-makuulle vai kuinka?»

-

-»Päätelkää itse», vastasi vartija. »Kuunnelkaa.»

-

-Ylemmistä kerroksista kuului tosiaankin melua, ovia anottiin ja

-suljettiin, pyssynperät kolahtelivat permannolla.

-

-»Ah», huudahti Favras, »minunko takiani kaikki tämä hälinä?»

-

-»Teille tullaan lukemaan tuomionne, herra markiisi.»

-

-»Hitossa! Huolehtikaa siitä, että herra sanantuoja suo minulle aikaa

-vetää housut jalkaani.»

-

-Vartija poistui ja työnsi oven perässään kiinni.

-

-Sillaikaa markiisi de Favras pani jalkaansa silkkisukat, solkikengät ja

-housut.

-

-Näin pitkällä oli hänen pukeutumisensa, kun ovi aukeni.

-

-Hän päätteli, ettei kannattanut jatkaa pitemmälle ja jäi odottamaan.

-Hän oli tällä hetkellä hyvin kaunis, pää takakenossa, hiukset puoleksi

-suorittuina, röyhelökaulus avoimena rinnalla.

-

-Sanantuojan astuessa koppiin hän käänsi paidankaulusta olkapäitten yli.

-

-»Kuten huomaatte, hyvä herra», sanoi hän sanantuojalle, »odotin teitä

-taisteluvalmiina».

-

-Ja hän kohotti käden paljaalle kaulalleen, joka oli valmis aatelisen

-miekan katkaistavaksi tai aatelittoman silmukan kuristettavaksi.

-

-»Puhukaa, hyvä herra», jatkoi hän, »minä kuuntelen».

-

-Sanantuoja luki tai oikeammin sopersi tuomion.

-

-Markiisi oli tuomittu kuolemaan. Hänen oli tehtävä julkinen katumus

-Notre-Damen edustalla ja sitten hänet hirtettäisiin Grève-torilla.

-

-Favras kuunteli tätä lukemista tuiki rauhallisena eikä rypistänyt edes

-kulmakarvojaan kun mainittiin sana »hirtettäisiin», tuo aatelismiehen

-korvassa ilkeältä vaikuttava sana.

-

-Lyhyen vaitiolon jälkeen hän sentään sanoi sanantuojalle:

-

-»Ah, hyvä herra, valitan syvästi, että teidän on täytynyt tuomita

-kuolemaan mies sellaisten todistusten nojalla.»

-

-Sanantuoja vältti vastauksen huomauttamalla:

-

-»Hyvä herra, te tiedätte, ettei teillä ole jäljellä muuta lohdutusta

-kuin uskonnon tarjoama.»

-

-»Erehdytte, hyvä herra», vastasi kuolemaantuomittu, »minulla on

-jäljellä lisäksi se lohtu, jonka omatunto antaa».

-

-Markiisi tervehti sanantuojaa. Tällä ei ollut enempää tehtävää ja hän

-poistui.

-

-Ovella hän sentään kääntyi ja kysyi kuolemaantuomitulta:

-

-»Haluatteko, että lähetän luoksenne rippi-isän?»

-

-»Rippi-isän niiden taholta, jotka tappavat minut? Ei, herra, se

-olisi minusta vastenmielistä. Minä haluan kyllä luovuttaa teille

-henkeni, mutta sieluni autuuden pidätän itselleni... Pyydän luokseni

-Saint-Paulin kirkkoherran.»

-

-Kahta tuntia myöhemmin se kunnianarvoisa hengenmies, jota hän oli

-pyytänyt, oli hänen luonansa.

-

-

-

-

-XVII

-

-Grève-tori

-

-

-Nämä kaksi tuntia oli käytetty hyvin.

-

-Sanantuojan perässä oli koppiin tullut kaksi miestä, molemmat

-synkännäköisiä, yllä teloittajan asu.

-

-Favras oli ymmärtänyt joutuvansa nyt asioimaan kuoleman edeltäjien,

-pyövelin etuvartijajoukon kanssa.

-

-»Seuratkaa meitä!» oli toinen miehistä sanonut.

-

-Favras oli kumartanut myöntymyksen merkiksi.

-

-Sitten hän osoitti tuolilla olevia vaatekappaleita ja kysyi:

-

-»Suotteko minulle aikaa pukeutua?»

-

-»Saatte aikaa», vastasi mies.

-

-Favras meni pöydän luo, jolle oli sirotettu hänen käsilaukkunsa

-erinäköiset esineet, ja seinää koristavan pikku kuvastimen edessä hän

-napitti paidankauluksen, laskosti siroihin poimuihin röyhelönsä ja

-sitaisi kaulanauhansa kaikkein aatelisimpaan solmuun.

-

-Sen jälkeen hän puki yllensä liivit ja takin.

-

-»Saanko ottaa mukaani hatun, herrat?» kysyi vanki.

-

-»Se on tarpeetonta», vastasi mies, joka oli tähänkin saakka puhunut.

-

-Äänettömänä pysynyt mies oli silmäillyt Favrasia kaiken aikaa niin

-tarkasti, että se oli herättänyt markiisin huomiota.

-

-Hän oli huomaavinaan, että tämä mies teki hänelle jonkun salamyhkäisen

-merkin silmillään.

-

-Mutta tämä merkki oli ollut niin väläyksellinen, että Favras jäi

-epätietoiseksi, mitä se merkitsi.

-

-Ja mitäpä tuolla miehellä oli hänelle sanottavaa?

-

-Hän ei piitannut siitä sen enempää, vaan heilautti ystävällisesti

-kättänsä vartija Louisille ja sanoi:

-

-»Olen valmis, herrat, menkää edellä, seuraan teitä.»

-

-Ovella odotteli muuan oikeudenpalvelija.

-

-Oikeudenpalvelija kulki ensimmäisenä, sitten Favras, sitten molemmat

-synkkäilmeiset miehet.

-

-Tämä synkkä saattue suuntasi kulkunsa ensimmäiseen kerrokseen.

-

-Näiden kahden koppikerrosten välimailla odotteli ryhmä

-kansalliskaartilaisia.

-

-Oikeudenpalvelija tunsi saavansa näistä tukea ja sanoi vangille:

-

-»Herra, ojentakaa minulle se Pyhän Ludvigin ritarimerkki.»

-

-»Luulin olevani tuomittu kuolemaan eikä arvon alennukseen», vastasi

-Favras.

-

-»Sellainen on määräys, herra», intti oikeudenpalvelija.

-

-Favras irroitti ritarimerkin ja koska hän ei halunnut luovuttaa

-sitä tälle oikeuden kätyrille, antoi hän sen kansalliskaartilaisia

-komentavalle kersantille.

-

-»Hyvä niinkin», tokaisi oikeudenpalvelija välittämättä enää vaatia,

-että ritarimerkki luovutettaisiin hänelle itselleen. »Seuratkaa minua.»

-

-Noustiin arviolta parikymmentä porrasta ja pysähdyttiin kauttaaltaan

-raudoitetun tammioven eteen. Se oli niitä ovia, joita katsellessaan

-kuolemaantuomitut tuntevat veren suonissaan hyytyvän. Tällaisia ovia

-on pari kolme kuolemaantuomitun viimeisellä matkalla. Niiden takana

-matkalainen vaistomaisesti arvaa kohtaavansa jonkin kauhean häntä

-odottamassa.

-

-Ovi aukeni.

-

-Favrasillec ei suotu aikaa astua sisälle; hänet työnnettiin huoneeseen.

-

-Sitten ovi äkkiä sulkeutui kuin rautakouran painalluksesta.

-

-Favras oli kidutuskammiossa..

-

-»Ah, herrat», huudahti hän lievästi kalveten, »kun ihmisiä aiotaan

-tuoda tällaisiin paikkoihin, pitäisi heitä hitossa siihen ennakolta

-valmistaa!»

-

-Hän ehti tuskin lopettaa lausettaan, kun häntä seuranneet kaksi miestä

-syöksyivät hänen kimppuunsa, riistivät takin ja liivit hänen yltänsä,

-taiteellisesti solmitun nauhan hänen kaulastaan ja sitoivat hänen

-kätensä selän taa.

-

-Mutta auttaessaan toveriaan tässä tehtävässä kuiskasi se näistä

-kiduttajista, jonka Favras oli luullut nähneensä tekevän hänelle

-salaisen merkin, hänen korvaansa seuraavat sanat:

-

-»Haluatteko pelastua? Vielä on aikaa.»

-

-Tämä tarjous sai Favrasin huulet hymyyn, sillä se palautti hänen

-mieleensä hänen tehtävänsä suuruuden.

-

-Hän ravisti lempeästi päätänsä epäyksen merkiksi.

-

-Huoneessa oli puuhevonen valmiina. Kuolemaantuomittu pantiin pitkälleen

-tämän hevosen selkään.

-

-Kiduttaja lähestyi häntä esiliina täynnä tammivaajoja ja kädessä

-rautamoukari.

-

-Favras ojensi omasta aloitteestaan tätä miestä kohden hienon jalkansa,

-joissa oli puna-anturaiset kengät ja silkkisukat.

-

-Mutta silloin oikeudenpalvelija kohotti kätensä.

-

-»Riittää», sanoi hän. »Hovi armahtaa kuolemaantuomitun kidutukselta.»

-

-»Ah», virkkoi Favras, »hovi näyttää pelkäävän, että minä lavertelisin.

-Suuri kiitos. Minä saan mennä hirsipuulle kahdella kelpo jalalla. Se on

-jotakin. Ja nyt, herrat, te tiedätte, että olen käytettävissänne.»

-

-»Teidän on vietettävä yksi tunti tässä salissa», sanoi

-oikeudenpalvelija.

-

-»Se ei ole virkistävää, mutta se voi olla hauskaa», huomautti Favras.

-

-Ja hän alkoi kävellä salissa ja tutki yksitellen niitä hirveitä

-kojeita, jotka olivat kuin mitäkin jättimäisiä rautahämähäkkejä,

-suunnattomia skorpioneja.

-

-Katselija tunsi, että määrätyllä hetkellä, kohtalokkaan äänen

-määräyksestä koko tämä kojerykelmä heräsi eloon, liikkui ja puri

-julmasti.

-

-Niitä oli kaikenmuotoisia ja kaikenaikaisia, Filip Augustin päiviltä

-Ludvig XVI:n aikaan saakka. Joukossa oli rautapiikkejä, joilla 13.

-vuosisadan juutalaisia oli paloiteltu, ja teilirattaita, joilla oli

-silvottu 17. vuosisadan protestantteja.

-

-Favras pysähtyi jokaisen voitonmerkin eteen ja kyseli kunkin kojeen

-nimeä.

-

-Moinen kylmäverisyys lopulta kummastutti kiduttajiakin, jotka, kuten

-tiettyä, eivät helposti ihmettele mitään.

-

-»Miksi tätä kaikkea kyselette?» tiedusti toinen miehistä.

-

-Vanki silmäili häntä tutun ilkamoivasti, aatelismiehille ominaisin

-ilmein.

-

-»Hyvä herra», vastasi hän, »voin tavata edessäni olevalla matkalla

-Saatanan, eikä olisi hullumpaa, jos saisin hänestä ystävän

-mainitsemalla hänelle kadotettujen kidutukseen sopivia kojeita, joita

-hän ei tunne».

-

-Vanki oli juuri lopettanut tarkastuskäyntinsä, kun Châteletin kello löi

-viisi.

-

-Kaksi tuntia oli kulunut siitä, kun hän lähti kopistaan.

-

-Hänet opastettiin sinne takaisin.

-

-Saint-Paulin kirkkoherra odotteli häntä siellä.

-

-Kaikesta saattoi nähdä, etteivät nämä kaksi odotustuntia olleet menneet

-hukkaan ja että jos mikään, niin hänen äsken kokemansa elämys oli

-sopivalla tavalla valmistanut hänet kuolemaan.

-

-Hänet nähdessään kirkkoherra avasi hänelle sylinsä.

-

-»Isä», sanoi Favras, »suokaa anteeksi, etten minä voi avata teille

-muuta kuin sydämeni. Nämä herrat ovat järjestäneet niin, että voin

-teille avata vain sen.»

-

-Ja hän näytti selän taakse sidottuja käsiään.

-

-»Ettekö voi irroittaa tuomitun käsiä siksi ajaksi, jonka hän viipyy

-parissani?» kysyi kirkkoherra.

-

-»Se ei ole meidän vallassamme», vastasi oikeudenpalvelija.

-

-»Isä», sanoi Favras, »kysykää, eivätkö he voisi sitoa niitä

-etupuolelle. Se on kuitenkin tehtävä silloin, kun joudun pitelemään

-kynttilää kädessäni ja lukemaan tuomiotani.»

-

-Apulaiset katsahtivat oikeudenpalvelijaan. Tämä nyökäytti päätänsä

-merkiksi, ettei se olisi mitenkään sopimatonta, ja markiisin

-armonanomukseen suostuttiin.

-

-Sitten hänet jätettiin kahden kesken hengenmiehen seuraan.

-

-Kukaan ei tiedä, mitä tapahtui tämän maailmanmiehen ja Jumalan

-miehen välisessä viimeisessä keskustelussa. Avasiko Favras uskonnon

-pyhyyden edessä sydämensä, joka oikeuden majesteetin edessä oli

-pysynyt suljettuna? Kostuivatko hänen ivan kuivaamat silmänsä niistä

-lohdutuksista, sen toisen maailman tarjoamista, johon hän oli

-astumaisillaan? Kimmelsikö niissä joku hänen sydämensä vuodattamista

-kyynelistä? Kyynelistä, jotka hän varmaankin oli vuodattanut rakkaitten

-omaistensa takia, jotka hän maailmasta erotessaan joutuisi jättämään

-orvoiksi ja hylätyiksi? Sitä eivät ainakaan huomanneet miehet, jotka

-viiden tienoissa astuivat hänen koppiinsa ja jotka tapasivat hänet

-hymyhuulisena, kuivin ripsin ja suljetuin sydämin.

-

-Hänelle tultiin ilmoittamaan, että kuolinhetki oli koittanut.

-

-»Hyvät herrat», sanoi hän, »pyydän teiltä anteeksi, mutta te olette

-antaneet minun odottaa».

-

-Koska hän oli jo takitta ja liivittä ja hänen kätensä oli sidottu,

-riisuttiin häneltä nyt kengät ja sukat ja hänen yllensä jätettyjen

-vaatteitten päälle vedettiin valkoinen mekkopaita.

-

-Sitten hänen rinnalleen pantiin kirjoitustaulu, jossa oli sanat:

-

-    VEHKEILIJÄ VALTIOTA VASTAAN

-

-Châteletin portilla odottelivat häntä rattaat isolukuisen vartioston

-ympäröiminä.

-

-Näillä rattailla oli sytytetty tuohus.

-

-Kuolemantuomitun nähdessään joukko alkoi taputtaa käsiään.

-

-Kello kuudesta aamulla oli tuomio ollut tiedossa ja väkijoukon mielestä

-aika kului perin verkkaisesti tuomion ja teloituksen välillä.

-

-Kaduilla liikuskeli ihmisiä anellen juomarahoja ohikulkijoilta.

-

-»Mitä juomarahoilla?» utelivat jotkut.

-

-»Herra de Favrasin teloitusta varten», vastasivat nämä kuoleman

-kerjäläiset.

-

-Favras nousi lujin askelin rattaille. Hän istahti sille puolelle, mihin

-tuohus oli kiinnitetty, sillä hän oivalsi, että tuohus oli nimenomaan

-häntä varten.

-

-Saint-Paulin kirkkoherra nousi rattaille hänen jälkeensä ja istuutui

-hänen vasemmalle puolelleen.

-

-Teloittaja nousi viimeisenä ja sijoittui hänen taakseen.

-

-Hän oli sama alakuloisen näköinen ja lempeäkatseinen mies, jonka olemme

-nähneet Bicêtren pihamaalla tohtori Guillotinin konetta koeteltaessa.

-

-Olemme nähneet hänet, näemme hänet nyt ja saamme tilaisuuden nähdä

-hänet myöhemminkin. Hän on sen aikakauden todellinen sankari, johon

-olemme astumassa.

-

-Ennenkuin istahti paikalleen, pyöveli pani Favrasin kaulaan nuoran,

-jolla hänet hirtettäisiin.

-

-Nuoran toista päätä hän piteli kädessään.

-

-Kun rattaat lähtivät liikkeelle, syntyi väkijoukossa liikehtimistä.

-Favraskin käänsi katseensa sinne päin, mistä tämä melu lähti.

-

-Hän näki ihmisten työntelevän toisiaan päästäkseen ensimmäiseen riviin

-ja paremmalle paikalle vangin ohi ajaessa. Äkkiä hän vaistomaisesti

-hätkähti, sillä ensi rivissä, viiden kuuden toverinsa keskellä, joiden

-kanssa oli raivannut kujan väkijoukkoon, hän huomasi hallikantajan

-asuun pukeutuneena saman yöllisen vieraan, joka oli sanonut

-suojelevansa häntä viimeiseen hetkeen saakka.

-

-Kuolemaantuomittu nyökäytti päätänsä merkiksi, että oli tuntenut

-vieraan; muuta hän ei sillä tarkoittanutkaan.

-

-Rattaat jatkoivat kulkuaan ja pysähtyivät vasta Notre-Damen edustalle.

-

-Pääovi oli auki ja sen kautta näkyi kirkon hämärässä peräpäässä

-pääalttari hohtavan palavien kynttiläinsä alla.

-

-Uteliaitten tulva oli niin voimakas, että rattaitten oli pakko tuon

-tuostakin pysähtyä ja ne pääsivät etenemään vain kun vartiosto oli

-raivannut niille tien, jonka heti taas sulki kansanvuo särkien sen

-tielle nousseen heikon padon.

-

-Siellä, kirkkoaukealla, voitiin tungoksen uhallakin toimia vapaasti.

-

-»Teidän on nyt astuttava rattailta ja tehtävä julkinen katumus, hyvä

-herra», sanoi teloittaja kuolemaantuomitulle.

-

-Favras totteli mitään vastaamatta.

-

-Hengenmies astui rattailta ensimmäisenä, häntä seurasi vanki ja sitten

-teloittaja, joka yhä piteli kiinni nuoran toisesta päästä.

-

-Kädet oli sidottu ranteista, joten markiisi voi käyttää kouriaan.

-

-Hänen oikeaan käteensä pantiin tuohus ja vasempaan tuomiopaperi.

-

-Kuolemaantuomittu eteni kirkon portaille saakka ja polvistui.

-

-Ympäröivien ihmisten joukossa hän huomasi etualalla äskeisen

-hallikantajan tovereineen, jotka oli nähnyt jo Châteletista

-lähdettäessä.

-

-Moinen sitkeys näytti liikuttavan häntä, mutta sanaakaan ei kuulunut

-hänen huuliltaan.

-

-Muuan Châteletin virkamies oli paikalla häntä odottamassa.

-

-»Lukekaa, herra», sanoi tämä hänelle kovalla äänellä.

-

-Sitten hän kuiskasi:

-

-»Herra markiisi, te tiedätte, että jos haluatte pelastua, teidän

-tarvitsee lausua vain sana.»

-

-Vastaamatta kuolemaantuomittu aloitti lukemisensa.

-

-Hän luki lujalla äänellä eikä hänen äänensä ilmaissut pienintäkään

-mielenliikutusta. Kun lukeminen oli päättynyt, puhui hän ympäröivälle

-joukolle:

-

-»Valmiina astumaan Jumalan kasvojen eteen minä annan anteeksi niille,

-jotka vastoin omaatuntoaan ovat syyttäneet minua rikollisista

-hankkeista. Rakastin kuningastani, kuolen uskollisena tälle

-tunteelleni. Minä näytän esimerkin ja toivon, että sitä seuraavat

-monet ylevät sydämet. Kansa vaatii suurin äänin minun kuolemaani, se

-tarvitsee uhrin. Hyvä, olen mielissäni, että kohtalo on valinnut juuri

-minut eikä ketään heikkoa sydäntä, joka ansaitsemattoman rangaistuksen

-edessä joutuisi epätoivoon. Ellei minulla nyt ole täällä muuta tehtävää

-kuin mitä olen jo tehnyt, niin jatkakaamme matkaa, hyvät herrat.»

-

-Matkaa jatkettiin.

-

-Notre-Damen portailta ei ole pitkä matka Grève-torille ja kuitenkin

-rattaat laahustivat tätä taivalta kokonaisen tunnin.

-

-Vihdoin saavuttiin torille.

-

-»Herrat», sanoi Favras, »saanko poiketa hetkeksi kaupungintaloon?»

-

-»Haluatteko tehdä jonkun tunnustuksen, poikani?» kysyi hengenmies

-vilkkaasti.

-

-»En, isä. Haluan vain sanella kuolintestamenttini. Olen kuullut

-kerrottavan, että kuolemaantuomitulle, joka on pidätetty

-valmistumattomana, suodaan viimeisenä armonosoituksena tilaisuus tehdä

-kuolintestamenttinsa.»

-

-Rattaat eivät ajaneetkaan suoraan hirsipuulle, vaan poikkesivat

-kaupungintaloon päin. Väkijoukosta alkoi kuulua kovaa hälinää.

-

-»Hän menee tunnustuksille! Hän menee tunnustuksille!» huudettiin joka

-suunnalta.

-

-Tämä huuto pani kalpenemaan erään nuoren, kauniin miehen, joka

-oli kauttaaltaan mustiin puettu kuin apotti ja seisoi irtokivellä

-Pelletier-rantakadun kulmassa.

-

-»Ah, älkää pelätkö, varakreivi Louis», virkkoi muuan ilkamoiva ääni

-hiljaa hänen viereltään, »kuolemaantuomittu ei lausu sanaakaan siitä,

-mitä on tapahtunut Royale-aukiolla».

-

-Mustiin puettu nuori mies kääntyi äkkiä; nämä sanat oli lausunut muuan

-hallikantaja, jonka kasvoja hän ei voinut nähdä, koska mies oli lauseen

-lopetettuaan painanut hattunsa leveän lieren silmilleen.

-

-Nuoren, kauniin miehen epäilykset — mikäli hän jotakin epäili —

-hälvenivät muuten väleen.

-

-Ehdittyään kaupungintalon porraskorokkeelle Favras teki merkin, että

-hän aikoi puhua.

-

-Siinä tuokiossa kaikki hälinä taukosi ikäänkuin tällä hetkellä

-puhaltanut länsituuli olisi vienyt sen mennessään.

-

-»Hyvät herrat», sanoi Favras, »kuulen ympärilläni toistettavan,

-että menen kaupungintaloon tunnustuksille. Se ei ole totta, ja jos

-joukossanne joku mahdollisesti pelkää minun tekevän paljastuksia,

-niin rauhoittukoon, sillä minä menen kaupungintaloon sanelemaan

-kuolintestamenttia.»

-

-Ja hän poistui lujin askelin porttikäytävään, nousi portaat ja astui

-huoneeseen, johon kuolemaantuomitut tavallisesti opastettiin ja jota

-siitä syystä sanottiin tunnustuksien huoneeksi.

-

-Kolme mustiin puettua miestä oli siellä häntä odottamassa, ja näiden

-kolmen miehen joukossa Favras tunsi saman virkamiehen, joka oli

-puhutellut häntä Notre-Damen edustalla.

-

-Koska kuolemaantuomitun kädet oli sidottu eikä hän siis voinut

-kirjoittaa, alkoi hän sanella testamenttiaan.

-

-Paljon on puhuttu Ludvig XVI:n testamentista, sillä kuninkaitten

-testamentista puhutaan paljon. Edessämme on herra de Favrasin

-testamentti ja me sanomme yleisölle vain seuraavat sanat: »Lukekaa ja

-verratkaa.»

-

-Kun testamentti, oli saneltu, pyysi Favras sen lukeakseen ja

-allekirjoittaakseen.

-

-Hänen kätensä irroitettiin siteistä. Hän luki testamentin, korjasi

-kolme kirjoitusvirhettä, jotka sihteeri oli tehnyt, ja kirjoitti

-jokaisen sivun alareunaan sanat: »Mahi de Favras.»

-

-Sen tehtyään hän ojensi kätensä jälleen sidottaviksi. Sen työn suoritti

-teloittaja, joka ei ollut hetkeksikään poistunut hänen takaansa.

-

-Testamentin sanelu oli vaatinut aikaa pari tuntia. Aamusta saakka

-odotellut joukko hermostui kovin. Mukana oli paljon kelpo porvareita,

-jotka olivat saapuneet paikalle tyhjin vatsoin laskien pääsevänsä

-haukkaamaan aamiaista teloituksen jälkeen ja jotka olivat saaneet

-paastota tähän saakka.

-

-Pian alkoikin kuulua samaa uhkaavaa, hirveää murinaa, jota oli kuultu

-tällä samalla torilla silloin kun de Launay murhattiin, Foulon

-hirtettiin ja Berthier raadeltiin kuoliaaksi.

-

-Väkijoukko alkoi sitäpaitsi uskoa, että Favras oli päästetty pakoon

-jostakin takaportista.

-

-Tässä tilanteessa jotkut jo ehdottivatkin, että Favrasin asemasta

-hirtettäisiin viranomaiset ja kaupungintalo hajoitettaisiin maan

-tasalle.

-

-Onneksi kellon yhdeksättä käydessä vanki tuli jälleen esille.

-Vartiokujan muodostaneille sotilaille oli pantu soihtu käteen. Kaikki

-torirakennusten ikkunat oli valaistu. Vain hirsipuu oli jäänyt

-salaperäiseen, hirveään pimentoon.

-

-Kuolemaantuomitun esiintuloa tervehti yksimielinen riemuhuuto ja tuo

-torin täyteinen viisikymmentuhantinen joukko alkoi liikehtiä.

-

-Nyt oltiin ihan varmoja, ettei vanki ollut karannut eikä enää

-karkaisikaan.

-

-Favras silmäili ympärilleen.

-

-Sitten hän puheli itsekseen huulilla hänelle ominainen ivahymy:

-

-— Ei ainoitakaan vaunuja. Ah, ylhäisö unohtaa helposti! Se on ollut

-kohteliaampi kreivi de Hornille kuin minulle.

-

-»Se johtuu siitä, että kreivi de Horn oli murhaaja, mutta sinä olet

-marttyyri», virkkoi muuan ääni.

-

-Favras kääntyi ja huomasi hallikantajan, jonka hän oli matkallaan jo

-kahdesti tavannut.

-

-»Hyvästi, herra», sanoi Favras. »Toivon, että tarpeen tullen todistatte

-minun hyväkseni.»

-

-Ja lujin askelin hän laskeutui rattailta ja asteli mestauslavaa kohden.

-

-Laskiessaan jalkansa hirsipuutikkaitten alimmalle portaalle hän kuuli

-jonkun huutavan:

-

-»Hyppää, markiisi!»

-

-Kuolemaantuomitun vakava, sointuva ääni vastasi:

-

-»Kansalaiset, minä kuolen syyttömänä. Rukoilkaa Jumalaa puolestani!»

-

-Neljännellä portaalla hän pysähtyi jälleen ja sanoi yhtä lujalla, yhtä

-kaikuvalla äänellä kuin äskenkin:

-

-»Kansalaiset, minä pyydän teitä auttamaan minua rukouksillanne... Minä

-kuolen syyttömänä!»

-

-Kahdeksannelta portaalta, miltä hänet syöstäisiin alas, hän huusi

-kolmannen kerran:

-

-»Kansalaiset, minä kuolen syyttömänä. Rukoilkaa Jumalaa puolestani!»

-

-»Mutta», sanoi toinen teloittajan apulaisista, joka nousi hänen

-rinnallaan tikkaita, »ettekö siis halua, että teidät pelastetaan?»

-

-»Kiitos, ystävä», vastasi Favras, »Jumala palkitkoon teille kauniit

-aikeenne!»

-

-Sitten hän kohotti päänsä teloittajaa kohden, joka näytti odottavan

-hänen määräyksiään sen sijaan että olisi itse antanut määräykset.

-

-»Täyttäkää velvollisuutenne», sanoi hän.

-

-Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, kun teloittaja sysäsi häntä ja

-hänen ruumiinsa alkoi häälyä ilmassa.

-

-Tämä näytelmä synnytti tavattoman kohinan Grève-torilla, jotkut

-ensikertalaiset paukuttivat käsiään ja huusivat: »vielä kerran!»

-ikäänkuin olisivat kuuntelemassa katuviisua tai suurta oopperalaulua.

-Äsken mainitsemamme, mustiin puettu nuorukainen solahti alas kiveltä,

-jolla oli seisonut, tunkeutui väkijoukon halki ja Pont-Neufin kulmassa

-nousi nopeasti liverittömiin ja vaakunattomiin ajoneuvoihin sekä huusi

-ajurille:

-

-»Luxembourgiin ja niin nopeasti kuin ohjaksista pääsee!» Ajoneuvot

-lähtivät liikkeelle täyttä neliä.

-

-Kolme miestä odotteli ylen kärsimättöminä näiden ajopelien tuloa.

-

-Yksi heistä oli Provencen kreivi ja toiset kaksi aatelismiehiä, jotka

-olemme joskus maininneet näissä kuvauksissamme, mutta joiden nimiä on

-tässä turhaa ilmoittaa.

-

-He odottelivat sitäkin kärsimättömämmin, kun heidän oli pitänyt mennä

-aterialle kello kaksi ja kun he levottomuudessaan eivät olleet voineet

-sitä tehdä.

-

-Keittiömestari puolestaan oli ihan epätoivoinen. Hän oli aloittanut jo

-kolmannen päivällisen valmistelun, ja tämä päivällinen, joka kelpasi

-nautittavaksi kymmenen minuutin aikana, turmeltuisi neljännestunnissa.

-

-Hetki oli siis äärimmäisen jännittynyt, kunnes vihdoin kuului

-sisäpihaan vierivien ajoneuvojen kolina.

-

-Provencen kreivi kiiruhti ikkunaan, mutta hän ehti nähdä vain tumman

-varjon ponnahtavan vaunujen alimmalta astinlaudalta palatsin portaitten

-ensimmäiselle askelmalle.

-

-Hän siirtyi senvuoksi ikkunan luota ja riensi ovelle päin. Mutta

-ennenkuin tämä Ranskan tuleva kuningas hidasliikkeisenä ennätti ovelle

-saakka, aukeni tämä, ja mustapukuinen nuorukaisemme astui huoneeseen.

-

-»Monseigneur», sanoi hän, »kaikki on lopussa. Herra de Favras kuoli

-sanaa lausumatta.»

-

-»Me voimme siis kaikessa rauhassa käydä pöytään, kelpo Louis.»

-

-»Kyllä, monseigneur. Hän on totisesti oikea aatelismies, hän!»

-

-»Olen samaa mieltä kuten tekin, ystävä hyvä», myönsi hänen

-kuninkaallinen korkeutensa. »Niinpä juommekin hänen kunniakseen

-lasillisen Constance-viiniä. Pöytään, hyvät herrat!»

-

-Tällä hetkellä aukenivat kaksoisovet selko selälleen ja nämä ylhäiset

-pöytävieraat siirtyivät salongista ruokasaliin.

-

-

-

-

-XVIII

-

-Kuninkuus on pelastettu

-

-

-Muutamia päiviä äsken kertomamme teloituksen jälkeen — teloituksen,

-jonka kaikkiin yksityisseikkoihin olemme syventyneet saadaksemme

-lukijamme käsittämään, mikä tunnustus kuninkaitten ja ruhtinaitten

-taholta odotti heidän hyväkseen uhrautuneita — muuan mies ratsasti

-harmaatäpläisellä hevosella hidasta ravia Saint-Cloudin puistokatua

-pitkin.

-

-Tämä hidas ajo ei kaikesta päättäen johtunut ratsastajan velttoudesta

-eikä hevosen väsymyksestä; kumpaakaan ei ollut matka rasittanut. Sen

-huomasi helposti, sillä ratsun suupieliin pärskynyt vaahto johtui

-siitä, että sitä oli — ei ylettömästi kiihotettu — vaan kiinteästi

-pidätelty. Ratsastaja taas, joka oli — sen huomasi ensi silmäyksellä

-— aatelismies, ja hänen loasta puhdas ulkoasunsa todistivat hänen

-varonneen tahraamasta vaatteitaan maantietä peittävään lokaan.

-

-Ratsastajan kulkua hidastutti syvä mietiskely, johon hän ilmeisesti oli

-vaipunut, ehkä myöskin halu saapua perille määrätyllä hetkellä, joka ei

-ollut vielä lyönyt.

-

-Ratsastaja oli arviolta nelikymmenvuotias. Hänen valtavan rumat

-piirteensä ilmaisivat suurta luonnetta. Liian iso pää, pulloposket,

-rokonarpiset kasvot, helposti hehkuva hipiä, silmät aina valmiina

-sinkoamaan salamoita, suu tottunut vääntämään ja kääntämään

-pistosanoja, sellainen oli tämän miehen ulkomuoto, miehen, joka oli

-luotu — sen tunsi jokainen hänet kerran nähtyään — suureen asemaan ja

-suureen maineeseen.

-

-Mutta hänen piirteitään näytti nyt peittävän verho. Se oli

-jonkun elimellisen sairauden tuotetta, sellaisen, jota vastaan

-voimakkaimmatkin luonteet saavat turhaan taistella. Himmeä, harmaa

-iho, väsyneet, tulehtuneet silmät, veltot posket, epäterveeseen

-suuntaan kehittynyt paksuus ja lihavuus — siinä sen miehen ulkoiset

-ominaisuudet, jonka olemme nyt esitelleet lukijalle.

-

-Ehdittyään puistokadun päähän hän poikkesi arkailematta palatsin pihaan

-vievästä portista ja loi tutkivan silmäyksen pihan pimentoon.

-

-Oikealla, kahden rakennuksen välissä, jotka muodostivat eräänlaisen

-johtokäytävän, seisoi muuan mies odottelemassa.

-

-Hän viittasi ratsastajaa tulemaan peremmäs.

-

-Muuan portti oli auki. Odotteleva mies meni porttikäytävään. Ratsastaja

-ajoi perässä ja yhä häntä seuraten joutui pian toiseen pihaan.

-

-Siellä mies pysähtyi — hänen yllänsä oli takki, housut ja mustat liivit

-— silmäili ympärilleen ja huomattuaan pihan ihan autioksi lähestyi

-ratsastajaa hattu kädessä.

-

-Ratsastaja tuli tavallaan häntä vastaan, kumartui hevosensa kaulan yli

-ja virkkoi puoliääneen:

-

-»Herra Weber?»

-

-»Herra kreivi de Mirabeau?» vastasi mies.

-

-»Minä itse», sanoi ratsastaja.

-

-Ja uskomattoman ketterästi hän hypähti maahan.

-

-»Käykää sisään», kehoitti Weber nopeasti, »ja suvaitkaa odottaa hetki,

-kunnes olen vienyt hevosenne talliin».

-

-Samalla hän aukaisi erään oven. Siitä pääsi salonkiin, jonka ikkunat ja

-toinen ovi olivat puiston puolella.

-

-Mirabeau astui salonkiin ja käytti Weberin hänelle suoman lomahetken

-irroittaakseen jalastaan eräänlaiset nahkasaappaat, joiden alta tulivat

-näkyviin koskemattomat silkkisukat ja moitteettomasti kiilloitetut

-puolikengät.

-

-Weber tuli, kuten oli luvannutkin, viiden minuutin kuluttua.

-

-»Tulkaa, herra kreivi», sanoi hän. »Kuningatar odottaa teitä.»

-

-»Kuningatar odottaa minua!» huudahti Mirabeau. »Olisinko

-onnettomuudekseni antanut kuningattaren odottaa? Luulin olevani

-säntillinen.»

-

-»Kuningatar odottaa teitä kärsimättömästi! Tulkaa, herra kreivi.»

-

-Weber avasi puutarhaan vievän oven ja suuntasi kulkunsa

-käytäväsokkeloon, josta pääsi puiston yksinäisimmälle ja korkeimmalle

-kohdalle.

-

-Siellä, keskellä lehdettömiä, pitkäoksaisia puita, oli harmahtavassa,

-alakuloisessa hämärässä eräänlainen huvimaja, jota yleisesti sanottiin

-kioskiksi.

-

-Tämän paviljongin ikkunaluukut olivat tiukasti kiinni, paitsi kahta,

-jotka oli vain työnnetty toisiaan vasten, niin että niiden raosta

-kuin mistäkin linnantornin ampuma-aukosta pääsi tunkeutumaan pari

-valonsädettä, jotka hädin tuskin jaksoivat valaista huonetta.

-

-Iso roihu oli sytytetty takkaan ja kaksi pitkää kynttilää paloi

-takanreunakkeella.

-

-Weber ohjasi opastettavansa ensin eräänlaiseen odotushuoneeseen.

-Koputettuaan kevyesti kioskin ovelle hän aukaisi sen ja ilmoitti:

-

-»Herra kreivi Riquetti de Mirabeau.»

-

-Ja hän väistyi syrjään päästääkseen kreivin ohitseen.

-

-Jos hän olisi kuunnellut tarkasti, kun kreivi sivuutti hänet, olisi hän

-varmaankin kuullut, kuinka sydän löi tuossa leveässä rinnassa.

-

-Kreivin astuessa sisälle nousi muuan nainen kioskin etäisimmästä

-nurkasta ja empien, miltei kammoten astui pari askelta tulijaa vastaan.

-

-Tämä nainen oli kuningatar.

-

-Hänenkin sydämensä sykki kiivaasti. Hän näki edessään, tuon vihatun,

-julkisesti parjatun, kohtalokkaan miehen, sen, jota syytettiin

-lokakuun 5 ja 6 päivän aiheuttajaksi, miehen, jonka apuun oli hetkeksi

-turvauduttu, mutta jonka hovin väki oli itse työntänyt luotansa ja joka

-sen jälkeen oli osannut vaatia solmiamaan liiton hänen kanssaan parilla

-jyrähtävällä panoksella, parilla mahtavalla vihanpurkauksella, jotka

-olivat tapailleet miltei ylevyyttä.

-

-Edellinen oli hänen purkauksensa papistoa vastaan.

-

-Jälkimäinen se puhe, missä hän oli selittänyt, että kansan edustajat

-olivat kolmannen säädyn miehistä muuttuneet kansalliskokoukseksi.

-

-Mirabeau lähestyi sulavasti ja kohteliaasti, minkä kuningatar suureksi

-kummakseen huomasi heti ensi silmäyksellä. Se ominaisuus ei tuntunut

-luontuvan tuohon tarmokkaaseen olemukseen.

-

-Nämä pari askelta astuttuaan Mirabeau tervehti kunnioittavasti ja jäi

-odottamaan.

-

-Kuningatar katkaisi äänettömyyden ja sanoi äänellä, jota hän ei voinut

-estää värähtelemästä:

-

-»Herra de Mirabeau, tohtori Gilbert on taannoin vakuuttanut meille,

-että te olette valmis liittymään meihin.»

-

-Mirabeau kumarsi myöntymyksen merkiksi.

-

-Kuningatar jatkoi:

-

-»No niin, ensimmäiseen teille tehtyyn esitykseen te vastasitte

-ministeriösuunnitelmalla.»

-

-Mirabeau kumarsi toistamiseen,

-

-»Ei ole meidän vikamme, herra kreivi, että tuo ensimmäinen suunnitelma

-ei voinut onnistua.»

-

-»Uskon sen, madame», vastasi Mirabeau, »teidän majesteettinne kannalta

-liiatenkin. Vika oli niiden miesten, jotka väittävät uhrautuvansa

-kuninkuuden hyväksi.»

-

-»Minkä sille voi, herra kreivi! Siinä juuri on asemamme kierous.

-Kuninkaat eivät saa enää valita ystäviään eikä vihollisiaan. Heidän

-on toisinaan pakko hyväksyä kaameatkin alttiuden osoitukset.

-Ympärillämme on miehiä, jotka haluavat pelastaa meidät ja vievätkin

-meidät turmioon. Heidän toimestaan päätettiin, että kansalliskokouksen

-jäsenet eivät voi olla ministereitä; se on teitä vastaan sovellettu

-esimerkki. Haluatteko, että kerron teille yhden esimerkin, joka

-suuntautui minua vastaan? Voitteko uskoa, että muuan uskollisimpia

-ystäviämme, mies, jonka varmasti tiedän olevan valmiin kuolemaan

-puolestamme, on puhumatta meille mitään aiheestaan tuonut julkisiin

-päivälliskutsuihimme markiisi de Favrasin lesken ja lapset, kaikki

-kolme surupukuisina? Heidät nähtyäni aioin nousta, mennä heidän

-luoksensa ja sijoittaa tuon meidän hyväksemme niin urheasti kuolleen

-miehen lapset — sillä minä, herra kreivi, en ole niitä, jotka kieltävät

-ystävänsä — sijoittaa hänen lapsensa minun ja kuninkaan väliin...

-Kaikki katseet tuijottivat meihin. Odotettiin, mitä me tekisimme.

-Käännyin taakseni... tiedättekö, kuka oli takanani, neljän askelen

-päässä nojatuolistani? Santerre, esikaupunkilainen! Painuin takaisin

-tuoliini raivosta itkien enkä tohtinut edes katsahtaa tuon kovaonnisen

-perheen jäseniin. Rojalistit soimasivat minua, kun en kaiken

-uhallakin osoittanut harrastusta tuota kovaosaista perhettä kohtaan;

-vallankumoukselliset raivostuivat, sillä he arvelivat äidin lapsineen

-saapuneen minun toimestani. Ah, herra kreivi», jatkoi kuningatar

-päätänsä puistaen, »turmioon johtaa, kun hyökkääjinä on nerokkaita

-miehiä ja puolustajina henkilöitä, jotka epäilemättä ovat hyvin

-ansiokkaita, mutta eivät hitustakaan tajua meidän asemamme vaikeutta.»

-

-Ja huokaisten kuningatar nosti nenäliinan silmilleen.

-

-»Madame», virkkoi Mirabeau syvästi liikutettuna moisesta suuresta

-onnettomuudesta, jota ei salattu häneltä ja joka ilmaisemalla joko

-taitavaa laskelmaa tai naisellista heikkoutta todisti hänelle

-kuningattaren huolista ja antoi hänen nähdä hänen kyynelensä,

-»puhuessanne hyökkääjistä ette toivottavasti tarkoita minua? Omaksuin

-yksinvaltaiset periaatteet, vaikka näin hovissa vain heikkoutta enkä

-vielä tuntenut Maria Teresian kuninkaallisen tyttären henkeä enkä

-ajatusmaailmaa. Taistelin valtaistuimen oikeuksien puolesta, vaikka

-herätin vain epäluottamusta ja kaikissa teoissani, ilkeän panettelun

-myrkyttämissä, nähtiin yhtä monta salahanketta. Palvelin kuningasta,

-vaikka tiesin hyvin, ettei tältä oikeamieliseltä, mutta petetyltä

-kuninkaalta tullut odottaa ymmärtämystä eikä kiitosta. Mitä minä nyt

-siis teenkään, madame, kun luottamus kannustaa rohkeuttani, kun teidän

-majesteettinne suosion aiheuttama kiitollisuus muuttaa periaatteeni

-velvollisuudeksi? Se tapahtuu myöhään, kovin myöhään, tiedän sen»,

-jatkoi Mirabeau ravistaen päätänsä hänkin. »Kutsuessaan minut avukseen

-kuninkuus ei kenties voi esittää minulle muuta mahdollisuutta kuin

-että tuhoudun sen mukana! Jos olisin harkinnut asiaa, olisin kukaties

-valinnut minulle nyt suodun tapaamisen ajaksi toisen hetken kuin sen,

-jolloin hänen majesteettinsa juuri on luovuttanut kamarille kuuluisan

-punaisen kirjan, toisin sanoen ystäviensä kunnian.»

-

-»Ah, herra kreivi», huudahti kuningatar, »luuletteko siis kuninkaan

-olleen mukana siinä petoksessa, ettekö siis tiedä, kuinka ne asiat ovat

-tapahtuneet? Kuningas luovutti häneltä vaaditun punaisen kirjan vain

-sillä ehdolla, että komitea tallettaisi sitä salaisena asiakirjana.

-Komitea painatti sen, ja se teko todistaa komitean tahdittomuutta eikä

-suinkaan kuninkaan petollisuutta ystäviään kohtaan.»

-

-»Ah, madame, tiedätte hyvin, mikä sai komitean ryhtymään sen

-julkaisemiseen. Kunnianmiehenä en hyväksy sitä tekoa, kansanedustajana

-en tunnusta sitä. Samaan aikaan kun kuningas vannoi kiintymystänsä

-hallitusmuotoon hänellä oli Torinossa jatkuvasti asiamies samaisen

-hallitusmuodon verivihollisten keskuudessa. Hetkellä, jolloin

-hän puhui rahataloudellisista uudistuksista ja tuntui hyväksyvän

-kansalliskokouksen siihen suuntaan käyvät ehdotukset, hänellä

-oli Trierissä, hänen palkkaamanaan ja avustamanaan iso ja pieni

-tallitalous, jota hoiti prinssi de Lambesc, pariisilaisten

-verivihollinen, mies, jonka kansa joka päivä vaatii hirtettäväksi

-kuvaannollisesti. Artoisin kreiville, Condén prinssille ja kaikille

-emigranteille maksetaan suunnattomia summia, vaikka kaksi kuukautta

-sitten säädettiin asetus, joka kieltää nuo eläkkeet. Kuningas on

-tosin unohtanut hyväksyä asetuksen. Mitä arvelette, madame! Näiden

-kahden kuukauden aikana on koetettu saada selville, mihin on käytetty

-kuudenkymmenen miljoonan suuruinen erä, muttei ole onnistuttu. Kun

-kuningasta pyydettiin ja rukoiltiin ilmoittamaan, minne tämä rahamäärä

-oli joutunut, kieltäytyi hän vastaamasta. Komitea arveli vapautuneensa

-lupauksestaan ja painatti punaisen kirjan. Miksi kuningas luovuttaa

-hallustaan aseet, jotka voidaan julmasti kääntää häntä itseään vastaan?»

-

-»Jos teille, herra kreivi», huudahti kuningatar, »olisi suotu kunnia

-neuvoa kuningasta, ette siis olisi neuvonut häntä niihin heikkouksiin,

-joilla hänet johdetaan turmioon, joilla oli, sanokaamme suoraan...

-joilla häneltä riistetään kunnia?»

-

-»Jos minulle, madame, olisi suotu kunnia neuvoa kuningasta», vastasi

-Mirabeau, »seisoisin hänen rinnallaan puolustamassa lakiin perustuvaa

-yksinvaltaa ja taistelemassa yksinvallan takaaman vapauden puolesta.

-Tällä vapaudella, madame, on kolme vihollista: papisto, aatelisto ja

-parlamentit. Papisto ei ole enää tämän vuosisadan, sen on surmannut

-herra de Talleyrandin valtiopäiväesitys. Aatelisto on kaikkien

-vuosisatojen. Sen apuun on mielestäni turvauduttava, sillä aatelistotta

-ei ole kuninkuuttakaan, mutta se täytyy pitää aisoissa, ja se on

-mahdollista vain liittämällä kansa kuningasvaltaan. Kuningasvalta ei

-liittoudu milloinkaan vapaaehtoisesti kansan kanssa, niin kauan kuin

-parlamentit pysyvät pystyssä, sillä niiden mukana säilyy kuninkaalle

-kuten aatelistollekin kohtalokas toivo palauttaa asiat ennalleen.

-Papiston tuhoamisen ja parlamenttien lannistamisen jälkeen on minun

-politiikkani tehtäviä voimistaa toimeenpanovaltaa, elvyttää kuninkaan

-arvovaltaa ja yhdistää se kansalaisvapauteen. Madame, jos se on

-kuninkaankin politiikkaa, hyväksyköön hän sen; ellei se sovellu

-hänelle, hylätköön sen.»

-

-»Herra kreivi», sanoi kuningatar hämmästellen tuon mahtavan älyn

-säteilevää kirkkautta, joka yhtaikaa valaisi menneisyyttä, nykyisyyttä

-ja tulevaisuutta, »en tiedä, omaksuuko kuningas sen politiikan, mutta

-tiedän, että jos minulla olisi valta, minä sen omaksuisin. Herra

-kreivi, esittäkää minulle keinonne, joiden avulla aiotte pyrkiä tuohon

-päämäärään. Kuuntelen teitä, en sano hartaana, innostuneena, sanon

-kiitollisena.»

-

-Mirabeau loi kuningattareen nopean silmäyksen, kotkankatseen, joka

-tunkeutui hänen sydämensä syvyyksiin, ja huomasi, että kuningatar oli,

-ellei vakuutettu, niin ainakin lumottu.

-

-Voitto Marie-Antoinetten kaltaisesta suurenmoisesta naisesta hyväili

-mitä suloisimmin Mirabeaun turhamaisuutta.

-

-»Madame», sanoi hän, »olemme menettäneet Pariisin, miltei kokonaan.

-Mutta maaseudulla meillä on vielä hajanaisia joukkoja, jotka me

-voimme yhdistää. Sen vuoksi, madame, on minun käsittääkseni kuninkaan

-poistuttava Pariisista, muttei Ranskasta. Menköön hän Roueniin armeijan

-suojaan. Sieltä käsin hän julkaiskoon asetuksia, jotka lupaavat enemmän

-kuin kansalliskokouksen päätökset. Siten vältetään kansalaissota, koska

-kuningas osoittautuu vallankumouksellisemmaksi kuin itse vallankumous.»

-

-»Mutta eikö tämä vallankumous — edeltäköön tai seuratkoon se meitä —

-eikö se siis kauhistuta teitä?» kysyi kuningatar.

-

-»Ah, madame, luulen kaikkia muita paremmin tietäväni, että

-vallankumouksessa on oltava mukana, sille on annettava jotakin

-lahjaksi. Olen jo maininnut kuningattarelle, että on ihmisvoimat

-ylittävä yritys koettaa rakentaa kuninkuus uudelleen niille

-antiikkisille perusteille, jotka vallankumous on tuhonnut. Tässä

-vallankumouksessa on koko Ranska ollut mukana, kuninkaasta halvimpaan

-alamaiseen saakka, joko harrastajana, toimivana tai vastustavana

-henkilönä. Minä en aiokaan puolustaa antiikkista kuninkuutta, madame,

-minä haluan sitä rajoittaa, uudentaa ja kohentaa sitä ja tehdä

-siitä likimain sellaisen hallituksen, joka on kohottanut Englannin

-vallan ja maineen kukkulalle. Nähtyään edessään — tohtori Gilbertin

-sanojen mukaan — Kaarlo ensimmäisen vankilan- ja mestauslavan eikö

-kuningas mieluummin tyydykin Wilhelm kolmannen ja Yrjö ensimmäisen

-valtaistuimeen?»

-

-»Voi, herra kreivi», huudahti kuningatar, joka eräät Mirabeaun sanat

-kuullessaan tuli kauhusta väristen muistelleeksi Taverneyn linnassa

-näkemäänsä ilmestystä ja tohtori Guillotinin keksimän teloituskoneen

-piirrosta, »voi, herra kreivi, antakaa meille se kuninkuus ja te saatte

-kokea, olemmeko kiittämättömiä, kuten meidän on syytetty olevan!»

-

-»Hyvä, huudahti Mirabeau vuorostaan, »minä teen sen, madame. Kuningas

-tukekoon, kuningatar rohkaiskoon minua, ja minä vannon tässä

-jalkojenne juuressa aatelismiehen nimessä, että minä täytän teidän

-majesteetillenne tekemäni lupauksen tai kuolen sitä yrittäessäni!»

-

-»Kreivi, kreivi», sanoi Marie-Antoinette, »älkää unohtako, että

-useampi kuin yksi nainen on kuullut valanne: viiden vuosisadan

-hallitsijasuku... seitsemänkymmentä Ranskan kuningasta, jotka

-Pharamondista Ludvig viidenteentoista saakka nukkuvat haudassaan ja

-jotka menettävät valtaistuimensa, jos meidän valtaistuimemme luhistuu!»

-

-»Tunnen tehtäväni laadun, madame. Tiedän, että se on suunnaton. Mutta

-se ei ole suurempi kuin minun tahtoni, se ei ole minun alttiuttani

-voimakkaampi. Kun olen varma kuningattareni harrastuksesta ja

-kuninkaani luottamuksesta, käyn työhön käsiksi.»

-

-»Ellei muusta ole kysymys, herra de Mirabeau, vakuutan, että tulette

-saamaan molemmat.»

-

-Ja hän tervehti Mirabeauta sillä lumoavalla hymyllä, joka hänelle

-valloitti kaikkien sydämet.

-

-Mirabeau oivalsi, että vierailu oli päättynyt.

-

-Politiikan miehen ylpeys oli tyydytetty, muttei aatelismiehen

-turhamaisuus.

-

-»Madame», sanoi hän kunnioittavan ja rohkean kohteliaasti, »kun teidän

-korkea äitinne, keisarinna Maria Teresia, soi jollekin alamaiselleen

-kunnian päästä hänen vieraakseen, ei hän lausunut milloinkaan hyvästiä

-sallimatta tämän suudella hänen kättänsä».

-

-Ja hän jäi odottamaan.

-

-Kuningatar silmäili tätä kahlehdittua leijonaa, joka ei muuta pyytänyt

-kuin saada heittäytyä hänen jalkoihinsa. Huulilla voitonriemuinen

-hymy hän sitten ojensi hitaasti kauniin kätensä, joka oli kylmä kuin

-alabasteri ja miltei yhtä kuultava kuin sekin.

-

-Mirabeau kumartui painamaan huulensa tälle kädelle ja kohottaen sitten

-ylpeänä päänsä hän sanoi:

-

-»Madame, tämä suudelma on pelastanut kuninkuuden!»

-

-Ja hän poistui ylen liikutettuna, ylen iloisena, uskoen, tuo

-nero-poloinen, vastikään lausumansa ennustuksen toteutumiseen.

-

-

-

-

-XIX

-

-Paluu maatilalle

-

-

-Marie-Antoinetten lohdutellessa kärsivää sydäntänsä uudella toivolla ja

-unohtaessa hetkeksi naisen tuskat koettamalla pelastaa kuningatarta,

-Mirabeaun uneksiessa voivansa Alkidamas-jättiläisen lailla kannatella

-yksinään sortumaisillaan olevaa yksinvallan holvia, joka kaatuessaan

-uhkasi murskata hänetkin — Opastakaamme näin paljosta politiikasta

-väsynyt lukija takaisin vähäpätöisempien henkilöitten pariin ja

-raikkaampaan ilmapiiriin.

-

-Olemme nähneet, että Pitou oli herättänyt pahoja aavistuksia Billotissa

-tämän toistamiseen pistäytyessä pääkaupunkiin ja että no aavistukset

-olivat kehoittaneet maanviljelijää palaamaan tilalleen tai oikeammin

-isää tyttärensä luokse. [Kts. _Kreivitär de Charny_, 15. luku.]

-

-Nämä aavistetut eivät olleetkaan liioiteltuja.

-

-Paluu tapahtui pari päivää sen merkittävän yön jälkeen, jolloin oli

-sattunut kolme seikkaa: Sebastien Gilbertin pako, varakreivi Isidor

-de Charnyn lähtö ja Catherinen pyörtyminen Villers-Cotteretsin ja

-Pisseleun välisellä tiellä.

-

-Eräässä toisessa edellisen kuvauksemme luvussa on kerrottu, että Pitou

-toimitettuaan Catherinen maatilalle ja kuultuaan tämän kyynelten

-ja nyyhkytysten lomassa kertovan, että häntä kohdannut isku oli

-johtunut Isidorin äkillisestä lähdöstä, oli palannut Haramontiin tämän

-tunnustuksen musertamana, löytänyt kotoaan Sebastienin kirjeen ja

-rientänyt heti Pariisiin.

-

-Pariisissa olemme nähneet hänen odottelevan tohtori Gilbertiä ja

-Sebastienia niin kärsimättömästi, että oli vallan unohtanut kertoa

-Billotille, mitä maatilalla oli tapahtunut.

-

-Vasta kun oli päässyt varmuuteen Sebastienin kohtalosta nähdessään

-hänen isänsä kanssa palaavan Saint-Honorén kadulle, vasta kun oli

-kuullut pojan itsensä kertovan matkansa vaiheet — että hän oli tavannut

-varakreivi Isidorin ja tullut Pariisiin hänen mukanaan — vasta silloin

-hän oli muistanut Catherinen, maatilan ja emäntä Billotin sekä puhunut

-Billotille huonosta sadosta, yhtämittaisista sateista ja Catherinen

-pyörtymisestä.

-

-Olemme maininneet, että tämä pyörtyminen oli erikoisesti koskenut

-Billotiin ja saanut hänet pyytämään Gilbertiltä lomaa, jonka tämä oli

-hänelle suonutkin.

-

-Koko pitkän matkan kuluessa Billot oli kysellyt Pitoulta tämän

-pyörtymisen yksityisseikkoja, sillä tuo kelpo maanviljelijä rakasti

-kyllä maatilaansa, tuo kunnon aviomies rakasti kyllä vaimoaan, mutta

-yli kaiken hän rakasti tytärtään Catherinea.

-

-Ja kuitenkin hänen vankkumaton kunniantuntonsa, hänen horjumaton

-käsityksensä oikeasta tekisivät hänestä tilaisuuden tullen yhtä

-taipumattoman tuomarin kuin hän oli hellä isä.

-

-Pitou vastaili hänen kysymyksiinsä.

-

-Hän oli löytänyt Catherinen maantieltä ja luullut tyttöä kuolleeksi.

-Epätoivoissaan hän oli nostanut hänet käsivarsilleen ja laskenut hänet

-polvilleen. Silloin hän oli huomannut tytön vielä hengittävän ja oli

-juoksujalkaa kantanut hänet maatilalle, missä hän emäntä Billotin

-avulla oli pannut hänet sänkyyn.

-

-Emännän voihkiessa ja voivotellessa hän oli rajusti viskannut vettä

-Catherinen kasvoille. Kylmä, raikas vesi pani tytön avaamaan silmänsä.

-Nähtyään hänen tointuneen, — oli Pitou lisännyt, — hän oli arvellut,

-ettei häntä kaivattu maatilalla, ja oli palannut kotiinsa.

-

-Lopun, toisin sanoen Sebastienia koskevat uutiset, oli ukko Billot jo

-kerran kuullut, ja se kerta oli hänelle riittänyt.

-

-Siitä johtui, että Billot palasi ehtimiseen Catherineen ja jännitti

-kaikki ajatuksensa tyttöä kohdanneeseen tapaturmaan ja sen mahdollisiin

-syihin.

-

-Tämä ajatustoiminta kiteytyi Pitoulle esitettyihin kysymyksiin, joihin

-Pitou vastasi valtioviisaasti: »En tiedä».

-

-Pitoulle on luettava ansioksi tämä vastaus: »en tiedä», sillä, kuten

-muistamme, oli Catherine julman avomielisesti tunnustanut hänelle

-kaikki, joten Pitou siis kyllä _tiesi_.

-

-Hän tiesi, että Isidorin jäähyväissanat olivat musertaneet Catherinen

-sydämen, minkä johdosta tyttö oli pyörtynyt paikalle, josta Pitou oli

-hänet löytänyt.

-

-Mutta kaikki maailman kultakaan ei olisi häntä saanut hiiskumaan siitä

-maanviljelijälle.

-

-Vertauksia tekemällä hän oli päätynyt syvästi säälimään Catherinea.

-

-Pitou rakasti Catherinea, mutta ihaili häntä vieläkin enemmän. Olemme

-varemmin nähneet, kuinka tämä ihailu ja tämä huonosti arvioitu ja

-etenkin huonosti palkittu rakkaus olivat aiheuttaneet hänelle katkeraa

-sydänsurua ja vaikeita sielullisia kärsimyksiä.

-

-Mutta vaikka nämä kärsimykset olivatkin katkerat ja hänen surunsa

-kirvelevä, jopa niin, että niiden aiheuttama vatsanpuru oli toisinaan

-saanut hänet siirtämään aamiaisen ja päivällisen tuntia paria

-tuonnemmaksi, eivät nämä kärsimykset ja tämä suru silti olleet

-milloinkaan vieneet hänen voimiaan tai tainnuttaneet häntä.

-

-Loogilliseen ajatteluun tottuneena hän jakoi tämän pulmallisen

-kysymyksen kolmeen osaan:

-

-»Jos neiti Catherine rakastaa herra Isidoria niin syvästi, että

-pyörtyy, kun tämä lähtee hänen luotansa, rakastaa hän herra Isidoria

-syvemmin kuin minä häntä, koska minä en ole milloinkaan pyörtynyt hänen

-luotansa lähtiessäni.»

-

-Tästä ensimmäisestä jaksosta hän siirtyi toiseen ja järkeili: »Jos hän

-rakastaa Isidoria syvemmin kuin minä häntä, kärsii hän siis enemmän

-kuin minä olen kärsinyt; hän kärsii siis paljon.»

-

-Tästä hän johtui pulman kolmanteen osaan, itse lopputulokseen,

-sitäkin loogillisempaan, kun se oikean johtopäätöksen lailla nojautui

-lähtökohtaansa:

-

-»Ja hän kärsiikin enemmän kuin minä, koska hän pyörtyy ja koska minä en

-pyörry.»

-

-Se puolestaan selittää Pitoun syvän säälin ja Catherinen asioita

-koskevan äänettömyyden, kun hän vastaili Billotille. Tämä äänettömyys

-taas oli omiaan yhä enemmän huolestuttamaan Billotia, ja mitä

-huolestuneemmaksi hän tuli, sitä selvemmin se kävi esille niissä

-ruoskaniskuissa, joita herkeämättä sateli hänen Dammartinista

-vuokraamansa hevosen lautasille. Niinpä jo kello neljä iltapäivällä

-hevonen, rattaat ja niillä istuvat kaksi matkamiestä pysähtyivät

-maatilan portin eteen, missä koirien kova haukku heti ilmoitti heidän

-tulonsa.

-

-Tuskin rattaat olivat pysähtyneet, kun Billot hypähti maahan ja

-kiiruhti taloon.

-

-Mutta muuan odottamaton este sulki häneltä tien tyttären makuusuojan

-kynnyksellä.

-

-Se este oli tohtori Raynal, jonka nimi muistaaksemme on jo

-mainittukin näiden kuvaustemme kehittyessä. Hän selitti, että

-Catherinen silloisessa tilassa kaikkinainen mielenliikutus olisi ei

-vain vaarallista, vaan ehkä kuolemaksikin. Se oli uusi isku ja se

-tyrmistytti Billotin.

-

-Hän oli selvillä ainoastaan itse pyörtymistapauksesta. Mutta siitä

-hetkestä, jolloin Pitou oli kertonut nähneensä Catherinen avaavan

-silmänsä ja tulleen tajuihinsa, hän oli aprikoinut, jos niin voi sanoa,

-vain tämän pyörtymisen moraalisia syitä ja seurauksia.

-

-Ja nyt oli onneton kohtalo säätänyt näiden moraalisten syiden ja

-seurausten lisäksi vielä ruumiillisenkin seuraamuksen.

-

-Tänä ruumiillisena seuraamuksena oli aivokuume, joka oli

-puhjennut edellisenä aamuna ja uhkasi muuttua mitä vaikeimmaksi

-sairaustapaukseksi.

-

-Tohtori Raynal oli koettanut masentaa tämän aivokuumeen kaikilla

-niillä keinoilla, joihin vanhan lääkärikoulun oppilaat turvautuivat

-tällaisissa tapauksissa, suoneniskulla ja sinappihauteella.

-

-Mutta niin tehokas kuin tämä hoitotapa yleensä onkin, oli se

-toistaiseksi niin sanoaksemme vain sivunnut potilasta. Sairauden ja

-lääkkeen välinen taistelu oli tuskin vielä alkanutkaan. Aamusta pitäen

-oli Catherine ollut ankaran hourailun kynsissä.

-

-Ja houraillessaan nuori tyttö oli varmaankin puhunut omituisista

-asioista, sillä turvautuen verukkeeseen, että sairas oli suojeltava

-mielenliikutuksilta, oli tohtori Raynal jo karkoittanut huoneesta

-äidin, kuten hän nyt yritti pitää loitolla isääkin.

-

-Emäntä Billot istui rahilla suunnattoman avotakan pohjukassa. Pää

-käsien varassa hän istui eikä tuntunut tajuavan, mitä hänen ympärillään

-tapahtui.

-

-Mutta vaikkei hän ollut kuullut rattaitten kolinaa, ei koirien haukkua

-eikä Billotin tuloa keittiöön, herätti tohtorin kanssa keskustelevan

-isännän ääni hänet siitä horteesta, johon suru oli hänet vaivuttanut.

-

-Hän kohotti päänsä, aukaisi silmänsä, tuijotti Billotiin ja huudahti:

-

-»Kas, ukkoseni on tullut!»

-

-Ja hän nousi, astui huojuvin askelin ja kädet levällään Billotia kohden

-ja heittäytyi tämän rinnoille.

-

-Isäntä tuijotti häneen hämmästyneenä ikäänkuin tuntematta vaimoaan.

-

-»No», kysyi hän sitten tuskan hien kihotessa hänen otsalleen.

-

-»Täällä tapahtuu sitä», ehätti tohtori Raynal vastaamaan, »että

-tyttäressänne on tauti, jonka nimi on akuutti meningitis, ja kun

-ihmistä vaivaa sellainen sairaus, on käytettävä vain tiettyjä lääkkeitä

-ja sallittava vain tiettyjen henkilöitten päästä potilaan lähelle».

-

-»Mutta», tiedusti ukko Billot, »onko se sairaus vaarallista, tohtori

-Raynal? Kuoleeko siihen?»

-

-»Kaikkiin sairauksiin kuolee, jos niitä hoidetaan huonosti, hyvä

-Billot. Antakaa minun hoidella tytärtänne omalla tavallani, niin hän ei

-kuole.»

-

-»Ihanko totta, tohtori?»

-

-»Vastaan hänestä, mutta sitä varten on ehdottomasti välttämätöntä,

-ettei pariin kolmeen päivään tästä päivästä lukien hänen huoneeseensa

-saa astua kukaan muu kuin minä tai ne, joille minä annan luvan.»

-

-Billot huokasi.. Näytti jo siltä, että hänet oli voitettu. Mutta hän

-yritti vielä viimeisen kerran.

-

-»Enkö pääse häntä edes katsomaan?» kysyi hän kuin lapsi, joka anoo

-viimeistä armonosoitusta.

-

-»Jos saatte nähdä hänet ja syleillä häntä, jätättekö minut kolmeksi

-päiväksi rauhaan mitään kyselemättä?»

-

-»Vannon sen, tohtori.»

-

-»No niin, tulkaa.»

-

-Hän avasi Catherinen huoneen oven ja isäntä Billot sai nähdä

-tyttärensä, jonka otsaa peitti jääkylmään veteen kastettu kääre

-ja jonka silmissä asui tylsä, tuijottava katse ja poskilla hehkui

-kuumeinen puna.

-

-Hän jupisi katkonaisia sanoja ja kun Billot painoi valjut, vapisevat

-huulensa hänen kostealle otsalleen, oli hän näistä tolkuttomista

-sanoista eroittavinaan Isidorin nimen.

-

-Kynnykselle olivat ryhmittyneet emäntä Billot kädet ristissä, Pitou,

-joka oli noussut varpailleen voidakseen paremmin nähdä maanviljelijän

-olan yli, ja pari kolme palkollista, jotka kerran sisälle tultuaan

-halusivat itse nähdä, kuinka heidän nuori emäntänsä jaksoi.

-

-Kuten oli luvannut, lähti Billot huoneesta sitten kun oli syleillyt

-tytärtään. Mutta hän poistui kulmat kurtussa, katse synkkänä ja

-itsekseen jupisten:

-

-»Niin, niin, oli tosiaankin jo aika minun palata kotiin.»

-

-Ja hän meni keittiöön, minne hänen vaimonsa koneellisesti seurasi häntä

-ja minne Pitoukin olisi mennyt perässä, ellei tohtori olisi nykäissyt

-häntä nutunhihasta ja sanonut:

-

-»Älä lähde talosta, minulla on sanottavaa sinulle jotakin.»

-

-Pitou pyörähti kummissaan takaisin ja aikoi tiedustella tohtorilta,

-mihin häntä tarvittaisiin, mutta salaperäisen näköisenä tohtori kohotti

-vaitiolon merkiksi sormen huulilleen.

-

-Pitou seisoi paikallaan keittiössä hievahtamattomana ja muistutti

-tavallaan, pikemmin naurettavasti kuin runollisesti, niitä antiikin

-ajan jumalia, jotka jalka maahan juuttuneena oli pantu naapuritilusten

-rajapyykeiksi.

-

-Viiden minuutin kuluttua Catherinen huoneen ovi aukeni jälleen ja

-sisältä kuului Pitouta kutsuvan tohtorin ääni.

-

-»No, mitä nyt?» kysyi poika havahtuen siitä syvästä uinailusta, johon

-hän näytti vaipuneen. »Mitä haluatte, herra Raynal?»

-

-»Tule auttamaan matami Clémentia ja kannattelemaan Catherinea, kun minä

-isken hänestä suonta kolmannen kerran.»

-

-»Kolmannen kerran!» sopersi emäntä Billot. »Hän aikoo iskeä

-tyttärestäni suonta kolmannen kerran! Voi, hyvä jumala, hyvä jumala!»

-

-»Vaimo, vaimo», mutisi Billot vakavasti, »tätä ei olisi sattunut, jos

-olisit paremmin vartioinut lastasi».

-

-Ja hän meni omaan huoneeseensa, josta hän oli ollut poissa: kolme

-kuukautta. Pitou, jonka tohtori Raynal oli korottanut lääkärinapulaisen

-arvoon, astui Catherinen makuusuojaan.

-

-

-

-

-XX

-

-Pitou sairaanhoitajana

-

-

-Pitou ihmetteli tavattomasti, mitä hyötyä hänestä olisi tohtori

-Raynalille, mutta hän olisi ihmetellyt vieläkin enemmän, jos tämä olisi

-maininnut, että hän odotti Pitoulta potilaalle pikemminkin moraalista

-kuin ruumiillista apua.

-

-Tohtori oli näet huomannut, että houraillessaan Catherine oli miltei

-alati yhdistänyt Pitoun nimen Isidorin nimeen.

-

-Kuten muistamme, olivat näiden kahden kasvot viimeiseksi painuneet

-nuoren tytön tajuntaan, Isidorin, kun hän ummisti silmänsä, ja Pitoun,

-kun hän ne jälleen avasi.

-

-Mutta koska potilas ei lausunut näitä kahta nimeä samalla lailla

-korostaen ja koska tohtori Raynal — yhtä tarkka havaitsija kuin

-hänen maineikas kaimansa, jolta meillä on teos »Molempien Intioitten

-filosofinen historia» — oli heti päätellyt, että näistä kahdesta

-nimestä, Isidor de Charnyn ja Ange Pitoun, jotka oli lausuttu eri

-tavalla korostaen, mutta silti merkitsevästi, Ange Pitoun nimi

-tarkoitti ystävää ja Isidor de Charnyn rakastajaa, oli hän pitänyt ei

-ainoastaan sopivana, vaan lisäksi edullisena tuoda potilaan lähelle

-ystävän, jonka kanssa tyttö voisi puhella mielitietystään.

-

-Sillä tohtori Raynalille — ja vaikka emme halua hitustakaan himmentää

-hänen havaintokykynsä terävyyttä, riennämme lisäämään, ettei mikään

-ollut helpompaa — sillä tohtori Raynalille oli koko juttu valjennut

-päivänselväksi, ja hänen oli tarvinnut, kuten niissä tapauksissa,

-joissa lääkärit sovelluttavat laillista lääkärinammattia, vain yhdistää

-tunnetut seikat, ja koko totuus paljastui hänelle kirkkaaksi selviöksi.

-

-Villers-Cotteretsissa tiesivät kaikki, että lokakuun 5 ja 6 päivän

-välisenä yönä Georges de Charny oli saanut surmansa Versaillesissa ja

-että hänen veljensä Isidor oli kreivi de Charnyn kutsusta seuraavana

-iltana matkustanut Pariisiin.

-

-Pitou oli löytänyt pyörtyneen Catherinen Boursonnesta Pariisiin

-vievältä tieltä. Hän oli kuljettanut tajuttoman tytön maatilalle. Tämän

-tapahtuman jälkeen nuori tyttö oli sairastunut aivokuumeeseen. Tämä

-aivokuume oli aiheuttanut hourailun ja houraillessaan hän oli koettanut

-pidätellä jotakin hänen luotansa lähtevää henkilöä ja tätä lähtevää

-henkilöä hän oli nimittänyt Isidoriksi.

-

-Huomaamme siis, että tohtorin oli helppo arvata Catherinen sairauden

-salaisuus, ja että tämä sairaus oli vain hänen sydämensä salaisuutta.

-

-Näissä olosuhteissa oli tohtori päätellyt seuraavaan tapaan:

-Aivokuumeeseen sairastunut tarvitsee ennen kaikkea lepoa.

-

-Mikä voi tyynnyttää Catherinen sydämen? Tieto, kuinka on hänen

-mielitiettynsä laita.

-

-Keneltä hän voisi tiedustella rakastajansa vaiheita? Siltä, joka niistä

-jotakin tiesi.

-

-Entä kuka niistä voi jotakin tietää? Pitou, joka tuli Pariisista.

-

-Tämä päättely oli sekä yksinkertainen että johdonmukainen eikä tohtorin

-ollut tarvinnut sitä tehdessään ponnistellakaan.

-

-Mutta silti hän pani Pitoun ensin lääkärinapulaisen toimeen. Siitä hän

-olisi kyllä suoriutunut apulaisettakin, sillä hän ei suinkaan aikonut

-iskeä suonta kolmatta kertaa, vaan aikoi yksinkertaisesti aukaista

-entisen haavan.

-

-Tohtori veti Catherinen käden varovasti sängynlaidan yli, irroitti

-haavasiteen, levitti peukaloillaan arpeutumattoman haavan reunat, joten

-veri pääsi juoksemaan.

-

-Nähdessään tuon veren, jonka puolesta hän olisi ilomielin uhrannut

-omansa, Pitou tunsi voimiensa menehtyvän.

-

-Hän istuutui matami Clémentin nojatuoliin, peitti kasvonsa ja alkoi

-nyyhkyttää. Nyyhkytysten lomassa hänen rinnastaan puhkesi voivottelu:

-

-»Voi neiti Catherine-rukkaa, poloinen neiti Catherine!»

-

-Näiden sanojen kohdalla hän tuumi itsekseen, sillä ihmismieli kykenee

-pohtimaan yhtaikaa sekä mennyttä että nykyistä:

-

-— Ah, ihan varmasti hän rakastaa herra Isidoria syvemmin kuin minä

-rakastan häntä! Ihan varmasti hän kärsii enemmän kuin minä olen

-milloinkaan kärsinyt, koska hänestä täytyy iskeä suonta ja koska

-hänellä on aivokuume ja hän hourailee, molemmat perin ikäviä asioita,

-jotka eivät ole minua milloinkaan vaivanneet!

-

-Vuodattaessaan Catherinesta vielä kaksi annosta verta tohtori Raynal,

-joka oli kaiken aikaa pitänyt Pitouta silmällä, onnitteli itseään, että

-oli arvannut potilaalla olevan tässä nuorukaisessa alttiin ystävän.

-

-Kuten tohtori oli arvellutkin, lauhdutti tämä vähäinen verenvuoto

-kuumeen. Ohimosuonet löivät heikommin, rinta keveni, hengitys, joka

-oli käynyt koristen, muuttui tyyneksi ja tasaiseksi, valtimo hiljeni

-sadastakymmenestä viiteenyhdeksättä lyöntiin, ja kaikki seikat

-ennustivat Catherinelle rauhallista yötä.

-

-Tohtori Raynalkin tunsi huojennusta. Hän antoi matami Clémentille

-tarpeelliset ohjeet, m.m. sen omituisen ohjeen, että hän saisi nukkua

-pari kolme tuntia, jotka Pitou valvoisi hänen puolestaan. Viitattuaan

-Pitoun seuraamaan häntä hän meni keittiöön.

-

-Pitou seurasi tohtoria. Emäntä Billot kyyhötti yhä takan varjostimen

-suojassa.

-

-Vaimo-parka oli niin turtunut, että tuskin tajusi, mitä tohtori hänelle

-sanoi.

-

-Ne olivat kuitenkin hyviä sanoja äidin sydämelle.

-

-»Kas niin, rohkeutta, emäntä Billot!» sanoi tohtori. »Kaikki sujuu niin

-hyvin kuin voikin sujua.»

-

-Tuo kelpo vaimo näytti palaavan toisesta maailmasta.

-

-»Ah, rakas tohtori Raynal, onko ihan totta, mitä nyt sanotte?»

-

-»Kyllä on, ensi yöstä ei tule huono yö. 'Älkää olko huolissanne, ja

-vaikka kuulisittekin tyttärenne huoneesta huutoa, älkää millään muotoa

-menkö sinne.»

-

-»Hyvä jumala, hyvä jumala!» vaikeroi emäntä Billot äänessä syvän tuskan

-sävy. »On surkeaa, ettei äiti saa mennä tyttärensä huoneeseen.»

-

-»Minkä sille voi», vastasi tohtori. »Se on minun ehdoton varokeinoni.

-Ette te eikä herra Billot.»

-

-»Kuka siis hoivaa lapsi-rukkaani?»

-

-»Olkaa rauhassa. Teillä on sitä varten matami Clément ja Pitou.»

-

-»Mitä! Pitou?»

-

-»Pitou juuri. Huomasin hänessä vastikään ihmeteltäviä taipumuksia

-lääkärintoimeen. Otan hänet mukaani Villers-Cotteretsiin, missä annan

-apteekkarin valmistaa jotakin lääkettä. Pitou tuo lääkkeen tänne.

-Matami Clément antakoon sitä potilaalle lusikallisen kerrallaan, ja jos

-yöllä sattuu jotakin erikoista, pankoon Pitou, joka vaalii Catherinea

-matami Clémentin kanssa, jalat allensa ja juoskoon minua hakemaan. Se

-on kymmenen minuutin asia — vai kuinka, Pitou?»

-

-»Viiden minuutin, herra Raynal», vastasi Pitou itsetietoisesti, mikä ei

-jättänyt epäilyksen tilaa kuulijoitten mieleen.

-

-»Siinä kuulette, rouva Billot!» sanoi tohtori Raynal.

-

-»No hyvä, olkoon niin», myöntyi emäntä Billot. »Mutta lausukaa pari

-lohdun sanaa isärukallekin.»

-

-»Missä hän on?» kysyi tohtori.

-

-»Täällä viereisessä huoneessa.»

-

-»Ei tarvitse», sanoi muuan ääni kynnykseltä, »olen kuullut kaikki».

-

-Keittiössä olevat kolme keskustelijaa säpsähtivät ja kun he kääntyivät

-katsomaan, kuka tämän odottamattoman vastauksen esittäjä oli, näkivät

-he maanviljelijän seisovan valjuna oviaukossa.

-

-Ja ikäänkuin olisi kuullut ja sanonut kaikki mitä pitikin pyörsi Billot

-huoneeseensa kajoamatta sanallakaan tohtori Raynalin järjestelyihin

-yötä varten.

-

-Pitou piti sanansa: neljännestunnin kuluttua hän palasi mukanaan

-rauhoittavaa lääkettä sisältävä pullo, jonka kyljessä oli nimilappu ja

-jonka tulpassa näkyi mestari Pacquenaudin, Villers-Cotteretsin isältä

-pojalle periytyvän apteekin omistajan sinetti.

-

-Lähetti meni keittiön kautta Catherinen huoneeseen. Siitä

-puhumattakaan, että kukaan olisi estellyt häntä, ei häntä edes

-puhutellut kukaan muu kuin emäntä Billot, joka hänkin vain sanoi:

-

-»Ah, sinäkö se olet, Pitou?»

-

-Nuorukainen vastasi lyhyesti:

-

-»Minä, rouva Billot.»

-

-Catherine nukkui, kuten tohtori Raynal oli ennustanutkin,

-jotenkin rauhallista unta. Hänen vieressään, mukavasti pitkällään

-isossa nojatuolissa, nuokkui sairaanhoitajatar. Hän oli vaipunut

-eräänlaiseen horteeseen, joka on ominainen tälle kunnioitettavalle

-yhteiskuntaluokalle; sillä ei ole oikeutta nukkua syvää unta eikä

-voimaa pysyä täysin valveilla, sen jäsenet muistuttavat niitä sieluja,

-joilta on evätty pääsy autuaitten asuinsijoille ja jotka voimatta

-palata enää valoonkaan harhailevat ikuisesti unen ja hereilläolon

-rajamailla.

-

-Tässä hänen toiseksi luonnokseen muuttuneessa unitilassa hän otti

-Pitoulta lääkepullon, avasi sen, pani sen yöpöydälle ja asetti sen

-viereen hopealusikan, jotta sairas saisi hetkeäkään viipymättä lääkkeen

-tarvittaessa.

-

-Sitten hän jälleen oikaisihe nojatuoliinsa.

-

-Pitou puolestaan istahti ikkunanreunalle voidakseen katsella Catherinea

-mielinmäärin.

-

-Se säälintunne, joka oli vallannut hänet kun hän vain ajattelikin

-Catherinea, ei tietenkään vähentynyt, kun hän katseli tyttöä. Nyt

-kun hänen oli sallittu niin sanoaksemme koskettaa pahaa sormellaan

-ja arvostella, mitä hirveää tuhoa voi saada aikaan se käsitteellinen

-ilmiö, jota sanotaan rakkaudeksi, oli hän entistäkin valmiimpi

-uhraamaan oman rakkautensa, koska se tuntui hänestä niin tuiki

-hauraalta sen vaativan, kuumeisen, hirveän intohimon rinnalla, joka

-näytti jäytävän tuota nuorta tyttöä.

-

-Nämä ajatukset saivat hänet vähitellen vireeseen, joka luontui

-mainiosti tohtori Raynalin suunnitelmaan.

-

-Se kelpo tohtori oli aivan oikein päätellyt, että Catherine ennen

-kaikkea tarvitsi sitä ulkonaista lääkettä, jota sanotaan uskotuksi

-ystäväksi.

-

-Tohtori Raynal ei ollut mikään suurlääkäri, mutta hän oli eräissä

-asioissa, kuten olemme maininneet, terävä havaitsija.

-

-Suunnilleen tunti sen jälkeen kuin Pitou oli saapunut, Catherine

-liikahti, huokasi ja avasi silmänsä.

-

-Matami Clémentille on tehtävä oikeutta ja mainittava, että sairaan

-liikahtaessa hän nousi heti, meni vuoteen viereen ja sopersi:

-

-»Minä tässä, neiti Catherine. Mitä haluatte?»

-

-»Minun on jano», mutisi potilas.

-

-Ruumiillinen kipu ja janon tunne olivat herättäneet hänet elämään.

-

-Matami Clément tiputti lusikkaan muutaman pisaran Pitoun tuomaa

-rauhoittavaa lääkettä, tunki lusikan Catherinen kuivien huulten ja

-yhteen pusertuneitten hampaitten väliin. Sairas nieli koneellisesti

-tämän viihdyttävän juoman.

-

-Catherinen pää painui takaisin pielukselle, ja matami Clément, joka

-katsoi suorittaneensa tunnontarkasti tehtävänsä, heittäytyi jälleen

-nojatuoliinsa.

-

-Pitou huoahti. Hän arveli, ettei Catherine ollut edes huomannut häntä.

-

-Pitou erehtyi. Kun hän oli auttanut matami Clémentia ja kannatellut

-potilasta, oli tämä lääkepisarat nauttiessaan ja painuessaan takaisin

-pielukselleen raottanut silmänsä ja hänen ripsiensä raosta liukunut

-hämärä katse oli ollut eroittavinaan Pitoun hahmon.

-

-Mutta kolmipäiväisen kuumehourailunsa aikana hän oli nähnyt niin monta

-syntyvää ja häipyvää haamua, että hän piti todellistakin Pitouta vain

-haavekuvana.

-

-Pitoun huokaus ei siis ollut liioiteltua.

-

-Mutta tämän vanhan ystävän näkeminen, ystävän, jota Catherine oli

-niin monesti väärin kohdellut, vaikutti potilaaseen syvemmin kuin

-aikaisemmat näyt ja vaikka hän makasi silmät ummessa, oli hän nyt,

-tyyntyneemmässä mielentilassaan ja kuumeesta vapautuneena, näkevinään

-edessään tuon kelpo nuorukaisen, jonka hänen usein keskeytyneet

-ajatuksensa olivat kuvitelleet oleskelevan isän kanssa Pariisissa.

-

-Siitä johtui, että häntä alkoi vaivata epätietoisuus, oliko Pitou

-todella läsnä vai esiintyikö hän vain haavekuvana. Potilas aukaisi

-senvuoksi arasti silmänsä todetakseen, oliko näky entisellä paikallaan.

-

-On itsestään selvää, ettei Pitou ollut hievahtanutkaan.

-

-Kun nuorukainen huomasi, että Catherine aukaisi silmänsä ja katseli

-häntä, kirkastuivat hänen kasvonsa. Nähdessään noiden silmien

-ilmaisevan elämää ja tajuntaa levitti Pitou käsivartensa.

-

-»Pitou!» kuiskasi Catherine,

-

-»Neiti Catherine!» äännähti Pitou.

-

-»Mitä nyt?» kysyi matami Clément ja kääntyi katsomaan.

-

-Catherine loi levottoman silmäyksen sairaanhoitajattareen ja painui

-huokaisten takaisin pielukselleen.

-

-Pitou arvasi, että matami Clémentin läsnäolo hämmensi Catherinea.

-

-Hän meni sairaanhoitajattaren luokse.

-

-»Matami Clément», kuiskasi hän tälle, »menkää nyt hetkeksi nukkumaan.

-Tiedättehän, että herra Raynal on pyytänyt minua jäämään tänne ja

-hoivaamaan Catherinea, jotta te saisitte sillä välin hetken levätä?»

-

-»Ah, niin, se on totta», myönsi matami Clément.

-

-Ja ikäänkuin olisikin odottanut vain tätä lupaa, tuo kelpo vaimo vaipui

-nojatuoliinsa, huoahti vuorostaan hänkin ja lyhyen äänettömyyden

-jälkeen ilmaisi aluksi arka, mutta sitten yhä voimakkaampi ja lopulta

-kaiken yli kuuluva kuorsaus, että hän oli täysin purjein entänyt siihen

-unen taikamaahan, jota hän oli tavallisesti vain etäältä katsellut.

-

-Hieman kummastellen oli Catherine tarkastellut Pitoun liikkeitä ja

-sairaille ominainen kuuloherkkyys sai hänet eroittamaan jokaisen sanan,

-jotka Pitou oli lausunut matami Clémentille.

-

-Pitou seisoi hetken aikaa sairaanhoitajattaren vieressä ikäänkuin

-varmentuakseen, että tämän uni oli todellista. Kun ei sitä käynyt

-epäileminen, lähestyi hän Catherinea päätänsä puistellen ja käsivarret

-hervottomina.

-

-»Ah, neiti Catherine», sanoi hän, »tiesin kyllä, että rakastitte häntä,

-mutta en tiennyt teidän rakastavan häntä näin syvästi».

-

-

-

-

-XXI

-

-Pitou uskottuna

-

-

-Pitou lausui nämä sanat äänellä, jossa Catherine sai huomata syvän

-tuskan ilmauksen ja hyvän ystävyyden todistuksen. Nämä kaksi tunnetta,

-jotka hersyivät tuon kelpo nuorukaisen sydämestä ja kuvastuivat hänen

-alakuloisessa katseessaan, liikuttivat syvästi potilaan mieltä.

-

-Niin kauan kun Isidor oli asunut Boursonnessa, niin kauan kun hän oli

-tiennyt rakastajansa olevan puolenviidettä kilometrin päässä, niin

-kauan kun hän oli ollut onnellinen, oli Catherine, ottamatta lukuun

-niitä pikku ikävyyksiä, jotka Pitou oli aiheuttanut seuraamalla häntä

-itsepintaisesti hänen lemmenkävelyillään, ja sitä lievää levottomuutta,

-joka oli vallannut hänet, kun hän luki eräät kohdat isänsä kirjeistä,

-Catherine oli, kuten sanottu, haudannut rakkautensa sydämeensä ja

-tallettanut sitä kuin aarretta, josta hän ei päästänyt hitustakaan

-tipahtamaan muualle kuin omaan sydämeensä. Mutta kun Isidor oli

-lähtenyt, kun Catherine oli jäänyt yksikseen ja epätoivo astunut onnen

-tilalle, kadotti tyttöparka rohkeutensa tyystin ja hän ymmärsi, että

-tuottaisi tavatonta huojennusta jos tapaisi henkilön, jolle voisi

-puhella hänet hylänneestä, kauniista aatelismiehestä, joka ei ollut

-voinut sanoa mitään tarkkaa, milloin hän palaisi.

-

-Mutta hän ei voinut puhella Isidorista matami Clémentille, ei

-tohtori Raynalille eikä äidilleen ja hän kärsi äärettömästi tästä

-äänettömyydestä, kun sitten äkkiä, hetkellä, jolloin hän sitä kaikkein

-vähimmin odotti, kaitselmus toi hänen eteensä hänen silmiensä jälleen

-auetessa elämään ja tajuntaan ystävän, jota hän oli epäillyt niin

-kauan kuin tämä oli pysynyt vaiti, mutta jota hän ei voinut hetkeäkään

-epäillä kuultuaan hänen äskeiset sanansa.

-

-Näihin säälinsanoihin, jotka niin vastahakoisesti olivat lähteneet täti

-Angéliquen veljenpojan sydämestä, Catherine vastasi yrittämättä millään

-lailla salata tunteitaan:

-

-»Ah, herra Pitou, olen kovin onneton, kuuletteko!»

-

-Nämä sanat sulkivat yhtäältä padon ja päästivät toisaalta virran

-kulkemaan.

-

-»Kuinka tahansa, neiti Catherine», sanoi Pitou, »ja vaikkei minua

-suurin huvitakaan puhua herra Isidorista, voin kuitenkin, jos se teitä

-miellyttää, kertoa hänen vaiheistaan jotakin».

-

-»Sinäkö?» kummasteli Catherine.

-

-»Niin, minä juuri», vastasi Pitou.

-

-»Oletko siis tavannut hänet?»

-

-»En, neiti Catherine, mutta minä tiedän hänen saapuneen onnellisesti

-Pariisiin.»

-

-»Mistä sen tiedät?» uteli tyttö silmät rakkautta säteillen.

-

-»Kuulin asiasta nuorelta ystävältäni, Sebastien Gilbertiltä, jonka

-herra Isidor tapasi yöllä Fontaine-Eau-Clairen tienoilla ja vei

-tarakassaan Pariisiin.»

-

-Catherine ponnistautui kyynärpäittensä varaan ja katsoi Pitouhun.

-

-»Hän on nyt siis Pariisissa?» kysyi hän nopeasti.

-

-»Tällä haavaa hän ei kuulu siellä olevan», oikaisi Pitou.

-

-»Entä missä hän on nykyisin?» kysyi tyttö verkkaisesti.

-

-»En tiedä. Sen vain tiedän, että hänet kuuluu lähetetyn jollekin

-asialle Espanjaan tai Italiaan.»

-

-Kuullessaan sanan »lähetetyn» Catherine antoi päänsä painua

-pielukselle, huoahti raskaasti ja sitten alkoivat kyynelet vuotaa

-valtoimenaan.

-

-»Neiti Catherine», sanoi Pitou, jonka sydämen nuoren tytön tuska mursi,

-»jos ehdottomasti haluatte tietää, missä hän on, voin ottaa siitä

-selon».

-

-»Keneltä?» kysyi Catherine.

-

-»Herra tohtori Gilbertiltä, joka erosi hänestä Tuileries-palatsissa...

-tai jos teistä on mieluisempaa», lisäsi Pitou huomatessaan Catherinen

-ravistavan päätänsä epäävän kiitoksen merkiksi, »voin mennä Pariisiin

-ja hankkia tiedot sieltä... Oh. taivas, se on pian tehty, se on

-neljänkolmatta tunnin asia!»

-

-Catherine ojensi kuumeisen kätensä Pitoulle, joka tajuamatta hänelle

-osoitettua suosiota, ei tohtinut kajota siihen.

-

-»No, herra Pitou», kehoitti Catherine hymyillen, »pelkäätkö saavasi

-minusta kuumeen?»

-

-»Oh, suokaa anteeksi, neiti Catherine», sanoi Pitou ja puristi isoilla

-kourillaan nuoren tytön kosteaa kättä, »en nähkääs ymmärtänyt! Te siis

-suostutte ehdotukseeni?»

-

-»En, Pitou, mutta minä kiitän sinua. Se on tarpeetonta, sillä ihan

-varmasti saan häneltä huomenna kirjeen.»

-

-»Häneltä kirjeen!» huudahti Pitou.

-

-Sitten hän vaikeni ja katseli huolestuneena ympärilleen.

-

-»Niin, niin, häneltä kirjeen», toisti Catherine pälyten hänkin

-ympärilleen kuin etsiäkseen syytä, joka oli noin hämmentänyt hänen

-puhekumppaninsa vakaisen mielen.

-

-»Häneltä kirjeen! Hitossa!» kertasi Pitou ja pureskeli kynsiään kuin

-pahasti hämilleen joutunut henkilö.

-

-»Tietysti, häneltä kirjeen. Onko sitten niin suuri ihme, jos

-hän kirjoittaisi minulle?» kysyi Catherine. »Pidätkö sitä niin

-merkillisenä, sinä, joka tiedät kaikki tai», lisäsi hän kuiskaten »joka

-tiedät melkein kaikki?»

-

-»En minä ihmettele, että hän kirjoittaa teille... Jos minun

-sallittaisiin kirjoittaa teille, niin, jumala nähköön, minä

-kirjoittaisin teille hyvin usein, ja pitkiä kirjeitä kyhäisinkin. Mutta

-minä pelkään...»

-

-»Mitä sinä pelkäät, hyvä ystävä?»

-

-»Että herra Isidorin kirje joutuu isänne käsiin.»

-

-»Isäni?»

-

-Pitou nyökäytti kolmasti päätänsä yhtä moneksi myöntymisen merkiksi,

-

-»Mitä, isäni käsiin?» kysyi Catherine yhä pahemmin kummissaan. »Eikö

-isäni ole Pariisissa?»

-

-»Isänne on Pisseleussa, neiti Catherine, maatilalla, täällä,

-viereisessä huoneessa. Mutta tohtori Raynal on kieltänyt häntä

-tulemasta teidän huoneeseenne vetoamalla teidän hourailevaan tilaanne,

-sanoi hän, ja minä luulen hänen menetelleen siinä oikein.»

-

-»Miksi arvelet hänen menetelleen oikein?»

-

-»Koska herra Billot ei minusta näytä katselevan herra Isidoria suopein

-silmin ja koska hän kuullessaan teidän kerran lausuvan hänen nimensä

-väänsi naamansa rumaan irvistykseen, se on varma asia.»

-

-»Voi, hyvä jumala, hyvä jumala!» sopersi Catherine koko ruumis

-vapisten, »mitä sinä puhut, herra Pitou?»

-

-»Totta... Kuulin hänen kaiken lisäksi mutisevan hampaittensa raosta:

-'Hyvä juttu, tästä ei puhuta mitään niin kauan kun tyttö on sairaana,

-mutta sitten saadaan nähdä!'»

-

-»Herra Pitou!» huudahti Catherine ja tarttui nuorukaisen käteen niin

-kiihkein ottein, että tuo kelpo poika alkoi vuorostaan vapista.

-

-»Neiti Catherine!» vastasi hän.

-

-»Olet oikeassa, hänen kirjeensä eivät saa joutua isäni käsiin... Isä

-tappaisi minut!»

-

-»Niin, niin», myönsi Pitou. »Isäntä Billotin kanssa ei ole

-leikittelemistä.»

-

-»Mutta mitä nyt teemme?»

-

-»Hitossa, sanokaapa se, neiti!»

-

-»Yksi keino kyllä on.»

-

-»Jos on keino», virkkoi Pitou, »on sitä käytettävä».

-

-»Mutta minä en uskalla», huomautti Catherine.

-

-»Mitä, ettekö uskalla?»

-

-»En uskalla sinulle sanoa, mitä olisi tehtävä.»

-

-»Mitä, keinon toteuttaminen riippuu minusta, ettekä te uskalla ilmaista

-sitä minulle?»

-

-»Hyväinen aika, herra Pitou...»

-

-»Mutta», intti Pitou, »se ei ole oikein, neiti Catherine, sillä olen

-luullut teidän luottavan minuun».

-

-»Minähän luotankin sinuun, kelpo Pitou», sanoi Catherine.

-

-»No, mikä siis on esteenä!» vastasi Pitou, jota Catherinen yhä yltyvä

-tuttavallisuus suloisesti kutkutti.

-

-»Siitä koituisi sinulle paljon vaivaa, hyvä ystävä.»

-

-»Oh, ellei siitä koidu minulle muuta kuin vaivaa, ei teidän tarvitse

-olla huolissanne, neiti Catherine.»

-

-»Suostut siis tekemään mitä sinulta pyydän?»

-

-»Ihan varmasti. Hyväinen aika, ellei se vain ole tuiki mahdotonta!»

-

-»Päinvastoin se on perin helppoa.»

-

-»No, jos se on helppoa, niin sanokaa.»

-

-»Sinun olisi mentävä muori Colomben luo.»

-

-»Rintasokeri-kaupustelijanko?»

-

-»Niin, ja joka samalla hoitaa postinjakajan tointa.»

-

-»Ah, nyt ymmärrän... minä sanon hänelle, ettei hän antaisi kirjeitä

-kenellekään muulle kuin teille?»

-

-»Sinä sanot hänelle, että hän antaisi minun kirjeeni sinulle.»

-

-»Minulle?» ihmetteli Pitou. »Juuri niin, ensin en oikein ymmärtänyt.»

-

-Ja hän huoahti kolmannen tai neljännen kerran.

-

-»Se on paljoa varmempaa, eikö sinunkin mielestäsi, Pitou? Jos todella

-haluat tehdä minulle sen palveluksen, niinkuin lupasit.»

-

-»Voisinko kieltäytyä, neiti Catherine? Pois se!»

-

-»Kiitos, kiitos!»

-

-»Minä lähden... ihan varmasti... huomenna menen.»

-

-»Huomenna on myöhäistä, Pitou ystävä. Täytyy mennä jo tänään.»

-

-»Hyvä on, neiti... lähden tänään, jo aamupäivällä, heti!»

-

-»Sinä olet kelpo poika, Pitou, ja minä pidän sinusta oikein paljon.»

-

-»Ah, neiti Catherine», virkkoi Pitou, »älkää puhuko minulle tuolla

-tavalla, te saatte minut menemään tuleen».

-

-»Katso, paljonko kello on», huomautti Catherine.

-

-Pitou lähestyi nuoren tytön kelloa, joka oli ripustettu

-takanreunakkeelle.

-

-»Se on puoli kuusi, neiti Catherine», vastasi hän.

-

-»No, hyvä ystävä Pitou...»

-

-»No, neiti Catherine?»

-

-»On ehkä jo aika...»

-

-»Mennä tapaamaan muori Colombea? Kuten käskette, neiti. Mutta teidän

-täytyy ottaa vielä annos lääkettä. Tohtori on määrännyt lusikallisen

-joka puolen tunnin perästä.»

-

-»Ah, kelpo Pitou», sanoi Catherine tiputtaessaan lääkettä lusikkaan ja

-silmäili Pitouta katsein, joka kävi läpi nuorukaisen sydämen, »mitä

-sinä teet minun hyväkseni vaikuttaa paremmin kuin kaikki maailman

-lääkkeet!»

-

-»Sitä siis tohtori Raynalkin tarkoitti sanoessaan, että minulla oli

-suurta taipumusta lääkärinammattiin!»

-

-»Mutta minne sanot meneväsi, Pitou, jottei maatilalla epäiltäisi

-mitään?»

-

-»Oh, siitä saatte olla rauhassa.»

-

-Ja Pitou tarttui hattuunsa.

-

-»Herätänkö muori Clémentin?» kysyi hän.

-

-»Oh, ei tarvitse, anna hänen nukkua, vaimorukan... Minä en kaipaa nyt

-mitään muuta... kuin...»

-

-»Kuin... mitä?» uteli Pitou.

-

-Catherine hymyili.

-

-»Ah, niin, minä käsitän», mutisi lemmenlähetti... »kuin herra Isidorin

-kirjettä».

-

-Lyhyen äänettömyyden perästä hän virkkoi:

-

-»No niin, olkaa rauhassa, jos kirje on tullut, saatte sen; ellei se ole

-tullut...»

-

-»Ellei se ole tullut?» kertasi Catherine tutkivasti.

-

-»Ellei se ole tullut, niin... teidän tarvitsee vain katsella minua

-niinkuin äsken katselitte, hymyillä minulle niinkuin äsken hymyilitte,

-sanoa minua vielä kerran kunnon Pitouksi ja hyväksi ystäväksenne...

-niin, ellei se ole tullut, lähden noutamaan sen Pariisista.»

-

-»Mikä hyvä, uhrautuva sydän!» mutisi Catherine saatellen katseillaan

-lähtöä tekevää Pitouta.

-

-Tämän pitkän keskustelun uuvuttamana hän vaipui sitten takaisin

-pielukselleen.

-

-Kymmenen minuutin perästä nuoren tytön olisi ollut mahdoton sanoa,

-oliko äskeinen keskustelu selvästi tajuttua todellisuutta vai

-hourailun synnyttämä haavekuva, mutta yksi seikka oli varma, se näet,

-että elähdyttävä suloinen raikkaus virtasi hänen sydämestään hänen

-kuumeisten, pakottavien jäsentensä äärimmäisiin sopukkoihin saakka.

-

-Kun Pitou astui keittiöön, kohotti emäntä Billot päänsä.

-

-Emäntä Billot ei ollut kolmeen päivään ollut levolla eikä nukkunut.

-

-Kolmeen päivään hän ei ollut poistunut takan pimentoon asettamaltaan

-rahilta. Sieltä hän saattoi nähdä edes tyttärensä huoneen oven, kun

-häneltä oli kielletty pääsy hänen luoksensa.

-

-»No?» kysyi hän.

-

-»No niin, emäntä Billot, hänen laitansa on hyvin», vastasi Pitou.

-

-»Minne olet siis nyt menossa?»

-

-»Menen Villers-Cotteretsiin.»

-

-»Mitä siellä?»

-

-Pitoa empi hetken. Hän ei ollut tottunut tokaisemaan verukkeita.

-

-»Mitäkö siellä?» kertasi hän aikaa voittaakseen.

-

-»Niin», virkkoi ukko Billotin ääni, »eukkoni kysyy sinulta, mitä siellä

-teet?»

-

-»Menen tapaamaan tohtori Raynalia.»

-

-»Tohtori Raynalhan sanoi, että menisit ilmoittamaan hänelle vain jos

-jotakin uutta tapahtuisi.»

-

-»No», huomautti Pitou, »koska neiti Catherinen laita on nyt parempi, on

-se jotakin uutta».

-

-Ukko Billot joko piti Pitoun vastausta tyydyttävänä tai ei halunnut

-kiistellä henkilön kanssa, joka kuitenkin kaikitenkin ilmoitti hänelle

-ilahduttavan uutisen, kuinka tahansa, hän ei estellyt Pitoun lähtöä.

-

-Pitou siis lähti. Ukko Billot palasi huoneeseensa ja emäntä Billot

-antoi päänsä jälleen painua rinnalle.

-

-Pitou saapui Villers-Cotteretsiin neljännestä vailla kuusi aamulla.

-

-Hieman arastellen hän herätti tohtori Raynalin ilmoittaakseen, että

-Catherine voi paremmin, ja kysyäkseen, mitä hänen olisi nyt tehtävä.

-

-Tohtori tiedusteli, kuinka yö oli sujunut, ja suureksi kummakseen

-Pitou, joka vastaili mahdollisimman varovasti, huomasi, että

-tohtori tiesi hänen ja Catherinen välisen keskustelun jotenkin yhtä

-tarkasti kuin jos hän olisi kuunnellut tätä keskustelua jostakin

-huoneennurkasta, ikkunaverhojen tai vuodeuutimien takaa.

-

-Tohtori Raynal lupasi tulla päivemmällä maatilalle ja suositteli

-ainoaksi lääkkeeksi, että Catherinen oli saatava _ammentaa yhä samasta

-lähteestä_. Sitten hän hyvästeli Pitoun, joka kauan pohdittuaan näitä

-arvoituksellisia sanoja lopulta ymmärsi, että tohtori oli kehoittanut

-häntä edelleenkin puhumaan nuorelle tytölle varakreivi Isidor de

-Charnysta.

-

-Tohtorin luota hän meni tapaamaan muori Colombea, joka asui

-Lormet-kadun päässä, siis kaupungin toisella laidalla.

-

-Hän saapui perille juuri kun muori avasi ovensa.

-

-Muori Colombe oli täti Angéliquen hyvä ystävä, mutta tämä tätiin

-kohdistuva ystävyys ei mitenkään estänyt häntä pitämästä myöskin

-veljenpojasta.

-

-Astuessaan muori Colomben piparikakkuja ynnä rintasokeria täynnään

-olevaan myymälään Pitou oivalsi heti, että jos mieli onnistua

-yrityksessään ja saada kirjeenjakaja luovuttamaan neiti Catherinen

-kirjeet, oli hänen turvauduttava, ellei nyt juuri lahjuksiin, niin

-ainakin houkutteluihin.

-

-Hän osti kaksi rintasokeripytkyä ja paksun piparkakun.

-

-Ostettuaan ja maksettuaan hän uskalsi esittää asiansa.

-

-Se kohtasi vakavia vaikeuksia.

-

-Kirjeitä ei saanut luovuttaa muulle kuin asianomaisille itselleen tai

-niille, joilla oli esittää valtakirja.

-

-Muori Colombe ei epäillyt Pitoun sanoja, mutta hän tiukkasi valtakirjaa.

-

-Pitou huomasi, että hänen oli tehtävä uusi uhraus.

-

-Hän lupasi tuoda seuraavana päivänä kuitin kirjeestä, jos joku

-kirje oli tullut, sekä valtakirjan, jonka nojalla hän saisi kaikki

-Catherinelle osoitetut kirjeet.

-

-Tätä lupausta seurasi uusi ostos rintasokeria ja piparkakkua.

-

-Eihän voinut mitään kieltää henkilöltä, joka tuhlasi ja varsinkin näin

-miellyttävällä tavalla!

-

-Muori Colombe herkesikin lopulta vastustelemasta ja kehoitti Pitouta

-lähtemään hänen kanssaan postitaloon, missä hän antaisi Catherinen

-kirjeen, jos hänelle olisi kirje tullut.

-

-Pitou seurasi häntä pureskellen kahta piparkakkukimpalettaan ja

-imeskellen neljää rintasokeripytkyään.

-

-Ei kuuna kullan valkeana hän ollut suonut itselleen moista mässäilyä,

-mutta kuten tiedämme, tohtori Gilbertin anteliaisuus oli tehnyt

-Pitousta äveriään nuorukaisen.

-

-Kun he olivat tulleet isolle torille, kapusi Pitou suihkukaivon

-partaalle, sovitti suuhunsa yhden niistä neljästä suihkusta, jotka

-siihen aikaan pärskyivät kaivosta, ja ahmi vettä viisi minuuttia

-yhteen menoon pisaraakaan hukkaamatta. Suihkukaivolta poistuessaan

-hän silmäili ympärilleen ja huomasi torin keskelle rakennetun jotakin

-korokkeen tapaista.

-

-Silloin hän muisti, että hänen lähtiessään oli puhuttu paljon siitä,

-että kokoonnuttaisiin Villers-Cotteretsiin laatimaan ehdotusta liitoksi

-piirikunnan keskuksen ja naapurikylien välille..

-

-Ne monet yksityisluontoiset tapaukset, jotka hänen ympärillään olivat

-tuhkatiheästi seuranneet toisiaan, olivat saaneet hänet unohtamaan

-tämän poliittisen tapahtuman, jolla silti oli hänelle eräänlaista

-merkitystä.

-

-Hän johtui silloin ajattelemaan niitä viittäkolmatta louisdoria, jotka

-tohtori Gilbert oli hänelle lähdön hetkenä antanut ja joilla Haramontin

-kansalliskaarti oli pantava mahdollisimman hyvään kuntoon.

-

-Ja hän kohotti päänsä ylpeästi pystyyn ajatellessaan sitä uljasta

-näkyä, jonka näiden viidenkolmatta louisdorin avulla hänen johtamansa

-kolmeneljättä-miehinen joukko saattoi tarjota.

-

-Tämä ajatus auttoi häntä sulattamaan molemmat piparkakut ja neljä

-rintasokeripytkyä, jotka yhdessä äsken nautitun vesimäärän kanssa

-olisivat, hänen luonnostaan mainion ruoansulatuskykynsä uhallakin,

-voineet painaa hänen vatsaansa, ellei hänellä olisi tällä hetkellä

-ollut sitä suurenmoista apukeinoa, jota sanotaan tyydytetyksi

-omahyväisyydeksi.

-

-

-

-

-XXII

-

-Pitou maantieteilijänä

-

-

-Sillaikaa kun Pitou joi, sulatteli ruokaansa ja tuumiskeli, oli muori

-Colombe päässyt edelle ja mennyt postitaloon.

-

-Mutta Pitou ei huolestunut. Postitalo oli vastapäätä niinsanottua

-Uuttakatua, eräänlaista kujannetta, josta pääsi siihen puiston osaan,

-missä on Huokausten lehtokuja, kaihomielisten muistojen tyyssija.

-Viidellätoista harppauksella hän tavoittaisi muori Colomben.

-

-Hän harppasi nämä viisitoista askelta ja saapui postitalon kynnykselle

-juuri kun muori Colombe astui ulos kädessä kirjepinkka.

-

-Näiden kirjeitten joukossa oli muuan huolellisesti kokoontaitettu,

-upeaan kuoreen pantu ja keikarimaisesti vahalla sinetöity kirje.

-

-Tämä kirje oli osoitettu Catherine Billotille.

-

-Sitä kirjettä Catherine ilmeisesti odottikin.

-

-Sopimuksen mukaan postinjakaja luovutti tämän kirjeen rintasokerin

-ostajalle, joka lähti heti Pisselauhun, iloisena ja murheellisena:

-iloisena kun sai tehdä Catherinen onnelliseksi, murheellisena kun

-tämä onni tuli nuorelle tytölle lähteestä, jonka vesi maistui hänen

-huulillaan karvaalta.

-

-Mutta tämän mielenkarvauden uhallakin lähettimme oli niin suurenmoinen

-luonne, että toimittaakseen nopeammin perille tämän kirotun kirjeen hän

-pian muutti kävelyn pikku hölkäksi ja hölkän täydeksi juoksuksi.

-

-Viidenkymmen askelen päässä talosta hän pysähtyi äkkiä, sillä hän

-tuli ajatelleeksi — ja vallan oikein — että jos hän saapuisi perille

-huohottaen ja lopen hikisenä, voisi hän herättää epäluuloja ukko

-Billotissa, joka jo muutenkin näytti horjahtaneen epäluulon kaidalle,

-ohdakkeiselle tielle.

-

-Hän päätti siis, silläkin uhalla, että myöhästyisi minuutin, pari,

-taivaltaa loppumatkan verkkaisemmin. Siinä mielessä hän asteli vakaasti

-kuin joku murhenäytelmän uskottu lähetti, jonka kaltaiseksi Catherinen

-luottamus oli hänet tehnytkin. Sivuuttaessaan nuoren potilaan huoneen

-hän huomasi, että sairaanhoitajatar oli pannut ikkunan raolleen,

-varmaankin tuulettaakseen hieman huonetta.

-

-Pitou sovitti ensin nenänsä sitten toisen silmänsä tähän rakoon.

-Ikkunasalvan vuoksi hän ei voinut enempää tehdäkään.

-

-Mutta sekin jo riitti. Hän näki Catherinen olevan hereillä ja

-odottelevan häntä; Se riitti myöskin Catherinelle. Hän huomasi Pitoun,

-joka salaperäisen näköisenä teki hänelle merkkejä.

-

-»Kirje», sopersi nuori tyttö, »kirje!»

-

-»Vaiti!» kehoitti Pitou.

-

-Ja pälyten ympärilleen kuin salametsästäjä, joka haluaa johtaa jäljiltä

-kaikki jahtivoudin metsänvartijat, ja huomaten olevansa paikalla ihan

-yksin hän heitti kirjeensä raosta ja tähtäsi heittonsa niin hyvin, että

-kirje putosi suoraan siihen ilmatyhjiön tapaiseen syvennykseen, jonka

-kirjettä odottava oli tehnyt pielukseensa.

-

-Jäämättä odottamaan kiitostulvaa, joka ei voinut olla tulematta, hän

-heittäytyi taaksepäin ja jatkoi matkaansa talon ovelle. Kynnyksellä hän

-tapasi Billotin.

-

-Ellei seinämutkaa olisi ollut tiellä, olisi tilanhoitaja nähnyt,

-mitä ikkunan kohdalla oli tapahtunut, ja Jumala tietää, mitä nyt

-olisi tapahtunut, kun siinä mielentilassa, missä ukko Billot oli,

-yksinkertainen epäluulo olisi muuttunut selväksi varmuudeksi.

-

-Kelpo Pitou ei odottanut joutuvansa suoraan tilanhoitajan eteen ja hän

-tunsi vastoin tahtoaan punehtuvansa korviin saakka.

-

-»Ah, herra Billot», sanoi hän, »totisesti, te ihan pelästytitte

-minut...!»

-

-»Sinäkö pelästyit, Pitou... kansalliskaartin kapteeni... Bastiljin

-valloittajako pelästyisi!»

-

-»Minkä sille voi», vastasi Pitou. »On hetkiä sellaisia kuin esimerkiksi

-tämä. Hitossa, kun ei ole valmistunut...»

-

-»Niin, niin», keskeytti Billot, »kun odottaa tapaavansa tyttären ja

-tapaakin isän, sitäkö tarkoitat?»

-

-»Oh, herra Billot, ei se sitä!» vastasi Pitou. »Minä en odottanut

-tapaavani neiti Catherinea, en suinkaan. Vaikka hän toivoakseni

-voimistuukin hetki hetkeltä yhä enemmän, on hän vielä liian sairas

-nousemaan jalkeille.»

-

-»Eikö sinulla siis ole hänelle mitään sanottavaa?» tiedusti Billot.

-

-»Kenelle?»

-

-»Catherinelle.»

-

-»On kyllä. Minulla on ilmoitettavana tohtori Raynalin sanoneen, että

-kaikki oli hyvin ja että hän tulisi päivemmällä katsomaan potilasta,

-mutta sen voi hänelle ilmoittaa joku toinen yhtä hyvin kuin minäkin.»

-

-»Sinun on tietysti nälkäkin vai mitä?»

-

-»Nälkä?» tokaisi Pitou. »Eikös mitä!»

-

-»Mitä mä kuulen! Eikö sinun muka ole nälkä?» huudahti tilanhoitaja.

-

-Pitou huomasi sanoneensa tyhmyyden. Kun Pitoun kello kahdeksalta

-aamulla ei ollut nälkä, merkitsi se luonnon tasapainon järkkymistä.

-

-»Tietysti minun on nälkä», oikaisi hän äskeisen väitteensä.

-

-»Sitä minäkin. Mene syömään. Palvelijat ovat paraikaa murkinalla. He

-ovat varmaankin varanneet sinulle tilan.»

-

-Pitou meni sisälle. Billot silmäili hänen jälkeensä, vaikka nuoren

-miehen huolettomuus oli miltei hälventänyt hänen epäluulonsa. Hän

-näki Pitoun istuutuvan pöydän yläpäähän ja käyvän käsiksi leipään ja

-silava-annokseen ikäänkuin hänen vatsassaan ei olisikaan kahta jykevää

-piparkakkua, neljää rintasokeripytkyä ja kannullista vettä.

-

-Kaiken todennäköisyyden mukaan Pitoun vatsa oli jälleen

-vastaanottavassa kunnossa.

-

-Pitou ei osannut tehdä monta asiaa yhtaikaa, mutta minkä hän teki, sen

-hän teki perusteellisesti. Catherinen asian hän oli suorittanut hyvin.

-Billotin aamiaiskutsuun hän vastasi syömällä hyvin.

-

-Billot tarkkaili häntä yhä. Mutta huomatessaan, ettei Pitou

-kertaakaan kohottanut katsetta lautaseltaan, huomatessaan, että hänen

-harrastuksensa kohdistui yksinomaan hänen edessään olevaan omena

-viinipulloon, ja havaitessaan, ettei hänen katseensa kertaakaan

-kääntynyt Catherinen huoneen ovelle päin, hänen täytyi lopulta uskoa,

-että Pitoun käväisy Villers-Cotteretsissa oli johtunut juuri siitä

-syystä kuin hän oli sanonut.

-

-Pitoun lopetellessa aamiaistaan aukeni Catherinen huoneen ovi ja matami

-Clément astui keittiöön huulilla sairaanhoitajattaren nöyrä hymy. Hän

-tuli nyt hakemaan kupillisen kahvia.

-

-Kello kuudelta, toisin sanoin neljännestuntia sen jälkeen kun Pitou oli

-lähtenyt, hän oli tullut ensimmäisen kerran keittiöön noutamaan pikku

-lasillisen konjakkia, sitä ainoaa lääkettä, joka — kuten hän sanoi —

-vahvisti häntä, kun hän oli valvonut koko yön...

-

-Nähdessään hänet emäntä Billot meni häntä vastaan ja isäntäkin tuli

-sisälle.

-

-Molemmat tiedustelivat Catherinen vointia.

-

-»Hänen laitansa on edelleenkin hyvin», vastasi matami Clément, »mutta

-minä luulen, että neiti Catherine tällä hetkellä hourii hieman».

-

-»Mitä? Hourii?» huudahti ukko Billot. »Joko taas?»

-

-»Voi, hyvä jumala! Lapsi-parkaa!»» mutisi emäntä.

-

-Pitou kohotti päätänsä ja kuunteli.

-

-»Niin», jatkoi matami Clément, »hän puhuu Torino nimisestä kaupungista

-ja Sardinia nimisestä maasta ja kutsuu luoksensa herra Pitouta, joka

-selittäisi hänelle, mikä maa ja mikä kaupunki se on».

-

-»Tässä olen», virkkoi Pitou, tyhjensi viinilasinsa ja pyyhki suunsa

-hihaansa.

-

-Ukko Billotin katse pysäytti hänet.

-

-»Tarkoitan», jatkoi Pitou, »jos herra Billot suvaitsee minun antaa

-neiti Catherinelle hänen haluamansa tiedot...»

-

-»Miksei?» sanoi emäntä Billot. »Koska tyttäremme, se lapsipoloinen,

-kysyy sinua, niin mene, poikaseni, semminkin kun herra Raynal on

-sanonut sinua taitavaksi lääkärinapulaiseksi.»

-

-»Hyväinen aika!» huudahti. Pitou viattomasti. »Kysykää rouva

-Clémentilta, kuinka me olemme hoitaneet neiti Catherinea viime yönä.

-Rouva Clément ei ole nukkunut hetkeäkään, kelpo nainen, en minä liioin.»

-

-Oli verrattoman ovelaa Pitoun kajota tähän sairaanhoitajatarta

-koskevaan arkaan kohtaan. Koska matami Clément oli nukkunut

-suurenmoisesti sydänyöstä kello kuuteen aamulla, sai Pitou,

-selittämällä, ettei hän ollut nukkunut tuntiakaan, hänestä ystävän,

-enemmänkin kuin ystävän, sai liittolaisen.

-

-»Hyvä on», sanoi ukko Billot. »Koska Catherine on kysynyt sinua, niin

-mene hänen luoksensa. Tulee kenties vielä hetki, jolloin hän kysyy

-myöskin meitä, äitiään ja minua.»

-

-Pitou tunsi vaistomaisesti, että ilmassa oli ukkosta, ja kuten paimen

-niityllä niin hänkin oli valmis uhmaamaan myrskyä, mutta siitä

-huolimatta hän suunnitteli ennakolta tyyssijaa, minne peittäisi päänsä.

-

-Tämä tyyssija oli Haramont.

-

-Haramontissa hän oli kuningas. Sanoimmeko kuningas? Hän oli enemmän

-kuin kuningas. Hän oli kansalliskaartin päällikkö! Hän oli Lafayette!

-

-Velvollisuudet kutsuivat häntä Haramontiin.

-

-Niinpä hän päättikin Catherinen asiat hoidettuaan palata suoraa päätä

-Haramontiin.

-

-Tätä suunnitelmaa pohtien ja saatuaan herra Billotilta muodollisen

-turvan ja rouva Billotilta äänettömän suostumuksen, hän astui potilaan

-huoneeseen.

-

-Catherine odotti häntä kärsimättömänä. Silmien kiilto ja poskien hehku

-panivat olettamaan, kuten matami Clément oli sanonutkin, että nuori

-tyttö oli jälleen kuumeessa.

-

-Tuskin Pitou oli ehtinyt sulkea oven, kun Catherine, joka tunsi hänen

-askelensa ja joka oli odottanut häntä lähes puolitoista tuntia, kääntyi

-nopeasti ja ojensi häntä kohden molemmat kätensä.

-

-»Ah, sinäkö se olet, Pitou?» sanoi nuori tyttö. »Tulet kovin myöhään.»

-

-»Se ei ole minun vikani, neiti Catherine», vastasi Pitou. »Isänne on

-pidätellyt minua.»

-

-»Isäni?»

-

-»Hän juuri. Oh, hän epäilee varmasti jotakin. Enkä minä» lisäsi Pitou

-huoahtaen, »pitänyt kiirettä. Minä tiesin, että olitte saanut mitä

-halusitte saada.»

-

-»Niin, Pitou... niin», sanoi nuori tyttö ja loi katseensa alas.

-

-»Olen saanut, ja minä kiitän sinua.»

-

-Sitten hän kuiskasi:

-

-»Sinä olet oikein ystävällinen, Pitou, ja minä pidän sinusta paljon!»

-

-»Olette itse kovin ystävällinen, neiti Catherine», vastasi Pitou itku

-kurkussa, sillä hän tunsi, että Catherinen ystävällisyys oli vain

-heijastusta siitä rakkaudesta, jota nuori tyttö tunsi toista miestä

-kohtaan, ja niin vaatimaton kuin nuorukaisemme pohjaltaan olikin,

-nöyryytti häntä aika lailla tieto, että hän oli vain Charnyn kuu.

-

-Niinpä hän sitten jatkoihin kerkeästi:

-

-»Tulin häiritsemään teitä, neiti Catherine, koska minulle sanottiin,

-että halusitte kysellä minulta jotakin.»

-

-Catherine laski käden sydämelleen. Hän tapaili siltä kohdalta Isidorin

-kirjettä ikäänkuin ammentaakseen siitä rohkeutta kysymyksiinsä.

-

-Sitten hän sai ponnistellen sanotuksi:

-

-»Pitou, sinä joka olet niin oppinut, voitko sanoa, mikä paikka on

-Sardinia?»

-

-Pitou elvytteli maantieteellisiä muistojaan.

-

-»Malttakaa hetki... malttakaa, neiti Catherine», sanoi hän.

-»Minun pitäisi se tietää. Niiden aineitten joukossa, joita herra

-apotti Fortier väitti meille opettaneensa, oli myöskin maantieto.

-Malttakaahan... Sardinia... saan sen kyllä selville... Ah, kunpa vain

-löytäisin ensimmäisen sanan, osaisin heti kaikki!»

-

-»Voi, etsi, etsi, Pitou!» kehoitti Catherine kädet ristissä.

-

-»Hitossa, sitä juuri teenkin! Sardinia... Sardinia... ah, nyt valkeni!»

-

-Catherine hengitti jälleen keveästi.

-

-»Sardinia on yksi Välimeren kolmesta isosta saaresta, etelään

-Korsikasta, josta sen eroittaa Bonifacion salmi. Se on osa sardilaisten

-valtioista, jotka ovat saaneet siitä nimensä ja joita sanotaan

-Sardinian kuningaskunnaksi. Sen pituus pohjoisesta etelään on

-kolmesataakuusikymmentä kilometriä ja leveys yhdeksänkymmentäkuusi

-kilometriä. Asukkaita on viisikymmentäneljätuhatta. Pääkaupunki on

-Cagliari... Siinä kaikki, mitä tiedän Sardiniasta, neiti Catherine.»

-

-»Oh hyvä jumala», huudahti nuori tyttö, »kuinka onnellinen te

-olettekaan, kun tiedätte noin paljon, herra Pitou.»

-

-»Niin no», myönsi Pitou, jonka omahyväisyyttä oli maiteltu vaikka

-rakkautta olikin loukattu, »minulla onkin aika hyvä muisti, siinä

-kaikki.»

-

-»Ja nyt», uskalsi Catherine sanoa rohkeammin, »nyt kun olet selittänyt

-minulle, mikä maa Sardinia on, sanohan, mikä on Torino?»

-

-»Torino?» kertasi Pitou. »Tietysti, neiti Catherine, en parempaa

-pyydäkään kuin saada selittää senkin asian... jos vain muistan.»

-

-»Voi, koeta muistaa. Se on mitä tärkeintä, herra Pitou.»

-

-»Hyväinen aika, jos se on niin tärkeätä, täytyy se saada selville.

-Ellen sattuisi muistamaan, menen tiedustelemaan muualta...»

-

-»Mutta... mutta», intti Catherine, »minä haluan saada tietää sen heti.

-Koeta siis muistaa, rakas Pitou... koeta.»

-

-Catherine lausui nämä sanat niin hyväilevästi, että Pitou tunsi koko

-ruumiinsa värähtävän.

