As captured January 14, 2025

1 files changed, 10414 insertions, 10414 deletions

diff --git a/74107-0.txt b/74107-0.txt
index b5db307..8b85e54 100644
--- a/74107-0.txt
+++ b/74107-0.txt
@@ -1,10414 +1,10414 @@
-

-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74107 ***

-

-

-

-

-

-RIIVAAJAT III

-

-Romaani

-

-

-Kirj.

-

-F. M. DOSTOJEVSKI

-

-

-Suomentanut

-

-Ida Pekari

-

-

-

-

-

-Helsingissä,

-Kustannusosakeyhtiö Otava,

-1928.

-

-

-

-

-

-

-KOLMAS OSA.

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-    I. Juhlan alku.

-   II. Juhlan loppu.

-  III. Loppuuneletty romaani.

-   IV. Viimeinen päätös.

-    V. Matkailija.

-   VI. Vaivalloinen työ.

-  VII. Stepan Trofimovitšin viimeinen retki.

- VIII. Jälkilause.

-

-

-

-

-ENSIMMÄINEN LUKU.

-

-Juhlan alku.

-

-

-

-I.

-

-

-Juhla vietettiin huolimatta kaikista niistä väärinkäsityksistä, joita

-špigulinilaisten päivä oli aiheuttanut. Luulenpa melkein, että vaikka

-Lembke olisi sinä samana yönä kuollut, niin sittenkin tuo juhla

-olisi pidetty aamulla, — niin paljon jotakin aivan erikoista Julija

-Mihailovna oli siihen kytkenyt. Voi, aivan viime hetkeen saakka hän

-oli kuin sokeudella lyöty eikä vähääkään ymmärtänyt seurapiirimme

-mielialaa. Oikeastaan ei kukaan uskonut, että juhlapäivä sujuisi ilman

-joitakin suuren suuria häiriöitä, ilman jotakin selvittävää »tapausta»,

-kuten muutamat ennustivat jo edeltäkäsin mielihyvästä hykerrellen.

-Monet tosin koettivat esiintyä otsa rypyssä ja ylen tärkeän näköisinä,

-mutta, yleensä puhuen, venäläisiähän ei mikään saata niin hyvälle

-tuulelle kuin yleisestä skandaalista johtuva sekasorto. Meillä oli

-tosin syytä odottaa jotakin vakavampaakin, eikä se johtunut pelkästään

-häväistysjutun janosta: ilmassa oli jotakin hermostuttavaa, jotakin

-toivottoman pahaaennustavaa. Näytti siltä, että kaikki, koko elämä,

-ikävystytti kauheasti. Syntyi jonkinlaista yleistä, epämääräistä

-kyynillisyyttä, jota yritettiin ylläpitää väkisin, aivan kuin tahallaan

-olisi tahdottu pingoittaa sitä äärimmilleen. Vain naiset tiesivät, mitä

-tekivät, ja hekin vain sikäli, mikäli oli kysymys eräästä asiasta,

-nimittäin auttamattomasta vihamielisyydestä Julija Mihailovnaa kohtaan.

-Tässä kohdin kaikki naisten johtamat suunnat yhtyivät. Ja tämä raukka

-itse ei sitä vähääkään aavistanut. Aivan viime hetkeen saakka hän oli

-täysin varma siitä, että hän oli »suosion ympäröimä» ja että häntä

-kohtaan oltiin yhä vielä »fanaattisen vilpittömiä».

-

-Mainitsin jo siitä, että meille oli saapunut jos jonkinlaista väkeä.

-Epäröimisen sekavina aikoina sekä siirryttäessä ajanjaksosta toiseen

-kaikkialle ilmestyy aina eräänlaisia ihmistyyppejä. En puhu nyt

-niistä niin sanotuista »ensirivin miehistä», jotka aina koettavat

-pyrkiä muita edelle (se on heidän päähuolensa) ja joilla aina on mitä

-typerin, mutta kuitenkin enemmän tai vähemmän selvä päämäärä. En puhu

-niistä, vaan ainoastaan ihmishylkiöistä. Kaikkina liikehtimisten

-aikakausina kohoaa pinnalle tämä hylkiöjoukko, jollainen on olemassa

-jokaisessa yhteiskunnassa, eikä sillä ole minkäänlaista päämäärää,

-ei edes ajatuksen hiventä. Se on vain puuhailevinaan kaikesta

-voimastaan ja ilmaisevinaan rauhattomuutta sekä kärsimättömyyttä.

-Tämä hylkiöjoukko joutuu kuitenkin melkein aina aivan tietämättään

-juuri niiden samaisten »ensirivin miesten», pienen valiojoukon

-ohjattavaksi, sen joukon, joka toimii päämäärästään tietoisena

-ja ohjailee roskaväkeä mielensä mukaan, jollei se itse myös ole

-kokoonpantu aivan tylsämielisistä, mikä ei suinkaan ole harvinaista.

-Meilläkin väitetään nyt, kun kaikki on ohi, että Pjotr Stepanovitšia

-johti Internationalepahainen, Pjotr Stepanovitš taas johti Julija

-Mihailovnaa, ja tämä taas hänen käskystänsä koko muuta roskaväkeä.

-Meidän kaikkein edustavin järkimiehemme ihmettelevät nyt suorastaan

-itseänsä: mitenkä he saattoivatkin noin hölmistyä? Millaista tämä

-sekasorron aika oikein oli ja mistä ja mihin silloin oikeastaan

-oltiin siirtymässä? — Sitä en tiedä minä, ja tuskin sitä tietänee

-kukaan muukaan, — niin luulen, — jos sitä ehkä eivät tietäisi jotkut

-aivan syrjäiset henkilöt. Ja kuitenkin mitä mitättömimmät pikkusielut

-saivat yht'äkkiä ylivallan, alkoivat äänekkäästi arvostella kaikkea

-pyhää, vaikka eivät aikaisemmin uskaltaneet edes suutansa avata,

-ja »ensirivin miehet» taas, jotka tähän saakka olivat onnellisesti

-kyenneet pitämään itseänsä etunenässä, olivat nyt vaiti ja alkoivat

-kuunnella näitä toisia. Olipa sellaisiakin, jotka mitä häpeällisimmin

-vain nauraa hihittivät myötämielisesti. Niitä oli jonkinlaisia

-Ljamšineita, Teljatnikoveja, Tentetnikov-tilanomistajia, räkänokkaisia

-Radištšev-kotikasvatteja, surumielisesti, mutta röyhkeästi hymyileviä

-juutalaispahaisia, ääneen hohottajia, kaupunkiimme poikenneita

-matkailijoita, pääkaupunkilaissuuntaisia runoilijoita, joilla vastoin

-yleistä suuntaa ja vastoin omaa kykyänsä oli lammasnahkaturkit

-yllä ja rasvanahkasaappaat jaloissa, majureita ja everstejä, jotka

-kevytmielisesti pilkkasivat omaa kutsumustansa ja olivat valmiit

-viipymättä, yhden ainoan ruplan vuoksi, jättämään miekkansa ja

-livahtamaan jonnekin rautatienkirjureiksi; kenraaleja, joista oli

-tullut asianajajia, kehittyneitä sovittajia [tarkoitetaan lakimiehiä,

-joita käytettiin sovittajina talonpoikain ja tilanomistajien välisissä

-riidoissa. Suom. huom.], kehityskykyisiä pikkukauppiaita, lukemattomia

-seminaarilaisia, naisia, jotka harrastivat naiskysymystä, — miten

-kaikki nämä saattoivatkin meillä yht'äkkiä nousta pinnalle? Ja minkä

-pinnalle? — Klubin, arvossapidettyjen virkamiesten, puujalkakenraalien,

-järkähtämättömän ankaran ja luotaantorjuvan naisseurapiirimme

-yläpuolelle. Koska itse Varvara Petrovnakin aina siihen asti, jolloin

-tapahtui tuo hänen poikaansa koskeva katastrofi, oli melkeinpä

-juoksutytön asemassa tuon roskaväen keskellä, niin eikö meidän muille

-minervoillemme silloin oikeastaan voi jo antaa kokonaan anteeksi tuota

-heidän silloista typeröitymistään. Nyt jälkeenpäin, kuten jo sanoin,

-syytetään kaikesta Internationale-pahaista.

-

-Tämä ajatus juurtui niin syvälle, että tapahtuman johdosta

-paikkakunnalle saapuneille vieraillekin se esitettiin tässä

-valossa. Aivan äsken tuli muudan neuvosmies Kubrikovkin, joka on jo

-kuudenkymmenenkahden vuoden ikäinen ja jolla on kaulassa kannettava

-Stanislavin kunniamerkki, ja ilmoitti aivan vakavissaan olleensa

-epäilemättä ainakin kolmisen kuukautta Internationale-pahaisen

-vaikutuksen alaisena. Mutta kun — tosin kaikin puolin kunnioittavasti

-suhtautuen hänen korkeaan ikäänsä sekä hänen ansioihinsa — pyydettiin

-häntä selittämään hieman tarkemmin, niin hän, vaikka ei voinutkaan

-esittää mitään muita todisteita, kuin että hän »kaikilla vaistoillaan

-oli sen tuntenut», kuitenkin pysyi lujasti siinä, mitä oli ilmaissut,

-niin ettei katsottu voitavan kuulustella häntä enää sen enempää.

-

-Toistan vielä kerran! Oli meillä sentään pienehkö ryhmä hieman

-varovaisempiakin, jotka jo aivan alussa erottautuivat muista ja

-sulkeutuivat lukkojen taakse. Mutta voiko mikään lukko pitää luonnon

-lakeja vastaan? Mitä varovaisimmissakin perheissä sattuu kasvamaan

-nuoria neitoja, joille on välttämätöntä päästä joskus hieman

-karkeloimaan. Eikä näidenkään perheiden siis auttanut muu kuin merkitä

-nimensä kotiopettajatar-listalle. Tanssiaisista piti tulla loistavat,

-vertaansa vailla olevat. Kerrottiin suorastaan meitä: mainittiin meille

-poikenneista lornjeteilla leikittelevistä ruhtinaista, kymmenestä juhla

-airuesta, jotka kaikki olivat nuoria teikareita ja joiden vasen olka

-oli oleva nauhan peitossa; puhuttiin pietarilaisista johtomiehistä,

-siitä, että Karmazinov oli, saadakseen keräyksen tuottamaan

-enemmän, lupautunut esittämään »Merci'nsä» meidän kuvernementtimme

-kotiopettajattaren puvussa, puhuttiin siitä, että esitetään

-»kirjallisuuden kadrilli» pukutanssiesityksenä ja että jokaisen puvun

-tulee esittää jotakin määrättyä kirjallisuussuuntaa. Lopuksi oli

-karkeloiva myös jonkinlainen »rehellinen venäläinen ajatus», — jonka

-piti olla todella uutuus. Saattoiko mitenkään olla ottamatta osaa

-sellaiseen? Kaikki merkitsivät tietenkin nimensä osanottolistalle.

-

-

-

-II.

-

-

-Juhlapäivän ohjelma oli jaettu kahteen osaan; keskipäivällä,

-noin kahdestatoista suunnilleen kello neljään, aiottiin pitää

-kirjallisuusmatinea, ja tanssiaisten oli määrä alkaa kello kymmeneltä

-illalla, ja niiden tuli kestää aina myöhään yöhön. Mutta jo itse tässä

-järjestelyssä piili epäjärjestyksen ituja. Ensinnäkin, yleisöön oli

-vahvasti juurtunut käsitys, että tarjoiltaisiin myös aamiaista heti

-matinean jälkeen, ehkäpä jo sen aikanakin, nimenomaan sitä varten

-järjestetyllä väliajalla, — aamiaisen tuli tietysti olla ilmainen,

-sekin oli oleva ohjelmanumero, ja itsestään oli selvää, että se

-tarjoiltaisiin samppanjan kera. Pääsylipun suunnaton hinta (3 ruplaa)

-oli aiheuttanut tämän huhun juurtumisen. »Enhän sentään aivan turhan

-vuoksi olisi merkinnyt listaan nimeäni. Kun kerran järjestetään

-vuorokauden kestävät juhlat, niin sopii silloin syöttääkin. Ihmisten

-tulee nälkä», kas näin meillä arveltiin. Täytyy tunnustaa, että Julija

-Mihailovna itsehän se kevytmielisyydessään oli tätä turmiollista huhua

-juurruttanut. Noin kuukausi sitten hän oli suuren suunnitelmansa

-innoittamana laverrellut juhlasta jokaiselle vastaantulevalle, olipa

-lähettänyt erääseen pääkaupungin sanomalehteen jo uutisen siitäkin,

-»että aiottiin pitää runsaasti maljapuheita». Nämä puheethan ne

-erikoisesti mairittelivatkin hänen kunnianhimoaan: hän aikoi nimittäin

-itsekin puhua ja odotellessaan yritteli sepitellä puheita jo edeltä

-käsin. Niiden oli määrä tehdä selkoa meidän päätarkoituksestamme

-(mutta mistä? — lyönpä vetoa siitä, että tuo raukka ei saanut

-ainoatakaan puhetta sepitetyksi) ja päästä maaseutukirjeiden

-muodossa pääkaupunkilaisten lehtien palstoille, saada ylin esivalta

-liikutetuksi ja tenhotuksi, ja sen jälkeen oli niiden määrä päästä

-leviämään kaikkialle maaseudulle, jossa ne herättäisivät ihmettelyä

-ja jäljittelyä. Mutta eihän puheita voinut pitää ilman samppanjaa, ja

-kun taas samppanjaa ei mitenkään saattanut juoda tyhjään vatsaan, niin

-oli itsestään selvää, että sitä ennen täytyi myös syödä aamiaista.

-Myöhemmin, kun hänen toimestaan saatiin kokoon toimikunta ja asiaan

-alettiin suhtautua vakavammin, hänelle todistettiin täysin selvästi,

-että jos kerran suunniteltiin pitoja, niin kotiopettajattarien hyväksi

-oli jäävä lopulta sangen vähän, vaikkapa keräys tuottaisikin yli

-odotusten. Kysymyksestä voitiin selvitä siis vain kahta eri tietä: joko

-pitämällä Belsasarin pidot ja siihen kuuluvat maljapuheet, jolloin

-kotiopettajatarten hyväksi jäisi vain noin yhdeksänsataa ruplaa,

-tai — saataisiin kokoon huomattava summa ja juhla pidettäisiin vain

-muodon vuoksi. Tämä toimikunta peloitteli muuten vain tahallaan,

-ja itse asiassa se oli jo keksinyt kolmannenkin ratkaisun, joka

-sovittaisi mielet ja joka samalla oli järkevä: ehdotettiin näet

-vietettäväksi aivan kunnollinen juhla joka suhteessa, mutta kuitenkin

-ilman samppanjaa, ja tällä tavoin jäisi vielä sangen, huomattava

-summa jäljelle, paljon enemmän kuin yhdeksänsataa ruplaa. Mutta

-Julija Mihailovna ei suostunut tähänkään. Hänen luonteensa oli kerta

-kaikkiaan sellainen, se halveksi poroporvarimaista keskinkertaisuutta.

-Hän päätti heti jyrkästi, että jos edellinen ajatus ei ollut

-toteutettavissa, niin oli viipymättä ja kokonaan heittäydyttävä

-vastakkaiseen äärimmäisyyteen, se on, oli saatava toimeen sellainen

-keräys, että se herättäisi kaikissa muissa kuvernementeissa kateutta.

-»Onhan yleisön lopultakin käsitettävä»,—näin hän lopetti hehkuvan

-innostuneen puheensa toimikunnan istunnossa, — »että on verrattoman

-paljon ylevämpää saavuttaa yleisinhimilliset tarkoitusperät luopumalla

-hetkellisistä ruumiin nautinnoista, että juhlahan on oikeastaan vain

-suuren aatteen ilmaus, ja sen vuoksi kaikkien on tyytyminen mitä

-yksinkertaisimpiin saksalaismallisiin pikkutanssiaisiin, joiden

-olisi määrä olla vain jonkinlainen allegoria, jos nyt mitenkään ei

-voinut tulla toimeen ilman tuollaisia typeriä tanssiaisia!» — Siinä

-määrin hän oli näihin tanssiaisiin jo suuttunut. Mutta kuitenkin

-hänet saatiin sentään rauhoittumaan. Silloinhan sitä olikin yht'äkkiä

-keksitty ja ehdotettu tuo »kirjallisuuden kadrillikin» ja monet muut

-esteettiset pikku päähänpistot, joiden oli määrä korvata ruumiin

-nautintoja. Tällöin oli Karmazinovkin lopullisesti suostunut lausumaan

-»Merci'nsä» (näihin asti hän oli aina kursaillen kieltäytynyt), ja

-tämän tarkoituksena oli hävittää meidän hillittömän yleisömme mielistä

-koko syömisen aate. Näin saatiin kuitenkin tanssiaiset pysymään mitä

-suurenmoisimpana juhlatilaisuutena, vaikkakaan ei enää aivan samaan

-tapaan kuin aikaisemmin oli ajateltu. Mutta että ei sentään olisi

-kaiken aikaa tuijotettu vain yksinomaan pilviin, niin päätettiin, että

-juhlan alkaessa tarjoiltaisiin teetä sitruunan ja pyöreiden teeleipien

-kera, sen jälkeen virvokkeita sekä lopulta oikein jäätelöä, mutta siinä

-kaikki. Niitä varten taas, jotka välttämättä sekä aina ja kaikkialla

-tuntevat nälkää ja erikoisesti janoa, voisi huonerivin päähän järjestää

-erikoisen ravintolan, josta ottaisi huolehtiaksensa Prohorytš

-(klubin pääkokki), ja hän saisi sieltä erikoisesta maksusta tarjota

-mitä tahansa, — tietenkin vain juhlan toimikunnan ankaran valvonnan

-alaisena, — ja tästä olisi laadittava salin oveen tiedonanto, jossa

-myös mainittaisiin, että ravintolapuoli ei sisältynyt ohjelmaan. Mutta

-samalla päätettiin kuitenkin, että ravintolaa ei järjestettäisikään,

-jotta esityksiä ei häirittäisi, siitäkin huolimatta, että oli määrä

-järjestää ravintola viidenteen huoneeseen, laskien valkoisesta

-salista, jossa Karmazinov oli suostunut lausumaan »Merci'nsä». Sille

-uteliaisuudelle, jonka tämä tapaus, »Merci'n» lausuminen, oli herättävä,

-annettiin toimikunnassa nähtävästi liian suuri merkitys, ja näin

-tekivät vieläpä kaikkein käytännöllisimmätkin henkilöt. Mitä taas

-tulee runollisiin luonteisiin, niin aatelismarsalkanrouva esimerkiksi

-ilmoitti Karmazinoville, että heti esityksen jälkeen hän oli antava

-määräyksen kiinnittää valkoisen salinsa seinään marmoritaulun, johon

-kultaisin kirjaimin merkittäisiin, että sinä ja sinä päivänä ja vuonna

-tällä samalla paikalla suuri venäläinen ja eurooppalainen kirjailija

-jättäessään kynän kädestään lausui »Merci'nsä» ja täten siis ensi

-kerran lausui myös jäähyväiset venäläiselle yleisölle, jota tämän

-kaupungin asukkaat edustivat, ja että tämä kirjoitus voitaisiin lukea

-jo tanssiaisiltana, se on, noin viisi tuntia sen jälkeen, kuin »Merci»

-olisi esitetty. Tiedän aivan varmasti, että Karmazinov itsehän se

-välttämättä oli vaatinutkin, että aamuksi ei järjestettäisi ravintolaa,

-sinä aikana nimittäin, jona hän esiintyisi, siitäkin huolimatta, että

-muutamat toimikuntamme jäsenistä väittivät, että tämä soti jo hieman

-meidän yleisiä tapojamme vastaan.

-

-Tällainen oli asiantila silloin, kun kaupungissamme yhä vielä uskottiin

-Belsasarin pitoihin, s.o. toimikunnan järjestämään ravintolaan,

-uskottiin aina viime hetkeen asti. Vieläpä nuoret neitosetkin

-haaveilivat makeisten ja marjahillojen paljoudesta sekä jostakin

-sellaisesta, josta ei ennen oltu kuultu edes puhuttavankaan. Tiedettiin

-yleensä, että keräys oli tuottanut hyvin runsaasti, että juhlaan tulla

-ryösäsi koko kaupunki, että väkeä aikoi sinne kaikista piirikunnista,

-niin että liput varmasti loppuisivat kesken. Tiedettiinpä kertoa

-sellaistakin, että, paitsi sovittua lipun hintaa, oli tehty huomattavia

-lahjoituksiakin: Varvara Petrovna esimerkiksi oli maksanut lipustaan

-kolmesataa ruplaa sekä oli antanut salin koristukseksi melkein

-kaikki kasvihuoneensa kukat. Aatelismarsalkan puoliso (toimikunnan

-jäsen hänkin) luovutti tarkoitusta varten kotinsa valaistuksineen

-päivineen; klubi antoi puolestaan palvelijansa, luovutti koko päiväksi

-Prohorytšin sekä kustansi soiton. Tehtiin vielä muitakin lahjoituksia,

-vaikka ei tosin näin suuria, niin että aiottiin jo alentaa pääsylipun

-alkuperäinen hinta (kolme ruplaa) kahteen ruplaan. Toimikunta oli tosin

-jo alussa pelännyt, että nuoret neidit tuskin voisivat maksaa kolmea

-ruplaa, ja ehdotti sen vuoksi, että järjestettäisiin jonkinlaisia

-perhelippuja, se on, että kukin perhe maksaisi ainoastaan yhdestä

-neitosesta, ja kaikki muut perheeseen kuuluvat nuoret naiset, vaikkapa

-heitä sitten olisi ollut kymmenenkin kappaletta, saisivat kaikki

-tulla ilmaiseksi. Mutta kaikki nämä varovaisuustoimenpiteet olivat

-aivan turhia: nuoret neitosethan ne juuri saapuivatkin ensimmäisinä.

-Kaikkein köyhimmätkin virkamiehet toivat sinne tyttärensä, ja saattoi

-liiankin selvästi havaita, että jos heillä ei olisi ollut näitä nuoria

-tyttäriä, niin heidän mieleensä ei koskaan olisi juolahtanutkaan

-merkitä nimeänsä listalle. Muudan sangen mitätön sihteeri oli tuonut

-juhlaan kaikki seitsemän tytärtänsä, tietenkin myös vaimonsa sekä vielä

-erään veljensä tyttären, ja kullakin näistä oli ollut kourassa kolmen

-ruplan pääsylippu. Voitaneen siis aavistaa, millainen vallankumous

-syntyi kaupungissa! Jo sekin, että juhla oli jaettu kahteen osaan,

-aiheutti, että naisten pukujakin tarvittiin siis kaksi: toinen matineaa

-varten ja toinen, iltapuku, tanssiaisia varten. Moni keskisäätyläinen,

-kuten sitten myöhemmin saatiin tietää, oli tämän päivän vuoksi

-saanut pantata kaiken, vieläpä alusvaatteensakin, jopa hurstinsa ja

-pieluksensakin meikäläisille juutalaispahaisille, joita pahaksi onneksi

-kahden viime vuoden aikana on pesiytynyt kaupunkiimme hirvittävän

-paljon, ja mitä enemmän aika kuluu, sitä enemmän niitä vain näkyy

-tänne virtaavan. Melkein kaikki virkamiehet olivat nostaneet palkkansa

-etukäteen, olivatpa muutamat tilanomistajat myyneet välttämättömän

-karjansakin, ja kaiken tämän vain sen vuoksi, että saattoivat tuoda

-tyttärensä markiisittarina juhliin sekä voidakseen näyttää, että

-hekään eivät olleet muita huonompia. Pukujen loisto oli tällä kertaa

-paikkakunnallamme ennen kuulumaton. Jo kaksi viikkoa ennen juhlia

-alkoivat kaupungissamme kiertää perhejuorut, jotka viipymättä vietiin

-meidän hammastelijoidemme toimesta Julija Mihailovnan salonkiin.

-Alkoi kierrellä pilakuvia kaupunkimme perheistä. Julija Mihailovnan

-muistokirjassa näin omin silmin muutamia tällaisia piirustuksia.

-Kaiketi siellä tiedettiin hyvin, mistä nuo pilajutut olivat kotoisin;

-kas tämä se lieneekin ollut syynä siihen — niin ainakin minusta tuntuu

-—, että aivan viime aikoina perheiden taholta saattoi syntyä sellaista

-vihamielisyyttä Julija Mihailovnaa kohtaan. Kaikkea tätä muistellessaan

-yhä vieläkin kaikki murisevat ja kiristelevät hampaitaan. Saattoi jo

-edeltäkäsin aavistaa, että jos toimikunta ei osaisi jossakin suhteessa

-olla mieliksi ja jos se ei saisi tanssiaisia onnistumaan, niin

-vihamielisyyden purkaus tulisi olemaan ennen kuulumaton. Kas tästä

-saa selityksensä se, että jokainen odottelikin itsekseen jonkinlaista

-häväistysjuttua, ja koska sitä kerran niin hartaasti odotettiin, niin

-täytyihän sen tapahtua.

-

-Täsmälleen kello kahdeltatoista päivällä orkesteri jymähdytti

-alkusoiton. Koska olin marsalkka, se on, koska kuuluin niiden

-kahdentoista joukkoon, »nuorukaisiin, joilla oli marsalkkanauha»,

-näin omin silmin, miten alkoi tämä häpeällä muistettava päivä. Se

-alkoi siten, että sisäänkäytävän luona syntyi tavaton ahdinko. Miten

-kaikki tämä tapahtui, mitenkä kaikki — aina poliisista alkaen —

-saattoivatkin käyttäytyä niin nurinkurisesti jo ensi askelella? Enhän

-oikeastaan syytä ollenkaan itse yleisöä: eiväthän perheenisät suinkaan

-aiheuttaneet tungosta eivätkä tuuppineet ketään virka-arvoistansa

-huolimatta, väitetäänpä, että he olivat muka suorastaan joutuneet

-hämilleen nähdessään tavattoman kansan paljouden, joka täytti

-pääkäytävän ja koetti päästä väkirynnäköllä sisään malttamatta kulkea

-rauhallisesti. Kaiken aikaa tulvi ajoneuvoja, jotka lopulta peittivät

-kadun aivan kuin jokin iso lammikko. Tätä kirjoittaessani minulla on

-hyvin perusteltuja syitä väittää, että muutamat kaupunkimme kaikkein

-alhaisimpaan roskaväkeen kuuluvat olivat yksinkertaisesti tulleet

-juhlaan Ljamšinin ja Liputinin ohjaamina, ilman pääsylippuja, ehkäpä

-heidät oli sinne saattanut joku minun kaltaiseni juhlamarsalkkakin.

-Totta vain on, että sinne ilmestyi aivan tuntemattomia henkilöitä,

-joita oli saapunut maaseudulta ja vielä jostakin muualta. Nämä

-villit olivat heti astuessaan salinpuolelle yhteen ääneen, »aivan

-kuin olisivat edeltä käsin kaiken jo valmiiksi harjoitelleet»,

-tiedustelleet, missä oli ravintola, ja saatuaan tietää, että sellaista

-ei ollut, he olivat alkaneet typerästi ja niin röyhkeästi, että

-meillä aina näihin aikoihin saakka ei ennen oltu sellaista kuultu,

-moittia kaikkea ääneen. Tosin useat heistä olivat juovuksissa.

-Aatelismarsalkanrouvan sali häikäisi näitä villejä suurenmoisuudellaan,

-koska he eivät ennen olleet nähneet mitään tämäntapaista, ja sen

-vuoksi he olivatkin hetkeksi vaienneet katsoa toljotellessaan suu

-auki salia. Tämä iso Valkoinen Sali, vaikka olikin rakennustavaltaan

-sangen vanha, oli tosiaankin suurenmoinen: se oli kooltaan ylen

-avara, ikkunoita oli kahden puolen salia, katto oli vanhanaikaisesti

-maalattu ja kullalla koristeltu, syrjillä oli parvet ja peililasiset

-ikkunainvälit, valkoisella taustalla oli punaiset verhot, siellä täällä

-marmoriveistoksia (olivatpa ne sitten minkälaisia tahansa, mutta

-veistoksia ne kuitenkin olivat), ja seinustalla oli vanhanaikainen,

-raskasmallinen Napoleon-tyylinen huonekalusto, jonka puuosa oli

-valkoista ja kultaa ja päällystys punaista samettia. Sinä hetkenä,

-jota kuvauksemme koskee, salin päähän oli pystytetty korkea puhujalava

-esiintyviä kirjailijoita varten, ja koko muu sali oli ylt’yleensä

-täynnä, kuten teatterinpermanto, tuoleja, joiden väliin oli jätetty

-leveät käytävät. Mutta heti kun ensihetken hämmästys oli ohi, alkoivat

-mitä järjettömimmät kyselyt ja mielipiteenilmaisut. »Me emme ehkä

-haluakaan kuunnella vielä esitystä... olemme tässä maksaneet rahoja

-mekin. Yleisöä on katalasti petetty... Me tässä isäntiä ollaan eivätkä

-Lembket...!» Sanalla sanoen, aivan kuin heidät juuri tämän vuoksi

-olisi päästettykin sisälle. Erikoisesti on painunut mieleeni eräs

-yhteenotto, jolloin kunnostautui erikoisesti eilinen, tänne saapunut

-ruhtinaspahainen, joka eilen aamulla oli ollut Julija Mihailovnan

-luona törröttävine kauluksineen ja joka oli puunuken näköinen. Tämä

-oli myös Julija Mihailovnan pyynnöstä suostunut heittämään vasemman

-olkansa yli silkkinauhan ja alentunut marsalkkatoveriksemme. Kävi

-ilmi, että tämä pitkä, mykkä, aivan kuin joustimilla liikkuva olento

-osasi ainakin jollakin tavoin toimia, vaikka ei osannutkaan puhua. Kun

-häntä ryhtyi ahdistamaan muudan rokonarpinen, isokokoinen, virkaerossa

-oleva kapteeni, joka puhui koko suuren tunkeilevan roskajoukon nimessä

-ja kyseli: miten päästään ravintolaan? — niin ruhtinas iski silmää

-poliisille. Hänen viittauksensa käsitettiin viipymättä: huolimatta

-juopuneen kapteenin vastaväitteistä tämä kuitenkin vietiin ulos

-salista. Sillä välin alkoi saapua jo »oikeata» yleisöäkin, joka kolmena

-pitkänä jonona alkoi virrata tuolien väliin jätettyjä käytäviä pitkin.

-Rauhattomampi elementti kävi hiljaisemmaksi, mutta kuitenkin oli

-yleisön, vieläpä kaikkein »puhtaimmankin», kasvoissa tyytymätön ja

-hämmästynyt ilme; muutamat heistä näyttivät suorastaan säikähtyneiltä.

-

-Vihdoinkin kaikki olivat asettuneet paikoilleen. Soitto vaikeni.

-Kuului nenän niistämistä, ja monet alkoivat vilkuilla ympärilleen.

-Odottelu oli liiankin juhlallista, — tämähän itsessään on jo hyvin

-huono merkki. Mutta »Lembkoja» ei vain kuulunut. Silkki, sametti ja

-timantit hehkuivat ja välkkyivät joka puolella: ilman täytti vieno

-tuoksu. Herroilla oli yllään kaikki kunniamerkit, vanhemmilla oli

-juhlapuvut, lopulta ilmestyi aatelismarsalkanrouvakin Lizan seurassa.

-Liza ei koskaan aikaisemmin liene ollut niin häikäisevän ihana kuin

-tänä aamuna eikä koskaan niin loistavissa pukimissa. Hänen hiuksensa

-olivat käherretyt, silmät säikkyivät, kasvoista paistoi hymy. Hänet

-huomattiin heti, häntä tarkasteltiin, hänestä kuiskailtiin. Väitettiin,

-että hän muka olisi hakenut silmillään Stavroginia, mutta Stavroginia

-sen paremmin kuin Varvara Petrovnaakaan ei siellä ollut. Silloin en

-ymmärtänyt hänen kasvojensa ilmettä: miksi hehkuivat nämä kasvot niin

-runsaasti onnea, iloa, tarmoa, voimaa? Muistin eiliset tapahtumat ja

-jouduin ymmälle. Mutta »Lembkoja» ei vain sittenkään kuulunut. Tämä

-se olikin sopimatonta. Myöhemmin sain kuulla, että Julija Mihailovna

-oli aina viime hetkeen saakka odotellut Pjotr Stepanovitšia, ja ilman

-häntä taas hän ei viime aikoina voinut ottaa askeltakaan, vaikka ei

-tätä edes itselleenkään ollut tunnustanut. Huomautan ohimennen, että

-edellisenä päivänä Pjotr Stepanovitš oli viimeisessä juhlatoimikunnan

-kokouksessa kieltäytynyt vastaanottamasta marsalkkanauhaa, mikä

-oli siinä määrin loukannut Julija Mihailovnaa, että hän oli ollut

-vähällä itkeä. Hänen hämmästyksekseen ja ihmeekseen nuori mies päälle

-päätteeksi oli kadonnut aivan jäljettömiin (tästä on minun edeltäkäsin

-huomautettava), ei saapunut ollenkaan kirjallisuusmatineaan, niin että

-häntä iltaan mennessä ei kukaan ollut edes tavannut. Lopulta yleisö

-alkoi osoittaa aivan ilmeistä kärsimättömyyttä. Puhujalavallekaan ei

-ilmestynyt ketään. Takimmaisissa riveissä alettiin paukutella käsiä

-kuten teatterissa. Vanhemmat ukot ja rouvat alkoivat olla huonolla

-tuulella: »Lembket alkavat nähtävästi olla jo liian mahtavia.»

-Yleisön hienompikin osa alkoi jo, tosin typerästi, kuiskailla

-juhlasta ei ehkä muka tosiaankaan tule mitään, että ehkä Lembke itse

-on tosiaankin huonovointinen j.n.e., j.n.e. Mutta Jumalan kiitos,

-vihdoinkin he saapuivat: Lembke itse talutti vaimoansa, ja täytyy

-tunnustaa, että heidän ilmestymisensä teki minut hyvin levottomaksi.

-Mutta kaikki keksityt jutut näyttivät kuitenkin unohtuvan, ja totuus

-vei voiton. Yleisö näytti aivan kuin huoahtavan helpotuksesta. Itse

-Lembke näytti olevan täysin terve, niin muistan kaikkien väittäneen,

-sillä kaikkihan käänsivät katseensa juuri hänen puoleensa. Vain

-luonteenkuvauksen vuoksi minun on mainittava, että oikeastaan

-kaikkein hienoimmassa seurapiirissämme oli hyvin vähän sellaisia,

-jotka olisivat olettaneet Lembken olevan jollakin tavoin sairaan.

-Kaikkia hänen toimiansa pidettiin täysin normaaleina, niin että

-eilisaamuiseen toritapahtumaankin suhtauduttiin hyväksyvästi. »Sillä

-tavoin sitä on meneteltävä jo heti alussa», sanoivat seurapiirimme

-arvokkaimmat. »Alussa ne aina ovat olevinaan maailmanparantajia, mutta

-päätyvät lopuksi kaikki samaan itse edes sitä huomaamatta, ja sehän se

-maailmanparannuspuuhissa onkin välttämättömintä», — näin pääteltiin

-ainakin klubissa. Häntä moitittiin vain hänen kiivastumisestaan:

-»Kaikki pitäisi vain ottaa kylmäverisemmin, mutta sellaistahan se on

-aina alussa», asiantuntijat puhelivat. Yhtä ahnaasti kääntyivät myös

-kaikkien katseet Julija Mihailovnaan. Kenelläkään ei luulisi olevan

-oikeutta vaatia minulta, kertojalta, liian yksityiskohtaisia tietoja,

-mitä tulee asiain erääseen puoleen: tässä kohdin on arvoitus, sillä

-tässä on — nainen. Tiedän vain yhden ainoan asian: eilen, illan tullen,

-Julija Mihailovna oli mennyt Andrei Antonovitšin työhuoneeseen ja

-viipynyt siellä paljon yli puoliyön. Andrei Antonovitšille oli suotu

-anteeksianto, ja hän oli saanut hyvityksen. Aviopuolisot tekivät

-sovinnon, kaikki oli unohdettu, ja kun von Lembke kuitenkin kaikitenkin

-heidän keskinäisen selvittelynsä lopussa oli vaipunut polvilleen

-kauhuissaan muistellen sitä, mikä viime yönä oli muodostanut heidän

-keskustelunsa pääepisodin, niin puolison ihana kätönen ja samalla myös

-huulet olivat tyrehdyttäneet mielenliikutuksesta heikontuneen miehen

-tuliset ja ritarillisen hienotunteiset katumuksen vuodatukset. Kaikki

-näkivät onnen, joka loisti Julija Mihailovnan kasvoista. Hän asteli

-suurenmoisen upeassa puvussaan avoimesti katsellen ympärilleen. Näytti

-siltä, että hän nyt oli saavuttanut toiveidensa huippukohdan, juhla —

-hänen politiikkansa päämäärä ja kruunu — oli muuttunut todellisuudeksi.

-Saapuessaan paikalleen, aivan puhujalavan eteen, molemmat Lembket

-kumarsivat puolelle ja toiselle sekä vastailivat toisten tervehdyksiin.

-Heidät ympäröitiin heti paikalla. Aatelismarsalkanrouva nousi heitä

-vastaan... Mutta nyt tapahtui ikävä väärinkäsitys: yht'äkkiä orkesteri

-rämähdytti ilman vähintäkään syytä fanfaarin, — se ei ollut mikään

-marssi, vaan aivan tavallinen fanfaari, kuten klubissa päivällisillä,

-silloin kun aiotaan juoda jonkun terveydeksi. Nyt on tosin jo

-tiedossani, että kaikki tämä oli Ljamšinin hommia, Ljamšinin, joka

-oli järjestänyt tämän muka saapuneiden »Lembkojen» kunniaksi. Hänhän

-saattoi aina puolustautua sillä, että oli tehnyt sen typeryydessään

-tai liiallisessa innostuksessaan... Voi, enhän tietänyt vielä silloin,

-että heidän mieltänsä eivät kiinnittäneet enää puolustelut, sillä

-tänä päivänä oli määrä saada kaikki päätökseen. Mutta fanfaarikaan

-ei vielä ollut tarpeeksi. Samalla kuin alkoi näkyä hämmästymistä

-ja hymähtelyä yleisön joukossa toisella puolen salia, niin samalla

-kajahti parvelta hurraa-huuto, sekin muka Lembken kunniaksi. Huutajia

-ei ollut tosin monta, mutta sitä kesti kuitenkin pitkän aikaa. Julija

-Mihailovna sävähti punaiseksi, hänen silmänsä alkoivat säkenöidä.

-Lembke seisoi paikallaan ja kääntyneenä huutajien puoleen katseli

-salia ankaran arvokkaana... Hänet koetettiin saada mitä pikimmin

-istuutumaan. Kauhistuneena olin huomaavinani hänen kasvoissaan sen

-vaarallisen hymyn, joka oli värehtinyt niillä eilisaamuna, silloin, kun

-hän vaimonsa vierashuoneessa oli tarkastellut Stepan Trofimovitšia,

-ennenkuin oli tätä lähestynyt. Minusta näytti siltä, että tänäkin

-hetkenä hänen kasvoillaan oli tuo pahaaennustava ilme, ja mikä pahinta,

-siinä oli lisäksi vielä jotakin koomillista, — se ilme ilmiantoi

-olennon, joka antoi itsensä uhriksi tyydyttääkseen vaimonsa ylevät

-tarkoitusperät... Julija Mihailovna kutsui minut tuota pikaa luokseen

-ja kuiskasi, että minun oli mentävä Karmazinovin luo ja pyytämällä

-pyydettävä häntä vihdoinkin aloittamaan. Ja tuskin olin ehtinyt

-pyörähtää hänen luotansa, kun tapahtui jo toinen häpeällinen juttu,

-vielä entistäkin paljon pahempi. Puhujalavalle, tyhjälle lavalle,

-jonne jokaisen katse oli koko ajan suunnattuna ja jossa oli ollut

-näkyvissä vain pieni pöytä, sen edessä tuoli ja pöydällä hopeaisella

-tarjottimella oleva vesilasi, — tälle tyhjälle puhujalavalle ilmestyi

-yht'äkkiä suuren suuri frakkipukuisen ja valkeakaulaliinaisen kapteeni

-Lebjadkinin hahmo. Olin niin hämmästynyt, etten uskonut silmiäni.

-Kapteeni näytti itsekin häpeävän itseänsä ja pysähtyi puhujalavan

-syvennykseen. Samassa kajahti yleisön keskeltä huuto: »Lebjadkin,

-sinäkö?» Kapteenin (hän oli aivan juovuksissa) typerälle, punaiselle

-naamalle tämä huudahdus nostatti leveän, tylsän hymyn. Hän kohotti

-kätensä, siveli sillä otsaansa, pudisti pörröistä päätänsä ja aivan

-kuin olisi tehnyt jonkin päätöksen harppasi pari askelta eteenpäin

-ja — purskahti nauruun. Nauru ei ollut kovin äänekästä, mutta

-yhtäjaksoisen tasaista ja onnellista, niin että se sai koko hänen

-rehevän ruhonsa hyllymään ja silmät siristymään. Tämä näky sai ainakin

-puolet yleisöstä nauramaan, noin kaksikymmentä henkeä alkoi paukuttaa

-käsiään. Vakavampi osa yleisöä katsahti synkästi toinen toisiinsa,

-mutta kaikki tämä kesti ainoastaan noin puoli minuuttia. Puhujalavalle

-syöksähti samassa Liputin marsalkkanauhoineen sekä kaksi lakeijaa.

-Varovasti he tarttuivat kapteenia kummaltakin puolelta käsipuolesta, ja

-Liputin kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Kapteeni rypisti kulmiansa

-murahtaen: »Jos on niin, niin olkoon», viittasi kädellään, käänsi

-yleisöä kohden valtavan selkänsä ja katosi saattajineen. Mutta hetken

-kuluttua Liputin taas hypähti puhujalavalle. Hänen huulillaan väreili

-hänen ainaisista hymyilyistään kaikkein makein hymy, joka muistutti

-tavallisesti jotakin etikan ja sokerin sekoitusta, ja kädessään hän

-piteli postipaperiarkkia. Lyhyin mutta nopein askelin hän siirtyi aivan

-puhujalavan etureunalle.

-

-— Hyvät naiset ja herrat, — hän kääntyi yleisön puoleen, —

-puutteellisen valvonnan vuoksi on sattunut koomillinen väärinkäsitys,

-jonka korjaamiseen on jo ryhdytty. Kuitenkin olen toivorikkaana ottanut

-tehtäväkseni esittää erään täkäläisen runoseppämme mitä syvimmästi

-kunnioittavimman pyynnön... Ihmisystävällisen ja ylevän päämäärän

-läpitunkemana... ulkonäöstään huolimatta... sen samaisen päämäärän,

-joka on yhdistänyt meidät kaikki... kuivatakseen kaikkien meidän

-kuvernementtiemme köyhien, mutta sivistyneiden neitosten kyynelet...

-tämä herra, toisin sanoen, tämä täkäläinen runoilija... tahtoen pysyä

-tuntemattomana... haluaisi hartaasti, että hänen runonsa luettaisiin

-ennen juhlan alkua... se on, tahdoin sanoa, ennen esitelmää. Vaikka

-tämä runo ei sisällykään ohjelmaamme... sillä se on jätetty haltuumme

-vasta noin puoli tuntia sitten... niin kuitenkin meistä (keistä

-»meistä»? minun on vain sanasta sanaan toistettava tämä hajanainen

-ja katkeileva puhe) on tuntunut, että koska runossa yhtyy mitä

-merkillisimmin tunteen aitous suureen hauskuuteen, niin voitaisiin

-sekin esittää, ei suinkaan minään vakavasti otettavana numerona, vaan

-jonakin, joka sopii tilaisuuteen... sanalla sanoen, joka on aatteen

-mukainen... Sitäkin suuremmalla syyllä, koska se sisältää vain muutaman

-rivin... ja sen vuoksi pyytäisin yleisön suosiollista myöntymystä

-siihen.

-

-— Lukekaa! — kajahti huuto salin loppupäästä.

-

-— Luenko siis?

-

-— Lukekaa, lukekaa! — kajahteli jo useita ääniä.

-

-— Luen siis sen yleisön luvalla, — Liputin kursaili yhä vielä

-sokerimaisen hymyn väreillessä hänen huulillaan. Hän ei vieläkään

-aloittanut, ja minusta tuntui, että hän oli levoton. Vaikka tällaiset

-ihmiset saattavatkin olla kovin röyhkeitä, niin joskus he sittenkin

-kompastelevat. Muuten, jos hänen sijassaan olisi ollut joku

-seminaarilainen, niin tämä ei suinkaan olisi kompastellut, mutta

-Liputinhan kuului sentään entiseen hyvään seurapiiriin.

-

-— Ennakolta tahdon kuitenkin mainita, että tämä ei sittenkään ole

-mikään oodi, jollaisia ennen vanhaan kirjoiteltiin juhlatilaisuuksia

-varten, vaan se on, melkeinpä voisin sanoa, pila, jossa tosin

-kieltämättä on tunnetta, mutta joka on vain yhtynyt leikittelevään

-iloisuuteen ja niin sanoakseni itsessään perin realistiseen totuuteen.

-

-— Lue, lue!

-

-Hän kääri auki paperin. Häntä ei kukaan tietenkään olisi ehtinyt siitä

-estää. Olihan hänellä sitä paitsi kaiken lisäksi marsalkkanauha.

-Sointuvalla äänellä hän alkoi lausua:

-

-— Täkäläisten seutujen isänmaalliselle kotiopettajattarelle juhliin

-saapuneelta runoilijalta.

-

-    Terve rabbi, guvernantti,

-    iloitse ja riemuitse.

-    Leikkotukka taikka tantti,

-    sama se, nyt riemuitse.

-

-— Mutta sehän on Lebjadkinia! Toden totta, se on Lebjadkinia! — kajahti

-useita ääniä. Kuului naurua ja kättentaputuksia, vaikka ei tosin kovin

-paljoa.

-

-    Räkänokkain päähän hakkaat

-    aapelusta ranskaksi,

-    suntiolle silmää nakkaat,

-    aiot sille frouvaksi.

-        Heikun, keikun.

-

-— Hurraa, Hurraa!

-

-    Aikaan suurten uudistusten

-    siin' on täysi saaminen.

-    Laske määrää vaatimusten —

-    taikka kouraan aapinen.

-

-— Kas, siinä vasta on realismia, jollei laske »määrää vaatimusten»,

-niin ei askeltakaan!

-

-    Mutta nyt kun myötäjäiset

-    koottiin tanssin tahtihin,

-    laita kuntoon vihkiäiset,

-    pääset naimajuhlihin.

-

-    Leikkotukka tahi tantti,

-    sama lie, nyt riemuitse.

-    Ruplat roikaa, guvernantti,

-    heikun, keikun, riemuitse.

-

-      [Suomentanut J.G. Vuoriniemi. Suom. huom.]

-

-En ollut uskoa korviani, se on minun sanottava. Tässä oli niin

-ilmeistä röyhkeyttä, että sitä ei voinut suoda anteeksi Liputinille

-edes typeryydenkään varjolla. Eikä Liputin ollutkaan niin kovin tyhmä.

-Sen tarkoitus oli ainakin minusta selvä: aivan kuin epäjärjestystä

-olisi tahallaan kiirehditty. Tämän idiotismia hipovan runon eräät

-säkeistöt, kuten esimerkiksi viimeinen niistä, olivat sitä laatua,

-että niitä ei voinut leimata enää edes typeryydeksikään. Liputin

-nähtävästi jo itsekin tunsi, että oli ottanut suoritettavakseen

-ylivoimaisen tehtävän. Urotyönsä tehtyään hän oli itsekin niin

-hämmästynyt röyhkeydestään, ettei kyennyt poistumaan puhujalavalta,

-vaan seisoi aivan kuin olisi vielä tahtonut lisätä siihen jotakin. Hän

-oli varmaankin odottanut, että kaikki olisi käynyt hieman toisin; mutta

-se pieni joukko rauhanrikkojiakin, joka oli taputtanut käsiään hänen

-esiintyessään, oli nyt vaiennut aivan kuin sitäkin olisi jo hävettänyt.

-Pahinta oli, että muutamat suhtautuivat kaikkeen tähän aivan tosissaan

-eivätkä suinkaan pitäneet tätä leikinlaskuna, vaan totisena totuutena,

-aatteellisena runoelmana, joka oli sepitetty kotiopettajatarten

-kunniaksi. Mutta runon jo hieman liian tuttavallinen sävy alkoi sentään

-heitäkin vähän ihmetyttää. Mitä tulee yleisöön kokonaisuudessaan, niin

-se loukkaantui tuntiessaan, että se oli aiheettomasti sotkettu tähän

-häväistysjuttuun. En varmastikaan erehdy väittäessäni vaikutelman

-olleen tällaisen. Myöhemmin Julija Mihailovna kertoi, ettei olisi

-tarvittu muuta kuin hetkinen lisää, ja hän olisi pyörtynyt. Muudan

-kaikkein arvossapidetyimmistä vanhoista herroista auttoi vanhan

-vaimonsa seisoalleen, ja molemmat poistuivat salista koko muun yleisön

-seuratessa heitä levottomin katsein. Kukapa tietää, ehkä tämä esimerkki

-olisi voinut saada muutkin menettelemään samoin, ellei samana hetkenä

-olisi puhujalavalle ilmestynyt itse Karmazinov yllään hännystakki

-ja kaulassa valkea kaulaliina sekä vihko kädessä. Julija Mihailovna

-siirsi ihastuneen katseensa häneen, kuten ainakin vapauttajaan...Mutta

-tällöin minä olin jo poistunut kulissien taakse; minun oli välttämättä

-puhuteltava Liputinia.

-

-— Te teitte sen takallanne! — sanoin siepaten häntä vihaisesti kädestä.

-

-‒ Ei, Herran nimessä, en minä sitä aikonut, — hän koetti päästä pakoon,

-alkoi valehdella ja heittäytyi onnettomaksi; — runohan tuotiin vasta

-äsken, ja minä taas ajattelin, että se oli vain huvittavaa leikkiä...

-

-— Sitä te ette varmastikaan ajatellut. Pidättekö te tosiaankin tuota

-kelvotonta roskaa huvittavana leikkinä?

-

-— Kyllä, — pidän.

-

-— Te valehtelette, eikä sitä jätetty teille suinkaan vasta äsken.

-Kaiken tuon te olette Lebjadkinin kanssa yhdessä keksineet ehkäpä vasta

-eilen illalla saadaksenne skandaalin aikaan. Viimeinen säkeistö on

-epäilemättä teidän ja se, jossa puhutaan »suntiosta», myöskin. Ja miksi

-hän esiintyy frakkipukuisena? Te siis aioitte antaa hänen esiintyäkin,

-ellei hän olisi juonut itseänsä juovuksiin.

-

-Liputin katsahti minuun ivallisen kylmästi.

-

-— Mitä se teitä liikuttaa? — hän kysäisi samassa omituisen

-rauhallisesti.

-

-— Kuinka niin? Onhan teilläkin tuo nauha... Missä on Pjotr Stepanovitš?

-

-— En tiedä, jossakin täällä, mutta mitä sitten?

-

-— Sitä vain, että nyt olen teistä täysin selvillä. Te olette

-yksinkertaisesti salaliitossa Julija Mihailovnaa vastaan, te tahdotte

-välttämättä saada juhlan epäonnistumaan...

-

-Liputin katsahti minuun taas syrjäsilmin.

-

-Mitä se teitä liikuttaa? — hän hymähti kohahduttaen olkapäitään ja

-poistui luotani.

-

-Silmissäni aivan sumeni. Kaikki arveluni olivat osoittautuneet

-oikeiksi, ja minä kun kuitenkin olin luottanut siihen, että olin

-saattanut erehtyä! Mitä oli minun nyt tehtävä? Aioin ensin neuvotella

-Stepan Trofimovitšin kanssa, mutta tämä seisoi juuri peilin edessä

-yrittäen hymyillä kaikilla mahdollisilla eri tavoilla ja suoristeli

-alinomaa paperiansa, johon hän oli tehnyt muistiinpanojansa. Hänen oli

-esiinnyttävä heti Karmazinovin jälkeen, eikä hän nyt olisi mitenkään

-kyennyt keskustelemaan kanssani. Oliko minun nyt kiiruhdettava Julija

-Mihailovnan luo? Mutta tämänkin luo oli vielä liian aikaista mennä:

-Hän tarvitsi vielä paljon tuntuvamman läksytyksen parantuakseen niistä

-harhaluuloista, että hän oli muka kaikkien »suosion ympäröimä» ja että

-häntä kohtaan oltiin suorastaan »fanaattisen vilpittömiä». Hän ei

-olisi kuitenkaan uskonut minua, vaan olisi pitänyt kaikkea pelkästään

-harhaluulona. Ja mitä hänkään enää olisi oikeastaan voinut tehdä?

-»Niin», — ajattelin, — »eihän asia tosiaankaan liikuta minua, riisun

-marsalkkanauhani ja lähden kotiini, _sitten kun se alkaa_». Muistan

-hyvin todellakin sanoneeni itsekseni »sitten kun se alkaa».

-

-Mutta oli sittenkin mentävä kuuntelemaan Karmazinovia. Katsahdettuani

-vielä kerran kulissien takana ympärilleni huomasin, että siellä

-liikuskeli jokseenkin paljon aivan asiatonta väkeä, vieläpä naisiakin.

-Toiset tulivat ja toiset menivät. Tämä kulissien takainen osa oli

-vain hyvin kapea käytävä, jonka ylt’yleensä ulottuva esirippu erotti

-yleisöstä ja joka yhtyi käytävän välityksellä toisiin huoneisiin.

-Täällä kaikki esiintyjät odottelivat vuoroaan. Eniten minua

-hämmästytti tänä hetkenä esitelmöitsijä, jonka oli määrä esiintyä

-Stepan Trofimovitšin jälkeen. Tämäkin oli jonkinmoinen professori (en

-kuitenkaan tiedä, kuka hän oikeastaan oli), joka oli vapaaehtoisesti

-poistunut jostakin oppilaitoksesta erään ylioppilaskahakan vuoksi ja

-joka oli poikennut kaupunkiimme vasta noin muutamia päiviä sitten.

-Hänet oli myös esitelty Julija Mihailovnalle, ja tämä oli ottanut

-hänet vastaan hyvin ihastuneesta Tiedän nyt, että hän oli ollut Julija

-Mihailovnan luona vain yhtenä ainoana iltana ennen esitelmätilaisuutta,

-oli vaiennut koko illan, hymyillyt kaksimielisesti sukkeluuksille ja

-koko seuran sävylle, seuran, joka ympäröi Julija Mihailovnaa, ja hänen

-korska sekä samalla helposti säikkyvä ja loukkaantuva olentonsa oli

-tehnyt kaikkiin hyvin vastenmielisen vaikutuksen. Julija Mihailovna

-itse oli saanut hänet houkutelluksi esitelmöimään. Nyt hän asteli

-nurkasta toiseen ja höpisi itsekseen, kuten Stepan Trofimovitškin,

-mutta tuijotti vain maahan eikä peiliin. Hymyilytapoja hän ei myöskään

-yrittänyt harjoitella, vaikka hymähtelikin hyvin usein ja rehevästi.

-Oli itsestään selvää, että häntäkään ei voinut nyt puhutella. Hän oli

-pienikokoinen, näöltään noin neljänkymmenen vanha, kaljupäinen, hänen

-partansa oli harmahtava ja hänen pukunsa moitteeton. Mutta huvittavinta

-oli, että hän joka kerran kääntyessään kohotti aina ilmaan oikean

-nyrkkinsä, pyöritteli sitä hetken päänsä yllä ja laski sen taas alas,

-aivan kuin olisi lyönyt maahan jonkun vastustajansa. Tämän tempun hän

-toisti aina hetken kuluttua. Tämä vaikutti minuun oudosti. Kiiruhdin

-mitä pikimmin kuuntelemaan Karmazinovia.

-

-

-

-III.

-

-

-Salissa tapahtui taas jotakin merkillistä. Sanon jo ennakolta:

-olen aina kunnioittanut neron suuruutta, mutta minkä vuoksi täytyy

-meikäläisten herra nerojen kunnioitettavan ikänsä lopulla käyttäytyä

-kuten poikanulikat? Mitäpä siitä, jos hän onkin Karmazinov ja astuu

-saliin viiden kamariherran ryhti yllään? Onko mahdollista tarjota

-sellaiselle yleisölle, kuin tämä meidänkin on, koko tunnin kestävää

-esitelmää? Yleensäkin olen huomannut, että vaikkapa olisi kysymyksessä

-nerojen nero, niin kansantajuisessa kirjallisuusesitelmätilaisuudessa

-ei kukaan pysty rankaisematta pitämään yleisön mielenkiintoa yllä

-kauempaa kuin kaksikymmentä minuuttia. On totta, että tunnustettu

-nero vastaanotettiin mitä kunnioittavimmin: vieläpä kaikkein

-arvostelevimmatkin ukkopahaiset suvaitsivat ilmaista hyväksymistä ja

-uteliaisuutta ja naiset suorastaan ihastusta. Kättentaputus kesti

-kuitenkin vain lyhyen ajan, ja se oli jollakin tavoin epäystävällistä

-eikä tapahtunut aivan samassa tahdissakaan. Kuitenkaan ei viimeisillä

-riveilläkään tapahtunut minkäänlaista mielenosoitusta aina siihen

-hetkeen saakka, jolloin herra Karmazinov alkoi puhua, eikä sekään, mitä

-silloin tapahtui, ollut niin kovin pahaa, olihan vain jonkinlainen

-pieni väärinkäsitys. Olen jo kerran maininnut, että hänellä oli

-hieman liian rämisevän kimakka ääni, hieman naismainen ja samalla

-jalosyntyiseen aateliseen tapaan hieman teeskentelevä. Tuskin hän oli

-lausunut muutaman sanan, kun joku äkkiä rohkeni ruveta nauramaan, —

-nähtävästi tämä oli joku hölmö, joka ei ollut tottunut käyttäytymään

-hienoissa piireissä ja jolla oli kai taipumusta naureskeluun. Mutta

-sittenkään tämä ei tuntunut miltään mielenosoitukselta: päinvastoin

-tälle hölmölle naurahdettiin hieman ja hänet saatiin pian vaikenemaan.

-Mutta kas silloin herra Karmazinov kiemaillen ja kursaillen

-ilmoittikin, että hän ei muka aluksi »tahtonut ollenkaan suostua

-esitelmöimään» (minkä vuoksi hänen nyt piti sekin ilmoittaa?). »On

-nähkääs olemassa säkeitä, jotka laulautuvat sydämestä esille, säkeitä

-sellaisia, joita ei edes voi sanoin ilmaista, niin että sellaista

-ei voi mitenkään esittää yleisölle (miksikä hän sitten kiiruhti

-sitä esittämään?); mutta koska minua on niin kovin pyydetty, niin

-suostun esittämään runoni, ja koska kaiken lisäksi aion ikuisiksi

-ajoiksi jättää kynäni ja olen vannonut, etten enää koskaan kirjoita

-mitään, olen sen vuoksi nyt kirjoittanut tämän viimeisen teokseni;

-ja koska olen vannonut, etten enää koskaan esiinny yleisölle, niin

-olkoon menneeksi, pidän tämän viimeisen esitelmäni yleisölle»,

-j.n.e. j.n.e. yhä samaan tapaan. Mutta tämäkään ei vielä olisi ollut

-mitään, sillä kukapa ei tuntisi, kuinka tärkeitä tekijälle ovat

-alkulauseet. Mutta kuitenkin on mainittava, että yleisöömme, joka oli

-niin kovin vähän sivistynyt ja niin helposti ärtyvä, tämä ei voinut

-olla tekemättä vaikutustansa. Eikö olisi ollut paljon parempaa lukea

-jokin pienen pieni kertomus, pikkuruikkuinen novelli, sellainen,

-jonka tapaisia hän oli ennenkin lukenut, — tosin hyvin mahtailevan

-teeskentelevästi mutta kuitenkin sangen hauskasti. Jos hän olisi

-tehnyt näin, kaikki olisi ollut pelastettu. Niin, mutta nyt tapahtui

-jotakin aivan toista. Alkoi oikea nuhdesaarna. Hyvä Jumala, mitä

-kaikkea se sisälsikään! Uskallan väittää, että se olisi saattanut

-pääkaupunginkin yleisön ymmälle, puhumattakaan sitten meikäläisestä.

-Koettakaa nyt kuvitella: kaksi painoarkillista mitä teeskentelevintä

-ja hyödyttömintä lörpöttelyä, ja kaiken lisäksi tämä herra esitti

-sen vielä ylhäisen alentuvasti, aivan kuin armosta, niin että se

-suorastaan loukkasi meidän yleisöämme. Aiheena oli... kuka siitä

-aiheesta oikein sai selvän? Se oli jonkinlaista tilintekoa joistakin

-vaikutelmista, jonkinlaisista muistoista. Mutta mitä ja mistä, — kukapa

-sen ymmärsi. Vaikka meidän kuvernementtimme kaikki viisaat otsat

-olisivat vetäytyneet kurttuun esitelmän ensimmäisen puoliskon aikana,

-niin he eivät sittenkään olisi ymmärtäneet siitä yhtään mitään, niin

-että toista puolta esitelmästä kuunneltiin vain kohteliaisuudesta.

-On totta, että siinä puhuttiin hyvin paljon rakkaudesta, neron

-rakkaudesta erästä naishenkilöä kohtaan, mutta täytyy tunnustaa, että

-tämä oli jo hieman mautonta. Minun mielestäni tuon pullean nerokkaan

-kirjailijan oli hieman sopimatonta laverrella ensi suudelmasta...

-Ja mikä pahinta, nämä suudelmat eivät tapahtuneet ollenkaan siten,

-kuin on tapana koko muun ihmiskunnan elämässä. Välttämättä kasvoi

-aina ympärillä kiusteri (välttämättä juuri kiusteria tai jokin muu

-heinäkasvi, jota tavallinen ihminen ei tuntenut muuten kuin hakemalla

-sen nimen kasviopista). Sitä paitsi taivaalla oli välttämättä jokin

-violetti vivahdus, jota tietenkään ei kukaan kuolevaisista ollut

-koskaan huomannut, tai jos oli sen huomannutkin, niin ei ollut ainakaan

-kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, mutta kas, »minäpä sen näin

-ja kuvaan teille hölmöille sitä aivan kuin se minusta olisi jokin aivan

-tavallinen asia». Puu, jonka alle tämä mielenkiintoinen pari sitten

-istuutui, oli välttämättä aina oranssinvärinen. Näin he istuivat aina

-jossakin Saksassa. Samassa he näkevät Poppean tai Cassiuksen taistelun

-aattona, ja molempien heidän lävitsensä käyvät ihastuksen kylmät

-väreet. Joku merenneito vikisee pensaikossa. Gluck alkaa yht'äkkiä

-soittaa kaislikossa viulua. Kappale, jota hän soittaa, on nimeltään

-_en toutes lettres_, mutta sitä ei kukaan tunne, vaan siitäkin on

-otettava selvä musiikkisanakirjasta. Sillä aikaa sumu on noussut,

-noussut niin pehmeänä ja pyöreänä, että se näyttää enemmän pielusten

-miljoonajoukolta kuin sumulta. Yht'äkkiä kaikki on tipo tiessään, ja

-kuuluisa nero taivaltaa talvella lumirännässä Volgan poikki. Kahden

-ja puolen sivun verran kuvataan tienviittoja, mutta sittenkin nero

-osuu avantoon. Nero hukkuu, — mutta luuletteko tosiaankin, että hän

-hukkuu? Ei pienintä aikomustakaan sellaiseen! Kaikki tämä tarvitaan

-vain sen vuoksi, että hän hukkumaisillaan ollessaan ja kun hän on

-vetämäisillään vettä henkeensä, yht'äkkiä huomaisi pienen jääkappaleen,

-pikkuruikkuisen, herneen kokoisen, mutta puhtaan ja läpikuultavan

-»kuten jäätyneen kyynelen», ja tässä jäänsirussa kuvastuu Saksan

-taivas, ja sen sateenkaaren väreissä kimalteleva hohto muistuttaa

-hänelle sitä samaista kyyneltä, joka — »muistatko, miten se vieri

-silmästäni silloin, kun me istuimme jalokiville välkähtelevän puun

-alla ja sinä huudahdit riemuisasti: 'Rikosta ei ole olemassa!!!' —

-'Niin, mutta', — vastasin kyynelissäni, — 'mutta jos niin on, niin

-eihän silloin ole olemassa vanhurskaitakaan'. Me aloimme ääneen itkeä

-kumpikin ja erosimme ainiaksi.» — Naisen tie vei jonnekin meren

-rannoille ja miehen luoliin. Ja niin tuo mies vaipuu yhä syvemmälle

-maan sydämeen, elää kolme vuotta Suharevon tornin luona Moskovassa,

-ja yht'äkkiä aivan maan uumenissa, luolassa, hän näkee lamppusen ja

-lamppusen ääressä luolapyhimyksen. Luolapyhimys on vaipunut rukoukseen.

-Nero kumartuu pienen pienen ristikkoikkunan puoleen ja kuulee yht'äkkiä

-huokauksen. Te kai arvelette luolapyhimyksen huokailevan? Mitä

-vielä, mitä liikuttaisi häntä luolapyhimys. E-ei, e-ei, tämä huokaus

-muistuttaa hänelle yksinkertaisesti hänen lemmittynsä ensimmäistä

-huokausta kolmekymmentäseitsemän vuotta sitten, jolloin, »muistatko,

-miten me Saksassa istuimme agaatti-puun alla ja sinä kuiskasit minulle:

-'miksi rakastaisimme? katso, ympärillämme kasvaa keltakukkia, ja minä

-rakastan, mutta kun nuo keltakukat lakkaavat kukkimasta, niin en enää

-rakasta'». Mutta tällöin sumu alkaa taas tihetä, ilmestyy Hoffmann,

-merenneito viheltää jonkin Chopinin kappaleen, ja yht'äkkiä sumusta

-ilmestyy laakeriseppel kulmillaan ja Rooma taustanaan Ancus Marcius.

-»Tunsimme ruumiissamme ihastuksen väreitä ja erosimme ainiaksi»

-j.n.e., j.n.e. Sanalla sanoen, en osaa ehkä kertoa kaikkea aivan

-sanalleen, sillä sellaiseen minulla ei ole kykyä, mutta koko tämän

-lörpöttelyn ydin ainakin oli tämä. Ja miksi kaikilla meikäläisillä

-järkikuuluisuuksilla pitääkin olla tuollainen häpeällinen intohimo

-yleväotteisia mauttomuuksia kohtaan. Suuri eurooppalainen filosofi,

-kuuluisa oppinut, keksijä, työn raskaan raataja, marttyyri, — kaikki

-nämä työtätekevät ja raskautetut ovat meikäläiselle venäläiselle

-nerolle vain jonkinlaisia keittiöpuolella oleskelevia kokkeja.

-Hän on herra, ja noiden on lähestyttävä häntä kokkipäähineineen

-vastaanottamaan määräyksiä. On totta, että hän pilkkailee kopeana

-myös Venäjää, eikä mikään olekaan hänelle mieluisampaa kuin Euroopan

-huomattavimpiin järkimiehiin vedoten todistella, että Venäjä on

-tehnyt henkisen vararikon, mutta mitä tulee häneen itseensä, — hän on

-tietenkin kaikkien noiden eurooppalaisten kykyjen yläpuolella, ja he

-saavat tyytyä vain olemaan aineistona, jota hän käyttää tekeleissään.

-Hän sieppaa vieraan ajatuksen, punoo siihen oman antiteesinsa, ja,

-kas, tekele on valmis. Rikos on olemassa, ja rikosta ei ole olemassa;

-totuutta ei ole, vanhurskaita ei ole; siinä on ateismit, darwinismit,

-moskovalaiset kirkonkellot, mutta voi, eihän hän itsekään enää usko

-Moskovan kirkonkelloihin; Rooma, laakerit... mutta eihän hän usko

-laakereihinkaan... Siinä on jotakin valtion hyväksymisen saanutta

-byronilaista maailmantuska-kohtausta, Heinen irvistystä, jotakin

-Petšorinista [päähenkilö »venäläisen Byronin», Lermontovin, romaanissa

-»Aikamme sankari». Suom. huom.], ja niin se lähtee siitä vierimään,

-juna on saanut lähtövihellyksensä... »Voitte muuten kehua minua,

-kehukaa vain, pidän siitä kauheasti; minä sanon sen vain näin meidän

-kesken, että jätän ainiaksi kynäni; odottakaahan, kolmesataa eri kertaa

-ehditte vielä saada minusta kylläksenne, ette jaksa lukeakaan kaikkea,

-mitä vielä aion kirjoittaa.»

-

-Onhan selvää, ettei tämä voinut loppua onnellisesti. Se vain oli

-pahaksi, että kaikki alkoi hänestä itsestään. Kauan aikaa oli jo

-kuulunut jalkojen töminää, niistämistä, yskintää ja kaikkea sitä, mitä

-aina sattuu, kun esitelmätilaisuudessa kirjailija, olkoonpa hän sitten

-kuka hyvänsä, rohkenee yrittää pitää yleisön huomiota vireillä. Mutta

-nerokas kirjailija ei huomannut mitään tästä kaikesta. Hän vain sihisi

-ja sähisi yleisöstä vähääkään välittämättä, niin että kaikki alkoivat

-jo joutua hieman ymmälle. Yht'äkkiä takimmaisista riveistä kajahti

-aivan yksinäinen mutta kova ääni:

-

-— Herra Jumala, millaista roskaa!

-

-Tämä oli luiskahtanut varmasti aivan vaistomaisesti, ja olen varma

-siitä, ettei se ollut tarkoitettu mielenosoitukseksi. Ihminen oli

-vain lopullisesti uupunut. Mutta herra Karmazinov keskeytti puheensa,

-katsahti pilkallisesti yleisöön ja sanoa sähähti loukatun kamariherran

-ryhdikkäin ilmein:

-

-— Te olette kai, hyvä herrasväki, aika lailla minuun jo kyllästyneet.

-

-Kas, tämäpä hänen erehdyksenä olikin. Hänen ei olisi pitänyt aloittaa

-keskustelua. Kun hän tällä tavoin valmisti tilaisuuden vastaukselle,

-niin sillä hän juuri teki mahdolliseksi sen, että roskaväki sai puuttua

-puheeseen, vieläpä niin sanoakseni aivan laillisella tavalla, mutta jos

-hän olisi osannut hillitä itsensä, niin olisivat nämä vain niistelleet

-neniänsä jonkin aikaa ja kaikki olisi päättynyt siihen... Mutta

-nähtävästi hän odotti kättentaputuksia vastaukseksi kysymykseensä.

-Kättentaputuksia ei kuulunut, vaan päinvastoin kaikki säikähtivät,

-painuivat entistäänkin pienemmiksi ja vaikenivat.

-

-— Ette te ole koskaan nähnyt Ancus Marciusta, se on teillä vain

-tyylikeino, — kajahti samassa ärtynyt ja jo aivan kipeytynyt ääni.

-

-— Aivan niin, — siihen yhtyi heti toinen; — nykyjään ei tunnusteta enää

-aaveiden olemassaoloa, on vain luonnontiede. Ottakaa hieman selvää

-luonnontieteistä.

-

-— Hyvä herrasväki, kaikkein vähimmin olen odottanut tällaista, —

-Karmazinov oli hyvin ihmeissään. Kuuluisa nero oli Karlsruhessa

-ollessaan kokonaan unohtanut, millainen oli hänen isänmaansa.

-

-— Meidän aikakaudellamme on häpeällistä puhua siitä, että koko maailma

-on vain kolmen kalan varassa, — tirskutti muudan nuori neitonen. — Te,

-Karmazinov, ette ole voinut käydä pyhimyksen luona luolassa. Ja kuka

-puhuu nykyjään pyhimyksistä!

-

-— Hyvä herrasväki, eniten ihmetyttää minua se, että te olette ottanut

-tämän näin vakavasti´... muuten te olette aivan oikeassa... minä jos

-kukaan annan arvoa reaaliselle totuudelle...

-

-Vaikka hän yrittikin hymyillä pilkallisesti, niin hän oli kuitenkin

-hyvin hämmästynyt. Hänen kasvoistaan kuvastui sangen selvästi. »En minä

-ole sellainen, miksi te minua luulette, olenhan aivan samaa mieltä

-kanssanne, kunhan e kehutte minua, kehukaa enemmän, niin paljon kuin

-suinkin, pidän siitä hirveästi»...

-

-— Hyvät naiset ja herrat, — hän huudahti lopulta jo aivan

-loukkaantuneena, huomaan, että pieni runoelmaparkani on joutunut

-väärään paikkaan. Luulenpa itsekin osuneeni väärään.

-

-— Tarkkasi varikseen ja osui lehmään, — huudahti joku hölmö

-suuriäänisesti, luultavasti joku juopunut, eikä häneen siis ollut syytä

-kiinnittää vähintäkään huomiota. Samassa kajahti tosin myös hieman

-epäkunnioittavaa naurua.

-

-— Lehmäänkö, niinkö te sanoitte, — Karmazinov tarttui löysään sanaan.

-Hänen äänensä kävi yhä kimakammaksi. — Mitä tulee variksiin ja lehmiin,

-niin sallinette minun niistä, hyvä herrasväki, vaieta. Kunnioitan niin

-paljon kaikenlaatuista yleisöä, etten antaudu sellaisiin vertailuihin,

-vaikkapa ne olisivat viattomiakin; mutta luulin sentään...

-

-— Parasta olisi, arvoisa herra, että ette enää tuohon tapaan... — taas

-joku huudahti takimmaisilta riveiltä.

-

-— Luulin vain, että jättäessäni kynäni ainiaksi ja hyvästellessäni

-yleisöä minua kuultaisiin...

-

-— Emme me, emme me, emme me halua kuunnella teitä, emme halua, — nyt jo

-muutamat ensirivinkin istujat rohkenivat huudahtaa.

-

-— Jatkakaa, jatkakaa! — kehoittivat kuitenkin muutamat ihastuneet

-naisäänet, ja lopultakin ryöstäytyi kuuluville kättentaputus, vaikka

-tosin sangen heikko ja vähän aikaa kestävä. Karmazinov hymähti

-väkinäisesti ja nousi paikaltaan.

-

-— Uskokaa pois, Karmazinov, että kaikkien meidän mielestä on suorastaan

-suuri kunnianosoitus... — itse aatelismarsalkanrouvakaan ei malttanut

-enää olla huomauttamatta.

-

-— Herra Karmazinov, — kajahti samassa tuore, nuorekas ääni aivan salin

-syvyydestä. Tämä ääni oli äsken vasta kaupunkiimme saapuneen erään

-piirikuntamme koulun hyvin nuoren opettajan, joka oli erinomaisen

-kelpo, hiljainen ja jalo nuori mies. Hän aivan kohottautui paikaltaan.

-— Herra Karmazinov, jos minun osakseni olisi tullut onni rakastua kuten

-tuo teidän kuvaamanne henkilö, niin en tosiaankaan olisi tahtonut puhua

-rakkaudestani esitelmässä, joka on aiottu esitettäväksi julkisesti

-yleisölle...

-

-Hän aivan punastui.

-

-— Hyvä herrasväki, — huudahti Karmazinov, — olen lopettanut. Jääköön

-loppu sikseen, minä poistun. Mutta sallikaa minun sentään lukea teille

-vielä kuusi loppusäettä:

-

-— »Niin, lukija ystäväni, hyvästi!» hän alkoi lukea käsikirjoituksesta

-istuutumatta enää nojatuoliin. — »Hyvästi lukijani. Enpä edes pidä

-väliä siitä, eroammeko ystävinä, miksi häiritsisin sinua? Moiti,

-voi, moiti minua, niin paljon kuin haluat, jos se kerran tuottaa

-sinulle tyydytystä. Mutta parempi olisi, jos me unohtaisimme toinen

-toisemme ikuisiksi ajoiksi. Ja vaikkapa kaikki te, lukijani,

-olisitte niin ystävällisiä, että polvillenne laskeutuen ja itkien

-alkaisitte pyytää minua: 'Kirjoita, voi, kirjoita meille, Karmazinov

-— isänmaallesi, tuleville polville, laakeriseppeleiden nimessä', niin

-silloinkin vastaisin teille, kiitettyäni tietysti ensin teitä kaikesta

-ystävyydestänne: 'Ei tule siitä mitään, olemme jo aivan tarpeeksi

-kiusanneet toinen toisiamme, rakkaat maanmieheni, merci! On jo aika

-lähteä meidän eri suuntiin! Merci, merci, merci'.»

-

-Karmazinov kumarsi puoleen ja toiseen juhlallisesti sekä aivan

-punaisena, kuten kiehautettu, ja poistui kulissien taakse.

-

-— Ei kukaan ole aikonutkaan langeta polvilleen, sehän olisi aivan

-järjetöntä mielikuvitusta.

-

-— Onpa siinä itserakkautta!

-

-— Sehän on vain huumoria, — yritti joku järkevämpi pistää väliin.

-

-— Kiitämme nöyrimmästi sellaisesta huumorista.

-

-— Mutta tämähän on jo suorastaan röyhkeyttä, hyvä herrasväki.

-

-‒ Hyvä, että nyt ainakin jo osasi lopettaa.

-

-— Kylläpä olikin ikävätä kuunnella!

-

-Mutta kaikki nämä takariveiltä kajahtelevat hävyttömät huudahtelut

-(niitä ei kajahdellut suinkaan yksinomaan takariveiltä) tukahdutti

-toiselta taholta kajahtava kättentaputus. Karmazinovia vaadittiin

-esiin. Muutamat naishenkilöt, Julija Mihailovna sekä aatelismarsalkan

-puoliso etunenässä, parveilivat aivan puhujalavan äärellä. Julija

-Mihailovnan käsiin oli ilmestynyt suurenmoinen laakeriseppele valkealla

-atlassityynyllä, elävien ruusukiehkurain sisällä.

-

-— Laakereitako? — ihmetteli Karmazinov pilkallisen ilkeästi hymähtäen;

-— tietenkin se minua liikuttaa, ja minun on vilpittömin tuntein

-ottaminen vastaan tämä ennakolta varattu seppele, joka ei ole ehtinyt

-vielä edes lakastua, mutta vakuutan teille, _mesdames_, — olen siinä

-määrin muuttunut aivan yht'äkkiä realistiksi, — että katson meidän

-aikakaudellamme laakerien olevan paremmin paikallaan taitavan kokin

-kuin minun käsissäni.

-

-— Se on totta, kokista on paljon enemmän hyötyä, — huudahti se samainen

-seminaarilainen, joka oli ollut myös Virginskeillä »istunnossa».

-Järjestys häiriintyi taas hieman. Monelta tuoliriviltä tulvi väkeä

-lähemmäksi näkemään laakeriseppelseremoniaa.

-

-— Minäpä olisin tänä hetkenäkin valmis antamaan mieluummin kokista nämä

-kolmisen ruplaa, — yhtyi siihen äänekkäästi toinen huutaja, jo hieman

-liiankin äänekkäästi ja samalla itsepintaisesti.

-

-— Niin minäkin.

-

-— Ja minä myös.

-

-— Mutta eikö täällä tosiaankaan ole ravintolaa?

-

-— Hyvä herrasväki, tämä on tosiaankin jo petosta...

-

-Täytyy muuten myöntää, että kaikki nämä vauhkoutuneet herramme

-pelkäsivät vielä aika tavalla meidän ylempiä virkamiehiämme ja ennen

-kaikkea komisarjusta, joka myös oli saapuvilla. Kymmenessä minuutissa

-saatiin kuitenkin kaikki rauhoittumaan ja asettumaan entisille

-paikoilleen, mutta entistä järjestystä oli kuitenkin mahdoton

-saada enää syntymään. Ja kas, juuri tähän kaaokseen piti Stepan

-Trofimovitš-parkamme joutua...

-

-

-

-IV.

-

-

-Riensin kuitenkin vielä kerran kulissien taakse ja yritin, minkä voin,

-varoittaa häntä. Sanoin, että mielestäni kaikki oli mennyt nyt myttyyn,

-että viisainta oli lähteä aivan heti kotiin — syyttää vaikka äkillistä

-koleriinia — ja että olin itse myös valmis jättämään marsalkkanauhani

-ja lähtemään hänen mukaansa. Tällöin hän jo läheni puhujalavaa,

-pysähtyi äkkiä, mittasi minua katseellaan kopeasti aina päästä

-kantapäihin ja lausui juhlallisesti:

-

-— Miksikä teillä, hyvä herra, olisi aihetta odottaa minulta noin

-alhaista tekoa?

-

-Minä peräydyin. Yhtä varma kuin olin siitä, että kaksi kertaa

-kaksi on neljä, yhtä varma olin siitäkin, että kaikki loppuisi

-katastrofimaisesti. Seisoessani näin aivan masentuneena ohitseni

-vilahti taas äskeisen vieraan professorin hahmo, professorin, jonka

-oli esiinnyttävä Stepan Trofimovitšin jälkeen ja joka äsken oli

-kävellessään kohotellut kättänsä iskeäksensä sen nyrkkiin puristettuna

-toisena hetkenä taas täyttä voimaa alas. Näin hän käyskenteli yhä

-vieläkin edestakaisin ajatuksiinsa vaipuneena ja mutisi jotakin

-nenäänsä ilkeän voitonvarmasti hymyillen. Kuinka lie ollutkaan (piti

-minunkin nyt niin tehdä), lähestyin häntä ilman sen vakavampaa

-tarkoitusta.

-

-‒ Tiedättekö, — sanoin hänelle, — useista esimerkeistä voi päättää,

-että jos luennoitsija yrittää pitää yleisön mielenkiintoa yllä

-kahtakymmentä minuuttia kauemmin, niin yleisö lakkaa kuuntelemasta.

-Puolta tuntia kauemmin ei kykenisi mikään kuuluisuuskaan...

-

-Hän pysähtyi äkkiä ja alkoi suorastaan täristä kuullessaan tämän

-loukkauksen. Määrättömän ylpeä ylenkatse kuvastui hänen kasvoistaan.

-

-— Älkää olko levoton, — hän murahti inhon ilmein ja poistui. Tänä

-samana hetkenä kajahti salista Stepan Trofimovitšin ääni.

-

-»Kylläpä olettekin kaikki hyviä!» ajattelin itsekseni ja riensin saliin.

-

-Stepan Trofimovitš oli sijoittunut nojatuoliin jo epäjärjestyksen

-jatkuessa. Ensimmäisiltä riveiltä suuntautuivat häneen huonotuuliset

-katseet. (Viime aikoina ei klubissakaan enää pidetty hänestä eikä

-häntä kunnioitettukaan enää kuten ennen.) Mutta oli sentään hyvä, että

-hänelle ei osoitettu mieltä. Jo eilisestä alkaen minua oli vainonnut

-omituinen ajatus: minusta tuntui, että hänelle vihellettäisiin heti,

-kun hän vain näyttäytyisi, mutta aluksi häntä ei edes huomattu

-vallinneen epäjärjestyksen vuoksi. Ja olisiko tuolla miehellä luullut

-olevan enää mitään toivomisen varaa sen jälkeen, mitä Karmazinoville

-jo oli tapahtunut? Hän oli kalpea: kymmeneen vuoteen hän ei ollut

-esiintynyt julkisesti. Levottomuudesta ja kaikista muistakin

-merkeistä päättäen, merkeistä, jotka varsin hyvin tunsin, tein sen

-johtopäätöksen, että hän itsekin piti puhujalavalle ilmaantumistaan

-hyvin kohtalokkaana tapauksena, jonka oli määrä ratkaista hänen

-kohtalonsa tai jotakin sentapaista ainakin. Ja sitähän minä juuri

-pelkäsinkin. Miltä tuntuikaan minusta, kun hän avasi suunsa ja kun

-kuulin hänen ensimmäisen lauseensa!!

-

-— Hyvät naiset ja herrat! — hän virkkoi äkkiä, aivan kuin olisi

-tehnyt jonkin päätöksen, mutta kuitenkin katkeilevin äänin. — Hyvät

-herrat! Vielä tänä aamuna näin edessäni yhden niitä paperinpalasia,

-joita meillä on laittomasti levitetty, ja kysyin itseltäni ainakin jo

-sadannen kerran: »Missä piilee sen tarkoitus?»

-

-Koko sali hiljeni samassa, ja kaikkien katseet kääntyivät häneen, jopa

-muutamat aivan säikähtyneinäkin. Kylläpä älysikin saada mielenkiinnon

-viriämään heti ensisanallaan. Kulissien takaakin näytti joku pistävän

-päänsä esille; Liputin ja Ljamšin kuulostelivat ahnaan uteliaina.

-Julija Mihailovna viittasi taas minut kädellään luokseen:

-

-— Koettakaa saada hänet vaikenemaan ehdolla millä hyvänsä! — hän

-kuiskasi hätäisesti. En voinut muuta kuin kohahduttaa olkapäitäni;

-saattoiko mitenkään pysähdyttää miestä, joka oli päättänyt »_ratkaista

-kohtalonsa_»? Voi, nyt ymmärsin Stepan Trofimovitšin.

-

-— He-hei, on kysymys julistuksista, — yleisö alkoi kuiskailla; koko

-sali sai hereille.

-

-— Hyvät läsnäolijat! Olen päässyt salaisuuden perille. Niiden

-vaikuttavuuden salaisuus on — niiden typeryydessä! (Hänen silmänsä

-välähtivät.) — Niin, hyvät naiset ja herrat, jospa tuo typeryys

-olisi vielä harkittua, vain teennäinen vaikutuskeino, — niin sehän

-olisikin silloin jo suorastaan nerokas keksintö! Mutta on oltava

-heitä kohtaan oikeudenmukainen, — he eivät teeskentele. Tämä on vain

-mitä alastominta, mitä hurskainta, mitä lyhytnäköisintä typeryyttä,—

-c'est la bêtise dans son éssence la plus pure, quelque chose comme un

-simple chimique [se on typeryyttä puhtaimmassa muodossa, sanoisinko —

-suorastaan kemiallisesti valmistettua typeryyttä]. Jos kaikki olisi

-sanottu pisarankin verran älykkäämmin, niin jokainen näkisi heti koko

-tämän lyhytjärkisen typeryyden mitättömyyden. Mutta nyt kaikki ovat

-vain hämmästyneinä pysähtyneet odottelemaan, kukaan näet ei usko, että

-se on niin äärimmäisen typerää. »Ei voi olla mahdollista, että tässä

-ei olisi jotain muutakin», jokainen sanoo ja hakee jotakin salaista

-tarkoitusta ja tahtoo välttämättä lukea jotakin rivien välistä. Voi,

-ei koskaan vielä typeryys ole tullut niin juhlallisesti palkituksi,

-siitäkään huolimatta, että se niin usein olisi sen ansainnut... Sillä,

-_en parenthèse_, typeryyshän on, aivan kuten äärimmäinen nerouskin,

-hyödyllinen ihmiskunnalle...

-

-— Nelikymmenluvun sukkeluuksia! — kajahti jonkun tosin sangen

-vaatimaton huudahdus, mutta sen jälkeen heti oli kuin aivan kaikki

-olisi ryöstäytynyt irralleen, alettiin huutaa ja hälistä kaikin voimin.

-

-— Hyvät naiset ja herrat, hurraa! Esitän kohotettavaksi maljan

-typeryydelle! — kirkaisi Stepan Trofimovitš jo aivan suunniltaan

-vedoten yleisöön.

-

-Juoksin hänen luoksensa aikoen muka täyttää hänen lasinsa vedellä.

-

-— Stefan Trofimovitš vaietkaa, Julija Mihailovna pyytää sitä mitä

-hartaimmin.

-

-— Ei, teidän juuri on jätettävä minut rauhaan, te joutilas nuori mies!

-— hän huudahti kiivaasti kovalla äänellä minulle vastaukseksi. Lähdin

-pois.

-

-— _Messieurs!_ — hän jatkoi, miksi tämä levottomuus, miksi nuo

-suuttumuksenpurkaukset, joita kuulen? Olen tullut tänne öljypuunoksa

-kädessäni. Tulin sanoakseni viimeisen sanani, sillä tässä asiassa

-minulla on oikeus sanoa viimeinen sana, — ja sitten tehkäämme sovinto.

-

-— Alas! — toiset huusivat.

-

-— Hiljaa! Antakaa hänen puhua, antakaa hänen puhua loppuun, — ulvoivat

-taas toiset. Erikoisen levoton oli nuoren nuori opettaja, joka kerran

-rohkaistuaan mielensä ja päästyään puheen alkuun ei näyttänyt enää

-kykenevän vaikenemaan.

-

-— _Messieurs_, viimeinen sana tästä asiasta on — yleinen anteeksianto.

-Olen jo elämäni elänyt vanhus ja ilmoitan täten juhlallisesti, että

-elämänhenki puhaltelee yhä entiseen tapaansa, eikä sen elähdyttävä

-voima ole vielä nuoressakaan sukupolvessamme ehtynyt. Nykyaikaisen

-nuorison innostus on yhtä puhdasta ja valoisaa, aivan samoin kuin ennen

-meidänkin aikanamme. On vain tapahtunut seuraavaa; päämäärät ovat

-vaihtuneet, entisen kauneusihanteen tilalle on tullut toinen! Kaikki

-epäröiminen koskee vain sitä, mikä on kauniimpi, Shakespeareko vai

-saappaat, Rafaelko vai paloöljy?

-

-— Tämä on syytös! — muutamat murisivat.

-

-— Nämä ovat loukkaavia kysymyksiä!

-

-‒ _Agent-provecateur!_

-

-— Mutta minä julistan täten,— vingahti Stepan Trofimovitš äärimmäisen

-kiihoittuneena, — julistan täten, että Shakespeare ja Rafael on

-asetettava korkeammalle kuin talonpoikien vapauttaminen, kuin

-kansallisuus, kuin sosialismi kuin nykyinen sukupolvi, kuin kemia,

-melkeinpä korkeammalle kuin ihmiskunta, sillä he ovat jo sen hedelmä,

-koko ihmiskunnan todellinen hedelmä, ehkäpä he ovat kaiken lisäksi

-suorastaan sen korkein saavutus! He ovat jo täydellisen kauneuden

-muoto, kauneuden, jota ilman en ehkä suostu ollenkaan elämään... Voi,

-hyvä Jumala, — hän löi kätensä yhteen, — kymmenen vuotta sitten huusin

-minä aivan samalla tavalla puhujalavalta Pietarissa, aivan samoin

-sanoin, ja, kuten nytkin, minua ei silloinkaan ymmärretty, vaan minulle

-naurettiin ja vihellettiin, kuten nytkin. Te pienet ihmiset, mitä

-teiltä oikein puuttuu, kun ette ymmärrä tätä? Ettekö te sitten tiedä,

-että ihmiskunta voi varsin hyvin tulla toimeen ilman englantilaisia,

-ilman Saksaa, — ilman venäläisiähän se tietenkin tulee varsin hyvin

-toimeen, — ilman tiedettä, ilman leipää, mutta ilman kauneutta on aivan

-mahdoton tulla toimeen, sillä mitä tekisi maailma ilman sitä! Siinä on

-kaiken ratkaisu, sen ympärillä pyörii koko historia! Itse tiedekään ei

-pysy pystyssä ainoatakaan minuuttia ilman kauneutta, — ettekö te sitä

-tiedä, te naurajat, — vaan sekin muuttuisi halpamaisuudeksi, ilman sitä

-ette kykenisi keksimään rautanaulaakaan!... Tästä käsityksestäni en

-luovu! — hän aivan tarpeettomasti huudahti tämän puheensa päätökseksi

-ja iski kaikin voimin nyrkkinsä pöytään.

-

-Mutta sillä aikaa, kuin hän huuteli noin vingahdellen ilman

-minkäänlaista ajatuksen yhteyttä, järjestys salissa rikkoutui.

-Monet nousivat paikoiltaan, toiset syöksyivät eteenpäin lähemmäksi

-puhujalavaa. Tämä kaikki tapahtui muuten paljon nopeammin, kuin

-mitä tässä kuvaan, eikä sen vuoksi ehditty ryhtyä tarpeellisiin

-varokeinoihinkaan. Ehkäpä sitä ei tahdottukaan.

-

-— Hyvähän teidän on puhua, te notkuvien ruokapöytien äärillä

-hemmoitellut! — kiljahti äskenmainittu seminaarilainen aivan

-puhujalavan juurella, näytellen vahingoniloisena hampaitaan Stepan

-Trofimovitšille. Tämä huomasi hänet ja syöksähti aivan lavan reunalle.

-

-— Enkö minä, enkö minä juuri äsken julistanut, että nuoren polven

-innostus on yhtä puhdasta ja valoisaa kuin ennenkin, ja että jos

-se joutuu perikatoon, niin tapahtuu tämä vain siksi, että se on

-erehtynyt kauniin muodoista! Eikö se vielä riitä! Ja jos tähän lisätään

-vielä, että näin on julistanut murtunut ja loukattu isä, niin eikö

-todellakaan, — voi teitä, te lyhytjärkiset ihmiset, — niin eikö

-todellakaan ole mahdollista aivan puolueettomasti ja rauhallisesti

-suhtautua tähän... Te kiittämättömät... epäoikeudenmukaiset... miksi,

-miksi te ette halua sopia!...

-

-Ja hän alkoi ääneensä itkeä. Hän pyyhkieli paljain sormin vuotavia

-kyyneliään, hartiat ja rinta nytkähtelivät itkusta... Hän ei tietänyt

-maailmasta enää mitään.

-

-Yleisön valtasi todellinen säikähdys, melkein kaikki nousivat

-paikoiltaan. Nopeasti syöksähti pystyyn myös Julija Mihailovna siepaten

-käsipuolesta miestänsä ja auttaen tätä kohoamaan nojatuolista...

-Skandaali uhkasi käydä aivan pelottavaksi.

-

-— Stepan Trofimovitš! — kiljui seminaarilainen iloisesti. —

-Täällä kaupungissa ja sen ympäristöllä vaeltelee nykyisin

-Fedjka-pakkotyövanki, joka on karannut rangaistussiirtolasta.

-Hän ryöstää ja on äskettäin tehnyt taas murhan. Sallinette minun

-kysyä: Jollette te olisi viisitoista vuotta sitten lähettänyt häntä

-sotapalvelukseen erään pelivelkanne suoritukseksi, s.o., jollette

-yksinkertaisesti olisi pelannut häntä korttipelissä, niin sanokaahan,

-olisikohan hän silloin joutunut pakkotyöhön? Olisikohan hän murhannut

-ihmisiä kuten nyt taistellessaan olemassaolonsa puolesta? Mitä sanotte

-tähän, herra esteetikko?

-

-Minun on mahdotonta kuvailla sitä, mitä tämän jälkeen tapahtui.

-Ensinnäkin kajahti kuuluva kättentaputus. Eivät suinkaan kaikki

-taputtaneet käsiään, ainoastaan noin viidesosa yleisöstä, mutta se

-taputtikin sitten kaikin voimin. Koko muu yleisö alkoi tunkeutua

-uloskäytävää kohti, mutta kun käsiä paukuttava yleisö ahdisteli

-puhujalavaa, niin tapahtui yleinen hämmennys. Naiset kiljahtelivat,

-muutamat nuoret neidot alkoivat itkeä ja pyytelivät päästä kotiin.

-Lembke seisoi yhä paikallaan ja katseli oudon nopein päänliikkein

-ympärilleen. Julija Mihailovna oli aivan suunniltaan — ensi kertaa koko

-meillä eletyn uransa aikana. Mitä taas tulee Stepan Trofimovitšiin,

-niin ensi hetkenä näytti siltä, että seminaarilaisen sanat olivat

-lyöneet hänet kokonaan maahan, mutta samassa hän kuitenkin jo kohotti

-molemmat kätensä ojentaen ne yleisön puoleen ja huusi itkien:

-

-— Pudistan tomun jaloistani ja kiroan... kaikki on lopussa... lopussa.

-

-Ja näin sanoen hän kääntyi sekä lähti juoksemaan kulissien taakse

-huitoen ja uhaten käsillään.

-

-— Hän on loukannut meitä!... Verhovenski! — kiljuivat innokkaimmat.

-Oltiin aikeissa lähteä häntä takaa-ajamaan. Yleisöä oli mahdotonta

-saada vaikenemaan, ainakaan tänä hetkenä, ja samassa tapahtui jo

-lopullinen katastrofi, kuten olisi heitetty pommi kaiken ylle, pommi,

-joka räjähti; kolmas luennoitsija nimittäin, tuo maniaakki, joka

-kulissien takana oli huitonut nyrkillään, juoksi samassa puhujalavalle.

-

-Hän käyttäytyi aivan kuten mielipuoli. Leveän juhlallisen hymyn

-levitessä hänen kasvoilleen, määrättömän varmana hän katseli levotonta

-salia ja näytti olevan suorastaan iloinen tästä epäjärjestyksestä.

-Häntä ei vähääkään epäilyttänyt se, että hänen oli luennoitava tässä

-hälinässä, vaan päinvastoin se juuri näytti häntä ilahduttavan, tämä

-oli niin ilmeistä, että se veti kaikkien huomion puoleensa.

-

-Mitä tämä on olevinaan? — kuultiin kyseltävän; — kuka tämä on

-olevinaan? Hiljaa! Mitä hänellä on sanomista?

-

-— Hyvät naiset ja herrat! — huudahti maniaakki kaikin voimin seisoen

-yhä puhujalavan reunalla ja puhuen yhtä kimakan naisellisella äänellä

-kuin Karmazinovkin, vaikka ei tosin yhtä aatelismaisen hienostelevasti

-kuin tämä: — Hyvät naiset ja herrat! Kaksikymmentä vuotta sitten,

-sen sodan aattona, jolloin Venäjä taisteli puolta Eurooppaa vastaan,

-Venäjä oli kaikkien valtio- ja salaneuvosten silmissä ihanne!

-Kirjallisuus oli sensuurin palveluksessa! Yliopistoissa harjoitettiin

-rintamapalvelukseen! Sotajoukko muodosti — baletin, kansa maksoi

-veroja sekä oli vaiti maaorjuuden ruoskan uhatessa. Isänmaallisuutta

-oli se, että osattiin ottaa lahjuksia, verotettiin niin hyvin eläviä

-kuin kuolleitakin. Ne, jotka eivät lahjuksia ottaneet, julistettiin

-kapinallisiksi, koska he näet rikkoivat harmonian. Kokonaisia

-koivumetsiä hävitettiin järjestyksen nimessä. Eurooppa vapisi... Mutta

-Venäjä ei ole koskaan, ei koko järjettömän tuhatvuotisen elämänsä

-aikana vielä koskaan vaipunut niin häpeällisen alas...

-

-Hän kohotti nyrkkinsä heiluttaen sitä innostuneena ja uhkaavana päänsä

-yllä ja yht'äkkiä iski sen raivoissaan alas, aivan kuin olisi iskenyt

-vastustajansa maahan. Raju kirkuna alkoi kajahdella joka puolelta.

-Korvia särkevä kättentaputus räjähti myös samassa. Nyt taputti käsiään

-jo melkein puoli salia. Innostuttiin mitä viattomimmin: vedettiinhän

-Venäjä lokaan kaiken kansan nähden julkisesti, oliko mahdollista

-kenenkään pidättyä ulvomasta ilosta?

-

-— Kas, tämä on asiaa! Tämä on asiaa! Hurraa! Tämä ei ole enää

-estetiikkaa!

-

-Maniaakki jatkoi yhä ihastuksissaan:

-

-— Siitä on kulunut nyt kaksikymmentä vuotta. Yliopistoja on avattu

-lukemattomia. Rintamaharjoitukset ovat muuttuneet legendaksi.

-Armeijasta puuttuu tuhansia upseereja. Rautatiet ovat nielleet

-kaikki pääomat ja peittävät hämähäkinverkkona Venäjän, niin että

-ehkäpä viidentoista vuoden perästä tosiaankin voi jo niitä myöten

-jonnekin päästä. Sillat palavat vain ani harvoin ja kaupungit taas

-säännöllisesti, sovitussa järjestyksessä, vuorotellen tulipalokausina.

-Oikeudessa annetaan Salomonin tuomioita, ja tuomarit ottavat lahjuksia

-vain sen vuoksi, että se olemassaolotaistelussa on välttämätöntä,

-vain nälkäkuoleman uhatessa. Maaorjat elävät vapaudessa ja antavat

-nyt selkään toinen toistansa entisten tilanomistajien asemesta.

-Juodaan kokonaiset meret ja valtameret viinaa tulo- ja menoarvion

-parantamiseksi, ja Novgorodiin on juhlallisesti pystytetty

-vastapäätä vanhaa ja hyödytöntä Sofian kirkkoa iso pronssinen pallo

-epäjärjestyksen ja sekasorron tuhatvuotismuiston kunniaksi. Eurooppa

-rypistelee kulmiansa ja alkaa jo taas olla levoton... Viidentoista

-vuoden aikana pelkkiä reformeja. Mutta sittenkään Venäjä ei ole vielä

-koskaan, ei edes sekasortokautensa kaikkein muodottomimpina ajankohtina

-siinä määrin...

-

-Viimeisiä sanoja ei väkijoukon remun takia voinut edes tarkoin

-kuulla. Saattoi vain huomata, miten hän kohotti kätensä ja miten

-hän voitonvarmana iski sen taas alas. Ihastuksella ei ollut rajoja:

-huudettiin ääneen, taputettiin käsiä ja muutamat naisistamme huusivat:

-»Riittää jo! Parempaa ette enää voi keksiä!» Oltiin kuin juopuneita.

-Puhuja silmäsi läsnäolijoita ja näytti aivan sulavan riemuun. Näin

-ohimennen, että Lembke osoitteli jollekulle jotakin äärimmäisen

-levottomana. Julija Mihailovna aivan kalpeana puhui hätäisesti jotakin

-hänen luoksensa ehtineelle ruhtinaalle... Mutta tänä samana hetkenä

-riistäytyi kulissien takaa puhujalavalle kokonainen joukko, noin kuusi

-miestä joko enemmän tai vähemmän julkisia henkilöitä, jotka sieppasivat

-puhujan vieden hänet mennessään kulissien taakse. En ymmärrä, miten se

-tapahtui, mutta siitä huolimatta hän ryöstäytyi irti heidän käsistään,

-syöksyi takaisin puhujalavan reunalle ja ehti uudelleen huudahtaa

-kaikin voimin heristellen nyrkkiään:

-

-— Mutta koskaan Venäjä ei vielä ole joutunut niin pitkälle...

-

-Mutta häntä laahattiin jo taas pois. Näin, miten ainakin noin

-viisitoista henkilöä hyökkäsi kulissien taakse häntä vapauttamaan,

-mutta ei puhujalavan kautta, vaan syrjästä, kaataen kumoon pienen

-väliseinän, niin että se romahti maahan... Näin vielä sen jälkeen,

-vaikka en ollutkaan uskoa silmiäni, että puhujalavalle oli jostakin

-hypähtänyt naisylioppilas (Virginskin sukulainen), yhä sama paperikäärö

-kainalossaan, yhä sama puku yllä, yhtä punaisena ja kylläisenä

-parin, kolmen naishenkilön ja parin, kolmen miehen ympäröimänä sekä

-verivihollisensa, lukiolaisen, saattamana. Ennätinpä vielä kuulla

-seuraavan lauseenkin:

-

-»Hyvät naiset ja herrat, olen saapunut julistaakseni onnettomien

-ylioppilaiden kärsimyksistä ja herättääkseni heidät kaikki yhtenä

-miehenä vastarintaan.»

-

-Mutta minä pakenin. Marsalkkanauhani piilotin taskuun, ja takaportista,

-jonka tunsin, pääsin vihdoin kadulle. Ennen kaikkea riensin tietenkin

-Stepan Trofimovitšin luokse.

-

-

-

-

-TOINEN LUKU.

-

-Juhlan loppu.

-

-

-

-I.

-

-

-Hän ei ottanut minua vastaan. Hän istui lukkojen takana ja kirjoitti.

-Minun toistuvaan naputukseeni ja kutsuuni hän vastasi oven takaa:

-

-— Ystäväni, olen tehnyt lopun kaikesta, voisiko kukaan vaatia minulta

-enää muuta?

-

-— Ette te ole tehnyt loppua mistään, vaan olette vain avustanut

-sekasortoa. Herran tähden, älkää nyt laskeko leikkiä, Stepan

-Trofimovitš, avatkaa ovenne. Täytyy ryhtyä johonkin. Luoksenne voidaan

-tulla ja teitä voidaan loukata...

-

-Pidin oikeutenani olla hyvin ankara, jopa vaativakin. Pelkäsin

-nimittäin, että hän itse saattaisi tehdä jotakin vielä mielettömämpää.

-Mutta ihmeekseni tapasin hänet tavattoman lujana:

-

-— Älkää te siis ensimmäisenä minua loukatko. Kiitän teitä kaikesta

-entisestä, mutta toistan vielä kerran, että kaikki on nyt lopussa,

-suhteeni ihmisiin, niin hyvin pahoihin kuin hyviinkin, on

-ratkaistu. Kirjoitan kirjettä Darja Pavlovnalle, jonka olen aivan

-anteeksiantamattomasti unohtanut. Huomenna saatte sen viedä hänelle,

-jos niin tahdotte, mutta tällä kertaa _merci_.

-

-— Stepan Trofimovitš, uskokaa minua, asia on vakavampi kuin

-luulettekaan. Uskotteko tosiaankin, että te olette siellä saanut

-jotakin murskatuksi? Ette te ole ketään murskannut, vaan olette

-itse murskautunut kuten tyhjä lasipullo (voi, kuinka olin raaka ja

-epäkohtelias: surren ja katuen muistelen sitä nyt). Teillä ei ole

-vähintäkään syytä kirjoittaa Darja Pavlovnalle... Ja mihin te joudutte

-ilman minua? Ettehän te ymmärrä käytännöllisyydestä mitään? Teillä on

-taas joitakin uusia aikeita? Te vain joudutte kokonaan turmioon, jos

-vielä aiotte ryhtyä johonkin...

-

-Hän nousi ja tuli aivan oven luo.

-

-— Olette ollut vasta vähän aikaa heidän parissaan, mutta teihinkin on

-jo tarttunut heidän kielensä ja heidän puhesävynsä. Dieu vous pardonne,

-mon ami, el Dieu vous garde. [Jumala teitä armahtakoon ja suojelkoon,

-ystäväni.] Mutta olenhan sentään huomannut teissä kunnollisuudenkin

-ituja, ja ehkä te vielä muutattekin mielenne, — _après le temps_

-tietenkin, kuten me kaikki venäläiset. Mitä tulee taas huomautukseenne

-minun epäkäytännöllisyydestäni, niin pyydän teitä palauttamaan

-mieleenne erään äskettäin lausumani ajatuksen: Meillä Venäjällä

-on ääretön liuta ihmisiä, jotka, kun ei muutakaan ole tekemistä,

-hyökkäilevät itsepintaisen kyllästyttäväsi! kuten kärpäset kesällä ja

-syyttelevät epäkäytännöllisyydestä kaikkia ja jokaista muuta, paitsi

-itseänsä. _Cher_, Pyytäisin teitä muistamaan, että olen kiihoittunut

-ja ettei ole syytä kiusata minua. Vielä kerran, _merci_ kaikesta ja

-erotkaamme, kuten Karmazinov erosi yleisöstä, se on, unohtakaamme

-toinen toisemme mahdollisimman ylevämielisesti. Hän viekasteli

-maanitellessaan hieman liian hartaasti entisiä lukijoitansa unohtamaan

-hänet; quand à moi, minä en ole niin itserakas ja luotan eniten

-teidän kokemattoman sydämenne nuoruuteen: Tuskinpa kauan pysyisinkään

-mielessänne, tällainen hyödytön ukkopaha! »Eläkää enemmän», ystävä

-hyvä, kuten nimipäivinäni Nastasja toivotti minulle (ces pauvres gens

-ont quelque-jois des mots charmants et pleins de philosophie). (nämä

-ihmisparat käyttävät käyttävät joskus suloisia sanoja, jotka ovat

-täynnä filosofiaa). En toivota teille paljoa onnea, — se käy ikäväksi;

-en toivota onnettomuuttakaan, vaan kansan filosofian mukaisesti toistan

-yksinkertaisesti: »eläkää enemmän» ja koettakaa järjestää elämänne

-niin, että ette ikävysty; tämän joutavan toivotuksen lisään vielä

-omasta puolestani. Hyvästi siis ja hyvästi toden teolla. Älkää seisoko

-suotta oveni takana, en avaa sitä.

-

-Hän siirsihe pois, ja siihen raukesi yritykseni. Huolimatta

-»kiihoittuneisuudestansa» hän puhui tasaisesti, kiirehtimättä,

-painokkaasti ja nähtävästi vaikuttamistarkoituksessa. Hän oli tietenkin

-harmistunut minuun ja kosti täten epäsuorasti nähtävästi noiden

-eilisten »kuomurekien» ja »aukenevien lattioiden» vuoksi. Tämänaamuiset

-julkiset kyynelet, siitäkin huolimatta, että ne jollakin tavoin

-olivat voitonmerkkejä, saattoivat hänet, sen hän hyvin tiesi, hieman

-koomilliseen valoon, eikä taas ystävien välisissä suhteissa kukaan

-niin kuin Stepan Trofimovitš huolehtinut siitä, että noudatettiin

-jyrkän ankarasti kaikkia kauneuden muotoja. Voi, en syytä häntä!

-Mutta tämä turhantarkkuus ja sarkastisuus, joka yhä oli säilynyt

-hänessä kaikista järkytyksistä huolimatta, saikin minut täydellisesti

-rauhoittumaan: Henkilö, joka näin vähän muuttui tavallisuudesta, ei

-tietenkään tällaisena hetkenä voinut ryhtyä mihinkään traagilliseen tai

-tavattomaan tekoon. Näin päättelin itsekseni. Mutta, voi hyvä Jumala,

-miten erehdyin! Liian paljon oli minulta jäänyt huomaamatta...

-

-Valmistaakseni teitä seuraaviin tapahtumiin mainitsen muutamia rivejä

-hänen kirjeestään Darja Pavlovnalle, kirjeestä, jonka tämä todella sai

-vastaanottaa seuraavana aamuna.

-

-»_Mon enfant_, käteni vavahtelee, mutta kuitenkin olen tehnyt lopun

-kaikesta. Te ette ollut läsnä silloin, kun tapahtui viimeinen

-yhteenotto minun ja yleisön välillä. Te ette saapunut 'luennolleni',

-ja siinä te teitte hyvin. Mutta teille tullaan kertomaan, että

-meidän luonteista köyhässä Venäjänmaassamme on sentään uskaltanut

-nousta muudan reipas mies, ja huolimatta kuolemasta, jolla häntä

-joka puolelta on uhattu, tämä mies on uskaltanut sanoa hölmöille

-totuuden, se on, hän on uskaltanut sanoa, että he ovat hölmöjä. O,

-ce sont — des pauvres petits vauriens et rien de plus, des petits

-narreja — voilà le mot! [O, he ovat mitättömiä pikku raukkoja eivätkä

-muuta mitään, tyhmiä pikku narreja — kas siinä oikea sana!] Arpa on

-heitetty. Poistun tästä kaupungista ainiaksi, enkä edes tiedä minne.

-Kaikki, joita olen rakastanut, ovat kääntyneet minusta pois. Mutta

-te, te puhdas ja vilpitön olento, te lempeä, jonka kohtalo erään

-oikullisen ja vallanhimoisen luonteen tahdosta oli vähällä yhtyä minun

-kohtalooni, te, joka ehkä halveksuen katselitte, kun pelkurimaisesti

-vuodatin kyyneliäni häidemme aattona, häidemme, joista ei tullut

-mitään; te, joka ette mitenkään saata, olittepa te sitten millainen

-hyvänsä, nähdä minussa muuta kuin perin koomillisen olennon, oi te, te

-saatte minun sydämeni viimeisen purkauksen, teille suoritan viimeisen

-velvollisuuteni, teille yksin! En voi mitenkään sallia, että te

-iät kaiket muistelisitte minua kuten ainakin kiittämätöntä hölmöä,

-epähienoa egoistia, kuten teille varmasti joka päivä nimittelee minua

-muudan kiittämätön ja julma sydän, jota — voi, jota en koskaan saata

-unohtaa...»

-

-Ja näin yhä edelleen ja edelleen kokonaista neljä isokokoista

-paperiarkkia.

-

-Jymähdytettyäni hänen »en avaa sitä» sanoihinsa vastaukseksi kolme

-kertaa nyrkilläni oveen ja huudahdettuani, että hän vielä tänä päivänä

-varmasti lähettää Nastasjan kolme eri kertaa minua hakemaan, mutta

-etten sitten enää tule hänen luokseen, jätin hänet rauhaan ja lähdin

-Julija Mihailovnan luo.

-

-

-

-II.

-

-

-Täällä jouduin mieltäkuohuttavan tapauksen todistajaksi. Naisparkaa

-petettiin röyhkeästi, enkä minä voinut asiata auttaa. Mitä olisin

-tosiaankaan voinut hänelle sanoa? Olinhan jo ehtinyt tulla hieman

-tajuihini ja olin ehtinyt tehdä itselleni selväksi senkin, että

-eihän minulla ollut muuta kuin hämäriä aavisteluja, epäluuloja, eikä

-muuta mitään. Tapasin hänet kyynelehtivänä, melkeinpä hysteerisenä,

-hajuvesihauteet otsalla ja vesilasi vieressään. Hänen edessään seisoi

-Pjotr Stepanovitš, joka puhui herkeämättä, ja ruhtinas, joka oli vaiti

-aivan kuin hänen suunsa olisi ollut lukittu. Kyynelin ja huudahduksin

-Julija Mihailovna moitiskeli Pjotr Stepanovitšia »luopiomaisuudesta».

-Minua hämmästytti se, että kaiken epäonnistumisensa, kaiken

-tämänaamuisen häpeän, sanalla sanoen kaiken syynä hänen mielestään oli

-Pjotr Stepanovitšin poissaolo.

-

-Pjotr Stepanovitšissa taas huomasin hyvin merkillepantavan muutoksen:

-hän näytti olevan ehkä jo liiankin huolestunut, melkeinpä vakava.

-Tavallisestihan hän ei koskaan näyttänyt vakavalta, nauroi aina,

-suutahtaessaankin, — ja hän suutahti hyvinkin usein. Voi, hän oli

-nytkin vihoissaan, puhui raa'asti, ylimielisen välinpitämättömästi,

-harmistuneesti ja kärsimättömästi. Hän yritti vakuutella sairastuneensa

-ja väitti olleensa Gaganovien huoneistossa parantelemassa

-päänkivistyksestä johtunutta pahoinvointiansa. Tänne hän taas oli

-joutunut aivan sattumalta varhain aamulla. Voi, tämä naisparka ei

-halunnut mitään sen hartaammin kuin tulla petetyksi. Tärkein kysymys,

-joka minun saapuessani oli esillä, oli se, pidettäisiinkö tanssiaiset

-vai eikö, pidettäisiinkö siis juhlan toinen osa. Julija Mihailovna

-ei mitenkään sanonut suostuvansa tulemaan tanssiaisiin »äskeisten

-loukkausten» jälkeen, toisin sanoen, hän ei toivonut mitään sen

-hartaammin, kuin että hänet pakotettaisiin saapumaan ja että tämän

-tekisi juuri Pjotr Stepanovitš. Häneen Julija Mihailovna tuijotti kuten

-oraakkeliin, ja jos tämä olisi tänä hetkenä poistunut, niin hän olisi

-nähtävästi joutunut vuoteen omaksi. Mutta hän ei suinkaan poistunut,

-sillä hänelle itselleenkin oli aivan välttämätöntä, että tanssiaiset

-pidettäisiin tänään ja että Julija Mihailovna välttämättä tulisi

-niihin...

-

-— No, miksi te itkette? Haluatteko välttämättä kohtauksia? Pitääkö

-teidän välttämättä viskata vihanne johonkuhun? No, viskatkaa se

-sitten vaikka minuun, mutta kiiruhtakaa, sillä aika kuluu, ja

-ratkaisu on tehtävä. Esitelmätilaisuus meni pilalle, mutta korjataan

-se tanssiaisilla. Kas, ruhtinaskin on aivan samaa mieltä. Niinpä

-niin, ellei olisi ollut ruhtinasta, niin mitenkähän kaikki olisikaan

-päättynyt?

-

-Ruhtinas oli ollut alussa tanssiaisia vastaan (t.s. sitä vastaan,

-että Julija Mihailovna olisi tullut niihin, vaikka tanssiaiset joka

-tapauksessa oli pidettävä), mutta kun hänen mielipiteeseensä täten oli

-pari, kolme kertaa vedottu, niin hän oli vähitellen alkanut ynähdellä

-myöntyväisesti.

-

-Vielä minua hämmästytti tuo Pjotr Stepanovitšin tavattoman röyhkeä

-äänensävy. Voi, olen aina torjunut suuttuneena sen alhaisen

-juorupuheen, joka levisi sitten myöhemmin ja joka tiesi Julija

-Mihailovnan ja Pjotr Stepanovitšin välillä olleen eräänlaisen suhteen.

-Mitään sellaista ei todellisuudessa ollut eikä voinut ollakaan.

-Vaikutusvaltansa Julija Mihailovnaan Pjotr Stepanovitš oli saanut

-mielistellessään häntä aivan alusta alkaen, osoittaessaan ymmärtämystä

-hänen haaveellisille pyrkimyksilleen päästä vaikuttavaan asemaan

-seurapiirissämme, jopa ulottaa vaikutusvaltansa aina Pietariin

-saakka. Hän oli tutustunut kaikkiin tämän suunnitelmiin, oli auttanut

-itse häntä niitä muodostelemaan käytellen aseenaan mitä karkeinta

-mairittelua, kietoi hänet verkkoonsa aivan päästä kantapäihin saakka ja

-kävi lopulta tälle yhtä välttämättömäksi kuin ilma. Huomattuaan minut

-Julija Mihailovna huudahti silmät sädehtien:

-

-— Kysykääpä häneltäkin, hänkin oli koko ajan lähettyvilläni,

-kuten ruhtinaskin. Sanokaa tekin, eikö tässä aivan ilmeisesti ole

-jokin salaliitto, alhainen ja viekkaasti punottu salajuoni, jonka

-tarkoituksena on tehdä mahdollisimman paljon pahaa minulle ja Andrei

-Antonovitšille. Voi, he ovat sopineet siitä keskenään! Heillä on

-suunnitelma! He ovat varmasti keskenään jossakin liitossa, liitossa!

-

-— Te ammutte aina yli maalin, kuten tavallista. Iät ikuiset te haudotte

-päässänne aina jotakin runoa. Olen muuten iloinen, että tämä herra...

-(hän teeskenteli unohtaneensa nimeni) sanoo meille mielipiteensä.

-

-Mielipiteeni on, — kiirehdin vastaamaan, ... olen Julija Mihailovnan

-kanssa kaikesta samaa mieltä. Salaliitto näyttää liiankin ilmeiseltä.

-Tulin jättääkseni teille, Julija Mihailovna, tämän marsalkkanauhan.

-Tulkoon tanssiaisista tosi tai ei, — sehän ei tietenkään ole minun

-määrättävissäni, sillä eihän minulla ole määräämisvaltaa — mutta osani

-juhla-airuena on nyt lopussa. Suokaa minulle anteeksi kiivastumiseni,

-mutta en ole katsonut voivani toimia vastoin tervettä järkeäni ja

-vakaumustani.

-

-— Kuulkaahan! Kuulkaahan! — Julija Mihailovna löi kätensä yhteen.

-

-— Kuulen, ja kas näin vastaan siihen, — ja Pjotr Stepanovitš kääntyi

-minun puoleeni, — luulen, että kaikki te olette nähtävästi vahingossa

-syöneet jotakin sellaista, mikä on saanut teidät hourailemaan.

-Minun käsitykseni mukaan ei ole tapahtunut mitään, ei yhtään mitään

-sellaista, mitä ei olisi sattunut ennen ja mitä ei milloin tahansa

-voisi tapahtua meidän kaupungissamme. Minkälainen salaliitto? Kaikki

-on tosin käynyt hieman rumasti, aivan häpeällisen typerästi, mutta

-mikä tässä viittaa salaliittoon? Suunniteltaisiinko sellaista Julija

-Mihailovnaa, kaikkien hemmoittelemaa hyväntekijätärtä kohtaan, joka on

-suonut heille anteeksi pitkin matkaa kaikki heidän koulupoikamaiset

-kujeensa. Julija Mihailovna, mitä olen saarnannut teille lakkaamatta

-kuukauden päivät? Mistä olen teitä varoittanut? Miksi ja minkä vuoksi

-teidän pitikin kutsua koolle tämä joukko? Miksi piti teidän sotkeutua

-tähän roskajoukkoon, miksi, minkä vuoksi? Seurapiirien yhtymistäkö

-olette toivonut? Voivatko ne nyt mitenkään yhtyä, ajatelkaahan toki

-itsekin!

-

-— Milloinka te olette minua tästä varoittanut? Päin vastoinhan te

-kehoititte minua, te suorastaan vaaditte... Minun täytyy sanoa, että

-olen hyvin ihmeissäni... Tehän itse toitte luokseni useita perin

-merkillisiä henkilöitä...

-

-‒ Päinvastoinhan minä väittelin kanssanne enkä suinkaan kehoittanut

-teitä. Ja mitä taas noiden toisten tuomiseen tulee, niin se on kyllä

-totta, totta, mutta niitähän pyrki pariimme aivan tusinoittain,

-ja tällaista tapahtui oikeastaan vasta viime aikoina, kun oli

-muodostettava »kirjallisuuden kadrilli», ja eihän ilman tuollaisia

-kerta kaikkiansa tulla toimeen. Mutta lyönpä vetoa siitä, että jokainen

-tuollainen hävytön toi tänne muassaan ilman pääsylippua ainakin —

-kymmenisen samanlaista hävytöntä!

-

-— Se on totta, vakuutin minä.

-

-— Kas siinä näette, tekin olette jo kanssamme samaa mieltä.

-Muistelkaahan, millainen sävy on viime aikoina vallinnut koko

-meidän kaupunkipahaisessamme? Kaikkihan on muuttunut pelkäksi

-hävyttömyydeksi ja röyhkeydeksi. Sehän oli suorastaan korviasärkevä

-metakka. Ja kuka heitä siihen oikein kiihoitti? Kuka suojeli kaikkea

-tätä auktoriteetillaan? Kuka on saanut heidät järjiltään? Kuka on

-koko tuon joukon suututtanut? Teillähän on muistokirjassanne kaikki

-täkäläiset perhesalaisuudet niihin liittyvine pilapiirroksineen. Ettekö

-te itse ole silitellyt kirjassanne runoilijoidenne ja piirtäjienne

-päitä, ettekö ole itse sallinut Ljamšinin suudella kättänne? Eikö

-teidän läsnäollessanne muudan seminaarilainen sättinyt todellista

-valtioneuvosta ja turmellut tervaisilla saappaillaan hänen tyttärensä

-pukua? Miksikä te olette niin ihmeissänne siitä, että yleisö on

-asettunut teitä vastustamaan?

-

-— Mutta tehän olette kaikkeen tähän syypää, te itse! Voi, hyvä Jumala!

-

-‒ E-n, minähän varoitin teitä, me jouduimme riitoihin, kuuletteko, me

-jouduimme riitoihin.

-

-Mutta tehän valehtelette vasten silmiä!

-

-Niin, eihän teidän oikeastaan ole kovin vaikeata väittää näin. Te

-haluatte nyt välttämättömästi uhriksenne jonkun, johon voisitte

-viskata vihanne. No, viskatkaa vaikka minuun, sanoinhan sen jo teille.

-Mieluimmin kääntyisin vieläkin teidän puoleenne, herra... (Hän ei

-vieläkään muistanut nimeäni.)

-

-— Lasketaan sormilla: uskallan vakuuttaa, että paitsi Liputinia ei ole

-mitään »salaliittoa», ei minkäännäköistä! Voin sen todistaa, mutta

-eritelkäämme ensin Liputin-tapaus. Hän nousi lausumaan Lebjadkinin

-runoja, onko se teidän mielestänne salaliitto? Ettekö tiedä, että

-Liputinista tämä saattoi näyttää suorastaan terävältä keksinnöltä,

-vakavalta, vakavan terävältä? Hänen tarkoituksenaan oli varmasti

-naurattaa kaikkia ja saattaa hyvälle tuulelle ennen kaikkea hänen

-hyväntekijättärensä, Julija Mihailovna, ja siinä kaikki? Ettekö usko?

-Eikö tämä teidän mielestänne ole juuri sen sävyn mukaista, sen sävyn,

-joka on vallinnut täällä kuukauden päivät? Ja tahdotteko, niin sanon

-senkin: Jumala olkoon todistajani, hieman toisenlaisissa olosuhteissa

-se olisi mennyt aivan huomaamatta. Se oli tosin raakaa pilaa,

-myönnettäköön, että kaikki oli liian voimakkaasti ilmaistu, vai mitä se

-nyt lienee ollutkaan, mutta eikö se sittenkin ollut huvittavaa, eikö se

-ollut huvittavaa?

-

-— Kuinka! Pidättekö te Liputinin käyttäytymistä terävästi keksittynä

-pilana? — huudahti Julija Mihailovna kauhean suuttuneena. — Sellaista

-typeryyttä, sellaista tahdittomuutta, niin alhaista, iljettävää,

-tarkoituksellista, voi, te kai puhutte leikkiä! Silloin kai te olette

-varmasti itsekin osallisena salaliitossa!

-

-— Epäilemättä, istuin jossakin takana, piilossa, ja hoitelin konetta.

-Jos minä olisin osallinen salaliittoon, koettakaahan ymmärtää nyt

-ainakin tämä seikka, niin ei olisi pysähdytty pelkkään Liputiniin!

-Teidän mielestänne olen liittoutunut myös isäkultani kanssa, että hän

-olisi saanut aikaan mellakan? Pyydän kysyä, kuka on syyllinen siihen,

-että isäkulta päästettiin esitelmöimään? Kuka teitä eilisiltana, vielä

-eilen, koetti siitä estellä?

-

-— Oh, hier il avait tant d'esprit [Oh, hän oli eilen niin henkevä],

-näin minä sen asian otin, ja onhan hänellä sitä paitsi hieno käytös.

-Ajattelin, hän ja Karmazinov... ja kas tämä siitä tuli!

-

-— Niin, sehän siitä tuli. Mutta huolimatta kaikesta tuosta _tant

-d'esprit'_stä isäkulta pilasi kaiken, ja jos minä olisin ennakolta

-tietänyt, että hän käyttäytyisi tuolla tavalla, niin en olisi, jos

-kerran olisin kuulunut teidän juhlaanne vastustavaan salaliittoon,

-silloin niin hartaasti teitä pyytänyt olemaan päästämättä pukkia

-kaalimaahan, eikö totta? Mutta minähän päinvastoin pyysin juuri eilen

-teitä luopumaan ajatuksesta, — pyysin luopumaan, koska aavistin näin

-käyvän. Eihän tietenkään ollut mahdollista aavistaa ennakolta kaikkea

-aivan tarkasti: hän ei varmastikaan tietänyt itsekään vielä hetki

-sitten, mitä laukaisisi. Ovatko nämä hermostuneet äijäpahaiset sitten

-muiden ihmisten kaltaisia! Mutta vielä voi korjata kaiken; lähettäkää,

-tyydyttääksenne yleisöä, hänen luoksensa huomenna hallinnollista tietä

-ja kaikkia muodollisuuksia noudattaen kaksi lääkäriä tiedustelemaan

-hänen terveyttänsä. Sen voisi tehdä muuten jo tänäänkin, ja sitten

-toimittakaa hänet suoraapäätä sairaalaan ja panettakaa kylmiin

-kääreisiin. Se saisi ainakin kaikki ihmiset hyvälle tuulelle, ja

-kaikki huomaisivat, ettei ole vähintäkään syytä murjotella. Minä

-hänen poikanansa ottaisin ilmoittaakseni tämän tanssiaisissa. Aivan

-toisin on Karmazinovin laita, tämä esiintyi viheriäisenä aasina ja

-venytteli esityksensä tunnin pituiseksi, — kas tämä on epäilemättä

-minun kanssani samassa juonessa! Annapa kun teen tässä hieman pahojani

-vahingoittaakseni Julija Mihailovnaa!

-

-— _O_, Karmazinov, _quelle honte!_ Olin aivan kuolla, kuolla häpeästä

-yleisömme vuoksi!

-

-— Mutta minäpä en olisikaan kuollut, vaan olisin antanut hänen

-itsensä kuolla. Yleisöhän on aivan oikeassa. Mutta kuka on tähän

-Karmazinov-juttuunkin syypää? Minäkö olen häntä teille tyrkyttänyt?

-Olenko minä yhtynyt hänen ihailuunsa? No niin, piru hänet periköön,

-mutta tuo kolmas, poliittinen maniaakki, hän on jotakin aivan muuta.

-Tässä ovat jo kaikki toisetkin ampuneet yli maalin, tähän ei ole syypää

-yksin minun juoneni!

-

-— Voi, älkää puhuko siitä, se on kauheata, kauheata! Siihen olen minä,

-minä yksin syypää!

-

-— Aivan niin, mutta nyt tahtoisin minä puolustaa teitä. Kuka voisi

-päästä selville kaikista noista vilpittömistä! Niitä ei voida

-karttaa Pietarissakaan. Hänellähän oli hyvät suositukset, oikein

-hyvät olivatkin! Myöntäkää nyt, että suoranainen velvollisuutenne on

-tulla tanssiaisiin. Tämä on tärkeä asia, tehän itse koroititte hänet

-oppituoliin. Teidän velvollisuutenne on nyt julkisesti ilmoittaa,

-että te ette ole hänen kanssaan solidaarinen, että sankari on nyt

-jätetty poliisien haltuun ja että teitä on käsittämättömällä tavalla

-petetty. Teidän on harmistuneena ilmoitettava, että olette joutunut

-mielipuolen uhriksi. Sillä hänhän on mielipuoli eikä muuta mitään. Tämä

-on tehtävä tiettäväksi. En voi sietää noita hampaitaan näytteleviä.

-Ehkäpä minä itse päästän suustani ihmeempiäkin, mutta enhän ainakaan

-pyri oppituoliin. Ja parhaillaan he väittävät vielä jotakin jostakusta

-senaattorista.

-

-— Mistä senaattorista? Kuka väittää?

-

-— Minä nähkääs en ymmärrä itsekään yhtään mitään. Ettekö te, Julija

-Mihailovna, ole kuullut mitään jostakusta senaattorista?

-

-— Senaattoristako?

-

-— He ovat nähkääs aivan varmoja siitä, että tänne on nimitetty joku

-senaattori ja että Pietarissa suunnitellaan jo teidän siirtämistänne

-täältä. Olen kuullut sen jo useilta.

-

-— Sellaista olen kuullut minäkin, — vakuutin puolestani.

-

-— Kuka on sellaista puhunut? — Julija Mihailovna karahti punaiseksi.

-

-— Kuka on muka sellaista puhunut ensimmäiseksi? Tiedänkös minä sen.

-Tiedän vain, että puhutaan. Kaikki puhuvat. Erikoisesti eilen siitä

-puhuttiin. Kaikki ovat jollakin tavoin erikoisen totisia, vaikka ei

-saakaan täyttä selvyyttä mistään. Viisaimmat ja kokeneimmat eivät

-tietenkään puhu yhtään mitään, mutta joku niistäkin sentään yrittää

-mielellään kuunnella, kun toiset puhuvat.

-

-— Kuinka alhaista... ja... kuinka typerää!

-

-— Kas, nyt teidän pitäisikin nousta ja osoittaa se noille hölmöille.

-

-— Myönnän jo itsekin tuntevani, että todellakin lienen velvollinen,

-mutta... jos siitä seuraa uusi häväistys? Jos he eivät tulisikaan

-tanssiaisiin? Varmasti ei kukaan, ei kukaan tule sinne!

-

-— Sepä vasta leimaus! Että nuoko eivät muka tulisi? Entä mihin

-joutuisivat vartavasten ommellut puvut ja kaikki neitosten hienoudet?

-Tuon puheen jälkeen en pidä teitä enää naisena. Kas, millainen

-ihmistuntemus!

-

-Aatelismarsalkanrouva ei ainakaan tule, ei tule!

-

-Niin mutta, mitä täällä oikeastaan on tapahtunut? Miksi he eivät

-tulisi? — huudahti Pjotr Stepanovitš harmistuneen kärsimättömästi.

-

-— Kunniani on mennyt, on tapahtunut häväistys, — kas niin on käynyt.

-En tiedä, mitä oikeastaan on ollut, mutta kaiken sen jälkeen on minun

-aivan mahdotonta enää esiintyä.

-

-— Minkä vuoksi? Niin, mutta mihin te sitten oikeastaan olette syypää,

-minkä vuoksi te juuri otatte syyn niskoillenne? Eikö mieluimmin yleisö,

-teidän vanhuksenne, teidän perheenisänne, ole syyllinen tähän kaikkeen?

-Heidän olisi ollut pidätettävä aisoissa roistoja ja vetelehtijöitä, —

-sillä eiväthän ne ole muuta kuin tyhjäntoimittajia ja roistoja, eikä

-sellaisia ole otettava vakavasti. Ei missään yhteiskunnassa tulla

-toimeen yksistään poliisin avulla. Meillä vaaditaan aina jonnekin

-tultaessa, että kutakin vartioimaan olisi lähetettävä aivan erikoinen

-poliisi. Ei näet ymmärretä, että yhteiskunta suojelee itse itseänsä.

-Ja mitä tekevät meillä tällaisissa tapauksissa perheenisät, ylhäiset

-virkamiehet, vaimot ja nuoret neidot? Ovat vaiti ja murjottavat.

-Yhteiskunnallinen aloitekyky ei pääse edes niin pitkälle, että

-voitaisiin pysyttää vallattomuuden harjoittajat sopivaisuuden rajoissa.

-

-— Voi, tämä on kultainen totuus! Ovat vaiti, murjottavat ja... vilkuvat

-ympärilleen.

-

-— Ja jos tämä kerran on totta, niin teidän on se myös sanottava

-julkisesti, ääneen, ylpeästi, ankarasti. Nimenomaan osoitettava,

-että teitä ei ole saatu murtumaan, nimenomaan noille ukkopahaisille

-ja äideille. Voi, te osaatte sen kyllä, se lahja on teille annettu,

-kunhan vain päänne on selvä. Te saatte heidät yhtymään ja lausutte

-julki, julki kaiken. Ja sitten kirje _Golosiin_ ja _Birźevyihin_.

-Malttakaahan, otan kaiken tämän itse toimittaakseni, järjestän teille

-kaiken. Tietenkin on osoitettava hieman enemmän huomiota, tarkattava

-ravintolapuolta, pyydettävä ruhtinasta, pyydettävä herra... ettehän

-te tahdo jättää meitä, M-r, silloin, kun kaikki on taas aloitettava

-aivan uudestaan. Niin, ja lopultakin te pysyttelette tietenkin Andrei

-Antonovitšin käsipuolessa. Kuinka on nyt Andrei Antonovitšin terveyden

-laita?

-

-— Voi, kuinka epäoikeudenmukaisesti, kuinka väärin, kuinka loukkaavasti

-te olette arvostellut aina tätä enkelimäistä miestä! — Odottamattoman

-äkkinäisesti purkautui Julija Mihailovnalta huudahdus, ja hän oli

-vähällä puhjeta kyyneliin, vei jo nenäliinan silmilleen. Pjotr

-Stepanovitš jäi hetkeksi hämmästyksestä melkein sanattomaksi.

-

-— Hyväinen aika, minä... Mitä minä olisin... minähän aina olen...

-

-— Ette koskaan, ette koskaan! Ette koskaan ole tehnyt hänelle oikeutta!

-

-— Ei koskaan voi ymmärtää naista! — murahti Pjotr Stepanovitš

-väkinäisesti hymähtäen.

-

-— Hän on mitä rehellisin, mitä hienotunteisin, mitä enkelimäisin mies!

-Mitä parhain ihminen!

-

-— Hyväinen aika, ja mitä tulee hyvyyteen... minähän aina olen

-myöntänyt, mitä tulee hyvyyteen...

-

-— Ette koskaan! Mutta jättäkäämme se. Rupesin hieman sopimattomasti

-häntä puolustamaan. Äsken aatelismarsalkanrouva, tuo jesuiitta,

-suvaitsi myös tehdä joitakin sarkastisia huomautuksia kosketellen

-eilistä.

-

-— Voi, hänellä ei olisi nyt varaa huomautella mitään eilisestä, hänellä

-on nyt kysymyksessä nykyisyys.. Ja miksi te niin kovasti pelkäätte,

-että hän ei muka tule tanssiaisiin? Eihän hän tietenkään tule, koska

-sattui osumaan tämmöinen juttu. Ehkä hän ei olekaan syypää, mutta hänen

-mainettansa se kuitenkin on vioittanut. Kätöset tahriintuivat hieman.

-

-— Mitä te sanoitte, en ymmärrä, miksi kädet tahriintuivat? Julija

-Mihailovna katsahti häneen hämmästyneenä.

-

-— Niin, tahdoin vain sanoa, että kaupungilla jo toitotetaan, että hän

-oli muka kaiken tuon järjestänyt.

-

-— Mitä te nyt puhutte? Minkä järjestänyt?

-

-— Voi, ettekö te nyt vielä tiedä sitäkään? — huudahti Pjotr Stepanovitš

-erinomaisen hyvin teeskennellen hämmästystä, — Stavroginin ja Lizaveta

-Nikolajevnan kohtaamisen, tietysti.

-

-— Kuinka? Mitä? — huudahdimme kaikki.

-

-— No, ettekö te tiedä sitä? Hyi, täällähän tapahtuu jo jotakin aivan

-tragi-romanttista; Lizaveta Nikolajevna suvaitsi siirtyä suoraan

-aatelismarsalkanrouvan vaunuista Stavroginin vaunuihin ja katosi

-»viimeksimainitun» mukana Skvorešnikiin keskellä selvää päivää.

-Kaikkiaan noin tunti sitten, eikä siitä ehkä vielä ole sitäkään.

-

-Me aivan kivetyimme hämmästyksestä. Alettiin tietenkin kysellä

-tarkemmin, mutta vaikka hän hämmästykseksemme olikin itse joutunut,

-tosin »aivan vahingossa», kaiken todistajaksi, niin hän ei kuitenkaan

-osannut kertoa meille mitään oikein kunnolla. Kaikki oli tapahtunut

-näin: kun aatelismarsalkanrouva oli vienyt vaunuissaan Lizan ja

-Mavriki Nikolajevitšin »luentotilaisuudesta» Lizan äidin (joka yhä

-vielä oli jaloistaan kipeä) kotiin, niin aivan lähellä ulkoportaita,

-noin parin askelen päässä niistä, hieman sivulla olivat odotelleet

-toiset vaunut. Samassa kuin Liza oli hypähtänyt portaille, niin hän

-oli juossut kiireesti näiden vaunujen luo, vaunun ovi oli avautunut ja

-sulkeutunut taas, ja Liza oli huudahtanut Mavriki Nikolajevitšille:

-»Säälikää minua», — ja vaunut olivat lähteneet vierimään täyttä vauhtia

-Skvorešnikiin. Hätäisiin kysymyksiimme: Lieneekö näin ollut ennakolta

-sovittu? Kuka lienee istunut vaunuissa? Pjotr Stepanovitš vastasi vain,

-että hän ei tietänyt yhtään mitään, että kaikki oli tietenkin ennakolta

-sovittu, mutta että hän ei ainakaan ollut erottanut Stavroginia

-vaunuissa; saattoi olla, että niissä istui kamaripalvelija-vanhus

-Aleksei Jegorytš. Kysymykseen: »Mitenkä te sinne jouduitte? Ja miten

-te niin varmasti tiedätte, että hän lähti juuri Skvorešnikiin?» — hän

-vastasi, että oli sattumalta kulkenut siitä ohi ja nähtyään Lizan

-juossut tätä tapaamaan vaunujen luo (Eikä kuitenkaan muka nähnyt,

-kuka oli vaunuissa. Ja hänkö olisi malttanut olla katsomatta!) ja

-että Mavriki Nikolajevitš ei suinkaan ollut lähtenyt hänen jälkeensä,

-eipä edes yrittänyt pysähdyttää Lizaa, koettipa vielä tyynnytellä

-hellästi aatelismarsalkanrouvaa, joka huusi täyttä kurkkua: »Hän menee

-Stavroginin luo, hän menee Stavroginin luo!» Mutta nyt minä jo menetin

-kärsivällisyyteni ja huudahdin raivoissani Pjotr Stepanovitšille:

-

-— Sinä, sinä roisto, sinä olet kaiken tämän järjestänyt! Siihen

-sinä käytitkin koko aamupäivän. Sinä olit Stavroginin apurina, sinä

-olit vaunuissa, sinä hänet sinne istutit, sinä, sinä, sinä! Julija

-Mihailovna, hän on teidänkin vihollisenne, hän saattaa teidätkin

-turmioon, varokaa häntä!

-

-Ja samassa lähdin suin päin juoksemaan sieltä pois.

-

-En ymmärrä vielä nytkään, olen vieläkin ihmeissäni, miten saatoin

-hänelle näin tiuskaista. Mutta olin kuin olinkin arvannut oikein:

-Kaikki oli tapahtunut aivan niin kuin olin sanonut, mikä kävi selville

-jälkeenpäin. Enimmin oli pistänyt silmään tuo silminnähtävästi

-teeskennelty tapa, jolla hän tuon uutisen oli kertonut. Hän ei

-kertonut sitä heti taloon tullessaan, kuten on tapana kertoa hyvin

-merkilliset uutiset, vaan teeskenteli luulevansa, että me muka

-tiesimme jo kaiken ilman häntäkin, — mikä näin lyhyenä aikana olisi

-ollut aivan mahdotonta. Jos taas me olisimme jotakin tietäneet,

-emme mitenkään olisi voineet vaieta hänen puhuessaan. Ei hän voinut

-mitenkään tietää sitäkään, että kaupungissa oli jo »toitotettu»

-aatelismarsalkanrouvasta, sillä siihenkin tämä aika oli liian lyhyt.

-Sitäpaitsi hän oli kertoessaan pari kertaa hymähtänyt jotakuinkin

-röyhkeästi ja kevytmielisesti, varmaankin pitäen meitä petettyinä ja

-aivan täysinä hölmöinä. Mutta en välittänyt enää paljoakaan hänestä.

-Pääasian uskoin ja lähdin Julija Mihailovnan luota ollen aivan

-suunniltani. Tapahtuma koski minuun suoraan sydämeen. Se koski niin,

-että kyynelet eivät olleet varsin kaukana, ehkäpä lienen itkenytkin.

-En ymmärtänyt vähääkään, mihin olisi ollut ryhdyttävä. Riensin Stepan

-Trofimovitšin luo, mutta tuo harmittava mies ei nytkään avannut

-oveansa. Nastasja vakuutti minulle juhlallisesti kuiskaten, että herra

-oli käynyt nukkumaan, mutta sitä en uskonut. Lizan kotona tiedustelin

-palvelijoilta; he totesivat tosin karkaamisen, mutta eivät itsekään

-tietäneet mitään muuta. Talossa syntyi aika hälinä. Sairasta rouvaa

-alkoivat vaivata pyörtymiskohtaukset, ja Mavriki Nikolajevitš oli nyt

-hänen luonaan. Minusta tuntui mahdottomalta Pyytää puhutella Mavriki

-Nikolajevitšia.

-

-Pjotr Stepanovitšia koskeviin kyselyihin! vastattiin, että hän

-oli kyllä hyörinyt talossa aivan viime päivinä, oli käynyt joskus

-kaksikin kertaa Päivässä. Palvelijat olivat suruissaan ja puhuivat

-Lizasta aivan erikoisen kunnioittavasti; häntä rakastettiin. Hän oli

-joutunut onnettomuuteen, lopulliseen onnettomuuteen, sitä en vähääkään

-epäillyt, mutta asian psykologista puolta en ymmärtänyt vähääkään,

-etenkään sen jälkeen kuin olin ollut hänen ja Stavroginin välisen

-eilisen kohtauksen silminnäkijänä. Vastenmieliseltä tuntui minusta

-juoksennella ympäri kaupunkia ja tiedustella jotakin vahingoniloisilta

-tuttavilta, joiden luo viesti tapahtumasta oli jo ehtinyt, ja olisihan

-se ollut Lizallekin alentavaa. Omituisinta on, että pistäydyin Darja

-Pavlovnan luona, missä minua ei otettu vastaan (Stavroginin talossa ei

-eilisestä lähtien otettu ketään vastaan); en tiedä, mitä oikeastaan

-olisin voinut hänellekään sanoa ja mitä varten sinne oikeastaan menin.

-Hänen luotansa lähdin sitten hänen veljensä luo. Šatov kuunteli

-minua yrmeänä ja ääneti. Tahtoisin mainita, että tapasin hänet aivan

-tavattoman synkässä mielenvireessä. Hän oli hyvin mietteliäs ja

-näytti kuuntelevan minua puoliväkisin. Hän ei sanonut juuri mitään

-ja alkoi kävellä edestakaisin huoneensa toisesta nurkasta toiseen,

-tömistellen saappaitansa tavallisuudesta poikkeavan kovasti. Vasta

-kun olin menossa portaita alas, hän huudahti jälkeeni ja kehoitti

-minua pistäytymään Liputinin luona. »Siellä saatte tietää kaiken.»

-Mutta Liputinin luo en mennyt, vaan palasin takaisin Šatovin luo

-kuljettuani jo hyvän matkaa. Raotettuani ovea, mutta silti astumatta

-huoneeseen ehdotin hänelle aivan yksinkertaisesti ilman pienimpiäkään

-selityksiä: »Etteköhän kävisi tänään Marja Timofejevnan luona?»

-Vastaukseksi tähän Šatov kirosi, ja minä lähdin pois. Huomautan tässä,

-että se ei minulta jäisi kokonaan mainitsematta, että hän vielä samana

-iltana kävi kaupungin toisessa laidassa Marja Timofejevnan luona,

-jota hän ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Hän oli tavannut tämän aivan

-poikkeuksellisen terveenä ja hyvätuulisena, mutta Lebjadkin oli maannut

-sikahumalassa etumaisimman huoneen sohvalla. Kello oli ollut täsmälleen

-kymmenen. Näin hän kertoi minulle seuraavana päivänä tavattuaan minut

-kiireessä kadulla. Kellon käydessä kymmentä olin päättänyt käväistä

-tanssiaisissa, mutta en enää »järjestyksestä huolehtivana nuorena

-miehenä» (olinhan jättänyt nauhani Julija Mihailovnan luo), vaan

-voittamattomasta uteliaisuudesta kuulostellakseni (kyselemättä mitään),

-mitä kaupungissamme kaikista näistä asioista puhuttiin. Tahdoinhan

-sitäpaitsi mielelläni nähdä Julija Mihailovnankin, vaikkapa kaukaakin.

-Soimasin kovin itseäni siitä, että olin äsken poistunut hänen luotaan.

-

-

-

-III.

-

-

-Koko tämä yö kaikkine melkein epätodellisina tapauksineen ja kauheine

-»loppunäytöksineen», mikä sattui aamulla, väikkyy yhä vielä nytkin

-mielessäni kuten muodoton painajaisuni, ja se on — ainakin minulle —

-kronikkani kaikkein raskain osa. Vaikka myöhästyinkin tanssiaisista,

-niin ennätin kuitenkin nähdä lopun, — näin pian sen oli sallittu

-loppua. Kello kävi jo yhtätoista, kun saavuin aatelismarsalkan rouvan

-taloon, jossa sijaitsi tuo äskeinen »valkoinen sali» ja jossa oli

-pidetty esitelmätilaisuus. Huolimatta siitä, että oli kulunut niin

-vähän aikaa tästä, se oli ennätetty jo saada kuntoon tanssisaliksi,

-kuten oli suunniteltu, koko kaupunkia varten. Vaikka olinkin kovin

-huonossa vireessä jo aamusta alkaen ajatellessani näitä tanssiaisia, en

-saattanut kuitenkaan aavistaa koko totuutta. Ei ainoatakaan hienoston

-perhettä ollut saapunut. Vieläpä huomattavimmat virkamiehetkin

-loistivat poissaolollaan, — ja tämä oli jo sentään kovin huomattava

-tapaus. Mitä tulee rouviin ja neitosiin, niin äskeiset Pjotr

-Stepanovitšin laskelmat (jotka siis olivat epäilemättä olleet pelkkää

-petosta) osoittautuivat aivan vääriksi: näistä ei ollut saapunut

-juuri ketään. Neljää herraa kohti oli tuskin yksi naishenkilö, ja

-millainen sekin! Oli saapunut »jonkinlaisia» rykmenttien yliupseerien

-rouvia, kaikennäköistä posti- ja muun virkamiehistön huonointa

-kuonaa kolme lääkärinrouvaa tyttärineen, pari kolme vaivaista

-tilanomistajatarta, jo aikaisemmin mainitsemani sihteerin seitsemän

-tytärtä ja yksi veljen tytär, kauppiaiden rouvia, — tätäkö Julija

-Mihailovna oli odottanut? Eivätpä edes kauppiassäädystäkään kaikki

-olleet saapuneet. Mitä mieshenkilöihin tulee, niin huolimatta siitä,

-että koko meidän ylhäisömme oli poissa, heidän joukkonsa kuitenkin oli

-sangen vankka, vaikka se tekikin hieman kaksimielisen ja epäilyttävän

-vaikutuksen. Siihen kuului tietenkin vain muutamia varsin hiljaisia ja

-kunnioitettavia upseereita vaimoineen, muutamia sangen tottelevaisia

-perheenisiä, kuten esimerkiksi se samainen sihteerikin, kaikkien

-seitsemän tyttärensä isä. Kaikki nuo rauhaarakastavat, vähäpätöiset

-pikku ihmiset olivat tulleet niin sanoakseni »välttämättömyyden

-pakosta», kuten on sanonut muudan näistä herroista. Mutta toiselta

-puolen taas noiden rohkeasti esiintyvien joukko näytti vielä

-entisestäänkin lisääntyneen, ja erikoisesti sellaisten henkilöiden

-lukumäärä, joiden minä ja Pjotr Stepanovitš olimme arvelleet

-päässeen pujahtamaan juhliin ilman pääsylippuja. Kaikki he istuivat

-toistaiseksi ravintolan puolella, tultuaan he olivatkin siirtyneet

-suoraan ravintolaan, aivan kuin olisi jo edeltäpäin ollut sovittu,

-niin minusta näytti. Ravintola sijaitsi huonerivin päässä, avarassa

-salissa, jonne Prohorytš oli asettunut pitämään hovia klubikeittiön

-kaikkine viettelykeinoineen, houkuttelevine voileipäpöytineen ja

-juomineen. Panin merkille vielä muutamia henkilöitä, joilla oli

-melkeinpä rikkinäiset pitkättakit, sangen epäilyttävän näköiset, jotka

-eivät juuri muistuttaneet tanssiaispukua. Näytti aivan siltä, kuin

-nämä olisi saatu suurin vaivoin joksikin määrätyksi ajaksi aivan äsken

-humalasta selviytymään, ja Jumala sen tietää, mistä he oikeastaan

-olivat kotoisin, ehkäpä joistakin muista kaupungeista. Tiesinhän varsin

-hyvin, että Julija Mihailovnan ajatuksena oli ollut järjestää mitä

-demokraattisimmat tanssiaiset, »niin että pikkuporvarejakaan, jos joku

-heistä haluaisi lunastaa lipun, ei kiellettäisi sinne saapumasta». Nämä

-sanat hän saattoi aivan rohkeasti sanoa toimikunnassa täysin varmana

-siitä, ettei ainoallekaan kaupunkimme porvarille aina rutiköyhiä

-myöten pälkähtäisi päähänkään lunastaa lippua. Mutta tästä huolimatta

-epäilin, oliko ollut syytä päästää noita synkännäköisiä, repaleisia

-pitkiätakkeja juhliin toimikunnan demokraattisuudesta huolimatta. Mutta

-kuka oli heidät päästänyt sisään ja mikä oli ollut tämän tarkoituksena?

-Liputinilla ja Ljamšinilla ei ollut, enää airutnauhoja (vaikka he

-olivatkin tanssiaisissa ja ottivat osaa »kirjallisuuden kadrilliin»).

-Liputinin sijalle oli ihmeekseni tullut äskeinen seminaarilainen,

-joka oli kaikkein eniten ollut häiriöksi matineassa otellessaan

-Stepan Trofimovitšin kanssa, ja Ljamšinin sijalla oli — itse Pjotr

-Stepanovitš. Mitä saattoikaan odottaa tällaisesta asiaintilasta?

-Yritin kuunnella keskusteluja. Eräät mielipiteet hämmästyttivät

-hillittömyydellään. Väitettiin esimerkiksi eräässäkin ryhmässä, että

-koko tuon Stavroginin ja Lizan jutun Julija Mihailovna itse oli

-muka järjestänyt ja ottanut siitä Stavroginilta rahoja. Mainittiin

-suorastaan summa. Väitettiin, että hän oli muka järjestänyt juhlatkin

-vain tätä silmälläpitäen; senpä vuoksi puoli kaupungin väestä ei

-ollut saapunutkaan saatuaan tietää asiasta, ja itse. Lembkeen se oli

-koskenut niin että »hänen järkensä oli sekaantunut» ja että Julija

-Mihailovna »ohjaili» häntä kuten mielipuolta ainakin. — Paljon siellä

-myös naurettiin, käheästi, hillittömästi ja pilkallisesti. Kaikki

-arvostelivat myös hyvin ankarasti tanssiaisia, ja Julija Mihailovnaa

-moitittiin jo aivan häikäilemättä. Ylipäänsä lörpöttely oli aivan

-sekavaa, hajanaista, humalaista ja levotonta, niin että oli vaikeata

-saada siitä mitään selvää ja käsittää sen ydintä. Ravintolaan olivat

-kodikkaasti asettuneet ylipäänsä kaikki iloiset ihmiset, olipa siellä

-muutamia naishenkilöitäkin, sellaisia, jotka eivät mitään ihmettele

-eivätkä mistään säikähdä, ovat ystävällistä ystävällisempiä ja iloista

-iloisempia, enimmäkseen upseerien rouvia aviomiehineen. He olivat

-asettuneet pieniin joukkoihin erikoispöytien ääreen ja joivat iloisesti

-teetänsä. Ravintola muodostui lämpimäksi satamaksi melkeinpä puolelle

-saapunutta yleisöä. Ja kuitenkin jonkin ajan kuluttua tämän joukon oli

-tulvehdittava saliin. Peloitti suorastaan sitä ajatellakin.

-

-Sillä aikaa valkoisessa salissa oli — ruhtinas otti myös osaa tähän

-— muodostunut kolme pienehköä kadrilliryhmää. Neitoset tanssivat,

-ja vanhemmat iloitsivat heitä katsellessaan, mutta täälläkin jo

-muutamat huomatuimmista henkilöistä alkoivat mietiskellä, mitenkä he

-annettuaan neitosten hieman iloitella pääsisivät kuitenkin aikanaan

-täältä pois, ennen kuin »se alkaisi». Kaikki poikkeuksetta olivat

-varmoja siitä, että jokin »alkaisi». Vaikeata olisi minun yrittää

-kuvata itsensä Julija Mihailovnan sieluntilaa. En häntä puhutellut,

-vaikka olinkin usein häntä lähellä. Tullessani kumarsin hänelle, mutta

-hän ei vastannut tervehdykseeni, koska ei huomannut minua (hän ei

-todellakaan minua huomannut). Hänen kasvojensa ilme oli sairaalloinen,

-katse ylimielisen halveksuva mutta harhaileva ja levoton. Hänen näytti

-olevan tuskallista voittaa itsensä, — minkä vuoksi ja ketä varten se

-oli tarpeellista? Hänen olisi pitänyt välttämättä lähteä pois, ja mikä

-tärkeintä, viedä aviomies mukanaan, mutta hän vain viipyi! Jo hänen

-kasvoistaan saattoi huomata, että hänen silmänsä olivat »täydellisesti

-auenneet», ja hän tiesi, ettei ollut enää mitään muuta odotettavissa.

-Hän ei enää kutsunut luoksensa Pjotr Stepanovitšia (tämä nähtävästi

-itsekin karttoi häntä, olin nähnyt hänet ravintolassa erittäin

-iloisena). Mutta kaikesta huolimatta hän viipyi yhä tanssiaisissa

-eikä päästänyt luotansa hetkeksikään Andrei Antonovitšia. Voi, aina

-viime hetkeen saakka hän mitä vilpittömimmin ja suuttuneena torjui

-kaikki viittailut, joita oli tehty hänen miehensä terveydestä, —

-näin hän oli tehnyt vielä aamullakin. Mutta nyt hänen oli saatava

-tämänkin suhteen vihdoinkin silmänsä auki. Omasta puolestani huomasin

-jo ensisilmäyksellä, että Andrei Antonovitš näytti huonommalta kuin

-äsken aamulla. Hän näytti olevan jonkinlaisessa horrostilassa eikä

-näyttänyt käsittävän, missä hän oikeastaan oli. Joskus hän katsahteli

-odottamattoman ankarasti ympärilleen, näin katsahti hän esimerkiksi

-pari kertaa minuun. Kerran hän yritti sanoa jotakin, aloitti jo ääneen

-ja lujasti, mutta ei lopettanut puhettansa, mikä sai säikähtämään erään

-hiljaisen virkamies-vanhuksen, joka sattui olemaan hänen lähellään.

-Mutta vieläpä tämä yleisön rauhallinenkin osa, joka oli läsnä

-valkoisessa salissa, näytti synkkänä ja peloissaan karttelevan Julija

-Mihailovnaa ja heittelevän samalla perin omituisia katseita hänen

-puolisoonsa, katseita, joiden kiinteys ja välittömyys eivät olleet

-ollenkaan sopusoinnussa noiden ihmisten säikkymisen kanssa.

-

-— Kas, tämä piirrehän se minut säikähdyttikin, ja sai minut aavistamaan

-Andrei Antonovitšin tilan, — tunnusti Julija Mihailovna minulle

-myöhemmin.

-

-Niin, hän oli syypää tähänkin! Varmaankin äsken, kun pakoni jälkeen

-hän oli sanonut Pjotr Stepanovitšille, että tanssiaiset pidettäisiin

-ja että hän saapuisi niihin — varmaankin hän oli silloin taas käynyt

-jo matineassa lopullisesti »järkyttyneen» Andrei Antonovitšin

-työhuoneessa ja käyttänyt taas kaikki kiehtomiskeinonsa sekä saanut

-miehensä tulemaan mukaansa. Mutta miten näyttikään hän nyt kärsivän!

-Ja kuitenkaan hän ei lähtenyt pois! Ylpeyskö lienee häntä siitä

-estänyt, vai oliko hän yksinkertaisesti vain hämmentynyt, en tiedä.

-Alentuvaisesti hymyillen kaikessa ylimielisyydessään hän yritti tuon

-tuostakin puhutella eräitä rouvia, mutta nämä näyttivät joutuvan

-hämilleen ja vastailivat hänelle epäluuloisesti vain parilla sanalla

-joko »niin, hyvä rouva», tai »ei, hyvä rouva» sekä nähtävästi

-karttoivat häntä.

-

-Kaupunkimme eittämättömän ylhäisistä virkamiehistä oli tanssiaisiin

-saapunut ainoastaan yksi, — se samainen mahtava entinen kenraali, josta

-jo kerran ennen olen kertonut ja joka Stavroginin ja Gaganovin välisen

-kaksintaistelun jälkeen aatelismarsalkanrouvan luona oli avannut

-»seurapiirimme kärsimättömyyden oven». Hän käyskenteli mahtavasti

-saleja pitkin, katseli ja kuunteli sekä koetti olla sen näköinen, kuin

-olisi tullut tänne vain etupäässä moraalin valvojaksi eikä omaksi

-tyydytyksekseen. Lopulta hän liittyi kokonaan Julija Mihailovnan

-seuraan eikä poistunut hänen luotansa askeltakaan, yrittäen nähtävästi

-häntä rohkaista ja rauhoittaa. Tämä mies oli epäilemättä sangen

-hyväsydäminen, kovin arvossapidetty ja jo niin vanha, että häneltä

-saattoi ottaa vastaan jo säälittelyäkin. Mutta Julija Mihailovnaa

-tuntui kuitenkin harmittavan se, että tämä vanha lörpöttelijä rohkeni

-häntä sääliä, vieläpä esiintyä hänen suojelijanansakin, antaen

-ymmärtää, että hänen läsnäolonsa oli Julija Mihailovnalle suorastaan

-kunniaksi. Mutta kenraalipa ei vain poistunut hänen luotansa, vaan

-lörpötteli herkeämättä.

-

-— Kaupunki, — niin väitetään, ei pysy pystyssä ilman seitsemää

-vanhurskasta... seitsemää, niinhän se lienee ollut, en muista tarkkaa

-lukua. En vain tiedä, kuinka moni noista seitsemästä... kaupunkimme

-epäämättömistä vanhurskaista... on kunnioittanut tanssiaisianne

-läsnäolollaan, mutta heidän läsnäolostaan huolimatta tunnen, etten ole

-aivan turvassa. _Vous me pardonnerez, charmante dame, n'est-ce pas?_

-Puhun vertauskuvallisesti, mutta kävin ravintolan puolella ja olen

-iloinen päästyäni sieltä eheänä takaisin... Kallis Prohorytšimme ei

-ole siellä oikein paikallaan, ja luulenpa, että aamuun mennessä hänen

-telttansa syöstään kumoon. Tämähän on muuten vain leikkiä. Odottelen

-tässä vain, millaiselta näyttää tuo »kirjallisuuden kadrilli», ja

-sitten nukkumaan. Suokaa anteeksi vanhalle leininvaivaamalle ukolle,

-mutta minä käyn aikaisin nukkumaan ja kehoittaisinpa teitäkin menemään

-»tutumaan», kuten sanotaan lapsille. Tulinhan tänne varta vasten

-ihailemaan nuoria kaunottariamme... sillä ei missään muualla kuin

-täällä tapaa niin runsasta valikoimaa... Kaikki he ovat joen tuolta

-puolen, ja minähän en käy koskaan siellä. Erään upseerin rouva...

-hän on luultavasti jääkäri, tämä upseeri on sangen sievä, sangen...

-ja tietää sen varsin hyvin itsekin. Puhelin veitikan kanssa; sangen

-vilkas... no niin — ja tyttöset ovat tuoreita, mutta siinä onkin

-sitten kaikki. Paitsi tuoreutta heissä ei ole muuta mitään. Mutta

-sittenkin minä mitä suurimmalla mielihyvällä! Joskus on suorastaan

-ruusunnuppusia, huulet vain ovat liian paksut. Ylipäänsä kauniissa

-venäläisissä naiskasvoissa on vähän säännöllisyyttä ja... ne

-vivahtavat hieman pannukakuille... _Vous me pardonnerez, n'est-ce

-pas_... sangen sievät silmät niillä muuten on... nauravat silmät.

-Nämä ruusunnuppuset ovat nuoruudenkukoistuksessaan pari vuotta

-i-has-tut-ta-vi-a, kolmekin joskus... no niin, mutta sitten leviävät

-muodottomiksi ikuisiksi ajoiksi... ja saavat aikaan aviomiehissään sen

-surullisen vä-lin-pi-tä-mät-tö-myy-den, joka on omiaan mitä suurimmassa

-määrin vaikuttamaan naiskysymyksen kehittymiseen... jos minä tämän

-kysymyksen ymmärrän oikein. Hm! sali on erinomainen; huoneiden kalustus

-ei ole hullumpi. Voisi odottaa huonompaakin. Soitto olisi voinut

-olla paljon huonompaa... en sanonut — että sen olisi pitänyt olla.

-Huonon vaikutuksen tekee muuten se, että on niin kovin vähän naisia.

-Puvuista en tahdo edes mai-ni-ta. Ei ole oikein hyvä sekään, että tuo

-harmaahousuinen suvaitsee noin rehellisesti tuolla kan-ka-nee-ra-ta.

-Suon sen tietenkin hänelle anteeksi, jos hän tekee sen iloisuudessaan

-ja koska hän on täkäläinen apteekkari... Mutta kellon käydessä vasta

-yhtätoista se on hieman liian aikaista... apteekkarillekin... Siellä

-ravintolassa pari henkilöä tappelikin, eikä heitä viety ulos. Kellon

-käydessä yhtätoista tappelijat on poistettava, olkootpa yleisön tavat

-millaiset tahansa... kolmen aikoihin aamulla olisi asia hieman toinen,

-tällöin olisi jo välttämätöntä tehdä myönnytys yleiselle mielipiteelle,

-— jos nämä tanssiaiset vain saadaan pysymään pystyssä kello kolmeen

-saakka. Varvara Petrovna ei näyttänyt pitävänkään sanojaan eikä

-antanut kukkia. Hm! Hänellä on nyt muutakin ajattelemista kuin kukat,

-pauvre mère! Entä Liza-rukka, oletteko kuullut? Sanovat: salaperäinen

-juttu ja... ja taas on areenalla Stavrogin... Hm! Minä menisin jo

-nukkumaan´... Torkun jo tässä suorastaan. Mutta milloinka alkaa tuo

-»kir-jal-li-suu-den kad-ril-li»?

-

-Lopulta alkoi »kirjallisuuden kadrillikin». Viime aikoina oli

-kaupungissamme, heti kun oli alettu keskustella tulevasta juhlasta,

-välttämättä kosketeltu aina tätä »kirjallisuuden kadrillia», ja koska

-kukaan ei voinut kuvitellakaan, mikä se oikeastaan oli, niin se

-herätti määrätöntä uteliaisuutta. Mikään ei olisi saattanut olla sen

-menestykselle vaarallisempaa, — ja millainen olikaan sitten pettymys!

-

-Valkoisen salin sivuovet avautuivat, jotka aina näihin asti olivat

-olleet suljetut, ja niistä tuli esiin muutamia naamioituja. Yleisö

-ympäröi ne heti ahnaan uteliaana. Koko ravintolaväki aivan viimeistä

-myöten hyökkäsi saliin. Naamioidut asettuivat tanssiasentoon. Minun oli

-onnistunut työntäytyä aivan ensi riviin ja asetuin Julija Mihailovnan,

-von Lembken ja kenraalin taakse. Tällöin juoksahti Julija Mihailovnan

-luo näihin saakka kadoksissa ollut Pjotr Stepanovitškin.

-

-— Olen ollut koko ajan ravintolassa ja valvonut järjestystä, — hän

-kuiskasi syyllisen koulupojan tapaisesti, tahallaan näin teeskennellen

-ärsyttääkseen Julija Mihailovnaa vieläkin enemmän. Tämä sävähti vihasta

-aivan punaiseksi.

-

-— Jospa edes nyt lakkaisitte pettämästä minua, te röyhkeä mies! —

-häneltä pääsi melkein niin lujasti, että joku yleisöstäkin sen kuuli.

-Pjotr Stepanovitš siirtyi syrjemmäksi, nähtävästi sangen tyytyväisenä

-itseensä.

-

-On vaikeata kuvitella säälittävämpää, typerämpää, huonommin keksittyä

-ja imelämpää allegoriaa, kuin oli tämä »kirjallisuuden kadrilli».

-Tuskin olisi voinut enää keksiä mitään, mikä olisi vieläkin huonommin

-soveltunut yleisöllemme. Ja kuitenkin väitettiin, että Karmazinov

-itse oli sen keksinyt. Kaiken järjesti tosin Liputin neuvoteltuaan

-sen samaisen ramman opettajan kanssa, joka oli ollut Virginskin

-illanvietossa. Mutta Karmazinov oli kuitenkin herättänyt ajatuksen, ja

-väitettiin, että hän oli muka itsekin tahtonut ottaa jonkin naamion ja

-esittää jotakin aivan erikoista ja itsenäistä osaa. Kadrillin käsitti

-kuusi paria säälittävästä naamioituja, — tuskinpa niitä edes voi

-nimittää naamioiksi, sillä kaikki olivat aivan samanlaisissa puvuissa

-kuin muutkin. Niinpä oli niiden joukossa muudan keski-ikäinen herra,

-lyhyehkö, hännystakki yllään, — sanalla sanoen aivan kuten muidenkin

-on tapana pukeutua, — arvokkaan näköinen harmaa parta leuassaan

-(se oli tosin siteessä ja siinähän se hänen »naamionsa» olikin),

-hän tanssi, pyöri yhdellä kohtaa arvokkain ilmein, hyvin nopeasti

-ja pienin askelin, tuskin liikahtamatta paikaltaan. Hän äännähteli

-pidättyväisesti käheällä bassoäänellään, ja kas, tämän äänen käheyden

-tarkoituksena olikin matkia erästä tunnettua sanomalehteä. Tämän

-naamion vastapäätä oli kaksi jättiläistä X ja Z, ja nämä kirjaimet

-oli kiinnitetty heidän hännystakkeihinsa, mutta mitä noilla X:llä ja

-Z:llä tarkoitettiin, jäi kun jäikin aivan selvittämättä. »Rehellistä

-venäläistä ajatusta» esitti muudan keski-ikäinen herra, jolla oli

-silmälasit, hännystakki yllä sekä käsissä hansikkaat ja — jalkaraudat

-(aivan oikeat jalkaraudat). Tämän »ajatuksen» kainalossa oli salkku,

-joka sisälsi jonkin »asian». Taskusta pisti esiin ulkomailta saapunut

-avattu kirje, jossa vakuutettiin kaikille epäilijöille »rehellisen

-venäläisen ajatuksen» vilpittömyyttä. Kaikki tämä selostettiin juhlan

-järjestäjien puolesta suullisesti, sillä eihän kukaan saattanut lukea

-taskusta pilkistelevää kirjettä. Kohotetussa oikeassa kädessään

-»rehellinen venäläinen ajatus» piti lasia, aivan kuin olisi tahtonut

-esittää maljan. Hänen molemmilla puolillansa ja hänen vierellänsä

-astui pienin askelia kaksi leikkotukkaista nihilistitärtä, _vis-à-vis_

-tanssi joku keski-ikäinen herra, jolla oli hännystakki yllään mutta

-kädessä raskas pölkky, ja se oli kuvaavinaan — ei pietarilaista, mutta

-kuitenkin hyvin julmaa julkaisua: »Jos heitän tällä, — ei jää kuin

-märkä läiskä». Mutta huolimatta pölkystänsä hän ei kuitenkaan mitenkään

-saattanut kestää »rehellisen venäläisen ajatuksen» häneen lujasti

-suunnattuja silmälaseja, vaan koetti katsella puolelle ja toiselle, ja

-kun hän otti _pas de deux'_n, niin hän taipui, kieriskeli eikä tietänyt

-oikein mihin mennä, — niin häntä varmaankin omatunto soimasi. Muuten,

-en jaksa muistaa kaikkia näitä tylsiä keksintöjä. Kaikki oli sellaista,

-että lopulta tuntui kiusallisen hävettävältä. Ja tämä sama häpeän

-ilme kuvastui koko yleisön kasvoissa, vieläpä kaikkein yrmeimmissäkin

-naamoissa, jotka olivat tulleet ravintolan puolelta. Jonkin aikaa

-kaikki vaikenivat ja katselivat hämmästyneen suuttuneina. Hävetessään

-ihminen tavallisesti suuttuu ja on taipuvainen kyynillisyyteen.

-Vähitellen koko yleisömme oli äänessä:

-

-— Mitä tämäkin nyt on olevinansa? — murahteli eräässäkin ryhmässä

-muudan tarjoilija.

-

-— Onpahan jotakin typerää.

-

-— Jonkinlaista kirjallisuutta. _Golos_ arvostelee.

-

-— Mitäpä se minua liikuttaa!

-

-Ja toisesta ryhmästä:

-

-— Aasit!

-

-— Ei, he eivät ole aaseja, me itse olemme aaseja.

-

-— Miksi sinä olisit aasi?

-

-— Enhän minä olekaan aasi.

-

-— No, jos sinä et ole aasi, niin minä olen sitä vieläkin vähemmän.

-

-Ja kolmannesta ryhmästä:

-

-— Annettaisiinpa jokaiselle »mitä kuuluu», ja sitten hiiteen kaikki!

-

-— Kun olisi tärisyttää koko sali hajalle!

-

-Neljännestä:

-

-— Eikö noita Lembkojakin hävetä katsella?

-

-— Miksikä heitä hävettäisi, eihän sinuakaan hävetä?

-

-— Minuakin hävettää, ja hän on kuvernööri.

-

-— Mutta sinä olet sika.

-

-— En vielä eläessäni ole nähnyt näin tuiki tavallisia tanssiaisia, —

-muudan rouva virkahti myrkyllisestä aivan Julija Mihailovnan korvan

-juuressa, nähtävästi toivoen, että hänet kuultaisiin. Tämä oli noin

-nelikymmenvuotias, lihava rouva, jonka posket oli punattu ja jolla

-oli yllään loistavanvärinen silkkipuku. Melkein jokainen hänet

-kaupungissamme tunsi, mutta missään häntä ei otettu vastaan. Hän oli

-valtioneuvoksen leski ja oli perinyt tältä puutalon sekä mitättömän

-pienen eläkkeen, mutta tuli hyvin toimeen, pitipä hevosiakin. Julija

-Mihailovnan luona hän oli käynyt noin pari kuukautta sitten omasta

-aloitteestaan vieraskäynnillä, mutta tämä ei ollut ottanut häntä

-vastaan.

-

-— Eihän mitään muuta saattanut odottaakaan, — hän lisäsi, yrittäen

-katsella röyhkeästi Julija Mihailovnaa silmiin.

-

-— Jos kerran ette muuta odottanutkaan, niin miksikä sitten tulitte? —

-Julija Mihailovnakaan ei malttanut olla puolestaan sanomatta.

-

-— Niinpä vain, tietämättömyyttäni, — samassa oli jo rohkealla rouvalla

-vastaus valmiina. Ja hän aivan pöyhistyi (kauhean mielellään haluten

-rakentaa riitaa); mutta kenraali astui heidän välillensä.

-

-— _Chère dame_, — hän kumartui Julija Mihailovnan puoleen, — eikö

-sittenkin olisi parasta lähteä. Meitä he vain kainostelevat, mutta

-meidän lähdettyämme heille varmaan ilo alkaisi. Tehän olette

-tehtävänne tehnyt, olette aloittanut tanssiaiset, jättäkää nyt heidät

-rauhaan... Eikä Andrei Antonovitškaan taida tuntea voivansa erikoisen

-tyy-dyt-tä-väs-ti, ettei vain tapahtuisi jotakin pahempaa.

-

-Mutta se oli jo myöhäistä.

-

-Koko kadrillin ajan Andrei Antonovitš oli katsellut tanssivia vihaisen

-hämmästelevästä, ja kun yleisöstä alkoi kuulua mielipiteenilmaisuja,

-hän alkoi rauhattomana katsella ympärilleen. Tällöin ensikertaa

-joutuivat näet hänen silmiinsä eräät ravintolatyypit. Hänen katseessaan

-kuvastui ääretön ihmetys. Yht'äkkiä kajahti äänekäs nauru, — naurettiin

-jollekin kadrillin kestäessä tapahtuneelle tempulle: »Ankaran,

-ei-pietarilaisen julkaisun» julkaisija, joka tanssi pölkky käsissään,

-tunsi lopulta, että hän ei saattanut kestää »rehellisen venäläisen

-ajatuksen» häneen kohdistuvia silmälaseja, ja tietämättä, minne olisi

-lähtenyt, hän yht'äkkiä keskellä viimeistä kuviota lähti suoraapäätä

-silmälaseja vastaan kävellen käsillään, minkä muuten piti osoittaa

-sitä alituista rehellisen ajatuksen ylösalaisin vääristelemistä, mikä

-tapahtui »ankarassa ei-pietarilaisessa julkaisussa». Koska vain Ljamšin

-yksin osasi kävellä käsillään, niin hän olikin siitä syystä ottanut

-esittääkseen julkaisijaa, jolla oli pölkky mukanaan. Julija Mihailovna

-ei ollut vähääkään perillä siitä, että ruvettaisiin kävelemään

-käsillä. »Minulta se on pidetty salassa, salassa», hän toisteli

-minulle epätoivoissaan ja vihoissaan. Joukon nauru ei tietenkään

-kohdistunut vertaukseen, josta se vähät välitti, vaan yksinkertaisesti

-käsilläkävelemiseen ja hännystakkiin, jonka liepeet heilahtelivat.

-Lembke kuohahti ja alkoi vapista:

-

-— Roistot! — hän huudahti osoittaen Ljamšinia. — Ottakaa kiinni tuo

-konna, kääntäkää...kääntäkää hänen jalkansa... päänsä... niin että pää

-olisi ylhäälläpäin, ylhäälläpäin.

-

-Ljamšin hypähti jaloilleen, ja nauru yltyi

-

-— Ajakaa pois kaikki konnat, jotka nauravat! — Lembke antoi samassa

-määräyksensä Joukko alkoi äännellä ja tömistellä jalkojansa.

-

-— Ei, tämä ei käy päinsä, teidän ylhäisyytenne.

-

-— Yleisöä ei saa haukkua.

-

-— Itse olet hölmö! — kajahti jostakin nurkasta ääni.

-

-— Flibustjerit! Flibustjerit! — kivahti joku salin toisesta päästä.

-

-Lembke kääntyi nopeasti huutoa kohti ja kalpeni. Tylsä hymähdys

-näyttäytyi hänen huulillaan, — aivan kuin hän yht'äkkiä olisi jotakin

-ymmärtänyt ja muistanut.

-

-Hyvät naiset ja herrat, — Julija Mihailovna kääntyi nyt heitä saartavan

-kansanjoukon puoleen samalla yrittäen vetää puolisoansa mukaansa. —

-Hyvät naiset ja herrat, suokaa anteeksi Andrei Antonovitšille... Andrei

-Antonovitš ei ole oikein terve... Suokaa anteeksi... Antakaa anteeksi

-hänelle, hyvät naiset ja herrat!

-

-Kuulin aivan hyvin, miten hän sanoi: »Antakaa anteeksi». Kohtaus kävi

-hyvin nopeasti. Muistan varsin hyvin, että osa yleisöä juuri tähän

-aikaan hyökkäsi pois salista aivan kuin saikähtyneenä nimenomaan näiden

-Julija Mihailovnan sanojen vuoksi. Muistanpa vielä erään kyyneleisen,

-hysteerisen naisen huudahduksen:

-

-— Ah, taas kuten äskenkin.

-

-Ja samassa tähän jo alkaneeseen tungokseen heitettiin uusi pommi, »taas

-kuten äskenkin»!

-

-— Tulipalo! Koko Joentakainen palaa!

-

-En vain muista, missä tuo kauhea huuto kajahti ensin: salissako, vai

-juoksiko joku ehkä portaita ylös eteisestä, mutta tämän jälkeen syntyi

-sellainen levottomuus, etten rohkene ryhtyä sitä edes kuvaamaan.

-Melkeinpä puoli tanssiaisiin kokoontuneesta yleisöstä oli juuri

-joentakaisia, — sikäläisten puutalojen omistajia ja asujaimia.

-Nämä hyökkäsivät ikkunoihin, silmänräpäyksessä siirsivät syrjään

-ikkunaverhot ja repivät alas käärekaihtimet. Joentakainen loimusi.

-Tulipalo oli tosin vasta alkanut, mutta se leimusi kolmessa toisistaan

-täysin erossa olevassa kohdassa. Tämähän se juuri säikähdyttikin.

-

-— Murhapoltto! Špigulinilaiset! — ulvoi joukko.

-

-Mainitsen muutamia erikoisen karakteristisia huudahduksia.

-

-— Niin on sydämeni aavistanutkin, että ne vielä sytyttävät, kaikki nämä

-päivät se on sitä aavistellut.

-

-— Špigulinilaiset! Špigulinilaiset! Ei kukaan muu ole voinut sitä tehdä.

