summaryrefslogtreecommitdiff
diff options
context:
space:
mode:
authornfenwick <nfenwick@pglaf.org>2025-01-14 02:12:33 -0800
committernfenwick <nfenwick@pglaf.org>2025-01-14 02:12:33 -0800
commit45866efcbd37f6c1aeef0894f5aa4794aedf5798 (patch)
tree5f0560e0c9544947f42d8d2868f17ef7b53b1a61
parent051a446f3a3ebb0b6a66b2c2a18b05f2214308f3 (diff)
Update from November 28, 2024
-rw-r--r--74803-0.txt10
-rw-r--r--old/74803-0.txt10405
2 files changed, 10408 insertions, 7 deletions
diff --git a/74803-0.txt b/74803-0.txt
index ef4666f..939b862 100644
--- a/74803-0.txt
+++ b/74803-0.txt
@@ -1,6 +1,4 @@
-
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***
-
language: Finnish
@@ -21,7 +19,6 @@ A. Somersalo
-
Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1928.
@@ -59,6 +56,9 @@ SISÄLLYS:
XXV. Lorin
XXVI. Edellisen jatkoa
XXVII. Kaksintaistelu
+XXVIII. Kuolleiden sali
+ XXIX. Miksi Lorin oli lähtenyt
+ XXX. Eläköön Simon!
@@ -10398,8 +10398,4 @@ kaikki kolme!"
Ja jalon nuoren miehen pää putosi Mauricen ja Genevièven päiden viereen.
-
-
-
-
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***
diff --git a/old/74803-0.txt b/old/74803-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..ef4666f
--- /dev/null
+++ b/old/74803-0.txt
@@ -0,0 +1,10405 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+HIRMUHALLITUS
+
+Kirj.
+
+Alexandre Dumas
+
+
+
+Ranskankielestä suomentanut
+
+A. Somersalo
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1928.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ Esipuhe
+ I. Tuoksuva keikari
+ II. Maison-Rougen ritari
+ III. Kulkuvartio
+ IV. Neilikka ja maanalainen
+ V. Kotietsintä
+ VI. Vannottu vala
+ VII. Seuraava päivä
+ VIII. Conciergerien vankila
+ IX. Hävinneiden askelten sali
+ X. Kansalainen Théodore
+ XI. Kansalainen Gracchus
+ XII. Kuninkaan poika
+ XIII. Orvokkivihko
+ XIV. Puits-de-Noén ravintola
+ XV. Sotaministeriön kanslisti
+ XVI. Kaksi kirjelippua
+ XVII. Dixmerin valmistelut
+ XVIII. Maison-Rougen ritarin valmistelut
+ XIX. Tiedustelut
+ XX. Tuomio
+ XXI. Pappi ja pyöveli
+ XXII. Mestausrattaat
+ XXIII. Mestauslava
+ XXIV. Kotitarkastus
+ XXV. Lorin
+ XXVI. Edellisen jatkoa
+ XXVII. Kaksintaistelu
+
+
+
+
+Esipuhe
+
+
+Dumas oli tasavaltalainen eikä kuningasmielinen, ja senvuoksi täytyy,
+ihmetellä hänen tasapuolista esitystään Ranskan vallankumouksesta.
+Tämä tosiasia tekisi yllättäväksi hänen puolueettomuutensa kun
+hän romanttisesti käsitteli kuningattaren murhenäytelmää, ellemme
+muistaisi, kuinka monen hallituksen aikana hän oli palvellut liukkaana
+hovimiehenä, kastaen kynänsä hovihajuveteen. Jos tämä joskus jää
+tuntumatta, sekaantuu siihen muita hajuja, kuten esimerkiksi tuoreita
+neilikoita ja märkää sahajauhoa ynnä sitä, joka sai Julius Cæsarin
+pyörtymään, ja koko teoksessa on Pariisin yllä leijailevaa tuoksua.
+Tämä koskee tosiaankin koko hänen romaanisarjaansa, joka käsittelee
+Ranskan vallankumousta sekä kuningas Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten
+kuolemaa.
+
+"Maison-Rougen ritari" (suomennettuna jaettu kahdeksi niteeksi,
+edellinen nimeltä "Maison-Rougen ritari", jälkimäinen nyt esillä
+oleva "Hirmuhallitus", johon vallankumousromaanien suomennossarja
+päättyy) oli ensimmäinen romaani siitä ryhmästä, jonka hän suunnitteli
+ja kirjoitti, ja vaikkakin historiallisesti viimeinen, on se hänen
+vallankumoussarjansa avain. Vaikka hän onkin siinä käyttänyt koko
+sitä vapautta, joka on romaaneissa luvallinen ei se Dumasin tekemäksi
+ole liioiteltu. Onpa sen sankari itsekin, Morand, ollut olemassa.
+Hänen oikea nimensä oli Gonzze de Rougeville, kuten Lenotre, Ranskan
+vallankumousta käsittelevän kirjallisuuden erikoistuntija, tietää.
+De Rougevillen ja hänen ystäviensä ja vastustajiensa luonteet
+kehittyivät alkujaan niiden vastavallankumouksellisten, jalojen ja
+epäjalojen tapahtumien sarjassa, joiden rinnalla Dumasin kertomat ovat
+vähemmän törkeitä kuin hirvittäviä. Hän muuttaa esityksen iloiseksi
+ja kohtalokkaaksi salaliittoromaaniksi, joka on hänen omaa mieleistä
+lajiaan ja jossa vallankumous tosin on takavarikoinut rakkauden,
+kuoleman ja armeliaisuuden, mutta jossa hän säästää meiltä realistisen
+kuvauksen yksityiskohdat. De Rougevillen todellinen elämä, mikäli se
+koskee Marie Antoinettea, sisälsi sekaisin kaikkea, mikä on alhaista,
+sankarillista ja petollista. Dumas otti ainekset ja sekoittamalla
+niihin lisää omiansa teki niistä romaanin. Hänen sekoituksensa on
+romanttista ja tasavaltalaista laadultaan, ja hän käytti sitä runsaasti
+teoksissaan siltä ajalta.
+
+Kuitenkaan ei markiisi de Rougeville todellisesti kuollut sillä tavoin
+kuin hänen vastineensa tässä kertomuksessa. Hän eli Waterloon taistelun
+vuoteen saakka ja kuoli omalla tilallaan. Dumas meni niinkin pitkälle,
+että ihan tarpeettomasti tekaisi kirjeen, joka oli tulevinaan markiisin
+pojalta.
+
+Vaikka kertomuksessa onkin Dumasin liioiteltua kiihtymystä, joka
+hämmästyttää suomalaista lukijaa paljoa enemmän kuin ranskalaista,
+on se erinomainen johdatus vallankumouksen historiaan. Ihmettely,
+kuinka äärettömän jyrkästi Ranska ja ihmisluonne olivat Ranskan
+vallankumouksen aikana vastatusten, nousee siinä ylimmilleen. Siinä
+on osia, joissa Dumas ja ranskalainen tunteellisuus ehkä pillastuvat
+laukkaamaan oikean historian hengettären ohitse tai joissa hänen
+valtavan nopea kynänsä (hän kirjoitti ensimmäisen osan niistä kolmesta,
+joihin "Maison-Rougen ritari", alkuaan jakaantui, puolessatoista
+vuorokaudessa) kiireessä ajaa tiensyrjään. Erään vaikeuden, joka uhkasi
+salajuonen säännöllistä jännittävyyttä, hän voitti suurenmoisesti.
+Ovathan madame Véton pelastamiseksi tehdyt vehkeilyt jo etukäteen
+tuomitut epäonnistumaan; niiden tuloksettomuus on yleisön tiedossa.
+Mutta Dumas pitää giljotinin läheistä uhkaa ja kohtalon epävarmuutta
+yllä viimeiseen hetkeen saakka. Sen hän saa aikaa panemalla pienemmän
+salajuonen toimimaan alusta asti Marie Antoinettea suorastaan koskevien
+tapahtumien rinnalle. Tähän kertomuksen osaan hän sai aiheen de
+Rougevillen elämästä; mutta hän suoritti huomattavan kirurgintyön
+ruiskuttamalla seikkailijaan Morandin verta. Paremmin sanoen, hän
+leikkasi tämän miehen kahtia. Huonommasta puolesta hän teki herra
+Dixmerin, joka kyynillisyydessään epäili naisen kunniaa vielä enemmän
+kuin de Rougeville, koskapa hän myi oman vaimonsa paholaiselle.
+Toisesta puoliskosta tuli Morand, ritari, joka todella oli _ritari
+peloton ja moitteeton_.
+
+Dumasin viisaus romaaninkirjoittajana ilmenee tässä menettelyssä, sillä
+hän ei olisi kyennyt sielullisesti kuvaamaan de Rougevillen muuttumista
+mitättömästä irstailijasta mieheksi, jonka elämän ainoana ajatuksena
+oli uskollisuus tuomittua kuningatarta kohtaan oman perikadon
+uhallakin. Jos Stendhal tai Flaubert olisi kuvannut tämän Gonzze de
+Rougevillen muuttumista, mikä asiakirja siitä olisikaan tullut! Dumas
+tunsi kynänsä rajat, tiesi mahdollisesti entiset epäonnistumisensa
+luonteen alkemiassa sitä yrittääkseenkään. Kuvatessaan Morandin
+kaikkea muuta kuin mahdottomia valepukuja, rohkeita tekoja ja pakoa
+hän vain kertoo de Rougevillen todellisista seikkailuista, sillä tämä
+pääsi vahingoittumatta tulen ja veren, jakobiiniklubin ja santarmien
+väijytyksen lävitse.
+
+Kukaan toinen kirjailija ei kosketa Pariisin unelmaa niin kuin Dumas
+tässä romaanissa, jonka kirjoittamisessa itse kaupunki tuntuu olleen
+hänen avustajansa yhtä hyvin kuin Maquet; hänen kynänsä kuvaa koko sen
+jännityksen, uteliaisuuden ja intohimon, murhenäytelmän ja melodraaman,
+hartauden ja uskollisuuden kuolemaan saakka, joka oli Pariisille
+ominainen.
+
+
+
+
+I
+
+Tuoksuva keikari
+
+
+Noin kaksi tuntia oli kulunut, niistä tapahtumista, joista juuri olemme
+kertoneet. [Teos on suoranaista jatkoa romaaniin "_Maison-Rougen
+ritari_". — Suom.].
+
+Lorin käveli edestakaisin Mauricen huoneessa Agésilaksen kiilloittaessa
+isäntänsä saappaita eteisessä; ovi oli kuitenkin jätetty auki, jotta
+keskustelu kävisi helpommin, ja Lorin pysähtyi vaeltaessaan tämän oven
+eteen ja esitti kysymyksiä kotiapulaiselle.
+
+"Ja sinä sanot, kansalainen Agésilas, että isäntäsi on lähtenyt kotoa
+tänä aamuna?"
+
+"Niin, hyvä Jumala, onkin."
+
+"Tavalliseen aikaansa?"
+
+"Kymmenen minuuttia aikaisemmin tai myöhemmin, en voi sanoa niin
+tarkalleen."
+
+"Etkä ole nähnyt häntä sen jälkeen?"
+
+"En ole, kansalainen."
+
+Lorin alkoi taas uudestaan kävellä, teki kolme neljä kierrosta vaiti
+ollen ja sanoi sitten pysähtyen uudelleen:
+
+"Oliko hänellä sapelinsa mukana?"
+
+"Kun hän menee piirin kokoukseen, on hänellä se aina mukanaan."
+
+"Ja sinä olet varma, että hän on lähtenyt juuri piirin huoneistoon?"
+
+"Niin hän ainakin sanoi."
+
+"Siinä tapauksessa menen häntä tapaamaan", sanoi Lorin. "Jos sivuutamme
+toisemme, sanot hänelle, että olen mennyt ja palaan."
+
+"Odottakaa", sanoi Agésilas.
+
+"Mitä?"
+
+"Kuulen hänen askelensa rappusissa."
+
+"Luuletko niin?"
+
+"Olen siitä varma."
+
+Melkein samassa hetkessä avautui todella porraskäytävän ovi, ja Maurice
+astui sisään.
+
+Lorin loi tulijaan pikaisen silmäyksen ja sanoi huomattuaan, että hän
+oli ihan entisensä näköinen:
+
+"Kas, siinä sinä vihdoinkin olet! Olen odottanut sinua kaksi tuntia."
+
+"Sitä parempi", sanoi Maurice hymyillen, "silloinhan sinulla on ollut
+aikaa valmistella säepareja ja nelisäkeisiä runoja".
+
+"Voi sinua rakasta Mauricea", sanoi runoseppä, "minä en tee niitä enää".
+
+"Kaksi- ja nelisäkeisiä runojako?"
+
+"En."
+
+"Mitä hulluja! Tulee siis maailmanloppu?"
+
+"Maurice, hyvä ystävä, minä olen surullinen."
+
+"Sinäkö surullinen?"
+
+"Olen onneton."
+
+"Sinäkö onneton?"
+
+"Niin juuri, minulla on tunnonvaivoja."
+
+"Tunnonvaivojako?"
+
+"Niin, hyvä Jumala, niin", sanoi Lorin, "joko sinä tai hän, mitään
+keskitietä ei ollut. Sinä tai hän, ymmärrät hyvin, etten epäröinyt;
+mutta, näes, Arthémise on epätoivoissaan, se tyttö oli hänen ystävänsä."
+
+"Tyttöparka!"
+
+"Ja kun juuri Arthémise antoi minulle hänen osoitteensa..."
+
+"Olisit tehnyt äärettömän paljon paremmin, jos olisit antanut asioiden
+seurata omaa latuansa."
+
+"Niin, ja tällä hetkellä olisit sinä tuomittuna hänen sijastansa.
+Mainiosti aprikoitu, rakas ystävä. Ja minä tulin vielä pyytämään
+sinulta neuvoa! Luulin sinua viisaammaksi."
+
+"No, vähätpä tuosta, kysy kuitenkin."
+
+"No niin, etkö ymmärrä? Tyttöparka, haluaisinpa yrittää jotakin
+pelastaakseni hänet. Minusta tuntuu, että jos antaisin tai saisin
+oikein kelpo iskun hänen puolestaan, se tekisi minulle hyvää."
+
+"Sinä olet hullu, Lorin", sanoi Maurice kohottaen olkapäitänsä.
+
+"Mutta mitä sanoisit, jos tekisin anomuksen vallankumousoikeudelle?"
+
+"Liian myöhäistä, hänet on jo tuomittu."
+
+"Tosiaankin", sanoi Lorin, "on kauheata nähdä tuon nuoren naisen
+kuolevan tällä tavalla".
+
+"Sitäkin kauheampaa, kun minun pelastukseni on tuottanut hänelle
+kuoleman. Kuitenkin kaikitenkin, Lorin, meitä lohduttaa se seikka, että
+hän oli osallisena salavehkeissä."
+
+"Voi, hyvä Jumala, eikö koko maailma ole enemmän tai vähemmän
+salavehkeissä nykyaikana? Hän teki kuten kaikki muutkin. Naisparka!"
+
+"Älä liiaksi surkuttele häntä, ystävä, äläkä ennen kaikkea liian
+äänekkäästi", sanoi Maurice, "sillä me olemme osaksi syyllisiä hänen
+rangaistukseensa. Usko minua, emme ole voineet pestä itseämme niin
+puhtaiksi syytöksestä, ettei siitä olisi jäänyt tahraa. Tänään nimitti
+minua Saint-Leun jääkärien kapteeni piirin kokouksessa girondistiksi,
+ja minun täytyi juuri äsken antaa hänelle sapelinisku todistaakseni
+hänen erehtyneen."
+
+"Sitä varten sinä siis palaat niin myöhään?"
+
+"Juuri niin."
+
+"Mutta mikset ilmoittanut minulle siitä?"
+
+"Koska sinä et tällaisissa asioissa kykene pysymään aisoissa; juttu
+oli saatava heti päätökseen, jottei se herättäisi huomiota. Otimme
+kumpainenkin mukaamme ne henkilöt, jotka olivat käsillä."
+
+"Ja se veijari nimitti sinua girondistiksi, sinua, Maurice, puhdasta
+tasavaltalaista...?"
+
+"Niin nimitti, peijakas; ja se todistaa, veliseni, että jos vielä
+sattuu semmoinen seikkailu, niin joudumme kansan epäsuosioon; sillä
+tiedäthän. Lorin, että meidän päivinämme merkitsee epäsuosio samaa kuin
+epäilyttävä".
+
+"Sen tiedän hyvinkin", sanoi Lorin, "ja tuo sana saa rohkeimmatkin
+miehet värisemään; yhtä kaikki... mutta minusta on vastenmielistä
+päästää Héloise-parka giljotiinille pyytämättä häneltä anteeksi".
+
+"Mitä sinä siis lopulta aiot?"
+
+"Haluaisin, että jäät tänne, Maurice, sinulla kun ei ole mitään syytä
+moittia itseäsi hänen takiansa. Mutta minun laitani on toinen, näetkös;
+koska en enää voi tehdä mitään hänen puolestaan, asetun hänen tiensä
+varrelle, tahdon mennä sinne, Maurice ystäväni, ymmärräthän minut,
+jotta hän ojentaisi minulle kätensä...!"
+
+"Tulen mukaasi siinä tapauksessa", sanoi Maurice.
+
+"Mahdotonta, hyvä ystävä, ajattelehan vähän: sinä olet
+kaupunginvirkamies, sinä olet piirin sihteeri, sinut on sekoitettu
+juttuun, mutta minä olen ollut vain sinun puolustajanasi; sinua
+luultaisiin rikolliseksi, jää siis tänne; minun laitani on toinen, minä
+en vaaranna mitään ja menen sinne."
+
+Kaikki, mitä Lorin oli sanonut, oli niin oikein puhuttu, ettei siihen
+voinut mitään vastata. Vaihtamalla vain merkinkin Tisonin tytön
+kanssa hänen astellessaan mestauslavalle ilmiantaisi Maurice itse
+osallisuutensa rikokseen.
+
+"Mene siis", sanoi hän, "mutta ole varovainen".
+
+Lorin hymyili, puristi Mauricen kättä ja lähti.
+
+Maurice avasi ikkunansa ja viittasi hänelle surullisena jäähyväisiksi.
+Mutta ennen kuin Lorin oli ehtinyt kääntyä kadunkulmassa, oli Maurice
+useammin kuin kerran noussut jälleen katselemaan häntä, ja joka kerta
+oli Lorin jonkinlaisen magneettisen vetovoiman vaikutuksesta kääntynyt
+katselemaan häntä hymyillen.
+
+Lorinin viimein hävittyä rantakadun kulman taa, sulki Maurice
+ikkunan, heittäytyi nojatuoliin ja vajosi sentapaiseen horrokseen,
+joka lujaluonteisissa ja vahvarakenteisissa ihmisissä ennustaa suuria
+onnettomuuksia, koska ne muistuttavat tyyntä myrskyn edellä.
+
+Hän ei olisi herännyt tästä mietiskelystään tai pikemminkin
+horrostilastaan, ellei kotiapulainen palattuaan joltakin asialta ulkoa
+olisi astunut sisään niin innoissaan kuin palvelijat osaavat palaessaan
+halusta kertoa isännälleen vasta kuulemansa uutiset.
+
+Mutta nähdessään Mauricen olevan syventyneenä mietiskelyyn, hän ei
+uskaltanut häiritä tätä, vaan ainoastaan käveli itsepintaisesti
+edestakaisin hänen edessään ilman erikoista syytä.
+
+"Mitä on tapahtunut?" kysyi Maurice välinpitämättömästi; "puhu, jos
+sinulla on jotakin sanottavaa minulle".
+
+"Voi, kansalainen, taas on tehty mainio salaliitto, suurenmoinen!"
+Maurice kohautti hartioitaan.
+
+"Salaliitto, joka panee hiukset nousemaan pystyyn päässä", jatkoi
+Agésilas.
+
+"Tosiaanko?" vastasi Maurice miehen tavoin, joka oli tottunut näkemään
+kolmekymmentä salaliittoa samana päivänä.
+
+"Niin, kansalainen", toisti Agésilas; "se panee värisemään, nähkääs!
+Pelkkä ajatteleminenkin saattaa hyvien isänmaanystävien ihon
+kananlihalle."
+
+"Millainen oli tämä salaliitto?" sanoi Maurice.
+
+"Itävallatar oli vähällä karata."
+
+"Pyh", sanoi Maurice alkaen kiinnittää todellisempaa huomiota asiaan.
+
+"Näyttää siltä", sanoi Agésilas, "kuin olisi Capetin leski ollut
+yksissä hommissa Tisonin tytön kanssa, joka viedään tänään
+giljotiinille. Hänpä onkin sen hyvin ansainnut, se onneton!"
+
+"Ja millä tavoin oli hänellä yhteys tähän tyttöön?" kysyi Maurice, joka
+tunsi hien helmeilevän otsallaan.
+
+"Neilikan avulla. Voitteko kuvitella, kansalainen, että hänelle on
+toimitettu karkaamissuunnitelma neilikan sisässä?"
+
+"Neilikan sisässä! Entä kuka?"
+
+"Herra ritari... malttakaahan... se on kuitenkin aika hyvin tunnettu
+nimi... minä vain unohdan kaikki nämä nimet... Château... miten pöllö
+minä olen! eihän enää ole linnoja ... Maison..." [Château = linna;
+maison = talo; maison rouge = punainen talo. — Suom.]
+
+"Maison-Rouge?"
+
+"Niin se oli."
+
+"Mahdotonta."
+
+"Kuinka, mahdotonta? Minähän olen sanonut teille, että on löydetty
+salaovi, maanalainen käytävä, vaunut."
+
+"Etpähän, sinä et päinvastoin ole vielä sanonut mitään sellaista."
+
+"No niin, siinä tapauksessa minä kerron sen nyt."
+
+"Kerro; jos se onkin satua, on se ainakin kaunis satu."
+
+"Ei, kansalainen, se ei ole satua, ei sinnepäinkään, ja sen todistaa
+se, että kuulin sen ovenvartijalta. Aristokraatit ovat kaivaneet
+salakäytävän; se lähti Corderie-kadulta ja ulottui aina kansatar
+Plumeaun kämpän kellariin saakka, ja olipa hän vähällä joutua
+rikostoveriksi, tuo kansatar Plumeau. Tunnettehan toki hänet?"
+
+"Kyllä tunnen", sanoi Maurice, "entä sitten?"
+
+"No niin, Capetin lesken piti karata tuon maanalaisen käytävän kautta.
+Hänen jalkansa oli jo ensimmäisellä portaalla, mutta älä! Kansalainen
+Simon sai hänet hameesta kiinni. Kuulkaa, kaupungissa soitetaan
+yleismarssia ja piirit rummutetaan kokoon; kuuletteko rummun pärinän
+nyt? Sanotaan, että preussilaiset ovat Dammartinissa ja että heidän
+tiedustelijansa tunkeutuvat kaupungin rajoille saakka."
+
+Tästä sanatulvasta, todesta ja valheesta, mahdollisesta ja
+mahdottomasta erotti Maurice suunnilleen johtolangan. Kaikki
+lähti siitä neilikasta, joka hänen silmiensä nähden oli annettu
+kuningattarelle ja jonka hän itse oli ostanut kukkastyttöparalta. Tässä
+neilikassa oli sen ilmitulleen salajuonen suunnitelma, jonka enemmän
+tai vähemmän todellisista yksityiskohdista Agésilas oli kertonut.
+
+Samassa läheni rummunpärinä, ja Maurice kuuli kadulla huudettavan:
+
+"Kansalainen Simon ilmisaanut Templessä suuren salajuonen! Suuri
+salajuoni Capetin lesken hyväksi saatu ilmi Templessä!"
+
+"Niin, niin", sanoi Maurice, "niinhän minäkin ajattelin. Tässä jutussa
+on perää. Ja Lorin menee tämän kansaninnostuksen aikana ojentamaan
+kätensä tuolle tytölle ja revittää itsensä kappaleiksi."
+
+Maurice otti hattunsa, kiinnitti sapelinsa hankkiluksen ja oli kahdella
+harppauksella kadulla.
+
+"Missä hän on?" kysyi Maurice. "Epäilemättä matkalla Conciergeriehen."
+
+Hän syöksyi rantakadulle.
+
+Mégisserle-rantakadun toisessa päässä kiinnitti hänen huomionsa piikit
+ja pistimet, jotka näkyivät keskeltä väkijoukkoa. Hän luuli erottavansa
+ryhmän keskeltä kansalliskaartilaisen puvun ja väkijoukon esiintyvän
+vihamielisesti. Sydän kurkussa hän lähti juoksemaan tungosta kohti,
+joka täytti koko rannan.
+
+Tämä marseillelaisparven ahdistama kansalliskaartilainen oli Lorin;
+hän seisoi kalpeana, huulet tiukasti yhteenpuserrettuina, silmä
+uhkaavana, käsi miekkansa kahvassa, mittaillen kenttää iskuille, joita
+valmistautui jakamaan.
+
+Kahden askelen päässä Lorinista seisoi Simon. Tämä osoitti Lorinia
+marseillelaisille ja roskaväelle ja sanoi julmasti nauraen:
+
+"Katsokaa, katsokaa, näettehän te hyvin tuon, siinä on yksi niitä
+aristokraatteja, jotka eilen karkoitutin pois Templestä; siinä on
+yksi niitä, jotka suosivat kirjeenvaihtoa neilikankukilla. Hän on sen
+Tisonin tytön rikostoveri, joka kohta viedään tästä ohi. No niin,
+näettekö hänet, hän käyskentelee rauhallisena rantakadulla silloin
+kun hänen rikostoverinsa astelee giljotiinille; ja onhan mahdollista,
+että nainen oli enemmänkin kuin hänen rikostoverinsa, että hän oli
+hänen rakastajattarensa ja että hän on tullut tänne sanoakseen hänelle
+hyvästi tai yrittääkseen pelastaa hänet."
+
+Lorinin sisu ei kestänyt enempää. Hän veti sapelin tupestaan.
+
+Samassa väisti väkijoukko miestä, joka pää kumarassa syöksyi tungokseen
+ja jonka leveät hartiat kaatoivat kumoon kolme neljä hyökkäykseen
+valmistautuvaa katselijaa.
+
+"Ole mielissäsi, Simon", sanoi Maurice. "Olit varmaankin pahoillasi
+siitä, etten minä ollut täällä ystäväni luona, jotta olisit voinut
+hoitaa ilmiantajan ammattiasi oikein suuressa mitassa. Ilmianna, Simon,
+ilmianna, minä olen täällä."
+
+"Totisesti annankin", sanoi Simon irvistellen tapansa mukaan
+iljettävästi, "sinä saavutkin oikeaan aikaan. Kas tuo tuossa", sanoi
+hän, "on uljas Maurice Lindey, joka oli syytettynä samaan aikaan kuin
+Tisonin tyttökin ja joka pelasti nahkansa, koska oli rikas".
+
+"Lyhtyyn, lyhtyyn roikkumaan!" huusivat marseillelaiset.
+
+"Kernaasti, koettakaapa vain", sanoi Maurice.
+
+Ja hän astui askelen eteenpäin ja ikäänkuin koetellakseen pisti
+miekallaan erästä kiihkeimmistä hirtehisistä keskelle otsaa, niin että
+veri heti sokaisi tämän silmät.
+
+"Ottakaa kiinni murhaaja!" huusi haavoittunut.
+
+Marseillelaiset laskivat alas piikkinsä, nostivat kirveensä, latasivat
+kiväärinsä, väkijoukko väisti kauhistuneena, ja nuo kaksi ystävystä
+jäivät eristetyiksi ja suojattomiksi kaikkia iskuja ja laukauksia
+vastaan kahden maalitaulun tavoin.
+
+He katsahtivat toisiansa kasvoillaan viimeinen, ylevä hymy, sillä he
+odottivat tämän heitä uhkaavan tulisen ja rautaisen pyörremyrskyn
+nielevän heidät, kun yhtäkkiä talonovi, jota vastaan he olivat
+nojautuneet, avautui ja parvi nuoria miehiä, yllään sellaiset puvut,
+joita myskikeikareiksi nimitetyt henkilöt käyttivät, jokaisella sapeli
+kädessä sekä kaksi pistoolia vyöllä, syöksyi marseillelaisten kimppuun
+ja sai hirveän tappelun aikaan.
+
+"Hurraa!" huusivat Lorin ja Maurice yhteen ääneen tämän avun
+virkistäminä ja ajattelematta, että taistellessaan uusien tulokkaiden
+riveissä he antoivat Simonin syytöksille aihetta. "Hurraa!"
+
+Mutta vaikka he itse eivät ajatelleetkaan omaa turvallisuuttansa,
+ajatteli eräs toinen sitä heidän puolestaan. Muuan pieni viisi-
+tai kuusikolmattavuotias sinisilmäinen nuori mies, joka käsitteli
+äärettömän taitavasti ja tulisesti niin raskasta miekkaa, ettei hänen
+naisenkätensä olisi luullut jaksavan sitä nostaa, kääntyi huomatessaan,
+etteivät Maurice ja Lorin paenneetkaan ovesta, joka nähtävästi oli
+tahallaan jätetty auki, vaan taistelivat hänen rinnallaan, ja sanoi
+heille kuiskaten:
+
+"Paetkaa tästä ovesta; se, mitä me aiomme tehdä täällä, ei liikuta
+teitä, ja te vain panette turhaan henkenne vaaraan."
+
+Sitten hän huusi Mauricelle äkkiä huomatessansa molempien ystävysten
+epäröinnin:
+
+"Takaisin! Ei ketään isänmaanystävää meidän joukkoomme; virkamies
+Lindey, me olemme aristokraatteja, me!"
+
+Kuullessaan tämän nimityksen, huomatessaan miehen näin rohkeasti
+käyttävän itsestään sellaista laatusanaa, joka tuona aikana merkitsi
+samaa kuin kuolemantuomio, päästi väkijoukko kovan kiljunan.
+
+Mutta säikähtämättä tätä huutoa työnsivät nuori vaalea mies ja kolme
+neljä hänen ystäväänsä Mauricen ja Lorinin käytävään ja sulkivat oven
+heidän jälkeensä; sitten he jälleen heittäytyivät taistelun tuoksinaan,
+joka kasvoi yhä suuremmaksi vankivaunujen lähestyessä.
+
+Maurice ja Lorin, jotka niin ihmeellisesti olivat pelastuneet,
+katsahtivat toisiinsa hämmästyneinä, pää pyörällä.
+
+Tämä käytävä näytti olevan vartavasten laitettu tähän tarkoitukseen;
+he tulivat pihaan ja löysivät sen perältä pienen salaoven, josta pääsi
+Saint-Germain-l'Auxerrois-kadulle.
+
+Samalla hetkellä marssi Change-sillan yli santarmiosasto, joka piankin
+olisi lakaissut rantakadun puhtaaksi, vaikka vielä hetken ajan kuului
+poikkikadulle, jolla ystävykset olivat, kiivaan taistelun meteli.
+
+Osasto marssi sen vankivaunun edessä, joka vei Héloise-paran
+mestauslavalle.
+
+"Laukkaa!" huusi muuan ääni; "laukkaa!"
+
+Vaunuhevoset lähtivät neliä. Lorin huomasi onnettoman nuoren tytön; hän
+seisoi pystyssä, huulillaan hymy ja silmä kovana. Mutta Lorin ei voinut
+edes viitata hänelle; hän ajoi ohitse näkemättä Lorinia, keskellä
+rahvaan pyörrettä, joka kirkui:
+
+"Kuolemaan se aristokraatti! Kuolemaan!"
+
+Ja meteli loittoni hiljeten Tuileriein suuntaan.
+
+Samaan aikaan avautui jälleen se pieni ovi, josta Maurice ja Lorin
+olivat menneet, ja kolme neljä myskikeikaria tuli ulos puvut repaleissa
+ja veressä. Luultavasti oli siinä kaikki, mitä pienestä joukosta oli
+jäljellä.
+
+Nuori vaalea mies tuli viimeisenä.
+
+"Voi", sanoi hän, "tämä asia on siis kirottu!"
+
+Ja heittäen pois lovellisen, verisen sapelinsa hän syöksyi
+Lavandières-kadun suunnalle.
+
+
+
+
+II
+
+Maison-Rougen ritari
+
+
+Maurice kiiruhti piirin kokoukseen tehdäkseen valituksen Simoina
+vastaan.
+
+Tosin oli Lorin ennenkuin erosi Mauricesta keksinyt tehokkaamman
+keinon: koota yhteen muutamia thermopyleläisiä, odottaa Simonia hänen
+tullessaan ensi kerran ulos Templestä ja tappaa hänet säännöllisessä
+taistelussa.
+
+Mutta Maurice oli jyrkästi vastustanut tätä suunnitelmaa.
+
+"Olet hukassa", sanoi hän, "jos panet tuon täytäntöön. Musertakaamme
+Simon, mutta musertakaamme hänet lain avulla, Sen luulisi olevan
+lakimiehille helppoa."
+
+Seuraavana aamuna Maurice niin ollen lähti piirin kokoukseen ja esitti
+valituksensa.
+
+Mutta hän hämmästyi suuresti, kun piirin puheenjohtaja ei ottanut asiaa
+kuuleviin korviinsa, vaan kieltäytyi, koska ei sanonut voivansa ryhtyä
+puolustamaan toista hyvää kansalaista toista vastaan, kun molempia
+elähdytti isänmaanrakkaus.
+
+"Hyvä", sanoi Maurice, "nyt tiedän, mitä on tehtävä, jotta saa hyvän
+kansalaisen maineen. Jos keräätte kokoon rahvasta murhaamaan miehen,
+joka on teistä vastenmielinen, nimitätte tätä isänmaanrakkauden
+elähdyttämiseksi? Siinä tapauksessa yhdyn Lorinin mielipiteeseen ja
+olin väärässä vastustaessani sitä. Tästä päivästä alkaen alan kasvattaa
+isänmaanrakkautta, kuten te sitä nimitätte, ja kokeilen Simonilla."
+
+"Kansalainen Maurice", vastasi puheenjohtaja, "tässä jutussa on Simon
+ehkä vähemmän väärässä kuin sinä; hän on saanut ilmi salaliiton,
+vaikka se ei ole kuulunut hänen virkaansa; sinä sitävastoin et ole
+nähnyt mitään, vaikka ilmisaaminen olisi ollut sinun velvollisuutesi;
+sitäpaitsi sinä joko sattumalta tai tahallisesti — emme tiedä, kummalla
+tavalla toimit yhdessä juonessa kansakunnan vihollisten kanssa."
+
+"Minäkö!" sanoi Maurice. "Kas, sehän on uutta, totta tosiaan; ja kenen
+kanssa siis, kansalainen puheenjohtaja?"
+
+"Kansalaisen Maison-Rougen kanssa."
+
+"Minäkö?" sanoi Maurice hämmästyneenä; "toiminko minä yhdessä
+juonessa Maison-Rougen ritarin kanssa? Minähän en tunne häntä, en ole
+milloinkaan..."
+
+"Sinun on nähty puhelevan hänen kanssaan."
+
+"Minunko?"
+
+"Puristavan hänen kättänsä."
+
+"Minun?"
+
+"Niin juuri."
+
+"Missä niin, milloin?... Kansalainen puheenjohtaja", sanoi Maurice
+tietoisena syyttömyydestään, "sinä valehtelet."
+
+"Isänmaallinen intosi vie sinut hiukan liian pitkälle, kansalainen
+Maurice", sanoi puheenjohtaja, "ja sinä tulet hetikohta katumaan
+puhettasi, kun minä esitän todisteet siitä, etten ole sanonut muuta
+kuin totta. Tässä on kolme eri ilmoitusta, joissa sinua syytetään."
+
+"Älkäähän!" sanoi Maurice; "luuletteko, että minä olen kyllin typerä
+uskoakseni teidän Maison-Rougen ritariinne?"
+
+"Ja miksi et uskoisi?"
+
+"Koska hän on vain vehkeilijäkummitus, jonka kanssa teillä yhdessä aina
+on vehkeily saatavilla sotkeaksenne siihen vihoiksenne."
+
+"Luepa ilmiannot."
+
+"En lue mitään", sanoi Maurice; "vannon, etten ole milloinkaan nähnyt
+Maison-Rougen ritaria ja etten koskaan ole puhutellut häntä. Tulkoon
+se, joka ei usko kunniasanaani, sanomaan sen minulle, minä tiedän
+kyllä, mitä hänelle vastaan."
+
+Puheenjohtaja kohautti olkapäitään; Maurice, joka ei tahtonut jäädä
+kenestäkään alakynteen, teki samoin.
+
+Istunnon lopussa vallitsi hiukan synkkä ja pidättyvä mieliala.
+
+Istunnon jälkeen puheenjohtaja, joka oli kelpo isänmaan-ystävä ja
+oli kansalaisten äänillä tullut valituksi piirinsä korkeimpaan
+virka-arvoon, lähestyi Mauricea ja sanoi hänelle:
+
+"Tule, Maurice, minulla on sinulle puhuttavaa."
+
+Maurice seurasi puheenjohtajaa, joka vei hänet pieneen sivuhuoneeseen
+istuntosalin vieressä.
+
+Tultuaan sinne katsoi puheenjohtaja Mauricea silmiin ja sanoi laskien
+kätensä hänen olkapäällensä:
+
+"Maurice, minä tunsin sinun isäsi ja pidin häntä arvossa, ja siitä
+johtuu, että pidän sinuakin arvossa ja rakastan sinua. Maurice, usko
+minua, sinä olet suuressa vaarassa luopuessasi uskostasi, mikä on
+tosi-vallankumousmielen ensimmäinen rappeutumistila. Maurice ystäväni,
+silloin kun menettää uskonsa, menettää uskollisuutensa. Sinä et usko
+kansakunnan vihollisiin: siitä johtuu, että menet ihan heidän ohitsensa
+näkemättä heitä ja joudut heidän vehkeillensä välikappaleiksi aivan
+aavistamattasi."
+
+"Mitä helkkaria, kansalainen", sanoi Maurice, "kyllä minä osaan
+arvostella, kyllä minulla on sydän paikallaan, minä olen innokas
+isänmaanystävä; mutta minun innostukseni ei tee minua kiihkoilijaksi;
+on tehty kaksikymmentä luuloteltua salahanketta, joita kaikkia
+tasavalta nimittää samalla nimellä. Minä pyydän kerta kaikkiaan saada
+nähdä vastaavan toimittajan."
+
+"Sinä et usko vehkeilijöihin, Maurice", sanoi puheenjohtaja; "no niin,
+sanopas, uskotko sinä siihen punaiseen neilikkaan, jonka vuoksi Tisonin
+tyttö mestattiin eilen?"
+
+Maurice vavahti.
+
+"Uskotko sinä siihen Templen puutarhan maanalaiseen käytävään, joka vie
+kansatar Plumeaun kellarista erääseen taloon Corderie-kadun varrella?"
+
+"En", sanoi Maurice.
+
+"Tee siinä tapauksessa kuin apostoli Tuomas, mene katsomaan."
+
+"Minulla ei ole Templessä vartiovuoroa, eikä minua päästettäisi sisään."
+
+"Koko maailma voi päästä Templeen tätä nykyä."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Lue tämä tiedonanto; koska olet niin epäileväinen, esitän sinulle vain
+virallisia asiakirjoja."
+
+"Kuinka!" huudahti Maurice lukien tiedonantoa, "niinkö pitkällä ollaan?"
+
+"Jatka!"
+
+"Kuningatar siirretään Conciergerien vankilaan?"
+
+"Entä sitten?" vastasi puheenjohtaja.
+
+"Oho", sanoi Maurice.
+
+"Luuletko, että yhteishyvänvaliokunta pelkän luulottelun, mielikuvan,
+kuten sitä nimität, turhan lörpötyksen vuoksi on ryhtynyt niin vakavaan
+toimenpiteeseen?"
+
+"Tähän toimenpiteeseen on ryhdytty, mutta sitä ei panna täytäntöön
+kuten suurta joukkoa muitakaan toimenpiteitä, siinä kaikki..."
+
+"Lue siis loppuun asti", sanoi puheenjohtaja ja ojensi hänelle vielä
+erään paperin.
+
+"Richardin, Conciergerien vanginvartijan, kuitti!" huudahti Maurice.
+
+"Hänen nimensä kirjoitettiin vankilan nimiluetteloon kello kaksi."
+
+Tällä kertaa Maurice vaipui mietteisiinsä.
+
+"Kommuuni toimii, kuten tiedät", jatkoi puheenjohtaja,
+"kaukonäköisesti. Se piirtää leveän ja syvän uoman; sen toimenpiteet
+eivät ole mitään lasten puuhia, se toteuttaa Cromwellin periaatteen:
+Kuninkaita on iskettävä ainoastaan päähän!" Otettuaan esille erään
+paperin hän lisäsin "Lue tämä poliisiministerin salainen ilmoitus."
+
+Maurice luki:
+
+"Koska on varmaa, että entinen Maison-Rougen ritari on Pariisissa,
+koska hänet on nähty eri tienoilla, koska hän on jättänyt merkkejä
+toiminnastaan useihin salahankkeisiin, jotka onneksi ovat rauenneet
+tyhjiin, kehoitan kaikkia piiripäälliköitä tekemään valvontansa kahta
+vertaa tehokkaammaksi."
+
+"No niin?" kysyi puheenjohtaja.
+
+"Täytyyhän minun uskoa, kansalainen puheenjohtaja", huudahti Maurice.
+
+Sitten hän jatkoi:
+
+"Maison-Rougen ritarin tuntomerkit: viisi jalkaa kolme tuumaa, vaalea
+tukka, siniset silmät, suora nenä, kastanjanruskea parta, pyöreä leuka,
+pehmeä ääni, naisen kädet. Kolmekymmentäviisi- tai -kuusivuotias."
+
+Mauricen lukiessa tuntomerkit välähti omituinen valo hänen sielussaan;
+hän muisteli sitä nuorta miestä, joka johti myskikeikarien joukkoa,
+edellisenä päivänä pelastaessaan Lorinin ja hänet, ja joka niin
+päättäväisesti oli iskenyt marseillelaisia raskaalla sapelillaan.
+
+"Tuhat tulimmaista!" mutisi Maurice itsekseen, "olisikohan se hän?
+Siinä tapauksessa ei se ilmianto, jossa minun väitetään puhuneen hänen
+kanssaan, olekaan valhetta. Kuitenkaan en muista puristaneeni hänen
+kättänsä."
+
+"No niin, Maurice", kysyi puheenjohtaja, "mitä te nyt sanotte tästä,
+hyvä ystävä?"
+
+"Sanon uskovani teihin", vastasi Maurice surullisissa mietteissään;
+sillä vaikka ei tietänytkään, mitkä huonot vaikutukset sumensivat
+hänen elämänsä, hän jo jonkin aikaa oli huomannut kaiken synkkenevän
+ympärillänsä.
+
+"Älä pelaa tällä tavoin pois kansansuosiotasi, Maurice", jatkoi
+puheenjohtaja. "Meidän päivinämme on kansansuosio sama kuin elämä;
+kansan epäsuosio on, pidä varasi, epäily petoksesta, eikä kansalaista
+Lindeytä sovi epäillä kavaltajaksi."
+
+Mauricella ei ollut mitään vastattavaa sellaiseen oppiin, jonka hän
+hyvin tunsi olevan omansa. Hän kiitti vanhaa ystäväänsä ja lähti piirin
+huoneustosta.
+
+"Ah", mutisi hän itsekseen, "hengittäkäämme hiukan raitista ilmaa;
+epäluuloja ja taistelua on liikaa. Menkäämme suoraan nauttimaan
+levosta, viattomuudesta ja ilosta: lähtekäämme Genevièven luo."
+
+Niin lähti Maurice astelemaan vanhalle Sain-Jacques-kadulle päin.
+
+Kun hän saapui nahkurimestarin luo, pitelivät Dixmer ja Morand pystyssä
+Genevièveä, jota ahdisti ankara hermokohtaus.
+
+Niinpä muuan palvelija, sen sijaan että olisi ilman muuta päästänyt
+hänet sisään, kuten tapana oli, sulkikin häneltä tien.
+
+"Ilmoita minut kuitenkin", sanoi Maurice levottomana, "ja ellei Dixmer
+voi tällä hetkellä ottaa minua vastaan, lähden pois."
+
+Palvelija astui pieneen paviljonkiin, ja Maurice jäi odottelemaan
+puutarhaan.
+
+Hänestä tuntui siltä kuin tapahtuisi talossa jotakin omituista.
+Nahkatehtaalaiset eivät olleet työssään, vaan kävelivät puutarhassa
+levottoman näköisinä.
+
+Dixmer tuli itse ovelle asti.
+
+"Astukaa sisään, rakas Maurice, astukaa sisään", sanoi hän; "te ette
+kuulu niihin, joilta ovi on suljettu".
+
+"Mutta mitä sitten on tapahtunut?" kysyi nuori mies.
+
+"Geneviève on kipeä", sanoi Dixmer; "enemmän kuin kipeä, sillä hän
+hourii".
+
+"Voi, hyvä Jumala!" huudahti nuori mies järkkyneenä siitä, että
+täälläkin tapasi hätää ja kärsimystä. "Mikä hänellä on?"
+
+"Tiedätte, veliseni", virkkoi Dixmer, "ettei naisten tauteja ymmärrä
+kukaan, etenkään aviomies".
+
+Geneviève oli pitkällään jonkinlaisella leposohvalla. Hänen vieressään
+oli Morand, joka piti hajusuoloja hänen nenänsä alla.
+
+"Mitä kuuluu?" kysyi Dixmer.
+
+"Aina vain sama juttu", vastasi Morand.
+
+"Héloise, Héloise!" kuului nuoren naisen kalpeiden huulien ja
+yhteenpuristuneiden hampaiden välistä.
+
+"Héloise!" toisti Maurice hämmästyneenä.
+
+"Niin, hyvä Jumala, niin", toisti Dixmer vilkkaasti, "Geneviève meni
+onnettomuudekseen ulos eilen ja näki nuo onnettomat vankirattaat ja
+niissä erään tyttöparan nimeltä Héloise, jota vietiin giljotiinille.
+Tuon hetken jälkeen hän on saanut viisi tai kuusi hermokohtausta ja
+vain toistelee tätä nimeä."
+
+"Eniten on häntä järkyttänyt se seikka, että hän tunsi tämän tytön
+samaksi kukkastytöksi, joka myi hänelle nuo neilikat, kuten tiedätte."