-

-»Ah, minä koetan, neiti», sanoi hän, »minä koetan...»

-

-Catherine silmäili häntä mieli tuskaisena.

-

-Pitou taivutti päänsä taaksepäin kuin aikoisi kysellä katolta.

-

-»Torino... Torino... hyväinen aika, neiti Catherine, se onkin

-vaikeampaa kuin Sardinia. Sardinia on iso Välimeren saari, eikä

-Välimeressä olekaan kuin kolme isoa saarta. Sardinia, joka kuuluu

-Piemontin kuningaskuntaan, Korsika, joka on Ranskan kuninkaan, ja

-Sisilia, joka on Napolin kuninkaan. Mutta Torino, sehän on vain joku

-pääkaupunki...»

-

-»Mitä sinä sanoit Sardiniasta, rakas Pitou?»

-

-»Sanoin sen kuuluvan Piemontin kuningaskuntaan enkä luule erehtyneeni,

-neiti Catherine.»

-

-»Se sopii tarkalleen, hyvä ystävä. Isidor sanoo kirjeessään, että hän

-matkustaa Piemontin Torinoon...»

-

-»Ah, nyt minä ymmärrän», sanoi Pitou. »Hyvä, hyvä, hyvä! Kuningas on

-lähettänyt herra Isidorin Torinoon, ja saadaksenne selville, minne

-herra Isidor oikeastaan menee, te kysytte minulta...»

-

-»Minkä muun ellen sen vuoksi?» tokaisi nuori tyttö. »Mitä minä muutoin

-välittäisin Sardiniasta, Piemontista, Torinosta? Niin kauan kun hän ei

-ollut siellä, en tiennyt, mikä oli se saari ja mikä se kaupunki, enkä

-kysellyt. Mutta hän on matkustanut Torinoon... ymmärrätkö, rakas Pitou?

-Nyt minä haluan tietää, mikä paikka on Torino.»

-

-Pitou huoahti raskaasti, ravisti päätänsä, mutta pani silti parhaansa

-tyydyttääkseen Catherinen tiedonhalun.

-

-»Torino... Malttakaahan... Piemontin pääkaupunki... Torino... Torino...

-nyt se vaikeni... Torino, roomalaisten _Bodincemagus, Taurasia,

-Colonia Julia, Augusta Taurinorum_, nykyään Piemontin ja Sardinian

-valtioitten pääkaupunki, Pon ja Dora-joen varrella, Euroopan kauneimpia

-kaupunkeja, sataviisikolmattatuhatta asukasta, hallitseva kuningas

-Charles-Emmanuel... Sellainen on Torino, neiti Catherine.»

-

-»Entä kaukanako Torino on Pisseleusta, herra Pitou? Sinun, joka tiedät

-kaikki, pitäisi tietää sekin.»

-

-»Oh, hitossa, voin kyllä teille sanoa, kaukanako Torino on Pariisista,

-mutta vaikeampaa on tietää, kaukanako se on Pisseleusta.»

-

-»No sano ensin, kaukanako se on Pariisista, Pitou... ja sitten me

-lisäämme siihen matkaan satakahdeksan kilometriä eli matkan Pisseleusta

-Pariisiin.»

-

-»Tottamaarin olette oikeassa!» huudahti Pitou.

-

-Sitten hän jatkoi ulkolukuaan:

-

-»Torinosta Pariisiin on tuhatkaksisataakolmekymmentäkuusi, Roomaan

-kahdeksansataa neljäkymmentä, Konstantinopoliin...»

-

-»Minä tarvitsen vain matkan Pariisista, rakas Pitou.

-Tuhatkaksisataakolmekymmentäkuusi kilometriä... ja siihen

-satakahdeksan... yhteensä tuhatkolmesataaneljäkymmentäneljä kilometriä.

-Hän on siis nyt lähes sadanneljänkymmenen penikulman päässä minusta...

-Kolme päivää sitten hän oli täällä... puolen penikulman päässä... minun

-lähelläni... ja tänään... tänään», lisäsi Catherine itkuun pillahtaen

-ja ja käsiään väännellen, »hän on sadanneljänkymmenen penikulman päässä

-täältä!»

-

-»Oh, ei vielä», huomautti Pitou arasti. »Hän lähti vasta toissapäivänä

-eikä ole vielä ehtinyt matkansa puoliväliinkään... tuskinpa...»

-

-»Missä hän siis on nyt?»

-

-»Sitä en tiedä», vastasi Pitou. »Apotti Fortier opetti meille, mitä

-ovat valtakunnat ja pääkaupungit, muttei puhunut mitään niihin

-johtavista reistä.»

-

-»Onko tässä siis kaikki, mitä tiedät, hyvä Pitou?»

-

-»On kyllä, jumala paratkoon!» myönsi maantieteilijä pahoillaan, että

-hänen tietojensa rajat oli saavutettu näin pian. »Lisäksi tiedän, että

-Torino on aristokraattien turvapaikka.»

-

-»Mitä se merkitsee?»

-

-»Se merkitsee, neiti Catherine, sitä, että Torinoon ovat kerääntyneet

-kaikki prinssit, prinsessat ja emigrantit, Artoisin kreivi, Condén

-prinssi, madame de Polignac, lyhyesti, joukko roistoja, jotka

-vehkeilevät kansaa vastaan ja joilta kerran vielä kaula katkaistaan,

-toivottavasti tohtori Guillotihin keksimällä, hyvin nerokkaalla

-koneella.»

-

-»Oh, herra Pitou...»

-

-»Mitä nyt, neiti Catherine?»

-

-»Nyt te olette yhtä julma kuin palatessanne ensimmäisen kerran

-Pariisista.»

-

-»Julma... minäkö? Ah, se on totta! Niin, niin, niin herra Isidor on

-noita samaisia aristokraatteja! Ja te pelkäätte hänen puolestaan...»

-

-Ja huokaistuaan raskaasti, kuten jo monesti tämän keskustelun aikana,

-hän jatkoi:

-

-»Älkäämme puhuko siitä enempää. Puhukaamme teistä, neiti Catherine, ja

-kuinka minä voisin palvella teitä.»

-

-»Rakas Pitou», virkkoi Catherine, »tänään saamani kirje ei varmaankaan

-ole ainoa, jonka saan...»

-

-»Ja te haluatte, että minä kävisin noutamassa nekin?»

-

-»Pitou... koska olet aloittanut niin ystävällisesti...»

-

-»Voin jatkaakin vai kuinka?»

-

-»Niin...»

-

-»En parempaa pyydäkään.»

-

-»Sinähän käsität, että isäni pitäessä minua silmällä en voi mennä

-kaupunkiin...»

-

-»Ah, mutta teidän on hyvä tietää, että hän pitää minuakin silmällä,

-ukko Billot näet. Olen huomannut sen hänen katseestaan.»

-

-»Niin kyllä, Pitou, mutta hän ei voi seurata sinua Haramontiin, ja me

-voimme sopia paikasta, minne piilotat kirjeet».

-

-»Mainiota!» vastasi Pitou. »Esimerkiksi se iso ontto raita, joka kasvaa

-lähellä sitä paikkaa, mistä löysin teidät pyörtyneenä?»

-

-»Se sopii», sanoi Catherine. »Se on tässä lähellä, mutta kuitenkin niin

-kaukana, ettei talon ikkunoista näe sinne. On siis sovittu, että panet

-kirjeet sinne?»

-

-»Sovittu on, neiti Catherine.»

-

-»Mutta pidäkin varasi, ettei sinua nähdä.»

-

-»Kysykää Longprén, Taille-Tontainen ja Montaigun metsänvartijoilta,

-ovatko he nähneet minua milloinkaan ja kumminkin olen ihan heidän

-nenänsä edestä siepannut tusinoittain kaniineja... Mutta entä te, neiti

-Catherine, kuinka te aiotte menetellä noutaaksenne nuo mainiot kirjeet?»

-

-»Minäkö?... Oh, minä», sanoi Catherine ja hänen hymynsä ilmaisi toivoa

-ja lujaa tahtoa, »minä koetan parantua hyvin pian!»

-

-Pitoun rinnasta puhkesi hänen raskain huokauksensa.

-

-Samassa aukeni ovi ja tohtori Raynal astui huoneeseen.

-

-

-

-

-XXIII

-

-Pitou varusmestarina

-

-

-Tohtori Raynalin tulo helpotti melkoisesti Pitoun lähtöä.

-

-Tohtori Raynal lähestyi potilasta ja huomasi heti sen selvän muutoksen,

-joka eilisen jälkeen oli sairaan tilassa tapahtunut.

-

-Catherine hymyili lääkärille ja ojensi hänelle kätensä.

-

-»Oh», sanoi tohtori, »vain senvuoksi, parahin Catherine, että saisin

-ilon koskettaa kaunista kättänne, minä koetan valtimoanne. Lyön vetoa,

-ettemme saa seitsemääkymmentäviittä iskua enempää minuutissa.»

-

-»Voin tosiaankin nyt paljoa paremmin, herra tohtori, ja teidän

-lääkkeenne ovat tehneet ihmeitä.»

-

-»Minun lääkkeeni... hm, hm!» sanoi tohtori. »En parempaa pyydäkään,

-rakas lapsi, kuin että parantumisenne luetaan minun ansiokseni. Mutta

-vaikka olenkin turhamainen, täytyy minun antaa osa tästä kunniasta

-oppilaalleni Pitoulle.»

-

-Kohottaen katseensa hän jatkoi sitten:

-

-»Oi, luonto, luonto, mahtava Ceres, salaperäinen Isis, minkälaisia

-salaisuuksia sinussa onkaan niille, jotka sinua tutkivat!»

-

-Hän kääntyi ovelle päin ja huusi:

-

-»Tulkaa, tulkaa, te synkkäkasvoinen isä, te huolestunut äiti, tulkaa

-katsomaan rakasta potilastanne. Täydellisesti parantuakseen hän kaipaa

-enää vain teidän rakkauttanne ja teidän hellyyttänne.»

-

-Tohtorin kehoituksen kuultuaan isäntä ja emäntä Billot kiiruhtivat

-huoneeseen; edellisen piirteissä näkyi vielä epäilyksen merkkejä,

-jälkimäisen kasvot säteilivät riemua.

-

-Heidän astuessaan sisälle Pitou poistui — vastattuaan päännyökkäyksellä

-Catherinen viimeiseen silmäykseen.

-

-Jättäkäämme nyt Catherine — joka Isidorin kirje sydämellään ei enää

-tarvinnut jääkääreitä päänsä ympärille eikä sinappihauteita jalkoihinsa

-— jättäkäämme Catherine kunnon vanhempiensa hellään hoivaan, toivoon

-ja elämään ja seuratkaamme Pitouta, joka juurikään on yksinkertaisesti

-ja vaatimattomasti täyttänyt kristillisyyden vaikeimman käskyn —

-kieltäytynyt ja uhrautunut lähimmäisensä hyväksi.

-

-Olisi sanottu liikaa, jos väittäisi kelpo nuorukaisemme lähteneen

-Catherinen luota iloisin mielin. Tyydymmekin vain vakuuttamaan, että

-hän lähti tyytyväisenä. Vaikkei hän ollutkaan selvillä suorittamansa

-työn suuruudesta, tunsi hän silti hyvin, kuullessaan sen sisäisen

-äänen onnittelut, joka asustaa jokaisen ihmisen rinnassa, että hän

-oli suorittanut hyvän ja pyhän työn, ehkei juuri moraalin kannalta,

-joka tuomitsee Catherinen ja varakreivi de Charnyn, toisin sanoin

-maalaistytön ja ylhäisen herran, välisen liiton, niin ainakin

-ihmisyyden kannalta.

-

-Kertomuksemme aikaan oli ihmisyys muotiin tullut iskusana, ja Pitou

-— joka useammin kuin kerran oli lausunut tuon sanan käsittämättä

-sen merkitystä — Pitou oli sovelluttanut sen käytäntöön oikeastaan

-tajuamatta niin tehneensä.

-

-Hänen suorittamansa teko oli sitä laatua, että hänen olisi pitänyt se

-tehdä oveluuttaan, ellei hän olisi sitä tehnyt sydämenhyvyyttään.

-

-Herra de Charnyn kilpailijasta — sillä hetkellä Pitoulle tuiki mahdoton

-tilanne — hän oli muuttunut Catherinen uskotuksi.

-

-Catherine ei ollut kohdellut häntä töykeästi, halveksivasti, ei ollut

-karkoittanut häntä luotansa, kuten oli käynyt hänen ensimmäistä kertaa

-Pariisista palattuaan, vaan oli hellinyt, sinutellut ja hyväillyt häntä.

-

-Uskottuna hän oli saanut, mitä hän kilpailijana ei ollut voinut

-uneksiakaan.

-

-Puhumattakaan siitä, mitä hän vastedes vielä saisi sitä mukaa ja siinä

-määrin kuin tapahtumat vaatisivat hänen osuuttaan kauniin maalaistytön

-salaisessa lemmenkehittelyssä.

-

-Varmentaakseen itselleen tämän rakastavaa hellyyttä lupaavan

-tulevaisuuden Pitou vei ensi töikseen muori Colombelle Catherinen

-antaman, vaikeasti luettavan valtakirjan, jonka nojalla hän saisi periä

-kaikki Catherinelle osoitetut kirjeet.

-

-Tämän kirjoitetun valtuuden lisäksi Pitou esitti Catherinen suullisen

-lupauksen, että seuraavana Martinpäivänä Pisseleun palvelusväelle

-järjestettäisiin kemut, joissa tarjottaisiin kosolta piparkakkuja ynnä

-rintasokeria.

-

-Tämä valtuus ja tämä lupaus, jotka samalla tyydyttivät muori Colomben

-omantunnon ja hyödyn vaatimukset, saivat hänet lupaamaan käydä joka

-aamu postissa ja tuoda Pitoulle kaikki Catherinelle tulleet kirjeet.

-

-Kun tämä asia oli järjestetty — ja koska _kaupungissa_, kuten

-Villers-Cotteretsia mahtailevasti sanottiin, ei enää ollut mitään

-tehtävää — lähti Pitou kotikyläänsä.

-

-Pitoun tulo Haramontiin oli merkittävä tapaus. Hänen äkillinen lähtönsä

-pääkaupunkiin oli aiheuttanut monenlaisia arvailuja, sillä siitä

-hetkestä alkaen, jolloin Lafayetten ajutantti oli Pariisista saamansa

-valtuuden nojalla vallannut apotti Fortierin huostassa olleet aseet,

-oli Haramontin asukkailla ollut korkea ajatus Pitoun valtiollisesta

-merkityksestä. Yhdet arvelivat, että tohtori Gilbert oli kutsunut hänet

-Pariisiin, toiset, että kenraali Lafayette oli hänet kutsunut, jotkut

-niitä oli tosin pieni vähemmistö — väittivät, että kuningas itse oli

-hänet kutsunut!

-

-Vaikkei Pitou tiennytkään, minkälaiseen huutoon hän oli poissaollessaan

-päässyt — maineeseen, joka oli kohottanut hänen henkilökohtaista

-arvoaan — astui hän silti synnyinkyläänsä niin arvokkaan näköisenä,

-että kaikkia ihmetytti tämä ryhdikkyys.

-

-Asianlaita onkin niin, että ihmisten todellinen arvo huomataan vain,

-jos heitä katsellaan heidän omalla maaperällään. Apotti Fortierin

-pihalla koulupoikana, herra Billotin maatilalla työmiehenä Pitou oli

-Haramontissa mies, kansalainen, kapteeni.

-

-Puhumattakaan siitä, että hänellä, paitsi tätä kapteenin arvoa ja

-viittä kuutta louisdoria omaa rahaa, oli kuten muistamme viisikolmatta

-louisdoria, jotka tohtori Gilbert oli hänelle auliisti lahjoittanut

-Haramontin kansalliskaartin varustelua ja vaatetusta varten.

-

-Tuskin hän oli ehtinyt päästä kotiinsa ja rummunlyöjä tulla häntä

-tervehtimään, kun hän jo määräsi tämän kuuluttamaan, että seuraavana

-sunnuntaina puolen päivän aikaan pidettäisiin Haramontissa julkinen

-joukkojen tarkastus, jolloin miesten tuli esiintyä täysissä aseissa ja

-varustuksissa.

-

-Silloin kukaan ei enää epäillyt, ettei Pitoulla ollut jotakin tärkeää

-ilmoitettavaa Haramontin kansalliskaartille hallituksen taholta.

-

-Monet tulivat puhelemaan Pitoun kanssa saadakseen ennen muita vihiä

-tästä suuresta salaisuudesta. Mutta julkisissa asioissa Pitou noudatti

-majesteetillista äänettömyyttä.

-

-Illalla — julkiset asiat eivät häirinneet Pitoun yksityisasioita yhtään

-enempää, kuin hänen yksityisasiansa häiritsivät julkisia asioita

-— illalla Pitou kävi virittämässä jäniksenpaulansa ja lausumassa

-tervehdykset ukko Clouisille, mikä ei suinkaan estänyt häntä olemasta

-kello seitsemältä aamulla räätälimestari Dulauroyn luona. Sitä

-ennen hän oli vienyt kotiinsa kolme kaniinia ja yhden jäniksen sekä

-tiedustellut muori Colombolta, oliko Catherinelle tullut kirjettä.

-

-Kirjettä ei ollut, ja Pitou tuli miltei murheelliseksi ajatellessaan,

-kuinka ikävää se oli toipilas-paralle.

-

-Pitou oli käynyt mestari Dulauroyn puheilla tiedustellakseen,

-suostuisiko tämä valmistamaan Haramontin kansalliskaartille täydellisen

-pukukerran ja minkä hinnan tämä vaatisi työstään.

-

-Mestari Dulauroy aloitti — kuten tällaisissa tilaisuuksissa on

-tapa — kyselemällä asianomaisten miesten kokoa; näihin kysymyksiin

-Pitou vastasi luettelemalla Haramontin kansalliskaartin kuuluvien

-kolmenneljättä miehen, upseerien, aliupseerien ja sotilaitten, nimet.

-

-Koska mestari Dulauroy tunsi jo ennestään kaikki nämä miehet, oli

-helppoa arvioida miesten koko ja pituus. Kynä ja liitu kädessä

-räätälimestari selitti, ettei hän voinut valmistaa kolmeaneljättä

-nuttua ja yhtä monta housuparia huokeammalla kuin kolmellaneljättä

-louisdorilla.

-

-Eikä Pitou saisi tähän hintaan vaatia vallan uutta kangasta.

-

-Pitou piti hintaa kohtuuttomana ja väitti omin korvin kuulleensa

-kenraali Lafayetten itsensä sanovan, että hän oli vaatettanut Ranskan

-kansalliskaartin kolme miljoonaa miestä viidelläkolmatta livrellä

-miehen, toisin sanoen seitsemälläkymmenelläviidellä miljoonalla koko

-joukon.

-

-Mestari Dulauroy vastasi, että niin isosta urakasta hyötyi

-kokonaisuudessaan, vaikka pikkuseikoissa joutuikin kärsimään, mutta

-kaikki mitä hän voisi tehdä — ja se oli hänen viimeinen sanansa — oli

-vaatettaa Haramontin kansalliskaarti kahdellakolmatta frangilla miehen

-ja koska hänellä lisäksi olisi puuhasta ennakkokuluja, voisi hän ryhtyä

-koko puuhaan ainoastaan käteismaksua vastaan.

-

-Pitou otti taskustaan kourallisen kultarahoja ja selitti, ettei sillä

-taholla ollut estettä, mutta hinta oli rajoitettava, ja lisäsi,

-että jos mestari Dulauroy kieltäytyisi valmistamasta kolmeaneljättä

-nuttua ja kolmeaneljättä housuparia viidelläkolmatta louisdorilla,

-menisi hän tarjoamaan tämän työn mestari Blignylle, mestari Dulauroyn

-ammattitoverille ja kilpailijalle. Hän oli antanut etusijan mestari

-Dulauroylle sen vuoksi, että tämä oli täti Angéliquen ystävä.

-

-Pitoulla ei tosiaankaan ollut mitään sitä vastaan, että täti Angélique

-saisi kiertoteitse tietää, että hän, Pitou, loi kultaa lapiolla, ja hän

-oli varma, että räätälimestari jo samana iltana kertoisi tädille, mitä

-oli nähnyt, toisin sanoin, että Pitou oli äveriäs kuin Kroisos-vainaja.

-

-Uhkaus, että tämä huomattava tilaus annettaisiin jonkun toisen

-suoritettavaksi, vaikutti, ja mestari Dulauroy suostui Pitoun

-vaatimuksiin. Pitou vaati lisäksi, että hänen pukunsa joka olisi

-tehtävä uudesta kankaasta — hän ei välittänyt kankaan hienoudesta, hän

-piti enemmän karkeasta kuin hienosta — valmistettaisiin, olkalaput

-mukaanluettuina, kaupanpäällisinä.

-

-Tämä vaatimus johti yhtä pitkään ja kiihkeään kiistaan kuin

-edellinenkin oli ollut, mutta jälleen Pitou selviytyi voittajana yhä

-sen hirveän uhkauksen turvin, että hankkisi mestari Blignyltä, mitä ei

-voinut mestari Dulauroylta saada.

-

-Kiistan tulos oli, että mestari Dulauroy sitoutui seuraavaksi

-lauantai-illaksi valmistamaan yksineljättä nuttua ja yhtä monta

-housuparia sotamiehille, kaksi nuttua ja kahdet housut kersantille ja

-luutnantille sekä yhden nutun ja yhdet housut kapteenille, olkalapuin

-koristetun kokopuvun.

-

-Jos tilaus ei valmistuisi määrätyksi hetkeksi, saisi räätälimestari

-vastata tapahtuneesta vahingosta, sillä Villers-Cotteretsin ja tähän

-piirikuntaan kuuluvien kaupunkien yhteinen liittojuhla vietettäisiin

-seuraavana sunnuntaina heti mainitun lauantain jälkeen.

-

-Tähänkin ehtoon mestari Dulauroy suostui kuten kaikkiin muihinkin.

-

-Kello yhdeksältä aamulla oli tämä suuri asia saatu päätetyksi.

-

-Kello puoli kymmenen Pitou palasi Haramontiin ennakolta ylpeillen siitä

-yllätyksestä, jonka hän valmistaisi kansalaisilleen.

-

-Kello yksitoista rummunlyöjä hälytti kaartin koolle.

-

-Kello kaksitoista kansalliskaarti marssi täysissä aseissa ja totuttuun

-tapaansa täsmällisesti kylän torille.

-

-Tunnin kestäneen harjoituksen jälkeen, josta tämä kelpo kansalliskaarti

-sai päällikkönsä kiitokset ja eläköön-huutoja niiden naisten,

-lapsien ja ukkojen taholta, jotka lopen innostuneina katselivat

-tätä liikuttavaa kohtausta, Pitou kutsui luoksensa kersantti Claude

-Tellierin ja luutnantti Désiré Maniquetin ja käski näiden koota

-miehensä ja kehoittaa heitä hänen, Pitoun, tohtori Gilbertin, kenraali

-Lafayetten ja itsensä kuninkaan nimessä menemään Villers-Cotteretsin

-räätälin, mestari Dulauroyn luo, jolla olisi heille tärkeää asiaa.

-

-Rummunlyöjä rummutti miehet riviin. Kersantti ja luutnantti, jotka

-tiesivät asiasta yhtä vähän kuin miehistökin, esittivät miehilleen

-päällikön käskyn sanasta sanaan. Sitten kajahti Pitoun voimakas ääni:

-»Hajalle!»

-

-Viittä minuuttia myöhemmin Haramontin kansalliskaartin yksineljättä

-rivimiestä ynnä kersantti Claude Tellier ja luutnantti Désiré Maniquet

-juoksivat kuin irtipäästetyt ajokoirat Villers-Cotteretsin maantiellä.

-

-Illalla Haramontin molemmat soittoniekat pitivät kapteenille

-soittajaiset. Ilmassa sinkoili räjähdyspommeja, raketteja sekä

-roomalaisia kynttilöitä ja eräät, tosin hieman humalaiset äänet

-huusivat tuolloin tällöin:

-

-»Eläköön Ange Pitou, kansan isä!»

-

-

-

-

-XXIV

-

-Apotti Fortier antaa uuden todistuksen vastavallankumouksellisesta

-mielialastaan

-

-

-Seuraavana sunnuntaina jo kello viisi aamulla Villers-Cotteretsin

-asukkaat heräsivät rummunpärinään, joka melusi vallan mielettömästi.

-

-Minun mielestäni ei mikään ole inhoittavampaa kuin herättää tällä

-tavalla kaupungin asukkaat, joiden enemmistö miltei aina, se täytyy

-sanoa, mieluummin nukkuisi yönsä kaikessa rauhassa ja käyttäisi

-nukkumiseen ne seitsemän tuntia, jotka kansanomaisen terveysopin mukaan

-ovat välttämättömiä ihmiselle, jotta hän säilyisi ruumiillisesti

-hyvinvoipana ja henkisesti virkeänä.

-

-Mutta kaikkina vallankumouskausina käy samalla lailla ja kun kerran

-astutaan niihin edistyksen ja levottomuuksien ajankohtaan, täytyy

-tyynesti unikin panna niiden uhrausten joukkoon, jotka itsekukin on

-velvollinen isänmaalle tekemään.

-

-Tyytyväiset ja tyytymättömät, isänmaanystävät ja aristokraatit,

-lyhyesti, kaikki Villers-Cotteretsin asukkaat herätettiin siis

-sunnuntaina lokakuun 18 p. 1789 kello viisi aamulla.

-

-Juhlamenojen piti alkaa vasta kello kymmenen, mutta viisi tuntia ei

-suinkaan ollut liian pitkä aika panna kuntoon, mikä vielä oli kesken.

-

-Iso lava oli jo kymmenen päivää seissyt torin keskellä, mutta tämä

-lava, jonka nopea kohoaminen todisti rakentajien intoa, oli niin

-sanoaksemme vasta muistopatsaan luuranko.

-

-Täksi muistomerkiksi oli suunniteltu isänmaalle pyhitettyä alttaria,

-jonka ääreen apotti Fortier oli enemmän kuin kaksi viikkoa sitten

-kutsuttu lukemaan messu lokakuun 18 päivänä, sen sijaan että lukisi sen

-kirkossa.

-

-Mutta jotta tämä muistomerkki saataisiin vastaamaan kahdenlaista

-arvoaan, hengellistä ja yhteiskunnallista, oli koko kunnan rikkauksia

-veroitettava siihen tarkoitukseen.

-

-Meidän täytyy myöntää, että jokainen olikin auliisti tarjonnut

-rikkauksistaan tätä suurta juhlaa varten: kuka oli lahjoittanut maton,

-kuka alttariliinan, yksi silkkiverhot, toinen pyhimystarinaa esittävän

-taulun.

-

-Mutta koska lokakuussa sää yleensä on kovin epävakainen ja ilmapuntari

-harvoin osoittaa kaunista ilmaa Skorpionin merkeissä, ei kukaan ollut

-tuonut lahjaansa ennakolta, vaan jokainen oli odottanut juhlapäivää

-kantaakseen silloin roponsa esille.

-

-Aurinko nousi kello puoli seitsemän, kuten sen tapa on tähän

-vuodenaikaan, ennustaen säteittensä helakkuudella ja hehkulla sellaista

-kaunista syyspäivää, jota toisinaan voi verrata kevään ihanimpiin

-päiviin.

-

-Kello yhdeksältä aamulla isänmaan alttari oli vaatetettu uhkealla

-Aubusson-matolla, joka puolestaan oli verhottu pitsein koristetulla

-vaatteella. Ylinnä oli taulu, joka kuvasi Johannes Kastajaa

-saarnaamassa aavikolla. Taulun yläpuolella kaartui samettinen,

-kultaripsinen telttakatto, josta riippuivat uhkeat, kirjaillut verhot.

-

-Juhlamessussa tarpeelliset välineet oli tietenkin kirkon toimitettava

-paikalle. Siitä puolesta ei siis kukaan huolehtinut.

-

-Lisäksi oli jokainen kansalainen — niinkuin Kristuksen ruumiinjuhlankin

-aikana on tapana — ripustanut porttinsa pieleen tai talonsa päätyyn

-muratein koristettuja hursteja tai seinävaatteita, joihin oli ommeltu

-kukkia tai henkilökuvia.

-

-Kaikki Villers-Cotteretsin ja lähiseudun nuoret tytöt valkoisissaan,

-uumilla kolmivärivyöhyt ja kädessä vihreä oksa, oli määrätty

-ympäröimään isänmaan alttaria.

-

-Messun jälkeen piti miesten vannoa vala hallitusmuodolle.

-

-Villers-Cotteretsin kansalliskaarti, joka oli seissyt aseissa kello

-kahdeksasta saakka, odotti naapurikylien kunnalliskaarteja ja vaihtoi

-tervehdyksiä sitä mukaa kuin ne saapuivat.

-

-On sanomattakin selvää, että kärsimättömimmin odotettiin Haramontin

-kansalliskaartin tuloa.

-

-Oli näet levinnyt huhu, että Pitoun toimesta ja kuninkaallisen

-anteliaisuuden turvin ne kolmeneljättä miestä, jotka muodostivat

-kaartin, ynnä heidän päällikkönsä Ange Pitou esiintyisivät oikeissa

-asetakeissa.

-

-Mestari Dulauroyn työhuoneet olivat koko viikon olleet täynnä kansaa.

-Ulkona ja sisällä oli tungeskellut uteliaita katselemassa kymmenen

-työmiehen valmistelevan tätä jättiläistilausta, jonka vertaista ei

-Villers-Cotteretsissa ollut miesmuistiin nähty.

-

-Viimeinen univormu, kapteenin — sillä Pitou oli vaatinut, että

-hänen pukunsa tekoon ryhdyttäisiin vasta kun toisten olisivat

-valmiit — viimeinen asetakki annettiin sopimuksen mukaan omistajalle

-lauantai-iltana minuuttia vailla kaksitoista.

-

-Sopimuksen mukaan Pitou niinikään suoritti silloin viimeistä ropoa

-myöten viisikolmatta louisdoria herra Dulauroylle.

-

-Kaikki tämä oli omiaan herättämään hälyä piirikunnan keskuksessa, ei

-siis ollut kumma, että mainittuna päivänä Haramontin kansalliskaartia

-odotettiin kärsimättömästi!

-

-Täsmälleen kello yhdeksän alkoi Largny-kadun päästä kuulua

-rummunpärinää ja huilun vihellystä. Ilmoille kajahti voimakas ilon

-ja ihailun kirkaisu ja kaukaa näkyi Pitou valkoisen ratsunsa — tai

-oikeammin luutnanttinsa Désiré Maniquetin valkoisen ratsun — selässä.

-

-Haramontin kansalliskaarti osoittautui ennakkomainettansa paremmaksi —

-mikä ei useinkaan ole laita asioitten, joita on saanut kauan odottaa.

-

-Muistettakoon sitä riemua, jonka samainen kaarti herätti, kun sen

-ainoana univormuna oli vain kolmeneljättä samanlaista hattua ja Pitoun

-eroitti kaartilaisesta vain kaski ja tavallinen ratsuväen sapeli.

-

-Voi siis kuvitella, mikä sotilaallinen ryhti oli nyt näillä Pitoun

-kolmellaneljällä miehellä, joiden yllä oli oikeat asetakit ja

-sotilashousut, ja kuinka keikarimainen asento heidän päälliköllään,

-jonka pikku hattu oli kallellaan toiselle korvalle, kaulalaatta

-rinnalla, »kissankäpälät» olkapäillä ja miekka kädessä.

-

-Largny-kadulta Lafontaine-aukiolle asti kuuluikin yhtämittaista

-ihailunsorinaa ja huutoja.

-

-Täti Angélique ei ollut laisinkaan tuntea veljenpoikaansa. Hän oli

-sotkeutua Maniquetin valkoisen ratsun jalkoihin yrittäessään katsella

-Pitouta ihan läheltä.

-

-Pitou heilautti miekallaan majesteetillisen tervehdyksen ja lausui

-juhlallisella äänellä, joka kantoi parinkymmenen askeleen päähän:

-

-»Hyvää päivää, madame Angélique!»

-

-Moinen kunnioittava tervehdys musersi tämän ikäneidon niin kokonaan,

-että hän astui kolme askelta taaksepäin, kohotti kätensä, ja huudahti:

-

-»Voi, tuota poika-poloista! Onni on pannut hänen päänsä sekaisin! Hän

-ei tunne enää tätiään!»

-

-Huomautukseen vastaamatta Pitou ajoi majesteetillisesti ohi ja

-sijoittui isänmaan alttarin kupeella kunniapaikalle, joka oli varattu

-Haramontin kansalliskaartille, ainoalle täysissä varustuksissa

-esiintyvälle joukolle.

-

-Perille päästyään Pitou hypähti maahan ja uskoi hevosensa eräälle

-katupojalle, joka tästä toimesta sai uhkealta kapteenilta kuusi

-hohtavaa hopearahaa.

-

-Viittä minuuttia myöhemmin tämä tapahtuma kerrottiin täti Angéliquelle,

-joka päivitteli:

-

-»Mutta se poika-parka on siis miljoonamies?»

-

-Sitten hän jatkoi hiljaa:

-

-»Olinpa aika höperö, kun riitaannuin hänen kanssaan. Tädit perivät

-veljenpoikansa...»

-

-Pitou ei kuullut tätä päivittelyä eikä tätä mietelmää. Pitou oli

-yksinkertaisesti ihan haltioissaan.

-

-Niiden nuorten tyttöjen joukossa, joiden uumilla oli kolmivärinen

-vyöhyt ja kädessä vihreä muratinoksa, hän oli huomannut Catherinen.

-

-Catherine oli vielä kalpea vastikään kestetyn sairautensa jäljiltä,

-mutta kauniimpi kuin kukaan toinen, joka upeili terveen raikkaassa

-kukoistuksessa.

-

-Catherine oli kalpea, mutta onnellinen, sillä tänä aamuna hän oli

-löytänyt kirjeen ontosta piilipuusta — Pitoun huolenpidon tuloksena.

-

-Pitou-poloisella oli aikaa kaikkeen, kuten olemme jo maininneet.

-

-Kello seitsemältä aamulla hän oli muun puuhan lomassa käväissyt

-muori Colomben luona. Neljänneksen yli seitsemän hän oli ehtinyt

-panna kirjeen onttoon piilipuuhun. Kello kahdeksan hän oli täydessä

-univormussa astunut kolmenneljättä miehensä etunenään.

-

-Hän ei ollut nähnyt Catherinea sen jälkeen kuin oli jättänyt hänet

-maatilan sairasvuoteelle, ja sanomme toistamiseen, että tyttö oli hänen

-mielestään niin kaunis ja niin onnellinen, että hän vallan haltioitui

-hänet nähdessään.

-

-Catherine viittasi hänet luoksensa.

-

-Pitou silmäili ympärilleen todetakseen, että viittaus tarkoitti häntä.

-

-Catherine hymyili ja uudisti kehoituksensa.

-

-Ei ollut enää tilaa erehtymiselle.

-

-Pitou työnsi miekan tuppeen, otti sirosti kolmikolkkahatun käteensä ja

-lähestyi paljain päin nuorta tyttöä.

-

-Kenraali Lafayetten edessä Pitou olisi yksinkertaisesti vain nostanut

-kätensä hatun reunalle.

-

-»Ah, herra Pitou», sanoi Catherine, »en ollut sinua tunteakaan! Hyvä

-jumala, kuinka asetakkisi pukeekaan sinua!»

-

-Sitten hän kuiskasi:

-

-»Kiitos, kiitos, rakas Pitou! Voi, kuinka hyvä sinä oletkaan ja kuinka

-minä pidänkään sinusta!»

-

-Ja hän tarttui kansalliskaartin kapteenin käteen ja puristi sitä

-omassaan.

-

-Pitoun silmissä musteni, hattu putosi maahan hänen vapaana olevasta

-kädestään ja rakastunut poika-poloinen olisi kukaties vaipunut

-polvilleen hatun viereen, ellei samassa Soissons-kadulta päin olisi

-kuulunut kovaa meteliä, uhkaavien huutojen säestämänä.

-

-Mikä tämän hälinän aiheuttikin, Pitou käytti hyväkseen tätä

-välikohtausta tointuakseen hämmennyksestään.

-

-Hän riuhtaisi kätensä Catherinen käsistä, sieppasi hattunsa ja kiiruhti

-kolmenneljättä miehensä etunenään huutaen: »Aseihin!»

-

-Kertokaamme nyt, mikä oli aiheuttanut tämän kovan metelin ja nämä

-uhkaavat huudot.

-

-Tiedämme jo, että apotti Fortier oli määrätty pitämään liittomessu

-isänmaan alttarilla ja että pyhät astiat ja muut jumalanpalveluksen

-koristukset, kuten risti, viirit ja kynttilänjalat, piti tuotaman

-kirkosta torin keskelle pystytetyn uuden alttarin varusteiksi.

-

-Pormestari de Longpré oli saanut hoitaakseen tämän puolen

-juhlallisuuksista.

-

-Kuten muistamme, oli herra de Longpré jo kerran ennenkin asioinnut

-apotti Fortierin kanssa, silloin kun Pitou kenraali Lafayetten antama

-valtakirja kädessä oli aseellisen voiman turvin anastanut apotti

-Fortierin pidättämät aseet. [Kts. _Ange Pitou_. 36. luku.]

-

-Herra de Longpré siis tunsi, kuten kaikki kaupunkilaiset, apotti

-Fortierin luonteen ja tiesi, että tämä oli lujatahtoinen itsepäisyyteen

-asti, ärtyisä väkivaltaisuuteen saakka.

-

-Hän aavisti, että apotti Fortier muisti vielä hyvin hänen

-esiintymisensä mainitussa asejutussa.

-

-Sen vuoksi hän tyytyikin, käymättä henkilökohtaisesti apotti Fortierin

-puheilla ja käsittelemättä kysymystä maallisen ja hengellisen vallan

-välisenä asiana, hän tyytyikin, kuten sanottu, lähettämään tälle

-kunnianarvoiselle Jumalan palvelijalle juhlan ohjelman, jossa oli m.m.

-seuraavat kohdat:

-

- »IV. Herra apotti Fortier pitää messun isänmaan alttarilla;

- messutoimitus alkaa kello kymmenen aamupäivällä.

-

- V. Herra apotti Fortierin toimesta siirretään pyhät astiat ja muut

- jumalanpalveluksessa tarvittavat koristukset Villers-Cotteretsin

- kirkosta isänmaan alttarille.»

-

-Maistraatin sihteeri itse oli vienyt tämän ohjelman apotti Fortierille.

-Apotti oli lukenut sen pilkallisen näköisenä ja vastannut äänellä, joka

-kuulosti samanlaiselta kuin oli hänen ilmeensäkin:

-

-»Hyvä on.»

-

-Kuten olemme nähneet, oli isänmaan alttari saanut jo kello yhdeksäksi

-mattonsa, verhonsa, liinansa ja taulunsa, joka kuvasi Johannes Kastajaa

-pitämässä erämaasaarnaansa.

-

-Puuttuivat enää vain kynttilänjalat, sakramenttikaappi, risti ja muut

-jumalanpalveluksessa tarvittavat esineet.

-

-Kello tuli puoli kymmenen eikä näitä esineitä ollut vieläkään tuotu.

-

-Pormestari hermostui.

-

-Hän lähetti sihteerinsä kirkkoon tiedustelemaan, joko pyhien astioitten

-kuljetusta puuhattiin.

-

-Sihteeri palasi ja ilmoitti, että kirkon ovet olivat kaksinkertaisessa

-salvassa.

-

-Sihteeri lähetettiin suntion luokse, joka tietenkin oli saanut

-tehtäväkseen esineitten kuljetuksen. Suntio istui huoneessaan jalka

-jakkaralla ja hänen kasvonsa olivat vääntyneet kuin rienaajan

-riivaamalla.

-

-Suntio-parka oli nyrjäyttänyt nilkkansa.

-

-Sihteeri lähetettiin kiireesti lukkarien luo.

-

-Molemmat olivat huonossa kunnossa. Toinen oli ottanut oksennus-, toinen

-ulostuslääkettä. Lääkkeet olivat vaikuttaneet ihmeellisesti ja molemmat

-potilaat toivoivat paranevansa ennalleen parissa päivässä.

-

-Pormestari alkoi epäillä salajuonta. Hän lähetti sihteerinsä apotti

-Fortierin luo.

-

-Apotti Fortier oli samana aamuna saanut leinikohtauksen ja hänen

-sisarensa pelkäsi leinin pian siirtyvän hänen mahaansa.

-

-Herra de Longpré ymmärsi nyt kaikki. Apotti Fortier ei ainoastaan

-kieltäytynyt pitämästä messua isänmaan alttarilla, vaan oli lisäksi

-tehnyt suntion ja lukkarit työhön kykenemättömiksi ja sulkemalla kaikki

-kirkonovet esti ketään muutakaan pappia, mikäli sellainen jostakin

-löydettäisiin, pitämästä messua hänen asemastaan.

-

-Tilanne oli vakava.

-

-Siihen aikaan uskottiin vielä, ettei suurina hetkinä maallinen valta

-voinut toimia erillään hengellisestä ja ettei minkäänlaista juhlaa

-käynyt päinsä suorittaa ilman messua.

-

-Muutamaa vuotta myöhemmin mentiin päinvastaiseen äärimmäisyyteen.

-

-Nämä sihteerin edestakaiset matkat eivät olleet sujuneet niin,

-ettei hän olisi jotakin vihjaissut suntion nyrjähtäneestä nilkasta,

-toisen lukkarin oksennus- ja toisen ulostuslääkkeestä ja apotin

-leinikohtauksesta.

-

-Väkijoukosta alkoi kuulua uhkaavaa murinaa.

-

-Puhuttiin jo, että murtauduttaisiin kirkkoon, otettaisiin sieltä

-pyhät astiat ja jumalanpalveluksessa tarpeelliset koristukset ja

-laahattaisiin apotti Fortier vaikka väkivalloin isänmaan alttarin

-ääreen.

-

-Herra de Longpré, joka oli sopua harrastava mies, tyynnytti tämän

-ensimmäisen mieltenkuohun ja lupasi itse mennä neuvottelemaan apotti

-Fortierin kanssa.

-

-Hän lähti siis Soissons-kadulle ja kolkutti arvoisan apotin ovelle,

-joka oli lukittu yhtä huolellisesti kuin kirkonkin ovet.

-

-Turhaan hän kolkutti, ovi pysyi kiinni.

-

-Herra de Longpré huomasi, että nyt oli turvauduttava aseelliseen

-voimaan.

-

-Hän kutsutti paikalle ratsuväenkersantin ja poliisipäällikön.

-

-Molemmat olivat isolla torilla ja riensivät noudattamaan pormestarin

-kutsua.

-

-Suunnaton väkijoukko seurasi heitä.

-

-Koska kellään ei ollut mukanaan rautakankea tai muurinsärkijää, joilla

-ovi olisi voitu murtaa, lähetettiin yksinkertaisesti sana eräälle

-lukkosepälle.

-

-Mutta juuri kun lukkoseppä sovitteli tiirikkaa lukkoon, aukeni ovi ja

-apotti Fortier astui kynnykselle.

-

-Ei kuten ennen muinoin Coligny, joka kysyi murhaajiltaan: »Veljet, mitä

-te tahdotte?»

-

-Ei, vaan niinkuin Kalkhas, katse palavana ja _karva pörröisenä_, kuten

-Racine sanoo _Iphigenie_-draamassaan.

-

-»Pois!» huusi hän ja kohotti kätensä uhkaavin elein. »Pois, te

-kerettiläiset jumalankieltäjät, hugenotit, luopiot, amelekit, Sodoman

-ja Gomorrhan väki. Poistukaa Herran miehen kynnykseltä!»

-

-Väkijoukosta kuului voimakasta murinaa, joka ei suinkaan ilmaissut

-suosiota apotti Fortieria kohtaan.

-

-»Anteeksi, herra apotti», virkkoi pormestari lempeällä äänellään, jonka

-hän koetti saada niin rakastettavaksi kuin suinkin.

-

-»Anteeksi, herra apotti, me haluamme vain kuulla, pidättekö vai ette

-messun isänmaan alttarilla».

-

-»Haluanko pitää messun isänmaan alttarilla?» huudahti apotti kuohahtaen

-pyhään vihaan, joka hänet usein valtasi. »Haluanko pyhittää kapinan,

-epäuskon ja kiittämättömyyden? Haluanko rukoilla Jumalaa kiroamaan

-hyveen ja siunaamaan rikoksen? Sitä ette liene toivonut, herra

-pormestari! Haluatte kuulla, suostunko vai en toimittamaan kaikkea

-pyhää loukkaavan messunne? No niin, en, suostu, en, en!»

-

-»Hyvä on, herra apotti», vastasi pormestari, »olette vapaa eikä teitä

-voi pakottaa».

-

-»Ah, on kovin hauskaa, että olen vapaa», sanoi apotti, »on kovin

-hauskaa, ettei minua voi pakottaa... Olette tosiaan liian ystävällinen,

-herra pormestari.»

-

-Ja ilkkuvasti nauraen hän alkoi salvata oveaan viranomaisten nenän

-edessä.

-

-Ovi olisi pian näyttänyt — käyttääksemme kansanomaista sanontaa —

-puisevaa naamaansa hölmistyneelle joukolle, ellei äkkiä muuan mies

-olisi syöksynyt esille ja riuhtaissut jäntevällä kädellä auki kolme

-neljännesmatkaa sulkeutunutta ovea, jolloin apotti oli kaatua mukana,

-niin voimakas kuin olikin.

-

-Tämä mies oli Billot — Billot, vihasta kalpeana, otsa kurtussa, hampaat

-tiukasti yhteen puserrettuina.

-

-Kuten muistettaneen, oli Billot filosofi. Hän halveksi pappeja, joita

-hän sanoi mustatakeiksi ja laiskureiksi.

-

-Syntyi syvä hiljaisuus. Ymmärrettiin, että näiden kahden miehen välillä

-tapahtuisi pian jotakin hirveää.

-

-Mutta vaikka Billot olikin ovea avatessaan osoittanut vallan tavatonta

-kiivautta, aloitti hän keskustelun tyynesti, melkein lempeästi ja sanoi

-herra de Longprélle:

-

-»Anteeksi, herra pormestari, kuinka äsken sanoittekaan? Te sanoitte...

-olkaa hyvä ja toistakaa sananne... te sanoitte, ettei herra apottia

-voitaisi pakottaa, jos hän kieltäytyisi ottamasta osaa juhlaan...

-niinkö sanoitte?»

-

-»Niin, tosiaan» sopersi poloinen herra de Longpré, »luulen todella

-sanoneeni niin».

-

-»Ah, sillein olette pahasti erehtynyt, herra pormestari, ja nykyisenä

-ajankohtana on tärkeätä, etteivät erehdykset pääse leviämään.»

-

-»Pois, pyhänhäväisijä, pois, jumalankieltäjä pois, uskonluopio, pois,

-kerettiläinen!» huusi apotti Billotille.

-

-»Soo», virkkoi Billot, »herra apotti, pysykäämme hiljaa tai juttu

-päättyy huonosti. Minä varoitan teitä. En tahdo loukata teitä, minä

-vain keskustelen. Herra pormestari arvelee, ettei teitä voida pakottaa

-pitämään messua. Minä väitän, että teidät voidaan pakottaa.»

-

-»Sinä jumalanpilkkaaja, sinä pääsyntinen!» kirkui apotti.

-

-»Vaiti!» kehoitti Billot. »Minä todistan väitteeni.»

-

-»Vaiti, vaiti!» kertasi väkijoukko.

-

-»Kuuletteko, herra apotti», virkkoi Billot yhä tyynesti, »kaikki ovat

-samaa mieltä kuin minäkin. Minä en saarnaa niin hyvin kuin te, mutta

-tuntuu kuin minulla olisi tähdellisempää sanottavaa, koska minua

-halutaan kuunnella.»

-

-Apotti aikoi vastata jollakin uudella sadatustulvalla, mutta joukon yhä

-yltyvä murina alkoi tehota häneenkin.

-

-»Puhu sitten», sanoi hän ilkkuvalla äänellä, »saammepa kuulla, mitä

-sinulla on sanottavaa!»

-

-»Sen saatte totisesti kuulla, herra apotti», vakuutti Billot.

-

-»No, ala nyt, minä kuuntelen.»

-

-»Siinä teette oikein.»

-

-Sitten hän loi syrjäsilmäyksen apottiin kuin varmentuakseen, että tämä

-tosiaankin olisi vaiti hänen puhuessaan.

-

-»Esitän vain hyvin yksinkertaisen asian», jatkoi hän sitten, »sen

-näet, että ken saa palkan hän on velvollinen tämän palkan korvaukseksi

-suorittamaan tehtävän, jota varten hänet on palkattu».

-

-»Vai niin, huomaan kyllä, mihin pyrit», sanoi apotti.

-

-»Hyvät ystävät», sanoi Billot puhuen yhtä lempeästi kuin tähänkin asti

-ja kääntyi niiden parin kolmen sadan kuulijan puoleen, jotka olivat

-tämän kohtauksen todistajina, »kumpaa mieluummin teette, kuuntelette

-herra apotin herjaavan vai minun puhuvan?»

-

-»Puhukaa, herra Billot, puhukaa! Me kuuntelemme. Vaiti, herra apotti,

-vaiti!»

-

-Billot katsahti apottiin ja jatkoi:

-

-»Sanoin äsken, että ken saa palkan on myöskin velvollinen suorittamaan

-työn, johon hänet on palkattu. Tässä meillä esimerkiksi on maistraatin

-herra sihteeri. Hänet on palkattu laatimaan herra pormestarin

-kirjalliset määräykset, viemään hänen kirjelmänsä ja tuomaan niiden

-vastaukset, joille kirjelmät on osoitettu. Herra pormestari lähetti

-hänet teidän luoksenne, herra apotti, tuomaan teille juhlan ohjelmaa.

-No niin, hänen mieleensä ei juolahtanutkaan sanoa: 'Herra pormestari,

-minä en halua viedä juhlan ohjelmaa herra Fortierille.' Vai kuinka,

-herra sihteeri, sellainen ei olisi juolahtanut mieleenne?»

-

-»Ei suinkaan, herra Billot», vastasi sihteeri mutkattomasti, »ei vainen

-olisikaan!»

-

-»Kuuletteko, herra apotti?» sanoi Billot.

-

-»Pyhänhäväisijä!» kirahti apotti.

-

-»Hiljaa!» kehoitti väkijoukko.

-

-Billot jatkoi:

-

-»Tässä meillä on poliisilaitoksen kersantti, joka on palkattu

-huolehtimaan järjestyksestä siellä missä hyvä järjestys on häiriintynyt

-tai voi häiriintyä. Kun herra pormestari äsken arveli, että te, herra

-apotti, voisitte aiheuttaa epäjärjestystä, ja kutsutti hänet avukseen,

-ei herra kersantin mieleen juolahtanut vastata: 'Herra pormestari,

-palauttakaa järjestys parhaan kykynne mukaan, mutta palauttakaa se

-minun avuttani’. Herra kersantti, ette edes ajatellut vastata sillä

-tavalla, vai kuinka?»

-

-»En suinkaan; velvollisuuteni oli saapua», vastasi kersantti

-yksinkertaisesti, »minä noudatin kutsua».

-

-»Kuuletteko, herra apotti?» sanoi Billot.

-

-Apotti kiristeli hampaitaan.

-

-»Malttakaa vielä hetki», jatkoi Billot. »Tässä meillä on kelpo

-lukkoseppä. Hänen ammattinsa on, kuten nimikin sanoo, valmistaa ja

-avata tai sulkea lukkoja. Herra pormestari kutsutti hänet murtamaan

-oveanne, herra apotti. Hetkeäkään hän ei tuumaillut vastata herra

-pormestarille: 'Minä en halua aukaista herra Fortierin ovea.' Eikö

-totta, Picard, sellainen ajatus ei pälkähtänyt päähäsi?»

-

-»Ei ollenkaan», vastasi lukkoseppä. »Otin tiirikkani ja lähdin. Kukin

-tehköön tehtävänsä, silloin kaikki käy jullilleen.»

-

-»Kuuletteko, herra apotti?» sanoi Billot.

-

-Apotti aikoi keskeyttää, mutta Billot hillitsi hänet kädenliikkeellä.

-

-»No niin», jatkoi hän, »sanokaapa nyt, mistä johtuu, että kaikkien

-toisten täyttäessä velvollisuutensa te yksin, te, joka olette

-valittu muiden esikuvaksi, te yksin, kuuletteko, te ette täytä

-velvollisuuttanne?»

-

-»Hyvä, hyvä, Billot!» huusi joukko kuin yhdestä suusta.

-

-»Te ette ainoastaan laiminlyö velvollisuuttanne, vaan lisäksi

-kehoitatte esimerkillänne epäjärjestykseen ja pahuuteen.»

-

-»Oh», huudahti apotti Fortier, joka huomasi, että hänen täytyi

-puolustautua, »kirkko on riippumaton, kirkko ei tottele ketään, kirkko

-hallitsee itse itseään!»

-

-»Siinäpä juuri paha onkin» huomautti Billot »siinä juuri, että te

-muodostatte maassa vallan, oman valtioelimen valtiossa. Te olette

-joko ranskalainen tai ulkomaalainen, te joko olette maan kansalainen

-tai ette ole. Ellette ole maan kansalainen, ellette ole ranskalainen;

-jos olette preussilainen, englantilainen tai itävaltalainen, jos

-herrat Pitt, Coburg tai von Kaunitz maksavat teille palkan, niin

-totelkaa herroja Pittiä, Coburgia tai von Kaunitzia. Mutta jos olette

-ranskalainen, jos olette maan kansalainen, jos kansa maksaa teille

-palkan, niin totelkaa kansaa.»

-

-»Niin, niin», huusi kolmesataa suuta.

-

-»Ja siinä tapauksessa», sanoi Billot, kulmakarvat rypyssä, silmät

-välähtäen ja kohotti valtavan kätensä apotin olkapään tasalle,

-»siinä tapauksessa minä kehoitan kansan nimessä sinua täyttämään

-rauhantehtävän, rukoilemaan taivaan siunausta kaitselmuksen lempeä ja

-Herran armoa lähimmäisillesi ja isänmaallesi. Tule nyt!»

-

-»Hyvä, hyvä, Billot! Eläköön Billot!» huudettiin kuin yhdestä suusta.

-»Alttarille, pappi alttarille!»

-

-Huutojen rohkaisemana tilanhoitaja veti jäntevällä kädellään oviaukon

-suojelevasta holvista esille papin, joka kenties ensimmäisenä Ranskassa

-esitti näin avoimesti vastavallankumoukselliset mielipiteensä.

-

-Apotti Fortier oivalsi, että enempi vastustelu oli turhaa.

-

-»Hyvä on», sanoi hän, »minä olen marttyyri, kutsun marttyyriä avukseni,

-vetoan marttyyriin!»

-

-Ja hän viritti juhlallisin äänin virren: _Libera nos, Domine!_

-

-Tämä omituinen kulkue, joka huutojen ja hälinän mukana suuntautui

-isolle torille päin, oli melullaan yllättänyt Pitoun, juuri kun

-tämä oli pyörtymäisillään Catherinen kiitosten, hellien sanojen ja

-kädenpuristuksen aiheuttaman hurmion uhrina.

-

-

-

-

-XXV

-

-Ihmisoikeuksien julistus

-

-

-Tämä hälinä toi Pitoun mieleen ne pariisilaismetakat, joiden

-tarkkaajana hän oli saanut useammin kuin kerran olla, ja koska hän

-arveli, että joku murhaajajoukko oli lähestymässä ja että hänen

-puolustettavakseen tulisi joku uusi Flesselles, uusi Foulon, uusi

-Berthier, oli hän huutanut: »aseihin!» ja rientänyt kolmenneljättä

-miehensä etunenään.

-

-Tällöin väkijoukko oli jakaantunut ja hän oli nähnyt Billotin laahaavan

-mukanaan apotti Fortieria, jolta puuttui vain palmunoksa näyttääkseen

-entisajan kristittymarttyyrilta, jota vietiin sirkuksen areenalle.

-

-Luontainen vaisto kehoitti häntä puolustamaan entistä opettajaansa,

-jonka rikoksesta hän ei vielä ollut selvillä.

-

-»Oh, herra Billot!» huudahti hän ja kiiruhti tilanhoitajaa vastaan.

-

-»Ah, isä!» huudahti Catherine sellaisella äänensävyllä, että olisi

-luullut jonkun taitavan näyttämönohjaajan opettaneen sen hänelle.

-

-Mutta Billotin tarvitsi luoda heihin vain silmäys, ja Pitou pysähtyi,

-samoin Catherine. Tässä kokonaista kansaa edustavassa miehessä oli

-kotkaa ja leijonaa.

-

-Ehdittyään lavan kupeelle hän päästi apotti Fortierin vapaaksi ja

-osoittaen sormellaan alttaria hän sanoi:

-

-»Katso, tuossa on se isänmaan alttari, jonka ääressä sinä halveksit

-pitää messua ja jonka palvelijaksi minä, Billot, julistan sinun

-olevan arvottoman. Noustakseen nämä pyhät portaat täytyy ihmissydäntä

-paisuttaa seuraavien kolmen tunteen: vapaudenkaipuun, isänmaanalttiuden

-ja ihmisyydenrakkauden. Pappi, uhraudutko maasi hyväksi? Pappi,

-rakastatko lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi? Nouse silloin

-rohkeasti tuolle alttarille ja rukoile Jumalaa. Mutta ellet tunne

-itseäsi ensimmäiseksi kansalaiseksi joukossamme, luovuta paikka sinua

-arvokkaammalle ja väisty tieltä... katoa täältä... mene!»

-

-»Voi, sinua onnetonta miestä!» huudahti apotti väistyen ja uhaten

-Billotia sormellaan. »Sinä et tiedä, kenelle julistat sodan!»

-

-»Tiedän kyllä», sanoi Billot. »Minä julistan sodan susille, ketuille ja

-käärmeille, kaikelle, mikä pistää, puree, raatelee pimeässä. No niin»,

-lisäsi hän ja iski voimaa uhkuvin elein molemmilla käsillä rintaansa,

-»raadelkaa, purkaa, pistäkää... minä olen valmis!»

-

-Syntyi hiljaisuus, jonka kuluessa koko tämä joukko teki tilaa

-päästääkseen papin poistumaan. Kiinteäksi kokonaisuudeksi jälleen

-sullouduttuaan joukko seisoi liikkumattomana ja ihaili äänettömänä

-tuota uskalikkoa, joka tarjoutui sen hirvittävän vallan iskuille,

-jonka orjana puoli maailmaa silloin vielä huokaili ja jota sanottiin

-pappisvallaksi.

-

-Ei ollut enää pormestaria, ei pormestarin apulaista, ei

-kaupunginvaltuustoa, oli vain Billot.

-

-Herra de Longpré lähestyi häntä.

-

-»Mutta, herra Billot», sanoi hän, »nyt meillä ei ole enää pappia!»

-

-»Entä sitten?» kysyi Billot.

-

-»Kun ei ole kirkkoherraa, ei ole messuakaan!»

-

-»Iso vahinko tosiaankin!» tokaisi Billot, joka ripiltä päästyään

-oli käynyt kirkossa vain kahdesti, omana hääpäivänään ja tyttärensä

-ristiäispäivänä.

-

-»En minäkään väitä, että se on iso vahinko», myönsi pormestari, joka —

-järkevästi kylläkin — ei mielinyt vastustella Billotia, »mutta mitä me

-nyt panemme messun tilalle?»

-

-»Messun tilalle?» huudahti Billot todellisen innoituksen vallassa.

-»Minä sanon sen teille. Nouskaa kanssani isänmaan alttarille, herra

-pormestari, nouse sinäkin, Pitou, te oikealle, sinä vasemmalle

-puolelle... kas noin. Kuulkaa nyt tarkoin, kansalaiset, mitä me panemme

-messun tilalle. Me panemme sen tilalle ihmisoikeuksien julistuksen...

-se on vapauden uskontunnustus, se on tulevaisuuden evankeliumi.»

-

-Kaikki kädet paukuttivat yhtaikaa. Kaikki nämä eilispäivän vapaat

-ihmiset tai oikeammin tuskin vielä kahleistaan päässeet, kaikki nämä

-ihmiset himoitsivat tutustua oikeuksiin, jotka heille oli vastikään

-hankittu ja joista he eivät olleet vielä saaneet nauttia.

-

-He janosivat vallan toisin tätä puhetta kuin sitä, jota apotti Fortier

-sanoi taivaalliseksi.

-

-Seisten lakivaltaa edustavan pormestarin ja asevaltaa edustavan

-Pitoun välissä Billot kohotti kätensä ja lausui ulkomuistista — kuten

-muistamme, ei tuo kunnon tilanhoitaja osannut lukea — ja kaikuvalla

-äänellä seuraavat sanat, joita väkijoukko kuunteli liikkumattomana,

-äänettömänä, paljastetuin päin.

-

- »IHMISOIKEUKSIEN JULISTUS

-

- 1. Ihmiset syntyvät ja pysyvät oikeuksissaan vapaina ja

- tasa-arvoisina. Yhteiskunnalliset eroavaisuudet perustuvat vain

- yhteisen hyödyn erilaiseen käyttöön.

-

- 2. Kaiken valtiollisen liitynnän tarkoituksena on ihmisen luontaisten

- ja inistään riippumattomien oikeuksien säilyttäminen. Nämä oikeudet

- ovat: omistusoikeus, henkilökohtainen turva ja kaikenlaisen sorron

- vastustus.»

-

-Sanat »sorron vastustus» Billot lausui miehenä, joka on nähnyt

-Bastiljin muurien sortuvan ja joka tietää, ettei mikään voi vastustaa

-kansan käsivartta, kun kansa käsivartensa kohottaa.

-

-Ne sanat synnyttivätkin hälinän, joka väkijoukon aiheuttamana

-muistuttaa murinaa.

-

-Billot jatkoi:

-

- »3. Korkeimman vallan periaate pohjautuu varsinaisesti kansaan.

- Mikään järjestö, kukaan yksityinen ei voi käyttää valtaa, joka ei ole

- kauttaaltaan kansasta lähtöisin...»

-

-Tämä lause palautti liiankin elävästi kuulijoitten mieleen Billotin ja

-apotti Fortierin välisen keskustelun, jolloin Billot oli vedonnut tähän

-periaatteeseen. Silloin se oli huomaamatta sivuutettu, mutta nyt sitä

-tervehdittiin hyvä-huudoin ja taputuksin.

-

-Billot odotti, kunnes suosionosoitukset olivat tauonneet, ja jatkoi:

-

- »4. Vapaus merkitsee oikeutta tehdä kaikkea sitä, mikä ei vahingoita

- toista: ihmisen luontaisten oikeuksien sovelluttamisella ei siis

- ole muita rajoituksia kuin ne, jotka takaavat yhteiskunnan toisille

- jäsenille samojen oikeuksien nautinnon. Nämä rajoitukset säätää

- laki...»

-

-Tämä pykälä oli hieman liian käsitteellinen kuulijoitten

-yksinkertaiselle ajatuskyvylle. Siihen suhtauduttiinkin kylmemmin kuin

-toisiin, niin perustavaa laatua kuin se olikin.

-

- »5. Lailla ei ole oikeutta kieltää muita toimintoja kuin ne, jotka

- vahingoittavat yhteiskuntaa. Mitä laki ei kiellä, sitä ei voida estää

- eikä ketään voida pakottaa tekemään, mitä se ei säädä...»

-

-»Merkitseekö se sitä», kysyi muuan ääni joukosta, »että koska laki

-ei säädä päivätyötä ja on poistanut kymmenykset, papit eivät voi

-enää milloinkaan tulla korjaamaan minun pelloltani kymmenyksiä eikä

-kuningas voi pakottaa minua päivätyöhön?» »Sitä se merkitsee», vastasi

-Billot kysyjälle, »ja me olemme tästälähin ikiajoiksi vapaat noista

-häpeällisistä rasituksista!»

-

-»Eläköön siis se laki!» huudahti kysyjä.

-

-Ja kaikki toistivat kuin kuorossa: »Eläköön laki!»

-

-Billot jatkoi:

-

- »6. Laki on yleisen tahdon ilmaus...»

-

-Billot pysähtyi, kohotti juhlallisesti kätensä ja jatkoi:

-

- »Ystävät, veljet, kansalaiset, ihmiset, kuunnelkaa tarkoin!

-

- Kaikilla ranskalaisilla on oikeus joko henkilökohtaisesti tai

- edustajiensa välityksellä ottaa osaa lainsäädäntöön...»

-

-Ja korottaen ääntänsä, niin ettei tavuatakaan menisi hukkaan, hän

-jatkoi:

-

- »Laki on sama kaikille, sekä niille, joita se suojaa, että niille,

- joita se rankaisee.»

-

-Ja entistäkin kaikuvammalla äänellä hän lisäsi:

-

- »Kaikki kansalaiset ovat sen edessä tasa-arvoisia, ovat siis samalla

- tavalla oikeutetut kaikkiin julkisiin arvoihin, virkoihin ja toimiin

- _kykyjensä_ mukaan, etuoikeuksina vain heidän _kuntonsa_ ja heidän

- _lahjakkuutensa_.»

-

-Kuudes pykälä sai osakseen yksimielisen hyväksymisen.

-

-Billot siirtyi seitsemänteen.

-

- »Ketään ei saa syyttää, pidättää tai vangita muissa kuin lain

- määräämissä tapauksissa ja silloinkin vain sen säätämien muotojen

- mukaan. Ne, jotka yllyttävät, panevat toimeen tai antavat panna

- toimeen omavaltaisia määräyksiä, saavat rangaistuksen. Mutta

- kansalaisen, joka lain mukaan haastetaan tai vangitaan, on heti

- toteltava. Hangoittelu on rangaistuksen alainen teko.

-

- 8. Laki saa tuomita vain ehdottoman välttämättömiin rangaistuksiin

- eikä ketään saa tuomita muun kuin ennen rikosta säädetyn ja julkaistun

- lain mukaan.

-

- 9. Koska jokaista on pidettävä syyttömänä siihen asti kun hänet on

- julistettu syylliseksi, ja jos on välttämätöntä pidättää hänet,

- kieltäköön laki jyrkästi kaikkinaisen kovuuden, mikäli siihen ei ole

- turvauduttava hänen pakonsa estämiseksi.

-

- 10. Ketään ei saa vainota hänen mielipiteittensä, ei edes

- uskonnollisten, takia, elleivät ne häiritse lain säätämää järjestystä.

-

- Ajatusten ja mielipiteitten vapaa esittäminen on ihmisen

- kallisarvoisimpia oikeuksia. Jokainen kansalainen voi siis vapaasti

- puhua, kirjoittaa ja julkaista, kuitenkin sillä ehdolla, että he

- lain säätämissä tapauksissa joutuvat vastaamaan tämän vapauden

- väärinkäytöstä.

-

- 12. Ihmis- ja kansalaisoikeuksien turvaaminen vaatii julkista

- valtaelintä. Tämä valta on siis perustettu kaikkien hyödyksi eikä

- niiden erikoiseduksi, joiden käsiin se on uskottu.

-

- 13. Tämän julkisen vallan ylläpitämiseksi ja hallintokuluja varten on

- yleinen verotus välttämätön. Verotus on jaettava kaikkien kansalaisten

- osalle kunkin tulojen mukaan.

-

- 14. Jokaisella kansalaisella on oikeus joko henkilökohtaisesti tai

- edustajiensa välityksellä todeta yleisen verotuksen tarpeellisuus,

- myöntää se, tarkata sen käyttöä ja määrätä sen suuruus, jakotapa,

- periminen ja pätevyysaika.

-

- 15. Yhteiskunnalla on oikeus vaatia jokaiselta julkiselta

- virkamieheltä tilintekoa hallintotoiminnastaan.

-

- 16. Yhteiskunta, jossa ihmisoikeuksia ei ole turvattu tai

- hallitusvalta ei ole tarkoin määritelty, on vailla perustuslakia.

-

- 17. Koska omistusoikeus on pyhä ja loukkaamaton, ei keltään voida sitä

- riistää paitsi milloin yhteinen etu laillisen toteamisen mukaan sitä

- vaatii ja silloinkin vain ehdolla, että taataan oikeudenmukainen,

- ennakolta arvioitu korvaus.

-

-Ja nyt», jatkoi Billot, »nyt seuraa näiden periaatteiden sovellutus.

-Kuunnelkaa, veljet, kuunnelkaa, kansalaiset, ihmiset, jotka tämä

-oikeuksien julistus on tehnyt vapaiksi, kuunnelkaa!»

-

-»Hiljaa, vaiti, kuunnelkaamme!» huudahti parikymmentä ääntä

-väkijoukosta.

-

-Billot jatkoi:

-

- »Koska kansalliskokous haluaa rakentaa Ranskan hallitusmuodon niille

- periaatteille, jotka se on tunnustanut ja julistanut, poistaa se

- peruuttamattomasti kaikki laitokset, jotka ovat loukanneet oikeuksiin

- perustuvaa vapautta ja tasa-arvoisuutta...»

-

-Billotin jatkaessa muuttui hänen äänensävynsä vihaiseksi ja uhkaavaksi.

-

- »Ei ole enää aatelistoa, ei pääriyttä, ei perittyjä arvoja, ei

- arvonmerkkejä, ei läänityshallitusta, ei perintönä kulkevaa

- tuomarinvaltaa, ei niitä arvoja, nimityksiä tai etuoikeuksia, jotka

- johtuvat läänityslaitoksesta, ei ritarihuonetta, ei niitä järjestöjä

- tai kunniamerkkejä, jotka vaativat aateliskirjeen tai edellyttivät

- ylhäisen syntyperän, ei muuta ylemmyyttä kuin se, joka koituu valtion

- julkisille toimihenkilöille, kun he virkaansa hoitavat.

-

- Julkiset toimet eivät ole enää perittäviä eivätkä lahjuksien varassa.

- Millään kansanluokalla tai kellään yksityisellä ei ole muuta

- etuoikeutta kuin oikeus, joka on yhteinen kaikille ranskalaisille.

-

- Ei ole enää valan tehneen ammattilaisen arvoja, ei ammattikuntia eikä

- ammattipakkoa.

-

- Lopuksi laki ei tunnusta luostarilupauksia eikä muitakaan sitoumuksia,

- jotka sotivat luonnollisia oikeuksia ja hallitusmuotoa vastaan...»

-

-Billot vaikeni.

-

-Häntä oli kuunneltu uskonnollisen hartaasti ja ääneti.

-

-Ensimmäistä kertaa kansa sai kummakseni kuulla, että sen

-oikeudet tunnustettiin, julistettiin kirkkaassa päivänvalossa,

-auringonpaisteessa, kaikkia valtiaan kasvojen edessä, jolta se

-ikimuistoiset ajat oli hiljaisuudessa rukoillut tätä luonnollista

-perustuslakia, jonka se oli saanut vasta vuosisataisen orjuuden,

-kurjuuden ja kärsimysten jälkeen!

-

-Ensimmäistä kertaa ihminen, todellinen ihminen, johon yksinvallan

-rakennus, aatelisto oikealla, papisto vasemmalla puolellaan, oli

-nojannut kuusisataa vuotta; ensimmäistä kertaa työmies, käsityöläinen,

-maanviljelijä tunsi voimansa, arvioi kykynsä, selvitti itselleen

-paikan, joka hänellä oli maan päällä, mittasi varjon, jonka hän loi

-auringossa maahan, eikä tämä tunnustus tullut sille jonkun mielihaluaan

-noudattavan ylhäisen herran taholta, vaan vertaisen miehen suusta!

-

-Ja kun Billot lausuttuaan sanat: »laki ei tunnusta luostarilupauksia

-eikä muitakaan sitoumuksia, jotka sotivat luonnollisia oikeuksia

-ja hallitusmuotoa vastaan», kun hän nämä sanat lausuttuaan päästi

-huudon, joka oli vielä niin uusi, että se tuntui rikolliselta:

-»Eläköön kansa!» kun hän levittäen molemmat kätensä painoi rintaansa

-vasten, veljelliseen syleilyyn, pormestarin vyöhytnauhan ja kapteenin

-olkalaput, niin, vaikka tämä pormestari oli vain kaupunkipahaisen

-pormestari ja tämä kapteeni vain vaivaisen talonpoikaisjoukon

-päällikkö, niin tämä periaate, jonka edustajat olivat näin

-vähäpätöisiä, vaikutti silti suurelta ja kaikki suut toistivat huutoa:

-»Eläköön kansa!» Kaikki sylit aukenivat ja sulkeutuivat yhteiseen

-syleilyyn, kaikki sydämet sulivat yhdeksi ainoaksi sydämeksi, kaikki

-erikoisharrastukset muuttuivat yhteiseksi uhraavaisuudeksi.

-

-Tämä oli niitä kohtauksia, joista Gilbert oli puhunut kuningattarelle

-ja joita kuningatar ei ollut ymmärtänyt.

-

-Billot astui isänmaan alttarilta riemuitsevan ja yksimielistä

-hyväksymistä huutavan joukon keskelle.

-

-Villers-Cotteretsin soittokunta, johon naapurikylien soittokunnat

-olivat yhtyneet, aloitti heti veljeysliittojen sävelen, jota

-tavallisesti laulettiin häissä ja ristiäisissä: _Missä on olla parempi

-kuin perheen keskuudessa?_

-

-Tästä hetkestä alkaen Ranska oli todella muuttumassa yhdeksi isoksi

-perheeksi. Tämän hetken jälkeen uskonnollinen vihamielisyys sammui ja

-maakuntain väliset ennakkoluulot lakaistiin pois. Ranskalle tapahtui

-mikä kerran tapahtuu koko maailmalle: maantiede sai surmansa, ei ollut

-enää vuoria, ei jokia ei esteitä ihmisten välillä, oli vain yksi kieli,

-yksi isänmaa, yksi sydän!

-

-Tämä yksinkertainen sävel, jolla koti moinen oli ottanut vastaan

-Henrik IV:n ja jolla kansa nyt tervehti vapautta, aiheutti hillittömän

-karkelon, joka tuokiossa laajeni loputtomaksi ketjuksi ja vyörytti

-eläviä renkaitaan torin keskeltä siitä lähtevien katujen peräpäähän

-saakka.

-

-Sitten katettiin pöytiä porttien eteen. Rikas tai köyhä, kukin toi

-annoksen, omenaviinipuolikkaan tai oluthaarikan, viinipullon tai

-vesikulhon ja koko kansa otti osaa tähän suurateriaan Jumalaa ylistäen.

-Kuusituhatta kansalaista aterioi saman pöydän ääressä, veljeyden pyhän

-pöydän ääressä!

-

-Billot oli päivän sankari.

-

-Auliisti hän antoi osan tästä kunniasta pormestarille ja Pitoulle.

-

-On tarpeetonta mainita, että karkelossa Pitou keksi keinon, kuinka sai

-tarjotuksi kätensä Catherinelle.

-

-Tarpeetonta on niinikään mainita, että ruokapöydässä Pitou keksi

-keinon, kuinka pääsi istumaan Catherinen viereen.

-

-Mutta tyttö-poloinen oli alakuloinen. Aamupäivän ilo oli kadonnut

-niinkuin raikas, hymyilevä aamurusko haihtuu puolipäivän

-myrskyvihureihin.

-

-Taistellessaan apotti Fortierin kanssa ja julistaessaan ihmisoikeudet

-hänen isänsä oli uhmannut papistoa ja aatelistoa; se uhma oli sitäkin

-hirveämpi kuin se tuli alhaalta päin.

-

-Catherine oli ajatellut Isidoria, joka ei ollut enää mitään muuta kuin

-kuka tahansa toinen mies.

-

-Hän ei kylläkään piitannut Isidorin arvonimestä, säädystä eikä

-varallisuudesta, hän olisi rakastanut Isidoria, vaikka tämä olisi ollut

-vain yksinkertainen talonpoika, mutta hänestä tuntui, että tätä nuorta

-miestä oli kohdeltu väärin, epähienosti, julmasti. Hänestä tuntui

-lisäksi, että hänen isänsä riistäessään varakreiviltä kaikki tämän

-arvonimet ja etuoikeudet oli karkoittanut nuorukaisen ikiajoiksi hänen

-läheltään sen sijaan että olisi tuonut hänet lähemmäksi.

-

-Messusta ei puhuttu enää sanaakaan. Apotti Forteille miltei suotiin

-anteeksi hänen vastavallankumouksellinen purkauksensa. Mutta kun

-hän seuraavana päivänä astui miltei tyhjään luokkahuoneeseensa,

-oivalsi hän, minkä kolauksen hänen kansanomaisuutensa oli saanut

-Villers-Cotteretsin isänmaallisten vanhempien silmissä sen johdosta,

-että hän oli kieltäytynyt toimittamasta messua isänmaan alttarilla.

-

-

-

-

-XXVI

-

-Ikkunan alla

-

-

-Nyt kuvaamamme juhla, jonka tarkoituksena oli paikallisten

-liittojuhlien muodossa yhdistää toisiinsa kaikki Ranskan kunnat,

-oli vain alkusoittoa siihen suureen liittojuhlaan, joka vietettiin

-Pariisissa heinäkuun 14 päivänä 1790.

-

-Näissä paikallisjuhlissa kunnat jo ennakolta merkitsivät edustajat,

-jotka ne lähettäisivät yleiseen liittojuhlaan.

-

-Se osa, jota Billot ja Pitou olivat esittäneet tänä sunnuntaina,

-lokakuun 18 päivänä, takasi heille tietysti kaikki valitsijaäänet, kun

-suuren liittojuhlan päivä koittaisi.

-

-Mutta tätä suurta päivää odoteltaessa palasi elämä entiseen

-säännölliseen uomaansa, josta kunkin oli hetkeksi ravistanut irti tämä

-maalaiselämän totunnaista rauhaa järkyttävä ikimuistoinen tapaus.

-

-Puhuessamme maalaiselämän totunnaisesta rauhasta emme tahdo väittää,

-että maalaisoloissa paremmin kuin muuallakaan elämää elvyttää ilo

-ja synkentää suru. Ei ole ainoatakaan jokea, pientä tai suurta,

-siitä purosta alkaen, joka solisten luikertelee köyhän talonpojan

-maatilkulla, siihen majesteetilliseen kymeen saakka, joka syöksyy alas

-alpeilta kuin valtaistuimelta ja kuin valloittaja virtaa kohisten

-mereen, ei ole ainoatakaan jokea, jonka raukoilla tai ylväillä

-rannoilla, tuhatkaunokeista kirjavilla tai kaupunkien reunustamilla, ei

-olisi tummia ja aurinkoisia kohtia.

-

-Ja jos sitä epäilemme, saamme väitteemme todistetuksi, kun siirrymme

-Tuileries-palatsista, jonne lukija on jo aikaisemmin opastettu,

-Billotin maatilalle, jonne lukija on juurikään kuljetettu.

-

-Ulkoa päin näytti kaikki rauhalliselta, miltei hymyilevältä. Kello

-viideltä aamulla aukeni talon iso portti tasangolle päin, jota saartaa

-metsä, kesäisin vihreänä verhona, talvisin synkkänä suruharsona —

-talon iso portti aukeni ja kylväjä asteli ulos selässä säkki tuhan

-sekaista siementä. Hänen jälkeensä lähti pihalta renki hevosen selässä

-matkalla eilen vaon päähän jätetyn auran luo. Sitten navettatyttö ajoi

-ulos ammuvan laumansa, jonka edessä härkä lönkytteli majesteetillisena

-hallitsijana ja jonka perässä lehmät ja hiehot iloisina kirmasivat —

-kaunisääninen kilikello eroitti niiden joukosta talon nimikkolehmän.

-Ja vihdoin, viimeiseksi, hiljaista ravia tepastelevan, voimakkaan

-normandilaisvalakan selässä ratsasti ulos itse Billot, isäntä, koko

-tämän pienoismaailman, tämän kansankatkelman sielu, elämänilmaus.

-

-Välinpitämätön tarkkaaja ei olisi edes huomannut hänen lähtöään ja

-olisi noissa synkkien kulmien varjostamissa, pälyilevissä silmissä,

-noissa vähäisimmänkin melun sieppaavissa korvissa, tuossa maatilan

-ympäri tehdyssä kiertokäynnissä, jonka kestäessä hänen katseensa kuin

-metsästäjän, joka tutkii jälkiä ja vainuaa saalista, ei hetkeksikään

-kohonnut maasta, välinpitämätön tarkkaaja olisi kaikessa tässä nähnyt

-vain työstään huolehtivan tilanomistajan, joka tahtoo saada varmuuden,

-että päivä sujuu hyvin ja etteivät yöllä sudet ole hätyyttäneet

-lammaslaumaa, villisiat käyneet penkomassa perunamaata ja kaniinit

-järsimässä apilasta, elikot, jotka metsän suojassa ovat alttiita vain

-Orleansin herttuan ja metsänvartijoitten tappaville luodeille.

-

-Mutta joka olisi päässyt kurkistamaan kelpo tilanhoitajamme sisimpään,

-olisi nähnyt jokaisessa hänen eleessään ja askelessaan jotakin paljoa

-vakavampaa.

-

-Hän tähysteli pimeään nähdäkseen, hiiviskelikö talon lähettyvillä joku

-tuntematon kuljeksija.

-

-Hän kuunteli hiljaisuutta havaitakseen, annettiinko Catherinen

-huoneesta päin jokin salainen merkki maantietä reunustavaan

-raitaviidakkoon tai kaivantoihin päin, jotka eroittivat tasangon

-metsästä.

-

-Hän tuijotti näin kiinteästi maahan keksiäkseen jalanjäljen, jonka

-keveys ja pienuus olisi ilmaissut sen painajaksi aatelismiehen.

-

-Vaikka, kuten olemme maininneet, Billotin piirteet seestyivät jonkun

-verran kun hän katseli Catherinea, tunsi tyttö edelleenkin joka hetki

-ympärillään isän epäluuloisen ilmapiirin. Pitkinä, yksinäisinä,

-ahdistavina talvi-iltoina hän kyseli itseltään, kumpi olisi

-toivottovampaa, sekö, että Isidor palaisi Boursonnesiin, vai että hän

-pysyisi kaukana näiltä tienoilta.

-

-Emäntä Billot puolestaan oli palannut entiseen, mistään

-piittaamattomaan elintapaansa. Hänen miehensä oli tullut kotiin, hänen

-tyttärensä oli tervehtynyt. Hänen katseensa ei kantanut tätä ahdasta

-näköpiiriä kauemmaksi. Tarvittiinkin harjaantuneempaa silmää kuin hänen

-oli, jos mieli keksiä aviomiehen sydämessä piilevän epäluuloa, tyttären

-sydämessä ahdistavaa pelkoa.

-

-Entä Pitou? Ylpeänä ja samalla kertaa surumielisenä elettyään

-suurenmoiset hetkensä kansalliskaartin kapteenina hän oli vaipunut

-tavanomaiseen mielialaansa, toisin sanoin suloiseen, hyvänsävyiseen

-alakuloisuuteen. Säännöllisesti joka aamu hän kävi muori Colomben

-puheilla. Ellei Catherinelle ollut kirjettä, pyörsi hän murhemielin

-takaisin Haramontiin, sillä hän päätteli, että päivänä, jona Catherine

-ei saanut Isidorilta kirjettä, ei nuorella tytöllä liioin ollut syytä

-muistella kirjeenkuljettajaa. Jos sen sijaan oli tullut kirje, pani

-hän sen hartaana piilipuun onteloon ja palasi kotiin usein vieläkin

-murheellisempana kuin päivinä, jolloin ei kirjettä ollut tullut, sillä

-hän päätteli, että Catherine muisteli häntä nyt vain välillisesti ja

-koska se kaunis aatelismies, jolta ihmisoikeuksien julistus tosin oli

-riistänyt kaikki arvonimet, muttei ollut voinut riistää miellyttävää

-käytöstä ja sulavuutta, oli se johtolanka, jonka välityksellä hän sai

-miltei mieltä viiltävästi tuta, että häntä muisteltiin.

-

-Mutta, kuten helposti ymmärtää, Pitou ei ollut yksinomaan toimeton

-kirjeenkuljettaja. Vaikka hän olikin mykkä, ei hän silti ollut

-sokea. Torinoa ja Sardiniaa koskevan kuulustelun jälkeen, joka oli

-hänelle selvittänyt Isidorin matkan tarkoituksen, hän oli kirjeitten

-postileimoista huomannut nuoren aatelismiehen yhä oleskelevan Piemontin

-pääkaupungissa. Sitten eräänä päivänä postileimassa olikin _Torinon_

-tilalla _Lyon_ ja kahta päivää myöhemmin eli joulukuun 25 päivänä tuli

-kirje, jonka postileimassa oli _Lyonin_ tilalla _Pariisi_.

-

-Pitoun ei tarvinnut paljoakaan jännittää ajatuskykyään todetakseen,

-että varakreivi Isidor de Charny oli lähtenyt Italiasta ja palannut

-Ranskaan.

-

-Koska varakreivi nyt oli Pariisissa, ei kuluisi aikaa pitkälti,

-ennenkuin hän lähtisi Pariisista Boursonnesiin.

-

-Pitoun sydäntä kouristi. Vaikka hän olikin päättänyt uhrautua, ei

-hänen sydämensä silti ollut tunteeton kokemaan tämän iskun tuottamaa

-mielenliikutusta.

-

-Päivänä, jona tämä Pariisissa leimattu kirje saapui, hän päätti muka

-jäniksen pauloja virittääkseen mennä Susilehdon metsänvartija-alueelle,

-missä olemme nähneet hänen puuhailevan varsin menestyksellisesti

-varhaisemmassa kuvauksessamme.

-

-Pisseleun maatila taas oli Haramontin tien varrella juuri sillä

-metsäpalstalla, jota sanottiin Susilehdoksi.

-

-Ei siis tarvinnut ihmetellä, että Pitou poikkesi maatilalle.

-

-Hän valitsi vierailunsa ajaksi hetken, jolloin Billot päivällisen

-jälkeen käväisi pelloillaan.

-

-Tapansa mukaan Pitou oikaisi tasangon poikki, lähti Haramontista isoa

-maantietä, joka vie Pariisista Villers-Cotteretsiin, poikkesi isolta

-tieltä Nouen maatilalle ja eteni Nouen maatilalta notkojen kautta

-Pisseleun maatilalle.

-

-Sitten hän kiersi aitauksen, sivuutti navetta- ja tallirakennukset

-ja joutui näin ison ajoportin eteen, jonka toisella laidalla olivat

-asuinrakennukset.

-

-Vielä tällöinkin hän kulki totuttua tietänsä.

-

-Maatilan portille saavuttuaan hän silmäili ympärilleen, kuten Billot

-olisi voinut tehdä, ja huomasi Catherinen ikkunansa ääressä.

-

-Catherine näytti odottelevan. Hänen pälyilevä katseensa harhaili

-mihinkään pysähtymättä koko sillä laajalla metsäalueella, joka ulottuu

-Villers-Cotteretsin maantiestä Ferté-Miloniin ja Boursonnesiin.

-

-Pitou ei tahtonut yllättää Catherinea. Hän siirtyi nuoren tytön

-näköpiiriin, jolloin tämän katse osui häneen.

-

-Catherine hymyili hänelle. Pitou oli Catherinelle enää vain ystävä tai

-oikeammin Pitousta oli tullut enemmän kuin ystävä.

-

-Pitou oli hänen uskottunsa.

-

-»Sinäkö siellä, rakas Pitou», sanoi nuori tyttö, »mistä nyt tuuli käy,

-kun sinä tulet meille?»

-

-Pitou osoitti hänen ranteestaan riippuvia pauloja.

-

-»Päähäni pälkähti hankkia teille pari muhevaa, herkullista kaniinia,

-neiti Catherine, ja koska parhaat kaniinit löytää Susilehdosta siellä

-runsaasti kasvavan ajuruohon vuoksi, lähdin tavallista aikaisemmin

-liikkeelle nähdäkseni teidät ja kysyäkseni, kuinka nykyisin voitte.»

-

-Catherine aloitti hymyilemällä Pitoun huomaavaisuudelle. Vastattuaan

-hymyllä hänen puhelunsa alkuosaan hän vastasi loppuosaan sanoilla:

-

-»Kuinka nykyisin voin? Olet kovin ystävällinen, hyvä herra Pitou. Kun

-olin sairas, sinä hoivasit minua ja toipilasaikanani sinä pidit minusta

-jatkuvasti huolta, joten nyt olen melkein terve.»

-

-»Melkein terve?» toisti Pitou ja huoahti. »Minä toivon, että olisitte

-ihan terve.»

-

-Catherine punastui, huoahti hänkin, tarttui Pitoun käteen kuin

-ilmaistakseen hänelle jonkun tärkeän asian, mutta sitten hän varmaankin

-muutti mieltä, sillä hän hellitti käden, johon oli tarttunut, alkoi

-kävellä huoneessaan ikäänkuin nenäliinaa etsiäkseen ja löydettyään

-nenäliinan hän kuivaili sillä otsaansa, joka oli ihan hiessä, vaikka

-päivä olikin vuoden kylmimpiä.

-

-Pitoun tarkkaavalta katseelta ei mikään näistä liikkeistä jäänyt

-huomaamatta.

-

-»Teillä on minulle jotakin sanottavaa, neiti Catherine?» kysyi hän.

-

-»Minulla? Ei... ei mitään... sinä erehdyt, rakas Pitou», vastasi nuori

-tyttö hämmentyneenä.

-

-»Nähkääs, neiti Catherine», sanoi Pitou ponnistellen, »jos te

-tarvitsette apuani, älkää yhtään kursailko».

-

-Catherine tuumi tai pikemminkin empi hetken, ennenkuin vastasi:

-

-»Rakas Pitou, olet monesti todistanut, että voin luottaa sinuun ja minä

-olen sinulle siitä kiitollinen. Mutta vielä kerran, minä kiitän sinua.»

-

-Sitten hän jatkoi hiljaa:

-

-»Sinun on tarpeetonta käydä tällä viikolla postissa. Muutamaan päivään

-en saa kirjeitä.»

-

-Pitou oli jo vastaamaisillaan, että oli aavistanut sitä, mutta

-malttoikin mielensä, sillä hän halusi nähdä, kuinka pitkälle nuoren

-tytön luottamus menisi.

-

-Nuori tyttö rajoitti luottamuksensa äsken mainitsemaamme huomautukseen,

-jonka tarkoituksena yksinkertaisesti oli säästää Pitoulta turhat

-aamukävelyt.

-

-Mutta Pitoulle tämä huomautus merkitsi enempääkin.

-

-Isidor ei ilmeisestikään ollut kirjoittanut vain, että oli palannut

-Pariisiin. Ellei siis Isidor enää kirjoittaisi merkitsi se, että hän

-aikoi pian tavata Catherinen.

-

-Kukaties juuri se Pariisissa päivätty kirje, jonka Pitou tänä aamuna

-oli pannut onttoon piilipuuhun, ilmoitti Catherinelle, että hänen

-rakastajansa tulisi pian häntä tervehtimään? Ehkäpä juuri se katse,

-joka Pitoun saapuessa paikalle oli harhaillut etäisyyksissä ja sitten

-suuntautunut häneen, olikin tapaillut metsänreunasta merkkiä, joka

-ilmoittaisi nuorelle tytölle, että hänen lemmittynsä oli jo saapunut?

-

-Pitou odotti antaakseen Catherinelle aikaa harkita, olisiko

-hänellä jotakin luottamuksellista sanottavaa. Kun Catherine pysyi

-itsepintaisesti äänettömänä, sanoi hän:

-

-»Neiti Catherine, oletteko huomannut herra Billotissa tapahtunutta

-muutosta?»

-

-Nuori tyttö säpsähti ja vastasi kysymykseen toisella kysymyksellä:

-

-»Oletko sinä siis huomannut jotakin?»

-

-»Neiti Catherine», vastasi Pitou päätänsä ravistaen, »varmasti koittaa

-vielä päivä — en tiedä koska — jolloin se mies, joka on aiheuttanut

-tämän muutoksen, saa kokea ikävän neljännestunnin. Muistakaa minun sen

-sanoneen teille.»

-

-Catherine kalpeni.

-

-Sitten hän katsahti Pitouhun terävästi ja sanoi:

-

-»Miksi sanotte _se mies_ ettekä _se nainen_? Sillä luultavastikin joku

-nainen eikä mies joutuu kärsimään tuosta salaisesta vihasta...»

-

-»Ah, neiti Catherine, te ihan säikäytätte minut! Onko teillä syytä

-pelätä jotakin?»

-

-»Hyvä ystävä», vastasi Catherine surullisesta »minä pelkään sitä,

-mitä muuan poloinen tyttö, joka on unohtanut asemansa ja rakastaa

-ylempäänsä, saa pelätä ärtyneen isän taholta».

-

-»Neiti Catherine», uskalsi Pitou neuvoa, »minusta tuntuu, että teidän

-asemassanne...»

-

-Hän vaikeni.

-

-»Sinusta tuntuu, että minun asemassani...?» toisti Catherine.

-

-»No niin, minusta tuntuu, että teidän asemassanne... Mutta ei», lisäsi

-hän, »tehän olitte kuolla, kun hän lähti luotanne hetkeksi pois. Jos

-teidän täytyisi luopua hänestä, kuolisitte ihan varmasti, enkä minä

-halua teidän kuolevan. Vaikka minun täytyisi nähdä teidät sairaana ja

-surullisena, niin mieluummin näen teidät sellaisena kuin siinä tilassa,

-jossa olitte Pleuxin tiellä... Voi, neiti Catherine, tämä on kovin

-ikävä juttu!»

-

-»Vaiti!» kehoitti Catherine. »Puhelkaamme muista asioista tai älkäämme

-puhelko ollenkaan. Isä tulee.»

-

-Pitou kääntyi Catherinen katseen osoittamaan suuntaan ja näki

-tosiaankin tilanhoitajan, joka tuli ratsullaan täyttä neliä.

-

-Huomatessaan miehen Catherinen ikkunan alla Billot pysähtyi. Mutta

-sitten hän ilmeisesti tunsi Pitoun, koska jatkoi matkaansa.

-

-Pitou astui jonkun askelen häntä vastaan, hymyillen ja hattu kädessä.

-

-»Soo, soo, sinäkö se oletkin, Pitou. Tuletko tarjoutumaan

-päivälliselle, poikaseni?»

-

-»En, herra Billot», vastasi Pitou, »en sellaista uskaltaisikaan.

-Mutta...»

-

-Tällöin hän oli huomaavinaan Catherinen katseen kehoittavan häntä

-jäämään.

-

-»Mutta mitä?» kysyi Billot.

-

-»Mutta... jos te kutsutte, niin mielelläni suostun.»

-

-»Olkoon menneeksi, minä kutsun sinut», sanoi tilanhoitaja.

-

-»No, sitten minäkin jään», vastasi Pitou.

-

-Tilanhoitaja kannusti hevostaan ja ratsasti tallipihaan.

-

-Pitou kääntyi puhuttelemaan Catherinea.

-

-»Tahdotteko tosiaankin minun jäävän tänne?»

-

-»Kyllä... Isä on tänään tavallista synkempi.»

-

-Sitten hän kuiskasi:

-

-»Oh, hyvä jumala, aavistaako hän jotakin?»

-

-»Mitä sitten, neiti Catherine?» kysyi Pitou, joka oli kuullut nuoren

-tytön kuiskauksen.

-

-»Ei mitään», vastasi Catherine, vetäytyi huoneeseensa ja sulki ikkunan.

-

-

-

-

-XXVII

-

-Ukko Clouis ilmestyy jälleen näyttämölle

-

-

-Catherine ei ollut erehtynyt. Vaikka hänen isänsä olikin osoittanut

-suopeaa ystävällisyyttä Pitoulle, näytti hän synkemmältä kuin

-milloinkaan ennen. Hän puristi Pitoun kättä, ja Pitou tunsi hänen

-kouransa kylmäksi ja nihkeäksi. Tapansa mukaan Catherine tarjosi isälle

-valjut, värähtelevät poskensa suudeltaviksi, mutta ukko Billot tyytyi

-vain koskettamaan huulillaan hänen otsaansa. Emäntä Billot puolestaan

-nousi, kuten hän teki aina nähdessään miehensä astuvan sisälle, mikä

-liike selvästi osoitti alemmuuden ja kunnioituksen tunnetta. Mutta

-tilanhoitaja ei ollut huomaavinansakaan häntä.

-

-»Onko päivällinen valmis?» kysyi hän.

-

-»On, ukko kulta», vastasi emäntä Billot.

-

-»Pöytään siis», kehoitti toinen, »minulla on vielä paljon puuhaa ennen

-iltaa».

-

-Siirryttiin talon pieneen ruokasaliin. Tämä ruokasali oli pihan

-puolella. Kukaan ei voinut tulla ulkoa keittiöön sivuuttamatta ikkunaa,

-josta tämä pikku huone sai päivänvalon. Pitoulle tuotiin lautanen ja

-hänet sijoitettiin molempien naisten väliin selin ikkunaan.

-

-Vaikka Pitoulla olikin paljon mietittävää, oli hänessä kuitenkin

-muuan elin, johon minkäänlainen mietiskely ei ollenkaan vaikuttanut.

-Se elin oli hänen vatsansa. Siitä johtui, ettei ukko Billot

-teräväkatseisuudestaan huolimatta huomannut pöytävieraassaan,

-ensimmäistä ruokalajia tarjottaessa muuta kuin syvää tyydytystä, jonka

-synnytti mainio kaalikeitto ja sitä seurannut häränliha ja silava.

-

-Kaikesta kuitenkin näki, että ukko Billot halusi saada selville, oliko

-Pitou tullut maatilalle sattumalta vai ennakolta tehdyn suunnitelman

-vuoksi.

-

-Kun häränliha ja silava vietiin pois ja niiden tilalle tuotiin

-neljännes paistettua lammasta — ruokalaji, jonka ilmestymistä pöytään

-Pitou katseli silminnähtävän iloisena — laukaisi tilanhoitaja

-patterinsa ja kysyi Pitoulta muitta mutkitta:

-

-»No, hyvä Pitou, nyt kun näet, että olet alati tervetullut maatilalle,

-sanopa, mikä on tänään tuonut sinut meidän tienoillemme?»

-

-Pitou hymyili ja loi pälyilevän silmäyksen ympärilleen varmentuakseen,

-ettei lähettyvillä ollut uteliasta silmää eikä vaarallista korvaa,

-kohotti vasemmalla kädellä oikean käden hihan suuta ja näytti

-pariakymmentä teräslankapaulaa, jotka oli kiedottu kuin rannerenkaaksi

-hänen ranteensa ympäri.

-

-»Tuossa näette syyn, isäntä Billot», vastasi hän.

-

-»Ahaa», virkkoi ukko Billot, »sinä se siis oletkin tyhjentänyt

-riistasta Longprén ja Taille-Fontainen metsät, koska kerran liikuskelet

-niillä main?»

-

-»Ei sentään, herra Billot», sanoi Pitou viattomasti, »mutta jo

-pitkät ajat ovat ne kaniini-lurjukset, joiden kanssa olen ollut

-tekemisissä, ilmeisesti tunteneet paulani ja osaavat vältellä niitä.

-Olenkin nyt päättänyt mennä lausumaan pari sanaa ukko Lajeunessen

-kaniineille, jotka eivät ole juuri niin hävyttömiä ja ovat sitä paitsi

-herkullisempia, koska ne syövät kanervaa ja ajuruohoa.»

-

-»Hitossa!» naurahti tilanhoitaja. »Enpä luullut sinua mokomaksi

-herkkusuuksi, mestari Pitou!»

-

-»Oh, en minä omasta puolestani ole herkkujen ystävä», sanoi Pitou,

-»vaan neiti Catherinen takia. Koska hän on vastikään noussut

-sairasvuoteelta, tarvitsee hän hienoa lihaa...»

-

-»Niinpä kyllä», keskeytti Billot, »olet oikeassa, sillä, kuten huomaat,

-ei hänellä ole vielä ruokahalua».

-

-Ja hän osoitti sormellaan Catherinen valkoista lautasta. Tyttö oli

-maistanut pari lusikallista kaalikeittoa, muttei ollut kajonnutkaan

-häränlihaan eikä silavaan.

-

-»Minun ei ole nälkä, isä», sanoi Catherine punastuen, kun häntä näin

-puhuteltiin, »sillä söin ison kupillisen maitoa ja leipää hiukkasta

-ennen kuin herra Pitou sivuutti ikkunani ja minä kutsuin hänet

-puheilleni».

-

-»En minä tutkikaan syytä, miksi sinulla on tai ei ole ruokahalua»,

-sanoi Billot, »minä vain totean, kuinka asianlaita on, siinä kaikki».

-

-Sitten hän silmäili ikkunasta pihalle, nousi pöydästä ja sanoi:

-

-»Tuolta tulee joku minua tapaamaan.»

-

-Pitou tunsi jalallaan Catherinen jalan kosketuksen. Hän kääntyi ja näki

-tytön kuolonkalpeana viittaavan silmillään ikkunalle päin.

-

-Pitoun katse seurasi Catherinen katseen suuntaa ja hän tunsi vanhan

-ystävänsä ukko Clouisin, joka paraikaa meni ikkunan ohi olalla Billotin

-kaksipiippuinen pyssy.

-

-Tilanhoitajan kaksipiippuinen erosi muista siinä, että sen

-liipasinkaaret ja helat olivat hopeasta.

-

-»Kas vain», sanoi Pitou, joka tässä kaikessa ei huomannut mitään

-peloittavaa, »ukko Clouis on tuomassa pyssyänne, herra Billot».

-

-»Niin on», sanoi Billot istuutuessaan, »ja hän syö kanssamme, ellei

-ole vielä haukannut päivällistään. Vaimo», lisäsi hän, »avaa ovi ukko

-Clouisille». „

-

-Emäntä Billot nousi ja lähti avaamaan ovea. Pitou tuijotti Catherineen

-ja ihmetteli itsekseen, mitä hirveää tässä nyt oli sellaista, joka oli

-aiheuttanut nuoren tytön kalpeuden.

-

-Ukko Clouis astui sisälle. Samassa kädessä, jolla hän kannatteli

-tilanhoitajan pyssyä olallaan, oli hänellä myöskin jänis, jonka hän

-ilmeisesti oli juuri tällä pyssyllä ampunut.

-

-Lukija muistanee, että ukko Clouis oli Orleansin herttualta saanut

-luvan tappaa yhtenä päivänä kaniinin ja toisena jäniksen. [_Ange

-Pitou_, 37. luku. — Suom.]

-

-Kaikesta päättäen oli tänään ollut jäniksen päivä.

-

-Vapaan kätensä hän kohotti eräänlaiselle karvalakille, jota hän piti

-alati päässänsä ja jossa ei enää ollut montakaan karvaa jäljellä,

-niin kulunut se oli jokapäiväisestä käytännöstä pensaikoissa, missä

-ukko Clouis liikkui piittaamatta okaista enempää kuin kolmivuotias

-villisikakaan.

-

-»Herra Billot ja koko seura», sanoi hän, »minulla on kunnia tervehtiä

-teitä».

-

-»Hyvää päivää, isä Clouis», vastasi Billot. »No te olette sananne

-mittainen mies, se on kiittäen mainittava.»

-

-»Ei kestä, sovittu kun sovittu, herra Billot. Tapasitte minut aamulla

-ja puhelitte minulle tähän tapaan: 'Ukko Clouis, te olette tunnettu

-ampuja, hankkikaa minulle tusina kuulia, jotka sopivat minun pyssyyni,

-niin teette minulle kauniin palveluksen.' Siihen minä vastasin:

-'Milloin tarvitsette ne, herra Billot?' Te sanoitte: 'Tänä iltana,

-ehdottomasti.' Silloin minä sanoin: 'Hyvä, te saatte ne.' Ja tässä ne

-ovat!»

-

-»Kiitos, ukko Clouis», sanoi Billot. »Istutte kai kanssamme pöytään?»

-

-»Oh, olette kovin ystävällinen, herra Billot, mutta minä en kaipaa

-mitään.»

-

-Ukko Clouis arveli kohteliaisuuden vaativan sanomaan istuinta hänelle

-tarjottaessa, ettei hän ollut väsyksissä, ja häntä päivällispöytään

-pyydettäessä, ettei hänen ollut nälkä.

-

-Billot tunsi tämän seikan.

-

-»Siitä huolimatta», kehoitti hän, »istukaa vain pöytään. On juotavaa ja

-syötävää. Ellette halua syödä, niin juokaa.»

-

-Sillaikaa emäntä Billot oli täsmällisesti ja miltei yhtä äänettömästi

-kuin joku automaatti tuonut pöydälle lautasen, syöntivehkeet ja

-lautasliinan.

-

-Sitten hän siirsi pöydän ääreen uuden tuolin.

-

-»Hyväinen aika, koska sitä niin välttämättä haluatte, niin olkoon

-menneeksi!» myöntyi ukko Clouis.

-

-Hän vei pyssyn nurkkaan, pani jäniksen ruokakaapin laudalle ja istui

-pöytään.

-

-Hän joutui tällöin vastapäätä Catherinea, joka katseli häntä

-kauhistuneena.

-

-Tämän vanhan metsänvartijan ystävälliset, tyynet kasvot näyttivät niin

-vähän kauhua herättäviltä, ettei Pitou voinut mitenkään käsittää sitä

-mielenliikutusta, jota ilmaisivat, eivät vain Catherinen kasvot, vaan

-koko hänen ruumiinsa hermostunut vapiseminen.

-

-Sillaikaa Billot oli täyttänyt uuden ruokavieraan lasin ja lautasen.

-Vaikka Clouis oli selittänyt, ettei kaivannut mitään, kävi hän silti

-reimasti molempien kimppuun.

-

-»Ah, tämäpä on hyvää viiniä ja mureaa karitsaa, herra Billot!» sanoi

-hän kuin puolustaakseen tekoaan. »Te näytte olevan samaa mieltä kuin

-sananlasku, joka sanoo: 'Karitsa on syötävä hyvin nuorena, viini

-juotava hyvin vanhana...'»

-

-Kukaan ei vastannut ukko Clouisin leikinlaskuun ja kun hän huomasi

-keskustelun tyrehtyneen siihen ja arveli vieraana olevansa velvollinen

-pitämään sitä vireillä, jatkoi hän:

-

-»Nähkääs, minä päättelin itsekseni näin: — Tänään on jänisten päivä; on

-yhdentekevää, ammunko jänikseni metsän siltä tai tältä laidalta. Minä

-menen siis ampumaan jänikseni ukko Lajeunessen alueelta. Samalla näen,

-kuinka teidän hopeasilainen pyssynne käy. — Minä valoin kolmetoista

-kuulaa kahdentoista asemasta. Ja totisesti, teidän pyssynne käy hyvin!»

-

-»Niin, tiedän sen», vastasi Billot, »se on hyvä ase».

-

-»Mitä, kaksitoista kuulaa?» huomautti Pitou. »Onko siis tulossa

-ampumakilpailut, herra Billot?»

-

-»Ei», vastasi Billot.

-

-»Oh, minä tunnen sen hopeasilaisen, kuten pyssyänne näillä main

-sanotaan», jatkoi Pitou, »olen nähnyt sen herättävän ansaittua huomiota

-eräissä Boursonnesin juhlissa pari vuotta sitten. Nähkääs, silloin se

-voitti sen hopeaveitsen, jota te nyt käyttelette, rouva Billot, ja sen

-hopeamaljan, josta te maistelette, neiti Catherine... Mutta», huudahti

-Pitou kauhistuneena, »mikä teitä vaivaa, neiti?»

-

-»Minua? Ei mikään», vastasi Catherine avaten puoleksi ummistuneet

-silmänsä ja kohottautuen suoraksi tuolillaan, jonka selkää vasten hän

-oli miltei pyörtyneenä nojautunut.

-

-»Mikäpä sinun mielestäsi voisi Catherinea vaivata?» sanoi Billot ja

-kohautti olkapäitään.

-

-»Minäpä kerron teille», jatkoi ukko Clouis, »että aseseppä

-Montagnonin vanhasta rautaromukasasta löysin kuulamuotin... ja teidän

-pyssyänne varten onkin vaikea löytää sopivaa! Leclerc-mallisilla

-ahdaspiippuisilla pyssy-pahuksilla on melkein kaikilla neljänkolmatta

-linjan kaliberi, mikä ei silti estä niillä osaamasta jumala ties kuinka

-kauas. Minä löysin siis teidän pyssynne kaliberiin sopivan muotin,

-ehkä hiukan pienemmänkin, muttei se haittaa, kiedotte kuulan ympärille

-pikkuisen rasvattua nahkaa. Aiotteko ampua liikkuvaan vai kiinteään

-maaliin?»

-

-»En osaa vielä tarkoin sanoa», vastasi Billot, »mutta sen voin sanoa,

-että aion asettua väijyksiin».

-

-»Ahaa, nyt käsitän», tokaisi ukko Clouis. »Orleansin herttuan villisiat

-ovat käyneet perunamaallanne ja te olette päätellyt itseksenne: 'Mitä

-enemmän villisikoja liha-aitassa, sitä vähemmän ne syövät perunoita.'»

-

-Syntyi äänettömyys, jota häiritsi vain Catherinen läähättävä hengitys.

-

-Pitoun katse siirtyi metsänvartijasta Billotiin ja Billotista hänen

-tyttäreensä.

-

-Hän koetti ymmärtää, muttei päässyt tilanteesta selville.

-

-Emäntä Billotin kasvoista oli turhaa hakea valaistusta. Hän ei

-käsittänyt mitään siitä, mitä puhuttiin, vielä vähemmän hän tajusi,

-mitä sanojen taa kätkeytyi.

-

-»Vai niin», jatkoi ukko Clouis omaa ajatuskulkuaan seuraten, »jos

-kuulat on tarkoitettu villisioille, ovat ne minun nähdäkseni ehkä liian

-pieniä, sillä niillä herroilla on nähkääs kova nahka, puhumattakaan

-siitä, että ne käyvät metsästäjän kimppuun. Olen nähnyt villisikoja,

-joiden nahan ja lihan välissä oli viisi, kuusi, kahdeksan kuulaa ja

-lisäksi sellaisia kuulia, joita naulaan menee vain kuusitoista, ja

-silti elikot jaksoivat erinomaisen hyvin.»

-

-»Minä en aiokaan ampua villisikoja», sanoi Billot.

-

-Pitou ei jaksanut hillitä uteliaisuuttaan, vaan kysyi:

-

-»Anteeksi, herra Billot, mutta ellette aio ottaa osaa kilpailuun ettekä

-ampua villisikoja, mitä siis aiotte ampua?»

-

-»Aion ampua suden», vastasi Billot.

-

-»No, jos suden aiotte ampua, sopivat nämä siihen tarkoitukseen

-mainiosti», virkkoi ukko Clouis, otti taskustaan kaksitoista kuulaa

-ja laski ne yksitellen lautaselle, johon ne kilahtaen putosivat.

-»Kolmastoista kuula on jäniksen vatsassa... Ah, en tiedä, kuinka

-pyssynne käy hauleilla, mutta kuulalla se käy mainiosti!»

-

-Jos Pitou olisi katsahtanut Catherineen, olisi hän nähnyt, että tyttö

-oli pyörtymäisillään.

-

-Mutta hän oli niin kiintynyt ukko Clouisin sanoihin, ettei joutanut

-silmäilemään nuorta tyttöä.

-

-Ja kuullessaan vanhan metsänvartijan sanovan, että kolmastoista kuula

-oli jäniksen vatsassa, ei hän voinut pidättäytyä, vaan nousi pöydästä

-ja meni toteamaan, oliko väitteessä perää.

-

-»Herra nähköön, se on totta!» huudahti hän ja työnsi pikkusormensa

-kuulan tekemään reikään. »Teillä on tarkka silmä ja vakava käsi, ukko

-Clouis. Hyvä ampuja tekin olette, herra Billot, mutta ette te ammu

-jäniksiä tällä tavoin, yhdellä kuulalla.»

-

-»Soo!» virkkoi Billot. »Välipä sillä, mutta koska otus, jonka aion

-nitistää, on parikymmentä kertaa jänistä kookkaampi, en toivoakseni

-ammu harhaan».

-

-»Vallan oikein, sudestahan onkin kysymys», myönsi Pitou.

-

-»Mutta onko näillä main susia? Se on harvinaista ennen lumen tuloa...»

-

-»Niin, onhan se harvinaista, mutta kyllä niitä vain on.»

-

-»Oletteko varma, herra Billot?»

-

-»Ihan varma», vastasi tilanhoitaja silmäten yhtaikaa Pitouta ja

-Catherinea, mikä olikin helppoa, koska nuoret nyt istuivat vierekkäin.

-»Paimen on tänä aamuna nähnyt yhden.»

-

-»Missä?» tutkaisi Pitou viattomasti.

-

-»Pariisin ja Boursonnesin välisellä tiellä, lähellä Ivorsin metsää.»

-

-»Ah!» huudahti Pitou ja silmäili vuorostaan Billotia ja Catherinea.

-

-»Niin», jatkoi Billot yhtä tyynesti kuin tähänkin asti, »jo viime

-vuonna se nähtiin ja minua varoitettiin siitä. Joku aika sitten

-luultiin sen kadonneen ikiajoiksi, mutta...»

-

-»Mutta...?» kysyi Pitou.

-

-»Mutta se näkyykin palanneen ja hiiviskelevän jälleen talomme

-lähettyvillä. Sen vuoksi pyysinkin ukko Clouisia puhdistamaan

-luodikkoni ja valamaan minulle kuulia.»

-

-Catherine ei jaksanut enempää. Häneltä pääsi tukehtunut huudahdus, hän

-nousi ja kiiruhti horjuvin askelin ovelle päin.

-

-Rehellisesti huolestuneena Pitoukin nousi ja nähdessään Catherinen

-horjuvan kiiruhti häntä tukemaan.

-

-Billot loi hirveän silmäyksen ovelle päin, mutta Pitoun rehelliset

-kasvot ilmaisivat niin teeskentelemätöntä kummastelua, ettei Billot

-voinut epäillä hänen olevan Catherinen rikostoverin.

-

-Pitousta ja tyttärestään enempää piittaamatta tilanhoitaja jatkoi:

-

-»Teidän mielestänne siis, ukko Clouis, olisi laukauksen tehostamiseksi

-kiedottava kuulan ympärille palanen rasvattua nahkaa?»

-

-Pitou kuuli vielä tämän kysymyksen, muttei vastausta, sillä hän oli jo

-ehtinyt keittiöön, missä hän tavoitti Catherinen. Nuori tyttö vaipui

-voimatonna hänen käsivarsilleen.

-

-»Mutta mikä teitä vaivaa? Hyvä jumala, mikä teidän on?» kyseli Pitou

-pelästyneenä.

-

-»Voi, etkö siis ymmärrä? Hän tietää Isidorin tänä aamuna saapuneen

-Boursonnesiin ja tahtoo surmata hänet, jos Isidor tulee maatilan

-lähelle.»

-

-Tällöin aukeni ruokasalin ovi ja Billot ilmestyi kynnykselle.

-

-»Kuules nyt, hyvä Pitou», sanoi hän niin ankaralla äänellä, ettei se

-sietänyt vastusteluja, »jos tosiaankin olet tullut ukko Lajeunessen

-kaniineja pyydystämään, niin luulen, että nyt on aika sinun mennä

-virittämään paulasi. Ymmärräthän, ettet myöhemmin näe sitä tehdä.»

-

-»Kyllä, herra Billot», sanoi Pitou nöyrästi ja loi kaksinkertaisen

-katseen Catherineen ja Billotiin, »tulin tänne juuri sitä enkä mitään

-muuta varten, vannon sen teille».

-

-»No niin?»

-

-»No niin, minä lähden, herra Billot.»

-

-Ja hän poistui pihaportista. Catherine meni itkien huoneeseensa, jonka

-oven hän perässään työnsi salpaan.

-

-— Niin, niin, — mutisi Billot, — sulkeudu vain huoneeseesi, onneton

-lapsi! Ei se mitään, sillä en minä asetu sille puolelle väijyksiin.

-

-

-

-

-XXVIII

-

-Haukka ja kyyhky

-

-

-Pitou lähti talosta tuiki hämmentyneenä. Catherinen viimeksi lausumat

-sanat olivat lopultakin luoneet valaistusta kaikkeen, mikä siihen

-hetkeen saakka oli ollut hänelle hämärää, mutta se valaistus oli

-sokaissut hänet.

-

-Pitou tiesi nyt, mitä oli halunnutkin tietää, ja enemmänkin.

-

-Hän tiesi, että varakreivi Isidor de Charny oli aamulla saapunut

-Boursonnesiin ja että jos Isidor uskaltaisi tulla maatilan lähettyville

-tapaamaan Catherinea, voisi hän saada ruumiiseensa pyssynkuulan.

-

-Sitä ei käynyt enää epäileminen. Billotin ensi kuulemalta

-arvoitukselliset lauseet saivat selityksen parista Catherinen sanasta:

-susi, jonka edellisenä talvena oli nähty hiiviskelevän lammastarhan

-lähettyvillä ja jonka jo luultiin poistuneen ikiajoiksi, mutta joka

-oli jälleen nähty tänä aamuna Ivors-metsän tienoilla, Pariisin ja

-Boursonnesin välisellä tiellä, se susi oli varakreivi Isidor de Charny.

-

-Hänen takiaan oli luodikko puhdistettu, hänen takiaan oli kuulat

-valettu.

-

-Kuten näkyy, juttu alkoi olla vakava.

-

-Pitou, joka tilaisuuden vaatiessa saattoi olla urhea kuin leijona,

-oli miltei aina viekas kuin käärme. Siitä päivästä alkaen, jolloin

-hän oli kypsynyt järkevästi ajattelemaan, ja jouduttuaan alituiseen

-taisteluun voutien kanssa, joiden nenän edestä hän tyhjensi aidatut

-puutarhat ja avopaikoilla kasvavat hedelmäpuut, sekä metsänvartijain

-kanssa, joiden kantapäille hän viritti paulansa ja satimensa, hän oli

-tottunut harkitsemaan perusteellisesti ja tekemään nopeasti päätöksen,

-mikä ominaisuus oli sallinut hänen selviytyä kaikista vaarallisista

-tilanteista niin onnellisesti kuin mahdollista. Tälläkin kerralla hän

-ensi töikseen turvautui nopeaan päättäväisyyteensä ja päätti heti

-kätkeytyä metsään, joka alkoi noin kahdeksankymmenen askelen päässä

-maatilasta.

-

-Metsä on sankka ja tässä sankkuudessa on helppoa pysyä näkymättömänä ja

-punnita tilannetta oman mielensä mukaan.

-

-Kuten huomaamme, Pitou oli tällä kerralla poikennut tavallisesta

-järjestyksestä ja pannut nopean päätöksen syvän harkinnan edelle.

-

-Mutta vaistomainen äly oli sanonut Pitoulle, että nyt oli kiire, ja

-kiireellisin työ oli päästä suojaan jonnekin.

-

-Hän asteli siis metsää kohden huolettoman näköisenä ikäänkuin hänen

-päässään ei olisi ollut ainoatakaan ajatusta ja saapui metsän laitaan

-kertaakaan taaksensa katsahtamatta.

-

-Mutta arvioituaan, ettei maatilalta häntä enää nähty, hän kumartui

-muka sitomaan sääryksensä anturahihnaa ja pälyili pää jalkojen välissä

-ympärilleen.

-

-Näköpiiri oli vapaa, vaara ei näyttänyt toistaiseksi uhkaavan miltään

-taholta.

-

-Sen todettuaan Pitou nousi pystyasentoon ja loikkasi metsään.

-

-Metsä oli Pitoun aluetta.

-

-Siellä hän oli kotonaan, siellä hän oli vapaa, siellä hän oli kuningas.

-

-Kuningas niinkuin orava, jonka notkeus asui hänen ruumiissaan, kuin

-kettu, jonka oveluus oli hänen päässään, kuin susi, jonka yölläkin

-näkevät silmät hän oli syntyessään perinyt.

-

-Mutta tällä kerralla hän ei tarvinnut oravan notkeutta, ketun oveluutta

-eikä suden yötarkkoja silmiä.

-

-Pitoun oli yksinkertaisesti kuljettava viistoon halki se metsätaival,

-johon hän oli piiloutunut, ja palattava sen metsikön laitaan, joka

-ulottui maatilan pituussuuntaan.

-

-Kuudenkymmenen, seitsemänkymmenen askelen matkalta Pitou näkisi kaikki

-mitä tapahtuisi, kuudenkymmenen, seitsemänkymmenen askelen laajuisella

-alalla Pitou voisi uhmata mitä tahansa oliota, joka juostakseen

-tarvitsi jalkoja ja hyökätäkseen käsiä.

-

-On sanomattakin selvää, että hän voisi parhaiten uhmata ratsastajaa,

-sillä ainoakaan sellainen ei voisi liikkua sataa askelta niillä

-poluilla, joille Pitou veisi hänet.

-

-Metsässä ei Pitou ylimalkaan keksinytkään kyllin halventavaa vertausta,

-millä ilmaisisi, kuinka syvästi hän halveksi jotakin ratsastajaa.

-

-Pitou heittäytyi pitkälleen pensaikkoon, painoi kaulansa kahden

-puuhaaran väliin ja alkoi tuumia ankarasti.

-

-Hän tuumi, että hänen velvollisuutensa oli kaikin hänen käytettävinään

-olevin keinoin estää ukko Billotia toteuttamasta kamalaa

-kostonhankettaan.

-

-Ensimmäisenä keinona juolahti hänen mieleensä, että hän juoksisi

-Boursonnesiin ja varoittaisi herra Isidoria vaarasta, joka uhkaisi

-häntä, jos hän uskaltaisi tulla maatilan lähettyville.

-

-Mutta miltei heti hän tuli ajatelleeksi kahta seikkaa.

-

-Edellinen oli se, ettei Catherine ollut valtuuttanut häntä tekemään

-sitä.

-

-Jälkimäinen oli se, ettei vaara kenties pidättäisikään herra Isidoria

-uskaltamasta.

-

-Ja mikä takasi Pitoulle, että varakreivi, joka tietenkin pyrkisi

-mahdollisuuden mukaan piileskelemään, tulisi juuri ajotietä eikä niitä

-oikopolkuja, joita puunhakkaajat ja metsänavaajat matkoillaan käyttävät?

-

-Lähtiessään tavoittamaan Isidoria Pitou joutuisi jättämään

-Catherinen oman onnensa nojaan, ja kun Pitou tulisi murheelliseksi,

-jos varakreiville tapahtuisi jotakin ikävää, joutuisi hän vallan

-epätoivoon, jos Catherinelle tapahtuisi jokin onnettomuus.

-

-Hänen mielestään oli siis viisainta jäädä sinne missä oli ja toimia

-olosuhteitten mukaan.

-

-Odotellessaan hän tähysteli maatilaa silmät terävinä ja kirkkaina kuin

-saalistaan vaanivalla tiikerillä.

-

-Ensimmäinen maatilalla tapahtunut liike oli ukko Clouisin lähtö talosta.

-

-Pitou näki hänen sanovan hyvästi Billotille ajoportilla, sitten mennä

-lönkyttävän aitoviertä ja katoavan Villers-Cotteretsin suunnalle,

-jonka kautta tai taitse hänen oli kuljettava päästäkseen noin yhdeksän

-kilometrin päässä Pisseleusta olevaan mökkiinsä.

-

-Hänen lähtiessään alkoi päivä hämärtyä.

-

-Koska ukko Clouis oli vain toisarvoinen henkilö, eräänlainen täyte

-esiteltäväksi tulleessa näytelmässä, kohdisti Pitou häneen vain

-ohimenevää huomiota ja kun hän omaatuntoaan rauhoittaakseen oli

-silmäillyt häntä, kunnes hän katosi nurkan taa, suuntasi hän katseensa

-rakennuksen keskikohdalle, toisin sanoin sille taholle, missä olivat

-ajoportti ja ikkunat.

-

-Tuokion kuluttua muuan ikkuna tuli valoisaksi. Se oli Billotin huoneen

-ikkuna.

-

-Paikaltaan Pitou saattoi mainiosti nähdä huoneeseen. Hän näki siis,

-että Billot ensi töikseen rupesi panostamaan kivääriään ukko Clouisin

-antamien tarkkojen ohjeitten mukaan.

-

-Sillä välin hämärä muuttui yöksi.

-

-Panostettuaan pyssyn Billot sammutti valon ja sulki ikkunaluukut,

-mutta ei pannut niitä ihan kiinni voidakseen niiden raosta tarkastella

-ympäristöä.

-

-Muistaaksemme olemme varemmin maininneet, ettei seinämutkan takia

-Billotin huoneesta, joka oli yläkerroksessa, voinut nähdä Catherinen

-ikkunaan, joka oli pohjakerroksessa. Mutta siitä näki kyllä

-Boursonnesin tien ja koko sen metsäaukean, joka puoliympyränä ulottui

-Ferte-Milon-kunnaalta Ivors-metsikköön saakka.

-

-Vaikkei Billot siis nähnytkään Catherinen ikkunaa, voi hän — olettaen,

-että Catherine pujahtaisi ikkunasta ulos ja yrittäisi mennä metsään —

-huomata tytön heti kun tämä ilmestyisi alueelle, jota hänen katseensa

-vallitsi. Mutta koska pimeä muuttui yhä sakeammaksi, ei Billot voisi,

-jos hän näkisikin jonkun naisen, varmasti sanoa, olisiko se nainen

-juuri Catherine.

-

-Esitämme ennakolta nämä huomautukset, koska Pitou oli juurikään tehnyt

-itsekseen samat huomautukset.