-

-— Sitä varten meidät on tänne tahallaan haalittukin, että voitaisiin

-sytyttää palamaan!

-

-Tämä viimeinen kaikkein ihmeellisin huudahdus oli naisen, palosta

-kärsineen Korobotškan [itara eukko Gogoljin romaanissa »Kuolleet

-sielut». Suom. huom.], välitön huudahdus. Kaikki tulvivat päin

-käytävää. En rupea kuvaamaan tungosta, joka syntyi eteisessä

-turkkien, liinojen, hartiaviittojen selvittelyssä, en säikähtyneiden

-naisten vinkunaa enkä neitosten itkua. Tuskin tässä tilaisuudessa

-tapahtui varkauksia, mutta ei ole ihmettelemistä, että tällaisessa

-epäjärjestyksessä muutamat lähtivät suorastaan niine hyvineen ilman

-päällysvaatteitta, koska eivät omiaan löytäneet, ja että vielä kauan

-jälkeenpäin tästä kerrottiin kaupungissamme satumaisin lisäyksin.

-Lembke ja Julija Mihailovna olivat ovessa vähällä joutua joukon

-jalkoihin.

-

-— Pysähdyttäkää heidät! Ei saa päästää pois ainoatakaan, — Lembke

-kiljui uhkaavasti ojennellen kättänsä häntä vastaan tunkeilevia kohti.

-‒ jokaiselle on henkilökohtaisesti tehtävä ruumiintarkastus, viipymättä.

-

-Salista alkoi sinkoilla voimakkaita kirouksia.

-

-— Andrei Antonovitš! Andrei Antonovitš! — huudahti Julija Mihailovna

-aivan epätoivoissaan.

-

-— Hänet vangittava ensimmäiseksi! — Andrei Antonovitš huudahti

-ankaran näköisenä kohottaen sormensa puolisoansa kohti, —

-tarkastettava ensimmäiseksi! Tanssiaiset on järjestetty vain tulipalon

-aikaansaamiseksi...

-

-Julija Mihailovna huudahti ja pyörtyi (voi, tämä oli tietenkin jo

-aivan todellista pyörtymistä). Minä, ruhtinas ja kenraali syöksähdimme

-häntä auttamaan. Tuli siihen muitakin, jotka auttoivat meitä tänä

-vaikeana hetkenä, tulipa joitakuita naisiakin. Me kannoimme onnettoman

-tästä helvetistä vaunuihin. Hän virkosi vasta kuvernöörin talon

-luo ajaessamme, ja hänen ensi huudahduksensa koski taas Andrei

-Antonovitšia. Kaikkien hänen kuvitelmiensa lentäessä säpäleiksi

-hänelle oli jäänyt vain yksin Andrei Antonovitš. Lähetettiin hakemaan

-lääkäriä. Viivyin hänen luonansa kokonaisen tunnin, ruhtinas

-samoin. Kenraali (vaikka olikin itse kovin säikähtynyt) ei tahtonut

-jalomielisyydenpuuskassaan poistua koko yönä »onnettoman vuoteen

-viereltä», mutta nukahti tästä huolimatta kymmenen minuutin kuluttua

-lääkäriä odotellessaan saliin nojatuoliin, johon me sitten hänet

-jätimme.

-

-Poliisimestari, jonka oli tanssiaisista kiiruhdettava tulipalopaikalle,

-oli ehtinyt tuoda mukanansa meidän jäljessämme myös Andrei Antonovitšin

-ja yrittänyt suostutella tätä poistumaan samoissa vaunuissa Julija

-Mihailovnan kanssa sekä vakuutellut voimainsa takaa, että hänen

-ylhäisyytensä olisi nyt ollut parasta »ottaa lepohetki»; Mutta en

-käsitä vieläkään, mistä syystä tämä ei ollut hänelle onnistunut. Andrei

-Antonovitš ei tietenkään tahtonut kuulla puhuttavankaan levosta ja

-pyrki pyrkimällä tulipalopaikalle. Mutta tämä ei ollut viisaasti tehty.

-Oli käynyt lopulta niin, että poliisimestari itse oli vienyt hänet

-sinne omissa ajoneuvoissaan. Myöhemmin hän kertoili, että Lembke oli

-koko matkan viittoillut ja »saanut tuon tuostakin päähänpistoja, joita

-olisi ollut aivan mahdoton täyttää». Myöhemmin saatiinkin selville,

-että hänen ylhäisyytensä oli jo tällöin »säikähdyksen äkillisyyden

-vuoksi» kuumehoureissa.

-

-Mitäpä auttaisi kertoa enää, miten tanssiaiset päättyivät.

-Parikymmentä tyhjäntoimittajaa ja heidän parissaan muutamia naisia

-jäi juhlapaikalle. Ainoatakaan poliisia ei sinne jäänyt. Soittokunta

-sai luvan lähteä, ja poistuvat soittajat piestiin. Aamuun mennessä

-koko »Prohorytšin teltta» oli kuin pois pyyhkäisty, juotiin minkä

-jaksettiin, tanssittiin »kamarinskiita» tavalla, jota olisi suorastaan

-sopimatonta kuvailla, huoneissa harjoitettiin kaikennäköistä

-siivottomuutta, ja vasta aamun koittaessa osa tästä joukosta aivan

-humalaisena malttoi lähteä jo sammumaan päin olevaa tulipaloa

-katselemaan saaden täällä aikaan uutta epäjärjestystä... Toinen puoli

-heistä yöpyi sikahumalaisena juhlahuoneiston samettisohville sekä

-lattialle kaikkine asiaankuuluvine jälkiseurauksineen. Aamupuoleen,

-sitten kuin se suinkin oli mahdollista, nämä kiskottiin jaloista

-kaduille. Näin päättyivät juhlallisuudet, jotka oli järjestetty

-kuvernementtimme kotiopettajattarien hyväksi.

-

-

-

-IV.

-

-

-Tulipalo säikytti meidän joentakaisen väestömme eniten sen vuoksi,

-että se oli ilmeinen murhapoltto. Merkillisintä oli, että samassa

-kuin kajahti huuto: »palaa», samassa kajahti toinenkin huuto:

-»špigulinilaisten sytyttämä murhapoltto». Nythän me tiedämme jo

-liiankin hyvin, että kolme špigulinilaista oli todella ottanut osaa

-murhapolttoon, mutta — siinä ne sitten olivatkin kaikki. Sekä yleinen

-mielipide että oikeus julisti kaikki jäljellä olevat tehtaalaiset

-viattomiksi. Paitsi näitä kolmea roistoa, joista yksi saatiin kiinni ja

-tunnusti tekonsa (mutta joista kaksi on vielä par'aikaakin kateissa),

-murhapolttajien joukossa myös oli epäilemättä Fedjka-pakkotyövanki.

-Tämä on kaikki, mitä toistaiseksi on tullut tietoon tapahtumasta. Mitä

-taas tulee arveluihin, niin sehän on toki aivan eri asia. Minkä nojalla

-nämä kolme roistoa lienevät toimineet, olivatkohan he olleet jonkun

-johdon alaisina? Kaikkeen tähän on hyvin vaikea vastata, yhä vielä

-nytkin.

-

-On kiittäminen valtavaa tuulta ja joentakaisen kaupunginosan

-kauttaaltaan puisia rakennuksia sekä sitä, että oli sytytetty kolmesta

-eri kohdasta, siitä, että tulipalo levisi nopeasti ja otti valtaansa

-uskomattomalla voimalla kokonaisen korttelin (muuten, oikeastaan

-lienee sytytys tapahtunut kahdelta eri puolelta: kolmas oli huomattu

-ja saatu sammumaan melkeinpä samana hetkenä, kuin se oli saatu

-syttymäänkin, josta tulee puhe myöhemmin). Mutta pääkaupunkilaisten

-sanomalehtien maaseutukirjeissä meidän onnettomuuttamme kuitenkin

-hieman liioiteltiin: koko Joentakaisesta lienee kaiken kaikkiaan

-palanut tuskin neljättä osaa (ehkäpä vähemmänkin), liioittelematta

-puhuen. Meidän palokuntamme, vaikka se onkin heikko verrattuna

-kaupunkimme pinta-alaan ja väestön lukumäärään, toimi kuitenkin sangen

-täsmällisesti ja uhrautuvaisesti. Mutta tuskinpa se olisi mahtanut

-paljoakaan, väestön myötätuntoisesta avusta huolimatta, jos tuuli

-ei olisi aamupuoleen kääntynyt ja aivan päivän koittaessa kokonaan

-lakannutkin. Kun minä kaikkiaan noin tunnin kuluttua tanssiaisista

-lähtöni jälkeen saavuin Joentakaiseen, tuli oli päässyt jo täyteen

-valtaansa. Samansuuntaisesti joen vartta kulkeva katu oli ilmi

-liekeissä. Oli valoisaa aivan kuten päivällä. Tuskin minun tarvinnee

-kuvata yksityiskohtaisemmin tulipaloa. Kuka Venäjänmaassamme

-ei sellaista olisi nähnyt? Liekehtivää katua lähinnä olevissa

-kadunnurkkauksissa oli tungos ja hyörinä aivan kuvaamaton. Tulen

-odotettiin ulottuvan tänne aivan varmasti, ja asukkaat kantelivat jo

-ulos omaisuuttaan, mutta eivät kuitenkaan poistuneet vielä asuntojensa

-luota, vaan istuivat odotellen kadulle laahatuilla arkuillaan,

-höyhenpatjoillaan, kukin oman ikkunansa alla. Osa miesväestä teki

-vaivalloista työtä, hakkasi säälimättömästi pirstaleiksi aitoja,

-vieläpä kokonaisia asuinhökkeleitäkin, jotka sattuivat olemaan tulta

-lähempänä tuulen alla. Vain unesta havahtuneet lapsoset itkivät,

-ja naiset ulisivat voivotellen ehdittyään hädin tuskin pelastaa

-talouskalunsa. Ne, jotka eivät vielä olleet ehtineet saada turvaan

-omaisuuttaan, tekivät pelastustyötä ääneti ja reippaasti. Kipinöitä

-ja poukkia lenteli usein hyvinkin kauas, ja niitä sammutettiin,

-mikäli se oli mahdollista. Tulipalopaikalla tunkeili katselijoita,

-joita oli kerääntynyt kaupungin eri puolilta. Toiset auttoivat

-sammutustyössä, toiset katsoa töllistelivät vain asianharrastajina.

-Suuri tuli tekee öisin aina kiihoittavan ja hauskuuttavan vaikutuksen.

-Tähän vaikutukseen perustuu ilotulitus. Mutta ilotulituksessa tulet

-järjestyvät kauniisiin, säännöllisiin kuvioihin, ja koska tällainen

-on vielä aivan vaaratonta, niin se synnyttää iloisen ja keveän

-vaikutuksen kuten lasillinen samppanjaa. Aivan toisin vaikuttaa

-todellinen tulipalo: siinä on kauhua ja henkilökohtaisen vaaran tuntua,

-mutta kuitenkin myös jonkinlaista ilahduttavaa vaikutusta, tuossa

-yöllisessä tulessa, joka herättää katsojassa (ei kuitenkaan tietenkään

-juuri siinä henkilössä, joka on itse joutunut palosta kärsimään)

-jonkinlaista ajatuksen häiriötä, niin että se tuntuu viehättävän

-hänen omaa hävittämisvaistoansa, jollainen valitettavasti piilee

-jokaisessa ihmisessä, vieläpä kaikkein rauhallisimman perheellisen

-nimineuvoksenkin sielussa... Tämä kaamea tunne on kuitenkin melkein

-aina huumaava. »En todellakaan tiedä, voisiko joku katsella tulipaloa

-tuntematta jonkinlaista mielihyvää?» Näin aivan sanasta sanaan,

-näin sanoi minulle kerran Stepan Trofimovitš, palattuaan katsomasta

-yöllistä tulipaloa, jonka hän oli sattumalta joutunut näkemään, ja

-siis vielä tämän näyn ensi vaikutelman lumoissa. Tällainen yöllisen

-tulen harrastaja saattaa tietenkin itse hyökätä ensimmäisenä tuleen

-pelastamaan lasta tai vanhaa eukkoa, mutta tämähän on jo jotakin aivan

-toista.

-

-Tunkeillen uteliaan joukon jäljessä jouduin ilman enempiä

-kyselyjä kaikkein vaarallisimmalle pääpaikalle, jossa huomasin

-lopulta Lembkenkin, jota olin lähtenyt etsimään itsensä Julija

-Mihailovnan määräyksestä. Hän seisoi siellä mitä ihmeellisimmässä ja

-epätavallisimmassa asennossa maahan kaadetun aidan pirstaleella, ja

-vasemmalla, noin kolmenkymmenen askelen päässä hänestä, kohosi melkein

-jo loppuun palaneen kaksikerroksisen puutalon musta runko, jonka

-molemmissa kerroksissa oli ikkunoiden asemesta vain reiät, jonka katto

-oli romahtanut sisään ja jonka hiiltyneitä seinähirsiä vielä paikka

-paikoin tuli nuoleskeli. Syvällä pihalla, noin kahdenkymmenen askelen

-päässä palaneesta talosta oli alkanut hehkua sivurakennus, joka myös

-oli kaksikerroksinen ja jota palokuntalaiset koettivat kaikin voimin

-suojella. Oikealla palokuntalaiset ja muu väki koettivat myös saada

-säilymään puisen rakennuksen, joka vielä ei ollut syttynyt, vaikka jo

-muutamia kertoja tuli oli siihen tarttunutkin, ja joka epäilemättä oli

-lopulta saava saman kohtalon osakseen kuin toisetkin. Lembke huitoi ja

-huusi, kasvot päin sivurakennusta, ja antoi määräyksiä, joita kukaan ei

-kuunnellut. Ensin luulin, että hänet oli jätetty kokonaan oman onnensa

-nojaan. Ainakin se sankka ja hyvin erilainen väkijoukko, joka häntä

-ympäröi, jossa kaiken muun kansan seassa oli myös herrasväkeä, vieläpä

-tuomiokirkon esipappikin, ei puhutellut häntä eikä yrittänyt viedä

-häntä syrjemmäksi, vaikka kuuntelikin häntä uteliaana ja ihmetellen.

-Kalpeana ja säteilevin silmin Lembke lausuili mitä ihmeellisimpiä

-asioita. Päälle päätteeksi hän oli vielä ilman hattua, jonka hän oli

-kadottanut jo aikoja sitten.

-

-— Murhapoltto! Nihilismiä! Se, mikä kerran hehkuu, on nihilismiä! —

-kuulin kauhukseni, ja vaikka ei tässä ollutkaan mitään ihmettelemistä,

-niin silminnähtävä todellisuus vaikuttaa siitä huolimatta kuitenkin

-aina tärisyttävästi.

-

-— Teidän ylhäisyytenne, — hänen luoksensa oli ehtinyt poliisi, —

-jospa te suvaitsisitte mieluummin hakea kotoista rauhaa... Täällä

-seisominenhan on teidän ylhäisyydellenne suorastaan vaarallista.

-

-Tämän poliisin, kuten sain tietää myöhemmin, oli poliisimestari

-tahallaan jättänyt Andrei Antonovitšin lähettyville seuraamaan tämän

-toimia. Hänen oli pitänyt, mikäli se olisi ollut suinkin mahdollista,

-koettaa saada tämä lähtemään kotiin, ja vaaran uhatessa hänen oli

-käsketty käyttää suorastaan väkivaltaakin, — mikä tehtävä nähtävästi

-olisi käynyt jo yli hänen voimiensa.

-

-— Palosta kärsineiden kyynelet kyllä kuivataan, mutta kaupungin ne

-sittenkin polttavat. Se on neljän roiston työtä, neljän ja puolen.

-Vangittava tuo roisto! Hän tunkeutuu perheiden kunnian varjoon. Talojen

-sytyttämiseen on käytetty kotiopettajattaria. Se on alhaista, alhaista.

-Voi, mitä tuo tuolla tekee! — hän huudahti huomatessaan yht'äkkiä

-liekehtivän sivurakennuksen katolla palokuntalaisen, jonka alla katto

-oli jo syttynyt ja jonka ympärillä tuli jo leimahteli; — vetäkää alas,

-vetäkää, hän putoaa, hän palaa, sammuttakaa hänet... Mitä hän tekee

-siellä?

-

-— On sammutustöissä, teidän ylhäisyytenne.

-

-— Tämä ei ole todellista. Tuli palaa ihmisten mielissä eikä talojen

-katoilla. Tuokaa hänet alas. Ja heittäkää kaikki sikseen! Parasta on

-heittää sikseen! Parasta heittää sikseen! Eiköhän se parhaiten jotenkin

-itseksensä... Ai, kuka siellä itkee? Eukko? Eukko huutaa, miksi eukko

-on unohdettu sinne?

-

-Palavan sivurakennuksen alimmassa kerroksessa valitti todellakin

-sinne unohdettu, kahdeksankymmenvuotias eukko, kauppiaan sukulainen,

-kauppiaan, joka oli palavan talon isäntä. Mutta häntä ei oltukaan

-sinne oikeastaan unohdettu, vaan hän oli itse mennyt takaisin palavaan

-taloon, koska se vielä oli mahdollista, toteuttaakseen mielettömän

-yrityksen, laahatakseen ulos nurkkakammiostaan, joka toistaiseksi

-oli vielä tulelta säilynyt, höyhenpatjansa. Ollen tukehtumaisillaan

-savuun ja kuumuuteen hän huusi, sillä tämä kammiokin oli jo syttynyt,

-mutta kuitenkin hän kaikin voimin yritti vielä raihnaisin käsin sysätä

-särkyneen ikkunalasin lävitse höyhenpatjaansa. Lembke hyökkäsi häntä

-auttamaan. Kaikki näkivät, miten hän syöksyi ikkunan luo, sieppasi

-patjan nurkan käteensä ja alkoi kaikin voimin riuhtoa sitä ulos

-ikkunasta. Mutta pitipä juuri silloin onnettomuudeksi lennähtää katolta

-irtaantunut laudanpätkä, joka putosi onnettoman päälle.

-

-Se ei häntä surmannut, koska se lentäessään vain hieman hipaisi

-hänen kaulaansa, mutta kuitenkin se katkaisi täydellisesti Andrei

-Antonovitšin uran meidän kaupungissamme. Isku sai hänet menettämään

-tasapainonsa, ja hän kaatui pyörtyneenä maahan.

-

-Koitti vihdoin murheellinen ja synkkä aamu. Tulipalo oli hieman

-hiljentynyt. Tuulta seurasi tyven. Ja sitten alkoi hienokseen

-sataa, vettä tuli aivan kuin hienon seulan lävitse kaataen. Olin jo

-Joentakaisen toisella sivulla kaukana siitä paikasta, jonne Lembke

-oli kaatunut, ja täällä kansanjoukossa kuulin hyvin merkillisiä

-keskusteluja. Oli paljastunut eräs sangen omituinen tapaus: aivan

-korttelin reunalla, tyhjällä paikalla, vihannestarhojen takana, noin

-viidenkymmenen askelen päässä muista rakennuksista oli aivan äsken

-valmistunut pienehkö puurakennus, ja tämä yksinäinen talo oli syttynyt

-melkeinpä ennen kaikkia muita, aivan tulipalon alkaessa. Vaikkapa se

-olisi palanut poroksikin, niin pitkän välimatkan vuoksi tuli ei olisi

-siitä voinut mitenkään levitä kaupungin muihin rakennuksiin eikä

-päinvastoinkaan. Vaikkapa koko Joentakainen olisi palanut poroksi, niin

-tämä talo olisi vaikkapa yksinään saattanut säilyä, olipa tuuli ollut

-sitten millainen tahansa. Ei voinut muuta ajatella, kuin että se oli

-syttynyt aivan erikseen, omasta aloitteestaan, ja oli selvää, miten

-sen oli täytynyt tapahtua. Mutta tärkeintä oli, että se ei sittenkään

-ollut ehtinyt palaa ja että aamupuoleen sen seinien sisällä havaittiin

-tapahtuneeksi sangen merkillisiä asioita. Tämän uuden talon isäntä,

-pikkuporvari, joka asui aivan laitakaupungin liepeellä, oli huomattuaan

-uuden talonsa palavan juossut heti luo ja ehtinyt muutamien naapuriensa

-avulla tukahduttaa tulen sekä singota kauas sytytetyt halot, jotka

-oli ladottu seinän sivustalle. Mutta tässä talossa oli asukkaitakin:

-— kaupungissamme varsin tuttu kapteeni sisarkultansa kanssa ja heidän

-luonaan asuva keski-ikäinen apulaisvaimo. Ja kas, nämä asukkaat,

-kapteeni, hänen sisarensa ja apulaisvaimo, kaikki nämä kolme havaittiin

-tänä yönä murhatuiksi, ja nähtävästi vielä ryöstötarkoituksessa.

-(Tänne oli näet poliisimestarikin kiiruhtanut tulipalosta ja oli

-täällä silloin, kun Lembke parhaillaan riuhtoi höyhenpatjaa.)

-Aamupuoleen tieto oli levinnyt jo laajalle, niin että kaikenkarvainen

-suuri kansanjoukko, vieläpä palosta kärsineetkin, oli Joentakaisesta

-tulvahtanut aukealle uuden talon luo. Oli suorastaan vaikeata päästä

-liikkeelle, niin sankka parvi siellä oli väkeä. Minulle kerrottiin

-heti, että kapteeni oli löydetty kurkku poikkileikattuna penkiltä, että

-hän oli ollut täysissä pukimissa, että hänet oli varmaankin murhattu

-juopuneessa tilassa, niin että hän ei ollut edes kuullut mitään, että

-verta oli hänestä vuotanut »kuten härästä», että hänen sisarensa Marja

-Timofejevna oli ollut kokonaan »pistelty» väkipuukolla ja että tämä

-oli lojunut lattialla oven edessä, niin että saattoi aivan selvästi

-arvata hänen puolustautuneen ja olleen käsikähmässä murhaajan kanssa.

-Palvelijatar, jonka pää oli kokonaan murskattu, oli nähtävästi myös

-ollut hereillä. Isännän kertoman mukaan kapteeni oli vielä eilen

-aamulla käväissyt hänen luonaan juopuneena sekä kehunut ja näyttänyt

-hänelle paljoja rahojaan, joita oli ollut ainakin kaksisataa ruplaa.

-Vanha, kulunut, vihreä kapteenin lompakko oli löydetty lattialta

-tyhjänä, mutta Marja Timofejevnan arkkuun ei oltu koskettu. Pyhäinkuvan

-hopeainen kehys oli myös paikoillaan, eikä kapteenin vaatevarastoonkaan

-oltu kajottu. Näytti siltä, että varkaalla oli ollut kiire, että hän

-varsin hyvin tunsi kapteenin asiat, oli tullut varta vasten hakemaan

-rahoja ja tiesi, missä niitä säilytettiin. Jos isäntä ei olisi ehtinyt

-ajoissa paikalle, niin puut olisivat syttyneet, talo olisi palanut

-ja palaneista ruumiista olisi ollut sangen vaikeata päätellä asian

-oikeata laitaa.

-

-Näin asia kerrottiin. Lisättiinpä kerrottuun vielä sekin tieto, että

-tämän huoneiston oli vuokrannut kapteenille ja hänen sisarelleen

-itse herra Stavrogin. Nikolai Vsevolodovitš, kenraalitar Stavroginan

-poikakulta, itse oli muka käynyt vuokraamassakin, olipa pyytämällä

-pyytänyt vuokraamaan sen hänelle, sillä isäntä ei ensin tahtonut sitä

-antaa, koska oli aikonut järjestää taloonsa kapakan, mutta Nikolai

-Vsevolodovitš ei ollut säikähtänyt vuokraa, vaan oli maksanut jo

-puolesta vuodesta etukäteen.

-

-— Tämä tulipalo ei ole tapahtunut suotta, — joku kuului sanovan

-väkijoukosta.

-

-Mutta enemmistö oli vaiti. Kasvot näyttivät synkiltä, mutta enempää

-kiihtymistä en saattanut huomata. Ympärilläni kuitenkin yhä vain

-puhuttiin Nikolai Vsevolodovitšista sekä siitä, että murhattu oli

-hänen vaimonsa, että eilen hän oli maanitellut »kunniattomalla

-tavalla» luoksensa täkäläisen huomatuimman perheen nuoren tytön,

-kenraalitar Drozdovin tyttären, että häntä vastaan nostetaan kanne

-Pietarissa ja että hänen vaimonsa nähtävästi on murhattu sen vuoksi,

-että hän saattaisi mennä naimisiin neiti Drozdovan kanssa. Skvorešniki

-oli vain kahden ja puolen virstan päässä täältä, ja muistan, miten

-mieleeni tuli ajatus: Enkö lähettäisi tietoa tästä sinne? En muuten

-huomannut, että kukaan olisi erikoisesti kiihoittanut kansanjoukkoa,

-suotta olisi minun sellaista väittää, vaikka ohitseni vilahtikin

-Pari, kolme »ravintolanaamaa», jotka aamupuoleen olivat ilmestyneet

-tulipalopaikalle ja jotka minä heti tunsin. Erikoisesti painui

-mieleeni erään laihahkon, pitkähkön pikkuporvari-nuorukaisen juopunut,

-kiharainen, musta, kuten noella tuhrittu naama. Hän oli viilari, kuten

-myöhemmin sain kuulla. Hän tosin ei ollut juovuksissa, mutta aivan

-päinvastoin kuin muu väki, joka seisoskeli synkkänä, hän oli aivan

-kuin aisoistaan irti. Tuon tuostakin hän puhutteli joukkoa, vaikka en

-muistakaan hänen sanojansa. Kaikki se, minkä hän sai järjellisesti

-sanotuksi, sisälsi tuskin muuta kuin: »Veljet hyvät, mitäs tämä nyt on?

-Näinkö se sitten käykin?» ja näin sanoen hän huitoi käsiään.

-

-

-

-

-KOLMAS LUKU.

-

-Loppuuneletty romaani.

-

-

-

-I.

-

-

-Skvorešnikin ison salin ikkunasta (siitä samasta, jonka ääressä Varvara

-Petrovna ja Stepan Trofimovitš olivat tavanneet toisensa viimeisen

-kerran) tulipalon saattoi nähdä niin selvästi, että olisi luullut sen

-olevan aivan käden ulottuvilla. Aamun koittaessa, noin kello kuuden

-aikoihin, äärimmäisen ikkunan luona oikealla seisoi Liza ja katseli

-tarkkaavaisena sammumaan päin olevaa loimua. Hän oli huoneessa yksin.

-Hänen yllään oli eilinen juhlapuku, se samainen, joka oli ollut

-hänellä esitelmätilaisuudessa — vaaleanviheriä, upea, kauttaaltaan

-pitseissä, mutta nyt se oli rypistynyt, ja saattoi huomata, että

-se oli huolimattomasti ja hätäisesti heitetty ylle. Huomattuaan

-äkkiä sen olevan rinnan kohdalta hieman auki Liza punastui, korjasi

-hätäisesti pukuansa, sieppasi nojatuolista eilen tänne tullessaan

-siihen jättämänsä punaisen liinan ja heitti sen kaulalleen. Tuuhean

-tukan valloilleen päässeet kiharat valahtivat liinan alta oikealle

-olkapäälle. Hänen kasvojensa ilme oli väsynyt, huolekas, silmät vain

-paloivat rypistettyjen kulmakarvojen alla. Hän lähestyi taas ikkunaa ja

-nojasi kuumaa otsaansa kylmää lasia vastaan. Ovi avautui, ja huoneeseen

-astui Nikolai Vsevolodovitš.

-

-— Käskin lähetin mennä ratsain tiedustelemaan tarkemmin, — hän sanoi,

-— kymmenen minuutin kuluttua saamme tietää kaiken. Toistaiseksi on

-palvelusväen tietoon tullut vain, että osa joentakaista kaupunkia on

-palanut, se osa, joka on rantakatua lähinnä sillan oikealla puolella.

-Tulipalo oli saanut alkunsa kellon käydessä kahtatoista. Nyt se alkaa

-jo hiljetä.

-

-Hän ei lähestynyt ikkunaa, vaan pysähtyi Lizan taakse, noin kolmen

-askelen päähän hänestä. Liza ei kääntynyt häneen päin.

-

-— Almanakan mukaan olisi pitänyt olla valoisaa jo tunti sitten, mutta

-nythän on vielä täysi yö, — Liza virkkoi harmistuneena.

-

-— Almanakat valehtelevat, — Nikolai Vsevolodovitš huomautti

-ystävällisesti hymähtäen mutta sitten aivan kuin häpesi sanojansa ja

-kiiruhti lisäämään: — Almanakan mukaan on perin ikävätä elää, Liza.

-

-Ja sitten hän vaikeni kokonaan harmissaan siitä, että oli sanonut uuden

-typeryyden. Liza hymähti väkinäisesti.

-

-— Te olette niin surullisessa mielentilassa, ette edes löydä sanoja

-keskustellaksenne kanssani. Rauhoittukaa. Tehän sanoitte varsin

-sattuvasti. Elän todellakin aina almanakan mukaan, jokainen askeleni on

-sen mukaan laskettu. Ihmetyttääkö se teitä?

-

-Liza kääntyi nopeasti selin ikkunaan ja istuutui nojatuoliin.

-

-— Istuutukaa, olkaa hyvä, tekin. Me emme ole enää kauan yhdessä. Tahdon

-sanoa kaiken, tahdon puhua, mitä suinkin haluan... Miksi ette tekin

-voisi sanoa kaikkea, mitä tahtoisitte saada sanotuksi?

-

-Nikolai Vsevolodovitš istuutui hänen viereensä ja hiljaa, melkeinpä

-arasti, otti häntä kädestä.

-

-— Mitä merkitsee tämä sinun puheensävysi, Liza? Mistä se on näin äkkiä

-ilmestynyt? Mitä merkitsee tuo »me emme ole enää kauan yhdessä»?

-Tämä on jo toinen arvoituksellinen lause tänä puolen tunnin aikana

-heräämisesi jälkeen.

-

-— Olette nähtävästi ryhtynyt oikein laskemaan salaperäisiä lauseitani!

-— tämä naurahti. — Muistatteko, että eilen tänne tullessani esittelin

-itseni teille kuolleena? Mutta kas tämän te olette katsonut

-tarpeelliseksi unohtaa, joko unohtaa tai olla sitä huomaamatta.

-

-— En muista sitä, Liza. Miksi kuolleena? Täytyy elää...

-

-— Te vaikenitte? Kaunopuheisuuttanne ei riittänyt pitkälle. Olen elänyt

-hetkeni tässä maailmassa, ja se saa riittää. Muistatteko enää Kristofor

-Ivanovitšia?

-

-— En, en muista, — Nikolai Vsevolodovitšin otsa vetäytyi kurttuun.

-

-— Kristofor Ivanovitšia Lausannessa? Te olitte häneen hirveästi

-kyllästynyt. Hän raotti aina ovea: »vain hetkiseksi», mutta jäikin

-istumaan koko päiväksi. En tahdo olla Kristofor Ivanovitšin kaltainen,

-en tahdo, kuten hän, istua »koko päivää».

-

-Hänen ilmeensä kävi kipeän surulliseksi.

-

-— Liza, minuun koskee tuo sinun puheesi sävy. Tämä pinnistetty asenne

-vaalii teiltä itsellännekin paljon. Miksi se on välttämätön? Minkä

-vuoksi?

-

-Nikolai Vsevolodovitšin silmät leimahtivat.

-

-— Liza, — hän huudahti, — vannon, että rakastan sinua tänään enemmän

-kuin eilen, kun tulit luokseni!

-

-— Kuinka omituinen tunnustus! Miksi tuo »tänään» ja »eilen» ja tuo

-vertaus?

-

-— Sinä et jätä minua, — jatkoi Nikolai Vsevolodovitš puhettaan

-melkeinpä epätoivoisesti, — me matkustamme jonnekin yhdessä jo tänään,

-eikö niin? Eikö niin?

-

-— Ai, älkää puristako niin kipeästi kättäni! Minne voisimme me lähteä

-yhdessä ja jo tänään? Jonnekin »uudesti syntymäänkö» taas? Ei,

-kokeilut saavat jo riittää... Se käy minulta liian hitaasti, enkä

-kykenekään siihen; se olisi minulle aivan liian korkeata. Jos kerran

-matkustetaan, niin on lähdettävä Moskovaan, käytävä siellä vieraissa

-ja otettava itse vieraita vastaan — kas, se on minun ihanteeni, sen te

-tiedätte. Enhän Sveitsissä ollessanikaan yrittänyt uskotella teille

-olevani toisenlainen. Mutta koska on mahdotonta lähteä Moskovaan ja

-vieraisille, koska te jo olette naimisissa, niin ei kannata puhua enää

-koko asiasta.

-

-— Liza! Mitä oli sitten eilen?

-

-— Oli sitä, mitä oli.

-

-— Se on mahdotonta! Se on julmaa!

-

-— Mitäpä siitä, jos olisikin ollut julmaa! Kestäkää pois, jos onkin

-julmaa.

-

-— Te kostatte minulle eiliset haaveet... — mutisi Nikolai Vsevolodovitš

-vihamielisesti hymähtäen. Liza punastui.

-

-— Kuinka alhainen ajatus!

-

-— Mutta miksi te sitten lahjoititte minulle... »niin paljon onnea»?

-Onko minulla oikeutta tiedustella sitä?

-

-— Ei ole, koettakaa jotenkuten tulla toimeen ilman oikeuksia! Älkää

-kruunatko ehdotuksenne alhaisuutta typeryydellä. Tänään se ei teille

-onnistu. Ehkä te vielä kaiken lisäksi pelkäätte maailman tuomiota ja

-että teitä ehkä tämän »paljon onnen» vuoksi arvostellaan ankarasti?

-Jos niin on, niin älkää Herran tähden olko suotta levoton. Te ette ole

-syypää mihinkään ettekä vastuussa mistään. Kun minä eilen aukaisin

-ovenne, te ette edes tietänyt, kuka siitä oli tulossa. Tämä kaikki

-on ollut todellakin vain haavetta, kuten te äsken sanoitte, eikä

-muuta mitään. Te voitte varsin hyvin rohkeasti ja voitokkaasti katsoa

-jokaista ihmistä suoraan silmiin!

-

-— Sinun sanasi, tämä pilkka, jo tunnin ajan se saa kylmät väreet

-risteilemään selkääni pitkin. Tuo »onni», josta sinä puhut pilkaten, on

-minulle kalliimpi... kuin kaikki muu. Voisinko nyt mitenkään kadottaa

-sinut? Vannon, että rakastin sinua vähemmän eilen. Minkä tähden sinä

-tänään riistät minulta kaiken? Tiedätkö, mitä merkitsee minulle tämä

-uusi toivo? Olen maksanut sen elämällä.

-

-— Omallanneko vaiko jonkun toisen?

-

-Nikolai Vsevolodovitš nousi nopeasti pystyyn.

-

-— Mitä tuo merkitsee? — hän virkkoi liikkumattomana tuijottaen Lizaan.

-

-— Omallanneko vaiko minun elämälläni te olette sen maksanut, kas

-sitä aioin kysyä. Vai oletteko te ehkä lakannut jo kokonaan minua

-ymmärtämästä? — Liza punastui taas. — Miksi te hypähditte pystyyn?

-Miksi te tuijotatte minuun tuolla tavalla? Te säikytitte minut. Mitä

-te aina pelkäätte? Olen jo kauan huomannut, että te pelkäätte jotakin

-juuri nyt, juuri tänä hetkenä... Hyvä Jumala, kuinka te kalpenette!

-

-— Jos sinä, Liza, tiedät jotakin, niin vannon, että minä en tiedä

-mitään... Enkä puhunut ollenkaan siitä mainitessani, että olen maksanut

-elämällä...

-

-— En ymmärrä teitä vähääkään, — Liza änkytti säikähtyneenä.

-

-Nikolai Vsevolodovitšin huulille oli kohonnut vähitellen mietiskelevä,

-pilkallinen hymy, Hän istuutui hiljaa, nojasi molemmilla

-kyynärpäillänsä polviinsa ja peitti kasvot käsiinsä.

-

-— Pahaa unta ja houretta... Me emme puhuneet samasta asiasta.

-

-— En ymmärrä yhtään, mistä te puhuitte... Ettekö tosiaankaan eilen

-tietänyt, että lähden tänään luotanne, tiesittekö vai ettekö? Puhukaa

-totta, tiesittekö vai ettekö?

-

-— Tiesin sen... — virkkoi Nikolai Vsevolodovitš hiljaa.

-

-— Mitä te siis enää odottelette. Tiesitte ja jätitte »hetken»

-jälkeenne. Ei tarvita mitään tilintekoa.

-

-— Sano minulle koko totuus, — huudahti Nikolai Vsevolodovitš siihen

-syvästi kärsivänä, — kun sinä eilen avasit oveni, tiesitkö itse

-avaavasi sen vain tuokioksi?

-

-Liza katsahti häneen katkerana:

-

-— On totta, että kaikkein vakavinkin mies saattaa tehdä mitä

-ihmeellisimpiä kysymyksiä. Ja minkä vuoksi te oikeastaan olette noin

-levoton? Onko se tosiaankin vain itserakkautta? Harmittaako teitä

-tosiaankin se, että nainen jättää teidät, ettekä te naista? Tiedättekö

-mitä, Nikolai Vsevolodovitš? Ollessani teidän luonanne nyt olen

-tullut yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että te olette minua kohtaan

-hirvittävän jalomielinen, mutta kas sitähän minä juuri en teissä

-siedäkään.

-

-Nikolai Vsevolodovitš nousi ja astui muutaman askelen huonetta pitkin.

-

-— Hyvä on, käyköön sitten niin... Mutta miten tämä kaikki on oikeastaan

-saattanut tapahtua?

-

-— Sekö teitä nyt huolettaa? Ja kuitenkin te jos kukaan olette aivan

-kuin sormin tämän kaiken jo edeltäkäsin laskenut, ymmärrätte sen

-paremmin kuin kukaan muu koko maailmassa ja olette siihen juuri

-luottanutkin. Olen herrasneiti, jonka sydäntä on ruokittu oopperoilla,

-kas siitä se sai alkunsa, kas siinä kaiken selitys.

-

-— Ei se ole niin.

-

-— Ei tässä ole yhtään mitään, mistä omatuntonne voisi soimata teitä, ja

-tämä kaikki on totisen totta. Kaikki sai alkunsa kauniista tuokiosta,

-jonka lumousta en jaksanut torjua. Toissa päivänä, kun »pahoitin

-mielenne» kaiken kansan nähden ja kun te kohtelitte minua niin

-ritarillisesti, minä kotiin tultuani olin heti ymmärtävinäni, että te

-olitte karttanut minua siksi, että olitte naimisissa, eikä suinkaan

-siksi, etten olisi teitä miellyttänyt, — mitä hienoston neitinä eniten

-pelkäsin. Ymmärsin, että te karttaessanne tahdoitte säästää minua,

-mieletöntä. Näettehän, miten arvostan teidän jalouttanne. Tähän ennätti

-sitten Pjotr Stepanovitš ja selitti minulle kaiken juurta jaksain.

-Hän uskoi minulle, että teidät on saanut valtoihinsa jalo aate, jonka

-rinnalla me molemmat emme ole muka yhtään mitään, mutta että minä olin

-kuitenkin vielä teidän tiellänne poikkiteloin. Hän laski itsensä tosin

-mukaan. Hän tahtoi välttämättä, että me kaikki kolmisin... hän mainitsi

-jotakin purresta ja vaahteraisista airoista kansanlaulumme mukaisesti.

-Kehuin häntä, sanoin, että hän oli runoilija, ja hän otti puheeni aivan

-täydestä. Mutta koska olen aina tietänyt, että minusta ei olisi muuta

-kuin tuokioksi, niin päätin ratkaista kaiken heti. Kas siinä kaikki, ja

-se saa riittää, ei enää mitään selityksiä... Voipa käydä vielä niinkin,

-että riitaudumme. Ei teillä ole pelkoa, vastaan kaikesta yksin. Olen

-huono, oikullinen, hurmaannuin oopperapurteen, olen herrasneiti...

-Mutta tiedättekö, luulin sentään, että piditte minusta aivan hirveästi.

-Älkää halveksiko hupakkoa älkääkä naurako sille kyynelkarpalolle,

-joka äsken valahti. Ette usko, miten mielelläni itken joskus »itseäni

-säälitellen». Mutta riittää jo, riittää. Minä en kykene mihinkään,

-ettekä tekään kykene mihinkään. Kaksi näpsähdystä kummaltakin puolen,

-siinä olkoon lohdutuksemme. Ei ainakaan itserakkaus loukkaannu.

-

-— Unta ja houretta! — valitti Nikolai Vsevolodovitš väännellen käsiänsä

-ja kulkien edestakaisin huoneessa. — Liza parka, mitä olet tehnyt

-itsellesi?

-

-— Kärvennyin hieman kynttilän liekissä eikä muuta mitään. Ettehän te

-vain itke? Käyttäytykää sopivammin, olkaa tunteettomampi...

-

-— Miksi, miksi tulit luokseni?

-

-— Ette näy itsekään ymmärtävän, miten koomilliseen valoon joudutte

-seurapiirin silmissä tuollaisine kysymyksinenne!

-

-— Miksi saatoit itsesi turmioon noin järjettömästi ja typerästi, ja

-mitä nyt on tehtävä?

-

-— Onko tuo Stavrogin, »verenimijä Stavrogin», kuten muudan teihin

-rakastunut naishenkilö nimittää teitä. Kuunnelkaahan, sanoinhan jo

-teille: annoin koko elämäni tuokiosta, ja olen nyt rauhallinen. Tehkää

-tekin samoin... muuten, eihän se teille ole tarpeellistakaan, teillä on

-vielä edessänne monta »hetkeä» ja »tuokiota».

-

-— Täsmälleen yhtä monta kuin sinullakin. Annan sinulle kunniasanani, ei

-ainoatakaan enemmän kuin sinullakaan!

-

-Hän käveli edestakaisin eikä huomannut Lizan kirkastuvaa, läpitunkevaa

-katsetta, jossa toivonkipinä näytti hetkeksi välähtävän. Mutta

-valonsäde sammui jo taas samassa.

-

-— Jos sinä, Liza, tietäisit, miten tuiki mahdotonta minun on olla tänä

-hetkenä aivan vilpitön ja mitä se merkitsee minulle. Voi, jospa voisin

-tunnustaa sinulle kaiken...

-

-— Tunnustaako? Te aiotte minulle tunnustaa jotakin? Jumala varjelkoon

-minua tunnustuksiltanne! — keskeytti Liza hänet säikähtäen.

-

-Hän pysähtyi ja odotteli levottomana.

-

-— Minun on myös tunnustettava teille, että jo silloin, Sveitsissä,

-minussa yhä enemmän varmistui ajatus, että teillä mahtanee olla

-omallatunnollanne jotakin kauheata, likaista, veristä ja... että

-kaikki se tekee teidät samalla jollakin tavoin naurettavaksi...

-Varokaa tunnustamasta minulle mitään, jos tämä on totta, saatan nauraa

-teille päin silmiä! Ehkäpä nauran ääneen teille aina elämänne loppuun

-saakka... Ai, ai, te kalpenette taas! En minä, en minä enää, lähden

-pois, — Liza hypähti tuolilta ja teki halveksumista ja inhoa ilmaisevan

-liikkeen.

-

-— Kiusaa minua, rankaise minua, puske minuun vihasi, — huudahti Nikolai

-Vsevolodovitš epätoivoisesti. — Sinulla on siihen täysi oikeus! Tiesin,

-etten sinua rakastanut, ja kuitenkin saatoin sinut turmioon. Se on

-totta, olen »jättänyt tuokion taakseni», minulla oli toivoa... kauan

-sitten... ja se oli viimeinen. En jaksanut vastustaa valoa, joka tulvi

-sieluuni sinun käydessäsi eilen luokseni, omasta aloitteestasi, yksin

-ja ensimmäisenä. Aloin taas äkkiä uskoa... Luulenpa, että uskon yhä

-vielä tänä hetkenäkin.

-

-— Noin jalomielisestä tunnustuksesta olen velkaa omani: minä en

-halua olla teille säälittelevä sisar. Ehkäpä vielä kerran menenkin

-sairaanpiiaksi, jollen kykene aikoinaan, jo tänään, kuolemaan. Mutta

-jos tuleekin minusta sellainen, niin ei ainakaan teitä varten, vaikka

-ainahan tekin sentään olette kenen tahansa toisen jalattoman ja

-kädettömän arvoinen. Minusta tuntui aina siltä, että te viette minut

-jonnekin sellaiseen paikkaan, jossa asustaa ihmisen kokoinen ilkeä

-jättiläishämähäkki ja että me siellä vietämme sitten yhdessä koko

-elämämme vain tuohon hämähäkkiin tuijottaen ja sitä peläten. Siinä

-meidän keskinäinen rakkautemme kuluukin sitten loppuun. Kääntykää

-Dašjenkan puoleen, hän on kyllä valmis lähtemään mukaanne mihin vain.

-

-— Te ette malttanut olla häntäkään mainitsematta!

-

-— Pikku koira parka! Viekää hänelle terveiseni. Joko hän tietää, että

-te jo Sveitsissä olitte päättänyt säästää hänet vanhuuden päivien

-varalle? Kuinka kaukonäköistä! Kuinka hyvää huolenpitoa! Ai, kuka

-siellä?

-

-Salin perällä joku raotti hivenen verran ovea, jonkun pää pisti raosta

-esille ja katosi taas samassa.

-

-— Sinäkö siellä, Aleksei Jegorytš? — kysäisi Stavrogin.

-

-— Ei, minähän se täällä vain, — ja Pjotr Stepanovitš kurottautui taas

-ovesta, mutta vain puolittain.— Päivää, Lizaveta Nikolajevna. Hyvää

-huomenta joka tapauksessa. Arvasinhan, että tapaan teidät molemmat

-täältä salista. Vain silmänräpäykseksi, Nikolai Vsevolodovitš. — On

-aivan välttämätöntä sanoa teille pari sanaa... aivan välttämätöntä...

-vain pari sanaa!

-

-Stavrogin astui häntä kohti, mutta kääntyikin kolmen askelen päässä

-taas Lizan puoleen.

-

-— Jos kuulet jotakin, Liza, niin muista sanoneeni: olen yksin syyllinen

-kaikkeen.

-

-Liza vavahti ja katsahti häneen arasti, mutta samassa Stavrogin oli jo

-poistunut.

-

-

-

-II.

-

-

-Huone, josta Pjotr Stepanovitš oli kurkistanut, oli iso, soikea

-eteinen. Tähän asti oli täällä istunut Aleksei Jegorytš, mutta tämän

-hän oli lähettänyt pois. Nikolai Vsevolodovitš sulki salin oven

-jäljessään ja pysähtyi odotellen. Pjotr Stepanovitš katsahti häneen

-nopeasti ja tutkivasti.

-

-— No?

-

-— Jos te jo sen tietäisittekin, — hätäili Pjotr Stepanovitš ja näytti

-kuin hän olisi tahtonut silmillään tunkeutua suoraan toisen sieluun, —

-niin tietenkään ei kukaan meistä ole millinkään syyllinen, sillä siinä

-on sellainen yhteensulautuma... yhteensattuneet olosuhteet... sanalla

-sanoen, juriidisesti ei ainakaan mikään voi viitata teihin, ja riensin

-sen teille ilmoittamaan.

-

-— Ovatko he palaneet? Murhatutko?

-

-— Murhatut, mutta eivät palaneet, sehän se pahinta onkin. Mutta

-kunniasanani, en ole tähänkään syyllinen vähääkään, vaikka kuinka

-epäilisitte minua, — sillä te kai epäilette minua sittenkin, vai

-kuinka? Tahdotteko, että puhun suuni puhtaaksi: mieleeni nähkääs

-sittenkin tuli ajatus, — tehän itse olette antanut siihen aihetta,

-ette tosin tahallanne, vaan kiusoitellessanne minua (sillä ette te kai

-olisi siten tahallanne tehnyt?) — mutta en uskaltanut ryhtyä siihen,

-enkä olisi ryhtynytkään, en edes sadasta ruplasta, eikä siitä olisi

-ollut mitään hyötyäkään, sehän on minulle, lähinnä minulle... (Hän

-hätäili kovasti ja puhua rätisi kuin ainakin kielikello.) Mutta kuinka

-merkillinen yhteensattuma: annoin omistani (kuulitteko, omistani,

-teidän rahojanne en käyttänyt ruplaakaan, ja mikä tärkeintä, senhän

-te itse hyvin tiedätte) tuolle juopolle pölhölle, Lebjadkinille

-kaksisataa kolmekymmentä ruplaa, toissa päivänä, jo illan suussa, —

-kuulittehan, toissa päivänä eikä eilen esitelmätilaisuuden jälkeen,

-huomatkaa se. Tämä on hyvin omituinen sattuma, sillä enhän silloin

-vielä tietänyt ollenkaan varmasti, lähteekö Lizaveta Nikolajevna

-luoksenne vai eikö. Nämä omat rahani annoin vain sen vuoksi, koska te

-toissa päivänä kunnostauduitte jo siinä määrin, että päätitte ilmaista

-kaikille salaisuutenne. Niin, enhän minä tahdo tunkeutua... omapa on

-asianne... ritari... mutta sen myönnän, että hämmästyin, oli kuin

-minua olisi lyöty puulla päähän. Mutta koska noista tragedioista olen

-saanut kyllikseni jo ammoin, huomatkaa, puhun aivan vakavasti, vaikka

-käytänkin muinaisslaavilaista puhetapaa, — koska tämä kaikki nyt olisi

-ollut vahingoksi suunnitelmilleni, niin lupasin itselleni, tuli mitä

-tuli, toimia niin, että saisin lähetetyksi Lebjadkinit salaa teiltä

-Pietariin, sitäkin suuremmalla syyllä, kun Lebjadkin itse sinne niin

-kovin halusi. Yhden virheen vain tein: annoin rahat teidän nimessänne.

-Liekö se nyt oikeastaan mikään virhe ollutkaan? Ehkä se ei ollutkaan,

-vai mitä? Kuulkaahan nyt, kuulkaahan, miten sitten kaikki kääntyi... —

-Puheen touhussa hän läheni aivan melkein kiinni Stavroginiin ja vähältä

-piti, että hän ei tarttunut jo hänen takkinsa käänteisiin (tahtoisinpa

-väittää, että hän teki näin aivan tahallaan). Stavrogin iski voimakkain

-lyönnein hänen kätensä alas.

-

-— Mitä tuo nyt on... älkäähän sillä tavoin... käsihän voi taittua...

-Pääasia tässä kaikessa on se, miten kaikki kääntyi, — hän rätisi

-edelleen iskua edes sen enempää ihmettelemättä. — Jo illalla siis

-annoin rahat, jotta hän jo aamulla olisi ollut sisarkultansa

-kanssa ennen aamunkoittoa tipotiessään; jätin koko puuhan tuon

-Liputin-roiston huoleksi, hänen piti huolehtia heidän junalle

-viemisestään ja saattamisestaan. Mutta kas, Liputin-roistoa haluttikin

-kujeilla hieman yleisön huviksi — olette kai siitä jo kuullutkin —

-esitelmätilaisuudessa. Kuulkaahan, molemmat juovat, sepittelevät

-runoja, joista toinen puoli on Liputinin keksintöä. Tämä pukee hänet

-hännystakkiin, vaikka on nimenomaan sanonut lähettäneensä hänet jo

-aamulla matkaan, ja piilottelee sitten häntä joissakin takanurkissa

-työntääkseen hänet puhujalavalle. Mutta toinenpa juokin itsensä

-odottamatta sikahumalaan. Sitten seuraa kaikille tuttu skandaali,

-sitten viedään hänet puolikuolleena kotiin, ja täällä Liputin anastaa

-häneltä nuo kaksi sataa ruplaa sekä jättää hänelle vain pientä rahaa.

-Mutta pahaksi onneksi onkin asia niin, että tämäkään ei ole malttanut

-olla jo aamupäivällä näyttelemättä rahoja ja kehuskelematta niistä

-sellaisissa paikoissa, joissa se ei olisi ollenkaan ollut tarpeellista.

-Ja kun Fedjka odottelikin juuri tätä ja kun hän Kirillovillakin oli

-jotakin sellaista kuullut (muistattehan viittauksenne!), niin hän

-päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen. Kas, siinä on koko totuus.

-Olen ainakin iloinen siitä, että Fedjka ei löytänyt sentään rahoja.

-Tuhansia luuli sieppaavansa, roisto! Tulipalokin lienee saanut hänet

-kiirehtimään, säikähti hieman... Uskotteko, että tuo tulipalo oli

-minulle aika isku. Ei, piru sen oikein tietää, mitä se oikein oli?

-Se on niin kuvaamatonta itsevaltaisuutta... Näettehän, etten salaa

-teiltä mitään, koska odotan teiltä niin paljon. No niin, olenhan

-kypsytellyt tosin jo kauan mielessäni tuota tuliajatusta, onhan se

-niin kovin yleinen ja kansanomainen, mutta olen aikonut säästää sen

-viimeiseksi, kaikkein kriitillisimpään hetkeen, siihen kallisarvoiseen

-tuokioon, jolloin me nousemme yhtenä miehenä... Mutta näiden päähän

-pälkähtääkin ryhtyä siihen aivan omavaltaisesti, ilman määräystä, ja

-juuri sellaisena hetkenä, jolloin pitäisi päinvastoin olla niin hiljaa,

-ettei saisi hengittääkään muuten kuin nyrkkiinsä! Tämä on suorastaan

-käsittämätöntä omavaltaisuutta! Sanalla sanoen, en tiedä toistaiseksi

-vielä mitään, puhutaan parista špigulinilaisesta... mutta jos juttuun

-on sekaantunut myös _meikäläisiä_, jos vain yksikin heistä on yrittänyt

-vaikkapa vain lämmitellä siinä käsiänsä — niin paha hänet perii! Kas

-siinä näette nyt, miten käy, jos antaa hivenenkin verran vapautta! Ei,

-tuo demokraattinen roskajoukko viisikkoineen — on huono tuki! Tähän

-tarvitaan vain yksi ihanan suuri, johonkin epäjumalaan kohdistuva

-despoottinen tahto, joka nojautuu johonkin, joka ei ole satunnaista ja

-ulkopuolella olevaa... Tällöin voi odottaa, että viisikotkin vetävät

-häntänsä alistuvaisesti luimuun ja voivat tarvittaessa orjamaisen

-nöyrinä kelvata käytettäviksemme. Mutta joka tapauksessa, vaikka

-ne siellä nyt rupeaisivatkin täyttä päätä hölisemään, että koska

-Stavroginin oli muka välttämätöntä saada poltetuksi vaimonsa, niin

-täytyi polttaa koko kaupunki, niin kuitenkin...

-

-— Joko siellä sitten on alettu hölistä sellaista?

-

-— Niin eihän siellä tosin vielä, se on totta, en ole kuullut yhtään

-mitään, mutta minkäs ihmisille voi, etenkin niille, jotka ovat palosta

-kärsineet! _Vox populi, vox Dei_. Kauankos sellainen huhu leviää?...

-Mutta eihän teillä tietenkään ole vähintäkään vaaraa. Juriidisesti

-teitä ei voida syyttää mistään, eikä omallatunnollannekaan ole mitään.

-Ettehän te tätä ole tahtonut? Ettehän? Todisteita ei ole minkäänlaisia,

-vain pelkkä sattuma... Jos nyt Fedjka sattuisikin muistamaan nuo teidän

-varomattomat sananne, jotka lausuitte Kirillovin luona (ja miksi

-pitikin teidän ne sanoa?), mutta eihän sekään vielä todista yhtään

-mitään, ja Fedjkan suun me kyllä tukkeamme. Teen sen jo tänään...

-

-— Eivätkö ruumiit ole yhtään palaneet?

-

-— Eivät vähääkään. Tuo veijari ei ole osannut järjestää mitään niin

-kuin olisi pitänyt. Mutta olen ainakin iloinen siitä, että te olette

-noin rauhallinen... sillä vaikka te ette olekaan vähintäkään tähän

-kaikkeen syyllinen, ette edes ajatuksissanne, niin onhan se sentään...

-Ja onhan teidän ainakin myönnettävä, että kaikki tämä saa asiamme aivan

-toiselle tolalle. Te olette nyt vapaa leskimies ja voitte vaikkapa

-heti naida ihanan neidon suurine myötäjäisineen, neidon, joka päälle

-päätteeksi on jo hallussanne. Kas, tällaista voi saada aikaan vain

-pelkkä sokea sattuma, — eikö totta?

-

-— Te uhkaatte, tyhmä mies?

-

-— No, riittää, riittää jo! Tyhmä mies, mitä te tuollakin oikein

-tarkoitatte? Sen sijaan, että iloitsisitte, te... Tulin tahallani

-aivan lentäen ilmoittaakseni teille mitä pikimmin... Mitäpä syytä

-minulla olisi uhkailla teitä? Mitäpä voittaisin uhkauksilla? Minulle

-on tärkeätä, että te suostutte mielellänne ettekä pelosta. Te olette

-valo ja aurinko... Minähän tässä pelkään teitä, minkä jaksan, ettekä

-te minua! Enhän minä ole Mavriki Nikolajevitš... Ja ajatelkaahan,

-kiitäessäni tänne kilpa-ajorattaissa näen Mavriki Nikolajevitšin täällä

-puutarhanne aidan luona, aivan puutarhan perimmäisessä nurkassa...

-šinelli yllään, läpimärkänä, varmaankin hän on istunut siellä kaiken

-yötä! Voi sun ihmeitä! Pitääpäs ihmisen tulla noin hulluksi!

-

-— Mavriki Nikolajevitš? Onko se totta?

-

-— Totta, aivan totta. Istuu puutarhan aidan luona. Täältä, täältä

-noin kolmensadan askelen päässä luullakseni. Yritin kiireesti hänen

-ohitsensa, mutta hän näki minut sittenkin. Ettekö ole tietänyt sitä?

-Siinä tapauksessa olen hyvilläni, että muistin kertoa sen teille. Kas,

-tällainen saattaa käydä kaikista vaarallisimmaksi, etenkin jos hänellä

-sattuu olemaan revolveri ja jos päälle päätteeksi vielä on yö, sateinen

-sää ja aivan luonnollinen kiihtyneisyys, — sillä ovathan olosuhteet

-tosin hieman kummalliset, hah, hah, haa! Mitä luulette, miksi hän

-istunee siellä?

-

-— Odottaa Lizaveta Nikolajevnaa tietenkin.

-

-— Kas sillä tavalla! Miksi tämä ei sitten hänen luokseen? Ja...

-tällaisessa sateessa... siinäpä vasta hölmö!

-

-— Lizaveta Nikolajevna menee aivan kohta hänen luokseen.

-

-— Heh, heh hee! Kas siinäpä uutisia! Hän siis... Mutta kuulkaahan,

-nythän hänen asiansa ovat aivan toisin: Mitäpä hän nyt enää Mavrikista?

-Tehän olette vapaa leskimies ja voitte vaikkapa jo huomenna mennä hänen

-kanssaan naimisiin. Hän ei sitä vielä tiedäkään, — sallikaa minun

-järjestää kaikki. Missä hän on? Täytyy minun ilahduttaa häntäkin.

-

-— Ilahduttaako?

-

-— Totta kai, menkäämme jo.

-

-— Luuletteko sitten, että hän ei aavista mitään noista ruumiista? —

-Stavrogin kysäisi tämän aivan erikoisesti siristellen silmiänsä.

-

-— Eipä tietenkään, — Pjotr Stepanovitš heittäytyi täysin hölmöksi,

-— sillä eihän nähkääs juriidisesti... Voi teitä! Ja mitäpä siitä,

-vaikkapa aavistaisikin! Naisille järjestyy kaikki tämmöinen aivan

-erinomaisesti, te ette vielä tunne naisia! Sitäpaitsi hänelle on nyt

-kaikkein edullisinta mennä teidän kanssanne naimisiin, sillä onhan

-hänen maineensa nyt joka tapauksessa tahraantunut, olen puhunut hänelle

-kaiken lisäksi vielä »purresta». Huomasin nimittäin, että häneen voi

-parhaiten vaikuttaa juuri »purrella», kas sellaista kaliberia on tämä

-tyttö. Älkää olko vähääkään huolissanne, kyllä hän harppaa näiden

-ruumiiden yli niin että hei vain, — sitä suuremmalla syyllä, koska

-te olette aivan viaton, eikö totta? Hän voi kyllä panna nämä ruumiit

-hampaansa koloon voidakseen loukata teitä joskus myöhemmin, ehkäpä

-vasta noin avioliittonne toisena vuonna. Jokainen nainen astuessaan

-vihille piilottaa näin jotakin miehen entisyydestä varastoon, mutta

-silloinhan... mitä se merkitsee enää vuoden kuluttua? Hahhahhaa!

-

-— Jos kerran te olette täällä kilpa-ajorattainenne, niin viekää hänet

-heti paikalla Mavriki Nikolajevitšin luo. Hän sanoi äsken, että hän ei

-siedä minua ja että hän lähtee luotani eikä siis tahdo käyttää minun

-ajoneuvojani.

-

-— Niinkö? Lähteekö hän tosiaankin? Mistähän se voisi johtua? — Pjotr

-Stepanovitš katsoi häneen hölmistyneenä.

-

-— On kai päässyt selville tänä yönä siitä, etten rakasta häntä

-vähääkään... minkä hän muuten on aina tietänyt.

-

-— Ettekö te sitten todellakaan rakasta häntä? — Pjotr Stepanovitš sanoi

-tämän aivan kuin olisi määrättömästi sitä ihmetellyt. — Jos asia on

-näin, niin miksikä te sitten eilen hänen tänne tullessaan jätitte hänet

-luoksenne ettekä kunnian miehenä sanonut hänelle suoraan, että ette

-rakasta häntä? Tämä oli teidän puoleltanne hyvin alhaisesti tehty. Ja

-mihin asemaan te olette saattanut minut hänen silmissään.

-

-Stavrogin alkoi äkkiä nauraa.

-

-— Nauran vain apinalleni, — hän selitti samassa.

-

-— Ahaa! Arvasitte, että yritin näytellä narria, — Pjotr Stepanovitš

-naurahti äärettömän iloisesti, — tahdoin vain huvittaa teitä!

-Ajatelkaahan, arvasin aivan heti nähtyäni teidät, huomasin kasvojen

-ilmeestä, että teitä oli kohdannut »onnettomuus». Ehkäpä aivan

-täydellinen epäonnistuminen, vai mitä? No niin, lyönpä vaikka vetoa,

-— hän huudahti ihastuksesta tuskin malttaen vetää henkeään, — että

-te koko yön istuitte vain salissa vierekkäin kumpainenkin omalla

-tuolillanne ja käytitte kallisarvoisen ajan väitelläksenne jostakin

-äärimmäisen ylevästä´... Suokaa anteeksi, suokaa anteeksi, mitäpä se

-minua liikuttaa: Tiesinhän jo eilen aivan varmasti, että kaikki saattaa

-loppua hyvin typerästi. Toin hänet teille vain siitä syystä, että

-tahdoin huvittaa teitä sekä todistaa teille, että minun kanssani ei käy

-aikanne pitkäksi. Kolmesataa kertaa voin olla hyödyksi tällä tavoin.

-Ylipäänsä rakastan olla ihmisille mieliksi. Jos taas te ette häntä enää

-tarvitse minkä olen myös ottanut huomioon, sitä vartenhan oikeastaan

-tulinkin, niin...

-

-— Oletteko; siis tuonut hänet luokseni yksinomaan vain huvittaaksenne

-minua?

-

-— Minkä vuoksi sitten muutenkaan?

-

-— Ettekä siis pakottaaksenne minut murhaamaan vaimoni?

-

-— Kas niin, oletteko te murhannut? Miten traagillinen mies te olette!

-

-— Yhdentekevää, te olette murhannut.

-

-— Minäkö murhannut? Olenhan sanonut teille, että minun syytäni ei ole

-tässä ei tuon vertaa. Te teette muuten minut levottomaksi...

-

-— Jatkakaa, te sanoitte: »Jos te ette häntä enää tarvitse, niin...»

-

-— Niin jättäkää hänet minun huostaani. Kaikki käy oivallisesti,

-naitan hänet Mavriki Nikolajevitšille, jota muutoin minä en ole

-suinkaan istuttanut tuonne puutarhaan, sitä teidän ei pidä luulla.

-Minähän suorastaan pelkään häntä nyt. Kas kuin sanoillekin:

-»Kilpa-ajorattainenne», mutta minäpä lennähdinkin kuitenkin ohi, jos

-hänellä todellakin on revolveri... Hyvä, että otin omanikin mukaan.

-Kas tässä (hän veti taskustaan esille revolverin, näytteli sitä ja

-piilotti sen sitten). — Olinpa mukaan pitkän matkan varalta... Tuon

-kaiken minä muuten saan silmänräpäyksessä sujumaan: Hänen pikku

-sydämensä ikävöi nyt jo kipeästi Mavrikia... Sen pitäisi ainakin

-jomottaa...ja tiedättekö — Jumala sen tietää, että minun on suorastansa

-häntä hieman sääli! Kun vien hänet Mavrikin luo, niin hän alkaa heti

-muistella teitä, — kehuu teitä hänelle ja moittii häntä päin silmiä,

-— naisen sydän. Mutta te nyt taas nauratte? Olen kauhean ilonen, että

-te olette taas noin hyvällä tuulella. Lähtekäämme sitten. Aloitan heti

-Mavrikista, mutta noista murhatuista... tiedättekö, eikö olisi selvintä

-toistaiseksi vaieta niistä? Saahan hän tietää sen myöhemmin.

-

-— Mistä saa tietää? Kuka on murhattu? Mitä te sanoitte Mavriki

-Nikolajevitšista? — Liza oli avannut eteisen oven.

-

-— Ahaa! Olette kuunnellut salaa?

-

-— Mitä te sanoitte Mavriki Nikolajevitšista? Onko hänet murhattu?

-

-— Ahaa! Te ette ole siis kuullut kaikkea! Rauhoittukaa, Mavriki

-Nikolajevitš on elossa ja aivan terve, josta kaikesta te voitte

-silmänräpäyksessä päästä varmuuteen, sillä hän on täällä, tien

-varrella, puutarhan aidan luona... ja luultavasti on istunut siellä

-kaiken yötä, on kastunut läpimäräksi, hänellä on vain šinelli yllään...

-Tullessani tänne hän näki minut.

-

-— Se ei ole totta. Tehän sanoitte »noista murhatuista»... Kuka on

-murhattu? — hän kyseli itsepintaisesti ja tuskallisen epäluuloisesti.

-

-— Murhatut ovat vaimoni, hänen veljensä Lebjadkin ja heidän

-palvelijattarensa, — Stavrogin ilmoitti lujasti.

-

-Liza vavahti ja kalpeni kauheasti.

-

-— Petomainen, omituinen tapaus, Lizaveta Nikolajevna, mitä tavallisin

-ryöstömurha, — Pjotr Stepanovitš alkoi taas puhua rätistä, — vain

-pelkkä ryöstömurha, tulipalon varjossa tehty. Fedjka-pakkotyövangin ja

-hölmön Lebjadkinin roistontöitä, Lebjadkinin, joka näytteli kaikille

-rahojansa... siksipä minä olen tänne lentänytkin... aivan kuin olisi

-minua heitetty kivellä otsaan. Stavrogin aivan horjahti, kun ilmoitin

-sen hänelle. Me tässä yhdessä neuvottelimme, ilmoittaisimmeko sen

-teille vai emmekö?

-

-— Nikolai Vsevolodovitš, puhuuko hän totta? — Liza virkkoi tuskin

-kuuluvasti.

-

-— Ei.

-

-— Kuinka niin? — Pjotr Stepanovitš vavahti — mitä tämä on olevinaan?

-

-— Herra Jumala, minä tulen hulluksi, — huudahti Liza.

-

-— Mutta koettakaahan sentään ymmärtää ainakin se, että tämä mies on

-täysi hullu! — huudahti Pjotr Stepanovitš kaikin voimin — onhan hänen

-vaimonsa joka tapauksessa murhattu. Näettehän, kuinka kalpea hän on...

-onhan hän ollut täällä teidän kanssanne koko yön, ei ole hetkeäkään

-poistunut, mitenkä olisi mahdollista epäillä häntä?

-

-— Nikolai Vsevolodovitš, sanokaa minulle kuin tunnustaisitte sen

-Jumalalle, oletteko syyllinen vai ettekö, ja silloin, vannon sen, uskon

-sanoihinne kuin Jumalan sanaan ja lähden kanssanne vaikkapa maailman

-ääriin, voi, lähden varmasti! Seuraan teitä kuten koira...

-

-— Miksi te noin kiusaatte häntä, te fantastinen ihminen! — Pjotr

-Stepanovitš aivan raivostui. — Lizaveta Nikolajevna, uskokaa minua.

-jauhakaa minut vaikka huhmaressa hienoksi, mutta hän on syytön ja

-päinvastoin on surusta itsekin aivan murtunut sekä hourailee, kuten

-näette. Ei vähintäkään, ei vähintäkään, ei edes ajatuksissaan hän ole

-syyllinen... Kaikki on ryövärien työtä, ryövärien, jotka varmaankin

-viikon kuluttua saadaan kiinni ja saavat raipparangaistuksen... Tähän

-ovat syypäät Fedjka-pakkotyövanki ja špigulinilaiset, siitähän puhuu jo

-koko kaupunki, siksipä minäkin...

-

-— Onko tämä totta, onko tämä totta? — Liza vapisi odotellessaan

-viimeistä tuomiotaan.

-

-— Minä en ole murhannut ja olin sitä vastaan, mutta kuitenkin tiesin,

-että he tulevat murhatuiksi enkä mennyt estämään murhaajia. Menkää pois

-luotani, Liza — virkkoi Stavrogin ja meni salin puolelle.

-

-Liza peitti kasvot käsiinsä ja lähti pois. Pjotr Stepanovitš oli

-syöksähtämäisillään hänen jälkeensä, mutta palasi kuitenkin saliin.

-

-— Vai sillä tavalla te? Vai sillä tavalla te? Ette siis pelkää mitään?

-— Aivan raivoissaan hän hyökkäsi Stavroginin luo jupisten jotakin aivan

-mieletöntä löytämättä edes ilmaisua ajatuksilleen ja vaahdon noustessa

-suupieliin.

-

-Stavrogin seisoi keskellä salia eikä vastannut hänelle sanaakaan.

-Hän oli siepannut käteensä aivan kevyesti hiussuortuvan päästänsä ja

-hymyili hieman nolona. Pjotr Stepanovitš nykäisi häntä lujasti hihasta.

-

-— Mikä teidän oikein on? Vai sellaisiin te olette ryhtynyt? Ilmiannatte

-meidät kaikki ja menette itse luostariin tai pirun luo... Mutta minäpä

-otan teidät hengiltä, vaikkapa ette pelkäisikään minua!

-

-— Ai, tekö siellä yhä rätisette? — Stavrogin erotti hänet lopulta.

-— Rientäkää, — hän havahtui samassa, — rientäkää hänen jälkeensä,

-käskekää valjastaa vaunut, älkää jättäkö häntä... juoskaa, juoskaa

-pian! Saattakaa hänet kotiin saakka, että kukaan ei saisi tästä tietää

-ja että hän ei menisi sinne... ruumiita... ruumiita... Istuttakaa hänet

-väkisin vaunuihin... Aleksei Jegorytš! Aleksei Jegorytš!

-

-— Seis, älkää huutako! Hän on jo Mavrikin sylissä... Mavriki ei lähde

-vaunuihinne... Seis, sanon minä! Tässä on kysymyksessä enemmän kuin

-pelkät vaunut.

-

-Hän sieppasi taas revolverin. Stavrogin katsahti häneen totisena.

-

-— Mitäpä siitä, tappakaa minut, — hän sanoi hiljaa aivan kun sovintoon

-suostutellen.

-

-— Hyi, piru, millaisen valheen ihminen voi ottaa niskoilleen! — Pjotr

-Stepanovitš aivan tärisi. — Ei tosiaankaan olisi pahaksi tappaa! Ei

-hän voinutkaan muuta kuin sylkäistä vasten kasvojanne!... Oletteko

-te mikään »pursi», vanha reiällinen, puinen lotjaromu te olette!...

-Sietäisipä teidän nyt vaikkapa vain pelkästä kiukusta jo havahtua! Voi

-teitä! Onko teistä siis kaikki yhdentekevää, koskapa itse haluatte

-kuulan otsaanne?

-

-Stavrogin hymähti omituisesti.

-

-— Jos te ette olisi tuollainen narri, niin ehkäpä sanoisinkin teille

-nyt... niin... jospa olisitte vaikkapa vain pisarankin verran

-viisaampi...

-

-— Minä olen tosin narri, mutta en tahdo, että te, minun tärkein osani,

-olisitte myös narri! Ymmärrättehän te minut!

-

-Stavrogin ymmärsi, ja luultavasti ei kukaan muu olisi ymmärtänytkään.

-Olihan Šatovkin hämmästynyt Stavroginin väittäessä, että Pjotr

-Stepanovitš kykeni hurmautumaan.

-

-— Menkää nyt luotani hiiteen, huomiseksi saan ehkä puristetuksi

-itsestäni jotakin esille. Tulkaa huomenna.

-

-— Niinkö? Niinkö?

-

-— Mistäpä sen tietäisin!... Hiiteen, hiiteen.

-

-Ja hän poistui salista.

-

-»Tämä voi vielä kääntyä hyväksikin», murahteli Pjotr Stepanovitš

-itsekseen piilottaen revolverinsa.

-

-

-

-III.

-

-

-Pjotr Stepanovitš riensi Lizaveta Nikoiajevnan jälkeen. Tämä ei ollut

-ehtinyt päästä muuta kuin parin askelen päähän talosta. Häntä oli

-viivyttänyt Aleksei Jegorytš, joka oli kulkenut hänen jäljessään ja

-seurasi häntä yhä vieläkin askelta jäljempänä, hännystakkisillaan,

-kunnioittavasti kumartuneena ja ilman hattua. Hän rukoili Lizaveta

-Nikolajevnaa odottelemaan ajoneuvoja. Ukko oli säikähtänyt ja itki

-suorastaan.

-

-— Mene, herrasi pyytää teetä eikä kukaan sitä tarjoa hänelle, — Pjotr

-Stepanovitš työnsi hänet syrjään ja kävi suoraan kiinni Lizaveta

-Nikoiajevnan käsipuoleen.

-

-Tämä ei irroittanut kättänsä. Hän ei nähtävästi ollut vielä täydessä

-tajussaan eikä ollut ennättänyt havahtua.

-

-— Ensinnäkään te ette mene oikeaan suuntaan, — leperteli Pjotr

-Stepanovitš, — meidän on mentävä tänne eikä puiston ohi, ja toiseksi,

-te ette missään tapauksessa voi mennä jalkaisin, teillehän on täältä

-kolme virstaa eikä teillä ole vaatteitakaan. Jospa te tahtoisitte

-pisaraisenkin verran odotella. Minähän tulin tänne kilpa-ajorattaissa,

-niin että tuossa tuokiossa ajan tänne, te käytte istumaan niihin, minä

-saatan teidät, eikä kukaan näe meitä.

-

-— Kuinka hyvä te olette... — virkkoi Liza lempeästi.

-

-— Mitä vielä! Jokainen humaani mies aina sentään tällaisessa

-tapauksessa ja minun asemassani...

-

-Liza katsahti häneen ihmeissään.

-

-— Hyvä Jumala! Minä kun luulin, että vierelläni kulki yhä se ukko.

-

-— Kuulkaahan, olen hyvin iloinen, että otatte asian täten, sillä kaikki

-tämähän on mitä kauheinta ennakkoluuloa, ja jos kerran se on siten,

-niin eikö sentään olisi parasta käskeä tuota ukkoa järjestämään meille

-heti vaunut, sehän kestäisi enintään kymmenen minuuttia, ja sillä aikaa

-me palaisimme odottelemaan kuistikkoon, eikö niin?

-

-— Minä tahtoisin ensin... Missä ovat murhatut?

-

-— Kas se tästä vielä puuttuisi! Sitähän minä juuri pelkäsinkin... Ei,

-tuon joutavan ajatuksemme jätämme kokonaan mielestämme, eikä siellä ole

-mitään katseltavaakaan.

-

-— Minä tiedän, missä ne ovat, minä tunnen sen talon.

-

-— No, mitäpä siitä, jos tuntisittekin! Ajatelkaahan, sataa, on

-sumuista... (Kylläpä nyt osasinkin ottaa pyhän velvollisuuden

-täytettäväkseni!) Kuulkaahan, Lizaveta Nikolajevna, joko — tai: joko te

-lähdette minun rattaillani, ja silloin teidän on odoteltava, ettekä saa

-ottaa enää askeltakaan, sillä jos menette eteenpäin vielä kaksikymmentä

-askelta, niin Mavriki Nikolajevitš huomaa meidät varmasti.

-

-— Mavriki Nikolajevitš? Missä? Missä?

-

-— Niin, jos te taas haluatte hänen luoksensa, niin voin vielä jonkin

-matkan saattaa teitä ja osoittaa teille, missä hän istuu, mutta minä

-itse, nöyrin palvelijanne, poistun siinä tapauksessa, sillä en haluaisi

-nyt lähestyä häntä.

-

-— Hän odottelee minua! Voi, hyvä Jumala!— hän pysähtyi samassa, ja

-hänen kasvoilleen levisi puna.

-

-— Mutta hyväinen aika, jos hän kerran on ennakkoluuloton mies! Mutta

-tiedättekö mitä, Lizaveta Nikolajevna, tämä ei enää koske minua.

-Minähän olen aivan syrjäinen henkilö, ja senhän te varsin hyvin

-tiedätte, mutta haluaisin sentään, että teidän kävisi hyvin... Jos

-»purtemme» ei onnistunutkaan, jos havaitsimmekin, että se olikin vain

-vanha ja mätä lotjaromu...

-

-— Ihmeellistä! — huudahti Liza.

-

-— Ihmeellistä, mutta kyyneliäpä näkyy vain sittenkin puristuvan

-silmistänne. Tarvitaan miehuutta. Ei saa missään suhteessa olla miestä

-huonompi. Meidän vuosisadallamme, jolloin nainen... hyi piru! (Pjotr

-Stepanovitš oli vähällä sylkäistä!) Mutta pääasia on, ei pidä katua

-mitään, ehkäpä kaikki kääntyy vielä hyväksikin! Mavriki Nikolajevitš

-on mies... sanalla sanoen... tunteellinen mies, vaikka ei puhelekaan

-liikoja, mikä ei muuten suinkaan ole vahingoksi, tietysti ehdolla, että

-hänellä myöskään ei ole ennakkoluuloja...

-

-— Ihmeellistä! Ihmeellistä! — Liza nauroi hysteerisesti.

-

-— Niin no, piru... Lizaveta Nikolajevna, — Pjotr Stepanovitš oli

-ärtyvinään, — olenhan koko ajan tässä oikeastaan vain puuhaillutkin

-teitä varten... eihän minulle tästä suinkaan... Tein teille eilen

-palveluksen, koskapa itse sitä halusitte, ja tänään taas... No niin,

-tästä te voitte jo nähdä Mavriki Nikolajevitšin, kas tuollahan hän

-istuukin, ei näe meitä. Oletteko te, Lizaveta Nikolajevna, muuten

-lukenut _Polinjka Sachsia_?

-

-— Mitä niin?

-

-— On olemassa sellainen kertomus, _Polinjka Sachs_. Ylioppilaana

-ollessani jo luin sen... Joku virkamies, niin siinä kerrotaan,

-virkamies, jolla on suuret tulot, vangituttaa vaimonsa huvilassaan

-syyttäen tätä uskottomuudesta... Ja olkoon se nyt miten tahansa,

-sylkäisen minä koko jutulle! Saatte nähdä, ennen kuin vielä

-ehditte kotiinnekaan, niin Mavriki Nikolajevitš tekee jo teille

-naimatarjouksen. Hän ei ole vieläkään teitä huomannut.

-

-— Ah, älköön huomatkokaan! — huudahti Liza samassa aivan kuin mieletön,

-—mennään, mennään pois! Metsään! Kedolle!

-

-Ja hän lähti juoksemaan takaisin.

-

-— Lizaveta Nikolajevna, tämä on jo kauheata raukkamaisuutta! — Pjotr

-Stepanovitš lähti juoksemaan hänen jälkeensä. — Ja minkä vuoksi te

-oikeastaan ette tahdo, että hän huomaisi teidät? Päinvastoinhan teidän

-tulisi katsahtaa avoimesti ja ylpeästi häntä silmiin... Jos taas te

-ajattelette jotakin... mitä tulee... no niin... neitseellisyyteen...

-niin sehän on jo pelkkää ennakkoluuloa, vanhanaikaisuutta... Niin,

-mutta minne, minne te oikeastaan menette? Kylläpä juokseekin!

-Palatkaamme mieluummin Stavroginin luo, otetaan minun ajoneuvoni...

-Mutta minne te nyt oikeastaan... Siellähän alkavat pellot, no niin, nyt

-lankesi vielä kaiken lisäksi!

-

-Hän pysähtyi. Liza liiti kuin lintu käsittämättä, minne oikeastaan

-lensi, ja Pjotr Stepanovitš oli jäänyt hänestä jo ainakin

-viidenkymmenen askelen päähän. Liza lankesi kompastuen multamättääseen.

-Samassa kajahti hänen takanansa hieman syrjästäpäin huuto. Mavriki

-Nikolajevitš se sieltä tuli. Hän oli nähnyt Lizan juoksun, hänen

-kompastumisensa ja juoksi nyt hänen luokseen pellon poikki. Pjotr

-Stepanovitš oli myös jo samana hetkenä muuttanut suuntaa ja katosi

-kiireisesti Stavroginien portista ajoneuvojensa luo.

-

-Mutta Mavriki Nikolajevitš seisoi jo säikähtyneen ja pystyyn kohonneen

-Lizan luona, kumartuneena hänen puoleensa ja piti hänen kättänsä

-omassaan. Koko tämän kohtaamisen epätavallisuus oli järkyttänyt hänen

-mielensä niin, että kyynelet valuivat pitkin hänen kasvojansa. Mavriki

-Nikolajevitš näki sen, jota hän kunnioittaen ihaili, juoksemassa

-mielettömänä pellon poikki tällaisena hetkenä ja tällaisella ilmalla,

-päällysvaatteitta, eilisessä upeassa puvussa, joka nyt oli rypistynyt

-ja kaatuessa tahriintunut´... Hän ei voinut sanoa sanaakaan, riisui

-vain viittansa ja kietoi sen vapisevin käsin Lizan harteille. Samassa

-hän huudahti tuntiessaan Lizan koskettavan hänen kättänsä huulillansa.

-

-— Liza! — hän kiljaisi, — minä en osaa mitään, mutta älkää ajako minua

-luotanne!

-

-— Voi, niin, lähtekäämme kiireesti täältä, älkää jättäkö minua! —

-ja siepaten itse häntä kädestä Liza vei hänet mukanansa. — Mavriki

-Nikolajevitš, — hän alensi samassa ääntään säikähtäen, — yritin olla

-niin rohkea, mutta täällä minä pelkään niin kovin kuolemaa. Minä

-kuolen, kuolen hyvin pian, mutta minä pelkään, pelkään kuolemaa hän

-kuiskasi puristaen lujasti hänen kättänsä.

-

-— Voi, jospa joku tulisi! — Mavriki Nikolajevitš katseli epätoivoisena

-ympärilleen, — vaikkapa joku ohikulkija! Jalkanne kastuvat, te...

-menetätte järkenne.'

-

-— Ei se tee mitään, ei mitään! — Liza yritti rohkaista häntä, — kas

-näin, teidän kanssanne en pelkää niin kovin, pidelkää minua kädestä,

-johtakaa minua... Minne nyt, kotiinko? Ei, minä tahdon ensin nähdä

-murhatut. Väitetään, että joku on murhannut hänen vaimonsa, mutta hän

-sanoo tehneensä sen itse. Eihän se ole totta, eihän? Tahdon itse nähdä

-murhatut... minun vuokseni... heidän vuoksensa hän lakkasi tänä yönä

-minua rakastamasta... Kun näen kaiken, pääsen selville kaikesta. Pian,

-pian, tunnen sen talon... siellä on tulipalo... Mavriki Nikolajevitš,

-ystäväni, älkää suoko minulle anteeksi — kunniattomalle! Miksi soisitte

-minulle anteeksi? Miksi te itkette? Lyökää minua korvalle ja tappakaa

-minut kuten koira tänne pellolle!

-

-— Ei kukaan saattaisi nyt olla teidän tuomarinanne, — virkkoi Mavriki

-Nikolajevitš lujasti, — Jumala suokoon teille anteeksi, minä kaikkein

-vähimmin voisin teitä tuomita!

-

-Mutta tuntuisi hieman omituiselta kerrata heidän keskusteluansa.

-Molemmat he kulkivat käsi kädessä nopeasti kiirehtien, aivan kuin

-mielettömät. He suuntasivat kulkunsa suoraan paloa kohti. — Mavriki

-Nikolajevitš ei vieläkään ollut luopunut toivostansa, vaan odotteli

-matkalla tavoittavansa jotkin rattaat, mutta sellaisia ei vain

-kuulunut. Hieno tihkusade tunkeutui läpikoko seudun himmentäen valon

-kajastuksenkin ja kaikki vivahdukset sekä kietoen kaiken sumuiseen,

-lyijynharmaaseen, yhtenäiseen vaippaan. Oli jo kauan ollut päivä,

-mutta näytti siltä, kuin ei olisi vielä edes aamu valjennut. Ja

-yht'äkkiä tuosta sumuisesta, kylmästä pimeydestä piirtyi esille

-omituinen, epätodellinen hahmo, joka näytti liikkuvan heitä kohti.

-Luulenpa nyt tätä kuvatessani, että jos minä olisin ollut Lizaveta

-Nikolajevnan sijassa, niin en olisi uskonut silmiäni. Mutta hänpä

-vain huudahti iloisesti ja tunsi heti kohta vastaantulevan. Tämä oli

-Stepan Trofimovitš. Miten hän oli lähtenyt matkalle, miten saattoi

-muuttua todellisuudeksi hänen mieletön pakopäähänpistonsa, — siitä

-kaikesta tuonnempana. Mainitsen vain, että jo tänä aamuna häntä oli

-vaivannut vilutauti, mutta sairauskaan ei ollut saanut häntä luopumaan

-päätöksestään. Hän asteli lujin askelin märkää maata pitkin. Saattoi

-huomata, että hän oli suunnitellut yrityksensä, niin hyvin kuin hän

-suinkin oli osannut, yksin, epäkäytännöllisenä kamarifilosofina. Hänen

-yllään oli »matkapuku»: tahallinen matkatakki, leveällä, soljellisella

-kiiltonahkavyöllä vyötetty, uuden uutukaiset saappaat jaloissa ja

-housujen lahkeet saappaan varsissa. Varmaankin hän jo kauan sitten

-oli kuvitellut matkamiehen tällaiseksi. Ja vyön sekä kiiltävävartiset

-husaarinsaappaat, joissa hän ei osannut edes kävellä, hän oli kai

-hankkinut jo muutamia päivä sitten. Leveälierinen hattu, kudottu

-villahuivi tiukasti kaulan ympäri kiedottuna, keppi oikeassa kädessä ja

-vasemmassa pienen pieni, tupaten täynnä oleva matkalaukku täydensivät

-pukua. Lisäksi oli vielä oikeassa kädessä aukipingoitettu sateensuoja.

-Näitä kolmea esinettä, sateensuojaa, keppiä ja matkalaukkua, hänen oli

-ensi virstaa astuessaan hankala pidellä, ja toisella ne kävivät jo

-suorastaan painaviksi.

-

-— Tekö todellakin? — huudahti Liza katsellen häntä surullisen

-ihmettelevästi, sitten kun ensimmäinen vaistomainen ilonpurkaus oli

-mennyt ohi.

-

-— _Lise!_ — kirkaisi; Stepan Trofimovitš ja syöksähti Lizan luo melkein

-kuin houreessa; — _Chère, chère_... tekö tosiaankin... tällaisessa

-sumussa? Näettekö, kajastus? Vous êtes malheureuse, n'est-ce pas?

-[Olette onneton, eikö niin?] Näen, näen, älkää kertoko, mutta älkää

-kysykö myöskään mitään minulta. Nous sommes tous malheureux, mais

-il faut les pardonner tous. [Olemme kaikki onnettomia, mutta heille

-kaikille on annettava anteeksi.] _Pardonnons, Lise_, ja olkaamme iäti

-vapaat. Päästäkseen irti maailmasta ja saavuttaakseen täydellisen

-vapauden — _il faul pardonner, pardonner et pardonner!_

-

-— Mutta miksi te polvistutte?

-

-— Sen vuoksi, että heittäessäni jäähyväiset maailmalle tahdon nähdä

-teidän olentonne sen edustajana, sanon näin myös jäähyväiset koko

-entisyydelleni! — Hän puhkesi itkuun ja vei Lizan molemmat kädet

-itkettyneille silmillensä: — Polvistun kaiken sen edessä, mikä

-elämässäni on ollut kaunista, suutelen sitä ja kiitän! Nyt olen jakanut

-itseni kahtia; — siellä oli — mielipuoli, joka kuvitteli lentävänsä

-taivaaseen, vingt-deux ans [kahdenkymmenenkahden vuoden aikana], —

-täällä — murtunut ja paleleva ukko — kotiopettaja... chez le marchand

-s'il existe pourtant ce marchand... [kauppiaan (kotiopettaja) — jos

-sellainen todella on olemassa...] Mutta kuinka märkä te olette, Lise!

-— huudahti hän hypähtäen pystyyn tuntiessaan omien polviensakin

-kastuvan märässä maassa, — ja miten tämä on mahdollista, te tuossa

-puvussa?´...ja jalkaisin, ja tällaisella pellolla... Te itkette? _Vous

-étes malheureuse?_ Todellakin, kuulinhan minä jotakin... Mutta mistä te

-nyt olette tulossa? — aroin ilmein hän lasketteli kysymyksen toisensa

-jälkeen ja syvästi hämmästyneenä katseli Mavriki Nikolajevitšiin; —

-mais savez-vous l'heure qu'il est? [mutta tiedättekö, mitä kello on?]

-

-— Stepan Trofimovitš, oletteko kuullut siellä jotakin murhatuista

-ihmisistä?... Onko se totta, totta?

-

-— Ne ihmiset! Heidän tekojensa loimua katselin kaiken yötä. He eivät

-muuten olisi saattaneet lopettaakaan... (hänen silmänsä alkoivat

-taas välkkyä). Pakenen houretta, kuumeista unta, riennän etsimään

-Venäjää, existe-t-elle la Russie? Bah, c'est vous, cher capitaine! [—

-onko Venäjä olemassa? Mutta tehän siinä olettekin, hyvä kapteeni!]

-En ole koskaan epäillyt, että kohtaisin teidät vielä jossakin

-urotyön liepeellä... Mutta ottakaahan toki sateensuojani, — ja miksi

-välttämättä jalkaisin? Jumalan nimessä, ottakaa ainakin sateensuoja,

-minä otan kumminkin hevosen. Minähän lähdin jalkaisin vain sen vuoksi,

-että Slasie (se on Nastasja) ei saisi tietää, sillä muuten hän olisi

-huutanut niin, että koko katu olisi raikunut, jos vain olisi tietänyt,

-että matkustan. Sen vuoksi livahdinkin mahdollisimman incognito. Tosin

-_Golosissa_ kirjoitetaan alinomaa ryöstöistä, mutta ajattelin sentään,

-tuskinpa heti maantielle tullessani ryöväri olisi vastassa? _Chère

-Lise!_ Te taisitte sanoa, että joku oli murhannut jonkun? _O, mon

-Dieu!_ Tehän pyörrytte!

-

--— Mennään, mennään! — huudahti Liza taas aivan hysteerisesti vetäen

-mukaansa Mavriki Nikolajevitšia. — Odottakaahan, Stepan Trofimovitš,

-— hän käännähti samassa taas takaisin, — Odottakaahan, onneton,

-antakaahan kun siunaan teidät. Olisi ehkä viisainta köyttää teidät,

-mutta ehkä sentään vain siunaan teitä. Rukoilkaa tekin »Liza-rukan»

-puolesta — noin vain ohimennen, älkää suotta rasittako itseänne.

-Mavriki Nikolajevitš, antakaa tuolle lapselle takaisin hänen

-sateensuojansa, antakaa välttämättä. Kas, sillä tavalla... Mennään,

-mennään nyt!

-

-He tulivat tuon kohtalokkaan talon luo sinä samana hetkenä, jolloin

-talon edustalla sakeana häärivä joukko oli jo tarpeeksensa kuunnellut

-juttua Stavroginista sekä siitä, kuinka edullista hänen oli ollut

-murhata vaimonsa. Mutta enemmistö sentään seisoi yhä paikoillaan

-kuunnellen äänettömänä. Melusivat vain humalaiset suupaltit sekä

-sellaiset »maasta irtaantuneet», kuten äskeinen käsillään huitoileva

-pikkuporvari. Hänet tunnettiin muuten sangen siivoksi mieheksi, mutta

-hän aivan kuin irtaantui maasta ja lähti liitelemään jonnekin silloin,

-kun sattui jotakin sellaista, mikä määrätyllä tavalla vaikutti häneen.

-En huomannut Lizan ja Mavriki Nikolajevitšin saapumista. Ensikerran

-huomasin Lizan jo kaukana minusta, väen paljoudessa, ja kivetyin aivan

-kauhusta. Mavriki Nikolajevitšia en aluksi edes huomannut. Lienee

-ohut sellainenkin hetki, jolloin hän ahdingossa oli jäänyt Lizasta

-pari askelta jäljemmälle, kun hänet oli sysätty syrjään. Keskelle

-kansanjoukkoa tunkeileva Liza, joka näkemättä ja huomaamatta mitään

-ympärillänsä, kuten sairaalasta karannut kuumepotilas, sai tietenkin

-heti kaikkien huomion kääntymään puoleensa. Alettiin puhua ääneen ja

-kirkua. Joku joukosta huudahti: »Se on se... Stavroginin oma!» Ja

-toiselta suunnalta kajahti: »Ei se riitä, että tappavat, katsomaankin

-vielä tunkeilevat!» Samassa huomasin, että Lizan pään kohdalle kohosi

-ja samassa jo taas laskeutui takaapäin jonkun käsi. Hän kaatui. Kajahti

-hirveä Mavriki Nikolajevitšin huudahdus, hän kiiruhti apuun ja löi

-voimainsa takaa miestä, joka erotti hänet Lizasta. Mutta samassa häneen

-jo tarttui molemmin käsin takaapäin äskeinen pikkuporvari. Muutamaan

-hetkeen ei syntyneestä kahakasta saanut vähääkään selvää. Kaikesta

-päättäen Liza yritti nousta, mutta kaatui taas uudesta iskusta. Lopulta

-joukko kuitenkin hajaantui ja muodosti pienen piirin maassa makaavan

-Lizan ympärille, ja hänen lähellään seisoi verissään kauhusta mieletön

-Mavriki Nikolajevitš huutaen, itkien ja väännellen käsiänsä. En jaksa

-muistaa tarkoin, miten kävi sitten, näin vain, että Lizaa alettiin

-kantaa pois. Yritin juosta hänen jälkeensä. Hän oli vielä elossa ja

-ehkä täydessä tajussaankin. Väkijoukosta vangittiin pikkuporvari ja

-vielä kolme muutakin. Nämä kolme kieltävät yhä vieläkin ottaneensa osaa

-ilkityöhön vakuuttaen varmasti, että heidät vangittiin erehdyksestä.

-Saattavat olla oikeassakin. Pikkuporvari, jota vastaan oli ilmeiset

-todistukset, mutta joka oli kaikin puolin muuten tolkuton, ei ole

-kyennyt vielä tähän mennessä tekemään tarkempaa selkoa tapahtumasta.

-Vaikka olinkin kaukana, niin pitihän minunkin sentään silminnäkijänä

-sanoa tutkinnossa jotakin: ilmoitin silloin, että kaikki tapahtui aivan

-sattumalta. Ehkäpä nuo ihmiset olivat hieman vaarallisessa vireessä,

-mutta tuskin he sentään toimivat tietoisesti. Olivatpa vain humalassa

-eivätkä kyenneet ohjaamaan tekojansa. Samaa mieltä olen vielä tänäkin

-päivänä.

-

-

-

-

-NELJÄS LUKU.

-

-Viimeinen päätös.

-

-

-

-I.

-

-

-Monet näkivät Pjotr Stepanovitšin tänä aamuna; ja näkijät vakuuttivat

-hänen olleen hyvin kiihoittuneen. Kello kahdelta päivällä hän oli

-käväissyt Gaganovilla, joka vasta päivä sitten oli palannut maalta.

-Hänen luoksensa oli saapunut talon täydeltä väkeä, joka keskusteli

-kiihkeästi äskeisistä tapahtumista. Pjotr Stepanovitš puhui eniten

-ja pakotti toiset kuuntelemaan itseänsä. Häntä olivat meikäläiset

-aina pitäneet »lörpöttelevänä ylioppilaana, jolla oli reikiä päässä»,

-mutta tällä kertaa hän puhui Julija Mihailovnasta, ja tämä puheenaihe

-oli tässä hälinässä kaikkein mielenkiintoisin. Tämän äskeisenä ja

-hyvin läheisenä uskottuna hänellä oli kerrottavana aivan uusia ja

-mitä odottamattomimpia yksityiskohtia. Vahingossa (ja siis myös

-varomattomasti) hän tuli maininneeksi muutamia tämän henkilökohtaisia

-arvosteluita, jotka koskivat eräitä kaupunkimme varsin huomatulta

-henkilöitä, mikä tietysti loukkasi näiden itserakkautta. Hänen

-puheensa oli epäselvää ja katkonaista, kuten ainakin kunnianmiehen,

-jonka kiusallisena velvollisuutena on selvittää vuorensuuruinen

-väärinkäsitysruuhka ja joka hyväsydämisen yksinkertaisessa

-kömpelyydessänsä ei oikein tiedä, mistä olisi aloitettava ja mihin

-lopetettava. Sangen varomaton oli sekin huomautus, että Julija

-Mihailovna oli muka ollut täysin perillä Stavroginin salaisuudesta ja

-että hän oli muka koko intrigiä itse johtanutkin. Hän se oli Pjotr

-Stepanovitšinkin »puijannut», sillä hän, Pjotr Stepanovitš, jos kukaan

-oli ollut rakastunut tuohon »onnettomaan Lizaan». Siitä huolimatta

-Julija Mihailovna oli saanut kaiken »asetetuksi» niin, että hän oli

-vähällä joutua suorastaan saattamaan Lizaa vaunuissa Stavroginin luo.

-»Niin, niin, hyvä herrasväki, mikäs teidän on nauraessanne, mutta jospa

-vain olisin aavistanut, jospa olisin aavistanut, miten tämä kaikki

-päättyisi!» — hän näin lopetti puheensa. Muihin Stavroginia koskeviin

-levottomiin kysymyksiin hän vastasi suoraan, että Lebjadkin-tapaus

-oli hänen mielestään aivan pelkkä sattuma ja että Lebjadkin oli itse

-kaikkeen syyllinen. Miksi pitikin hänen näytellä rahojaan! Joku

-kuulijoista sattui silloin huomauttamaan hänelle, että hän suotta

-»teeskenteli»; hän söi, joi ja nukkui Julija Mihailovnan talossa ja

-kuitenkin oli nyt valmis ensimmäisenä häntä mustaamaan ja että tämä ei

-ollut ollenkaan niin kaunista, kuin hän itse ehkä luuli. Mutta Pjotr

-Stepanovitš osasi heti ryhtyä puolustautumaan:

-

-— Minä en syönyt enkä juonut siellä sen vuoksi, että minulla itselläni

-ei olisi ollut rahoja, enkä ole syyllinen siihenkään, että minua aina

-sinne kutsuttiin. Sallinette jättää minun itseni arvosteltavaksi, missä

-määrin minun on kaikesta tästä oltava kiitollinen.

-

-Mieliala muodostui hänelle suosiolliseksi: »Olkoon, että hän onkin

-hieman tökerö ja tietysti tyhjänpäiväinen, mutta eihän hän oikeastaan

-voi ollakaan syypää Julija Mihailovnan tyhmyyksiin. Päinvastoinhan on

-käynyt selville, että hän yritti suorastaan hillitäkin tätä.»

-

-Kellon käydessä kahta päivällä yht'äkkiä levisi huhu, että Stavrogin,

-josta nyt niin paljon puhuttiin, oli äkkiä matkustanut päiväjunassa

-Pietariin. Uutinen herätti mielenkiintoa, monet kurtistivat kulmiansa.

-Pjotr Stepanovitš oli niin ihmeissään, että kerrottiin hänen muuttuneen

-aivan kasvoiltaan ja huudahtaneen: »Mutta kuka saattoi päästää hänet

-menemään?» Hän poistui heti Gaganovilta. Siitä huolimatta hänet nähtiin

-vielä tämän jälkeenkin parissa, kolmessa perheessä.

-

-Hämärissä hänen onnistui pujahtaa Julija Mihailovnankin luo, vaikka

-se olikin hyvin vaivalloista, sillä tämä ei tahtonut mitenkään ottaa

-häntä vastaan. Vasta kolme viikkoa tämän jälkeen sain tietää tämän

-Julija Mihailovnalta itseltänsä, vasta vähän ennen hänen Pietariin

-lähtöänsä. Hän ei kertonut tapauksesta sen tarkemmin, mainitsihan

-vain vavahtaen, että oli »kaikesta aivan määrättömästi hämmästynyt».

-Luulenpa, että Pjotr Stepanovitš oli suorastaan peloitellut häntä ja

-uhannut paljastaa hänet »kanssarikollisena», jos hän ei osaisi »pitää

-suutansa kiinni». Hänen silloisille aikeilleen, joita Julija Mihailovna

-ei tuntenut, mutta jotka hän sitten myöhemmin, viiden päivän kuluttua,

-aavisti, oli aivan välttämätöntä tämä uhkaileminen, ja sitten vasta

-Julija Mihailovna ymmärsi senkin, miksi Pjotr Stepanovitš oli niin

-kovin epäillyt hänen vaiteliaisuuttaan ja siinä määrin pelännyt hänen

-mahdollisesti uudistuvia vihanpurkauksiansa...

-

-Kello kahdeksalta illalla, kun oli jo pilkkoisen pimeätä, _meikäläiset_

-kokoontuivat täysilukuisina, viisimiehisenä joukkona, aivan kaupungin

-laidalla, Fominin poikkikadulla sijaitsevaan pieneen kallelliseen

-taloon, vänrikki Erkelin asuntoon. Tämän yleisen kokoontumisen oli

-määrännyt itse Pjotr Stepanovitš, mutta itse hän anteeksiantamattomasti

-myöhästyi, ja muut jäsenet saivat odottaa häntä tunnin verran.

-Tämä vänrikki Erkel oli se samainen meille poikennut upseeri, joka

-Virginskin illanvietossa oli koko ajan istunut lyijykynä kädessään

-ja muistikirja edessään. Kaupunkiimme hän oli saapunut vasta

-äskettäin, oli vuokrannut eräiltä pikkuporvarieukoilta, kahdelta

-sisarukselta, syrjäiseltä poikkikadulta aivan yksikseen asunnon ja

-oli aikeissa lähteä kohta meiltä pois. Kaikkein vähimmän huomiota

-herätti kokoontuminen hänen luoksensa. Tämä omituinen poikanen oli

-tavattoman vaitelias. Hän saattoi istua kymmenenkin iltaa peräkkäin

-hälisevässä seurassa, jossa syntyi mitä tavattomimpia keskusteluja,

-puhumatta sanaakaan, mutta kuitenkin sangen tarkkaavaisesti seuraten

-lapsensilmillänsä keskustelevia ja kuunnellen tarkasti. Hänellä oli

-hyvin sievät kasvot, lienevätpä olleet viisaatkin. »Viisikkoomme» hän

-ei kuulunut. Meikäläiset olettivat, että hänellä oli jostakin saadut

-jonkinlaiset erikoismääräykset, jotka olivat puhtaasti toimeenpantavaa

-laatua. Nyt jo tiedämme, että hänellä ei sellaisia ollut ja että hän

-tuskin itsekään ymmärsi asemaansa. Hän vain ihaili Pjotr Stepanovitšia,

-johon hän aivan äskettäin oli tutustunut. Jos hän olisi tavannut

-jonkun ennen aikojansa turmeltuneen hirviön, ja jos tämä olisi

-jonkin sosiaalis-romanttisen aatteen nimessä saanut hänet kokoamaan

-rosvojoukon ja koetteeksi käskenyt häntä murhaamaan ja ryöstämään

-jonkun ensiksi vastaantulevan talonpojan, niin hän olisi varmasti

-suostunut siihen ja totellut. Hänellä oli jossakin sairas äiti, jolle

-hän lähetti puolet niukasta palkastaan — ja miten lieneekään tuo äiti

-kerran suudellut tätä vaaleata, pikkuista pääparkaa, miten vapissut ja

-rukoillut hänen puolestaan! Puhun näin paljon hänestä, koska minun käy

-häntä kovin sääliksi.

-

-Meikäläiset olivat kiihdyksissään. Viimeöiset tapahtumat olivat

-heitä hämmästyttäneet, ja nähtävästi heitä oli alkanut peloittaa.

-Sangen tavallinen, vaikkakin systemaattisen tarkasti järjestetty

-skandaali, johon he niin hartaasti olivat ottaneet osaa, oli päättynyt

-yllättävästi. Yöllinen tulipalo, Lebjadkinien murha, väkijoukon Lizaan

-kohdistunut raivo — kaikki tämä oli tullut aivan odottamatta, eivätkä

-tällaiset yllätykset kuuluneet ohjelmaan. Kiivaasti he syyttivät

-heitä johtavaa kättä despotismista ja totuuden salaamisesta. Sanalla

-sanoen, Pjotr Stepanovitšia odotellessaan he saivat toinen toisensa

-siihen vireeseen, että he taaskin kerran päättivät lopullisesti vaatia

-häneltä jyrkkää selontekoa, ja jos hän nyt, kuten oli tapahtunut

-jo ennen, kieltäytyisi siitä, niin »viisikko» hajaantuisi, ja sen

-tilalle perustettaisiin yhdenvertaisin ja demokraattisin perustein

-uusi salainen »aatteiden levittämisen» järjestö, jota he itse

-johtaisivat. Liputin, Šigaljov sekä »kansan erikoistuntija» kannattivat

-tätä ajatusta. Ljamšin oli vaiti, vaikka hänenkin kasvoillaan oli

-suostumuksen ilme. Virginski epäröi ja sanoi haluavansa ensin kuunnella

-Pjotr Stepanovitšia. Päätettiin siis ensin kuunnella, mitä Pjotr

-Stepanovitšilla oli sanomista, mutta tämäpä ei vieläkään saapunut, ja

-tällainen leväperäisyys valoi mieliin yhä enemmän myrkkyä. Erkel oli

-aivan ääneti ja kävi vain hakemassa teetä, jota hän toi omakätisesti

-emäntäväen puolelta kantaen laseja tarjottimella, tuomatta sisään

-teekeitintä sekä tahtomatta käyttää palvelijattaren apua.

-

-Pjotr Stepanovitš ilmestyi vasta puoli yhdeksältä. Nopein askelin hän

-lähestyi sohvan edessä olevaa pyöreätä pöytää, jonka ympärille seura

-oli asettunut, piti hattua kädessään ja kieltäytyi juomasta teetä.

-Hän oli häijyn, ankaran ja ylimielisen näköinen. Nähtävästi hän heti

-huomasi kaikkien kasvoista, että täällä »kapinoitiin».

-

-— Ennenkuin aukaisen suuni, teidän on purettava esiin omanne, sillä

-teillä on nyt jotakin mielessänne, — hän huomautti häijyin hymähdyksin

-katsoen vuoroin kuhunkin.

-

-Liputin ilmoitti »kaikkien nimessä» loukkaantuneena ja vapisevin äänin,

-että »jos näin tulee jatkumaan, niin meiltä voi mennä pää jokaiselta».

-Voi, eivät he suinkaan pelänneet päänsä menetystä, olivatpa siihen aina

-valmiitkin, mutta vain yhteisen asian vuoksi (kuului liikehtimistä

-ja myöntymyksen huudahduksia). Mutta senvuoksi he vaativatkin, että

-heitä kohtaan oli oltava rehellinen, että he aina olisivat kaikesta

-selvillä jo ennakolta. »Sillä mitenkäs muuten käy?» (Taas liikettä

-ja muutamia kurkkuäännähdyksiä.) Jos näin menetellään, niin se on

-halpamaista ja vaarallista... Me emme ollenkaan sano tätä sen vuoksi,

-että pelkäisimme, mutta jos vain yksi toimii ja jos muiden on vain

-toteltava, niin tämä yksi saattaisi vaikkapa valehdellakin, ja kaikki

-toiset joutuivat kiinni, kuten sotamiehet sakkipelissä. (Huudahduksia:

-Oikein! Oikein! Yleisiä myöntymyksen ilmaisuja.)

-

-— Piru tietää, mitä te oikein tahdotte?

-

-— Mutta mitä yhteyttä on herra Stavroginin intrigeillä ja yhteisellä

-asiallamme? — Liputin kuohahti yht'äkkiä. — Vaikka hän kuuluisikin

-jollakin salaperäisellä tavalla liikkeemme keskukseen, — jos tämä

-fantastinen keskus todella on olemassa, — niin emme me ainakaan tahdo

-siitä tietää yhtään mitään. Joka tapauksessa murha on tapahtunut,

-poliisi on hälytetty, ja lankaa myöten päästään keränkin perille.

-

-— Tuon Stavrogininne kanssa te vielä kerran joudutte satimeen, ja

-silloin joudumme mekin, lisäsi »kansan erikoistuntija».

-

-— Ja se ei hyödytä ollenkaan yhteistä asiaamme, — täydensi Virginski

-alakuloisesti ajatusta.

-

-— Mitä joutavia! Murha oli puhtaasti sattuma, jonka Fedjka teki

-ryöstötarkoituksessa.

-

-— Hm! Merkillinen sattuma kuitenkin, — Liputin vetäytyi näin sanoessaan

-aivan kokoon.

-

-— Jos suvaitsette, niin minun täytyy sanoa, että te itsehän olettekin

-siihen syypää!

-

-— Kuinka niin, me?

-

-— Ensinnäkin te, Liputin, olitte itse siihen sekaantunut, ja toiseksi,

-mikä on myös tärkeintä, teillehän nimenomaan annettiin määräys saattaa

-Lebjadkinit matkalle ja jättää heille rahat. Mutta mitenkäs te asian

-toimititte? Jos heidät olisi saatu lähtemään, niin mitään ei olisi

-tapahtunutkaan.

-

-— Ettekö te itse juuri ilmilausunut ajatusta, että olisi hyvä päästää

-hänet lausumaan nuo runot.

-

-— Ajatus ei ole vielä määräys. Määräys kuului: heidät on lähetettävä

-matkalle.

-

-— Määräys. Sangen merkillinen sana... Päinvastoin... tehän nimenomaan

-käskitte estää heitä lähtemästä matkalle.

-

-— Te olette erehtynyt. Olette osoittanut olevanne typerä ja

-omavaltainen. Mutta murha — se on Fedjkan työtä, ja hän on toiminut

-aivan omasta aloitteestaan, ryöstötarkoituksessa. Te kuulitte, että

-kellot soivat, ja uskoitte heti. Te olette pelkureita. Stavrogin ei ole

-niin hölmö, ja todistuksena siitä on: — hän on matkustanut täältä kello

-kahdeltatoista päivällä keskusteltuaan ensin varakuvernöörin kanssa.

-Jos olisi ollut kysymyksessä jotakin sellaista, niin häntä ei olisi

-päästetty Pietariin keskellä valoisaa päivää.

-

-— Mutta emmehän me ole ollenkaan väittäneet, että herra Stavrogin itse

-olisi murhannut, -— sanoi Liputin siilien myrkyllisesti ja vähääkään

-siekailematta, — hän ei ehkä tietänyt koko asiasta mitään, aivan kuten

-en tietänyt minäkään. Ja te itse tiedätte varsin hyvin, että minä en

-tietänyt yhtään mitään, vaikka vahingossa pistinkin sinne pääni, kuten

-pässi pisti päänsä kattilaan.

-

-— Mutta ketä te sitten syytätte? — Pjotr Stepanovitš katsahti häneen

-synkkänä.

-

-— Syytän niitä, joille on tarpeellista poltella kaupunkeja.

-

-— Pahinta on, että te koetatte luikerrella tästä irti. Muuten, ettekö

-suvaitsisi lukea tätä ja näyttää sitä toisillekin. Haluaisin vain

-teidän tutustuvan tähän.

-

-Hän otti taskustansa esille nimettömän kirjeen, jonka Lebjadkin oli

-lähettänyt Lembkelle, ja ojensi sen Liputinille. Tämä luki sen,

-hämmästyi nähtävästi ja ojensi miettivästi sen naapurilleen. Kirje

-kierteli piirissä kädestä käteen.

-

-— Onkohan tämä todellakin Lebjadkinin käsialaa, — huomautti Šigaljov.

-

-— Hänen on, — julistivat Liputin ja Tolkatšenko (s.o. »kansan

-erikoistuntija»).

-

-— Halusin vain, että saisitte tämän tietää, ja koska kuulin, että

-teihin oli niin kovin koskenut Lebjadkinin kohtalo, — toisti Pjotr

-Stepanovitš vielä kerran ottaen kirjeen takaisin. — Niin on, hyvä

-herrasväki, joku Fedjka on aivan sattumalta poistanut lähettyviltämme

-vaarallisen henkilön. Kas tällaista voi joskus sattuma saada aikaan.

-Eikö tämä todellakin ole opettavaista!

-

-Jäsenet katsahtivat toinen toisiinsa.

-

-— Mutta nyt, hyvät herrat, on tullut minunkin vuoroni kysyä teiltä

-jotakin, — Pjotr Stepanovitš kohensi ryhtiänsä. — Saisinkohan tietää,

-minkä vuoksi te ryhdyitte sytyttämään kaupunkia ilman minkäännäköistä

-lupaa?

-

-— Mitä tuo nyt on? Me, mekö, mekö muka sytytimme kaupungin? Ettehän te

-vain ole sairas? — kuului huudahduksia.

-

-— Ymmärrän varsin hyvin, että leikkiessänne olette erehtyneet menemään

-hieman liian pitkälle, — jatkoi Pjotr Stepanovitš itsepintaisesti,

-— tämähän on jo jotakin muuta kuin nuo Julija Mihailovnaa koskevat

-pikku tepposet. Olen pyytänyt teitä kokoontumaan tänne, hyvät herrat,

-määritelläkseni teille tämän vaaran asteen, vaaran, jonka te niin

-typerästi olette luoksenne maanitelleet ja joka jo ilman teitäkin olisi

-peloittavana uhannut.

-

-— Mutta sallittehan, mehän tässä päinvastoin aioimme nostaa kysymyksen

-siitä despotismista, siitä tasavertaisuuden puutteen asteesta, jonka

-nojalla jäsenten selän takana on otettu näin omituinen ja ratkaiseva

-askel, — virkkoi melkeinpä vihastuneena näihin saakka vaiti ollut

-Virginski.

-

-— Vai niin, te siis peräydytte? Mutta minäpä vakuutan, että te olette

-sytyttäneet, te yksin eikä kukaan muu. Hyvät herrat, älkää valehdelko,

-minulla on päteviä todisteita. Omavaltaisuudellanne te olette

-saattaneet vaaraan yhteisen asiammekin. Te olette vain yksi ainoa solmu

-äärettömässä solmujen verkostossa ja olette velvolliset noudattamaan

-sokeata tottelevaisuutta keskustaa kohtaan. Kuitenkin on kolme teistä

-kiihoittanut špigulinilaisia sytyttämään palon, vaikka teillä ei ole

-ollut siihen minkäännäköisiä oikeuksia, ja siten sai tulipalo alkunsa.

-

-— Kutka kolme? Kutka kolme meistä?

-

-— Toissa yönä noin kello neljän aikoihin te, Tolkatšenko, yrititte

-värvätä Fomka Zavjalovin »Lemmenkukassa».

-

-— Hyvä Jumala, — tämä kavahti pystyyn, — tuskin sanoin hänelle

-ainoatakaan sanaa, ja se, mikä tuli sanotuksikin, oli aivan

-tarkoituksetonta, tein sen noin vain jotakin sanoakseni, koska

-häntä aamulla oli ruoskittu, mutta huomattuani, että hän oli aivan

-juovuksissa, jätin sikseen. Jos te ette olisi siitä nyt muistuttanut,

-olisin sen aivan unohtanut. Eihän se mitenkään saattanut pelkästä

-sanasta syttyä.

-

-— Te muistutatte henkilöä, joka ihmetteli sitä että pienen pienestä

-kipinästä saattoi räjähtää ilmaan koko ruutitehdas.

-

-— Puhuin hänelle kuiskaten, syrjässä, suoraan korvaan, mistä te sen

-saitte tietää? — Tolkatšenko havahtui nyt jo aivan kokonaan.

-

-— Minä istuin siellä pöydän alla. Olkaa huoleti, hyvä herrasväki,

-tiedän jokaisen askelenne. Te hymyilette ilkeämielisesti, herra

-Liputin? Mutta minäpä tiedän senkin, että te esimerkiksi neljä päivää

-sitten nipistelitte puolisonne mustelmille keskiyön aikaan nukkumaan

-käydessänne.

-

-Liputinin suu revähti ammolleen, ja hän kalpeni.

-

-(Myöhemmin saatiin selville, että hän oli saanut tietää Liputinin

-urotyöstä Agafjalta, Liputinin palvelijattarelta, jolle hän alusta

-alkaen oli maksanut vakoilusta, mikä vasta myöhemmin saatiin tietää.)

-

-— Saanko mainita erään tosiasian? — Šigaljov nousi äkkiä pystyyn.

-

-— Tehkää se.

-

-Šigaljov istuutui ja kokosi voimansa.

-

-— Sikäli kuin olen ymmärtänyt, eikä sitä ole voinutkaan olla

-ymmärtämättä, olettehan alusta alkaen monet monituiset kerrat

-sangen kaunopuheisesti, vaikkakin ehkä hieman liian teoreettisesti,

-kehitellyt nähtäviksemme Venäjämme kuvaa, Venäjän, jota peittää ääretön

-solmujen verkko. Omasta puolestaan jokainen toimiva solmu nostattaa

-proselyytteja ja laajenee syrjäryhmittäin loppumattomiin sekä on

-ottanut tehtäväkseen järjestelmällisellä paljastuspropagandallaan

-alituisesti halventaa paikallisen hallintovallan merkitystä,

-aikaansaada maaseudulla hämmennystä, kylvää kyynillisyyttä ja synnyttää

-häiriötä herättäviä tapahtumia, kehittää uskonnottomuutta joka tavalla

-sekä samalla synnyttää paremman tulevaisuuden janoamista ja lopulta

-tulipalot välikappaleinaan, tulipalot, jotka pääasiallisesti ovatkin

-juuri kansanomaisia keinoja, saada maa määrättynä hetkenä, jos niin

-tarvitaan, täydelliseen epätoivoon. Eivätkö nämä ole sanojanne, jotka

-olen koettanut painaa mieleeni aivan kirjaimellisesti? Eikö tämä ole

-teidän toimintaohjelmanne, jonka olette ilmoittanut meille keskuksen

-valtuutettuna, keskuksen, josta me emme näihin saakka ole tietäneet

-yhtään mitään ja joka on meille yhä vieläkin vain kuvitelma?

-

-— Aivan oikein, esitätte kaiken vain kovin pitkäveteisesti.

-

-— Kullakin on oikeus puhua omalla tavallaan. Antaen meidän aavistaa,

-että siinä yhtenäisessä solmuverkossa, joka peittää Venäjän, on jo

-yksityisiä solmuja useita satoja, ja kehitellessämme olettamusta, että

-jos jokainen tekee tehtävänsä menestyksellisesti, niin koko Venäjänmaa

-määrättynä hetkenä merkin saatuansa...

-

-— Hyi piru, ilman teitäkin tässä on jo tarpeeksi puuhaa!

-

-Pjotr Stepanovitš käännähti nojatuolissaan.

-

-— Suvaitkaahan, minä koetan puhua lyhyemmin ja esitän vain lopuksi

-erään kysymyksen. Me olemme jo nähneet häväistysjuttuja, olemme nähneet

-kansan tyytymättömyyttä, olemme olleet läsnä ja ottaneet osaakin

-täkäläisen hallintovallan kukistamiseen ja lopuksi olemme omin silmin

-nähneet tulipalon. Minkä vuoksi te olette sitten tyytymätön? Eikö

-tämä juuri kaikki kuulu ohjelmaamme? Mistä te sitten oikeastaan meitä

-syytätte?

-

-— Omavaltaisuudesta! — huudahti Pjotr Stepanovitš raivoisasti. — Niin

-kauan kuin minä olen täällä, te ette saa toimia luvatta. Riittää.

-Ilmianto on tehty, ja ehkäpä jo huomenna tai tänä yönä meidät siepataan

-kiinni. Kas, tämä tieto on ainakin varma.

-

-Jokaisen suu rävähti ammolleen.

-

-— Siepataan kiinni ei ainoastaan kuten polttoon yllyttäjät, vaan

-nimenomaan otetaan teidät kiinni »viisikkona». Ilmiantaja on täysin

-selvillä verkon salaisuudesta. Kas, tämän te olette nyt saaneet aikaan!

-

-— Stavrogin varmaankin, — huudahti Liputin.

-

-— Kuinka... miksi Stavrogin? — Pjotr Stepanovitš näytti hämmentyvän,

-— voi piru, — — hän oli taas jo entisellään. — Sehän on Šatov.

-Tiedättehän te kaikki, että Šatov on aikoinaan kuulunut myös

-liikkeeseemme. Minun on ilmaistava, että kun eräät henkilöt, joita en

-saata epäillä, ovat häntä seurailleet, he ovat ihmeekseni kertoneet

-minulle, että suunnitelmamme ei ole hänelle mikään salaisuus ja että...

-sanalla sanoen, hän tietää kaiken. Päästäkseen entisistä syytöksistä

-vapaaksi hän ilmiantaa nyt meidät kaikki. Näihin asti hän on yhä

-vielä epäröinyt, ja senvuoksi olen häntä säästänyt. Tämä tulipalo

-on nyt saanut hänet tekemään ratkaisunsa, eikä hän nyt enää epäröi.

-Huomenna jo meidät vangitaan syytettyinä murhapoltosta ja poliittisina

-rikollisina.

-

-— Onko se totta? Mistä Šatov sen tietäisi?

-

-Syntyi kuvaamaton hämmästys.

-

-— Kaikki on aivan totta. Minulla ei ole oikeutta ilmaista teille, mitä

-tietä olen saanut kaiken tämän selville, mutta toistaiseksi voin auttaa

-teitä vain siten, että erään henkilön välityksellä voin vaikuttaa

-Šatoviin, niin että hän itsekään sitä aavistamatta saa pitkitetyksi

-aikeensa täytäntöönpanoa, mutta ei enempää kuin vuorokauden verran.

-Vuorokautta enempää se ei käy päinsä. Te voitte siis tuntea olevanne

-turvassa ylihuomiseen aamuun saakka.

-

-Kaikki vaikenivat.

-

-— Mutta emmekö lopultakin anna hänen lähteä hiiteen! — huudahti

-Tolkatšenko ensimmäisenä.

-

-— Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten! — virkahti Ljamšin

-vihamielisesti lyöden nyrkkinsä pöytään.

-

-— Mutta miten? — murahti Liputin.

-

-Pjotr Stepanovitš tarttui heti tähän kysymykseen ja esitti

-suunnitelmansa. Sen mukaan Šatov oli houkuteltava yksinäiselle paikalle

-sinne, jossa salainen kirjapainin sijaitsi, ja mainittava hänelle, että

-tarkoituksena oli siirtää se jonkun toisen huostaan. Tämä oli tehtävä

-huomenna iltayöstä ja — »toimittava siellä siten kuin asianhaarat

-vaativat». Hän mainitsi muutamia tärkeitä yksityiskohtiakin, joita ei

-tässä kannata mainita, ja selitti perusteellisesti sen kaksinaisen

-suhteen, jossa Šatov oli keskusjärjestöön ja josta lukija jo tietää.

-

-— Niinhän se on, — huomautti Liputin epävarmasti, — mutta koska täten

-taas... syntyisi aivan samantapainen juttu... niin se ehkä hieman

-liiaksi säikähdyttäisi ihmisten mielet.

-

-— Epäilemättä, — vakuutti Pjotr Stepanovitš, — mutta tämäkin on jo

-otettu lukuun. On olemassa keino, joka täydelleen poistaa epäluulon.

-

-Ja entiseen tapaansa hyvin perinpohjaisesti hän kertoi heille

-Kirillovista, hänen aikomuksestaan ampua itsensä sekä siitä, miten tämä

-oli luvannut odottaa merkkiä sekä luvannut kuollessaan jättää kirjeen,

-jossa hän lupasi ottaa kaiken syykseen ja kirjoittaa siihen kaiken,

-mitä hänelle saneltaisiin (sanalla sanoen, hän sanoi kaiken sen, minkä

-lukija jo varsin hyvin tietää).

-

-— Hänen luja päätöksensä tehdä itsemurha — tuo filosofisen mietiskelyn

-tulos, joka mielestäni on mielipuolinen ajatus — on tullut tiedoksi

-_sielläkin_ (Pjotr Stepanovitš jatkoi selittelyjään). — _Siellä_ ei

-anneta mennä hukkaan hiuskarvaakaan eikä pölynhiukkastakaan, vaan

-kaikki pannaan palvelemaan yhteistä asiaa. Koska aavistettiin hänestä

-koituvan hyötyä ja oltiin varmoja siitä, että hänen aikomuksensa

-oli tosi, hänelle tarjottiin varat Venäjälle matkustamista varten

-(hän näet tahtoi välttämättä jostakin syystä kuolla Venäjällä),

-määrättiin hänelle tehtävä, jonka hän sitoutui suorittamaan (ja

-suoritti sen myös), sekä päällepäätteeksi häneltä otettiin tuo

-tunnettu lupaus, että hän ei ottaisi itseänsä hengiltä, ennenkuin

-hänelle annettaisiin siihen lupa. Hän suostui kaikkeen. Huomatkaa,

-että hänen osallisuutensa yhteiseen asiaamme on aivan erikoisesti

-perusteltu ja että hän haluaa olla hyödyksi; enempää en voi teille

-ilmaista. Huomenna, _Šatovin jälkeen_, minä sanelen hänelle kirjeen,

-jossa mainitaan hänen olevan syyllisen Šatovin kuolemaan. Tämä

-tulee näyttämään sangen todennäköiseltä: he ovat olleet ystävyksiä,

-kävivät yhdessä Amerikassakin ja riitaantuivat siellä. Kaikki tuo

-selitetään kirjeessä... ja... ja sikäli kuin olosuhteet vaativat,

-voidaan Kirilloville sanella ehkä jotain muutakin, esimerkiksi

-jotakin julistuksista ja ehkäpä osittain tulipalostakin. Mutta tätä

-on minun vielä hieman mietittävä. Älkää olko levottomia, hän on aivan

-ennakkoluuloton, hän allekirjoittaa kaiken.

-

-Tämä herätti epäilystä. Koko kertomus tuntui epätodenmukaiselta.

-Kirillovista oli tosin kukin heistä jonkin verran kuullut; Liputin ehkä

-eniten kaikista.

-

-— Mutta jos hän muuttaakin mielensä eikä suostukaan, — sanoi Šigaljov,

-— olkoon nyt miten tahansa, hän on joka tapauksessa mielipuoli, eikä

-häneen sovi luottaa varmasti.

-

-— Älkää olko huolissanne, hyvät herrat, kyllä hän suostuu, — puuttui

-Pjotr Stepanovitš puheeseen. — Sopimuksemme mukaan olen velvollinen

-ilmoittamaan hänelle päivää aikaisemmin, siis jo tänään. Ehdotan,

-että Liputin lähtisi kanssani hänen luoksensa päästäkseen kaikesta

-tästä varmuuteen, ja palattuansa hän sitten ilmoittaa teille, hyvät

-herrat, jo tänään, jos se on tarpeellista, olenko puhunut totta vai

-enkö. Muuten, — hän katkaisi äkkiä puheensa määrättömän hermostuneena,

-aivan kuin hän olisi yht'äkkiä tuntenut osoittavansa liian paljon

-kunnioitusta heitä kohtaan näin puuhaillessaan ja vakuutellessaan

-kaikenmoista tällaisille houkkioille, — muuten, tehkää aivan kuten

-haluatte. Jollette suostu, niin liittomme hajaantuu, — mutta yksinomaan

-sen vuoksi, että on ilmennyt omavaltaisuutta ja petosta. Tänä hetkenä

-me siis hajaannumme eri suunnille. Mutta tietäkää se, että siinä

-tapauksessa te myös, paitsi sitä epämieluisuutta ja niitä seurauksia,

-joita Šatovin ilmianto voi saada aikaan, voitte vielä joutua

-erääseen toiseenkin ikävyyteen, josta tarkoin mainittiin järjestöä

-muodostettaessa. Mitä taas tulee minuun, niin enhän minä, hyvät herrat,

-enhän minä kovinkaan pelkää teitä... Älkää luulko, että olen teihin

-kovin lujasti sidottu... Mutta tämähän on muuten yhdentekevää.

-

-— Ei, kyllä me suostumme, — ilmoitti Ljamšin.

-

-— Muuta keinoahan ei ole, — murahti Tolkatšenko, — ja jos Liputin vain

-varmentaa sen, mitä puhuitte Kirillovista, niin...

-

-— Minä vastustan. Kaikesta sielustani vastustan tällaista veristä

-päätöstä! — Virginski kohosi paikaltaan.

-

-— No? — kysyi Pjotr Stepanovitš.

-

-— Mitä no?

-

-— Te sanoitte no... minä odotan.

-

-— En luultavastikaan sanonut no... tahdoin vain sanoa, jos suostutaan,

-niin...

-

-— Niin?

-

-Virginski vaikeni.

-

-— Luulen, että varsin hyvin saattaa panna alttiiksi oman elämänsä

-turvallisuuden, — Erkel avasi nyt suunsa, — mutta jos yhteinen asia

-siitä kärsii, niin ajattelenpa, että silloin ei saa uskaltaa panna

-alttiiksi omaakaan elämäänsä...

-

-Hän sotkeutui sanoihinsa ja punastui. Vaikka kullakin heistä oli kyllä

-tekemistä itsensäkin kanssa, niin kuitenkin he kaikki katsahtivat

-häneen ihmetellen, siinä määrin tuntui odottamattomalta hänen

-puhumisensa.

-

-— Minä kannatan vain yhteistä asiaa, — sanoi Virginski samassa.

-

-Kaikki kohosivat paikoiltaan. Päätettiin huomenna puolenpäivän aikoihin

-kokoontua vielä kuulemaan kunkin tuomia viestejä, vaikkakaan ei

-määrättäisi aivan tarkkaa kokoontumisaikaa, ja sitten päätettäisiin

-lopullisesti asiasta. Sovittiin paikasta, joksi määrättiin

-kirjapainimen säilytyspaikka, osat ja tehtävät jaettiin. Liputin ja

-Pjotr Stepanovitš lähtivät viipymättä yhdessä Kirillovin luo.

-

-

-

-II.

-

-

-Kaikki meikäläiset uskovat, että Šatov voisi ilmiantaa heidät, mutta

-uskottiin sekin, että Pjotr Stepanovitš leikitteli heidän kanssansa,

-siirteli heitä kuten pelinappuloita. Mutta kuitenkin kaikki tiesivät

-saapuvansa täysilukuisina määräpaikalle ja tiesivät senkin, että

-Šatovin kohtalo ratkaistaisiin. He tunsivat kuten kärpäset joutuneensa

-äärettömän suureen hämähäkinverkkoon, tuskittelivat itseksensä, mutta

-vapisivat kuitenkin pelosta.

-

-Pjotr Stepanovitš oli epäilemättä heitä kohtaan rikkonut. Kaikki

-olisi voinut käydä paljon sujuvammin ja helpommin, jos hän pisarankin

-verran olisi yrittänyt kaunistella totuutta. Sen sijasta, että hän

-olisi esittänyt tapahtuman sopivassa valossa, jonakin roomalaisen

-kansalaistehtävänä tai jonakin muuna sentapaisena, hän vetosi vain

-raakaan pelkurimaisuuteen kehoittaen heitä pelastamaan oman nahkansa,

-mikä jo oli suorastaan epäkohteliastakin. Tietenkin oli kysymyksessä

-taistelu olemassaolosta, eikä suurempaa aatetta oikeastaan ole

-olemassakaan, senhän jokainen varsin hyvin tietää, mutta kuitenkin

-kaikitenkin...

-

-Pjotr Stepanovitšilla ei ollut nyt aikaa laskea liikkeelle roomalaisia,

-hän oli jo itsekin suistunut raiteilta. Stavroginin karkaaminen sai

-hänet hämilleen ja masensi häntä. Hän oli puhunut omiansa väittäessään,

-että Stavrogin oli muka lähtiessään puhutellut virkaatekevää

-kuvernööriä. Sepä siinä kuohuttavinta olikin, että tämä oli lähtenyt

-ketään tapaamatta, tapaamatta edes äitiänsä, — ja tuntui todellakin

-ihmeelliseltä, että hänen oli sallittu lähteä noin rauhassa. (Myöhemmin

-esivallan oli laadittava asiasta Pietariin lähetettäväksi aivan

-erikoinen selvitys.) Pjotr Stepanovitš keräili tietoja kaiken päivää,

-mutta turhaan. Hän ei liene vielä koskaan näin paljon puuhaillut.

-Miten olisi hän saattanut, miten olisi voinut noin kerta kaikkiansa

-luopua Stavroginista! Kas sen vuoksi hän ei mitenkään ollut voinut

-käyttäytyä hellästi meikäläisiä kohtaan. Sitäpaitsi he olivat ottaneet

-häneltä aseet käsistä: hän oli jo itsekin päättänyt viipymättä

-rientää Stavroginin jälkeen, mutta nyt pidätti häntä Šatov, hänen oli

-lopullisesti lujitettava viisikko kaiken varalta. »Eihän sitäkään

-suotta pidä hylkiä, ehkäpä vielä sattuu olemaan tarpeenkin. Näin luulen

-hänen miettineen.»

-

-Mitä taas tulee Šatoviin, niin Pjotr Stepanovitš oli todellakin aivan

-varma siitä, että tämä tekisi ilmiannon. Hän oli tosin valehdellut

-meikäläisille ilmiannosta. Hän ei ollut koskaan mitään sentapaista

-nähnyt eikä mistään sentapaisesta kuullut, mutta kuitenkin hän oli

-siitä yhtä varma kuin siitäkin, että kaksi kertaa kaksi on neljä.

-Hänestä oli näet aina tuntunut siltä, että Šatov ei kestäisi sitten,

-kun hetki löisi, — ei kestäisi Lizan eikä Marja Timofejevnan kuolemaa,

-ja että hän tällöin lopultakin tekisi päätöksensä. Kukapa sen varmasti

-tietää, ehkäpä hänellä todella oli jotakin syytä olettaa tällaista.

-Tiedettiinhän, että hän sitäpaitsi henkilökohtaisesti vihasi Šatovia,

-heidän välillään oli ollut joku riita, eikä Pjotr Stepanovitš suonut

-koskaan anteeksi kärsimäänsä vääryyttä. Luulenpa melkein, että tämä

-juuri oli pääasiallisimpana syynä kaikkeen.

-

-Jalkakäytävät ovat meillä kapeita, tiilillä laskettuja samoin kuin

-ajotietkin. Pjotr Stepanovitš asteli keskellä jalkakäytävää pitäen

-sitä kokonaan halussaan, välittämättä vähääkään Liputinista, jolle

-tuskin jäi tilaa hänen rinnallansa, niin että tämän oli tuon tuostakin

-joko kuljettava askelta edellä tai askelta jäljempänä tai jos tahtoi

-keskustella kulkien rinnakkain, hänen oli tepasteltava kadun loassa.

-Pjotr Stepanovitš muisti samassa, miten hän aivan äsken oli samoin

-kiiruhtanut loassa pienin askelin ehtiäksensä Stavroginin mukaan, joka

-aivan samoin kuin hän itse nyt asteli keskellä jalkakäytävää pitäen

-sitä yksin hallussaan. Hän muisti sen kohtauksen kokonaan, ja raivo

-salpasi hänen henkeänsä.

-

-Mutta Liputinin henkeä salpasi loukkaus. Olisihan Pjotr Stepanovitš

-saanut kohdella muita meikäläisiä miten tahansa, mutta miksi hän

-kohteli näin häntä? Kaikista meikäläisistä hän näet tiesi eniten,

-oli asioita perin lähellä, hänelle oli ilmaistu mitä salatuimmat

-yksityiskohdat, ja olihan hän näihin asti, vaikkakin tosin välillisesti

-mutta kuitenkin alituisesti ollut työssä mukana. Voi, hän tiesi hyvin,

-että kaikkein äärimmäisessä tapauksessa Pjotr Stepanovitš voi vielä

-nytkin saattaa hänet turmioon. Pjotr Stepanovitšia hän oli jo kauan

-vihannut, eikä suinkaan sen vuoksi, että tämä oli vaarallinen, vaan

-yksinomaan tämän ylimielisen kohtelun vuoksi. Nyt, kun oli tullut

-ratkaiseva hetki, hän tuskitteli kaikista meistä enimmän. Voi, hän

-tiesi, että hän »kuten orja» olisi huomenna ensimmäisenä paikalla,

-toisipa vielä muutkin muassaan, mutta jos hän suinkin huomiseen

-mennessä voisi tappaa Pjotr Stepanovitšin itseään vahingoittamatta,

-niin hän epäilemättä tekisi senkin.

-

-Omiin tuntemuksiinsa vaipuneena hän oli vaiti ja seurasi peloissaan,

-arkana kiduttajaansa. Tämä näytti hänet kokonaan unohtaneen, töykki

-vain silloin tällöin häntä varomattoman epäkohteliaasti kyynärpäällään.

-Yht'äkkiä Pjotr Stepanovitš pysähtyi kaikkein huomattavimmalle

-kadullemme ja meni teetupaan.

-

-— Mihinkäs te nyt? — Liputinin veri kuohahti.

-

-— Tämähän on teetupa.

-

-— Tahdon syödä pihvin.

-

-— Hyväinen aika, tämähän on aina täynnä kansaa.

-

-— Olkoon, mitäpä siitä.

-

-— Mutta... me myöhästymme. Kello on jo kymmenen.

-

-— Eihän sieltä voi myöhästyä.

-

-— Niin, mutta minä myöhästyn, ne odottelevat minua takaisin!

-

-— Odotelkoot. Typerätä teidän on oikeastaan mennäkään sinne. Teidän

-touhuamisenne vuoksi en tänään ole ehtinyt edes syödä. Ja mitä

-myöhemmin joudumme Kirillovin luo, sitä varmempi on asiamme.

-

-Pjotr Stepanovitš meni erikoishuoneeseen. Liputin istuutui vihaisin

-ja loukkaantunein ilmein syrjemmäksi nojatuoliin ja katseli hänen

-syöntiänsä. Kului puoli tuntia, ehkäpä enemmänkin. Pjotr Stepanovitš

-ei hätäillyt, söi hyvin ruokahaluin, soitti tarjoilijaa, vaati

-toisenlaista sinappia, sitten olutta eikä puhunut sanaakaan. Hän näytti

-vaipuneen syviin mietteisiin. Hän saattoi hoitaa kahta asiaa yht'aikaa

-— syödä maukkaasti ja vaipua mietiskelyyn. Liputinin viha häntä kohtaan

-kasvoi siinä määrin, että hän ei jaksanut enää irroittaa katsettansa

-hänestä. Tämä muistutti jo jonkinlaista hermokohtausta. Hän seurasi

-jokaista lihanmurusta, jonka Pjotr Stepanovitš vei suuhunsa, vihasi sen

-vuoksi, että hän leikkasi sitä, pureskeli sitä, imeskeli rasvaisimpia

-paloja, vihasi jo viimein koko pihviä. Lopulta hänen silmänsä kävivät

-hämäriksi, päätä alkoi huimata, kuuma ja kylmä karsi vuoroitellen hänen

-selkäpiitänsä.

-

-— Te ette näy tekevän siellä mitään, lukekaahan tämä! — Pjotr

-Stepanovitš heitti hänelle jonkin paperin. Liputin lähestyi kynttilää.

-Paperi oli huonolla käsialalla kirjoitettu täyteen, ja jokaiselta

-riviltä oli aina jotakin tuhrittu näkymättömäksi. Ennenkuin hän oli

-saanut siitä vähääkään selvää, Pjotr Stepanovitš oli jo maksanut

-laskunsa ja teki poislähtöä. Katukäytävällä Liputin ojensi paperin

-hänelle takaisin.

-

-— Pitäkää se, sanon sitten myöhemmin. Mutta mitä te itse muuten siitä

-ajattelette?

-

-Liputin aivan vavahti.

-

-— Minun mielestäni... tuonkaltainen julistus on naurettavan joutava.

-

-Viha oli murtanut sulkunsa. Hän tunsi aivan kuin jotkin kädet olisivat

-siepanneet hänet ja lähteneet häntä kantamaan.

-

-— Jos me teemme päätöksemme, — hän vapisi lievästi koko ruumiiltaan,

-— ja rupeamme levittämään tuonkaltaisia julistuksia, niin me tuolla

-typeryydellämme ja asianymmärtämättömyydellämme saamme kaikki

-halveksimaan itseämme.

-

-— Hm! Olen toista mieltä, — Pjotr Stepanovitš asteli lujin askelin.

-

-— Mutta minäpä ajattelen toisin. Itsekö te todellakin olette tuon

-sepittänyt?

-

-— Se ei kuulu teihin.

-

-— Luulenpa sen olevan samasta lähteestä kuin tuo runopahainen _Kirkas

-sielu_, se jonninjoutava runo, eikä se mitenkään voi olla Herzenin

-sepittämä.

-

-— Te valehtelette. Runo on hyvä.

-

-— Ihmettelenpä esimerkiksi sitäkin, — Liputin antoi henkensä

-liitää leikitellen, — miten meille saatetaan edes ehdottaa

-sellaista toimintaa, joka veisi kaiken epäonnistumiseen. On aivan

-ymmärrettävää toivoa, että Euroopassa kaikki menisi kumoon, sillä

-onhan siellä olemassa oikea köyhälistö, mutta mehän olemme täällä vain

-asianharrastajia, ja minun mielestäni me toistaiseksi yritämme vain

-heittää sumua toisten silmille.

-

-— Luulin, että olisitte fourieristi.

-

-— Fourier'lla se on toisin, aivan toisin.

-

-— Tiedän, että kaikki on lorua.

-

-— Ei, Fourier'lla ei ole lorua... Suokaa anteeksi, mutta en mitenkään

-saata uskoa, että toukokuussa saataisiin syntymään kapina.

-

-Liputin otti jo takkinsa napit auki, hänen alkoi olla niin kuuma.

-

-— Riittää jo. Mutta etten tässä unohtaisi, — Pjotr Stepanovitš siirtyi

-äärettömän kylmäverisesti toiseen asiaan. — Tämä lappu teidän on

-omakätisesti ladottava ja painettava se. Šatovin kirjapainimen me

-kaivamme esille, ja te otatte sen vastaan jo huomenna. Koettakaa latoa

-se mahdollisimman lyhyessä ajassa ja painakaa niin monta kappaletta

-kuin suinkin sekä levitelkää sitten kaiken talvea. Tarkemmat ohjeet

-saatte myöhemmin. Niitä täytyy olla mahdollisimman paljon, sillä niitä

-tullaan vaatimaan toisiinkin paikkoihin.

-

-— E-ei, saatte suoda anteeksi, mutta minä en ota toimittaakseni

-tällaista, kieltäydyn.

-

-— Ja otatte sen kuitenkin. Toimin keskusjärjestön määräyksestä, ja

-teidän on toteltava.

-

-— Mutta minäpä luulen, että meidän ulkomaiset keskuksemme ovat

-unohtaneet tyystin venäläisen todellisuuden ja katkaisseet kaiken

-suhteensa siihen, ja senvuoksi he vain hourailevat. Luulenpa niinkin,

-että täällä Venäjällä noiden useiden satojen viisikkojen tilalla ei

-olekaan muuta kuin me yksin ja ettei minkäännäköistä verkkoakaan ole. —

-Liputin oli aivan hengästymäisillään.

-

-— Sitäkin inhoittavampaa, että te uskomatta edes itse asiaan olette

-ruvennut sitä kannattamaan... ja juoksette nyt tuossa vierelläni kuten

-inhoittava rakkikoira.

-

-— E-en, en minä juokse. Meillä on täysi oikeus erota ja muodostaa oma

-järjestömme.

-

-— Pöllö! — Pjotr Stepanovitšin ääni jymähti äkkiä ankarana, ja hänen

-silmänsä leimahtivat.

-

-Molemmat seisoivat jonkin hetken toinen toistansa vastapäätä. Pjotr

-Stepanovitš kääntyi viimein ja lähti itsetietoisena äskeistä tietänsä.

-

-Liputinin mieleen sävähti salamana ajatus: »Käännyn ja palaan.

-Jollen nyt käänny, en palaa koskaan.» Hän kulki kymmenen askelta

-näin ajatellen, mutta yhdennettätoista ottaessaan hänen mielessään

-syttyi uusi, uhkarohkea ajatus: hän ei kääntynytkään eikä palannut. He

-saapuivat Filippovin talon luo, mutta jo sitä lähestyessään he kauempaa

-kiersivät nurkan taakse, tai paremmin sanoen, tuiki näkymätöntä

-jalkapolkua pitkin lauta-aidan vieritse, niin että heidän oli jonkin

-aikaa yritettävä pysytellä jyrkällä ojanrinteellä, jossa eivät

-jalat tahtoneet pysyä, niin että oli tuon tuostakin haettava tukea

-aidasta. Vinoon taipuneen lauta-aidan kaikkein pimeimmästä nurkasta

-Pjotr Stepanovitš irroitti laudan. Näin muodostui aukko, johon hän

-samassa katosi. Liputin oli ihmeissään, mutta sujuttautui hänkin siitä

-vuorostaan, ja sen jälkeen lauta asetettiin paikoilleen. Tämä oli sama

-salainen käytävä, jota myöten Fedjka oli kömpinyt Kirillovin luo.

-

-— Šatovin ei pitäisi saada tietää, että me olemme täällä, — kuiskasi

-Pjotr Stepanovitš Liputinille.

-

-

-

-III.

-

-

-Kirillov, kuten tavallisestikin tähän aikaan, istui nahkasohvallaan

-teen ääressä. Hän ei kohottautunut tulijoita vastaan, mutta muutti

-asentonsa vieläkin leväperäisemmäksi ja katsahti levottomana tulijoihin.

-

-— Ette ole erehtynyt, — sanoi Pjotr Stepanovitš. — Tulen juuri sen

-vuoksi.

-

-— Tänäänkö?

-

-— Ei, ei, huomenna... näihin aikoihin.

-

-Hän kiiruhti istuutumaan pöydän luo hiukan levottomana tarkastellen

-hätääntynyttä Kirillovia. Tämä oli jo muuten ennättänyt rauhoittua ja

-oli taas kuten tavallisesti.

-

-— Nämä kun eivät tahdo uskoa. Ettehän suutu, että toin tänne Liputinin?

-

-— Tänään en suutu, mutta huomenna tahdon yksin.

-

-— Mutta ei vain aikaisemmin, ei ennen kuin minä tulen, ja sitten minun

-läsnäollessani.

-

-— Minä en tahtoisi teidän läsnäollessanne.

-

-— Muistattehan luvanneenne allekirjoittaa kaiken, mitä sanelisin teille.

-

-— Minusta on yhdentekevää. Mutta viivyttekö nyt kauan?

-

-— Minun on tavattava muudan henkilö ja oltava täällä puoli tuntia,

-olipa se sitten teidän mieleenne tai ei. Puolen tunnin ajan minä istun

-täällä.

-

-Kirillov vaikeni. Liputin oli sillä aikaa asettunut syrjemmäksi,

-arkkipiispan kuvan alle. Äskeinen uhkarohkea ajatus valtasi yhä enemmän

-hänen mielensä. Kirillov tuskin huomasi häntä. Liputin oli tuntenut jo

-kauan Kirillovin teorian ja oli aina hänelle nauranut. Mutta nyt hän

-istui ääneti ja katseli synkkänä ympärilleen.

-

-— Minäpä en kieltäytyisi teestäkään, — Pjotr Stepanovitš siirsi

-tuoliansa lähemmäksi. — Söin äsken pihviä ja suorastaan odotin saavani

-täällä teetä.

-

-— Juokaa, jos tahdotte.

-

-— Aikaisemmin te itse aina sitä tarjoilitte, — huomautti Pjotr

-Stepanovitš happamesti.

-

-— Sehän on yhdentekevää. Juokoon Liputinkin.

-

-— E-ei, minä... en voi.

-

-— En tahdo vaiko en voi? — Pjotr Stepanovitš kääntyi nopeasti hänen

-puoleensa.

-

-— Heidän luonansa minä en rupea, — Liputin kieltäytyi tarkoituksellisen

-jyrkästi.

-

-Pjotr Stepanovitš rypisti kulmiansa..

-

-— Kajahtaa mystisismille. Piru sen oikein tietää, mitä miehiä te kaikki

-olette!...

-

-Kukaan ei vastannut hänelle, he olivat vaiti kokonaisen minuutin ajan.

-

-— Tiedän vain yhden asian, — hän lisäsi siten yht'äkkiä jyrkästi,

-— mitkään ennakkoluulot eivät voi estää ketään meistä täyttämästä

-velvollisuuttamme.

-

-— Stavrogin onko matkustanut? — Kirillov kysyi.

-

-— On.

-

-— Siinä hän teki oikein.

-

-Pjotr Stepanovitšin silmät leimahtivat, mutta hän hillitsi itsensä.

-

-— Minusta on yhdentekevää mitä te ajattelette, kunhan vain jokainen

-pysyy sanassaan.

-

-— Minä pysyn sanassani.

-

-— Olen muuten aina ollut varma siitä, että te täytätte velvollisuutenne

-kuten ainakin riippumaton ja edistysmielinen mies.

-

-— Mutta te olette naurettavia.

-

-— Se ei tee mitään, olen iloinen voidessani naurattaa teitä. Olen aina

-iloinen voidessani olla mieliksi.

-

-— Te tahtoisitte mielellänne, että ampuisin itseni, ja pelkäätte, että

-jos minä yht'äkkiä?

-

-— Katsokaahan, tehän olette itse yhdistänyt suunnitelmanne meidän

-toimintaamme. Luottaen suunnitelmaanne me olemme nähkääs jo ryhtyneet

-johonkin, niin että te ette voi nyt enää mitenkään kieltäytyä, sillä

-muutenhan te olisitte vetänyt meitä nenästä.

-

-— Ei teillä ole oikeutta.

-

-— Ymmärrän, ymmärrän, teillä on täysi vapaus, emmekä me voi mitään,

-mutta pääasia onkin, että te käytätte tuota täyttä vapauttanne

-toivomallamme tavalla´...

-

-— Ja minunko on otettava niskaani kaikki ilkityönne?

-

-— Kuulkaahan, Kirillov, ettehän te vain pelkää? Jos aiotte kieltäytyä,

-niin ilmoittakaa se heti paikalla.

-

-— Minä en pelkää.

-

-— Minä vain sen vuoksi, että te kyselette niin paljon.

-

-— Pianko lähdette?

-

-— Taas te kysytte?

-

-Kirillov katsahti häneen inhon ilmein.

-

-— Nähkääs, — Pjotr Stepanovitš jatkoi puhettaan yhä enemmän vihastuen

-ja käyden levottomaksi, tapaamatta enää oikeata puheensävyä, — te

-siis tahdotte, te tahdotte, että minä lähtisin ja että te pääsisitte

-yksinäisyyteen keskittyäksenne, mutta nämä ovat vaarallisia merkkejä,

-vaarallisia teille ennen kaikkea. Te tahdotte ajatella paljon. Minun

-mielestäni olisi parasta olla ajattelematta. Mutta te teette todellakin

-minut levottomaksi.

-

-— Minusta on pahinta vain se, että sinä hetkenä luonani on sellainen

-inhoittava ilkiö kuin te.

-

-— No, se nyt on yhdentekevää. Minähän voin mennä siksi aikaa vaikkapa

-portaille seisomaan. Jos te aiotte kuolla ettekä vielä osaa suhtautua

-siihen rauhallisemmin, niin... se saattaa jo olla vaarallista. Minähän

-voin mennä ulkoportaille, ja te voitte olettaa, etten ymmärrä mitään ja

-että olen määrättömästi teitä alempana oleva ihminen.

-

-— Ei, ette te ole määrättömästi; teillä on lahjoja, mutta on paljon,

-mitä te ette ymmärrä, sillä olette alhainen ihminen.

-

-— Hauskaa kuulla. Hauskaa kuulla. Johan sanoin, että mielelläni tuotan

-toisille hauskuutta, etenkin iltaisena hetkenä.

-

-— Ette ymmärrä mitään.

-

-— Te tahdotte sanoa, että minä... joka tapauksessahan kuuntelen teitä

-kunnioittavasti.

-

-— Te ette voi mitään; ette voi peittää edes pientä vihaanne, vaikka

-teille onkin epäedullista näyttää sitä. Te suututatte minut, ja entäpä

-jollen tahdokaan vielä puoleen vuoteen?

-

-Pjotr Stepanovitš katsahti kelloonsa.

-

-— En ole ymmärtänyt koskaan yhtään mitään teidän teoriastanne, mutta

-tiedän, että te ette ole keksinyt sitä meitä varten ja että saatatte

-sen myös täytäntöön ilman meitä. Tiedän myös, että te ette ota

-nielaissut aatetta, vaan aate on nielaissut teidät, ettekä te siis enää

-voi siirtää sitä toistaiseksi.

-

-— Kuinka? Minutko aate nielaissut?

-

-— Aivan niin.

-

-— Minä en ole siis nielaissut aatetta? Se on hyvä. Teillä on hieman

-järkeä. Mutta te kiusoittelette, ja minä olen ylpeä.

-

-— Sepä oivallista, sepä oivallista. Sitä juuri tarvitaankin, tarvitaan

-juuri sitä, että olisitte ylpeä.

-

-— Riittää. Te otatte juonut jo, menkää.

-

-— Piru periköön, ei auta muu, — Pjotr Stepanovitš nousi paikaltaan. —

-Mutta lienee vieläkin liian aikaista. Kuulkaahan, Kirillov, kuulkaahan,

-teurastajan vaimon luona kai tapaan tuon henkilön, ymmärrättehän? Vai

-onko hänkin ehkä valehdellut?

-

-— Ette tapaa, sillä hän on täällä eikä siellä.

-

-— Miten niin — täällä, piru vieköön, missä?

-

-— Istuu keittiössä, syö ja juo.

-

-— Kuinka hän on uskaltanut? — Pjotr Stepanovitš punastui harmista. —

-Hän oli velvollinen odottamaan... loruja! Hänellähän ei ole passia eikä

-rahaa!

-

-— En tiedä, hän tuli sanomaan hyvästi, on täysissä pukimissa,

-matkavalmis. Lähtee eikä palaa. Hän sanoi, että olette konna, eikä

-lupaa odottaa rahojanne.

-

-— Ahaa! Hän pelkää, että minä... No niin, minähän voisin hänet jo

-nytkin, jos... Missä hän on, keittiössäkö?

-

-Kirillov aukaisi sivuoven, joka vei pikkuruikkuiseen, pimeään

-huoneeseen. Tästä huoneesta vei kolme porrasaskelmaa alas keittiöön,

-suoraan siihen väliverholla erotettuun nurkkaukseen, jossa tavallisesti

-sijaitsi keittäjättären vuode. Täällä nurkassa, pyhäinkuvien alla,

-maalaamattoman ja kattamattoman pöydän ääressä istui nyt parhaillaan

-Fedjka. Hänen edessään pöydällä oli puolen tuopin viinapullo,

-lautasella oli leipää ja savivadissa kylmää lihaa sekä perunoita.

-Hän söi tätä kylmää ruokaa ja oli jo puolijuovuksissa, mutta istui

-kuitenkin lyhyt turkki yllään, nähtävästi lähtöön valmiina. Väliseinän

-toisella puolella porisi kiehuva teekeitin, mikä ei suinkaan ollut

-aiottu Fedjkaa varten, vaikka Fedjka aina sytytellen puhaltelikin

-siihen ja oli nyt jo melkein viikon verran joka yö hoidellut sitä

-»Aleksei Nilytšiä varten, he kun ovat tottuneet siihen, että öisin on

-teetä saatavana». Uskon varmasti, että lihan samoin kuin perunatkin

-Kirillov itse oli paistanut Fedjkaa varten jo aamulla, koska hänellä ei

-ollut keittäjätärtä.

-

-— Mistä sinä tällaista olet saanut päähäsi? — Pjotr Stepanovitš livahti

-alas. — Miksi et odottanut siellä, missä oli käsketty odottaa?

-

-Ja hän lyödä jysähdytti nyrkkinsä pöytään. Fedjka kyyristyi kokoon.

-

-— Odotahan sentään, Pjotr Stepanovitš, odotahan, — sanoi Fedjka

-hienostelevasti, lausuen jokaisen sanan erikoisen selvästi, — sinun

-on ennen kaikkea käsitettävä se, että olet nyt hienolla vissiitillä

-herra Kirillovin, Aleksei Nilytšin luona, jonka saappaita siivoomaan

-tuskin kelpaisit, sillä sinuun verraten hän on sivistynyt järkimies ja

-sinä olet kaiken kaikkiaan vain — hyi olkoon! — Ja hienostelevasti hän

-kuivin suin oli sylkäisevinään nurkkaan päin. Hänessä huomasi röyhkeätä

-päättäväisyyttä ja jonkinlaista varsin vaarallista teeskenneltyä,

-rauhallista jaarittelun halua, joka aina käy lopullisen purkauksen

-edellä. Mutta Pjotr Stepanovitšilla ei ollut nyt aikaa huomata vaaraa,

-eikä sellainen olisi soveltunut hänen käsityksiinsä. Päivän tapahtumat

-ja epäonnistumiset olivat saaneet kokonaan hänen päänsä pyörälle...

-Liputin katseli uteliaana alas kolmen askelman korkeudelta, pimeästä

-nurkkasesta.

-

-— Tahdotko, vai etkö tahdo saada oikeata passia ja kosolti rahaa

-voidaksesi matkustaa, minne on käsketty? Tahdotko vai etkö tahdo?

-

-— Näetkös, Pjotr Stepanovitš, sinä olet alusta alkaen yrittänyt pettää

-minua, ja senvuoksi sinä minun mielestäni oletkin aivan täysi lurjus.

-Tismalleen samanlainen kuin inhoittava ihmistäi, — kas, sellaisena

-minä sinua pidän. Lupasit minulle viattomasta verestä paljon rahaa

-ja vannoit herra Stavrogininkin puolesta, siitäkin huolimatta, että

-kaikki oli vain sinun omaa kehnouttasi. En ole pisarankaan vertaa

-ottanut siihen osaa, puolestatoista tuhannesta puhumattakaan, ja herra

-Stavrogin on läimähdytellyt sinua jo molemmille poskille, minkä me jo

-varsin hyvin tiedämme. Nyt sinä uudelleen uhkailet ja tarjoilet rahoja,

-mutta minkä vuoksi — kas, siitä vaikenet. Mutta minäpä mielin, että

-aikonet kai lähettää minut Pietariin kostamaan vihaasi, jota tunnet

-herra Stavroginia, Nikolai Vsevolodovitšiä kohtaan, koskapa luotat

-minun herkkäuskoisuuteeni. Ja tämän vuoksi juuri sinä itse oletkin

-murhaaja. Ja tiedätkö, mitä ansaitsisit jo yksistään siitä pykälästä,

-että olet saastaisuudessasi lakannut uskomasta itse Jumalaan, kaiken

-Luojaan? Tämähän on aivan samaa, kuin jos olisit epäjumalanpalvelija,

-ja kuulut siis samaan ryhmään kuin tataari tai mordvalainen. Aleksei

-Nilytš, koskapa on filosofi, on kai sinulle selittänyt, mikä on

-totinen Jumala, Herra Luoja, sekä myös sen, miten maailma on luotu,

-selvitellyt kaiken tulevaisenkin, kaiken olevaisen uudelleensyntymä

-sen, samoin kuin Ilmestyskirjan kaikki pedotkin. Mutta sinä, kuten

-järjetön epäjumala, olet mykkänä ja kuurona vastustanut ja saattanut

-samaan tilaan vänrikki Ertelevinkin, aivan samoin kuin tekee tuo julma

-viettelijäkin, jota ateistiksi sanotaan...

-

-— Ah, sinä, humalainen sika! Itse hamuilee poveensa pyhäinkuvia ja

-kuitenkin on julistavinaan Jumalan lakia!

-

-— Nähkääs, Pjotr Stepanovitš, olen tosin niitä hamuillut, mutta minähän

-otin niistä vain »helmikit», ja mistäpä sinä sen tiedät, ehkäpä minun

-kyyneleni on Kaikkivaltiaan ahjossa sinä samaisena hetkenä muuttanut

-muotoansa kärsimän! vääryyden vuoksi, koskapa olen aivan tismalleen

-se samainen orpo-rukka, joka ei omista kiveäkään, jolle hän päänsä

-kallistaisi. Oletkohan lukenut kirjoista, mitenkä kerrankin muinaisina

-aikoina muudan kauppias, aivan samoin kyynelissä huokaillessaan ja

-rukoillessaan, anasti Pyhältä Neitsyeltä tämän pyhimyskehästä helmen,

-ja miten hän sitten kaiken kansan nähden polvistuneena palautti koko

-sen hinnan kuvan juureen sekä miten Pyhä Äiti Puolustajamme kaikkien

-ihmisten nähden peitti hänet viittansa liepeellä, niin että tästä

-niihin aikoihin syntyi suorastaan ihme, ja esivallan toimesta annettiin

-käsky merkitä kirjoihin tämä tapaus aivan tismalleen. Mutta sinäpä

-päästit hiiren, häpäisit siis itse Jumalan sormea. Ja jollet olisi

-ollut minun herrani jo syntymästäni saakka, herra, jota jo poikasena

-näillä käsilläni kantelin, niin sellaisena, kuin nyt olen, tekisin

-sinusta lopun, liikahtamattakaan paikaltani.

-

-Pjotr Stepanovitš joutui hirveään raivoon.

-

-— Sano, näitkö tänään Stavroginin?

-

-— Sitä sinä et rohkene minulta kysyä koskaan. Herra Stavrogin katselee

-sinuun ihmetellen, ja vaikka hän toiveissaan olisikin sinua alempana,

-hän ei kuitenkaan ole antanut määräystä, vielä vähemmän rahaa. Sinä

-olet minut pettänyt.

-

-— Rahat sinä saat, ja nuo kaksituhatta samoin, sitten Pietarissa, koko

-summan samalla kertaa, ja saatpa enemmänkin.

-

-— Sinä, herttaiseni, valehtelet, ja oikein naurattaa katsella sinua,

-niin olet herkkäuskoinen. Sinuun verrattuna herra Stavrogin seisoo

-aivan kuin portailla, ja sinä räyskit häntä kohden alhaalta käsin

-kuten tyhmä koiranpenikka, sill'aikaa kuin hänen mielestänsä olisi jo

-liian suuri kunnianosoitus sekin, jos hän sieltä ylhäältä sylkäistä

-ruiskauttaisi päällesi.

-

-— Mutta tiedätkö sinä, — Pjotr Stepanovitš vimmastui, — että minä

-sinua heittiötä en päästä täältä askeltakaan, vaan vien sinut suoraan

-poliisin haltuun.

-

-Fedjka hypähti seisomaan, ja hänen silmänsä välähtivät raivosta. Pjotr

-Stepanovitš sieppasi revolverin. Tapahtui pikainen ja inhoittava

-näytelmä: ennenkuin Pjotr Stepanovitš oli ennättänyt kohottaa häntä

-kohti revolverinsa, Fedjka oli jo samassa ponnahtanut ja lyönyt häntä

-kaikin voimin poskelle. Samana hetkenä kajahti toinenkin kauhea lyönti,

-sen jälkeen kolmas, neljäs ja yhä samalle poskelle. Pjotr Stepanovitš

-hölmistyi, hänen silmänsä pullistuivat ulospäin, hän yritti mutista

-jotakin ja romahti samassa pitkin pituuttaan lattialle..

-

-— Kas, siinä on teille, ottakaa hänet nyt! — Fedjka kiljaisi

-voitonvarmuus äänessään, sieppasi rahin alta lippalakkinsa ja myttynsä

-sekä katosi. Pjotr Stepanovitš korahteli tunnottomana. Liputin ajatteli

-jo, että oli tapahtunut murha. Kirillov juoksahti tuota pikaa keittiöön.

-

-— Valelkaa vedellä! — hän huudahti ja ammennettuaan jollakin

-rauta-astialla sangosta vettä; kaatoi sen tämän päähän. Pjotr

-Stepanovitš liikahti, kohotti päätänsä, nousi istumaan ja katseli

-mitään ymmärtämättä eteensä.

-

-— No, miltä tuntuu? — kysäsi Kirillov. Pjotr Stepanovitš katsahti

-häneen tarkkaavaisesti kuitenkaan tuntematta häntä. Mutta huomattuaan

-keittiöstä kurkistelevan Liputinin hän hymähti ilkeästi ja hypähti

-samassa pystyyn siepattuaan lattialta revolverinsa.

-

-— Jos teidän päähänne pälkähtää huomenna karata, kuten teki Stavrogin

-roisto, — ja hän hyökkäsi vimmoissaan Kirillovia kohti aivan kalpeana,

-änkyttäen, voimatta lausua selvään sanoja, — niin minä hirtän teidät

-kuten kärpäsen... vaikka toisella puolen maapalloa... murskaan...

-ymmärrättekö!

-

-Ja hän tähtäsi Kirillovia revolverillaan suoraan otsaan, mutta samassa

-hän taas näkyi muistavan jotain ja antoi kätensä vaipua alas, vei

-revolverin taskuunsa ja sanomatta sanaakaan juoksi pois talosta.

-Liputin lähti hänen jälkeensä. He sujuttautuivat taas äsken mainitusta

-läpikulkupaikasta ja kulkivat notkelman reunaa myöten pidellen kiinni

-aidasta, Pjotr Stepanovitš alkoi taas harppailla nopeasti poikkikatua

-myöten, niin että Liputin tuskin jaksoi seurata häntä. Ensimmäisessä

-kadunristeyksessä hän äkkiä pysähtyi.

-

-— Mitä nyt? — hän kääntyi vetoavasti Liputinin puoleen.

-

-Liputin muisti revolverin olemassaolon ja vapisi yhä vielä äskeistä

-näytelmää muistellessaan, mutta kuitenkin livahti hänen kieleltänsä

-äkkiä:

-

-— Luulenpa... luulenpa, että Taškentissa mielet kuohui... mutta ehkä

-ylioppilasta ei sittenkään odoteta niin perin kärsimättömästi...

-

-Näittekö, mitä Fedjka joi keittiössä?...

-

-— Mitä joi? Viinaa tietysti.

-

-— No, tietäkää siis, että hän viimeisen kerran elämässään joi viinaa.

-Kehoitan teitä pitämään tämän mielessänne tulevaisen varalta. Mutta nyt

-hävitkää hiiteen, en tarvitse teitä ennen kuin huomenna. Mutta varokaa

-tekemästä tyhmyyksiä.

-

-Liputin livisti kotiinsa pää kolmantena jalkana.

-

-

-

-IV.

-

-

-Hänellä oli ollut varattuna jo kauan vieraalle nimelle otettu

-passi. Omituista oli ajatella, että tämä täsmällinen ihmispahainen,

-pikkumainen perhetyranni, joka tapauksessa virkamies (vaikka olikin

-fourieristi) ja päällepäätteeksi vielä kapitalisti ja koronkiskuri,

-— oli jo aikoja sitten hautonut mielessään haaveellisia kuvitelmia

-ja hankkinut kaiken varalta itselleen tämän passin livahtaakseen sen

-avulla ulkomaille, _jos_... hän siis piti mahdollisena tätä »_jos'ia_»!

-Eihän hän tietenkään itse olisi koskaan osannut määritellä, mitä tämä

-_jos_ saattoi merkitä...

-

-Mutta nyt se oli tullut määritellyksi aivan kuin itsestään ja aivan

-odottamattomalla tavalla. Se rohkea ajatus, joka oli ollut hänen

-mielessään Kirillovin luo tultaessa sen jälkeen, kuin hän oli

-kuullut Pjotr Stepanovitšin sättivän häntä kadulla »pöllöksi», oli

-nimittäin se, että hän huomenna heti aamun koittaessa jättäisi kaiken

-ja yrittäisi lähteä ulkomaille! Sen, joka ei usko, että tällaisia

-fantastisia yrityksiä saattaa tapahtua meidän niin perin tavallisessa

-todellisuudessamme, vieläpä yhä nytkin, sen ei tarvitsisi, saadakseen

-tästä varmuutta, tehdä muuta kuin ottaa selvä kaikkien ulkomailla

-oleskelevien venäläisten emigranttien elämäkerroista. Ei ainoankaan

-sellaisen matka ole ollut viisaammin ja todellisemmin perusteltu.

-Kaikkialla voi havaita samaa hillitöntä harhakuvien valtaa eikä muuta

-mitään.

-

-Tultuaan kotiin hän ensiksi lukitsi huoneensa oven, otti esiin

-matkalaukun ja alkoi suonenvedontapaisesti nytkähdellen hankkiutua

-matkalle. Hänen päähuolensa olivat — rahat, se, kuinka paljon niitä

-olisi otettava ja miten hän ehtisi ne pelastaa. Nimenomaan pelastaa,

-sillä hänen käsityksensä mukaan oli mahdotonta enää viivytellä

-hetkeäkään ja ennen aamunkoittoa oli ehdittävä jo valtatielle. Ei hän

-tietänyt sitäkään, miten hän kävisi rautatievaunuun. Hän päätteli

-hämärästi, että olisi noustava junaan joko toisella tai kolmannella

-isommalla asemalla kaupungista lukien, ja sinne saakka oli mentävä

-vaikkapa jalkaisin. Näin hän vaistomaisesti ja koneentapaisesti yritti

-hyöriä matkalaukkunsa ääressä kokonainen ajatuskimppu päässään, mutta —

-pysähtyikin kesken kaiken, heitti kaiken sikseen ja surkeasti valittaen

-heittäytyi pitkäkseen sohvalle.

-

-Hän tunsi ja käsitti selvästi, että hän ehkä kylläkin pakenisi,

-mutta mikä ratkaisisi kysymyksen, oliko hänen paettava _ennen_ vaiko

-_jälkeen_ Šatovin tapahtuman? Hän oli jo aivan voimaton. Hänessä oli

-vain paljas tunteeton ruumis, jatkuvaisuuden lain vallassa oleva

-massa, hänet sai liikkeelle vain jokin syrjäinen peloittava voima, ja

-vaikka hänellä olikin ulkomaanpassi, vaikka hän olisikin saattanut

-paeta Šatovia (sillä minkä muun vuoksi hänellä olisi ollut syytä

-kiiruhtaa?), niin hän tiesi, että hän ei kuitenkaan pakenisi _ennen_

-Šatovia, ei menisi Šatovia pakoon, vaan että se nimenomaan tapahtuisi

-Šatovin _jälkeen_ ja että kaikki tuo on jo ennakolta päätetty sekä

-varustettu allekirjoituksella ja sinetillä. Tuskin siedettävässä

-tuskassaan vuoroin valitellen ja taas vaieten, joka hetki vapisten

-ja itseänsä ihmetellen, hän elää retuutteli näin jotenkuten lukkojen

-takana, maaten pitkällään sohvalla, aina yhteentoista saakka seuraavan

-päivän aamuun asti, ja kas silloin tulikin äkkiä odotettu sysäys, joka

-antoi suunnan hänen päätökselleen. Kello yhdeltätoista hän oli tuskin

-tullut huoneestaan omaistensa luo, kun hän äkkiä sai tietää, että

-rosvo, karannut pakkotyövanki Fedjka, joka saattoi jokaisen kauhun

-valtaan, kirkkojen ryöstäjä, äskeinen murhaaja ja murhapolttaja, jota

-poliisi jo seuraili, mutta jota se ei vielä kuitenkaan ollut saanut

-kiinni, oli löydetty aamunkoitteessa murhattuna seitsemän virstan

-päästä kaupungista, valtatieltä siitä kohdasta, josta tie haaraantuu

-Zaharjinin syrjäkylään, ja että siitä puhuu nyt jo koko kaupunki.

-Silloin hän lähti suin päin kotoansa ottamaan asiasta tarkempaa selvää

-ja saikin tietää ensiksikin sen, että Fedjka oli löydetty murskatuin

-päin, että hänet merkeistä päättäen oli ryöstetty, ja toiseksi, että

-poliisilla oli täysi syy, jopa muutamia aivan varmoja todisteitakin

-epäillä, että hänen murhaajansa oli špigulinilainen Fomka, se samainen,

-joka nähtävästi oli ollut hänen rikostoverinansa Lebjadkinien murhassa

-ja samoin poltossa, ja että heidän kesken oli syntynyt riita jo

-matkalla suurista rahoista, jotka oli anastettu Lebjadkinilta ja jotka

-muka Fedjka oli jonnekin piilottanut... Liputin käväisi myös Pjotr

-Stepanovitšin asunnossa ja sai takaportailta käsin salaa tietää, että

-Pjotr Stepanovitš oli tosin palannut eilen illalla kotiin noin puoliyön

-jälkeen, kello yhdeltä, mutta sen jälkeen hän oli suvainnut nukkua

-rauhallisesti kotonansa koko yön, aina kello kahdeksaan asti aamulla.

-Tietenkään ei saattanut olla epäilystäkään siitä, että Fedjka-rosvon

-kuolema oli kaikkein tavallisimpia ja että tämänkaltainen asiain

-ratkaisu useimmiten juuri päättää senkaltaisten uran, mutta omituisesti

-sattuivat kuitenkin tämän tapahtuman kanssa yhteen nuo kohtalokkaat

-sanat, että Fedjka muka »viimeisen kerran tänä iltana joi viinaa».

-Tämä ennustus oli käynyt niin merkillisen nopeasti toteen, että

-Liputin oli yht'äkkiä lakannut epäilemästä. Sysäys oli annettu. Oli

-kuin kivi olisi pudonnut hänen päällensä ja murskannut hänet ainiaksi.

-Palattuaan kotiinsa hän äänettömänä potkaisi jalallansa matkalaukkunsa

-vuoteen alle, ja illalla hän jo ensimmäisenä ilmestyi määrähetkenä

-sovitulle paikalle tapaamaan Šatovia, tosin yhä vieläkin pitäen passia

-kädessään...

-

-

-

-

-VIIDES LUKU.

-

-Matkailija.

-

-

-

-I.

-

-

-Katastrofi, jossa Liza ja Marja Timofejevna olivat heittäneet

-henkensä, oli vaikuttanut Šatoviin hyvin masentavasti. Mainitsin jo,

-että sinä samana aamuna olin tavannut hänet ja että hän ei näyttänyt

-olleen oikein järjissään. Muun muassa hän oli, mainitsin jo sen,

-edellisenä iltana noin yhdeksän aikoihin (siis kolme tuntia ennen

-tulipalon alkua), ollut Marja Timofejevnan luona. Aamulla hän oli

-käynyt katsomassa ruumiita, mutta sikäli kuin tiedän, hän ei tänä

-aamua ollut vielä suostunut antamaan minkäänlaisia todistuksia. Mutta

-ennenkuin päivä oli ehtinyt iltaan, hänen sielussaan oli alkanut riehua

-todellinen myrsky, ja... ja, ja voinpa sen sanoa melkein varmasti,

-hänellä oli hämärissä jo sellainenkin hetki, jolloin hän aikoi nousta,

-lähteä ja — ilmaista kaiken. Mitä oli tuo _kaikki_ — sen vain hän

-yksin tiesi. Tuskin hän olisi sillä saanut mitään aikaan, olisihan

-vain ilmaissut itsensä. Hänellä ei ollut minkäänlaisia todistuksia

-voidakseen tehdä minkäänlaisia ilmiantoja tapahtuneen ilkityön suhteen,

-eikä hänellä itsellänsäkään ollut oikeastaan muita kuin sangen

-hämäriä arveluita, joiden todenperäisyydestä vain hänellä itsellään

-oli täysi varmuus. Mutta hän oli valmis itse tuhoutumaan voidakseen

-vain »murskata ilkiöt», nämä olivat hänen omia sanojansa. Pjotr

-Stepanovitš oli osunut oikeaan olettaessaan hänellä olleen tällaisia

-pyrkimyksiä ja tiesi hyvin itsekin uskaltavansa liikoja siirtäessään

-kauhean aikeensa täytäntöönpanon huomiseen. Hänen puoleltansa tässä

-oli taas kuten tavallisesti äärettömän paljon itseluottamusta sekä

-halveksumista kaikkia noita »nilviäisiä» ja erikoisesti juuri Šatovia

-kohtaan. Hän oli jo kauan halveksinut Šatovia, tämän »itkuherkkää

-idioottimaisuutta», kuten hän ulkomailla ollessaan oli itse hänestä

-sanonut, — ja oli aina lujasti uskonut voivansa hallita täysin tätä

-perin yksinkertaista miestä. Siksi häntä ei saanutkaan tänä päivänä

-päästää näkyvistä, ja vaaran uhatessa oli heti katkaistava hänen

-tiensä. Ja kuitenkin pelasti nämä »ilkiöt» vielä vähäksi aikaa eräs

-aivan odottamaton tapaus, jota he eivät ollenkaan osanneet ottaa

-lukuun...

-

-Noin kello kahdeksan aikoihin illalla (siihen samaan aikaan,

-kuin _meikäläiset_ kokoontuivat Erkelin luo ja odottelivat Pjotr

-Stepanovitšia vihoissaan ja levottomina) Šatov, jota vaivasi päänkipu

-ja lievä vilunhorkka, lepäsi pitkänään vuoteessaan pimeydessä, jota

-ei edes kynttilä valaissut. Häntä kiusasi epätietoisuus, hän oli

-vihoissaan, yritti tehdä päätöksensä, mutta ei pystynyt siihenkään

-lopullisesti ja aavisti, kirouksen noustessa hänen huulillensa, että

-hän ei taaskaan pääsisi mihinkään tulokseen. Vähän ajan kuluttua

-hän kuitenkin silmänräpäykseksi uinahti kevyesti ja näki unta, joka

-muistutti melkein painajaista. Hän uneksi, että hänet oli köytetty

-nuorin vuoteeseen, että hän oli takertunut niihin eikä voinut

-liikahtaakaan, vaikka koko talo jymähteli kauheista iskuista, jotka

-kumahtelivat lauta-aitaan, porttiin, hänen oveensa, Kirillovin hallussa

-olevaan sivurakennukseen, niin että koko talo vavahteli, ja kaukaa

-kuului jokin tuttu, valittava, tuskallisia muistoja herättävä ääni,

-joka kutsui häntä. Yhtäkkiä hän havahtui ja kohottautui puoleksi

-vuoteeltaan. Ihmeekseen hän silloin kuuli, että porttiin todellakin

-lyötiin, mutta ei likimainkaan niin kovasti, kuin miltä se oli

-tuntunut unessa. Lyönnit olivat tiheitä ja itsepäisiä, ja omituinen

-»tuskanpurema» ääni, joka ei kuitenkaan ollut vähääkään valittava, vaan

-päinvastoin kärsimätön ja kiukkuinen, kajahteli yhä alhaalta portin

-luota sotkeutuen tuon tuostakin toiseen hieman pidättyvämpään ja aivan

-tavalliseen ääneen. Hän hypähti, avasi tuuletusruudun ja pisti siitä

-ulos päänsä.