+
+"Tietysti minä tiedän, koska ne olivat vähällä katkaista kaulani."
+
+"Niin, me olemme kyllä tienneet tuon kaiken, rakas Maurice, ja olkaa
+varma, että olemme olleet niin peloissamme, kuin ikinä saattaa olla;
+mutta Morand oli läsnä istunnossa ja näki teidän lähtevän sieltä
+vapaana."
+
+"Hiljaa!" sanoi Maurice; "luulenpa, että hän puhuu taas". "Voi,
+katkonaisia sanoja, joita on mahdotonta ymmärtää", virkkoi Dixmer.
+
+"Maurice!" mutisi Geneviève; "he haluavat tappaa Mauricen. Hänen
+avukseen, ritari, apuun!"
+
+Syvä hiljaisuus seurasi näitä sanoja.
+
+"Maison-Rouge", mutisi taas Geneviève; "Maison-Rouge!" Maurice tunsi
+ikäänkuin epäilyn salaman, mutta se oli vain salama. Sitäpaitsi
+liikutti Genevièven kärsimys häntä liikaa, jotta hän olisi ryhtynyt
+hakemaan selitystä näihin muutamiin sanoihin.
+
+"Oletteko kutsuneet lääkärin?" kysyi hän.
+
+"Voi, tuo ei ole mitään", sanoi Dixmer; "hiukan vain hourailua, siinä
+kaikki".
+
+Ja hän puristi vaimonsa käsivartta niin lujasti, että Geneviève tuli
+tuntoihinsa ja päästäen pienen huudahduksen avasi silmänsä, joita hän
+tähän asti oli koko ajan pitänyt suljettuina.
+
+"Kas, siinähän te olette kaikki", sanoi hän, "ja Maurice on teidän
+kanssanne. Voi, olen onnellinen nähdessäni teidät, hyvä ystävä; jos
+tietäisitte, miten minä olen..."
+
+Hän korjasi puhettansa:
+
+"Miten me olemme kärsineet kahden viime päivän kuluessa!"
+
+"Niin, olemme taas kaikki koolla", sanoi Maurice; "rauhoittukaa siis
+älkääkä tuottako itsellenne sellaisia kauhuja. Etenkin erästä nimeä
+olisi teidän lakattava mainitsemasta, koska hän ei tällä haavaa ole
+pyhimyksen maineessa."
+
+"Mitä nimeä", kysyi Geneviève pirteästi.
+
+"Maison-Rougen ritarin nimeä."
+
+"Olenko minä maininnut Maison-Rougen ritarin nimen, minäkö?" sanoi
+Geneviève kauhistuneena.
+
+"Epäilemättä", vastasi Dixmer nauraen väkinäisesti; "mutta
+ymmärrättehän, Maurice, ettei siinä ole mitään ihmeteltävää, koska
+yleisesti kerrotaan hänen olleen Tisonin tytön rikostoverin ja juuri
+hänen johtaneen eilistä karkaamisyritystä, joka onneksi epäonnistui."
+
+"Minä en sanokaan, että tässä olisi mitään ihmeteltävää", vastasi
+Maurice; "sanon vain, että hänen on pysyteltävä hyvin piilossa".
+
+"Kenen?" kysyi Dixmer.
+
+"Maison-Rougen ritarin, helkkarissa! Kommuuni hakee häntä, ja sen
+ajokoirilla on hieno vainu."
+
+"Kunpa hänet vain pidätettäisiin", sanoi Morand, "ennenkuin hän
+saa valmiiksi jonkin uuden yrityksen, joka onnistuu paremmin kuin
+viimeinen".
+
+"Se ei missään tapauksessa koidu kuningattaren hyödyksi", sanoi Maurice.
+
+"Miksi niin?" kysyi Morand.
+
+"Koska kuningatar ei enää ole hänen kättensä ulottuvilla."
+
+"Missä hän siis on?" kysyi Dixmer.
+
+"Conciergeriessä", vastasi Maurice; "hänet siirrettiin sinne viime
+yönä".
+
+Dixmer, Morand ja Geneviève päästivät huudahduksen, jota Maurice luuli
+yllätyksen aiheuttamaksi.
+
+"Huomaatte niin ollen", jatkoi hän, "että kuningattaren ritarin on
+sanottava hyvästi suunnitelmillensa. Conciergerie on turvallisempi kuin
+Temple."
+
+Morand ja Dixmer vaihtoivat silmäyksen, joka jäi Mauricelta huomaamatta.
+
+"Voi, hyvä Jumala!" huudahti hän, "madame Dixmer kalpeni taas".
+
+"Geneviève", sanoi Dixmer vaimolleen, "sinun on mentävä vuoteeseen,
+rakas lapsi, sinulla on tuskia".
+
+Maurice ymmärsi, että hänelle tällä sanottiin hyvästi; hän suuteli
+Genevièven kättä ja lähti.
+
+Morand lähti ulos hänen kanssansa ja saattoi häntä aina vanhalle
+Saint-Jacques-kadulle asti.
+
+Siellä hän jätti hänet ja meni sanomaan pari sanaa eräälle
+palvelijalle, joka piteli valmiiksi satuloitua hevosta.
+
+Maurice oli niin vaipunut mietteisiinsä, ettei ollut sanonut sanaakaan
+Morandille heidän yhdessä lähdettyään talosta eikä nytkään edes
+kysynyt, kuka tämä mies — oli ja mitä hevosella oli siinä tekemistä.
+
+Hän kääntyi Fossès-Saint-Victor-kadulle ja pääsi sitten rantakadulle.
+
+"Tämä on kummallista", sanoi hän itsekseen kävellessään. "Onko minun
+älyni tullut heikommaksi vai ovatko tapaukset tulleet niin vakaviksi,
+mutta kaikki tuntuu minusta suuremmalta, kuten näkisin mikroskoopin
+kautta."
+
+Ja hiukan rauhoittaakseen Maurice paljasti päänsä, jotta illan
+tuulenhenkäys sitä vilvoittaisi, ja nojautui sillan kaidepuuta vastaan.
+
+
+
+
+III
+
+Kulkuvartio
+
+
+Ollessaan näissä mietteissä ja katsellessaan veden virtaamista niin
+surumielisen tarkkaavaisesti, kuin kaikki puhtaat pariisilaiset
+tekevät, ja nojatessaan sillan kaiteeseen Maurice kuuli lähestyvän
+pienen joukon tahdikkaat askelet: se saattoi olla kulkuvartio.
+
+Hän kääntyi; sillan loisesta päästä tuli kansalliskaartin komppania.
+Hämärässä luuli Maurice tuntevansa Lorinin.
+
+Se olikin todella tämä. Heti huomattuaan Mauricen hän juoksi hänen
+luokseen kädet ojossa.
+
+"Viimeinkin", huudahti Lorin, "näen sinut. Helkkari, sinua ei kyllä
+löydä vaivatta:
+
+ "Kun löydän taas ystävän uskollisen,
+ saa onneni uuden kääntehen.
+
+"Tällä kertaa sinä toivoakseni et valita; annan sinulle Racinea Lorinin
+sijaan."
+
+"Mitä sinä aiot täällä tehdä kulkuvartiolla?" kysyi Maurice, jonka
+kaikki jo teki levottomaksi.
+
+"Olen retkikunnan päällikkö, hyvä ystävä; on aikomus palauttaa
+järkytetty maineemme entiselle perustallensa."
+
+Sitten hän sanoi kääntyen komppaniansa puoleen:
+
+"Huomio! Kivääri eteen — vie! Kivääri olalle — vie!" sanoi hän. "Pojat,
+yö ei vielä ole kyllin pimeä. Jutelkaa pikku asioistanne, me menemme
+juttelemaan omistamme."
+
+Sitten jatkoi Lorin tullen takaisin Mauricen luo:
+
+"Kuulin piirin kokouksessa tänään kaksi suurta uutista."
+
+"Mitkä?"
+
+"Ensinnäkin, että aletaan epäillä meitä molempia, sinua ja minua."
+
+"Tiedän sen. Entä sitten?"
+
+"Vai niin, sinä tiedät sen?"
+
+"Tiedän."
+
+"Toiseksi, että koko neilikkasalahanketta on ollut johtamassa
+Maison-Rougen ritari."
+
+"Senkin minä tiedän."
+
+"Mutta sitä sinä et tiedä, että punaisen neilikan salajuoni ja
+maanalaisen käytävän salajuoni olivat yhtä ja samaa salahanketta."
+
+"Senkin minä tiedän."
+
+"Siirtykäämme siis kolmanteen uutiseen; sitä sinä ainakaan et tunne,
+siitä olen varma. Menemme tänä yönä ottamaan kiinni Maison-Rougen
+ritarin."
+
+"Ottamaan kiinni Maison-Rougen ritarin?"
+
+"Niin juuri."
+
+"Sinusta on siis tullut santarmi?"
+
+"Ei; mutta minä olen isänmaanystävä. Ja minun isänmaatani runtelee
+kauhistuttavasti tämä Maison-Rougen ritari, joka punoo salajuonen
+salajuonen perään. Ja isänmaa käskee minua, joka olen isänmaanystävä,
+vapauttamaan sen yllämainitusta Maison-Rougen ritarista, joka on sille
+kovana vastuksena, ja minä tottelen isänmaani ääntä."
+
+"Yhtäkaikki", sanoi Maurice, "on omituista, että otat suorittaaksesi
+sellaisen tehtävän".
+
+"En ole ottanut sitä suorittaakseni, se on annettu minun
+suoritettavakseni; mutta minun on kuitenkin myönnettävä, että olisin
+tavoitellut sitä tehtävää. Me tarvitsemme loistavan teon palauttamaan
+maineemme entiselleen, koskapa kunniamme palautus ei ainoastaan turvaa
+olemassaoloamme, vaan myös oikeuttaa meidät ensimmäisessä tilaisuudessa
+pistämään miekanterän kuusi tuumaa syvälle tuon kauhean Simonin
+vatsaan."
+
+"Mutta kuinka on saatu tietää Maison-Rougen ritarin olleen tuon
+maanalaisen käytävän salahankkeen johdossa?"
+
+"Se ei vielä ole ihan varmaa, mutta niin oletetaan."
+
+"Aha, te olette keksineet sen johtopäätelmien avulla?"
+
+"Olemme saaneet täyden varmuuden."
+
+"Miten sinä järjestät koko tuon homman? Tarkastakaamme, sillä
+kuitenkin..."
+
+"Kuuntele tarkoin."
+
+"Kuuntelen."
+
+"Tuskin olin kuullut huudettavan: 'Suuri salaliitto, jonka on saanut
+ilmi Simon...' (tuo Simon-roisto on kaikkialla, se kurja!) kun
+itse tahdoin ottaa selvää, mikä oli totta. Puhuttiin maanalaisesta
+käytävästä."
+
+"Onko se olemassa?"
+
+"On, kyllä se on olemassa, olen nähnyt sen.
+
+ "Nähnyt, silmin molemminkin nähnyt, se vasta näkemistä.
+
+"Kas, miksi et vihellä?"
+
+"Koska se on Molièreä ja minä sitäpaitsi myönnän, että asianhaarat
+näyttävät hiukan liian vakavilta leikinlaskua varten."
+
+"Entä sitten, mistä siis laskettaisiin leikkiä, ellei vakavista
+asioista?"
+
+"Sanot siis nähneesi..."
+
+"Maanalaisen käytävän... Toistan, että olen nähnyt maanalaisen
+käytävän, että olen juossut sen päästä päähän ja että se yhdisti
+kansatar Plumeaun kellarin erääseen taloon Corderie-kadun varrella,
+taloon numero kaksitoista tai neljätoista, en enää muista niin tarkoin."
+
+"Hyvä! Lorin, olet kulkenut sen päästä päähän?"
+
+"Koko matkan, ja kautta kunniani, vakuutan, että se on erittäin
+kauniisti tehty käytävä; sitäpaitsi siinä oli kolme rautaporttia,
+jotka täytyi kaivaa irti toinen toisensa perästä, mutta jotka siinä
+tapauksessa, että salaliittolaiset olisivat onnistuneet, olisivat,
+uhraamalla kolme neljä heikäläistä, antaneet heille koko tarvittavan
+ajan saattaa Capetin lesken turvalliseen paikkaan. Onneksi eivät asiat
+ole siten, ja tuo kauhea Simon on vielä keksinyt tämänkin."
+
+"Mutta minusta näyttää", sanoi Maurice, "että ensiksi olisi tullut
+pidättää tämän Corderie-kadun talon asukkaat".
+
+"Niin olisikin tehty, ellei talon olisi huomattu olevan vallan tyhjän."
+
+"Mutta tämä talo kuuluu kuitenkin jollekulle?"
+
+"Niin, uudelle omistajalle, mutta kukaan ei tuntenut häntä, tiedettiin,
+että talo oli vaihtanut isäntää kaksi tai kolme viikkoa sitten, siinä
+kaikki. Naapurit olivat kyllä kuulleet kalkutusta; mutta kun talo oli
+vanha, he luulivat sitä korjattavan. Mitä toiseen omistajaan tulee, oli
+hän jättänyt Pariisin. Asioiden ollessa tällä kannalla minä saavuin
+paikalle.
+
+"'Herran nimessä', sanoin minä Santerrelle vetäen hänet syrjään, 'tehän
+olette kaikki ihan ymmällä'.
+
+"'Se on totta’, vastasi hän, ’niin olemmekin'.
+
+"'Tämä talo on myyty, eikö niin?'
+
+"'On kyllä.'
+
+"'Noin viisitoista päivää sitten?'
+
+"'Kaksi kolme viikkoa sitten.'
+
+"'Myyty notaarin tekemällä kauppakirjalla?'
+
+"'Niin on.'
+
+"'No hyvä, on etsittävä kaikki Pariisin notaarit, päästävä selville,
+kuka heistä on myynyt tämän talon ja saatava kauppakirja nähtäväksi.
+Sen alla on nähtävästi ostajan nimi ja osoite.'
+
+"'Hyvä on! Siinähän on neuvo vasta', sanoi Santerre, ja sinä olet
+kuitenkin mies, jota syytetään huonoksi isänmaanystäväksi. Lorin,
+Lorin, minä palautan kunniasi, tai perkele minut korventakoon.'
+
+"Lyhyesti", jatkoi Lorin, "sanottu ja tehty. Haettiin notaari,
+löydettiin kauppakirja ja siitä rikollisen nimi ja asuinpaikka. Silloin
+Santerre piti minulle antamansa sanan ja määräsi minut pidättämään
+rikollisen."
+
+"Ja tämä mies oli Maison-Rougen ritari?"
+
+"Eipä sentään, vain hänen rikostoverinsa, se on, luultavasti."
+
+"Mutta kuinka sinä sitten sanot teidän menevän pidättämään
+Maison-Rougen ritaria?"
+
+"Me menemme pidättämään koko joukon."
+
+"Ensinnäkin, tunnetko sinä tämän Maison-Rougen ritarin?"
+
+"Erinomaisesti."
+
+"Sinulla on siis hänen tuntomerkkinsä?"
+
+"Totta maar! Santerre antoi ne minulle. Viisi jalkaa kaksi tai kolme
+tuumaa, vaaleat hiukset, siniset silmät, suora nenä, kastanjanruskea
+parta; sitäpaitsi minä olen nähnyt hänet."
+
+"Milloin?"
+
+"Juuri tänään."
+
+"Oletko todella nähnyt hänet?"
+
+"Ja sinä myös."
+
+Maurice vavahti.
+
+"Tuo pieni, vaaleaverinen nuori mies, joka vapautti meidät tänä aamuna,
+kuten tiedät, se, joka johti myskikeikarien joukkoa, se, joka iski niin
+kovasti."
+
+"Se oli siis hän?" kysyi Maurice.
+
+"Hän itse! Häntä seurattiin ja hän katosi näkyvistä niillä tienoin,
+missä Corderie-kadun talonomistajamme asuu; sen vuoksi otaksutaan
+heidän asuvan yhdessä."
+
+"Se on todella luultavaa."
+
+"Se on varmaa."
+
+"Mutta minusta tuntuu, Lorin", lisäsi Maurice, "että jos sinä tänä
+iltana vangitset sen, joka pelasti meidät aamulla, sinä olet jossakin
+määrin kiittämätön".
+
+"Mitä vielä!" sanoi Lorin. "Luuletko sinä, että hän pelasti meidät
+meidän pelastamisemme vuoksi?"
+
+"Miksi sitten?"
+
+"Ei ensinkään. He olivat siinä väijyksissä vapauttaakseen Héloise
+Tison-paran, kun hän menisi ohitse. Meidän pyövelimme häiritsivät
+heitä ja he iskivät heidän kimppuunsa. Meidät pelasti vastahyökkäys.
+Ja kun kaikki riippuu aikomuksesta, ja kun aikomusta tässä ei ollut,
+en voi vähääkään soimata itseäni kiittämättömyydestä. Sitäpaitsi
+näethän, Maurice, että pääasia on välttämättömyys; ja välttämätöntä on,
+että palautamme kunniamme loistavalla iskulla. Olen mennyt takuuseen
+sinusta."
+
+"Kenelle?"
+
+"Santerrelle; hän tietää sinun johtavan partioretkeä."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"'Oletko varma siitä, että saat rikolliset pidätetyiksi?' sanoi hän.
+
+"'Olen', vastasin, 'jos Maurice on mukana'.
+
+"'Mutta oletko varma Mauricesta? Hän on viime aikana muuttunut
+laimeaksi.'
+
+"'Ne, jotka puhuvat niin, erehtyvät. Maurice ei ole laimentunut enempää
+kuin minäkään.'
+
+"'Ja vastaatko sinä hänestä?'
+
+"'Kuten itsestäni.'
+
+"Silloin lähdin sinun luoksesi, mutta en tavannut sinua; sitten lähdin
+tätä tietä, ensinnäkin siksi, että minun oli sitä kuljettava, ja sitten
+siksi, että sinä käytät sitä tavallisesti; lopulta tapasin sinut, olet
+tässä: eteenpäin, mars!
+
+ "Alla viireimme hengetär voiton
+ rientäköön kera riemuamaan..."
+
+"Rakas Lorin, olen epätoivoissani, mutta en tunne pienintäkään halua
+tähän partioretkeen; voithan sanoa, ettet ole tavannut minua."
+
+"Mahdotonta! Kaikki miehemme ovat nähneet sinut."
+
+"No niin, sanot tavanneesi minut ja etten minä halunnut olla teidän
+mukananne."
+
+"Yhtä mahdotonta."
+
+"Ja miksi niin?"
+
+"Koska sinä et tässä tapauksessa enää ole laimea, vaan epäilyttävä...
+Ja tiedät, mitä heille, noille epäilyttäville tehdään: heidät viedään
+Révolution-aukiolle ja kehoitetaan tervehtimään vapauden patsasta;
+kuitenkaan he eivät tervehdi hatullaan, vaan päällänsä."
+
+"No niin, Lorin, tapahtuu mitä tapahtuu; mutta mitä minä nyt sinulle
+sanon, näyttää sinusta varmasti omituiselta."
+
+Lorinin silmät tulivat suuriksi ja hän jäi katselemaan Mauricea.
+
+"No niin", jatkoi Maurice, "minä olen kyllästynyt elämään..."
+
+Lorin purskahti nauramaan.
+
+"Hyvä", sanoi hän; "olemme joutuneet kinaan rakastettumme kanssa, ja se
+tuottaa meille surullisia ajatuksia. Hui hai, kaunis Amadis, tulkaamme
+jälleen miehiksi, ja siitä me sitten muutumme kansalaisiksi; minä
+en sen sijaan milloinkaan ole parempi isänmaanystävä kuin ollessani
+epäsovussa Arthémisen kanssa. Asiasta toiseen. Hänen jumaluutensa,
+jumalatar Järki, lähettää sinulle tuhannet suloiset terveiset."
+
+"Voit kiittää häntä minun puolestani. Hyvästi, Lorin!"
+
+"Kuinka, hyvästi?"
+
+"Niin, lähden pois."
+
+"Minne sinä menet?"
+
+"Kotiin, helkkarissa!"
+
+"Maurice, sinä syökset itsesi turmioon."
+
+"Siitä minä viisi."
+
+"Maurice, ajattele, rakas ystävä, ajattele!"
+
+"Olen ajatellut."
+
+"En ole toistanut kaikkea..."
+
+"Kaikkea, mitä?"
+
+"Kaikkea, mitä Santerre sanoi minulle."
+
+"Mitä hän sanoi sinulle?"
+
+"Pyytäessäni sinua partion johtajaksi sanoi hän minulle:
+
+"'Pidä varasi.'
+
+"'Kenen suhteen?'
+
+"'Mauricen suhteen'."
+
+"Minunko suhteeni?"
+
+"Niin. 'Maurice', lisäsi hän, 'käy hyvin usein tuossa kaupunginosassa'."
+
+"Missä kaupunginosassa?"
+
+"Siellä, missä Maison-Rouge asuu."
+
+"Kuinka!" huudahti Maurice, "täälläkö hän piileksii?"
+
+"Niin otaksutaan ainakin, koska täällä asuu hänen rikostoverikseen
+luultu Corderie-kadun talon omistaja."
+
+"Victorin esikaupungissa?" kysyi Maurice.
+
+"Niin, Victorin esikaupungissa."
+
+"Ja minkä kadun varrella?"
+
+"Vanhalla Saint-Jacques-kadulla."
+
+"Voi, hyvä Jumala!" sopersi Maurice ikäänkuin salaman häikäisemänä. Ja
+hän peitti silmänsä käsiinsä.
+
+Sitten hän sanoi hetken kuluttua kuin olisi sen aikana koonnut koko
+rohkeutensa:
+
+"Hänen ammattinsa?"
+
+"Nahkurimestari."
+
+"Ja nimensä?"
+
+"Dixmer."
+
+"Sinä olet oikeassa, Lorin", sanoi Maurice hilliten liikutuksensa;
+"tulen mukaanne".
+
+"Se on oikein. Onko sinulla aseita?"
+
+"Minulla on sapelini kuten aina."
+
+"Ota vielä nämä kaksi pistoolia."
+
+"Entä sinä?"
+
+"Minulla on kiväärini. Kivääri käteen — ota! Kivääri olalle — vie!
+Tahdissa mars!"
+
+Kulkuvartio lähti uudelleen marssimaan; sen etunenässä asteli
+harmaapukuinen mies, joka johti sitä, poliisin edustaja. Maurice kulki
+vieressä, Lorinin rinnalla.
+
+Aika ajoittain saattoi kadunkulmista sekä talojen ovisopista
+nähdä irtautuvan varjoja, jotka tulivat vaihtamaan muutaman sanan
+harmaapukuisen miehen kanssa; heidät oli asetettu valvomaan.
+
+Saavuttiin kujalle. Harmaapukuinen mies ei hetkeäkään epäröinyt;
+hänellä oli hyvät tiedot: hän astui kujaan.
+
+Hän pysähtyi sen puutarhaportin eteen, josta Maurice oli viety
+köytettynä sisään.
+
+"Täällä", sanoi hän.
+
+"Mikä täällä on?" kysyi Lorin.
+
+"Täältä me löydämme molemmat johtajat."
+
+Maurice nojasi muuriin: hänestä tuntui kuin hän kaatuisi selälleen.
+
+"Nyt", sanoi harmaapukuinen mies, "on kolme sisäänkäytävää olemassa:
+pääovi, tämä ja ovi, josta mennään erääseen paviljonkiin. Minä
+menen kuuden tai kahdeksan miehen kanssa pääovesta; vartioikaa tätä
+sisäänkäytävää neljän viiden miehen kanssa, ja sijoittakaa kolme
+luotettavaa miestä paviljongin ovelle."
+
+"Minä", sanoi Maurice, "menen muurin yli vartioimaan puutarhaa".
+
+"Mainiota", sanoi Lorin, "etenkin kun sinä avaat meille oven
+sisäpuolelta päin".
+
+"Mielelläni", sanoi Maurice. "Mutta älkää jättäkö käytävää tyhjäksi
+älkääkä tulko ennenkuin minä huudan. Kaikki, mitä talossa tapahtuu,
+minä näen puutarhasta."
+
+"Sinä siis tunnet talon?" kysyi Lorin.
+
+"Ajattelin kerran ostaa sen."
+
+Lorin asetti miehensä pensasaitojen kulmauksiin ja ovisoppiin
+väijyksiin sillä välin kun poliisikonstaapeli lähti kuten oli luvannut
+kahdeksan tai kymmenen kansalliskaartilaisen kanssa murtamaan pääovea.
+
+Hetken kuluttua oli heidän askeltensa ääni häipynyt herättämättä
+minkäänlaista huomiota tässä autiossa kaupunginosassa.
+
+Mauricen miehet olivat vartiopaikallaan ja piilottautuivat parhaansa
+mukaan. Olisi voinut vannoa kaiken olevan rauhallista ja ettei mitään
+erikoisempaa tapahtunut vanhalla Saint-Jacques-kadulla.
+
+Maurice alkoi siis kavuta muurin yli.
+
+"Odota", sanoi Lorin.
+
+"Mitä?"
+
+"Tunnussana."
+
+"Se on totta."
+
+"_Neilikka ja maanalainen_. Pidätä kaikki ne, jotka eivät sano sinulle
+näitä kahta sanaa. Päästä menemään kaikki, jotka ne sanovat. Siinä
+toimintaohjeet."
+
+"Kiitos", sanoi Maurice.
+
+Ja hän hyppäsi muurin harjalta alas puutarhaan.
+
+
+
+
+IV
+
+Neilikka ja maanalainen
+
+
+Ensimmäinen isku oli ollut kauhea, ja Maurice oli tarvinnut koko
+itsehillintäkykynsä peittämään Lorinilta sen mullistuksen, joka
+oli tapahtunut koko hänen olemuksessaan; mutta kun hän kerran oli
+päässyt puutarhaan, kerran jäänyt yksin, yksin yön hiljaisuuteen,
+hänen mielensä muuttui rauhallisemmaksi ja ajatukset, sen sijaan että
+olisivat pyörineet epäjärjestyksessä hänen aivoissaan, tulivat nyt
+hänen mieleensä, ja hänen järkensä saattoi niitä arvostella.
+
+Kuinka? Tämä talo, jossa Maurice oli käynyt niin usein mitä puhtaimmin
+mielihyvän tuntein, tämä talo, jonka hän oli tehnyt paratiisikseen
+maan päällä, ei siis ollutkaan muuta kuin veristen juonien pesäpaikka!
+Se ystävällinen tapa, millä hänen kiihkeä mieltymyksensä oli
+vastaanotettu, oli vain teeskentelyä; koko Gevevièven rakkaus johtuikin
+vain pelosta!
+
+Lukijamme tuntevat jo tämän puutarhan, jonne ovat useamman kuin kerran
+seuranneet nuorta väkeämme. Maurice hiipi pensasryhmästä toiseen,
+kunnes häntä suojasi kuunvalolta sen kasvihuoneen varjo, jonne hänet
+oli suljettu ensimmäisenä päivänä hänen tunkeutuessaan taloon.
+
+Tämä kasvihuone oli vastapäätä sitä paviljonkia, jossa Geneviève asui.
+
+Mutta sen sijaan, että valo olisi tänä iltana ollut paikallaan ja
+valaissut vain nuoren naisen huonetta, se liikkuikin ikkunasta
+toiseen. Maurice huomasi Genevièven erään sattumalta puoleksi nostetun
+kaihtimen lävitse; hän keräsi kiireissään tavaroitaan matkalaukkuun, ja
+ihmeissään näki Maurice hänen käsissään kiiltävän aseita.
+
+Hän nousi seisomaan kiven päälle voidakseen paremmin nähdä huoneeseen.
+Pesässä paloi suuri tuli, joka kiinnitti hänen huomionsa; Geneviève
+poltti papereitaan.
+
+Samassa avautui ovi, ja nuori mies astui Genevièven huoneeseen.
+Mauricen ensimmäinen ajatus oli, että mies olisi Dixmer.
+
+Nuori nainen juoksi hänen luokseen, tarttui hänen käsiinsä, ja molemmat
+seisoivat hetken vastatusten näyttäen olevan rajun mielenliikutuksen
+vallassa. Minkä aiheuttama oli tämä mielenliikutus? Maurice ei osannut
+sitä arvata, heidän sanojensa ääni ei kantanut häneen saakka.
+
+Mutta äkkiä Maurice mittaili silmillään miehen vyötäröä.
+
+"Se ei ole Dixmer", mutisi hän.
+
+Huoneeseen tullut mies oli todella pieni ja hoikka; Dixmer oli iso ja
+paksu.
+
+Mustasukkaisuus on voimakas kiihoitin; yhdessä minuutissa oli Maurice
+arvioinut tuntemattoman miehen vyötärön sentimetrin tarkkuudella ja
+tutkinut aviomiehen varjokuvan piirteet.
+
+"Se ei ole Dixmer", mutisi hän kuin olisi hänen ollut pakko toistaa se
+itselleen tullakseen varmaksi Genevièven uskottomuudesta.
+
+Hän lähestyi ikkunaa, mutta mitä likemmä hän tuli, sitä vähemmän hän
+näki: hänen otsansa oli kuin tulessa.
+
+Hänen jalkansa sattui tikapuihin; ikkuna oli seitsemän kahdeksan jalkaa
+korkealla; hän otti tikapuut ja vei ne pystyyn seinää vastaan.
+
+Hän nousi tikapuille ja painoi katseensa kaihtimen rakoon.
+
+Genevièven huoneessa oleva tuntematon oli seitsemän tai
+kahdeksankolmattavuotias, sinisilmäinen, sorearyhtinen nuori mies;
+hän piteli nuoren naisen käsiä ja kuivasi puhuessaan kyyneliä, jotka
+himmensivät Genevièven suloisia katseita.
+
+Mauricen aikaansaama pieni kolina sai nuoren miehen kääntämään päänsä
+ikkunaa kohden.
+
+Maurice pidätti yllätyksen huudahduksen: hän oli tuntenut salaperäisen
+pelastajansa Châtelet-aukiolta.
+
+Samassa veti Geneviève kätensä pois tuntemattoman käsistä. Hän astui
+tulisijan ääreen ja vakuuttautui siitä, että kaikki paperit olivat
+palaneet.
+
+Maurice ei kyennyt enempää pidättämään itseään; kaikki nuo kauheat
+intohimot, jotka kiduttavat ihmistä, rakkaus, kosto, mustasukkaisuus,
+kuristivat hänen sydäntänsä tulihampaillaan. Hän käytti tilaisuutta
+hyväkseen, työnsi rajusti sisään huonosti suljetun ikkunankehän ja
+hyppäsi huoneeseen.
+
+Samassa ojentautui kaksi pistoolia hänen rintaansa vasten.
+
+Geneviève oli kääntynyt kuullessaan kolinan; hän jäi äänettömäksi
+nähdessään Mauricen.
+
+"Hyvä herra", sanoi nuori tasavaltalainen kylmästi sille, jonka aseiden
+kärjessä hänen henkensä jo toista kertaa oli, "hyvä herra, oletteko
+Maison-Rougen ritari?"
+
+"Entä jos niin olisinkin?" vastasi ritari.
+
+"Jos asia on siten, olette rohkea mies ja niinmuodoin myös tyyni mies;
+siksi sanon teille pari sanaa."
+
+"Puhukaa", sanoi ritari kääntämättä pois pistooleitansa.
+
+"Voitte tappaa minut, mutta ette tee sitä ennenkuin olen huutanut, tai
+oikeammin minä en kuole huutamatta. Jos minä huudan, muuttavat tätä
+taloa piirittävät tuhat miestä sen tuhaksi ennenkuin kymmenen minuuttia
+on kulunut. Laskekaa siis pistoolinne ja kuulkaa, mitä minulla on
+sanomista madamelle."
+
+"Genevièvelle?" sanoi ritari.
+
+"Minulleko?" sopersi Geneviève.
+
+"Niin, teille."
+
+Geneviève, joka oli kalpeampi kuin kuvapatsas, tarttui Mauricen
+käsivarteen; nuori mies työnsi sen pois.
+
+"Tiedätte, mitä olette minulle vakuuttanut, madame", sanoi Maurice
+syvästi halveksivasti. "Minä tiedän nyt, että olette puhunut totta! Te
+ette tosiaankaan rakasta herra Morandia!"
+
+"Maurice, kuunnelkaa minua!" huudahti Geneviève.
+
+"Minulla ei ole mitään kuunneltavaa, madame", sanoi Maurice. "Olette
+pettänyt minua; te olette yhdellä iskulla katkaissut kaikki ne
+siteet, jotka liittivät sydämeni teidän sydämeenne. Sanoitte, ettette
+rakastanut herra Morandia, mutta ette sanonut, että rakastitte toista."
+
+"Hyvä herra", sanoi ritari, "mitä te puhutte Morandista, tai oikeammin
+kenestä Morandista te puhutte?"
+
+"Kemisti Morandista."
+
+"Kemisti Morand on teidän edessänne. Kemisti Morand ja Maison-Rougen
+ritari ovat vain sama henkilö."
+
+Ja ojentaen kätensä lähellä olevaa pöytää kohden hän tuokiossa puki
+päähänsä sen mustan tekotukan, joka niin pitkän ajan oli tehnyt hänet
+tuntemattomaksi nuoren tasavaltalaisen silmissä.
+
+"Vai niin", sanoi Maurice kahta halveksivammin; "niin, minä ymmärrän,
+te ette rakastanut Morandia, koska Morandia ei ollut olemassa; muttei
+tämä metku, vaikka onkin sukkelampi, ole sen vähemmän halveksittava".
+
+Ritari teki uhkaavan liikkeen.
+
+"Hyvä herra", jatkoi Maurice, "suvaitkaa jättää minut hetkiseksi
+juttelemaan madamen kanssa; tai ottakaa vielä jutteluun osaa, jos niin
+haluatte; se ei veny pitkäksi, minä menen siitä takuuseen".
+
+Geneviève teki liikkeen pyytääkseen Maison-Rougea malttamaan.
+
+"Täten", jatkoi Maurice, "täten te, Geneviève, olette saattanut
+minut ystävieni pilkan esineeksi, puoluelaisteni kiroukseksi! Olette
+pannut minut auttamaan, sokea kun olin, kaikkia salajuonianne, olette
+käyttänyt minua hyödyksenne, kuten käytetään välikappaleita. Kuulkaa:
+se on katala teko! Siitä saatte rangaistuksen, madame, sillä tämä herra
+tässä tulee tappamaan minut silmienne edessä! Mutta ennenkuin viisi
+minuuttia on kulunut, on hän tuossa, hänkin virumassa jaloissanne, tai
+jos hän elää, hän elää vain viedäkseen päänsä mestauslavalle."
+
+"Hänkö kuolisi!" huudahti Geneviève; "hänkö veisi päänsä
+mestauslavalle! Mutta te ette tiedä siis, Maurice, että hän on minun
+suojelijani, minun perheeni suojelija; että antaisin henkeni hänen
+puolestaan; että jos hän kuolee, kuolen minäkin, ja että, jos te olette
+minun rakkauteni, hän on minun uskontoni?"
+
+"Voi", sanoi Maurice, "te aiotte jatkaa juttuanne, että rakastatte
+minua! Totta tosiaankin, naiset ovat liian heikkoja ja liian suuria
+pelkureita!"
+
+Sitten hän sanoi kääntyen nuoren kuningasmielisen puoleen:
+
+"No nyt, hyvä herra, on teidän tapettava minut tai kuoltava."
+
+"Miksi niin?"
+
+"Koska minä vangitsen teidät, ellette tapa minua."
+
+Maurice ojensi kätensä tarttuakseen hänen kaulukseensa.
+
+"Minä en taistele hengestäni teidän kanssanne", sanoi Maison-Rougen
+ritari, "ottakaa se".
+
+Ja hän heitti aseensa nojatuolille.
+
+"Ja miksi ette taistele hengestänne minun kanssani?"
+
+"Koska minun henkeni ei ole sen katumuksen arvoinen, jonka saisin
+tappaessani ritarillisen miehen, ja sitten ennen kaikkea, koska
+Geneviève rakastaa teitä."
+
+"Oi", huudahti nuori nainen liittäen kätensä yhteen; "oi, kuinka te
+aina olette hyvä, ylevä, uskollinen ja jalomielinen, Armand."
+
+Maurice katseli molempia melkein typerän hämmästyneenä.
+
+"Malttakaa", sanoi ritari, "minä menen takaisin huoneeseeni; annan
+teille kunniasanani, etten tee sitä paetakseni, vaan piilottaakseni
+erään muotokuvan".
+
+Maurice katsahti nopeasti Genevièven muotokuvaan; se oli paikoillaan.
+
+Ehkä Maison-Rouge arvasi Mauricen ajatuksen tai ehkä hän tahtoi
+osoittaa jalomielisyyttään kukkuramitalla:
+
+"No niin", sanoi hän, "minä tiedän, että olette tasavaltalainen; mutta
+tiedän teillä samaan aikaan olevan puhtaan ja uskollisen sydämen. Minä
+luotan teihin loppuun asti: katsokaa!"
+
+Ja hän veti esiin nuttunsa alta rinnaltaan pienoiskuvan, jonka näytti
+Mauricelle: se oli kuningattaren muotokuva.
+
+Maurice painoi päänsä alas ja nojasi otsansa käteensä.
+
+"Odotan määräyksiänne, hyvä herra", sanoi Maison-Rouge; "jos haluatte
+vangita minut, koputtakaa tälle ovelle silloin kun aika on tullut minun
+antautua. Minä en enää välitä hengestäni, kun elämääni ei enää ylläpidä
+toivo pelastaa kuningatarta."
+
+Ritari lähti ulos Mauricen tekemättä yritystäkään pidättää häntä.
+
+Tuskin hän oli ulkona huoneesta, kun Geneviève syöksyi nuoren miehen
+jalkoihin.
+
+"Anteeksi", sanoi hän, "anteeksi, Maurice, kaikki se paha, jonka olen
+teille tehnyt; antakaa anteeksi minun petokseni, anteeksi kärsimysten!
+ja kyynelteni nimessä, sillä, minä vannon sen, olen itkenyt paljon,
+olen kärsinyt paljon. Voi, minun mieheni on lähtenyt pois tänä aamuna;
+en tiedä, minne hän on mennyt, enkä minä näe häntä ehkä enää koskaan;
+ja nyt jää minulle vain yksi ystävä, ei ystävä, vaan veli, ja te viette
+hänet kuolemaan! Anteeksi, Maurice, anteeksi!"
+
+Maurice nosti ylös nuoren naisen.
+
+"Mitä te haluatte?" sanoi hän; "näin tahtoo sallimus; koko maailmalla
+on henkensä panoksena pelissä tätä nykyä; Maison-Rougen ritari on
+pelannut kuten muutkin, mutta hävinnyt; nyt hänen on maksettava".
+
+"Toisin sanoen hänen on kuoltava, jos ymmärrän teidät oikein."
+
+"Niin on."
+
+"Hänen on kuoltava, ja sen sanotte minulle te?"
+
+"En minä sano sitä, vaan kohtalo, Geneviève."
+
+"Kohtalo ei ole sanonut viimeistä sanaansa tässä asiassa, koskapa te
+voitte hänet pelastaa."
+
+"Sanani ja siis kunniani kustannuksella! Ymmärrän, Geneviève!"
+
+"Sulkekaa silmänne, Maurice, siinä kaikki, mitä teiltä pyydän, ja niin
+pitkälle kuin naisen kiitollisuus voi mennä, lupaan minä sitä osoittaa."
+
+"Sulkisin silmäni tarpeettomasti, madame; on annettu tunnussana,
+tunnussana, jota ilman kukaan ei voi mennä ulos, sillä minä toistan
+sen, talo on piiritetty."
+
+"Ja te tiedätte sen?"
+
+"Totta kai minä sen tiedän."
+
+"Maurice!"
+
+"Mitä?"
+
+"Hyvä ystävä, rakas Maurice, sanokaa minulle tämä tunnussana, minä
+tarvitsen sen."
+
+"Geneviève!" huudahti Maurice, "Geneviève! Mutta kuka te olette
+tullaksenne sanomaan minulle: Maurice, sen rakkauden nimessä, joka
+minulla on sinuun, ole vailla kunniasanaa, vailla kunniaa, petä asiasi,
+kiellä mielipiteesi? Mitä te tarjoatte minulle, Geneviève, tämän kaiken
+vastineeksi, te, joka kiusaatte minua näin?"
+
+"Oi, Maurice, pelastakaa hänet, pelastakaa hänet ensin ja pyytäkää
+sitten minun henkeni!"
+
+"Geneviève", vastasi Maurice synkällä äänellä, "kuulkaa minua: minun
+toinen jalkani on jo kunniattomuuden tiellä; jotta astuisin sille
+kokonaan, minä tahdon ainakin saada hyvän syyn itseäni vastaan;
+Geneviève, vannokaa minulle, ettette rakasta Maison-Rougen ritaria..."
+
+"Minä rakastan Maison-Rougen ritaria kuten sisar, kuten ystävä, en
+muulla tavalla, vannon sen!"
+
+"Geneviève, rakastatteko te minua?"
+
+"Maurice, minä rakastan teitä, niin totta kuin Jumala sen kuulkoon."
+
+"Jos teen sen, mitä pyydätte, jätättekö te sukulaiset, ystävät,
+isänmaan, paetaksenne petturin kanssa?"
+
+"Maurice, Maurice!"
+
+"Oi, hän empii... voi, hän empii!"
+
+Ja Maurice heittäytyi taaksepäin halveksumisen koko voimalla.
+
+Geneviève, joka oli nojannut häneen, tunsi nojansa yhtäkkiä pettävän;
+hän putosi polvilleen.
+
+"Maurice", sanoi hän kumartuen eteenpäin ja väännellen käsiänsä;
+"Maurice, kaikki, mitä sinä tahdot, minä vannon sen; käske, minä
+tottelen."
+
+"Tulet minun omakseni, Geneviève?"
+
+"Kun sitä vaadit."
+
+"Vanno se Kristuksen kautta."
+
+Geneviève ojensi käsivartensa ja sanoi:
+
+"Jumalani, sinä olet antanut anteeksi naiselle, joka teki huorin; minä
+toivon, että annat minullekin."
+
+Ja suuret kyynelet valuivat hänen poskiansa pitkin ja putoilivat hänen
+pitkille, rinnalla hajallaan aaltoileville hiuksilleen.
+
+"Voi, ei sillä tavalla, älkää vannoko siten", sanoi Maurice, "muuten en
+hyväksy valaanne".
+
+"Jumalani!" toisti hän, "minä vannon uhraavan! elämäni Mauricelle,
+kuolevani hänen kerallaan ja, jos niin tarvitaan, hänen puolestaan, jos
+hän pelastaa ystäväni, suojelijani, veljeni, Maison-Rougen ritarin".
+
+"Hyvä on; hänet pelastetaan", sanoi Maurice.
+
+Hän astui toisen huoneen ovelle.
+
+"Hyvä herra", sanoi hän, "pukeutukaa jälleen parkitsija Morandin
+pukuun. Annan teille sananne takaisin, olette vapaa."
+
+"Ja te, madame", sanoi hän Genevièvelle, "kuulkaa tunnussanat: Neilikka
+ja maanalainen".
+
+Ja kuin häntä olisi kauhistanut jääminen huoneeseen, jossa hän oli
+lausunut nuo molemmat hänet petturiksi tekevät sanat, hän avasi ikkunan
+ja hyppäsi ulos puutarhaan.
+
+
+
+
+V
+
+Kotietsintä
+
+
+Maurice oli jälleen asettunut vartiopaikalleen puutarhaan, vastapäätä
+Genevièven ikkunaa: valo oli vain sammunut tästä ikkunasta Genevièven
+mentyä Maison-Rougen ritarin huoneeseen.
+
+Olikin jo aika Mauricen lähteä tästä huoneesta, sillä tuskin hän
+oli kerinnyt kasvihuoneen nurkalle, kun puutarhan ovi avautui ja
+harmaapukuinen mies astui esiin Loririnin ja viiden kuuden krenatöörin
+saattamana.
+
+"Mitä kuuluu?" kysyi Lorin.
+
+"Näette, että olen paikallani", sanoi Maurice.
+
+"Kukaan ei ole yrittänyt tulla ulos?" sanoi Lorin.
+
+"Ei kukaan", vastasi Maurice onnellisena siitä, että pääsi
+valehtelemasta kysymyksen ollessa tässä muodossa; "ei kukaan; entä mitä
+te olette tehneet?"
+
+"Me olemme hankkineet varmuuden siitä, että Maison-Rougen ritari on
+noin tunti sitten mennyt sisälle taloon eikä ole senjälkeen lähtenyt
+ulos", vastasi poliisimies.
+
+"Entä tunnetteko te hänen huoneensa?" sanoi Lorin.
+
+"Hänen huoneensa erottaa kansatar Dixmerin huoneesta vain käytävä."
+
+"Aha, aha", sanoi Lorin.
+
+"Ei siinä jumaliste tarvittaisi mitään erotusta yhtään; tuo
+Maison-Rougen ritari näyttää olevan aika velikulta."
+
+Maurice tunsi veren nousevan päähänsä; hän sulki silmänsä ja näki
+tuhannen salaman välähdyksen.
+
+"No niin, mutta mitä kansalainen Dixmer sanoi tästä?" kysyi Lorin.
+
+"Hän huomasi sen olevan itselleen suureksi kunniaksi."
+
+"Entä nyt?" sanoi Maurice tukahtuneella äänellä, "mitä me nyt päätämme
+tehdä?"
+
+"Me päätämme", sanoi poliisimies, "mennä vangitsemaan hänet
+huoneestaan, ehkäpä vielä sängystään".
+
+"Hän ei siis aavista mitään?"
+
+"Ei yhtään mitään."
+
+"Minkälainen on maasto?" kysyi Lorin.
+
+"Meillä on täysin tarkka pohjapiirustus", sanoi harmaapukuinen;
+"paviljonki puutarhan kulmassa: kas tuolla: noustaan neljä
+porrasaskelmaa, näettekö tässä? Tullaan tasanteelle; oikealla on
+kansatar Dixmerin huoneuston ovi, tuo ikkuna, jonka näemme tuossa,
+kuuluu varmasti siihen. Taustalla, vastapäätä ikkunaa on ovi, josta
+mennään käytävään, ja käytävästä ovi petturin huoneeseen."