-

-Pitou ei näet epäillyt, ettei Catherine yön tullen yrittäisi lähteä

-Isidoria vastaan.

-

-Herkeämättä kokonaan tähystelemättä Billotin ikkunaa hän tarkasteli

-erikoisen huolellisesti Catherinen ikkunaa.

-

-Pitou ei erehtynytkään. Kun yö oli käynyt niin pimeäksi, että se riitti

-nuoren tytön arkeille, näki Pitou, jolle, kuten tiedämme, pimeys ei

-merkinnyt mitään, Catherinen ikkunaluukkujen verkalleen avautuvan.

-Sitten tyttö solahti maahan, työnsi luukut jälleen kiinni ja hiipi

-eteenpäin seinän kuvetta.

-

-Nuorta tyttöä ei uhannut mikään vaara niin kauan kun hän kulki tätä

-suuntaa. Ja jos hän aikoi Villers-Cotteretsiin, pääsisi hän sinne

-kenenkään huomaamatta, mutta jos hänellä oli asiaa Boursonnesin

-suunnalle, täytyisi hänen ehdottomasti mennä alueelle, jota hänen

-isänsä katse vallitsi.

-

-Ehdittyään muurin päähän Catherine epäröi hetken, ja Pitou toivoikin

-jo, että tyttö aikoi Villers-Cotteretsiin eikä Boursonnesiin. Mutta

-äkkiä tämä epäröinti lakkasi; tyttö kumartui suojatakseen itseään niin

-hyvin kuin voi, juoksi yli tien ja poikkesi jalkapolulle, joka kaarena

-kiersi metsään ja puolentoista kilometrin päässä yhtyi Boursonnesin

-tiehen.

-

-Tämä polku yhtyi valtatiehen Bourg-Fontainen tienristeyksen kohdalla,

-

-Kun Catherine oli valinnut tämän polun, oli Pitou selvillä, minne

-tyttö aikoi, niin selvillä, ettei hän enää huolinut tarkata hänen

-askeliaan, vaan kohdisti kaiken huomionsa niihin raollaan oleviin

-ikkunaluukkuihin, joiden välistä kuin linnoituksen ampuma-aukosta

-katseella oli esteetön näköala metsän yhdestä laidasta toiseen.

-

-Koko tämä Billotin katseen vallitsema aukea oli ihan autio, ellei

-ota lukuun erästä paimenta, joka paraikaa sovitteli paikoilleen

-lammastarhan aitaa.

-

-Siitä johtuisi, että heti kun Catherine, joka tosin oli miltei

-näkymätön mustan viittansa suojassa, ilmestyisi tälle alueelle, hän ei

-voisi välttää tilanhoitajan terävää katsetta.

-

-Pitou näki ikkunaluukkujen aukenevan ja Billotin pään työntyvän

-raosta ulos ja pysyvän hetken aikaa siinä asennossa tarkkaavana

-ja liikkumattomana ikäänkuin epäilisi tässä pimeässä silmiensä

-todistuskelpoisuutta. Mutta kun paimenen koirat olivat juosseet tuota

-varjoa kohden, hiukan haukahdelleet ja sitten palanneet isäntänsä

-luokse, ei Billot enää epäillyt, ettei tuo varjo ollut Catherine.

-

-Koirat olivat tunteneet hänet ja herenneet sen vuoksi haukkumasta.

-

-On sanomattakin selvää, että Pitou käsitti tämän kaiken yhtä kirkkaasti

-kuin hänelle olisi jo ennakolta selitetty tämän näytelmän kaikki

-tapahtumat.

-

-Hän odottikin nyt näkevänsä Billotin huoneen ikkunaluukkujen

-sulkeutuvan ja ajoportin pian aukenevan.

-

-Tuokion kuluttua portti tosiaan aukenikin ja samalla hetkellä kun

-Catherine saavutti metsänlaidan astui Billot pyssy olalla portista ulos

-ja lähti vinhasti astelemaan metsää kohden Boursonnesin tietä, johon

-puolentoista kilometrin päässä yhtyisi Catherinen valitsema polku.

-

-Ei ollut hetkeäkään hukattavana, jos mieli estää, ettei nuori tyttö

-joutuisi kymmenen minuutin perästä isänsä eteen.

-

-Pitou oli tilanteesta täysin selvillä.

-

-Hän ponnahti jalkeille, syöksyi tiheikköön kuin vauhko kauris, suuntasi

-kulkunsa halki metsän päinvastaiselle taholle kuin tähystyspaikalle

-tullessaan ja saapui polulle oikeaan aikaan kuullakseen nuoren tytön

-kiireiset askelet ja läähättävän hengityksen.

-

-Pitou pysähtyi piiloon erään tammen taa.

-

-Kymmenen sekunnin kuluttua Catherine sivuutti tämän tammen parin

-askelen päässä.

-

-Pitou tuli esille piilostaan, sulki nuoren tytön tien ja mainitsi

-samalla hänen nimensä.

-

-Hän oli näet arvellut välttämättömäksi suorittaa nämä kolme asiaa

-yhtaikaa, jottei Catherine vallan kauhistuisi.

-

-Nuori tyttö parahti hiljaa ja pysähtyi koko ruumis vavisten. Se ei

-ollut nykyhetken mielenliikutusta, vaan varemmin koettujen seurausta.

-

-»Te, herra Pitou! Mitä minusta tahdotte?» sanoi hän.

-

-»Taivaan nimessä, ei askeltakaan kauemmas, neiti Catherine!» kuiskasi

-Pitou kädet ristissä.

-

-»Kuinka niin?»

-

-»Koska isänne tietää teidän lähteneen ulos, koska hän kulkee pyssy

-olalla Boursonnesin tietä ja koska hän odottaa teitä Bourg-Fontainen

-tienristeyksessä!»

-

-»Entä hän... hän!» huudahti Catherine suunniltaan kauhusta. »Häntä

-täytyy varoittaa...?»

-

-Ja hän aikoi jatkaa matkaansa.

-

-»Saako hän varoituksen, jos isänne katkaisee teiltä tien?»

-

-»Mitä siis on tehtävä?»

-

-»Palatkaa huoneeseenne, neiti Catherine. Minä asetun väijyksiin

-ikkunanne lähettyville ja kun herra Isidor tulee, varoitan häntä.»

-

-»Teettekö sen, herra Pitou?»

-

-»Teidän takianne teen kaikki, neiti Catherine! Sillä minä rakastan

-teitä niin!»

-

-Catherine puristi hänen kättänsä.

-

-Hetken tuumittuaan hän sanoi:

-

-»Niin, olet oikeassa, opasta minut takaisin.»

-

-Ja koska hänen jalkansa eivät oikein kannattaneet häntä, turvautui hän

-Pitoun käsivarteen, ja näin he lähtivät — Pitou kävellen, Catherine

-juosten — takaisin maatilalle päin.

-

-Kymmentä minuuttia myöhemmin Catherine astui kenenkään näkemättä

-huoneeseensa ja sulki ikkunan perässään. Pitou oli näyttänyt hänelle

-pajupensaikkoa, jonne hän menisi odottelemaan ja väijyskelemään.

-

-

-

-

-XXIX

-

-Väijytys

-

-

-Tämä pajupensaikko oli pienellä kummulla kahdenkymmenen tai

-viidenkolmatta askelen päässä Catherinen ikkunasta ja vallitsi

-eräänlaista kaivantoa, jonka pohjalla, seitsemän kahdeksan jalkaa

-syvällä, virtasi pieni puro.

-

-Maantien suuntaan mutkittelevan puron äyräällä kasvoi paikoitellen

-samanlaisia pajuja, jotka muodostivat Pitoun valitseman tyyssijan,

-toisin sanoin puita, jotka öiseen aikaan muistuttavat aika paljon

-kääpiöitä, joiden pikku ruumiissa on suunnaton, pörröinen pää.

-

-Tällaiseen kunnaan äärimmäisellä laidalla kasvavaan, ajan mukana

-ontoksi käyneeseen piilipuuhun Pitou oli aamuisin pannut Catherinen

-kirjeet, ja siitä Catherine oli käynyt ne noutamassa, kun oli nähnyt

-isänsä poistuvan talosta ja menevän vastakkaiselle suunnalle.

-

-Pitou ja Catherine olivat kumpikin tahollaan noudattaneet sellaista

-varovaisuutta, ettei paljastus ollut voinut tulla sitä tietä. Pelkkä

-sattuma oli tänä aamuna vienyt talon paimenen Isidorin tielle. Paimen

-oli maininnut vähäpätöisenä uutisena varakreivin kotiintulosta. Tämä

-salainen, kello viisi aamulla todettu paluu tuntui Billotista enemmän

-kuin epäilyttävältä. Siitä lähtien kun hän palasi Pariisista ja tohtori

-Raynal kielsi häntä astumasta Catherinen huoneeseen niin kauan kuin

-tämä houraili, oli hän ollut varma, että varakreivi de Charny oli hänen

-tyttärensä rakastaja. Ja koska hän tiesi tämän suhteen vain johtavan

-häpeään, sillä varakreivi de Charny ei milloinkaan naisi Catherinea,

-oli hän päättänyt pestä tämän häpeän verellä puhtaaksi.

-

-Siitä johtuivat kaikki nämä varemmin kertomamme seikat, jotka

-sivullisesta tuntuivat vähäarvoisilta, mutta jotka ensin Catherinen ja

-sitten hänen selityksensä jälkeen myöskin Pitoun silmissä saivat vallan

-kammottavan kantavuuden.

-

-Olemme nähneet, että arvatessaan isänsä aikeet Catherine oli yrittänyt

-ehkäistä ne lähtemällä varoittamaan Isidoria. Onneksi Pitou oli

-keskeyttänyt hänen matkansa, selittämällä, että tyttö olisi Isidorin

-asemasta tavannutkin isänsä.

-

-Hän tunsi liiankin hyvin isänsä hirveän luonteen yrittääkseen turvautua

-rukouksiin ja armonaneluun. Se olisi vain kiirehtinyt rajuilman

-puhkeamista, siinä kaikki. Se olisi manannut esille ukkosen, joka olisi

-pitänyt saada vaimennetuksi.

-

-Ennen kaikkea hänen tuli nyt estää isänsä ja rakastajansa tapaaminen.

-

-Voi, kuinka palavasti hän nyt toivoikaan, että sitä poissaoloa,

-jonka johdosta hän oli luullut kuolevansa, yhä jatkuisi! Kuinka

-hän siunaisikaan ääntä, joka tulisi sanomaan hänelle. »Isidor

-on matkustanut!» Vieläpä vaikka sama ääni olisi lisännyt sanan:

-»Ikiajoiksi!»

-

-Pitou oli käsittänyt kaiken tämän yhtä selvästi kuin Catherinekin.

-Juuri siksi hän olikin tarjonnut nuorelle tytölle apuaan. Tulipa

-varakreivi jalan tai ratsain, toivoi hän kuulevansa tai näkevänsä hänet

-ajoissa ehtiäkseen tavoittaa hänet, selittääkseen parilla sanalla

-tilanteen ja saadakseen hänet pyörtämään pois lupaamalla tuoda hänelle

-tietoja Catherinesta seuraavana aamuna.

-

-Niinpä Pitou siis nojasi piilipuuhun kuin muodostaen osan siitä

-puumaailmasta, jossa hän nyt oli, ja jännitti kaikki yön, tasankojen

-ja metsien herkistämät aistimensa nähdäkseen vähäisimmänkin varjon ja

-kuullakseen heikoimmankin äänen.

-

-Äkkiä hän oli kuulevinaan takaansa metsästä äänen, joka syntyy, kun

-ihminen kiireesti kävelee pitkin kynnöstä. Koska tämä astunta tuntui

-hänestä nuoren ja notkean varakreivin käyntiä raskaammalta, kääntyi hän

-hitaasti ja miltei huomaamattomasti puun toiselle puolelle ja keksi

-kolmenkymmenen askelen päässä tilanhoitajan, jolla oli yhä pyssy olalla.

-

-Kuten Pitou oli aavistanutkin, oli Billot odotellut Bourg-Fontainen

-tienristeyksessä. Mutta kun ketään ei ollut polulta tullut, oli hän

-arvellut erehtyneensä ja pyörtänyt takaisin asettuakseen, kuten oli

-uhannutkin, väijyksiin Catherinen ikkunan lähettyville, sillä hän oli

-varma, että varakreivi de Charny yrittäisi siitä ikkunasta päästä tytön

-luo.

-

-Kaikeksi onnettomuudeksi hän oli tullut valinneeksi väijymäpaikakseen

-saman pajupensaikon, jonka suojaan Pitou oli piiloutunut.

-

-Pitou arvasi tilanhoitajan aikeet. Ei käynyt laatuun ruveta

-kiistelemään hänen kanssansa paikasta. Hän liukui alas pitkin äyrästä,

-katosi kaivantoon ja painoi päänsä sen piilipuun ulkonevien juurien

-alle, jota vasten Billot tuli nojaamaan.

-

-Onneksi kävi navakanlainen tuuli, muutoin Billot varmaankin olisi

-kuullut Pitoun sydämen rajun sykinnän.

-

-Mutta sankarimme ihmeteltävän luonteen kunniaksi on mainittava, että

-hän oli vähemmän huolissaan henkilökohtaisesta vaarastaan kuin siitä,

-että tulisi vastoin tahtoaan rikkoneeksi Catherinelle antamansa sanan.

-

-Jos varakreivi saapuisi ja hänelle sattuisi jokin onnettomuus, mitä

-nuori tyttö silloin ajattelisi Pitousta?

-

-Että Pitou oli kavaltanut hänet.

-

-Pitou piti parempana kuolemaakin kuin ajatusta, että Catherine voisi

-pitää häntä kavaltajana.

-

-Mutta hän ei voinut tehdä muuta kuin jäädä sinne missä oli ja ennen

-kaikkea pysyä liikkumattomana. Vähäisinkin liikahdus olisi paljastanut

-hänet.

-

-Neljännestunti kului eikä mikään häirinnyt yön hiljaisuutta. Pitoun

-viimeinen toivo oli, että jos varakreivi sattumalta tulisikin kovin

-myöhään, Billot kenties väsyisi odottamaan, ei uskoisi hänen saapuvan

-ja menisi kotiinsa.

-

-Mutta äkkiä Pitou, joka lojui korva maata vasten, oli kuulevinaan

-kavionkopseen. Jos se oli hevonen, tuli se metsäpolkua pitkin.

-

-Pian ei enää epäilystäkään, ettei se ollut hevonen. Se meni poikki tien

-kuudenkymmenen askelen päässä pajupensaikosta. Kuuli selvästi elikon

-kavioiden töminän tiellä ja kun hevosenkenkä sattumalta iski kiveen,

-välähti kipunoita.

-

-Pitou näki tilanhoitajan kurkottautuvan hänen päänsä yli ja koettavan

-erottaa jotakin pimeästä.

-

-Mutta yö oli niin sankka, ettei edes Pitoun pimeään tottunut silmä

-erottanut muuta kuin varjon, joka viiletti yli tien ja katosi

-rakennuksen nurkan taa.

-

-Pitou ei hetkeäkään epäillyt, ettei se ollut Isidor, mutta hän toivoi,

-että varakreivi yrittäisi taloon jotakin toista tietä kuin ikkunan

-kautta.

-

-Billot tuntui pelkäävän samaa, sillä hän mutisi jotakin sadattelun

-tapaista.

-

-Sitten syntyi kymmenisen minuuttia kestänyt peloittava hiljaisuus.

-

-Näiden kymmenen minuutin kuluttua Pitou terävällä silmällään erotti

-ihmishaamun ulkomuurin äärimmäisessä päässä.

-

-Ratsastaja oli sitonut hevosensa puuhun ja lähestyi nyt jalan.

-

-Pimeys oli niin sakea, että Pitou toivoi, ettei Billot huomaisi tätä

-varjontapaista tai huomaisi sen liian myöhään.

-

-Hän erehtyi. Billot näki sen, sillä Pitou kuuli päänsä päällä kaksi

-kuivaa naksahdusta, jotka syntyvät, kun pyssyn liipasin vedetään

-vireeseen.

-

-Muurin kuvetta hiipivä mieskin kuuli epäilemättä tuon äänen, josta

-metsästäjän korva ei milloinkaan erehdy, sillä hän pysähtyi ja koetti

-katseellaan lävistää yön pimeyttä, mutta hän ei nähnyt mitään.

-

-Tämän sekuntisen pysähdyksen aikana Pitou näki pyssynpiipun ojentuvan

-kaivannon yli, mutta tilanhoitaja ei ilmeisestikään ollut varma

-osaamisestaan näin kaukaa tai hän pelkäsi erehtyvänsä, kuinka tahansa,

-pyssynpiippu, joka oli kohonnut nopeasti, laski jälleen hitaasti.

-

-Varjo alkoi jälleen liikkua ja liukui edelleen seinäviertä.

-

-Se lähestyi nopeasti Catherinen ikkunaa.

-

-Tällä kerralla Pitou kuuli Billotin sydämen sykinnän.

-

-Pitou aprikoi, mitä hän voisi tehdä, huutaisiko tuolle

-nuorukais-rukalle vai voisiko häntä muulla tavoin auttaa.

-

-Mutta minkäänlaista keinoa ei juolahtanut hänen mieleensä ja

-epätoivoisena hän raastoi tukkaansa.

-

-Hän näki pyssynpiipun kohoavan toistamiseen, mutta vielä kerran se

-laski.

-

-Uhri oli vielä liian kaukana.

-

-Näin kului arviolta puoli minuuttia. Sinä aikana nuori mies astui ne

-askelet, jotka erottivat hänet ikkunasta.

-

-Päästyään kohdalle hän koputti kolme kertaa hiljaa ja yhtä pitkin

-väliajoin.

-

-Nyt ei käynyt enää epäileminen; tulija oli rakastaja ja tämä rakastaja

-tuli tapaamaan Catherinea.

-

-Pyssy kohosi kolmannen kerran ja Catherine puolestaan, joka tunsi

-tavanomaisen merkkikoputuksen, avasi ikkunan raolleen.

-

-Pitou läähätti, hän oli tuntevinaan kuinka liipasinta painettiin;

-limsiö kuului iskevän teräsrautaan, salaman välähdystä muistuttava

-valosuihku valaisi tien, mutta tätä välähdystä ei seurannutkaan pamaus.

-

-Sankkiruuti vain oli syttynyt.

-

-Nuori aatelismies oivalsi nyt häntä uhkaavan vaaran. Hän liikahti kuin

-lähteäkseen päin tulta, mutta Catherine ojensi kätensä ja veti hänet

-lähelleen.

-

-»Onneton», kuiskasi hän, »se on minun isäni! Hän tietää kaikki... tule!»

-

-Ja yli-inhimillisin voimin hän auttoi Isidorin ikkunasta sisälle ja

-sulki luukut.

-

-Tilanhoitajalla oli sekunti aikaa laukaista, mutta molemmat nuoret

-olivat toisiinsa niin kietoutuneina, että Isidoriin tähdätessään hän

-olisi voinut tappaa samalla tyttärensä.

-

-»Haa», mutisi hän, »hänen täytyy poistua joskus ja silloin minä

-tavoitan hänet!»

-

-Ja panospuikolla hän aukaisi sankkireiän, pani uutta ruutia

-sankkikoloon, jottei enää tapahtuisi ihmettä, jota Isidor sai kiittää

-pelastumisestaan.

-

-Viisi minuuttia kului hiiskumattomassa hiljaisuudessa. Pitou ja

-tilanhoitaja pidättelivät hengitystään, vieläpä sydämensä sykintääkin.

-

-Äkkiä äänettömyyden katkaisi talon pihalta kuuluva koirien haukunta.

-

-Billot polki jalkaa, kuunteli hetken ja polki jalkaa vielä kerran.

-

-»Ahaa», virkkoi hän, »hän aikoo paeta puutarhan kautta, koirat

-haukkuvat häntä!»

-

-Ja hypäten Pitoun pään yli hän loikkasi kaivannon vastakkaiselle

-partaalle. Vaikka oli pimeä yö, katosi hän, paikat hyvin tuntevana

-miehenä, salamannopeasti muurin nurkan taa.

-

-Hän toivoi ehtivänsä rakennuksen toiselle puolelle samaan aikaan kuin

-Isidorkin.

-

-Pitou ymmärsi tämän tempun. Valppaana kuin ainakin luonnonihminen hän

-kimposi ylös kaivannosta, juoksi suoraan yli tien Catherinen ikkunan

-luo, riuhtaisi luukut auki, astui tyhjään huoneeseen, riensi keittiöön,

-jota lamppu valaisi, syöksyi pihalle, poikkesi puutarhaan vievälle

-käytävälle ja sitä tietä puutarhaan, missä hän, pimeään tottuneena,

-heti näki kaksi varjoa, joista toinen paraikaa kapusi muurille toisen

-ojennetuin käsin seistessä muurin juurella.

-

-Mutta ennenkuin hypähti muurin toiselle puolelle, kääntyi nuori mies

-taakseen ja sanoi:

-

-»Näkemiin, Catherine, älä unohda, että sinä olet minun!»

-

-»Ah, en, ah unohda», vastasi nuori tyttö, »mutta mene nyt, mene!»

-

-»Niin menkää, menkää, herra Isidor!» kehoitti Pitoukin. »Paetkaa!»

-

-Kuului jysähdys nuoren miehen pudotessa maahan, sitten hevosen

-hirnahdus. Elikko oli tuntenut isäntänsä. Heti sen jälkeen tömisi maa

-laukkaavan hevosen alla, jota kannustin varmaankin oli yllyttänyt

-juoksuun. Sitten pamahti kerran, kahdesti.

-

-Edellisen laukauksen kuullessaan Catherine parahti ja aikoi rientää

-Isidorin avuksi, toinen laukaus pusersi hänen rinnastaan syvän

-huokauksen ja hän vaipui voimatonna Pitoun syliin.

-

-Pitou kuunteli kaula pitkällä, jatkoiko hevonen laukkaansa yhtä

-nopeasti kuin ennen laukauksia ja kuullessaan ratsun jatkavan

-laukkaansa vauhtia hiljentämättä hän virkkoi:

-

-»Hyvä on, vielä on toivoa. Yöllä ei tähdätä niin hyvin kuin päivällä

-eikä käsi ole ihmiseen tähdätessään yhtä vakava kuin sutta tai

-metsäsikaa ampuessaan.»

-

-Hän kohotti Catherinen ylös ja aikoi kantaa hänet sylissään sisälle.

-

-Mutta kaikki tahtonsa ja ruumiinsa voimat kooten tyttö liukui maahan ja

-tarttui Pitoun käteen.

-

-»Minne aiot minut viedä?» kysyi hän.

-

-»Mutta, neiti Catherine», kummasteli Pitou, »omaan huoneeseenne

-tietysti».

-

-»Pitou, voitko piilottaa minut jonnekin?»

-

-»Ihan varmasti, neiti», vastasi nuori mies. »Ja ellen juuri nyt

-tietäisikään, minne, niin kyllä piilopaikan löydän.»

-

-»No, vie minut sinne?»

-

-»Mutta entä kotinne?»

-

-»Toivon viiden minuutin perästä voivani lähteä täältä ikiajoiksi.»

-

-»Entä isänne?»

-

-»Kaikki on lopussa minun ja miehen välillä, joka on tahtonut surmata

-rakastettuni.»

-

-»Mutta miettikää sentään, neiti...» uskalsi Pitou huomauttaa.

-

-»Ah, kieltäydyt siis seuraamasta minua, Pitou?» kysyi Catherine ja

-päästi nuoren miehen käden.

-

-»En, neiti Catherine, jumala varjelkoon!»

-

-»No, seuraa siis minua.»

-

-Ja edellä kulkien Catherine meni puutarhasta vihannesmaalle.

-

-Vihannestarhan toisessa päässä oli portti, josta pääsi Nouen kentälle.

-

-Catherine avasi hetkeäkään empimättä portin, otti avaimen ja pani

-portin kaksinkertaiseen salpaan ja viskasi avaimen muurin vieressä

-olevaan kaivoon.

-

-Lujin askelin hän sitten astui peltojen poikki Pitoun käsivarteen

-nojaten ja pian molemmat katosivat laaksoon, joka erottaa Pisseleun

-Nouen maatilasta.

-

-Kukaan ei nähnyt heidän lähtevän, ja Jumala yksin tietää, mistä

-Catherine löysi piilopaikan, jonne Pitou oli luvannut hänet viedä.

-

-

-

-

-XXX

-

-Myrskyn jälkeen

-

-

-Inhimillisten myrskyjen laita on samoin kuin luonnonmyrskyjen: taivas

-peittyy pilviin, salama välähtää, jyrisee, maa vavahtelee, hetkittäin

-myllertää niin hirveästi, että luulisi ihmisten ja kaiken elollisen

-tuhoutuvan ja väristen kukin kohottaa kätensä Herran puoleen, ainoan

-pelastajan, ainoan armahtajan puoleen. Sitten vähitellen luonto

-tyyntyy, yö hälvenee, päivä koittaa, aurinko ilmestyy, kukat aukenevat,

-puut suoristuvat, ihmiset menevät askareilleen, voivat jälleen nauttia

-ja rakastaa. Elämä hymyilee ja laulaa teiden partailla ja ovien

-kynnyksillä eikä kukaan piittaa ukkosen aikaansaamasta hävityksestä.

-

-Näin oli käynyt maatilallakin. Koko yön oli hirveä myrsky riehunut

-sen miehen sydämessä, joka oli pannut täytäntöön suunnittelemansa

-koston. Huomattuaan tyttärensä paon, etsittyään turhaan varjosta

-hänen askeltensa jälkiä, huudeltuaan häntä ensin vihaisella, sitten

-rukoilevalla ja lopulta epätoivoisella äänellä saamatta minkäänlaista

-vastausta, tunsi tämä voimakas mies, että hänen ruumiissaan särkyi

-jokin elinhermo. Mutta kun tätä huutojen ja uhkausten rajusäätä, jossa

-oli ollut salamaa ja jyrinää kuin luonnon ukkosessa, oli seurannut

-herpaiseva äänettömyys, kun koirat hämmingin tauottua olivat lakanneet

-ulvomasta, kun raekuuron sekainen sade oli huuhtonut näkymättömäksi

-verijuovan, joka yhtenäisenä vyönä oli ympäröinyt koko maatilaa, kun

-aika, kaiken täällä alhaalla tapahtuneen tunteeton ja mykkä todistaja,

-oli metallisella helähdyksellään ilmoittanut yön viimeisen hetken

-lyöneen, jatkui elämä entistä latuaan: ajoportti narisi ruostuneilla

-saranoillaan, rengit lähtivät talosta, ken kylvämään, ken haravoimaan,

-ken kyntämään. Aikanaan tuli esille Billotkin silmäilemään tiluksiaan.

-Päivä vaikeni yhä ja sitä mukaa heräili koko kyläkin. Eräät, jotka

-olivat nukkuneet huonommin kuin toiset, sanoivat kuka uteliaana, kuka

-muuten kuin ohimennen:

-

-»Ukko Billotin koirat haukkuivat yöllä vimmatusti ja maatilan takaa

-kuului kaksi laukausta...»

-

-Siinä kaikki.

-

-Mutta ei sentään kaikki, erehdyimme.

-

-Kun ukko Billot tapansa mukaan kello yhdeksältä tuli keittiöön

-murkinalle, kysyi hänen vaimonsa:

-

-»Sano toki, ukko kulta, missä on Catherine. Tiedätkö?

-

-»Catherineko?» vastasi tilanhoitaja pakotetusti. »Maatilan ilma ei

-ollut hänelle terveellistä ja hän meni tätinsä luokse Sologneen.»

-

-»Ah!» huudahti emäntä Billot. »Viipyykö hän kauankin tätinsä luona?»

-

-»Kunnes paranee», vastasi tilanhoitaja.

-

-Emäntä Billot huoahti ja työnsi kahvikupin luotaan.

-

-Tilanhoitaja puolestaan pakottautui syömään, mutta kun kolmannella

-suupalalla ruoka oli tukehduttaa hänet, otti hän burgundilaispullon,

-tyhjensi sen yhteen menoon ja kysyi sitten käheällä äänellä:

-

-»Toivottavasti ei hevostani ole vielä riisuttu?»

-

-»Ei, herra Billot», vastasi arasti muuan pikku poika, joka aamuisin

-tuli maatilalle aamiaistansa kerjäämään.

-

-»Hyvä on.»

-

-Tilanhoitaja työnsi töykeästi poika-poloisen syrjään, nousi ratsunsa

-selkään ja kannusti sen vainioille. Hänen vaimonsa pyyhki silmistään

-pari kyyneltä ja meni takan suojaan tutulle paikalleen.

-

-Paitsi että nyt oli poissa se laululintunen, se hymyilevä kukka, joka

-nuoren tytön piirteissä oli luonut eloa ja sulotuoksua talon vanhojen

-seinien sisään, sujui elämä maatilalla aamusta alkaen samaan malliin

-kuin eilenkin.

-

-Pitou puolestaan oli nähnyt päivänkoiton kotonaan Haramontissa, ja ne,

-jotka kello kuudelta aamulla tulivat häntä tapaamaan, näkivät hänen

-työskentelevän kauan palaneen kynttilän valossa — sydän ainakin oli

-pitkäksi hiiltynyt — kirjoittamassa selontekoa niistä viidestäkolmatta

-louisdorista, jotka tohtori Gilbert oli antanut Haramontin

-kansalliskaartin varusrahoiksi, jonka selonteon kaikkine todistuksineen

-hän aikoi lähettää tohtorille.

-

-Muuan puunhakkaaja väitti tosin nähneensä hänen sydänyön seuduissa

-kantavan sylissään jotakin raskasta taakkaa kuin naisen ruumista ja

-laskeutuvan alas rinnettä, joka vei ukko Clouisin erakkomajalle. Mutta

-se väite ei pitänyt paikkaansa, sillä ukko Lajeunesse väitti nähneensä

-hänet kello yhden aikaan juoksevan minkä jaloista pääsi Boursonnesin

-tiellä ja Maniquet puolestaan, joka asui ihan kylän laidassa Longprén

-puolella, väitti nähneensä hänen kello kaksi tai puoli kolme

-sivuuttavan hänen ovensa ja huutaneensa hänelle: »Hyvä yötä, Pitou!»

-Tähän kohteliaisuuteen Pitou oli vastannut huutamalla vuorostaan

-hänkin: »Hyvää yötä, Maniquet!» Ei siis voinut mitenkään epäillä, ettei

-Maniquet ollut nähnyt Pitouta kello puoli kolmen aikaan aamulla.

-

-Mutta jos halonhakkaaja oli nähnyt Pitoun sydänyön korvilla

-Clouise-kallion lähettyvillä kantamassa naisen ruumista muistuttavaa

-raskasta taakkaa, jos ukko Lajeunesse oli nähnyt Pitoun kello yksi

-aamulla juoksevan minkä jaloista pääsi Boursonnesin tiellä ja jos

-Maniquet oli sanonut hyvää yötä Pitoulle, kun tämä kello kaksi tai

-puoli kolme aamulla sivuutti hänen ovensa, oli Pitou, jonka viimeksi

-näimme Catherinen kanssa kello kymmenen tai puoli yksitoista illalla

-kadonneen Pisseleun kylän ja Nouen maatilan väliseen notkoon, kaiketi

-kulkenut tästä notkosta Clouise-kalliolle eli arviolta yhdeksän

-kilometriä, sitten kalliolta Boursonnesiin, lähes eli kaksitoista

-kilometriä, jälleen palannut samalle kalliolle ja vihdoin mennyt

-täältä kotiinsa, mikä panee olettamaan, että vietyään ensin Catherinen

-turvapaikkaan, käytyään sitten kuulemassa, kuinka varakreivi jaksoi, ja

-palattuaan Catherinelle kertomaan nämä uutiset, Pitou oli siis kello

-yhdestätoista illalla kello puoli kolmeen aamulla taivaltanut viisi

-tai viisi ja puoli penikulmaa. Moinen olettamus tuntuu uskomattomalta

-niiden mestarijuoksijainkin kannalta katsoen, joilta entisajan rahvaan

-väitteitten mukaan oli leikattu perna pois. Mutta tämä voimannäyte ei

-paljoakaan kummastuttanut niitä, jotka vain kerrankin olivat saaneet

-arvostella Pitoun liikkumiskykyä.

-

-Mutta koska Pitou ei kenellekään ilmaissut tämän yön salaisuutta,

-jolloin, hänelle tuntui olleen kyky esiintyä kaikkialla yhtaikaa,

-johtui siitä, että lukuunottamatta Désiré Maniquetia, jonka hyvään

-yöhön Pitou oli vastannut, halonhakkaaja ja ukko Lajeunesse eivät

-olisi uskaltaneet valallisesti vakuuttaa, olivatko he nähneet Pitoun

-itsensä vai jonkun varjon, Pitouta muistuttavan haamun Clouise-kallion

-lähettyvillä ja Boursonnesin tiellä.

-

-Kuinka tahansa, kello kuusi aamulla, samaan aikaan kun Billot nousi

-hevosensa selkään lähteäkseen tarkastamaan vainioitaan, nähtiin Pitou

-jalkeilla reippaana ja huolettomana selvittelemässä räätälimestari

-Dulauroyn laskuja, joiden liitteeksi hän pani kolmenneljättä miehensä

-antamat todisteet.

-

-Mutta muuan toinenkin tuttavistamme oli tänä yönä nukkunut huonosti.

-

-Tohtori Raynal näet.

-

-Kellon käydessä kahta aamulla oli hänet herättänyt varakreivi de

-Charnyn palvelija, joka soitti ovikelloa vimmatusti.

-

-Tohtori oli mennyt itse avaamaan, kuten hänen tapansa oli, milloin

-yökelloa soitettiin.

-

-Varakreivin lakeija oli tullut noutamaan häntä hänen isäntäänsä

-kohdanneen vakavan onnettomuuden johdosta.

-

-Hän oli tuonut mukanaan toisen valmiiksi satuloidun ratsun, jotta

-tohtori Raynal voisi lähteä hetkeäkään tuhlaamatta. Tohtori pukeutui

-käden käänteessä, hyppäsi satulaan ja ratsasti täyttä laukkaa lakeijan

-ratsastaessa edellä oppaana.

-

-Mikä oli tämä tapaturma? Hän saisi sen tietää linnassa. Häntä oli

-kehoitettu ottamaan mukaansa kirurgin työaseet.

-

-Tapaturmana oli haava vasemmassa kyljessä ja naarmu oikeassa

-olkapäässä, molemmat saraan kaliberin, neljänkolmatta kaliberin kuulan

-tekemiä.

-

-Tapahtuman yksityisseikoista varakreivi ei halunnut kertoa mitään.

-

-Toinen haava, kylkeen tullut, oli vakavaa laatua, muttei sentään

-hengenvaarallinen. Kuula oli lävistänyt lihan vioittamatta jalompia

-elimiä.

-

-Toinen haava oli vallan mitätön.

-

-Kun haavat oli sidottu, tarjosi nuori mies tohtorille viittäkolmatta

-louisdoria, jotta tämä olisi puhumatta tapaturmasta.

-

-»Jos tahdotte, että minä olen vaiti», vastasi tuo kelpo tohtori,

-»on minulle maksettava tavallisen taksan mukaan, toisin sanoin yksi

-pistoli.»

-

-Ja hän otti yhden louisdorin ja antoi siitä neljätoista livreä takaisin

-varakreiville, joka turhaan tyrkytteli hänelle enempää.

-

-Se oli mahdotonta.

-

-Tohtori Raynal ilmoitti, että hän arveli kolme käyntiä välttämättömäksi

-ja että hän tulisi takaisin parin päivän perästä ja sitten taas kahden

-päivän kuluttua.

-

-Toisella käynnillään tohtori tapasi potilaan jo jalkeilla. Haavaside

-oli kiinnitetty vyöllä ja sen vuoksi varakreivi oli voinut jo

-seuraavana aamuna nousta ratsun selkään ikäänkuin mitään ei olisi

-tapahtunut. Paitsi hänen uskottua lakeijaansa ei kukaan tiennyt

-tapaturmasta mitään.

-

-Kolmannella käynnillään tohtori Raynal ei enää tavannut potilasta; hän

-oli lähtenyt. Tästä tuloksettomasta käynnistä tohtori otti palkkiokseen

-vain puoli pistolia.

-

-Tohtori Raynal oli niitä harvinaisia lääkäreitä, jotka voisivat

-salonkinsa seinälle ripustaa kuulun taulun: _Hippokrates kieltäytyy

-ottamasta vastaan Artakserkseen lahjoja_.

-

-

-

-

-XXXI

-

-Mirabeaun suuri petos

-

-

-Lukija muistanee vielä sanat, jotka Mirabeau lausui kuningattarelle,

-kun tämä lähtöhetkellä Saint-CIoudissa tarjosi hänelle kätensä

-suudeltavaksi:

-

-»Tämä suudelma, madame, pelastaa kuninkuuden!»

-

-Tämä Prometheuksen lupaus, joka oli annettu valtaistuimensa

-menettämäisillään olevalle Junolle, oli nyt toteutettava.

-

-Mirabeau oli aloittanut taistelun luottaen voimaansa ja ajattelematta,

-että niin monien varomattomien tekojen ja kolmen paljastetun

-salahankkeen jälkeen hän ryhtyi mahdottomaan kamppailuun.

-

-Mirabeau olisi kenties — ja se olisi ollutkin järkevintä — vielä jonkun

-ajan taistellut naamio kasvoilla, mutta kun hän pari päivää sen jälkeen

-kun oli tavannut kuningattaren oli menossa kansalliskokoukseen, näki

-hän kadulla paljon kansaa ja kuuli huutoja.

-

-Hän lähestyi väkijoukkoa ja tiedusteli hälinän syytä.

-

-Joukolle jaeltiin lentokirjasia.

-

-Ja tuon tuostakin kuului huuto:

-

-»Kreivi de Mirabeaun suuri petos! Kreivi de Mirabeaun suuri petos!»

-

-»Vai niin», mutisi hän ja otti taskustaan kolikon, »tuo tuntuukin

-koskevan minua. Hyvä ystävä», sanoi hän sitten lentokirjasia jakavalle

-kaupustelijalle, jolla näkyi niitä olevan tuhansia aasin kantamissa

-vasuissa ja joka siten voi siirtää myymälänsä minne halusi, »paljonko

-maksaa _Kreivi de Mirabeaun suuri petos_?»

-

-Kaupustelija katsoi Mirabeauta suoraan kasvoihin.

-

-»Herra kreivi», vastasi hän, »annan sen teille ilmaiseksi».

-

-Sitten hän lisäsi kuiskaten:

-

-»Ja lentokirjasta on painettu satatuhatta kappaletta.» Mirabeau poistui

-mietteissään.

-

-Tämä lentokirjanen annettiin hänelle ilmaiseksi!

-

-Ja kaupustelija tunsi hänet!

-

-Mutta tämä lentokirjanen oli varmaankin niitä typeriä ja vihamielisiä

-julkaisuja, joita siihen aikaan ilmestyi tuhansia.

-

-Äärimmilleen pingoitettu parjaushalu ja typeryys teki sen tuiki

-vaarattomaksi, riisti siltä kaiken arvon, päätteli Mirabeau.

-

-Hän silmäili ensimmäisiä rivejä ja kalpeni.

-

-Ensimmäisellä sivulla oli lueteltu Mirabeaun velat ja, mikä

-ihmeellistä, tämä luettelo oli oikea!

-

-Kaksisataakahdeksantuhatta frangia!

-

-Tämän luettelon jälkeen oli mainittu päivä, jolloin herra de Fontanges,

-kuningattaren almunjakaja, oli suorittanut tuon rahamäärän Mirabeaun

-velkojille.

-

-Sitten oli merkitty summa, jonka hovi maksoi hänelle kuukausittain:

-

-Kuusituhatta frangia.

-

-Ja lopuksi oli kuvaus hänen käynnistään kuningattaren luona.

-

-Se oli käsittämätöntä. Lentokirjasen nimetön tekijä ei ollut erehtynyt

-ainoassakaan numerossa; miltei saattoi väittää, ettei hän ollut

-erehtynyt ainoassa sanassakaan.

-

-Mikä hirveä, salaperäinen vihollinen, joka tunsi kenellekään

-paljastamattomat salaisuudet, vainosi häntä näin tai oikeammin vainosi

-hänessä kuninkuutta?

-

-Tuo kaupustelija, joka oli vastannut hänelle, tuntenut hänet ja

-puhutellut häntä _herra kreiviksi_, ei tuntunut hänestä ihan vieraalta.

-

-Hän pyörsi takaisin.

-

-Aasi oli yhä siellä vasuineen, joissa oli enää neljännes jäljellä,

-mutta äskeinen kaupustelija oli kateissa, toinen oli tullut hänen

-tilalleen.

-

-Tämä oli Mirabeaulle vallan tuntematon.

-

-Mutta tämäkin jakeli lentokirjasia yhtä kiihkeästi kuin hänen

-edeltäjänsä.

-

-Sattumalta tohtori Gilbert, joka miltei joka päivä käväisi

-kansalliskokouksen istunnoissa ja varsinkin milloin joku tärkeä kysymys

-oli siellä esillä, sivuutti tällöin paikan, minne kaupustelija oli

-sijoittunut.

-

-Omia ajatuksiaan hautoen ja unelmoiden tohtori ei varmaankaan olisi

-pysähtynyt tarkkaamaan tätä hälinää ja tungosta, mutta tavanomaisella

-eloisuudellaan Mirabeau astui suoraan hänen luokseen, tarttui hänen

-käteensä ja opasti hänet lentokirjasten jakajan eteen.

-

-Tämä teki Gilbertille samaa mitä muillekin, kurkotti kätensä ja sanoi:

-

-»Kansalainen, kreivi de Mirabeaun suuri petos!»

-

-Mutta kun hän näki Gilbertin, herpaantuivat hänen kielensä ja kätensä

-kuin halvaantuneina.

-

-Gilbertkin silmäili häntä, pudotti vastenmielisin elein lentokirjasen

-ja poistui sanoen:

-

-»Olettepa te ryhtynyt rumaan puuhaan, herra Beausire!»

-

-Sitten hän tarttui Mirabeaun käsivarteen ja jatkoi matkaansa

-kansalliskokoukseen, joka nykyisin piti istuntonsa maneesissa eikä enää

-arkkipiispan talossa.

-

-»Tunnetteko siis tuon miehen?» kysyi Mirabeau Gilbertiltä.

-

-»Tunnen hänet, kuten hänen laisiaan tunnetaan», vastasi Gilbert. »Hän

-on entinen kersantti, peluri, petturi, ja koska hänellä ei ollut muuta

-tehtävää, on hän ruvennut häväisijäksi.»

-

-»Ah», mutisi Mirabeau ja kohotti kätensä sille kohdalle, missä muinen

-oli ollut hänen sydämensä ja missä nyt oli hovin rahojen täyttämä

-lompakko, »jos hän häväisisi'...»

-

-Ja synkkänä tämä suuri puhuja jatkoi matkaansa.

-

-»Mitä, oletteko niin heikko filosofi, että annatte mokoman hyökkäyksen

-masentaa mielenne?» sanoi Gilbert.

-

-»Minäkö?» huudahti Mirabeau. »Ah, tohtori, ette tunne minua. Ah,

-ihmiset sanovat, että minä olen myyty, vaikka heidän pitäisi vain

-sanoa, että olen maksettu! Hyvä, huomenna minä ostan hotellin, huomenna

-hankin itselleni vaunut, hevoset, palvelijat, huomenna minulla on

-keittiömestari ja minä pidän avointa pöytää. Minäkö masentunut? Mitä

-minä välitän eilispäivän kansansuosiosta ja tämän päivän epäsuosiosta?

-Eikö minun ole tulevaisuus? Ei, tohtori, mieltäni masentaa vain

-antamani lupaus, jota en kenties voikaan pitää. Ja että hovi on

-käyttäytynyt minua kohtaan väärin tai oikeammin petollisesti. Olen

-tavannut kuningattaren... hän tuntui luottavan minuun täydellisesti...

-hetken jo uneksin — mieletöntä haavetta, kun kysymyksessä on sellainen

-nainen — hetken jo uneksin, että minusta tulisi, ei kuninkaan

-ministeri, jommoinen Richelieu oli, vaan Mazarinin lailla kuningattaren

-ministeri tai oikeammin — eikä maailman politiikalle koituisi siitä

-vahinkoa — kuningattaren rakastaja. No niin, mitä teki kuningatar?

-Samana päivänä, jolloin lähdin hänen luotansa, sain siitä selvän

-todistuksen. Hän kirjoitti Saksassa toimivalle asiamiehelleen, herra

-Flachslaudenille: 'Ilmoittakaa veljelleni Leopoldille, että noudatan

-hänen neuvoaan, että käytän hyväkseni kreivi de Mirabeaun apua, mutta

-ettei minun suhteeni häneen ole vakavaa laatua.'»

-

-»Tiedättekö sen varmasti?» kysyi Gilbert.

-

-»Varmasti, ehdottoman varmasti... Eikä siinä kaikki. Tiedättekö, mikä

-kysymys on tänään kansalliskokouksessa esillä?»

-

-»Tiedän, että on kysymys sodasta, mutta en ole oikein selvillä tämän

-sodan syistä.»

-

-»Oh, hyvä jumala», sanoi Mirabeau, »juttu on tuiki yksinkertainen!

-Koko Eurooppa on jakautunut kahteen valtaryhmään. Itävaltaa ja Venäjää

-yhtäältä, Englantia ja Preussia toisaalta kannustaa sama viha, viha

-vallankumousta kohtaan. Venäjän ja Itävallan kanta on selvä, se

-edustaa niiden yleistä mielipidettä, mutta vapaamielinen Englanti ja

-filosofinen Preussi tarvitsevat aikaa ennenkuin tekevät ratkaisevan

-päätöksen, ennenkuin siirtyvät yhdestä äärimmäisyydestä toiseen,

-ennenkuin kieltävät entisen uskonsa ja tunnustavat olevansa — niinkuin

-ne tosiasiallisesti ovatkin — vapauden vihollisia. Englanti tahollaan

-on nähnyt Brabantin ojentavan kätensä Ranskalle, mikä seikka on saanut

-sen kiirehtimään päätöksentekoa. Meidän vallankumouksemme, hyvä

-tohtori, on elinvoimainen, tarttuva, se on enempää kuin kansallinen

-vallankumous, se on ihmisyyden vallankumousta. Irlantilainen Burke,

-Saint-Omerin jesuiittojen oppilas ja Pittin leppymätön vihamies,

-on äskettäin singonnut Ranskaa vastaan julistuksen, josta Pitt

-on maksanut hänelle kauniit rahat. Englanti ei valmistele sotaa

-Ranskalle... ei, se ei uskalla vielä, mutta se luovuttaa Belgian

-keisari Leopoldille ja panee koko maailman ylösalasin haastaakseen

-riitaa liittolaisemme Espanjan kanssa. No, Ludvig kuudestoista ilmoitti

-eilen kansalliskokoukselle, että hän varusteli neljäätoista sotalaivaa

-taistelukuntoon. Siitä johtuu kansalliskokouksen tämänpäiväinen suuri

-keskustelu. Kenen tehtäviin kuuluu sodanjulistus? Siinä kysymys.

-Kuningas on jo menettänyt maan sisäisen hallinnon, kuningas on jo

-menettänyt lainkäytön; jos hän menettää vielä sodankäytön, mitä

-hänelle jää? Toisaalta — kosketelkaamme kahden kesken, hyvä tohtori,

-asiaa, josta ei uskalla puhua kamarissa — toisaalta kuningas on

-epäluulon alainen; vallankumous on edistynyt nykyiselle asteelleen —

-ja minä voin kerskua tehneeni siinä enemmän kuin kukaan muu — vain

-siten, että kuninkaan kädestä on miekka murrettu. Vaarallisin valta,

-joka hänen käsiinsä voidaan jättää, on epäilemättä sodan ratkaisu.

-No niin, uskollisena lupaukselleni minä aion vaatia, että hänelle

-jätettäisiin tämä valta, aion vaarantaa kansansuosioni, ehkä henkenikin

-ajaessani tätä vaatimusta. Aion saada hyväksytyksi asetuksen, joka

-tekee kuninkaasta voitokkaan ja voittajan. Mutta mitä tekee kuningas

-tällä hetkellä? Hän etsittää sinetinvartijalla parlamentin arkistoista

-vanhoja asetuksia, joiden nojalla käy vetoaminen valtiosäätyjen

-päätöksiä vastaan. Epäilemättä hän aikoo panna salaisen vastalauseen

-kansalliskokouksen päätöstä vastaan. Ah, tohtori Gilbert, siinäpä

-onnettomuus piileekin, siinä, että tehdään liian paljon salassa

-eikä kyllin paljon avoimesti, peittelemättä, julkisesti. Ja juuri

-siksi minä, Mirabeau — kuuletteko? — juuri siksi minä tahdon, että

-jokainen saa tietää minun olevan kuninkaan ja kuningattaren puolella,

-koska kerran olen. Sanoitte, että tämä minuun suunnattu häväistys

-hämmentää minut. Niin ei ole laita, tohtori, se hyödyttää asiaani. Minä

-tarvitsen, kuten ukkosilmakin räjähtääkseen, synkkiä pilviä ja rajuja

-tuulia. Tulkaa, tohtori, tulkaa ja te saatte olla mukana kauniissa

-istunnossa, sen takaan!»

-

-Mirabeau ei valehdellut, sillä jo maneesiin astuessaan hän sai osoittaa

-rohkeuttaan. Kaikilta tahoilta huudettiin: »Petos, kavaltaja!» Yksi

-näytti nuoraa, toinen pistoolia.

-

-Mirabeau kohautti olkapäitään kuin Jean Bart ja työnsi kyynärpäillä

-tieltä pois pahimmat tungettelijat.

-

-Huudot saattelivat häntä saliin saakka ja tuntuivat siellä herättävän

-uuden herjaustulvan. Tuskin hän oli astunut sisälle, kun sadat äänet

-huusivat: »Kas, tuolta tulee kavaltaja! Luopiopuhuja! Ostettu mies!»

-

-Barnave oli puhujalavalla. Hän puhui Mirabeauta vastaan. Mirabeau

-silmäili häntä kiinteästi.

-

-»Niin, niin», sanoi Barnave, »sinua sanotaan kavaltajaksi ja minä puhun

-nyt sinua vastaan».

-

-»Vai niin», vastasi Mirabeau, »jos sinä puhut minua vastaan, voin mennä

-Tuileries-puistoon kävelemään. Ehdin kyllä palata ennenkuin lopetat.»

-

-Ja pystypäin, uhkamielin hän kulki meluavan, sadattelevan, uhkailevan

-joukon halki, meni Feuillants-pergermälle ja sieltä Tuileries-puistoon.

-

-Suunnilleen kolmanneksen matkan päässä isolla lehtokujalla muuan nuori

-naishenkilö, kädessä rautayrtin oksa, jonka tuoksua hän hengitti, oli

-kerännyt ympärilleen joukon toisia naisia.

-

-Hänen vasemmalla puolellaan oli vapaa paikka. Mirabeau otti tuolin ja

-meni istumaan hänen viereensä.

-

-Puolet ympärillä olevista naisista nousivat ja poistuivat.

-

-Suu hymyssä Mirabeau katseli heidän poistumistaan.

-

-Nuori nainen ojensi hänelle kätensä.

-

-»Ah, paroonitar», virkkoi Mirabeau, »ettekö siis pelkää ruton

-tartuntaa?»

-

-»Hyvä kreivi», vastasi nuori nainen, »olen kuullut vakuutettavan teidän

-kallistuvan meidän puolellemme ja minä tahdon tehdä teistä meikäläisen».

-

-Mirabeau hymyili ja keskusteli kolme neljännestuntia tämän nuoren

-naisen kanssa, joka oli Anne-Louise-Germaine Necker, paroonitar de

-Stael.

-

-Kolmen neljännestunnin kuluttua hän otti esille kellonsa ja sanoi:

-

-»Ah, hyvä paroonitar, pyydän anteeksi! Barnave puhui minua vastaan.

-Hän oli puhunut jo tunnin kun minä poistuin kansalliskokouksesta.

-Minulla on ollut ilo keskustella kanssanne lähes kolme neljännestuntia.

-Vastustajani on siis puhunut kohta kaksi tuntia. Hänen puheensa on

-varmaankin jo loppumaisillaan ja minun täytyy mennä vastaamaan hänelle.»

-

-»Menkää», kehoitti paroonitar, »vastatkaa ja olkaa rohkea!»

-

-»Antakaa minulle tuo rautayrtin oksa, hyvä paroonitar, sanoi Mirabeau.

-»Se olisi onnea tuottava taikakalu.»

-

-»Varokaa, hyvä kreivi», vastasi paroonitar, »rautayrtti on surullisten

-juomauhrien kasvi».

-

-»Antakaa silti; on paikallaan somistautua kuin marttyyri, joka astuu

-arenalle.»

-

-»Mutta», intti madame de Stael, »on vaikeaa käyttäytyä sopimattomammin

-kuin kansalliskokous eilen».

-

-»Ah, paroonitar», vastasi Mirabeau, »miksi puhumme päivistä?»

-

-Ja Mirabeau otti paroonittaren käsistä rautayrtin oksan, jonka tämä

-lahjoitti hänelle epäilemättä palkkioksi kreivin viimeksi lausumasta

-sanasta. Mirabeau tervehti kohteliaasti, nousi Feuillants-pengermän

-portaille ja palasi kansalliskokoukseen.

-

-Barnave poistui paraikaa puhujalavalta koko salin huutaessa innokasta

-hyväksymistään. Hän oli pitänyt tuollaisen epämääräisen puheen, joka

-miellyttää kaikkia puolueita.

-

-Mirabeau oli tuskin ilmestynyt puhujalavalle, kun kaikilta tahoilta

-jyrähti häntä vastaan huutojen ja sadatusten ukkonen.

-

-Mutta hän kohotti jäntevän kätensä, odotti tuokion ja käyttäen

-hyväkseen hiljaisuutta, jommoisia syntyy rajuilman riehuessa ja

-väkijoukon hälistessä, hän huusi:

-

-»Tiesin hyvin, ettei ole matka pitkä Kapitoliumilta Tarpeian

-kallioille!»

-

-Niin valtava oli neron majesteetti, että tämä lause vaiensi

-yltiöpäisimmätkin.

-

-Kun Mirabeau oli saanut syntymään hiljaisuuden, oli voitto puoleksi

-taattu. Hän ehdotti, että kuninkaalle myönnettäisiin ratkaisuvalta

-sodan julistamista koskevassa kysymyksessä. Ehdotus merkitsi liiallista

-myönnytystä; se evättiin. Silloin syntyi ottelu lakiehdotuksen

-muutoksista. Koska hänet oli lyöty päätaistelussa, täytyi hänen

-valloittaa alaa osittaishyökkäyksillä. Viisi kertaa hän nousi

-puhujalavalle.

-

-Barnave oli puhunut kaksi tuntia. Monin ottein Mirabeau puhui yhteensä

-kolme tuntia. Lopulta hänen onnistui saada kansalliskokous päättämään:

-

-Kuninkaalla oli oikeus johtaa sodan valmisteluja ja varusteluja

-mielensä mukaan. Hänen tuli esittää kansalliskokoukselle sodat, joihin

-hän aikoi ryhtyä. Kansalliskokous ei panisi täytäntöön sodanjulistusta,

-ennenkuin kuningas hyväksyisi sen.

-

-Mitä hän olisikaan saanut aikaan, ellei olisi ollut sitä pikku

-lentokirjasta, jota aluksi muuan tuntematon kaupustelija ja sitten

-herra Beausire olivat jaelleet ilmaiseksi ja jonka otsikkona oli, kuten

-muistamme, _Kreivi de Mirabeaun suuri petos_?

-

-Poistuessaan istuntosalista Mirabeau oli tulla revityksi palasiksi.

-

-Barnavea sitä vastoin kannettiin riemukulussa.

-

-Barnave-parka, kaukana ei ole päivä, jolloin sinä vuorostasi saat

-kuulla huudettavan:

-

-»Barnaven suuri petos!»

-

-

-

-

-XXXII

-

-Elämäneliksiiri

-

-

-Mirabeau lähti kansalliskokouksesta ylpein katsein ja pystypäin. Niin

-kauan kuin mahtava taistelija uhmasi vaaraa, ajatteli hän vain tuota

-vaaraa eikä voimiaan.

-

-Hän oli kuin Saksin marsalkka Fontenayn taistelussa: uupuneena ja

-sairaana hän istui satulassa koko päivän lujempana kuin armeijansa

-urhein soturi, mutta kun Englannin armeija oli saatu hajalle, kun

-viimeisen tykinlaukauksen savupilvi hyvästeli englantilaisten pakoa,

-lyyhistyi hän hervottomana taistotanterelle, jonka hän oli vallannut.

-

-Samoin oli laita Mirabeaun.

-

-Kotiuduttuaan hän heittäytyi pielusten sekaan, kukkien pariin.

-

-Mirabeaulla oli kaksi intohimoa: naiset ja kukat.

-

-Istuntokauden aikana hänen terveytensä oli muuten huomattavasti

-huonontunut. Vaikka hänellä olikin voimakas ruumiinrakenne ja luja

-tahto, oli vaino ja vankeus jäytänyt hänen henkistä ja ruumiillista

-vointiaan niin ankarasti, ettei hän ollut milloinkaan ollut ihan terve.

-

-Niin kauan kuin ihminen on nuori, tottelee elimistö tahtoa, se on

-valmis noudattamaan ensimmäistä aivojen antamaa käskyä, toimii miltei

-yhtaikaa ja vastaan inttämättä sitä ohjaavan tahdon mukaan. Mutta

-mitä iäkkäämmäksi ihminen tulee, sitä mukaa elimetkin palvelijan

-lailla, joka kyllä vielä tottelee, mutta jota pitkä palvelusaika on

-hemmoitellut, elimetkin niin sanoaksemme tekevät omia huomautuksiaan ja

-usein vasta rasittavan kiistan jälkeen saa ne taipumaan.

-

-Mirabeau oli juuri siinä iässä. Saadakseen elimensä toimimaan yhtä

-ripeästi kuin ennenkin täytyi hänen vihastua ja vain tiukka kiukku pani

-nämä väsyneet, kolottavat palvelijat liikkeelle.

-

-Tällä kerralla hän tunsi itsensä tavallista sairaammaksi ja hän

-vastusteli vain heikosti, kun palvelija puhui lähtevänsä hakemaan

-lääkäriä. Tällöin kuului ovikello soivan ja tohtori Gilbert opastettiin

-hänen luoksensa.

-

-Mirabeau ojensi tohtorille kätensä ja veti hänet viereensä pieluksille

-lehtien ja kukkien sekaan.

-

-»No niin, hyvä kreivi», virkkoi Gilbert, »en halunnut mennä kotiin

-poikkeamatta onnittelemaan teitä. Olitte luvannut voiton, olette

-saavuttanut enemmän, olette kilvoitellut riemuvoiton.»

-

-»Niinpä kyllä, mutta kuten huomaatte, se on ollut Pyrrhoksen voitto.

-Toinen sellainen voitto, hyvä tohtori, ja minä olen hukassa!»

-

-Gilbert silmäili Mirabeauta.

-

-»Tosiaankin, näytätte sairaalta», sanoi hän.

-

-Mirabeau kohautti olkapäitään.

-

-»Se merkitsee, että minun työmaallani olisi joku toinen kuollut jo sata

-kertaa», virkkoi hän. »Minulla on kaksi yksityissihteeriä ja molemmat

-ovat nääntymäisillään, etenkin Pellinc, jonka tehtävänä on kirjoittaa

-puhtaaksi töherrystäni ja jota ilman en tule toimeen, koska vain hän

-pystyy lukemaan kirjoitustani ja ymmärtämään minua. Pellinc on ollut

-kolme päivää vuoteenomana. Tohtori, määrätkää siis minulle lääkettä,

-jonka ei tarvitse pidentää elämää, mutta joka antaa minulle voimaa niin

-kauan kun vielä elän.»

-

-»Mitä tässä voi tehdä?» vastasi Gilbert koeteltuaan sairaan valtimoa.

-»Mitä voi neuvoa sellaiselle ruumiinrakenteelle kuin teidän on? Voiko

-määrätä lepoa miehelle, joka saa pääasiallisimman voimansa juuri

-liikunnosta? Kohtuutta nerolle, joka kasvaa hurjistelujen pyörteessä!

-Jos minä määrään karkoitettavaksi huoneestanne nämä kukat ja kasvit,

-jotka päivällä kehittävät happea ja yöllä hiilihappoa, niin te

-kärsisitte vieläkin enemmän niiden poissaolosta kuin nyt kärsitte

-niiden läheisyydestä, sillä hermostonne kaipaa kukkia. Jos kehoittaisin

-teitä tekemään naisille samaa mitä kukillekin, karkoittamaan ne

-luotanne etenkin öiksi, niin te vastaisitte, että mieluummin

-kuolette... Eläkää siis, hyvä kreivi, vanhojen tottumustenne mukaan,

-mutta valitkaa itsellenne tuoksuttomat kukat ja naiset, joita ette

-rakasta intohimoisesti.»

-

-»Ah, hyvä tohtori, jälkimäisessä tapauksessa olen täydellisesti teidän

-kannallanne. Intohimoinen rakkaus on maksanut minulle liian paljon

-aloittaakseni uudelleen. Kolmivuotinen vankeus, kuolemantuomio,

-rakastamani naisen itsemurha ‒ hän surmasi itsensä toisen takia eikä

-minun — ovat parantaneet minut senluontoisesta rakkaudesta. Kuten

-taannoin teille sanoin, olen hetken aikaa uneksinut jostakin suuresta,

-Elisabetin ja Essexin kreivin, Itävallan Annan ja Mazarinin, Katarina

-toisen ja Potemkinin välisistä suhteista, mutta se oli vain haavetta.

-Mitä arvelette? En ole nähnyt häntä toistamiseen, sitä naista, jonka

-hyväksi taistelen, enkä nähne häntä enää milloinkaan... Tiedättekö,

-Gilbert, ei ole viiltävämpää kidutusta kuin on tunne siitä, että osaisi

-luoda valtavia suunnitelmia, pitää pystyssä kuninkuutta, hankkia

-jääville voiton ja tuhota viholliset ja tuntea itsessään, että ilkeä

-sattuma, kohtalonoikku riistää kaiken tämän käsistä! Voi, kuinka

-saankaan sovittaa nuoruuteni hullutuksia ja kuinka ne saavatkaan

-sovittaa itsensä! Mutta miksi he oikeastaan epäilevät minua? Puhumatta

-parista kolmesta tapauksesta, jolloin he pakottivat minut äärimmäisiin

-tekoihin ja jolloin minun täytyi iskeä, jotta he tuntisivat iskuni

-voiman, enkö ole ollut täydellisesti heidän puolellaan, alusta loppuun

-saakka? Enkö puoltanut rajatonta veto-oikeutta Neckern kannattaessa

-rajoitettua? Enkö ollut elokuun neljännen päivän päätöstä vastaan,

-jota en edes ollut tekemässä ja joka riisti aatelistolta kaikki

-etuoikeudet? Enkö vastustanut kansalaisoikeuksien julistusta, en siksi,

-että olisin halunnut tehdä niihin muutoksia, vaan koska mielestäni

-ei vielä ollut aika niitä julkaista? Enkö tänäänkin edistänyt heidän

-asiaansa paremmin kuin he olivat toivoneetkaan? Enkö taistellut,

-kunniani, kansansuosion, henkeni uhalla heille parempia tuloksia kuin

-mihin joku toinen, olipa hän ministeri tai prinssi, olisi pystynyt?

-Ja kun ajattelen — harkitkaa tarkoin mitä nyt sanon teille, te suuri

-filosofi, sillä kuninkuuden tuho ehkä sisältyy siihen seikkaan — kun

-ajattelen, että minun täytyy pitää suurena suosionosoituksena, jos

-pääsen tapaamaan kuningatarta, niin suurena, että olen nähnyt hänet

-vain yhden ainoan kerran, kun ajattelen, että jos isäni ei olisi

-kuollut Bastiljin valtauspäivän aattona ja jos olosuhteet eivät olisi

-estäneet minua esiintymästä julkisesti paria päivää myöhemmin eli

-päivänä, jolloin Lafayette nimitettiin kansalliskaartin päälliköksi

-ja Bailly Pariisin pormestariksi, olisi minut nimitetty pormestariksi

-Baillyn asemasta! Ah, tilanne olisi silloin muuttunut vallan toiseksi!

-Kuninkaan olisi täytynyt heti asettua yhteyteen kanssani. Minä olisin

-innoittanut hänet omaksumaan toiset aatteet kuin ovat ne, joiden mukaan

-hän yrittää hallita kaupunkia, jonka kohdussa vallankumous sikiää. Minä

-olisin saanut hänen luottamuksensa. Minä olisin, ennenkuin paha olisi

-liian syvälle juurtunut, pannut hänet ryhtymään toimenpiteihin, jotka

-olisivat turvanneet aseman. Nyt sen sijaan olen vain yksinkertainen

-kansanedustaja, epäilty, kadehdittu, pelätty, vihattu, loitolla

-kuninkaasta ja kuningattaren silmissä häväisty mies! Uskotteko,

-tohtori, että nähdessään minut Saint-Cloudissa hän kalpeni? No, se

-onkin luonnollista, sillä eikö hänelle ole uskoteltu minun järjestäneen

-lokakuun viidennen ja kuudennen päivän tapahtumat? No niin, viime

-vuonna olisin tehnyt kaikki, mitä minua on estetty tekemästä, mutta

-nyt, ah, nyt!... minä pelkään, että on myöhäistä koettaa pelastaa

-kuninkuutta ja omaa henkeäni!»

-

-Ja kasvoilla syvän tuskan ilme Mirabeau raastoi molemmin käsin

-rintaansa.

-

-»Onko teillä tuskia, kreivi?» kysyi Gilbert.

-

-»Tuskat kuin kadotetulla! Kunniani kautta, joinakin päivinä uskon, että

-arsenikilla, tehdään ruumiilleni samaa mitä panettelulla moraliselle

-olemukselleni... Uskotteko te Borgian myrkkyyn, Pérousen _aqua

-tofanaan_ ja Lavoisinin jauheeseen, tohtori?» kysyi Mirabeau hymyillen.

-

-»En, mutta minä uskon tähän palavaan säilään, joka polttaa oman

-huotransa, ja tähän lamppuun, jonka laajennut liekki särkee lasin.»

-

-Gilbert otti taskustaan pienen kristallipullon, jossa oli parin

-sormustimen verta vihertävää nestettä.

-

-»Kuulkaas, kreivi, nyt teemme pienen kokeen.»

-

-»Minkälaisen sitten?» kysäisi Mirabeau ja silmäili uteliaana pulloa.

-

-»Muuan ystävä, jonka toivoisin olevan teidänkin ystävänne ja joka on

-syvästi perehtynyt luonnontieteisiin, vieläpä omien väitteittensä

-mukaan myöskin salaoppeihin, neuvoi minulle tämän lääkkeen tehokkaana

-vastamyrkkynä, yleislääkkeenä, jonkunlaisena elämäneliksiirinä. Usein

-kun minut valtaa se synkkä mieliala, joka naapurimme englantilaiset

-vie ärtyisyyteen, sappitautiin, joskus kuolemaankin, olen nauttinut

-muutaman pisaran tätä nestettä, ja minun täytyy sanoa, että vaikutus on

-alati ollut nopea ja elähdyttävä. Haluatteko maistaa sitä?»

-

-»Teidän kädestänne, kunnon tohtori, otan vaikka myrkkymaljan, saati

-elämäneliksiirin. Tarvitseeko sitä miedontaa vai voiko sen juoda

-puhtaana?»

-

-»Ei voi, sillä tämä on kovin väkevää. Pyytäkää palvelijaa tuomaan tänne

-lusikassa hiukan viinaa tai spriitä.»

-

-»Hitossa! Spriitä tai viinaa miedontamaan lääkettänne? Mutta sehän

-on siis oikeaa tulilientä. En ole tiennyt kenenkään juoneen sitä sen

-jälkeen kun Prometheus vuodatti sitä ihmissuvun kantaisän suuhun.

-Pelkään, ettei kamaripalvelijani löydä talosta pisaraakaan viinaa,

-sillä minä en ole Pitt, en hae kaunopuheisuutta siitä.»

-

-Mutta jonkun torin perästä palvelija toi kun toikin lusikalla viisi

-kuusi pisaraa viinaa.

-

-Gilbert tiputti tähän viinaan yhtä monta pisaraa pullonestettä. Siinä

-silmänräpäyksessä yhtyneet nesteet saivat absintin värin. Mirabeau otti

-lusikan ja joi sen sisällyksen.

-

-»Totisesti, tohtori», sanoi hän Gilbertille, »teitte oikein, kun

-puhuitte lääkkeenne väkevyydestä. Tuntuu tarkalleen siltä kuin olisin

-niellyt salaman.»

-

-Gilbert hymyili ja odotti tyynesti.

-

-Mirabeau oli hetken kuin näiden parin kolmen tulipisaran tainnuttuina:

-pää oli painunut rinnalle, käsi oli rennosti vatsalla. Mutta sitten hän

-kohotti äkkiä päänsä ja sanoi:

-

-»Ah, tohtori, annoitte minun tosiaankin maistaa elämäneliksiiriä!»

-

-Hän nousi, hengitti syvään; kirkkain otsin ja kädet ojennettuina hän

-huudahti:

-

-»Horjukoon vain valtaistuin, nyt tunnen itseni voimakkaaksi sitä

-tukemaan!»

-

-Gilbert hymyili.

-

-»Voitteko nyt siis paremmin?» kysyi hän.

-

-»Tohtori», virkkoi Mirabeau, »sanokaa, mistä tätä lääkettä saa ostaa,

-ja vaikka minun pitäisi maksaa jokaisesta pisarasta sen kokoinen

-timantti ja vaikka minun täytyisi luopua kaikesta muusta ylellisyydestä

-tämän elämänvoiman ylellisyyden takia, niin takaan teille, että

-hankin itselleni tätä tulijuomaa, ja silloin, silloin pidän itseäni

-voittamattomana.»

-

-»Kreivi», sanoi Gilbert, »luvatkaa, ettette ota tätä lääkettä useammin

-kuin kahdesti viikossa ja ettette koeta hankkia sitä muualta kuin

-minulta, ja tämä pullo on teidän».

-

-»Antakaa», vastasi Mirabeau, »lupaan kaikki mitä haluatte».

-

-»Kas tässä», sanoi Gilbert. »Mutta siinä ei ole vielä kaikki. Tehän

-sanoitte hankkivanne hevoset ja vaunut vai kuinka?»

-

-»Niin on».

-

-»No hyvä, lähtekää maaseudulle. Nämä kukat turmelevat huoneenne ilman,

-mutta ne puhdistavat jonkun puutarhan ilman. Päivittäinen matka maalta

-Pariisiin ja päinvastoin on teille terveellistä. Valitkaa, mikäli

-mahdollista, joku paikka mäenrinteellä, metsästä tai joen varrelta,

-Bellevuesta, Saint-Germainista tai Argenteuilista.»

-

-»Argenteuilista!» huudahti Mirabeau. »Minä olenkin lähettänyt

-palvelijani hakemaan sopivaa maaseutuasuntoa. Teisch, etkö ole sanonut

-löytäneesi jostakin asunnon, joka sopii minulle?»

-

-»Kyllä olen, herra kreivi», vastasi palvelija, joka oli avustanut

-Gilbertiä tämän valmistaessa lääkettä. »Olen löytänyt ihanan asunnon.

-Toverini Fritz suositteli sitä. Hän on kaikesta päättäen asunut siinä

-isäntänsä, jonkun ulkomaalaisen pankkimiehen, kanssa. Talo on nyt

-vapaa, ja herra kreivi voi mennä sinne milloin tahansa.»

-

-»Missä päin se asunto on?»

-

-»Lähellä Argenteuilia. Sitä sanotaan Marais-linnaksi.»

-

-»Oh, tunnen paikan», sanoi Mirabeau, »erinomaisen hyvin, Teisch.

-»Kun isäni karkoitti minut pois luotansa kirouksin ja kepiniskuin...

-Tiedättehän, tohtori, että isäni asui Argenteuilissa?»

-

-»Tiedän.»

-

-»No niin, kun hän oli karkoittanut minut kotoa, harhailin usein sen

-kauniin rakennuksen lähettyvillä ja sanoin itsekseni Horatiuksen

-lailla — suokaa anteeksi, jos sitaattini on väärä — _O rus, quando te

-aspiciam_?»

-

-»No nyt, hyvä kreivi, on aika toteuttaa unelmanne. Lähtekää, menkää

-Marais-linnaan, siirtäkää sinne taloutenne ja palvelijanne... mitä

-pikemmin, sitä parempi.»

-

-Mirabeau tuumi hetken ja sanoi sitten Gilbertille:

-

-»Kuulkaa, hyvä tohtori, velvollisuutenne on vaalia sairasta, jonka

-olette parantanut. Kello on vasta viisi, meillä on kaunis vuodenaika ja

-iltaa pitkälle. Nouskaamme vaunuihin ja ajakaamme Argenteuiliin.»

-

-»Olkoon menneeksi», vastasi Gilbert. »Lähtekäämme Argenteuiliin. Kun

-kerran on ryhtynyt hoitamaan niin kallisarvoista terveyttä kuin teidän

-on, täytyy koetella kaikkia keinoja. Menkäämme siis katsomaan vastaista

-maalaisasuntoanne.»