-

-— Ken siellä? — hän kysäisi aivan säikähdyksestä jäykistyneenä.

-

-— Jos te olette Šatov, — vastattiin hänelle alhaalta jyrkästi

-ja lujasti — niin suvaitkaa, olkaa hyvä, ilmoittaa suoraan ja

-rehellisesti, suostutteko päästämään minut sisään?

-

-Aivan oikein: hän oli todellakin tuntenut tuon äänen!

-

-— Marie!... Sinäkö?

-

-— Minä, minä, Marie Šatova, ja vakuutan teille, etten enää hetkeäkään

-voi pidättää täällä ajuria.

-

-— Heti paikalla... haen vain kynttilän, — huudahti Šatov heikosti.

-Hän syöksyi etsimään tulitikkuja, mutta kuten tällaisissa tapauksissa

-on tavallista, tulitikut eivät mitenkään löytyneet. Hän pudotti

-kynttilänjalan kynttilöineen lattialle, ja kun alhaalta taas kajahti

-kärsimätön ääni, hän jätti kaiken sikseen ja pää edellä lensi

-lentämällä jyrkkiä portaita alas avaamaan ulkoporttia.

-

-— Olkaapa hyvä, pidelkää matkalaukkua, kunnes pääsen erilleni tuosta

-tolvanasta, näin sanoen hänet otti vastaan alhaalla rouva Marie

-Šatova ja työnsi hänen käteensä jokseenkin keveän, dresdeniläistä

-tekoa olevan halvan, purjekankaisen käsilaukun, joka oli koristeltu

-pronssinauloilla. Rouva itse kääntyi taas kiukkuisena ajurin puoleen.

-

-— Rohkenenpa teille huomauttaa, että pyydätte liikoja. Siihen, että te

-suvaitsitte kuljetella minua tunnin verran liikaa täkäläisiä likaisia

-katuja pitkin, olette syypää yksin te, sillä ette te kai tietänyt

-itsekään, missä oli tämä typerä katu ja tämä hölmönnäköinen talo.

-Suvaitkaa periä kolmekymmentä kopeekkaanne, ja saatte olla aivan varma

-siitä, etten anna enempää.

-

-— Voi, rouvakultaseni, itsehän sinä osoittelit

-Taivaaseenastumisenkatua, ja tämähän on Jumalanilmestyksenkatu.

-Taivaaseenastumisenkatu on näiltä mailta kaukana. Saitte vain suotta

-valakkani höyryämään.

-

-— Taivaaseenastumisenkatu, Jumalanilmestyksenkatu... kaikki nämä

-typerät nimitykset pitäisi teillä olla paremmin selvillä, koska olette

-täkäläinen, ja sen lisäksi ette ole oikeassakaan: ennen kaikkea minä

-mainitsin teille, että oli kysymys Filippovin talosta, ja tehän

-vakuutitte varmasti sen tuntevanne. Jos haluatte, niin saatte syyttää

-minua huomenna sovintokäräjillä, mutta nyt pyydän teitä jättämään minut

-rauhaan.

-

-— Kas, kas tässä vielä viisi kopeekkaa. — Šatov sieppasi nopeasti

-taskustaan viisikopeekkaisen ja viskasi sen ajurille.

-

-— Anteeksi, pyydän, ette saa tehdä sitä! — mme Šatovin sisu kiehahti,

-mutta ajuri oli jo lähtenyt »valakkoineen» liikkeelle, ja Šatov oli

-siepannut häntä kädestä ja vienyt hänet muassansa portista sisään.

-

-— Kiiruhda, Marie, kiiruhda... tämähän on joutavaa — kuinka märkä sinä

-olet. Varovaisemmin, tästä täytyy kohota, — kuinka harmillista, ettei

-ole tulta, — portaat ovat jyrkät, pitele minusta lujemmin, lujemmin,

-kas näin, tässä on hökkelini. Suo anteeksi, minulla ei ole tulta,

-odotahan hetkinen!

-

-Hän nosti maasta kynttilänjalan, mutta tulitikkuja hän ei vielä voinut

-löytää pitkään aikaan. Rouva Šatova seisoi odottavana, liikkumattomana

-ja ääneti keskellä huonetta.

-

-— Jumalan kiitos, viimeinkin! — Šatov huudahti iloisesti saatuaan

-huoneensa vihdoinkin valaistuksi. Marja Šatova tarkasti nopeasti

-silmillään asunnon.

-

-— Minulle kerrottiin, että te asutte kurjasti, mutta en kuitenkaan

-luullut, että te tällä tavalla, — ja inhonsekaisin ilmein hän lähti

-vuodetta kohti.

-

-— Oh, kylläpä väsyttääkin! — voimattomana hän istahti kovalle

-vuoteelle. — Pankaa matkalaukku jonnekin ja käykää istumaan tuolille.

-Vaikka samantekevää, mihin käytte, kunhan ette vain pyöri tuossa

-silmissäni. Tulen luoksenne vain joksikin aikaa, kunnes saan työtä,

-sillä enhän tunne oloja täällä, eikä minulla ole rahaakaan. Mutta

-jos tuotan teille häiriötä, niin olkaa hyvä, taaskin pyydän teitä

-sanomaan suoraan, kuten olette velvollinen tekemään, jos kerran olette

-rehellinen mies. Voinhan minä huomenna jotakin myydä, niin että saan

-hotellilaskun suoritetuksi, mutta hotelliin suvainnette sentään saattaa

-minut... Voi, kuinka väsynyt olen.

-

-Šatov aivan vapisi.

-

-— Ei sinun tarvitse, Marie, ei tarvitse mennä hotelliin! Mihin

-hotelliin? Miksi? Miksi?

-

-Hän risti kätensä aivan kuin olisi rukoillut.

-

-— No niin, vaikka tullaankin toimeen ilman hotellia, niin kuitenkin on

-välttämätöntä saada asia selväksi. Muistattehan kai, Šatov, että me

-elimme kaksi viikkoa ja muutamia päiviä aviossa keskenämme Genevessä ja

-että siitä nyt on jo kolme vuotta, kun me, muuten ilman minkäänlaista

-riitaa, erosimme. Mutta älkää luulkokaan, että olen nyt palannut

-uudistaakseni nuo senaikuiset tyhmyydet. Olen palannut hakemaan

-työtä, ja jos olenkin tullut suoraan tähän kaupunkiin, niin olen

-tehnyt sen vain siksi, että minusta on kaikki yhdentekevää. En tullut

-suinkaan tänne katuakseni jotakin, suvaitkaa olla luulematta sellaisia

-typeryyksiä.

-

-— Oo, Marie! Tämä on turhaa, aivan turhaa! — Šatov murahti tuskin

-kuuluvasti.

-

-— Jos kerran asia on niin, jos kerran olette niin kehittynyt, että

-saatatte ymmärtää sellaistakin, niin rohkenen lisätä, että kääntyessäni

-täten teidän puoleenne ja tullessani näin teidän asuntoonne teen sen

-osaksi siitäkin syystä, etten suinkaan ole koskaan pitänyt teitä

-roistona, vaan ehkäpä kaikkia muita... ilkiöitä... parempana!

-

-Hänen silmänsä leimusivat. Hän oli varmaankin saanut kärsiä

-jonkinlaisten »ilkiöiden» vuoksi.

-

-— Ja pyydän, olkaa aivan varma siitä, etten ollenkaan pilkannut teitä

-ilmoittaessani äsken, että olette mielestäni muita parempi. Puhuin

-suoraan, koristelematta, enkä siedäkään muunlaista. Siitä huolimatta

-kaikki tämä on lorua. Olen aina uskonut, että teillä olisi tarpeeksi

-järkeä olla kyllästyttämättä toista... Oh, riittää jo, väsyttää!

-

-Ja hän katsahti Šatoviin pitkään, kiusaantuneesti ja väsyneesti.

-Šatov seisoi pelokkaana hänen edessään, viiden askelen päässä

-hänestä, huoneen toisella puolella, mutta kuunteli kuitenkin häntä

-jokin uusi ja ennen olematon kirkastus kasvoillaan. Tämä voimakas,

-karkeasyinen mies, jonka turkki oli aina pörrössä, oli yht'äkkiä

-pehmentynyt ja jollakin tavoin kirkastunut. Hänen sielussaan värähti

-odottamattomasti jokin aivan outo kieli. Kolme vuotta kestänyt ero,

-joka oli seurannut rikkoutunutta avioliittoa, ei ollut tuhonnut

-mitään hänen sielussaan. Ja ehkäpä hän jok'ikinen päivä näinä kolmena

-vuotena olikin vain haaveillut hänestä, rakkaasta olennosta, joka

-joskus kerran oli ehkä sanonut hänelle: »rakastan». Koska tunnen

-Šatovin, voin sanoa jokseenkin varmasti, että hän tuskin koskaan olisi

-saattanut kuvitellakaan jonkun naisen sanovan hänelle: »rakastan».

-Hän oli puhdasmielinen ja kaino aivan äärimmäisyyteen saakka, piti

-itseään suorastaan epäsikiönä, inhosi kasvojansa ja luonnettansa, piti

-itseänsä jonakuna ihmeellisenä hirviönä, jota olisi saattanut näytellä

-vaikkapa rahasta markkinoilla. Tästä johtui, että hän piti korkeimpana

-avuna rehellisyyttä, ja vakaumuksissaan hän hipoi jo suorastaan

-fanaattisuutta, oli yrmeä, ylpeä, äksy ja vähäpuheinen. Mutta tämä

-ainoa olento, joka oli rakastanut häntä kahden viikon ajan (hän oli

-aina, aina uskonut, että asia oli niin), tämä olento, jonka hän aina

-oli asettanut itseänsä paljon korkeammalle, siitäkin huolimatta, ettei

-ollenkaan sulkenut silmiänsä hänen hairahduksiltansa, olento, jolle hän

-olisi saattanut antaa anteeksi kaiken, aivan kaiken (vaikka mistään

-sellaisesta ei oikeastaan voinut olla kysymystäkään, hän päinvastoin

-luuli jotakin päinvastaista, mistä johtui, että hän tunsi itse olevansa

-jollakin tavoin syyllinen), tämä nainen, tämä Marja Šatova, oli taas

-hänen kodissaan, taas hänen luonansa, sitähän oli suorastaan mahdotonta

-käsittää! Hän oli niin kovin hämmästynyt, tähän tapahtumaan sisältyi

-hänen mielestänsä jotakin perin kauheata ja samalla niin äärettömät

-määrät onnea, että hän ei tietenkään voinut, ehkäpä ei tahtonutkaan,

-ei ainakaan rohjennut havahtua täysin sitä tajuamaan. Tämä oli unta.

-Mutta kun Marie katsahti häneen kiusaantuneesti, hän ymmärsi äkkiä,

-että tuo hänen rakastamansa olento kärsi, ehkäpä häntä oli loukattukin.

-Hänen sydäntänsä ahdisti. Kipein ilmein hänen katseensa viipyi tämän

-piirteissä: Jo kauan sitten ensi nuoruuden hohde oli kadonnut näistä

-väsyneistä kasvoista. Tosin hän oli yhä vieläkin sangen sievä, —

-ainakin Šhatovin silmissä hän, kuten ennenkin, oli suorastaan kaunotar.

-(Itse asiassa Marie oli noin kaksikymmenviisivuotias nainen, hyvin

-lujarakenteinen, keskikokoinen, Šatoviakin pitempi, hänellä oli

-tummanruskeat, tuuheat hiukset, kalpeat, soikeat kasvot, suuret, tummat

-silmät, jotka välähtelivät nyt kuumeesta kiiltävinä.) Mutta entinen

-kevytmielisen rehevä ja suora elämäntarmo, jonka hän niin hyvin tunsi,

-oli muuttunut synkäksi ärtyneisyydeksi, pettymykseksi, melkeinpä

-kyynillisyydeksi, johon hän ei ollut edes itse tottunut ja joka häntä

-itseäänkin näytti kiusaavan. Mutta pääasia oli, että hän oli sairas,

-sen Šatov näki aivan selvästi. Huolimatta pelostansa, jota hän tunsi

-Marieta kohtaan, hän kuitenkin lähestyi tätä ja otti tämän molemmat

-kädet omiinsa.

-

-— Marie... tiedätkö, sinä olet ehkä hyvinkin väsynyt. Jumalan tähden,

-älä suutu... jospa sinä suostuisit... esimerkiksi... vaikkapa teetä...

-vai mitä? Tee vahvistaa, vai mitä? Jospa suostuisit!...

-

-— Mitä tässä on suostumista, tietenkin minä suostun, millainen lapsi te

-olette yhä vielä. Jos kerran sitä on saatavissa, niin antakaa. Kuinka

-ahdasta täällä on! Kuinka teillä on kylmä!

-

-— Voi, tuon heti puita, puita... puita minulla on! — Šatov alkoi

-kävellä edestakaisin; — puita, se on, no... muuten, teetä minä aivan

-heti, — hän viittasi kädellään, aivan kuin olisi epätoivoissaan tehnyt

-jonkin päätöksen, ja sieppasi lippalakkinsa.

-

-— Minne nyt? Teillä ei siis ole kotona teetä? — Sitä tulee, tulee,

-tulee, heti tulee kaikkea... minä... — hän sieppasi hyllyltä

-revolverin. Minä myyn heti tämän revolverin... tai panttaan sen...

-

-— Mitä tyhmyyksiä ja miten kauan kaikki tuo kestää! Ottakaa nämä

-rahani, jos kerran teillä ei ole mitään. Tässä lienee kahdeksankymmentä

-kopeekkaa, siinä kaikki. Teillähän on täällä kuin hullujenhuoneessa.

-

-— Älä sinä, ei sinun rahojasi tarvita, tulen heti, odota hetkinen, minä

-ilman revolveriakin...

-

-Ja hän syöksyi suoraa päätä Kirillovin luo. Tämä kaikki tapahtui

-nähtävästi kahta tuntia ennen sitä, kuin Pjotr Stepanovitš Liputinin

-keralla oli tullut Kirillovin luo. Šatov ja Kirillov, vaikka asuivatkin

-samassa talossa, eivät juuri koskaan tavanneet toisiansa, ja jos

-tapasivatkin, niin eivät tervehtineet toisiansa eivätkä puhelleet

-keskenänsä. He olivat näet »loikoilleet» yhdessä liian pitkät ajat

-Amerikassa ollessaan.

-

-— Kirillov, teillä on aina teetä. Onko teillä parhaillaan valmiina

-teetä ja teekeitin?

-

-Kirillov, joka käveli edestakaisin huoneessa (hänen tapanaan oli

-kävellä kaiken yötä nurkasta nurkkaan), pysähtyi samassa ja katsahti

-tarkkaavaisena sisään syöksähtänyttä ilmaisematta muuten erikoisempaa

-ihmetystä.

-

-— Teetä on, sokeria on, ja teekeitin on. Mutta teekeitintä ei tarvita,

-tee on kuumaa. Istukaa ja juokaa vain.

-

-— Kirillov, me loikoilimme yhdessä Amerikassa... Vaimo tuli luokseni...

-Minä... Antakaa teetä... Täytyisi saada teekeitin.

-

-— Jos kerran vaimo, niin täytyy myös teekeitin. Mutta teekeitin

-myöhemmin. Minulla on kaksi. Mutta nyt ottakaa pöydältä teekannu,

-kuumaa, aivan kuumaa. Ottakaa kaikki. Ottakaa sokeri! Kaikki. Leipä...

-Leipää on paljon. Kaikki. On vasikanlihaa. Rupla rahaa.

-

-— Anna, ystäväni, saat takaisin huomenna! Ah, Kirillov!

-

-— Sekö vaimo, joka Sveitsissä? Se on hyvä. Ja se, että tulitte noin,

-sekin on hyvä.

-

-— Kirillov! — Šatov huudahti siepaten kainaloonsa teekannun ja

-molempiin käsiinsä sokeria ja leipää. — Kirillov! — Jospa te voisitte

-luopua kauheista kuvitelmistanne ja jättää ateistiset houreenne... Voi,

-millainen ihminen te olisittekaan, Kirillov.

-

-— Näin, että rakastatte vaimoa Sveitsin jälkeenkin. Se on hyvä, että

-Sveitsin jälkeenkin. Kun tulee tarvis teetä, tulkaa taas. Tulkaa kaiken

-yötä, en nuku ollenkaan. Teekeitin joutuu. Ottakaa rupla, kas tässä.

-Menkää vaimon luo, minä jään ja ajattelen teitä sekä vaimoa.

-

-Marie Šatova oli nähtävästi tyytyväinen, että kaikki kävi nopeasti, ja

-alkoi ahnaasti juoda teetä, mutta teekeitintä hakemaan Šatovin ei enää

-tarvinnut lähteä. Hän joi kaiken kaikkiaan puoli kupillista ja nielaisi

-vain pienen murusen leipää. Vasikanlihasta hän kieltäytyi inhon ja

-kiukun ilmein.

-

-— Sinä olet sairas, Marie, kaikki tuo sinussa on sairaalloista... —

-huomautti Šatov arasti puuhaillen arkana hänen äärellään.

-

-— Tietenkin olen sairas, mutta istuutukaa, olkaa hyvä. Mistä te

-sieppasitte teen, kun teillä ei ollut?

-

-Šatov kertoi Kirillovista kevyesti, lyhyesti. Marja oli kuullut jotakin

-hänestä.

-

-— Tiedän, että hän on hullu. Riittää jo; ei niitä ole niinkään vähän,

-tuollaisia hölmöjä! Te olette siis ollut Amerikassa? Kuulin siitä, te

-kirjoititte.

-

-— Niin, minä... kirjoitin Pariisiin.

-

-— Riittää, ja pyydän, ei mitään siitä muusta. Oletteko vakaumukseltanne

-slavofiili?

-

-— En voi oikeastaan sanoa, että minä... Koska on mahdotonta olla

-venäläinen, niin minusta on tullut slavofiili, — hän hymähti

-väkinäisesti, suu vetäytyi kieroon, hän oli laskenut sopimatonta

-leikkiä eikä jaksanut itsekään pysyä leikin tasalla.

-

-— Ettekö muka ole venäläinen?

-

-— En, en ole venäläinen.

-

-— Se on kaikki joutavaa. Istukaahan, pyydän, lopultakin. Miksi te

-kävelette aina edestakaisin? Luuletteko, että hourin? Ehkäpä tässä

-vielä houritaankin. Sanoitte, että te olette vain kahden tässä talossa?

-

-— Kahden... alhaalla.

-

-— Ja kaikki yhtä viisaita? Mitä te tarkoititte tuolla »alhaalla»? Te

-sanoitte alhaalla?

-

-— Ei, en mitään.

-

-— Mitä ei mitään? Haluan tietää sen?

-

-— Ajattelin vain sanoa, että me olemme nyt vain kahden koko pihassa ja

-että aikaisemmin täällä asuivat Lebjadkinit...

-

-— Nekö, jotka viime yönä murhattiin? — hän heräsi äkkiä. — Olen

-kuullut. Heti kun tulin, kuulin sen. Teillä on ollut tulipalo?

-

-— Niin, Marie, niin, ja ehkä minä parhaillaan menettelen hyvin huonosti

-suodessani anteeksi roistoille... — hän nousi äkkiä ja alkoi kävellä

-huoneessa edestakaisin kohottaen kiihkossaan molemmat kätensä ylös.

-

-Mutta Marie ei ymmärtänyt häntä täydelleen. Hän kuunteli hänen

-sanojansa hajamielisenä; hän kyseli, mutta ei kuunnellut.

-

-— Kylläpä teillä onkin täällä tehty tekosia. Uh, miten kaikki on

-alhaista, millaisia roistoja kaikki! Mutta istuutukaahan, pyydän teitä,

-lopultakin, voi miten te minua kiusaatte! — ja herpaantuneena hän laski

-päänsä pielukselle.

-

-— Marie, minä lakkaan... Ehkäpä sinä kävisit hieman pihkaksesi, Marie?

-

-Hän ei vastannut, vaan sulki voimattomana silmänsä. Hänen kalpeat

-kasvonsa muistuttivat kuolleen kasvoja. Hän nukahti melkein samassa

-silmänräpäyksessä. Šatov katsahti ympärilleen, korjasi kynttilää,

-katsahti vielä kerran levottomana Marien kasvoihin, puristi lujasti

-kätensä yhteen rinnalleen ja varpaisillaan hiipi huoneesta kuistille.

-Portaiden yläpäässä hän kätki kasvonsa, nurkkaan nojaten, ja seisoi

-näin ainakin kymmenen minuuttia äänettömänä ja liikkumatta. Hän olisi

-seisonut, ehkä kauemminkin, ellei samassa olisi alkanut kuulua alhaalta

-hiljaisia, varovaisia askelia. Joku kohosi portaita ylös. Šatov muisti

-unohtaneensa sulkea portin.

-

-— Ken siellä? — hän kysäisi kuiskaten.

-

-Tuntematon tulija kohosi portaita kiirehtimättä ja mitään vastaamatta.

-Päästyään ylös hän pysähtyi. Pimeydessä oli aivan mahdotonta nähdä

-häntä. Äkkiä kajahti hänen varovainen kysymyksensä:

-

-— Ivan Šatovko?

-

-Šatov vastasi puhutteluun mutta ojensi samassa kätensä pysähdyttääkseen

-tulijan. Tämä sieppasi häntä silloin kädestä, ja Šatov vavahti, aivan

-kuin olisi koskettanut johonkin inhoittavaan matelijaan.

-

-— Seisokaa täällä, — hän kuiskasi nopeasti. — Älkää tulko sisään, en

-voi ottaa teitä nyt vastaan. Vaimo on palannut luokseni. Tuon tänne

-kynttilän.

-

-Kun hän palasi kynttilöinensä, hän näki edessänsä seisovan jonkun

-nuoren upseerin; hänen nimeänsä hän ei tietänyt, mutta jossakin hän

-lienee hänet nähnyt.

-

-— Erkel, Erkel, — tämä esitti itsensä. — Olette nähnyt minut

-Virginskeillä.

-

-— Muistan, te istuitte ja kirjoittelitte. — Kuulkaahan, — Šatovin sisu

-kiehahti samassa, hän lähestyi vierasta kiihkeänä mutta puhui kuitenkin

-entiseen tapaan kuiskaamalla, — äsken te annoitte minulle merkin

-tarttuessanne käteeni. Mutta tiedättekö, minä saatan sylkäistä kaikille

-noille merkeille, jos niin sattuu! Minä en tunnusta, en tahdo... Minä

-voin heittää teidät portaita alas, tiedättekö sen?

-

-— En, en tiedä siitä mitään enkä ymmärrä vähääkään, mistä te olette

-minuun niin suuttunut, -— ilman vihan häivettäkään ja melkeinpä

-yksinkertaisen ystävällisesti vieras vastasi. — Minulla on vain jotakin

-teille sanottavaa, ja senvuoksi tulinkin tänne, ja tärkeintä oli, etten

-tahtonut hukata aikaa. Teillä on kirjapainin, joka ei kuulu teille ja

-josta te olette velvollinen tekemään tiliä, kuten itse hyvin tiedätte.

-Minulle on annettu määräys, että se on luovutettava meille jo huomenna,

-täsmälleen kello seitsemältä jälkeen puolenpäivän, Liputinille.

-Sitäpaitsi on käsketty ilmoittaa, että mitään muuta ei teiltä koskaan

-enää tulla vaatimaan.

-

-— Eikö mitään?

-

-— Ei kerrassaan mitään. Teidän pyyntöönne suostutaan, ja te pääsette

-kokonaan irti kaikesta. Täsmälleen näin minun on käsketty teille

-ilmoittaa.

-

-— Kuka on käskenyt ilmoittaa?

-

-— Ne, jotka ilmaisivat minulle merkin.

-

-— Tuletteko ulkomailta?

-

-— Sehän... sehän on luullakseni teille aivan yhdentekevää.

-

-— Eh, piru! Miksikä te ette ole tullut aikaisemmin, jos kerran olette

-saanut sellaisen määräyksen?

-

-— Olen seurannut erinäisiä ohjeita enkä ollut aivan yksin.

-

-— Ymmärrän, ymmärrän, ette ole voinutkaan olla yksin. Voi... piru.

-Mutta miksi Liputin ei tullut itse?

-

-— Minä tulen siis huomenna hakemaan teitä täsmälleen kello kuudelta

-illalla, ja me menemme sinne jalkaisin. Paitsi meitä kolmea sinne ei

-tule ketään muita.

-

-— Tuleeko Verhovenski?

-

-— Ei, hän ei tule. Verhovenski matkustaa huomenaamuna kaupungista kello

-yhdentoista aikaan.

-

-— Sen minä aavistin, — Šatov kuiskasi näin raivoissaan ja löi nyrkillä

-reiteensä; — se karkaa, lurjus!

-

-Hän oli kiihtynyt ja vaipui mietteisiinsä. Erkel katsoi häneen

-tarkkaavaisena, oli ääneti ja odotti.

-

-— Mitenkä te sen otatte haltuunne? Eihän sitä voi niin vain ottaa

-käsiinsä ja lähteä kantamaan.

-

-— Se ei ole tarpeellistakaan. Te vain osoitatte paikan, niin että

-pääsemme vain varmuuteen siitä, että se todella on sinne kätketty.

-Mehän tiedämme paikan vain suunnilleen. Oletteko te muutoin ehkä

-näyttänyt jo jollekulle paikan?

-

-Šatov katsahti häneen.

-

-— Te, te olette sellainen poikanen, hölmö poikanen, — te olette myös

-tunkeutunut sinne pää edellä kuten lammas? Niin, niin, tuollaista mehua

-ne juuri tarvitsevatkin! No, menkää nyt! Voi, voi! Se roisto on vetänyt

-teitä kaikkia nenästä ja paennut.

-

-Erkel katseli häneen kirkkain ja rauhallisin ilmein ymmärtämättä häntä

-oikein.

-

-— Verhovenski on paennut, Verhovenski! sähähti Šatov raivoisasti

-hampaidensa välistä.

-

-— Mutta hänhän on täällä, eihän hän ole vielä lähtenyt. Hän lähtee

-vasta huomenna, — huomautti Erkel pehmeästi ja vakuuttavasti.

-

-Pyysin häntä erikoisesti läsnäolemaan todistajana, nuo ohjeeni sain

-juuri häneltä (hän oli avomielinen kuten ainakin nuori, kokematon

-poikanen). Mutta valitettavasti hän ei suostunut ja syytti matkaansa.

-Todellakin hän näkyi jonnekin kiiruhtavan.

-

-Šatov vilkaisi vielä kerran säälivästi tähän yksinkertaiseen poikaseen,

-mutta samassa kuitenkin viittasi kädellään, aivan kuin olisi ajatellut:

-»kannattaako nyt tuotakin sääliä».

-

-— Hyvä, hyvä, minä tulen, — hän virkkoi äkkiä, — mutta menkää nyt

-matkaanne, mars!

-

--— Siis täsmälleen kello kuudelta huomenna minä tulen, — Erkel kumarsi

-kohteliaasti ja kiirehtimättä alkoi laskeutua portaita alas.

-

-— Hölmö! — Šatov ei malttanut olla huudahtamatta portaiden yläpäästä

-näin hänen jälkeensä.

-

-— Mitä niin? — kajahti alhaalta.

-

-— Ei mitään, menkää vain.

-

-— Luulin teidän sanoneen jotakin.

-

-

-

-II.

-

-

-Erkel oli senlaatuinen »hölmö», jonka päästä puuttui järjen tärkein

-osa ja jolla ei siis ollut »kuningasta päässään», mutta jolla oli

-kyllä pientä alistuvaa järkeä aivan riittävästi, aina oveluuteen

-saakka. Intomielisenä, lapsellisen uskollisena »yhteiselle asialle»,

-ja oikeastaan siis Pjotr Verhovenskille, hän toimi saamiensa ohjeiden

-mukaisesti, ohjeiden, jotka hän oli saanut meikäläisien istunnossa

-silloin, kun oli kaikesta sovittu ja osat jaettu huomista varten.

-Määrätessään hänelle lähetin osan Pjotr Stepanovitš oli ehtinyt

-puhella hänen kanssansa syrjässä ehkä kymmenisen minuuttia. Tälle

-vähäpätöiselle, heikkojärkiselle, joka alituisesti janosi alistua

-vieraaseen tahtoon, oli välttämätöntä toimia jonakuna toimeenpanijana

-— eikä tietenkään koskaan muutoin kuin »yhteisen» tai »ylevän» asian

-hyväksi. Mutta tämäkin vielä oli yhdentekevää, sillä vähäpätöiset

-intoilijat, kuten Erkel, eivät koskaan ymmärrä oikein palvella aatetta,

-elleivät he voi yhdistää sitä johonkuhun henkilöön, joka heidän

-käsityksensä mukaan juuri edustaa tätä aatetta. Tunteellinen, lempeä

-ja hyvä Erkel oli ehkä kaikkein tunteettomin niistä murhaajista,

-jotka olivat aikeissa tappaa Šatovin, eikä hänellä ollut vähintäkään

-henkilökohtaista vihaa tätä vastaan. Erkel olisi voinut silmäänsä

-rävähdyttämättä olla läsnä tämän tapossa. Hänelle oli annettu määräys

-siitä, että hänen oli muun muassa tarkoin otettava selville, miten

-Šatov asui, ja kun Šatov ottikin hänet vastaan portailla sekä tuli

-maininneeksi kuumeessaan, ehkäpä huomaamattaan, että vaimo oli palannut

-hänen luoksensa, — Erkel oli heti osannut vaistomaisen oveluutensa

-ohjaamana olla osoittamatta vähintäkään uteliaisuutta, siitäkin

-huolimatta, että hänen mieleensä oli välähtänyt arvelu siitä, että

-vaimon palaaminen saattoi ehkä mitä merkityksellisimmin ja tehoavimmin

-vaikuttaa heidän yrityksensä onnistumiseen...

-

-Ja niinhän asia olikin: vain tämä tapaus pelasti »ilkiöt» Šatovin

-aikeilta, ja samalla se myös auttoi heitä »pääsemään hänestä irti»...

-Tämä tapaus sai ensinnäkin Šatovin levottomaksi, hän joutui pois

-raiteiltaan, se riisti häneltä hänen tavallisen tarkkanäköisyytensä ja

-varovaisuutensa. Kaikkein vähimmin saattoi pälkähtää hänen päähänsä

-nyt, kun hänen mieltänsä askarruttivat aivan toiset asiat, ajatus hänen

-omasta vaaranalaisuudestaan. Päinvastoin hän suorastaan hurmaantuneena

-heittäytyi uskomaan, että Pjotr Verhovenski huomenna karkaisi: se

-soveltui niin erinomaisen hyvin hänen aavisteluihinsa! Palattuaan

-huoneeseensa hän istuutui taas nurkkaan, nojasi kyynärpäitään polviinsa

-ja peitti kasvot käsiinsä. Katkerat ajatukset kiusasivat häntä...

-

-Ja yhä uudelleen hän kohotti päätään, nousi varpailleen ja kävi tuon

-tuostakin katsahtamassa Marie'hin: »Hyvä Jumala! Huomiseksi tuo kuume

-varmasti hänessä jo kypsyy, ehkäpä jo aamuun mennessä, ehkäpä se jo

-on alkanutkin! Hän on tietenkin vilustunut. Hän ei ole tottunut tähän

-kauheaan ilmanalaan, ja lisäksi vielä olo rautatievaunussa, kolmannessa

-luokassa, tuulessa, vihurissa ja sateessa, ja hänellä ei ole muuta

-kuin tuo ohut lyhyt takki yllään, eihän hänellä ole vaatteitakaan

-minkäännäköisiä... Ja nytkö voisin hänet jättää, heittää avutta! Ja

-matkalaukku, matkalaukku, kuinka pikkuruikkuinen, kevyt, rypistynyt,

-painaa kymmenisen naulaa kaikkiaan! Raukka, miten hän on vaivaantunut,

-miten paljon kärsinyt! Hän on ylpeä ja siksi hän ei valita. Mutta

-ärtyisä hän on! Se on sairautta: Enkelikin muuttuu sairaana ärtyisäksi.

-Kuinka kuiva ja kuuma lieneekään hänen otsansa, kuinka tummat silmien

-alukset ja... kuinka ihana kuitenkin on tuo kasvojen soikeus ja nuo

-tuuheat hiukset, kuinka...»

-

-Ja kiireesti hän vei pois silmänsä, kiireesti siirtyi pois, aivan kuin

-olisi säikähtänyt huomatessaan hänessä jotakin muuta kuin pelkästään

-onnettoman, kärsineen olennon, jota täytyi auttaa. »Voivatko tässä enää

-tulla kysymykseen mitkään toiveet! Voi, kuinka alhainen, kuinka paha on

-ihminen!» ja hän siirtyi taas nurkkaansa, istuutui, peitti taas kasvot

-käsiinsä ja haaveili taas, muisteli entisiä... ja taas alkoi mielessä

-kajastaa toivo.

-

-»Oh, väsyttää, väsyttää!» hän muisteli näitä hänen huudahduksiansa,

-hänen heikkoa, särkynyttä ääntänsä. »Hyvä Jumala! Voisinko jättää

-hänet nyt, hänellä ei ole kuin kahdeksankymmentä kopeekkaa; ojensi

-kukkaronsa, risaisen, pikkuruikkuisen! On tullut hakemaan työpaikkaa,

-— mitä hän ymmärtää työpaikoista mitä he ymmärtävät ylipäänsä

-Venäjänmaasta He ovat vain oikullisia lapsia, jotka seuraavat omia

-haihattelujansa, jotka ovat heidän omia luomiansa Ja suututtelee

-sitten, raukka, että Venäjä ei muka olekaan heidän ulkomaisten

-harhakuvittelujensa mukainen! Voi teitä, te onnettomat, viattomat...

-täällä on todellakin sangen kylmä»...

-

-Hän muisti vaimonsa valittaneen kylmyyttä ja että hän oli luvannut

-lämmittää uunin. »Puitakin täällä on, niitä voisi tuoda. Kunhan en vain

-herättäisi häntä. Luulen, että se käy päinsä. Mutta mitä tekisin tuolle

-vasikanlihalle? Kun nousee, niin ehkäpä tahtoo jotakin syödäkseen.

-Mutta senhän voi myöhemminkin. Kirillov ei nuku koko yönä. Millä

-peittäisin hänet, hän nukkuu niin sikeästi. Mutta varmaankin hänen on

-kylmä, voi, jos hänen lie kylmä!»

-

-Ja vielä kerran hän tuli katsahtaakseen vaimonsa puoleen. Marien hame

-oli kietoutunut hänen kääntyessään niin, että toinen puoli oikeata

-oikeata jalkaa polveen saakka oli jäänyt peitotta. Šatov käännähti

-poispäin, melkein säikähtäneenä riisui yltään lämpimän päällystakkinsa,

-niin että hänen yllensä jäi vain vanhahko, pitkäliepeinen takki, ja

-peitti sillä paljaaksi valahtaneen kohdan koettaen olla katsomatta

-siihen.

-

-Puiden sytytteleminen, varpaillaan hiipiminen nukkuvan tarkasteleminen,

-nurkkahaaveet ja sitten taas uudelleen makaavan katseleminen olivat

-vieneet paljon aikaa. Oli kulunut pari kolme tuntia. Ja kas tänä aikana

-juuri olivat Kirillovin luona ehtineet käväistä Verhovenski ja Liputin.

-Lopulta hän oli itsekin torkahtanut nurkkaansa, kajahti vaimon valitus.

-Tämä oli herännyt ja kutsui nyt häntä. Šatov hypähti aivan kuin

-rikoksentekijä.

-

-— Marie! Olin vähällä nukahtaa... Voi, millainen roisto olen, Marie!

-

-Marie kohottautui hieman, katseli ympärilleen ihmeissään, aivan kuin

-ei olisi käsittänyt, missä oli, ja samassa hän jo heräsikin täyteen

-tajuunsa suuttuneena ja kiukuissaan:

-

-— Olen ottanut teidän vuoteenne, nukuin, koska olin aivan nääntynyt

-väsymyksestä. Kuinka te saatoitte olla minua herättämättä? Kuinka

-rohkenette luulla, että aion olla teille vastuksena?

-

-— Kuinka olisin saattanut herättää sinut. Marie?

-

-— Kyllä te sen olisitte voinut tehdä, velvollisuutenne olisi ollut

-tehdä se! Eihän teillä ole täällä toista huonetta, ja minä otin teidän

-vuoteenne. Teidän ei olisi pitänyt saattaa minua kieroon asemaan. Vai

-luuletteko, että olen tullut tänne käyttääkseni armeliaisuuttanne

-hyväkseni? Suvaitkaa ottaa heti paikalla haltuunne tämä vuode, ja minä

-käyn tuonne nurkkaan tuoleille...

-

-— Marie, täällä ei ole niin paljon tuoleja, eikä ole mitään niille

-levitettävääkään.

-

-— Käynpähän sitten paljaalle lattialle. Täytyisihän teidän itsennekin

-nukkua lattialla. Tahdon lattialle, heti, heti!

-

-Hän nousi, aikoi astua askelen, mutta samassa voimakas

-suonenvedontapainen kipu vei häneltä yhdellä kertaa kaikki voimat sekä

-kaiken päättäväisyyden, ja hän kaatui ääneensä valittaen vuoteelle.

-Šatov juoksi luo, mutta Marja peitti kasvot pielukseen, sieppasi hänen

-kätensä ja alkoi kaikin voimin puristella ja väännellä sitä omassaan.

-Tämä kesti hetken.

-

-— Marie, kyyhky kulta, jos vain tarvitaan, niin täällä on tohtori

-Frenzel, tunnen hänet, hyvin... Juoksisinkohan hakemaan häntä?

-

-— Loruja!

-

-— Kuinka niin, loruja, sano, sano, Marie?

-

-Mihin sinuun koskee? Voisihan panna kääreitä... Vatsalle esimerkiksi...

-Voinhan sen minäkin, ilman lääkäriä... tai ehkä sinappikääreitä?

-

-— Mitähän tämä on? — kysäisi Marja omituisesti kohottaen päätänsä ja

-säikähtyneenä katsoen Šatoviin.

-

-— Mikä niin, Marie? — Šatov ei ymmärtänyt.

-

-— Mitä sinä kysyt? Voi hyvä Jumala, enhän ollenkaan tiedä, mitä olisi

-tehtävä, Marie? Suo anteeksi, etten ymmärrä mitään.

-

-— Oh, jättäkää tuo, ei ole teidän asianne ymmärtääkään sitä. Olisihan

-suorastaan naurettavaa... — hän hymähti katkerasti. — Puhukaa minulle

-jotakin. Kävelkää edestakaisin ja puhukaa. Älkää seisoko tuossa

-vierelläni, älkää katsoko minuun, olen pyytänyt sitä teiltä jo ainakin

-viisisataa kertaa.

-

-Šatov alkoi kävellä edestakaisin huoneessa tuijottaen lattiaan ja

-koettaen kaikin voimin olla katsahtamatta häneen.

-

-— Tässä, älä suutu, Marie, rukoilen sinua, — tässä olisi vasikanlihaa,

-teetäkin on tuossa lähellä... Sinä söit niin vähän äsken...

-

-Vaimo alkoi inhon ilmein viittoa vihaisesti kädellään. Epätoivoissaan

-Šatov puraisi kieltänsä.

-

-— Kuulkaahan, olen aikonut perustaa tänne kirjansitomon, tietenkin

-järkevästi, osuuskuntana: koska asutte vakituisesti täällä, niin mitä

-te siitä arvelette? Onnistuisikohan se vai eikö?

-

-— E-ei, Marie, eihän meillä vielä luetakaan kirjoja, eikä niitä

-oikeastaan olekaan. Ja rupeaisiko hän nyt sitten vielä sidottamaan

-kirjaa?

-

-— Kuka hän?

-

-— Täkäläinen lukija ja täkäläinen asujain yleensä, Marie.

-

-— Sanokaakin sitten niin, selvästi. Te sanotte: hän, mutta kuka hän, —

-se ei käy selville. Olette unohtanut kieliopin.

-

-— Se kuuluu tämän kielen henkeen, Marie, — murahti Šatov.

-

-— Voi, lakatkaa jo tuosta hengestänne, se kyllästyttää minua. Minkä

-tähden täkäläinen asujain eli lukija ei sitten rupeaisi sidottamaan?

-

-Sen vuoksi, että kirjan lukeminen ja sen sidottaminen kuuluvat

-kumpikin aivan eri kehitysasteille, joiden ero on hyvin suuri. Ensiksi

-hän vähitellen oppii lukemaan, siihen kuluu vuosisatoja, mutta hän

-pitelee kirjaa pahoin, antaa sen vetelehtiä nurkassa pitäen sitä

-kaikkena muuna, mutta ei vakavana asiana. Side merkitsee jo, että

-kirjaa kunnioitetaan, se merkitsee, että hän ei ole oppinut ainoastaan

-rakastamaan kirjaa, vaan pitääpä sitä suorastaan jo vakavana asiana.

-Mutta tälle kehitysasteelle Venäjä ei vielä ole ehtinyt. Eurooppa on jo

-kauan sidottanut kirjoja.

-

-— Vaikka tuo onkin hyvin pedanttisesti sanottu, niin ei kuitenkaan

-niinkään typerästi, ja se muistuttaa minulle sitä, mitä oli kolme

-vuotta sitten. Te saatoitte joskus olla sangen terävä-älyinenkin, kolme

-vuotta sitten.

-

-Tämän kaiken hän sanoi inhon ilmein, aivan samoin kuin kaikki

-äskeisetkin oikulliset lauseensa.

-

-— Marie, Marie, — Šatov kääntyi hänen puoleensa aivan sulaneena.

-— Oh, Marie, jospa tietäisit, mitä kaikkea on ollut ja miten

-paljon tapahtunut näinä kolmena vuotena! Kuulin sitten, että olit

-halveksinut minua, kun olin muka muuttanut mielipiteitäni. Kenet minä

-hylkäsin? Elävän elämän viholliset, taantumuksellisiksi muuttuneet

-vapaa-ajattelijapahaiset, jotka pelkäsivät menettävänsä oman

-riippumattomuutensa; ajatuksen lakeijat, yksilöllisyyden ja vapauden

-viholliset, kuolleen ja löyhkäävän lihan raihnaiset profeetat!

-Mitä he edustivat? Vain vanhuutta kultaista keskitietä, kaikkein

-poroporvarillisinta, alhaisinta lahjattomuutta, kademieliltä tasa-arvoa

-vailla itsetuntoa olevaa tasa-arvoa sellaisena kuin lakeija sen

-ymmärtää tai sellaisena kuin sen käsitti vuoden 93:n ranskalainen...

-Mutta pääasia on, että kaikki he ovat lurjuksia, lurjuksia!

-

-— No, lurjuksia on paljon. — Näin Marja virkkoi katkonaisesti ja kipein

-tuntein. Hän loikoi hilaa ojentautuneena, aivan kuin olisi pelännyt

-liikahtaakin, pää ojennettuna pielukselle hieman syrjittäin, mutta

-kuumeinen ja väsynyt katse suunnattuna kattoon. Hänen kasvona olivat

-kalpeat, huulet kuivat ja tulehtuneet.

-

-— Sinä myönnät sen, Marie, myönnät! — Šatov huudahti.

-

-Vaimo oli tekemäisillään kieltävän liikkeen päällään, mutta samassa

-äskeinen suonenvetokohtaus uudistui. Hän piilotti taas kasvot

-pielukseen ja puristeli, niin että teki kipeätä, kokonaisen minuutin

-ajan kaikin voimin hänen luoksensa kiiruhtaneen ja kauhusta aivan kuin

-järkensä menettäneen Šatovin kättä.

-

-— Marie, Marie! Mutta ehkä tämä on hyvinkin vaarallista, Marie?

-

-— Olkaa vaiti... Minä en tahdo, en tahdo, — hän huudahti raivoissaan ja

-kääntyi taas niin, että kasvot tulivat näkyviin; — ette saa katsella

-minua noin myötätuntoisesti! Kävelkää huoneessa, puhukaa jotakin,

-puhukaa...

-

-Hätääntyneenä Šatov alkoi taas jupista jotakin.

-

-— Mitä te täällä oikeastaan toimittelette? — hän kysäisi inhonsekaisen

-kärsimättömästi keskeyttäen Šatovin puheen.

-

-— Konttorissa olen, erään kauppiaan luona. Minä, Marie, jos vaan oikein

-tahtoisin, voisin saada täällä kokoon hyvät rahat.

-

-— Sitä parempi teille...

-

-— Voi, älä ajattele mitään sellaista, Marie, sanoin sen vain...

-

-— Mutta mitä muuta te teette? Mitä te saarnailette nykyjään? Ettehän te

-voi olla jotakin julistelematta, sellainen on luonteenne!

-

-— Saarnailen Jumalasta, Marie.

-

-— Johon ette itsekään usko. Tästä aatteesta en koskaan ole päässyt

-selville.

-

-— Jättäkäämme tuo, Marie, sitten myöhemmin.

-

-— Mikä oli olevinaan tuo Marja Timofejevna?

-

-— Siitä me myös ehdimme myöhemmin.

-

-— Kuinka te uskallatte tehdä minulle tuollaisia huomautuksia! Onko

-totta, että tämän kuolemakin voi olla... noiden ihmisten konnantöitä...?

-

-— Ehdottomasti se on niin, — sähähti Šatov hampaidensa välistä.

-

-Marja kohotti samassa päätänsä ja kipeän tuntu äänessään huudahti:

-

-— Ette saa koskaan puhua minulle tästä, ette saa koskaan, ette koskaan!

-

-Ja taas hän vaipui vuoteeseen äskeiseen suonenvedontapaiseen

-kohtaukseen, mutta tällä kertaa hänen valittelunsa kävi äänekkäämmäksi,

-kajahti jo suorastaan valitushuutoja.

-

-— Voi, kuinka sietämätön ihminen! Voi, kuinka suututtava ihminen! — hän

-heittelehti sinne tänne jo suorastaan varomattomasti, tuupaten syrjään

-hänen puoleensa kumartuneen Šatovin.

-

-— Marie, teen kuten tahdot... Minä kävelen, puhun...

-

-— Ettekö te sitten näe, että se on alkanut?

-

-— Mikä on alkanut, Marie?

-

-— No, mistäs minä sen tiedän? Tiedänkö minä sitten tästä yhtään mitään?

-Voi, kirottu! Olkoon kirottu kaikki jo alusta alkaen!

-

-— Marie, jospa sanoisit, mikä on alkanut... Sillä enhän minä... enhän

-minä ymmärrä mitään, jos sinä tuolla tavalla.

-

-— Te olette abstraktinen, hyödytön lörpöttelijä... Voi, olkoon kirottua

-kaikki tässä maailmassa.

-

-— Marie! Marie! — Šatov ajatteli jo aivan vakavasti, että hänen

-vaimonsa oli tullut hulluksi.

-

-— Mutta ettekö te sitten todellakaan näe, että synnytyspoltot ovat

-alkaneet. — Hän kohottautui hieman katsoen Šatoviin kauhein, vihasta ja

-kivusta vääristynein kasvoin. — Olkoon jo ennakolta kirottu tämä lapsi!

-

-— Marie, — huudahti Šatov lopultakin ymmärtäen, mistä oli kysymys. —

-Marie... miksi et sanonut sitä aikaisemmin? — hän tajusi samassa kaiken

-ja toimeliaan päättäväisenä sieppasi lippalakkinsa.

-

-— Tiesinkö minä itsekään sitä tänne tullessani? — Olisinko minä siinä

-tapauksessa tullut teidän luoksenne? Minulle sanottiin, että siihen

-kuluisi vielä kymmenen päivää! Minne te nyt, minne te nyt, ette saa

-mennä!

-

-— Kätilöä hakemaan! Myyn revolverin; ennen kaikkea tarvitaan nyt rahaa!

-

-— Ette saa tehdä mitään, ette saa tuoda kätilöä, tuokaa vain joku

-apuvaimo, eukko, kukkarossani on kahdeksankymmentä kopeekkaa...

-Synnyttäväthän maalaisvaimotkin ilman kätilöä... Ja jos kuolen, niin se

-on sitäkin parempi...

-

-— Tuon sekä apuvaimon että eukon. Mutta miten, miten saatan jättää

-sinut yksin, Marie?

-

-Mutta käsitettyään, että oli parempi jättää hänet yksin nyt, hänen

-raivoisasta vastustamisestaan huolimatta, kuin jättää hänet avutta

-myöhemmin, hän yrittäen olla kuulematta hänen valituksiansa ja

-vihanpurkauksiansa sekä luottaen jalkoihinsa lähti suin päin portaita

-alas.

-

-

-

-III.

-

-

-Ensimmäiseksi hän meni Kirillovin luokse. Oli jo melkein puoliyö.

-Kirillov seisoi keskellä huonetta.

-

-— Kirillov, vaimo synnyttää!

-

-— Se on, kuinka?

-

-— Synnyttää, synnyttää lapsen!

-

-— Te... Ettekö erehdy?

-

-— Voi, en, en, — hänellä on polttoja!... Täytyy saada apuvaimo, joku

-eukko. Välttämättä, aivan heti... Voisiko nyt saada? Teillä oli täällä

-paljon eukkoja...

-

-— Hyvin ikävää, etten osaa synnyttää, — Kirillov vastasi mietteissään,

-— en tahtonut sanoa, etten osaa itse synnyttää, vaan etten voi tehdä

-niin, että osaisin synnyttää... tai... en osaa sitä sanoa.

-

-— Te tahdoitte kai sanoa, että te ette osaa itse auttaa synnytyksessä;

-mutta en tarkoittanut sitä; eukkoa, eukkoa, apuvaimoa, hoitajaa,

-palvelustyttöä pyydän!

-

-— Eukko saadaan, mutta ehkä ei aivan heti. Jos tahdotte, niin tulen

-asemesta.

-

-— Voi, sehän on mahdotonta; lähden Virginskille, kätilön luo.

-

-— Ilkimys!

-

-— Voi, niinhän hän on, Kirillov, niin on, mutta hän on sittenkin

-paras kaikista! Voi, niin, kaikki tulee tapahtumaan ilman hartautta,

-ilman iloa, inhoten, sättien, Jumalaa pilkaten — näin suuren ihmeen

-tapahtuessa, uuden olennon ilmestyessä... Voi, hän kiroaa sen jo nyt!

-

-— Jos tahdotte, niin minä...

-

-— Ei, ei, mutta sillä aikaa, kuin minä lähden hakemaan (voi, minä tuon

-vaikka väkisin tuon Virginskajan), te voitte joskus käydä portaillani

-hiljaa kuuntelemassa. Mutta ette saa mennä sisään, te säikytätte hänet,

-ette missään tapauksessa saa mennä sisään. Kuunnelkaa vain... kaiken

-kauhean varalta. Vasta kaikkein äärimmäisessä tapauksessa saatte mennä

-sisälle.

-

-— Ymmärrän, rahaa vielä rupla. Tässä. Tahdoin huomenna kanan, nyt en

-tahdo. Juoskaa kiireesti, juoskaa kaikin voimin. Teekeitin kaiken yötä.

-

-Kirillov ei tietänyt mitään Šatoviin kohdistuvista aikeista, eikä hän

-koskaan aikaisemminkaan ollut täysin ollut selvillä tätä uhkaavasta

-vaarasta. Hän tiesi vain, että tällä oli joitakin selvittämättömiä

-tilejä »noiden ihmisten» kanssa, ja vaikka hän omalta kohdaltansakin

-oli tähän asiaan sotkeutunut saatuaan ulkomailta joitakin

-toimintaohjeita (muuten sangen ylimalkaisia, sillä koskaan hän ei ollut

-mihinkään kuulunut läheisesti), niin viime aikoina hän oli luopunut

-kaikesta, ei ottanut enää suorittaakseen tehtäviä, oli kokonaan

-irtaantunut kaikista asioista ja ennen kaikkea »yhteisestä asiasta»

-sekä oli heittäynyt pelkästään mietiskelevään elämään. Vaikka Pjotr

-Verhovenski olikin pyytänyt Liputinin mukaansa Kirillovin luo, että

-tämä olisi saanut varmuuden Kirillovista ja siitä, että tämä sovittuna

-hetkenä todella ottaa »Šatovin asian» syykseen, hän ei Kirillovin

-kanssa keskustellessaan ollut maininnut sanaakaan Šatovista, ei edes

-viitannut häneen, varmaankin pitäen sellaista epäpoliittisena tekona.

-Kirilloviinkaan hän ei ehkä täysin luottanut ja jätti siis kaiken

-huomiseen, sitten kun teko olisi jo tehty ja kun Kirilloville sitten jo

-kaikki olisi »yhdentekevää»; näin ainakin Pjotr Stepanovitš ajatteli

-Kirillovista. Liputin oli myös huomannut selvästi, että lupauksesta

-huolimatta Šatovista ei oltu mainittu sanaakaan, mutta Liputin oli

-ollut liian hermostunut voidakseen ilmaista tyytymättömyytensä.

-

-Kuin vihuri Šatov lennähti Muurahaiskadulle kiroten pitkää matkaa, joka

-ei koskaan näyttänyt loppuvan.

-

-Oli tömistettävä Virginskit hereille: heillä oli jo kauan nukuttu.

-Mutta Šatov kolisteli kaikin voimin ja vähääkään siekailematta

-ikkunaluukkua. Pihalla kahlekoira yritti käydä häneen kiinni ja ensin

-ulvahtaen rupesi haukkumaan vihaisesti. Kadun muut koirat yhtyivät

-siihen; alkoi yhteinen haukunta.

-

-— Mitä te kolistelette ja mitä te tahdotte? — kajahti lopulta ikkunan

-ääreltä itse Virginskin pehmeä ääni, joka ei ollenkaan kuulostanut

-»loukkaantuneelta». Luukku avautui, avautuipa tuuletusruutukin.

-

-— Kuka siellä, joku roistoko? — vihaisena vingahteli vanhanpiian,

-Virginskin sukulaisen, ääni, joka todella tuntui loukkaantuneelta.

-

-— Olen Šatov, vaimo on palannut luokseni ja synnyttää parhaillaan.

-

-— No synnyttäköön meidän puolestamme, menkää matkaanne!

-

-— Tulin hakemaan Arina Prohorovnaa, ilman Arina Prohorovnaa en lähde

-täältä!

-

-— Ei hän voi juosta jokaisen luona, öisin hoitavat praktiikkaa

-toiset... Menkää Makšejevan luo ettekä saa hälistä enää! — sapekas

-naisääni rätisi yhä näin. Saattoi kuulla Virginskin koettavan häntä

-tyynnytellä, mutta vanhapiika koetti inttää vastaan eikä antanut perään.

-

-— Minä en lähde! — huudahti Šatov taas.

-

-— Odottakaa! Odottakaahan! — Virginski sai viimein huutaneeksi torjuen

-luotaan vanhanpiian. — Pyydän, Šatov, odottakaa viisi minuuttia,

-herätän Arina Prohorovnan, mutta älkää jyrisyttäkö noin älkääkä huutako

-noin... Voi, kuinka kauheata tämä kaikki on!

-

-Iankaikkisuudelta tuntuneiden viiden minuutin kuluttua ilmestyi Arina

-Prohorovna.

-

-— Onko vaimonne tullut luoksenne? — Hänen äänensä kajahti

-tuuletusruudusta, ja hämmästykseksensä Šatov huomasi, että ääni ei

-ollut vihainen, vaan ainoastaan tavalliseen tapaansa tiukka. Mutta

-Arina Prohorovnahan ei koskaan voinut muuten puhuakaan.

-

-— Niin, vaimo, ja synnyttää.

-

-— Marja Ignatjevna? Niinkö?

-

-— Niin, Marja Ignatjevna. Tietenkin Marja Ignatjevna!

-

-Syntyi hiljaisuus. Šatov odotti. Talosta kuului kuiskailua.

-

-— Onko hän tullut jo kauan sitten? — kysäisi mme Virginskaja taas.

-

-— Tänä iltana, kello kahdeksalta. Olkaa hyvä, kiiruhtakaa.

-

-Taas kuului kuiskailua, neuvoteltiin nähtävästi jostakin.

-

-— Kuulkaahan, ettehän te vain erehdy? Käskikö hän itse minua hakemaan?

-

-— Ei, ei hän käskenyt hakemaan teitä, hän tahtoo eukkoa, tavallista

-apuvaimoa, että minulle ei tulisi liikoja kuluja, mutta olkaa rauhassa,

-minä maksan.

-

-— Hyvä, tulen, maksakaa sitten tai ei. Olen aina pitänyt arvossa

-riippumattomia tunteitani Marja Ignatjevnaa kohtaan, vaikka hän ei ehkä

-muistakaan minua. Onko teillä itsellänne kaikki välttämättömät tarpeet?

-

-— Ei ole mitään, mutta saadaan, saadaan, saadaan kaikkea.

-

-»Onpa noissakin ihmisissä sentään jalomielisyyttä!» — Šatov ajatteli

-näin suunnaten askelensa Ljamšinin luo. — »Vakaumukset ja ihminen — ne

-lienevätkin monessa suhteessa kaksi aivan eri asiaa. Olen luultavasti

-monella tapaa tehnyt itseni syylliseksi heitä kohtaan!... Kaikki ovat

-syyllisiä, kaikki ovat syyllisiä ja... Jospa vain kaikki tietäisivät

-sen!...»

-

-Hänen ei tarvinnut kovinkaan kauan kolistella Ljamšinin luona. Hän

-aivan hämmästyi, kun tämä tuskin silmänräpäyksen kuluttua avasi

-tuuletusruudun hypähtäen vuoteeltaan paljain jaloin ja alusvaatteissaan

-pelkäämättä edes nuhaa, vaikka olikin sangen varovainen ja alinomaa

-huolehti terveydestänsä. Mutta tähän herkkyyteen ja kiireellisyyteen

-oli oma erikoinen syynsä: Ljamšin oli vapissut kaiken iltaa eikä

-ollut näihin asti voinut nukkua levottomuudeltaan, joka oli tarttunut

-häneen meikäläisten kokouksessa; hänelle kummittelivat yhä erinäiset

-kutsumattomat vieraat, joita ei varsin mielellään odotettu. Eniten

-häntä vaivasi Šatovin ilmianto... Ja kas, silloin juuri aivan kuin

-tahallisesti alettiin niin hirveästi kolistella hänen ikkunaansa...

-

-Hän pelästyi niin, nähdessään Šatovin, että paiskasi tuuletusruudun

-kiinni ja pakeni takaisin vuoteeseen. Šatov alkoi uudelleen huutaa ja

-jyskyttää, minkä jaksoi.

-

-— Kuinka te uskallatte kolistella noin keskellä yötä? — huudahti

-Ljamšin ankarasti kauhusta jäykistyen, mutta vasta noin kahden minuutin

-kuluttua, päätettyään lopultakin avata tuuletusruudun ja päästyään

-varmuuteen siitä, että Šatov oli tullut yksin.

-

-— Kas, tässä on teille revolveri; ottakaa se takaisin ja antakaa

-viisitoista ruplaa.

-

-— Mitä tämä on, oletteko juovuksissa? Tämä on ryöstöä; vilustun suotta.

-Odottakaahan, otan peitteen hartioilleni.

-

-— Antakaa heti viisitoista ruplaa. Jollette anna, niin jyristelen ja

-huudan aamunkoittoon asti; lyön ikkunan rikki.

-

-— Mutta minäpä huudan apua, ja teidät pistetään putkaan.

-

-— Olenko minä sitten mykkä, vai mitä luulette? Enkö minä osaa huutaa

-apua? Kenen on enemmän syytä pelätä sitä, teidänkö vaiko minun?

-

-— Ja te saatatte hautoa tuollaisia ilkeitä ajatuksia... Minä tiedän,

-mihin te viittailette... Seis, seis, älkää Jumalan tähden jyriskö!

-Hyväinen aika, kenellä nyt on rahaa yöllä? Mutta miksi tarvitsette

-rahaa, kun ette kerran ole juovuksissa?

-

-— Vaimo on palannut luokseni. Annan teille kymmentä ruplaa halvemmalla,

-en ole kertaakaan ampunut. Ottakaa revolveri, ottakaa heti paikalla.

-

-Ljamšin pisti koneentapaisesti kätensä ulos tuuletusruudusta

-vastaanottaakseen revolverin, odotteli hieman ja samassa jo veti

-päänsä pois jupisten aivan kuin puoleksi tiedottomana kylmien väreiden

-karmiessa hänen selkäpiitänsä.

-

-— Te valehtelette, ei teidän luoksenne ole tullut vaimoa... Te, te vain

-yksinkertaisesti tahdotte livistää pakoon.

-

-— Hölmö olette, minne minä pakenisin? Teidän Pjotr Verhovenskinne, hän

-paetkoon, mutta en minä. Olin äsken kätilö Virginskajalla, ja hänkin

-suostui tulemaan luokseni. Kysykää häneltä. Vaimo on tuskissaan.

-Tarvitaan rahaa; antakaa rahaa!

-

-Kokonainen ajatusten ilotulitus välähti Ljamšinin monilokeroisessa

-mielessä. Kaikki sai yhtäkkiä aivan toisen käänteen. Mutta pelko ei

-sittenkään antanut vielä hänen selvästi ajatella.

-

-— Miten se on mahdollista?... Ettehän te asu yhdessä vaimonne kanssa?

-

-— Mutta minä murskaan päänne tuollaisten kysymystenne vuoksi.

-

-— Ah, ah, ah Jumalani, ymmärrän, minä vain jouduin ymmälle... Mutta

-minä ymmärrän, ymmärrän... mutta´... mutta — tuleeko Arina Prohorovna

-todellakin? Te sanoitte äsken, että hän on jo mennyt? Mutta tiedättehän

-hyvin, että se ei ole totta, nähkääs, nähkääs, nähkääs, miten te joka

-askelella valehtelette.

-

-— Hän varmaankin istuu jo vaimoni luona, älkää viivästyttäkö minua,

-enhän minä ole syypää siihen, että te olette typerä.

-

-— Se ei ole totta, minä en ole typerä. Suokaa anteeksi, minä en

-mitenkään voi...

-

-Ja aivan lopullisesti hämmentyneenä hän kolmannen kerran yritti sulkea

-ikkunan, mutta Šatov kiljahti niin, että hänen oli pakko samassa

-silmänräpäyksessä taas pistää päänsä esille.

-

-— Mutta tämähän on jo suoranaista väkivaltaa? Mitä te minulta

-oikeastaan vaaditte, mitä, mitä, sanokaa se selvästi? Huomatkaa, nyt on

-yö!

-

-— Vaadin viittätoista ruplaa, pässinpää!

-

-— Mutta ehkä minä en halua ollenkaan ottaa takaisin revolveria. Ei

-teillä ole oikeutta. Te olette ostanut esineen, ja sillä hyvä, eikä

-teillä ole oikeutta. Sellaista summaa minä en mitenkään voi näin yöllä.

-Mistä minä sieppaan sellaisen summan näin yöllä?

-

-— Sinulla on aina rahaa; annan sinulle kymmentä ruplaa halvemmalla,

-mutta sinä olet tunnettu jutikka-paha.

-

-— Tulkaa ylihuomenna, — kuuletteko, ylihuomenaamuna täsmälleen kello

-kahdeltatoista, ja minä annan kaiken, eikö tehdä niin?

-

-Šatov alkoi raivoissaan lyödä uudelleen ikkunankehykseen:

-

-— Anna heti kymmenen ruplaa ja huomenna aamun sarastaessa viisi.

-

-‒ Ei, ylihuomenna aamulla viisi, mutta huomenna ei Jumalan nimessä tule

-mitään. Parempi on, että ette tulekaan, parempi on, että ette tulekaan.

-

-— Antakaa kymmenen; voi, sinä roisto!

-

-— Miksikä te noin sätitte, odottakaahan, täytyy ottaa tulta; kas,

-lienette särkenyt lasin... Kuka nyt öisin tuolla tavoin sättii. Kas

-näin! — hän ojensi ikkunasta setelin.

-

-Šatov tarttui siihen, — se oli viiden ruplan seteli.

-

-— Jumalan nimessä, minä en voi, tappakaa minut, mutta en voi,

-ylihuomenna voin antaa kaiken, mutta nyt en voi.

-

-— En poistu! — kiljui Šatov.

-

-— Ottakaa sitten tämä, tässä on vielä, näettehän tässä, mutta enempää

-en anna. Huutakaa niin paljon kuin kurkustanne lähtee, en anna, olipa

-miten tahansa, en anna enkä anna!

-

-Hän oli aivan suunniltaan, epätoivoissaan, aivan hiessä. Kaksi seteliä,

-jotka hän oli ojentanut lisää olivat kumpikin ruplan rahoja. Kaiken

-kaikkiaan Šatoville oli kertynyt siis seitsemän ruplaa.

-

-— No, mene sitten hiiteen, tulen huomenna. Pieksän sinut, Ljamšin,

-ellet siihen mennessä varaa kahdeksaa ruplaa.

-

-»Mutta minäpä en ole silloin enää kotona, hölmö!» ajatteli Ljamšin

-itsekseen.

-

-— Seis, seis! — hän huudahti raivokkaasti Šatovin jälkeen, joka jo

-oli lähtenyt juoksemaan. — Seis, palatkaa. Sanokaa, olkaa hyvä, onko

-tosiaankin totta, että vaimo on palannut luoksenne?

-

-— Pölkkypää! — Šatov sylkäisi ja läksi juoksemaan minkä jaksoi kotiansa

-kohti.

-

-

-

-IV.

-

-

-Huomautan, että Arina Prohorovna ei tietänyt yhtään mitään eilisessä

-kokouksessa tehdystä — päätöksestä. Virginski ei ollut uskaltanut

-kotiin palattuaan, hämmästyneenä ja heikentyneenä, ilmoittaa hänelle

-päätöstä, mutta hän ei kuitenkaan ollut malttanut olla ilmaisematta

-toista puolta, — s.o. Verhovenskin tekemää ilmoitusta siitä, että

-Šatovilla oli vakava aikomus ilmiantaa heidät; mutta tällöin hän

-oli samalla huomauttanut, että hän ei uskonut tähän täydellisesti.

-Arina Prohorovna säikähti kauheasti. Kas tämän vuoksihan hän olikin

-Šatovin tullessa häntä hakemaan viipymättä suostunut lähtemään,

-vaikka olikin sangen väsyksissä puuhailtuaan kaiken viime yötä

-erästä synnyttäjää auttaessaan. Hän oli aina ollut varma siitä, että

-»sellainen joutavanpäiväinen kansalainen kuin Šatov saattoi tehdä

-itsensä syypääksi kuinka alhaiseen tekoon tahansa»; mutta Marja

-Ignatjevnan tulo oli saattanut hänet katselemaan asiata hieman toiselta

-näkökannalta. Šatovin säikähdys, hänen pyyntöjensä epätoivoinen

-sävy, hänen apua rukoileva katseensa osoittivat että kavaltajan

-tunteissa oli tapahtunut muutos — olisi luullut, että mies, joka oli

-päättänyt ilmiantaa itsensä saadakseen vain toiset turmioon, näytti

-aivan toisenlaiselta ja että hänen puheellaan oli aivan varmasti

-toisenlainen sävy. Sanalla sanoen, Arina Prohorovna päätti tarkastaa

-kaikkea tätä omin silmin. Virginski oli hyvin tyytyväinen tästä

-hänen päättäväisyydestään, — tuntui kuin olisi viiden puudan paino

-vierähtänyt pois hänen hartioiltansa! Hänessä heräsi jo uusi toivo:

-Šatovin käyttäytyminen ei vähääkään vastannut Verhovenskin olettamusta.

-

-Šatov ei ollut erehtynyt. Palattuansa hän jo tapasi Arina Prohorovnan

-Marjan luona. Tämä oli saapunut aivan äsken, oli halveksivin

-ilmein ajanut pois Kirillovin, joka oli seisoskellut portaiden

-alapäässä, hetimiten tutustunut Marjaan, joka ei ollut tunnustanut

-häntä aikaisemmin tunteneensa; hän näki, että tämä oli »mitä

-parhaimmassa tilassa», toisin sanoen vihaapuhkuva, järkyttynyt

-ja »mitä raukkamaisimmin epätoivoissaan», ja tuskin oli kulunut

-viittä minuuttia, kun hän oli jo anastanut täyden ylivallan tämän

-vastusteluista huolimatta.

-

-— Mitä te oikein taas olette lörpötellyt, ette muka tahdo kallista

-kätilöä? — hän puhui juuri sinä hetkenä, kun Šatov tuli huoneeseen.

-— Turhaa lörpötystä, vääriä käsityksiä, jotka johtuvat vain

-epänormaalista tilastanne. Jonkun tavallisen eukon, kansannaisen

-keralla teillä olisi viisikymmentä eri mahdollisuutta siihen, että

-kaikki kävisi huonosti; ja silloinhan olisi sekä puuhaa että menoja

-enemmän kuin kalliin kätilön kanssa. Mistä te tiedätte, että olen

-kallis kätilö? Maksatte sitten myöhemmin, enkä minä ota teiltä liikoja,

-mutta takaan, että kaikki käy hyvin. Minun käsissäni te ette kuole, on

-niitä nähty ihmeempiäkin. Ja lapsenkin minä voin vaikkapa jo huomenna

-lähettää orpokotiin ja sitten maalle kasvatettavaksi, ja siinä koko

-juttu. Ja sitten te paranette, ryhdytte järkevästi työhön, ja pienessä

-ajassa saatte korvatuksi Šatoville menot asunnosta sekä muusta, eikä

-niitä tulekaan kovin paljoa...

-

-— Enhän minä sitä... minulla ei ole oikeutta olla taakaksi...

-

-— Järkeviä kansalaisen tunteita, mutta uskokaa, Šatov ei kärsi tästä

-juuri mitään, jos häntä vain pisarankin verran haluttaa kerrankin

-muuttua haihattelevasta herrasta todelliseksi aatteen ihmiseksi. Ei

-tarvita muuta kuin olla vain tekemättä tyhmyyksiä, ei kannata lyödä

-hätärumpua ja juosta pitkin kaupunkia kieli pitkällä. Jos häntä ei

-pitele kiinni, niin hän varmasti aamuun mennessä saa liikkeelle kaikki

-täkäläiset lääkärit; johan hän meidän kadullammekin sai liikkeelle

-kaikki koirat. Lääkäreitä ei tarvita, sanoinhan, että vastaan kaikesta,

-Eukon ehkä voi ottaa palvelustöitä suorittamaan, se ei maksa mitään.

-Muuten, ehkä häntä itseänsäkin voi ainakin johonkin käyttää, ehkä hän

-sentään osannee tehdä muutakin kuin tyhmyyksiä. Kädet hänellä on, jalat

-myös, juoskoonpa vaikka apteekkiin. Eikä luulisi hänen tämmöisellä

-armeliaisuudella ainakaan loukkaavan teidän tunteitanne. Mitä pirun

-armeliaisuutta! Eikö hän itse juuri ole saattanut teidät tuohon tilaan?

-Eikö hän juuri ollut aiheena siihen riitaan, joka syntyi teidän ja

-sen perheen välillä, jossa te olitte kotiopettajattarena, ja eikö

-kaiken sen tarkoituksena ollut vain itsekäs päämäärä mennä teidän

-kanssanne naimisiin? Kyllä siitä on kuultu... Muuten, hänpä tuo näkyy

-itse juosseenkin meille aivan mielipuolena ja huusi niin, että katu

-raikui. Minä en tuppaudu kenenkään seuraan ja tulin tänne ainoastaan

-teidän vuoksenne, periaatteesta, sillä meidän velvollisuutemme on olla

-solidaarisia keskenämme; heitin sen hänelle vasten kasvoja, ennenkuin

-oli lähtenyt kotoani. Jos olen mielestänne täällä liikaa, niin hyvästi;

-kunhan vain ei tapahtuisi onnettomuutta, jonka niin helposti voisi

-välttää.

-

-Ja hän kohottautui todellakin tuoliltaan.

-

-Marie oli niin avuton, kärsi niin kovasti, ja totta puhuen hän

-oli siinä määrin säikähtänyt sitä, mitä piti tapahtuman, ettei

-rohjennut päästää häntä luotansa. Mutta samassa hän alkoi myös

-vihata tätä naista; hän ei puhunut sitä, mitä olisi pitänyt puhua,

-ei mitään tuontapaista liikkunut Marien sielussa! Mutta mahdollisen

-kuoleman ennustus, siinä tapauksessa, että hän joutuisi kokemattoman

-puoskarieukon käsiin, voitti vastenmielisyyden. Mutta Šatovia kohtaan

-hän tästä hetkestä alkaen tuli yhä vaativammaksi, yhä armottomammaksi.

-Hän meni lopulta niin pitkälle, että kielsi tätä ei ainoastaan

-katsomasta häneen, vaan kokonaan seisomastakin kasvot häneen päin

-käännettyinä. Kärsimykset kävivät yhä ankarammiksi, kiroukset, vieläpä

-solvauksetkin kävivät yhä raivokkaammiksi.

-

-— Oh, voimmehan me lähettää hänet ulos,

-

-— Arina Prohorovna sanoi näin ratkaisevasti. — Hänhän on aivan

-muuttunut kasvoiltaan, peloittelee vain suotta teitä; aivan kalpea on

-kuin kuollut! Mikäs teidän on ollessanne, sanokaahan, naurettava hölmö?

-Voi tätä komediaa!

-

-Šatov ei vastannut; hän oli päättänyt olla mitään vastaamatta.

-

-— Olenhan tosin nähnyt typeriä isiä, jotka tällaisissa tapauksissa

-menettävät järkensä kokonaan. Mutta ovathan he sitten ainakin...

-

-— Lakatkaa tai jättäkää minut rauhaan... kuolemaan! Ette saa puhua

-sanaakaan, en tahdo, en tahdo! — Marie ratkesi huutamaan.

-

-— Ei saa muka puhua enää sanaakaan, ettehän te itsekään ole tajussanne;

-sellaisena minä käsitän teidät tuossa tilassa. Mutta tässä täytyy

-ryhtyä toimeen: sanokaa, onko teillä jo kaikki valmiina? Vastatkaa te,

-Šatov, vaimollanne on nyt muutakin ajattelemista.

-

-— Sanokaa, mitä pitäisi sitten olla?

-

-— Ei siis ole mitään valmiina.

-

-Hän luetteli kaiken, mikä oli aivan välttämätöntä, ja täytyi myöntää,

-että hän todella osasi rajoittua kaikkein välttämättömimpään.

-Kerjäläisilläkin olisi luullut olevan kaikkea tätä. Jotakin löytyi

-Šatoviltakin. Marie otti esille avaimen, ojensi sen Šatoville, niin

-että tämä saattoi ruveta hakemaan jotakin hänen matkalaukustaan. Koska

-hänen kätensä vapisivat, hän kopeloi sitä hieman kauemmin, kuin olisi

-ollut tarpeellista tuntematonta lukkoa availlessaan. Marie kiivastui,

-mutta kun Arina Prohorovna hypähti Šatovin luo ottaakseen tältä

-avaimen, niin Marie ei missään nimessä antanut lupaa tämän katsahtaa

-laukkuunsa, vaan oikullisesti huutaen ja itkien vaati, että Šatov yksin

-aukaisisi sen.

-

-Eräitä esineitä täytyi sentään lähteä hakemaan Kirillovilta. Mutta

-tuskin Šatov oli käännähtänyt lähteäksensä, kun Marie taas raivoisasti

-kutsui häntä takaisin ja rauhoittui vasta sitten, kun suin päin hänen

-luoksensa portailta palannut Šatov yritti lohduttaa häntä sillä, että

-hän poistui vain hetkeksi, että se oli aivan välttämätöntä ja että hän

-aivan heti palaisi takaisin.

-

-— No, hyvä rouva, teille on varsin vaikeata olla mieliksi, — Arina

-Prohorovna naurahti; — milloin on seisottava kasvot käännettyinä

-seinään päin, niin ettei toinen uskalla katsahtaakaan teihin, milloin

-taas ei saa hetkeksikään poistua, rupeatte heti itkemään. Tuolla

-tavallahan hän voi ruveta luulemaan teistä mitä tahansa. No, no, älkää

-oikutelko, älkää kiihoittako itseänne, minähän vain nauran.

-

--— Hän ei rohkene luulla mitään.

-

-— Ta-ta-ta-, jos hän ei olisi teihin rakastunut kuin pässi, niin hän

-ei juoksentelisi pitkin katuja kieli pitkällä eikä hälyttelisi kaiken

-maailman koiria. Hän löi rikki ikkunankehykseni.

-

-

-

-V.

-

-

-Šatov tapasi Kirillovin yhä kävelemässä nurkasta nurkkaan huoneessaan.

-Hän oli niin hajamielinen, että oli jo taas aivan unohtanut kuulleensa

-äsken vaimon tulosta, kuunteli eikä ymmärtänyt yhtään mitään.

-

-— Ah, niin, — hän muisti äkkiä aivan kuin erikoisesti ponnistellen

-päästäkseen hetkeksi irti jostakin ajatuksesta, joka oli saanut hänet

-valtaansa, — niin, eukko... vaimoko vai eukko? — Odottakaahan: sekä

-vaimo että eukko, eikö niin?

-

-Muistan; olen käynyt... Eukko tulee, mutta ei heti. Ottakaa pielus.

-Mitä vielä? Aivan niin. Odottakaahan, sattuuko teille, Šatov, ikuisen

-harmonian hetkiä?

-

-— Tiedättekö, Kirillov, te ette saa enää olla nukkumatta öisin.

-

-Kirillov havahtui ja — mikä omituisinta — alkoi äkkiä puhua aivan

-ymmärrettävästi, paremmin kuin koskaan ennen; selvästi saattoi huomata,

-että hän oli kaiken tuon jo ennakolta valmistanut, ehkäpä oikein

-kirjoittanutkin:

-

-— On sekunteja, niitä saattaa olla kerrallaan vain viisi tai kuusi,

-jolloin te tunnette ikuisen jo aivan täydellisesti saavutetun harmonian

-läsnäolon. Se ei ole maallista; en minä sitäkään, että se olisi

-taivaallista, vaan sitä, että maallisessa muodossa oleva ihminen

-ei voi sitä kestää. Täytyy muuttua fyysillisesti tai kuolla. Tämä

-tunne on selvä ja kiistämätön. Aivan kuin te äkkiä aavistaisitte,

-millainen on koko luonto, ja äkkiä sanoisitte: niin, tämä on totta.

-Luodessaan maailman Jumala aina kunkin päivän lopussa sanoi: »niin,

-se on totta, tämä on hyvä». Tämä... tämä ei ole ihastumista, vaan se

-on vain muuten iloa. Te ette anna enää mitään anteeksi, koska ei ole

-enää mitään anteeksi annettavaa. Te ette enää vain rakasta, oi, tämä

-on korkeampaa kuin rakkaus! Peloittavinta on, että tämä kaikki on

-niin kauhean selvää, että syntyy niin suuri ilo, että jos se kestäisi

-viittä sekuntia kauemmin, niin sielu ei sitä kestäisi, vaan katoaisi

-olemattomiin. Näissä viidessä sekunnissa minä elän koko elämäni ja

-annan niistä vaikka koko elämäni, sillä se kannattaa sen. Voidakseen

-kestää kymmenen sekuntia täytyy muuttua fyysillisesti. Luulen, että

-ihmisen täytyy lakata synnyttämästä. Minkä vuoksi tarvittaisiin

-lapsia, minkä vuoksi kehitystä, jos kerran päämäärä on jo saavutettu?

-Raamatussa sanotaan, että uudestisyntyneenä ei enää synnytetä, vaan

-kaikki ovat kuin Herran enkelit. Se on viittaus. Teidän vaimonne

-synnyttää?

-

-— Kirillov, tuleeko se teille usein?

-

-— Kolmessa päivässä kerran, kerran viikossa. — Eihän teillä vain ole

-kaatumatautia?

-

-— Ei ole.

-

-— Siis te saatte sen. Olkaa varuillanne, Kirillov, olen kuullut, että

-juuri noin kaatumatauti alkaa. Muudan epileptikko kuvasi minulle

-tarkasti tämän kohtauksen edellä käyvän tuntemuksen, se oli aivan

-täsmälleen samanlainen kuin teidänkin; viisi sekuntia, niin arveli

-hänkin ja sanoi, että kauemmin ei olisi ollut mahdollista, — kestää.

-Muistakaa Muhammedin vesikannua, josta ei ehtinyt edes läikähtää yli,

-kun hän jo oli ehtinyt kiitää ratsullaan paratiisin halki. Vesikannu

-— se on nuo viisi sekuntia; aivan liiankin hyvin se muistuttaa teidän

-harmoniaanne, ja Muhammedhan oli epileptikko. Pitäkää varanne,

-Kirillov, se on kaatumatauti!

-

-— Ei se ehdi. — Kirillov naurahti hiljaa.

-

-

-

-VI.

-

-

-Yö kului. Šatovia läheteltiin jonnekin, soimattiin, kutsuttiin luo.

-Marie oli joutunut kuolemanpelkonsa kaikkein äärimmäiselle asteelle.

-Hän huusi, että hän tahtoi elää, »välttämättä, välttämättä!» ja

-että hän pelkäsi kuolemaa. »En tahdo, en tahdo!» hän toisteli.

-Jos Arina Prohorovnaa ei olisi ollut, niin olisi käynyt huonosti.

-Vähitellen hän sai potilaansa kokonaan valtaansa. - Tämä alkoi, kuten

-lapsi, totella hänen jokaista sanaansa, jokaista neuvoansa. Arina

-Prohorovnan tunnussanana oli ankaruus eikä lempeys, mutta työnsä

-hän teki mestarillisesti. Aamu alkoi jo kajastaa. Arina Prohorovna

-keksi äkkiä, että Šatov oli käväissyt äsken portailla rukoilemassa

-Jumalaa, ja alkoi nauraa hänelle. Marie naurahti myös vihamielisesti,

-myrkyllisesti, aivan kuin tuo nauru olisi tuonut hänelle lievitystä.

-Lopulta Šatov ajettiin kokonaan ulos. Oli valjennut kostea, kylmä aamu.

-Šatov oli nojautunut nurkkaan kasvot seinään päin, aivan kuten eilen

-illalla, silloin kun Erkel oli käynyt. Hän vapisi kuin puun lehti, ei

-rohjennut ajatella, mutta mieli takertui kuitenkin ajatukseen, kehräsi

-kuvitelmiansa, kuten sattuu unessa. Mielikuvat veivät hänet alituisesti

-mukaansa, alituisesti taas äkkiä katkeilivat kuten mädäntynyt lanka.

-Huoneesta kajahteli lopulta ei ainoastaan valituksia, vaan kauheita,

-puhtaasti eläimellisiä huutoja, sietämättömiä, mahdottomia. Hän tahtoi

-tukkia korvansa, mutta ei voinut, jysähti polvilleen tiedottomasti

-toistaen vain: »_Marie, Marie!_» Ja kas vihdoin kajahti huuto, uusi

-huudahdus, joka sai Šatovin vavahtamaan ja hypähtämään pystyyn

-polvistuneesta asennosta, pienokaisen huudahdus, heikko, tukahtunut.

-Hän teki ristinmerkin ja hyökkäsi huoneeseen. Arina Prohorovnan käsissä

-kirkui ja liikahteli pienin, pikkuruikkuisin käsin ja jaloin pienen

-pieni, punainen, ryppyinen olento, joka oli kauhistuttavan avuton

-ja pelkästään toisten varassa kuin pölyhiukkanen, jonka tuulenhenki

-olisi voinut pyyhkäistä, mutta joka huusi ja ilmaisi itsensä, aivan

-kuin sillä myös olisi ollut mitä täydellisin oikeus astua elämään...

-Marie oli tunnottomana, mutta hetken kuluttua hän aukaisi silmänsä ja

-omituista omituisemmin katsahti Šatoviin: tämä katse näytti olevan

-aivan uusi, mutta millainen, sitä Šatov ei jaksanut ymmärtää, mutta

-koskaan aikaisemmin hän ei muistanut nähneensä vaimollaan tällaista

-katsetta.

-

-— Poika? Poikako? — äänessä kipeä tuntu synnyttäjä kysäisi Arina

-Prohorovnalta.

-

-— Pojanpenikka! — tämä huudahti vastaukseksi käärien lasta.

-

-Kun hän oli saanut sen käärityksi ja oli jo aikeissa asettaa sen

-poikkipuolin vuoteelle kahden pieluksen väliin, hän antoi sen

-hetkiseksi Šatoville pideltäväksi. Aivan kuin salaa ja Arina

-Prohorovnaa aristellen Marie nyökkäsi hänelle. Šatov käsitti hänet ja

-vei pienokaisen hänen nähtäväkseen.

-

-— Kuinka... sievä... — kuiskasi Marie heikosti hymähtäen.

-

-— Hyi, miten hän katselee! — Arina Prohorovna alkoi nauraa iloisen

-riemullisesti katsahdettuaan Šatovin kasvoihin; — minkä näköinen naama!

-

-— Iloitkaa, Arina Prohorovna, tämä on suuri ilo... — leperteli Šatov

-idioottimaisen autuas ilme kasvoillaan Hän oli aivan kirkastunut

-kuultuaan nuo kaksi Marien sanaa lapsesta.

-

-— Mikä suuri ilo se nyt teille on olevinaan?

-

-— Arina Prohorovna hääräili iloisena, kokoili tavaroita ja teki työtä

-kuin pakkotyövanki.

-

-— Uuden olennon ilmestymisen ihme, suuri ja käsittämätön mysteeri,

-Arina Prohorovna, ja miten sääli, että te ette sitä ymmärrä!

-

-Šatov jupisi näin ihastuneena ja epäselvästi aivan kuin sumun lävitse.

-Aivan kuin jotakin olisi aivan itsestänsä liikahdellut hänen päässänsä

-ja aivan kuin jotakin hänen tahdostansa riippumatonta olisi vuotanut

-esille hänen sielustansa.

-

-— Oli kaksi, ja yhtäkkiä ilmestyy kolmas, uusi olento, uusi henki,

-eheä, kokonainen, jollaista ihmiskädet eivät voi luoda; uusi ajatus ja

-uusi rakkaus, aivan peloittaa... Ei ole mitään, joka maailmassa olisi

-korkeampaa!

-

-— Jopa taas tuli joutavia! Yksinkertaisesti vain elimistön edelleen

-kehittymistä eikä muuta mitään, ei minkäännäköistä ihmettä. — Arina

-Prohorovna nauroi iloisena ja sydämensä pohjasta. — Tällä tavoinhan

-jokainen kärpänenkin olisi ihme. Mutta sen minä sanon: liikoja ihmisiä

-ei kannattaisi syntyä maailmaan. Takokaa ensin kaikki niin valmiiksi,

-että niistä ei tule liikoja, ja sitten vasta synnyttäkää niitä.

-Tuotakin on nyt ylihuomenna riepoteltava orpokotiin... Muuten, onhan

-sekin niinkuin ollakin pitää.

-

-— Ei koskaan hän lähde minun luotani orpokotiin. — Šatov lausui näin

-lujasti tuijottaen lattiaan.

-

-— Otatteko omaksenne?

-

-— Hänhän on minun poikani.

-

-— Tietenkin hän on Šatov, lain mukaan Šatov, mutta eihän teillä ole

-mitään syytä näytellä ihmissuvun hyväntekijän osaa. Ei jakseta elää

-ilman korkealentoisia sanoja. No, hyvä on, hyvä, mutta nähkääs, hyvä

-herrasväki, — hän lakkasi lopulta puuhailemasta, — minun on aika

-lähteä. Tulen vielä huomenaamulla ja illallakin tulen, jos tarvitaan,

-mutta nyt, kun kerran kaikki kävi aivan liiankin hyvin, minun täytyy

-käväistä muidenkin luona, ovat jo kauan odotelleet. Teillä taitaa,

-Šatov, joku eukko istua siellä jossakin; eukko eukkona, mutta älkää

-tekään häntä jättäkö, aviomieskulta. Istukaa lähellä, ehkäpä vielä

-hyvinkin kelpaatte; Marja Ignatjevnalla nähtävästi ei ole suinkaan

-halua ajaa teitä pois. No, no, no, minähän lasken leikkiä...

-

-Portilla, jonne Šatov oli hänet saattanut, hän vielä kerran mainitsi

-hänelle erikoisesti:

-

-— Riittääpä tuosta minulle huvia aivan loppuiäkseni; rahaa en teiltä

-ota; unissakin vielä tälle nauran. Huvittavampaa, kuin mitä tänä yönä

-näin, en ole nähnyt vielä koskaan.

-

-Hän poistui täysin tyytyväisenä. Šatovin näöstä ja tämän puheista

-oli käynyt hänelle päivänselväksi, että tämä mies »hankkiutui isien

-joukkoon ja oli vihoviimeinen rätti mieheksi». Vaikka olisi ollutkin

-suorinta käväistä erään lähellä olevan toisen potilaan luona, hän

-sittenkin tahtoi ensin poiketa kertomaan tästä kaikesta Virginskille.

-

-— Marie, hän sanoi, että sinun pitäisi koettaa nukkua jonkin aikaa,

-vaikka näenkin että se on hirveän vaikeata... — Šatov aloitti

-keskustelun arkana. — Minä istun tässä ikkunan luona ja vartioin sinua,

-vai mitä?

-

-Ja hän istuutui ikkunan luo sohvan taakse, niin ettei Marie saattanut

-mitenkään häntä nähdä. Mutta tuskin oli kulunut minuuttiakaan, kun tämä

-jo kutsui häntä ja nenäänsä nyrpistäen pyysi korjaamaan pielustansa.

-Šatov alkoi asetella sitä uudelleen. Vaimo katsoi vihaisesti seinään.

-

-— Ei sillä tavalla, oh, ei sillä... millaiset kädet!

-

-Šatov yritti kohentaa sitä vielä kerran.

-

-— Kumartukaa puoleeni, — hän virkkoi äkkiä oudosti, koettaen olla

-katsomatta Šatoviin.

-

-Šatov vavahti, mutta kumartui kuitenkin.

-

-— Vielä... Ei sillä tavalla... lähemmäksi, — ja samassa hän äkillisin

-liikkein kietoi vasemman kätensä hänen kaulallensa, ja Šatov tunsi

-otsallansa hänen lujan ja kostean suudelmansa.

-

-— Marie!

-

-Vaimon huulet vavahtelivat, hän koetti pysyä lujana, mutta äkkiä hän

-kohottautui ja silmät leimahtaen virkkoi:

-

-— Nikolai Stavrogin on roisto!

-

-Ja taas hän vaipui voimattomasti kuten katkaistu kukka pielukselle,

-kasvot siihen painettuina, ja alkoi hysteerisesti itkeä, lujasti

-pidellen omassaan Šatovin kättä.

-

-Tästä hetkestä alkaen hän ei enää päästänyt tätä luotansa, vaan vaati

-häntä istumaan vuoteensa pääpuolella. Hän ei voinut paljoa puhua,

-mutta katseli vain Šatovia ja hymyili tälle kuten autuas ainakin. Hän

-oli äkkiä muuttunut aivan kuin tyttöhupakoksi. Hänessä oli tapahtunut

-perinpohjainen mullistus. Šatov milloin itki, kuten pikku poika,

-milloin puhui rajusti, hämärästi, innostuneesti. Jumala sen oikein

-tiesi, mitä kaikkea hän sanoi suudellen vaimonsa käsiä; Marie kuunteli

-häntä juopuneena, ehkä hän ei kaikkea ymmärtänytkään, heikontuneella

-kädellään hän vain lempeästi hyväili tämän hiuksia, silitteli niitä,

-katseli häneen ihastuneena. Šatov puhui hänelle Kirillovista, siitä,

-kuinka he nyt aloittavat elämänsä »uudelleen ja ainiaksi», Jumalan

-olemassaolosta, siitä, että kaikki ovat hyviä... riemuissaan he ottivat

-pienokaisenkin uudelleen tarkasteltavakseen.

-

-— Marie, — hän huudahti pidellen käsissään lasta, — jättäkäämme entiset

-haaveet, häpeä ja kuolema! Ruvetkaamme tekemään työtä ja lähtekäämme

-uutta polkua pitkin kolmisin, niin, niin! Niin, mutta, mutta miksi me

-hänet oikein nimitämme?

-

-— Hänetkö? Miten nimitämme? — Marja sanoi ihmeissään, ja samassa taas

-hänen kasvoilleen levisi hirvittävän katkera ilme. Hän löi kätensä

-yhteen, katsahti moittivasti Šatoviin ja painautui taas pielukseensa.

-

-— Marie, mikä sinun on? — huudahti Šatov katkeran hämmästyneenä.

-

-— Ja te saatoitte, saatoitte. Voi kiittämätön.

-

-— Marie, suo anteeksi Marie... Minä vain kysyin, miksi hänet nimitämme.

-Enhän minä tiedä.

-

-— Ivaniksi, Ivaniksi, — vaimo kohotti hohtavat ja kyynelien kastamat

-kasvonsa; — kuinka te saatoittekaan ajatella, että olisin tahtonut

-nimitettäväksi hänet jollakin toisella, kauhealla nimellä?

-

-— Marie, rauhoitu, voi, kuinka hermostunut olet!

-

-‒ Uusi raakuus taas, miksi te syytätte hermostuneisuutta, lyönpä vetoa,

-että jos minä olisin sanonut: hänet on nimitettävä... sillä kauhealla

-nimellä, niin te olisitte heti suostunut, ette olisi sitä ehkä

-huomannutkaan! Voi, te epäjalot, te alhaiset, te kaikki, kaikki!

-

-Hetken kuluttua he tietenkin olivat jo taas sopineet. Šatov tyynnytteli

-ja maanitteli häntä nukahtamaan. Hän nukahtikin, mutta ei vieläkään

-päästänyt miehensä kättä omastaan, heräsi tuon tuostakin, katsahti aina

-häneen aivan kuin peläten, että tämä lähtisi pois, ja nukahti taas aina

-uudelleen.

-

-Kirillov oli lähettänyt eukon »onnittelemaan» ja tuomaan kuumaa teetä,

-äsken paistettuja kyljyksiä sekä lihalientä valkoisen leivän kera

-»Marja Ignatjevnalle». Sairas joi suuhunsa ahnaasti lihaliemen, eukko

-kapaloi lapsen uudelleen, Marie pakotti Šatovinkin syömään kyljyksen.

-

-Aika kului.. Voimattomana Šatov nukahti itsekin tuolillensa nojaten

-päätänsä Marien pielukseen. Tässä asennossa heidät tapasi Arina

-Prohorovna, kun hän lupauksensa mukaan tuli heitä katsomaan ja

-iloisena herätti heidät, keskusteli Marien kanssa siitä, mikä oli

-välttämätöntä, tarkasti lapsen ja kielsi taas Šatovia poistumasta.

-Nakattuaan vielä muutamia teräväkielisiä huomautuksia »aviopuolisoista»

-halveksumisesta ja ylimielisyydestä värähtelevällä äänellä hän poistui

-yhtä tyytyväisenä kuin äskenkin.

-

-Oli jo aivan pimeä, kun Šatov havahtui. Hän sytytti kiireisesti

-kynttilän ja lähti hakemaan eukkoa. Mutta tuskin hän oli tullut

-portaille, kun hän hämmästyksekseen kuuli jonkun hiljaiset ja hitaat

-askelet, jonkun, joka nähtävästi kohosi häntä vastaan. Tulija oli Erkel.

-

-— Ei saa tulla sisään! — Šatov kuiskasi ja siepaten äkillisin liikkein

-häntä kädestä alkoi viedä häntä muassaan portille. — Odottakaa täällä-,

-tulen heti, minä unohdin, unohdin kokonaan teidät! Voi, millä tavoin te

-muistutitte itsestänne.

-

-— Hän oli niin kiireissään, että ei edes käväissyt Kirillovin luona,

-pyysi vain eukkoa tulemaan. Marie joutui aivan epätoivoon ja vihastui

-kuullessaan, että hän »saattoi ajatella edes mahdolliseksi jättää hänet

-yksin».

-

-— Mutta, — huudahti Šatov riemuissaan, — tämä onkin sitten viimeinen

-askel! Sitten alkaa uusi polku, emmekä me koskaan, emme koskaan

-muistele tuota vanhaa, kauheata!

-

-Hän sai tuskin Marjan tyynnytellyksi ja lupasi palata täsmälleen kello

-yhdeksältä, suuteli häntä lujan hellästi, suuteli lasta ja juoksi

-nopeasti Erkelin luo.

-

-Molemmat lähtivät Skvorešnikiin, Stavroginien puistoon, johon noin

-puolitoista vuotta sitten, yksinäiseen paikkaan aivan puiston laitaan,

-siihen, mistä alkoi mäntymetsä, oli kaivettu maahan hänelle uskottu

-kirjapainin. Paikka oli karu ja autio, sitä oli vaikea löytää,

-Skvorešnikin päärakennuksesta se oli jotensakin kaukana. Filippovin

-talosta sinne oli matkaa noin puoli neljättä virstaa, ehkäpä neljäkin.

-

-— Menemmekö koko matkan jalkaisin? Minä otan ajurin.

-

-— Pyydän erikoisesti olemaan sitä ottamatta, — vastasi Erkel, — siitä

-varoitettiin aivan erikoisesti. Ajuri saattaisi käydä todistajasta.

-

-— No... olkoon sitten... piru! Yhdentekevää, kunhan tämä vain loppuisi,

-loppuisi!

-

-He alkoivat astua nopeasti.

-

-— Erkel, te pikkuinen poika! — huudahti, Šatov, — oletteko Le koskaan

-ollut onnellinen?

-

-— Mutta te itse ainakin lienette hyvin onnellinen, — huomautti Erkel

-uteliain ilmein.

-

-

-

-

-KUUDES LUKU.

-

-Vaivalloinen yö.

-

-

-

-I.

-

-

-Virginski oli päivän kuluessa tarvinnut ainakin pari tuntia

-saadakseen ilmoitetuksi kaikille _meikäläisille_, että Šatov ei

-missään tapauksessa ilmiantaisi heitä, sillä vaimo oli palannut hänen

-luoksensa, lapsi oli hänelle syntynyt eikä, »sikäli kuin ihmissielua

-voi ymmärtää», mitenkään saattanut olettaa, että hän tällaisena hetkenä

-voisi käydä vaaralliseksi. Mutta hämmästyksekseen hän ei tavannutkaan

-kotoa ketään muuta kuin Erkelin ja Ljamšinin. Erkel oli kuunnellut

-häntä ääneti ja katsellen häntä kirkkaasti suoraan silmiin, hänen

-kysymykseensä taas: »Meneekö hän sinne kello kuudelta vai eikö», hän

-oli vastannut kirkkaasti hymyillen, että »tietenkin hän menee».

-

-Ljamšin makasi nähtävästi kovin pahasti sairaana, pää peitteen sisässä

-hupussa. Sisäänastuvaa Virginskiä hän säikähti, ja heti kun tämä

-oli alkanut puhua, hän oli yht'äkkiä ruvennut huitomaan käsillään,

-jotka hän oli vetänyt esiin peitteen alta, ja rukoili tätä jättämään

-hänet rauhaan. Mutta sen, mikä koski Šatovia, hän kuitenkin kuunteli.

-Ilmoituksen, että Virginski ei ollut tavannut ketään muita kotoa, hän

-otti vastaan hyvin hämmästyneenä. Kävi selville, että hän oli jo saanut

-tietää (Liputinilta) Fedjkan kuolemasta ja kertoili tästä kiirehtien

-ja katkonaisesti Virginskillekin, mikä taas sai tämän vuorostaan

-hämmästymään. Virginskin suoraan kysymykseen, oliko lähdettävä vai

-eikö, hän vain vastaukseksi alkoi taas huitoa käsillään ja rukoili

-rukoilemalla tätä »jättämään hänet rauhaan» ja että »hän oli syrjäinen

-eikä tietänyt mistään mitään». Virginski palasi kotiinsa aivan

-lamaantuneena ja hyvin levottomana; raskasta hänestä oli sekin, että

-hänen oli pakko salata kaikki perheeltänsä; hän oli tottunut olemaan

-aina avomielinen vaimollensa, ja jos hänen kuumeisissa aivoissansa

-tänä hetkenä ei olisi syttynyt erästä aivan uutta ajatusta, joka

-oli sovittava kaikki tulevaiset suunnitelmat, niin varmasti hän

-olisi joutunut vuoteen omaksi kuten Ljamšinkin. Mutta tämä uusi

-suunnitelma antoi hänelle voimaa, eikä siinä vielä kyllin, suorastaan

-kärsimättömästi hän alkoi odotella määrähetkeä, läksipä vielä

-aikaisemmin kuin olisi ollut tarpeellistakaan kokoontumispaikalle.

-

-Paikka oli hyvin synkkä, Stavroginien äärettömän laajan puiston

-perällä. Myöhemmin minä aivan tahallani kävin sitä katsomassa. Kuinka

-synkältä se mahtoikaan näyttää tänä tylyn koleana syysiltana. Siitä

-kauempana oli vanha rauhoitettu metsä; mahtavat satavuotiset hongat

-piirtyivät pimeyteen tummina ja epäselvinä läikkinä. Oli niin pimeätä,

-että kahden askelen päästä oli mahdotonta erottaa ihmistä, mutta Pjotr

-Stepanovitš, Liputin ja Erkel olivat tuoneet muassaan lyhdyt. On

-tuntematonta, miksi ja milloin tänne oli aikoina, joihin ei edes muisti

-ulottunut, hiomattomista kivenlohkareista muodosteltu hauskannäköinen

-luola. Pöytä ja penkit luolan sisällä olivat jo aikoja sitten

-mädäntyneet ja lahonneet. Noin kahdensadan askelen päähän oikealle

-päin ulottui puiston järjestyksessä kolmas lammikko. Nämä kolme

-lammikkoa, joista ensimmäinen oli aivan talon edustalla, olivat kaikki

-perätysten, niin että viimeinen niistä oli noin virstan päässä talosta,

-aivan puiston laidassa. Tuskin oli luultavaa, että minkäänlainen

-hälinä, huuto tai vaikkapa laukauskin saattoi kuulua Stavroginin talon

-asukkaiden korviin, talon, josta isäntäväki oli poistunut. Kun Nikolai

-Vsevolodovitš oli eilen lähtenyt ja samoin myös Aleksei Jegorytš, ei

-koko taloon ollut jäänyt muuta kuin noin viisi, kuusi henkeä ja nekin

-niin sanoakseni invalidiväkeä. Joka tapauksessa saattoi pitää täysin

-varmana, että vaikkapa joku näistä täällä yksinäisyydessä oleskelevista

-asukkaista kuulisikin huutoja tai avunpyyntöjä, niin se enintään

-herättäisi kauhua, mutta tuskin ainoakaan heistä liikahtaisi hyvin

-lämmitetyiltä uuneiltansa ja lämpöisiltä pankoiltansa kenenkään avuksi.

-

-Kello oli tuskin kahtakymmentä minuuttia yli kuuden, kun kaikki muut,

-paitsi Erkel, joka oli komennettu hakemaan Šatovia, olivat jo koolla.

-Pjotr Stepanovitš ei ollut tällä kertaa viivytellyt. Hän oli tullut

-Tolkatšenkon mukana. Tolkatšenkon kulmat olivat kurtussa, ja hän

-näytti huolestuneelta; kaikki teeskentely ja röyhkeän kehuskeleva

-päättäväisyys oli tipo tiessään. Hän pysytteli Pjotr Stepanovitšin

-lähellä, ja näytti siltä, kuin hän äkkiä olisi käynyt tälle rajattoman

-uskolliseksi: usein hän hätäillen tunkeusi kuiskaamaan tälle jotakin;

-mutta tämä ei juuri koskaan vastannut hänelle mitään, joskus vain

-murahti jotakin päästäkseen hänestä irti.

-

-Šigaljov ja Virginski olivat tulleet jo hieman aikaisemmin kuin

-Pjotr Stepanovitš, ja tämän tultua he siirtyivät hieman syrjään,

-vaipuen syvään ja selvästi tahalliseen äänettömyyteen: Stepanovitš

-kohotti lyhtyä ja tarkasteli heitä välinpitämättömän ja loukkaavan

-huolellisesti.

-

-»Haluavat nähtävästi puhua», vilahti hänen mielessään.

-

-— Eikö Ljamšinia ole? — hän kysäisi Virginskilta. Kuka teistä sanoi

-hänen olevan sairaana?

-

-— Minä olen täällä, — Ljamšin yht'äkkiä huudahti ilmestyen samassa

-puun takaa. Hänen yllään oli talvitakki, ja hän oli matkapeitteeseen

-kiedottu, niin että oli sangen vaikeata nähdä hänen kasvojansa edes

-lyhdyn avulla.

-

-— Liputin siis vain puuttuu?

-

-Ja äänettömänä Liputin astui esiin luolasta.

-

-Pjotr Stepanovitš kohotti taas lyhtyänsä.

-

-— Miksi olette piiloutunut sinne, miksi ette tule esille?

-

-— Oletan, että meillä sentään kaikilla on henkilökohtainen vapaus...

-ohjata itse toimiamme, — mörähti Liputin käsittämättä oikein itsekään

-selvästi, mitä hän oikeastaan tahtoi sanoa.

-

-— Hyvät herrat, — Pjotr Stepanovitš koroitti ääntänsä, ensi kerran

-luopuen kuiskaavasta puhetavastansa, mikä teki vaikutuksensa. — Luulen

-teidän täydellisesti ymmärtävän, että teidän ei nyt sovi konstailla.

-Eilenhän jo keskusteltiin kaikesta ja märehdittiin kaikki valmiiksi,

-suoraan ja ratkaisevasti. Mutta, kuten näen naamoistanne, joillakuilla

-lienee vielä jotakin sydämellänsä; siinä tapauksessa pyydän teitä

-kiiruhtamaan. Piru vieköön, aika on täpärällä, aika on täpärällä, ja

-Erkel voi tuoda hänet minä hetkenä hyvänsä...

-

-— Hän tuo hänet varmasti, — Tolkatšenko piti jostakin syystä

-tarpeellisena sanoa tokaista.

-

-— Jollen erehdy, niin ensin tapahtuu kirjapainimen luovuttaminen? —

-tiedusteli Liputin, aivan kuin ei olisi oikein tietänyt itsekään, minkä

-vuoksi hän teki tuon kysymyksensä.

-

-— Niinpä tietenkin, eihän hyvää tavaraa saa heittää hukkaan, — Pjotr

-Stepanovitš kohotti lyhtynsä aivan hänen kasvojensa kohdalle. —

-Mutta eilenhän nimenomaan sovittiin siitä, että sitä ei toden teolla

-vastaanotettaisi. Osoittakoon hän vain tarkasti paikan, kohdan, johon

-se on kaivettu maan sisään; me kyllä pengomme itse sen sieltä esille.

-Tiedän kyllä, että se on jossakin kymmenen askelen päässä jostakin

-tämän luolan nurkasta... Mutta, piru vieköön, kuinka tekin, Liputin,

-olette saattanut sen unohtaa? On jo sovittu siitäkin, että te kohtaatte

-hänet ensin yksin ja sitten lähestymme me... Omituista, että kyselette

-noin, vai suottako te vain sillä tavalla?

-

-Liputin vaikeni synkkänä. Kaikki olivat ääneti. Tuuli vain humahteli

-liikutellessaan honkien latvoja.

-

-— Toivon, hyvät herrat, että kukin teistä täyttää velvollisuutensa, —

-sanoi Pjotr Stepanovitš näin äkkiä kärsimättömästi.

-

-— Tiedän, että vaimo on palannut Šatovin luo ja synnyttänyt lapsen,

-— alkoi Virginski puhua näin levottomana, hätäisesti, voiden tuskin

-lausua sanoja ja elehtien käsillään. — Sikäli kuin ihmissielua voi

-ymmärtää... olen aivan varma siitä, että hän ei nyt ilmianna... sillä

-hän on nyt onnen tilassa, niin että minä jo äsken kävin kaikkien luona,

-mutta en tavannut ketään, niin että ehkäpä ei nyt mitään tarvitakaan...

-

-Hän pysähtyi, hänen hengityksensä salpautui.

-

-— Jos te, herra Virginski, yht'äkkiä tulisitte onnelliseksi, — Pjotr

-Stepanovitš astui askelen häntä kohti, — niin siirtäisittekö te, ei

-ilmiantoa tietenkään, siitähän ei voisi olla puhettakaan, vaan jonkin

-uhkarohkean, kansalaisen urotyön, jonka te olisitte päättänyt tehdä

-ennen tuon onnen puhkeamista ja jonka suorittamista te olisitte pitänyt

-ehdottomana velvollisuutenanne siitäkin huolimatta, että se olisi

-uhkarohkeata ja että sitä seuraisi onnen menetys?

-

-— En, en luopuisi! En mistään hinnasta luopuisi, — huudahti Virginski

-näin jollakin tavoin kauheasti, tarpeettoman kuumeisesti ja alkoi

-samassa liikkua eteenpäin.

-

-— Te siis mieluummin tahtoisitte tulla jälleen onnettomaksi kuin

-petturiksi?

-

-— Aivan niin, aivan niin... Aivan päinvastoin minä mieluummin tahtoisin

-olla täydellinen petturi, ei, ei, ei niin... en ollenkaan petturi, vaan

-päinvastoin mieluummin täydellisesti onneton kuin petturi.

-

-— No niin, tietäkää siis, että Šatov pitää ilmiantoansa kansalaisen

-urotyönä, kaikkein ylevimpänä vakaumuksenaan, ja siitä todistuksena on

-se, että hän täten oikeastaan itse myös jättäytyy esivallan käsiin,

-vaikka on sekin mahdollista, että hänet hänen tämän ilmiantonsa vuoksi

-armahdetaan. Tuollainen ei koskaan peräydy. Ei mikään onni sokaise

-sellaista; päivän kuluttua hän herää taas soimaten itseänsä, lähtee

-ja tekee tehtävänsä. Sen lisäksi minä puolestani en näe vähintäkään

-onnea siinä, että vaimo kolmen vuoden eron jälkeen on palannut hänen

-luoksensa synnyttämään Stavroginin lasta.

-

-— Mutta eihän kukaan ole tuota ilmiantoa nähnyt, — virkkoi Šigaljov

-painavasti.

-

-— Ilmiannon olen minä nähnyt, — kirkaisi Pjotr Stepanovitš, — sellainen

-on olemassa, ja kaikki tämä on kauhean typerää, hyvät herrat.

-

-— Mutta minä, — Virginskin sisällä alkoi kuohua, — minä panen

-vastalauseeni... Minä panen vastaan kaikin voimin... Minä tahdon...

-Kas tätä minä tahdon: Minä tahdon, että hänen tänne tultuansa me

-kaikki yhdessä kysymme häneltä: jos se on totta, niin hänet on saatava

-katumaan aiettansa ja päästettävä hänet kunniasanaa vastaan vapaaksi.

-Joka tapauksessa täytyy pitää oikeudenkäynti; oikeuden mukaan, eikä

-sillä tavoin, että me ensin kaikki piiloudumme ja sitten hyökkäämme.

-

-— Yhteistä asiaa ei voi jättää kunniasanan varaan, — se olisi

-typeryyden huippu! Piru vieköön, kuinka typerää tämä on, hyvät herrat.

-Ja nyt juuri! Ja millaisen osan te tahdottekaan ottaa esitettäväksenne

-tänä vaaran hetkenä?

-

-— Minä panen vastalauseeni, minä panen vastalauseeni, — jauhoi

-Virginski vain omaansa.

-

-— Älkää te ainakaan kiljuko tuolla tavalla, emmehän me kuule

-merkkivihellystäkään. Šatov, hyvät herrat... (Piru vieköön, miten

-kaikki tämä on typerää juuri nyt!) Johan olen sanonut teille, että

-Šatov on slavofiili, siis typerin kaikista ihmisistä... Mutta hyi

-piru, kaikki tämä on yhdentekevää, ja minä syljen koko jutulle! Te

-saatte jo minutkin aivan pois oikealta tolalta!... Šatov, hyvät

-herrat, on maailman myrkyttämä mies, ja koska hän joka tapauksessa

-on kuulunut järjestöömme, tahtoopa hän sitä sitten tai ei, niin olen

-aina viime hetkeen saakka toivonut, että olisimme voineet häntä

-käyttää hyväksemme yhteisessä asiassamme, ja käyttää juuri siten, kuin

-tällaista myrkkymielistä ihmistä on käytettävä. Olen koettanut häntä

-säästää ja suojella huolimatta aivan varmoista todisteista... Olen

-säästänyt häntä sata kertaa enemmän kuin hän ansaitsee! Mutta kaikki

-on päättynyt siihen, että hän on ilmiantanut; olkoon se nyt, piru

-vie, miten tahansa, syljen koko jutulle!... Mutta koettakoonpa vain

-joku teistä livistää nyt pakoon. Ainoallakaan teistä ei ole oikeutta

-jättää asiaa sikseen! Te voitte tunkeilla vaikkapa suutelemaan häntä,

-jos niin tahdotte, mutta antamanne kunniasanan vuoksi teillä ei ole

-oikeutta jättää yhteistä asiaa vaaraan! Näin menettelevät vain siat ja

-hallituksen kätyrit!

-

-— Kutka täällä ovat hallituksen kätyrejä? — pisti Liputin väliin

-

-— Ehkä te itse! Paremmin tekisitte, jos olisitte vaiti, Liputin,

-te puhutte noin vain tottumuksesta. Kätyreitä, hyvät herrat, ovat

-kaikki ne, jotka arkailevat vaaran hetkenä. Pelko saa esille aina

-jonkun hölmön, joka viime hetkenä saattaa lähteä juoksemaan ja

-huutamaan: »Ai, suokaa minulle anteeksi, minä myyn teille kaikki

-toiset!» mutta tiedättekö, hyvät herrat, että teitä ei armahdeta

-enää minkään ilmiannon vuoksi. Jospa juridisesti pääsisittekin kahta

-astetta vähemmällä, niin kuitenkin perisi Siperia jokaisen teistä, ja

-sitäpaitsi ette voi välttää erästä toista miekkaa. Ja tämä toinen on

-hieman terävämpi kuin esivallan miekka.

-

-Pjotr Stepanovitš puheli raivoissaan jo aivan liikojakin. Šigaljov otti

-lujasti häntä kohti kolme askelta:

-

-— Eilisestä lähtien olen muuttanut mieltäni tämän asian suhteen, —

-hän aloitti puheensa varmasti, täsmällisesti, kuten aina ennenkin

-(ja minusta tuntui, että vaikkapa maa hänen allansa olisi vajonnut,

-niin hän ei sittenkään olisi koroittanut ääntänsä eikä muuttanut

-esityksessään ainoatakaan tavua, ei edes yhtä sävelaskelta sinne tai

-tänne); — mietittyäni asiaa olen päättänyt, että aiottu murha ei olisi

-ainoastaan kallisarvoisen ajan hukkaamista, ajan, jota voitaisiin

-käyttää paljon oleellisempiin ja kiireellisempiin tarkoituksiin,

-mutta sen lisäksi se vielä osoittaa, että on turmiollisesti poikettu

-normaalista tiestä, ja tällainen poikkeaminen on aina eniten asioita

-vahingoittanut ja viivyttänyt kymmeniä vuosia asioiden menestymistä

-sekä osoittanut, että on taivuttu kevytmielisten ja pääasiallisesti

-vain politikoivien henkilöiden vaikutuksen alaisiksi, sen sijaan

-että seurattaisiin oikeita sosialisteja. Tulin tänne yksistään sen

-vuoksi, että olen päättänyt vastustaa aiottua yritystä ja selvittää

-tämän myös toisille ja sitten — irroittautua tästä hetkestä, jota

-te minulle käsittämättömästä syystä nimitätte »vaaran hetkeksenne».

-Lähden pois — en suinkaan tämän vaaran pelosta tai hellämielisyydestä

-Šatovia kohtaan, jonka kanssa en ole aikonut vaihtaa suudelmia, vaan

-yksinomaan siitä syystä, että koko tämä juttu alusta loppuun asti aivan

-kirjaimellisesti sotii ohjelmaani vastaan. Mitä tulee ilmiantoon ja

-petokseen minun puoleltani, niin saatte olla aivan rauhassa: ilmiantoa

-ei tapahdu.

-

-Hän kääntyi ympäri ja lähti pois.

-

-— Piru vieköön, hän ehkä tapaa Šatovin ja varoittaa häntä! — huudahti

-Pjotr Stepanovitš tarttuen revolveriin. Kajahti revolverin hanan

-napsahdus.

-

-‒ Saatte olla aivan varma siitä, — Šigaljov käännähti ympäri, — että

-tavattuani Šatovin matkalla minä saatan häntä vieläpä tervehtiäkin,

-mutta varoittamaan en häntä rupea.

-

-Mutta tiedättekö, että saatte ehkä vielä maksaa tämän, herra Fourier?

-

-— Pyydän teitä muistamaan, etten ole Fourier. Sekoittaessanne minut

-tuohon imelään, abstraktiseen vätykseen te vain todistatte sillä, että

-vaikka käsikirjoitukseni onkin ollut teidän hallussanne, niin ette

-tunne sitä lainkaan. Mitä taas tulee kostouhkaukseenne, niin turhaan te

-olette ladannut revolverinne; tänä hetkenä se olisi teille varsin vähän

-edullista. Jos te uhkailette minua »huomisella» tai »ylihuomisella»,

-niin ammuttuanne minut te tuskin voitatte mitään muuta kuin sen, että

-saatte lisää touhua; minut te tapatte, mutta ennemmin tai myöhemmin te

-kuitenkin palaatte minun systeemiini. Hyvästi!

-

-Tänä samana hetkenä, noin kahden sadan askelen päässä puistosta,

-lammikon puolelta, kajahti vihellys. Liputin vastasi heti eilisen

-sopimuksen mukaisesti vihellyksellä (tämän vuoksi hän oli koska ei

-luottanut hampaattomaan suuhunsa jo aamulla ostanut torilta kopeekan

-maksavan lasten savipillin). Erkel oli matkalla ehtinyt mainita

-Šatoville, että vihellyksiä tultaisiin vaihtamaan, niin että tälle ei

-voinut syntyä minkäänlaisia epäilyksiä.

-

-Olkaa huoleti, — kuljen niin kaukana heistä, että he eivät huomaa minua

-ollenkaan, — Šigaljov yritti kuiskata painokkaasti ja sitten vähääkään

-kiiruhtamatta lähti päättäväisesti kotiansa kohti pimeän puiston halki.

-

-Nyt on jo tunnettua aivan pienimpiä yksityiskohtia myöten, miten tämä

-kauhea teko tapahtui. Ensiksi Liputin tapasi Erkelin sekä Šatovin aivan

-luolan suulla; Šatov ei häntä tervehtinyt eikä ojentanut kättänsä, vaan

-virkkoi heti kiireisesti:

-

-— Niin, mutta missä teillä täällä on lapio, ja eikö olisi

-toista lyhtyä? Älkää suotta pelätkö, täällä ei ole ketään, eikä

-Skvorešnikissakaan nyt kuultaisi, vaikkapa laukaisisitte täällä

-tykeillä! Se on tässä, kas tässä, tässä samassa paikassa...

-

-Ja hän polkaisi todellakin jalallaan noin kymmenen askelen päähän

-luolan takimmaisesta nurkasta metsän puolelle. Tänä samana hetkenä

-häneen kävi kiinni puun takaa ilmestynyt Tolkatšenko, ja samassa Erkel

-sieppasi häntä kyynärpäistä. Liputin hyökkäsi edestä käsin. Näin

-he kaikki kolme yhdessä saivat hänet menettämään tasapainonsa sekä

-rutistivat hänet maata vastaan. Tällöin hypähti hänen luoksensa Pjotr

-Stepanovitš revolvereineen. Kerrotaan, että Šatov oli muka ehtinyt

-kääntää päänsä häntä kohti, oli nähnyt sekä tuntenut hänet. Kolme

-lyhtyä valaisi kohtausta. Šatov parkaisi lyhyesti ja epätoivoisesti,

-mutta hänen suunsa tukittiin samassa. Pjotr Stepanovitš kohotti

-täsmällisesti ja lujasti revolverin suoraan hänen otsaansa kohti, ja

-varmasti tähdäten hän — laukaisi. Laukaus ei kajahtanut nähtävästi

-kovasti, ei Skvorešnikissa ainakaan kuultu mitään. Šigaljov tietenkin

-kuuli kaiken, sillä tuskin hän oli ehtinyt poistua kolmen sadankaan

-askelen päähän. Hän kuuli huudonkin sekä laukauksen, mutta hänen

-omien todistustensa mukaan hän ei ollut edes käännähtänyt eikä

-pysähtynyt. Kuolema oli seurannut aivan samana hetkenä. He olivat

-täydellisesti toimintakykyisiä, — mutta en luulisi sentään, että

-täydellistä kylmäverisyyttä jaksoivat säilyttää muut kuin yksistään

-Pjotr Stepanovitš. Laskeutuen kyykkysilleen hän hätäisesti, mutta

-varmoin kädenliikkein tutki murhatun taskut. Rahaa ei löytynyt (kukkaro

-oli jäänyt Marja Ignatjevnan pieluksen alle). Löytyi vain pari kolme

-paperilippua, nekin joutavia: yksi konttorikuitti, jonkin kirjan nimike

-sekä vanha ulkomaalainen kahvilalasku, Jumala sen tiesi, miten sekin

-oli säilynyt taskussa kahden vuoden ajan. Paperilaput Pjotr Stepanovitš

-siirsi omaan taskuunsa, ja huomattuaan, että kaikki olivat kerääntyneet

-katselemaan ruumista eivätkä ryhtyneet mihinkään, hän alkoi vihaisesti

-ja epäkohteliaasti heitä toruskella ja hoputtaa. Tolkatšenko ja Erkel

-havahtuivat lopulta ja lähtivät juoksujalassa hakemaan luolasta

-jo aamulla sinne varaamiansa kahta kiveä, joista kumpikin painoi

-parikymmentä naulaa ja oli jo tarkoituksenmukaisessa kunnossa, s.o.,

-lujasti ja kestävästi punottu nuoriin. Koska oli jo ennakolta päätetty

-viedä ruumis läheisimpään (järjestyksessä kolmanteen) lammikkoon

-ja upottaa se sinne, niin he alkoivat sitoa näitä kiviä kuolleen

-jalkoihin sekä kaulaan. Pjotr Stepanovitš sitoi, ja Tolkatšenko sekä

-Erkel kannattelivat ja ojentelivat niitä hänelle vuoron perään. Erkel

-ojensi ensimmäisen ja sillä aikaa kuin Pjotr Stepanovitš toruskellen ja

-sättien sitoi nuoraa ruumiin jalkoihin sekä kiinnitti tätä ensimmäistä

-kiveä, Tolkatšenko koko tämän pitkän ajan riiputti kantamaansa kiveä

-kädessään syvästi ja kunnioittavasti kumartuneena voidakseen viipymättä

-ojentaa sen heti tarvittaessa eikä kertaakaan edes ajatellut laskea

-kantamustansa maahan. Kun molemmat kivet lopultakin oli kiinnitetty

-ja Pjotr Stepanovitš kohottautui maasta tarkastellakseen läsnäolevien

-kasvoja, niin äkkiä tapahtui jotakin omituista, jotakin aivan

-odottamatonta, mikä ihmetytti kaikkia.

-

-Kuten sanottu, melkein kaikki muut, Tolkatšenkoa ja Erkeliä

-lukuunottamatta, seisoivat jouten. Virginski, vaikka olikin hyökännyt

-muiden mukana Šatovin kimppuun, ei kuitenkaan ollut häneen koskenut

-eikä auttanut pitämään häntä kiinni. Ljamšin taas oli ilmestynyt muiden

-joukkoon vasta laukauksen jälkeen. Sitten he, tämän kaikkiaan ehkä noin

-kymmenen minuuttia kestäneen ruumiin ääressä touhuskelemisensa jälkeen,

-olivat kaikki aivan kuin menettäneet osan tajuntaansa. He ryhmittyivät

-kaikki sen ympärille, ja levottomuuden ja pelon asemesta he näyttivät

-tuntevan pelkästään vain ihmetystä. Liputin seisoi ensimmäisenä, aivan

-ruumiin ääressä, Virginski hänen takanansa kurkisteli hänen olkansa

-takaa merkillisesti, aivan kuin joku syrjäinen, uteliaasti, kohosipa

-suorastaan varpailleen nähdäkseen paremmin. Ljamšin taas piiloutui

-Virginskin taakse ja vain silloin tällöin pelokkaana katsahti tämän

-takaa ja piiloutui aina samassa uudelleen. Kun kivet oli kiinnitetty ja

-kun Pjotr Stepanovitš nousi pystyyn, Virginski alkoi yht'äkkiä heikosti

-väristä, löi kätensä yhteen ja huudahti tuskaisesti ja aivan ääneen:

-

-— Ei, tämä ei ole sitä, ei ole! Ei, tämä ei ole sitä lainkaan!

-

-Hän olisi ehkä vieläkin lisännyt jotakin tähän näin peräti

-myöhästyneeseen huudahdukseensa, mutta Ljamšin ei antanut hänen

-lopettaa. Yht'äkkiä tämä kaikin voimin tempasi hänet syliinsä, puristi

-häntä takaapäin ja kirkaisi epätodellisen oudosti. Sattuu toisinaan

-niin voimakkaita hämmästyksen hetkiä, että ihminen ei huudahda enää

-omalla äänellään, vaan jollakin sellaisella, jollaista ei olisi luullut

-hänellä olevankaan, ja tämä kaikki saattaa silloin tuntua hyvin

-kauhealta. Ljamšin ei kiljaissut ihmisen, vaan aivan eläimen äänellä.

-Yhä lujemmin ja lujemmin, kuin suonenvetokohtauksessa hän puristi

-syliinsä takaapäin Virginskiä, kiljui suu ammollaan lakkaamatta,

-yhtäjaksoisesti, ulkonevin silmin katsellen toisiin ja tömistellen

-jalkojansa maahan hyvin nopeasti, aivan kuin olisi lyönyt niillä

-rumpua. Virginski säikähti niin, että huudahti itsekin kuin mieletön ja

-niin raivokkaan vihaisesti, että sellaista ei olisi voitu Virginskiltä

-odottaakaan. Hän alkoi riuhtoa itseänsä irti Ljamšinin syleilystä,

-kynsi ja mukiloi häntä, minkä jaksoi ja sikäli kuin ulottui häneen

-taaksepäin. Erkel auttoi lopulta häntä pääsemään irti Ljamšinista.

-Mutta kun Virginski oli säikähdyksissään hypähtänyt noin kymmenen

-askelta syrjään, niin Ljamšin, huomattuaan nyt Pjotr Stepanovitšin,

-kiljaisi uudelleen sekä hyökkäsi nyt tätä kohti. Kompastuessaan

-ruumiiseen hän kaatui ja tarttui sen yli Pjotr Stepanovitšiin, sieppasi

-hänet niin lujasti syleilyynsä painaen päätänsä hänen rintaansa,

-ettei Pjotr Stepanovitš, ei Tolkatšenko eikä Liputinkaan ensi

-hetkessä mahtanut hänelle mitään. Pjotr Stepanovitš huusi, kiroili,

-takoi hänen päätänsä nyrkeillään, lopulta jotenkuten päästyään irti

-sieppasi revolverin ja tähtäsi sillä suoraan kiljahtelevan Ljamšinin

-avointa suuta kohti. Ljamšinia olivat jo siepanneet lujasti käsistä

-Tolkatšenko, Erkel ja Liputin, mutta Ljamšin ei lakannut kiljumasta

-revolverista huolimatta. Lopulta Erkel puristettaan silkkinenäliinansa

-palloksi tukki sillä taitavasti hänen suunsa, ja silloin huuto lakkasi.

-Tolkatšenko sitoi sillä aikaa hänen kätensä jäljelle jääneellä

-nuoranpätkällä.

-

-— Tämä on hyvin omituista, — virkkoi Pjotr Stepanovitš levottoman

-hämmästyneesti tarkastellen mielipuolta.

-

-Hän oli nähtävästi todella hämmästynyt.

-

-— Luulin hänestä jotakin aivan muuta, — hän lisäsi hämmästyneesti.

-

-Hänet jätettiin toistaiseksi Erkelin huostaan. Täytyi kiiruhtaa

-korjaamaan kuollutta: oli ollut niin paljon hälinää, jossakin se oli

-voitu jo kuullakin. Tolkatšenko ja Pjotr Stepanovitš nostivat lyhdyt

-ja tarttuivat ruumiin pääpuoleen; Liputin ja Virginski kävivät käsiksi

-jalkoihin, ja niin he lähtivät sitä viemään. Kaksi kiveä lisäsi

-painoa, niin että kantamus tuntui raskaalta, ja matkaa oli enemmän

-kuin parisataa askelta. Väkevin kaikista oli Tolkatšenko. Hän ehdotti,

-että astuttaisiin tahdissa, mutta kukaan ei hänelle vastannut, ja

-niin he astuivat kuka mitenkin. Pjotr Stepanovitš kulki oikealla

-puolella ja pää kumarassa kantoi olallaan kuolleen päätä, vasemmalla

-kädellänsä hän alhaalta käsin kannatti kiveä. Koska Tolkatšenko ei

-matkan ensimmäisellä puoliskolla ollut arvannut kannattaa kiveä, niin

-Pjotr Stepanovitš lopulta kiroten karjaisi siitä hänelle. Huudahdus oli

-äkillinen ja yksinäinen; kaikki jatkoivat ääneti kantamista, ja vasta

-aivan lammikon äärellä Virginski taivuttautuen kantamuksen painosta,

-aivan kuin olisi ollut nääntymäisillään sen alle, yht'äkkiä huudahti

-taas yhtä äänekkäästi ja itkuun valmiina kuin äsken: — Ei, tämä ei ole

-sitä ei, ei. Tämä ei ole lainkaan sitä!

-

-Paikka, johon ulottui tämä kolmas, jokseenkin iso Skvorešnikin lammikko

-ja jonne murhattu kannettiin, oli kaikkein yksinäisimmässä puiston

-kolkassa, jossa ei kukaan koskaan käynyt, ei ainakaan enää näin

-myöhäisenä vuodenaikana. Tältä puolelta lammikon ranta oli kasvanut

-aivan umpeen heinää. Lyhty asetettiin syrjään, heilahdutettiin ruumista

-ja heitettiin se veteen. Kajahti kumea ja kauan kuuluva ääni. Pjotr

-Stepanovitš kohotti lyhtyä, hänen jälkeensä kurottautuivat toisetkin

-uteliaina tarkastelemaan, miten kuollut vajosi. Mutta mitään ei

-näkynyt: kahden kiven painosta ruumis oli vajonnut heti. Laajat väreet,

-jotka olivat kohonneet vedenpinnalle, alkoivat nopeasti tasaantua. Teko

-oli suoritettu loppuun.

-

-— Hyvät herrat, — Pjotr Stepanovitš kääntyi kaikkien puoleen

-yhteisesti, — nyt hajaantukaamme. Epäilemättä teidän pitäisi nyt

-tuntea sitä vapaaehtoista ylpeyttä, joka seuraa jokaista vapaaehtoisen

-velvollisuuden suoritusta. Jos taas te olette nyt valitettavasti

-liian järkyttyneitä tunteaksenne tällaisia tunteita, niin epäilemättä

-te saatte tuntea sen huomenna, sillä häpeä olisi silloin olla sitä

-tuntematta. Häpeällinen Ljamšinin mielenliikutus on katsottava

-hourailuksi, sitäkin enemmän, koska hän todella, kuten kerrotaan, on

-jo aamusta saakka ollut sairaana. Ja teille taas, Virginski, yksikin

-ainoa vapaan harkinnan hetki osoittaa, että kun oli kysymyksessä

-yhteisen asian etu, oli mahdotonta luottaa vain kunniasanaan, ja että

-oli välttämättömästi tehtävä juuri niin kuin me teimmekin. Seuraukset

-tulevat osoittamaan, että ilmianto on tapahtunut. Suostun täten

-unohtamaan kaikki äskeiset huudahdukset. Mitä tulee vaaraan, niin

-sellaista tuskin on olemassa. Tuskin juolahtaisi kenenkään mieleen

-epäillä jotakuta teistä, etenkin jos te vain osaatte käyttäytyä

-oikein, niin että lopultakin kaikki riippuu teistä itsestänne ja

-siitä täydellisestä varmuudesta, jonka te toivottavasti saatte jo

-heti huomenna. Sitä vartenhan te muun muassa olette liittyneetkin

-erikoiseen, samoin ajattelevien vapaaseen järjestöön voidaksenne

-yhteisen asian nimessä sovittuna hetkenä jakaa toinen toisillenne

-voimaa ja, jos tarvitaan, vakoilla ja pitää huolta toinen toisistanne.

-Kukin teistä on tilivelvollinen. Te olette kutsutut uudistamaan lahoa

-ja paikallaan seisomisesta pahalta haisevaksi käynyttä asiaamme;

-rohkaisua saadaksenne olisi teidän aina muistettava tätä. Toistaiseksi

-toimintanne rajoittuu vain siihen, että kaikki saataisiin luhistumaan:

-sekä valtio että sen siveellisyys. Jäljelle jäämme vain me, joiden

-on määrä ottaa vastaan valta: viisaat saamme yhtymään meihin, mutta

-typerillä me juuri ratsastamme. Tätä ei teidän suinkaan tule hävetä.

-Tämä sukupolvi on kasvatettava uudelleen, jotta se ansaitsisi vapauden.

-Meillä on vielä edessämme tuhansittain Šatoveja. Me järjestäydymme

-voidaksemme saada suunnan! Olisi häpeällistä olla sieppaamatta käsiinsä

-sitä, mikä joutilaana lepää ja pyrkii meille suoraan suuhun. Lähden

-heti Kirillovin luo, ja aamuun mennessä saamme häneltä asiakirjan,

-jossa hän kuollessaan ottaa kaikki syykseen hallitukselle osoitetun

-selvityksen muodossa. Mikään ei saattaisi tuntua tätä yhdistelmää

-totuudenmukaisemmalta. Ensinnäkin hän oli vihoissa Šatovin kanssa; he

-elelivät Amerikassa, heillä oli siis aikaa riitaantuakin. Tunnettua

-on, että Šatov muutti mielipiteensä, vihamielisyys oli siis saattanut

-syntyä erilaisista vakaumuksista ja ilmiannon pelosta; siis juuri

-sellainen riita, jossa toinen ei voi antaa toiselle anteeksi. Kaikki

-tämä tulee juuri tällä tavalla kirjoitetuksi. Lopuksi mainitaan,

-että hänen luonansa Filippovin talossa Fedjka on pitänyt asuntoaan.

-Tämä karkoittaa kaiken teihin kohdistuvan epäluulon, sillä tunnustus

-saa varmasti kaikki nuo pässinpäät aivan hämilleen. Huomenna, hyvät

-herrat, me emme enää näe toisiamme, lähden aivan lyhyeksi ajaksi

-piirikuntaan matkoille. Mutta ylihuomenna lähetän teille tiedonantoni.

-Oikeastaan neuvoisin teitä huomisen päivää istumaan kotonanne. Nyt

-on meidän lähdettävä kaksitellen ja kaikki eri teitä pitkin. Teitä,

-Tolkatšenko, pyytäisin ottamaan huostaanne Ljamšinin ja viemään hänet

-kotiin. Te voisitte vaikuttaa häneen ja, mikä tärkeintä, selvittää

-hänelle, missä määrin hän vahingoittaa juuri itseänsä pelkuruudellaan.

-Sukulaistanne Šigaljovia, herra Virginski, en tahtoisi epäillä

-enempää kuin teitäkään: hän ei ilmianna. Säälittelen vain hänen

-käyttäytymistänsä; mutta eihän hän vielä kuitenkaan ole ilmoittanut

-jättävänsä järjestöämme, ja senvuoksi lienee vielä liian aikaista

-haudata häntä. No, hyvät herrat — kiiruhtakaa. Vaikkapa siellä olisikin

-vain pelkästään pässinpäitä, niin varovaisuus ei sittenkään liene

-haitaksi.

-

-Virginski lähti Erkelin seurassa. Jättäessään Ljamšinin Tolkatšenkon

-huostaan Erkel oli ehtinyt käväistä ilmoittamassa Pjotr

-Stepanovitšille, että tämä oli nyt tullut täysin tajuihinsa, osoitti

-katumusta ja pyysi anteeksi eikä sanonut äskeistä enää muistavansakaan.

-Pjotr Stepanovitš lähti paikalta yksin kiertäen lammikoiden taitse

-puiston ohi. Tämä tie oli pisin kaikista. Ihmetyksekseen hän huomasi

-päästyään jo puolen matkan päähän, että Liputin oli saavuttanut hänet.

-

-— Pjotr Stepanovitš, mutta Ljamšinhan varmasti ilmiantaa!

-

-— Ei, hän on tullut tajuihinsa ja tietää hyvin, että, ilmiantaessaan

-hän itse ensimmäisenä joutuisi Siperiaan. Nyt ei ilmianna kukaan. Ette

-tekään ilmianna.

-

-— Entä te?

-

-Kyllä minä saan teidät kaikki vaikenemaan, uskaltakaapa vain

-hievahtaakin siihen suuntaan, ja sen te hyvin tiedätte itsekin. Mutta

-te ette kavalla. Tämänkö vuoksi te olette tosiaankin juossut jäljessäni

-kaksi virstaa?

-

-— Pjotr Stepanovitš, Pjotr Stepanovitš, me emme ehkä näe enää koskaan

-toisiamme!

-

-— Mistä tuokin nyt tuli mieleenne?

-

-— Sanokaahan minulle vain eräs asia.

-

-— Mitä sitten? Tahtoisin muuten mieluimmin, että menisitte matkoihinne.

-

-— Eräs asia, mutta aivan totuudenmukaisesti: olemmeko me ainoa viisikko

-maailmassa vai onko totta, että sellaisia on useita satoja? Kysyn

-tätä... korkeammassa mielessä, Pjotr Stepanovitš, ymmärrättehän?

-

-— Huomaan sen vimmastanne. Mutta tiedättekö, että te, Liputin, olette

-Ljamšiniakin vaarallisempi?

-

-— Tiedän, tiedän, mutta — vastaus, vastauksenne!

-

-— Te olette typerä! Luulisi nyt ainakin, olevan teille yhdentekevää,

-onko viisikkoja yksi vai tuhat.

-

-— Siis yksi vain! Tiesinhän sen! — huudahti Liputin, — tiesin kaiken

-aikaa, että niitä on yksi, aina näihin asti... — Ja odottamatta enää

-muuta vastausta hän kääntyi ja katosi pimeyteen.

-

-Pjotr Stepanovitš vaipui hetkiseksi ajatuksiinsa.

-

-»Ei, ei kukaan ilmianna», hän sanoi itsekseen päättäväisesti, »mutta

-viisikon on pysyttävä ryhmänä ja sen on toteltava, taikka muuten minä

-heidät... Ovatpa todellakin joutavia!»

-

-

-

-II.

-

-

-Hän meni ensin asuntoonsa ja alkoi pakata huolellisesti, vähääkään

-kiiruhtamatta, matkalaukkuansa. Aamulla kuuden aikoihin lähti

-ylimääräinen juna. Tämä aikainen, ylimääräinen juna läksi vain kerran

-viikossapa sen oli määrä lähteä toistaiseksi vain kokeeksi. Vaikka

-Pjotr Stepanovitš olikin maininnut meikäläisille, että hän poistuisi

-joksikin aikaa piirikuntaan, niin kuitenkin hänellä, kuten jälkeenpäin

-osoittautui, oli aivan toisenlaiset aikeet. Saatuaan matkalaukkunsa

-kuntoon hän suoritti emännälle laskunsa, — hän oli jo ennakolta

-maininnut tälle matkastansa ja lähti ajurilla Erkelin luo, joka asui

-lähellä rautatieasemaa. Ja vasta myöhemmin, kellon käydessä yhtä yöllä,

-hän lähti Kirillovin luo entiseen tapaan Fedjkan salakäytävää myöten.

-

-Pjotr Stepanovitšin mielentila oli kauhea. Puhumattakaan muista

-sangen pahoista ikävyyksistä (hän ei yhä vieläkään ollut saanut

-tietoja Stavroginilta) hän oli nähtävästi — sillä en voi vakuuttaa

-mitään aivan varmasti — saanut päivän kuluessa jostakin (kaikkein

-todennäköisintä on, että se oli tullut Pietarista) erään salaisen

-ilmoituksen jostakin sangen pian häntä uhkaavasta vaarasta. Tietenkin

-näiltä ajoilta kaupungissamme on säilynyt useita legendoja, mutta jos

-jotakin varmaa tiedettäisiinkin, niin sen tietäisivät vain ne, joiden

-todella tulee tuntea nämä asiat. Minä puolestani vain luulen, että

-Pjotr Stepanovitšilla saattoi olla asioita muuallakin, paitsi meidän

-kaupungissamme, ja että hän todellakin lienee saanut ilmoituksen.

-Olenpa aivan varma siitäkin, kokonaan siis vastoin Liputinin

-kyynillistä ja epätoivoista epäilyä, että viisikkoja hänellä saattoi

-todellakin olla pari, kolme muutakin eikä vain meikäläisten ryhmä,

-esimerkiksi pääkaupungissamme ja jollei nyt juuri viisikkoja, niin

-ainakin jonkinlaisia suhteita — ja ehkäpä sangen huvittaviakin. Tuskin

-oli kulunut kolmea päivää hänen lähdöstänsä, kun pääkaupungista saapui

-meille määräys että hänet oli viipymättä vangittava, mutta tapahtuiko

-tämä meidän asiamme vai ehkä joidenkin muiden seikkain vuoksi, — sitä

-en tiedä. Tämä määräys ehti parhaiksi juuri lisäämään sitä järkyttävää

-pelon vaikutelmaa, joka oli melkeinpä jo mystillinen ja joka oli äkkiä

-vallannut esivaltamme sekä näihin saakka itsepäisen kevytmielisen

-seurapiirimme, kun paljastui salaperäinen ja paljon puhuva ylioppilas

-Šatovin murha, joka oli saanut kaikkien järjettömyyksien mitan

-täyttymään, samoinkuin silloin paljastuivat kaikki muutkin seikat,

-jotka seurasivat tätä niin perin hämäräperäistä tapausta. Mutta määräys

-myöhästyi, Pjotr Stepanovitš oli silloin jo parhaillaan Pietarissa,

-otti toisen nimen haistettuaan, mistä oli kysymys, ja saattoi minä

-hetkenä tahansa livahtaa ulkomaille... Mutta minä olen kertomuksessani

-kiiruhtanut jo liian paljon edelle.

-

-Hän tuli Kirillovin luo vihamielisenä ja ylimielisen ärtyisänä. Häntä

-näytti haluttavan siepata Kirillovilta vielä jotakin muuta, paitsi jo

-ennen sovittua, aivan kuin hän olisi tahtonut kostaa tälle jostakin.

-Kirillov näytti ilostuvan hänen tulostansa. Saattoi huomata hänen jo

-kauan ja sairaalloisen kärsimättömänä häntä odotelleen. Hänen kasvonsa

-olivat tavallista kalpeammat, mustien silmien ilme oli raskas ja

-liikkumaton.

-

-— Ajattelin, että ette tule, — hän virkkoi raskaasti sohvan nurkasta,

-josta hän ei kuitenkaan liikahtanutkaan tulijaa vastaan. Pjotr

-Stepanovitš asettui hänen eteensä seisomaan ja, ennenkuin oli sanonut

-sanaakaan, alkoi tarkastella hänen kasvojansa.

-

-— Kaikki on siis kunnossa, emmekä me luovu aikeistamme, oivallista!

-— hän hymähti loukkaavan suojelevasti, — mitäpä siitä, — hän lisäsi

-laskien ilkeätä leikkiänsä, — jospa myöhästyisinkin, eipä teillä liene

-valittamista, olenhan lahjoittanut teille kolme tuntia.

-

-— En tahdo teiltä liikoja tuntein lahjaksi, etkä sinä voi lahjoittaa

-minulle, hölmö!

-

-— Mitä te sanoitte? — Pjotr Stepanovitš näytti vavahtavan, mutta

-hillitsi kuitenkin samassa itsensä. — Kuinka loukkaantuvainen

-olette! Vai niin, olemmeko me raivostuneita? — hän sanoi tämän taas

-loukkaavan ylimielisesti — Tällaisena hetkenä tarvittaisiin mieluummin

-rauhallisuutta Teidän olisi parasta pitää nyt itseänne Kolumbuksena

-ja minua vain mitättömänä hiirenä, eihän minulle kannata loukkaantua.

-Eilen minä jo ehdotin sitä teille.

-

-— En tahdo katsella sinua kuin hiirtä.

-

-— Onko tämä olevinaan kohteliaisuus? Mutta teekin taitaa olla jo

-kylmää, — kaikki on siis nurinkurisesti. Ei, se, mitä täällä nyt

-tapahtuu, näytä kovin toivorikkaalta. Mutta mitä näenkään? Mutta mitä

-on tuo tuolla ikkunalla, lautasella? (Hän lähestyi ikkunaa:) Ohoo.

-Keitettyä kanaa ja riissiä!... Mutta miksi ei sitä ole vielä edes

-aloitettu? Me olemme siis olleet sellaisessa mielentilassa, ettei edes

-kana...

-

-— Söin. Eikä ole teidän asianne. Vaietkaa!

-

-— Oho, tietenkin, ja onhan se yhdentekevää, Mutta minulle se ei ole

-yhdentekevää: ajatelkaahan. En ole tänään oikeastaan syönyt edes

-päivällistä, ja sen vuoksi jos te ette, kuten ajattelen, enää tarvitse

-tuota kanaa... vai mitä?

-

-— Syökää, jos kerran voitte.

-

-— Kiitos kaunis, ja sitten teetä.

-

-Oli tuskin kulunut hetkeäkään, kun hän oli jo asettunut pöydän ääreen

-toiseen päähän sohvaa ja hyökkäsi ahnaasti ruoan kimppuun; mutta

-samalla hän kuitenkin joka hetki tarkasteli uhriansa. Vihan ja inhon

-ilmein Kirillov katseli häntä liikkumatta, aivan kun ei olisi jaksanut

-irroittaa hänestä katsettansa.

-

-— Mutta, — Pjotr Stepanovitš kääntyi hänen puoleensa jatkaen yhä

-syömistänsä, — mutta, entä asiamme? Emmehän peräydy, vai mitä? Entä

-paperi?

-

-— Päätin tänä yönä, että minusta on yhdentekevää, kirjoitan.

-Julistuksistako?

-

-— Niin, julistuksistakin. Minä kyllä sanelen teille. Teistähän on

-yhdentekevää. Voisiko kirjoituksen sisällys tehdä teidät levottomaksi?

-

-— Ei kuulu sinuun.

-

-— Eipä tietenkään. Oikeastaan vain pari riviä: Että te olette Šatovin

-keralla levitelleet julistuksia, muun muassa käyttäen apurinanne

-Fedjkaa, joka on piileskellyt teidän asunnossanne. Tämä viimeinen, mitä

-sanoin Fedjkasta ja asunnosta, on sangen tärkeä seikka, jopa kaikkein

-tärkein. Näettehän, olen teille täysin avomielinen.

-

-— Šatov? Miksi Šatovista. En missään tapauksessa Šatovista.

-

-— Mitä turhia, eikö teistä ole yhdentekevää? Te ette voi häntä enää

-vahingoittaa.

-

-— Hänen luoksensa on tullut vaimo. Tämä on herännyt ja lähettänyt

-kysymään minulta, missä hän on?

-

-— Hän lähetti kysymään teiltä, missä hän on? Hm... Tämä ei ole niin

-kuin olla pitäisi. Ehkä hän lähettää vielä uudelleen. Kenenkään ei

-pitäisi saada tietää, että minä olen täällä...

-

-Pjotr Stepanovitš näytti käyvän levottomaksi.

-

-— Hän ei saa tietää, nukkuu taas; hänen luonansa on kätilö, Arina

-Virginskaja.

-

-— Sepä hyvä, sepä hyvä ja... luuletteko, että hän ei kuule mitään?

-Tiedättekö, eikö olisi parasta sulkea kuistikon ovi.

-

-— Ei mitään, ei kuule. Ja jos Šatov tulee niin piilotan teidät tuohon

-huoneeseen.

-

-— Šatov ei tule; ja te saatte kirjoittaa, että olette riitaantunut

-hänen kavaltamisensa ja ilmiantonsa vuoksi... tänä iltana... ja olette

-syypää hänen kuolemaansa.

-

-— Hän on kuollut! — huudahti Kirillov hypähtäen sohvalta.

-

-— Tänään kello kahdeksalta illalla, tai oikeammin eilen kello

-kahdeksalta, sillä nyt on kello jo yksi.

-

-— Sinä olet siis tappanut hänet!... Ja minä aavistin sen eilen!

-

-— Olisiko sitä voinut olla aavistamatta? Kas tällä samaisella

-revolverilla. (Hän otti esille revolverin, näyttääkseen sitä

-nähtävästi, mutta ei piilottanut sitä enää, vaan piteli oikeassa

-kädessään ampuma-asennossa.) Olette muutoin hyvin omituinen mies,

-Kirillov, tiesittehän itsekin, että tuon typerän miehen ei saattanut

-muuten käydä. Oliko tässä nyt jotakin aavistettavaa? Minähän olen

-märehtinyt teille, tämän kaiken jo moneen kertaan valmiiksi ja suoraan

-suuhun. Šatov valmisteli ilmiantoa: minä vaaniskelin häntä; sitä

-ei voinut jättää sikseen. Ja olihan teillekin annettu tehtäväksi

-vaaniskella häntä; tehän itse ilmoititte minulle noin kolme viikkoa

-sitten...

-

-— Vaiti! Siksi sinä hänelle tämän, koska hän sylkäisi Genevessä vasten

-kasvojasi!

-

-— Sen vuoksi, ja lisäksi oli vielä muutakin syytä. Paljon muuta, mutta

-siihen ei sekoittunut vähintäkään vihaa. Miksi te hypitte tuo tavalla?

-Miksi tarvittaisiin noita eleitä? Oho Vai sillä tavalla me...

-

-Hän syöksähti pystyyn ja kohotti revolverinsa. Asia oli nimittäin

-niin, että Kirillov oli äkkiä siepannut ikkunalta oman revolverinsa,

-jonka hän aamulla jo oli varannut siihen ladattuaan ensin sen. Pjotr

-Stepanovitš asettui ampuma-asentoon ja tähtäsi aseellaan Kirillovia.

-Tämä naurahti ilkeästi.

-

-Tunnusta, roisto, että otit revolverin siksi, että luulit minun ampuvan

-sinut... mutta minä en ammu sinua, vaikkakin... vaikkakin...

-

-Ja Kirillov tähtäsi revolverillaan Pjotr Stepanovitšiin, aivan kuin

-ei olisi jaksanut kieltäytyä nautinnosta saada ampua hänet. Pjotr

-Stepanovitš, yhä ampuma-asennossa, odotteli viime hetkeen saakka

-laukaisematta asettaan, jättäen näin otsansa joka hetki kuulalle

-alttiiksi: »maniaakilta» hän saattoi odottaa mitä tahansa. Mutta

-»maniaakki» laski lopultakin kätensä alas aivan hengästyneenä ja

-vapisten, jaksamatta enää edes puhua.

-

-— Olette saanut leikitellä, ja se riittäköön, — Pjotr Stepanovitš laski

-myös aseensa. — Tiesinhän, että leikittelette; mutta tiedättekö, te

-panitte henkenne alttiiksi, olisin kyllä saattanut laukaistakin.

-

-Ja jokseenkin rauhallisena hän istuutui sohvaan ja kaatoi itselleen

-teetä, tosin vielä hieman vapisevin käsin. Kirillov asetti revolverin

-pöydälle ja alkoi kävellä edestakaisin.

-

-— Minä en kirjoita, että murhasin Šatovin, enkä... enkä kirjoita nyt

-mitään, paperia ei tule.

-

-— Eikö tule?

-

-— Ei tule.

-

-— Kuinka alhaista ja typerää! — Pjotr Stepanovitš kävi kasvoiltaan

-vihasta aivan vihertäväksi. — Minä tuon muuten jo aavistinkin.

-tiedättekö, te ette voi saada minua hämilleni. Muuten, kuten haluatte.

-Jos voisin pakottaa teidät väkivalloin, niin pakottaisin teidät. Te

-olette muuten roisto, — Pjotr Stepanovitš kävi yhä kärsimättömämmäksi.

-— Te pyysitte meiltä silloin rahaa ja lupailitte kukkuraiset maksut...

-Mutta en sittenkään poistu ilman minkäännäköisiä tuloksia, näenpähän

-ainakin, miten itse viillätte otsanne.

-

-— Tahdon, että sinä poistut heti, — Kirillov asettui seisomaan lujasti

-hänen eteensä.

-

-— Ei, se ei mitenkään käy päinsä. — Pjotr Stepanovitš tarttui taas

-revolveriinsa. — Nytpä teidän mieleenne saattaisikin vihasta ja

-pelkuruudesta johtua tuuma jättää kaikki sikseen ja mennä huomenna

-ilmiantamaan, että saisitte taas äyrin pyöriäisiä; siitähän maksetaan.

-Piru teidät periköön; tuollaiset nilviäiset, kuten te, voivat ryhtyä

-mihin tahansa! Mutta olkaa huoleti, olen kaiken tämän ottanut

-huomioon; minä en poistu, ennenkuin olen puhkaissut, puhkaissut tällä

-revolverillani pääkallonne, kuten tein tuolle Šatov roistollekin, jos

-huomaan teidät pelkuriksi ja petturiksi. Piru teidät periköön.

-

-— Sinä tahtoisit välttämättä nähdä minunkin vertani?

-

-— Minä en tee sitä suutuksissani, ymmärtäkää se, minusta on

-yhdentekevää. Minä vain sen vuoksi, että voisin olla rauhassa

-yhteisestä asiastamme. Ihmiseen ei voi luottaa, näettehän sen itsekin.

-En ymmärrä mitään siitä, miksi teissä ovat syntyneet nuo houreet tappaa

-itsenne. Enhän minä ole sitä teitä varten keksinyt, te itsehän jo ennen

-minua olette ilmoittanut siitä, ettekä edes minulle, vaan ulkomailla

-oleville jäsenillemme. Ja huomatkaa sekin, eihän kukaan heistä ole

-koettanut saada teiltä urkituksi mitään, eihän kukaan heistä edes

-tuntenut teitä, vaan tehän tulitte itse lavertelemaan salaisuuksianne

-vain pelkästä liikatunteellisuudestanne. Minkäs sille voi, jos teidän

-nimenomaisesta suostumuksestanne ja ehdotuksestanne (huomatkaa se:

-omasta ehdotuksestanne!) tälle aikeellenne perustettiin eräs täkäläinen

-suunnitelma, jota ei nyt enää ole mahdollista muuttaa. Te olette itse

-saattanut itsenne sellaiseen asemaan, että tiedossanne on paljon

-liikaa. Jos te nyt sattuisitte höperöitymään ja lähtisitte huomenna

-ilmiantamaan, niin se saattaisi käydä teille itsellennekin hyvin

-epäedulliseksi, vai mitä arvelette? E-ei, te olette sitoutunut, olette

-antanut kunniasananne, olette ottanut vastaan rahat. Sitä te ette

-mitenkään voi kieltää...

-

-Pjotr Stepanovitš oli hyvin kiivastunut, mutta Kirillov oli jo kauan

-sitten lakannut häntä kuuntelemasta. Hän oli alkanut taas kävellä

-edestakaisin huoneessa.

-

-— Minun on sääli Šatovia, — hän sanoi pysähtyen uudelleen Pjotr

-Stepanovitšin eteen.

-

-— Luuletteko, että minun ei sitten ole, ja ehkäpä...

-

-— Vaiti, roisto! — Kirillov raivostui tehden kamalan, kaksimielisen

-liikkeen. — Tapan!

-

-— No niin, niin, niin, — valehtelin, myönnän sen, — en sääli vähääkään,

-no riittää, riittää jo! — Pjotr Stepanovitš hypähti taas säikähtyneenä

-ja kädellään torjuen.

-

-Kirillov vaikeni äkkiä ja alkoi taas kävellä edestakaisin.

-

-— Minä en peräydy; nyt juuri tahdon tappaa itseni: kaikki ovat roistoja!

-

-— Kas siinä on järkeä; tietenkin kaikki ovat roistoja, ja koska kunnon

-ihmisen on iljettävää elää maailmassa, niin...

-

-— Hölmö, olen samanlainen roisto kuin sinäkin, kuten kaikki, enkä

-kunnollinen. Kunnollista ei ole missään.

-

-— Lopultakin arvasitte oikein. Ettekö tosiaankaan ole vielä koskaan

-tähän asti ymmärtänyt, Kirillov, ja teidän järjellänne, että kaikki

-ovat samanlaisia ja että ei ole parempia eikä huonompia, vaan että on

-ainoastaan viisaampia ja typerämpiä ja että jos kerran kaikki ovat

-roistoja (mikä muuten on lorua), niin silloinhan ei myöskään saata olla

-olemassa ei-roistoja?

-

-— Niin, ethän sinä vain tee pilkkaa? ‒ Kirillov katsahti häneen hieman

-ihmeissään. — Sinä niin kiihkeästi ja yksinkertaisesti... Voiko

-sellaisellakin kuin sinulla olla vakaumuksia?

-

-— Kirillov, en ole koskaan ymmärtänyt, minkä vuoksi te tahdotte tappaa

-itsenne, tiedän vain, että se tapahtuu vakaumuksesta... lujasta

-vakaumuksesta. Mutta jos te suinkin tunnette tarvetta niin sanoakseni

-purkaa sydämenne, niin olen käytettävänänne... On vain otettava

-huomioon aika...

-

-— Mitä kello on?

-

-— Ohoo, täsmälleen kaksi, — Pjotr Stepanovitš katsahti kelloonsa ja

-sytytti savukkeen. »Nähtävästi kaikki vielä onnistuu», hän ajatteli

-itseksensä.

-

-— Minulla ei ole mitään sinulle sanomista, — murahti Kirillov.

-

-— Muistaakseni siinä oli jotakin Jumalasta... Tehän selititte minulle

-kerran, kai parikin kertaa. Jos ammutte itsenne, niin teistä tulee

-jumala, eikö se ollut niin?

-

-— Niin, minusta tulee jumala.

-

-Pjotr Stepanovitš ei edes hymähtänyt, hän odotteli. Kirillov katsahti

-häneen viekkaasti.

-

-— Te olette poliittinen petturi ja vehkeilijä, te tahdotte johdattaa

-minut filosofian ja hurmion tielle sekä saada aikaan alistumista

-karkoittaaksenne vihan ja sitten, kun olen alistunut, pyytää minulta

-paperia siitä, että olen tappanut Šatovin.

-

-Pjotr Stepanovitš vastasi melkeinpä luonnollisen hyväntahtoisesti:

-

-— Mitäpä siitä, jos olisinkin roisto, eikö se ole teistä näinä viime

-hetkinä aivan yhdentekevää, Kirillov? No niin, miksi me oikeastaan

-riitelemme, sanokaa, olkaa hyvä: te olette sellainen ihminen, ja minä

-olen tällainen, merkitseekö se mitään? Ja molemmat olemme sen lisäksi...

-

-— Roistoja.

-

-— Niin, ehkäpä olemme roistojakin. Tehän tiedätte, että nuo ovat vain

-sanoja.

-

-— Koko elämäni ajan olen tahtonut, että eivät olisi pelkkiä sanoja.

-Olen elänytkin vain sen vuoksi, koska en ole sitä tahtonut. Yhä nytkin

-vain joka päivä tahdon, että eivät olisi vain sanoja.

-

-— Mitäpä siitä, jokainen etsii aina parempaa. Kalakin... se on,

-jokainen etsii omalla tavallaan mukavuuttaan; ja siinä kaikki. Se on jo

-liiankin kauan ollut kaikkien tiedossa.

-

-— Mukavuutta, sanot sinä?

-

-— Ei nyt kannata väitellä sanoista.

-

-— Ei, sinä sanoit sattuvasti; olkoon — mukavuutta. Jumala on

-välttämätön, ja senvuoksi täytyy hänen olla olemassa.

-

-— Ja sillä hyvä.

-

-— Mutta minä tiedän, että häntä ei ole ja ettei voi ollakaan.

-

-— Se on vieläkin todennäköisempää.

-

-— Etkö sitten käsitä, että näiden kahden ajatuksen kanssa ihminen ei

-voi jäädä elämään?

-

-— Onko sitten ammuttava itsensä vai mitä?

-

-— Etkö sinä tosiaankaan ymmärrä, että yksistään jo tämän vuoksi voi

-ampua itsensä? Sinä et ymmärrä, että teidän tuhansien miljoonien

-ihmisten joukossa on ehkä vain yksi sellainen, yksi, joka ei tahdo ja

-joka ei jaksa sitä kestää.

-

-— Minä ymmärrän vain yhden seikan, sen, että te nähtävästi epäröitte...

-ja se on hyvin paha asia.

-

-— Stavroginin on myös aate niellyt. — Kirillov ei ollut tajunnut hänen

-huomautustansa, vaan käyskenteli yrmeänä huoneessa.

-

-— Mitä sanoitte? — Pjotr Stepanovitš höristi korviansa. — Mikä aate?

-Onko hän itse puhunut teille jotakin?

-

-— Ei, arvaan itse. Jos Stavrogin uskookin niin hän ei usko, että hän

-uskoo. Jos hän taas ei usko, niin hän ei usko, että hän ei usko.

-

-— Niin, mutta Stavroginilla on muutakin, joka on järkevämpää kuin

-tuo... — Pjotr Stepanovitš murahti kärtyisästi koko ajan levottomana

-seuraten keskustelun kulkua sekä kalpeata Kirillovia.

-

-»Piru vieköön, se ei ammu itseänsä», hän ajatteli, »olen sen aina

-aavistanut; aivojen kieroutta eikä muuta mitään; tuollaisia nilviäisiä!»

-

-— Sinä olet viimeinen, joka olet minun luonani: en tahtoisi erota

-sinusta epäsovussa, — Kirillov sanoi sen, aivan kuin olisi tarjonnut

-hänelle lahjan.

-

-Pjotr Stepanovitš ei vastannut heti. »Piru vieköön, mitä tämä taas on

-olevinaan?» hän ajatteli uudelleen.

-

-— Uskokaa minua, Kirillov, että minulla ei ole mitään teitä vastaan

-ihmisenä, henkilökohtaisesti, ja aina...

-

-— Sinä olet roisto, ja sinulla on valheellinen järki, mutta minä olen

-samanlainen kuin sinäkin, ja siksi ammun itseni, mutta sinä jäät eloon.

-

-— Te siis tahdotte oikeastaan sanoa, että minä olen niin halpamainen,

-että tahdon jäädä eloon.

-

-Hän ei vielä osannut päätellä, mahtoiko olla edullista vai epäedullista

-keskustella tällä tavoin tänä hetkenä, ja päätti »antautua

-olosuhteiden varaan». Mutta se Kirillovin ainainen ylemmyyden ja

-ilmeisen halveksumisen sävy, jonka hän tunsi kohdistuvan itseensä,

-oli aina ennenkin häntä harmittanut ja nyt vielä enemmän kuin koskaan

-aikaisemmin. Luultavasti sen vuoksi, että Kirillov, jonka oli määrä

-ehkäpä jo tunnin kuluttua kuolla (Pjotr Stepanovitš piti tätä

-mahdollisena), näytti hänestä vain jonkinlaiselta puoli-ihmiseltä,

-joltakulta sellaiselta, jolle ei enää olisi saanut antaa oikeutta

-osoittaa ylimielisyyttä.

-

-Te taidatte kerskailla sillä, että aiotte ampua itsenne?

-

-Olen aina ihmetellyt, että kaikki jäävät eloon, Kirillov ei kuullut

-hänen huomautustaan.

-

-— Hm! Aatehan se on tietysti sekin, mutta... Apina, sinä myönnät

-voittaaksesi minut. Vaiti, sinä et ymmärrä mitään. Jos ei ole Jumalaa,

-niin minä olen jumala.

-

-— Kas tuota kohtaa juuri minä en ole koskaan ymmärtänytkään. Miksi te

-sitten olisitte jumala?

-

-— Jos Jumala on, niin kaikki on vain hänen tahtoansa, ja hänen

-tahdostansa minä en voi. Jollei ole, niin koko tahto on minun, ja minä

-olen velvollinen ilmentämään oman tahtoni.

-

-— Oman tahtonne? Miksi olette velvollinen?

-

-— Siksi, että kaikki tahto on tullut omakseni. Eikö tosiaankaan kukaan

-koko planeetallamme tehtyään lopun Jumalasta ja alettuaan uskoa omaan

-tahtoonsa ole rohjennut julistaa oman tahtonsa kaikkein korkeinta

-määrää? Tämähän on aivan samaa kuin kertomus köyhästä, joka sai

-perinnön ja säikähti eikä rohjennut lähetä säkkiä pitäen itseänsä liian

-heikkona ottamaan sen haltuunsa. Minä tahdon ilmentää oman tahtoni.

-Olkoonpa, että olenkin ainoa, mutta teen sen.

-

-— Tehkää se siis.

-

-— Minun velvollisuuteni on ampua itseni, sillä se on kaiken oman tahdon

-korkein määrä, — tappaa itse itsensä.

-

-— Mutta ettehän te yksin tapa itseänne, itsemurhaajiahan on paljon.

-

-— Niillä on jokin syy. Mutta ilman mitään syytä, vain ilmentääkseeni

-oman tahtoni minä yksin teen siten.

-

-»Se ei ammu», välähti Pjotr Stepanovitšin mielessä.

-

-— Tiedättekö mitä, — hän huomautti ärtyneesti, — minäpä teidän

-asemassanne osoittaakseni oman tahtoni tappaisin jonkun toisen enkä

-itseäni. Voisitte sillä tavoin olla vielä hyödyksikin. Minäpä voisin

-teille osoittaa vielä lisäksi jonkun, jollette säikähdä. Silloin olisi

-ehkä parasta, että tänään ette ampuisikaan itseänne, voidaan sopia

-siitä.

-

-— Tappaa toinen olisi kaikkein alhaisin oman tahdon ilmentämistapa, ja

-näin saneessasi sinä osoitat olevasi kaltaisesi. Minä en ole sinä: minä

-tahdon korkeimman määrän ja tapan itseni.

-

-»Tuon perille hän lienee päässyt pelkästään oman järkensä avulla»,

-jupisi Pjotr Stepanovitš itsekseen vihaisesti.

-

-— Minun velvollisuuteni on julistaa epäuskoa. — Kirillov käyskenteli

-huoneessa. — Mielestäni ei ole olemassa korkeampaa aatetta kuin se,

-että Jumalaa ei ole olemassa. Ihmiskunnan historia on puolellani.

-Ihminen ei ole koskaan tehnytkään muuta kuin koettanut keksiä Jumalaa

-voidakseen elää tappamatta itseänsä. Se on ollut maailman historian

-pääsisällyksenä aivan tähän saakka. Minä yksin koko maailman historian

-aikana en ole tahtonut keksiä Jumalaa. Saakoot sen tietää kerta

-kaikkiansa..

-

-»Ei ammu.» Pjotr Stepanovitš kävi levottomaksi.

-

-— Kukapa sen saisi tietää. — Hän koetti yllyttää tätä. — Täällä ei ole

-muita kuin minä ja te; Liputinko ehkä?

-

-— Kaikkien on saatava tietää; kaikki saavat tietää. Ei ole mitään

-salaista, mikä ei tulisi julki. Niin on sanonut _Hän_.

-

-Ja hurmiosta väristen hän osoitti Vapahtajan kuvaa, jonka edessä paloi

-lamppunen. Pjotr Stepanovitš raivostui suorastaan.

-

-— Häneen te kai sittenkin yhä uskotte ja sytytitte lamppusenkin; eikö

-liene »kaiken varalta»?

-

-Kirillov oli vaiti.

-

-— Tiedättekö, minun mielestäni te uskotte ehkä jo enemmän kuin joku

-pappi.

-

-— Kehen? _Häneenkö?_ Kuulehan, — Kirillov pysähtyi ja liikkumattomin,

-raivokkain katsein tuijotti suoraan eteensä. — Kuule, tämä on suuri

-aate; maan päällä oli yksi päivä ja maan keskellä seisoi kolme ristiä.

-Toinen ristillä uskoi niin, että sanoi toiselle: »Tänä päivänä olet

-minun kanssani paratiisissa». Päivä loppui, molemmat kuolivat, menivät

-pois eivätkä löytäneet paratiisia eivätkä ylösnousemusta. Ennustus

-ei käynyt toteen. Kuulehan; tämä ihminen oli suurin koko maailmassa.

-Hän muodosti sen, minkä vuoksi maailman tulee elää. Koko planeetta

-kaikkinensa olisi ilman tätä ihmistä — pelkkää hulluutta. Ei ole

-ollut ennen eikä ole tullut hänen jälkeensä samanlaista, ei koskaan,

-niin ihmeellistä kuin se onkin. Siinäpä se ihme onkin, ettei ole

-ollut eikä tule toista samanlaista koskaan. Mutta jos kerran on niin,

-että luonnon lait eivät säästäneet edes _Tätä_, eivät säälineet edes

-ihmettänsä, vaan pakottivat hänetkin elämään valheen keskellä ja

-kuolemaan valheen vuoksi, niin siitä ei voi olla muuta seurausta, kuin

-että koko planeettakin on valhetta ja perustuu valheeseen ja typerään

-pilkantekoon. Siis itse planeetan laitkin ovat valhetta ja perkeleen

-huvinäytelmää. Minkä vuoksi siis elää, vastaa, jos olet ihminen?

-

-— Tämä on toinen asia. Minusta tuntuu, että te olette tässä kohden

-sekoittanut kaksi en syytä, ja sellainen on hyvin huono perusta. Mutta

-olettakaamme, että te olette jumala? Entäpä jos valhe onkin loppunut ja

-jos te olette käsittänyt että kaikki valhe johtuu siitä, että entinen

-Jumala on ollut olemassa?

-

-— Vihdoinkin olet käsittänyt! — huudahti Kirillov riemukkaasti. —

-Sen siis saattaa todella käsittää, jos kerran sellainenkin kuin

-sinä olet sen käsittänyt! Ymmärrätkö nyt, että kaikkien pelastus

-on siinä, että kaikille todistetaan tämä asia. Kuka sen tekee?

-Minä! En ymmärrä, miten ateisti on voinut olla tappamatta itseänsä,

-vaikka on tietänyt, että Jumalaa ei ole? Tunnustaa, että Jumalaa ei

-ole ja olla samalla tunnustamatta, että itse on muuttunut samalla

-jumalaksi, on järjettömyyttä, sillä muuten välttämättä jokainen tappaa

-itsensä. Jos tunnustat, olet — kuningas, et tapa itseäsi, vaan elät

-kaikessa kunniassasi. Mutta yksi, se, joka on ensimmäinen, sen täytyy

-välttämättä tappaa itsensä, sillä kuka muu alkaisi ja todistaisi? Minä

-tapan itse itseni välttämättä alkaakseni ja todistaakseni. Minä olen

-nyt vielä jumala epävapaasti ja olen onneton, koska olen velvollinen

-ilmentämään oman tahtoni. Kaikki ovat onnettomia siksi, että kaikki

-pelkäävät oman tahtonsa ilmentämistä. Ihminen on näihin saakka ollut

-onneton ja raukka juuri siksi, että on pelännyt osoittaa oman tahdon

-korkeinta määrää ja on osoittanut omaa tahtoansa vain salavihkaa kuin

-koulupoika. Olen kauhean onneton, sillä pelkään kauheasti. Pelko on

-ihmisen kirous... Mutta minä julistan omaa tahtoa, olen velvollinen

-uskomaan, että en usko. Minä alan ja lopetan sekä avaan oven. Minä

-pelastan. Vain tämä yksin voi pelastaa kaikki ihmiset ja muuttaa

-seuraavassa sukupolvessa ihmiset fyysillisesti; sillä nykyisessä

-fyysillisessä muodossaan, niin olen sen ajatellut, ihminen ei

-mitenkään saata olla ilman entistä Jumalaansa. Minä olen kolme vuotta

-etsinyt jumaluudelleni attribuuttia ja olen sen löytänyt: jumaluuteni

-attribuutti on — Oma tahto! Tämä on ainoa kohta, jossa voin osoittaa

-alistumattomuuttani ja omaa kauheata vapauttani. Sillä tämä vapaus on

-kauheata. Minä tapan itseni osoittaakseni tottelemattomuutta ja uutta

-kauheata vapauttani.

-

-Hänen kasvonsa olivat luonnottoman kalpeat, katse peloittavan raskas.

-Hän oli aivan raivoissaan. Pjotr Stepanovitš luuli hetken, että hän

-heti paikalla kaatuisi.

-

-— Anna kynä! — huudahti Kirillov yhtäkkiä aivan odottamatta suorastaan

-jo innostuneena; — sanele, allekirjoitan kaiken. Senkin, että tapoin

-Šatovin. Sanele, niin kauan kuin tämä minua huvittaa. En pelkää

-ylimielisten orjien mielipidettä. Saat itse nähdä, että kaikki salainen

-käy julkiseksi! Mutta sinä olet murskautuva... Uskon, uskon!

-

-Pjotr Stepanovitš lennähti paikaltaan ja ojensi silmänräpäyksen

-kuluttua hänelle musteastian, paperin ja alkoi sanella ottaen hetkestä

-vaarin ja epävarmuudesta vapisten.

-

-— Minä, Aleksei Kirillov, saatan täten tietoonne...

-

-— Seis! En tahdo! Kenen tietoon?

-

-Kirillov vapisi kuin vilutautinen. Tämä tiedoksianto ja jokin aivan

-erikoinen ja äkillinen ajatus näytti yhtäkkiä nielleen hänet kokonaan

-aivan kuin se olisi ollut jokin ulospääsy johon hänen kiusautunut

-henkensä itsepintaisesti näytti pyrkivän, vaikkapa vain yhdeksi,

-yhdeksi ainoaksi hetkeksi.

-

-— Kenen tietoon? Tahdon sen tietää.

-

-— Ei kenellekään, kaikille, ensimmäiselle, joka sen lukee. Miksi niin

-tarkasti? Koko maailmalle!

-

-— Koko maailmalle? Hurraa! Eikä suinkaan minkäänlaista katumusta. En

-tahdo katua enkä tahdo esivallalle.

-

-— Ei, ei suinkaan sitä tarvitakaan, piru periköön esivallan! Mutta

-kirjoittakaahan, jos kerran aiotte sitä tosissanne! — kivahti Pjotr

-Stepanovitš hänelle hysteerisesti.

-

-— Seis! Tahdon, että ylimmäksi tulee turpa josta kieli pistää ulos.

-

-— Mitä joutavia! — Pjotr Stepanovitš suuttui. — Senhän voi saada aikaan

-ilman piirustustakin, pelkin tyylivivahduksin.

-

-— Vivahduksin? — Hyvä! Niin, vivahduksin, vivahduksin! Sanele

-vivahduksin!

-

-— »Minä, Aleksei Kirillov», — Pjotr Stepanovitš saneli lujasti ja

-käskevästi Kirillovin olan yli kumartuneena, tarkaten jokaista

-kirjainta, jonka tämä kiihtymyksestä vapisevin käsin piirsi paperille,

-— »minä, Kirillov, ilmoitan täten, että tänään lokakuun... p:nä, illan

-suussa, noin kello kahdeksan tapoin puistossa ylioppilas Šatovin,

-kavaltamisen ja julistuksia sekä Fedjkaa koskevan ilmiannon vuoksi, ja

-että Fedjka on piileskellyt meidän molempien luona Filippovin talossa

-kymmenenä yönä. Tapan itseni tänä päivänä revolverilla, mutta en sen

-vuoksi, että katuisin ja pelkäisin teitä, vaan koska olen jo ulkomailla

-ollessani päättänyt lopettaa elämäni.»

-

-— Siinäkö kaikki? — huudahti Kirillov harmissaan ja ihmetellen.

-

-— Ei sanaakaan lisää! — Pjotr Stepanovitš viittasi kädellään yrittäen

-saada asiakirjan hänen kädestään haltuunsa.

-

-— Seis! — Kirillov asetti kätensä lujasti paperille. — Seis, joutavia!

-Tahdon sanoa, kenen kanssa tapoin. Miksi vain Fedjkasta? Entä tulipalo?

-Tahdon kaiken ja tahdon lisäksi puhua suuni puhtaaksi vivahduksin,

-vivahduksin!

-

-— Riittää, Kirillov, vakuutan teille, että tämä riittää! — Pjotr

-Stepanovitšin ääni oli suorastaan rukoileva, ja hän vapisi pelätessään

-Kirillovin repivän paperin. — Jotta ne uskoisivat, täytyy sanoa

-mahdollisimman hämärästi, juuri näin, juuri näin, viittauksin. Ei saa

-näyttää muuta kuin totuuden nurkkaa, juuri sen verran, että saa heidän

-ruokahalunsa hereille. Kyllä ne aina osaavat itse valehdella lisää, ja

-itseäänhän ne uskovat aina enemmän kuin meitä, mutta sehän on kaikkein

-parasta, kaikkein parasta! Antakaa tänne! Tämä keino on jo tarpeeksi

-suurenmoinen! Antakaa, antakaa tänne!

-

-Ja hän yritti taas siepata paperin. Tuijottavin silmin Kirillov

-kuunteli, ja näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut jotakin käsittää,

-mutta hän oli jo lakannut ymmärtämästä.

-

-— Oh, piru! — Pjotr Stepanovitš suutahti. — Eihän hän ole edes

-allekirjoittanut tätä! Mitä te nyt siinä tuijotatte? Allekirjoittakaa!

-

-— Tahdon suuni puhtaaksi... — mörisi Kirillov, mutta otti kuitenkin

-kynän ja kirjoitti nimensä. — Tahdon suuni puhtaaksi...

-

-— Kirjoittakaa alle: _Vive la république_, ja se riittää.

-

-— Hurraa! — Kirillov aivan kiljaisi riemusta. — _Vive la république

-démocratique, sociale et universelle ou la mort!_... Ei, ei, ei sillä

-tavalla. _Liberté, égalité, fraternité ou la mort_. — Kas näin on

-parempi, näin on parempi, —näin hän kirjoitti nautinnon ilmein oman

-nimensä alle.

-

-— Riittää jo, riittää! — toisteli Pjotr Stepanovitš.

-

-— Seis, vielä vähän... Tiedätkö, kirjoitan vielä kerran ranskaksi:

-»_de Kiriloff, gentilhomme russe et citoyen du monde_». — Hahhahhaa, —

-hän ratkesi nauramaan ääneen. — Ei, ei, ei, seis, tämä olisi vieläkin

-paremmin, — heureka: gentilhomme seminariste russe el citoyen du monde

-civilisé! Kas tämä on kaikkein paras. — Hän hypähti sohvalta, sieppasi

-äkkiä ikkunalta revolverin ja juoksi toiseen huoneeseen sekä sulki

-tarkoin oven jälkeensä. Pjotr Stepanovitš vaipui hetkeksi mietteisiinsä

-tarkastellen ovea.

-

-»Jos se tapahtuu nyt, niin ehkäpä ampuukin, mutta jos hän rupeaa

-miettimään, niin siitä ei tule mitään.»

-

-Hän otti käteensä paperin, kävi istumaan ja vilkaisi siihen uudelleen.

-Kirjoituksen sanamuoto näytti olevan hänen mieleensä.

-

-»Mitä oikeastaan nyt tarvitaan? Tarvitaan, että he joksikin aikaa

-menisivät kokonaan päästään pyörälle ja että he joutuisivat pois

-jäljiltä. Puisto? Kaupungissa ei ole puistoa, järkensä avulla he kai

-tulevat siihen, että tarkoitetaan Skvorešnikia, mutta kunnes he tulevat

-niin pitkälle, siihen kuluu aikaa, kunnes rupeavat etsimään — aikaa

-tarvitaan siihenkin, ja kun ruumis löydetään, — niin sanovat, — tuo

-on siis totta; kaikki on siis totta, sekin, mitä siinä on Fedjkasta.