+
+"Hyvä, siitä saa koko lailla tarkan maastontuntemuksen", sanoi Lorin;
+"kun on tuollainen pohjapiirros, voi kävellä silmät siteessä, sitä
+suuremmalla syyllä silmät auki. Lähtekäämme siis."
+
+"Ovatko kadut hyvin vartioidut?" kysyi Maurice, jonka mielenkiinnon
+kaikki mukanaolevat luonnollisesti katsoivat johtuvan pelosta, että
+ritari pääsisi livahtamaan.
+
+"Kadut, käytävät, kadunkulmat, kaikki", sanoi harmaapukuinen mies;
+"minä takaan, ettei hiirikään pääse ilman tunnussanaa".
+
+Maurice värisi; nuo monet varovaisuustoimenpiteet panivat hänet
+pelkäämään, että hänen petoksensa olisi hyödytön.
+
+"Kuinka paljon miehiä te nyt sitten pyydätte vangitaksenne ritarin?"
+kysyi harmaapukuinen.
+
+"Kuinka paljon miehiä?" sanoi Lorin; "toivon Mauricen ja minun hyvin
+riittävän; eikö niin, Maurice?"
+
+"Kyllä", sopersi tämä, "varmasti me riitämme".
+
+"Kuulkaa", sanoi poliisimies, "ei mitään turhia kerskailuja;
+kykenettekö ottamaan hänet?"
+
+"Jumaliste! Kykenemmekö", huudahti Lorin, "luulenpa sentään! Eikö niin,
+Maurice, että meidän on otettava hänet?"
+
+Lorin korosti tätä sanaa. Olihan hän sanonut, että heitä oli alettu
+epäillä ja ettei olisi annettava epäilyille, jotka kasvoivat tuona
+aikana niin nopeasti, aikaa varmistua; ja Lorin ymmärsi, ettei kukaan
+uskaltaisi epäillä kahden sellaisen miehen isänmaallisuutta, joiden oli
+onnistunut vangita Maison-Rougen ritari.
+
+"No niin", sanoi poliisimies, "jos te todella pysytte päätöksessänne,
+ottakaa mukaanne mieluummin kolme miestä kuin kaksi, neljä kuin kolme;
+ritarin nukkuessa on hänen miekkansa aina päänalusen alla ja kaksi
+pistoolia yöpöydällään".
+
+"Mitä helkkaria", sanoi eräs Lorinin komppanian krenatööri, "mennään
+kaikki, älköön kenelläkään olko etuoikeutta; jos hän antautuu,
+panemme hänet säilöön giljotiinin varalle; jos hän tekee vastarintaa,
+leikkaamme hänet kappaleiksi".
+
+"Hyvin sanottu", virkkoi Lorin, "eteenpäin. Menemmekö ovesta vai
+ikkunasta?"
+
+"Ovesta", sanoi poliisimies; "ehkä siinä sattumalta on avain; sillä jos
+menemme ikkunasta, on muutamia ruutuja lyötävä rikki, ja siitä syntyy
+meteliä".
+
+"Olkoon menneeksi ovesta", sanoi Lorin; "samantekevä mistä, kunhan
+mennään. Lähdetään, sapeli kouraan, Maurice!"
+
+Maurice veti koneellisesti sapelin huotrastaan.
+
+Pieni joukko astui paviljonkia kohti. Kuten harmaapukuinen mies oli
+sanonut siellä olevan, tavattiin tasanteen ensimmäiset portaat, sitten
+tultiin tasanteelle ja siltä eteiseen.
+
+"Kas", huudahti Lorin iloissaan, "avain on ovessa".
+
+Hän oli ojentanut kätensä hämärässä, ja kuten oli sanonut, tosiaankin
+tuntenut sormenpäillään kylmän avaimen.
+
+"No, mennään, avaa siis, kansalainen luutnantti", sanoi harmaapukuinen.
+
+Lorin väänsi avainta varovasti lukossa; ovi avautui.
+
+Maurice kuivasi kädellään otsaansa, joka oli hiestä kostea.
+
+"Olemme perillä", sanoi Lorin.
+
+"Emme vielä", virkkoi harmaapukuinen. "Jos meidän maastotietomme ovat
+tarkat, olemme kansatar Dixmerin huoneistossa."
+
+"Siitä voimme saada varmuuden", sanoi Lorin; "sytyttäkäämme kynttilöitä
+palamaan, takassa on vielä tulta".
+
+"Sytyttäkäämme soihtuja", sanoi harmaapukuinen; "soihdut eivät sammu
+kuten kynttilät".
+
+Ja hän otti erään krenatöörin kädestä kaksi soihtua, jotka hän sytytti
+lieden hiilloksessa. Toisen hän pani Mauricen, toisen Lorinin käteen.
+
+"Katsokaa", sanoi hän, "minä en erehtynyt: tässä on ovi, josta mennään
+kansatar Dixmerin makuuhuoneeseen, tuolla toinen, josta päästään
+käytävään".
+
+"Eteenpäin, käytävään", sanoi Lorin.
+
+Avattiin taustalla oleva ovi, joka ei ollut suljettu enempää kuin
+ensimmäinenkään, ja niin oltiin vastapäätä ritarin huoneen ovea.
+Maurice oli nähnyt tämän oven kaksikymmentä kertaa eikä ollut
+milloinkaan kysynyt, minne se vei; hänen mielestään keskittyi koko
+maailma siihen huoneeseen, jossa Geneviève otti hänet vastaan.
+
+"Kas, kas", sanoi Lorin matalalla äänellä, "tässä asia muuttuu; avainta
+ei ole, ja ovi on lukossa".
+
+"Mutta", kysyi Maurice, joka tuskin saattoi puhua, "oletteko ihan
+varma, että se on tämä?"
+
+"Jos pohjapiirros on tarkka, tulisi sen olla tämä", vastasi
+poliisimies; "saammehan sitäpaitsi pian nähdä. Krenatöörit, murtakaa
+ovi; ja te, kansalaiset, olkaa valmiit hyökkäämään huoneeseen heti kun
+ovi on murrettu."
+
+Neljä miestä, jotka poliisin asiamies määräsi, nosti kivääriensä perät
+ja iski toimituksen johtajan merkistä yhden ainoan yhteisen iskun: ovi
+lensi säpäleiksi.
+
+"Antaudu tai olet kuoleman oma!" huudahti Lorin syöksyen huoneeseen.
+
+Kukaan ei vastannut; vuodeverhot olivat suojeltuina.
+
+"Vuoteen taustaa, pitäkää silmällä vuoteen taustaa!" sanoi poliisimies;
+"kivääri poskelle, ja jos verhot vähänkään liikahtavat, ampukaa".
+
+"Odottakaa", sanoi Maurice, "minä menen avaamaan ne".
+
+Ja varmastikin siinä toivossa, että Maison-Rouge olisi piiloutuneena
+verhojen taa ja että ensimmäinen tikarinisku tai pistoolinlaukaus
+kohdistuisi häneen, Maurice syöksyi uutimia kohti, jotka kitisivät
+luistaessaan tankoa pitkin.
+
+Vuode oli tyhjä.
+
+"Jumaliste", sanoi Lorin, "ei ketään!"
+
+"Hän on päässyt pakenemaan", sopersi Maurice.
+
+"Mahdotonta, kansalaiset, mahdotonta!" huudahti harmaapukuinen;
+"sanoinhan, että hänen on nähty tulleen kotiin tunti sitten, ettei
+kukaan ole nähnyt hänen menevän ulos ja että kaikkia uloskäytäviä
+vartioidaan".
+
+Lorin avasi seinäkomeroiden ja vaatekaappien ovet ja katseli joka
+paikasta, sellaisistakin, jonne miehen olisi ruumiillisesti mahdotonta
+piiloutua.
+
+"Ei ketään! Ei kuitenkaan; näette hyvin, ei ketään!"
+
+"Ei ketään!" toisti Maurice liikutettuna, minkä hyvin ymmärtää;
+"näettehän, ettei täällä tosiaankaan ole ketään".
+
+"Ehkä hän on kansatar Dixmerin huoneessa", sanoi poliisimies.
+
+"Kunnioittakaa naisen huonetta", sanoi Maurice.
+
+"Kuinkas sitten", sanoi Lorin, "varmasti sitä kunnioitetaan, ja
+kansatar Dixmeriä myöskin; tarkastetaan vain".
+
+"Tarkastetaanko kansatar Dixmer?" kysyi eräs krenatööri, mielissään
+siitä, että saattoi laskea huonoa pilaa.
+
+"Ei", sanoi Lorin, "vain huone".
+
+"Antakaa minun siinä tapauksessa mennä ensimmäisenä", sanoi Maurice.
+
+"Mene", virkkoi Lorin; "sinä olet kapteeni: kunnia sille, kelle kunnia
+kuuluu".
+
+Kaksi miestä jätettiin vartioimaan sitä huonetta, josta lähdettiin;
+sitten mentiin siihen huoneeseen, jossa soihdut oli sytytetty.
+
+Maurice lähestyi ovea, joka vei Genevièven makuuhuoneeseen. Ensimmäistä
+kertaa hän oli nyt menossa sinne. Hänen sydämensä löi rajusti.
+
+Avain oli ovessa. Maurice laski kätensä avaimelle, mutta epäröikin.
+
+"Mitä nyt?" sanoi Lorin. "Avaa pois!"
+
+"Mutta", sanoi Maurice, "entä jos kansatar Dixmer on makuulla?"
+
+"Me katsomme hänen vuoteeseensa, hänen vuoteensa alle, hänen uuniinsa
+ja vaatekaappeihinsa", sanoi Lorin; "minkä jälkeen, ellei siellä ole
+muita kuin hän, me toivotamme hänelle hyvää yötä".
+
+"Eipä suinkaan", sanoi poliisimies, "me vangitsemme hänet; kansatar
+Geneviève Dixmer on aristokraatti, jonka tiedetään olleen Tisonin tytön
+ja Maison-Rougen ritarin rikostoverin".
+
+"Avaa siinä tapauksessa itse", sanoi Maurice päästäen avaimen
+kädestään, "minä en vangitse naisia".
+
+Poliisimies katseli Mauricea karsaasti, ja krenatöörit kuiskuttelivat
+keskenään.
+
+"Vai niin, vai niin", sanoi Lorin, "te kuiskuttelette? Kuiskutelkaa
+sitten kahden miehen asioista täällä ollessanne, sillä minä olen samaa
+mieltä kuin Maurice."
+
+Ja hän astui askelen taaksepäin.
+
+Harmaapukuinen mies tarttui avaimeen, väänsi kiivaasti, ovi avautui;
+sotilaat syöksyivät huoneeseen.
+
+Kaksi kynttilää paloi pienellä pöydällä, mutta Genevièven, yhtä vähän
+kuin Maison-Rougen ritarinkaan huoneessa ei ollut ketään.
+
+"Tyhjä!" huudahti poliisimies.
+
+"Tyhjä!" toisti Maurice kalveten, "missä hän siis on?"
+
+Lorin katseli Mauricea kummissaan.
+
+"Hakekaamme", sanoi poliisimies.
+
+Ja miliisimiestensä seurassa hän ryhtyi penkomaan koko talon
+kellareista työpajalle saakka.
+
+Tuskin he olivat kääntäneet selkänsä, kun Maurice, joka oli
+kärsimättömänä seurannut heitä silmillään, nyt vuorostaan syöksyi
+huoneeseen avaten kaapit, jotka hän jo kerran oli avannut, ja huutaen
+hätäisellä äänellä:
+
+"Geneviève! Geneviève!"
+
+Mutta Geneviève ei vastannut, huone oli todella tyhjä.
+
+Silloin Maurice ryhtyi omasta puolestaan tutkimaan taloa oikein
+vimmatusti. Kasvihuoneet, vajat, ulkohuoneet, kaikki hän tutki, mutta
+tuloksetta.
+
+Äkkiä kuului kova meteli; aseistettu joukko näyttäytyi portilla,
+ilmoitti vartiomiehelle tunnussanan, valloitti puutarhan ja hajaantui
+taloon. Tämän apujoukon etunenässä välkkyi Santerren savustunut
+kypärintöyhtö.
+
+"No, missä on vehkeilijä?" sanoi hän Lorinille.
+
+"Kuinka? Missäkö on vehkeilijä?"
+
+"Niin. Minä kysyn teiltä, mitä olette hänelle tehneet?"
+
+"Minä kysyn sitä teiltä itseltänne: jos teidän osastonne on vartioinut
+uloskäytäviä hyvin, on sen täytynyt pidättää hänet, koskapa hän ei enää
+ollut talossa silloin kun me saavuimme."
+
+"Mitä te sanotte?" huusi kenraali raivoissaan, "olette siis päästäneet
+hänet karkuun?"
+
+"Emme ole voineet laskea häntä karkuun, koska hän ei milloinkaan ole
+ollut käsissämme."
+
+"Siinä tapauksessa en minä enää ymmärrä siitä mitään", sanoi Santerre.
+
+"Mistä niin?"
+
+"Siitä, mitä käskitte lähetin sanoa minulle."
+
+"Olemmeko me lähettäneet jonkun teidän luoksenne, mekö?"
+
+"Epäilemättä. Tuon ruskeapukuisen, mustatukkaisen, vihreäsilmälasisen
+miehen, joka tuli meille ilmoittamaan teidän puolestanne, että
+olitte saamaisillanne haltuunne Maison-Rougen ritarin, mutta että
+hän puolustautui leijonan tavoin; heti tuon kuultuani minä kiiruhdin
+paikalle."
+
+"Mies, jolla oli ruskea puku, musta tukka, vihreät silmälasit?" toisti
+Lorin.
+
+"Niin juuri, ja piti käsipuolessaan naista."
+
+"Nuorta, sievää?" huudahti Maurice harpaten kenraalin luo.
+
+"Niin, nuorta ja sievää."
+
+"Se oli hän ja kansatar Dixmer."
+
+"Kuka hän?"
+
+"Maison-Rouge... Voi, minua kurjaa, kun en tappanut heitä molempia!"
+
+"Malttakaa, kansalainen Lindey", sanoi Santerre, "kyllä heidät saadaan
+satimeen".
+
+"Mutta kuinka helvetissä te päästitte heidät menemään?" kysyi Lorin.
+
+"Helkkarissa", sanoi Santerre, "päästin heidät menemään, koska heillä
+oli tunnussana".
+
+"Heillä oli tunnussana!" huusi Lorin; "mutta meidän joukossammehan on
+siis petturi?"
+
+"Ei, ei, kansalainen Lorin", sanoi Santerre, "teidät tunnetaan, ja
+tiedetään, ettei teidän joukossanne ole pettureita".
+
+Lorin katseli ympärilleen ikäänkuin hakeakseen tätä petturia, jonka
+läsnäolosta oli puhunut. Hän kohtasi Mauricen synkän otsan ja epäröivän
+katseen.
+
+"Voi", mutisi hän, "mitä tämä merkitsee?"
+
+"Tämä mies ei voi olla kovin kaukana", sanoi Santerre; "tarkastakaamme
+ympäristö; ehkä hänet on kohdannut jokin kulkuvartio, joka on ollut
+näppärämpi kuin me eikä ole antanut vetää itseään nenästä".
+
+"Niin, niin, hakekaamme", sanoi Lorin.
+
+Ja hän tarttui Mauricen käsivarteen ja ollen ryhtyvinään hakemaan veti
+hänet mukanaan ulos puutarhasta.
+
+"Niin, hakekaamme", sanoivat sotilaat; "mutta ennenkuin haemme..."
+
+Ja eräs heistä heitti soihtunsa katokseen, joka oli ahdettu täyteen
+risukimppuja ja heiniä.
+
+"Tule", sanoi Lorin, "tule".
+
+Maurice ei vastustellut vähääkään. Hän seurasi Lorinia kuin lapsi;
+molemmat kiiruhtivat sillalle saakka puhumatta enempää; siellä he
+pysähtyivät, Maurice kääntyi.
+
+Esikaupungin kohdalla oli taivaanranta punainen ja talojen ylitse
+saattoi nähdä nousevan joukon kipinöitä.
+
+
+
+
+VI
+
+Vannottu vala
+
+
+Maurice värisi; hän ojensi kätensä Saint-Jacques-katua kohti.
+
+"Tulipalo", sanoi hän, "tulipalo!"
+
+"Niin, entä sitten", sanoi Lorin, "tulipalo, mitä siitä?"
+
+"Voi, hyvä Jumala! hyvä Jumala! Jos hän olisikin palannut?"
+
+"Kuka niin?"
+
+"Geneviève."
+
+"Geneviève, se on rouva Dixmer, eikö niin?"
+
+"Niin, hän."
+
+"Ei ole vähääkään vaaraa, että hän olisi palannut, ei hän sitä varten
+lähtenytkään."
+
+"Lorin, minun on löydettävä hänet, minun on saatava kostaa."
+
+"Oho, oho", sanoi Lorin.
+
+ "On jumalille, Amor, kauhistus
+ ja ihmisille sinun valtikkas,
+ ja tarpeeton on enää suitsutus
+ sun alttareillas, hirmuvaltias."
+
+"Autathan sinä minua löytämään hänet, Lorin?"
+
+"Totta helkkarissa, se ei ole vaikeata."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Tietysti, jos sinua kiinnostaa kansatar Dixmerin kohtalo niin paljon
+kuin luulen, sinä varmasti tunnet hänet, ja tuntiessasi varmaankin
+tiedät, ketkä ovat hänen läheisimmät ystävänsä; hän ei ole lähtenyt
+Pariisista, hehän ovat kaikki hullaantuneet tähän kaupunkiin; hän on
+varmasti hakenut turvapaikan jonkun uskotun luota, ja huomenaamuna sinä
+saat jonkun Rosan tai Martan välityksellä pienen kirjelipun, joka on
+laadittu suunnilleen seuraavaan muotoon:
+
+ "Jos mielit, Mars, sä nähdä Cytheren,
+ sa lainaa Yöttäreltä huntu sininen.
+
+"Ja että hänen on esittäydyttävä ovenvartijalle, sen tai sen kadun
+varrella, siinä tai siinä numerossa ja kysyttävä rouva Kolmi-Tähteä,
+kas sillä tavalla."
+
+Maurice kohautti olkapäitään; hän tiesi hyvin, ettei Genevièvellâ ollut
+ketään, kenen luota hakisi turvapaikkaa.
+
+"Me emme löydä häntä", mutisi hän.
+
+"Salli minun sanoa sinulle eräs seikka, Maurice", sanoi Lorin.
+
+"Mikä seikka?"
+
+"Ettei se olisi mikään niin suuri onnettomuus, vaikka emme löytäisikään
+häntä."
+
+"Ellemme löydä häntä, Lorin", sanoi Maurice, "minä kuolen".
+
+"Lempo vieköön", sanoi nuori mies, "se oli siis tuo rakkaus, joka oli
+viemäisillään sinun henkesi?"
+
+"Niin oli."
+
+Lorin mietti hetkisen.
+
+"Maurice", sanoi hän, "nyt on kello yhdentoista korvilla, seutu on
+autio, tuossa on kivipenkki, joka näyttää olevan vartavasten laitettu
+kahdelle ystävykselle. Osoita minulle suosio antautua yksityiseen
+keskusteluun kanssani, kuten vanhan hallituksen aikana sanottiin. Annan
+sinulle sanani, etten puhu runomittaa."
+
+Maurice katsahti ympärilleen ja tuli istumaan ystävänsä viereen.
+
+"Puhu", sanoi Maurice nojaten raskaaksi käyneen päänsä kätensä varaan.
+
+"Kuule, rakas ystävä, sanon sinulle erään asian ilman johdantoa, ilman
+kiertelyä, ilman selityksiä, että kuljemme perikatoamme kohti, sinä
+viet meidät perikatoon."
+
+"Kuinka niin?" kysyi Maurice.
+
+"Kuule, armas ystävä", alkoi Lorin uudelleen, "eräs
+yhteishyvänvaliokunnan päätös julistaa isänmaanpetturiksi jokaisen,
+joka on suhteissa mainitun isänmaan vihollisiin. Tunnetko sinä tämän
+päätöksen?"
+
+"Epäilemättä", vastasi Maurice.
+
+"Tunnet sen?"
+
+"Tunnen."
+
+"No niin. Minusta tuntuu, ettet ole mikään huono isänmaanpetturi. Mitä
+sanot siitä? kuten sanoi Manlius."
+
+"Lorin!"
+
+"Epäilemättä, ellet sinä katso isänmaanpalvojiksi niitä, jotka antavat
+asunnon, ruoan ja vuoteen Maison-Rougen herra ritarille; hän ei
+luullakseni ole mikään kiihkeä tasavaltalainen eikä ole tällä haavaa
+syytteessä syyskuun päivien toimeenpanosta."
+
+"Voi, Lorin!" sanoi Maurice huokaisten.
+
+"Se merkitsee", jatkoi siveyssaarnaaja, "että minusta sinä näytät
+olleen tai olet vielä liian hyvä ystävä isänmaanvihollisen kanssa. No,
+no, älä sano vastaan, rakas ystävä; sinä olet kuin Enkelados-vainaja,
+saisit vuoren sortumaan kääntyessäsi. Sanon sinulle siis toistamiseen,
+älä sano vastaan, vaan myönnä kiltisti, ettet enää ole kiihkeä
+tasavaltalainen."
+
+Lorin oli lausunut nämä sanat niin lempeästi kuin saattoi ja oikein
+Ciceromaisen sulavasti.
+
+Maurice tekikin vastalauseensa vain viittaamalla. Mutta Lorin ei siitä
+välittänyt, vaan jatkoi:
+
+"Voi, jos me eläisimme jonkinlaisessa kasvihuonelämmössä,
+kohtuullisessa lämmössä, jossa kasvitieteen sääntöjen mukaan
+ilmapuntari alituisesti osoittaa kuuttatoista astetta, sanoisin
+sinulle, rakas Maurice, että se on soreasti tehty, että se on hienosti
+tehty; olkaamme silloin tällöin hieman aristokraatteja, se tekee hyvää
+ja on hauskaa; mutta me paistumme tänään kolmenkymmenenviiden tai
+neljänkymmenen asteen lämmössä; ruokaliina polttaa, koska itse ollaan
+haaleita; koska on kuuma, tunnutaan itse kylmiltä; koska on kylmä, on
+epäilyttävä; tiedät sen, Maurice; ja kun ollaan epäilyttäviä, sinä olet
+liian älykäs, rakas Maurice, jotta et tietäisi, mitä ollaan pian sen
+jälkeen, tai oikeammin, mitä ei enää olla."
+
+"No hyvä, tapettakoon minut siis ja päättyköön tämä juttu", huudahti
+Maurice, "minä olen yhtäkaikki väsynyt elämään".
+
+"Viime neljännestunnin kuluessa", sanoi Lorin. "Todellakaan ei ole
+kulunut kylliksi pitkä aika, jotta jättäisin sinut oman tahtosi
+valtaan; sitäpaitsi kun nykyaikana kuollaan, ymmärrät, että on kuoltava
+tasavaltalaisena, vaikka sinä tahtoisit kuolla aristokraattina."
+
+"Voi, voi", huudahti Maurice, jonka verta rupesi kiehuttamaan
+syyllisyydentunnon aikaansaama sietämätön tuska; "voi, menet liian
+pitkälle, hyvä ystävä".
+
+"Menen vielä pitemmälle, sillä ilmoitan etukäteen, että jos muutut
+aristokraatiksi..."
+
+"Sinä ilmiannat minut?"
+
+"Hyi, en: minä sulkisin sinut johonkin kellariin ja panisin hakemaan
+sinua rumpujen päristyksellä, kuten eksynyttä lammasta; sitten
+julistaisin, että aristokraatit, jotka tiesivät, mitä heille olit
+varannut, ovat takavarikoineet sinut, kiduttaneet, näännyttäneet sinut,
+joten hallinaiset ja Victor-piirin lumppu-ukot löydettyään sinut
+kruunaavat sinut julkisesti kukkasilla, kuten tapahtui rovasti Elie de
+Beaumontille, Latudelle ja muille. Kiiruhda siis jälleen muuttumaan
+Aristideeksi, muuten on asiasi selvä."
+
+"Lorin, Lorin, tunnen, että olet oikeassa, mutta virta vie minua,
+luistan kaltevaa pintaa pitkin. Syytätkö sinä minua siksi, että kohtalo
+pakottaa minut mukaansa?"
+
+"En minä syytä sinua, vaan kinastelen kanssasi. Muistelepas hiukan
+niitä näytöksiä, joita Pylades joka päivä esitti Oresteelle, näytöksiä,
+jotka oivallisesti todistavat, ettei ystävyys ole muuta kuin paradoksi,
+koskapa nämä malliystävykset väittelivät aamusta iltaan."
+
+"Jätä minut, Lorin, se olisi paremmin tehty."
+
+"En milloinkaan."
+
+"Anna minun siinä tapauksessa rakastaa, olla vapaasti hullu, ehkä
+rikollinenkin, sillä jos näen hänet jälleen, tiedän tappavani hänet."
+
+"Tai lankeat polvillesi hänen eteensä. Voi, Maurice sinua, Maurice
+rakastuneena aristokraattiin, milloinkaan en olisi uskonut sellaista.
+Sinähän olet kuin tuo Osselin-parka, joka hullaantui markiisitar de
+Charnyyn."
+
+"Kylliksi jo, Lorin, minä pyydän hartaasti."
+
+"Maurice, minä parannan sinut, tai piru minut periköön. Minä en
+tahdo sinun voittavan pyhän giljotiinin arpajaisissa, kuten sanoi
+Lombards-kadun maustekauppias. Ole varuillasi, Maurice, sinä saatat
+minut epätoivoon. Maurice, sinä teet minusta verenimijän. Maurice, minä
+tunnen tarvetta sytyttää Saint-Louis-saaren tuleen; soihtu, kekäle
+tänne.
+
+ "Ei, turhaa vaiva on
+ ja soihdun pyytäminen kuitenkin.
+ Sun tules suunnaton
+ voi poroks polttaa sielus, kaupungin."
+
+Maurice hymyili vasten tahtoaan.
+
+"Tiedäthän, että sopimus oli puhua vain suorasanaisesti", sanoi hän.
+
+"Mutta sinä myöskin saatat minut raivostumaan hulluudellasi", sanoi
+Lorin; "sinä myöskin... Kuule, mennään juomaan, Maurice; juodaan
+päihimme, tehdään lakiesityksiä, tutkitaan valtiotaloutta; mutta
+Jupiterin rakkauden kautta, älkäämme olko rakastuneita, älkäämme
+rakastako muita kuin vapautta."
+
+"Tai Järkeä."
+
+"Niin, se on totta. Jumalatar puhuu sinusta paljon ja pitää sinua
+suloisena kuolevaisena."
+
+"Etkä sinä ole mustasukkainen?"
+
+"Maurice, pelastaakseni ystävän tiedän voivani uhrata kaikki."
+
+"Kiitos, Lorin-parkani, panen arvoa uskollisuudellesi; mutta paras tapa
+lohduttaa minua on antaa minun saada kyllikseni tuskaa. Hyvästi, Lorin;
+mene sinä katsomaan Arthémiseäsi."
+
+"Entä minne sinä menet?"
+
+"Lähden kotiin."
+
+Ja Maurice astui muutaman askelen siltaa kohden.
+
+"Sinä asut siis nykyään vanhan Saint-Jacques-kadun suunnalla?"
+
+"En, mutta minua huvittaa mennä sitä kautta."
+
+"Nähdäksesi vielä kerran paikan, jossa sinun epäinhimillinen olentosi
+asusti?"
+
+"Nähdäkseni, eikö hän ole palannut sinne, missä tiesi minun häntä
+odottavan. Oi, Geneviève, Geneviève, en olisi luullut sinun saattavan
+tehdä sellaista petosta!"
+
+"Maurice, muuan tyranni, joka tunsi hyvin kauniin sukupuolen, koskapa
+hän kuoli rakastettuaan sitä liikaa, sanoi:
+
+ "Nainen usein vaihtelee,
+ hullu häneen uskonee."
+
+Maurice päästi huokauksen, ja ystävykset lähtivät taas takaisin
+vanhalle Saint-Jacques-kadulle päin.
+
+Sitä myöten kun ystävykset lähenivät paikkaa, he kuulivat suuren
+metelin; he näkivät valon kasvavan ja kuulivat isänmaallisia lauluja,
+jotka päiväsaikaan kirkkaassa auringonpaisteessa, taisteluntuoksinassa
+tuntuivat sankarihymneiltä, mutta jotka yöllä, tulipalon hohteessa
+kuulostivat päihtyneiden ihmissyöjien synkiltä juomalauluilta.
+
+"Voi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" sanoi Maurice unohtaen, että Jumala
+oli poistettu käytännöstä.
+
+Ja hän asteli eteenpäin otsa hiessä.
+
+Lorin katseli hänen käyntiään ja mutisi hampaittensa välistä:
+
+ "Jos rakkaus meidät vain valtaansa saa,
+ niin järkevyys hyvästit heittää."
+
+Koko Pariisi näytti vaeltavan niiden tapausten näyttämöä kohti, joista
+juuri olemme kertoneet. Mauricen oli pakko tunkeutua krenatööriketjun
+ja piirijoukkojen rivistöjen lävitse, sitten tuon aina raivokkaan, aina
+valppaan roskaväen yhteensulloutuneiden laumojen halki, joka tällä
+aikakaudella juoksi ulvoen näytelmästä näytelmään.
+
+Sitä mukaa kuin Maurice lähestyi taloa, hän raivokkaassa
+kärsimättömyydessään kiiruhti askeliaan. Lorin saattoi vaivoin seurata
+häntä, mutta hän rakasti häntä liiaksi jättääkseen hänet yksikseen
+sellaisena hetkenä.
+
+Kaikki oli melkein lopussa; katoksesta, jonne sotilas oli heittänyt
+palavan soihtunsa, oli tuli levinnyt työpajalle, joka oli rakennettu
+laudoista siten, että ilma pääsisi vapaasti haihtumaan; tavarat olivat
+palaneet; itse rakennus alkoi palaa.
+
+"Voi, hyvä Jumala!" sanoi Maurice itsekseen, "jos hän olisi tullut
+takaisin, jos hän olisi jossakin huoneessa, joka on liekkien
+piirittämä, ja odottaisi minua, huutaisi minua!..."
+
+Ja puoleksi mielipuolena tuskasta, uskoen kernaammin, että se nainen,
+jota hän rakasti, oli hullu kuin petturi, syöksyi Maurice pää kumarassa
+ovea kohti, jonka hän vilaukselta erotti savun keskeltä.
+
+Lorin seurasi häntä yhä; hän olisi seurannut häntä helvettiin.
+
+Katto paloi, tuli alkoi levitä portaisiin.
+
+Läähättäen tarkasti Maurice ensin salin, Genevièven huoneen,
+Maison-Rougen ritarin huoneen, käytävät ja huusi tukahtuvalla äänellä:
+
+"Geneviève! Geneviève!"
+
+Kukaan ei vastannut.
+
+Tullessaan takaisin ensimmäiseen huoneeseen näkivät ystävykset
+tulenkielekkeiden alkavan tunkea ovesta. Välittämättä Lorinin huudoista
+ja viittauksista käyttää ikkunaa lähti Maurice liekkien keskelle.
+
+Sitten hän juoksi päärakennukseen, harppasi pysähtymättä halki pihan,
+joka oli täynnä särjettyjä huonekaluja, pääsi ruokahuoneeseen, Dixmerin
+salonkiin, kemisti Morandin työhuoneeseen; kaikki nämä olivat täynnä
+savua, pirstaleita, ikkunalasinsiruja; tuli oli juuri levinnyt tähänkin
+talonosaan ja alkoi tuhota sitä.
+
+Maurice teki samoin kuin paviljongissakin. Hän ei jättänyt ainoatakaan
+huonetta tutkimatta, ainoatakaan käytävää juoksematta sen päästä
+päähän. Hän astui alas kellareihin saakka. Ehkä oli Geneviève tulipaloa
+paetessaan hakenut sieltä suojaa.
+
+Ei ketään.
+
+"Tuhat tulimmaista!" sanoi Lorin, "näethän hyvin, ettei täällä
+saattaisi kestää muut kuin salamanterit, etkä sinä etsi kuitenkaan tätä
+tarunomaista eläintä. Lähde pois; kyselemme, kuulustelemme saapuvilla
+olevia; ehkä on joku nähnyt hänet."
+
+Olisi tarvittu monen miehen yhtyneet voimat viemään Maurice talosta
+ulos. Toivo veti hänet mukanaan hiuskarvallaan.
+
+Silloin he alkoivat kysellä; he tutkivat ympäristön, pysäyttivät
+ohikulkevat naiset, tarkastivat lehtokujat, mutta tuloksettomasti.
+Kello oli yksi aamulla; Maurice oli jättiläisvoimistaan huolimatta
+väsymyksen murtama: viimein hän lakkasi juoksemasta, kapuamasta,
+alituisesti riitelemästä väkijoukon kanssa.
+
+Ajuri ajoi ohi. Lorin pysäytti hänet.
+
+"Rakas veli", sanoi hän Mauricelle, "me olemme tehneet kaiken sen, mikä
+on ollut inhimillisesti mahdollista löytääksemme jälleen Genevièvesi;
+olemme uupuneet pilalle, kärventyneet ruskeiksi, meitä on mukiloitu
+hänen vuokseen. Olkoon Cupido miten vaativainen hyvänsä, ei hän voi
+vaatia enempää mieheltä, joka on rakastunut, eikä ainakaan mieheltä,
+joka ei ole rakastunut; nouskaamme rattaille ja lähtekäämme kumpikin
+kotiin."
+
+Maurice ei vastannut mitään, vaan alistui. Saavuttiin Mauricen ovelle
+kummankaan ystävyksen vaihtamatta sanaakaan.
+
+Mauricen juuri astuessa rattailta he kuulivat Mauricen asunnon ikkunan
+sulkeutuvan.
+
+"Kas, hyvä!" sanoi Lorin, "sinua odotettiin, minä voin olla
+rauhallisempi. Kolkutapas nyt ovelle!"
+
+Maurice kolkutti, ovi avautui.
+
+"Hyvää yötä!" sanoi Lorin, "odota minua huomenaamuna, niin lähdetään
+ulos".
+
+"Hyvää yötä", sanoi Maurice koneellisesti.
+
+Ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä.
+
+Portaiden ensi askelmilla hän kohtasi kotiapulaisensa.
+
+"Voi, kansalainen Lindey", huudahti tämä, "kuinka levottomiksi te
+olette meidät tehnyt!"
+
+Sana _meidät_ hämmästytti Mauricea.
+
+"Teidätkö?" sanoi hän.
+
+"Niin, minut ja sen pienen rouvan, joka teitä odottaa."
+
+"Pienen rouvan!" toisti Maurice, jonka mielestä oli huonosti valittu
+hetki jonkun entisen ystävättären muistuttaa häntä; "teit hyvin kun
+ilmoitit sen; minä menen nukkumaan Lorinin luo".
+
+"Voi, mahdotonta; hän oli ikkunassa, hän näki teidän nousevan ajurin
+rattailta, hän huudahti: Kas tuossa hän on."
+
+"Ah, mitä se minua liikuttaa, tietääkö hän minun tulleen; minulla ei
+ole halua rakastaa. Lähde sisälle ja sano tuolle naiselle, että hän on
+erehtynyt."
+
+Kotiapulainen teki jo liikkeen totellakseen, mutta pysähtyikin.
+
+"Voi, kansalainen", sanoi hän, "te olette väärässä: pikku rouva oli jo
+hyvin surullinen, minun vastaukseni saattaa hänet vallan epätoivoon".
+
+"Mutta kuka tämä rouva siis lopulta on?"
+
+"Kansalainen, minä en ole nähnyt hänen kasvojaan; hän on kääriytynyt
+vaippaan ja itkee; siinä kaikki mitä tiedän."
+
+"Hän itkee!" sanoi Maurice.
+
+"Niin, mutta hyvin hiljaa, tukahduttaen nyyhkytykset."
+
+"Hän itkee", toisti Maurice. "Maailmassa on siis olemassa joku, joka
+rakastaa minua niin paljon, että tulee siinä määrin levottomaksi minun
+poissaolostani?"
+
+Ja hän lähti hitaasti portaita ylös kotiapulaisensa perässä.
+
+"Täällä hän on, kansatar, täällä hän on!" huusi tämä syöksyen
+huoneeseen.
+
+Maurice astui sisään hänen jäljessään.
+
+Hän näki silloin salin nurkassa vavahtelevan muodon, joka peitti
+kasvonsa pielusten alle, naisen, jota olisi luullut kuolleeksi, ellei
+hän olisi vavahdellut kouristuksentapaisesti vaikeroiden.
+
+Hän viittasi kotiapulaista poistumaan.
+
+Tämä totteli ja sulki oven.
+
+Silloin Maurice riensi nuoren naisen luo, joka kohotti päätänsä.
+
+"Geneviève", huudahti nuori mies, "Geneviève minun luonani! Olenko minä
+hullu, hyvä Jumala?"
+
+"Ei, teillä on koko järkenne tallella, hyvä ystävä", vastasi nuori
+nainen. "Minä olen luvannut kuulua teille, jos te pelastatte
+Maison-Rougen ritarin. Te olette pelastanut hänet, minä olen tässä!
+Minä odotin teitä."
+
+Maurice käsitti näiden sanojen merkityksen väärin; hän peräytyi askelen
+ja katsellen nuorta naista sanoi lempeästi:
+
+"Geneviève, Geneviève, te ette siis rakastakaan minua?"
+
+Genevièven katse verhoutui kyyneliin; hän käänsi pois päänsä ja
+nojautuen sohvan selkämykseen puhkesi nyyhkytyksiin.
+
+"Voi", sanoi Maurice, "näettehän, ettette rakasta minua enää, ettekä
+te ainoastaan ole lakannut rakastamasta, Geneviève, vaan vieläpä
+te tunnette minua kohtaan jonkinlaista vihaa, koska olette noin
+epätoivoinen."
+
+Mauricen viime sanoissa oli ollut niin paljon kiihtymystä ja tuskaa,
+että Geneviève nousi jälleen seisomaan ja tarttui hänen käteensä.
+
+"Hyvä Jumala", sanoi hän, "sekin mies, jonka luulin parhaimmaksi, on
+siis aina vain itsekäs!"
+
+"Itsekäs, Geneviève, mitä te sillä tarkoitatte?"
+
+"Mutta ettekö te sitten käsitä, että minä kärsin? Mieheni pakolaisena,
+veljeni henkipattona, taloni liekeissä, kaikki tämä yhden yön kuluessa,
+ja sitten tämä kauhea kohtaus teidän ja ritarin välillä!"
+
+Maurice kuunteli ihastuneena, sillä hulluimmallekin intohimojen orjalle
+oli mahdotonta olla myöntämättä, että sellaiset yhteen kasaantuneet
+kiihtymyksen aiheet saattavat johtaa sellaisen tuskan valtaan kuin
+missä Geneviève oli.
+
+"Niin, te olette tullut, kas siinä te olette, minä pidän teidät, te
+ette enää jätä minua."
+
+Geneviève vavahti.
+
+"Minne minä olisin mennyt?" sanoi hän katkerasti. "Onko minulla
+turvapaikkaa, suojaa, suojelijaa, muuta kuin se, joka on määrännyt
+hinnan suojeluksestaan? Voi, Maurice, raivoissani ja hulluna minä
+astuin Neuf-sillan yli, ja kävellessäni minä pysähdyin nähdäkseni
+tumman veden kohisevan siltakaarien kulmissa; se veti minua puoleensa,
+se lumosi minut. 'Tuolla on sinua varten, naisrukka', sanoin itselleni,
+'tuolla on suoja; tuolla on lepo, jota ei häiritä; tuolla on unohdus'."
+
+"Geneviève, Geneviève!" huudahti Maurice, "te sanoitte noin?... Mutta
+te ette siis rakastakaan minua?"
+
+"Minä sanoin siten", vastasi Geneviève hiljaa; "minä sanoin siten ja
+tulin".
+
+Maurice hengähti syvään ja vaipui polvilleen.
+
+"Geneviève", kuiskasi hän, "älkää itkekö enää! Lohduttautukaa kaikkien
+onnettomuuksienne jälkeen, koska te kerran rakastatte minua. Geneviève,
+taivaan nimessä, sanokaa minulle, ettei minun uhkausteni kiivaus tuonut
+teitä tänne! Sanokaa minulle, että siinäkin tapauksessa, ettette olisi
+nähnyt minua tänä iltana, että kun olisitte jäänyt yksin, eriksenne,
+ilman turvapaikkaa, te olisitte tullut tänne, ja ottakaa vastaan vala,
+jonka vannon teille, vala, joka päästää teidät siitä valasta, jonka
+pakotin teidät tekemään!"
+
+Geneviève loi nuoreen mieheen katseen, joka kuvasti sanomatonta
+kiitollisuutta.
+
+"Jalosydäminen!" sanoi hän. "Oi, hyvä Jumala, minä kiitän sinua, hän on
+jalosydäminen!"
+
+"Kuulkaa, Geneviève", sanoi Maurice, "Jumala, joka täällä karkoitetaan
+pois temppeleistään, mutta jota ei voida kartoittaa pois meidän
+sydämistämme, jonne hän on istuttanut rakkauden, Jumala on tehnyt
+tämän illan ulkonaisesti synkäksi, mutta pohjaltaan iloa ja onnea
+säteileväksi. Jumala on johtanut teidät minun luokseni, Geneviève,
+hän on laskenut teidät minun käsivarsilleni, hän puhuu teille minun
+henkäykseni kautta. Jumala tahtoo viimein korvata tällä tavoin kaikki
+ne kärsimykset, jotka olemme kestäneet, kaikki ne hyveet, joita olemme
+harjoittaneet taistellessamme tätä rakkautta vastaan, joka näytti
+väärältä, ikäänkuin voisi tunne, joka niin kauvan oli puhdas ja aina
+niin syvä, olla rikos. Älkää siis itkekö enää, Geneviève! Geneviève,
+antakaa minulle kätenne! Tahdotteko olla veljen luona, tahdotteko,
+että tämä veli suutelee kunnioittaen teidän hameenne lievettä, poistuu
+kädet ristissä ja astuu kynnyksen yli kääntämättä päätään? Hyvä on,
+sanokaa sana, tehkää viittaus, niin näette minun poistuvan, ja niin
+jäätte yksin, vapaaksi ja turvaan, kuten neitsyt kirkkoon. Mutta jos,
+jumaloimani Geneviève, te päinvastoin tahdottekin muistella, että olen
+rakastanut teitä niin paljon, että olen ollut vähällä siihen kuolla,
+että minä tämän rakkauden vuoksi, jonka te voitte tehdä kohtalokkaaksi
+tai onnekkaaksi, olen pettänyt puoluelaiseni, että omissa silmissäni
+olen tehnyt itseni inhottavaksi ja arvottomaksi, tahdotteko ajatella
+kaikkea sitä onnea, jonka tulevaisuus on meille varannut, sitä voimaa
+ja tarmoa, joka sisältyy meidän nuoruuteemme ja rakkauteemme ja jolla
+me puolustamme onneamme ketä hyökkääjää vastaan hyvänsä! Oi, Geneviève,
+sinä olet hyvä enkeli, tahdotko, sano, tahdotko tehdä miehen niin
+onnelliseksi, ettei hän enää sure elämää, ettei hän halua ikuista
+autuutta? Siinä tapauksessa, sen sijaan, että työntäisit minut pois,
+hymyile minulle, Genevièveni, anna minun painaa kätesi sydäntäni
+vasten, taivu sen puoleen, joka haluaa sinua koko voimallaan, kaikilla
+toiveillaan, koko sielustaan; Geneviève, minun rakkauteni, minun
+elämäni, Geneviève, älä ota takaisin valaasi."
+
+Nuoren naisen sydän keventyi näistä lempeistä sanoista: rakkauden
+kaiho, hänen entisten kärsimystensä tuottama väsymys veivät hänen
+voimansa; kyyneleet eivät enää kihonneet silmiin, ja kuitenkin
+kohottivat nyyhkytykset hänen polttavaa rintaansa.
+
+Maurice käsitti, ettei Genevièvellâ enää ollut rohkeutta vastustaa,
+ja otti hänet syliinsä. Silloin Geneviève antoi päänsä vaipua hänen
+olkapäällensä ja hänen pitkä tukkansa pääsi valloilleen hänen
+rakastajansa palaville poskille.
+
+Samassa tunsi Maurice Genevièven rinnan paisuvan, kuten laineet
+nousevat vielä myrskyn jälkeen.
+
+"Voi, sinä itket, Geneviève", sanoi hän syvästi murheissaan, "sinä
+itket! Voi, rauhoitu! Ei, ei, milloinkaan en minä osta rakkautta
+halveksittavan tuskan hinnalla. Ei milloinkaan minun huuliani tahraa
+suudelma, jonka ainoakin katumuksen kyynel myrkyttäisi!"
+
+Ja hän päästi käsivarsiensa elävän renkaan irti, hän loitonsi otsansa
+Genevièven otsasta ja kääntyi hitaasti.
+
+Mutta heti, tuollaisen vastavaikutuksen kautta, joka on
+puolustautuvalle naiselle niin luonnollinen, koska hän
+puolustautuessaankin haluaa, kietoi Geneviève Mauricen kaulaan
+vapisevat kätensä, syleili häntä kiihkeästi ja painoi vasta
+tyrehtyneestä kyynelvuodosta vielä kylmän ja kostean poskensa nuoren
+miehen palavaa poskea vasten.
+
+"Oi", sopersi hän, "älä hylkää minua, Maurice, sillä minulla ei ole
+maailmassa muuta kuin sinä".
+
+Seuraava päivä
+
+
+
+
+VII
+
+Seuraava päivä
+
+
+Kaunis auringonpaiste pilkisti vihreiden kaihtimien lävitse kullaten
+niiden kolmen ison ruusun lehdet, jotka puulaatikoissaan olivat
+Mauricen ikkunalla.
+
+Nämä kukat, jotka olivat silmälle sitä arvokkaammat, kun niiden
+vuodenaika jo alkoi olla ohi, täyttivät tuoksullaan pienen
+kivipermantoisen ruokasalin, josta loisti puhtaus ja jossa
+säästeliäästi, mutta soreasti katetun pöydän ääressä istuivat Geneviève
+ja Maurice.