-

-

-

-

-

-

-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73892 ***

+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73892 ***
+
+
+
+
+
+SALALIITTOLAISET
+
+Romaani Ranskan vallankumouksesta
+
+
+Kirj.
+
+ALEXANDRE DUMAS
+
+
+Ranskankielestä suomentanut
+
+Urho Kivimäki
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1924.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+     I. Kuningatar
+    II. Kuningas
+   III. Vanhoja tuttuja
+    IV. Lukija saa ilokseen huomata, että herra de Beausire on
+        pysynyt entisellään
+     V. Oidipos ja Lot
+    VI. Gainain näyttää, että hän todella on mestarin mestari,
+        kaikkien mestari
+   VII. Puhutaan kaikesta muusta kuin lukkosepän ammatista
+  VIII. Todistetaan, että Jumala holhoo humalaisia
+    IX. Mitä on sattuma
+     X. Tohtori Guillotinin kone
+    XI. Iltaseurustelu Flora-paviljongissa
+   XII. Mitä kuningatar oli karahvissa nähnyt Tavernayn linnassa
+        kaksikymmentä vuotta takaperin
+  XIII. Ruumiin ja sielun lääkäri
+   XIV. Monsieur kieltää Favrasin ja kuningas vannoo valan
+        hallitusmuodolle
+    XV. Aatelismies.
+   XVI. Cagliostron ennustus toteutuu
+  XVII. Grève-tori
+ XVIII. Kuninkuus on pelastettu
+   XIX. Paluu maatilalle
+    XX. Pitou sairaanhoitajana
+   XXI. Pitou uskottuna
+  XXII. Pitou maantieteilijänä
+ XXIII. Pitou varusmestarina
+  XXIV. Apotti Fortier antaa uuden todistuksen
+        vastavallankumouksellisesta mielialastaan
+   XXV. Ihmisoikeuksien julistus
+  XXVI. Ikkunan alla
+ XXVII. Ukko Clouis ilmestyy jälleen näyttämölle
+XXVIII. Haukka ja kyyhky
+  XXIX. Väijytys
+   XXX. Myrskyn jälkeen
+  XXXI. Mirabeaun suuri petos
+ XXXII. Elämäneliksiiri
+
+
+
+
+I
+
+Kuningatar
+
+
+Kenraali de Lafayette ja kreivi Louis de Bouillé nousivat
+Marsan-paviljongin pikkuportaita ja ilmoittautuivat ensimmäisen
+kerroksen huoneistossa, missä kuningas ja kuningatar asuivat. [Romaani
+on suoranaista jatkoa »Kreivitär de Charnylle». — Suom.]
+
+Kaikki ovet avautuivat Lafayettelle. Vartiosotilaat tekivät kunniaa
+kivääreillään, kamaripalvelijat kumarsivat, sillä he tunsivat helposti
+kuninkaan palatsin hovimestarin, kuten Marat sanoi.
+
+Kenraali opastettiin ensin kuningattaren luo; kuningas oli työpajassaan
+ja hänen majesteetilleen mentiin ilmoittamaan heidän tulostaan.
+
+Kreivi de Bouillé ei ollut nähnyt Marie-Antoinettea kolmeen vuoteen.
+
+Näiden kolmen vuoden aikana olivat valtiosäädyt kokoontuneet, Bastilji
+oli vallattu, ja lokakuun 5 ja 6 päivä oli eletty.
+
+Kuningatar oli ehtinyt neljänteenneljättä ikävuoteensa, »liikuttavaan
+ikäkauteen», sanoo Michelet, »jota Van Dyck on niin mielellään
+maalannut, kypsyneen naisen, äidin ikäkauteen ja Marie-Antoinettesta
+puhuttaessa erikoisesti kuningattaren ikäkauteen».
+
+Kuluneitten kolmen vuoden aikana oli kuningatar saanut tuta sydämen ja
+mielen suruja, kokea lemmen ja itserakkauden tuskia. Nämä neljäneljättä
+ikävuotta ilmenivät tässä naispoloisessa silmien seutuvilla lievinä,
+sinertävinä helmiäisvivahduksina, jotka juoruavat vuodatetuista
+kyynelistä, unettomista öistä ja jotka paljastavat räikeimmin sen syvän
+sielunsairauden, josta nainen — kuningatar tai kuka muu tahansa — ei
+parane, jos se on häneen iskenyt.
+
+Vangittu Maria Stuart oli samanikäinen, kun hänen voimakkaimmat
+intohimonsa heräsivät, kun Douglas, Mortimer, Norfolk ja Babington
+rakastuivat häneen, uhrautuivat ja kuolivat hänen hyväkseen.
+
+Nähdessään tämän vangitun, vihatun, soimatun ja uhatun kuningattaren —
+lokakuun 5 päivä oli osoittanut, etteivät nämä uhkailut olleet pelkkiä
+sanoja — tunsi nuori Louis de Bouillé ritarillisessa sydämessään syvää
+sääliä.
+
+Naiset eivät erehdy milloinkaan siitä vaikutuksesta, jonka he tekevät
+miehiin, ja koska kuningattaret ja kuninkaat ovat tottuneet tuntemaan
+ihmisiä, mikä taito tavallaan on osa heidän kasvatuksestaan, niin
+Marie-Antoinettekin tunsi kreivi de Bouillén heti kun huomasi hänet, ja
+luotuaan häneen silmäyksen tiesi, että hänellä oli edessään ystävä.
+
+Siitä johtui, että ennenkuin kenraali ehti esitellä serkkunsa,
+ennenkuin he ehtivät leposohvan luo, jolla kuningatar lojui, kohosi
+tämä istumaan ja huudahti kuin vanhalle tutulle, jota on hauska jälleen
+tavata, tai kuin palvelijalle, jonka uskollisuuteen voi luottaa:
+
+»Ah, herra de Bouillé!»
+
+Piittaamatta kenraali Lafayettesta hän ojensi kätensä nuorelle miehelle.
+
+Kreivi Louis empi hetken, hänen oli vaikea uskoa tällaista
+suosionosoitusta todeksi.
+
+Kuningattaren käsi oli yhä ojennettuna; kreivi laskeutui toiselle
+polvelleen ja kosketti vapisevilla huulillaan tätä kättä.
+
+Kuningatar-parka teki virheen ja hän teki niitä usein; ilman tätä
+suosionosoitustakin de Bouillé oli hänen ystävänsä ja osoittaessaan
+kreiville suosiotaan tällä tavalla Lafayetten nähden, joka ei ollut
+milloinkaan sellaista häneltä saanut, merkitsi hän siten rajaviivan
+ja loukkasi miestä, joka hänen olisi pitänyt ennen muita voittaa
+ystäväkseen.
+
+Kohteliaasti, kuten hänen tapansa aina oli, mutta ääni hieman väristen
+sanoi Lafayette:
+
+»Totisesti, parahin serkku, minä tosin tarjouduin esittelemään teidät
+hänen majesteetilleen, mutta minusta tuntuu, että te pikemminkin
+voisitte esitellä minut.»
+
+Kuningatar oli niin iloinen nähdessään yhden niistä palvelijoista,
+joihin tiesi voivansa luottaa, nainen oli niin ylpeä siitä
+vaikutuksesta, jonka huomasi tehneensä kreiviin, että hän tunsi
+sydämessään sen nuoruustulen lämmittävät säteet, jonka hän luuli
+jo sammuneen, ja tunsi lähellään lehahduksen siitä keväästä ja
+rakkaudesta, joiden hän uskoi jo kuolleen; hän kääntyi Lafayetteen päin
+ja sanoi Trianonin ja Versaillesin aikoja muistuttava hymy huulilla:
+
+»Herra kenraali, kreivi Louis ei ole ankara tasavaltalainen kuten
+te. Hän tulee Metzistä eikä Amerikasta, hän ei tule Pariisiin
+perustuslakia laatimaan, vaan osoittamaan minulle alttiuttaan. Älkää
+siis kummastelko, jos minä, puolittain viralta pantu kuningatar-parka,
+osoitan hänelle, maalta saapuneelle aatelismiehelle, suosiota, joka
+kenties merkitsee hänelle jotakin, kun se teille...»
+
+Ja kuningatar muikisti suutansa viehättävästi, veikistellen kuin nuori
+tyttö, joka halusi sanoa: — kun taas te, herra Scipio, kun sensijaan
+te, herra Cincinnatus, halveksitte moisia lapsellisuuksia.
+
+»Madame», sanoi Lafayette »kunnioittavana ja alttiina olen aina seissyt
+kuningattareni rinnalla, eikä hän ole milloinkaan käsittänyt minun
+kunnioitustani eikä koskaan arvostanut minun alttiuttani. Siitä koituu
+minulle suuri onnettomuus, vielä vakavampi kenties hänelle.»
+
+Ja hän kumarsi.
+
+Kuningatar loi häneen syvän ja kirkkaan katseen. Useammin kuin kerran
+oli Lafayette lausunut hänelle tähän tapaan, useammin kuin kerran hän
+oli pohtinut sitä, mutta onnettomuudekseen, kuten Lafayette vastikään
+huomautti, hän tunsi vaistomaista vastenmielisyyttä tuota miestä
+kohtaan.
+
+»Kas niin, kenraali», virkkoi hän, »olkaa laupias ja suokaa minulle
+anteeksi».
+
+»Olisiko minun annettava teille anteeksi, madame? Entä mitä?»
+
+»Tunteeni tätä de Bouillén kunnon sukua kohtaan, joka rakastaa minua
+kaikesta sydämestään ja jonka edustajana ja sanansaattajana tämä
+nuori mies on halunnut esiintyä. Hänen isänsä, hänen setänsä, koko
+hänen sukunsa olin näkevinäni, kun hän astui huoneeseen, ja hänen
+välityksellään suuteli se suku äsken kättäni huulillaan.»
+
+Lafayette kumarsi jälleen.
+
+»Ja nyt», jatkoi kuningatar, »anteeksiannon jälkeen rauha. Kelpo
+kädenlyönti, kenraali, englantilaiseen tai amerikalaiseen tapaan».
+
+Ja hän ojensi kätensä, kämmen ylöspäin.
+
+Lafayette tarttui hitaasti ja kylmästi kuningattaren käteen ja sanoi:
+
+»Pahoittelen, ettette milloinkaan muista minun olevan ranskalaisen,
+madame. Eikä kuitenkaan ole pitkä aika lokakuun kuudennesta marraskuun
+kuudenteentoista.»
+
+»Olette oikeessa, kenraali», sanoi kuningatar ponnistellen ja puristi
+hänen kättänsä. »Minä olen kiittämätön.»
+
+Ja hän heittäytyi takaisin sohvalle kuin mielenliikutuksen murtamana.
+
+»Sen ei muuten pitäisi teitä kummastuttaa», jatkoi hän, »sillä siitähän
+minua yleisesti soimataankin. — Kertokaa nyt, mitä uutta on Pariisissa
+tapahtunut.»
+
+Lafayettella oli nyt tilaisuus kostaa ja hän käytti sitä hyväkseen.
+
+»Oh, madame», sanoi hän, »mikä vahinko, ettette ollut eilen
+kansalliskokouksessa! Olisitte nähnyt liikuttavan näytelmän, joka
+ihan varmasti olisi kuohuttanut sydäntänne. Muuan vanhus oli tullut
+kiittämään onnesta, jonka kansalliskokous ja kuningas olivat hänelle
+valmistaneet, sillä eihän kansalliskokous voi tehdä mitään ilman
+kuninkaan suostumusta.»
+
+»Muuan vanhus?» toisti kuningatar hajamielisenä.
+
+»Niin, madame, mutta millainen vanhus! Ihmiskunnan kantaisä,
+satakaksikymmenvuotias Jura-vuoriston maaorjatalonpoika. Hänen
+jälkeläisensä viidessä sukupolvessa taluttivat hänet kansalliskokouksen
+aitauksen eteen, missä hän kiitti kokousta elokuun neljännen päivän
+asetuksesta. Käsitättekö madame, mies, joka Ludvig neljännentoista
+aikana on ollut puoli vuosisataa orjana ja senjälkeen vielä
+seitsemänkymmentä vuotta!»
+
+»Mitä kansalliskokous teki sen miehen hyväksi?»
+
+»Se nousi seisaalleen ja pakotti hänet istumaan ja panemaan lakin
+päähänsä.»
+
+»Ah!» huudahti kuningatar äänellä, joka oli ominainen vain hänelle.
+»Kohtaus oli varmaankin hyvin liikuttava. Mutta minä en ollut siellä.
+Te, hyvä kenraali, tiedätte paremmin kuin kukaan muu», lisäsi hän
+hymyillen, »etten voi aina olla missä haluan».
+
+Kenraali teki eleen, joka merkitsi, että hän aikoi vastata, mutta
+kuningatar jatkoi sallimatta hänen sanoa mitään:
+
+»Minä olin sensijaan täällä ja otin vastaan vaimo Françoisin,
+kansalliskokouksen onnettoman leipurin leski-poloisen, jolta
+kansalliskokous antoi miehen murhata ovellaan. Mitä teki
+kansalliskokous tuona päivänä, herra de Lafayette?»
+
+»Madame», vastasi kenraali, »puhutte onnettomuudesta, joka on mitä
+syvimmin pahoittanut Ranskan kansanedustajien mieltä. Kansalliskokous
+ei voinut ehkäistä murhaa, mutta se on toki rangaissut murhaajia.»
+
+»Niin, mutta se rangaistus ei ole lohduttanut vaimo-parkaa, minä
+vakuutan, ettei ole. Hän on ollut tulemaisillaan hulluksi ja
+hänen pelätään synnyttävän kuolleen lapsen. Jos lapsi jää eloon,
+olen luvannut ruveta sen kummiksi. Ja jotta kansa näkisi, etten
+ole niin tunteeton kuin väitetään minun olevan sitä kohdanneille
+onnettomuuksille, pyydän, herra kenraali, teidän suostumustanne siihen,
+että kastetoimitus saataisiin pitää Notre-Damessa.»
+
+Lafayette kohotti kätensä kuin henkilö, joka on valmistautunut
+pyytämään puheenvuoroa ja on nyt mielissään, kun se on hänelle
+myönnetty.
+
+»Madame, lyhyen ajan kuluessa olette jo kahdesti viitannut oletettuun
+vankeuteenne, jossa haluatte saada uskolliset palvelijanne luulemaan
+minun teitä pitävän. Madame, minä kiiruhdan sanomaan serkkuni
+läsnäollessa, toistan sen, jos on tarvis, Pariisille, Euroopalle, koko
+maailmalle, kuten eilen kirjoitin herra Mounierille, joka Dauphinén
+peräkulmilta saakka huokailee kuninkaallisen vankeuden takia — madame,
+olette vapaa. Minä toivon, suorastaan rukoilen, että te todistaisitte
+sen, kuningas ryhtymällä jälleen metsästelemään ja matkustelemaan ja
+te, madame, lähtemällä hänen mukanaan.»
+
+Kuningatar hymyili epäuskoisen henkilön hymyä.
+
+»Lupauksenne ruveta leski-poloisen orpolapsen kummiksi todistaa, että
+kuningatar on noudattanut niitä hyvän sydämen vaistoja, joita jokainen
+hänen lähellään oleva on oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan. Kun
+kastetoimituksen aika koittaa, valitkoon kuningatar kirkon, jossa hän
+haluaa sen pidettäväksi. Kuningatar antakoon määräykset ja niiden
+määräysten mukaan kaikki tapahtuu. Ja nyt», jatkoi kenraali kumartaen,
+»minä odotan määräyksiä, joilla teidän majesteettinne suvaitsee
+kunnioittaa minua tänään».
+
+»Tänään, hyvä kenraali», vastasi kuningatar, »ei minulla ole esittää
+teille muuta pyyntöä kuin kutsua serkkunne, jos hän vielä jää
+pariksi päiväksi Pariisiin, saapumaan kanssanne rouva de Lamballen
+iltakutsuihin. Tiedättehän, että hän ottaa vastaan sekä omasta että
+minun puolestani?»
+
+»Ja minä, madame», vastasi Lafayette, »käytän hyväkseni tätä
+kaksinkertaista kutsua ja pyydän teidän majesteettianne uskomaan, että
+mikäli minua ei ole niissä piireissä varemmin nähty, on se johtunut
+siitä, että olette unohtanut mainita haluavanne nähdä minut niissä.»
+
+Kuningattaren vastauksena oli pään nyökkäys ja hymy.
+
+Se oli hyvästely.
+
+Kumpikin otti siitä oman osansa:
+
+Lafayette kumarruksen, kreivi Louis hymyn.
+
+Molemmat vetäytyivät ovelle, toinen entistäkin katkeroituneempana,
+toinen vieläkin alttiimpana.
+
+
+
+
+II
+
+Kuningas
+
+
+Kuningattaren huoneistosta poistuessaan vieraat tapasivat oven
+ulkopuolella kuninkaan kamaripalvelijan, François Huen, joka odotteli
+heitä.
+
+Kuningas oli — niin selitti kamaripalvelija — aloittanut erään hyvin
+tärkeän lukkotyön ja pyysi senvuoksi herra de Lafayettea nousemaan
+hänen luokseen pajaan.
+
+Saapuessaan Tuileries-palatsiin oli Ludvig XVI heti tiedustellut,
+oliko talossa pajaa, ja saatuaan kuulla, että Katariina de Medicin ja
+Philibert de Lormen rakennuspiirustuksista oli tykkänään unohdettu tämä
+hänen mielestään tuiki välttämätön työhuone, oli hän valinnut toisesta
+kerroksesta, makuusuojansa yläpuolelta tilavan ullakkohuoneen, johon
+pääsi sekä ulko- että sisäportaita myöten.
+
+Kaikkien niiden vakavien puuhien ohella, jotka viiden viikon aikana
+Ludvig XVI:n muutettua Tuilerieihin olivat kasaantuneet hänen
+hoidettavakseen, hän ei ollut hetkeksikään unohtanut pajaansa.
+Siitä oli tullut hänen keppihevosensa. Hän itse oli valvonut sen
+sisustamista, määrännyt palkeitten, ahjon, alasimen, viilapenkin
+ja työkalupöydän paikan. Edellisenä iltana oli paja saatu kuntoon:
+pyöröviilat, sekaviilat, kääntöviilat, talttaviilat, kouruviilat
+olivat paikoillaan, takovasarat, ristivasarat, moukarit riippuivat
+nauloissaan, laakapihdit, pyöröpihdit, sudenpitopihdit, ottimet,
+näpistimet olivat käden ulottuvilla. Ludvig XVI ei jaksanut kauempaa
+pidättäytyä, vaan oli jo varhain aamulla käynyt käsiksi tähän työhön,
+joka oli hänelle niin suurta rattoa ja jossa hän olisi voinut päästä
+mestariksi elleivät, kuten olemme nähneet, mestari Gamainin haikeaksi
+pettymykseksi sellaiset öykkärit kuin Turgot, Calonne ja Necker olisi
+häirinnet häntä tässä jalossa puuhassa puhumalla hänelle ei vain
+Ranskan asioista, mikä mestari Gamaininkin mielestä oli paikallaan,
+vaan myöskin ja ihan suotta Brabantin, Itävallan, Englannin, Amerikan
+ja Espanjan asioista.
+
+Tämä seikka siis selittää, miksei Ludvig XVI, joka oli päässyt
+parhaaseen työnvauhtiin, ollut mennyt alas Lafayettea tapaamaan, vaan
+oli pyytänyt kenraalia tulemaan ylös hänen luokseen.
+
+Ehkä hän lisäksi halusi osoittaa kansalliskaartin päällikölle
+majesteettia lukkoseppänä osoitettuaan hänelle varemmin heikkoutta
+kuninkaana?
+
+Koska kamaripalvelija ei katsonut sopivaksi opastaa vieraita kuninkaan
+huoneiston kautta ja yksityisportaita myöten kuninkaalliseen pajaan,
+ohjasi hän kenraalin ja kreivi Louisin käytävien kautta ja isoja
+portaita myöten, mikä pidensi heidän matkaansa aika lailla.
+
+Tämä poikkeaminen lyhimmästä tiestä antoi nuorelle kreiville sopivan
+tilaisuuden tuumailla.
+
+Hän siis tuumaili.
+
+Niin mielissään kuin olikin hänen osakseen tulleesta ystävällisestä
+vastaanotosta huomasi hän kuitenkin, ettei kuningatar ollut häntä
+odottanut. Ei sanaakaan, joka olisi ilmaissut salaisen ajatuksen,
+ei ainoatakaan salaperäistä elettä, joka olisi merkinnyt, että
+kuninkaallinen vanki, joka hän väitti olevansa, tiesi mihin toimeen
+hänet oli valittu ja kaikkein vähimmin arveli hänen tulleen pelastamaan
+häntä vankeudesta. Se oli muuten täysin sopusoinnussa Charnyn
+väitteen kanssa, että näet kuningas oli pitänyt kaikilta, yksinpä
+kuningattareltakin salassa, mikä oli hänen matkansa tarkoitus.
+
+Vaikka kreivi Louis olikin mielissään saadessaan jälleen nähdä
+kuningattaren, arveli hän kuitenkin, ettei saisi tältä selville
+tehtävänsä ratkaisua.
+
+Hänen täytyisi nyt kuninkaan sanoista ja eleistä, jotka olisivat
+tarkoitetut vain hänen tajuttavikseen, tehdä johtopäätöksensä, että
+Ludvig XVI olisi tarkemmin kuin kenraali Lafayette selvillä hänen
+Pariisin-matkansa varsinaisesta tarkoituksesta.
+
+Pajan oven edessä kamaripalvelija kääntyi ja, koska ei tuntenut herra
+de Bouilléta, kysyi:
+
+»Kenet ilmoitan?»
+
+»Ilmoittakaa kansalliskaartin ylikenraali. Minä itse aion esitellä
+tämän herrasmiehen hänen majesteetilleen.»
+
+»Kansalliskaartin herra ylikenraali», sanoi kamaripalvelija avattuaan
+oven.
+
+Kuningas kääntyi.
+
+»Ahaa», sanoi hän, »tekö siellä olettekin, herra de Lafayette? Suokaa
+anteeksi, että olen kutsuttanut teidät tänne ylös, mutta lukkoseppä
+vakuuttaa, että olette tervetullut hänen pajaansa. Miilunpolttaja sanoi
+esi-isälleni Henrik neljännelle: 'Miilunpolttaja on isäntä omassa
+talossaan.' Minä puolestani sanon teille, herra kenraali: Te olette
+isäntä sekä sepän että kuninkaan talossa!»
+
+Kuten huomaamme, aloitti Ludvig XVI keskustelun melkein yhtä
+hyökkäävästi kuin Marie-Antoinettekin.
+
+»Sire», sanoi kenraali, »minkälaisissa olosuhteissa minulla onkin
+kunnia päästä kuninkaan puheille, missä kerroksessa ja minkälaisessa
+asussa hän ottaakin minut vastaan, on kuningas sittenkin aina kuningas,
+ja se, joka tällä hetkellä kumartaa hänelle mitä nöyrimmin, on alati
+hänen uskollinen alamaisensa ja altis palvelijansa».
+
+»Sitä en epäilekään, markiisi. Mutta ette tule yksin? Oletteko
+vaihtanut ajutanttia? Onko tuo nuori upseeri anastanut Gouvionin tai
+Romeufin paikan?»
+
+»Tämä nuori upseeri, sire, — ja minä pyydän teidän majesteetiltanne
+lupaa esitellä hänet teille, — on minun serkkuni, kreivi Louis de
+Bouillé, Monsieurin ratsuväen kapteeni.» [Isolla alkukirjaimella
+kirjoitettuna _Monsieur_ tarkoittaa kuninkaan lähintä veljeä, kuten
+lukija muistanee. — Suom.]
+
+»Ah!» huudahti kuningas ääni lievästi värähtäen, minkä nuori
+aatelismies huomasi. »Vai niin, kreivi Louis de Bouillé, Metzin
+komentajan, markiisi de Bouillén, poika.»
+
+»Vallan oikein, sire», vastasi nuori mies vilkkaasti.
+
+»Ah, kreivi Louis de Bouillé, suokaa anteeksi, etten tuntenut teitä
+heti; olen likinäköinen... Entä milloin lähditte Metzistä?»
+
+»Viisi päivää sitten, sire, ja koska olen tullut Pariisiin
+asianomaisetta luvatta, vain isäni erikoisluvalla, olen pyytänyt
+sukulaistani, herra de Lafayettea, hankkimaan minulle kunnian tulla
+esitellyksi teidän majesteetillenne.»
+
+»Herra de Lafayettea! Siinä olette tehnyt järkevästi, herra kreivi.
+Kukaan muu ei olisi voinut esitellä teitä minä hetkenä tahansa eikä
+tämä esittely olisi ollut kenenkään toisen toimittamana minulle niin
+mieluista kuin hänen.»
+
+Sanat _minä hetkenä tahansa_ ilmaisivat, että Lafayettella yhä oli
+oikeus päästä kuninkaan huoneisiin, kuten Versaillesissa.
+
+Ludvig XVI:n sanat olivat muuten riittäneet ilmaisemaan nuorelle
+miehelle, että hänen tuli olla varuillaan. Kysymys: »Milloin lähditte
+Metzistä?» merkitsi: »Lähdittekö Metzistä senjälkeen kuin kreivi de
+Charny sinne saapui?»
+
+Sanantuojan vastaus puolestaan oli riittävä kuninkaalle. »Lähdin
+Metzistä viisi päivää sitten ja olen Pariisissa asianomaisetta luvatta,
+vain isäni erikoissuostumuksella» merkitsi: »Niin, sire, olen tavannut
+herra de Charnyn, ja isäni on lähettänyt minut neuvottelemaan teidän
+majesteettinne kanssa ja saamaan varmuuden, että kreivi liikkuu
+kuninkaan asioilla.»
+
+Lafayette silmäili uteliaana ympärilleen. Monet olivat käyneet
+kuninkaan työhuoneessa, hänen neuvottelusalissaan, hänen kirjastossaan,
+vieläpä hänen rukoussuojassaankin, mutta vain harvojen oli sallittu
+käväistä pajassa, missä kuningas oli oppilas ja missä todellinen
+kuningas, todellinen mestari oli Gamain.
+
+Kenraali huomasi sen mallikelpoisen järjestyksen, johon kaikki työkalut
+oli pantu — mikä ei muuten ollutkaan merkillistä, koska kuningas vasta
+tänä aamuna oli aloittanut työnsä.
+
+Hue oli auttanut häntä ja painanut palkeita.
+
+»Teidän majesteettinne», aloitti Lafayette hieman hämillään, kun
+joutui keskustelemaan kuninkaan kanssa, joka otti hänet vastaan
+paitahihasillaan, viila kädessä ja nahkaesiliina vyötäisillä, »teidän
+majesteettinne on ryhtynyt tärkeään työhön?»
+
+»Niin olen, kenraali. Yritän lukkosepän mestarinäytettä: lukkoa! Sanon
+sen teille, jotta voisitte vastata Maratille, jos hän saatuaan kuulla
+minun laitattaneen kuntoon työpajan väittää minun takovan kahleita
+Ranskaa varten, voisitte vastata, että hänen väitteessään ei ole
+perää... Ette ole kisälli ettekä mestari, herra de Bouillé?»
+
+»En, sire. Mutta olen oppilas ja jos voisin jotenkuten auttaa teidän
+majesteettianne...»
+
+»Niin, tosiaankin, hyvä serkku», keskeytti Lafayette hänet,
+»imettäjänne mies oli lukkoseppä vai kuinka? Ja eikö isänne, joka oli
+_Emilen_ kirjoittajan melko maltillinen ihailija, sanonut, että jos hän
+olisi kasvatuksessanne noudattanut Jean-Jacquesin ohjeita hän olisi
+teistä tehnyt lukkosepän?»
+
+»Vallan oikein, monsieur, ja senvuoksi äsken uskalsinkin sanoa hänen
+majesteetilleen, että mikäli hän tarvitsisi oppilasta...»
+
+»Oppilas ei suinkaan olisi hyödytön, monsieur», sanoi kuningas, »mutta
+tällä haavaa minä tarvitsisin mestaria».
+
+»Minkälaista lukkoa teidän majesteettinne siis valmistelee?» kysyi
+nuori kreivi, puolittain tuttavallisesti; kuninkaan työpuku ja paikka,
+jossa hän nyt oli, muka oikeuttivat hänet esiintymään tutunomaisesti.
+»Kaksoissalpalukkoako, tiirikoimatonta lukkoako, patenttilukkoako,
+yhdistelmälukkoako vaiko kestävyyslukkoa?»
+
+»Jopa peräti, serkku hyvä!» huudahti Lafayette. »En tiedä, mihin
+kelpaatte käytännön miehenä, mutta teoreetikkona tunnutte olevan
+asioista selvillä, en sano ammattiasioista, koska muuan kuningas on sen
+ammatin jalostanut taiteeksi.»
+
+Ludvig XVI oli kuunnellut ilmeisesti hyvillään nuoren aatelismiehen
+esitystä lukkolajien nimistöstä.
+
+»Ei», vastasi hän, »siitä tulee yksinkertaisesti salalukko, niin
+sanottu Bernhardin lukko, jonka voi avata molemmilta puolilta. Mutta
+minä pelkään, että työ ylittää voimani. Ah, olisipa täällä nyt
+Gamain-poloinen, hän, joka sanoi itseään mestarin mestariksi, kaikkien
+mestariksi!»
+
+»Onko se kunnon mies siis kuollut, sire?»
+
+»Ei», vastasi kuningas ja loi nuoreen mieheen syrjäsilmäyksen, joka
+oli ilmaisevinaan: — Ymmärtäkää puolesta sanasta. — »Ei, hän on
+Versaillesissa Réservoire-kadun varrella. Se kelpo mies ei uskalla
+tulla katsomaan minua tänne Tuilerieihin.»
+
+»Miksei, sire?» kysyi Lafayette.
+
+»Koska hän pelkää maineensa pilaantuvan. Ranskan kuninkaan kanssa
+ei ole nykyisin hyvä seurustella, hyvä kenraali. Todistuksena siitä
+on, että kaikki ystäväni ovat mitkä Lontoossa, mitkä Koblenzissa
+tai Torinossa. Mutta, hyvä kenraali», jatkoi kuningas, »ellette
+pidä sopimattomana, että hän tulisi oppilaansa kanssa minua hieman
+auttamaan, lähettäisin hänelle jonakin päivänä kutsun saapua tänne».
+
+»Sire», vastasi Lafayette kerkeästi, »teidän majesteettinne tietää
+hyvin, että olette vapaa kutsumaan tänne kenet hyvänsä ja ottamaan
+vastaan kenet haluatte».
+
+»Niinpä kyllä, mutta vain sillä ehdolla, että vartijasotilaanne
+tutkivat tulijat kuten rajalla tutkitaan salakuljettajia.
+Gamain-poloinen luulisi olevansa hukassa, jos hänen työkalupussiaan
+pidettäisiin panoslaukkuna ja hänen viilojaan puukkoina!»
+
+»Sire, enpä tosiaankaan tiedä, kuinka pyytäisin anteeksi teidän
+majesteetiltanne, mutta minä olen vastuussa kuninkaan hengestä
+Pariisille, Ranskalle, koko Euroopalle enkä voi olla kyllin varovainen
+säilyttääkseni tämän kallisarvoisen hengen. Äsken mainitun kelpo miehen
+suhteen taas kuningas voi itse antaa haluamansa määräykset.»
+
+»Hyvä on. Kiitos, herra kenraali. Mutta sillä asialla ei ole kiirettä.
+Vasta kahdeksan, kymmenen päivän perästä tarvitsen häntä», lisäsi
+hän ja loi kreivi de Bouilléhen syrjäsilmäyksen, »häntä ja hänen
+oppilastaan. Lähetän hänen luokseen kamaripalvelijani Dureyn, joka on
+hänen ystäviään.»
+
+»Ja hänen tarvitsee, sire, vain esittäytyä päästäkseen kuninkaan
+puheille. Hänen nimensä pätee tunnussanaksi. Jumala varjelkoon, sire,
+minua joutumasta nimitettäväksi vanginvartijaksi, ovenvartijaksi,
+avainkimpun haltijaksi! Milloinkaan ei ole kuningas ollut niin vapaa
+kuin te nyt olette. Minä tulinkin rukoilemaan teidän majesteettianne
+ryhtymään jälleen metsästyksiinne ja retkeilyihinne.»
+
+»Oh, metsästyksiini! Ei, kiitos! Ja kuten huomaatte, minulla on nyt
+muuta mielessä. Retkeilyjeni laita on toinen; Versaillesista Pariisiin
+tekemäni matka on parantanut minut retkeilykuumeesta, ainakin niin
+isossa seurassa tehtävien retkeilyjen.»
+
+Ja kuningas loi jälleen syrjäsilmäyksen nuoreen kreiviin, joka
+räpäyttämällä silmäluomiaan ilmoitti ymmärtäneensä kuninkaan sanojen
+tarkoituksen.
+
+»Sanokaapa nyt, hyvä herra», virkkoi Ludvig XVI ja kääntyi
+puhuttelemaan nuorta kreiviä, »kuinka pian lähdette Pariisista
+palataksenne isänne luo».
+
+»Sire», vastasi nuori mies, »lähden Pariisista parin kolmen päivän
+perästä, mutta en palatakseni Metziin. Isoäitini asuu Versaillesissa
+Réservoire-kadun varrella ja minun on käytävä häntä tervehtimässä.
+Ja lisäksi uskoi isäni huolekseni järjestää erään melko tärkeän
+perheasian, ja vasta kahdeksan kymmenen päivän perästä tapaan henkilön,
+jonka ohjeita minun on tässä asiassa noudatettava. Isäni luokse pääsen
+palaamaan siis vasta joulukuun alkupäivinä, ellei kuningas joistakin
+erikoissyistä toivo minun kiirehtivän paluuta Metziin.»
+
+»En, monsieur», sanoi kuningas. »Ottakaa aikaa, käykää Versaillesissa,
+suorittakaa tehtävät, jotka markiisi on teille uskonut, ja kun olette
+niistä selviytynyt, menkää sanomaan hänelle, etten unohda häntä, että
+tiedän hänet uskollisimmaksi alamaisekseni ja että jonakin päivänä
+suosittelen häntä herra de Lafayettelle, jotta kenraali puolestaan
+suosittelisi häntä herra du Portailille.»
+
+Lafayette hymyili teennäisesti kuullessaan tämän uuden viittauksen
+hänen kaikkivaltaansa.
+
+»Sire», sanoi hän, »olisin jo aikoja sitten suositellut teidän
+majesteetillenne de Bouilléta, isää ja poikaa, ellei minulla olisi
+kunniaa olla heidän sukulaisensa. Pelko, että voitaisiin väittää minun
+käyttävän hyväkseni kuninkaan suosiota omaisteni eduksi, on tähän
+saakka pidättänyt minua tekemästä tätä oikeutta.»
+
+»No, se sopii mainiosti, herra de Lafayette. Puhumme siitä myöhemmin,
+vai kuinka?»
+
+»Salliiko kuningas minun huomauttaa, että isäni pitää epäsuosion
+osoituksena, suorastaan vihamielisenä tekona jokaista ylennystä, joka
+kokonaan tai osittain riistäisi häneltä mahdollisuuden palvella teidän
+majesteettianne.»
+
+»Oh, se on ymmärrettävää, kreivi», virkkoi kuningas, »enkä minä salli,
+että herra de Bouillén asemaan kajotaan muulla tavalla kuin että se
+vieläkin paremmin vastaa sekä hänen että minun toiveitani. Jättäkää
+se herra de Lafayetten ja minun huolekseni ja lähtekää huvittelemaan,
+mutta älkää silti unohtako omia asioitanne. Hyvästi, herrat, hyvästi!»
+
+Hän sanoi jäähyväisensä majesteetin ilmein, joka oli omituisena
+vastakohtana hänen arkipäiväiselle puvulleen.
+
+Kas niin, — tuumi hän sitten oven sulkeuduttua, — luulenpa, että se
+nuori mies ymmärsi minut ja että kahdeksan, kymmenen päivän perästä
+minä saan tänne mestari Gamainin ja hänen oppilaansa auttamaan minua
+lukon teossa.
+
+
+
+
+III
+
+Vanhoja tuttuja
+
+
+Samana päivänä, jolloin Louis de Bouillélla oli kunnia päästä ensin
+kuningattaren, sitten kuninkaan puheille, sattui kello viiden ja kuuden
+välillä Juiverie-kadun varrella olevan vanhan, synkän, ränstyneen talon
+kolmannessa ja viimeisessä kerroksessa kohtaus, jota nyt pyydämme
+lukijoitamme tulemaan katsomaan.
+
+Edellytämme tietenkin, että tapaamme heidät Pont au Change-sillan
+päässä astumassa omista ajoneuvoistaan tai vuokrarattailta, aina
+sen mukaan, onko heillä varaa panna vuosittain kuusituhatta livreä
+ajuriin, hevosiin ja vaunuihin tai maksaa päivittäin kolmekymmentä
+souta yksinkertaisista, numeroiduista ajurinrattaista. Heidän kanssaan
+menemme Pont au Changen yli, tulemme Pelleterie-kadulle ja saatamme
+heitä Juiverie-kadulle, missä pysähdymme kolmannelle portille
+vasemmalta.
+
+Tiedämme varsin hyvin, ettei tämä portti — jota talon asukkaat
+eivät edes viitsi sulkea, sillä he tietävät olevansa täysin
+turvattuja herrojen varkaiden öisiltä vieraskäynneiltä — ole
+erikoisen houkutteleva katsella. Mutta me tarvitsemme, kuten
+olemme jo maininneet, niitä vuokralaisia, jotka asuvat tämän talon
+ullakkohuoneissa, ja koska he eivät tule meitä tapaamaan, on meidän,
+rakas lukija tai lukijatar, mentävä urheasti heidän luokseen.
+
+Katsokaa ensi töiksenne, että seisotte tukevasti jaloillanne,
+jottette kompastu siihen sitkeään liejuun, joka on pimeän ja ahtaan
+porttikäytävän pohjana, minne nyt tunkeudumme. Kietokaamme puku
+tiukempaan ympärillemme, jotteivät ne pääsisi edes hipaisemaan
+käytävästä lähtevien, kosteitten ja likaisten portaitten seiniä.
+Ahtaat rappuset luikertavat ylös kuin huonosti yhteen liitetyt
+käärmeenpalaset. Kohottakaamme nenämme alle hajuvesipullo tai
+painakaamme kasvoillemme tuoksunenäliina, jotta herkin ja
+aristokraattisin aisteistamme, hajuaisti, välttäisi vähäisimmänkin
+kosketuksen portaitten typenpitoisen ilman kanssa, jota joutuu
+hengittämään suun, sierainten ja silmien kautta. Pysähtykäämme
+lopuksi kolmannen kerroksen tasokkeelle oven eteen, jolle jonkun
+taiteilija-alokkaan viaton käsi on liidulla piirtänyt kuvioita, joita
+ensimmältä voisi luulla kabbalistisiksi salamerkeiksi, mutta jotka pian
+huomaa kehnoiksi yrityksiksi esittää Leonardo da Vincien, Rafaelien,
+Michelangelojen jaloa taidetta.
+
+Tänne ehdittyämme kurkistakaamme avaimenreiästä, jotta te, rakas lukija
+ja lukijatar, voisitte tuntea, jos teillä on tarkka muisti, henkilöt,
+jotka sitä tietä näette. Ellette satu heitä ulkonäöstä enää tuntemaan,
+painakaa korvanne avaimenreiälle ja kuunnelkaa ja kunhan vain olette
+lukenut meidän kirjamme _Kuningattaren kaulanauhasta_, pitäisi kuulon
+tulla näön avuksi, sillä aistimmehan ylimalkaan täydentävät toisiaan.
+
+Mutta kuvatkaamme ensin, mitä avaimenreiästä näemme.
+
+Näemme köyhyyttä ilmaisevan huoneen ja huoneessa kolme asukasta; nämä
+asukkaat ovat mies, nainen ja lapsi.
+
+Mies on viidenviidettä vanha ja näyttää viidenkuudetta vuoden
+ikäiseltä, nainen neljänneljättä ja näyttää nelikymmenvuotiaalta, lapsi
+on viisivuotias ja näyttää yhtä vanhalta. Se ei ole ehtinyt vielä
+vanhentua kahdesti.
+
+Miehen yllä on ranskalaisen henkivartiokersantin vanha asetakki, joka
+heinäkuun 14 päivänä nousi arvoon, päivänä, jolloin ranskalaiset
+kaartinsoturit liittyivät kansaan ja vaihtoivat laukauksia de Lambescin
+saksalaisten sekä de Besenvalin sveitsiläisten kanssa.
+
+Miehen kädessä on täydellinen korttileikki, jossa on kaikki värit ja
+kortit ässästä ylöspäin kuninkaaseen saakka; hän yrittää sadatta,
+tuhannetta, kymmenettätuhannetta kertaa erästä pettämätöntä
+korttitemppua, martingalea. Hänen vierellään lojuu paperiarkki, johon
+on pistetty läpiä tiuhaan kuin tähtiä on taivaalla.
+
+Sanoimme _lojuu_ ja kiiruhdamme heti oikaisemaan väitteemme, sillä on
+vallan väärin sanoa, että tuo paperiarkki lojui, koskapa peluri — hän
+on kiistämättömästi peluri — ottaa sen yhtenään käteensä ja tutkii sitä
+joka viides minuutti.
+
+Naisen yllä on ikäkulu silkkipuku. Hänessä näkyy köyhyys sitäkin
+selvemmin kun se esiintyy entisen loiston rippeitten seassa. Hänen
+niskasykkyrälle laitettua tukkaansa pitää koossa kuparikampa, joka
+aikoinaan on ollut kullattu. Hänen kätensä ovat moitteettoman
+puhtaat ja tämän puhtauden avulla säilyttäneet tai oikeammin saaneet
+eräänlaisen aristokraattisen leiman. Hänen kyntensä, joita parooni
+de Taverney raakamaiseen tapaansa sanoi kavioksi, ovat päistään
+taidokkaasti pyöristetyt. Hänen risaisten sukkien peittämissä
+jaloissaan on haalistuneet, irvistelevät puolikengät, jotka nekin ovat
+joskus nähneet kultaa ja silkkiä.
+
+Hänen kasvonsa ovat, kuten olemme jo maininneet, neljän- tai
+viidenneljättä ikäisen kasvot. Jos niitä olisi käsitelty kaikilla
+silloisen ajan kaunistuskeinoilla, olisi tämä nainen ihan hyvin voinut
+väittää olevansa siinä iässä, jolloin, kuten apotti de Celle sanoo,
+naiset yhden jopa kahdenkin viisivuotiskauden ajan itsepintaisesti
+pysyvät — yhdeksänkolmatta vuoden vanhoina. Mutta puna- ja valkojauheen
+puuttuessa nämä kasvot, joiden oli mahdoton salata kärsimysten ja
+kurjuuden, näiden ajan liittolaisten, aikaansaamaa hävitystä, näyttivät
+neljää viittä vuotta vanhemmilta kuin ne oikeastaan olivat.
+
+Mutta näitä kuihtuneita kasvoja katsellessaan tulee ajatelleeksi yhtä
+ja toista, ja vaikkei saakaan vastausta — sillä ajatus, niin kerkeä
+kuin se onkin liitämään, epäröi tunkeutua moisiin etäisyyksiin — kysyy
+silti itseltään, missä kultapalatsissa, missä kuuden hevosen vetämissä
+vaunuissa, missä kuninkaallisessa ilmapiirissä onkaan nähty eräät
+säteilevät kasvot, joista nämä ovat vain kalpeaa heijastusta.
+
+Lapsi on, kuten sanottu, viiden vuoden ikäinen. Hänen tukkansa
+on kähärä, posket pyöreät kuin omena. Hänellä on äitinsä häijyt
+silmät, isänsä herkuttelijansuu ja eleissään molempien velttoutta ja
+oikullisuutta.
+
+Hänen yllään on vaaleanpunainen nukkavieru samettimekko.
+Pureskellessaan leipää, jolle on levitetty läheisestä sokerileipomosta
+hankittua hilloa, nyhtää hän vanhasta vaaleanharmaasta huopahatusta
+irti vanhan kolmivärinauhan väärennettyjä kultahetaleita.
+
+Näyttämöä valaisee suunnaton, savuava talikynttilä, jonka jalkana on
+tyhjä viinipullo ja joka valaisee kortteja käsittelevää miestä, mutta
+jättää muun osan huonetta puolipimeään.
+
+Mutta koska ennustuksemme mukaan silmä ei riitä tutkimukseemme, niin
+kuunnelkaamme.
+
+Lapsi ensimmäisenä katkaisee äänettömyyden. Se heittää päänsä taitse
+hillovoileivän niin, että se putoaa vuoteen jalkopäähän, patjalle.
+
+»Äiti», sanoo hän, »en halua enää leipää ja hilloa — hyi!»
+
+»No mitä haluat, Toussaint?»
+
+»Haluan pytkyn punaista rintasokeria.»
+
+»Kuuletko, Beausire?» sanoi vaimo.
+
+Ja kun peliinsä syventynyt mies ei vastaa, tiuskaisee hän lujemmin:
+
+»Kuuletko, mitä tuo lapsi-poloinen sanoo?»
+
+Ei vastausta.
+
+Nainen kohottaa toisen jalan kätensä tasalle, irroittaa kengän ja
+viskaa sen laskelmia hautovan miehen nenälle.
+
+»Hei, Beausire!» sanoo hän.
+
+»No mitä nyt?» kivahtaa mies ilmeisesti äkääntyneenä.
+
+»Toussaint haluaa punaista rintasokeria, sillä hän ei välitä enää
+hillosta, lapsi pahainen.»
+
+»Hän saa sitä huomenna.»
+
+»Minä tahdon sitä tänään, tänä iltana, heti paikalla!» huutaa poika
+itkunsekaisella äänellä, joka uhkaa väleen muuttua poruksi.
+
+»Toussaint ystäväiseni», neuvoo isä, »minä kehoitan sinua jättämään
+meidät rauhaan, muutoin joudut tekemisiin papan kanssa».
+
+Lapsi parahti, pikemmin häijyyttään kuin pelosta.
+
+»Kajoopas vain lapseen, juopporatti, niin joudut tekemisiin minun
+kanssani!» sanoi äiti ja ojensi Beausirea kohden valkoisen kätensä,
+jonka hyvin hoidetut kynnet saattoivat hätätilassa koukistua petolinnun
+tapaan.
+
+»Kuka lempo tässä nyt aikoo kajota lapseen? Tiedäthän hyvin, madame
+Oliva, että käytin vain tavanomaista puheenpartta, ja vaikka silloin
+tällöin tuleekin pöllyttäneeksi äidin vaatteita, lapsen nuttu jätetään
+aina rauhaan... No, tulehan nyt syleilemään Beausire parkaa, josta
+kahdeksan päivän perästä tulee äveriäs kuin kuningas. Tule toki, pikku
+Nicoleni.»
+
+»Jahka sinusta tulee äveriäs kuin kuningas, kyyhkyseni, on kyllä
+sittenkin aikaa syleillä sinua; mutta toistaiseksi, kiitos, ei!»
+
+»Mutta koska kerran vakuutan, että minulla on miljoona tuossa paikassa,
+niin voisit antaa minulle hieman ennakolta. Se tuottaisi meille onnea.
+Leipuriltakin saisimme luottoa.»
+
+»On siinäkin mies, joka liikuttelee miljoonia ja pyytää leipurilta
+neljän livren leivän velaksi!»
+
+»Minä tahdon punaista rintasokeria, minä!» huusi lapsi yhä uhkaavammin.
+
+»Eiköhän herra miljoonamies antaisi lapsukaiselle rintasokeripalasta?»
+
+Beausiren käsi yritti mennä takintaskuun, mutta pysähtyikin puolitiehen.
+
+»Kas niin», sanoi hän, »sinähän tiedät, että annoin sinulle eilen
+viimeiset neljäkolmatta soutani».
+
+»Koska sinulla on rahaa, äiti», sanoi lapsi ja kääntyi vaimoon
+päin, jota kunnioitettava herra Beausire puhutteli milloin Olivaksi
+milloin Nicoleksi, »niin anna minulle sou, jotta voin mennä ostamaan
+rintasokeria».
+
+»Tästä saat kaksi, paha lapsi, ja varo ettet lankea portaissa.»
+
+»Kiitos, pikku äiti, kiitos», sanoi lapsi, hypähteli iloissaan ja
+kurkotti kättänsä.
+
+»Malta, hutilus, minä panen ensin yllesi vyön ja hatun, jotteivät
+ihmiset pääse sanomaan, että herra de Beausire antaa lapsensa
+juosta kaduilla kerjäläistenavan lailla. Hän ei kyllä siitä piittaa
+rahtuakaan, se sydämetön, mutta minä voisin ihan kuolla häpeästä.»
+
+Lapsella oli voimakas halu senkin uhalla, mitä naapurit sanoisivat
+Beausiren huonekunnan tulevasta perijästä, lähteä kapaisemaan ilman
+vyötä ja hattua, joiden arvosta hän oli piitannut vain niin kauan kun
+ne uusina ja välkkyvinä olivat herättäneet toisten lasten ihailua.
+Mutta koska vyö ja hattu olivat luvatun kahden soun rahan saannin
+ehtoina, täytyi nuoren kerskurin, niin vastenmielistä kuin se olikin,
+suostua panemaan ne yllensä.
+
+Hän lohduttautui siten, että ennen lähtöään meni isänsä luo ja heilutti
+hänen nenänsä edessä saamaansa kymmenen centimen rahaa. Laskelmiinsa
+syventynyt isä tyytyi hymyilemään tälle somalle ilveilylle.
+
+Sitten kuultiin hänen varovien, vaikkakin herkuttelunhalun
+kiihdyttämien askeltensa häipyvän portaihin.
+
+Äiti, joka oli tarkkaillut lapsensa lähtöä siihen saakka kun ovi
+sulkeutui hänen jälkeensä, käänsi katseensa pojasta isään ja sanoi
+hetken äänettömyyden perästä:
+
+»Kuules, herraseni, nykyisestä viheliäisestä tilastamme täytyy sinun
+älysi voida pelastaa meidät. Muutoin täytyy minun turvautua omaani.»
+
+Viimeisiä sanoja lausuessaan hän teki mielistelevän eleen kuin nainen,
+jolle kuvastin on vakuuttanut: — Ole rauhallinen, noilla kasvoilla et
+kuole nälkään!
+
+»Kuten näet, pikku Nicole, olen paraikaa siinä puuhassa.»
+
+»Niin, sekoittelet kortteja ja pistelet reikiä paperiarkkiin.»
+
+»Mutta sanoinhan sinulle, että olen sen nyt löytänyt!»
+
+»Minkä?»
+
+»Martingalen.»
+
+»Joko sinä taas alat siitä! Minä ennustan sinulle, Beausire, että
+entisistä tuttavistani löydän jonkun, joka vie sinut Charentonin
+hoitolaan.»
+
+»Mutta se on ehdottoman varma.»
+
+»Ah, kunpa herttua de Richelieu ei olisi vainaa!» huoahti nuori vaimo
+puoliääneen.
+
+»Mitä sanot?»
+
+»Kunpa kardinaali de Rohan ei olisi tehnyt vararikkoa!»
+
+»Häh?»
+
+»Kunpa rouva de la Motte ei olisi maanpaossa!»
+
+»Mitä sinä höpiset?»
+
+»Niin, silloin voisi keksiä jonkun keinon eikä tarvitsisi elää
+kurjuudessa tuollaisen lurjuksen kanssa.»
+
+Ja kuningattaren elein neiti Nicole Legay eli madame Oliva osoitti
+halveksivasti Beausirea.
+
+»Mutta minähän sanon sinulle», toisti tämä vakuuttavasti, »että
+huomenna me olemme rikkaita».
+
+»Miljoonan omistajia?»
+
+»Juuri niin.»
+
+»Näytä minulle kymmenen ensimmäistä louisdoria miljoonistasi, niin
+loput uskon.»
+
+»Hyvä on, tänä iltana näet ne kymmenen ensimmäistä kultarahaa. Juuri se
+summa on minulle luvattu.»
+
+»Entä kuka ne sinulle antaa, pikku Beausire?» uteli Nicole kiihkeästi.
+
+»Minä annan sinulle niistä viisi ostaaksesi itsellesi uuden silkkipuvun
+ja pienokaiselle samettinutun. Jäljelle jäävillä viidellä...»
+
+»No, mitä niillä?»
+
+»Hankin sinulle lupaamani miljoonan.»
+
+»Aiotko jälleen ruveta pelaamaan, onneton?»
+
+»Mutta sanoinhan sinulle, että olen keksinyt pettämättömän martingalen.»
+
+»Samanlaisen kuin oli se, jolla menetit ne kuusikymmentätuhatta livreä,
+jotka jäivät sinulle portugalilaiskaappauksestasi.»
+
+»Väärin ansaittu on pian huvennut», sanoi Beausire juhlallisesti. »Minä
+olen varma siitä, että tapa, jolla ne rahat hankittiin, on johtanut
+meidät nykyiseen onnettomuuteemme.»
+
+"Oletko siis nyt saanut jonkun perinnön? Joku setä on tiemmä kuollut
+Amerikassa tai Intiassa ja testamentannut sinulle ne kymmenen
+louisdoria?»
+
+»Ne kymmenen louisdoria, neiti Nicole Legay», vastasi Beausire
+mahtipontisesti, »ne kymmenen louisdoria, kuuletko, hankitaan ei vain
+rehellisellä, vaan lisäksi kunniakkaalla tavalla ja asian hyväksi,
+johon minä kuten Ranskan koko aatelisto on sekaantunut».
+
+»Sinä olet siis aatelinen, hyvä herra Beausire?» sanoi Nicole
+ilkamoivasti nauraen.
+
+»Sano de Beausire, _de Beausire_», oikaisi toinen, »kuten
+lapsesi kastetodistuskin osoittaa, kastetodistus, joka
+kirjoitettiin Saint-Paulin kirkon sakastissa ja jonka palvelijasi,
+Jean-Baptiste-Toussaint de Beausire, varmensi nimellään päivänä,
+jolloin annoin hänelle nimeni...»
+
+»Kauniin lahjan hän silloin saikin!» mutisi Nicole.
+
+»Ja koko minun omaisuuteni!» lisäsi Beausire mahtavasti.
+
+»Ellei hyvä Jumala lähetä hänelle muuta», sanoi Nicole pää kumarassa,
+»saa se pikku raukka elättää itseään kerjäämällä ja kuolla
+vaivaistalossa».
+
+»Totisesti, Nicole», sanoi Beausire ärtyneesti, »sinun kanssasi on
+mahdoton tulla toimeen; sinä et ole milloinkaan tyytyväinen.»
+
+»Älä siis yritäkään!» kivahti Nicole päästäen kauan pidätetyn kiukkunsa
+valloilleen. »Hyvä jumala, kuka sinua pyytää sietämään minua? Jumalan
+kiitos, ei minun tarvitse olla huolissani itsestäni eikä lapsestani. Jo
+tänä iltana voin minäkin lähteä hakemaan onnea muualta.»
+
+Nicole nousi ja astui pari kolme askelta ovelle päin.
+
+Beausire puolestaan kiiruhti samalla ovelle ja sulki häneltä tien
+ojentaen molemmat käsivartensa levälleen.
+
+»Mutta kun sinulle sanotaan, että se onni...»
+
+»Mitä sitten?» kysäisi Nicole.
+
+»Se tulee jo tänä iltana. Ja minä sanon sinulle, että jos martingaleni
+pettää — mikä laskelmieni mukaan on mahdotonta — koituu siitä vain
+viiden louisdorin tappio, siinä koko juttu.»
+
+»On hetkiä, jolloin viisi louisdoria tuntuu koko omaisuudelta,
+kuuletko, herra tuhlari! Sinä sitä et käsitä, sinä, joka olet tuhlannut
+tämän talon kokoisen kultakasan.»
+
+»Se vain todistaa minulla olevan kykyjä, Nicole. Jos olen tuhlannut
+sen kultakasan, olen pystynyt sen myöskin hankkimaan, ja jos olen sen
+ansainnut kerran, voin sen tehdä toistamiseen. Onhan sitäpaitsi Jumala
+auttamassa ihmisiä, jotka ovat... taitavia.»
+
+»Niin, niin, luota sinä vain siihen!»
+
+»Nicole», tiukkasi Beausire, »oletko sinä ehkä jumalankieltäjä?»
+
+Nicole kohautti olkapäitään.
+
+»Olisitko sinä kenties Voltairen koulukuntaa, joka kieltää
+kaitselmuksen?»
+
+»Beausire, sinä olet narri», sanoi Nicole.
+
+»Eipä se olisi kummakaan, rahvaan seasta lähteneenä sinulla on
+tietenkin senmukaiset aatteet. Mutta minä vakuutan sinulle, etteivät
+ne sovi minun yhteiskunnalliseen asemaani eikä minun valtiolliseen
+katsantokantaani.»
+
+»Hävytön!» tiukkasi Nicole.
+
+»Näätkös, minulla on uskoa. Jos joku sanoisi minulle: 'Sinun poikasi
+Jean-Baptiste-Toussaint de Beausire, joka on mennyt ostamaan kahdella
+soulla punaista rintasokeria, palaa kädessä pussillinen kultarahoja',
+vastaisin minä: 'Se on mahdollista, jos Jumala niin tahtoo'.»
+
+»Beausire, sinä olet vätys!» sanoi Nicole.
+
+Ja Beausire kohotti tekopyhän näköisenä katseensa ylös.
+
+Tuskin hän oli tämän sanonut, kun portaista kuului nuoremman
+Toussaintin kimakka ääni.
+
+»Isä, äiti!» kiljui hän.
+
+Beausire ja Nicole kuuntelivat tätä rakasta ääntä.
+
+»Isä, äiti!» kertasi ääni kuuluen yhä lähempää.
+
+»Mitä on tapahtunut?» huudahti Nicole ja avasi oven äidillisen
+huolestuneesti. »Tule, lapseni, tule!»
+
+»Isä, äiti!» jatkoi ääni tullen yhä lähemmäksi, kuten vatsastapuhujan
+ääni, kun hän matkii kellariluukun avaamista.
+
+»Minua ei kummastuttaisi», virkkoi Beausire, joka oli huomannut
+pojan äänessä iloisen soinnun, »minua ei kummastuttaisi, vaikka ihme
+toteutuisi, vaikkapa poika olisi löytänytkin rahamassin, josta äsken
+puhuin».
+
+Tällöin juuri poika ilmestyi portaitten yläpäähän ja säntäsi huoneeseen
+suussa rintasokeripalanen, vasemmassa kädessä makeispussi rintaa vasten
+puserrettuna ja oikeassa, ojennetussa kädessä louisdorin raha, joka
+kelmeässä kynttilänvalossa kimmelsi kuin Aldebaran-tähti.
+
+»Oh, hyvä jumala, hyvä jumala!» huudahti Nicole jättäen oven
+sulkeutumaan itsekseen. »Mitä on oikeastaan tapahtunut, rakas lapsi
+rukka?»
+
+Ja hän peitti nuoren Toussaintin tahmaiset kasvot äidillisillä
+suudelmilla, joita ei mikään peloita, sillä ne näyttävät puhdistavan
+kaikki.
+
+»Kas vain!» sanoi Beausire, sieppasi taitavasti louisdorin ja
+tutki sitä kynttilänvalossa. »Tämä on oikea louisdori, sen arvo on
+neljäkolmatta livreä.»
+
+Sitten hän kääntyi puhuttelemaan poikaansa.
+
+»Mistä olet sen löytänyt, nallikka, sano, jotta tiedän mennä noutamaan
+loput?»
+
+»En ole sitä löytänyt», vastasi poika, »minulle on se annettu».
+
+»Mitä? Annettu?» huudahti äiti.
+
+»Niin, äiti. Muuan herrasmies antoi.»
+
+Nicole oli yhtä kärkäs kysymään, missä se herrasmies oli, kuin Beausire
+äsken, mistä hän oli löytänyt kultarahan.
+
+Mutta kokemuksen viisastuttamana, sillä hän tiesi Beausiren olevan
+taipuvaisen luulevaisuuteen, hän rajoittui vain sanomaan:
+
+»Muuan herrasmies?»
+
+»Niin, pikku äiti», vastasi lapsi rusentaen hampaissaan
+rintasokerinpalasta. »Muuan herrasmies.»
+
+»Muuan herrasmies?» kertasi nyt vuorostaan Beausire.
+
+»Niin, pikku isä, muuan herrasmies, joka tuli myymälään, kun minä olin
+siellä, ja sanoi: 'Herra kauppias, eikö tämä asiakas, jota teillä nyt
+on kunnia palvella, ole nuori aatelismies de Beausire?'»
+
+Beausire röyhistihe, Nicole kohautti olkapäitään.
+
+»Entä mitä kauppias vastasi, poikaseni?» kysyi Beausire.
+
+»Hän vastasi: 'En tiedä onko hän aatelismies, mutta kyllä hänen nimensä
+tosiaankin on Beausire.’ — 'Eikö hän asu tässä vallan lähellä?'
+kysyi se herra. — 'Tässä samassa talossa vasemmalla, kolmannessa
+kerroksessa.' — 'Antakaa tälle pojulle kaikkia lajeja makeisia, minä
+maksan', sanoi se herra. Sitten hän virkkoi minulle: 'Kas tässä sinulle
+louisdori. Sillä voit ostaa uusia makeisia, kun nämä on syöty.' Ja
+hän pani kouraani kultarahan, kauppias työnsi kainalooni makeispussin
+ja minä kapaisin matkaani hyvin tyytyväisenä. — Mutta missä on minun
+louisdorini?»
+
+Lapsi, joka ei ollut äkännyt Beausiren taikatemppua, alkoi etsiä
+kultarahaa kaikkialta.
+
+»Oletko, tolvana, sen kadottanut?» ärähti isä.
+
+»En, en, en ole!» sanoi poika.
+
+Tämä kiistely olisi voinut kehittyä vakavaksi, ellei olisi sattunut
+jotakin, mikä teki siitä pikaisen lopun.
+
+Lapsen yhä hakiessa lattialta louisdoria, joka jo oli Beausiren nutun
+kaksiosaisen taskun pohjassa, isän yhä ihmetellessä nuoren Toussaintin
+älyä, joka ilmeni pojan orastavassa kertojataidossa, jonka tuotteita
+kynämme on kenties hieman parannellut, ja Nicolen, joka rakastajansa
+tavoin ihaili tätä varhaiskypsää kaunopuheisuutta, aprikoidessa, kuka
+oli se makeisten lahjoittaja ja kultarahan antaja, aukeni ovi hitaasti
+ja lempeä ääni lausui seuraavat sanat:
+
+»Hyvää iltaa, neiti Nicole, iltaa, herra de Beausire, iltaa, pikku
+Toussaint!»
+
+Kaikki kääntyivät sille taholle, mistä tämä ääni tuli.
+
+Kynnyksellä seisoi aika koreasti puettu mieshenkilö ja katseli hymyten
+tätä perhekohtausta.
+
+»Ah, makeisherra!» huudahti nuori Toussaint.
+
+»Kreivi de Cagliostro!» sanoivat Nicole ja Beausire yhtaikaa.
+
+»Teillä on viehkeä lapsi, herra de Beausire», virkkoi kreivi, »ja te
+olette varmaankin onnellinen perheenisä!»
+
+
+
+
+IV
+
+Lukija saa ilokseen huomata, että herra de Beausire on pysynyt
+entisellään
+
+
+Näitä kreivin lausumia kohteliaita sanoja seurasi äänettömyys, jonka
+kestäessä Cagliostro astui keskelle huonetta ja loi tutkivan silmäyksen
+ympärilleen ilmeisesti arvostellakseen minkälaisessa siveellisessä
+ja ennen kaikkea minkälaisessa taloudellisessa asemassa elivät nämä
+entiset tuttavat, joiden pariin hänen omat hirveät ja maanalaiset
+suunnitelmansa olivat hänet äkkiarvaamatta jälleen johtaneet.
+
+Sellaiselle teräväkatseiselle miehelle kuin kreiville tämä lyhyt
+silmäys riitti erinomaisen hyvin.
+
+Tavallinenkin tarkkailija olisi äkännyt alastoman totuuden, että
+näet tässä köyhässä taloudessa oli jo pantu menemään viimeinen
+neljänkolmatta soun kolikko.
+
+Niistä kolmesta henkilöstä, joihin kreivin tulo oli vaikuttanut
+äkkiyllättävästi, katkaisi äänettömyyden ensimmäisenä se, jonka
+muisti ei ulottunut illan tapahtumia kauemmaksi ja jota siis eivät
+omantunnontuskat vaivanneet.
+
+»Ab, monsieur», sanoi pikku Toussaint, »mikä onnettomuus, olen
+kadottanut louisdorini!»
+
+Nicole avasi jo suunsa ilmaistakseen asian todellisen laidan, mutta
+johtuikin samassa päättelemään, että hänen vaitiolonsa voisi hankkia
+lapselle toisen kultarahan, ja se kultaraha tulisi hänen osakseen.
+
+Nicole ei erehtynyt.
+
+»Oletko kadottanut louisdorisi, lapsi rukka?» sanoi Cagliostro.
+
+»No, tästä saat kaksi lisää. Pidä huoli, ettet kadota niitä.»
+
+Hän otti esille rahamassin, jonka pyöreys pani Beausiren silmät
+ahneesti kiilumaan, otti kukkarosta kaksi kultarahaa ja pani ne pojan
+tahmaiseen pikku kouraan.
+
+»Katsos, äiti», sanoi poika kiiruhtaen Nicolen luokse, »tässä on yksi
+sinulle ja yksi minulle».
+
+Ja lapsi jakoi aarteensa äidin kanssa.
+
+Cagliostro oli huomannut, kuinka kiinteästi valekersantin katse oli
+tarkkaillut hänen rahamassinsa vaiheita siitä hetkestä alkaen, jolloin
+hän oli avannut sen ottaakseen esille kaksi neljänkolmatta livren
+kultarahaa, siihen silmänräpäykseen saakka, jolloin hän sujutti sen
+taskuunsa takaisin.
+
+Nähdessään sen katoavan kreivin nutun syvyyksiin huoahti Nicolen
+rakastaja raskaasti.
+
+»Mitä, herra de Beausire», virkkoi Cagliostro, »yhäkö vain olette
+alakuloinen?»
+
+»Ja te, herra kreivi, ainako vain olette miljoonamies?»
+
+»Oh, hyvä jumala, teidän, joka olette suurimpia ajattelijoita mitä minä
+olen tuntenut sekä viime vuosisatoina että vanhalla ajalla, teidän toki
+pitäisi tuntea selviö, jota on pidetty kunniassa kaikkina aikakausina:
+_rikkaus ei luo onnea_. Olen nähnyt teidät suhteellisen varakkaana.»
+
+»Niinpä kyllä», vastasi Beausire. »Se on totta. Minulla on ollut lähes
+satatuhatta frangia.»
+
+»Se on mahdollista, mutta jo siihen aikaan, jolloin opin teidät
+tuntemaan, olitte tuhlannut lähes neljäkymmentätuhatta, joten teillä
+oli jälellä yli kuusikymmentätuhatta, mikä, teidän täytyy se myöntää,
+oli aika pyöreä summa entiselle aliupseerille.»
+
+Beausire huoahti jälleen.
+
+»Mitä on kuusikymmentätuhatta», sanoi hän, »niiden summien rinnalla,
+joita te käyttelette?»
+
+»Mutta vain niiden käyttelijänä, herra de Beausire, sillä jos laskemme
+tarkkaan, luulen, että te saisitte esittää pyhän Martin osaa ja minä
+köyhän osaa ja että teidän täytyisi pelastaaksenne minut menehtymästä
+kylmään pakkaseen luovuttaa minulle toinen puoli viitastanne. No niin,
+hyvä herra de Beausire, muistatte kai, minkälaisissa olosuhteissa
+teidät silloin tapasin? Teillä oli, kuten äsken sanoitte, taskussanne
+lähes kuusikymmentätuhatta livreä. Olitteko silloin onnellisempi?»
+
+Beausire näytti muistelevan menneisyyttä ja huoahti syvään melkein kuin
+nyyhkyttäen.
+
+»Kas niin, vastatkaa», tiukkasi Cagliostro. »Haluaisitteko vaihtaa
+nykyisen asemanne, vaikkei teillä olisi muuta kuin se vaivainen
+louisdori, jonka olette ottanut nuorelta Toussaintilta...»
+
+»Hyvä herra!» keskeytti hänet entinen aliupseeri.
+
+»Älkäämme suuttuko, herra de Beausire. Olemme kerran suutahtaneet
+ja silloin teidän täytyi mennä noutamaan kadulta miekkanne, jonka
+olin singonnut ikkunasta ulos. Muistatte kaiketi sen? Muistattehan,
+vai kuinka?» jatkoi kreivi, kun Beausire ei vastannut. »Onhan sekin
+edes jotakin, kun muistaa. Kysyn teiltä toistamiseen, haluaisitteko
+vaihtaa nykyisen asemanne, vaikkei teillä olisi muuta kuin se vaivainen
+louisdori, jonka olette ottanut nuorelta Toussaintilta» — tällä
+kerralla jäi vihjaus huomaamatta — »siihen epävarmaan asemaan, josta
+minä onneksi kykenin teidät pelastamaan?»
+
+»En, herra kreivi», sanoi Beausire, »olette tosiaankin oikeassa, en
+vaihtaisi. Sillä siihen aikaan minun täytyi olla erossa rakkaasta
+Nicolestani!»
+
+»Niin, ja lisäksi piti poliisi teitä silmällä portugalilaisen hommanne
+takia... Mitä lempoa on siitä hankkeesta tullut, herra de Beausire?...
+Huono juttu, mikäli jaksan muistaa!»
+
+»Se upotettiin unohduksen virtaan, herra kreivi», vastasi Beausire.
+
+»Oh, sitä parempi, sillä se olisi kiusannut teitä tavattomasti. Mutta
+älkää luottako liian paljon siihen upottamiseen. Poliiseilla on
+taitavat sukeltajat, ja kuinka samea ja syvä virta onkin, ongitaan
+huono juttu pinnalle helpommin kuin kaunis helmi.»
+
+»Sittenkin, herra kreivi, ellei oteta lukuun sitä kurjuutta, johon
+olemme joutuneet...»
+
+»Olette onnellinen... Ja jotta onnenne tulisi täydelliseksi,
+tarvitsette vain jonkun tuhatkunnan louisdoreja?»
+
+Nicolen silmät välähtivät, Beausiren leiskuivat tulta.
+
+»Niin», huudahti aviomies, »jos meillä olisi tuhat louisdoria,
+siis neljäkolmattatuhatta livreä, ostaisimme toisella puolella
+maatilan, toisen puolen panisimme kasvamaan korkoa ja minusta tulisi
+maanviljelijä!»
+
+»Cincinnatuksen tapaan...»
+
+»Ja Nicole uhraisi aikansa kokonaan lapsemme kasvatukseen!»
+
+»Kuin Cornelia... Hiisi vieköön, herra de Beausire, se ei olisi vain
+esikuvallista, se olisi lisäksi liikuttavaa. Te ette tiemmä toivo
+ansaitsevanne mainittua summaa siinä keinottelussa, johon olette tällä
+haavaa puuttunut?»
+
+Beausire hätkähti.
+
+»Missä keinottelussa?» sopersi hän.
+
+»No, siinä hommassa, jossa te esiinnytte kaartinkersanttina, hommassa,
+jonka takia teillä on tänä iltana neuvottelu Royale-aukion holvikaarten
+alla.»
+
+Beausire valahti kuolonkalpeaksi.
+
+»Oh, herra kreivi!» sanoi hän ja risti kätensä rukoilevasti.
+
+»Mitä nyt?»
+
+»Älkää tehkö minua onnettomaksi!»
+
+»No, mitä oikkuja nyt taas? Olenko minä poliisin kätyri, minä?»
+
+»Siinä nyt ollaan!» huudahti Nicole. »Minähän sanoin sinulle, että olet
+sekaantunut huonoon juttuun!»
+
+»Ah, te tunnette sen homman, neiti Legay?» kysyi Cagliostro.
+
+»En, herra kreivi, mutta... kun hän salaa minulta jonkun
+liikeyrityksensä, saan olla varma siitä, että se on huono!»
+
+»No niin, neiti Legay, tästä yrityksestä erehdytte, se voi päinvastoin
+olla suurenmoinen.»
+
+»Niin, eikö olekin?» innostui Beausire sanomaan. »Herra kreivi on
+aatelismies ja herra kreivi käsittää, että koko aatelisto on mukana
+toivomassa...»
+
+»Että se onnistuisi. Mutta yhtä varmaa on myöskin, että koko kansa
+toivoo sen epäonnistuvan. Uskokaa minua, hyvä herra de Beausire —
+käsittänette, että neuvoni on ystävän neuvo — uskokaa minua kun sanon,
+älkää toimiko siinä jutussa aateliston älkääkä kansan hyväksi.»
+
+»Mutta kenenkä eduksi siis?»,
+
+»Omaksi eduksenne.»
+
+»Omaksi edukseni?»
+
+»No, omaksi eduksesi tietenkin!» vahvisti Nicole. »Totisesti, oletpa
+tähän saakka puuhaillut riittävästi muiden hyväksi, jo on aika ajatella
+itseäsikin!»
+
+»Kuulkaa, herra de Beausire, hän puhuu kuin pyhä Johannes Krysostomos.
+Ja muistakaa, että liikehommalla on aina kaksi puolta, hyvä ja huono,
+hyvä yksille, huono toisille. Olkoonpa liikehomma millainen tahansa, ei
+se voi olla hyödyksi koko maailmalle eikä vahingoksi koko maailmalle.
+Taito on lopulta siinä, että löytää oikean puolen.»
+
+»Niinpä niin, enkä minä tiemmä ole löytänyt sitä oikeaa, mitä?»
+
+»Ette lähestulkoonkaan, herra de Beausire, päinvastoin. Ja minä
+lisään, että jos itsepäisesti jatkatte samaan suuntaan — tiedättehän
+minulla olevan ennustajan lahjoja — jos tällä kerralla jatkatte samaan
+suuntaan, ei vain kunnianne ja tavoittelemanne omaisuus ole vaarassa,
+vaan ennenkaikkea henkenne.. Niin, niin, teidät hirtetään!»
+
+»Monsieur», sanoi Beausire ja yritti näyttää ryhdikkäältä, vaikka
+pyyhkikin tuskanhikeä otsaltaan, »ei aatelismiestä hirtetä».
+
+»Olette oikeassa, mutta saadaksenne kaulanne katkaistuksi, hyvä herra
+de Beausire, teidän on hankittava todistajia, mikä puuha vaatii paljon
+aikaa, liian paljon, niin että tuomioistuin ikävystyy ja tuomitsee
+teidät tilapäisesti hirtettäväksi. Te voitte nyt väittää, että koska
+asia on hyvä ja oikea, vähät väliä rangaistuksesta.
+
+    'Häpäisee rikos, vaan ei mestauslava',
+
+kuten muuan suuri runoilija on sanonut.»
+
+»Mutta...» änkytti Beausire yhä enemmän ymmällä.
+
+»Niin, te ette liene niin kiintynyt mielipiteihinne, että haluaisitte
+uhrata niiden takia henkenne, sen minä kyllä käsitän... Lempo! 'Vain
+kerran eletään', kuten sanoo toinen, edellistä vähäpätöisempi runoilija
+ja minun mielestäni ihan oikein.»
+
+»Herra kreivi», sai Beausire lopulta sanotuksi, »olen huomannut niinä
+harvoina kertoina, jolloin olen joutunut pariinne, että te kykenette
+puhumaan asioista tavalla, joka panee heikon ihmisen hiukset nousemaan
+pystyyn».
+
+»Hitossa! Ei se ole tarkoitukseni», virkkoi Cagliostro. »Ettehän te
+sitäpaitsi ole arka mies, te.»
+
+»En olekaan», myönsi Beausire. »Se vielä puuttuisi. Mutta sattuu
+olosuhteita...»
+
+»Niin, niin, käsitän. Esimerkiksi sellainen tilanne, että takana
+uhkaavat kaleerit varkauden takia ja edessä häämöittää hirsipuu
+kansanloukkauksesta, joksi nykyisin nimitetään rikosta, jonka
+tarkoituksena on — lausun vain olettamuksen — ryöstää kuningas.»
+
+»Herra, herra!» huudahti Beausire kauhuissaan.
+
+»Onneton!» huudahti Nicole. »Siihen ryöstöönkö sinä siis rakensitkin
+kultaiset tuulentupasi?»
+
+»Eikä hän ollutkaan siinä ihan väärässä, hyvä neiti. Mutta, kuten
+minulla äsken oli kunnia sanoa teille, kaikissa asioissa on kaksi
+puolta, valoisat ja synkeät kasvot. Herra de Beausire on sattunut
+hyväilemään synkeitä kasvoja, omaksunut asian huonon puolen. Hänen on
+nyt vain käännyttävä ja kaikki käy hyvin.»
+
+»Onko vielä aikaa?» kysyi Nicole.
+
+»On, ihan varmasti.»
+
+»Mitä minun on tehtävä, herra kreivi?» kysyi Beausire.
+
+»Olettakaamme, hyvä herra», sanoi Cagliostro miettivästi.
+
+»Mitä?»
+
+»Olettakaa, että hankkeenne epäonnistuu, olettakaa, että naamioidun
+ja ruskeaviittaisen miehen rikostoverit vangitaan, olettakaa —
+nykyisin voi olettaa mitä tahansa ‒ olettakaa, että heidät tuomitaan
+kuolemaan... niin, onhan toisaalta Besenval ja Augeard vapautettu,
+mutta se ei merkitse mitään — olettakaa, että heidän rikostoverinsa
+on tuomittu kuolemaan, olettakaa — älkää tuskastuko, olettamuksesta
+toiseen siirtymällä pääsemme lopulta päämääräämme — olettakaa, että
+te olette noita rikostovereita, olettakaa, että kaulassanne on nuora
+ja että teille sanotaan vaikerrukseenne vastaten — sillä sellaisessa
+tilanteessa urheinkin mies totisesti vaikeroi jonkun verran, vai
+kuinka?»
+
+»Lopettakaa, herra kreivi, minä pyydän, sillä minä tunnen jo
+tukehtuvani.»
+
+»Eikä sitä tarvitse kummeksuakaan. Oletinhan teillä olevan nuoran
+kaulassa. No niin, olettakaa, että teille sanotaan: 'Ah, onneton herra
+de Beausire, rakas herra de Beausire, tämä on teidän oma syynne!'»
+
+»Kuinka niin?» huudahti Beausire.
+
+»'Kuinkako niin?' vastaa ääni teille. 'Koska te olisitte voinut
+välttää sen epämiellyttävän kuoleman, joka nyt pitelee teitä
+kynsissään, ja olisitte lisäksi ansainnut tuhat louisdoria, joilla
+olisitte voinut ostaa erään pienen vehmasniittyisen maatilan, missä
+olisitte saanut elää neiti Olivan ja pikku Toussaintin parissa niiden
+kahdentoistatuhannen livren korkotuloilla, jotka olisivat jääneet
+käytettäväksenne maatilan ostettuanne, elää, kuten sanoitte, kunnon
+maanviljelijänä, suvisin tohvelit jalassa, talvisin puukengät, mutta
+nyt meillä on ja etenkin teillä on tämän ihanan tulevaisuudenkuvan
+asemesta edessänne Grève-tori, jolle on pystytetty kaksi inhoittavaa
+hirsipuuta, joista pitempi kurkottaa käsivarsiaan teitä kohden. Hyi,
+herra de Beausire parka, mikä ruma tulevaisuudenkuva!'»
+
+»Mutta sanokaa, kuinka voin välttää tämän inhoittavan kuoleman, kuinka
+voin ansaita ne tuhat louisdoria, jotka takaavat minulle, Nicolelle ja
+Toussaintille rauhaisan elämän?»
+
+»Sitähän toki kysyisitte silloin? 'Mikään ei ole helpompaa', vastaisi
+ääni. 'Lähellänne, parin askeleen päässä, oli kreivi de Cagliostro.' —
+'Minä tunnen hänet', sanoisitte te. 'Hän on ulkomaalainen ylimys, joka
+asuu Pariisissa huvitellakseen ja joka kuolee ikävään, ellei hän saa
+kuulla uutisia.' — 'Sama mies, No, teidän olisi tarvinnut vain mennä
+sanomaan hänelle: — Herra kreivi...'»
+
+»Mutta minä en tiennyt missä hän asui», huudahti Beausire. »En tiennyt
+hänen olevan Pariisissa, en edes tiennyt hänen enää elävän!»
+
+»'Senpä vuoksi, hyvä herra de Beausire', vastaisi teille ääni,
+'hän on tullut luoksenne, ja myöntäkää, ettette voi tämän jälkeen
+enää esittää verukkeita. No niin, te sanoisitte hänelle: — Herra
+kreivi, tiedän teidän himoitsevan uutisia. Minulla on ihka tuoreita:
+Monsieur, kuninkaan veli, vehkeilee. — Loruja! — Varmasti, markiisi
+de Favrasin kanssa. — Mahdotonta! — Ihan totta, tiedän tarkoin, koska
+olen herra de Favrasin kätyreitä. — Niinkö, entä mikä on salahankkeen
+tarkoitus? — Ryöstää kuningas ja viedä hänet Péronneen. Herra kreivi,
+ilahduttaakseni teitä olen valmis tunti tunnilta, jos niin tarvitaan,
+minuutti minuutilta, jos niin tarvitaan, kertomaan teille, kuinka
+salahanke kehittyy. — Silloin, hyvä ystävä, vastaisi kreivi, joka
+on jalomielinen ylimys: 'Haluatteko tosiaankin tehdä sen, herra de
+Beausire?' — 'Haluan.' — 'No hyvä, koska jokainen työ vaatii palkkansa,
+on minulla erikseen pantuna neljäkolmattatuhatta livreä, jotka aion
+käyttää armeliaisuustarkoituksiin, mutta jotka nyt tuhlaan tähän
+mielitekoon, jos te tosiaankin pidätte antamanne sanan. Sinä päivänä,
+jolloin kuningas ryöstetään tai markiisi de Favras vangitaan, tulkaa
+luokseni, ja aatelismiehen kunnian nimessä ne neljäkolmattatuhatta
+livreä luovutetaan teille yhtä varmasti kuin nyt teille annetaan
+kymmenen louisdoria, jotka eivät ole ennakkomaksu tai laina, vaan
+yksinkertaisesti lahja! »
+
+Nämä sanat lausuttuaan veti Cagliostro kuin näyttelijä, joka
+harjoittelee osaansa, taskustaan painavan rahamassin, tunki siihen
+peukalonsa ja etusormensa sekä otti taitavasti, mikä todisti
+pitkäaikaista tottumusta, esille tarkalleen kymmenen kultarahaa, ei
+enempää eikä vähempää. Beausire puolestaan ‒ meidän täytyy se myöntää —
+kurkotti kätensä niihin tarttuakseen.
+
+Cagliostro työnsi käden hiljaa syrjään.
+
+»Anteeksi, herra de Beausire», sanoi hän, »mehän vain oletimme,
+muistaakseni».
+
+»Se on totta», myönsi Beausire, jonka silmät kiiluivat kuin hehkuva
+hiili, »mutta ettekö sanonut, herra kreivi, että olettamuksesta toiseen
+siirtymällä saavumme päämäärään?»
+
+»Olemmeko jo siis saapuneet?»
+
+Beausire epäröi hetken.
+
+Kiiruhtakaamme sanomaan, ettei tätä epäröintiä suinkaan aiheuttanut
+kunniantunto, rehellinen tahto pitää annettu sana eikä heräävän
+omantunnon ääni. Olemme siitä varmoja ja uskomme lukijoidenkin tuntevan
+herra de Beausirea tarpeeksi, etteivät halua siinä suhteessa tehdä
+vastaväitteitä.
+
+Hän vain yksinkertaisesti pelkäsi, ettei kreivi pitäisi lupaustaan.
+
+»Rakas herra de Beausire», virkkoi Cagliostro, »näen selvästi, mitä
+mielessänne aprikoitte».
+
+»Olette oikeassa, herra kreivi», vastasi Beausire, »epäröin rikkoa
+luottamusasiaa, jonka eräs rehti mies on minulle uskonut».
+
+Ja kohottaen katseensa ylös hän ravisti päätänsä kuin sanoakseen: — Ah,
+se on kovaa!
+
+»Ei, ei se ole sitä», sanoi Cagliostro, »ja te olette vain uusi
+todistus ikivanhan, viisaan sananparren pätevyydestä: Ihminen ei tunne
+itseään!»
+
+»Mitä se siis on?» kysyi Beausire, joka kummasteli kreivin taitoa lukea
+hänen sydämensä salaisimmatkin ajatukset.
+
+»Sitä, että te pelkäätte, etten annakaan lupaamiani louisdoreja.»
+
+»Oh, herra kreivi...!»
+
+»Se onkin vallan luonnollista ja minä olen ensimmäinen sen myöntämään.
+Mutta minä annan teille takuun.»
+
+»Takuun! Herra kreivin ei tarvitse vaivautua.»
+
+»Henkilötakuun.»
+
+»Kuka se on?» uteli Beausire arkaillen.
+
+»Neiti Nicole Oliva Legay.»
+
+»Ah!» huudahti Nicole. »Jos herra kreivi lupaa meille jotakin,
+Beausire, on se yhtä varmaa kuin olisimme sen jo saaneet.»
+
+»Nähkääs nyt, hyvä herra, mitä merkitsee, kun tunnontarkasti täyttää
+tekemänsä lupaukset. Yhtenä päivänä, kun neiti Nicole oli samanlaisessa
+asemassa kuin te nyt — salahanketta lukuunottamatta — yhtenä päivänä
+siis, kun poliisi tavoitteli neiti Nicolea, tein hänelle erään
+tarjouksen: tulla turvaan minun luokseni. Neiti Nicole epäröi, hän
+pelkäsi maineensa tahraantuvan. Annoin hänelle sanani ja kaikkien
+kiusausten uhallakin, jotka sain kestää ja jotka te muita paremmin
+tajuatte, pidin sanani, herra de Beausire. — Eikö ole totta, neiti
+Legay?»
+
+»On, on!» huudahti Nicole, »vannon sen pikku Toussaintin nimessä!» ‘
+
+»Te siis uskotte, neiti Nicole; että täytän herra de Beausirelle äsken
+antamani lupauksen, että näet luovutan hänelle neljäkolmattatuhatta
+livreä päivänä, jolloin kuningas yrittää pakosalle, tai päivänä,
+jolloin herra de Favras vangitaan? Puhumattakaan siitä, että kirvoitan
+kaulaltanne silmukan, joka uhkasi teidät hetki sitten tukehduttaa,
+ja ettei teitä vastedeskään uhkaa hirttonuora eikä hirsipuu — ei
+ainakaan tämän jutun yhteydessä. Enemmästä en vastaa. Malttakaas hetki!
+Ymmärtäkäämme toisemme oikein! Eräät luontaiset taipumukset...»
+
+»Herra kreivi», keskeytti Nicole hänet, »minä puolestani pidän tätä
+sopimusta yhtä pätevänä kuin se olisi notariuksen varmentama».
+
+Hyvä on, parahin neiti», sanoi Cagliostro ja latoi pöydälle kymmenen
+kultarahaa, jotka hän oli kaiken aikaa pitänyt kourassaan, »koettakaa
+saada herra de Beausirekin omaksumaan vakaumuksenne, ja asia on sillä
+sovittu».
+
+Ja hän viittasi Beausireä menemään neuvottelemaan Nicolen kanssa.
+
+Heidän keskustelunsa ei kestänyt viittäkään minuuttia. Mutta on
+myönnettävä, että se oli näinä muutamina minuutteina peräti vilkasta.
+
+Sillä välin Cagliostro piteli kynttilänvaloa vasten lävistettyä
+paperiarkkia ja nyökäytti päätänsä kuin vanhaa tuttua tervehtiäkseen.
+
+»Ahaa», virkahti hän, »te olette keksinyt herra Lawin maineikkaan
+martingalen? Minä olen tämän martingalen takia menettänyt miljoonan.»
+
+Ja hän heitti paperiarkin huolettomasti pöydälle.
+
+Tämä Cagliostron huomautus antoi uutta virikettä Nicolen ja Beausiren
+keskusteluun.
+
+Lopulta näkyi Beausire tehneen päätöksen.
+
+Hän meni Cagliostron luo käsi ojossa kuin hevoshuijari, joka haluaa
+tehdä epuuttamattomat kaupat.
+
+Mutta kulmakarvat kurtussa kreivi väistyi syrjään.
+
+»Hyvä herra», sanoi hän, »aatelismiesten kesken sana on yhtä pätevä
+kuin teko. Olen antanut teille sanani, antakaa te nyt minulle omanne.»
+
+»De Beausiren kunnian kautta, asia on sovittu!»
+
+»Se riittää, hyvä herra», sanoi Cagliostro.
+
+Sitten hän otti liivinsä taskusta kellon, jonka kuoressa oli timantein
+kehystetty Fredrik suuren muotokuva, ja sanoi:
+
+»Kello on nyt neljännestä vailla yhdeksän, herra de Beausire.
+Täsmälleen kello yhdeksäksi teitä odotetaan Royal-aukion holvikaarten
+alle, Sully-hotellin puolelle. Pankaa nämä kymmenen louisdoria nuttunne
+taskuun, ottakaa viittanne, sitaiskaa miekka vyöllenne, menkää
+Notre-Damen sillan yli ja kulkekaa Saint-Antoinen katua pitkin. Ette
+saa antaa odottaa itseänne.»
+
+Beausirelle ei tarvinnut sanoa tätä kahdesti. Hän työnsi kultarahat
+taskuunsa, heitti viitan hartioilleen ja pani miekan kupeelleen.
+
+»Missä tapaan teidät, herra kreivi?»
+
+»Saint-Jeanin hautuumaalla, olkaa hyvä... Kun haluaa puhella
+tämänluontoisista asioista häiriintymättä, on parempi puhella niistä
+vainajien kuin elävien parissa.»
+
+»Entä mihin aikaan?»
+
+»Sitten kun olette vapaa. Ensimmäisenä saapunut odottakoon toista.»
+
+»Onko teillä muuta sanottavaa?» kysyi Beausire huomatessaan, ettei
+Cagliostro aikonutkaan lähteä hänen kanssaan.
+
+»On», vastasi kreivi, »aion puhella neiti Nicolen kanssa».
+
+Beausire liikahti.
+
+»Oh, olkaa rauhassa, rakas herra de Beausire. Olen kunnioittanut hänen
+mainettaan, kun hän vielä oli nuori tyttö. Sitä suurempi syy minun
+on kunnioittaa sitä nyt kun hän on perheen äiti. Menkää, herra de
+Beausire, menkää.»
+
+Beausire loi Nicoleen katseen, joka näytti sanovan: — Rouva de
+Beausire, osoittakaa olevanne luottamukseni arvoinen. — Hän suuteli
+hellästi nuorta Toussaintia, tervehti kunnioittavasti ja hieman
+huolestuneena kreivi de Cagliostroa ja poistui huoneesta juuri kun
+Notre-Damen kirkonkello läpäytti kolme neljännestä yli kahdeksan.
+
+
+
+
+V
+
+Oidipos ja Lot
+
+
+Kello lähenteli kahtatoista yöllä, kun muuan mieshenkilö poikkesi
+Royale-kadulta Saint-Antoinen kadulle, kulki sitä pitkin aina
+Sainte-Cathérinen suihkukaivolle saakka, pysähtyi hetkeksi sen
+luomaan varjoon varmentuakseen, ettei häntä vakoiltu, kääntyi sitten
+Saint-Paulin hotelliin vievälle kujalle ja sen edustalle päästyään
+siirtyi melkein pilkkopimeälle ja autiolle Roi-de-Sicilen kadulle
+ja askeliaan hidastuttaen sitä mukaa mitä pitemmälle hän tuli tällä
+kadulla poikkesi epäröiden Croix-Blanche-kadulle sekä pysähtyi yhä
+arkailevampana Saint-Jeanin hautuumaan ristikkoportin eteen.
+
+Tähän hän jäi odottamaan ikäänkuin peläten pian näkevänsä jonkun haamun
+nousevan maasta ja kuivaili kersantinpukunsa hihalla otsalle kihonneita
+hikikarpaloita.
+
+Ja tosiaankin, sydänyön hetken koittaessa ilmestyi joku aaveentapainen
+marjakuusten ja kypressien katveesta. Tämä haamu lähestyi porttia,
+ja lukkoon työnnetyn avaimen rasahdus todisti, että haamu, mikäli se
+se oli, pystyi ei vain nousemaan haudastaan, vaan haudasta noustuaan
+myöskin lähtemään hautuumaalta ulos.
+
+Tämän narskahtavan äänen kuullessaan sotilashenkilö hätkähti.
+
+»No, herra de Beausire», virkkoi Cagliostron ilkkuva ääni, »ettekö
+tunne minua vai oletteko unohtanut, että meidän piti tavata toisemme
+täällä?»
+
+»Ah, tekö siellä olettekin!» sanoi Beausire ja huoahti syvään kuin
+henkilö, jonka sydämeltä on kirvonnut raskas taakka. »Sitä parempi!
+Nämä hiton kadut ovat niin pimeät ja autiot, ettei oikein tiedä,
+olisiko parempi kulkea yksin vaiko tavata joku elävä olento.»
+
+»Loruja!» tokaisi Cagliostro. »Tekö nyt pelkäisitte mitään, olkoon
+hetki mikä tahansa! Minä en ainakaan usko. Teidänlaisenne urhea mies
+miekka kupeella! Tulkaa nyt tälle puolelle, hyvä herra de Beausire.
+Saatte olla varma, ettette tapaa ketään muuta kuin minut.»
+
+Beausire noudatti kehoitusta, ja lukko, joka oli rasahtanut porttia
+äsken avattaessa, lupsahti kiinni hänen jälkeensä.
+
+»Kas niin», jatkoi Cagliostro, »tulkaa nyt tätä kaitaa polkua, hyvä
+herra; parinkymmenen askeleen päästä löydämme luhistuneen hautakiven,
+jonka portaille voimme istuutua ja suloisessa rauhassa haastella pikku
+hommistamme».
+
+Beausire oli valmis seuraamaan Cagliostroa, mutta hetken emmittyään hän
+sanoi:
+
+»Missä juukelissa te näette polun? Minä en huomaa muita kuin pensaita,
+jotka repivät lahkeeni, ja ruohoa, joka ulottuu polviin saakka.»
+
+»Tämä hautuumaa onkin maailman huonoimmin hoidettuja, mikäli minä
+niitä tunnen. Mutta eipä sitä tarvitse ihmetelläkään. Tehän tiedätte,
+ettei tänne juuri haudata muita kuin Grève-torilla teloitettuja eikä
+niiden kurjien takia viitsitä nähdä paljo vaivaa. Mutta, rakas herra de
+Beausire, meillä on täällä sentään yksi ja toinen kuuluisuus. Jos olisi
+päiväsaika, näyttäisin teille paikan, mihin on kuopattu Bouteville de
+Montmorency, joka mestattiin kaksintaistelun takia, ritari de Rohan,
+joka mestattiin hallitusta vastaan suunnittelemiensa vehkeilyjen
+johdosta, kreivi de Horn, joka teilattiin juutalaisen murhasta,
+Damiens, joka paloiteltiin senjohdosta, että hän oli yrittänyt surmata
+Ludvig viidennentoista. Ja monia muita. Ette siis saa halveksia
+Saint-Jeanin hautuumaata, herra de Beausire, se on huonosti hoidettu
+mutta hyvin kansoitettu.»
+
+Beausire seurasi Cagliostroa astuen tarkalleen hänen jälkiinsä kuten
+takarivin sotamies, joka on tottunut kulkemaan ruotutoverinsa jälkiä.
+
+»Ah!» sanoi Cagliostro ja pysähtyi äkisti, niin että Beausire,
+joka ei ollut osannut odottaa näin äkillistä pysähdystä, pukkasi
+mahallaan kreivin selkää. »Tässä on ihan veres hauta, ammattiveljenne
+Fleur-d'Epinen leposija. Hän oli leipuri Françoisin murhaajia ja hänet
+hirtettiin kahdeksan päivää sitten Châteletin tuomiolla. Sen pitäisi
+olla teille mielenkiintoinen tuttavuus, herra de Beausire, hän oli,
+kuten tekin, entinen kersantti, valekersantti ja oikealta ammatiltaan
+värvääjä.»
+
+Beausiren hampaat sananmukaisesti kalisivat. Hänestä tuntui, että
+pensaat, joiden keskitse hän kulki, olivat maasta kurkottavia
+käsivarsia, jotka tarrautuivat hänen jalkoihinsa ja tekivät hänelle
+tiettäväksi, että kohtalo oli tänne merkinnyt paikan, missä hänkin
+saisi nukkua ikuista untaan.
+
+»No, nyt olemmekin perillä», sanoi Cagliostro pysähtyessään rauniokasan
+eteen.
+
+Hän istuutui irtonaiselle kivelle ja kehoitti Beausirea istuutumaan
+toiselle, joka näytti asetetun niin lähelle edellistä, ettei Cinnan
+tarvitsisi siirtää tuoliaan Augustuksen tuolin viereen.
+
+Jo oli aikakin, sillä entisen kersantin jalat olivat jo niin
+hervottomat, että hän pikemminkin lyykähti kuin istuutui kivelle.
+
+»No, nyt voimme mielemme mukaan haastella, rakas herra de
+Beausire», aloitti Cagliostro. »Antakaa kuulua, mitä tänä iltana
+tapahtui Royale-aukion holvikaarten alla. Neuvottelu lienee ollut
+mielenkiintoinen?»
+
+»Herra kreivi», vastasi Beausire, »minun täytyy totisesti tunnustaa,
+että pääni on tällä haavaa hieman pyörällä, ja minä luulen, että teidän
+on parasta kysellä mitä haluatte tietää».
+
+»Olkoon menneeksi», sanoi Cagliostro. »Olen hyvä isäntä ja kunhan vain
+saan tietää mitä haluan, on tapa, kuinka sen saan, samantekevä. Montako
+teitä oli Royale-aukion holvikaarten alla?»
+
+»Kuusi, minä mukana.»
+
+»Kuusi, te mukana, rakas herra de Beausire! Katsokaamme ovatko ne
+henkilöitä, joiksi heitä luulen. Ensiksi te, se on epäämätöntä.»
+
+Beausire huoahti melkein kuin toivoen, että sellainen epäilys olisi
+mahdollinen.
+
+»Osoitatte minulle suurta kunniaa aloittamalla minusta, vaikka siellä
+oli paljoa korkeampiakin henkilöitä.»
+
+»Hyvä ystävä, minä noudatan evankeliumin ohjeita. Eikö raamatussa
+sanota: 'Ensimmäiset tulevat viimeisiksi'? Jos ensimmäisten sija
+on viimeisenä, ovat viimeiset tietenkin ensimmäisellä sijalla.
+Minä noudatan siis, kuten jo sanoin, evankeliumin järjestystä.
+Kohtauspaikalla olitte ensinnäkin te, eikö niin?»
+
+»Olin.»
+
+»Lisäksi ystävänne Tourcaty, eikö totta? Entinen alokasupseeri, joka on
+saanut tehtäväkseen värvätä kokoon Brabantin legionan?»
+
+»Siellä oli Tourcaty.»
+
+»Sitten muuan kelpo kuninkaanpuoluelainen, nimeltään Marquié, entinen
+Ranskan kaartin kersantti, nykyisin keskuskomppanian luutnantti?»
+
+»Niin, herra kreivi, Marquié oli siellä.»
+
+»Edelleen markiisi de Favras?»
+
+»Vallan oikein.»
+
+»Ja naamioitu mies?»
+
+»Hänkin.»'
+
+»Voitteko kertoa minulle jotakin siitä naamioidusta miehestä?»
+
+Beausire silmäili Cagliostroa niin kiinteästi, että hänen silmänsä
+näyttivät loistavan pimeässä.
+
+»Mutta eikö hän ole...?»
+
+Hän vaikeni kuin peläten nimen lausumisen olevan pyhyydenloukkausta.
+
+»Ole kuka?» kysyi Cagliostro.
+
+»Eikö hän ole...?»
+
+»No, mitä nyt? Luulenpa, että kielenne on siteessä, rakas herra de
+Beausire. Varokaa! Kielen siteet muuttuvat toisinaan kaulan nuoraksi,
+jossa on juoksusilmukka, ja ne ovat aika vaarallisia.»
+
+»Mutta», jatkoi Beausire, joka huomasi, ettei voinut selviytyä
+verukkeilla, »eikö hän ole Monsieur?»
+
+»Monsieur kuka?» tiukkasi Cagliostro.
+
+»Monsieur... Monsieur, kuninkaan veli.»
+
+»Oh, parahin herra de Beausire! On ymmärrettävää, että markiisi de
+Favras, jolle on tärkeää uskotella, että tässä jutussa on mukana
+täysiverinen prinssi, väittää naamioitua miestä Monsieuriksi. Ken ei
+osaa valehdella, ei taida myöskään vehkeillä. Mutta ei ole paikallaan,
+että te ja ystävänne Tourcaty, vanhat värvääjät, jotka olette tottuneet
+ensi silmäykseltä arvioimaan lähimmäisenne pituuden jaloittain,
+tuumittain ja linjoittain, antaisitte vetää itseänne nenästä tuolla
+tavalla.»
+
+»Se on kyllä totta», myönsi Beausire.
+
+»Monsieur on viisi jalkaa, kolme tuumaa ja seitsemän linjaa pitkä»,
+jatkoi Cagliostro, »ja naamioitu mies viisi jalkaa kuusi tuumaa».
+
+»Saman huomion olen minäkin tehnyt», sanoi Beausire. »Mutta ellei hän
+ole Monsieur, kuka siis?»
+
+»Lempo soikoon! Olisin sekä onnellinen että ylpeä, rakas herra de
+Beausire, jos voisin valaista teille sen seikan, sillä minä luulin
+saavani teiltä juuri ne tiedot».
+
+»Herra kreivi», sanoi entinen aliupseeri, joka oli vähitellen toipunut
+ennalleen, »te siis tiedätte, kuka se naamioitu mies on?»
+
+»Tiedän hitossa!»
+
+»Olisiko julkeata kysyä teiltä...»
+
+»Hänen nimeäänkö?»
+
+Beausire nyökäytti päätänsä.
+
+»Nimen mainitseminen on aina arkaluontoinen asia, herra de Beausire;
+senvuoksi näkisin mieluummin, että arvaisitte sen.»
+
+»Arvaisin...! Kaksi viikkoa olen yrittänyt arvailla.»
+
+»Niin, kukaan ei ole auttanut teitä.»
+
+»Auttakaa te, herra kreivi.»
+
+»Muuta en pyydäkään. Tunnetteko Oidipoksen tarinan?»
+
+»Huononpuoleisesti, herra kreivi. Näin sen kerran esitettävän
+Comédie-Françaisessa, mutta neljännen näytöksen aikana satuin
+onnettomuudekseni nukkumaan.»
+
+»Hitto! Toivon teille vastedeskin samanlaisia onnettomuuksia, hyvä
+herra.»
+
+»Mutta, kuten huomaatte, on se koitunut vahingokseni.»
+
+»No niin. Muutamin sanoin selitän teille, mitä Oidipos oli miehiään.
+Olen tuntenut hänet lapsuudessaan Polybioksen hovissa ja vanhalla
+iällään Admetoksen hovissa. Voitte siis uskoa minun kertomaani paremmin
+kuin mitä hänestä ovat kirjoittaneet Aiskhylos, Sophokles, Seneca,
+Corneille, Voltaire tai herra Ducis, jotka ovat ehkä kuulleet hänestä
+puhuttavan, mutta eivät ole häntä tunteneet henkilökohtaisesti.»
+
+Beausire teki eleen kuin aikoisi vaatia Cagliostroa selittämään
+omituista väitettään, että oli tuntenut miehen, joka oli maannut
+haudassa ainakin kolmetuhattakuusisataa vuotta, mutta hän arveli,
+ettei mokoman pikkuseikan vuoksi kannattanut keskeyttää kerrontaa. Hän
+vaimensi eleensä ja vaihtoi sen päännyökkäykseksi, joka oli sanovinaan:
+— Jatkakaa, minä kuuntelen.
+
+»Olen siis tuntenut Oidipoksen. Oli ennustettu, että hänestä tulisi
+isänsä murhaaja ja äitinsä aviopuoliso. Koska hän luuli Polybiosta
+isäkseen, lähti hän salaa tämän luota ja yritti mennä Phokiiseen.
+Lähtöhetkellä minä neuvoni häntä karttamaan Dauliista Delphoihin
+vievää valtatietä ja kulkemaan vuoripolkua, jonka minä tunsin.
+Mutta hän oli itsepäinen, ja koska en voinut sanoa hänelle, miksi
+näin neuvoin, olivat kaikki kehoitukseni, joilla yritin saada hänet
+valitsemaan toisen tien, turhia. Tämä itsepäisyys johti tulokseen,
+jonka jo ennakolta tiesin. Delphoin- ja Theeban-tien yhtymäkohdassa
+hän tapasi erään miehen viiden orjan seurassa. Mies istui vaunuissa,
+jotka täyttivät koko tienleveyden. Kaikki olisi sujunut hyvin, jos
+mies olisi suostunut väistymään hieman vasempaan ja Oidipos saman
+verran oikeaan, mutta molemmat tahtoivat ajaa keskellä tietä. Mies oli
+kiivasluontoinen, Oidipos kärsimätön. Ne viisi orjaa heittäytyivät
+kukin vuoron jälkeen isäntäänsä puolustamaan ja kaikki kaatuivat toinen
+toisensa perään. Lopulta heidän isäntänsäkin kaatui. Oidipos astui siis
+kuuden ruumiin yli ja näiden kuuden ruumiin joukossa oli myöskin hänen
+isänsä.»
+
+»Sepä perhanaa!» sutkautti Beausire.
+
+»Sitten hän jatkoi matkaansa Theebaan. Tien varrella kohosi
+Phykion-vuori ja erään polun vierellä, joka oli paljoa kapeampi sitä
+tietä, jolla Oidipos surmasi isänsä, oli erään merkillisen otuksen
+luola. Tällä eläimellä oli kotkan siivet, naisen pää ja rinnat,
+leijonan ruumis ja kynnet.»
+
+»Oho», keskeytti Beausire, »luuletteko, herra kreivi, että sellaisia
+kummituksia on olemassa?»
+
+»Jätän siihen kysymykseen vastaamatta, rakas herra de Beausire», sanoi
+Cagliostro vakavasti, »varsinkin kun sfinksi oli kuollut käydessäni
+Theebaan samaa tietä tuhatta vuotta myöhemmin, Epaminondaan aikana.
+Kuinka tahansa, Oidipoksen aikana se eli vielä. Eräitä sen oikkuja oli
+asettua keskelle tietä, esittää ohipyrkijöille arvoitus ja hotaista
+suuhunsa ne, jotka eivät keksineet arvoituksen ratkaisua. Kun tätä
+menoa oli jatkunut yli kolme vuosisataa, oli ohipyrkivien lukumäärä
+vähenemistään vähentynyt ja sfinksin hampaat tulleet hyvin pitkiksi.
+Huomattuaan Oidipoksen se meni keskelle tietä ja kohotti käpälänsä
+ilmaisten siten, että nuoren miehen oli pysähdyttävä. 'Matkamies',
+sanoi se, 'olen sfinksi'. — 'Entä sitten?' kysyi Oidipos. — 'Näetkös,
+kaitselmus on lähettänyt minut maan päälle esittämään kuolevaisille
+arvoituksia. Elleivät he arvaa oikein, ovat he minun; jos he arvaavat
+oikein, olen minä kuoleman oma ja minun täytyy syöksyä tuohon rotkoon,
+minne olen tähän hetkeen saakka viskannut kaikkien niiden luut, jotka
+ovat tätä tietä kulkeneet.' Oidipos loi silmäyksen rotkon pohjaan ja
+huomasi sen olevan valkoisenaan ihmisenluita. — 'Hyvä on', virkkoi
+nuorukainen, 'mikä on se arvoitus?' — 'Arvoitus on seuraava', sanoi
+lintu-leijona: '_Mikä eläin käy aamuisin neljällä, puolipäivän aikaan
+kahdella ja iltaisin kolmella jalalla_?' — Oidipos tuumi hetken aikaa
+ja vastasi sitten hymyillen, mikä teki sfinksin hyvin levottomaksi:
+'Entä jos arvaan oikein, — syöksytkö vapaaehtoisesti rotkoon?' —
+'Sellainen on laki', sanoi sfinksi.
+
+— 'Hyvä, se eläin on ihminen.'»
+
+»Mitä, ihminenkö?» keskeytti Beausire innostuneena kertomukseen kuin se
+olisi kosketellut hänen aikaisiaan asioita.
+
+»Niin, ihminen, joka lapsena, siis elämänsä aamuna, ryömii nelinkontin,
+joka täysikasvuisena, siis elämänsä keskipäivällä kulkee kahdella
+jalalla ja vanhuksena, siis elämänsä ehtoopuolella kävelee sauvan
+turvin.»
+
+»Ah», huudahti Beausire, »se on totinen totuus!... Sfinksi tuli
+puijatuksi!»
+
+»Vallan niin, rakas herra de Beausire, niin perinpohjin puijatuksi,
+että se syöksyi pää edellä rotkoon huomaamatta edes turvautua
+siipiinsä, mikä teidän mielestänne oli epäilemättä perin järjetöntä, ja
+murskasi kallonsa kallioon. Oidipos jatkoi matkaansa, saapui Theebaan,
+näki Jokasten jääneen leskeksi, nai hänet ja toteutti siten oraakkelin
+ennustuksen, joka oli sanonut, että hän surmaisi isänsä ja naisi
+äitinsä.»
+
+»Mutta, herra kreivi, mitä yhteyttä on Oidipoksen tarinalla naamioidun
+miehen juttuun?»
+
+»Oh, paljonkin! Odottakaahan. Ensiksi te halusitte saada selville hänen
+nimensä?»
+
+»Niin.»
+
+»Ja minä sanoin, että esittäisin teille erään arvoituksen. Minä olen
+tosin armeliaampi kuin sfinksi enkä hotaise teitä suuhuni, vaikkette
+pystyisikään arvoitusta ratkaisemaan. Huomio, minä kohotan käpäläni:
+_Kuka on se hovin ylimys, joka on isänsä tyttärenpoika, äitinsä veli ja
+sisariensa eno_?»
+
+»Siunaa ja varjele!» huudahti Beausire ja vaipui yhtä syviin mietteihin
+kuin aikanaan Oidipos.
+
+»Kas niin, tuumikaa, etsikää, hyvä herra», sanoi Cagliostro.
+
+»Auttakaa minua hieman, herra kreivi.»
+
+»Mielelläni. Kysyin teiltä äsken, tunnetteko Oidipoksen tarinan.»
+
+»Niin, te soitte minulle sen kunnian.»
+
+»Nyt siirrymme pakana-ajan historiasta raamatunhistoriaan.
+
+Tunnetteko kertomuksen Lotista?»
+
+»Ja hänen tyttäristään?»
+
+»Juuri niin.»
+
+»Toki minä sen tunnen! Mutta malttakaas... Ah, nyt muistan, mitä on
+kerrottu iäkkäästä Ludvig viidennestätoista ja hänen tyttärestään,
+madame Adelaidesta...!»
+
+»Nyt olette oikealla tolalla, herraseni.»
+
+»Naamioitu mies olisi siis...?»
+
+»Viisi jalkaa kuusi tuumaa.»
+
+»Kreivi Louis...»
+
+»Entä muuta?»
+
+»Kreivi Louis de...»
+
+»Vaiti!»
+
+»Mutta tehän sanoitte, ettei täällä ole muita kuin vainajia.» »Vallan
+oikein, mutta heidän haudallaan rehoittaa ruoho, ja se kasvaakin
+täällä paremmin kuin muualla. Jos tämä ruoho, kuten Midaan kaislat...
+tunnetteko Midas-kuninkaan tarinan?
+
+»En, herra kreivi.»
+
+»Kerron sen teille toiste. Palatkaamme omaan juttuumme.»
+
+Ja hän kysyi nyt jälleen vakavana:
+
+»Te siis sanoitte?»
+
+»Anteeksi, mutta minä luulin, että teidän piti kysellä.»
+
+»Olette oikeassa.»
+
+Ja Cagliostron miettiessä kysymystään hoki Beausire puoliääneen:
+
+»Totisesti, niin se on! Isänsä tyttärenpoika, äitinsä veli, sisariensa
+eno... kreivi Louis de Nar...»
+
+»Hiljaa!» varoitti Cagliostro.
+
+Beausire keskeytti yksinpuhelunsa ja kuunteli tarkkaavasti.
+
+»Nyt kun olemme selvillä sekä naamioiduista että naamioimattomista
+vehkeilijöistä, siirtykäämme salahankkeen tarkoitusta penkomaan.»
+
+Beausire nyökäytti päätänsä merkiksi, että hän oli valmis vastaamaan.
+
+»Salajuonen tarkoituksena on ryöstää kuningas, eikö totta?» »Se on
+todella salajuonen tarkoitus.»
+
+»Ja viedä hänet Péronneen?»
+
+» Péronneen.»
+
+»Entä keinot?»
+
+»Rahallisetko?»
+
+»Niin, rahalliset ensin.»
+
+»Tiedossa on kaksi miljoonaa.»
+
+»Jotka lainataan eräältä genovalaiselta pankkiirilta. Tunnen miehen.
+Onko muita?»
+
+»En tiedä.»
+
+»Siinä siis ollaan rahan puolesta kunnossa. Mutta ei pelkällä rahalla
+pitkälle päästä. Tarvitaan väkeäkin.»
+
+»Herra de Lafayette on antanut käskyn värvätä kokoon legionan, jonka on
+määrä mennä auttamaan Brabantia, kun se nousee kapinaan keisarikuntaa
+vastaan.»
+
+— Oh, sitä kunnon Lafayettea! — mutisi Cagliostro. — Tunnen hänet hyvin
+tuosta teosta!
+
+Ääneen hän virkkoi:
+
+»Legiona on siis tiedossa, mutta yksi legiona ei riitä toteuttamaan
+sellaista suunnitelmaa. Kokonainen armeija siihen tarvitaan.»
+
+»Armeijakin on tiedossa.»
+
+»Ah, antakaa kuulua!»
+
+»Tuhatkaksisataa ratsumiestä kokoontuu Versaillesiin. Ne lähtevät
+määrättynä päivänä liikkeelle kello yksitoista illalla. Kello kaksi
+aamulla ne saapuvat Pariisiin kolmena joukkona.»
+
+»Edelleen!»
+
+»Ensimmäinen joukko-osasto tulee Chaillotin portista, toinen Roulen
+tulliportista ja kolmas Grenellen tulliportista. Grenellen kautta
+marssiva osasto surmaa kenraali Lafayetten, Chaillotin kautta marssiva
+herra Neckern ja Roulen tulliportista saapuva ottaa päiviltä herra
+Baillyn.»
+
+»Edelleen!» toisti Cagliostro.
+
+»Senjälkeen naulataan umpeen tykit, kokoonnutaan Champ Élyséesille ja
+marssitaan Tuileries-palatsiin, joka jo silloin on hallussamme.»
+
+»Kuinka, hallussanne? Entä kansalliskaarti?»
+
+»Palatsin valtaaminen on Brabantin legionan huolena.
+Palkkajoukko-osaston, neljänsadan sveitsiläisen ja kolmensadan
+maalta tulleen salaliittolaisen kanssa se valtaa palatsissa olevien
+uskottujen miesten avulla sekä uiko- että sisäportit. Mennään kuninkaan
+huoneeseen ja huudetaan: ’Sire, Saint-Antoinen esikaupunki on täydessä
+kapinassa... vaunut odottavat ulkona... nyt on paettava!' Jos kuningas
+suostuu lähtemään, sujuu asia ilman muuta; ellei hän suostu, hänet
+viedään väkivalloin ja kuljetetaan Saint-Denisiin.»
+
+»Edelleen!»
+
+»Saint-Denisissä on koolla kaksikymmentätuhatta miestä jalkaväkeä.
+Niihin liittyvät äsken mainitut tuhatkaksisataa ratsumiestä, Brabantin
+legiona, neljäsataa sveitsiläistä sekä kymmenen-, kaksikymmentä-,
+kolmekymmentätuhatta matkan varrella värvättyä kuninkaanpuoluelaista,
+ja koko tämä yhtynyt joukko marssii Péronneen.»
+
+»Yhä parempaa ja parempaa! Entä mitä Péronnessa tapahtuu, rakas herra
+de Beausire?»
+
+»Péronnessa on kaksikymmentätuhatta miestä, jotka samaan aikaan
+saapuvat kaupunkiin Meri-Flandriasta, Picardiesta, Artoisista,
+Champagnesta, Bourgognesta, Lotringista, Elsassista ja Cambrain
+seuduilta. Luvassa on lisäksi kaksikymmentätuhatta sveitsiläistä,
+kaksitoistatuhatta saksalaista ja kaksitoistatuhatta sardinialaista.
+Kun nämä joukot ovat liittyneet kuninkaan aikaisempaan saattueeseen, on
+koolla sadanviidenkymmenentuhannen miehen armeija.»
+
+»Kaunis lukumäärä!» sanoi Cagliostro.
+
+»Tämä armeija marssii sitten Pariisia kohden. Seine-joki suljetaan
+kahdesta paikasta ja siten estetään elintarpeitten vienti kaupunkiin.
+Nälkiintynyt Pariisi antautuu, kansalliskokous hajoitetaan ja kuningas,
+todellinen kuningas korotetaan jälleen isiensä valtaistuimelle.»
+
+»Aamen!» sanoi Cagliostro.
+
+Ja noustuaan seisaalleen hän jatkoi:
+
+»Rakas herra de Beausire, te osaatte kertoa tavattoman miellyttävästi,
+mutta laitanne on kuten suurimpienkin puhujien, kun olette kaikki
+sanonut, ei teillä ole enää mitään kerrottavaa — ja olettehan nyt
+sanonut kaikki, vai kuinka?»
+
+»Kyllä, herra kreivi, tällä erää.»
+
+»Hyvää yötä sitten, rakas herra de Beausire. Kun jälleen tarvitsette
+kymmenen louisdoria, yhäti lahjana, tulkaa hakemaan minua Bellevuesta.»
+
+»Bellevuesta ja kysynkö herra kreivi de Cagliostroa?»
+
+»Kreivi de Cagliostroa? Älkää, sillä kukaan ei siellä tietäisi ketä
+tarkoitatte. Kysykää parooni Zannonea.»
+
+»Parooni Zannonea!» huudahti Beausire. »Mutta hänhän on juuri se
+genovalainen pankkiiri, joka on luvannut lainata Monsieurille kaksi
+miljoonaa.»
+
+»Se on mahdollista», myönsi Cagliostro.
+
+»Kuinka, mahdollista?»
+
+»Niin, minulla on niin monta asiaa hoidettavana, että yksi sekaantuu
+toiseen. Senvuoksi en heti muistanut tätä juttua, mutta tosiaankin nyt
+luulen muistavani sen.»
+
+Beausire silmäili lopen kummissaan tueta miestä, joka noin vain voi
+unohtaa parin miljoonan liikehomman, ja hän alkoi uskoa, että jo pelkän
+rahakysymyksen kannaltakin olisi edullisempi palvella lainanantajaa
+kuin lainanottajaa.
+
+Mutta koska tämä kummastelu ei sentään saanut Beausirea unohtamaan,
+millä paikalla hän oli, lähti hänkin liikkeelle heti kun Cagliostro
+astui ensimmäiset askelensa hautuumaan porttia kohden ja jäljitteli
+niin tarkkaan hänen liikkeitään, että kun näki heidän astelevan melkein
+toisissaan kiinni, olisi pitänyt heitä kahtena itsetoimivana koneena,
+jonka sama jousi oli pannut vireeseen.
+
+Mutta kun hautuumaan portti oli sulkeutunut heidän takanaan, erkanivat
+nämä koneet melko etäälle toisistaan.
+
+»No», kysyi Cagliostro, »minne päin te lähdette, hyvä herra de
+Beausire?»
+
+»Entä te itse?»
+
+»Palais-Royaliin päin.»
+
+»Minä menen Bastiljin taholle, Herra-kreivi.»-----------------
+
+Kumpikin lähti nyt omalle suunnalleen; Beausire kumarsi syvään
+kreiville, Cagliostro nyökäytti kevyesti päätänsä. Molemmat katosivat
+melkein heti yön pimeään, Cagliostro Temple-kadulle ja Beausire
+Verrerie-kadulle.
+
+
+
+
+VI
+
+Gamain näyttää, että hän todella on mestarin mestari, kaikkien mestari
+
+
+Kuten lukija muistanee, oli kuningas kenraali Lafayetten ja kreivi
+Louis de Bouillén kuullen lausunut toivomuksen, että saisi kutsua
+luokseen entisen oppimestarinsa Gamainin auttamaan häntä tärkeässä
+lukkotyössä. Hän oli lisännyt — ja meidän mielestämme on paikallaan
+mainita sekin pikkuseikka tässä — ettei olisi pois tieltä, vaikka joku
+kätevä oppipoikakin tulisi täydentämään tätä seppien kolminaisuutta.
+Tämä kolmiluku, jota jumalatkin suosivat, oli miellyttänyt
+Lafayetteakin ja hän oli senvuoksi antanut määräyksen, että mestari
+Gamain ja hänen oppipoikansa oli päästettävä esteettömästi kuninkaan
+luokse ja opastettava työpajaan heti kun he ilmoittautuisivat.
+
+Meidän ei siis tarvitse kummastella, että nähdessämme muutamia päiviä
+mainitun keskustelun jälkeen mestari Gamainin joka ei suinkaan ole
+lukijoillemme outo henkilö, sillä olemme esitelleet hänet lokakuun
+6 päivän aamulla tyhjentämässä erään tuntemattoman asesepän kanssa
+pullollista burgundia Sèvres-sillan kapakassa — meidän ei siis tarvitse
+ihmetellä, sanomme sen toistamiseen, nähdessämme muutamia päiviä
+mainitun keskustelun jälkeen mestari Gamainin ja hänen oppipoikansa
+molemmat työasuun puettuina — ilmestyvän Tuileries-palatsin portin
+eteen. Heidät päästettiin ilman muuta sisälle ja he nousivat isoja
+portaita myöten kuninkaan kerrokseen, nousivat edelleen kierreportaat
+ja päästyään työpajan oven eteen mainitsivat kamaripalvelijalle nimensä
+ja ammattiarvonsa.
+
+Nimet olivat Nicolas-Claude Gamain ja Louis Lecomte.
+
+Ammattiarvot olivat: edellisen, lukkomestari, jälkimäisen, oppipoika.
+
+Vaikkei tässä esittelyssä ollut hitusenkaan vertaa ylhäistä leimaa,
+riensi Ludvig XVI nuo nimet ja ammattiarvot kuultuaan ovelle sanomaan:
+
+»Käykää sisään!»
+
+»Tullaan, tullaan», ehätti Gamain vastaamaan tutunomaisesti, mikä ei
+ilmaissut yksinomaan toverinsuhdetta, vaan lisäksi mestarin oikeuden.
+
+Oppipoika ei liene ollut yhtä tottunut seurustelemaan kuninkaallisten
+kanssa tai luonto oli kenties istuttanut häneen voimakkaamman
+taipumuksen kunnioittaa kruunupäitä, minkälaisessa asussa ne
+esiintyivätkin ja minkälaisessa asussa hän itse sattuikin esiintymään:
+kuinka tahansa, oppipoika ei vastannut mitään kuninkaan kehoitukseen,
+vaan jäi soveliaan välimatkan päähän mestari Gamainista takki
+käsivarrella ja hattu kourassa seisomaan lähelle ovea, jonka
+kamaripalvelija sulki heidän jälkeensä.
+
+Hänen oli sitäpaitsi ehkä parempi tältä paikalta kuin Gamainin viereltä
+huomata Ludvig XVI:n väsyneihin silmiin ilmestynyt ilonvälähdys ja
+helpompi vastata siihen päätä nyökäyttämällä.
+
+»Sinäkö siellä, kunnon Gamain!» sanoi Ludvig XVI. »Olen iloinen
+nähdessäni sinut taas. En tosiaankaan uskonut enää hyvään tahtoosi.
+Luulin jo sinun unohtaneen minut vallan!»
+
+»Ja senkö vuoksi olette ottanut oppipojan?» uteli Gamain. »Olette
+tehnyt järkevästi, se oli teidän oikeutenne, koska kerran minä en ollut
+saapuvilla. Mutta ikävä kyllä», lisäsi hän pahankurisesti, »oppipoika
+ei ole mestari, häh?»
+
+Oppipoika teki merkin kuninkaalle.
+
+»Mikäs siinä auttoi, Gamain-parka?» sanoi Ludvig XVI. »Minulle
+kerrottiin varmana asiana, ettet halunnut nähdä minua enää läheltä etkä
+kaukaa. Sanottiin sinun pelkäävän maineesi jotenkuten pilaantuvan...»
+
+»Sire, Versaillesissa tekin totisesti olisitte saanut sen käsityksen,
+ettei ole hyvä kuulua teidän ystäväpiiriinne, ja minä olen nähnyt ihan
+vierelläni itsensä herra Leonardin — Sèvres-sillan kapakkapahaisessa —
+kähertävän kaksi kaartilaisenpäätä, jotka irvistelivät pahasti siitä,
+että olivat tulleet tavatuiksi teidän eteishuoneessanne juuri silloin
+kun kelpo pariisilaisystävänne tulivat teitä tervehtimään.»
+
+Kuninkaan otsa synkistyi ja oppipoika painoi päänsä alas.
+
+»Mutta», jatkoi Gamain, »nyt kuuluvat asiat olevan parempaan päin
+senjälkeen kuin muutitte Pariisiin. Nykyisin te voitte tiemmä
+tehdä pariisilaisille mitä haluatte. Eikä se ole kummakaan, sillä
+pariisilaisenne ovat aika hölmöjä ja kuningatar niin hemaiseva kun hän
+on sillä tuulella.»
+
+Ludvig XVI ei vastannut, mutta lievä puna kihosi hänen poskilleen.
+
+Nuori oppipoika puolestaan näytti kärsivän tavattomasti mestari
+Gamainin tutunomaisesta puhetavasta.
+
+Kuivattuaan hänkin hiestyneen otsansa nenäliinalla, joka lukkosepän
+oppipojan nenäliinaksi oli vallan liian hieno, hän astui lähemmäs
+kuningasta ja sanoi:
+
+»Sire, teidän majesteettinne sallinee minun kertoa teille, kuinka
+mestari Gamainilla nyt on kunnia olla teidän majesteettinne edessä ja
+kuinka minäkin olen teidän luonanne?»
+
+»Kertokaa, rakas Louis», vastasi kuningas.
+
+»Siinä sitä ollaan, 'rakas Louis', sanotaan heti», mutisi lukkoseppä.
+» Rakas Louis... pariviikkoisen tuttavuuden jälkeen, tavallisesta
+työmiehestä, oppipojasta!... Mikä minä siis olen, minä, joka olen
+tuntenut teidät viisikolmatta vuotta? Minä, joka olen pannut viilan
+käteenne? Minä, joka olen mestari. Mutta kyllä sen kelpaa, jolla on
+sulava kieli ja valkoiset kädet!»
+
+»Minä sanon sinua 'kelpo Gamainiksi'. Tätä nuorukaista nimitän
+rakkaaksi Louisiksi', en senvuoksi, että hän puhuu kauniimmin kuin
+sinä, en senvuoksi, että hän pesee kätensä useammin kuin sinä ehkä
+sen teet — sinähän tiedät, etten paljoakaan välitä sellaisista
+pikkuseikoista — vaan siksi, että hän on kyennyt tuomaan sinut tänne,
+sinut, ystäväni, kun minulle jo sanottiin, ettet halunnut enää tulla
+luokseni!»
+
+»Oh, minä kyllä olisin halunnut tulla, sillä kaikista vioistanne
+huolimatta pidän teistä lopultakin aika paljon, mutta minun vaimoni,
+rouva Gamain, hoki minulle yhtenään: 'Sinulla on huonoja tuttavuuksia,
+Gamain, liian ylhäisiä tuttavuuksia. Näinä aikoina ei ole terveellistä
+seurustella aatelisten kanssa. Meillä on hieman omaisuutta,
+suojelkaamme sitä; meillä on lapsia, kasvattakaamme niitä. Ja jos
+kruununprinssikin vuorostaan haluaa oppia lukkosepän ammatin, hakekoon
+hän opin muilta kuin sinulta; Ranskasta ei puutu lukkoseppiä'.»
+
+Ludvig XVI loi silmäyksen oppipoikaan, huoahti puolittain leikkisästi,
+puolittain alakuloisesti ja sanoi:
+
+»Niin, epäilemättä Ranskassa kyllä riittää lukkoseppiä, muttei
+sinunlaisiasi lukkoseppiä.»
+
+»Samaa minä sanoin mestarille, sire, käydessäni hänen puheillaan
+teidän lähettämänänne», puuttui puheeseen oppipoika. »Minä sanoin
+hänelle: 'Kuulkaas nyt, mestari, kuningas valmistelee paraikaa muuatta
+salalukkoa, hän tarvitsi oppipoikaa, hän oli kuullut puhuttavan minusta
+ja hän otti minut palvelukseensa. Se oli minulle suuri kunnia...
+hyvä... Mutta se työ oli tavallista hienompaa työtä. Kaikki sujui hyvin
+niin kauan kuin oli kysymys vain lukonkopasta, -laatasta ja -nastoista,
+sillä jokainen tietää, että kolme pääskynpyrstön muotoista, reunoiltaan
+taivutettua nastaa riittää kiinnittämään lukonkopan tukevasti
+lukonlaattaan, mutta kun käsiteltäväksi tuli itse lukonkieli, joutui
+tekijä ymmälle...»
+
+»Sen kyllä uskon», huomautti Gamain, »lukonkieli on koko lukon sielu».
+
+»Ja koko lukkosepänammatin mestarinäyte, jos se on hyvin tehty», lisäsi
+oppipoika. »Mutta lukonkieliä on monenlaisia. On tavallinen 'nukkuva'
+kieli, laskukieli, työntökieli. No niin, olettakaamme nyt, että meillä
+on putkiavain, jonka lehti on lovellinen, yksi tavallinen pykälä ja
+yksi keihäskantainen pykälä sisäpuolella, kaksi pyörää, toisessa
+sisäänpäin sirpinmuotoinen, toisessa ulospäin keihäskantainen koro,
+minkälainen kieli sopii sellaiseen avaimeen? Sitä kysymystä me jäimme
+pohtimaan...»
+
+»Siihen kysymykseen ei osaakaan kuka tahansa vastata», sanoi Gamain.
+
+»Vallan niin... Sitä varten tulinkin teidän luoksenne, mestari Gamain.
+Joka kerta kun kuningas johtui pulaan, sanoi hän huokaisten: 'Ah,
+olisipa Gamain nyt täällä!' Silloin minä sanoin kuninkaalle: 'No niin,
+sire, kutsuttakaa tänne kuulu Gamaininne ja katsokaamme, mihin hän
+pystyy.' Mutta kuningas vastasi: 'Se on turhaa, Louis-parka. Gamain
+on unohtanut minut.' Unohtanut teidän majesteettinne! Mies, joka on
+työskennellyt teidän kanssanne! Mahdotonta! Minä sanoin kuninkaalle:
+'Lähden hakemaan tänne sen mestarin mestarin, kaikkien mestarin.'
+Kuningas vastasi: 'Lähde vain, mutta et saa häntä mukaasi.' Minä
+vakuutin: 'Minä tuon hänet mukanani.' Ja minä lähdin. Ah, sire, en
+tiennyt, minkälaiseen puuhaan olin ryhtynyt, enkä minkälaisen miehen
+kanssa joutuisin tekemisiin. Kun pyysin päästä hänen oppilaakseen,
+antoi hän ensitöiksi minun kestää tutkinnon, joka oli pahempi
+kuin kadettikouluun pyrittäessä. Mutta lopulta sentään sain jäädä
+hänen luokseen. Vasta seuraavana päivänä uskalsin sanoa olevani
+teidän lähettinne. Silloin luulin hänen ajavan minut talostaan.
+Hän sanoi minua urkkijaksi, nuuskijaksi. Turhaan vakuuttelin
+hänelle, että te todella olitte lähettänyt minut. Hän ei ollut sitä
+kuulevinaankaan. Vasta kun tunnustin, että olimme ryhtyneet työhön,
+jota emme kyenneetkään lopettamaan, hän suostui kuuntelemaan. Mutta
+hän ei vieläkään myöntynyt. Hän väitti, että koko juttu oli hänen
+vihollistensa virittämä ansa. Vasta eilen, kun annoin hänelle ne
+viisikolmatta louisdoria, jotka teidän majesteettinne oli luovuttanut
+minulle hänelle vietäväksi, sanoi hän: 'Ahaa, se voi tosiaankin olla
+kuninkaan asia!... Olkoon menneeksi', lisäsi hän, 'huomenna lähdemme.
+Joka ei mitään uskalla, ei mitään voitakaan.' Koko iltapäivän pidin
+mestaria tässä hyvässä vireessä ja tänä aamuna sanoin: 'Kas niin, nyt
+on aika lähteä!' Yhä vieläkin hän esitti verukkeita, mutta myöntyi
+sentään lopulta. Sitaisin esiliinan hänen vyölleen, panin kepin hänen
+käteensä ja työnsin hänet ulos. Tulimme Pariisintietä ja nyt olemme
+täällä!»
+
+»Tervetuloa!» virkkoi kuningas ja kiitti silmäniskulla nuorta miestä,
+jolla näytti olleen tämän tarinan sisällön ja etenkin sen ulkoasun
+muovailussa yhtä paljon vaivaa kuin mestari Gamainilla olisi ollut, jos
+hän olisi yrittänyt pitää puhetta Bossuetin hautapuheen tai Fléchierin
+saarnan malliin. »Ja nyt, ystävä Gamain», jatkoi kuningas, »koska
+sinulla tuntuu olevan kiire, älkäämme tuhlatko aikaa».
+
+»Juuri niin», vastasi lukkoseppämestari. »Lupasin sitäpaitsi rouva
+Gamainille tulla illaksi kotiin. Katselkaamme nyt sitä kuuluisaa
+lukkoa.»
+
+Kuningas pani mestarin käteen neljännestä vailla valmiin lukon.
+
+»No, mutta sinähän sanoit tämän olevan Bernhardin lukon», virkkoi
+mestari oppipojalle. »Bernhardin lukko aukeaa molemmilta puolilta,
+tolvana, ja tämä on vain tavallinen matka-arkun lukko. Katsotaanpa,
+katsotaanpa... Ei ota oikein kääntyäkseen, häh?... Mutta kyllä mestari
+Gamain panee sen kääntymään.»
+
+Gamain yritti kiertää avainta.
+
+»Ahaa, nyt huomaan, kuinka sen laita on.»
+
+»Oletko löytänyt vian, rakas Gamain?»
+
+»Totta toki!»
+
+»Näytä se minulle.»
+
+»Se on pian tehty. Katsokaa nyt. Avaimen lehti tarttuu kyllä isoon
+pidättäjään ja saa sen liukumaan puolitiehen, mutta koska se ei ole
+reunaltaan lovitettu, ei se pääsekään enää vapaaksi, siinä koko
+juttu... Koska pidättäjän liukuväli on kuusi linjaa, täytyy karan olla
+yhden linjan pituinen.»
+
+Ludvig XVI ja oppipoika silmäilivät toisiaan kummastellen Gamainin
+neuvokkuutta.
+
+»Ja, hyvä jumala, kuinka yksinkertainen koko tämä juttu onkaan!»
+virkkoi mestari, jota hänen seuralaistensa sanaton ihastus kannusti.
+»En jaksa käsittää edes, kuinka olette sen unohtanut. Senjälkeen kuin
+viimeksi teidät näin, sire, olette kai hautonut mielessänne monenlaisia
+joutavuuksia, jotka ovat vieneet muistinne! Tässä on kolme pidättäjää
+vai mitä? Yksi iso ja kaksi pientä? Yksi viiden linjan, kaksi parin
+linjan pituista?»
+