-Ja mitä tarkoitetaan Fedjkalla: Fedjka on samaa kuin — tulipalo,

-Lebjadkinit: kaikki siis on alkanut täältä, Filippovin talosta, eivätkä

-he ole huomanneet mitään, eivät ole nähneet mitään, — ja se saattaa

-heidät kokonaan ymmälle! Meikäläisistä heille ei joudu ainoakaan

-mieleen; Šatov ja Kirillov, Fedjka ja Lebjadkin; ja miksi ne ovat

-tappaneet toinen toisensa — kas siinä heille uusi pulma. Mutta piru

-vieköön, laukausta ei vain kuulu!...»

-

-Vaikka hän lukikin ihaillen sepustustansa, niin kuitenkin hän

-joka hetki pelokkaan levottomana kuulosteli ja — suuttui äkkiä.

-Säikähtäneenä hän katsahti kelloansa. Oli jo myöhäistä, ja Kirillovin

-poistumisesta oli kulunut jo kymmenen minuuttia. Siepattuansa mukaansa

-kynttilän hän lähti kohti sen huoneen ovea, jonka taakse Kirillov

-oli sulkeutunut. Aivan oven luona juolahti vielä hänen mieleensä,

-että kynttiläkin oli palanut melkein loppuun, se saattoi ehkä jo

-kahdenkymmenen minuutin kuluttua sammua kokonaan, eikä toista

-ollut. Hän tarttui lukkoon ja kuulosteli varovaisesti, kuuluisiko

-minkäänlaista ääntä. Äkkiä hän avasi oven ja kohotti kynttilää. Joku

-kiljahti ja hyökkäsi häntä kohden. Voimainsa takaa hän paukahdutti

-oven kiinni ja nojautui taas sitä vastaan, mutta kaikki oli jo taas

-hiljennyt, — kuolon hiljaisuus vallitsi.

-

-Kauan hän seisoi epäröiden kynttilä kädessään. Sinä hetkenä, kun hän

-oli avannut oven, hän oli tuskin ennättänyt nähdä Kirillovin, jonka

-kasvot hän kuitenkin oli vilahdukselta huomannut syvällä huoneessa,

-ikkunan luona, kun tämä kuten raivostunut eläin oli äkkiä hyökännyt

-häntä kohti. Pjotr Stepanovitš vavahti, asetti kynttilän nopeasti

-pöydälle, otti esille revolverin ja hypähti varpaillaan huoneen

-päinvastaiseen nurkkaan, niin että jos Kirillov olisi avannut oven ja

-uhannut revolverilla pöytää kohti, hän olisi ehtinyt vielä tähdätä ja

-laukaistakin ennen Kirillovia.

-

-Pjotr Stepanovitš ei uskonut enää vähääkään itsemurhaan. »Seisoi

-keskellä huonetta ja ajatteli», — ajatus lennähti vihurina Pjotr

-Stepanovitšin aivoihin. — »Sitäpaitsi tuo pimeä, kauhistuttava huone...

-hän kiljaisi ja hyökkäsi kohti — tässä on kaksi mahdollisuutta.

-Joko minä häiritsin häntä juuri sinä hetkenä, jolloin hän oli

-laukaisemaisillaan, taikka... taikka hän seisoi ja mietti parhaillaan,

-miten tappaisi minut. Niin se on, hän ajatteli... Hän tietää, että

-en lähde täältä, ennenkuin olen hänet tappanut, jos hän ei itse

-uskaltaisi, — hänen on siis tapettava minut, että minä en tappaisi

-häntä... ja taas, taas siellä on niin hiljaista! Peloittaa aivan! Jospa

-hän aukaiseekin oven... sikamaisinta on se, että hän uskoo Jumalaan

-pappia pahemmin... ei hän ammu itseänsä, ei missään tapauksessa!

-Tuollaisia, jotka 'oman järkensä ohjaamina' ovat siihen tulleet,

-on nykyjään siinnyt paljon, nilviäisiä! Hyi, piru, entä kynttilä,

-kynttilä! Neljännestunnin kuluttua se varmasti palaa loppuun... Tämä

-täytyy lopettaa; lopettaa mistä hinnasta hyvänsä Niin no, nythän

-voi tappaakin... kun on tämä paperi, niin eivät ne luule, että minä

-olen tappanut. Sen voi taittaa ja asettaa käteen lattialle yhdessä

-laukaistun revolverin kanssa, niin että on pakko luulla, että hän

-itse... Voi piru, miten hänet tappaisi? Minä aukaisen, mutta hän

-hyökkää taas ja ampuu ennen minua. E-ei, piru, tietenkin hän laukaisee

-harhaan!»

-

-Näin hän kiusasi itseänsä vapisten aikeensa välttämättömyyttä ja

-omaa epäröimistänsä.. Lopulta hän otti kynttilän ja läheni taas ovea

-kohottaen revolverin ampuma-asentoon; vasemmalla kädellänsä, jossa hän

-piteli kynttilää, hän painoi oven kahvaa. Mutta hän ei osannut tarttua

-siihen kyllin taitavasti: kahva narahti, syntyi vingahtava ääni.

-»Nyt se ampuu aivan suoraan!» välähti Pjotr Stepanovitšin mielessä.

-Voimainsa takaa hän potkaisi jalallaan ovea, kohotti kynttilää ja

-ojensi revolverinsa; mutta ei kuulunut laukausta, ei huutoa...

-huoneessa ei ollut ketään.

-

-Hän vavahti. Huoneesta ei voinut päästä mihinkään, se oli umpinainen,

-eikä siitä voinut paeta minnekään. Hän kohotti vielä enemmän kynttilää

-ja koetti tarkastaa huolellisemmin: Huoneessa ei ollut kerrassaan

-ketään. Puoliääneen hän kutsui Kirillovia, sitten toisen kerran

-äänekkäämmin; kukaan ei vastannut.

-

-»Onkohan hän paennut ikkunasta?»

-

-Yhden ikkunan avattava tuuletusruutu oli todellakin auki. »Järjetöntä,

-eihän hän ole voinut tuosta paeta.» Pjotr Stepanovitš meni huoneen

-poikki suoraan ikkunan luo. »Ei ole voinut mitenkään.» Samassa hän

-kääntyi nopeasti, ja jokin aivan tavaton seikka sai hänet järkähtämään.

-

-Aivan ikkunoita vastassa olevalla seinällä oikealla ovesta oli

-kaappi. Tämän kaapin oikealla puolella, nurkassa, joka jäi toisen

-seinän ja kaapin vähin, seisoi Kirillov ja seisoi hyvin omituisesti,

-— liikkumatta, täysin ojentautuneena, kädet sivuilla, pää koholla ja

-lujasti nojaten takaraivoaan seinään, aivan nurkassa, aivan kuin olisi

-tahtonut sulloa itsensä sinne ja piilottautua. Kaikista merkeistä

-päättäen hän oli todella yrittänyt piilottautua, mutta sitähän oli

-oikeastaan vaikeata uskoa. Pjotr Stepanovitš seisoi hieman vinoittain

-nurkasta ja saattoi siis erottaa vain ne vartalon osat, jotka eniten

-pistivät esiin. Hän ei yhä vieläkään rohjennut siirtyä enemmän

-vasemmalle nähdäkseen Kirillovin kokonaan ja voidakseen ratkaista

-arvoituksen. Hänen sydämensä alkoi sykkiä kiivaasti... Ja samassa hänet

-valtasi täydellinen raivo; hän riuhtaantui paikaltaan, alkoi huutaa ja

-jalkojaan tömistellen raivokkaasti hyökkäsi kauhistuttavalle paikalle.

-

-Mutta tultuansa lähelle hän taas pysähtyi kuten maahan naulittu,

-vieläkin enemmän kauhistuen. Eniten hämmästytti häntä se, että

-tuo olento hänen huudoistansa ja raivostansa huolimatta ei edes

-liikahtanut, ei edes hievahtanut, ei liikahduttanut ainoatakaan jäsentä

-— tämä oli aivan kuin kivettynyt tai aivan kuin vahakuva. Kasvojen

-kalpeus oli luonnoton, mustat silmät aivan liikkumattomat, ja ne

-tuijottivat johonkin kaukana olevaan pisteeseen. Pjotr Stepanovitš vei

-kynttilän alas ja kohotti sen taas ylös, valaisi ja tarkasteli kasvoja

-eri puolilta. Samassa hän oli huomaavinaan, että vaikka Kirillov

-katselikin jonnekin eteensä, hän syrjästä näki hänetkin, ehkäpä seurasi

-hänen liikkeitänsäkin. Tällöin hänen mieleensä juolahti kohottaa tuli

-suoraan vasten »tuon roiston» kasvoja, kärventää niitä ja nähdä, mitä

-tämä silloin tekisi. Yhtäkkiä hänestä näytti, kuin Kirillovin leuka

-olisi vavahtanut ja hänen huulilleen ilmestynyt pilkallinen hymynhäive,

-— aivan kuin tämä olisi arvannut hänen ajatuksensa. Hän vapisi ja

-ymmärtämättä itsekään, mitä teki, tarttui lujasti Kirillovia olkapäähän.

-

-Sen jälkeen tapahtui jotakin sangen mieletöntä ja niin äkillistä,

-että Pjotr Stepanovitš ei myöhemminkään koskaan saattanut kerrata

-muistojansa aivan järjestyksessä. Tuskin hän oli koskenut Kirilloviin,

-kun tämä nopeasti taivutti päätänsä ja löi päällään hänen käsistänsä

-maahan kynttilän. Kynttilänjalka lensi helähtäen lattialle, ja

-kynttilä sammui. Samalla hän tunsi kauheata kipua vasemman kätensä

-pikkusormessa. Hän kiljaisi, ja jälkeenpäin hän saattoi muistaa vain

-sen, että hän raivoissaan oli iskenyt kaikin voimin kolme kertaa

-revolverillaan häneen takertunutta, hänen sormeansa purevaa Kirillovia.

-Lopulta hän sai sormensa riuhtaistuksi irti, ja samalla hän jo suin

-päin lähti juoksemaan huoneesta haparoiden pimeässä tietä. Hänen

-jälkeensä sinkoili huoneesta kauheita huudahduksia:

-

-— Heti, heti, heti, heti!...

-

-Tämä toistui ainakin kymmenen kertaa. Mutta hän juoksi yhä ja oli jo

-ennättänyt kuistikkoon, kun samassa kajahti kova laukaus. Tällöin hän

-pysähtyi pimeään kuistikkoon ja koetti koota ajatuksiansa ainakin

-viisi minuuttia. Lopulta hän taas palasi huoneisiin. Mutta täytyi

-saada jostakin kynttilä. Eihän tarvinnut oikeastaan muuta kuin hakea

-oikealta, kaapin luota lattialta kynttilänjalka; mutta millä saisi

-kynttilänpätkän sytytetyksi? Hänen mieleensä juolahti eräs hämärä

-muisto: hän oli muistavinaan, että eilen, kun hän oli juossut keittiöön

-käydäkseen käsiksi Fedjkaan, hän oli huomannut nurkkahyllyllä ison,

-punaisen tulitikkurasian. Haparoiden hän lähti vasemmalle keittiön

-ovea kohti, löysi sen, sivuutti kuistikon ja alkoi laskeutua

-portaita alas. Hyllyltä siltä samalta paikalta, jonka hän muisti,

-hän sai pimeässä harotuksi käteensä täyden, vielä aloittamattoman

-tulitikkurasian. Tulta sytyttämättä hän karkasi kiireesti ylös, ja

-vasta kaapin luona, vasta sillä paikalla, jossa hän oli revolverilla

-lyönyt häntä purevaa Kirillovia, hän äkkiä muisti purrun sormensa

-ja tunsi samana hetkenä siinä myös sietämätöntä kipua. Hampaitansa

-kiristellen hän jotenkuten sai kynttilänpätkän sytytetyksi, istutti sen

-taas kynttilänjalkaan ja katsahti ympärilleen. Ikkunan luona, juuri

-sen luona, jonka tuuletusruutu oli auki, oli Kirillovin ruumis, jalat

-päin huoneen oikeata nurkkaa. Laukaus oli suunnattu oikeaan ohimoon,

-ja luoti oli tullut ulos vasemmalta puolelta lävistettyään pääkallon.

-Näkyi veren pärskeitä ja ulosvuotaneita aivoja. Revolveri oli jäänyt

-lattialle hervahtaneen itsemurhaajan käteen. Kuolema oli nähtävästi

-seurannut silmänräpäyksessä. Tarkasteltuaan ruumiin huolellisesti

-Pjotr Stepanovitš kohottautui ja lähti pois varpaisillaan, sulki oven,

-asetti kynttilän etumaisen huoneen pöydälle, ajatteli hetken ja päätti

-sitten olla sammuttamatta sitä, sillä hän käsitti, että se ei voinut

-saada aikaan tulipaloa. Vilkaistuaan vielä kerran pöydällä olevaan

-asiakirjaan hän hymähti koneenomaisesti ja lähti sitten jostakin

-syystä yhä vielä varpaisillaan pois talosta. Hän kapusi taas Fedjkan

-käytävästä ulos ja peitti jälkensä huolellisesti, kuten ennenkin.

-

-

-

-III.

-

-

-Täsmälleen kymmentä minuuttia ennen kello kuutta Pjotr Stepanovitš ja

-Erkel käyskentelivät rautatieasemalla pitkälle ulottuvan vaunurivin

-edessä. Pjotr Stepanovitš aikoi matkalle, ja Erkel jätteli jäähyväisiä.

-Matkatavarat olivat järjestyksessä, käsilaukku oli viety toisen luokan

-vaunuun jo valmiiksi varatulle paikalle. Pjotr Stepanovitš katseli

-avoimesti puolelle ja toiselle tarkastellen vaunuihin asettuvia

-matkustajia. Mutta läheisiä tuttavia ei näkynyt. Vain parisen kertaa

-hänen oli tervehdittävä, — muudatta kauppiasta, jota hän sangen vähän

-tunsi, ja sitten erästä nuorta maalaispappia, joka matkusti kahden

-asemavälin päähän omaan seurakuntaansa. Erkeliä näytti haluttavan

-puhella hieman näinä viime hetkinä jostakin tärkeämmästä, — vaikka

-tuskin hän itsekään oikein tiesi — mistä. Mutta hän ei yhä vieläkään

-rohjennut aloittaa. Hänestä näytti yhä siltä, että Pjotr Stepanovitš

-oli hänen läsnäolostaan kiusaantunut ja odotteli vain kärsimättömänä

-lähtösoittoa.

-

-— Te katselette niin avoimesti kaikkia, — hän rohkeni vihdoin arasti

-huomauttaa aivan kuin varoittaen.

-

-— Miksikä en sitä tekisi? Ei minun sovi vielä piileskellä. Liian

-aikaista. Älkää olko huolissanne. Pelkään tässä vain, ettei piru

-lennättäisi tänne Liputinia. Jos se vain haistaa tämän, niin se tulee

-varmasti.

-

-— Pjotr Stepanovitš, heihin ei pitäisi luottaa. — Erkel ilmaisi sen

-päättäväisesti.

-

-— Liputiniinko?

-

-— Ei kehenkään, Pjotr Stepanovitš.

-

-— Joutavia, eilinen sitoo meidät kaikki. Ei yksikään petä. Kuka menisi

-suoraan surman suuhun, ellei nyt kadota järkeänsä?

-

-— Pjotr Stepanovitš, mutta hehän menettävät järkensä.

-

-Tämä ajatus oli jo kerran ennenkin vieraillut Pjotr Stepanovitšin

-mielessä, ja siksi Erkelin huomautus suututti häntä vieläkin enemmän.

-

-— Etteköhän tekin vain pelkää, Erkel? Olen luottanut teihin enemmän

-kuin kehenkään muuhun. Olen nyt huomannut, minkä arvoinen kukin on.

-Sanokaa tämä heille suusanallisesti jo tänään. Jätän tämän suoraan

-teidän tehtäväksenne. Käykää kunkin heidän luona jo huomisaamuna. Minun

-kirjalliset ohjeeni voitte lukea heille huomenna tai ylihuomenna,

-sitten kun kokoonnutte, sitten kun he kykenevät jo kuuntelemaan...

-mutta uskokaa minua, että huomenna he jo siihen kykenevät, sillä he

-pelkäävät kauheasti ja he käyvät tottelevaisiksi kuin vaha... Pääasia

-on, että te ette lamaannu.

-

-— Ah, Pjotr Stepanovitš, parempi olisi, jos ette matkustaisi!

-

-— Mutta minähän lähden vain muutamiksi päiviksi; tulen tuossa tuokiossa

-takaisin.

-

-— Pjotr Stepanovitš, — Erkel virkahti näin varovaisesti mutta lujasti,

-— vaikkapa menisitte Pietariinkin. Enkö minä ymmärtäisi, että te teette

-vain sen, mikä on välttämätöntä yhteiselle asiallemme.

-

-— En ole odottanutkaan teiltä vähempää, Erkel. Jos te olette arvannut,

-että lähden Pietariin, niin voitte ymmärtää senkin, etten mitenkään

-voinut sanoa sitä heille eilen, sinä hetkenä, että lähden niin kauaksi,

-se olisi säikähdyttänyt heitä. Näittehän itsekin, millaisia he olivat.

-Mutta te ymmärrätte, että asiamme vaatii sitä, että tämä tapahtuu

-tärkeän pääasiamme vuoksi, yhteisen asiamme hyväksi, eikä suinkaan

-siksi, että tahtoisin livahtaa pakoon, kuten arvelee joku Liputin.

-

-— Pjotr Stepanovitš, vaikkapa ulkomaillekin, minähän ymmärrän sen;

-ymmärrän, että teidän on säästettävä itseänne, sillä te olette kaikki,

-ja me — emme ole mitään. Minä ymmärrän, Pjotr Stepanovitš.

-

-Poikaparan ääni alkoi aivan väristä.

-

-— Kiitän teitä, Erkel... Ai, te kosketitte kipeätä sormeani (Erkel

-oli puristanut kömpelösti hänen kättänsä; kipeä sormi oli huomiota

-herättävästi kiedottu mustaan silkkikääreeseen). — Mutta sanon teille

-vielä kerran, että Pietariin minä menen vain hieman nuuskimaan, ja

-tuskin viivyn siellä muuta kuin kaiken kaikkiaan pari vuorokautta ja

-sitten tulen taas takaisin tänne. Palattuani minä näön vuoksi asetun

-ensin Gaganovin luokse maalle, jos he arvelevat jonkin vaaran uhkaavan,

-niin minä ensimmäisenä olen valmis jakamaan sen heidän kanssansa.

-Jos taas viipyisinkin Pietarissa, niin ilmoitan siitä teille heti...

-tavallista tietä, ja te edelleen muille.

-

-Kajahti toinen soitto.

-

-— Mitä, siis kaikkiaan viisi minuuttia junan lähtöön. Tiedättekö,

-minusta ei olisi suotavaa, että täkäläinen viisikko hajoaisi. Minä en

-pelkää, minusta saatte olla huoleti; näitä yhteisen verkon solmuja

-minulla on aivan riittävästi, ja ne eivät ole minulle siitä syystä

-erikoisen kalliita; mutta yksi liika solmukaan ei sentään ole haitaksi.

-Teidän suhteenne muuten olen rauhallinen, vaikka jätänkin teidät

-melkein yksin noiden muiden epäsikiöiden joukkoon; olkaa huoleti,

-eivät ne ilmianna, eivät rohkene... Ahaa, tekin lähdette tänään? —

-hän virkahti näin aivan toisin, iloisin äänin eräälle sangen nuorelle

-miehelle, joka oli lähestynyt häntä iloisesti tervehtimään; — en

-tietänytkään, että tekin matkustatte tässä ylimääräisessä junassa.

-Minne matka, äitikullan luoko?

-

-Nuorukaisen äitikulta oli naapurikuvernementin rikkaimpia

-tilanomistajattaria, ja nuori mies oli Julija Mihailovnan kaukainen

-sukulainen, joka oli vieraillut kaupungissamme jo pari viikkoa.

-

-— En, aion kauemmaksi, aion R ... ään. Täytynee tulla toimeen junassa

-jotenkuten ainakin kahdeksan tuntia. Pietariinko? — nuori mies alkoi

-nauraa.

-

-— Mistä päättelette, että aikoisin Pietariin? Pjotr Stepanovitš

-naurahti yhä julkisemmin. Nuorukainen heristi hänelle hansikoidun

-kätensä sormea.

-

-— No niin, oikein arvasitte, — kuiskasi Pjotr Stepanovitš hänelle

-salaperäisesti, — lähden viemään Julija Mihailovnan kirjeitä, ja minun

-on pakko, käydä siellä kolmen, neljän, tiedättehän itsekin, millaisen

-henkilön luona, perisi heidät piru mieluummin, näin meidän kesken

-sanoen. Helvetinmoinen tehtävä!

-

-— Mutta sanokaahan, miksi hän on niin säikähtynyt? — nuori mies alkoi

-myös kuiskailla. — Hän ei päästänyt edes minua eilen luoksensa. Minun

-mielestäni hänellä ei ole vähintäkään syytä pelätä miehensä puolesta.

-Hänhän päinvastoin kaikkien nähden kaatui tulipalossa, niin sanoaksemme

-pannen oman henkensä alttiiksi.

-

-— Niin no, sanokaapa muuta, — Pjotr Stepanovitš naurahti. — Hän

-nähtävästi pelkää, että täältä on jo ehditty kirjoittaa... se on, että

-nuo erinäiset henkilöt... sanalla sanoen, tärkeimpänä syynä tähän on

-Stavrogin; oikeastaan ruhtinas K... E-hee, tästä on syntynyt kokonainen

-juttu. Ehkäpä kerronkin teille jotakin matkalla — tietysti sen verran

-kuin ritarillisuus naista kohtaan sallii... Tässä on sukulaiseni,

-vänrikki Erkel, piirikunnastamme.

-

-Nuori mies, joka oli katsonut syrjäsilmin Erkeliin, tarttui hattuunsa.

-Erkel vastasi tervehdykseen.

-

-— Mutta tiedättekö, Verhovenski, kahdeksan tuntia junassa, se on

-kauheata! Meidän mukanamme matkustaa ensimmäisessä luokassa Berstov,

-hauskan sukkela eversti, naapurit tilanomistaja, naimisissa Garinan

-kanssa (_née de Garine_), ja, tiedättekö, hän on noita kunnollisia.

-Onpa hänellä aatteitakin. Hän on ollut täällä kaikkiaan kaksi

-vuorokautta. Jerelašin intohimoinen suosija. Emmekö panisi sitä

-toimeksi? Neljännenkin olen jo varannut — Pripuhlov, meidän T-läinen,

-parrakas kauppiaamme, miljoonamies, oikein todellinen miljoonamies.

-Sen minä sanon teille... Esittelen teidät, perin huvittava säkki täpö

-täynnä pelkkää hyvyyttä, kyllä meillä naurua riittää.

-

-— Jerelašia pelaan mielihyvin ja erikoisesti junassa, mutta matkustan

-toisessa luokassa.

-

-— Ei, se ei käy päinsä, ei missään nimessä! Te tulette meidän

-seuraamme. Käsken heti siirtää tavaranne ensimmäiseen luokkaan.

-Ylijunailija tottelee minua aina. Mitä, onhan teillä matkalaukku? Entä

-matkapeite?

-

-— Oivallista, lähdetään.

-

-Pjotr Stepanovitš sieppasi mukaansa matkalaukkunsa, matkapeitteensä,

-kirjan ja oli heti valmis siirtymään ensimmäiseen luokkaan. Erkel

-yritti autella. Kolmas soitto kajahti.

-

-— No, Erkel, — Pjotr Stepanovitš ojensi hänelle kätensä viimeisen

-kerran vaununikkunasta hätäisesti ja puuhakkaan näköisenä, — kas näin

-minä istuudun nyt heidän kanssansa korttipöytään.

-

-— Mutta miksi te selittelette minulle, Pjotr Stepanovitš, minähän

-ymmärrän, minä ymmärrän kaiken, Pjotr Stepanovitš.

-

-— No niin, siis mieluisiin näkemiin, — hän vetäytyi samassa jo pois

-vastatakseen nuoren miehen kutsuun, sillä tämä tahtoi tutustuttaa

-hänet toisiin pelaajiin. Eikä sen jälkeen Erkel enää nähnytkään Pjotr

-Stepanovitšiansa.

-

-Kotiin hän palasi sangen haikein mielin. Ei hän suinkaan kovinkaan

-pelännyt sitä, että Pjotr Stepanovitš oli heidät nyt jättänyt,

-mutta... mutta, hän oli niin kovin äkkiä kääntynyt poispäin, kun tuo

-nuorikeikari oli häntä kutsunut, ja... olisihan hän saattanut sanoa

-hänelle jotakin muuta, eikä vain »mieluisiin näkemiin», taikka...

-taikka olisihan hän voinut puristaa vaikka hieman lujemmin hänen

-kättänsä.

-

-Ja tuo viimeinen, se se olisi ollut tärkeintä. Jokin muu seikka alkoi

-jo kaivella hänen sydänparkaansa, jokin muu, jota hän ei vielä itsekään

-käsittänyt ja jolla oli jotakin yhteyttä eilisen illan kanssa.

-

-

-

-

-SEITSEMÄS LUKU.

-

-Stepan Trofimovitšin viimeinen retki.

-

-

-

-I.

-

-

-Olen varma siitä, että Stepan Trofimovitš oli pelännyt kovin

-tuntiessaan sen hetken lähestyvän, jolloin hän oli päättänyt toteuttaa

-mielettömän aikeensa. Olen varma siitäkin, että hän kärsi pelostansa

-eniten tuon ratkaisevan päivän edellisenä yönä, tuona kauheana

-yönä. Nastasja muisteli kyllä myöhemmin, että hän oli tosin käynyt

-nukkumaan myöhään, mutta että hän oli todella nukkunut. Mutta tämähän

-ei todista mitään. Väitetään, että kuolemaantuomitutkin saattavat

-nukkua sangen sikeästi teloituksen edellisenä yönä. Vaikka hän

-olikin lähtenyt liikkeelle vasta sitten, kun päivä oli jo valjennut,

-jolloin hermostunut ihminen aina hieman virkistyy (niinhän Virginskin

-sukulainenkin, majuri, lakkasi aina uskomasta Jumalaan, heti kun vain

-yö oli ohi), niin olen varma siitä, että hän koskaan ennen ei olisi

-voinut kauhutta edes kuvitella itseänsä kulkemassa täten maantiellä.

-Nähtävästi jotakin perin toivotonta oli pesiytynyt hänen ajatuksiinsa,

-mikä ensi hetkenä lievensi sitä kauheata ja odottamatonta yksinäisyyden

-tunnetta, joka oli vallannut hänet heti, kun hän tuskin oli ehtinyt

-jättää Stasien ja kaksikymmentä vuotta hautomansa makuusijan. Mutta

-yhdentekevää: vaikka hän olisi tajunnut aivan selvästi kaikki häntä

-odottavat kauhut, hän olisi sittenkin lähtenyt maantielle ja alkanut

-astella sitä pitkin! Tähän sisältyi jotakin ylevää, joka innoitti häntä

-kaikesta huolimatta. Oi, olisihan hän saattanut ottaa vastaan Varvara

-Petrovnan loistavat tarjoukset ja jäädä hänen armoillensa »_comme un_

-tavallinen elätti»! Mutta hän ei ollut ottanut vastaan armopalaa eikä

-ollut jäänyt. Ja kas nyt hän itse jättää hänet ja kohottaa »ylevän

-aatteen lipun» ja lähtee kuolemaan sen puolesta maantielle! Näin hän

-varmasti tunsi, näistä syistä kuvitteli menettelynsä johtuvan.

-

-Toisenkin kerran olen miettinyt kysymystä: miksi hän oli tahtonut

-paeta nimenomaan kävellen, — oikein jalan kävellen, eikä ollut

-lähtenyt yksinkertaisesti hevosella ajaen. Ensin koetin selittää

-tämän johtuvan viisikymmenvuotisesta epäkäytännöllisyydestä ja

-taipumuksesta fantastisuuteen, jota lisäksi voimakas tunne kannusti.

-Minusta näytti siltä, että ajatus kievarikyydistä ja hevosista

-(vaikkapa niillä olisi ollut kulkusetkin) olisi näyttänyt hänestä liian

-tavalliselta ja jokapäiväiseltä, kun taas pyhiinvaellus, vaikkakin

-sateensuojan turvissa, hänestä näytti paljon kauniimmalta, ja sehän

-oli kostonsuloista. Mutta nyt, kun kaikki on jo päättynyt, luulen,

-että kaikki tämä tapahtui paljon yksinkertaisemmin: ensinnäkin, hän

-oli pelännyt ottaa hevosia, sillä Varvara Petrovna olisi ehkä saanut

-tästä tietää ja olisi pidättänyt hänet väkisin, minkä tämä varmasti

-olisi tehnytkin, ja hän itse taas ei olisi voinut olla alistumatta ja

-— silloinhan olisi ollut jätettävä hyvästit ikuisiksi ajoiksi yleville

-pyrkimyksille. Toisekseen taas, jos hän olisi ottanut kyydin, olisi

-täytynyt ainakin tietää, minne oli matkan määrä. Mutta sitähän hän

-juuri ei tietänytkään, ja sehän se muodostikin hänen pääkärsimyksensä

-tänä hetkenä. Hän ei saattanut mitenkään mainita nimeltä ja määrätä

-paikkaa, jonne aikoi. Sillä jos hän olisi päättänyt lähteä johonkin

-kaupunkiin, hänen yrityksensä olisi samana hetkenä näyttäytynyt

-hänen omissa silmissäänkin järjettömältä ja mahdottomalta. Sen hän

-varsin hyvin aavisti. Niin, mitä tekisi hän juuri siinä kaupungissa,

-ja miksi hän ei mennyt mieluummin johonkin toiseen? Hakemaanko _ce

-marchandia_. Mutta mitä kumman _marchandia_! Ja tässä tulikin esille

-tuo toinen ja kaikkein peloittavin kysymys. Todellisuudessa hänestä

-ei ollut mikään sen kauhistuttavampaa kuin tuo _ce marchand_, jota

-hän näin oli lähtenyt suin päin hakemaan ja jonka hän pelkäsi todella

-vielä löytävänsä. Ei, parempi oli sittenkin maantie, sillehän voi vain

-yksinkertaisesti lähteä kävelemään ja kulkea sitä mitään ajattelematta,

-niin kauan kuin suinkin oli mahdollista olla mitään ajattelematta.

-Maantie — sehän oli jotakin loppumattoman pitkää, jonka päätä ei

-näkynyt, — aivan kuin ihmiselämä, aivan kuin ihmisen harhakuvitelma.

-Maantiessä on aatetta, mutta mitä järkeä on kyytihevosissa?

-Kyytihevosiin aate päättyy... Vive la grande route [Eläköön maantie],

-ja sitten tapahtukoon Jumalan tahto.

-

-Kohdattuaan äkkiä ja odottamatta Lizan, tämän kohtauksen olen jo

-kuvannut, hän oli vaipunut mietteisiinsä ja painunut yhä kauemmaksi

-tietä pitkin. Maantie kulki puolen virstan päässä Skvorešnikista, ja

-kuinka omituista, hän ei aluksi edes huomannut, miten hän oikein oli

-sinne joutunut. Tänä hetkenä hänestä oli aivan sietämätöntä harkita

-mitään perusteellisesti tai vaikkapa vain tuntea jotakin selvästi.

-Tihkusade milloin lakkasi, milloin taas alkoi vihmoa. Mutta hän ei

-huomannut sadettakaan. Hän ei huomannut sitäkään, että oli heittänyt

-matkalaukun olallensa ja että hänen oli siten helpompi kävellä.

-Varmaankin hän oli kulkenut noin virstan verran, ehkäpä puolitoistakin,

-kun hän äkkiä pysähtyi ja katsahti ympärilleen. Vanha, mustanpuhuva

-ja pyöränjälkien uurtama tie hänen edessään jatkui loppumattomana

-nauhana, jonka kummallekin puolelle oli istutettu raitoja. Oikealla

-oli aivan autiota, vilja oli korjattu jo kauan sitten; vasemmalla oli

-pensaita ja niiden takana kauempana nuorta metsää ja vielä kauempana

-tuskin häämöttävä, vinosti kulkeva rautatielinja ja siellä kaukaisen

-junan sauhu, mutta ääniä ei kuulunut. Stepan Trofimovitšia alkoi

-aristaa, mutta sitä kesti vain hetken. Aiheettomasti hän huoahti,

-asetti laukkunsa raidan alle ja istahti levähtämään. Painuessaan

-istuma-asentoon hän tunsi värisevänsä ja kietoutui vaippaan.

-Huomattuaan samalla, että satoi, hän levitti yllensä sateensuojan. Hän

-lienee istunut näin kauan, silloin tällöin maiskahdutellen huuliansa

-ja puristaen lujasti kädessään sateensuojankahvaa. Mitä erilaisimpia

-kuvia kiiti yhtenä jonona hänen ohitsensa, aivan kuin sattuu kuumeessa,

-toisen vaihtuessa nopeasti toiseksi. »_Lise, Lise_», hän ajatteli,

-»ja hänen kanssansa _ce Maurice_... Omituisia ihmisiä... Mutta mikä

-omituinen tulipalo lienee siellä ollut, ja mitä ne siellä oikeastaan

-höpisivät ja kuka oli murhattu? Minusta tuntuu, että _Stasie_ ei ole

-vielä nytkään ennättänyt saada tarkkoja tietoja ja odottelee kai

-parhaillaan minua juomaan kahvia... Korttipelissäkö? Olenko minä

-menettänyt korttipelissä ihmisiä? Hm! Tosinhan meillä Venäjällä

-niinsanotun maaorjuuden aikana... voi, hyvä Jumala, entä Fedjka?»

-

-Säikähdyksissään hän havahtui kokonaan ja katsahti ympärilleen: »Niin,

-mutta jospa täällä jossakin pensaan takana istuukin tuo Fedjka. Onhan

-kerrottu, että hänellä jossakin täällä maantiellä on kokonainen

-ryövärijoukko? Oh, hyvä Jumala, silloin minä... Silloin minä sanon

-hänelle koko totuuden, että olen syypää... ja _että minä kymmenen

-vuotta_ olen kärsinyt tuskaa hänen puolestansa, paljon enemmän kuin hän

-itse sotamiehenä ollessansa siellä, ja... ja annan hänelle kukkaroni.

-Hm! J'ai en tout quarante roubles; il prendra les roubles; et il me

-tuera tout de même.» [Minulla on kaikkiaan neljäkymmentä ruplaa, jotka

-hän ottaa ja tappaa minut kuitenkin.]

-

-Peloissaan hän jostakin käsittämättömästä syystä veti sateensuojansa

-kokoon ja asetti sen vierelleen. Etäämpänä kaupungista johtavalla

-tiellä näkyivät ajavan jotkin rattaat. Levottomana hän alkoi

-tarkastella niitä.

-

-»_Grâce à Dieu_, siellähän on rattaat, ja hevonenhan kulkee kävellen;

-se lienee vaarallista. Nämä täkäläiset kiusaantuneet hevosparat...

-Olen aina sanonut, että rotu... Mutta Pjotr Iljitšhän taisikin

-puhua klubissa rodusta, ja minä tein hänestä pietin, _et puis_,

-mutta mitä siellä on sen takana, ja... rattailla istunee eukko.

-Talonpoika eukkoineen — cela commence à être rassurant [tämä alkaa

-olla rauhoittavaa...]. Eukko istuu takana ja talonpoika edessä, —

-_c'est très rassurant_. Ja rattaiden taakse on sarvista sidottu lehmä,

-c'est rassurant au plus haut degre.» [tämä on mitä suurimmassa määrin

-rauhoittavaa]

-

-Rattaat, jokseenkin lujatekoiset ja vankat, tavalliset talonpojan

-rattaat, saavuttivat hänet. Maalaiseukko istui tiukkaan sullotulla

-heinäsäkillä ja talonpoika taas rattaiden laidalla, jalat roikkuen

-Stepan Trofimovitšin puolisesta reunasta ulkona. Takana tulla

-löntysteli tosiaankin punertava, sarvista sidottu lehmä. Talonpoika

-ja eukko katselivat Stepan Trofimovitšia silmät muljollaan, ja Stepan

-Trofimovitš katseli myös samoin heitä. Mutta tuskin he olivat joutuneet

-hänestä kahdenkaankymmenen askelen päähän, kun hän jo nousi kiireesti

-ja lähti tavoittamaan heitä. Rattaiden naapuruudessa hänestä tuntui

-tietenkin turvallisemmalta, mutta saavutettuaan ne hän taas unohti

-kaiken ja vaipui jo taas kaluamaan ajatustensa ja kuvitelmiensa tynkiä.

-Hän asteli aavistamatta vähääkään, että talonpojan ja hänen eukkonsa

-mielestä hän tänä hetkenä oli mitä salaperäisin ja huvittavin kapine,

-minkä suinkin saattoi kohdata maantiellä.

-

-— Te... tahdoin vain... mikäpä lienette oikein miehiänne, jos lienee

-lupa kysyä? — eukko ei malttanut lopulta olla kysymättä, kun Stepan

-Trofimovitš äkkiä hajamielisyydessään katsahti häneen. Eukko oli noin

-kahdenkymmenenseitsemän vanha, tukeva, mustakulmainen ja punaposkinen,

-hänen punaiset huulensa hymyilivät lempeästi, ja niiden välistä

-välähtelivät valkeat, tasaiset hampaat.

-

-— Te... puhutteletteko minua? — kysäisi Stepan Trofimovitš surumielisen

-ihmettelevästi.

-

-— Varmaankin kauppiaita, — virkkoi talonpoika itsetietoisesti.

-Hän oli roteva, noin nelikymmenvuotias mies, hänellä oli leveät,

-viisaannäköiset kasvot ja tuuhea, punertava parta.

-

-— En, en ole oikeastaan kauppias, minä... minä... moi c'est autre chose

-[Olen jotakin aivan toista], — Stepan Trofimovitš yritti jotenkin

-päästä pälkähästä ja kaiken varalta jäi jo hieman jälkeen rattaista,

-niin että hän asteli nyt lehmän vierellä.

-

-— Herrasväkeäpä sentään lienette, — päätteli talonpoika kuultuaan

-sanat, jotka eivät olleet venäjää, ja nykäisi hevoskaakkiansa.

-

-— Siltäpä meistä tässä näyttääkin, kuin olisitte lähtenyt noin vain

-lystiksenne kävelylle? — yritti eukko taas udella.

-

-— Mitä... mitä, kysyttekö minulta?

-

-— Ulkomaalaisiakin sattuu tänne joskus höyryssä poikkeamaan, näyttää,

-kuin ette olisi näiltä seuduilta, saappaatkin teillä on tuollaiset...

-

-— Sotilassaappaat, — talonpoika teki huomautuksensa itsetyytyväisen

-painokkaasti.

-

-— Enhän minä... en tarkoittanut, että olisin ... sotilaskaan... minä...

-

-»Kuinka utelias eukko», Stepan Trofimovitš suututteli itsekseen. »Ja

-miten he minua tarkastelevat... _mais enfin_. Sanalla sanoen, on

-omituista, aivan kuin olisin johonkin syyllinen, mutta enhän minä ole

-mitenkään syyllinen.»

-

-Eukko alkoi kuiskailla jotakin talonpojalle.

-

-— Jollette panisi pahaksi, niin ottaisimme ehkä teidät rattaille, jos

-se vain olisi teille mieleen.

-

-Stepan Trofimovitš tarrautui ehdotukseen.

-

-— Niin, niin, ystäväni, mitä suurimmalla mielihyvällä, sillä olen kovin

-väsynyt, mutta miten minä pääsen sinne kiipeämään?

-

-»Miten tämä on ihmeellistä», hän ajatteli itsekseen, »kuljin niin kauan

-tämän lehmän vieressä, eikä ennemmin juolahtanut mieleeni pyytää päästä

-rattaille... Tässä 'elämän todellisuudessa' piilee jotakin sangen

-karakteristista.»

-

-Talonpoika ei kuitenkaan vielä pysähdyttänyt hevostansa.

-

-— Mutta minne päin matka? — hän yhä yritti tiedustella epäluuloisesti.

-

-Stepan Trofimovitš käsitti vihdoinkin.

-

-— Mielinette ehkä Hatoviin?

-

-— Hatoviin? Ei, en oikeastaan Hatoviin... Enkä tunne oikein paikkoja,

-vaikka olenkin tosin kuullut.

-

-— Hatovin kirkonkylä on yhdeksän virstan päässä täältä.

-

-— Kirkonkyläkö? _C'est charmant_, ilmankos minusta tuntui, että olen

-joskus kuullut...

-

-Stepan Trofimovitš kulki yhä, eikä häntä vieläkään oltu autettu

-rattaille. Nerokas arvelu välähti hänen mielessään.

-

-— Te... ehkäpä te luulette, että minä... Minulla on passi, ja minä olen

-professori, se on jos niin tahdotte... opettaja... mutta pääopettaja.

-Olen pääopettaja. Oui, c'est comme ça qu'on peut traduire. [Niin, juuri

-näinhän sen voi käsittää.] Ostan teille palkaksi siitä puoli tuoppia

-viinaa.

-

-— Puolisen ruplaa, hyvä herra, matka on vaivalloinen.

-

-— Sillä muuten käy mielemme kovin pahaksi, — eukonkin oli sanottava

-jotakin.

-

-— Puoli ruplaa? No, hyvä on, puoliruplaa. C'est encore mieux, j'ai

-en tout quarante roubles, mais... [Vieläkin parempi, minullahan on

-kaikkiaan neljäkymmentä ruplaa.]

-

-Talonpoika pysähdytti ajoneuvot, ja Stepan Trofimovitš raahattiin

-yhteisvoimin rattaille sekä istutettiin eukon viereen säkille.

-Ajatusten pyörre ei vain hellittänyt. Toisinaan hän tunsi olevansa

-kauhean hajamielinen ja ajattelevansa jotakin aivan muuta, kuin mitä

-olisi ollut ajateltava, ja ihmetteli sitä itsekin. Hetkittäin hänelle

-kävi sangen raskaaksi tuntea tätä järjen sairaalloista heikkoutta, ja

-se tuntui myös masentavalta.

-

-— Tuo... mutta mitenkäs tuo lehmä tuolla takana? — hän kysäisi äkkiä

-eukolta.

-

-— Vo-oi, voi teitä, herra, niinkuin ette nyt muka olisi ennen sellaista

-nähnyt, eukko naurahti.

-

-— Ostettiin kaupungista, — talonpoika selitteli, — oma karja näet jo

-keväällä kuoli ruttoon. Meillä on kuollut niitä joukoittain, kaikki, ei

-puoltakaan ole jäänyt. Minkäpä sille.

-

-Ja hän nykäisi taas hevostansa, jonka jalka oli uponnut raiteeseen.

-

-— Niin, sellaista sattuu meillä Venäjällä... ja yleensäkin me

-venäläiset olemme... No niin, sattuuhan sitä, — Stepan Trofimovitš ei

-sanonut sanottavaansa loppuun.

-

-— Koskapa lienette opettaja, niin mitäpä te sitten Hatovissa? Vai

-ehkäpä vieläkin kauemmaksi?

-

-— Minä... enhän minä oikeastaan kauemmaksikaan... _C'est à dire_, aion

-erään kauppiaan luo.

-

-— Spasoviin varmaankin?

-

-— Niin, niin, aivan niin, Spasoviin. Mutta sehän on oikeastaan

-yhdentekevää.

-

-— Mutta jos te kerran aiotte Spasoviin ja vielä lisäksi jalan, niin

-tuskinpa noissa saappahaisissanne pääsette sinne edes viikossa, — eukko

-naurahti taas.

-

-— Niin, niin, ja sehän on yhdentekevää, _mes amis_, yhdentekevää, —

-Stepan Trofimovitš yritti kärsimättömästi katkaista keskustelun.

-

-»Kauhean uteliasta väkeä. Eukko puhuu muuten paremmin, ja huomaan,

-että helmikuun yhdeksännestätoista lähtien heidän kielensä on suuresti

-muuttunut ja... mitä se oikeastaan heitä liikuttaa, menenkö Spasoviin

-vai enkö mene Spasoviin? Minähän maksan heille, miksi he tuolla tavalla

-tunkeilevat?»

-

-— Jos kerran Spasoviin, niin sinne pitää mennä laivassa, — talonpoika

-ei hellittänyt.

-

-— Niin on kuin onkin, — sanoi eukko sanansa innokkaasti, — sillä jos

-kiertää hevosilla rantaa pitkin, niin — ainakin kolmekymmentä virstaa

-tekee se mutka.

-

-— Neljäkymmentäkin tulee.

-

-Ja huomenelta, kello kahdelta parahiksi joutuisitte Ustjevista laivaan,

-— tiukkasi eukko yhä.

-

-Mutta Stepan Trofimovitš oli lujasti vaiti. Vaikenivat vihdoin

-kyselijätkin. Talonpoika nyki hevoskaakkiansa. Eukko teki harvakseen

-ja lyhyesti muistutuksiansa. Stepan Trofimovitš torkahti. Hän oli

-hyvin ihmeissään, kun eukko vihdoin nauraen mukiloi hänet hereille,

-ja hän näki olevansa jokseenkin isossa kylässä, kolmi-ikkunaisen

-talonpoikaistuvan edustalla.

-

-— Torkahditte kai, herra?

-

-— Mitä tämä on? Missä minä olen? Ah, niin! No niin... yhdentekevää, —

-Stepan Trofimovitš huoahti ja laskeutui rattailta.

-

-Surullisena hän silmäili ympärilleen. Omituiselta ja kauhean vieraalta

-hänestä näytti tämä talonpoikaisnäky.

-

-— Mutta entä puoliruplanne, minähän aivan unohdin! — hän kääntyi

-talonpojan puoleen jonkinlaisin liiallisen kiireisin elein. Häntä

-nähtävästi peloitti nyt jo erota heistä.

-

-— Huoneessakin ennätämme tehdä tiliä, olkaapa hyvä, — talonpoika kutsui

-käymään sisään.

-

-— Tämä on hyvä paikka, — yritteli eukko rohkaista.

-

-Stepan Trofimovitš nousi horjuvalle kuistikolle.

-

-»Mutta miten tämä on mahdollista», hän kuiskasi arkana ja syvästi

-hämmentyneenä, mutta meni kuitenkin tupaan. »_Elle l'a voulu_» [Hän

-tahtoi niin], miekan teränä tämä tunki hänen sydämeensä, ja taas hän

-unohti ympäristönsä eikä muistanut edes tulleensa tupaan.

-

-Tämä oli valoisa, jokseenkin puhdas kolmi-ikkunainen

-talonpoikaisasunto, jossa oli kaksi huonetta. Ei se ollut oikeastaan

-majatalokaan, vaan muuten vain majapaikka, jonne totutun tavan mukaan

-pysähtyivät tutut matkailijat. Stepan Trofimovitš meni kursailematta

-etunurkkaan, unohti tervehtiä, istahti ja vaipui mietteisiinsä.

-Vähitellen, kolmituntisen matkalla kerääntyneen kosteuden tilalle

-hänen ruumiissaan alkoi levitä perin miellyttävä lämmön tunne.

-Vieläpä vilunväreetkin, jotka puuskittain karkasivat pitkin hänen

-selkäänsä, kuten on laita erikoisen hermostuneilla vilutautisilla

-ihmisillä, tuntuivat hänestä omituisen miellyttäviltä, ne kun saivat

-hänet nopeasti vuoroitellen kylmäksi ja taas lämpimäksi. Hän kohotti

-päätänsä, ja kuumien ohukkaiden hemaiseva tuoksu, ohukkaiden, joita

-emäntä yritteli paistella lieden luona, alkoi kutkuttaa hänen

-hajuaistiansa. Hymyillen lapsen hymyä hän kohosi emännän puoleen ja

-alkoi äkkiä leperrellä:

-

-— Mitähän siellä lienee? Ohukaisiako? _Mais... c'est charmant_.

-

-— Etteköhän suvaitsisi maistaa, herrakulta, — ehätti emäntä heti kohta

-kohteliaasti tarjoamaan.

-

-— Haluan, aivan niin, haluan, ja... pyytäisin vielä saada teetäkin. —

-Stepan Trofimovitš heräsi eloon.

-

-— Tuodaanko teekeitin? Mielellämme, hyvä herra.

-

-Isolle, sinikuvioiselle lautaselle ilmestyi ohukaisia, — aivan

-tavallisia, talonpoikaisia, ohuita, harmahtavia, jotka olivat

-kuuman voisulan peitossa, maailman herkullisimpia ohukaisia. Stepan

-Trofimovitš alkoi maistella niitä nauttivin ilmein.

-

-— Kuinka rasvaisia ja kuinka maukkaita! Jospa vielä lisäksi olisi un

-doigt d'eau de vie [tilkkanen viinaa].

-

-— Ettehän vain sanonut haluavanne viinakultaa, herra?

-

-— Aivan niin, aivan niin, hieman vain, un tout petit rien [pieni

-hiukkanen vain].

-

-— Viiteen kopeekkaan siis?

-

-— Viiteen, — viiteen — viiteen — viiteen — _un tout petit rien_, —

-Stepan Trofimovitš toisteli vain autuaasti hymähdellen.

-

-Pyytäkääpä rahvaan ihmistä tekemään teille jokin palvelus, ja jos hän

-voi ja tahtoo sen tehdä teille, niin hän saattaa auttaa teitä hyvin

-avuliaasti ja mielellään; mutta pyytäkääpä häntä käymään hakemassa

-viinakultaa, — silloin tavallinen rauhallinen hyväntahtoisuus muuttuu

-äkkiä jonkinlaiseksi hätäileväksi, ilakoivaksi palvelusinnoksi, ja hän

-alkaa huolehtia teistä kuin omaisestaan ikään. Viinanhakija, vaikka

-te aikoisitte juoda viinanne yksin ja vaikka hän sen ennakolta hyvin

-tietäisi, — tuntee kuitenkin siitä huolimatta osittain samaa nautinnon

-tyydytystä kuin tekin... Tuskin oli kulunut kolmea, neljää minuuttia

-(kapakka oli vain kahden askelen päässä), kun Stepan Trofimovitšin

-eteen pöydälle oli jo ilmestynyt pieni pullonen ja iso, vihertävä

-ryyppylasi.

-

-— Ja tämän kaiken saan minä yksin? — hän oli hyvin ihmeissään. —

-Minulla on aina ollut kotona viinaa, mutta en ole koskaan tietänyt,

-että viidellä kopeekalla saa näin paljon.

-

-Hän kaatoi lasin täyteen, nousi ja hieman juhlallisesti alkoi liikkua

-huoneen halki toiseen nurkkaan, sinne, mihin oli asettunut säkillensä

-mustakulmainen eukkonen, hänen matkatoverinsa, joka oli kyllästyttänyt

-häntä kyselyillään. Eukko joutui hämilleen ja yritti kiellellä, mutta

-täytettyään sen, mitä sopivaisuus vaati, hän lopulta nousi pystyyn,

-kulahdutti kohteliaasti kolmin siemauksin, kuten naisten on tapana

-juoda, viinan kurkkuunsa ja ilmaisten kasvojensa ilmeillä hirveätä

-kärsimystä ojensi lasin takaisin Stepan Trofimovitšille ja kumarsi.

-Vakavan juhlallisesti tämä vastasi kumarrukseen ja palasi ylpeänä

-pöydän luo.

-

-Kaikki tämä oli tapahtunut jonkin aivan erikoisen innostuksen vallassa.

-Hetki sitten hän ei vielä itsekään tietänyt, että lähtisi tarjoamaan

-eukolle.

-

-»Aivan oikein, aivan oikein, osaan käyttäytyä kansan parissa ja olenhan

-aina sanonut sen heille», hän ajatteli näin itseensä tyytyväisenä

-kaataen jäljellä olevan viinan lasiinsa. Vaikka lasi ei tullut enää

-puolilleenkaan, viina sittenkin lämmitti ja elähdytti häntä, menipä

-hieman hänen päähänsäkin.

-

-»Je suis malade tout à fait, mais ce n'est pas trop mauvais d'être

-malade.» [Olen aivan sairas, mutta eihän sairaanaolo ole kaikkein

-pahinta.]

-

-— Eikö saisi olla? — hiljainen naisääni kajahti aivan hänen vierellänsä.

-

-Hän kohotti silmänsä, ja hämmästyksekseen hän näki edessään

-naishenkilön — une dame et elle en avait l'air, [sivistyneen naisen,

-joka myös näytti sellaiselta] — iältään tämä oli jo yli kolmenkymmenen,

-hän oli kaupunkilaispukimissa, hänellä oli yllään tummahko puku ja

-harteilla iso, harmaa liina. Hänen kasvojensa ilmeessä oli jotakin

-hyvin miellyttävää, jotakin hyvin ystävällistä, mikä heti ensi

-näkemältä miellytti Stepan Trofimovitšia. Hän oli äsken juuri palannut

-tupaan, ja lavitsalle, aivan lähelle sitä kohtaa, jonka Stepan

-Trofimovitš oli ottanut haltuunsa, hän oli jättänyt tavaransa. Siinä

-oli muun muassa salkku, jota Stepan Trofimovitš muisti tullessaan

-uteliaasti tarkastelleensa, sekä iso, ristiraitainen säkki. Tästä

-samaisesta säkistä hän oli äsken vetänytkin esiin kaksi kauniisti

-sidottua kirjasta, joiden kansiin oli upotettu ristinkuva, ja ojensi ne

-nyt Stepan Trofimovitšille.

-

-— Eh... mais je crois que c'est l'Evangile [Ahaa... taitaapa olla

-Raamattu]; mielihyvin... Ahaa, nyt minä ymmärrän... Vous êtes ce qu'on

-appelle [Te olette niinsanottu] kirjainkaupustelijatar. Minä lueskelen

-aina... Puoliruplaako?

-

-— Kolmekymmentäviisi kopeekkaa kappaleelta, — vastasi

-kirjainkaupustelijatar.

-

-— Mielihyvin. Je n'ai rien contre l'Evangile, et... [Minulla ei ole

-mitään raamattua vastaan, ja...] Jo kauan sitten olen aikonut ruveta

-uudelleen...

-

-Samassa hän muisti, ettei ollut lukenut raamattua ainakaan

-kolmeenkymmeneen vuoteen, ja — sen, mitä siitä muistikin, senkin

-hän muisti vain seitsemän vuotta sitten lukemansa Renan'n Vie de

-Jesus-nimisen teoksen mukaan. Koska hänellä ei ollut pientä rahaa, niin

-hän veti esille kaikki neljä kymmenenruplan seteliänsä, — siinä oli

-koko hänen omaisuutensa. Emäntä otti ne vaihtaakseen, ja tällöin hän

-vasta huomasi katsahdettuaan ympärilleen, että tupaan oli kerääntynyt

-jokseenkin paljon väkeä ja että kaikki tarkastelivat häntä, taisivatpa

-puhuakin hänestä. Siinä puheltiin yhtä jos toistakin, myös kaupungin

-tulipalosta, ja eniten puhui lehmän ja rattaiden omistaja, sillä

-olihan hän juuri äsken palannut sieltä. Mainittiin murhapoltosta ja

-špigulinilaisista.

-

-»Mutta eipäs hän puhunut minun kanssani mitään tulipalosta tuodessaan

-minua tänne, vaikka muuten puhui jos jotakin», muisteli Stepan

-Trofimovitš.

-

-— Isäkulta, Stepan Trofimovitš, tekö täällä hyvä herra, näenkö oikein?

-Kukapa tällaista olisi saattanut aavistaakaan... Vai ettekö muista? —

-Muudan keski-ikäinen mieshenkilö, joka ulkonäöltään muistutti vanhaa

-herraspalvelijaa, jonka parta oli ajeltu, jonka yllä oli viitta, minkä

-kaulus ulottui kauas harteille, huudahti näin. Stepan Trofimovitš

-säikähti kuullessaan nimeänsä mainittavan.

-

-— Suokaa anteeksi, — hän murahti, — en muista teitä oikein...

-

-— Olette unohtanut! Minähän olen Anisim, Anisim Ivanov. Olin herra

-Gaganov-vainajan palveluksessa, ja teidät, hyvä herra, olen kerran jos

-toisenkin nähnyt Varvara Petrovnan parissa Avdotja Sergejevna-vainajan

-luona. Monta kertaa sain käskyn tuoda häneltä teille kirjoja, toinpa

-pari kertaa häneltä teille pietarilaisia konvehtejakin.

-

-— Ah, niin, muistan sinut, Anisim, — Stepan Trofimovitš hymähti. —

-Asutko täällä?

-

-— En täällä, vaan lähellä Spasovia, V:n luostarin kyläkunnassa, Marfa

-Sergejevnan, Avdotja Sergejevnan sisarkullan luona. Ehkäpä suvainnette

-muistaa, särki jalkansa, hypähti ajoneuvoista, kun oltiin menossa

-tanssiaisiin. Nyt asustaa lähellä luostaria, ja minä olen hänen

-palveluksessansa. Mutta nyt, kuten näette, lähdin tänne kuvernementtiin

-omaisiani tervehtimään.

-

-— Niin, aivan niin, aivan niin.

-

-— Teidät nähdessäni ilostuin, armollinen olitte kovin, — Anisim hymyili

-riemullisena. — Mutta minnekä te, hyvä herra, oikein aiotte, lienettepä

-aivan ypö yksin... Tuskinpa lienette koskaan yksin matkustellut?

-

-Stepan Trofimovitš katsahti häneen pelokkaana.

-

-— Etteköhän vain aio meille Spasoviin? Kylläpä ne siellä ilostuvat.

-Ennen muinoin pitivät teitä niin kovin suuressa arvossa. Nytkin yhä

-vielä lakkaamatta muistelevat...

-

-— Niin, Spasoviin juuri. Il me semble que tout le monde va à Spassof...

-[Minusta näyttää, että kaikki ovat menossa Spasoviin...]

-

-— Pitipä sattua, pitipä sattua. Sitäpä ne talonpojat täällä

-ihmettelemään, tapasivat teidät muka, herra, maantiellä, jalan

-kävelemästä. Typerätä on tämä kansa.

-

-— Minä... minä nimittäin... minä... tiedätkö, Anisim, löin vetoa...

-kuten on tapana englantilaisilla, että pääsen sinne jalkaisin, ja

-minä...

-

-Hiki pisaroi hänen otsallaan ja ohimoillaan.

-

-— Pitipä sattuakin, pitipä kuin pitikin... — Anisim tarkkasi puhetta

-säälimättömän uteliaana. Mutta Stepan Trofimovitšin oli vaikeata kestää

-enempää. Hän oli niin häpeissään, että aikoi jo nousta ja lähteä

-tuvasta. Mutta samassa tuotiin teekeitin, ja samana hetkenä palasi myös

-jonnekin äsken poistunut kirjainkaupustelijatar. Hukkuvan ilmein Stepan

-Trofimovitš kääntyi tämän puoleen tarjoillen hänelle teetä. Anisim

-hellitti vihdoinkin ja siirtyi syrjään.

-

-Talonpoikien kesken oli todellakin oltu hämmästyneitä: »Mikä on

-miehiään? Kävelee jalkaisin maantiellä, sanoo olevansa opettaja,

-puku on ulkomaalaisen, ja järkensä puolesta taas on kuin lapsi

-ikään. Vastailee umpimähkään, aivan kuin olisi jostakin karannut,

-ja sillä on rahojakin.» Heräsi sellainenkin ajatus, että olisi kai

-ilmoitettava viranomaisille, — »koskapa kaiken lisäksi kaupungissa

-ei ole aivan rauhallista». Mutta tuossa tuokiossa Anisim oli saanut

-mielet rauhoittumaan. Tultuaan kuistikolle hän julisti kaikille,

-kuka vain tahtoi häntä kuulla, että Stepan Trofimovitš ei ollut

-ainoastaan opettaja, vaan että hän oli »suuri oppinut ja suurien

-tieteiden parissa toiminut ja on itse ollut täkäläinen tilanomistaja

-ja on nyt jo kaksikymmentäkaksi vuotta asunut kenraalitar Stavroginan

-luona päämiehen asemassa tämän kodissa ja että koko kaupunki häntä

-kunnioittaa erinomaisesti. Aatelisklubissa saattoi yhtenä iltana panna

-korttipelissä menemään tuhat ruplaa ja arvoltaan on neuvos, siis

-yhtä kuin sotaeverstiluutnantti, on siis arvoltaan vain yhtä astetta

-alempana kuin eversti. Ja jos taas hänellä on rahoja, niin niitä hän

-nyt saa kenraalitar Stavroginalta aivan määrättä. J.n.e., j.n.e.»

-

-— Mais c'est une dame et très comme il faut [Mutta hänhän on hieno

-nainen ja aivan moitteeton], — Stepan Trofimovitš lepäili nyt Anisimin

-hyökkäyksen jälkeen ja mieluisan uteliaana tarkasteli naapuriansa,

-kirjainkaupustelijatarta, joka muuten joi teetä teevadilta »palan

-päälle». — »Ce petit morceau de sucre ce n'est rien. [Tuo pieni

-sokeripala ei tee mitään.] Hänessä on jotakin niin perin jaloa, —

-riippumattomuutta, mutta samalla kuitenkin — tyyneyttä. Le comme il

-faut tout pur [Säädyllisyyttä aivan puhtainta lajia], mutta tietenkin

-hieman toisessa muodossa.»

-

-Ei kulunut aikaakaan, kun hän jo tiesi, että naishenkilö oli Sofja

-Matvejevna Ulitina ja että hän asusti oikeastaan K:ssa, jossa hänellä

-oli leskisisar, pikkuporvareita. Itse hän oli myös leski. Ja hänen

-miehensä, ansioista aliluutnantiksi kohotettu entinen vääpeli, oli

-kaatunut Sevastopolissa.

-

-— Mutta tehän olette vielä niin nuori, vous n'avez pas trente ans.

-[Ettehän ole täyttänyt kolmeakymmentä vuotta.]

-

-— Kolmekymmentäneljä jo, — Sofja Matvejevna hymyili.

-

-— Kuinka, ymmärrättekö ranskaakin?

-

-— Hieman vain. Olen sen jälkeen ollut neljä vuotta eräässä hienossa

-perheessä ja siellä opin sitä vähän lapsilta.

-

-Hän kertoi, miten hän miehensä kuoleman jälkeen, jäätyään vain

-kahdeksantoista vanhaksi, oli ollut jonkin aikaa Sevastopolissa

-»sisarena», ja sen jälkeen hän on nyt ehtinyt olla jo useammassa

-paikassa ja kulkee parhaillaan myyskentelemässä raamatuita.

-

-_Mais mon Dieu_, teilleköhän mahtoi sattua kaupungissamme eräs

-omituinen, perin omituinen juttu.

-

-Nainen punastui. Hän oli tuo sama henkilö.

-

-— Ces vauriens, ces malheureux!... [Nuo heittiöt, kurjat...] — hän

-aloitti vihasta vapisevin äänin. Hänen sydämensä kutistui kokoon

-kipeästä ja inhoittavasta muistosta. Hetkeksi hän taas näytti vaipuvan

-ajatuksiinsa.

-

-»Mutta hänhän on taas poistunut», hän säikähti huomattuaan, että

-nainen oli poistunut hänen viereltänsä. »Hän näkyy poistuvan usein ja

-puuhailee kovin. Huomaan, että hän on hieman levoton... Bah, je deviens

-égoïste!» [Olenpa jo tulemassa itsekkääksi.]

-

-Hän kohotti katseensa ja näki taas Anisimin, mutta tällä kertaa jo

-mitä uhkaavimmassa ympäristössä. Koko tupa oli täynnä talonpoikia,

-heidät oli nähtävästi haalinut tänne mukanansa Anisim. Siinä oli

-talon isäntäkin, lehmänomistaja ja joitakuita muita talonpoikia

-pari kappaletta (ne olivat ajureita), vielä joku lyhytkasvoinen

-puolihumalainen mies, jolla oli talonpojan puku yllä, mutta jonka parta

-oli ajeltu, joka näytti rappiolle joutuneelta pikkuporvarilta ja joka

-puhui kaikkein eniten. Ja kaikkien puheet tarkoittivat häntä, Stepan

-Trofimovitšia. Lehmänomistaja koetti pitää oman päänsä vakuutellen,

-että rantaa pitkin tulisi neljänkymmenen virstan mutka ja että oli

-aivan välttämätöntä lähteä laivassa. Puolihumalainen pikkuporvari ja

-isäntä taas vastustivat häntä innokkaasti.

-

-— Kyllähän on totta, veli hyvä, heidän jalosyntyisyydelleenpä tietenkin

-olisi laivassa järven poikki lyhyempi matka, niin se on kuin onkin,

-mutta laivahan ei ehkä täällä käykään.

-

-— Käy, käy, viikon verran ainakin se käy vielä, — Anisim yritti muita

-innokkaampana.

-

-— Niinhän se on kuin onkin! Mutta epäsäännöllisestihän tuo käy, aika on

-myöhäinen, sattuupa, että Ustjevissa saa odotella kolmin päivin.

-

--— Huomenna se tulee, huomenna kello kahdelta akuraatisti saavutte

-Spasoviin, herra, iltaan mennessä akuraatisti, — Anisim ei näyttänyt

-sopivan enää omaan nahkaansa.

-

-— Mais qu'est ce qu'il a cet homme [Mitähän tuo mies hautonee...], —

-Stepan Trofimovitš värisi odotellen pelokkaana kohtalonsa ratkaisua.

-

-Astuivat vihdoin esille myös ajurit ja alkoivat tarjoutua. Ustjeviin

-vaativat kolme ruplaa. Muut vakuuttelivat, ettei tätä sopinut panna

-pahaksi, että sellainen oli hinta ja että täältä Ustjeviin on koko kesä

-tästä hinnasta kyyditty.

-

-— Mutta... täällä on myös hyvä olla... enkä minä tahdokaan, — Stepan

-Trofimovitš yritti jo virkkaa varovaisesti.

-

-— Hyvä on, herra, siinä olette oikeassa, ja Spasovissa meillä on kuinka

-hyvä tahansa, ja Fjodor Matvejevitš teistä vasta oikein ilostuu.

-

-— _Mon Dieu, mes amis_, kaikki tämä on minulle niin odottamatonta.

-

-Lopultakin Sofja Matvejevna palasi. Mutta hän vaipui rahille niin kovin

-masentuneena ja surullisena.

-

-— Ei ole minun sallittu päästä Spasoviin! — hän virkahti emännälle.

-

-— Kuinka, aiotteko tekin Spasoviin, — Stepan Trofimovitš havahtui.

-

-Hän sai kuulla, että muudan tilanomistajatar, Nadežda Jegorovna

-Svetlitsyna oli eilen käskenyt kirjainkaupustelijan odotella häntä

-Hatovissa ja oli luvannut kyyditä hänet Spasoviin, mutta eipä ollut

-tullutkaan.

-

-— Mitä minä nyt teen? — toisteli Sofja Matvejevna.

-

-— Mais, ma chère et nouvelle amie [Kallis, uusi ystäväni], voinhan minä

-kyyditä teidät sinne kylään yhtä hyvin kuin tuo tilanomistajatarkin,

-mikä sen nimi taas olikaan, jonne minäkin olen ottanut kyydin, ja

-huomenna, — no niin, ja huomenna sitten yhdessä Spasoviin?

-

-— Oletteko tekin sitten menossa Spasoviin?

-

-— Mais que faire, et je suis enchanté! [Minnepähän minä muuallekaan, ja

-olen sitäpaitsi sangen hyvilläni!] Olen äärettömän iloinen saadessani

-kyyditä teitä. Kas nuohan ne niin kovin tahtovat; ja minä olen jo

-sopinut... Kuka teistä lupasikaan lähteä minua kyytiin, — Stepan

-Trofimovitšin mieli alkoi tehdä yhtäkkiä Spasoviin.

-

-Neljännestunnin kuluttua he jo istuutuivat katettuihin vankkureihin.

-Stepan Trofimovitš eloisana ja täysin tyytyväisenä, ja

-kirjankaupustelijatar pusseineen kiitollinen hymy huulillaan hänen

-vieressään. Anisim autteli heitä matkalle.

-

-— Onnea matkalle, herra, — hän puuhaili vankkurien äärellä, minkä

-kerkesi; — kylläpä ilostuvatkin teistä!

-

-— Hyvästi, hyvästi, ystäväni, hyvästi!

-

-— Fjodor Matvejevitšin tapaatte, herra´...

-

-— Niin, ystäväni, niin... Fjodor Petrovitšin... mutta hyvästi sentään...

-

-

-

-II.

-

-

-— Nähkääs, ystäväni, sallinette minun nimittää teitä ystäväkseni,

-_n'est-ce pas_? — Stepan Trofimovitš alkoi hätäillä, heti kun vankkurit

-vain lähtivät liikkeelle. — Minä, nähkääs... J'aime le peuple, c'est

-indispensable, mais il me semble que je ne l'avais jamais vu de près.

-Stazie... cela va sans dire gu'elle est aussi du peuple... mais le

-vrai peuple [Rakastan kansaa, sehän on välttämätöntä, mutta minusta

-näyttää, etten koskaan ole nähnyt sitä läheltä. Stazien kyllä, ja onhan

-selvää, että hänkin kuuluu rahvaaseen, mutta tarkoitan aito rahvasta

-sellaisenaan...], se on, tuota oikeata, jonka tapaa valtamaantiellä,

-minusta tuntuu, että hän ei pyrikään muuhun kuin saamaan tietää, minne

-minä matkustan... Mutta, unohtakaamme loukkaukset. Taidan puhua hieman

-sekavasti, mutta se johtuu kai hätäilemisestäni.

-

-— Ette liene oikein terve, — virkkoi tarkkanäköisesti, mutta kuitenkin

-kohteliaasti häntä tarkastellen Sofja Matvejevna.

-

-‒ Olen, olen — täytyy vain kääriytyä lämpimämmin, ja tuulikin on niin

-kovin raikas, ehkäpä liiankin raikas, mutta unohtakaamme se. Minä,

-enhän minä oikeastaan tahtonut sanoa sitä, Chère et incomparable amie

-[Kallis, verraton ystäväni], minusta tuntuu, että olen melkeinpä

-onnellinen, ja siihen olette syynä — te. Mutta minulle ei ole edullista

-olla onnellinen, sillä silloin minä heti riennän suomaan anteeksi

-vihollisilleni...

-

-— Mitäpä siitä, sehän on oikein tehty.

-

-— Ei aina, chère innocente. L'Evangile... Voyez vous, désormais nous

-le prècherons ensemble [Viaton ystävä. Evankeliumi... nähkääs vastedes

-julistamme sitä yhdessä.] Kansa on ja mielelläni minä rupean myymään

-teidän kauniita kirjasianne. Niin, tunnen, että se saattaa olla aate

-sekin, quelque chose, de très nouveau dans ce genre [jotakin lajia

-aivan uutta], uskonnollismielistä, _c'est admis_, mutta se ei tunne

-vielä raamattua. Minä selitän sille sitä... Suullisessa esityksessä

-saattaa hyvin korjata kaikki tämän merkillisen kirjan virheet,

-kirjan, jota kuitenkin kunnioitan mitä suurimmasti. Minusta saattaa

-siis olla hyötyä maantielläkin. Olen aina ollut hyödyksi, olen aina

-sanonut sen _heille_ et à cette chère ingrate... [ja tuolle rakkaalle

-kiittämättömälle...] voi, suokaamme, suokaamme ennen kaikkea ja aina

-anteeksi kaikille... Toivokaamme, että myös meille suodaan anteeksi.

-Niin, sillä kaikki me ja jokainen meistä on aina jotakuta kohtaan

-rikkonut. Me olemme kaikki syyllisiä!...

-

-— Kas tuon suvaitsitte sanoa oikein hyvin.

-

-— Niin, niin... tunnen puhuvani hyvin. Minä puhun myös heille hyvin,

-mutta mikä olikaan pääasia, josta tahdoin mainita? Minun ajatukseni

-katkeilevat, enkä muista... Sallittehan, etten enää eroa teistä?

-Tunnen, että teidän katseenne ja... ihmettelen käyttäytymistänne: te

-olette yksinkertaisen hyvä, te puhutte kansanomaisesti, asetatte kupin

-alassuin teevadille... ja tuo inhoittava sokerinpala, mutta sittenkin

-teissä on jotakin ihastuttavaa ja teidän kasvojanne piirteistä

-näen... Oo, älkää punastuko, älkää pelätkö minua... miehenä. Chère et

-incomparable, pour moi une femme c'est tout. Minä en voi elää ilman

-naista, mutta en tahdo muuta kuin olla hänen vain lähettyvillänsä...

-mutta, kuinka kauhean, kauhean sekavasti minä puhun... En mitenkään

-jaksa muistaa, mitä oikeastaan tahdoin sanoa. Voi, autuas se, jolle

-Jumala aina lähettää jonkun naisen ja... luulenpa, että olen suorastaan

-riemastunut. Maantielläkin saattaa siis löytää elämänsä tarkoituksen!

-Kas — kas, sitähän minä tahdoinkin sanoa, kas nythän sen muistankin,

-oli niin vaikeata palata taas siihen ajatukseen. Ja miksi he lähtivät

-viemään meitä eteenpäin? Olihan sielläkin niin hyvä olla, mutta

-täällä, mutta täällä — cela devient trop froid. A propos, j'ai en tout

-quarante roubles et voilà cet argent, ottakaa, ottakaa, en minä osaa,

-minä siedän kaikkea, ja minulta otetaan... Minusta tuntuu, aivan kuin

-minua nukuttaisi ja aivan kuin jotakin pyörisi päässäni. Aivan niin,

-pyörii, pyörii, pyörii. Voi, kuinka te olette hyvä, millä te minua

-peittelettekään?

-

-— Te taidatte olla vakavasti vilustunut, peitän teidät vaipallani,

-mutta rahoista minä...

-

-— Voi, Herran tähden, n'en parlons plus, parce que cela me fait mal,

-voi kuinka hyvä te olette! Hän katkaisi puheensa jokseenkin äkkiä ja

-nukahti sangen pian horkkaiseen uneen. Maantie, jota myöten he ajoivat

-nämä seitsemäntoista virstaa, ei ollut kaikkein sileimpiä, ja ajoneuvo

-töyssähtelivät tuon tuostakin. Stepan Trofimovitš heräsi vähän väliä,

-kohotti päänsä aina nopeasti pieneltä tyynyltä, jonka Sofja Matvejevna

-oli sujahduttanut hänen päänsä alle, ja sieppasi matkatoverinsa käden

-tiedustellen: »Olettehan täällä?» — aivan kuin olisi pelännyt tämän

-poistuvan luotansa. Hän kertoili nähneensä unissaan jonkin ammottavan

-leuan, jossa oli hampaita, ja että se tuntui hänestä inhoitta valta.

-Sofja Matvejevna alkoi olla jo hänen puolestansa hyvin levoton.

-

-Kyytimiehet veivät heidät suoraan neli-ikkunaiseen isoon tupaan,

-jonka pihassakin oli asuttavia ulkorakennuksia. Havahtunut Stepan

-Trofimovitš kiiruhti suoraan toiseen, kaikkein avarimpaan ja

-parhaimpaan talon huoneeseen. Hänen unisiin kasvoihinsa tuli puuhakas

-ilme. Heti kohta hän teki selväksi emännälle, pitkälle, rotevalle,

-noin nelikymmenvuotiaalle eukolle, jolla oli sysimustat hiukset

-ja selvät viikset, että hän vaati haltuunsa koko huoneen ja että

-»huoneen ovi suljettaisiin ja ettei sinne päästettäisi ketään muita,

-parce que nous avons à parler. Oui, j'ai beaucoup à vous dire.

-chère amie. Minä maksan, maksan teille!» Näin hän käsillään huitoen

-vakuutteli emännälle. Vaikka hän hätäilikin puhuessaan, hänen kielensä

-tuntui sittenkin liikkuvan perin kankeasti. Emäntä kuunteli häntä

-epäystävällisesti, mutta vaikeni kuitenkin myöntymyksen merkiksi,

-vaikka tässä myöntyväisyydessäkin saattoi tuntea piilevän jotakin

-uhkaavaa. Mutta hän ei huomannut mitään, vaan puuhakkaasti (hän

-puuhaili kauheasti) vaati, että tämä poistuisi ja antaisi hänelle

-niin pian kuin mahdollista päivällistä »vähääkään viivyttelemättä».

-Viiksekäs eukko ei enää malttanut pitää suutansa kiinni.

-

-— Ei tämä ole mikään majatalo, herra, ei meillä ole varattu päivällistä

-matkustavia varten. Rapuja voidaan keittää, teekeitin saatetaan

-sytyttää, mutta ei ole muuta meillä mitään. Tuoretta kalaakin saadaan

-vasta huomenna.

-

-Mutta Stepan Trofimovitš huitoi vain käsillään hokien suuttuneen

-kärsimättömänä: »Maksan kunhan vain saan pian.» Sovittiin kalakeitosta

-ja paistetusta kanasta. Emäntä ilmoitti, ettei koko kylästä saisi

-kanaa. Hän suostui kuitenkin menemään hakemaan, mutta sen näköisenä,

-että olisi luullut hänen suorittavan jotakin aivan tavatonta palvelusta.

-

-Tuskin hän oli poistunut, kun Stepan Trofimovitš oli jo asettunut

-sohvalle ja vetänyt vierelleen Sofja Matvejevnan. Huoneessa oli sekä

-sohva että nojatuoleja, mutta ne olivat hirvittävässä kunnossa. Huone

-oli muuten jokseenkin iso (väliseinällä oli erotettu vuoteenpaikka),

-seinäpaperit olivat keltaiset, vanhat, repeytyneet, seinillä oli

-jumalaistarustoa esittäviä kauheannäköisiä kivipainoksia pitkän

-pyhäinkuvarivin jatkona, huonekalut olivat haalitut kokoon mikä

-mistäkin. Tämä sekoitus oli samalla jotakin kaupunkilaista ja samalla

-aito talonpoikaista. Mutta hän ei näyttänyt huomaavankaan tätä, ei

-katsahtanut ikkunasta edes järvelle, joka ulottui kymmenen sylen päähän

-talosta.

-

-— Lopultakin me olemme kahden emmekä päästä tänne ketään! Tahdon kertoa

-teille kaiken, kaiken aivan alusta alkaen.

-

-Sofja Matvejevna yritti pysähdyttää hänet hyvin levottomana:

-

-— Tietänetteköhän, Stepan Trofimovitš

-

-— Comment, vous savez déjà mon nom? [Mitä, tehän tiedätte jo

-nimenikin?] — hän hymyili riemullisesti.

-

-— Kuulin äsken sen Anisim Ivanovitšilta, kun keskustelitte hänen

-kanssansa. Mutta kas, — minäkin rohkenisin omasta puolestani...

-

-Ja hän alkoi hätäisesti kuiskailla Stepan Trofimovitšille vilkuen

-suljettuun oveen päin nähtävästi peloissaan, että heitä kuunneltaisiin:

-— Täällä, tässä kylässä, voi millaista täällä onkaan. Kaikki täkäläiset

-talonpojat, vaikka ovatkin kalastajia, oikeastaan vain keinottelevat ja

-ottavat joka kesä yövierailta maksua niin paljon kuin suinkin ilkeävät.

-Tämä kylä ei ole valtatien varrella, vaan syrjässä, eikä tänne kukaan

-muutoin tulisikaan, ellei laiva tänne pysähtyisi, sillä jos ilma on

-vähänkin huonompi, niin se ei saavu ollenkaan, ja silloin kerääntyy

-kansaa monena päivänä niin, että väkeä on joka kylän tuvassa, ja

-sitähän ne isännät vain odottelevatkin. Jokaisesta esineestä kiskotaan

-sitten kolminkertainen hinta, ja täkäläinen isäntämies on ylpeä ja

-koppava, sillä täkäläisen seudun eläjä on rikas, jo pelkkä heidän

-nuottansa maksaa tuhat ruplaa.

-

-Stepan Trofimovitš katseli Sofja Matvejevnan eloisaksi käyneitä kasvoja

-melkeinpä moittivasti ja yritti useammankin kerran pysähdyttää hänet.

-Mutta tämä ei hellittänyt, vaan sai kuin saikin sanottavansa loppuun:

-hänen puheensa mukaan hän oli jo ollut täällä kesällä erään »sangen

-jalosyntyisen rouvan kera» kaupungista tullessaan, ja silloinkin

-he olivat olleet täällä yötä laivaa odotellessaan, vieläpä kaksi

-kokonaista päivää, ja olivat saaneet niin paljon pahaa mieltä, että

-vieläkin peloitti sitä muistellessa.

-

-— Kas nytkin, kun te, Stepan Trofimovitš, suvaitsitte pyytää

-jättämään tämän huoneen yksin teidän huostaanne... Minä vain teitä

-varoittaakseni... Tuolla toisessa huoneessa on jo matkustavia, muudan

-keski-ikäinen herra ja muudan nuori mies sekä joku rouva lapsineen,

-ja huomiseen mennessä, ennenkuin kello on kaksi, niitä kerääntyy tupa

-täyteen, sillä laiva, se kun ei ole käynyt kahteen päivään, tulee tänne

-varmasti. Niin tästä erikoishuoneesta ja siitä, että olette pyytänyt

-heiltä päivällistä, ja jo kaikkien muiden matkustavien kiusaksikin

-he pyytävät teiltä sellaisen maksun, ettei pääkaupungeissakaan ole

-sellaisia hintoja.

-

-Mutta Stepan Trofimovitš kärsi, kärsi aivan todella.

-

-— Assez, mon enfant, rukoilen teitä, nous avons notre argent et après —

-et après le bon Dieu. [Riittää jo, lapseni... onhan meillä rahamme ja

-sitten, sitten saa hyvä Jumala auttaa.] Ihmettelen suorastaan, että te,

-jolla on niin korkeat käsitykset... Assez, assez, vous me tourmentez

-[Riittää, riittää, te kiusaatte minua], — hän lausui hysteerisesti:

-— Meidän edessämmehän on koko tulevaisuutemme, ja te saatte minut

-pelkäämään tulevaisuutta...

-

-Ja sitten hän taas alkoi eritellä koko tätä juttua siinä määrin

-hätäillen, että aluksi oli suorastaan vaikeata häntä ymmärtää, mutta

-se ei kestänyt kauan. Tuotiin pöytään kalakeitto, tuotiin kana,

-tuotiin lopulta teekeitinkin, mutta hän vain yhä haasteli. Hän ilmaisi

-kaiken hieman omituisesti, sairaalloisesti, mutta hänhän oli todella

-sairas. Tämä oli äkillistä järjen voimien pingoittumista, jota — tätä

-Sofja Matvejevna pahoin pelkäsi koko kertomuksen ajan — oli tietenkin

-seuraava aivan täydellinen voimien lamaantuminen tässä epäkuntoon

-joutuneessa elimistössä. Hän aloitti aivan lapsuudesta asti, jolloin

-hän »puhtain rinnoin kierteli ketoja»; vasta tunnin kuluttua hän oli

-ehtinyt molempiin avioliittoihinsa saakka sekä Berliinissä vietettyyn

-aikaan. En oikeastaan rohkene nauraa hänelle. Hänen mielestänsä tässä

-oli jotakin ylevää ja, uusimpaan tyyliin puhuen, suorastaan taistelua

-olemassaolosta. Hän näki edessänsä sen, jonka hän oli valinnut tulevan

-retkensä kumppaliksi, ja hän kiiruhti nyt niin sanoakseni näyttämään

-hänelle kaikkein pyhimpänsä. Hänen nerokkuutensa ei saisi jäädä tälle

-salaisuudeksi... Ehkä hän liioittelikin Sofja Matvejevnan suhteen,

-mutta kerta kaikkiaan hän oli nyt hänet valinnut. Hän ei voinut tulla

-toimeen ilman naista. Hän huomasi kyllä itsekin tämän kasvoista, että

-tämä ei näyttänyt häntä ymmärtävän, ei edes kaikkein tärkeintä.

-

-— Ce n'est rien, nous attendrons [Se ei tee mitään, me odotamme], mutta

-toistaiseksi hän käsittää sen vaistollansa.

-

-— Ystäväni, en tarvitsekaan muuta kuin sydämenne! — hän huudahteli

-tuon tuostakin keskeyttäen kertomuksensa. — Tuo herttainen, lumoava

-katseenne, jolla te minua katselette! Voi, älkää punastuko, sanoinhan

-jo teille... — Tämä kävi jo perin hämäräksi sattumalta tähän kaikkeen

-joutuneelle Sofja Matvejevna paralle. Sittenkuin kertomuksessa, joka

-jo muistutti kokonaista väitöskirjaa, siirryttiin siihen kohtaan,

-miten kukaan ei koskaan ollut ymmärtänyt Stepan Trofimovitšia ja

-miten »meillä Venäjällä nerot sortuvat», kaikki oli ollut »niin

-peräti viisasta», kuten Sofja Matvejevna oli myöhemmin surumielisesti

-kertonut. Hän kuunteli silminnähtävästi kärsien hänkin ja silmät

-levällään. Kun Stepan Trofimovitš siirtyi sitten huumoriin ja

-singahdutteli mitä terävimpiä ilkeyksiä meidän »ensirivin mahtavista»,

-niin Sofja Matvejevna yritti vain pelkästä surusta hymähtää hänkin

-vastaukseksi tähän pilkkanauruun, mutta se oli ollut vieläkin

-epäonnistuneempaa kuin kyynelet, niin että Stepan Trofimovitš lopulta

-jo häpesi itseänsä ja vielä innokkaammin ja raivoisammin takertui nyt

-nihilisteihin sekä uuden polven miehiin. Tämä sai Sofja Matvejevnan jo

-suorastaan säikähtämään, ja hän sai levähtää hetken. Tosin lepokin oli

-sangen petollista, sillä nyt vasta alkoi itse romaani. Nainen on aina

-nainen, olkoonpa hän sitten vaikka nunna. Sofja Matvejevna hymyili,

-kieputteli päätänsä punasteli toisinaan, toisinaan loi silmänsä maahan,

-mikä taas sai Stepan Trofimovitšin niin ihastumaan ja innoittumaan,

-että hän alkoi jo höystää puhettansa pienillä valheilla. Varvara

-Petrovna muuttui ihmeen ihanaksi tummaksi kaunottareksi (»joka sai koko

-Pietarin ja sangen monet Euroopankin pääkaupungit ihastuksiin»), hänen

-miehensä oli kuollut »Sevastopolissa kuulan lävistämänä», yksinomaan

-vain sen vuoksi, että ei pitänyt itseänsä vaimonsa rakkauden arvoisena,

-ja antoi täten tietä kilpailijalle, toisin sanoen itse Stepan

-Trofimovitšille... — Älkää olko hämillänne, minun vieno kristittyni!

-— hän huudahti Sofja Matvejevnalle, uskoen täysin itsekin sen, mitä

-oli kertonut, — se oli jotakin niin ylevätä, jotakin niin hienon

-hienoa, että me molemmat emme kertaakaan koko elämämme aikana tulleet

-toisillemme edes ilmaisseeksi tunteitamme. — Tähän asiaintilaan oli

-syynä, — näin kävi selville kertomuksen kestäessä, — muudan vaalea

-kaunotar (jollei hän tällä tarkoittanut Darja Pavlovnaa, niin sitten on

-vaikea ymmärtää, ketä Stepan Trofimovitš oikein tarkoitti). Tämä vaalea

-kaunotar oli riippuvaisessa suhteessa tummaan kaunottareen, oli tämän

-kaukainen sukulainen ja oli kasvanut tämän kodissa. Kun musta kaunotar

-huomasi lopulta vaalean kaunottaren rakkauden Stepan Trofimovitšia

-kohtaan, hän sulkeutui kuoreensa, ja kun vaalea kaunotar taas huomasi

-tumman kaunottaren Stepan Trofimovitšiin kohdistuvan rakkauden,

-niin hänkin sulkeutui samoin kuoreensa. Kaikki he kolmisin pelkästä

-toisiinsa kohdistuvasta jalomielisyydestä sulkeutuivat nääntyen

-kuoreensa.—Voi, millainen oli tuo intohimo, voi millainen intohimo! —

-Näin hän huudahteli nyyhkyttäen vilpittömässä innostuksessaan hänet

-(tumman kaunottaren) hänen kauneutensa kukoistuksessa, näin tuska

-sydämessäni joka päivä, näin, miten hän kulki ohitseni, aivan kuin

-olisi hävennyt kauneuttansa (olipa hän kerrankin sanonut: »hävennyt

-lihavuuttansa») ja lopulta minä sitten karkasin jättäen jälkeeni tuon

-kuumehoureisen kaksikymmenvuotisen unelmani. — _Vingt ans!_ Ja kas nyt,

-maantiellä... — Sitten hän tulehtuneita aivojansa jännittäen alkoi

-selitellä Sofja Matvejevnalle, mikä merkitys oli oleva tämänpäiväisellä

-»niin satunnaisella ja niin kohtalokkaalla heidän tapaamisellansa aina

-iankaikkisesta iankaikkiseen». Lopulta Sofja Matvejevna nousi kauhean

-hämmästyneenä sohvalta; Stepan Trofimovitš teki heikon yrityksen

-laskeutua polvillensa hänen eteensä, niin että naisparka puhkesi

-itkuun. Hämärä tiheni; he olivat viettäneet lukitussa huoneessa jo

-useita tunteja...

-

-— Ei, parempi olisi, jos päästäisitte minut tuonne huoneeseen, — Sofja

-Matvejevna sai tuskin sanotuksi, — muuten nuo ihmiset... saattavat

-vielä luulla mitä tahansa.

-

-Vihdoinkin hän pääsi hänestä irti, Stepan Trofimovitš antoi hänen

-lähteä, sittenkuin hän oli luvannut käydä heti nukkumaan. Hyvästi

-jätellessään hän vielä valitteli päänkipua. Sofja Matvejevna oli

-taloon tullessaan jättänyt matkalaukkunsa ja muut tavaransa etumaiseen

-huoneeseen aikoen viettää yönsä isäntäväen puolella, mutta ei oltu

-sallittu hänen levähtää...

-

-Yöllä Stepan Trofimovitš sai tuon minulle sekä kaikille hänen

-ystävillensä varsin tutun koleriinikohtauksensa, kaikkien hänen

-hermojännitystensä ja mielenliikutustensa tavallisen seurauksen. Sofja

-Matvejevna parka ei saanut nukkua koko yönä. Koska hänen sairasta

-hoidellessaan täytyi tuon tuostakin tulla tupaan ja taas poistua siitä

-talonväen huoneen läpi, niin siinä nukkuvat matkustajat sekä emäntä

-alkoivat murista ja lopulta suorastaan sättiä häntä, kun aamupuolella

-hänen mieleensä vielä kaiken lisäksi juolahti ruveta sytyttelemään

-teekeitintä. Stepan Trofimovitš oli kohtauksen kestäessä tainnoksissa.

-Toisinaan hän houreissaan oli näkevinään, että tuotiin teekeitin,

-että hänelle juotettiin jotakin (vaapukkateetä), vatsalle ja rinnalle

-aseteltiin jotakin lämmintä. Mutta joka hetki hän vaistosi senkin, että

-hän oli tässä hänen luonansa, että hän tuli ja meni, kohotti hänet

-toisinaan vuoteelta ja laski hänet taas sinne takaisin. Kello kolmelta

-puoliyön jälkeen alkoi tuntua helpommalta. Hän kohottautui, laski

-jalkansa vuoteelta maahan ja lysähti Sofja Matvejevnan eteen lattialle.

-Tämä ei enää ollut äskeistä polvennotkistusta, hän suorastaan makasi

-hänen jaloissansa ja suuteli hänen hameensa lievettä...

-

-— Älkäähän toki, enhän ansaitse sellaista, — soperteli Sofja Matvejevna

-yrittäen nostaa häntä takaisin vuoteelle.

-

-— Pelastajani, — hän kohotti ristityt kätensä hartaana häntä kohti: —

-Vous étes noble comme une marquise! [Te olette ylevä kuin markiisitar!]

-Ja minä — olen roisto! Oi, elämäni kaiken olen ollut kunniaton...

-

-— Rauhoittukaa, — Sofja Matvejevna yritti tyynnytellä häntä.

-

-— Kaikki se, mitä sanoin äsken, oli valhetta, — minä vain

-kunnianhimosta, herkutellakseni, joutilaisuuttani, kaikki, kaikki,

-aivan joka sanaan asti, oi, roisto, roisto!

-

-Koleriini oli siis vaihtunut hysteerisen itsekidutuksen puuskaksi.

-Näistäkin kohtauksista olen jo maininnut puhuessani hänen Varvara

-Petrovnalle lähettämistään kirjeistä. Liza muistui nyt hänen mieleensä

-sekä heidän eilisaamuinen kohtauksensa. — Sehän oli niin kauheata ja

-— siinä piili varmasti jokin onnettomuus, mutta minä en edes kysynyt,

-en saanut mitään tietää! Minä ajattelin vain itseäni! Oi, mikä hänen

-lienee, ettekö tiedä, mikä hänen lienee? — Hän kääntyi rukoilevasti

-Sofja Matvejevnan puoleen. Sitten hän vannoi, ettei »petä koskaan»,

-että hän palaa _hänen luoksensa_ (tietenkin Varvara Petrovnan luo). —

-Sitten me lähestymme aina hänen portaitansa (Sofja Matvejevnan kanssa

-tietenkin), joka päivä, aina kun hän lähtee aamuajelulle vaunuissaan,

-ja katselemme häntä siitä hiljaisina... Oi, minä tahdon, tahdon, että

-hän löisi minua poskelle. Nautin jo siitä suorastaan. Minä ojennan

-lyötäväksi toisenkin poskeni comme dans votre livre! [niinkuin

-kirjassanne sanotaan]. Vasta nyt, vasta nyt ymmärrän täysin, mitä

-merkitsee ojentaa toinenkin poskensa. Koskaan aikaisemmin en ole sitä

-ymmärtänyt.

-

-Sofja Matvejevnalle koitti nyt kaksi hänen elämänsä kauheinta päivää.

-Vielä nytkään hän ei saata muistella niitä kauhusta värähtämättä.

-Stepan Trofimovitš sairastui niin vakavasti, että hänen oli mahdotonta

-lähteä laivaan, joka tällä kertaa saapui »akuraatisti» kello kahdelta

-päivällä, eikä Sofja Matvejevna taas mitenkään saattanut jättää häntä

-yksin eikä hänkään lähtenyt Spasoviin. Hänen kertomansa mukaan Stepan

-Trofimovitš oli ilostunut kovin kuultuaan laivan jo lähteneen:

-

-— Sepä erinomaista, sepä oivallista, — hän soperteli vuoteessa; —

-pelkäsin kovin, että pitäisi matkustaa. Täällä on niin hyvä olla,

-parempi kuin missään muualla... ettehän vain jätä minua? Oo, te ette

-jättänyt minua!

-

-»Täällä» ei muuten ollut niinkään hyvä olla Hän ei vain tietänyt mitään

-Sofja Matvejevnan vaikeuksista. Hänen päänsä oli täynnä pelkkiä omia

-kuvitelmia. Sairauttansa hän taas piti ohimenevänä pikkuseikkana eikä

-ajatellut sitä vähääkään, mutta sen sijaan hän mielellään mietti sitä,

-miten he yhdessä lähtevät myymään »näitä kirjasia». Hän pyysi lukemaan

-hänelle raamattua.

-

-— En ole lukenut sitä pitkään aikaan... Alkuperäistä nimittäin. Jokuhan

-voi kysäistä jotakin, ja minä saatan erehtyä. Täytyyhän sentään hieman

-valmistautua elämäntehtäväänsä.

-

-Sofja Matvejevna istahti hänen vierelleen ja aukaisi kirjan.

-

-— Tehän luette suurenmoisesti, — hän keskeytti lukijan jo ensi rivillä,

-— huomaan, huomaan, etten ole erehtynyt! — hän lisäsi hämärästi, mutta

-innostuneesti. Ylipäänsä hän oli koko ajan alituisessa innostuksen

-tilassa. Sofja Matvejevna luki vuorisaarnan.

-

-— _Assez, assez, mon enfant_, riittää... Ettekö todellakaan ymmärrä,

-että riittää jo _tämä_.

-

-Ja voimattomana hän sulki silmänsä. Hän oli hyvin heikko, mutta

-kuitenkin täydessä tajussaan. Sofja Matvejevna aikoi nousta luullen

-hänen tahtovan nukkua. Mutta hän esti tämän lähtemästä.

-

-— Ystäväni, olen valehdellut koko elämäni ajan, silloinkin kun puhuin

-totta. En koskaan ole puhunut totta totuuden itsensä vuoksi, vaan aina

-omaa itseäni varten, olen sen tietänyt ennenkin, mutta nyt sen vasta

-huomaan selvästi. Oi, missä lienevät ystäväni, joita koko elämäni ajan

-olen ystävyydelläni loukannut? Ja kaikki muutkin, ja kaikki muutkin!

-Savez-vous, taidan nytkin valehdella. Aivan varmasti valehtelen

-nytkin. Pahinta on se, että uskon itseäni valehdellessani. Ei mikään

-ole vaikeampaa kuin elää elämäänsä valehtelematta... Ja... ja olla

-uskomatta omiin valheisiinsa, niin, niin, niin, kas sillä lailla juuri!

-Mutta odottakaahan, tästähän voi myöhemminkin... Me yhdessä, yhdessä! —

-hän lisäsi innoissaan.

-

-— Stepan Trofimovitš, — rohkeni Sofja Matvejevna virkkaa arasti, —

-emmeköhän lähettäisi hakemaan kuvernementin lääkäriä.

-

-Stepan Trofimovitš hämmästyi tavattomasti.

-

-— Minkä vuoksi? Est-ce que je suis si malade? Mais rien de sérieux.

-Mitä me tekisimme täällä vierailla ihmisillä? Saavat vielä tietää ja

-— mitenkä sitten käy. Ei, ei, ei ketään syrjäisiä, vain me yhdessä,

-yhdessä.

-

-— Tiedättekö, — hän sanoi taas oltuaan hetken vaiti, — lukekaahan

-minulle jotakin, noin vain, mikä sattumalta aukeaa, mihin silmä sattuu.

-

-Sofja Matvejevna aukaisi kirjan ja alkoi lukea.

-

-— Mistä sattuu, aivan umpimähkään, — hän toisteli.

-

-— »Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita»...

-

-— Mitä tuo on? Mitä? Mistä se on?

-

-— Se on Johanneksen ilmestyskirjasta.

-

-— O, je m'en souviens, oui, l'Apocalipse. Lisez, lisez [Ahaa, muistan,

-niin todellakin. Ilmestyskirjasta. Lukekaa, lukekaa], minä tahdon

-ennustaa siitä teidän tulevaisuuttanne, tahdon nähdä, mikä kohta

-sattuu. Lukekaa enkelistä, lukekaa enkelistä...

-

-— »Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo Amen, se

-uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku. Minä tiedän

-sinun tekosi: et ole kylmä etkä kuuma: oi, jospa olisit kylmä taikka

-kuuma! Mutta nyt, koska olet penseä etkä ole kylmä etkä kuuma, olen

-minä oksentava sinut suustani. Sinähän sanot: minä olen rikas, olen

-rikastunut enkä mitään tarvitse: etkä tiedä, että sinä olet viheliäisin

-ja kurjin ja köyhä ja sokea ja alaston.»

-

-— Tuoko... onko tuo teidän kirjassanne! — hän huudahti silmät säteillen

-ja kohottautuen päänalaseltaan. — En ole tietänyt tuota suurenmoista

-kohtaa olevankaan! Kuulitteko: mieluummin kylmä, kylmä kuin penseä,

-kuin _ainoastaan penseä_! Oi, osoitan, että se on totta. Mutta älkää

-vain, älkää vain jättäkö minua yksin! Me osoitamme, me osoitamme sen

-yhdessä!

-

-— Enhän minä jätäkään teitä, Stepan Trofimovitš, en jätä teitä koskaan!

-— Sofja Matvejevna sieppasi häntä kädestä, puristi sitä omassaan ja vei

-sen sydämelleen kyynelet silmissä katsellen häntä (hänen oli Stepan

-Trofimovitšia niin kovin sääli tänä hetkenä). Stepan Trofimovitšin

-huulet alkoivat nytkähdellä.

-

-— Mutta, Stepan Trofimovitš, eiköhän sittenkin olisi jotakin tehtävä?

-Eiköhän olisi lähetettävä tieto tästä jollekulle tuttavallenne tai

-ehkäpä sukulaisillenne.

-

-Mutta tällöin Stepan Trofimovitš säikähti niin, että Sofja Matvejevna

-jo suorastaan katui, että oli tullut sellaista maininneeksikaan.

-Väristen ja vapisten hän rukoilemalla rukoili, ettei suinkaan

-kutsuttaisi ketään eikä ryhdyttäisi mihinkään; hän vaati Sofja

-Matvejevnaa lupaamaan tämän kunniasanallaan hokien: — Ei ketään, ei

-ketään. Me kahden, vain me kahden, _nous partirons ensemble_.

-

-Onnetonta oli sekin, että isäntäväki kävi perin levottomaksi.

-Talonväki oli nyreissään ja kiusasi kyselyillään Sofja Matvejevnaa.

-Hän maksoi heille runsaasti ja yritti näytellä lisää rahoja. Tämä sai

-heidät joksikin aikaa heltymään. Mutta isäntä vaati kuitenkin Stepan

-Trofimovitšilta »henkilökirjan». Ylimielisesti hymähtäen sairas osoitti

-pientä matkalaukkuansa, josta Sofja Matvejevna vihdoin löysi hänen

-osoituksestaan jonkin eropassin tai jotakin sen tapaista, pelkästään

-sen turvissa hän oli elellyt koko elämänsä ajan. Isäntä ei kuitenkaan

-asettunut, vaan sanoi, että oli kuin onkin johonkin ryhtyminen, »sillä

-ei meillä ole mikään sairashuone, ja sattuu vielä kuolemaan, niin on

-sitten puuhaa jos jonkinnäköistä, saamme vielä aivan tarpeeksemmekin».

-Sofja Matvejevna koetti mainita hänelle lääkäristäkin, mutta sellaisen

-tuottaminen kuvernementin pääkaupungista olisi tullut maksamaan niin

-paljon, että koko sellainen ajatuskin oli jätettävä. Surumielin

-hän palasi potilaansa luo. Ja Stepan Trofimovitš vain heikkeni

-heikkenemistään.

-

-— Nyt on teidän luettava minulle vielä eräs kohta. Sioista, — hän

-huomautti taas.

-

-— Mitä sanoittekaan? — Sofja Matvejevna säikähti kauheasti.

-

-— Sioista... Sehän on myös tuossa... _ces cochons_... minä muistan.

-Riivaajat menivät sikoihin, ja kaikki hukkuivat. Lukekaa se kohta

-välttämättä. Myöhemmin selitän, minkä vuoksi. Tahdon palauttaa sen

-mieleeni aivan kirjaimellisesti. Tahdon aivan kirjaimellisesti.

-

-Sofja Matvejevna tunsi hyvin evankeliumit ja haki nyt Luukkaan

-evankeliumista sen kohdan, jonka olen ottanut kronikkani motoksi:

-

-— »Niin siellä oli vuorella suuri sikalauma laitumella; ja he pyysivät

-häntä, että hän antaisi heille luvan mennä sikoihin. Ja hän antoi

-heille luvan. Niin riivaajat lähtivät ulos miehestä ja menivät

-sikoihin. Silloin lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui.

-Mutta tapahtuman nähdessään paimentajat pakenivat ja kertoivat siitä

-kaupungissa ja maataloissa. Niin kansa lähti katsomaan sitä, mikä oli

-tapahtunut, ja he tulivat Jeesuksen tykö ja tapasivat miehen, josta

-riivaajat olivat lähteneet, istumassa Jeesuksen jalkain juuressa

-puettuna ja taidossaan; ja he peljästyivät. Niin tapahtuman näkijät

-kertoivat heille, kuinka riivattuna ollut oli tullut terveeksi.»

-

-— Ystäväni, — Stepan Trofimovitš oli kovin kiihtynyt,— savez-vous, tämä

-ihmeellinen ja... merkillinen kohta on ollut minulle kompastuskivenä

-elämäni kaiken... _dans ce livre_... niin että olen jo lapsuudesta

-alkaen muistanut tämän kohdan. Mutta nyt on mieleeni tullut eräs

-ajatus: _une comparaison_. Mieleeni tulvii kauheasti ajatuksia:

-ettekö näe, tällähän tarkoitetaan selvästi meidän Venäjäämme. Näitä

-riivaajia, jotka käyvät ulos sairaasta ja menevät sikoihin, ovat kaikki

-nuo paiseet, nuo tartunnan levittäjät, tuo likaisuus, nuo riivaajat

-ja rienaajat, joita on kertynyt meidän suureen ja rakkaaseen, meidän

-sairaaseen Venäjä-parkaamme vuosisatojen, jo vuosisatojen kuluessa!

-Oui, cette Russie, que j'aimais toujours. [Niin, tämä Venäjä, jota

-olen aina rakastanut.] Mutta ylevä ajatus ja ylevä voima on vielä

-lankeava sen osaksi ylhäältä, kuten tuolle mielettömälle riivatullekin,

-ja kaikki riivaajat, kaikki likaisuus, kaikki tuo inhoittava, joka

-on alkanut märkiä sen pinnalla... tulevat siitä kerran ulos, ja ne

-itse pyytävät vielä kerran päästä sikoihin. Ehkäpä ovat jo menneetkin

-niihin! Sellaisia olemme me, me sekä ne, Petruša myös... et les autres

-avec lui [ja muut hänen mukanansa], minäkin, ehkäpä aivan ensimmäisenä,

-ja sitten me, mielettömät ja riivautuneet, heittäydymme kalliolta

-mereen ja hukumme kaikki, ja niin täytyykin tapahtua, sillä mihinkään

-muuhun me emme kykene. Mutta sairas tervehtyy ja »istuutuu Jeesuksen

-jalkain juureen»... Ja kaikki katselevat sitä ihmeissänsä. Rakas, vous

-comprendrez apres, mutta nyt olen tästä kaikesta kovin kiihtynyt...

-Vous comprendrez après... Nous comprendrons ensemble. [Te käsitätte sen

-myöhemmin... Me käsitämme sen yhdessä.]

-

-Hän alkoi jo hourailla ja menetti lopulta tajuntansa. Tällaista kesti

-vielä seuraavankin päivän. Sofja Matvejevna istuskeli hänen vieressänsä

-ja itki. Kolmeen yöhön hän tuskin lienee yhtään nukkunut koettaen olla

-näyttäytymättä isäntäväelle, sillä hän aavisteli näiden jo ryhtyneen

-jonkinlaisiin toimenpiteisiin. Vasta kolmantena päivänä alkoi hieman

-helpottaa. Stepan Trofimovitš havahtui aamulla, tunsi Sofja Matvejevnan

-ja ojensi hänelle kätensä. Toivorikkaana Sofja Matvejevna teki

-ristinmerkin. Stepan Trofimovitšin teki mieli katsahtaa ulos ikkunasta

-»Tiens, un lac [kas», järvi], hän virkkoi: »ah hyvä Jumala, vasta

-nyt näen sen...» Tänä hetkenä kuuluivat talon eteen vierivän jotkin

-ajoneuvot, mikä samassa jo synnytti talossa aika hälinän.

-

-

-

-III.

-

-

-Tulija oli itse Varvara Petrovna, joka oli saapunut neljän hengen

-vaunuissa, nelivaljakon vetämänä, kahden lakeijan ja Darja Pavlovnan

-saattamana. Tämä ihme oli saattanut tapahtua yksinkertaisesti näin:

-uteliaisuudesta aivan kuolemansairaana Anisim oli kaupunkiin tultuaan

-pikimmiltään käväissyt Varvara Petrovnan kartanossa ja oli lörpötellyt

-palvelusväelle tavanneensa Stepan Trofimovitšin ypö yksin maalla. Hänet

-olivat muutamat talonpojat tavanneet astuskelemasta yksin, jalkaisin

-maantiellä ja, niin hän kertoi — nyt hän aikoi Spasoviin Ustjevin

-tietä kahden Sofja Matvejevnan kanssa. Koska Varvara Petrovna jo

-omasta puolestaankin oli ollut kauhean levoton ja etsiskellyt kovasti

-paennutta ystäväänsä, niin Anisimin saapumisesta hänelle kerrottiin

-viipymättä. Kuultuaan tältä kaiken ja erikoisesti nuo yksityiskohtaiset

-kuvaukset hänen matkastansa Ustjeviin jonkun Sofja Matvejevnan parissa,

-vieläpä samoissa vankkureissa tämän kanssa, hän alkoi samana hetkenä

-hankkiutua hänkin matkalle ja ajaa huristi tuskin jäähtymään ehtineitä

-jälkiä pitkin suoraan Ustjeviin. Stepan Trofimovitšin sairaudesta

-hänellä ei vielä ollut aavistustakaan.

-

-Kun hänen karu ja käskevä äänensä kajahti, isäntäväkikin joutui pelon

-valtaan. Hän oli poikennut tänne vain tiedustelemaan ja ottamaan

-asioista selvää aivan varmana siitä, että Stepan Trofimovitš oli jo

-kauan sitten lähtenyt Spasoviin. Mutta saatuaan tietää hänen olevan

-täällä ja lisäksi vielä sairaana hän syöksähti levottomana tupaan.

-

-— No, missä hän sitten on? Ahaa? Vai siinä sinä olet! — hän huudahti

-huomattuaan Sofja Matvejevnan, joka tänä samana hetkenä oli ilmestynyt

-toisen huoneen kynnykselle. — Sinun hävyttömästä naamastasi arvasin

-heti, että sinä se olet. Pois, kelvoton! Ettei sinun hajuasikaan

-olisi enää tässä talossa! Ajakaa ulos hänet! Sillä muuten minä sinut,

-muorikulta... minä tungen sinut iäksi päiväksi vankilaan. Vartioikaa

-häntä toistaiseksi jossakin toisessa talossa. Kaupungissa hän on jo

-kerran saanut istua vankilassa, istukoonpa vielä toisenkin kerran.

-Ja sinua, isäntä, pyydän: et saa päästää tänne ketään, niin kauan

-kuin minä olen täällä. Olen kenraalitar Stavrogina ja otan koko talon

-haltuuni. Ja sinä, kyyhkykultaseni, sinä teet minulle vielä kaikesta

-tarkan selon.

-

-Tutut äänet järkähdyttivät Stepan Trofimovitšin mieltä. Hän alkoi

-väristä. Mutta Varvara Petrovna oli jo ehtinyt väliseinän taakse.

-Säkenöivin silmin hän siirsi jalallansa tuolin luokseen, istuutui

-siihen selkä jäykästi selkämystää vastaan ja kiljaisi Dašalle:

-

-— Mene ulos hetkeksi, mene isäntäväen puolelle. Kas, miten olet

-utelias? Ja sulje ovi lujasti jälkeesi.

-

-— No, kuinkas nyt elelette, Stepan Trofimovitš? Onko huvimatka ollut

-mieluinen? — tämä ryöstäytyi häneltä raivoisan ironisesti.

-

-— _Chère_, — yritti Stepan Trofimovitš lepertää aivan tolkuttomana, —

-olen saanut tuta elämän... venäläisen elämän todellisuutta... Et je

-précherai l'Evangile. [Rupean julistamaan evankeliumia.]

-

-— Oi, sinä hävytön, kiittämätön mies! — kiljaisi Varvara Petrovna

-lyöden kätensä yhteen. — Ei riittänyt teille vielä se, että häpäisitte

-minut, teidän piti vielä sotkeutua tuohon... Oi, vanha, häpeämätön

-irstailija!

-

-— Chère...

-

-Stepan Trofimovitšin ääni petti, hän ei voinut sanoa sanaakaan, katseli

-vain silmät kauhusta levällään.

-

-— Kuka _hän_ oikeastaan on?

-

-— C'est un ange... C'était plus qu'un ange poir moi [Hän on enkeli.

-Hän oli enemmän kuin enkeli minulle], hän on kaiken yötä... oi, älkää

-huutako, älkää peloitelko häntä, _chère, chère_...

-

-Yht'äkkiä Varvara Petrovna tuolia kolistellen hypähti istualtaan; hänen

-säikähtynyt huutonsa kajahti: »vettä, vettä!» Stepan Trofimovitš oli

-tosin jo taas tajussaan, mutta Varvara Petrovna vapisi yhä pelosta ja

-katseli kalpeana hänen vääristyneitä kasvojansa. Nyt vasta hän ensi

-kerran käsitti hänen sairautensa vakavuuden.

-

-— Darja, — hän kuiskasi samassa Darja Pavlovnalle, — viipymättä

-hakemaan lääkäriä, Salzfischia; Jegorytš saa lähteä heti. Ottakoon

-täältä kyydin ja tuokoon kaupungista muassaan toiset vaunut. Ennen yötä

-heidän täytyy olla takaisin täällä.

-

-Daša juoksi täyttämään määräystä. Stepan Trofimovitš katseli yhä

-säikähtyneenä ja suurin silmin. Kalvenneet huulet vavahtelivat.

-

-— Odotahan, Stepan Trofimovitš, odotahan, kyyhkykulta, — lohdutteli

-Varvara Petrovna häntä kuin lasta; — no, odotahan nyt, odotahan,

-Darjakin palaa kohta ja... ah, hyvä Jumala, emäntä, emäntä, tulehan

-sinä vaikka tänne, emokulta!

-

-Ja kärsimättömänä hän jo itse juoksi emännän puolelle.

-

-— Heti paikalla, tässä silmänräpäyksessä, palauttakaa _se_ takaisin.

-Takaisin hänet, takaisin!

-

-Kaikeksi onneksi Sofja Matvejevna ei ollut vielä ehtinyt lähteä talosta

-kovin kauaksi ja oli parhaillaan säkkeineen ja myttyineen vasta portin

-kohdalla. Hänet tuotiin takaisin. Hän oli niin pahasti säikähtänyt,

-että hänen jalkansa sekä hänen kätensä aivan tärisivät. Varvara

-Petrovna sieppasi häntä kädestä, kuten haukka iskee kananpoikaan, ja

-alkoi vetää häntä perässään Stepan Trofimovitšin luo.

-

-— No, tästä saatte nyt hänet. Enhän minä ole häntä syönyt, näettehän.

-Te tietysti ajattelitte, että olen syönyt hänet suuhuni.

-

-Stepan Trofimovitš tarttui Varvara Petrovnan käteen, painoi sen

-silmiänsä vastaan ja puhkesi kyyneliin, itki ääneen, kipeästi,

-kohtauksittain.

-

-— No, rauhoituhan, rauhoituhan, no niin, kyyhkykulta, niin, vaaripaha!

-Ah, hyvä Jumala, rau-hoi-tuhan nyt sentään! — hän huudahti. — Voi, sinä

-kiduttaja, kiduttaja, minun ikuinen kiusanhenkeni!

-

-Rakkaani, — sai Stepan Trofimovitš lopulta soperretuksi Sofja

-Matvejevnalle, — menkäähän, rakkaani, hetkeksi tuonne, minulla olisi

-täällä jotakin puhuttavaa...

-

-Sofja Matvejevna kiiruhti heti poistumaan.

-

-‒ _Chérie... chérie_... — hänen henkeänsä salpasi.

-

-Ette saa nyt puhua, Stepan Trofimovitš, odottakaa hieman, levähtäkää

-ensin. Tässä olisi vettä. Mutta o-dot-ta-kaahan toki!

-

-Varvara Petrovna istuutui taas tuolille. Stepan Trofimovitš piteli

-lujasti häntä kädestä. Pitkään aikaan hän ei saanut lupaa puhua. Hän

-vei Varvara Petrovnan käden huulilleen ja alkoi suudella sitä. Varvara

-Petrovna puri hampaansa yhteen katsoen jonnekin nurkkaan.

-

-— _Je vous aimais!_ — häneltä purkautui lopuksi. Varvara Petrovna ei

-ollut vielä koskaan kuullut häneltä näitä sanoja eikä näin lausuttuina.

-

-— Hm! — hän ynähti tälle vastaukseksi.

-

-— Je vous aimais toute ma ole... vingt ans! [Rakastin teitä koko

-elämäni ajan... kaksikymmentä vuotta!]

-

-Varvara Petrovna oli ääneti ainakin pari, kolme minuuttia.

-

-— Entä miten valmistauduit Dašaa varten, hajuvesiä pirskottelit

-päällesi, — hän yht'äkkiä kuiskasi julmasti. Stepan Trofimovitš

-lamaantui taas.

-

-— Sidoit uuden kaulaliinankin...

-

-Taas seurasi parin minuutin äänettömyys.

-

-— Entä muistatteko sikarin?

-

-— Ystäväni, — sai Stepan Trofimovitš viimein kauhuissaan sanotuksi.

-

-— Sikarin, illalla, ikkunan luona... kuu paistoi... Lehtimajan

-jälkeen... Skvorešnikissa. Muistatko, muistatko sen, — hän hypähti

-paikoiltaan, sieppasi käsiinsä hänen pieluksensa ja pidellen sitä

-kahdesta vastakkaisesta nurkasta alkoi vatkata siinä sen nurkkien

-välissä hänen päätänsä. — Muistatko, sinä tyhjänpäiväinen, sinä

-jonninjoutava, mitätön, alhainen, ikuisesti, ikuisesti mitätön mies! —

-Näin hän kuiskaili raivokkaasti sähisten ja vain vaivoin pidättäytyen

-huutamasta. Lopulta hän jätti hänet rauhaan ja vaipui tuolille peittäen

-kasvonsa käsillään. — Riittää! — hän sanoi jyrkästi ja suoristautui. —

-Kaksikymmentä vuotta on kulunut, niitä ei saa enää takaisin; hölmö olen

-ollut minäkin.

-

-— _Je vous aimais_. — Stepan Trofimovitš risti taas kätensä.

-

-— Ja mitä sinä nyt suotta hoet minulle — _aimais_ ja _aimais_!

-Riittää jo, — hän hypähti taas seisoalleen. — Ja jollette nyt nuku

-heti paikalla, niin minä... te tarvitsette lepoa; nukkukaa, nukkukaa

-heti paikalla, sulkekaa silmänne. Ah, hyvä Jumala, ehkä hän tahtoo

-aamiaista! Mitä te söisitte? Mitä hän ylipäänsä syö? Ah, hyvä Jumala,

-missä on se? Missä on hän?

-

-Taas syntyi hälinää. Mutta Stepan Trofimovitš yritti samassa lepertää

-heikosti, että hän olisi todellakin mielellään nukahtanut _une heure_,

-ja sitten — _un bouillon, un thé... enfin il esi si heureux_. Hän

-näytti todellakin hetkiseksi nukahtaneen (varmaankin hän teeskenteli).

-Varvara Petrovna odotti hetken ja lähti sitten varpaisillaan väliseinän

-toiselle puolelle.

-

-Hän kävi istumaan isäntäväen huoneeseen, ajoi sieltä talonväen pois ja

-antoi Dašalle määräyksen, että hänen luokseen oli tuotava se. Alkoi

-vakava kuulustelu.

-

-— Kerrohan nyt, emokulta, kaikki yksityiskohdat. Istu tähän viereeni,

-sillä tavalla. No!

-

-— Stepan Trofimovitšin minä kohtasin... — Seis, vaiti. Sanon sinulle jo

-ennakolta, että jos valehtelet tai yrität peittää minulta jotakin, niin

-kuoltuasikin kaivan sinut vielä esiin maan alta. No?

-

-— Stepan Trofimovitšin minä... nimittäin heti kun olin tullut

-Hatoviin... Sofja Matvejevna hengästyi jo aivan.

-

-— Seis, vaiti, odotahan; kylläpä sinulta puhe luistaa! Ensinnäkin,

-mikäs lintu sinä itse oikein olet?

-

-Sofja Matvejevna yritti aivan muutamin sanoin kertoa jotakin itsestänsä

-aina Sevastopolista alkaen. Varvara Petrovna kuunteli häntä ääneti

-istuen selkä suorana, ankarana ja itsepintaisesti katsoen kertojaa

-suoraan silmiin.

-

-— Miksi olet noin pelästynyt? Miksi tuijotat maahan? — Pidän

-sellaisista, jotka katsovat kohti ja pystyvät väittelemään kanssani.

-Jatka.

-

-Kertoja puhui tapaamisesta, kirjasista, siitä, miten Stepan Trofimovitš

-oli kestinnyt eukkoa viinalla...

-

-— Sillä tavalla, sillä tavalla, et saa unohtaa pienintäkään seikkaa, —

-Varvara Petrovna rohkaisi tätä. Lopuksi tämä kertoi siitäkin, miten he

-sitten olivat lähteneet matkaan ja miten Stepan Trofimovitš yhä vain

-puhui, tosin »jo aivan sairaana», ja täällä sitten hän kertoi koko

-elämänsä, aivan alusta alkaen, kertoili siitä useita tunteja.

-

-— Kerrohan elämästä.

-

-Sofja Matvejevna hämmentyi hieman, ja hänen suunsa meni aivan tukkoon.

-

-— En minä osaa tästä kohdasta kertoa yhtään mitään, — hän sanoi jo

-melkein itkien, — enkä minä siitä ymmärtänytkään juuri mitään.

-

-— Valehtelet! Kyllä sinä siitä sentään jotakin ymmärsit!

-

-— Kertoilivat mitä lienevät kertoilleet muutamasta tummatukkaisesta

-hienosta rouvasta, — Sofja Matvejevna punastui kauheasti huomatessaan

-samassa Varvara Petrovnan vaaleat hiukset sekä sen, että tämä ei

-vähääkään muistuttanut »tummaa kaunotarta».

-

-— Tummatukkaisestako? Mitä hän kertoi? No, puhu!

-

-— Siitä, miten tuo hieno rouva oli ollut häneen niin kovin rakastunut

-elämänsä kaiken, kokonaista kaksikymmentä vuotta, mutta ei vain

-uskaltanut koskaan sitä ilmaista ja häpesi häntä, koskapa lienee ollut

-liian lihava...

-

-— Hölmö mies! — virkahti Varvara Petrovna päättäväisenä ja mietteissään.

-

-Sofja Matvejevna ei enää itkenyt.

-

-— En minä osaa kertoa mitään hyvin, sillä itsekin pelkäsin suuresti

-hänen puolestansa, enkä voinut edes käsittää kaikkea, sillä kovinpa

-näyttää olevan viisas...

-

-— Ei ole sinun asiasi, tuollaisen variksen, arvostella hänen järkeänsä.

-Tarjoiliko kättänsä sinulle?

-

-Kertoja alkoi väristä.

-

-— Rakastuiko sinuun? Puhu! Tarjoiliko sinulle kättänsä? — kivahti

-Varvara Petrovna.

-

-— Eiköhän tuo liene tarkoittanut sitä... — Sofja Matvejevna pisti taas

-itkuksi. — Mutta enpä minä pitänyt sitä minään, heidän sairautensa

-vuoksi, — hän lisäsi lujasti kohottaen katseensa.

-

-— Mikä on nimesi, ristimänimesi ja isännimesi?

-

-— Sofja Matvejevna.

-

-— Tiedä siis, sinä, Sofja Matvejevna, että hän on kaikkein mitättömin,

-tyhjänpäiväisin ihminen tässä maailmassa... Hyvä Jumala, hyvä Jumala!

-Pidät kai minuakin kelvottomana?

-

-Sofja Matvejevnan silmät revähtivät auki.

-

-— Kelvottomana, tyrannina, joka on turmellut hänen elämänsä?

-

-— Miten se olisi mahdollista, tehän näytte itsekin itkevän.

-

-Varvara Petrovnan silmissä kiilsivät todella kyynelet.

-

-— No, istu pois, istu, älä säiky. Katsohan minua vielä kerran silmiin,

-suoraan, mitä punastelet? Daša, tule tänne, katsohan häntä: luuletko

-sinä, että hänen sydämensä on puhdas...

-

-Ja hämmästyksekseen, ehkäpä vielä enemmän kauhukseen Sofja Matvejevna

-tunsi, että Varvara Petrovna taputti häntä äkkiä poskelle.

-

-— Sääli vain, että olet typerä — typerä enemmän kuin ikäsi sitä sallii.

-Hyvä on, rakkaani, otanpa sinut huostaani. Huomaan, että kaikki on

-pelkkää lorua. Elä hänen lähettyvillään, sinulle vuokrataan asunto ja

-minulta saat toistaiseksi ruoan ja kaiken... kunnes uudelleen otan

-asian puheeksi.

-

-Sofja Matvejevna rohkeni säikähdykseltään vain inahtaa, että hänen oli

-muka kiire.

-

-— Ei sinun ole minnekään kiire. — Kaikki kirjasi ostan minä, ja sinä

-saat istua toistaiseksi täällä. Vaiti, ei mitään vastustelua. Vaikken

-minäkään olisi tänne tullut, ethän kuitenkaan olisi häntä jättänyt?

-

-— En olisi jättänyt missään tapauksessa, — virkkoi Sofja Matvejevna

-hiljaa mutta lujasti kyyneliänsä pyyhkiellen.

-

-Tohtori Salzfisch tuotiin vasta myöhään yöllä. Tämä oli kunnianarvoisa

-vanha ukko ja sangen taitava lääkäri, joka oli meillä menettänyt

-virkansa jonkin hänen ja hänen esimiestensä välillä syntyneen riidan

-vuoksi, jonka hän oli katsonut arvolleen loukkaavaksi. Varvara Petrovna

-oli silloin samana hetkenä alkanut häntä kaikin voimin suosia. Lääkäri

-tutki sairaan huolellisesti, teki välttämättömät kysymyksensä ja

-ilmoitti Varvara Petrovnalle varovasti, että »kärsivän» tila oli sangen

-epäilyttävä, koska sairauden kulku oli osoittaunut monivivahteiseksi,

-ja että saattoi odottaa »myös kaikkein pahinta». Varvara Petrovna, joka

-kahdenkymmenen vuoden aikana ei koskaan ollut tottunut siihen, että

-Stepan Trofimovitšin taholta olisi ollut odotettavissa jotakin vakavaa,

-oli nyt syvästi järkyttynyt, lieneepä kalvennutkin.

-

-— Eikö todellakaan ole mitään toivoa?

-

-— Onhan aivan mahdotonta ajatellakaan sellaista, että ei olisi

-minkäänlaista toivoa, mutta...

-

-Varvara Petrovna ei mennyt sinä yönä nukkumaan, ja hänen oli vaikeata

-odottaa aamua. Sairas oli tuskin ehtinyt avata silmänsä ja tulla

-tajuihinsa (hän oli yhä tajuissaan, vaikka heikkenikin hetki hetkellä),

-kun Varvara Petrovna päättäväisenä tuli hänen luoksensa:

-

-— Stepan Trofimovitš, on valmistauduttava kaiken varalta, — olen

-lähettänyt hakemaan pappia. Teidän on täytettävä velvollisuutenne...

-

-Tuntien hyvin hänen vakaumuksensa Varvara Petrovna oli pelännyt tämän

-kieltäytyvän vastaanottamasta pappia. Stepan Trofimovitš katseli häntä

-ihmeissään.

-

-— Loruja, loruja! — Varvara Petrovna vingahti luullen hänen jo

-yrittävän kieltäytyä. — Nyt ei enää sovi leikitellä. Olette jo

-tarpeeksi hullutellut.

-

-— Mutta... olenko minä sitten... niin sairas?

-

-Hän suostui mietteissään. Ja muutenkin minä suureksi ihmeekseni kuulin

-Varvara Petrovnalta, että hän ei ollut vähääkään säikähtänyt kuolemaa.

-Ehkäpä hän yksinkertaisesti ei uskonut sitä ja piti sairauttansa yhä

-vain ohimenevänä.

-

-Hän ripittäytyi ja nautti ehtoollista sangen halukkaasti. Kaikki, myös

-Sofja Matvejevna sekä palvelusväki, kävivät häntä onnittelemassa.

-

-Kaikki järjestään itkivät pidättyvästi nähdessään hänen pieniksi

-käyneet ja murtuneet kasvonsa sekä hänen vaalenneet, vavahtelevat

-huulensa.

-

-— _Oui, mes amis_, ja ihmettelen vain, että te tuolla tavalla...

-puuhailette. Huomenna minä ehkä jo nousen ja me... lähdemme matkalle...

-_Toute cette cérémonie_... jolle minä tietenkin annan kaiken

-tarpeellisen...

-

-— Pyytäisin teitä, isäkulta, välttämättä jäämään sairaan luo, — Varvara

-Petrovna pysähdytti näin sanoen jo kauhtanansa riisuneen papin.

-

-— Heti kun on tarjoiltu teetä, pyydän teitä keskustelemaan hänen

-kanssaan jumalisista, se voisi tukea hänen uskoansa.

-

-Pappi alkoi puhua; toiset istuivat tai seisoskelivat sairaan vuoteen

-lähettyvillä.

-

-— Tänä meidän syntisenä aikakautenamme, — pappi aloitti tasaisen

-sujuvasti puheensa pidellen teekuppia kädessään, —usko Kaikkein

-Korkeimpaan on ihmiskunnan ainoa tuki ja turva kaikissa elämän

-murheissa ja koetuksissa, samoinkuin usko iankaikkiseen autuuteen, joka

-on hurskaille luvattu...

-

-Stepan Trofimovitš näytti elpyvän. Hieno hymähdys käväisi hänen

-huulillaan.

-

-— Mon père, je vous remercie, et vous êtes bien bon, mais... [Isähyvä,

-kiitän teitä, olette sangen hyvä, mutta...]

-

-— Ei ollenkaan _mais_, ei suinkaan _mais_! — Varvara Petrovna huudahti

-pyrähtäen pystyyn tuoliltaan. — Isäkulta, — hän kääntyi papin puoleen,

-— tämä, tämä mies on sellainen, tämä on sellainen mies... tunnin

-kuluttua olisi pakko jo uudelleen ripittää hänet! Kas, sellainen mies

-tämä on.

-

-Stepan Trofimovitš hymähti pidättyväisesti.

-

-— Ystäväni, — hän virkkoi, — Jumala on minulle tarpeellinen jo

-yksistään sen vuoksi, että hän on ainoa olento, jota saattaa rakastaa

-ikuisesti. Lieneekö hän todellakin ruvennut uskomaan, vai liekö

-suurenmoinen sakramentinjako-seremonia saanut hänet järkytetyksi ja

-herkistänyt vielä lisää hänen luontonsa jo muutenkin taiteellista

-vastaanottavaisuutta, mutta ainakin väitettiin, että hän lujasti

-ja tuntehikkaasti oli ilmilausunut muutamia sanoja, jotka monessa

-suhteessa olivat peräti ristiriitaisia hänen entisten vakaumustensa

-kanssa.

-

-— Minun kuolemattomuutenikin on välttämätön siksi, että Jumala ei

-tahdo menetellä väärin eikä sammuttaa kokonaan rakkauden tulta, joka

-on leimahtanut minun sydämessäni. Rakkaus on olemassaoloa korkeampi,

-rakkaus on olevaisen kruunu, ja miten olisi mahdollista, että olevainen

-ei kumartaisi sitä? Jos kerran olen alkanut rakastaa Häntä ja iloitsen

-tuosta rakkaudestani, niin voisiko olla mahdollista, että Hän

-sammuttaisi minut sekä iloni ja tekisi meistä vain nollan? Jos Jumala

-on olemassa, niin olen minä myös kuolematon. _Voilà ma profession de

-foi_. [Kas tässä minun uskontunnustukseni.]

-

-— Jumala on olemassa, Stepan Trofimovitš, vakuutan teille, että hän on

-olemassa, — Varvara Petrovnan ääni oli rukoileva. — Kääntykää, jättäkää

-tuo typeryytenne, vaikkapa vain kerran elämässä! (Hän ei nähtävästi

-ollut ymmärtänyt oikein Stepan Trofimovitšin _profession de foita_).

-

-— Ystäväni, — Stepan Trofimovitš kävi yhä henkevämmäksi, vaikka

-hänen äänensä pettikin tuon tuosta, — ystäväni, kun ymmärsin... tuon

-ojennetun toisen posken... minä... siinä samassa minä ymmärsin jotain

-muutakin. J'ai menti toute ma vie [Olen valehdellut koko elämäni ajan],

-koko elämäni ajan. Tahtoisin... muuten huomenna... huomennahan lähdemme.

-

-Varvara Petrovna alkoi itkeä. Stepan Trofimovitš näytti hakevan

-jotakuta silmillään.

-

-Kas täällä, täällä hän on! — Varvara Petrovna sieppasi Sofja

-Matvejevnaa kädestä ja vei hänet Stepan Trofimovitšin luo. Stepan

-Trofimovitš hymyili hellästi.

-

-— Voi, tahtoisin taas mielelläni elää! — hän huudahti tuntiessaan uuden

-elinvoiman puuskan. — Jokaisen hetken, jokaisen elämän tuokion tulisi

-olla ihmiselle autuus... Tulisi... tulisi välttämättä olla! Ihmisen

-oma velvollisuus on järjestää se sillä tavalla. Se on hänen lakinsa...

-salainen, mutta välttämätön... Oi, tahtoisin nähdä Petrušan... ja

-heidät kaikki... myös Šatovin!

-

-Huomautan, että Šatovista ei kukaan heistä, ei Darja Pavlovna, ei

-Varvara Petrovna eipä edes Salzfischkaan, vaikka oli viimeisimpänä

-saapunut kaupungista, tietänyt mitään.

-

-Stepan Trofimovitš kävi yhä levottomammaksi, sairaalloisesti, yli

-voimiensa.

-

-— Ja tuo ainainen ajatus siitä, että on olemassa jotakin määrättömän

-paljon oikeamielisempää ja onnellisempaa, kuin mitä minä itse olen,

-herättää mielessäni määrätöntä liikutusta ja — ylistystä; — oi, olinpa

-sitten millainen tahansa, teenpä mitä tahansa! Välttämättömämpää

-kuin oma onni ihmiselle on tietää ja joka hetki uskoa siihen, että

-on olemassa jossakin aivan täydellistä ja levollista onnea, jota

-ulottuu kaikille ja kaikkeen... koko ihmiskunnan olemuksen peruslaki

-on siinä, että ihminen aina saattaa kumartua jonkin määrättömän ylevän

-edessä. Jos ihmisiltä otetaan pois määrättömän ylevä, niin he eivät

-rupea elämään, vaan kuolevat epätoivoissaan. Määrätön ja loppumaton

-ovat myös ihmiselle aivan välttämättömiä, aivan samoin kuin se pieni

-planeettakin, jota hän asuu... Ystäväni, kaikki te, kaikki, eläköön

-Ylevä Ajatus! Ikuinen, määrättömän korkea Ajatus! Jokaiselle ihmiselle,

-olkoonpa hän kuka tahansa, on välttämätöntä kumartaa Ylevän Ajatuksen

-olemassaoloa. Kaikkein typerinkin ihminen tarvitsee aina jotakin

-ylevää. Petruša... oh... miten mielelläni tahtoisin nähdä taas heidät

-kaikki! He eivät tiedä, eivät tiedä, että heissäkin elää tuo ikuisesti

-Ylevä Ajatus!

-

-Tohtori Salzfisch ei ollut näissä menoissa läsnä. Tultuaan äkkiä hän

-kauhistui ja ajoi kokoontuneet tiehensä pitäen aivan välttämättömänä,

-että sairasta ei saanut tehdä levottomaksi.

-

-Stepan Trofimovitš kuoli kolmen päivän kuluttua täydellisesti

-tajuttomana. Hän sammui vain hiljaa, aivan kuin loppuunpalanut

-kynttilä. Toimitettuaan kuolinpaikalla sielumessun Varvara Petrovna vei

-ystäväparkansa ruumiin Skvorešnikiin. Hänen hautansa on kirkkotarhassa,

-ja sinne on jo ennätetty saada marmoripatsaskin. Muistokirjoitus ja

-aitaus valmistuvat vasta keväällä.

-

-Varvara Petrovnan poissaoloa kaupungista kesti noin kahdeksan päivää.

-Hänen muassaan, hänen vierellään vaunuissa saapui kaupunkiin myös

-Sofja Matvejevna, joka nähtävästi jää nyt hänen luoksensa ikuisiksi

-ajoiksi. Huomautan, että tuskin Stepan Trofimovitš oli menettänyt

-tajunsa (se tapahtui jo samana aamuna), kun Varvara Petrovna jo taas

-lähetti Sofja Matvejevnan pois, kokonaan pois tuvasta, ja hoiteli

-sairasta itse, aivan yksin loppuun asti. Mutta tuskin oli henki tästä

-lähtenyt, kun hän jo taas kutsui Sofja Matvejevnan luokseen. Hän ei

-tahtonut kuunnella vähääkään tämän vastusteluja ja ehdotti kauheasti

-säikähtäneelle Sofja Matvejevnalle (oikeammin antoi määräyksen), että

-hän siirtyisi tästä lähin ikuisiksi ajoiksi Skvorešnikiin.

-

-— Loruja kaikki tyynni! Minä itse lähden kanssasi myyskentelemään

-raamatulta. Ei ole minulla enää ketään tässä maailmassa.

-

-— Onhan teillä sentään poika, — uskalsi Salzfisch huomauttaa.

-

-— Ei ole minulla poikaa! — Varvara Petrovna katkaisi keskustelun

-jyrkästi ja — aivan kuin hän näin sanoen olisi ennustanut jotakin.

-

-

-

-

-KAHDEKSAS LUKU.

-

-Jälkilause.

-

-

-Kaikki tapahtuneet ilkityöt ja rikokset paljastuivat perin nopeasti,

-paljon nopeammin kuin Pjotr Stepanovitš oli olettanut. Kaikki sai

-alkunsa siitä, että onneton Marja Ignatjevna sinä yönä, jolloin hänen

-miehensä murhattiin, heräsi aamunkoitteessa, ja kun hänen miehensä ei

-ollut palannut, hän joutui kuvaamattoman levottomuuden valtaan. Hänen

-luonaan oli silloin ollut yötä Arina Prohorovnan palkkaama apuvaimo.

-Tämä ei saanut häntä mitenkään rauhoittumaan, ja heti kun alkoi tulla

-valoisampaa, apuvaimo lähti itse hakemaan Arina Prohorovnaa vakuutellen

-lähtiessään sairaalle, että tämä kyllä tietäisi, missä hänen miehensä

-oli ja milloin hän palaisi. Mutta Arina Prohorovnakin oli hieman

-huolissaan: hän oli jo saanut tietää mieheltänsä yöllä Skvorešnikissa

-tapahtuneesta urotyöstä. Virginski oli palannut kotiin vasta noin

-yhdentoista aikaan ennen puoltayötä kauheassa mielentilassa ja

-kauhean näköisenä. Käsiänsä väännellen hän oli heittäytynyt suin päin

-vuoteeseen suonenvedontapaisesti itkusta nytkähdellen ja hokien: »Tämä

-ei ole sitä, tämä ei ole sitä; tämä ei ole sitä lainkaan!» Tietenkin

-kaikki päättyi siten, että hän tunnusti hänen luoksensa ehättäneelle

-Arina Prohorovnalle kaiken, — muuten, vain yksin hänelle koko talossa.

-Anna Prohorovna vaati häntä jäämään vuoteeseen neuvoen ankarana, että

-»jos hän kerran välttämättä tahtoo tyrskiä, niin tyrskiköön sitten

-mieluummin pielusten suojassa», että se ei kuuluisi muualle ja että

-hän on hölmöjen, hölmö, jos hän »huomenna ulkonäöllään aikoo jollakin

-tavoin ilmaista sen». Kuitenkin hän alkoi ajatella asiaa vakavammin ja

-rupesi kaiken varalta penkomaan tavaroitansa: liiat paperit, kirjat,

-ehkäpä vielä julistuksetkin hän ehti piilottaa tai muuttaa tuhkaksi.

-Kaiken tämän ohella hän kuitenkin päätteli itseksensä, että eihän

-oikeastaan hänen enemmän kuin hänen sisarensakaan, hänen tätinsä ja

-naisylioppilaan eikä hänen pitkäkorvaisen veljensäkään tarvinnut pahoin

-pelätä. Kun Marja Ignatjevnan apuvaimo aamulla tulla tupsahti hänen

-luoksensa, hän lähti empimättä lapsivaimon luo. Häntä halutti muutoin

-kauheasti tietää, oliko mitään perää siinä, mitä hänen puolisonsa eilen

-oli kuiskannut hänelle pelokkain ja mielettömin kuiskauksin, mikä oli

-oikeastaan muistuttanut hourailua, viittaillut Pjotr Stepanovitšin

-aikeisiin, joita tällä »yhteisedun vuoksi» oli Kirillovin suhteen.

-Mutta Marja Ignatjevnan luo hän saapui liian myöhään. Lähetettyään

-palvelusnaisen pois ja jäätyään yksin Marja Ignatjevna ei ollutkaan

-malttanut olla nousematta vuoteestapa heitettyään yllensä vain

-jonkin verran vaatteita, mitä sattui saamaan käsiinsä, jotakin

-sangen ohutta ja tähän vuoden aikaan aivan sopimatonta, hän lähti

-Kirillovin luo sivurakennukseen ajatellen, että ehkäpä tämä kaikkein

-varmimmin voisi antaa joitakin tietoja hänen miehestänsä. Voitaneen

-käsittää, miten lapsivaimoon vaikutti se, mitä hän näki siellä. On

-huomattava, että hän ei ehtinyt lukea Kirillovin kirjelappusta, jonka

-tämä oli kirjoittanut ennen kuolemaansa ja joka oli pöydällä, sangen

-näkyvällä paikalla muuten. Säikähdyksissään hän ei ollut sitä edes

-huomannut. Hän riensi takaisin ullakkohuoneeseen, sieppasi syliinsä

-pienokaisen ja lähti se mukanaan kadulle. Aamu oli kostean kolea ja

-sumuinen. Syrjäisellä kadulla kukaan ei tullut häntä vastaan. Hän

-riensi yhä hengästyneenä kylmässä, upottavassa liejussa ja lopulta

-alkoi kolistella talojen oviin. Eräässä talossa hänelle ei ollenkaan

-avattu, samoin toisessa oltiin kauan avaamatta. Kärsimättömänä hän

-jätti kolistelun sikseen ja meni kolmanteen taloon. Tämä oli erään

-meikäläisen kauppiaan, Titovin, talo. Täällä hän nosti aika hälinän,

-huutaa pauhasi ja koetti katkonaisesti selitellä, että »hänen miehensä

-oli murhattu». Šatov ja osittain koko hänen historiansa tunnettiin

-Titoveilla: he säikähtivät kauheasti, että Marja Ignatjevna, omien

-sanojensa mukaan vasta vuorokausi sitten synnyttäneenä, juoksenteli nyt

-tuollaisissa pukimissa ja näin kylmällä ilmalla pitkin katuja sylissään

-pienokainen, jonka ympärillä ei myöskään ollut liikoja verhoja. Ensiksi

-luultiin hänen hourailevan, sitäkin suuremmalla syyllä, koska hän ei

-mitenkään saanut selvästi sanotuksi, kenet oli murhattu: Kirillovko

-vaiko hänen miehensä? Arvattuaan, että häntä ei uskottu, hän oli jo

-lähtemäisillään eteenpäin, mutta hänet pysähdytettiin väkisin, ja

-kerrottiin hänen silloin kauheasti huutaneen ja riuhtoneen itseään.

-Lähdettiin Filippovin taloon, ja kahden tunnin kuluttua koko kaupunki

-jo tiesi Kirillovin itsemurhasta sekä hänen jälkeensä jättämästään

-kirjelipusta. Poliisi alkoi tiedustella asiaa synnyttäjävaimolta, joka

-silloin vielä oli tajussaan. Tällöin kävi selville sekin, että hän ei

-ollut lukenut Kirillovin kirjettä, mutta sitä, mistä hän oli päätellyt,

-että hänen miehensä oli murhattu, häneltä ei saatu selville. Hän vain

-huusi, että »jos kerran se on murhattu, niin miehenihän on murhattu;

-he olivat yksissä!» Puoleen päivään mennessä hän oli käynyt jo täysin

-tajuttomaksi eikä hän siitä enää selvinnytkään, vaan kuoli kolmen

-päivän kuluttua. Vilustunut lapsi kuoli jo häntä aikaisemmin.

-

-Kun Arina Prohorovna tullessaan ei tavannut Marja Ignatjevnaa eikä

-lasta, hän oli heti oivaltanut, että asiat olivat hullusti, ja oli

-aikonut ensin rientää kotiinsa, mutta olikin pysähtynyt portille ja

-lähettänyt vain apuvaimon »kysymään sivurakennuksen herralta, oliko

-Marja Ignatjevna hänen luonansa tai tiesikö tämä ehkä jotakin hänestä».

-Apuvaimo palasi huutaen raivoisasti, niin että koko katu sen kuuli.

-Saatuaan hänen suunsa tukituksi tuolla tunnetulla argumentilla: »joudut

-syytteeseen», Arina Prohorovna oli livahtanut tiehensä.

-

-On itsestään selvää, että hänen luoksensa tultiin tiedustelemaan jo

-heti samana aamuna, olihan hän ollut synnyttäjän kätilönä, mutta

-häneltä ei saatu paljoa tietää: hän kertoi hyvin asiallisesti ja

-kylmäverisesti kaiken, mitä itse oli nähnyt ja kuullut Šatovilla,

-mutta kaikesta muusta tapahtuneesta hän ei sanonut tietävänsä eikä

-ymmärtävänsä mitään.

-

-Voitaneen käsittää, millainen hälinä syntyi kaupungissamme. Taas

-uusi »juttu», taas murha! Mutta tähän liittyi nyt jo muutakin:

-kävi päivän selväksi, että todella oli olemassa jokin salainen

-murhamiesten, murhapolttaja-vallankumouksellisten ja kapinallisten

-liitto. Lizan kauhea kuolema, Stavroginin vaimon murha, itse

-Stavrogin, murhapoltto, kotiopettajattaria varten järjestetty juhla,

-Julija Mihailovnan ympärillä rehoittanut tapainturmelus... Vieläpä

-Stepan Trofimovitšin katoamisessakin tahdottiin välttämättä nähdä

-jotakin salaperäistä. Paljon, paljon kuiskailtiin myös Nikolai

-Vsevolodovitšista. Ennenkuin päivä oli ehtinyt iltaan, saatiin tietää

-Pjotr Stepanovitšin poistumisesta, ja mikä omituisinta, hänestä

-puhuttiin kuitenkin vähimmin. Mutta eniten sinä päivänä puhuttiin

-sentään »senaattorista». Filippovin talon luota väkijoukko ei poistunut

-koko aamuna. Viranomaiset oli Kirillovin jättämä kirjelappu vienyt

-todella harhaan. Uskottiin sekä se, että Kirillov oli murhannut

-Šatovin, että »murhaajan» itsemurha. Vaikka esivalta ensin joutuikin

-hieman neuvottomaksi, niin ei kuitenkaan pitkäksi aikaa. Sana »puisto»

-esimerkiksi, joka oli niin epämääräisesti mainittu Kirillovin

-kirjelapussa, ei vienyt ketään harhaan, kuten Pjotr Stepanovitš oli

-olettanutkin. Poliisi suuntasi heti askelensa Skvorešnikiin eikä

-suinkaan yksistään sen vuoksi, että vain siellä oli puisto, jollaista

-ei ollut missään muualla, vaan suorastaan jo jonkinlaista vaistoansa

-noudattaen, koskapa viime päivien kaikki kauhut olivat olleet joko

-suoranaisessa tai ainakin kaukaisessa yhteydessä Skvorešnikin kanssa.

-Näin ainakin minä arvelen. (Huomautan, että Varvara Petrovna oli

-varhain aamulla tietämättä vielä mitään tästä kaikesta lähtenyt

-ajamaan takaa Stepan Trofimovitšia.) Ruumis löydettiin lammikosta

-sinne johtavista jäljistä vielä saman päivän iltana. Murhapaikalta

-oli löytynyt Šatovin lippalakkikin, jonka murhaajat olivat sangen

-kevytmielisesti unohtaneet sinne. Lääkärintarkastuksessa ilmenneet

-seikat sekä muutamat muut merkit ja arvelut herättivät jo ensi

-askelella epäilyksen: Kirillovilla oli täytynyt olla tovereitakin.

-Saatiin selville Šatov Kirillovilaisen salaisen järjestön olemassaolo

-siihen liittyvine julistuksineen. Mutta keitä olivat nämä toverit?

-_Meikäläisistä_ ei silloin vielä epäilty ainoatakaan. Saatiin selville,

-että Kirillov asusti aivan erakkona ja niin ypö yksin, että hänen

-luonansa, kuten myöhemmin saatiin selville kirjeestä, oli saattanut

-hyvin piileskellä useita päiviä Fedjkakin, jota oli kaikkialta

-haettu... Eniten harmitti se, että koko tästä sekasotkusta ei saanut

-mitenkään esille mitään yhtenäistä ja sitovaa. Vaikeata on kuvitella,

-millaisiin johtopaatoksiin ja millaisiin perättömiin luuloihin olisi

-lopulta takertunut meidän jo suorastaan pakokauhuisesti pelästynyt

-väestömme, ellei kaikki olisi selvinnyt Ljamšinin avulla jo heti

-seuraavana päivänä.

-

-Hänen voimansa pettivät. Hänen oli käynyt juuri niin, kuin Pjotr

-Stepanovitš oli lopulta alkanut aavistella. Kun hänet oli jätetty

-ensin Tolkatšenkon ja sitten Erkelin huostaan, hän oli loikoillut koko

-seuraavan päivän vuoteessa nähtävästi aivan rauhallisena, seinään päin

-kääntyneenä, puhumatta sanaakaan, tuskin vastaten hänelle tehtyihin

-kysymyksiin. Hän ei siis saanut koko päivänä tietää siitä, mitä

-tapahtui kaupungissa. Mutta Tolkatšenkon, joka itse varsin hyvin tiesi

-kaiken, päähän pälkähtikin illan suussa jättää kokonaan tehtävä,

-jonka Pjotr Stepanovitš oli jättänyt hänelle ja jonka mukaan hänen

-oli huolehdittava Ljamšinista, ja hän lähti kaupungista maaseudulle,

-s.o. pakeni yksinkertaisesti. Oli siis selvää, että kaikki olivat

-»kadottaneet järkensä», kuten Erkel oli heistä puhuessaan suvainnut

-huomauttaa. Mainitsen tässä senkin, että Liputin oli myös tänä samana

-päivänä kadonnut kaupungista, vieläpä jo ennen puoltapäivää. Mutta

-tämä oli päässyt pujahtamaan jotenkin niin, että hänen katoamisestaan

-viranomaiset saivat tietää vasta seuraavan päivän iltana, silloin kun

-hänestä alettiin kysellä hänen perheeltänsä, joka hänen poissaolonsa

-vuoksi oli säikähtänyt, mutta joka pelosta vaikeni. Mutta palatkaamme

-Ljamšiniin. Tuskin hän oli jäänyt yksin (Erkel luottaen Tolkatšenkoon

-oli jo aikaisemmin lähtenyt kotiinsa), kun hän jo lähti kotoansa ja

-sai tietenkin hyvin pian tietää, miten asiat olivat. Palaamatta enää

-edes kotiansa hän lähti juoksemaan ilman minkäännäköistä päämäärää.

-Mutta yö oli niin pimeä, ja koko yritys niin kauhea ja vaivalloinen,

-että kuljettuaan pari kolme kadun väliä hän palasi takaisin ja lukitsi

-ovensa yöksi. Aamupuoleen hän lienee tehnyt itsemurhayrityksenkin,

-mutta se ei onnistunut. Näin hän istui lukittujen ovien takana

-puolipäivään asti ja — lähti sitten yht'äkkiä viranomaisten puheille.

-On väitetty, että hän ryömi polvillaan, itki ja parkui ääneen,

-suuteli lattiaa huutaen, että hän ei ollut kelvollinen suutelemaan

-edes hänen edessään seisovien ylhäisten virkamiesten saappaita.

-Häntä yritettiin rauhoittaa ja hänelle oltiin hyvin suopeita. On

-väitetty kuulustelun kestäneen ainakin kolme tuntia. Hän teki selkoa

-kaikesta, kaikesta, kertoi kaiken juurta jaksain, kaiken mitä

-tiesi, kaikki yksityiskohdatkin; hätäili kertoessaan, yritti tehdä

-tunnustuksia, lateli aivan tarpeetontakin, mitä häneltä ei ollenkaan

-edes kysytty. Kävi selville, että hän tiesi asiat riittävän hyvin

-ja riittävän hyvin osasi ne myös esittää: Šatovin ja Kirillovin

-tragedia, tulipalo, Lebjadkinien kuolema y.m., y.m. joutuivat

-toisarvoiseen asemaan. Ensi sijan anasti nyt Pjotr Stepanovitš,

-salainen järjestö, viisikot, verkko. Kysymykseen: minkä vuoksi oli

-tehty niin paljon murhia, skandaaleja ja ilkitöitä, hän vastaili

-hätäilevän kiireisesti, että kaikki tämä oli tapahtunut sen vuoksi,

-»että systemaattisesti saataisiin perustukset järkkymään, että koko

-yhteiskunta ja kaikki, mille se perustui, saataisiin systemaattisesti

-hajoamaan sen vuoksi, että saataisiin kaikilta ensin luonto pois

-ja että aikaansaataisiin puuro, ja että kun yhteiskunta saataisiin

-täten järkkymään, yhteiskunta, joka oli sairas ja käymistilassa,

-kyynillinen ja uskonsa menettänyt, mutta joka määrättömästi janosi

-jotakin sitä johtamaan kykenevää aatetta ja halusi säilyttää itsensä,

-— silloin valta otettaisiin omiin käsiin ja kohotettaisiin kapinan

-lippu nojautuen viisikkojen verkkoon, viisikkojen, jotka tällä aikaa

-olisivat toimineet, värvänneet väkeä ja valmistelleet käytännössä

-toimenpiteitä, joihin olisi ryhdyttävä, sekä tutkineet niitä heikkoja

-kohtia, joita voitaisiin käyttää hyväksi». Lopuksi hän sanoi että

-se epäjärjestys, joka Pjotr Stepanovitšin toimesta oli nyt saatu

-kaupungissamme aikaan, oli tulevan systemaattisen epäjärjestyksen,

-niin sanoaksemme tulevien edesottamisten, ohjelman ensimmäinen

-toimeenpanokoe, aiottu opiksi kaikille viisikoille, — ja että tämä oli

-oikeastaan vain hänen, Ljamšinin ajatus asiasta, hänen arvelunsa, ja

-että »tämä olisi välttämättä pidettävä mielessä ja otettava kokonaan

-huomioon, onhan hän siinä määrin ollut avomielinen ja yksistään vain

-hyvää tarkoittaen selittänyt koko asian, että näin ollen hänestä

-saattaisi olla hyötyäkin ja että hän edelleenkin voisi tehdä tällaisia

-palveluksia esivallalle». Jyrkästi tehtyyn kysymykseen: Oliko

-viisikkoja paljonkin? hän vastasi, että niitä oli määrätön paljous,

-että koko Venäjä oli verkon peitossa, ja vaikka hän ei voinutkaan

-esittää todisteita, luulen kuitenkin, että hän vastauksissaan oli

-täysin vilpitön. Viranomaisille hän jätti vain järjestön painetun

-ohjelman — se oli painettu ulkomailla, — ja heidän systeeminsä

-mukaisten toimenpiteiden edelleenkehittämisen suunnitelman, joka tosin

-oli vain luonnos, mutta kuitenkin Pjotr Stepanovitšin omaa käsialaa.

-Tästä kävi selville, että puhuessaan »perustusten järkyttämisestä»

-Ljamšin oli aivan kirjaimellisesti lainannut kaiken tästä paperista,

-aina pisteitä ja pilkkuja myöten, vaikka olikin vakuutellut, että

-se, mitä hän oli sanonut, oli vain hänen oma käsityksensä asiasta.

-Julija Mihailovnasta hän oli, odottamatta että häneltä olisi sitä edes

-kysytty, maininnut merkillisen hauskasti, että »hän oli viaton ja että

-häntä oli vain vedetty nenästä». Mutta merkillisintä oli, että Nikolai

-Stavroginia hän ei pitänyt salaisen järjestön jäsenenä, samoin kielsi

-hän senkin, että tämä olisi ollut jollakin tavoin yhteistoiminnassa

-Pjotr Stepanovitšin kanssa. (Niistä salaisista ja sangen naurettavista

-toiveista, joita Pjotr Stepanovitš oli hautonut Stavroginin suhteen,

-Ljamšinilla ei ollut pienintäkään käsitystä.) Hänen sanojensa mukaan

-Pjotr Stepanovitš oli järjestänyt Lebjadkinien kuoleman aivan yksin,

-ilman vähintäkään Nikolai Vsevolodovitšin apua, ja että hänen ovelana

-tarkoituksenansa oli ollut kietoa Nikolai Vsevolodovitš tähän rikokseen

-ja saada hänet sillä tavoin riippuvaisuussuhteeseen itseensä. Mutta

-sen kiitollisuuden asemesta, kiitollisuuden, johon Pjotr Stepanovitš

-varmasti ja kevytmielisesti luotti, hän oli tällä teollaan herättänyt

-muka vain jaloluonteisen Nikolai Vsevolodovitšin suuttumuksen, olipa

-saanut tämän suorastaan epätoivoonkin. Lopuksi hän taas mainitsi

-jotakin Stavroginista hätäillen aivan turhaan, koskapa häneltä ei sitä

-edes kysytty, ja nähtävästi aivan tahallaan yrittäen tähdentää sitä

-seikkaa, että Stavrogin mikä lienee ollutkin sangen mahtava henkilö,

-että tässä piili jokin salaisuus, että hän oli elellyt parissamme niin

-sanoaksemme »incognito», että hänellä oli kai jokin salainen tehtävä

-suoritettavanaan ja oli mahdollista, että hän taas palaisi näille

-maille Pietarista (Ljamšin oli aivan varma siitä, että Stavrogin

-oli Pietarissa), mutta nyt jo aivan toisessa asemassa ja sellaisten

-henkilöiden seuraamana, henkilöiden, joista ehkä meilläkin pian

-puhutaan ja että tämän kaiken hän oli kuullut Pjotr Stepanovitšilta,

-Nikolai Vsevolodovitšin salaiselta vihamieheltä.

-

-Teen välihuomautuksen: kahden kuukauden kuluttua Ljamšin tunnusti, että

-hän oli yrittänyt suojella Stavroginia tahallaan, luullen Stavroginin

-voivan tehdä jotakin hänen puolestansa ja uskoen, että tämä Pietarissa

-saisi aikaan sen, että hänen rangaistustansa lievennettäisiin ja

-että kun hänet karkotettaisiin, hän saisi ehkä tältä rahoja sekä

-suosituskirjeitä. Tästä tunnustuksesta saattaa huomata, että hänellä

-todellakin oli sangen liioiteltu käsitys Nikolai Stavroginista.

-

-Samana päivänä vangittiin tietenkin Virginski ja kiireisesti hätiköiden

-myös koko hänen perheensä. (Arina Prohorovna, hänen sisarensa, täti

-ja naisylioppilas ovat nyt jo kauan olleet vapaina; väitetäänpä, että

-Šigaljovkin vapautetaan pian, koska hänen ei katsottu soveltuvan

-mihinkään niistä rikosluokista, joihin syytetyt jaettiin. Tämä

-muutoin on vain pelkkää kulkupuhetta!) Virginski tunnusti kaiken heti

-paikalla. Vangittaessa hän oli ollut aivan sairaana ja kuumeessa.

-Väitetään hänen suorastaan ilostuneen: »Aivan kuin kivi olisi

-vierähtänyt sydämeltä», kerrotaan hänen sanoneen. Hänestä on väitetty

-sellaistakin, että hän oli muka tunnustanut kaiken aivan avoimesti,

-mutta kuitenkin koko ajan säilyttäen arvokkuutensa ja tinkimättä

-vähääkään »valoisista toiveistansa» sekä kiroten koko ajan poliittista

-uraansa (pitäen sen vastakohtana sosiaalisen toiminnan tietä), jolle

-hän oli viehättynyt lähtemään aivan vahingossa ja kevytmielisesti

-pelkästään »yhteensattuneiden olosuhteiden pyörteen», pakotuksesta.

-Hänen käyttäytymistänsä murhan tapahtuessa pidetään hieman lieventävänä

-asianhaarana, ja kaikesta päättäen se on todella lieventäväkin hänen

-kohtaloansa. Näin ainakin meillä arvellaan.

-

-Mutta Erkelin kohtaloa tuskin saadaan lievennetyksi.

-Vangitsemishetkestä alkaen hän on pysynyt vaiti ja vääristelee totuutta

-mm paljon kuin suinkin. Hänen suustansa ei ole saatu lähtemään

-ainoatakaan katumuksen sanaa. Ja kuitenkin hän on herättänyt kaikkein

-ankarimpienkin tuomarien myötätunnon nuoruudellaan, turvattomuudellaan

-sekä sillä, että on käynyt aivan ilmeiseksi, että hän jos kukaan

-fanaattisuudessaan on suorastaan joutunut poliittisen kiehtojan

-uhriksi. Mutta eniten kai sentään lienee häntä kohtaan syntyneeseen

-myötätuntoon vaikuttanut se, että kävi ilmi, miten hän oli kohdellut

-äitiänsä, miten oli lähettänyt tälle melkein puolet pienestä

-palkastansa. Hänen äitinsä on nyt täällä meillä. Hän on sairas ja

-heikko nainen, ennen aikojaan vanhentunut. Hän itkee itkemistään

-ja aivan sananmukaisesti ryömii viranomaisten jaloissa anoen armoa

-pojallensa. Miten käyneekin, mutta monet meillä ainakin kovasti

-säälivät Erkeliä.

-

-Liputin vangittiin vasta Pietarissa, jossa hän oli ehtinyt oleskella

-jo kaksi viikkoa. Hänelle tapahtui jotakin niin tavatonta, että

-sitä on suorastaan vaikea selittää. Hänellä väitettiin olleen

-jonkun toisen nimelle otettu passi, ja hänellä oli siis ilmeinen

-mahdollisuus livahtaa ulkomaille, ja rahaakin hänellä oli ollut

-muassaan huomattava määrä. Mutta tästä huolimatta hän jäi Pietariin

-eikä lähtenyt mihinkään. Jonkin aikaa hän haeskeli Stavroginia ja

-Pjotr Stepanovitšia, mutta yht'äkkiä hän sitten alkoi juoda ja elää

-määrättömän irstailevasti aivan kuten ihminen, joka kokonaan on

-menettänyt terveen järkensä sekä käsityksen omasta asemastaan. Hänet

-vangittiin Pietarissa, jossakin porttolassa ja aivan humalaisena.

-Huhuillaan sellaistakin, että häneltä ei kuitenkaan suinkaan puutu enää

-rohkeutta, tunnustuksissaan hän valehtelee ja valmistuu juhlallisena

-ja toivorikkaana tulevaan oikeudenistuntoon (?). Hän aikonee puhuakin

-oikeudenkäyntitilaisuudessa. Tolkatšenko, joka vangittiin jossakin

-maaseudulla noin kymmenen päivän kuluttua pakonsa jälkeen, käyttäytyy

-paljon kohteliaammin, ei valehtele, ei vääristele asioita, on ilmaissut

-kaiken, minkä tietää, ei puolustele itseänsä, alistuu syyllisyyteensä

-vaatimattomasti, mutta hänelläkin on sentään taipumusta puhua hieman

-korkealentoisesti. Hän puhuu paljon ja mielellään, ja kun puhe alkaa

-hipoa »kansan tuntemusta ja sen vallankumouksellisia elementtejä», niin

-hän ottaa aina määrätynlaisen asenteen ja tavoittelee vaikuttavuutta.

-Hänenkin väitetään aikovan puhua oikeudessa. Sekä hän että Liputin

-eivät ole kovinkaan peloissaan, ja sehän on jo melkeinpä omituista.

-

-Sanon vielä kerran, juttu ei ole vielä päättynyt. Nyt, kolmen

-kuukauden kuluttua tapahtumasta, kun kaupunkimme väestö on jo ehtinyt

-hieman levähtää tuosta kaikesta sekä on tointunut entiselleen, se on

-myös muodostanut oman mielipiteensä asiasta, joka on siinä määrin

-omaperäinen, että Pjotr Stepanovitšiakin muutamat pitävät jopa

-suorastaan nerona, tai ainakin henkilönä, jolla on »neron lahjat».

-»Sitä ne tekevät, ne järjestöt», puhutaan klubissa, ja näin sanoen

-kohotetaan sormi ylöspäin. Tämä kaikki on muuten sangen viatonta,

-ja harvat ne oikeastaan näin haastelevat. Toiset taas päinvastoin

-myöntävät, että hän on tosin terävä-älyinen ja lahjakas, mutta että hän

-ei vähääkään tunne todellisuutta, että hän on kauhean abstraktinen,

-että hän on väärään ja tylsästi kehittynyt vain yhteen ainoaan suuntaan

-ja että tästä johtuu hänen tavaton kevytmielisyytensä. Ja mitä taas

-tulee hänen moraaliinsa, niin siitä ovat kaikki sentään yhtä mieltä.

-Siitähän ei kukaan saattaisi väitelläkään. En todellakaan tiedä,

-kenestä vielä mainitsisin, etten unohtaisi ketään. Mavriki Nikolajevitš

-on matkustanut jonnekin aivan teille tietymättömille. Eukko Drozdova

-on käynyt aivan lapseksi... Minun on muuten vielä lopuksi kerrottava

-sangen synkkä tarina. Rajoitun vain pääseikkoihin.

-

-Varvara Petrovna oli matkalta palattuansa jäänyt asumaan

-kaupunkitaloonsa. Kaikki sillä aikaa kertyneet uutiset tulvahtivat nyt

-hänelle yht'aikaa ja saivat hänet aivan järkyttyneeksi. Hän sulkeutui

-yksin kotiinsa. Oli ilta. Kaikki olivat väsyneinä lähteneet nukkumaan.

-

-Heti seuraavana aamuna sisäkkö toi Darja Pavlovnalle hyvin salaperäisin

-ilmein kirjeen. Tämä kirje oli sisäkön sanojen mukaan tullut jo eilen

-illalla, mutta myöhään, kun kaikki olivat jo menneet maata, niin että

-hän ei ollut uskaltanut enää tulla herättelemään. Se ei ollut saapunut

-postitse, vaan sen oli tuonut Skvorešnikiin Aleksei Jegorytšille joku

-aivan tuntematon henkilö. Aleksei Jegorytš taas oli tuonut sen edelleen

-tänne eilen illalla, antanut sen suoraan sisäkön käteen ja sitten taas

-lähtenyt heti Skvorešnikiin.

-

-Darja Pavlovna katseli kirjettä kauan sykkivin sydämin uskaltamatta

-sitä avata. Hän tiesi, keneltä se oli: Nikolai Stavrogin kirjoitti. Hän

-luki kirjekuoresta: »Aleksei Jegorytšille, annettava edelleen Darja

-Pavlovnalle, salaisesti».

-

-Ja tämä kirje kuului sanasta sanaan näin, ilman että korjaan tämän

-venäläisen herrasmiehen tyylissä ainoatakaan virhettä, herran, joka ei

-koskaan ollut jaksanut päästä täydellisesti venäjän kieliopista perille

-kaikesta eurooppalaisesta sivistyksestään huolimatta:

-

- »Rakas Darja Pavlovna.

-

- Kerran Te sanoitte haluavanne tulla minun sairaanhoitajattarekseni,

- ja minä lupasin lähettää teitä hakemaan silloin, kun tarvitsisin.

- Matkustan kahden päivän kuluttua enkä palaa. Tahdotteko mukaani?

-

- Viime vuonna minä, kuten Herzen, kirjoittauduin Urin kantonin

- kansalaiseksi, eikä siitä tiedä kukaan mitään. Olen jo ostanut sieltä

- pienen talonkin. Minulla on vielä kaksitoistatuhatta ruplaa. Me

- lähdemme ja asumme siellä sitten ikuisesti. Minä en tahdo koskaan

- lähteä sieltä mihinkään.

-

- Paikka on ikävä, rotkot ja vuoret ahdistavat näköä ja ajatusta.

- Hyvin synkkää. Minä sen vuoksi, koska pieni talo oli ostettavissa.

- Jos teitä ei miellytä, niin myyn ja ostan toisesta paikasta. En

- ole oikein terve, mutta sikäläisessä ilmanalassa toivon pääseväni

- hallusinatsioneistani. Tämä koskee fyysillistä puolta, ja minun

- sielunihan te tunnette tarkkaan, tokkopahan sentään aivan tarkkaan?

-

- Olen kertonut Teille paljon elämästäni. Mutta en kaikkea. En edes

- teille kaikkea! Muuten, tahdon sen sanoa Teille, omantuntoni mukaan

- olen syyllinen vaimoni kuolemaan. En nähnyt Teitä sen jälkeen ja sen

- vuoksi tahdon tämän sanoa. Olen rikkonut myös Lizaveta Nikolajevnaa

- kohtaan, mutta tämänhän Te tiedätte, Tehän tiedätte jo kaiken.

-

- Parempi olisi, jollette tulisi. Kutsuessani Teitä menettelen kauhean

- alhaisesti. Miksi hautaantuisittekaan koko elämänne ajaksi minun

- kanssani sinne? Te olette minulle rakas, ja ikävöidessäni minun olisi

- hyvä olla teidän lähettyvillänne. Vain yksin Teidän läsnäollessanne

- voin puhua ääneen. Mutta eihän tämä merkitse mitään. Te itsehän

- sanoitte: 'sairaanhoitajaksi', — nämä ovat Teidän sanojanne. Mutta

- miksi sellainen uhraus? Huomatkaa sekin, etten sääli Teitä, koskapa

- kutsun, enkä kunnioita, koska odotan. Ja kuitenkin minä sekä kutsun

- että odotan. Joka tapauksessa pidän tärkeänä vastaustanne, sillä minun

- on lähdettävä pian. Siinä tapauksessa matkustan yksin.

-

- En odota mitään ihmeellistä Urista. Matkustan vain yksinkertaisesti.

- En ole tahallani valinnut synkkää seutua. Venäjällä ei minua sido

- mikään — täällä on minulle kaikki yhtä vierasta kuin muuallakin. Tosin

- en missään ole viihtynyt niin huonosti kuin täällä, mutta täälläkään

- en ole jaksanut syttyä vihaan!

-

- Olen tahtonut koetella voimiani joka suhteessa. Te olette neuvonut

- niin tekemään, että 'oppisin tuntemaan itseni'. Koetellessani

- itseäni oman itseni vuoksi sekä näyttääkseni voimaani toisille

- se on osoittautunut, aina ennen niin kuin nytkin, koko elämäni

- aikana — rajattomaksi. Teidän nähtennehän kestin veljeltänne

- saamani korvapuustin, tunnustin avioliittoni julkisesti. Mutta

- mihin saattaisin käyttää tätä voimaani — kas, sitä en ole koskaan

- käsittänyt. En käsitä nytkään huolimatta kaikista rohkaisuistanne,

- joita sain Teiltä Sveitsissä ja joihin silloin uskoin. Yhä vieläkin

- minä, kuten aina ennenkin, saatan tuntea halua tehdä hyviä töitä

- ja tunnen siitä nautintoa. Rinnan haluan tehdä samoin pahaakin ja

- tunnen siitäkin nautintoa. Mutta sekä toinen että toinen tunne on yhä

- entiseen tapaan liian heikko, eikä se koskaan ole toisenlainen. Minun

- tahtoni ilmaukset ovat liian heikkoja, ne eivät voi johtaa minua.

- Tukilla voi päästä joen yli, mutta ei lastulla. Tämä vain sen vuoksi,

- että te ette ajattelisi minun lähtevän Uriin jonkinlaisin toivein.

-

- En syytä mitään enkä ketään, kuten en tehnyt sitä ennenkään. Olen

- maistanut paheen kaikkia muotoja ja kuluttanut niissä voimani. Mutta

- minä en rakasta enkä ole tahtonut pahetta. Te olette seuraillut minua

- viime aikoina. Tiedättekö mitä, katselin vihamielin meikäläisiä, noita

- kaiken kieltäjiäkin, kadehtinenkohan heidänkään toiveitansa? Mutta

- turhaan Te pelkäsitte, minä en voinut olla heille toveri, koska en

- voinut heille jakaa mitään. Mutta leikin vuoksi, vihasta en voinut

- myöskään, enkä sen vuoksi, että olisin leikkiä pelännyt, — leikkiä

- en säiky, — vaan sen vuoksi, että minulla sittenkin oli kunnollisen

- ihmisen tavat ja minua inhoitti. Mutta jos minulla olisi ollut heitä

- kohtaan enemmän vihaa tai kateutta, niin ehkäpä olisin lähtenytkin

- heidän mukaansa. Päätelkää itse, missä määrin minun oli helppo olla ja

- miten paljon olen riehunut!

-

- Ystävä kallis, lempeä ja suurisieluinen olento, joksi Teidät olen

- aavistanut! Ehkäpä Te haaveilette voivanne antaa minulle niin paljon

- rakkautta ja jaksavanne vuodattaa minuun niin paljon kauneutta

- Teidän kauniista sielustanne, että luulette sillä voivanne lopuksi

- asettaa minulle päämäärän? Ei, Teillä olisi syytä olla varovaisempi:

- Minun rakkauteni tulee olemaan yhtä pientä kuin mitä itsekin olen,

- ja Te tulette onnettomaksi. Teidän veljenne on sanonut minulle,

- että se, joka katkaisee siteensä omaan maahansa, se katkaisee

- myös suhteensa jumaliin, s.o. kaikkiin päämääriinsä. Kaikesta voi

- kiistellä loputtomasti, mutta minusta on vuotanut ulos vain pelkkää

- kielteisyyttä, ilman minkäännäköistä suurenmoisuutta ja ilman

- minkäännäköistä voimaa. Eipä edes kielteisyyttäkään oikeastaan. Kaikki

- on niin pientä ja penseätä. Yleväsieluinen Kirillov ei kestänyt

- aatteen painoa, vaan — ampui itsensä; mutta minähän huomaan, että

- hänkin oli yleväsieluinen vain siksi, ettei ollut täysijärkinen. Minä

- en ole koskaan luopunut järjestäni enkä koskaan ole jaksanut uskoa

- aatteeseen siinä määrin kuin hän. En voi edes siinä määrin syventyä

- aatteeseen, en koskaan, en koskaan voisi ampua itseäni!...

-

- Tiedän, että minun pitäisi tappaa itseni, lakaista itseni olemattomiin

- maan pinnalta, aivan kuten olisin inhoittava täi, mutta minä kammoan

- itsemurhaa, sillä pelkään näyttää ylevämielisyyttä. Tiedän, että tulee

- uusi pettymys, — loputtoman pettymysten sarjan viimeinen pettymys.

- Onko mitään hyötyä pettää itseänsä vain sen vuoksi, että aikoo

- näytellä suurenmoista? Suuttumusta ja häpeätä en voi tuntea koskaan,

- en siis myöskään pettymystä.

-

- Suokaa anteeksi, että kirjoitan näin paljon. Olen havahtunut, olen

- tehnyt tämän huomaamatta. Näin ei riittäisi sata sivuakaan, ja

- kymmenessä rivissäkin olisi jo tarpeeksi, kymmenen riviäkin riittää

- kutsumaan Teidät ’sairaanhoitajaksi'.

-

- Siitä saakka kuin lähdin, olen oleskellut sieltä lukien kuudennella

- asemalla, sen asemapäällikön luona. Häneen tutustuin juomingeissa

- viisi vuotta sitten Pietarissa. Ei kukaan tiedä, että asun siellä.

- Kirjoittakaa hänen nimelleen. Osoite seuraa mukana.

-

- Nikolai Stavrogin.»

-

-Darja Pavlovna lähti heti näyttämään kirjettä Varvara Petrovnalle.

-Tämä luki sen ja pyysi Dašaa poistumaan lukeaksensa sen vielä kerran

-yksikseen. Mutta kovin pian hän taas kutsui hänet takaisin luokseen.

-

-— Lähdetkö? — hän kysäisi arasti.

-

-— Lähden, — Daša vastasi.

-

-— Laita itsesi kuntoon! Lähdetään yhdessä! Daša katsahti häneen

-kysyvästi.

-

-— Mitäpä täälläkään tekisin? Eikö liene yhdentekevää? Minä myös aion

-Urin kansalaiseksi ja elän loppuelämäni rotkossa... Ole huoleti, en

-minä teitä häiritse.

-

-Alettiin puuhata lähtöä, niin että olisi ehditty jo puolenpäivän

-aikoihin lähtevään junaan. Mutta ei ollut kulunut puoltakaan tuntia,

-kun Skvorešnikista saapui Aleksei Jegorytš ja ilmoitti, että Nikolai

-Vsevolodovitš oli äkkiä saapunut aamulla, varhaisimmassa junassa, oli

-nyt Skvorešnikissa, mutta »siinä tilassa, ettei vastaillut kysymyksiin,

-oli käynyt kaikissa huoneissa ja lukinnut oman ovensa omalla

-puolellaan»...

-

-— Vastoin heidän määräystänsä tahdoin tulla tästä tänne ilmoittamaan, —

-Aleksei Jegorytš lisäsi huolekkain ilmein.

-

-Varvara Petrovna katsahti vain häneen läpitunkevasti eikä alkanut

-kysellä mitään. Silmänräpäyksessä tuotiin vaunut, ja hän lähti matkaan

-Daša mukanaan. Väitettiin heidän pitkin matkaa tehneen ristinmerkkejä.

-

-Nikolai Vsevolodovitšin »omalla puolella» kaikki ovet olivat

-lukittuina, eikä häntä itseään näkynyt missään.

-

-— Ettei vain liene toisessa kerroksessa? — Fomuška huomautti

-varovaisesti.

-

-Merkillistä oli, että Varvara Petrovnan mukana nuoren herran »omalle

-puolelle» oli tullut muutamia palvelijoitakin, ja jäljellä olevat

-jäivät odottelemaan saliin. Koskaan muulloin he eivät olisi rohjenneet

-menetellä näin vastoin talon tapoja. Varvara Petrovna näki kaiken ja

-oli vaiti.

-

-Tultiin toiseen kerrokseen. Siellä oli kolme huonetta, mutta ei

-ainoassakaan ollut ketään.

-

-— Mutta jospa olisivat menneet tuonne? — joku näkyi osoittavan

-ullakkohuoneen ovea. Ullakkohuoneeseen vievä ovi, joka oli aina ollut

-suljettu, oli nyt todellakin selko selällään. Sinne täytyi nousta —

-melkeinpä katon tasalle — puisia, korkeita, hyvin kapeita ja kauhean

-jyrkkiä portaita myöten. Siellä oli näet jonkinlainen huone.

-

-— Minä en mene tuonne. Minkä vuoksi hän olisi kavunnut sinne? — Varvara

-Petrovna valahti kauhean kalpeaksi ja katsahti palvelijoihinsa. Nämä

-katsoivat vuorostaan häneen äänettöminä. Daša vapisi´...

-

-Varvara Petrovna riensi kuitenkin ylös portaita; Daša hänen jäljessään;

-mutta tuskin hän oli ehtinyt ullakkohuoneeseen, kun hän kiljahti ja

-kaatui taintuneena maahan.

-

-Urin kantonin kansalainen riippui hirttäytyneenä heti oven vieressä.

-Pöydällä oli pieni paperilippunen, johon oli lyijykynällä kirjoitettu

-seuraavat sanat: »Ei kukaan ole syypää, minä itse». Samalla pöydällä

-oli vasara, saippuankappale ja iso naula, joka nähtävästi oli

-hankittu siihen kaiken varalta. Luja silkkinen nuora, johon Nikolai

-Vsevolodovitš oli hirttäytynyt ja jonka hän kaikesta päättäen

-oli valinnut ja varannut itselleen jo kauan sitten, oli paksulti

-saippuoitu. Kaikki osoitti, että hän oli kaiken jo ennakolta tarkasti

-suunnitellut ja että hän oli täydessä tajussaan viimeiseen hetkeen asti.