+
+Ovi oli kiinni, sillä pöydällä oli kaikki, mitä ruokailijat
+tarvitsivat. He olivat tietenkin sanoneet toisillensa:
+
+"Me olemme itse pöytäpalvelijoina."
+
+Viereisessä huoneessa saattoi kuulla kotiapulaisen liikkuvan
+touhukkaana kuin Phaidran silmänpalvelija. Kesän viimeisten kauniiden
+päivien lämpö ja valo tunkeutui puoliavoimien sälekaihtimien raoista ja
+pani auringon hyväilemien ruusupensaiden lehdet kimaltelemaan kullan-
+ja smaragdin värisinä.
+
+Geneviève pudotti lautaselleen sormissaan pitelemänsä kultaisen
+hedelmän ja uneksivana, hymyillen ainoastaan huulillaan, hänen suurten
+silmiensä katsellessa surumielisen kaihoovina, hän jäi istumaan
+vaiteliaana, velttona, tylsänä, vaikkakin rakkauden auringosta eloisana
+ja onnellisena, kuten nämä kauniit kukat taivaan auringosta.
+
+Pian hänen silmänsä hakivat Mauricen silmät ja löysivätkin ne häneen
+kohdistettuina: hänkin katseli huumaantuneena ja uneksi.
+
+Silloin hän laski pehmeän ja valkoisen käsivartensa nuoren miehen
+olkapäälle, joka vavahti; sitten hän nojasi siihen päänsä niin
+luottavasti ja vapaasti, että pelkkä rakkaus ei siihen kykene.
+
+Geneviève katseli häntä puhumatta ja punastui katsellessaan.
+
+Mauricen ei tarvinnut muuta kuin hieman taivuttaa päätänsä painaakseen
+huulensa rakastajattarensa puoliavonaisille huulille.
+
+Hän taivutti päänsä; Geneviève kalpeni, ja hänen silmänsä sulkeutuivat
+kuin kukkasen terälehdet, joka peittää kupunsa valon säteiltä.
+
+Täten he olivat uinuneina tuohon harvinaiseen onnellisuuteen, kun
+soittokellon terävä ääni sai heidät värähtämään.
+
+He irtautuivat toinen toisestaan.
+
+Kotiapulainen astui sisään ja sulki oven salaperäisenä.
+
+"Siellä on kansalainen Lorin", sanoi hän.
+
+"Ah, tuo rakas Lorin", sanoi Maurice; "menen lähettämään hänet pois.
+Suo anteeksi, Geneviève."
+
+Geneviève pysäytti hänet.
+
+"Lähetätte ystävänne pois, Maurice", sanoi hän; "kelpo ystävän, joka
+on teitä lohduttanut, auttanut, tukenut? Ei, minä en tahdo karkoittaa
+sellaista ystävää talostanne enempää kuin sydämestännekään; astukoon
+hän sisään, Maurice, astukoon sisään!"
+
+"Kuinka, sallitteko te...?" sanoi Maurice.
+
+"Minä tahdon", sanoi Geneviève.
+
+"Voi, te olette siis huomannut, etten minä rakasta teitä kylliksi",
+huudahti Maurice ihastuksissaan tästä hienotunteisuudesta, "ja teitä
+olisi palvottava".
+
+Geneviève tarjosi nuorelle miehelle punastuvan otsansa; Maurice avasi
+oven, ja sisään astui Lorin, kauniina kuin päivä puolimyskikeikarin
+puvussaan. Huomatessaan Genevièven hän hämmästyi, minkä jälkeen seurasi
+kunnioittava tervehdys.
+
+"Tule, Lorin, tule", sanoi Maurice, "ja katsele rouvaa. Sinut on syösty
+valtaistuimeltasi, Lorin: nyt on olemassa eräs, jonka asetan sinun
+edellesi. Olisin antanut henkeni sinun puolestasi; hänen vuoksensa,
+siinä ei sinulle ole mitään uutta, Lorin, hänen vuoksensa olen antanut
+kunniani."
+
+"Madame", sanoi Lorin vakavana, mikä todisti hänen olevan syvästi
+liikutetun, "minä koetan rakastaa Mauricea enemmän kuin te, jotta hän
+ei kokonaan lakkaisi rakastamasta minua".
+
+"Istukaa, hyvä herra", sanoi Geneviève hymyillen.
+
+"Niin, istu", sanoi Maurice, joka oikealla kädellään puristi ystävänsä
+ja vasemmalla rakastajattarensa kättä; täten hänen sydämensä täytti
+koko se onni, mitä ihminen voi maan päällä tavoitella.
+
+"Sinä et siis enää tahdo kuolla? Sinä et enää halua antaa tappaa
+itseäsi?"
+
+"Kuinka niin?" kysyi Geneviève.
+
+"Voi, hyvä Jumala", sanoi Lorin, "miten epävakainen eläin ihminen
+on, ja kuinka oikeassa filosofit ovatkaan halveksiessaan hänen
+kevytmielisyyttänsä. Tuossa on yksi, uskotteko sen, madame, joka eilen
+illalla tahtoi hypätä veteen, joka selitti, ettei tässä maailmassa
+enää ollut hänelle mahdollista löytää onnea; ja nyt minä löydän hänet
+tänä aamuna hilpeänä, iloisena, hymy huulillaan, onni otsallaan, elämä
+sydämessään, hyvin katetun pöydän ääressä; tosin hän ei syö, mutta se
+ei todista hänen olevan sen vähemmän onnellisen."
+
+"Kuinka", sanoi Geneviève, "tahtoiko hän tehdä kaiken tuon?"
+
+"Kaiken sen, ja vielä paljon muutakin; minä kerron sen teille
+myöhemmin; mutta tällä haavaa minulla on kova nälkä; se on Mauricen
+vika, sillä hän pani minut juoksemaan Saint-Jacques-kaupunginosan
+pitkin ja poikin eilen illalla. Sallikaa minun hyökätä teidän
+aamiaisenne kimppuun, johon ette kumpainenkaan ole koskenutkaan."
+
+"Hän on tosiaan oikeassa!" huudahti Maurice iloisena kuin lapsi;
+"syökäämme aamiaista. Minä en ole syönyt, ettekä tekään, Geneviève."
+
+Hän tarkasti Lorinin katsetta mainitessaan tämän nimen; mutta Lorinin
+kasvot eivät värähtäneetkään.
+
+"Kas, sinä olet siis arvannut, että se on hän?" kysyi Maurice.
+
+"Totta helkkarissa!" vastasi Lorin leikaten itselleen ison viipaleen
+punaisen ja valkoisen kirjavaa kinkkua.
+
+"Minulla on myöskin nälkä", sanoi Geneviève ojentaen lautasensa.
+
+"Lorin", sanoi Maurice, "minä olin eilen illalla sairas".
+
+"Sinä olit enemmän kuin sairas, sinä olit hullu."
+
+"No niin, minä luulen, että sinä olet sen sijaan kipeä tänä aamuna."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Sinä et ole vielä sepittänyt runoja."
+
+"Ajattelin juuri niitä tehdä.
+
+ "Seurassa kun sulotarten,
+ Phoibos lyyraa soittelee,
+ lyyran hukkaa matkan varteen,
+ Venusta jos seurailee."
+
+"Hyvä! Onhan siinä nelisäkeinen runo siinäkin", sanoi Maurice nauraen.
+
+"Ja sinun on tyydyttävä siihen, koska meidän on ryhdyttävä
+keskustelemaan vähemmän hauskoista asioista."
+
+"Mitä nyt taas on tapahtunut?" kysyi Maurice levottomana.
+
+"Minä olen ensi kerralla vartiossa Conciergerien vankilassa."
+
+"Conciergeriessä!" sanoi Geneviève; "kuningatarta vartioimassa?"
+
+"Kuningatarta... luulenpa niin, madame."
+
+Geneviève kalpeni; Maurice rypisti kulmiaan ja antoi Lorinille merkin.
+
+Tämä leikkasi itselleen uuden viipaleen kinkkua, kahta vertaa suuremman
+kuin edellisen.
+
+Kuningatar oli todella viety Conciergerien vankilaan, jonne nyt aiomme
+seurata häntä.
+
+
+
+
+VIII
+
+Conciergerien vankila
+
+
+Change-sillan ja Fleurs-rantakadun kulmassa kohoavat Ludvig Pyhän
+vanhan palatsin jäännökset. Ennen muita nimitettiin tätä Palatsiksi,
+kuten Roomaa sanottiin Kaupungiksi, ja se on yhä säilyttänyt tämän
+ylhäisen nimensä, vaikka ainoat kuninkaat, jotka siinä asuvat, ovat
+kirjureita, tuomareita ja riitapuolia.
+
+Tämä oikeuspalatsi on suuri ja synkkä rakennus, joka herättää enemmän
+pelkoa kuin rakkautta ankaraa oikeuden jumalatarta kohtaan. Siellä
+näkee ihmiskoston kaikki välineet ja tunnusmerkit koottuina ahtaaseen
+tilaan. Täällä ovat salit, joissa syytetyt säilytetään; tuonnempana
+salit, joissa heidät, tuomitaan; alempana komerot, jonne heidät
+teljetään tuomittua; ovella on pieni aukio, jossa heidät merkitään
+punaisella, häpeällisellä raudalla; sadanviidenkymmenen askelen päässä
+edellisestä on toinen suurempi aukio, jossa heidät tapetaan, toisin
+sanoen Grève-tori, jossa saatetaan päätökseen se, mitä palatsissa on
+pantu alulle.
+
+Oikeudella on, kuten huomataan, kaikki käsillä.
+
+Koko tämä rakennusryhmä, jonka surulliset, harmaat, pienillä
+ristikkoikkunoilla varustetut osat liittyvät toinen toiseensa, jonka
+ammottavat holvikaaret muistuttavat Lunettes-rantakadun varrella olevia
+ristikko-ikkunaisia luolia, on Conciergerie.
+
+Tässä vankilassa on komeroita, joita Seinen vesi kostuttaa mustalla
+liejullaan; siinä on salaperäisiä uloskäytäviä, jotka muinoin johtivat
+virtaan ne uhrit, jotka tahdottiin saada häviämään.
+
+Vuonna 1793 oli Conciergerie, mestauslavan väsymätön muonanhankkija,
+täpösen täynnä vankeja, joista yhdessä tunnissa tehtiin
+kuolemaantuomittuja. Tällä aikakaudella oli Ludvig Pyhän vanha vankila
+todellakin kuoleman majatalo.
+
+Porttien holvikaarien alla kiikkui öisin punainen lyhty, tämän tuskien
+paikan kaamea merkki.
+
+Sen päivän edellisenä iltana, jolloin Maurice, Lorin ja Geneviève
+söivät yhdessä aamiaista, oli kumea jyrinä tärisyttänyt rantakadun
+kivitystä ja vankilan ikkunoita; sitten oli jyrinä lakannut tultuaan
+suippokaarisen portin kohdalle; santarmit olivat kolkuttaneet porttia
+sapeliensa kahvoilla, tämä portti oli avautunut, ajoneuvot olivat
+ajaneet pihaan, ja kun ovi oli kääntynyt kiinni saranoillaan, kun
+salvat olivat kitisseet, oli nainen noussut vaunuista.
+
+Heti nielaisi hänet ammollaan auki oleva ovi. Kolme neljä uteliasta
+päätä, jotka olivat lähestyneet tarkastaakseen vankia ja ilmestyneet
+puolivarjoon, sukelsi taas pimeyteen; sitten kuului muutama epähieno
+naurunremahdus ja muutamia karkeita jäähyväisiä, joita vaihtavat miehet
+poistuivat näkymättä, vaikka heidän puheensa kuuluikin.
+
+Nainen, joka oli tällä tavoin tuotu, oli jäänyt ensimmäisen pikkuportin
+sisäpuolelle santarmien kanssa; hän huomasi täytyvän astua sisään
+toisesta, mutta unohti, että mennessä pikkuportista on samalla kertaa
+nostettava jalkaa ja taivutettava päätä, sillä alhaalla on kynnys ja
+ylhäällä kamana.
+
+Vanki, joka varmaankaan ei vielä ollut hyvin tottunut vankiloiden
+rakenteeseen, vaikka olikin asunut niissä jo kauvan, unohti taivuttaa
+päätänsä ja löi otsansa rajusti rautatankoon.
+
+"Sattuiko kipeästi, kansatar?" kysyi eräs santarmeista.
+
+"Mikään ei tee minuun enää nykyään kipeätä", vastasi hän rauhallisesti.
+
+Ja hän astui ovesta päästämättä valitusta, vaikka silmäkulmien
+yläpuolella näkyi melkein verinen jälki, jonka rautatangon kosketus oli
+aikaansaanut.
+
+Pian tuli näkyviin vankilanpäällikön nojatuoli, joka herätti vankien
+silmissä enemmän kunnioitusta kuin kuninkaan valtaistuin hovimiesten
+silmissä, sillä vankilanpäällikkö on armonosoitusten jakelija;
+kaikki armonosoitukset ovat vangille tärkeät; usein muuttaa pienikin
+suosionosoitus hänen synkän taivaansa valoisaksi.
+
+Asetuttuaan istumaan nojatuoliinsa ei vankilanpäällikkö Richard oman
+tärkeytensä tunnossa ollut siitä noussut huolimatta rautaristikkojen
+äänistä ja ajoneuvojen jyrinästä, jotka ilmoittivat hänelle uuden
+vieraan; vankilanpäällikkö Richard otti nuuskaa, katsahti vankiin,
+avasi hyvin suuren vankiluettelon ja kastoi kynän pieneen mustapuiseen
+mustepulloon, jonka musteessa, vaikka se olikin reunoilta kovettunutta,
+keskellä vielä oli kosteata sakkaa, kuten tulivuoren aukon keskellä
+aina on hiukan sulaa ainetta.
+
+"Kansalainen vankilanpäällikkö", sanoi saattovartion päällikkö, "laita
+meille ote vankiluettelosta ja vilkkaasti, sillä meitä odotetaan
+kärsimättömästi Kommuunissa".
+
+"No, se ei kauvan kestä", sanoi vankilanpäällikkö kaataen
+mustepulloonsa muutamia viinitippoja, jotka olivat jääneet lasin
+pohjaan; "minun käteni on sitä varten tehty, Luojan kiitos! Nimesi ja
+etunimesi, kansatar?"
+
+Ja kostuttaen kynänsä tilapäiseen musteeseen, hän valmistautui
+kirjoittamaan alapäähän sivua, jonka seitsemän kahdeksasosaa jo oli
+täyteen kirjoitettu, uuden tulokkaan henkilötiedot; sillä aikaa
+kun kansatar Richard, hyväntahtoisen näköinen vaimo, seisten hänen
+tuolinsa takana, tarkasteli melkein kunnioittavan hämmästyneenä tätä
+hänen miehensä kuulustelemaa naista, joka näytti samalla haavaa niin
+surulliselta, niin jalolta ja niin rohkealta.
+
+"Marie Antoinette Johanna Josefa, Lothringin herttuatar", vastasi vanki,
+"Itävallan arkkiherttuatar, Ranskan kuningatar".
+
+"Ranskan kuningatar?" toisti vankilanpäällikkö nousten hämmästyneenä
+seisomaan tuolinsa käsinojan varaan.
+
+"Ranskan kuningatar", toisti vanki samalla äänensävyllä. "Toisin sanoen
+Capetin leski", sanoi saattovartion päällikkö.
+
+"Kumpi näistä kahdesta nimestä on minun kirjoitettava? kysyi
+vankilanpäällikkö.
+
+"Kumman vain haluat, kunhan kirjoitat nopeasti", sanoi saattovartion
+päällikkö.
+
+Vankilanpäällikkö painui istumaan nojatuoliinsa, ja hiukan vapisevin
+käsin hän kirjoitti luetteloonsa ne etunimet, sen nimen ja sen arvon,
+jonka vanki oli ilmoittanut; tämän kirjoituksen muste näyttää vielä
+tänä päivänä punertavalta luettelossa, jonka arvokkaimman osan lehtiä
+vallankumousajan vankilan rotat ovat nakerrelleet.
+
+Richardin vaimo seisoi yhä miehensä nojatuolin takana; kuitenkin oli
+uskonnollisen säälin tunne pannut hänet ristimään kätensä.
+
+"Ikänne?" jatkoi vankilanpäällikkö.
+
+"Kolmekymmentäseitsemän vuotta ja yhdeksän kuukautta", vastasi
+kuningatar.
+
+Richard ryhtyi uudelleen kirjoittamaan, selosti sitten tarkalleen
+tuntomerkit ja teki viimein erikoismuistutukset ja merkinnät.
+
+"Hyvä", sanoi hän, "valmis on".
+
+"Minne vanki viedään?" kysyi saattovartion päällikkö. Richard otti
+toisen annoksen nuuskaa ja katsahti vaimoansa.
+
+"Herrainen aika!" sanoi tämä, "meille ei ole etukäteen ilmoitettu,
+joten emme tiedä ensinkään..."
+
+"Hae!" sanoi santarmikorpraali.
+
+"Onhan neuvoston huone", virkkoi vaimo.
+
+"Hm, se on kovin suuri", mutisi Richard.
+
+"Sitä parempi! Jos se on suuri, voi siihen helpommin asettaa
+vartiomiehet."
+
+"Olkoon neuvoston huone", sanoi Richard; "mutta siinä ei tällä hetkellä
+voi asua, koska siinä ei ole vuodetta".
+
+"Se on totta", vastasi vaimo, "sitä minä en ajatellut".
+
+"Pyh!" sanoi muuan santarmeista, "laitetaan sinne vuode huomenna, ja
+huomenhan tulee pian".
+
+"Sitäpaitsi voi kansatar viettää tämän yön meidän huoneessamme; eikö
+niin, hyvä mieheni?" sanoi Richardin vaimo.
+
+"No niin, entä me sitten?" sanoi vankilanpäällikkö.
+
+"Me emme mene maata; kuten kansalainen santarmi sanoi, on yksi yö pian
+vietetty".
+
+"Saattakaa siis kansatar minun huoneeseeni", sanoi Richard.
+
+"Sillä välin te laitatte valmiiksi meidän kuittimme, eikö niin?"
+
+"Löydätte sen tullessanne takaisin."
+
+Richardin vaimo otti kynttilän, joka paloi pöydällä, ja lähti
+ensimmäisenä.
+
+Marie Antoinette seurasi häntä sanomatta sanaakaan, rauhallisena ja
+kalpeana kuin aina; kaksi ovenvartijaa, joille Richardin vaimo antoi
+merkin, astui jäljessä. Kuningattarelle osoitettiin vuode, johon
+Richardin vaimo kiirehti laittamaan puhtaat lakanat. Ovenvartijat
+asettuivat oville; sitten ovi suljettiin kaksinkertaiseen lukkoon, ja
+Marie Antoinette jäi yksin.
+
+Miten hän tämän yön vietti, sitä ei kukaan tiedä, koska hän oli
+kahdenkesken Jumalan kanssa.
+
+Vasta seuraavana aamuna kuningatar saatettiin neuvoston huoneeseen,
+joka oli pitkän nelikulmion muotoinen ja jonka ovesta tullaan
+Conciergerien käytävään. Se oli pitkin pituuttaan jaettu kahtia
+väliseinällä, joka ei ulottunut kattoon asti.
+
+Toinen osasto oli vartiomiesten huone.
+
+Toinen oli kuningatarta varten.
+
+Kumpaakin kammiota valaisi yksi, paksulla rautaristikolla varustettu
+ikkuna.
+
+Oven sijasta oli varjostin erottamassa kuningattaren vartijoistaan, ja
+se sulki keskellä olevan aukon.
+
+Koko huoneen lattia oli laskettu syrjilleen asetetuista tiiliskivistä.
+
+Seiniä olivat muinoin koristaneet kullatusta puusta tehdyt kehykset,
+joista vielä riippui liljakuvioiset seinäpaperien riekaleet.
+
+Vuode, joka oli asetettu vastapäätä ikkunaa, ja tuoli ikkunan vieressä,
+siinä koko kuninkaallisen vankilan kalustus.
+
+Astuessaan sisään pyysi kuningatar, että hänelle tuotaisiin hänen
+kirjansa ja käsityönsä.
+
+Hänelle tuotiin _Englannin vallankumoukset_, jonka hän oli aloittanut
+Templessä, _Nuoren Anacharsiksen matka_ sekä kirjo-ompeluksensa.
+
+Santarmit asettuivat puolestaan asumaan viereiseen osastoon. Historia
+on säilyttänyt heidän nimensä, kuten niiden halvimpienkin henkilöiden
+nimet, jotka kohtalo liittää suuriin onnettomuuksiin; heihin heijastuu
+välähdys sitä valoa, jonka räjähtävä ruuti synnyttää murskatessaan
+kuninkaiden valtaistuimet tai kuninkaat itsensä.
+
+Heidän nimensä olivat Duchesne ja Gilbert.
+
+Kommuuni oli määrännyt nämä kaksi miestä, jotka se tunsi hyviksi
+isänmaanystäviksi, ja heidän oli jäätävä alituisiksi vartiomiehiksi
+kammioonsa aina Marie Antoinetten tuomion langettamiseen saakka: tällä
+tavoin toivottiin voitavan välttää sellaisen palveluksen melkein
+välttämätön epäsäännöllisyys, joka vaihtuu useita kertoja päivässä, ja
+heidät oli tehty hirveässä määrässä vastuunalaisiksi.
+
+Tänä päivänä sai kuningatar näiden molempien miesten keskustelusta,
+jonka jokaisen sanan hän kuuli, ellei erikoinen syy pakottanut heitä
+hiljentämään ääntään, tiedon tästä toimenpiteestä; hän tuli siitä
+samalla kertaa sekä iloiseksi että levottomaksi; sillä, joskin hän
+toiselta puolen myönsi näiden miesten olevan hyvin luotettavia, koskapa
+heidät oli valittu niin monesta tarjolla olevasta, hän toiselta puolen
+ajatteli ystäviensä keksivän useampia tilaisuuksia lahjoa kaksi
+tunnettua, alituista vartijaa, kuin sata tuntematonta, jotka sattuma
+määräsi ja jotka odottamatta tulivat hänen luoksensa yhdeksi ainoaksi
+päiväksi.
+
+Ensimmäisenä yönä oli toinen santarmeista tapansa mukaan tupakoinut
+ennen maatapanoaan; tupakansavu tunki väliseinän aukoista ja tuli
+piirittämään kuningatarparkaa, jonka herkkyyttä onnettomuus oli
+kiihoittanut sen sijaan, että se olisi sitä tylsyttänyt.
+
+Pian hän tunsi savun ja kuvotusta; hänen päätänsä ahdisti painostava
+tukehtuminen; mutta uskollisena lannistumattomalle ylpeydelleen hän ei
+valittanut ensinkään.
+
+Valvoessaan tuskaisena ja kenenkään häiritsemättä yön hiljaisuutta,
+hän luuli kuulevansa jonkinlaista vaikerrusta, joka tuli ulkoapäin;
+tämä vaikerrus oli surullinen ja pitkällinen, siinä oli jotakin
+turmiotatietävää ja läpitunkevaa kuin tuulen ulvonnassa aukeissa
+käytävissä, kun myrsky lainaa ihmisäänen antaakseen eloa luonnonvoimien
+intohimoille.
+
+Pian hän huomasi tämän äänen, joka ensin oli saanut hänet vapisemaan,
+tämän tuskallisen ja hellittämättömän äänen olevan rantakadulla ulvovan
+koiran surullista valitusta. Hän ajatteli heti Black-parkaansa,
+jota hän ei ollut muistanut sillä hetkellä kun lähti Templestä
+ja jonka äänen hän luuli tuntevansa. Tosiaankin oli koiraparka,
+joka liiallisella valppaudellaan oli saattanut emäntänsä turmioon,
+lähtenyt alas hänen perässään, seurannut ajopelejä aina Conciergerien
+ristikoille saakka; se oli lähtenyt loitommalle vain siksi, että portin
+kaksinkertainen rautaterä oli sulkeutuessaan ollut vähällä leikata sen
+kahtia.
+
+Mutta pian oli eläinparka palannut ja ymmärrettyään emäntänsä olevan
+suljettuna tähän suureen kivihautaan se huusi häntä ulvoen avukseen ja
+odotti hyväilevää vastausta kymmenen askelen päässä vartiomiehestä.
+
+Kuningatar vastasi huokaamalla, mikä sai hänen vartijansa heristämään
+korviansa.
+
+Mutta kun tämä huokaus oli ainoa ja kun mitään muuta ääntä ei enää
+kuulunut Marie Antoinetten huoneesta, tulivat hänen vartijansa pian
+taas levollisiksi ja vaipuivat horrostilaansa.
+
+Seuraavana päivänä aamun valjetessa oli kuningatar noussut makuulta
+ja pukeutunut. Istuen ristikkoikkunan ääressä, jonka rautatankojen
+heikentämä, sinertävä valo lankesi hänen laihtuneille käsilleen, hän
+näytti lukevan, mutta hänen ajatuksensa oli hyvin kaukana kirjasta.
+
+Santarmi Gilbert avasi varjostimen puoleksi ja katseli häntä ääneti.
+Marie Antoinette kuuli huonekalun kahinan sen taittuessa kokoon ja
+hipaistessa permantoa, mutta hän ei kohottanut edes päätänsä.
+
+Hän istui sellaisessa asennossa, että santarmit saattoivat nähdä hänen
+päänsä, joka kylpi kokonaan tässä aamuvalossa.
+
+Santarmi Gilbert antoi toverilleen merkin tulla katsomaan hänen
+kanssaan aukosta.
+
+Duchesne astui hänen viereensä.
+
+"Katsopas", sanoi Gilbert hiljaa, "kuinka kalpea hän on: sehän on
+hirveätä. Hänen punareunaiset silmänsä todistavat hänen kärsivän; voisi
+sanoa hänen itkeneen."
+
+"Tiedäthän hyvin", sanoi Duchesne, "ettei Capetin leski koskaan itke;
+hän on liian ylpeä siihen".
+
+"Siinä tapauksessa se todistaa hänen olevan sairaan", sanoi Gilbert.
+
+Sitten hän kysyi korottaen äänensä:
+
+"Sanohan, kansatar Capet, oletko sinä sairas?"
+
+Kuningatar nosti silmänsä hitaasti ja hänen katseensa kohdistui
+kirkkaana ja kysyvänä näihin molempiin miehiin.
+
+"Minulleko te puhutte, hyvät herrat?" sanoi hän hyvin lempeällä
+äänellä, sillä hän oli luullut huomanneensa myötätunnon vivahduksen sen
+miehen äänenpainossa, joka oli puhutellut häntä.
+
+"Niin, kansatar, sinulle", virkkoi Gilbert, "ja me kysymme sinulta,
+oletko sairas".
+
+"Miksi niin?"
+
+"Koska sinun silmäsi ovat hyvin punaiset."
+
+"Ja kun olet samalla kertaa hyvin kalpea", lisäsi Duchesne.
+
+"Kiitos, hyvät herrat. En, minä en ole ensinkään sairas; olen vain
+kärsinyt kovasti tänä yönä."
+
+"Ah niin, sinulla on surusi."
+
+"Ei, hyvät herrat, koska suruni ovat aina samat ja uskonto on opettanut
+minua laskemaan ne ristin juureen, eivät suruni aiheuta minulle toisena
+päivänä enemmän kärsimyksiä kuin toisenakaan; ei, olen sairas, koska en
+ole paljon nukkunut tänä yönä."
+
+"Niin, uusi asunto, vuoteen vaihto", sanoi Duchesne.
+
+"Ja eihän asunto ole kaunis", lisäsi Gilbert.
+
+"Ei se ole sekään, hyvät herrat", sanoi kuningatar pudistaen päätänsä.
+"Ruma tai kaunis, asuntoni on minulle yhdentekevä."
+
+"Mikä se sitten on?"
+
+"Mikäkö se on?"
+
+"Niin."
+
+"Pyydän teiltä anteeksi, että sanon sen teille; mutta minua on kovasti
+vaivannut tuo tupakan tuoksu, jota herra puhaltaa vielä tällä hetkellä."
+
+Gilbert tupakoi tosiaankin, mikä muuten oli hänen tavallisin
+toimituksensa.
+
+"Voi, hyvä Jumala!" huudahti hän aivan ymmällään sen sävyisyyden
+vuoksi, jota kuningatar käytti puhuessaan. "Sekö se on? Miksi et
+sanonut sitä, kansatar?"
+
+"Koska en luullut itselläni olevan oikeutta häiritä teidän tapojanne,
+hyvä herra."
+
+"Hyvä on, sinua ei enää vaivata, en minä ainakaan", sanoi Gilbert
+heittäen pois piippunsa, joka särkyi lattialle; "sillä minä en polta
+tämän jälkeen".
+
+Ja hän kääntyi vieden toverinsa mukanaan ja sulkien varjostimen.
+
+"Mahdollista on, että hänen päänsä pannaan poikki, mutta se on
+kansakunnan asia se; mutta mitä varten häntä kiusattaisiin, tätä
+naista? Me olemme sotilaita emmekä pyöveleitä kuten Simon."
+
+"Mitä sinä nyt teit, toveri, oli hiukan aristokraatin tapaista", sanoi
+Duchesne pudistaen päätänsä.
+
+"Mitä sinä sanot aristokraatin tapaiseksi? Sano, selitähän minulle
+hiukan tuota seikkaa."
+
+"Minä sanon aristokraatin tapaiseksi kaikkea sitä, mikä kiusaa
+kansakuntaa ja tuottaa mielihyvää sen vihollisille."
+
+"Sinun mielestäsi minä siis", sanoi Gilbert, "kiusaan kansakuntaa,
+koska en enää aio savustaa Capetin leskeä? Mitä hulluja, minä näetkös",
+jatkoi tuo kelpo mies, "minä muistan isänmaalle tekemäni valan ja
+korpraalin toimintaohjeet, siinä kaikki. Ja toimintaohjeeni minä
+muistan ulkoa: Olla laskematta vankia karkuun, olla laskematta ketään
+hänen luokseen, estää kaikki kirjeenvaihto, jonka hän tahtoisi panna
+alulle tai ylläpitää, ja kuolla vartiopaikalleni. Siinä kaikki, mitä
+olen luvannut ja sen minä pidän. Eläköön kansa!"
+
+"Mitä minä sinulle sanon", virkkoi Duchesne, "sitä en sano siksi, että
+minä sitä paheksuisin, päinvastoin; mutta minusta olisi ikävää, että
+saattaisit itsesi huonoon huutoon".
+
+"Hiljaa! Joku tulee."
+
+Kuningattarelta ei ollut sanakaan päässyt kuulematta tästä
+keskustelusta, vaikka se tapahtuikin hiljaisella äänellä. Vankeus tekee
+aistien tarkkuuden kaksinkertaiseksi.
+
+Ääni, joka oli vetänyt molempien vartijoiden huomion puoleensa, lähti
+useasta henkilöstä, jotka lähestyivät ovea.
+
+Ovi avautui.
+
+Kaksi kaupunginvirkamiestä astui sisään vankilanpäällikön ja muutamien
+ovenvartijoiden saattamina.
+
+"No, missä vanki on?" kysyivät he.
+
+"Hän on tuolla", vastasivat molemmat santarmit.
+
+"Millainen kamari hänellä on?"
+
+"Katsokaa."
+
+Ja Gilbert meni kolkuttamaan varjostinta.
+
+"Mitä te tahdotte?" kysyi kuningatar.
+
+"Kommuuni tulee käynnille, kansatar Capet."
+
+"Tuo mies on hyvä", ajatteli Marie Antoinette, "ja jos minun ystäväni
+vain tahtovat..."
+
+"Hyvä on, hyvä on", sanoivat kaupunginvirkamiehet sysäten syrjään
+Gilbertin ja astuen kuningattaren luo; "niin paljon muodollisuuksia ei
+tarvita".
+
+Kuningatar ei kohottanut päätänsä yhtään, ja hänen
+liikkumattomuudestaan olisi saattanut luulla, ettei hän ollut kuullut
+eikä nähnyt, mitä juuri oli tapahtunut, ja että hän luuli yhä olevansa
+yksin.
+
+Kommuunin valtuusmiehet tarkastelivat uteliaina huoneen kaikki
+yksityiskohdat, tutkivat seinäpaneelin, vuoteen, naisten pihalle
+avautuvan ikkunan ristikkoraudat, ja kehoitettuaan santarmeja
+suorittamaan valvontansa mahdollisimman tarkasti he lähtivät ulos
+sanomatta sanaakaan Marie Antoinettelle ja tämän näyttämättä huomanneen
+heidän läsnäoloansa.
+
+
+
+
+IX
+
+Hävinneiden askelten sali
+
+
+Saman päivän iltana, jolloin olemme nähneet kaupunginvirkamiesten
+tarkastavan kuningattaren vankilan niin perinpohjaisen huolellisesti,
+eräs harmaaseen jakobinitakkiin pukeutunut mies, jonka päätä peitti
+paksu musta tukka ja jolla tämän yllä oli sellainen karvalakki,
+joka siihen aikaan oli rahvaan keskuudessa yltiöisänmaallisten
+merkki, käyskenteli siinä suuressa salissa, jota niin filosofisesti
+nimitettiin Hävinneiden askelten saliksi, ja näytti hyvin tarkkaavasti
+katselevan meneviä ja tulevia, tämän salin tavallista asujamistoa,
+joka oli suuresti lisääntynyt tähän aikaan, jolloin oikeudenkäynnit
+olivat saavuttaneet suuremman merkityksen ja jolloin käytiin
+käräjiä riidelläkseen vain päästään pyöveliä vastaan ja kansalaisen
+Fouquier-Tinvillen, tämän väsymättömän hankkijan, kanssa.
+
+Mies, jonka kuvan olemme juuri piirtäneet, oli asettunut erittäin hyvää
+makua todistavaan asentoon. Yhteiskunta oli tähän aikaan jakautunut
+kahdeksi luokaksi, lampaiksi ja susiksi; toiset tietysti pelkäsivät
+toisia, koska toinen puoli yhteiskuntaa söi toisen puolen.
+
+Tämä juro käyskentelijä oli pientä kokoa; hän heilutteli mustassa ja
+likaisessa kädessään sellaista sauvaa, jota nimitettiin perustuslaiksi;
+tosin olisi tätä kauheata asetta heiluttava käsi tuntunut varsin
+pieneltä jokaisesta, joka olisi tämän oudon merkkihenkilön suhteen
+huvikseen ryhtynyt näyttelemään inkvisiittorin osaa, kuten tämä itse
+oli tehnyt toisten silmissä; mutta kukaan ei olisi mitenkään uskaltanut
+ryhtyä tutkimaan miestä, jonka ulkonäkö oli niin hirveä.
+
+Täten herättäen huomiota sai tämä karttumies suurta levottomuutta
+aikaan eräissä nurkkakirjuriryhmissä, jotka väittelivät yleisistä
+asioista; nämä alkoivatkin mennä yhä pahemmin ja pahemmin, eli paremmin
+ja paremmin, riippuen siitä tarkastetuinko kysymystä vanhoilliselta
+vai vallankumoukselliselta näkökannalta, Nämä kelpo miehet katselivat
+syrjäkulmittain hänen pitkää mustaa partaansa, hänen vihertäviä
+silmiään, joita reunustivat kulmakarvat, tuuheat kuin harjat, ja
+vapisivat joka kerta kun tämä kauhea isänmaanystävä lähestyi heitä
+kävellessään edestakaisin koko Hävinneiden askelten salin päästä päähän.
+
+Tämä kauhu johtui etenkin siitä, että joka kerta kun he olivat
+rohjenneet lähestyä häntä tai edes liian tarkkaavaisesti katsella
+häntä, oli karttumies kopautellut permantoon raskasta asettaan, joka
+sai toisista permantokivistä lähtemään kumean, soinnuttoman, toisista
+kimeän, soinnukkaan äänen.
+
+Mutta tätä hirmuista vaikutusta eivät saaneet ainoastaan nämä kelpo
+nurkkakirjurit, joista olemme puhuneet ja joita yleisesti nimitettiin
+Palatsin rotiksi: sen saivat myöskin kaikki ne eri henkilöt, jotka
+tulivat Hävinneiden askelten saliin sen isosta ovesta tai joistakin
+sen ahtaista käytävistä; nämä menivät ohitse kiireesti nähdessään
+karttumiehen, joka itsepäisesti aina vain taivalsi salin päästä päähän
+keksien vähän päästä tekosyyn kajahduttaa karttunsa permantokiviin.
+
+Jos kirjurit olisivat olleet vähemmän kauhuissaan ja kävelijät
+selvänäköisempiä, olisivat he varmasti huomanneet isänmaanystävämme,
+joka oli oikukas, kuten kaikki omituiset ja äärimmäiset luonteet,
+harrastavan erikoisesti muutamia permantopaasia, esimerkiksi niitä,
+jotka olivat hyvin lähellä oikeata seinää, ja niitä, jotka olivat
+melkein keskellä salia ja antoivat puhtaimman ja raikuvimman äänen.
+
+Lopuksi hän keskitti kiukkunsa vain muutamiin lattiapaasiin, etenkin
+niihin, jotka olivat keskellä salia. Hairahtuipa hän vielä hetkiseksi
+pysähtymään ja mittailemaan silmillään joitakin välimatkoja. Tosin
+tätä hairahdusta kesti vain lyhyen ajan, ja hänen ilmeensä, jossa oli
+näkynyt ilon välähdys, muuttui jälleen hurjaksi.
+
+Melkein samalla hetkellä eräs toinen isänmaanystävä — tähän aikaan
+ilmeni jokaisen mielipide hänen olemuksestaan ja etenkin hänen
+vaatteistaan — melkein samalla hetkellä tuli eräs toinen isänmaanystävä
+käytävän ovesta ja vähääkään näyttämättä pelkäävän, kuten muut, tuota
+ensimmäistä käyskentelijää suuntasi kulkunsa toisen kävelysuunnan
+poikki astuen melkein tasajalkaa hänen kanssaan, joten he puolivälissä
+salia kohtasivat toisensa.
+
+Vastasaapuneella oli kuten toisellakin karvalakki, harmaa
+jakobinitakki, likaiset kädet ja karttu; lisäksi hänellä oli iso
+sapeli, joka kävellessä takoi hänen pohkeitaan; mutta mikä etenkin
+saattoi pelkäämään häntä enemmän kuin edellistä, oli, että yhtä
+hirvittävä ilme kuin oli edellisellä, oli toisen ilme kavala, vihainen
+ja halpamainen.
+
+Vaikkakin nämä molemmat miehet näyttivät olevan aateveljiä ja saman
+hengen lapsia, uskalsivat läsnäolijat katsella syrjäkulmittain
+nähdäkseen, miten kävisi, ei tosin heidän kohdatessaan, sillä he eivät
+astelleet aivan tarkalleen samaa viivaa, vaan heidän lähestyessään
+toisiansa. Ensimmäisellä kerralla heidän toiveensa petti: molemmat
+isänmaanystävät vain loivat silmäyksen toisiinsa, ja tämä silmäys sai
+pienemmän heistä hiukan kalpenemaan; kuitenkin saattoi hänen huultensa
+tahdottomasta ilmeestä havaita, ettei tätä kalpenemista aiheuttanut
+suinkaan pelko, vaan inho.
+
+Toisella vuorolla isänmaanystävän ilme, joka tähän asti oli ollut
+niin tyly, kirkastui kuitenkin, kuin hän olisi tehnyt voimakkaan
+ponnistuksen; jonkinlainen hymy, joka yritti olla ystävällinen,
+ilmestyi hänen huulilleen, ja hän poikkesi hieman vasemmalle ilmeisesti
+aikoen pysäyttää toisen isänmaanystävän.
+
+Melkein keskellä salia he kohtasivat toisensa.
+
+"Kas helkkarissa! Sehän on kansalainen Simon!" sanoi ensimmäinen
+isänmaanystävä.
+
+"Minä itse! Mutta mitä sinä haluat minusta, kansalaisesta Simonista? Ja
+kuka sinä ensinnäkin olet?"
+
+"Ole olevinasi tuntematta minua!"
+
+"Minä en ensinkään tunne sinua, siitä erinomaisesta syystä, etten
+milloinkaan ennen ole sinua nähnyt."
+
+"Mitä vielä! Sinä et siis tunne sitä, jolla on ollut kunnia kantaa
+Lamballen päätä?"
+
+Ja nämä sanat, jotka lausuttiin kumean raivokkaasti, syöksyivät
+ikäänkuin palavina jakobinitakkisen isänmaanystävän suusta. Simon
+vavahti.
+
+"Sinäkö?" sanoi hän. "Sinäkö?"
+
+"Entä sitten, ihmetyttääkö se sinua? Voi, kansalainen, luulin sinun
+paremmin tuntevan ystävät, uskolliset!... Sinä tuotat minulle tuskaa!"
+
+"Tekosi oli varsin hyvä", sanoi Simon, "mutta minä en tunne sinua".
+
+"Suurempi etu on pienen Capetin vartioimisesta, silloin on enemmän
+näkyvillä; sillä minä tunnen sinut, ja panen sinulle arvoa."
+
+"No kiitoksia!"
+
+"Ei kestä... Sinä olet kävelyllä?"
+
+"Niin, minä odotan erästä... Entä sinä?"
+
+"Minä myöskin."
+
+"Mikä sinun nimesi on? Minä puhun sinusta kerhossa."
+
+"Nimeni on Théodore."
+
+"Ja mikä vielä?"
+
+"Ei mikään, siinä kaikki; eikö se riitä?"
+
+"No täydellisesti... Ketä sinä odotat, kansalainen Théodore?"
+
+"Erästä ystävää, jolle aion tehdä hauskan pikku ilmiannon."
+
+"Tosiaanko? Kerrohan minulle."
+
+"Ilmoitan aristokraattipesän."
+
+"Heidän nimensä?"
+
+"Ei, sitä minä en tosiaankaan voi kertoa muille kuin ystävälleni."
+
+"Sinä olet väärässä; sillä kas tuossa tulee minun ystäväni meitä
+kohden, ja luulenpa hänen tuntevan oikeudenkäynnin riittävästi
+järjestääkseen sinun asiasi heti paikalla, mitä, häh?"
+
+"Fouquier-Tinville!" huudahti ensimmäinen isänmaanystävä,
+
+"Ei kukaan pienempi, rakas ystävä!"
+
+"No niin, hyvä on."
+
+"Niin, niin, se on hyvä... Hyvä päivää, kansalainen Fouquier."
+
+Kalpeana, rauhallisena, avaten paksujen kulmakarvojen peitossa olevat
+silmänsä tapansa mukaan aivan auki, tuli Fouquier-Tinville eräästä
+salin sivulla olevasta ovesta luettelo kädessään, paperipinkat
+kainalossaan.
+
+"Hyvää päivää, Simon", sanoi hän; "mitä uutta?"
+
+"Paljon asioita. Ensinnäkin Théodoren ilmianto; hän on kantanut
+piikissä Lamballen päätä. Esitän hänet sinulle."
+
+Fouquier kohdisti älykkään katseensa isänmaanystävään, jonka tämä
+tutkimus sai levottomaksi hermojen uljaasta jännityksestä huolimatta.
+
+"Théodore", sanoi hän. "Kuka on tämä Théodore?"
+
+"Minä", sanoi jakobinitakkinen mies.
+
+"Sinäkö olet kantanut Lamballen päätä?" virkkoi yleinen syyttäjä hyvin
+epäilevin ilmein.
+
+"Minä, Saint-Antoine-kadulla."
+
+"Mutta minä tunnen erään, joka ylpeilee siitä", sanoi Fouquier.
+
+"Minä tunnen sellaisia kymmenen", virkkoi kansalainen Théodore
+rohkeasti: "mutta kun toiset pyytävät siitä jotakin palkakseen enkä
+minä pyydä mitään, toivon minulla olevan etusijan".
+
+Tämä sukkeluus sai Simonin nauramaan ja Fouquierin rypyt siliämään.
+
+"Sinä olet oikeassa", sanoi hän, "ja ellet sinä olekaan sitä tehnyt,
+olisi sinun pitänyt tehdä niin. Ole hyvä ja jätä meidät nyt. Simonilla
+on minulle jotakin sanottavaa."
+
+Théodore astui syrjemmälle, hyvin vähän loukkautuneena kansalaisen
+yleisen syyttäjän suorasukaisuudesta.
+
+"Hetkinen", huusi Simon, "älä lähetä häntä tuolla tavalla pois; kuule
+ensin, minkä ilmiannon hän aikoo meille tehdä".
+
+"Vai niin!" virkkoi Fouquier-Tinville hajamielisin elein, "ilmiannonko?"
+
+"Niin, hän ilmiantaa koko pesän", lisäsi Simon.
+
+"Yhtä kaikki, puhu: mistä on kysymys?"
+
+"No, eipä juuri mistään: kansalaisesta Maison-Rougesta ja muutamista
+hänen ystävistään."
+
+Fouquier hypähti taaksepäin; Simon kohotti kätensä taivasta kohti.
+
+"Todellako?" sanoivat molemmat yhteen ääneen.
+
+"Ihan todella; haluatteko ottaa heidät kiinni?"
+
+"Heti paikalla; missä he ovat?"
+
+"Olen kohdannut Maison-Rougen Grande-Truanderie-kadulla."
+
+"Erehdyt, hän ei ole Pariisissa", intti Fouquier.
+
+"Minä olen nähnyt hänet, ihan todella."
+
+"Mahdotonta. On pantu sata miestä hänen jäljilleen; ei hän näyttäytyisi
+kadulla."
+
+"Juuri hän, hän, hän", sanoi isänmaanystävä, "iso, ruskea mies, yhtä
+vahva kuin kolme vahvaa miestä ja parrakas kuin karhu".
+
+Fouquier kohautti halveksien hartioitaan.
+
+"Taaskin typeryys", sanoi hän. "Maison-Rouge on pieni, laiha, eikä
+hänellä ole parranhaiventakaan."
+
+Isänmaanystävä antoi hämmästyksissään kätensä vaipua.
+
+"Vähät siitä, hyvä aikomus on yhtä hyvä kuin teko. No niin, Simon,
+meidän kahden kesken; pidähän kiirettä, minua odotetaan oikeuden
+kansliassa, on mestauskärryjen lähtöaika."
+
+"No niin, ei mitään uutta; lapsi voi hyvin."