+»Epäilemättä», myönsi kuningas tarkaten melko uteliaana Gamainin
+esitystä.
+
+»No niin, kun avain on kirvoittanut ison pidättäjän, täytyy sen voida
+avata lukonkieli, jonka se on vastikään sulkenut, eikö niin?»
+
+»Niin täytyy», sanoi kuningas.
+
+»Sen täytyy siis ylösalasin käännettynä, toisin sanoin, palatessaan
+lähtökohtaansa, voida tarttua toiseen pidättäjään samalla hetkellä kun
+se kirvoittaa ensimmäisen, vai mitä?»
+
+»Vallan niin», myönsi kuningas.
+
+»Vallan niin!» kertasi Gamain pilkallisesti. »Mutta kuinka arvelette
+avain-paran voivan sen tehdä, jos ison ja pienen pidättäjän väli ei ole
+yhtä suuri kuin lehden karan paksuus, häh?»
+
+»Ahaa!»
+
+»Ahaa!» toisti Gamain jälleen. »Vaikka olettekin Ranskan kuningas ja
+vaikka sanottekin pikku pidättäjälle: 'Minä tahdon! niin vastaa tämä:
+'Mutta minäpä en tahdo!' Ja siinä sitä ollaan. Juttu on sama kuin
+kinastellessanne kansalliskokouksen kanssa, jolloin kansalliskokous
+vetää aina pitemmän korren.»
+
+»Mutta», kysyi kuningas Gamainilta, »voihan sen toki auttaa, mestari?»
+
+»Hitossa, sen voi kyllä auttaa! Ei tarvitse muuta kuin muovailla
+ensimmäisen pidättäjän reuna vinoksi, katkaista kara linjaa lyhemmäksi,
+siirtää toinen pidättäjä neljän linjan päähän ensimmäisestä ja laittaa
+saman matkan päähän kolmas pidättäjä — siinä koko juttu.»
+
+»Mutta», huomautti kuningas, »kaikkiin näihin muutoksiin menee
+kokonainen työpäivä, Gamain-parka?»
+
+»Niin, niin, joku toinen kyllä tarvitsisi kokonaisen päivän, mutta
+Gamainille riittää pari tuntia. Mutta minun on annettava työskennellä
+rauhassa eikä minua saa häiritä turhanaikaisilla huomautuksilla...
+Gamain, tänne! Gamain, tuonne!... Jätettäköön minut siis yksin. Pajassa
+näkyy olevan riittävästi työkaluja. Parin tunnin perästä... niin, parin
+tunnin perästä, jos työskentely saa kunnollisen kostukkeen», jatkoi
+Gamain naurahtaen, »voitte tulla katsomaan. Työ on silloin valmis.»
+
+Gamainin pyyntö vastasi tarkalleen kuninkaan toivomuksia. Siten hän
+saisi tilaisuuden puhella kahden kesken oppipojan kanssa.
+
+Muodon vuoksi hän sentään esitti eräitä vastaväitteitä.
+
+»Mutta jos tarvitsette jotakin, Gamain-rukka?»
+
+»Jos jotakin tarvitsen, kutsun kamaripalvelijan, ja mikäli hän saa
+määräyksen tuoda minulle mitä pyydän... on siinä kaikki mitä tarvitaan.»
+
+Kuningas itse meni ovelle ja sanoi:
+
+»François, olkaa hyvä ja pysytelkää lähettyvillä. Täällä on entinen
+mestarini, Gamain, joka on tullut korjaamaan erästä epäonnistunutta
+teostani. Antakaa hänelle, mitä hän pyytää, ja ennen kaikkea pari
+pullollista hyvää bordeauxia.»
+
+»Vielä ystävällisempi olisitte, sire, jos muistaisitte, että pidän
+enemmän bourgognesta. Hiton bordeaux maistuu kuin joisi haaleaa vettä!»
+
+»Oh, vallan oikein... unohdin tyystin», sanoi Ludvig XVI nauraen.
+»Olemmehan yhdessä maistelleet useammin kuin kerran, Gamain-parka...
+Bourgognea siis, François, ymmärrättehän, volnayta!»
+
+»Mainiota!» huudahti Gamain ja maiskutti huuliaan. »Muistan sen merkin.»
+
+»Ja vesi tulee suuhusi, mitä?»
+
+»Älkää puhuko vedestä, sire. En tiedä, kelpaako se muuhun kuin raudan
+jäähdyttämiseen. Ne, jotka käyttävät sitä muuhunkin, ovat erehtyneet
+sen todellisesta tarkoitusperästä... Vesi, huh!»
+
+»Oh, saat olla rauhassa. Niin kauan kuin olet täällä, et kuule
+puhuttavan vedestä, ja jottemme vahingossakaan tulisi sitä sanaa
+lausuneeksi, jätämme sinut yksiksesi. Kun olet työsi päättänyt, lähetä
+noutamaan meidät.»
+
+»Entä mitä te aiotte sillaikaa puuhailla?»
+
+»Valmistelemme kaappia, johon tämä lukko on aiottu.»
+
+»No, se työ sopiikin teille. Onnea vain!»
+
+»Samaa sinulle», vastasi kuningas.
+
+Ja nyökäytettyään ystävälliset hyvästit Gamainille kuningas lähti
+työpajasta, mukanaan oppipoika Louis Lecomte eli kreivi Louis, sillä
+me oletamme, että tarkkanäköinen lukija on jo oivaltanut tekaistun
+oppipojan olevan markiisi de Bouillén pojan.
+
+
+
+
+VII
+
+Puhutaan kaikesta muusta kuin lukkosepän ammatista
+
+
+Ludvig XVI ei poistunut työpajasta yhteisiä ulkoportaita pitkin, vaan
+häntä varten laitettuja erikoisportaita, jotka opastivat suoraan hänen
+työhuoneeseensa.
+
+Erään pöydän peitti kokonaan suunnaton Ranskan kartta, mikä todisti,
+että kuningas oli jo varemminkin tutkinut lyhintä ja mukavinta tietä,
+jota hän voisi käyttää valtakunnasta paetessansa.
+
+Mutta vasta työhuoneessa, kun ovi oli sulkeutunut ja Ludvig XVI luonut
+tutkivan silmäyksen ympärilleen, hän tuntui huomanneen, että häntä oli
+seurannut oppipoika, joka nuttu olalla ja hattu kädessä nyt seisoi
+työhuoneessa.
+
+»Vihdoinkin», sanoi hän, »olemme kahden, rakas kreivi. Sallikaa minun
+ensiksi onnitella taitoanne ja kiittää teitä alttiudestanne.»
+
+»Ja sallikaa, sire», vastasi nuori mies, »minun pyytää anteeksi teidän
+majesteetiltanne, että edes teidän palvelukseksenne olen uskaltanut
+esiintyä tällaisessa asussa ja puhutella teitä kuten olen puhutellut».
+
+»Olette puhunut kuten kelpo aatelismiehen tulee, rakas Louis, ja
+minkälainen asu yllänne onkin, uskollinen sydän sykkii sen sisällä.
+Mutta asiaan, meillä ei ole aikaa tuhlata. Ei kukaan, ei edes
+kuningatar, tiedä teidän olevan täällä. Kukaan ei kuuntele meitä.
+Sanokaa pian, millä asialla olette tullut tänne.»
+
+»Eikö teidän majesteettinne ole kunnioittanut isääni lähettämällä hänen
+luokseen erästä hovinne upseeria?»
+
+»Kyllä, herra de Charnyn.»
+
+»Niin, herra de Charnyn. Hänellä oli mukanaan kirje...»
+
+»Vähäpätöinen kirje», keskeytti kuningas, »kirje, joka oli vain
+suullisesti esitettävän tehtävän johdanto».
+
+»Sen suullisen tehtävän hän on suorittanut, sire. Minä olen tullut
+Pariisiin isäni lähettämänä ilmoittamaan, että mainittu asia on
+toimitettu, ja saadakseni keskustella teidän majesteettinne kanssa
+kahdenkesken.»
+
+»Tiedättekö siis kaikki?»
+
+»Tiedän, että kuningas toivoo otollisen hetken tullen voivansa
+turvallisena lähteä Ranskasta.»
+
+»Ja että hän on luottanut markiisi de Bouilléhen, mieheen, joka
+parhaiten pystyy edistämään hänen suunnitelmaansa?»
+
+»Minun isäni on sekä ylpeä että kiitollinen siitä kunniasta, jota
+olette osoittanut hänelle, sire.»
+
+»Mutta siirtykäämme pääasiaan. Mitä hän sanoo hankkeesta?»
+
+»Että se on uhkarohkea ja vaatii tavatonta varovaisuutta, mutta ei ole
+mahdoton toteuttaa.»
+
+»Ennen kaikkea», sanoi kuningas, »eikö herra de Bouillélle, jotta hänen
+avunannostaan koituisi kaikki se teho, jota hänen uskollisuutensa ja
+alttiutensa lupaavat, olisi uskottava Metzin päällikkyyden lisäksi
+eräiden muidenkin maakuntien, etenkin Franche-Comtén käskynhaltijan
+tointa?»
+
+»Samaa mieltä on isänikin, sire, ja minä olen onnellinen siitä,
+että kuningas ensimmäisenä on ilmaissut käsityksensä tästä asiasta.
+Markiisi pelkäsi, että kuningas voisi arvella hänen henkilökohtaisen
+kunnianhimonsa...»
+
+»No, no, enkö muka tuntisi isänne epäitsekkyyttä? Antakaapa nyt kuulua,
+onko hän selittänyt teille, mikä tie olisi valittava?»
+
+»Ennen muuta, sire, isäni pelkää yhtä seikkaa.»
+
+»Mitä seikkaa?»
+
+»Sitä, että ne monet pakosuunnitelmat, joita teidän majesteetillenne
+esitetään milloin Espanjan, milloin Itävallan taholta, milloin Torinon
+emigranttien taholta, voivat haitata toisiaan ja tehdä tyhjäksi hänen
+suunnitelmansa jonkun sellaisen aavistamattoman tapahtuman muodossa,
+joka tavallisesti pannaan sattuman tiliin ja joka melkein aina on
+puolueiden keskinäisen kateuden ja varomattomuuden seurausta.»
+
+»Hyvä Louis, lupaan teille antavani koko maailman punoa juoniaan
+ympärilläni. Se on ensinnäkin puolue-elämän välttämätön tarve ja
+toiseksi sitä vaatii myöskin minun nykyinen asemani. Lafayetten älyn
+ja kansalliskokouksen katseitten tarkatessa kaikkia näitä lankoja,
+joiden tarkoituksena onkin vain johtaa heitä harhaan, aiomme me niiden
+harvojen uskottujen avulla, jotka ovat ihan välttämättömät suunnitelman
+toteuttamiseksi ja joihin voimme ehdottomasti luottaa, kulkea omaa
+tietämme sitä turvallisemmin, koska se on kaikkia muita salaisempi.»
+
+»Sire, kun se kohta nyt ori käsitelty, sallikaa minun näyttää, mitä
+isälläni on kunnia ehdottaa teidän majesteetillenne.»
+
+»Puhukaa», sanoi kuningas ja kumartui kartan yli voidakseen myöskin
+katsein arvioida niitä ehdotuksia, jotka nuori kreivi aikoi sanoin
+selittää.
+
+»Sire, on monta paikkaa, joista kuningas voisi saada suojaisen
+tyyssijan.»
+
+»Niin on.»
+
+»Onko kuningas jo tehnyt valintansa?»
+
+»En vielä. Odottelin herra de Bouillén ehdotusta ja oletan teidän sen
+nyt esittävän.»
+
+Nuori mies nyökäytti päätänsä kunnioitusta ja hyväksymistä ilmaisevin
+elein.
+
+»No, antakaa kuulua», kehoitti Ludvig XVI.
+
+»Sire, meillä on ensinnäkin Besançon, jonka linnoitus on hyvin varma
+ja edullinen armeijan kokoontumispaikka ja josta käsin on helppo antaa
+merkki sveitsiläisille. Armeijaamme liittyneet sveitsiläiset voivat
+marssia Bourgognen kautta, jossa on runsaasti kuninkaanpuoluelaisia, ja
+sitä tietä edetä Pariisiin.»
+
+Kuningas ravisti päätänsä merkiksi: — Mieluummin joku toinen paikka.
+
+Nuori kreivi jatkoi:
+
+»Sitten on meillä Valenciennes, sire, tai joku muu Flandrian linnoitus,
+jossa on taattu varusväki. Herra de Bouillé menisi sinne itse
+joukkoineen joko ennen kuninkaan tuloa tai sen jälkeen.»
+
+Ludvig XVI teki jälleen eleen, joka merkitsi: — Onko muuta, hyvä herra?
+
+»Kuningas voisi», jatkoi nuori mies, »mennä Ardennien ja Itävallan
+Flandrian kautta ja palata sitten rajan yli johonkin niistä
+linnoituksista, jotka kuuluvat isäni valtapiiriin ja joihin hän voisi
+ennakolta kerätä riittävän määrän sotavoimaa».
+
+»Sanon teille pian, miksi teiltä kyselen, ellei teillä ole muuta
+ehdotettavana.»
+
+»Kuningas voisi vihdoin mennä suoraan Sedaniin tai Montmédyyn. Siellä,
+valta-alueensa keskuksessa, voisi kenraali noudattaa kuninkaan
+toivomusta, joko teidän majesteettinne kaluaa lähteä Ranskasta tai
+päättää marssia takaisin Pariisiin.»
+
+»Hyvä kreivi», sanoi kuningas, »haluan selittää teille parilla sanalla,
+mikä saa minut epäämään kolme ensimmäistä ehdotusta ja hyväksymään
+mahdollisesti neljännen. Besançon ensinnäkin on liian kaukana, minkä
+vuoksi voisin joutua helposti kiinni ennenkuin sinne ehtisinkään.
+Valenciennes on kohtuullisen matkan päässä ja miellyttää minua
+aika lailla kaupungissa vallitsevan erinomaisen mielialan vuoksi,
+mutta herra de Rochambeau, joka on Hainautin, erään etuvarustuksen,
+päällikkö, on intoutunut demokraatti. En liioin halua mennä Ardennien
+tai Flandrian kautta pyytämään apua Itävallalta; paitsi sitä etten pidä
+koko Itävallasta, joka sekaantumalla meidän asioihimme vain sekoittaa
+ne, on Itävallalla itselläänkin talla haavaa kylliksi tekemistä lankoni
+sairauden, Turkin sodan ja Brabantin kapinan johdosta, niin etten halua
+lisätä sen huolia jouduttamalla sitä selkkauksiin Ranskan kanssa. Enkä
+muuten halua poistua Ranskasta. Jos kuningas astuu valtakuntansa rajan
+yli, ei hän tiedä, voiko hän enää milloinkaan palata. Katsokaa Kaarlo
+toisen, katsokaa Jaakko toisen kohtaa. Edellinen pääsi palaamaan vasta
+kolmentoista vuoden perästä, jälkimäinen ei milloinkaan. Ei, pidän
+parempana Montmédytä. Se on sopivan matkan päässä isänne vaikutuspiirin
+keskuudessa... Sanokaa markiisille, että olen tehnyt valintani ja aion
+vetäytyä Montmédyhyn.»
+
+»Onko kuningas jo päättänyt tämän palon vai onko se vasta ehdotus?»
+uskalsi nuori kreivi kysyä.
+
+»Rakas Louis», vastasi Ludvig XVI, »mitään ei ole vielä päätetty ja
+kaikki on tilannesuhteitten varassa. Jos huomaan, että kuningatarta
+ja lapsiani uhkaa jokin uusi vaara, samantapainen kuin sekin, jonka
+alaisiksi he joutuivat lokakuun viidennen ja kuudennen päivän välisenä
+yönä, teen päätökseni, ja sanokaa isällenne hyvä kreivi, että
+päätökseni on silloin peruuttamaton.»
+
+»Sallikaa minun nyt, sire», jatkoi nuori mies, »alistaa kuninkaan
+harkittavaksi isäni ehdotus, mikäli se koskee matkan järjestelyä...»
+
+»Oh, sanokaa, sanokaa!»
+
+»Hänen käsittääkseen, sire, olisi matkan vaaroja vähennettävä jakamalla
+ne kahdelle taholle.»
+
+»Selittäkää tarkemmin.»
+
+»Sire, teidän majesteettinne olisi yhtäältä lähdettävä kuninkaallisen
+prinsessan ja madame Elisabetin kanssa ja kuningattaren toisaalta hänen
+korkeutensa kruununprinssin seurassa, joten...»
+
+Kuningas ei antanut nuoren kreivin lopettaa lausettaan.
+
+»On turhaa keskustella siitä asiasta, hyvä Louis», virkkoi hän.
+»Kuningatar ja minä olemme eräänä juhlallisena hetkenä päättäneet,
+ettemme eroa toisistamme. Jos isänne haluaa pelastaa meidät,
+pelastakoon hän meidät yhdessä, tai älköön ollenkaan.»
+
+Nuori kreivi kumarsi.
+
+»Kun hetki on lyönyt, antakoon kuningas määräyksensä», sanoi hän, »ja
+kuninkaan määräyksiä noudatetaan. Mutta sallikaa minun huomauttaa
+kuninkaalle, että käy vaikeaksi löytää kyllin tilavia vaunuja, joissa
+teidän majesteettinne ja kuningatar, teidän jalosukuiset lapsenne,
+madame Elisabet ja ne pari kolme palvelijaa, joiden on seurattava
+teitä, voisivat mukavasti matkustaa.»
+
+»Älkää olko siitä huolissanne, kelpo Louis; sitä varten teetetään
+erikoisvaunut. Asia on jo tuumittu valmiiksi.»
+
+»Vielä muuan seikka, sire. Montmédyhyn on kaksi tietä. Minun on enää
+kysyttävä teiltä, kummanko näistä kahdesta teidän majesteettinne
+valitsee, jotta voitaisiin käskeä jonkun taatun insinöörin tutkia sitä.»
+
+»Meillä on tiedossa sellainen taattu insinööri. Herra de Charny, jonka
+tiedämme ehdottoman luotettavaksi, joka on piirtänyt Chandernagorin
+tienoon kartat huolellisesti ja hyvin taitavasti. Mitä harvemmille
+uskomme salaisuuden, sitä parempi. Kreivissä meillä on koeteltu, älykäs
+ja urhea palvelija; käyttäkäämme häntä. Puhuaksemme jälleen tiestä,
+te huomaatte, että olen sitäkin jo tuuminut. Kun jo ennakolta olin
+valinnut Montmédyn, olen merkinnyt tälle kartalle ne kaksi tietä, jotka
+sinne vievät.»
+
+»Niitä on kolmekin, sire», huomautti herra de Bouillé kohteliaasti.
+
+»Niin on, tiedän, kolmas on Pariisin-Metzin tie, josta poiketaan,
+senjälkeen kun Verdun on sivuutettu, Meuse-joen vartta Stenayn tielle,
+mistä Montmédy on ainoastaan kolmen lienen päässä.»
+
+»Lisäksi on vielä se tie, joka kulkee Reimsin, Islen, Rethelin ja
+Stenayn kautta», sanoi nuori kreivi kyllin vilkkaasti, jotta kuningas
+huomaisi hänen asettavan etualalle juuri sen tien.
+
+»Ahaa!» virkkoi kuningas. »Tuntuu siltä että te puolestanne pidätte
+sitä tietä soveliaimpana?»
+
+»Oh, en minä, sire! Jumala varjelkoon minua, joka olen vielä miltei
+lapsi, lausumasta mielipidettäni näin vakavasta asiasta! Ei, sire, se
+ei ole minun, vaan isäni käsitys, ja hän perustelee tätä käsitystään
+sillä, että tienoo, jolla se tie kulkee, on karua ja melkein
+asumatonta. Matka sitä tietä vaatii siis sikäli vähemmän varokeinoja.
+Hän huomauttaa lisäksi, että kuninkaallinen saksalainen rykmentti,
+armeijan paras, kenties ainoa, joka on pysynyt täysin luotettavana,
+majailee Stenayssa ja voisi Islestä ja Rethelistä lähtien olla
+kuninkaan vartiosaattueena. Näin vältettäisiin vaara, joka koituisi,
+jos liian isoja joukkoja täytyisi ruveta siirtelemään.»
+
+»Vallan oikein», keskeytti kuningas, »mutta silloin täytyisi kulkea
+Reimsin kautta, missä minut on kruunattu ja missä ensimmäinen
+vastaantulija tuntee minut... Ei, hyvä kreivi, siinä suhteessa olen jo
+tehnyt ratkaisevan päätöksen.»
+
+Kuningas lausui nämä sanat niin varmalla äänellä, ettei kreivi Louis
+enää yrittänytkään horjuttaa hänen päätöstään.
+
+»Kuningas on siis päättänyt...»
+
+»Mennä Châlonsin tietä, Varennesin kautta, poikkeamatta Verduniin.
+Rykmentit on parasta hajoittaa joukko-osastoihin ja sijoittaa ne
+Montmédyn ja Châlonsin välillä oleviin pikku kaupunkeihin. Enkä
+puolestani huomaa mitään haittaa siitäkään», lisäsi kuningas, »vaikka
+ensimmäinen osasto odottaisi minua jo Châlonsissa».
+
+»Sire, kun olemme päässeet niin pitkälle», sanoi nuori kreivi, »on
+välttämätöntä neuvotella, mihin kaupunkiin saakka nämä rykmentit
+uskaltavat tulla. Mutta kuningas varmaankin tietää, ettei Varennesista
+ole saatavana postihevosia.»
+
+»Minua ilahduttaa kuulla, että teillä on näin tarkat tiedot, herra
+kreivi», sanoi kuningas nauraen. »Se todistaa teidän työskennelleen
+vakavasti tämän suunnitelman toteuttamiseksi. Mutta älkää olko
+huolissanne, meillä on kyllä keinot, kuinka saamme hevosia joko itse
+kaupungista tai sen lähettyviltä. Insinöörimme ilmoittaa meille, missä
+se käy parhaiten päinsä.»
+
+»Ja nyt, sire», virkkoi nuori mies, »kun kaikki on likimain selvillä,
+hänen majesteettinsa sallinee minun lausua teille, isäni nimissä, erään
+italialaisen kirjailijan teoksesta pari riviä, jotka hänen mielestään
+sopivat kuninkaan nykyiseen asemaan niin mainiosti, että hän käski
+minun opetella ne ulkoa, jotta voisin ne lausua teille».
+
+»Antakaa kuulua, monsieur.»
+
+»Ne kuuluvat seuraavasti: 'Lykkäys on aina haitaksi; missään
+suunnitellussa hankkeessa ei koskaan ole täysin otollista tilaisuutta;
+joka siis odottaa tällaista soveliasta tilaisuutta, ei joudu mitään
+yrittämään tai jos yrittääkin, epäonnistuu useimmiten.' Niin sanoo se
+kirjailija, sire.»
+
+»Vallan oikein, hyvä herra, ja se kirjailija on Machiavelli. Saatte
+olla varma, että pidän mielessä neuvot, jotka tämä maineikkaan
+tasavallan lähettiläs on antanut... Mutta vaiti, kuulen portaista
+askelten ääntä... Gamain sieltä tulee. Menkäämme häntä vastaan, jottei
+hän näe meidän puuhailleen kaikessa muussa kuin kaapinteossa.»
+
+Tätä sanoessaan kuningas meni avaamaan salaportaitten oven.
+
+Jo oli aikakin, sillä lukkoseppämestari seisoi jo portaitten alapäässä,
+lukko kädessä.
+
+
+
+
+VIII
+
+Todistetaan, että Jumala holhoo humalaisia
+
+
+Samana päivänä kellon käydessä kahdeksaa illalla lähti muuan
+mieshenkilö Tuileries-palatsista kääntösillan kautta. Hänen yllään
+oli käsityöläisen puku ja hän piti kättänsä varovasti nuttunsa
+taskussa, ikäänkuin taskussa olisi tänä iltana ollut rahaa enemmän
+kuin käsityöläisen taskussa ylimalkaan on. Mies poikkesi vasemmalle ja
+kulki päästä päähän sen ison lehtokujan, joka Seinen puolelta muodostaa
+Champs-Elyséesin jatkon, jota aikaisemmin sanottiin Marmori- tai
+Kivisatamaksi ja jolla nykyään on nimenä Cours-la-Reine.
+
+Päästyään tämän lehtokujan päähän mies oli Savonnerien laiturikadulla.
+
+Savonnerien laiturikatu oli ennen vanhaan päivisin hyvin
+vilkasliikkeinen ja iltaisin hyvin valaistu; valo tuli sen varrella
+olleista pikku kapakoista, joista kunnon porvarit sunnuntaisin kävivät
+ostamassa elintarpeensa, nestemäiset ja jähmeät. Nämä elintarpeet he
+sitten veivät mukanaan veneisiin, jotka kahden soun henkilömaksusta
+kuljettivat heidät Joutsensaarelle päivää viettämään — saarelle, jolla
+he ilman tätä varokeinoa olisivat voineet kuolla nälkään, arkipäivisin
+sen vuoksi, että saari oli silloin miltei asumaton, juhlapäivin ja
+sunnuntaisin sen vuoksi, että saari oli silloin liiaksikin kansoitettu.
+
+Ensimmäisen tällaisen kapakan kohdalla käsityöläisasuinen mies näytti
+kilvoittelevan ankaran sisäisen taistelun, poikkeaisiko kapakkaan vai
+ei. Hän selviytyi voittajana, hän ei poikennut, vaan asteli eteenpäin.
+
+Seuraavan kapakan kohdalla sama kiusaus uudistui, ja tällä kerralla
+muuan toinen mies, joka venevalkamasta saakka oli seurannut häntä
+kuin varjo, päätteli jo, että mies sortuisi, koskapa poikkesi suoraan
+oikealle ja suuntasi kulkunsa tämän Bakkuksen temppelin sivuosaston
+ovelle, ja vähällä piti, ettei hän tällöin kompastunut kynnykseen.
+
+Mutta tälläkin kerralla raittius sentään voitti, ja on varsin
+luultavaa, että ellei olisi ollut kolmatta kapakkaa hänen tiellään,
+missä tapauksessa hänen olisi täytynyt pyörtää takaisin rikkoakseen
+valan, jonka hän näkyi itselleen vannoneen, hän olisi jatkanut
+matkaansa — ei sentään ihan janoisena, sillä matkamiehemme näkyi jo
+nauttineen aimo annoksen sitä nestettä, joka ilahduttaa ihmissydäntä
+— mutta toki siinä kunnossa, että pää olisi kyennyt ohjaamaan jalkoja
+jotenkin suoraan sillä tiellä, jota hänen oli vaellettava.
+
+Kaikeksi onnettomuudeksi oli matkan varrella ei vain kolmas, vaan
+lisäksi neljäs, kymmenes, kahdeskymmenes kapakka, ja koska kiusaukset
+esiintyivät liian usein, ei vastustuskyky ollutkaan enää oikeassa
+suhteessa kiusauksen voimaan, vaan petti jo kolmannen kapakan kohdalla.
+
+Totuuden nimessä on kuitenkin mainittava, että eräänlaisen sisäisen
+sopimuksen mukaan käsityöläinen, joka oli niin hyvin ja niin
+onnettomasti taistellut viinin kiusaajahenkeä vastaan, tyytyi
+seisahtumaan tarjoilupöydän ääreen ja tilaamaan vain poolituoppisen.
+
+Viinin kiusaajahenki, jota vastaan hän kamppaili, näytti saaneen
+voitollisen edustajan siitä tuntemattomasta, joka seurasi miestämme
+kaukaa pysytellen visusti piilossa, mutta näkymättömänäkin pitäen häntä
+tarkasti silmällä.
+
+Epäilemättä saadakseen nauttia vaanimisensa onnistumisesta, mikä näytti
+olevan joko erikoisen tärkeätä tai hupaista, tämä tuntematon istahti
+laiturinkaiteelle vastapäätä sen kapakan ovea, missä käsityöläinen
+tyhjenteli puolituoppistaan, ja lähti jälleen liikkeelle viisi sekuntia
+sen jälkeen kun miehemme asiansa toimitettuaan astui kapakan kynnyksen
+yli kadulle matkaansa jatkamaan.
+
+Mutta kuka voi sanoa, milloin huulet, jotka kerran ovat koskettaneet
+juoppouden kohtalokasta maljaa, lakkaavat kaipaamasta kosteutta
+ja milloin ne keksivät, kummakseen ja humalaisen erikoiseksi
+tyytyväisyydeksi, ettei mikään niin kiihoita janoa kuin juominen?
+Tuskin oli käsityöläinen astunut sataa askelta, kun hänen tuli niin
+ankara jano, että hänen täytyi jälleen pysähtyä sitä sammuttamaan,
+mutta tällä kerralla hänen mielestään ei enää riittänytkään
+puolituoppinen, ja hän tilasikin puolipullosen.
+
+Varjo, joka oli kuin häneen tarrautunut, ei näyttänyt pahoittelevan
+viivytystä, jonka miehen tarve virkistää itseään aiheutti hänen
+kululleen. Se pysähtyi kapakan nurkan taa, ja vaikka juomari tällä
+kerralla istuutui pöydän ääreen voidakseen perusteellisemmin nauttia
+pullonsa sisällyksestä ja viipyi sen vuoksi kapakassa hyvät viisitoista
+minuuttia, ei tuo hyvänsävyinen varjo osoittanut kärsimättömyyden
+merkkiäkään. Ja kun mies sitten taas ilmestyi kadulle, lähti se
+seuraamaan häntä samoin askelin kuin tähänkin saakka.
+
+Sadan askeleen päässä tämä pitkämielisyys joutui entistä ankarammalle
+koetukselle. Käsityöläinen pysähtyi kolmannen kerran ja koska hänen
+janonsa oli yltymistään yltynyt, tilasi hän nyt koko pullon.
+
+Kärsivällinen Argus sai nyt odottaa puoli tuntia.
+
+Menetetyt viisi, viisitoista, kolmekymmentä minuuttia olivat ilmeisesti
+herättäneet juomarin sydämessä eräänlaisia omantunnontuskia, sillä
+haluamatta enää pysähdellä, mutta haluten silti jatkuvasti maistella
+hän teki jälleen jonkunlaisen sisäisen sopimuksen, joka salli hänen
+lähdön hetkellä varustautua yhdellä aukaistulla viinipullolla, jonka
+hän päätti ottaa seurakseen matkalle.
+
+Se oli järkevä päätös ja sen tehneen matkaa hidastuttivat vain yhä
+pidemmiksi käyneet mutkat ja yhä useammin toistuvat kierrekuviot, jotka
+syntyivät aina milloin pullonkaula läheni hänen kuivia huuliaan.
+
+Erään tällaisen hienosti sommitellun kuvioliikkeen aikana hän sivuutti
+Passyn tulliportin kenenkään häntä estelemättä, sillä, kuten tiedetään,
+sai väkijuomia kulettaa pääkaupungista esteettömästi.
+
+Tuntematon, joka hupi hänen takanaan, suoriutui yhtä hyvin kuin hänkin.
+
+Sata askelta tulliportilta kuljettuaan miehemme sai onnitella itseään
+nerokkaasta varokeinostaan, sillä kapakoita alkoi nyt olla harvemmassa,
+kunnes ne lopulta kokonaan loppuivat.
+
+Mutta mitäpä filosofimme siitä piittäsi? Kuten vanhan ajan viisas, niin
+hänkin kuljetti mukanaan ei vain omaisuuttaan, vaan myöskin iloa.
+
+Sanomme iloa, sillä kun pullo oli vähentynyt puolitiehen, alkoi
+ryypiskelijämme laulaa, eikä kukaan inttäne vastaan, ettei laulu
+naurun ohella ole niitä keinoja, jotka on annettu ihmiselle ilon
+ilmaisemiseksi.
+
+Nautiskelijan varjo näytti tajuavan syvästi tämän laulun soinnut
+ja hyräili kai itsekin mukana sekä nautti tämän ilon ilmauksista,
+jonka eri asteita hän tarkkasi vallan erikoisen hartaasti. Mutta
+onnettomuudeksi ilo oli ohimenevää laatua ja laulu loppui lyhyeen.
+Iloa kesti tarkalleen juuri niin kauan kuin pullossakin viiniä, ja kun
+ryyppymiehemme oli turhaan puristellut käsissään tyhjää pulloa, muuttui
+laulu napinaksi, joka yltyi yltymistään ja puhkesi lopulta sadatteluksi.
+
+Nämä sadattelut kohdistuivat tuntemattomiin vainoojiin, joita
+kompasteleva onneton matkamiehemme sätti.
+
+»Oh, sitä kurjimusta!» sammalsi hän. »Oh, sitä kurjaa naista! Vanhalle
+ystävälle, mestarille, kehtaa antaa väärennettyä viiniä... hyi!
+Lähettäköönpä vielä kerran noutamaan minua lukkojansa korjaamaan!
+Lähettäköönpä vielä kerran sen oppipoikalurjuksen, joka jätti minut
+yksin kadulle, minua noutamaan, niin minä sanon: 'Hyvää iltaa, sire,
+sinun majesteettisi, korjaa itse lukkosi!' Sittenpä nähdään, onko lukko
+sama asia kuin joku asetus. Kyllä minä sinulle annan kolmipidäkkeiset
+lukot... annan sinulle ohuet lukonkielet... näytän kuinka tehdään
+taidelukot, joissa on vinoon hiottu kara... vin... Oh sitä kurjimusta!
+Oh, sitä kurjaa naista! Ihan varmasti he ovat myrkyttäneet minut!»
+
+Ja ilmeisesti myrkyn lannistamalla tuo onneton uhri tuupertui nämä
+sanat lausuttuaan kolmannen kerran katukivitykseen joka oli pehmeän ja
+paksun loan peitossa.
+
+Kahdella edellisellä kerralla miehemme oli päässyt omin voimin
+ylös. Työlästä se oli ollut, mutta yritys oli sentään onnistunut.
+Mutta kolmannella kerralla, epätoivoisten yritysten jälkeen hänen
+täytyi tunnustaa, että yritys ylitti hänen voimansa ja nyyhkytystä
+muistuttavalla tavalla huokaistuaan hän tuntui päättäneen viettää tämän
+yön yhteisen äitimme maan, helmassa.
+
+Tätä haluttomuuden ja voimattomuuden hetkeä kai oli odottanutkin se
+tuntematon mies, joka Ludvig XV:n aukiolta asti tiukasti seurannut
+häntä, sillä katseltuaan hetken aikaa kaukaa niitä tuloksettomia
+yrityksiä, joita olemme koettaneet kuvailla, hän tuli varovasti
+lähemmäksi, kiersi kaatuneen sankarimme ja kutsui paikalle ohi menevän
+ajurin.
+
+»Kuulkaa, ystäväiseni», sanoi hän tälle, »tämä minun toverini
+voi pahoin. Ottakaa tämä kuuden livren raha, nostakaa tuo raukka
+ajoneuvojenne takaistuimelle ja kyyditkää hänet Sèvresin sillan
+kapakkaan. Minä kapuan viereenne istumaan.»
+
+Siinä ehdotuksessa, jonka jaloillaan pysyvä näistä toveruksista teki,
+ja jonka mukaan ajurin tulisi jakaa istuimensa, miehen kanssa, ei
+ollut mitään kummastuttavaa, varsinkin kun ehdottaja itsekin näytti
+olevan rahvaan lapsia. Niinpä ajuri vastasikin äänessä se liikuttava
+luottamuksen sävy, joka on ominainen tämän kansanaineksen keskinäiselle
+seurustelulle:
+
+»Kuusi frangia? Entä missä ovat sinun kuusi frangiasi?»
+
+»Tässä, ystäväiseni», vastasi vähääkään loukkaantumatta Mies, joka oli
+tarjonnut ajurille tämän summan, ja ojensi ajurille ecun.
+
+»Ja kun olemme saapuneet perille, kansalainen», virkkoi ajuri,
+saapuneet perille, kansalainen», virkkoi ajuri, joka oli heltynyt
+nähdessään kuninkaan rintakuvan, »tuleeko pieni juomaraha lisäksi?»
+
+»Riippuu siitä, kuinka ajammekin. Toimita tämä raukka rattaillesi,
+sulje ovi huolellisesti, laita niin, että molemmat hevosesi jaksavat
+pysyä jaloillaan, ja kun sitten olemme päässeet Sèvresin sillalle,
+saamme nähdä... kuinka sinä toimit, niin mekin toimimme.»
+
+»Mainiota!» vastasi ajuri. »Sitä minä sanon kelpo vastaukseksi. Olkaa
+huoleti, kansalainen, näkee kaikesta, mikä te olette miehiänne. Nouskaa
+istuimelle ja estäkää kalkkunoitani tekemästä tyhmyyksiä. Lempo
+soikoon! Tähän vuorokauden aikaan ne tuntevat tallin suloisuuden ja
+ovat kiireissään. Lopusta minä kyllä pidän huolen.»
+
+Ystävällinen tuntematon noudatti annettuja ohjeita virkkamatta
+mitään. Ajuri puolestaan nosti niin hellävaroen kuin taisi päihtyneen
+syliinsä, sijoitti hänet penkkien väliin mukavaan asentoon, sulki oven
+ja nousi istuimelleen, jolla tuntematon jo istui, pyörsi ajoneuvonsa
+takaisin ja suomi hevosiaan, jotka alakuloisesti, kuten yleensä
+näiden nelijalkaisten elikkoparkojen on laita, sivuuttivat pian
+Point-du-Jourin kylän ja saapuivat Sèvresin sillan kapakan edustalle.
+
+Kymmenen minuutin perästä, joiden aikana kansalainen Gamain, joksi
+lukija aikoja sitten on matkamiehemme tuntenut, kannettiin vaunuista
+sisälle, me tapaamme kunnianarvoisen mestarin mestarin, kaikkien
+mestarin, istumassa saman pöydän ääressä ja vastapäätä samaa aseseppää,
+jotka molemmat ovat meille ennestään tutut.
+
+
+
+
+IX
+
+Mitä on sattuma
+
+
+No, kuinka tämä purkaminen oli tapahtunut ja kuinka mestari Gamain
+oli selviytynyt siitä miltei kaatuvatautisesta tilasta, johon hänet
+jätimme, siihen lähes luonnolliseen olotilaan, jossa hänet nyt tapaamme?
+
+Sèvresin sillan kapakan isäntä oli makuulla eikä pieninkään
+valonpilkahdus päässyt suotamaan ikkunaluukkujen raosta, kun mestari
+Gamainin avuksi rientäneen ihmisystävän ensimmäiset nyrkiniskut
+jymähtivät hänen ovelleen. Nämä nyrkiniskut olivat laadultaan
+sellaisia, ettei talonväki, kuinka sikeässä nukkuikin, voinut edes
+teeskennellä pitkäunisuutta moisen hyökkäyksen edessä.
+
+Puolinukuksissa, leveästi haukotellen ja yrmeästi muristen kapakan
+isäntä itse meni aukaisemaan herättäjilleen ja päätteli itsekseen
+vaatia näiltä riittävän korvauksen rauhan häiritsemisestä, ellei leikki
+— kuten hän tuumi — olisi vähintäin yhden talikynttilän arvoinen.
+
+Näkyikin käyvän niin, että leikki ylitti ainakin yhden talikynttilän
+arvon, sillä kun mies, joka oli kolkuttanut näin julkealla tavalla,
+kuiskasi yhden sanan Sèvresin sillan kapakan isännälle, riisui tämä
+heti pumpulimyssyn päästänsä ja lähti kiittelevin kumarruksin, jotka
+hänen ulkoasunsa teki perin hullunkurisiksi, opastamaan mestari
+Gamainia ja tämän saattajaa siihen pikku huoneeseen, missä olemme hänet
+jo aikaisemmin nähneet maistelemassa mieliviiniänsä bourgognea.
+
+Mutta tällä kerralla mestari Gamain liiaksi maistelleena oli miltei
+tiedottomassa tilassa.
+
+Kun ajuri ja hevoset kukin tahollansa olivat tehneet mitä olivat
+voineet, edellinen ruoskallaan, jälkimäiset koivillaan, selvitti
+tuntematon välinsä heidän kanssaan lisäämällä viidenkolmatta soun
+juomarahan siihen kuuden livren summaan, jonka hän oli jo suorittanut
+kyytimaksuksi.
+
+Nähdessään sitten mestari Gamainin istuvan tukevasti tuolillaan pöydän
+takana, pää seinälaudoituksen nojassa, käski hän isännän kiireesti
+tuoda kaksi viinipulloa ja vesikannun sekä avasi itse ikkunan ja
+luukut, jotta huoneen pilaantunut ilma vaihtuisi.
+
+Jälkimäinen varokeino olisi toisessa tilanteessa vaikuttanut
+vaarallisesti. Jokainen tarkka havaitsija tietää, että vain määrätyn
+säädyn ihmiset tarvitsevat ilmaa siinä muodossa, johon luonto on sen
+pannut, jolloin siinä toisin sanoin on seitsemänkymmentä osaa happea,
+yksikolmatta osaa typpeä ja kaksi osaa vettä — kun sen sijaan rahvas,
+tottuneena elämään saastuneissa oloissa, voi vaurioitta ahmia ilmaa,
+vaikka se olisi ihan kyllästetty hiilidioksidilla tai typellä.
+
+Onneksi ei kukaan nyt ollut läsnä tekemässä moista havaintoa.
+Isäntä itse, tuotuaan kerkeästi kaksi viinipulloa ja melko hitaasti
+vesikannun, oli poistunut huomaavaisesti ja jättänyt tuntemattoman
+kahden kesken mestari Gamainin seuraan.
+
+Kuten olemme nähneet, oli edellinen ensi töikseen huolehtinut huoneen
+tuulettamisesta. Ennenkuin jälleen sulki ikkunan, hän pani pienen
+pullon lukkoseppämestarin laajenneitten, tuhisevien sierainten
+eteen; tämä nukkui yhä sitä humaltuneen vastenmielistä unta, joka
+ihan varmasti parantaisi juopottelijat viininharrastuksestaan, jos
+Kaikkivaltiaan ihme antaisi heidän kerrankin nähdä itsensä humalan
+uneen vaipuneena.
+
+Henkäistyään kerran pienen pullon kirpeätuoksuista sisältöä reväytti
+mestari Gamain silmänsä suuriksi, aivasti heti perässä täysin
+voimin ja mutisi sitten jotakin, mikä jokaiselle muulle kuin tälle
+harjaantuneelle kielimiehelle olisi ollut ihan käsittämätöntä; tarkkaan
+kuunneltuaan auttaja erotti seuraavat kolme neljä sanaa:
+
+»Sitä kurjaa... hän on myrkyttänyt minut... myrkyttänyt...!»
+
+Aseseppä näytti tulevan tuiki hyvilleen havaitessaan, että mestari
+Gamainia yhä vallitsi entinen mielijohde. Hän painoi pullon jälleen
+nukkuvan sierainten eteen; se antoi hieman voimaa tälle Noakin
+arvoisalle pojalle ja sai hänet kykeneväksi täydentämään lauseensa
+ja lisäämään jo lausuttuihin sanoihin seuraavat kaksi sanaa, jotka
+ilmaisivat sitäkin hirveämmän syytöksen, kun se viittasi luottamuksen
+väärinkäyttöön ja ystävän kieltämiseen: »Myrkyttää ystävä... ystävä...!»
+
+»Se on todella hirmuista», huomautti aseseppä.
+
+»Hirmuista!» sopersi Gamain.
+
+»Inhoittavaa!» virkkoi ensimmäinen.
+
+»Inhoittavaa!» vahvisti toinen.
+
+»Onneksi,» sanoi aseseppä, »ehätin minä paikalle antamaan teille
+vastamyrkkyä».
+
+»Niin onneksi», mutisi Gamain.
+
+»Mutta koska yksi annos ei riitä parantamaan ihmistä sellaisesta
+myrkytyksestä», jatkoi tuntematon, »niin ottakaa tästä lisää».
+
+Puolillaan olevaan vesilasiin hän tiputti viisi kuusi tippaa
+pullonestettä, joka oli vain tavallista ammoniakkia.
+
+Sitten hän kohotti lasin Gamainin huulille.
+
+»Haa!» äännähti mestari. »Se onkin juotava suun kautta, teenkin sen
+mieluummin niin kuin nenän kautta.»
+
+Ja hän kulautti ahnaasti lasin sisällön kurkkuunsa.
+
+Mutta tuskin hän oli nielaissut tämän vietävänmoisen nesteen, kun hän
+reväytti silmänsä apposen ammolleen ja huudahti kahden pärskähdyksen
+lomassa:
+
+»Roisto, mitä olet antanut minulle? Huh — huh!»
+
+»Hyvä ystävä», vastasi tuntematon, »olen antanut teille likööriä, joka
+ihan kunnolleen pelastaa henkenne».
+
+»Ah», sanoi Gamain, »jos se pelastaa henkeni, olette tehnyt oikein, kun
+annoitte sitä minulle, mutta sanoessanne sitä likööriksi olette hullu!»
+
+Ja hän pärskäytti jälleen, suu irvissä ja silmät selällään kuin
+antiikinaikaisen murhenäytelmän naamarilla.
+
+Tuntematon käytti hyväkseen tätä ilmeilyn hetkeä ja meni sulkemaan, ei
+ikkunaa, vaan ikkunaluukut.
+
+Suotta ei muuten Gamainkaan avannut silmiään toista tai kolmatta
+kertaa. Niin nopeita kuin nämä rävähtävät liikkeet olivatkin, ehti
+lukkoseppämestari silmätä ympäristöön, ja se syvä paikallisvaisto,
+jolla juopottelijat aina erottavat jonkun kapakan seinät, sanoi
+hänelle, että nämä seinät olivat hänelle mitä tutuimmat.
+
+Ja tosiaankin, niillä monilla matkoilla, jotka hänen ammattiasioissa
+oli täytynyt tehdä Pariisiin, Gamain oli ani harvoin, poikkeamatta
+sisälle, sivuuttanut Sèvresin sillan ravintolan.
+
+Eräältä näkökannalla tämä poikkeaminen oli suorastaan välttämätönkin,
+sillä mainittu kapakka oli jotakuinkin matkan puolivälissä.
+
+Tämä tuttavuus vaikutti tehokkaasti. Ensinnäkin se sai hänet syvästi
+luottamaan aseseppämestariin, todistamalla hänelle, että hän oli
+tutussa paikassa.
+
+»Kas vain», virkkoi hän, »mikäli huomaan, olenkin kulkenut jo
+puolitaipaleen».
+
+»Niin olette, minun avullani», sanoi aseseppä.
+
+»Kuinka, teidänkö avullanne?» änkytti Gamain ja siirsi katseensa
+elottomista esineistä elollisiin. »Teidän avullanne! Kuka te olette?»
+
+»Paras herra Gamain», huomautti tuntematon, »tuo kysymyksenne todistaa
+huonoa muistia».
+
+Gamain silmäili puhekumppaniaan entistä tarkemmin.
+
+»Malttakaas hetki», sanoi hän, »minusta tuntuu tosiaankin, että olen
+teidät joskus nähnyt».
+
+»Ah, niinkö?» Sepä hauskaa kuulla!»
+
+»Niin, niin, mutta milloin ja missä? Siinäpä se.»
+
+»Missäkö? Kun silmäilette ympärillenne, ehkä katseenne tielle osuvat
+esineet hieman teroittavat muistianne. Milloinka? Se on eri juttu.
+Meidän täytynee määrätä teille uusi annos vastamyrkkyä kyetäksenne
+selvittämään sen pulman.»
+
+»Kiitos, ei», sanoi Gamain ojentaen käsivartensa, »olen saanut
+tarpeekseni vastamyrkystänne. Ja koska minä nyt olen lähes pelastettu,
+saa se riittää. Missä olen teidät nähnyt, missä? Nyt muistan, tässä
+huoneessa.»
+
+»Vallan oikein.»
+
+»Milloin olen teidät nähnyt? Malttakaas, varmaankin silloin kun
+kerran palasin Pariisista... salaiselta asialta. Minusta tosiaankin
+tuntuu», lisäsi Gamain nauraen, »että minulla on niitä asioita oikein
+urakkakaupalla».
+
+»Siltä tuntuu. No, kuka minä olen?»
+
+»Kukako te olette? Olette mies, joka maksoi juotavani, ja sikäli siis
+kunnon mies. Tuohon kämmeneen!»
+
+»Teen sen sitäkin mieluummin», sanoi tuntematon, »kun
+lukkoseppämestarin erottaa aseseppämestarista vain kämmenen leveys».
+
+»Hyvä, hyvä, oikein hyvä, nyt minä muistan koko jutun. Se tapahtui
+lokakuun kuudentena päivänä, kun kuningas palasi Pariisiin. Me
+puhelimine hänestä sinä päivänä.»
+
+»Ja teidän jutustamisenne oli minusta erittäin mielenkiintoista,
+mestari Gamain. Sen vuoksi haluan jälleen nauttia siitä, koska
+muistinne nyt on ennallaan, ja kysyn siis, ellei se ole tunkeilevaa,
+miksi kaiken nimessä te tunti sitten makasitte pitkin pituuttanne ja
+poikkiteloin maantiellä parinkymmenen askelen päässä ajoneuvoista,
+jotka olisivat leikanneet teidät kahtia, ellen minä olisi estänyt.
+Onko teillä murheita, mestari Gamain, ja oletteko tehnyt kohtalokkaan
+päätöksen surmata itsenne?»
+
+»Surmata itseni, minäkö? En totisesti. Miksikö minä makasin keskellä
+tietä loassa viruen? Oletteko varma, että se olin minä?»
+
+»Hitossa, silmäilkää ulkoasuanne!»
+
+Gamain katsahti vaatteitaan.
+
+»Voi, voi, kyllä rouva Gamain nyt elämöi, sillä hän sanoi minulle
+eilen: 'Älä pane yllesi uutta pukua, pane vanha nuttu, se on kyllin
+hyvä Tuilerieihin mennäksesi!'»
+
+»Mitä? Tuilerieihen mennäksenne? Olitteko tulossa Tuileries-palatsista,
+kun tapasin teidät?»
+
+Gamain raapi päätänsä koettaen koota yhä vieläkin sekavia ajatuksiaan.
+
+»Niin, niin, niin se on», sanoi hän, »tietysti olin tulossa
+Tuileries-palatsista. Miksen? Ei ole mikään salaisuus, että olen ollut
+herra Veton lukkoseppämestari.»
+
+»Mitä? Herra Veton? Ketä te sanotte herra Vetoksi?»
+
+»Mitä mä kuulen! Ettekö tiedä, että se on kuninkaan nimi?
+
+Mutta mistä te siis oikeastaan tulette? Kiinastako?»
+
+»Minkä sille voi! Minä teen työtäni enkä harrastele politiikkaa.»
+
+»Olette ylen onnellinen. Minä valitettavasti olen joutunut
+harrastelemaan sitäkin, tai oikeammin minut on pakotettu
+harrastelemaan. Se vie minut kerran vielä turmioon.»
+
+Gamain kohotti katseensa ja huoahti raskaasti.
+
+»Pötyä», sanoi tuntematon, »olisiko teidät kutsuttu Pariisiin
+suorittamaan samansuuntainen työ, jota tulitte tekemästä silloin kun
+ensimmäisen kerran toisemme tapasimme?»
+
+»Ihan niin, mutta silloin en tiennyt, minne minut vietiin, ja silmäni
+oli sidottu, nyt sen sijaan tiesin, minne menin ja silmäni olivat auki.»
+
+»Teidän oli sen vuoksi helppoa tuntea Tuilerieis-palatsi?»
+
+»Tuileries-palatsi?» kertasi Gamain. »Kuka teille on sanonut, että minä
+olen käväissyt Tuilerieissa?»
+
+»Hitossa, te itse juurikään! Kuinka minä muutoin tietäisin teidän
+tulleen Tuilerieista, ellette olisi sitä minulle sanonut?»
+
+— Se on totta, — päätteli Gamain itsekseen, — mistä hän sen todella
+tietäisi, ellen olisi sitä hänelle sanonut?
+
+Sitten hän virkkoi tuntemattomalle:
+
+»Olen kenties tehnyt hullusti mainitessani siitä teille. Mutta
+välipä tuolla, ettehän te ole koko maailma. No niin, koska olen
+sen teille maininnut, en ota sanojani takaisin. Minä olen ollut
+Tuileries-palatsissa.»
+
+»Ja te olette työskennellyt kuninkaan kanssa, joka on antanut teille
+taskussanne olevat kaksikymmentäviisi kultarahaa.»
+
+»Häh!» virkahti Gamain. »Taskussani oli tosiaankin viisikolmatta
+kultarahaa.»
+
+»Ja ne ovat siellä vieläkin, hyvä ystävä.»
+
+Gamain työnsi kerkeästi kätensä syvälle vyötärystaskuun ja veti
+esille kourallisen kultarahoja, joiden joukossa näkyi muutama pieni
+hopealantti ja pari kolme isoa soun rahaa.
+
+»Malttakaas, malttakaas», sanoi hän, »viisi, kuusi, seitsemän...
+hyvä, ja minä kun olin unohtaa koko jutun... kaksitoista,
+kolmetoista, neljätoista... viisikolmatta louisdoria on nätti
+summa... seitsemäntoista, kahdeksantoista, yhdeksäntoista... summa,
+jota nykypäivinä ei löydetäkään hevosen jaloista... kolmekolmatta,
+neljäkolmatta, viisikolmatta. Ah» jatkoi Gamain hengittäen kevyemmin,
+»Jumalan kiitos, kaikki ovat tallella!»
+
+»Kuten sanoin, ja te olisitte voinut ilman muuta uskoa minua, niin
+minusta ainakin tuntuu.»
+
+»Teitä? Mistä tiesitte mukanani olevan viisikolmatta louisdoria?»
+
+»Hyvä herra Gamain, minulla on ollut kunnia jo mainita teille, että
+tapasin teidät makaamassa keskellä valtamaantietä parinkymmenen
+askelen päässä ajoneuvoista, jotka olivat leikata teidät kahtia.
+Minä huusin ajajaa pysäyttämään. Kutsuin paikalle ohi yrittävän
+vuokra-ajurin. Irroitin toisen vaunulyhdyn ja katsellessani teitä
+lyhdyn valossa huomasin pari kolme kadulle kierähtänyttä kultarahaa.
+Koska ne kultarahat viruivat lähellä taskunne suuta, päättelin niiden
+vierähtäneen taskustanne. Työnsin sormeni taskuun, sen sisältämistä
+kahdestakymmenestä kultarahasta huomasin, etten ollut erehtynyt.
+Mutta silloin ajuri ravisti päätänsä ja sanoi: 'Ei, herra, ei.' —
+'Mitä ei?' — 'Ei, minä en ota tuota miestä rattailleni.' — 'Mikset
+ota?' — 'Koska hän on liian rikas tuossa puvussa. Viisikolmatta
+louisdoria pumpulisamettisen nutun taskussa, se haiskahtaa jo virstan
+päässä hirsipuulta, herra!' — 'Mitä', sanoin, 'luuletteko olevanne
+tekemisissä varkaan kanssa?' — Se sana näytti vaikuttavan teihin,
+sillä te sanoitte: 'Varas, minäkö varas?' — 'Ihan varmasti te olette
+varas', vastasi ajuri teille. 'Ellette olisi varas, kuinka taskussanne
+muuten olisi viisikolmatta louisdoria?' — 'Taskussani on viisikolmatta
+louisdoria, koska oppipoikani, Ranskan kuningas, on ne minulle antanut,
+vastasitte te. Ne sanat kuultuani luulin tuntevani teidät. Siirsin
+lyhdyn lähemmäs kasvojanne. 'Kaikki on nyt selvää! huudahdin. 'Tämä
+mies on herra Gamain, lukkoseppämestari Versaillesista. Hän on ollut
+työssä kuninkaan kanssa ja kuningas on antanut hänelle vaivan palkaksi
+viisikolmatta louisdoria. — Kun minä menin vastuuseen teistä, ajurikaan
+enää vastustellut. Työnsin taskuunne sieltä kierähtäneet kultarahat.
+Teidät pantiin rattaille mukavaan asentoon. Minä nousin ajurin viereen.
+Teidät kannettiin tähän kapakkaan ja tässä te nyt olette eikä teillä,
+Jumalan kiitos, ole muuta valittamista kuin että oppilaanne on teidät
+hylännyt.»
+
+»Olenko minä puhellut oppipojastani? Olenko minä valitellut, että hän
+on minut hylännyt?» päivitteli Gamain yhä enemmän kummastellen.
+
+»No, mutta siinä minulla on mies, joka ei muista mitä on vastikään
+sanonut!»
+
+»Minäkö?»
+
+»Mitä, ettekö vastikään sanonut: 'Se on sen veijarin... en muista enää
+nimeä, jonka mainitsitte.»
+
+»Louis Lecomte.»
+
+»Niin juuri. Mitä, ettekö hetki sitten sanonut: 'Se on sen veijarin
+Louis Lecomten vika, hän lupasi palata kanssani Versaillesiin, mutta
+lähdön hetkellä jättikin minut pulaan!»
+
+»Olen hyvinkin voinut sanoa, koska se on totta.»
+
+»No hyvä, koska se on totta, miksi siis kiellätte? Tiedättekö, että
+moinen salaperäisyys olisi näinä aikoina hyvin vaarallista jonkun
+toisen kuin minun kanssani, hyvä ystävä?»
+
+»Niinpä kai, mutta teidän kanssanne?» sanoi Gamain liehitellen.
+
+»Minun kanssani? Mitä sillä tarkoitatte?»
+
+»Tarkoitan ystävää.»
+
+»Kyllä vainen. Te luotatte ystäväänne tavattomasti. Te sanotte hänelle
+niin ja sitten heti ei. Te sanotte hänelle: se on totta! ja heti sen
+jälkeen: se ei ole totta! Hiisi vieköön, se on kuin viime kerrallakin,
+jolloin kerroitte minulle jutun... täytyisi olla Pézénasista kotoisin
+uskoakseen hetkeäkään jutun todenperäisyyttä.»
+
+»Minkä jutun?»
+
+»Jutun siitä salaovesta, jonka olette raudoittanut jonkun ylhäisen
+herran talossa, jonka osoitetta ette edes voinut minulle ilmaista.»
+
+»Hyvä, uskotte tai ette, mutta tälläkin kerralla on kysymys ovesta.»
+
+»Kuninkaan huoneistossa?»
+
+»Kuninkaan huoneistossa. Mutta käytäväoven asemasta on nyt puhe
+kaapinovesta.»
+
+»Ja te uskottelette minulle, että kuningas, joka itse harrastelee
+lukkosepän töitä, olisi kutsuttanut teidät raudoittamaan jotakin ovea?
+Kaikkea vielä!»
+
+»Mutta niin on kuin sanon. Ah, sitä miesparkaa! Hän kuvitteli olevansa
+kyllin taitava tullakseen toimeen avuttani. Hän oli aloittanut
+salalukon teon. 'Mitä tässä Gamainilla tehdään? Miksi kutsuttaisiin
+Gamain? Tarvitaanko Gamainia?' Niinpä kyllä, mutta lukonkieli tekee
+tenän ja täytyy kun täytyykin turvautua Gamain-poloisen apuun!»
+
+»Hän on siis lähettänyt luoksenne jonkun uskotun kamaripalvelijansa,
+ehkä Huen, ehkä Dureyn tai Weberin?»
+
+»Siinä juuri te erehdyttekin. Hän oli ottanut apulaisekseen erään
+oppipojan, joka tiesi vieläkin vähemmän kuin hän. Kerran sitten aamulla
+tämä oppipoika tulee Versaillesiin ja sanoo minulle: 'Kas niin, ukko
+Gamain, me olemme, kuningas ja minä, tahtoneet valmistaa lukon, mutta
+hitto, se noiduttu lukko ei käykään!' — 'Mitä minä sille voin?' sanoin
+minä. — 'Hitossa, teidän pitäisi tulla panemaan se kuntoon. —'Sanoin
+hänelle: 'Se ei ole totta, te ette tule kuninkaan käskystä, te tahdotte
+houkutella minut ansaan.' — Hän vastasi: 'Hyvä on. Kuningas on käskenyt
+minun antaa teille viisikolmatta louisdoria, jottei teillä olisi syytä
+epäillä.' — 'No, missä on viisikolmatta louisdoria?' — 'Tässä' — Ja hän
+antoi ne minulle.»
+
+»Nekö viisikolmatta louisdoria, jotka nyt ovat taskussanne?» kysyi
+aseseppä.
+
+»Ei. Nämä kultarahat on saatu jälkeenpäin. Edelliset viisikolmatta
+olivat käsirahaa».
+
+»Hitossa! Viisikymmentä louisdoria lukon korjaamisesta! Siinä on koira
+haudattuna, mestari Gamain.»
+
+»Samaa minäkin arvelin, varsinkin kun se oppipoika...»
+
+»No, se oppipoikako?»
+
+»Niin no, hän näytti tekaistulta oppipojalta. Minun olisi pitänyt
+kysellä häneltä, tiedustella, missä päin Ranskaa hän oli ammattinsa
+oppinut, ja mikä oli hänen äitinsä nimi ja muuta sellaista.»
+
+»Mutta ettehän te ole niitä miehiä, jotka erehtyvät, kun näette
+oppipojan työssä.»
+
+»Sitä en sanokaan. Tämä käsitteli melko näppärästi viilaa ja sahaa.
+Olen nähnyt hänen katkaisevan yhdellä iskulla hehkuvan rautaharkon ja
+puhkaisevan silmän häntäpultilla kuin olisi kairalla kiertänyt reiän
+puuriukuun. Mutta kaikessa siinä oli kumminkin enemmän tietoa kuin
+käytäntöä. Tuskin hän oli lopettanut työnsä, kun hän jo ryhtyi pesemään
+käsiään, ja kun hän oli pessyt kätensä, muuttuivat ne valkoisiksi.
+Muuttuvatko oikean lukkosepän kädet milloinkaan valkoisiksi? Ah, vaikka
+minä kuinka pesisin käsiäni, minä...!»
+
+Ja Gamain näytti ylpeänä mustia, känsäisiä kouriaan, jotka tosiaankin
+tuntuivat uhmaavan kaikkia maailman mantelivesiä ja saippuoita.
+
+»Mutta entä sitten», sanoi tuntematon, johtaen lukkosepän asiaan, joka
+tuntui hänestä mitä mielenkiintoisimmalta, »mitä teitte kuninkaan
+luokse tultuanne?»
+
+»Ensinnäkin, meitä näkyi odotetun. Meidät opastettiin työpajaan. Siellä
+kuningas antoi minulle lukon, joka ei ollut vallan hullummin aloitettu.
+Mutta sen haitat olivat ihan sekaisin. Nähkääs, kolmihaittainen lukko
+ei olekaan joka lukkosepän tehtävissä eikä kuninkaitten senkään vertaa,
+kuten ymmärrätte. Tarkastelin lukkoa, keksin sopivan keinon ja sanoin:
+'Hyvä on, jättäkää minut tunniksi tänne, ja tunnin perästä se liukuu
+alasillaan.' — Kuningas vastasi minulle: 'Gamain ystävä, ole kuin
+kotonasi. Tuossa ovat viilat, tuossa ruuvipenkit. Ahkeroi, poikaseni,
+ahkeroi. Me menemme sillaikaa panemaan kaappia kuntoon.' Sen sanottuaan
+hän lähti sen lemmon oppipojan kanssa.»
+
+»Isoja portaitako?» kysyi aseseppä kuin ohimennen.
+
+»Ei, vaan pieniä salaportaita, joista pääsee hänen työhuoneeseensa.
+Saatuani työn valmiiksi päättelin itsekseni: — Kaappijuttu on vain
+veruke. He ovat sulkeutuneet kuninkaan työhuoneeseen pohtimaan jotakin
+salahanketta. Menen portaat alas hyvin hiljaa, aukaisen työhuoneen oven
+ja vilauksessa minä näen, mitä he puuhailevat.»
+
+»Mitä he puuhailivat?» kysyi tuntematon.
+
+»Odottakaa, odottakaa. Luultavasti he kuuntelivat. Enhän minä ole
+jaloistani mikään tanssija, ymmärrät tehän? Vaikka koetin astua niin
+kevyesti kuin mahdollista, narahtivat portaat allani. He kuulivat
+askeleeni ja tulivat minua vastaan ja juuri kun laskin käteni säpille,
+aukeni ovi. Kuka oli hämillään? Gamain.»
+
+»Ettekö siis tiedä mitään?»
+
+»Malttakaa toki. — 'Ahaa, Gamain', sanoi kuningas, 'sinäkö sieltä
+tuletkin?' — 'Niin, sire', vastasin, 'olen lopettanut työni'. — 'Me
+myöskin olemme lopettaneet', virkkoi hän. 'Tule mukaan, annan sinulle
+muuta hommaa.' — Ja hän opasti minut nopeasti työhuoneen poikki, muttei
+niin nopeasti, etten olisi ehtinyt huomata pöydälle levitettyä karttaa,
+Ranskan karttaa luullakseni, koskapa sen yhdessä kulmassa oli kolme
+liljankuvaa».
+
+»Huomasitteko jotakin erikoista siinä Ranskan kartassa?» »Totta
+kai huomasin: kolme pitkää neulajonoa, jotka lähtivät keskeltä ja
+kuljettuaan jonkun matkan rinnakkain loittonivat sitten toisistaan
+reunoille päin. Niitä olisi voinut sanoa sotamiesjonoiksi, jotka
+marssivat rajalle kolmea tietä.»
+
+»Totisesti, kelpo Gamain», sanoi tuntematon ihailua teeskennellen,
+»teidän terävältä silmältänne ei jää mikään huomaamatta... Ja te
+luulette, että kaappihomman asemasta kuningas ja teidän oppipoikanne
+olivatkin hääränneet sen kartan kimpussa?»
+
+»Olen siitä ihan varma», vakuutti Gamain.
+
+»Ette voi olla siitä varma.»
+
+»Totta tietenkin voin.»
+
+»Voitteko sen todistaa?»
+
+»Se on hyvin helppoa. Neuloissa oli vahapää — yksissä musta, toisissa
+sininen ja kolmansissa punainen — ja kuningas piteli kädessään ja
+kaiveli hajamielisyydessään hampaita punapäisellä neulalla.»
+
+»Ah, Gamain ystävä», sanoi tuntematon, »jos minä keksisin jonkun
+asesepän alaan kuuluvan uuden työmenetelmän, niin minäpä en päästäkään
+teitä työpajaani, en edes kulkemaan sen kautta, se on varma se, tai
+minä sidon silmänne, kuten teille tehtiin sinä päivänä, jolloin teidät
+vietiin äsken mainitun ylhäisen herran taloon. Ja vaikka silmänne
+olikin sidottu, panitte silti merkille, että portaissa oli kymmenen
+askelta ja että talo oli bulevardin puolella.»
+
+»Malttakaas toki», sanoi Gamain ihastuneena osakseen tulleista
+ylistelyistä, »ette ole vielä perillä. Kaappi oli tosiaankin olemassa.»
+
+»Ahaa! Missä sitten?»
+
+»Niin, missäkö? Koettakaa arvata. Seinään koverrettuna, hyvä ystävä!»
+
+»Mihin seinään?»
+
+»Sen sisäkäytävän seinään, joka yhdistää kuninkaan vuodekomeron
+kruununprinssin huoneeseen.»
+
+»Tiedättekö, että mitä nyt kerrotte on perin huvittavaa?
+
+Entä oliko se kaappi julkisesti näkyvissä?»
+
+»Älkää nuolaisko ennenkuin tipahtaa... tarkoitan, että katselin
+ympärilleni silmät suurina, mutta kun en huomannut mitään, sanoin: 'No,
+entä kaappi, missä se siis on?' — Kuningas silmäili ympärilleen ja
+sanoi sitten minulle: 'Gamain, olen aina luottanut sinuun, ja vain sinä
+saat tietää minun salaisuuteni. Katso nyt.' —Ja oppipojan pidellessä
+kynttilää — päivä ei näet päässyt tähän käytävään — kuningas irroitti
+neliöruudun seinälaudoituksesta ja minä huomasin pyöreän syvennyksen,
+jonka suu oli lähes kaksi jalkaa läpimitaten. Huomatessaan minun
+ihmettelevät ilmeeni kuningas virkkoi, iskien silmää oppipojalle:
+'Hyvä ystävä, näetkö tuon syvennyksen? Minä olen laittanut sen rahojen
+säilytyspaikaksi. Tämä nuori mies on auttanut minua niinä neljänä
+viitenä päivänä, jotka hän on viettänyt linnassa. Nyt on sovitettava
+lukko tähän rautaoveen, jonka tulee sulkeutua niin, että neliöruutu
+sopii paikalleen ja peittää oven kuten se peittää syvennyksenkin.
+Tarvitsetko apua? Tämä nuori mies kyllä auttaa sinua. Tuletko hänettä
+toimeen? Siinä tapauksessa käytän hänen apuaan toisaalla, mutta yhä
+palvelukseeni.' — 'Oh‘, vastasin minä, 'te tiedätte hyvin, että milloin
+minä voin suorittaa jonkun työn yksin, en pyydä kenenkään apua. Tässä
+on puuhaa neljäksi tunniksi hyvälle työmiehelle, ja minä olen mestari,
+mikä merkitsee, että kaikki on valmista kolmessa tunnissa. Lähtekää
+te, nuori mies, askareillenne, ja te myöskin, sire. Jos te haluatte
+kätkeä jotakin tuohon, tulkaa kolmen tunnin perästä takaisin.' —
+Kaikesta päättäen kuningas oli antanut oppipojalle työtä toisaalla,
+sillä minä en nähnyt häntä sen koommin. Kolmen tunnin kuluttua kuningas
+tuli yksin ja kysyi: 'No, Gamain, kuinka pitkällä olemme?' — 'Jaha,
+valmis on, sire', vastasin hänelle. Ja minä näytin hänelle ovea, joka
+liikkui niin että oli sula nautinto sitä katsella, pienimmättäkään
+narinatta, ja lukkoa, joka kävi kuin herra Vaucansonin automaatti.
+—'Hyvä', sanoi hän minulle. 'Gamain, sinä saat auttaa minua, kun lasken
+rahat, jotka aion kätkeä tuonne. — Kun kamaripalvelija oli tuonut
+huoneeseen neljä säkillistä kaksoislouisdoreja, virkkoi kuningas:
+'Laskekaamme. Minä laskin miljoonan ja hän toisen, ja kun sitten jäi
+jäljelle viisikolmatta kultarahaa', sanoi hän: 'Kuulehan, Gamain, nämä
+viisikolmatta louisdoria ovat sinun palkkiosi vaivastasi. — Siinä
+oli häväistystä jo enemmän kuin tarpeeksi, että antoi köyhän miehen,
+jolla on viisi lasta, laskea miljoonan louisdoreja ja lahjoitti sitten
+viisikolmatta palkkioksi! Vai mitä te arvelette?»
+
+Tuntematon suipisti huuhaan.
+
+»Se oli tosiaankin halpamaista», sanoi hän.
+
+»Kuunnelkaa edelleen, emme ole vielä lopussa. Minä otin tarjotut
+viisikolmatta louisdoria, työnsin ne laskuuni ja sanoin: 'Kiitos
+kaunis, sire, mutta minä en ole saanut juotavaa enkä syötävää sitten
+kun aamulla ja nyt minä olen läkähtyä janoon.' Tuskin olin lopettanut
+sanottavani, kun kuningatar astui sisälle salaovesta ja seisoi äkkiä,
+varoittamatta, minun edessäni. Hän kantoi pientä tarjotinta, jolla
+oli lasillinen viiniä ja pieni leivos. — 'Kunnon Gamain', sanoi hän
+minulle, 'teidän on jano, juokaa tämä viini, teidän on nälkä, syökää
+tämä leivos.' — 'Ah, rouva kuningatar', sanoin minä ja kumarsin, 'ei
+teidän olisi tarvinnut vaivautua minun takiani, se oli ihan turhaa'.
+
+— Mitä arvelette? Lasillinen viiniä miehelle, joka sanoo olevansa
+janoinen, ja leivos miehelle, joka sanoo olevansa nälkäinen! Mitä
+kuningatar luuli sellaisilla annoksilla tehtävän? Kaikesta huomasi,
+ettei hänen ole milloinkaan ollut nälkä eikä jano! Lasillinen viiniä...
+ihan käy sääliksi!»
+
+»No, epäsittekö tarjouksen?»
+
+»Olisi pitänyt evätä... mutta minä join kun joinkin viinin. Leivoksen
+sen sijaan panin nenäliinaani ja päättelin itsekseni: — Mikä ei
+ole hyvää isälle, on hyvää lapsille. — Sitten minä kiittelin hänen
+majesteettiaan, kuten tulikin, ja lähdin kotimatkalle vannoen
+mennessäni, ettei minua enää nähdä Tuileries-palatsissa.»
+
+»Miksi sanoitte äsken, että teidän olisi pitänyt evätä kuningattaren
+tarjous ja olla juomatta viini?»
+
+»Koska he olivat panneet siihen myrkkyä. Tuskin olin sivuuttanut
+Toumant-sillan, kun minun tuli jano... ja polttava jano tulikin! Kun
+vasemmalla puolellani oli joki ja oikealla viinikauppoja, epäröin
+tovin, menisinkö joelle... Ah, siellä vasta huomasin oikein selvästi,
+kuinka kelvotonta lajia heidän tarjoomansa viini oli, sillä mitä
+enemmän join, sitä janoisemmaksi tulin! Sitä jatkui sitten, kunnes
+menetin tajuntani. Mutta kyllä he saavat vielä nähdä! Jos minut milloin
+kutsutaan todistamaan heitä vastaan, niin minä sanon, että he ovat
+antaneet minulle viisikolmatta louisdoria työskenneltyäni neljä tuntia
+yhteen kyytiin ja laskettuani miljoonan, ja peläten minun antavan ilmi
+paikan, mihin he kätkevät aarteensa, he ovat myrkyttäneet minut kuin
+koiran!» [Sellaisen syytöksen tämä kurja todella esittikin konventin
+edessä kuningatarta vastaan.]
+
+»Ja minä, kelpo Gamain», sanoi aseseppä, joka ilmeisesti oli saanut
+kaikki haluamansa tiedot ja nousi lähteäkseen, »minä vahvistan
+todistuksenne sanomalla, että minä annoin teille vastamyrkkyä, jonka
+avulla te virkositte elämään».
+
+Gamain tarttui tuntemattoman käsiin ja huudahti:
+
+»Me olemmekin tästedes ystäviä elämässä ja kuolemassa!»
+
+Ja aito spartalaisen kohtuullisena Gamain kieltäytyi ottamasta
+viinilasia, kun se tuntematon ystävä, jolle hän juurikaan vannoi
+ikuista toveruutta, tyrkytti sitä hänelle kolmannen ja neljännen
+kerran. Ammoniakki oli vaikuttanut lukkoseppämestariin kahdella
+tavalla: selvittänyt tuota pikaa hänen humalansa ja saanut hänet
+seuraaviksi neljäksikolmatta tunniksi inhoamaan viiniä. Gamain lähti
+Versaillesin suunnalle ja saapui perille kello kaksi aamulla eheänä
+ja terveenä, nutun taskussa kuninkaan viisikolmatta louisdoria ja
+housuntaskussa kuningattaren leivos.
+
+Jäätyään yksikseen tekaistu aseseppä otti vyötärystaskustaan
+kilpikonnankuorisen, kultapäärmäisen muistikirjan ja kirjoitti siihen
+seuraavan kaksiosaisen merkinnän:
+
+Kuninkaan vuodekomeron takana, pimeässä käytävässä, joka vie
+kruununprinssin huoneeseen — rautakaappi.
+
+Otettava selko, eikö Louis Lecomte, lukkosepänoppilas, olekin vain
+kreivi Louis, markiisi de Bouillén poika, joka yksitoista päivää sitten
+saapui Metzistä Pariisiin.
+
+
+
+X
+
+Tohtori Guillotinin kone
+
+
+Jo kahta päivää myöhemmin sai Cagliostro niiden omituisten tuntosarvien
+avulla, joita hänelle oli kaikissa kansankerroksissa, yksinpä
+kuninkaankin palveluskunnan keskuudessa, selville, että kreivi Louis
+de Bouillé oli tullut Pariisiin lokakuun 15 tai 16 päivänä; hänen
+serkkunsa Lafayette oli tavannut hänet 18 päivänä; samana päivänä tämä
+oli esitellyt hänet kuninkaalle; 22 päivänä nuorukainen oli tarjoutunut
+sepänoppilaaksi Gamainille; oli viipynyt hänen luonansa kolme päivää;
+neljäntenä päivänä lähtenyt mestarin kanssa Versaillesista Pariisiin;
+oli päässyt esteettömästi kuninkaan puheille; oli palannut asuntoonsa,
+jonka oli vuokrannut ystävänsä Achille du Chasteletin huoneiston
+vierestä; oli heti muuttanut pukua ja matkustanut samana iltana
+postivaunuissa Metziin.
+
+Toisaalta, päivää myöhemmin sen jälkeen kun hänellä oli ollut yöllinen
+keskustelu Beausiren kanssa Saint-Jeanin hautuumaalla, hän oli nähnyt
+entisen aliupseerin touhuissaan kiiruhtavan Bellevueen pankkiiri
+Zannonen puheille. — Palattuaan kello seitsemältä aamulla pelaamasta —
+hän oli hävinnyt viimeisenkin louisdorinsa herra Lawin erehtymättömän
+martingalen uhallakin — Beausire huomasi kotinsa ihan autioksi. Neiti
+Oliva ja pikku Toussaint olivat kadonneet.
+
+Silloin Beausiren mieleen johtui, että kreivi Cagliostro oli
+kieltäytynyt lähtemästä hänen kanssansa ulos ja selittänyt, että
+hänellä oli jotakin tähdellistä sanottavaa neiti Olivalle.
+
+Oli aihetta seuraavanlaiseen epäluuloon: kreivi oli ryöstänyt neiti
+Olivan. Hyvänä vainukoirana Beausire käänsi nenänsä näille jäljille ja
+seurasi niitä Bellevueen saakka. Siellä hän oli maininnut nimensä ja
+hänet oli heti opastettu parooni Zannonen eli kreivi Cagliostron luo
+— lukijan omassa vallassa on, kumpaa nimitystä haluaa käyttää tästä,
+ellei juuri kertomuksemme päähenkilöstä niin ainakin esitettävänämme
+olevan murhenäytelmän sokkanaulasta.
+
+Astuttuaan salonkiin, jonka me jo tunnemmekin, kun olemme aikaisemmin
+nähneet siellä tohtori Gilbertin ja markiisi de Favrasin, ja
+jouduttuaan kreivin eteen Beausire tuli hämilleen. Kreivi tuntui
+hänestä niin ylhäiseltä herralta, ettei hän uskaltanut tiukata tältä
+rakastajatartaan.
+
+Cagliostro puolestaan näytti osaavan lukea entisen aliupseerin
+salaisimmatkin ajatukset, koskapa sanoi:
+
+»Herra Beausire, olen huomannut erään asian, sen näet, että teissä on
+vain kaksi todellista intohimoa, peli ja neiti Oliva.»
+
+»Ah, herra kreivi», huudahti Beausire, »te siis tiedätte, millä asialla
+olen täällä?»
+
+»Vallan hyvin tiedän. Olette tullut tiedustelemaan minulta neiti
+Olivaa. Hän on minun luonani.»
+
+»Mitä, onko hän herra kreivin luona?»
+
+»On, Saint-Clauden kadun varrella olevassa asunnossani. Hän elelee
+siellä entisessä huoneistossaan, ja jos te olette hyvin järkevä, jos
+minä olen tyytyväinen teihin, jos te tuotte minulle haluamani tiedot,
+niin jonakin päivänä, herra Beausire, panemme taskuunne viisikolmatta
+louisdoria, jotta pääsette esiintymään aatelismiehenä Palais-Royalissa,
+ja selkäänne kauniin puvun esiintyäksenne rakastajana Saint-Clauden
+varrella.»
+
+Beausirella oli hyvä halu korottaa äänensä ja vaatia neiti Oliva
+haltuunsa, mutta Cagliostro oli virkkanut pari sanaa onnettomasta
+Portugalin lähetystön jutusta, joka häilähteli entisen aliupseerin
+pään päällä kuin Damokleen miekka, ja Beausire oli pysynyt vaiti.
+
+Kun hän lausui epäilevänsä, ettei neiti Oliva ollut Saint-Clauden
+kadun asuintalossa, käski kreivi valjastaa vaununsa, ajoi Beausiren
+kanssa puistokadun rakennukseen, vei hänet »kaikkeinpyhimpään»,
+siirsi seinältä erään kuvan sivulle ja osoitti hänelle taidokkaasti
+sommitellusta aukosta neiti Olivaa, joka kuningatarmaisesti puettuna
+lojui isossa, kahden istuttavassa sohvassa lukien jotakin siihen aikaan
+yleisesti harrastettua huonoa kirjaa. Sellaiset kirjat olivat neiti de
+Taverneyn entisen kamarineidon suurin ilo, milloin onnellinen sattuma
+salli hänen päästä niihin käsiksi. Hänen poikansa, pikku Toussaint,
+joka oli puettu kuin kuninkaanpoika, päässä Henrik IV:n kuosinen,
+valkoinen sulkatöyhtölakki ja jalassa taivaansiniset merimieshousut,
+joita kannatteli kolmivärinen, kultatupsuinen vyö, leikki uhkeilla
+leluilla.
+
+Silloin Beausire tunsi, kuinka rakastajan ja isän sydän laajeni hänen
+rinnassaan. Hän lupasi tehdä kaikki, mitä kreivi häneltä tahtoi,
+ja sanojensa mittaisena miehenä kreivi päivinä, jolloin Beausire
+oli tuonut jonkun mielenkiintoisen tiedon, salli hänen, sen jälkeen
+kuin hän oli saanut kreivin kädestä maksun kullassa, mennä noutamaan
+palkkansa rakkaudessa neiti Olivan sylistä.
+
+Kaikki oli siis sujunut kreivin toivomusten ja voisi sanoa myöskin
+Beausiren toivomusten mukaan, kun joulukuun loppupäivinä, hetkellä,
+joka tähän vuodenaikaan oli ihan tavaton, toisin sanoen kello kuusi
+aamulla, tohtori Gilbert, joka oli työskennellyt jo puolitoista tuntia,
+kuuli oveltaan kolme iskua ja tunsi niiden laadusta, että kolkuttaja
+oli joku vapaamuurariveli.
+
+Hänen oli mentävä avaamaan.
+
+Kreivi Cagliostro, hymy huulilla, seisoi oven toisella puolella.
+
+Joutuessaan vastakkain tämän salaperäisen miehen kanssa ei Gilbert
+milloinkaan voinut masentaa eräänlaista puistattavaa tunnetta.
+
+»Ah», sanoi hän, »tekö siellä olettekin, kreivi?»
+
+Sitten hän ojensi väkinäisesti kätensä ja jatkoi:
+
+»Tervetuloa, olkoon hetki mikä tahansa ja liikuttepa millä asialla
+hyvänsä!»
+
+»Asiani, hyvä Gilbert», selitti kreivi, »on halu saada teidät tulemaan
+mukaan erääseen ihmisystävälliseen kokeeseen, josta minulla on ollut
+kunnia jo puhua teille aikaisemmin».
+
+Gilbert koetti turhaan muistella, mistä kokeesta kreivi oli joskus
+puhunut.
+
+»En muista», sanoi hän.
+
+»Tulkaa silti, hyvä Gilbert, minä en vaivaa teitä suotta, saatte olla
+siitä varma. Muuten siellä, minne aion teidät viedä, tapaatte vanhoja
+tuttuja.»
+
+»Hyvä kreivi», sanoi Gilbert, »minne tahansa minut haluattekin viedä,
+lähden kanssanne ennen kaikkea juuri teidän takianne. Paikka, minne
+tulen, ja henkilöt, jotka tapaan, ovat toisarvoisia seikkoja.»
+
+»Kas niin, tulkaa nyt, sillä meillä ei ole aikaa hukattavana.»
+
+Gilbert oli täysissä pukeissa, hänen tarvitsi vain panna kynä pois ja
+ottaa hattu.
+
+Kun nämä toimet oli suoritettu, sanoi hän:
+
+»Kreivi, olen määrättävissänne.»
+
+»Lähtekäämme», vastasi kreivi lyhyesti.
+
+Hän meni edellä, Gilbert seurasi perässä.
+
+Miehet nousivat ulkona odotteleviin vaunuihin.
+
+Vaunut lähtivät heti liikkeelle kreivin tarvitsematta antaa
+minkäänlaista määräystä. Ilmeisesti ajuri tiesi jo ennestään, minne
+matka oli suunnattava.
+
+Neljännestunnin ajon jälkeen, jonka kestäessä Gilbert huomasi vaunujen
+kulkevan halki koko Pariisin ja sivuuttavan tulliportin, pysähdyttiin
+isoon neliöpihaan, jota ympäröivissä seinissä oli kaksi kerrosta pieniä
+ristikkoikkunoita.
+
+Portti, josta vaunut olivat ajaneet sisälle, sulkeutui niiden perässä.
+
+Astuttuaan alas vaunuista Gilbert huomasi olevansa jonkun vankilan
+pihamaalla ja silmäiltyään tarkemmin ympäristöään hän tunsi sen
+Bicêtren pihaksi.
+
+Tämä näyttämö, luonnostaankin jo synkännäköinen, vaikutti sitäkin
+alakuloisemmalta, kun hämärtävä päivä vain vaivoin näytti uskaltavan
+tulla tähän pihaan.
+
+Kello lienee ollut neljänneksen yli kuuden aamulla. Talvisaikaan
+se päivänhetki on perin ikävä, sillä silloin kylmä tehoo
+lujarakenteisimpiinkin ihmisiin.
+
+Hieno tihkusade valui harson lailla alas ja pieksi vankilan harmaita
+seiniä.
+
+Keskellä pihaa oli työssä viisi kuusi puuseppää mestarin valvoessa
+työtä. Työtä johti muuan pieni, mustapukuinen mies, joka yksinään
+liikkui enemmän kuin kaikki muut. Miehet olivat pystyttämässä jotakin
+oudonnäköistä, omituista konetta.
+
+Huomatessaan saapuneet vieraat pieni, mustapukuinen mies kohotti päänsä.
+
+Gilbert säpsähti. Hän tunsi miehen tohtori Guillotiniksi, jonka hän oli
+tavannut Maratin luona. Tuo kone oli isossa koossa sama, jonka hän oli
+nähnyt pienoiskoossa _Kansan Ystävän_ toimittajan kellarissa.
+
+Pieni mies puolestaan tunsi myöskin Cagliostron ja Gilbertin.
+
+Näiden kahden henkilön tulo oli kaikista päättäen niin tärkeä tapaus,
+että hän katsoi asiakseen luopua hetkeksi työn johdosta ja lähteä heitä
+tervehtimään.
+
+Mutta sitä ennen hän sentään kehoitti puuseppämestaria valvomaan
+tarkoin miestensä hommia.
+
+»No, no, mestari Guidon... tuo on hyvä», sanoi hän. »Pankaa ensiksi
+kuntoon alusta. Alusta nähkääs on koko rakennuksen pohja. Kun alusta on
+valmis, pystyttäkää molemmat pylväät, mutta katsokaa tarkoin, etteivät
+rajamerkit tule liian etäälle tai liian lähelle. Minä olen muuten
+paikalla enkä päästä teitä näkyvistäni.»
+
+Sitten hän lähestyi Cagliostroa ja Gilbertiä, jotka säästivät häneltä
+puoli taivalta.
+
+»Hyvää huomenta, parooni», tervehti hän. »On kovin miellyttävää, että
+tulette ensimmäisenä ja tuotte mukananne tohtorin. Tohtori, muistatte
+kai vielä, että olin kutsunut teidät Maratin luona katsomaan koettani,
+mutta olin unohtanut kysyä osoitettanne... Te näette kohta jotakin
+merkillistä, kaikkein ihmisystävällisimmän koneen, mitä milloinkaan on
+keksitty.»
+
+Sitten hän kääntyi äkkiä tähän koneeseen päin, rakkaimman huolenpitonsa
+esinettä tarkastamaan.
+
+»No, no, Guidon, mitä te nyt teette?» sanoi hän. »Te panette etupuolen
+taaksepäin.»
+
+Hän hypähti portaille, jotka kaksi apuria oli juuri kiinnittänyt
+neliölautaan, ja oli tuossa tuokiossa alustalla, missä hänen
+läsnäolonsa riitti parissa sekunnissa korjaamaan erehdyksen, jonka
+tämän uuden koneen salaisuuksiin perehtymättömät työmiehet olivat
+tehneet.
+
+»Kas noin», virkkoi tohtori Guillotin katsellen tyytyväisenä, kuinka
+työ hänen johdossaan sujui kuin itsestään. »Nyt on enää pantava
+leikkuuveitsi uurteeseen... Guidon, Guidon», huudahti hän äkkiä
+kuin kauhistuneena, »kuulkaas, miksei uurretta ole vahvistettu
+messinkilevyllä?»
+
+»Ah, tohtori, nähkääs, minä ajattelin, että hyvin voideltu kelpo
+tammipuu olisi yhtä hyvä kuin messinki», vastasi puuseppämestari.
+
+»Siinä nyt ollaan», sanoi tohtori halveksivasti, »säästäväisyyttä,
+kitsautta, vaikka kysymyksessä on tieteen kehitys, inhimillinen hyvä!
+Guidon, jos kokeemme tänään epäonnistuu, panen teidät siitä vastuuseen.
+Hyvät herrat, otan teidät todistajiksi», jatkoi tohtori puhutellen
+Cagliostroa ja Gilbertiä, »haastan teidät todistamaan, että minä olin
+pyytänyt tekemään kourut messingistä ja että minä panen vastalauseen,
+kun niitä ei ole tehty messingistä. Jos veitsi nyt pysähtyy puolitiehen
+tai liukuu huonosti, niin se ei ole minun vikani, minä pesen käteni.»
+
+Kahdeksantoista vuosisataa eroitti sen eleen, jonka tohtori teki uuden
+kojeensa tasokkeella, siitä kädenliikkeestä, jonka Pilatus aikoinaan
+oli tehnyt palatsinsa parvekkeelta.
+
+Mutta kaikista näistä pikku vastoinkäymisistä huolimatta koje saatiin
+pystyyn ja kohotessaan se sai eräänlaisen inhimillisen hahmon, joka
+riemastutti keksijäänsä, mutta pani tohtori Gilbertin värisemään.
+
+Cagliostro pysyi tunteettomana. Tuntui siltä kuin Lorenzan kuoleman
+jälkeen tämä mies olisi kivettynyt marmoriksi.
+
+Seuraavassa kuvailemme tämän koneen ulkomuotoa.
+
+Alimpana oli ensimmäinen tasoke, jolle päästiin lyhyitä myllyportaita
+pitkin.
+
+Tämä tasoke — mestauslava — oli viisitoista jalkaa leveä neliö.
+Siltä kohosi, vastapäätä portaita ja suunnilleen kymmenen jalan
+päässä niistä, kaksi yhdensuuntaista, kymmenen tai kahdentoista jalan
+korkuista pylvästä.
+
+Näihin pylväihin oli uutettu se kuulu kouru, jossa mestari Guidon oli
+säästellyt messinkiä; sen säästäväisyyden olemme nähneet aiheuttavan
+ihmisystävällisen tohtori Guillotinin kovaääniset huudahdukset.
+
+Tätä kourua pitkin liukui puolikuunmuotoinen leikkuuterä. Kun sitä
+kannatteleva jousi päästettiin auki, putosi veitsi vapaasti omalla
+painollaan. Lisäpainolla se oli tehty sata kertaa raskaammaksi.
+
+Pylväitten väliin oli tehty pieni aukko, johon sopi ihmisen pää. Kun
+tämän reiän molemmat puupuoliskot lyötiin kiinni, muodostivat ne kuin
+renkaan kaulan ympärille.
+
+Tavallisen miehen mittaisesta laudasta sommiteltu vipulauta heilahti
+määrätyllä hetkellä ja heilahtaessaan se joutui itsestään äsken
+mainitun ikkunan tasalle.
+
+Kuten näkyy, oli kaikki tämä mitä nokkelinta keksintöä.
+
+Silläaikaa kun puusepät, mestari Guidon ja tohtori viimeistelivät
+kojeen kuntoonpanoa, Cagliostron ja Gilbertin keskustellessa kojeen
+enemmästä tai vähemmästä alkuperäisyydestä — kreivi piti riidanalaisena
+tohtori Guillotinin keksinnön alkuperäisyyttä huomauttaen hänen
+kojeensa muistuttavan italialaista _mannayaa_ ja varsinkin Toulousen
+vanneveistä, jolla marsalkka de Montmorency oli mestattu [»Tässä
+maakunnassa», sanoo Puységur, »käytetään kahden puupalikan väliin
+kiinnitettyä vanneveistä; kun mestattavan pää on painettu pölkylle,
+nykäisee joku nuorasta, veitsi putoaa ja irroittaa ruumiista pään»]—
+saapui pihalle uusia vieraita, jotka nekin epäilemättä oli kutsuttu
+olemaan mukana tässä kokeessa.
+
+Heitä oli ensinnäkin meille ennestään tuttu vanhus, joka on esittänyt
+toimekasta osaa pitkän kertomuksemme vaiheissa. Vaikka häntä vaivasi
+sairaus, joka pian vei hänet kuolemaan, oli hän virkaveljensä
+Guillotinin kutsua noudattaen poistunut huoneestaan ja, varhaisesta
+aamuhetkestä ja huonosta säästä piittaamatta, tullut katsomaan, kuinka
+kone toimisi.
+
+Gilbert tunsi hänet ja riensi kunnioittavasti häntä tervehtimään.
+
+Hänen seurassaan oli herra Giraud, Pariisin kaupunginarkkitehti, joka
+sai kiittää hoitamaansa virka-asemaa hänelle tulleesta erikoiskutsusta.
+
+Toiseen ryhmään, joka ei ollut ketään tervehtinyt ja jota kukaan
+ei ollut tervehtinyt, kuului neljä miestä, kaikki neljä hyvin
+yksinkertaisissa pukimissa.
+
+Pihalle päästyään nämä neljä miestä olivat heti siirtyneet
+mahdollisimman etäälle siitä paikasta, missä Cagliostro ja Gilbert
+seisoivat, ja pysyttelivät sopessaan, nöyrinä, puhellen kuiskaavalla
+äänellä ja sateesta huolimatta pidellen hattua kädessään.
+
+Se heistä, joka näytti päälliköltä tai jota muut kolme kuuntelivat
+kunnioittavasti, kun hän puhui heille matalalla äänellä, oli
+viidenkymmenen tai kahdenkuudetta vuoden ikäinen, kookasvartaloinen,
+suopeasti hymyilevä ja avomielisen näköinen mies.
+
+Tämä mies oli Charles-Louis Sanson. Hän oli syntynyt helmikuun 15
+päivänä 1738. Hän oli nähnyt isänsä teloittavan Damiensin ja ollut
+apuna, kun isällä oli ollut kunnia katkaista herra de Lally-Tollendalin
+kaula.
+
+Hänellä oli tavallisessa käytännössä nimityksenään _Monsieur de Paris_,
+»Pariisin herra».
+
+Muut kolme olivat hänen poikansa, joka myöhemmin sai kunnian auttaa
+häntä Ludvig XVI:n teloituksessa, ja hänen kaksi apulaistaan.
+
+Monsieur de Parisin, hänen poikansa ja hänen kahden apulaisensa
+läsnäolo antoi herra Guillotinin koneelle hirvittävän kaunopuheisuuden
+leiman, se kun todisti, että koe, jonka hän aikoi tehdä, oli saanut
+hallituksen hyväksymisen, ellei, juuri takuuta.
+
+Tällä hetkellä monsieur de Paris näytti hyvin alakuloiselta. Jos
+kone, jonka koekäyntiä hänet oli kutsuttu katsomaan, hyväksyttäisiin,
+menettäisi hänen esiintymisensä kaiken maalauksellisuutensa. Teloittaja
+ei olisi enää joukon silmissä tuomioenkeli kädessä säkenöivä kalpa;
+pyöveli olisi vain jonkunlainen vanginvartija, joka nykäisee
+kuolemannuorasta.
+
+Sillä taholla oli siis todellinen vastustuspuolue.
+
+Koska sadetta yhä jatkui, heikompana kenties, mutta sitä tiheämpänä,
+alkoi tohtori Guillotin pelätä, että ruma sää voisi karkoittaa jonkun
+hänen katselijakunnastaan, ja kääntyi senvuoksi huomattavimman ryhmän
+puoleen, sen, johon kuuluivat Cagliostro, Gilbert, tohtori Louis ja
+arkkitehti Giraud, ja sanoi kuin teatterinjohtaja, joka tuntee yleisön
+käyvän kärsimättömäksi:
+
+»Hyvät herrat, me odotamme enää vain yhtä henkilöä, tohtori Cabanisia.
+Kun hän saapuu, voimme aloittaa.»
+
+Tuskin hän oli lopettanut lauseensa, kun pihalle ajoivat kolmannet
+vaunut, joista astui ulos muuan kolmenkymmenenkahdeksan tai
+neljänkymmenen ikäinen mies, avo-otsainen, älykkään näköinen,
+vilkaskatseinen tutkijatyyppi.
+
+Tämä tulija oli viimeinen kaivattu vieras, tohtori Cabanis.
+
+Hän tervehti jokaista ystävällisesti, kuten sopiikin filosofilääkärin
+tehdä, meni tarjoamaan kättä Guillotinille, kun tämä korkealta
+tasokkeelta huudahti:
+
+»Tulkaahan nyt, tohtori, tulkaa väleen, teitä vain on odoteltukin!»
+
+Sitten tohtori Cabanis siirtyi Cagliostron ja Gilbertin seuraan.
+
+Silläaikaa hänen vaununsa asettuivat toisten ajoneuvojen rinnalle.
+
+Monsieur de Parisin ajoneuvot olivat vaatimattomasti jääneet portille.
+
+»Hyvät herrat», sanoi tohtori Guillotin, »koska emme odota enää ketään
+tulevaksi, voimme nyt aloittaa».
+
+Hän heilautti kättänsä, muuan ovi aukeni ja ulos astui kaksi miestä,
+yllä eräänlainen harmaa univormu. He kantoivat olkapäillään säkkiä,
+jonka kankaan alta häämöttivät epäselvästi ihmisruumiin muodot.
+
+Ristikkoikkunoitten taakse ilmestyi valjuja mielipuolenkasvoja. Tylsin
+silmin he katselivat — heitä ei tietenkään ollut kutsuttu katselijoiksi
+— tätä odottamatonta ja kaameaa näytelmää, jonka valmisteluja ja
+tarkoitusta he eivät voineet käsittää.
+
+
+
+
+XI
+
+Iltaseurustelu Flora-paviljongissa
+
+
+Saman päivän iltana, joulukuun 24 päivänä, siis jouluaattona, oli
+Flora-paviljongissa vastaanotto.
+
+Koska kuningatar ei mielinyt järjestää vastaanottoa luoksensa, otti
+prinsessa de Lamballe vastaan vieraat hänen puolestaan ja esiintyi
+emäntänä, kunnes kuningatar saapuisi.
+
+Kuningattaren saavuttua kaikki sujuisi niinkuin iltahetki olisi
+vietetty Marsan-paviljongissa eikä Flora-paviljongissa.
+
+Päiväsaikaan nuori parooni Isidor de Charny oli palannut Torinosta ja
+tulonsa jälkeen käynyt heti kuninkaan, sitten kuningattaren puheilla.
+
+Molempien taholta hänet oli otettu vastaan erikoisen ystävällisesti,
+mutta kuningattarella oli kaksikin syytä korostaa huomaavaisuuttaan.
+
+Ensinnäkin Isidor oli Charnyn veli ja koska Charny itse oli nyt poissa,
+tunsi kuningatar suurta mielihyvää tavatessaan edes hänen veljensä.
+
+Toisaalta Isidor toi Artoisin kreivin ja prinssi de Condén terveiset,
+jotka sointuivat liiankin hyvin hänen oman sydämensä kuiskaamiin
+viesteihin.
+
+Prinssit suosittelivat kuningattarelle markiisi de Favrasin
+suunnitelmia ja kehottivat häntä käyttämään hyväkseen tuon urhean
+aatelismiehen uhrautuvaisuutta ja pakenemaan sekä tulemaan heidän
+pariinsa Torinoon.
+
+Isidor oli saanut sen ohessa tehtäväkseen lausua Favrasille prinssien
+olevan myötätuntoisia hänen aiheilleen ja että he tekisivät voitavansa
+sen onnistumiseksi.
+
+Kuningatar viivytti Isidoria luonansa kokonaisen tunnin, kutsui hänet
+illaksi rouva de Lamballen seurapiiriin ja salli hänen poistua vasta
+kun tämä pyysi lupaa päästä toimittamaan asiansa markiisi de Favrasille.
+
+Kuningatar ei maininnut mitään varmaa pakohankkeestaan. Mutta hän antoi
+Isidorin tehtäväksi toistaa Favrasille ja tämän puolisolle, mitä hän
+oli heille sanonut silloin kun oli ottanut markiisittaren puheilleen
+ja kun hän oli ilmoittamatta astunut kuninkaan huoneeseen, markiisin
+ollessa tämän puheilla.
+
+Kuningattaren luota lähdettyään Isidor meni heti tapaamaan markiisi de
+Favrasia, joka asui Royale-aukion 21:ssä.
+
+Parooni de Charnyn otti vastaan madame de Favras. Tämä sanoi aluksi,
+että hänen miehensä oli mennyt ulos. Mutta kun hän kuuli vieraansa
+nimen, keiden kuninkaallisten henkilöitten puheilla hän oli hetki
+sitten ollut ja ketkä toiset hän oli tavannut viisi kuusi päivää
+varemmin, hän tunnusti, että hänen miehensä olikin kotosalla, ja
+kutsutti hänet huoneeseen.
+
+Markiisi tuli kirkassilmäisenä ja hymyilevänä. Hänelle oli ilmoitettu
+asiasta suoraan Torinosta, joten hän tiesi, miltä taholta Isidor tuli.
+
+Viesti, jonka kuningatar muun ohessa oli antanut nuoren miehen
+vietäväksi, teki salavehkeilijän ilon täydelliseksi. Kaikki sujui
+tosiaankin hänen toivomuksensa mukaan. Hanke kehittyi suurenmoisesti.
+Tietyt tuhatkaksisataa ratsumiestä olivat kerääntyneet Versaillesiin.
+Kunkin heistä piti värvätä yksi jalkamies joukkoon, joten saataisiin
+kokoon kaksituhattaneljäsataa tuhannenkahdensadan asemasta.
+Neckern, Baillyn ja Lafayetten kolmoismurhan, joka oli suunniteltu
+suoritettavaksi niiden kolmen miesjoukon toimesta, joista yksi tulisi
+Pariisiin Roulen, toinen Grenellen ja kolmas Chaillotin tulliportista,
+annettiin raueta, koska arveltiin riittävän, jos Lafayette
+toimitettaisiin pois tieltä. Siihen yritykseen taas riittäisi hyvin
+neljä päättävää, hyvin asestettua miestä. Nämä odottelisivat hänen
+vaunujaan illalla yhdentoista aikoihin, hetkellä, jolloin Lafayette
+tavallisesti lähti Tuileries-palatsista. Kaksi miehistä kulkisi
+kadulla, yksi kummallakin sivulla, toiset kaksi asettuisivat vaunujen
+eteen. Toinen näistä heiluttaisi kädessään jotakin paperia, viittaisi
+ajajaa pysäyttämään ja sanoisi, että hänellä olisi jotakin tärkeää
+ilmoitettavaa kenraalille. Vaunut pysähtyisivät, kenraali kurkistaisi
+ulos oviaukosta ja siinä samassa hänet ammuttaisiin pistoolilla.
+
+Siinä olikin ainoa huomattavampi ohjelmanmuutos. Kaikki muu kävisi
+aikaisempien suunnitelmien mukaisesti. Rahaa oli jaeltu, miehet
+tiesivät tehtävänsä. Kuninkaan tarvitsisi vain sanoa: »hyväksyn»,
+Favras antaisi sovitun merkin ja koko juttu olisi selvitetty.
+
+Muuan seikka oli huolestuttanut Favrasia: kuninkaan ja kuningattaren
+äänettömyys. Tämän äänettömyyden oli kuningatar nyt katkaissut
+lähettämällä Isidorin mukana viestinsä, ja vaikka tämän esittämät
+terveiset markiisi Favrasille ja hänen puolisolleen tuntuivatkin kovin
+epämääräisiltä, lähtivät ne toki kuninkaallisesta suusta ja olivat
+sikäli hyvin merkittäviä.
+
+Isidor lupasi vielä samana iltana lausua kuningattarelle ja kuninkaalle
+markiisin alamaisen tervehdyksen.
+
+Kuten tiedämme, oli nuori parooni lähtenyt Torinoon samana päivänä kuin
+oli saapunut Pariisiin. Hänellä ei ollut siis nyt muuta asuntoa kuin
+se huone, missä hänen veljensä asusti Tuileries-palatsissa. Koska tämä
+veli oli matkoilla, käski hän kreivin palvelijan avata itselleen tämän
+huoneen.
+
+Kello yhdeksän hän astui prinsessa de Lamballen salonkiin.
+
+Häntä ei ollut koskaan esitetty prinsessalle. Tämä ei siis tuntenut
+häntä. Mutta koska kuningatar oli päivällä maininnut hänestä, nousi
+prinsessa heti kun airut oli huutanut nuoren paroonin nimen ja viehkeän
+suloisesti, mikä oli hänelle luonteenomaista, opasti hänet heti
+kaikkein valituimpaan piiriin.
+
+Kuninkaalliset eivät olleet vielä saapuneet. Monsieur, joka näytti
+huolestuneelta, puheli nurkassa kahden henkiystävänsä, de la Châtren ja
+d'Avarayn, kanssa. Kreivi Louis de Narbonne siirtyi ryhmästä toiseen
+sulavasti kuin mies, joka tuntee liikkuvansa perheen keskuudessa.
+
+Tähän perhetuttujen ryhmään kuului nuoria aatelismiehiä, jotka
+uhmailivat maastamuuton villitystä. Heitä olivat de Lamethit, jotka
+saivat monesta hyvästä kiittää kuningatarta ja jotka eivät vielä
+olleet siirtyneet vastustuspuolueeseen, d'Ambly, aikakauden nero
+tai häijyläinen, kuinka vain lukija haluaa, de Castries, kreivi
+Fersen, Suleau, henkevän lehden _Apostolien Teot_ päätoimittaja,
+kaikki jalosydämisiä, mutta pikapäisiä miehiä, toiset suorastaan
+hullunrohkeita.
+
+Isidor ei tuntenut ainoatakaan näistä nuorista miehistä. Mutta hänen
+hyvin tunnettu nimensä ja se erikoinen suopeus, jota prinsessa oli
+suvainnut osoittaa häntä tervehtiessään, vaikuttivat, että kaikki
+ojensivat hänelle kätensä.
+
+Hänhän toi sitäpaitsi vereksiä uutisia siitä toisesta Ranskasta, joka
+eli ulkomailla. Jokaisella oli sukulainen tai ystävä prinssien hovissa.
+Isidor oli nähnyt koko sen maailman, hän oli kuin toinen sanomalehti.
+
+Olemme jo maininneet, että Suleau oli ensimmäinen.
+
+Suleau kannatteli keskustelua ja kaikki nauroivat äänekkäästi. Suleau
+oli ollut päivällä kansalliskokouksen istunnossa. Guillotin oli
+noussut puhumaan, oli kiitellyt keksimänsä koneen lempeää toimintaa,
+maininnut, kuinka suurenmoisesti saman päivän aamulla suoritettu
+koe oli onnistunut, ja pyytänyt, että hänelle suotaisiin kunnia
+korvata keksinnöllään kaikki kuoleman kojeet — teiliratas, hirsipuu,
+polttorovio, silpominen — jotka jatkuvasti olivat kauhistuttaneet
+Grève-toria.
+
+Kansalliskokous, jota tämän uuden koneen sametinpehmeys oli hurmannut,
+oli ollut valmis hyväksymään sen.
+
+Suleau oli sepittänyt kansalliskokouksesta, tohtori Guillotinista ja
+hänen koneestaan Exaudet-menuetin säveleeseen sovitetun laulun, joka
+julkaistaisiin hänen lehtensä seuraavan päivän numerossa.
+
+Tämä laulu, jota hän hyräili ympäröivälle iloiselle joukolle,
+herätti niin kovaäänisen naurun, että kuningas, joka paraikaa saapui
+kuningattaren seurassa, kuuli sen jo eteisessä ja koska hän —
+kuningas-parka! — ei enää useinkaan nauranut, päätti hän tiedustella,
+mikä näinä surullisina aikoina voi aiheuttaa moisen iloisen mielialan.
+
+On sanomattakin selvää, että airueen ilmoitettua kuninkaan saapuneen ja
+toisen ilmoitettua kuningattaren tulleen tyrehti kuiskailu, keskustelu
+ja nauru kuin taikaiskusta ja vaihtui kunnioittavaksi hiljaisuudeksi.
+
+Kuninkaalliset astuivat sisälle.
+
+Mitä enemmän vallankumouksen henki julkisesti riisti kuninkuudelta
+arvovaltaa, sitä enemmän — se täytyy myöntää — kasvoi yksityisesti
+todellisissa kuningasmielisissä kunnioitus, jolle antoivat uutta
+voimaa kuningasparia kohdanneet vastoinkäymiset. Vuosi 89 näki syvää
+kiittämättömyyttä, vuosi 93 näki mitä ylevintä uhrautuvaisuutta.
+
+Madame de Lamballe ja madame Elisabeth ottivat kuningattaren haltuunsa.
+
+Monsieur meni kuningasta vastaan häntä kunnioittavasti tervehtiäkseen
+ja sanoi kumartaen:
+
+»Veljeni, emmeköhän voisi, te, kuningatar, minä ja joku läheisimmistä
+ystävistänne, järjestää jotakin erikoispeliä, jotta whistin turvin
+saisimme hieman keskustella luottamuksellisesti?»
+
+»Varsin mielelläni, veljeni; järjestäkää asia kuningattaren kanssa.»
+
+Monsieur lähestyi Marie-Antoinettea, jolle Charny paraikaa esitti
+kunniatervehdystään sanoen hyvin hiljaa:
+
+»Madame, olen tavannut markiisi de Favrasin ja minulla on esitettävänä
+teidän majesteetillenne mitä tähdellisimpiä uutisia.»
+
+»Rakas sisareni», virkkoi Monsieur, »kuningas haluaa neljän miehen
+whistipeliâ. Me asetumme kuninkaan kanssa teitä vastaan ja hän antaa
+teidän valita puoluelaisenne.»
+
+»Hyvä on», vastasi kuningatar, joka aavisti, että whistipeli oli
+vain veruke, »olen jo valinnut. Herra parooni de Charny, tulkaa te
+neljänneksi. Pelatessamme voitte kertoa Torinoa koskevat uutisenne.»
+
+»Ah, te tulette Torinosta, parooni?» sanoi Monsieur.
+
+»Niin tulen, monseigneur. Torinosta palattuani olen käväissyt
+Royale-aukiolla ja tavannut siellä miehen, joka on kuninkaan,
+kuningattaren ja teidän korkeutenne harras ystävä.»
+
+Monsieur punastui, rykäisi ja poistui. Hän oli vehkeilevä, arka luonne;
+paroonin suora, täsmällinen esiintyminen kiusasi häntä.
+
+Hän loi silmäyksen de la Châtreen, joka lähestyi häntä, kuiskasi tälle
+joitakin ohjeita, minkä jälkeen de la Châtre poistui.
+
+Sillaikaa kuningas tervehti aatelismiehiä ja niitä harvoja naisia,
+jotka yhä nähtiin Tuileriein seurapiirissä, ja otti vastaan heidän
+kunnianosoituksensa.
+
+Kuningatar meni tarttumaan hänen käsivarteensa ja vei hänet pelipöydän
+ääreen.
+
+Kuningas tavoitteli katseellaan neljättä pelaajaa, mutta näki vain
+Isidorin.
+
+»Ahaa, herra de Charny», sanoi hän, »veljenne poissaollessa te tulette
+neljänneksi. Se sopii mainiosti, olkaa tervetullut.»
+
+Ja kädenliikkeellä hän kehoitti kuningatarta istuutumaan, istuutui
+sitten itsekin ja Monsieur hänen jälkeensä.
+
+Kuningatar puolestaan teki Isidorille kehoittavan kädenliikkeen ja
+nuori parooni asettui paikalleen viimeisenä.
+
+Madame Elisabeth polvistui kuninkaan takana olevalle kahden
+istuttavalle sohvalle ja nojasi molemmin käsivarsin nojatuolinsa
+selkään.
+
+Pelattiin pari kolme vuoroa puhumatta muuta kuin peliin kuuluvat
+välttämättömät sanat.
+
+Sitten, yhä pelaten ja huomattuaan, että muu seurapiiri oli
+kunnioittavasti loitonnut kuninkaallisten pöydästä, kuningatar sanoi
+Monsieurille:
+
+»Veljeni, parooni mainitsi teille tulleensa Torinosta?»
+
+»Niin», myönsi Monsieur, »hän mainitsi siitä jotakin».
+
+»Hän sanoi teille, että Artoisin kreivi ja prinssi de Condé olivat
+hartaasti kehoittaneet meitä tulemaan heidän pariinsa?»
+
+Kuningas liikahti kärsimättömästi.
+
+»Veljeni», kuiskasi madame Elisabeth enkelimäisen suloisesti,
+»kuunnelkaa, olkaa hyvä».
+
+»Kuunteletteko tekin, sisareni?» sanoi kuningas.
+
+»Minä hartaammin kuin kukaan muu, rakas Ludvig, sillä enemmän kuin
+kukaan toinen minä rakastan teitä ja olen huolissani.»
+
+»Mainitsin lisäksi», uskalsi Isidor huomauttaa, »että tulin
+Royale-aukion kautta ja viivyin hetken aikaa kahdessakymmenessäyhdessä».
+
+»Kahdessakymmenessäyhdessä?» kummasteli kuningas. »Mitä se merkitsee?»
+
+»Kahdessakymmenessäyhdessä, sire», vastasi Isidor, »asuu muuan
+aatelismies, teidän majesteettinne ja meidän kaikkien harras ystävä,
+joka on valmis kuolemaan teidän kuten meidän kaikkien puolesta ja joka
+meitä muita toimekkaampana on laatinut erään suunnitelman».
+
+»Minkä suunnitelman, herra parooni?» kysyi kuningas kohottaen päätänsä.
+
+»Jos minä onnettomuudekseni pahoitan kuninkaan mieltä kertomalla hänen
+majesteetilleen mitä tiedän siitä suunnitelmasta, niin minä vaikenen
+heti.»
+
+»Ei, ei, herra parooni», ehätti kuningatar sanomaan, »puhukaa vain.
+Liiankin monet laativat suunnitelmia meitä vastaan. Meidän täytyy toki
+oppia tuntemaan ne, jotka laativat suunnitelmia hyväksemme, jotta
+antaessamme anteeksi vihollisille osaisimme kiittää ystäviä. Herra
+parooni, kuka on se aatelismies?»
+
+»Markiisi de Favras, madame.»
+
+»Ah, hänet me tunnemmekin. Ja te luotatte hänen uhrautuvaan mieleensä,
+herra parooni?»
+
+»Hänen uhrautuvaan mieleensä, kyllä, madame. Enkä minä ainoastaan
+luota, olen siitä varma.»
+
+»Varokaa, herra parooni», virkkoi kuningas, »olette liian innostunut».
+
+»Sydän arvostelee sydämen mukaan, sire. Minä vastaan markiisi
+de Favrasin alttiudesta. Hänen suunnitelmansa kelpoisuus ja sen
+mahdollisuus onnistua, ah, se on toinen juttu! Olen liian nuori ja
+koska kysymyksessä on kuninkaan ja kuningattaren pelastus, olen kyllin
+järkevä uskaltaakseni lausua siitä omaa käsitystäni.»
+
+»Entä minkälainen on se suunnitelma?» sanoi kuningatar.
+
+»Madame, se on toteutettavissa, ja jos kuningas suvaitsee lausua yhden
+sanan, tehdä myöntävän merkin, on hän huomenna tähän samaan aikaan
+Péronnessa.»
+
+Kuningas oli vaiti. Monsieur rutisteli herttasotamies-parkaa, joka ei
+voinut auttaa asiaa.
+
+»Sire», virkkoi kuningatar puolisolleen, »kuulitteko, mitä parooni
+sanoi?»
+
+»Kuulin kyllä», vastasi kuningas ja rypisti kulmakarvojaan.
+
+»Entä te, veljeni?» kysyi kuningatar Monsieurilta.
+
+»En ole kuningasta kuurompi.»
+
+»No, mitä te arvelette? Se on minun käsittääkseni ehdotus.»
+
+»Epäilemättä», myönsi Monsieur, »epäilemättä».
+
+Sitten hän virkkoi Isidorille:
+
+»No, herra parooni, toistakaa äskeinen kaunis laulunne.»
+
+Isidor vastasi:
+
+»Minä sanoin, että kuninkaan tarvitsee vain lausua sana, tehdä vain
+myöntävä kädenliike ja markiisi de Favrasin toimenpiteitten avulla hän
+on neljänkolmatta tunnin perästä turvassa uskollisessa Péronnessaan.»
+
+»No, veljeni», virkkoi Monsieur, »eikö paroonin ehdotus tunnu
+houkuttelevalta?»
+
+Kuningas kääntyi äkkiä Monsieuriin päin, loi häneen tutkivan silmäyksen
+ja sanoi:
+
+»Jos minä lähden, lähdettekö te kanssani?»
+
+Monsieurin hahmo muuttui, hänen poskensa värähtelivät, sillä hän ei
+kyennyt masentamaan mielenliikutustaan.
+
+»Minäkö?» sopersi hän.
+
+»Te juuri, veljeni», sanoi Ludvig XVI, »minä kysyn teiltä, joka aina
+kehoitatte minua lähtemään Ranskasta: 'lähdettekö kanssani, jos minä
+lähden?'»
+
+»Mutta», sopersi Monsieur, »minä en aavistanut, en ole tehnyt
+minkäänlaisia valmistuksia...»
+
+»Mitä, ettekö ole aavistanut», ihmetteli kuningas, »ja te kuitenkin
+olette rahoittanut herra de Favrasin! Ette ole tehnyt minkäänlaisia
+valmistuksia ja kuitenkin tiedätte hetkelleen, milloin salahanke on
+aiottu toteuttaa!»
+
+»Salahanke?» toisti Monsieur ja kalpeni.
+
+»Niin, salahanke... sillä se on salahanke, vieläpä niin ilmeinen,
+että jos se paljastuu ennen aikojaan, niin herra de Favras
+vangitaan, pannaan Châteletiin ja tuomitaan kuolemaan — ellette
+vaikutusvallallanne ja rahalla saa häntä pelastetuksi, kuten me
+pelastimme herra de Besenvalin.»
+
+»Mutta jos kuningas on pelastanut herra de Besenvalin, pelastaa hän
+myöskin herra de Favrasin.»
+
+»En, sillä mitä olen voinut tehdä yhden hyväksi, en ehkä voikaan enää
+tehdä toisen hyväksi. Herra de Besenval oli sitäpaitsi minun mieheni,
+kuten herra de Favras on teidän. Kukin pelastakoon omansa, veljeni, ja
+siten kumpikin meistä täyttää velvollisuutensa.»
+
+Tämän sanottuaan kuningas nousi.
+
+Kuningatar tarttui hänen nuttunsa liepeeseen ja sanoi:
+
+»Sire, hyväksytte tai epäätte, mutta teidän on annettava herra de
+Favrasille vastaus.»
+
+»Minunko?»
+
+»Niin. Mitä parooni de Charny saa vastata kuninkaan puolesta?»
+
+»Vastatkoon», sanoi Ludvig XVI irroittaen takkinsa kuningattaren
+kädestä, »vastatkoon, ettei kuningas voi sallia, että hänet ryöstetään».
+
+Ja hän poistui.
+
+»Se merkitsee», virkkoi Monsieur, »että jos markiisi de Favras
+ryöstää kuninkaan vastoin hänen lupaansa, on se hyvin tervetullutta —
+edellyttämällä tietysti, että yritys onnistuu, sillä ken ei onnistu,
+on tomppeli ja politiikassa tomppelit ansaitsevat kaksinkertaisen
+rangaistuksen.»
+
+»Herra parooni», sanoi kuningatar, »rientäkää hetkeäkään aikailematta
+vielä tänä iltana herra de Favrasin luokse ja toistakaa hänelle
+kuninkaan omat sanat: 'Kuningas ei voi sallia, että hänet ryöstetään.'
+Joko hän ymmärtää ne ilman muuta tai te selitätte ne hänelle. Menkää.»
+
+Parooni, joka vallan oikein piti kuninkaan vastausta ja kuningattaren
+kehoitusta kaksinkertaisena suostumuksena, otti hattunsa, poistui
+salongista, hypähti kadulla ajuriin ja huusi kuskille:
+
+»Royale-aukio, kaksikymmentäyksi!»
+
+
+
+
+XII
+
+Mitä kuningatar oli karahvissa nähnyt Taverneyn linnassa kaksikymmentä
+vuotta takaperin
+
+
+Noustuaan pelipöydästä kuningas suuntasi askelensa niitä nuoria miehiä
+kohden, joiden iloinen nauru oli herättänyt hänen huomiotaan jo
+ennenkuin hän oli astunut saliin.
+
+Hänen lähestyessään syntyi mitä syvin hiljaisuus.
+
+»No, hyvät herrat», sanoi hän, »onko kuningas siis niin onneton, että
+alakuloisuus kulkee hänen mukanaan?»
+
+»Sire...» mutisivat nuoret miehet.
+
+»Iloisuutenne oli rajaton ja naurunne raikuva, kun kuningatar ja minä
+tulimme taloon.»
+
+Sitten hän ravisti päätänsä ja jatkoi:
+
+»Onnettomia ne kuninkaat, joiden läsnäollessa ei uskalleta nauraa!»
+
+»Sire», virkkoi de Lameth, »kunnioituksesta...»
+
+»Hyvä Charles», keskeytti kuningas, »kun te sunnuntaisin tai
+torstaisin pääsitte lomalle ja minä kutsutin teidät Versaillesiin
+virkistymään, herkesittekö nauramasta, kun minä olin siellä? Sanoin
+äsken: 'Onnettomia ne kuninkaat, joiden läsnäollessa ei uskalleta
+nauraa!' Minä sanon nyt: 'Onnellisia ne kuninkaat, joiden läsnäollessa
+nauretaan!'»
+
+»Sire», sanoi de Castries, »asianlaita on sellainen, että
+iloisuutemme aihe ei kenties tunnu teidän majesteetistanne kaikkein
+koomillisimmalta».
+
+»Mistä te siis puhelitte, hyvät herrat?»
+
+»Sire», sanoi Suleau ja astui esille, »minä antaudun syyllisenä teidän
+majesteetillenne».
+
+»Ah, tekö, herra Suleau! Olen lukenut _Apostolien Tekojen_ eilisen
+numeron. Varokaa, varokaa!»
+
+»Mitä sitten, sire?» kysyi nuori sanomalehtimies.
+
+»Te olette hieman liian kuningasmielinen. Voitte joutua ikäviin
+rettelöihin neiti Théroignen rakastajan kanssa.»
+
+»Herra Populuksen kanssa?» sanoi Suleau nauraen.
+
+»Juuri hänen. Entä mitä on tullut runoelmanne sankarittaresta?»
+
+»Théroignestako?»
+
+»Niin... En ole kuullut hänestä enää mitään.»
+
+»Sire, minä luulen, että hänen mielestään vallankumouksemme ei
+edisty kyllin nopeasti ja että hän on mennyt yllyttämään Brabantin
+vallankumousta. Teidän majesteettinne tietää kai, että...»
+
+»En, sitä en tiennyt... Häntäkö äsken nauroitte?»
+
+»Emme, sire. Me nauroimme kansalliskokoukselle.»
+
+»Ohoh, hyvät herrat! Teitte oikein, kun muutuitte vakaviksi minut
+huomatessanne. Minä en voi sallia, että minun luonani nauretaan
+kansalliskokoukselle. Enhän minä tosin», lisäsi kuningas kuin
+perääntyen, »nyt ole kotonani, vaan prinsessa Lamballen luona. Ja
+siksi, nauramatta ollenkaan tai nauraen hiljaa, te voitte sanoa
+minulle, mikä sai teidät nauramaan niin kovaa.»
+
+»Kuningas tietää, mistä asiasta tänään keskusteltiin
+kansalliskokouksessa koko istunnon aika?»
+
+»Tiedän, ja se kysymys oli minusta erittäin mielenkiintoinen. Eikö
+ollut kysymys uudesta koneesta, jolla rikolliset mestataan?»
+
+»Ja jonka tohtori Guillotin on tarjonnut kansalle... siitä juuri,
+sire», vastasi Suleau.
+
+»Vai niin, herra Suleau, ja te teette pilkkaa herra Guillotinista,
+ihmisystävästä? Taidatte vallan unohtaa, että minäkin olen ihmisystävä.»
+
+»Oh, sire, minun käsittääkseni on ero ihmisystävällä ja ihmisystävällä.
+Ranskan kansan etunenässä esimerkiksi on ihmisystävä, joka on poistanut
+tutkintokidutuksen. Häntä me kunnioitamme ja ylistämme, teemme
+enemmänkin, me rakastamme häntä, sire.»
+
+Kaikki nuoret miehet kumarsivat yhtaikaa.
+
+»Mutta», jatkoi Suleau, »on toisia, joilla lääkärinä on tuhansia toinen
+toistaan suorempia tai epäsuorempia keinoja poistaakseen sairaat
+elämästä ja jotka nyt keksivät keinoja, kuinka saisivat terveet
+kuolemaan. Ah, sire, pyydän teidän majesteettianne luovuttamaan heidät
+minulle!»
+
+»Entä mitä teette heille, herra Suleau? Katkaisetteko heidän kaulansa
+_kivuttomasti_?» kysyi kuningas viitaten tohtori Guillotinin esittämään
+väitteeseen. »Annatteko heidän tuntea niskassaan _kevyttä raikkautta_?»
+
+»Sire, sitä minä heille toivon», sanoi Suleau, »mutta sitä en heille
+lupaa».
+
+»Mitä, sitäkö heille toivotte?» ihmetteli kuningas.
+
+»Niin, sire. Minun mielestäni on ihan paikallaan, että uusien koneitten
+keksijät itse ensin koettelevat niitä. Minä en suuriakaan sääli mestari
+Aubriotia, joka koetteli Bastiljin muurien vahvuutta, enkä messire
+Enguerrand de Marignytä, joka sai joululahjaksi Montfauconin hirsipuun.
+Valitettavasti minulla ei ole kunniaa olla kuningas, onneksi minulla
+ei ole kunniaa olla tuomari, on siis todennäköistä, että minun täytyy
+kunnioitettavan Guillotinin suhteen pysyä siinä, mitä hänelle lupaan,
+ja siinä, mitä olen jo alkanut tehdä.»
+
+»Mitä olette luvannut tai oikeammin mitä olette tehnyt?»
+
+»Mieleeni on juolahtanut, sire, että tuon ihmisyyden suuren
+hyväntekijän täytyy saada palkkio hyvästä teostaan. Niinpä huomenna
+siinä _Apostolien Tekojen_ numerossa, joka painetaan tänä yönä,
+toimitetaan ristiäiset. On oikein, että tohtori Guillotinin tytär,
+jonka isä on julkisesti tunnustanut omakseen kansalliskokouksen edessä,
+saa nimekseen neiti Guillotine.»
+
+Kuningaskaan ei voinut olla hymyilemättä.
+
+»Ja», lisäsi Charles de Lameth, »koska häitä ja ristiäisiä ei voi
+laulutta viettää, on herra Suleau tehnyt kummitytöstään kaksikin
+laulua».
+
+»Kaksi?» kummasteli kuningas.
+
+»Sire», selitti Suleau, »kunkin maun mukaan».
+
+»Entä mihin säveleeseen olette laulunne sovittanut? Minun mielestäni
+sopii siihen vain sävel _De profundis_.»
+
+»Hyi, toki, sire! Teidän majesteettinne siis unohtaa sen mielihyvän,
+jota saa tuta, kun herra Guillotinin tytär katkaisee kaulan; portin
+edustalle muodostuu varmasti jono. Ei, sire, toinen lauluistani on
+saanut kuosiin tulleen sävelen, _Exaudet_-menuetin nuotin, ja toista
+lauletaan sekasävelten mukaan, sillä se on potpourri.»
+
+»Ja saako jo ennakolta maistaa lauluanne, herra Suleau?» kysyi kuningas.
+
+Suleau kumarsi.
+
+»Minä en ole kansalliskokous», vastasi hän, »yrittääkseni rajoittaa
+kuninkaan valtaa. Minä olen hänen majesteettinsa uskollinen alamainen
+ja minun mielestäni kuningas voi tehdä kaikki mitä haluaa.»
+
+»No niin, minä kuuntelen.»
+
+»Sire», sanoi Suleau, »minä tottelen».
+
+Ja niin hän lauloi puoliääneen, _Exatidet_-menuetin sävelen mukaan,
+laulunsa. Nuorten miesten nauru yltyi. Ja vaikka tämä kaikki ei
+kuninkaasta tuntunut kovinkaan huvittavalta, ei hän mielinyt ilmaista
+mielenliikutustaan, joka vastoin hänen tahtoaan kouristi hänen
+sydäntään.
+
+»No niin, hyvät herrat», virkkoi kuningas, »te nauratte, mutta
+jospa tämä tohtori Guillotinin kone hyvinkin säästää poloisilta
+kuolemaantuomituilta hirveät kärsimykset! Mitä yhteiskunta haluaa,
+vaatiessaan rikollisen kuolemaa? Yksilön puhdasta ja yksinkertaista
+alistumista. Jos tähän alistumiseen liittyy tuskia, kuten on laita
+teilausta, silpomista sovellutettaessa, silloin ei harjoiteta oikeutta.»
+
+»Mutta, sire», huomautti Suleau, »kuka sanoo teidän majesteetillenne,
+että tuska lakkaa, kun pää irroitetaan ruumiista? Kuka takaa, ettei
+elämä jatku molemmissa typistetyissä ruumiinosissa ja ettei kuoleva
+kärsi kaksinkertaisia tuskia tietäessään tämän kaksinaisuuden?»
+
+»Siitä kysymyksestä väitelkööt ammattimiehet», sanoi kuningas. »Mikäli
+tiedän, on Bicêtressâ kokeiltu tällä koneella, vieläpä tänä aamuna.
+Oliko kukaan teistä mukana tässä kokeessa?»
+
+»Ei, sire, ei, ei», sanoi miltei yhtaikaa kymmenkunta naurajaa.
+
+»Minä olin, sire», virkkoi muuan vakava ääni.
+
+Kuningas kääntyi ja huomasi Gilbertin, joka oli saapunut keskustelun
+aikana, lähestynyt miesryhmää kunnioittavasti ja oltuaan tähän saakka
+vaiti vastasi nyt kuninkaan kysymykseen.
+
+»Ah, tekö se olettekin, tohtori!» sanoi kuningas hätkähtäen. »Olitteko
+te Bicêtressâ?»
+
+»Olin, sire.»
+
+»Kuinka koe onnistui?»
+
+»Kaksi ensimmäistä yritystä suurenmoisesti, mutta kolmannessa, vaikka
+niskanikamat katkesivatkin, täytyi pää irroittaa puukolla.»
+
+Nuoret miehet kuuntelivat suu auki ja katse sekaisena.
+
+»Mitä, sire», sanoi Charles de Lameth puhuen ilmeisesti kaikkien
+toisten kuten omassakin nimessään, »onko tänä aamuna mestattu kolme
+ihmistä?»
+
+»On, hyvät herrat», vastasi kuningas, »mutta ne kolme miestä olivat
+Hotel-Dieun sairaalan ruumishuoneesta. Mikä on teidän ajatuksenne,
+herra Gilbert?»
+
+»Mistä, sire?»
+
+»Koneesta.»
+
+»Sire, se on ilmeinen edistysaskel kaikkien tähän saakka keksittyjen
+saman lajin koneitten rinnalla. Mutta kolmannelle ruumiille sattunut
+onnettomuus todistaa, että tämäkin kone kaipaa täydennystä.»
+
+»Kuinka se on tehty?» kysyi kuningas, jossa konesepän vaisto oli
+herännyt.
+
+Gilbert yritti parhaansa mukaan selittää, mutta kun kuningas tohtorin
+esityksestä ei voinut saada tarkkaa kuvaa koneesta, sanoi hän:
+
+»Tulkaa, tulkaa, tohtori, tuolla pöydällä on kyniä, mustetta ja
+paperia... Toivottavasti osaatte piirtää?»
+
+»Kyllä, sire.»
+
+»Hyvä, tehkää koneen luonnos, silloin ymmärrän sen paremmin.»
+
+Ja kun nuoret miehet, kunnioituksen pidättäminä, eivät uskaltaneet
+seurata kuningasta kehoitusta saamatta, sanoi Ludvig XVI:
+
+»Oh, tulkaa, tulkaa, herrat, nämä kysymykset ovat mielenkiintoisia koko
+ihmiskunnalle.»
+
+»Ja kuka tietää», virkkoi Suleau puoliääneen, »kuka tietää, kelle
+meistä on säädetty kunnia joutua neiti Guillotinen puolisoksi. Hyvät
+herrat, käykäämme tutustumaan tulevaan morsiameemme.»
+
+Kaikki seurasivat kuningasta ja Gilbertiä sekä ryhmittyivät pöydän
+ympärille, jonka ääreen kuninkaan kehoituksesta Gilbert istuutui
+voidakseen paremmin piirtää.
+
+Gilbert alkoi tehdä luonnosta koneesta, ja kuningas tarkkasi jokaista
+viivaa tavattoman huolellisesti.
+
+Mitään ei puuttunut piirroksesta. Siinä oli lava, lyhyet portaat,
+molemmat patsaat, vipulauta, pikku ikkuna ja puolikuun muotoinen terä.
+
+Gilbert oli lopettamassa viimeistä vetoa, kun kuningas keskeytti hänen
+työnsä.
+
+»Hitossa!» huudahti hän. »Eipä kumma, että koe epäonnistui, varsinkin
+kolmannella kerralla.»
+
+»Kuinka niin, sire?» kysyi Gilbert.
+
+»Se riippuu leikkuuterän muodosta», sanoi Ludvig XVI. »Ei osoita
+mekaanikon järkeä, kun tekee esineen, jonka on määrä katkaista
+vastustuskelpoinen esine, puolikuun muotoiseksi.»
+
+»Minkä muodon teidän majesteettinne sille antaisi?»
+
+»Yksinkertaisesti kolmion muodon.»
+
+Gilbert aikoi korjata piirrosta.
+
+»Ei, ei, ei noin», sanoi kuningas, »ei noin. Antakaa minulle kynä.»
+
+»Sire», sanoi Gilbert, »tässä on kynä ja tuossa tuoli».
+
+»Odottakaa, odottakaa», virkkoi Ludvig XVI, jonka oli vallannut
+konerakentajan into, »rauta on muovailtava vinosärmäiseksi, näin, kas
+tällaiseksi... ja minä takaan, että sillä voi katkaista viisikolmatta
+kaulaa yhteen menoon eikä terä tee tenää ainoassakaan.»
+
+Hän oli tuskin lopettanut lauseensa, kun vihlova huuto, kauhun, miltei
+tuskan huuto kajahti hänen olkansa takaa.
+
+Hän kääntyi nopeasti ja huomasi kuningattaren kalpeana, horjahdellen,
+tolkuttomana vaipuvan Gilbertin syliin..
+
+Kuten muita oli kuningatartakin uteliaisuus kiihoittanut ja hän oli
+lähestynyt pöytää. Kumarruttuaan kuninkaan tuolin yli hän oli nähnyt
+puolisonsa olkapään takaa, juuri kun kuningas korjaili koneen pääosaa,