-

-Ruumiinavauksen tapahduttua kaikki lääkärimme olivat ehdottomasti

-sitä mieltä, että mielenhäiriöstä tässä tapauksessa ei saattanut olla

-kysymystäkään.

-

-

-

-

-

-

-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74107 ***

+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74107 ***
+
+
+
+
+
+RIIVAAJAT III
+
+Romaani
+
+
+Kirj.
+
+F. M. DOSTOJEVSKI
+
+
+Suomentanut
+
+Ida Pekari
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1928.
+
+
+
+
+
+
+KOLMAS OSA.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Juhlan alku.
+   II. Juhlan loppu.
+  III. Loppuuneletty romaani.
+   IV. Viimeinen päätös.
+    V. Matkailija.
+   VI. Vaivalloinen työ.
+  VII. Stepan Trofimovitšin viimeinen retki.
+ VIII. Jälkilause.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Juhlan alku.
+
+
+
+I.
+
+
+Juhla vietettiin huolimatta kaikista niistä väärinkäsityksistä, joita
+špigulinilaisten päivä oli aiheuttanut. Luulenpa melkein, että vaikka
+Lembke olisi sinä samana yönä kuollut, niin sittenkin tuo juhla
+olisi pidetty aamulla, — niin paljon jotakin aivan erikoista Julija
+Mihailovna oli siihen kytkenyt. Voi, aivan viime hetkeen saakka hän
+oli kuin sokeudella lyöty eikä vähääkään ymmärtänyt seurapiirimme
+mielialaa. Oikeastaan ei kukaan uskonut, että juhlapäivä sujuisi ilman
+joitakin suuren suuria häiriöitä, ilman jotakin selvittävää »tapausta»,
+kuten muutamat ennustivat jo edeltäkäsin mielihyvästä hykerrellen.
+Monet tosin koettivat esiintyä otsa rypyssä ja ylen tärkeän näköisinä,
+mutta, yleensä puhuen, venäläisiähän ei mikään saata niin hyvälle
+tuulelle kuin yleisestä skandaalista johtuva sekasorto. Meillä oli
+tosin syytä odottaa jotakin vakavampaakin, eikä se johtunut pelkästään
+häväistysjutun janosta: ilmassa oli jotakin hermostuttavaa, jotakin
+toivottoman pahaaennustavaa. Näytti siltä, että kaikki, koko elämä,
+ikävystytti kauheasti. Syntyi jonkinlaista yleistä, epämääräistä
+kyynillisyyttä, jota yritettiin ylläpitää väkisin, aivan kuin tahallaan
+olisi tahdottu pingoittaa sitä äärimmilleen. Vain naiset tiesivät, mitä
+tekivät, ja hekin vain sikäli, mikäli oli kysymys eräästä asiasta,
+nimittäin auttamattomasta vihamielisyydestä Julija Mihailovnaa kohtaan.
+Tässä kohdin kaikki naisten johtamat suunnat yhtyivät. Ja tämä raukka
+itse ei sitä vähääkään aavistanut. Aivan viime hetkeen saakka hän oli
+täysin varma siitä, että hän oli »suosion ympäröimä» ja että häntä
+kohtaan oltiin yhä vielä »fanaattisen vilpittömiä».
+
+Mainitsin jo siitä, että meille oli saapunut jos jonkinlaista väkeä.
+Epäröimisen sekavina aikoina sekä siirryttäessä ajanjaksosta toiseen
+kaikkialle ilmestyy aina eräänlaisia ihmistyyppejä. En puhu nyt
+niistä niin sanotuista »ensirivin miehistä», jotka aina koettavat
+pyrkiä muita edelle (se on heidän päähuolensa) ja joilla aina on mitä
+typerin, mutta kuitenkin enemmän tai vähemmän selvä päämäärä. En puhu
+niistä, vaan ainoastaan ihmishylkiöistä. Kaikkina liikehtimisten
+aikakausina kohoaa pinnalle tämä hylkiöjoukko, jollainen on olemassa
+jokaisessa yhteiskunnassa, eikä sillä ole minkäänlaista päämäärää,
+ei edes ajatuksen hiventä. Se on vain puuhailevinaan kaikesta
+voimastaan ja ilmaisevinaan rauhattomuutta sekä kärsimättömyyttä.
+Tämä hylkiöjoukko joutuu kuitenkin melkein aina aivan tietämättään
+juuri niiden samaisten »ensirivin miesten», pienen valiojoukon
+ohjattavaksi, sen joukon, joka toimii päämäärästään tietoisena
+ja ohjailee roskaväkeä mielensä mukaan, jollei se itse myös ole
+kokoonpantu aivan tylsämielisistä, mikä ei suinkaan ole harvinaista.
+Meilläkin väitetään nyt, kun kaikki on ohi, että Pjotr Stepanovitšia
+johti Internationalepahainen, Pjotr Stepanovitš taas johti Julija
+Mihailovnaa, ja tämä taas hänen käskystänsä koko muuta roskaväkeä.
+Meidän kaikkein edustavin järkimiehemme ihmettelevät nyt suorastaan
+itseänsä: mitenkä he saattoivatkin noin hölmistyä? Millaista tämä
+sekasorron aika oikein oli ja mistä ja mihin silloin oikeastaan
+oltiin siirtymässä? — Sitä en tiedä minä, ja tuskin sitä tietänee
+kukaan muukaan, — niin luulen, — jos sitä ehkä eivät tietäisi jotkut
+aivan syrjäiset henkilöt. Ja kuitenkin mitä mitättömimmät pikkusielut
+saivat yht'äkkiä ylivallan, alkoivat äänekkäästi arvostella kaikkea
+pyhää, vaikka eivät aikaisemmin uskaltaneet edes suutansa avata,
+ja »ensirivin miehet» taas, jotka tähän saakka olivat onnellisesti
+kyenneet pitämään itseänsä etunenässä, olivat nyt vaiti ja alkoivat
+kuunnella näitä toisia. Olipa sellaisiakin, jotka mitä häpeällisimmin
+vain nauraa hihittivät myötämielisesti. Niitä oli jonkinlaisia
+Ljamšineita, Teljatnikoveja, Tentetnikov-tilanomistajia, räkänokkaisia
+Radištšev-kotikasvatteja, surumielisesti, mutta röyhkeästi hymyileviä
+juutalaispahaisia, ääneen hohottajia, kaupunkiimme poikenneita
+matkailijoita, pääkaupunkilaissuuntaisia runoilijoita, joilla vastoin
+yleistä suuntaa ja vastoin omaa kykyänsä oli lammasnahkaturkit
+yllä ja rasvanahkasaappaat jaloissa, majureita ja everstejä, jotka
+kevytmielisesti pilkkasivat omaa kutsumustansa ja olivat valmiit
+viipymättä, yhden ainoan ruplan vuoksi, jättämään miekkansa ja
+livahtamaan jonnekin rautatienkirjureiksi; kenraaleja, joista oli
+tullut asianajajia, kehittyneitä sovittajia [tarkoitetaan lakimiehiä,
+joita käytettiin sovittajina talonpoikain ja tilanomistajien välisissä
+riidoissa. Suom. huom.], kehityskykyisiä pikkukauppiaita, lukemattomia
+seminaarilaisia, naisia, jotka harrastivat naiskysymystä, — miten
+kaikki nämä saattoivatkin meillä yht'äkkiä nousta pinnalle? Ja minkä
+pinnalle? — Klubin, arvossapidettyjen virkamiesten, puujalkakenraalien,
+järkähtämättömän ankaran ja luotaantorjuvan naisseurapiirimme
+yläpuolelle. Koska itse Varvara Petrovnakin aina siihen asti, jolloin
+tapahtui tuo hänen poikaansa koskeva katastrofi, oli melkeinpä
+juoksutytön asemassa tuon roskaväen keskellä, niin eikö meidän muille
+minervoillemme silloin oikeastaan voi jo antaa kokonaan anteeksi tuota
+heidän silloista typeröitymistään. Nyt jälkeenpäin, kuten jo sanoin,
+syytetään kaikesta Internationale-pahaista.
+
+Tämä ajatus juurtui niin syvälle, että tapahtuman johdosta
+paikkakunnalle saapuneille vieraillekin se esitettiin tässä
+valossa. Aivan äsken tuli muudan neuvosmies Kubrikovkin, joka on jo
+kuudenkymmenenkahden vuoden ikäinen ja jolla on kaulassa kannettava
+Stanislavin kunniamerkki, ja ilmoitti aivan vakavissaan olleensa
+epäilemättä ainakin kolmisen kuukautta Internationale-pahaisen
+vaikutuksen alaisena. Mutta kun — tosin kaikin puolin kunnioittavasti
+suhtautuen hänen korkeaan ikäänsä sekä hänen ansioihinsa — pyydettiin
+häntä selittämään hieman tarkemmin, niin hän, vaikka ei voinutkaan
+esittää mitään muita todisteita, kuin että hän »kaikilla vaistoillaan
+oli sen tuntenut», kuitenkin pysyi lujasti siinä, mitä oli ilmaissut,
+niin ettei katsottu voitavan kuulustella häntä enää sen enempää.
+
+Toistan vielä kerran! Oli meillä sentään pienehkö ryhmä hieman
+varovaisempiakin, jotka jo aivan alussa erottautuivat muista ja
+sulkeutuivat lukkojen taakse. Mutta voiko mikään lukko pitää luonnon
+lakeja vastaan? Mitä varovaisimmissakin perheissä sattuu kasvamaan
+nuoria neitoja, joille on välttämätöntä päästä joskus hieman
+karkeloimaan. Eikä näidenkään perheiden siis auttanut muu kuin merkitä
+nimensä kotiopettajatar-listalle. Tanssiaisista piti tulla loistavat,
+vertaansa vailla olevat. Kerrottiin suorastaan meitä: mainittiin meille
+poikenneista lornjeteilla leikittelevistä ruhtinaista, kymmenestä juhla
+airuesta, jotka kaikki olivat nuoria teikareita ja joiden vasen olka
+oli oleva nauhan peitossa; puhuttiin pietarilaisista johtomiehistä,
+siitä, että Karmazinov oli, saadakseen keräyksen tuottamaan
+enemmän, lupautunut esittämään »Merci'nsä» meidän kuvernementtimme
+kotiopettajattaren puvussa, puhuttiin siitä, että esitetään
+»kirjallisuuden kadrilli» pukutanssiesityksenä ja että jokaisen puvun
+tulee esittää jotakin määrättyä kirjallisuussuuntaa. Lopuksi oli
+karkeloiva myös jonkinlainen »rehellinen venäläinen ajatus», — jonka
+piti olla todella uutuus. Saattoiko mitenkään olla ottamatta osaa
+sellaiseen? Kaikki merkitsivät tietenkin nimensä osanottolistalle.
+
+
+
+II.
+
+
+Juhlapäivän ohjelma oli jaettu kahteen osaan; keskipäivällä,
+noin kahdestatoista suunnilleen kello neljään, aiottiin pitää
+kirjallisuusmatinea, ja tanssiaisten oli määrä alkaa kello kymmeneltä
+illalla, ja niiden tuli kestää aina myöhään yöhön. Mutta jo itse tässä
+järjestelyssä piili epäjärjestyksen ituja. Ensinnäkin, yleisöön oli
+vahvasti juurtunut käsitys, että tarjoiltaisiin myös aamiaista heti
+matinean jälkeen, ehkäpä jo sen aikanakin, nimenomaan sitä varten
+järjestetyllä väliajalla, — aamiaisen tuli tietysti olla ilmainen,
+sekin oli oleva ohjelmanumero, ja itsestään oli selvää, että se
+tarjoiltaisiin samppanjan kera. Pääsylipun suunnaton hinta (3 ruplaa)
+oli aiheuttanut tämän huhun juurtumisen. »Enhän sentään aivan turhan
+vuoksi olisi merkinnyt listaan nimeäni. Kun kerran järjestetään
+vuorokauden kestävät juhlat, niin sopii silloin syöttääkin. Ihmisten
+tulee nälkä», kas näin meillä arveltiin. Täytyy tunnustaa, että Julija
+Mihailovna itsehän se kevytmielisyydessään oli tätä turmiollista huhua
+juurruttanut. Noin kuukausi sitten hän oli suuren suunnitelmansa
+innoittamana laverrellut juhlasta jokaiselle vastaantulevalle, olipa
+lähettänyt erääseen pääkaupungin sanomalehteen jo uutisen siitäkin,
+»että aiottiin pitää runsaasti maljapuheita». Nämä puheethan ne
+erikoisesti mairittelivatkin hänen kunnianhimoaan: hän aikoi nimittäin
+itsekin puhua ja odotellessaan yritteli sepitellä puheita jo edeltä
+käsin. Niiden oli määrä tehdä selkoa meidän päätarkoituksestamme
+(mutta mistä? — lyönpä vetoa siitä, että tuo raukka ei saanut
+ainoatakaan puhetta sepitetyksi) ja päästä maaseutukirjeiden
+muodossa pääkaupunkilaisten lehtien palstoille, saada ylin esivalta
+liikutetuksi ja tenhotuksi, ja sen jälkeen oli niiden määrä päästä
+leviämään kaikkialle maaseudulle, jossa ne herättäisivät ihmettelyä
+ja jäljittelyä. Mutta eihän puheita voinut pitää ilman samppanjaa, ja
+kun taas samppanjaa ei mitenkään saattanut juoda tyhjään vatsaan, niin
+oli itsestään selvää, että sitä ennen täytyi myös syödä aamiaista.
+Myöhemmin, kun hänen toimestaan saatiin kokoon toimikunta ja asiaan
+alettiin suhtautua vakavammin, hänelle todistettiin täysin selvästi,
+että jos kerran suunniteltiin pitoja, niin kotiopettajattarien hyväksi
+oli jäävä lopulta sangen vähän, vaikkapa keräys tuottaisikin yli
+odotusten. Kysymyksestä voitiin selvitä siis vain kahta eri tietä: joko
+pitämällä Belsasarin pidot ja siihen kuuluvat maljapuheet, jolloin
+kotiopettajatarten hyväksi jäisi vain noin yhdeksänsataa ruplaa,
+tai — saataisiin kokoon huomattava summa ja juhla pidettäisiin vain
+muodon vuoksi. Tämä toimikunta peloitteli muuten vain tahallaan,
+ja itse asiassa se oli jo keksinyt kolmannenkin ratkaisun, joka
+sovittaisi mielet ja joka samalla oli järkevä: ehdotettiin näet
+vietettäväksi aivan kunnollinen juhla joka suhteessa, mutta kuitenkin
+ilman samppanjaa, ja tällä tavoin jäisi vielä sangen, huomattava
+summa jäljelle, paljon enemmän kuin yhdeksänsataa ruplaa. Mutta
+Julija Mihailovna ei suostunut tähänkään. Hänen luonteensa oli kerta
+kaikkiaan sellainen, se halveksi poroporvarimaista keskinkertaisuutta.
+Hän päätti heti jyrkästi, että jos edellinen ajatus ei ollut
+toteutettavissa, niin oli viipymättä ja kokonaan heittäydyttävä
+vastakkaiseen äärimmäisyyteen, se on, oli saatava toimeen sellainen
+keräys, että se herättäisi kaikissa muissa kuvernementeissa kateutta.
+»Onhan yleisön lopultakin käsitettävä»,—näin hän lopetti hehkuvan
+innostuneen puheensa toimikunnan istunnossa, — »että on verrattoman
+paljon ylevämpää saavuttaa yleisinhimilliset tarkoitusperät luopumalla
+hetkellisistä ruumiin nautinnoista, että juhlahan on oikeastaan vain
+suuren aatteen ilmaus, ja sen vuoksi kaikkien on tyytyminen mitä
+yksinkertaisimpiin saksalaismallisiin pikkutanssiaisiin, joiden
+olisi määrä olla vain jonkinlainen allegoria, jos nyt mitenkään ei
+voinut tulla toimeen ilman tuollaisia typeriä tanssiaisia!» — Siinä
+määrin hän oli näihin tanssiaisiin jo suuttunut. Mutta kuitenkin
+hänet saatiin sentään rauhoittumaan. Silloinhan sitä olikin yht'äkkiä
+keksitty ja ehdotettu tuo »kirjallisuuden kadrillikin» ja monet muut
+esteettiset pikku päähänpistot, joiden oli määrä korvata ruumiin
+nautintoja. Tällöin oli Karmazinovkin lopullisesti suostunut lausumaan
+»Merci'nsä» (näihin asti hän oli aina kursaillen kieltäytynyt), ja
+tämän tarkoituksena oli hävittää meidän hillittömän yleisömme mielistä
+koko syömisen aate. Näin saatiin kuitenkin tanssiaiset pysymään mitä
+suurenmoisimpana juhlatilaisuutena, vaikkakaan ei enää aivan samaan
+tapaan kuin aikaisemmin oli ajateltu. Mutta että ei sentään olisi
+kaiken aikaa tuijotettu vain yksinomaan pilviin, niin päätettiin, että
+juhlan alkaessa tarjoiltaisiin teetä sitruunan ja pyöreiden teeleipien
+kera, sen jälkeen virvokkeita sekä lopulta oikein jäätelöä, mutta siinä
+kaikki. Niitä varten taas, jotka välttämättä sekä aina ja kaikkialla
+tuntevat nälkää ja erikoisesti janoa, voisi huonerivin päähän järjestää
+erikoisen ravintolan, josta ottaisi huolehtiaksensa Prohorytš
+(klubin pääkokki), ja hän saisi sieltä erikoisesta maksusta tarjota
+mitä tahansa, — tietenkin vain juhlan toimikunnan ankaran valvonnan
+alaisena, — ja tästä olisi laadittava salin oveen tiedonanto, jossa
+myös mainittaisiin, että ravintolapuoli ei sisältynyt ohjelmaan. Mutta
+samalla päätettiin kuitenkin, että ravintolaa ei järjestettäisikään,
+jotta esityksiä ei häirittäisi, siitäkin huolimatta, että oli määrä
+järjestää ravintola viidenteen huoneeseen, laskien valkoisesta
+salista, jossa Karmazinov oli suostunut lausumaan »Merci'nsä». Sille
+uteliaisuudelle, jonka tämä tapaus, »Merci'n» lausuminen, oli herättävä,
+annettiin toimikunnassa nähtävästi liian suuri merkitys, ja näin
+tekivät vieläpä kaikkein käytännöllisimmätkin henkilöt. Mitä taas
+tulee runollisiin luonteisiin, niin aatelismarsalkanrouva esimerkiksi
+ilmoitti Karmazinoville, että heti esityksen jälkeen hän oli antava
+määräyksen kiinnittää valkoisen salinsa seinään marmoritaulun, johon
+kultaisin kirjaimin merkittäisiin, että sinä ja sinä päivänä ja vuonna
+tällä samalla paikalla suuri venäläinen ja eurooppalainen kirjailija
+jättäessään kynän kädestään lausui »Merci'nsä» ja täten siis ensi
+kerran lausui myös jäähyväiset venäläiselle yleisölle, jota tämän
+kaupungin asukkaat edustivat, ja että tämä kirjoitus voitaisiin lukea
+jo tanssiaisiltana, se on, noin viisi tuntia sen jälkeen, kuin »Merci»
+olisi esitetty. Tiedän aivan varmasti, että Karmazinov itsehän se
+välttämättä oli vaatinutkin, että aamuksi ei järjestettäisi ravintolaa,
+sinä aikana nimittäin, jona hän esiintyisi, siitäkin huolimatta, että
+muutamat toimikuntamme jäsenistä väittivät, että tämä soti jo hieman
+meidän yleisiä tapojamme vastaan.
+
+Tällainen oli asiantila silloin, kun kaupungissamme yhä vielä uskottiin
+Belsasarin pitoihin, s.o. toimikunnan järjestämään ravintolaan,
+uskottiin aina viime hetkeen asti. Vieläpä nuoret neitosetkin
+haaveilivat makeisten ja marjahillojen paljoudesta sekä jostakin
+sellaisesta, josta ei ennen oltu kuultu edes puhuttavankaan. Tiedettiin
+yleensä, että keräys oli tuottanut hyvin runsaasti, että juhlaan tulla
+ryösäsi koko kaupunki, että väkeä aikoi sinne kaikista piirikunnista,
+niin että liput varmasti loppuisivat kesken. Tiedettiinpä kertoa
+sellaistakin, että, paitsi sovittua lipun hintaa, oli tehty huomattavia
+lahjoituksiakin: Varvara Petrovna esimerkiksi oli maksanut lipustaan
+kolmesataa ruplaa sekä oli antanut salin koristukseksi melkein
+kaikki kasvihuoneensa kukat. Aatelismarsalkan puoliso (toimikunnan
+jäsen hänkin) luovutti tarkoitusta varten kotinsa valaistuksineen
+päivineen; klubi antoi puolestaan palvelijansa, luovutti koko päiväksi
+Prohorytšin sekä kustansi soiton. Tehtiin vielä muitakin lahjoituksia,
+vaikka ei tosin näin suuria, niin että aiottiin jo alentaa pääsylipun
+alkuperäinen hinta (kolme ruplaa) kahteen ruplaan. Toimikunta oli tosin
+jo alussa pelännyt, että nuoret neidit tuskin voisivat maksaa kolmea
+ruplaa, ja ehdotti sen vuoksi, että järjestettäisiin jonkinlaisia
+perhelippuja, se on, että kukin perhe maksaisi ainoastaan yhdestä
+neitosesta, ja kaikki muut perheeseen kuuluvat nuoret naiset, vaikkapa
+heitä sitten olisi ollut kymmenenkin kappaletta, saisivat kaikki
+tulla ilmaiseksi. Mutta kaikki nämä varovaisuustoimenpiteet olivat
+aivan turhia: nuoret neitosethan ne juuri saapuivatkin ensimmäisinä.
+Kaikkein köyhimmätkin virkamiehet toivat sinne tyttärensä, ja saattoi
+liiankin selvästi havaita, että jos heillä ei olisi ollut näitä nuoria
+tyttäriä, niin heidän mieleensä ei koskaan olisi juolahtanutkaan
+merkitä nimeänsä listalle. Muudan sangen mitätön sihteeri oli tuonut
+juhlaan kaikki seitsemän tytärtänsä, tietenkin myös vaimonsa sekä vielä
+erään veljensä tyttären, ja kullakin näistä oli ollut kourassa kolmen
+ruplan pääsylippu. Voitaneen siis aavistaa, millainen vallankumous
+syntyi kaupungissa! Jo sekin, että juhla oli jaettu kahteen osaan,
+aiheutti, että naisten pukujakin tarvittiin siis kaksi: toinen matineaa
+varten ja toinen, iltapuku, tanssiaisia varten. Moni keskisäätyläinen,
+kuten sitten myöhemmin saatiin tietää, oli tämän päivän vuoksi
+saanut pantata kaiken, vieläpä alusvaatteensakin, jopa hurstinsa ja
+pieluksensakin meikäläisille juutalaispahaisille, joita pahaksi onneksi
+kahden viime vuoden aikana on pesiytynyt kaupunkiimme hirvittävän
+paljon, ja mitä enemmän aika kuluu, sitä enemmän niitä vain näkyy
+tänne virtaavan. Melkein kaikki virkamiehet olivat nostaneet palkkansa
+etukäteen, olivatpa muutamat tilanomistajat myyneet välttämättömän
+karjansakin, ja kaiken tämän vain sen vuoksi, että saattoivat tuoda
+tyttärensä markiisittarina juhliin sekä voidakseen näyttää, että
+hekään eivät olleet muita huonompia. Pukujen loisto oli tällä kertaa
+paikkakunnallamme ennen kuulumaton. Jo kaksi viikkoa ennen juhlia
+alkoivat kaupungissamme kiertää perhejuorut, jotka viipymättä vietiin
+meidän hammastelijoidemme toimesta Julija Mihailovnan salonkiin.
+Alkoi kierrellä pilakuvia kaupunkimme perheistä. Julija Mihailovnan
+muistokirjassa näin omin silmin muutamia tällaisia piirustuksia.
+Kaiketi siellä tiedettiin hyvin, mistä nuo pilajutut olivat kotoisin;
+kas tämä se lieneekin ollut syynä siihen — niin ainakin minusta tuntuu
+—, että aivan viime aikoina perheiden taholta saattoi syntyä sellaista
+vihamielisyyttä Julija Mihailovnaa kohtaan. Kaikkea tätä muistellessaan
+yhä vieläkin kaikki murisevat ja kiristelevät hampaitaan. Saattoi jo
+edeltäkäsin aavistaa, että jos toimikunta ei osaisi jossakin suhteessa
+olla mieliksi ja jos se ei saisi tanssiaisia onnistumaan, niin
+vihamielisyyden purkaus tulisi olemaan ennen kuulumaton. Kas tästä
+saa selityksensä se, että jokainen odottelikin itsekseen jonkinlaista
+häväistysjuttua, ja koska sitä kerran niin hartaasti odotettiin, niin
+täytyihän sen tapahtua.
+
+Täsmälleen kello kahdeltatoista päivällä orkesteri jymähdytti
+alkusoiton. Koska olin marsalkka, se on, koska kuuluin niiden
+kahdentoista joukkoon, »nuorukaisiin, joilla oli marsalkkanauha»,
+näin omin silmin, miten alkoi tämä häpeällä muistettava päivä. Se
+alkoi siten, että sisäänkäytävän luona syntyi tavaton ahdinko. Miten
+kaikki tämä tapahtui, mitenkä kaikki — aina poliisista alkaen —
+saattoivatkin käyttäytyä niin nurinkurisesti jo ensi askelella? Enhän
+oikeastaan syytä ollenkaan itse yleisöä: eiväthän perheenisät suinkaan
+aiheuttaneet tungosta eivätkä tuuppineet ketään virka-arvoistansa
+huolimatta, väitetäänpä, että he olivat muka suorastaan joutuneet
+hämilleen nähdessään tavattoman kansan paljouden, joka täytti
+pääkäytävän ja koetti päästä väkirynnäköllä sisään malttamatta kulkea
+rauhallisesti. Kaiken aikaa tulvi ajoneuvoja, jotka lopulta peittivät
+kadun aivan kuin jokin iso lammikko. Tätä kirjoittaessani minulla on
+hyvin perusteltuja syitä väittää, että muutamat kaupunkimme kaikkein
+alhaisimpaan roskaväkeen kuuluvat olivat yksinkertaisesti tulleet
+juhlaan Ljamšinin ja Liputinin ohjaamina, ilman pääsylippuja, ehkäpä
+heidät oli sinne saattanut joku minun kaltaiseni juhlamarsalkkakin.
+Totta vain on, että sinne ilmestyi aivan tuntemattomia henkilöitä,
+joita oli saapunut maaseudulta ja vielä jostakin muualta. Nämä
+villit olivat heti astuessaan salinpuolelle yhteen ääneen, »aivan
+kuin olisivat edeltä käsin kaiken jo valmiiksi harjoitelleet»,
+tiedustelleet, missä oli ravintola, ja saatuaan tietää, että sellaista
+ei ollut, he olivat alkaneet typerästi ja niin röyhkeästi, että
+meillä aina näihin aikoihin saakka ei ennen oltu sellaista kuultu,
+moittia kaikkea ääneen. Tosin useat heistä olivat juovuksissa.
+Aatelismarsalkanrouvan sali häikäisi näitä villejä suurenmoisuudellaan,
+koska he eivät ennen olleet nähneet mitään tämäntapaista, ja sen
+vuoksi he olivatkin hetkeksi vaienneet katsoa toljotellessaan suu
+auki salia. Tämä iso Valkoinen Sali, vaikka olikin rakennustavaltaan
+sangen vanha, oli tosiaankin suurenmoinen: se oli kooltaan ylen
+avara, ikkunoita oli kahden puolen salia, katto oli vanhanaikaisesti
+maalattu ja kullalla koristeltu, syrjillä oli parvet ja peililasiset
+ikkunainvälit, valkoisella taustalla oli punaiset verhot, siellä täällä
+marmoriveistoksia (olivatpa ne sitten minkälaisia tahansa, mutta
+veistoksia ne kuitenkin olivat), ja seinustalla oli vanhanaikainen,
+raskasmallinen Napoleon-tyylinen huonekalusto, jonka puuosa oli
+valkoista ja kultaa ja päällystys punaista samettia. Sinä hetkenä,
+jota kuvauksemme koskee, salin päähän oli pystytetty korkea puhujalava
+esiintyviä kirjailijoita varten, ja koko muu sali oli ylt’yleensä
+täynnä, kuten teatterinpermanto, tuoleja, joiden väliin oli jätetty
+leveät käytävät. Mutta heti kun ensihetken hämmästys oli ohi, alkoivat
+mitä järjettömimmät kyselyt ja mielipiteenilmaisut. »Me emme ehkä
+haluakaan kuunnella vielä esitystä... olemme tässä maksaneet rahoja
+mekin. Yleisöä on katalasti petetty... Me tässä isäntiä ollaan eivätkä
+Lembket...!» Sanalla sanoen, aivan kuin heidät juuri tämän vuoksi
+olisi päästettykin sisälle. Erikoisesti on painunut mieleeni eräs
+yhteenotto, jolloin kunnostautui erikoisesti eilinen, tänne saapunut
+ruhtinaspahainen, joka eilen aamulla oli ollut Julija Mihailovnan
+luona törröttävine kauluksineen ja joka oli puunuken näköinen. Tämä
+oli myös Julija Mihailovnan pyynnöstä suostunut heittämään vasemman
+olkansa yli silkkinauhan ja alentunut marsalkkatoveriksemme. Kävi
+ilmi, että tämä pitkä, mykkä, aivan kuin joustimilla liikkuva olento
+osasi ainakin jollakin tavoin toimia, vaikka ei osannutkaan puhua. Kun
+häntä ryhtyi ahdistamaan muudan rokonarpinen, isokokoinen, virkaerossa
+oleva kapteeni, joka puhui koko suuren tunkeilevan roskajoukon nimessä
+ja kyseli: miten päästään ravintolaan? — niin ruhtinas iski silmää
+poliisille. Hänen viittauksensa käsitettiin viipymättä: huolimatta
+juopuneen kapteenin vastaväitteistä tämä kuitenkin vietiin ulos
+salista. Sillä välin alkoi saapua jo »oikeata» yleisöäkin, joka kolmena
+pitkänä jonona alkoi virrata tuolien väliin jätettyjä käytäviä pitkin.
+Rauhattomampi elementti kävi hiljaisemmaksi, mutta kuitenkin oli
+yleisön, vieläpä kaikkein »puhtaimmankin», kasvoissa tyytymätön ja
+hämmästynyt ilme; muutamat heistä näyttivät suorastaan säikähtyneiltä.
+
+Vihdoinkin kaikki olivat asettuneet paikoilleen. Soitto vaikeni.
+Kuului nenän niistämistä, ja monet alkoivat vilkuilla ympärilleen.
+Odottelu oli liiankin juhlallista, — tämähän itsessään on jo hyvin
+huono merkki. Mutta »Lembkoja» ei vain kuulunut. Silkki, sametti ja
+timantit hehkuivat ja välkkyivät joka puolella: ilman täytti vieno
+tuoksu. Herroilla oli yllään kaikki kunniamerkit, vanhemmilla oli
+juhlapuvut, lopulta ilmestyi aatelismarsalkanrouvakin Lizan seurassa.
+Liza ei koskaan aikaisemmin liene ollut niin häikäisevän ihana kuin
+tänä aamuna eikä koskaan niin loistavissa pukimissa. Hänen hiuksensa
+olivat käherretyt, silmät säikkyivät, kasvoista paistoi hymy. Hänet
+huomattiin heti, häntä tarkasteltiin, hänestä kuiskailtiin. Väitettiin,
+että hän muka olisi hakenut silmillään Stavroginia, mutta Stavroginia
+sen paremmin kuin Varvara Petrovnaakaan ei siellä ollut. Silloin en
+ymmärtänyt hänen kasvojensa ilmettä: miksi hehkuivat nämä kasvot niin
+runsaasti onnea, iloa, tarmoa, voimaa? Muistin eiliset tapahtumat ja
+jouduin ymmälle. Mutta »Lembkoja» ei vain sittenkään kuulunut. Tämä
+se olikin sopimatonta. Myöhemmin sain kuulla, että Julija Mihailovna
+oli aina viime hetkeen saakka odotellut Pjotr Stepanovitšia, ja ilman
+häntä taas hän ei viime aikoina voinut ottaa askeltakaan, vaikka ei
+tätä edes itselleenkään ollut tunnustanut. Huomautan ohimennen, että
+edellisenä päivänä Pjotr Stepanovitš oli viimeisessä juhlatoimikunnan
+kokouksessa kieltäytynyt vastaanottamasta marsalkkanauhaa, mikä
+oli siinä määrin loukannut Julija Mihailovnaa, että hän oli ollut
+vähällä itkeä. Hänen hämmästyksekseen ja ihmeekseen nuori mies päälle
+päätteeksi oli kadonnut aivan jäljettömiin (tästä on minun edeltäkäsin
+huomautettava), ei saapunut ollenkaan kirjallisuusmatineaan, niin että
+häntä iltaan mennessä ei kukaan ollut edes tavannut. Lopulta yleisö
+alkoi osoittaa aivan ilmeistä kärsimättömyyttä. Puhujalavallekaan ei
+ilmestynyt ketään. Takimmaisissa riveissä alettiin paukutella käsiä
+kuten teatterissa. Vanhemmat ukot ja rouvat alkoivat olla huonolla
+tuulella: »Lembket alkavat nähtävästi olla jo liian mahtavia.»
+Yleisön hienompikin osa alkoi jo, tosin typerästi, kuiskailla
+juhlasta ei ehkä muka tosiaankaan tule mitään, että ehkä Lembke itse
+on tosiaankin huonovointinen j.n.e., j.n.e. Mutta Jumalan kiitos,
+vihdoinkin he saapuivat: Lembke itse talutti vaimoansa, ja täytyy
+tunnustaa, että heidän ilmestymisensä teki minut hyvin levottomaksi.
+Mutta kaikki keksityt jutut näyttivät kuitenkin unohtuvan, ja totuus
+vei voiton. Yleisö näytti aivan kuin huoahtavan helpotuksesta. Itse
+Lembke näytti olevan täysin terve, niin muistan kaikkien väittäneen,
+sillä kaikkihan käänsivät katseensa juuri hänen puoleensa. Vain
+luonteenkuvauksen vuoksi minun on mainittava, että oikeastaan
+kaikkein hienoimmassa seurapiirissämme oli hyvin vähän sellaisia,
+jotka olisivat olettaneet Lembken olevan jollakin tavoin sairaan.
+Kaikkia hänen toimiansa pidettiin täysin normaaleina, niin että
+eilisaamuiseen toritapahtumaankin suhtauduttiin hyväksyvästi. »Sillä
+tavoin sitä on meneteltävä jo heti alussa», sanoivat seurapiirimme
+arvokkaimmat. »Alussa ne aina ovat olevinaan maailmanparantajia, mutta
+päätyvät lopuksi kaikki samaan itse edes sitä huomaamatta, ja sehän se
+maailmanparannuspuuhissa onkin välttämättömintä», — näin pääteltiin
+ainakin klubissa. Häntä moitittiin vain hänen kiivastumisestaan:
+»Kaikki pitäisi vain ottaa kylmäverisemmin, mutta sellaistahan se on
+aina alussa», asiantuntijat puhelivat. Yhtä ahnaasti kääntyivät myös
+kaikkien katseet Julija Mihailovnaan. Kenelläkään ei luulisi olevan
+oikeutta vaatia minulta, kertojalta, liian yksityiskohtaisia tietoja,
+mitä tulee asiain erääseen puoleen: tässä kohdin on arvoitus, sillä
+tässä on — nainen. Tiedän vain yhden ainoan asian: eilen, illan tullen,
+Julija Mihailovna oli mennyt Andrei Antonovitšin työhuoneeseen ja
+viipynyt siellä paljon yli puoliyön. Andrei Antonovitšille oli suotu
+anteeksianto, ja hän oli saanut hyvityksen. Aviopuolisot tekivät
+sovinnon, kaikki oli unohdettu, ja kun von Lembke kuitenkin kaikitenkin
+heidän keskinäisen selvittelynsä lopussa oli vaipunut polvilleen
+kauhuissaan muistellen sitä, mikä viime yönä oli muodostanut heidän
+keskustelunsa pääepisodin, niin puolison ihana kätönen ja samalla myös
+huulet olivat tyrehdyttäneet mielenliikutuksesta heikontuneen miehen
+tuliset ja ritarillisen hienotunteiset katumuksen vuodatukset. Kaikki
+näkivät onnen, joka loisti Julija Mihailovnan kasvoista. Hän asteli
+suurenmoisen upeassa puvussaan avoimesti katsellen ympärilleen. Näytti
+siltä, että hän nyt oli saavuttanut toiveidensa huippukohdan, juhla —
+hänen politiikkansa päämäärä ja kruunu — oli muuttunut todellisuudeksi.
+Saapuessaan paikalleen, aivan puhujalavan eteen, molemmat Lembket
+kumarsivat puolelle ja toiselle sekä vastailivat toisten tervehdyksiin.
+Heidät ympäröitiin heti paikalla. Aatelismarsalkanrouva nousi heitä
+vastaan... Mutta nyt tapahtui ikävä väärinkäsitys: yht'äkkiä orkesteri
+rämähdytti ilman vähintäkään syytä fanfaarin, — se ei ollut mikään
+marssi, vaan aivan tavallinen fanfaari, kuten klubissa päivällisillä,
+silloin kun aiotaan juoda jonkun terveydeksi. Nyt on tosin jo
+tiedossani, että kaikki tämä oli Ljamšinin hommia, Ljamšinin, joka
+oli järjestänyt tämän muka saapuneiden »Lembkojen» kunniaksi. Hänhän
+saattoi aina puolustautua sillä, että oli tehnyt sen typeryydessään
+tai liiallisessa innostuksessaan... Voi, enhän tietänyt vielä silloin,
+että heidän mieltänsä eivät kiinnittäneet enää puolustelut, sillä
+tänä päivänä oli määrä saada kaikki päätökseen. Mutta fanfaarikaan
+ei vielä ollut tarpeeksi. Samalla kuin alkoi näkyä hämmästymistä
+ja hymähtelyä yleisön joukossa toisella puolen salia, niin samalla
+kajahti parvelta hurraa-huuto, sekin muka Lembken kunniaksi. Huutajia
+ei ollut tosin monta, mutta sitä kesti kuitenkin pitkän aikaa. Julija
+Mihailovna sävähti punaiseksi, hänen silmänsä alkoivat säkenöidä.
+Lembke seisoi paikallaan ja kääntyneenä huutajien puoleen katseli
+salia ankaran arvokkaana... Hänet koetettiin saada mitä pikimmin
+istuutumaan. Kauhistuneena olin huomaavinani hänen kasvoissaan sen
+vaarallisen hymyn, joka oli värehtinyt niillä eilisaamuna, silloin, kun
+hän vaimonsa vierashuoneessa oli tarkastellut Stepan Trofimovitšia,
+ennenkuin oli tätä lähestynyt. Minusta näytti siltä, että tänäkin
+hetkenä hänen kasvoillaan oli tuo pahaaennustava ilme, ja mikä pahinta,
+siinä oli lisäksi vielä jotakin koomillista, — se ilme ilmiantoi
+olennon, joka antoi itsensä uhriksi tyydyttääkseen vaimonsa ylevät
+tarkoitusperät... Julija Mihailovna kutsui minut tuota pikaa luokseen
+ja kuiskasi, että minun oli mentävä Karmazinovin luo ja pyytämällä
+pyydettävä häntä vihdoinkin aloittamaan. Ja tuskin olin ehtinyt
+pyörähtää hänen luotansa, kun tapahtui jo toinen häpeällinen juttu,
+vielä entistäkin paljon pahempi. Puhujalavalle, tyhjälle lavalle,
+jonne jokaisen katse oli koko ajan suunnattuna ja jossa oli ollut
+näkyvissä vain pieni pöytä, sen edessä tuoli ja pöydällä hopeaisella
+tarjottimella oleva vesilasi, — tälle tyhjälle puhujalavalle ilmestyi
+yht'äkkiä suuren suuri frakkipukuisen ja valkeakaulaliinaisen kapteeni
+Lebjadkinin hahmo. Olin niin hämmästynyt, etten uskonut silmiäni.
+Kapteeni näytti itsekin häpeävän itseänsä ja pysähtyi puhujalavan
+syvennykseen. Samassa kajahti yleisön keskeltä huuto: »Lebjadkin,
+sinäkö?» Kapteenin (hän oli aivan juovuksissa) typerälle, punaiselle
+naamalle tämä huudahdus nostatti leveän, tylsän hymyn. Hän kohotti
+kätensä, siveli sillä otsaansa, pudisti pörröistä päätänsä ja aivan
+kuin olisi tehnyt jonkin päätöksen harppasi pari askelta eteenpäin
+ja — purskahti nauruun. Nauru ei ollut kovin äänekästä, mutta
+yhtäjaksoisen tasaista ja onnellista, niin että se sai koko hänen
+rehevän ruhonsa hyllymään ja silmät siristymään. Tämä näky sai ainakin
+puolet yleisöstä nauramaan, noin kaksikymmentä henkeä alkoi paukuttaa
+käsiään. Vakavampi osa yleisöä katsahti synkästi toinen toisiinsa,
+mutta kaikki tämä kesti ainoastaan noin puoli minuuttia. Puhujalavalle
+syöksähti samassa Liputin marsalkkanauhoineen sekä kaksi lakeijaa.
+Varovasti he tarttuivat kapteenia kummaltakin puolelta käsipuolesta, ja
+Liputin kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Kapteeni rypisti kulmiansa
+murahtaen: »Jos on niin, niin olkoon», viittasi kädellään, käänsi
+yleisöä kohden valtavan selkänsä ja katosi saattajineen. Mutta hetken
+kuluttua Liputin taas hypähti puhujalavalle. Hänen huulillaan väreili
+hänen ainaisista hymyilyistään kaikkein makein hymy, joka muistutti
+tavallisesti jotakin etikan ja sokerin sekoitusta, ja kädessään hän
+piteli postipaperiarkkia. Lyhyin mutta nopein askelin hän siirtyi aivan
+puhujalavan etureunalle.
+
+— Hyvät naiset ja herrat, — hän kääntyi yleisön puoleen, —
+puutteellisen valvonnan vuoksi on sattunut koomillinen väärinkäsitys,
+jonka korjaamiseen on jo ryhdytty. Kuitenkin olen toivorikkaana ottanut
+tehtäväkseni esittää erään täkäläisen runoseppämme mitä syvimmästi
+kunnioittavimman pyynnön... Ihmisystävällisen ja ylevän päämäärän
+läpitunkemana... ulkonäöstään huolimatta... sen samaisen päämäärän,
+joka on yhdistänyt meidät kaikki... kuivatakseen kaikkien meidän
+kuvernementtiemme köyhien, mutta sivistyneiden neitosten kyynelet...
+tämä herra, toisin sanoen, tämä täkäläinen runoilija... tahtoen pysyä
+tuntemattomana... haluaisi hartaasti, että hänen runonsa luettaisiin
+ennen juhlan alkua... se on, tahdoin sanoa, ennen esitelmää. Vaikka
+tämä runo ei sisällykään ohjelmaamme... sillä se on jätetty haltuumme
+vasta noin puoli tuntia sitten... niin kuitenkin meistä (keistä
+»meistä»? minun on vain sanasta sanaan toistettava tämä hajanainen
+ja katkeileva puhe) on tuntunut, että koska runossa yhtyy mitä
+merkillisimmin tunteen aitous suureen hauskuuteen, niin voitaisiin
+sekin esittää, ei suinkaan minään vakavasti otettavana numerona, vaan
+jonakin, joka sopii tilaisuuteen... sanalla sanoen, joka on aatteen
+mukainen... Sitäkin suuremmalla syyllä, koska se sisältää vain muutaman
+rivin... ja sen vuoksi pyytäisin yleisön suosiollista myöntymystä
+siihen.
+
+— Lukekaa! — kajahti huuto salin loppupäästä.
+
+— Luenko siis?
+
+— Lukekaa, lukekaa! — kajahteli jo useita ääniä.
+
+— Luen siis sen yleisön luvalla, — Liputin kursaili yhä vielä
+sokerimaisen hymyn väreillessä hänen huulillaan. Hän ei vieläkään
+aloittanut, ja minusta tuntui, että hän oli levoton. Vaikka tällaiset
+ihmiset saattavatkin olla kovin röyhkeitä, niin joskus he sittenkin
+kompastelevat. Muuten, jos hänen sijassaan olisi ollut joku
+seminaarilainen, niin tämä ei suinkaan olisi kompastellut, mutta
+Liputinhan kuului sentään entiseen hyvään seurapiiriin.
+
+— Ennakolta tahdon kuitenkin mainita, että tämä ei sittenkään ole
+mikään oodi, jollaisia ennen vanhaan kirjoiteltiin juhlatilaisuuksia
+varten, vaan se on, melkeinpä voisin sanoa, pila, jossa tosin
+kieltämättä on tunnetta, mutta joka on vain yhtynyt leikittelevään
+iloisuuteen ja niin sanoakseni itsessään perin realistiseen totuuteen.
+
+— Lue, lue!
+
+Hän kääri auki paperin. Häntä ei kukaan tietenkään olisi ehtinyt siitä
+estää. Olihan hänellä sitä paitsi kaiken lisäksi marsalkkanauha.
+Sointuvalla äänellä hän alkoi lausua:
+
+— Täkäläisten seutujen isänmaalliselle kotiopettajattarelle juhliin
+saapuneelta runoilijalta.
+
+    Terve rabbi, guvernantti,
+    iloitse ja riemuitse.
+    Leikkotukka taikka tantti,
+    sama se, nyt riemuitse.
+
+— Mutta sehän on Lebjadkinia! Toden totta, se on Lebjadkinia! — kajahti
+useita ääniä. Kuului naurua ja kättentaputuksia, vaikka ei tosin kovin
+paljoa.
+
+    Räkänokkain päähän hakkaat
+    aapelusta ranskaksi,
+    suntiolle silmää nakkaat,
+    aiot sille frouvaksi.
+        Heikun, keikun.
+
+— Hurraa, Hurraa!
+
+    Aikaan suurten uudistusten
+    siin' on täysi saaminen.
+    Laske määrää vaatimusten —
+    taikka kouraan aapinen.
+
+— Kas, siinä vasta on realismia, jollei laske »määrää vaatimusten»,
+niin ei askeltakaan!
+
+    Mutta nyt kun myötäjäiset
+    koottiin tanssin tahtihin,
+    laita kuntoon vihkiäiset,
+    pääset naimajuhlihin.
+
+    Leikkotukka tahi tantti,
+    sama lie, nyt riemuitse.
+    Ruplat roikaa, guvernantti,
+    heikun, keikun, riemuitse.
+
+      [Suomentanut J.G. Vuoriniemi. Suom. huom.]
+
+En ollut uskoa korviani, se on minun sanottava. Tässä oli niin
+ilmeistä röyhkeyttä, että sitä ei voinut suoda anteeksi Liputinille
+edes typeryydenkään varjolla. Eikä Liputin ollutkaan niin kovin tyhmä.
+Sen tarkoitus oli ainakin minusta selvä: aivan kuin epäjärjestystä
+olisi tahallaan kiirehditty. Tämän idiotismia hipovan runon eräät
+säkeistöt, kuten esimerkiksi viimeinen niistä, olivat sitä laatua,
+että niitä ei voinut leimata enää edes typeryydeksikään. Liputin
+nähtävästi jo itsekin tunsi, että oli ottanut suoritettavakseen
+ylivoimaisen tehtävän. Urotyönsä tehtyään hän oli itsekin niin
+hämmästynyt röyhkeydestään, ettei kyennyt poistumaan puhujalavalta,
+vaan seisoi aivan kuin olisi vielä tahtonut lisätä siihen jotakin. Hän
+oli varmaankin odottanut, että kaikki olisi käynyt hieman toisin; mutta
+se pieni joukko rauhanrikkojiakin, joka oli taputtanut käsiään hänen
+esiintyessään, oli nyt vaiennut aivan kuin sitäkin olisi jo hävettänyt.
+Pahinta oli, että muutamat suhtautuivat kaikkeen tähän aivan tosissaan
+eivätkä suinkaan pitäneet tätä leikinlaskuna, vaan totisena totuutena,
+aatteellisena runoelmana, joka oli sepitetty kotiopettajatarten
+kunniaksi. Mutta runon jo hieman liian tuttavallinen sävy alkoi sentään
+heitäkin vähän ihmetyttää. Mitä tulee yleisöön kokonaisuudessaan, niin
+se loukkaantui tuntiessaan, että se oli aiheettomasti sotkettu tähän
+häväistysjuttuun. En varmastikaan erehdy väittäessäni vaikutelman
+olleen tällaisen. Myöhemmin Julija Mihailovna kertoi, ettei olisi
+tarvittu muuta kuin hetkinen lisää, ja hän olisi pyörtynyt. Muudan
+kaikkein arvossapidetyimmistä vanhoista herroista auttoi vanhan
+vaimonsa seisoalleen, ja molemmat poistuivat salista koko muun yleisön
+seuratessa heitä levottomin katsein. Kukapa tietää, ehkä tämä esimerkki
+olisi voinut saada muutkin menettelemään samoin, ellei samana hetkenä
+olisi puhujalavalle ilmestynyt itse Karmazinov yllään hännystakki
+ja kaulassa valkea kaulaliina sekä vihko kädessä. Julija Mihailovna
+siirsi ihastuneen katseensa häneen, kuten ainakin vapauttajaan...Mutta
+tällöin minä olin jo poistunut kulissien taakse; minun oli välttämättä
+puhuteltava Liputinia.
+
+— Te teitte sen takallanne! — sanoin siepaten häntä vihaisesti kädestä.
+
+‒ Ei, Herran nimessä, en minä sitä aikonut, — hän koetti päästä pakoon,
+alkoi valehdella ja heittäytyi onnettomaksi; — runohan tuotiin vasta
+äsken, ja minä taas ajattelin, että se oli vain huvittavaa leikkiä...
+
+— Sitä te ette varmastikaan ajatellut. Pidättekö te tosiaankin tuota
+kelvotonta roskaa huvittavana leikkinä?
+
+— Kyllä, — pidän.
+
+— Te valehtelette, eikä sitä jätetty teille suinkaan vasta äsken.
+Kaiken tuon te olette Lebjadkinin kanssa yhdessä keksineet ehkäpä vasta
+eilen illalla saadaksenne skandaalin aikaan. Viimeinen säkeistö on
+epäilemättä teidän ja se, jossa puhutaan »suntiosta», myöskin. Ja miksi
+hän esiintyy frakkipukuisena? Te siis aioitte antaa hänen esiintyäkin,
+ellei hän olisi juonut itseänsä juovuksiin.
+
+Liputin katsahti minuun ivallisen kylmästi.
+
+— Mitä se teitä liikuttaa? — hän kysäisi samassa omituisen
+rauhallisesti.
+
+— Kuinka niin? Onhan teilläkin tuo nauha... Missä on Pjotr Stepanovitš?
+
+— En tiedä, jossakin täällä, mutta mitä sitten?
+
+— Sitä vain, että nyt olen teistä täysin selvillä. Te olette
+yksinkertaisesti salaliitossa Julija Mihailovnaa vastaan, te tahdotte
+välttämättä saada juhlan epäonnistumaan...
+
+Liputin katsahti minuun taas syrjäsilmin.
+
+Mitä se teitä liikuttaa? — hän hymähti kohahduttaen olkapäitään ja
+poistui luotani.
+
+Silmissäni aivan sumeni. Kaikki arveluni olivat osoittautuneet
+oikeiksi, ja minä kun kuitenkin olin luottanut siihen, että olin
+saattanut erehtyä! Mitä oli minun nyt tehtävä? Aioin ensin neuvotella
+Stepan Trofimovitšin kanssa, mutta tämä seisoi juuri peilin edessä
+yrittäen hymyillä kaikilla mahdollisilla eri tavoilla ja suoristeli
+alinomaa paperiansa, johon hän oli tehnyt muistiinpanojansa. Hänen oli
+esiinnyttävä heti Karmazinovin jälkeen, eikä hän nyt olisi mitenkään
+kyennyt keskustelemaan kanssani. Oliko minun nyt kiiruhdettava Julija
+Mihailovnan luo? Mutta tämänkin luo oli vielä liian aikaista mennä:
+Hän tarvitsi vielä paljon tuntuvamman läksytyksen parantuakseen niistä
+harhaluuloista, että hän oli muka kaikkien »suosion ympäröimä» ja että
+häntä kohtaan oltiin suorastaan »fanaattisen vilpittömiä». Hän ei
+olisi kuitenkaan uskonut minua, vaan olisi pitänyt kaikkea pelkästään
+harhaluulona. Ja mitä hänkään enää olisi oikeastaan voinut tehdä?
+»Niin», — ajattelin, — »eihän asia tosiaankaan liikuta minua, riisun
+marsalkkanauhani ja lähden kotiini, _sitten kun se alkaa_». Muistan
+hyvin todellakin sanoneeni itsekseni »sitten kun se alkaa».
+
+Mutta oli sittenkin mentävä kuuntelemaan Karmazinovia. Katsahdettuani
+vielä kerran kulissien takana ympärilleni huomasin, että siellä
+liikuskeli jokseenkin paljon aivan asiatonta väkeä, vieläpä naisiakin.
+Toiset tulivat ja toiset menivät. Tämä kulissien takainen osa oli
+vain hyvin kapea käytävä, jonka ylt’yleensä ulottuva esirippu erotti
+yleisöstä ja joka yhtyi käytävän välityksellä toisiin huoneisiin.
+Täällä kaikki esiintyjät odottelivat vuoroaan. Eniten minua
+hämmästytti tänä hetkenä esitelmöitsijä, jonka oli määrä esiintyä
+Stepan Trofimovitšin jälkeen. Tämäkin oli jonkinmoinen professori (en
+kuitenkaan tiedä, kuka hän oikeastaan oli), joka oli vapaaehtoisesti
+poistunut jostakin oppilaitoksesta erään ylioppilaskahakan vuoksi ja
+joka oli poikennut kaupunkiimme vasta noin muutamia päiviä sitten.
+Hänet oli myös esitelty Julija Mihailovnalle, ja tämä oli ottanut
+hänet vastaan hyvin ihastuneesta Tiedän nyt, että hän oli ollut Julija
+Mihailovnan luona vain yhtenä ainoana iltana ennen esitelmätilaisuutta,
+oli vaiennut koko illan, hymyillyt kaksimielisesti sukkeluuksille ja
+koko seuran sävylle, seuran, joka ympäröi Julija Mihailovnaa, ja hänen
+korska sekä samalla helposti säikkyvä ja loukkaantuva olentonsa oli
+tehnyt kaikkiin hyvin vastenmielisen vaikutuksen. Julija Mihailovna
+itse oli saanut hänet houkutelluksi esitelmöimään. Nyt hän asteli
+nurkasta toiseen ja höpisi itsekseen, kuten Stepan Trofimovitškin,
+mutta tuijotti vain maahan eikä peiliin. Hymyilytapoja hän ei myöskään
+yrittänyt harjoitella, vaikka hymähtelikin hyvin usein ja rehevästi.
+Oli itsestään selvää, että häntäkään ei voinut nyt puhutella. Hän oli
+pienikokoinen, näöltään noin neljänkymmenen vanha, kaljupäinen, hänen
+partansa oli harmahtava ja hänen pukunsa moitteeton. Mutta huvittavinta
+oli, että hän joka kerran kääntyessään kohotti aina ilmaan oikean
+nyrkkinsä, pyöritteli sitä hetken päänsä yllä ja laski sen taas alas,
+aivan kuin olisi lyönyt maahan jonkun vastustajansa. Tämän tempun hän
+toisti aina hetken kuluttua. Tämä vaikutti minuun oudosti. Kiiruhdin
+mitä pikimmin kuuntelemaan Karmazinovia.
+
+
+
+III.
+
+
+Salissa tapahtui taas jotakin merkillistä. Sanon jo ennakolta:
+olen aina kunnioittanut neron suuruutta, mutta minkä vuoksi täytyy
+meikäläisten herra nerojen kunnioitettavan ikänsä lopulla käyttäytyä
+kuten poikanulikat? Mitäpä siitä, jos hän onkin Karmazinov ja astuu
+saliin viiden kamariherran ryhti yllään? Onko mahdollista tarjota
+sellaiselle yleisölle, kuin tämä meidänkin on, koko tunnin kestävää
+esitelmää? Yleensäkin olen huomannut, että vaikkapa olisi kysymyksessä
+nerojen nero, niin kansantajuisessa kirjallisuusesitelmätilaisuudessa
+ei kukaan pysty rankaisematta pitämään yleisön mielenkiintoa yllä
+kauempaa kuin kaksikymmentä minuuttia. On totta, että tunnustettu
+nero vastaanotettiin mitä kunnioittavimmin: vieläpä kaikkein
+arvostelevimmatkin ukkopahaiset suvaitsivat ilmaista hyväksymistä ja
+uteliaisuutta ja naiset suorastaan ihastusta. Kättentaputus kesti
+kuitenkin vain lyhyen ajan, ja se oli jollakin tavoin epäystävällistä
+eikä tapahtunut aivan samassa tahdissakaan. Kuitenkaan ei viimeisillä
+riveilläkään tapahtunut minkäänlaista mielenosoitusta aina siihen
+hetkeen saakka, jolloin herra Karmazinov alkoi puhua, eikä sekään, mitä
+silloin tapahtui, ollut niin kovin pahaa, olihan vain jonkinlainen
+pieni väärinkäsitys. Olen jo kerran maininnut, että hänellä oli
+hieman liian rämisevän kimakka ääni, hieman naismainen ja samalla
+jalosyntyiseen aateliseen tapaan hieman teeskentelevä. Tuskin hän oli
+lausunut muutaman sanan, kun joku äkkiä rohkeni ruveta nauramaan, —
+nähtävästi tämä oli joku hölmö, joka ei ollut tottunut käyttäytymään
+hienoissa piireissä ja jolla oli kai taipumusta naureskeluun. Mutta
+sittenkään tämä ei tuntunut miltään mielenosoitukselta: päinvastoin
+tälle hölmölle naurahdettiin hieman ja hänet saatiin pian vaikenemaan.
+Mutta kas silloin herra Karmazinov kiemaillen ja kursaillen
+ilmoittikin, että hän ei muka aluksi »tahtonut ollenkaan suostua
+esitelmöimään» (minkä vuoksi hänen nyt piti sekin ilmoittaa?). »On
+nähkääs olemassa säkeitä, jotka laulautuvat sydämestä esille, säkeitä
+sellaisia, joita ei edes voi sanoin ilmaista, niin että sellaista
+ei voi mitenkään esittää yleisölle (miksikä hän sitten kiiruhti
+sitä esittämään?); mutta koska minua on niin kovin pyydetty, niin
+suostun esittämään runoni, ja koska kaiken lisäksi aion ikuisiksi
+ajoiksi jättää kynäni ja olen vannonut, etten enää koskaan kirjoita
+mitään, olen sen vuoksi nyt kirjoittanut tämän viimeisen teokseni;
+ja koska olen vannonut, etten enää koskaan esiinny yleisölle, niin
+olkoon menneeksi, pidän tämän viimeisen esitelmäni yleisölle»,
+j.n.e. j.n.e. yhä samaan tapaan. Mutta tämäkään ei vielä olisi ollut
+mitään, sillä kukapa ei tuntisi, kuinka tärkeitä tekijälle ovat
+alkulauseet. Mutta kuitenkin on mainittava, että yleisöömme, joka oli
+niin kovin vähän sivistynyt ja niin helposti ärtyvä, tämä ei voinut
+olla tekemättä vaikutustansa. Eikö olisi ollut paljon parempaa lukea
+jokin pienen pieni kertomus, pikkuruikkuinen novelli, sellainen,
+jonka tapaisia hän oli ennenkin lukenut, — tosin hyvin mahtailevan
+teeskentelevästi mutta kuitenkin sangen hauskasti. Jos hän olisi
+tehnyt näin, kaikki olisi ollut pelastettu. Niin, mutta nyt tapahtui
+jotakin aivan toista. Alkoi oikea nuhdesaarna. Hyvä Jumala, mitä
+kaikkea se sisälsikään! Uskallan väittää, että se olisi saattanut
+pääkaupunginkin yleisön ymmälle, puhumattakaan sitten meikäläisestä.
+Koettakaa nyt kuvitella: kaksi painoarkillista mitä teeskentelevintä
+ja hyödyttömintä lörpöttelyä, ja kaiken lisäksi tämä herra esitti
+sen vielä ylhäisen alentuvasti, aivan kuin armosta, niin että se
+suorastaan loukkasi meidän yleisöämme. Aiheena oli... kuka siitä
+aiheesta oikein sai selvän? Se oli jonkinlaista tilintekoa joistakin
+vaikutelmista, jonkinlaisista muistoista. Mutta mitä ja mistä, — kukapa
+sen ymmärsi. Vaikka meidän kuvernementtimme kaikki viisaat otsat
+olisivat vetäytyneet kurttuun esitelmän ensimmäisen puoliskon aikana,
+niin he eivät sittenkään olisi ymmärtäneet siitä yhtään mitään, niin
+että toista puolta esitelmästä kuunneltiin vain kohteliaisuudesta.
+On totta, että siinä puhuttiin hyvin paljon rakkaudesta, neron
+rakkaudesta erästä naishenkilöä kohtaan, mutta täytyy tunnustaa, että
+tämä oli jo hieman mautonta. Minun mielestäni tuon pullean nerokkaan
+kirjailijan oli hieman sopimatonta laverrella ensi suudelmasta...
+Ja mikä pahinta, nämä suudelmat eivät tapahtuneet ollenkaan siten,
+kuin on tapana koko muun ihmiskunnan elämässä. Välttämättä kasvoi
+aina ympärillä kiusteri (välttämättä juuri kiusteria tai jokin muu
+heinäkasvi, jota tavallinen ihminen ei tuntenut muuten kuin hakemalla
+sen nimen kasviopista). Sitä paitsi taivaalla oli välttämättä jokin
+violetti vivahdus, jota tietenkään ei kukaan kuolevaisista ollut
+koskaan huomannut, tai jos oli sen huomannutkin, niin ei ollut ainakaan
+kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, mutta kas, »minäpä sen näin
+ja kuvaan teille hölmöille sitä aivan kuin se minusta olisi jokin aivan
+tavallinen asia». Puu, jonka alle tämä mielenkiintoinen pari sitten
+istuutui, oli välttämättä aina oranssinvärinen. Näin he istuivat aina
+jossakin Saksassa. Samassa he näkevät Poppean tai Cassiuksen taistelun
+aattona, ja molempien heidän lävitsensä käyvät ihastuksen kylmät
+väreet. Joku merenneito vikisee pensaikossa. Gluck alkaa yht'äkkiä
+soittaa kaislikossa viulua. Kappale, jota hän soittaa, on nimeltään
+_en toutes lettres_, mutta sitä ei kukaan tunne, vaan siitäkin on
+otettava selvä musiikkisanakirjasta. Sillä aikaa sumu on noussut,
+noussut niin pehmeänä ja pyöreänä, että se näyttää enemmän pielusten
+miljoonajoukolta kuin sumulta. Yht'äkkiä kaikki on tipo tiessään, ja
+kuuluisa nero taivaltaa talvella lumirännässä Volgan poikki. Kahden
+ja puolen sivun verran kuvataan tienviittoja, mutta sittenkin nero
+osuu avantoon. Nero hukkuu, — mutta luuletteko tosiaankin, että hän
+hukkuu? Ei pienintä aikomustakaan sellaiseen! Kaikki tämä tarvitaan
+vain sen vuoksi, että hän hukkumaisillaan ollessaan ja kun hän on
+vetämäisillään vettä henkeensä, yht'äkkiä huomaisi pienen jääkappaleen,
+pikkuruikkuisen, herneen kokoisen, mutta puhtaan ja läpikuultavan
+»kuten jäätyneen kyynelen», ja tässä jäänsirussa kuvastuu Saksan
+taivas, ja sen sateenkaaren väreissä kimalteleva hohto muistuttaa
+hänelle sitä samaista kyyneltä, joka — »muistatko, miten se vieri
+silmästäni silloin, kun me istuimme jalokiville välkähtelevän puun
+alla ja sinä huudahdit riemuisasti: 'Rikosta ei ole olemassa!!!' —
+'Niin, mutta', — vastasin kyynelissäni, — 'mutta jos niin on, niin
+eihän silloin ole olemassa vanhurskaitakaan'. Me aloimme ääneen itkeä
+kumpikin ja erosimme ainiaksi.» — Naisen tie vei jonnekin meren
+rannoille ja miehen luoliin. Ja niin tuo mies vaipuu yhä syvemmälle
+maan sydämeen, elää kolme vuotta Suharevon tornin luona Moskovassa,
+ja yht'äkkiä aivan maan uumenissa, luolassa, hän näkee lamppusen ja
+lamppusen ääressä luolapyhimyksen. Luolapyhimys on vaipunut rukoukseen.
+Nero kumartuu pienen pienen ristikkoikkunan puoleen ja kuulee yht'äkkiä
+huokauksen. Te kai arvelette luolapyhimyksen huokailevan? Mitä
+vielä, mitä liikuttaisi häntä luolapyhimys. E-ei, e-ei, tämä huokaus
+muistuttaa hänelle yksinkertaisesti hänen lemmittynsä ensimmäistä
+huokausta kolmekymmentäseitsemän vuotta sitten, jolloin, »muistatko,
+miten me Saksassa istuimme agaatti-puun alla ja sinä kuiskasit minulle:
+'miksi rakastaisimme? katso, ympärillämme kasvaa keltakukkia, ja minä
+rakastan, mutta kun nuo keltakukat lakkaavat kukkimasta, niin en enää
+rakasta'». Mutta tällöin sumu alkaa taas tihetä, ilmestyy Hoffmann,
+merenneito viheltää jonkin Chopinin kappaleen, ja yht'äkkiä sumusta
+ilmestyy laakeriseppel kulmillaan ja Rooma taustanaan Ancus Marcius.
+»Tunsimme ruumiissamme ihastuksen väreitä ja erosimme ainiaksi»
+j.n.e., j.n.e. Sanalla sanoen, en osaa ehkä kertoa kaikkea aivan
+sanalleen, sillä sellaiseen minulla ei ole kykyä, mutta koko tämän
+lörpöttelyn ydin ainakin oli tämä. Ja miksi kaikilla meikäläisillä
+järkikuuluisuuksilla pitääkin olla tuollainen häpeällinen intohimo
+yleväotteisia mauttomuuksia kohtaan. Suuri eurooppalainen filosofi,
+kuuluisa oppinut, keksijä, työn raskaan raataja, marttyyri, — kaikki
+nämä työtätekevät ja raskautetut ovat meikäläiselle venäläiselle
+nerolle vain jonkinlaisia keittiöpuolella oleskelevia kokkeja.
+Hän on herra, ja noiden on lähestyttävä häntä kokkipäähineineen
+vastaanottamaan määräyksiä. On totta, että hän pilkkailee kopeana
+myös Venäjää, eikä mikään olekaan hänelle mieluisampaa kuin Euroopan
+huomattavimpiin järkimiehiin vedoten todistella, että Venäjä on
+tehnyt henkisen vararikon, mutta mitä tulee häneen itseensä, — hän on
+tietenkin kaikkien noiden eurooppalaisten kykyjen yläpuolella, ja he
+saavat tyytyä vain olemaan aineistona, jota hän käyttää tekeleissään.
+Hän sieppaa vieraan ajatuksen, punoo siihen oman antiteesinsa, ja,
+kas, tekele on valmis. Rikos on olemassa, ja rikosta ei ole olemassa;
+totuutta ei ole, vanhurskaita ei ole; siinä on ateismit, darwinismit,
+moskovalaiset kirkonkellot, mutta voi, eihän hän itsekään enää usko
+Moskovan kirkonkelloihin; Rooma, laakerit... mutta eihän hän usko
+laakereihinkaan... Siinä on jotakin valtion hyväksymisen saanutta
+byronilaista maailmantuska-kohtausta, Heinen irvistystä, jotakin
+Petšorinista [päähenkilö »venäläisen Byronin», Lermontovin, romaanissa
+»Aikamme sankari». Suom. huom.], ja niin se lähtee siitä vierimään,
+juna on saanut lähtövihellyksensä... »Voitte muuten kehua minua,
+kehukaa vain, pidän siitä kauheasti; minä sanon sen vain näin meidän
+kesken, että jätän ainiaksi kynäni; odottakaahan, kolmesataa eri kertaa
+ehditte vielä saada minusta kylläksenne, ette jaksa lukeakaan kaikkea,
+mitä vielä aion kirjoittaa.»
+
+Onhan selvää, ettei tämä voinut loppua onnellisesti. Se vain oli
+pahaksi, että kaikki alkoi hänestä itsestään. Kauan aikaa oli jo
+kuulunut jalkojen töminää, niistämistä, yskintää ja kaikkea sitä, mitä
+aina sattuu, kun esitelmätilaisuudessa kirjailija, olkoonpa hän sitten
+kuka hyvänsä, rohkenee yrittää pitää yleisön huomiota vireillä. Mutta
+nerokas kirjailija ei huomannut mitään tästä kaikesta. Hän vain sihisi
+ja sähisi yleisöstä vähääkään välittämättä, niin että kaikki alkoivat
+jo joutua hieman ymmälle. Yht'äkkiä takimmaisista riveistä kajahti
+aivan yksinäinen mutta kova ääni:
+
+— Herra Jumala, millaista roskaa!
+
+Tämä oli luiskahtanut varmasti aivan vaistomaisesti, ja olen varma
+siitä, ettei se ollut tarkoitettu mielenosoitukseksi. Ihminen oli
+vain lopullisesti uupunut. Mutta herra Karmazinov keskeytti puheensa,
+katsahti pilkallisesti yleisöön ja sanoa sähähti loukatun kamariherran
+ryhdikkäin ilmein:
+
+— Te olette kai, hyvä herrasväki, aika lailla minuun jo kyllästyneet.
+
+Kas, tämäpä hänen erehdyksenä olikin. Hänen ei olisi pitänyt aloittaa
+keskustelua. Kun hän tällä tavoin valmisti tilaisuuden vastaukselle,
+niin sillä hän juuri teki mahdolliseksi sen, että roskaväki sai puuttua
+puheeseen, vieläpä niin sanoakseni aivan laillisella tavalla, mutta jos
+hän olisi osannut hillitä itsensä, niin olisivat nämä vain niistelleet
+neniänsä jonkin aikaa ja kaikki olisi päättynyt siihen... Mutta
+nähtävästi hän odotti kättentaputuksia vastaukseksi kysymykseensä.
+Kättentaputuksia ei kuulunut, vaan päinvastoin kaikki säikähtivät,
+painuivat entistäänkin pienemmiksi ja vaikenivat.
+
+— Ette te ole koskaan nähnyt Ancus Marciusta, se on teillä vain
+tyylikeino, — kajahti samassa ärtynyt ja jo aivan kipeytynyt ääni.
+
+— Aivan niin, — siihen yhtyi heti toinen; — nykyjään ei tunnusteta enää
+aaveiden olemassaoloa, on vain luonnontiede. Ottakaa hieman selvää
+luonnontieteistä.
+
+— Hyvä herrasväki, kaikkein vähimmin olen odottanut tällaista, —
+Karmazinov oli hyvin ihmeissään. Kuuluisa nero oli Karlsruhessa
+ollessaan kokonaan unohtanut, millainen oli hänen isänmaansa.
+
+— Meidän aikakaudellamme on häpeällistä puhua siitä, että koko maailma
+on vain kolmen kalan varassa, — tirskutti muudan nuori neitonen. — Te,
+Karmazinov, ette ole voinut käydä pyhimyksen luona luolassa. Ja kuka
+puhuu nykyjään pyhimyksistä!
+
+— Hyvä herrasväki, eniten ihmetyttää minua se, että te olette ottanut
+tämän näin vakavasti´... muuten te olette aivan oikeassa... minä jos
+kukaan annan arvoa reaaliselle totuudelle...
+
+Vaikka hän yrittikin hymyillä pilkallisesti, niin hän oli kuitenkin
+hyvin hämmästynyt. Hänen kasvoistaan kuvastui sangen selvästi. »En minä
+ole sellainen, miksi te minua luulette, olenhan aivan samaa mieltä
+kanssanne, kunhan e kehutte minua, kehukaa enemmän, niin paljon kuin
+suinkin, pidän siitä hirveästi»...
+
+— Hyvät naiset ja herrat, — hän huudahti lopulta jo aivan
+loukkaantuneena, huomaan, että pieni runoelmaparkani on joutunut
+väärään paikkaan. Luulenpa itsekin osuneeni väärään.
+
+— Tarkkasi varikseen ja osui lehmään, — huudahti joku hölmö
+suuriäänisesti, luultavasti joku juopunut, eikä häneen siis ollut syytä
+kiinnittää vähintäkään huomiota. Samassa kajahti tosin myös hieman
+epäkunnioittavaa naurua.
+
+— Lehmäänkö, niinkö te sanoitte, — Karmazinov tarttui löysään sanaan.
+Hänen äänensä kävi yhä kimakammaksi. — Mitä tulee variksiin ja lehmiin,
+niin sallinette minun niistä, hyvä herrasväki, vaieta. Kunnioitan niin
+paljon kaikenlaatuista yleisöä, etten antaudu sellaisiin vertailuihin,
+vaikkapa ne olisivat viattomiakin; mutta luulin sentään...
+
+— Parasta olisi, arvoisa herra, että ette enää tuohon tapaan... — taas
+joku huudahti takimmaisilta riveiltä.
+
+— Luulin vain, että jättäessäni kynäni ainiaksi ja hyvästellessäni
+yleisöä minua kuultaisiin...
+
+— Emme me, emme me, emme me halua kuunnella teitä, emme halua, — nyt jo
+muutamat ensirivinkin istujat rohkenivat huudahtaa.
+
+— Jatkakaa, jatkakaa! — kehoittivat kuitenkin muutamat ihastuneet
+naisäänet, ja lopultakin ryöstäytyi kuuluville kättentaputus, vaikka
+tosin sangen heikko ja vähän aikaa kestävä. Karmazinov hymähti
+väkinäisesti ja nousi paikaltaan.
+
+— Uskokaa pois, Karmazinov, että kaikkien meidän mielestä on suorastaan
+suuri kunnianosoitus... — itse aatelismarsalkanrouvakaan ei malttanut
+enää olla huomauttamatta.
+
+— Herra Karmazinov, — kajahti samassa tuore, nuorekas ääni aivan salin
+syvyydestä. Tämä ääni oli äsken vasta kaupunkiimme saapuneen erään
+piirikuntamme koulun hyvin nuoren opettajan, joka oli erinomaisen
+kelpo, hiljainen ja jalo nuori mies. Hän aivan kohottautui paikaltaan.
+— Herra Karmazinov, jos minun osakseni olisi tullut onni rakastua kuten
+tuo teidän kuvaamanne henkilö, niin en tosiaankaan olisi tahtonut puhua
+rakkaudestani esitelmässä, joka on aiottu esitettäväksi julkisesti
+yleisölle...
+
+Hän aivan punastui.
+
+— Hyvä herrasväki, — huudahti Karmazinov, — olen lopettanut. Jääköön
+loppu sikseen, minä poistun. Mutta sallikaa minun sentään lukea teille
+vielä kuusi loppusäettä:
+
+— »Niin, lukija ystäväni, hyvästi!» hän alkoi lukea käsikirjoituksesta
+istuutumatta enää nojatuoliin. — »Hyvästi lukijani. Enpä edes pidä
+väliä siitä, eroammeko ystävinä, miksi häiritsisin sinua? Moiti,
+voi, moiti minua, niin paljon kuin haluat, jos se kerran tuottaa
+sinulle tyydytystä. Mutta parempi olisi, jos me unohtaisimme toinen
+toisemme ikuisiksi ajoiksi. Ja vaikkapa kaikki te, lukijani,
+olisitte niin ystävällisiä, että polvillenne laskeutuen ja itkien
+alkaisitte pyytää minua: 'Kirjoita, voi, kirjoita meille, Karmazinov
+— isänmaallesi, tuleville polville, laakeriseppeleiden nimessä', niin
+silloinkin vastaisin teille, kiitettyäni tietysti ensin teitä kaikesta
+ystävyydestänne: 'Ei tule siitä mitään, olemme jo aivan tarpeeksi
+kiusanneet toinen toisiamme, rakkaat maanmieheni, merci! On jo aika
+lähteä meidän eri suuntiin! Merci, merci, merci'.»
+
+Karmazinov kumarsi puoleen ja toiseen juhlallisesti sekä aivan
+punaisena, kuten kiehautettu, ja poistui kulissien taakse.
+
+— Ei kukaan ole aikonutkaan langeta polvilleen, sehän olisi aivan
+järjetöntä mielikuvitusta.
+
+— Onpa siinä itserakkautta!
+
+— Sehän on vain huumoria, — yritti joku järkevämpi pistää väliin.
+
+— Kiitämme nöyrimmästi sellaisesta huumorista.
+
+— Mutta tämähän on jo suorastaan röyhkeyttä, hyvä herrasväki.
+
+‒ Hyvä, että nyt ainakin jo osasi lopettaa.
+
+— Kylläpä olikin ikävätä kuunnella!
+
+Mutta kaikki nämä takariveiltä kajahtelevat hävyttömät huudahtelut
+(niitä ei kajahdellut suinkaan yksinomaan takariveiltä) tukahdutti
+toiselta taholta kajahtava kättentaputus. Karmazinovia vaadittiin
+esiin. Muutamat naishenkilöt, Julija Mihailovna sekä aatelismarsalkan
+puoliso etunenässä, parveilivat aivan puhujalavan äärellä. Julija
+Mihailovnan käsiin oli ilmestynyt suurenmoinen laakeriseppele valkealla
+atlassityynyllä, elävien ruusukiehkurain sisällä.
+
+— Laakereitako? — ihmetteli Karmazinov pilkallisen ilkeästi hymähtäen;
+— tietenkin se minua liikuttaa, ja minun on vilpittömin tuntein
+ottaminen vastaan tämä ennakolta varattu seppele, joka ei ole ehtinyt
+vielä edes lakastua, mutta vakuutan teille, _mesdames_, — olen siinä
+määrin muuttunut aivan yht'äkkiä realistiksi, — että katson meidän
+aikakaudellamme laakerien olevan paremmin paikallaan taitavan kokin
+kuin minun käsissäni.
+
+— Se on totta, kokista on paljon enemmän hyötyä, — huudahti se samainen
+seminaarilainen, joka oli ollut myös Virginskeillä »istunnossa».
+Järjestys häiriintyi taas hieman. Monelta tuoliriviltä tulvi väkeä
+lähemmäksi näkemään laakeriseppelseremoniaa.
+
+— Minäpä olisin tänä hetkenäkin valmis antamaan mieluummin kokista nämä
+kolmisen ruplaa, — yhtyi siihen äänekkäästi toinen huutaja, jo hieman
+liiankin äänekkäästi ja samalla itsepintaisesti.
+
+— Niin minäkin.
+
+— Ja minä myös.
+
+— Mutta eikö täällä tosiaankaan ole ravintolaa?
+
+— Hyvä herrasväki, tämä on tosiaankin jo petosta...
+
+Täytyy muuten myöntää, että kaikki nämä vauhkoutuneet herramme
+pelkäsivät vielä aika tavalla meidän ylempiä virkamiehiämme ja ennen
+kaikkea komisarjusta, joka myös oli saapuvilla. Kymmenessä minuutissa
+saatiin kuitenkin kaikki rauhoittumaan ja asettumaan entisille
+paikoilleen, mutta entistä järjestystä oli kuitenkin mahdoton
+saada enää syntymään. Ja kas, juuri tähän kaaokseen piti Stepan
+Trofimovitš-parkamme joutua...
+
+
+
+IV.
+
+
+Riensin kuitenkin vielä kerran kulissien taakse ja yritin, minkä voin,
+varoittaa häntä. Sanoin, että mielestäni kaikki oli mennyt nyt myttyyn,
+että viisainta oli lähteä aivan heti kotiin — syyttää vaikka äkillistä
+koleriinia — ja että olin itse myös valmis jättämään marsalkkanauhani
+ja lähtemään hänen mukaansa. Tällöin hän jo läheni puhujalavaa,
+pysähtyi äkkiä, mittasi minua katseellaan kopeasti aina päästä
+kantapäihin ja lausui juhlallisesti:
+
+— Miksikä teillä, hyvä herra, olisi aihetta odottaa minulta noin
+alhaista tekoa?
+
+Minä peräydyin. Yhtä varma kuin olin siitä, että kaksi kertaa
+kaksi on neljä, yhtä varma olin siitäkin, että kaikki loppuisi
+katastrofimaisesti. Seisoessani näin aivan masentuneena ohitseni
+vilahti taas äskeisen vieraan professorin hahmo, professorin, jonka
+oli esiinnyttävä Stepan Trofimovitšin jälkeen ja joka äsken oli
+kävellessään kohotellut kättänsä iskeäksensä sen nyrkkiin puristettuna
+toisena hetkenä taas täyttä voimaa alas. Näin hän käyskenteli yhä
+vieläkin edestakaisin ajatuksiinsa vaipuneena ja mutisi jotakin
+nenäänsä ilkeän voitonvarmasti hymyillen. Kuinka lie ollutkaan (piti
+minunkin nyt niin tehdä), lähestyin häntä ilman sen vakavampaa
+tarkoitusta.
+
+‒ Tiedättekö, — sanoin hänelle, — useista esimerkeistä voi päättää,
+että jos luennoitsija yrittää pitää yleisön mielenkiintoa yllä
+kahtakymmentä minuuttia kauemmin, niin yleisö lakkaa kuuntelemasta.
+Puolta tuntia kauemmin ei kykenisi mikään kuuluisuuskaan...
+
+Hän pysähtyi äkkiä ja alkoi suorastaan täristä kuullessaan tämän
+loukkauksen. Määrättömän ylpeä ylenkatse kuvastui hänen kasvoistaan.
+
+— Älkää olko levoton, — hän murahti inhon ilmein ja poistui. Tänä
+samana hetkenä kajahti salista Stepan Trofimovitšin ääni.
+
+»Kylläpä olettekin kaikki hyviä!» ajattelin itsekseni ja riensin saliin.
+
+Stepan Trofimovitš oli sijoittunut nojatuoliin jo epäjärjestyksen
+jatkuessa. Ensimmäisiltä riveiltä suuntautuivat häneen huonotuuliset
+katseet. (Viime aikoina ei klubissakaan enää pidetty hänestä eikä
+häntä kunnioitettukaan enää kuten ennen.) Mutta oli sentään hyvä, että
+hänelle ei osoitettu mieltä. Jo eilisestä alkaen minua oli vainonnut
+omituinen ajatus: minusta tuntui, että hänelle vihellettäisiin heti,
+kun hän vain näyttäytyisi, mutta aluksi häntä ei edes huomattu
+vallinneen epäjärjestyksen vuoksi. Ja olisiko tuolla miehellä luullut
+olevan enää mitään toivomisen varaa sen jälkeen, mitä Karmazinoville
+jo oli tapahtunut? Hän oli kalpea: kymmeneen vuoteen hän ei ollut
+esiintynyt julkisesti. Levottomuudesta ja kaikista muistakin
+merkeistä päättäen, merkeistä, jotka varsin hyvin tunsin, tein sen
+johtopäätöksen, että hän itsekin piti puhujalavalle ilmaantumistaan
+hyvin kohtalokkaana tapauksena, jonka oli määrä ratkaista hänen
+kohtalonsa tai jotakin sentapaista ainakin. Ja sitähän minä juuri
+pelkäsinkin. Miltä tuntuikaan minusta, kun hän avasi suunsa ja kun
+kuulin hänen ensimmäisen lauseensa!!
+
+— Hyvät naiset ja herrat! — hän virkkoi äkkiä, aivan kuin olisi
+tehnyt jonkin päätöksen, mutta kuitenkin katkeilevin äänin. — Hyvät
+herrat! Vielä tänä aamuna näin edessäni yhden niitä paperinpalasia,
+joita meillä on laittomasti levitetty, ja kysyin itseltäni ainakin jo
+sadannen kerran: »Missä piilee sen tarkoitus?»
+
+Koko sali hiljeni samassa, ja kaikkien katseet kääntyivät häneen, jopa
+muutamat aivan säikähtyneinäkin. Kylläpä älysikin saada mielenkiinnon
+viriämään heti ensisanallaan. Kulissien takaakin näytti joku pistävän
+päänsä esille; Liputin ja Ljamšin kuulostelivat ahnaan uteliaina.
+Julija Mihailovna viittasi taas minut kädellään luokseen:
+
+— Koettakaa saada hänet vaikenemaan ehdolla millä hyvänsä! — hän
+kuiskasi hätäisesti. En voinut muuta kuin kohahduttaa olkapäitäni;
+saattoiko mitenkään pysähdyttää miestä, joka oli päättänyt »_ratkaista
+kohtalonsa_»? Voi, nyt ymmärsin Stepan Trofimovitšin.
+
+— He-hei, on kysymys julistuksista, — yleisö alkoi kuiskailla; koko
+sali sai hereille.
+
+— Hyvät läsnäolijat! Olen päässyt salaisuuden perille. Niiden
+vaikuttavuuden salaisuus on — niiden typeryydessä! (Hänen silmänsä
+välähtivät.) — Niin, hyvät naiset ja herrat, jospa tuo typeryys
+olisi vielä harkittua, vain teennäinen vaikutuskeino, — niin sehän
+olisikin silloin jo suorastaan nerokas keksintö! Mutta on oltava
+heitä kohtaan oikeudenmukainen, — he eivät teeskentele. Tämä on vain
+mitä alastominta, mitä hurskainta, mitä lyhytnäköisintä typeryyttä,—
+c'est la bêtise dans son éssence la plus pure, quelque chose comme un
+simple chimique [se on typeryyttä puhtaimmassa muodossa, sanoisinko —
+suorastaan kemiallisesti valmistettua typeryyttä]. Jos kaikki olisi
+sanottu pisarankin verran älykkäämmin, niin jokainen näkisi heti koko
+tämän lyhytjärkisen typeryyden mitättömyyden. Mutta nyt kaikki ovat
+vain hämmästyneinä pysähtyneet odottelemaan, kukaan näet ei usko, että
+se on niin äärimmäisen typerää. »Ei voi olla mahdollista, että tässä
+ei olisi jotain muutakin», jokainen sanoo ja hakee jotakin salaista
+tarkoitusta ja tahtoo välttämättä lukea jotakin rivien välistä. Voi,
+ei koskaan vielä typeryys ole tullut niin juhlallisesti palkituksi,
+siitäkään huolimatta, että se niin usein olisi sen ansainnut... Sillä,
+_en parenthèse_, typeryyshän on, aivan kuten äärimmäinen nerouskin,
+hyödyllinen ihmiskunnalle...
+
+— Nelikymmenluvun sukkeluuksia! — kajahti jonkun tosin sangen
+vaatimaton huudahdus, mutta sen jälkeen heti oli kuin aivan kaikki
+olisi ryöstäytynyt irralleen, alettiin huutaa ja hälistä kaikin voimin.
+
+— Hyvät naiset ja herrat, hurraa! Esitän kohotettavaksi maljan
+typeryydelle! — kirkaisi Stepan Trofimovitš jo aivan suunniltaan
+vedoten yleisöön.
+
+Juoksin hänen luoksensa aikoen muka täyttää hänen lasinsa vedellä.
+
+— Stefan Trofimovitš vaietkaa, Julija Mihailovna pyytää sitä mitä
+hartaimmin.
+
+— Ei, teidän juuri on jätettävä minut rauhaan, te joutilas nuori mies!
+— hän huudahti kiivaasti kovalla äänellä minulle vastaukseksi. Lähdin
+pois.
+
+— _Messieurs!_ — hän jatkoi, miksi tämä levottomuus, miksi nuo
+suuttumuksenpurkaukset, joita kuulen? Olen tullut tänne öljypuunoksa
+kädessäni. Tulin sanoakseni viimeisen sanani, sillä tässä asiassa
+minulla on oikeus sanoa viimeinen sana, — ja sitten tehkäämme sovinto.
+
+— Alas! — toiset huusivat.
+
+— Hiljaa! Antakaa hänen puhua, antakaa hänen puhua loppuun, — ulvoivat
+taas toiset. Erikoisen levoton oli nuoren nuori opettaja, joka kerran
+rohkaistuaan mielensä ja päästyään puheen alkuun ei näyttänyt enää
+kykenevän vaikenemaan.
+
+— _Messieurs_, viimeinen sana tästä asiasta on — yleinen anteeksianto.
+Olen jo elämäni elänyt vanhus ja ilmoitan täten juhlallisesti, että
+elämänhenki puhaltelee yhä entiseen tapaansa, eikä sen elähdyttävä
+voima ole vielä nuoressakaan sukupolvessamme ehtynyt. Nykyaikaisen
+nuorison innostus on yhtä puhdasta ja valoisaa, aivan samoin kuin ennen
+meidänkin aikanamme. On vain tapahtunut seuraavaa; päämäärät ovat
+vaihtuneet, entisen kauneusihanteen tilalle on tullut toinen! Kaikki
+epäröiminen koskee vain sitä, mikä on kauniimpi, Shakespeareko vai
+saappaat, Rafaelko vai paloöljy?
+
+— Tämä on syytös! — muutamat murisivat.
+
+— Nämä ovat loukkaavia kysymyksiä!
+
+‒ _Agent-provecateur!_
+
+— Mutta minä julistan täten,— vingahti Stepan Trofimovitš äärimmäisen
+kiihoittuneena, — julistan täten, että Shakespeare ja Rafael on
+asetettava korkeammalle kuin talonpoikien vapauttaminen, kuin
+kansallisuus, kuin sosialismi kuin nykyinen sukupolvi, kuin kemia,
+melkeinpä korkeammalle kuin ihmiskunta, sillä he ovat jo sen hedelmä,
+koko ihmiskunnan todellinen hedelmä, ehkäpä he ovat kaiken lisäksi
+suorastaan sen korkein saavutus! He ovat jo täydellisen kauneuden
+muoto, kauneuden, jota ilman en ehkä suostu ollenkaan elämään... Voi,
+hyvä Jumala, — hän löi kätensä yhteen, — kymmenen vuotta sitten huusin
+minä aivan samalla tavalla puhujalavalta Pietarissa, aivan samoin
+sanoin, ja, kuten nytkin, minua ei silloinkaan ymmärretty, vaan minulle
+naurettiin ja vihellettiin, kuten nytkin. Te pienet ihmiset, mitä
+teiltä oikein puuttuu, kun ette ymmärrä tätä? Ettekö te sitten tiedä,
+että ihmiskunta voi varsin hyvin tulla toimeen ilman englantilaisia,
+ilman Saksaa, — ilman venäläisiähän se tietenkin tulee varsin hyvin
+toimeen, — ilman tiedettä, ilman leipää, mutta ilman kauneutta on aivan
+mahdoton tulla toimeen, sillä mitä tekisi maailma ilman sitä! Siinä on
+kaiken ratkaisu, sen ympärillä pyörii koko historia! Itse tiedekään ei
+pysy pystyssä ainoatakaan minuuttia ilman kauneutta, — ettekö te sitä
+tiedä, te naurajat, — vaan sekin muuttuisi halpamaisuudeksi, ilman sitä
+ette kykenisi keksimään rautanaulaakaan!... Tästä käsityksestäni en
+luovu! — hän aivan tarpeettomasti huudahti tämän puheensa päätökseksi
+ja iski kaikin voimin nyrkkinsä pöytään.
+
+Mutta sillä aikaa, kuin hän huuteli noin vingahdellen ilman
+minkäänlaista ajatuksen yhteyttä, järjestys salissa rikkoutui.
+Monet nousivat paikoiltaan, toiset syöksyivät eteenpäin lähemmäksi
+puhujalavaa. Tämä kaikki tapahtui muuten paljon nopeammin, kuin
+mitä tässä kuvaan, eikä sen vuoksi ehditty ryhtyä tarpeellisiin
+varokeinoihinkaan. Ehkäpä sitä ei tahdottukaan.
+
+— Hyvähän teidän on puhua, te notkuvien ruokapöytien äärillä
+hemmoitellut! — kiljahti äskenmainittu seminaarilainen aivan
+puhujalavan juurella, näytellen vahingoniloisena hampaitaan Stepan
+Trofimovitšille. Tämä huomasi hänet ja syöksähti aivan lavan reunalle.
+
+— Enkö minä, enkö minä juuri äsken julistanut, että nuoren polven
+innostus on yhtä puhdasta ja valoisaa kuin ennenkin, ja että jos
+se joutuu perikatoon, niin tapahtuu tämä vain siksi, että se on
+erehtynyt kauniin muodoista! Eikö se vielä riitä! Ja jos tähän lisätään
+vielä, että näin on julistanut murtunut ja loukattu isä, niin eikö
+todellakaan, — voi teitä, te lyhytjärkiset ihmiset, — niin eikö
+todellakaan ole mahdollista aivan puolueettomasti ja rauhallisesti
+suhtautua tähän... Te kiittämättömät... epäoikeudenmukaiset... miksi,
+miksi te ette halua sopia!...
+
+Ja hän alkoi ääneensä itkeä. Hän pyyhkieli paljain sormin vuotavia
+kyyneliään, hartiat ja rinta nytkähtelivät itkusta... Hän ei tietänyt
+maailmasta enää mitään.
+
+Yleisön valtasi todellinen säikähdys, melkein kaikki nousivat
+paikoiltaan. Nopeasti syöksähti pystyyn myös Julija Mihailovna siepaten
+käsipuolesta miestänsä ja auttaen tätä kohoamaan nojatuolista...
+Skandaali uhkasi käydä aivan pelottavaksi.
+
+— Stepan Trofimovitš! — kiljui seminaarilainen iloisesti. —
+Täällä kaupungissa ja sen ympäristöllä vaeltelee nykyisin
+Fedjka-pakkotyövanki, joka on karannut rangaistussiirtolasta.
+Hän ryöstää ja on äskettäin tehnyt taas murhan. Sallinette minun
+kysyä: Jollette te olisi viisitoista vuotta sitten lähettänyt häntä
+sotapalvelukseen erään pelivelkanne suoritukseksi, s.o., jollette
+yksinkertaisesti olisi pelannut häntä korttipelissä, niin sanokaahan,
+olisikohan hän silloin joutunut pakkotyöhön? Olisikohan hän murhannut
+ihmisiä kuten nyt taistellessaan olemassaolonsa puolesta? Mitä sanotte
+tähän, herra esteetikko?
+
+Minun on mahdotonta kuvailla sitä, mitä tämän jälkeen tapahtui.
+Ensinnäkin kajahti kuuluva kättentaputus. Eivät suinkaan kaikki
+taputtaneet käsiään, ainoastaan noin viidesosa yleisöstä, mutta se
+taputtikin sitten kaikin voimin. Koko muu yleisö alkoi tunkeutua
+uloskäytävää kohti, mutta kun käsiä paukuttava yleisö ahdisteli
+puhujalavaa, niin tapahtui yleinen hämmennys. Naiset kiljahtelivat,
+muutamat nuoret neidot alkoivat itkeä ja pyytelivät päästä kotiin.
+Lembke seisoi yhä paikallaan ja katseli oudon nopein päänliikkein
+ympärilleen. Julija Mihailovna oli aivan suunniltaan — ensi kertaa koko
+meillä eletyn uransa aikana. Mitä taas tulee Stepan Trofimovitšiin,
+niin ensi hetkenä näytti siltä, että seminaarilaisen sanat olivat
+lyöneet hänet kokonaan maahan, mutta samassa hän kuitenkin jo kohotti
+molemmat kätensä ojentaen ne yleisön puoleen ja huusi itkien:
+
+— Pudistan tomun jaloistani ja kiroan... kaikki on lopussa... lopussa.
+
+Ja näin sanoen hän kääntyi sekä lähti juoksemaan kulissien taakse
+huitoen ja uhaten käsillään.
+
+— Hän on loukannut meitä!... Verhovenski! — kiljuivat innokkaimmat.
+Oltiin aikeissa lähteä häntä takaa-ajamaan. Yleisöä oli mahdotonta
+saada vaikenemaan, ainakaan tänä hetkenä, ja samassa tapahtui jo
+lopullinen katastrofi, kuten olisi heitetty pommi kaiken ylle, pommi,
+joka räjähti; kolmas luennoitsija nimittäin, tuo maniaakki, joka
+kulissien takana oli huitonut nyrkillään, juoksi samassa puhujalavalle.
+
+Hän käyttäytyi aivan kuten mielipuoli. Leveän juhlallisen hymyn
+levitessä hänen kasvoilleen, määrättömän varmana hän katseli levotonta
+salia ja näytti olevan suorastaan iloinen tästä epäjärjestyksestä.
+Häntä ei vähääkään epäilyttänyt se, että hänen oli luennoitava tässä
+hälinässä, vaan päinvastoin se juuri näytti häntä ilahduttavan, tämä
+oli niin ilmeistä, että se veti kaikkien huomion puoleensa.
+
+Mitä tämä on olevinaan? — kuultiin kyseltävän; — kuka tämä on
+olevinaan? Hiljaa! Mitä hänellä on sanomista?
+
+— Hyvät naiset ja herrat! — huudahti maniaakki kaikin voimin seisoen
+yhä puhujalavan reunalla ja puhuen yhtä kimakan naisellisella äänellä
+kuin Karmazinovkin, vaikka ei tosin yhtä aatelismaisen hienostelevasti
+kuin tämä: — Hyvät naiset ja herrat! Kaksikymmentä vuotta sitten,
+sen sodan aattona, jolloin Venäjä taisteli puolta Eurooppaa vastaan,
+Venäjä oli kaikkien valtio- ja salaneuvosten silmissä ihanne!
+Kirjallisuus oli sensuurin palveluksessa! Yliopistoissa harjoitettiin
+rintamapalvelukseen! Sotajoukko muodosti — baletin, kansa maksoi
+veroja sekä oli vaiti maaorjuuden ruoskan uhatessa. Isänmaallisuutta
+oli se, että osattiin ottaa lahjuksia, verotettiin niin hyvin eläviä
+kuin kuolleitakin. Ne, jotka eivät lahjuksia ottaneet, julistettiin
+kapinallisiksi, koska he näet rikkoivat harmonian. Kokonaisia
+koivumetsiä hävitettiin järjestyksen nimessä. Eurooppa vapisi... Mutta
+Venäjä ei ole koskaan, ei koko järjettömän tuhatvuotisen elämänsä
+aikana vielä koskaan vaipunut niin häpeällisen alas...
+
+Hän kohotti nyrkkinsä heiluttaen sitä innostuneena ja uhkaavana päänsä
+yllä ja yht'äkkiä iski sen raivoissaan alas, aivan kuin olisi iskenyt
+vastustajansa maahan. Raju kirkuna alkoi kajahdella joka puolelta.
+Korvia särkevä kättentaputus räjähti myös samassa. Nyt taputti käsiään
+jo melkein puoli salia. Innostuttiin mitä viattomimmin: vedettiinhän
+Venäjä lokaan kaiken kansan nähden julkisesti, oliko mahdollista
+kenenkään pidättyä ulvomasta ilosta?
+
+— Kas, tämä on asiaa! Tämä on asiaa! Hurraa! Tämä ei ole enää
+estetiikkaa!
+
+Maniaakki jatkoi yhä ihastuksissaan:
+
+— Siitä on kulunut nyt kaksikymmentä vuotta. Yliopistoja on avattu
+lukemattomia. Rintamaharjoitukset ovat muuttuneet legendaksi.
+Armeijasta puuttuu tuhansia upseereja. Rautatiet ovat nielleet
+kaikki pääomat ja peittävät hämähäkinverkkona Venäjän, niin että
+ehkäpä viidentoista vuoden perästä tosiaankin voi jo niitä myöten
+jonnekin päästä. Sillat palavat vain ani harvoin ja kaupungit taas
+säännöllisesti, sovitussa järjestyksessä, vuorotellen tulipalokausina.
+Oikeudessa annetaan Salomonin tuomioita, ja tuomarit ottavat lahjuksia
+vain sen vuoksi, että se olemassaolotaistelussa on välttämätöntä,
+vain nälkäkuoleman uhatessa. Maaorjat elävät vapaudessa ja antavat
+nyt selkään toinen toistansa entisten tilanomistajien asemesta.
+Juodaan kokonaiset meret ja valtameret viinaa tulo- ja menoarvion
+parantamiseksi, ja Novgorodiin on juhlallisesti pystytetty
+vastapäätä vanhaa ja hyödytöntä Sofian kirkkoa iso pronssinen pallo
+epäjärjestyksen ja sekasorron tuhatvuotismuiston kunniaksi. Eurooppa
+rypistelee kulmiansa ja alkaa jo taas olla levoton... Viidentoista
+vuoden aikana pelkkiä reformeja. Mutta sittenkään Venäjä ei ole vielä
+koskaan, ei edes sekasortokautensa kaikkein muodottomimpina ajankohtina
+siinä määrin...
+
+Viimeisiä sanoja ei väkijoukon remun takia voinut edes tarkoin
+kuulla. Saattoi vain huomata, miten hän kohotti kätensä ja miten
+hän voitonvarmana iski sen taas alas. Ihastuksella ei ollut rajoja:
+huudettiin ääneen, taputettiin käsiä ja muutamat naisistamme huusivat:
+»Riittää jo! Parempaa ette enää voi keksiä!» Oltiin kuin juopuneita.
+Puhuja silmäsi läsnäolijoita ja näytti aivan sulavan riemuun. Näin
+ohimennen, että Lembke osoitteli jollekulle jotakin äärimmäisen
+levottomana. Julija Mihailovna aivan kalpeana puhui hätäisesti jotakin
+hänen luoksensa ehtineelle ruhtinaalle... Mutta tänä samana hetkenä
+riistäytyi kulissien takaa puhujalavalle kokonainen joukko, noin kuusi
+miestä joko enemmän tai vähemmän julkisia henkilöitä, jotka sieppasivat
+puhujan vieden hänet mennessään kulissien taakse. En ymmärrä, miten se
+tapahtui, mutta siitä huolimatta hän ryöstäytyi irti heidän käsistään,
+syöksyi takaisin puhujalavan reunalle ja ehti uudelleen huudahtaa
+kaikin voimin heristellen nyrkkiään:
+
+— Mutta koskaan Venäjä ei vielä ole joutunut niin pitkälle...
+
+Mutta häntä laahattiin jo taas pois. Näin, miten ainakin noin
+viisitoista henkilöä hyökkäsi kulissien taakse häntä vapauttamaan,
+mutta ei puhujalavan kautta, vaan syrjästä, kaataen kumoon pienen
+väliseinän, niin että se romahti maahan... Näin vielä sen jälkeen,
+vaikka en ollutkaan uskoa silmiäni, että puhujalavalle oli jostakin
+hypähtänyt naisylioppilas (Virginskin sukulainen), yhä sama paperikäärö
+kainalossaan, yhä sama puku yllä, yhtä punaisena ja kylläisenä
+parin, kolmen naishenkilön ja parin, kolmen miehen ympäröimänä sekä
+verivihollisensa, lukiolaisen, saattamana. Ennätinpä vielä kuulla
+seuraavan lauseenkin:
+
+»Hyvät naiset ja herrat, olen saapunut julistaakseni onnettomien
+ylioppilaiden kärsimyksistä ja herättääkseni heidät kaikki yhtenä
+miehenä vastarintaan.»
+
+Mutta minä pakenin. Marsalkkanauhani piilotin taskuun, ja takaportista,
+jonka tunsin, pääsin vihdoin kadulle. Ennen kaikkea riensin tietenkin
+Stepan Trofimovitšin luokse.
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+Juhlan loppu.
+
+
+
+I.
+
+
+Hän ei ottanut minua vastaan. Hän istui lukkojen takana ja kirjoitti.
+Minun toistuvaan naputukseeni ja kutsuuni hän vastasi oven takaa:
+
+— Ystäväni, olen tehnyt lopun kaikesta, voisiko kukaan vaatia minulta
+enää muuta?
+
+— Ette te ole tehnyt loppua mistään, vaan olette vain avustanut
+sekasortoa. Herran tähden, älkää nyt laskeko leikkiä, Stepan
+Trofimovitš, avatkaa ovenne. Täytyy ryhtyä johonkin. Luoksenne voidaan
+tulla ja teitä voidaan loukata...
+
+Pidin oikeutenani olla hyvin ankara, jopa vaativakin. Pelkäsin
+nimittäin, että hän itse saattaisi tehdä jotakin vielä mielettömämpää.
+Mutta ihmeekseni tapasin hänet tavattoman lujana:
+
+— Älkää te siis ensimmäisenä minua loukatko. Kiitän teitä kaikesta
+entisestä, mutta toistan vielä kerran, että kaikki on nyt lopussa,
+suhteeni ihmisiin, niin hyvin pahoihin kuin hyviinkin, on
+ratkaistu. Kirjoitan kirjettä Darja Pavlovnalle, jonka olen aivan
+anteeksiantamattomasti unohtanut. Huomenna saatte sen viedä hänelle,
+jos niin tahdotte, mutta tällä kertaa _merci_.
+
+— Stepan Trofimovitš, uskokaa minua, asia on vakavampi kuin
+luulettekaan. Uskotteko tosiaankin, että te olette siellä saanut
+jotakin murskatuksi? Ette te ole ketään murskannut, vaan olette
+itse murskautunut kuten tyhjä lasipullo (voi, kuinka olin raaka ja
+epäkohtelias: surren ja katuen muistelen sitä nyt). Teillä ei ole
+vähintäkään syytä kirjoittaa Darja Pavlovnalle... Ja mihin te joudutte
+ilman minua? Ettehän te ymmärrä käytännöllisyydestä mitään? Teillä on
+taas joitakin uusia aikeita? Te vain joudutte kokonaan turmioon, jos
+vielä aiotte ryhtyä johonkin...
+
+Hän nousi ja tuli aivan oven luo.
+
+— Olette ollut vasta vähän aikaa heidän parissaan, mutta teihinkin on
+jo tarttunut heidän kielensä ja heidän puhesävynsä. Dieu vous pardonne,
+mon ami, el Dieu vous garde. [Jumala teitä armahtakoon ja suojelkoon,
+ystäväni.] Mutta olenhan sentään huomannut teissä kunnollisuudenkin
+ituja, ja ehkä te vielä muutattekin mielenne, — _après le temps_
+tietenkin, kuten me kaikki venäläiset. Mitä tulee taas huomautukseenne
+minun epäkäytännöllisyydestäni, niin pyydän teitä palauttamaan
+mieleenne erään äskettäin lausumani ajatuksen: Meillä Venäjällä
+on ääretön liuta ihmisiä, jotka, kun ei muutakaan ole tekemistä,
+hyökkäilevät itsepintaisen kyllästyttäväsi! kuten kärpäset kesällä ja
+syyttelevät epäkäytännöllisyydestä kaikkia ja jokaista muuta, paitsi
+itseänsä. _Cher_, Pyytäisin teitä muistamaan, että olen kiihoittunut
+ja ettei ole syytä kiusata minua. Vielä kerran, _merci_ kaikesta ja
+erotkaamme, kuten Karmazinov erosi yleisöstä, se on, unohtakaamme
+toinen toisemme mahdollisimman ylevämielisesti. Hän viekasteli
+maanitellessaan hieman liian hartaasti entisiä lukijoitansa unohtamaan
+hänet; quand à moi, minä en ole niin itserakas ja luotan eniten
+teidän kokemattoman sydämenne nuoruuteen: Tuskinpa kauan pysyisinkään
+mielessänne, tällainen hyödytön ukkopaha! »Eläkää enemmän», ystävä
+hyvä, kuten nimipäivinäni Nastasja toivotti minulle (ces pauvres gens
+ont quelque-jois des mots charmants et pleins de philosophie). (nämä
+ihmisparat käyttävät käyttävät joskus suloisia sanoja, jotka ovat
+täynnä filosofiaa). En toivota teille paljoa onnea, — se käy ikäväksi;
+en toivota onnettomuuttakaan, vaan kansan filosofian mukaisesti toistan
+yksinkertaisesti: »eläkää enemmän» ja koettakaa järjestää elämänne
+niin, että ette ikävysty; tämän joutavan toivotuksen lisään vielä
+omasta puolestani. Hyvästi siis ja hyvästi toden teolla. Älkää seisoko
+suotta oveni takana, en avaa sitä.
+
+Hän siirsihe pois, ja siihen raukesi yritykseni. Huolimatta
+»kiihoittuneisuudestansa» hän puhui tasaisesti, kiirehtimättä,
+painokkaasti ja nähtävästi vaikuttamistarkoituksessa. Hän oli tietenkin
+harmistunut minuun ja kosti täten epäsuorasti nähtävästi noiden
+eilisten »kuomurekien» ja »aukenevien lattioiden» vuoksi. Tämänaamuiset
+julkiset kyynelet, siitäkin huolimatta, että ne jollakin tavoin
+olivat voitonmerkkejä, saattoivat hänet, sen hän hyvin tiesi, hieman
+koomilliseen valoon, eikä taas ystävien välisissä suhteissa kukaan
+niin kuin Stepan Trofimovitš huolehtinut siitä, että noudatettiin
+jyrkän ankarasti kaikkia kauneuden muotoja. Voi, en syytä häntä!
+Mutta tämä turhantarkkuus ja sarkastisuus, joka yhä oli säilynyt
+hänessä kaikista järkytyksistä huolimatta, saikin minut täydellisesti
+rauhoittumaan: Henkilö, joka näin vähän muuttui tavallisuudesta, ei
+tietenkään tällaisena hetkenä voinut ryhtyä mihinkään traagilliseen tai
+tavattomaan tekoon. Näin päättelin itsekseni. Mutta, voi hyvä Jumala,
+miten erehdyin! Liian paljon oli minulta jäänyt huomaamatta...
+
+Valmistaakseni teitä seuraaviin tapahtumiin mainitsen muutamia rivejä
+hänen kirjeestään Darja Pavlovnalle, kirjeestä, jonka tämä todella sai
+vastaanottaa seuraavana aamuna.
+
+»_Mon enfant_, käteni vavahtelee, mutta kuitenkin olen tehnyt lopun
+kaikesta. Te ette ollut läsnä silloin, kun tapahtui viimeinen
+yhteenotto minun ja yleisön välillä. Te ette saapunut 'luennolleni',
+ja siinä te teitte hyvin. Mutta teille tullaan kertomaan, että
+meidän luonteista köyhässä Venäjänmaassamme on sentään uskaltanut
+nousta muudan reipas mies, ja huolimatta kuolemasta, jolla häntä
+joka puolelta on uhattu, tämä mies on uskaltanut sanoa hölmöille
+totuuden, se on, hän on uskaltanut sanoa, että he ovat hölmöjä. O,
+ce sont — des pauvres petits vauriens et rien de plus, des petits
+narreja — voilà le mot! [O, he ovat mitättömiä pikku raukkoja eivätkä
+muuta mitään, tyhmiä pikku narreja — kas siinä oikea sana!] Arpa on
+heitetty. Poistun tästä kaupungista ainiaksi, enkä edes tiedä minne.
+Kaikki, joita olen rakastanut, ovat kääntyneet minusta pois. Mutta
+te, te puhdas ja vilpitön olento, te lempeä, jonka kohtalo erään
+oikullisen ja vallanhimoisen luonteen tahdosta oli vähällä yhtyä minun
+kohtalooni, te, joka ehkä halveksuen katselitte, kun pelkurimaisesti
+vuodatin kyyneliäni häidemme aattona, häidemme, joista ei tullut
+mitään; te, joka ette mitenkään saata, olittepa te sitten millainen
+hyvänsä, nähdä minussa muuta kuin perin koomillisen olennon, oi te, te
+saatte minun sydämeni viimeisen purkauksen, teille suoritan viimeisen
+velvollisuuteni, teille yksin! En voi mitenkään sallia, että te
+iät kaiket muistelisitte minua kuten ainakin kiittämätöntä hölmöä,
+epähienoa egoistia, kuten teille varmasti joka päivä nimittelee minua
+muudan kiittämätön ja julma sydän, jota — voi, jota en koskaan saata
+unohtaa...»
+
+Ja näin yhä edelleen ja edelleen kokonaista neljä isokokoista
+paperiarkkia.
+
+Jymähdytettyäni hänen »en avaa sitä» sanoihinsa vastaukseksi kolme
+kertaa nyrkilläni oveen ja huudahdettuani, että hän vielä tänä päivänä
+varmasti lähettää Nastasjan kolme eri kertaa minua hakemaan, mutta
+etten sitten enää tule hänen luokseen, jätin hänet rauhaan ja lähdin
+Julija Mihailovnan luo.
+
+
+
+II.
+
+
+Täällä jouduin mieltäkuohuttavan tapauksen todistajaksi. Naisparkaa
+petettiin röyhkeästi, enkä minä voinut asiata auttaa. Mitä olisin
+tosiaankaan voinut hänelle sanoa? Olinhan jo ehtinyt tulla hieman
+tajuihini ja olin ehtinyt tehdä itselleni selväksi senkin, että
+eihän minulla ollut muuta kuin hämäriä aavisteluja, epäluuloja, eikä
+muuta mitään. Tapasin hänet kyynelehtivänä, melkeinpä hysteerisenä,
+hajuvesihauteet otsalla ja vesilasi vieressään. Hänen edessään seisoi
+Pjotr Stepanovitš, joka puhui herkeämättä, ja ruhtinas, joka oli vaiti
+aivan kuin hänen suunsa olisi ollut lukittu. Kyynelin ja huudahduksin
+Julija Mihailovna moitiskeli Pjotr Stepanovitšia »luopiomaisuudesta».
+Minua hämmästytti se, että kaiken epäonnistumisensa, kaiken
+tämänaamuisen häpeän, sanalla sanoen kaiken syynä hänen mielestään oli
+Pjotr Stepanovitšin poissaolo.
+
+Pjotr Stepanovitšissa taas huomasin hyvin merkillepantavan muutoksen:
+hän näytti olevan ehkä jo liiankin huolestunut, melkeinpä vakava.
+Tavallisestihan hän ei koskaan näyttänyt vakavalta, nauroi aina,
+suutahtaessaankin, — ja hän suutahti hyvinkin usein. Voi, hän oli
+nytkin vihoissaan, puhui raa'asti, ylimielisen välinpitämättömästi,
+harmistuneesti ja kärsimättömästi. Hän yritti vakuutella sairastuneensa
+ja väitti olleensa Gaganovien huoneistossa parantelemassa
+päänkivistyksestä johtunutta pahoinvointiansa. Tänne hän taas oli
+joutunut aivan sattumalta varhain aamulla. Voi, tämä naisparka ei
+halunnut mitään sen hartaammin kuin tulla petetyksi. Tärkein kysymys,
+joka minun saapuessani oli esillä, oli se, pidettäisiinkö tanssiaiset
+vai eikö, pidettäisiinkö siis juhlan toinen osa. Julija Mihailovna
+ei mitenkään sanonut suostuvansa tulemaan tanssiaisiin »äskeisten
+loukkausten» jälkeen, toisin sanoen, hän ei toivonut mitään sen
+hartaammin, kuin että hänet pakotettaisiin saapumaan ja että tämän
+tekisi juuri Pjotr Stepanovitš. Häneen Julija Mihailovna tuijotti kuten
+oraakkeliin, ja jos tämä olisi tänä hetkenä poistunut, niin hän olisi
+nähtävästi joutunut vuoteen omaksi. Mutta hän ei suinkaan poistunut,
+sillä hänelle itselleenkin oli aivan välttämätöntä, että tanssiaiset
+pidettäisiin tänään ja että Julija Mihailovna välttämättä tulisi
+niihin...
+
+— No, miksi te itkette? Haluatteko välttämättä kohtauksia? Pitääkö
+teidän välttämättä viskata vihanne johonkuhun? No, viskatkaa se
+sitten vaikka minuun, mutta kiiruhtakaa, sillä aika kuluu, ja
+ratkaisu on tehtävä. Esitelmätilaisuus meni pilalle, mutta korjataan
+se tanssiaisilla. Kas, ruhtinaskin on aivan samaa mieltä. Niinpä
+niin, ellei olisi ollut ruhtinasta, niin mitenkähän kaikki olisikaan
+päättynyt?
+
+Ruhtinas oli ollut alussa tanssiaisia vastaan (t.s. sitä vastaan,
+että Julija Mihailovna olisi tullut niihin, vaikka tanssiaiset joka
+tapauksessa oli pidettävä), mutta kun hänen mielipiteeseensä täten oli
+pari, kolme kertaa vedottu, niin hän oli vähitellen alkanut ynähdellä
+myöntyväisesti.
+
+Vielä minua hämmästytti tuo Pjotr Stepanovitšin tavattoman röyhkeä
+äänensävy. Voi, olen aina torjunut suuttuneena sen alhaisen
+juorupuheen, joka levisi sitten myöhemmin ja joka tiesi Julija
+Mihailovnan ja Pjotr Stepanovitšin välillä olleen eräänlaisen suhteen.
+Mitään sellaista ei todellisuudessa ollut eikä voinut ollakaan.
+Vaikutusvaltansa Julija Mihailovnaan Pjotr Stepanovitš oli saanut
+mielistellessään häntä aivan alusta alkaen, osoittaessaan ymmärtämystä
+hänen haaveellisille pyrkimyksilleen päästä vaikuttavaan asemaan
+seurapiirissämme, jopa ulottaa vaikutusvaltansa aina Pietariin
+saakka. Hän oli tutustunut kaikkiin tämän suunnitelmiin, oli auttanut
+itse häntä niitä muodostelemaan käytellen aseenaan mitä karkeinta
+mairittelua, kietoi hänet verkkoonsa aivan päästä kantapäihin saakka ja
+kävi lopulta tälle yhtä välttämättömäksi kuin ilma. Huomattuaan minut
+Julija Mihailovna huudahti silmät sädehtien:
+
+— Kysykääpä häneltäkin, hänkin oli koko ajan lähettyvilläni,
+kuten ruhtinaskin. Sanokaa tekin, eikö tässä aivan ilmeisesti ole
+jokin salaliitto, alhainen ja viekkaasti punottu salajuoni, jonka
+tarkoituksena on tehdä mahdollisimman paljon pahaa minulle ja Andrei
+Antonovitšille. Voi, he ovat sopineet siitä keskenään! Heillä on
+suunnitelma! He ovat varmasti keskenään jossakin liitossa, liitossa!
+
+— Te ammutte aina yli maalin, kuten tavallista. Iät ikuiset te haudotte
+päässänne aina jotakin runoa. Olen muuten iloinen, että tämä herra...
+(hän teeskenteli unohtaneensa nimeni) sanoo meille mielipiteensä.
+
+Mielipiteeni on, — kiirehdin vastaamaan, ... olen Julija Mihailovnan
+kanssa kaikesta samaa mieltä. Salaliitto näyttää liiankin ilmeiseltä.
+Tulin jättääkseni teille, Julija Mihailovna, tämän marsalkkanauhan.
+Tulkoon tanssiaisista tosi tai ei, — sehän ei tietenkään ole minun
+määrättävissäni, sillä eihän minulla ole määräämisvaltaa — mutta osani
+juhla-airuena on nyt lopussa. Suokaa minulle anteeksi kiivastumiseni,
+mutta en ole katsonut voivani toimia vastoin tervettä järkeäni ja
+vakaumustani.
+
+— Kuulkaahan! Kuulkaahan! — Julija Mihailovna löi kätensä yhteen.
+
+— Kuulen, ja kas näin vastaan siihen, — ja Pjotr Stepanovitš kääntyi
+minun puoleeni, — luulen, että kaikki te olette nähtävästi vahingossa
+syöneet jotakin sellaista, mikä on saanut teidät hourailemaan.
+Minun käsitykseni mukaan ei ole tapahtunut mitään, ei yhtään mitään
+sellaista, mitä ei olisi sattunut ennen ja mitä ei milloin tahansa
+voisi tapahtua meidän kaupungissamme. Minkälainen salaliitto? Kaikki
+on tosin käynyt hieman rumasti, aivan häpeällisen typerästi, mutta
+mikä tässä viittaa salaliittoon? Suunniteltaisiinko sellaista Julija
+Mihailovnaa, kaikkien hemmoittelemaa hyväntekijätärtä kohtaan, joka on
+suonut heille anteeksi pitkin matkaa kaikki heidän koulupoikamaiset
+kujeensa. Julija Mihailovna, mitä olen saarnannut teille lakkaamatta
+kuukauden päivät? Mistä olen teitä varoittanut? Miksi ja minkä vuoksi
+teidän pitikin kutsua koolle tämä joukko? Miksi piti teidän sotkeutua
+tähän roskajoukkoon, miksi, minkä vuoksi? Seurapiirien yhtymistäkö
+olette toivonut? Voivatko ne nyt mitenkään yhtyä, ajatelkaahan toki
+itsekin!
+
+— Milloinka te olette minua tästä varoittanut? Päin vastoinhan te
+kehoititte minua, te suorastaan vaaditte... Minun täytyy sanoa, että
+olen hyvin ihmeissäni... Tehän itse toitte luokseni useita perin
+merkillisiä henkilöitä...
+
+‒ Päinvastoinhan minä väittelin kanssanne enkä suinkaan kehoittanut
+teitä. Ja mitä taas noiden toisten tuomiseen tulee, niin se on kyllä
+totta, totta, mutta niitähän pyrki pariimme aivan tusinoittain,
+ja tällaista tapahtui oikeastaan vasta viime aikoina, kun oli
+muodostettava »kirjallisuuden kadrilli», ja eihän ilman tuollaisia
+kerta kaikkiansa tulla toimeen. Mutta lyönpä vetoa siitä, että jokainen
+tuollainen hävytön toi tänne muassaan ilman pääsylippua ainakin —
+kymmenisen samanlaista hävytöntä!
+
+— Se on totta, vakuutin minä.
+
+— Kas siinä näette, tekin olette jo kanssamme samaa mieltä.
+Muistelkaahan, millainen sävy on viime aikoina vallinnut koko
+meidän kaupunkipahaisessamme? Kaikkihan on muuttunut pelkäksi
+hävyttömyydeksi ja röyhkeydeksi. Sehän oli suorastaan korviasärkevä
+metakka. Ja kuka heitä siihen oikein kiihoitti? Kuka suojeli kaikkea
+tätä auktoriteetillaan? Kuka on saanut heidät järjiltään? Kuka on
+koko tuon joukon suututtanut? Teillähän on muistokirjassanne kaikki
+täkäläiset perhesalaisuudet niihin liittyvine pilapiirroksineen. Ettekö
+te itse ole silitellyt kirjassanne runoilijoidenne ja piirtäjienne
+päitä, ettekö ole itse sallinut Ljamšinin suudella kättänne? Eikö
+teidän läsnäollessanne muudan seminaarilainen sättinyt todellista
+valtioneuvosta ja turmellut tervaisilla saappaillaan hänen tyttärensä
+pukua? Miksikä te olette niin ihmeissänne siitä, että yleisö on
+asettunut teitä vastustamaan?
+
+— Mutta tehän olette kaikkeen tähän syypää, te itse! Voi, hyvä Jumala!
+
+‒ E-n, minähän varoitin teitä, me jouduimme riitoihin, kuuletteko, me
+jouduimme riitoihin.
+
+Mutta tehän valehtelette vasten silmiä!
+
+Niin, eihän teidän oikeastaan ole kovin vaikeata väittää näin. Te
+haluatte nyt välttämättömästi uhriksenne jonkun, johon voisitte
+viskata vihanne. No, viskatkaa vaikka minuun, sanoinhan sen jo teille.
+Mieluimmin kääntyisin vieläkin teidän puoleenne, herra... (Hän ei
+vieläkään muistanut nimeäni.)
+
+— Lasketaan sormilla: uskallan vakuuttaa, että paitsi Liputinia ei ole
+mitään »salaliittoa», ei minkäännäköistä! Voin sen todistaa, mutta
+eritelkäämme ensin Liputin-tapaus. Hän nousi lausumaan Lebjadkinin
+runoja, onko se teidän mielestänne salaliitto? Ettekö tiedä, että
+Liputinista tämä saattoi näyttää suorastaan terävältä keksinnöltä,
+vakavalta, vakavan terävältä? Hänen tarkoituksenaan oli varmasti
+naurattaa kaikkia ja saattaa hyvälle tuulelle ennen kaikkea hänen
+hyväntekijättärensä, Julija Mihailovna, ja siinä kaikki? Ettekö usko?
+Eikö tämä teidän mielestänne ole juuri sen sävyn mukaista, sen sävyn,
+joka on vallinnut täällä kuukauden päivät? Ja tahdotteko, niin sanon
+senkin: Jumala olkoon todistajani, hieman toisenlaisissa olosuhteissa
+se olisi mennyt aivan huomaamatta. Se oli tosin raakaa pilaa,
+myönnettäköön, että kaikki oli liian voimakkaasti ilmaistu, vai mitä se
+nyt lienee ollutkaan, mutta eikö se sittenkin ollut huvittavaa, eikö se
+ollut huvittavaa?
+
+— Kuinka! Pidättekö te Liputinin käyttäytymistä terävästi keksittynä
+pilana? — huudahti Julija Mihailovna kauhean suuttuneena. — Sellaista
+typeryyttä, sellaista tahdittomuutta, niin alhaista, iljettävää,
+tarkoituksellista, voi, te kai puhutte leikkiä! Silloin kai te olette
+varmasti itsekin osallisena salaliitossa!
+
+— Epäilemättä, istuin jossakin takana, piilossa, ja hoitelin konetta.
+Jos minä olisin osallinen salaliittoon, koettakaahan ymmärtää nyt
+ainakin tämä seikka, niin ei olisi pysähdytty pelkkään Liputiniin!
+Teidän mielestänne olen liittoutunut myös isäkultani kanssa, että hän
+olisi saanut aikaan mellakan? Pyydän kysyä, kuka on syyllinen siihen,
+että isäkulta päästettiin esitelmöimään? Kuka teitä eilisiltana, vielä
+eilen, koetti siitä estellä?
+
+— Oh, hier il avait tant d'esprit [Oh, hän oli eilen niin henkevä],
+näin minä sen asian otin, ja onhan hänellä sitä paitsi hieno käytös.
+Ajattelin, hän ja Karmazinov... ja kas tämä siitä tuli!
+
+— Niin, sehän siitä tuli. Mutta huolimatta kaikesta tuosta _tant
+d'esprit'_stä isäkulta pilasi kaiken, ja jos minä olisin ennakolta
+tietänyt, että hän käyttäytyisi tuolla tavalla, niin en olisi, jos
+kerran olisin kuulunut teidän juhlaanne vastustavaan salaliittoon,
+silloin niin hartaasti teitä pyytänyt olemaan päästämättä pukkia
+kaalimaahan, eikö totta? Mutta minähän päinvastoin pyysin juuri eilen
+teitä luopumaan ajatuksesta, — pyysin luopumaan, koska aavistin näin
+käyvän. Eihän tietenkään ollut mahdollista aavistaa ennakolta kaikkea
+aivan tarkasti: hän ei varmastikaan tietänyt itsekään vielä hetki
+sitten, mitä laukaisisi. Ovatko nämä hermostuneet äijäpahaiset sitten
+muiden ihmisten kaltaisia! Mutta vielä voi korjata kaiken; lähettäkää,
+tyydyttääksenne yleisöä, hänen luoksensa huomenna hallinnollista tietä
+ja kaikkia muodollisuuksia noudattaen kaksi lääkäriä tiedustelemaan
+hänen terveyttänsä. Sen voisi tehdä muuten jo tänäänkin, ja sitten
+toimittakaa hänet suoraapäätä sairaalaan ja panettakaa kylmiin
+kääreisiin. Se saisi ainakin kaikki ihmiset hyvälle tuulelle, ja
+kaikki huomaisivat, ettei ole vähintäkään syytä murjotella. Minä
+hänen poikanansa ottaisin ilmoittaakseni tämän tanssiaisissa. Aivan
+toisin on Karmazinovin laita, tämä esiintyi viheriäisenä aasina ja
+venytteli esityksensä tunnin pituiseksi, — kas tämä on epäilemättä
+minun kanssani samassa juonessa! Annapa kun teen tässä hieman pahojani
+vahingoittaakseni Julija Mihailovnaa!
+
+— _O_, Karmazinov, _quelle honte!_ Olin aivan kuolla, kuolla häpeästä
+yleisömme vuoksi!
+
+— Mutta minäpä en olisikaan kuollut, vaan olisin antanut hänen
+itsensä kuolla. Yleisöhän on aivan oikeassa. Mutta kuka on tähän
+Karmazinov-juttuunkin syypää? Minäkö olen häntä teille tyrkyttänyt?
+Olenko minä yhtynyt hänen ihailuunsa? No niin, piru hänet periköön,
+mutta tuo kolmas, poliittinen maniaakki, hän on jotakin aivan muuta.
+Tässä ovat jo kaikki toisetkin ampuneet yli maalin, tähän ei ole syypää
+yksin minun juoneni!
+
+— Voi, älkää puhuko siitä, se on kauheata, kauheata! Siihen olen minä,
+minä yksin syypää!
+
+— Aivan niin, mutta nyt tahtoisin minä puolustaa teitä. Kuka voisi
+päästä selville kaikista noista vilpittömistä! Niitä ei voida
+karttaa Pietarissakaan. Hänellähän oli hyvät suositukset, oikein
+hyvät olivatkin! Myöntäkää nyt, että suoranainen velvollisuutenne on
+tulla tanssiaisiin. Tämä on tärkeä asia, tehän itse koroititte hänet
+oppituoliin. Teidän velvollisuutenne on nyt julkisesti ilmoittaa,
+että te ette ole hänen kanssaan solidaarinen, että sankari on nyt
+jätetty poliisien haltuun ja että teitä on käsittämättömällä tavalla
+petetty. Teidän on harmistuneena ilmoitettava, että olette joutunut
+mielipuolen uhriksi. Sillä hänhän on mielipuoli eikä muuta mitään. Tämä
+on tehtävä tiettäväksi. En voi sietää noita hampaitaan näytteleviä.
+Ehkäpä minä itse päästän suustani ihmeempiäkin, mutta enhän ainakaan
+pyri oppituoliin. Ja parhaillaan he väittävät vielä jotakin jostakusta
+senaattorista.
+
+— Mistä senaattorista? Kuka väittää?
+
+— Minä nähkääs en ymmärrä itsekään yhtään mitään. Ettekö te, Julija
+Mihailovna, ole kuullut mitään jostakusta senaattorista?
+
+— Senaattoristako?
+
+— He ovat nähkääs aivan varmoja siitä, että tänne on nimitetty joku
+senaattori ja että Pietarissa suunnitellaan jo teidän siirtämistänne
+täältä. Olen kuullut sen jo useilta.
+
+— Sellaista olen kuullut minäkin, — vakuutin puolestani.
+
+— Kuka on sellaista puhunut? — Julija Mihailovna karahti punaiseksi.
+
+— Kuka on muka sellaista puhunut ensimmäiseksi? Tiedänkös minä sen.
+Tiedän vain, että puhutaan. Kaikki puhuvat. Erikoisesti eilen siitä
+puhuttiin. Kaikki ovat jollakin tavoin erikoisen totisia, vaikka ei
+saakaan täyttä selvyyttä mistään. Viisaimmat ja kokeneimmat eivät
+tietenkään puhu yhtään mitään, mutta joku niistäkin sentään yrittää
+mielellään kuunnella, kun toiset puhuvat.
+
+— Kuinka alhaista... ja... kuinka typerää!
+
+— Kas, nyt teidän pitäisikin nousta ja osoittaa se noille hölmöille.
+
+— Myönnän jo itsekin tuntevani, että todellakin lienen velvollinen,
+mutta... jos siitä seuraa uusi häväistys? Jos he eivät tulisikaan
+tanssiaisiin? Varmasti ei kukaan, ei kukaan tule sinne!
+
+— Sepä vasta leimaus! Että nuoko eivät muka tulisi? Entä mihin
+joutuisivat vartavasten ommellut puvut ja kaikki neitosten hienoudet?
+Tuon puheen jälkeen en pidä teitä enää naisena. Kas, millainen
+ihmistuntemus!
+
+Aatelismarsalkanrouva ei ainakaan tule, ei tule!
+
+Niin mutta, mitä täällä oikeastaan on tapahtunut? Miksi he eivät
+tulisi? — huudahti Pjotr Stepanovitš harmistuneen kärsimättömästi.
+
+— Kunniani on mennyt, on tapahtunut häväistys, — kas niin on käynyt.
+En tiedä, mitä oikeastaan on ollut, mutta kaiken sen jälkeen on minun
+aivan mahdotonta enää esiintyä.
+
+— Minkä vuoksi? Niin, mutta mihin te sitten oikeastaan olette syypää,
+minkä vuoksi te juuri otatte syyn niskoillenne? Eikö mieluimmin yleisö,
+teidän vanhuksenne, teidän perheenisänne, ole syyllinen tähän kaikkeen?
+Heidän olisi ollut pidätettävä aisoissa roistoja ja vetelehtijöitä, —
+sillä eiväthän ne ole muuta kuin tyhjäntoimittajia ja roistoja, eikä
+sellaisia ole otettava vakavasti. Ei missään yhteiskunnassa tulla
+toimeen yksistään poliisin avulla. Meillä vaaditaan aina jonnekin
+tultaessa, että kutakin vartioimaan olisi lähetettävä aivan erikoinen
+poliisi. Ei näet ymmärretä, että yhteiskunta suojelee itse itseänsä.
+Ja mitä tekevät meillä tällaisissa tapauksissa perheenisät, ylhäiset
+virkamiehet, vaimot ja nuoret neidot? Ovat vaiti ja murjottavat.
+Yhteiskunnallinen aloitekyky ei pääse edes niin pitkälle, että
+voitaisiin pysyttää vallattomuuden harjoittajat sopivaisuuden rajoissa.
+
+— Voi, tämä on kultainen totuus! Ovat vaiti, murjottavat ja... vilkuvat
+ympärilleen.
+
+— Ja jos tämä kerran on totta, niin teidän on se myös sanottava
+julkisesti, ääneen, ylpeästi, ankarasti. Nimenomaan osoitettava,
+että teitä ei ole saatu murtumaan, nimenomaan noille ukkopahaisille
+ja äideille. Voi, te osaatte sen kyllä, se lahja on teille annettu,
+kunhan vain päänne on selvä. Te saatte heidät yhtymään ja lausutte
+julki, julki kaiken. Ja sitten kirje _Golosiin_ ja _Birźevyihin_.
+Malttakaahan, otan kaiken tämän itse toimittaakseni, järjestän teille
+kaiken. Tietenkin on osoitettava hieman enemmän huomiota, tarkattava
+ravintolapuolta, pyydettävä ruhtinasta, pyydettävä herra... ettehän
+te tahdo jättää meitä, M-r, silloin, kun kaikki on taas aloitettava
+aivan uudestaan. Niin, ja lopultakin te pysyttelette tietenkin Andrei
+Antonovitšin käsipuolessa. Kuinka on nyt Andrei Antonovitšin terveyden
+laita?
+
+— Voi, kuinka epäoikeudenmukaisesti, kuinka väärin, kuinka loukkaavasti
+te olette arvostellut aina tätä enkelimäistä miestä! — Odottamattoman
+äkkinäisesti purkautui Julija Mihailovnalta huudahdus, ja hän oli
+vähällä puhjeta kyyneliin, vei jo nenäliinan silmilleen. Pjotr
+Stepanovitš jäi hetkeksi hämmästyksestä melkein sanattomaksi.
+
+— Hyväinen aika, minä... Mitä minä olisin... minähän aina olen...
+
+— Ette koskaan, ette koskaan! Ette koskaan ole tehnyt hänelle oikeutta!
+
+— Ei koskaan voi ymmärtää naista! — murahti Pjotr Stepanovitš
+väkinäisesti hymähtäen.
+
+— Hän on mitä rehellisin, mitä hienotunteisin, mitä enkelimäisin mies!
+Mitä parhain ihminen!
+
+— Hyväinen aika, ja mitä tulee hyvyyteen... minähän aina olen
+myöntänyt, mitä tulee hyvyyteen...
+
+— Ette koskaan! Mutta jättäkäämme se. Rupesin hieman sopimattomasti
+häntä puolustamaan. Äsken aatelismarsalkanrouva, tuo jesuiitta,
+suvaitsi myös tehdä joitakin sarkastisia huomautuksia kosketellen
+eilistä.
+
+— Voi, hänellä ei olisi nyt varaa huomautella mitään eilisestä, hänellä
+on nyt kysymyksessä nykyisyys.. Ja miksi te niin kovasti pelkäätte,
+että hän ei muka tule tanssiaisiin? Eihän hän tietenkään tule, koska
+sattui osumaan tämmöinen juttu. Ehkä hän ei olekaan syypää, mutta hänen
+mainettansa se kuitenkin on vioittanut. Kätöset tahriintuivat hieman.
+
+— Mitä te sanoitte, en ymmärrä, miksi kädet tahriintuivat? Julija
+Mihailovna katsahti häneen hämmästyneenä.
+
+— Niin, tahdoin vain sanoa, että kaupungilla jo toitotetaan, että hän
+oli muka kaiken tuon järjestänyt.
+
+— Mitä te nyt puhutte? Minkä järjestänyt?
+
+— Voi, ettekö te nyt vielä tiedä sitäkään? — huudahti Pjotr Stepanovitš
+erinomaisen hyvin teeskennellen hämmästystä, — Stavroginin ja Lizaveta
+Nikolajevnan kohtaamisen, tietysti.
+
+— Kuinka? Mitä? — huudahdimme kaikki.
+
+— No, ettekö te tiedä sitä? Hyi, täällähän tapahtuu jo jotakin aivan
+tragi-romanttista; Lizaveta Nikolajevna suvaitsi siirtyä suoraan
+aatelismarsalkanrouvan vaunuista Stavroginin vaunuihin ja katosi
+»viimeksimainitun» mukana Skvorešnikiin keskellä selvää päivää.
+Kaikkiaan noin tunti sitten, eikä siitä ehkä vielä ole sitäkään.
+
+Me aivan kivetyimme hämmästyksestä. Alettiin tietenkin kysellä
+tarkemmin, mutta vaikka hän hämmästykseksemme olikin itse joutunut,
+tosin »aivan vahingossa», kaiken todistajaksi, niin hän ei kuitenkaan
+osannut kertoa meille mitään oikein kunnolla. Kaikki oli tapahtunut
+näin: kun aatelismarsalkanrouva oli vienyt vaunuissaan Lizan ja
+Mavriki Nikolajevitšin »luentotilaisuudesta» Lizan äidin (joka yhä
+vielä oli jaloistaan kipeä) kotiin, niin aivan lähellä ulkoportaita,
+noin parin askelen päässä niistä, hieman sivulla olivat odotelleet
+toiset vaunut. Samassa kuin Liza oli hypähtänyt portaille, niin hän
+oli juossut kiireesti näiden vaunujen luo, vaunun ovi oli avautunut ja
+sulkeutunut taas, ja Liza oli huudahtanut Mavriki Nikolajevitšille:
+»Säälikää minua», — ja vaunut olivat lähteneet vierimään täyttä vauhtia
+Skvorešnikiin. Hätäisiin kysymyksiimme: Lieneekö näin ollut ennakolta
+sovittu? Kuka lienee istunut vaunuissa? Pjotr Stepanovitš vastasi vain,
+että hän ei tietänyt yhtään mitään, että kaikki oli tietenkin ennakolta
+sovittu, mutta että hän ei ainakaan ollut erottanut Stavroginia
+vaunuissa; saattoi olla, että niissä istui kamaripalvelija-vanhus
+Aleksei Jegorytš. Kysymykseen: »Mitenkä te sinne jouduitte? Ja miten
+te niin varmasti tiedätte, että hän lähti juuri Skvorešnikiin?» — hän
+vastasi, että oli sattumalta kulkenut siitä ohi ja nähtyään Lizan
+juossut tätä tapaamaan vaunujen luo (Eikä kuitenkaan muka nähnyt,
+kuka oli vaunuissa. Ja hänkö olisi malttanut olla katsomatta!) ja
+että Mavriki Nikolajevitš ei suinkaan ollut lähtenyt hänen jälkeensä,
+eipä edes yrittänyt pysähdyttää Lizaa, koettipa vielä tyynnytellä
+hellästi aatelismarsalkanrouvaa, joka huusi täyttä kurkkua: »Hän menee
+Stavroginin luo, hän menee Stavroginin luo!» Mutta nyt minä jo menetin
+kärsivällisyyteni ja huudahdin raivoissani Pjotr Stepanovitšille:
+
+— Sinä, sinä roisto, sinä olet kaiken tämän järjestänyt! Siihen
+sinä käytitkin koko aamupäivän. Sinä olit Stavroginin apurina, sinä
+olit vaunuissa, sinä hänet sinne istutit, sinä, sinä, sinä! Julija
+Mihailovna, hän on teidänkin vihollisenne, hän saattaa teidätkin
+turmioon, varokaa häntä!
+
+Ja samassa lähdin suin päin juoksemaan sieltä pois.
+
+En ymmärrä vielä nytkään, olen vieläkin ihmeissäni, miten saatoin
+hänelle näin tiuskaista. Mutta olin kuin olinkin arvannut oikein:
+Kaikki oli tapahtunut aivan niin kuin olin sanonut, mikä kävi selville
+jälkeenpäin. Enimmin oli pistänyt silmään tuo silminnähtävästi
+teeskennelty tapa, jolla hän tuon uutisen oli kertonut. Hän ei
+kertonut sitä heti taloon tullessaan, kuten on tapana kertoa hyvin
+merkilliset uutiset, vaan teeskenteli luulevansa, että me muka
+tiesimme jo kaiken ilman häntäkin, — mikä näin lyhyenä aikana olisi
+ollut aivan mahdotonta. Jos taas me olisimme jotakin tietäneet,
+emme mitenkään olisi voineet vaieta hänen puhuessaan. Ei hän voinut
+mitenkään tietää sitäkään, että kaupungissa oli jo »toitotettu»
+aatelismarsalkanrouvasta, sillä siihenkin tämä aika oli liian lyhyt.
+Sitäpaitsi hän oli kertoessaan pari kertaa hymähtänyt jotakuinkin
+röyhkeästi ja kevytmielisesti, varmaankin pitäen meitä petettyinä ja
+aivan täysinä hölmöinä. Mutta en välittänyt enää paljoakaan hänestä.
+Pääasian uskoin ja lähdin Julija Mihailovnan luota ollen aivan
+suunniltani. Tapahtuma koski minuun suoraan sydämeen. Se koski niin,
+että kyynelet eivät olleet varsin kaukana, ehkäpä lienen itkenytkin.
+En ymmärtänyt vähääkään, mihin olisi ollut ryhdyttävä. Riensin Stepan
+Trofimovitšin luo, mutta tuo harmittava mies ei nytkään avannut
+oveansa. Nastasja vakuutti minulle juhlallisesti kuiskaten, että herra
+oli käynyt nukkumaan, mutta sitä en uskonut. Lizan kotona tiedustelin
+palvelijoilta; he totesivat tosin karkaamisen, mutta eivät itsekään
+tietäneet mitään muuta. Talossa syntyi aika hälinä. Sairasta rouvaa
+alkoivat vaivata pyörtymiskohtaukset, ja Mavriki Nikolajevitš oli nyt
+hänen luonaan. Minusta tuntui mahdottomalta Pyytää puhutella Mavriki
+Nikolajevitšia.
+
+Pjotr Stepanovitšia koskeviin kyselyihin! vastattiin, että hän
+oli kyllä hyörinyt talossa aivan viime päivinä, oli käynyt joskus
+kaksikin kertaa Päivässä. Palvelijat olivat suruissaan ja puhuivat
+Lizasta aivan erikoisen kunnioittavasti; häntä rakastettiin. Hän oli
+joutunut onnettomuuteen, lopulliseen onnettomuuteen, sitä en vähääkään
+epäillyt, mutta asian psykologista puolta en ymmärtänyt vähääkään,
+etenkään sen jälkeen kuin olin ollut hänen ja Stavroginin välisen
+eilisen kohtauksen silminnäkijänä. Vastenmieliseltä tuntui minusta
+juoksennella ympäri kaupunkia ja tiedustella jotakin vahingoniloisilta
+tuttavilta, joiden luo viesti tapahtumasta oli jo ehtinyt, ja olisihan
+se ollut Lizallekin alentavaa. Omituisinta on, että pistäydyin Darja
+Pavlovnan luona, missä minua ei otettu vastaan (Stavroginin talossa ei
+eilisestä lähtien otettu ketään vastaan); en tiedä, mitä oikeastaan
+olisin voinut hänellekään sanoa ja mitä varten sinne oikeastaan menin.
+Hänen luotansa lähdin sitten hänen veljensä luo. Šatov kuunteli
+minua yrmeänä ja ääneti. Tahtoisin mainita, että tapasin hänet aivan
+tavattoman synkässä mielenvireessä. Hän oli hyvin mietteliäs ja
+näytti kuuntelevan minua puoliväkisin. Hän ei sanonut juuri mitään
+ja alkoi kävellä edestakaisin huoneensa toisesta nurkasta toiseen,
+tömistellen saappaitansa tavallisuudesta poikkeavan kovasti. Vasta
+kun olin menossa portaita alas, hän huudahti jälkeeni ja kehoitti
+minua pistäytymään Liputinin luona. »Siellä saatte tietää kaiken.»
+Mutta Liputinin luo en mennyt, vaan palasin takaisin Šatovin luo
+kuljettuani jo hyvän matkaa. Raotettuani ovea, mutta silti astumatta
+huoneeseen ehdotin hänelle aivan yksinkertaisesti ilman pienimpiäkään
+selityksiä: »Etteköhän kävisi tänään Marja Timofejevnan luona?»
+Vastaukseksi tähän Šatov kirosi, ja minä lähdin pois. Huomautan tässä,
+että se ei minulta jäisi kokonaan mainitsematta, että hän vielä samana
+iltana kävi kaupungin toisessa laidassa Marja Timofejevnan luona,
+jota hän ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Hän oli tavannut tämän aivan
+poikkeuksellisen terveenä ja hyvätuulisena, mutta Lebjadkin oli maannut
+sikahumalassa etumaisimman huoneen sohvalla. Kello oli ollut täsmälleen
+kymmenen. Näin hän kertoi minulle seuraavana päivänä tavattuaan minut
+kiireessä kadulla. Kellon käydessä kymmentä olin päättänyt käväistä
+tanssiaisissa, mutta en enää »järjestyksestä huolehtivana nuorena
+miehenä» (olinhan jättänyt nauhani Julija Mihailovnan luo), vaan
+voittamattomasta uteliaisuudesta kuulostellakseni (kyselemättä mitään),
+mitä kaupungissamme kaikista näistä asioista puhuttiin. Tahdoinhan
+sitäpaitsi mielelläni nähdä Julija Mihailovnankin, vaikkapa kaukaakin.
+Soimasin kovin itseäni siitä, että olin äsken poistunut hänen luotaan.
+
+
+
+III.
+
+
+Koko tämä yö kaikkine melkein epätodellisina tapauksineen ja kauheine
+»loppunäytöksineen», mikä sattui aamulla, väikkyy yhä vielä nytkin
+mielessäni kuten muodoton painajaisuni, ja se on — ainakin minulle —
+kronikkani kaikkein raskain osa. Vaikka myöhästyinkin tanssiaisista,
+niin ennätin kuitenkin nähdä lopun, — näin pian sen oli sallittu
+loppua. Kello kävi jo yhtätoista, kun saavuin aatelismarsalkan rouvan
+taloon, jossa sijaitsi tuo äskeinen »valkoinen sali» ja jossa oli
+pidetty esitelmätilaisuus. Huolimatta siitä, että oli kulunut niin
+vähän aikaa tästä, se oli ennätetty jo saada kuntoon tanssisaliksi,
+kuten oli suunniteltu, koko kaupunkia varten. Vaikka olinkin kovin
+huonossa vireessä jo aamusta alkaen ajatellessani näitä tanssiaisia, en
+saattanut kuitenkaan aavistaa koko totuutta. Ei ainoatakaan hienoston
+perhettä ollut saapunut. Vieläpä huomattavimmat virkamiehetkin
+loistivat poissaolollaan, — ja tämä oli jo sentään kovin huomattava
+tapaus. Mitä tulee rouviin ja neitosiin, niin äskeiset Pjotr
+Stepanovitšin laskelmat (jotka siis olivat epäilemättä olleet pelkkää
+petosta) osoittautuivat aivan vääriksi: näistä ei ollut saapunut
+juuri ketään. Neljää herraa kohti oli tuskin yksi naishenkilö, ja
+millainen sekin! Oli saapunut »jonkinlaisia» rykmenttien yliupseerien
+rouvia, kaikennäköistä posti- ja muun virkamiehistön huonointa
+kuonaa kolme lääkärinrouvaa tyttärineen, pari kolme vaivaista
+tilanomistajatarta, jo aikaisemmin mainitsemani sihteerin seitsemän
+tytärtä ja yksi veljen tytär, kauppiaiden rouvia, — tätäkö Julija
+Mihailovna oli odottanut? Eivätpä edes kauppiassäädystäkään kaikki
+olleet saapuneet. Mitä mieshenkilöihin tulee, niin huolimatta siitä,
+että koko meidän ylhäisömme oli poissa, heidän joukkonsa kuitenkin oli
+sangen vankka, vaikka se tekikin hieman kaksimielisen ja epäilyttävän
+vaikutuksen. Siihen kuului tietenkin vain muutamia varsin hiljaisia ja
+kunnioitettavia upseereita vaimoineen, muutamia sangen tottelevaisia
+perheenisiä, kuten esimerkiksi se samainen sihteerikin, kaikkien
+seitsemän tyttärensä isä. Kaikki nuo rauhaarakastavat, vähäpätöiset
+pikku ihmiset olivat tulleet niin sanoakseni »välttämättömyyden
+pakosta», kuten on sanonut muudan näistä herroista. Mutta toiselta
+puolen taas noiden rohkeasti esiintyvien joukko näytti vielä
+entisestäänkin lisääntyneen, ja erikoisesti sellaisten henkilöiden
+lukumäärä, joiden minä ja Pjotr Stepanovitš olimme arvelleet
+päässeen pujahtamaan juhliin ilman pääsylippuja. Kaikki he istuivat
+toistaiseksi ravintolan puolella, tultuaan he olivatkin siirtyneet
+suoraan ravintolaan, aivan kuin olisi jo edeltäpäin ollut sovittu,
+niin minusta näytti. Ravintola sijaitsi huonerivin päässä, avarassa
+salissa, jonne Prohorytš oli asettunut pitämään hovia klubikeittiön
+kaikkine viettelykeinoineen, houkuttelevine voileipäpöytineen ja
+juomineen. Panin merkille vielä muutamia henkilöitä, joilla oli
+melkeinpä rikkinäiset pitkättakit, sangen epäilyttävän näköiset, jotka
+eivät juuri muistuttaneet tanssiaispukua. Näytti aivan siltä, kuin
+nämä olisi saatu suurin vaivoin joksikin määrätyksi ajaksi aivan äsken
+humalasta selviytymään, ja Jumala sen tietää, mistä he oikeastaan
+olivat kotoisin, ehkäpä joistakin muista kaupungeista. Tiesinhän varsin
+hyvin, että Julija Mihailovnan ajatuksena oli ollut järjestää mitä
+demokraattisimmat tanssiaiset, »niin että pikkuporvarejakaan, jos joku
+heistä haluaisi lunastaa lipun, ei kiellettäisi sinne saapumasta». Nämä
+sanat hän saattoi aivan rohkeasti sanoa toimikunnassa täysin varmana
+siitä, ettei ainoallekaan kaupunkimme porvarille aina rutiköyhiä
+myöten pälkähtäisi päähänkään lunastaa lippua. Mutta tästä huolimatta
+epäilin, oliko ollut syytä päästää noita synkännäköisiä, repaleisia
+pitkiätakkeja juhliin toimikunnan demokraattisuudesta huolimatta. Mutta
+kuka oli heidät päästänyt sisään ja mikä oli ollut tämän tarkoituksena?
+Liputinilla ja Ljamšinilla ei ollut, enää airutnauhoja (vaikka he
+olivatkin tanssiaisissa ja ottivat osaa »kirjallisuuden kadrilliin»).
+Liputinin sijalle oli ihmeekseni tullut äskeinen seminaarilainen,
+joka oli kaikkein eniten ollut häiriöksi matineassa otellessaan
+Stepan Trofimovitšin kanssa, ja Ljamšinin sijalla oli — itse Pjotr
+Stepanovitš. Mitä saattoikaan odottaa tällaisesta asiaintilasta?
+Yritin kuunnella keskusteluja. Eräät mielipiteet hämmästyttivät
+hillittömyydellään. Väitettiin esimerkiksi eräässäkin ryhmässä, että
+koko tuon Stavroginin ja Lizan jutun Julija Mihailovna itse oli
+muka järjestänyt ja ottanut siitä Stavroginilta rahoja. Mainittiin
+suorastaan summa. Väitettiin, että hän oli muka järjestänyt juhlatkin
+vain tätä silmälläpitäen; senpä vuoksi puoli kaupungin väestä ei
+ollut saapunutkaan saatuaan tietää asiasta, ja itse. Lembkeen se oli
+koskenut niin että »hänen järkensä oli sekaantunut» ja että Julija
+Mihailovna »ohjaili» häntä kuten mielipuolta ainakin. — Paljon siellä
+myös naurettiin, käheästi, hillittömästi ja pilkallisesti. Kaikki
+arvostelivat myös hyvin ankarasti tanssiaisia, ja Julija Mihailovnaa
+moitittiin jo aivan häikäilemättä. Ylipäänsä lörpöttely oli aivan
+sekavaa, hajanaista, humalaista ja levotonta, niin että oli vaikeata
+saada siitä mitään selvää ja käsittää sen ydintä. Ravintolaan olivat
+kodikkaasti asettuneet ylipäänsä kaikki iloiset ihmiset, olipa siellä
+muutamia naishenkilöitäkin, sellaisia, jotka eivät mitään ihmettele
+eivätkä mistään säikähdä, ovat ystävällistä ystävällisempiä ja iloista
+iloisempia, enimmäkseen upseerien rouvia aviomiehineen. He olivat
+asettuneet pieniin joukkoihin erikoispöytien ääreen ja joivat iloisesti
+teetänsä. Ravintola muodostui lämpimäksi satamaksi melkeinpä puolelle
+saapunutta yleisöä. Ja kuitenkin jonkin ajan kuluttua tämän joukon oli
+tulvehdittava saliin. Peloitti suorastaan sitä ajatellakin.
+
+Sillä aikaa valkoisessa salissa oli — ruhtinas otti myös osaa tähän
+— muodostunut kolme pienehköä kadrilliryhmää. Neitoset tanssivat,
+ja vanhemmat iloitsivat heitä katsellessaan, mutta täälläkin jo
+muutamat huomatuimmista henkilöistä alkoivat mietiskellä, mitenkä he
+annettuaan neitosten hieman iloitella pääsisivät kuitenkin aikanaan
+täältä pois, ennen kuin »se alkaisi». Kaikki poikkeuksetta olivat
+varmoja siitä, että jokin »alkaisi». Vaikeata olisi minun yrittää
+kuvata itsensä Julija Mihailovnan sieluntilaa. En häntä puhutellut,
+vaikka olinkin usein häntä lähellä. Tullessani kumarsin hänelle, mutta
+hän ei vastannut tervehdykseeni, koska ei huomannut minua (hän ei
+todellakaan minua huomannut). Hänen kasvojensa ilme oli sairaalloinen,
+katse ylimielisen halveksuva mutta harhaileva ja levoton. Hänen näytti
+olevan tuskallista voittaa itsensä, — minkä vuoksi ja ketä varten se
+oli tarpeellista? Hänen olisi pitänyt välttämättä lähteä pois, ja mikä
+tärkeintä, viedä aviomies mukanaan, mutta hän vain viipyi! Jo hänen
+kasvoistaan saattoi huomata, että hänen silmänsä olivat »täydellisesti
+auenneet», ja hän tiesi, ettei ollut enää mitään muuta odotettavissa.
+Hän ei enää kutsunut luoksensa Pjotr Stepanovitšia (tämä nähtävästi
+itsekin karttoi häntä, olin nähnyt hänet ravintolassa erittäin
+iloisena). Mutta kaikesta huolimatta hän viipyi yhä tanssiaisissa
+eikä päästänyt luotansa hetkeksikään Andrei Antonovitšia. Voi, aina
+viime hetkeen saakka hän mitä vilpittömimmin ja suuttuneena torjui
+kaikki viittailut, joita oli tehty hänen miehensä terveydestä, —
+näin hän oli tehnyt vielä aamullakin. Mutta nyt hänen oli saatava
+tämänkin suhteen vihdoinkin silmänsä auki. Omasta puolestani huomasin
+jo ensisilmäyksellä, että Andrei Antonovitš näytti huonommalta kuin
+äsken aamulla. Hän näytti olevan jonkinlaisessa horrostilassa eikä
+näyttänyt käsittävän, missä hän oikeastaan oli. Joskus hän katsahteli
+odottamattoman ankarasti ympärilleen, näin katsahti hän esimerkiksi
+pari kertaa minuun. Kerran hän yritti sanoa jotakin, aloitti jo ääneen
+ja lujasti, mutta ei lopettanut puhettansa, mikä sai säikähtämään erään
+hiljaisen virkamies-vanhuksen, joka sattui olemaan hänen lähellään.
+Mutta vieläpä tämä yleisön rauhallinenkin osa, joka oli läsnä
+valkoisessa salissa, näytti synkkänä ja peloissaan karttelevan Julija
+Mihailovnaa ja heittelevän samalla perin omituisia katseita hänen
+puolisoonsa, katseita, joiden kiinteys ja välittömyys eivät olleet
+ollenkaan sopusoinnussa noiden ihmisten säikkymisen kanssa.
+
+— Kas, tämä piirrehän se minut säikähdyttikin, ja sai minut aavistamaan
+Andrei Antonovitšin tilan, — tunnusti Julija Mihailovna minulle
+myöhemmin.
+
+Niin, hän oli syypää tähänkin! Varmaankin äsken, kun pakoni jälkeen
+hän oli sanonut Pjotr Stepanovitšille, että tanssiaiset pidettäisiin
+ja että hän saapuisi niihin — varmaankin hän oli silloin taas käynyt
+jo matineassa lopullisesti »järkyttyneen» Andrei Antonovitšin
+työhuoneessa ja käyttänyt taas kaikki kiehtomiskeinonsa sekä saanut
+miehensä tulemaan mukaansa. Mutta miten näyttikään hän nyt kärsivän!
+Ja kuitenkaan hän ei lähtenyt pois! Ylpeyskö lienee häntä siitä
+estänyt, vai oliko hän yksinkertaisesti vain hämmentynyt, en tiedä.
+Alentuvaisesti hymyillen kaikessa ylimielisyydessään hän yritti tuon
+tuostakin puhutella eräitä rouvia, mutta nämä näyttivät joutuvan
+hämilleen ja vastailivat hänelle epäluuloisesti vain parilla sanalla
+joko »niin, hyvä rouva», tai »ei, hyvä rouva» sekä nähtävästi
+karttoivat häntä.
+
+Kaupunkimme eittämättömän ylhäisistä virkamiehistä oli tanssiaisiin
+saapunut ainoastaan yksi, — se samainen mahtava entinen kenraali, josta
+jo kerran ennen olen kertonut ja joka Stavroginin ja Gaganovin välisen
+kaksintaistelun jälkeen aatelismarsalkanrouvan luona oli avannut
+»seurapiirimme kärsimättömyyden oven». Hän käyskenteli mahtavasti
+saleja pitkin, katseli ja kuunteli sekä koetti olla sen näköinen, kuin
+olisi tullut tänne vain etupäässä moraalin valvojaksi eikä omaksi
+tyydytyksekseen. Lopulta hän liittyi kokonaan Julija Mihailovnan
+seuraan eikä poistunut hänen luotansa askeltakaan, yrittäen nähtävästi
+häntä rohkaista ja rauhoittaa. Tämä mies oli epäilemättä sangen
+hyväsydäminen, kovin arvossapidetty ja jo niin vanha, että häneltä
+saattoi ottaa vastaan jo säälittelyäkin. Mutta Julija Mihailovnaa
+tuntui kuitenkin harmittavan se, että tämä vanha lörpöttelijä rohkeni
+häntä sääliä, vieläpä esiintyä hänen suojelijanansakin, antaen
+ymmärtää, että hänen läsnäolonsa oli Julija Mihailovnalle suorastaan
+kunniaksi. Mutta kenraalipa ei vain poistunut hänen luotansa, vaan
+lörpötteli herkeämättä.
+
+— Kaupunki, — niin väitetään, ei pysy pystyssä ilman seitsemää
+vanhurskasta... seitsemää, niinhän se lienee ollut, en muista tarkkaa
+lukua. En vain tiedä, kuinka moni noista seitsemästä... kaupunkimme
+epäämättömistä vanhurskaista... on kunnioittanut tanssiaisianne
+läsnäolollaan, mutta heidän läsnäolostaan huolimatta tunnen, etten ole
+aivan turvassa. _Vous me pardonnerez, charmante dame, n'est-ce pas?_
+Puhun vertauskuvallisesti, mutta kävin ravintolan puolella ja olen
+iloinen päästyäni sieltä eheänä takaisin... Kallis Prohorytšimme ei
+ole siellä oikein paikallaan, ja luulenpa, että aamuun mennessä hänen
+telttansa syöstään kumoon. Tämähän on muuten vain leikkiä. Odottelen
+tässä vain, millaiselta näyttää tuo »kirjallisuuden kadrilli», ja
+sitten nukkumaan. Suokaa anteeksi vanhalle leininvaivaamalle ukolle,
+mutta minä käyn aikaisin nukkumaan ja kehoittaisinpa teitäkin menemään
+»tutumaan», kuten sanotaan lapsille. Tulinhan tänne varta vasten
+ihailemaan nuoria kaunottariamme... sillä ei missään muualla kuin
+täällä tapaa niin runsasta valikoimaa... Kaikki he ovat joen tuolta
+puolen, ja minähän en käy koskaan siellä. Erään upseerin rouva...
+hän on luultavasti jääkäri, tämä upseeri on sangen sievä, sangen...
+ja tietää sen varsin hyvin itsekin. Puhelin veitikan kanssa; sangen
+vilkas... no niin — ja tyttöset ovat tuoreita, mutta siinä onkin
+sitten kaikki. Paitsi tuoreutta heissä ei ole muuta mitään. Mutta
+sittenkin minä mitä suurimmalla mielihyvällä! Joskus on suorastaan
+ruusunnuppusia, huulet vain ovat liian paksut. Ylipäänsä kauniissa
+venäläisissä naiskasvoissa on vähän säännöllisyyttä ja... ne
+vivahtavat hieman pannukakuille... _Vous me pardonnerez, n'est-ce
+pas_... sangen sievät silmät niillä muuten on... nauravat silmät.
+Nämä ruusunnuppuset ovat nuoruudenkukoistuksessaan pari vuotta
+i-has-tut-ta-vi-a, kolmekin joskus... no niin, mutta sitten leviävät
+muodottomiksi ikuisiksi ajoiksi... ja saavat aikaan aviomiehissään sen
+surullisen vä-lin-pi-tä-mät-tö-myy-den, joka on omiaan mitä suurimmassa
+määrin vaikuttamaan naiskysymyksen kehittymiseen... jos minä tämän
+kysymyksen ymmärrän oikein. Hm! sali on erinomainen; huoneiden kalustus
+ei ole hullumpi. Voisi odottaa huonompaakin. Soitto olisi voinut
+olla paljon huonompaa... en sanonut — että sen olisi pitänyt olla.
+Huonon vaikutuksen tekee muuten se, että on niin kovin vähän naisia.
+Puvuista en tahdo edes mai-ni-ta. Ei ole oikein hyvä sekään, että tuo
+harmaahousuinen suvaitsee noin rehellisesti tuolla kan-ka-nee-ra-ta.
+Suon sen tietenkin hänelle anteeksi, jos hän tekee sen iloisuudessaan
+ja koska hän on täkäläinen apteekkari... Mutta kellon käydessä vasta
+yhtätoista se on hieman liian aikaista... apteekkarillekin... Siellä
+ravintolassa pari henkilöä tappelikin, eikä heitä viety ulos. Kellon
+käydessä yhtätoista tappelijat on poistettava, olkootpa yleisön tavat
+millaiset tahansa... kolmen aikoihin aamulla olisi asia hieman toinen,
+tällöin olisi jo välttämätöntä tehdä myönnytys yleiselle mielipiteelle,
+— jos nämä tanssiaiset vain saadaan pysymään pystyssä kello kolmeen
+saakka. Varvara Petrovna ei näyttänyt pitävänkään sanojaan eikä
+antanut kukkia. Hm! Hänellä on nyt muutakin ajattelemista kuin kukat,
+pauvre mère! Entä Liza-rukka, oletteko kuullut? Sanovat: salaperäinen
+juttu ja... ja taas on areenalla Stavrogin... Hm! Minä menisin jo
+nukkumaan´... Torkun jo tässä suorastaan. Mutta milloinka alkaa tuo
+»kir-jal-li-suu-den kad-ril-li»?
+
+Lopulta alkoi »kirjallisuuden kadrillikin». Viime aikoina oli
+kaupungissamme, heti kun oli alettu keskustella tulevasta juhlasta,
+välttämättä kosketeltu aina tätä »kirjallisuuden kadrillia», ja koska
+kukaan ei voinut kuvitellakaan, mikä se oikeastaan oli, niin se
+herätti määrätöntä uteliaisuutta. Mikään ei olisi saattanut olla sen
+menestykselle vaarallisempaa, — ja millainen olikaan sitten pettymys!
+
+Valkoisen salin sivuovet avautuivat, jotka aina näihin asti olivat
+olleet suljetut, ja niistä tuli esiin muutamia naamioituja. Yleisö
+ympäröi ne heti ahnaan uteliaana. Koko ravintolaväki aivan viimeistä
+myöten hyökkäsi saliin. Naamioidut asettuivat tanssiasentoon. Minun oli
+onnistunut työntäytyä aivan ensi riviin ja asetuin Julija Mihailovnan,
+von Lembken ja kenraalin taakse. Tällöin juoksahti Julija Mihailovnan
+luo näihin saakka kadoksissa ollut Pjotr Stepanovitškin.
+
+— Olen ollut koko ajan ravintolassa ja valvonut järjestystä, — hän
+kuiskasi syyllisen koulupojan tapaisesti, tahallaan näin teeskennellen
+ärsyttääkseen Julija Mihailovnaa vieläkin enemmän. Tämä sävähti vihasta
+aivan punaiseksi.
+
+— Jospa edes nyt lakkaisitte pettämästä minua, te röyhkeä mies! —
+häneltä pääsi melkein niin lujasti, että joku yleisöstäkin sen kuuli.
+Pjotr Stepanovitš siirtyi syrjemmäksi, nähtävästi sangen tyytyväisenä
+itseensä.
+
+On vaikeata kuvitella säälittävämpää, typerämpää, huonommin keksittyä
+ja imelämpää allegoriaa, kuin oli tämä »kirjallisuuden kadrilli».
+Tuskin olisi voinut enää keksiä mitään, mikä olisi vieläkin huonommin
+soveltunut yleisöllemme. Ja kuitenkin väitettiin, että Karmazinov
+itse oli sen keksinyt. Kaiken järjesti tosin Liputin neuvoteltuaan
+sen samaisen ramman opettajan kanssa, joka oli ollut Virginskin
+illanvietossa. Mutta Karmazinov oli kuitenkin herättänyt ajatuksen, ja
+väitettiin, että hän oli muka itsekin tahtonut ottaa jonkin naamion ja
+esittää jotakin aivan erikoista ja itsenäistä osaa. Kadrillin käsitti
+kuusi paria säälittävästä naamioituja, — tuskinpa niitä edes voi
+nimittää naamioiksi, sillä kaikki olivat aivan samanlaisissa puvuissa
+kuin muutkin. Niinpä oli niiden joukossa muudan keski-ikäinen herra,
+lyhyehkö, hännystakki yllään, — sanalla sanoen aivan kuten muidenkin
+on tapana pukeutua, — arvokkaan näköinen harmaa parta leuassaan
+(se oli tosin siteessä ja siinähän se hänen »naamionsa» olikin),
+hän tanssi, pyöri yhdellä kohtaa arvokkain ilmein, hyvin nopeasti
+ja pienin askelin, tuskin liikahtamatta paikaltaan. Hän äännähteli
+pidättyväisesti käheällä bassoäänellään, ja kas, tämän äänen käheyden
+tarkoituksena olikin matkia erästä tunnettua sanomalehteä. Tämän
+naamion vastapäätä oli kaksi jättiläistä X ja Z, ja nämä kirjaimet
+oli kiinnitetty heidän hännystakkeihinsa, mutta mitä noilla X:llä ja
+Z:llä tarkoitettiin, jäi kun jäikin aivan selvittämättä. »Rehellistä
+venäläistä ajatusta» esitti muudan keski-ikäinen herra, jolla oli
+silmälasit, hännystakki yllä sekä käsissä hansikkaat ja — jalkaraudat
+(aivan oikeat jalkaraudat). Tämän »ajatuksen» kainalossa oli salkku,
+joka sisälsi jonkin »asian». Taskusta pisti esiin ulkomailta saapunut
+avattu kirje, jossa vakuutettiin kaikille epäilijöille »rehellisen
+venäläisen ajatuksen» vilpittömyyttä. Kaikki tämä selostettiin juhlan
+järjestäjien puolesta suullisesti, sillä eihän kukaan saattanut lukea
+taskusta pilkistelevää kirjettä. Kohotetussa oikeassa kädessään
+»rehellinen venäläinen ajatus» piti lasia, aivan kuin olisi tahtonut
+esittää maljan. Hänen molemmilla puolillansa ja hänen vierellänsä
+astui pienin askelia kaksi leikkotukkaista nihilistitärtä, _vis-à-vis_
+tanssi joku keski-ikäinen herra, jolla oli hännystakki yllään mutta
+kädessä raskas pölkky, ja se oli kuvaavinaan — ei pietarilaista, mutta
+kuitenkin hyvin julmaa julkaisua: »Jos heitän tällä, — ei jää kuin
+märkä läiskä». Mutta huolimatta pölkystänsä hän ei kuitenkaan mitenkään
+saattanut kestää »rehellisen venäläisen ajatuksen» häneen lujasti
+suunnattuja silmälaseja, vaan koetti katsella puolelle ja toiselle, ja
+kun hän otti _pas de deux'_n, niin hän taipui, kieriskeli eikä tietänyt
+oikein mihin mennä, — niin häntä varmaankin omatunto soimasi. Muuten,
+en jaksa muistaa kaikkia näitä tylsiä keksintöjä. Kaikki oli sellaista,
+että lopulta tuntui kiusallisen hävettävältä. Ja tämä sama häpeän
+ilme kuvastui koko yleisön kasvoissa, vieläpä kaikkein yrmeimmissäkin
+naamoissa, jotka olivat tulleet ravintolan puolelta. Jonkin aikaa
+kaikki vaikenivat ja katselivat hämmästyneen suuttuneina. Hävetessään
+ihminen tavallisesti suuttuu ja on taipuvainen kyynillisyyteen.
+Vähitellen koko yleisömme oli äänessä:
+
+— Mitä tämäkin nyt on olevinansa? — murahteli eräässäkin ryhmässä
+muudan tarjoilija.
+
+— Onpahan jotakin typerää.
+
+— Jonkinlaista kirjallisuutta. _Golos_ arvostelee.
+
+— Mitäpä se minua liikuttaa!
+
+Ja toisesta ryhmästä:
+
+— Aasit!
+
+— Ei, he eivät ole aaseja, me itse olemme aaseja.
+
+— Miksi sinä olisit aasi?
+
+— Enhän minä olekaan aasi.
+
+— No, jos sinä et ole aasi, niin minä olen sitä vieläkin vähemmän.
+
+Ja kolmannesta ryhmästä:
+
+— Annettaisiinpa jokaiselle »mitä kuuluu», ja sitten hiiteen kaikki!
+
+— Kun olisi tärisyttää koko sali hajalle!
+
+Neljännestä:
+
+— Eikö noita Lembkojakin hävetä katsella?
+
+— Miksikä heitä hävettäisi, eihän sinuakaan hävetä?
+
+— Minuakin hävettää, ja hän on kuvernööri.
+
+— Mutta sinä olet sika.
+
+— En vielä eläessäni ole nähnyt näin tuiki tavallisia tanssiaisia, —
+muudan rouva virkahti myrkyllisestä aivan Julija Mihailovnan korvan
+juuressa, nähtävästi toivoen, että hänet kuultaisiin. Tämä oli noin
+nelikymmenvuotias, lihava rouva, jonka posket oli punattu ja jolla
+oli yllään loistavanvärinen silkkipuku. Melkein jokainen hänet
+kaupungissamme tunsi, mutta missään häntä ei otettu vastaan. Hän oli
+valtioneuvoksen leski ja oli perinyt tältä puutalon sekä mitättömän
+pienen eläkkeen, mutta tuli hyvin toimeen, pitipä hevosiakin. Julija
+Mihailovnan luona hän oli käynyt noin pari kuukautta sitten omasta
+aloitteestaan vieraskäynnillä, mutta tämä ei ollut ottanut häntä
+vastaan.
+
+— Eihän mitään muuta saattanut odottaakaan, — hän lisäsi, yrittäen
+katsella röyhkeästi Julija Mihailovnaa silmiin.
+
+— Jos kerran ette muuta odottanutkaan, niin miksikä sitten tulitte? —
+Julija Mihailovnakaan ei malttanut olla puolestaan sanomatta.
+
+— Niinpä vain, tietämättömyyttäni, — samassa oli jo rohkealla rouvalla
+vastaus valmiina. Ja hän aivan pöyhistyi (kauhean mielellään haluten
+rakentaa riitaa); mutta kenraali astui heidän välillensä.
+
+— _Chère dame_, — hän kumartui Julija Mihailovnan puoleen, — eikö
+sittenkin olisi parasta lähteä. Meitä he vain kainostelevat, mutta
+meidän lähdettyämme heille varmaan ilo alkaisi. Tehän olette
+tehtävänne tehnyt, olette aloittanut tanssiaiset, jättäkää nyt heidät
+rauhaan... Eikä Andrei Antonovitškaan taida tuntea voivansa erikoisen
+tyy-dyt-tä-väs-ti, ettei vain tapahtuisi jotakin pahempaa.
+
+Mutta se oli jo myöhäistä.
+
+Koko kadrillin ajan Andrei Antonovitš oli katsellut tanssivia vihaisen
+hämmästelevästä, ja kun yleisöstä alkoi kuulua mielipiteenilmaisuja,
+hän alkoi rauhattomana katsella ympärilleen. Tällöin ensikertaa
+joutuivat näet hänen silmiinsä eräät ravintolatyypit. Hänen katseessaan
+kuvastui ääretön ihmetys. Yht'äkkiä kajahti äänekäs nauru, — naurettiin
+jollekin kadrillin kestäessä tapahtuneelle tempulle: »Ankaran,
+ei-pietarilaisen julkaisun» julkaisija, joka tanssi pölkky käsissään,
+tunsi lopulta, että hän ei saattanut kestää »rehellisen venäläisen
+ajatuksen» häneen kohdistuvia silmälaseja, ja tietämättä, minne olisi
+lähtenyt, hän yht'äkkiä keskellä viimeistä kuviota lähti suoraapäätä
+silmälaseja vastaan kävellen käsillään, minkä muuten piti osoittaa
+sitä alituista rehellisen ajatuksen ylösalaisin vääristelemistä, mikä
+tapahtui »ankarassa ei-pietarilaisessa julkaisussa». Koska vain Ljamšin
+yksin osasi kävellä käsillään, niin hän olikin siitä syystä ottanut
+esittääkseen julkaisijaa, jolla oli pölkky mukanaan. Julija Mihailovna
+ei ollut vähääkään perillä siitä, että ruvettaisiin kävelemään
+käsillä. »Minulta se on pidetty salassa, salassa», hän toisteli
+minulle epätoivoissaan ja vihoissaan. Joukon nauru ei tietenkään
+kohdistunut vertaukseen, josta se vähät välitti, vaan yksinkertaisesti
+käsilläkävelemiseen ja hännystakkiin, jonka liepeet heilahtelivat.
+Lembke kuohahti ja alkoi vapista:
+
+— Roistot! — hän huudahti osoittaen Ljamšinia. — Ottakaa kiinni tuo
+konna, kääntäkää...kääntäkää hänen jalkansa... päänsä... niin että pää
+olisi ylhäälläpäin, ylhäälläpäin.
+
+Ljamšin hypähti jaloilleen, ja nauru yltyi
+
+— Ajakaa pois kaikki konnat, jotka nauravat! — Lembke antoi samassa
+määräyksensä Joukko alkoi äännellä ja tömistellä jalkojansa.
+
+— Ei, tämä ei käy päinsä, teidän ylhäisyytenne.
+
+— Yleisöä ei saa haukkua.
+
+— Itse olet hölmö! — kajahti jostakin nurkasta ääni.
+
+— Flibustjerit! Flibustjerit! — kivahti joku salin toisesta päästä.
+
+Lembke kääntyi nopeasti huutoa kohti ja kalpeni. Tylsä hymähdys
+näyttäytyi hänen huulillaan, — aivan kuin hän yht'äkkiä olisi jotakin
+ymmärtänyt ja muistanut.
+
+Hyvät naiset ja herrat, — Julija Mihailovna kääntyi nyt heitä saartavan
+kansanjoukon puoleen samalla yrittäen vetää puolisoansa mukaansa. —
+Hyvät naiset ja herrat, suokaa anteeksi Andrei Antonovitšille... Andrei
+Antonovitš ei ole oikein terve... Suokaa anteeksi... Antakaa anteeksi
+hänelle, hyvät naiset ja herrat!
+
+Kuulin aivan hyvin, miten hän sanoi: »Antakaa anteeksi». Kohtaus kävi
+hyvin nopeasti. Muistan varsin hyvin, että osa yleisöä juuri tähän
+aikaan hyökkäsi pois salista aivan kuin saikähtyneenä nimenomaan näiden
+Julija Mihailovnan sanojen vuoksi. Muistanpa vielä erään kyyneleisen,
+hysteerisen naisen huudahduksen:
+
+— Ah, taas kuten äskenkin.
+
+Ja samassa tähän jo alkaneeseen tungokseen heitettiin uusi pommi, »taas
+kuten äskenkin»!
+
+— Tulipalo! Koko Joentakainen palaa!
+
+En vain muista, missä tuo kauhea huuto kajahti ensin: salissako, vai
+juoksiko joku ehkä portaita ylös eteisestä, mutta tämän jälkeen syntyi
+sellainen levottomuus, etten rohkene ryhtyä sitä edes kuvaamaan.
+Melkeinpä puoli tanssiaisiin kokoontuneesta yleisöstä oli juuri
+joentakaisia, — sikäläisten puutalojen omistajia ja asujaimia.
+Nämä hyökkäsivät ikkunoihin, silmänräpäyksessä siirsivät syrjään
+ikkunaverhot ja repivät alas käärekaihtimet. Joentakainen loimusi.
+Tulipalo oli tosin vasta alkanut, mutta se leimusi kolmessa toisistaan
+täysin erossa olevassa kohdassa. Tämähän se juuri säikähdyttikin.
+
+— Murhapoltto! Špigulinilaiset! — ulvoi joukko.
+
+Mainitsen muutamia erikoisen karakteristisia huudahduksia.
+
+— Niin on sydämeni aavistanutkin, että ne vielä sytyttävät, kaikki nämä
+päivät se on sitä aavistellut.
+
+— Špigulinilaiset! Špigulinilaiset! Ei kukaan muu ole voinut sitä tehdä.
+
+— Sitä varten meidät on tänne tahallaan haalittukin, että voitaisiin
+sytyttää palamaan!
+
+Tämä viimeinen kaikkein ihmeellisin huudahdus oli naisen, palosta
+kärsineen Korobotškan [itara eukko Gogoljin romaanissa »Kuolleet
+sielut». Suom. huom.], välitön huudahdus. Kaikki tulvivat päin
+käytävää. En rupea kuvaamaan tungosta, joka syntyi eteisessä
+turkkien, liinojen, hartiaviittojen selvittelyssä, en säikähtyneiden
+naisten vinkunaa enkä neitosten itkua. Tuskin tässä tilaisuudessa
+tapahtui varkauksia, mutta ei ole ihmettelemistä, että tällaisessa
+epäjärjestyksessä muutamat lähtivät suorastaan niine hyvineen ilman
+päällysvaatteitta, koska eivät omiaan löytäneet, ja että vielä kauan
+jälkeenpäin tästä kerrottiin kaupungissamme satumaisin lisäyksin.
+Lembke ja Julija Mihailovna olivat ovessa vähällä joutua joukon
+jalkoihin.
+
+— Pysähdyttäkää heidät! Ei saa päästää pois ainoatakaan, — Lembke
+kiljui uhkaavasti ojennellen kättänsä häntä vastaan tunkeilevia kohti.
+‒ jokaiselle on henkilökohtaisesti tehtävä ruumiintarkastus, viipymättä.
+
+Salista alkoi sinkoilla voimakkaita kirouksia.
+
+— Andrei Antonovitš! Andrei Antonovitš! — huudahti Julija Mihailovna
+aivan epätoivoissaan.
+
+— Hänet vangittava ensimmäiseksi! — Andrei Antonovitš huudahti
+ankaran näköisenä kohottaen sormensa puolisoansa kohti, —
+tarkastettava ensimmäiseksi! Tanssiaiset on järjestetty vain tulipalon
+aikaansaamiseksi...
+
+Julija Mihailovna huudahti ja pyörtyi (voi, tämä oli tietenkin jo
+aivan todellista pyörtymistä). Minä, ruhtinas ja kenraali syöksähdimme
+häntä auttamaan. Tuli siihen muitakin, jotka auttoivat meitä tänä
+vaikeana hetkenä, tulipa joitakuita naisiakin. Me kannoimme onnettoman
+tästä helvetistä vaunuihin. Hän virkosi vasta kuvernöörin talon
+luo ajaessamme, ja hänen ensi huudahduksensa koski taas Andrei
+Antonovitšia. Kaikkien hänen kuvitelmiensa lentäessä säpäleiksi
+hänelle oli jäänyt vain yksin Andrei Antonovitš. Lähetettiin hakemaan
+lääkäriä. Viivyin hänen luonansa kokonaisen tunnin, ruhtinas
+samoin. Kenraali (vaikka olikin itse kovin säikähtynyt) ei tahtonut
+jalomielisyydenpuuskassaan poistua koko yönä »onnettoman vuoteen
+viereltä», mutta nukahti tästä huolimatta kymmenen minuutin kuluttua
+lääkäriä odotellessaan saliin nojatuoliin, johon me sitten hänet
+jätimme.
+
+Poliisimestari, jonka oli tanssiaisista kiiruhdettava tulipalopaikalle,
+oli ehtinyt tuoda mukanansa meidän jäljessämme myös Andrei Antonovitšin
+ja yrittänyt suostutella tätä poistumaan samoissa vaunuissa Julija
+Mihailovnan kanssa sekä vakuutellut voimainsa takaa, että hänen
+ylhäisyytensä olisi nyt ollut parasta »ottaa lepohetki»; Mutta en
+käsitä vieläkään, mistä syystä tämä ei ollut hänelle onnistunut. Andrei
+Antonovitš ei tietenkään tahtonut kuulla puhuttavankaan levosta ja
+pyrki pyrkimällä tulipalopaikalle. Mutta tämä ei ollut viisaasti tehty.
+Oli käynyt lopulta niin, että poliisimestari itse oli vienyt hänet
+sinne omissa ajoneuvoissaan. Myöhemmin hän kertoili, että Lembke oli
+koko matkan viittoillut ja »saanut tuon tuostakin päähänpistoja, joita
+olisi ollut aivan mahdoton täyttää». Myöhemmin saatiinkin selville,
+että hänen ylhäisyytensä oli jo tällöin »säikähdyksen äkillisyyden
+vuoksi» kuumehoureissa.
+
+Mitäpä auttaisi kertoa enää, miten tanssiaiset päättyivät.
+Parikymmentä tyhjäntoimittajaa ja heidän parissaan muutamia naisia
+jäi juhlapaikalle. Ainoatakaan poliisia ei sinne jäänyt. Soittokunta
+sai luvan lähteä, ja poistuvat soittajat piestiin. Aamuun mennessä
+koko »Prohorytšin teltta» oli kuin pois pyyhkäisty, juotiin minkä
+jaksettiin, tanssittiin »kamarinskiita» tavalla, jota olisi suorastaan
+sopimatonta kuvailla, huoneissa harjoitettiin kaikennäköistä
+siivottomuutta, ja vasta aamun koittaessa osa tästä joukosta aivan
+humalaisena malttoi lähteä jo sammumaan päin olevaa tulipaloa
+katselemaan saaden täällä aikaan uutta epäjärjestystä... Toinen puoli
+heistä yöpyi sikahumalaisena juhlahuoneiston samettisohville sekä
+lattialle kaikkine asiaankuuluvine jälkiseurauksineen. Aamupuoleen,
+sitten kuin se suinkin oli mahdollista, nämä kiskottiin jaloista
+kaduille. Näin päättyivät juhlallisuudet, jotka oli järjestetty
+kuvernementtimme kotiopettajattarien hyväksi.
+
+
+
+IV.
+
+
+Tulipalo säikytti meidän joentakaisen väestömme eniten sen vuoksi,
+että se oli ilmeinen murhapoltto. Merkillisintä oli, että samassa
+kuin kajahti huuto: »palaa», samassa kajahti toinenkin huuto:
+»špigulinilaisten sytyttämä murhapoltto». Nythän me tiedämme jo
+liiankin hyvin, että kolme špigulinilaista oli todella ottanut osaa
+murhapolttoon, mutta — siinä ne sitten olivatkin kaikki. Sekä yleinen
+mielipide että oikeus julisti kaikki jäljellä olevat tehtaalaiset
+viattomiksi. Paitsi näitä kolmea roistoa, joista yksi saatiin kiinni ja
+tunnusti tekonsa (mutta joista kaksi on vielä par'aikaakin kateissa),
+murhapolttajien joukossa myös oli epäilemättä Fedjka-pakkotyövanki.
+Tämä on kaikki, mitä toistaiseksi on tullut tietoon tapahtumasta. Mitä
+taas tulee arveluihin, niin sehän on toki aivan eri asia. Minkä nojalla
+nämä kolme roistoa lienevät toimineet, olivatkohan he olleet jonkun
+johdon alaisina? Kaikkeen tähän on hyvin vaikea vastata, yhä vielä
+nytkin.
+
+On kiittäminen valtavaa tuulta ja joentakaisen kaupunginosan
+kauttaaltaan puisia rakennuksia sekä sitä, että oli sytytetty kolmesta
+eri kohdasta, siitä, että tulipalo levisi nopeasti ja otti valtaansa
+uskomattomalla voimalla kokonaisen korttelin (muuten, oikeastaan
+lienee sytytys tapahtunut kahdelta eri puolelta: kolmas oli huomattu
+ja saatu sammumaan melkeinpä samana hetkenä, kuin se oli saatu
+syttymäänkin, josta tulee puhe myöhemmin). Mutta pääkaupunkilaisten
+sanomalehtien maaseutukirjeissä meidän onnettomuuttamme kuitenkin
+hieman liioiteltiin: koko Joentakaisesta lienee kaiken kaikkiaan
+palanut tuskin neljättä osaa (ehkäpä vähemmänkin), liioittelematta
+puhuen. Meidän palokuntamme, vaikka se onkin heikko verrattuna
+kaupunkimme pinta-alaan ja väestön lukumäärään, toimi kuitenkin sangen
+täsmällisesti ja uhrautuvaisesti. Mutta tuskinpa se olisi mahtanut
+paljoakaan, väestön myötätuntoisesta avusta huolimatta, jos tuuli
+ei olisi aamupuoleen kääntynyt ja aivan päivän koittaessa kokonaan
+lakannutkin. Kun minä kaikkiaan noin tunnin kuluttua tanssiaisista
+lähtöni jälkeen saavuin Joentakaiseen, tuli oli päässyt jo täyteen
+valtaansa. Samansuuntaisesti joen vartta kulkeva katu oli ilmi
+liekeissä. Oli valoisaa aivan kuten päivällä. Tuskin minun tarvinnee
+kuvata yksityiskohtaisemmin tulipaloa. Kuka Venäjänmaassamme
+ei sellaista olisi nähnyt? Liekehtivää katua lähinnä olevissa
+kadunnurkkauksissa oli tungos ja hyörinä aivan kuvaamaton. Tulen
+odotettiin ulottuvan tänne aivan varmasti, ja asukkaat kantelivat jo
+ulos omaisuuttaan, mutta eivät kuitenkaan poistuneet vielä asuntojensa
+luota, vaan istuivat odotellen kadulle laahatuilla arkuillaan,
+höyhenpatjoillaan, kukin oman ikkunansa alla. Osa miesväestä teki
+vaivalloista työtä, hakkasi säälimättömästi pirstaleiksi aitoja,
+vieläpä kokonaisia asuinhökkeleitäkin, jotka sattuivat olemaan tulta
+lähempänä tuulen alla. Vain unesta havahtuneet lapsoset itkivät,
+ja naiset ulisivat voivotellen ehdittyään hädin tuskin pelastaa
+talouskalunsa. Ne, jotka eivät vielä olleet ehtineet saada turvaan
+omaisuuttaan, tekivät pelastustyötä ääneti ja reippaasti. Kipinöitä
+ja poukkia lenteli usein hyvinkin kauas, ja niitä sammutettiin,
+mikäli se oli mahdollista. Tulipalopaikalla tunkeili katselijoita,
+joita oli kerääntynyt kaupungin eri puolilta. Toiset auttoivat
+sammutustyössä, toiset katsoa töllistelivät vain asianharrastajina.
+Suuri tuli tekee öisin aina kiihoittavan ja hauskuuttavan vaikutuksen.
+Tähän vaikutukseen perustuu ilotulitus. Mutta ilotulituksessa tulet
+järjestyvät kauniisiin, säännöllisiin kuvioihin, ja koska tällainen
+on vielä aivan vaaratonta, niin se synnyttää iloisen ja keveän
+vaikutuksen kuten lasillinen samppanjaa. Aivan toisin vaikuttaa
+todellinen tulipalo: siinä on kauhua ja henkilökohtaisen vaaran tuntua,
+mutta kuitenkin myös jonkinlaista ilahduttavaa vaikutusta, tuossa
+yöllisessä tulessa, joka herättää katsojassa (ei kuitenkaan tietenkään
+juuri siinä henkilössä, joka on itse joutunut palosta kärsimään)
+jonkinlaista ajatuksen häiriötä, niin että se tuntuu viehättävän
+hänen omaa hävittämisvaistoansa, jollainen valitettavasti piilee
+jokaisessa ihmisessä, vieläpä kaikkein rauhallisimman perheellisen
+nimineuvoksenkin sielussa... Tämä kaamea tunne on kuitenkin melkein
+aina huumaava. »En todellakaan tiedä, voisiko joku katsella tulipaloa
+tuntematta jonkinlaista mielihyvää?» Näin aivan sanasta sanaan,
+näin sanoi minulle kerran Stepan Trofimovitš, palattuaan katsomasta
+yöllistä tulipaloa, jonka hän oli sattumalta joutunut näkemään, ja
+siis vielä tämän näyn ensi vaikutelman lumoissa. Tällainen yöllisen
+tulen harrastaja saattaa tietenkin itse hyökätä ensimmäisenä tuleen
+pelastamaan lasta tai vanhaa eukkoa, mutta tämähän on jo jotakin aivan
+toista.
+
+Tunkeillen uteliaan joukon jäljessä jouduin ilman enempiä
+kyselyjä kaikkein vaarallisimmalle pääpaikalle, jossa huomasin
+lopulta Lembkenkin, jota olin lähtenyt etsimään itsensä Julija
+Mihailovnan määräyksestä. Hän seisoi siellä mitä ihmeellisimmässä ja
+epätavallisimmassa asennossa maahan kaadetun aidan pirstaleella, ja
+vasemmalla, noin kolmenkymmenen askelen päässä hänestä, kohosi melkein
+jo loppuun palaneen kaksikerroksisen puutalon musta runko, jonka
+molemmissa kerroksissa oli ikkunoiden asemesta vain reiät, jonka katto
+oli romahtanut sisään ja jonka hiiltyneitä seinähirsiä vielä paikka
+paikoin tuli nuoleskeli. Syvällä pihalla, noin kahdenkymmenen askelen
+päässä palaneesta talosta oli alkanut hehkua sivurakennus, joka myös
+oli kaksikerroksinen ja jota palokuntalaiset koettivat kaikin voimin
+suojella. Oikealla palokuntalaiset ja muu väki koettivat myös saada
+säilymään puisen rakennuksen, joka vielä ei ollut syttynyt, vaikka jo
+muutamia kertoja tuli oli siihen tarttunutkin, ja joka epäilemättä oli
+lopulta saava saman kohtalon osakseen kuin toisetkin. Lembke huitoi ja
+huusi, kasvot päin sivurakennusta, ja antoi määräyksiä, joita kukaan ei
+kuunnellut. Ensin luulin, että hänet oli jätetty kokonaan oman onnensa
+nojaan. Ainakin se sankka ja hyvin erilainen väkijoukko, joka häntä
+ympäröi, jossa kaiken muun kansan seassa oli myös herrasväkeä, vieläpä
+tuomiokirkon esipappikin, ei puhutellut häntä eikä yrittänyt viedä
+häntä syrjemmäksi, vaikka kuuntelikin häntä uteliaana ja ihmetellen.
+Kalpeana ja säteilevin silmin Lembke lausuili mitä ihmeellisimpiä
+asioita. Päälle päätteeksi hän oli vielä ilman hattua, jonka hän oli
+kadottanut jo aikoja sitten.
+
+— Murhapoltto! Nihilismiä! Se, mikä kerran hehkuu, on nihilismiä! —
+kuulin kauhukseni, ja vaikka ei tässä ollutkaan mitään ihmettelemistä,
+niin silminnähtävä todellisuus vaikuttaa siitä huolimatta kuitenkin
+aina tärisyttävästi.
+
+— Teidän ylhäisyytenne, — hänen luoksensa oli ehtinyt poliisi, —
+jospa te suvaitsisitte mieluummin hakea kotoista rauhaa... Täällä
+seisominenhan on teidän ylhäisyydellenne suorastaan vaarallista.
+
+Tämän poliisin, kuten sain tietää myöhemmin, oli poliisimestari
+tahallaan jättänyt Andrei Antonovitšin lähettyville seuraamaan tämän
+toimia. Hänen oli pitänyt, mikäli se olisi ollut suinkin mahdollista,
+koettaa saada tämä lähtemään kotiin, ja vaaran uhatessa hänen oli
+käsketty käyttää suorastaan väkivaltaakin, — mikä tehtävä nähtävästi
+olisi käynyt jo yli hänen voimiensa.
+
+— Palosta kärsineiden kyynelet kyllä kuivataan, mutta kaupungin ne
+sittenkin polttavat. Se on neljän roiston työtä, neljän ja puolen.
+Vangittava tuo roisto! Hän tunkeutuu perheiden kunnian varjoon. Talojen
+sytyttämiseen on käytetty kotiopettajattaria. Se on alhaista, alhaista.
+Voi, mitä tuo tuolla tekee! — hän huudahti huomatessaan yht'äkkiä
+liekehtivän sivurakennuksen katolla palokuntalaisen, jonka alla katto
+oli jo syttynyt ja jonka ympärillä tuli jo leimahteli; — vetäkää alas,
+vetäkää, hän putoaa, hän palaa, sammuttakaa hänet... Mitä hän tekee
+siellä?
+
+— On sammutustöissä, teidän ylhäisyytenne.
+
+— Tämä ei ole todellista. Tuli palaa ihmisten mielissä eikä talojen
+katoilla. Tuokaa hänet alas. Ja heittäkää kaikki sikseen! Parasta on
+heittää sikseen! Parasta heittää sikseen! Eiköhän se parhaiten jotenkin
+itseksensä... Ai, kuka siellä itkee? Eukko? Eukko huutaa, miksi eukko
+on unohdettu sinne?
+
+Palavan sivurakennuksen alimmassa kerroksessa valitti todellakin
+sinne unohdettu, kahdeksankymmenvuotias eukko, kauppiaan sukulainen,
+kauppiaan, joka oli palavan talon isäntä. Mutta häntä ei oltukaan
+sinne oikeastaan unohdettu, vaan hän oli itse mennyt takaisin palavaan
+taloon, koska se vielä oli mahdollista, toteuttaakseen mielettömän
+yrityksen, laahatakseen ulos nurkkakammiostaan, joka toistaiseksi
+oli vielä tulelta säilynyt, höyhenpatjansa. Ollen tukehtumaisillaan
+savuun ja kuumuuteen hän huusi, sillä tämä kammiokin oli jo syttynyt,
+mutta kuitenkin hän kaikin voimin yritti vielä raihnaisin käsin sysätä
+särkyneen ikkunalasin lävitse höyhenpatjaansa. Lembke hyökkäsi häntä
+auttamaan. Kaikki näkivät, miten hän syöksyi ikkunan luo, sieppasi
+patjan nurkan käteensä ja alkoi kaikin voimin riuhtoa sitä ulos
+ikkunasta. Mutta pitipä juuri silloin onnettomuudeksi lennähtää katolta
+irtaantunut laudanpätkä, joka putosi onnettoman päälle.
+
+Se ei häntä surmannut, koska se lentäessään vain hieman hipaisi
+hänen kaulaansa, mutta kuitenkin se katkaisi täydellisesti Andrei
+Antonovitšin uran meidän kaupungissamme. Isku sai hänet menettämään
+tasapainonsa, ja hän kaatui pyörtyneenä maahan.
+
+Koitti vihdoin murheellinen ja synkkä aamu. Tulipalo oli hieman
+hiljentynyt. Tuulta seurasi tyven. Ja sitten alkoi hienokseen
+sataa, vettä tuli aivan kuin hienon seulan lävitse kaataen. Olin jo
+Joentakaisen toisella sivulla kaukana siitä paikasta, jonne Lembke
+oli kaatunut, ja täällä kansanjoukossa kuulin hyvin merkillisiä
+keskusteluja. Oli paljastunut eräs sangen omituinen tapaus: aivan
+korttelin reunalla, tyhjällä paikalla, vihannestarhojen takana, noin
+viidenkymmenen askelen päässä muista rakennuksista oli aivan äsken
+valmistunut pienehkö puurakennus, ja tämä yksinäinen talo oli syttynyt
+melkeinpä ennen kaikkia muita, aivan tulipalon alkaessa. Vaikkapa se
+olisi palanut poroksikin, niin pitkän välimatkan vuoksi tuli ei olisi
+siitä voinut mitenkään levitä kaupungin muihin rakennuksiin eikä
+päinvastoinkaan. Vaikkapa koko Joentakainen olisi palanut poroksi, niin
+tämä talo olisi vaikkapa yksinään saattanut säilyä, olipa tuuli ollut
+sitten millainen tahansa. Ei voinut muuta ajatella, kuin että se oli
+syttynyt aivan erikseen, omasta aloitteestaan, ja oli selvää, miten
+sen oli täytynyt tapahtua. Mutta tärkeintä oli, että se ei sittenkään
+ollut ehtinyt palaa ja että aamupuoleen sen seinien sisällä havaittiin
+tapahtuneeksi sangen merkillisiä asioita. Tämän uuden talon isäntä,
+pikkuporvari, joka asui aivan laitakaupungin liepeellä, oli huomattuaan
+uuden talonsa palavan juossut heti luo ja ehtinyt muutamien naapuriensa
+avulla tukahduttaa tulen sekä singota kauas sytytetyt halot, jotka
+oli ladottu seinän sivustalle. Mutta tässä talossa oli asukkaitakin:
+— kaupungissamme varsin tuttu kapteeni sisarkultansa kanssa ja heidän
+luonaan asuva keski-ikäinen apulaisvaimo. Ja kas, nämä asukkaat,
+kapteeni, hänen sisarensa ja apulaisvaimo, kaikki nämä kolme havaittiin
+tänä yönä murhatuiksi, ja nähtävästi vielä ryöstötarkoituksessa.
+(Tänne oli näet poliisimestarikin kiiruhtanut tulipalosta ja oli
+täällä silloin, kun Lembke parhaillaan riuhtoi höyhenpatjaa.)
+Aamupuoleen tieto oli levinnyt jo laajalle, niin että kaikenkarvainen
+suuri kansanjoukko, vieläpä palosta kärsineetkin, oli Joentakaisesta
+tulvahtanut aukealle uuden talon luo. Oli suorastaan vaikeata päästä
+liikkeelle, niin sankka parvi siellä oli väkeä. Minulle kerrottiin
+heti, että kapteeni oli löydetty kurkku poikkileikattuna penkiltä, että
+hän oli ollut täysissä pukimissa, että hänet oli varmaankin murhattu
+juopuneessa tilassa, niin että hän ei ollut edes kuullut mitään, että
+verta oli hänestä vuotanut »kuten härästä», että hänen sisarensa Marja
+Timofejevna oli ollut kokonaan »pistelty» väkipuukolla ja että tämä
+oli lojunut lattialla oven edessä, niin että saattoi aivan selvästi
+arvata hänen puolustautuneen ja olleen käsikähmässä murhaajan kanssa.
+Palvelijatar, jonka pää oli kokonaan murskattu, oli nähtävästi myös
+ollut hereillä. Isännän kertoman mukaan kapteeni oli vielä eilen
+aamulla käväissyt hänen luonaan juopuneena sekä kehunut ja näyttänyt
+hänelle paljoja rahojaan, joita oli ollut ainakin kaksisataa ruplaa.
+Vanha, kulunut, vihreä kapteenin lompakko oli löydetty lattialta
+tyhjänä, mutta Marja Timofejevnan arkkuun ei oltu koskettu. Pyhäinkuvan
+hopeainen kehys oli myös paikoillaan, eikä kapteenin vaatevarastoonkaan
+oltu kajottu. Näytti siltä, että varkaalla oli ollut kiire, että hän
+varsin hyvin tunsi kapteenin asiat, oli tullut varta vasten hakemaan
+rahoja ja tiesi, missä niitä säilytettiin. Jos isäntä ei olisi ehtinyt
+ajoissa paikalle, niin puut olisivat syttyneet, talo olisi palanut
+ja palaneista ruumiista olisi ollut sangen vaikeata päätellä asian
+oikeata laitaa.
+
+Näin asia kerrottiin. Lisättiinpä kerrottuun vielä sekin tieto, että
+tämän huoneiston oli vuokrannut kapteenille ja hänen sisarelleen
+itse herra Stavrogin. Nikolai Vsevolodovitš, kenraalitar Stavroginan
+poikakulta, itse oli muka käynyt vuokraamassakin, olipa pyytämällä
+pyytänyt vuokraamaan sen hänelle, sillä isäntä ei ensin tahtonut sitä
+antaa, koska oli aikonut järjestää taloonsa kapakan, mutta Nikolai
+Vsevolodovitš ei ollut säikähtänyt vuokraa, vaan oli maksanut jo
+puolesta vuodesta etukäteen.
+
+— Tämä tulipalo ei ole tapahtunut suotta, — joku kuului sanovan
+väkijoukosta.
+
+Mutta enemmistö oli vaiti. Kasvot näyttivät synkiltä, mutta enempää
+kiihtymistä en saattanut huomata. Ympärilläni kuitenkin yhä vain
+puhuttiin Nikolai Vsevolodovitšista sekä siitä, että murhattu oli
+hänen vaimonsa, että eilen hän oli maanitellut »kunniattomalla
+tavalla» luoksensa täkäläisen huomatuimman perheen nuoren tytön,
+kenraalitar Drozdovin tyttären, että häntä vastaan nostetaan kanne
+Pietarissa ja että hänen vaimonsa nähtävästi on murhattu sen vuoksi,
+että hän saattaisi mennä naimisiin neiti Drozdovan kanssa. Skvorešniki
+oli vain kahden ja puolen virstan päässä täältä, ja muistan, miten
+mieleeni tuli ajatus: Enkö lähettäisi tietoa tästä sinne? En muuten
+huomannut, että kukaan olisi erikoisesti kiihoittanut kansanjoukkoa,
+suotta olisi minun sellaista väittää, vaikka ohitseni vilahtikin
+Pari, kolme »ravintolanaamaa», jotka aamupuoleen olivat ilmestyneet
+tulipalopaikalle ja jotka minä heti tunsin. Erikoisesti painui
+mieleeni erään laihahkon, pitkähkön pikkuporvari-nuorukaisen juopunut,
+kiharainen, musta, kuten noella tuhrittu naama. Hän oli viilari, kuten
+myöhemmin sain kuulla. Hän tosin ei ollut juovuksissa, mutta aivan
+päinvastoin kuin muu väki, joka seisoskeli synkkänä, hän oli aivan
+kuin aisoistaan irti. Tuon tuostakin hän puhutteli joukkoa, vaikka en
+muistakaan hänen sanojansa. Kaikki se, minkä hän sai järjellisesti
+sanotuksi, sisälsi tuskin muuta kuin: »Veljet hyvät, mitäs tämä nyt on?
+Näinkö se sitten käykin?» ja näin sanoen hän huitoi käsiään.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+Loppuuneletty romaani.
+
+
+
+I.
+
+
+Skvorešnikin ison salin ikkunasta (siitä samasta, jonka ääressä Varvara
+Petrovna ja Stepan Trofimovitš olivat tavanneet toisensa viimeisen
+kerran) tulipalon saattoi nähdä niin selvästi, että olisi luullut sen
+olevan aivan käden ulottuvilla. Aamun koittaessa, noin kello kuuden
+aikoihin, äärimmäisen ikkunan luona oikealla seisoi Liza ja katseli
+tarkkaavaisena sammumaan päin olevaa loimua. Hän oli huoneessa yksin.
+Hänen yllään oli eilinen juhlapuku, se samainen, joka oli ollut
+hänellä esitelmätilaisuudessa — vaaleanviheriä, upea, kauttaaltaan
+pitseissä, mutta nyt se oli rypistynyt, ja saattoi huomata, että
+se oli huolimattomasti ja hätäisesti heitetty ylle. Huomattuaan
+äkkiä sen olevan rinnan kohdalta hieman auki Liza punastui, korjasi
+hätäisesti pukuansa, sieppasi nojatuolista eilen tänne tullessaan
+siihen jättämänsä punaisen liinan ja heitti sen kaulalleen. Tuuhean
+tukan valloilleen päässeet kiharat valahtivat liinan alta oikealle
+olkapäälle. Hänen kasvojensa ilme oli väsynyt, huolekas, silmät vain
+paloivat rypistettyjen kulmakarvojen alla. Hän lähestyi taas ikkunaa ja
+nojasi kuumaa otsaansa kylmää lasia vastaan. Ovi avautui, ja huoneeseen
+astui Nikolai Vsevolodovitš.
+
+— Käskin lähetin mennä ratsain tiedustelemaan tarkemmin, — hän sanoi,
+— kymmenen minuutin kuluttua saamme tietää kaiken. Toistaiseksi on
+palvelusväen tietoon tullut vain, että osa joentakaista kaupunkia on
+palanut, se osa, joka on rantakatua lähinnä sillan oikealla puolella.
+Tulipalo oli saanut alkunsa kellon käydessä kahtatoista. Nyt se alkaa
+jo hiljetä.
+
+Hän ei lähestynyt ikkunaa, vaan pysähtyi Lizan taakse, noin kolmen
+askelen päähän hänestä. Liza ei kääntynyt häneen päin.
+
+— Almanakan mukaan olisi pitänyt olla valoisaa jo tunti sitten, mutta
+nythän on vielä täysi yö, — Liza virkkoi harmistuneena.
+
+— Almanakat valehtelevat, — Nikolai Vsevolodovitš huomautti
+ystävällisesti hymähtäen mutta sitten aivan kuin häpesi sanojansa ja
+kiiruhti lisäämään: — Almanakan mukaan on perin ikävätä elää, Liza.
+
+Ja sitten hän vaikeni kokonaan harmissaan siitä, että oli sanonut uuden
+typeryyden. Liza hymähti väkinäisesti.
+
+— Te olette niin surullisessa mielentilassa, ette edes löydä sanoja
+keskustellaksenne kanssani. Rauhoittukaa. Tehän sanoitte varsin
+sattuvasti. Elän todellakin aina almanakan mukaan, jokainen askeleni on
+sen mukaan laskettu. Ihmetyttääkö se teitä?
+
+Liza kääntyi nopeasti selin ikkunaan ja istuutui nojatuoliin.
+
+— Istuutukaa, olkaa hyvä, tekin. Me emme ole enää kauan yhdessä. Tahdon
+sanoa kaiken, tahdon puhua, mitä suinkin haluan... Miksi ette tekin
+voisi sanoa kaikkea, mitä tahtoisitte saada sanotuksi?
+
+Nikolai Vsevolodovitš istuutui hänen viereensä ja hiljaa, melkeinpä
+arasti, otti häntä kädestä.
+
+— Mitä merkitsee tämä sinun puheensävysi, Liza? Mistä se on näin äkkiä
+ilmestynyt? Mitä merkitsee tuo »me emme ole enää kauan yhdessä»?
+Tämä on jo toinen arvoituksellinen lause tänä puolen tunnin aikana
+heräämisesi jälkeen.
+
+— Olette nähtävästi ryhtynyt oikein laskemaan salaperäisiä lauseitani!
+— tämä naurahti. — Muistatteko, että eilen tänne tullessani esittelin
+itseni teille kuolleena? Mutta kas tämän te olette katsonut
+tarpeelliseksi unohtaa, joko unohtaa tai olla sitä huomaamatta.
+
+— En muista sitä, Liza. Miksi kuolleena? Täytyy elää...
+
+— Te vaikenitte? Kaunopuheisuuttanne ei riittänyt pitkälle. Olen elänyt
+hetkeni tässä maailmassa, ja se saa riittää. Muistatteko enää Kristofor
+Ivanovitšia?
+
+— En, en muista, — Nikolai Vsevolodovitšin otsa vetäytyi kurttuun.
+
+— Kristofor Ivanovitšia Lausannessa? Te olitte häneen hirveästi
+kyllästynyt. Hän raotti aina ovea: »vain hetkiseksi», mutta jäikin
+istumaan koko päiväksi. En tahdo olla Kristofor Ivanovitšin kaltainen,
+en tahdo, kuten hän, istua »koko päivää».
+
+Hänen ilmeensä kävi kipeän surulliseksi.
+
+— Liza, minuun koskee tuo sinun puheesi sävy. Tämä pinnistetty asenne
+vaalii teiltä itsellännekin paljon. Miksi se on välttämätön? Minkä
+vuoksi?
+
+Nikolai Vsevolodovitšin silmät leimahtivat.
+
+— Liza, — hän huudahti, — vannon, että rakastan sinua tänään enemmän
+kuin eilen, kun tulit luokseni!
+
+— Kuinka omituinen tunnustus! Miksi tuo »tänään» ja »eilen» ja tuo
+vertaus?
+
+— Sinä et jätä minua, — jatkoi Nikolai Vsevolodovitš puhettaan
+melkeinpä epätoivoisesti, — me matkustamme jonnekin yhdessä jo tänään,
+eikö niin? Eikö niin?
+
+— Ai, älkää puristako niin kipeästi kättäni! Minne voisimme me lähteä
+yhdessä ja jo tänään? Jonnekin »uudesti syntymäänkö» taas? Ei,
+kokeilut saavat jo riittää... Se käy minulta liian hitaasti, enkä
+kykenekään siihen; se olisi minulle aivan liian korkeata. Jos kerran
+matkustetaan, niin on lähdettävä Moskovaan, käytävä siellä vieraissa
+ja otettava itse vieraita vastaan — kas, se on minun ihanteeni, sen te
+tiedätte. Enhän Sveitsissä ollessanikaan yrittänyt uskotella teille
+olevani toisenlainen. Mutta koska on mahdotonta lähteä Moskovaan ja
+vieraisille, koska te jo olette naimisissa, niin ei kannata puhua enää
+koko asiasta.
+
+— Liza! Mitä oli sitten eilen?
+
+— Oli sitä, mitä oli.
+
+— Se on mahdotonta! Se on julmaa!
+
+— Mitäpä siitä, jos olisikin ollut julmaa! Kestäkää pois, jos onkin
+julmaa.
+
+— Te kostatte minulle eiliset haaveet... — mutisi Nikolai Vsevolodovitš
+vihamielisesti hymähtäen. Liza punastui.
+
+— Kuinka alhainen ajatus!
+
+— Mutta miksi te sitten lahjoititte minulle... »niin paljon onnea»?
+Onko minulla oikeutta tiedustella sitä?
+
+— Ei ole, koettakaa jotenkuten tulla toimeen ilman oikeuksia! Älkää
+kruunatko ehdotuksenne alhaisuutta typeryydellä. Tänään se ei teille
+onnistu. Ehkä te vielä kaiken lisäksi pelkäätte maailman tuomiota ja
+että teitä ehkä tämän »paljon onnen» vuoksi arvostellaan ankarasti?
+Jos niin on, niin älkää Herran tähden olko suotta levoton. Te ette ole
+syypää mihinkään ettekä vastuussa mistään. Kun minä eilen aukaisin
+ovenne, te ette edes tietänyt, kuka siitä oli tulossa. Tämä kaikki
+on ollut todellakin vain haavetta, kuten te äsken sanoitte, eikä
+muuta mitään. Te voitte varsin hyvin rohkeasti ja voitokkaasti katsoa
+jokaista ihmistä suoraan silmiin!
+
+— Sinun sanasi, tämä pilkka, jo tunnin ajan se saa kylmät väreet
+risteilemään selkääni pitkin. Tuo »onni», josta sinä puhut pilkaten, on
+minulle kalliimpi... kuin kaikki muu. Voisinko nyt mitenkään kadottaa
+sinut? Vannon, että rakastin sinua vähemmän eilen. Minkä tähden sinä
+tänään riistät minulta kaiken? Tiedätkö, mitä merkitsee minulle tämä
+uusi toivo? Olen maksanut sen elämällä.
+
+— Omallanneko vaiko jonkun toisen?
+
+Nikolai Vsevolodovitš nousi nopeasti pystyyn.
+
+— Mitä tuo merkitsee? — hän virkkoi liikkumattomana tuijottaen Lizaan.
+
+— Omallanneko vaiko minun elämälläni te olette sen maksanut, kas
+sitä aioin kysyä. Vai oletteko te ehkä lakannut jo kokonaan minua
+ymmärtämästä? — Liza punastui taas. — Miksi te hypähditte pystyyn?
+Miksi te tuijotatte minuun tuolla tavalla? Te säikytitte minut. Mitä
+te aina pelkäätte? Olen jo kauan huomannut, että te pelkäätte jotakin
+juuri nyt, juuri tänä hetkenä... Hyvä Jumala, kuinka te kalpenette!
+
+— Jos sinä, Liza, tiedät jotakin, niin vannon, että minä en tiedä
+mitään... Enkä puhunut ollenkaan siitä mainitessani, että olen maksanut
+elämällä...
+
+— En ymmärrä teitä vähääkään, — Liza änkytti säikähtyneenä.
+
+Nikolai Vsevolodovitšin huulille oli kohonnut vähitellen mietiskelevä,
+pilkallinen hymy, Hän istuutui hiljaa, nojasi molemmilla
+kyynärpäillänsä polviinsa ja peitti kasvot käsiinsä.
+
+— Pahaa unta ja houretta... Me emme puhuneet samasta asiasta.
+
+— En ymmärrä yhtään, mistä te puhuitte... Ettekö tosiaankaan eilen
+tietänyt, että lähden tänään luotanne, tiesittekö vai ettekö? Puhukaa
+totta, tiesittekö vai ettekö?
+
+— Tiesin sen... — virkkoi Nikolai Vsevolodovitš hiljaa.
+
+— Mitä te siis enää odottelette. Tiesitte ja jätitte »hetken»
+jälkeenne. Ei tarvita mitään tilintekoa.
+
+— Sano minulle koko totuus, — huudahti Nikolai Vsevolodovitš siihen
+syvästi kärsivänä, — kun sinä eilen avasit oveni, tiesitkö itse
+avaavasi sen vain tuokioksi?
+
+Liza katsahti häneen katkerana:
+
+— On totta, että kaikkein vakavinkin mies saattaa tehdä mitä
+ihmeellisimpiä kysymyksiä. Ja minkä vuoksi te oikeastaan olette noin
+levoton? Onko se tosiaankin vain itserakkautta? Harmittaako teitä
+tosiaankin se, että nainen jättää teidät, ettekä te naista? Tiedättekö
+mitä, Nikolai Vsevolodovitš? Ollessani teidän luonanne nyt olen
+tullut yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että te olette minua kohtaan
+hirvittävän jalomielinen, mutta kas sitähän minä juuri en teissä
+siedäkään.
+
+Nikolai Vsevolodovitš nousi ja astui muutaman askelen huonetta pitkin.
+
+— Hyvä on, käyköön sitten niin... Mutta miten tämä kaikki on oikeastaan
+saattanut tapahtua?
+
+— Sekö teitä nyt huolettaa? Ja kuitenkin te jos kukaan olette aivan
+kuin sormin tämän kaiken jo edeltäkäsin laskenut, ymmärrätte sen
+paremmin kuin kukaan muu koko maailmassa ja olette siihen juuri
+luottanutkin. Olen herrasneiti, jonka sydäntä on ruokittu oopperoilla,
+kas siitä se sai alkunsa, kas siinä kaiken selitys.
+
+— Ei se ole niin.
+
+— Ei tässä ole yhtään mitään, mistä omatuntonne voisi soimata teitä, ja
+tämä kaikki on totisen totta. Kaikki sai alkunsa kauniista tuokiosta,
+jonka lumousta en jaksanut torjua. Toissa päivänä, kun »pahoitin
+mielenne» kaiken kansan nähden ja kun te kohtelitte minua niin
+ritarillisesti, minä kotiin tultuani olin heti ymmärtävinäni, että te
+olitte karttanut minua siksi, että olitte naimisissa, eikä suinkaan
+siksi, etten olisi teitä miellyttänyt, — mitä hienoston neitinä eniten
+pelkäsin. Ymmärsin, että te karttaessanne tahdoitte säästää minua,
+mieletöntä. Näettehän, miten arvostan teidän jalouttanne. Tähän ennätti
+sitten Pjotr Stepanovitš ja selitti minulle kaiken juurta jaksain.
+Hän uskoi minulle, että teidät on saanut valtoihinsa jalo aate, jonka
+rinnalla me molemmat emme ole muka yhtään mitään, mutta että minä olin
+kuitenkin vielä teidän tiellänne poikkiteloin. Hän laski itsensä tosin
+mukaan. Hän tahtoi välttämättä, että me kaikki kolmisin... hän mainitsi
+jotakin purresta ja vaahteraisista airoista kansanlaulumme mukaisesti.
+Kehuin häntä, sanoin, että hän oli runoilija, ja hän otti puheeni aivan
+täydestä. Mutta koska olen aina tietänyt, että minusta ei olisi muuta
+kuin tuokioksi, niin päätin ratkaista kaiken heti. Kas siinä kaikki, ja
+se saa riittää, ei enää mitään selityksiä... Voipa käydä vielä niinkin,
+että riitaudumme. Ei teillä ole pelkoa, vastaan kaikesta yksin. Olen
+huono, oikullinen, hurmaannuin oopperapurteen, olen herrasneiti...
+Mutta tiedättekö, luulin sentään, että piditte minusta aivan hirveästi.
+Älkää halveksiko hupakkoa älkääkä naurako sille kyynelkarpalolle,
+joka äsken valahti. Ette usko, miten mielelläni itken joskus »itseäni
+säälitellen». Mutta riittää jo, riittää. Minä en kykene mihinkään,
+ettekä tekään kykene mihinkään. Kaksi näpsähdystä kummaltakin puolen,
+siinä olkoon lohdutuksemme. Ei ainakaan itserakkaus loukkaannu.
+
+— Unta ja houretta! — valitti Nikolai Vsevolodovitš väännellen käsiänsä
+ja kulkien edestakaisin huoneessa. — Liza parka, mitä olet tehnyt
+itsellesi?
+
+— Kärvennyin hieman kynttilän liekissä eikä muuta mitään. Ettehän te
+vain itke? Käyttäytykää sopivammin, olkaa tunteettomampi...
+
+— Miksi, miksi tulit luokseni?
+
+— Ette näy itsekään ymmärtävän, miten koomilliseen valoon joudutte
+seurapiirin silmissä tuollaisine kysymyksinenne!
+
+— Miksi saatoit itsesi turmioon noin järjettömästi ja typerästi, ja
+mitä nyt on tehtävä?
+
+— Onko tuo Stavrogin, »verenimijä Stavrogin», kuten muudan teihin
+rakastunut naishenkilö nimittää teitä. Kuunnelkaahan, sanoinhan jo
+teille: annoin koko elämäni tuokiosta, ja olen nyt rauhallinen. Tehkää
+tekin samoin... muuten, eihän se teille ole tarpeellistakaan, teillä on
+vielä edessänne monta »hetkeä» ja »tuokiota».
+
+— Täsmälleen yhtä monta kuin sinullakin. Annan sinulle kunniasanani, ei
+ainoatakaan enemmän kuin sinullakaan!
+
+Hän käveli edestakaisin eikä huomannut Lizan kirkastuvaa, läpitunkevaa
+katsetta, jossa toivonkipinä näytti hetkeksi välähtävän. Mutta
+valonsäde sammui jo taas samassa.
+
+— Jos sinä, Liza, tietäisit, miten tuiki mahdotonta minun on olla tänä
+hetkenä aivan vilpitön ja mitä se merkitsee minulle. Voi, jospa voisin
+tunnustaa sinulle kaiken...
+
+— Tunnustaako? Te aiotte minulle tunnustaa jotakin? Jumala varjelkoon
+minua tunnustuksiltanne! — keskeytti Liza hänet säikähtäen.
+
+Hän pysähtyi ja odotteli levottomana.
+
+— Minun on myös tunnustettava teille, että jo silloin, Sveitsissä,
+minussa yhä enemmän varmistui ajatus, että teillä mahtanee olla
+omallatunnollanne jotakin kauheata, likaista, veristä ja... että
+kaikki se tekee teidät samalla jollakin tavoin naurettavaksi...
+Varokaa tunnustamasta minulle mitään, jos tämä on totta, saatan nauraa
+teille päin silmiä! Ehkäpä nauran ääneen teille aina elämänne loppuun
+saakka... Ai, ai, te kalpenette taas! En minä, en minä enää, lähden
+pois, — Liza hypähti tuolilta ja teki halveksumista ja inhoa ilmaisevan
+liikkeen.
+
+— Kiusaa minua, rankaise minua, puske minuun vihasi, — huudahti Nikolai
+Vsevolodovitš epätoivoisesti. — Sinulla on siihen täysi oikeus! Tiesin,
+etten sinua rakastanut, ja kuitenkin saatoin sinut turmioon. Se on
+totta, olen »jättänyt tuokion taakseni», minulla oli toivoa... kauan
+sitten... ja se oli viimeinen. En jaksanut vastustaa valoa, joka tulvi
+sieluuni sinun käydessäsi eilen luokseni, omasta aloitteestasi, yksin
+ja ensimmäisenä. Aloin taas äkkiä uskoa... Luulenpa, että uskon yhä
+vielä tänä hetkenäkin.
+
+— Noin jalomielisestä tunnustuksesta olen velkaa omani: minä en
+halua olla teille säälittelevä sisar. Ehkäpä vielä kerran menenkin
+sairaanpiiaksi, jollen kykene aikoinaan, jo tänään, kuolemaan. Mutta
+jos tuleekin minusta sellainen, niin ei ainakaan teitä varten, vaikka
+ainahan tekin sentään olette kenen tahansa toisen jalattoman ja
+kädettömän arvoinen. Minusta tuntui aina siltä, että te viette minut
+jonnekin sellaiseen paikkaan, jossa asustaa ihmisen kokoinen ilkeä
+jättiläishämähäkki ja että me siellä vietämme sitten yhdessä koko
+elämämme vain tuohon hämähäkkiin tuijottaen ja sitä peläten. Siinä
+meidän keskinäinen rakkautemme kuluukin sitten loppuun. Kääntykää
+Dašjenkan puoleen, hän on kyllä valmis lähtemään mukaanne mihin vain.
+
+— Te ette malttanut olla häntäkään mainitsematta!
+
+— Pikku koira parka! Viekää hänelle terveiseni. Joko hän tietää, että
+te jo Sveitsissä olitte päättänyt säästää hänet vanhuuden päivien
+varalle? Kuinka kaukonäköistä! Kuinka hyvää huolenpitoa! Ai, kuka
+siellä?
+
+Salin perällä joku raotti hivenen verran ovea, jonkun pää pisti raosta
+esille ja katosi taas samassa.
+
+— Sinäkö siellä, Aleksei Jegorytš? — kysäisi Stavrogin.
+
+— Ei, minähän se täällä vain, — ja Pjotr Stepanovitš kurottautui taas
+ovesta, mutta vain puolittain.— Päivää, Lizaveta Nikolajevna. Hyvää
+huomenta joka tapauksessa. Arvasinhan, että tapaan teidät molemmat
+täältä salista. Vain silmänräpäykseksi, Nikolai Vsevolodovitš. — On
+aivan välttämätöntä sanoa teille pari sanaa... aivan välttämätöntä...
+vain pari sanaa!
+
+Stavrogin astui häntä kohti, mutta kääntyikin kolmen askelen päässä
+taas Lizan puoleen.
+
+— Jos kuulet jotakin, Liza, niin muista sanoneeni: olen yksin syyllinen
+kaikkeen.
+
+Liza vavahti ja katsahti häneen arasti, mutta samassa Stavrogin oli jo
+poistunut.
+
+
+
+II.
+
+
+Huone, josta Pjotr Stepanovitš oli kurkistanut, oli iso, soikea
+eteinen. Tähän asti oli täällä istunut Aleksei Jegorytš, mutta tämän
+hän oli lähettänyt pois. Nikolai Vsevolodovitš sulki salin oven
+jäljessään ja pysähtyi odotellen. Pjotr Stepanovitš katsahti häneen
+nopeasti ja tutkivasti.
+
+— No?
+
+— Jos te jo sen tietäisittekin, — hätäili Pjotr Stepanovitš ja näytti
+kuin hän olisi tahtonut silmillään tunkeutua suoraan toisen sieluun, —
+niin tietenkään ei kukaan meistä ole millinkään syyllinen, sillä siinä
+on sellainen yhteensulautuma... yhteensattuneet olosuhteet... sanalla
+sanoen, juriidisesti ei ainakaan mikään voi viitata teihin, ja riensin
+sen teille ilmoittamaan.
+
+— Ovatko he palaneet? Murhatutko?
+
+— Murhatut, mutta eivät palaneet, sehän se pahinta onkin. Mutta
+kunniasanani, en ole tähänkään syyllinen vähääkään, vaikka kuinka
+epäilisitte minua, — sillä te kai epäilette minua sittenkin, vai
+kuinka? Tahdotteko, että puhun suuni puhtaaksi: mieleeni nähkääs
+sittenkin tuli ajatus, — tehän itse olette antanut siihen aihetta,
+ette tosin tahallanne, vaan kiusoitellessanne minua (sillä ette te kai
+olisi siten tahallanne tehnyt?) — mutta en uskaltanut ryhtyä siihen,
+enkä olisi ryhtynytkään, en edes sadasta ruplasta, eikä siitä olisi
+ollut mitään hyötyäkään, sehän on minulle, lähinnä minulle... (Hän
+hätäili kovasti ja puhua rätisi kuin ainakin kielikello.) Mutta kuinka
+merkillinen yhteensattuma: annoin omistani (kuulitteko, omistani,
+teidän rahojanne en käyttänyt ruplaakaan, ja mikä tärkeintä, senhän
+te itse hyvin tiedätte) tuolle juopolle pölhölle, Lebjadkinille
+kaksisataa kolmekymmentä ruplaa, toissa päivänä, jo illan suussa, —
+kuulittehan, toissa päivänä eikä eilen esitelmätilaisuuden jälkeen,
+huomatkaa se. Tämä on hyvin omituinen sattuma, sillä enhän silloin
+vielä tietänyt ollenkaan varmasti, lähteekö Lizaveta Nikolajevna
+luoksenne vai eikö. Nämä omat rahani annoin vain sen vuoksi, koska te
+toissa päivänä kunnostauduitte jo siinä määrin, että päätitte ilmaista
+kaikille salaisuutenne. Niin, enhän minä tahdo tunkeutua... omapa on
+asianne... ritari... mutta sen myönnän, että hämmästyin, oli kuin
+minua olisi lyöty puulla päähän. Mutta koska noista tragedioista olen
+saanut kyllikseni jo ammoin, huomatkaa, puhun aivan vakavasti, vaikka
+käytänkin muinaisslaavilaista puhetapaa, — koska tämä kaikki nyt olisi
+ollut vahingoksi suunnitelmilleni, niin lupasin itselleni, tuli mitä
+tuli, toimia niin, että saisin lähetetyksi Lebjadkinit salaa teiltä
+Pietariin, sitäkin suuremmalla syyllä, kun Lebjadkin itse sinne niin
+kovin halusi. Yhden virheen vain tein: annoin rahat teidän nimessänne.
+Liekö se nyt oikeastaan mikään virhe ollutkaan? Ehkä se ei ollutkaan,
+vai mitä? Kuulkaahan nyt, kuulkaahan, miten sitten kaikki kääntyi... —
+Puheen touhussa hän läheni aivan melkein kiinni Stavroginiin ja vähältä
+piti, että hän ei tarttunut jo hänen takkinsa käänteisiin (tahtoisinpa
+väittää, että hän teki näin aivan tahallaan). Stavrogin iski voimakkain
+lyönnein hänen kätensä alas.
+
+— Mitä tuo nyt on... älkäähän sillä tavoin... käsihän voi taittua...
+Pääasia tässä kaikessa on se, miten kaikki kääntyi, — hän rätisi
+edelleen iskua edes sen enempää ihmettelemättä. — Jo illalla siis
+annoin rahat, jotta hän jo aamulla olisi ollut sisarkultansa
+kanssa ennen aamunkoittoa tipotiessään; jätin koko puuhan tuon
+Liputin-roiston huoleksi, hänen piti huolehtia heidän junalle
+viemisestään ja saattamisestaan. Mutta kas, Liputin-roistoa haluttikin
+kujeilla hieman yleisön huviksi — olette kai siitä jo kuullutkin —
+esitelmätilaisuudessa. Kuulkaahan, molemmat juovat, sepittelevät
+runoja, joista toinen puoli on Liputinin keksintöä. Tämä pukee hänet
+hännystakkiin, vaikka on nimenomaan sanonut lähettäneensä hänet jo
+aamulla matkaan, ja piilottelee sitten häntä joissakin takanurkissa
+työntääkseen hänet puhujalavalle. Mutta toinenpa juokin itsensä
+odottamatta sikahumalaan. Sitten seuraa kaikille tuttu skandaali,
+sitten viedään hänet puolikuolleena kotiin, ja täällä Liputin anastaa
+häneltä nuo kaksi sataa ruplaa sekä jättää hänelle vain pientä rahaa.
+Mutta pahaksi onneksi onkin asia niin, että tämäkään ei ole malttanut
+olla jo aamupäivällä näyttelemättä rahoja ja kehuskelematta niistä
+sellaisissa paikoissa, joissa se ei olisi ollenkaan ollut tarpeellista.
+Ja kun Fedjka odottelikin juuri tätä ja kun hän Kirillovillakin oli
+jotakin sellaista kuullut (muistattehan viittauksenne!), niin hän
+päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen. Kas, siinä on koko totuus.
+Olen ainakin iloinen siitä, että Fedjka ei löytänyt sentään rahoja.
+Tuhansia luuli sieppaavansa, roisto! Tulipalokin lienee saanut hänet
+kiirehtimään, säikähti hieman... Uskotteko, että tuo tulipalo oli
+minulle aika isku. Ei, piru sen oikein tietää, mitä se oikein oli?
+Se on niin kuvaamatonta itsevaltaisuutta... Näettehän, etten salaa
+teiltä mitään, koska odotan teiltä niin paljon. No niin, olenhan
+kypsytellyt tosin jo kauan mielessäni tuota tuliajatusta, onhan se
+niin kovin yleinen ja kansanomainen, mutta olen aikonut säästää sen
+viimeiseksi, kaikkein kriitillisimpään hetkeen, siihen kallisarvoiseen
+tuokioon, jolloin me nousemme yhtenä miehenä... Mutta näiden päähän
+pälkähtääkin ryhtyä siihen aivan omavaltaisesti, ilman määräystä, ja
+juuri sellaisena hetkenä, jolloin pitäisi päinvastoin olla niin hiljaa,
+ettei saisi hengittääkään muuten kuin nyrkkiinsä! Tämä on suorastaan
+käsittämätöntä omavaltaisuutta! Sanalla sanoen, en tiedä toistaiseksi
+vielä mitään, puhutaan parista špigulinilaisesta... mutta jos juttuun
+on sekaantunut myös _meikäläisiä_, jos vain yksikin heistä on yrittänyt
+vaikkapa vain lämmitellä siinä käsiänsä — niin paha hänet perii! Kas
+siinä näette nyt, miten käy, jos antaa hivenenkin verran vapautta! Ei,
+tuo demokraattinen roskajoukko viisikkoineen — on huono tuki! Tähän
+tarvitaan vain yksi ihanan suuri, johonkin epäjumalaan kohdistuva
+despoottinen tahto, joka nojautuu johonkin, joka ei ole satunnaista ja
+ulkopuolella olevaa... Tällöin voi odottaa, että viisikotkin vetävät
+häntänsä alistuvaisesti luimuun ja voivat tarvittaessa orjamaisen
+nöyrinä kelvata käytettäviksemme. Mutta joka tapauksessa, vaikka
+ne siellä nyt rupeaisivatkin täyttä päätä hölisemään, että koska
+Stavroginin oli muka välttämätöntä saada poltetuksi vaimonsa, niin
+täytyi polttaa koko kaupunki, niin kuitenkin...
+
+— Joko siellä sitten on alettu hölistä sellaista?
+
+— Niin eihän siellä tosin vielä, se on totta, en ole kuullut yhtään
+mitään, mutta minkäs ihmisille voi, etenkin niille, jotka ovat palosta
+kärsineet! _Vox populi, vox Dei_. Kauankos sellainen huhu leviää?...
+Mutta eihän teillä tietenkään ole vähintäkään vaaraa. Juriidisesti
+teitä ei voida syyttää mistään, eikä omallatunnollannekaan ole mitään.
+Ettehän te tätä ole tahtonut? Ettehän? Todisteita ei ole minkäänlaisia,
+vain pelkkä sattuma... Jos nyt Fedjka sattuisikin muistamaan nuo teidän
+varomattomat sananne, jotka lausuitte Kirillovin luona (ja miksi
+pitikin teidän ne sanoa?), mutta eihän sekään vielä todista yhtään
+mitään, ja Fedjkan suun me kyllä tukkeamme. Teen sen jo tänään...
+
+— Eivätkö ruumiit ole yhtään palaneet?
+
+— Eivät vähääkään. Tuo veijari ei ole osannut järjestää mitään niin
+kuin olisi pitänyt. Mutta olen ainakin iloinen siitä, että te olette
+noin rauhallinen... sillä vaikka te ette olekaan vähintäkään tähän
+kaikkeen syyllinen, ette edes ajatuksissanne, niin onhan se sentään...
+Ja onhan teidän ainakin myönnettävä, että kaikki tämä saa asiamme aivan
+toiselle tolalle. Te olette nyt vapaa leskimies ja voitte vaikkapa
+heti naida ihanan neidon suurine myötäjäisineen, neidon, joka päälle
+päätteeksi on jo hallussanne. Kas, tällaista voi saada aikaan vain
+pelkkä sokea sattuma, — eikö totta?
+
+— Te uhkaatte, tyhmä mies?
+
+— No, riittää, riittää jo! Tyhmä mies, mitä te tuollakin oikein
+tarkoitatte? Sen sijaan, että iloitsisitte, te... Tulin tahallani
+aivan lentäen ilmoittaakseni teille mitä pikimmin... Mitäpä syytä
+minulla olisi uhkailla teitä? Mitäpä voittaisin uhkauksilla? Minulle
+on tärkeätä, että te suostutte mielellänne ettekä pelosta. Te olette
+valo ja aurinko... Minähän tässä pelkään teitä, minkä jaksan, ettekä
+te minua! Enhän minä ole Mavriki Nikolajevitš... Ja ajatelkaahan,
+kiitäessäni tänne kilpa-ajorattaissa näen Mavriki Nikolajevitšin täällä
+puutarhanne aidan luona, aivan puutarhan perimmäisessä nurkassa...
+šinelli yllään, läpimärkänä, varmaankin hän on istunut siellä kaiken
+yötä! Voi sun ihmeitä! Pitääpäs ihmisen tulla noin hulluksi!
+
+— Mavriki Nikolajevitš? Onko se totta?
+
+— Totta, aivan totta. Istuu puutarhan aidan luona. Täältä, täältä
+noin kolmensadan askelen päässä luullakseni. Yritin kiireesti hänen
+ohitsensa, mutta hän näki minut sittenkin. Ettekö ole tietänyt sitä?
+Siinä tapauksessa olen hyvilläni, että muistin kertoa sen teille. Kas,
+tällainen saattaa käydä kaikista vaarallisimmaksi, etenkin jos hänellä
+sattuu olemaan revolveri ja jos päälle päätteeksi vielä on yö, sateinen
+sää ja aivan luonnollinen kiihtyneisyys, — sillä ovathan olosuhteet
+tosin hieman kummalliset, hah, hah, haa! Mitä luulette, miksi hän
+istunee siellä?
+
+— Odottaa Lizaveta Nikolajevnaa tietenkin.
+
+— Kas sillä tavalla! Miksi tämä ei sitten hänen luokseen? Ja...
+tällaisessa sateessa... siinäpä vasta hölmö!
+
+— Lizaveta Nikolajevna menee aivan kohta hänen luokseen.
+
+— Heh, heh hee! Kas siinäpä uutisia! Hän siis... Mutta kuulkaahan,
+nythän hänen asiansa ovat aivan toisin: Mitäpä hän nyt enää Mavrikista?
+Tehän olette vapaa leskimies ja voitte vaikkapa jo huomenna mennä hänen
+kanssaan naimisiin. Hän ei sitä vielä tiedäkään, — sallikaa minun
+järjestää kaikki. Missä hän on? Täytyy minun ilahduttaa häntäkin.
+
+— Ilahduttaako?
+
+— Totta kai, menkäämme jo.
+
+— Luuletteko sitten, että hän ei aavista mitään noista ruumiista? —
+Stavrogin kysäisi tämän aivan erikoisesti siristellen silmiänsä.
+
+— Eipä tietenkään, — Pjotr Stepanovitš heittäytyi täysin hölmöksi,
+— sillä eihän nähkääs juriidisesti... Voi teitä! Ja mitäpä siitä,
+vaikkapa aavistaisikin! Naisille järjestyy kaikki tämmöinen aivan
+erinomaisesti, te ette vielä tunne naisia! Sitäpaitsi hänelle on nyt
+kaikkein edullisinta mennä teidän kanssanne naimisiin, sillä onhan
+hänen maineensa nyt joka tapauksessa tahraantunut, olen puhunut hänelle
+kaiken lisäksi vielä »purresta». Huomasin nimittäin, että häneen voi
+parhaiten vaikuttaa juuri »purrella», kas sellaista kaliberia on tämä
+tyttö. Älkää olko vähääkään huolissanne, kyllä hän harppaa näiden
+ruumiiden yli niin että hei vain, — sitä suuremmalla syyllä, koska
+te olette aivan viaton, eikö totta? Hän voi kyllä panna nämä ruumiit
+hampaansa koloon voidakseen loukata teitä joskus myöhemmin, ehkäpä
+vasta noin avioliittonne toisena vuonna. Jokainen nainen astuessaan
+vihille piilottaa näin jotakin miehen entisyydestä varastoon, mutta
+silloinhan... mitä se merkitsee enää vuoden kuluttua? Hahhahhaa!
+
+— Jos kerran te olette täällä kilpa-ajorattainenne, niin viekää hänet
+heti paikalla Mavriki Nikolajevitšin luo. Hän sanoi äsken, että hän ei
+siedä minua ja että hän lähtee luotani eikä siis tahdo käyttää minun
+ajoneuvojani.
+
+— Niinkö? Lähteekö hän tosiaankin? Mistähän se voisi johtua? — Pjotr
+Stepanovitš katsoi häneen hölmistyneenä.
+
+— On kai päässyt selville tänä yönä siitä, etten rakasta häntä
+vähääkään... minkä hän muuten on aina tietänyt.
+
+— Ettekö te sitten todellakaan rakasta häntä? — Pjotr Stepanovitš sanoi
+tämän aivan kuin olisi määrättömästi sitä ihmetellyt. — Jos asia on
+näin, niin miksikä te sitten eilen hänen tänne tullessaan jätitte hänet
+luoksenne ettekä kunnian miehenä sanonut hänelle suoraan, että ette
+rakasta häntä? Tämä oli teidän puoleltanne hyvin alhaisesti tehty. Ja
+mihin asemaan te olette saattanut minut hänen silmissään.
+
+Stavrogin alkoi äkkiä nauraa.
+
+— Nauran vain apinalleni, — hän selitti samassa.
+
+— Ahaa! Arvasitte, että yritin näytellä narria, — Pjotr Stepanovitš
+naurahti äärettömän iloisesti, — tahdoin vain huvittaa teitä!
+Ajatelkaahan, arvasin aivan heti nähtyäni teidät, huomasin kasvojen
+ilmeestä, että teitä oli kohdannut »onnettomuus». Ehkäpä aivan
+täydellinen epäonnistuminen, vai mitä? No niin, lyönpä vaikka vetoa,
+— hän huudahti ihastuksesta tuskin malttaen vetää henkeään, — että
+te koko yön istuitte vain salissa vierekkäin kumpainenkin omalla
+tuolillanne ja käytitte kallisarvoisen ajan väitelläksenne jostakin
+äärimmäisen ylevästä´... Suokaa anteeksi, suokaa anteeksi, mitäpä se
+minua liikuttaa: Tiesinhän jo eilen aivan varmasti, että kaikki saattaa
+loppua hyvin typerästi. Toin hänet teille vain siitä syystä, että
+tahdoin huvittaa teitä sekä todistaa teille, että minun kanssani ei käy
+aikanne pitkäksi. Kolmesataa kertaa voin olla hyödyksi tällä tavoin.
+Ylipäänsä rakastan olla ihmisille mieliksi. Jos taas te ette häntä enää
+tarvitse minkä olen myös ottanut huomioon, sitä vartenhan oikeastaan
+tulinkin, niin...
+
+— Oletteko; siis tuonut hänet luokseni yksinomaan vain huvittaaksenne
+minua?
+
+— Minkä vuoksi sitten muutenkaan?
+
+— Ettekä siis pakottaaksenne minut murhaamaan vaimoni?
+
+— Kas niin, oletteko te murhannut? Miten traagillinen mies te olette!
+
+— Yhdentekevää, te olette murhannut.
+
+— Minäkö murhannut? Olenhan sanonut teille, että minun syytäni ei ole
+tässä ei tuon vertaa. Te teette muuten minut levottomaksi...
+
+— Jatkakaa, te sanoitte: »Jos te ette häntä enää tarvitse, niin...»
+
+— Niin jättäkää hänet minun huostaani. Kaikki käy oivallisesti,
+naitan hänet Mavriki Nikolajevitšille, jota muutoin minä en ole
+suinkaan istuttanut tuonne puutarhaan, sitä teidän ei pidä luulla.
+Minähän suorastaan pelkään häntä nyt. Kas kuin sanoillekin:
+»Kilpa-ajorattainenne», mutta minäpä lennähdinkin kuitenkin ohi, jos
+hänellä todellakin on revolveri... Hyvä, että otin omanikin mukaan.
+Kas tässä (hän veti taskustaan esille revolverin, näytteli sitä ja
+piilotti sen sitten). — Olinpa mukaan pitkän matkan varalta... Tuon
+kaiken minä muuten saan silmänräpäyksessä sujumaan: Hänen pikku
+sydämensä ikävöi nyt jo kipeästi Mavrikia... Sen pitäisi ainakin
+jomottaa...ja tiedättekö — Jumala sen tietää, että minun on suorastansa
+häntä hieman sääli! Kun vien hänet Mavrikin luo, niin hän alkaa heti
+muistella teitä, — kehuu teitä hänelle ja moittii häntä päin silmiä,
+— naisen sydän. Mutta te nyt taas nauratte? Olen kauhean ilonen, että
+te olette taas noin hyvällä tuulella. Lähtekäämme sitten. Aloitan heti
+Mavrikista, mutta noista murhatuista... tiedättekö, eikö olisi selvintä
+toistaiseksi vaieta niistä? Saahan hän tietää sen myöhemmin.
+
+— Mistä saa tietää? Kuka on murhattu? Mitä te sanoitte Mavriki
+Nikolajevitšista? — Liza oli avannut eteisen oven.
+
+— Ahaa! Olette kuunnellut salaa?
+
+— Mitä te sanoitte Mavriki Nikolajevitšista? Onko hänet murhattu?
+
+— Ahaa! Te ette ole siis kuullut kaikkea! Rauhoittukaa, Mavriki
+Nikolajevitš on elossa ja aivan terve, josta kaikesta te voitte
+silmänräpäyksessä päästä varmuuteen, sillä hän on täällä, tien
+varrella, puutarhan aidan luona... ja luultavasti on istunut siellä
+kaiken yötä, on kastunut läpimäräksi, hänellä on vain šinelli yllään...
+Tullessani tänne hän näki minut.
+
+— Se ei ole totta. Tehän sanoitte »noista murhatuista»... Kuka on
+murhattu? — hän kyseli itsepintaisesti ja tuskallisen epäluuloisesti.
+
+— Murhatut ovat vaimoni, hänen veljensä Lebjadkin ja heidän
+palvelijattarensa, — Stavrogin ilmoitti lujasti.
+
+Liza vavahti ja kalpeni kauheasti.
+
+— Petomainen, omituinen tapaus, Lizaveta Nikolajevna, mitä tavallisin
+ryöstömurha, — Pjotr Stepanovitš alkoi taas puhua rätistä, — vain
+pelkkä ryöstömurha, tulipalon varjossa tehty. Fedjka-pakkotyövangin ja
+hölmön Lebjadkinin roistontöitä, Lebjadkinin, joka näytteli kaikille
+rahojansa... siksipä minä olen tänne lentänytkin... aivan kuin olisi
+minua heitetty kivellä otsaan. Stavrogin aivan horjahti, kun ilmoitin
+sen hänelle. Me tässä yhdessä neuvottelimme, ilmoittaisimmeko sen
+teille vai emmekö?
+
+— Nikolai Vsevolodovitš, puhuuko hän totta? — Liza virkkoi tuskin
+kuuluvasti.
+
+— Ei.
+
+— Kuinka niin? — Pjotr Stepanovitš vavahti — mitä tämä on olevinaan?
+
+— Herra Jumala, minä tulen hulluksi, — huudahti Liza.
+
+— Mutta koettakaahan sentään ymmärtää ainakin se, että tämä mies on
+täysi hullu! — huudahti Pjotr Stepanovitš kaikin voimin — onhan hänen
+vaimonsa joka tapauksessa murhattu. Näettehän, kuinka kalpea hän on...
+onhan hän ollut täällä teidän kanssanne koko yön, ei ole hetkeäkään
+poistunut, mitenkä olisi mahdollista epäillä häntä?
+
+— Nikolai Vsevolodovitš, sanokaa minulle kuin tunnustaisitte sen
+Jumalalle, oletteko syyllinen vai ettekö, ja silloin, vannon sen, uskon
+sanoihinne kuin Jumalan sanaan ja lähden kanssanne vaikkapa maailman
+ääriin, voi, lähden varmasti! Seuraan teitä kuten koira...
+
+— Miksi te noin kiusaatte häntä, te fantastinen ihminen! — Pjotr
+Stepanovitš aivan raivostui. — Lizaveta Nikolajevna, uskokaa minua.
+jauhakaa minut vaikka huhmaressa hienoksi, mutta hän on syytön ja
+päinvastoin on surusta itsekin aivan murtunut sekä hourailee, kuten
+näette. Ei vähintäkään, ei vähintäkään, ei edes ajatuksissaan hän ole
+syyllinen... Kaikki on ryövärien työtä, ryövärien, jotka varmaankin
+viikon kuluttua saadaan kiinni ja saavat raipparangaistuksen... Tähän
+ovat syypäät Fedjka-pakkotyövanki ja špigulinilaiset, siitähän puhuu jo
+koko kaupunki, siksipä minäkin...
+
+— Onko tämä totta, onko tämä totta? — Liza vapisi odotellessaan
+viimeistä tuomiotaan.
+
+— Minä en ole murhannut ja olin sitä vastaan, mutta kuitenkin tiesin,
+että he tulevat murhatuiksi enkä mennyt estämään murhaajia. Menkää pois
+luotani, Liza — virkkoi Stavrogin ja meni salin puolelle.
+
+Liza peitti kasvot käsiinsä ja lähti pois. Pjotr Stepanovitš oli
+syöksähtämäisillään hänen jälkeensä, mutta palasi kuitenkin saliin.
+
+— Vai sillä tavalla te? Vai sillä tavalla te? Ette siis pelkää mitään?
+— Aivan raivoissaan hän hyökkäsi Stavroginin luo jupisten jotakin aivan
+mieletöntä löytämättä edes ilmaisua ajatuksilleen ja vaahdon noustessa
+suupieliin.
+
+Stavrogin seisoi keskellä salia eikä vastannut hänelle sanaakaan.
+Hän oli siepannut käteensä aivan kevyesti hiussuortuvan päästänsä ja
+hymyili hieman nolona. Pjotr Stepanovitš nykäisi häntä lujasti hihasta.
+
+— Mikä teidän oikein on? Vai sellaisiin te olette ryhtynyt? Ilmiannatte
+meidät kaikki ja menette itse luostariin tai pirun luo... Mutta minäpä
+otan teidät hengiltä, vaikkapa ette pelkäisikään minua!
+
+— Ai, tekö siellä yhä rätisette? — Stavrogin erotti hänet lopulta.
+— Rientäkää, — hän havahtui samassa, — rientäkää hänen jälkeensä,
+käskekää valjastaa vaunut, älkää jättäkö häntä... juoskaa, juoskaa
+pian! Saattakaa hänet kotiin saakka, että kukaan ei saisi tästä tietää
+ja että hän ei menisi sinne... ruumiita... ruumiita... Istuttakaa hänet
+väkisin vaunuihin... Aleksei Jegorytš! Aleksei Jegorytš!
+
+— Seis, älkää huutako! Hän on jo Mavrikin sylissä... Mavriki ei lähde
+vaunuihinne... Seis, sanon minä! Tässä on kysymyksessä enemmän kuin
+pelkät vaunut.
+
+Hän sieppasi taas revolverin. Stavrogin katsahti häneen totisena.
+
+— Mitäpä siitä, tappakaa minut, — hän sanoi hiljaa aivan kun sovintoon
+suostutellen.
+
+— Hyi, piru, millaisen valheen ihminen voi ottaa niskoilleen! — Pjotr
+Stepanovitš aivan tärisi. — Ei tosiaankaan olisi pahaksi tappaa! Ei
+hän voinutkaan muuta kuin sylkäistä vasten kasvojanne!... Oletteko
+te mikään »pursi», vanha reiällinen, puinen lotjaromu te olette!...
+Sietäisipä teidän nyt vaikkapa vain pelkästä kiukusta jo havahtua! Voi
+teitä! Onko teistä siis kaikki yhdentekevää, koskapa itse haluatte
+kuulan otsaanne?
+
+Stavrogin hymähti omituisesti.
+
+— Jos te ette olisi tuollainen narri, niin ehkäpä sanoisinkin teille
+nyt... niin... jospa olisitte vaikkapa vain pisarankin verran
+viisaampi...
+
+— Minä olen tosin narri, mutta en tahdo, että te, minun tärkein osani,
+olisitte myös narri! Ymmärrättehän te minut!
+
+Stavrogin ymmärsi, ja luultavasti ei kukaan muu olisi ymmärtänytkään.
+Olihan Šatovkin hämmästynyt Stavroginin väittäessä, että Pjotr
+Stepanovitš kykeni hurmautumaan.
+
+— Menkää nyt luotani hiiteen, huomiseksi saan ehkä puristetuksi
+itsestäni jotakin esille. Tulkaa huomenna.
+
+— Niinkö? Niinkö?
+
+— Mistäpä sen tietäisin!... Hiiteen, hiiteen.
+
+Ja hän poistui salista.
+
+»Tämä voi vielä kääntyä hyväksikin», murahteli Pjotr Stepanovitš
+itsekseen piilottaen revolverinsa.
+
+
+
+III.
+
+
+Pjotr Stepanovitš riensi Lizaveta Nikoiajevnan jälkeen. Tämä ei ollut
+ehtinyt päästä muuta kuin parin askelen päähän talosta. Häntä oli
+viivyttänyt Aleksei Jegorytš, joka oli kulkenut hänen jäljessään ja
+seurasi häntä yhä vieläkin askelta jäljempänä, hännystakkisillaan,
+kunnioittavasti kumartuneena ja ilman hattua. Hän rukoili Lizaveta
+Nikolajevnaa odottelemaan ajoneuvoja. Ukko oli säikähtänyt ja itki
+suorastaan.
+
+— Mene, herrasi pyytää teetä eikä kukaan sitä tarjoa hänelle, — Pjotr
+Stepanovitš työnsi hänet syrjään ja kävi suoraan kiinni Lizaveta
+Nikoiajevnan käsipuoleen.
+
+Tämä ei irroittanut kättänsä. Hän ei nähtävästi ollut vielä täydessä
+tajussaan eikä ollut ennättänyt havahtua.
+
+— Ensinnäkään te ette mene oikeaan suuntaan, — leperteli Pjotr
+Stepanovitš, — meidän on mentävä tänne eikä puiston ohi, ja toiseksi,
+te ette missään tapauksessa voi mennä jalkaisin, teillehän on täältä
+kolme virstaa eikä teillä ole vaatteitakaan. Jospa te tahtoisitte
+pisaraisenkin verran odotella. Minähän tulin tänne kilpa-ajorattaissa,
+niin että tuossa tuokiossa ajan tänne, te käytte istumaan niihin, minä
+saatan teidät, eikä kukaan näe meitä.
+
+— Kuinka hyvä te olette... — virkkoi Liza lempeästi.
+
+— Mitä vielä! Jokainen humaani mies aina sentään tällaisessa
+tapauksessa ja minun asemassani...
+
+Liza katsahti häneen ihmeissään.
+
+— Hyvä Jumala! Minä kun luulin, että vierelläni kulki yhä se ukko.
+
+— Kuulkaahan, olen hyvin iloinen, että otatte asian täten, sillä kaikki
+tämähän on mitä kauheinta ennakkoluuloa, ja jos kerran se on siten,
+niin eikö sentään olisi parasta käskeä tuota ukkoa järjestämään meille
+heti vaunut, sehän kestäisi enintään kymmenen minuuttia, ja sillä aikaa
+me palaisimme odottelemaan kuistikkoon, eikö niin?
+
+— Minä tahtoisin ensin... Missä ovat murhatut?
+
+— Kas se tästä vielä puuttuisi! Sitähän minä juuri pelkäsinkin... Ei,
+tuon joutavan ajatuksemme jätämme kokonaan mielestämme, eikä siellä ole
+mitään katseltavaakaan.
+
+— Minä tiedän, missä ne ovat, minä tunnen sen talon.
+
+— No, mitäpä siitä, jos tuntisittekin! Ajatelkaahan, sataa, on
+sumuista... (Kylläpä nyt osasinkin ottaa pyhän velvollisuuden
+täytettäväkseni!) Kuulkaahan, Lizaveta Nikolajevna, joko — tai: joko te
+lähdette minun rattaillani, ja silloin teidän on odoteltava, ettekä saa
+ottaa enää askeltakaan, sillä jos menette eteenpäin vielä kaksikymmentä
+askelta, niin Mavriki Nikolajevitš huomaa meidät varmasti.
+
+— Mavriki Nikolajevitš? Missä? Missä?
+
+— Niin, jos te taas haluatte hänen luoksensa, niin voin vielä jonkin
+matkan saattaa teitä ja osoittaa teille, missä hän istuu, mutta minä
+itse, nöyrin palvelijanne, poistun siinä tapauksessa, sillä en haluaisi
+nyt lähestyä häntä.
+
+— Hän odottelee minua! Voi, hyvä Jumala!— hän pysähtyi samassa, ja
+hänen kasvoilleen levisi puna.
+
+— Mutta hyväinen aika, jos hän kerran on ennakkoluuloton mies! Mutta
+tiedättekö mitä, Lizaveta Nikolajevna, tämä ei enää koske minua.
+Minähän olen aivan syrjäinen henkilö, ja senhän te varsin hyvin
+tiedätte, mutta haluaisin sentään, että teidän kävisi hyvin... Jos
+»purtemme» ei onnistunutkaan, jos havaitsimmekin, että se olikin vain
+vanha ja mätä lotjaromu...
+
+— Ihmeellistä! — huudahti Liza.
+
+— Ihmeellistä, mutta kyyneliäpä näkyy vain sittenkin puristuvan
+silmistänne. Tarvitaan miehuutta. Ei saa missään suhteessa olla miestä
+huonompi. Meidän vuosisadallamme, jolloin nainen... hyi piru! (Pjotr
+Stepanovitš oli vähällä sylkäistä!) Mutta pääasia on, ei pidä katua
+mitään, ehkäpä kaikki kääntyy vielä hyväksikin! Mavriki Nikolajevitš
+on mies... sanalla sanoen... tunteellinen mies, vaikka ei puhelekaan
+liikoja, mikä ei muuten suinkaan ole vahingoksi, tietysti ehdolla, että
+hänellä myöskään ei ole ennakkoluuloja...
+
+— Ihmeellistä! Ihmeellistä! — Liza nauroi hysteerisesti.
+
+— Niin no, piru... Lizaveta Nikolajevna, — Pjotr Stepanovitš oli
+ärtyvinään, — olenhan koko ajan tässä oikeastaan vain puuhaillutkin
+teitä varten... eihän minulle tästä suinkaan... Tein teille eilen
+palveluksen, koskapa itse sitä halusitte, ja tänään taas... No niin,
+tästä te voitte jo nähdä Mavriki Nikolajevitšin, kas tuollahan hän
+istuukin, ei näe meitä. Oletteko te, Lizaveta Nikolajevna, muuten
+lukenut _Polinjka Sachsia_?
+
+— Mitä niin?
+
+— On olemassa sellainen kertomus, _Polinjka Sachs_. Ylioppilaana
+ollessani jo luin sen... Joku virkamies, niin siinä kerrotaan,
+virkamies, jolla on suuret tulot, vangituttaa vaimonsa huvilassaan
+syyttäen tätä uskottomuudesta... Ja olkoon se nyt miten tahansa,
+sylkäisen minä koko jutulle! Saatte nähdä, ennen kuin vielä
+ehditte kotiinnekaan, niin Mavriki Nikolajevitš tekee jo teille
+naimatarjouksen. Hän ei ole vieläkään teitä huomannut.
+
+— Ah, älköön huomatkokaan! — huudahti Liza samassa aivan kuin mieletön,
+—mennään, mennään pois! Metsään! Kedolle!
+
+Ja hän lähti juoksemaan takaisin.
+
+— Lizaveta Nikolajevna, tämä on jo kauheata raukkamaisuutta! — Pjotr
+Stepanovitš lähti juoksemaan hänen jälkeensä. — Ja minkä vuoksi te
+oikeastaan ette tahdo, että hän huomaisi teidät? Päinvastoinhan teidän
+tulisi katsahtaa avoimesti ja ylpeästi häntä silmiin... Jos taas te
+ajattelette jotakin... mitä tulee... no niin... neitseellisyyteen...
+niin sehän on jo pelkkää ennakkoluuloa, vanhanaikaisuutta... Niin,
+mutta minne, minne te oikeastaan menette? Kylläpä juokseekin!
+Palatkaamme mieluummin Stavroginin luo, otetaan minun ajoneuvoni...
+Mutta minne te nyt oikeastaan... Siellähän alkavat pellot, no niin, nyt
+lankesi vielä kaiken lisäksi!
+
+Hän pysähtyi. Liza liiti kuin lintu käsittämättä, minne oikeastaan
+lensi, ja Pjotr Stepanovitš oli jäänyt hänestä jo ainakin
+viidenkymmenen askelen päähän. Liza lankesi kompastuen multamättääseen.
+Samassa kajahti hänen takanansa hieman syrjästäpäin huuto. Mavriki
+Nikolajevitš se sieltä tuli. Hän oli nähnyt Lizan juoksun, hänen
+kompastumisensa ja juoksi nyt hänen luokseen pellon poikki. Pjotr
+Stepanovitš oli myös jo samana hetkenä muuttanut suuntaa ja katosi
+kiireisesti Stavroginien portista ajoneuvojensa luo.
+
+Mutta Mavriki Nikolajevitš seisoi jo säikähtyneen ja pystyyn kohonneen
+Lizan luona, kumartuneena hänen puoleensa ja piti hänen kättänsä
+omassaan. Koko tämän kohtaamisen epätavallisuus oli järkyttänyt hänen
+mielensä niin, että kyynelet valuivat pitkin hänen kasvojansa. Mavriki
+Nikolajevitš näki sen, jota hän kunnioittaen ihaili, juoksemassa
+mielettömänä pellon poikki tällaisena hetkenä ja tällaisella ilmalla,
+päällysvaatteitta, eilisessä upeassa puvussa, joka nyt oli rypistynyt
+ja kaatuessa tahriintunut´... Hän ei voinut sanoa sanaakaan, riisui
+vain viittansa ja kietoi sen vapisevin käsin Lizan harteille. Samassa
+hän huudahti tuntiessaan Lizan koskettavan hänen kättänsä huulillansa.
+
+— Liza! — hän kiljaisi, — minä en osaa mitään, mutta älkää ajako minua
+luotanne!
+
+— Voi, niin, lähtekäämme kiireesti täältä, älkää jättäkö minua! —
+ja siepaten itse häntä kädestä Liza vei hänet mukanansa. — Mavriki
+Nikolajevitš, — hän alensi samassa ääntään säikähtäen, — yritin olla
+niin rohkea, mutta täällä minä pelkään niin kovin kuolemaa. Minä
+kuolen, kuolen hyvin pian, mutta minä pelkään, pelkään kuolemaa hän
+kuiskasi puristaen lujasti hänen kättänsä.
+
+— Voi, jospa joku tulisi! — Mavriki Nikolajevitš katseli epätoivoisena
+ympärilleen, — vaikkapa joku ohikulkija! Jalkanne kastuvat, te...
+menetätte järkenne.'
+
+— Ei se tee mitään, ei mitään! — Liza yritti rohkaista häntä, — kas
+näin, teidän kanssanne en pelkää niin kovin, pidelkää minua kädestä,
+johtakaa minua... Minne nyt, kotiinko? Ei, minä tahdon ensin nähdä
+murhatut. Väitetään, että joku on murhannut hänen vaimonsa, mutta hän
+sanoo tehneensä sen itse. Eihän se ole totta, eihän? Tahdon itse nähdä
+murhatut... minun vuokseni... heidän vuoksensa hän lakkasi tänä yönä
+minua rakastamasta... Kun näen kaiken, pääsen selville kaikesta. Pian,
+pian, tunnen sen talon... siellä on tulipalo... Mavriki Nikolajevitš,
+ystäväni, älkää suoko minulle anteeksi — kunniattomalle! Miksi soisitte
+minulle anteeksi? Miksi te itkette? Lyökää minua korvalle ja tappakaa
+minut kuten koira tänne pellolle!
+
+— Ei kukaan saattaisi nyt olla teidän tuomarinanne, — virkkoi Mavriki
+Nikolajevitš lujasti, — Jumala suokoon teille anteeksi, minä kaikkein
+vähimmin voisin teitä tuomita!
+
+Mutta tuntuisi hieman omituiselta kerrata heidän keskusteluansa.
+Molemmat he kulkivat käsi kädessä nopeasti kiirehtien, aivan kuin
+mielettömät. He suuntasivat kulkunsa suoraan paloa kohti. — Mavriki
+Nikolajevitš ei vieläkään ollut luopunut toivostansa, vaan odotteli
+matkalla tavoittavansa jotkin rattaat, mutta sellaisia ei vain
+kuulunut. Hieno tihkusade tunkeutui läpikoko seudun himmentäen valon
+kajastuksenkin ja kaikki vivahdukset sekä kietoen kaiken sumuiseen,
+lyijynharmaaseen, yhtenäiseen vaippaan. Oli jo kauan ollut päivä,
+mutta näytti siltä, kuin ei olisi vielä edes aamu valjennut. Ja
+yht'äkkiä tuosta sumuisesta, kylmästä pimeydestä piirtyi esille
+omituinen, epätodellinen hahmo, joka näytti liikkuvan heitä kohti.
+Luulenpa nyt tätä kuvatessani, että jos minä olisin ollut Lizaveta
+Nikolajevnan sijassa, niin en olisi uskonut silmiäni. Mutta hänpä
+vain huudahti iloisesti ja tunsi heti kohta vastaantulevan. Tämä oli
+Stepan Trofimovitš. Miten hän oli lähtenyt matkalle, miten saattoi
+muuttua todellisuudeksi hänen mieletön pakopäähänpistonsa, — siitä
+kaikesta tuonnempana. Mainitsen vain, että jo tänä aamuna häntä oli
+vaivannut vilutauti, mutta sairauskaan ei ollut saanut häntä luopumaan
+päätöksestään. Hän asteli lujin askelin märkää maata pitkin. Saattoi
+huomata, että hän oli suunnitellut yrityksensä, niin hyvin kuin hän
+suinkin oli osannut, yksin, epäkäytännöllisenä kamarifilosofina. Hänen
+yllään oli »matkapuku»: tahallinen matkatakki, leveällä, soljellisella
+kiiltonahkavyöllä vyötetty, uuden uutukaiset saappaat jaloissa ja
+housujen lahkeet saappaan varsissa. Varmaankin hän jo kauan sitten
+oli kuvitellut matkamiehen tällaiseksi. Ja vyön sekä kiiltävävartiset
+husaarinsaappaat, joissa hän ei osannut edes kävellä, hän oli kai
+hankkinut jo muutamia päivä sitten. Leveälierinen hattu, kudottu
+villahuivi tiukasti kaulan ympäri kiedottuna, keppi oikeassa kädessä ja
+vasemmassa pienen pieni, tupaten täynnä oleva matkalaukku täydensivät
+pukua. Lisäksi oli vielä oikeassa kädessä aukipingoitettu sateensuoja.
+Näitä kolmea esinettä, sateensuojaa, keppiä ja matkalaukkua, hänen oli
+ensi virstaa astuessaan hankala pidellä, ja toisella ne kävivät jo
+suorastaan painaviksi.
+
+— Tekö todellakin? — huudahti Liza katsellen häntä surullisen
+ihmettelevästi, sitten kun ensimmäinen vaistomainen ilonpurkaus oli
+mennyt ohi.
+
+— _Lise!_ — kirkaisi; Stepan Trofimovitš ja syöksähti Lizan luo melkein
+kuin houreessa; — _Chère, chère_... tekö tosiaankin... tällaisessa
+sumussa? Näettekö, kajastus? Vous êtes malheureuse, n'est-ce pas?
+[Olette onneton, eikö niin?] Näen, näen, älkää kertoko, mutta älkää
+kysykö myöskään mitään minulta. Nous sommes tous malheureux, mais
+il faut les pardonner tous. [Olemme kaikki onnettomia, mutta heille
+kaikille on annettava anteeksi.] _Pardonnons, Lise_, ja olkaamme iäti
+vapaat. Päästäkseen irti maailmasta ja saavuttaakseen täydellisen
+vapauden — _il faul pardonner, pardonner et pardonner!_
+
+— Mutta miksi te polvistutte?
+
+— Sen vuoksi, että heittäessäni jäähyväiset maailmalle tahdon nähdä
+teidän olentonne sen edustajana, sanon näin myös jäähyväiset koko
+entisyydelleni! — Hän puhkesi itkuun ja vei Lizan molemmat kädet
+itkettyneille silmillensä: — Polvistun kaiken sen edessä, mikä
+elämässäni on ollut kaunista, suutelen sitä ja kiitän! Nyt olen jakanut
+itseni kahtia; — siellä oli — mielipuoli, joka kuvitteli lentävänsä
+taivaaseen, vingt-deux ans [kahdenkymmenenkahden vuoden aikana], —
+täällä — murtunut ja paleleva ukko — kotiopettaja... chez le marchand
+s'il existe pourtant ce marchand... [kauppiaan (kotiopettaja) — jos
+sellainen todella on olemassa...] Mutta kuinka märkä te olette, Lise!
+— huudahti hän hypähtäen pystyyn tuntiessaan omien polviensakin
+kastuvan märässä maassa, — ja miten tämä on mahdollista, te tuossa
+puvussa?´...ja jalkaisin, ja tällaisella pellolla... Te itkette? _Vous
+étes malheureuse?_ Todellakin, kuulinhan minä jotakin... Mutta mistä te
+nyt olette tulossa? — aroin ilmein hän lasketteli kysymyksen toisensa
+jälkeen ja syvästi hämmästyneenä katseli Mavriki Nikolajevitšiin; —
+mais savez-vous l'heure qu'il est? [mutta tiedättekö, mitä kello on?]
+
+— Stepan Trofimovitš, oletteko kuullut siellä jotakin murhatuista
+ihmisistä?... Onko se totta, totta?
+
+— Ne ihmiset! Heidän tekojensa loimua katselin kaiken yötä. He eivät
+muuten olisi saattaneet lopettaakaan... (hänen silmänsä alkoivat
+taas välkkyä). Pakenen houretta, kuumeista unta, riennän etsimään
+Venäjää, existe-t-elle la Russie? Bah, c'est vous, cher capitaine! [—
+onko Venäjä olemassa? Mutta tehän siinä olettekin, hyvä kapteeni!]
+En ole koskaan epäillyt, että kohtaisin teidät vielä jossakin
+urotyön liepeellä... Mutta ottakaahan toki sateensuojani, — ja miksi
+välttämättä jalkaisin? Jumalan nimessä, ottakaa ainakin sateensuoja,
+minä otan kumminkin hevosen. Minähän lähdin jalkaisin vain sen vuoksi,
+että Slasie (se on Nastasja) ei saisi tietää, sillä muuten hän olisi
+huutanut niin, että koko katu olisi raikunut, jos vain olisi tietänyt,
+että matkustan. Sen vuoksi livahdinkin mahdollisimman incognito. Tosin
+_Golosissa_ kirjoitetaan alinomaa ryöstöistä, mutta ajattelin sentään,
+tuskinpa heti maantielle tullessani ryöväri olisi vastassa? _Chère
+Lise!_ Te taisitte sanoa, että joku oli murhannut jonkun? _O, mon
+Dieu!_ Tehän pyörrytte!
+
+-— Mennään, mennään! — huudahti Liza taas aivan hysteerisesti vetäen
+mukaansa Mavriki Nikolajevitšia. — Odottakaahan, Stepan Trofimovitš,
+— hän käännähti samassa taas takaisin, — Odottakaahan, onneton,
+antakaahan kun siunaan teidät. Olisi ehkä viisainta köyttää teidät,
+mutta ehkä sentään vain siunaan teitä. Rukoilkaa tekin »Liza-rukan»
+puolesta — noin vain ohimennen, älkää suotta rasittako itseänne.
+Mavriki Nikolajevitš, antakaa tuolle lapselle takaisin hänen
+sateensuojansa, antakaa välttämättä. Kas, sillä tavalla... Mennään,
+mennään nyt!
+
+He tulivat tuon kohtalokkaan talon luo sinä samana hetkenä, jolloin
+talon edustalla sakeana häärivä joukko oli jo tarpeeksensa kuunnellut
+juttua Stavroginista sekä siitä, kuinka edullista hänen oli ollut
+murhata vaimonsa. Mutta enemmistö sentään seisoi yhä paikoillaan
+kuunnellen äänettömänä. Melusivat vain humalaiset suupaltit sekä
+sellaiset »maasta irtaantuneet», kuten äskeinen käsillään huitoileva
+pikkuporvari. Hänet tunnettiin muuten sangen siivoksi mieheksi, mutta
+hän aivan kuin irtaantui maasta ja lähti liitelemään jonnekin silloin,
+kun sattui jotakin sellaista, mikä määrätyllä tavalla vaikutti häneen.
+En huomannut Lizan ja Mavriki Nikolajevitšin saapumista. Ensikerran
+huomasin Lizan jo kaukana minusta, väen paljoudessa, ja kivetyin aivan
+kauhusta. Mavriki Nikolajevitšia en aluksi edes huomannut. Lienee
+ohut sellainenkin hetki, jolloin hän ahdingossa oli jäänyt Lizasta
+pari askelta jäljemmälle, kun hänet oli sysätty syrjään. Keskelle
+kansanjoukkoa tunkeileva Liza, joka näkemättä ja huomaamatta mitään
+ympärillänsä, kuten sairaalasta karannut kuumepotilas, sai tietenkin
+heti kaikkien huomion kääntymään puoleensa. Alettiin puhua ääneen ja
+kirkua. Joku joukosta huudahti: »Se on se... Stavroginin oma!» Ja
+toiselta suunnalta kajahti: »Ei se riitä, että tappavat, katsomaankin
+vielä tunkeilevat!» Samassa huomasin, että Lizan pään kohdalle kohosi
+ja samassa jo taas laskeutui takaapäin jonkun käsi. Hän kaatui. Kajahti
+hirveä Mavriki Nikolajevitšin huudahdus, hän kiiruhti apuun ja löi
+voimainsa takaa miestä, joka erotti hänet Lizasta. Mutta samassa häneen
+jo tarttui molemmin käsin takaapäin äskeinen pikkuporvari. Muutamaan
+hetkeen ei syntyneestä kahakasta saanut vähääkään selvää. Kaikesta
+päättäen Liza yritti nousta, mutta kaatui taas uudesta iskusta. Lopulta
+joukko kuitenkin hajaantui ja muodosti pienen piirin maassa makaavan
+Lizan ympärille, ja hänen lähellään seisoi verissään kauhusta mieletön
+Mavriki Nikolajevitš huutaen, itkien ja väännellen käsiänsä. En jaksa
+muistaa tarkoin, miten kävi sitten, näin vain, että Lizaa alettiin
+kantaa pois. Yritin juosta hänen jälkeensä. Hän oli vielä elossa ja
+ehkä täydessä tajussaankin. Väkijoukosta vangittiin pikkuporvari ja
+vielä kolme muutakin. Nämä kolme kieltävät yhä vieläkin ottaneensa osaa
+ilkityöhön vakuuttaen varmasti, että heidät vangittiin erehdyksestä.
+Saattavat olla oikeassakin. Pikkuporvari, jota vastaan oli ilmeiset
+todistukset, mutta joka oli kaikin puolin muuten tolkuton, ei ole
+kyennyt vielä tähän mennessä tekemään tarkempaa selkoa tapahtumasta.
+Vaikka olinkin kaukana, niin pitihän minunkin sentään silminnäkijänä
+sanoa tutkinnossa jotakin: ilmoitin silloin, että kaikki tapahtui aivan
+sattumalta. Ehkäpä nuo ihmiset olivat hieman vaarallisessa vireessä,
+mutta tuskin he sentään toimivat tietoisesti. Olivatpa vain humalassa
+eivätkä kyenneet ohjaamaan tekojansa. Samaa mieltä olen vielä tänäkin
+päivänä.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+Viimeinen päätös.
+
+
+
+I.
+
+
+Monet näkivät Pjotr Stepanovitšin tänä aamuna; ja näkijät vakuuttivat
+hänen olleen hyvin kiihoittuneen. Kello kahdelta päivällä hän oli
+käväissyt Gaganovilla, joka vasta päivä sitten oli palannut maalta.
+Hänen luoksensa oli saapunut talon täydeltä väkeä, joka keskusteli
+kiihkeästi äskeisistä tapahtumista. Pjotr Stepanovitš puhui eniten
+ja pakotti toiset kuuntelemaan itseänsä. Häntä olivat meikäläiset
+aina pitäneet »lörpöttelevänä ylioppilaana, jolla oli reikiä päässä»,
+mutta tällä kertaa hän puhui Julija Mihailovnasta, ja tämä puheenaihe
+oli tässä hälinässä kaikkein mielenkiintoisin. Tämän äskeisenä ja
+hyvin läheisenä uskottuna hänellä oli kerrottavana aivan uusia ja
+mitä odottamattomimpia yksityiskohtia. Vahingossa (ja siis myös
+varomattomasti) hän tuli maininneeksi muutamia tämän henkilökohtaisia
+arvosteluita, jotka koskivat eräitä kaupunkimme varsin huomatulta
+henkilöitä, mikä tietysti loukkasi näiden itserakkautta. Hänen
+puheensa oli epäselvää ja katkonaista, kuten ainakin kunnianmiehen,
+jonka kiusallisena velvollisuutena on selvittää vuorensuuruinen
+väärinkäsitysruuhka ja joka hyväsydämisen yksinkertaisessa
+kömpelyydessänsä ei oikein tiedä, mistä olisi aloitettava ja mihin
+lopetettava. Sangen varomaton oli sekin huomautus, että Julija
+Mihailovna oli muka ollut täysin perillä Stavroginin salaisuudesta ja
+että hän oli muka koko intrigiä itse johtanutkin. Hän se oli Pjotr
+Stepanovitšinkin »puijannut», sillä hän, Pjotr Stepanovitš, jos kukaan
+oli ollut rakastunut tuohon »onnettomaan Lizaan». Siitä huolimatta
+Julija Mihailovna oli saanut kaiken »asetetuksi» niin, että hän oli
+vähällä joutua suorastaan saattamaan Lizaa vaunuissa Stavroginin luo.
+»Niin, niin, hyvä herrasväki, mikäs teidän on nauraessanne, mutta jospa
+vain olisin aavistanut, jospa olisin aavistanut, miten tämä kaikki
+päättyisi!» — hän näin lopetti puheensa. Muihin Stavroginia koskeviin
+levottomiin kysymyksiin hän vastasi suoraan, että Lebjadkin-tapaus
+oli hänen mielestään aivan pelkkä sattuma ja että Lebjadkin oli itse
+kaikkeen syyllinen. Miksi pitikin hänen näytellä rahojaan! Joku
+kuulijoista sattui silloin huomauttamaan hänelle, että hän suotta
+»teeskenteli»; hän söi, joi ja nukkui Julija Mihailovnan talossa ja
+kuitenkin oli nyt valmis ensimmäisenä häntä mustaamaan ja että tämä ei
+ollut ollenkaan niin kaunista, kuin hän itse ehkä luuli. Mutta Pjotr
+Stepanovitš osasi heti ryhtyä puolustautumaan:
+
+— Minä en syönyt enkä juonut siellä sen vuoksi, että minulla itselläni
+ei olisi ollut rahoja, enkä ole syyllinen siihenkään, että minua aina
+sinne kutsuttiin. Sallinette jättää minun itseni arvosteltavaksi, missä
+määrin minun on kaikesta tästä oltava kiitollinen.
+
+Mieliala muodostui hänelle suosiolliseksi: »Olkoon, että hän onkin
+hieman tökerö ja tietysti tyhjänpäiväinen, mutta eihän hän oikeastaan
+voi ollakaan syypää Julija Mihailovnan tyhmyyksiin. Päinvastoinhan on
+käynyt selville, että hän yritti suorastaan hillitäkin tätä.»
+
+Kellon käydessä kahta päivällä yht'äkkiä levisi huhu, että Stavrogin,
+josta nyt niin paljon puhuttiin, oli äkkiä matkustanut päiväjunassa
+Pietariin. Uutinen herätti mielenkiintoa, monet kurtistivat kulmiansa.
+Pjotr Stepanovitš oli niin ihmeissään, että kerrottiin hänen muuttuneen
+aivan kasvoiltaan ja huudahtaneen: »Mutta kuka saattoi päästää hänet
+menemään?» Hän poistui heti Gaganovilta. Siitä huolimatta hänet nähtiin
+vielä tämän jälkeenkin parissa, kolmessa perheessä.
+
+Hämärissä hänen onnistui pujahtaa Julija Mihailovnankin luo, vaikka
+se olikin hyvin vaivalloista, sillä tämä ei tahtonut mitenkään ottaa
+häntä vastaan. Vasta kolme viikkoa tämän jälkeen sain tietää tämän
+Julija Mihailovnalta itseltänsä, vasta vähän ennen hänen Pietariin
+lähtöänsä. Hän ei kertonut tapauksesta sen tarkemmin, mainitsihan
+vain vavahtaen, että oli »kaikesta aivan määrättömästi hämmästynyt».
+Luulenpa, että Pjotr Stepanovitš oli suorastaan peloitellut häntä ja
+uhannut paljastaa hänet »kanssarikollisena», jos hän ei osaisi »pitää
+suutansa kiinni». Hänen silloisille aikeilleen, joita Julija Mihailovna
+ei tuntenut, mutta jotka hän sitten myöhemmin, viiden päivän kuluttua,
+aavisti, oli aivan välttämätöntä tämä uhkaileminen, ja sitten vasta
+Julija Mihailovna ymmärsi senkin, miksi Pjotr Stepanovitš oli niin
+kovin epäillyt hänen vaiteliaisuuttaan ja siinä määrin pelännyt hänen
+mahdollisesti uudistuvia vihanpurkauksiansa...
+
+Kello kahdeksalta illalla, kun oli jo pilkkoisen pimeätä, _meikäläiset_
+kokoontuivat täysilukuisina, viisimiehisenä joukkona, aivan kaupungin
+laidalla, Fominin poikkikadulla sijaitsevaan pieneen kallelliseen
+taloon, vänrikki Erkelin asuntoon. Tämän yleisen kokoontumisen oli
+määrännyt itse Pjotr Stepanovitš, mutta itse hän anteeksiantamattomasti
+myöhästyi, ja muut jäsenet saivat odottaa häntä tunnin verran.
+Tämä vänrikki Erkel oli se samainen meille poikennut upseeri, joka
+Virginskin illanvietossa oli koko ajan istunut lyijykynä kädessään
+ja muistikirja edessään. Kaupunkiimme hän oli saapunut vasta
+äskettäin, oli vuokrannut eräiltä pikkuporvarieukoilta, kahdelta
+sisarukselta, syrjäiseltä poikkikadulta aivan yksikseen asunnon ja
+oli aikeissa lähteä kohta meiltä pois. Kaikkein vähimmän huomiota
+herätti kokoontuminen hänen luoksensa. Tämä omituinen poikanen oli
+tavattoman vaitelias. Hän saattoi istua kymmenenkin iltaa peräkkäin
+hälisevässä seurassa, jossa syntyi mitä tavattomimpia keskusteluja,
+puhumatta sanaakaan, mutta kuitenkin sangen tarkkaavaisesti seuraten
+lapsensilmillänsä keskustelevia ja kuunnellen tarkasti. Hänellä oli
+hyvin sievät kasvot, lienevätpä olleet viisaatkin. »Viisikkoomme» hän
+ei kuulunut. Meikäläiset olettivat, että hänellä oli jostakin saadut
+jonkinlaiset erikoismääräykset, jotka olivat puhtaasti toimeenpantavaa
+laatua. Nyt jo tiedämme, että hänellä ei sellaisia ollut ja että hän
+tuskin itsekään ymmärsi asemaansa. Hän vain ihaili Pjotr Stepanovitšia,
+johon hän aivan äskettäin oli tutustunut. Jos hän olisi tavannut
+jonkun ennen aikojansa turmeltuneen hirviön, ja jos tämä olisi
+jonkin sosiaalis-romanttisen aatteen nimessä saanut hänet kokoamaan
+rosvojoukon ja koetteeksi käskenyt häntä murhaamaan ja ryöstämään
+jonkun ensiksi vastaantulevan talonpojan, niin hän olisi varmasti
+suostunut siihen ja totellut. Hänellä oli jossakin sairas äiti, jolle
+hän lähetti puolet niukasta palkastaan — ja miten lieneekään tuo äiti
+kerran suudellut tätä vaaleata, pikkuista pääparkaa, miten vapissut ja
+rukoillut hänen puolestaan! Puhun näin paljon hänestä, koska minun käy
+häntä kovin sääliksi.
+
+Meikäläiset olivat kiihdyksissään. Viimeöiset tapahtumat olivat
+heitä hämmästyttäneet, ja nähtävästi heitä oli alkanut peloittaa.
+Sangen tavallinen, vaikkakin systemaattisen tarkasti järjestetty
+skandaali, johon he niin hartaasti olivat ottaneet osaa, oli päättynyt
+yllättävästi. Yöllinen tulipalo, Lebjadkinien murha, väkijoukon Lizaan
+kohdistunut raivo — kaikki tämä oli tullut aivan odottamatta, eivätkä
+tällaiset yllätykset kuuluneet ohjelmaan. Kiivaasti he syyttivät
+heitä johtavaa kättä despotismista ja totuuden salaamisesta. Sanalla
+sanoen, Pjotr Stepanovitšia odotellessaan he saivat toinen toisensa
+siihen vireeseen, että he taaskin kerran päättivät lopullisesti vaatia
+häneltä jyrkkää selontekoa, ja jos hän nyt, kuten oli tapahtunut
+jo ennen, kieltäytyisi siitä, niin »viisikko» hajaantuisi, ja sen
+tilalle perustettaisiin yhdenvertaisin ja demokraattisin perustein
+uusi salainen »aatteiden levittämisen» järjestö, jota he itse
+johtaisivat. Liputin, Šigaljov sekä »kansan erikoistuntija» kannattivat
+tätä ajatusta. Ljamšin oli vaiti, vaikka hänenkin kasvoillaan oli
+suostumuksen ilme. Virginski epäröi ja sanoi haluavansa ensin kuunnella
+Pjotr Stepanovitšia. Päätettiin siis ensin kuunnella, mitä Pjotr
+Stepanovitšilla oli sanomista, mutta tämäpä ei vieläkään saapunut, ja
+tällainen leväperäisyys valoi mieliin yhä enemmän myrkkyä. Erkel oli
+aivan ääneti ja kävi vain hakemassa teetä, jota hän toi omakätisesti
+emäntäväen puolelta kantaen laseja tarjottimella, tuomatta sisään
+teekeitintä sekä tahtomatta käyttää palvelijattaren apua.
+
+Pjotr Stepanovitš ilmestyi vasta puoli yhdeksältä. Nopein askelin hän
+lähestyi sohvan edessä olevaa pyöreätä pöytää, jonka ympärille seura
+oli asettunut, piti hattua kädessään ja kieltäytyi juomasta teetä.
+Hän oli häijyn, ankaran ja ylimielisen näköinen. Nähtävästi hän heti
+huomasi kaikkien kasvoista, että täällä »kapinoitiin».
+
+— Ennenkuin aukaisen suuni, teidän on purettava esiin omanne, sillä
+teillä on nyt jotakin mielessänne, — hän huomautti häijyin hymähdyksin
+katsoen vuoroin kuhunkin.
+
+Liputin ilmoitti »kaikkien nimessä» loukkaantuneena ja vapisevin äänin,
+että »jos näin tulee jatkumaan, niin meiltä voi mennä pää jokaiselta».
+Voi, eivät he suinkaan pelänneet päänsä menetystä, olivatpa siihen aina
+valmiitkin, mutta vain yhteisen asian vuoksi (kuului liikehtimistä
+ja myöntymyksen huudahduksia). Mutta senvuoksi he vaativatkin, että
+heitä kohtaan oli oltava rehellinen, että he aina olisivat kaikesta
+selvillä jo ennakolta. »Sillä mitenkäs muuten käy?» (Taas liikettä
+ja muutamia kurkkuäännähdyksiä.) Jos näin menetellään, niin se on
+halpamaista ja vaarallista... Me emme ollenkaan sano tätä sen vuoksi,
+että pelkäisimme, mutta jos vain yksi toimii ja jos muiden on vain
+toteltava, niin tämä yksi saattaisi vaikkapa valehdellakin, ja kaikki
+toiset joutuivat kiinni, kuten sotamiehet sakkipelissä. (Huudahduksia:
+Oikein! Oikein! Yleisiä myöntymyksen ilmaisuja.)
+
+— Piru tietää, mitä te oikein tahdotte?
+
+— Mutta mitä yhteyttä on herra Stavroginin intrigeillä ja yhteisellä
+asiallamme? — Liputin kuohahti yht'äkkiä. — Vaikka hän kuuluisikin
+jollakin salaperäisellä tavalla liikkeemme keskukseen, — jos tämä
+fantastinen keskus todella on olemassa, — niin emme me ainakaan tahdo
+siitä tietää yhtään mitään. Joka tapauksessa murha on tapahtunut,
+poliisi on hälytetty, ja lankaa myöten päästään keränkin perille.
+
+— Tuon Stavrogininne kanssa te vielä kerran joudutte satimeen, ja
+silloin joudumme mekin, lisäsi »kansan erikoistuntija».
+
+— Ja se ei hyödytä ollenkaan yhteistä asiaamme, — täydensi Virginski
+alakuloisesti ajatusta.
+
+— Mitä joutavia! Murha oli puhtaasti sattuma, jonka Fedjka teki
+ryöstötarkoituksessa.
+
+— Hm! Merkillinen sattuma kuitenkin, — Liputin vetäytyi näin sanoessaan
+aivan kokoon.
+
+— Jos suvaitsette, niin minun täytyy sanoa, että te itsehän olettekin
+siihen syypää!
+
+— Kuinka niin, me?
+
+— Ensinnäkin te, Liputin, olitte itse siihen sekaantunut, ja toiseksi,
+mikä on myös tärkeintä, teillehän nimenomaan annettiin määräys saattaa
+Lebjadkinit matkalle ja jättää heille rahat. Mutta mitenkäs te asian
+toimititte? Jos heidät olisi saatu lähtemään, niin mitään ei olisi
+tapahtunutkaan.
+
+— Ettekö te itse juuri ilmilausunut ajatusta, että olisi hyvä päästää
+hänet lausumaan nuo runot.
+
+— Ajatus ei ole vielä määräys. Määräys kuului: heidät on lähetettävä
+matkalle.
+
+— Määräys. Sangen merkillinen sana... Päinvastoin... tehän nimenomaan
+käskitte estää heitä lähtemästä matkalle.
+
+— Te olette erehtynyt. Olette osoittanut olevanne typerä ja
+omavaltainen. Mutta murha — se on Fedjkan työtä, ja hän on toiminut
+aivan omasta aloitteestaan, ryöstötarkoituksessa. Te kuulitte, että
+kellot soivat, ja uskoitte heti. Te olette pelkureita. Stavrogin ei ole
+niin hölmö, ja todistuksena siitä on: — hän on matkustanut täältä kello
+kahdeltatoista päivällä keskusteltuaan ensin varakuvernöörin kanssa.
+Jos olisi ollut kysymyksessä jotakin sellaista, niin häntä ei olisi
+päästetty Pietariin keskellä valoisaa päivää.
+
+— Mutta emmehän me ole ollenkaan väittäneet, että herra Stavrogin itse
+olisi murhannut, -— sanoi Liputin siilien myrkyllisesti ja vähääkään
+siekailematta, — hän ei ehkä tietänyt koko asiasta mitään, aivan kuten
+en tietänyt minäkään. Ja te itse tiedätte varsin hyvin, että minä en
+tietänyt yhtään mitään, vaikka vahingossa pistinkin sinne pääni, kuten
+pässi pisti päänsä kattilaan.
+
+— Mutta ketä te sitten syytätte? — Pjotr Stepanovitš katsahti häneen
+synkkänä.
+
+— Syytän niitä, joille on tarpeellista poltella kaupunkeja.
+
+— Pahinta on, että te koetatte luikerrella tästä irti. Muuten, ettekö
+suvaitsisi lukea tätä ja näyttää sitä toisillekin. Haluaisin vain
+teidän tutustuvan tähän.
+
+Hän otti taskustansa esille nimettömän kirjeen, jonka Lebjadkin oli
+lähettänyt Lembkelle, ja ojensi sen Liputinille. Tämä luki sen,
+hämmästyi nähtävästi ja ojensi miettivästi sen naapurilleen. Kirje
+kierteli piirissä kädestä käteen.
+
+— Onkohan tämä todellakin Lebjadkinin käsialaa, — huomautti Šigaljov.
+
+— Hänen on, — julistivat Liputin ja Tolkatšenko (s.o. »kansan
+erikoistuntija»).
+
+— Halusin vain, että saisitte tämän tietää, ja koska kuulin, että
+teihin oli niin kovin koskenut Lebjadkinin kohtalo, — toisti Pjotr
+Stepanovitš vielä kerran ottaen kirjeen takaisin. — Niin on, hyvä
+herrasväki, joku Fedjka on aivan sattumalta poistanut lähettyviltämme
+vaarallisen henkilön. Kas tällaista voi joskus sattuma saada aikaan.
+Eikö tämä todellakin ole opettavaista!
+
+Jäsenet katsahtivat toinen toisiinsa.
+
+— Mutta nyt, hyvät herrat, on tullut minunkin vuoroni kysyä teiltä
+jotakin, — Pjotr Stepanovitš kohensi ryhtiänsä. — Saisinkohan tietää,
+minkä vuoksi te ryhdyitte sytyttämään kaupunkia ilman minkäännäköistä
+lupaa?
+
+— Mitä tuo nyt on? Me, mekö, mekö muka sytytimme kaupungin? Ettehän te
+vain ole sairas? — kuului huudahduksia.
+
+— Ymmärrän varsin hyvin, että leikkiessänne olette erehtyneet menemään
+hieman liian pitkälle, — jatkoi Pjotr Stepanovitš itsepintaisesti,
+— tämähän on jo jotakin muuta kuin nuo Julija Mihailovnaa koskevat
+pikku tepposet. Olen pyytänyt teitä kokoontumaan tänne, hyvät herrat,
+määritelläkseni teille tämän vaaran asteen, vaaran, jonka te niin
+typerästi olette luoksenne maanitelleet ja joka jo ilman teitäkin olisi
+peloittavana uhannut.
+
+— Mutta sallittehan, mehän tässä päinvastoin aioimme nostaa kysymyksen
+siitä despotismista, siitä tasavertaisuuden puutteen asteesta, jonka
+nojalla jäsenten selän takana on otettu näin omituinen ja ratkaiseva
+askel, — virkkoi melkeinpä vihastuneena näihin saakka vaiti ollut
+Virginski.
+
+— Vai niin, te siis peräydytte? Mutta minäpä vakuutan, että te olette
+sytyttäneet, te yksin eikä kukaan muu. Hyvät herrat, älkää valehdelko,
+minulla on päteviä todisteita. Omavaltaisuudellanne te olette
+saattaneet vaaraan yhteisen asiammekin. Te olette vain yksi ainoa solmu
+äärettömässä solmujen verkostossa ja olette velvolliset noudattamaan
+sokeata tottelevaisuutta keskustaa kohtaan. Kuitenkin on kolme teistä
+kiihoittanut špigulinilaisia sytyttämään palon, vaikka teillä ei ole
+ollut siihen minkäännäköisiä oikeuksia, ja siten sai tulipalo alkunsa.
+
+— Kutka kolme? Kutka kolme meistä?
+
+— Toissa yönä noin kello neljän aikoihin te, Tolkatšenko, yrititte
+värvätä Fomka Zavjalovin »Lemmenkukassa».
+
+— Hyvä Jumala, — tämä kavahti pystyyn, — tuskin sanoin hänelle
+ainoatakaan sanaa, ja se, mikä tuli sanotuksikin, oli aivan
+tarkoituksetonta, tein sen noin vain jotakin sanoakseni, koska
+häntä aamulla oli ruoskittu, mutta huomattuani, että hän oli aivan
+juovuksissa, jätin sikseen. Jos te ette olisi siitä nyt muistuttanut,
+olisin sen aivan unohtanut. Eihän se mitenkään saattanut pelkästä
+sanasta syttyä.
+
+— Te muistutatte henkilöä, joka ihmetteli sitä että pienen pienestä
+kipinästä saattoi räjähtää ilmaan koko ruutitehdas.
+
+— Puhuin hänelle kuiskaten, syrjässä, suoraan korvaan, mistä te sen
+saitte tietää? — Tolkatšenko havahtui nyt jo aivan kokonaan.
+
+— Minä istuin siellä pöydän alla. Olkaa huoleti, hyvä herrasväki,
+tiedän jokaisen askelenne. Te hymyilette ilkeämielisesti, herra
+Liputin? Mutta minäpä tiedän senkin, että te esimerkiksi neljä päivää
+sitten nipistelitte puolisonne mustelmille keskiyön aikaan nukkumaan
+käydessänne.
+
+Liputinin suu revähti ammolleen, ja hän kalpeni.
+
+(Myöhemmin saatiin selville, että hän oli saanut tietää Liputinin
+urotyöstä Agafjalta, Liputinin palvelijattarelta, jolle hän alusta
+alkaen oli maksanut vakoilusta, mikä vasta myöhemmin saatiin tietää.)
+
+— Saanko mainita erään tosiasian? — Šigaljov nousi äkkiä pystyyn.
+
+— Tehkää se.
+
+Šigaljov istuutui ja kokosi voimansa.
+
+— Sikäli kuin olen ymmärtänyt, eikä sitä ole voinutkaan olla
+ymmärtämättä, olettehan alusta alkaen monet monituiset kerrat
+sangen kaunopuheisesti, vaikkakin ehkä hieman liian teoreettisesti,
+kehitellyt nähtäviksemme Venäjämme kuvaa, Venäjän, jota peittää ääretön
+solmujen verkko. Omasta puolestaan jokainen toimiva solmu nostattaa
+proselyytteja ja laajenee syrjäryhmittäin loppumattomiin sekä on
+ottanut tehtäväkseen järjestelmällisellä paljastuspropagandallaan
+alituisesti halventaa paikallisen hallintovallan merkitystä,
+aikaansaada maaseudulla hämmennystä, kylvää kyynillisyyttä ja synnyttää
+häiriötä herättäviä tapahtumia, kehittää uskonnottomuutta joka tavalla
+sekä samalla synnyttää paremman tulevaisuuden janoamista ja lopulta
+tulipalot välikappaleinaan, tulipalot, jotka pääasiallisesti ovatkin
+juuri kansanomaisia keinoja, saada maa määrättynä hetkenä, jos niin
+tarvitaan, täydelliseen epätoivoon. Eivätkö nämä ole sanojanne, jotka
+olen koettanut painaa mieleeni aivan kirjaimellisesti? Eikö tämä ole
+teidän toimintaohjelmanne, jonka olette ilmoittanut meille keskuksen
+valtuutettuna, keskuksen, josta me emme näihin saakka ole tietäneet
+yhtään mitään ja joka on meille yhä vieläkin vain kuvitelma?
+
+— Aivan oikein, esitätte kaiken vain kovin pitkäveteisesti.
+
+— Kullakin on oikeus puhua omalla tavallaan. Antaen meidän aavistaa,
+että siinä yhtenäisessä solmuverkossa, joka peittää Venäjän, on jo
+yksityisiä solmuja useita satoja, ja kehitellessämme olettamusta, että
+jos jokainen tekee tehtävänsä menestyksellisesti, niin koko Venäjänmaa
+määrättynä hetkenä merkin saatuansa...
+
+— Hyi piru, ilman teitäkin tässä on jo tarpeeksi puuhaa!
+
+Pjotr Stepanovitš käännähti nojatuolissaan.
+
+— Suvaitkaahan, minä koetan puhua lyhyemmin ja esitän vain lopuksi
+erään kysymyksen. Me olemme jo nähneet häväistysjuttuja, olemme nähneet
+kansan tyytymättömyyttä, olemme olleet läsnä ja ottaneet osaakin
+täkäläisen hallintovallan kukistamiseen ja lopuksi olemme omin silmin
+nähneet tulipalon. Minkä vuoksi te olette sitten tyytymätön? Eikö
+tämä juuri kaikki kuulu ohjelmaamme? Mistä te sitten oikeastaan meitä
+syytätte?
+
+— Omavaltaisuudesta! — huudahti Pjotr Stepanovitš raivoisasti. — Niin
+kauan kuin minä olen täällä, te ette saa toimia luvatta. Riittää.
+Ilmianto on tehty, ja ehkäpä jo huomenna tai tänä yönä meidät siepataan
+kiinni. Kas, tämä tieto on ainakin varma.
+
+Jokaisen suu rävähti ammolleen.
+
+— Siepataan kiinni ei ainoastaan kuten polttoon yllyttäjät, vaan
+nimenomaan otetaan teidät kiinni »viisikkona». Ilmiantaja on täysin
+selvillä verkon salaisuudesta. Kas, tämän te olette nyt saaneet aikaan!
+
+— Stavrogin varmaankin, — huudahti Liputin.
+
+— Kuinka... miksi Stavrogin? — Pjotr Stepanovitš näytti hämmentyvän,
+— voi piru, — — hän oli taas jo entisellään. — Sehän on Šatov.
+Tiedättehän te kaikki, että Šatov on aikoinaan kuulunut myös
+liikkeeseemme. Minun on ilmaistava, että kun eräät henkilöt, joita en
+saata epäillä, ovat häntä seurailleet, he ovat ihmeekseni kertoneet
+minulle, että suunnitelmamme ei ole hänelle mikään salaisuus ja että...
+sanalla sanoen, hän tietää kaiken. Päästäkseen entisistä syytöksistä
+vapaaksi hän ilmiantaa nyt meidät kaikki. Näihin asti hän on yhä
+vielä epäröinyt, ja senvuoksi olen häntä säästänyt. Tämä tulipalo
+on nyt saanut hänet tekemään ratkaisunsa, eikä hän nyt enää epäröi.
+Huomenna jo meidät vangitaan syytettyinä murhapoltosta ja poliittisina
+rikollisina.
+
+— Onko se totta? Mistä Šatov sen tietäisi?
+
+Syntyi kuvaamaton hämmästys.
+
+— Kaikki on aivan totta. Minulla ei ole oikeutta ilmaista teille, mitä
+tietä olen saanut kaiken tämän selville, mutta toistaiseksi voin auttaa
+teitä vain siten, että erään henkilön välityksellä voin vaikuttaa
+Šatoviin, niin että hän itsekään sitä aavistamatta saa pitkitetyksi
+aikeensa täytäntöönpanoa, mutta ei enempää kuin vuorokauden verran.
+Vuorokautta enempää se ei käy päinsä. Te voitte siis tuntea olevanne
+turvassa ylihuomiseen aamuun saakka.
+
+Kaikki vaikenivat.
+
+— Mutta emmekö lopultakin anna hänen lähteä hiiteen! — huudahti
+Tolkatšenko ensimmäisenä.
+
+— Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten! — virkahti Ljamšin
+vihamielisesti lyöden nyrkkinsä pöytään.
+
+— Mutta miten? — murahti Liputin.
+
+Pjotr Stepanovitš tarttui heti tähän kysymykseen ja esitti
+suunnitelmansa. Sen mukaan Šatov oli houkuteltava yksinäiselle paikalle
+sinne, jossa salainen kirjapainin sijaitsi, ja mainittava hänelle, että
+tarkoituksena oli siirtää se jonkun toisen huostaan. Tämä oli tehtävä
+huomenna iltayöstä ja — »toimittava siellä siten kuin asianhaarat
+vaativat». Hän mainitsi muutamia tärkeitä yksityiskohtiakin, joita ei
+tässä kannata mainita, ja selitti perusteellisesti sen kaksinaisen
+suhteen, jossa Šatov oli keskusjärjestöön ja josta lukija jo tietää.
+
+— Niinhän se on, — huomautti Liputin epävarmasti, — mutta koska täten
+taas... syntyisi aivan samantapainen juttu... niin se ehkä hieman
+liiaksi säikähdyttäisi ihmisten mielet.
+
+— Epäilemättä, — vakuutti Pjotr Stepanovitš, — mutta tämäkin on jo
+otettu lukuun. On olemassa keino, joka täydelleen poistaa epäluulon.
+
+Ja entiseen tapaansa hyvin perinpohjaisesti hän kertoi heille
+Kirillovista, hänen aikomuksestaan ampua itsensä sekä siitä, miten tämä
+oli luvannut odottaa merkkiä sekä luvannut kuollessaan jättää kirjeen,
+jossa hän lupasi ottaa kaiken syykseen ja kirjoittaa siihen kaiken,
+mitä hänelle saneltaisiin (sanalla sanoen, hän sanoi kaiken sen, minkä
+lukija jo varsin hyvin tietää).
+
+— Hänen luja päätöksensä tehdä itsemurha — tuo filosofisen mietiskelyn
+tulos, joka mielestäni on mielipuolinen ajatus — on tullut tiedoksi
+_sielläkin_ (Pjotr Stepanovitš jatkoi selittelyjään). — _Siellä_ ei
+anneta mennä hukkaan hiuskarvaakaan eikä pölynhiukkastakaan, vaan
+kaikki pannaan palvelemaan yhteistä asiaa. Koska aavistettiin hänestä
+koituvan hyötyä ja oltiin varmoja siitä, että hänen aikomuksensa
+oli tosi, hänelle tarjottiin varat Venäjälle matkustamista varten
+(hän näet tahtoi välttämättä jostakin syystä kuolla Venäjällä),
+määrättiin hänelle tehtävä, jonka hän sitoutui suorittamaan (ja
+suoritti sen myös), sekä päällepäätteeksi häneltä otettiin tuo
+tunnettu lupaus, että hän ei ottaisi itseänsä hengiltä, ennenkuin
+hänelle annettaisiin siihen lupa. Hän suostui kaikkeen. Huomatkaa,
+että hänen osallisuutensa yhteiseen asiaamme on aivan erikoisesti
+perusteltu ja että hän haluaa olla hyödyksi; enempää en voi teille
+ilmaista. Huomenna, _Šatovin jälkeen_, minä sanelen hänelle kirjeen,
+jossa mainitaan hänen olevan syyllisen Šatovin kuolemaan. Tämä
+tulee näyttämään sangen todennäköiseltä: he ovat olleet ystävyksiä,
+kävivät yhdessä Amerikassakin ja riitaantuivat siellä. Kaikki tuo
+selitetään kirjeessä... ja... ja sikäli kuin olosuhteet vaativat,
+voidaan Kirilloville sanella ehkä jotain muutakin, esimerkiksi
+jotakin julistuksista ja ehkäpä osittain tulipalostakin. Mutta tätä
+on minun vielä hieman mietittävä. Älkää olko levottomia, hän on aivan
+ennakkoluuloton, hän allekirjoittaa kaiken.
+
+Tämä herätti epäilystä. Koko kertomus tuntui epätodenmukaiselta.
+Kirillovista oli tosin kukin heistä jonkin verran kuullut; Liputin ehkä
+eniten kaikista.
+
+— Mutta jos hän muuttaakin mielensä eikä suostukaan, — sanoi Šigaljov,
+— olkoon nyt miten tahansa, hän on joka tapauksessa mielipuoli, eikä
+häneen sovi luottaa varmasti.
+
+— Älkää olko huolissanne, hyvät herrat, kyllä hän suostuu, — puuttui
+Pjotr Stepanovitš puheeseen. — Sopimuksemme mukaan olen velvollinen
+ilmoittamaan hänelle päivää aikaisemmin, siis jo tänään. Ehdotan,
+että Liputin lähtisi kanssani hänen luoksensa päästäkseen kaikesta
+tästä varmuuteen, ja palattuansa hän sitten ilmoittaa teille, hyvät
+herrat, jo tänään, jos se on tarpeellista, olenko puhunut totta vai
+enkö. Muuten, — hän katkaisi äkkiä puheensa määrättömän hermostuneena,
+aivan kuin hän olisi yht'äkkiä tuntenut osoittavansa liian paljon
+kunnioitusta heitä kohtaan näin puuhaillessaan ja vakuutellessaan
+kaikenmoista tällaisille houkkioille, — muuten, tehkää aivan kuten
+haluatte. Jollette suostu, niin liittomme hajaantuu, — mutta yksinomaan
+sen vuoksi, että on ilmennyt omavaltaisuutta ja petosta. Tänä hetkenä
+me siis hajaannumme eri suunnille. Mutta tietäkää se, että siinä
+tapauksessa te myös, paitsi sitä epämieluisuutta ja niitä seurauksia,
+joita Šatovin ilmianto voi saada aikaan, voitte vielä joutua
+erääseen toiseenkin ikävyyteen, josta tarkoin mainittiin järjestöä
+muodostettaessa. Mitä taas tulee minuun, niin enhän minä, hyvät herrat,
+enhän minä kovinkaan pelkää teitä... Älkää luulko, että olen teihin
+kovin lujasti sidottu... Mutta tämähän on muuten yhdentekevää.
+
+— Ei, kyllä me suostumme, — ilmoitti Ljamšin.
+
+— Muuta keinoahan ei ole, — murahti Tolkatšenko, — ja jos Liputin vain
+varmentaa sen, mitä puhuitte Kirillovista, niin...
+
+— Minä vastustan. Kaikesta sielustani vastustan tällaista veristä
+päätöstä! — Virginski kohosi paikaltaan.
+
+— No? — kysyi Pjotr Stepanovitš.
+
+— Mitä no?
+
+— Te sanoitte no... minä odotan.
+
+— En luultavastikaan sanonut no... tahdoin vain sanoa, jos suostutaan,
+niin...
+
+— Niin?
+
+Virginski vaikeni.
+
+— Luulen, että varsin hyvin saattaa panna alttiiksi oman elämänsä
+turvallisuuden, — Erkel avasi nyt suunsa, — mutta jos yhteinen asia
+siitä kärsii, niin ajattelenpa, että silloin ei saa uskaltaa panna
+alttiiksi omaakaan elämäänsä...
+
+Hän sotkeutui sanoihinsa ja punastui. Vaikka kullakin heistä oli kyllä
+tekemistä itsensäkin kanssa, niin kuitenkin he kaikki katsahtivat
+häneen ihmetellen, siinä määrin tuntui odottamattomalta hänen
+puhumisensa.
+
+— Minä kannatan vain yhteistä asiaa, — sanoi Virginski samassa.
+
+Kaikki kohosivat paikoiltaan. Päätettiin huomenna puolenpäivän aikoihin
+kokoontua vielä kuulemaan kunkin tuomia viestejä, vaikkakaan ei
+määrättäisi aivan tarkkaa kokoontumisaikaa, ja sitten päätettäisiin
+lopullisesti asiasta. Sovittiin paikasta, joksi määrättiin
+kirjapainimen säilytyspaikka, osat ja tehtävät jaettiin. Liputin ja
+Pjotr Stepanovitš lähtivät viipymättä yhdessä Kirillovin luo.
+
+
+
+II.
+
+
+Kaikki meikäläiset uskovat, että Šatov voisi ilmiantaa heidät, mutta
+uskottiin sekin, että Pjotr Stepanovitš leikitteli heidän kanssansa,
+siirteli heitä kuten pelinappuloita. Mutta kuitenkin kaikki tiesivät
+saapuvansa täysilukuisina määräpaikalle ja tiesivät senkin, että
+Šatovin kohtalo ratkaistaisiin. He tunsivat kuten kärpäset joutuneensa
+äärettömän suureen hämähäkinverkkoon, tuskittelivat itseksensä, mutta
+vapisivat kuitenkin pelosta.
+
+Pjotr Stepanovitš oli epäilemättä heitä kohtaan rikkonut. Kaikki
+olisi voinut käydä paljon sujuvammin ja helpommin, jos hän pisarankin
+verran olisi yrittänyt kaunistella totuutta. Sen sijasta, että hän
+olisi esittänyt tapahtuman sopivassa valossa, jonakin roomalaisen
+kansalaistehtävänä tai jonakin muuna sentapaisena, hän vetosi vain
+raakaan pelkurimaisuuteen kehoittaen heitä pelastamaan oman nahkansa,
+mikä jo oli suorastaan epäkohteliastakin. Tietenkin oli kysymyksessä
+taistelu olemassaolosta, eikä suurempaa aatetta oikeastaan ole
+olemassakaan, senhän jokainen varsin hyvin tietää, mutta kuitenkin
+kaikitenkin...
+
+Pjotr Stepanovitšilla ei ollut nyt aikaa laskea liikkeelle roomalaisia,
+hän oli jo itsekin suistunut raiteilta. Stavroginin karkaaminen sai
+hänet hämilleen ja masensi häntä. Hän oli puhunut omiansa väittäessään,
+että Stavrogin oli muka lähtiessään puhutellut virkaatekevää
+kuvernööriä. Sepä siinä kuohuttavinta olikin, että tämä oli lähtenyt
+ketään tapaamatta, tapaamatta edes äitiänsä, — ja tuntui todellakin
+ihmeelliseltä, että hänen oli sallittu lähteä noin rauhassa. (Myöhemmin
+esivallan oli laadittava asiasta Pietariin lähetettäväksi aivan
+erikoinen selvitys.) Pjotr Stepanovitš keräili tietoja kaiken päivää,
+mutta turhaan. Hän ei liene vielä koskaan näin paljon puuhaillut.
+Miten olisi hän saattanut, miten olisi voinut noin kerta kaikkiansa
+luopua Stavroginista! Kas sen vuoksi hän ei mitenkään ollut voinut
+käyttäytyä hellästi meikäläisiä kohtaan. Sitäpaitsi he olivat ottaneet
+häneltä aseet käsistä: hän oli jo itsekin päättänyt viipymättä
+rientää Stavroginin jälkeen, mutta nyt pidätti häntä Šatov, hänen oli
+lopullisesti lujitettava viisikko kaiken varalta. »Eihän sitäkään
+suotta pidä hylkiä, ehkäpä vielä sattuu olemaan tarpeenkin. Näin luulen
+hänen miettineen.»
+
+Mitä taas tulee Šatoviin, niin Pjotr Stepanovitš oli todellakin aivan
+varma siitä, että tämä tekisi ilmiannon. Hän oli tosin valehdellut
+meikäläisille ilmiannosta. Hän ei ollut koskaan mitään sentapaista
+nähnyt eikä mistään sentapaisesta kuullut, mutta kuitenkin hän oli
+siitä yhtä varma kuin siitäkin, että kaksi kertaa kaksi on neljä.
+Hänestä oli näet aina tuntunut siltä, että Šatov ei kestäisi sitten,
+kun hetki löisi, — ei kestäisi Lizan eikä Marja Timofejevnan kuolemaa,
+ja että hän tällöin lopultakin tekisi päätöksensä. Kukapa sen varmasti
+tietää, ehkäpä hänellä todella oli jotakin syytä olettaa tällaista.
+Tiedettiinhän, että hän sitäpaitsi henkilökohtaisesti vihasi Šatovia,
+heidän välillään oli ollut joku riita, eikä Pjotr Stepanovitš suonut
+koskaan anteeksi kärsimäänsä vääryyttä. Luulenpa melkein, että tämä
+juuri oli pääasiallisimpana syynä kaikkeen.
+
+Jalkakäytävät ovat meillä kapeita, tiilillä laskettuja samoin kuin
+ajotietkin. Pjotr Stepanovitš asteli keskellä jalkakäytävää pitäen
+sitä kokonaan halussaan, välittämättä vähääkään Liputinista, jolle
+tuskin jäi tilaa hänen rinnallansa, niin että tämän oli tuon tuostakin
+joko kuljettava askelta edellä tai askelta jäljempänä tai jos tahtoi
+keskustella kulkien rinnakkain, hänen oli tepasteltava kadun loassa.
+Pjotr Stepanovitš muisti samassa, miten hän aivan äsken oli samoin
+kiiruhtanut loassa pienin askelin ehtiäksensä Stavroginin mukaan, joka
+aivan samoin kuin hän itse nyt asteli keskellä jalkakäytävää pitäen
+sitä yksin hallussaan. Hän muisti sen kohtauksen kokonaan, ja raivo
+salpasi hänen henkeänsä.
+
+Mutta Liputinin henkeä salpasi loukkaus. Olisihan Pjotr Stepanovitš
+saanut kohdella muita meikäläisiä miten tahansa, mutta miksi hän
+kohteli näin häntä? Kaikista meikäläisistä hän näet tiesi eniten,
+oli asioita perin lähellä, hänelle oli ilmaistu mitä salatuimmat
+yksityiskohdat, ja olihan hän näihin asti, vaikkakin tosin välillisesti
+mutta kuitenkin alituisesti ollut työssä mukana. Voi, hän tiesi hyvin,
+että kaikkein äärimmäisessä tapauksessa Pjotr Stepanovitš voi vielä
+nytkin saattaa hänet turmioon. Pjotr Stepanovitšia hän oli jo kauan
+vihannut, eikä suinkaan sen vuoksi, että tämä oli vaarallinen, vaan
+yksinomaan tämän ylimielisen kohtelun vuoksi. Nyt, kun oli tullut
+ratkaiseva hetki, hän tuskitteli kaikista meistä enimmän. Voi, hän
+tiesi, että hän »kuten orja» olisi huomenna ensimmäisenä paikalla,
+toisipa vielä muutkin muassaan, mutta jos hän suinkin huomiseen
+mennessä voisi tappaa Pjotr Stepanovitšin itseään vahingoittamatta,
+niin hän epäilemättä tekisi senkin.
+
+Omiin tuntemuksiinsa vaipuneena hän oli vaiti ja seurasi peloissaan,
+arkana kiduttajaansa. Tämä näytti hänet kokonaan unohtaneen, töykki
+vain silloin tällöin häntä varomattoman epäkohteliaasti kyynärpäällään.
+Yht'äkkiä Pjotr Stepanovitš pysähtyi kaikkein huomattavimmalle
+kadullemme ja meni teetupaan.
+
+— Mihinkäs te nyt? — Liputinin veri kuohahti.
+
+— Tämähän on teetupa.
+
+— Tahdon syödä pihvin.
+
+— Hyväinen aika, tämähän on aina täynnä kansaa.
+
+— Olkoon, mitäpä siitä.
+
+— Mutta... me myöhästymme. Kello on jo kymmenen.
+
+— Eihän sieltä voi myöhästyä.
+
+— Niin, mutta minä myöhästyn, ne odottelevat minua takaisin!
+
+— Odotelkoot. Typerätä teidän on oikeastaan mennäkään sinne. Teidän
+touhuamisenne vuoksi en tänään ole ehtinyt edes syödä. Ja mitä
+myöhemmin joudumme Kirillovin luo, sitä varmempi on asiamme.
+
+Pjotr Stepanovitš meni erikoishuoneeseen. Liputin istuutui vihaisin
+ja loukkaantunein ilmein syrjemmäksi nojatuoliin ja katseli hänen
+syöntiänsä. Kului puoli tuntia, ehkäpä enemmänkin. Pjotr Stepanovitš
+ei hätäillyt, söi hyvin ruokahaluin, soitti tarjoilijaa, vaati
+toisenlaista sinappia, sitten olutta eikä puhunut sanaakaan. Hän näytti
+vaipuneen syviin mietteisiin. Hän saattoi hoitaa kahta asiaa yht'aikaa
+— syödä maukkaasti ja vaipua mietiskelyyn. Liputinin viha häntä kohtaan
+kasvoi siinä määrin, että hän ei jaksanut enää irroittaa katsettansa
+hänestä. Tämä muistutti jo jonkinlaista hermokohtausta. Hän seurasi
+jokaista lihanmurusta, jonka Pjotr Stepanovitš vei suuhunsa, vihasi sen
+vuoksi, että hän leikkasi sitä, pureskeli sitä, imeskeli rasvaisimpia
+paloja, vihasi jo viimein koko pihviä. Lopulta hänen silmänsä kävivät
+hämäriksi, päätä alkoi huimata, kuuma ja kylmä karsi vuoroitellen hänen
+selkäpiitänsä.
+
+— Te ette näy tekevän siellä mitään, lukekaahan tämä! — Pjotr
+Stepanovitš heitti hänelle jonkin paperin. Liputin lähestyi kynttilää.
+Paperi oli huonolla käsialalla kirjoitettu täyteen, ja jokaiselta
+riviltä oli aina jotakin tuhrittu näkymättömäksi. Ennenkuin hän oli
+saanut siitä vähääkään selvää, Pjotr Stepanovitš oli jo maksanut
+laskunsa ja teki poislähtöä. Katukäytävällä Liputin ojensi paperin
+hänelle takaisin.
+
+— Pitäkää se, sanon sitten myöhemmin. Mutta mitä te itse muuten siitä
+ajattelette?
+
+Liputin aivan vavahti.
+
+— Minun mielestäni... tuonkaltainen julistus on naurettavan joutava.
+
+Viha oli murtanut sulkunsa. Hän tunsi aivan kuin jotkin kädet olisivat
+siepanneet hänet ja lähteneet häntä kantamaan.
+
+— Jos me teemme päätöksemme, — hän vapisi lievästi koko ruumiiltaan,
+— ja rupeamme levittämään tuonkaltaisia julistuksia, niin me tuolla
+typeryydellämme ja asianymmärtämättömyydellämme saamme kaikki
+halveksimaan itseämme.
+
+— Hm! Olen toista mieltä, — Pjotr Stepanovitš asteli lujin askelin.
+
+— Mutta minäpä ajattelen toisin. Itsekö te todellakin olette tuon
+sepittänyt?
+
+— Se ei kuulu teihin.
+
+— Luulenpa sen olevan samasta lähteestä kuin tuo runopahainen _Kirkas
+sielu_, se jonninjoutava runo, eikä se mitenkään voi olla Herzenin
+sepittämä.
+
+— Te valehtelette. Runo on hyvä.
+
+— Ihmettelenpä esimerkiksi sitäkin, — Liputin antoi henkensä
+liitää leikitellen, — miten meille saatetaan edes ehdottaa
+sellaista toimintaa, joka veisi kaiken epäonnistumiseen. On aivan
+ymmärrettävää toivoa, että Euroopassa kaikki menisi kumoon, sillä
+onhan siellä olemassa oikea köyhälistö, mutta mehän olemme täällä vain
+asianharrastajia, ja minun mielestäni me toistaiseksi yritämme vain
+heittää sumua toisten silmille.
+
+— Luulin, että olisitte fourieristi.
+
+— Fourier'lla se on toisin, aivan toisin.
+
+— Tiedän, että kaikki on lorua.
+
+— Ei, Fourier'lla ei ole lorua... Suokaa anteeksi, mutta en mitenkään
+saata uskoa, että toukokuussa saataisiin syntymään kapina.
+
+Liputin otti jo takkinsa napit auki, hänen alkoi olla niin kuuma.
+
+— Riittää jo. Mutta etten tässä unohtaisi, — Pjotr Stepanovitš siirtyi
+äärettömän kylmäverisesti toiseen asiaan. — Tämä lappu teidän on
+omakätisesti ladottava ja painettava se. Šatovin kirjapainimen me
+kaivamme esille, ja te otatte sen vastaan jo huomenna. Koettakaa latoa
+se mahdollisimman lyhyessä ajassa ja painakaa niin monta kappaletta
+kuin suinkin sekä levitelkää sitten kaiken talvea. Tarkemmat ohjeet
+saatte myöhemmin. Niitä täytyy olla mahdollisimman paljon, sillä niitä
+tullaan vaatimaan toisiinkin paikkoihin.
+
+— E-ei, saatte suoda anteeksi, mutta minä en ota toimittaakseni
+tällaista, kieltäydyn.
+
+— Ja otatte sen kuitenkin. Toimin keskusjärjestön määräyksestä, ja
+teidän on toteltava.
+
+— Mutta minäpä luulen, että meidän ulkomaiset keskuksemme ovat
+unohtaneet tyystin venäläisen todellisuuden ja katkaisseet kaiken
+suhteensa siihen, ja senvuoksi he vain hourailevat. Luulenpa niinkin,
+että täällä Venäjällä noiden useiden satojen viisikkojen tilalla ei
+olekaan muuta kuin me yksin ja ettei minkäännäköistä verkkoakaan ole. —
+Liputin oli aivan hengästymäisillään.
+
+— Sitäkin inhoittavampaa, että te uskomatta edes itse asiaan olette
+ruvennut sitä kannattamaan... ja juoksette nyt tuossa vierelläni kuten
+inhoittava rakkikoira.
+
+— E-en, en minä juokse. Meillä on täysi oikeus erota ja muodostaa oma
+järjestömme.
+
+— Pöllö! — Pjotr Stepanovitšin ääni jymähti äkkiä ankarana, ja hänen
+silmänsä leimahtivat.
+
+Molemmat seisoivat jonkin hetken toinen toistansa vastapäätä. Pjotr
+Stepanovitš kääntyi viimein ja lähti itsetietoisena äskeistä tietänsä.
+
+Liputinin mieleen sävähti salamana ajatus: »Käännyn ja palaan.
+Jollen nyt käänny, en palaa koskaan.» Hän kulki kymmenen askelta
+näin ajatellen, mutta yhdennettätoista ottaessaan hänen mielessään
+syttyi uusi, uhkarohkea ajatus: hän ei kääntynytkään eikä palannut. He
+saapuivat Filippovin talon luo, mutta jo sitä lähestyessään he kauempaa
+kiersivät nurkan taakse, tai paremmin sanoen, tuiki näkymätöntä
+jalkapolkua pitkin lauta-aidan vieritse, niin että heidän oli jonkin
+aikaa yritettävä pysytellä jyrkällä ojanrinteellä, jossa eivät
+jalat tahtoneet pysyä, niin että oli tuon tuostakin haettava tukea
+aidasta. Vinoon taipuneen lauta-aidan kaikkein pimeimmästä nurkasta
+Pjotr Stepanovitš irroitti laudan. Näin muodostui aukko, johon hän
+samassa katosi. Liputin oli ihmeissään, mutta sujuttautui hänkin siitä
+vuorostaan, ja sen jälkeen lauta asetettiin paikoilleen. Tämä oli sama
+salainen käytävä, jota myöten Fedjka oli kömpinyt Kirillovin luo.
+
+— Šatovin ei pitäisi saada tietää, että me olemme täällä, — kuiskasi
+Pjotr Stepanovitš Liputinille.
+
+
+
+III.
+
+
+Kirillov, kuten tavallisestikin tähän aikaan, istui nahkasohvallaan
+teen ääressä. Hän ei kohottautunut tulijoita vastaan, mutta muutti
+asentonsa vieläkin leväperäisemmäksi ja katsahti levottomana tulijoihin.
+
+— Ette ole erehtynyt, — sanoi Pjotr Stepanovitš. — Tulen juuri sen
+vuoksi.
+
+— Tänäänkö?
+
+— Ei, ei, huomenna... näihin aikoihin.
+
+Hän kiiruhti istuutumaan pöydän luo hiukan levottomana tarkastellen
+hätääntynyttä Kirillovia. Tämä oli jo muuten ennättänyt rauhoittua ja
+oli taas kuten tavallisesti.
+
+— Nämä kun eivät tahdo uskoa. Ettehän suutu, että toin tänne Liputinin?
+
+— Tänään en suutu, mutta huomenna tahdon yksin.
+
+— Mutta ei vain aikaisemmin, ei ennen kuin minä tulen, ja sitten minun
+läsnäollessani.
+
+— Minä en tahtoisi teidän läsnäollessanne.
+
+— Muistattehan luvanneenne allekirjoittaa kaiken, mitä sanelisin teille.
+
+— Minusta on yhdentekevää. Mutta viivyttekö nyt kauan?
+
+— Minun on tavattava muudan henkilö ja oltava täällä puoli tuntia,
+olipa se sitten teidän mieleenne tai ei. Puolen tunnin ajan minä istun
+täällä.
+
+Kirillov vaikeni. Liputin oli sillä aikaa asettunut syrjemmäksi,
+arkkipiispan kuvan alle. Äskeinen uhkarohkea ajatus valtasi yhä enemmän
+hänen mielensä. Kirillov tuskin huomasi häntä. Liputin oli tuntenut jo
+kauan Kirillovin teorian ja oli aina hänelle nauranut. Mutta nyt hän
+istui ääneti ja katseli synkkänä ympärilleen.
+
+— Minäpä en kieltäytyisi teestäkään, — Pjotr Stepanovitš siirsi
+tuoliansa lähemmäksi. — Söin äsken pihviä ja suorastaan odotin saavani
+täällä teetä.
+
+— Juokaa, jos tahdotte.
+
+— Aikaisemmin te itse aina sitä tarjoilitte, — huomautti Pjotr
+Stepanovitš happamesti.
+
+— Sehän on yhdentekevää. Juokoon Liputinkin.
+
+— E-ei, minä... en voi.
+
+— En tahdo vaiko en voi? — Pjotr Stepanovitš kääntyi nopeasti hänen
+puoleensa.
+
+— Heidän luonansa minä en rupea, — Liputin kieltäytyi tarkoituksellisen
+jyrkästi.
+
+Pjotr Stepanovitš rypisti kulmiansa..
+
+— Kajahtaa mystisismille. Piru sen oikein tietää, mitä miehiä te kaikki
+olette!...
+
+Kukaan ei vastannut hänelle, he olivat vaiti kokonaisen minuutin ajan.
+
+— Tiedän vain yhden asian, — hän lisäsi siten yht'äkkiä jyrkästi,
+— mitkään ennakkoluulot eivät voi estää ketään meistä täyttämästä
+velvollisuuttamme.
+
+— Stavrogin onko matkustanut? — Kirillov kysyi.
+
+— On.
+
+— Siinä hän teki oikein.
+
+Pjotr Stepanovitšin silmät leimahtivat, mutta hän hillitsi itsensä.
+
+— Minusta on yhdentekevää mitä te ajattelette, kunhan vain jokainen
+pysyy sanassaan.
+
+— Minä pysyn sanassani.
+
+— Olen muuten aina ollut varma siitä, että te täytätte velvollisuutenne
+kuten ainakin riippumaton ja edistysmielinen mies.
+
+— Mutta te olette naurettavia.
+
+— Se ei tee mitään, olen iloinen voidessani naurattaa teitä. Olen aina
+iloinen voidessani olla mieliksi.
+
+— Te tahtoisitte mielellänne, että ampuisin itseni, ja pelkäätte, että
+jos minä yht'äkkiä?
+
+— Katsokaahan, tehän olette itse yhdistänyt suunnitelmanne meidän
+toimintaamme. Luottaen suunnitelmaanne me olemme nähkääs jo ryhtyneet
+johonkin, niin että te ette voi nyt enää mitenkään kieltäytyä, sillä
+muutenhan te olisitte vetänyt meitä nenästä.
+
+— Ei teillä ole oikeutta.
+
+— Ymmärrän, ymmärrän, teillä on täysi vapaus, emmekä me voi mitään,
+mutta pääasia onkin, että te käytätte tuota täyttä vapauttanne
+toivomallamme tavalla´...
+
+— Ja minunko on otettava niskaani kaikki ilkityönne?
+
+— Kuulkaahan, Kirillov, ettehän te vain pelkää? Jos aiotte kieltäytyä,
+niin ilmoittakaa se heti paikalla.
+
+— Minä en pelkää.
+
+— Minä vain sen vuoksi, että te kyselette niin paljon.
+
+— Pianko lähdette?
+
+— Taas te kysytte?
+
+Kirillov katsahti häneen inhon ilmein.
+
+— Nähkääs, — Pjotr Stepanovitš jatkoi puhettaan yhä enemmän vihastuen
+ja käyden levottomaksi, tapaamatta enää oikeata puheensävyä, — te
+siis tahdotte, te tahdotte, että minä lähtisin ja että te pääsisitte
+yksinäisyyteen keskittyäksenne, mutta nämä ovat vaarallisia merkkejä,
+vaarallisia teille ennen kaikkea. Te tahdotte ajatella paljon. Minun
+mielestäni olisi parasta olla ajattelematta. Mutta te teette todellakin
+minut levottomaksi.
+
+— Minusta on pahinta vain se, että sinä hetkenä luonani on sellainen
+inhoittava ilkiö kuin te.
+
+— No, se nyt on yhdentekevää. Minähän voin mennä siksi aikaa vaikkapa
+portaille seisomaan. Jos te aiotte kuolla ettekä vielä osaa suhtautua
+siihen rauhallisemmin, niin... se saattaa jo olla vaarallista. Minähän
+voin mennä ulkoportaille, ja te voitte olettaa, etten ymmärrä mitään ja
+että olen määrättömästi teitä alempana oleva ihminen.
+
+— Ei, ette te ole määrättömästi; teillä on lahjoja, mutta on paljon,
+mitä te ette ymmärrä, sillä olette alhainen ihminen.
+
+— Hauskaa kuulla. Hauskaa kuulla. Johan sanoin, että mielelläni tuotan
+toisille hauskuutta, etenkin iltaisena hetkenä.
+
+— Ette ymmärrä mitään.
+
+— Te tahdotte sanoa, että minä... joka tapauksessahan kuuntelen teitä
+kunnioittavasti.
+
+— Te ette voi mitään; ette voi peittää edes pientä vihaanne, vaikka
+teille onkin epäedullista näyttää sitä. Te suututatte minut, ja entäpä
+jollen tahdokaan vielä puoleen vuoteen?
+
+Pjotr Stepanovitš katsahti kelloonsa.
+
+— En ole ymmärtänyt koskaan yhtään mitään teidän teoriastanne, mutta
+tiedän, että te ette ole keksinyt sitä meitä varten ja että saatatte
+sen myös täytäntöön ilman meitä. Tiedän myös, että te ette ota
+nielaissut aatetta, vaan aate on nielaissut teidät, ettekä te siis enää
+voi siirtää sitä toistaiseksi.
+
+— Kuinka? Minutko aate nielaissut?
+
+— Aivan niin.
+
+— Minä en ole siis nielaissut aatetta? Se on hyvä. Teillä on hieman
+järkeä. Mutta te kiusoittelette, ja minä olen ylpeä.
+
+— Sepä oivallista, sepä oivallista. Sitä juuri tarvitaankin, tarvitaan
+juuri sitä, että olisitte ylpeä.
+
+— Riittää. Te otatte juonut jo, menkää.
+
+— Piru periköön, ei auta muu, — Pjotr Stepanovitš nousi paikaltaan. —
+Mutta lienee vieläkin liian aikaista. Kuulkaahan, Kirillov, kuulkaahan,
+teurastajan vaimon luona kai tapaan tuon henkilön, ymmärrättehän? Vai
+onko hänkin ehkä valehdellut?
+
+— Ette tapaa, sillä hän on täällä eikä siellä.
+
+— Miten niin — täällä, piru vieköön, missä?
+
+— Istuu keittiössä, syö ja juo.
+
+— Kuinka hän on uskaltanut? — Pjotr Stepanovitš punastui harmista. —
+Hän oli velvollinen odottamaan... loruja! Hänellähän ei ole passia eikä
+rahaa!
+
+— En tiedä, hän tuli sanomaan hyvästi, on täysissä pukimissa,
+matkavalmis. Lähtee eikä palaa. Hän sanoi, että olette konna, eikä
+lupaa odottaa rahojanne.
+
+— Ahaa! Hän pelkää, että minä... No niin, minähän voisin hänet jo
+nytkin, jos... Missä hän on, keittiössäkö?
+
+Kirillov aukaisi sivuoven, joka vei pikkuruikkuiseen, pimeään
+huoneeseen. Tästä huoneesta vei kolme porrasaskelmaa alas keittiöön,
+suoraan siihen väliverholla erotettuun nurkkaukseen, jossa tavallisesti
+sijaitsi keittäjättären vuode. Täällä nurkassa, pyhäinkuvien alla,
+maalaamattoman ja kattamattoman pöydän ääressä istui nyt parhaillaan
+Fedjka. Hänen edessään pöydällä oli puolen tuopin viinapullo,
+lautasella oli leipää ja savivadissa kylmää lihaa sekä perunoita.
+Hän söi tätä kylmää ruokaa ja oli jo puolijuovuksissa, mutta istui
+kuitenkin lyhyt turkki yllään, nähtävästi lähtöön valmiina. Väliseinän
+toisella puolella porisi kiehuva teekeitin, mikä ei suinkaan ollut
+aiottu Fedjkaa varten, vaikka Fedjka aina sytytellen puhaltelikin
+siihen ja oli nyt jo melkein viikon verran joka yö hoidellut sitä
+»Aleksei Nilytšiä varten, he kun ovat tottuneet siihen, että öisin on
+teetä saatavana». Uskon varmasti, että lihan samoin kuin perunatkin
+Kirillov itse oli paistanut Fedjkaa varten jo aamulla, koska hänellä ei
+ollut keittäjätärtä.
+
+— Mistä sinä tällaista olet saanut päähäsi? — Pjotr Stepanovitš livahti
+alas. — Miksi et odottanut siellä, missä oli käsketty odottaa?
+
+Ja hän lyödä jysähdytti nyrkkinsä pöytään. Fedjka kyyristyi kokoon.
+
+— Odotahan sentään, Pjotr Stepanovitš, odotahan, — sanoi Fedjka
+hienostelevasti, lausuen jokaisen sanan erikoisen selvästi, — sinun
+on ennen kaikkea käsitettävä se, että olet nyt hienolla vissiitillä
+herra Kirillovin, Aleksei Nilytšin luona, jonka saappaita siivoomaan
+tuskin kelpaisit, sillä sinuun verraten hän on sivistynyt järkimies ja
+sinä olet kaiken kaikkiaan vain — hyi olkoon! — Ja hienostelevasti hän
+kuivin suin oli sylkäisevinään nurkkaan päin. Hänessä huomasi röyhkeätä
+päättäväisyyttä ja jonkinlaista varsin vaarallista teeskenneltyä,
+rauhallista jaarittelun halua, joka aina käy lopullisen purkauksen
+edellä. Mutta Pjotr Stepanovitšilla ei ollut nyt aikaa huomata vaaraa,
+eikä sellainen olisi soveltunut hänen käsityksiinsä. Päivän tapahtumat
+ja epäonnistumiset olivat saaneet kokonaan hänen päänsä pyörälle...
+Liputin katseli uteliaana alas kolmen askelman korkeudelta, pimeästä
+nurkkasesta.
+
+— Tahdotko, vai etkö tahdo saada oikeata passia ja kosolti rahaa
+voidaksesi matkustaa, minne on käsketty? Tahdotko vai etkö tahdo?
+
+— Näetkös, Pjotr Stepanovitš, sinä olet alusta alkaen yrittänyt pettää
+minua, ja senvuoksi sinä minun mielestäni oletkin aivan täysi lurjus.
+Tismalleen samanlainen kuin inhoittava ihmistäi, — kas, sellaisena
+minä sinua pidän. Lupasit minulle viattomasta verestä paljon rahaa
+ja vannoit herra Stavrogininkin puolesta, siitäkin huolimatta, että
+kaikki oli vain sinun omaa kehnouttasi. En ole pisarankaan vertaa
+ottanut siihen osaa, puolestatoista tuhannesta puhumattakaan, ja herra
+Stavrogin on läimähdytellyt sinua jo molemmille poskille, minkä me jo
+varsin hyvin tiedämme. Nyt sinä uudelleen uhkailet ja tarjoilet rahoja,
+mutta minkä vuoksi — kas, siitä vaikenet. Mutta minäpä mielin, että
+aikonet kai lähettää minut Pietariin kostamaan vihaasi, jota tunnet
+herra Stavroginia, Nikolai Vsevolodovitšiä kohtaan, koskapa luotat
+minun herkkäuskoisuuteeni. Ja tämän vuoksi juuri sinä itse oletkin
+murhaaja. Ja tiedätkö, mitä ansaitsisit jo yksistään siitä pykälästä,
+että olet saastaisuudessasi lakannut uskomasta itse Jumalaan, kaiken
+Luojaan? Tämähän on aivan samaa, kuin jos olisit epäjumalanpalvelija,
+ja kuulut siis samaan ryhmään kuin tataari tai mordvalainen. Aleksei
+Nilytš, koskapa on filosofi, on kai sinulle selittänyt, mikä on
+totinen Jumala, Herra Luoja, sekä myös sen, miten maailma on luotu,
+selvitellyt kaiken tulevaisenkin, kaiken olevaisen uudelleensyntymä
+sen, samoin kuin Ilmestyskirjan kaikki pedotkin. Mutta sinä, kuten
+järjetön epäjumala, olet mykkänä ja kuurona vastustanut ja saattanut
+samaan tilaan vänrikki Ertelevinkin, aivan samoin kuin tekee tuo julma
+viettelijäkin, jota ateistiksi sanotaan...
+
+— Ah, sinä, humalainen sika! Itse hamuilee poveensa pyhäinkuvia ja
+kuitenkin on julistavinaan Jumalan lakia!
+
+— Nähkääs, Pjotr Stepanovitš, olen tosin niitä hamuillut, mutta minähän
+otin niistä vain »helmikit», ja mistäpä sinä sen tiedät, ehkäpä minun
+kyyneleni on Kaikkivaltiaan ahjossa sinä samaisena hetkenä muuttanut
+muotoansa kärsimän! vääryyden vuoksi, koskapa olen aivan tismalleen
+se samainen orpo-rukka, joka ei omista kiveäkään, jolle hän päänsä
+kallistaisi. Oletkohan lukenut kirjoista, mitenkä kerrankin muinaisina
+aikoina muudan kauppias, aivan samoin kyynelissä huokaillessaan ja
+rukoillessaan, anasti Pyhältä Neitsyeltä tämän pyhimyskehästä helmen,
+ja miten hän sitten kaiken kansan nähden polvistuneena palautti koko
+sen hinnan kuvan juureen sekä miten Pyhä Äiti Puolustajamme kaikkien
+ihmisten nähden peitti hänet viittansa liepeellä, niin että tästä
+niihin aikoihin syntyi suorastaan ihme, ja esivallan toimesta annettiin
+käsky merkitä kirjoihin tämä tapaus aivan tismalleen. Mutta sinäpä
+päästit hiiren, häpäisit siis itse Jumalan sormea. Ja jollet olisi
+ollut minun herrani jo syntymästäni saakka, herra, jota jo poikasena
+näillä käsilläni kantelin, niin sellaisena, kuin nyt olen, tekisin
+sinusta lopun, liikahtamattakaan paikaltani.
+
+Pjotr Stepanovitš joutui hirveään raivoon.
+
+— Sano, näitkö tänään Stavroginin?
+
+— Sitä sinä et rohkene minulta kysyä koskaan. Herra Stavrogin katselee
+sinuun ihmetellen, ja vaikka hän toiveissaan olisikin sinua alempana,
+hän ei kuitenkaan ole antanut määräystä, vielä vähemmän rahaa. Sinä
+olet minut pettänyt.
+
+— Rahat sinä saat, ja nuo kaksituhatta samoin, sitten Pietarissa, koko
+summan samalla kertaa, ja saatpa enemmänkin.
+
+— Sinä, herttaiseni, valehtelet, ja oikein naurattaa katsella sinua,
+niin olet herkkäuskoinen. Sinuun verrattuna herra Stavrogin seisoo
+aivan kuin portailla, ja sinä räyskit häntä kohden alhaalta käsin
+kuten tyhmä koiranpenikka, sill'aikaa kuin hänen mielestänsä olisi jo
+liian suuri kunnianosoitus sekin, jos hän sieltä ylhäältä sylkäistä
+ruiskauttaisi päällesi.
+
+— Mutta tiedätkö sinä, — Pjotr Stepanovitš vimmastui, — että minä
+sinua heittiötä en päästä täältä askeltakaan, vaan vien sinut suoraan
+poliisin haltuun.
+
+Fedjka hypähti seisomaan, ja hänen silmänsä välähtivät raivosta. Pjotr
+Stepanovitš sieppasi revolverin. Tapahtui pikainen ja inhoittava
+näytelmä: ennenkuin Pjotr Stepanovitš oli ennättänyt kohottaa häntä
+kohti revolverinsa, Fedjka oli jo samassa ponnahtanut ja lyönyt häntä
+kaikin voimin poskelle. Samana hetkenä kajahti toinenkin kauhea lyönti,
+sen jälkeen kolmas, neljäs ja yhä samalle poskelle. Pjotr Stepanovitš
+hölmistyi, hänen silmänsä pullistuivat ulospäin, hän yritti mutista
+jotakin ja romahti samassa pitkin pituuttaan lattialle..
+
+— Kas, siinä on teille, ottakaa hänet nyt! — Fedjka kiljaisi
+voitonvarmuus äänessään, sieppasi rahin alta lippalakkinsa ja myttynsä
+sekä katosi. Pjotr Stepanovitš korahteli tunnottomana. Liputin ajatteli
+jo, että oli tapahtunut murha. Kirillov juoksahti tuota pikaa keittiöön.
+
+— Valelkaa vedellä! — hän huudahti ja ammennettuaan jollakin
+rauta-astialla sangosta vettä; kaatoi sen tämän päähän. Pjotr
+Stepanovitš liikahti, kohotti päätänsä, nousi istumaan ja katseli
+mitään ymmärtämättä eteensä.
+
+— No, miltä tuntuu? — kysäsi Kirillov. Pjotr Stepanovitš katsahti
+häneen tarkkaavaisesti kuitenkaan tuntematta häntä. Mutta huomattuaan
+keittiöstä kurkistelevan Liputinin hän hymähti ilkeästi ja hypähti
+samassa pystyyn siepattuaan lattialta revolverinsa.
+
+— Jos teidän päähänne pälkähtää huomenna karata, kuten teki Stavrogin
+roisto, — ja hän hyökkäsi vimmoissaan Kirillovia kohti aivan kalpeana,
+änkyttäen, voimatta lausua selvään sanoja, — niin minä hirtän teidät
+kuten kärpäsen... vaikka toisella puolen maapalloa... murskaan...
+ymmärrättekö!
+
+Ja hän tähtäsi Kirillovia revolverillaan suoraan otsaan, mutta samassa
+hän taas näkyi muistavan jotain ja antoi kätensä vaipua alas, vei
+revolverin taskuunsa ja sanomatta sanaakaan juoksi pois talosta.
+Liputin lähti hänen jälkeensä. He sujuttautuivat taas äsken mainitusta
+läpikulkupaikasta ja kulkivat notkelman reunaa myöten pidellen kiinni
+aidasta, Pjotr Stepanovitš alkoi taas harppailla nopeasti poikkikatua
+myöten, niin että Liputin tuskin jaksoi seurata häntä. Ensimmäisessä
+kadunristeyksessä hän äkkiä pysähtyi.
+
+— Mitä nyt? — hän kääntyi vetoavasti Liputinin puoleen.
+
+Liputin muisti revolverin olemassaolon ja vapisi yhä vielä äskeistä
+näytelmää muistellessaan, mutta kuitenkin livahti hänen kieleltänsä
+äkkiä:
+
+— Luulenpa... luulenpa, että Taškentissa mielet kuohui... mutta ehkä
+ylioppilasta ei sittenkään odoteta niin perin kärsimättömästi...
+
+Näittekö, mitä Fedjka joi keittiössä?...
+
+— Mitä joi? Viinaa tietysti.
+
+— No, tietäkää siis, että hän viimeisen kerran elämässään joi viinaa.
+Kehoitan teitä pitämään tämän mielessänne tulevaisen varalta. Mutta nyt
+hävitkää hiiteen, en tarvitse teitä ennen kuin huomenna. Mutta varokaa
+tekemästä tyhmyyksiä.
+
+Liputin livisti kotiinsa pää kolmantena jalkana.
+
+
+
+IV.
+
+
+Hänellä oli ollut varattuna jo kauan vieraalle nimelle otettu
+passi. Omituista oli ajatella, että tämä täsmällinen ihmispahainen,
+pikkumainen perhetyranni, joka tapauksessa virkamies (vaikka olikin
+fourieristi) ja päällepäätteeksi vielä kapitalisti ja koronkiskuri,
+— oli jo aikoja sitten hautonut mielessään haaveellisia kuvitelmia
+ja hankkinut kaiken varalta itselleen tämän passin livahtaakseen sen
+avulla ulkomaille, _jos_... hän siis piti mahdollisena tätä »_jos'ia_»!
+Eihän hän tietenkään itse olisi koskaan osannut määritellä, mitä tämä
+_jos_ saattoi merkitä...
+
+Mutta nyt se oli tullut määritellyksi aivan kuin itsestään ja aivan
+odottamattomalla tavalla. Se rohkea ajatus, joka oli ollut hänen
+mielessään Kirillovin luo tultaessa sen jälkeen, kuin hän oli
+kuullut Pjotr Stepanovitšin sättivän häntä kadulla »pöllöksi», oli
+nimittäin se, että hän huomenna heti aamun koittaessa jättäisi kaiken
+ja yrittäisi lähteä ulkomaille! Sen, joka ei usko, että tällaisia
+fantastisia yrityksiä saattaa tapahtua meidän niin perin tavallisessa
+todellisuudessamme, vieläpä yhä nytkin, sen ei tarvitsisi, saadakseen
+tästä varmuutta, tehdä muuta kuin ottaa selvä kaikkien ulkomailla
+oleskelevien venäläisten emigranttien elämäkerroista. Ei ainoankaan
+sellaisen matka ole ollut viisaammin ja todellisemmin perusteltu.
+Kaikkialla voi havaita samaa hillitöntä harhakuvien valtaa eikä muuta
+mitään.
+
+Tultuaan kotiin hän ensiksi lukitsi huoneensa oven, otti esiin
+matkalaukun ja alkoi suonenvedontapaisesti nytkähdellen hankkiutua
+matkalle. Hänen päähuolensa olivat — rahat, se, kuinka paljon niitä
+olisi otettava ja miten hän ehtisi ne pelastaa. Nimenomaan pelastaa,
+sillä hänen käsityksensä mukaan oli mahdotonta enää viivytellä
+hetkeäkään ja ennen aamunkoittoa oli ehdittävä jo valtatielle. Ei hän
+tietänyt sitäkään, miten hän kävisi rautatievaunuun. Hän päätteli
+hämärästi, että olisi noustava junaan joko toisella tai kolmannella
+isommalla asemalla kaupungista lukien, ja sinne saakka oli mentävä
+vaikkapa jalkaisin. Näin hän vaistomaisesti ja koneentapaisesti yritti
+hyöriä matkalaukkunsa ääressä kokonainen ajatuskimppu päässään, mutta —
+pysähtyikin kesken kaiken, heitti kaiken sikseen ja surkeasti valittaen
+heittäytyi pitkäkseen sohvalle.
+
+Hän tunsi ja käsitti selvästi, että hän ehkä kylläkin pakenisi,
+mutta mikä ratkaisisi kysymyksen, oliko hänen paettava _ennen_ vaiko
+_jälkeen_ Šatovin tapahtuman? Hän oli jo aivan voimaton. Hänessä oli
+vain paljas tunteeton ruumis, jatkuvaisuuden lain vallassa oleva
+massa, hänet sai liikkeelle vain jokin syrjäinen peloittava voima, ja
+vaikka hänellä olikin ulkomaanpassi, vaikka hän olisikin saattanut
+paeta Šatovia (sillä minkä muun vuoksi hänellä olisi ollut syytä
+kiiruhtaa?), niin hän tiesi, että hän ei kuitenkaan pakenisi _ennen_
+Šatovia, ei menisi Šatovia pakoon, vaan että se nimenomaan tapahtuisi
+Šatovin _jälkeen_ ja että kaikki tuo on jo ennakolta päätetty sekä
+varustettu allekirjoituksella ja sinetillä. Tuskin siedettävässä
+tuskassaan vuoroin valitellen ja taas vaieten, joka hetki vapisten
+ja itseänsä ihmetellen, hän elää retuutteli näin jotenkuten lukkojen
+takana, maaten pitkällään sohvalla, aina yhteentoista saakka seuraavan
+päivän aamuun asti, ja kas silloin tulikin äkkiä odotettu sysäys, joka
+antoi suunnan hänen päätökselleen. Kello yhdeltätoista hän oli tuskin
+tullut huoneestaan omaistensa luo, kun hän äkkiä sai tietää, että
+rosvo, karannut pakkotyövanki Fedjka, joka saattoi jokaisen kauhun
+valtaan, kirkkojen ryöstäjä, äskeinen murhaaja ja murhapolttaja, jota
+poliisi jo seuraili, mutta jota se ei vielä kuitenkaan ollut saanut
+kiinni, oli löydetty aamunkoitteessa murhattuna seitsemän virstan
+päästä kaupungista, valtatieltä siitä kohdasta, josta tie haaraantuu
+Zaharjinin syrjäkylään, ja että siitä puhuu nyt jo koko kaupunki.
+Silloin hän lähti suin päin kotoansa ottamaan asiasta tarkempaa selvää
+ja saikin tietää ensiksikin sen, että Fedjka oli löydetty murskatuin
+päin, että hänet merkeistä päättäen oli ryöstetty, ja toiseksi, että
+poliisilla oli täysi syy, jopa muutamia aivan varmoja todisteitakin
+epäillä, että hänen murhaajansa oli špigulinilainen Fomka, se samainen,
+joka nähtävästi oli ollut hänen rikostoverinansa Lebjadkinien murhassa
+ja samoin poltossa, ja että heidän kesken oli syntynyt riita jo
+matkalla suurista rahoista, jotka oli anastettu Lebjadkinilta ja jotka
+muka Fedjka oli jonnekin piilottanut... Liputin käväisi myös Pjotr
+Stepanovitšin asunnossa ja sai takaportailta käsin salaa tietää, että
+Pjotr Stepanovitš oli tosin palannut eilen illalla kotiin noin puoliyön
+jälkeen, kello yhdeltä, mutta sen jälkeen hän oli suvainnut nukkua
+rauhallisesti kotonansa koko yön, aina kello kahdeksaan asti aamulla.
+Tietenkään ei saattanut olla epäilystäkään siitä, että Fedjka-rosvon
+kuolema oli kaikkein tavallisimpia ja että tämänkaltainen asiain
+ratkaisu useimmiten juuri päättää senkaltaisten uran, mutta omituisesti
+sattuivat kuitenkin tämän tapahtuman kanssa yhteen nuo kohtalokkaat
+sanat, että Fedjka muka »viimeisen kerran tänä iltana joi viinaa».
+Tämä ennustus oli käynyt niin merkillisen nopeasti toteen, että
+Liputin oli yht'äkkiä lakannut epäilemästä. Sysäys oli annettu. Oli
+kuin kivi olisi pudonnut hänen päällensä ja murskannut hänet ainiaksi.
+Palattuaan kotiinsa hän äänettömänä potkaisi jalallansa matkalaukkunsa
+vuoteen alle, ja illalla hän jo ensimmäisenä ilmestyi määrähetkenä
+sovitulle paikalle tapaamaan Šatovia, tosin yhä vieläkin pitäen passia
+kädessään...
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+Matkailija.
+
+
+
+I.
+
+
+Katastrofi, jossa Liza ja Marja Timofejevna olivat heittäneet
+henkensä, oli vaikuttanut Šatoviin hyvin masentavasti. Mainitsin jo,
+että sinä samana aamuna olin tavannut hänet ja että hän ei näyttänyt
+olleen oikein järjissään. Muun muassa hän oli, mainitsin jo sen,
+edellisenä iltana noin yhdeksän aikoihin (siis kolme tuntia ennen
+tulipalon alkua), ollut Marja Timofejevnan luona. Aamulla hän oli
+käynyt katsomassa ruumiita, mutta sikäli kuin tiedän, hän ei tänä
+aamua ollut vielä suostunut antamaan minkäänlaisia todistuksia. Mutta
+ennenkuin päivä oli ehtinyt iltaan, hänen sielussaan oli alkanut riehua
+todellinen myrsky, ja... ja, ja voinpa sen sanoa melkein varmasti,
+hänellä oli hämärissä jo sellainenkin hetki, jolloin hän aikoi nousta,
+lähteä ja — ilmaista kaiken. Mitä oli tuo _kaikki_ — sen vain hän
+yksin tiesi. Tuskin hän olisi sillä saanut mitään aikaan, olisihan
+vain ilmaissut itsensä. Hänellä ei ollut minkäänlaisia todistuksia
+voidakseen tehdä minkäänlaisia ilmiantoja tapahtuneen ilkityön suhteen,
+eikä hänellä itsellänsäkään ollut oikeastaan muita kuin sangen
+hämäriä arveluita, joiden todenperäisyydestä vain hänellä itsellään
+oli täysi varmuus. Mutta hän oli valmis itse tuhoutumaan voidakseen
+vain »murskata ilkiöt», nämä olivat hänen omia sanojansa. Pjotr
+Stepanovitš oli osunut oikeaan olettaessaan hänellä olleen tällaisia
+pyrkimyksiä ja tiesi hyvin itsekin uskaltavansa liikoja siirtäessään
+kauhean aikeensa täytäntöönpanon huomiseen. Hänen puoleltansa tässä
+oli taas kuten tavallisesti äärettömän paljon itseluottamusta sekä
+halveksumista kaikkia noita »nilviäisiä» ja erikoisesti juuri Šatovia
+kohtaan. Hän oli jo kauan halveksinut Šatovia, tämän »itkuherkkää
+idioottimaisuutta», kuten hän ulkomailla ollessaan oli itse hänestä
+sanonut, — ja oli aina lujasti uskonut voivansa hallita täysin tätä
+perin yksinkertaista miestä. Siksi häntä ei saanutkaan tänä päivänä
+päästää näkyvistä, ja vaaran uhatessa oli heti katkaistava hänen
+tiensä. Ja kuitenkin pelasti nämä »ilkiöt» vielä vähäksi aikaa eräs
+aivan odottamaton tapaus, jota he eivät ollenkaan osanneet ottaa
+lukuun...
+
+Noin kello kahdeksan aikoihin illalla (siihen samaan aikaan,
+kuin _meikäläiset_ kokoontuivat Erkelin luo ja odottelivat Pjotr
+Stepanovitšia vihoissaan ja levottomina) Šatov, jota vaivasi päänkipu
+ja lievä vilunhorkka, lepäsi pitkänään vuoteessaan pimeydessä, jota