+
+Isänmaanystävä käänsi selkänsä siten, ettei näyttäisi tunkeilevaiselta,
+mutta niin, että hän saattoi kuulla.
+
+"Lähden pois, jos häiritsen teitä", sanoi hän.
+
+"Hyvästi", sanoi Simon.
+
+"Näkemiin", sanoi Fouquier.
+
+"Sano ystävällesi erehtyneesi", lisäsi Simon.
+
+"Hyvä on, odotan häntä."
+
+Ja Théodore loittoni hiukan ja nojautui karttuunsa,
+
+"Aha, pikku mies voi hyvin", sanoi silloin Fouquier, "entä moraali?"
+
+"Sen saan kivikovaksi, jos tahdon."
+
+"Hän siis puhuu?"
+
+"Kun vain tahdon."
+
+"Luulet, että hän voisi todistaa Antoinetten jutussa?"
+
+"En luule sitä, olen siitä varma."
+
+Théodore nojautui pylvääseen kääntäen katseensa ovea kohti; mutta hänen
+silmänsä olivat levottomat, ja kansalaisen korvat olivat sensijaan
+kovin höröllään suuren karvalakin alla. Mahdollisesti hän ei nähnyt
+mitään, mutta ihan varmasti hän kuuli jotakin.
+
+"Mieti tarkoin", sanoi Fouquier, "älä saata lautakuntaa tekemään
+lehmänkäännöstä. Oletko varma, että Capet tulee puhumaan?"
+
+"Hän sanoo kaikki, mitä minä tahdon."
+
+"Onko hän sanonut sinulle sen, mitä me aiomme häneltä kysyä?"
+
+"On sanonut."
+
+"Tuo, mitä sinä kansalainen Simon lupaat, on tärkeätä. Tämä lapsen
+tunnustus on äidille kuolettava."
+
+"Siihen minä helkkarissa luotankin."
+
+"Sellaista juttua ei ole vielä nähty niiden tunnustusten jälkeen, jotka
+Nero teki Narcissukselle", mutisi Fouquier synkällä äänellä. "Mietipä
+vielä kerran, Simon."
+
+"Saattaisi luulla, kansalainen, että sinä pidät minua hölmönä; toistat
+minulle aina samaa asiaa. No, kuulehan tämä vertaus: kun panen nahan
+veteen, tuleeko se pehmeäksi?"
+
+"En tiedä sitä", sanoi Fouquier.
+
+"Se tulee pehmeäksi. No niin, pieni Capet tulee minun käsissäni yhtä
+taipuisaksi kuin mitä pehmein nahka. Minulla on sitävarten omat
+menettelytapani."
+
+"Olkoon", virkkoi Fouquier. "Oliko siinä kaikki sanottavasi?"
+
+"Kaikki... Unohdin: tässä on muuan ilmianto."
+
+"Aina vain. Aiot siis rasittaa minua liiaksi tehtävillä?"
+
+"On palveltava isänmaatansa."
+
+Simon esitti yhtä mustan paperilapun, kuin se nahka, josta hän juuri
+puhui, mutta varmasti vähemmän taipuisan. Fouquier otti sen ja luki.
+
+"Taaskin kansalaisesi Lorin; sinä vihaat siis kovasti tätä miestä?"
+
+"Näen hänet aina rikkomassa lakia. Eilen illalla hän sanoi: Hyvästi
+rouva, eräälle naiselle, joka nyökkäsi hänelle ikkunasta... Huomenna
+toivon voivani antaa sinulle pari sanaa toisesta epäiltävästä: tuosta
+Mauricesta, joka oli kaupunginvirkamiehenä Templessä punaisen neilikan
+jutun aikana."
+
+"Täsmälleen, täsmälleen!" sanoi Fouquier hymyillen Simonille.
+
+Hän ojensi Simonille kätensä ja käänsi selkänsä niin kiireesti, ettei
+se todistanut suutarin eduksi.
+
+"Mitä helvettiä tulee minun ilmoittaa täsmälleen? Onhan viety
+giljotiinille vähemmästäkin!"
+
+"Oi, kärsivällisyyttä", vastasi Fouquier levollisena; "ei kaikkea voida
+tehdä yhdellä kertaa".
+
+Ja hän astui nopein askelin ulos pikkuovesta. Simon etsi silmillään
+kansalaistaan Thédorea löytääkseen lohtua hänen seurastaan. Hän ei
+nähnyt häntä enää salissa.
+
+Tuskin hän oli astunut ulos läntisestä ristikko-ovesta, kun Théodore
+ilmestyi uudelleen erään kirjurinkopin nurkan takaa. Kopin asukas
+saattoi häntä.
+
+"Mihin aikaan suljetaan ristikko-ovet?" sanoi Théodore tälle miehelle.
+
+"Kello viideltä."
+
+"Entä mitä tapahtuu täällä sitten?"
+
+"Ei mitään; sali on tyhjä seuraavaan päivään asti."
+
+"Eikö tehdä kierroksia, tarkastuksia?"
+
+"Ei, hyvä herra, meidän kojumme ovat lukossa."
+
+Sanat _hyvä herra_ panivat Théodoren rypistämään kulmiaan; hän katseli
+heti epäilevästi ympärilleen.
+
+"Ovatko sorkkarauta ja pistoolit kopissa?" kysyi hän.
+
+"Ovat, maton alla."
+
+"Lähde kotiin... Puheesta toiseen, näytäpäs minulle vielä se
+oikeussali, jonka ikkunassa ei ole ristikkoa ja joka on pihalle päin
+Dauphine-aukion vieressä."
+
+"Vasemmalla pylväiden välissä, lyhdyn alla."
+
+"Lähde nyt ja pidä hevoset määrätyllä paikalla!"
+
+"Oi, onnea, hyvä herra, onnea ja menestystä...! Luottakaa minuun!"
+
+"Kas nyt on sopiva hetki... kukaan ei näe... avaa kojusi."
+
+"Tehty on, hyvä herra; rukoilen teidän puolestanne."
+
+"Minun puolestani ei tarvitse rukoilla, vaan toisen. Hyvästi!"
+
+Ja luotuaan ympärilleen kaunopuheisen katseen pujahti kansalainen
+Théodore niin taitavasti kojun pienen katon alle, että hän hävisi kuin
+olisi ollut ovea sulkevan kirjurin varjo.
+
+Tämä arvon kirjuri veti avaimen pois lukosta, otti papereita
+kainaloonsa ja poistui avarasta salista yhdessä niiden harvojen
+virkamiesten kanssa, jotka kellon lyödessä viisi lähtivät kanslioista
+kuin mehiläisten myöhästynyt jälkiparvi.
+
+
+
+
+X
+
+Kansalainen Théodore
+
+
+Yö oli verhonnut suureen, harmahtavaan vaippaansa tämän äärettömän
+salin, jonka onnettoman kaiun tehtävänä on loistella asianajajien
+ärtyisiä sanoja ja riitapuolten hartaita, nöyriä pyyntöjä.
+
+Seisten pitkien välimatkojen päässä suorina ja liikkumattomina pimeässä
+näyttivät valkoiset pylväät valvovan keskellä salia kuin tämän pyhän
+paikan suojelushaamut.
+
+Ainoa ääni, joka kuului tässä pimeässä, oli rottien nakerrus ja
+nelistys; ne söivät kirjurien koppeihin jääneitä romupapereita
+alettuaan nakertamalla koppien puuta.
+
+Toisinaan kuului myöskin ajopelien kolinaa, joka tunki aina tähän
+Themiksen pyhättöön saakka, kuten akateemikko sanoisi, avainten
+kalinaa, joka näytti tulevan maan alta; mutta kaikki tämä meteli tuli
+kaukaa, eikä mikään saata syvää hiljaisuutta selvemmin havaittavaksi
+kuin kaukaiset äänet, samaten kuin ei mikään tee pimeyttä paremmin
+huomattavaksi kuin kaukainen valo.
+
+Varmasti olisi pyörryttävä kauhu vallannut sen henkilön, joka tällä
+hetkellä olisi uskaltanut Palatsin suunnattomaan saliin; olivathan
+Palatsin ulkoseinät vielä punaiset syyskuun uhrien verestä, olivathan
+sen portaat samana päivänä nähneet viidenkolmatta kuolemaantuomitun
+askelet, ja vain muutama jalanmitta erotti lattiapaadet Conciergerien
+vankikomeroista, joissa asui kalvenneita luurankoja.
+
+Kuitenkin kuului heikko narahdus tämän kauhean yön, tämän melkein
+juhlallisen pimeyden keskeltä: erään kirjurin kopin ovi avautui
+narisevilla saranoillaan, ja muuan varjo, mustempi kuin yön, hiipi
+varovaisesti ulos kojusta.
+
+Silloin kosketti tämä raivokas isänmaanystävä, jota kuiskaamalla
+nimitettiin herraksi ja joka kovalla äänellä väitti nimensä olevan
+Théodore, kevein askelin kuluneita lattiapaasia.
+
+Hänellä oli oikeassa kädessään raskas sorkkarauta, ja vasemmalla hän
+kiinnitti vyöhönsä kaksipiippuisen pistoolin.
+
+"Laskin kaksitoista paatta kojusta lähtien", mutisi hän itsekseen;
+"katsotaanpa, tässä on ensimmäisen reuna".
+
+Ja koko ajan laskeskellen hän koetteli jalkaterällään sitä kivien
+liitoskohdan rakoa, jonka aika tekee yhä tuntuvammaksi.
+
+"Katsotaanpa", mutisi hän pysähtyen, "olenko mitannut oikein, olenko
+kyllin vahva ja onko hänellä kylliksi rohkeutta. Ei, kyllä minä tunnen
+hänen rohkeutensa riittävästi. Oi, hyvä Jumala, kun minä tartun hänen
+käteensä, kun minä sanon hänelle: Madame, te olette pelastunut!..."
+
+Hän pysähtyi kuin olisi sellaisen toiveen paino musertanut hänet.
+
+"Voi", jatkoi hän, "hurjapäinen, järjetön suunnitelma, sanovat toiset
+vetäytyen peittojensa alle tai tyytyen maleksimaan lakeijoiksi
+pukeutuneina Conciergerien ympärillä; mutta uskaltaakseen he eivät
+ajattele, niinkuin minä, pelastaa ei ainoastaan kuningatarta, vaan
+vielä ja ennenkaikkea naisen".
+
+"No niin, nyt työhön ja kerratkaamme, mitä on tehtävä!"
+
+"Nostettava paasi, se ei ole mitään; jätettävä reikä auki, siinä
+piilee vaara, sillä päivystäjä voi tulla... Mutta päivystäjät eivät
+koskaan tule. Epäilyksiä ei synny, sillä minulla ei ole rikostovereita.
+Ja kuinka paljon aikaa kuluu sitten niin innokkaalta mieheltä kuin
+minulta kävelläkseni synkän käytävän päähän? Kolmessa minuutissa olen
+hänen huoneensa alla; seuraavien viiden minuutin kuluessa niinä nostan
+sen kiven, joka on hänen uuninsa tulisijana; hän kuulee minun työni,
+mutta hänellä on niin paljon voimaa, ettei hän pelästy. Päinvastoin,
+hän ymmärtää, että sieltä lähestyy vapauttaja... Häntä vartioi kaksi
+miestä; varmasti nämä ryntäävät paikalle..."
+
+"No niin, yhtä kaikki, kaksi miestä", sanoi isänmaanystävä synkästi
+hymyillen ja katsellen vuoroin sitä asetta, joka hänellä oli kädessään
+ja toista, joka oli vyössä, "kaksi miestä, se on kaksi laukausta tästä
+pistoolista tai kaksi iskua tällä sorkkaraudalla. Miesparat!... Voi,
+monta muuta on tapettu, jotka eivät olleet syyllisempiä."
+
+"Työhön!"
+
+Ja kansalainen Théodore asetti rautakankensa päättäväisesti kahden
+paaden liitokseen.
+
+Samassa hetkessä välähti paasille kirkas valo kuin kultainen salama, ja
+holvista lähtevän kaiun toistama ääni sai vehkeilijän kääntämään päänsä
+ja yhdellä harppauksella piiloutumaan kojuun.
+
+Pian osui Théodoren korviin etäisyyden ja sen mielenliikutuksen
+heikentämiä ääniä, jota kaikki ihmiset tuntevat yöllä suuressa
+rakennuksessa.
+
+Hän kumartui ja näki kojun raosta ensinnäkin sotilaspuvussa olevan
+miehen, jonka ison sapelin ääni sen kolistessa lattiapaasia vastaan
+aluksi oli saanut hänen huomionsa osakseen; sitten vihreäpukuisen
+miehen, jolla oli mittapuu kädessään ja paperikääröjä kainalossaan;
+sitten kolmannen, jolla oli suuret villaliivit ja turkislakki; sitten
+vielä neljännen puukengissä ja jakobinitakissa.
+
+Mercierien ristikko-ovi narisi äänekkäästi saranoillaan ja kalisteli
+rautaketjua, joka päiväsaikaan piti sitä auki.
+
+Nuo neljä miestä astuivat sisään.
+
+"Kierros", mutisi Théodore. "Jumalan kiitos! Kymmenen minuuttia
+myöhemmin olisin ollut hukassa!"
+
+Sitten hän hyvin tarkkaavaisena ryhtyi tarkastamaan niitä henkilöitä,
+jotka olivat tällä kierroksella.
+
+Hän tunsi heistä todellakin kolme.
+
+Ensimmäisenä asteleva kenraalin pukuun puettu mies oli Santerre;
+villaliiveissä ja karvalakissa esiintyvä mies oli vankilanpäällikkö
+Richard; puukengissä ja jakobinitakissa tuleva oli luultavasti
+ovenvartija.
+
+Mutta hän ei ollut koskaan nähnyt vihreäpukuista miestä, jolla oli
+mittapuu kädessään ja papereita kainalossaan.
+
+Kuka saattoi tuo mies olla, ja mitä aikoivat kommuunin kenraali,
+Conciergerien vankilanpäällikkö, ovenvartija ja tuo tuntematon mies
+tehdä kello kymmeneltä illalla Hävinneiden askelten salissa?
+
+Kansalainen Théodore asettui toiselle polvelleen pitäen toisella
+kädellään ladattua pistooliansa ja sovitellen toisella kädellään lakkia
+hiuksilleen, joiden juuripuolen hänen tekemänsä äkillinen liike oli
+saattanut liiaksi epäjärjestykseen, jotta ne olisivat luonnollisen
+näköisiä.
+
+Tähän asti olivat nuo neljä yöllistä vierasta olleet vaiti, tai
+ainakaan eivät heidän lausumansa sanat olleet tulleet vehkeilijän
+korviin muuta kuin mitättömänä supatuksena.
+
+Mutta kymmenen askelen päässä kojusta Santerre ryhtyi puhumaan, ja
+hänen äänensä kuului selvästi kansalaisen Théodoren korviin.
+
+"No niin", sanoi hän, "olemme nyt Hävinneiden askelten salissa. Nyt on
+sinun asiasi, kansalainen arkkitehti, opastaa meitä ja panna parastasi
+näyttääksesi, ettei paljastuksesi ole mitään jaarittelua; sillä näetkö,
+vallankumous on tehnyt lopun kaikista noista tyhmyyksistä, emmekä me
+usko enempää maanalaisiin käytäviin kuin kenkiinkään. Mitä sinä siitä
+sanot, kansalainen Richard?" lisäsi Santerre kääntyen karvalakkisen ja
+villaliivisen miehen puoleen.
+
+"Minä en milloinkaan ole sanonut, ettei Conciergerien alla ole mitään
+maanalaista käytävää", vastasi tämä; "ja tässä on Gracchus, joka on
+kymmenen vuotta ollut ovenvartijana ja siis tuntee Conciergerien kuten
+oman taskunsa, eikä hän kuitenkaan tiedä sen maanalaisen käytävän
+olemassaolosta, josta kansalainen Giraud puhuu; mutta kun kansalainen
+Giraud kuitenkin on kaupungin arkkitehti, täytyy hänen tuntea tämä
+paremmin kuin me, koskapa se on hänen virkansa".
+
+Théodore värisi kiireestä kantapäähän kuullessaan nämä sanat.
+
+"Onneksi", mutisi hän, "on sali suuri, ja ennenkuin he löytävät sen,
+mitä etsivät, he saavat etsiä ainakin kaksi päivää".
+
+Mutta arkkitehti avasi ison paperikäärönsä, pani silmälasit nenälleen
+ja polvistui tarkastamaan pohjapiirrosta Gracchuksen pidellessä lyhtyä,
+josta lähti väräjävä valo.
+
+"Pelkäänpä", pilkkasi Santerre, "että kansalainen Giraud on nähnyt
+unta".
+
+"Saatpa nähdä, kansalainen kenraali", sanoi arkkitehti, "saatpa nähdä,
+olenko minä haaveilija; malta, malta".
+
+"Näethän, että maltamme", sanoi Santerre.
+
+"Hyvä on", sanoi arkkitehti.
+
+Sitten hän ryhtyi laskemaan:
+
+"Kaksitoista ynnä neljä on kuusitoista", sanoi hän, "ynnä kahdeksan on
+neljäkolmatta, joka jaettuna kuudella on neljä; minkä jälkeen meille
+jää puoli; siinä se on, minä tiedän paikan, ja jos erehdyn jalankin
+verran, voitte sanoa minua tietämättömäksi ihmiseksi".
+
+Arkkitehti lausui nämä sanat niin varmasti, että kansalainen Théodore
+jähmettyi kauhusta.
+
+Santerre katseli pohjapiirrosta jonkin verran kunnioittavasti; näkyi,
+että hän ihmetteli sitäkin enemmän, kun ei ymmärtänyt mitään.
+
+"Seuratkaa nyt tarkasti, mitä aion sanoa."
+
+"Minne sitten?" kysyi Santerre.
+
+"Tällä kartalla, jonka olen piirustanut, helkkarissa! Seuraatteko
+mukana? Kolmentoista jalan päässä seinästä on liikkuva paasi; olen
+merkinnyt sen A:lla. Näettekö sen?"
+
+"Tottahan minä näen A:n", sanoi Santerre; "luuletko sinä, etten minä
+osaa lukea?"
+
+"Tämän paaden alla ovat portaat", jatkoi arkkitehti; katsokaa, olen
+merkinnyt ne B:llä".
+
+"B", toisti Santerre; "näen B:n, mutta en portaita". Ja kenraali alkoi
+äänekkäästi nauraa omalle sukkeluudelleen.
+
+"Kun paasi on nostettu, kun jalkanne on viimeisellä portaalla", virkkoi
+arkkitehti, "laskekaa viisikymmentä kolmen jalan askelta ja katsokaa
+ylöspäin, niin olette juuri kanslian kohdalla, minne tämä maanalainen
+käytävä päättyy kulkien kuningattaren kopin alitse".
+
+"Capetin lesken kopin, aiot sinä sanoa, kansalainen Giraud", sujahutti
+Santerre rypistäen kulmiaan.
+
+"Juuri niin, Capetin lesken."
+
+"Mutta sinähän sanoit kuningattaren."
+
+"Vanha tottumus."
+
+"Ja te sanotte siis, että se on löydettävissä kanslian alta?" kysyi
+Richard.
+
+"Ei ainoastaan kanslian alta, vaan sanonpa teille vielä, minkä kanslian
+osan kohdalta se on löydettävissä: uunin alta."
+
+"Älähän, se on kummallista", sanoi Gracchus; "todellakin joka kerta,
+kun minä pudotan halon sille paikalle, kivi kumahtaa".
+
+"Jos me löydämme sen, mitä olet sanonut, kansalainen arkkitehti, minä
+tosiaankin myönnän, että mittaustiede on kaunis asia."
+
+"No myönnä siis, kansalainen Santerre, sillä minä vien sinut sille
+paikalle, joka on merkitty A:lla."
+
+Kansalainen Théodore painoi kyntensä lihaan saakka.
+
+"Jahka olen nähnyt, jahka olen nähnyt", sanoi Santerre; "minä olen kuin
+pyhä Tuomas."
+
+"Kas, sinä sanot _pyhä Tuomas?_"
+
+"Niin kautta kunniani sanonkin, kuten sinä sanoit _kuningatar_
+tottumuksesta; mutta minua ei varmastikaan syytetä siitä, että
+vehkeilisin pyhän Tuomaan puolesta."
+
+"Enkä minä kuningattaren."
+
+Tämän sanottuaan arkkitehti otti näppärästi mittapuunsa, mittasi sylet
+ja pysähdyttyhän sekä sitten laskettuaan tarkoin kaikki välimatkat löi
+erääseen permantopaateen.
+
+Tämä paasi oli juuri sama, jota kansalainen Théodore oli lyönyt
+raivokkaassa vihassaan.
+
+"Tässä se on, kansalainen kenraali", sanoi arkkitehti.
+
+"Luuletko niin, kansalainen Giraud?"
+
+Kojussa oleva isänmaanystävä hairahtui iskemään voimakkaasti nyrkillään
+reiteensä ja päästämään kumean murinan.
+
+"Olen siitä varma", toisti Giraud; "ja teidän tarkastuksenne yhdessä
+minun tiedotukseni kanssa todistaa Konventille, etten ole erehtynyt.
+Niin, kansalainen kenraali", jatkoi arkkitehti korostaen joka sanaa,
+"tämän paaden alta avautuu käytävä, joka päätyy kansliaan kulkien
+Capetin lesken kopin alitse. Nostakaamme tämä paasi, tulkaa alas
+käytävään minun kanssani, ja minä otan todistaakseni teille, että kaksi
+miestä, vieläpä yksikin, voisi yhdessä yössä ryöstää hänet kenenkään
+sitä epäilemättä."
+
+Arkkitehdin sanojen aikaansaama kauhistuksen ja ihastuksen mumina pääsi
+koko ryhmästä ja kuului kansalaisen Théodoren korviin saakka: tämä
+näytti muuttuneen patsaaksi.
+
+"Siinä on meille vaara", jatkoi Giraud. "No niin, kun minä nyt laitan
+maanalaiseen käytävään ristikon, joka leikkaa sen kahtia ennenkuin
+saavutaan Capetin lesken koppiin saakka, niin pelastan isänmaan."
+
+"Oi", sanoi Santerre, "kansalainen Giraud, siinä on sinulla hieno
+ajatus".
+
+"Helvetti sinun järkesi sotkekoon, kolminkertainen tyhmyri!" murisi
+isänmaanystävä kahta raivokkaammin.
+
+"Nostapas nyt paasi", sanoi arkkitehti kansalaiselle Gracchukselle,
+joka paitsi lyhtyään kantoi vielä sorkkarautaa.
+
+Kansalainen Gracchus ryhtyi työhön, ja hetken perästä oli paasi
+nostettuna.
+
+Silloin näkyi ammottava maanalainen käytävä portaineen, jotka hävisivät
+syvyyteen, ja sieltä pääsi ummehtunut löyhkä, joka oli paksu kuin sumu.
+
+"Taaskin myttyyn mennyt yritys!" mutisi kansalainen Théodore. "Voi,
+taivas ei siis tahdo, että hän pääsee karkaamaan, ja hänen asiansa on
+siis kirottu asia!"
+
+
+
+
+XI
+
+Kansalainen Gracchus
+
+
+Hetken ajan jäi kolmen miehen ryhmä liikkumattomaksi maanalaisen
+käytävän suulle ovenvartijan laskiessa aukkoon lyhtynsä, joka ei
+kyennyt valaisemaan sen pohjaa.
+
+Arkkitehti vallitsi voitonriemuisena kolmea toveriaan koko neronsa
+suuruudella.
+
+"No niin", sanoi hän hetken kuluttua.
+
+"Totisesti, niin", vastasi Santerre, "siinä on kyllä käytävä
+eittämättömästi. Kuitenkin on otettava vielä selville, minne se johtaa."
+
+"Niin", toisti Richard, "se on otettava selville".
+
+"No hyvä, lähde alas, kansalainen Richard, niin näet itse, olenko minä
+puhunut totta."
+
+"Voin tehdä paremminkin kuin mennä sitä kautta", sanoi
+vankilanpäällikkö. "Me palaamme sinun ja kenraalin kanssa
+Conciergeriehen. Siellä sinä nostat uunin arinakiven, niin me saamme
+nähdä."
+
+"Niin oikein!" sanoi Santerre. "Lähdetään!"
+
+"Mutta varo", virkkoi arkkitehti, "auki jäänyt paasi saattaa tuoda
+jonkun mieleen ajatuksia!"
+
+"Kenen perhanan sinä luulet tulevan tänne tähän aikaan?" sanoi Santerre.
+
+"Sitäpaitsi", sanoi Richard, "on tämä sali tyhjä, ja jos Gracchus jää
+tänne, on se riittävä".
+
+"Olkoon niin", sanoi Gracchus.
+
+"Onko sinulla asetta?" kysyi Santerre.
+
+"Minulla on sapelini ja tämä sorkkarauta, kansalainen kenraali."
+
+"Mainiota! Vartioi tarkoin. Kymmenen minuutin kuluttua olemme luonasi."
+
+Ja suljettuaan ristikko-oven lähtivät kaikki kolme Mercierien salin
+kautta hakemaan Conciergerien erikoista käytävää.
+
+Ovenvartija katseli heidän loittonemistaan; hän seurasi heitä
+silmillään niin kauvan kuin saattoi heidät nähdä; hän kuunteli heidän
+askeliaan niin kauan kuin kuuli; sitten jäätyään kokonaan yksin hän
+asetti lyhtynsä maahan, istuutui laskien jalkansa käytävän aukkoon
+roikkumaan ja vajosi mietteisiinsä.
+
+Ovenvartijatkin vajoavat toisinaan mietteisiinsä; mutta tavallisesti ei
+viitsitä ottaa selvää, mitä he miettivät.
+
+Yhtäkkiä, ollessaan juuri syvimmissä mietteissään, hän tunsi käden
+laskeutuvan olkapäällensä.
+
+Hän kääntyi, näki tuntemattoman olennon ja aikoi huutaa; mutta samassa
+painoi jääkylmä pistooli hänen otsaansa.
+
+Hänen äänensä tarttui kurkkuun, hänen käsivartensa vaipuivat
+voimattomina alas, hänen silmänsä muuttuivat niin rukoileviksi, kuin
+saattoivat.
+
+"Ei sanaakaan", sanoi vastatullut, "tai olet kuoleman oma".
+
+"Mitä te haluatte, hyvä herra?" sopersi ovenvartija.
+
+Vieläpä vuonna 93:kin saattoi, kuten näkyy, olla hetkiä, jolloin ei
+sinuteltu ja jolloin unohdettiin sanoa toisiaan kansalaiseksi.
+
+"Minä tahdon", vastasi kansalainen Théodore, "että päästät minut tuonne
+alas".
+
+"Tekemään mitä?"
+
+"Mitä se sinuun kuuluu?"
+
+Ovenvartija katseli hyvin hämmästyneenä miestä, joka pyysi häneltä
+tällaista.
+
+Hänen puhetoverinsa luuli tämän katseen pohjalta löytävänsä
+ymmärtämyksen välähdyksen.
+
+Hän laski aseensa.
+
+"Etkö tahtoisi tulla rikkaaksi?"
+
+"En tiedä; kukaan ei ole minulle ehdottanut mitään sellaista."
+
+"Hyvä, minä ehdotan."
+
+"Tarjoatteko te minulle rikkautta, minulle?"
+
+"Tarjoan."
+
+"Mitä te käsitätte rikkaudella?"
+
+"Viisikymmentätuhatta livreä kullassa, esimerkiksi; kova raha on
+harvinaista, ja viisikymmentätuhatta livreä kullassa on tänään
+miljoonan arvoinen. Hyvä on, minä tarjoan sinulle viisikymmentätuhatta
+livreä."
+
+"Jotta minä päästäisin teidät tuonne alas?"
+
+"Niin, mutta ehdolla, että tulet mukanani ja että autat minua tekemään,
+mitä aion."
+
+"Mutta mitä te siellä teette? Viidessä minuutissa olisi tämä käytävä
+täynnä sotamiehiä, jotka pidättäisivät teidät."
+
+Kansalainen Théodore hämmästyi näiden sanojen vakavuutta.
+
+"Voitko estää sotilaita sinne tulemasta?"
+
+"Minulla ei ole mitään keinoa; en tiedä mitään keinoa, etsin turhaan."
+
+Ja saattoi huomata, että ovenvartija kokosi älynsä koko
+tarkkanäköisyyden keksiäkseen tämän keinon, joka tulisi hänelle
+tuottamaan viisikymmentätuhatta livreä.
+
+"Mutta huomenna", kysyi kansalainen Théodore, "voimmeko silloin mennä
+sinne?"
+
+"Voidaan epäilemättä; mutta huomiseen mennessä asetetaan tähän
+käytävään rautaristikko, joka täyttää koko sen leveyden, ja suuremmaksi
+varmuudeksi on vielä sovittu, että tämä ristikko on umpinainen, kiinteä
+ja ilman ovea."
+
+"Silloin on keksittävä toinen keino", sanoi kansalainen Théodore,
+
+"Niin, on keksittävä toinen keino", sanoi ovenvartija; "tuumikaamme".
+
+Kuten siitä monikkomuodosta näkyi, jota kansalainen Gracchus käytti,
+olivat hän ja kansalainen Théodore jo liitossa. "Mitä sinä toimitat
+Conciergeriessä?"
+
+"Minä olen ovenvartija."
+
+"Se merkitsee?"
+
+"Minä avaan ovet ja suljen ne."
+
+"Nukutko sinä täällä?"
+
+"Nukun, hyvä herra."
+
+"Syötkö sinä täällä?"
+
+"En aina. Minulla on virkistyshetkeni."
+
+"Ja silloin?"
+
+"Minä käytän niitä."
+
+"Tehdäksesi mitä?"
+
+"Hakkaillakseni Puits-de-Noé-ravintolan emäntää, joka on luvannut mennä
+kanssani naimisiin silloin kun minulla on tuhatkaksisataa frangia."
+
+"Entä missä on Puits-de-Noé-ravintola?"
+
+"Vieille-Draperie-kadun varrella." w
+
+"Hyvin hyvä."
+
+"Tst, hyvä herra."
+
+Isänmaanystävä heristi korviaan.
+
+"Aha, aha!" sanoi hän.
+
+"Kuuletteko?"
+
+"Kuulen, askelia, askelia."
+
+"He palaavat. Huomaatte hyvin, ettei meillä olisi ollut aikaa."
+
+Tämä _meillä_ tuli yhä ratkaisevammaksi.
+
+"Se on totta! Sinä olet kunnon poika, kansalainen, ja sinä näytät
+minusta olevan etukäteen määrätty."
+
+"Mihin?"
+
+"Olemaan rikas jonakin päivänä."
+
+"Jumala teitä kuulkoon!"
+
+"Sinä uskot siis Jumalaan?"
+
+"Toisinaan, silloin tällöin, Tänään esimerkiksi."
+
+"Entä sitten?"
+
+"Uskoisin mielelläni."
+
+"Usko siis", sanoi kansalainen Théodore laskien kymmenen kultarahaa
+ovenvartijan kouraan.
+
+"Perhana!" sanoi tämä katsellen kultaa lyhtynsä valossa. "Oikein siis
+tosissanne?"
+
+"Niin tosissani kuin saatan."
+
+"Mitä on tehtävä?"
+
+"Ole huomenna Puits-de-Noéssa, niin sanon, mitä sinusta tahdon. Mikä on
+nimesi?"
+
+"Gracchus."
+
+"No niin, kansalainen Gracchus, huomiseen mennessä laitat
+vankilanpäällikkö Richardin erottamaan sinut."
+
+"Erottamaan! Entä minun paikalleni?"
+
+"Aiotko jäädä ovenvartijaksi omistaessasi viisikymmentätuhatta frangia?"
+
+"En; mutta ollessani ovenvartijana ja köyhänä olen varma, ettei minua
+viedä giljotiinille."
+
+"Varma?"
+
+"Tai melkein varma; kun sen sijaan ollessani vapaana ja rikkaana..."
+
+"Sinä piilotat rahasi ja hakkailet kutojanaista sen sijaan, että
+hakkailisit Puits-de-Noén emäntää."
+
+"No niin, olkoon niin!"
+
+"Huomenna, ravintolassa."
+
+"Mihin aikaan?"
+
+"Kello kuudelta illalla."
+
+"Hävitkää äkkiä, he ovat tuolla... Sanon hävitkää, sillä oletan teidän
+tulleen holvien lävitse."
+
+"Huomiseen", sanoi Théodore paeten.
+
+Tosiaankin oli jo aika; askelten ja puheen äänet lähenivät. Pimeässä
+käytävässä näkyi jo loistavan valo, joka läheni.
+
+Théodore juoksi sille ovelle, jonka koppinsa lainannut kirjuri oli
+hänelle näyttänyt: hän mursi sen lukon sorkkaraudallaan, pääsi puheena
+olleelle ikkunalle, avasi sen, liukui alas kadulle ja huomasi olevansa
+Republique-aukion kiveyksellä.
+
+Mutta ennenkuin oli lähtenyt Hävinneiden askelten salista hän saattoi
+vielä kuulla kansalaisen Gracchuksen kysyvän Richardilta ja tämän
+vastaavan hänelle:
+
+"Kansalainen arkkitehti oli täysin oikeassa: maanalainen käytävä kulkee
+Capetin lesken huoneen alta; se on vaarallista."
+
+"Sen uskon kyllä!" sanoi Gracchus, joka tunnontarkasti sanoi suuren
+totuuden.
+
+Santerre ilmestyi portaiden aukkoon.
+
+"Entä sinun työmiehesi, kansalainen arkkitehti?" kysyi hän Giraudilta.
+
+"Ennen aamua he ovat täällä ja ristikko asetetaan heti kohta", vastasi
+ääni, joka näytti tulevan maan uumenista.
+
+"Ja sinä olet silloin pelastanut isänmaan!" sanoi Santerre puoleksi
+piloillaan, puoleksi vakavissaan.
+
+"Sitä ei tiedä niin tarkalleen, kansalainen kenraali", mutisi Gracchus.
+
+
+
+
+XII
+
+Kuninkaan poika
+
+
+Sillä välin oli oikeusjuttu kuningatarta vastaan alkanut, kuten
+edellisestä kappaleesta on huomattu.
+
+Vihjailtiin jo, että uhraamalla tämä kuuluisa pää saataisiin kansan
+viha, joka niin kauvan aikaa oli jyrissyt, lopultakin leppymään.
+
+Keinoja ei puuttunut, joiden avulla tämä pää saataisiin putoamaan, ja
+kuitenkin oli Fouquier-Tinville, hirveä yleinen syyttäjä, päättänyt
+ottaa huomioon ne uudetkin syytekeinot, jotka Simon oli luvannut
+asettaa hänen käytettäväkseen.
+
+Päivää hänen ja Simonin kohtaamisen jälkeen Hävinneiden askelten
+salissa sai aseiden kalske taas vapisemaan ne vangit, jotka yhä asuivat
+Templessä.
+
+Nämä vangit olivat madame Elisabeth, madame Royale sekä prinssi, jota
+kehdossa oli nimitelty majesteetiksi, mutta jota ei enää sanottu muuta
+kuin pieneksi Ludvig Capetiksi.
+
+Kolmivärisine töyhtöineen, suurine hevosineen ja isoine sapeleineen
+sekä useiden kansalliskaartilaisten seurassa astui kenraali Hanriot
+torniin, jossa kuninkaan poika riutui.
+
+Kenraalin vieressä marssi ilkeän näköinen kirjuri, jolla oli mustepullo
+ja paperikäärö, huitoen suhteettoman pitkällä kynällä.
+
+Kirjurin perässä tuli yleinen syyttäjä. Olemme nähneet, tunnemme ja
+tapaamme vielä myöhemminkin tämän kuivan, keltaisen ja kylmän miehen,
+jonka veristävät silmät saivat itse hurjan Santerrenkin värisemään
+sotahaarniskassaan.
+
+Muutamia kansalliskaartilaisia sekä eräs luutnantti seurasi heitä.
+
+Simon, hymyillen kavalasti ja toisessa kädessään karhunnahkalakkinsa,
+toisessa suutarin polvihihna, asteli edellä näyttääkseen toimikunnalle
+tietä.
+
+He saapuivat jotenkin pimeään, tilavaan ja tyhjään huoneeseen, jonka
+perällä istui nuori Ludvig täysin liikkumattomana vuoteellaan.
+
+Silloin kun näimme lapsiparan pakenevan Simonin raakaa vihaa, hänessä
+oli vielä jonkinlaista elinvoimaa, joka teki vastarintaa Templen
+suutarin häntä aiheettomasti rääkätessä: hän pakeni, hän kirkui, hän
+itki; hän siis pelkäsi: hän siis kärsi; hän siis toivoi.
+
+Nyt olivat pelko ja toivo hävinneet; epäilemättä oli kärsimys vielä
+jäljellä; mutta jos se oli jäljellä, kätki marttyyrilapsi, joka niin
+julmalla tavalla sai maksaa vanhempiensa erehdykset, sen sydämensä
+sisimpään ja verhosi sen näennäiseen täydelliseen tunteettomuuteen.
+
+Hän ei nostanut edes päätänsä toimikunnan astuessa hänen luokseen. Nämä
+hakivat itselleen muitta mutkitta istumapaikat ja asettuivat, yleinen
+syyttäjä vuoteen pääpuoleen, Simon jalkopäähän, oikeuden kirjuri
+ikkunan viereen, kansalliskaartilaiset ja heidän luutnanttinsa syrjään
+hiukan varjoon.
+
+Ne läsnäolevat, jotka katselivat pientä vankia jonkin verran
+myötätuntoisesti tai vaikkapa vain uteliainakin, huomasivat lapsen
+kalpeuden, hänen omituisen lihavuutensa, joka ei ollut muuta kuin
+pöhötystä, ja hänen väärät säärensä, joiden nivelet alkoivat ajettua.
+
+"Tämä lapsi on kovin sairas", sanoi luutnantti niin varmalla äänellä,
+että Fouquier-Tinville, joka jo oli istuutunut ja valmistautunut
+kuulustelemaan, kääntyi.
+
+Pieni Capet nosti silmänsä ja etsi varjosta sen, joka oli lausunut
+nämä sanat, ja tunsi saman nuoren miehen, joka jo kerran ennenkin oli
+Templen pihalla estänyt Simonia lyömästä häntä. Lempeä ja älykäs ilme
+välkkyi hetken hänen tummansinisissä silmäterissään, mutta siinä kaikki.
+
+"Vai niin! Sinäkö se oletkin, kansalainen Lorin", sanoi Simon johtaen
+täten Fouquier-Tinvillen huomion Mauricen ystävään.
+
+"Minä itse", vastasi Lorin, joka ei koskaan menettänyt malttiaan.
+
+Ja koska Lorin, vaikka olikin aina valmis katsomaan vaaraa silmiin, ei
+sitä hakemalla hakenut, käytti hän tilannetta hyväkseen tervehtimällä
+Tinvilleä, joka vastasi siihen kohteliaasti.
+
+"Luulen sinun huomauttaneen, kansalainen", sanoi yleinen syyttäjä,
+"että lapsi on sairas: oletko sinä lääkäri?"
+
+"Minä olen ainakin opiskellut lääketiedettä, vaikka en olekaan tohtori."
+
+"No niin, mitä sinä hänestä sanot?"
+
+"Taudin oireistako?" kysyi Lorin.
+
+"Niin."
+
+"Totean hänen poskensa ja silmänsä olevan turvonneita, käsiensä laihoja
+ja kalpeita, polvien ajettuneita, ja jos koettaisin hänen valtimoansa,
+laskisin, olen siitä varma, kahdeksankymmentäviisi tai yhdeksänkymmentä
+lyöntiä minuutissa."
+
+Lapsi ei näyttänyt välittävän kärsimyksiensä luettelemisesta,
+
+"Ja mistä katsoo tiede vangin tilan johtuvan?" kysyi yleinen syyttäjä.
+
+Lorin raapi nenänpäätänsä ja mutisi:
+
+ "Phyllis tahtoo mua puhuttaa,
+ tuskin vain hän mua siihen saa."
+
+Sitten hän sanoi ääneen:
+
+"Kautta kunniani, kansalainen, minä en tunne riittävästi pienen Capetin
+hoitotapaa voidakseni vastata sinulle... Kuitenkin..."
+
+Simon heristi tarkkaavaisesti korviaan ja nauroi partaansa nähdessään
+vihollisensa valmiina joutumaan epäedulliseen valoon.
+
+"Kuitenkin", jatkoi Lorin, "luulen, ettei hän saa kylliksi liikuntoa".
+
+"Sen uskon hyvinkin", sanoi Simon. "Se pikku roisto ei tahdo kävellä."
+
+Lapsi kuunteli tätä suutarin hyökkäystä välinpitämättömänä.
+
+Fouquier-Tinville nousi, meni Lorinin luokse ja puhui hänelle
+hiljaisella äänellä.
+
+Kukaan ei kuullut yleisen syyttäjän sanoja, mutta selvää oli, että
+niillä oli kuulustelun luonne.
+
+"Oho! Oho! Uskotko niin, kansalainen? Se on hyvin raskauttavaa
+äidille..."
+
+"Me saamme joka tapauksessa tietää sen", sanoi Fouquier. "Simon
+väittää kuulleensa sen häneltä itseltään ja on luvannut saada hänet
+tunnustamaan sen."
+
+"Se olisi hirmuista", sanoi Lorin. "Mutta onhan se lopulta mahdollista:
+eihän Itävallatar ole synnitön, ja olkoon oikein tai väärin, se ei
+liikuta minua... Hänestä on tehty Messalina, mutta ellei siihen
+tyydytä, vaan tahdotaan tehdä hänestä vielä Agrippina, on se minusta
+vähän liikaa."
+
+"Ne ovat Simonin antamia tietoja", sanoi Fouquier kylmästi.
+
+"Minä en epäile, ettei Simon ole sitä sanonut... On olemassa miehiä,
+jotka eivät kavahda mitään syytöksiä, mahdottomiakaan... Mutta eikö
+sinun mielestäsi", jatkoi Lorin katsoen Fouquieriä kiinteästi silmiin,
+"sinä, joka olet älykäs ja kokenut mies, vielä voimakaskin mies, eikö
+sinun mielestäsi tällaisten yksityiskohtaisten tietojen pyytäminen
+lapselta henkilöstä, jota kaikki luonnon väärentämättömät ja pyhimmät
+lait käskevät kunnioittamaan, ole melkein koko ihmiskunnan loukkaamista
+tämän lapsen olemuksessa?"
+
+Syyttäjän kasvot eivät värähtäneetkään. Hän veti taskustaan tiedonannon
+ja näytti sen Lorinille.
+
+"Konventti käskee minua ottamaan asiasta selvän", sanoi hän. "Muu ei
+minua liikuta, minä otan selvän."
+
+"Se on oikein", sanoi Lorin; "ja myönnänpä, että jos tämä lapsi
+tunnustaisi..." Nuori mies pudisti halveksivasti päätään.
+
+"Sitäpaitsi", jatkoi Fouquier, "me emme käy oikeutta yksinomaan Simonin
+ilmiannon perusteella; ei, syytös on julkinen".
+
+Ja Fouquier veti taskustaan esiin toisen paperin. Tämä oli numero _Père
+Duchesne_-lehteä, jota, kuten tietty, toimitti Hébert.
+
+Siinä oli todellakin julkaistuna täydellinen syytös.
+
+"Se on kirjoitettu, vieläpä painettukin", sanoi Lorin. "Mutta
+yhtäkaikki, kunnes olen kuullut sellaisen syytöksen lapsen suusta,
+tietenkin vapaaehtoisesti, pakottamatta, uhkailematta... no niin..."
+
+"No niin?..."
+
+"No niin, Simonin ja Hébertin vakuutteluista huolimatta minä epäilen,
+kuten sinä itsekin epäilet."
+
+Simon odotteli kärsimättömänä tämän keskustelun päättymistä; tuo kurja
+ei tiennyt mitään siitä mahdista, jolla älykkääseen mieheen vaikuttaa
+hänen väkijoukossa huomaamansa katse: se on joko heimolaisuuden
+houkutteleva tunne tai äkillisen vihan vaikutelma. Toisinaan se
+on luotaan työntävä, toisinaan puoleensa vetävä voima, joka panee
+ajatuksen juoksemaan ja johtaa miehen itsensäkin tätä väkijoukossa
+tapaamaansa tasaväkistä tai ylivoimaista miestä kohti.
+
+Mutta Fouquier oli tuntenut Lorinin katseen painon ja tahtoi tämän
+katselijan ymmärtävän häntä.
+
+"Kuulustelu alkaa", sanoi yleinen syyttäjä; "kirjuri, tartu kynääsi".
+
+Tämä oli juuri kirjoittanut kuulustelupöytäkirjan johdannon ja odotti,
+kuten Simon, kuten Hanriot, kuten kaikki muutkin, Fouquier-Tinvillen ja
+Lorinin keskustelun päättymistä.
+
+Lapsi yksinään näytti olevan täysin tietämätön siitä näytelmästä,
+jonka pääosan esittäjä hän oli, ja oli jälleen vaipunut siihen
+hervottomuuteen, jota hetkisen oli valaissut suuren älyn välähdys.
+
+"Hiljaa!" sanoi Hanriot, "kansalainen Fouquier-Tinville ryhtyy
+kuulustelemaan lasta".
+
+"Capet", sanoi yleinen syyttäjä, "tiedätkö, mitä sinun äidistäsi on
+tullut?"
+
+Pienen Ludvigin marmorinkalpeus muuttui polttavaksi punaksi. Mutta hän
+ei vastannut.
+
+"Oletko sinä kuullut kysymykseni, Capet?" toisti syyttäjä.
+
+Sama hiljaisuus.
+
+"Kyllä hän hyvinkin kuulee", sanoi Simon; "mutta hän on kuin apinat,
+hän ei tahdo vastata, jottei häntä luultaisi ihmiseksi ja pantaisi
+työhön".
+
+"Vastaa, Capet", sanoi Hanriot; "sinua kuulustelee Konventio
+toimikunta, ja sinun on toteltava lakeja".
+
+Lapsi kalpeni, mutta ei vastannut.
+
+Simon teki raivokkaan eleen; näillä raaoilla ja tyhmillä luonteilla on
+raivo-juopumusta, jota seuraa oikean juopumuksen rumat oireet.