+saman kammottavan koneen, jonka Cagliostro oli hänelle näyttänyt
+kaksikymmentä vuotta takaperin Taverney-Maison-Rougen linnassa. [Kts.
+_Lääkärin muistelmia_, 15 luku. — Suom.]
+
+Tämän nähdessään hän ei ollut kyennyt muuta kuin päästämään kauhean
+parahduksen. Elämä pakeni hänestä ikäänkuin tuo kohtalokas kone olisi
+jo käsitellyt häntä, ja kuten jo mainitsimme, hän vaipui pyörtyneenä
+Gilbertin syliin.
+
+
+
+
+XIII
+
+Ruumiin ja sielun lääkäri
+
+
+Ymmärtää helposti, että tällaisen tapauksen jälkeen iltaseurustelu
+itsestään keskeytyi.
+
+Vaikkei kukaan voinut arvata kuningattaren pyörtymisen syytä, pysyi
+itse tapaus tosiseikkana.
+
+Nähdessään Gilbertin aloittaman ja kuninkaan korjaileman piirroksen oli
+kuningatar parahtanut ja pyörtynyt.
+
+Sellainen huhu kierteli kutsuvierasten joukossa, ja kaikki, jotka eivät
+kuuluneet perheeseen tai eivät olleet edes läheisiä ystäviä, poistuivat.
+
+Gilbert antoi kuningattarelle ensi avun.
+
+Madame de Lamballe ei ollut suostunut siihen, että kuningatar
+vietäisiin kotiinsa. Se olisi ollutkin vaikeaa, prinsessa kun asui
+Flora-paviljongissa ja kuningatar Marsan-paviljongissa, joten
+siirtomatkaa olisi tullut koko palatsin pituus.
+
+Kuninkaallinen sairas oli senvuoksi kannettu prinsessan makuuhuoneeseen
+ja pantu pitkälle leposohvalle. Naisille ominainen vaisto oli sanonut
+prinsessalle, että tähän tapaukseen kätkeytyi jokin synkkä salaisuus,
+ja hän oli karkoittanut kaikki, yksinpä kuninkaankin, sairaan
+lähettyviltä ja seisoi nyt leposohvan päässä hellän huolestunein ilmein
+odottaen, että Gilbertin hoito saisi kuningattaren palaamaan tajuihinsa.
+
+Tuon tuostakin hän tiedusteli kuningattaren tilaa tohtorilta, joka
+itsekin kykenemättömänä kiirehtimään elämän palaamista voi rauhoittaa
+prinsessaa vain tavanomaisilla vakuutteluilla.
+
+Nais-poloisen koko hermosto tuntui tosiaankin saaneen niin ankaran
+iskun, että hajusuolan käyttö ja ohimohieronta etikalla näyttivät
+aluksi ihan tuloksettomilta. Mutta vihdoin käsien ja jalkojen heikko
+nytkähtely todisti, että tajunta oli palaamassa. Kuningatar käänsi
+raukeasti päänsä oikealta vasemmalle kuin tuskallisesta unesta heräävä,
+huoahti syvään ja avasi silmänsä.
+
+Mutta oli ilmeistä, että hänessä heräsi elämä aikaisemmin kuin järki.
+Jonkun tovin hän silmäili ympärilleen sekavin katsein kuin henkilö,
+joka ei tiedä, missä hän on ja mitä hänelle on tapahtunut. Mutta pian
+kevyt värähdys puistatti koko hänen ruumistaan. Häneltä pääsi heikko
+huudahdus ja hän nosti käden silmilleen kuin päästäkseen näkemästä
+jonkun hirveän esineen.
+
+Hän muisti, mitä oli tapahtunut.
+
+Kohtaus oli ohi. Gilbert, joka arvasi hyvin, että kohtauksen oli
+aiheuttanut yksinomaan henkinen syy, ja tiesi, kuinka vähän lääketiede
+pystyy sellaisia ilmiöitä parantamaan, aikoi jo poistua, kun
+kuningatar, joka kuin sisäisin silmin oli huomannut hänen aikeensa,
+ojensi kätensä ennenkuin Gilbert ehti astua askeltakaan, tarttui hänen
+käsivarteensa ja sanoi äänellä, joka oli yhtä hermostunut kuin sitä
+seurannut kädenliikekin:
+
+»Jääkää!»
+
+Gilbert pysähtyi kummastuneena. Hän tiesi hyvin, kuinka niukka oli
+kuningattaren myötätunto häntä kohtaan, mutta toisaalta hän oli
+huomannut sen omituisen, miltei magneettisen vaikutusvallan, joka
+hänellä oli kuningattareen.
+
+»Olen kuningattaren määrättävissä», vastasi hän, »mutta minä arvelin,
+että olisi paikallaan mennä rauhoittamaan kuninkaan ja toisten
+vierassaliin jääneitten henkilöitten huolestunutta mieltä, ja jos
+teidän majesteettinne sallii...»
+
+»Thérèse», sanoi kuningatar prinsessa de Lamballelle, »mene
+ilmoittamaan kuninkaalle, että olen toipunut ennalleni ja pidä huoli,
+ettei minua häiritä. Minä haluan keskustella tohtori Gilbertin kanssa.»
+
+Prinsessa totteli. Hänen luonteensa kuten kasvojensakin vallitsevana
+piirteenä oli alistuva lempeys.
+
+Kyynärpäihinsä nojaten kuningatar saattoi häntä katseillaan ja
+odotti jonkun tovin, ikäänkuin haluten antaa hänelle aikaa suorittaa
+tehtävänsä. Huomatessaan sitten, että tämä tehtävä oli suoritettu
+loppuun madame de Lamballen valppauden avulla, ja tietäen nyt saavansa
+häiriintymättä jutella tohtorin kanssa hän kääntyi tämän puoleen,
+silmäili häntä tutkivasti ja aloitti:
+
+»Herra tohtori, eikö teitä kummastuta, että sattuma tuo teidät
+lähelleni aina kun elämässäni tapahtuu jokin ruumiillinen tai henkinen
+käännekohta?»
+
+»Ah, madame», vastasi Gilbert, »en tiedä, tuleeko minun kiittää vai
+soimata sitä sattumaa».
+
+»Kuinka niin, herra tohtori?»
+
+»Koska minä osaan lukea ihmissydäntä kyllin hyvin tajutakseni, ettei
+minun tule kiittää haluanne eikä tahtoanne tästä minulle kunniaa
+tuottavasta tapaamisesta.»
+
+»Minähän puhuinkin sattumasta... Tiedätte minun harrastavan suoruutta.
+Ja kuitenkin, tohtori, niissä viimeksi sattuneissa tilanteissa, jolloin
+olemme joutuneet kosketuksiin toistemme kanssa, te olette osoittanut
+minulle todellista uhrautuvaa mieltä. Minä en unohda sitä ja minä
+kiitän teitä siitä.»
+
+Gilbert kumarsi.
+
+Kuningatar tarkkasi hänen liikettään ja kasvojaan.
+
+»Minäkin olen kasvojentuntija», sanoi hän. »Tiedättekö, mitä vastasitte
+minulle lausumatta sanaakaan?»
+
+»Madame», virkkoi Gilbert, »olen tuiki pahoillani, jos äänettömyyteni
+vaikutti vähemmän kunnioittavalta kuin sanat»..
+
+»Te vastasitte minulle: 'Hyvä on, olette kiittänyt minua, se asia on
+nyt järjestetty, siirtykäämme toiseen.'»
+
+»Olen ainakin osoittanut halua, että hänen, majesteettinsa panisi
+alttiuteni koetukselle, joka sallisi sen tulla esille tehokkaammalla
+tavalla kuin tähän saakka on ollut laita. Siitä johtuu se, sanoisinko,
+kaipaava kärsimättömyys, jonka kuningatar kenties huomasi ilmeessäni.»
+
+»Herra Gilbert», sanoi kuningatar silmäten tohtoria tutkivasti,
+»olette ylevä mies ja minä pyydän teiltä suoraan anteeksi. Minulla oli
+ennakkoluuloja teitä vastaan, niitä ennakkoluuloja ei ole enää.»
+
+»Teidän majesteettinne sallikoon minun kiittää kaikesta sydämestäni, ei
+siitä kohteliaisuudesta, jota suvaitsette minulle osoittaa, vaan siitä
+luottamuksesta, jolla haluatte minuun tästedes suhtautua.»
+
+»Tohtori», jatkoi kuningatar ikäänkuin se, mitä hän aikoi sanoa,
+liittyisi luontevasti hänen äskeisiin sanoihinsa, »mitä arvelette tästä
+kohtauksestani?»
+
+»Madame», vastasi Gilbert, »olen tosiseikkojen mies, tiedemies. Olkaa
+ystävällinen ja esittää kysymyksenne määritellymmin.»
+
+»Kysyn teiltä, tohtori, arveletteko, että pyörtymisen, josta nyt olen
+toipunut, aiheutti jokin niistä hermokohtauksista, joihin poloiset
+naiset heikon ruumiinrakenteensa vuoksi ovat alttiita, vai epäilettekö
+syyn olevan vakavampaa laatua?»
+
+»Minä vastaan teidän majesteetillenne, ettei Maria Teresian tytär eikä
+nainen, jonka olen nähnyt niin tyynenä ja rohkeana lokakuun viidennen
+ja kuudennen päivän välisenä yönä, ole tavallisia naisia eikä siis voi
+joutua niiden kohtausten uhriksi, jotka ahdistelevat tavallisia naisia.»
+
+»Olette oikeassa, tohtori. Uskotteko aavistuksiin?»
+
+»Tiede kieltää kaikki ilmiöt, jotka pyrkivät kumoamaan asioiden
+aineellisen muodon. Ja kuitenkin on tosiseikkoja, jotka todistavat
+tieteen erehtyvän.»
+
+»Minun olisi pitänyt kysyä: uskotteko enteihin?»
+
+»Minä uskon, että korkein kaitselmus on meidän onneksemme peittänyt
+tulevaisuutemme läpäisemättömällä verholla. Jotkut nerot, jotka
+ovat luonnolta saaneet tavattoman, matemaattisen vaiston, voivat
+menneisyyteen syvästi perehtyneinä kohottaa tämän verhon nurkkaa ja
+paljastaa, kuin usvan takaa tulevia asioita. Mutta he ovat harvinaisia
+poikkeuksia ja sen jälkeen kun uskonto on tuhonnut sallimusopin,
+filosofia pannut rajat uskolle, ovat nämä profeetat menettäneet kolme
+neljännestä taikavoimastaan. Ja kuitenkin...» lisäsi Gilbert.
+
+»Ja kuitenkin?» toisti kuningatar huomatessaan hänen pysähtyvän kuin
+miettimään.
+
+»Ja kuitenkin, madame», jatkoi Gilbert ja näytti jännittävän kaikki
+voimansa pohtiakseen kysymyksiä, jotka hänen järkensä karkoitti
+epäilyksen alueelle, »ja kuitenkin on muuan mies...»
+
+»Muuan mies?» sanoi kuningatar, joka kuunteli henkeä salpaavan
+jännittyneenä Gilbertin sanoja.
+
+»Muuan mies on toisinaan eittämättömillä tosiseikoilla saanut kaikki
+älyni laatimat todistelut huojumaan.»
+
+»Ja se mies on...?»
+
+»En uskalla mainita hänen nimeään teidän majesteetillenne.» »Se mies...
+on teidän opetusmestarinne, eikö totta, tohtori?
+
+Mies kaikkivaltias, mies kuolematon, jumalainen Cagliostro!» »Madame,
+minun ainoa, ehdoton, todellinen opetusmestarini on luonto. Cagliostro
+on vain pelastajani. Rintani oli luoti puhkaissut, olin vuodattanut
+vereni kuiviin haavasta, jota parikymmentä vuotta myöhemmin lääkärinä
+pidän parantumattomana, mutta hän teki minut terveeksi parissa päivässä
+voiteella, jonka kokoomuksesta en ole päässyt selville. Siitä johtuu
+kiitollisuuteni, tekisi mieli sanoa ihailuni.»
+
+»Ja se mies on teille lausunut ennustuksia, jotka ovat toteutuneet?»
+
+»Omituisia, uskomattomia ennustuksia, madame. Se mies liikkuu
+nykyisyydessä niin varmasti, että voi uskoa hänen tuntevan myöskin
+tulevia asioita.»
+
+»Jos siis hän olisi ennustanut teille jotakin, uskoisitte hänen
+sanoihinsa?»
+
+»Ainakin toimisin sen mukaan kuin hänen ennustuksensa toteutuisi.»
+
+»Jos hän olisi ennustanut teille ennenaikaisen, hirveän, häpeällisen
+kuoleman, valmistautuisitte siihen kuolemaan?»
+
+»Kyllä, madame», vastasi Gilbert silmäten tutkivasti kuningatarta, »kun
+ensin olisin kaikin mahdollisin keinoin koettanut välttää sitä».
+
+»Välttää? Ei, tohtori, ei! Minä tiedän hyvin, että olen
+kuolemaantuomittu», sanoi kuningatar. »Tämä vallankumous on kuilu,
+johon valtaistuin suistuu. Tämä kansa on leijona, joka nielee minut.»
+
+»Ah, madame», sanoi Gilbert, »te voitte, jos tahdotte, saada tuon
+kauhistuttavan leijonan makaamaan jalkojenne juuressa karitsan lailla!»
+
+»Ettekö ole nähnyt sitä Versaillesissa?»
+
+»Ettekö ole nähnyt sitä Tuileries-palatsissa? Se on kuin valtameri,
+joka pieksää taukoamatta sen kulkua ehkäisevää kalliota, kunnes tämä
+murenee, ja joka hyväilee kuin hellä hoitaja laivaa, joka uskoutuu sen
+kuljetettavaksi.»
+
+»Tohtori, ammoin sitten on kaikki siteet katkottu tämän kansan ja minun
+välilläni.»
+
+»Koska ette tunne toisianne perinpohjin. Heretkää olemasta sen
+kuningatar, muuttukaa sen äidiksi. Unohtakaa olevanne Maria Teresian,
+vanhan vihollisemme, tytär ja Josef toisen, valeystävämme, sisar. Olkaa
+ranskatar ja te saatte kuulla kansanne äänen kohoavan teitä siunaamaan
+ja te näette kansanne käsivarren kurkottautuvan teitä hyväilemään.»
+
+Marie-Antoinette kohautti olkapäitään.
+
+»Niin, niin, tiedän tuon... se siunasi eilen, se hyväilee tänään ja
+huomenna se tukahduttaa juuri ne, joita se on siunannut ja hyväillyt.»
+
+»Koska se tuntee, että juuri niissä asustaa sen tahtoa vastustava voima
+ja viha, joka epää sen rakkauden.»
+
+»Ja tietääkö se itsekään, mitä se rakastaa tai vihaa, se kansa, tuhoova
+luonnonvoima, luonnonvoima, joka tuhoo kuin tuuli, vesi ja tuli ja
+jolla on kaikki naisen oikut?»
+
+»Koska te katselette sitä pinnalta kuten valtamerta katsellaan jyrkältä
+rantatörmältä, koska se näennäisesti järjettömänä vyöryessään eteenpäin
+ja loitotessaan pärskyttää vaahtonsa teidän jalkoihinne ja peittää
+teidät valittelullaan, jota te arvelette karjunnaksi. Mutta kansaa
+ei tule katsella siltä kannalta. Sitä täytyy pitää suurille vesille
+rakentelevan pyhän hengen kannattelemana kansana, sitä tulee katsella,
+kuten Jumalakin katselee, kansana, joka vaeltaa kohti sopusointua ja
+joka murskaa kaikki tämän päämäärän tiellä olevat esteet. Te olette
+ranskalaisten kuningatar, madame, ettekä te tiedä, mitä tällä hetkellä
+Ranskassa tapahtuu. Kohottakaa huntunne, madame, älkää pitäkö sitä
+alhaalla ja te saatte ihailla sen sijaan että nyt pelkäätte.»
+
+»Mitä minä siis saan nähdä niin kaunista, niin suurenmoista, niin
+häikäisevää?»
+
+»Te saatte nähdä uuden maailman versovan vanhan raunioista, te näette
+Ranskan kehdon soljuvan, kuten muinen Mooseksen kätkyen, virralla, joka
+on Niiliä, Välimerta, Atlanttia leveämpi... Jumala kulkuasi ohjatkoon,
+oi kätkyt! Jumala sinua varjelkoon, oi Ranska!»
+
+Ja niin vähän intomielinen kuin olikin, Gilbert kohotti kätensä ja loi
+katseensa taivasta kohden.
+
+Kuningatar silmäili häntä ihmetellen. Hän ei ymmärtänyt. »Ja missä
+se kätkyt tapaa rannan?» kysyi kuningatar. »Kansalliskokouksessako,
+kiistelijöitten, hävittäjien, tasa-arvoisuutta harrastelevien
+kokouksessa? Vanhan Ranskanko tulee johtaa uutta? Surumielinen äiti
+niin kauniille lapselle, herra Gilbert!»
+
+»Ei, madame, se kätkyt tapaa rannan jonakin päivänä, tänään,
+huomenna kenties, tällä hetkellä tuntemattomassa maassa, jonka nimi
+on _isänmaa_. Siellä se saa voimakkaan vaalijan, joka tekee kansat
+väkeviksi, _vapauden_.»
+
+»Ah, niin suuria sanoja!» huomautti kuningatar. »Minä luulin, että
+niiden väärinkäyttö oli ne tuhonnut.»
+
+»Ei, madame», vastasi Gilbert, »suuria asioita! Katsokaa Ranskaa, missä
+kaikki nyt on murskana eikä mitään rakennettu uudestaan, missä ei ole
+säännöllisesti toimivaa kansallishallintoa, tuskin maakuntiakaan,
+missä ei ole lakeja, mutta missä lait syntyvät itsestään; katsokaa,
+kuinka se, silmä tuimana ja askel varmana, raivaa itselleen tietä, joka
+johtaa sen yhdestä maailmasta toiseen, ja kuinka se rakentaa itselleen
+kuilun yli vievää kaitaa siltaa. Katsokaa, kuinka se tätä kaitaa
+siltaa kuin Muhametin siltaa kulkee kompastelematta. Minne menee tämä
+vanha Ranska? Isänmaan yhteyttä kohden! Mikä on tähän saakka näyttänyt
+vaikealta, vaivaloiselta, voittamattomalta, on nyt tullut sille ei
+ainoastaan mahdolliseksi, vaan vieläpä helpoksi. Maakuntamme olivat
+erilaisten ennakkoluulojen, vastakkaisten etukysymysten, yksilöllisten
+perintätapojen sokkeloinen vyyhti, mikään ei voinut, — niin arveltiin,
+— hallita näitä viittäkolmatta ja kolmeakymmentä kansallisuutta, koska
+ne hylkivät yleiskansallisuutta. Suostuisivatko vanha Languedoc,
+vanha Toulouse, vanha Bretagne liittymään Normandiaan, Burgundiin tai
+Dauphinéhen? Eivät, madame, mutta kaikki ne muodostavat Ranskan. Miksi
+ne niin itsepintaisesti pitivät kiinni oikeuksistaan, erikoiseduistaan,
+lainsäädännöstään? Siksi, ettei niillä ollut isänmaata. Mutta nyt,
+kuten jo sanoin, teille, madame, niille on ilmestynyt isänmaa, se
+on kenties vielä hyvin etäisessä tulevaisuudessa, mutta ne ovat sen
+nähneet, kuolemattoman ja hedelmällisen äidin, joka kutsuu heidät,
+eristetyt ja kadotetut lapset, avoimeen syliinsä. Heitä kutsuu yhteinen
+äiti. Nöyryydessään olivat luulleet itseänsä languedocilaisiksi,
+provencelaisiksi, bretagnelaisiksi, normanneiksi, burgundilaisiksi,
+dauphinélaisiksi. He erehtyivät kaikki: he olivat ranskalaisia!»
+
+»Mutta teidän sanojenne mukaan, tohtori», huomautti kuningatar hieman
+ivallisesti, »Ranska, se vanha Ranska, kirkon vanhin tytär, kuten
+paavit ovat sitä nimittäneet yhdenneltätoista vuosisadalta lähtien, se
+Ranska on eilispäivän lapsi».
+
+»Siinäpä se ihme onkin, madame. Oli Ranska ja tänään on ranskalaisia.
+Eikä vain ranskalaisia, vaan lisäksi veljiä, veljiä, jotka kulkevat
+käsi kädessä. Ah, hyvä Jumala, madame, ihmiset eivät ole niin huonoja
+kun sanotaan. He pyrkivät sosialisoitumaan. Heitä hajoittamaan,
+estämään heitä lähentymästä toisiinsa on vaadittu kaiken maailman
+luonnonvastaiset keksinnöt: sisämaantullit, lukemattomat tullimaksut,
+maantiesulut, jokilautat, lakien, säädösten, painojen, mittojen
+erilaisuus, maakuntien, pitäjien, kaupunkien, kylien keskinäinen
+kilpailu. Sitten eräänä päivänä maanjäristys huojuttaa valtaistuinta
+ja mullistaa kaikki entiset siveyskäsitteet ja tuhoo kaikki nämä
+esteet. Silloin ihmiset katsovat toisiaan taivaan kasvojen edessä,
+lempeästi ja kauniisti valaisevan auringon edessä, joka hedelmöittää
+ei ainoastaan maata, vaan myöskin ihmissydämet. Veljeys versoo kuin
+pyhä elovilja. Vihamiehetkin, kummissaan siitä, että viha on heitä niin
+kauan saanut kiihoittaa, astuvat, eivät enää toisiaan vastaan, vaan
+kohden toisiaan ja ojentavat toisilleen kätensä, eivät enää asestettua
+kättä, vaan avoimen ystävänkäden. Mikään ei ole virallista, ylhäältä
+säädettyä. Tämän kiinteäksi kohoavan; suon alla virrat ja mäet
+katoavat, maantiede kuolee. Murteet säilyvät, mutta kieli on sama ja
+kolmekymmentä miljoonaa ranskalaista virittää yhteisen ylistyshymnin,
+jossa on seuraavat harvat sanat: Kiittäkäämme Jumalaa, joka on luonut
+meille isänmaan!»
+
+»No, niin, mihin tällä kaikella pyritte, tohtori? Luuletteko saavanne
+minut rauhoittumaan katsellessani tätä kolmenkymmenen miljoonan,
+kuningatartaan ja kuningastaan vastaan kapinoivan ranskalaisen yleistä
+liittymää?»
+
+»Ah, madame, älkää hairahtuko!» huudahti Gilbert. »Kansa ei suinkaan
+niskuroi kuningatartaan ja kuningastaan vastaan, vaan kuningatar
+ja kuningas kapinoivat kansaa vastaan. He puhuvat edelleenkin
+etuoikeutettujen ja kuninkuuden kieltä, kun heidän ympärillään puhutaan
+veljeyden ja uhrautumisen kieltä. Silmäilkää kerrankin näitä äkkipikaa
+järjestettyjä juhlia, madame, ja te näette miltei aina jollekin
+laajalle niitylle tai jonkun kukkulan laelle pystytetyn alttarin,
+alttarin puhtaan kuin Abelin rakentaman, ja tällä alttarilla lapsen,
+jota kaikki pitävät omanaan ja joka onnentoivotusten, uhriantien,
+lahjojen ja vuodatettujen kyynelten rikastuttamana muuttuu kaikkien
+lapseksi. No niin, madame, Ranska, se eilen syntynyt Ranska, josta
+teille puhun, on juuri tämä alttarille kohotettu lapsi, mutta alttarin
+ympärille eivät olekaan enää ryhmittyneet kaupungit ja kylät, vaan
+kansat, kansallisuudet. Ranska on Kristuslapsi, joka on syntynyt
+seimessä, nöyrien keskuudessa koko maailmaa pelastamaan ja kansat
+riemuitsevat sen syntymästä ja odottavat kuninkaitten notkistavan
+polvensa sen edessä ja tuovan sille vero-osuutensa... Italia,
+Puola, Irlanti, Espanja katselevat tätä eilen syntynyttä lasta,
+joka kannattelee niiden tulevaisuutta. Ne kohottavat kahlehditut
+käsivartensa sen puoleen ja huutavat: 'Ranska, Ranska, me olemme sinun
+avullasi vapaat!' Madame, madame», jatkoi Gilbert, »vielä on aikaa,
+ottakaa alttarilta lapsi ja ruvetkaa sen äidiksi!»
+
+»Tohtori», vastasi kuningatar, »unohdatte, että minulla on toisiakin
+lapsia. Jos teen, mitä te sanotte, joudun luovuttamaan heidän
+perintöosuutensa vieraalle.»
+
+»Siinä tapauksessa, madame», virkkoi Gilbert syvän alakuloisesti,
+»kietokaa ne lapset kuninkaalliseen viittaanne, Maria Teresian
+sotaviittaan ja viekää ne mukananne Ranskasta, sillä olette oikeassa,
+kansa syö teidät ja lapset kanssanne. Mutta aikaa ei ole tuhlata,
+rientäkää, madame, kiiruhtakaa!»
+
+»Ettekä te vastusta tätä lähtöä, herra tohtori?»
+
+»Kaukana siitä», vastasi Gilbert. »Nyt kun tiedän teidän todelliset
+tarkoitusperänne, minä autan teitä, madame.»
+
+»No, sehän sopii mainiosti», sanoi kuningatar, »sillä minä tunnen erään
+aatelismiehen, joka on valmis toimimaan, uhrautumaan, kuolemaan!»
+
+»Ah, madame», huudahti Gilbert kauhistuneena, »tarkoitatteko markiisi
+de Favrasia?»
+
+»Kuka teille on sanonut hänen nimensä? Kuka teille on paljastanut hänen
+aikeensa?»
+
+»Voi, madame, varokaa! Häntäkin vainoo kohtalokas enne.»
+
+»Saman profeetan taholta?»
+
+»Yhä, madame.»
+
+»Entä mikä kohtalo odottaa markiisia sen ennustajan mukaan?»
+
+»Ennenaikainen, kauhea, häpeällinen kuolema, niinkuin se, josta äsken
+puhuitte.»
+
+»Olitte oikeassa, ei ole aikaa tuhlata, jos mieli saada se
+tuhonennustaja valehtelijaksi.»
+
+»Aiotteko lähettää markiisi de Favrasille sanan, että hyväksytte hänen
+apunsa?»
+
+»Hänen luonansa on paraikaa viestinviejä, herra Gilbert, ja minä odotan
+hänen vastaustaan.»
+
+Silloin ja juuri kun Gilbert itsekin kauhistuen niitä olosuhteita,
+joihin hän oli kietoutunut, kohotti käden otsalleen saadakseen sitä
+tietä valaistusta tilanteeseen, astui madame de Lamballe huoneeseen ja
+kuiskasi pari sanaa kuningattaren korvaan.
+
+»Tulkoon, tulkoon heti!» huudahti kuningatar. »Tohtori tietää kaikki.
+Herra tohtori», jatkoi hän, »sieltä tulee herra Isidor de Charny, hän
+tuo markiisi de Favrasin vastauksen. Huomenna kuningatar on lähtenyt
+Pariisista, ylihuomenna me olemme Ranskan rajojen ulkopuolella. Tulkaa,
+parooni, tulkaa... Hyvä jumala, mikä teidän on ja miksi olette noin
+kalpea?»
+
+»Prinsessa de Lamballe sanoi, että minä voisin puhua tohtori Gilbertin
+kuullen?» kysyi Charny.
+
+»Hän puhui totta. Kertokaa, kertokaa! Oletteko tavannut markiisi de
+Favrasin? Markiisi on valmis... me hyväksymme hänen tarjouksensa... me
+lähdemme Pariisista, me lähdemme Ranskasta...»
+
+»Markiisi de Favras vangittiin tunti sitten Beaurepaire-kadulla ja
+vietiin Châteletiin», vastasi Isidor.
+
+Kuningattaren katse kohtasi Gilbertin katseen kirkkaana, epätoivoisena
+ja vihaa huokuvana.
+
+Mutta Marie-Antoinetten voimat näyttivät tyhjentyneen tähän salamaan.
+
+Gilbert lähestyi häntä ja sanoi syvää sääliä ilmaisevalla äänellä:
+
+»Madame, jos voisin olla teille joksikin hyödyksi, niin käskekää.
+Kykyni, alttiuteni, elämäni, kaikki panen teidän jalkojenne juureen.»
+
+Kuningatar kohotti hitaasti katseensa tohtoriin.
+
+Sitten hän virkkoi verkkaisella, alistuneella äänellä:
+
+»Herra Gilbert, te, joka olette niin oppinut ja olette ollut mukana
+tämänaamuisessa kokeessa, luuletteko, että kauhean koneen tuottama
+kuolema on tosiaankin niin helppo kuin sen keksijä väittää?»
+
+Gilbert huoahti ja peitti kasvot käsillään.
+
+Samaan aikaan Monsieur, joka tiesi kaikki mitä halusikin tietää,
+sillä huhu markiisi de Favrasin vangitsemisesta oli levinnyt parissa
+sekunnissa kautta koko palatsin, pyysi kaikessa kiireessä vaununsa ja
+lähti, tiedustelematta kuningattaren vointia ja miltei hyvästelemättä
+kuningasta.
+
+Ludvig XVI asettui hänen tiellensä ja sanoi:
+
+»Veljeni, teillä ei nähdäkseni ole niin kiire palata
+Luxembourg-palatsiin, ettei teillä olisi aikaa antaa minulle pikku
+neuvoa. Mitä minun pitäisi teidän mielestänne tehdä?»
+
+»Haluatte kysyä, mitä minä tekisin teidän asemassanne?»
+
+»Niin.»
+
+»Minä hylkäisin markiisi de Favrasin ja vannoisin uskollisuudenvalan
+hallitusmuodolle.»
+
+»Kuinka luulette minun voivan vannoa valan hallitusmuodolle, joka ei
+ole vielä valmiskaan?»
+
+»Sitä suuremmalla syyllä, veljeni», vastasi Monsieur silmissä se karsas
+ja teennäinen katse, joka lähti hänen sydämensä syvimmistä sopukoista,
+»sitä suuremmalla syyllä, koska teidän ei tarvitse pitää valaanne».
+
+Kuningas oli jonkun tovin mietteissään.
+
+»Olkoon niin», sanoi hän, »se ei silti estä minua kirjoittamasta herra
+de Bouillélle, että suunnitelmamme pysyy yhä, mutta sen toteuttaminen
+on siirtynyt tuonnemmaksi. Tämä viivästyminen antaa kreivi de Charnylle
+aikaa suunnitella valmiiksi tien, jota meidän on kuljettava.»
+
+
+
+
+XIV
+
+Monsieur kieltää Favrasin ja kuningas vannoo valan hallitusmuodolle
+
+
+Markiisi de Favrasin vangitsemista seuranneena päivänä luettiin
+kaikkialla Pariisissa seuraavaa omituista julistusta: /# »Markiisi
+de Favras (Royale-aukion varrella) vangittiin puolisoineen 24
+ja 25 p:n välisenä yönä, koska hän oli suunnitellut nostattaa
+aseihin kolmekymmentätuhatta miestä murhaamaan Lafayetten ja
+kaupunginvaltuuston puheenjohtajan sekä sitten estämään meiltä
+elintarpeitten saannin.
+
+Monsieur, kuninkaan veli, oli hankkeen johdossa.
+
+Barauz».
+
+On helposti ymmärrettävissä, minkä omituisen vallankumouksen moinen
+julistus synnytti vuoden 1790 Pariisissa, joka oli niin lopen herkkä
+kuohahtamaan.
+
+Sytytetty ruutipanos ei olisi aiheuttanut nopeampaa leimahdusta kuin
+mikä syntyi kaikkialla, missä tämä palopaperi kulki.
+
+Ensin se joutui kaikkien käsiin, kahta tuntia myöhemmin jokainen tiesi
+sen sydämellään.
+
+Kuudennenkolmatta päivän illalla kaupunginvaltuuston jäsenet olivat
+kokoontuneet kaupungintaloon neuvottelemaan. Heidän lukiessaan
+tutkintokomitean vangitsemismääräystä, joka oli juurikään heille
+jaettu, tuli vahtimestari ilmoittamaan, että Monsieur pyysi päästä
+valtuuston puheille.
+
+»Monsieur?» toisti kunnon Bailly, joka johti puhetta kokouksessa. »Kuka
+monsieur?»
+
+»Monsieur, kuninkaan veli», vastasi vahtimestari.
+
+Nämä sanat kuullessaan valtuuston jäsenet silmäilivät toisiaan.
+
+Monsieurin nimi oli illasta aamuun saakka ollut kaikkien huulilla.
+
+Mutta he nousivat katsellen yhä toisiaan.
+
+Bailly loi kysyvän silmäyksen ympärilleen ja koska ne mykät
+vastaukset, jotka hän luki virkatoveriensa silmistä, näyttivät hänestä
+yksimielisiltä, virkkoi hän vahtimestarille:
+
+»Ilmoittakaa Monsieurille, että vaikka meitä kummastuttaakin hänen
+meille suomansa kunnia, olemme valmiit ottamaan hänet puheillemme.»
+
+Tovin kuluttua Monsieur opastettiin kokoushuoneeseen.
+
+Hän tuli yksin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hänen tavallisestikin
+epävarma käyntinsä oli tänä iltana entistäkin horjahtelevampaa.
+
+Prinssin onneksi oli sillä summattomalla hevosenkengän muotoisella
+pöydällä, jonka ääressä valtuuston jäsenet työskentelivät, kynttilä
+kunkin jäsenen vieressä, joten tämän hevosenkengän keskikohdalla
+vallitsi joltinenkin hämärä.
+
+Monsieur huomasi tämän seikan ja näytti rauhoittuvan.
+
+Hän loi vielä kerran aran silmäyksen tähän monipäiseen seuraan, jossa
+hän toki huomasi kunnioitusta ystävällisen mielialan asemasta, ja
+virkkoi aluksi vapisevalla, mutta sitten yhä varmentuvalla äänellä:
+
+ »Hyvät herrat, halu torjua ilkeämielinen herjaus tuo minut teidän
+ pariinne. Teidän tutkintokomiteanne määräyksestä vangittiin toissa
+ päivänä markiisi de Favras ja tänään levitetään innokkaasti huhua,
+ että minä olen läheisissä suhteissa häneen.»
+
+Hieno hymy häivähti kuulijoiden kasvoilla ja heikko supina seurasi tätä
+Monsieurin puheen alkuosaa.
+
+Hän jatkoi:
+
+ »Pariisin kaupungin kansalaisena olen katsonut velvollisuudekseni itse
+ valaista teille niitä ainoita suhteita, joissa olen ollut herra de
+ Favrasiin.»
+
+Kuten hyvin arvaa, herrojen valtuustonjäsenten tarkkaavaisuus tuli nyt
+kahta herkemmäksi. Saataisiinhan nyt kuulla Monsieurin omasta suusta —
+kukin saisi uskoa mitä halusi — missä suhteissa hänen kuninkaallinen
+korkeutensa oli ollut herra de Favrasiin.
+
+Hänen kuninkaallinen korkeutensa jatkoi seuraavaan tapaan:
+
+ »Vuonna 1772 herra de Favras tuli sveitsiläiskaartiini ja erosi siitä
+ vuonna 1775. Sen koommin en ole puhunut hänen kanssansa.»
+Kokoontuneesta seurasta kuului epäilevää mutinaa, mutta Baillyn katse
+tukahdutti tämän supinan, ja Monsieur jäi epätietoiseksi, ilmaisiko se
+hyväksymistä vai tuomitsemista.
+
+Monsieur jatkoi:
+
+ »Monta kuukautta olen ollut vailla vakinaisia tulojani ja koska
+ olin huolissani eräistä melkoisista maksueristä, jotka minun oli
+ suoritettava tammikuussa, toivoin voivani tulla toimeen rasittamatta
+ valtion rahastoa. Olin sen vuoksi päättänyt järjestää lainan. Parisen
+ viikkoa sitten herra de Ia Châtre mainitsi minulle, että markiisi de
+ Favras pystyisi hommaamaan minulle tämän lainan eräältä genualaiselta
+ pankkimieheltä. Minä siis allekirjoitin kahden miljoonan suuruisen
+ obligatiolainan, joka oli välttämätön summa maksaakseni vuoden alussa
+ tekemäni tilaukset ja selviytyäkseni talousmenoistani. Koska tämä
+ asia oli puhtaasti taloudellista laatua, uskoin sen intendenttini
+ hoidettavaksi. En ole nähnyt herra de Favrasia, en ole edes
+ kirjoittanut hänelle, en ole ollut minkäänlaisessa kosketuksessa hänen
+ kanssaan. Mitä hän on tehnyt, on minulle tyystin tuntematonta.»
+
+[Olemme tavuakaan muuttamatta jäljentäneet tähän Monsieurin omat sanat.]
+
+Kuulijoitten taholta lähtenyt ivanaurahdus todisti, etteivät kaikki
+olleet ilman muuta valmiit uskomaan tätä prinssin kummanlaista
+vakuutusta, joka antoi välittäjän tehtäväksi ‒ häntä edes tapaamatta
+— järjestää kahden miljoonan lainan, varsinkin kun tämä välittäjä oli
+hänen entisiä kaartilaisiaan.
+
+Monsieur punehtui ja varmaankin haluten nopeasti selviytyä kierosta
+asemasta, johon oli sotkeutunut, hän jatkoi vilkkaasti:
+
+»Ja kuitenkin, hyvät herrat, kuulin eilen, että kaupungilla levitettiin
+vallan ylettömästi muuatta paperia, joka oli kyhätty seuraavaan
+muotoon...»
+
+Ja Monsieur luki — ihan suotta, sillä kaikilla oli se kädessä tai
+muistissa — julistuksen, jonka vastikään selostimme lukijalle.
+
+Kun hän luki sanat »Monsieur, kuninkaan veli, oli hankkeen johdossa»,
+kumarsivat kaikki valtuuston jäsenet.
+
+Halusivatko he sillä sanoa olevansa julistuksen kannalla? Halusivatko
+he selvästi ja mutkattomasti ilmaista olevansa selvillä syytöksen
+kantavuudesta?
+
+Monsieur jatkoi:
+
+ »Ette varmaankaan odottane minun alentuvan puhdistautumaan
+ moisesta alhaisesta rikoksesta. Mutta aikana, jolloin kaikkein
+ mielettömimmätkin herjaukset voivat helposti merkitä parhaatkin
+ kansalaiset vallankumouksen vihollisiksi, olen arvellut, hyvät herrat,
+ velvollisuuteni kuningasta, teitä ja itseäni kohtaan vaativan tämän
+ jutun seikkaperäistä käsittelyä, jotta yleinen mielipide ei voisi
+ hetkeäkään olla epätietoinen sen oikeasta laadusta. Siitä lähtien
+ kun minä aateliston toisessa kokouksessa selvitin kantani siitä
+ peruskysymyksestä, joka yhä jakoi mielet, olen jatkuvasti uskonut,
+ että suuri vallankumous oli valmis ja kuningas pyrkimyksineen,
+ hyveineen ja korkeine arvoineen sen johtaja, koska se ei voinut olla
+ edullinen kansalle olematta samalla hyödyksi itsevaltiaalle, ja että
+ kuninkaanvallan tuli olla kansallisvapauden tuki ja kansallisvapauden
+ olla kuninkaan vallan perustus...»
+
+Vaikkei tämän lauseen sanamuoto ollutkaan ihan selvä, sai tottumus
+taputtaa käsiä eräille sanayhdistelmille taputtamaan käsiä koko
+lauseelle.
+
+Monsieur tuli rohkeammaksi, korotti äänensä ja jatkoi puhutellen
+valtuuston jäseniä hieman vakuuttavammin:
+
+ »Mainittakoon yksikin teko, yksikin lause, joka poikkeaisi nyt
+ esittämistäni periaatteista ja osoittaisi, että minkälaisiin
+ olosuhteisiin minut on pantukin kuninkaan ja kansan onni olisi
+ lakannut olemasta ajatusteni ja pyrkimysteni ainoa kohde. Tähän asti
+ minulla on oikeus vaatia, että minua uskotaan. En ole milloinkaan
+ muuttanut tunteitani ja periaatteitani enkä muuta niitä milloinkaan!»
+
+Vaikka olemmekin romaaninsepittäjä, olemme hetkeksi tunkeutuneet
+historian alalle selostaessamme hänen kuninkaallisen korkeutensa
+pitkäveteisen puheen kaikessa laajuudessaan. Romaaninlukijoittenkin on
+hyvä tietää, minkälainen oli viidenneljättä vuoden ikäisenä prinssi,
+joka kuusikymmenvuotiaana tyrkytti meille hallitusmuodon, jota koristaa
+sen 14. pykälä.
+
+Mutta koska emme mieli kohdella Baillyta sen huonommin kuin hänen
+kuninkaallista korkeuttansakaan, jäljennämme tähän Pariisin määrin
+vastauksen, kuten olemme jäljentäneet Monsieurin puheenkin.
+
+Bailly vastasi:
+
+ »Monsieur, Pariisin valtuuston jäsenet tuntevat suurta tyytyväisyyttä,
+ kun näkevät keskuudessaan rakastetun kuninkaansa veljen, Ranskan
+ vapauden uudistajakuninkaan veljen. Teitä, kuninkaallisia veljeksiä,
+ yhdistävät samat tunteet. Monsieur on osoittautunut kuningaskunnan
+ ensimmäiseksi kansalaiseksi äänestäessään kolmannen säädyn hyväksi
+ aateliston toisessa kokouksessa. Hän on ollut miltei yksin sillä
+ kannalla muutaman tuiki harvan kansanystävän kanssa ja hän on lisännyt
+ oikeamielisyyden arvon muihin kansan kunnioitusta ilmaiseviin
+ arvonimiinsä. Monsieur on siis ensimmäinen kansalais-yhdenvertaisuuden
+ alkuunpanija. Hän antaa siitä uuden todistuksen tulemalla tänään
+ kaupunginvaltuuston puheille ja näyttämällä haluavansa, että häntä
+ arvostellaan vain isänmaallisen mielialansa nojalla. Nämä tunteet
+ merkitään talteen niissä selityksissä, jotka Monsieur halunnee antaa
+ kansalliskokoukselle. Prinssi kulkee yleisen mielipiteen edellä,
+ kansalainen panee arvon kansalaistoverinsa mielipiteelle, ja minä
+ esitän Monsieurille tämän kokouksen nimessä ne kunnioituksen ja
+ kiitollisuuden tunteet, jotka se on velkaa hänen mielialalleen, hänen
+ kunnioittavalle läsnäololleen ja ennen kaikkea sille seikalle, että
+ hän pitää niin suuressa arvossa vapaitten ihmisten arvostelua.»
+
+Koska Monsieur ilmeisesti oivalsi, että vaikka Bailly ylistikin näin
+kaunopuheisesti hänen menettelyään, voitiin tätä menettelyä arvioida
+eri tavoilla, vastasi hän kasvoilla se isällinen ilme, jonka hän osasi
+niin taitavasti valita, milloin siitä saattoi olla hänelle hyötyä.
+
+ »Hyvät herrat, täyttämäni velvollisuus on ollut kiusallinen
+ hyveelliselle sydämelle, mutta olen saanut kauniin palkkion niistä
+ tunteista, jotka tämä kokous on minulle ilmaissut, ja minun suuni
+ aukenee enää vain pyytämään armoa niille, jotka ovat minua loukanneet.»
+
+Kuten huomataan, ei Monsieur velvoittanut itseään eikä kokousta
+mihinkään. Kenelle hän pyysi armoa? Ei Favrasille, sillä kukaan
+ei tiennyt, oliko Favras syyllinen, eikä Favras sitäpaitsi ollut
+loukannutkaan Monsieuria.
+
+Ei, Monsieur pyysi yksinkertaisesti armoa häntä syyttävän julistuksen
+nimettömälle kyhääjälle, mutta tämä kyhääjä ei kaivannut armoa, koska
+hän oli tuntematon.
+
+Historioitsijat sivuuttavat varsin usein ruhtinasten erheet, niitä edes
+huomaamatta, niin usein, että meidän romaaninsepittäjien tehtäväksi
+tulee sellaisissa tapauksissa suorittaa heidän työnsä silläkin uhalla,
+että romaani joltakin luvultaan tulee yhtä ikävystyttäväksi kuin on
+historia.
+
+On sanomattakin selvää, että puhuessamme sokeista historioitsijoista
+tai ikävystyttävistä historioista jokainen tietää, minkälaisia
+historioitsijoita ja historioita me tarkoitamme.
+
+Monsieur oli siis omalta osaltaan toteuttanut osan siitä neuvosta,
+jonka oli antanut veljelleen Ludvig XVI:lle.
+
+Hän oli kieltänyt markiisi de Favrasin, ja kuten on nähty kelpo Baillyn
+hänelle vuodattamista ylistyssanoista, asia oli menestynyt oivallisesti.
+
+Sitä seikkaa varmaankin ajatellen Ludvig XVI päätti puolestaan vannoa
+uskollisuudenvalan hallitusmuodolle.
+
+Niinpä eräänä aamupäivänä vahtimestari tuli ilmoittamaan
+kansalliskokouksen puheenjohtajalle, joka sinä päivänä oli herra
+Bureaux de Puzy — kuten kaupunginvaltuuston vahtimestari oli tullut
+ilmoittamaan Monsieurin — että kuningas yhden tai kahden ministerin ja
+kolmen tai neljän upseerin seurassa kolkutti maneesin ovelle, kuten
+Monsieur oli kolkuttanut kaupungintalon ovelle.
+
+Kansanedustajat silmäsivät toisiaan kummastellen. Mitä sanottavaa
+heille lienee kuninkaalla, joka niin kauvan oli kulkenut erillään
+heistä?
+
+Ludvig XVI opastettiin sisälle ja puheenjohtaja luovutti hänelle
+tuolinsa.
+
+Kuinka tahansa, koko sali puhkesi hyväksymishuutoihin. Paitsi Pétionia,
+Camille Desmoulinsia ja Maratia koko Ranska oli tai luuli olevansa
+vielä kuningasmielinen.
+
+Kuningas oli tuntenut tarvetta tulla onnittelemaan kansalliskokousta
+sen suorittamien töiden johdosta; hän tuli kiittämään, että Ranska
+oli niin kauniisti jaettu departementteihin. Mutta ennen muuta hän ei
+mielinyt viivästyttää lausumista — sillä se tunne tukahdutti häntä —
+palavaa harrastustaan hallitusmuotoa kohtaan.
+
+Puheen alku — älkäämme unohtako, että musta tai valkoinen,
+kuningasmielinen tai perustuslaillinen, aristokraatti tai
+isänmaanystävä, ei ainoakaan kansanedustaja tiennyt mihin kuningas
+pyrki — puheen alku synnytti eräänlaista huolestumista, keskiosa
+valmisti mielialaa kiitollisuuteen, mutta loppu — ah, loppu! — loppu
+liehtoi kansalliskokouksen tunteet hurmiotilaan.
+
+Kuningas ei voinut vastustaa haluaan ilmaista harrastustaan sitä pientä
+vuoden 1791 hallitusmuotoa kohtaan, joka ei ollut vielä syntynytkään.
+Kuinka enää kävisikään, kun se tulisi täydellisesti päivänvaloon?
+
+Silloin ei kuningas tuntisikaan sitä kohtaan pelkkää harrastusta, vaan
+kiihkomielistä innostusta.
+
+Emme tässä selosta kuninkaan puhetta, sillä sitä tulisi kuusi sivua!
+Riittää kun olemme selostaneet Monsieurin puheen, jota oli vain yksi
+sivu ja joka sekin tuntui meistä hirvittävän pitkältä.
+
+Ludvig XVI ei sentään tuntunut liian ikävystyttävältä
+kansalliskokouksesta, joka itki hereästi häntä kuunnellessaan.
+
+Sanoessamme, että se itki, emme puhu vertauskuvallisesti: Barnave
+itki, Lameth itki, Duport itki, Mirabeau itki, Barrère itki. Se oli
+todellinen vedenpaisumus.
+
+Kansalliskokous tuli ihan tolkuttomaksi. Se nousi yhtenä miehenä,
+parvekeyleisökin nousi. Kukin kohotti kätensä ja vannoi uskollisuutta
+tälle hallitusmuodolle, jota ei vielä ollut olemassakaan.
+
+Kuningas poistui. Mutta kuningas ja kansalliskokous eivät voineet erota
+toisistaan tällä tavalla. Kokous lähtee hänen perässään, se rientää,
+saattaa häntä, saapuu Tuilerieihin ja kuningatar ottaa sen vastaan.
+
+Kuningatar! Hänpä ei olekaan haltioissaan, tämä Maria Teresian kova
+tytär, hänpä ei itke, tuo Leopoldin arvokas sisar; hän osoittaa kansan
+edustajille poikaansa ja sanoo:
+
+»Hyvät herrat, minussa vallitsevat samat tunteet kuin kuninkaassakin.
+Kaikesta sydämestäni ja liikutettuna yhdyn siihen tekoon, johon hellä
+huolehtiminen kansasta on saanut hänet ryhtymään. Tässä on poikani;
+minä en unohda mitään opettaakseni häntä hyvissä ajoin omaksumaan
+maailman parhaimman isän hyveet, kunnioittamaan kansalaisvapautta ja
+pitämään arvossa lakeja, joiden lujimman tuen toivon hänestä tulevan.»
+
+Oikea intomieli ei jäähdy moisesta puheesta; kansalliskokouksen
+innostus oli kuumennut hehkuvan valkoiseksi. Ehdotettiin, että
+vala vannottaisiin heti paikalla. Se muovailtiin käden käänteessä.
+Puheenjohtaja pyysi ensimmäisen puheenvuoron:
+
+»Minä vannon uskollisuutta kansalle, laille ja kuninkaalle ja kaikin
+voimin tukevani hallitusmuotoa, jonka kansalliskokous on säätänyt ja
+kuningas vahvistanut.»
+
+Ja kaikki kansalliskokouksen jäsenet — yhtä ainoaa lukuun ottamatta —
+kohottivat kätensä ja kukin vuorollaan toisti: »Minä vannon.»
+
+Tätä ylen onnellista tapausta, joka palautti ilon kansalliskokoukseen,
+tyynnytti Pariisin ja rauhoitti Ranskan, seurasi kymmenen päivää,
+jotka vietettiin juhlin, tanssiaisin ja ilotulituksin. Kaikilta
+tahoilta kuului vain vannottuja valoja. Kaikkialla vannottiin,
+vannottiin Grève-torilla, kaupungintalossa, kirkoissa, kaduilla ja
+julkisilla paikoilla. Isänmaalle pystytettiin alttareja, niiden ääreen
+vietiin koululaiset ja koululaiset vannoivat kuin olisivat jo olleet
+aikaihmisiä ja kuin olisivat tienneet mitä vala merkitsee.
+
+Kansalliskokous määräsi kiitosjumalanpalveluksen, johon se otti osaa
+yhtenä miehenä. Alttarin ääressä, Jumalan kasvojen edessä, uudistettiin
+jo vannottu vala.
+
+Mutta kuningas ei mennyt Notre-Dameen eikä siis liioin vannonut.
+
+Hänen poissaolonsa huomattiin, mutta oltiin niin iloisia, luottavia,
+että tyydyttiin ensimmäiseen verukkeeseen, jonka hän suvaitsi esittää.
+
+»Miks'ette ollut kiitos-jumalanpalveluksessa? Miksette ole vannonut
+valaa alttarin ääressä kuten toiset?» kysäisi kuningatar ivallisesti.
+
+»Koska minä voin kyllä valehdella, madame», vastasi Ludvig XVI, »mutta
+en halua tehdä väärää valaa».
+
+Kuningatar hengähti helpotuksesta.
+
+Hän oli, kuten kaikki muutkin, tähän saakka uskonut kuninkaan
+vilpittömään mieleen.
+
+
+
+
+XV
+
+Aatelismies
+
+
+Tämä kuninkaan vierailu kansalliskokouksessa oli tapahtunut helmikuun 4
+päivänä 1790.
+
+Lähes kaksi viikkoa myöhemmin, toisin sanoen saman kuun 17 ja 18
+päivien välisenä yönä Châteletin kuvernöörin poissaollessa — hän oli
+päivemmällä pyytänyt ja saanut loman mennäkseen Soissonsiin kuolevaa
+äitiään tervehtimään ilmestyi vankilan portille muuan mies, mukanaan
+poliisipäällikön varmentama määräys, jonka nojalla tulijalla oli oikeus
+päästä todistajitta keskustelemaan markiisi de Favrasin kanssa.
+
+Emme uskalla sanoa, oliko määräys oikea vai väärennetty, mutta kaikissa
+tapauksissa apulaiskuvernööri, joka herätettiin sitä tarkastamaan,
+hyväksyi sen oikeaksi, koskapa määräsi, että myöhäisestä hetkestä
+huolimatta määräyksen esittäjä opastettaisiin herra de Favrasin koppiin.
+
+Minkä jälkeen, luottaen vankilan sisä- ja ulkovartijoitten tarkkaan
+vartijatoimeen, hän palasi vuoteelleen jatkaakseen näin ikävästi
+keskeytettyä yöuntansa.
+
+Vieras väitti, että ottaessaan salkusta poliisipäällikön määräystä
+hän oli pudottanut jonkun tärkeän paperin, otti lampun ja haki
+paperia lattialta, kunnes näki Châteletin apulaispäällikön poistuvan
+huoneeseensa. Silloin hän selitti, että arveli unohtaneensa paperin
+yöpöydälleen, mutta pyysi kuitenkin, että jos paperi löydettäisiin, se
+annettaisiin hänelle, kun hän poistuisi vankilasta.
+
+Sitten hän antoi lampun häntä odottavalle vartijalle ja kehoitta tätä
+opastamaan hänet herra de Favrasin koppiin.
+
+Vartija aukaisi erään oven, päästi tuntemattoman ohitseen, meni sitten
+itsekin ja sulki oven jälkeensä.
+
+Hän näytti katselevan tätä tuntematonta uteliaasti ikäänkuin odottaisi
+tämän millä hetkellä tahansa lausuvan hänelle jonkun tärkeän
+ilmoituksen.
+
+Miehet laskeutuivat kaksitoista porrasta ja tulivat maanalaiseen
+käytävään. Sitten tuli eteen toinen ovi, jonka vartija avasi ja sulki
+kuten ensimmäisenkin.
+
+Tuntematon ja hänen oppaansa olivat tällöin eräänlaisella
+porrastasokkeella ja heidän oli nyt laskeuduttava toinen porraskerros.
+Tuntematon pysähtyi, upotti katseensa pimeän käytävän syvyyksiin ja
+tultuaan varmaksi, että pimeys oli yhtä yksinäinen kuin mykkäkin, hän
+kysyi:
+
+»Te olette vartija Louis?»
+
+»Niin olen», vastasi vartija.
+
+»Amerikkalaiseen looshiin kuuluva veli?»
+
+»Niin.»
+
+»Teidät toimitti tänne viikko sitten muuan salaperäinen käsi
+suorittamaan täällä erään tuntemattoman tehtävän?»
+
+»Juuri niin.»
+
+»Ja te olette valmis siihen tehtävään?»
+
+»Olen valmis.»
+
+»Teidän piti saada määräykset eräältä mieheltä...?»
+
+»Niin, messiaalta.»
+
+»Mistä teidän tuli tuntea tuo mies?»
+
+»Kolmesta paidanrintaan ommellusta kirjaimesta.»
+
+»Minä olen se mies... ja tässä näette ne kolme kirjainta.»
+
+Tämän sanottuaan vieras aukaisi röyhelökauluksensa ja osoitti
+paidanrintaan ommeltua kolmea kirjainta — samoja kirjaimia, jotka
+näiden kuvaustemme kehittyessä ovat useammin kuin kerran vaikuttaneet
+perin tehokkaalla tavalla: L.P.D.
+
+»Mestari», virkkoi vartija kumartaen, »tottelen käskyjänne».
+
+»Hyvä. Avatkaa herra de Favrasin kopin ovi ja olkaa valmis noudattamaan
+muita käskyjäni.»
+
+Vartija kumarsi mitään vastaamatta, lähti kulkemaan edellä
+valaistukseen tietä ja pysähtyi matalan oven eteen.
+
+»Olemme perillä, mutisi hän.
+
+Tuntematon nyökkäsi. Lukkoon työnnetty avain narahti kahdesti ja ovi
+aukeni.
+
+Vaikka vangin varalta olikin turvauduttu mitä ankarimpiin
+varmuuskeinoihin, jopa niin, että hänet oli teljetty parikymmentä
+jalkaa syvällä olevaan maanalaiseen koppiin, oli sentään pantu
+jonkunlaista huomiota hänen henkilöarvoonsa. Hänellä oli puhdas vuode
+ja valkoiset hurstit. Vuoteen vieressä oli pöytä täynnä kirjoja,
+lisäksi mustetolppo, kyniä ja paperia, jotka ilmeisesti oli tuotu
+puolustuspuheen valmistelua varten.
+
+Sammutettu lamppu oli keskellä.
+
+Nurkassa olevalla toisella pöydällä välkkyi pukeutumistarpeita, jotka
+olivat peräisin markiisin vaakunalla somistellusta käsilaukusta.
+Seinälle oli kiinnitetty pieni kuvastin, sekin kotoisin samasta
+laukusta.
+
+Markiisi de Favras nukkui niin sikeästi, että oven auetessa,
+tuntemattoman lähestyessä vuodetta, vartijan asettaessa toisen lampun
+entisen viereen ja poistuessa saatuaan vieraalta merkin, hän ei
+havahtunut näin syntyneeseen meluun ja liikkeeseen.
+
+Tuntematon silmäili hetken aikaa tätä nukkuvaa miestä syvän
+alakuloisena. Sitten hän näytti muistavan hetkien olevan kalliita ja
+vaikka hänestä tuntuikin ikävältä häiritä noin miellyttävää lepoa, hän
+laski kätensä nukkuvan olkapäälle.
+
+Vanki säpsähti, kääntyi nopeasti, silmät selkoselällään, kuten on
+tapa henkilöillä, jotka nukkuvat odottaen heräävänsä johonkin ikävään
+uutiseen.
+
+»Rauhoittukaa, herra de Favras», sanoi tuntematon. »Olen ystävä.»
+
+Markiisi silmäili hetken yöllistä vierastaan kasvoilla epäilevä ilme,
+joka ilmaisi kummastelua, että joku ystävä tuli häntä tervehtimään
+kahdeksantoista, parinkymmenen jalan syvyyteen maan alle.
+
+Sitten hän äkkiä muisti jotakin ja huudahti:
+
+»Ah, herra parooni Zannone...»
+
+»Minä itse, hyvä markiisi.»
+
+Favras katseli hymyillen ympärilleen ja osoittaen paroonille muuatta
+rahia, jolla ei ollut kirjoja eikä vaatteita, hän sanoi:
+
+»Suvainnette, istuutua.»
+
+»Hyvä markiisi», vastasi parooni, »aion ehdottaa teille erästä asiaa,
+joka ei salli pitkää keskustelua, ja koska meillä ei ole aikaa
+tuhlata...»
+
+»Mitä aiotte minulle esittää, hyvä parooni? Toivottavasti se ei koske
+lainaa?»
+
+»Mitä tarkoitatte?»
+
+»Koska takeet, jotka voisin teille antaa, tuntuvat minusta vain
+keskinkertaisen varmoilta.»
+
+»Se ei olisi minulle mikään syy, markiisi, ja minä päinvastoin olisin
+valmis tarjoamaan teille miljoonan.»
+
+»Minulle?» sanoi Favras hymyillen.
+
+»Teille juuri. Mutta koska ette kuitenkaan hyväksyisi ehtojani, en edes
+esitä tarjoustani.»
+
+»No, koska mainitsitte asianne olevan kiireellistä laatua, hyvä
+parooni, niin siirtykää siihen.»
+
+»Tiedättehän, että teidät tuomitaan huomenna, markiisi?» »Tiedän, olen
+kuullut mainittavan jotakin sellaista», vastasi Favras.
+
+»Tiedättekö, että tuomarit, joiden eteen teidät viedään, ovat samoja,
+jotka ovat vapauttaneet Augeardin ja Besenvalin?»
+
+»Tiedän.»
+
+»Tiedättekö, että nämä miehet vapautettiin vain hovin kaikkivoivalla
+välityksellä?»
+
+»Tiedän», vastasi Favras kolmannen kerran eikä hänen äänensä ollut
+kertaakaan värähtänyt näiden kolmen vastauksen aikana.
+
+»Varmaankin toivotte, että hovi tekee hyväksenne saman, mitä
+edeltäjiennekin hyväksi?»
+
+»Ne henkilöt, joiden kanssa minulla on ollut kunnia työskennellä sen
+hankkeen hyväksi, joka on tuonut minut tänne, tietävät mitä heidän on
+tehtävä minun suhteeni, herra parooni. Mitä he tekevät, on hyvin tehty.»
+
+»He ovat jo ilmaisseet kantansa teihin nähden, herra markiisi, ja minä
+voin sanoa teille, mitä he ovat tehneet.»
+
+Favras ei näyttänyt olevan halukas sitä kuulemaan.
+
+»Kuninkaan veli», jatkoi vieras, »on käynyt kaupungintalossa ja
+selittänyt, että hän tuskin tuntee teitä, että te tulitte vuonna 1772
+hänen sveitsiläiskaartinsa palvelukseen, erositte vuonna 1775 ja sen
+koommin hän ei ole tavannut teitä.»
+
+Favras nyökäytti hyväksyvästi päätänsä.
+
+»Kuningas puolestaan ei ole ainoastaan herennyt ajattelemasta pakoa,
+vaan on lisäksi tämän kuun neljäntenä liittynyt kansalliskokoukseen ja
+vannonut valan hallitusmuodolle.»
+
+Favrasin huulilla väikkyi hymy.
+
+»Epäilettekö sitä?» kysyi parooni.
+
+»En sano sitä enkä tätä», vastasi Favras.
+
+»Kuten huomaatte, markiisi, ei Monsieuriin ole luottamista, eikä
+kuninkaaseenkaan voi luottaa...»
+
+»Asiaan, herra parooni.»
+
+»Te joudutte siis tuomarienne eteen...»
+
+»Minulla on ollut kunnia kuulla teidän jo maininneen siitä.»
+
+»Teidät tuomitaan...»
+
+»Todennäköisesti.»
+
+»Kuolemaan...!»
+
+»Se on mahdollista.»
+
+Favras kumarsi kuin mies, joka on valmis ottamaan vastaan minkälaisen
+iskun tahansa.
+
+»Mutta», jatkoi parooni, »tiedättekö, minkälaiseen kuolemaan, hyvä
+markiisi?»
+
+»Onko kuolemia kaksi, hyvä parooni?»
+
+»Ah, niitä on kymmenen, on häpeäpaalu, silpominen, silmukka,
+teiliratas, hirsipuu, mestauspölkky... tai oikeammin, viime viikolla
+vielä olivat kaikki nämä kuolintavat. Tänään, kuten sanoitte, niitä on
+vain yksi: hirsipuu.»
+
+»Hirsipuu!»
+
+»Niin. Julistettuaan ihmiset yhdenvertaisiksi lain edessä on
+kansalliskokous pitänyt kohtuullisena julistaa ihmiset tasa-arvoisiksi
+myöskin kuolemassa. Ylhäiset ja alhaiset lähtevät tästä maailmasta
+saman portin kautta, heidät hirtetään, markiisi.»
+
+»Ah, ah!» huudahti Favras.
+
+»Jos teidät tuomitaan kuolemaan, teidät hirtetään... hyvin ikävää
+aatelismiehelle, joka ei pelkää kuolemaa — olen siitä varma — mutta
+jota hirsipuu kuvottaa.»
+
+»Ah, herra parooni», virkkoi Favras, »oletteko tullut tänne vain
+kertoaksenne kaikista näistä hyvistä uutisista vai onko teillä vielä
+jotakin parempaa sanottavaa?»
+
+»Olen tullut ilmoittamaan teille, että kaikki on valmista pakonne
+varalta, ja sanomaan teille, että jos haluatte, olette kymmenen
+minuutin kuluttua vankilanne ulkopuolella ja neljänkolmatta tunnin
+kuluttua poissa Ranskasta.»
+
+Favras tuumi hetken eikä paroonin esitys näyttänyt aiheuttaneen hänessä
+vähäisintäkään mielenliikutusta. Sitten hän kysyi haastattelijaltaan:
+
+»Tuleeko tämä tarjous hänen kuninkaallisen korkeutensa taholta?»
+
+»Ei, herra markiisi, sen teen minä yksityisesti.»
+
+Favras silmäili paroonia.
+
+»Te, herra?» sanoi hän. »Entä miksi?»
+
+»Koska olette herättänyt minussa mielenkiintoa, markiisi.»
+
+»Mitä mielenkiintoa minä voin teissä herättää, herra parooni?» uteli
+Favras. »Olette tavannut minut kahdesti.»
+
+»Miestä ei tarvitse tavata edes kahta kertaa tunteakseen hänet, hyvä
+markiisi. Nähkääs, oikeat aatelismiehet ovat harvinaisia, ja minä
+haluan säilyttää niistä yhden, en Ranskalle, vaan ihmiskunnalle.»
+
+»Eikö teillä ole muuta syytä?»
+
+»On kyllä, herra markiisi, se näet, että hankkiessani teille kahden
+miljoonan lainan ja varustaessani teidät rahoilla olen valmistanut
+teille keinon mennä tänään paljastetussa hankkeessanne pitemmälle
+kuin muutoin olisitte voinut ja että minä siis tietämättäni olen
+osallistunut teidän kuolemaanne.»
+
+Favras hymähti.
+
+»Ellette ole tehnyt muuta rikosta kuin sen, nukkukaa rauhassa», sanoi
+hän, »annan teille synninpäästön».
+
+»Mitä!» huudahti parooni. »Kieltäydyttekö pakenemasta?»
+
+Favras ojensi hänelle kätensä.
+
+»Kiitän teitä kaikesta sydämestäni, herra parooni», vastasi hän.
+»Kiitän teitä vaimoni ja lasteni nimessä, mutta minä kieltäydyn...»
+
+»Koska kenties arvelette suunnitelmani huonosti laadituksi, markiisi,
+ja koska pelkäätte, että epäonnistunut pakoyritys vain pahentaa
+juttuanne.»
+
+»Uskon, herra parooni, että olette älykäs mies, vieläpä uhkarohkeakin,
+koska itse ehdotatte minulle tätä pakoa, mutta sanon teille
+toistamiseen, etten halua paeta.»
+
+»Varmaankin te, herra markiisi, pelkäätte, että pakotettuna poistumaan
+Ranskasta joudutte jättämään vaimonne ja lapsenne sinne kurjuuteen...
+Olen ottanut huomioon senkin mahdollisuuden, herra markiisi, ja
+voin tarjota teille tämän salkun, jossa on satatuhatta frangia
+pankkiseteleinä.»
+
+Favras silmäili paroonia ihailevin ilmein.
+
+Sitten hän ravisti päätänsä ja sanoi:
+
+»Se ei ole sitä, hyvä herra. Sanaanne luottaen ja teidän tarvitsematta
+antaa minulle tuota salkkua olisin lähtenyt Ranskasta, jos aikomukseni
+olisi ollut paeta. Mutta vielä kerran, olen tehnyt päätökseni: minä en
+pakene.»
+
+Parooni silmäili miestä, joka näin epäsi hänen tarjouksensa, ikäänkuin
+olisi arvellut, ettei tämä ollut täysijärkinen.
+
+»Päätökseni kummastuttaa teitä, herra parooni», sanoi Favras omituisen
+juhlallisesti, »ja te kysytte itseltänne uskaltamatta, kysyä minulta,
+mikä on saanut minut tekemään tämän omituisen päätöksen kulkea tietäni
+loppuun saakka ja kärsiä kuolemantuskat, olkootpa ne mitä laatua
+tahansa.»
+
+»Olette oikeassa, herra markiisi.»
+
+»No niin, selitän sen teille. Olen kuningasmielinen, hyvä herra, mutten
+niiden lainen, jotka siirtyvät ulkomaille tai piileskelevät Pariisissa.
+Minun maailmankatsomukseni ei ole etuihin sisältyvää laskelmaa, hyvä
+herra. Kuninkaat ovat minulle vain samaa, mitä olisi joku arkkipiispa
+tai paavi, toisin sanoin äsken mainitsemani uskonnon näkyviä edustajia.
+Jos pakenen, arvellaan kuninkaan tai Monsieurin auttaneen minut
+pakosalle. Jos he auttavat minut pakosalle, ovat he rikostovereitani.
+Ja Monsieur, joka on noussut puhujalavalle kieltämään minut, ja
+kuningas, joka on teeskennellyt, ettei tunne minua, saavat iskun, joka
+haihtuu tyhjään avaruuteen. Uskonnot häviävät, herra parooni, kun
+niillä ei ole enää marttyyrejä. No niin, minä pidän pystyssä omaani
+kuolemalla sen hyväksi! Siitä tulee menneisyydelle antamani moite ja
+tulevaisuudelle tarjoamani varoitus!»
+
+»Mutta ajatelkaa toki teitä odottavaa kuolintapaa, markiisi!»
+
+»Mitä häpeällisempi on kuolintapa, herra parooni, sitä ansiokkaampi on
+uhraus. Kristus kuoli ristinpuussa kahden ryövärin välissä.»
+
+»Ymmärtäisin tämän, herra markiisi», huomautti parooni, »jos
+kuolemastanne koituisi kuninkuudelle sama apu, mikä Kristuksen
+kuolemasta koitui ihmiskunnalle. Mutta kuninkaitten erheet ovat niin
+raskaat, herra markiisi, että pelkään, kykeneekö jonkun aatelismiehen,
+kykeneekö edes kuninkaankaan veri niitä puhdistamaan.»
+
+»Se on Jumalan vallassa, herra parooni. Mutta tänä miehuuttomuuden ja
+epäilyksen aikana, jolloin niin monilta puuttuu velvollisuudentunto,
+minä kuolen tuntien lohdutusta tietoisuudesta, että olen täyttänyt
+velvollisuuteni.»
+
+»Ei, ei, herra markiisi!» huudahti parooni kärsimättömästi! »Te
+kuolette yksinkertaisesti katuen, että olette kuollut turhan takia.»
+
+»Kun aseettomaksi joutunut sotamies ei halua paeta, kun hän odottaa
+vihollista, kun hän uhmaa kuolemaa, kun se tapaa hänet, tietää hän
+hyvin, että tämä kuolema on turha, mutta hän päättelee, että pako olisi
+häpeäksi, ja mieluummin hän silloin kuolee...»
+
+»Herra markiisi», intti parooni, »en pidä itseäni vielä lyötynä...»
+
+Hän otti esille kellonsa. Hän huomasi sen osoittavan kolmea aamulla.
+
+»Meillä on vielä tunti aikaa», jatkoi hän. »Istahdan tämän pöydän
+ääreen ja luen puoli tuntia. Harkitkaa sillaikaa ehdotustani. Puolen
+tunnin kuluttua te annatte minulle lopullisen vastauksenne.»
+
+Siirrettyään nojatuolin hän istuutui pöydän ääreen selkä päin vankia,
+aukaisi kirjan ja syventyi lukemaan.
+
+»Hyvää yötä, herra parooni!» sanoi Favras.
+
+Ja hän kääntyi seinään päin varmaankin voidakseen häiriintymättä
+tuumiskella.
+
+Lukija otti pari kolme kertaa kellon esille. Hän oli kärsimättömämpi
+kuin vanki. Kun puoli tuntia oli kulunut, nousi hän ja lähestyi
+vuodetta.
+
+Mutta hän sai odottaa kauan: Favras ei kääntynyt.
+
+Parooni kumartui hänen ylitseen. Vangin säännöllinen, tyyni hengitys
+todisti hänen nukkuvan.
+
+— Kas niin, — tuumi hän itsekseen, — olen lyöty. Mutta tuomiota ei ole
+vielä julistettu. Kenties hän epäilee vielä...
+
+Ja koska hän ei mielinyt herättää miespoloista, jota muutaman päivän
+perästä odotti niin pitkä ja syvä uni, tarttui hän kynään ja kirjoitti
+tyhjälle paperiliuskalle:
+
+ »Kun tuomio on julistettu, kun herra de Favras tuomitaan kuolemaan,
+ kun hän ei voi toivoa enää mitään tuomareiltaan, Monsieurilta eikä
+ kuninkaalta ja jos hän haluaa muuttaa käsityskantansa, kutsuttakoon
+ hän luoksensa vartija Louisin ja sanokoon tälle: '_Olen päättänyt
+ paeta_!' Hänen pakonsa toteuttamiseksi on keinot keksitty.
+
+ Kun herra de Favras istuu kohtalokkailla rattailla, kun herra de
+ Favras rukoilee julkisesti Notre-Damen edustalla, kun herra de
+ Favras paljain jaloin ja kädet sidottuina astuu kaupungintalosta,
+ missä hän tekee testamenttinsa, sen tilavan pihan yli, joka erottaa
+ kaupungintalon portaat Grève-torille pystytetystä hirsipuusta,
+ tarvitsee hänen vain lausua äänekkäästi: '_Haluan pelastua_!' ja hänet
+ pelastetaan.
+
+ _Cagliostro_.»
+
+Tämän tehtyään vieras otti lampun, lähestyi toistamiseen vangin
+vuodetta todetakseen, oliko markiisi herännyt, ja huomattuaan hänen
+yhä nukkuvan siirtyi, kääntymättä enää taakseen, kopin ovelle, jonka
+takana vartija Louis seisoi liikkumattomana ja alistuvana kuten ainakin
+opetuslapsi, joka on valmis kaikkiin uhrauksiin suorittaakseen loppuun
+saakka hänen osakseen pannun suurtyön.
+
+»No, mestari», tiedusti hän, »mitä minun on tämän jälkeen tehtävä?»
+
+»Jäätävä vankilaan ja toteltava herra de Favrasin määräyksiä.»
+
+Vartija kumarsi, otti lampun Cagliostron käsistä ja astui
+kunnioittavasti hänen edellään, kuten kamaripalvelija, joka valaisee
+tietä isännälleen.
+
+
+
+
+XVI
+
+Cagliostron ennustus toteutuu
+
+
+Samana päivänä kello yksi iltapäivällä Châteletin vankilasihteeri
+tuli neljän aseellisen miehen seurassa markiisi de Favrasin koppiin
+ilmoittamaan, että hänen oli lähdettävä tuomariensa eteen.
+
+Favras oli kuullut asiasta yöllä Cagliostrolta ja kello yhdeksän
+tienoissa aamulla Châteletin apulaispäälliköltä.
+
+Jutun yleinen käsittely oli alkanut kello puoli kymmenen aamulla ja
+sitä jatkui vielä kello kolme iltapäivällä.
+
+Kello yhdeksästä alkaen oli istuntosali ollut täynnä uteliaita,
+jotka kylki kyljessä odottivat näkevänsä miehen, jonka tuomio pian
+julistettaisiin.
+
+Sanomme miehen, jonka tuomio pian julistettaisiin, koska kukaan ei
+epäillyt, ettei syytettyä tuomittaisi syylliseksi.
+
+Poliittisissa salahankkeissa on aina mukana muutamia poloisia, jotka
+jo ennakolta on määrätty uhreiksi. Jokainen tuntee, että tarvitaan
+sovitusuhria ja että juuri nämä ihmis-rukat on kohtalokkaasti merkitty
+tällaiseksi uhriksi.
+
+Neljäkymmentä tuomaria oli ryhmittynyt puoliympyrään salin peräpäähän.
+Puheenjohtaja istui katoksen alla. Hänen takanaan seinällä riippui
+ristiinnaulittua Jeesusta esittävä kuva ja häntä vastapäätä salin
+toisessa päässä oli kuninkaan muotokuva. Jono kansalliskaartilaisia
+reunusti tuomioistumen aluetta sisä- ja ulkopuolelta. Neljä miestä
+seisoi ovella vartijoina.
+
+Neljännestä yli kolmen tuomarit antoivat määräyksen, että syytetty oli
+tuotava istuntosaliin.
+
+Kaksitoistamiehinen sotilasosasto, joka kivääri jalalla odotteli
+keskellä salia tätä määräystä, lähti liikkeelle.
+
+Siitä hetkestä alkaen kaikki päät, vieläpä tuomarienkin, olivat
+suuntautuneina ovelle, josta markiisi de Favras astuisi sisälle.
+
+Arviolta kymmenen minuutin kuluttua nähtiin neljän kaartilaisen
+ilmestyvän saliin.
+
+Heidän takanaan asteli markiisi de Favras.
+
+Loput kahdeksan kaartilaista seurasivat häntä.
+
+Vanki astui siihen peloittavaan hiljaisuuteen, joka syntyy, kun
+kaksituhatta samaan huoneeseen sulloutunutta henkilöä huomaa hetken
+tulleen, jolloin lopultakin yleisen odotuksen kohde — henkilö tai asia
+— tulee esille.
+
+Vangin piirteet olivat täysin tyynet. Hän oli pukeutunut hyvin
+huolellisesti. Hänen yllänsä oli heleänharmaalla kirjailtu silkkinuttu,
+valkoiset satiiniliivit ja samanväriset housut kuin takkikin,
+silkkisukat, solkikengät ja napinreiässä Pyhän Ludvigin ritarikunnan
+risti.
+
+Tukkansa hän oli suorinut harvinaisen komeilevasti, jauhoittanut
+valkoiseksi, _eikä yksikään hius ollut loista pitempi_, kuten eräässä
+vallankumouksen historiassa mainitaan.
+
+Sinä lyhyenä aikana, jonka markiisi de Favras tarvitsi edetäkseen
+ovelta syytettyjen penkille, pidättelivät kaikki hengitystään.
+
+Kului pari sekuntia syytetyn saapumisesta puheenjohtajan ensimmäisiin
+sanoihin.
+
+Lopulta hän teki tutunomaisen — tällä kerralla tarpeettoman —
+liikkeen kädellään kehoittaakseen tuomareita hiljaisuuteen ja aloitti
+liikutuksesta värähtelevällä äänellä:
+
+»Kuka olette?»
+
+»Olen syytetty ja vanki», vastasi Favras perin rauhallisesti.
+
+»Nimenne?»
+
+»Thomas Mahi, markiisi de Favras.»
+
+»Missä olette syntynyt?»
+
+»Eloisissa.»
+
+»Mikä on yhteiskunnallinen arvonne?»
+
+»Olen eversti kuninkaan palveluksessa.»
+
+»Missä asutte?»
+
+»Place Royalen numero yhdessäkolmatta.»
+
+»Kuinka vanha olette?»
+
+»Kuudenviidettä ikäinen.»
+
+»Istukaa.»
+
+Markiisi noudatti kehoitusta.
+
+Vasta silloin kuulijakunta näytti voivan jälleen hengittää. Ilmaa
+halkoi hirveä suhina, koston henkäys.
+
+Syytetty ei erehtynyt sen luonteesta. Hän silmäili ympärilleen.
+Kaikkien katseet kiiluivat vihan tulta, kaikki nyrkit olivat uhkaavasti
+koholla. Tunsi, että tämä kansa, jonka käsistä juurikään oli riistetty
+Augeard ja Besenval, vaati uhria, tämä kansa, joka yhtenään hoilasi,
+että prinssi Lambesc oli hirtettävä — kuvaannollisesti edes.
+
+Näiden kiihtyneitten kasvojen, näiden tulta liekehtivien katseitten
+joukossa syytetty huomasi yöllisen vieraansa tyynet piirteet ja
+ystävällisen katseen.
+
+Hän tervehti tätä huomaamattomin elein ja jatkoi sitten tarkasteluaan.
+
+»Syytetty», sanoi puheenjohtaja, »valmistukaa vastaamaan».
+
+Favras kumarsi.
+
+»Käskekää, herra presidentti», sanoi hän.
+
+Nyt alkoi toinen kysymyssarja, jonka syytetty kesti yhtä tyynesti kuin
+edellisenkin.
+
+Sitten seurasi syyttäjän todistajien kuulustelu.
+
+Favras, joka kieltäytyi pelastamasta itseään paolla, halusi puolustaa
+elämäänsä vastaväitteillä ja oli haastattanut neljätoista vapauttavaa
+todistajaa.
+
+Kun syyttäjän todistajien kuulustelu oli päättynyt, odotti hän
+näkevänsä omien todistajiensa astuvan esille. Mutta silloin
+puheenjohtaja lausui seuraavat sanat:
+
+»Hyvät herrat, kuulustelu on päättynyt.»
+
+»Anteeksi, herra presidentti», huomautti Favras kohteliaasti,
+kuten hänen tapansa oli, »unohdatte yhden seikan, vähäpätöisen
+tosin, unohdatte kutsuttaa paikalle minun haastattamani neljätoista
+todistajaa».
+
+»Oikeus on päättänyt», vastasi puheenjohtaja, »ettei heitä kuulustella
+ollenkaan».
+
+Syytetyn otsalla väikkyi pilventapainen varjo, sitten hänen silmissään
+välähti kirkas salama.
+
+»Minä luulin olevani Pariisin Châteletin tuomittavana», virkkoi hän.
+»Erehdyin. Minut tuomitsee, kuten näyttää, espanjalainen inkvisitsioni.»
+
+»Viekää syytetty pois», käski oikeuden puheenjohtaja.
+
+Favras vietiin takaisin vankikoppiinsa. Hänen tyyneytensä, sulavuutensa
+ja rohkeutensa olivat eräällä tavalla tehonneet niihin kuuntelijoihin,
+jotka olivat saapuneet paikalle ennakkoluulottomina.
+
+Mutta heitä oli kourallinen. Favrasin lähtöä saattoivat huudot,
+uhkailut ja vihellykset.
+
+»Ei armoa, ei armoa!» kirkui viisisataa suuta hänen astellessaan
+salista.
+
+Nämä huudot seurasivat häntä vankikopin oven taakse saakka.
+
+Silloin hän mutisi kuin itsekseen puhellen:
+
+»Tällaista on vehkeillä ruhtinasten kanssa!»
+
+Kun syytetty oli poistunut, ryhtyivät tuomarit tekemään päätöstä.
+
+Tavalliseen aikaansa Favras meni makuulle.
+
+Kello yksi aamuyöllä joku astui hänen koppiinsa ja herätti hänet.
+
+Tulija oli vartija Louis.
+
+Hän oli valinnut asiakseen tuoda vangille pullon bordeauxviiniä, jota
+tämä ei ollut pyytänyt.
+
+»Herra markiisi», sanoi hän, »tuomarit julistavat paraikaa tuomiotanne».
+
+»Hyvä ystävä», virkkoi Favras, »jos olet senvuoksi minut herättänyt,
+olisit yhtä hyvin voinut antaa minun nukkua rauhassa».
+
+»Herra markiisi, olen herättänyt teidät kysyäkseni, eikö teillä ole
+mitään ilmoitettavaa henkilölle, joka kävi teitä tapaamassa viime yönä.»
+
+»Ei mitään.»
+
+»Miettikää tarkoin, herra markiisi. Kun tuomio on julistettu, joudutte
+yhtämittaisen silmälläpidon alaiseksi ja niin voimakas kuin mainittu
+henkilö onkin, voi mahdoton kenties kahlita hänen tahtoaan.»
+
+»Kiitos, hyvä ystävä», sanoi Favras, »mutta minulla ei ole häneltä
+mitään pyydettävää, ei nyt eikä myöhemmin».
+
+»Siinä tapauksessa», virkkoi vartija, »olen pahoillani, että herätin
+teidät. Mutta teidät olisi kuitenkin hetken perästä herätetty...»
+
+»Arvelet siis», sanoi Favras hymyillen, »ettei minun kannata enää mennä
+makuulle vai kuinka?»
+
+»Päätelkää itse», vastasi vartija. »Kuunnelkaa.»
+
+Ylemmistä kerroksista kuului tosiaankin melua, ovia anottiin ja
+suljettiin, pyssynperät kolahtelivat permannolla.
+
+»Ah», huudahti Favras, »minunko takiani kaikki tämä hälinä?»
+
+»Teille tullaan lukemaan tuomionne, herra markiisi.»
+
+»Hitossa! Huolehtikaa siitä, että herra sanantuoja suo minulle aikaa
+vetää housut jalkaani.»
+
+Vartija poistui ja työnsi oven perässään kiinni.
+
+Sillaikaa markiisi de Favras pani jalkaansa silkkisukat, solkikengät ja
+housut.
+
+Näin pitkällä oli hänen pukeutumisensa, kun ovi aukeni.
+
+Hän päätteli, ettei kannattanut jatkaa pitemmälle ja jäi odottamaan.
+Hän oli tällä hetkellä hyvin kaunis, pää takakenossa, hiukset puoleksi
+suorittuina, röyhelökaulus avoimena rinnalla.
+
+Sanantuojan astuessa koppiin hän käänsi paidankaulusta olkapäitten yli.
+
+»Kuten huomaatte, hyvä herra», sanoi hän sanantuojalle, »odotin teitä
+taisteluvalmiina».
+
+Ja hän kohotti käden paljaalle kaulalleen, joka oli valmis aatelisen
+miekan katkaistavaksi tai aatelittoman silmukan kuristettavaksi.
+
+»Puhukaa, hyvä herra», jatkoi hän, »minä kuuntelen».
+
+Sanantuoja luki tai oikeammin sopersi tuomion.
+
+Markiisi oli tuomittu kuolemaan. Hänen oli tehtävä julkinen katumus
+Notre-Damen edustalla ja sitten hänet hirtettäisiin Grève-torilla.
+
+Favras kuunteli tätä lukemista tuiki rauhallisena eikä rypistänyt edes
+kulmakarvojaan kun mainittiin sana »hirtettäisiin», tuo aatelismiehen
+korvassa ilkeältä vaikuttava sana.
+
+Lyhyen vaitiolon jälkeen hän sentään sanoi sanantuojalle:
+
+»Ah, hyvä herra, valitan syvästi, että teidän on täytynyt tuomita
+kuolemaan mies sellaisten todistusten nojalla.»
+
+Sanantuoja vältti vastauksen huomauttamalla:
+
+»Hyvä herra, te tiedätte, ettei teillä ole jäljellä muuta lohdutusta
+kuin uskonnon tarjoama.»
+
+»Erehdytte, hyvä herra», vastasi kuolemaantuomittu, »minulla on
+jäljellä lisäksi se lohtu, jonka omatunto antaa».
+
+Markiisi tervehti sanantuojaa. Tällä ei ollut enempää tehtävää ja hän
+poistui.
+
+Ovella hän sentään kääntyi ja kysyi kuolemaantuomitulta:
+
+»Haluatteko, että lähetän luoksenne rippi-isän?»
+
+»Rippi-isän niiden taholta, jotka tappavat minut? Ei, herra, se
+olisi minusta vastenmielistä. Minä haluan kyllä luovuttaa teille
+henkeni, mutta sieluni autuuden pidätän itselleni... Pyydän luokseni
+Saint-Paulin kirkkoherran.»
+
+Kahta tuntia myöhemmin se kunnianarvoisa hengenmies, jota hän oli
+pyytänyt, oli hänen luonansa.
+
+
+
+
+XVII
+
+Grève-tori
+
+
+Nämä kaksi tuntia oli käytetty hyvin.
+
+Sanantuojan perässä oli koppiin tullut kaksi miestä, molemmat
+synkännäköisiä, yllä teloittajan asu.
+
+Favras oli ymmärtänyt joutuvansa nyt asioimaan kuoleman edeltäjien,
+pyövelin etuvartijajoukon kanssa.
+
+»Seuratkaa meitä!» oli toinen miehistä sanonut.
+
+Favras oli kumartanut myöntymyksen merkiksi.
+
+Sitten hän osoitti tuolilla olevia vaatekappaleita ja kysyi:
+
+»Suotteko minulle aikaa pukeutua?»
+
+»Saatte aikaa», vastasi mies.
+
+Favras meni pöydän luo, jolle oli sirotettu hänen käsilaukkunsa
+erinäköiset esineet, ja seinää koristavan pikku kuvastimen edessä hän
+napitti paidankauluksen, laskosti siroihin poimuihin röyhelönsä ja
+sitaisi kaulanauhansa kaikkein aatelisimpaan solmuun.
+
+Sen jälkeen hän puki yllensä liivit ja takin.
+
+»Saanko ottaa mukaani hatun, herrat?» kysyi vanki.
+
+»Se on tarpeetonta», vastasi mies, joka oli tähänkin saakka puhunut.
+
+Äänettömänä pysynyt mies oli silmäillyt Favrasia kaiken aikaa niin
+tarkasti, että se oli herättänyt markiisin huomiota.
+
+Hän oli huomaavinaan, että tämä mies teki hänelle jonkun salamyhkäisen
+merkin silmillään.
+
+Mutta tämä merkki oli ollut niin väläyksellinen, että Favras jäi
+epätietoiseksi, mitä se merkitsi.
+
+Ja mitäpä tuolla miehellä oli hänelle sanottavaa?
+
+Hän ei piitannut siitä sen enempää, vaan heilautti ystävällisesti
+kättänsä vartija Louisille ja sanoi:
+
+»Olen valmis, herrat, menkää edellä, seuraan teitä.»
+
+Ovella odotteli muuan oikeudenpalvelija.
+
+Oikeudenpalvelija kulki ensimmäisenä, sitten Favras, sitten molemmat
+synkkäilmeiset miehet.
+
+Tämä synkkä saattue suuntasi kulkunsa ensimmäiseen kerrokseen.
+
+Näiden kahden koppikerrosten välimailla odotteli ryhmä
+kansalliskaartilaisia.
+
+Oikeudenpalvelija tunsi saavansa näistä tukea ja sanoi vangille:
+
+»Herra, ojentakaa minulle se Pyhän Ludvigin ritarimerkki.»
+
+»Luulin olevani tuomittu kuolemaan eikä arvon alennukseen», vastasi
+Favras.
+
+»Sellainen on määräys, herra», intti oikeudenpalvelija.
+
+Favras irroitti ritarimerkin ja koska hän ei halunnut luovuttaa
+sitä tälle oikeuden kätyrille, antoi hän sen kansalliskaartilaisia
+komentavalle kersantille.
+
+»Hyvä niinkin», tokaisi oikeudenpalvelija välittämättä enää vaatia,
+että ritarimerkki luovutettaisiin hänelle itselleen. »Seuratkaa minua.»
+
+Noustiin arviolta parikymmentä porrasta ja pysähdyttiin kauttaaltaan
+raudoitetun tammioven eteen. Se oli niitä ovia, joita katsellessaan
+kuolemaantuomitut tuntevat veren suonissaan hyytyvän. Tällaisia ovia
+on pari kolme kuolemaantuomitun viimeisellä matkalla. Niiden takana
+matkalainen vaistomaisesti arvaa kohtaavansa jonkin kauhean häntä
+odottamassa.
+
+Ovi aukeni.
+
+Favrasillec ei suotu aikaa astua sisälle; hänet työnnettiin huoneeseen.
+
+Sitten ovi äkkiä sulkeutui kuin rautakouran painalluksesta.
+
+Favras oli kidutuskammiossa..
+
+»Ah, herrat», huudahti hän lievästi kalveten, »kun ihmisiä aiotaan
+tuoda tällaisiin paikkoihin, pitäisi heitä hitossa siihen ennakolta
+valmistaa!»
+
+Hän ehti tuskin lopettaa lausettaan, kun häntä seuranneet kaksi miestä
+syöksyivät hänen kimppuunsa, riistivät takin ja liivit hänen yltänsä,
+taiteellisesti solmitun nauhan hänen kaulastaan ja sitoivat hänen
+kätensä selän taa.
+
+Mutta auttaessaan toveriaan tässä tehtävässä kuiskasi se näistä
+kiduttajista, jonka Favras oli luullut nähneensä tekevän hänelle
+salaisen merkin, hänen korvaansa seuraavat sanat:
+
+»Haluatteko pelastua? Vielä on aikaa.»
+
+Tämä tarjous sai Favrasin huulet hymyyn, sillä se palautti hänen
+mieleensä hänen tehtävänsä suuruuden.
+
+Hän ravisti lempeästi päätänsä epäyksen merkiksi.
+
+Huoneessa oli puuhevonen valmiina. Kuolemaantuomittu pantiin pitkälleen
+tämän hevosen selkään.
+
+Kiduttaja lähestyi häntä esiliina täynnä tammivaajoja ja kädessä
+rautamoukari.
+
+Favras ojensi omasta aloitteestaan tätä miestä kohden hienon jalkansa,
+joissa oli puna-anturaiset kengät ja silkkisukat.
+
+Mutta silloin oikeudenpalvelija kohotti kätensä.
+
+»Riittää», sanoi hän. »Hovi armahtaa kuolemaantuomitun kidutukselta.»
+
+»Ah», virkkoi Favras, »hovi näyttää pelkäävän, että minä lavertelisin.
+Suuri kiitos. Minä saan mennä hirsipuulle kahdella kelpo jalalla. Se on
+jotakin. Ja nyt, herrat, te tiedätte, että olen käytettävissänne.»
+
+»Teidän on vietettävä yksi tunti tässä salissa», sanoi
+oikeudenpalvelija.
+
+»Se ei ole virkistävää, mutta se voi olla hauskaa», huomautti Favras.
+
+Ja hän alkoi kävellä salissa ja tutki yksitellen niitä hirveitä
+kojeita, jotka olivat kuin mitäkin jättimäisiä rautahämähäkkejä,
+suunnattomia skorpioneja.
+
+Katselija tunsi, että määrätyllä hetkellä, kohtalokkaan äänen
+määräyksestä koko tämä kojerykelmä heräsi eloon, liikkui ja puri
+julmasti.
+
+Niitä oli kaikenmuotoisia ja kaikenaikaisia, Filip Augustin päiviltä
+Ludvig XVI:n aikaan saakka. Joukossa oli rautapiikkejä, joilla 13.
+vuosisadan juutalaisia oli paloiteltu, ja teilirattaita, joilla oli
+silvottu 17. vuosisadan protestantteja.
+
+Favras pysähtyi jokaisen voitonmerkin eteen ja kyseli kunkin kojeen
+nimeä.
+
+Moinen kylmäverisyys lopulta kummastutti kiduttajiakin, jotka, kuten
+tiettyä, eivät helposti ihmettele mitään.
+
+»Miksi tätä kaikkea kyselette?» tiedusti toinen miehistä.
+
+Vanki silmäili häntä tutun ilkamoivasti, aatelismiehille ominaisin
+ilmein.
+
+»Hyvä herra», vastasi hän, »voin tavata edessäni olevalla matkalla
+Saatanan, eikä olisi hullumpaa, jos saisin hänestä ystävän
+mainitsemalla hänelle kadotettujen kidutukseen sopivia kojeita, joita
+hän ei tunne».
+
+Vanki oli juuri lopettanut tarkastuskäyntinsä, kun Châteletin kello löi
+viisi.
+
+Kaksi tuntia oli kulunut siitä, kun hän lähti kopistaan.
+
+Hänet opastettiin sinne takaisin.
+
+Saint-Paulin kirkkoherra odotteli häntä siellä.
+
+Kaikesta saattoi nähdä, etteivät nämä kaksi odotustuntia olleet menneet
+hukkaan ja että jos mikään, niin hänen äsken kokemansa elämys oli
+sopivalla tavalla valmistanut hänet kuolemaan.
+
+Hänet nähdessään kirkkoherra avasi hänelle sylinsä.
+
+»Isä», sanoi Favras, »suokaa anteeksi, etten minä voi avata teille
+muuta kuin sydämeni. Nämä herrat ovat järjestäneet niin, että voin
+teille avata vain sen.»
+
+Ja hän näytti selän taakse sidottuja käsiään.
+
+»Ettekö voi irroittaa tuomitun käsiä siksi ajaksi, jonka hän viipyy
+parissani?» kysyi kirkkoherra.
+
+»Se ei ole meidän vallassamme», vastasi oikeudenpalvelija.
+
+»Isä», sanoi Favras, »kysykää, eivätkö he voisi sitoa niitä
+etupuolelle. Se on kuitenkin tehtävä silloin, kun joudun pitelemään
+kynttilää kädessäni ja lukemaan tuomiotani.»
+
+Apulaiset katsahtivat oikeudenpalvelijaan. Tämä nyökäytti päätänsä
+merkiksi, ettei se olisi mitenkään sopimatonta, ja markiisin
+armonanomukseen suostuttiin.
+
+Sitten hänet jätettiin kahden kesken hengenmiehen seuraan.
+
+Kukaan ei tiedä, mitä tapahtui tämän maailmanmiehen ja Jumalan
+miehen välisessä viimeisessä keskustelussa. Avasiko Favras uskonnon
+pyhyyden edessä sydämensä, joka oikeuden majesteetin edessä oli
+pysynyt suljettuna? Kostuivatko hänen ivan kuivaamat silmänsä niistä
+lohdutuksista, sen toisen maailman tarjoamista, johon hän oli
+astumaisillaan? Kimmelsikö niissä joku hänen sydämensä vuodattamista
+kyynelistä? Kyynelistä, jotka hän varmaankin oli vuodattanut rakkaitten
+omaistensa takia, jotka hän maailmasta erotessaan joutuisi jättämään
+orvoiksi ja hylätyiksi? Sitä eivät ainakaan huomanneet miehet, jotka
+viiden tienoissa astuivat hänen koppiinsa ja jotka tapasivat hänet
+hymyhuulisena, kuivin ripsin ja suljetuin sydämin.
+
+Hänelle tultiin ilmoittamaan, että kuolinhetki oli koittanut.
+
+»Hyvät herrat», sanoi hän, »pyydän teiltä anteeksi, mutta te olette
+antaneet minun odottaa».
+
+Koska hän oli jo takitta ja liivittä ja hänen kätensä oli sidottu,
+riisuttiin häneltä nyt kengät ja sukat ja hänen yllensä jätettyjen
+vaatteitten päälle vedettiin valkoinen mekkopaita.
+
+Sitten hänen rinnalleen pantiin kirjoitustaulu, jossa oli sanat:
+
+    VEHKEILIJÄ VALTIOTA VASTAAN
+
+Châteletin portilla odottelivat häntä rattaat isolukuisen vartioston
+ympäröiminä.
+
+Näillä rattailla oli sytytetty tuohus.
+
+Kuolemantuomitun nähdessään joukko alkoi taputtaa käsiään.
+
+Kello kuudesta aamulla oli tuomio ollut tiedossa ja väkijoukon mielestä
+aika kului perin verkkaisesti tuomion ja teloituksen välillä.
+
+Kaduilla liikuskeli ihmisiä anellen juomarahoja ohikulkijoilta.
+
+»Mitä juomarahoilla?» utelivat jotkut.
+
+»Herra de Favrasin teloitusta varten», vastasivat nämä kuoleman
+kerjäläiset.
+
+Favras nousi lujin askelin rattaille. Hän istahti sille puolelle, mihin
+tuohus oli kiinnitetty, sillä hän oivalsi, että tuohus oli nimenomaan
+häntä varten.
+
+Saint-Paulin kirkkoherra nousi rattaille hänen jälkeensä ja istuutui
+hänen vasemmalle puolelleen.
+
+Teloittaja nousi viimeisenä ja sijoittui hänen taakseen.
+
+Hän oli sama alakuloisen näköinen ja lempeäkatseinen mies, jonka olemme
+nähneet Bicêtren pihamaalla tohtori Guillotinin konetta koeteltaessa.
+
+Olemme nähneet hänet, näemme hänet nyt ja saamme tilaisuuden nähdä
+hänet myöhemminkin. Hän on sen aikakauden todellinen sankari, johon
+olemme astumassa.
+
+Ennenkuin istahti paikalleen, pyöveli pani Favrasin kaulaan nuoran,
+jolla hänet hirtettäisiin.
+
+Nuoran toista päätä hän piteli kädessään.
+
+Kun rattaat lähtivät liikkeelle, syntyi väkijoukossa liikehtimistä.
+Favraskin käänsi katseensa sinne päin, mistä tämä melu lähti.
+
+Hän näki ihmisten työntelevän toisiaan päästäkseen ensimmäiseen riviin
+ja paremmalle paikalle vangin ohi ajaessa. Äkkiä hän vaistomaisesti
+hätkähti, sillä ensi rivissä, viiden kuuden toverinsa keskellä, joiden
+kanssa oli raivannut kujan väkijoukkoon, hän huomasi hallikantajan
+asuun pukeutuneena saman yöllisen vieraan, joka oli sanonut
+suojelevansa häntä viimeiseen hetkeen saakka.
+
+Kuolemaantuomittu nyökäytti päätänsä merkiksi, että oli tuntenut
+vieraan; muuta hän ei sillä tarkoittanutkaan.
+
+Rattaat jatkoivat kulkuaan ja pysähtyivät vasta Notre-Damen edustalle.
+
+Pääovi oli auki ja sen kautta näkyi kirkon hämärässä peräpäässä
+pääalttari hohtavan palavien kynttiläinsä alla.
+
+Uteliaitten tulva oli niin voimakas, että rattaitten oli pakko tuon
+tuostakin pysähtyä ja ne pääsivät etenemään vain kun vartiosto oli
+raivannut niille tien, jonka heti taas sulki kansanvuo särkien sen
+tielle nousseen heikon padon.
+
+Siellä, kirkkoaukealla, voitiin tungoksen uhallakin toimia vapaasti.
+
+»Teidän on nyt astuttava rattailta ja tehtävä julkinen katumus, hyvä
+herra», sanoi teloittaja kuolemaantuomitulle.
+
+Favras totteli mitään vastaamatta.
+
+Hengenmies astui rattailta ensimmäisenä, häntä seurasi vanki ja sitten
+teloittaja, joka yhä piteli kiinni nuoran toisesta päästä.
+
+Kädet oli sidottu ranteista, joten markiisi voi käyttää kouriaan.
+
+Hänen oikeaan käteensä pantiin tuohus ja vasempaan tuomiopaperi.
+
+Kuolemaantuomittu eteni kirkon portaille saakka ja polvistui.
+
+Ympäröivien ihmisten joukossa hän huomasi etualalla äskeisen
+hallikantajan tovereineen, jotka oli nähnyt jo Châteletista
+lähdettäessä.
+
+Moinen sitkeys näytti liikuttavan häntä, mutta sanaakaan ei kuulunut
+hänen huuliltaan.
+
+Muuan Châteletin virkamies oli paikalla häntä odottamassa.
+
+»Lukekaa, herra», sanoi tämä hänelle kovalla äänellä.
+
+Sitten hän kuiskasi:
+
+»Herra markiisi, te tiedätte, että jos haluatte pelastua, teidän
+tarvitsee lausua vain sana.»
+
+Vastaamatta kuolemaantuomittu aloitti lukemisensa.
+
+Hän luki lujalla äänellä eikä hänen äänensä ilmaissut pienintäkään
+mielenliikutusta. Kun lukeminen oli päättynyt, puhui hän ympäröivälle
+joukolle:
+
+»Valmiina astumaan Jumalan kasvojen eteen minä annan anteeksi niille,
+jotka vastoin omaatuntoaan ovat syyttäneet minua rikollisista
+hankkeista. Rakastin kuningastani, kuolen uskollisena tälle
+tunteelleni. Minä näytän esimerkin ja toivon, että sitä seuraavat
+monet ylevät sydämet. Kansa vaatii suurin äänin minun kuolemaani, se
+tarvitsee uhrin. Hyvä, olen mielissäni, että kohtalo on valinnut juuri
+minut eikä ketään heikkoa sydäntä, joka ansaitsemattoman rangaistuksen
+edessä joutuisi epätoivoon. Ellei minulla nyt ole täällä muuta tehtävää
+kuin mitä olen jo tehnyt, niin jatkakaamme matkaa, hyvät herrat.»
+
+Matkaa jatkettiin.
+
+Notre-Damen portailta ei ole pitkä matka Grève-torille ja kuitenkin
+rattaat laahustivat tätä taivalta kokonaisen tunnin.
+
+Vihdoin saavuttiin torille.
+
+»Herrat», sanoi Favras, »saanko poiketa hetkeksi kaupungintaloon?»
+
+»Haluatteko tehdä jonkun tunnustuksen, poikani?» kysyi hengenmies
+vilkkaasti.
+
+»En, isä. Haluan vain sanella kuolintestamenttini. Olen kuullut
+kerrottavan, että kuolemaantuomitulle, joka on pidätetty
+valmistumattomana, suodaan viimeisenä armonosoituksena tilaisuus tehdä
+kuolintestamenttinsa.»
+
+Rattaat eivät ajaneetkaan suoraan hirsipuulle, vaan poikkesivat
+kaupungintaloon päin. Väkijoukosta alkoi kuulua kovaa hälinää.
+
+»Hän menee tunnustuksille! Hän menee tunnustuksille!» huudettiin joka
+suunnalta.
+
+Tämä huuto pani kalpenemaan erään nuoren, kauniin miehen, joka
+oli kauttaaltaan mustiin puettu kuin apotti ja seisoi irtokivellä
+Pelletier-rantakadun kulmassa.
+
+»Ah, älkää pelätkö, varakreivi Louis», virkkoi muuan ilkamoiva ääni
+hiljaa hänen viereltään, »kuolemaantuomittu ei lausu sanaakaan siitä,
+mitä on tapahtunut Royale-aukiolla».
+
+Mustiin puettu nuori mies kääntyi äkkiä; nämä sanat oli lausunut muuan
+hallikantaja, jonka kasvoja hän ei voinut nähdä, koska mies oli lauseen
+lopetettuaan painanut hattunsa leveän lieren silmilleen.
+
+Nuoren, kauniin miehen epäilykset — mikäli hän jotakin epäili —
+hälvenivät muuten väleen.
+
+Ehdittyään kaupungintalon porraskorokkeelle Favras teki merkin, että
+hän aikoi puhua.
+
+Siinä tuokiossa kaikki hälinä taukosi ikäänkuin tällä hetkellä
+puhaltanut länsituuli olisi vienyt sen mennessään.
+
+»Hyvät herrat», sanoi Favras, »kuulen ympärilläni toistettavan,
+että menen kaupungintaloon tunnustuksille. Se ei ole totta, ja jos
+joukossanne joku mahdollisesti pelkää minun tekevän paljastuksia,
+niin rauhoittukoon, sillä minä menen kaupungintaloon sanelemaan
+kuolintestamenttia.»
+
+Ja hän poistui lujin askelin porttikäytävään, nousi portaat ja astui
+huoneeseen, johon kuolemaantuomitut tavallisesti opastettiin ja jota
+siitä syystä sanottiin tunnustuksien huoneeksi.
+
+Kolme mustiin puettua miestä oli siellä häntä odottamassa, ja näiden
+kolmen miehen joukossa Favras tunsi saman virkamiehen, joka oli
+puhutellut häntä Notre-Damen edustalla.
+
+Koska kuolemaantuomitun kädet oli sidottu eikä hän siis voinut
+kirjoittaa, alkoi hän sanella testamenttiaan.
+
+Paljon on puhuttu Ludvig XVI:n testamentista, sillä kuninkaitten
+testamentista puhutaan paljon. Edessämme on herra de Favrasin
+testamentti ja me sanomme yleisölle vain seuraavat sanat: »Lukekaa ja
+verratkaa.»
+
+Kun testamentti, oli saneltu, pyysi Favras sen lukeakseen ja
+allekirjoittaakseen.
+
+Hänen kätensä irroitettiin siteistä. Hän luki testamentin, korjasi
+kolme kirjoitusvirhettä, jotka sihteeri oli tehnyt, ja kirjoitti
+jokaisen sivun alareunaan sanat: »Mahi de Favras.»
+
+Sen tehtyään hän ojensi kätensä jälleen sidottaviksi. Sen työn suoritti
+teloittaja, joka ei ollut hetkeksikään poistunut hänen takaansa.
+
+Testamentin sanelu oli vaatinut aikaa pari tuntia. Aamusta saakka
+odotellut joukko hermostui kovin. Mukana oli paljon kelpo porvareita,
+jotka olivat saapuneet paikalle tyhjin vatsoin laskien pääsevänsä
+haukkaamaan aamiaista teloituksen jälkeen ja jotka olivat saaneet
+paastota tähän saakka.
+
+Pian alkoikin kuulua samaa uhkaavaa, hirveää murinaa, jota oli kuultu
+tällä samalla torilla silloin kun de Launay murhattiin, Foulon
+hirtettiin ja Berthier raadeltiin kuoliaaksi.
+
+Väkijoukko alkoi sitäpaitsi uskoa, että Favras oli päästetty pakoon
+jostakin takaportista.
+
+Tässä tilanteessa jotkut jo ehdottivatkin, että Favrasin asemasta
+hirtettäisiin viranomaiset ja kaupungintalo hajoitettaisiin maan
+tasalle.
+
+Onneksi kellon yhdeksättä käydessä vanki tuli jälleen esille.
+Vartiokujan muodostaneille sotilaille oli pantu soihtu käteen. Kaikki
+torirakennusten ikkunat oli valaistu. Vain hirsipuu oli jäänyt
+salaperäiseen, hirveään pimentoon.
+
+Kuolemaantuomitun esiintuloa tervehti yksimielinen riemuhuuto ja tuo
+torin täyteinen viisikymmentuhantinen joukko alkoi liikehtiä.
+
+Nyt oltiin ihan varmoja, ettei vanki ollut karannut eikä enää
+karkaisikaan.
+
+Favras silmäili ympärilleen.
+
+Sitten hän puheli itsekseen huulilla hänelle ominainen ivahymy:
+
+— Ei ainoitakaan vaunuja. Ah, ylhäisö unohtaa helposti! Se on ollut
+kohteliaampi kreivi de Hornille kuin minulle.
+
+»Se johtuu siitä, että kreivi de Horn oli murhaaja, mutta sinä olet
+marttyyri», virkkoi muuan ääni.
+
+Favras kääntyi ja huomasi hallikantajan, jonka hän oli matkallaan jo
+kahdesti tavannut.
+
+»Hyvästi, herra», sanoi Favras. »Toivon, että tarpeen tullen todistatte
+minun hyväkseni.»
+
+Ja lujin askelin hän laskeutui rattailta ja asteli mestauslavaa kohden.
+
+Laskiessaan jalkansa hirsipuutikkaitten alimmalle portaalle hän kuuli
+jonkun huutavan:
+
+»Hyppää, markiisi!»
+
+Kuolemaantuomitun vakava, sointuva ääni vastasi:
+
+»Kansalaiset, minä kuolen syyttömänä. Rukoilkaa Jumalaa puolestani!»
+
+Neljännellä portaalla hän pysähtyi jälleen ja sanoi yhtä lujalla, yhtä
+kaikuvalla äänellä kuin äskenkin:
+
+»Kansalaiset, minä pyydän teitä auttamaan minua rukouksillanne... Minä
+kuolen syyttömänä!»
+
+Kahdeksannelta portaalta, miltä hänet syöstäisiin alas, hän huusi
+kolmannen kerran:
+
+»Kansalaiset, minä kuolen syyttömänä. Rukoilkaa Jumalaa puolestani!»
+
+»Mutta», sanoi toinen teloittajan apulaisista, joka nousi hänen
+rinnallaan tikkaita, »ettekö siis halua, että teidät pelastetaan?»
+
+»Kiitos, ystävä», vastasi Favras, »Jumala palkitkoon teille kauniit
+aikeenne!»
+
+Sitten hän kohotti päänsä teloittajaa kohden, joka näytti odottavan
+hänen määräyksiään sen sijaan että olisi itse antanut määräykset.
+
+»Täyttäkää velvollisuutenne», sanoi hän.
+
+Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, kun teloittaja sysäsi häntä ja
+hänen ruumiinsa alkoi häälyä ilmassa.
+
+Tämä näytelmä synnytti tavattoman kohinan Grève-torilla, jotkut
+ensikertalaiset paukuttivat käsiään ja huusivat: »vielä kerran!»
+ikäänkuin olisivat kuuntelemassa katuviisua tai suurta oopperalaulua.
+Äsken mainitsemamme, mustiin puettu nuorukainen solahti alas kiveltä,
+jolla oli seisonut, tunkeutui väkijoukon halki ja Pont-Neufin kulmassa
+nousi nopeasti liverittömiin ja vaakunattomiin ajoneuvoihin sekä huusi
+ajurille:
+
+»Luxembourgiin ja niin nopeasti kuin ohjaksista pääsee!» Ajoneuvot
+lähtivät liikkeelle täyttä neliä.
+
+Kolme miestä odotteli ylen kärsimättöminä näiden ajopelien tuloa.
+
+Yksi heistä oli Provencen kreivi ja toiset kaksi aatelismiehiä, jotka
+olemme joskus maininneet näissä kuvauksissamme, mutta joiden nimiä on
+tässä turhaa ilmoittaa.
+
+He odottelivat sitäkin kärsimättömämmin, kun heidän oli pitänyt mennä
+aterialle kello kaksi ja kun he levottomuudessaan eivät olleet voineet
+sitä tehdä.
+
+Keittiömestari puolestaan oli ihan epätoivoinen. Hän oli aloittanut jo
+kolmannen päivällisen valmistelun, ja tämä päivällinen, joka kelpasi
+nautittavaksi kymmenen minuutin aikana, turmeltuisi neljännestunnissa.
+
+Hetki oli siis äärimmäisen jännittynyt, kunnes vihdoin kuului
+sisäpihaan vierivien ajoneuvojen kolina.
+
+Provencen kreivi kiiruhti ikkunaan, mutta hän ehti nähdä vain tumman
+varjon ponnahtavan vaunujen alimmalta astinlaudalta palatsin portaitten
+ensimmäiselle askelmalle.
+
+Hän siirtyi senvuoksi ikkunan luota ja riensi ovelle päin. Mutta
+ennenkuin tämä Ranskan tuleva kuningas hidasliikkeisenä ennätti ovelle
+saakka, aukeni tämä, ja mustapukuinen nuorukaisemme astui huoneeseen.
+
+»Monseigneur», sanoi hän, »kaikki on lopussa. Herra de Favras kuoli
+sanaa lausumatta.»
+
+»Me voimme siis kaikessa rauhassa käydä pöytään, kelpo Louis.»
+
+»Kyllä, monseigneur. Hän on totisesti oikea aatelismies, hän!»
+
+»Olen samaa mieltä kuten tekin, ystävä hyvä», myönsi hänen
+kuninkaallinen korkeutensa. »Niinpä juommekin hänen kunniakseen
+lasillisen Constance-viiniä. Pöytään, hyvät herrat!»
+
+Tällä hetkellä aukenivat kaksoisovet selko selälleen ja nämä ylhäiset
+pöytävieraat siirtyivät salongista ruokasaliin.
+
+
+
+
+XVIII
+
+Kuninkuus on pelastettu
+
+
+Muutamia päiviä äsken kertomamme teloituksen jälkeen — teloituksen,
+jonka kaikkiin yksityisseikkoihin olemme syventyneet saadaksemme
+lukijamme käsittämään, mikä tunnustus kuninkaitten ja ruhtinaitten
+taholta odotti heidän hyväkseen uhrautuneita — muuan mies ratsasti
+harmaatäpläisellä hevosella hidasta ravia Saint-Cloudin puistokatua
+pitkin.
+
+Tämä hidas ajo ei kaikesta päättäen johtunut ratsastajan velttoudesta
+eikä hevosen väsymyksestä; kumpaakaan ei ollut matka rasittanut. Sen
+huomasi helposti, sillä ratsun suupieliin pärskynyt vaahto johtui
+siitä, että sitä oli — ei ylettömästi kiihotettu — vaan kiinteästi
+pidätelty. Ratsastaja taas, joka oli — sen huomasi ensi silmäyksellä
+— aatelismies, ja hänen loasta puhdas ulkoasunsa todistivat hänen
+varonneen tahraamasta vaatteitaan maantietä peittävään lokaan.
+
+Ratsastajan kulkua hidastutti syvä mietiskely, johon hän ilmeisesti oli
+vaipunut, ehkä myöskin halu saapua perille määrätyllä hetkellä, joka ei
+ollut vielä lyönyt.
+
+Ratsastaja oli arviolta nelikymmenvuotias. Hänen valtavan rumat
+piirteensä ilmaisivat suurta luonnetta. Liian iso pää, pulloposket,
+rokonarpiset kasvot, helposti hehkuva hipiä, silmät aina valmiina
+sinkoamaan salamoita, suu tottunut vääntämään ja kääntämään
+pistosanoja, sellainen oli tämän miehen ulkomuoto, miehen, joka oli
+luotu — sen tunsi jokainen hänet kerran nähtyään — suureen asemaan ja
+suureen maineeseen.
+
+Mutta hänen piirteitään näytti nyt peittävän verho. Se oli
+jonkun elimellisen sairauden tuotetta, sellaisen, jota vastaan
+voimakkaimmatkin luonteet saavat turhaan taistella. Himmeä, harmaa
+iho, väsyneet, tulehtuneet silmät, veltot posket, epäterveeseen
+suuntaan kehittynyt paksuus ja lihavuus — siinä sen miehen ulkoiset
+ominaisuudet, jonka olemme nyt esitelleet lukijalle.
+
+Ehdittyään puistokadun päähän hän poikkesi arkailematta palatsin pihaan
+vievästä portista ja loi tutkivan silmäyksen pihan pimentoon.
+
+Oikealla, kahden rakennuksen välissä, jotka muodostivat eräänlaisen
+johtokäytävän, seisoi muuan mies odottelemassa.
+
+Hän viittasi ratsastajaa tulemaan peremmäs.
+
+Muuan portti oli auki. Odotteleva mies meni porttikäytävään. Ratsastaja
+ajoi perässä ja yhä häntä seuraten joutui pian toiseen pihaan.
+
+Siellä mies pysähtyi — hänen yllänsä oli takki, housut ja mustat liivit
+— silmäili ympärilleen ja huomattuaan pihan ihan autioksi lähestyi
+ratsastajaa hattu kädessä.
+
+Ratsastaja tuli tavallaan häntä vastaan, kumartui hevosensa kaulan yli
+ja virkkoi puoliääneen:
+
+»Herra Weber?»
+
+»Herra kreivi de Mirabeau?» vastasi mies.
+
+»Minä itse», sanoi ratsastaja.
+
+Ja uskomattoman ketterästi hän hypähti maahan.
+
+»Käykää sisään», kehoitti Weber nopeasti, »ja suvaitkaa odottaa hetki,
+kunnes olen vienyt hevosenne talliin».
+
+Samalla hän aukaisi erään oven. Siitä pääsi salonkiin, jonka ikkunat ja
+toinen ovi olivat puiston puolella.
+
+Mirabeau astui salonkiin ja käytti Weberin hänelle suoman lomahetken
+irroittaakseen jalastaan eräänlaiset nahkasaappaat, joiden alta tulivat
+näkyviin koskemattomat silkkisukat ja moitteettomasti kiilloitetut
+puolikengät.
+
+Weber tuli, kuten oli luvannutkin, viiden minuutin kuluttua.
+
+»Tulkaa, herra kreivi», sanoi hän. »Kuningatar odottaa teitä.»
+
+»Kuningatar odottaa minua!» huudahti Mirabeau. »Olisinko
+onnettomuudekseni antanut kuningattaren odottaa? Luulin olevani
+säntillinen.»
+
+»Kuningatar odottaa teitä kärsimättömästi! Tulkaa, herra kreivi.»
+
+Weber avasi puutarhaan vievän oven ja suuntasi kulkunsa
+käytäväsokkeloon, josta pääsi puiston yksinäisimmälle ja korkeimmalle
+kohdalle.
+
+Siellä, keskellä lehdettömiä, pitkäoksaisia puita, oli harmahtavassa,
+alakuloisessa hämärässä eräänlainen huvimaja, jota yleisesti sanottiin
+kioskiksi.
+
+Tämän paviljongin ikkunaluukut olivat tiukasti kiinni, paitsi kahta,
+jotka oli vain työnnetty toisiaan vasten, niin että niiden raosta
+kuin mistäkin linnantornin ampuma-aukosta pääsi tunkeutumaan pari
+valonsädettä, jotka hädin tuskin jaksoivat valaista huonetta.
+
+Iso roihu oli sytytetty takkaan ja kaksi pitkää kynttilää paloi
+takanreunakkeella.
+
+Weber ohjasi opastettavansa ensin eräänlaiseen odotushuoneeseen.
+Koputettuaan kevyesti kioskin ovelle hän aukaisi sen ja ilmoitti:
+
+»Herra kreivi Riquetti de Mirabeau.»
+
+Ja hän väistyi syrjään päästääkseen kreivin ohitseen.
+
+Jos hän olisi kuunnellut tarkasti, kun kreivi sivuutti hänet, olisi hän
+varmaankin kuullut, kuinka sydän löi tuossa leveässä rinnassa.
+
+Kreivin astuessa sisälle nousi muuan nainen kioskin etäisimmästä
+nurkasta ja empien, miltei kammoten astui pari askelta tulijaa vastaan.
+
+Tämä nainen oli kuningatar.
+
+Hänenkin sydämensä sykki kiivaasti. Hän näki edessään, tuon vihatun,
+julkisesti parjatun, kohtalokkaan miehen, sen, jota syytettiin
+lokakuun 5 ja 6 päivän aiheuttajaksi, miehen, jonka apuun oli hetkeksi
+turvauduttu, mutta jonka hovin väki oli itse työntänyt luotansa ja joka
+sen jälkeen oli osannut vaatia solmiamaan liiton hänen kanssaan parilla
+jyrähtävällä panoksella, parilla mahtavalla vihanpurkauksella, jotka
+olivat tapailleet miltei ylevyyttä.
+
+Edellinen oli hänen purkauksensa papistoa vastaan.
+
+Jälkimäinen se puhe, missä hän oli selittänyt, että kansan edustajat
+olivat kolmannen säädyn miehistä muuttuneet kansalliskokoukseksi.
+
+Mirabeau lähestyi sulavasti ja kohteliaasti, minkä kuningatar suureksi
+kummakseen huomasi heti ensi silmäyksellä. Se ominaisuus ei tuntunut
+luontuvan tuohon tarmokkaaseen olemukseen.
+
+Nämä pari askelta astuttuaan Mirabeau tervehti kunnioittavasti ja jäi
+odottamaan.
+
+Kuningatar katkaisi äänettömyyden ja sanoi äänellä, jota hän ei voinut
+estää värähtelemästä:
+
+»Herra de Mirabeau, tohtori Gilbert on taannoin vakuuttanut meille,
+että te olette valmis liittymään meihin.»
+
+Mirabeau kumarsi myöntymyksen merkiksi.
+
+Kuningatar jatkoi:
+
+»No niin, ensimmäiseen teille tehtyyn esitykseen te vastasitte
+ministeriösuunnitelmalla.»
+
+Mirabeau kumarsi toistamiseen,
+
+»Ei ole meidän vikamme, herra kreivi, että tuo ensimmäinen suunnitelma
+ei voinut onnistua.»
+
+»Uskon sen, madame», vastasi Mirabeau, »teidän majesteettinne kannalta
+liiatenkin. Vika oli niiden miesten, jotka väittävät uhrautuvansa
+kuninkuuden hyväksi.»
+
+»Minkä sille voi, herra kreivi! Siinä juuri on asemamme kierous.
+Kuninkaat eivät saa enää valita ystäviään eikä vihollisiaan. Heidän
+on toisinaan pakko hyväksyä kaameatkin alttiuden osoitukset.
+Ympärillämme on miehiä, jotka haluavat pelastaa meidät ja vievätkin
+meidät turmioon. Heidän toimestaan päätettiin, että kansalliskokouksen
+jäsenet eivät voi olla ministereitä; se on teitä vastaan sovellettu
+esimerkki. Haluatteko, että kerron teille yhden esimerkin, joka
+suuntautui minua vastaan? Voitteko uskoa, että muuan uskollisimpia
+ystäviämme, mies, jonka varmasti tiedän olevan valmiin kuolemaan
+puolestamme, on puhumatta meille mitään aiheestaan tuonut julkisiin
+päivälliskutsuihimme markiisi de Favrasin lesken ja lapset, kaikki
+kolme surupukuisina? Heidät nähtyäni aioin nousta, mennä heidän
+luoksensa ja sijoittaa tuon meidän hyväksemme niin urheasti kuolleen
+miehen lapset — sillä minä, herra kreivi, en ole niitä, jotka kieltävät
+ystävänsä — sijoittaa hänen lapsensa minun ja kuninkaan väliin...
+Kaikki katseet tuijottivat meihin. Odotettiin, mitä me tekisimme.
+Käännyin taakseni... tiedättekö, kuka oli takanani, neljän askelen
+päässä nojatuolistani? Santerre, esikaupunkilainen! Painuin takaisin
+tuoliini raivosta itkien enkä tohtinut edes katsahtaa tuon kovaonnisen
+perheen jäseniin. Rojalistit soimasivat minua, kun en kaiken
+uhallakin osoittanut harrastusta tuota kovaosaista perhettä kohtaan;
+vallankumoukselliset raivostuivat, sillä he arvelivat äidin lapsineen
+saapuneen minun toimestani. Ah, herra kreivi», jatkoi kuningatar
+päätänsä puistaen, »turmioon johtaa, kun hyökkääjinä on nerokkaita
+miehiä ja puolustajina henkilöitä, jotka epäilemättä ovat hyvin
+ansiokkaita, mutta eivät hitustakaan tajua meidän asemamme vaikeutta.»
+
+Ja huokaisten kuningatar nosti nenäliinan silmilleen.
+
+»Madame», virkkoi Mirabeau syvästi liikutettuna moisesta suuresta
+onnettomuudesta, jota ei salattu häneltä ja joka ilmaisemalla joko
+taitavaa laskelmaa tai naisellista heikkoutta todisti hänelle
+kuningattaren huolista ja antoi hänen nähdä hänen kyynelensä,
+»puhuessanne hyökkääjistä ette toivottavasti tarkoita minua? Omaksuin
+yksinvaltaiset periaatteet, vaikka näin hovissa vain heikkoutta enkä
+vielä tuntenut Maria Teresian kuninkaallisen tyttären henkeä enkä
+ajatusmaailmaa. Taistelin valtaistuimen oikeuksien puolesta, vaikka
+herätin vain epäluottamusta ja kaikissa teoissani, ilkeän panettelun
+myrkyttämissä, nähtiin yhtä monta salahanketta. Palvelin kuningasta,
+vaikka tiesin hyvin, ettei tältä oikeamieliseltä, mutta petetyltä
+kuninkaalta tullut odottaa ymmärtämystä eikä kiitosta. Mitä minä nyt
+siis teenkään, madame, kun luottamus kannustaa rohkeuttani, kun teidän
+majesteettinne suosion aiheuttama kiitollisuus muuttaa periaatteeni
+velvollisuudeksi? Se tapahtuu myöhään, kovin myöhään, tiedän sen»,
+jatkoi Mirabeau ravistaen päätänsä hänkin. »Kutsuessaan minut avukseen
+kuninkuus ei kenties voi esittää minulle muuta mahdollisuutta kuin
+että tuhoudun sen mukana! Jos olisin harkinnut asiaa, olisin kukaties
+valinnut minulle nyt suodun tapaamisen ajaksi toisen hetken kuin sen,
+jolloin hänen majesteettinsa juuri on luovuttanut kamarille kuuluisan
+punaisen kirjan, toisin sanoen ystäviensä kunnian.»
+
+»Ah, herra kreivi», huudahti kuningatar, »luuletteko siis kuninkaan
+olleen mukana siinä petoksessa, ettekö siis tiedä, kuinka ne asiat ovat
+tapahtuneet? Kuningas luovutti häneltä vaaditun punaisen kirjan vain
+sillä ehdolla, että komitea tallettaisi sitä salaisena asiakirjana.
+Komitea painatti sen, ja se teko todistaa komitean tahdittomuutta eikä
+suinkaan kuninkaan petollisuutta ystäviään kohtaan.»
+
+»Ah, madame, tiedätte hyvin, mikä sai komitean ryhtymään sen
+julkaisemiseen. Kunnianmiehenä en hyväksy sitä tekoa, kansanedustajana
+en tunnusta sitä. Samaan aikaan kun kuningas vannoi kiintymystänsä
+hallitusmuotoon hänellä oli Torinossa jatkuvasti asiamies samaisen
+hallitusmuodon verivihollisten keskuudessa. Hetkellä, jolloin
+hän puhui rahataloudellisista uudistuksista ja tuntui hyväksyvän
+kansalliskokouksen siihen suuntaan käyvät ehdotukset, hänellä
+oli Trierissä, hänen palkkaamanaan ja avustamanaan iso ja pieni
+tallitalous, jota hoiti prinssi de Lambesc, pariisilaisten
+verivihollinen, mies, jonka kansa joka päivä vaatii hirtettäväksi
+kuvaannollisesti. Artoisin kreiville, Condén prinssille ja kaikille
+emigranteille maksetaan suunnattomia summia, vaikka kaksi kuukautta
+sitten säädettiin asetus, joka kieltää nuo eläkkeet. Kuningas on
+tosin unohtanut hyväksyä asetuksen. Mitä arvelette, madame! Näiden
+kahden kuukauden aikana on koetettu saada selville, mihin on käytetty
+kuudenkymmenen miljoonan suuruinen erä, muttei ole onnistuttu. Kun
+kuningasta pyydettiin ja rukoiltiin ilmoittamaan, minne tämä rahamäärä
+oli joutunut, kieltäytyi hän vastaamasta. Komitea arveli vapautuneensa
+lupauksestaan ja painatti punaisen kirjan. Miksi kuningas luovuttaa
+hallustaan aseet, jotka voidaan julmasti kääntää häntä itseään vastaan?»
+
+»Jos teille, herra kreivi», huudahti kuningatar, »olisi suotu kunnia
+neuvoa kuningasta, ette siis olisi neuvonut häntä niihin heikkouksiin,
+joilla hänet johdetaan turmioon, joilla oli, sanokaamme suoraan...
+joilla häneltä riistetään kunnia?»
+
+»Jos minulle, madame, olisi suotu kunnia neuvoa kuningasta», vastasi
+Mirabeau, »seisoisin hänen rinnallaan puolustamassa lakiin perustuvaa
+yksinvaltaa ja taistelemassa yksinvallan takaaman vapauden puolesta.
+Tällä vapaudella, madame, on kolme vihollista: papisto, aatelisto ja
+parlamentit. Papisto ei ole enää tämän vuosisadan, sen on surmannut
+herra de Talleyrandin valtiopäiväesitys. Aatelisto on kaikkien
+vuosisatojen. Sen apuun on mielestäni turvauduttava, sillä aatelistotta
+ei ole kuninkuuttakaan, mutta se täytyy pitää aisoissa, ja se on
+mahdollista vain liittämällä kansa kuningasvaltaan. Kuningasvalta ei
+liittoudu milloinkaan vapaaehtoisesti kansan kanssa, niin kauan kuin
+parlamentit pysyvät pystyssä, sillä niiden mukana säilyy kuninkaalle
+kuten aatelistollekin kohtalokas toivo palauttaa asiat ennalleen.
+Papiston tuhoamisen ja parlamenttien lannistamisen jälkeen on minun
+politiikkani tehtäviä voimistaa toimeenpanovaltaa, elvyttää kuninkaan
+arvovaltaa ja yhdistää se kansalaisvapauteen. Madame, jos se on
+kuninkaankin politiikkaa, hyväksyköön hän sen; ellei se sovellu
+hänelle, hylätköön sen.»
+
+»Herra kreivi», sanoi kuningatar hämmästellen tuon mahtavan älyn
+säteilevää kirkkautta, joka yhtaikaa valaisi menneisyyttä, nykyisyyttä
+ja tulevaisuutta, »en tiedä, omaksuuko kuningas sen politiikan, mutta
+tiedän, että jos minulla olisi valta, minä sen omaksuisin. Herra
+kreivi, esittäkää minulle keinonne, joiden avulla aiotte pyrkiä tuohon
+päämäärään. Kuuntelen teitä, en sano hartaana, innostuneena, sanon
+kiitollisena.»
+
+Mirabeau loi kuningattareen nopean silmäyksen, kotkankatseen, joka
+tunkeutui hänen sydämensä syvyyksiin, ja huomasi, että kuningatar oli,
+ellei vakuutettu, niin ainakin lumottu.
+
+Voitto Marie-Antoinetten kaltaisesta suurenmoisesta naisesta hyväili
+mitä suloisimmin Mirabeaun turhamaisuutta.
+
+»Madame», sanoi hän, »olemme menettäneet Pariisin, miltei kokonaan.
+Mutta maaseudulla meillä on vielä hajanaisia joukkoja, jotka me
+voimme yhdistää. Sen vuoksi, madame, on minun käsittääkseni kuninkaan
+poistuttava Pariisista, muttei Ranskasta. Menköön hän Roueniin armeijan
+suojaan. Sieltä käsin hän julkaiskoon asetuksia, jotka lupaavat enemmän
+kuin kansalliskokouksen päätökset. Siten vältetään kansalaissota, koska
+kuningas osoittautuu vallankumouksellisemmaksi kuin itse vallankumous.»
+
+»Mutta eikö tämä vallankumous — edeltäköön tai seuratkoon se meitä —
+eikö se siis kauhistuta teitä?» kysyi kuningatar.
+
+»Ah, madame, luulen kaikkia muita paremmin tietäväni, että
+vallankumouksessa on oltava mukana, sille on annettava jotakin
+lahjaksi. Olen jo maininnut kuningattarelle, että on ihmisvoimat
+ylittävä yritys koettaa rakentaa kuninkuus uudelleen niille
+antiikkisille perusteille, jotka vallankumous on tuhonnut. Tässä
+vallankumouksessa on koko Ranska ollut mukana, kuninkaasta halvimpaan
+alamaiseen saakka, joko harrastajana, toimivana tai vastustavana
+henkilönä. Minä en aiokaan puolustaa antiikkista kuninkuutta, madame,
+minä haluan sitä rajoittaa, uudentaa ja kohentaa sitä ja tehdä
+siitä likimain sellaisen hallituksen, joka on kohottanut Englannin
+vallan ja maineen kukkulalle. Nähtyään edessään — tohtori Gilbertin
+sanojen mukaan — Kaarlo ensimmäisen vankilan- ja mestauslavan eikö
+kuningas mieluummin tyydykin Wilhelm kolmannen ja Yrjö ensimmäisen
+valtaistuimeen?»
+
+»Voi, herra kreivi», huudahti kuningatar, joka eräät Mirabeaun sanat
+kuullessaan tuli kauhusta väristen muistelleeksi Taverneyn linnassa
+näkemäänsä ilmestystä ja tohtori Guillotinin keksimän teloituskoneen
+piirrosta, »voi, herra kreivi, antakaa meille se kuninkuus ja te saatte
+kokea, olemmeko kiittämättömiä, kuten meidän on syytetty olevan!»
+
+»Hyvä, huudahti Mirabeau vuorostaan, »minä teen sen, madame. Kuningas
+tukekoon, kuningatar rohkaiskoon minua, ja minä vannon tässä
+jalkojenne juuressa aatelismiehen nimessä, että minä täytän teidän
+majesteetillenne tekemäni lupauksen tai kuolen sitä yrittäessäni!»
+
+»Kreivi, kreivi», sanoi Marie-Antoinette, »älkää unohtako, että
+useampi kuin yksi nainen on kuullut valanne: viiden vuosisadan
+hallitsijasuku... seitsemänkymmentä Ranskan kuningasta, jotka
+Pharamondista Ludvig viidenteentoista saakka nukkuvat haudassaan ja
+jotka menettävät valtaistuimensa, jos meidän valtaistuimemme luhistuu!»
+
+»Tunnen tehtäväni laadun, madame. Tiedän, että se on suunnaton. Mutta
+se ei ole suurempi kuin minun tahtoni, se ei ole minun alttiuttani