+ei edes kynttilä valaissut. Häntä kiusasi epätietoisuus, hän oli
+vihoissaan, yritti tehdä päätöksensä, mutta ei pystynyt siihenkään
+lopullisesti ja aavisti, kirouksen noustessa hänen huulillensa, että
+hän ei taaskaan pääsisi mihinkään tulokseen. Vähän ajan kuluttua
+hän kuitenkin silmänräpäykseksi uinahti kevyesti ja näki unta, joka
+muistutti melkein painajaista. Hän uneksi, että hänet oli köytetty
+nuorin vuoteeseen, että hän oli takertunut niihin eikä voinut
+liikahtaakaan, vaikka koko talo jymähteli kauheista iskuista, jotka
+kumahtelivat lauta-aitaan, porttiin, hänen oveensa, Kirillovin hallussa
+olevaan sivurakennukseen, niin että koko talo vavahteli, ja kaukaa
+kuului jokin tuttu, valittava, tuskallisia muistoja herättävä ääni,
+joka kutsui häntä. Yhtäkkiä hän havahtui ja kohottautui puoleksi
+vuoteeltaan. Ihmeekseen hän silloin kuuli, että porttiin todellakin
+lyötiin, mutta ei likimainkaan niin kovasti, kuin miltä se oli
+tuntunut unessa. Lyönnit olivat tiheitä ja itsepäisiä, ja omituinen
+»tuskanpurema» ääni, joka ei kuitenkaan ollut vähääkään valittava, vaan
+päinvastoin kärsimätön ja kiukkuinen, kajahteli yhä alhaalta portin
+luota sotkeutuen tuon tuostakin toiseen hieman pidättyvämpään ja aivan
+tavalliseen ääneen. Hän hypähti, avasi tuuletusruudun ja pisti siitä
+ulos päänsä.
+
+— Ken siellä? — hän kysäisi aivan säikähdyksestä jäykistyneenä.
+
+— Jos te olette Šatov, — vastattiin hänelle alhaalta jyrkästi
+ja lujasti — niin suvaitkaa, olkaa hyvä, ilmoittaa suoraan ja
+rehellisesti, suostutteko päästämään minut sisään?
+
+Aivan oikein: hän oli todellakin tuntenut tuon äänen!
+
+— Marie!... Sinäkö?
+
+— Minä, minä, Marie Šatova, ja vakuutan teille, etten enää hetkeäkään
+voi pidättää täällä ajuria.
+
+— Heti paikalla... haen vain kynttilän, — huudahti Šatov heikosti.
+Hän syöksyi etsimään tulitikkuja, mutta kuten tällaisissa tapauksissa
+on tavallista, tulitikut eivät mitenkään löytyneet. Hän pudotti
+kynttilänjalan kynttilöineen lattialle, ja kun alhaalta taas kajahti
+kärsimätön ääni, hän jätti kaiken sikseen ja pää edellä lensi
+lentämällä jyrkkiä portaita alas avaamaan ulkoporttia.
+
+— Olkaapa hyvä, pidelkää matkalaukkua, kunnes pääsen erilleni tuosta
+tolvanasta, näin sanoen hänet otti vastaan alhaalla rouva Marie
+Šatova ja työnsi hänen käteensä jokseenkin keveän, dresdeniläistä
+tekoa olevan halvan, purjekankaisen käsilaukun, joka oli koristeltu
+pronssinauloilla. Rouva itse kääntyi taas kiukkuisena ajurin puoleen.
+
+— Rohkenenpa teille huomauttaa, että pyydätte liikoja. Siihen, että te
+suvaitsitte kuljetella minua tunnin verran liikaa täkäläisiä likaisia
+katuja pitkin, olette syypää yksin te, sillä ette te kai tietänyt
+itsekään, missä oli tämä typerä katu ja tämä hölmönnäköinen talo.
+Suvaitkaa periä kolmekymmentä kopeekkaanne, ja saatte olla aivan varma
+siitä, etten anna enempää.
+
+— Voi, rouvakultaseni, itsehän sinä osoittelit
+Taivaaseenastumisenkatua, ja tämähän on Jumalanilmestyksenkatu.
+Taivaaseenastumisenkatu on näiltä mailta kaukana. Saitte vain suotta
+valakkani höyryämään.
+
+— Taivaaseenastumisenkatu, Jumalanilmestyksenkatu... kaikki nämä
+typerät nimitykset pitäisi teillä olla paremmin selvillä, koska olette
+täkäläinen, ja sen lisäksi ette ole oikeassakaan: ennen kaikkea minä
+mainitsin teille, että oli kysymys Filippovin talosta, ja tehän
+vakuutitte varmasti sen tuntevanne. Jos haluatte, niin saatte syyttää
+minua huomenna sovintokäräjillä, mutta nyt pyydän teitä jättämään minut
+rauhaan.
+
+— Kas, kas tässä vielä viisi kopeekkaa. — Šatov sieppasi nopeasti
+taskustaan viisikopeekkaisen ja viskasi sen ajurille.
+
+— Anteeksi, pyydän, ette saa tehdä sitä! — mme Šatovin sisu kiehahti,
+mutta ajuri oli jo lähtenyt »valakkoineen» liikkeelle, ja Šatov oli
+siepannut häntä kädestä ja vienyt hänet muassansa portista sisään.
+
+— Kiiruhda, Marie, kiiruhda... tämähän on joutavaa — kuinka märkä sinä
+olet. Varovaisemmin, tästä täytyy kohota, — kuinka harmillista, ettei
+ole tulta, — portaat ovat jyrkät, pitele minusta lujemmin, lujemmin,
+kas näin, tässä on hökkelini. Suo anteeksi, minulla ei ole tulta,
+odotahan hetkinen!
+
+Hän nosti maasta kynttilänjalan, mutta tulitikkuja hän ei vielä voinut
+löytää pitkään aikaan. Rouva Šatova seisoi odottavana, liikkumattomana
+ja ääneti keskellä huonetta.
+
+— Jumalan kiitos, viimeinkin! — Šatov huudahti iloisesti saatuaan
+huoneensa vihdoinkin valaistuksi. Marja Šatova tarkasti nopeasti
+silmillään asunnon.
+
+— Minulle kerrottiin, että te asutte kurjasti, mutta en kuitenkaan
+luullut, että te tällä tavalla, — ja inhonsekaisin ilmein hän lähti
+vuodetta kohti.
+
+— Oh, kylläpä väsyttääkin! — voimattomana hän istahti kovalle
+vuoteelle. — Pankaa matkalaukku jonnekin ja käykää istumaan tuolille.
+Vaikka samantekevää, mihin käytte, kunhan ette vain pyöri tuossa
+silmissäni. Tulen luoksenne vain joksikin aikaa, kunnes saan työtä,
+sillä enhän tunne oloja täällä, eikä minulla ole rahaakaan. Mutta
+jos tuotan teille häiriötä, niin olkaa hyvä, taaskin pyydän teitä
+sanomaan suoraan, kuten olette velvollinen tekemään, jos kerran olette
+rehellinen mies. Voinhan minä huomenna jotakin myydä, niin että saan
+hotellilaskun suoritetuksi, mutta hotelliin suvainnette sentään saattaa
+minut... Voi, kuinka väsynyt olen.
+
+Šatov aivan vapisi.
+
+— Ei sinun tarvitse, Marie, ei tarvitse mennä hotelliin! Mihin
+hotelliin? Miksi? Miksi?
+
+Hän risti kätensä aivan kuin olisi rukoillut.
+
+— No niin, vaikka tullaankin toimeen ilman hotellia, niin kuitenkin on
+välttämätöntä saada asia selväksi. Muistattehan kai, Šatov, että me
+elimme kaksi viikkoa ja muutamia päiviä aviossa keskenämme Genevessä ja
+että siitä nyt on jo kolme vuotta, kun me, muuten ilman minkäänlaista
+riitaa, erosimme. Mutta älkää luulkokaan, että olen nyt palannut
+uudistaakseni nuo senaikuiset tyhmyydet. Olen palannut hakemaan
+työtä, ja jos olenkin tullut suoraan tähän kaupunkiin, niin olen
+tehnyt sen vain siksi, että minusta on kaikki yhdentekevää. En tullut
+suinkaan tänne katuakseni jotakin, suvaitkaa olla luulematta sellaisia
+typeryyksiä.
+
+— Oo, Marie! Tämä on turhaa, aivan turhaa! — Šatov murahti tuskin
+kuuluvasti.
+
+— Jos kerran asia on niin, jos kerran olette niin kehittynyt, että
+saatatte ymmärtää sellaistakin, niin rohkenen lisätä, että kääntyessäni
+täten teidän puoleenne ja tullessani näin teidän asuntoonne teen sen
+osaksi siitäkin syystä, etten suinkaan ole koskaan pitänyt teitä
+roistona, vaan ehkäpä kaikkia muita... ilkiöitä... parempana!
+
+Hänen silmänsä leimusivat. Hän oli varmaankin saanut kärsiä
+jonkinlaisten »ilkiöiden» vuoksi.
+
+— Ja pyydän, olkaa aivan varma siitä, etten ollenkaan pilkannut teitä
+ilmoittaessani äsken, että olette mielestäni muita parempi. Puhuin
+suoraan, koristelematta, enkä siedäkään muunlaista. Siitä huolimatta
+kaikki tämä on lorua. Olen aina uskonut, että teillä olisi tarpeeksi
+järkeä olla kyllästyttämättä toista... Oh, riittää jo, väsyttää!
+
+Ja hän katsahti Šatoviin pitkään, kiusaantuneesti ja väsyneesti.
+Šatov seisoi pelokkaana hänen edessään, viiden askelen päässä
+hänestä, huoneen toisella puolella, mutta kuunteli kuitenkin häntä
+jokin uusi ja ennen olematon kirkastus kasvoillaan. Tämä voimakas,
+karkeasyinen mies, jonka turkki oli aina pörrössä, oli yht'äkkiä
+pehmentynyt ja jollakin tavoin kirkastunut. Hänen sielussaan värähti
+odottamattomasti jokin aivan outo kieli. Kolme vuotta kestänyt ero,
+joka oli seurannut rikkoutunutta avioliittoa, ei ollut tuhonnut
+mitään hänen sielussaan. Ja ehkäpä hän jok'ikinen päivä näinä kolmena
+vuotena olikin vain haaveillut hänestä, rakkaasta olennosta, joka
+joskus kerran oli ehkä sanonut hänelle: »rakastan». Koska tunnen
+Šatovin, voin sanoa jokseenkin varmasti, että hän tuskin koskaan olisi
+saattanut kuvitellakaan jonkun naisen sanovan hänelle: »rakastan».
+Hän oli puhdasmielinen ja kaino aivan äärimmäisyyteen saakka, piti
+itseään suorastaan epäsikiönä, inhosi kasvojansa ja luonnettansa, piti
+itseänsä jonakuna ihmeellisenä hirviönä, jota olisi saattanut näytellä
+vaikkapa rahasta markkinoilla. Tästä johtui, että hän piti korkeimpana
+avuna rehellisyyttä, ja vakaumuksissaan hän hipoi jo suorastaan
+fanaattisuutta, oli yrmeä, ylpeä, äksy ja vähäpuheinen. Mutta tämä
+ainoa olento, joka oli rakastanut häntä kahden viikon ajan (hän oli
+aina, aina uskonut, että asia oli niin), tämä olento, jonka hän aina
+oli asettanut itseänsä paljon korkeammalle, siitäkin huolimatta, ettei
+ollenkaan sulkenut silmiänsä hänen hairahduksiltansa, olento, jolle hän
+olisi saattanut antaa anteeksi kaiken, aivan kaiken (vaikka mistään
+sellaisesta ei oikeastaan voinut olla kysymystäkään, hän päinvastoin
+luuli jotakin päinvastaista, mistä johtui, että hän tunsi itse olevansa
+jollakin tavoin syyllinen), tämä nainen, tämä Marja Šatova, oli taas
+hänen kodissaan, taas hänen luonansa, sitähän oli suorastaan mahdotonta
+käsittää! Hän oli niin kovin hämmästynyt, tähän tapahtumaan sisältyi
+hänen mielestänsä jotakin perin kauheata ja samalla niin äärettömät
+määrät onnea, että hän ei tietenkään voinut, ehkäpä ei tahtonutkaan,
+ei ainakaan rohjennut havahtua täysin sitä tajuamaan. Tämä oli unta.
+Mutta kun Marie katsahti häneen kiusaantuneesti, hän ymmärsi äkkiä,
+että tuo hänen rakastamansa olento kärsi, ehkäpä häntä oli loukattukin.
+Hänen sydäntänsä ahdisti. Kipein ilmein hänen katseensa viipyi tämän
+piirteissä: Jo kauan sitten ensi nuoruuden hohde oli kadonnut näistä
+väsyneistä kasvoista. Tosin hän oli yhä vieläkin sangen sievä, —
+ainakin Šhatovin silmissä hän, kuten ennenkin, oli suorastaan kaunotar.
+(Itse asiassa Marie oli noin kaksikymmenviisivuotias nainen, hyvin
+lujarakenteinen, keskikokoinen, Šatoviakin pitempi, hänellä oli
+tummanruskeat, tuuheat hiukset, kalpeat, soikeat kasvot, suuret, tummat
+silmät, jotka välähtelivät nyt kuumeesta kiiltävinä.) Mutta entinen
+kevytmielisen rehevä ja suora elämäntarmo, jonka hän niin hyvin tunsi,
+oli muuttunut synkäksi ärtyneisyydeksi, pettymykseksi, melkeinpä
+kyynillisyydeksi, johon hän ei ollut edes itse tottunut ja joka häntä
+itseäänkin näytti kiusaavan. Mutta pääasia oli, että hän oli sairas,
+sen Šatov näki aivan selvästi. Huolimatta pelostansa, jota hän tunsi
+Marieta kohtaan, hän kuitenkin lähestyi tätä ja otti tämän molemmat
+kädet omiinsa.
+
+— Marie... tiedätkö, sinä olet ehkä hyvinkin väsynyt. Jumalan tähden,
+älä suutu... jospa sinä suostuisit... esimerkiksi... vaikkapa teetä...
+vai mitä? Tee vahvistaa, vai mitä? Jospa suostuisit!...
+
+— Mitä tässä on suostumista, tietenkin minä suostun, millainen lapsi te
+olette yhä vielä. Jos kerran sitä on saatavissa, niin antakaa. Kuinka
+ahdasta täällä on! Kuinka teillä on kylmä!
+
+— Voi, tuon heti puita, puita... puita minulla on! — Šatov alkoi
+kävellä edestakaisin; — puita, se on, no... muuten, teetä minä aivan
+heti, — hän viittasi kädellään, aivan kuin olisi epätoivoissaan tehnyt
+jonkin päätöksen, ja sieppasi lippalakkinsa.
+
+— Minne nyt? Teillä ei siis ole kotona teetä? — Sitä tulee, tulee,
+tulee, heti tulee kaikkea... minä... — hän sieppasi hyllyltä
+revolverin. Minä myyn heti tämän revolverin... tai panttaan sen...
+
+— Mitä tyhmyyksiä ja miten kauan kaikki tuo kestää! Ottakaa nämä
+rahani, jos kerran teillä ei ole mitään. Tässä lienee kahdeksankymmentä
+kopeekkaa, siinä kaikki. Teillähän on täällä kuin hullujenhuoneessa.
+
+— Älä sinä, ei sinun rahojasi tarvita, tulen heti, odota hetkinen, minä
+ilman revolveriakin...
+
+Ja hän syöksyi suoraa päätä Kirillovin luo. Tämä kaikki tapahtui
+nähtävästi kahta tuntia ennen sitä, kuin Pjotr Stepanovitš Liputinin
+keralla oli tullut Kirillovin luo. Šatov ja Kirillov, vaikka asuivatkin
+samassa talossa, eivät juuri koskaan tavanneet toisiansa, ja jos
+tapasivatkin, niin eivät tervehtineet toisiansa eivätkä puhelleet
+keskenänsä. He olivat näet »loikoilleet» yhdessä liian pitkät ajat
+Amerikassa ollessaan.
+
+— Kirillov, teillä on aina teetä. Onko teillä parhaillaan valmiina
+teetä ja teekeitin?
+
+Kirillov, joka käveli edestakaisin huoneessa (hänen tapanaan oli
+kävellä kaiken yötä nurkasta nurkkaan), pysähtyi samassa ja katsahti
+tarkkaavaisena sisään syöksähtänyttä ilmaisematta muuten erikoisempaa
+ihmetystä.
+
+— Teetä on, sokeria on, ja teekeitin on. Mutta teekeitintä ei tarvita,
+tee on kuumaa. Istukaa ja juokaa vain.
+
+— Kirillov, me loikoilimme yhdessä Amerikassa... Vaimo tuli luokseni...
+Minä... Antakaa teetä... Täytyisi saada teekeitin.
+
+— Jos kerran vaimo, niin täytyy myös teekeitin. Mutta teekeitin
+myöhemmin. Minulla on kaksi. Mutta nyt ottakaa pöydältä teekannu,
+kuumaa, aivan kuumaa. Ottakaa kaikki. Ottakaa sokeri! Kaikki. Leipä...
+Leipää on paljon. Kaikki. On vasikanlihaa. Rupla rahaa.
+
+— Anna, ystäväni, saat takaisin huomenna! Ah, Kirillov!
+
+— Sekö vaimo, joka Sveitsissä? Se on hyvä. Ja se, että tulitte noin,
+sekin on hyvä.
+
+— Kirillov! — Šatov huudahti siepaten kainaloonsa teekannun ja
+molempiin käsiinsä sokeria ja leipää. — Kirillov! — Jospa te voisitte
+luopua kauheista kuvitelmistanne ja jättää ateistiset houreenne... Voi,
+millainen ihminen te olisittekaan, Kirillov.
+
+— Näin, että rakastatte vaimoa Sveitsin jälkeenkin. Se on hyvä, että
+Sveitsin jälkeenkin. Kun tulee tarvis teetä, tulkaa taas. Tulkaa kaiken
+yötä, en nuku ollenkaan. Teekeitin joutuu. Ottakaa rupla, kas tässä.
+Menkää vaimon luo, minä jään ja ajattelen teitä sekä vaimoa.
+
+Marie Šatova oli nähtävästi tyytyväinen, että kaikki kävi nopeasti, ja
+alkoi ahnaasti juoda teetä, mutta teekeitintä hakemaan Šatovin ei enää
+tarvinnut lähteä. Hän joi kaiken kaikkiaan puoli kupillista ja nielaisi
+vain pienen murusen leipää. Vasikanlihasta hän kieltäytyi inhon ja
+kiukun ilmein.
+
+— Sinä olet sairas, Marie, kaikki tuo sinussa on sairaalloista... —
+huomautti Šatov arasti puuhaillen arkana hänen äärellään.
+
+— Tietenkin olen sairas, mutta istuutukaa, olkaa hyvä. Mistä te
+sieppasitte teen, kun teillä ei ollut?
+
+Šatov kertoi Kirillovista kevyesti, lyhyesti. Marja oli kuullut jotakin
+hänestä.
+
+— Tiedän, että hän on hullu. Riittää jo; ei niitä ole niinkään vähän,
+tuollaisia hölmöjä! Te olette siis ollut Amerikassa? Kuulin siitä, te
+kirjoititte.
+
+— Niin, minä... kirjoitin Pariisiin.
+
+— Riittää, ja pyydän, ei mitään siitä muusta. Oletteko vakaumukseltanne
+slavofiili?
+
+— En voi oikeastaan sanoa, että minä... Koska on mahdotonta olla
+venäläinen, niin minusta on tullut slavofiili, — hän hymähti
+väkinäisesti, suu vetäytyi kieroon, hän oli laskenut sopimatonta
+leikkiä eikä jaksanut itsekään pysyä leikin tasalla.
+
+— Ettekö muka ole venäläinen?
+
+— En, en ole venäläinen.
+
+— Se on kaikki joutavaa. Istukaahan, pyydän, lopultakin. Miksi te
+kävelette aina edestakaisin? Luuletteko, että hourin? Ehkäpä tässä
+vielä houritaankin. Sanoitte, että te olette vain kahden tässä talossa?
+
+— Kahden... alhaalla.
+
+— Ja kaikki yhtä viisaita? Mitä te tarkoititte tuolla »alhaalla»? Te
+sanoitte alhaalla?
+
+— Ei, en mitään.
+
+— Mitä ei mitään? Haluan tietää sen?
+
+— Ajattelin vain sanoa, että me olemme nyt vain kahden koko pihassa ja
+että aikaisemmin täällä asuivat Lebjadkinit...
+
+— Nekö, jotka viime yönä murhattiin? — hän heräsi äkkiä. — Olen
+kuullut. Heti kun tulin, kuulin sen. Teillä on ollut tulipalo?
+
+— Niin, Marie, niin, ja ehkä minä parhaillaan menettelen hyvin huonosti
+suodessani anteeksi roistoille... — hän nousi äkkiä ja alkoi kävellä
+huoneessa edestakaisin kohottaen kiihkossaan molemmat kätensä ylös.
+
+Mutta Marie ei ymmärtänyt häntä täydelleen. Hän kuunteli hänen
+sanojansa hajamielisenä; hän kyseli, mutta ei kuunnellut.
+
+— Kylläpä teillä onkin täällä tehty tekosia. Uh, miten kaikki on
+alhaista, millaisia roistoja kaikki! Mutta istuutukaahan, pyydän teitä,
+lopultakin, voi miten te minua kiusaatte! — ja herpaantuneena hän laski
+päänsä pielukselle.
+
+— Marie, minä lakkaan... Ehkäpä sinä kävisit hieman pihkaksesi, Marie?
+
+Hän ei vastannut, vaan sulki voimattomana silmänsä. Hänen kalpeat
+kasvonsa muistuttivat kuolleen kasvoja. Hän nukahti melkein samassa
+silmänräpäyksessä. Šatov katsahti ympärilleen, korjasi kynttilää,
+katsahti vielä kerran levottomana Marien kasvoihin, puristi lujasti
+kätensä yhteen rinnalleen ja varpaisillaan hiipi huoneesta kuistille.
+Portaiden yläpäässä hän kätki kasvonsa, nurkkaan nojaten, ja seisoi
+näin ainakin kymmenen minuuttia äänettömänä ja liikkumatta. Hän olisi
+seisonut, ehkä kauemminkin, ellei samassa olisi alkanut kuulua alhaalta
+hiljaisia, varovaisia askelia. Joku kohosi portaita ylös. Šatov muisti
+unohtaneensa sulkea portin.
+
+— Ken siellä? — hän kysäisi kuiskaten.
+
+Tuntematon tulija kohosi portaita kiirehtimättä ja mitään vastaamatta.
+Päästyään ylös hän pysähtyi. Pimeydessä oli aivan mahdotonta nähdä
+häntä. Äkkiä kajahti hänen varovainen kysymyksensä:
+
+— Ivan Šatovko?
+
+Šatov vastasi puhutteluun mutta ojensi samassa kätensä pysähdyttääkseen
+tulijan. Tämä sieppasi häntä silloin kädestä, ja Šatov vavahti, aivan
+kuin olisi koskettanut johonkin inhoittavaan matelijaan.
+
+— Seisokaa täällä, — hän kuiskasi nopeasti. — Älkää tulko sisään, en
+voi ottaa teitä nyt vastaan. Vaimo on palannut luokseni. Tuon tänne
+kynttilän.
+
+Kun hän palasi kynttilöinensä, hän näki edessänsä seisovan jonkun
+nuoren upseerin; hänen nimeänsä hän ei tietänyt, mutta jossakin hän
+lienee hänet nähnyt.
+
+— Erkel, Erkel, — tämä esitti itsensä. — Olette nähnyt minut
+Virginskeillä.
+
+— Muistan, te istuitte ja kirjoittelitte. — Kuulkaahan, — Šatovin sisu
+kiehahti samassa, hän lähestyi vierasta kiihkeänä mutta puhui kuitenkin
+entiseen tapaan kuiskaamalla, — äsken te annoitte minulle merkin
+tarttuessanne käteeni. Mutta tiedättekö, minä saatan sylkäistä kaikille
+noille merkeille, jos niin sattuu! Minä en tunnusta, en tahdo... Minä
+voin heittää teidät portaita alas, tiedättekö sen?
+
+— En, en tiedä siitä mitään enkä ymmärrä vähääkään, mistä te olette
+minuun niin suuttunut, -— ilman vihan häivettäkään ja melkeinpä
+yksinkertaisen ystävällisesti vieras vastasi. — Minulla on vain jotakin
+teille sanottavaa, ja senvuoksi tulinkin tänne, ja tärkeintä oli, etten
+tahtonut hukata aikaa. Teillä on kirjapainin, joka ei kuulu teille ja
+josta te olette velvollinen tekemään tiliä, kuten itse hyvin tiedätte.
+Minulle on annettu määräys, että se on luovutettava meille jo huomenna,
+täsmälleen kello seitsemältä jälkeen puolenpäivän, Liputinille.
+Sitäpaitsi on käsketty ilmoittaa, että mitään muuta ei teiltä koskaan
+enää tulla vaatimaan.
+
+— Eikö mitään?
+
+— Ei kerrassaan mitään. Teidän pyyntöönne suostutaan, ja te pääsette
+kokonaan irti kaikesta. Täsmälleen näin minun on käsketty teille
+ilmoittaa.
+
+— Kuka on käskenyt ilmoittaa?
+
+— Ne, jotka ilmaisivat minulle merkin.
+
+— Tuletteko ulkomailta?
+
+— Sehän... sehän on luullakseni teille aivan yhdentekevää.
+
+— Eh, piru! Miksikä te ette ole tullut aikaisemmin, jos kerran olette
+saanut sellaisen määräyksen?
+
+— Olen seurannut erinäisiä ohjeita enkä ollut aivan yksin.
+
+— Ymmärrän, ymmärrän, ette ole voinutkaan olla yksin. Voi... piru.
+Mutta miksi Liputin ei tullut itse?
+
+— Minä tulen siis huomenna hakemaan teitä täsmälleen kello kuudelta
+illalla, ja me menemme sinne jalkaisin. Paitsi meitä kolmea sinne ei
+tule ketään muita.
+
+— Tuleeko Verhovenski?
+
+— Ei, hän ei tule. Verhovenski matkustaa huomenaamuna kaupungista kello
+yhdentoista aikaan.
+
+— Sen minä aavistin, — Šatov kuiskasi näin raivoissaan ja löi nyrkillä
+reiteensä; — se karkaa, lurjus!
+
+Hän oli kiihtynyt ja vaipui mietteisiinsä. Erkel katsoi häneen
+tarkkaavaisena, oli ääneti ja odotti.
+
+— Mitenkä te sen otatte haltuunne? Eihän sitä voi niin vain ottaa
+käsiinsä ja lähteä kantamaan.
+
+— Se ei ole tarpeellistakaan. Te vain osoitatte paikan, niin että
+pääsemme vain varmuuteen siitä, että se todella on sinne kätketty.
+Mehän tiedämme paikan vain suunnilleen. Oletteko te muutoin ehkä
+näyttänyt jo jollekulle paikan?
+
+Šatov katsahti häneen.
+
+— Te, te olette sellainen poikanen, hölmö poikanen, — te olette myös
+tunkeutunut sinne pää edellä kuten lammas? Niin, niin, tuollaista mehua
+ne juuri tarvitsevatkin! No, menkää nyt! Voi, voi! Se roisto on vetänyt
+teitä kaikkia nenästä ja paennut.
+
+Erkel katseli häneen kirkkain ja rauhallisin ilmein ymmärtämättä häntä
+oikein.
+
+— Verhovenski on paennut, Verhovenski! sähähti Šatov raivoisasti
+hampaidensa välistä.
+
+— Mutta hänhän on täällä, eihän hän ole vielä lähtenyt. Hän lähtee
+vasta huomenna, — huomautti Erkel pehmeästi ja vakuuttavasti.
+
+Pyysin häntä erikoisesti läsnäolemaan todistajana, nuo ohjeeni sain
+juuri häneltä (hän oli avomielinen kuten ainakin nuori, kokematon
+poikanen). Mutta valitettavasti hän ei suostunut ja syytti matkaansa.
+Todellakin hän näkyi jonnekin kiiruhtavan.
+
+Šatov vilkaisi vielä kerran säälivästi tähän yksinkertaiseen poikaseen,
+mutta samassa kuitenkin viittasi kädellään, aivan kuin olisi ajatellut:
+»kannattaako nyt tuotakin sääliä».
+
+— Hyvä, hyvä, minä tulen, — hän virkkoi äkkiä, — mutta menkää nyt
+matkaanne, mars!
+
+-— Siis täsmälleen kello kuudelta huomenna minä tulen, — Erkel kumarsi
+kohteliaasti ja kiirehtimättä alkoi laskeutua portaita alas.
+
+— Hölmö! — Šatov ei malttanut olla huudahtamatta portaiden yläpäästä
+näin hänen jälkeensä.
+
+— Mitä niin? — kajahti alhaalta.
+
+— Ei mitään, menkää vain.
+
+— Luulin teidän sanoneen jotakin.
+
+
+
+II.
+
+
+Erkel oli senlaatuinen »hölmö», jonka päästä puuttui järjen tärkein
+osa ja jolla ei siis ollut »kuningasta päässään», mutta jolla oli
+kyllä pientä alistuvaa järkeä aivan riittävästi, aina oveluuteen
+saakka. Intomielisenä, lapsellisen uskollisena »yhteiselle asialle»,
+ja oikeastaan siis Pjotr Verhovenskille, hän toimi saamiensa ohjeiden
+mukaisesti, ohjeiden, jotka hän oli saanut meikäläisien istunnossa
+silloin, kun oli kaikesta sovittu ja osat jaettu huomista varten.
+Määrätessään hänelle lähetin osan Pjotr Stepanovitš oli ehtinyt
+puhella hänen kanssansa syrjässä ehkä kymmenisen minuuttia. Tälle
+vähäpätöiselle, heikkojärkiselle, joka alituisesti janosi alistua
+vieraaseen tahtoon, oli välttämätöntä toimia jonakuna toimeenpanijana
+— eikä tietenkään koskaan muutoin kuin »yhteisen» tai »ylevän» asian
+hyväksi. Mutta tämäkin vielä oli yhdentekevää, sillä vähäpätöiset
+intoilijat, kuten Erkel, eivät koskaan ymmärrä oikein palvella aatetta,
+elleivät he voi yhdistää sitä johonkuhun henkilöön, joka heidän
+käsityksensä mukaan juuri edustaa tätä aatetta. Tunteellinen, lempeä
+ja hyvä Erkel oli ehkä kaikkein tunteettomin niistä murhaajista,
+jotka olivat aikeissa tappaa Šatovin, eikä hänellä ollut vähintäkään
+henkilökohtaista vihaa tätä vastaan. Erkel olisi voinut silmäänsä
+rävähdyttämättä olla läsnä tämän tapossa. Hänelle oli annettu määräys
+siitä, että hänen oli muun muassa tarkoin otettava selville, miten
+Šatov asui, ja kun Šatov ottikin hänet vastaan portailla sekä tuli
+maininneeksi kuumeessaan, ehkäpä huomaamattaan, että vaimo oli palannut
+hänen luoksensa, — Erkel oli heti osannut vaistomaisen oveluutensa
+ohjaamana olla osoittamatta vähintäkään uteliaisuutta, siitäkin
+huolimatta, että hänen mieleensä oli välähtänyt arvelu siitä, että
+vaimon palaaminen saattoi ehkä mitä merkityksellisimmin ja tehoavimmin
+vaikuttaa heidän yrityksensä onnistumiseen...
+
+Ja niinhän asia olikin: vain tämä tapaus pelasti »ilkiöt» Šatovin
+aikeilta, ja samalla se myös auttoi heitä »pääsemään hänestä irti»...
+Tämä tapaus sai ensinnäkin Šatovin levottomaksi, hän joutui pois
+raiteiltaan, se riisti häneltä hänen tavallisen tarkkanäköisyytensä ja
+varovaisuutensa. Kaikkein vähimmin saattoi pälkähtää hänen päähänsä
+nyt, kun hänen mieltänsä askarruttivat aivan toiset asiat, ajatus hänen
+omasta vaaranalaisuudestaan. Päinvastoin hän suorastaan hurmaantuneena
+heittäytyi uskomaan, että Pjotr Verhovenski huomenna karkaisi: se
+soveltui niin erinomaisen hyvin hänen aavisteluihinsa! Palattuaan
+huoneeseensa hän istuutui taas nurkkaan, nojasi kyynärpäitään polviinsa
+ja peitti kasvot käsiinsä. Katkerat ajatukset kiusasivat häntä...
+
+Ja yhä uudelleen hän kohotti päätään, nousi varpailleen ja kävi tuon
+tuostakin katsahtamassa Marie'hin: »Hyvä Jumala! Huomiseksi tuo kuume
+varmasti hänessä jo kypsyy, ehkäpä jo aamuun mennessä, ehkäpä se jo
+on alkanutkin! Hän on tietenkin vilustunut. Hän ei ole tottunut tähän
+kauheaan ilmanalaan, ja lisäksi vielä olo rautatievaunussa, kolmannessa
+luokassa, tuulessa, vihurissa ja sateessa, ja hänellä ei ole muuta
+kuin tuo ohut lyhyt takki yllään, eihän hänellä ole vaatteitakaan
+minkäännäköisiä... Ja nytkö voisin hänet jättää, heittää avutta! Ja
+matkalaukku, matkalaukku, kuinka pikkuruikkuinen, kevyt, rypistynyt,
+painaa kymmenisen naulaa kaikkiaan! Raukka, miten hän on vaivaantunut,
+miten paljon kärsinyt! Hän on ylpeä ja siksi hän ei valita. Mutta
+ärtyisä hän on! Se on sairautta: Enkelikin muuttuu sairaana ärtyisäksi.
+Kuinka kuiva ja kuuma lieneekään hänen otsansa, kuinka tummat silmien
+alukset ja... kuinka ihana kuitenkin on tuo kasvojen soikeus ja nuo
+tuuheat hiukset, kuinka...»
+
+Ja kiireesti hän vei pois silmänsä, kiireesti siirtyi pois, aivan kuin
+olisi säikähtänyt huomatessaan hänessä jotakin muuta kuin pelkästään
+onnettoman, kärsineen olennon, jota täytyi auttaa. »Voivatko tässä enää
+tulla kysymykseen mitkään toiveet! Voi, kuinka alhainen, kuinka paha on
+ihminen!» ja hän siirtyi taas nurkkaansa, istuutui, peitti taas kasvot
+käsiinsä ja haaveili taas, muisteli entisiä... ja taas alkoi mielessä
+kajastaa toivo.
+
+»Oh, väsyttää, väsyttää!» hän muisteli näitä hänen huudahduksiansa,
+hänen heikkoa, särkynyttä ääntänsä. »Hyvä Jumala! Voisinko jättää
+hänet nyt, hänellä ei ole kuin kahdeksankymmentä kopeekkaa; ojensi
+kukkaronsa, risaisen, pikkuruikkuisen! On tullut hakemaan työpaikkaa,
+— mitä hän ymmärtää työpaikoista mitä he ymmärtävät ylipäänsä
+Venäjänmaasta He ovat vain oikullisia lapsia, jotka seuraavat omia
+haihattelujansa, jotka ovat heidän omia luomiansa Ja suututtelee
+sitten, raukka, että Venäjä ei muka olekaan heidän ulkomaisten
+harhakuvittelujensa mukainen! Voi teitä, te onnettomat, viattomat...
+täällä on todellakin sangen kylmä»...
+
+Hän muisti vaimonsa valittaneen kylmyyttä ja että hän oli luvannut
+lämmittää uunin. »Puitakin täällä on, niitä voisi tuoda. Kunhan en vain
+herättäisi häntä. Luulen, että se käy päinsä. Mutta mitä tekisin tuolle
+vasikanlihalle? Kun nousee, niin ehkäpä tahtoo jotakin syödäkseen.
+Mutta senhän voi myöhemminkin. Kirillov ei nuku koko yönä. Millä
+peittäisin hänet, hän nukkuu niin sikeästi. Mutta varmaankin hänen on
+kylmä, voi, jos hänen lie kylmä!»
+
+Ja vielä kerran hän tuli katsahtaakseen vaimonsa puoleen. Marien hame
+oli kietoutunut hänen kääntyessään niin, että toinen puoli oikeata
+oikeata jalkaa polveen saakka oli jäänyt peitotta. Šatov käännähti
+poispäin, melkein säikähtäneenä riisui yltään lämpimän päällystakkinsa,
+niin että hänen yllensä jäi vain vanhahko, pitkäliepeinen takki, ja
+peitti sillä paljaaksi valahtaneen kohdan koettaen olla katsomatta
+siihen.
+
+Puiden sytytteleminen, varpaillaan hiipiminen nukkuvan tarkasteleminen,
+nurkkahaaveet ja sitten taas uudelleen makaavan katseleminen olivat
+vieneet paljon aikaa. Oli kulunut pari kolme tuntia. Ja kas tänä aikana
+juuri olivat Kirillovin luona ehtineet käväistä Verhovenski ja Liputin.
+Lopulta hän oli itsekin torkahtanut nurkkaansa, kajahti vaimon valitus.
+Tämä oli herännyt ja kutsui nyt häntä. Šatov hypähti aivan kuin
+rikoksentekijä.
+
+— Marie! Olin vähällä nukahtaa... Voi, millainen roisto olen, Marie!
+
+Marie kohottautui hieman, katseli ympärilleen ihmeissään, aivan kuin
+ei olisi käsittänyt, missä oli, ja samassa hän jo heräsikin täyteen
+tajuunsa suuttuneena ja kiukuissaan:
+
+— Olen ottanut teidän vuoteenne, nukuin, koska olin aivan nääntynyt
+väsymyksestä. Kuinka te saatoitte olla minua herättämättä? Kuinka
+rohkenette luulla, että aion olla teille vastuksena?
+
+— Kuinka olisin saattanut herättää sinut. Marie?
+
+— Kyllä te sen olisitte voinut tehdä, velvollisuutenne olisi ollut
+tehdä se! Eihän teillä ole täällä toista huonetta, ja minä otin teidän
+vuoteenne. Teidän ei olisi pitänyt saattaa minua kieroon asemaan. Vai
+luuletteko, että olen tullut tänne käyttääkseni armeliaisuuttanne
+hyväkseni? Suvaitkaa ottaa heti paikalla haltuunne tämä vuode, ja minä
+käyn tuonne nurkkaan tuoleille...
+
+— Marie, täällä ei ole niin paljon tuoleja, eikä ole mitään niille
+levitettävääkään.
+
+— Käynpähän sitten paljaalle lattialle. Täytyisihän teidän itsennekin
+nukkua lattialla. Tahdon lattialle, heti, heti!
+
+Hän nousi, aikoi astua askelen, mutta samassa voimakas
+suonenvedontapainen kipu vei häneltä yhdellä kertaa kaikki voimat sekä
+kaiken päättäväisyyden, ja hän kaatui ääneensä valittaen vuoteelle.
+Šatov juoksi luo, mutta Marja peitti kasvot pielukseen, sieppasi hänen
+kätensä ja alkoi kaikin voimin puristella ja väännellä sitä omassaan.
+Tämä kesti hetken.
+
+— Marie, kyyhky kulta, jos vain tarvitaan, niin täällä on tohtori
+Frenzel, tunnen hänet, hyvin... Juoksisinkohan hakemaan häntä?
+
+— Loruja!
+
+— Kuinka niin, loruja, sano, sano, Marie?
+
+Mihin sinuun koskee? Voisihan panna kääreitä... Vatsalle esimerkiksi...
+Voinhan sen minäkin, ilman lääkäriä... tai ehkä sinappikääreitä?
+
+— Mitähän tämä on? — kysäisi Marja omituisesti kohottaen päätänsä ja
+säikähtyneenä katsoen Šatoviin.
+
+— Mikä niin, Marie? — Šatov ei ymmärtänyt.
+
+— Mitä sinä kysyt? Voi hyvä Jumala, enhän ollenkaan tiedä, mitä olisi
+tehtävä, Marie? Suo anteeksi, etten ymmärrä mitään.
+
+— Oh, jättäkää tuo, ei ole teidän asianne ymmärtääkään sitä. Olisihan
+suorastaan naurettavaa... — hän hymähti katkerasti. — Puhukaa minulle
+jotakin. Kävelkää edestakaisin ja puhukaa. Älkää seisoko tuossa
+vierelläni, älkää katsoko minuun, olen pyytänyt sitä teiltä jo ainakin
+viisisataa kertaa.
+
+Šatov alkoi kävellä edestakaisin huoneessa tuijottaen lattiaan ja
+koettaen kaikin voimin olla katsahtamatta häneen.
+
+— Tässä, älä suutu, Marie, rukoilen sinua, — tässä olisi vasikanlihaa,
+teetäkin on tuossa lähellä... Sinä söit niin vähän äsken...
+
+Vaimo alkoi inhon ilmein viittoa vihaisesti kädellään. Epätoivoissaan
+Šatov puraisi kieltänsä.
+
+— Kuulkaahan, olen aikonut perustaa tänne kirjansitomon, tietenkin
+järkevästi, osuuskuntana: koska asutte vakituisesti täällä, niin mitä
+te siitä arvelette? Onnistuisikohan se vai eikö?
+
+— E-ei, Marie, eihän meillä vielä luetakaan kirjoja, eikä niitä
+oikeastaan olekaan. Ja rupeaisiko hän nyt sitten vielä sidottamaan
+kirjaa?
+
+— Kuka hän?
+
+— Täkäläinen lukija ja täkäläinen asujain yleensä, Marie.
+
+— Sanokaakin sitten niin, selvästi. Te sanotte: hän, mutta kuka hän, —
+se ei käy selville. Olette unohtanut kieliopin.
+
+— Se kuuluu tämän kielen henkeen, Marie, — murahti Šatov.
+
+— Voi, lakatkaa jo tuosta hengestänne, se kyllästyttää minua. Minkä
+tähden täkäläinen asujain eli lukija ei sitten rupeaisi sidottamaan?
+
+Sen vuoksi, että kirjan lukeminen ja sen sidottaminen kuuluvat
+kumpikin aivan eri kehitysasteille, joiden ero on hyvin suuri. Ensiksi
+hän vähitellen oppii lukemaan, siihen kuluu vuosisatoja, mutta hän
+pitelee kirjaa pahoin, antaa sen vetelehtiä nurkassa pitäen sitä
+kaikkena muuna, mutta ei vakavana asiana. Side merkitsee jo, että
+kirjaa kunnioitetaan, se merkitsee, että hän ei ole oppinut ainoastaan
+rakastamaan kirjaa, vaan pitääpä sitä suorastaan jo vakavana asiana.
+Mutta tälle kehitysasteelle Venäjä ei vielä ole ehtinyt. Eurooppa on jo
+kauan sidottanut kirjoja.
+
+— Vaikka tuo onkin hyvin pedanttisesti sanottu, niin ei kuitenkaan
+niinkään typerästi, ja se muistuttaa minulle sitä, mitä oli kolme
+vuotta sitten. Te saatoitte joskus olla sangen terävä-älyinenkin, kolme
+vuotta sitten.
+
+Tämän kaiken hän sanoi inhon ilmein, aivan samoin kuin kaikki
+äskeisetkin oikulliset lauseensa.
+
+— Marie, Marie, — Šatov kääntyi hänen puoleensa aivan sulaneena.
+— Oh, Marie, jospa tietäisit, mitä kaikkea on ollut ja miten
+paljon tapahtunut näinä kolmena vuotena! Kuulin sitten, että olit
+halveksinut minua, kun olin muka muuttanut mielipiteitäni. Kenet minä
+hylkäsin? Elävän elämän viholliset, taantumuksellisiksi muuttuneet
+vapaa-ajattelijapahaiset, jotka pelkäsivät menettävänsä oman
+riippumattomuutensa; ajatuksen lakeijat, yksilöllisyyden ja vapauden
+viholliset, kuolleen ja löyhkäävän lihan raihnaiset profeetat!
+Mitä he edustivat? Vain vanhuutta kultaista keskitietä, kaikkein
+poroporvarillisinta, alhaisinta lahjattomuutta, kademieliltä tasa-arvoa
+vailla itsetuntoa olevaa tasa-arvoa sellaisena kuin lakeija sen
+ymmärtää tai sellaisena kuin sen käsitti vuoden 93:n ranskalainen...
+Mutta pääasia on, että kaikki he ovat lurjuksia, lurjuksia!
+
+— No, lurjuksia on paljon. — Näin Marja virkkoi katkonaisesti ja kipein
+tuntein. Hän loikoi hilaa ojentautuneena, aivan kuin olisi pelännyt
+liikahtaakin, pää ojennettuna pielukselle hieman syrjittäin, mutta
+kuumeinen ja väsynyt katse suunnattuna kattoon. Hänen kasvona olivat
+kalpeat, huulet kuivat ja tulehtuneet.
+
+— Sinä myönnät sen, Marie, myönnät! — Šatov huudahti.
+
+Vaimo oli tekemäisillään kieltävän liikkeen päällään, mutta samassa
+äskeinen suonenvetokohtaus uudistui. Hän piilotti taas kasvot
+pielukseen ja puristeli, niin että teki kipeätä, kokonaisen minuutin
+ajan kaikin voimin hänen luoksensa kiiruhtaneen ja kauhusta aivan kuin
+järkensä menettäneen Šatovin kättä.
+
+— Marie, Marie! Mutta ehkä tämä on hyvinkin vaarallista, Marie?
+
+— Olkaa vaiti... Minä en tahdo, en tahdo, — hän huudahti raivoissaan ja
+kääntyi taas niin, että kasvot tulivat näkyviin; — ette saa katsella
+minua noin myötätuntoisesti! Kävelkää huoneessa, puhukaa jotakin,
+puhukaa...
+
+Hätääntyneenä Šatov alkoi taas jupista jotakin.
+
+— Mitä te täällä oikeastaan toimittelette? — hän kysäisi inhonsekaisen
+kärsimättömästi keskeyttäen Šatovin puheen.
+
+— Konttorissa olen, erään kauppiaan luona. Minä, Marie, jos vaan oikein
+tahtoisin, voisin saada täällä kokoon hyvät rahat.
+
+— Sitä parempi teille...
+
+— Voi, älä ajattele mitään sellaista, Marie, sanoin sen vain...
+
+— Mutta mitä muuta te teette? Mitä te saarnailette nykyjään? Ettehän te
+voi olla jotakin julistelematta, sellainen on luonteenne!
+
+— Saarnailen Jumalasta, Marie.
+
+— Johon ette itsekään usko. Tästä aatteesta en koskaan ole päässyt
+selville.
+
+— Jättäkäämme tuo, Marie, sitten myöhemmin.
+
+— Mikä oli olevinaan tuo Marja Timofejevna?
+
+— Siitä me myös ehdimme myöhemmin.
+
+— Kuinka te uskallatte tehdä minulle tuollaisia huomautuksia! Onko
+totta, että tämän kuolemakin voi olla... noiden ihmisten konnantöitä...?
+
+— Ehdottomasti se on niin, — sähähti Šatov hampaidensa välistä.
+
+Marja kohotti samassa päätänsä ja kipeän tuntu äänessään huudahti:
+
+— Ette saa koskaan puhua minulle tästä, ette saa koskaan, ette koskaan!
+
+Ja taas hän vaipui vuoteeseen äskeiseen suonenvedontapaiseen
+kohtaukseen, mutta tällä kertaa hänen valittelunsa kävi äänekkäämmäksi,
+kajahti jo suorastaan valitushuutoja.
+
+— Voi, kuinka sietämätön ihminen! Voi, kuinka suututtava ihminen! — hän
+heittelehti sinne tänne jo suorastaan varomattomasti, tuupaten syrjään
+hänen puoleensa kumartuneen Šatovin.
+
+— Marie, teen kuten tahdot... Minä kävelen, puhun...
+
+— Ettekö te sitten näe, että se on alkanut?
+
+— Mikä on alkanut, Marie?
+
+— No, mistäs minä sen tiedän? Tiedänkö minä sitten tästä yhtään mitään?
+Voi, kirottu! Olkoon kirottu kaikki jo alusta alkaen!
+
+— Marie, jospa sanoisit, mikä on alkanut... Sillä enhän minä... enhän
+minä ymmärrä mitään, jos sinä tuolla tavalla.
+
+— Te olette abstraktinen, hyödytön lörpöttelijä... Voi, olkoon kirottua
+kaikki tässä maailmassa.
+
+— Marie! Marie! — Šatov ajatteli jo aivan vakavasti, että hänen
+vaimonsa oli tullut hulluksi.
+
+— Mutta ettekö te sitten todellakaan näe, että synnytyspoltot ovat
+alkaneet. — Hän kohottautui hieman katsoen Šatoviin kauhein, vihasta ja
+kivusta vääristynein kasvoin. — Olkoon jo ennakolta kirottu tämä lapsi!
+
+— Marie, — huudahti Šatov lopultakin ymmärtäen, mistä oli kysymys. —
+Marie... miksi et sanonut sitä aikaisemmin? — hän tajusi samassa kaiken
+ja toimeliaan päättäväisenä sieppasi lippalakkinsa.
+
+— Tiesinkö minä itsekään sitä tänne tullessani? — Olisinko minä siinä
+tapauksessa tullut teidän luoksenne? Minulle sanottiin, että siihen
+kuluisi vielä kymmenen päivää! Minne te nyt, minne te nyt, ette saa
+mennä!
+
+— Kätilöä hakemaan! Myyn revolverin; ennen kaikkea tarvitaan nyt rahaa!
+
+— Ette saa tehdä mitään, ette saa tuoda kätilöä, tuokaa vain joku
+apuvaimo, eukko, kukkarossani on kahdeksankymmentä kopeekkaa...
+Synnyttäväthän maalaisvaimotkin ilman kätilöä... Ja jos kuolen, niin se
+on sitäkin parempi...
+
+— Tuon sekä apuvaimon että eukon. Mutta miten, miten saatan jättää
+sinut yksin, Marie?
+
+Mutta käsitettyään, että oli parempi jättää hänet yksin nyt, hänen
+raivoisasta vastustamisestaan huolimatta, kuin jättää hänet avutta
+myöhemmin, hän yrittäen olla kuulematta hänen valituksiansa ja
+vihanpurkauksiansa sekä luottaen jalkoihinsa lähti suin päin portaita
+alas.
+
+
+
+III.
+
+
+Ensimmäiseksi hän meni Kirillovin luokse. Oli jo melkein puoliyö.
+Kirillov seisoi keskellä huonetta.
+
+— Kirillov, vaimo synnyttää!
+
+— Se on, kuinka?
+
+— Synnyttää, synnyttää lapsen!
+
+— Te... Ettekö erehdy?
+
+— Voi, en, en, — hänellä on polttoja!... Täytyy saada apuvaimo, joku
+eukko. Välttämättä, aivan heti... Voisiko nyt saada? Teillä oli täällä
+paljon eukkoja...
+
+— Hyvin ikävää, etten osaa synnyttää, — Kirillov vastasi mietteissään,
+— en tahtonut sanoa, etten osaa itse synnyttää, vaan etten voi tehdä
+niin, että osaisin synnyttää... tai... en osaa sitä sanoa.
+
+— Te tahdoitte kai sanoa, että te ette osaa itse auttaa synnytyksessä;
+mutta en tarkoittanut sitä; eukkoa, eukkoa, apuvaimoa, hoitajaa,
+palvelustyttöä pyydän!
+
+— Eukko saadaan, mutta ehkä ei aivan heti. Jos tahdotte, niin tulen
+asemesta.
+
+— Voi, sehän on mahdotonta; lähden Virginskille, kätilön luo.
+
+— Ilkimys!
+
+— Voi, niinhän hän on, Kirillov, niin on, mutta hän on sittenkin
+paras kaikista! Voi, niin, kaikki tulee tapahtumaan ilman hartautta,
+ilman iloa, inhoten, sättien, Jumalaa pilkaten — näin suuren ihmeen
+tapahtuessa, uuden olennon ilmestyessä... Voi, hän kiroaa sen jo nyt!
+
+— Jos tahdotte, niin minä...
+
+— Ei, ei, mutta sillä aikaa, kuin minä lähden hakemaan (voi, minä tuon
+vaikka väkisin tuon Virginskajan), te voitte joskus käydä portaillani
+hiljaa kuuntelemassa. Mutta ette saa mennä sisään, te säikytätte hänet,
+ette missään tapauksessa saa mennä sisään. Kuunnelkaa vain... kaiken
+kauhean varalta. Vasta kaikkein äärimmäisessä tapauksessa saatte mennä
+sisälle.
+
+— Ymmärrän, rahaa vielä rupla. Tässä. Tahdoin huomenna kanan, nyt en
+tahdo. Juoskaa kiireesti, juoskaa kaikin voimin. Teekeitin kaiken yötä.
+
+Kirillov ei tietänyt mitään Šatoviin kohdistuvista aikeista, eikä hän
+koskaan aikaisemminkaan ollut täysin ollut selvillä tätä uhkaavasta
+vaarasta. Hän tiesi vain, että tällä oli joitakin selvittämättömiä
+tilejä »noiden ihmisten» kanssa, ja vaikka hän omalta kohdaltansakin
+oli tähän asiaan sotkeutunut saatuaan ulkomailta joitakin
+toimintaohjeita (muuten sangen ylimalkaisia, sillä koskaan hän ei ollut
+mihinkään kuulunut läheisesti), niin viime aikoina hän oli luopunut
+kaikesta, ei ottanut enää suorittaakseen tehtäviä, oli kokonaan
+irtaantunut kaikista asioista ja ennen kaikkea »yhteisestä asiasta»
+sekä oli heittäynyt pelkästään mietiskelevään elämään. Vaikka Pjotr
+Verhovenski olikin pyytänyt Liputinin mukaansa Kirillovin luo, että
+tämä olisi saanut varmuuden Kirillovista ja siitä, että tämä sovittuna
+hetkenä todella ottaa »Šatovin asian» syykseen, hän ei Kirillovin
+kanssa keskustellessaan ollut maininnut sanaakaan Šatovista, ei edes
+viitannut häneen, varmaankin pitäen sellaista epäpoliittisena tekona.
+Kirilloviinkaan hän ei ehkä täysin luottanut ja jätti siis kaiken
+huomiseen, sitten kun teko olisi jo tehty ja kun Kirilloville sitten jo
+kaikki olisi »yhdentekevää»; näin ainakin Pjotr Stepanovitš ajatteli
+Kirillovista. Liputin oli myös huomannut selvästi, että lupauksesta
+huolimatta Šatovista ei oltu mainittu sanaakaan, mutta Liputin oli
+ollut liian hermostunut voidakseen ilmaista tyytymättömyytensä.
+
+Kuin vihuri Šatov lennähti Muurahaiskadulle kiroten pitkää matkaa, joka
+ei koskaan näyttänyt loppuvan.
+
+Oli tömistettävä Virginskit hereille: heillä oli jo kauan nukuttu.
+Mutta Šatov kolisteli kaikin voimin ja vähääkään siekailematta
+ikkunaluukkua. Pihalla kahlekoira yritti käydä häneen kiinni ja ensin
+ulvahtaen rupesi haukkumaan vihaisesti. Kadun muut koirat yhtyivät
+siihen; alkoi yhteinen haukunta.
+
+— Mitä te kolistelette ja mitä te tahdotte? — kajahti lopulta ikkunan
+ääreltä itse Virginskin pehmeä ääni, joka ei ollenkaan kuulostanut
+»loukkaantuneelta». Luukku avautui, avautuipa tuuletusruutukin.
+
+— Kuka siellä, joku roistoko? — vihaisena vingahteli vanhanpiian,
+Virginskin sukulaisen, ääni, joka todella tuntui loukkaantuneelta.
+
+— Olen Šatov, vaimo on palannut luokseni ja synnyttää parhaillaan.
+
+— No synnyttäköön meidän puolestamme, menkää matkaanne!
+
+— Tulin hakemaan Arina Prohorovnaa, ilman Arina Prohorovnaa en lähde
+täältä!
+
+— Ei hän voi juosta jokaisen luona, öisin hoitavat praktiikkaa
+toiset... Menkää Makšejevan luo ettekä saa hälistä enää! — sapekas
+naisääni rätisi yhä näin. Saattoi kuulla Virginskin koettavan häntä
+tyynnytellä, mutta vanhapiika koetti inttää vastaan eikä antanut perään.
+
+— Minä en lähde! — huudahti Šatov taas.
+
+— Odottakaa! Odottakaahan! — Virginski sai viimein huutaneeksi torjuen
+luotaan vanhanpiian. — Pyydän, Šatov, odottakaa viisi minuuttia,
+herätän Arina Prohorovnan, mutta älkää jyrisyttäkö noin älkääkä huutako
+noin... Voi, kuinka kauheata tämä kaikki on!
+
+Iankaikkisuudelta tuntuneiden viiden minuutin kuluttua ilmestyi Arina
+Prohorovna.
+
+— Onko vaimonne tullut luoksenne? — Hänen äänensä kajahti
+tuuletusruudusta, ja hämmästykseksensä Šatov huomasi, että ääni ei
+ollut vihainen, vaan ainoastaan tavalliseen tapaansa tiukka. Mutta
+Arina Prohorovnahan ei koskaan voinut muuten puhuakaan.
+
+— Niin, vaimo, ja synnyttää.
+
+— Marja Ignatjevna? Niinkö?
+
+— Niin, Marja Ignatjevna. Tietenkin Marja Ignatjevna!
+
+Syntyi hiljaisuus. Šatov odotti. Talosta kuului kuiskailua.
+
+— Onko hän tullut jo kauan sitten? — kysäisi mme Virginskaja taas.
+
+— Tänä iltana, kello kahdeksalta. Olkaa hyvä, kiiruhtakaa.
+
+Taas kuului kuiskailua, neuvoteltiin nähtävästi jostakin.
+
+— Kuulkaahan, ettehän te vain erehdy? Käskikö hän itse minua hakemaan?
+
+— Ei, ei hän käskenyt hakemaan teitä, hän tahtoo eukkoa, tavallista
+apuvaimoa, että minulle ei tulisi liikoja kuluja, mutta olkaa rauhassa,
+minä maksan.
+
+— Hyvä, tulen, maksakaa sitten tai ei. Olen aina pitänyt arvossa
+riippumattomia tunteitani Marja Ignatjevnaa kohtaan, vaikka hän ei ehkä
+muistakaan minua. Onko teillä itsellänne kaikki välttämättömät tarpeet?
+
+— Ei ole mitään, mutta saadaan, saadaan, saadaan kaikkea.
+
+»Onpa noissakin ihmisissä sentään jalomielisyyttä!» — Šatov ajatteli
+näin suunnaten askelensa Ljamšinin luo. — »Vakaumukset ja ihminen — ne
+lienevätkin monessa suhteessa kaksi aivan eri asiaa. Olen luultavasti
+monella tapaa tehnyt itseni syylliseksi heitä kohtaan!... Kaikki ovat
+syyllisiä, kaikki ovat syyllisiä ja... Jospa vain kaikki tietäisivät
+sen!...»
+
+Hänen ei tarvinnut kovinkaan kauan kolistella Ljamšinin luona. Hän
+aivan hämmästyi, kun tämä tuskin silmänräpäyksen kuluttua avasi
+tuuletusruudun hypähtäen vuoteeltaan paljain jaloin ja alusvaatteissaan
+pelkäämättä edes nuhaa, vaikka olikin sangen varovainen ja alinomaa
+huolehti terveydestänsä. Mutta tähän herkkyyteen ja kiireellisyyteen
+oli oma erikoinen syynsä: Ljamšin oli vapissut kaiken iltaa eikä
+ollut näihin asti voinut nukkua levottomuudeltaan, joka oli tarttunut
+häneen meikäläisten kokouksessa; hänelle kummittelivat yhä erinäiset
+kutsumattomat vieraat, joita ei varsin mielellään odotettu. Eniten
+häntä vaivasi Šatovin ilmianto... Ja kas, silloin juuri aivan kuin
+tahallisesti alettiin niin hirveästi kolistella hänen ikkunaansa...
+
+Hän pelästyi niin, nähdessään Šatovin, että paiskasi tuuletusruudun
+kiinni ja pakeni takaisin vuoteeseen. Šatov alkoi uudelleen huutaa ja
+jyskyttää, minkä jaksoi.
+
+— Kuinka te uskallatte kolistella noin keskellä yötä? — huudahti
+Ljamšin ankarasti kauhusta jäykistyen, mutta vasta noin kahden minuutin
+kuluttua, päätettyään lopultakin avata tuuletusruudun ja päästyään
+varmuuteen siitä, että Šatov oli tullut yksin.
+
+— Kas, tässä on teille revolveri; ottakaa se takaisin ja antakaa
+viisitoista ruplaa.
+
+— Mitä tämä on, oletteko juovuksissa? Tämä on ryöstöä; vilustun suotta.
+Odottakaahan, otan peitteen hartioilleni.
+
+— Antakaa heti viisitoista ruplaa. Jollette anna, niin jyristelen ja
+huudan aamunkoittoon asti; lyön ikkunan rikki.
+
+— Mutta minäpä huudan apua, ja teidät pistetään putkaan.
+
+— Olenko minä sitten mykkä, vai mitä luulette? Enkö minä osaa huutaa
+apua? Kenen on enemmän syytä pelätä sitä, teidänkö vaiko minun?
+
+— Ja te saatatte hautoa tuollaisia ilkeitä ajatuksia... Minä tiedän,
+mihin te viittailette... Seis, seis, älkää Jumalan tähden jyriskö!
+Hyväinen aika, kenellä nyt on rahaa yöllä? Mutta miksi tarvitsette
+rahaa, kun ette kerran ole juovuksissa?
+
+— Vaimo on palannut luokseni. Annan teille kymmentä ruplaa halvemmalla,
+en ole kertaakaan ampunut. Ottakaa revolveri, ottakaa heti paikalla.
+
+Ljamšin pisti koneentapaisesti kätensä ulos tuuletusruudusta
+vastaanottaakseen revolverin, odotteli hieman ja samassa jo veti
+päänsä pois jupisten aivan kuin puoleksi tiedottomana kylmien väreiden
+karmiessa hänen selkäpiitänsä.
+
+— Te valehtelette, ei teidän luoksenne ole tullut vaimoa... Te, te vain
+yksinkertaisesti tahdotte livistää pakoon.
+
+— Hölmö olette, minne minä pakenisin? Teidän Pjotr Verhovenskinne, hän
+paetkoon, mutta en minä. Olin äsken kätilö Virginskajalla, ja hänkin
+suostui tulemaan luokseni. Kysykää häneltä. Vaimo on tuskissaan.
+Tarvitaan rahaa; antakaa rahaa!
+
+Kokonainen ajatusten ilotulitus välähti Ljamšinin monilokeroisessa
+mielessä. Kaikki sai yhtäkkiä aivan toisen käänteen. Mutta pelko ei
+sittenkään antanut vielä hänen selvästi ajatella.
+
+— Miten se on mahdollista?... Ettehän te asu yhdessä vaimonne kanssa?
+
+— Mutta minä murskaan päänne tuollaisten kysymystenne vuoksi.
+
+— Ah, ah, ah Jumalani, ymmärrän, minä vain jouduin ymmälle... Mutta
+minä ymmärrän, ymmärrän... mutta´... mutta — tuleeko Arina Prohorovna
+todellakin? Te sanoitte äsken, että hän on jo mennyt? Mutta tiedättehän
+hyvin, että se ei ole totta, nähkääs, nähkääs, nähkääs, miten te joka
+askelella valehtelette.
+
+— Hän varmaankin istuu jo vaimoni luona, älkää viivästyttäkö minua,
+enhän minä ole syypää siihen, että te olette typerä.
+
+— Se ei ole totta, minä en ole typerä. Suokaa anteeksi, minä en
+mitenkään voi...
+
+Ja aivan lopullisesti hämmentyneenä hän kolmannen kerran yritti sulkea
+ikkunan, mutta Šatov kiljahti niin, että hänen oli pakko samassa
+silmänräpäyksessä taas pistää päänsä esille.
+
+— Mutta tämähän on jo suoranaista väkivaltaa? Mitä te minulta
+oikeastaan vaaditte, mitä, mitä, sanokaa se selvästi? Huomatkaa, nyt on
+yö!
+
+— Vaadin viittätoista ruplaa, pässinpää!
+
+— Mutta ehkä minä en halua ollenkaan ottaa takaisin revolveria. Ei
+teillä ole oikeutta. Te olette ostanut esineen, ja sillä hyvä, eikä
+teillä ole oikeutta. Sellaista summaa minä en mitenkään voi näin yöllä.
+Mistä minä sieppaan sellaisen summan näin yöllä?
+
+— Sinulla on aina rahaa; annan sinulle kymmentä ruplaa halvemmalla,
+mutta sinä olet tunnettu jutikka-paha.
+
+— Tulkaa ylihuomenna, — kuuletteko, ylihuomenaamuna täsmälleen kello
+kahdeltatoista, ja minä annan kaiken, eikö tehdä niin?
+
+Šatov alkoi raivoissaan lyödä uudelleen ikkunankehykseen:
+
+— Anna heti kymmenen ruplaa ja huomenna aamun sarastaessa viisi.
+
+‒ Ei, ylihuomenna aamulla viisi, mutta huomenna ei Jumalan nimessä tule
+mitään. Parempi on, että ette tulekaan, parempi on, että ette tulekaan.
+
+— Antakaa kymmenen; voi, sinä roisto!
+
+— Miksikä te noin sätitte, odottakaahan, täytyy ottaa tulta; kas,
+lienette särkenyt lasin... Kuka nyt öisin tuolla tavoin sättii. Kas
+näin! — hän ojensi ikkunasta setelin.
+
+Šatov tarttui siihen, — se oli viiden ruplan seteli.
+
+— Jumalan nimessä, minä en voi, tappakaa minut, mutta en voi,
+ylihuomenna voin antaa kaiken, mutta nyt en voi.
+
+— En poistu! — kiljui Šatov.
+
+— Ottakaa sitten tämä, tässä on vielä, näettehän tässä, mutta enempää
+en anna. Huutakaa niin paljon kuin kurkustanne lähtee, en anna, olipa
+miten tahansa, en anna enkä anna!
+
+Hän oli aivan suunniltaan, epätoivoissaan, aivan hiessä. Kaksi seteliä,
+jotka hän oli ojentanut lisää olivat kumpikin ruplan rahoja. Kaiken
+kaikkiaan Šatoville oli kertynyt siis seitsemän ruplaa.
+
+— No, mene sitten hiiteen, tulen huomenna. Pieksän sinut, Ljamšin,
+ellet siihen mennessä varaa kahdeksaa ruplaa.
+
+»Mutta minäpä en ole silloin enää kotona, hölmö!» ajatteli Ljamšin
+itsekseen.
+
+— Seis, seis! — hän huudahti raivokkaasti Šatovin jälkeen, joka jo
+oli lähtenyt juoksemaan. — Seis, palatkaa. Sanokaa, olkaa hyvä, onko
+tosiaankin totta, että vaimo on palannut luoksenne?
+
+— Pölkkypää! — Šatov sylkäisi ja läksi juoksemaan minkä jaksoi kotiansa
+kohti.
+
+
+
+IV.
+
+
+Huomautan, että Arina Prohorovna ei tietänyt yhtään mitään eilisessä
+kokouksessa tehdystä — päätöksestä. Virginski ei ollut uskaltanut
+kotiin palattuaan, hämmästyneenä ja heikentyneenä, ilmoittaa hänelle
+päätöstä, mutta hän ei kuitenkaan ollut malttanut olla ilmaisematta
+toista puolta, — s.o. Verhovenskin tekemää ilmoitusta siitä, että
+Šatovilla oli vakava aikomus ilmiantaa heidät; mutta tällöin hän
+oli samalla huomauttanut, että hän ei uskonut tähän täydellisesti.
+Arina Prohorovna säikähti kauheasti. Kas tämän vuoksihan hän olikin
+Šatovin tullessa häntä hakemaan viipymättä suostunut lähtemään,
+vaikka olikin sangen väsyksissä puuhailtuaan kaiken viime yötä
+erästä synnyttäjää auttaessaan. Hän oli aina ollut varma siitä, että
+»sellainen joutavanpäiväinen kansalainen kuin Šatov saattoi tehdä
+itsensä syypääksi kuinka alhaiseen tekoon tahansa»; mutta Marja
+Ignatjevnan tulo oli saattanut hänet katselemaan asiata hieman toiselta
+näkökannalta. Šatovin säikähdys, hänen pyyntöjensä epätoivoinen
+sävy, hänen apua rukoileva katseensa osoittivat että kavaltajan
+tunteissa oli tapahtunut muutos — olisi luullut, että mies, joka oli
+päättänyt ilmiantaa itsensä saadakseen vain toiset turmioon, näytti
+aivan toisenlaiselta ja että hänen puheellaan oli aivan varmasti
+toisenlainen sävy. Sanalla sanoen, Arina Prohorovna päätti tarkastaa
+kaikkea tätä omin silmin. Virginski oli hyvin tyytyväinen tästä
+hänen päättäväisyydestään, — tuntui kuin olisi viiden puudan paino
+vierähtänyt pois hänen hartioiltansa! Hänessä heräsi jo uusi toivo:
+Šatovin käyttäytyminen ei vähääkään vastannut Verhovenskin olettamusta.
+
+Šatov ei ollut erehtynyt. Palattuansa hän jo tapasi Arina Prohorovnan
+Marjan luona. Tämä oli saapunut aivan äsken, oli halveksivin
+ilmein ajanut pois Kirillovin, joka oli seisoskellut portaiden
+alapäässä, hetimiten tutustunut Marjaan, joka ei ollut tunnustanut
+häntä aikaisemmin tunteneensa; hän näki, että tämä oli »mitä
+parhaimmassa tilassa», toisin sanoen vihaapuhkuva, järkyttynyt
+ja »mitä raukkamaisimmin epätoivoissaan», ja tuskin oli kulunut
+viittä minuuttia, kun hän oli jo anastanut täyden ylivallan tämän
+vastusteluista huolimatta.
+
+— Mitä te oikein taas olette lörpötellyt, ette muka tahdo kallista
+kätilöä? — hän puhui juuri sinä hetkenä, kun Šatov tuli huoneeseen.
+— Turhaa lörpötystä, vääriä käsityksiä, jotka johtuvat vain
+epänormaalista tilastanne. Jonkun tavallisen eukon, kansannaisen
+keralla teillä olisi viisikymmentä eri mahdollisuutta siihen, että
+kaikki kävisi huonosti; ja silloinhan olisi sekä puuhaa että menoja
+enemmän kuin kalliin kätilön kanssa. Mistä te tiedätte, että olen
+kallis kätilö? Maksatte sitten myöhemmin, enkä minä ota teiltä liikoja,
+mutta takaan, että kaikki käy hyvin. Minun käsissäni te ette kuole, on
+niitä nähty ihmeempiäkin. Ja lapsenkin minä voin vaikkapa jo huomenna
+lähettää orpokotiin ja sitten maalle kasvatettavaksi, ja siinä koko
+juttu. Ja sitten te paranette, ryhdytte järkevästi työhön, ja pienessä
+ajassa saatte korvatuksi Šatoville menot asunnosta sekä muusta, eikä
+niitä tulekaan kovin paljoa...
+
+— Enhän minä sitä... minulla ei ole oikeutta olla taakaksi...
+
+— Järkeviä kansalaisen tunteita, mutta uskokaa, Šatov ei kärsi tästä
+juuri mitään, jos häntä vain pisarankin verran haluttaa kerrankin
+muuttua haihattelevasta herrasta todelliseksi aatteen ihmiseksi. Ei
+tarvita muuta kuin olla vain tekemättä tyhmyyksiä, ei kannata lyödä
+hätärumpua ja juosta pitkin kaupunkia kieli pitkällä. Jos häntä ei
+pitele kiinni, niin hän varmasti aamuun mennessä saa liikkeelle kaikki
+täkäläiset lääkärit; johan hän meidän kadullammekin sai liikkeelle
+kaikki koirat. Lääkäreitä ei tarvita, sanoinhan, että vastaan kaikesta,
+Eukon ehkä voi ottaa palvelustöitä suorittamaan, se ei maksa mitään.
+Muuten, ehkä häntä itseänsäkin voi ainakin johonkin käyttää, ehkä hän
+sentään osannee tehdä muutakin kuin tyhmyyksiä. Kädet hänellä on, jalat
+myös, juoskoonpa vaikka apteekkiin. Eikä luulisi hänen tämmöisellä
+armeliaisuudella ainakaan loukkaavan teidän tunteitanne. Mitä pirun
+armeliaisuutta! Eikö hän itse juuri ole saattanut teidät tuohon tilaan?
+Eikö hän juuri ollut aiheena siihen riitaan, joka syntyi teidän ja
+sen perheen välillä, jossa te olitte kotiopettajattarena, ja eikö
+kaiken sen tarkoituksena ollut vain itsekäs päämäärä mennä teidän
+kanssanne naimisiin? Kyllä siitä on kuultu... Muuten, hänpä tuo näkyy
+itse juosseenkin meille aivan mielipuolena ja huusi niin, että katu
+raikui. Minä en tuppaudu kenenkään seuraan ja tulin tänne ainoastaan
+teidän vuoksenne, periaatteesta, sillä meidän velvollisuutemme on olla
+solidaarisia keskenämme; heitin sen hänelle vasten kasvoja, ennenkuin
+oli lähtenyt kotoani. Jos olen mielestänne täällä liikaa, niin hyvästi;
+kunhan vain ei tapahtuisi onnettomuutta, jonka niin helposti voisi
+välttää.
+
+Ja hän kohottautui todellakin tuoliltaan.
+
+Marie oli niin avuton, kärsi niin kovasti, ja totta puhuen hän
+oli siinä määrin säikähtänyt sitä, mitä piti tapahtuman, ettei
+rohjennut päästää häntä luotansa. Mutta samassa hän alkoi myös
+vihata tätä naista; hän ei puhunut sitä, mitä olisi pitänyt puhua,
+ei mitään tuontapaista liikkunut Marien sielussa! Mutta mahdollisen
+kuoleman ennustus, siinä tapauksessa, että hän joutuisi kokemattoman
+puoskarieukon käsiin, voitti vastenmielisyyden. Mutta Šatovia kohtaan
+hän tästä hetkestä alkaen tuli yhä vaativammaksi, yhä armottomammaksi.
+Hän meni lopulta niin pitkälle, että kielsi tätä ei ainoastaan
+katsomasta häneen, vaan kokonaan seisomastakin kasvot häneen päin
+käännettyinä. Kärsimykset kävivät yhä ankarammiksi, kiroukset, vieläpä
+solvauksetkin kävivät yhä raivokkaammiksi.
+
+— Oh, voimmehan me lähettää hänet ulos,
+
+— Arina Prohorovna sanoi näin ratkaisevasti. — Hänhän on aivan
+muuttunut kasvoiltaan, peloittelee vain suotta teitä; aivan kalpea on
+kuin kuollut! Mikäs teidän on ollessanne, sanokaahan, naurettava hölmö?
+Voi tätä komediaa!
+
+Šatov ei vastannut; hän oli päättänyt olla mitään vastaamatta.
+
+— Olenhan tosin nähnyt typeriä isiä, jotka tällaisissa tapauksissa
+menettävät järkensä kokonaan. Mutta ovathan he sitten ainakin...
+
+— Lakatkaa tai jättäkää minut rauhaan... kuolemaan! Ette saa puhua
+sanaakaan, en tahdo, en tahdo! — Marie ratkesi huutamaan.
+
+— Ei saa muka puhua enää sanaakaan, ettehän te itsekään ole tajussanne;
+sellaisena minä käsitän teidät tuossa tilassa. Mutta tässä täytyy
+ryhtyä toimeen: sanokaa, onko teillä jo kaikki valmiina? Vastatkaa te,
+Šatov, vaimollanne on nyt muutakin ajattelemista.
+
+— Sanokaa, mitä pitäisi sitten olla?
+
+— Ei siis ole mitään valmiina.
+
+Hän luetteli kaiken, mikä oli aivan välttämätöntä, ja täytyi myöntää,
+että hän todella osasi rajoittua kaikkein välttämättömimpään.
+Kerjäläisilläkin olisi luullut olevan kaikkea tätä. Jotakin löytyi
+Šatoviltakin. Marie otti esille avaimen, ojensi sen Šatoville, niin
+että tämä saattoi ruveta hakemaan jotakin hänen matkalaukustaan. Koska
+hänen kätensä vapisivat, hän kopeloi sitä hieman kauemmin, kuin olisi
+ollut tarpeellista tuntematonta lukkoa availlessaan. Marie kiivastui,
+mutta kun Arina Prohorovna hypähti Šatovin luo ottaakseen tältä
+avaimen, niin Marie ei missään nimessä antanut lupaa tämän katsahtaa
+laukkuunsa, vaan oikullisesti huutaen ja itkien vaati, että Šatov yksin
+aukaisisi sen.
+
+Eräitä esineitä täytyi sentään lähteä hakemaan Kirillovilta. Mutta
+tuskin Šatov oli käännähtänyt lähteäksensä, kun Marie taas raivoisasti
+kutsui häntä takaisin ja rauhoittui vasta sitten, kun suin päin hänen
+luoksensa portailta palannut Šatov yritti lohduttaa häntä sillä, että
+hän poistui vain hetkeksi, että se oli aivan välttämätöntä ja että hän
+aivan heti palaisi takaisin.
+
+— No, hyvä rouva, teille on varsin vaikeata olla mieliksi, — Arina
+Prohorovna naurahti; — milloin on seisottava kasvot käännettyinä
+seinään päin, niin ettei toinen uskalla katsahtaakaan teihin, milloin
+taas ei saa hetkeksikään poistua, rupeatte heti itkemään. Tuolla
+tavallahan hän voi ruveta luulemaan teistä mitä tahansa. No, no, älkää
+oikutelko, älkää kiihoittako itseänne, minähän vain nauran.
+
+-— Hän ei rohkene luulla mitään.
+
+— Ta-ta-ta-, jos hän ei olisi teihin rakastunut kuin pässi, niin hän
+ei juoksentelisi pitkin katuja kieli pitkällä eikä hälyttelisi kaiken
+maailman koiria. Hän löi rikki ikkunankehykseni.
+
+
+
+V.
+
+
+Šatov tapasi Kirillovin yhä kävelemässä nurkasta nurkkaan huoneessaan.
+Hän oli niin hajamielinen, että oli jo taas aivan unohtanut kuulleensa
+äsken vaimon tulosta, kuunteli eikä ymmärtänyt yhtään mitään.
+
+— Ah, niin, — hän muisti äkkiä aivan kuin erikoisesti ponnistellen
+päästäkseen hetkeksi irti jostakin ajatuksesta, joka oli saanut hänet
+valtaansa, — niin, eukko... vaimoko vai eukko? — Odottakaahan: sekä
+vaimo että eukko, eikö niin?
+
+Muistan; olen käynyt... Eukko tulee, mutta ei heti. Ottakaa pielus.
+Mitä vielä? Aivan niin. Odottakaahan, sattuuko teille, Šatov, ikuisen
+harmonian hetkiä?
+
+— Tiedättekö, Kirillov, te ette saa enää olla nukkumatta öisin.
+
+Kirillov havahtui ja — mikä omituisinta — alkoi äkkiä puhua aivan
+ymmärrettävästi, paremmin kuin koskaan ennen; selvästi saattoi huomata,
+että hän oli kaiken tuon jo ennakolta valmistanut, ehkäpä oikein
+kirjoittanutkin:
+
+— On sekunteja, niitä saattaa olla kerrallaan vain viisi tai kuusi,
+jolloin te tunnette ikuisen jo aivan täydellisesti saavutetun harmonian
+läsnäolon. Se ei ole maallista; en minä sitäkään, että se olisi
+taivaallista, vaan sitä, että maallisessa muodossa oleva ihminen
+ei voi sitä kestää. Täytyy muuttua fyysillisesti tai kuolla. Tämä
+tunne on selvä ja kiistämätön. Aivan kuin te äkkiä aavistaisitte,
+millainen on koko luonto, ja äkkiä sanoisitte: niin, tämä on totta.
+Luodessaan maailman Jumala aina kunkin päivän lopussa sanoi: »niin,
+se on totta, tämä on hyvä». Tämä... tämä ei ole ihastumista, vaan se
+on vain muuten iloa. Te ette anna enää mitään anteeksi, koska ei ole
+enää mitään anteeksi annettavaa. Te ette enää vain rakasta, oi, tämä
+on korkeampaa kuin rakkaus! Peloittavinta on, että tämä kaikki on
+niin kauhean selvää, että syntyy niin suuri ilo, että jos se kestäisi
+viittä sekuntia kauemmin, niin sielu ei sitä kestäisi, vaan katoaisi
+olemattomiin. Näissä viidessä sekunnissa minä elän koko elämäni ja
+annan niistä vaikka koko elämäni, sillä se kannattaa sen. Voidakseen
+kestää kymmenen sekuntia täytyy muuttua fyysillisesti. Luulen, että
+ihmisen täytyy lakata synnyttämästä. Minkä vuoksi tarvittaisiin
+lapsia, minkä vuoksi kehitystä, jos kerran päämäärä on jo saavutettu?
+Raamatussa sanotaan, että uudestisyntyneenä ei enää synnytetä, vaan
+kaikki ovat kuin Herran enkelit. Se on viittaus. Teidän vaimonne
+synnyttää?
+
+— Kirillov, tuleeko se teille usein?
+
+— Kolmessa päivässä kerran, kerran viikossa. — Eihän teillä vain ole
+kaatumatautia?
+
+— Ei ole.
+
+— Siis te saatte sen. Olkaa varuillanne, Kirillov, olen kuullut, että
+juuri noin kaatumatauti alkaa. Muudan epileptikko kuvasi minulle
+tarkasti tämän kohtauksen edellä käyvän tuntemuksen, se oli aivan
+täsmälleen samanlainen kuin teidänkin; viisi sekuntia, niin arveli
+hänkin ja sanoi, että kauemmin ei olisi ollut mahdollista, — kestää.
+Muistakaa Muhammedin vesikannua, josta ei ehtinyt edes läikähtää yli,
+kun hän jo oli ehtinyt kiitää ratsullaan paratiisin halki. Vesikannu
+— se on nuo viisi sekuntia; aivan liiankin hyvin se muistuttaa teidän
+harmoniaanne, ja Muhammedhan oli epileptikko. Pitäkää varanne,
+Kirillov, se on kaatumatauti!
+
+— Ei se ehdi. — Kirillov naurahti hiljaa.
+
+
+
+VI.
+
+
+Yö kului. Šatovia läheteltiin jonnekin, soimattiin, kutsuttiin luo.
+Marie oli joutunut kuolemanpelkonsa kaikkein äärimmäiselle asteelle.
+Hän huusi, että hän tahtoi elää, »välttämättä, välttämättä!» ja
+että hän pelkäsi kuolemaa. »En tahdo, en tahdo!» hän toisteli.
+Jos Arina Prohorovnaa ei olisi ollut, niin olisi käynyt huonosti.
+Vähitellen hän sai potilaansa kokonaan valtaansa. - Tämä alkoi, kuten
+lapsi, totella hänen jokaista sanaansa, jokaista neuvoansa. Arina
+Prohorovnan tunnussanana oli ankaruus eikä lempeys, mutta työnsä
+hän teki mestarillisesti. Aamu alkoi jo kajastaa. Arina Prohorovna
+keksi äkkiä, että Šatov oli käväissyt äsken portailla rukoilemassa
+Jumalaa, ja alkoi nauraa hänelle. Marie naurahti myös vihamielisesti,
+myrkyllisesti, aivan kuin tuo nauru olisi tuonut hänelle lievitystä.
+Lopulta Šatov ajettiin kokonaan ulos. Oli valjennut kostea, kylmä aamu.
+Šatov oli nojautunut nurkkaan kasvot seinään päin, aivan kuten eilen
+illalla, silloin kun Erkel oli käynyt. Hän vapisi kuin puun lehti, ei
+rohjennut ajatella, mutta mieli takertui kuitenkin ajatukseen, kehräsi
+kuvitelmiansa, kuten sattuu unessa. Mielikuvat veivät hänet alituisesti
+mukaansa, alituisesti taas äkkiä katkeilivat kuten mädäntynyt lanka.
+Huoneesta kajahteli lopulta ei ainoastaan valituksia, vaan kauheita,
+puhtaasti eläimellisiä huutoja, sietämättömiä, mahdottomia. Hän tahtoi
+tukkia korvansa, mutta ei voinut, jysähti polvilleen tiedottomasti
+toistaen vain: »_Marie, Marie!_» Ja kas vihdoin kajahti huuto, uusi
+huudahdus, joka sai Šatovin vavahtamaan ja hypähtämään pystyyn
+polvistuneesta asennosta, pienokaisen huudahdus, heikko, tukahtunut.
+Hän teki ristinmerkin ja hyökkäsi huoneeseen. Arina Prohorovnan käsissä
+kirkui ja liikahteli pienin, pikkuruikkuisin käsin ja jaloin pienen
+pieni, punainen, ryppyinen olento, joka oli kauhistuttavan avuton
+ja pelkästään toisten varassa kuin pölyhiukkanen, jonka tuulenhenki
+olisi voinut pyyhkäistä, mutta joka huusi ja ilmaisi itsensä, aivan
+kuin sillä myös olisi ollut mitä täydellisin oikeus astua elämään...
+Marie oli tunnottomana, mutta hetken kuluttua hän aukaisi silmänsä ja
+omituista omituisemmin katsahti Šatoviin: tämä katse näytti olevan
+aivan uusi, mutta millainen, sitä Šatov ei jaksanut ymmärtää, mutta
+koskaan aikaisemmin hän ei muistanut nähneensä vaimollaan tällaista
+katsetta.
+
+— Poika? Poikako? — äänessä kipeä tuntu synnyttäjä kysäisi Arina
+Prohorovnalta.
+
+— Pojanpenikka! — tämä huudahti vastaukseksi käärien lasta.
+
+Kun hän oli saanut sen käärityksi ja oli jo aikeissa asettaa sen
+poikkipuolin vuoteelle kahden pieluksen väliin, hän antoi sen
+hetkiseksi Šatoville pideltäväksi. Aivan kuin salaa ja Arina
+Prohorovnaa aristellen Marie nyökkäsi hänelle. Šatov käsitti hänet ja
+vei pienokaisen hänen nähtäväkseen.
+
+— Kuinka... sievä... — kuiskasi Marie heikosti hymähtäen.
+
+— Hyi, miten hän katselee! — Arina Prohorovna alkoi nauraa iloisen
+riemullisesti katsahdettuaan Šatovin kasvoihin; — minkä näköinen naama!
+
+— Iloitkaa, Arina Prohorovna, tämä on suuri ilo... — leperteli Šatov
+idioottimaisen autuas ilme kasvoillaan Hän oli aivan kirkastunut
+kuultuaan nuo kaksi Marien sanaa lapsesta.
+
+— Mikä suuri ilo se nyt teille on olevinaan?
+
+— Arina Prohorovna hääräili iloisena, kokoili tavaroita ja teki työtä
+kuin pakkotyövanki.
+
+— Uuden olennon ilmestymisen ihme, suuri ja käsittämätön mysteeri,
+Arina Prohorovna, ja miten sääli, että te ette sitä ymmärrä!
+
+Šatov jupisi näin ihastuneena ja epäselvästi aivan kuin sumun lävitse.
+Aivan kuin jotakin olisi aivan itsestänsä liikahdellut hänen päässänsä
+ja aivan kuin jotakin hänen tahdostansa riippumatonta olisi vuotanut
+esille hänen sielustansa.
+
+— Oli kaksi, ja yhtäkkiä ilmestyy kolmas, uusi olento, uusi henki,
+eheä, kokonainen, jollaista ihmiskädet eivät voi luoda; uusi ajatus ja
+uusi rakkaus, aivan peloittaa... Ei ole mitään, joka maailmassa olisi
+korkeampaa!
+
+— Jopa taas tuli joutavia! Yksinkertaisesti vain elimistön edelleen
+kehittymistä eikä muuta mitään, ei minkäännäköistä ihmettä. — Arina
+Prohorovna nauroi iloisena ja sydämensä pohjasta. — Tällä tavoinhan
+jokainen kärpänenkin olisi ihme. Mutta sen minä sanon: liikoja ihmisiä
+ei kannattaisi syntyä maailmaan. Takokaa ensin kaikki niin valmiiksi,
+että niistä ei tule liikoja, ja sitten vasta synnyttäkää niitä.
+Tuotakin on nyt ylihuomenna riepoteltava orpokotiin... Muuten, onhan
+sekin niinkuin ollakin pitää.
+
+— Ei koskaan hän lähde minun luotani orpokotiin. — Šatov lausui näin
+lujasti tuijottaen lattiaan.
+
+— Otatteko omaksenne?
+
+— Hänhän on minun poikani.
+
+— Tietenkin hän on Šatov, lain mukaan Šatov, mutta eihän teillä ole
+mitään syytä näytellä ihmissuvun hyväntekijän osaa. Ei jakseta elää
+ilman korkealentoisia sanoja. No, hyvä on, hyvä, mutta nähkääs, hyvä
+herrasväki, — hän lakkasi lopulta puuhailemasta, — minun on aika
+lähteä. Tulen vielä huomenaamulla ja illallakin tulen, jos tarvitaan,
+mutta nyt, kun kerran kaikki kävi aivan liiankin hyvin, minun täytyy
+käväistä muidenkin luona, ovat jo kauan odotelleet. Teillä taitaa,
+Šatov, joku eukko istua siellä jossakin; eukko eukkona, mutta älkää
+tekään häntä jättäkö, aviomieskulta. Istukaa lähellä, ehkäpä vielä
+hyvinkin kelpaatte; Marja Ignatjevnalla nähtävästi ei ole suinkaan
+halua ajaa teitä pois. No, no, no, minähän lasken leikkiä...
+
+Portilla, jonne Šatov oli hänet saattanut, hän vielä kerran mainitsi
+hänelle erikoisesti:
+
+— Riittääpä tuosta minulle huvia aivan loppuiäkseni; rahaa en teiltä
+ota; unissakin vielä tälle nauran. Huvittavampaa, kuin mitä tänä yönä
+näin, en ole nähnyt vielä koskaan.
+
+Hän poistui täysin tyytyväisenä. Šatovin näöstä ja tämän puheista
+oli käynyt hänelle päivänselväksi, että tämä mies »hankkiutui isien
+joukkoon ja oli vihoviimeinen rätti mieheksi». Vaikka olisi ollutkin
+suorinta käväistä erään lähellä olevan toisen potilaan luona, hän
+sittenkin tahtoi ensin poiketa kertomaan tästä kaikesta Virginskille.
+
+— Marie, hän sanoi, että sinun pitäisi koettaa nukkua jonkin aikaa,
+vaikka näenkin että se on hirveän vaikeata... — Šatov aloitti
+keskustelun arkana. — Minä istun tässä ikkunan luona ja vartioin sinua,
+vai mitä?
+
+Ja hän istuutui ikkunan luo sohvan taakse, niin ettei Marie saattanut
+mitenkään häntä nähdä. Mutta tuskin oli kulunut minuuttiakaan, kun tämä
+jo kutsui häntä ja nenäänsä nyrpistäen pyysi korjaamaan pielustansa.
+Šatov alkoi asetella sitä uudelleen. Vaimo katsoi vihaisesti seinään.
+
+— Ei sillä tavalla, oh, ei sillä... millaiset kädet!
+
+Šatov yritti kohentaa sitä vielä kerran.
+
+— Kumartukaa puoleeni, — hän virkkoi äkkiä oudosti, koettaen olla
+katsomatta Šatoviin.
+
+Šatov vavahti, mutta kumartui kuitenkin.
+
+— Vielä... Ei sillä tavalla... lähemmäksi, — ja samassa hän äkillisin
+liikkein kietoi vasemman kätensä hänen kaulallensa, ja Šatov tunsi
+otsallansa hänen lujan ja kostean suudelmansa.
+
+— Marie!
+
+Vaimon huulet vavahtelivat, hän koetti pysyä lujana, mutta äkkiä hän
+kohottautui ja silmät leimahtaen virkkoi:
+
+— Nikolai Stavrogin on roisto!
+
+Ja taas hän vaipui voimattomasti kuten katkaistu kukka pielukselle,
+kasvot siihen painettuina, ja alkoi hysteerisesti itkeä, lujasti
+pidellen omassaan Šatovin kättä.
+
+Tästä hetkestä alkaen hän ei enää päästänyt tätä luotansa, vaan vaati
+häntä istumaan vuoteensa pääpuolella. Hän ei voinut paljoa puhua,
+mutta katseli vain Šatovia ja hymyili tälle kuten autuas ainakin. Hän
+oli äkkiä muuttunut aivan kuin tyttöhupakoksi. Hänessä oli tapahtunut
+perinpohjainen mullistus. Šatov milloin itki, kuten pikku poika,
+milloin puhui rajusti, hämärästi, innostuneesti. Jumala sen oikein
+tiesi, mitä kaikkea hän sanoi suudellen vaimonsa käsiä; Marie kuunteli
+häntä juopuneena, ehkä hän ei kaikkea ymmärtänytkään, heikontuneella
+kädellään hän vain lempeästi hyväili tämän hiuksia, silitteli niitä,
+katseli häneen ihastuneena. Šatov puhui hänelle Kirillovista, siitä,
+kuinka he nyt aloittavat elämänsä »uudelleen ja ainiaksi», Jumalan
+olemassaolosta, siitä, että kaikki ovat hyviä... riemuissaan he ottivat
+pienokaisenkin uudelleen tarkasteltavakseen.
+
+— Marie, — hän huudahti pidellen käsissään lasta, — jättäkäämme entiset
+haaveet, häpeä ja kuolema! Ruvetkaamme tekemään työtä ja lähtekäämme
+uutta polkua pitkin kolmisin, niin, niin! Niin, mutta, mutta miksi me
+hänet oikein nimitämme?
+
+— Hänetkö? Miten nimitämme? — Marja sanoi ihmeissään, ja samassa taas
+hänen kasvoilleen levisi hirvittävän katkera ilme. Hän löi kätensä
+yhteen, katsahti moittivasti Šatoviin ja painautui taas pielukseensa.
+
+— Marie, mikä sinun on? — huudahti Šatov katkeran hämmästyneenä.
+
+— Ja te saatoitte, saatoitte. Voi kiittämätön.
+
+— Marie, suo anteeksi Marie... Minä vain kysyin, miksi hänet nimitämme.
+Enhän minä tiedä.
+
+— Ivaniksi, Ivaniksi, — vaimo kohotti hohtavat ja kyynelien kastamat
+kasvonsa; — kuinka te saatoittekaan ajatella, että olisin tahtonut
+nimitettäväksi hänet jollakin toisella, kauhealla nimellä?
+
+— Marie, rauhoitu, voi, kuinka hermostunut olet!
+
+‒ Uusi raakuus taas, miksi te syytätte hermostuneisuutta, lyönpä vetoa,
+että jos minä olisin sanonut: hänet on nimitettävä... sillä kauhealla
+nimellä, niin te olisitte heti suostunut, ette olisi sitä ehkä
+huomannutkaan! Voi, te epäjalot, te alhaiset, te kaikki, kaikki!
+
+Hetken kuluttua he tietenkin olivat jo taas sopineet. Šatov tyynnytteli
+ja maanitteli häntä nukahtamaan. Hän nukahtikin, mutta ei vieläkään
+päästänyt miehensä kättä omastaan, heräsi tuon tuostakin, katsahti aina
+häneen aivan kuin peläten, että tämä lähtisi pois, ja nukahti taas aina
+uudelleen.
+
+Kirillov oli lähettänyt eukon »onnittelemaan» ja tuomaan kuumaa teetä,
+äsken paistettuja kyljyksiä sekä lihalientä valkoisen leivän kera
+»Marja Ignatjevnalle». Sairas joi suuhunsa ahnaasti lihaliemen, eukko
+kapaloi lapsen uudelleen, Marie pakotti Šatovinkin syömään kyljyksen.
+
+Aika kului.. Voimattomana Šatov nukahti itsekin tuolillensa nojaten
+päätänsä Marien pielukseen. Tässä asennossa heidät tapasi Arina
+Prohorovna, kun hän lupauksensa mukaan tuli heitä katsomaan ja
+iloisena herätti heidät, keskusteli Marien kanssa siitä, mikä oli
+välttämätöntä, tarkasti lapsen ja kielsi taas Šatovia poistumasta.
+Nakattuaan vielä muutamia teräväkielisiä huomautuksia »aviopuolisoista»
+halveksumisesta ja ylimielisyydestä värähtelevällä äänellä hän poistui
+yhtä tyytyväisenä kuin äskenkin.
+
+Oli jo aivan pimeä, kun Šatov havahtui. Hän sytytti kiireisesti
+kynttilän ja lähti hakemaan eukkoa. Mutta tuskin hän oli tullut
+portaille, kun hän hämmästyksekseen kuuli jonkun hiljaiset ja hitaat
+askelet, jonkun, joka nähtävästi kohosi häntä vastaan. Tulija oli Erkel.
+
+— Ei saa tulla sisään! — Šatov kuiskasi ja siepaten äkillisin liikkein
+häntä kädestä alkoi viedä häntä muassaan portille. — Odottakaa täällä-,
+tulen heti, minä unohdin, unohdin kokonaan teidät! Voi, millä tavoin te
+muistutitte itsestänne.
+
+— Hän oli niin kiireissään, että ei edes käväissyt Kirillovin luona,
+pyysi vain eukkoa tulemaan. Marie joutui aivan epätoivoon ja vihastui
+kuullessaan, että hän »saattoi ajatella edes mahdolliseksi jättää hänet
+yksin».
+
+— Mutta, — huudahti Šatov riemuissaan, — tämä onkin sitten viimeinen
+askel! Sitten alkaa uusi polku, emmekä me koskaan, emme koskaan
+muistele tuota vanhaa, kauheata!
+
+Hän sai tuskin Marjan tyynnytellyksi ja lupasi palata täsmälleen kello
+yhdeksältä, suuteli häntä lujan hellästi, suuteli lasta ja juoksi
+nopeasti Erkelin luo.
+
+Molemmat lähtivät Skvorešnikiin, Stavroginien puistoon, johon noin
+puolitoista vuotta sitten, yksinäiseen paikkaan aivan puiston laitaan,
+siihen, mistä alkoi mäntymetsä, oli kaivettu maahan hänelle uskottu
+kirjapainin. Paikka oli karu ja autio, sitä oli vaikea löytää,
+Skvorešnikin päärakennuksesta se oli jotensakin kaukana. Filippovin
+talosta sinne oli matkaa noin puoli neljättä virstaa, ehkäpä neljäkin.
+
+— Menemmekö koko matkan jalkaisin? Minä otan ajurin.
+
+— Pyydän erikoisesti olemaan sitä ottamatta, — vastasi Erkel, — siitä
+varoitettiin aivan erikoisesti. Ajuri saattaisi käydä todistajasta.
+
+— No... olkoon sitten... piru! Yhdentekevää, kunhan tämä vain loppuisi,
+loppuisi!
+
+He alkoivat astua nopeasti.
+
+— Erkel, te pikkuinen poika! — huudahti, Šatov, — oletteko Le koskaan
+ollut onnellinen?
+
+— Mutta te itse ainakin lienette hyvin onnellinen, — huomautti Erkel
+uteliain ilmein.
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+Vaivalloinen yö.
+
+
+
+I.
+
+
+Virginski oli päivän kuluessa tarvinnut ainakin pari tuntia
+saadakseen ilmoitetuksi kaikille _meikäläisille_, että Šatov ei
+missään tapauksessa ilmiantaisi heitä, sillä vaimo oli palannut hänen
+luoksensa, lapsi oli hänelle syntynyt eikä, »sikäli kuin ihmissielua
+voi ymmärtää», mitenkään saattanut olettaa, että hän tällaisena hetkenä
+voisi käydä vaaralliseksi. Mutta hämmästyksekseen hän ei tavannutkaan
+kotoa ketään muuta kuin Erkelin ja Ljamšinin. Erkel oli kuunnellut
+häntä ääneti ja katsellen häntä kirkkaasti suoraan silmiin, hänen
+kysymykseensä taas: »Meneekö hän sinne kello kuudelta vai eikö», hän
+oli vastannut kirkkaasti hymyillen, että »tietenkin hän menee».
+
+Ljamšin makasi nähtävästi kovin pahasti sairaana, pää peitteen sisässä
+hupussa. Sisäänastuvaa Virginskiä hän säikähti, ja heti kun tämä
+oli alkanut puhua, hän oli yht'äkkiä ruvennut huitomaan käsillään,
+jotka hän oli vetänyt esiin peitteen alta, ja rukoili tätä jättämään
+hänet rauhaan. Mutta sen, mikä koski Šatovia, hän kuitenkin kuunteli.
+Ilmoituksen, että Virginski ei ollut tavannut ketään muita kotoa, hän
+otti vastaan hyvin hämmästyneenä. Kävi selville, että hän oli jo saanut
+tietää (Liputinilta) Fedjkan kuolemasta ja kertoili tästä kiirehtien
+ja katkonaisesti Virginskillekin, mikä taas sai tämän vuorostaan
+hämmästymään. Virginskin suoraan kysymykseen, oliko lähdettävä vai
+eikö, hän vain vastaukseksi alkoi taas huitoa käsillään ja rukoili
+rukoilemalla tätä »jättämään hänet rauhaan» ja että »hän oli syrjäinen
+eikä tietänyt mistään mitään». Virginski palasi kotiinsa aivan
+lamaantuneena ja hyvin levottomana; raskasta hänestä oli sekin, että
+hänen oli pakko salata kaikki perheeltänsä; hän oli tottunut olemaan
+aina avomielinen vaimollensa, ja jos hänen kuumeisissa aivoissansa
+tänä hetkenä ei olisi syttynyt erästä aivan uutta ajatusta, joka
+oli sovittava kaikki tulevaiset suunnitelmat, niin varmasti hän
+olisi joutunut vuoteen omaksi kuten Ljamšinkin. Mutta tämä uusi
+suunnitelma antoi hänelle voimaa, eikä siinä vielä kyllin, suorastaan
+kärsimättömästi hän alkoi odotella määrähetkeä, läksipä vielä
+aikaisemmin kuin olisi ollut tarpeellistakaan kokoontumispaikalle.
+
+Paikka oli hyvin synkkä, Stavroginien äärettömän laajan puiston
+perällä. Myöhemmin minä aivan tahallani kävin sitä katsomassa. Kuinka
+synkältä se mahtoikaan näyttää tänä tylyn koleana syysiltana. Siitä
+kauempana oli vanha rauhoitettu metsä; mahtavat satavuotiset hongat
+piirtyivät pimeyteen tummina ja epäselvinä läikkinä. Oli niin pimeätä,
+että kahden askelen päästä oli mahdotonta erottaa ihmistä, mutta Pjotr
+Stepanovitš, Liputin ja Erkel olivat tuoneet muassaan lyhdyt. On
+tuntematonta, miksi ja milloin tänne oli aikoina, joihin ei edes muisti
+ulottunut, hiomattomista kivenlohkareista muodosteltu hauskannäköinen
+luola. Pöytä ja penkit luolan sisällä olivat jo aikoja sitten
+mädäntyneet ja lahonneet. Noin kahdensadan askelen päähän oikealle
+päin ulottui puiston järjestyksessä kolmas lammikko. Nämä kolme
+lammikkoa, joista ensimmäinen oli aivan talon edustalla, olivat kaikki
+perätysten, niin että viimeinen niistä oli noin virstan päässä talosta,
+aivan puiston laidassa. Tuskin oli luultavaa, että minkäänlainen
+hälinä, huuto tai vaikkapa laukauskin saattoi kuulua Stavroginin talon
+asukkaiden korviin, talon, josta isäntäväki oli poistunut. Kun Nikolai
+Vsevolodovitš oli eilen lähtenyt ja samoin myös Aleksei Jegorytš, ei
+koko taloon ollut jäänyt muuta kuin noin viisi, kuusi henkeä ja nekin
+niin sanoakseni invalidiväkeä. Joka tapauksessa saattoi pitää täysin
+varmana, että vaikkapa joku näistä täällä yksinäisyydessä oleskelevista
+asukkaista kuulisikin huutoja tai avunpyyntöjä, niin se enintään
+herättäisi kauhua, mutta tuskin ainoakaan heistä liikahtaisi hyvin
+lämmitetyiltä uuneiltansa ja lämpöisiltä pankoiltansa kenenkään avuksi.
+
+Kello oli tuskin kahtakymmentä minuuttia yli kuuden, kun kaikki muut,
+paitsi Erkel, joka oli komennettu hakemaan Šatovia, olivat jo koolla.
+Pjotr Stepanovitš ei ollut tällä kertaa viivytellyt. Hän oli tullut
+Tolkatšenkon mukana. Tolkatšenkon kulmat olivat kurtussa, ja hän
+näytti huolestuneelta; kaikki teeskentely ja röyhkeän kehuskeleva
+päättäväisyys oli tipo tiessään. Hän pysytteli Pjotr Stepanovitšin
+lähellä, ja näytti siltä, kuin hän äkkiä olisi käynyt tälle rajattoman
+uskolliseksi: usein hän hätäillen tunkeusi kuiskaamaan tälle jotakin;
+mutta tämä ei juuri koskaan vastannut hänelle mitään, joskus vain
+murahti jotakin päästäkseen hänestä irti.
+
+Šigaljov ja Virginski olivat tulleet jo hieman aikaisemmin kuin
+Pjotr Stepanovitš, ja tämän tultua he siirtyivät hieman syrjään,
+vaipuen syvään ja selvästi tahalliseen äänettömyyteen: Stepanovitš
+kohotti lyhtyä ja tarkasteli heitä välinpitämättömän ja loukkaavan
+huolellisesti.
+
+»Haluavat nähtävästi puhua», vilahti hänen mielessään.
+
+— Eikö Ljamšinia ole? — hän kysäisi Virginskilta. Kuka teistä sanoi
+hänen olevan sairaana?
+
+— Minä olen täällä, — Ljamšin yht'äkkiä huudahti ilmestyen samassa
+puun takaa. Hänen yllään oli talvitakki, ja hän oli matkapeitteeseen
+kiedottu, niin että oli sangen vaikeata nähdä hänen kasvojansa edes
+lyhdyn avulla.
+
+— Liputin siis vain puuttuu?
+
+Ja äänettömänä Liputin astui esiin luolasta.
+
+Pjotr Stepanovitš kohotti taas lyhtyänsä.
+
+— Miksi olette piiloutunut sinne, miksi ette tule esille?
+
+— Oletan, että meillä sentään kaikilla on henkilökohtainen vapaus...
+ohjata itse toimiamme, — mörähti Liputin käsittämättä oikein itsekään
+selvästi, mitä hän oikeastaan tahtoi sanoa.
+
+— Hyvät herrat, — Pjotr Stepanovitš koroitti ääntänsä, ensi kerran
+luopuen kuiskaavasta puhetavastansa, mikä teki vaikutuksensa. — Luulen
+teidän täydellisesti ymmärtävän, että teidän ei nyt sovi konstailla.
+Eilenhän jo keskusteltiin kaikesta ja märehdittiin kaikki valmiiksi,
+suoraan ja ratkaisevasti. Mutta, kuten näen naamoistanne, joillakuilla
+lienee vielä jotakin sydämellänsä; siinä tapauksessa pyydän teitä
+kiiruhtamaan. Piru vieköön, aika on täpärällä, aika on täpärällä, ja
+Erkel voi tuoda hänet minä hetkenä hyvänsä...
+
+— Hän tuo hänet varmasti, — Tolkatšenko piti jostakin syystä
+tarpeellisena sanoa tokaista.
+
+— Jollen erehdy, niin ensin tapahtuu kirjapainimen luovuttaminen? —
+tiedusteli Liputin, aivan kuin ei olisi oikein tietänyt itsekään, minkä
+vuoksi hän teki tuon kysymyksensä.
+
+— Niinpä tietenkin, eihän hyvää tavaraa saa heittää hukkaan, — Pjotr
+Stepanovitš kohotti lyhtynsä aivan hänen kasvojensa kohdalle. —
+Mutta eilenhän nimenomaan sovittiin siitä, että sitä ei toden teolla
+vastaanotettaisi. Osoittakoon hän vain tarkasti paikan, kohdan, johon
+se on kaivettu maan sisään; me kyllä pengomme itse sen sieltä esille.
+Tiedän kyllä, että se on jossakin kymmenen askelen päässä jostakin
+tämän luolan nurkasta... Mutta, piru vieköön, kuinka tekin, Liputin,
+olette saattanut sen unohtaa? On jo sovittu siitäkin, että te kohtaatte
+hänet ensin yksin ja sitten lähestymme me... Omituista, että kyselette
+noin, vai suottako te vain sillä tavalla?
+
+Liputin vaikeni synkkänä. Kaikki olivat ääneti. Tuuli vain humahteli
+liikutellessaan honkien latvoja.
+
+— Toivon, hyvät herrat, että kukin teistä täyttää velvollisuutensa, —
+sanoi Pjotr Stepanovitš näin äkkiä kärsimättömästi.
+
+— Tiedän, että vaimo on palannut Šatovin luo ja synnyttänyt lapsen,
+— alkoi Virginski puhua näin levottomana, hätäisesti, voiden tuskin
+lausua sanoja ja elehtien käsillään. — Sikäli kuin ihmissielua voi
+ymmärtää... olen aivan varma siitä, että hän ei nyt ilmianna... sillä
+hän on nyt onnen tilassa, niin että minä jo äsken kävin kaikkien luona,
+mutta en tavannut ketään, niin että ehkäpä ei nyt mitään tarvitakaan...
+
+Hän pysähtyi, hänen hengityksensä salpautui.
+
+— Jos te, herra Virginski, yht'äkkiä tulisitte onnelliseksi, — Pjotr
+Stepanovitš astui askelen häntä kohti, — niin siirtäisittekö te, ei
+ilmiantoa tietenkään, siitähän ei voisi olla puhettakaan, vaan jonkin
+uhkarohkean, kansalaisen urotyön, jonka te olisitte päättänyt tehdä
+ennen tuon onnen puhkeamista ja jonka suorittamista te olisitte pitänyt
+ehdottomana velvollisuutenanne siitäkin huolimatta, että se olisi
+uhkarohkeata ja että sitä seuraisi onnen menetys?
+
+— En, en luopuisi! En mistään hinnasta luopuisi, — huudahti Virginski
+näin jollakin tavoin kauheasti, tarpeettoman kuumeisesti ja alkoi
+samassa liikkua eteenpäin.
+
+— Te siis mieluummin tahtoisitte tulla jälleen onnettomaksi kuin
+petturiksi?
+
+— Aivan niin, aivan niin... Aivan päinvastoin minä mieluummin tahtoisin
+olla täydellinen petturi, ei, ei, ei niin... en ollenkaan petturi, vaan
+päinvastoin mieluummin täydellisesti onneton kuin petturi.
+
+— No niin, tietäkää siis, että Šatov pitää ilmiantoansa kansalaisen
+urotyönä, kaikkein ylevimpänä vakaumuksenaan, ja siitä todistuksena on
+se, että hän täten oikeastaan itse myös jättäytyy esivallan käsiin,
+vaikka on sekin mahdollista, että hänet hänen tämän ilmiantonsa vuoksi
+armahdetaan. Tuollainen ei koskaan peräydy. Ei mikään onni sokaise
+sellaista; päivän kuluttua hän herää taas soimaten itseänsä, lähtee
+ja tekee tehtävänsä. Sen lisäksi minä puolestani en näe vähintäkään
+onnea siinä, että vaimo kolmen vuoden eron jälkeen on palannut hänen
+luoksensa synnyttämään Stavroginin lasta.
+
+— Mutta eihän kukaan ole tuota ilmiantoa nähnyt, — virkkoi Šigaljov
+painavasti.
+
+— Ilmiannon olen minä nähnyt, — kirkaisi Pjotr Stepanovitš, — sellainen
+on olemassa, ja kaikki tämä on kauhean typerää, hyvät herrat.
+
+— Mutta minä, — Virginskin sisällä alkoi kuohua, — minä panen
+vastalauseeni... Minä panen vastaan kaikin voimin... Minä tahdon...
+Kas tätä minä tahdon: Minä tahdon, että hänen tänne tultuansa me
+kaikki yhdessä kysymme häneltä: jos se on totta, niin hänet on saatava
+katumaan aiettansa ja päästettävä hänet kunniasanaa vastaan vapaaksi.
+Joka tapauksessa täytyy pitää oikeudenkäynti; oikeuden mukaan, eikä
+sillä tavoin, että me ensin kaikki piiloudumme ja sitten hyökkäämme.
+
+— Yhteistä asiaa ei voi jättää kunniasanan varaan, — se olisi
+typeryyden huippu! Piru vieköön, kuinka typerää tämä on, hyvät herrat.
+Ja nyt juuri! Ja millaisen osan te tahdottekaan ottaa esitettäväksenne
+tänä vaaran hetkenä?
+
+— Minä panen vastalauseeni, minä panen vastalauseeni, — jauhoi
+Virginski vain omaansa.
+
+— Älkää te ainakaan kiljuko tuolla tavalla, emmehän me kuule
+merkkivihellystäkään. Šatov, hyvät herrat... (Piru vieköön, miten
+kaikki tämä on typerää juuri nyt!) Johan olen sanonut teille, että
+Šatov on slavofiili, siis typerin kaikista ihmisistä... Mutta hyi
+piru, kaikki tämä on yhdentekevää, ja minä syljen koko jutulle! Te
+saatte jo minutkin aivan pois oikealta tolalta!... Šatov, hyvät
+herrat, on maailman myrkyttämä mies, ja koska hän joka tapauksessa
+on kuulunut järjestöömme, tahtoopa hän sitä sitten tai ei, niin olen
+aina viime hetkeen saakka toivonut, että olisimme voineet häntä
+käyttää hyväksemme yhteisessä asiassamme, ja käyttää juuri siten, kuin
+tällaista myrkkymielistä ihmistä on käytettävä. Olen koettanut häntä
+säästää ja suojella huolimatta aivan varmoista todisteista... Olen
+säästänyt häntä sata kertaa enemmän kuin hän ansaitsee! Mutta kaikki
+on päättynyt siihen, että hän on ilmiantanut; olkoon se nyt, piru
+vie, miten tahansa, syljen koko jutulle!... Mutta koettakoonpa vain
+joku teistä livistää nyt pakoon. Ainoallakaan teistä ei ole oikeutta
+jättää asiaa sikseen! Te voitte tunkeilla vaikkapa suutelemaan häntä,
+jos niin tahdotte, mutta antamanne kunniasanan vuoksi teillä ei ole
+oikeutta jättää yhteistä asiaa vaaraan! Näin menettelevät vain siat ja
+hallituksen kätyrit!
+
+— Kutka täällä ovat hallituksen kätyrejä? — pisti Liputin väliin
+
+— Ehkä te itse! Paremmin tekisitte, jos olisitte vaiti, Liputin,
+te puhutte noin vain tottumuksesta. Kätyreitä, hyvät herrat, ovat
+kaikki ne, jotka arkailevat vaaran hetkenä. Pelko saa esille aina
+jonkun hölmön, joka viime hetkenä saattaa lähteä juoksemaan ja
+huutamaan: »Ai, suokaa minulle anteeksi, minä myyn teille kaikki
+toiset!» mutta tiedättekö, hyvät herrat, että teitä ei armahdeta
+enää minkään ilmiannon vuoksi. Jospa juridisesti pääsisittekin kahta
+astetta vähemmällä, niin kuitenkin perisi Siperia jokaisen teistä, ja
+sitäpaitsi ette voi välttää erästä toista miekkaa. Ja tämä toinen on
+hieman terävämpi kuin esivallan miekka.
+
+Pjotr Stepanovitš puheli raivoissaan jo aivan liikojakin. Šigaljov otti
+lujasti häntä kohti kolme askelta:
+
+— Eilisestä lähtien olen muuttanut mieltäni tämän asian suhteen, —
+hän aloitti puheensa varmasti, täsmällisesti, kuten aina ennenkin
+(ja minusta tuntui, että vaikkapa maa hänen allansa olisi vajonnut,
+niin hän ei sittenkään olisi koroittanut ääntänsä eikä muuttanut
+esityksessään ainoatakaan tavua, ei edes yhtä sävelaskelta sinne tai
+tänne); — mietittyäni asiaa olen päättänyt, että aiottu murha ei olisi
+ainoastaan kallisarvoisen ajan hukkaamista, ajan, jota voitaisiin
+käyttää paljon oleellisempiin ja kiireellisempiin tarkoituksiin,
+mutta sen lisäksi se vielä osoittaa, että on turmiollisesti poikettu
+normaalista tiestä, ja tällainen poikkeaminen on aina eniten asioita
+vahingoittanut ja viivyttänyt kymmeniä vuosia asioiden menestymistä
+sekä osoittanut, että on taivuttu kevytmielisten ja pääasiallisesti
+vain politikoivien henkilöiden vaikutuksen alaisiksi, sen sijaan
+että seurattaisiin oikeita sosialisteja. Tulin tänne yksistään sen
+vuoksi, että olen päättänyt vastustaa aiottua yritystä ja selvittää
+tämän myös toisille ja sitten — irroittautua tästä hetkestä, jota
+te minulle käsittämättömästä syystä nimitätte »vaaran hetkeksenne».
+Lähden pois — en suinkaan tämän vaaran pelosta tai hellämielisyydestä
+Šatovia kohtaan, jonka kanssa en ole aikonut vaihtaa suudelmia, vaan
+yksinomaan siitä syystä, että koko tämä juttu alusta loppuun asti aivan
+kirjaimellisesti sotii ohjelmaani vastaan. Mitä tulee ilmiantoon ja
+petokseen minun puoleltani, niin saatte olla aivan rauhassa: ilmiantoa
+ei tapahdu.
+
+Hän kääntyi ympäri ja lähti pois.
+
+— Piru vieköön, hän ehkä tapaa Šatovin ja varoittaa häntä! — huudahti
+Pjotr Stepanovitš tarttuen revolveriin. Kajahti revolverin hanan
+napsahdus.
+
+‒ Saatte olla aivan varma siitä, — Šigaljov käännähti ympäri, — että
+tavattuani Šatovin matkalla minä saatan häntä vieläpä tervehtiäkin,
+mutta varoittamaan en häntä rupea.
+
+Mutta tiedättekö, että saatte ehkä vielä maksaa tämän, herra Fourier?
+
+— Pyydän teitä muistamaan, etten ole Fourier. Sekoittaessanne minut
+tuohon imelään, abstraktiseen vätykseen te vain todistatte sillä, että
+vaikka käsikirjoitukseni onkin ollut teidän hallussanne, niin ette
+tunne sitä lainkaan. Mitä taas tulee kostouhkaukseenne, niin turhaan te
+olette ladannut revolverinne; tänä hetkenä se olisi teille varsin vähän
+edullista. Jos te uhkailette minua »huomisella» tai »ylihuomisella»,
+niin ammuttuanne minut te tuskin voitatte mitään muuta kuin sen, että
+saatte lisää touhua; minut te tapatte, mutta ennemmin tai myöhemmin te
+kuitenkin palaatte minun systeemiini. Hyvästi!
+
+Tänä samana hetkenä, noin kahden sadan askelen päässä puistosta,
+lammikon puolelta, kajahti vihellys. Liputin vastasi heti eilisen
+sopimuksen mukaisesti vihellyksellä (tämän vuoksi hän oli koska ei
+luottanut hampaattomaan suuhunsa jo aamulla ostanut torilta kopeekan
+maksavan lasten savipillin). Erkel oli matkalla ehtinyt mainita
+Šatoville, että vihellyksiä tultaisiin vaihtamaan, niin että tälle ei
+voinut syntyä minkäänlaisia epäilyksiä.
+
+Olkaa huoleti, — kuljen niin kaukana heistä, että he eivät huomaa minua
+ollenkaan, — Šigaljov yritti kuiskata painokkaasti ja sitten vähääkään
+kiiruhtamatta lähti päättäväisesti kotiansa kohti pimeän puiston halki.
+
+Nyt on jo tunnettua aivan pienimpiä yksityiskohtia myöten, miten tämä
+kauhea teko tapahtui. Ensiksi Liputin tapasi Erkelin sekä Šatovin aivan
+luolan suulla; Šatov ei häntä tervehtinyt eikä ojentanut kättänsä, vaan
+virkkoi heti kiireisesti:
+
+— Niin, mutta missä teillä täällä on lapio, ja eikö olisi
+toista lyhtyä? Älkää suotta pelätkö, täällä ei ole ketään, eikä
+Skvorešnikissakaan nyt kuultaisi, vaikkapa laukaisisitte täällä
+tykeillä! Se on tässä, kas tässä, tässä samassa paikassa...
+
+Ja hän polkaisi todellakin jalallaan noin kymmenen askelen päähän
+luolan takimmaisesta nurkasta metsän puolelle. Tänä samana hetkenä
+häneen kävi kiinni puun takaa ilmestynyt Tolkatšenko, ja samassa Erkel
+sieppasi häntä kyynärpäistä. Liputin hyökkäsi edestä käsin. Näin
+he kaikki kolme yhdessä saivat hänet menettämään tasapainonsa sekä
+rutistivat hänet maata vastaan. Tällöin hypähti hänen luoksensa Pjotr
+Stepanovitš revolvereineen. Kerrotaan, että Šatov oli muka ehtinyt
+kääntää päänsä häntä kohti, oli nähnyt sekä tuntenut hänet. Kolme
+lyhtyä valaisi kohtausta. Šatov parkaisi lyhyesti ja epätoivoisesti,
+mutta hänen suunsa tukittiin samassa. Pjotr Stepanovitš kohotti
+täsmällisesti ja lujasti revolverin suoraan hänen otsaansa kohti, ja
+varmasti tähdäten hän — laukaisi. Laukaus ei kajahtanut nähtävästi
+kovasti, ei Skvorešnikissa ainakaan kuultu mitään. Šigaljov tietenkin
+kuuli kaiken, sillä tuskin hän oli ehtinyt poistua kolmen sadankaan
+askelen päähän. Hän kuuli huudonkin sekä laukauksen, mutta hänen
+omien todistustensa mukaan hän ei ollut edes käännähtänyt eikä
+pysähtynyt. Kuolema oli seurannut aivan samana hetkenä. He olivat
+täydellisesti toimintakykyisiä, — mutta en luulisi sentään, että
+täydellistä kylmäverisyyttä jaksoivat säilyttää muut kuin yksistään
+Pjotr Stepanovitš. Laskeutuen kyykkysilleen hän hätäisesti, mutta
+varmoin kädenliikkein tutki murhatun taskut. Rahaa ei löytynyt (kukkaro
+oli jäänyt Marja Ignatjevnan pieluksen alle). Löytyi vain pari kolme
+paperilippua, nekin joutavia: yksi konttorikuitti, jonkin kirjan nimike
+sekä vanha ulkomaalainen kahvilalasku, Jumala sen tiesi, miten sekin
+oli säilynyt taskussa kahden vuoden ajan. Paperilaput Pjotr Stepanovitš
+siirsi omaan taskuunsa, ja huomattuaan, että kaikki olivat kerääntyneet
+katselemaan ruumista eivätkä ryhtyneet mihinkään, hän alkoi vihaisesti
+ja epäkohteliaasti heitä toruskella ja hoputtaa. Tolkatšenko ja Erkel
+havahtuivat lopulta ja lähtivät juoksujalassa hakemaan luolasta
+jo aamulla sinne varaamiansa kahta kiveä, joista kumpikin painoi
+parikymmentä naulaa ja oli jo tarkoituksenmukaisessa kunnossa, s.o.,
+lujasti ja kestävästi punottu nuoriin. Koska oli jo ennakolta päätetty
+viedä ruumis läheisimpään (järjestyksessä kolmanteen) lammikkoon
+ja upottaa se sinne, niin he alkoivat sitoa näitä kiviä kuolleen
+jalkoihin sekä kaulaan. Pjotr Stepanovitš sitoi, ja Tolkatšenko sekä
+Erkel kannattelivat ja ojentelivat niitä hänelle vuoron perään. Erkel
+ojensi ensimmäisen ja sillä aikaa kuin Pjotr Stepanovitš toruskellen ja
+sättien sitoi nuoraa ruumiin jalkoihin sekä kiinnitti tätä ensimmäistä
+kiveä, Tolkatšenko koko tämän pitkän ajan riiputti kantamaansa kiveä
+kädessään syvästi ja kunnioittavasti kumartuneena voidakseen viipymättä
+ojentaa sen heti tarvittaessa eikä kertaakaan edes ajatellut laskea
+kantamustansa maahan. Kun molemmat kivet lopultakin oli kiinnitetty
+ja Pjotr Stepanovitš kohottautui maasta tarkastellakseen läsnäolevien
+kasvoja, niin äkkiä tapahtui jotakin omituista, jotakin aivan
+odottamatonta, mikä ihmetytti kaikkia.
+
+Kuten sanottu, melkein kaikki muut, Tolkatšenkoa ja Erkeliä
+lukuunottamatta, seisoivat jouten. Virginski, vaikka olikin hyökännyt
+muiden mukana Šatovin kimppuun, ei kuitenkaan ollut häneen koskenut
+eikä auttanut pitämään häntä kiinni. Ljamšin taas oli ilmestynyt muiden
+joukkoon vasta laukauksen jälkeen. Sitten he, tämän kaikkiaan ehkä noin
+kymmenen minuuttia kestäneen ruumiin ääressä touhuskelemisensa jälkeen,
+olivat kaikki aivan kuin menettäneet osan tajuntaansa. He ryhmittyivät
+kaikki sen ympärille, ja levottomuuden ja pelon asemesta he näyttivät
+tuntevan pelkästään vain ihmetystä. Liputin seisoi ensimmäisenä, aivan
+ruumiin ääressä, Virginski hänen takanansa kurkisteli hänen olkansa
+takaa merkillisesti, aivan kuin joku syrjäinen, uteliaasti, kohosipa
+suorastaan varpailleen nähdäkseen paremmin. Ljamšin taas piiloutui
+Virginskin taakse ja vain silloin tällöin pelokkaana katsahti tämän
+takaa ja piiloutui aina samassa uudelleen. Kun kivet oli kiinnitetty ja
+kun Pjotr Stepanovitš nousi pystyyn, Virginski alkoi yht'äkkiä heikosti
+väristä, löi kätensä yhteen ja huudahti tuskaisesti ja aivan ääneen:
+
+— Ei, tämä ei ole sitä, ei ole! Ei, tämä ei ole sitä lainkaan!
+
+Hän olisi ehkä vieläkin lisännyt jotakin tähän näin peräti
+myöhästyneeseen huudahdukseensa, mutta Ljamšin ei antanut hänen
+lopettaa. Yht'äkkiä tämä kaikin voimin tempasi hänet syliinsä, puristi
+häntä takaapäin ja kirkaisi epätodellisen oudosti. Sattuu toisinaan
+niin voimakkaita hämmästyksen hetkiä, että ihminen ei huudahda enää
+omalla äänellään, vaan jollakin sellaisella, jollaista ei olisi luullut
+hänellä olevankaan, ja tämä kaikki saattaa silloin tuntua hyvin
+kauhealta. Ljamšin ei kiljaissut ihmisen, vaan aivan eläimen äänellä.
+Yhä lujemmin ja lujemmin, kuin suonenvetokohtauksessa hän puristi
+syliinsä takaapäin Virginskiä, kiljui suu ammollaan lakkaamatta,
+yhtäjaksoisesti, ulkonevin silmin katsellen toisiin ja tömistellen
+jalkojansa maahan hyvin nopeasti, aivan kuin olisi lyönyt niillä
+rumpua. Virginski säikähti niin, että huudahti itsekin kuin mieletön ja
+niin raivokkaan vihaisesti, että sellaista ei olisi voitu Virginskiltä
+odottaakaan. Hän alkoi riuhtoa itseänsä irti Ljamšinin syleilystä,
+kynsi ja mukiloi häntä, minkä jaksoi ja sikäli kuin ulottui häneen
+taaksepäin. Erkel auttoi lopulta häntä pääsemään irti Ljamšinista.
+Mutta kun Virginski oli säikähdyksissään hypähtänyt noin kymmenen
+askelta syrjään, niin Ljamšin, huomattuaan nyt Pjotr Stepanovitšin,
+kiljaisi uudelleen sekä hyökkäsi nyt tätä kohti. Kompastuessaan
+ruumiiseen hän kaatui ja tarttui sen yli Pjotr Stepanovitšiin, sieppasi
+hänet niin lujasti syleilyynsä painaen päätänsä hänen rintaansa,
+ettei Pjotr Stepanovitš, ei Tolkatšenko eikä Liputinkaan ensi
+hetkessä mahtanut hänelle mitään. Pjotr Stepanovitš huusi, kiroili,
+takoi hänen päätänsä nyrkeillään, lopulta jotenkuten päästyään irti
+sieppasi revolverin ja tähtäsi sillä suoraan kiljahtelevan Ljamšinin
+avointa suuta kohti. Ljamšinia olivat jo siepanneet lujasti käsistä
+Tolkatšenko, Erkel ja Liputin, mutta Ljamšin ei lakannut kiljumasta
+revolverista huolimatta. Lopulta Erkel puristettaan silkkinenäliinansa
+palloksi tukki sillä taitavasti hänen suunsa, ja silloin huuto lakkasi.
+Tolkatšenko sitoi sillä aikaa hänen kätensä jäljelle jääneellä
+nuoranpätkällä.
+
+— Tämä on hyvin omituista, — virkkoi Pjotr Stepanovitš levottoman
+hämmästyneesti tarkastellen mielipuolta.
+
+Hän oli nähtävästi todella hämmästynyt.
+
+— Luulin hänestä jotakin aivan muuta, — hän lisäsi hämmästyneesti.
+
+Hänet jätettiin toistaiseksi Erkelin huostaan. Täytyi kiiruhtaa
+korjaamaan kuollutta: oli ollut niin paljon hälinää, jossakin se oli
+voitu jo kuullakin. Tolkatšenko ja Pjotr Stepanovitš nostivat lyhdyt
+ja tarttuivat ruumiin pääpuoleen; Liputin ja Virginski kävivät käsiksi
+jalkoihin, ja niin he lähtivät sitä viemään. Kaksi kiveä lisäsi
+painoa, niin että kantamus tuntui raskaalta, ja matkaa oli enemmän
+kuin parisataa askelta. Väkevin kaikista oli Tolkatšenko. Hän ehdotti,
+että astuttaisiin tahdissa, mutta kukaan ei hänelle vastannut, ja
+niin he astuivat kuka mitenkin. Pjotr Stepanovitš kulki oikealla
+puolella ja pää kumarassa kantoi olallaan kuolleen päätä, vasemmalla
+kädellänsä hän alhaalta käsin kannatti kiveä. Koska Tolkatšenko ei
+matkan ensimmäisellä puoliskolla ollut arvannut kannattaa kiveä, niin
+Pjotr Stepanovitš lopulta kiroten karjaisi siitä hänelle. Huudahdus oli
+äkillinen ja yksinäinen; kaikki jatkoivat ääneti kantamista, ja vasta
+aivan lammikon äärellä Virginski taivuttautuen kantamuksen painosta,
+aivan kuin olisi ollut nääntymäisillään sen alle, yht'äkkiä huudahti
+taas yhtä äänekkäästi ja itkuun valmiina kuin äsken: — Ei, tämä ei ole
+sitä ei, ei. Tämä ei ole lainkaan sitä!
+
+Paikka, johon ulottui tämä kolmas, jokseenkin iso Skvorešnikin lammikko
+ja jonne murhattu kannettiin, oli kaikkein yksinäisimmässä puiston
+kolkassa, jossa ei kukaan koskaan käynyt, ei ainakaan enää näin
+myöhäisenä vuodenaikana. Tältä puolelta lammikon ranta oli kasvanut
+aivan umpeen heinää. Lyhty asetettiin syrjään, heilahdutettiin ruumista
+ja heitettiin se veteen. Kajahti kumea ja kauan kuuluva ääni. Pjotr
+Stepanovitš kohotti lyhtyä, hänen jälkeensä kurottautuivat toisetkin
+uteliaina tarkastelemaan, miten kuollut vajosi. Mutta mitään ei
+näkynyt: kahden kiven painosta ruumis oli vajonnut heti. Laajat väreet,
+jotka olivat kohonneet vedenpinnalle, alkoivat nopeasti tasaantua. Teko
+oli suoritettu loppuun.
+
+— Hyvät herrat, — Pjotr Stepanovitš kääntyi kaikkien puoleen
+yhteisesti, — nyt hajaantukaamme. Epäilemättä teidän pitäisi nyt
+tuntea sitä vapaaehtoista ylpeyttä, joka seuraa jokaista vapaaehtoisen
+velvollisuuden suoritusta. Jos taas te olette nyt valitettavasti
+liian järkyttyneitä tunteaksenne tällaisia tunteita, niin epäilemättä
+te saatte tuntea sen huomenna, sillä häpeä olisi silloin olla sitä
+tuntematta. Häpeällinen Ljamšinin mielenliikutus on katsottava
+hourailuksi, sitäkin enemmän, koska hän todella, kuten kerrotaan, on
+jo aamusta saakka ollut sairaana. Ja teille taas, Virginski, yksikin
+ainoa vapaan harkinnan hetki osoittaa, että kun oli kysymyksessä
+yhteisen asian etu, oli mahdotonta luottaa vain kunniasanaan, ja että
+oli välttämättömästi tehtävä juuri niin kuin me teimmekin. Seuraukset
+tulevat osoittamaan, että ilmianto on tapahtunut. Suostun täten
+unohtamaan kaikki äskeiset huudahdukset. Mitä tulee vaaraan, niin
+sellaista tuskin on olemassa. Tuskin juolahtaisi kenenkään mieleen
+epäillä jotakuta teistä, etenkin jos te vain osaatte käyttäytyä
+oikein, niin että lopultakin kaikki riippuu teistä itsestänne ja
+siitä täydellisestä varmuudesta, jonka te toivottavasti saatte jo
+heti huomenna. Sitä vartenhan te muun muassa olette liittyneetkin
+erikoiseen, samoin ajattelevien vapaaseen järjestöön voidaksenne
+yhteisen asian nimessä sovittuna hetkenä jakaa toinen toisillenne
+voimaa ja, jos tarvitaan, vakoilla ja pitää huolta toinen toisistanne.
+Kukin teistä on tilivelvollinen. Te olette kutsutut uudistamaan lahoa
+ja paikallaan seisomisesta pahalta haisevaksi käynyttä asiaamme;
+rohkaisua saadaksenne olisi teidän aina muistettava tätä. Toistaiseksi
+toimintanne rajoittuu vain siihen, että kaikki saataisiin luhistumaan:
+sekä valtio että sen siveellisyys. Jäljelle jäämme vain me, joiden
+on määrä ottaa vastaan valta: viisaat saamme yhtymään meihin, mutta
+typerillä me juuri ratsastamme. Tätä ei teidän suinkaan tule hävetä.
+Tämä sukupolvi on kasvatettava uudelleen, jotta se ansaitsisi vapauden.
+Meillä on vielä edessämme tuhansittain Šatoveja. Me järjestäydymme
+voidaksemme saada suunnan! Olisi häpeällistä olla sieppaamatta käsiinsä
+sitä, mikä joutilaana lepää ja pyrkii meille suoraan suuhun. Lähden
+heti Kirillovin luo, ja aamuun mennessä saamme häneltä asiakirjan,
+jossa hän kuollessaan ottaa kaikki syykseen hallitukselle osoitetun
+selvityksen muodossa. Mikään ei saattaisi tuntua tätä yhdistelmää
+totuudenmukaisemmalta. Ensinnäkin hän oli vihoissa Šatovin kanssa; he
+elelivät Amerikassa, heillä oli siis aikaa riitaantuakin. Tunnettua
+on, että Šatov muutti mielipiteensä, vihamielisyys oli siis saattanut
+syntyä erilaisista vakaumuksista ja ilmiannon pelosta; siis juuri
+sellainen riita, jossa toinen ei voi antaa toiselle anteeksi. Kaikki
+tämä tulee juuri tällä tavalla kirjoitetuksi. Lopuksi mainitaan,
+että hänen luonansa Filippovin talossa Fedjka on pitänyt asuntoaan.
+Tämä karkoittaa kaiken teihin kohdistuvan epäluulon, sillä tunnustus
+saa varmasti kaikki nuo pässinpäät aivan hämilleen. Huomenna, hyvät
+herrat, me emme enää näe toisiamme, lähden aivan lyhyeksi ajaksi
+piirikuntaan matkoille. Mutta ylihuomenna lähetän teille tiedonantoni.
+Oikeastaan neuvoisin teitä huomisen päivää istumaan kotonanne. Nyt
+on meidän lähdettävä kaksitellen ja kaikki eri teitä pitkin. Teitä,
+Tolkatšenko, pyytäisin ottamaan huostaanne Ljamšinin ja viemään hänet
+kotiin. Te voisitte vaikuttaa häneen ja, mikä tärkeintä, selvittää
+hänelle, missä määrin hän vahingoittaa juuri itseänsä pelkuruudellaan.
+Sukulaistanne Šigaljovia, herra Virginski, en tahtoisi epäillä
+enempää kuin teitäkään: hän ei ilmianna. Säälittelen vain hänen
+käyttäytymistänsä; mutta eihän hän vielä kuitenkaan ole ilmoittanut
+jättävänsä järjestöämme, ja senvuoksi lienee vielä liian aikaista
+haudata häntä. No, hyvät herrat — kiiruhtakaa. Vaikkapa siellä olisikin
+vain pelkästään pässinpäitä, niin varovaisuus ei sittenkään liene
+haitaksi.
+
+Virginski lähti Erkelin seurassa. Jättäessään Ljamšinin Tolkatšenkon
+huostaan Erkel oli ehtinyt käväistä ilmoittamassa Pjotr
+Stepanovitšille, että tämä oli nyt tullut täysin tajuihinsa, osoitti
+katumusta ja pyysi anteeksi eikä sanonut äskeistä enää muistavansakaan.
+Pjotr Stepanovitš lähti paikalta yksin kiertäen lammikoiden taitse
+puiston ohi. Tämä tie oli pisin kaikista. Ihmetyksekseen hän huomasi
+päästyään jo puolen matkan päähän, että Liputin oli saavuttanut hänet.
+
+— Pjotr Stepanovitš, mutta Ljamšinhan varmasti ilmiantaa!
+
+— Ei, hän on tullut tajuihinsa ja tietää hyvin, että, ilmiantaessaan
+hän itse ensimmäisenä joutuisi Siperiaan. Nyt ei ilmianna kukaan. Ette
+tekään ilmianna.
+
+— Entä te?
+
+Kyllä minä saan teidät kaikki vaikenemaan, uskaltakaapa vain
+hievahtaakin siihen suuntaan, ja sen te hyvin tiedätte itsekin. Mutta
+te ette kavalla. Tämänkö vuoksi te olette tosiaankin juossut jäljessäni
+kaksi virstaa?
+
+— Pjotr Stepanovitš, Pjotr Stepanovitš, me emme ehkä näe enää koskaan
+toisiamme!
+
+— Mistä tuokin nyt tuli mieleenne?
+
+— Sanokaahan minulle vain eräs asia.
+
+— Mitä sitten? Tahtoisin muuten mieluimmin, että menisitte matkoihinne.
+
+— Eräs asia, mutta aivan totuudenmukaisesti: olemmeko me ainoa viisikko
+maailmassa vai onko totta, että sellaisia on useita satoja? Kysyn
+tätä... korkeammassa mielessä, Pjotr Stepanovitš, ymmärrättehän?
+
+— Huomaan sen vimmastanne. Mutta tiedättekö, että te, Liputin, olette
+Ljamšiniakin vaarallisempi?
+
+— Tiedän, tiedän, mutta — vastaus, vastauksenne!
+
+— Te olette typerä! Luulisi nyt ainakin, olevan teille yhdentekevää,
+onko viisikkoja yksi vai tuhat.
+
+— Siis yksi vain! Tiesinhän sen! — huudahti Liputin, — tiesin kaiken
+aikaa, että niitä on yksi, aina näihin asti... — Ja odottamatta enää
+muuta vastausta hän kääntyi ja katosi pimeyteen.
+
+Pjotr Stepanovitš vaipui hetkiseksi ajatuksiinsa.
+
+»Ei, ei kukaan ilmianna», hän sanoi itsekseen päättäväisesti, »mutta
+viisikon on pysyttävä ryhmänä ja sen on toteltava, taikka muuten minä
+heidät... Ovatpa todellakin joutavia!»
+
+
+
+II.
+
+
+Hän meni ensin asuntoonsa ja alkoi pakata huolellisesti, vähääkään
+kiiruhtamatta, matkalaukkuansa. Aamulla kuuden aikoihin lähti
+ylimääräinen juna. Tämä aikainen, ylimääräinen juna läksi vain kerran
+viikossapa sen oli määrä lähteä toistaiseksi vain kokeeksi. Vaikka
+Pjotr Stepanovitš olikin maininnut meikäläisille, että hän poistuisi
+joksikin aikaa piirikuntaan, niin kuitenkin hänellä, kuten jälkeenpäin
+osoittautui, oli aivan toisenlaiset aikeet. Saatuaan matkalaukkunsa
+kuntoon hän suoritti emännälle laskunsa, — hän oli jo ennakolta
+maininnut tälle matkastansa ja lähti ajurilla Erkelin luo, joka asui
+lähellä rautatieasemaa. Ja vasta myöhemmin, kellon käydessä yhtä yöllä,
+hän lähti Kirillovin luo entiseen tapaan Fedjkan salakäytävää myöten.
+
+Pjotr Stepanovitšin mielentila oli kauhea. Puhumattakaan muista
+sangen pahoista ikävyyksistä (hän ei yhä vieläkään ollut saanut
+tietoja Stavroginilta) hän oli nähtävästi — sillä en voi vakuuttaa
+mitään aivan varmasti — saanut päivän kuluessa jostakin (kaikkein
+todennäköisintä on, että se oli tullut Pietarista) erään salaisen
+ilmoituksen jostakin sangen pian häntä uhkaavasta vaarasta. Tietenkin
+näiltä ajoilta kaupungissamme on säilynyt useita legendoja, mutta jos
+jotakin varmaa tiedettäisiinkin, niin sen tietäisivät vain ne, joiden
+todella tulee tuntea nämä asiat. Minä puolestani vain luulen, että
+Pjotr Stepanovitšilla saattoi olla asioita muuallakin, paitsi meidän
+kaupungissamme, ja että hän todellakin lienee saanut ilmoituksen.
+Olenpa aivan varma siitäkin, kokonaan siis vastoin Liputinin
+kyynillistä ja epätoivoista epäilyä, että viisikkoja hänellä saattoi
+todellakin olla pari, kolme muutakin eikä vain meikäläisten ryhmä,
+esimerkiksi pääkaupungissamme ja jollei nyt juuri viisikkoja, niin
+ainakin jonkinlaisia suhteita — ja ehkäpä sangen huvittaviakin. Tuskin
+oli kulunut kolmea päivää hänen lähdöstänsä, kun pääkaupungista saapui
+meille määräys että hänet oli viipymättä vangittava, mutta tapahtuiko
+tämä meidän asiamme vai ehkä joidenkin muiden seikkain vuoksi, — sitä
+en tiedä. Tämä määräys ehti parhaiksi juuri lisäämään sitä järkyttävää
+pelon vaikutelmaa, joka oli melkeinpä jo mystillinen ja joka oli äkkiä
+vallannut esivaltamme sekä näihin saakka itsepäisen kevytmielisen
+seurapiirimme, kun paljastui salaperäinen ja paljon puhuva ylioppilas
+Šatovin murha, joka oli saanut kaikkien järjettömyyksien mitan
+täyttymään, samoinkuin silloin paljastuivat kaikki muutkin seikat,
+jotka seurasivat tätä niin perin hämäräperäistä tapausta. Mutta määräys
+myöhästyi, Pjotr Stepanovitš oli silloin jo parhaillaan Pietarissa,
+otti toisen nimen haistettuaan, mistä oli kysymys, ja saattoi minä
+hetkenä tahansa livahtaa ulkomaille... Mutta minä olen kertomuksessani
+kiiruhtanut jo liian paljon edelle.
+
+Hän tuli Kirillovin luo vihamielisenä ja ylimielisen ärtyisänä. Häntä
+näytti haluttavan siepata Kirillovilta vielä jotakin muuta, paitsi jo
+ennen sovittua, aivan kuin hän olisi tahtonut kostaa tälle jostakin.
+Kirillov näytti ilostuvan hänen tulostansa. Saattoi huomata hänen jo
+kauan ja sairaalloisen kärsimättömänä häntä odotelleen. Hänen kasvonsa
+olivat tavallista kalpeammat, mustien silmien ilme oli raskas ja
+liikkumaton.
+
+— Ajattelin, että ette tule, — hän virkkoi raskaasti sohvan nurkasta,
+josta hän ei kuitenkaan liikahtanutkaan tulijaa vastaan. Pjotr
+Stepanovitš asettui hänen eteensä seisomaan ja, ennenkuin oli sanonut
+sanaakaan, alkoi tarkastella hänen kasvojansa.
+
+— Kaikki on siis kunnossa, emmekä me luovu aikeistamme, oivallista!
+— hän hymähti loukkaavan suojelevasti, — mitäpä siitä, — hän lisäsi
+laskien ilkeätä leikkiänsä, — jospa myöhästyisinkin, eipä teillä liene
+valittamista, olenhan lahjoittanut teille kolme tuntia.
+
+— En tahdo teiltä liikoja tuntein lahjaksi, etkä sinä voi lahjoittaa
+minulle, hölmö!
+
+— Mitä te sanoitte? — Pjotr Stepanovitš näytti vavahtavan, mutta
+hillitsi kuitenkin samassa itsensä. — Kuinka loukkaantuvainen
+olette! Vai niin, olemmeko me raivostuneita? — hän sanoi tämän taas
+loukkaavan ylimielisesti — Tällaisena hetkenä tarvittaisiin mieluummin
+rauhallisuutta Teidän olisi parasta pitää nyt itseänne Kolumbuksena
+ja minua vain mitättömänä hiirenä, eihän minulle kannata loukkaantua.
+Eilen minä jo ehdotin sitä teille.
+
+— En tahdo katsella sinua kuin hiirtä.
+
+— Onko tämä olevinaan kohteliaisuus? Mutta teekin taitaa olla jo
+kylmää, — kaikki on siis nurinkurisesti. Ei, se, mitä täällä nyt
+tapahtuu, näytä kovin toivorikkaalta. Mutta mitä näenkään? Mutta mitä
+on tuo tuolla ikkunalla, lautasella? (Hän lähestyi ikkunaa:) Ohoo.
+Keitettyä kanaa ja riissiä!... Mutta miksi ei sitä ole vielä edes
+aloitettu? Me olemme siis olleet sellaisessa mielentilassa, ettei edes
+kana...
+
+— Söin. Eikä ole teidän asianne. Vaietkaa!
+
+— Oho, tietenkin, ja onhan se yhdentekevää, Mutta minulle se ei ole
+yhdentekevää: ajatelkaahan. En ole tänään oikeastaan syönyt edes
+päivällistä, ja sen vuoksi jos te ette, kuten ajattelen, enää tarvitse
+tuota kanaa... vai mitä?
+
+— Syökää, jos kerran voitte.
+
+— Kiitos kaunis, ja sitten teetä.
+
+Oli tuskin kulunut hetkeäkään, kun hän oli jo asettunut pöydän ääreen
+toiseen päähän sohvaa ja hyökkäsi ahnaasti ruoan kimppuun; mutta
+samalla hän kuitenkin joka hetki tarkasteli uhriansa. Vihan ja inhon
+ilmein Kirillov katseli häntä liikkumatta, aivan kun ei olisi jaksanut
+irroittaa hänestä katsettansa.
+
+— Mutta, — Pjotr Stepanovitš kääntyi hänen puoleensa jatkaen yhä
+syömistänsä, — mutta, entä asiamme? Emmehän peräydy, vai mitä? Entä
+paperi?
+
+— Päätin tänä yönä, että minusta on yhdentekevää, kirjoitan.
+Julistuksistako?
+
+— Niin, julistuksistakin. Minä kyllä sanelen teille. Teistähän on
+yhdentekevää. Voisiko kirjoituksen sisällys tehdä teidät levottomaksi?
+
+— Ei kuulu sinuun.
+
+— Eipä tietenkään. Oikeastaan vain pari riviä: Että te olette Šatovin
+keralla levitelleet julistuksia, muun muassa käyttäen apurinanne
+Fedjkaa, joka on piileskellyt teidän asunnossanne. Tämä viimeinen, mitä
+sanoin Fedjkasta ja asunnosta, on sangen tärkeä seikka, jopa kaikkein
+tärkein. Näettehän, olen teille täysin avomielinen.
+
+— Šatov? Miksi Šatovista. En missään tapauksessa Šatovista.
+
+— Mitä turhia, eikö teistä ole yhdentekevää? Te ette voi häntä enää
+vahingoittaa.
+
+— Hänen luoksensa on tullut vaimo. Tämä on herännyt ja lähettänyt
+kysymään minulta, missä hän on?
+
+— Hän lähetti kysymään teiltä, missä hän on? Hm... Tämä ei ole niin
+kuin olla pitäisi. Ehkä hän lähettää vielä uudelleen. Kenenkään ei
+pitäisi saada tietää, että minä olen täällä...
+
+Pjotr Stepanovitš näytti käyvän levottomaksi.
+
+— Hän ei saa tietää, nukkuu taas; hänen luonansa on kätilö, Arina
+Virginskaja.
+
+— Sepä hyvä, sepä hyvä ja... luuletteko, että hän ei kuule mitään?
+Tiedättekö, eikö olisi parasta sulkea kuistikon ovi.
+
+— Ei mitään, ei kuule. Ja jos Šatov tulee niin piilotan teidät tuohon
+huoneeseen.
+
+— Šatov ei tule; ja te saatte kirjoittaa, että olette riitaantunut
+hänen kavaltamisensa ja ilmiantonsa vuoksi... tänä iltana... ja olette
+syypää hänen kuolemaansa.
+
+— Hän on kuollut! — huudahti Kirillov hypähtäen sohvalta.
+
+— Tänään kello kahdeksalta illalla, tai oikeammin eilen kello
+kahdeksalta, sillä nyt on kello jo yksi.
+
+— Sinä olet siis tappanut hänet!... Ja minä aavistin sen eilen!
+
+— Olisiko sitä voinut olla aavistamatta? Kas tällä samaisella
+revolverilla. (Hän otti esille revolverin, näyttääkseen sitä
+nähtävästi, mutta ei piilottanut sitä enää, vaan piteli oikeassa
+kädessään ampuma-asennossa.) Olette muutoin hyvin omituinen mies,
+Kirillov, tiesittehän itsekin, että tuon typerän miehen ei saattanut
+muuten käydä. Oliko tässä nyt jotakin aavistettavaa? Minähän olen
+märehtinyt teille, tämän kaiken jo moneen kertaan valmiiksi ja suoraan
+suuhun. Šatov valmisteli ilmiantoa: minä vaaniskelin häntä; sitä
+ei voinut jättää sikseen. Ja olihan teillekin annettu tehtäväksi
+vaaniskella häntä; tehän itse ilmoititte minulle noin kolme viikkoa
+sitten...
+
+— Vaiti! Siksi sinä hänelle tämän, koska hän sylkäisi Genevessä vasten
+kasvojasi!
+
+— Sen vuoksi, ja lisäksi oli vielä muutakin syytä. Paljon muuta, mutta
+siihen ei sekoittunut vähintäkään vihaa. Miksi te hypitte tuo tavalla?
+Miksi tarvittaisiin noita eleitä? Oho Vai sillä tavalla me...
+
+Hän syöksähti pystyyn ja kohotti revolverinsa. Asia oli nimittäin
+niin, että Kirillov oli äkkiä siepannut ikkunalta oman revolverinsa,
+jonka hän aamulla jo oli varannut siihen ladattuaan ensin sen. Pjotr
+Stepanovitš asettui ampuma-asentoon ja tähtäsi aseellaan Kirillovia.
+Tämä naurahti ilkeästi.
+
+Tunnusta, roisto, että otit revolverin siksi, että luulit minun ampuvan
+sinut... mutta minä en ammu sinua, vaikkakin... vaikkakin...
+
+Ja Kirillov tähtäsi revolverillaan Pjotr Stepanovitšiin, aivan kuin
+ei olisi jaksanut kieltäytyä nautinnosta saada ampua hänet. Pjotr
+Stepanovitš, yhä ampuma-asennossa, odotteli viime hetkeen saakka
+laukaisematta asettaan, jättäen näin otsansa joka hetki kuulalle
+alttiiksi: »maniaakilta» hän saattoi odottaa mitä tahansa. Mutta
+»maniaakki» laski lopultakin kätensä alas aivan hengästyneenä ja
+vapisten, jaksamatta enää edes puhua.
+
+— Olette saanut leikitellä, ja se riittäköön, — Pjotr Stepanovitš laski
+myös aseensa. — Tiesinhän, että leikittelette; mutta tiedättekö, te
+panitte henkenne alttiiksi, olisin kyllä saattanut laukaistakin.
+
+Ja jokseenkin rauhallisena hän istuutui sohvaan ja kaatoi itselleen
+teetä, tosin vielä hieman vapisevin käsin. Kirillov asetti revolverin
+pöydälle ja alkoi kävellä edestakaisin.
+
+— Minä en kirjoita, että murhasin Šatovin, enkä... enkä kirjoita nyt
+mitään, paperia ei tule.
+
+— Eikö tule?
+
+— Ei tule.
+
+— Kuinka alhaista ja typerää! — Pjotr Stepanovitš kävi kasvoiltaan
+vihasta aivan vihertäväksi. — Minä tuon muuten jo aavistinkin.
+tiedättekö, te ette voi saada minua hämilleni. Muuten, kuten haluatte.
+Jos voisin pakottaa teidät väkivalloin, niin pakottaisin teidät. Te
+olette muuten roisto, — Pjotr Stepanovitš kävi yhä kärsimättömämmäksi.
+— Te pyysitte meiltä silloin rahaa ja lupailitte kukkuraiset maksut...
+Mutta en sittenkään poistu ilman minkäännäköisiä tuloksia, näenpähän
+ainakin, miten itse viillätte otsanne.
+
+— Tahdon, että sinä poistut heti, — Kirillov asettui seisomaan lujasti
+hänen eteensä.
+
+— Ei, se ei mitenkään käy päinsä. — Pjotr Stepanovitš tarttui taas
+revolveriinsa. — Nytpä teidän mieleenne saattaisikin vihasta ja
+pelkuruudesta johtua tuuma jättää kaikki sikseen ja mennä huomenna
+ilmiantamaan, että saisitte taas äyrin pyöriäisiä; siitähän maksetaan.
+Piru teidät periköön; tuollaiset nilviäiset, kuten te, voivat ryhtyä
+mihin tahansa! Mutta olkaa huoleti, olen kaiken tämän ottanut
+huomioon; minä en poistu, ennenkuin olen puhkaissut, puhkaissut tällä
+revolverillani pääkallonne, kuten tein tuolle Šatov roistollekin, jos
+huomaan teidät pelkuriksi ja petturiksi. Piru teidät periköön.
+
+— Sinä tahtoisit välttämättä nähdä minunkin vertani?
+
+— Minä en tee sitä suutuksissani, ymmärtäkää se, minusta on
+yhdentekevää. Minä vain sen vuoksi, että voisin olla rauhassa
+yhteisestä asiastamme. Ihmiseen ei voi luottaa, näettehän sen itsekin.
+En ymmärrä mitään siitä, miksi teissä ovat syntyneet nuo houreet tappaa
+itsenne. Enhän minä ole sitä teitä varten keksinyt, te itsehän jo ennen
+minua olette ilmoittanut siitä, ettekä edes minulle, vaan ulkomailla
+oleville jäsenillemme. Ja huomatkaa sekin, eihän kukaan heistä ole
+koettanut saada teiltä urkituksi mitään, eihän kukaan heistä edes
+tuntenut teitä, vaan tehän tulitte itse lavertelemaan salaisuuksianne
+vain pelkästä liikatunteellisuudestanne. Minkäs sille voi, jos teidän
+nimenomaisesta suostumuksestanne ja ehdotuksestanne (huomatkaa se:
+omasta ehdotuksestanne!) tälle aikeellenne perustettiin eräs täkäläinen
+suunnitelma, jota ei nyt enää ole mahdollista muuttaa. Te olette itse
+saattanut itsenne sellaiseen asemaan, että tiedossanne on paljon
+liikaa. Jos te nyt sattuisitte höperöitymään ja lähtisitte huomenna
+ilmiantamaan, niin se saattaisi käydä teille itsellennekin hyvin
+epäedulliseksi, vai mitä arvelette? E-ei, te olette sitoutunut, olette
+antanut kunniasananne, olette ottanut vastaan rahat. Sitä te ette
+mitenkään voi kieltää...
+
+Pjotr Stepanovitš oli hyvin kiivastunut, mutta Kirillov oli jo kauan
+sitten lakannut häntä kuuntelemasta. Hän oli alkanut taas kävellä
+edestakaisin huoneessa.
+
+— Minun on sääli Šatovia, — hän sanoi pysähtyen uudelleen Pjotr
+Stepanovitšin eteen.
+
+— Luuletteko, että minun ei sitten ole, ja ehkäpä...
+
+— Vaiti, roisto! — Kirillov raivostui tehden kamalan, kaksimielisen
+liikkeen. — Tapan!
+
+— No niin, niin, niin, — valehtelin, myönnän sen, — en sääli vähääkään,
+no riittää, riittää jo! — Pjotr Stepanovitš hypähti taas säikähtyneenä
+ja kädellään torjuen.
+
+Kirillov vaikeni äkkiä ja alkoi taas kävellä edestakaisin.
+
+— Minä en peräydy; nyt juuri tahdon tappaa itseni: kaikki ovat roistoja!
+
+— Kas siinä on järkeä; tietenkin kaikki ovat roistoja, ja koska kunnon
+ihmisen on iljettävää elää maailmassa, niin...
+
+— Hölmö, olen samanlainen roisto kuin sinäkin, kuten kaikki, enkä
+kunnollinen. Kunnollista ei ole missään.
+
+— Lopultakin arvasitte oikein. Ettekö tosiaankaan ole vielä koskaan
+tähän asti ymmärtänyt, Kirillov, ja teidän järjellänne, että kaikki
+ovat samanlaisia ja että ei ole parempia eikä huonompia, vaan että on
+ainoastaan viisaampia ja typerämpiä ja että jos kerran kaikki ovat
+roistoja (mikä muuten on lorua), niin silloinhan ei myöskään saata olla
+olemassa ei-roistoja?
+
+— Niin, ethän sinä vain tee pilkkaa? ‒ Kirillov katsahti häneen hieman
+ihmeissään. — Sinä niin kiihkeästi ja yksinkertaisesti... Voiko
+sellaisellakin kuin sinulla olla vakaumuksia?
+
+— Kirillov, en ole koskaan ymmärtänyt, minkä vuoksi te tahdotte tappaa
+itsenne, tiedän vain, että se tapahtuu vakaumuksesta... lujasta
+vakaumuksesta. Mutta jos te suinkin tunnette tarvetta niin sanoakseni
+purkaa sydämenne, niin olen käytettävänänne... On vain otettava
+huomioon aika...
+
+— Mitä kello on?
+
+— Ohoo, täsmälleen kaksi, — Pjotr Stepanovitš katsahti kelloonsa ja
+sytytti savukkeen. »Nähtävästi kaikki vielä onnistuu», hän ajatteli
+itseksensä.
+
+— Minulla ei ole mitään sinulle sanomista, — murahti Kirillov.
+
+— Muistaakseni siinä oli jotakin Jumalasta... Tehän selititte minulle
+kerran, kai parikin kertaa. Jos ammutte itsenne, niin teistä tulee
+jumala, eikö se ollut niin?
+
+— Niin, minusta tulee jumala.
+
+Pjotr Stepanovitš ei edes hymähtänyt, hän odotteli. Kirillov katsahti
+häneen viekkaasti.
+
+— Te olette poliittinen petturi ja vehkeilijä, te tahdotte johdattaa
+minut filosofian ja hurmion tielle sekä saada aikaan alistumista
+karkoittaaksenne vihan ja sitten, kun olen alistunut, pyytää minulta
+paperia siitä, että olen tappanut Šatovin.
+
+Pjotr Stepanovitš vastasi melkeinpä luonnollisen hyväntahtoisesti:
+
+— Mitäpä siitä, jos olisinkin roisto, eikö se ole teistä näinä viime
+hetkinä aivan yhdentekevää, Kirillov? No niin, miksi me oikeastaan
+riitelemme, sanokaa, olkaa hyvä: te olette sellainen ihminen, ja minä
+olen tällainen, merkitseekö se mitään? Ja molemmat olemme sen lisäksi...
+
+— Roistoja.
+
+— Niin, ehkäpä olemme roistojakin. Tehän tiedätte, että nuo ovat vain
+sanoja.
+
+— Koko elämäni ajan olen tahtonut, että eivät olisi pelkkiä sanoja.
+Olen elänytkin vain sen vuoksi, koska en ole sitä tahtonut. Yhä nytkin
+vain joka päivä tahdon, että eivät olisi vain sanoja.
+
+— Mitäpä siitä, jokainen etsii aina parempaa. Kalakin... se on,
+jokainen etsii omalla tavallaan mukavuuttaan; ja siinä kaikki. Se on jo
+liiankin kauan ollut kaikkien tiedossa.
+
+— Mukavuutta, sanot sinä?
+
+— Ei nyt kannata väitellä sanoista.
+
+— Ei, sinä sanoit sattuvasti; olkoon — mukavuutta. Jumala on
+välttämätön, ja senvuoksi täytyy hänen olla olemassa.
+
+— Ja sillä hyvä.
+
+— Mutta minä tiedän, että häntä ei ole ja ettei voi ollakaan.
+
+— Se on vieläkin todennäköisempää.
+
+— Etkö sitten käsitä, että näiden kahden ajatuksen kanssa ihminen ei
+voi jäädä elämään?
+
+— Onko sitten ammuttava itsensä vai mitä?
+
+— Etkö sinä tosiaankaan ymmärrä, että yksistään jo tämän vuoksi voi
+ampua itsensä? Sinä et ymmärrä, että teidän tuhansien miljoonien
+ihmisten joukossa on ehkä vain yksi sellainen, yksi, joka ei tahdo ja
+joka ei jaksa sitä kestää.
+
+— Minä ymmärrän vain yhden seikan, sen, että te nähtävästi epäröitte...
+ja se on hyvin paha asia.
+
+— Stavroginin on myös aate niellyt. — Kirillov ei ollut tajunnut hänen
+huomautustansa, vaan käyskenteli yrmeänä huoneessa.
+
+— Mitä sanoitte? — Pjotr Stepanovitš höristi korviansa. — Mikä aate?
+Onko hän itse puhunut teille jotakin?
+
+— Ei, arvaan itse. Jos Stavrogin uskookin niin hän ei usko, että hän
+uskoo. Jos hän taas ei usko, niin hän ei usko, että hän ei usko.
+
+— Niin, mutta Stavroginilla on muutakin, joka on järkevämpää kuin
+tuo... — Pjotr Stepanovitš murahti kärtyisästi koko ajan levottomana
+seuraten keskustelun kulkua sekä kalpeata Kirillovia.
+
+»Piru vieköön, se ei ammu itseänsä», hän ajatteli, »olen sen aina
+aavistanut; aivojen kieroutta eikä muuta mitään; tuollaisia nilviäisiä!»
+
+— Sinä olet viimeinen, joka olet minun luonani: en tahtoisi erota
+sinusta epäsovussa, — Kirillov sanoi sen, aivan kuin olisi tarjonnut
+hänelle lahjan.
+
+Pjotr Stepanovitš ei vastannut heti. »Piru vieköön, mitä tämä taas on
+olevinaan?» hän ajatteli uudelleen.
+
+— Uskokaa minua, Kirillov, että minulla ei ole mitään teitä vastaan
+ihmisenä, henkilökohtaisesti, ja aina...
+
+— Sinä olet roisto, ja sinulla on valheellinen järki, mutta minä olen
+samanlainen kuin sinäkin, ja siksi ammun itseni, mutta sinä jäät eloon.
+
+— Te siis tahdotte oikeastaan sanoa, että minä olen niin halpamainen,
+että tahdon jäädä eloon.
+
+Hän ei vielä osannut päätellä, mahtoiko olla edullista vai epäedullista
+keskustella tällä tavoin tänä hetkenä, ja päätti »antautua
+olosuhteiden varaan». Mutta se Kirillovin ainainen ylemmyyden ja
+ilmeisen halveksumisen sävy, jonka hän tunsi kohdistuvan itseensä,
+oli aina ennenkin häntä harmittanut ja nyt vielä enemmän kuin koskaan
+aikaisemmin. Luultavasti sen vuoksi, että Kirillov, jonka oli määrä
+ehkäpä jo tunnin kuluttua kuolla (Pjotr Stepanovitš piti tätä
+mahdollisena), näytti hänestä vain jonkinlaiselta puoli-ihmiseltä,
+joltakulta sellaiselta, jolle ei enää olisi saanut antaa oikeutta
+osoittaa ylimielisyyttä.
+
+Te taidatte kerskailla sillä, että aiotte ampua itsenne?
+
+Olen aina ihmetellyt, että kaikki jäävät eloon, Kirillov ei kuullut
+hänen huomautustaan.
+
+— Hm! Aatehan se on tietysti sekin, mutta... Apina, sinä myönnät
+voittaaksesi minut. Vaiti, sinä et ymmärrä mitään. Jos ei ole Jumalaa,
+niin minä olen jumala.
+
+— Kas tuota kohtaa juuri minä en ole koskaan ymmärtänytkään. Miksi te
+sitten olisitte jumala?
+
+— Jos Jumala on, niin kaikki on vain hänen tahtoansa, ja hänen
+tahdostansa minä en voi. Jollei ole, niin koko tahto on minun, ja minä
+olen velvollinen ilmentämään oman tahtoni.
+
+— Oman tahtonne? Miksi olette velvollinen?
+
+— Siksi, että kaikki tahto on tullut omakseni. Eikö tosiaankaan kukaan
+koko planeetallamme tehtyään lopun Jumalasta ja alettuaan uskoa omaan
+tahtoonsa ole rohjennut julistaa oman tahtonsa kaikkein korkeinta
+määrää? Tämähän on aivan samaa kuin kertomus köyhästä, joka sai
+perinnön ja säikähti eikä rohjennut lähetä säkkiä pitäen itseänsä liian
+heikkona ottamaan sen haltuunsa. Minä tahdon ilmentää oman tahtoni.
+Olkoonpa, että olenkin ainoa, mutta teen sen.
+
+— Tehkää se siis.
+
+— Minun velvollisuuteni on ampua itseni, sillä se on kaiken oman tahdon
+korkein määrä, — tappaa itse itsensä.
+
+— Mutta ettehän te yksin tapa itseänne, itsemurhaajiahan on paljon.
+
+— Niillä on jokin syy. Mutta ilman mitään syytä, vain ilmentääkseeni
+oman tahtoni minä yksin teen siten.
+
+»Se ei ammu», välähti Pjotr Stepanovitšin mielessä.
+
+— Tiedättekö mitä, — hän huomautti ärtyneesti, — minäpä teidän
+asemassanne osoittaakseni oman tahtoni tappaisin jonkun toisen enkä
+itseäni. Voisitte sillä tavoin olla vielä hyödyksikin. Minäpä voisin
+teille osoittaa vielä lisäksi jonkun, jollette säikähdä. Silloin olisi
+ehkä parasta, että tänään ette ampuisikaan itseänne, voidaan sopia
+siitä.
+
+— Tappaa toinen olisi kaikkein alhaisin oman tahdon ilmentämistapa, ja
+näin saneessasi sinä osoitat olevasi kaltaisesi. Minä en ole sinä: minä
+tahdon korkeimman määrän ja tapan itseni.
+
+»Tuon perille hän lienee päässyt pelkästään oman järkensä avulla»,
+jupisi Pjotr Stepanovitš itsekseen vihaisesti.
+
+— Minun velvollisuuteni on julistaa epäuskoa. — Kirillov käyskenteli
+huoneessa. — Mielestäni ei ole olemassa korkeampaa aatetta kuin se,
+että Jumalaa ei ole olemassa. Ihmiskunnan historia on puolellani.
+Ihminen ei ole koskaan tehnytkään muuta kuin koettanut keksiä Jumalaa
+voidakseen elää tappamatta itseänsä. Se on ollut maailman historian
+pääsisällyksenä aivan tähän saakka. Minä yksin koko maailman historian
+aikana en ole tahtonut keksiä Jumalaa. Saakoot sen tietää kerta
+kaikkiansa..
+
+»Ei ammu.» Pjotr Stepanovitš kävi levottomaksi.
+
+— Kukapa sen saisi tietää. — Hän koetti yllyttää tätä. — Täällä ei ole
+muita kuin minä ja te; Liputinko ehkä?
+
+— Kaikkien on saatava tietää; kaikki saavat tietää. Ei ole mitään
+salaista, mikä ei tulisi julki. Niin on sanonut _Hän_.
+
+Ja hurmiosta väristen hän osoitti Vapahtajan kuvaa, jonka edessä paloi
+lamppunen. Pjotr Stepanovitš raivostui suorastaan.
+
+— Häneen te kai sittenkin yhä uskotte ja sytytitte lamppusenkin; eikö
+liene »kaiken varalta»?
+
+Kirillov oli vaiti.
+
+— Tiedättekö, minun mielestäni te uskotte ehkä jo enemmän kuin joku
+pappi.
+
+— Kehen? _Häneenkö?_ Kuulehan, — Kirillov pysähtyi ja liikkumattomin,
+raivokkain katsein tuijotti suoraan eteensä. — Kuule, tämä on suuri
+aate; maan päällä oli yksi päivä ja maan keskellä seisoi kolme ristiä.
+Toinen ristillä uskoi niin, että sanoi toiselle: »Tänä päivänä olet
+minun kanssani paratiisissa». Päivä loppui, molemmat kuolivat, menivät
+pois eivätkä löytäneet paratiisia eivätkä ylösnousemusta. Ennustus
+ei käynyt toteen. Kuulehan; tämä ihminen oli suurin koko maailmassa.
+Hän muodosti sen, minkä vuoksi maailman tulee elää. Koko planeetta
+kaikkinensa olisi ilman tätä ihmistä — pelkkää hulluutta. Ei ole
+ollut ennen eikä ole tullut hänen jälkeensä samanlaista, ei koskaan,
+niin ihmeellistä kuin se onkin. Siinäpä se ihme onkin, ettei ole
+ollut eikä tule toista samanlaista koskaan. Mutta jos kerran on niin,
+että luonnon lait eivät säästäneet edes _Tätä_, eivät säälineet edes
+ihmettänsä, vaan pakottivat hänetkin elämään valheen keskellä ja
+kuolemaan valheen vuoksi, niin siitä ei voi olla muuta seurausta, kuin
+että koko planeettakin on valhetta ja perustuu valheeseen ja typerään
+pilkantekoon. Siis itse planeetan laitkin ovat valhetta ja perkeleen
+huvinäytelmää. Minkä vuoksi siis elää, vastaa, jos olet ihminen?
+
+— Tämä on toinen asia. Minusta tuntuu, että te olette tässä kohden
+sekoittanut kaksi en syytä, ja sellainen on hyvin huono perusta. Mutta
+olettakaamme, että te olette jumala? Entäpä jos valhe onkin loppunut ja
+jos te olette käsittänyt että kaikki valhe johtuu siitä, että entinen
+Jumala on ollut olemassa?
+
+— Vihdoinkin olet käsittänyt! — huudahti Kirillov riemukkaasti. —
+Sen siis saattaa todella käsittää, jos kerran sellainenkin kuin
+sinä olet sen käsittänyt! Ymmärrätkö nyt, että kaikkien pelastus
+on siinä, että kaikille todistetaan tämä asia. Kuka sen tekee?
+Minä! En ymmärrä, miten ateisti on voinut olla tappamatta itseänsä,
+vaikka on tietänyt, että Jumalaa ei ole? Tunnustaa, että Jumalaa ei
+ole ja olla samalla tunnustamatta, että itse on muuttunut samalla
+jumalaksi, on järjettömyyttä, sillä muuten välttämättä jokainen tappaa
+itsensä. Jos tunnustat, olet — kuningas, et tapa itseäsi, vaan elät
+kaikessa kunniassasi. Mutta yksi, se, joka on ensimmäinen, sen täytyy
+välttämättä tappaa itsensä, sillä kuka muu alkaisi ja todistaisi? Minä
+tapan itse itseni välttämättä alkaakseni ja todistaakseni. Minä olen
+nyt vielä jumala epävapaasti ja olen onneton, koska olen velvollinen
+ilmentämään oman tahtoni. Kaikki ovat onnettomia siksi, että kaikki
+pelkäävät oman tahtonsa ilmentämistä. Ihminen on näihin saakka ollut
+onneton ja raukka juuri siksi, että on pelännyt osoittaa oman tahdon
+korkeinta määrää ja on osoittanut omaa tahtoansa vain salavihkaa kuin
+koulupoika. Olen kauhean onneton, sillä pelkään kauheasti. Pelko on
+ihmisen kirous... Mutta minä julistan omaa tahtoa, olen velvollinen
+uskomaan, että en usko. Minä alan ja lopetan sekä avaan oven. Minä
+pelastan. Vain tämä yksin voi pelastaa kaikki ihmiset ja muuttaa
+seuraavassa sukupolvessa ihmiset fyysillisesti; sillä nykyisessä
+fyysillisessä muodossaan, niin olen sen ajatellut, ihminen ei
+mitenkään saata olla ilman entistä Jumalaansa. Minä olen kolme vuotta
+etsinyt jumaluudelleni attribuuttia ja olen sen löytänyt: jumaluuteni
+attribuutti on — Oma tahto! Tämä on ainoa kohta, jossa voin osoittaa
+alistumattomuuttani ja omaa kauheata vapauttani. Sillä tämä vapaus on
+kauheata. Minä tapan itseni osoittaakseni tottelemattomuutta ja uutta
+kauheata vapauttani.
+
+Hänen kasvonsa olivat luonnottoman kalpeat, katse peloittavan raskas.
+Hän oli aivan raivoissaan. Pjotr Stepanovitš luuli hetken, että hän
+heti paikalla kaatuisi.
+
+— Anna kynä! — huudahti Kirillov yhtäkkiä aivan odottamatta suorastaan
+jo innostuneena; — sanele, allekirjoitan kaiken. Senkin, että tapoin
+Šatovin. Sanele, niin kauan kuin tämä minua huvittaa. En pelkää
+ylimielisten orjien mielipidettä. Saat itse nähdä, että kaikki salainen
+käy julkiseksi! Mutta sinä olet murskautuva... Uskon, uskon!
+
+Pjotr Stepanovitš lennähti paikaltaan ja ojensi silmänräpäyksen
+kuluttua hänelle musteastian, paperin ja alkoi sanella ottaen hetkestä
+vaarin ja epävarmuudesta vapisten.
+
+— Minä, Aleksei Kirillov, saatan täten tietoonne...
+
+— Seis! En tahdo! Kenen tietoon?
+
+Kirillov vapisi kuin vilutautinen. Tämä tiedoksianto ja jokin aivan
+erikoinen ja äkillinen ajatus näytti yhtäkkiä nielleen hänet kokonaan
+aivan kuin se olisi ollut jokin ulospääsy johon hänen kiusautunut
+henkensä itsepintaisesti näytti pyrkivän, vaikkapa vain yhdeksi,
+yhdeksi ainoaksi hetkeksi.
+
+— Kenen tietoon? Tahdon sen tietää.
+
+— Ei kenellekään, kaikille, ensimmäiselle, joka sen lukee. Miksi niin
+tarkasti? Koko maailmalle!
+
+— Koko maailmalle? Hurraa! Eikä suinkaan minkäänlaista katumusta. En
+tahdo katua enkä tahdo esivallalle.
+
+— Ei, ei suinkaan sitä tarvitakaan, piru periköön esivallan! Mutta
+kirjoittakaahan, jos kerran aiotte sitä tosissanne! — kivahti Pjotr
+Stepanovitš hänelle hysteerisesti.
+
+— Seis! Tahdon, että ylimmäksi tulee turpa josta kieli pistää ulos.
+
+— Mitä joutavia! — Pjotr Stepanovitš suuttui. — Senhän voi saada aikaan
+ilman piirustustakin, pelkin tyylivivahduksin.
+
+— Vivahduksin? — Hyvä! Niin, vivahduksin, vivahduksin! Sanele
+vivahduksin!
+
+— »Minä, Aleksei Kirillov», — Pjotr Stepanovitš saneli lujasti ja
+käskevästi Kirillovin olan yli kumartuneena, tarkaten jokaista
+kirjainta, jonka tämä kiihtymyksestä vapisevin käsin piirsi paperille,
+— »minä, Kirillov, ilmoitan täten, että tänään lokakuun... p:nä, illan
+suussa, noin kello kahdeksan tapoin puistossa ylioppilas Šatovin,
+kavaltamisen ja julistuksia sekä Fedjkaa koskevan ilmiannon vuoksi, ja
+että Fedjka on piileskellyt meidän molempien luona Filippovin talossa
+kymmenenä yönä. Tapan itseni tänä päivänä revolverilla, mutta en sen
+vuoksi, että katuisin ja pelkäisin teitä, vaan koska olen jo ulkomailla
+ollessani päättänyt lopettaa elämäni.»
+
+— Siinäkö kaikki? — huudahti Kirillov harmissaan ja ihmetellen.
+
+— Ei sanaakaan lisää! — Pjotr Stepanovitš viittasi kädellään yrittäen
+saada asiakirjan hänen kädestään haltuunsa.
+
+— Seis! — Kirillov asetti kätensä lujasti paperille. — Seis, joutavia!
+Tahdon sanoa, kenen kanssa tapoin. Miksi vain Fedjkasta? Entä tulipalo?
+Tahdon kaiken ja tahdon lisäksi puhua suuni puhtaaksi vivahduksin,
+vivahduksin!
+
+— Riittää, Kirillov, vakuutan teille, että tämä riittää! — Pjotr
+Stepanovitšin ääni oli suorastaan rukoileva, ja hän vapisi pelätessään
+Kirillovin repivän paperin. — Jotta ne uskoisivat, täytyy sanoa
+mahdollisimman hämärästi, juuri näin, juuri näin, viittauksin. Ei saa
+näyttää muuta kuin totuuden nurkkaa, juuri sen verran, että saa heidän
+ruokahalunsa hereille. Kyllä ne aina osaavat itse valehdella lisää, ja
+itseäänhän ne uskovat aina enemmän kuin meitä, mutta sehän on kaikkein
+parasta, kaikkein parasta! Antakaa tänne! Tämä keino on jo tarpeeksi
+suurenmoinen! Antakaa, antakaa tänne!
+
+Ja hän yritti taas siepata paperin. Tuijottavin silmin Kirillov
+kuunteli, ja näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut jotakin käsittää,
+mutta hän oli jo lakannut ymmärtämästä.
+
+— Oh, piru! — Pjotr Stepanovitš suutahti. — Eihän hän ole edes
+allekirjoittanut tätä! Mitä te nyt siinä tuijotatte? Allekirjoittakaa!
+
+— Tahdon suuni puhtaaksi... — mörisi Kirillov, mutta otti kuitenkin
+kynän ja kirjoitti nimensä. — Tahdon suuni puhtaaksi...
+
+— Kirjoittakaa alle: _Vive la république_, ja se riittää.
+
+— Hurraa! — Kirillov aivan kiljaisi riemusta. — _Vive la république
+démocratique, sociale et universelle ou la mort!_... Ei, ei, ei sillä
+tavalla. _Liberté, égalité, fraternité ou la mort_. — Kas näin on
+parempi, näin on parempi, —näin hän kirjoitti nautinnon ilmein oman
+nimensä alle.
+
+— Riittää jo, riittää! — toisteli Pjotr Stepanovitš.
+
+— Seis, vielä vähän... Tiedätkö, kirjoitan vielä kerran ranskaksi:
+»_de Kiriloff, gentilhomme russe et citoyen du monde_». — Hahhahhaa, —
+hän ratkesi nauramaan ääneen. — Ei, ei, ei, seis, tämä olisi vieläkin
+paremmin, — heureka: gentilhomme seminariste russe el citoyen du monde
+civilisé! Kas tämä on kaikkein paras. — Hän hypähti sohvalta, sieppasi
+äkkiä ikkunalta revolverin ja juoksi toiseen huoneeseen sekä sulki
+tarkoin oven jälkeensä. Pjotr Stepanovitš vaipui hetkeksi mietteisiinsä
+tarkastellen ovea.
+
+»Jos se tapahtuu nyt, niin ehkäpä ampuukin, mutta jos hän rupeaa
+miettimään, niin siitä ei tule mitään.»
+
+Hän otti käteensä paperin, kävi istumaan ja vilkaisi siihen uudelleen.
+Kirjoituksen sanamuoto näytti olevan hänen mieleensä.
+
+»Mitä oikeastaan nyt tarvitaan? Tarvitaan, että he joksikin aikaa
+menisivät kokonaan päästään pyörälle ja että he joutuisivat pois
+jäljiltä. Puisto? Kaupungissa ei ole puistoa, järkensä avulla he kai
+tulevat siihen, että tarkoitetaan Skvorešnikia, mutta kunnes he tulevat
+niin pitkälle, siihen kuluu aikaa, kunnes rupeavat etsimään — aikaa
+tarvitaan siihenkin, ja kun ruumis löydetään, — niin sanovat, — tuo
+on siis totta; kaikki on siis totta, sekin, mitä siinä on Fedjkasta.
+Ja mitä tarkoitetaan Fedjkalla: Fedjka on samaa kuin — tulipalo,
+Lebjadkinit: kaikki siis on alkanut täältä, Filippovin talosta, eivätkä
+he ole huomanneet mitään, eivät ole nähneet mitään, — ja se saattaa
+heidät kokonaan ymmälle! Meikäläisistä heille ei joudu ainoakaan