+
+"Vastaatko sinä, sudenpenikka!" sanoi hän hänelle puiden nyrkkiään.
+
+"Ole vaiti, Simon", sanoi Fouquier-Tinville, "sinulla ei ole
+puhevuoroa".
+
+Tämä lause, jota hän oli tottunut käyttämään vallankumousoikeudessa,
+pääsi häneltä ihan vahingossa.
+
+"Kuuletko sinä, Simon", sanoi Lorin, "sinulla ei ole puhevuoroa, tämä
+sanotaan sinulle nyt toistamiseen minun läsnäolossani; ensimmäisen
+kerran silloin, kun syytit Tisonin eukon tytärtä, jonka kaulan sinä
+huviksesi olet leikkauttanut".
+
+Simon pysyi vaiti.
+
+"Rakastiko äitisi sinua, Capet?" kysyi Fouquier.
+
+Sama äänettömyys.
+
+"Kerrotaan, ettei rakastanut", jatkoi syyttäjä.
+
+Jonkinlainen kalpea hymy ilmestyi ohimennen lapsen huulille.
+
+"Mutta minähän sanon teille", ulvoi Simon, "että hän on sanonut minulle
+äitinsä rakastaneen häntä liiaksi".
+
+"Katsopas, Simon, kuinka harmillista on, että pikku Capet, joka
+kahdenkesken lavertelee niin paljon, mykistyy ihmisten edessä", sanoi
+Lorin.
+
+"Voi, jospa olisimmekin yksin!" sanoi Simon.
+
+"Niin, jos olisitte yksin, mutta onnettomuudeksi ette sitä ole. Voi,
+jos te olisittekin yksin, urhea Simon, mainio isänmaanystävä, kuinka
+sinä pieksäisitkin lapsiparan, eikö niin? Mutta sinä et olekaan yksin
+etkä sinä uskalla, sinä viheliäinen olento, meidän toisten edessä,
+kunniallisten ihmisten, jotka tiedämme jäljittelemiemme muinaisajan
+kansojen kunnioittaneen kaikkia heikkoja; sinä et uskalla, koska et ole
+yksin, etkä sinä silloin ole urhea, kunnianarvoisa mies, kun vastassasi
+on viiden jalan kuuden tuuman pituisia lapsia."
+
+"Voi...!" raivosi Simon kiristellen hampaitaan.
+
+"Capet", virkkoi Fouquier, "oletko sinä tehnyt Simonille joitakin
+tunnustuksia?"
+
+Lapsen katseeseen, joka ei hievahtanutkaan, tuli pilkallinen ilme, jota
+on mahdoton kuvata.
+
+"Äidistäsi?" jatkoi syyttäjä.
+
+Halveksiva välähdys näkyi hänen katseessaan.
+
+"Vastaa olen tai en ole", huudahti Hanriot.
+
+"Vastaa olen!" ulvoi Simon kohottaen polvihinnan lasta kohti.
+
+Lapsi värisi, mutta ei liikahtanutkaan välttääkseen iskua. Läsnäolevat
+päästivät inhon huudahduksen.
+
+Lorin teki paremmin, hän syöksyi paikalle, ja ennenkuin Simonin
+käsivarsi oli ehtinyt iskeä, hän tarttui hänen ranteeseensa.
+
+"Päästötkö sinä minut irti?" räyhäsi Simon muuttuen raivosta
+purppuranpunaiseksi.
+
+"Katsohan", sanoi Fouquier, "siinä ei ole mitään pahaa, että äiti
+rakastaa lastansa; sano meille, millä tavalla sinun äitisi rakasti
+sinua, Capet. Se saattaa olla hänelle hyödyllistä."
+
+Nuori vanki vavahti ajatellessaan, että hän saattaisi olla hyödyllinen
+äidilleen.
+
+"Hän rakasti minua siten, kuin äiti rakastaa poikaansa, hyvä herra",
+sanoi hän; "äideillä ei ole kahta tapaa rakastaa lapsiaan eikä lapsilla
+rakastaa äitiään".
+
+"Ja minä väitän, että sinä, pieni käärme, olet sanonut äitisi..."
+
+"Sen sinä olet nähnyt unta", keskeytti Lorin rauhallisesti.
+"Painajainen taitaa vaivata sinua usein, Simon!"
+
+"Lorin, Lorin!" huusi Simon purren hammasta.
+
+"No niin, Lorin, entä sitten? Häntä ei voi lyödä, tuota Lorinia:
+kas, hänhän lyö muita, silloin kun he ovat pahoja; häntä ei voida
+ilmiantaa, sillä minkä hän teki, estäessään kätesi liikkeen, sen hän
+teki kenraali Hanriotin ja kansalaisen Fouquier-Tinvillen läsnäollessa,
+jotka hyväksyivät tämän teon eivätkä ole yhtään laimeita miehiä! Ei ole
+siis mahdollisuutta peloitella häntä pikkuisen, kuten Héloise Tisonia;
+se on harmillista, se on raivostuttavaa, mutta niin se vain on, Simon
+parkani!"
+
+"Myöhemmin, myöhemmin!" vastasi suutari irvistellen kuin hyena.
+
+"Niin, rakas ystävä", sanoi Lorin; "mutta minä toivon Korkeimman
+olennon avulla... aha, sinä odotit minun sanovan Jumalan avulla?
+mutta minä toivon Korkeimman olennon ja sapelini avulla sitä ennen
+halkaisseeni sinun vatsasi; mutta menepä syrjään, Simon, sinä estät
+minua näkemästä!"
+
+"Rosvo!"
+
+"Ole vaiti! Sinä estät minua kuulemasta."
+
+Ja Lorin musersi Simonin katseellaan.
+
+Simon puristi nyrkkejään, joiden mustankirjavuudesta hän ylpeili, mutta
+kuten Lorin oli sanonut, ei hän voinut tehdä muuta.
+
+"Nyt, kun hän on alkanut puhua", sanoi Hanriot, "hän varmasti jatkaa;
+kysy siis lisää, kansalainen Fouquier!"
+
+"Tahdotko vastata nyt?" kysyi Fouquier.
+
+Lapsi oli taas vaiti.
+
+"Näetkö, kansalainen, näetkö!" sanoi Simon.
+
+"Tämä lapsi on omituisen itsepäinen", sanoi Hanriot, jota tämä vallan
+kuninkaallinen mielenlujuus väkisinkin vaivasi.
+
+"Häntä on opetettu huonosti", sanoi Lorin.
+
+"Kuka on opettanut?" kysyi Hanriot.
+
+"Hänen isäntänsä, helkkarissa!"
+
+"Sinä syytät minua?" huusi Simon. "Sinä ilmiannat minut?... Kas, sehän
+on merkillistä...!"
+
+"Taivuttakaamme hänet lempeydellä", sanoi Fouquier.
+
+Sitten hän sanoi kääntyen lapsen puoleen, jota olisi voinut luulla
+täysin tunteettomaksi:
+
+"No niin, lapsukaiseni", sanoi hän, "vastatkaa kansalliselle
+toimikunnalle; älkää pahentako asemaanne kieltäytymällä antamasta
+hyödyllisiä selityksiä; te olette puhunut kansalaiselle Simonille
+niistä hyväilyistä, joita äitinne teille antoi, siitä tavasta, miten
+äitinne teitä hyväili, hänen tavastaan rakastaa teitä".
+
+Ludvig kohdisti seuraan katseensa, joka pysähtyessään Simoniin muuttui
+vihaiseksi, mutta hän ei vastannut.
+
+"Tunnetteko itsenne onnettomaksi?" kysyi syyttäjä; "onko teillä
+mielestänne huono asunto, huono ravinto, kohdellaanko teitä huonosti?
+Haluatteko enemmän vapautta, toisen ruokajärjestyksen, toisen
+vankilan, toisen hoitajan? Haluatteko hevosen, jolla voitte ratsastaa,
+haluatteko, että teille myönnetään samanikäisten lasten seuraa?"
+
+Ludvig vaipui takaisin samaan vaitioloon, jonka oli hetkeksi jättänyt
+vain puolustaakseen äitiään.
+
+Toimikunta oli ymmällä; niin paljon lujuutta, niin paljon älyä ei olisi
+luullut lapsella olevan.
+
+"Mitä rotua ovatkaan nämä kuninkaat", sanoi Hanriot matalalla äänellä;
+"he ovat kuin tiikerit: he ovat pahanilkisiä jo aivan pieninä".
+
+"Mitenkä tutkimuspöytäkin kirjoitetaan?" kysyi kirjuri ymmällään.
+
+"Sen voi antaa vain Simonille tehtäväksi", sanoi Lorin. "Ei ole mitään
+kirjoitettavaa: se olisi hänelle erinomainen asia!"
+
+Simon heristi nyrkkiä leppymättömälle viholliselleen.
+
+Lorin rupesi nauramaan.
+
+"Tuolla tavalla et sinä naura sinä päivänä, jolloin aivastat säkissä",
+sanoi Simon hurjana raivosta.
+
+"En tiedä, menenkö ennen vai sinun jälkeesi noihin pieniin kemuihin,
+joilla sinä minua uhkaat", sanoi Lorin. "Mutta sen sanon minä, että
+monet nauravat sinä päivänä, jolloin on sinun vuorosi. Jumalat — minä
+käytän monikkoa ‒ jumalat, kuinka ruman näköinen sinä oletkaan tuona
+päivänä, Simon, sinä olet vallan hirmuinen!"
+
+Ja Lorin vetäytyi toimikunnan taakse purskahtaen heleään nauruun.
+
+Toimikunnalla ei enää ollut mitään tehtävää, se poistui.
+
+Vapauduttuaan kuulustelijoistaan ryhtyi poika hyräilemään vuoteellaan
+pientä surumielistä rallatusta, joka oli ollut hänen isänsä lempilaulu.
+
+
+
+
+XIII
+
+Orvokkivihko
+
+
+Kuten saattaa aavistaa, ei rauha voinut kauvan viipyä siinä
+onnenmajassa, jossa Geneviève ja Maurice asuivat.
+
+Rajuilmassa, joka päästää tuulen ja salaman kahleistaan, huojuu
+kyyhkysenpesäkin siinä puussa, joka sen kätkee.
+
+Geneviève joutui kauhusta toisen kauhun valtaan; hän ei enää pelännyt
+Maison-Rougen puolesta, hän vapisi Mauricen vuoksi.
+
+Hän tunsi miehensä kyllin hyvin tietääkseen, että hän oli pelastunut
+sillä hetkellä, jolloin oli kadonnut; varmana hänen pelastumisestaan
+hän nyt pelkäsi itsensä puolesta.
+
+Hän ei rohjennut uskoa tuskiaan tuon ajan rohkeimmallekaan miehelle,
+jolloin kukaan ei pelännyt; mutta ne näyttäytyivät ilmeisinä hänen
+punaisissa silmissään ja hänen kalpeilla huulillaan.
+
+Eräänä päivänä astui Maurice hiljaa sisään ilman että Geneviève,
+joka oli vajonnut syvälle haaveisiinsa, kuuli hänen tulevan. Maurice
+pysähtyi kynnykselle ja näki Genevièven istuvan liikkumattomana,
+tuijottaen eteensä, kädet raukeina polvilla, pää mietteisiin painuneena
+rinnalle.
+
+Hän katseli häntä hetken syvästi surumielisenä; sillä kaikki mitä
+nuoren naisen sydämessä tapahtui, paljastui hänelle kuin hän olisi
+saattanut lukea sen viimeistäkin ajatusta myöten.
+
+Sitten hän sanoi astuen askelen häntä kohti:
+
+"Ette rakasta enää Ranskaa, Geneviève, myöntäkää se minulle.
+Te pakenette sen pelkkää ilmaakin ja lähestytte ikkunaakin
+vastenmielisesti."
+
+"Voi", sanoi Geneviève, "minä tiedän hyvin, etten voi peittää
+ajatustani teiltä; olette arvannut oikein. Maurice".
+
+"Se on kuitenkin kaunis maa", sanoi nuori mies, "elämä on nykyään
+arvokasta ja hyvin täyteläistä: tämä vallankumousoikeuden, kerhojen,
+salaliittojen pauhaava toimeliaisuus tekee kotilieden ääressä vietetyt
+hetket erittäin suloisiksi. Rakastetaan niin kiihkeästi, koska kotiin
+palatessa pelätään, ettei huomenna enää saateta rakastaa, koska
+huomenna on lakattu elämästä."
+
+Geneviève ravisti päätään.
+
+"Kiittämätön maa niille, jotka sitä palvelevat!" sanoi hän.
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Niin, ettekö te, joka olette niin paljon tehnyt sen vapauden hyväksi,
+ole puoleksi epäilyksenalainen?"
+
+"Mutta te, rakas Geneviève", sanoi Maurice luoden häneen rakkaudesta
+juopuneen katseen, "te, tämän vapauden vannoutunut vihollinen, te,
+joka olette toiminut niin paljon sitä vastaan, te nukutte rauhassa ja
+loukkaamattomana tasavaltalaisen katon alla; on olemassa valopuoliakin,
+jotka korvaavat toiset, kuten näette".
+
+"Niin", sanoi Geneviève, "niin, mutta sitä ei kestä kauvan, sillä se,
+mikä on väärin, ei voi kestää".
+
+"Mitä te sillä tarkoitatte?"
+
+"Tarkoitan, etten minä, toisin sanoen aristokraatti, minä, joka
+salakavalasti haaveilen teidän puolueenne tappiosta ja teidän
+aatteittenne perikadosta, minä, joka teidän talossannekin vielä
+vehkeilen vanhan hallitusmuodon puolesta, minä, joka kiinnijoutuneena
+saatan teidät kuolemaan ja häpeään, ainakin teidän mielipiteenne
+mukaan; minä, Maurice, en voi jäädä tänne talon pahaksi hengettäreksi;
+minä en tahdo viedä teitä mukanani mestauslavalle".
+
+"Ja minne te menette, Geneviève?"
+
+"Minnekö minä menen? Jonakin päivänä, jolloin te olette ulkona,
+Maurice, minä menen itse ilmiantamaan itseni sanomatta, mistä tulen."
+
+"Voi!" huudahti Maurice, jonka sydänjuuriin nämä sanat iskivät,
+"kiittämättömyyttä, nytkö jo?"
+
+"Ei", vastasi nuori nainen kietoen kätensä Mauricen kaulaan; "ei,
+ystäväni, rakkaudesta, kaikkein uskollisimmasta rakkaudesta, vannon
+sen teille! En ole tahtonut veljeäni vangittavan ja tapettavan
+kapinallisena; en tahdo, että minun rakastajani vangittaisiin ja
+tapettaisiin petturina!"
+
+"Te aiotte tehdä tuon, Geneviève?" huudahti Maurice.
+
+"Niin totta kuin Jumala on taivaassa!" vastasi nuori nainen.
+"Sitäpaitsi ei pelkääminen vielä ole mitään, minä tunnen katumusta."
+
+Ja hän taivutti päänsä, kuin olisivat katumuksen tunteet olleet liian
+raskaita kantaa.
+
+"Voi, Geneviève!" sanoi Maurice.
+
+"Ymmärrätte hyvin, mitä minä sanon, ja etenkin, mitä minä tunnen,
+Maurice", jatkoi Geneviève, "sillä tekin tunnette katumusta... Te
+tiedätte, Maurice, että minä annoin itseni kuulumatta itselleni; että
+te olette ottanut minut, vaikkei minulla ollut oikeutta antautua."
+
+"Riittää!" sanoi Maurice, "riittää!"
+
+Hänen otsansa rypistyi, ja hänen niin puhtaissa silmissään loisti
+synkkä päätös.
+
+"Näytän teille, Geneviève", jatkoi nuori mies, "että rakastan
+teitä yksinomaan. Annan teille todisteen, ettei mikään uhraus ole
+rakkaudelleni liian suuri. Te vihaatte Ranskaa, no niin, hyvä on, me
+lähdemme maasta."
+
+Geneviève liitti kätensä yhteen ja katseli rakastajaansa intomielisen
+ihailevin ilmein.
+
+"Ettekö petä minua, Maurice?" sopersi hän.
+
+"Milloin olen minä pettänyt teitä?" kysyi Maurice; "sinäkö päivänä,
+jolloin tein itseni kunniattomaksi voittaakseni teidät?"
+
+Geneviève painoi huulensa Mauricen huulille ja jäi niin sanoaksemme
+riippumaan rakastajansa kaulasta.
+
+"Niin, sinä olet oikeassa, Maurice", sanoi hän, "ja minä olen
+erehtynyt. Se, mitä minä tunnen, ei olekaan enää katumusta; se on
+ehkä sieluni alennustilaa: mutta sinä ainakin ymmärrät sen, minä
+rakastan sinua liiaksi, jotta pelkäisin muuta kuin menettäväni sinut!
+Lähtekäämme hyvin kauaksi, hyvä ystävä: menkäämme sinne, mistä kukaan
+ei voi meitä saavuttaa."
+
+"Oi, kiitos!" sanoi Maurice suunniltaan ilosta.
+
+"Mutta millä tavoin pakenemme?" kysyi Geneviève vapisten tätä kauheata
+ajatusta. "Nykyään ei helposti päästä pakenemaan syyskuun 2:n päivän
+murhaajien tikarilta tai tammikuun 21:n päivän pyövelin kirveeltä."
+
+"Geneviève!" sanoi Maurice, "Jumala meitä suojelee. Kuule, eräs hyvä
+työ, jonka tahdoin tehdä mainitsemasi syyskuun 2:n päivän johdosta,
+tuottaa palkan tänään. Halusin pelastaa erään köyhän papin, joka
+oli opiskellut yhdessä minun kanssani. Menin tapaamaan Dantonia,
+ja hänen pyynnöstään allekirjoitti yhteishyvänvaliokunta passin
+tälle onnettomalle ja hänen sisarelleen. Tämän passin antoi minulle
+Danton; mutta sen sijaan, että onneton pappi olisi tullut hakemaan
+sen minun luotani, kuten olin hänelle sanonut, hän sulkeutuikin
+Karmeliittiluostariin: siellä hän kuoli."
+
+"Entä passi?" sanoi Geneviève.
+
+"Se on minulla yhä. Se on tällä hetkellä miljoonan arvoinen. Se on
+enemmänkin arvoinen, Geneviève, se on henkemme, onnemme arvoinen!"
+
+"Oi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" huudahti nuori nainen, "ylistetty
+olkoon Sinun nimesi!"
+
+"Nyt on minun omaisuuteni, kuten tiedät, eräässä maatilassa, jota
+hoitaa muuan perheen vanha palkollinen, puhdas isänmaanystävä,
+uskollinen sielu, johon voimme luottaa. Hän lähettää minulle tulot,
+minne vain haluan. Matkustaessamme Boulogneen, poikkeamme hänen
+luoksensa."
+
+"Missä hän siis asuu?"
+
+"Lähellä Abbevilleä."
+
+"Milloin lähdemme, Maurice?"
+
+"Tunnin kuluttua."
+
+"Ihmisten ei tule tietää meidän lähdöstämme."
+
+"Ei kukaan saa siitä tietää! Juoksen Lorinin luokse; hänellä on kääsit,
+mutta ei hevosta; minulla on hevonen, mutta ei ajopelejä; lähdemme heti
+palattuani. Jää sinä tänne, Geneviève, ja valmista kaikki tätä lähtöä
+varten. Me emme tarvitse paljon matkatavaroita: ostamme sen, mitä
+meiltä puuttuu, Englannista. Annan Scævolalle tehtävän, joka saattaa
+hänet loitolle. Lorin selittää hänelle tänä iltana meidän lähtömme: ja
+tänä iltana me olemme jo kaukana."
+
+"Mutta jos meidät pidätetään tiellä?"
+
+"Eikö meillä ole passiamme? Menemme Hubertin luokse, se on tämän
+tilanhoitajan nimi. Hubert on Abbevillen kaupunginvaltuuston jäsen;
+Abbevillestä Boulogneen hän saattaa ja suojelee meitä. Boulognessa me
+ostamme tai vuokraamme purjeveneen. Sitäpaitsi voin mennä valiokunnan
+luo ja panna heidät antamaan minulle tehtävän Abbevillessä. Mutta
+ei, ei mitään petkutuksia, eihän, Geneviève? Saavuttakaamme onnemme
+henkemme kaupalla!"
+
+"Niin, niin, hyvä ystävä, ja me onnistumme! Mutta miten paljon sinä
+oletkaan käyttänyt hajuvesiä tänä aamuna, hyvä ystävä!" sanoi nuori
+nainen kätkien kasvonsa Mauricen rintaan.
+
+"Se on totta! Olin ostanut vihon orvokkeja sinua varten tänä aamuna
+mennessäni Égalité-palatsin ohitse; mutta astuessani sisään tänne
+ja nähdessäni sinut niin surullisena, en ajatellut muuta kuin kysyä
+sinulta tämän surusi syytä."
+
+"Oi, anna se minulle, annan sen takaisin."
+
+Geneviève hengitti sisäänsä kukkavihon tuoksua niin kiihkeästi, kuin
+hermostuneet henkilöt melkein aina rakastavat hajuvesiä.
+
+Yhtäkkiä hänen silmänsä kostuivat kyynelistä.
+
+"Mikä sinun on?" kysyi Maurice.
+
+"Héloise parka!" mutisi Geneviève.
+
+"Ah, niin", sanoi Maurice huokaisten. "Mutta ajatelkaamme itseämme,
+rakas ystävä, ja jättäkäämme kuolleet, olkoot mitä puoluetta hyvänsä,
+nukkumaan hautaan, jonka heidän uskollisuutensa on kaivanut. Hyvästi!
+Minä lähden."
+
+"Palaa oikein pian!"
+
+"Tulen takaisin ennenkuin puoli tuntia on kulunut."
+
+"Mutta ellei Lorin olisikaan kotona?"
+
+"Vähät siitä! Hänen palvelijansa tuntee minut. Enkö minä voi
+ottaa hänen asunnostaan kaikkea, mitä vain haluan, vieläpä hänen
+poissaollessaankin, kuten hänkin voi täältä?"
+
+"Hyvä, hyvä!"
+
+"Laita sinä, Geneviève, kaikki valmiiksi, mutta ota, kuten olen
+sanonut, vain sellaista, mikä on ehdottoman välttämätöntä. Ei sovi,
+että meidän lähtömme näyttää muutolta."
+
+"Ole rauhallinen!"
+
+Nuori mies astui askelen ovea kohti.
+
+"Maurice!" sanoi Geneviève.
+
+Hän kääntyi ja näki nuoren naisen seisovan kädet ojossa häntä kohti.
+
+"Näkemiin! Näkemiin!" sanoi hän, "armaani, rohkeutta! Puolessa tunnissa
+olen täällä jälleen."
+
+Geneviève jäi yksin, velvollisuutenaan, kuten jo mainitsimme,
+matkavalmistukset.
+
+Nämä valmistukset hän suoritti kuumeisella innolla. Niin kauvan kun hän
+oli Pariisissa, hän oli mielestään kaksin verroin rikollinen. Kerran
+Ranskan ulkopuolella, kerran ulkomailla näytti hänen rikoksensa, joka
+enemmän oli kohtalon kuin hänen tekemänsä, hänestä vähemmän painavalta.
+
+Toivoipa hän vielä yksinäisyydessä ja eristettynä ollen lopulta
+unohtavansa, että toinen mies kuin Maurice oli ensinkään olemassa.
+
+He aikoivat paeta Englantiin, siitä oli sovittu. Heillä olisi siellä
+pieni talo, pieni yksinäinen, hyvin erillään oleva maatalo, joka olisi
+kaikilta silmiltä hyvin piilossa; he muuttaisivat nimensä ja tekisivät
+heidän kahdesta nimestään yhden.
+
+Siellä he ottaisivat kaksi palvelijaa, jotka eivät ensinkään tuntisi
+heidän menneisyyttänsä. Sattumalta puhuivat kumpikin, sekä Maurice että
+Geneviève, englanninkieltä.
+
+Ei kumpikaan heistä jättänyt Ranskaan mitään kaipaamisen arvoista,
+ellemme ota lukuun sitä äitiä, jota aina kaivataan, vaikkapa hän olisi
+tyly äitipuolikin, sitä, jota nimitetään isänmaaksi.
+
+Geneviève alkoi siis laittaa valmiiksi niitä esineitä, jotka olivat
+heidän matkaansa tai oikeammin heidän pakoaan varten välttämättömät.
+
+Hän tunsi sanomatonta huvia erottaessaan näiden tavaroiden joukosta
+muutamia, joista Maurice erikoisesti piti puvun, joka istui parhaiten,
+kaulaliinan, joka sopi parhaiten hänen ihoonsa, kirjoja, joita hän
+useimmin oli selaillut.
+
+Hän oli jo tehnyt valintansa; puvut, liinavaatteet, kirjat peittivät
+tuolit, leposohvat ja pianon odotellessaan matkakirstuja, joihin ne
+suljettaisiin.
+
+Äkkiä hän kuuli avaimen narisevan lukossa.
+
+"Hyvä!" sanoi hän, "sieltä tulee Scævola takaisin. Eiköhän hän ole
+kohdannut Mauricea?"
+
+Hän jatkoi puuhailemistaan.
+
+Salin ovet olivat auki; hän kuuli palvelijan liikkuvan eteisessä.
+
+Hänellä oli juuri nuottikäärö kädessään ja haki narua sitoakseen sen.
+
+"Scævola!" huusi hän.
+
+Lähestyvät askeleet kajahtivat viereisestä huoneesta.
+
+"Scævola!" toisti Geneviève, "tulkaa tänne, olkaa hyvä".
+
+"Tässä olen!" sanoi muuan ääni.
+
+Kuullessaan tämän äänen kääntyi Geneviève äkkiä ja päästi hirveän
+parkaisun.
+
+"Mieheni!" huudahti hän.
+
+"Minä itse", sanoi Dixmer levollisesti.
+
+Geneviève istui tuolilla ja oli nostanut kätensä hakeakseen eräästä
+kaapista jonkinlaisen siteen; hän tunsi päätänsä pyörryttävän, hän
+ojensi kätensä ja pudottautui selälleen toivoen löytävänsä altaan
+kuilun, johon syöksyisi.
+
+Dixmer otti hänet syliinsä ja kantoi leposohvalle, jolle istuutui.
+
+"No kas, mikä teidän on, rakkaani? Mitä on tapahtunut?" kysyi Dixmer.
+"Vaikuttaako minun läsnäoloni teihin niin epämieluisasti?"
+
+"Minä kuolen!" sopersi Geneviève heittäytyen taaksepäin ja painaen
+kätensä silmilleen, jottei näkisi tuota kauheata näkyä.
+
+"Hyvä", sanoi Dixmer, "luulitteko minua jo vainajaksi, rakkaani? Teenkö
+minä aaveen vaikutuksen?"
+
+Geneviève katseli ympärilleen hämmentynein silmin, ja nähdessään
+Mauricen muotokuvan, hän liukui alas leposohvalta ja lankesi polvilleen
+ikäänkuin pyytääkseen apua tältä voimattomalta ja tunteettomalta
+kuvalta, joka jatkoi hymyilemistään.
+
+Vaimoparka ymmärsi kaiken sen uhkan, jonka Dixmer peitti teeskennellyn
+levollisuutensa alle.
+
+"Niin, rakas lapseni", jatkoi nahkuri, "minähän se olen. Luultavasti te
+luulitte minun olevan varsin kaukana Pariisista, mutta enpähän vain,
+minä jäin tänne. Palasin taloon seuraavana päivänä ja näin sen paikalla
+hyvin kauniin tuhkaläjän. Olen tiedustellut teitä, kukaan ei ollut
+nähnyt teitä. Ryhdyin sitten etsimään teitä, ja minulla oli suuri vaiva
+löytää teidät. Myönnän, etten luullut teidän olevan täällä; kuitenkin
+epäilin sitä, koska tulin, kuten näette. Mutta pääasia on, että minä
+olen täällä ja että te olette tuossa. Miten Maurice jaksaa? Minä olen
+todellakin varma siitä, että te olette kärsinyt paljon, te, joka olette
+niin hyvä kuningasmielinen, pakosta elää saman katon alla kuin niin
+kiihkoisa tasavaltalainen."
+
+"Hyvä Jumala!" sopersi Geneviève, "hyvä Jumala! Armahda minua!"
+
+"Kumminkin", jatkoi Dixmer katsellen ympärilleen, "rakkaani, minua
+lohduttaa se, että te asutte niin mukavasti ja ettette näytä
+minusta kärsineen paljoakaan lainsuojattomuudesta. Talomme palon ja
+omaisuutemme tuhoutumisen jälkeen olen harhaillut jotenkin umpimähkään
+asustaen kellarien perällä, laivaruumissa, vieläpä muutaman kerran
+Seineen päättyvissä likaviemäreissäkin."
+
+"Hyvä herra!" huudahti Geneviève.
+
+"Teillä on tuossa hyvin kauniita hedelmiä; minun sen sijaan on joskus
+täytynyt jäädä ilman jälkiruokaa, koska oli pakko olla syömättä
+päivällistä."
+
+Geneviève peitti nyyhkyttäen kasvonsa käsiinsä.
+
+"Hyvä herra, hyvä herra!" huudahti Geneviève, "säälikää minua!
+Näettehän, että minä kuolen."
+
+"Levottomuudesta, ymmärrän sen; te olette ollut minusta kovin levoton;
+mutta lohduttautukaa, minä olen täällä; minä palaan takaisin, emmekä
+enää jätä toisiamme, madame."
+
+"Voi, te aiotte tappaa minut!" huudahti Geneviève.
+
+Dixmer katseli häntä hymyillen pelottavasti.
+
+"Tappaisinko viattoman naisen! Oi, madame, mitä te sanotte? Murhe,
+jonka minun poissaoloni on teille tuottanut, on vienyt järkenne."
+
+"Hyvä herra!" huudahti Geneviève, "minä rukoilen teitä ristissä käsin
+tappamaan minut ennen kuin kiduttamaan tuollaisella julmalla pilalla.
+Ei, minä en ole viaton; niin, minä olen rikollinen, minä ansaitsen
+kuoleman. Tappakaa minut, hyvä herra, tappakaa minut!"
+
+"Te myönnätte siis ansaitsevanne kuoleman?"
+
+"Myönnän, myönnän."
+
+"Ja sovittaaksenne ties minkä rikoksen, josta itseänne syytätte, te
+alistutte tähän kuolemaan valittamatta?"
+
+"Iskekää, hyvä herra, minä en päästä huudahdustakaan; ja sen sijaan
+että kiroisin, minä siunaan sitä kättä, joka minut iskee."
+
+"Ei, hyvä rouva, minä en tahdo iskeä teitä; kuitenkin te luultavasti
+kuolette. Mutta teidän kuolemanne ei ole häpeällinen, kuten
+saattaisitte pelätä, vaan yhtä kunniakas kuin kaikkein kauneimmat
+kuolemat. Kiittäkää minua, hyvä rouva, minä rankaisen teitä tekemällä
+teidät kuolemattomaksi."
+
+"Hyvä herra, mitä te siis teette?"
+
+"Me pyrimme samaan päämäärään kuin silloinkin, kun työmme keskeytyi.
+Meidän kesken te kaadutte syyllisenä; kaikkien muiden mielestä te
+kuolette marttyyrina."
+
+"Voi, hyvä Jumala! Te teette minut hulluksi tuolla puheellanne. Minne
+te johdatte minut? Minne te viette minut?"
+
+"Kuolemaan luultavasti."
+
+"Antakaa minun siinä tapauksessa rukoilla."
+
+"Rukouksenneko?"
+
+"Niin."
+
+"Ketä aiotte rukoilla?"
+
+"Vähät te siitä! Sillä hetkellä, kun te tapatte minut, minä maksan
+velkani, ja jos olen teille maksanut, en ole enää teille mitään velkaa."
+
+"Se on kyllä oikein", sanoi Dixmer vetäytyen toiseen huoneeseen, "minä
+odotan teitä".
+
+Hän astui ulos salista.
+
+Geneviève laskeutui polvilleen muotokuvan eteen painaen molemmin käsin
+sydäntään, joka oli pakahtumaisillaan.
+
+"Maurice", sanoi hän hiljaa, "anna minulle anteeksi! Minä en odottanut
+tulevani onnelliseksi, mutta toivoin voivani tehdä sinut onnelliseksi.
+Maurice, minä ryöstän sinulta onnen, joka oli koko elämäsi; anna
+minulle anteeksi kuolemasi, armaani!"
+
+Ja leikattuaan pitkistä hiuksistaan suortuvan hän sitoi sen
+orvokkivihon ympärille ja asetti sen muotokuvan juurelle. Niin
+tunteeton kuin tämä mykkä kuva olikin, näytti se saavan tuskallisen
+ilmeen nähdessään hänen lähtevän.
+
+Ainakin se näytti sellaiselta Genevièvstä hänen kyyneltensä lävitse.
+
+"No, oletteko valmis, madame?" kysyi Dixmer.
+
+"Nytkö jo?" sopersi Geneviève.
+
+"Oi älkää hätäilkö, hyvä rouva!" vastasi Dixmer; "minulla ei ole
+kiirettä yhtään. Sitäpaitsi ei luultavasti kestä kauvan ennenkuin
+Maurice saapuu kotiin, ja minä olisin hyvin mielissäni voidessani
+kiittää häntä siitä vieraanvaraisuudesta, jota hän on teille
+osoittanut."
+
+Geneviève vavahti ajatellessaan, että hänen miehensä ja hänen
+rakastajansa saattaisivat kohdata toisensa.
+
+Hän ponnahti ylös kuin jousen vaikutuksesta.
+
+"Kaikki on lopussa, hyvä herra", sanoi hän, "minä olen valmis".
+
+Dixmer astui ulos ensimmäisenä. Vapiseva Geneviève seurasi häntä,
+silmät puoleksi ummessa, pää taaksepäin taivuksissa; he nousivat ajurin
+rattaille, jotka odottivat oven edessä. Ajoneuvot lähtivät vierimään.
+
+Kuten Geneviève oli sanonut, kaikki oli lopussa.
+
+
+
+
+XIV
+
+Puits-de-Noén ravintola
+
+
+Tuo jakobinitakkiin pukeutunut mies, jonka olemme nähneet mittailevan
+Hävinneiden askelten salia pitkin ja poikin ja jonka olemme kuulleet
+arkkitehti Giraudin, kenraali Hanriotin ja isä Richardin tutkimusretken
+aikana vaihtavan muutamia sanoja maanalaisen käytävän ovelle asetetun
+vartijan kanssa, tämä raivokas isänmaanystävä oli karhunnahkalakki ja
+paksut viikset, joka oli väittänyt Simonille kantaneensa ruhtinatar
+Lamballen päätä, oli tämän niin monivaiheisen illan jälkeisenä päivänä
+noin kello seitsemältä illalla Puits-de-Noén ravintolassa, joka
+sijaitsi, kuten mainittu, Vieille-Draperie-kadun kulmassa.
+
+Hän istui siellä isännän tai oikeammin emännän luona, tupakan ja
+kynttilän savun nokeaman ja savustaman salin perällä ollen syövinään
+kalaa käristetyn voin kera.
+
+Sali, jossa hän söi illallistaan, oli melkein tyhjä; kaksi tai kolme
+talon vakinaista vierasta oli toisten lähdettyä jäänyt nauttimaan
+siitä etuoikeudesta, jonka heille tuottivat jokapäiväiset käynnit
+ravintolassa.
+
+Suurin osa pöydistä oli tyhjiä, mutta Puits-de-Noé-ravintolan kunniaksi
+on mainittava, että punaiset tai oikeammin punasinertävät pöytäliinat
+ilmaisivat siellä käyneen riittävän määrän ruokavieraita, jotka oli
+ravittu.
+
+Nuo kolme viimeistä ruokavierasta hävisivät toinen toisensa perästä,
+ja kello neljännestä vailla kahdeksan huomasi isänmaanystävä olevansa
+yksin.
+
+Silloin hän työnsi aristokraattisimman halveksivasti luotaan karkean
+lautasen, joka hetkistä aikaisemmin näytti olleen hänen ihastuksensa
+esineenä, ja veti taskustaan esille levyn espanjalaista suklaata, jonka
+hän söi hitaasti ja hyvin toisin ilmein, kuin mitä olemme nähneet hänen
+koettavan antaa ulkomuodolleen.
+
+Pureskellessaan espanjalaista suklaatansa ja mustaa leipäänsä hän
+aina silloin tällöin loi lasioveen, jonka sulki valkean ja punaisen
+kirjava ruudukas esirippu, katseita, jotka kuvastivat levotonta
+kärsimättömyyttä. Toisinaan hän heristi korviaan ja keskeytti
+vaatimattoman ateriansa niin hajamielisenä, että se antoi paljon
+ajattelemisen aihetta emännälle, joka istui konttorissaan kyllin
+lähellä isänmaanystävän tähystämää ovea, jotta hän olematta liiaksi
+turhamainen saattoi luulla itseänsä tämän huomion esineeksi.
+
+Viimein kilahti ovikello tavalla, joka pani miehemme vavahtamaan; hän
+otti taas kalansa ilman että ravintolanemäntä huomasi hänen heittävän
+puolet siitä koiralle, joka nälkäisenä katseli häntä, ja toisen puolen
+kissalle, joka antoi koiralle heikkoja, mutta tuntuvia käpäläniskuja.
+
+Ovi, jossa oli punaisen ja valkoisen kirjava verho, avautui
+vuorostaan, sisään astui mies, jolla oli melkein samanlainen puku
+kuin isänmaanystävälläkin, paitsi että hänellä karvalakin sijasta oli
+punainen myssy.
+
+Äärettömän suuri avainkimppu riippui tämän miehen vyötäröltä sekä
+myöskin suuri jalkaväen miekka, jossa oli vaskiupotukset.
+
+"Liemeni, tuoppini!" huusi tämä mies astuessaan sisälle yhteiseen
+saliin koskematta edes punaiseen myssyynsä ja ainoastaan nyökäten
+päätään ravintolan emännälle.
+
+Väsymyksestä huokaisten hän sitten istuutui isänmaanystävämme
+viereiseen pöytään.
+
+Arvonannosta uutta tulokasta kohtaan nousi ravintolan emäntä ja lähti
+itse tilaamaan pyydetyt ruoat.
+
+Molemmat miehet käänsivät selkänsä toisillensa; toinen katseli kadulle,
+toinen huoneen perälle. Ei sanaakaan vaihdettu näiden miesten välillä,
+ennenkuin ravintolan emäntä oli täydellisesti hävinnyt näkyvistä.
+
+Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, huomasi karvalakkinen mies
+rautalangasta ripustetun yhden ainoan kynttilän valossa, joka oli
+niin taitavasti järjestetty, että valaistuslaite riitti molemmille
+ruokavieraille, vastapäätä olevasta kuvastimesta, että huone oli täysin
+tyhjänä.
+
+"Hyvää iltaa", sanoi hän toverilleen kääntymättä.
+
+"Hyvää iltaa, hyvä herra", sanoi vastatullut.
+
+"No niin", sanoi isänmaanystävä yhä teeskennellen välinpitämättömyyttä,
+"mihin on tultu?"
+
+"Kas, se on päättynyt."
+
+"Mikä on päättynyt?"
+
+"Kuten sovimme viimein, olen riidellyt ukko Richardin kanssa
+palveluksesta, panin tekosyyksi huonon kuuloni, pyörtymyskohtaukseni ja
+rupesin voimaan pahoin keskellä oikeudenkansliaa."
+
+"Varsin hyvin; entä sitten?"
+
+"Sitten ukko Richard huusi vaimonsa paikalle, ja hän hieroi ohimoitani
+etikalla, joka sai minut tointumaan."
+
+"Hyvä! Entä sitten?"
+
+"Sitten sanoin, kuten meidän keskemme oli sovittu, että ilmanpuute sai
+minussa nämä pyörtymyskohtaukset aikaan, koska olin verevä, ja että
+palvelus Conciergeriessä, jossa tällä hetkellä on neljä sataa vankia,
+tappaa minut."
+
+"Mitä he sanoivat?"
+
+"Richardin muori surkutteli minua."
+
+"Entä ukko Richard?"
+
+"Hän ajoi minut ulos."
+
+"Mutta se ei riitä, että hän ajoi sinut ulos."
+
+"Malttakaahan! Silloin Richardin muori, joka on kelpo nainen, nuhteli
+häntä, ettei hänellä ole sydäntä, koska minä olen perheen isä."
+
+"Mitä hän sanoi siihen?"
+
+"Hän sanoi vaimonsa olevan oikeassa, mutta että ovenvartijan viran
+ensimmäinen erottamaton ehto oli jäädä siihen vankilaan, jossa palveli;
+ettei tasavalta laskenut leikkiä, vaan leikkaisi sellaisten miesten
+kaulan, jotka pyörtyvät virantoimituksessaan."
+
+"Perhana!" sanoi isänmaanystävä.
+
+"Eikä hän ollutkaan väärässä, tuo ukko Richard: sen jälkeen kun
+Itävallatar tuli sinne, on siitä tullut valvonnan helvetti; siellä
+kynsitään silmät oman isän päästä."
+
+Isänmaanystävä antoi lautasensa nuoltavaksi koiralle, jonka kimppuun
+kissa heti hyökkäsi.
+
+"Kertokaa loppuun", sanoi hän kääntymättä päin.
+
+"Lopuksi, hyvä herra, minä rupesin voihkimaan, toisin sanoen tunsin
+itseni hyvin sairaaksi; pyysin päästä sairaalaan ja vakuutin lasteni
+kuolevan nälkään, jos palkkani pidätettäisiin."
+
+"Entä ukko Richard?"
+
+"Ukko Richard vastasi, että kun on vanginvartija, ei tehdä lapsia."
+
+"Mutta teillä oli luullakseni Richardin muori puolellanne?"
+
+"Onneksi! Hän esitti miehelleen näytöksen, soimaten, että hänellä
+oli pahansisuinen sydän, ja lopulta Richard ukko sanoi minulle: 'No
+niin, kansalainen Gracchus, sovipas jonkun ystäväsi kanssa, joka antaa
+sinulle osan palkastasi; esitä hänet minulle sijaiseksi, niin lupaan
+hyväksyä hänet.' Minkä jälkeen minä lähdin ulos sanoen: 'Hyvä on, isä
+Richard, minä menen hakemaan.'"
+
+"Entä oletko sinä löytänyt, kunnon poika?"
+
+Tällä hetkellä palasi ravintolan emäntä tuoden kansalaiselle
+Gracchukselle hänen liemensä ja tuoppinsa.
+
+Se ei ollut Gracchuksen eikä isänmaanystävänkään mieleen, sillä heillä
+oli varmasti vielä muutamia tietoja annettavana toisilleen.
+
+"Kansatar", sanoi ovenvartija, "olen saanut pienen palkinnon ukko
+Richardilta, joten uskallan ottaa tänään siankyljyksen etikkakurkkujen
+kera sekä pullon Bourgognen viiniä; lähetä palvelustyttösi hakemaan
+toinen lihakauppiaalta ja mene itse hakemaan toinen kellarista".
+
+Emäntä antoi heti määräyksensä. Palvelustyttö lähti kadunpuolisesta ja
+hän kellarin ovesta.
+
+"Hyvä!" sanoi isänmaanystävä, "sinä olet älykäs poika".
+
+"Niin älykäs, että en teidän kauniista lupauksistanne huolimatta salaa
+itseltäni, mistä meillä molemmilla on kysymys. Ettekö te ole selvillä,
+mistä on kysymys?"
+
+"Olen kyllä, täydellisesti."
+
+"Meillä on molemmilla päämme panoksena."
+
+"Älä ole levoton minun päästäni."
+
+"Myönnän, hyvä herra, että en olekaan niin kovin levoton, juuri teidän
+päästänne."
+
+"Vaan omastasi?"
+
+"Niin kyllä."
+
+"Mutta jos arvioin sen kahta vertaa kalliimmaksi kuin se on?"
+
+"Voi, hyvä herra, pää on hyvin kallisarvoinen kappale."
+
+"Ei sinun pääsi."
+
+"Kuinka? Eikö minun?"
+
+"Ei ainakaan tällä hetkellä."
+
+"Mitä tarkoitatte?"
+
+"Tarkoitan, ettei sinun pääsi ole äyrinkään arvoinen, sillä jos minä
+esimerkiksi olisin yhteishyvänvaliokunnan asiamies, pääsisit sinä
+huomenna giljotiinille."
+
+Ovenvartija kääntyi niin rajusti, että koira rupesi häntä haukkumaan.
+
+Hän oli kalpea kuin kuollut.
+
+"Älä käänny äläkä kalpene", sanoi isänmaanystävä. "Syö sen sijaan
+liemesi rauhassa loppuun: minä en Ole yllyttäjäasiamies, hyvä ystävä.
+Vie minut Conciergeriehen, aseta minut virkaan paikallesi, anna minulle
+avaimet, niin huomenna minä lasken sinun kouraasi viisikymmentätuhatta
+livreä kullassa."
+
+"Se on ainakin ihan totta?"
+
+"On, sinulla on suurenmoinen pantti, sinulla on minun pääni."
+
+Ovenvartija mietti muutaman sekunnin.
+
+"Kas niin", sanoi isänmaanystävä, joka näki hänet kuvastimestaan, "kas
+niin, älä sinä hulluja mieti; jos ilmiannat minut, ei tasavalta anna
+sinulle penniäkään, koska et ole tehnyt muuta kuin velvollisuutesi;
+jos sinä palvelet minua, jolloin sinä päinvastoin rikot tätä samaa
+velvollisuuttasi vastaan, ja kun on kohtuutonta tässä maailmassa tehdä
+jotakin ilmaiseksi, niin annan sinulle ne viisikymmentätuhatta livreä".
+
+"Kas, kyllä minä hyvinkin ymmärrän", sanoi ovenvartija, "minulle on
+kyllä hyvin edullista tehdä, mitä minulta pyydätte; mutta minä pelkään
+seurauksia".
+
+"Seurauksia... entä mitä sinulla on pelättävää? Mitä hulluja, en kai
+minä sinua ilmianna, päinvastoin!"
+
+"Varmasti ette."
+
+"Asetettuasi minut virkaan, tulet sinä seuraavana päivänä tekemään
+kierroksen Conciergeriessä. Minä lasken sinulle viisikolmatta kääröä,
+ja kussakin on kaksituhatta frangia; nämä viisikolmatta kääröä sopivat
+helposti sinun molempiin taskuihisi. Rahan mukana annan sinulle passin
+lähteäksesi Ranskasta; sinä lähdet, ja minne hyvänsä joudut, sinä olet,
+vaikkakaan et rikas, ainakin riippumaton."