+voimakkaampi. Kun olen varma kuningattareni harrastuksesta ja
+kuninkaani luottamuksesta, käyn työhön käsiksi.»
+
+»Ellei muusta ole kysymys, herra de Mirabeau, vakuutan, että tulette
+saamaan molemmat.»
+
+Ja hän tervehti Mirabeauta sillä lumoavalla hymyllä, joka hänelle
+valloitti kaikkien sydämet.
+
+Mirabeau oivalsi, että vierailu oli päättynyt.
+
+Politiikan miehen ylpeys oli tyydytetty, muttei aatelismiehen
+turhamaisuus.
+
+»Madame», sanoi hän kunnioittavan ja rohkean kohteliaasti, »kun teidän
+korkea äitinne, keisarinna Maria Teresia, soi jollekin alamaiselleen
+kunnian päästä hänen vieraakseen, ei hän lausunut milloinkaan hyvästiä
+sallimatta tämän suudella hänen kättänsä».
+
+Ja hän jäi odottamaan.
+
+Kuningatar silmäili tätä kahlehdittua leijonaa, joka ei muuta pyytänyt
+kuin saada heittäytyä hänen jalkoihinsa. Huulilla voitonriemuinen
+hymy hän sitten ojensi hitaasti kauniin kätensä, joka oli kylmä kuin
+alabasteri ja miltei yhtä kuultava kuin sekin.
+
+Mirabeau kumartui painamaan huulensa tälle kädelle ja kohottaen sitten
+ylpeänä päänsä hän sanoi:
+
+»Madame, tämä suudelma on pelastanut kuninkuuden!»
+
+Ja hän poistui ylen liikutettuna, ylen iloisena, uskoen, tuo
+nero-poloinen, vastikään lausumansa ennustuksen toteutumiseen.
+
+
+
+
+XIX
+
+Paluu maatilalle
+
+
+Marie-Antoinetten lohdutellessa kärsivää sydäntänsä uudella toivolla ja
+unohtaessa hetkeksi naisen tuskat koettamalla pelastaa kuningatarta,
+Mirabeaun uneksiessa voivansa Alkidamas-jättiläisen lailla kannatella
+yksinään sortumaisillaan olevaa yksinvallan holvia, joka kaatuessaan
+uhkasi murskata hänetkin — Opastakaamme näin paljosta politiikasta
+väsynyt lukija takaisin vähäpätöisempien henkilöitten pariin ja
+raikkaampaan ilmapiiriin.
+
+Olemme nähneet, että Pitou oli herättänyt pahoja aavistuksia Billotissa
+tämän toistamiseen pistäytyessä pääkaupunkiin ja että no aavistukset
+olivat kehoittaneet maanviljelijää palaamaan tilalleen tai oikeammin
+isää tyttärensä luokse. [Kts. _Kreivitär de Charny_, 15. luku.]
+
+Nämä aavistetut eivät olleetkaan liioiteltuja.
+
+Paluu tapahtui pari päivää sen merkittävän yön jälkeen, jolloin oli
+sattunut kolme seikkaa: Sebastien Gilbertin pako, varakreivi Isidor
+de Charnyn lähtö ja Catherinen pyörtyminen Villers-Cotteretsin ja
+Pisseleun välisellä tiellä.
+
+Eräässä toisessa edellisen kuvauksemme luvussa on kerrottu, että Pitou
+toimitettuaan Catherinen maatilalle ja kuultuaan tämän kyynelten
+ja nyyhkytysten lomassa kertovan, että häntä kohdannut isku oli
+johtunut Isidorin äkillisestä lähdöstä, oli palannut Haramontiin tämän
+tunnustuksen musertamana, löytänyt kotoaan Sebastienin kirjeen ja
+rientänyt heti Pariisiin.
+
+Pariisissa olemme nähneet hänen odottelevan tohtori Gilbertiä ja
+Sebastienia niin kärsimättömästi, että oli vallan unohtanut kertoa
+Billotille, mitä maatilalla oli tapahtunut.
+
+Vasta kun oli päässyt varmuuteen Sebastienin kohtalosta nähdessään
+hänen isänsä kanssa palaavan Saint-Honorén kadulle, vasta kun oli
+kuullut pojan itsensä kertovan matkansa vaiheet — että hän oli tavannut
+varakreivi Isidorin ja tullut Pariisiin hänen mukanaan — vasta silloin
+hän oli muistanut Catherinen, maatilan ja emäntä Billotin sekä puhunut
+Billotille huonosta sadosta, yhtämittaisista sateista ja Catherinen
+pyörtymisestä.
+
+Olemme maininneet, että tämä pyörtyminen oli erikoisesti koskenut
+Billotiin ja saanut hänet pyytämään Gilbertiltä lomaa, jonka tämä oli
+hänelle suonutkin.
+
+Koko pitkän matkan kuluessa Billot oli kysellyt Pitoulta tämän
+pyörtymisen yksityisseikkoja, sillä tuo kelpo maanviljelijä rakasti
+kyllä maatilaansa, tuo kunnon aviomies rakasti kyllä vaimoaan, mutta
+yli kaiken hän rakasti tytärtään Catherinea.
+
+Ja kuitenkin hänen vankkumaton kunniantuntonsa, hänen horjumaton
+käsityksensä oikeasta tekisivät hänestä tilaisuuden tullen yhtä
+taipumattoman tuomarin kuin hän oli hellä isä.
+
+Pitou vastaili hänen kysymyksiinsä.
+
+Hän oli löytänyt Catherinen maantieltä ja luullut tyttöä kuolleeksi.
+Epätoivoissaan hän oli nostanut hänet käsivarsilleen ja laskenut hänet
+polvilleen. Silloin hän oli huomannut tytön vielä hengittävän ja oli
+juoksujalkaa kantanut hänet maatilalle, missä hän emäntä Billotin
+avulla oli pannut hänet sänkyyn.
+
+Emännän voihkiessa ja voivotellessa hän oli rajusti viskannut vettä
+Catherinen kasvoille. Kylmä, raikas vesi pani tytön avaamaan silmänsä.
+Nähtyään hänen tointuneen, — oli Pitou lisännyt, — hän oli arvellut,
+ettei häntä kaivattu maatilalla, ja oli palannut kotiinsa.
+
+Lopun, toisin sanoen Sebastienia koskevat uutiset, oli ukko Billot jo
+kerran kuullut, ja se kerta oli hänelle riittänyt.
+
+Siitä johtui, että Billot palasi ehtimiseen Catherineen ja jännitti
+kaikki ajatuksensa tyttöä kohdanneeseen tapaturmaan ja sen mahdollisiin
+syihin.
+
+Tämä ajatustoiminta kiteytyi Pitoulle esitettyihin kysymyksiin, joihin
+Pitou vastasi valtioviisaasti: »En tiedä».
+
+Pitoulle on luettava ansioksi tämä vastaus: »en tiedä», sillä, kuten
+muistamme, oli Catherine julman avomielisesti tunnustanut hänelle
+kaikki, joten Pitou siis kyllä _tiesi_.
+
+Hän tiesi, että Isidorin jäähyväissanat olivat musertaneet Catherinen
+sydämen, minkä johdosta tyttö oli pyörtynyt paikalle, josta Pitou oli
+hänet löytänyt.
+
+Mutta kaikki maailman kultakaan ei olisi häntä saanut hiiskumaan siitä
+maanviljelijälle.
+
+Vertauksia tekemällä hän oli päätynyt syvästi säälimään Catherinea.
+
+Pitou rakasti Catherinea, mutta ihaili häntä vieläkin enemmän. Olemme
+varemmin nähneet, kuinka tämä ihailu ja tämä huonosti arvioitu ja
+etenkin huonosti palkittu rakkaus olivat aiheuttaneet hänelle katkeraa
+sydänsurua ja vaikeita sielullisia kärsimyksiä.
+
+Mutta vaikka nämä kärsimykset olivatkin katkerat ja hänen surunsa
+kirvelevä, jopa niin, että niiden aiheuttama vatsanpuru oli toisinaan
+saanut hänet siirtämään aamiaisen ja päivällisen tuntia paria
+tuonnemmaksi, eivät nämä kärsimykset ja tämä suru silti olleet
+milloinkaan vieneet hänen voimiaan tai tainnuttaneet häntä.
+
+Loogilliseen ajatteluun tottuneena hän jakoi tämän pulmallisen
+kysymyksen kolmeen osaan:
+
+»Jos neiti Catherine rakastaa herra Isidoria niin syvästi, että
+pyörtyy, kun tämä lähtee hänen luotansa, rakastaa hän herra Isidoria
+syvemmin kuin minä häntä, koska minä en ole milloinkaan pyörtynyt hänen
+luotansa lähtiessäni.»
+
+Tästä ensimmäisestä jaksosta hän siirtyi toiseen ja järkeili: »Jos hän
+rakastaa Isidoria syvemmin kuin minä häntä, kärsii hän siis enemmän
+kuin minä olen kärsinyt; hän kärsii siis paljon.»
+
+Tästä hän johtui pulman kolmanteen osaan, itse lopputulokseen,
+sitäkin loogillisempaan, kun se oikean johtopäätöksen lailla nojautui
+lähtökohtaansa:
+
+»Ja hän kärsiikin enemmän kuin minä, koska hän pyörtyy ja koska minä en
+pyörry.»
+
+Se puolestaan selittää Pitoun syvän säälin ja Catherinen asioita
+koskevan äänettömyyden, kun hän vastaili Billotille. Tämä äänettömyys
+taas oli omiaan yhä enemmän huolestuttamaan Billotia, ja mitä
+huolestuneemmaksi hän tuli, sitä selvemmin se kävi esille niissä
+ruoskaniskuissa, joita herkeämättä sateli hänen Dammartinista
+vuokraamansa hevosen lautasille. Niinpä jo kello neljä iltapäivällä
+hevonen, rattaat ja niillä istuvat kaksi matkamiestä pysähtyivät
+maatilan portin eteen, missä koirien kova haukku heti ilmoitti heidän
+tulonsa.
+
+Tuskin rattaat olivat pysähtyneet, kun Billot hypähti maahan ja
+kiiruhti taloon.
+
+Mutta muuan odottamaton este sulki häneltä tien tyttären makuusuojan
+kynnyksellä.
+
+Se este oli tohtori Raynal, jonka nimi muistaaksemme on jo
+mainittukin näiden kuvaustemme kehittyessä. Hän selitti, että
+Catherinen silloisessa tilassa kaikkinainen mielenliikutus olisi ei
+vain vaarallista, vaan ehkä kuolemaksikin. Se oli uusi isku ja se
+tyrmistytti Billotin.
+
+Hän oli selvillä ainoastaan itse pyörtymistapauksesta. Mutta siitä
+hetkestä, jolloin Pitou oli kertonut nähneensä Catherinen avaavan
+silmänsä ja tulleen tajuihinsa, hän oli aprikoinut, jos niin voi sanoa,
+vain tämän pyörtymisen moraalisia syitä ja seurauksia.
+
+Ja nyt oli onneton kohtalo säätänyt näiden moraalisten syiden ja
+seurausten lisäksi vielä ruumiillisenkin seuraamuksen.
+
+Tänä ruumiillisena seuraamuksena oli aivokuume, joka oli
+puhjennut edellisenä aamuna ja uhkasi muuttua mitä vaikeimmaksi
+sairaustapaukseksi.
+
+Tohtori Raynal oli koettanut masentaa tämän aivokuumeen kaikilla
+niillä keinoilla, joihin vanhan lääkärikoulun oppilaat turvautuivat
+tällaisissa tapauksissa, suoneniskulla ja sinappihauteella.
+
+Mutta niin tehokas kuin tämä hoitotapa yleensä onkin, oli se
+toistaiseksi niin sanoaksemme vain sivunnut potilasta. Sairauden ja
+lääkkeen välinen taistelu oli tuskin vielä alkanutkaan. Aamusta pitäen
+oli Catherine ollut ankaran hourailun kynsissä.
+
+Ja houraillessaan nuori tyttö oli varmaankin puhunut omituisista
+asioista, sillä turvautuen verukkeeseen, että sairas oli suojeltava
+mielenliikutuksilta, oli tohtori Raynal jo karkoittanut huoneesta
+äidin, kuten hän nyt yritti pitää loitolla isääkin.
+
+Emäntä Billot istui rahilla suunnattoman avotakan pohjukassa. Pää
+käsien varassa hän istui eikä tuntunut tajuavan, mitä hänen ympärillään
+tapahtui.
+
+Mutta vaikkei hän ollut kuullut rattaitten kolinaa, ei koirien haukkua
+eikä Billotin tuloa keittiöön, herätti tohtorin kanssa keskustelevan
+isännän ääni hänet siitä horteesta, johon suru oli hänet vaivuttanut.
+
+Hän kohotti päänsä, aukaisi silmänsä, tuijotti Billotiin ja huudahti:
+
+»Kas, ukkoseni on tullut!»
+
+Ja hän nousi, astui huojuvin askelin ja kädet levällään Billotia kohden
+ja heittäytyi tämän rinnoille.
+
+Isäntä tuijotti häneen hämmästyneenä ikäänkuin tuntematta vaimoaan.
+
+»No», kysyi hän sitten tuskan hien kihotessa hänen otsalleen.
+
+»Täällä tapahtuu sitä», ehätti tohtori Raynal vastaamaan, »että
+tyttäressänne on tauti, jonka nimi on akuutti meningitis, ja kun
+ihmistä vaivaa sellainen sairaus, on käytettävä vain tiettyjä lääkkeitä
+ja sallittava vain tiettyjen henkilöitten päästä potilaan lähelle».
+
+»Mutta», tiedusti ukko Billot, »onko se sairaus vaarallista, tohtori
+Raynal? Kuoleeko siihen?»
+
+»Kaikkiin sairauksiin kuolee, jos niitä hoidetaan huonosti, hyvä
+Billot. Antakaa minun hoidella tytärtänne omalla tavallani, niin hän ei
+kuole.»
+
+»Ihanko totta, tohtori?»
+
+»Vastaan hänestä, mutta sitä varten on ehdottomasti välttämätöntä,
+ettei pariin kolmeen päivään tästä päivästä lukien hänen huoneeseensa
+saa astua kukaan muu kuin minä tai ne, joille minä annan luvan.»
+
+Billot huokasi.. Näytti jo siltä, että hänet oli voitettu. Mutta hän
+yritti vielä viimeisen kerran.
+
+»Enkö pääse häntä edes katsomaan?» kysyi hän kuin lapsi, joka anoo
+viimeistä armonosoitusta.
+
+»Jos saatte nähdä hänet ja syleillä häntä, jätättekö minut kolmeksi
+päiväksi rauhaan mitään kyselemättä?»
+
+»Vannon sen, tohtori.»
+
+»No niin, tulkaa.»
+
+Hän avasi Catherinen huoneen oven ja isäntä Billot sai nähdä
+tyttärensä, jonka otsaa peitti jääkylmään veteen kastettu kääre
+ja jonka silmissä asui tylsä, tuijottava katse ja poskilla hehkui
+kuumeinen puna.
+
+Hän jupisi katkonaisia sanoja ja kun Billot painoi valjut, vapisevat
+huulensa hänen kostealle otsalleen, oli hän näistä tolkuttomista
+sanoista eroittavinaan Isidorin nimen.
+
+Kynnykselle olivat ryhmittyneet emäntä Billot kädet ristissä, Pitou,
+joka oli noussut varpailleen voidakseen paremmin nähdä maanviljelijän
+olan yli, ja pari kolme palkollista, jotka kerran sisälle tultuaan
+halusivat itse nähdä, kuinka heidän nuori emäntänsä jaksoi.
+
+Kuten oli luvannut, lähti Billot huoneesta sitten kun oli syleillyt
+tytärtään. Mutta hän poistui kulmat kurtussa, katse synkkänä ja
+itsekseen jupisten:
+
+»Niin, niin, oli tosiaankin jo aika minun palata kotiin.»
+
+Ja hän meni keittiöön, minne hänen vaimonsa koneellisesti seurasi häntä
+ja minne Pitoukin olisi mennyt perässä, ellei tohtori olisi nykäissyt
+häntä nutunhihasta ja sanonut:
+
+»Älä lähde talosta, minulla on sanottavaa sinulle jotakin.»
+
+Pitou pyörähti kummissaan takaisin ja aikoi tiedustella tohtorilta,
+mihin häntä tarvittaisiin, mutta salaperäisen näköisenä tohtori kohotti
+vaitiolon merkiksi sormen huulilleen.
+
+Pitou seisoi paikallaan keittiössä hievahtamattomana ja muistutti
+tavallaan, pikemmin naurettavasti kuin runollisesti, niitä antiikin
+ajan jumalia, jotka jalka maahan juuttuneena oli pantu naapuritilusten
+rajapyykeiksi.
+
+Viiden minuutin kuluttua Catherinen huoneen ovi aukeni jälleen ja
+sisältä kuului Pitouta kutsuvan tohtorin ääni.
+
+»No, mitä nyt?» kysyi poika havahtuen siitä syvästä uinailusta, johon
+hän näytti vaipuneen. »Mitä haluatte, herra Raynal?»
+
+»Tule auttamaan matami Clémentia ja kannattelemaan Catherinea, kun minä
+isken hänestä suonta kolmannen kerran.»
+
+»Kolmannen kerran!» sopersi emäntä Billot. »Hän aikoo iskeä
+tyttärestäni suonta kolmannen kerran! Voi, hyvä jumala, hyvä jumala!»
+
+»Vaimo, vaimo», mutisi Billot vakavasti, »tätä ei olisi sattunut, jos
+olisit paremmin vartioinut lastasi».
+
+Ja hän meni omaan huoneeseensa, josta hän oli ollut poissa: kolme
+kuukautta. Pitou, jonka tohtori Raynal oli korottanut lääkärinapulaisen
+arvoon, astui Catherinen makuusuojaan.
+
+
+
+
+XX
+
+Pitou sairaanhoitajana
+
+
+Pitou ihmetteli tavattomasti, mitä hyötyä hänestä olisi tohtori
+Raynalille, mutta hän olisi ihmetellyt vieläkin enemmän, jos tämä olisi
+maininnut, että hän odotti Pitoulta potilaalle pikemminkin moraalista
+kuin ruumiillista apua.
+
+Tohtori oli näet huomannut, että houraillessaan Catherine oli miltei
+alati yhdistänyt Pitoun nimen Isidorin nimeen.
+
+Kuten muistamme, olivat näiden kahden kasvot viimeiseksi painuneet
+nuoren tytön tajuntaan, Isidorin, kun hän ummisti silmänsä, ja Pitoun,
+kun hän ne jälleen avasi.
+
+Mutta koska potilas ei lausunut näitä kahta nimeä samalla lailla
+korostaen ja koska tohtori Raynal — yhtä tarkka havaitsija kuin
+hänen maineikas kaimansa, jolta meillä on teos »Molempien Intioitten
+filosofinen historia» — oli heti päätellyt, että näistä kahdesta
+nimestä, Isidor de Charnyn ja Ange Pitoun, jotka oli lausuttu eri
+tavalla korostaen, mutta silti merkitsevästi, Ange Pitoun nimi
+tarkoitti ystävää ja Isidor de Charnyn rakastajaa, oli hän pitänyt ei
+ainoastaan sopivana, vaan lisäksi edullisena tuoda potilaan lähelle
+ystävän, jonka kanssa tyttö voisi puhella mielitietystään.
+
+Sillä tohtori Raynalille — ja vaikka emme halua hitustakaan himmentää
+hänen havaintokykynsä terävyyttä, riennämme lisäämään, ettei mikään
+ollut helpompaa — sillä tohtori Raynalille oli koko juttu valjennut
+päivänselväksi, ja hänen oli tarvinnut, kuten niissä tapauksissa,
+joissa lääkärit sovelluttavat laillista lääkärinammattia, vain yhdistää
+tunnetut seikat, ja koko totuus paljastui hänelle kirkkaaksi selviöksi.
+
+Villers-Cotteretsissa tiesivät kaikki, että lokakuun 5 ja 6 päivän
+välisenä yönä Georges de Charny oli saanut surmansa Versaillesissa ja
+että hänen veljensä Isidor oli kreivi de Charnyn kutsusta seuraavana
+iltana matkustanut Pariisiin.
+
+Pitou oli löytänyt pyörtyneen Catherinen Boursonnesta Pariisiin
+vievältä tieltä. Hän oli kuljettanut tajuttoman tytön maatilalle. Tämän
+tapahtuman jälkeen nuori tyttö oli sairastunut aivokuumeeseen. Tämä
+aivokuume oli aiheuttanut hourailun ja houraillessaan hän oli koettanut
+pidätellä jotakin hänen luotansa lähtevää henkilöä ja tätä lähtevää
+henkilöä hän oli nimittänyt Isidoriksi.
+
+Huomaamme siis, että tohtorin oli helppo arvata Catherinen sairauden
+salaisuus, ja että tämä sairaus oli vain hänen sydämensä salaisuutta.
+
+Näissä olosuhteissa oli tohtori päätellyt seuraavaan tapaan:
+Aivokuumeeseen sairastunut tarvitsee ennen kaikkea lepoa.
+
+Mikä voi tyynnyttää Catherinen sydämen? Tieto, kuinka on hänen
+mielitiettynsä laita.
+
+Keneltä hän voisi tiedustella rakastajansa vaiheita? Siltä, joka niistä
+jotakin tiesi.
+
+Entä kuka niistä voi jotakin tietää? Pitou, joka tuli Pariisista.
+
+Tämä päättely oli sekä yksinkertainen että johdonmukainen eikä tohtorin
+ollut tarvinnut sitä tehdessään ponnistellakaan.
+
+Mutta silti hän pani Pitoun ensin lääkärinapulaisen toimeen. Siitä hän
+olisi kyllä suoriutunut apulaisettakin, sillä hän ei suinkaan aikonut
+iskeä suonta kolmatta kertaa, vaan aikoi yksinkertaisesti aukaista
+entisen haavan.
+
+Tohtori veti Catherinen käden varovasti sängynlaidan yli, irroitti
+haavasiteen, levitti peukaloillaan arpeutumattoman haavan reunat, joten
+veri pääsi juoksemaan.
+
+Nähdessään tuon veren, jonka puolesta hän olisi ilomielin uhrannut
+omansa, Pitou tunsi voimiensa menehtyvän.
+
+Hän istuutui matami Clémentin nojatuoliin, peitti kasvonsa ja alkoi
+nyyhkyttää. Nyyhkytysten lomassa hänen rinnastaan puhkesi voivottelu:
+
+»Voi neiti Catherine-rukkaa, poloinen neiti Catherine!»
+
+Näiden sanojen kohdalla hän tuumi itsekseen, sillä ihmismieli kykenee
+pohtimaan yhtaikaa sekä mennyttä että nykyistä:
+
+— Ah, ihan varmasti hän rakastaa herra Isidoria syvemmin kuin minä
+rakastan häntä! Ihan varmasti hän kärsii enemmän kuin minä olen
+milloinkaan kärsinyt, koska hänestä täytyy iskeä suonta ja koska
+hänellä on aivokuume ja hän hourailee, molemmat perin ikäviä asioita,
+jotka eivät ole minua milloinkaan vaivanneet!
+
+Vuodattaessaan Catherinesta vielä kaksi annosta verta tohtori Raynal,
+joka oli kaiken aikaa pitänyt Pitouta silmällä, onnitteli itseään, että
+oli arvannut potilaalla olevan tässä nuorukaisessa alttiin ystävän.
+
+Kuten tohtori oli arvellutkin, lauhdutti tämä vähäinen verenvuoto
+kuumeen. Ohimosuonet löivät heikommin, rinta keveni, hengitys, joka
+oli käynyt koristen, muuttui tyyneksi ja tasaiseksi, valtimo hiljeni
+sadastakymmenestä viiteenyhdeksättä lyöntiin, ja kaikki seikat
+ennustivat Catherinelle rauhallista yötä.
+
+Tohtori Raynalkin tunsi huojennusta. Hän antoi matami Clémentille
+tarpeelliset ohjeet, m.m. sen omituisen ohjeen, että hän saisi nukkua
+pari kolme tuntia, jotka Pitou valvoisi hänen puolestaan. Viitattuaan
+Pitoun seuraamaan häntä hän meni keittiöön.
+
+Pitou seurasi tohtoria. Emäntä Billot kyyhötti yhä takan varjostimen
+suojassa.
+
+Vaimo-parka oli niin turtunut, että tuskin tajusi, mitä tohtori hänelle
+sanoi.
+
+Ne olivat kuitenkin hyviä sanoja äidin sydämelle.
+
+»Kas niin, rohkeutta, emäntä Billot!» sanoi tohtori. »Kaikki sujuu niin
+hyvin kuin voikin sujua.»
+
+Tuo kelpo vaimo näytti palaavan toisesta maailmasta.
+
+»Ah, rakas tohtori Raynal, onko ihan totta, mitä nyt sanotte?»
+
+»Kyllä on, ensi yöstä ei tule huono yö. 'Älkää olko huolissanne, ja
+vaikka kuulisittekin tyttärenne huoneesta huutoa, älkää millään muotoa
+menkö sinne.»
+
+»Hyvä jumala, hyvä jumala!» vaikeroi emäntä Billot äänessä syvän tuskan
+sävy. »On surkeaa, ettei äiti saa mennä tyttärensä huoneeseen.»
+
+»Minkä sille voi», vastasi tohtori. »Se on minun ehdoton varokeinoni.
+Ette te eikä herra Billot.»
+
+»Kuka siis hoivaa lapsi-rukkaani?»
+
+»Olkaa rauhassa. Teillä on sitä varten matami Clément ja Pitou.»
+
+»Mitä! Pitou?»
+
+»Pitou juuri. Huomasin hänessä vastikään ihmeteltäviä taipumuksia
+lääkärintoimeen. Otan hänet mukaani Villers-Cotteretsiin, missä annan
+apteekkarin valmistaa jotakin lääkettä. Pitou tuo lääkkeen tänne.
+Matami Clément antakoon sitä potilaalle lusikallisen kerrallaan, ja jos
+yöllä sattuu jotakin erikoista, pankoon Pitou, joka vaalii Catherinea
+matami Clémentin kanssa, jalat allensa ja juoskoon minua hakemaan. Se
+on kymmenen minuutin asia — vai kuinka, Pitou?»
+
+»Viiden minuutin, herra Raynal», vastasi Pitou itsetietoisesti, mikä ei
+jättänyt epäilyksen tilaa kuulijoitten mieleen.
+
+»Siinä kuulette, rouva Billot!» sanoi tohtori Raynal.
+
+»No hyvä, olkoon niin», myöntyi emäntä Billot. »Mutta lausukaa pari
+lohdun sanaa isärukallekin.»
+
+»Missä hän on?» kysyi tohtori.
+
+»Täällä viereisessä huoneessa.»
+
+»Ei tarvitse», sanoi muuan ääni kynnykseltä, »olen kuullut kaikki».
+
+Keittiössä olevat kolme keskustelijaa säpsähtivät ja kun he kääntyivät
+katsomaan, kuka tämän odottamattoman vastauksen esittäjä oli, näkivät
+he maanviljelijän seisovan valjuna oviaukossa.
+
+Ja ikäänkuin olisi kuullut ja sanonut kaikki mitä pitikin pyörsi Billot
+huoneeseensa kajoamatta sanallakaan tohtori Raynalin järjestelyihin
+yötä varten.
+
+Pitou piti sanansa: neljännestunnin kuluttua hän palasi mukanaan
+rauhoittavaa lääkettä sisältävä pullo, jonka kyljessä oli nimilappu ja
+jonka tulpassa näkyi mestari Pacquenaudin, Villers-Cotteretsin isältä
+pojalle periytyvän apteekin omistajan sinetti.
+
+Lähetti meni keittiön kautta Catherinen huoneeseen. Siitä
+puhumattakaan, että kukaan olisi estellyt häntä, ei häntä edes
+puhutellut kukaan muu kuin emäntä Billot, joka hänkin vain sanoi:
+
+»Ah, sinäkö se olet, Pitou?»
+
+Nuorukainen vastasi lyhyesti:
+
+»Minä, rouva Billot.»
+
+Catherine nukkui, kuten tohtori Raynal oli ennustanutkin,
+jotenkin rauhallista unta. Hänen vieressään, mukavasti pitkällään
+isossa nojatuolissa, nuokkui sairaanhoitajatar. Hän oli vaipunut
+eräänlaiseen horteeseen, joka on ominainen tälle kunnioitettavalle
+yhteiskuntaluokalle; sillä ei ole oikeutta nukkua syvää unta eikä
+voimaa pysyä täysin valveilla, sen jäsenet muistuttavat niitä sieluja,
+joilta on evätty pääsy autuaitten asuinsijoille ja jotka voimatta
+palata enää valoonkaan harhailevat ikuisesti unen ja hereilläolon
+rajamailla.
+
+Tässä hänen toiseksi luonnokseen muuttuneessa unitilassa hän otti
+Pitoulta lääkepullon, avasi sen, pani sen yöpöydälle ja asetti sen
+viereen hopealusikan, jotta sairas saisi hetkeäkään viipymättä lääkkeen
+tarvittaessa.
+
+Sitten hän jälleen oikaisihe nojatuoliinsa.
+
+Pitou puolestaan istahti ikkunanreunalle voidakseen katsella Catherinea
+mielinmäärin.
+
+Se säälintunne, joka oli vallannut hänet kun hän vain ajattelikin
+Catherinea, ei tietenkään vähentynyt, kun hän katseli tyttöä. Nyt
+kun hänen oli sallittu niin sanoaksemme koskettaa pahaa sormellaan
+ja arvostella, mitä hirveää tuhoa voi saada aikaan se käsitteellinen
+ilmiö, jota sanotaan rakkaudeksi, oli hän entistäkin valmiimpi
+uhraamaan oman rakkautensa, koska se tuntui hänestä niin tuiki
+hauraalta sen vaativan, kuumeisen, hirveän intohimon rinnalla, joka
+näytti jäytävän tuota nuorta tyttöä.
+
+Nämä ajatukset saivat hänet vähitellen vireeseen, joka luontui
+mainiosti tohtori Raynalin suunnitelmaan.
+
+Se kelpo tohtori oli aivan oikein päätellyt, että Catherine ennen
+kaikkea tarvitsi sitä ulkonaista lääkettä, jota sanotaan uskotuksi
+ystäväksi.
+
+Tohtori Raynal ei ollut mikään suurlääkäri, mutta hän oli eräissä
+asioissa, kuten olemme maininneet, terävä havaitsija.
+
+Suunnilleen tunti sen jälkeen kuin Pitou oli saapunut, Catherine
+liikahti, huokasi ja avasi silmänsä.
+
+Matami Clémentille on tehtävä oikeutta ja mainittava, että sairaan
+liikahtaessa hän nousi heti, meni vuoteen viereen ja sopersi:
+
+»Minä tässä, neiti Catherine. Mitä haluatte?»
+
+»Minun on jano», mutisi potilas.
+
+Ruumiillinen kipu ja janon tunne olivat herättäneet hänet elämään.
+
+Matami Clément tiputti lusikkaan muutaman pisaran Pitoun tuomaa
+rauhoittavaa lääkettä, tunki lusikan Catherinen kuivien huulten ja
+yhteen pusertuneitten hampaitten väliin. Sairas nieli koneellisesti
+tämän viihdyttävän juoman.
+
+Catherinen pää painui takaisin pielukselle, ja matami Clément, joka
+katsoi suorittaneensa tunnontarkasti tehtävänsä, heittäytyi jälleen
+nojatuoliinsa.
+
+Pitou huoahti. Hän arveli, ettei Catherine ollut edes huomannut häntä.
+
+Pitou erehtyi. Kun hän oli auttanut matami Clémentia ja kannatellut
+potilasta, oli tämä lääkepisarat nauttiessaan ja painuessaan takaisin
+pielukselleen raottanut silmänsä ja hänen ripsiensä raosta liukunut
+hämärä katse oli ollut eroittavinaan Pitoun hahmon.
+
+Mutta kolmipäiväisen kuumehourailunsa aikana hän oli nähnyt niin monta
+syntyvää ja häipyvää haamua, että hän piti todellistakin Pitouta vain
+haavekuvana.
+
+Pitoun huokaus ei siis ollut liioiteltua.
+
+Mutta tämän vanhan ystävän näkeminen, ystävän, jota Catherine oli
+niin monesti väärin kohdellut, vaikutti potilaaseen syvemmin kuin
+aikaisemmat näyt ja vaikka hän makasi silmät ummessa, oli hän nyt,
+tyyntyneemmässä mielentilassaan ja kuumeesta vapautuneena, näkevinään
+edessään tuon kelpo nuorukaisen, jonka hänen usein keskeytyneet
+ajatuksensa olivat kuvitelleet oleskelevan isän kanssa Pariisissa.
+
+Siitä johtui, että häntä alkoi vaivata epätietoisuus, oliko Pitou
+todella läsnä vai esiintyikö hän vain haavekuvana. Potilas aukaisi
+senvuoksi arasti silmänsä todetakseen, oliko näky entisellä paikallaan.
+
+On itsestään selvää, ettei Pitou ollut hievahtanutkaan.
+
+Kun nuorukainen huomasi, että Catherine aukaisi silmänsä ja katseli
+häntä, kirkastuivat hänen kasvonsa. Nähdessään noiden silmien
+ilmaisevan elämää ja tajuntaa levitti Pitou käsivartensa.
+
+»Pitou!» kuiskasi Catherine,
+
+»Neiti Catherine!» äännähti Pitou.
+
+»Mitä nyt?» kysyi matami Clément ja kääntyi katsomaan.
+
+Catherine loi levottoman silmäyksen sairaanhoitajattareen ja painui
+huokaisten takaisin pielukselleen.
+
+Pitou arvasi, että matami Clémentin läsnäolo hämmensi Catherinea.
+
+Hän meni sairaanhoitajattaren luokse.
+
+»Matami Clément», kuiskasi hän tälle, »menkää nyt hetkeksi nukkumaan.
+Tiedättehän, että herra Raynal on pyytänyt minua jäämään tänne ja
+hoivaamaan Catherinea, jotta te saisitte sillä välin hetken levätä?»
+
+»Ah, niin, se on totta», myönsi matami Clément.
+
+Ja ikäänkuin olisikin odottanut vain tätä lupaa, tuo kelpo vaimo vaipui
+nojatuoliinsa, huoahti vuorostaan hänkin ja lyhyen äänettömyyden
+jälkeen ilmaisi aluksi arka, mutta sitten yhä voimakkaampi ja lopulta
+kaiken yli kuuluva kuorsaus, että hän oli täysin purjein entänyt siihen
+unen taikamaahan, jota hän oli tavallisesti vain etäältä katsellut.
+
+Hieman kummastellen oli Catherine tarkastellut Pitoun liikkeitä ja
+sairaille ominainen kuuloherkkyys sai hänet eroittamaan jokaisen sanan,
+jotka Pitou oli lausunut matami Clémentille.
+
+Pitou seisoi hetken aikaa sairaanhoitajattaren vieressä ikäänkuin
+varmentuakseen, että tämän uni oli todellista. Kun ei sitä käynyt
+epäileminen, lähestyi hän Catherinea päätänsä puistellen ja käsivarret
+hervottomina.
+
+»Ah, neiti Catherine», sanoi hän, »tiesin kyllä, että rakastitte häntä,
+mutta en tiennyt teidän rakastavan häntä näin syvästi».
+
+
+
+
+XXI
+
+Pitou uskottuna
+
+
+Pitou lausui nämä sanat äänellä, jossa Catherine sai huomata syvän
+tuskan ilmauksen ja hyvän ystävyyden todistuksen. Nämä kaksi tunnetta,
+jotka hersyivät tuon kelpo nuorukaisen sydämestä ja kuvastuivat hänen
+alakuloisessa katseessaan, liikuttivat syvästi potilaan mieltä.
+
+Niin kauan kun Isidor oli asunut Boursonnessa, niin kauan kun hän oli
+tiennyt rakastajansa olevan puolenviidettä kilometrin päässä, niin
+kauan kun hän oli ollut onnellinen, oli Catherine, ottamatta lukuun
+niitä pikku ikävyyksiä, jotka Pitou oli aiheuttanut seuraamalla häntä
+itsepintaisesti hänen lemmenkävelyillään, ja sitä lievää levottomuutta,
+joka oli vallannut hänet, kun hän luki eräät kohdat isänsä kirjeistä,
+Catherine oli, kuten sanottu, haudannut rakkautensa sydämeensä ja
+tallettanut sitä kuin aarretta, josta hän ei päästänyt hitustakaan
+tipahtamaan muualle kuin omaan sydämeensä. Mutta kun Isidor oli
+lähtenyt, kun Catherine oli jäänyt yksikseen ja epätoivo astunut onnen
+tilalle, kadotti tyttöparka rohkeutensa tyystin ja hän ymmärsi, että
+tuottaisi tavatonta huojennusta jos tapaisi henkilön, jolle voisi
+puhella hänet hylänneestä, kauniista aatelismiehestä, joka ei ollut
+voinut sanoa mitään tarkkaa, milloin hän palaisi.
+
+Mutta hän ei voinut puhella Isidorista matami Clémentille, ei
+tohtori Raynalille eikä äidilleen ja hän kärsi äärettömästi tästä
+äänettömyydestä, kun sitten äkkiä, hetkellä, jolloin hän sitä kaikkein
+vähimmin odotti, kaitselmus toi hänen eteensä hänen silmiensä jälleen
+auetessa elämään ja tajuntaan ystävän, jota hän oli epäillyt niin
+kauan kuin tämä oli pysynyt vaiti, mutta jota hän ei voinut hetkeäkään
+epäillä kuultuaan hänen äskeiset sanansa.
+
+Näihin säälinsanoihin, jotka niin vastahakoisesti olivat lähteneet täti
+Angéliquen veljenpojan sydämestä, Catherine vastasi yrittämättä millään
+lailla salata tunteitaan:
+
+»Ah, herra Pitou, olen kovin onneton, kuuletteko!»
+
+Nämä sanat sulkivat yhtäältä padon ja päästivät toisaalta virran
+kulkemaan.
+
+»Kuinka tahansa, neiti Catherine», sanoi Pitou, »ja vaikkei minua
+suurin huvitakaan puhua herra Isidorista, voin kuitenkin, jos se teitä
+miellyttää, kertoa hänen vaiheistaan jotakin».
+
+»Sinäkö?» kummasteli Catherine.
+
+»Niin, minä juuri», vastasi Pitou.
+
+»Oletko siis tavannut hänet?»
+
+»En, neiti Catherine, mutta minä tiedän hänen saapuneen onnellisesti
+Pariisiin.»
+
+»Mistä sen tiedät?» uteli tyttö silmät rakkautta säteillen.
+
+»Kuulin asiasta nuorelta ystävältäni, Sebastien Gilbertiltä, jonka
+herra Isidor tapasi yöllä Fontaine-Eau-Clairen tienoilla ja vei
+tarakassaan Pariisiin.»
+
+Catherine ponnistautui kyynärpäittensä varaan ja katsoi Pitouhun.
+
+»Hän on nyt siis Pariisissa?» kysyi hän nopeasti.
+
+»Tällä haavaa hän ei kuulu siellä olevan», oikaisi Pitou.
+
+»Entä missä hän on nykyisin?» kysyi tyttö verkkaisesti.
+
+»En tiedä. Sen vain tiedän, että hänet kuuluu lähetetyn jollekin
+asialle Espanjaan tai Italiaan.»
+
+Kuullessaan sanan »lähetetyn» Catherine antoi päänsä painua
+pielukselle, huoahti raskaasti ja sitten alkoivat kyynelet vuotaa
+valtoimenaan.
+
+»Neiti Catherine», sanoi Pitou, jonka sydämen nuoren tytön tuska mursi,
+»jos ehdottomasti haluatte tietää, missä hän on, voin ottaa siitä
+selon».
+
+»Keneltä?» kysyi Catherine.
+
+»Herra tohtori Gilbertiltä, joka erosi hänestä Tuileries-palatsissa...
+tai jos teistä on mieluisempaa», lisäsi Pitou huomatessaan Catherinen
+ravistavan päätänsä epäävän kiitoksen merkiksi, »voin mennä Pariisiin
+ja hankkia tiedot sieltä... Oh. taivas, se on pian tehty, se on
+neljänkolmatta tunnin asia!»
+
+Catherine ojensi kuumeisen kätensä Pitoulle, joka tajuamatta hänelle
+osoitettua suosiota, ei tohtinut kajota siihen.
+
+»No, herra Pitou», kehoitti Catherine hymyillen, »pelkäätkö saavasi
+minusta kuumeen?»
+
+»Oh, suokaa anteeksi, neiti Catherine», sanoi Pitou ja puristi isoilla
+kourillaan nuoren tytön kosteaa kättä, »en nähkääs ymmärtänyt! Te siis
+suostutte ehdotukseeni?»
+
+»En, Pitou, mutta minä kiitän sinua. Se on tarpeetonta, sillä ihan
+varmasti saan häneltä huomenna kirjeen.»
+
+»Häneltä kirjeen!» huudahti Pitou.
+
+Sitten hän vaikeni ja katseli huolestuneena ympärilleen.
+
+»Niin, niin, häneltä kirjeen», toisti Catherine pälyten hänkin
+ympärilleen kuin etsiäkseen syytä, joka oli noin hämmentänyt hänen
+puhekumppaninsa vakaisen mielen.
+
+»Häneltä kirjeen! Hitossa!» kertasi Pitou ja pureskeli kynsiään kuin
+pahasti hämilleen joutunut henkilö.
+
+»Tietysti, häneltä kirjeen. Onko sitten niin suuri ihme, jos
+hän kirjoittaisi minulle?» kysyi Catherine. »Pidätkö sitä niin
+merkillisenä, sinä, joka tiedät kaikki tai», lisäsi hän kuiskaten »joka
+tiedät melkein kaikki?»
+
+»En minä ihmettele, että hän kirjoittaa teille... Jos minun
+sallittaisiin kirjoittaa teille, niin, jumala nähköön, minä
+kirjoittaisin teille hyvin usein, ja pitkiä kirjeitä kyhäisinkin. Mutta
+minä pelkään...»
+
+»Mitä sinä pelkäät, hyvä ystävä?»
+
+»Että herra Isidorin kirje joutuu isänne käsiin.»
+
+»Isäni?»
+
+Pitou nyökäytti kolmasti päätänsä yhtä moneksi myöntymisen merkiksi,
+
+»Mitä, isäni käsiin?» kysyi Catherine yhä pahemmin kummissaan. »Eikö
+isäni ole Pariisissa?»
+
+»Isänne on Pisseleussa, neiti Catherine, maatilalla, täällä,
+viereisessä huoneessa. Mutta tohtori Raynal on kieltänyt häntä
+tulemasta teidän huoneeseenne vetoamalla teidän hourailevaan tilaanne,
+sanoi hän, ja minä luulen hänen menetelleen siinä oikein.»
+
+»Miksi arvelet hänen menetelleen oikein?»
+
+»Koska herra Billot ei minusta näytä katselevan herra Isidoria suopein
+silmin ja koska hän kuullessaan teidän kerran lausuvan hänen nimensä
+väänsi naamansa rumaan irvistykseen, se on varma asia.»
+
+»Voi, hyvä jumala, hyvä jumala!» sopersi Catherine koko ruumis
+vapisten, »mitä sinä puhut, herra Pitou?»
+
+»Totta... Kuulin hänen kaiken lisäksi mutisevan hampaittensa raosta:
+'Hyvä juttu, tästä ei puhuta mitään niin kauan kun tyttö on sairaana,
+mutta sitten saadaan nähdä!'»
+
+»Herra Pitou!» huudahti Catherine ja tarttui nuorukaisen käteen niin
+kiihkein ottein, että tuo kelpo poika alkoi vuorostaan vapista.
+
+»Neiti Catherine!» vastasi hän.
+
+»Olet oikeassa, hänen kirjeensä eivät saa joutua isäni käsiin... Isä
+tappaisi minut!»
+
+»Niin, niin», myönsi Pitou. »Isäntä Billotin kanssa ei ole
+leikittelemistä.»
+
+»Mutta mitä nyt teemme?»
+
+»Hitossa, sanokaapa se, neiti!»
+
+»Yksi keino kyllä on.»
+
+»Jos on keino», virkkoi Pitou, »on sitä käytettävä».
+
+»Mutta minä en uskalla», huomautti Catherine.
+
+»Mitä, ettekö uskalla?»
+
+»En uskalla sinulle sanoa, mitä olisi tehtävä.»
+
+»Mitä, keinon toteuttaminen riippuu minusta, ettekä te uskalla ilmaista
+sitä minulle?»
+
+»Hyväinen aika, herra Pitou...»
+
+»Mutta», intti Pitou, »se ei ole oikein, neiti Catherine, sillä olen
+luullut teidän luottavan minuun».
+
+»Minähän luotankin sinuun, kelpo Pitou», sanoi Catherine.
+
+»No, mikä siis on esteenä!» vastasi Pitou, jota Catherinen yhä yltyvä
+tuttavallisuus suloisesti kutkutti.
+
+»Siitä koituisi sinulle paljon vaivaa, hyvä ystävä.»
+
+»Oh, ellei siitä koidu minulle muuta kuin vaivaa, ei teidän tarvitse
+olla huolissanne, neiti Catherine.»
+
+»Suostut siis tekemään mitä sinulta pyydän?»
+
+»Ihan varmasti. Hyväinen aika, ellei se vain ole tuiki mahdotonta!»
+
+»Päinvastoin se on perin helppoa.»
+
+»No, jos se on helppoa, niin sanokaa.»
+
+»Sinun olisi mentävä muori Colomben luo.»
+
+»Rintasokeri-kaupustelijanko?»
+
+»Niin, ja joka samalla hoitaa postinjakajan tointa.»
+
+»Ah, nyt ymmärrän... minä sanon hänelle, ettei hän antaisi kirjeitä
+kenellekään muulle kuin teille?»
+
+»Sinä sanot hänelle, että hän antaisi minun kirjeeni sinulle.»
+
+»Minulle?» ihmetteli Pitou. »Juuri niin, ensin en oikein ymmärtänyt.»
+
+Ja hän huoahti kolmannen tai neljännen kerran.
+
+»Se on paljoa varmempaa, eikö sinunkin mielestäsi, Pitou? Jos todella
+haluat tehdä minulle sen palveluksen, niinkuin lupasit.»
+
+»Voisinko kieltäytyä, neiti Catherine? Pois se!»
+
+»Kiitos, kiitos!»
+
+»Minä lähden... ihan varmasti... huomenna menen.»
+
+»Huomenna on myöhäistä, Pitou ystävä. Täytyy mennä jo tänään.»
+
+»Hyvä on, neiti... lähden tänään, jo aamupäivällä, heti!»
+
+»Sinä olet kelpo poika, Pitou, ja minä pidän sinusta oikein paljon.»
+
+»Ah, neiti Catherine», virkkoi Pitou, »älkää puhuko minulle tuolla
+tavalla, te saatte minut menemään tuleen».
+
+»Katso, paljonko kello on», huomautti Catherine.
+
+Pitou lähestyi nuoren tytön kelloa, joka oli ripustettu
+takanreunakkeelle.
+
+»Se on puoli kuusi, neiti Catherine», vastasi hän.
+
+»No, hyvä ystävä Pitou...»
+
+»No, neiti Catherine?»
+
+»On ehkä jo aika...»
+
+»Mennä tapaamaan muori Colombea? Kuten käskette, neiti. Mutta teidän
+täytyy ottaa vielä annos lääkettä. Tohtori on määrännyt lusikallisen
+joka puolen tunnin perästä.»
+
+»Ah, kelpo Pitou», sanoi Catherine tiputtaessaan lääkettä lusikkaan ja
+silmäili Pitouta katsein, joka kävi läpi nuorukaisen sydämen, »mitä
+sinä teet minun hyväkseni vaikuttaa paremmin kuin kaikki maailman
+lääkkeet!»
+
+»Sitä siis tohtori Raynalkin tarkoitti sanoessaan, että minulla oli
+suurta taipumusta lääkärinammattiin!»
+
+»Mutta minne sanot meneväsi, Pitou, jottei maatilalla epäiltäisi
+mitään?»
+
+»Oh, siitä saatte olla rauhassa.»
+
+Ja Pitou tarttui hattuunsa.
+
+»Herätänkö muori Clémentin?» kysyi hän.
+
+»Oh, ei tarvitse, anna hänen nukkua, vaimorukan... Minä en kaipaa nyt
+mitään muuta... kuin...»
+
+»Kuin... mitä?» uteli Pitou.
+
+Catherine hymyili.
+
+»Ah, niin, minä käsitän», mutisi lemmenlähetti... »kuin herra Isidorin
+kirjettä».
+
+Lyhyen äänettömyyden perästä hän virkkoi:
+
+»No niin, olkaa rauhassa, jos kirje on tullut, saatte sen; ellei se ole
+tullut...»
+
+»Ellei se ole tullut?» kertasi Catherine tutkivasti.
+
+»Ellei se ole tullut, niin... teidän tarvitsee vain katsella minua
+niinkuin äsken katselitte, hymyillä minulle niinkuin äsken hymyilitte,
+sanoa minua vielä kerran kunnon Pitouksi ja hyväksi ystäväksenne...
+niin, ellei se ole tullut, lähden noutamaan sen Pariisista.»
+
+»Mikä hyvä, uhrautuva sydän!» mutisi Catherine saatellen katseillaan
+lähtöä tekevää Pitouta.
+
+Tämän pitkän keskustelun uuvuttamana hän vaipui sitten takaisin
+pielukselleen.
+
+Kymmenen minuutin perästä nuoren tytön olisi ollut mahdoton sanoa,
+oliko äskeinen keskustelu selvästi tajuttua todellisuutta vai
+hourailun synnyttämä haavekuva, mutta yksi seikka oli varma, se näet,
+että elähdyttävä suloinen raikkaus virtasi hänen sydämestään hänen
+kuumeisten, pakottavien jäsentensä äärimmäisiin sopukkoihin saakka.
+
+Kun Pitou astui keittiöön, kohotti emäntä Billot päänsä.
+
+Emäntä Billot ei ollut kolmeen päivään ollut levolla eikä nukkunut.
+
+Kolmeen päivään hän ei ollut poistunut takan pimentoon asettamaltaan
+rahilta. Sieltä hän saattoi nähdä edes tyttärensä huoneen oven, kun
+häneltä oli kielletty pääsy hänen luoksensa.
+
+»No?» kysyi hän.
+
+»No niin, emäntä Billot, hänen laitansa on hyvin», vastasi Pitou.
+
+»Minne olet siis nyt menossa?»
+
+»Menen Villers-Cotteretsiin.»
+
+»Mitä siellä?»
+
+Pitoa empi hetken. Hän ei ollut tottunut tokaisemaan verukkeita.
+
+»Mitäkö siellä?» kertasi hän aikaa voittaakseen.
+
+»Niin», virkkoi ukko Billotin ääni, »eukkoni kysyy sinulta, mitä siellä
+teet?»
+
+»Menen tapaamaan tohtori Raynalia.»
+
+»Tohtori Raynalhan sanoi, että menisit ilmoittamaan hänelle vain jos
+jotakin uutta tapahtuisi.»
+
+»No», huomautti Pitou, »koska neiti Catherinen laita on nyt parempi, on
+se jotakin uutta».
+
+Ukko Billot joko piti Pitoun vastausta tyydyttävänä tai ei halunnut
+kiistellä henkilön kanssa, joka kuitenkin kaikitenkin ilmoitti hänelle
+ilahduttavan uutisen, kuinka tahansa, hän ei estellyt Pitoun lähtöä.
+
+Pitou siis lähti. Ukko Billot palasi huoneeseensa ja emäntä Billot
+antoi päänsä jälleen painua rinnalle.
+
+Pitou saapui Villers-Cotteretsiin neljännestä vailla kuusi aamulla.
+
+Hieman arastellen hän herätti tohtori Raynalin ilmoittaakseen, että
+Catherine voi paremmin, ja kysyäkseen, mitä hänen olisi nyt tehtävä.
+
+Tohtori tiedusteli, kuinka yö oli sujunut, ja suureksi kummakseen
+Pitou, joka vastaili mahdollisimman varovasti, huomasi, että
+tohtori tiesi hänen ja Catherinen välisen keskustelun jotenkin yhtä
+tarkasti kuin jos hän olisi kuunnellut tätä keskustelua jostakin
+huoneennurkasta, ikkunaverhojen tai vuodeuutimien takaa.
+
+Tohtori Raynal lupasi tulla päivemmällä maatilalle ja suositteli
+ainoaksi lääkkeeksi, että Catherinen oli saatava _ammentaa yhä samasta
+lähteestä_. Sitten hän hyvästeli Pitoun, joka kauan pohdittuaan näitä
+arvoituksellisia sanoja lopulta ymmärsi, että tohtori oli kehoittanut
+häntä edelleenkin puhumaan nuorelle tytölle varakreivi Isidor de
+Charnysta.
+
+Tohtorin luota hän meni tapaamaan muori Colombea, joka asui
+Lormet-kadun päässä, siis kaupungin toisella laidalla.
+
+Hän saapui perille juuri kun muori avasi ovensa.
+
+Muori Colombe oli täti Angéliquen hyvä ystävä, mutta tämä tätiin
+kohdistuva ystävyys ei mitenkään estänyt häntä pitämästä myöskin
+veljenpojasta.
+
+Astuessaan muori Colomben piparikakkuja ynnä rintasokeria täynnään
+olevaan myymälään Pitou oivalsi heti, että jos mieli onnistua
+yrityksessään ja saada kirjeenjakaja luovuttamaan neiti Catherinen
+kirjeet, oli hänen turvauduttava, ellei nyt juuri lahjuksiin, niin
+ainakin houkutteluihin.
+
+Hän osti kaksi rintasokeripytkyä ja paksun piparkakun.
+
+Ostettuaan ja maksettuaan hän uskalsi esittää asiansa.
+
+Se kohtasi vakavia vaikeuksia.
+
+Kirjeitä ei saanut luovuttaa muulle kuin asianomaisille itselleen tai
+niille, joilla oli esittää valtakirja.
+
+Muori Colombe ei epäillyt Pitoun sanoja, mutta hän tiukkasi valtakirjaa.
+
+Pitou huomasi, että hänen oli tehtävä uusi uhraus.
+
+Hän lupasi tuoda seuraavana päivänä kuitin kirjeestä, jos joku
+kirje oli tullut, sekä valtakirjan, jonka nojalla hän saisi kaikki
+Catherinelle osoitetut kirjeet.
+
+Tätä lupausta seurasi uusi ostos rintasokeria ja piparkakkua.
+
+Eihän voinut mitään kieltää henkilöltä, joka tuhlasi ja varsinkin näin
+miellyttävällä tavalla!
+
+Muori Colombe herkesikin lopulta vastustelemasta ja kehoitti Pitouta
+lähtemään hänen kanssaan postitaloon, missä hän antaisi Catherinen
+kirjeen, jos hänelle olisi kirje tullut.
+
+Pitou seurasi häntä pureskellen kahta piparkakkukimpalettaan ja
+imeskellen neljää rintasokeripytkyään.
+
+Ei kuuna kullan valkeana hän ollut suonut itselleen moista mässäilyä,
+mutta kuten tiedämme, tohtori Gilbertin anteliaisuus oli tehnyt
+Pitousta äveriään nuorukaisen.
+
+Kun he olivat tulleet isolle torille, kapusi Pitou suihkukaivon
+partaalle, sovitti suuhunsa yhden niistä neljästä suihkusta, jotka
+siihen aikaan pärskyivät kaivosta, ja ahmi vettä viisi minuuttia
+yhteen menoon pisaraakaan hukkaamatta. Suihkukaivolta poistuessaan
+hän silmäili ympärilleen ja huomasi torin keskelle rakennetun jotakin
+korokkeen tapaista.
+
+Silloin hän muisti, että hänen lähtiessään oli puhuttu paljon siitä,
+että kokoonnuttaisiin Villers-Cotteretsiin laatimaan ehdotusta liitoksi
+piirikunnan keskuksen ja naapurikylien välille..
+
+Ne monet yksityisluontoiset tapaukset, jotka hänen ympärillään olivat
+tuhkatiheästi seuranneet toisiaan, olivat saaneet hänet unohtamaan
+tämän poliittisen tapahtuman, jolla silti oli hänelle eräänlaista
+merkitystä.
+
+Hän johtui silloin ajattelemaan niitä viittäkolmatta louisdoria, jotka
+tohtori Gilbert oli hänelle lähdön hetkenä antanut ja joilla Haramontin
+kansalliskaarti oli pantava mahdollisimman hyvään kuntoon.
+
+Ja hän kohotti päänsä ylpeästi pystyyn ajatellessaan sitä uljasta
+näkyä, jonka näiden viidenkolmatta louisdorin avulla hänen johtamansa
+kolmeneljättä-miehinen joukko saattoi tarjota.
+
+Tämä ajatus auttoi häntä sulattamaan molemmat piparkakut ja neljä
+rintasokeripytkyä, jotka yhdessä äsken nautitun vesimäärän kanssa
+olisivat, hänen luonnostaan mainion ruoansulatuskykynsä uhallakin,
+voineet painaa hänen vatsaansa, ellei hänellä olisi tällä hetkellä
+ollut sitä suurenmoista apukeinoa, jota sanotaan tyydytetyksi
+omahyväisyydeksi.
+
+
+
+
+XXII
+
+Pitou maantieteilijänä
+
+
+Sillaikaa kun Pitou joi, sulatteli ruokaansa ja tuumiskeli, oli muori
+Colombe päässyt edelle ja mennyt postitaloon.
+
+Mutta Pitou ei huolestunut. Postitalo oli vastapäätä niinsanottua
+Uuttakatua, eräänlaista kujannetta, josta pääsi siihen puiston osaan,
+missä on Huokausten lehtokuja, kaihomielisten muistojen tyyssija.
+Viidellätoista harppauksella hän tavoittaisi muori Colomben.
+
+Hän harppasi nämä viisitoista askelta ja saapui postitalon kynnykselle
+juuri kun muori Colombe astui ulos kädessä kirjepinkka.
+
+Näiden kirjeitten joukossa oli muuan huolellisesti kokoontaitettu,
+upeaan kuoreen pantu ja keikarimaisesti vahalla sinetöity kirje.
+
+Tämä kirje oli osoitettu Catherine Billotille.
+
+Sitä kirjettä Catherine ilmeisesti odottikin.
+
+Sopimuksen mukaan postinjakaja luovutti tämän kirjeen rintasokerin
+ostajalle, joka lähti heti Pisselauhun, iloisena ja murheellisena:
+iloisena kun sai tehdä Catherinen onnelliseksi, murheellisena kun
+tämä onni tuli nuorelle tytölle lähteestä, jonka vesi maistui hänen
+huulillaan karvaalta.
+
+Mutta tämän mielenkarvauden uhallakin lähettimme oli niin suurenmoinen
+luonne, että toimittaakseen nopeammin perille tämän kirotun kirjeen hän
+pian muutti kävelyn pikku hölkäksi ja hölkän täydeksi juoksuksi.
+
+Viidenkymmen askelen päässä talosta hän pysähtyi äkkiä, sillä hän
+tuli ajatelleeksi — ja vallan oikein — että jos hän saapuisi perille
+huohottaen ja lopen hikisenä, voisi hän herättää epäluuloja ukko
+Billotissa, joka jo muutenkin näytti horjahtaneen epäluulon kaidalle,
+ohdakkeiselle tielle.
+
+Hän päätti siis, silläkin uhalla, että myöhästyisi minuutin, pari,
+taivaltaa loppumatkan verkkaisemmin. Siinä mielessä hän asteli vakaasti
+kuin joku murhenäytelmän uskottu lähetti, jonka kaltaiseksi Catherinen
+luottamus oli hänet tehnytkin. Sivuuttaessaan nuoren potilaan huoneen
+hän huomasi, että sairaanhoitajatar oli pannut ikkunan raolleen,
+varmaankin tuulettaakseen hieman huonetta.
+
+Pitou sovitti ensin nenänsä sitten toisen silmänsä tähän rakoon.
+Ikkunasalvan vuoksi hän ei voinut enempää tehdäkään.
+
+Mutta sekin jo riitti. Hän näki Catherinen olevan hereillä ja
+odottelevan häntä; Se riitti myöskin Catherinelle. Hän huomasi Pitoun,
+joka salaperäisen näköisenä teki hänelle merkkejä.
+
+»Kirje», sopersi nuori tyttö, »kirje!»
+
+»Vaiti!» kehoitti Pitou.
+
+Ja pälyten ympärilleen kuin salametsästäjä, joka haluaa johtaa jäljiltä
+kaikki jahtivoudin metsänvartijat, ja huomaten olevansa paikalla ihan
+yksin hän heitti kirjeensä raosta ja tähtäsi heittonsa niin hyvin, että
+kirje putosi suoraan siihen ilmatyhjiön tapaiseen syvennykseen, jonka
+kirjettä odottava oli tehnyt pielukseensa.
+
+Jäämättä odottamaan kiitostulvaa, joka ei voinut olla tulematta, hän
+heittäytyi taaksepäin ja jatkoi matkaansa talon ovelle. Kynnyksellä hän
+tapasi Billotin.
+
+Ellei seinämutkaa olisi ollut tiellä, olisi tilanhoitaja nähnyt,
+mitä ikkunan kohdalla oli tapahtunut, ja Jumala tietää, mitä nyt
+olisi tapahtunut, kun siinä mielentilassa, missä ukko Billot oli,
+yksinkertainen epäluulo olisi muuttunut selväksi varmuudeksi.
+
+Kelpo Pitou ei odottanut joutuvansa suoraan tilanhoitajan eteen ja hän
+tunsi vastoin tahtoaan punehtuvansa korviin saakka.
+
+»Ah, herra Billot», sanoi hän, »totisesti, te ihan pelästytitte
+minut...!»
+
+»Sinäkö pelästyit, Pitou... kansalliskaartin kapteeni... Bastiljin
+valloittajako pelästyisi!»
+
+»Minkä sille voi», vastasi Pitou. »On hetkiä sellaisia kuin esimerkiksi
+tämä. Hitossa, kun ei ole valmistunut...»
+
+»Niin, niin», keskeytti Billot, »kun odottaa tapaavansa tyttären ja
+tapaakin isän, sitäkö tarkoitat?»
+
+»Oh, herra Billot, ei se sitä!» vastasi Pitou. »Minä en odottanut
+tapaavani neiti Catherinea, en suinkaan. Vaikka hän toivoakseni
+voimistuukin hetki hetkeltä yhä enemmän, on hän vielä liian sairas
+nousemaan jalkeille.»
+
+»Eikö sinulla siis ole hänelle mitään sanottavaa?» tiedusti Billot.
+
+»Kenelle?»
+
+»Catherinelle.»
+
+»On kyllä. Minulla on ilmoitettavana tohtori Raynalin sanoneen, että
+kaikki oli hyvin ja että hän tulisi päivemmällä katsomaan potilasta,
+mutta sen voi hänelle ilmoittaa joku toinen yhtä hyvin kuin minäkin.»
+
+»Sinun on tietysti nälkäkin vai mitä?»
+
+»Nälkä?» tokaisi Pitou. »Eikös mitä!»
+
+»Mitä mä kuulen! Eikö sinun muka ole nälkä?» huudahti tilanhoitaja.
+
+Pitou huomasi sanoneensa tyhmyyden. Kun Pitoun kello kahdeksalta
+aamulla ei ollut nälkä, merkitsi se luonnon tasapainon järkkymistä.
+
+»Tietysti minun on nälkä», oikaisi hän äskeisen väitteensä.
+
+»Sitä minäkin. Mene syömään. Palvelijat ovat paraikaa murkinalla. He
+ovat varmaankin varanneet sinulle tilan.»
+
+Pitou meni sisälle. Billot silmäili hänen jälkeensä, vaikka nuoren
+miehen huolettomuus oli miltei hälventänyt hänen epäluulonsa. Hän
+näki Pitoun istuutuvan pöydän yläpäähän ja käyvän käsiksi leipään ja
+silava-annokseen ikäänkuin hänen vatsassaan ei olisikaan kahta jykevää
+piparkakkua, neljää rintasokeripytkyä ja kannullista vettä.
+
+Kaiken todennäköisyyden mukaan Pitoun vatsa oli jälleen
+vastaanottavassa kunnossa.
+
+Pitou ei osannut tehdä monta asiaa yhtaikaa, mutta minkä hän teki, sen
+hän teki perusteellisesti. Catherinen asian hän oli suorittanut hyvin.
+Billotin aamiaiskutsuun hän vastasi syömällä hyvin.
+
+Billot tarkkaili häntä yhä. Mutta huomatessaan, ettei Pitou
+kertaakaan kohottanut katsetta lautaseltaan, huomatessaan, että hänen
+harrastuksensa kohdistui yksinomaan hänen edessään olevaan omena
+viinipulloon, ja havaitessaan, ettei hänen katseensa kertaakaan
+kääntynyt Catherinen huoneen ovelle päin, hänen täytyi lopulta uskoa,
+että Pitoun käväisy Villers-Cotteretsissa oli johtunut juuri siitä
+syystä kuin hän oli sanonut.
+
+Pitoun lopetellessa aamiaistaan aukeni Catherinen huoneen ovi ja matami
+Clément astui keittiöön huulilla sairaanhoitajattaren nöyrä hymy. Hän
+tuli nyt hakemaan kupillisen kahvia.
+
+Kello kuudelta, toisin sanoin neljännestuntia sen jälkeen kun Pitou oli
+lähtenyt, hän oli tullut ensimmäisen kerran keittiöön noutamaan pikku
+lasillisen konjakkia, sitä ainoaa lääkettä, joka — kuten hän sanoi —
+vahvisti häntä, kun hän oli valvonut koko yön...
+
+Nähdessään hänet emäntä Billot meni häntä vastaan ja isäntäkin tuli
+sisälle.
+
+Molemmat tiedustelivat Catherinen vointia.
+
+»Hänen laitansa on edelleenkin hyvin», vastasi matami Clément, »mutta
+minä luulen, että neiti Catherine tällä hetkellä hourii hieman».
+
+»Mitä? Hourii?» huudahti ukko Billot. »Joko taas?»
+
+»Voi, hyvä jumala! Lapsi-parkaa!»» mutisi emäntä.
+
+Pitou kohotti päätänsä ja kuunteli.
+
+»Niin», jatkoi matami Clément, »hän puhuu Torino nimisestä kaupungista
+ja Sardinia nimisestä maasta ja kutsuu luoksensa herra Pitouta, joka
+selittäisi hänelle, mikä maa ja mikä kaupunki se on».
+
+»Tässä olen», virkkoi Pitou, tyhjensi viinilasinsa ja pyyhki suunsa
+hihaansa.
+
+Ukko Billotin katse pysäytti hänet.
+
+»Tarkoitan», jatkoi Pitou, »jos herra Billot suvaitsee minun antaa
+neiti Catherinelle hänen haluamansa tiedot...»
+
+»Miksei?» sanoi emäntä Billot. »Koska tyttäremme, se lapsipoloinen,
+kysyy sinua, niin mene, poikaseni, semminkin kun herra Raynal on
+sanonut sinua taitavaksi lääkärinapulaiseksi.»
+
+»Hyväinen aika!» huudahti. Pitou viattomasti. »Kysykää rouva
+Clémentilta, kuinka me olemme hoitaneet neiti Catherinea viime yönä.
+Rouva Clément ei ole nukkunut hetkeäkään, kelpo nainen, en minä liioin.»
+
+Oli verrattoman ovelaa Pitoun kajota tähän sairaanhoitajatarta
+koskevaan arkaan kohtaan. Koska matami Clément oli nukkunut
+suurenmoisesti sydänyöstä kello kuuteen aamulla, sai Pitou,
+selittämällä, ettei hän ollut nukkunut tuntiakaan, hänestä ystävän,
+enemmänkin kuin ystävän, sai liittolaisen.
+
+»Hyvä on», sanoi ukko Billot. »Koska Catherine on kysynyt sinua, niin
+mene hänen luoksensa. Tulee kenties vielä hetki, jolloin hän kysyy
+myöskin meitä, äitiään ja minua.»
+
+Pitou tunsi vaistomaisesti, että ilmassa oli ukkosta, ja kuten paimen
+niityllä niin hänkin oli valmis uhmaamaan myrskyä, mutta siitä
+huolimatta hän suunnitteli ennakolta tyyssijaa, minne peittäisi päänsä.
+
+Tämä tyyssija oli Haramont.
+
+Haramontissa hän oli kuningas. Sanoimmeko kuningas? Hän oli enemmän
+kuin kuningas. Hän oli kansalliskaartin päällikkö! Hän oli Lafayette!
+
+Velvollisuudet kutsuivat häntä Haramontiin.
+
+Niinpä hän päättikin Catherinen asiat hoidettuaan palata suoraa päätä
+Haramontiin.
+
+Tätä suunnitelmaa pohtien ja saatuaan herra Billotilta muodollisen
+turvan ja rouva Billotilta äänettömän suostumuksen, hän astui potilaan
+huoneeseen.
+
+Catherine odotti häntä kärsimättömänä. Silmien kiilto ja poskien hehku
+panivat olettamaan, kuten matami Clément oli sanonutkin, että nuori
+tyttö oli jälleen kuumeessa.
+
+Tuskin Pitou oli ehtinyt sulkea oven, kun Catherine, joka tunsi hänen
+askelensa ja joka oli odottanut häntä lähes puolitoista tuntia, kääntyi
+nopeasti ja ojensi häntä kohden molemmat kätensä.
+
+»Ah, sinäkö se olet, Pitou?» sanoi nuori tyttö. »Tulet kovin myöhään.»
+
+»Se ei ole minun vikani, neiti Catherine», vastasi Pitou. »Isänne on
+pidätellyt minua.»
+
+»Isäni?»
+
+»Hän juuri. Oh, hän epäilee varmasti jotakin. Enkä minä» lisäsi Pitou
+huoahtaen, »pitänyt kiirettä. Minä tiesin, että olitte saanut mitä
+halusitte saada.»
+
+»Niin, Pitou... niin», sanoi nuori tyttö ja loi katseensa alas.
+
+»Olen saanut, ja minä kiitän sinua.»
+
+Sitten hän kuiskasi:
+
+»Sinä olet oikein ystävällinen, Pitou, ja minä pidän sinusta paljon!»
+
+»Olette itse kovin ystävällinen, neiti Catherine», vastasi Pitou itku
+kurkussa, sillä hän tunsi, että Catherinen ystävällisyys oli vain
+heijastusta siitä rakkaudesta, jota nuori tyttö tunsi toista miestä
+kohtaan, ja niin vaatimaton kuin nuorukaisemme pohjaltaan olikin,
+nöyryytti häntä aika lailla tieto, että hän oli vain Charnyn kuu.
+
+Niinpä hän sitten jatkoihin kerkeästi:
+
+»Tulin häiritsemään teitä, neiti Catherine, koska minulle sanottiin,
+että halusitte kysellä minulta jotakin.»
+
+Catherine laski käden sydämelleen. Hän tapaili siltä kohdalta Isidorin
+kirjettä ikäänkuin ammentaakseen siitä rohkeutta kysymyksiinsä.
+
+Sitten hän sai ponnistellen sanotuksi:
+
+»Pitou, sinä joka olet niin oppinut, voitko sanoa, mikä paikka on
+Sardinia?»
+
+Pitou elvytteli maantieteellisiä muistojaan.
+
+»Malttakaa hetki... malttakaa, neiti Catherine», sanoi hän.
+»Minun pitäisi se tietää. Niiden aineitten joukossa, joita herra
+apotti Fortier väitti meille opettaneensa, oli myöskin maantieto.
+Malttakaahan... Sardinia... saan sen kyllä selville... Ah, kunpa vain
+löytäisin ensimmäisen sanan, osaisin heti kaikki!»
+
+»Voi, etsi, etsi, Pitou!» kehoitti Catherine kädet ristissä.
+
+»Hitossa, sitä juuri teenkin! Sardinia... Sardinia... ah, nyt valkeni!»
+
+Catherine hengitti jälleen keveästi.
+
+»Sardinia on yksi Välimeren kolmesta isosta saaresta, etelään
+Korsikasta, josta sen eroittaa Bonifacion salmi. Se on osa sardilaisten
+valtioista, jotka ovat saaneet siitä nimensä ja joita sanotaan
+Sardinian kuningaskunnaksi. Sen pituus pohjoisesta etelään on
+kolmesataakuusikymmentä kilometriä ja leveys yhdeksänkymmentäkuusi
+kilometriä. Asukkaita on viisikymmentäneljätuhatta. Pääkaupunki on
+Cagliari... Siinä kaikki, mitä tiedän Sardiniasta, neiti Catherine.»
+
+»Oh hyvä jumala», huudahti nuori tyttö, »kuinka onnellinen te
+olettekaan, kun tiedätte noin paljon, herra Pitou.»
+
+»Niin no», myönsi Pitou, jonka omahyväisyyttä oli maiteltu vaikka
+rakkautta olikin loukattu, »minulla onkin aika hyvä muisti, siinä
+kaikki.»
+
+»Ja nyt», uskalsi Catherine sanoa rohkeammin, »nyt kun olet selittänyt
+minulle, mikä maa Sardinia on, sanohan, mikä on Torino?»
+
+»Torino?» kertasi Pitou. »Tietysti, neiti Catherine, en parempaa
+pyydäkään kuin saada selittää senkin asian... jos vain muistan.»
+
+»Voi, koeta muistaa. Se on mitä tärkeintä, herra Pitou.»
+
+»Hyväinen aika, jos se on niin tärkeätä, täytyy se saada selville.
+Ellen sattuisi muistamaan, menen tiedustelemaan muualta...»
+
+»Mutta... mutta», intti Catherine, »minä haluan saada tietää sen heti.
+Koeta siis muistaa, rakas Pitou... koeta.»
+
+Catherine lausui nämä sanat niin hyväilevästi, että Pitou tunsi koko
+ruumiinsa värähtävän.
+
+»Ah, minä koetan, neiti», sanoi hän, »minä koetan...»
+
+Catherine silmäili häntä mieli tuskaisena.
+
+Pitou taivutti päänsä taaksepäin kuin aikoisi kysellä katolta.
+
+»Torino... Torino... hyväinen aika, neiti Catherine, se onkin
+vaikeampaa kuin Sardinia. Sardinia on iso Välimeren saari, eikä
+Välimeressä olekaan kuin kolme isoa saarta. Sardinia, joka kuuluu
+Piemontin kuningaskuntaan, Korsika, joka on Ranskan kuninkaan, ja
+Sisilia, joka on Napolin kuninkaan. Mutta Torino, sehän on vain joku
+pääkaupunki...»
+
+»Mitä sinä sanoit Sardiniasta, rakas Pitou?»
+
+»Sanoin sen kuuluvan Piemontin kuningaskuntaan enkä luule erehtyneeni,
+neiti Catherine.»
+
+»Se sopii tarkalleen, hyvä ystävä. Isidor sanoo kirjeessään, että hän
+matkustaa Piemontin Torinoon...»
+
+»Ah, nyt minä ymmärrän», sanoi Pitou. »Hyvä, hyvä, hyvä! Kuningas on
+lähettänyt herra Isidorin Torinoon, ja saadaksenne selville, minne
+herra Isidor oikeastaan menee, te kysytte minulta...»
+
+»Minkä muun ellen sen vuoksi?» tokaisi nuori tyttö. »Mitä minä muutoin
+välittäisin Sardiniasta, Piemontista, Torinosta? Niin kauan kun hän ei
+ollut siellä, en tiennyt, mikä oli se saari ja mikä se kaupunki, enkä
+kysellyt. Mutta hän on matkustanut Torinoon... ymmärrätkö, rakas Pitou?
+Nyt minä haluan tietää, mikä paikka on Torino.»
+
+Pitou huoahti raskaasti, ravisti päätänsä, mutta pani silti parhaansa
+tyydyttääkseen Catherinen tiedonhalun.
+
+»Torino... Malttakaahan... Piemontin pääkaupunki... Torino... Torino...
+nyt se vaikeni... Torino, roomalaisten _Bodincemagus, Taurasia,
+Colonia Julia, Augusta Taurinorum_, nykyään Piemontin ja Sardinian
+valtioitten pääkaupunki, Pon ja Dora-joen varrella, Euroopan kauneimpia
+kaupunkeja, sataviisikolmattatuhatta asukasta, hallitseva kuningas
+Charles-Emmanuel... Sellainen on Torino, neiti Catherine.»
+
+»Entä kaukanako Torino on Pisseleusta, herra Pitou? Sinun, joka tiedät
+kaikki, pitäisi tietää sekin.»
+
+»Oh, hitossa, voin kyllä teille sanoa, kaukanako Torino on Pariisista,
+mutta vaikeampaa on tietää, kaukanako se on Pisseleusta.»
+
+»No sano ensin, kaukanako se on Pariisista, Pitou... ja sitten me
+lisäämme siihen matkaan satakahdeksan kilometriä eli matkan Pisseleusta
+Pariisiin.»
+
+»Tottamaarin olette oikeassa!» huudahti Pitou.
+
+Sitten hän jatkoi ulkolukuaan:
+
+»Torinosta Pariisiin on tuhatkaksisataakolmekymmentäkuusi, Roomaan
+kahdeksansataa neljäkymmentä, Konstantinopoliin...»
+
+»Minä tarvitsen vain matkan Pariisista, rakas Pitou.
+Tuhatkaksisataakolmekymmentäkuusi kilometriä... ja siihen
+satakahdeksan... yhteensä tuhatkolmesataaneljäkymmentäneljä kilometriä.
+Hän on siis nyt lähes sadanneljänkymmenen penikulman päässä minusta...
+Kolme päivää sitten hän oli täällä... puolen penikulman päässä... minun
+lähelläni... ja tänään... tänään», lisäsi Catherine itkuun pillahtaen
+ja ja käsiään väännellen, »hän on sadanneljänkymmenen penikulman päässä
+täältä!»
+
+»Oh, ei vielä», huomautti Pitou arasti. »Hän lähti vasta toissapäivänä
+eikä ole vielä ehtinyt matkansa puoliväliinkään... tuskinpa...»
+
+»Missä hän siis on nyt?»
+
+»Sitä en tiedä», vastasi Pitou. »Apotti Fortier opetti meille, mitä
+ovat valtakunnat ja pääkaupungit, muttei puhunut mitään niihin
+johtavista reistä.»
+
+»Onko tässä siis kaikki, mitä tiedät, hyvä Pitou?»
+
+»On kyllä, jumala paratkoon!» myönsi maantieteilijä pahoillaan, että
+hänen tietojensa rajat oli saavutettu näin pian. »Lisäksi tiedän, että
+Torino on aristokraattien turvapaikka.»
+
+»Mitä se merkitsee?»
+
+»Se merkitsee, neiti Catherine, sitä, että Torinoon ovat kerääntyneet
+kaikki prinssit, prinsessat ja emigrantit, Artoisin kreivi, Condén
+prinssi, madame de Polignac, lyhyesti, joukko roistoja, jotka
+vehkeilevät kansaa vastaan ja joilta kerran vielä kaula katkaistaan,
+toivottavasti tohtori Guillotihin keksimällä, hyvin nerokkaalla
+koneella.»
+
+»Oh, herra Pitou...»
+
+»Mitä nyt, neiti Catherine?»
+
+»Nyt te olette yhtä julma kuin palatessanne ensimmäisen kerran
+Pariisista.»
+
+»Julma... minäkö? Ah, se on totta! Niin, niin, niin herra Isidor on
+noita samaisia aristokraatteja! Ja te pelkäätte hänen puolestaan...»
+
+Ja huokaistuaan raskaasti, kuten jo monesti tämän keskustelun aikana,
+hän jatkoi:
+
+»Älkäämme puhuko siitä enempää. Puhukaamme teistä, neiti Catherine, ja
+kuinka minä voisin palvella teitä.»
+
+»Rakas Pitou», virkkoi Catherine, »tänään saamani kirje ei varmaankaan
+ole ainoa, jonka saan...»
+
+»Ja te haluatte, että minä kävisin noutamassa nekin?»
+
+»Pitou... koska olet aloittanut niin ystävällisesti...»
+
+»Voin jatkaakin vai kuinka?»
+
+»Niin...»
+
+»En parempaa pyydäkään.»
+
+»Sinähän käsität, että isäni pitäessä minua silmällä en voi mennä
+kaupunkiin...»
+
+»Ah, mutta teidän on hyvä tietää, että hän pitää minuakin silmällä,
+ukko Billot näet. Olen huomannut sen hänen katseestaan.»
+
+»Niin kyllä, Pitou, mutta hän ei voi seurata sinua Haramontiin, ja me
+voimme sopia paikasta, minne piilotat kirjeet».
+
+»Mainiota!» vastasi Pitou. »Esimerkiksi se iso ontto raita, joka kasvaa
+lähellä sitä paikkaa, mistä löysin teidät pyörtyneenä?»
+
+»Se sopii», sanoi Catherine. »Se on tässä lähellä, mutta kuitenkin niin
+kaukana, ettei talon ikkunoista näe sinne. On siis sovittu, että panet
+kirjeet sinne?»
+
+»Sovittu on, neiti Catherine.»
+
+»Mutta pidäkin varasi, ettei sinua nähdä.»
+
+»Kysykää Longprén, Taille-Tontainen ja Montaigun metsänvartijoilta,
+ovatko he nähneet minua milloinkaan ja kumminkin olen ihan heidän
+nenänsä edestä siepannut tusinoittain kaniineja... Mutta entä te, neiti
+Catherine, kuinka te aiotte menetellä noutaaksenne nuo mainiot kirjeet?»
+
+»Minäkö?... Oh, minä», sanoi Catherine ja hänen hymynsä ilmaisi toivoa
+ja lujaa tahtoa, »minä koetan parantua hyvin pian!»
+
+Pitoun rinnasta puhkesi hänen raskain huokauksensa.
+
+Samassa aukeni ovi ja tohtori Raynal astui huoneeseen.
+
+
+
+
+XXIII
+
+Pitou varusmestarina
+
+
+Tohtori Raynalin tulo helpotti melkoisesti Pitoun lähtöä.
+
+Tohtori Raynal lähestyi potilasta ja huomasi heti sen selvän muutoksen,
+joka eilisen jälkeen oli sairaan tilassa tapahtunut.
+
+Catherine hymyili lääkärille ja ojensi hänelle kätensä.
+
+»Oh», sanoi tohtori, »vain senvuoksi, parahin Catherine, että saisin
+ilon koskettaa kaunista kättänne, minä koetan valtimoanne. Lyön vetoa,
+ettemme saa seitsemääkymmentäviittä iskua enempää minuutissa.»
+
+»Voin tosiaankin nyt paljoa paremmin, herra tohtori, ja teidän
+lääkkeenne ovat tehneet ihmeitä.»
+
+»Minun lääkkeeni... hm, hm!» sanoi tohtori. »En parempaa pyydäkään,
+rakas lapsi, kuin että parantumisenne luetaan minun ansiokseni. Mutta
+vaikka olenkin turhamainen, täytyy minun antaa osa tästä kunniasta
+oppilaalleni Pitoulle.»
+
+Kohottaen katseensa hän jatkoi sitten:
+
+»Oi, luonto, luonto, mahtava Ceres, salaperäinen Isis, minkälaisia
+salaisuuksia sinussa onkaan niille, jotka sinua tutkivat!»
+
+Hän kääntyi ovelle päin ja huusi:
+
+»Tulkaa, tulkaa, te synkkäkasvoinen isä, te huolestunut äiti, tulkaa
+katsomaan rakasta potilastanne. Täydellisesti parantuakseen hän kaipaa
+enää vain teidän rakkauttanne ja teidän hellyyttänne.»
+
+Tohtorin kehoituksen kuultuaan isäntä ja emäntä Billot kiiruhtivat
+huoneeseen; edellisen piirteissä näkyi vielä epäilyksen merkkejä,
+jälkimäisen kasvot säteilivät riemua.
+
+Heidän astuessaan sisälle Pitou poistui — vastattuaan päännyökkäyksellä
+Catherinen viimeiseen silmäykseen.
+
+Jättäkäämme nyt Catherine — joka Isidorin kirje sydämellään ei enää
+tarvinnut jääkääreitä päänsä ympärille eikä sinappihauteita jalkoihinsa
+— jättäkäämme Catherine kunnon vanhempiensa hellään hoivaan, toivoon
+ja elämään ja seuratkaamme Pitouta, joka juurikään on yksinkertaisesti
+ja vaatimattomasti täyttänyt kristillisyyden vaikeimman käskyn —
+kieltäytynyt ja uhrautunut lähimmäisensä hyväksi.
+
+Olisi sanottu liikaa, jos väittäisi kelpo nuorukaisemme lähteneen
+Catherinen luota iloisin mielin. Tyydymmekin vain vakuuttamaan, että
+hän lähti tyytyväisenä. Vaikkei hän ollutkaan selvillä suorittamansa
+työn suuruudesta, tunsi hän silti hyvin, kuullessaan sen sisäisen
+äänen onnittelut, joka asustaa jokaisen ihmisen rinnassa, että hän
+oli suorittanut hyvän ja pyhän työn, ehkei juuri moraalin kannalta,
+joka tuomitsee Catherinen ja varakreivi de Charnyn, toisin sanoin
+maalaistytön ja ylhäisen herran, välisen liiton, niin ainakin
+ihmisyyden kannalta.
+
+Kertomuksemme aikaan oli ihmisyys muotiin tullut iskusana, ja Pitou
+— joka useammin kuin kerran oli lausunut tuon sanan käsittämättä
+sen merkitystä — Pitou oli sovelluttanut sen käytäntöön oikeastaan
+tajuamatta niin tehneensä.
+
+Hänen suorittamansa teko oli sitä laatua, että hänen olisi pitänyt se
+tehdä oveluuttaan, ellei hän olisi sitä tehnyt sydämenhyvyyttään.
+
+Herra de Charnyn kilpailijasta — sillä hetkellä Pitoulle tuiki mahdoton
+tilanne — hän oli muuttunut Catherinen uskotuksi.
+
+Catherine ei ollut kohdellut häntä töykeästi, halveksivasti, ei ollut
+karkoittanut häntä luotansa, kuten oli käynyt hänen ensimmäistä kertaa
+Pariisista palattuaan, vaan oli hellinyt, sinutellut ja hyväillyt häntä.
+
+Uskottuna hän oli saanut, mitä hän kilpailijana ei ollut voinut
+uneksiakaan.
+
+Puhumattakaan siitä, mitä hän vastedes vielä saisi sitä mukaa ja siinä
+määrin kuin tapahtumat vaatisivat hänen osuuttaan kauniin maalaistytön
+salaisessa lemmenkehittelyssä.
+
+Varmentaakseen itselleen tämän rakastavaa hellyyttä lupaavan
+tulevaisuuden Pitou vei ensi töikseen muori Colombelle Catherinen
+antaman, vaikeasti luettavan valtakirjan, jonka nojalla hän saisi periä
+kaikki Catherinelle osoitetut kirjeet.
+
+Tämän kirjoitetun valtuuden lisäksi Pitou esitti Catherinen suullisen
+lupauksen, että seuraavana Martinpäivänä Pisseleun palvelusväelle
+järjestettäisiin kemut, joissa tarjottaisiin kosolta piparkakkuja ynnä
+rintasokeria.
+
+Tämä valtuus ja tämä lupaus, jotka samalla tyydyttivät muori Colomben
+omantunnon ja hyödyn vaatimukset, saivat hänet lupaamaan käydä joka
+aamu postissa ja tuoda Pitoulle kaikki Catherinelle tulleet kirjeet.
+
+Kun tämä asia oli järjestetty — ja koska _kaupungissa_, kuten
+Villers-Cotteretsia mahtailevasti sanottiin, ei enää ollut mitään
+tehtävää — lähti Pitou kotikyläänsä.
+
+Pitoun tulo Haramontiin oli merkittävä tapaus. Hänen äkillinen lähtönsä
+pääkaupunkiin oli aiheuttanut monenlaisia arvailuja, sillä siitä
+hetkestä alkaen, jolloin Lafayetten ajutantti oli Pariisista saamansa
+valtuuden nojalla vallannut apotti Fortierin huostassa olleet aseet,
+oli Haramontin asukkailla ollut korkea ajatus Pitoun valtiollisesta
+merkityksestä. Yhdet arvelivat, että tohtori Gilbert oli kutsunut hänet
+Pariisiin, toiset, että kenraali Lafayette oli hänet kutsunut, jotkut
+niitä oli tosin pieni vähemmistö — väittivät, että kuningas itse oli
+hänet kutsunut!
+
+Vaikkei Pitou tiennytkään, minkälaiseen huutoon hän oli poissaollessaan
+päässyt — maineeseen, joka oli kohottanut hänen henkilökohtaista
+arvoaan — astui hän silti synnyinkyläänsä niin arvokkaan näköisenä,
+että kaikkia ihmetytti tämä ryhdikkyys.
+
+Asianlaita onkin niin, että ihmisten todellinen arvo huomataan vain,
+jos heitä katsellaan heidän omalla maaperällään. Apotti Fortierin
+pihalla koulupoikana, herra Billotin maatilalla työmiehenä Pitou oli
+Haramontissa mies, kansalainen, kapteeni.
+
+Puhumattakaan siitä, että hänellä, paitsi tätä kapteenin arvoa ja
+viittä kuutta louisdoria omaa rahaa, oli kuten muistamme viisikolmatta
+louisdoria, jotka tohtori Gilbert oli hänelle auliisti lahjoittanut
+Haramontin kansalliskaartin varustelua ja vaatetusta varten.
+
+Tuskin hän oli ehtinyt päästä kotiinsa ja rummunlyöjä tulla häntä
+tervehtimään, kun hän jo määräsi tämän kuuluttamaan, että seuraavana
+sunnuntaina puolen päivän aikaan pidettäisiin Haramontissa julkinen
+joukkojen tarkastus, jolloin miesten tuli esiintyä täysissä aseissa ja
+varustuksissa.
+
+Silloin kukaan ei enää epäillyt, ettei Pitoulla ollut jotakin tärkeää
+ilmoitettavaa Haramontin kansalliskaartille hallituksen taholta.
+
+Monet tulivat puhelemaan Pitoun kanssa saadakseen ennen muita vihiä
+tästä suuresta salaisuudesta. Mutta julkisissa asioissa Pitou noudatti
+majesteetillista äänettömyyttä.
+
+Illalla — julkiset asiat eivät häirinneet Pitoun yksityisasioita yhtään
+enempää, kuin hänen yksityisasiansa häiritsivät julkisia asioita
+— illalla Pitou kävi virittämässä jäniksenpaulansa ja lausumassa
+tervehdykset ukko Clouisille, mikä ei suinkaan estänyt häntä olemasta
+kello seitsemältä aamulla räätälimestari Dulauroyn luona. Sitä
+ennen hän oli vienyt kotiinsa kolme kaniinia ja yhden jäniksen sekä
+tiedustellut muori Colombolta, oliko Catherinelle tullut kirjettä.
+
+Kirjettä ei ollut, ja Pitou tuli miltei murheelliseksi ajatellessaan,
+kuinka ikävää se oli toipilas-paralle.
+
+Pitou oli käynyt mestari Dulauroyn puheilla tiedustellakseen,
+suostuisiko tämä valmistamaan Haramontin kansalliskaartille täydellisen
+pukukerran ja minkä hinnan tämä vaatisi työstään.
+
+Mestari Dulauroy aloitti — kuten tällaisissa tilaisuuksissa on
+tapa — kyselemällä asianomaisten miesten kokoa; näihin kysymyksiin
+Pitou vastasi luettelemalla Haramontin kansalliskaartin kuuluvien
+kolmenneljättä miehen, upseerien, aliupseerien ja sotilaitten, nimet.
+
+Koska mestari Dulauroy tunsi jo ennestään kaikki nämä miehet, oli
+helppoa arvioida miesten koko ja pituus. Kynä ja liitu kädessä
+räätälimestari selitti, ettei hän voinut valmistaa kolmeaneljättä
+nuttua ja yhtä monta housuparia huokeammalla kuin kolmellaneljättä
+louisdorilla.
+
+Eikä Pitou saisi tähän hintaan vaatia vallan uutta kangasta.
+
+Pitou piti hintaa kohtuuttomana ja väitti omin korvin kuulleensa
+kenraali Lafayetten itsensä sanovan, että hän oli vaatettanut Ranskan
+kansalliskaartin kolme miljoonaa miestä viidelläkolmatta livrellä
+miehen, toisin sanoen seitsemälläkymmenelläviidellä miljoonalla koko
+joukon.
+
+Mestari Dulauroy vastasi, että niin isosta urakasta hyötyi
+kokonaisuudessaan, vaikka pikkuseikoissa joutuikin kärsimään, mutta
+kaikki mitä hän voisi tehdä — ja se oli hänen viimeinen sanansa — oli
+vaatettaa Haramontin kansalliskaarti kahdellakolmatta frangilla miehen
+ja koska hänellä lisäksi olisi puuhasta ennakkokuluja, voisi hän ryhtyä
+koko puuhaan ainoastaan käteismaksua vastaan.
+
+Pitou otti taskustaan kourallisen kultarahoja ja selitti, ettei sillä
+taholla ollut estettä, mutta hinta oli rajoitettava, ja lisäsi,
+että jos mestari Dulauroy kieltäytyisi valmistamasta kolmeaneljättä
+nuttua ja kolmeaneljättä housuparia viidelläkolmatta louisdorilla,
+menisi hän tarjoamaan tämän työn mestari Blignylle, mestari Dulauroyn
+ammattitoverille ja kilpailijalle. Hän oli antanut etusijan mestari
+Dulauroylle sen vuoksi, että tämä oli täti Angéliquen ystävä.
+
+Pitoulla ei tosiaankaan ollut mitään sitä vastaan, että täti Angélique
+saisi kiertoteitse tietää, että hän, Pitou, loi kultaa lapiolla, ja hän
+oli varma, että räätälimestari jo samana iltana kertoisi tädille, mitä
+oli nähnyt, toisin sanoin, että Pitou oli äveriäs kuin Kroisos-vainaja.
+
+Uhkaus, että tämä huomattava tilaus annettaisiin jonkun toisen
+suoritettavaksi, vaikutti, ja mestari Dulauroy suostui Pitoun
+vaatimuksiin. Pitou vaati lisäksi, että hänen pukunsa joka olisi
+tehtävä uudesta kankaasta — hän ei välittänyt kankaan hienoudesta, hän
+piti enemmän karkeasta kuin hienosta — valmistettaisiin, olkalaput
+mukaanluettuina, kaupanpäällisinä.
+
+Tämä vaatimus johti yhtä pitkään ja kiihkeään kiistaan kuin
+edellinenkin oli ollut, mutta jälleen Pitou selviytyi voittajana yhä
+sen hirveän uhkauksen turvin, että hankkisi mestari Blignyltä, mitä ei
+voinut mestari Dulauroylta saada.
+
+Kiistan tulos oli, että mestari Dulauroy sitoutui seuraavaksi
+lauantai-illaksi valmistamaan yksineljättä nuttua ja yhtä monta
+housuparia sotamiehille, kaksi nuttua ja kahdet housut kersantille ja
+luutnantille sekä yhden nutun ja yhdet housut kapteenille, olkalapuin
+koristetun kokopuvun.
+
+Jos tilaus ei valmistuisi määrätyksi hetkeksi, saisi räätälimestari
+vastata tapahtuneesta vahingosta, sillä Villers-Cotteretsin ja tähän
+piirikuntaan kuuluvien kaupunkien yhteinen liittojuhla vietettäisiin
+seuraavana sunnuntaina heti mainitun lauantain jälkeen.
+
+Tähänkin ehtoon mestari Dulauroy suostui kuten kaikkiin muihinkin.
+
+Kello yhdeksältä aamulla oli tämä suuri asia saatu päätetyksi.
+
+Kello puoli kymmenen Pitou palasi Haramontiin ennakolta ylpeillen siitä
+yllätyksestä, jonka hän valmistaisi kansalaisilleen.
+
+Kello yksitoista rummunlyöjä hälytti kaartin koolle.
+
+Kello kaksitoista kansalliskaarti marssi täysissä aseissa ja totuttuun
+tapaansa täsmällisesti kylän torille.
+
+Tunnin kestäneen harjoituksen jälkeen, josta tämä kelpo kansalliskaarti
+sai päällikkönsä kiitokset ja eläköön-huutoja niiden naisten,
+lapsien ja ukkojen taholta, jotka lopen innostuneina katselivat
+tätä liikuttavaa kohtausta, Pitou kutsui luoksensa kersantti Claude
+Tellierin ja luutnantti Désiré Maniquetin ja käski näiden koota
+miehensä ja kehoittaa heitä hänen, Pitoun, tohtori Gilbertin, kenraali
+Lafayetten ja itsensä kuninkaan nimessä menemään Villers-Cotteretsin
+räätälin, mestari Dulauroyn luo, jolla olisi heille tärkeää asiaa.
+
+Rummunlyöjä rummutti miehet riviin. Kersantti ja luutnantti, jotka
+tiesivät asiasta yhtä vähän kuin miehistökin, esittivät miehilleen
+päällikön käskyn sanasta sanaan. Sitten kajahti Pitoun voimakas ääni:
+»Hajalle!»
+
+Viittä minuuttia myöhemmin Haramontin kansalliskaartin yksineljättä
+rivimiestä ynnä kersantti Claude Tellier ja luutnantti Désiré Maniquet
+juoksivat kuin irtipäästetyt ajokoirat Villers-Cotteretsin maantiellä.
+
+Illalla Haramontin molemmat soittoniekat pitivät kapteenille
+soittajaiset. Ilmassa sinkoili räjähdyspommeja, raketteja sekä
+roomalaisia kynttilöitä ja eräät, tosin hieman humalaiset äänet
+huusivat tuolloin tällöin:
+
+»Eläköön Ange Pitou, kansan isä!»
+
+
+
+
+XXIV
+
+Apotti Fortier antaa uuden todistuksen vastavallankumouksellisesta
+mielialastaan
+
+
+Seuraavana sunnuntaina jo kello viisi aamulla Villers-Cotteretsin
+asukkaat heräsivät rummunpärinään, joka melusi vallan mielettömästi.
+
+Minun mielestäni ei mikään ole inhoittavampaa kuin herättää tällä
+tavalla kaupungin asukkaat, joiden enemmistö miltei aina, se täytyy
+sanoa, mieluummin nukkuisi yönsä kaikessa rauhassa ja käyttäisi
+nukkumiseen ne seitsemän tuntia, jotka kansanomaisen terveysopin mukaan
+ovat välttämättömiä ihmiselle, jotta hän säilyisi ruumiillisesti
+hyvinvoipana ja henkisesti virkeänä.
+
+Mutta kaikkina vallankumouskausina käy samalla lailla ja kun kerran
+astutaan niihin edistyksen ja levottomuuksien ajankohtaan, täytyy
+tyynesti unikin panna niiden uhrausten joukkoon, jotka itsekukin on
+velvollinen isänmaalle tekemään.
+
+Tyytyväiset ja tyytymättömät, isänmaanystävät ja aristokraatit,
+lyhyesti, kaikki Villers-Cotteretsin asukkaat herätettiin siis
+sunnuntaina lokakuun 18 p. 1789 kello viisi aamulla.
+
+Juhlamenojen piti alkaa vasta kello kymmenen, mutta viisi tuntia ei
+suinkaan ollut liian pitkä aika panna kuntoon, mikä vielä oli kesken.
+
+Iso lava oli jo kymmenen päivää seissyt torin keskellä, mutta tämä
+lava, jonka nopea kohoaminen todisti rakentajien intoa, oli niin
+sanoaksemme vasta muistopatsaan luuranko.
+
+Täksi muistomerkiksi oli suunniteltu isänmaalle pyhitettyä alttaria,
+jonka ääreen apotti Fortier oli enemmän kuin kaksi viikkoa sitten
+kutsuttu lukemaan messu lokakuun 18 päivänä, sen sijaan että lukisi sen
+kirkossa.
+
+Mutta jotta tämä muistomerkki saataisiin vastaamaan kahdenlaista
+arvoaan, hengellistä ja yhteiskunnallista, oli koko kunnan rikkauksia
+veroitettava siihen tarkoitukseen.
+
+Meidän täytyy myöntää, että jokainen olikin auliisti tarjonnut
+rikkauksistaan tätä suurta juhlaa varten: kuka oli lahjoittanut maton,
+kuka alttariliinan, yksi silkkiverhot, toinen pyhimystarinaa esittävän
+taulun.
+
+Mutta koska lokakuussa sää yleensä on kovin epävakainen ja ilmapuntari
+harvoin osoittaa kaunista ilmaa Skorpionin merkeissä, ei kukaan ollut
+tuonut lahjaansa ennakolta, vaan jokainen oli odottanut juhlapäivää
+kantaakseen silloin roponsa esille.
+
+Aurinko nousi kello puoli seitsemän, kuten sen tapa on tähän
+vuodenaikaan, ennustaen säteittensä helakkuudella ja hehkulla sellaista
+kaunista syyspäivää, jota toisinaan voi verrata kevään ihanimpiin
+päiviin.
+
+Kello yhdeksältä aamulla isänmaan alttari oli vaatetettu uhkealla
+Aubusson-matolla, joka puolestaan oli verhottu pitsein koristetulla
+vaatteella. Ylinnä oli taulu, joka kuvasi Johannes Kastajaa
+saarnaamassa aavikolla. Taulun yläpuolella kaartui samettinen,
+kultaripsinen telttakatto, josta riippuivat uhkeat, kirjaillut verhot.
+
+Juhlamessussa tarpeelliset välineet oli tietenkin kirkon toimitettava
+paikalle. Siitä puolesta ei siis kukaan huolehtinut.
+
+Lisäksi oli jokainen kansalainen — niinkuin Kristuksen ruumiinjuhlankin
+aikana on tapana — ripustanut porttinsa pieleen tai talonsa päätyyn
+muratein koristettuja hursteja tai seinävaatteita, joihin oli ommeltu
+kukkia tai henkilökuvia.
+
+Kaikki Villers-Cotteretsin ja lähiseudun nuoret tytöt valkoisissaan,
+uumilla kolmivärivyöhyt ja kädessä vihreä oksa, oli määrätty
+ympäröimään isänmaan alttaria.
+
+Messun jälkeen piti miesten vannoa vala hallitusmuodolle.
+
+Villers-Cotteretsin kansalliskaarti, joka oli seissyt aseissa kello
+kahdeksasta saakka, odotti naapurikylien kunnalliskaarteja ja vaihtoi
+tervehdyksiä sitä mukaa kuin ne saapuivat.
+
+On sanomattakin selvää, että kärsimättömimmin odotettiin Haramontin
+kansalliskaartin tuloa.
+
+Oli näet levinnyt huhu, että Pitoun toimesta ja kuninkaallisen
+anteliaisuuden turvin ne kolmeneljättä miestä, jotka muodostivat
+kaartin, ynnä heidän päällikkönsä Ange Pitou esiintyisivät oikeissa
+asetakeissa.
+
+Mestari Dulauroyn työhuoneet olivat koko viikon olleet täynnä kansaa.
+Ulkona ja sisällä oli tungeskellut uteliaita katselemassa kymmenen
+työmiehen valmistelevan tätä jättiläistilausta, jonka vertaista ei
+Villers-Cotteretsissa ollut miesmuistiin nähty.
+
+Viimeinen univormu, kapteenin — sillä Pitou oli vaatinut, että
+hänen pukunsa tekoon ryhdyttäisiin vasta kun toisten olisivat
+valmiit — viimeinen asetakki annettiin sopimuksen mukaan omistajalle
+lauantai-iltana minuuttia vailla kaksitoista.
+
+Sopimuksen mukaan Pitou niinikään suoritti silloin viimeistä ropoa
+myöten viisikolmatta louisdoria herra Dulauroylle.
+
+Kaikki tämä oli omiaan herättämään hälyä piirikunnan keskuksessa, ei
+siis ollut kumma, että mainittuna päivänä Haramontin kansalliskaartia
+odotettiin kärsimättömästi!
+
+Täsmälleen kello yhdeksän alkoi Largny-kadun päästä kuulua
+rummunpärinää ja huilun vihellystä. Ilmoille kajahti voimakas ilon
+ja ihailun kirkaisu ja kaukaa näkyi Pitou valkoisen ratsunsa — tai
+oikeammin luutnanttinsa Désiré Maniquetin valkoisen ratsun — selässä.
+
+Haramontin kansalliskaarti osoittautui ennakkomainettansa paremmaksi —
+mikä ei useinkaan ole laita asioitten, joita on saanut kauan odottaa.
+
+Muistettakoon sitä riemua, jonka samainen kaarti herätti, kun sen
+ainoana univormuna oli vain kolmeneljättä samanlaista hattua ja Pitoun
+eroitti kaartilaisesta vain kaski ja tavallinen ratsuväen sapeli.
+
+Voi siis kuvitella, mikä sotilaallinen ryhti oli nyt näillä Pitoun
+kolmellaneljällä miehellä, joiden yllä oli oikeat asetakit ja
+sotilashousut, ja kuinka keikarimainen asento heidän päälliköllään,
+jonka pikku hattu oli kallellaan toiselle korvalle, kaulalaatta
+rinnalla, »kissankäpälät» olkapäillä ja miekka kädessä.
+
+Largny-kadulta Lafontaine-aukiolle asti kuuluikin yhtämittaista
+ihailunsorinaa ja huutoja.
+
+Täti Angélique ei ollut laisinkaan tuntea veljenpoikaansa. Hän oli
+sotkeutua Maniquetin valkoisen ratsun jalkoihin yrittäessään katsella
+Pitouta ihan läheltä.
+
+Pitou heilautti miekallaan majesteetillisen tervehdyksen ja lausui
+juhlallisella äänellä, joka kantoi parinkymmenen askeleen päähän:
+
+»Hyvää päivää, madame Angélique!»
+
+Moinen kunnioittava tervehdys musersi tämän ikäneidon niin kokonaan,
+että hän astui kolme askelta taaksepäin, kohotti kätensä, ja huudahti:
+
+»Voi, tuota poika-poloista! Onni on pannut hänen päänsä sekaisin! Hän
+ei tunne enää tätiään!»
+
+Huomautukseen vastaamatta Pitou ajoi majesteetillisesti ohi ja
+sijoittui isänmaan alttarin kupeella kunniapaikalle, joka oli varattu
+Haramontin kansalliskaartille, ainoalle täysissä varustuksissa
+esiintyvälle joukolle.
+
+Perille päästyään Pitou hypähti maahan ja uskoi hevosensa eräälle
+katupojalle, joka tästä toimesta sai uhkealta kapteenilta kuusi
+hohtavaa hopearahaa.
+
+Viittä minuuttia myöhemmin tämä tapahtuma kerrottiin täti Angéliquelle,
+joka päivitteli:
+
+»Mutta se poika-parka on siis miljoonamies?»
+
+Sitten hän jatkoi hiljaa:
+
+»Olinpa aika höperö, kun riitaannuin hänen kanssaan. Tädit perivät
+veljenpoikansa...»
+
+Pitou ei kuullut tätä päivittelyä eikä tätä mietelmää. Pitou oli
+yksinkertaisesti ihan haltioissaan.
+
+Niiden nuorten tyttöjen joukossa, joiden uumilla oli kolmivärinen
+vyöhyt ja kädessä vihreä muratinoksa, hän oli huomannut Catherinen.
+
+Catherine oli vielä kalpea vastikään kestetyn sairautensa jäljiltä,
+mutta kauniimpi kuin kukaan toinen, joka upeili terveen raikkaassa
+kukoistuksessa.
+
+Catherine oli kalpea, mutta onnellinen, sillä tänä aamuna hän oli
+löytänyt kirjeen ontosta piilipuusta — Pitoun huolenpidon tuloksena.
+
+Pitou-poloisella oli aikaa kaikkeen, kuten olemme jo maininneet.
+
+Kello seitsemältä aamulla hän oli muun puuhan lomassa käväissyt
+muori Colomben luona. Neljänneksen yli seitsemän hän oli ehtinyt
+panna kirjeen onttoon piilipuuhun. Kello kahdeksan hän oli täydessä
+univormussa astunut kolmenneljättä miehensä etunenään.
+
+Hän ei ollut nähnyt Catherinea sen jälkeen kuin oli jättänyt hänet
+maatilan sairasvuoteelle, ja sanomme toistamiseen, että tyttö oli hänen
+mielestään niin kaunis ja niin onnellinen, että hän vallan haltioitui
+hänet nähdessään.
+
+Catherine viittasi hänet luoksensa.
+
+Pitou silmäili ympärilleen todetakseen, että viittaus tarkoitti häntä.
+
+Catherine hymyili ja uudisti kehoituksensa.
+
+Ei ollut enää tilaa erehtymiselle.
+
+Pitou työnsi miekan tuppeen, otti sirosti kolmikolkkahatun käteensä ja
+lähestyi paljain päin nuorta tyttöä.
+
+Kenraali Lafayetten edessä Pitou olisi yksinkertaisesti vain nostanut
+kätensä hatun reunalle.
+
+»Ah, herra Pitou», sanoi Catherine, »en ollut sinua tunteakaan! Hyvä
+jumala, kuinka asetakkisi pukeekaan sinua!»
+
+Sitten hän kuiskasi:
+
+»Kiitos, kiitos, rakas Pitou! Voi, kuinka hyvä sinä oletkaan ja kuinka
+minä pidänkään sinusta!»
+
+Ja hän tarttui kansalliskaartin kapteenin käteen ja puristi sitä
+omassaan.
+
+Pitoun silmissä musteni, hattu putosi maahan hänen vapaana olevasta
+kädestään ja rakastunut poika-poloinen olisi kukaties vaipunut
+polvilleen hatun viereen, ellei samassa Soissons-kadulta päin olisi
+kuulunut kovaa meteliä, uhkaavien huutojen säestämänä.
+
+Mikä tämän hälinän aiheuttikin, Pitou käytti hyväkseen tätä
+välikohtausta tointuakseen hämmennyksestään.
+
+Hän riuhtaisi kätensä Catherinen käsistä, sieppasi hattunsa ja kiiruhti
+kolmenneljättä miehensä etunenään huutaen: »Aseihin!»
+
+Kertokaamme nyt, mikä oli aiheuttanut tämän kovan metelin ja nämä
+uhkaavat huudot.
+
+Tiedämme jo, että apotti Fortier oli määrätty pitämään liittomessu
+isänmaan alttarilla ja että pyhät astiat ja muut jumalanpalveluksen
+koristukset, kuten risti, viirit ja kynttilänjalat, piti tuotaman
+kirkosta torin keskelle pystytetyn uuden alttarin varusteiksi.
+
+Pormestari de Longpré oli saanut hoitaakseen tämän puolen
+juhlallisuuksista.
+
+Kuten muistamme, oli herra de Longpré jo kerran ennenkin asioinnut
+apotti Fortierin kanssa, silloin kun Pitou kenraali Lafayetten antama
+valtakirja kädessä oli aseellisen voiman turvin anastanut apotti
+Fortierin pidättämät aseet. [Kts. _Ange Pitou_. 36. luku.]
+
+Herra de Longpré siis tunsi, kuten kaikki kaupunkilaiset, apotti
+Fortierin luonteen ja tiesi, että tämä oli lujatahtoinen itsepäisyyteen
+asti, ärtyisä väkivaltaisuuteen saakka.
+
+Hän aavisti, että apotti Fortier muisti vielä hyvin hänen
+esiintymisensä mainitussa asejutussa.
+
+Sen vuoksi hän tyytyikin, käymättä henkilökohtaisesti apotti Fortierin
+puheilla ja käsittelemättä kysymystä maallisen ja hengellisen vallan
+välisenä asiana, hän tyytyikin, kuten sanottu, lähettämään tälle
+kunnianarvoiselle Jumalan palvelijalle juhlan ohjelman, jossa oli m.m.
+seuraavat kohdat:
+
+ »IV. Herra apotti Fortier pitää messun isänmaan alttarilla;
+ messutoimitus alkaa kello kymmenen aamupäivällä.
+
+ V. Herra apotti Fortierin toimesta siirretään pyhät astiat ja muut
+ jumalanpalveluksessa tarvittavat koristukset Villers-Cotteretsin
+ kirkosta isänmaan alttarille.»
+
+Maistraatin sihteeri itse oli vienyt tämän ohjelman apotti Fortierille.
+Apotti oli lukenut sen pilkallisen näköisenä ja vastannut äänellä, joka
+kuulosti samanlaiselta kuin oli hänen ilmeensäkin:
+
+»Hyvä on.»
+
+Kuten olemme nähneet, oli isänmaan alttari saanut jo kello yhdeksäksi
+mattonsa, verhonsa, liinansa ja taulunsa, joka kuvasi Johannes Kastajaa
+pitämässä erämaasaarnaansa.
+
+Puuttuivat enää vain kynttilänjalat, sakramenttikaappi, risti ja muut
+jumalanpalveluksessa tarvittavat esineet.
+
+Kello tuli puoli kymmenen eikä näitä esineitä ollut vieläkään tuotu.
+
+Pormestari hermostui.
+
+Hän lähetti sihteerinsä kirkkoon tiedustelemaan, joko pyhien astioitten
+kuljetusta puuhattiin.
+
+Sihteeri palasi ja ilmoitti, että kirkon ovet olivat kaksinkertaisessa
+salvassa.
+
+Sihteeri lähetettiin suntion luokse, joka tietenkin oli saanut
+tehtäväkseen esineitten kuljetuksen. Suntio istui huoneessaan jalka
+jakkaralla ja hänen kasvonsa olivat vääntyneet kuin rienaajan
+riivaamalla.
+
+Suntio-parka oli nyrjäyttänyt nilkkansa.
+
+Sihteeri lähetettiin kiireesti lukkarien luo.
+
+Molemmat olivat huonossa kunnossa. Toinen oli ottanut oksennus-, toinen
+ulostuslääkettä. Lääkkeet olivat vaikuttaneet ihmeellisesti ja molemmat
+potilaat toivoivat paranevansa ennalleen parissa päivässä.
+
+Pormestari alkoi epäillä salajuonta. Hän lähetti sihteerinsä apotti
+Fortierin luo.
+
+Apotti Fortier oli samana aamuna saanut leinikohtauksen ja hänen
+sisarensa pelkäsi leinin pian siirtyvän hänen mahaansa.
+
+Herra de Longpré ymmärsi nyt kaikki. Apotti Fortier ei ainoastaan
+kieltäytynyt pitämästä messua isänmaan alttarilla, vaan oli lisäksi
+tehnyt suntion ja lukkarit työhön kykenemättömiksi ja sulkemalla kaikki
+kirkonovet esti ketään muutakaan pappia, mikäli sellainen jostakin
+löydettäisiin, pitämästä messua hänen asemastaan.
+
+Tilanne oli vakava.
+
+Siihen aikaan uskottiin vielä, ettei suurina hetkinä maallinen valta
+voinut toimia erillään hengellisestä ja ettei minkäänlaista juhlaa
+käynyt päinsä suorittaa ilman messua.
+
+Muutamaa vuotta myöhemmin mentiin päinvastaiseen äärimmäisyyteen.
+
+Nämä sihteerin edestakaiset matkat eivät olleet sujuneet niin,
+ettei hän olisi jotakin vihjaissut suntion nyrjähtäneestä nilkasta,
+toisen lukkarin oksennus- ja toisen ulostuslääkkeestä ja apotin
+leinikohtauksesta.
+
+Väkijoukosta alkoi kuulua uhkaavaa murinaa.
+
+Puhuttiin jo, että murtauduttaisiin kirkkoon, otettaisiin sieltä
+pyhät astiat ja jumalanpalveluksessa tarpeelliset koristukset ja
+laahattaisiin apotti Fortier vaikka väkivalloin isänmaan alttarin
+ääreen.
+
+Herra de Longpré, joka oli sopua harrastava mies, tyynnytti tämän
+ensimmäisen mieltenkuohun ja lupasi itse mennä neuvottelemaan apotti
+Fortierin kanssa.
+
+Hän lähti siis Soissons-kadulle ja kolkutti arvoisan apotin ovelle,
+joka oli lukittu yhtä huolellisesti kuin kirkonkin ovet.
+
+Turhaan hän kolkutti, ovi pysyi kiinni.
+
+Herra de Longpré huomasi, että nyt oli turvauduttava aseelliseen
+voimaan.
+
+Hän kutsutti paikalle ratsuväenkersantin ja poliisipäällikön.
+
+Molemmat olivat isolla torilla ja riensivät noudattamaan pormestarin
+kutsua.
+
+Suunnaton väkijoukko seurasi heitä.
+
+Koska kellään ei ollut mukanaan rautakankea tai muurinsärkijää, joilla
+ovi olisi voitu murtaa, lähetettiin yksinkertaisesti sana eräälle
+lukkosepälle.
+
+Mutta juuri kun lukkoseppä sovitteli tiirikkaa lukkoon, aukeni ovi ja
+apotti Fortier astui kynnykselle.
+
+Ei kuten ennen muinoin Coligny, joka kysyi murhaajiltaan: »Veljet, mitä
+te tahdotte?»
+
+Ei, vaan niinkuin Kalkhas, katse palavana ja _karva pörröisenä_, kuten
+Racine sanoo _Iphigenie_-draamassaan.
+
+»Pois!» huusi hän ja kohotti kätensä uhkaavin elein. »Pois, te
+kerettiläiset jumalankieltäjät, hugenotit, luopiot, amelekit, Sodoman
+ja Gomorrhan väki. Poistukaa Herran miehen kynnykseltä!»
+
+Väkijoukosta kuului voimakasta murinaa, joka ei suinkaan ilmaissut
+suosiota apotti Fortieria kohtaan.
+
+»Anteeksi, herra apotti», virkkoi pormestari lempeällä äänellään, jonka
+hän koetti saada niin rakastettavaksi kuin suinkin.
+
+»Anteeksi, herra apotti, me haluamme vain kuulla, pidättekö vai ette
+messun isänmaan alttarilla».
+
+»Haluanko pitää messun isänmaan alttarilla?» huudahti apotti kuohahtaen
+pyhään vihaan, joka hänet usein valtasi. »Haluanko pyhittää kapinan,
+epäuskon ja kiittämättömyyden? Haluanko rukoilla Jumalaa kiroamaan
+hyveen ja siunaamaan rikoksen? Sitä ette liene toivonut, herra
+pormestari! Haluatte kuulla, suostunko vai en toimittamaan kaikkea
+pyhää loukkaavan messunne? No niin, en, suostu, en, en!»
+
+»Hyvä on, herra apotti», vastasi pormestari, »olette vapaa eikä teitä
+voi pakottaa».
+
+»Ah, on kovin hauskaa, että olen vapaa», sanoi apotti, »on kovin
+hauskaa, ettei minua voi pakottaa... Olette tosiaan liian ystävällinen,
+herra pormestari.»
+
+Ja ilkkuvasti nauraen hän alkoi salvata oveaan viranomaisten nenän
+edessä.
+
+Ovi olisi pian näyttänyt — käyttääksemme kansanomaista sanontaa —
+puisevaa naamaansa hölmistyneelle joukolle, ellei äkkiä muuan mies
+olisi syöksynyt esille ja riuhtaissut jäntevällä kädellä auki kolme
+neljännesmatkaa sulkeutunutta ovea, jolloin apotti oli kaatua mukana,
+niin voimakas kuin olikin.
+
+Tämä mies oli Billot — Billot, vihasta kalpeana, otsa kurtussa, hampaat
+tiukasti yhteen puserrettuina.
+
+Kuten muistettaneen, oli Billot filosofi. Hän halveksi pappeja, joita
+hän sanoi mustatakeiksi ja laiskureiksi.
+
+Syntyi syvä hiljaisuus. Ymmärrettiin, että näiden kahden miehen välillä
+tapahtuisi pian jotakin hirveää.
+
+Mutta vaikka Billot olikin ovea avatessaan osoittanut vallan tavatonta
+kiivautta, aloitti hän keskustelun tyynesti, melkein lempeästi ja sanoi
+herra de Longprélle:
+
+»Anteeksi, herra pormestari, kuinka äsken sanoittekaan? Te sanoitte...
+olkaa hyvä ja toistakaa sananne... te sanoitte, ettei herra apottia
+voitaisi pakottaa, jos hän kieltäytyisi ottamasta osaa juhlaan...
+niinkö sanoitte?»
+
+»Niin, tosiaan» sopersi poloinen herra de Longpré, »luulen todella
+sanoneeni niin».
+
+»Ah, sillein olette pahasti erehtynyt, herra pormestari, ja nykyisenä
+ajankohtana on tärkeätä, etteivät erehdykset pääse leviämään.»
+
+»Pois, pyhänhäväisijä, pois, jumalankieltäjä pois, uskonluopio, pois,
+kerettiläinen!» huusi apotti Billotille.
+
+»Soo», virkkoi Billot, »herra apotti, pysykäämme hiljaa tai juttu
+päättyy huonosti. Minä varoitan teitä. En tahdo loukata teitä, minä
+vain keskustelen. Herra pormestari arvelee, ettei teitä voida pakottaa
+pitämään messua. Minä väitän, että teidät voidaan pakottaa.»
+
+»Sinä jumalanpilkkaaja, sinä pääsyntinen!» kirkui apotti.
+
+»Vaiti!» kehoitti Billot. »Minä todistan väitteeni.»
+
+»Vaiti, vaiti!» kertasi väkijoukko.
+
+»Kuuletteko, herra apotti», virkkoi Billot yhä tyynesti, »kaikki ovat
+samaa mieltä kuin minäkin. Minä en saarnaa niin hyvin kuin te, mutta
+tuntuu kuin minulla olisi tähdellisempää sanottavaa, koska minua
+halutaan kuunnella.»
+
+Apotti aikoi vastata jollakin uudella sadatustulvalla, mutta joukon yhä
+yltyvä murina alkoi tehota häneenkin.
+
+»Puhu sitten», sanoi hän ilkkuvalla äänellä, »saammepa kuulla, mitä
+sinulla on sanottavaa!»
+
+»Sen saatte totisesti kuulla, herra apotti», vakuutti Billot.
+
+»No, ala nyt, minä kuuntelen.»
+
+»Siinä teette oikein.»
+
+Sitten hän loi syrjäsilmäyksen apottiin kuin varmentuakseen, että tämä
+tosiaankin olisi vaiti hänen puhuessaan.
+
+»Esitän vain hyvin yksinkertaisen asian», jatkoi hän sitten, »sen
+näet, että ken saa palkan hän on velvollinen tämän palkan korvaukseksi
+suorittamaan tehtävän, jota varten hänet on palkattu».
+
+»Vai niin, huomaan kyllä, mihin pyrit», sanoi apotti.
+
+»Hyvät ystävät», sanoi Billot puhuen yhtä lempeästi kuin tähänkin asti
+ja kääntyi niiden parin kolmen sadan kuulijan puoleen, jotka olivat
+tämän kohtauksen todistajina, »kumpaa mieluummin teette, kuuntelette
+herra apotin herjaavan vai minun puhuvan?»
+
+»Puhukaa, herra Billot, puhukaa! Me kuuntelemme. Vaiti, herra apotti,
+vaiti!»
+
+Billot katsahti apottiin ja jatkoi:
+
+»Sanoin äsken, että ken saa palkan on myöskin velvollinen suorittamaan
+työn, johon hänet on palkattu. Tässä meillä esimerkiksi on maistraatin
+herra sihteeri. Hänet on palkattu laatimaan herra pormestarin
+kirjalliset määräykset, viemään hänen kirjelmänsä ja tuomaan niiden
+vastaukset, joille kirjelmät on osoitettu. Herra pormestari lähetti
+hänet teidän luoksenne, herra apotti, tuomaan teille juhlan ohjelmaa.
+No niin, hänen mieleensä ei juolahtanutkaan sanoa: 'Herra pormestari,
+minä en halua viedä juhlan ohjelmaa herra Fortierille.' Vai kuinka,
+herra sihteeri, sellainen ei olisi juolahtanut mieleenne?»
+
+»Ei suinkaan, herra Billot», vastasi sihteeri mutkattomasti, »ei vainen
+olisikaan!»
+
+»Kuuletteko, herra apotti?» sanoi Billot.
+
+»Pyhänhäväisijä!» kirahti apotti.
+
+»Hiljaa!» kehoitti väkijoukko.
+
+Billot jatkoi:
+
+»Tässä meillä on poliisilaitoksen kersantti, joka on palkattu
+huolehtimaan järjestyksestä siellä missä hyvä järjestys on häiriintynyt
+tai voi häiriintyä. Kun herra pormestari äsken arveli, että te, herra
+apotti, voisitte aiheuttaa epäjärjestystä, ja kutsutti hänet avukseen,
+ei herra kersantin mieleen juolahtanut vastata: 'Herra pormestari,
+palauttakaa järjestys parhaan kykynne mukaan, mutta palauttakaa se
+minun avuttani’. Herra kersantti, ette edes ajatellut vastata sillä
+tavalla, vai kuinka?»
+
+»En suinkaan; velvollisuuteni oli saapua», vastasi kersantti
+yksinkertaisesti, »minä noudatin kutsua».
+
+»Kuuletteko, herra apotti?» sanoi Billot.
+
+Apotti kiristeli hampaitaan.
+
+»Malttakaa vielä hetki», jatkoi Billot. »Tässä meillä on kelpo
+lukkoseppä. Hänen ammattinsa on, kuten nimikin sanoo, valmistaa ja
+avata tai sulkea lukkoja. Herra pormestari kutsutti hänet murtamaan
+oveanne, herra apotti. Hetkeäkään hän ei tuumaillut vastata herra
+pormestarille: 'Minä en halua aukaista herra Fortierin ovea.' Eikö
+totta, Picard, sellainen ajatus ei pälkähtänyt päähäsi?»
+
+»Ei ollenkaan», vastasi lukkoseppä. »Otin tiirikkani ja lähdin. Kukin
+tehköön tehtävänsä, silloin kaikki käy jullilleen.»
+
+»Kuuletteko, herra apotti?» sanoi Billot.
+
+Apotti aikoi keskeyttää, mutta Billot hillitsi hänet kädenliikkeellä.
+
+»No niin», jatkoi hän, »sanokaapa nyt, mistä johtuu, että kaikkien
+toisten täyttäessä velvollisuutensa te yksin, te, joka olette
+valittu muiden esikuvaksi, te yksin, kuuletteko, te ette täytä
+velvollisuuttanne?»
+
+»Hyvä, hyvä, Billot!» huusi joukko kuin yhdestä suusta.
+
+»Te ette ainoastaan laiminlyö velvollisuuttanne, vaan lisäksi
+kehoitatte esimerkillänne epäjärjestykseen ja pahuuteen.»
+
+»Oh», huudahti apotti Fortier, joka huomasi, että hänen täytyi
+puolustautua, »kirkko on riippumaton, kirkko ei tottele ketään, kirkko
+hallitsee itse itseään!»
+
+»Siinäpä juuri paha onkin» huomautti Billot »siinä juuri, että te
+muodostatte maassa vallan, oman valtioelimen valtiossa. Te olette
+joko ranskalainen tai ulkomaalainen, te joko olette maan kansalainen
+tai ette ole. Ellette ole maan kansalainen, ellette ole ranskalainen;
+jos olette preussilainen, englantilainen tai itävaltalainen, jos
+herrat Pitt, Coburg tai von Kaunitz maksavat teille palkan, niin
+totelkaa herroja Pittiä, Coburgia tai von Kaunitzia. Mutta jos olette
+ranskalainen, jos olette maan kansalainen, jos kansa maksaa teille
+palkan, niin totelkaa kansaa.»
+
+»Niin, niin», huusi kolmesataa suuta.
+
+»Ja siinä tapauksessa», sanoi Billot, kulmakarvat rypyssä, silmät
+välähtäen ja kohotti valtavan kätensä apotin olkapään tasalle,
+»siinä tapauksessa minä kehoitan kansan nimessä sinua täyttämään
+rauhantehtävän, rukoilemaan taivaan siunausta kaitselmuksen lempeä ja
+Herran armoa lähimmäisillesi ja isänmaallesi. Tule nyt!»
+
+»Hyvä, hyvä, Billot! Eläköön Billot!» huudettiin kuin yhdestä suusta.
+»Alttarille, pappi alttarille!»
+
+Huutojen rohkaisemana tilanhoitaja veti jäntevällä kädellään oviaukon
+suojelevasta holvista esille papin, joka kenties ensimmäisenä Ranskassa
+esitti näin avoimesti vastavallankumoukselliset mielipiteensä.
+
+Apotti Fortier oivalsi, että enempi vastustelu oli turhaa.
+
+»Hyvä on», sanoi hän, »minä olen marttyyri, kutsun marttyyriä avukseni,
+vetoan marttyyriin!»
+
+Ja hän viritti juhlallisin äänin virren: _Libera nos, Domine!_
+
+Tämä omituinen kulkue, joka huutojen ja hälinän mukana suuntautui
+isolle torille päin, oli melullaan yllättänyt Pitoun, juuri kun
+tämä oli pyörtymäisillään Catherinen kiitosten, hellien sanojen ja
+kädenpuristuksen aiheuttaman hurmion uhrina.
+
+
+
+
+XXV
+
+Ihmisoikeuksien julistus
+
+
+Tämä hälinä toi Pitoun mieleen ne pariisilaismetakat, joiden
+tarkkaajana hän oli saanut useammin kuin kerran olla, ja koska hän
+arveli, että joku murhaajajoukko oli lähestymässä ja että hänen
+puolustettavakseen tulisi joku uusi Flesselles, uusi Foulon, uusi
+Berthier, oli hän huutanut: »aseihin!» ja rientänyt kolmenneljättä
+miehensä etunenään.
+
+Tällöin väkijoukko oli jakaantunut ja hän oli nähnyt Billotin laahaavan
+mukanaan apotti Fortieria, jolta puuttui vain palmunoksa näyttääkseen
+entisajan kristittymarttyyrilta, jota vietiin sirkuksen areenalle.
+
+Luontainen vaisto kehoitti häntä puolustamaan entistä opettajaansa,
+jonka rikoksesta hän ei vielä ollut selvillä.
+
+»Oh, herra Billot!» huudahti hän ja kiiruhti tilanhoitajaa vastaan.
+
+»Ah, isä!» huudahti Catherine sellaisella äänensävyllä, että olisi
+luullut jonkun taitavan näyttämönohjaajan opettaneen sen hänelle.
+
+Mutta Billotin tarvitsi luoda heihin vain silmäys, ja Pitou pysähtyi,
+samoin Catherine. Tässä kokonaista kansaa edustavassa miehessä oli
+kotkaa ja leijonaa.
+
+Ehdittyään lavan kupeelle hän päästi apotti Fortierin vapaaksi ja
+osoittaen sormellaan alttaria hän sanoi:
+
+»Katso, tuossa on se isänmaan alttari, jonka ääressä sinä halveksit
+pitää messua ja jonka palvelijaksi minä, Billot, julistan sinun
+olevan arvottoman. Noustakseen nämä pyhät portaat täytyy ihmissydäntä
+paisuttaa seuraavien kolmen tunteen: vapaudenkaipuun, isänmaanalttiuden
+ja ihmisyydenrakkauden. Pappi, uhraudutko maasi hyväksi? Pappi,
+rakastatko lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi? Nouse silloin
+rohkeasti tuolle alttarille ja rukoile Jumalaa. Mutta ellet tunne
+itseäsi ensimmäiseksi kansalaiseksi joukossamme, luovuta paikka sinua
+arvokkaammalle ja väisty tieltä... katoa täältä... mene!»
+
+»Voi, sinua onnetonta miestä!» huudahti apotti väistyen ja uhaten
+Billotia sormellaan. »Sinä et tiedä, kenelle julistat sodan!»
+
+»Tiedän kyllä», sanoi Billot. »Minä julistan sodan susille, ketuille ja
+käärmeille, kaikelle, mikä pistää, puree, raatelee pimeässä. No niin»,
+lisäsi hän ja iski voimaa uhkuvin elein molemmilla käsillä rintaansa,
+»raadelkaa, purkaa, pistäkää... minä olen valmis!»
+
+Syntyi hiljaisuus, jonka kuluessa koko tämä joukko teki tilaa
+päästääkseen papin poistumaan. Kiinteäksi kokonaisuudeksi jälleen
+sullouduttuaan joukko seisoi liikkumattomana ja ihaili äänettömänä
+tuota uskalikkoa, joka tarjoutui sen hirvittävän vallan iskuille,
+jonka orjana puoli maailmaa silloin vielä huokaili ja jota sanottiin
+pappisvallaksi.
+
+Ei ollut enää pormestaria, ei pormestarin apulaista, ei
+kaupunginvaltuustoa, oli vain Billot.
+
+Herra de Longpré lähestyi häntä.
+
+»Mutta, herra Billot», sanoi hän, »nyt meillä ei ole enää pappia!»
+
+»Entä sitten?» kysyi Billot.
+
+»Kun ei ole kirkkoherraa, ei ole messuakaan!»
+
+»Iso vahinko tosiaankin!» tokaisi Billot, joka ripiltä päästyään
+oli käynyt kirkossa vain kahdesti, omana hääpäivänään ja tyttärensä
+ristiäispäivänä.
+
+»En minäkään väitä, että se on iso vahinko», myönsi pormestari, joka —
+järkevästi kylläkin — ei mielinyt vastustella Billotia, »mutta mitä me
+nyt panemme messun tilalle?»
+
+»Messun tilalle?» huudahti Billot todellisen innoituksen vallassa.
+»Minä sanon sen teille. Nouskaa kanssani isänmaan alttarille, herra
+pormestari, nouse sinäkin, Pitou, te oikealle, sinä vasemmalle
+puolelle... kas noin. Kuulkaa nyt tarkoin, kansalaiset, mitä me panemme
+messun tilalle. Me panemme sen tilalle ihmisoikeuksien julistuksen...
+se on vapauden uskontunnustus, se on tulevaisuuden evankeliumi.»
+
+Kaikki kädet paukuttivat yhtaikaa. Kaikki nämä eilispäivän vapaat
+ihmiset tai oikeammin tuskin vielä kahleistaan päässeet, kaikki nämä
+ihmiset himoitsivat tutustua oikeuksiin, jotka heille oli vastikään
+hankittu ja joista he eivät olleet vielä saaneet nauttia.
+
+He janosivat vallan toisin tätä puhetta kuin sitä, jota apotti Fortier
+sanoi taivaalliseksi.
+
+Seisten lakivaltaa edustavan pormestarin ja asevaltaa edustavan
+Pitoun välissä Billot kohotti kätensä ja lausui ulkomuistista — kuten
+muistamme, ei tuo kunnon tilanhoitaja osannut lukea — ja kaikuvalla
+äänellä seuraavat sanat, joita väkijoukko kuunteli liikkumattomana,
+äänettömänä, paljastetuin päin.
+
+ »IHMISOIKEUKSIEN JULISTUS
+
+ 1. Ihmiset syntyvät ja pysyvät oikeuksissaan vapaina ja
+ tasa-arvoisina. Yhteiskunnalliset eroavaisuudet perustuvat vain
+ yhteisen hyödyn erilaiseen käyttöön.
+
+ 2. Kaiken valtiollisen liitynnän tarkoituksena on ihmisen luontaisten
+ ja inistään riippumattomien oikeuksien säilyttäminen. Nämä oikeudet
+ ovat: omistusoikeus, henkilökohtainen turva ja kaikenlaisen sorron
+ vastustus.»
+
+Sanat »sorron vastustus» Billot lausui miehenä, joka on nähnyt
+Bastiljin muurien sortuvan ja joka tietää, ettei mikään voi vastustaa
+kansan käsivartta, kun kansa käsivartensa kohottaa.
+
+Ne sanat synnyttivätkin hälinän, joka väkijoukon aiheuttamana
+muistuttaa murinaa.
+
+Billot jatkoi:
+
+ »3. Korkeimman vallan periaate pohjautuu varsinaisesti kansaan.
+ Mikään järjestö, kukaan yksityinen ei voi käyttää valtaa, joka ei ole
+ kauttaaltaan kansasta lähtöisin...»
+
+Tämä lause palautti liiankin elävästi kuulijoitten mieleen Billotin ja
+apotti Fortierin välisen keskustelun, jolloin Billot oli vedonnut tähän
+periaatteeseen. Silloin se oli huomaamatta sivuutettu, mutta nyt sitä
+tervehdittiin hyvä-huudoin ja taputuksin.
+
+Billot odotti, kunnes suosionosoitukset olivat tauonneet, ja jatkoi:
+
+ »4. Vapaus merkitsee oikeutta tehdä kaikkea sitä, mikä ei vahingoita
+ toista: ihmisen luontaisten oikeuksien sovelluttamisella ei siis