+mieleen; Šatov ja Kirillov, Fedjka ja Lebjadkin; ja miksi ne ovat
+tappaneet toinen toisensa — kas siinä heille uusi pulma. Mutta piru
+vieköön, laukausta ei vain kuulu!...»
+
+Vaikka hän lukikin ihaillen sepustustansa, niin kuitenkin hän
+joka hetki pelokkaan levottomana kuulosteli ja — suuttui äkkiä.
+Säikähtäneenä hän katsahti kelloansa. Oli jo myöhäistä, ja Kirillovin
+poistumisesta oli kulunut jo kymmenen minuuttia. Siepattuansa mukaansa
+kynttilän hän lähti kohti sen huoneen ovea, jonka taakse Kirillov
+oli sulkeutunut. Aivan oven luona juolahti vielä hänen mieleensä,
+että kynttiläkin oli palanut melkein loppuun, se saattoi ehkä jo
+kahdenkymmenen minuutin kuluttua sammua kokonaan, eikä toista
+ollut. Hän tarttui lukkoon ja kuulosteli varovaisesti, kuuluisiko
+minkäänlaista ääntä. Äkkiä hän avasi oven ja kohotti kynttilää. Joku
+kiljahti ja hyökkäsi häntä kohden. Voimainsa takaa hän paukahdutti
+oven kiinni ja nojautui taas sitä vastaan, mutta kaikki oli jo taas
+hiljennyt, — kuolon hiljaisuus vallitsi.
+
+Kauan hän seisoi epäröiden kynttilä kädessään. Sinä hetkenä, kun hän
+oli avannut oven, hän oli tuskin ennättänyt nähdä Kirillovin, jonka
+kasvot hän kuitenkin oli vilahdukselta huomannut syvällä huoneessa,
+ikkunan luona, kun tämä kuten raivostunut eläin oli äkkiä hyökännyt
+häntä kohti. Pjotr Stepanovitš vavahti, asetti kynttilän nopeasti
+pöydälle, otti esille revolverin ja hypähti varpaillaan huoneen
+päinvastaiseen nurkkaan, niin että jos Kirillov olisi avannut oven ja
+uhannut revolverilla pöytää kohti, hän olisi ehtinyt vielä tähdätä ja
+laukaistakin ennen Kirillovia.
+
+Pjotr Stepanovitš ei uskonut enää vähääkään itsemurhaan. »Seisoi
+keskellä huonetta ja ajatteli», — ajatus lennähti vihurina Pjotr
+Stepanovitšin aivoihin. — »Sitäpaitsi tuo pimeä, kauhistuttava huone...
+hän kiljaisi ja hyökkäsi kohti — tässä on kaksi mahdollisuutta.
+Joko minä häiritsin häntä juuri sinä hetkenä, jolloin hän oli
+laukaisemaisillaan, taikka... taikka hän seisoi ja mietti parhaillaan,
+miten tappaisi minut. Niin se on, hän ajatteli... Hän tietää, että
+en lähde täältä, ennenkuin olen hänet tappanut, jos hän ei itse
+uskaltaisi, — hänen on siis tapettava minut, että minä en tappaisi
+häntä... ja taas, taas siellä on niin hiljaista! Peloittaa aivan! Jospa
+hän aukaiseekin oven... sikamaisinta on se, että hän uskoo Jumalaan
+pappia pahemmin... ei hän ammu itseänsä, ei missään tapauksessa!
+Tuollaisia, jotka 'oman järkensä ohjaamina' ovat siihen tulleet,
+on nykyjään siinnyt paljon, nilviäisiä! Hyi, piru, entä kynttilä,
+kynttilä! Neljännestunnin kuluttua se varmasti palaa loppuun... Tämä
+täytyy lopettaa; lopettaa mistä hinnasta hyvänsä Niin no, nythän
+voi tappaakin... kun on tämä paperi, niin eivät ne luule, että minä
+olen tappanut. Sen voi taittaa ja asettaa käteen lattialle yhdessä
+laukaistun revolverin kanssa, niin että on pakko luulla, että hän
+itse... Voi piru, miten hänet tappaisi? Minä aukaisen, mutta hän
+hyökkää taas ja ampuu ennen minua. E-ei, piru, tietenkin hän laukaisee
+harhaan!»
+
+Näin hän kiusasi itseänsä vapisten aikeensa välttämättömyyttä ja
+omaa epäröimistänsä.. Lopulta hän otti kynttilän ja läheni taas ovea
+kohottaen revolverin ampuma-asentoon; vasemmalla kädellänsä, jossa hän
+piteli kynttilää, hän painoi oven kahvaa. Mutta hän ei osannut tarttua
+siihen kyllin taitavasti: kahva narahti, syntyi vingahtava ääni.
+»Nyt se ampuu aivan suoraan!» välähti Pjotr Stepanovitšin mielessä.
+Voimainsa takaa hän potkaisi jalallaan ovea, kohotti kynttilää ja
+ojensi revolverinsa; mutta ei kuulunut laukausta, ei huutoa...
+huoneessa ei ollut ketään.
+
+Hän vavahti. Huoneesta ei voinut päästä mihinkään, se oli umpinainen,
+eikä siitä voinut paeta minnekään. Hän kohotti vielä enemmän kynttilää
+ja koetti tarkastaa huolellisemmin: Huoneessa ei ollut kerrassaan
+ketään. Puoliääneen hän kutsui Kirillovia, sitten toisen kerran
+äänekkäämmin; kukaan ei vastannut.
+
+»Onkohan hän paennut ikkunasta?»
+
+Yhden ikkunan avattava tuuletusruutu oli todellakin auki. »Järjetöntä,
+eihän hän ole voinut tuosta paeta.» Pjotr Stepanovitš meni huoneen
+poikki suoraan ikkunan luo. »Ei ole voinut mitenkään.» Samassa hän
+kääntyi nopeasti, ja jokin aivan tavaton seikka sai hänet järkähtämään.
+
+Aivan ikkunoita vastassa olevalla seinällä oikealla ovesta oli
+kaappi. Tämän kaapin oikealla puolella, nurkassa, joka jäi toisen
+seinän ja kaapin vähin, seisoi Kirillov ja seisoi hyvin omituisesti,
+— liikkumatta, täysin ojentautuneena, kädet sivuilla, pää koholla ja
+lujasti nojaten takaraivoaan seinään, aivan nurkassa, aivan kuin olisi
+tahtonut sulloa itsensä sinne ja piilottautua. Kaikista merkeistä
+päättäen hän oli todella yrittänyt piilottautua, mutta sitähän oli
+oikeastaan vaikeata uskoa. Pjotr Stepanovitš seisoi hieman vinoittain
+nurkasta ja saattoi siis erottaa vain ne vartalon osat, jotka eniten
+pistivät esiin. Hän ei yhä vieläkään rohjennut siirtyä enemmän
+vasemmalle nähdäkseen Kirillovin kokonaan ja voidakseen ratkaista
+arvoituksen. Hänen sydämensä alkoi sykkiä kiivaasti... Ja samassa hänet
+valtasi täydellinen raivo; hän riuhtaantui paikaltaan, alkoi huutaa ja
+jalkojaan tömistellen raivokkaasti hyökkäsi kauhistuttavalle paikalle.
+
+Mutta tultuansa lähelle hän taas pysähtyi kuten maahan naulittu,
+vieläkin enemmän kauhistuen. Eniten hämmästytti häntä se, että
+tuo olento hänen huudoistansa ja raivostansa huolimatta ei edes
+liikahtanut, ei edes hievahtanut, ei liikahduttanut ainoatakaan jäsentä
+— tämä oli aivan kuin kivettynyt tai aivan kuin vahakuva. Kasvojen
+kalpeus oli luonnoton, mustat silmät aivan liikkumattomat, ja ne
+tuijottivat johonkin kaukana olevaan pisteeseen. Pjotr Stepanovitš vei
+kynttilän alas ja kohotti sen taas ylös, valaisi ja tarkasteli kasvoja
+eri puolilta. Samassa hän oli huomaavinaan, että vaikka Kirillov
+katselikin jonnekin eteensä, hän syrjästä näki hänetkin, ehkäpä seurasi
+hänen liikkeitänsäkin. Tällöin hänen mieleensä juolahti kohottaa tuli
+suoraan vasten »tuon roiston» kasvoja, kärventää niitä ja nähdä, mitä
+tämä silloin tekisi. Yhtäkkiä hänestä näytti, kuin Kirillovin leuka
+olisi vavahtanut ja hänen huulilleen ilmestynyt pilkallinen hymynhäive,
+— aivan kuin tämä olisi arvannut hänen ajatuksensa. Hän vapisi ja
+ymmärtämättä itsekään, mitä teki, tarttui lujasti Kirillovia olkapäähän.
+
+Sen jälkeen tapahtui jotakin sangen mieletöntä ja niin äkillistä,
+että Pjotr Stepanovitš ei myöhemminkään koskaan saattanut kerrata
+muistojansa aivan järjestyksessä. Tuskin hän oli koskenut Kirilloviin,
+kun tämä nopeasti taivutti päätänsä ja löi päällään hänen käsistänsä
+maahan kynttilän. Kynttilänjalka lensi helähtäen lattialle, ja
+kynttilä sammui. Samalla hän tunsi kauheata kipua vasemman kätensä
+pikkusormessa. Hän kiljaisi, ja jälkeenpäin hän saattoi muistaa vain
+sen, että hän raivoissaan oli iskenyt kaikin voimin kolme kertaa
+revolverillaan häneen takertunutta, hänen sormeansa purevaa Kirillovia.
+Lopulta hän sai sormensa riuhtaistuksi irti, ja samalla hän jo suin
+päin lähti juoksemaan huoneesta haparoiden pimeässä tietä. Hänen
+jälkeensä sinkoili huoneesta kauheita huudahduksia:
+
+— Heti, heti, heti, heti!...
+
+Tämä toistui ainakin kymmenen kertaa. Mutta hän juoksi yhä ja oli jo
+ennättänyt kuistikkoon, kun samassa kajahti kova laukaus. Tällöin hän
+pysähtyi pimeään kuistikkoon ja koetti koota ajatuksiansa ainakin
+viisi minuuttia. Lopulta hän taas palasi huoneisiin. Mutta täytyi
+saada jostakin kynttilä. Eihän tarvinnut oikeastaan muuta kuin hakea
+oikealta, kaapin luota lattialta kynttilänjalka; mutta millä saisi
+kynttilänpätkän sytytetyksi? Hänen mieleensä juolahti eräs hämärä
+muisto: hän oli muistavinaan, että eilen, kun hän oli juossut keittiöön
+käydäkseen käsiksi Fedjkaan, hän oli huomannut nurkkahyllyllä ison,
+punaisen tulitikkurasian. Haparoiden hän lähti vasemmalle keittiön
+ovea kohti, löysi sen, sivuutti kuistikon ja alkoi laskeutua
+portaita alas. Hyllyltä siltä samalta paikalta, jonka hän muisti,
+hän sai pimeässä harotuksi käteensä täyden, vielä aloittamattoman
+tulitikkurasian. Tulta sytyttämättä hän karkasi kiireesti ylös, ja
+vasta kaapin luona, vasta sillä paikalla, jossa hän oli revolverilla
+lyönyt häntä purevaa Kirillovia, hän äkkiä muisti purrun sormensa
+ja tunsi samana hetkenä siinä myös sietämätöntä kipua. Hampaitansa
+kiristellen hän jotenkuten sai kynttilänpätkän sytytetyksi, istutti sen
+taas kynttilänjalkaan ja katsahti ympärilleen. Ikkunan luona, juuri
+sen luona, jonka tuuletusruutu oli auki, oli Kirillovin ruumis, jalat
+päin huoneen oikeata nurkkaa. Laukaus oli suunnattu oikeaan ohimoon,
+ja luoti oli tullut ulos vasemmalta puolelta lävistettyään pääkallon.
+Näkyi veren pärskeitä ja ulosvuotaneita aivoja. Revolveri oli jäänyt
+lattialle hervahtaneen itsemurhaajan käteen. Kuolema oli nähtävästi
+seurannut silmänräpäyksessä. Tarkasteltuaan ruumiin huolellisesti
+Pjotr Stepanovitš kohottautui ja lähti pois varpaisillaan, sulki oven,
+asetti kynttilän etumaisen huoneen pöydälle, ajatteli hetken ja päätti
+sitten olla sammuttamatta sitä, sillä hän käsitti, että se ei voinut
+saada aikaan tulipaloa. Vilkaistuaan vielä kerran pöydällä olevaan
+asiakirjaan hän hymähti koneenomaisesti ja lähti sitten jostakin
+syystä yhä vielä varpaisillaan pois talosta. Hän kapusi taas Fedjkan
+käytävästä ulos ja peitti jälkensä huolellisesti, kuten ennenkin.
+
+
+
+III.
+
+
+Täsmälleen kymmentä minuuttia ennen kello kuutta Pjotr Stepanovitš ja
+Erkel käyskentelivät rautatieasemalla pitkälle ulottuvan vaunurivin
+edessä. Pjotr Stepanovitš aikoi matkalle, ja Erkel jätteli jäähyväisiä.
+Matkatavarat olivat järjestyksessä, käsilaukku oli viety toisen luokan
+vaunuun jo valmiiksi varatulle paikalle. Pjotr Stepanovitš katseli
+avoimesti puolelle ja toiselle tarkastellen vaunuihin asettuvia
+matkustajia. Mutta läheisiä tuttavia ei näkynyt. Vain parisen kertaa
+hänen oli tervehdittävä, — muudatta kauppiasta, jota hän sangen vähän
+tunsi, ja sitten erästä nuorta maalaispappia, joka matkusti kahden
+asemavälin päähän omaan seurakuntaansa. Erkeliä näytti haluttavan
+puhella hieman näinä viime hetkinä jostakin tärkeämmästä, — vaikka
+tuskin hän itsekään oikein tiesi — mistä. Mutta hän ei yhä vieläkään
+rohjennut aloittaa. Hänestä näytti yhä siltä, että Pjotr Stepanovitš
+oli hänen läsnäolostaan kiusaantunut ja odotteli vain kärsimättömänä
+lähtösoittoa.
+
+— Te katselette niin avoimesti kaikkia, — hän rohkeni vihdoin arasti
+huomauttaa aivan kuin varoittaen.
+
+— Miksikä en sitä tekisi? Ei minun sovi vielä piileskellä. Liian
+aikaista. Älkää olko huolissanne. Pelkään tässä vain, ettei piru
+lennättäisi tänne Liputinia. Jos se vain haistaa tämän, niin se tulee
+varmasti.
+
+— Pjotr Stepanovitš, heihin ei pitäisi luottaa. — Erkel ilmaisi sen
+päättäväisesti.
+
+— Liputiniinko?
+
+— Ei kehenkään, Pjotr Stepanovitš.
+
+— Joutavia, eilinen sitoo meidät kaikki. Ei yksikään petä. Kuka menisi
+suoraan surman suuhun, ellei nyt kadota järkeänsä?
+
+— Pjotr Stepanovitš, mutta hehän menettävät järkensä.
+
+Tämä ajatus oli jo kerran ennenkin vieraillut Pjotr Stepanovitšin
+mielessä, ja siksi Erkelin huomautus suututti häntä vieläkin enemmän.
+
+— Etteköhän tekin vain pelkää, Erkel? Olen luottanut teihin enemmän
+kuin kehenkään muuhun. Olen nyt huomannut, minkä arvoinen kukin on.
+Sanokaa tämä heille suusanallisesti jo tänään. Jätän tämän suoraan
+teidän tehtäväksenne. Käykää kunkin heidän luona jo huomisaamuna. Minun
+kirjalliset ohjeeni voitte lukea heille huomenna tai ylihuomenna,
+sitten kun kokoonnutte, sitten kun he kykenevät jo kuuntelemaan...
+mutta uskokaa minua, että huomenna he jo siihen kykenevät, sillä he
+pelkäävät kauheasti ja he käyvät tottelevaisiksi kuin vaha... Pääasia
+on, että te ette lamaannu.
+
+— Ah, Pjotr Stepanovitš, parempi olisi, jos ette matkustaisi!
+
+— Mutta minähän lähden vain muutamiksi päiviksi; tulen tuossa tuokiossa
+takaisin.
+
+— Pjotr Stepanovitš, — Erkel virkahti näin varovaisesti mutta lujasti,
+— vaikkapa menisitte Pietariinkin. Enkö minä ymmärtäisi, että te teette
+vain sen, mikä on välttämätöntä yhteiselle asiallemme.
+
+— En ole odottanutkaan teiltä vähempää, Erkel. Jos te olette arvannut,
+että lähden Pietariin, niin voitte ymmärtää senkin, etten mitenkään
+voinut sanoa sitä heille eilen, sinä hetkenä, että lähden niin kauaksi,
+se olisi säikähdyttänyt heitä. Näittehän itsekin, millaisia he olivat.
+Mutta te ymmärrätte, että asiamme vaatii sitä, että tämä tapahtuu
+tärkeän pääasiamme vuoksi, yhteisen asiamme hyväksi, eikä suinkaan
+siksi, että tahtoisin livahtaa pakoon, kuten arvelee joku Liputin.
+
+— Pjotr Stepanovitš, vaikkapa ulkomaillekin, minähän ymmärrän sen;
+ymmärrän, että teidän on säästettävä itseänne, sillä te olette kaikki,
+ja me — emme ole mitään. Minä ymmärrän, Pjotr Stepanovitš.
+
+Poikaparan ääni alkoi aivan väristä.
+
+— Kiitän teitä, Erkel... Ai, te kosketitte kipeätä sormeani (Erkel
+oli puristanut kömpelösti hänen kättänsä; kipeä sormi oli huomiota
+herättävästi kiedottu mustaan silkkikääreeseen). — Mutta sanon teille
+vielä kerran, että Pietariin minä menen vain hieman nuuskimaan, ja
+tuskin viivyn siellä muuta kuin kaiken kaikkiaan pari vuorokautta ja
+sitten tulen taas takaisin tänne. Palattuani minä näön vuoksi asetun
+ensin Gaganovin luokse maalle, jos he arvelevat jonkin vaaran uhkaavan,
+niin minä ensimmäisenä olen valmis jakamaan sen heidän kanssansa.
+Jos taas viipyisinkin Pietarissa, niin ilmoitan siitä teille heti...
+tavallista tietä, ja te edelleen muille.
+
+Kajahti toinen soitto.
+
+— Mitä, siis kaikkiaan viisi minuuttia junan lähtöön. Tiedättekö,
+minusta ei olisi suotavaa, että täkäläinen viisikko hajoaisi. Minä en
+pelkää, minusta saatte olla huoleti; näitä yhteisen verkon solmuja
+minulla on aivan riittävästi, ja ne eivät ole minulle siitä syystä
+erikoisen kalliita; mutta yksi liika solmukaan ei sentään ole haitaksi.
+Teidän suhteenne muuten olen rauhallinen, vaikka jätänkin teidät
+melkein yksin noiden muiden epäsikiöiden joukkoon; olkaa huoleti,
+eivät ne ilmianna, eivät rohkene... Ahaa, tekin lähdette tänään? —
+hän virkahti näin aivan toisin, iloisin äänin eräälle sangen nuorelle
+miehelle, joka oli lähestynyt häntä iloisesti tervehtimään; — en
+tietänytkään, että tekin matkustatte tässä ylimääräisessä junassa.
+Minne matka, äitikullan luoko?
+
+Nuorukaisen äitikulta oli naapurikuvernementin rikkaimpia
+tilanomistajattaria, ja nuori mies oli Julija Mihailovnan kaukainen
+sukulainen, joka oli vieraillut kaupungissamme jo pari viikkoa.
+
+— En, aion kauemmaksi, aion R ... ään. Täytynee tulla toimeen junassa
+jotenkuten ainakin kahdeksan tuntia. Pietariinko? — nuori mies alkoi
+nauraa.
+
+— Mistä päättelette, että aikoisin Pietariin? Pjotr Stepanovitš
+naurahti yhä julkisemmin. Nuorukainen heristi hänelle hansikoidun
+kätensä sormea.
+
+— No niin, oikein arvasitte, — kuiskasi Pjotr Stepanovitš hänelle
+salaperäisesti, — lähden viemään Julija Mihailovnan kirjeitä, ja minun
+on pakko, käydä siellä kolmen, neljän, tiedättehän itsekin, millaisen
+henkilön luona, perisi heidät piru mieluummin, näin meidän kesken
+sanoen. Helvetinmoinen tehtävä!
+
+— Mutta sanokaahan, miksi hän on niin säikähtynyt? — nuori mies alkoi
+myös kuiskailla. — Hän ei päästänyt edes minua eilen luoksensa. Minun
+mielestäni hänellä ei ole vähintäkään syytä pelätä miehensä puolesta.
+Hänhän päinvastoin kaikkien nähden kaatui tulipalossa, niin sanoaksemme
+pannen oman henkensä alttiiksi.
+
+— Niin no, sanokaapa muuta, — Pjotr Stepanovitš naurahti. — Hän
+nähtävästi pelkää, että täältä on jo ehditty kirjoittaa... se on, että
+nuo erinäiset henkilöt... sanalla sanoen, tärkeimpänä syynä tähän on
+Stavrogin; oikeastaan ruhtinas K... E-hee, tästä on syntynyt kokonainen
+juttu. Ehkäpä kerronkin teille jotakin matkalla — tietysti sen verran
+kuin ritarillisuus naista kohtaan sallii... Tässä on sukulaiseni,
+vänrikki Erkel, piirikunnastamme.
+
+Nuori mies, joka oli katsonut syrjäsilmin Erkeliin, tarttui hattuunsa.
+Erkel vastasi tervehdykseen.
+
+— Mutta tiedättekö, Verhovenski, kahdeksan tuntia junassa, se on
+kauheata! Meidän mukanamme matkustaa ensimmäisessä luokassa Berstov,
+hauskan sukkela eversti, naapurit tilanomistaja, naimisissa Garinan
+kanssa (_née de Garine_), ja, tiedättekö, hän on noita kunnollisia.
+Onpa hänellä aatteitakin. Hän on ollut täällä kaikkiaan kaksi
+vuorokautta. Jerelašin intohimoinen suosija. Emmekö panisi sitä
+toimeksi? Neljännenkin olen jo varannut — Pripuhlov, meidän T-läinen,
+parrakas kauppiaamme, miljoonamies, oikein todellinen miljoonamies.
+Sen minä sanon teille... Esittelen teidät, perin huvittava säkki täpö
+täynnä pelkkää hyvyyttä, kyllä meillä naurua riittää.
+
+— Jerelašia pelaan mielihyvin ja erikoisesti junassa, mutta matkustan
+toisessa luokassa.
+
+— Ei, se ei käy päinsä, ei missään nimessä! Te tulette meidän
+seuraamme. Käsken heti siirtää tavaranne ensimmäiseen luokkaan.
+Ylijunailija tottelee minua aina. Mitä, onhan teillä matkalaukku? Entä
+matkapeite?
+
+— Oivallista, lähdetään.
+
+Pjotr Stepanovitš sieppasi mukaansa matkalaukkunsa, matkapeitteensä,
+kirjan ja oli heti valmis siirtymään ensimmäiseen luokkaan. Erkel
+yritti autella. Kolmas soitto kajahti.
+
+— No, Erkel, — Pjotr Stepanovitš ojensi hänelle kätensä viimeisen
+kerran vaununikkunasta hätäisesti ja puuhakkaan näköisenä, — kas näin
+minä istuudun nyt heidän kanssansa korttipöytään.
+
+— Mutta miksi te selittelette minulle, Pjotr Stepanovitš, minähän
+ymmärrän, minä ymmärrän kaiken, Pjotr Stepanovitš.
+
+— No niin, siis mieluisiin näkemiin, — hän vetäytyi samassa jo pois
+vastatakseen nuoren miehen kutsuun, sillä tämä tahtoi tutustuttaa
+hänet toisiin pelaajiin. Eikä sen jälkeen Erkel enää nähnytkään Pjotr
+Stepanovitšiansa.
+
+Kotiin hän palasi sangen haikein mielin. Ei hän suinkaan kovinkaan
+pelännyt sitä, että Pjotr Stepanovitš oli heidät nyt jättänyt,
+mutta... mutta, hän oli niin kovin äkkiä kääntynyt poispäin, kun tuo
+nuorikeikari oli häntä kutsunut, ja... olisihan hän saattanut sanoa
+hänelle jotakin muuta, eikä vain »mieluisiin näkemiin», taikka...
+taikka olisihan hän voinut puristaa vaikka hieman lujemmin hänen
+kättänsä.
+
+Ja tuo viimeinen, se se olisi ollut tärkeintä. Jokin muu seikka alkoi
+jo kaivella hänen sydänparkaansa, jokin muu, jota hän ei vielä itsekään
+käsittänyt ja jolla oli jotakin yhteyttä eilisen illan kanssa.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+Stepan Trofimovitšin viimeinen retki.
+
+
+
+I.
+
+
+Olen varma siitä, että Stepan Trofimovitš oli pelännyt kovin
+tuntiessaan sen hetken lähestyvän, jolloin hän oli päättänyt toteuttaa
+mielettömän aikeensa. Olen varma siitäkin, että hän kärsi pelostansa
+eniten tuon ratkaisevan päivän edellisenä yönä, tuona kauheana
+yönä. Nastasja muisteli kyllä myöhemmin, että hän oli tosin käynyt
+nukkumaan myöhään, mutta että hän oli todella nukkunut. Mutta tämähän
+ei todista mitään. Väitetään, että kuolemaantuomitutkin saattavat
+nukkua sangen sikeästi teloituksen edellisenä yönä. Vaikka hän
+olikin lähtenyt liikkeelle vasta sitten, kun päivä oli jo valjennut,
+jolloin hermostunut ihminen aina hieman virkistyy (niinhän Virginskin
+sukulainenkin, majuri, lakkasi aina uskomasta Jumalaan, heti kun vain
+yö oli ohi), niin olen varma siitä, että hän koskaan ennen ei olisi
+voinut kauhutta edes kuvitella itseänsä kulkemassa täten maantiellä.
+Nähtävästi jotakin perin toivotonta oli pesiytynyt hänen ajatuksiinsa,
+mikä ensi hetkenä lievensi sitä kauheata ja odottamatonta yksinäisyyden
+tunnetta, joka oli vallannut hänet heti, kun hän tuskin oli ehtinyt
+jättää Stasien ja kaksikymmentä vuotta hautomansa makuusijan. Mutta
+yhdentekevää: vaikka hän olisi tajunnut aivan selvästi kaikki häntä
+odottavat kauhut, hän olisi sittenkin lähtenyt maantielle ja alkanut
+astella sitä pitkin! Tähän sisältyi jotakin ylevää, joka innoitti häntä
+kaikesta huolimatta. Oi, olisihan hän saattanut ottaa vastaan Varvara
+Petrovnan loistavat tarjoukset ja jäädä hänen armoillensa »_comme un_
+tavallinen elätti»! Mutta hän ei ollut ottanut vastaan armopalaa eikä
+ollut jäänyt. Ja kas nyt hän itse jättää hänet ja kohottaa »ylevän
+aatteen lipun» ja lähtee kuolemaan sen puolesta maantielle! Näin hän
+varmasti tunsi, näistä syistä kuvitteli menettelynsä johtuvan.
+
+Toisenkin kerran olen miettinyt kysymystä: miksi hän oli tahtonut
+paeta nimenomaan kävellen, — oikein jalan kävellen, eikä ollut
+lähtenyt yksinkertaisesti hevosella ajaen. Ensin koetin selittää
+tämän johtuvan viisikymmenvuotisesta epäkäytännöllisyydestä ja
+taipumuksesta fantastisuuteen, jota lisäksi voimakas tunne kannusti.
+Minusta näytti siltä, että ajatus kievarikyydistä ja hevosista
+(vaikkapa niillä olisi ollut kulkusetkin) olisi näyttänyt hänestä liian
+tavalliselta ja jokapäiväiseltä, kun taas pyhiinvaellus, vaikkakin
+sateensuojan turvissa, hänestä näytti paljon kauniimmalta, ja sehän
+oli kostonsuloista. Mutta nyt, kun kaikki on jo päättynyt, luulen,
+että kaikki tämä tapahtui paljon yksinkertaisemmin: ensinnäkin, hän
+oli pelännyt ottaa hevosia, sillä Varvara Petrovna olisi ehkä saanut
+tästä tietää ja olisi pidättänyt hänet väkisin, minkä tämä varmasti
+olisi tehnytkin, ja hän itse taas ei olisi voinut olla alistumatta ja
+— silloinhan olisi ollut jätettävä hyvästit ikuisiksi ajoiksi yleville
+pyrkimyksille. Toisekseen taas, jos hän olisi ottanut kyydin, olisi
+täytynyt ainakin tietää, minne oli matkan määrä. Mutta sitähän hän
+juuri ei tietänytkään, ja sehän se muodostikin hänen pääkärsimyksensä
+tänä hetkenä. Hän ei saattanut mitenkään mainita nimeltä ja määrätä
+paikkaa, jonne aikoi. Sillä jos hän olisi päättänyt lähteä johonkin
+kaupunkiin, hänen yrityksensä olisi samana hetkenä näyttäytynyt
+hänen omissa silmissäänkin järjettömältä ja mahdottomalta. Sen hän
+varsin hyvin aavisti. Niin, mitä tekisi hän juuri siinä kaupungissa,
+ja miksi hän ei mennyt mieluummin johonkin toiseen? Hakemaanko _ce
+marchandia_. Mutta mitä kumman _marchandia_! Ja tässä tulikin esille
+tuo toinen ja kaikkein peloittavin kysymys. Todellisuudessa hänestä
+ei ollut mikään sen kauhistuttavampaa kuin tuo _ce marchand_, jota
+hän näin oli lähtenyt suin päin hakemaan ja jonka hän pelkäsi todella
+vielä löytävänsä. Ei, parempi oli sittenkin maantie, sillehän voi vain
+yksinkertaisesti lähteä kävelemään ja kulkea sitä mitään ajattelematta,
+niin kauan kuin suinkin oli mahdollista olla mitään ajattelematta.
+Maantie — sehän oli jotakin loppumattoman pitkää, jonka päätä ei
+näkynyt, — aivan kuin ihmiselämä, aivan kuin ihmisen harhakuvitelma.
+Maantiessä on aatetta, mutta mitä järkeä on kyytihevosissa?
+Kyytihevosiin aate päättyy... Vive la grande route [Eläköön maantie],
+ja sitten tapahtukoon Jumalan tahto.
+
+Kohdattuaan äkkiä ja odottamatta Lizan, tämän kohtauksen olen jo
+kuvannut, hän oli vaipunut mietteisiinsä ja painunut yhä kauemmaksi
+tietä pitkin. Maantie kulki puolen virstan päässä Skvorešnikista, ja
+kuinka omituista, hän ei aluksi edes huomannut, miten hän oikein oli
+sinne joutunut. Tänä hetkenä hänestä oli aivan sietämätöntä harkita
+mitään perusteellisesti tai vaikkapa vain tuntea jotakin selvästi.
+Tihkusade milloin lakkasi, milloin taas alkoi vihmoa. Mutta hän ei
+huomannut sadettakaan. Hän ei huomannut sitäkään, että oli heittänyt
+matkalaukun olallensa ja että hänen oli siten helpompi kävellä.
+Varmaankin hän oli kulkenut noin virstan verran, ehkäpä puolitoistakin,
+kun hän äkkiä pysähtyi ja katsahti ympärilleen. Vanha, mustanpuhuva
+ja pyöränjälkien uurtama tie hänen edessään jatkui loppumattomana
+nauhana, jonka kummallekin puolelle oli istutettu raitoja. Oikealla
+oli aivan autiota, vilja oli korjattu jo kauan sitten; vasemmalla oli
+pensaita ja niiden takana kauempana nuorta metsää ja vielä kauempana
+tuskin häämöttävä, vinosti kulkeva rautatielinja ja siellä kaukaisen
+junan sauhu, mutta ääniä ei kuulunut. Stepan Trofimovitšia alkoi
+aristaa, mutta sitä kesti vain hetken. Aiheettomasti hän huoahti,
+asetti laukkunsa raidan alle ja istahti levähtämään. Painuessaan
+istuma-asentoon hän tunsi värisevänsä ja kietoutui vaippaan.
+Huomattuaan samalla, että satoi, hän levitti yllensä sateensuojan. Hän
+lienee istunut näin kauan, silloin tällöin maiskahdutellen huuliansa
+ja puristaen lujasti kädessään sateensuojankahvaa. Mitä erilaisimpia
+kuvia kiiti yhtenä jonona hänen ohitsensa, aivan kuin sattuu kuumeessa,
+toisen vaihtuessa nopeasti toiseksi. »_Lise, Lise_», hän ajatteli,
+»ja hänen kanssansa _ce Maurice_... Omituisia ihmisiä... Mutta mikä
+omituinen tulipalo lienee siellä ollut, ja mitä ne siellä oikeastaan
+höpisivät ja kuka oli murhattu? Minusta tuntuu, että _Stasie_ ei ole
+vielä nytkään ennättänyt saada tarkkoja tietoja ja odottelee kai
+parhaillaan minua juomaan kahvia... Korttipelissäkö? Olenko minä
+menettänyt korttipelissä ihmisiä? Hm! Tosinhan meillä Venäjällä
+niinsanotun maaorjuuden aikana... voi, hyvä Jumala, entä Fedjka?»
+
+Säikähdyksissään hän havahtui kokonaan ja katsahti ympärilleen: »Niin,
+mutta jospa täällä jossakin pensaan takana istuukin tuo Fedjka. Onhan
+kerrottu, että hänellä jossakin täällä maantiellä on kokonainen
+ryövärijoukko? Oh, hyvä Jumala, silloin minä... Silloin minä sanon
+hänelle koko totuuden, että olen syypää... ja _että minä kymmenen
+vuotta_ olen kärsinyt tuskaa hänen puolestansa, paljon enemmän kuin hän
+itse sotamiehenä ollessansa siellä, ja... ja annan hänelle kukkaroni.
+Hm! J'ai en tout quarante roubles; il prendra les roubles; et il me
+tuera tout de même.» [Minulla on kaikkiaan neljäkymmentä ruplaa, jotka
+hän ottaa ja tappaa minut kuitenkin.]
+
+Peloissaan hän jostakin käsittämättömästä syystä veti sateensuojansa
+kokoon ja asetti sen vierelleen. Etäämpänä kaupungista johtavalla
+tiellä näkyivät ajavan jotkin rattaat. Levottomana hän alkoi
+tarkastella niitä.
+
+»_Grâce à Dieu_, siellähän on rattaat, ja hevonenhan kulkee kävellen;
+se lienee vaarallista. Nämä täkäläiset kiusaantuneet hevosparat...
+Olen aina sanonut, että rotu... Mutta Pjotr Iljitšhän taisikin
+puhua klubissa rodusta, ja minä tein hänestä pietin, _et puis_,
+mutta mitä siellä on sen takana, ja... rattailla istunee eukko.
+Talonpoika eukkoineen — cela commence à être rassurant [tämä alkaa
+olla rauhoittavaa...]. Eukko istuu takana ja talonpoika edessä, —
+_c'est très rassurant_. Ja rattaiden taakse on sarvista sidottu lehmä,
+c'est rassurant au plus haut degre.» [tämä on mitä suurimmassa määrin
+rauhoittavaa]
+
+Rattaat, jokseenkin lujatekoiset ja vankat, tavalliset talonpojan
+rattaat, saavuttivat hänet. Maalaiseukko istui tiukkaan sullotulla
+heinäsäkillä ja talonpoika taas rattaiden laidalla, jalat roikkuen
+Stepan Trofimovitšin puolisesta reunasta ulkona. Takana tulla
+löntysteli tosiaankin punertava, sarvista sidottu lehmä. Talonpoika
+ja eukko katselivat Stepan Trofimovitšia silmät muljollaan, ja Stepan
+Trofimovitš katseli myös samoin heitä. Mutta tuskin he olivat joutuneet
+hänestä kahdenkaankymmenen askelen päähän, kun hän jo nousi kiireesti
+ja lähti tavoittamaan heitä. Rattaiden naapuruudessa hänestä tuntui
+tietenkin turvallisemmalta, mutta saavutettuaan ne hän taas unohti
+kaiken ja vaipui jo taas kaluamaan ajatustensa ja kuvitelmiensa tynkiä.
+Hän asteli aavistamatta vähääkään, että talonpojan ja hänen eukkonsa
+mielestä hän tänä hetkenä oli mitä salaperäisin ja huvittavin kapine,
+minkä suinkin saattoi kohdata maantiellä.
+
+— Te... tahdoin vain... mikäpä lienette oikein miehiänne, jos lienee
+lupa kysyä? — eukko ei malttanut lopulta olla kysymättä, kun Stepan
+Trofimovitš äkkiä hajamielisyydessään katsahti häneen. Eukko oli noin
+kahdenkymmenenseitsemän vanha, tukeva, mustakulmainen ja punaposkinen,
+hänen punaiset huulensa hymyilivät lempeästi, ja niiden välistä
+välähtelivät valkeat, tasaiset hampaat.
+
+— Te... puhutteletteko minua? — kysäisi Stepan Trofimovitš surumielisen
+ihmettelevästi.
+
+— Varmaankin kauppiaita, — virkkoi talonpoika itsetietoisesti.
+Hän oli roteva, noin nelikymmenvuotias mies, hänellä oli leveät,
+viisaannäköiset kasvot ja tuuhea, punertava parta.
+
+— En, en ole oikeastaan kauppias, minä... minä... moi c'est autre chose
+[Olen jotakin aivan toista], — Stepan Trofimovitš yritti jotenkin
+päästä pälkähästä ja kaiken varalta jäi jo hieman jälkeen rattaista,
+niin että hän asteli nyt lehmän vierellä.
+
+— Herrasväkeäpä sentään lienette, — päätteli talonpoika kuultuaan
+sanat, jotka eivät olleet venäjää, ja nykäisi hevoskaakkiansa.
+
+— Siltäpä meistä tässä näyttääkin, kuin olisitte lähtenyt noin vain
+lystiksenne kävelylle? — yritti eukko taas udella.
+
+— Mitä... mitä, kysyttekö minulta?
+
+— Ulkomaalaisiakin sattuu tänne joskus höyryssä poikkeamaan, näyttää,
+kuin ette olisi näiltä seuduilta, saappaatkin teillä on tuollaiset...
+
+— Sotilassaappaat, — talonpoika teki huomautuksensa itsetyytyväisen
+painokkaasti.
+
+— Enhän minä... en tarkoittanut, että olisin ... sotilaskaan... minä...
+
+»Kuinka utelias eukko», Stepan Trofimovitš suututteli itsekseen. »Ja
+miten he minua tarkastelevat... _mais enfin_. Sanalla sanoen, on
+omituista, aivan kuin olisin johonkin syyllinen, mutta enhän minä ole
+mitenkään syyllinen.»
+
+Eukko alkoi kuiskailla jotakin talonpojalle.
+
+— Jollette panisi pahaksi, niin ottaisimme ehkä teidät rattaille, jos
+se vain olisi teille mieleen.
+
+Stepan Trofimovitš tarrautui ehdotukseen.
+
+— Niin, niin, ystäväni, mitä suurimmalla mielihyvällä, sillä olen kovin
+väsynyt, mutta miten minä pääsen sinne kiipeämään?
+
+»Miten tämä on ihmeellistä», hän ajatteli itsekseen, »kuljin niin kauan
+tämän lehmän vieressä, eikä ennemmin juolahtanut mieleeni pyytää päästä
+rattaille... Tässä 'elämän todellisuudessa' piilee jotakin sangen
+karakteristista.»
+
+Talonpoika ei kuitenkaan vielä pysähdyttänyt hevostansa.
+
+— Mutta minne päin matka? — hän yhä yritti tiedustella epäluuloisesti.
+
+Stepan Trofimovitš käsitti vihdoinkin.
+
+— Mielinette ehkä Hatoviin?
+
+— Hatoviin? Ei, en oikeastaan Hatoviin... Enkä tunne oikein paikkoja,
+vaikka olenkin tosin kuullut.
+
+— Hatovin kirkonkylä on yhdeksän virstan päässä täältä.
+
+— Kirkonkyläkö? _C'est charmant_, ilmankos minusta tuntui, että olen
+joskus kuullut...
+
+Stepan Trofimovitš kulki yhä, eikä häntä vieläkään oltu autettu
+rattaille. Nerokas arvelu välähti hänen mielessään.
+
+— Te... ehkäpä te luulette, että minä... Minulla on passi, ja minä olen
+professori, se on jos niin tahdotte... opettaja... mutta pääopettaja.
+Olen pääopettaja. Oui, c'est comme ça qu'on peut traduire. [Niin, juuri
+näinhän sen voi käsittää.] Ostan teille palkaksi siitä puoli tuoppia
+viinaa.
+
+— Puolisen ruplaa, hyvä herra, matka on vaivalloinen.
+
+— Sillä muuten käy mielemme kovin pahaksi, — eukonkin oli sanottava
+jotakin.
+
+— Puoli ruplaa? No, hyvä on, puoliruplaa. C'est encore mieux, j'ai
+en tout quarante roubles, mais... [Vieläkin parempi, minullahan on
+kaikkiaan neljäkymmentä ruplaa.]
+
+Talonpoika pysähdytti ajoneuvot, ja Stepan Trofimovitš raahattiin
+yhteisvoimin rattaille sekä istutettiin eukon viereen säkille.
+Ajatusten pyörre ei vain hellittänyt. Toisinaan hän tunsi olevansa
+kauhean hajamielinen ja ajattelevansa jotakin aivan muuta, kuin mitä
+olisi ollut ajateltava, ja ihmetteli sitä itsekin. Hetkittäin hänelle
+kävi sangen raskaaksi tuntea tätä järjen sairaalloista heikkoutta, ja
+se tuntui myös masentavalta.
+
+— Tuo... mutta mitenkäs tuo lehmä tuolla takana? — hän kysäisi äkkiä
+eukolta.
+
+— Vo-oi, voi teitä, herra, niinkuin ette nyt muka olisi ennen sellaista
+nähnyt, eukko naurahti.
+
+— Ostettiin kaupungista, — talonpoika selitteli, — oma karja näet jo
+keväällä kuoli ruttoon. Meillä on kuollut niitä joukoittain, kaikki, ei
+puoltakaan ole jäänyt. Minkäpä sille.
+
+Ja hän nykäisi taas hevostansa, jonka jalka oli uponnut raiteeseen.
+
+— Niin, sellaista sattuu meillä Venäjällä... ja yleensäkin me
+venäläiset olemme... No niin, sattuuhan sitä, — Stepan Trofimovitš ei
+sanonut sanottavaansa loppuun.
+
+— Koskapa lienette opettaja, niin mitäpä te sitten Hatovissa? Vai
+ehkäpä vieläkin kauemmaksi?
+
+— Minä... enhän minä oikeastaan kauemmaksikaan... _C'est à dire_, aion
+erään kauppiaan luo.
+
+— Spasoviin varmaankin?
+
+— Niin, niin, aivan niin, Spasoviin. Mutta sehän on oikeastaan
+yhdentekevää.
+
+— Mutta jos te kerran aiotte Spasoviin ja vielä lisäksi jalan, niin
+tuskinpa noissa saappahaisissanne pääsette sinne edes viikossa, — eukko
+naurahti taas.
+
+— Niin, niin, ja sehän on yhdentekevää, _mes amis_, yhdentekevää, —
+Stepan Trofimovitš yritti kärsimättömästi katkaista keskustelun.
+
+»Kauhean uteliasta väkeä. Eukko puhuu muuten paremmin, ja huomaan,
+että helmikuun yhdeksännestätoista lähtien heidän kielensä on suuresti
+muuttunut ja... mitä se oikeastaan heitä liikuttaa, menenkö Spasoviin
+vai enkö mene Spasoviin? Minähän maksan heille, miksi he tuolla tavalla
+tunkeilevat?»
+
+— Jos kerran Spasoviin, niin sinne pitää mennä laivassa, — talonpoika
+ei hellittänyt.
+
+— Niin on kuin onkin, — sanoi eukko sanansa innokkaasti, — sillä jos
+kiertää hevosilla rantaa pitkin, niin — ainakin kolmekymmentä virstaa
+tekee se mutka.
+
+— Neljäkymmentäkin tulee.
+
+Ja huomenelta, kello kahdelta parahiksi joutuisitte Ustjevista laivaan,
+— tiukkasi eukko yhä.
+
+Mutta Stepan Trofimovitš oli lujasti vaiti. Vaikenivat vihdoin
+kyselijätkin. Talonpoika nyki hevoskaakkiansa. Eukko teki harvakseen
+ja lyhyesti muistutuksiansa. Stepan Trofimovitš torkahti. Hän oli
+hyvin ihmeissään, kun eukko vihdoin nauraen mukiloi hänet hereille,
+ja hän näki olevansa jokseenkin isossa kylässä, kolmi-ikkunaisen
+talonpoikaistuvan edustalla.
+
+— Torkahditte kai, herra?
+
+— Mitä tämä on? Missä minä olen? Ah, niin! No niin... yhdentekevää, —
+Stepan Trofimovitš huoahti ja laskeutui rattailta.
+
+Surullisena hän silmäili ympärilleen. Omituiselta ja kauhean vieraalta
+hänestä näytti tämä talonpoikaisnäky.
+
+— Mutta entä puoliruplanne, minähän aivan unohdin! — hän kääntyi
+talonpojan puoleen jonkinlaisin liiallisen kiireisin elein. Häntä
+nähtävästi peloitti nyt jo erota heistä.
+
+— Huoneessakin ennätämme tehdä tiliä, olkaapa hyvä, — talonpoika kutsui
+käymään sisään.
+
+— Tämä on hyvä paikka, — yritteli eukko rohkaista.
+
+Stepan Trofimovitš nousi horjuvalle kuistikolle.
+
+»Mutta miten tämä on mahdollista», hän kuiskasi arkana ja syvästi
+hämmentyneenä, mutta meni kuitenkin tupaan. »_Elle l'a voulu_» [Hän
+tahtoi niin], miekan teränä tämä tunki hänen sydämeensä, ja taas hän
+unohti ympäristönsä eikä muistanut edes tulleensa tupaan.
+
+Tämä oli valoisa, jokseenkin puhdas kolmi-ikkunainen
+talonpoikaisasunto, jossa oli kaksi huonetta. Ei se ollut oikeastaan
+majatalokaan, vaan muuten vain majapaikka, jonne totutun tavan mukaan
+pysähtyivät tutut matkailijat. Stepan Trofimovitš meni kursailematta
+etunurkkaan, unohti tervehtiä, istahti ja vaipui mietteisiinsä.
+Vähitellen, kolmituntisen matkalla kerääntyneen kosteuden tilalle
+hänen ruumiissaan alkoi levitä perin miellyttävä lämmön tunne.
+Vieläpä vilunväreetkin, jotka puuskittain karkasivat pitkin hänen
+selkäänsä, kuten on laita erikoisen hermostuneilla vilutautisilla
+ihmisillä, tuntuivat hänestä omituisen miellyttäviltä, ne kun saivat
+hänet nopeasti vuoroitellen kylmäksi ja taas lämpimäksi. Hän kohotti
+päätänsä, ja kuumien ohukkaiden hemaiseva tuoksu, ohukkaiden, joita
+emäntä yritteli paistella lieden luona, alkoi kutkuttaa hänen
+hajuaistiansa. Hymyillen lapsen hymyä hän kohosi emännän puoleen ja
+alkoi äkkiä leperrellä:
+
+— Mitähän siellä lienee? Ohukaisiako? _Mais... c'est charmant_.
+
+— Etteköhän suvaitsisi maistaa, herrakulta, — ehätti emäntä heti kohta
+kohteliaasti tarjoamaan.
+
+— Haluan, aivan niin, haluan, ja... pyytäisin vielä saada teetäkin. —
+Stepan Trofimovitš heräsi eloon.
+
+— Tuodaanko teekeitin? Mielellämme, hyvä herra.
+
+Isolle, sinikuvioiselle lautaselle ilmestyi ohukaisia, — aivan
+tavallisia, talonpoikaisia, ohuita, harmahtavia, jotka olivat
+kuuman voisulan peitossa, maailman herkullisimpia ohukaisia. Stepan
+Trofimovitš alkoi maistella niitä nauttivin ilmein.
+
+— Kuinka rasvaisia ja kuinka maukkaita! Jospa vielä lisäksi olisi un
+doigt d'eau de vie [tilkkanen viinaa].
+
+— Ettehän vain sanonut haluavanne viinakultaa, herra?
+
+— Aivan niin, aivan niin, hieman vain, un tout petit rien [pieni
+hiukkanen vain].
+
+— Viiteen kopeekkaan siis?
+
+— Viiteen, — viiteen — viiteen — viiteen — _un tout petit rien_, —
+Stepan Trofimovitš toisteli vain autuaasti hymähdellen.
+
+Pyytäkääpä rahvaan ihmistä tekemään teille jokin palvelus, ja jos hän
+voi ja tahtoo sen tehdä teille, niin hän saattaa auttaa teitä hyvin
+avuliaasti ja mielellään; mutta pyytäkääpä häntä käymään hakemassa
+viinakultaa, — silloin tavallinen rauhallinen hyväntahtoisuus muuttuu
+äkkiä jonkinlaiseksi hätäileväksi, ilakoivaksi palvelusinnoksi, ja hän
+alkaa huolehtia teistä kuin omaisestaan ikään. Viinanhakija, vaikka
+te aikoisitte juoda viinanne yksin ja vaikka hän sen ennakolta hyvin
+tietäisi, — tuntee kuitenkin siitä huolimatta osittain samaa nautinnon
+tyydytystä kuin tekin... Tuskin oli kulunut kolmea, neljää minuuttia
+(kapakka oli vain kahden askelen päässä), kun Stepan Trofimovitšin
+eteen pöydälle oli jo ilmestynyt pieni pullonen ja iso, vihertävä
+ryyppylasi.
+
+— Ja tämän kaiken saan minä yksin? — hän oli hyvin ihmeissään. —
+Minulla on aina ollut kotona viinaa, mutta en ole koskaan tietänyt,
+että viidellä kopeekalla saa näin paljon.
+
+Hän kaatoi lasin täyteen, nousi ja hieman juhlallisesti alkoi liikkua
+huoneen halki toiseen nurkkaan, sinne, mihin oli asettunut säkillensä
+mustakulmainen eukkonen, hänen matkatoverinsa, joka oli kyllästyttänyt
+häntä kyselyillään. Eukko joutui hämilleen ja yritti kiellellä, mutta
+täytettyään sen, mitä sopivaisuus vaati, hän lopulta nousi pystyyn,
+kulahdutti kohteliaasti kolmin siemauksin, kuten naisten on tapana
+juoda, viinan kurkkuunsa ja ilmaisten kasvojensa ilmeillä hirveätä
+kärsimystä ojensi lasin takaisin Stepan Trofimovitšille ja kumarsi.
+Vakavan juhlallisesti tämä vastasi kumarrukseen ja palasi ylpeänä
+pöydän luo.
+
+Kaikki tämä oli tapahtunut jonkin aivan erikoisen innostuksen vallassa.
+Hetki sitten hän ei vielä itsekään tietänyt, että lähtisi tarjoamaan
+eukolle.
+
+»Aivan oikein, aivan oikein, osaan käyttäytyä kansan parissa ja olenhan
+aina sanonut sen heille», hän ajatteli näin itseensä tyytyväisenä
+kaataen jäljellä olevan viinan lasiinsa. Vaikka lasi ei tullut enää
+puolilleenkaan, viina sittenkin lämmitti ja elähdytti häntä, menipä
+hieman hänen päähänsäkin.
+
+»Je suis malade tout à fait, mais ce n'est pas trop mauvais d'être
+malade.» [Olen aivan sairas, mutta eihän sairaanaolo ole kaikkein
+pahinta.]
+
+— Eikö saisi olla? — hiljainen naisääni kajahti aivan hänen vierellänsä.
+
+Hän kohotti silmänsä, ja hämmästyksekseen hän näki edessään
+naishenkilön — une dame et elle en avait l'air, [sivistyneen naisen,
+joka myös näytti sellaiselta] — iältään tämä oli jo yli kolmenkymmenen,
+hän oli kaupunkilaispukimissa, hänellä oli yllään tummahko puku ja
+harteilla iso, harmaa liina. Hänen kasvojensa ilmeessä oli jotakin
+hyvin miellyttävää, jotakin hyvin ystävällistä, mikä heti ensi
+näkemältä miellytti Stepan Trofimovitšia. Hän oli äsken juuri palannut
+tupaan, ja lavitsalle, aivan lähelle sitä kohtaa, jonka Stepan
+Trofimovitš oli ottanut haltuunsa, hän oli jättänyt tavaransa. Siinä
+oli muun muassa salkku, jota Stepan Trofimovitš muisti tullessaan
+uteliaasti tarkastelleensa, sekä iso, ristiraitainen säkki. Tästä
+samaisesta säkistä hän oli äsken vetänytkin esiin kaksi kauniisti
+sidottua kirjasta, joiden kansiin oli upotettu ristinkuva, ja ojensi ne
+nyt Stepan Trofimovitšille.
+
+— Eh... mais je crois que c'est l'Evangile [Ahaa... taitaapa olla
+Raamattu]; mielihyvin... Ahaa, nyt minä ymmärrän... Vous êtes ce qu'on
+appelle [Te olette niinsanottu] kirjainkaupustelijatar. Minä lueskelen
+aina... Puoliruplaako?
+
+— Kolmekymmentäviisi kopeekkaa kappaleelta, — vastasi
+kirjainkaupustelijatar.
+
+— Mielihyvin. Je n'ai rien contre l'Evangile, et... [Minulla ei ole
+mitään raamattua vastaan, ja...] Jo kauan sitten olen aikonut ruveta
+uudelleen...
+
+Samassa hän muisti, ettei ollut lukenut raamattua ainakaan
+kolmeenkymmeneen vuoteen, ja — sen, mitä siitä muistikin, senkin
+hän muisti vain seitsemän vuotta sitten lukemansa Renan'n Vie de
+Jesus-nimisen teoksen mukaan. Koska hänellä ei ollut pientä rahaa, niin
+hän veti esille kaikki neljä kymmenenruplan seteliänsä, — siinä oli
+koko hänen omaisuutensa. Emäntä otti ne vaihtaakseen, ja tällöin hän
+vasta huomasi katsahdettuaan ympärilleen, että tupaan oli kerääntynyt
+jokseenkin paljon väkeä ja että kaikki tarkastelivat häntä, taisivatpa
+puhuakin hänestä. Siinä puheltiin yhtä jos toistakin, myös kaupungin
+tulipalosta, ja eniten puhui lehmän ja rattaiden omistaja, sillä
+olihan hän juuri äsken palannut sieltä. Mainittiin murhapoltosta ja
+špigulinilaisista.
+
+»Mutta eipäs hän puhunut minun kanssani mitään tulipalosta tuodessaan
+minua tänne, vaikka muuten puhui jos jotakin», muisteli Stepan
+Trofimovitš.
+
+— Isäkulta, Stepan Trofimovitš, tekö täällä hyvä herra, näenkö oikein?
+Kukapa tällaista olisi saattanut aavistaakaan... Vai ettekö muista? —
+Muudan keski-ikäinen mieshenkilö, joka ulkonäöltään muistutti vanhaa
+herraspalvelijaa, jonka parta oli ajeltu, jonka yllä oli viitta, minkä
+kaulus ulottui kauas harteille, huudahti näin. Stepan Trofimovitš
+säikähti kuullessaan nimeänsä mainittavan.
+
+— Suokaa anteeksi, — hän murahti, — en muista teitä oikein...
+
+— Olette unohtanut! Minähän olen Anisim, Anisim Ivanov. Olin herra
+Gaganov-vainajan palveluksessa, ja teidät, hyvä herra, olen kerran jos
+toisenkin nähnyt Varvara Petrovnan parissa Avdotja Sergejevna-vainajan
+luona. Monta kertaa sain käskyn tuoda häneltä teille kirjoja, toinpa
+pari kertaa häneltä teille pietarilaisia konvehtejakin.
+
+— Ah, niin, muistan sinut, Anisim, — Stepan Trofimovitš hymähti. —
+Asutko täällä?
+
+— En täällä, vaan lähellä Spasovia, V:n luostarin kyläkunnassa, Marfa
+Sergejevnan, Avdotja Sergejevnan sisarkullan luona. Ehkäpä suvainnette
+muistaa, särki jalkansa, hypähti ajoneuvoista, kun oltiin menossa
+tanssiaisiin. Nyt asustaa lähellä luostaria, ja minä olen hänen
+palveluksessansa. Mutta nyt, kuten näette, lähdin tänne kuvernementtiin
+omaisiani tervehtimään.
+
+— Niin, aivan niin, aivan niin.
+
+— Teidät nähdessäni ilostuin, armollinen olitte kovin, — Anisim hymyili
+riemullisena. — Mutta minnekä te, hyvä herra, oikein aiotte, lienettepä
+aivan ypö yksin... Tuskinpa lienette koskaan yksin matkustellut?
+
+Stepan Trofimovitš katsahti häneen pelokkaana.
+
+— Etteköhän vain aio meille Spasoviin? Kylläpä ne siellä ilostuvat.
+Ennen muinoin pitivät teitä niin kovin suuressa arvossa. Nytkin yhä
+vielä lakkaamatta muistelevat...
+
+— Niin, Spasoviin juuri. Il me semble que tout le monde va à Spassof...
+[Minusta näyttää, että kaikki ovat menossa Spasoviin...]
+
+— Pitipä sattua, pitipä sattua. Sitäpä ne talonpojat täällä
+ihmettelemään, tapasivat teidät muka, herra, maantiellä, jalan
+kävelemästä. Typerätä on tämä kansa.
+
+— Minä... minä nimittäin... minä... tiedätkö, Anisim, löin vetoa...
+kuten on tapana englantilaisilla, että pääsen sinne jalkaisin, ja
+minä...
+
+Hiki pisaroi hänen otsallaan ja ohimoillaan.
+
+— Pitipä sattuakin, pitipä kuin pitikin... — Anisim tarkkasi puhetta
+säälimättömän uteliaana. Mutta Stepan Trofimovitšin oli vaikeata kestää
+enempää. Hän oli niin häpeissään, että aikoi jo nousta ja lähteä
+tuvasta. Mutta samassa tuotiin teekeitin, ja samana hetkenä palasi myös
+jonnekin äsken poistunut kirjainkaupustelijatar. Hukkuvan ilmein Stepan
+Trofimovitš kääntyi tämän puoleen tarjoillen hänelle teetä. Anisim
+hellitti vihdoinkin ja siirtyi syrjään.
+
+Talonpoikien kesken oli todellakin oltu hämmästyneitä: »Mikä on
+miehiään? Kävelee jalkaisin maantiellä, sanoo olevansa opettaja,
+puku on ulkomaalaisen, ja järkensä puolesta taas on kuin lapsi
+ikään. Vastailee umpimähkään, aivan kuin olisi jostakin karannut,
+ja sillä on rahojakin.» Heräsi sellainenkin ajatus, että olisi kai
+ilmoitettava viranomaisille, — »koskapa kaiken lisäksi kaupungissa
+ei ole aivan rauhallista». Mutta tuossa tuokiossa Anisim oli saanut
+mielet rauhoittumaan. Tultuaan kuistikolle hän julisti kaikille,
+kuka vain tahtoi häntä kuulla, että Stepan Trofimovitš ei ollut
+ainoastaan opettaja, vaan että hän oli »suuri oppinut ja suurien
+tieteiden parissa toiminut ja on itse ollut täkäläinen tilanomistaja
+ja on nyt jo kaksikymmentäkaksi vuotta asunut kenraalitar Stavroginan
+luona päämiehen asemassa tämän kodissa ja että koko kaupunki häntä
+kunnioittaa erinomaisesti. Aatelisklubissa saattoi yhtenä iltana panna
+korttipelissä menemään tuhat ruplaa ja arvoltaan on neuvos, siis
+yhtä kuin sotaeverstiluutnantti, on siis arvoltaan vain yhtä astetta
+alempana kuin eversti. Ja jos taas hänellä on rahoja, niin niitä hän
+nyt saa kenraalitar Stavroginalta aivan määrättä. J.n.e., j.n.e.»
+
+— Mais c'est une dame et très comme il faut [Mutta hänhän on hieno
+nainen ja aivan moitteeton], — Stepan Trofimovitš lepäili nyt Anisimin
+hyökkäyksen jälkeen ja mieluisan uteliaana tarkasteli naapuriansa,
+kirjainkaupustelijatarta, joka muuten joi teetä teevadilta »palan
+päälle». — »Ce petit morceau de sucre ce n'est rien. [Tuo pieni
+sokeripala ei tee mitään.] Hänessä on jotakin niin perin jaloa, —
+riippumattomuutta, mutta samalla kuitenkin — tyyneyttä. Le comme il
+faut tout pur [Säädyllisyyttä aivan puhtainta lajia], mutta tietenkin
+hieman toisessa muodossa.»
+
+Ei kulunut aikaakaan, kun hän jo tiesi, että naishenkilö oli Sofja
+Matvejevna Ulitina ja että hän asusti oikeastaan K:ssa, jossa hänellä
+oli leskisisar, pikkuporvareita. Itse hän oli myös leski. Ja hänen
+miehensä, ansioista aliluutnantiksi kohotettu entinen vääpeli, oli
+kaatunut Sevastopolissa.
+
+— Mutta tehän olette vielä niin nuori, vous n'avez pas trente ans.
+[Ettehän ole täyttänyt kolmeakymmentä vuotta.]
+
+— Kolmekymmentäneljä jo, — Sofja Matvejevna hymyili.
+
+— Kuinka, ymmärrättekö ranskaakin?
+
+— Hieman vain. Olen sen jälkeen ollut neljä vuotta eräässä hienossa
+perheessä ja siellä opin sitä vähän lapsilta.
+
+Hän kertoi, miten hän miehensä kuoleman jälkeen, jäätyään vain
+kahdeksantoista vanhaksi, oli ollut jonkin aikaa Sevastopolissa
+»sisarena», ja sen jälkeen hän on nyt ehtinyt olla jo useammassa
+paikassa ja kulkee parhaillaan myyskentelemässä raamatuita.
+
+_Mais mon Dieu_, teilleköhän mahtoi sattua kaupungissamme eräs
+omituinen, perin omituinen juttu.
+
+Nainen punastui. Hän oli tuo sama henkilö.
+
+— Ces vauriens, ces malheureux!... [Nuo heittiöt, kurjat...] — hän
+aloitti vihasta vapisevin äänin. Hänen sydämensä kutistui kokoon
+kipeästä ja inhoittavasta muistosta. Hetkeksi hän taas näytti vaipuvan
+ajatuksiinsa.
+
+»Mutta hänhän on taas poistunut», hän säikähti huomattuaan, että
+nainen oli poistunut hänen viereltänsä. »Hän näkyy poistuvan usein ja
+puuhailee kovin. Huomaan, että hän on hieman levoton... Bah, je deviens
+égoïste!» [Olenpa jo tulemassa itsekkääksi.]
+
+Hän kohotti katseensa ja näki taas Anisimin, mutta tällä kertaa jo
+mitä uhkaavimmassa ympäristössä. Koko tupa oli täynnä talonpoikia,
+heidät oli nähtävästi haalinut tänne mukanansa Anisim. Siinä oli
+talon isäntäkin, lehmänomistaja ja joitakuita muita talonpoikia
+pari kappaletta (ne olivat ajureita), vielä joku lyhytkasvoinen
+puolihumalainen mies, jolla oli talonpojan puku yllä, mutta jonka parta
+oli ajeltu, joka näytti rappiolle joutuneelta pikkuporvarilta ja joka
+puhui kaikkein eniten. Ja kaikkien puheet tarkoittivat häntä, Stepan
+Trofimovitšia. Lehmänomistaja koetti pitää oman päänsä vakuutellen,
+että rantaa pitkin tulisi neljänkymmenen virstan mutka ja että oli
+aivan välttämätöntä lähteä laivassa. Puolihumalainen pikkuporvari ja
+isäntä taas vastustivat häntä innokkaasti.
+
+— Kyllähän on totta, veli hyvä, heidän jalosyntyisyydelleenpä tietenkin
+olisi laivassa järven poikki lyhyempi matka, niin se on kuin onkin,
+mutta laivahan ei ehkä täällä käykään.
+
+— Käy, käy, viikon verran ainakin se käy vielä, — Anisim yritti muita
+innokkaampana.
+
+— Niinhän se on kuin onkin! Mutta epäsäännöllisestihän tuo käy, aika on
+myöhäinen, sattuupa, että Ustjevissa saa odotella kolmin päivin.
+
+-— Huomenna se tulee, huomenna kello kahdelta akuraatisti saavutte
+Spasoviin, herra, iltaan mennessä akuraatisti, — Anisim ei näyttänyt
+sopivan enää omaan nahkaansa.
+
+— Mais qu'est ce qu'il a cet homme [Mitähän tuo mies hautonee...], —
+Stepan Trofimovitš värisi odotellen pelokkaana kohtalonsa ratkaisua.
+
+Astuivat vihdoin esille myös ajurit ja alkoivat tarjoutua. Ustjeviin
+vaativat kolme ruplaa. Muut vakuuttelivat, ettei tätä sopinut panna
+pahaksi, että sellainen oli hinta ja että täältä Ustjeviin on koko kesä
+tästä hinnasta kyyditty.
+
+— Mutta... täällä on myös hyvä olla... enkä minä tahdokaan, — Stepan
+Trofimovitš yritti jo virkkaa varovaisesti.
+
+— Hyvä on, herra, siinä olette oikeassa, ja Spasovissa meillä on kuinka
+hyvä tahansa, ja Fjodor Matvejevitš teistä vasta oikein ilostuu.
+
+— _Mon Dieu, mes amis_, kaikki tämä on minulle niin odottamatonta.
+
+Lopultakin Sofja Matvejevna palasi. Mutta hän vaipui rahille niin kovin
+masentuneena ja surullisena.
+
+— Ei ole minun sallittu päästä Spasoviin! — hän virkahti emännälle.
+
+— Kuinka, aiotteko tekin Spasoviin, — Stepan Trofimovitš havahtui.
+
+Hän sai kuulla, että muudan tilanomistajatar, Nadežda Jegorovna
+Svetlitsyna oli eilen käskenyt kirjainkaupustelijan odotella häntä
+Hatovissa ja oli luvannut kyyditä hänet Spasoviin, mutta eipä ollut
+tullutkaan.
+
+— Mitä minä nyt teen? — toisteli Sofja Matvejevna.
+
+— Mais, ma chère et nouvelle amie [Kallis, uusi ystäväni], voinhan minä
+kyyditä teidät sinne kylään yhtä hyvin kuin tuo tilanomistajatarkin,
+mikä sen nimi taas olikaan, jonne minäkin olen ottanut kyydin, ja
+huomenna, — no niin, ja huomenna sitten yhdessä Spasoviin?
+
+— Oletteko tekin sitten menossa Spasoviin?
+
+— Mais que faire, et je suis enchanté! [Minnepähän minä muuallekaan, ja
+olen sitäpaitsi sangen hyvilläni!] Olen äärettömän iloinen saadessani
+kyyditä teitä. Kas nuohan ne niin kovin tahtovat; ja minä olen jo
+sopinut... Kuka teistä lupasikaan lähteä minua kyytiin, — Stepan
+Trofimovitšin mieli alkoi tehdä yhtäkkiä Spasoviin.
+
+Neljännestunnin kuluttua he jo istuutuivat katettuihin vankkureihin.
+Stepan Trofimovitš eloisana ja täysin tyytyväisenä, ja
+kirjankaupustelijatar pusseineen kiitollinen hymy huulillaan hänen
+vieressään. Anisim autteli heitä matkalle.
+
+— Onnea matkalle, herra, — hän puuhaili vankkurien äärellä, minkä
+kerkesi; — kylläpä ilostuvatkin teistä!
+
+— Hyvästi, hyvästi, ystäväni, hyvästi!
+
+— Fjodor Matvejevitšin tapaatte, herra´...
+
+— Niin, ystäväni, niin... Fjodor Petrovitšin... mutta hyvästi sentään...
+
+
+
+II.
+
+
+— Nähkääs, ystäväni, sallinette minun nimittää teitä ystäväkseni,
+_n'est-ce pas_? — Stepan Trofimovitš alkoi hätäillä, heti kun vankkurit
+vain lähtivät liikkeelle. — Minä, nähkääs... J'aime le peuple, c'est
+indispensable, mais il me semble que je ne l'avais jamais vu de près.
+Stazie... cela va sans dire gu'elle est aussi du peuple... mais le
+vrai peuple [Rakastan kansaa, sehän on välttämätöntä, mutta minusta
+näyttää, etten koskaan ole nähnyt sitä läheltä. Stazien kyllä, ja onhan
+selvää, että hänkin kuuluu rahvaaseen, mutta tarkoitan aito rahvasta
+sellaisenaan...], se on, tuota oikeata, jonka tapaa valtamaantiellä,
+minusta tuntuu, että hän ei pyrikään muuhun kuin saamaan tietää, minne
+minä matkustan... Mutta, unohtakaamme loukkaukset. Taidan puhua hieman
+sekavasti, mutta se johtuu kai hätäilemisestäni.
+
+— Ette liene oikein terve, — virkkoi tarkkanäköisesti, mutta kuitenkin
+kohteliaasti häntä tarkastellen Sofja Matvejevna.
+
+‒ Olen, olen — täytyy vain kääriytyä lämpimämmin, ja tuulikin on niin
+kovin raikas, ehkäpä liiankin raikas, mutta unohtakaamme se. Minä,
+enhän minä oikeastaan tahtonut sanoa sitä, Chère et incomparable amie
+[Kallis, verraton ystäväni], minusta tuntuu, että olen melkeinpä
+onnellinen, ja siihen olette syynä — te. Mutta minulle ei ole edullista
+olla onnellinen, sillä silloin minä heti riennän suomaan anteeksi
+vihollisilleni...
+
+— Mitäpä siitä, sehän on oikein tehty.
+
+— Ei aina, chère innocente. L'Evangile... Voyez vous, désormais nous
+le prècherons ensemble [Viaton ystävä. Evankeliumi... nähkääs vastedes
+julistamme sitä yhdessä.] Kansa on ja mielelläni minä rupean myymään
+teidän kauniita kirjasianne. Niin, tunnen, että se saattaa olla aate
+sekin, quelque chose, de très nouveau dans ce genre [jotakin lajia
+aivan uutta], uskonnollismielistä, _c'est admis_, mutta se ei tunne
+vielä raamattua. Minä selitän sille sitä... Suullisessa esityksessä
+saattaa hyvin korjata kaikki tämän merkillisen kirjan virheet,
+kirjan, jota kuitenkin kunnioitan mitä suurimmasti. Minusta saattaa
+siis olla hyötyä maantielläkin. Olen aina ollut hyödyksi, olen aina
+sanonut sen _heille_ et à cette chère ingrate... [ja tuolle rakkaalle
+kiittämättömälle...] voi, suokaamme, suokaamme ennen kaikkea ja aina
+anteeksi kaikille... Toivokaamme, että myös meille suodaan anteeksi.
+Niin, sillä kaikki me ja jokainen meistä on aina jotakuta kohtaan
+rikkonut. Me olemme kaikki syyllisiä!...
+
+— Kas tuon suvaitsitte sanoa oikein hyvin.
+
+— Niin, niin... tunnen puhuvani hyvin. Minä puhun myös heille hyvin,
+mutta mikä olikaan pääasia, josta tahdoin mainita? Minun ajatukseni
+katkeilevat, enkä muista... Sallittehan, etten enää eroa teistä?
+Tunnen, että teidän katseenne ja... ihmettelen käyttäytymistänne: te
+olette yksinkertaisen hyvä, te puhutte kansanomaisesti, asetatte kupin
+alassuin teevadille... ja tuo inhoittava sokerinpala, mutta sittenkin
+teissä on jotakin ihastuttavaa ja teidän kasvojanne piirteistä
+näen... Oo, älkää punastuko, älkää pelätkö minua... miehenä. Chère et
+incomparable, pour moi une femme c'est tout. Minä en voi elää ilman
+naista, mutta en tahdo muuta kuin olla hänen vain lähettyvillänsä...
+mutta, kuinka kauhean, kauhean sekavasti minä puhun... En mitenkään
+jaksa muistaa, mitä oikeastaan tahdoin sanoa. Voi, autuas se, jolle
+Jumala aina lähettää jonkun naisen ja... luulenpa, että olen suorastaan
+riemastunut. Maantielläkin saattaa siis löytää elämänsä tarkoituksen!
+Kas — kas, sitähän minä tahdoinkin sanoa, kas nythän sen muistankin,
+oli niin vaikeata palata taas siihen ajatukseen. Ja miksi he lähtivät
+viemään meitä eteenpäin? Olihan sielläkin niin hyvä olla, mutta
+täällä, mutta täällä — cela devient trop froid. A propos, j'ai en tout
+quarante roubles et voilà cet argent, ottakaa, ottakaa, en minä osaa,
+minä siedän kaikkea, ja minulta otetaan... Minusta tuntuu, aivan kuin
+minua nukuttaisi ja aivan kuin jotakin pyörisi päässäni. Aivan niin,
+pyörii, pyörii, pyörii. Voi, kuinka te olette hyvä, millä te minua
+peittelettekään?
+
+— Te taidatte olla vakavasti vilustunut, peitän teidät vaipallani,
+mutta rahoista minä...
+
+— Voi, Herran tähden, n'en parlons plus, parce que cela me fait mal,
+voi kuinka hyvä te olette! Hän katkaisi puheensa jokseenkin äkkiä ja
+nukahti sangen pian horkkaiseen uneen. Maantie, jota myöten he ajoivat
+nämä seitsemäntoista virstaa, ei ollut kaikkein sileimpiä, ja ajoneuvo
+töyssähtelivät tuon tuostakin. Stepan Trofimovitš heräsi vähän väliä,
+kohotti päänsä aina nopeasti pieneltä tyynyltä, jonka Sofja Matvejevna
+oli sujahduttanut hänen päänsä alle, ja sieppasi matkatoverinsa käden
+tiedustellen: »Olettehan täällä?» — aivan kuin olisi pelännyt tämän
+poistuvan luotansa. Hän kertoili nähneensä unissaan jonkin ammottavan
+leuan, jossa oli hampaita, ja että se tuntui hänestä inhoitta valta.
+Sofja Matvejevna alkoi olla jo hänen puolestansa hyvin levoton.
+
+Kyytimiehet veivät heidät suoraan neli-ikkunaiseen isoon tupaan,
+jonka pihassakin oli asuttavia ulkorakennuksia. Havahtunut Stepan
+Trofimovitš kiiruhti suoraan toiseen, kaikkein avarimpaan ja
+parhaimpaan talon huoneeseen. Hänen unisiin kasvoihinsa tuli puuhakas
+ilme. Heti kohta hän teki selväksi emännälle, pitkälle, rotevalle,
+noin nelikymmenvuotiaalle eukolle, jolla oli sysimustat hiukset
+ja selvät viikset, että hän vaati haltuunsa koko huoneen ja että
+»huoneen ovi suljettaisiin ja ettei sinne päästettäisi ketään muita,
+parce que nous avons à parler. Oui, j'ai beaucoup à vous dire.
+chère amie. Minä maksan, maksan teille!» Näin hän käsillään huitoen
+vakuutteli emännälle. Vaikka hän hätäilikin puhuessaan, hänen kielensä
+tuntui sittenkin liikkuvan perin kankeasti. Emäntä kuunteli häntä
+epäystävällisesti, mutta vaikeni kuitenkin myöntymyksen merkiksi,
+vaikka tässä myöntyväisyydessäkin saattoi tuntea piilevän jotakin
+uhkaavaa. Mutta hän ei huomannut mitään, vaan puuhakkaasti (hän
+puuhaili kauheasti) vaati, että tämä poistuisi ja antaisi hänelle
+niin pian kuin mahdollista päivällistä »vähääkään viivyttelemättä».
+Viiksekäs eukko ei enää malttanut pitää suutansa kiinni.
+
+— Ei tämä ole mikään majatalo, herra, ei meillä ole varattu päivällistä
+matkustavia varten. Rapuja voidaan keittää, teekeitin saatetaan
+sytyttää, mutta ei ole muuta meillä mitään. Tuoretta kalaakin saadaan
+vasta huomenna.
+
+Mutta Stepan Trofimovitš huitoi vain käsillään hokien suuttuneen
+kärsimättömänä: »Maksan kunhan vain saan pian.» Sovittiin kalakeitosta
+ja paistetusta kanasta. Emäntä ilmoitti, ettei koko kylästä saisi
+kanaa. Hän suostui kuitenkin menemään hakemaan, mutta sen näköisenä,
+että olisi luullut hänen suorittavan jotakin aivan tavatonta palvelusta.
+
+Tuskin hän oli poistunut, kun Stepan Trofimovitš oli jo asettunut
+sohvalle ja vetänyt vierelleen Sofja Matvejevnan. Huoneessa oli sekä
+sohva että nojatuoleja, mutta ne olivat hirvittävässä kunnossa. Huone
+oli muuten jokseenkin iso (väliseinällä oli erotettu vuoteenpaikka),
+seinäpaperit olivat keltaiset, vanhat, repeytyneet, seinillä oli
+jumalaistarustoa esittäviä kauheannäköisiä kivipainoksia pitkän
+pyhäinkuvarivin jatkona, huonekalut olivat haalitut kokoon mikä
+mistäkin. Tämä sekoitus oli samalla jotakin kaupunkilaista ja samalla
+aito talonpoikaista. Mutta hän ei näyttänyt huomaavankaan tätä, ei
+katsahtanut ikkunasta edes järvelle, joka ulottui kymmenen sylen päähän
+talosta.
+
+— Lopultakin me olemme kahden emmekä päästä tänne ketään! Tahdon kertoa
+teille kaiken, kaiken aivan alusta alkaen.
+
+Sofja Matvejevna yritti pysähdyttää hänet hyvin levottomana:
+
+— Tietänetteköhän, Stepan Trofimovitš
+
+— Comment, vous savez déjà mon nom? [Mitä, tehän tiedätte jo
+nimenikin?] — hän hymyili riemullisesti.
+
+— Kuulin äsken sen Anisim Ivanovitšilta, kun keskustelitte hänen
+kanssansa. Mutta kas, — minäkin rohkenisin omasta puolestani...
+
+Ja hän alkoi hätäisesti kuiskailla Stepan Trofimovitšille vilkuen
+suljettuun oveen päin nähtävästi peloissaan, että heitä kuunneltaisiin:
+— Täällä, tässä kylässä, voi millaista täällä onkaan. Kaikki täkäläiset
+talonpojat, vaikka ovatkin kalastajia, oikeastaan vain keinottelevat ja
+ottavat joka kesä yövierailta maksua niin paljon kuin suinkin ilkeävät.
+Tämä kylä ei ole valtatien varrella, vaan syrjässä, eikä tänne kukaan
+muutoin tulisikaan, ellei laiva tänne pysähtyisi, sillä jos ilma on
+vähänkin huonompi, niin se ei saavu ollenkaan, ja silloin kerääntyy
+kansaa monena päivänä niin, että väkeä on joka kylän tuvassa, ja
+sitähän ne isännät vain odottelevatkin. Jokaisesta esineestä kiskotaan
+sitten kolminkertainen hinta, ja täkäläinen isäntämies on ylpeä ja
+koppava, sillä täkäläisen seudun eläjä on rikas, jo pelkkä heidän
+nuottansa maksaa tuhat ruplaa.
+
+Stepan Trofimovitš katseli Sofja Matvejevnan eloisaksi käyneitä kasvoja
+melkeinpä moittivasti ja yritti useammankin kerran pysähdyttää hänet.
+Mutta tämä ei hellittänyt, vaan sai kuin saikin sanottavansa loppuun:
+hänen puheensa mukaan hän oli jo ollut täällä kesällä erään »sangen
+jalosyntyisen rouvan kera» kaupungista tullessaan, ja silloinkin
+he olivat olleet täällä yötä laivaa odotellessaan, vieläpä kaksi
+kokonaista päivää, ja olivat saaneet niin paljon pahaa mieltä, että
+vieläkin peloitti sitä muistellessa.
+
+— Kas nytkin, kun te, Stepan Trofimovitš, suvaitsitte pyytää
+jättämään tämän huoneen yksin teidän huostaanne... Minä vain teitä
+varoittaakseni... Tuolla toisessa huoneessa on jo matkustavia, muudan
+keski-ikäinen herra ja muudan nuori mies sekä joku rouva lapsineen,
+ja huomiseen mennessä, ennenkuin kello on kaksi, niitä kerääntyy tupa
+täyteen, sillä laiva, se kun ei ole käynyt kahteen päivään, tulee tänne
+varmasti. Niin tästä erikoishuoneesta ja siitä, että olette pyytänyt
+heiltä päivällistä, ja jo kaikkien muiden matkustavien kiusaksikin
+he pyytävät teiltä sellaisen maksun, ettei pääkaupungeissakaan ole
+sellaisia hintoja.
+
+Mutta Stepan Trofimovitš kärsi, kärsi aivan todella.
+
+— Assez, mon enfant, rukoilen teitä, nous avons notre argent et après —
+et après le bon Dieu. [Riittää jo, lapseni... onhan meillä rahamme ja
+sitten, sitten saa hyvä Jumala auttaa.] Ihmettelen suorastaan, että te,
+jolla on niin korkeat käsitykset... Assez, assez, vous me tourmentez
+[Riittää, riittää, te kiusaatte minua], — hän lausui hysteerisesti:
+— Meidän edessämmehän on koko tulevaisuutemme, ja te saatte minut
+pelkäämään tulevaisuutta...
+
+Ja sitten hän taas alkoi eritellä koko tätä juttua siinä määrin
+hätäillen, että aluksi oli suorastaan vaikeata häntä ymmärtää, mutta
+se ei kestänyt kauan. Tuotiin pöytään kalakeitto, tuotiin kana,
+tuotiin lopulta teekeitinkin, mutta hän vain yhä haasteli. Hän ilmaisi
+kaiken hieman omituisesti, sairaalloisesti, mutta hänhän oli todella
+sairas. Tämä oli äkillistä järjen voimien pingoittumista, jota — tätä
+Sofja Matvejevna pahoin pelkäsi koko kertomuksen ajan — oli tietenkin
+seuraava aivan täydellinen voimien lamaantuminen tässä epäkuntoon
+joutuneessa elimistössä. Hän aloitti aivan lapsuudesta asti, jolloin
+hän »puhtain rinnoin kierteli ketoja»; vasta tunnin kuluttua hän oli
+ehtinyt molempiin avioliittoihinsa saakka sekä Berliinissä vietettyyn
+aikaan. En oikeastaan rohkene nauraa hänelle. Hänen mielestänsä tässä
+oli jotakin ylevää ja, uusimpaan tyyliin puhuen, suorastaan taistelua
+olemassaolosta. Hän näki edessänsä sen, jonka hän oli valinnut tulevan
+retkensä kumppaliksi, ja hän kiiruhti nyt niin sanoakseni näyttämään
+hänelle kaikkein pyhimpänsä. Hänen nerokkuutensa ei saisi jäädä tälle
+salaisuudeksi... Ehkä hän liioittelikin Sofja Matvejevnan suhteen,
+mutta kerta kaikkiaan hän oli nyt hänet valinnut. Hän ei voinut tulla
+toimeen ilman naista. Hän huomasi kyllä itsekin tämän kasvoista, että
+tämä ei näyttänyt häntä ymmärtävän, ei edes kaikkein tärkeintä.
+
+— Ce n'est rien, nous attendrons [Se ei tee mitään, me odotamme], mutta
+toistaiseksi hän käsittää sen vaistollansa.
+
+— Ystäväni, en tarvitsekaan muuta kuin sydämenne! — hän huudahteli
+tuon tuostakin keskeyttäen kertomuksensa. — Tuo herttainen, lumoava
+katseenne, jolla te minua katselette! Voi, älkää punastuko, sanoinhan
+jo teille... — Tämä kävi jo perin hämäräksi sattumalta tähän kaikkeen
+joutuneelle Sofja Matvejevna paralle. Sittenkuin kertomuksessa, joka
+jo muistutti kokonaista väitöskirjaa, siirryttiin siihen kohtaan,
+miten kukaan ei koskaan ollut ymmärtänyt Stepan Trofimovitšia ja
+miten »meillä Venäjällä nerot sortuvat», kaikki oli ollut »niin
+peräti viisasta», kuten Sofja Matvejevna oli myöhemmin surumielisesti
+kertonut. Hän kuunteli silminnähtävästi kärsien hänkin ja silmät
+levällään. Kun Stepan Trofimovitš siirtyi sitten huumoriin ja
+singahdutteli mitä terävimpiä ilkeyksiä meidän »ensirivin mahtavista»,
+niin Sofja Matvejevna yritti vain pelkästä surusta hymähtää hänkin
+vastaukseksi tähän pilkkanauruun, mutta se oli ollut vieläkin
+epäonnistuneempaa kuin kyynelet, niin että Stepan Trofimovitš lopulta
+jo häpesi itseänsä ja vielä innokkaammin ja raivoisammin takertui nyt
+nihilisteihin sekä uuden polven miehiin. Tämä sai Sofja Matvejevnan jo
+suorastaan säikähtämään, ja hän sai levähtää hetken. Tosin lepokin oli
+sangen petollista, sillä nyt vasta alkoi itse romaani. Nainen on aina
+nainen, olkoonpa hän sitten vaikka nunna. Sofja Matvejevna hymyili,
+kieputteli päätänsä punasteli toisinaan, toisinaan loi silmänsä maahan,
+mikä taas sai Stepan Trofimovitšin niin ihastumaan ja innoittumaan,
+että hän alkoi jo höystää puhettansa pienillä valheilla. Varvara
+Petrovna muuttui ihmeen ihanaksi tummaksi kaunottareksi (»joka sai koko
+Pietarin ja sangen monet Euroopankin pääkaupungit ihastuksiin»), hänen
+miehensä oli kuollut »Sevastopolissa kuulan lävistämänä», yksinomaan
+vain sen vuoksi, että ei pitänyt itseänsä vaimonsa rakkauden arvoisena,
+ja antoi täten tietä kilpailijalle, toisin sanoen itse Stepan
+Trofimovitšille... — Älkää olko hämillänne, minun vieno kristittyni!
+— hän huudahti Sofja Matvejevnalle, uskoen täysin itsekin sen, mitä
+oli kertonut, — se oli jotakin niin ylevätä, jotakin niin hienon
+hienoa, että me molemmat emme kertaakaan koko elämämme aikana tulleet
+toisillemme edes ilmaisseeksi tunteitamme. — Tähän asiaintilaan oli
+syynä, — näin kävi selville kertomuksen kestäessä, — muudan vaalea
+kaunotar (jollei hän tällä tarkoittanut Darja Pavlovnaa, niin sitten on
+vaikea ymmärtää, ketä Stepan Trofimovitš oikein tarkoitti). Tämä vaalea
+kaunotar oli riippuvaisessa suhteessa tummaan kaunottareen, oli tämän
+kaukainen sukulainen ja oli kasvanut tämän kodissa. Kun musta kaunotar
+huomasi lopulta vaalean kaunottaren rakkauden Stepan Trofimovitšia
+kohtaan, hän sulkeutui kuoreensa, ja kun vaalea kaunotar taas huomasi
+tumman kaunottaren Stepan Trofimovitšiin kohdistuvan rakkauden,
+niin hänkin sulkeutui samoin kuoreensa. Kaikki he kolmisin pelkästä
+toisiinsa kohdistuvasta jalomielisyydestä sulkeutuivat nääntyen
+kuoreensa.—Voi, millainen oli tuo intohimo, voi millainen intohimo! —
+Näin hän huudahteli nyyhkyttäen vilpittömässä innostuksessaan hänet
+(tumman kaunottaren) hänen kauneutensa kukoistuksessa, näin tuska
+sydämessäni joka päivä, näin, miten hän kulki ohitseni, aivan kuin
+olisi hävennyt kauneuttansa (olipa hän kerrankin sanonut: »hävennyt
+lihavuuttansa») ja lopulta minä sitten karkasin jättäen jälkeeni tuon
+kuumehoureisen kaksikymmenvuotisen unelmani. — _Vingt ans!_ Ja kas nyt,
+maantiellä... — Sitten hän tulehtuneita aivojansa jännittäen alkoi
+selitellä Sofja Matvejevnalle, mikä merkitys oli oleva tämänpäiväisellä
+»niin satunnaisella ja niin kohtalokkaalla heidän tapaamisellansa aina
+iankaikkisesta iankaikkiseen». Lopulta Sofja Matvejevna nousi kauhean
+hämmästyneenä sohvalta; Stepan Trofimovitš teki heikon yrityksen
+laskeutua polvillensa hänen eteensä, niin että naisparka puhkesi
+itkuun. Hämärä tiheni; he olivat viettäneet lukitussa huoneessa jo
+useita tunteja...
+
+— Ei, parempi olisi, jos päästäisitte minut tuonne huoneeseen, — Sofja
+Matvejevna sai tuskin sanotuksi, — muuten nuo ihmiset... saattavat
+vielä luulla mitä tahansa.
+
+Vihdoinkin hän pääsi hänestä irti, Stepan Trofimovitš antoi hänen
+lähteä, sittenkuin hän oli luvannut käydä heti nukkumaan. Hyvästi
+jätellessään hän vielä valitteli päänkipua. Sofja Matvejevna oli
+taloon tullessaan jättänyt matkalaukkunsa ja muut tavaransa etumaiseen
+huoneeseen aikoen viettää yönsä isäntäväen puolella, mutta ei oltu
+sallittu hänen levähtää...
+
+Yöllä Stepan Trofimovitš sai tuon minulle sekä kaikille hänen
+ystävillensä varsin tutun koleriinikohtauksensa, kaikkien hänen
+hermojännitystensä ja mielenliikutustensa tavallisen seurauksen. Sofja
+Matvejevna parka ei saanut nukkua koko yönä. Koska hänen sairasta
+hoidellessaan täytyi tuon tuostakin tulla tupaan ja taas poistua siitä
+talonväen huoneen läpi, niin siinä nukkuvat matkustajat sekä emäntä
+alkoivat murista ja lopulta suorastaan sättiä häntä, kun aamupuolella
+hänen mieleensä vielä kaiken lisäksi juolahti ruveta sytyttelemään
+teekeitintä. Stepan Trofimovitš oli kohtauksen kestäessä tainnoksissa.
+Toisinaan hän houreissaan oli näkevinään, että tuotiin teekeitin,
+että hänelle juotettiin jotakin (vaapukkateetä), vatsalle ja rinnalle
+aseteltiin jotakin lämmintä. Mutta joka hetki hän vaistosi senkin, että
+hän oli tässä hänen luonansa, että hän tuli ja meni, kohotti hänet
+toisinaan vuoteelta ja laski hänet taas sinne takaisin. Kello kolmelta
+puoliyön jälkeen alkoi tuntua helpommalta. Hän kohottautui, laski
+jalkansa vuoteelta maahan ja lysähti Sofja Matvejevnan eteen lattialle.
+Tämä ei enää ollut äskeistä polvennotkistusta, hän suorastaan makasi
+hänen jaloissansa ja suuteli hänen hameensa lievettä...
+
+— Älkäähän toki, enhän ansaitse sellaista, — soperteli Sofja Matvejevna
+yrittäen nostaa häntä takaisin vuoteelle.
+
+— Pelastajani, — hän kohotti ristityt kätensä hartaana häntä kohti: —
+Vous étes noble comme une marquise! [Te olette ylevä kuin markiisitar!]
+Ja minä — olen roisto! Oi, elämäni kaiken olen ollut kunniaton...
+
+— Rauhoittukaa, — Sofja Matvejevna yritti tyynnytellä häntä.
+
+— Kaikki se, mitä sanoin äsken, oli valhetta, — minä vain
+kunnianhimosta, herkutellakseni, joutilaisuuttani, kaikki, kaikki,
+aivan joka sanaan asti, oi, roisto, roisto!
+
+Koleriini oli siis vaihtunut hysteerisen itsekidutuksen puuskaksi.
+Näistäkin kohtauksista olen jo maininnut puhuessani hänen Varvara
+Petrovnalle lähettämistään kirjeistä. Liza muistui nyt hänen mieleensä
+sekä heidän eilisaamuinen kohtauksensa. — Sehän oli niin kauheata ja
+— siinä piili varmasti jokin onnettomuus, mutta minä en edes kysynyt,
+en saanut mitään tietää! Minä ajattelin vain itseäni! Oi, mikä hänen
+lienee, ettekö tiedä, mikä hänen lienee? — Hän kääntyi rukoilevasti
+Sofja Matvejevnan puoleen. Sitten hän vannoi, ettei »petä koskaan»,
+että hän palaa _hänen luoksensa_ (tietenkin Varvara Petrovnan luo). —
+Sitten me lähestymme aina hänen portaitansa (Sofja Matvejevnan kanssa
+tietenkin), joka päivä, aina kun hän lähtee aamuajelulle vaunuissaan,
+ja katselemme häntä siitä hiljaisina... Oi, minä tahdon, tahdon, että
+hän löisi minua poskelle. Nautin jo siitä suorastaan. Minä ojennan
+lyötäväksi toisenkin poskeni comme dans votre livre! [niinkuin
+kirjassanne sanotaan]. Vasta nyt, vasta nyt ymmärrän täysin, mitä
+merkitsee ojentaa toinenkin poskensa. Koskaan aikaisemmin en ole sitä
+ymmärtänyt.
+
+Sofja Matvejevnalle koitti nyt kaksi hänen elämänsä kauheinta päivää.
+Vielä nytkään hän ei saata muistella niitä kauhusta värähtämättä.
+Stepan Trofimovitš sairastui niin vakavasti, että hänen oli mahdotonta
+lähteä laivaan, joka tällä kertaa saapui »akuraatisti» kello kahdelta
+päivällä, eikä Sofja Matvejevna taas mitenkään saattanut jättää häntä
+yksin eikä hänkään lähtenyt Spasoviin. Hänen kertomansa mukaan Stepan
+Trofimovitš oli ilostunut kovin kuultuaan laivan jo lähteneen:
+
+— Sepä erinomaista, sepä oivallista, — hän soperteli vuoteessa; —
+pelkäsin kovin, että pitäisi matkustaa. Täällä on niin hyvä olla,
+parempi kuin missään muualla... ettehän vain jätä minua? Oo, te ette
+jättänyt minua!
+
+»Täällä» ei muuten ollut niinkään hyvä olla Hän ei vain tietänyt mitään
+Sofja Matvejevnan vaikeuksista. Hänen päänsä oli täynnä pelkkiä omia
+kuvitelmia. Sairauttansa hän taas piti ohimenevänä pikkuseikkana eikä
+ajatellut sitä vähääkään, mutta sen sijaan hän mielellään mietti sitä,
+miten he yhdessä lähtevät myymään »näitä kirjasia». Hän pyysi lukemaan
+hänelle raamattua.
+
+— En ole lukenut sitä pitkään aikaan... Alkuperäistä nimittäin. Jokuhan
+voi kysäistä jotakin, ja minä saatan erehtyä. Täytyyhän sentään hieman
+valmistautua elämäntehtäväänsä.
+
+Sofja Matvejevna istahti hänen vierelleen ja aukaisi kirjan.
+
+— Tehän luette suurenmoisesti, — hän keskeytti lukijan jo ensi rivillä,
+— huomaan, huomaan, etten ole erehtynyt! — hän lisäsi hämärästi, mutta
+innostuneesti. Ylipäänsä hän oli koko ajan alituisessa innostuksen
+tilassa. Sofja Matvejevna luki vuorisaarnan.
+
+— _Assez, assez, mon enfant_, riittää... Ettekö todellakaan ymmärrä,
+että riittää jo _tämä_.
+
+Ja voimattomana hän sulki silmänsä. Hän oli hyvin heikko, mutta
+kuitenkin täydessä tajussaan. Sofja Matvejevna aikoi nousta luullen
+hänen tahtovan nukkua. Mutta hän esti tämän lähtemästä.
+
+— Ystäväni, olen valehdellut koko elämäni ajan, silloinkin kun puhuin
+totta. En koskaan ole puhunut totta totuuden itsensä vuoksi, vaan aina
+omaa itseäni varten, olen sen tietänyt ennenkin, mutta nyt sen vasta
+huomaan selvästi. Oi, missä lienevät ystäväni, joita koko elämäni ajan
+olen ystävyydelläni loukannut? Ja kaikki muutkin, ja kaikki muutkin!
+Savez-vous, taidan nytkin valehdella. Aivan varmasti valehtelen
+nytkin. Pahinta on se, että uskon itseäni valehdellessani. Ei mikään
+ole vaikeampaa kuin elää elämäänsä valehtelematta... Ja... ja olla
+uskomatta omiin valheisiinsa, niin, niin, niin, kas sillä lailla juuri!
+Mutta odottakaahan, tästähän voi myöhemminkin... Me yhdessä, yhdessä! —
+hän lisäsi innoissaan.
+
+— Stepan Trofimovitš, — rohkeni Sofja Matvejevna virkkaa arasti, —
+emmeköhän lähettäisi hakemaan kuvernementin lääkäriä.
+
+Stepan Trofimovitš hämmästyi tavattomasti.
+
+— Minkä vuoksi? Est-ce que je suis si malade? Mais rien de sérieux.
+Mitä me tekisimme täällä vierailla ihmisillä? Saavat vielä tietää ja
+— mitenkä sitten käy. Ei, ei, ei ketään syrjäisiä, vain me yhdessä,
+yhdessä.
+
+— Tiedättekö, — hän sanoi taas oltuaan hetken vaiti, — lukekaahan
+minulle jotakin, noin vain, mikä sattumalta aukeaa, mihin silmä sattuu.
+
+Sofja Matvejevna aukaisi kirjan ja alkoi lukea.
+
+— Mistä sattuu, aivan umpimähkään, — hän toisteli.
+
+— »Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita»...
+
+— Mitä tuo on? Mitä? Mistä se on?
+
+— Se on Johanneksen ilmestyskirjasta.
+
+— O, je m'en souviens, oui, l'Apocalipse. Lisez, lisez [Ahaa, muistan,
+niin todellakin. Ilmestyskirjasta. Lukekaa, lukekaa], minä tahdon
+ennustaa siitä teidän tulevaisuuttanne, tahdon nähdä, mikä kohta
+sattuu. Lukekaa enkelistä, lukekaa enkelistä...
+
+— »Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo Amen, se
+uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku. Minä tiedän
+sinun tekosi: et ole kylmä etkä kuuma: oi, jospa olisit kylmä taikka
+kuuma! Mutta nyt, koska olet penseä etkä ole kylmä etkä kuuma, olen
+minä oksentava sinut suustani. Sinähän sanot: minä olen rikas, olen
+rikastunut enkä mitään tarvitse: etkä tiedä, että sinä olet viheliäisin
+ja kurjin ja köyhä ja sokea ja alaston.»
+
+— Tuoko... onko tuo teidän kirjassanne! — hän huudahti silmät säteillen
+ja kohottautuen päänalaseltaan. — En ole tietänyt tuota suurenmoista
+kohtaa olevankaan! Kuulitteko: mieluummin kylmä, kylmä kuin penseä,
+kuin _ainoastaan penseä_! Oi, osoitan, että se on totta. Mutta älkää
+vain, älkää vain jättäkö minua yksin! Me osoitamme, me osoitamme sen
+yhdessä!
+
+— Enhän minä jätäkään teitä, Stepan Trofimovitš, en jätä teitä koskaan!
+— Sofja Matvejevna sieppasi häntä kädestä, puristi sitä omassaan ja vei
+sen sydämelleen kyynelet silmissä katsellen häntä (hänen oli Stepan
+Trofimovitšia niin kovin sääli tänä hetkenä). Stepan Trofimovitšin
+huulet alkoivat nytkähdellä.
+
+— Mutta, Stepan Trofimovitš, eiköhän sittenkin olisi jotakin tehtävä?
+Eiköhän olisi lähetettävä tieto tästä jollekulle tuttavallenne tai
+ehkäpä sukulaisillenne.
+
+Mutta tällöin Stepan Trofimovitš säikähti niin, että Sofja Matvejevna
+jo suorastaan katui, että oli tullut sellaista maininneeksikaan.
+Väristen ja vapisten hän rukoilemalla rukoili, ettei suinkaan
+kutsuttaisi ketään eikä ryhdyttäisi mihinkään; hän vaati Sofja
+Matvejevnaa lupaamaan tämän kunniasanallaan hokien: — Ei ketään, ei
+ketään. Me kahden, vain me kahden, _nous partirons ensemble_.
+
+Onnetonta oli sekin, että isäntäväki kävi perin levottomaksi.
+Talonväki oli nyreissään ja kiusasi kyselyillään Sofja Matvejevnaa.
+Hän maksoi heille runsaasti ja yritti näytellä lisää rahoja. Tämä sai
+heidät joksikin aikaa heltymään. Mutta isäntä vaati kuitenkin Stepan
+Trofimovitšilta »henkilökirjan». Ylimielisesti hymähtäen sairas osoitti
+pientä matkalaukkuansa, josta Sofja Matvejevna vihdoin löysi hänen
+osoituksestaan jonkin eropassin tai jotakin sen tapaista, pelkästään
+sen turvissa hän oli elellyt koko elämänsä ajan. Isäntä ei kuitenkaan
+asettunut, vaan sanoi, että oli kuin onkin johonkin ryhtyminen, »sillä
+ei meillä ole mikään sairashuone, ja sattuu vielä kuolemaan, niin on
+sitten puuhaa jos jonkinnäköistä, saamme vielä aivan tarpeeksemmekin».
+Sofja Matvejevna koetti mainita hänelle lääkäristäkin, mutta sellaisen
+tuottaminen kuvernementin pääkaupungista olisi tullut maksamaan niin
+paljon, että koko sellainen ajatuskin oli jätettävä. Surumielin
+hän palasi potilaansa luo. Ja Stepan Trofimovitš vain heikkeni
+heikkenemistään.
+
+— Nyt on teidän luettava minulle vielä eräs kohta. Sioista, — hän
+huomautti taas.
+
+— Mitä sanoittekaan? — Sofja Matvejevna säikähti kauheasti.
+
+— Sioista... Sehän on myös tuossa... _ces cochons_... minä muistan.
+Riivaajat menivät sikoihin, ja kaikki hukkuivat. Lukekaa se kohta
+välttämättä. Myöhemmin selitän, minkä vuoksi. Tahdon palauttaa sen
+mieleeni aivan kirjaimellisesti. Tahdon aivan kirjaimellisesti.
+
+Sofja Matvejevna tunsi hyvin evankeliumit ja haki nyt Luukkaan
+evankeliumista sen kohdan, jonka olen ottanut kronikkani motoksi:
+
+— »Niin siellä oli vuorella suuri sikalauma laitumella; ja he pyysivät
+häntä, että hän antaisi heille luvan mennä sikoihin. Ja hän antoi
+heille luvan. Niin riivaajat lähtivät ulos miehestä ja menivät
+sikoihin. Silloin lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui.
+Mutta tapahtuman nähdessään paimentajat pakenivat ja kertoivat siitä
+kaupungissa ja maataloissa. Niin kansa lähti katsomaan sitä, mikä oli
+tapahtunut, ja he tulivat Jeesuksen tykö ja tapasivat miehen, josta
+riivaajat olivat lähteneet, istumassa Jeesuksen jalkain juuressa
+puettuna ja taidossaan; ja he peljästyivät. Niin tapahtuman näkijät
+kertoivat heille, kuinka riivattuna ollut oli tullut terveeksi.»
+
+— Ystäväni, — Stepan Trofimovitš oli kovin kiihtynyt,— savez-vous, tämä
+ihmeellinen ja... merkillinen kohta on ollut minulle kompastuskivenä
+elämäni kaiken... _dans ce livre_... niin että olen jo lapsuudesta
+alkaen muistanut tämän kohdan. Mutta nyt on mieleeni tullut eräs
+ajatus: _une comparaison_. Mieleeni tulvii kauheasti ajatuksia:
+ettekö näe, tällähän tarkoitetaan selvästi meidän Venäjäämme. Näitä
+riivaajia, jotka käyvät ulos sairaasta ja menevät sikoihin, ovat kaikki
+nuo paiseet, nuo tartunnan levittäjät, tuo likaisuus, nuo riivaajat
+ja rienaajat, joita on kertynyt meidän suureen ja rakkaaseen, meidän
+sairaaseen Venäjä-parkaamme vuosisatojen, jo vuosisatojen kuluessa!
+Oui, cette Russie, que j'aimais toujours. [Niin, tämä Venäjä, jota
+olen aina rakastanut.] Mutta ylevä ajatus ja ylevä voima on vielä
+lankeava sen osaksi ylhäältä, kuten tuolle mielettömälle riivatullekin,
+ja kaikki riivaajat, kaikki likaisuus, kaikki tuo inhoittava, joka
+on alkanut märkiä sen pinnalla... tulevat siitä kerran ulos, ja ne
+itse pyytävät vielä kerran päästä sikoihin. Ehkäpä ovat jo menneetkin
+niihin! Sellaisia olemme me, me sekä ne, Petruša myös... et les autres
+avec lui [ja muut hänen mukanansa], minäkin, ehkäpä aivan ensimmäisenä,
+ja sitten me, mielettömät ja riivautuneet, heittäydymme kalliolta
+mereen ja hukumme kaikki, ja niin täytyykin tapahtua, sillä mihinkään
+muuhun me emme kykene. Mutta sairas tervehtyy ja »istuutuu Jeesuksen
+jalkain juureen»... Ja kaikki katselevat sitä ihmeissänsä. Rakas, vous
+comprendrez apres, mutta nyt olen tästä kaikesta kovin kiihtynyt...
+Vous comprendrez après... Nous comprendrons ensemble. [Te käsitätte sen
+myöhemmin... Me käsitämme sen yhdessä.]
+
+Hän alkoi jo hourailla ja menetti lopulta tajuntansa. Tällaista kesti
+vielä seuraavankin päivän. Sofja Matvejevna istuskeli hänen vieressänsä
+ja itki. Kolmeen yöhön hän tuskin lienee yhtään nukkunut koettaen olla
+näyttäytymättä isäntäväelle, sillä hän aavisteli näiden jo ryhtyneen
+jonkinlaisiin toimenpiteisiin. Vasta kolmantena päivänä alkoi hieman
+helpottaa. Stepan Trofimovitš havahtui aamulla, tunsi Sofja Matvejevnan
+ja ojensi hänelle kätensä. Toivorikkaana Sofja Matvejevna teki
+ristinmerkin. Stepan Trofimovitšin teki mieli katsahtaa ulos ikkunasta
+»Tiens, un lac [kas», järvi], hän virkkoi: »ah hyvä Jumala, vasta
+nyt näen sen...» Tänä hetkenä kuuluivat talon eteen vierivän jotkin
+ajoneuvot, mikä samassa jo synnytti talossa aika hälinän.
+
+
+
+III.
+
+
+Tulija oli itse Varvara Petrovna, joka oli saapunut neljän hengen
+vaunuissa, nelivaljakon vetämänä, kahden lakeijan ja Darja Pavlovnan
+saattamana. Tämä ihme oli saattanut tapahtua yksinkertaisesti näin:
+uteliaisuudesta aivan kuolemansairaana Anisim oli kaupunkiin tultuaan
+pikimmiltään käväissyt Varvara Petrovnan kartanossa ja oli lörpötellyt
+palvelusväelle tavanneensa Stepan Trofimovitšin ypö yksin maalla. Hänet
+olivat muutamat talonpojat tavanneet astuskelemasta yksin, jalkaisin
+maantiellä ja, niin hän kertoi — nyt hän aikoi Spasoviin Ustjevin
+tietä kahden Sofja Matvejevnan kanssa. Koska Varvara Petrovna jo
+omasta puolestaankin oli ollut kauhean levoton ja etsiskellyt kovasti
+paennutta ystäväänsä, niin Anisimin saapumisesta hänelle kerrottiin
+viipymättä. Kuultuaan tältä kaiken ja erikoisesti nuo yksityiskohtaiset
+kuvaukset hänen matkastansa Ustjeviin jonkun Sofja Matvejevnan parissa,
+vieläpä samoissa vankkureissa tämän kanssa, hän alkoi samana hetkenä
+hankkiutua hänkin matkalle ja ajaa huristi tuskin jäähtymään ehtineitä
+jälkiä pitkin suoraan Ustjeviin. Stepan Trofimovitšin sairaudesta
+hänellä ei vielä ollut aavistustakaan.
+
+Kun hänen karu ja käskevä äänensä kajahti, isäntäväkikin joutui pelon
+valtaan. Hän oli poikennut tänne vain tiedustelemaan ja ottamaan
+asioista selvää aivan varmana siitä, että Stepan Trofimovitš oli jo
+kauan sitten lähtenyt Spasoviin. Mutta saatuaan tietää hänen olevan
+täällä ja lisäksi vielä sairaana hän syöksähti levottomana tupaan.
+
+— No, missä hän sitten on? Ahaa? Vai siinä sinä olet! — hän huudahti
+huomattuaan Sofja Matvejevnan, joka tänä samana hetkenä oli ilmestynyt
+toisen huoneen kynnykselle. — Sinun hävyttömästä naamastasi arvasin
+heti, että sinä se olet. Pois, kelvoton! Ettei sinun hajuasikaan
+olisi enää tässä talossa! Ajakaa ulos hänet! Sillä muuten minä sinut,
+muorikulta... minä tungen sinut iäksi päiväksi vankilaan. Vartioikaa
+häntä toistaiseksi jossakin toisessa talossa. Kaupungissa hän on jo
+kerran saanut istua vankilassa, istukoonpa vielä toisenkin kerran.
+Ja sinua, isäntä, pyydän: et saa päästää tänne ketään, niin kauan
+kuin minä olen täällä. Olen kenraalitar Stavrogina ja otan koko talon
+haltuuni. Ja sinä, kyyhkykultaseni, sinä teet minulle vielä kaikesta
+tarkan selon.
+
+Tutut äänet järkähdyttivät Stepan Trofimovitšin mieltä. Hän alkoi
+väristä. Mutta Varvara Petrovna oli jo ehtinyt väliseinän taakse.
+Säkenöivin silmin hän siirsi jalallansa tuolin luokseen, istuutui
+siihen selkä jäykästi selkämystää vastaan ja kiljaisi Dašalle:
+
+— Mene ulos hetkeksi, mene isäntäväen puolelle. Kas, miten olet
+utelias? Ja sulje ovi lujasti jälkeesi.
+
+— No, kuinkas nyt elelette, Stepan Trofimovitš? Onko huvimatka ollut
+mieluinen? — tämä ryöstäytyi häneltä raivoisan ironisesti.
+
+— _Chère_, — yritti Stepan Trofimovitš lepertää aivan tolkuttomana, —
+olen saanut tuta elämän... venäläisen elämän todellisuutta... Et je
+précherai l'Evangile. [Rupean julistamaan evankeliumia.]
+
+— Oi, sinä hävytön, kiittämätön mies! — kiljaisi Varvara Petrovna
+lyöden kätensä yhteen. — Ei riittänyt teille vielä se, että häpäisitte
+minut, teidän piti vielä sotkeutua tuohon... Oi, vanha, häpeämätön
+irstailija!
+
+— Chère...
+
+Stepan Trofimovitšin ääni petti, hän ei voinut sanoa sanaakaan, katseli
+vain silmät kauhusta levällään.
+
+— Kuka _hän_ oikeastaan on?
+
+— C'est un ange... C'était plus qu'un ange poir moi [Hän on enkeli.
+Hän oli enemmän kuin enkeli minulle], hän on kaiken yötä... oi, älkää
+huutako, älkää peloitelko häntä, _chère, chère_...
+
+Yht'äkkiä Varvara Petrovna tuolia kolistellen hypähti istualtaan; hänen
+säikähtynyt huutonsa kajahti: »vettä, vettä!» Stepan Trofimovitš oli
+tosin jo taas tajussaan, mutta Varvara Petrovna vapisi yhä pelosta ja
+katseli kalpeana hänen vääristyneitä kasvojansa. Nyt vasta hän ensi
+kerran käsitti hänen sairautensa vakavuuden.
+
+— Darja, — hän kuiskasi samassa Darja Pavlovnalle, — viipymättä
+hakemaan lääkäriä, Salzfischia; Jegorytš saa lähteä heti. Ottakoon
+täältä kyydin ja tuokoon kaupungista muassaan toiset vaunut. Ennen yötä
+heidän täytyy olla takaisin täällä.
+
+Daša juoksi täyttämään määräystä. Stepan Trofimovitš katseli yhä
+säikähtyneenä ja suurin silmin. Kalvenneet huulet vavahtelivat.
+
+— Odotahan, Stepan Trofimovitš, odotahan, kyyhkykulta, — lohdutteli
+Varvara Petrovna häntä kuin lasta; — no, odotahan nyt, odotahan,
+Darjakin palaa kohta ja... ah, hyvä Jumala, emäntä, emäntä, tulehan
+sinä vaikka tänne, emokulta!
+
+Ja kärsimättömänä hän jo itse juoksi emännän puolelle.
+
+— Heti paikalla, tässä silmänräpäyksessä, palauttakaa _se_ takaisin.
+Takaisin hänet, takaisin!
+
+Kaikeksi onneksi Sofja Matvejevna ei ollut vielä ehtinyt lähteä talosta
+kovin kauaksi ja oli parhaillaan säkkeineen ja myttyineen vasta portin
+kohdalla. Hänet tuotiin takaisin. Hän oli niin pahasti säikähtänyt,
+että hänen jalkansa sekä hänen kätensä aivan tärisivät. Varvara
+Petrovna sieppasi häntä kädestä, kuten haukka iskee kananpoikaan, ja
+alkoi vetää häntä perässään Stepan Trofimovitšin luo.
+
+— No, tästä saatte nyt hänet. Enhän minä ole häntä syönyt, näettehän.
+Te tietysti ajattelitte, että olen syönyt hänet suuhuni.
+
+Stepan Trofimovitš tarttui Varvara Petrovnan käteen, painoi sen
+silmiänsä vastaan ja puhkesi kyyneliin, itki ääneen, kipeästi,
+kohtauksittain.
+
+— No, rauhoituhan, rauhoituhan, no niin, kyyhkykulta, niin, vaaripaha!
+Ah, hyvä Jumala, rau-hoi-tuhan nyt sentään! — hän huudahti. — Voi, sinä
+kiduttaja, kiduttaja, minun ikuinen kiusanhenkeni!
+
+Rakkaani, — sai Stepan Trofimovitš lopulta soperretuksi Sofja
+Matvejevnalle, — menkäähän, rakkaani, hetkeksi tuonne, minulla olisi
+täällä jotakin puhuttavaa...
+
+Sofja Matvejevna kiiruhti heti poistumaan.
+
+‒ _Chérie... chérie_... — hänen henkeänsä salpasi.
+
+Ette saa nyt puhua, Stepan Trofimovitš, odottakaa hieman, levähtäkää
+ensin. Tässä olisi vettä. Mutta o-dot-ta-kaahan toki!
+
+Varvara Petrovna istuutui taas tuolille. Stepan Trofimovitš piteli
+lujasti häntä kädestä. Pitkään aikaan hän ei saanut lupaa puhua. Hän
+vei Varvara Petrovnan käden huulilleen ja alkoi suudella sitä. Varvara
+Petrovna puri hampaansa yhteen katsoen jonnekin nurkkaan.
+
+— _Je vous aimais!_ — häneltä purkautui lopuksi. Varvara Petrovna ei
+ollut vielä koskaan kuullut häneltä näitä sanoja eikä näin lausuttuina.
+
+— Hm! — hän ynähti tälle vastaukseksi.
+
+— Je vous aimais toute ma ole... vingt ans! [Rakastin teitä koko
+elämäni ajan... kaksikymmentä vuotta!]
+
+Varvara Petrovna oli ääneti ainakin pari, kolme minuuttia.
+
+— Entä miten valmistauduit Dašaa varten, hajuvesiä pirskottelit
+päällesi, — hän yht'äkkiä kuiskasi julmasti. Stepan Trofimovitš
+lamaantui taas.
+
+— Sidoit uuden kaulaliinankin...
+
+Taas seurasi parin minuutin äänettömyys.
+
+— Entä muistatteko sikarin?
+
+— Ystäväni, — sai Stepan Trofimovitš viimein kauhuissaan sanotuksi.
+
+— Sikarin, illalla, ikkunan luona... kuu paistoi... Lehtimajan
+jälkeen... Skvorešnikissa. Muistatko, muistatko sen, — hän hypähti
+paikoiltaan, sieppasi käsiinsä hänen pieluksensa ja pidellen sitä
+kahdesta vastakkaisesta nurkasta alkoi vatkata siinä sen nurkkien
+välissä hänen päätänsä. — Muistatko, sinä tyhjänpäiväinen, sinä
+jonninjoutava, mitätön, alhainen, ikuisesti, ikuisesti mitätön mies! —
+Näin hän kuiskaili raivokkaasti sähisten ja vain vaivoin pidättäytyen
+huutamasta. Lopulta hän jätti hänet rauhaan ja vaipui tuolille peittäen
+kasvonsa käsillään. — Riittää! — hän sanoi jyrkästi ja suoristautui. —
+Kaksikymmentä vuotta on kulunut, niitä ei saa enää takaisin; hölmö olen
+ollut minäkin.
+
+— _Je vous aimais_. — Stepan Trofimovitš risti taas kätensä.
+
+— Ja mitä sinä nyt suotta hoet minulle — _aimais_ ja _aimais_!
+Riittää jo, — hän hypähti taas seisoalleen. — Ja jollette nyt nuku
+heti paikalla, niin minä... te tarvitsette lepoa; nukkukaa, nukkukaa
+heti paikalla, sulkekaa silmänne. Ah, hyvä Jumala, ehkä hän tahtoo
+aamiaista! Mitä te söisitte? Mitä hän ylipäänsä syö? Ah, hyvä Jumala,
+missä on se? Missä on hän?
+
+Taas syntyi hälinää. Mutta Stepan Trofimovitš yritti samassa lepertää
+heikosti, että hän olisi todellakin mielellään nukahtanut _une heure_,
+ja sitten — _un bouillon, un thé... enfin il esi si heureux_. Hän
+näytti todellakin hetkiseksi nukahtaneen (varmaankin hän teeskenteli).
+Varvara Petrovna odotti hetken ja lähti sitten varpaisillaan väliseinän
+toiselle puolelle.
+
+Hän kävi istumaan isäntäväen huoneeseen, ajoi sieltä talonväen pois ja
+antoi Dašalle määräyksen, että hänen luokseen oli tuotava se. Alkoi
+vakava kuulustelu.
+
+— Kerrohan nyt, emokulta, kaikki yksityiskohdat. Istu tähän viereeni,
+sillä tavalla. No!
+
+— Stepan Trofimovitšin minä kohtasin... — Seis, vaiti. Sanon sinulle jo
+ennakolta, että jos valehtelet tai yrität peittää minulta jotakin, niin
+kuoltuasikin kaivan sinut vielä esiin maan alta. No?
+
+— Stepan Trofimovitšin minä... nimittäin heti kun olin tullut
+Hatoviin... Sofja Matvejevna hengästyi jo aivan.
+
+— Seis, vaiti, odotahan; kylläpä sinulta puhe luistaa! Ensinnäkin,
+mikäs lintu sinä itse oikein olet?
+
+Sofja Matvejevna yritti aivan muutamin sanoin kertoa jotakin itsestänsä
+aina Sevastopolista alkaen. Varvara Petrovna kuunteli häntä ääneti
+istuen selkä suorana, ankarana ja itsepintaisesti katsoen kertojaa
+suoraan silmiin.
+
+— Miksi olet noin pelästynyt? Miksi tuijotat maahan? — Pidän
+sellaisista, jotka katsovat kohti ja pystyvät väittelemään kanssani.
+Jatka.
+
+Kertoja puhui tapaamisesta, kirjasista, siitä, miten Stepan Trofimovitš
+oli kestinnyt eukkoa viinalla...
+
+— Sillä tavalla, sillä tavalla, et saa unohtaa pienintäkään seikkaa, —
+Varvara Petrovna rohkaisi tätä. Lopuksi tämä kertoi siitäkin, miten he
+sitten olivat lähteneet matkaan ja miten Stepan Trofimovitš yhä vain
+puhui, tosin »jo aivan sairaana», ja täällä sitten hän kertoi koko
+elämänsä, aivan alusta alkaen, kertoili siitä useita tunteja.
+
+— Kerrohan elämästä.
+
+Sofja Matvejevna hämmentyi hieman, ja hänen suunsa meni aivan tukkoon.
+
+— En minä osaa tästä kohdasta kertoa yhtään mitään, — hän sanoi jo
+melkein itkien, — enkä minä siitä ymmärtänytkään juuri mitään.
+
+— Valehtelet! Kyllä sinä siitä sentään jotakin ymmärsit!
+
+— Kertoilivat mitä lienevät kertoilleet muutamasta tummatukkaisesta
+hienosta rouvasta, — Sofja Matvejevna punastui kauheasti huomatessaan
+samassa Varvara Petrovnan vaaleat hiukset sekä sen, että tämä ei
+vähääkään muistuttanut »tummaa kaunotarta».
+
+— Tummatukkaisestako? Mitä hän kertoi? No, puhu!
+
+— Siitä, miten tuo hieno rouva oli ollut häneen niin kovin rakastunut
+elämänsä kaiken, kokonaista kaksikymmentä vuotta, mutta ei vain
+uskaltanut koskaan sitä ilmaista ja häpesi häntä, koskapa lienee ollut
+liian lihava...
+
+— Hölmö mies! — virkahti Varvara Petrovna päättäväisenä ja mietteissään.
+
+Sofja Matvejevna ei enää itkenyt.
+
+— En minä osaa kertoa mitään hyvin, sillä itsekin pelkäsin suuresti
+hänen puolestansa, enkä voinut edes käsittää kaikkea, sillä kovinpa
+näyttää olevan viisas...
+
+— Ei ole sinun asiasi, tuollaisen variksen, arvostella hänen järkeänsä.
+Tarjoiliko kättänsä sinulle?
+
+Kertoja alkoi väristä.
+
+— Rakastuiko sinuun? Puhu! Tarjoiliko sinulle kättänsä? — kivahti
+Varvara Petrovna.
+
+— Eiköhän tuo liene tarkoittanut sitä... — Sofja Matvejevna pisti taas
+itkuksi. — Mutta enpä minä pitänyt sitä minään, heidän sairautensa
+vuoksi, — hän lisäsi lujasti kohottaen katseensa.
+
+— Mikä on nimesi, ristimänimesi ja isännimesi?
+
+— Sofja Matvejevna.
+
+— Tiedä siis, sinä, Sofja Matvejevna, että hän on kaikkein mitättömin,
+tyhjänpäiväisin ihminen tässä maailmassa... Hyvä Jumala, hyvä Jumala!
+Pidät kai minuakin kelvottomana?
+
+Sofja Matvejevnan silmät revähtivät auki.
+
+— Kelvottomana, tyrannina, joka on turmellut hänen elämänsä?
+
+— Miten se olisi mahdollista, tehän näytte itsekin itkevän.
+
+Varvara Petrovnan silmissä kiilsivät todella kyynelet.
+
+— No, istu pois, istu, älä säiky. Katsohan minua vielä kerran silmiin,
+suoraan, mitä punastelet? Daša, tule tänne, katsohan häntä: luuletko
+sinä, että hänen sydämensä on puhdas...
+
+Ja hämmästyksekseen, ehkäpä vielä enemmän kauhukseen Sofja Matvejevna
+tunsi, että Varvara Petrovna taputti häntä äkkiä poskelle.
+
+— Sääli vain, että olet typerä — typerä enemmän kuin ikäsi sitä sallii.
+Hyvä on, rakkaani, otanpa sinut huostaani. Huomaan, että kaikki on
+pelkkää lorua. Elä hänen lähettyvillään, sinulle vuokrataan asunto ja
+minulta saat toistaiseksi ruoan ja kaiken... kunnes uudelleen otan
+asian puheeksi.
+
+Sofja Matvejevna rohkeni säikähdykseltään vain inahtaa, että hänen oli
+muka kiire.
+
+— Ei sinun ole minnekään kiire. — Kaikki kirjasi ostan minä, ja sinä
+saat istua toistaiseksi täällä. Vaiti, ei mitään vastustelua. Vaikken
+minäkään olisi tänne tullut, ethän kuitenkaan olisi häntä jättänyt?
+
+— En olisi jättänyt missään tapauksessa, — virkkoi Sofja Matvejevna
+hiljaa mutta lujasti kyyneliänsä pyyhkiellen.
+
+Tohtori Salzfisch tuotiin vasta myöhään yöllä. Tämä oli kunnianarvoisa
+vanha ukko ja sangen taitava lääkäri, joka oli meillä menettänyt
+virkansa jonkin hänen ja hänen esimiestensä välillä syntyneen riidan
+vuoksi, jonka hän oli katsonut arvolleen loukkaavaksi. Varvara Petrovna
+oli silloin samana hetkenä alkanut häntä kaikin voimin suosia. Lääkäri
+tutki sairaan huolellisesti, teki välttämättömät kysymyksensä ja
+ilmoitti Varvara Petrovnalle varovasti, että »kärsivän» tila oli sangen
+epäilyttävä, koska sairauden kulku oli osoittaunut monivivahteiseksi,
+ja että saattoi odottaa »myös kaikkein pahinta». Varvara Petrovna, joka
+kahdenkymmenen vuoden aikana ei koskaan ollut tottunut siihen, että
+Stepan Trofimovitšin taholta olisi ollut odotettavissa jotakin vakavaa,
+oli nyt syvästi järkyttynyt, lieneepä kalvennutkin.
+
+— Eikö todellakaan ole mitään toivoa?
+
+— Onhan aivan mahdotonta ajatellakaan sellaista, että ei olisi
+minkäänlaista toivoa, mutta...
+
+Varvara Petrovna ei mennyt sinä yönä nukkumaan, ja hänen oli vaikeata
+odottaa aamua. Sairas oli tuskin ehtinyt avata silmänsä ja tulla
+tajuihinsa (hän oli yhä tajuissaan, vaikka heikkenikin hetki hetkellä),
+kun Varvara Petrovna päättäväisenä tuli hänen luoksensa:
+
+— Stepan Trofimovitš, on valmistauduttava kaiken varalta, — olen
+lähettänyt hakemaan pappia. Teidän on täytettävä velvollisuutenne...
+
+Tuntien hyvin hänen vakaumuksensa Varvara Petrovna oli pelännyt tämän
+kieltäytyvän vastaanottamasta pappia. Stepan Trofimovitš katseli häntä
+ihmeissään.
+
+— Loruja, loruja! — Varvara Petrovna vingahti luullen hänen jo
+yrittävän kieltäytyä. — Nyt ei enää sovi leikitellä. Olette jo
+tarpeeksi hullutellut.
+
+— Mutta... olenko minä sitten... niin sairas?
+
+Hän suostui mietteissään. Ja muutenkin minä suureksi ihmeekseni kuulin
+Varvara Petrovnalta, että hän ei ollut vähääkään säikähtänyt kuolemaa.
+Ehkäpä hän yksinkertaisesti ei uskonut sitä ja piti sairauttansa yhä
+vain ohimenevänä.
+
+Hän ripittäytyi ja nautti ehtoollista sangen halukkaasti. Kaikki, myös
+Sofja Matvejevna sekä palvelusväki, kävivät häntä onnittelemassa.
+
+Kaikki järjestään itkivät pidättyvästi nähdessään hänen pieniksi
+käyneet ja murtuneet kasvonsa sekä hänen vaalenneet, vavahtelevat
+huulensa.
+
+— _Oui, mes amis_, ja ihmettelen vain, että te tuolla tavalla...
+puuhailette. Huomenna minä ehkä jo nousen ja me... lähdemme matkalle...
+_Toute cette cérémonie_... jolle minä tietenkin annan kaiken
+tarpeellisen...
+
+— Pyytäisin teitä, isäkulta, välttämättä jäämään sairaan luo, — Varvara
+Petrovna pysähdytti näin sanoen jo kauhtanansa riisuneen papin.
+
+— Heti kun on tarjoiltu teetä, pyydän teitä keskustelemaan hänen
+kanssaan jumalisista, se voisi tukea hänen uskoansa.
+
+Pappi alkoi puhua; toiset istuivat tai seisoskelivat sairaan vuoteen
+lähettyvillä.
+
+— Tänä meidän syntisenä aikakautenamme, — pappi aloitti tasaisen
+sujuvasti puheensa pidellen teekuppia kädessään, —usko Kaikkein
+Korkeimpaan on ihmiskunnan ainoa tuki ja turva kaikissa elämän
+murheissa ja koetuksissa, samoinkuin usko iankaikkiseen autuuteen, joka
+on hurskaille luvattu...
+
+Stepan Trofimovitš näytti elpyvän. Hieno hymähdys käväisi hänen
+huulillaan.
+
+— Mon père, je vous remercie, et vous êtes bien bon, mais... [Isähyvä,
+kiitän teitä, olette sangen hyvä, mutta...]
+
+— Ei ollenkaan _mais_, ei suinkaan _mais_! — Varvara Petrovna huudahti
+pyrähtäen pystyyn tuoliltaan. — Isäkulta, — hän kääntyi papin puoleen,
+— tämä, tämä mies on sellainen, tämä on sellainen mies... tunnin
+kuluttua olisi pakko jo uudelleen ripittää hänet! Kas, sellainen mies
+tämä on.
+
+Stepan Trofimovitš hymähti pidättyväisesti.
+
+— Ystäväni, — hän virkkoi, — Jumala on minulle tarpeellinen jo
+yksistään sen vuoksi, että hän on ainoa olento, jota saattaa rakastaa
+ikuisesti. Lieneekö hän todellakin ruvennut uskomaan, vai liekö
+suurenmoinen sakramentinjako-seremonia saanut hänet järkytetyksi ja
+herkistänyt vielä lisää hänen luontonsa jo muutenkin taiteellista
+vastaanottavaisuutta, mutta ainakin väitettiin, että hän lujasti
+ja tuntehikkaasti oli ilmilausunut muutamia sanoja, jotka monessa
+suhteessa olivat peräti ristiriitaisia hänen entisten vakaumustensa
+kanssa.
+
+— Minun kuolemattomuutenikin on välttämätön siksi, että Jumala ei
+tahdo menetellä väärin eikä sammuttaa kokonaan rakkauden tulta, joka
+on leimahtanut minun sydämessäni. Rakkaus on olemassaoloa korkeampi,
+rakkaus on olevaisen kruunu, ja miten olisi mahdollista, että olevainen
+ei kumartaisi sitä? Jos kerran olen alkanut rakastaa Häntä ja iloitsen
+tuosta rakkaudestani, niin voisiko olla mahdollista, että Hän
+sammuttaisi minut sekä iloni ja tekisi meistä vain nollan? Jos Jumala
+on olemassa, niin olen minä myös kuolematon. _Voilà ma profession de
+foi_. [Kas tässä minun uskontunnustukseni.]
+
+— Jumala on olemassa, Stepan Trofimovitš, vakuutan teille, että hän on
+olemassa, — Varvara Petrovnan ääni oli rukoileva. — Kääntykää, jättäkää
+tuo typeryytenne, vaikkapa vain kerran elämässä! (Hän ei nähtävästi
+ollut ymmärtänyt oikein Stepan Trofimovitšin _profession de foita_).
+
+— Ystäväni, — Stepan Trofimovitš kävi yhä henkevämmäksi, vaikka
+hänen äänensä pettikin tuon tuosta, — ystäväni, kun ymmärsin... tuon
+ojennetun toisen posken... minä... siinä samassa minä ymmärsin jotain
+muutakin. J'ai menti toute ma vie [Olen valehdellut koko elämäni ajan],
+koko elämäni ajan. Tahtoisin... muuten huomenna... huomennahan lähdemme.
+
+Varvara Petrovna alkoi itkeä. Stepan Trofimovitš näytti hakevan
+jotakuta silmillään.
+
+Kas täällä, täällä hän on! — Varvara Petrovna sieppasi Sofja
+Matvejevnaa kädestä ja vei hänet Stepan Trofimovitšin luo. Stepan
+Trofimovitš hymyili hellästi.
+
+— Voi, tahtoisin taas mielelläni elää! — hän huudahti tuntiessaan uuden
+elinvoiman puuskan. — Jokaisen hetken, jokaisen elämän tuokion tulisi
+olla ihmiselle autuus... Tulisi... tulisi välttämättä olla! Ihmisen
+oma velvollisuus on järjestää se sillä tavalla. Se on hänen lakinsa...
+salainen, mutta välttämätön... Oi, tahtoisin nähdä Petrušan... ja
+heidät kaikki... myös Šatovin!
+
+Huomautan, että Šatovista ei kukaan heistä, ei Darja Pavlovna, ei
+Varvara Petrovna eipä edes Salzfischkaan, vaikka oli viimeisimpänä
+saapunut kaupungista, tietänyt mitään.
+
+Stepan Trofimovitš kävi yhä levottomammaksi, sairaalloisesti, yli
+voimiensa.
+
+— Ja tuo ainainen ajatus siitä, että on olemassa jotakin määrättömän
+paljon oikeamielisempää ja onnellisempaa, kuin mitä minä itse olen,
+herättää mielessäni määrätöntä liikutusta ja — ylistystä; — oi, olinpa
+sitten millainen tahansa, teenpä mitä tahansa! Välttämättömämpää
+kuin oma onni ihmiselle on tietää ja joka hetki uskoa siihen, että
+on olemassa jossakin aivan täydellistä ja levollista onnea, jota
+ulottuu kaikille ja kaikkeen... koko ihmiskunnan olemuksen peruslaki
+on siinä, että ihminen aina saattaa kumartua jonkin määrättömän ylevän
+edessä. Jos ihmisiltä otetaan pois määrättömän ylevä, niin he eivät
+rupea elämään, vaan kuolevat epätoivoissaan. Määrätön ja loppumaton
+ovat myös ihmiselle aivan välttämättömiä, aivan samoin kuin se pieni
+planeettakin, jota hän asuu... Ystäväni, kaikki te, kaikki, eläköön
+Ylevä Ajatus! Ikuinen, määrättömän korkea Ajatus! Jokaiselle ihmiselle,
+olkoonpa hän kuka tahansa, on välttämätöntä kumartaa Ylevän Ajatuksen
+olemassaoloa. Kaikkein typerinkin ihminen tarvitsee aina jotakin
+ylevää. Petruša... oh... miten mielelläni tahtoisin nähdä taas heidät
+kaikki! He eivät tiedä, eivät tiedä, että heissäkin elää tuo ikuisesti
+Ylevä Ajatus!
+
+Tohtori Salzfisch ei ollut näissä menoissa läsnä. Tultuaan äkkiä hän
+kauhistui ja ajoi kokoontuneet tiehensä pitäen aivan välttämättömänä,
+että sairasta ei saanut tehdä levottomaksi.
+
+Stepan Trofimovitš kuoli kolmen päivän kuluttua täydellisesti
+tajuttomana. Hän sammui vain hiljaa, aivan kuin loppuunpalanut
+kynttilä. Toimitettuaan kuolinpaikalla sielumessun Varvara Petrovna vei
+ystäväparkansa ruumiin Skvorešnikiin. Hänen hautansa on kirkkotarhassa,
+ja sinne on jo ennätetty saada marmoripatsaskin. Muistokirjoitus ja
+aitaus valmistuvat vasta keväällä.
+
+Varvara Petrovnan poissaoloa kaupungista kesti noin kahdeksan päivää.
+Hänen muassaan, hänen vierellään vaunuissa saapui kaupunkiin myös
+Sofja Matvejevna, joka nähtävästi jää nyt hänen luoksensa ikuisiksi
+ajoiksi. Huomautan, että tuskin Stepan Trofimovitš oli menettänyt
+tajunsa (se tapahtui jo samana aamuna), kun Varvara Petrovna jo taas
+lähetti Sofja Matvejevnan pois, kokonaan pois tuvasta, ja hoiteli
+sairasta itse, aivan yksin loppuun asti. Mutta tuskin oli henki tästä
+lähtenyt, kun hän jo taas kutsui Sofja Matvejevnan luokseen. Hän ei
+tahtonut kuunnella vähääkään tämän vastusteluja ja ehdotti kauheasti
+säikähtäneelle Sofja Matvejevnalle (oikeammin antoi määräyksen), että
+hän siirtyisi tästä lähin ikuisiksi ajoiksi Skvorešnikiin.
+
+— Loruja kaikki tyynni! Minä itse lähden kanssasi myyskentelemään
+raamatulta. Ei ole minulla enää ketään tässä maailmassa.
+
+— Onhan teillä sentään poika, — uskalsi Salzfisch huomauttaa.
+
+— Ei ole minulla poikaa! — Varvara Petrovna katkaisi keskustelun
+jyrkästi ja — aivan kuin hän näin sanoen olisi ennustanut jotakin.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+Jälkilause.
+
+
+Kaikki tapahtuneet ilkityöt ja rikokset paljastuivat perin nopeasti,
+paljon nopeammin kuin Pjotr Stepanovitš oli olettanut. Kaikki sai
+alkunsa siitä, että onneton Marja Ignatjevna sinä yönä, jolloin hänen
+miehensä murhattiin, heräsi aamunkoitteessa, ja kun hänen miehensä ei
+ollut palannut, hän joutui kuvaamattoman levottomuuden valtaan. Hänen
+luonaan oli silloin ollut yötä Arina Prohorovnan palkkaama apuvaimo.
+Tämä ei saanut häntä mitenkään rauhoittumaan, ja heti kun alkoi tulla
+valoisampaa, apuvaimo lähti itse hakemaan Arina Prohorovnaa vakuutellen
+lähtiessään sairaalle, että tämä kyllä tietäisi, missä hänen miehensä
+oli ja milloin hän palaisi. Mutta Arina Prohorovnakin oli hieman
+huolissaan: hän oli jo saanut tietää mieheltänsä yöllä Skvorešnikissa
+tapahtuneesta urotyöstä. Virginski oli palannut kotiin vasta noin
+yhdentoista aikaan ennen puoltayötä kauheassa mielentilassa ja
+kauhean näköisenä. Käsiänsä väännellen hän oli heittäytynyt suin päin
+vuoteeseen suonenvedontapaisesti itkusta nytkähdellen ja hokien: »Tämä
+ei ole sitä, tämä ei ole sitä; tämä ei ole sitä lainkaan!» Tietenkin
+kaikki päättyi siten, että hän tunnusti hänen luoksensa ehättäneelle
+Arina Prohorovnalle kaiken, — muuten, vain yksin hänelle koko talossa.
+Anna Prohorovna vaati häntä jäämään vuoteeseen neuvoen ankarana, että
+»jos hän kerran välttämättä tahtoo tyrskiä, niin tyrskiköön sitten
+mieluummin pielusten suojassa», että se ei kuuluisi muualle ja että
+hän on hölmöjen, hölmö, jos hän »huomenna ulkonäöllään aikoo jollakin
+tavoin ilmaista sen». Kuitenkin hän alkoi ajatella asiaa vakavammin ja
+rupesi kaiken varalta penkomaan tavaroitansa: liiat paperit, kirjat,
+ehkäpä vielä julistuksetkin hän ehti piilottaa tai muuttaa tuhkaksi.
+Kaiken tämän ohella hän kuitenkin päätteli itseksensä, että eihän
+oikeastaan hänen enemmän kuin hänen sisarensakaan, hänen tätinsä ja
+naisylioppilaan eikä hänen pitkäkorvaisen veljensäkään tarvinnut pahoin
+pelätä. Kun Marja Ignatjevnan apuvaimo aamulla tulla tupsahti hänen
+luoksensa, hän lähti empimättä lapsivaimon luo. Häntä halutti muutoin
+kauheasti tietää, oliko mitään perää siinä, mitä hänen puolisonsa eilen
+oli kuiskannut hänelle pelokkain ja mielettömin kuiskauksin, mikä oli
+oikeastaan muistuttanut hourailua, viittaillut Pjotr Stepanovitšin
+aikeisiin, joita tällä »yhteisedun vuoksi» oli Kirillovin suhteen.
+Mutta Marja Ignatjevnan luo hän saapui liian myöhään. Lähetettyään
+palvelusnaisen pois ja jäätyään yksin Marja Ignatjevna ei ollutkaan
+malttanut olla nousematta vuoteestapa heitettyään yllensä vain
+jonkin verran vaatteita, mitä sattui saamaan käsiinsä, jotakin
+sangen ohutta ja tähän vuoden aikaan aivan sopimatonta, hän lähti
+Kirillovin luo sivurakennukseen ajatellen, että ehkäpä tämä kaikkein
+varmimmin voisi antaa joitakin tietoja hänen miehestänsä. Voitaneen
+käsittää, miten lapsivaimoon vaikutti se, mitä hän näki siellä. On
+huomattava, että hän ei ehtinyt lukea Kirillovin kirjelappusta, jonka
+tämä oli kirjoittanut ennen kuolemaansa ja joka oli pöydällä, sangen
+näkyvällä paikalla muuten. Säikähdyksissään hän ei ollut sitä edes
+huomannut. Hän riensi takaisin ullakkohuoneeseen, sieppasi syliinsä
+pienokaisen ja lähti se mukanaan kadulle. Aamu oli kostean kolea ja
+sumuinen. Syrjäisellä kadulla kukaan ei tullut häntä vastaan. Hän
+riensi yhä hengästyneenä kylmässä, upottavassa liejussa ja lopulta
+alkoi kolistella talojen oviin. Eräässä talossa hänelle ei ollenkaan
+avattu, samoin toisessa oltiin kauan avaamatta. Kärsimättömänä hän
+jätti kolistelun sikseen ja meni kolmanteen taloon. Tämä oli erään
+meikäläisen kauppiaan, Titovin, talo. Täällä hän nosti aika hälinän,
+huutaa pauhasi ja koetti katkonaisesti selitellä, että »hänen miehensä
+oli murhattu». Šatov ja osittain koko hänen historiansa tunnettiin
+Titoveilla: he säikähtivät kauheasti, että Marja Ignatjevna, omien
+sanojensa mukaan vasta vuorokausi sitten synnyttäneenä, juoksenteli nyt
+tuollaisissa pukimissa ja näin kylmällä ilmalla pitkin katuja sylissään
+pienokainen, jonka ympärillä ei myöskään ollut liikoja verhoja. Ensiksi
+luultiin hänen hourailevan, sitäkin suuremmalla syyllä, koska hän ei
+mitenkään saanut selvästi sanotuksi, kenet oli murhattu: Kirillovko
+vaiko hänen miehensä? Arvattuaan, että häntä ei uskottu, hän oli jo
+lähtemäisillään eteenpäin, mutta hänet pysähdytettiin väkisin, ja
+kerrottiin hänen silloin kauheasti huutaneen ja riuhtoneen itseään.
+Lähdettiin Filippovin taloon, ja kahden tunnin kuluttua koko kaupunki
+jo tiesi Kirillovin itsemurhasta sekä hänen jälkeensä jättämästään
+kirjelipusta. Poliisi alkoi tiedustella asiaa synnyttäjävaimolta, joka
+silloin vielä oli tajussaan. Tällöin kävi selville sekin, että hän ei
+ollut lukenut Kirillovin kirjettä, mutta sitä, mistä hän oli päätellyt,
+että hänen miehensä oli murhattu, häneltä ei saatu selville. Hän vain
+huusi, että »jos kerran se on murhattu, niin miehenihän on murhattu;
+he olivat yksissä!» Puoleen päivään mennessä hän oli käynyt jo täysin
+tajuttomaksi eikä hän siitä enää selvinnytkään, vaan kuoli kolmen
+päivän kuluttua. Vilustunut lapsi kuoli jo häntä aikaisemmin.
+
+Kun Arina Prohorovna tullessaan ei tavannut Marja Ignatjevnaa eikä
+lasta, hän oli heti oivaltanut, että asiat olivat hullusti, ja oli
+aikonut ensin rientää kotiinsa, mutta olikin pysähtynyt portille ja
+lähettänyt vain apuvaimon »kysymään sivurakennuksen herralta, oliko
+Marja Ignatjevna hänen luonansa tai tiesikö tämä ehkä jotakin hänestä».
+Apuvaimo palasi huutaen raivoisasti, niin että koko katu sen kuuli.
+Saatuaan hänen suunsa tukituksi tuolla tunnetulla argumentilla: »joudut
+syytteeseen», Arina Prohorovna oli livahtanut tiehensä.
+
+On itsestään selvää, että hänen luoksensa tultiin tiedustelemaan jo
+heti samana aamuna, olihan hän ollut synnyttäjän kätilönä, mutta
+häneltä ei saatu paljoa tietää: hän kertoi hyvin asiallisesti ja
+kylmäverisesti kaiken, mitä itse oli nähnyt ja kuullut Šatovilla,
+mutta kaikesta muusta tapahtuneesta hän ei sanonut tietävänsä eikä
+ymmärtävänsä mitään.
+
+Voitaneen käsittää, millainen hälinä syntyi kaupungissamme. Taas
+uusi »juttu», taas murha! Mutta tähän liittyi nyt jo muutakin:
+kävi päivän selväksi, että todella oli olemassa jokin salainen
+murhamiesten, murhapolttaja-vallankumouksellisten ja kapinallisten
+liitto. Lizan kauhea kuolema, Stavroginin vaimon murha, itse
+Stavrogin, murhapoltto, kotiopettajattaria varten järjestetty juhla,
+Julija Mihailovnan ympärillä rehoittanut tapainturmelus... Vieläpä
+Stepan Trofimovitšin katoamisessakin tahdottiin välttämättä nähdä
+jotakin salaperäistä. Paljon, paljon kuiskailtiin myös Nikolai
+Vsevolodovitšista. Ennenkuin päivä oli ehtinyt iltaan, saatiin tietää
+Pjotr Stepanovitšin poistumisesta, ja mikä omituisinta, hänestä
+puhuttiin kuitenkin vähimmin. Mutta eniten sinä päivänä puhuttiin
+sentään »senaattorista». Filippovin talon luota väkijoukko ei poistunut
+koko aamuna. Viranomaiset oli Kirillovin jättämä kirjelappu vienyt
+todella harhaan. Uskottiin sekä se, että Kirillov oli murhannut
+Šatovin, että »murhaajan» itsemurha. Vaikka esivalta ensin joutuikin
+hieman neuvottomaksi, niin ei kuitenkaan pitkäksi aikaa. Sana »puisto»
+esimerkiksi, joka oli niin epämääräisesti mainittu Kirillovin
+kirjelapussa, ei vienyt ketään harhaan, kuten Pjotr Stepanovitš oli
+olettanutkin. Poliisi suuntasi heti askelensa Skvorešnikiin eikä
+suinkaan yksistään sen vuoksi, että vain siellä oli puisto, jollaista
+ei ollut missään muualla, vaan suorastaan jo jonkinlaista vaistoansa
+noudattaen, koskapa viime päivien kaikki kauhut olivat olleet joko
+suoranaisessa tai ainakin kaukaisessa yhteydessä Skvorešnikin kanssa.
+Näin ainakin minä arvelen. (Huomautan, että Varvara Petrovna oli
+varhain aamulla tietämättä vielä mitään tästä kaikesta lähtenyt
+ajamaan takaa Stepan Trofimovitšia.) Ruumis löydettiin lammikosta
+sinne johtavista jäljistä vielä saman päivän iltana. Murhapaikalta
+oli löytynyt Šatovin lippalakkikin, jonka murhaajat olivat sangen
+kevytmielisesti unohtaneet sinne. Lääkärintarkastuksessa ilmenneet
+seikat sekä muutamat muut merkit ja arvelut herättivät jo ensi
+askelella epäilyksen: Kirillovilla oli täytynyt olla tovereitakin.
+Saatiin selville Šatov Kirillovilaisen salaisen järjestön olemassaolo
+siihen liittyvine julistuksineen. Mutta keitä olivat nämä toverit?
+_Meikäläisistä_ ei silloin vielä epäilty ainoatakaan. Saatiin selville,
+että Kirillov asusti aivan erakkona ja niin ypö yksin, että hänen
+luonansa, kuten myöhemmin saatiin selville kirjeestä, oli saattanut
+hyvin piileskellä useita päiviä Fedjkakin, jota oli kaikkialta
+haettu... Eniten harmitti se, että koko tästä sekasotkusta ei saanut
+mitenkään esille mitään yhtenäistä ja sitovaa. Vaikeata on kuvitella,
+millaisiin johtopaatoksiin ja millaisiin perättömiin luuloihin olisi
+lopulta takertunut meidän jo suorastaan pakokauhuisesti pelästynyt
+väestömme, ellei kaikki olisi selvinnyt Ljamšinin avulla jo heti
+seuraavana päivänä.
+
+Hänen voimansa pettivät. Hänen oli käynyt juuri niin, kuin Pjotr
+Stepanovitš oli lopulta alkanut aavistella. Kun hänet oli jätetty
+ensin Tolkatšenkon ja sitten Erkelin huostaan, hän oli loikoillut koko
+seuraavan päivän vuoteessa nähtävästi aivan rauhallisena, seinään päin
+kääntyneenä, puhumatta sanaakaan, tuskin vastaten hänelle tehtyihin
+kysymyksiin. Hän ei siis saanut koko päivänä tietää siitä, mitä
+tapahtui kaupungissa. Mutta Tolkatšenkon, joka itse varsin hyvin tiesi
+kaiken, päähän pälkähtikin illan suussa jättää kokonaan tehtävä,
+jonka Pjotr Stepanovitš oli jättänyt hänelle ja jonka mukaan hänen
+oli huolehdittava Ljamšinista, ja hän lähti kaupungista maaseudulle,
+s.o. pakeni yksinkertaisesti. Oli siis selvää, että kaikki olivat
+»kadottaneet järkensä», kuten Erkel oli heistä puhuessaan suvainnut
+huomauttaa. Mainitsen tässä senkin, että Liputin oli myös tänä samana
+päivänä kadonnut kaupungista, vieläpä jo ennen puoltapäivää. Mutta
+tämä oli päässyt pujahtamaan jotenkin niin, että hänen katoamisestaan
+viranomaiset saivat tietää vasta seuraavan päivän iltana, silloin kun
+hänestä alettiin kysellä hänen perheeltänsä, joka hänen poissaolonsa
+vuoksi oli säikähtänyt, mutta joka pelosta vaikeni. Mutta palatkaamme
+Ljamšiniin. Tuskin hän oli jäänyt yksin (Erkel luottaen Tolkatšenkoon
+oli jo aikaisemmin lähtenyt kotiinsa), kun hän jo lähti kotoansa ja
+sai tietenkin hyvin pian tietää, miten asiat olivat. Palaamatta enää
+edes kotiansa hän lähti juoksemaan ilman minkäännäköistä päämäärää.
+Mutta yö oli niin pimeä, ja koko yritys niin kauhea ja vaivalloinen,
+että kuljettuaan pari kolme kadun väliä hän palasi takaisin ja lukitsi
+ovensa yöksi. Aamupuoleen hän lienee tehnyt itsemurhayrityksenkin,
+mutta se ei onnistunut. Näin hän istui lukittujen ovien takana
+puolipäivään asti ja — lähti sitten yht'äkkiä viranomaisten puheille.
+On väitetty, että hän ryömi polvillaan, itki ja parkui ääneen,
+suuteli lattiaa huutaen, että hän ei ollut kelvollinen suutelemaan
+edes hänen edessään seisovien ylhäisten virkamiesten saappaita.
+Häntä yritettiin rauhoittaa ja hänelle oltiin hyvin suopeita. On
+väitetty kuulustelun kestäneen ainakin kolme tuntia. Hän teki selkoa
+kaikesta, kaikesta, kertoi kaiken juurta jaksain, kaiken mitä
+tiesi, kaikki yksityiskohdatkin; hätäili kertoessaan, yritti tehdä
+tunnustuksia, lateli aivan tarpeetontakin, mitä häneltä ei ollenkaan
+edes kysytty. Kävi selville, että hän tiesi asiat riittävän hyvin
+ja riittävän hyvin osasi ne myös esittää: Šatovin ja Kirillovin
+tragedia, tulipalo, Lebjadkinien kuolema y.m., y.m. joutuivat
+toisarvoiseen asemaan. Ensi sijan anasti nyt Pjotr Stepanovitš,
+salainen järjestö, viisikot, verkko. Kysymykseen: minkä vuoksi oli
+tehty niin paljon murhia, skandaaleja ja ilkitöitä, hän vastaili
+hätäilevän kiireisesti, että kaikki tämä oli tapahtunut sen vuoksi,
+»että systemaattisesti saataisiin perustukset järkkymään, että koko
+yhteiskunta ja kaikki, mille se perustui, saataisiin systemaattisesti
+hajoamaan sen vuoksi, että saataisiin kaikilta ensin luonto pois
+ja että aikaansaataisiin puuro, ja että kun yhteiskunta saataisiin
+täten järkkymään, yhteiskunta, joka oli sairas ja käymistilassa,
+kyynillinen ja uskonsa menettänyt, mutta joka määrättömästi janosi
+jotakin sitä johtamaan kykenevää aatetta ja halusi säilyttää itsensä,
+— silloin valta otettaisiin omiin käsiin ja kohotettaisiin kapinan
+lippu nojautuen viisikkojen verkkoon, viisikkojen, jotka tällä aikaa
+olisivat toimineet, värvänneet väkeä ja valmistelleet käytännössä
+toimenpiteitä, joihin olisi ryhdyttävä, sekä tutkineet niitä heikkoja
+kohtia, joita voitaisiin käyttää hyväksi». Lopuksi hän sanoi että
+se epäjärjestys, joka Pjotr Stepanovitšin toimesta oli nyt saatu
+kaupungissamme aikaan, oli tulevan systemaattisen epäjärjestyksen,
+niin sanoaksemme tulevien edesottamisten, ohjelman ensimmäinen
+toimeenpanokoe, aiottu opiksi kaikille viisikoille, — ja että tämä oli
+oikeastaan vain hänen, Ljamšinin ajatus asiasta, hänen arvelunsa, ja
+että »tämä olisi välttämättä pidettävä mielessä ja otettava kokonaan
+huomioon, onhan hän siinä määrin ollut avomielinen ja yksistään vain
+hyvää tarkoittaen selittänyt koko asian, että näin ollen hänestä
+saattaisi olla hyötyäkin ja että hän edelleenkin voisi tehdä tällaisia
+palveluksia esivallalle». Jyrkästi tehtyyn kysymykseen: Oliko
+viisikkoja paljonkin? hän vastasi, että niitä oli määrätön paljous,
+että koko Venäjä oli verkon peitossa, ja vaikka hän ei voinutkaan
+esittää todisteita, luulen kuitenkin, että hän vastauksissaan oli
+täysin vilpitön. Viranomaisille hän jätti vain järjestön painetun
+ohjelman — se oli painettu ulkomailla, — ja heidän systeeminsä
+mukaisten toimenpiteiden edelleenkehittämisen suunnitelman, joka tosin
+oli vain luonnos, mutta kuitenkin Pjotr Stepanovitšin omaa käsialaa.
+Tästä kävi selville, että puhuessaan »perustusten järkyttämisestä»
+Ljamšin oli aivan kirjaimellisesti lainannut kaiken tästä paperista,
+aina pisteitä ja pilkkuja myöten, vaikka olikin vakuutellut, että
+se, mitä hän oli sanonut, oli vain hänen oma käsityksensä asiasta.
+Julija Mihailovnasta hän oli, odottamatta että häneltä olisi sitä edes
+kysytty, maininnut merkillisen hauskasti, että »hän oli viaton ja että
+häntä oli vain vedetty nenästä». Mutta merkillisintä oli, että Nikolai
+Stavroginia hän ei pitänyt salaisen järjestön jäsenenä, samoin kielsi
+hän senkin, että tämä olisi ollut jollakin tavoin yhteistoiminnassa
+Pjotr Stepanovitšin kanssa. (Niistä salaisista ja sangen naurettavista
+toiveista, joita Pjotr Stepanovitš oli hautonut Stavroginin suhteen,
+Ljamšinilla ei ollut pienintäkään käsitystä.) Hänen sanojensa mukaan
+Pjotr Stepanovitš oli järjestänyt Lebjadkinien kuoleman aivan yksin,
+ilman vähintäkään Nikolai Vsevolodovitšin apua, ja että hänen ovelana
+tarkoituksenansa oli ollut kietoa Nikolai Vsevolodovitš tähän rikokseen
+ja saada hänet sillä tavoin riippuvaisuussuhteeseen itseensä. Mutta
+sen kiitollisuuden asemesta, kiitollisuuden, johon Pjotr Stepanovitš
+varmasti ja kevytmielisesti luotti, hän oli tällä teollaan herättänyt
+muka vain jaloluonteisen Nikolai Vsevolodovitšin suuttumuksen, olipa
+saanut tämän suorastaan epätoivoonkin. Lopuksi hän taas mainitsi
+jotakin Stavroginista hätäillen aivan turhaan, koskapa häneltä ei sitä
+edes kysytty, ja nähtävästi aivan tahallaan yrittäen tähdentää sitä
+seikkaa, että Stavrogin mikä lienee ollutkin sangen mahtava henkilö,
+että tässä piili jokin salaisuus, että hän oli elellyt parissamme niin
+sanoaksemme »incognito», että hänellä oli kai jokin salainen tehtävä
+suoritettavanaan ja oli mahdollista, että hän taas palaisi näille
+maille Pietarista (Ljamšin oli aivan varma siitä, että Stavrogin
+oli Pietarissa), mutta nyt jo aivan toisessa asemassa ja sellaisten
+henkilöiden seuraamana, henkilöiden, joista ehkä meilläkin pian
+puhutaan ja että tämän kaiken hän oli kuullut Pjotr Stepanovitšilta,
+Nikolai Vsevolodovitšin salaiselta vihamieheltä.
+
+Teen välihuomautuksen: kahden kuukauden kuluttua Ljamšin tunnusti, että
+hän oli yrittänyt suojella Stavroginia tahallaan, luullen Stavroginin
+voivan tehdä jotakin hänen puolestansa ja uskoen, että tämä Pietarissa
+saisi aikaan sen, että hänen rangaistustansa lievennettäisiin ja
+että kun hänet karkotettaisiin, hän saisi ehkä tältä rahoja sekä
+suosituskirjeitä. Tästä tunnustuksesta saattaa huomata, että hänellä
+todellakin oli sangen liioiteltu käsitys Nikolai Stavroginista.
+
+Samana päivänä vangittiin tietenkin Virginski ja kiireisesti hätiköiden
+myös koko hänen perheensä. (Arina Prohorovna, hänen sisarensa, täti
+ja naisylioppilas ovat nyt jo kauan olleet vapaina; väitetäänpä, että
+Šigaljovkin vapautetaan pian, koska hänen ei katsottu soveltuvan
+mihinkään niistä rikosluokista, joihin syytetyt jaettiin. Tämä
+muutoin on vain pelkkää kulkupuhetta!) Virginski tunnusti kaiken heti
+paikalla. Vangittaessa hän oli ollut aivan sairaana ja kuumeessa.
+Väitetään hänen suorastaan ilostuneen: »Aivan kuin kivi olisi
+vierähtänyt sydämeltä», kerrotaan hänen sanoneen. Hänestä on väitetty
+sellaistakin, että hän oli muka tunnustanut kaiken aivan avoimesti,
+mutta kuitenkin koko ajan säilyttäen arvokkuutensa ja tinkimättä
+vähääkään »valoisista toiveistansa» sekä kiroten koko ajan poliittista
+uraansa (pitäen sen vastakohtana sosiaalisen toiminnan tietä), jolle
+hän oli viehättynyt lähtemään aivan vahingossa ja kevytmielisesti
+pelkästään »yhteensattuneiden olosuhteiden pyörteen», pakotuksesta.
+Hänen käyttäytymistänsä murhan tapahtuessa pidetään hieman lieventävänä
+asianhaarana, ja kaikesta päättäen se on todella lieventäväkin hänen
+kohtaloansa. Näin ainakin meillä arvellaan.
+
+Mutta Erkelin kohtaloa tuskin saadaan lievennetyksi.
+Vangitsemishetkestä alkaen hän on pysynyt vaiti ja vääristelee totuutta
+mm paljon kuin suinkin. Hänen suustansa ei ole saatu lähtemään
+ainoatakaan katumuksen sanaa. Ja kuitenkin hän on herättänyt kaikkein
+ankarimpienkin tuomarien myötätunnon nuoruudellaan, turvattomuudellaan
+sekä sillä, että on käynyt aivan ilmeiseksi, että hän jos kukaan
+fanaattisuudessaan on suorastaan joutunut poliittisen kiehtojan
+uhriksi. Mutta eniten kai sentään lienee häntä kohtaan syntyneeseen
+myötätuntoon vaikuttanut se, että kävi ilmi, miten hän oli kohdellut
+äitiänsä, miten oli lähettänyt tälle melkein puolet pienestä
+palkastansa. Hänen äitinsä on nyt täällä meillä. Hän on sairas ja
+heikko nainen, ennen aikojaan vanhentunut. Hän itkee itkemistään
+ja aivan sananmukaisesti ryömii viranomaisten jaloissa anoen armoa
+pojallensa. Miten käyneekin, mutta monet meillä ainakin kovasti
+säälivät Erkeliä.
+
+Liputin vangittiin vasta Pietarissa, jossa hän oli ehtinyt oleskella
+jo kaksi viikkoa. Hänelle tapahtui jotakin niin tavatonta, että
+sitä on suorastaan vaikea selittää. Hänellä väitettiin olleen
+jonkun toisen nimelle otettu passi, ja hänellä oli siis ilmeinen
+mahdollisuus livahtaa ulkomaille, ja rahaakin hänellä oli ollut
+muassaan huomattava määrä. Mutta tästä huolimatta hän jäi Pietariin
+eikä lähtenyt mihinkään. Jonkin aikaa hän haeskeli Stavroginia ja
+Pjotr Stepanovitšia, mutta yht'äkkiä hän sitten alkoi juoda ja elää
+määrättömän irstailevasti aivan kuten ihminen, joka kokonaan on
+menettänyt terveen järkensä sekä käsityksen omasta asemastaan. Hänet
+vangittiin Pietarissa, jossakin porttolassa ja aivan humalaisena.
+Huhuillaan sellaistakin, että häneltä ei kuitenkaan suinkaan puutu enää
+rohkeutta, tunnustuksissaan hän valehtelee ja valmistuu juhlallisena
+ja toivorikkaana tulevaan oikeudenistuntoon (?). Hän aikonee puhuakin
+oikeudenkäyntitilaisuudessa. Tolkatšenko, joka vangittiin jossakin
+maaseudulla noin kymmenen päivän kuluttua pakonsa jälkeen, käyttäytyy
+paljon kohteliaammin, ei valehtele, ei vääristele asioita, on ilmaissut
+kaiken, minkä tietää, ei puolustele itseänsä, alistuu syyllisyyteensä
+vaatimattomasti, mutta hänelläkin on sentään taipumusta puhua hieman
+korkealentoisesti. Hän puhuu paljon ja mielellään, ja kun puhe alkaa
+hipoa »kansan tuntemusta ja sen vallankumouksellisia elementtejä», niin
+hän ottaa aina määrätynlaisen asenteen ja tavoittelee vaikuttavuutta.
+Hänenkin väitetään aikovan puhua oikeudessa. Sekä hän että Liputin
+eivät ole kovinkaan peloissaan, ja sehän on jo melkeinpä omituista.
+
+Sanon vielä kerran, juttu ei ole vielä päättynyt. Nyt, kolmen
+kuukauden kuluttua tapahtumasta, kun kaupunkimme väestö on jo ehtinyt
+hieman levähtää tuosta kaikesta sekä on tointunut entiselleen, se on
+myös muodostanut oman mielipiteensä asiasta, joka on siinä määrin
+omaperäinen, että Pjotr Stepanovitšiakin muutamat pitävät jopa
+suorastaan nerona, tai ainakin henkilönä, jolla on »neron lahjat».
+»Sitä ne tekevät, ne järjestöt», puhutaan klubissa, ja näin sanoen
+kohotetaan sormi ylöspäin. Tämä kaikki on muuten sangen viatonta,
+ja harvat ne oikeastaan näin haastelevat. Toiset taas päinvastoin
+myöntävät, että hän on tosin terävä-älyinen ja lahjakas, mutta että hän
+ei vähääkään tunne todellisuutta, että hän on kauhean abstraktinen,
+että hän on väärään ja tylsästi kehittynyt vain yhteen ainoaan suuntaan
+ja että tästä johtuu hänen tavaton kevytmielisyytensä. Ja mitä taas
+tulee hänen moraaliinsa, niin siitä ovat kaikki sentään yhtä mieltä.
+Siitähän ei kukaan saattaisi väitelläkään. En todellakaan tiedä,
+kenestä vielä mainitsisin, etten unohtaisi ketään. Mavriki Nikolajevitš
+on matkustanut jonnekin aivan teille tietymättömille. Eukko Drozdova
+on käynyt aivan lapseksi... Minun on muuten vielä lopuksi kerrottava
+sangen synkkä tarina. Rajoitun vain pääseikkoihin.
+
+Varvara Petrovna oli matkalta palattuansa jäänyt asumaan
+kaupunkitaloonsa. Kaikki sillä aikaa kertyneet uutiset tulvahtivat nyt
+hänelle yht'aikaa ja saivat hänet aivan järkyttyneeksi. Hän sulkeutui
+yksin kotiinsa. Oli ilta. Kaikki olivat väsyneinä lähteneet nukkumaan.
+
+Heti seuraavana aamuna sisäkkö toi Darja Pavlovnalle hyvin salaperäisin
+ilmein kirjeen. Tämä kirje oli sisäkön sanojen mukaan tullut jo eilen
+illalla, mutta myöhään, kun kaikki olivat jo menneet maata, niin että
+hän ei ollut uskaltanut enää tulla herättelemään. Se ei ollut saapunut
+postitse, vaan sen oli tuonut Skvorešnikiin Aleksei Jegorytšille joku
+aivan tuntematon henkilö. Aleksei Jegorytš taas oli tuonut sen edelleen
+tänne eilen illalla, antanut sen suoraan sisäkön käteen ja sitten taas
+lähtenyt heti Skvorešnikiin.
+
+Darja Pavlovna katseli kirjettä kauan sykkivin sydämin uskaltamatta
+sitä avata. Hän tiesi, keneltä se oli: Nikolai Stavrogin kirjoitti. Hän
+luki kirjekuoresta: »Aleksei Jegorytšille, annettava edelleen Darja
+Pavlovnalle, salaisesti».
+
+Ja tämä kirje kuului sanasta sanaan näin, ilman että korjaan tämän
+venäläisen herrasmiehen tyylissä ainoatakaan virhettä, herran, joka ei
+koskaan ollut jaksanut päästä täydellisesti venäjän kieliopista perille
+kaikesta eurooppalaisesta sivistyksestään huolimatta:
+
+ »Rakas Darja Pavlovna.
+
+ Kerran Te sanoitte haluavanne tulla minun sairaanhoitajattarekseni,
+ ja minä lupasin lähettää teitä hakemaan silloin, kun tarvitsisin.
+ Matkustan kahden päivän kuluttua enkä palaa. Tahdotteko mukaani?
+
+ Viime vuonna minä, kuten Herzen, kirjoittauduin Urin kantonin
+ kansalaiseksi, eikä siitä tiedä kukaan mitään. Olen jo ostanut sieltä
+ pienen talonkin. Minulla on vielä kaksitoistatuhatta ruplaa. Me
+ lähdemme ja asumme siellä sitten ikuisesti. Minä en tahdo koskaan
+ lähteä sieltä mihinkään.
+
+ Paikka on ikävä, rotkot ja vuoret ahdistavat näköä ja ajatusta.
+ Hyvin synkkää. Minä sen vuoksi, koska pieni talo oli ostettavissa.
+ Jos teitä ei miellytä, niin myyn ja ostan toisesta paikasta. En
+ ole oikein terve, mutta sikäläisessä ilmanalassa toivon pääseväni
+ hallusinatsioneistani. Tämä koskee fyysillistä puolta, ja minun
+ sielunihan te tunnette tarkkaan, tokkopahan sentään aivan tarkkaan?
+
+ Olen kertonut Teille paljon elämästäni. Mutta en kaikkea. En edes
+ teille kaikkea! Muuten, tahdon sen sanoa Teille, omantuntoni mukaan
+ olen syyllinen vaimoni kuolemaan. En nähnyt Teitä sen jälkeen ja sen
+ vuoksi tahdon tämän sanoa. Olen rikkonut myös Lizaveta Nikolajevnaa
+ kohtaan, mutta tämänhän Te tiedätte, Tehän tiedätte jo kaiken.
+
+ Parempi olisi, jollette tulisi. Kutsuessani Teitä menettelen kauhean
+ alhaisesti. Miksi hautaantuisittekaan koko elämänne ajaksi minun
+ kanssani sinne? Te olette minulle rakas, ja ikävöidessäni minun olisi
+ hyvä olla teidän lähettyvillänne. Vain yksin Teidän läsnäollessanne
+ voin puhua ääneen. Mutta eihän tämä merkitse mitään. Te itsehän
+ sanoitte: 'sairaanhoitajaksi', — nämä ovat Teidän sanojanne. Mutta
+ miksi sellainen uhraus? Huomatkaa sekin, etten sääli Teitä, koskapa
+ kutsun, enkä kunnioita, koska odotan. Ja kuitenkin minä sekä kutsun
+ että odotan. Joka tapauksessa pidän tärkeänä vastaustanne, sillä minun
+ on lähdettävä pian. Siinä tapauksessa matkustan yksin.
+
+ En odota mitään ihmeellistä Urista. Matkustan vain yksinkertaisesti.
+ En ole tahallani valinnut synkkää seutua. Venäjällä ei minua sido
+ mikään — täällä on minulle kaikki yhtä vierasta kuin muuallakin. Tosin
+ en missään ole viihtynyt niin huonosti kuin täällä, mutta täälläkään
+ en ole jaksanut syttyä vihaan!
+
+ Olen tahtonut koetella voimiani joka suhteessa. Te olette neuvonut
+ niin tekemään, että 'oppisin tuntemaan itseni'. Koetellessani
+ itseäni oman itseni vuoksi sekä näyttääkseni voimaani toisille
+ se on osoittautunut, aina ennen niin kuin nytkin, koko elämäni
+ aikana — rajattomaksi. Teidän nähtennehän kestin veljeltänne
+ saamani korvapuustin, tunnustin avioliittoni julkisesti. Mutta
+ mihin saattaisin käyttää tätä voimaani — kas, sitä en ole koskaan
+ käsittänyt. En käsitä nytkään huolimatta kaikista rohkaisuistanne,
+ joita sain Teiltä Sveitsissä ja joihin silloin uskoin. Yhä vieläkin
+ minä, kuten aina ennenkin, saatan tuntea halua tehdä hyviä töitä
+ ja tunnen siitä nautintoa. Rinnan haluan tehdä samoin pahaakin ja
+ tunnen siitäkin nautintoa. Mutta sekä toinen että toinen tunne on yhä
+ entiseen tapaan liian heikko, eikä se koskaan ole toisenlainen. Minun
+ tahtoni ilmaukset ovat liian heikkoja, ne eivät voi johtaa minua.
+ Tukilla voi päästä joen yli, mutta ei lastulla. Tämä vain sen vuoksi,
+ että te ette ajattelisi minun lähtevän Uriin jonkinlaisin toivein.
+
+ En syytä mitään enkä ketään, kuten en tehnyt sitä ennenkään. Olen
+ maistanut paheen kaikkia muotoja ja kuluttanut niissä voimani. Mutta
+ minä en rakasta enkä ole tahtonut pahetta. Te olette seuraillut minua
+ viime aikoina. Tiedättekö mitä, katselin vihamielin meikäläisiä, noita
+ kaiken kieltäjiäkin, kadehtinenkohan heidänkään toiveitansa? Mutta
+ turhaan Te pelkäsitte, minä en voinut olla heille toveri, koska en
+ voinut heille jakaa mitään. Mutta leikin vuoksi, vihasta en voinut
+ myöskään, enkä sen vuoksi, että olisin leikkiä pelännyt, — leikkiä
+ en säiky, — vaan sen vuoksi, että minulla sittenkin oli kunnollisen
+ ihmisen tavat ja minua inhoitti. Mutta jos minulla olisi ollut heitä
+ kohtaan enemmän vihaa tai kateutta, niin ehkäpä olisin lähtenytkin
+ heidän mukaansa. Päätelkää itse, missä määrin minun oli helppo olla ja
+ miten paljon olen riehunut!
+
+ Ystävä kallis, lempeä ja suurisieluinen olento, joksi Teidät olen
+ aavistanut! Ehkäpä Te haaveilette voivanne antaa minulle niin paljon
+ rakkautta ja jaksavanne vuodattaa minuun niin paljon kauneutta
+ Teidän kauniista sielustanne, että luulette sillä voivanne lopuksi
+ asettaa minulle päämäärän? Ei, Teillä olisi syytä olla varovaisempi:
+ Minun rakkauteni tulee olemaan yhtä pientä kuin mitä itsekin olen,
+ ja Te tulette onnettomaksi. Teidän veljenne on sanonut minulle,
+ että se, joka katkaisee siteensä omaan maahansa, se katkaisee
+ myös suhteensa jumaliin, s.o. kaikkiin päämääriinsä. Kaikesta voi
+ kiistellä loputtomasti, mutta minusta on vuotanut ulos vain pelkkää
+ kielteisyyttä, ilman minkäännäköistä suurenmoisuutta ja ilman
+ minkäännäköistä voimaa. Eipä edes kielteisyyttäkään oikeastaan. Kaikki
+ on niin pientä ja penseätä. Yleväsieluinen Kirillov ei kestänyt
+ aatteen painoa, vaan — ampui itsensä; mutta minähän huomaan, että
+ hänkin oli yleväsieluinen vain siksi, ettei ollut täysijärkinen. Minä
+ en ole koskaan luopunut järjestäni enkä koskaan ole jaksanut uskoa
+ aatteeseen siinä määrin kuin hän. En voi edes siinä määrin syventyä
+ aatteeseen, en koskaan, en koskaan voisi ampua itseäni!...
+
+ Tiedän, että minun pitäisi tappaa itseni, lakaista itseni olemattomiin
+ maan pinnalta, aivan kuten olisin inhoittava täi, mutta minä kammoan
+ itsemurhaa, sillä pelkään näyttää ylevämielisyyttä. Tiedän, että tulee
+ uusi pettymys, — loputtoman pettymysten sarjan viimeinen pettymys.
+ Onko mitään hyötyä pettää itseänsä vain sen vuoksi, että aikoo
+ näytellä suurenmoista? Suuttumusta ja häpeätä en voi tuntea koskaan,
+ en siis myöskään pettymystä.
+
+ Suokaa anteeksi, että kirjoitan näin paljon. Olen havahtunut, olen
+ tehnyt tämän huomaamatta. Näin ei riittäisi sata sivuakaan, ja
+ kymmenessä rivissäkin olisi jo tarpeeksi, kymmenen riviäkin riittää
+ kutsumaan Teidät ’sairaanhoitajaksi'.
+
+ Siitä saakka kuin lähdin, olen oleskellut sieltä lukien kuudennella
+ asemalla, sen asemapäällikön luona. Häneen tutustuin juomingeissa
+ viisi vuotta sitten Pietarissa. Ei kukaan tiedä, että asun siellä.
+ Kirjoittakaa hänen nimelleen. Osoite seuraa mukana.
+
+ Nikolai Stavrogin.»
+
+Darja Pavlovna lähti heti näyttämään kirjettä Varvara Petrovnalle.
+Tämä luki sen ja pyysi Dašaa poistumaan lukeaksensa sen vielä kerran
+yksikseen. Mutta kovin pian hän taas kutsui hänet takaisin luokseen.
+
+— Lähdetkö? — hän kysäisi arasti.
+
+— Lähden, — Daša vastasi.
+
+— Laita itsesi kuntoon! Lähdetään yhdessä! Daša katsahti häneen
+kysyvästi.
+
+— Mitäpä täälläkään tekisin? Eikö liene yhdentekevää? Minä myös aion
+Urin kansalaiseksi ja elän loppuelämäni rotkossa... Ole huoleti, en
+minä teitä häiritse.
+
+Alettiin puuhata lähtöä, niin että olisi ehditty jo puolenpäivän
+aikoihin lähtevään junaan. Mutta ei ollut kulunut puoltakaan tuntia,
+kun Skvorešnikista saapui Aleksei Jegorytš ja ilmoitti, että Nikolai
+Vsevolodovitš oli äkkiä saapunut aamulla, varhaisimmassa junassa, oli
+nyt Skvorešnikissa, mutta »siinä tilassa, ettei vastaillut kysymyksiin,
+oli käynyt kaikissa huoneissa ja lukinnut oman ovensa omalla
+puolellaan»...
+
+— Vastoin heidän määräystänsä tahdoin tulla tästä tänne ilmoittamaan, —
+Aleksei Jegorytš lisäsi huolekkain ilmein.
+
+Varvara Petrovna katsahti vain häneen läpitunkevasti eikä alkanut
+kysellä mitään. Silmänräpäyksessä tuotiin vaunut, ja hän lähti matkaan
+Daša mukanaan. Väitettiin heidän pitkin matkaa tehneen ristinmerkkejä.
+
+Nikolai Vsevolodovitšin »omalla puolella» kaikki ovet olivat
+lukittuina, eikä häntä itseään näkynyt missään.
+
+— Ettei vain liene toisessa kerroksessa? — Fomuška huomautti
+varovaisesti.
+
+Merkillistä oli, että Varvara Petrovnan mukana nuoren herran »omalle
+puolelle» oli tullut muutamia palvelijoitakin, ja jäljellä olevat
+jäivät odottelemaan saliin. Koskaan muulloin he eivät olisi rohjenneet
+menetellä näin vastoin talon tapoja. Varvara Petrovna näki kaiken ja
+oli vaiti.
+
+Tultiin toiseen kerrokseen. Siellä oli kolme huonetta, mutta ei
+ainoassakaan ollut ketään.
+
+— Mutta jospa olisivat menneet tuonne? — joku näkyi osoittavan
+ullakkohuoneen ovea. Ullakkohuoneeseen vievä ovi, joka oli aina ollut
+suljettu, oli nyt todellakin selko selällään. Sinne täytyi nousta —
+melkeinpä katon tasalle — puisia, korkeita, hyvin kapeita ja kauhean
+jyrkkiä portaita myöten. Siellä oli näet jonkinlainen huone.
+
+— Minä en mene tuonne. Minkä vuoksi hän olisi kavunnut sinne? — Varvara
+Petrovna valahti kauhean kalpeaksi ja katsahti palvelijoihinsa. Nämä
+katsoivat vuorostaan häneen äänettöminä. Daša vapisi´...
+
+Varvara Petrovna riensi kuitenkin ylös portaita; Daša hänen jäljessään;
+mutta tuskin hän oli ehtinyt ullakkohuoneeseen, kun hän kiljahti ja
+kaatui taintuneena maahan.
+
+Urin kantonin kansalainen riippui hirttäytyneenä heti oven vieressä.
+Pöydällä oli pieni paperilippunen, johon oli lyijykynällä kirjoitettu
+seuraavat sanat: »Ei kukaan ole syypää, minä itse». Samalla pöydällä
+oli vasara, saippuankappale ja iso naula, joka nähtävästi oli
+hankittu siihen kaiken varalta. Luja silkkinen nuora, johon Nikolai
+Vsevolodovitš oli hirttäytynyt ja jonka hän kaikesta päättäen
+oli valinnut ja varannut itselleen jo kauan sitten, oli paksulti
+saippuoitu. Kaikki osoitti, että hän oli kaiken jo ennakolta tarkasti
+suunnitellut ja että hän oli täydessä tajussaan viimeiseen hetkeen asti.
+
+Ruumiinavauksen tapahduttua kaikki lääkärimme olivat ehdottomasti
+sitä mieltä, että mielenhäiriöstä tässä tapauksessa ei saattanut olla
+kysymystäkään.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74107 ***