+
+"Hyvä on, olkoon menneeksi, hyvä herra, tapahtukoon mitä tahansa.
+Minä olen köyhä piru, minä en sekaannu valtiollisiin asioihin, Ranska
+on aina menestynyt hyvin ilman minuakin eikä minun vuokseni joudu
+perikatoon: jos te teette pahan työn, sitä pahempi teille."
+
+"Missään tapauksessa", sanoi isänmaanystävä, "en luule tekeväni
+huonommin, kuin mitä nykyään tehdään!"
+
+"Herra kai sallii minun olla arvostelematta kansallisen Konventin
+politiikkaa?"
+
+"Oletpa sinä ihailtavan huoleton ajattelija! No, milloin sinä siis
+esität minut ukko Richardille?"
+
+"Tänä iltana, jos niin haluatte."
+
+"Kyllä, varmasti. Kuka minä olen?"
+
+"Serkkuni Mardoche."
+
+"Mardoche, olkoon menneeksi, nimi miellyttää minua. Mikä ammatti?"
+
+"Housuräätäli."
+
+"Housuräätälistä nahkuriin on vain pieni muutos."
+
+"Oletteko te nahkuri?"
+
+"Voisin olla."
+
+"Se on totta."
+
+"Mihin aikaan on esittely?"
+
+"Puolen tunnin kuluttua, jos niin haluatte."
+
+"Kello yhdeksältä siis."
+
+"Milloin saan rahat?"
+
+"Huomenna."
+
+"Te olette siis äärettömän rikas."
+
+"Tulen hyvin toimeen."
+
+"_Entinen_, eikö niin?"
+
+"Mitä se sinuun kuuluu?"
+
+"Olla rahoissaan ja antaa rahansa pois tullakseen vaaraan joutua
+giljotiinille; entiset ovat todellakin hyvin typeriä."
+
+"Mitä sinä hulluja! Sansculoteilla on niin paljon järkeä, ettei
+toisille jää mitään."
+
+"Tst! Tuolla tulee minun viinini."
+
+"Tänä iltana, Conciergerien edustalla!"
+
+"Niin."
+
+Isänmaanystävä maksoi osansa ja lähti ulos.
+
+Ovelta kuultiin hänen huutavan jyrisevällä äänellä:
+
+"Pian nyt, kansatar! Siankyljykset kurkkujen kera! Serkkuni Gracchus
+kuolee nälkään."
+
+"Tuo kelpo Mardoche!" sanoi ovenvartija maistellessaan lasillista
+Bourgognen viiniä, jonka ravintolanemäntä oli hänelle juuri kaatanut
+luoden häneen helliä silmäyksiä.
+
+
+
+
+XV
+
+Sotaministeriön kanslisti
+
+
+Isänmaanystävä oli mennyt ulos, mutta ei kauas. Savuttuneiden
+ikkunoiden lävitse hän tähysteli ovenvartijaa, eikö tämä ehkä asettuisi
+yhteyteen tasavallan poliisin kanssa, yhden parhaimmista, mitä koskaan
+on ollut olemassa, sillä toinen puoli yhteiskuntaa vakoili toista,
+vähemmän tosin hallituksen suuremman kunnian, kuin oman päänsä
+suuremman turvallisuuden vuoksi.
+
+Mutta mitään sellaista, mitä isänmaanystävä pelkäsi, ei tapahtunut.
+Muutamaa minuuttia vailla yhdeksän nousi ovenvartija, silitti emännän
+leukaa ja lähti ulos.
+
+Isänmaanystävä liittyi hänen seuraansa Conciergerien rantakadulla, ja
+molemmat astuivat sisälle vankilaan.
+
+Jo samana iltana päätettiin kaupat: ukko Richard hyväksyi ovenvartija
+Mardochen kansalaisen Gracchuksen sijaiseksi.
+
+Kaksi tuntia ennen tämän asian järjestymistä vanginvartijan huoneessa
+tapahtui toisessa vankilan osassa näytelmä, joka tosin ei näyttänyt
+kiinnostavalta, mutta jolla oli tämän kertomuksen päähenkilöille yhtä
+suuri merkitys.
+
+Conciergerien kanslisti aikoi päivätyöstä väsyneenä juuri sulkea
+luettelonsa ja lähteä pois, kun hänen kirjoituspöytänsä eteen ilmestyi
+eräs mies kansatar Richardin saattamana.
+
+"Kansalainen kanslisti", sanoi hän, "tässä tulee teidän virkaveljenne
+sotaministeriöstä laatimaan kansalaisen ministerin puolesta joitakin
+sotilasluetteloita".
+
+"Ah, kansalainen", sanoi kanslisti, "te tulette hiukan myöhään, panin
+juuri pillit pussiin".
+
+"Suokaa anteeksi, rakas virkaveli", sanoi vastatullut, "mutta meillä
+on niin paljon hommaa, ettemme voi suorittaa asiallakäyntejämme muuta
+kuin joutohetkinämme, ja joutohetkiä on meillä vain silloin, kun toiset
+syövät ja nukkuvat".
+
+"Jos asiat ovat siten, tehkää pois vain, rakas virkaveli; mutta
+kiirehtikää, sillä kuten te jo sanoitte, on nyt illallisaika ja minulla
+on nälkä. Onko teillä valtakirjanne?"
+
+"Ne ovat tässä", sanoi sotaministeriön kanslisti esittäen salkun, jonka
+hänen virkaveljensä, niin kiire kuin hänellä olikin, tarkasti erittäin
+tunnontarkasti.
+
+"No, nuo ovat kaikki kunnossa", sanoi Richardin vaimo, "minun mieheni
+on ne jo tarkastanut".
+
+"Yhtäkaikki, yhtäkaikki", sanoi kanslisti jatkaen tarkastamistansa.
+
+Sotaministeriön kanslisti vartoi kärsivällisesti kuten mies, joka oli
+odottanut näiden muodollisuuksien tarkkaa noudattamista.
+
+"Mainiossa kunnossa", sanoi Conciergerien kanslisti, "ja te voitte
+nyt aloittaa milloin vain haluatte- Onko teillä monta otetta
+kirjoitettavana?"
+
+"Satakunta."
+
+"Teillä on siis useaksi päiväksi?"
+
+"Niin, rakas virkaveli, minä perustankin tänne teidän huoneeseenne
+pienen laitoksen, ellei teillä ole mitään sitä vastaan."
+
+"Kuinka tarkoitatte?" kysyi Conciergerien kanslisti.
+
+"Sen selitän mennessämme tänä iltana yhdessä syömään illallista;
+sanoittehan, että teillä on nälkä."
+
+"Enkä minä sitä peruuta."
+
+"Sen selitän mennessämme tänä iltana yhdessä syömään illallista;
+sanoittehan, että teillä on nälkä."
+
+"Enkä minä sitä peruuta."
+
+"No niin, saatte nähdä vaimoni: hän on hyvä keittäjä, sitten teette
+tuttavuutta minun kanssani: minä olen hauska poika."
+
+"Toden totta, te vaikutatte siltä; kuitenkin, rakas virkaveli..."
+
+"Voi, suostukaa kursailematta syömään ne osterit, jotka ohimennessäni
+ostan Châtelet-aukiolta, kananpoikasen, jonka haen ruokatavarakaupasta,
+ja pari kolme pientä ruokalajia, jotka rouva Durand valmistaa
+oivallisesti."
+
+"Te viettelette minut, rakas virkaveli", sanoi Conciergerien kanslisti,
+"tuollaisen ruokalistan häikäisemänä, jollaiseen vallankumousoikeuden
+kahden paperilivren palkalla oleva kanslisti ei ollut tottunut; olihan
+näiden kahden livren arvo todellisuudessa tuskin kahta frangia."
+
+"Te siis suostutte?"
+
+"Suostun."
+
+"Jätetään työ siinä tapauksessa huomiseen ja lähdetään pois tänä
+iltana."
+
+"Lähdetään!"
+
+"Tuletteko?"
+
+"Heti kohta. Menen vain ilmoittamaan santarmeille, jotka vartioivat
+Itävallatarta."
+
+"Miksi te heille ilmoitatte?"
+
+"Jotta he tietäisivät minun lähteneen, ja kun kansliassa ei siis enää
+ole ketään, voivat olla jokaisesta äänestä varuillaan."
+
+"Kas, erittäin hyvä; mainio varovaisuustoimenpide, toden totta!"
+
+"Ymmärrätte, eikö olekin?"
+
+"Erinomainen. Lähtekää!"
+
+Conciergerien kanslisti meni todellakin kolkuttamaan ristikko-ovea, ja
+toinen santarmeista avasi sen sanoen:
+
+"Ken siellä?"
+
+"Minä, kanslisti! Tiedätte, lähden. Hyvää yötä, kansalainen Gilbert!"
+
+"Hyvää yötä, kansalainen kanslisti!"
+
+Ja ristikko-ovi sulkeutui.
+
+Sotaministeriön kanslisti oli seurannut koko tätä näytöstä erittäin
+tarkkaavaisesti, ja kuningattaren vankilanoven ollessa auki oli hänen
+katseensa tunkeutunut aina ensimmäisen osaston perälle asti: hän oli
+nähnyt santarmi Duchesnen istuvan pöydän ääressä ja oli siis saanut
+varmuuden siitä ettei kuningattarella ollut muuta kuin kaksi vartijaa.
+
+Sanomattakin oli selvää, että sotakanslisti virkaveljensä kääntyessä
+taas oli tullut yhtä välinpitämättömän näköiseksi kuin miksi hän
+suinkin saattoi tekeytyä.
+
+Heidän astuessaan ulos Conciergeriestä, tuli kaksi miestä. Nämä kaksi
+sisääntulevaa miestä olivat kansalainen Gracchus ja hänen serkkunsa
+Mardoche.
+
+Huomatessaan toisensa painuivat Mardoche-serkku sekä sotakanslisti,
+kuten olisivat saaneet saman tunteneet kumpikin, toinen karvalakkinsa,
+toinen leveälierisen hattunsa silmilleen.
+
+"Keitä nuo miehet ovat?" kysyi sotakanslisti.
+
+"Minä tunnen heistä vain toisen: hän on ovenvartija nimeltä Gracchus."
+
+"Kas", sanoi toinen teeskennellyn välinpitämättömästi, "pääsevätkö
+ovenvartijat siis ulos Conciergeriestä."
+
+"Heillä on vapaapäivänsä."
+
+Tiedustelua ei jatkettu pitemmälle: nuo kaksi uutta ystävystä
+astuivat Change-sillalle. Châtelet-aukion kulmassa osti sotakanslisti
+esittämänsä ohjelman mukaisesti kopan, jossa oli kaksitoista tusinaa
+ostereita. Sitten jatkettiin matkaa Gèvres-rantakatua pitkin.
+
+Sotaministeriini kanslistin asunto oli hyvin yksinkertainen:
+kansalainen Durand asui kolmessa pienessä huoneessa Grève-aukion
+varrella, talossa, jossa ei ollut ovenvartijaa. Jokaisella asukkaalla
+oli käytävän avain, ja oli sovittu, että kun joku ei ollut ottanut
+avainta mukaansa, hän ilmoittaisi lyömällä kerran, kaksi tai kolme
+kertaa kolkuttimella, riippuen kerroksesta, jossa asui: se, joka odotti
+jotakuta ja tunsi merkin, lähti silloin alas avaamaan ovea.
+
+Kansalaisella Durandilla oli avaimensa taskussaan: hänen ei siis
+tarvinnut kolkuttaa.
+
+Palatsin kanslisti huomasi sotakanslistin rouvan olevan kovin hänen
+makuunsa.
+
+Hän oli todella hurmaava nainen, jonka ulkonäöstä kuvastuva syvä
+surullisuuden ilme teki erittäin mielenkiintoisen näköiseksi.
+Huomattava on, että surullisuus on kauniiden naisten varmimpia
+viettelykeinoja; surullisuus tekee kaikki miehet poikkeuksetta,
+vieläpä kanslistitkin, rakastuneiksi; sillä sanottakoon mitä
+tahansa, kanslistit ovat miehiä hekin, eikä ole olemassa mitään
+julmaa itserakkautta eikä yhtään tunteellista sydäntä, joka ei toivo
+lohduttavana suruissaan olevaa kaunista naista ja muuttavansa kalpean
+ihon valkeita ruusuja iloisemman värisiksi, kuten kansalainen Dorat
+sanoi.
+
+Molemmat kanslistit söivät erittäin hyvällä ruokahalulla; ainoastaan
+rouva Durand ei syönyt mitään.
+
+Kysymyksiä tehtiin kuitenkin kummaltakin puolelta.
+
+Sotakanslisti kysyi virkaveljeltään merkillisen uteliaasti — olivathan
+verinäytelmät tuohon aikaan jokapäiväisiä ilmiöitä — millaisia Palatsin
+tavat olivat, milloin tuomiot julistettiin, miten valvonta tapahtui.
+
+Mielissään siitä, että häntä kuunneltiin niin tarkkaavaisesti,
+vastaili Palatsin kanslisti hyväntahtoisesti ja kertoili mitä tapoja
+oli vanginvartijoilla, Fouquier-Tinvillellä ja lopuksi kansalaisella
+Sansonilla, sen murhenäytelmän ensiosan esittäjällä, jota joka päivä
+näyteltiin Révolution-aukiolla.
+
+Sitten hän kääntyi virkaveljensä ja isäntänsä puoleen ja kysyi tältä
+vuorostaan tietoja sotaministeriöstä.
+
+"Voi", sanoi Durand, "minulla ei ole yhtä tarkat tiedot kuin
+teillä, koska olen äärettömän paljon vähäpätöisempi henkilö kuin
+te, ollessani oikeammin kanslistin sihteeri kuin kanslisti. Minä
+suoritan pääkanslistin tehtävät. Omituinen virkamies, minä teen
+työn, suuret herrat saavat hyödyn! Se on kaiken virkavallan,
+vallankumouksellisenkin, tapana. Maa ja taivas muuttuvat kai kerran,
+mutta virastot eivät muutu."
+
+"Kyllä minä autan teitä, kansalainen", sanoi Palatsin kanslisti
+ihastuneena isäntänsä hyvään viiniin ja ennen kaikkea rouva Durandin
+kauniisiin silmiin.
+
+"Oi, kiitos", sanoi se, jolle tehtiin tämä ystävällinen tarjous;
+"köyhälle virkamiehelle ovat kaikki tapojen ja huoneistojen vaihdokset
+huvia, ja pelkään enemmän työni päättymistä kuin sen jatkumista
+Conciergeriessä, ja edellyttäen, että voin joka ilta ottaa mukaani
+kansliaan rouva Durandin, jolla on täällä ikävä..."
+
+"Minä en näe siinä mitään sopimatonta", sanoi Palatsin kanslisti
+mielissään siitä rakastettavasta huvituksesta, jonka hänen
+virkaveljensä hänelle lupasi.
+
+"Hän saa sanella minulle otteet", jatkoi kansalainen Durand. "Ja
+sitten, ellette pidä tämän päivän illallistamme liian huonona, tulette
+aina silloin tällöin syömään samanlaisen."
+
+"Niin, mutta en liian usein", sanoi Palatsin kanslisti itserakkaasta
+"sillä myönnän saavani toruja, jos saavun myöhemmin kuin tavallista
+erääseen tiettyyn pikkutaloon Petit-Musc-kadun varrella".
+
+"Hyvä on, se kyllä järjestyy erinomaisesti", sanoi Durand: "eikö niin,
+rakas ystävä?"
+
+Rouva Durand, joka oli kovin kalpea ja aina kovin surullinen, kohotti
+katseensa mieheensä ja vastasi:
+
+"Tapahtukoon teidän tahtonne."
+
+Kello löi yksitoista; oli aika jo lähteä, Palatsin kanslisti nousi ja
+heitti hyvästit uusille ystävilleen ilmaisten heille, minkä nautinnon
+heidän ja heidän päivällisensä tuttavuus oli hänelle tuottanut.
+
+Kansalainen Durand saattoi vierastaan portaisiin saakka ja sanoi
+palattuaan huoneeseen:
+
+"No, Geneviève, menkää maata."
+
+Vastaamatta mitään nousi nuori nainen, otti lampun ja meni oikealla
+puolen olevaan huoneeseen.
+
+Durand, tai oikeammin Dixmer, katseli hänen poistumistaan, jäi hetkeksi
+mietteisiinsä ja synkäksi hänen mentyään; sitten hän vuorostaan lähti
+huoneeseensa, joka oli vastakkaisella puolella.
+
+
+
+
+XVI
+
+Kaksi kirjelippua
+
+
+Tästä hetkestä alkaen tuli sotaministerien kanslisti joka ilta tekemään
+uutterasti työtään virkatoverinsa Palatsin kanslistin toimistossa.
+Rouva Durand saneli otteet valmiiksi laitetuista luetteloista, ja
+Durand jäljensi innokkaasti.
+
+Durand tarkasti kaikki näyttämättä huomaavan mitään. Hän oli pannut
+merkille, että joka ilta kello yhdeksältä oli Richard tai hänen
+vaimonsa tuonut ruokavasun ja laskenut sen oven suuhun.
+
+Silloin, kun kanslisti sanoi santarmille: "Nyt minä lähden,
+kansalainen", tuli santarmi, toisinaan Gilbert, toisinaan Duchesne,
+otti vasun ja kantoi sen Marie Antoinettelle.
+
+Niinä kolmena peräkkäisenä iltana, jolloin Durand oli jäänyt
+myöhemmäksi paikalleen, oli vasukin jäänyt myöhemmäksi paikalleen,
+koska santarmi vain ovea avatessaan ja sanoessaan hyvästi kanslistille
+korjasi pois ruokatarpeet.
+
+Toisen santarmin vietyä täyden vasun, hän neljännestuntia myöhemmin
+toi oven suuhun edellisen päivän tyhjän vasun ja asetti sen samalle
+paikalle, missä toinen oli ollut.
+
+Neljännen päivän iltana, lokakuun alussa, tavallisen istunnon jälkeen,
+Palatsin kanslistin lähdettyä ja Durandin tai oikeammin Dixmerin
+jäätyä kahden vaimonsa kanssa hän laski pois kynänsä, katseli
+sitten ympärilleen ja heristäen korviaan yhtä tarkasti, kuin olisi
+hänen henkensä siitä riippunut, nousi äkkiä, juoksi varpaisillaan
+ristikko-ovelle, kohotti lautasliinaa, joka peitti vasun ja pisti
+vangille tarkoitettuun pehmeään leipään pienen hopeakotelon.
+
+Sitten hän kalpeana ja vavisten liikutuksesta, joka kiusaa
+voimakkaintakin miestä hänen ollessaan suorittamaisillaan loppuun
+suuriarvoista, kauvan valmisteltua ja kiihkeästi odoteltua työtä,
+palasi taas paikalleen nojaten otsansa toiseen käteensä ja painaen
+toisen sydämelleen.
+
+Geneviève katseli hänen hommaansa, mutta sanomatta mitään. Sen jälkeen
+kun hänen miehensä oli noutanut hänet Mauricen luota, oli hänen tapansa
+aina odottaa, että hänen miehensä puhuisi ensiksi.
+
+Tällä kertaa hän kuitenkin katkaisi äänettömyyden.
+
+"Onko se tätä iltaa varten?" kysyi hän.
+
+"Ei, vaan huomista varten", vastasi Dixmer.
+
+Katseltuaan ympärilleen ja kuunneltuaan jälleen hän sulki luettelot,
+astui oven luokse ja kolkutti.
+
+"Mitä?" sanoi Gilbert.
+
+"Kansalainen", sanoi hän, "minä lähden pois".
+
+"Hyvä on", sanoi santarmi kopin perältä. "Hyvää yötä!"
+
+"Hyvää yötä, kansalainen Gilbert."
+
+Durand kuuli salpojen kitisevän, ymmärsi santarmin tulevan avaamaan
+ovea ja lähti ulos.
+
+Ukko Richardin huoneistosta pihalle johtavassa käytävässä hän törmäsi
+erääseen karvalakkiseen ovenvartijaan, joka heilutteli raskasta
+avainkimppua.
+
+Pelko valtasi Dixmerin; tämä mies, joka oli raaka, kuten kaikki
+ammattitoverinsa, aikoi kuulustella häntä, tarkastaa hänet, ehkäpä
+ottaa hänestä selvän. Hän painoi hattunsa syvälle päähän, ja Geneviève
+veti silmilleen mustan vaippansa reunuksen.
+
+Hän erehtyi.
+
+"Oi, anteeksi!" sanoi ovenvartija ainoastaan, vaikka juuri häneen oli
+sattunut.
+
+Dixmer vavahti kuullessaan tämän äänen, joka oli levollinen ja
+kohtelias. Mutta ovenvartijalla oli varmaankin kiire, hän livahti
+käytävään, avasi ukko Richardin oven ja katosi. Dixmer jatkoi matkaansa
+vieden mukanaan Genevièven.
+
+"Se on kummallista", sanoi hän tultuaan ulos, oven sulkeuduttua hänen
+jäljessään ja ulkoilman jäähdytettyä hänen polttavaa otsaansa.
+
+"Niin on, hyvin kummallista", kuiskasi Geneviève.
+
+Siihen aikaan kun heidän suhteensa oli läheisempi, olisivat
+aviopuolisot ilmoittaneet toisilleen hämmästyksensä syyn. Mutta Dixmer
+piti ajatuksensa omana tietonaan taistellen niitä vastaan kuten ne
+olisivat olleet harhanäkyä, ja kääntyessään Change-sillan kulmassa
+Geneviève ainoastaan loi viimeisen silmäyksen synkkään Palatsiin, jossa
+jonkinlainen kadonneen ystävän haamu oli herättänyt hänessä niin paljon
+sekä suloisia että katkeria muistoja.
+
+Molemmat saapuivat Grève-aukiolle lausumatta ainoaltakaan sanaa.
+
+Sillä välin oli santarmi Gilbert lähtenyt ulos ja ottanut haltuunsa
+kuningatarta varten tuodun eväsvasun. Siinä oli hedelmiä, kylmä
+kananpaisti, pullo valkoviiniä, vesikarahvi sekä puolikas kahden naulan
+leipää.
+
+Gilbert nosti lautasliinan ja näki, että esineet olivat tavanmukaisessa
+järjestyksessä, kuten kansatar Richard oli ne asettanut. Sitten hän
+sanoi sysäten varjostimen syrjään:
+
+"Kansatar, tässä on illallinen."
+
+Marie Antoinette mursi leivän; mutta tuskin olivat hänen sormensa
+painuneet siihen, kun hän tunsi hopean kylmän kosketuksen ja ymmärsi
+leivän sisältävän jotakin tavallisesta poikkeavaa.
+
+Silloin hän katsahti ympärilleen, mutta santarmi oli jo poistunut,
+
+Kuningatar jäi hetkeksi liikkumattomaksi; hän punnitsi, miten pitkälle
+santarmi oli mennyt.
+
+Tultuaan varmaksi, että hän oli mennyt istumaan toverinsa viereen, hän
+veti kotelon leivästä esille. Kotelossa oli kirjelippu. Hän kääri sen
+auki ja luki seuraavaa:
+
+ "Madame, pitäkää itsenne valmiina huomenna samaan aikaan kuin
+ saadessanne tämän kirjelipun. Sillä huomenna tähän aikaan tuodaan
+ muuan nainen Teidän Majesteettinne koppiin. Tämä nainen ottaa
+ teidän vaatteenne ja antaa teille omansa. Sitten te lähdette ulos
+ Conciergeriestä erään mitä uskollisimman palvelijanne saattamana.
+
+ Älkää tulko levottomaksi metelistä, joka syntyy ensimmäisessä
+ huoneessa. Älkää antako huutojen eikä vaikerrusten pidättää itseänne.
+ Älkää huolehtiko muusta, kuin että saatte äkkiä päällenne sen naisen
+ puvun ja viitan, jonka on asetuttava Teidän Majesteettinne paikalle."
+
+"Mikä uhrautuvaisuus!" kuiskasi kuningatar. "Kiitos, hyvä Jumala! Minä
+en siis olekaan, kuten väitettiin, kaikkien ihmisten inhon esine."
+
+Hän luki kirjelipun uudelleen. Silloin hän hämmästyi toista pykälää.
+
+ "Älkää antako huutojen eikä vaikerrusten pidättää itseänne", kuiskasi
+ hän. "Voi, se merkitsee, että aiotaan tappaa molemmat vartijani,
+ miesparat, jotka ovat osoittaneet niin paljon sääliä minua kohtaan.
+ Voi, ei milloinkaan, ei milloinkaan!"
+
+Hän repäisi irti toisen puoliskon paperia, joka oli vielä valkea, ja
+kun hänellä ei ollut lyijykynää eikä muutakaan kynää vastatakseen
+tuntemattomalle ystävälle, joka huolehti hänestä, hän otti neulan
+pitsihuivistaan ja pisteli paperiin kirjaimia, joista syntyi seuraavat
+sanat:
+
+ "En voi eikä minun sovi sallia kenenkään henkeä uhrattavan omani
+ sijasta. M.A."
+
+Sitten hän pisti paperin takaisin koteloon, jonka työnsi taitetun
+leivän toiseen puolikkaaseen.
+
+Tuskin oli tämä työ valmis, kun kello löi kymmenen ja kuningatar
+pitäen leivänkappaletta kädessään laski surullisena lyönnit, jotka
+kumahtelivat hitaasti ja pitkin väliajoin; silloin hän kuuli toiselta
+ikkunalta, joka avautui naisten pihaksi sanotulle pihalle, terävän
+äänen, sellaisen, jonka ikkunaa raaputtava timantti saa aikaan. Tätä
+ääntä seurasi kevyt isku ruutuun, isku, joka toistui useita kertoja ja
+jota tahallaan esti kuulumasta miehen yskintä. Sitten ilmestyi ikkunan
+kulmaan pieni paperikäärö, joka solui hitaasti sisään ja putosi seinän
+juurelle. Sen jälkeen kuningatar kuuli avainten helinän toisiansa
+vastaan avainkimpussa ja askelten loittonevan kivityksellä.
+
+Hän huomasi, että ruudun kulmasta oli leikattu kappale ja tästä
+kulmasta oli loittoneva mies sujahduttanut sisään paperin, joka
+varmasti oli kirjelippu. Tämä kirjelippu oli maassa. Kuningatar katseli
+sitä silmillään kuunnellen koko ajan, eikö kumpikaan vartijoista tulisi
+hänen luokseen. Mutta hän kuuli heidän puhuvan hiljaa tapansa mukaan
+heidän tehtyään äänettömän sopimuksen olla häntä häiritsemättä. Silloin
+hän nousi hiljaa seisomaan pidättäen henkeänsä ja meni nostamaan ylös
+paperin.
+
+Siitä luiskahti ulos kuin tupesta pikkuinen, kova esine ja pudotessaan
+tiilipermannolle helähti metallin tapaan. Se oli mitä hienoin viila,
+enemmän koruesine kuin työkalu, tuollainen teräsjousi, jolla miten
+heikko ja taitamaton käsi hyvänsä voi neljännestunnissa leikata
+paksuimmankin rautatangon poikki.
+
+"Madame", sanottiin paperissa, "huomenna kello puoli kymmeneltä tulee
+eräs mies juttelemaan teitä vartioivien miesten kanssa naisten pihaan
+aukenevan ikkunan kautta. Sillä välin sahaa Teidän Majesteettinne
+poikki ikkunanne kolmannen rautatangon vasemmalta oikealle päin...
+Leikatkaa viistoon, neljännestunti riittää Teidän Majesteetillenne.
+Olkaa sitten valmis astumaan ulos ikkunasta...
+
+"Neuvon antaa eräs teidän hartaimmista ja uskollisimmista
+alamaisistanne, joka on pyhittänyt elämänsä Teidän Majesteetillenne ja
+olisi onnellinen voidessaan uhrata sen Teidän puolestanne."
+
+"Voi!" kuiskasi kuningatar, "eikö se ole ansa? Mutta ei, minusta
+tuntuu, että tunnen tämän käsialan, se on sama kuin Templessä, se on
+Maison-Rougen ritarin käsialaa! Voi sentään! Ehkä Jumala tahtoo minun
+pääsevän karkaamaan."
+
+Ja kuningatar lankesi polvilleen ja turvautui rukoukseen, tähän vankien
+mahtavaan lohdutukseen.
+
+
+
+
+XVII
+
+Dixmerin valmistelut
+
+
+Seuraava päivä, jonka edellä oli ollut uneton yö, koitti viimein
+kauheana ja, liioittelematta voi sanoa, verenkarvaisena.
+
+Joka päivä näkyi kirkkaimmassakin auringossa tähän aikaan ja tänä
+vuonna lyijynharmaita pilkkuja.
+
+Kuningatar nukkui tuskin yhtään ja unta, joka ei tuonut lepoa. Tuskin
+hän oli sulkenut silmänsä, kun hän jo luuli näkevänsä verta, kun hän
+luuli kuulevansa huutoja.
+
+Hän oli nukahtanut viila käteensä.
+
+Osan päivästä hän uhrasi rukoukseen. Hänen vartijansa näkivät hänen
+rukoilevan niin usein, etteivät nämä hartaudenharjoitukset saattaneet
+heitä ensinkään levottomiksi.
+
+Tuolloin tällöin veti kuningatar poveltaan viilan, jonka hänelle oli
+antanut hänen pelastajansa, ja hän vertaili työvälineen heikkoutta ja
+ristikkorautojen paksuutta keskenään.
+
+Onneksi eivät nämä rautatangot olleet kiinni seinässä muuta kuin
+toisesta päästä, toisin sanoen alhaalta.
+
+Yläosaa piti kiinni poikittainen rautatanko; kun alapää oli sahattu
+poikki, ei tarvinnut muuta kuin vetää rautatankoa, jotta se irtaantuisi.
+
+Mutta kuningatarta eivät pidättäneet fyysilliset vaikeudet: hän ymmärsi
+täydellisesti, että asia oli mahdollinen, ja juuri tämä mahdollisuus
+teki toivosta verisen liekin, joka häikäisi hänen silmiään.
+
+Hän tunsi, että päästäkseen hänen luoksensa täytyi ystävien tappaa
+häntä vartioivat miehet, eikä hän olisi suostunut näiden miesten
+kuolemaan millään hinnalla. Nämä miehet olivat ainoat, jotka pitkään
+aikaan olivat osoittaneet häntä kohtaan jonkin verran sääliä.
+
+Toiselta puolen oli noiden rautatankojen ulkopuolella, jotka hänet
+käskettiin sahaamaan poikki, näiden kahden miehen, joiden täytyi sortua
+estäessään hänen pelastajiaan saapumasta hänen luokseen, ruumiiden
+tuolla puolen elämä, vapaus ja ehkäpä kosto, kolme niin mieluista
+asiaa, etenkin naiselle, että hän pyysi Jumalalta anteeksi, että toivoi
+niitä niin hartaasti.
+
+Hän luuli muuten huomanneensa, ettei hänen vartijoitaan vaivannut
+mikään epäluulo ja ettei heillä myöskään ollut tietoisuutta siitä
+ansasta, johon vanki tahdottiin saada lankeamaan, olettaen, että
+salajuoni oli ansa.
+
+Näiden yksinkertaisten miesten petoksen olisivat saaneet ilmi niin
+kokeneet silmät kuin oli tällä naisella, joka oli tottunut arvaamaan
+pahan, koska oli saanut siitä kärsiä.
+
+Kuningatar luopui siis melkein täydellisesti niistä ajatuksista, jotka
+olivat saaneet häntä pitämään molempia hänelle tehtyjä aloitteita
+ansoina: mutta sikäli kuin pelko joutua häpeällisesti ansaan jätti
+hänet, häntä hirvitti vielä enemmän nähdä silmiensä edessä juoksevan
+verta, joka vuodatettiin hänen puolestaan.
+
+"Omituinen kohtalo, ylevä näytelmä!" kuiskasi hän. "Kaksi salaliittoa
+yhtyy pelastamaan kuningatarparkaa tai oikeammin vangittua naisparkaa,
+joka ei ole tehnyt mitään houkutellakseen tai rohkaistakseen
+vehkeilijöitä, ja molemmat tahtovat yrittää samaan aikaan!
+
+"Kukapa tietää! Ehkä siinä on vain yksi juoni. Ehkä se on
+kaksinkertainen miina, jonka tarkoitus on päätyä samaan kohtaan.
+
+"Jos tahtoisin, pääsisin siis vapauteen!
+
+"Mutta jokin naisparka uhrataan minun sijastani.
+
+"Mutta kaksi miestä tapetaan, jotta tämä nainen pääsee minun luokseni
+saakka!
+
+"Jumala ja tulevaisuus eivät antaisi sitä minulle anteeksi.
+
+"Mahdotonta, mahdotonta!"
+
+Mutta silloin tulivat yhä uudelleen ja uudelleen hänen mieleensä nuo
+suuret aatteet palvelijoiden uhrautumisesta herrojensa puolesta ja nuo
+vanhanajan perinnäisopit isäntien oikeudesta palvelijoillensa henkeen:
+kuolevan kuninkuuden melkein hävinneet aavekuvat.
+
+"Itävallan Anna olisi hyväksynyt", sanoi hän itsekseen; "Itävallan
+Anna olisi asettanut kaikkien asioiden yläpuolelle kuninkaallisten
+henkilöiden onnen suuren periaatteen.
+
+"Itävallan Anna oli samaa verta kuin minäkin ja melkein samassa
+tilanteessa kuin minäkin.
+
+"Hulluutta tulla yrittämään toteuttaa Itävallan Annan kuninkaallisuutta
+Ranskassa!
+
+"Sitäpaitsi en minä ole tullut; kaksi kuningasta on sanonut:
+
+"'On tärkeätä, että kaksi kuninkaanlasta, jotka eivät koskaan ole
+nähneet toisiansa, jotka eivät ole rakastaneet toisiansa, jotka
+eivät ehkä milloinkaan tule rakastamaan toisiansa, vihitään samalla
+alttarilla mennäkseen kuolemaan samalle mestauslavalle.'
+
+"Ja eikö minun kuolemani sitäpaitsi veisi kuolemaan lapsiparkaani, joka
+harvojen ystävieni silmissä vielä on Ranskan kuningas?
+
+"Ja sitten kun poikani on kuollut kuten miehenikin, eikö heidän haamunsa
+hymyilisi säälistä nähdessään minun, säästääkseni muutamia pisaroita
+alhaista verta, tahrivan omalla verelläni pyhän Ludvigin valtaistuimen
+jätteet?"
+
+Näissä yhä lisääntyvissä tuskissa, tässä epäilyn kuumeessa, jossa
+tykytys yhä kasvoi kaksinkertaiseksi, tämän kauhistuttavan pelon
+vallassa kuningatar viimein odotti iltaa.
+
+Useita kertoja hän oli tutkinut vartijoillensa ilmeitä. Milloinkaan ei
+heillä ollut ollut levollisempaa ilmettä.
+
+Milloinkaan ei myöskään näiden kahden karkean, mutta hyvän miehen
+huomaavaisuus ollut häntä enemmän hämmästyttänyt.
+
+Kun vankilassa tuli pimeätä, kun kiertovartion askelet kajahtelivat,
+kun aseiden kalske ja koirien ulvonta herätti kaiun synkissä
+holvikaarissa, kun viimein vankilan koko hirvittävyys ja toivottomuus
+paljastui, nousi Marie Antoinette kauhistuneena, naisen luontoon
+juurtuneen heikkouden lannistamana.
+
+"Voi, minä pakenen", sanoi hän. "Kyllä, kyllä, kyllä minä pakenen.
+Silloin kun he tulevat, silloin kun he puhuvat, sahaan poikki
+rautatangon ja odotan, mitä Jumala ja minun vapauttajani määräävät.
+Minä olen sen velkaa lapsilleni, heitä ei tapeta, taikka jos heidät
+tapetaan ja minä olen vapaa, voi, silloin ainakin..."
+
+Hän ei lopettanut lausettaan, hänen silmänsä sulkeutuivat, suu
+tukahdutti äänen. Tämän kuningatarparan uinailu oli kauhea huoneessa,
+jonka sulkivat salvat ja ristikot. Mutta pian putosivat hänen unessaan
+salvat ja ristikot; hän näki itsensä synkän, säälimättömän armeijan
+keskellä; hän käski tulen leimahtaa, raudan paljastua huotrastaan; hän
+kosti kansalle, joka lopultakaan ei ollut hänen kansansa.
+
+Sillä välin juttelivat Gilbert ja Duchesne rauhallisesti ja valmistivat
+illallisensa.
+
+Sillä välin saapuivat myöskin Dixmer ja Geneviève Conciergeriehen ja
+asettuivat tapansa mukaan kansliaan. Tunnin kuluttua tästä päätti
+Palatsin kanslisti tehtävänsä ja jätti heidät yksin.
+
+Heti kun ovi oli sulkeutunut hänen virkaveljensä jälkeen, syöksyi
+Dixmer tyhjälle vasulle, joka oli asetettu oven suuhun illan eväsvasun
+sijalle.
+
+Hän otti leivänkappaleen, mursi sen ja löysi kotelon. Siinä oli
+kuningattaren vastaus; hän luki sen kalveten. Ja kun Geneviève
+tarkasteli häntä, repi hän paperin tuhanneksi kappaleeksi, jotka meni
+heittämään uunin tuliseen kitaan.
+
+"Hyvä on", sanoi hän. "Kaikesta on sovittu!"
+
+Sitten hän sanoi kääntyen Genevièven puoleen:
+
+"Tulkaa, rouva!"
+
+"Minäkö?"
+
+"Niin, minun on puhuttava teille hiljaa."
+
+Geneviève, joka oli liikkumaton ja kylmä kuin marmori, teki alistuvan
+eleen ja astui miehensä luokse.
+
+"Nyt on hetki tullut, madame", sanoi Dixmer. "Kuunnelkaa minua."
+
+"Kyllä, hyvä herra."
+
+"Te pidätte asiallenne hyödyllistä kuolemaa, joka saa kokonaisen
+puolueen siunaamaan teitä ja kokonaisen kansan teitä surkuttelemaan,
+parempana kuin häpeällistä kostokuolemaa, eikö niin?"
+
+"Niin, hyvä herra."
+
+"Olisin voinut tappaa teidät paikallenne tavatessani teidät
+rakastajanne luota; mutta miehen, joka kuten minä on pyhittänyt
+elämänsä pyhälle ja kunnioitettavalle työlle, tulee osata käyttää
+hyväksensä omia onnettomuuksiansa uhraamalla ne tälle asialle, niin
+kuin minä olen tehnyt, tai oikeammin kuten minä suunnittelen. Kuten
+olette nähnyt, olen kieltäytynyt huvista saada oikeutta. Minä olen
+myöskin säästänyt teidän rakastajaanne."
+
+Häipyvä, mutta hirveä hymy ilmestyi Genevièven värittömille huulille.
+
+"Mutta mitä rakastajaanne tulee, käsitätte te, joka tunnette minut,
+että olen odottanut vain osatakseni häneen paremmin."
+
+"Hyvä herra", sanoi Geneviève, "minä olen valmis. Mitä varten siis
+sitten nämä pitkät puheet?"
+
+"Te olette valmis?"
+
+"Niin, te tapatte minut. Te olette oikeassa, minä odotan."
+
+Dixmer katseli Genevièveä ja vavahti tahtomattaankin; hän oli sillä
+hetkellä suurenmoinen: kaikkein loistavin sädekehä, se, joka johtuu
+rakkaudesta, valaisi häntä.
+
+"Minä jatkan", sanoi Dixmer. "Olen ilmoittanut kuningattarelle
+etukäteen; hän odottaa. Kuitenkin hän luultavasti tekee joitakin
+vastaväitteitä, mutta te pakotatte hänet."
+
+"Hyvä on, hyvä herra. Antakaa määräyksenne, minä suoritan ne."
+
+"Kohta", jatkoi Dixmer, "minä koputan ovelle, Gilbert tulee avaamaan.
+Tällä tikarilla" — Dixmer avasi takkinsa ja näytti kaksiteräistä
+tikaria, jonka veti puoleksi tupesta — "tällä tikarilla minä tapan
+hänet".
+
+Geneviève värisi tahtomattaankin.
+
+Dixmer teki eleen saadakseen hänen huomionsa puoleensa.
+
+"Sillä hetkellä kun minä isken häntä", jatkoi hän, "te syöksytte
+toiseen huoneeseen, siihen, jossa kuningatar on. Siinä ei ole ovea,
+kuten tiedätte, ainoastaan varjostin, ja te vaihdatte pukua hänen
+kanssaan sillä välin kun minä tapan toisen sotamiehen. Silloin
+minä tartun kuningattaren käsivarteen ja poistun hänen kanssaan
+ristikko-ovesta."
+
+"Varsin hyvä", sanoi Geneviève kylmästi.
+
+"Te ymmärrätte?" jatkoi Dixmer; "joka ilta teidät nähdään tuossa
+mustassa taftiviitassa, joka peittää teidän kasvonne. Pankaa viittanne
+hänen majesteettinsa päälle ja käärikää hänet siihen, kuten teillä on
+tapana kääriä itsenne."
+
+"Teen niin kuin te sanotte, hyvä herra."
+
+"Minun on siis nyt annettava teille anteeksi ja kiitettävä teitä, hyvä
+rouva", sanoi Dixmer.
+
+Geneviève ravisti päätänsä hymyillen kylmästi.
+
+"Minä en tarvitse teidän anteeksiantoanne enkä teidän kiitostanne,
+hyvä herra", sanoi hän ojentaen kätensä. "Se mitä teen, pyyhkisi
+pois rikoksen, enkä minä ole tehnyt muuta kuin heikkouden; ja
+tämän heikkouden, muistelkaapa käytöstänne, hyvä herra, te olette
+melkein pakottanut minut tekemään. Minä vieroitin itseni hänestä,
+ja te työnsitte minut takaisin hänen syliinsä, ja siten te olette
+alkuunpanija, tuomari ja kostaja. Minun siis on anneltava teille
+anteeksi kuolemani, ja minä annan teille anteeksi. Minun siis tulee
+kiittää teitä, hyvä herra, siitä, että otatte henkeni, koska elämä
+olisi minulle ollut sietämätön ollessa erossa miehestä, jota rakastan
+yksinomaan, etenkin sen hetken jälkeen, jolloin julmalla kostollanne
+katkaisitte kaikki ne siteet, jotka minut kiinnittivät häneen."
+
+Dixmer painoi kyntensä rintaansa; hän tahtoi vastata, mutta ääni petti.
+
+Hän astui muutaman askelen kansliassa.
+
+"Hetki menee ohi", sanoi hän viimein. "Joka sekunti on käytettävä
+hyväksemme. No hyvä rouva, oletteko te valmis?"
+
+"Olen sanonut sen jo, hyvä herra", vastasi Geneviève levollisena kuin
+marttyyrit, "minä odotan".
+
+Dixmer keräsi kaikki paperinsa, meni katsomaan, olivatko ovet hyvin
+suljettuina, eikö kukaan voisi päästä kansliaan. Sitten hän aikoi
+toistaa vaimollensa annetut ohjeet.
+
+"Tarpeetonta, hyvä herra", sanoi Geneviève, "minä tiedän tarkalleen,
+mitä minun on tehtävä."
+
+"Hyvästi siinä tapauksessa!"
+
+Ja Dixmer ojensi hänelle kätensä kuin olisi tällä viimeisellä hetkellä
+kaikkien vastasyytösten tullut häipyä tilanteen suuruuden ja uhrauksen
+ylevyyden tieltä.
+
+Väristen kosketti Geneviève sormiensa päillä miehensä kättä.
+
+"Asettukaa viereeni, hyvä rouva", sanoi Dixmer, "ja heti kun olen
+iskenyt Gilbertin kuoliaaksi, hyökätkää sisään".
+
+"Olen valmis!"
+
+Silloin Dixmer puristi oikealla kädellään suurta tikariaan ja löi
+vasemmalla ovea.
+
+
+
+
+XVIII
+
+Maison-Rougen ritarin valmistelut
+
+
+Sillä välin kun edellisessä kappaleessa kuvattu näytös tapahtui
+kanslian ovella, joka avautui kuningattaren vankilaan, tai oikeammin
+kahden santarmin asumaan ensimmäiseen huoneeseen, tehtiin muita
+valmisteluja vastakkaisella puolella, toisin sanoen naisten pihassa.
+
+Muuan mies ilmestyi sinne äkkiä kuin seinästä irtautunut kivipatsas.
+Tätä miestä seurasi kaksi koiraa, ja hyräillen tähän aikaan muodissa
+olevaa laulua _Ça ira_ hän pyyhkäisi kädessä pitämällään avainkimpulla
+niitä viittä rautatankoa, jotka sulkivat kuningattaren ikkunan.
+
+Ensin oli kuningatar vavahtanut; mutta tunnettuaan tämän merkiksi hän
+oli heti avannut ikkunan hiljaa ja oli ryhtynyt työhön tottuneemmin
+käsin, kuin oli saattanut odottaa, sillä useammin kuin kerran hän oli
+lukkopajassa, jossa hänen kuninkaallinen puolisonsa toisinaan oli
+huvikseen viettänyt osan päiviään, hennoilla sormillaan käsitellyt
+samanlaisia työkaluja, kuin se, josta tällä hetkellä riippuivat kaikki
+hänen pelastusmahdollisuutensa.
+
+Kuultuaan kuningattaren ikkunan avautuvan lähti avainkimppumies
+koputtamaan santarmien ikkunaa.
+
+"Kas, kas!" sanoi Gilbert katsellen ruutujen lävitse, "sehän on
+kansalainen Mardoche".
+
+"Hän juuri", vastasi ovenvartija. "No niin, mutta näyttääpä siltä kuin
+me vartioisimme hyvin?"
+
+"Tapamme mukaan, kansalainen vanginvartija. Minusta tuntuu, ettette
+monasti saa meitä hairahduksesta kiinni."
+
+"Ai", sanoi Mardoche, "tänä yönä juuri on valppaus tarpeellisempi kuin
+koskaan ennen".
+
+"Pyh", sanoi Duchesne, joka myös oli astunut ikkunan ääreen.
+
+"Varmasti."