+ ole muita rajoituksia kuin ne, jotka takaavat yhteiskunnan toisille
+ jäsenille samojen oikeuksien nautinnon. Nämä rajoitukset säätää
+ laki...»
+
+Tämä pykälä oli hieman liian käsitteellinen kuulijoitten
+yksinkertaiselle ajatuskyvylle. Siihen suhtauduttiinkin kylmemmin kuin
+toisiin, niin perustavaa laatua kuin se olikin.
+
+ »5. Lailla ei ole oikeutta kieltää muita toimintoja kuin ne, jotka
+ vahingoittavat yhteiskuntaa. Mitä laki ei kiellä, sitä ei voida estää
+ eikä ketään voida pakottaa tekemään, mitä se ei säädä...»
+
+»Merkitseekö se sitä», kysyi muuan ääni joukosta, »että koska laki
+ei säädä päivätyötä ja on poistanut kymmenykset, papit eivät voi
+enää milloinkaan tulla korjaamaan minun pelloltani kymmenyksiä eikä
+kuningas voi pakottaa minua päivätyöhön?» »Sitä se merkitsee», vastasi
+Billot kysyjälle, »ja me olemme tästälähin ikiajoiksi vapaat noista
+häpeällisistä rasituksista!»
+
+»Eläköön siis se laki!» huudahti kysyjä.
+
+Ja kaikki toistivat kuin kuorossa: »Eläköön laki!»
+
+Billot jatkoi:
+
+ »6. Laki on yleisen tahdon ilmaus...»
+
+Billot pysähtyi, kohotti juhlallisesti kätensä ja jatkoi:
+
+ »Ystävät, veljet, kansalaiset, ihmiset, kuunnelkaa tarkoin!
+
+ Kaikilla ranskalaisilla on oikeus joko henkilökohtaisesti tai
+ edustajiensa välityksellä ottaa osaa lainsäädäntöön...»
+
+Ja korottaen ääntänsä, niin ettei tavuatakaan menisi hukkaan, hän
+jatkoi:
+
+ »Laki on sama kaikille, sekä niille, joita se suojaa, että niille,
+ joita se rankaisee.»
+
+Ja entistäkin kaikuvammalla äänellä hän lisäsi:
+
+ »Kaikki kansalaiset ovat sen edessä tasa-arvoisia, ovat siis samalla
+ tavalla oikeutetut kaikkiin julkisiin arvoihin, virkoihin ja toimiin
+ _kykyjensä_ mukaan, etuoikeuksina vain heidän _kuntonsa_ ja heidän
+ _lahjakkuutensa_.»
+
+Kuudes pykälä sai osakseen yksimielisen hyväksymisen.
+
+Billot siirtyi seitsemänteen.
+
+ »Ketään ei saa syyttää, pidättää tai vangita muissa kuin lain
+ määräämissä tapauksissa ja silloinkin vain sen säätämien muotojen
+ mukaan. Ne, jotka yllyttävät, panevat toimeen tai antavat panna
+ toimeen omavaltaisia määräyksiä, saavat rangaistuksen. Mutta
+ kansalaisen, joka lain mukaan haastetaan tai vangitaan, on heti
+ toteltava. Hangoittelu on rangaistuksen alainen teko.
+
+ 8. Laki saa tuomita vain ehdottoman välttämättömiin rangaistuksiin
+ eikä ketään saa tuomita muun kuin ennen rikosta säädetyn ja julkaistun
+ lain mukaan.
+
+ 9. Koska jokaista on pidettävä syyttömänä siihen asti kun hänet on
+ julistettu syylliseksi, ja jos on välttämätöntä pidättää hänet,
+ kieltäköön laki jyrkästi kaikkinaisen kovuuden, mikäli siihen ei ole
+ turvauduttava hänen pakonsa estämiseksi.
+
+ 10. Ketään ei saa vainota hänen mielipiteittensä, ei edes
+ uskonnollisten, takia, elleivät ne häiritse lain säätämää järjestystä.
+
+ Ajatusten ja mielipiteitten vapaa esittäminen on ihmisen
+ kallisarvoisimpia oikeuksia. Jokainen kansalainen voi siis vapaasti
+ puhua, kirjoittaa ja julkaista, kuitenkin sillä ehdolla, että he
+ lain säätämissä tapauksissa joutuvat vastaamaan tämän vapauden
+ väärinkäytöstä.
+
+ 12. Ihmis- ja kansalaisoikeuksien turvaaminen vaatii julkista
+ valtaelintä. Tämä valta on siis perustettu kaikkien hyödyksi eikä
+ niiden erikoiseduksi, joiden käsiin se on uskottu.
+
+ 13. Tämän julkisen vallan ylläpitämiseksi ja hallintokuluja varten on
+ yleinen verotus välttämätön. Verotus on jaettava kaikkien kansalaisten
+ osalle kunkin tulojen mukaan.
+
+ 14. Jokaisella kansalaisella on oikeus joko henkilökohtaisesti tai
+ edustajiensa välityksellä todeta yleisen verotuksen tarpeellisuus,
+ myöntää se, tarkata sen käyttöä ja määrätä sen suuruus, jakotapa,
+ periminen ja pätevyysaika.
+
+ 15. Yhteiskunnalla on oikeus vaatia jokaiselta julkiselta
+ virkamieheltä tilintekoa hallintotoiminnastaan.
+
+ 16. Yhteiskunta, jossa ihmisoikeuksia ei ole turvattu tai
+ hallitusvalta ei ole tarkoin määritelty, on vailla perustuslakia.
+
+ 17. Koska omistusoikeus on pyhä ja loukkaamaton, ei keltään voida sitä
+ riistää paitsi milloin yhteinen etu laillisen toteamisen mukaan sitä
+ vaatii ja silloinkin vain ehdolla, että taataan oikeudenmukainen,
+ ennakolta arvioitu korvaus.
+
+Ja nyt», jatkoi Billot, »nyt seuraa näiden periaatteiden sovellutus.
+Kuunnelkaa, veljet, kuunnelkaa, kansalaiset, ihmiset, jotka tämä
+oikeuksien julistus on tehnyt vapaiksi, kuunnelkaa!»
+
+»Hiljaa, vaiti, kuunnelkaamme!» huudahti parikymmentä ääntä
+väkijoukosta.
+
+Billot jatkoi:
+
+ »Koska kansalliskokous haluaa rakentaa Ranskan hallitusmuodon niille
+ periaatteille, jotka se on tunnustanut ja julistanut, poistaa se
+ peruuttamattomasti kaikki laitokset, jotka ovat loukanneet oikeuksiin
+ perustuvaa vapautta ja tasa-arvoisuutta...»
+
+Billotin jatkaessa muuttui hänen äänensävynsä vihaiseksi ja uhkaavaksi.
+
+ »Ei ole enää aatelistoa, ei pääriyttä, ei perittyjä arvoja, ei
+ arvonmerkkejä, ei läänityshallitusta, ei perintönä kulkevaa
+ tuomarinvaltaa, ei niitä arvoja, nimityksiä tai etuoikeuksia, jotka
+ johtuvat läänityslaitoksesta, ei ritarihuonetta, ei niitä järjestöjä
+ tai kunniamerkkejä, jotka vaativat aateliskirjeen tai edellyttivät
+ ylhäisen syntyperän, ei muuta ylemmyyttä kuin se, joka koituu valtion
+ julkisille toimihenkilöille, kun he virkaansa hoitavat.
+
+ Julkiset toimet eivät ole enää perittäviä eivätkä lahjuksien varassa.
+ Millään kansanluokalla tai kellään yksityisellä ei ole muuta
+ etuoikeutta kuin oikeus, joka on yhteinen kaikille ranskalaisille.
+
+ Ei ole enää valan tehneen ammattilaisen arvoja, ei ammattikuntia eikä
+ ammattipakkoa.
+
+ Lopuksi laki ei tunnusta luostarilupauksia eikä muitakaan sitoumuksia,
+ jotka sotivat luonnollisia oikeuksia ja hallitusmuotoa vastaan...»
+
+Billot vaikeni.
+
+Häntä oli kuunneltu uskonnollisen hartaasti ja ääneti.
+
+Ensimmäistä kertaa kansa sai kummakseni kuulla, että sen
+oikeudet tunnustettiin, julistettiin kirkkaassa päivänvalossa,
+auringonpaisteessa, kaikkia valtiaan kasvojen edessä, jolta se
+ikimuistoiset ajat oli hiljaisuudessa rukoillut tätä luonnollista
+perustuslakia, jonka se oli saanut vasta vuosisataisen orjuuden,
+kurjuuden ja kärsimysten jälkeen!
+
+Ensimmäistä kertaa ihminen, todellinen ihminen, johon yksinvallan
+rakennus, aatelisto oikealla, papisto vasemmalla puolellaan, oli
+nojannut kuusisataa vuotta; ensimmäistä kertaa työmies, käsityöläinen,
+maanviljelijä tunsi voimansa, arvioi kykynsä, selvitti itselleen
+paikan, joka hänellä oli maan päällä, mittasi varjon, jonka hän loi
+auringossa maahan, eikä tämä tunnustus tullut sille jonkun mielihaluaan
+noudattavan ylhäisen herran taholta, vaan vertaisen miehen suusta!
+
+Ja kun Billot lausuttuaan sanat: »laki ei tunnusta luostarilupauksia
+eikä muitakaan sitoumuksia, jotka sotivat luonnollisia oikeuksia
+ja hallitusmuotoa vastaan», kun hän nämä sanat lausuttuaan päästi
+huudon, joka oli vielä niin uusi, että se tuntui rikolliselta:
+»Eläköön kansa!» kun hän levittäen molemmat kätensä painoi rintaansa
+vasten, veljelliseen syleilyyn, pormestarin vyöhytnauhan ja kapteenin
+olkalaput, niin, vaikka tämä pormestari oli vain kaupunkipahaisen
+pormestari ja tämä kapteeni vain vaivaisen talonpoikaisjoukon
+päällikkö, niin tämä periaate, jonka edustajat olivat näin
+vähäpätöisiä, vaikutti silti suurelta ja kaikki suut toistivat huutoa:
+»Eläköön kansa!» Kaikki sylit aukenivat ja sulkeutuivat yhteiseen
+syleilyyn, kaikki sydämet sulivat yhdeksi ainoaksi sydämeksi, kaikki
+erikoisharrastukset muuttuivat yhteiseksi uhraavaisuudeksi.
+
+Tämä oli niitä kohtauksia, joista Gilbert oli puhunut kuningattarelle
+ja joita kuningatar ei ollut ymmärtänyt.
+
+Billot astui isänmaan alttarilta riemuitsevan ja yksimielistä
+hyväksymistä huutavan joukon keskelle.
+
+Villers-Cotteretsin soittokunta, johon naapurikylien soittokunnat
+olivat yhtyneet, aloitti heti veljeysliittojen sävelen, jota
+tavallisesti laulettiin häissä ja ristiäisissä: _Missä on olla parempi
+kuin perheen keskuudessa?_
+
+Tästä hetkestä alkaen Ranska oli todella muuttumassa yhdeksi isoksi
+perheeksi. Tämän hetken jälkeen uskonnollinen vihamielisyys sammui ja
+maakuntain väliset ennakkoluulot lakaistiin pois. Ranskalle tapahtui
+mikä kerran tapahtuu koko maailmalle: maantiede sai surmansa, ei ollut
+enää vuoria, ei jokia ei esteitä ihmisten välillä, oli vain yksi kieli,
+yksi isänmaa, yksi sydän!
+
+Tämä yksinkertainen sävel, jolla koti moinen oli ottanut vastaan
+Henrik IV:n ja jolla kansa nyt tervehti vapautta, aiheutti hillittömän
+karkelon, joka tuokiossa laajeni loputtomaksi ketjuksi ja vyörytti
+eläviä renkaitaan torin keskeltä siitä lähtevien katujen peräpäähän
+saakka.
+
+Sitten katettiin pöytiä porttien eteen. Rikas tai köyhä, kukin toi
+annoksen, omenaviinipuolikkaan tai oluthaarikan, viinipullon tai
+vesikulhon ja koko kansa otti osaa tähän suurateriaan Jumalaa ylistäen.
+Kuusituhatta kansalaista aterioi saman pöydän ääressä, veljeyden pyhän
+pöydän ääressä!
+
+Billot oli päivän sankari.
+
+Auliisti hän antoi osan tästä kunniasta pormestarille ja Pitoulle.
+
+On tarpeetonta mainita, että karkelossa Pitou keksi keinon, kuinka sai
+tarjotuksi kätensä Catherinelle.
+
+Tarpeetonta on niinikään mainita, että ruokapöydässä Pitou keksi
+keinon, kuinka pääsi istumaan Catherinen viereen.
+
+Mutta tyttö-poloinen oli alakuloinen. Aamupäivän ilo oli kadonnut
+niinkuin raikas, hymyilevä aamurusko haihtuu puolipäivän
+myrskyvihureihin.
+
+Taistellessaan apotti Fortierin kanssa ja julistaessaan ihmisoikeudet
+hänen isänsä oli uhmannut papistoa ja aatelistoa; se uhma oli sitäkin
+hirveämpi kuin se tuli alhaalta päin.
+
+Catherine oli ajatellut Isidoria, joka ei ollut enää mitään muuta kuin
+kuka tahansa toinen mies.
+
+Hän ei kylläkään piitannut Isidorin arvonimestä, säädystä eikä
+varallisuudesta, hän olisi rakastanut Isidoria, vaikka tämä olisi ollut
+vain yksinkertainen talonpoika, mutta hänestä tuntui, että tätä nuorta
+miestä oli kohdeltu väärin, epähienosti, julmasti. Hänestä tuntui
+lisäksi, että hänen isänsä riistäessään varakreiviltä kaikki tämän
+arvonimet ja etuoikeudet oli karkoittanut nuorukaisen ikiajoiksi hänen
+läheltään sen sijaan että olisi tuonut hänet lähemmäksi.
+
+Messusta ei puhuttu enää sanaakaan. Apotti Forteille miltei suotiin
+anteeksi hänen vastavallankumouksellinen purkauksensa. Mutta kun
+hän seuraavana päivänä astui miltei tyhjään luokkahuoneeseensa,
+oivalsi hän, minkä kolauksen hänen kansanomaisuutensa oli saanut
+Villers-Cotteretsin isänmaallisten vanhempien silmissä sen johdosta,
+että hän oli kieltäytynyt toimittamasta messua isänmaan alttarilla.
+
+
+
+
+XXVI
+
+Ikkunan alla
+
+
+Nyt kuvaamamme juhla, jonka tarkoituksena oli paikallisten
+liittojuhlien muodossa yhdistää toisiinsa kaikki Ranskan kunnat,
+oli vain alkusoittoa siihen suureen liittojuhlaan, joka vietettiin
+Pariisissa heinäkuun 14 päivänä 1790.
+
+Näissä paikallisjuhlissa kunnat jo ennakolta merkitsivät edustajat,
+jotka ne lähettäisivät yleiseen liittojuhlaan.
+
+Se osa, jota Billot ja Pitou olivat esittäneet tänä sunnuntaina,
+lokakuun 18 päivänä, takasi heille tietysti kaikki valitsijaäänet, kun
+suuren liittojuhlan päivä koittaisi.
+
+Mutta tätä suurta päivää odoteltaessa palasi elämä entiseen
+säännölliseen uomaansa, josta kunkin oli hetkeksi ravistanut irti tämä
+maalaiselämän totunnaista rauhaa järkyttävä ikimuistoinen tapaus.
+
+Puhuessamme maalaiselämän totunnaisesta rauhasta emme tahdo väittää,
+että maalaisoloissa paremmin kuin muuallakaan elämää elvyttää ilo
+ja synkentää suru. Ei ole ainoatakaan jokea, pientä tai suurta,
+siitä purosta alkaen, joka solisten luikertelee köyhän talonpojan
+maatilkulla, siihen majesteetilliseen kymeen saakka, joka syöksyy alas
+alpeilta kuin valtaistuimelta ja kuin valloittaja virtaa kohisten
+mereen, ei ole ainoatakaan jokea, jonka raukoilla tai ylväillä
+rannoilla, tuhatkaunokeista kirjavilla tai kaupunkien reunustamilla, ei
+olisi tummia ja aurinkoisia kohtia.
+
+Ja jos sitä epäilemme, saamme väitteemme todistetuksi, kun siirrymme
+Tuileries-palatsista, jonne lukija on jo aikaisemmin opastettu,
+Billotin maatilalle, jonne lukija on juurikään kuljetettu.
+
+Ulkoa päin näytti kaikki rauhalliselta, miltei hymyilevältä. Kello
+viideltä aamulla aukeni talon iso portti tasangolle päin, jota saartaa
+metsä, kesäisin vihreänä verhona, talvisin synkkänä suruharsona —
+talon iso portti aukeni ja kylväjä asteli ulos selässä säkki tuhan
+sekaista siementä. Hänen jälkeensä lähti pihalta renki hevosen selässä
+matkalla eilen vaon päähän jätetyn auran luo. Sitten navettatyttö ajoi
+ulos ammuvan laumansa, jonka edessä härkä lönkytteli majesteetillisena
+hallitsijana ja jonka perässä lehmät ja hiehot iloisina kirmasivat —
+kaunisääninen kilikello eroitti niiden joukosta talon nimikkolehmän.
+Ja vihdoin, viimeiseksi, hiljaista ravia tepastelevan, voimakkaan
+normandilaisvalakan selässä ratsasti ulos itse Billot, isäntä, koko
+tämän pienoismaailman, tämän kansankatkelman sielu, elämänilmaus.
+
+Välinpitämätön tarkkaaja ei olisi edes huomannut hänen lähtöään ja
+olisi noissa synkkien kulmien varjostamissa, pälyilevissä silmissä,
+noissa vähäisimmänkin melun sieppaavissa korvissa, tuossa maatilan
+ympäri tehdyssä kiertokäynnissä, jonka kestäessä hänen katseensa kuin
+metsästäjän, joka tutkii jälkiä ja vainuaa saalista, ei hetkeksikään
+kohonnut maasta, välinpitämätön tarkkaaja olisi kaikessa tässä nähnyt
+vain työstään huolehtivan tilanomistajan, joka tahtoo saada varmuuden,
+että päivä sujuu hyvin ja etteivät yöllä sudet ole hätyyttäneet
+lammaslaumaa, villisiat käyneet penkomassa perunamaata ja kaniinit
+järsimässä apilasta, elikot, jotka metsän suojassa ovat alttiita vain
+Orleansin herttuan ja metsänvartijoitten tappaville luodeille.
+
+Mutta joka olisi päässyt kurkistamaan kelpo tilanhoitajamme sisimpään,
+olisi nähnyt jokaisessa hänen eleessään ja askelessaan jotakin paljoa
+vakavampaa.
+
+Hän tähysteli pimeään nähdäkseen, hiiviskelikö talon lähettyvillä joku
+tuntematon kuljeksija.
+
+Hän kuunteli hiljaisuutta havaitakseen, annettiinko Catherinen
+huoneesta päin jokin salainen merkki maantietä reunustavaan
+raitaviidakkoon tai kaivantoihin päin, jotka eroittivat tasangon
+metsästä.
+
+Hän tuijotti näin kiinteästi maahan keksiäkseen jalanjäljen, jonka
+keveys ja pienuus olisi ilmaissut sen painajaksi aatelismiehen.
+
+Vaikka, kuten olemme maininneet, Billotin piirteet seestyivät jonkun
+verran kun hän katseli Catherinea, tunsi tyttö edelleenkin joka hetki
+ympärillään isän epäluuloisen ilmapiirin. Pitkinä, yksinäisinä,
+ahdistavina talvi-iltoina hän kyseli itseltään, kumpi olisi
+toivottovampaa, sekö, että Isidor palaisi Boursonnesiin, vai että hän
+pysyisi kaukana näiltä tienoilta.
+
+Emäntä Billot puolestaan oli palannut entiseen, mistään
+piittaamattomaan elintapaansa. Hänen miehensä oli tullut kotiin, hänen
+tyttärensä oli tervehtynyt. Hänen katseensa ei kantanut tätä ahdasta
+näköpiiriä kauemmaksi. Tarvittiinkin harjaantuneempaa silmää kuin hänen
+oli, jos mieli keksiä aviomiehen sydämessä piilevän epäluuloa, tyttären
+sydämessä ahdistavaa pelkoa.
+
+Entä Pitou? Ylpeänä ja samalla kertaa surumielisenä elettyään
+suurenmoiset hetkensä kansalliskaartin kapteenina hän oli vaipunut
+tavanomaiseen mielialaansa, toisin sanoin suloiseen, hyvänsävyiseen
+alakuloisuuteen. Säännöllisesti joka aamu hän kävi muori Colomben
+puheilla. Ellei Catherinelle ollut kirjettä, pyörsi hän murhemielin
+takaisin Haramontiin, sillä hän päätteli, että päivänä, jona Catherine
+ei saanut Isidorilta kirjettä, ei nuorella tytöllä liioin ollut syytä
+muistella kirjeenkuljettajaa. Jos sen sijaan oli tullut kirje, pani
+hän sen hartaana piilipuun onteloon ja palasi kotiin usein vieläkin
+murheellisempana kuin päivinä, jolloin ei kirjettä ollut tullut, sillä
+hän päätteli, että Catherine muisteli häntä nyt vain välillisesti ja
+koska se kaunis aatelismies, jolta ihmisoikeuksien julistus tosin oli
+riistänyt kaikki arvonimet, muttei ollut voinut riistää miellyttävää
+käytöstä ja sulavuutta, oli se johtolanka, jonka välityksellä hän sai
+miltei mieltä viiltävästi tuta, että häntä muisteltiin.
+
+Mutta, kuten helposti ymmärtää, Pitou ei ollut yksinomaan toimeton
+kirjeenkuljettaja. Vaikka hän olikin mykkä, ei hän silti ollut
+sokea. Torinoa ja Sardiniaa koskevan kuulustelun jälkeen, joka oli
+hänelle selvittänyt Isidorin matkan tarkoituksen, hän oli kirjeitten
+postileimoista huomannut nuoren aatelismiehen yhä oleskelevan Piemontin
+pääkaupungissa. Sitten eräänä päivänä postileimassa olikin _Torinon_
+tilalla _Lyon_ ja kahta päivää myöhemmin eli joulukuun 25 päivänä tuli
+kirje, jonka postileimassa oli _Lyonin_ tilalla _Pariisi_.
+
+Pitoun ei tarvinnut paljoakaan jännittää ajatuskykyään todetakseen,
+että varakreivi Isidor de Charny oli lähtenyt Italiasta ja palannut
+Ranskaan.
+
+Koska varakreivi nyt oli Pariisissa, ei kuluisi aikaa pitkälti,
+ennenkuin hän lähtisi Pariisista Boursonnesiin.
+
+Pitoun sydäntä kouristi. Vaikka hän olikin päättänyt uhrautua, ei
+hänen sydämensä silti ollut tunteeton kokemaan tämän iskun tuottamaa
+mielenliikutusta.
+
+Päivänä, jona tämä Pariisissa leimattu kirje saapui, hän päätti muka
+jäniksen pauloja virittääkseen mennä Susilehdon metsänvartija-alueelle,
+missä olemme nähneet hänen puuhailevan varsin menestyksellisesti
+varhaisemmassa kuvauksessamme.
+
+Pisseleun maatila taas oli Haramontin tien varrella juuri sillä
+metsäpalstalla, jota sanottiin Susilehdoksi.
+
+Ei siis tarvinnut ihmetellä, että Pitou poikkesi maatilalle.
+
+Hän valitsi vierailunsa ajaksi hetken, jolloin Billot päivällisen
+jälkeen käväisi pelloillaan.
+
+Tapansa mukaan Pitou oikaisi tasangon poikki, lähti Haramontista isoa
+maantietä, joka vie Pariisista Villers-Cotteretsiin, poikkesi isolta
+tieltä Nouen maatilalle ja eteni Nouen maatilalta notkojen kautta
+Pisseleun maatilalle.
+
+Sitten hän kiersi aitauksen, sivuutti navetta- ja tallirakennukset
+ja joutui näin ison ajoportin eteen, jonka toisella laidalla olivat
+asuinrakennukset.
+
+Vielä tällöinkin hän kulki totuttua tietänsä.
+
+Maatilan portille saavuttuaan hän silmäili ympärilleen, kuten Billot
+olisi voinut tehdä, ja huomasi Catherinen ikkunansa ääressä.
+
+Catherine näytti odottelevan. Hänen pälyilevä katseensa harhaili
+mihinkään pysähtymättä koko sillä laajalla metsäalueella, joka ulottuu
+Villers-Cotteretsin maantiestä Ferté-Miloniin ja Boursonnesiin.
+
+Pitou ei tahtonut yllättää Catherinea. Hän siirtyi nuoren tytön
+näköpiiriin, jolloin tämän katse osui häneen.
+
+Catherine hymyili hänelle. Pitou oli Catherinelle enää vain ystävä tai
+oikeammin Pitousta oli tullut enemmän kuin ystävä.
+
+Pitou oli hänen uskottunsa.
+
+»Sinäkö siellä, rakas Pitou», sanoi nuori tyttö, »mistä nyt tuuli käy,
+kun sinä tulet meille?»
+
+Pitou osoitti hänen ranteestaan riippuvia pauloja.
+
+»Päähäni pälkähti hankkia teille pari muhevaa, herkullista kaniinia,
+neiti Catherine, ja koska parhaat kaniinit löytää Susilehdosta siellä
+runsaasti kasvavan ajuruohon vuoksi, lähdin tavallista aikaisemmin
+liikkeelle nähdäkseni teidät ja kysyäkseni, kuinka nykyisin voitte.»
+
+Catherine aloitti hymyilemällä Pitoun huomaavaisuudelle. Vastattuaan
+hymyllä hänen puhelunsa alkuosaan hän vastasi loppuosaan sanoilla:
+
+»Kuinka nykyisin voin? Olet kovin ystävällinen, hyvä herra Pitou. Kun
+olin sairas, sinä hoivasit minua ja toipilasaikanani sinä pidit minusta
+jatkuvasti huolta, joten nyt olen melkein terve.»
+
+»Melkein terve?» toisti Pitou ja huoahti. »Minä toivon, että olisitte
+ihan terve.»
+
+Catherine punastui, huoahti hänkin, tarttui Pitoun käteen kuin
+ilmaistakseen hänelle jonkun tärkeän asian, mutta sitten hän varmaankin
+muutti mieltä, sillä hän hellitti käden, johon oli tarttunut, alkoi
+kävellä huoneessaan ikäänkuin nenäliinaa etsiäkseen ja löydettyään
+nenäliinan hän kuivaili sillä otsaansa, joka oli ihan hiessä, vaikka
+päivä olikin vuoden kylmimpiä.
+
+Pitoun tarkkaavalta katseelta ei mikään näistä liikkeistä jäänyt
+huomaamatta.
+
+»Teillä on minulle jotakin sanottavaa, neiti Catherine?» kysyi hän.
+
+»Minulla? Ei... ei mitään... sinä erehdyt, rakas Pitou», vastasi nuori
+tyttö hämmentyneenä.
+
+»Nähkääs, neiti Catherine», sanoi Pitou ponnistellen, »jos te
+tarvitsette apuani, älkää yhtään kursailko».
+
+Catherine tuumi tai pikemminkin empi hetken, ennenkuin vastasi:
+
+»Rakas Pitou, olet monesti todistanut, että voin luottaa sinuun ja minä
+olen sinulle siitä kiitollinen. Mutta vielä kerran, minä kiitän sinua.»
+
+Sitten hän jatkoi hiljaa:
+
+»Sinun on tarpeetonta käydä tällä viikolla postissa. Muutamaan päivään
+en saa kirjeitä.»
+
+Pitou oli jo vastaamaisillaan, että oli aavistanut sitä, mutta
+malttoikin mielensä, sillä hän halusi nähdä, kuinka pitkälle nuoren
+tytön luottamus menisi.
+
+Nuori tyttö rajoitti luottamuksensa äsken mainitsemaamme huomautukseen,
+jonka tarkoituksena yksinkertaisesti oli säästää Pitoulta turhat
+aamukävelyt.
+
+Mutta Pitoulle tämä huomautus merkitsi enempääkin.
+
+Isidor ei ilmeisestikään ollut kirjoittanut vain, että oli palannut
+Pariisiin. Ellei siis Isidor enää kirjoittaisi merkitsi se, että hän
+aikoi pian tavata Catherinen.
+
+Kukaties juuri se Pariisissa päivätty kirje, jonka Pitou tänä aamuna
+oli pannut onttoon piilipuuhun, ilmoitti Catherinelle, että hänen
+rakastajansa tulisi pian häntä tervehtimään? Ehkäpä juuri se katse,
+joka Pitoun saapuessa paikalle oli harhaillut etäisyyksissä ja sitten
+suuntautunut häneen, olikin tapaillut metsänreunasta merkkiä, joka
+ilmoittaisi nuorelle tytölle, että hänen lemmittynsä oli jo saapunut?
+
+Pitou odotti antaakseen Catherinelle aikaa harkita, olisiko
+hänellä jotakin luottamuksellista sanottavaa. Kun Catherine pysyi
+itsepintaisesti äänettömänä, sanoi hän:
+
+»Neiti Catherine, oletteko huomannut herra Billotissa tapahtunutta
+muutosta?»
+
+Nuori tyttö säpsähti ja vastasi kysymykseen toisella kysymyksellä:
+
+»Oletko sinä siis huomannut jotakin?»
+
+»Neiti Catherine», vastasi Pitou päätänsä ravistaen, »varmasti koittaa
+vielä päivä — en tiedä koska — jolloin se mies, joka on aiheuttanut
+tämän muutoksen, saa kokea ikävän neljännestunnin. Muistakaa minun sen
+sanoneen teille.»
+
+Catherine kalpeni.
+
+Sitten hän katsahti Pitouhun terävästi ja sanoi:
+
+»Miksi sanotte _se mies_ ettekä _se nainen_? Sillä luultavastikin joku
+nainen eikä mies joutuu kärsimään tuosta salaisesta vihasta...»
+
+»Ah, neiti Catherine, te ihan säikäytätte minut! Onko teillä syytä
+pelätä jotakin?»
+
+»Hyvä ystävä», vastasi Catherine surullisesta »minä pelkään sitä,
+mitä muuan poloinen tyttö, joka on unohtanut asemansa ja rakastaa
+ylempäänsä, saa pelätä ärtyneen isän taholta».
+
+»Neiti Catherine», uskalsi Pitou neuvoa, »minusta tuntuu, että teidän
+asemassanne...»
+
+Hän vaikeni.
+
+»Sinusta tuntuu, että minun asemassani...?» toisti Catherine.
+
+»No niin, minusta tuntuu, että teidän asemassanne... Mutta ei», lisäsi
+hän, »tehän olitte kuolla, kun hän lähti luotanne hetkeksi pois. Jos
+teidän täytyisi luopua hänestä, kuolisitte ihan varmasti, enkä minä
+halua teidän kuolevan. Vaikka minun täytyisi nähdä teidät sairaana ja
+surullisena, niin mieluummin näen teidät sellaisena kuin siinä tilassa,
+jossa olitte Pleuxin tiellä... Voi, neiti Catherine, tämä on kovin
+ikävä juttu!»
+
+»Vaiti!» kehoitti Catherine. »Puhelkaamme muista asioista tai älkäämme
+puhelko ollenkaan. Isä tulee.»
+
+Pitou kääntyi Catherinen katseen osoittamaan suuntaan ja näki
+tosiaankin tilanhoitajan, joka tuli ratsullaan täyttä neliä.
+
+Huomatessaan miehen Catherinen ikkunan alla Billot pysähtyi. Mutta
+sitten hän ilmeisesti tunsi Pitoun, koska jatkoi matkaansa.
+
+Pitou astui jonkun askelen häntä vastaan, hymyillen ja hattu kädessä.
+
+»Soo, soo, sinäkö se oletkin, Pitou. Tuletko tarjoutumaan
+päivälliselle, poikaseni?»
+
+»En, herra Billot», vastasi Pitou, »en sellaista uskaltaisikaan.
+Mutta...»
+
+Tällöin hän oli huomaavinaan Catherinen katseen kehoittavan häntä
+jäämään.
+
+»Mutta mitä?» kysyi Billot.
+
+»Mutta... jos te kutsutte, niin mielelläni suostun.»
+
+»Olkoon menneeksi, minä kutsun sinut», sanoi tilanhoitaja.
+
+»No, sitten minäkin jään», vastasi Pitou.
+
+Tilanhoitaja kannusti hevostaan ja ratsasti tallipihaan.
+
+Pitou kääntyi puhuttelemaan Catherinea.
+
+»Tahdotteko tosiaankin minun jäävän tänne?»
+
+»Kyllä... Isä on tänään tavallista synkempi.»
+
+Sitten hän kuiskasi:
+
+»Oh, hyvä jumala, aavistaako hän jotakin?»
+
+»Mitä sitten, neiti Catherine?» kysyi Pitou, joka oli kuullut nuoren
+tytön kuiskauksen.
+
+»Ei mitään», vastasi Catherine, vetäytyi huoneeseensa ja sulki ikkunan.
+
+
+
+
+XXVII
+
+Ukko Clouis ilmestyy jälleen näyttämölle
+
+
+Catherine ei ollut erehtynyt. Vaikka hänen isänsä olikin osoittanut
+suopeaa ystävällisyyttä Pitoulle, näytti hän synkemmältä kuin
+milloinkaan ennen. Hän puristi Pitoun kättä, ja Pitou tunsi hänen
+kouransa kylmäksi ja nihkeäksi. Tapansa mukaan Catherine tarjosi isälle
+valjut, värähtelevät poskensa suudeltaviksi, mutta ukko Billot tyytyi
+vain koskettamaan huulillaan hänen otsaansa. Emäntä Billot puolestaan
+nousi, kuten hän teki aina nähdessään miehensä astuvan sisälle, mikä
+liike selvästi osoitti alemmuuden ja kunnioituksen tunnetta. Mutta
+tilanhoitaja ei ollut huomaavinansakaan häntä.
+
+»Onko päivällinen valmis?» kysyi hän.
+
+»On, ukko kulta», vastasi emäntä Billot.
+
+»Pöytään siis», kehoitti toinen, »minulla on vielä paljon puuhaa ennen
+iltaa».
+
+Siirryttiin talon pieneen ruokasaliin. Tämä ruokasali oli pihan
+puolella. Kukaan ei voinut tulla ulkoa keittiöön sivuuttamatta ikkunaa,
+josta tämä pikku huone sai päivänvalon. Pitoulle tuotiin lautanen ja
+hänet sijoitettiin molempien naisten väliin selin ikkunaan.
+
+Vaikka Pitoulla olikin paljon mietittävää, oli hänessä kuitenkin
+muuan elin, johon minkäänlainen mietiskely ei ollenkaan vaikuttanut.
+Se elin oli hänen vatsansa. Siitä johtui, ettei ukko Billot
+teräväkatseisuudestaan huolimatta huomannut pöytävieraassaan,
+ensimmäistä ruokalajia tarjottaessa muuta kuin syvää tyydytystä, jonka
+synnytti mainio kaalikeitto ja sitä seurannut häränliha ja silava.
+
+Kaikesta kuitenkin näki, että ukko Billot halusi saada selville, oliko
+Pitou tullut maatilalle sattumalta vai ennakolta tehdyn suunnitelman
+vuoksi.
+
+Kun häränliha ja silava vietiin pois ja niiden tilalle tuotiin
+neljännes paistettua lammasta — ruokalaji, jonka ilmestymistä pöytään
+Pitou katseli silminnähtävän iloisena — laukaisi tilanhoitaja
+patterinsa ja kysyi Pitoulta muitta mutkitta:
+
+»No, hyvä Pitou, nyt kun näet, että olet alati tervetullut maatilalle,
+sanopa, mikä on tänään tuonut sinut meidän tienoillemme?»
+
+Pitou hymyili ja loi pälyilevän silmäyksen ympärilleen varmentuakseen,
+ettei lähettyvillä ollut uteliasta silmää eikä vaarallista korvaa,
+kohotti vasemmalla kädellä oikean käden hihan suuta ja näytti
+pariakymmentä teräslankapaulaa, jotka oli kiedottu kuin rannerenkaaksi
+hänen ranteensa ympäri.
+
+»Tuossa näette syyn, isäntä Billot», vastasi hän.
+
+»Ahaa», virkkoi ukko Billot, »sinä se siis oletkin tyhjentänyt
+riistasta Longprén ja Taille-Fontainen metsät, koska kerran liikuskelet
+niillä main?»
+
+»Ei sentään, herra Billot», sanoi Pitou viattomasti, »mutta jo
+pitkät ajat ovat ne kaniini-lurjukset, joiden kanssa olen ollut
+tekemisissä, ilmeisesti tunteneet paulani ja osaavat vältellä niitä.
+Olenkin nyt päättänyt mennä lausumaan pari sanaa ukko Lajeunessen
+kaniineille, jotka eivät ole juuri niin hävyttömiä ja ovat sitä paitsi
+herkullisempia, koska ne syövät kanervaa ja ajuruohoa.»
+
+»Hitossa!» naurahti tilanhoitaja. »Enpä luullut sinua mokomaksi
+herkkusuuksi, mestari Pitou!»
+
+»Oh, en minä omasta puolestani ole herkkujen ystävä», sanoi Pitou,
+»vaan neiti Catherinen takia. Koska hän on vastikään noussut
+sairasvuoteelta, tarvitsee hän hienoa lihaa...»
+
+»Niinpä kyllä», keskeytti Billot, »olet oikeassa, sillä, kuten huomaat,
+ei hänellä ole vielä ruokahalua».
+
+Ja hän osoitti sormellaan Catherinen valkoista lautasta. Tyttö oli
+maistanut pari lusikallista kaalikeittoa, muttei ollut kajonnutkaan
+häränlihaan eikä silavaan.
+
+»Minun ei ole nälkä, isä», sanoi Catherine punastuen, kun häntä näin
+puhuteltiin, »sillä söin ison kupillisen maitoa ja leipää hiukkasta
+ennen kuin herra Pitou sivuutti ikkunani ja minä kutsuin hänet
+puheilleni».
+
+»En minä tutkikaan syytä, miksi sinulla on tai ei ole ruokahalua»,
+sanoi Billot, »minä vain totean, kuinka asianlaita on, siinä kaikki».
+
+Sitten hän silmäili ikkunasta pihalle, nousi pöydästä ja sanoi:
+
+»Tuolta tulee joku minua tapaamaan.»
+
+Pitou tunsi jalallaan Catherinen jalan kosketuksen. Hän kääntyi ja näki
+tytön kuolonkalpeana viittaavan silmillään ikkunalle päin.
+
+Pitoun katse seurasi Catherinen katseen suuntaa ja hän tunsi vanhan
+ystävänsä ukko Clouisin, joka paraikaa meni ikkunan ohi olalla Billotin
+kaksipiippuinen pyssy.
+
+Tilanhoitajan kaksipiippuinen erosi muista siinä, että sen
+liipasinkaaret ja helat olivat hopeasta.
+
+»Kas vain», sanoi Pitou, joka tässä kaikessa ei huomannut mitään
+peloittavaa, »ukko Clouis on tuomassa pyssyänne, herra Billot».
+
+»Niin on», sanoi Billot istuutuessaan, »ja hän syö kanssamme, ellei
+ole vielä haukannut päivällistään. Vaimo», lisäsi hän, »avaa ovi ukko
+Clouisille». „
+
+Emäntä Billot nousi ja lähti avaamaan ovea. Pitou tuijotti Catherineen
+ja ihmetteli itsekseen, mitä hirveää tässä nyt oli sellaista, joka oli
+aiheuttanut nuoren tytön kalpeuden.
+
+Ukko Clouis astui sisälle. Samassa kädessä, jolla hän kannatteli
+tilanhoitajan pyssyä olallaan, oli hänellä myöskin jänis, jonka hän
+ilmeisesti oli juuri tällä pyssyllä ampunut.
+
+Lukija muistanee, että ukko Clouis oli Orleansin herttualta saanut
+luvan tappaa yhtenä päivänä kaniinin ja toisena jäniksen. [_Ange
+Pitou_, 37. luku. — Suom.]
+
+Kaikesta päättäen oli tänään ollut jäniksen päivä.
+
+Vapaan kätensä hän kohotti eräänlaiselle karvalakille, jota hän piti
+alati päässänsä ja jossa ei enää ollut montakaan karvaa jäljellä,
+niin kulunut se oli jokapäiväisestä käytännöstä pensaikoissa, missä
+ukko Clouis liikkui piittaamatta okaista enempää kuin kolmivuotias
+villisikakaan.
+
+»Herra Billot ja koko seura», sanoi hän, »minulla on kunnia tervehtiä
+teitä».
+
+»Hyvää päivää, isä Clouis», vastasi Billot. »No te olette sananne
+mittainen mies, se on kiittäen mainittava.»
+
+»Ei kestä, sovittu kun sovittu, herra Billot. Tapasitte minut aamulla
+ja puhelitte minulle tähän tapaan: 'Ukko Clouis, te olette tunnettu
+ampuja, hankkikaa minulle tusina kuulia, jotka sopivat minun pyssyyni,
+niin teette minulle kauniin palveluksen.' Siihen minä vastasin:
+'Milloin tarvitsette ne, herra Billot?' Te sanoitte: 'Tänä iltana,
+ehdottomasti.' Silloin minä sanoin: 'Hyvä, te saatte ne.' Ja tässä ne
+ovat!»
+
+»Kiitos, ukko Clouis», sanoi Billot. »Istutte kai kanssamme pöytään?»
+
+»Oh, olette kovin ystävällinen, herra Billot, mutta minä en kaipaa
+mitään.»
+
+Ukko Clouis arveli kohteliaisuuden vaativan sanomaan istuinta hänelle
+tarjottaessa, ettei hän ollut väsyksissä, ja häntä päivällispöytään
+pyydettäessä, ettei hänen ollut nälkä.
+
+Billot tunsi tämän seikan.
+
+»Siitä huolimatta», kehoitti hän, »istukaa vain pöytään. On juotavaa ja
+syötävää. Ellette halua syödä, niin juokaa.»
+
+Sillaikaa emäntä Billot oli täsmällisesti ja miltei yhtä äänettömästi
+kuin joku automaatti tuonut pöydälle lautasen, syöntivehkeet ja
+lautasliinan.
+
+Sitten hän siirsi pöydän ääreen uuden tuolin.
+
+»Hyväinen aika, koska sitä niin välttämättä haluatte, niin olkoon
+menneeksi!» myöntyi ukko Clouis.
+
+Hän vei pyssyn nurkkaan, pani jäniksen ruokakaapin laudalle ja istui
+pöytään.
+
+Hän joutui tällöin vastapäätä Catherinea, joka katseli häntä
+kauhistuneena.
+
+Tämän vanhan metsänvartijan ystävälliset, tyynet kasvot näyttivät niin
+vähän kauhua herättäviltä, ettei Pitou voinut mitenkään käsittää sitä
+mielenliikutusta, jota ilmaisivat, eivät vain Catherinen kasvot, vaan
+koko hänen ruumiinsa hermostunut vapiseminen.
+
+Sillaikaa Billot oli täyttänyt uuden ruokavieraan lasin ja lautasen.
+Vaikka Clouis oli selittänyt, ettei kaivannut mitään, kävi hän silti
+reimasti molempien kimppuun.
+
+»Ah, tämäpä on hyvää viiniä ja mureaa karitsaa, herra Billot!» sanoi
+hän kuin puolustaakseen tekoaan. »Te näytte olevan samaa mieltä kuin
+sananlasku, joka sanoo: 'Karitsa on syötävä hyvin nuorena, viini
+juotava hyvin vanhana...'»
+
+Kukaan ei vastannut ukko Clouisin leikinlaskuun ja kun hän huomasi
+keskustelun tyrehtyneen siihen ja arveli vieraana olevansa velvollinen
+pitämään sitä vireillä, jatkoi hän:
+
+»Nähkääs, minä päättelin itsekseni näin: — Tänään on jänisten päivä; on
+yhdentekevää, ammunko jänikseni metsän siltä tai tältä laidalta. Minä
+menen siis ampumaan jänikseni ukko Lajeunessen alueelta. Samalla näen,
+kuinka teidän hopeasilainen pyssynne käy. — Minä valoin kolmetoista
+kuulaa kahdentoista asemasta. Ja totisesti, teidän pyssynne käy hyvin!»
+
+»Niin, tiedän sen», vastasi Billot, »se on hyvä ase».
+
+»Mitä, kaksitoista kuulaa?» huomautti Pitou. »Onko siis tulossa
+ampumakilpailut, herra Billot?»
+
+»Ei», vastasi Billot.
+
+»Oh, minä tunnen sen hopeasilaisen, kuten pyssyänne näillä main
+sanotaan», jatkoi Pitou, »olen nähnyt sen herättävän ansaittua huomiota
+eräissä Boursonnesin juhlissa pari vuotta sitten. Nähkääs, silloin se
+voitti sen hopeaveitsen, jota te nyt käyttelette, rouva Billot, ja sen
+hopeamaljan, josta te maistelette, neiti Catherine... Mutta», huudahti
+Pitou kauhistuneena, »mikä teitä vaivaa, neiti?»
+
+»Minua? Ei mikään», vastasi Catherine avaten puoleksi ummistuneet
+silmänsä ja kohottautuen suoraksi tuolillaan, jonka selkää vasten hän
+oli miltei pyörtyneenä nojautunut.
+
+»Mikäpä sinun mielestäsi voisi Catherinea vaivata?» sanoi Billot ja
+kohautti olkapäitään.
+
+»Minäpä kerron teille», jatkoi ukko Clouis, »että aseseppä
+Montagnonin vanhasta rautaromukasasta löysin kuulamuotin... ja teidän
+pyssyänne varten onkin vaikea löytää sopivaa! Leclerc-mallisilla
+ahdaspiippuisilla pyssy-pahuksilla on melkein kaikilla neljänkolmatta
+linjan kaliberi, mikä ei silti estä niillä osaamasta jumala ties kuinka
+kauas. Minä löysin siis teidän pyssynne kaliberiin sopivan muotin,
+ehkä hiukan pienemmänkin, muttei se haittaa, kiedotte kuulan ympärille
+pikkuisen rasvattua nahkaa. Aiotteko ampua liikkuvaan vai kiinteään
+maaliin?»
+
+»En osaa vielä tarkoin sanoa», vastasi Billot, »mutta sen voin sanoa,
+että aion asettua väijyksiin».
+
+»Ahaa, nyt käsitän», tokaisi ukko Clouis. »Orleansin herttuan villisiat
+ovat käyneet perunamaallanne ja te olette päätellyt itseksenne: 'Mitä
+enemmän villisikoja liha-aitassa, sitä vähemmän ne syövät perunoita.'»
+
+Syntyi äänettömyys, jota häiritsi vain Catherinen läähättävä hengitys.
+
+Pitoun katse siirtyi metsänvartijasta Billotiin ja Billotista hänen
+tyttäreensä.
+
+Hän koetti ymmärtää, muttei päässyt tilanteesta selville.
+
+Emäntä Billotin kasvoista oli turhaa hakea valaistusta. Hän ei
+käsittänyt mitään siitä, mitä puhuttiin, vielä vähemmän hän tajusi,
+mitä sanojen taa kätkeytyi.
+
+»Vai niin», jatkoi ukko Clouis omaa ajatuskulkuaan seuraten, »jos
+kuulat on tarkoitettu villisioille, ovat ne minun nähdäkseni ehkä liian
+pieniä, sillä niillä herroilla on nähkääs kova nahka, puhumattakaan
+siitä, että ne käyvät metsästäjän kimppuun. Olen nähnyt villisikoja,
+joiden nahan ja lihan välissä oli viisi, kuusi, kahdeksan kuulaa ja
+lisäksi sellaisia kuulia, joita naulaan menee vain kuusitoista, ja
+silti elikot jaksoivat erinomaisen hyvin.»
+
+»Minä en aiokaan ampua villisikoja», sanoi Billot.
+
+Pitou ei jaksanut hillitä uteliaisuuttaan, vaan kysyi:
+
+»Anteeksi, herra Billot, mutta ellette aio ottaa osaa kilpailuun ettekä
+ampua villisikoja, mitä siis aiotte ampua?»
+
+»Aion ampua suden», vastasi Billot.
+
+»No, jos suden aiotte ampua, sopivat nämä siihen tarkoitukseen
+mainiosti», virkkoi ukko Clouis, otti taskustaan kaksitoista kuulaa
+ja laski ne yksitellen lautaselle, johon ne kilahtaen putosivat.
+»Kolmastoista kuula on jäniksen vatsassa... Ah, en tiedä, kuinka
+pyssynne käy hauleilla, mutta kuulalla se käy mainiosti!»
+
+Jos Pitou olisi katsahtanut Catherineen, olisi hän nähnyt, että tyttö
+oli pyörtymäisillään.
+
+Mutta hän oli niin kiintynyt ukko Clouisin sanoihin, ettei joutanut
+silmäilemään nuorta tyttöä.
+
+Ja kuullessaan vanhan metsänvartijan sanovan, että kolmastoista kuula
+oli jäniksen vatsassa, ei hän voinut pidättäytyä, vaan nousi pöydästä
+ja meni toteamaan, oliko väitteessä perää.
+
+»Herra nähköön, se on totta!» huudahti hän ja työnsi pikkusormensa
+kuulan tekemään reikään. »Teillä on tarkka silmä ja vakava käsi, ukko
+Clouis. Hyvä ampuja tekin olette, herra Billot, mutta ette te ammu
+jäniksiä tällä tavoin, yhdellä kuulalla.»
+
+»Soo!» virkkoi Billot. »Välipä sillä, mutta koska otus, jonka aion
+nitistää, on parikymmentä kertaa jänistä kookkaampi, en toivoakseni
+ammu harhaan».
+
+»Vallan oikein, sudestahan onkin kysymys», myönsi Pitou.
+
+»Mutta onko näillä main susia? Se on harvinaista ennen lumen tuloa...»
+
+»Niin, onhan se harvinaista, mutta kyllä niitä vain on.»
+
+»Oletteko varma, herra Billot?»
+
+»Ihan varma», vastasi tilanhoitaja silmäten yhtaikaa Pitouta ja
+Catherinea, mikä olikin helppoa, koska nuoret nyt istuivat vierekkäin.
+»Paimen on tänä aamuna nähnyt yhden.»
+
+»Missä?» tutkaisi Pitou viattomasti.
+
+»Pariisin ja Boursonnesin välisellä tiellä, lähellä Ivorsin metsää.»
+
+»Ah!» huudahti Pitou ja silmäili vuorostaan Billotia ja Catherinea.
+
+»Niin», jatkoi Billot yhtä tyynesti kuin tähänkin asti, »jo viime
+vuonna se nähtiin ja minua varoitettiin siitä. Joku aika sitten
+luultiin sen kadonneen ikiajoiksi, mutta...»
+
+»Mutta...?» kysyi Pitou.
+
+»Mutta se näkyykin palanneen ja hiiviskelevän jälleen talomme
+lähettyvillä. Sen vuoksi pyysinkin ukko Clouisia puhdistamaan
+luodikkoni ja valamaan minulle kuulia.»
+
+Catherine ei jaksanut enempää. Häneltä pääsi tukehtunut huudahdus, hän
+nousi ja kiiruhti horjuvin askelin ovelle päin.
+
+Rehellisesti huolestuneena Pitoukin nousi ja nähdessään Catherinen
+horjuvan kiiruhti häntä tukemaan.
+
+Billot loi hirveän silmäyksen ovelle päin, mutta Pitoun rehelliset
+kasvot ilmaisivat niin teeskentelemätöntä kummastelua, ettei Billot
+voinut epäillä hänen olevan Catherinen rikostoverin.
+
+Pitousta ja tyttärestään enempää piittaamatta tilanhoitaja jatkoi:
+
+»Teidän mielestänne siis, ukko Clouis, olisi laukauksen tehostamiseksi
+kiedottava kuulan ympärille palanen rasvattua nahkaa?»
+
+Pitou kuuli vielä tämän kysymyksen, muttei vastausta, sillä hän oli jo
+ehtinyt keittiöön, missä hän tavoitti Catherinen. Nuori tyttö vaipui
+voimatonna hänen käsivarsilleen.
+
+»Mutta mikä teitä vaivaa? Hyvä jumala, mikä teidän on?» kyseli Pitou
+pelästyneenä.
+
+»Voi, etkö siis ymmärrä? Hän tietää Isidorin tänä aamuna saapuneen
+Boursonnesiin ja tahtoo surmata hänet, jos Isidor tulee maatilan
+lähelle.»
+
+Tällöin aukeni ruokasalin ovi ja Billot ilmestyi kynnykselle.
+
+»Kuules nyt, hyvä Pitou», sanoi hän niin ankaralla äänellä, ettei se
+sietänyt vastusteluja, »jos tosiaankin olet tullut ukko Lajeunessen
+kaniineja pyydystämään, niin luulen, että nyt on aika sinun mennä
+virittämään paulasi. Ymmärräthän, ettet myöhemmin näe sitä tehdä.»
+
+»Kyllä, herra Billot», sanoi Pitou nöyrästi ja loi kaksinkertaisen
+katseen Catherineen ja Billotiin, »tulin tänne juuri sitä enkä mitään
+muuta varten, vannon sen teille».
+
+»No niin?»
+
+»No niin, minä lähden, herra Billot.»
+
+Ja hän poistui pihaportista. Catherine meni itkien huoneeseensa, jonka
+oven hän perässään työnsi salpaan.
+
+— Niin, niin, — mutisi Billot, — sulkeudu vain huoneeseesi, onneton
+lapsi! Ei se mitään, sillä en minä asetu sille puolelle väijyksiin.
+
+
+
+
+XXVIII
+
+Haukka ja kyyhky
+
+
+Pitou lähti talosta tuiki hämmentyneenä. Catherinen viimeksi lausumat
+sanat olivat lopultakin luoneet valaistusta kaikkeen, mikä siihen
+hetkeen saakka oli ollut hänelle hämärää, mutta se valaistus oli
+sokaissut hänet.
+
+Pitou tiesi nyt, mitä oli halunnutkin tietää, ja enemmänkin.
+
+Hän tiesi, että varakreivi Isidor de Charny oli aamulla saapunut
+Boursonnesiin ja että jos Isidor uskaltaisi tulla maatilan lähettyville
+tapaamaan Catherinea, voisi hän saada ruumiiseensa pyssynkuulan.
+
+Sitä ei käynyt enää epäileminen. Billotin ensi kuulemalta
+arvoitukselliset lauseet saivat selityksen parista Catherinen sanasta:
+susi, jonka edellisenä talvena oli nähty hiiviskelevän lammastarhan
+lähettyvillä ja jonka jo luultiin poistuneen ikiajoiksi, mutta joka
+oli jälleen nähty tänä aamuna Ivors-metsän tienoilla, Pariisin ja
+Boursonnesin välisellä tiellä, se susi oli varakreivi Isidor de Charny.
+
+Hänen takiaan oli luodikko puhdistettu, hänen takiaan oli kuulat
+valettu.
+
+Kuten näkyy, juttu alkoi olla vakava.
+
+Pitou, joka tilaisuuden vaatiessa saattoi olla urhea kuin leijona,
+oli miltei aina viekas kuin käärme. Siitä päivästä alkaen, jolloin
+hän oli kypsynyt järkevästi ajattelemaan, ja jouduttuaan alituiseen
+taisteluun voutien kanssa, joiden nenän edestä hän tyhjensi aidatut
+puutarhat ja avopaikoilla kasvavat hedelmäpuut, sekä metsänvartijain
+kanssa, joiden kantapäille hän viritti paulansa ja satimensa, hän oli
+tottunut harkitsemaan perusteellisesti ja tekemään nopeasti päätöksen,
+mikä ominaisuus oli sallinut hänen selviytyä kaikista vaarallisista
+tilanteista niin onnellisesti kuin mahdollista. Tälläkin kerralla hän
+ensi töikseen turvautui nopeaan päättäväisyyteensä ja päätti heti
+kätkeytyä metsään, joka alkoi noin kahdeksankymmenen askelen päässä
+maatilasta.
+
+Metsä on sankka ja tässä sankkuudessa on helppoa pysyä näkymättömänä ja
+punnita tilannetta oman mielensä mukaan.
+
+Kuten huomaamme, Pitou oli tällä kerralla poikennut tavallisesta
+järjestyksestä ja pannut nopean päätöksen syvän harkinnan edelle.
+
+Mutta vaistomainen äly oli sanonut Pitoulle, että nyt oli kiire, ja
+kiireellisin työ oli päästä suojaan jonnekin.
+
+Hän asteli siis metsää kohden huolettoman näköisenä ikäänkuin hänen
+päässään ei olisi ollut ainoatakaan ajatusta ja saapui metsän laitaan
+kertaakaan taaksensa katsahtamatta.
+
+Mutta arvioituaan, ettei maatilalta häntä enää nähty, hän kumartui
+muka sitomaan sääryksensä anturahihnaa ja pälyili pää jalkojen välissä
+ympärilleen.
+
+Näköpiiri oli vapaa, vaara ei näyttänyt toistaiseksi uhkaavan miltään
+taholta.
+
+Sen todettuaan Pitou nousi pystyasentoon ja loikkasi metsään.
+
+Metsä oli Pitoun aluetta.
+
+Siellä hän oli kotonaan, siellä hän oli vapaa, siellä hän oli kuningas.
+
+Kuningas niinkuin orava, jonka notkeus asui hänen ruumiissaan, kuin
+kettu, jonka oveluus oli hänen päässään, kuin susi, jonka yölläkin
+näkevät silmät hän oli syntyessään perinyt.
+
+Mutta tällä kerralla hän ei tarvinnut oravan notkeutta, ketun oveluutta
+eikä suden yötarkkoja silmiä.
+
+Pitoun oli yksinkertaisesti kuljettava viistoon halki se metsätaival,
+johon hän oli piiloutunut, ja palattava sen metsikön laitaan, joka
+ulottui maatilan pituussuuntaan.
+
+Kuudenkymmenen, seitsemänkymmenen askelen matkalta Pitou näkisi kaikki
+mitä tapahtuisi, kuudenkymmenen, seitsemänkymmenen askelen laajuisella
+alalla Pitou voisi uhmata mitä tahansa oliota, joka juostakseen
+tarvitsi jalkoja ja hyökätäkseen käsiä.
+
+On sanomattakin selvää, että hän voisi parhaiten uhmata ratsastajaa,
+sillä ainoakaan sellainen ei voisi liikkua sataa askelta niillä
+poluilla, joille Pitou veisi hänet.
+
+Metsässä ei Pitou ylimalkaan keksinytkään kyllin halventavaa vertausta,
+millä ilmaisisi, kuinka syvästi hän halveksi jotakin ratsastajaa.
+
+Pitou heittäytyi pitkälleen pensaikkoon, painoi kaulansa kahden
+puuhaaran väliin ja alkoi tuumia ankarasti.
+
+Hän tuumi, että hänen velvollisuutensa oli kaikin hänen käytettävinään
+olevin keinoin estää ukko Billotia toteuttamasta kamalaa
+kostonhankettaan.
+
+Ensimmäisenä keinona juolahti hänen mieleensä, että hän juoksisi
+Boursonnesiin ja varoittaisi herra Isidoria vaarasta, joka uhkaisi
+häntä, jos hän uskaltaisi tulla maatilan lähettyville.
+
+Mutta miltei heti hän tuli ajatelleeksi kahta seikkaa.
+
+Edellinen oli se, ettei Catherine ollut valtuuttanut häntä tekemään
+sitä.
+
+Jälkimäinen oli se, ettei vaara kenties pidättäisikään herra Isidoria
+uskaltamasta.
+
+Ja mikä takasi Pitoulle, että varakreivi, joka tietenkin pyrkisi
+mahdollisuuden mukaan piileskelemään, tulisi juuri ajotietä eikä niitä
+oikopolkuja, joita puunhakkaajat ja metsänavaajat matkoillaan käyttävät?
+
+Lähtiessään tavoittamaan Isidoria Pitou joutuisi jättämään
+Catherinen oman onnensa nojaan, ja kun Pitou tulisi murheelliseksi,
+jos varakreiville tapahtuisi jotakin ikävää, joutuisi hän vallan
+epätoivoon, jos Catherinelle tapahtuisi jokin onnettomuus.
+
+Hänen mielestään oli siis viisainta jäädä sinne missä oli ja toimia
+olosuhteitten mukaan.
+
+Odotellessaan hän tähysteli maatilaa silmät terävinä ja kirkkaina kuin
+saalistaan vaanivalla tiikerillä.
+
+Ensimmäinen maatilalla tapahtunut liike oli ukko Clouisin lähtö talosta.
+
+Pitou näki hänen sanovan hyvästi Billotille ajoportilla, sitten mennä
+lönkyttävän aitoviertä ja katoavan Villers-Cotteretsin suunnalle,
+jonka kautta tai taitse hänen oli kuljettava päästäkseen noin yhdeksän
+kilometrin päässä Pisseleusta olevaan mökkiinsä.
+
+Hänen lähtiessään alkoi päivä hämärtyä.
+
+Koska ukko Clouis oli vain toisarvoinen henkilö, eräänlainen täyte
+esiteltäväksi tulleessa näytelmässä, kohdisti Pitou häneen vain
+ohimenevää huomiota ja kun hän omaatuntoaan rauhoittaakseen oli
+silmäillyt häntä, kunnes hän katosi nurkan taa, suuntasi hän katseensa
+rakennuksen keskikohdalle, toisin sanoin sille taholle, missä olivat
+ajoportti ja ikkunat.
+
+Tuokion kuluttua muuan ikkuna tuli valoisaksi. Se oli Billotin huoneen
+ikkuna.
+
+Paikaltaan Pitou saattoi mainiosti nähdä huoneeseen. Hän näki siis,
+että Billot ensi töikseen rupesi panostamaan kivääriään ukko Clouisin
+antamien tarkkojen ohjeitten mukaan.
+
+Sillä välin hämärä muuttui yöksi.
+
+Panostettuaan pyssyn Billot sammutti valon ja sulki ikkunaluukut,
+mutta ei pannut niitä ihan kiinni voidakseen niiden raosta tarkastella
+ympäristöä.
+
+Muistaaksemme olemme varemmin maininneet, ettei seinämutkan takia
+Billotin huoneesta, joka oli yläkerroksessa, voinut nähdä Catherinen
+ikkunaan, joka oli pohjakerroksessa. Mutta siitä näki kyllä
+Boursonnesin tien ja koko sen metsäaukean, joka puoliympyränä ulottui
+Ferte-Milon-kunnaalta Ivors-metsikköön saakka.
+
+Vaikkei Billot siis nähnytkään Catherinen ikkunaa, voi hän — olettaen,
+että Catherine pujahtaisi ikkunasta ulos ja yrittäisi mennä metsään —
+huomata tytön heti kun tämä ilmestyisi alueelle, jota hänen katseensa
+vallitsi. Mutta koska pimeä muuttui yhä sakeammaksi, ei Billot voisi,
+jos hän näkisikin jonkun naisen, varmasti sanoa, olisiko se nainen
+juuri Catherine.
+
+Esitämme ennakolta nämä huomautukset, koska Pitou oli juurikään tehnyt
+itsekseen samat huomautukset.
+
+Pitou ei näet epäillyt, ettei Catherine yön tullen yrittäisi lähteä
+Isidoria vastaan.
+
+Herkeämättä kokonaan tähystelemättä Billotin ikkunaa hän tarkasteli
+erikoisen huolellisesti Catherinen ikkunaa.
+
+Pitou ei erehtynytkään. Kun yö oli käynyt niin pimeäksi, että se riitti
+nuoren tytön arkeille, näki Pitou, jolle, kuten tiedämme, pimeys ei
+merkinnyt mitään, Catherinen ikkunaluukkujen verkalleen avautuvan.
+Sitten tyttö solahti maahan, työnsi luukut jälleen kiinni ja hiipi
+eteenpäin seinän kuvetta.
+
+Nuorta tyttöä ei uhannut mikään vaara niin kauan kun hän kulki tätä
+suuntaa. Ja jos hän aikoi Villers-Cotteretsiin, pääsisi hän sinne
+kenenkään huomaamatta, mutta jos hänellä oli asiaa Boursonnesin
+suunnalle, täytyisi hänen ehdottomasti mennä alueelle, jota hänen
+isänsä katse vallitsi.
+
+Ehdittyään muurin päähän Catherine epäröi hetken, ja Pitou toivoikin
+jo, että tyttö aikoi Villers-Cotteretsiin eikä Boursonnesiin. Mutta
+äkkiä tämä epäröinti lakkasi; tyttö kumartui suojatakseen itseään niin
+hyvin kuin voi, juoksi yli tien ja poikkesi jalkapolulle, joka kaarena
+kiersi metsään ja puolentoista kilometrin päässä yhtyi Boursonnesin
+tiehen.
+
+Tämä polku yhtyi valtatiehen Bourg-Fontainen tienristeyksen kohdalla,
+
+Kun Catherine oli valinnut tämän polun, oli Pitou selvillä, minne
+tyttö aikoi, niin selvillä, ettei hän enää huolinut tarkata hänen
+askeliaan, vaan kohdisti kaiken huomionsa niihin raollaan oleviin
+ikkunaluukkuihin, joiden välistä kuin linnoituksen ampuma-aukosta
+katseella oli esteetön näköala metsän yhdestä laidasta toiseen.
+
+Koko tämä Billotin katseen vallitsema aukea oli ihan autio, ellei
+ota lukuun erästä paimenta, joka paraikaa sovitteli paikoilleen
+lammastarhan aitaa.
+
+Siitä johtuisi, että heti kun Catherine, joka tosin oli miltei
+näkymätön mustan viittansa suojassa, ilmestyisi tälle alueelle, hän ei
+voisi välttää tilanhoitajan terävää katsetta.
+
+Pitou näki ikkunaluukkujen aukenevan ja Billotin pään työntyvän
+raosta ulos ja pysyvän hetken aikaa siinä asennossa tarkkaavana
+ja liikkumattomana ikäänkuin epäilisi tässä pimeässä silmiensä
+todistuskelpoisuutta. Mutta kun paimenen koirat olivat juosseet tuota
+varjoa kohden, hiukan haukahdelleet ja sitten palanneet isäntänsä
+luokse, ei Billot enää epäillyt, ettei tuo varjo ollut Catherine.
+
+Koirat olivat tunteneet hänet ja herenneet sen vuoksi haukkumasta.
+
+On sanomattakin selvää, että Pitou käsitti tämän kaiken yhtä kirkkaasti
+kuin hänelle olisi jo ennakolta selitetty tämän näytelmän kaikki
+tapahtumat.
+
+Hän odottikin nyt näkevänsä Billotin huoneen ikkunaluukkujen
+sulkeutuvan ja ajoportin pian aukenevan.
+
+Tuokion kuluttua portti tosiaan aukenikin ja samalla hetkellä kun
+Catherine saavutti metsänlaidan astui Billot pyssy olalla portista ulos
+ja lähti vinhasti astelemaan metsää kohden Boursonnesin tietä, johon
+puolentoista kilometrin päässä yhtyisi Catherinen valitsema polku.
+
+Ei ollut hetkeäkään hukattavana, jos mieli estää, ettei nuori tyttö
+joutuisi kymmenen minuutin perästä isänsä eteen.
+
+Pitou oli tilanteesta täysin selvillä.
+
+Hän ponnahti jalkeille, syöksyi tiheikköön kuin vauhko kauris, suuntasi
+kulkunsa halki metsän päinvastaiselle taholle kuin tähystyspaikalle
+tullessaan ja saapui polulle oikeaan aikaan kuullakseen nuoren tytön
+kiireiset askelet ja läähättävän hengityksen.
+
+Pitou pysähtyi piiloon erään tammen taa.
+
+Kymmenen sekunnin kuluttua Catherine sivuutti tämän tammen parin
+askelen päässä.
+
+Pitou tuli esille piilostaan, sulki nuoren tytön tien ja mainitsi
+samalla hänen nimensä.
+
+Hän oli näet arvellut välttämättömäksi suorittaa nämä kolme asiaa
+yhtaikaa, jottei Catherine vallan kauhistuisi.
+
+Nuori tyttö parahti hiljaa ja pysähtyi koko ruumis vavisten. Se ei
+ollut nykyhetken mielenliikutusta, vaan varemmin koettujen seurausta.
+
+»Te, herra Pitou! Mitä minusta tahdotte?» sanoi hän.
+
+»Taivaan nimessä, ei askeltakaan kauemmas, neiti Catherine!» kuiskasi
+Pitou kädet ristissä.
+
+»Kuinka niin?»
+
+»Koska isänne tietää teidän lähteneen ulos, koska hän kulkee pyssy
+olalla Boursonnesin tietä ja koska hän odottaa teitä Bourg-Fontainen
+tienristeyksessä!»
+
+»Entä hän... hän!» huudahti Catherine suunniltaan kauhusta. »Häntä
+täytyy varoittaa...?»
+
+Ja hän aikoi jatkaa matkaansa.
+
+»Saako hän varoituksen, jos isänne katkaisee teiltä tien?»
+
+»Mitä siis on tehtävä?»
+
+»Palatkaa huoneeseenne, neiti Catherine. Minä asetun väijyksiin
+ikkunanne lähettyville ja kun herra Isidor tulee, varoitan häntä.»
+
+»Teettekö sen, herra Pitou?»
+
+»Teidän takianne teen kaikki, neiti Catherine! Sillä minä rakastan
+teitä niin!»
+
+Catherine puristi hänen kättänsä.
+
+Hetken tuumittuaan hän sanoi:
+
+»Niin, olet oikeassa, opasta minut takaisin.»
+
+Ja koska hänen jalkansa eivät oikein kannattaneet häntä, turvautui hän
+Pitoun käsivarteen, ja näin he lähtivät — Pitou kävellen, Catherine
+juosten — takaisin maatilalle päin.
+
+Kymmentä minuuttia myöhemmin Catherine astui kenenkään näkemättä
+huoneeseensa ja sulki ikkunan perässään. Pitou oli näyttänyt hänelle
+pajupensaikkoa, jonne hän menisi odottelemaan ja väijyskelemään.
+
+
+
+
+XXIX
+
+Väijytys
+
+
+Tämä pajupensaikko oli pienellä kummulla kahdenkymmenen tai
+viidenkolmatta askelen päässä Catherinen ikkunasta ja vallitsi
+eräänlaista kaivantoa, jonka pohjalla, seitsemän kahdeksan jalkaa
+syvällä, virtasi pieni puro.
+
+Maantien suuntaan mutkittelevan puron äyräällä kasvoi paikoitellen
+samanlaisia pajuja, jotka muodostivat Pitoun valitseman tyyssijan,
+toisin sanoin puita, jotka öiseen aikaan muistuttavat aika paljon
+kääpiöitä, joiden pikku ruumiissa on suunnaton, pörröinen pää.
+
+Tällaiseen kunnaan äärimmäisellä laidalla kasvavaan, ajan mukana
+ontoksi käyneeseen piilipuuhun Pitou oli aamuisin pannut Catherinen
+kirjeet, ja siitä Catherine oli käynyt ne noutamassa, kun oli nähnyt
+isänsä poistuvan talosta ja menevän vastakkaiselle suunnalle.
+
+Pitou ja Catherine olivat kumpikin tahollaan noudattaneet sellaista
+varovaisuutta, ettei paljastus ollut voinut tulla sitä tietä. Pelkkä
+sattuma oli tänä aamuna vienyt talon paimenen Isidorin tielle. Paimen
+oli maininnut vähäpätöisenä uutisena varakreivin kotiintulosta. Tämä
+salainen, kello viisi aamulla todettu paluu tuntui Billotista enemmän
+kuin epäilyttävältä. Siitä lähtien kun hän palasi Pariisista ja tohtori
+Raynal kielsi häntä astumasta Catherinen huoneeseen niin kauan kuin
+tämä houraili, oli hän ollut varma, että varakreivi de Charny oli hänen
+tyttärensä rakastaja. Ja koska hän tiesi tämän suhteen vain johtavan
+häpeään, sillä varakreivi de Charny ei milloinkaan naisi Catherinea,
+oli hän päättänyt pestä tämän häpeän verellä puhtaaksi.
+
+Siitä johtuivat kaikki nämä varemmin kertomamme seikat, jotka
+sivullisesta tuntuivat vähäarvoisilta, mutta jotka ensin Catherinen ja
+sitten hänen selityksensä jälkeen myöskin Pitoun silmissä saivat vallan
+kammottavan kantavuuden.
+
+Olemme nähneet, että arvatessaan isänsä aikeet Catherine oli yrittänyt
+ehkäistä ne lähtemällä varoittamaan Isidoria. Onneksi Pitou oli
+keskeyttänyt hänen matkansa, selittämällä, että tyttö olisi Isidorin
+asemasta tavannutkin isänsä.
+
+Hän tunsi liiankin hyvin isänsä hirveän luonteen yrittääkseen turvautua
+rukouksiin ja armonaneluun. Se olisi vain kiirehtinyt rajuilman
+puhkeamista, siinä kaikki. Se olisi manannut esille ukkosen, joka olisi
+pitänyt saada vaimennetuksi.
+
+Ennen kaikkea hänen tuli nyt estää isänsä ja rakastajansa tapaaminen.
+
+Voi, kuinka palavasti hän nyt toivoikaan, että sitä poissaoloa,
+jonka johdosta hän oli luullut kuolevansa, yhä jatkuisi! Kuinka
+hän siunaisikaan ääntä, joka tulisi sanomaan hänelle. »Isidor
+on matkustanut!» Vieläpä vaikka sama ääni olisi lisännyt sanan:
+»Ikiajoiksi!»
+
+Pitou oli käsittänyt kaiken tämän yhtä selvästi kuin Catherinekin.
+Juuri siksi hän olikin tarjonnut nuorelle tytölle apuaan. Tulipa
+varakreivi jalan tai ratsain, toivoi hän kuulevansa tai näkevänsä hänet
+ajoissa ehtiäkseen tavoittaa hänet, selittääkseen parilla sanalla
+tilanteen ja saadakseen hänet pyörtämään pois lupaamalla tuoda hänelle
+tietoja Catherinesta seuraavana aamuna.
+
+Niinpä Pitou siis nojasi piilipuuhun kuin muodostaen osan siitä
+puumaailmasta, jossa hän nyt oli, ja jännitti kaikki yön, tasankojen
+ja metsien herkistämät aistimensa nähdäkseen vähäisimmänkin varjon ja
+kuullakseen heikoimmankin äänen.
+
+Äkkiä hän oli kuulevinaan takaansa metsästä äänen, joka syntyy, kun
+ihminen kiireesti kävelee pitkin kynnöstä. Koska tämä astunta tuntui
+hänestä nuoren ja notkean varakreivin käyntiä raskaammalta, kääntyi hän
+hitaasti ja miltei huomaamattomasti puun toiselle puolelle ja keksi
+kolmenkymmenen askelen päässä tilanhoitajan, jolla oli yhä pyssy olalla.
+
+Kuten Pitou oli aavistanutkin, oli Billot odotellut Bourg-Fontainen
+tienristeyksessä. Mutta kun ketään ei ollut polulta tullut, oli hän
+arvellut erehtyneensä ja pyörtänyt takaisin asettuakseen, kuten oli
+uhannutkin, väijyksiin Catherinen ikkunan lähettyville, sillä hän oli
+varma, että varakreivi de Charny yrittäisi siitä ikkunasta päästä tytön
+luo.
+
+Kaikeksi onnettomuudeksi hän oli tullut valinneeksi väijymäpaikakseen
+saman pajupensaikon, jonka suojaan Pitou oli piiloutunut.
+
+Pitou arvasi tilanhoitajan aikeet. Ei käynyt laatuun ruveta
+kiistelemään hänen kanssansa paikasta. Hän liukui alas pitkin äyrästä,
+katosi kaivantoon ja painoi päänsä sen piilipuun ulkonevien juurien
+alle, jota vasten Billot tuli nojaamaan.
+
+Onneksi kävi navakanlainen tuuli, muutoin Billot varmaankin olisi
+kuullut Pitoun sydämen rajun sykinnän.
+
+Mutta sankarimme ihmeteltävän luonteen kunniaksi on mainittava, että
+hän oli vähemmän huolissaan henkilökohtaisesta vaarastaan kuin siitä,
+että tulisi vastoin tahtoaan rikkoneeksi Catherinelle antamansa sanan.
+
+Jos varakreivi saapuisi ja hänelle sattuisi jokin onnettomuus, mitä
+nuori tyttö silloin ajattelisi Pitousta?
+
+Että Pitou oli kavaltanut hänet.
+
+Pitou piti parempana kuolemaakin kuin ajatusta, että Catherine voisi
+pitää häntä kavaltajana.
+
+Mutta hän ei voinut tehdä muuta kuin jäädä sinne missä oli ja ennen
+kaikkea pysyä liikkumattomana. Vähäisinkin liikahdus olisi paljastanut
+hänet.
+
+Neljännestunti kului eikä mikään häirinnyt yön hiljaisuutta. Pitoun
+viimeinen toivo oli, että jos varakreivi sattumalta tulisikin kovin
+myöhään, Billot kenties väsyisi odottamaan, ei uskoisi hänen saapuvan
+ja menisi kotiinsa.
+
+Mutta äkkiä Pitou, joka lojui korva maata vasten, oli kuulevinaan
+kavionkopseen. Jos se oli hevonen, tuli se metsäpolkua pitkin.
+
+Pian ei enää epäilystäkään, ettei se ollut hevonen. Se meni poikki tien
+kuudenkymmenen askelen päässä pajupensaikosta. Kuuli selvästi elikon
+kavioiden töminän tiellä ja kun hevosenkenkä sattumalta iski kiveen,
+välähti kipunoita.
+
+Pitou näki tilanhoitajan kurkottautuvan hänen päänsä yli ja koettavan
+erottaa jotakin pimeästä.
+
+Mutta yö oli niin sankka, ettei edes Pitoun pimeään tottunut silmä
+erottanut muuta kuin varjon, joka viiletti yli tien ja katosi
+rakennuksen nurkan taa.
+
+Pitou ei hetkeäkään epäillyt, ettei se ollut Isidor, mutta hän toivoi,
+että varakreivi yrittäisi taloon jotakin toista tietä kuin ikkunan
+kautta.
+
+Billot tuntui pelkäävän samaa, sillä hän mutisi jotakin sadattelun
+tapaista.
+
+Sitten syntyi kymmenisen minuuttia kestänyt peloittava hiljaisuus.
+
+Näiden kymmenen minuutin kuluttua Pitou terävällä silmällään erotti
+ihmishaamun ulkomuurin äärimmäisessä päässä.
+
+Ratsastaja oli sitonut hevosensa puuhun ja lähestyi nyt jalan.
+
+Pimeys oli niin sakea, että Pitou toivoi, ettei Billot huomaisi tätä
+varjontapaista tai huomaisi sen liian myöhään.
+
+Hän erehtyi. Billot näki sen, sillä Pitou kuuli päänsä päällä kaksi
+kuivaa naksahdusta, jotka syntyvät, kun pyssyn liipasin vedetään
+vireeseen.
+
+Muurin kuvetta hiipivä mieskin kuuli epäilemättä tuon äänen, josta
+metsästäjän korva ei milloinkaan erehdy, sillä hän pysähtyi ja koetti
+katseellaan lävistää yön pimeyttä, mutta hän ei nähnyt mitään.
+
+Tämän sekuntisen pysähdyksen aikana Pitou näki pyssynpiipun ojentuvan
+kaivannon yli, mutta tilanhoitaja ei ilmeisestikään ollut varma
+osaamisestaan näin kaukaa tai hän pelkäsi erehtyvänsä, kuinka tahansa,
+pyssynpiippu, joka oli kohonnut nopeasti, laski jälleen hitaasti.
+
+Varjo alkoi jälleen liikkua ja liukui edelleen seinäviertä.
+
+Se lähestyi nopeasti Catherinen ikkunaa.
+
+Tällä kerralla Pitou kuuli Billotin sydämen sykinnän.
+
+Pitou aprikoi, mitä hän voisi tehdä, huutaisiko tuolle
+nuorukais-rukalle vai voisiko häntä muulla tavoin auttaa.
+
+Mutta minkäänlaista keinoa ei juolahtanut hänen mieleensä ja
+epätoivoisena hän raastoi tukkaansa.
+
+Hän näki pyssynpiipun kohoavan toistamiseen, mutta vielä kerran se
+laski.
+
+Uhri oli vielä liian kaukana.
+
+Näin kului arviolta puoli minuuttia. Sinä aikana nuori mies astui ne
+askelet, jotka erottivat hänet ikkunasta.
+
+Päästyään kohdalle hän koputti kolme kertaa hiljaa ja yhtä pitkin
+väliajoin.
+
+Nyt ei käynyt enää epäileminen; tulija oli rakastaja ja tämä rakastaja
+tuli tapaamaan Catherinea.
+
+Pyssy kohosi kolmannen kerran ja Catherine puolestaan, joka tunsi
+tavanomaisen merkkikoputuksen, avasi ikkunan raolleen.
+
+Pitou läähätti, hän oli tuntevinaan kuinka liipasinta painettiin;
+limsiö kuului iskevän teräsrautaan, salaman välähdystä muistuttava
+valosuihku valaisi tien, mutta tätä välähdystä ei seurannutkaan pamaus.
+
+Sankkiruuti vain oli syttynyt.
+
+Nuori aatelismies oivalsi nyt häntä uhkaavan vaaran. Hän liikahti kuin
+lähteäkseen päin tulta, mutta Catherine ojensi kätensä ja veti hänet
+lähelleen.
+
+»Onneton», kuiskasi hän, »se on minun isäni! Hän tietää kaikki... tule!»
+
+Ja yli-inhimillisin voimin hän auttoi Isidorin ikkunasta sisälle ja
+sulki luukut.
+
+Tilanhoitajalla oli sekunti aikaa laukaista, mutta molemmat nuoret
+olivat toisiinsa niin kietoutuneina, että Isidoriin tähdätessään hän
+olisi voinut tappaa samalla tyttärensä.
+
+»Haa», mutisi hän, »hänen täytyy poistua joskus ja silloin minä
+tavoitan hänet!»
+
+Ja panospuikolla hän aukaisi sankkireiän, pani uutta ruutia
+sankkikoloon, jottei enää tapahtuisi ihmettä, jota Isidor sai kiittää
+pelastumisestaan.
+
+Viisi minuuttia kului hiiskumattomassa hiljaisuudessa. Pitou ja
+tilanhoitaja pidättelivät hengitystään, vieläpä sydämensä sykintääkin.
+
+Äkkiä äänettömyyden katkaisi talon pihalta kuuluva koirien haukunta.
+
+Billot polki jalkaa, kuunteli hetken ja polki jalkaa vielä kerran.
+
+»Ahaa», virkkoi hän, »hän aikoo paeta puutarhan kautta, koirat
+haukkuvat häntä!»
+
+Ja hypäten Pitoun pään yli hän loikkasi kaivannon vastakkaiselle
+partaalle. Vaikka oli pimeä yö, katosi hän, paikat hyvin tuntevana
+miehenä, salamannopeasti muurin nurkan taa.
+
+Hän toivoi ehtivänsä rakennuksen toiselle puolelle samaan aikaan kuin
+Isidorkin.
+
+Pitou ymmärsi tämän tempun. Valppaana kuin ainakin luonnonihminen hän
+kimposi ylös kaivannosta, juoksi suoraan yli tien Catherinen ikkunan
+luo, riuhtaisi luukut auki, astui tyhjään huoneeseen, riensi keittiöön,
+jota lamppu valaisi, syöksyi pihalle, poikkesi puutarhaan vievälle
+käytävälle ja sitä tietä puutarhaan, missä hän, pimeään tottuneena,
+heti näki kaksi varjoa, joista toinen paraikaa kapusi muurille toisen
+ojennetuin käsin seistessä muurin juurella.
+
+Mutta ennenkuin hypähti muurin toiselle puolelle, kääntyi nuori mies
+taakseen ja sanoi:
+
+»Näkemiin, Catherine, älä unohda, että sinä olet minun!»
+
+»Ah, en, ah unohda», vastasi nuori tyttö, »mutta mene nyt, mene!»
+
+»Niin menkää, menkää, herra Isidor!» kehoitti Pitoukin. »Paetkaa!»
+
+Kuului jysähdys nuoren miehen pudotessa maahan, sitten hevosen
+hirnahdus. Elikko oli tuntenut isäntänsä. Heti sen jälkeen tömisi maa
+laukkaavan hevosen alla, jota kannustin varmaankin oli yllyttänyt
+juoksuun. Sitten pamahti kerran, kahdesti.
+
+Edellisen laukauksen kuullessaan Catherine parahti ja aikoi rientää
+Isidorin avuksi, toinen laukaus pusersi hänen rinnastaan syvän
+huokauksen ja hän vaipui voimatonna Pitoun syliin.
+
+Pitou kuunteli kaula pitkällä, jatkoiko hevonen laukkaansa yhtä
+nopeasti kuin ennen laukauksia ja kuullessaan ratsun jatkavan
+laukkaansa vauhtia hiljentämättä hän virkkoi:
+
+»Hyvä on, vielä on toivoa. Yöllä ei tähdätä niin hyvin kuin päivällä
+eikä käsi ole ihmiseen tähdätessään yhtä vakava kuin sutta tai
+metsäsikaa ampuessaan.»
+
+Hän kohotti Catherinen ylös ja aikoi kantaa hänet sylissään sisälle.
+
+Mutta kaikki tahtonsa ja ruumiinsa voimat kooten tyttö liukui maahan ja
+tarttui Pitoun käteen.
+
+»Minne aiot minut viedä?» kysyi hän.
+
+»Mutta, neiti Catherine», kummasteli Pitou, »omaan huoneeseenne
+tietysti».
+
+»Pitou, voitko piilottaa minut jonnekin?»
+
+»Ihan varmasti, neiti», vastasi nuori mies. »Ja ellen juuri nyt
+tietäisikään, minne, niin kyllä piilopaikan löydän.»
+
+»No, vie minut sinne?»
+
+»Mutta entä kotinne?»
+
+»Toivon viiden minuutin perästä voivani lähteä täältä ikiajoiksi.»
+
+»Entä isänne?»
+
+»Kaikki on lopussa minun ja miehen välillä, joka on tahtonut surmata
+rakastettuni.»
+
+»Mutta miettikää sentään, neiti...» uskalsi Pitou huomauttaa.
+
+»Ah, kieltäydyt siis seuraamasta minua, Pitou?» kysyi Catherine ja
+päästi nuoren miehen käden.
+
+»En, neiti Catherine, jumala varjelkoon!»
+
+»No, seuraa siis minua.»
+
+Ja edellä kulkien Catherine meni puutarhasta vihannesmaalle.
+
+Vihannestarhan toisessa päässä oli portti, josta pääsi Nouen kentälle.
+
+Catherine avasi hetkeäkään empimättä portin, otti avaimen ja pani
+portin kaksinkertaiseen salpaan ja viskasi avaimen muurin vieressä
+olevaan kaivoon.
+
+Lujin askelin hän sitten astui peltojen poikki Pitoun käsivarteen
+nojaten ja pian molemmat katosivat laaksoon, joka erottaa Pisseleun
+Nouen maatilasta.
+
+Kukaan ei nähnyt heidän lähtevän, ja Jumala yksin tietää, mistä
+Catherine löysi piilopaikan, jonne Pitou oli luvannut hänet viedä.
+
+
+
+
+XXX
+
+Myrskyn jälkeen
+
+
+Inhimillisten myrskyjen laita on samoin kuin luonnonmyrskyjen: taivas
+peittyy pilviin, salama välähtää, jyrisee, maa vavahtelee, hetkittäin
+myllertää niin hirveästi, että luulisi ihmisten ja kaiken elollisen
+tuhoutuvan ja väristen kukin kohottaa kätensä Herran puoleen, ainoan
+pelastajan, ainoan armahtajan puoleen. Sitten vähitellen luonto
+tyyntyy, yö hälvenee, päivä koittaa, aurinko ilmestyy, kukat aukenevat,
+puut suoristuvat, ihmiset menevät askareilleen, voivat jälleen nauttia
+ja rakastaa. Elämä hymyilee ja laulaa teiden partailla ja ovien
+kynnyksillä eikä kukaan piittaa ukkosen aikaansaamasta hävityksestä.
+
+Näin oli käynyt maatilallakin. Koko yön oli hirveä myrsky riehunut
+sen miehen sydämessä, joka oli pannut täytäntöön suunnittelemansa
+koston. Huomattuaan tyttärensä paon, etsittyään turhaan varjosta
+hänen askeltensa jälkiä, huudeltuaan häntä ensin vihaisella, sitten
+rukoilevalla ja lopulta epätoivoisella äänellä saamatta minkäänlaista
+vastausta, tunsi tämä voimakas mies, että hänen ruumiissaan särkyi
+jokin elinhermo. Mutta kun tätä huutojen ja uhkausten rajusäätä, jossa
+oli ollut salamaa ja jyrinää kuin luonnon ukkosessa, oli seurannut
+herpaiseva äänettömyys, kun koirat hämmingin tauottua olivat lakanneet
+ulvomasta, kun raekuuron sekainen sade oli huuhtonut näkymättömäksi
+verijuovan, joka yhtenäisenä vyönä oli ympäröinyt koko maatilaa, kun
+aika, kaiken täällä alhaalla tapahtuneen tunteeton ja mykkä todistaja,
+oli metallisella helähdyksellään ilmoittanut yön viimeisen hetken
+lyöneen, jatkui elämä entistä latuaan: ajoportti narisi ruostuneilla
+saranoillaan, rengit lähtivät talosta, ken kylvämään, ken haravoimaan,
+ken kyntämään. Aikanaan tuli esille Billotkin silmäilemään tiluksiaan.
+Päivä vaikeni yhä ja sitä mukaa heräili koko kyläkin. Eräät, jotka
+olivat nukkuneet huonommin kuin toiset, sanoivat kuka uteliaana, kuka
+muuten kuin ohimennen:
+
+»Ukko Billotin koirat haukkuivat yöllä vimmatusti ja maatilan takaa
+kuului kaksi laukausta...»
+
+Siinä kaikki.
+
+Mutta ei sentään kaikki, erehdyimme.
+
+Kun ukko Billot tapansa mukaan kello yhdeksältä tuli keittiöön
+murkinalle, kysyi hänen vaimonsa:
+
+»Sano toki, ukko kulta, missä on Catherine. Tiedätkö?
+
+»Catherineko?» vastasi tilanhoitaja pakotetusti. »Maatilan ilma ei
+ollut hänelle terveellistä ja hän meni tätinsä luokse Sologneen.»
+
+»Ah!» huudahti emäntä Billot. »Viipyykö hän kauankin tätinsä luona?»
+
+»Kunnes paranee», vastasi tilanhoitaja.
+
+Emäntä Billot huoahti ja työnsi kahvikupin luotaan.
+
+Tilanhoitaja puolestaan pakottautui syömään, mutta kun kolmannella
+suupalalla ruoka oli tukehduttaa hänet, otti hän burgundilaispullon,
+tyhjensi sen yhteen menoon ja kysyi sitten käheällä äänellä:
+
+»Toivottavasti ei hevostani ole vielä riisuttu?»
+
+»Ei, herra Billot», vastasi arasti muuan pikku poika, joka aamuisin
+tuli maatilalle aamiaistansa kerjäämään.
+
+»Hyvä on.»
+
+Tilanhoitaja työnsi töykeästi poika-poloisen syrjään, nousi ratsunsa
+selkään ja kannusti sen vainioille. Hänen vaimonsa pyyhki silmistään
+pari kyyneltä ja meni takan suojaan tutulle paikalleen.
+
+Paitsi että nyt oli poissa se laululintunen, se hymyilevä kukka, joka
+nuoren tytön piirteissä oli luonut eloa ja sulotuoksua talon vanhojen
+seinien sisään, sujui elämä maatilalla aamusta alkaen samaan malliin
+kuin eilenkin.
+
+Pitou puolestaan oli nähnyt päivänkoiton kotonaan Haramontissa, ja ne,
+jotka kello kuudelta aamulla tulivat häntä tapaamaan, näkivät hänen
+työskentelevän kauan palaneen kynttilän valossa — sydän ainakin oli
+pitkäksi hiiltynyt — kirjoittamassa selontekoa niistä viidestäkolmatta
+louisdorista, jotka tohtori Gilbert oli antanut Haramontin
+kansalliskaartin varusrahoiksi, jonka selonteon kaikkine todistuksineen
+hän aikoi lähettää tohtorille.
+
+Muuan puunhakkaaja väitti tosin nähneensä hänen sydänyön seuduissa
+kantavan sylissään jotakin raskasta taakkaa kuin naisen ruumista ja
+laskeutuvan alas rinnettä, joka vei ukko Clouisin erakkomajalle. Mutta
+se väite ei pitänyt paikkaansa, sillä ukko Lajeunesse väitti nähneensä
+hänet kello yhden aikaan juoksevan minkä jaloista pääsi Boursonnesin
+tiellä ja Maniquet puolestaan, joka asui ihan kylän laidassa Longprén
+puolella, väitti nähneensä hänen kello kaksi tai puoli kolme
+sivuuttavan hänen ovensa ja huutaneensa hänelle: »Hyvä yötä, Pitou!»
+Tähän kohteliaisuuteen Pitou oli vastannut huutamalla vuorostaan
+hänkin: »Hyvää yötä, Maniquet!» Ei siis voinut mitenkään epäillä, ettei
+Maniquet ollut nähnyt Pitouta kello puoli kolmen aikaan aamulla.
+
+Mutta jos halonhakkaaja oli nähnyt Pitoun sydänyön korvilla
+Clouise-kallion lähettyvillä kantamassa naisen ruumista muistuttavaa
+raskasta taakkaa, jos ukko Lajeunesse oli nähnyt Pitoun kello yksi
+aamulla juoksevan minkä jaloista pääsi Boursonnesin tiellä ja jos
+Maniquet oli sanonut hyvää yötä Pitoulle, kun tämä kello kaksi tai
+puoli kolme aamulla sivuutti hänen ovensa, oli Pitou, jonka viimeksi
+näimme Catherinen kanssa kello kymmenen tai puoli yksitoista illalla
+kadonneen Pisseleun kylän ja Nouen maatilan väliseen notkoon, kaiketi
+kulkenut tästä notkosta Clouise-kalliolle eli arviolta yhdeksän
+kilometriä, sitten kalliolta Boursonnesiin, lähes eli kaksitoista
+kilometriä, jälleen palannut samalle kalliolle ja vihdoin mennyt
+täältä kotiinsa, mikä panee olettamaan, että vietyään ensin Catherinen
+turvapaikkaan, käytyään sitten kuulemassa, kuinka varakreivi jaksoi, ja
+palattuaan Catherinelle kertomaan nämä uutiset, Pitou oli siis kello
+yhdestätoista illalla kello puoli kolmeen aamulla taivaltanut viisi
+tai viisi ja puoli penikulmaa. Moinen olettamus tuntuu uskomattomalta
+niiden mestarijuoksijainkin kannalta katsoen, joilta entisajan rahvaan
+väitteitten mukaan oli leikattu perna pois. Mutta tämä voimannäyte ei
+paljoakaan kummastuttanut niitä, jotka vain kerrankin olivat saaneet
+arvostella Pitoun liikkumiskykyä.
+
+Mutta koska Pitou ei kenellekään ilmaissut tämän yön salaisuutta,
+jolloin, hänelle tuntui olleen kyky esiintyä kaikkialla yhtaikaa,
+johtui siitä, että lukuunottamatta Désiré Maniquetia, jonka hyvään
+yöhön Pitou oli vastannut, halonhakkaaja ja ukko Lajeunesse eivät
+olisi uskaltaneet valallisesti vakuuttaa, olivatko he nähneet Pitoun
+itsensä vai jonkun varjon, Pitouta muistuttavan haamun Clouise-kallion
+lähettyvillä ja Boursonnesin tiellä.
+
+Kuinka tahansa, kello kuusi aamulla, samaan aikaan kun Billot nousi
+hevosensa selkään lähteäkseen tarkastamaan vainioitaan, nähtiin Pitou
+jalkeilla reippaana ja huolettomana selvittelemässä räätälimestari
+Dulauroyn laskuja, joiden liitteeksi hän pani kolmenneljättä miehensä
+antamat todisteet.
+
+Mutta muuan toinenkin tuttavistamme oli tänä yönä nukkunut huonosti.
+
+Tohtori Raynal näet.
+
+Kellon käydessä kahta aamulla oli hänet herättänyt varakreivi de
+Charnyn palvelija, joka soitti ovikelloa vimmatusti.
+
+Tohtori oli mennyt itse avaamaan, kuten hänen tapansa oli, milloin
+yökelloa soitettiin.
+
+Varakreivin lakeija oli tullut noutamaan häntä hänen isäntäänsä
+kohdanneen vakavan onnettomuuden johdosta.
+
+Hän oli tuonut mukanaan toisen valmiiksi satuloidun ratsun, jotta
+tohtori Raynal voisi lähteä hetkeäkään tuhlaamatta. Tohtori pukeutui
+käden käänteessä, hyppäsi satulaan ja ratsasti täyttä laukkaa lakeijan
+ratsastaessa edellä oppaana.
+
+Mikä oli tämä tapaturma? Hän saisi sen tietää linnassa. Häntä oli
+kehoitettu ottamaan mukaansa kirurgin työaseet.
+
+Tapaturmana oli haava vasemmassa kyljessä ja naarmu oikeassa
+olkapäässä, molemmat saraan kaliberin, neljänkolmatta kaliberin kuulan
+tekemiä.
+
+Tapahtuman yksityisseikoista varakreivi ei halunnut kertoa mitään.
+
+Toinen haava, kylkeen tullut, oli vakavaa laatua, muttei sentään
+hengenvaarallinen. Kuula oli lävistänyt lihan vioittamatta jalompia
+elimiä.
+
+Toinen haava oli vallan mitätön.
+
+Kun haavat oli sidottu, tarjosi nuori mies tohtorille viittäkolmatta
+louisdoria, jotta tämä olisi puhumatta tapaturmasta.
+
+»Jos tahdotte, että minä olen vaiti», vastasi tuo kelpo tohtori,
+»on minulle maksettava tavallisen taksan mukaan, toisin sanoin yksi
+pistoli.»
+
+Ja hän otti yhden louisdorin ja antoi siitä neljätoista livreä takaisin
+varakreiville, joka turhaan tyrkytteli hänelle enempää.
+
+Se oli mahdotonta.
+
+Tohtori Raynal ilmoitti, että hän arveli kolme käyntiä välttämättömäksi
+ja että hän tulisi takaisin parin päivän perästä ja sitten taas kahden
+päivän kuluttua.
+
+Toisella käynnillään tohtori tapasi potilaan jo jalkeilla. Haavaside
+oli kiinnitetty vyöllä ja sen vuoksi varakreivi oli voinut jo
+seuraavana aamuna nousta ratsun selkään ikäänkuin mitään ei olisi
+tapahtunut. Paitsi hänen uskottua lakeijaansa ei kukaan tiennyt
+tapaturmasta mitään.
+
+Kolmannella käynnillään tohtori Raynal ei enää tavannut potilasta; hän
+oli lähtenyt. Tästä tuloksettomasta käynnistä tohtori otti palkkiokseen
+vain puoli pistolia.
+
+Tohtori Raynal oli niitä harvinaisia lääkäreitä, jotka voisivat
+salonkinsa seinälle ripustaa kuulun taulun: _Hippokrates kieltäytyy
+ottamasta vastaan Artakserkseen lahjoja_.
+
+
+
+
+XXXI
+
+Mirabeaun suuri petos
+
+
+Lukija muistanee vielä sanat, jotka Mirabeau lausui kuningattarelle,
+kun tämä lähtöhetkellä Saint-CIoudissa tarjosi hänelle kätensä
+suudeltavaksi:
+
+»Tämä suudelma, madame, pelastaa kuninkuuden!»
+
+Tämä Prometheuksen lupaus, joka oli annettu valtaistuimensa
+menettämäisillään olevalle Junolle, oli nyt toteutettava.
+
+Mirabeau oli aloittanut taistelun luottaen voimaansa ja ajattelematta,
+että niin monien varomattomien tekojen ja kolmen paljastetun
+salahankkeen jälkeen hän ryhtyi mahdottomaan kamppailuun.
+
+Mirabeau olisi kenties — ja se olisi ollutkin järkevintä — vielä jonkun
+ajan taistellut naamio kasvoilla, mutta kun hän pari päivää sen jälkeen
+kun oli tavannut kuningattaren oli menossa kansalliskokoukseen, näki
+hän kadulla paljon kansaa ja kuuli huutoja.
+
+Hän lähestyi väkijoukkoa ja tiedusteli hälinän syytä.
+
+Joukolle jaeltiin lentokirjasia.
+
+Ja tuon tuostakin kuului huuto:
+
+»Kreivi de Mirabeaun suuri petos! Kreivi de Mirabeaun suuri petos!»
+
+»Vai niin», mutisi hän ja otti taskustaan kolikon, »tuo tuntuukin
+koskevan minua. Hyvä ystävä», sanoi hän sitten lentokirjasia jakavalle
+kaupustelijalle, jolla näkyi niitä olevan tuhansia aasin kantamissa
+vasuissa ja joka siten voi siirtää myymälänsä minne halusi, »paljonko
+maksaa _Kreivi de Mirabeaun suuri petos_?»
+
+Kaupustelija katsoi Mirabeauta suoraan kasvoihin.
+
+»Herra kreivi», vastasi hän, »annan sen teille ilmaiseksi».
+
+Sitten hän lisäsi kuiskaten:
+
+»Ja lentokirjasta on painettu satatuhatta kappaletta.» Mirabeau poistui
+mietteissään.
+
+Tämä lentokirjanen annettiin hänelle ilmaiseksi!
+
+Ja kaupustelija tunsi hänet!
+
+Mutta tämä lentokirjanen oli varmaankin niitä typeriä ja vihamielisiä
+julkaisuja, joita siihen aikaan ilmestyi tuhansia.
+
+Äärimmilleen pingoitettu parjaushalu ja typeryys teki sen tuiki
+vaarattomaksi, riisti siltä kaiken arvon, päätteli Mirabeau.
+
+Hän silmäili ensimmäisiä rivejä ja kalpeni.
+
+Ensimmäisellä sivulla oli lueteltu Mirabeaun velat ja, mikä
+ihmeellistä, tämä luettelo oli oikea!
+
+Kaksisataakahdeksantuhatta frangia!
+
+Tämän luettelon jälkeen oli mainittu päivä, jolloin herra de Fontanges,
+kuningattaren almunjakaja, oli suorittanut tuon rahamäärän Mirabeaun
+velkojille.
+
+Sitten oli merkitty summa, jonka hovi maksoi hänelle kuukausittain:
+
+Kuusituhatta frangia.
+
+Ja lopuksi oli kuvaus hänen käynnistään kuningattaren luona.
+
+Se oli käsittämätöntä. Lentokirjasen nimetön tekijä ei ollut erehtynyt
+ainoassakaan numerossa; miltei saattoi väittää, ettei hän ollut
+erehtynyt ainoassa sanassakaan.
+
+Mikä hirveä, salaperäinen vihollinen, joka tunsi kenellekään
+paljastamattomat salaisuudet, vainosi häntä näin tai oikeammin vainosi
+hänessä kuninkuutta?
+
+Tuo kaupustelija, joka oli vastannut hänelle, tuntenut hänet ja
+puhutellut häntä _herra kreiviksi_, ei tuntunut hänestä ihan vieraalta.
+
+Hän pyörsi takaisin.
+
+Aasi oli yhä siellä vasuineen, joissa oli enää neljännes jäljellä,
+mutta äskeinen kaupustelija oli kateissa, toinen oli tullut hänen
+tilalleen.
+
+Tämä oli Mirabeaulle vallan tuntematon.
+
+Mutta tämäkin jakeli lentokirjasia yhtä kiihkeästi kuin hänen
+edeltäjänsä.
+
+Sattumalta tohtori Gilbert, joka miltei joka päivä käväisi
+kansalliskokouksen istunnoissa ja varsinkin milloin joku tärkeä kysymys
+oli siellä esillä, sivuutti tällöin paikan, minne kaupustelija oli
+sijoittunut.
+
+Omia ajatuksiaan hautoen ja unelmoiden tohtori ei varmaankaan olisi
+pysähtynyt tarkkaamaan tätä hälinää ja tungosta, mutta tavanomaisella
+eloisuudellaan Mirabeau astui suoraan hänen luokseen, tarttui hänen
+käteensä ja opasti hänet lentokirjasten jakajan eteen.
+
+Tämä teki Gilbertille samaa mitä muillekin, kurkotti kätensä ja sanoi:
+
+»Kansalainen, kreivi de Mirabeaun suuri petos!»
+
+Mutta kun hän näki Gilbertin, herpaantuivat hänen kielensä ja kätensä
+kuin halvaantuneina.
+
+Gilbertkin silmäili häntä, pudotti vastenmielisin elein lentokirjasen
+ja poistui sanoen:
+
+»Olettepa te ryhtynyt rumaan puuhaan, herra Beausire!»
+
+Sitten hän tarttui Mirabeaun käsivarteen ja jatkoi matkaansa
+kansalliskokoukseen, joka nykyisin piti istuntonsa maneesissa eikä enää
+arkkipiispan talossa.
+
+»Tunnetteko siis tuon miehen?» kysyi Mirabeau Gilbertiltä.
+
+»Tunnen hänet, kuten hänen laisiaan tunnetaan», vastasi Gilbert. »Hän
+on entinen kersantti, peluri, petturi, ja koska hänellä ei ollut muuta
+tehtävää, on hän ruvennut häväisijäksi.»
+
+»Ah», mutisi Mirabeau ja kohotti kätensä sille kohdalle, missä muinen
+oli ollut hänen sydämensä ja missä nyt oli hovin rahojen täyttämä
+lompakko, »jos hän häväisisi'...»
+
+Ja synkkänä tämä suuri puhuja jatkoi matkaansa.
+
+»Mitä, oletteko niin heikko filosofi, että annatte mokoman hyökkäyksen
+masentaa mielenne?» sanoi Gilbert.
+
+»Minäkö?» huudahti Mirabeau. »Ah, tohtori, ette tunne minua. Ah,
+ihmiset sanovat, että minä olen myyty, vaikka heidän pitäisi vain
+sanoa, että olen maksettu! Hyvä, huomenna minä ostan hotellin, huomenna
+hankin itselleni vaunut, hevoset, palvelijat, huomenna minulla on
+keittiömestari ja minä pidän avointa pöytää. Minäkö masentunut? Mitä
+minä välitän eilispäivän kansansuosiosta ja tämän päivän epäsuosiosta?
+Eikö minun ole tulevaisuus? Ei, tohtori, mieltäni masentaa vain
+antamani lupaus, jota en kenties voikaan pitää. Ja että hovi on
+käyttäytynyt minua kohtaan väärin tai oikeammin petollisesti. Olen
+tavannut kuningattaren... hän tuntui luottavan minuun täydellisesti...
+hetken jo uneksin — mieletöntä haavetta, kun kysymyksessä on sellainen
+nainen — hetken jo uneksin, että minusta tulisi, ei kuninkaan
+ministeri, jommoinen Richelieu oli, vaan Mazarinin lailla kuningattaren
+ministeri tai oikeammin — eikä maailman politiikalle koituisi siitä
+vahinkoa — kuningattaren rakastaja. No niin, mitä teki kuningatar?
+Samana päivänä, jolloin lähdin hänen luotansa, sain siitä selvän
+todistuksen. Hän kirjoitti Saksassa toimivalle asiamiehelleen, herra
+Flachslaudenille: 'Ilmoittakaa veljelleni Leopoldille, että noudatan
+hänen neuvoaan, että käytän hyväkseni kreivi de Mirabeaun apua, mutta
+ettei minun suhteeni häneen ole vakavaa laatua.'»
+
+»Tiedättekö sen varmasti?» kysyi Gilbert.
+
+»Varmasti, ehdottoman varmasti... Eikä siinä kaikki. Tiedättekö, mikä
+kysymys on tänään kansalliskokouksessa esillä?»
+
+»Tiedän, että on kysymys sodasta, mutta en ole oikein selvillä tämän
+sodan syistä.»
+
+»Oh, hyvä jumala», sanoi Mirabeau, »juttu on tuiki yksinkertainen!
+Koko Eurooppa on jakautunut kahteen valtaryhmään. Itävaltaa ja Venäjää
+yhtäältä, Englantia ja Preussia toisaalta kannustaa sama viha, viha
+vallankumousta kohtaan. Venäjän ja Itävallan kanta on selvä, se
+edustaa niiden yleistä mielipidettä, mutta vapaamielinen Englanti ja
+filosofinen Preussi tarvitsevat aikaa ennenkuin tekevät ratkaisevan
+päätöksen, ennenkuin siirtyvät yhdestä äärimmäisyydestä toiseen,
+ennenkuin kieltävät entisen uskonsa ja tunnustavat olevansa — niinkuin
+ne tosiasiallisesti ovatkin — vapauden vihollisia. Englanti tahollaan
+on nähnyt Brabantin ojentavan kätensä Ranskalle, mikä seikka on saanut
+sen kiirehtimään päätöksentekoa. Meidän vallankumouksemme, hyvä
+tohtori, on elinvoimainen, tarttuva, se on enempää kuin kansallinen
+vallankumous, se on ihmisyyden vallankumousta. Irlantilainen Burke,
+Saint-Omerin jesuiittojen oppilas ja Pittin leppymätön vihamies,
+on äskettäin singonnut Ranskaa vastaan julistuksen, josta Pitt
+on maksanut hänelle kauniit rahat. Englanti ei valmistele sotaa
+Ranskalle... ei, se ei uskalla vielä, mutta se luovuttaa Belgian
+keisari Leopoldille ja panee koko maailman ylösalasin haastaakseen
+riitaa liittolaisemme Espanjan kanssa. No, Ludvig kuudestoista ilmoitti
+eilen kansalliskokoukselle, että hän varusteli neljäätoista sotalaivaa
+taistelukuntoon. Siitä johtuu kansalliskokouksen tämänpäiväinen suuri
+keskustelu. Kenen tehtäviin kuuluu sodanjulistus? Siinä kysymys.
+Kuningas on jo menettänyt maan sisäisen hallinnon, kuningas on jo
+menettänyt lainkäytön; jos hän menettää vielä sodankäytön, mitä
+hänelle jää? Toisaalta — kosketelkaamme kahden kesken, hyvä tohtori,
+asiaa, josta ei uskalla puhua kamarissa — toisaalta kuningas on
+epäluulon alainen; vallankumous on edistynyt nykyiselle asteelleen —
+ja minä voin kerskua tehneeni siinä enemmän kuin kukaan muu — vain
+siten, että kuninkaan kädestä on miekka murrettu. Vaarallisin valta,
+joka hänen käsiinsä voidaan jättää, on epäilemättä sodan ratkaisu.
+No niin, uskollisena lupaukselleni minä aion vaatia, että hänelle
+jätettäisiin tämä valta, aion vaarantaa kansansuosioni, ehkä henkenikin
+ajaessani tätä vaatimusta. Aion saada hyväksytyksi asetuksen, joka
+tekee kuninkaasta voitokkaan ja voittajan. Mutta mitä tekee kuningas
+tällä hetkellä? Hän etsittää sinetinvartijalla parlamentin arkistoista
+vanhoja asetuksia, joiden nojalla käy vetoaminen valtiosäätyjen
+päätöksiä vastaan. Epäilemättä hän aikoo panna salaisen vastalauseen
+kansalliskokouksen päätöstä vastaan. Ah, tohtori Gilbert, siinäpä
+onnettomuus piileekin, siinä, että tehdään liian paljon salassa
+eikä kyllin paljon avoimesti, peittelemättä, julkisesti. Ja juuri
+siksi minä, Mirabeau — kuuletteko? — juuri siksi minä tahdon, että
+jokainen saa tietää minun olevan kuninkaan ja kuningattaren puolella,
+koska kerran olen. Sanoitte, että tämä minuun suunnattu häväistys
+hämmentää minut. Niin ei ole laita, tohtori, se hyödyttää asiaani. Minä
+tarvitsen, kuten ukkosilmakin räjähtääkseen, synkkiä pilviä ja rajuja
+tuulia. Tulkaa, tohtori, tulkaa ja te saatte olla mukana kauniissa
+istunnossa, sen takaan!»
+
+Mirabeau ei valehdellut, sillä jo maneesiin astuessaan hän sai osoittaa
+rohkeuttaan. Kaikilta tahoilta huudettiin: »Petos, kavaltaja!» Yksi
+näytti nuoraa, toinen pistoolia.
+
+Mirabeau kohautti olkapäitään kuin Jean Bart ja työnsi kyynärpäillä
+tieltä pois pahimmat tungettelijat.
+
+Huudot saattelivat häntä saliin saakka ja tuntuivat siellä herättävän
+uuden herjaustulvan. Tuskin hän oli astunut sisälle, kun sadat äänet
+huusivat: »Kas, tuolta tulee kavaltaja! Luopiopuhuja! Ostettu mies!»
+
+Barnave oli puhujalavalla. Hän puhui Mirabeauta vastaan. Mirabeau
+silmäili häntä kiinteästi.
+
+»Niin, niin», sanoi Barnave, »sinua sanotaan kavaltajaksi ja minä puhun
+nyt sinua vastaan».
+
+»Vai niin», vastasi Mirabeau, »jos sinä puhut minua vastaan, voin mennä
+Tuileries-puistoon kävelemään. Ehdin kyllä palata ennenkuin lopetat.»
+
+Ja pystypäin, uhkamielin hän kulki meluavan, sadattelevan, uhkailevan
+joukon halki, meni Feuillants-pergermälle ja sieltä Tuileries-puistoon.
+
+Suunnilleen kolmanneksen matkan päässä isolla lehtokujalla muuan nuori
+naishenkilö, kädessä rautayrtin oksa, jonka tuoksua hän hengitti, oli
+kerännyt ympärilleen joukon toisia naisia.
+
+Hänen vasemmalla puolellaan oli vapaa paikka. Mirabeau otti tuolin ja
+meni istumaan hänen viereensä.
+
+Puolet ympärillä olevista naisista nousivat ja poistuivat.
+
+Suu hymyssä Mirabeau katseli heidän poistumistaan.
+
+Nuori nainen ojensi hänelle kätensä.
+
+»Ah, paroonitar», virkkoi Mirabeau, »ettekö siis pelkää ruton
+tartuntaa?»
+
+»Hyvä kreivi», vastasi nuori nainen, »olen kuullut vakuutettavan teidän
+kallistuvan meidän puolellemme ja minä tahdon tehdä teistä meikäläisen».
+
+Mirabeau hymyili ja keskusteli kolme neljännestuntia tämän nuoren
+naisen kanssa, joka oli Anne-Louise-Germaine Necker, paroonitar de
+Stael.
+
+Kolmen neljännestunnin kuluttua hän otti esille kellonsa ja sanoi:
+
+»Ah, hyvä paroonitar, pyydän anteeksi! Barnave puhui minua vastaan.
+Hän oli puhunut jo tunnin kun minä poistuin kansalliskokouksesta.
+Minulla on ollut ilo keskustella kanssanne lähes kolme neljännestuntia.
+Vastustajani on siis puhunut kohta kaksi tuntia. Hänen puheensa on
+varmaankin jo loppumaisillaan ja minun täytyy mennä vastaamaan hänelle.»
+
+»Menkää», kehoitti paroonitar, »vastatkaa ja olkaa rohkea!»
+
+»Antakaa minulle tuo rautayrtin oksa, hyvä paroonitar, sanoi Mirabeau.
+»Se olisi onnea tuottava taikakalu.»
+
+»Varokaa, hyvä kreivi», vastasi paroonitar, »rautayrtti on surullisten
+juomauhrien kasvi».
+
+»Antakaa silti; on paikallaan somistautua kuin marttyyri, joka astuu
+arenalle.»
+
+»Mutta», intti madame de Stael, »on vaikeaa käyttäytyä sopimattomammin
+kuin kansalliskokous eilen».
+
+»Ah, paroonitar», vastasi Mirabeau, »miksi puhumme päivistä?»
+
+Ja Mirabeau otti paroonittaren käsistä rautayrtin oksan, jonka tämä
+lahjoitti hänelle epäilemättä palkkioksi kreivin viimeksi lausumasta
+sanasta. Mirabeau tervehti kohteliaasti, nousi Feuillants-pengermän
+portaille ja palasi kansalliskokoukseen.
+
+Barnave poistui paraikaa puhujalavalta koko salin huutaessa innokasta
+hyväksymistään. Hän oli pitänyt tuollaisen epämääräisen puheen, joka
+miellyttää kaikkia puolueita.
+
+Mirabeau oli tuskin ilmestynyt puhujalavalle, kun kaikilta tahoilta
+jyrähti häntä vastaan huutojen ja sadatusten ukkonen.
+
+Mutta hän kohotti jäntevän kätensä, odotti tuokion ja käyttäen
+hyväkseen hiljaisuutta, jommoisia syntyy rajuilman riehuessa ja
+väkijoukon hälistessä, hän huusi:
+
+»Tiesin hyvin, ettei ole matka pitkä Kapitoliumilta Tarpeian
+kallioille!»
+
+Niin valtava oli neron majesteetti, että tämä lause vaiensi
+yltiöpäisimmätkin.
+
+Kun Mirabeau oli saanut syntymään hiljaisuuden, oli voitto puoleksi
+taattu. Hän ehdotti, että kuninkaalle myönnettäisiin ratkaisuvalta
+sodan julistamista koskevassa kysymyksessä. Ehdotus merkitsi liiallista
+myönnytystä; se evättiin. Silloin syntyi ottelu lakiehdotuksen
+muutoksista. Koska hänet oli lyöty päätaistelussa, täytyi hänen
+valloittaa alaa osittaishyökkäyksillä. Viisi kertaa hän nousi
+puhujalavalle.
+
+Barnave oli puhunut kaksi tuntia. Monin ottein Mirabeau puhui yhteensä
+kolme tuntia. Lopulta hänen onnistui saada kansalliskokous päättämään:
+
+Kuninkaalla oli oikeus johtaa sodan valmisteluja ja varusteluja
+mielensä mukaan. Hänen tuli esittää kansalliskokoukselle sodat, joihin
+hän aikoi ryhtyä. Kansalliskokous ei panisi täytäntöön sodanjulistusta,
+ennenkuin kuningas hyväksyisi sen.
+
+Mitä hän olisikaan saanut aikaan, ellei olisi ollut sitä pikku
+lentokirjasta, jota aluksi muuan tuntematon kaupustelija ja sitten
+herra Beausire olivat jaelleet ilmaiseksi ja jonka otsikkona oli, kuten
+muistamme, _Kreivi de Mirabeaun suuri petos_?
+
+Poistuessaan istuntosalista Mirabeau oli tulla revityksi palasiksi.
+
+Barnavea sitä vastoin kannettiin riemukulussa.
+
+Barnave-parka, kaukana ei ole päivä, jolloin sinä vuorostasi saat
+kuulla huudettavan:
+
+»Barnaven suuri petos!»
+
+
+
+
+XXXII
+
+Elämäneliksiiri
+
+
+Mirabeau lähti kansalliskokouksesta ylpein katsein ja pystypäin. Niin
+kauan kuin mahtava taistelija uhmasi vaaraa, ajatteli hän vain tuota
+vaaraa eikä voimiaan.
+
+Hän oli kuin Saksin marsalkka Fontenayn taistelussa: uupuneena ja
+sairaana hän istui satulassa koko päivän lujempana kuin armeijansa
+urhein soturi, mutta kun Englannin armeija oli saatu hajalle, kun
+viimeisen tykinlaukauksen savupilvi hyvästeli englantilaisten pakoa,
+lyyhistyi hän hervottomana taistotanterelle, jonka hän oli vallannut.
+
+Samoin oli laita Mirabeaun.
+
+Kotiuduttuaan hän heittäytyi pielusten sekaan, kukkien pariin.
+
+Mirabeaulla oli kaksi intohimoa: naiset ja kukat.
+
+Istuntokauden aikana hänen terveytensä oli muuten huomattavasti
+huonontunut. Vaikka hänellä olikin voimakas ruumiinrakenne ja luja
+tahto, oli vaino ja vankeus jäytänyt hänen henkistä ja ruumiillista
+vointiaan niin ankarasti, ettei hän ollut milloinkaan ollut ihan terve.
+
+Niin kauan kuin ihminen on nuori, tottelee elimistö tahtoa, se on
+valmis noudattamaan ensimmäistä aivojen antamaa käskyä, toimii miltei
+yhtaikaa ja vastaan inttämättä sitä ohjaavan tahdon mukaan. Mutta
+mitä iäkkäämmäksi ihminen tulee, sitä mukaa elimetkin palvelijan
+lailla, joka kyllä vielä tottelee, mutta jota pitkä palvelusaika on
+hemmoitellut, elimetkin niin sanoaksemme tekevät omia huomautuksiaan ja
+usein vasta rasittavan kiistan jälkeen saa ne taipumaan.
+
+Mirabeau oli juuri siinä iässä. Saadakseen elimensä toimimaan yhtä
+ripeästi kuin ennenkin täytyi hänen vihastua ja vain tiukka kiukku pani
+nämä väsyneet, kolottavat palvelijat liikkeelle.
+
+Tällä kerralla hän tunsi itsensä tavallista sairaammaksi ja hän
+vastusteli vain heikosti, kun palvelija puhui lähtevänsä hakemaan
+lääkäriä. Tällöin kuului ovikello soivan ja tohtori Gilbert opastettiin
+hänen luoksensa.
+
+Mirabeau ojensi tohtorille kätensä ja veti hänet viereensä pieluksille
+lehtien ja kukkien sekaan.
+
+»No niin, hyvä kreivi», virkkoi Gilbert, »en halunnut mennä kotiin
+poikkeamatta onnittelemaan teitä. Olitte luvannut voiton, olette
+saavuttanut enemmän, olette kilvoitellut riemuvoiton.»
+
+»Niinpä kyllä, mutta kuten huomaatte, se on ollut Pyrrhoksen voitto.
+Toinen sellainen voitto, hyvä tohtori, ja minä olen hukassa!»
+
+Gilbert silmäili Mirabeauta.
+
+»Tosiaankin, näytätte sairaalta», sanoi hän.
+
+Mirabeau kohautti olkapäitään.
+
+»Se merkitsee, että minun työmaallani olisi joku toinen kuollut jo sata
+kertaa», virkkoi hän. »Minulla on kaksi yksityissihteeriä ja molemmat
+ovat nääntymäisillään, etenkin Pellinc, jonka tehtävänä on kirjoittaa
+puhtaaksi töherrystäni ja jota ilman en tule toimeen, koska vain hän
+pystyy lukemaan kirjoitustani ja ymmärtämään minua. Pellinc on ollut
+kolme päivää vuoteenomana. Tohtori, määrätkää siis minulle lääkettä,
+jonka ei tarvitse pidentää elämää, mutta joka antaa minulle voimaa niin
+kauan kun vielä elän.»
+
+»Mitä tässä voi tehdä?» vastasi Gilbert koeteltuaan sairaan valtimoa.
+»Mitä voi neuvoa sellaiselle ruumiinrakenteelle kuin teidän on? Voiko
+määrätä lepoa miehelle, joka saa pääasiallisimman voimansa juuri
+liikunnosta? Kohtuutta nerolle, joka kasvaa hurjistelujen pyörteessä!
+Jos minä määrään karkoitettavaksi huoneestanne nämä kukat ja kasvit,
+jotka päivällä kehittävät happea ja yöllä hiilihappoa, niin te
+kärsisitte vieläkin enemmän niiden poissaolosta kuin nyt kärsitte
+niiden läheisyydestä, sillä hermostonne kaipaa kukkia. Jos kehoittaisin
+teitä tekemään naisille samaa mitä kukillekin, karkoittamaan ne
+luotanne etenkin öiksi, niin te vastaisitte, että mieluummin
+kuolette... Eläkää siis, hyvä kreivi, vanhojen tottumustenne mukaan,
+mutta valitkaa itsellenne tuoksuttomat kukat ja naiset, joita ette
+rakasta intohimoisesti.»
+
+»Ah, hyvä tohtori, jälkimäisessä tapauksessa olen täydellisesti teidän
+kannallanne. Intohimoinen rakkaus on maksanut minulle liian paljon
+aloittaakseni uudelleen. Kolmivuotinen vankeus, kuolemantuomio,
+rakastamani naisen itsemurha ‒ hän surmasi itsensä toisen takia eikä
+minun — ovat parantaneet minut senluontoisesta rakkaudesta. Kuten
+taannoin teille sanoin, olen hetken aikaa uneksinut jostakin suuresta,
+Elisabetin ja Essexin kreivin, Itävallan Annan ja Mazarinin, Katarina
+toisen ja Potemkinin välisistä suhteista, mutta se oli vain haavetta.
+Mitä arvelette? En ole nähnyt häntä toistamiseen, sitä naista, jonka
+hyväksi taistelen, enkä nähne häntä enää milloinkaan... Tiedättekö,
+Gilbert, ei ole viiltävämpää kidutusta kuin on tunne siitä, että osaisi
+luoda valtavia suunnitelmia, pitää pystyssä kuninkuutta, hankkia
+jääville voiton ja tuhota viholliset ja tuntea itsessään, että ilkeä
+sattuma, kohtalonoikku riistää kaiken tämän käsistä! Voi, kuinka
+saankaan sovittaa nuoruuteni hullutuksia ja kuinka ne saavatkaan
+sovittaa itsensä! Mutta miksi he oikeastaan epäilevät minua? Puhumatta
+parista kolmesta tapauksesta, jolloin he pakottivat minut äärimmäisiin
+tekoihin ja jolloin minun täytyi iskeä, jotta he tuntisivat iskuni
+voiman, enkö ole ollut täydellisesti heidän puolellaan, alusta loppuun
+saakka? Enkö puoltanut rajatonta veto-oikeutta Neckern kannattaessa
+rajoitettua? Enkö ollut elokuun neljännen päivän päätöstä vastaan,
+jota en edes ollut tekemässä ja joka riisti aatelistolta kaikki
+etuoikeudet? Enkö vastustanut kansalaisoikeuksien julistusta, en siksi,
+että olisin halunnut tehdä niihin muutoksia, vaan koska mielestäni
+ei vielä ollut aika niitä julkaista? Enkö tänäänkin edistänyt heidän
+asiaansa paremmin kuin he olivat toivoneetkaan? Enkö taistellut,
+kunniani, kansansuosion, henkeni uhalla heille parempia tuloksia kuin
+mihin joku toinen, olipa hän ministeri tai prinssi, olisi pystynyt?
+Ja kun ajattelen — harkitkaa tarkoin mitä nyt sanon teille, te suuri
+filosofi, sillä kuninkuuden tuho ehkä sisältyy siihen seikkaan — kun
+ajattelen, että minun täytyy pitää suurena suosionosoituksena, jos
+pääsen tapaamaan kuningatarta, niin suurena, että olen nähnyt hänet
+vain yhden ainoan kerran, kun ajattelen, että jos isäni ei olisi
+kuollut Bastiljin valtauspäivän aattona ja jos olosuhteet eivät olisi
+estäneet minua esiintymästä julkisesti paria päivää myöhemmin eli
+päivänä, jolloin Lafayette nimitettiin kansalliskaartin päälliköksi
+ja Bailly Pariisin pormestariksi, olisi minut nimitetty pormestariksi
+Baillyn asemasta! Ah, tilanne olisi silloin muuttunut vallan toiseksi!
+Kuninkaan olisi täytynyt heti asettua yhteyteen kanssani. Minä olisin
+innoittanut hänet omaksumaan toiset aatteet kuin ovat ne, joiden mukaan
+hän yrittää hallita kaupunkia, jonka kohdussa vallankumous sikiää. Minä
+olisin saanut hänen luottamuksensa. Minä olisin, ennenkuin paha olisi
+liian syvälle juurtunut, pannut hänet ryhtymään toimenpiteihin, jotka
+olisivat turvanneet aseman. Nyt sen sijaan olen vain yksinkertainen
+kansanedustaja, epäilty, kadehdittu, pelätty, vihattu, loitolla
+kuninkaasta ja kuningattaren silmissä häväisty mies! Uskotteko,
+tohtori, että nähdessään minut Saint-Cloudissa hän kalpeni? No, se
+onkin luonnollista, sillä eikö hänelle ole uskoteltu minun järjestäneen
+lokakuun viidennen ja kuudennen päivän tapahtumat? No niin, viime
+vuonna olisin tehnyt kaikki, mitä minua on estetty tekemästä, mutta
+nyt, ah, nyt!... minä pelkään, että on myöhäistä koettaa pelastaa
+kuninkuutta ja omaa henkeäni!»
+
+Ja kasvoilla syvän tuskan ilme Mirabeau raastoi molemmin käsin
+rintaansa.
+
+»Onko teillä tuskia, kreivi?» kysyi Gilbert.
+
+»Tuskat kuin kadotetulla! Kunniani kautta, joinakin päivinä uskon, että
+arsenikilla, tehdään ruumiilleni samaa mitä panettelulla moraliselle
+olemukselleni... Uskotteko te Borgian myrkkyyn, Pérousen _aqua
+tofanaan_ ja Lavoisinin jauheeseen, tohtori?» kysyi Mirabeau hymyillen.
+
+»En, mutta minä uskon tähän palavaan säilään, joka polttaa oman
+huotransa, ja tähän lamppuun, jonka laajennut liekki särkee lasin.»
+
+Gilbert otti taskustaan pienen kristallipullon, jossa oli parin
+sormustimen verta vihertävää nestettä.
+
+»Kuulkaas, kreivi, nyt teemme pienen kokeen.»
+
+»Minkälaisen sitten?» kysäisi Mirabeau ja silmäili uteliaana pulloa.
+
+»Muuan ystävä, jonka toivoisin olevan teidänkin ystävänne ja joka on
+syvästi perehtynyt luonnontieteisiin, vieläpä omien väitteittensä
+mukaan myöskin salaoppeihin, neuvoi minulle tämän lääkkeen tehokkaana
+vastamyrkkynä, yleislääkkeenä, jonkunlaisena elämäneliksiirinä. Usein
+kun minut valtaa se synkkä mieliala, joka naapurimme englantilaiset
+vie ärtyisyyteen, sappitautiin, joskus kuolemaankin, olen nauttinut
+muutaman pisaran tätä nestettä, ja minun täytyy sanoa, että vaikutus on
+alati ollut nopea ja elähdyttävä. Haluatteko maistaa sitä?»
+
+»Teidän kädestänne, kunnon tohtori, otan vaikka myrkkymaljan, saati
+elämäneliksiirin. Tarvitseeko sitä miedontaa vai voiko sen juoda
+puhtaana?»
+
+»Ei voi, sillä tämä on kovin väkevää. Pyytäkää palvelijaa tuomaan tänne
+lusikassa hiukan viinaa tai spriitä.»
+
+»Hitossa! Spriitä tai viinaa miedontamaan lääkettänne? Mutta sehän
+on siis oikeaa tulilientä. En ole tiennyt kenenkään juoneen sitä sen
+jälkeen kun Prometheus vuodatti sitä ihmissuvun kantaisän suuhun.
+Pelkään, ettei kamaripalvelijani löydä talosta pisaraakaan viinaa,
+sillä minä en ole Pitt, en hae kaunopuheisuutta siitä.»
+
+Mutta jonkun torin perästä palvelija toi kun toikin lusikalla viisi
+kuusi pisaraa viinaa.
+
+Gilbert tiputti tähän viinaan yhtä monta pisaraa pullonestettä. Siinä
+silmänräpäyksessä yhtyneet nesteet saivat absintin värin. Mirabeau otti
+lusikan ja joi sen sisällyksen.
+
+»Totisesti, tohtori», sanoi hän Gilbertille, »teitte oikein, kun
+puhuitte lääkkeenne väkevyydestä. Tuntuu tarkalleen siltä kuin olisin
+niellyt salaman.»
+
+Gilbert hymyili ja odotti tyynesti.
+
+Mirabeau oli hetken kuin näiden parin kolmen tulipisaran tainnuttuina:
+pää oli painunut rinnalle, käsi oli rennosti vatsalla. Mutta sitten hän
+kohotti äkkiä päänsä ja sanoi:
+
+»Ah, tohtori, annoitte minun tosiaankin maistaa elämäneliksiiriä!»
+
+Hän nousi, hengitti syvään; kirkkain otsin ja kädet ojennettuina hän
+huudahti:
+
+»Horjukoon vain valtaistuin, nyt tunnen itseni voimakkaaksi sitä
+tukemaan!»
+
+Gilbert hymyili.
+
+»Voitteko nyt siis paremmin?» kysyi hän.
+
+»Tohtori», virkkoi Mirabeau, »sanokaa, mistä tätä lääkettä saa ostaa,
+ja vaikka minun pitäisi maksaa jokaisesta pisarasta sen kokoinen
+timantti ja vaikka minun täytyisi luopua kaikesta muusta ylellisyydestä
+tämän elämänvoiman ylellisyyden takia, niin takaan teille, että
+hankin itselleni tätä tulijuomaa, ja silloin, silloin pidän itseäni
+voittamattomana.»
+
+»Kreivi», sanoi Gilbert, »luvatkaa, ettette ota tätä lääkettä useammin
+kuin kahdesti viikossa ja ettette koeta hankkia sitä muualta kuin
+minulta, ja tämä pullo on teidän».
+
+»Antakaa», vastasi Mirabeau, »lupaan kaikki mitä haluatte».
+
+»Kas tässä», sanoi Gilbert. »Mutta siinä ei ole vielä kaikki. Tehän
+sanoitte hankkivanne hevoset ja vaunut vai kuinka?»
+
+»Niin on».
+
+»No hyvä, lähtekää maaseudulle. Nämä kukat turmelevat huoneenne ilman,
+mutta ne puhdistavat jonkun puutarhan ilman. Päivittäinen matka maalta
+Pariisiin ja päinvastoin on teille terveellistä. Valitkaa, mikäli
+mahdollista, joku paikka mäenrinteellä, metsästä tai joen varrelta,
+Bellevuesta, Saint-Germainista tai Argenteuilista.»
+
+»Argenteuilista!» huudahti Mirabeau. »Minä olenkin lähettänyt
+palvelijani hakemaan sopivaa maaseutuasuntoa. Teisch, etkö ole sanonut
+löytäneesi jostakin asunnon, joka sopii minulle?»
+
+»Kyllä olen, herra kreivi», vastasi palvelija, joka oli avustanut
+Gilbertiä tämän valmistaessa lääkettä. »Olen löytänyt ihanan asunnon.
+Toverini Fritz suositteli sitä. Hän on kaikesta päättäen asunut siinä
+isäntänsä, jonkun ulkomaalaisen pankkimiehen, kanssa. Talo on nyt
+vapaa, ja herra kreivi voi mennä sinne milloin tahansa.»
+
+»Missä päin se asunto on?»
+
+»Lähellä Argenteuilia. Sitä sanotaan Marais-linnaksi.»
+
+»Oh, tunnen paikan», sanoi Mirabeau, »erinomaisen hyvin, Teisch.
+»Kun isäni karkoitti minut pois luotansa kirouksin ja kepiniskuin...
+Tiedättehän, tohtori, että isäni asui Argenteuilissa?»
+
+»Tiedän.»
+
+»No niin, kun hän oli karkoittanut minut kotoa, harhailin usein sen
+kauniin rakennuksen lähettyvillä ja sanoin itsekseni Horatiuksen
+lailla — suokaa anteeksi, jos sitaattini on väärä — _O rus, quando te
+aspiciam_?»
+
+»No nyt, hyvä kreivi, on aika toteuttaa unelmanne. Lähtekää, menkää
+Marais-linnaan, siirtäkää sinne taloutenne ja palvelijanne... mitä
+pikemmin, sitä parempi.»
+
+Mirabeau tuumi hetken ja sanoi sitten Gilbertille:
+
+»Kuulkaa, hyvä tohtori, velvollisuutenne on vaalia sairasta, jonka
+olette parantanut. Kello on vasta viisi, meillä on kaunis vuodenaika ja
+iltaa pitkälle. Nouskaamme vaunuihin ja ajakaamme Argenteuiliin.»
+
+»Olkoon menneeksi», vastasi Gilbert. »Lähtekäämme Argenteuiliin. Kun
+kerran on ryhtynyt hoitamaan niin kallisarvoista terveyttä kuin teidän
+on, täytyy koetella kaikkia keinoja. Menkäämme siis katsomaan vastaista
+maalaisasuntoanne.»
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73892 ***