+
+"Mikä nyt siis on?"
+
+"Avatkaa ikkuna, niin kerron teille sen."
+
+"Avaa", sanoi Duchesne. Ja Gilbert avasi ja löi kättä vanginvartijan
+kanssa, joka oli jo laittautunut santarmien ystäväksi.
+
+"Mikä nyt siis on, kansalainen Mardoche?" toisti Gilbert. "Konventin
+istunto on ollut hiukan kuuma. Oletteko lukeneet?"
+
+"Emme. Mitä on siis tapahtunut?"
+
+"Kas, ensinnäkin on käynyt niin, että kansalainen Hébert on keksinyt
+erään seikan."
+
+"Minkä niin?"
+
+"Sen, että ne salaliittolaiset, joiden luultiin kuolleen, ovatkin
+elossa ja hyvin virkkuina."
+
+"Niin niin", sanoi Gilbert; "Delessart ja Thierry, olen kuullut siitä
+puhuttavan, he ovat Englannissa, nuo veijarit".
+
+"Entä Maison-Rougen ritari?" sanoi ovenvartija korottaen äänensä niin,
+että kuningatar saattoi kuulla sen.
+
+"Kuinka! Onko hänkin Englannissa, hänkin?"
+
+"Ei ensinkään, hän on Ranskassa", jatkoi Mardoche pitäen ääntänsä yhtä
+lujana.
+
+"Hän on siis palannut?"
+
+"Hän ei ole lähtenytkään."
+
+"Siinä on todella julkea mies!" sanoi Duchesne.
+
+"Semmoinen hän juuri on."
+
+"No niin, hänet koetetaan saada kiinni."
+
+"Varmasti hänet kyllä koetetaan saada kiinni, mutta se ei ole helppo
+asia, siltä ainakin näyttää."
+
+Kun kuningattaren viila tällä hetkellä kiljui niin voimakkaasti
+rautatangossa, että ovenvartija pelkäsi sen kuuluvan huolimatta
+yrityksistään hukuttaa sitä, laski hän kantapäänsä toisen koiran
+käpälän päälle; koira päästi tuskan ulvonnan.
+
+"Voi, koiraparka!" sanoi Gilbert.
+
+"Pyh!" sanoi ovenvartija. "Miksei sillä ollut puukengät jalassa? Oletko
+sinä hiljaa, Girondisti, oletko sinä hiljaa!"
+
+"Onko sinun koirasi nimi Girondisti, kansalainen Mardoche?"
+
+"On, minä annoin sille sen nimen."
+
+"Ja sinä siis sanoit", alkoi uudelleen Duchesne, joka itse vankina
+ollen oli innostunut kuulemaan uutisia kuten kaikki vangit, "sanoit
+siis, että...?"
+
+"Kas, sehän on totta, sanoin, että kansalainen Hébert — kas siinä
+on isänmaanystävä — oli silloin tehnyt esityksen, että Itävallatar
+vietäisiin takaisin Templeen."
+
+"Entä miksi niin?"
+
+"Ka, koska hän väittää, että Itävallatar on viety Templestä pois
+ainoastaan, jottei hän olisi Pariisin kommuunin välittömän tarkastuksen
+alaisena."
+
+"Oho, hiukan myöskin tuon kirotun Maison-Rougen yritysten johdosta",
+sanoi Gilbert. "Minusta näyttää siltä, että maanalainen käytävä on
+olemassa."
+
+"Senhän hänelle vastasi kansalainen Santerre. Mutta Hébert sanoi,
+ettei ollut vaaraa enää siitä hetkestä lähtien kun oli saatu varoitus;
+että Templessä voitiin vartioida Marie Antoinettea puolta vähemmin
+varovaisuustoimenpitein kuin täällä, sekä että Temple tosiaankin oli
+paljon vahvempi rakennus kuin Conciergerie."
+
+"Tahtoisinpa minäkin totta tosiaan", sanoi Gilbert, "että hänet
+vietäisiin takaisin Templeen".
+
+"Minä ymmärrän, sinun on ikävä vartioida häntä."
+
+"Ei, minä tulen siitä surumieliseksi."
+
+Maison-Rouge yski kovasti. Viila piti sitä suurempaa ääntä, mitä
+syvemmälle se kalvoi rautatankoa.
+
+"Entä mitä on päätetty?" kysyi Duchesne ovenvartijan yskänkohtauksen
+tauottua.
+
+"Päätettiin, että hän jää tänne, mutta että hänen oikeudenkäyntinsä
+alkaa heti."
+
+"Voi, naisparkaa!" sanoi Gilbert.
+
+Duchesne, jonka korvat olivat varmasti tarkemmat kuin hauen toverinsa
+tai jonka huomio ei ollut yhtä paljon kiintynyt Mardochen kertomukseen,
+kumartui kuunnellakseen vasemmasta osastosta tulevaa ääntä.
+
+Ovenvartija näki liikkeen.
+
+"Joten sinä ymmärrät, kansalainen Duchesne", sanoi hän äänekkäästi,
+"että salaliittolaisten yritykset tulevat sitä epätoivoisemmiksi,
+mitä vähemmän he tietävät itsellään olevan aikaa niitä suorittaa.
+Vankiloiden vartiosto tehdään kaksinkertaiseksi, koska ei ole
+kysymys vähemmästä kuin tunkeutumisesta asevoimin Conciergeriehen.
+Salaliittolaiset tappavat kaikki, jotka ovat heidän tiellään, kunnes
+pääsevät kuningattaren luo, Capetin lesken luokse, aioin sanoa."
+
+"Entä miten he pääsisivät sisään, nuo sinun vehkeilijäsi?"
+
+"Isänmaanystäviksi pukeutuneina he ovat toimeenpanevinaan uudelleen
+syyskuun 2 päivän, nuo heittiöt, ja kun ovet kerran on saatu auki,
+hyvää yötä!"
+
+Tuli hetken hiljaisuus, jonka aiheutti santarmien hämmästys.
+
+Ovenvartija kuunteli kauhun ja ilon sekaisin tuntein viilan jatkuvaa
+kiljumista. Kello löi yhdeksän.
+
+Samaan aikaan kolkutettiin kanslian ovelle, mutta molemmat santarmit
+olivat liiaksi kiintyneet jutteluun vastatakseen.
+
+"Hyvä on, me olemme valppaina, olemme valppaina", sanoi Gilbert.
+
+"Ja jos niin tarvitaan, me kuolemme paikallemme todellisina
+vallankumouksellisina", lisäsi Duchesne.
+
+"Hänen täytyy jo pian olla valmis", sanoi ovenvartija itsekseen
+pyyhkien hiestä märkää otsaansa.
+
+"Ja minä oletan, että tekin olette omasta puolestanne valppaina", sanoi
+Gilbert. "Sillä teitä ei säästettäisi enempää kuin meitäkään, jos
+sattuisi sellainen tapaus, kuin josta kerrotte."
+
+"Uskon hyvinkin", sanoi ovenvartija. "Minä vietän yöni
+kierrosmatkoilla. Olen sitäpaitsi perin uuvuksissa, te toiset ainakin
+vuorottelette ja voitte nukkua joka toisen yön."
+
+Tällä hetkellä kolkutettiin toistamiseen kanslian ovelle. Mardoche
+vavahti; jokainen tapahtuma, miten vähäpätöinen hyvänsä, saattoi estää
+hänen suunnitelmaansa toteutumasta.
+
+"Mikä siellä on?" kysyi hän muina miehinä.
+
+"Ei mitään, ei mitään", sanoi Gilbert, "sotaministeriön kanslisti
+lähtee tiehensä ja ilmoittaa minulle siitä".
+
+"Kas, erinomaista", sanoi ovenvartija.
+
+Mutta kanslisti jatkoi itsepäisesti koputtamistaan.
+
+"Hyvä, hyvä!" huusi Gilbert lähtemättä ikkunasta. "Hyvää yötä, hyvästi!"
+
+"Luulen hänen puhuvan sinulle", sanoi Duchesne kääntyen ovea kohden.
+"Vastaapa siis hänelle..."
+
+Silloin kuului kanslistin ääni.
+
+"Tulehan, kansalainen santarmi", sanoi hän; "haluaisin puhua kanssasi
+hetken".
+
+Tämä ääni, vaikka siinä olikin kiihtynyt leima, joka vei siltä sen
+tavallisen sävyn, sai ovenvartijan heristämään korviaan; hän luuli
+tuntevansa sen.
+
+"Mitä sinä siis tahdot, kansalainen Durand?" kysyi Gilbert.
+
+"Haluan sanoa sinulle pari sanaa."
+
+"Hyvä, sinä voit sanoa sen huomenna."
+
+"Ei, vaan tänä iltana! Minun on puhuttava sinulle tänä iltana", toisti
+sama ääni.
+
+"Voi, mitä nyt tapahtuneekaan?" mutisi ovenvartija.
+
+"Sehän on Dixmerin ääni."
+
+Turmiota tietävänä ja väräjävänä näytti tämä ääni lainanneen jotakin
+kaameata synkän käytävän kaukaiselta kaiulta.
+
+Duchesne kääntyi.
+
+"No niin", sanoi Gilbert, "minä menen, koska hän välttämättä tahtoo".
+
+Ja hän lähti ovelle.
+
+Ovenvartija käytti hyväkseen tätä hetkeä, jolloin molempien santarmien
+huomion oli kiinnittänyt odottamaton asianhaara. Hän juoksi
+kuningattaren ikkunan luo.
+
+"Onko se valmis?" kysyi hän.
+
+"Olen yli puolessa", vastasi kuningatar.
+
+"Oi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" sopersi hän, "kiirehtikää, kiirehtikää!"
+
+"No kas", sanoi Duchesne, "minne sinä hävisit, kansalainen Mardoche?"
+
+"Täällä minä olen", huudahti ovenvartija palaten nopeasti ensimmäisen
+osaston ikkunan luo.
+
+Samalla hetkellä, juuri kun hän asettui jälleen paikalleen, kajahti
+vankilasta hirveä huuto, sitten kirous, sitten metallitupesta
+riuhtaistavan sapelin ääni.
+
+"Voi, konna! Voi rosvo!" huusi Gilbert.
+
+Ja käytävästä kuului tappelun meteli.
+
+Samanaikaisesti avautui ovi paljastaen ovenvartijan silmille kaksi oven
+luona taistelevaa varjoa ja päästäen sisään naisen, joka työnnettyään
+syrjään Duchesne syöksyi kuningattaren osastoon.
+
+Välittämättä tästä naisesta juoksi Duchesne toverinsa avuksi.
+
+Ovenvartija harppasi toiselle ikkunalle; hän näki naisen polvillaan
+kuningattaren edessä; nainen rukoili hartaasti vankia vaihtamaan pukua
+hänen kanssansa.
+
+Säihkyvin silmin kumartui hän katsomaan koettaen tuntea tämän naisen,
+jonka hän pelkäsi tunteneensa jo liiankin hyvin. Äkkiä hän päästi
+tuskallisen huudon.
+
+"Geneviève, Geneviève!" huusi hän.
+
+Kuningatar oli pudottanut viilan ja näytti aivan lamaantuneelta.
+Tämäkin yritys oli siis rauennut tyhjiin.
+
+Ovenvartija tarttui kaksin käsin viilan vikuuttamaan rautatankoon ja
+ravisti sitä ponnistaen äärimmäiset voimansa.
+
+Mutta viilan jälki ei ollut kyllin syvä, tanko kesti.
+
+Sillä välin oli Dixmerin onnistunut työntää Gilbert takaisin vankilaan,
+ja hän oli juuri tulossa sinne itsekin, kun Duchesnen onnistui ovea
+painamalla saada hänet peräytymään.
+
+Mutta ovea hän ei saanut suljetuksi. Epätoivoissaan oli Dixmer pistänyt
+kätensä seinän ja oven väliin.
+
+Tässä kädessä oli tikari, joka hankkiluksen vaskisolkeen tylstyneenä
+oli liukunut pitkin santarmin rintaa avaten hänen pukunsa ja raadellen
+hänen ihoansa.
+
+Rohkaistuneina yhdistivät molemmat miehet kaikki voimansa ja huusivat
+samalla kertaa apua.
+
+Dixmer tunsi käsivartensa olevan murtumaisillaan; hän nojasi hartiansa
+oveen, antoi voimakkaan sysäyksen, ja niin hänen onnistui vetää pois
+puutunut kätensä.
+
+Ovi sulkeutui läimähtäen. Duchesne työnsi salvat eteen sillä välin kun
+Gilbert väänsi oven lukkoon.
+
+Käytävästä kajahtivat kiivaat askelet, sitten oli kaikki hiljaa.
+Molemmat santarmit katsahtivat toisiinsa ja loivat silmäyksen
+ympärilleen.
+
+He kuulivat sen metelin, jota väärä ovenvartija piti koettaessaan
+murtaa rautatankoa.
+
+Gilbert syöksyi kuningattaren vankikoppiin ja löysi Genevièven
+polvillaan hänen edessään rukoilemassa vankia vaihtamaan pukua
+kanssansa.
+
+Duchesne tarttui kivääriinsä ja juoksi ikkunan luokse: hän näki miehen
+roikkuvan rautatangosta, ravistavan sitä raivokkaasti ja turhaan
+yrittävän murtaa sitä väkivoimin.
+
+Hän tähtäsi.
+
+Nuori mies näki pyssynpiipun suuntautuvan häntä kohti.
+
+"Niin, niin", sanoi hän, "tapa minut, tapa!"
+
+Ja ylväänä epätoivossaan hän veti rintansa täyteen ilmaa uhmaten luotia.
+
+"Ritari", huudahti kuningatar, "ritari, jääkää elämään, minä pyydän
+sitä hartaasti, jääkää elämään!"
+
+Kuullessaan Marie Antoinetten äänen Maison-Rouge putosi polvilleen.
+
+Pyssy pamahti; mutta tämä liike pelasti hänet, luoti lensi hänen päänsä
+ylitse.
+
+Geneviève luuli ystävänsä kuolleen ja kaatui tunnottomana
+kivipermannolle.
+
+Kun savu oli hälvennyt, ei naisten pihassa ollut enää ketään.
+
+Kymmenen minuutin kuluttua tutki Conciergerien mahdottomimmatkin
+lymypaikat perinpohjin kolmekymmentä sotamiestä kahden komisariuksen
+johdolla.
+
+Ketään ei löydetty; kanslisti oli astellut rauhallisesti ja hymysuin
+ukko Richardin nojatuolin ohitse.
+
+Mitä ovenvartijaan tulee, oli hän juossut ulos huutaen:
+
+"Aseisiin! Aseisiin!"
+
+Vartiomies oli ollut aikeissa ojentaa pistimensä häntä vastaan, mutta
+hänen koiransa olivat karanneet vartiomiehen kurkkuun.
+
+Ainoastaan Geneviève pidätettiin ja teljettiin kuulustelun jälkeen
+tyrmään.
+
+
+
+
+XIX
+
+Tiedustelut
+
+
+Emme voi enää kauvemmin jättää unohduksiin erästä tämän kertomuksen
+päähenkilöistä, sitä, joka edelliseen lukuun kasaantuneiden
+loppuratkaisujen tapahtumisaikana on kärsinyt enimmän kaikista ja jonka
+kärsimykset enimmän ansaitsevat lukijaimme myötätunnon.
+
+Monnaie-kadulla oli kirkas auringonpaiste, ja muijat juttelivat ovilla
+yhtä iloisesti kuin ei kaupungin yllä kymmenen kuukauden läpi olisikaan
+ollut veripilvi, Mauricen palatessa mukanaan rattaat, jotka hän oli
+luvannut tuoda.
+
+Hän jätti hevosensa ohjakset erään Saint-Eustache-kirkon eteisen
+kengänharjaajan käsiin ja nousi portaittensa askelmia sydän tulvillaan
+ilosta.
+
+Rakkaus on elähdyttävä tunne: se osaa valaa henkeä sydämiin, jotka ovat
+kuolleet kaikille aistimuksille; se kansoittaa erämaat, se nostattaa
+silmien eteen rakkauden esineen unikuvan; se panee rakastajan sielussa
+laulavan äänen näyttämään hänelle koko luomakunnan toivon ja onnen
+valoisan päivän kirkastamana, ja koska se, samalla kun on sydäntä
+avartava tunne, on myöskin itsekäs tunne, tekee se rakastavan sokeaksi
+näkemään mitään, mikä ei ole rakkauden esinettä itseään.
+
+Maurice ei nähnyt näitä naisia, Maurice ei kuullut heidän juttujaan;
+hän näki vain Genevièven tekemässä valmistuksia matkaa varten,
+joka tuli antamaan heille pysyvän onnen; hän ei kuullut muuta kuin
+Genevièven hajamielisenä hyräilemässä tavallista pikku lauluaan,
+ja tämä pikku laulu hyrisi niin suloisesti hänen korvissaan, että
+hän olisi vannonut kuulevansa hänen äänensä eri sävellajit sekaisin
+suljettavan lukon napsahdusten kanssa.
+
+Maurice pysähtyi tasanteella; ovi oli puoleksi avoinna: tapana oli
+pitää sitä aina kiinni, ja tämä asianhaara hämmästytti häntä Hän
+katseli kaikkialle ympärilleen nähdäkseen oliko Geneviève käytävässä;
+häntä ei näkynyt. Hän astui eteiseen, meni sen lävitse ruokasaliin;
+hän tarkasti makuuhuoneen. Eteinen, ruokasali, sali, makuuhuone olivat
+tyhjät. Hän huusi hänen nimeänsä, kukaan ei vastannut.
+
+Kotiapulainen oli lähtenyt ulos, kuten tiedetään; Maurice ajatteli,
+että Geneviève hänen poissaollessaan oli tarvinnut jotakin nuoraa
+sitoakseen matkalaukkujaan tai joitakin matkaeväitä laittaakseen ne
+vaunuihin ja että hän oli lähtenyt ulos näitä tavaroita ostamaan. Tämä
+oli hänen mielestään suuri varomattomuus, mutta vaikkakin hän alkoi
+käydä levottomaksi, ei hän vielä epäillyt mitään.
+
+Maurice odotteli siis käyskennellen edes takaisin ja kumartuen tuolloin
+tällöin ulos ikkunasta, joka raollaan ollen päästi sisään sadetta
+ennustavia tuulenpuuskia.
+
+Pian luuli Maurice kuulevansa askelia portaista. Hän kuunteli; ne
+eivät olleet Genevièven. Siitä huolimatta hän juoksi porraskäytävään,
+kumartui kaiteen yli ja tunsi kotiapulaisensa, joka huolettomana kuin
+palvelijat aina nousi portaita.
+
+"Scævola!" huusi hän.
+
+Kotiapulainen kohotti päätänsä.
+
+"Kas, tehän se olettekin, kansalainen."
+
+"Niin, minä; mutta missä on kansatar?"
+
+"Kansatar?" kysyi Scævola hämmästyksissään jatkaen koko ajan
+kapuamistaan.
+
+"Niin juuri. Näitkö häntä ulkona?"
+
+"En."
+
+"Lähde siinä tapauksessa takaisin! Kysy ovenvartijalta ja ota selvää
+naapureilta."
+
+"Heti kohta!"
+
+Scævola lähti alas.
+
+"Nopeammin, nopeammin!" huusi Maurice. "Etkö sinä näe, että olen kuin
+kuumilla hiilillä?"
+
+Maurice vartoi viisi kuusi minuuttia portaissa. Sitten, kun hän ei
+nähnyt Scævolan ilmestyvän takaisin, hän meni sisään ja kumartui
+uudestaan ulos ikkunasta. Hän näki Scævolan astuvan pariin kolmeen
+myymälään ja tulevan taas ulos saamatta tietää mitään uutta.
+
+Kärsimättömänä hän huusi häntä.
+
+Kotiapulainen katsoi ylös ja näki isäntänsä kärsimättömänä ikkunassa.
+
+Maurice antoi hänelle merkin palata sisään.
+
+"On mahdotonta, että hän olisi lähtenyt ulos", sanoi Maurice itsekseen.
+
+Ja hän huusi uudestaan:
+
+"Geneviève! Geneviève!"
+
+Kaikki oli kuollutta. Autiossa talossa ei näyttänyt olevan edes
+kaikuakaan jäljellä.
+
+Scævola ilmestyi takaisin.
+
+"No niin, talonmies on ainoa, joka on nähnyt hänet."
+
+"Onko talonmies nähnyt hänet?"
+
+"On. Naapurit eivät ole kuulleet siitä puhuttavankaan."
+
+"Sanot, että talonmies on nähnyt hänet? Millä tavalla?"
+
+"Hän on nähnyt hänen menevän ulos."
+
+"Hän on siis lähtenyt ulos?"
+
+"Siltä näyttää."
+
+"Yksinäänkö? On mahdotonta, että Geneviève olisi lähtenyt yksin ulos."
+
+"Hän ei ollut yksin, kansalainen, hän oli erään miehen seurassa."
+
+"Kuinka! Miehenkö seurassa?"
+
+"Sen mukaan ainakin, mitä kansalainen talonmies sanoo."
+
+"Mene hakemaan hänet tänne, minun on saatava tietää, kuka tuo mies oli."
+
+Scævola astui kaksi askelta ovea kohti ja kääntyi sitten.
+
+"Odottakaahan", sanoi hän näyttäen miettivän.
+
+"Mitä? Mitä sinä tahdot? Puhu, minä kuolen kärsimättömyydestä."
+
+"Ehkä se oli sen miehen kanssa, joka juoksi minun perässäni."
+
+"Juoksiko joku mies sinun perässäsi?"
+
+"Juoksi."
+
+"Mitä varten?"
+
+"Pyytääkseen minulta avainta teille."
+
+"Mitä avainta, sinä onneton? Mutta puhuhan, puhu nyt."
+
+"Huoneiston avainta."
+
+"Ja sinä annoit huoneiston avaimen tuntemattomalle?" huudahti Maurice
+tarttuen molemmin käsin kotiapulaisen kauluriin.
+
+"Mutta eihän hän ollut mikään tuntematon, hyvä herra, koska hän oli
+teidän ystäviänne."
+
+"Ah, niin, minun ystäviäni? Hyvä, se oli varmaankin Lorin! Niinhän se
+on, hän on lähtenyt ulos Lorinin kanssa."
+
+Ja hymyillen vaikka kalpeanakin vei Maurice nenäliinansa hiestä
+kostealle otsallensa.
+
+"Ei, ei, ei, hyvä herra, ei se ollut hän", sanoi Scævola. "Totta kai
+minä tunnen Lorinin, jumaliste!"
+
+"Mutta kuka se oli siis?"
+
+"Kyllä te tiedätte hyvin, kansalainen, se oli se mies, se, joka tuli
+eräänä päivänä..."
+
+"Minä päivänä?"
+
+"Sinä päivänä, jolloin te olitte niin surullinen; se, joka vei teidät
+mukanaan, kun sitten palasitte niin iloisena..."
+
+Scævola oli huomannut kaikki nämä seikat.
+
+Maurice katseli häntä kauhistuneen näköisenä. Hänen koko ruumiinsa
+värisi. Sitten oltuaan kauvan vaiti hän huusi:
+
+"Dixmer?"
+
+"Niin tosiaankin, niin, luulenpa, että se oli niin, kansalainen", sanoi
+kotiapulainen.
+
+Maurice horjahti ja kaatui selälleen nojatuoliin. Hänen silmissään
+sumeni.
+
+"Voi, hyvä Jumala!" sopersi hän.
+
+Kun hänen silmänsä taas avautuivat, näki hän Genevièven unohtaman tai
+oikeammin jättämän orvokkikimpun.
+
+Hän syöksyi paikalle, otti sen, suuteli sitä; sitten, huomattuaan,
+mille paikalle se oli asetettu, sanoi hän:
+
+"Ei epäilystäkään! Nämä orvokit... ne olivat hänen viimeinen
+tervehdyksensä."
+
+Silloin Maurice kääntyi ja huomasi vasta nyt, että matkalaukku
+oli puoleksi täynnä, että loput liinavaatteista oli lattialla tai
+puoliavonaisessa kaapinlaatikossa.
+
+Lattialla olevat liinavaatteet olivat varmasti pudonneet Genevièven
+käsistä Dixmerin ilmestyessä paikalle.
+
+Tästä hetkestä alkaen selvisi kaikki. Elävänä ja kamalana kuvastui
+hänen silmiinsä näytelmä näiden neljän seinän välissä, jotka äsken
+olivat olleet niin suuren onnen todistajana.
+
+Tähän asti oli Maurice ollut lamaantunut, musertunut. Herääminen oli
+hirveä, nuoren miehen suuttumus kauhistuttava.
+
+Hän nousi seisomaan, sulki raolleen jääneen ikkunan, otti
+kirjoituskaappinsa päältä kaksi matkaa varten valmiiksi ladattua
+pistoolia, tarkasti sytytyksen ja nähtyään sen olevan kunnossa pani
+pistoolit taskuunsa.
+
+Sitten hän kaasi kukkaroonsa kaksi kultarahakääröä, jotka hän
+isänmaallisuudestaan huolimatta oli katsonut varovaisimmaksi säilyttää
+erään laatikon perällä, ja ottaen käteensä tupessa olevan sapelin sanoi:
+
+"Scævola, luulen sinun olevan kiintyneen minuun; sinä olet palvellut
+isääni ja minua viisitoista vuotta."
+
+"Olen, kansalainen", sanoi kotiapulainen kauhistuneena nähdessään
+tämän marmorinkalpeuden ja tämän hermostuneen vapisemisen ensi kertaa
+isännässään, jota hyvällä syyllä pidettiin miesten pelottomimpana ja
+voimakkaimpana; "olen, mitä käskette?"
+
+"Kuule! Jos se nainen, joka asui täällä..."
+
+Hän keskeytti puheensa; hänen äänensä vapisi niin kovasti lausuessansa
+nämä sanat, ettei hän voinut jatkaa.
+
+"Jos hän palaa", jatkoi hän hetken kuluttua, "ota hänet vastaan, sulje
+ovi hänen jäljestään; ota tämä pyssy, asetu portaisiin äläkä päästä
+sisään ketään, pääsi kautta, henkesi kautta, sielusi kautta! Jos
+tahdotaan murtaa ovi, puolusta sitä, iske! Tapa! Tapa äläkä pelkää
+mitään, Scævola, minä otan vastatakseni kaikesta!"
+
+Nuoren miehen äänensävy, hänen raju uskalluksensa sähköisti Scævolan.
+
+"Minä en ainoastaan tapa", sanoi hän, "vaan olen valmis kuolemaankin
+kansatar Genevièven puolesta".
+
+"Kiitos... Kuule nyt! Tämä huoneisto on minulle vastenmielinen, enkä
+minä tahdo astua tänne sisälle ennenkuin olen löytänyt hänet jälleen.
+Jos hän on päässyt karkaamaan, jos hän on tullut takaisin, aseta
+silloin ikkunaasi se suuri japanilainen päivänkukkamalja, jota hän niin
+rakasti. Siinä ovat ohjeet päivää varten. Yöksi aseta lyhty. Joka kerta
+mennessäni ohi kadulla saan siten tietää; niin kauvan kun en näe lyhtyä
+enkä kukkamaljaa, jatkan etsintääni."
+
+"Oi hyvä herra, olkaa varovainen, olkaa varovainen!" huudahti Scævola.
+
+Maurice ei edes vastannut. Hän hyökkäsi huoneesta, laskeutui portaita
+alas kuin olisi hänellä ollut siivet ja juoksi Lorinin luokse.
+
+Olisi vaikeata kuvata tämän arvon runoilijan hämmästystä, suuttumusta,
+raivoa, kun hän kuuli tämän uutisen; yhtä hyvin kannattaisi kertoa ne
+liikuttavat valitusrunot, joilla Orestes innoitti Pyladeksen.
+
+"Sinä et siis tiedä missä hän on", hoki hän.
+
+"Kadonnut, hävinnyt!" ulvoi Maurice epätoivon puuskassa. "Hän on
+tappanut hänet, Lorin, hän on tappanut hänet!"
+
+"Ei sentään, rakas ystävä, ei sentään, hyvä Maurice, ei hän ole häntä
+tappanut. Ei, niin monen mietintäpäivän jälkeen ei murhata sellaista
+naista kuin Genevièveä; ei, jos hän olisi hänet tappanut, hän olisi
+tappanut hänet paikalle, ja hän olisi kostonsa merkiksi jättänyt
+ruumiin sinun asuntoosi. Ei, katsopas, hän on karannut hänen kanssansa,
+liian onnellisena, että on löytänyt jälleen aarteensa."
+
+"Sinä et tunne häntä, Lorin, sinä et tunne häntä", sanoi Maurice. "Tuon
+miehen katseessa oli jotakin kamalaa."
+
+"Ei, sinä erehdyt. Minuun hän on aina tehnyt rohkean miehen
+vaikutuksen. Hän on ottanut hänet uhratakseen hänet. Hän joutuu
+vangiksi hänen kanssaan, heidät tapetaan yhdessä. Ja kas siinä on
+vaara", sanoi Lorin.
+
+Nämä sanat saivat Mauricen raivon nousemaan kaksinkertaiseksi.
+
+"Minä löydän hänet jälleen! Minä löydän hänet jälleen taikka kuolen!"
+huusi hän.
+
+"Voi, mitä siihen tulee, on kyllä varmaa, että me hänet löydämme",
+sanoi Lorin. "Rauhoitu kuitenkin! Tuumikaamme, Maurice, parahin
+Maurice; usko minua, silloin kun ei ajattele, hakee huonosti; ajattelee
+huonosti ollessaan niin kiihdyksissä kuin sinä."
+
+"Hyvästi, Lorin, hyvästi!"
+
+"Mitä sinä siis teet?"
+
+"Menen tieheni."
+
+"Lähdetkö luotani? Miksi niin?"
+
+"Koska se ei liikuta muita kuin minua yksin. Koska vain minun yksin on
+pantava henkeni vaaraan pelastaakseni Genevièven."
+
+"Haluat kuolla?"
+
+"Olen valmis kaikkeen: tahdon mennä tapaamaan valvontavaliokunnan
+puheenjohtajaa, aion puhua Hébertille, Dantonille, Robespierrelle.
+Tunnustan kaikki, mutta hänet on annettava minulle takaisin."
+
+"Hyvä on", sanoi Lorin.
+
+Ja lisäämättä sanaakaan hän nousi seisomaan, kiinnitti hankkiluksensa,
+pani päähänsä univormuinkin ja, kuten Mauricekin oli tehnyt, otti kaksi
+ladattua pistoolia, jotka pisti taskuunsa.
+
+"Lähtekäämme", lisäsi hän yksinkertaisesti.
+
+"Mutta sinähän saatat itsesi huonoon valoon!" huudahti Maurice.
+
+"No niin, entä sitten?
+
+ "Näytännön jälkeen tapa palata
+ hyvässä seurassa taas kotia."
+
+"Mistä me ensiksi lähdemme etsimään?" kysyi Maurice.
+
+"Hakekaamme ensin vanhalta asuinpaikalta, tiedäthän, vanhan
+Saint-Jacques-kadun varrelta; sitten väijymme Maison-Rougen
+ritaria. Missä hän on, siellä on varmasti Dixmer; sitten lähestymme
+Vieille-Corderie-kadun taloja. Tiedät, että puhutaan Antoinetten
+siirtämisestä Templeen. Usko minua, sellaiset miehet kuin nuo eivät
+menetä toivoaan pelastaa hänet ennenkuin viime hetkessä."
+
+"Niin", toisti Maurice, "sinä olet todella oikeassa... Luuletko siis,
+että Maison-Rouge on Pariisissa?"
+
+"Dixmer on varmasti."
+
+"Se on totta, se on totta! He ovat jälleen liittyneet yhteen", sanoi
+Maurice, jonka nämä epämääräiset valonvälkähdykset tekivät hiukan
+järkevämmäksi.
+
+Tästä hetkestä alkaen ystävykset sitten ryhtyivät etsimään, mutta
+kaikki oli turhaa. Pariisi on suuri ja sen hämärä synkkä. Milloinkaan
+ei pohjaton syvyys ole paremmin kyennyt kätkemään salaisuutta, jonka
+rikos tai onnettomuus on sille uskonut.
+
+Sata kertaa menivät Lorin ja Maurice Grève-aukion ohi, sata kertaa he
+hipaisivat sitä pientä taloa, jossa Geneviève asui ja jossa Dixmer
+häntä alituisesti vartioi, kuten papit muinoin vartioivat uhrattaviksi
+määrättyjä henkilöitä.
+
+Nähdessään olevansa määrätty perikatoon Geneviève, kuten kaikki
+jalot sielut, omasta puolestaan hyväksyi uhrauksen ja halusi kuolla
+hiljaisuudessa. Muuten hän pelkäsi, vähemmän tosin Dixmerin kuin
+kuningattaren asian puolesta, sitä julkisuutta, jonka Maurice varmasti
+tulisi antamaan kostolleen.
+
+Hän pysytteli siis niin hiljaa, kuin olisi kuolema jo sulkenut hänen
+suunsa.
+
+Kuitenkin oli Maurice sanomatta mitään Lorinille käynyt esittämässä
+pyyntönsä kauhean yhteishyvän valiokunnan jäsenille; ja Lorin oli
+puhumatta Mauricelle samoin uhrautunut omasta puolestaan tekemällä
+saman pyynnön.
+
+Sen vuoksi olikin samana päivänä Fouquier-Tinville merkinnyt punaisen
+ristin heidän nimiensä viereen, ja sana epäilyttäviä yhdisti heidät
+veriseen syleilyyn.
+
+
+
+
+XX
+
+Tuomio
+
+
+Yhden ja jakamattoman Ranskan tasavallan vuoden II kolmantenakolmatta
+päivänä, joka vastasi lokakuun 11 päivää 1793 vanhan ajanlaskun
+mukaan, kuten silloin sanottiin, oli utelias väkijoukko jo aamusta
+asti täyttänyt sen salin parvekkeet, jossa vallankumouksen istunnot
+pidettiin.
+
+Palatsin käytävät, Conciergeriehen johtavat tiet olivat tulvillaan
+ahnaita ja kärsimättömiä katselijoita, joiden huudot ja intohimot
+siirtyivät toisesta toiseen, kuten aallot siirtävät toisillensa
+kohinansa ja vaahtonsa.
+
+Huolimatta siitä uteliaisuudesta, joka kiihoitti jokaista katselijaa,
+ja ehkä juuri tämän uteliaisuuden vaikutuksesta säilytti jokainen
+aalto tässä kahden sulun väliin puristuneessa meressä, ulkopuolisen
+sulun, joka sitä painoi, sisäpuolisen sulun, joka painoi takaisin,
+tässä vuoksessa ja luoteessa melkein saman paikan, johon se alkujaan
+oli asettunut. Mutta paremmilla paikoilla olevat olivat myöskin
+ymmärtäneet, että heidän oli saatava anteeksi tämä onni, ja tätä varten
+he taipuivat kertomaan huonommissa asemissa oleville naapureillensa,
+jotka taas kertoivat toisille alkuperäiset sanat, mitä olivat nähneet
+ja mitä olivat kuulleet.
+
+Mutta istuntosalin oven luona taisteli ryhmä tanakoita miehiä ankarasti
+yhden tuuman leveästä ja yhden tuuman korkeasta alasta; sillä tuuman
+levyinen ala riitti näkemään kahden olkapään välistä salin nurkan ja
+todistajien ulkomuodon; sillä tuuman korkuinen ala riitti, jotta näki
+erään pään ylitse koko salin ja syytetyn ulkomuodon.
+
+Onnettomuudeksi täytti tämän salin käytävän, tämän niin ahtaan solan
+melkein kokonaan eräs mies leveine hartioilleen ja lanteille nojaavine
+käsivarsineen. Nämä pönkittivät koko huojuvan väkijoukon, joka olisi
+sortunut saliin, ellei tämä lihasvallitus olisi kestänyt.
+
+Tämä istuntohuoneen kynnyksellä seisova järkähtämätön mies oli nuori
+ja kaunis, ja joka kerta kun väkijoukko antoi hänelle lujan sysäyksen,
+hän ravisti kuin harjaa paksua tukkaansa, jonka alla paloi kaksi
+synkkää ja päättäväistä silmää. Kun hän oli katseellaan ja hartioillaan
+työntänyt takaisin väkijoukon, jonka itsepäiset hyökkäykset hän
+elävänä aallonmurtajana pysäytti, ryhtyi hän taas liikkumattomana ja
+tarkkaavaisena seuraamaan tapahtumia.
+
+Sata kertaa oli kiinteä väkijoukko yrittänyt kaataa hänet kumoon, koska
+hän oli suuri kooltaan ja hänen takaansa oli mahdotonta nähdä; mutta
+kuten olemme sanoneet, kallio ei olisi ollut järkähtämättömämpi kuin
+hän.
+
+Kuitenkin oli eräs toinen mies raivannut tiensä tämän ihmismeren
+toisesta päästä tunkeilevan väkijoukon läpi melkein hurjan
+hellittämättömästi. Mikään ei ollut pysäyttänyt hänen väsymätöntä
+eteenpäinmenoaan, eivät niiden iskut, jotka hän jätti taaksensa, eivät
+niiden sadattelut, jotka hän ohimennessään puristi melkein kuoliaiksi,
+eivätkä naisten valitukset, sillä tässä tungoksessa oli paljon
+naisiakin.
+
+Iskuihin hän vastasi iskuilla, sadatteluihin katseella, jonka edestä
+rohkeimmatkin väistyivät, valituksiin välinpitämättömyydellä, joka
+muistutti halveksimista.
+
+Viimein hän saapui tuon voimakkaan nuoren miehen taakse, joka niin
+sanoaksemme sulki tien saliin. Ja yleisön jännittyneenä odottaessa —
+sillä jokainen halusi nähdä, miten nämä kaksi kovaa kohtasivat toisensa
+— hän yritti menettelyänsä, joka oli siinä, että painoi kyynärpäänsä
+kuin kiilan kahden katselijan väliin ja tunkeutui sitten ruumiillaan
+kahden miten lujasti hyvänsä toisiinsa juotetun henkilön väliin.
+
+Hän oli muuten nuori, pienikokoinen mies, jonka ruumiinrakenteen hänen
+kalpeat kasvonsa ja hennot jäsenensä todistivat yhtä heikoksi, kuin
+hänen kiihkeät silmänsä ilmaisivat hänen olevan voimakkaan tahdoltaan.
+
+Mutta tuskin oli hänen kyynärpäänsä hipaissut edessä seisovan nuoren
+miehen kylkeä, kun tämä hämmästyneenä hyökkäyksestä kääntyi kiivaasti
+ja nosti samalla nyrkkinsä, joka iskiessään uhkasi murskata uskalikon.
+
+Molemmat vastustajat seisoivat tällöin silmä silmää vasten, ja heiltä
+pääsi yhtaikaa pieni hämmästyksen huuto.
+
+He olivat tunteneet toisensa.
+
+"Voi, kansalainen Maurice", virkkoi hento nuori mies sanoissaan
+kuvaamatonta tuskaa, "päästäkää minut ohitsenne, päästäkää minut
+näkemään, minä rukoilen teitä; tapatte minut sitten myöhemmin".
+
+Maurice, sillä se oli todella hän, tunsi heltyvänsä ja ihailevansa tätä
+ikuista uskollisuutta, tätä murtumatonta tahdonlujuutta.
+
+"Te!" mutisi hän. "Te täällä, varomaton!"
+
+"Niin, minä olen täällä! Mutta olenpa uuvuksissa... Voi, hyvä Jumala,
+hän puhuu, päästäkää minut näkemään! Päästäkää minut kuulemaan!"
+
+Maurice väisti ja nuori mies asettui hänen eteensä. Koska Maurice oli
+ensimmäisenä väkijoukossa, ei mikään estänyt enää silloin sen katsetta,
+joka oli saanut kestää niin monta iskua ja haukkumista päästäkseen
+sinne.
+
+Koko tämä näytös ja sen aikaansaama puheensorina herätti tuomarien
+uteliaisuuden.
+
+Syytettykin katsahti sinne päin; ensi rivissä hän huomasi ja tunsi
+silloin ritarin.
+
+Jonkinlainen väristys järkytti rautaisessa nojatuolissa istuvaa
+kuningatarta.
+
+Kuulustelua, jota johti puheenjohtaja Harmand, jota selitti
+Fouquier-Tinville ja josta väitteli Chauveau-Lagarde, kuningattaren
+puolustaja, kesti niin kauvan kuin tuomarien ja syytetyn voimat
+sallivat.
+
+Koko tämän ajan viipyi Maurice liikkumattomana paikallaan, kun salissa
+ja käytävissä olevat kuulijat sen sijaan jo useita kertoja olivat
+vaihtuneet.
+
+Ritari oli löytänyt selkänojakseen pylvään ja oli yhtä kalpea kuin se
+marmoriseko, johon hän nojasi.
+
+Päivää oli seurannut pimeä yö: muutamat valamiesten pöydille sytytetyt
+kynttilät, jotkut salin seinillä savuavat lamput loivat synkän punaisen
+hohteen tämän naisen jaloille kasvoille, joka oli ollut niin kaunis
+Versaillesin juhlien loistavassa valaistuksessa.
+
+Hän oli siellä yksinään vastaten lyhyesti ja halveksivasti
+puheenjohtajan kysymyksiin ja kumartuen toisinaan kuiskatakseen jotakin
+puolustajansa korvaan.
+
+Hänen valkea ja sileä otsansa ei ollut kadottanut vähääkään
+ylpeydestään; hänellä oli yllään mustaraitainen pukunsa, josta hän
+kuninkaan kuoltua ei ollut tahtonut luopua.
+
+Tuomarit nousivat mennäkseen äänestämään; istunto oli päättynyt.
+
+"Mutta olenko siis esiintynyt liian halveksivasti, hyvä herra?" kysyi
+kuningatar Chauveau-Lagardelta.
+
+"Oi, madame", vastasi tämä, "esiinnytte aina hyvin ollessanne oma
+itsenne".
+
+"Kas kuinka hän on ylpeä!" huusi eräs nainen yleisön puolelta, kuin
+olisi ääni vastannut kysymykseen, jonka onneton kuningatar oli juuri
+tehnyt asianajajalleen.
+
+Kuningatar käänsi päänsä tätä naista kohden.
+
+"Juuri niin", toisti nainen, "minä sanon, että sinä olet ylpeä,
+Antoinette, ja että sinun ylpeytesi on syössyt sinut turmioon".
+
+Kuningatar punastui.
+
+Ritari kääntyi sitä naista kohden, joka oli lausunut nämä sanat, ja
+vastasi lempeästi:
+
+"Hän oli kuningatar."
+
+Maurice tarttui hänen ranteeseensa.
+
+"Ei", sanoi hän kuiskaten, "olkaa niin rohkea, ettette syöksy
+perikatoon".
+
+"Oi, herra Maurice", vastasi ritari, "te olette mies ja tiedätte
+puhuvanne miehelle. Voi, sanokaa, luuletteko, että he voivat tuomita
+hänet kuolemaan?"
+
+"En luule sitä", sanoi Maurice, "olen siitä varma".
+
+"Voi, naisen!" huudahti Maison-Rouge nyyhkyttäen.
+
+"Ei, vaan kuningattaren", vastasi Maurice. "Niinhän te itse juuri
+sanoitte."
+
+Ritari tarttui nyt vuorostaan Mauricen ranteeseen niin voimakkaasti,
+ettei olisi luullut hänen sellaiseen kykenevän, ja pakotti hänet
+kumartumaan puoleensa.
+
+Kello oli puoli neljä aamulla; katsojien joukossa näkyi suuria aukkoja.
+Muutamat valot sammuivat siellä täällä, jättäen osia salista pimeiksi.
+
+Yhdessä pimeimmistä kohdista olivat ritari ja Maurice, joka kuunteli,
+mitä ritarilla oli hänelle sanottavaa.
+
+"Miksi te oikeastaan olette täällä ja mitä te aiotte tehdä", kysyi
+ritari, "te, hyvä herra, jolla ei ole tiikerin sydän?"
+
+"Voi!" sanoi Maurice, "minä olen täällä saadakseni tietää, miten on
+käynyt erään onnettoman naisen".
+
+"Niin, niin", sanoi Maison-Rouge, "sen, jonka hänen miehensä työnsi
+kuningattaren vankikomeroon, eikö niin? Sen, joka vangittiin minun
+nähteni?"
+
+"Genevièven?"
+
+"Niin, Genevièven."
+
+"Geneviève on siis vankina, miehensä uhraamana, Dixmerin tappamana?...
+Voi, minä ymmärrän nyt kaikki, minä ymmärrän kaikki! Ritari, kertokaa
+minulle, mitä on tapahtunut, sanokaa minulle, missä hän on, sanokaa
+minulle, mistä voin löytää hänet jälleen. Ritari... tämä nainen on
+elämäni, kuuletteko te?"
+
+"No niin, minä olen nähnyt hänet. Minä olin paikalla, kun hänet
+vangittiin. Minäkin olin siellä vapauttaakseni kuningattaren. Mutta
+meidän molemmat suunnitelmamme turmelivat toisensa sen sijaan, että
+olisivat auttaneet toisiaan, koska emme olleet voineet olla yhteydessä
+keskenämme."
+
+"Ettekä te pelastanut edes häntäkään, sisartanne, Genevièveä?"
+
+"Olisinko minä voinut? Rautaristikko erotti minut hänestä. Ah, jos te
+olisitte ollut siellä, jos olisitte liittänyt voimanne minun voimiini,
+olisi tuo kirottu rautatanko antanut myöten, ja me olisimme pelastaneet
+heidät molemmat!"
+
+"Geneviève! Geneviève!" sopersi Maurice.
+
+Sitten hän kysyi katsellen Maison-Rougea raivokkain ilmein, joita ei
+voi sanoin kuvata:
+
+"Ja miten on Dixmerin käynyt?"
+
+"En tiedä. Hän pakeni omalle taholleen ja minä omalleni."
+
+"Voi!" sanoi Maurice kiristäen hampaitaan, "jos joskus hänet tapaan..."
+
+"Niin, minä ymmärrän. Mutta Genevièven asiat eivät vielä ole aivan
+hukassa", sanoi Maison-Rouge, "kun sen sijaan täällä kuningattaren
+asiat... Voi, Maurice, te olette mies, jonka sydän on paikallaan,
+mahtava mies, teillä on ystäviä... Voi, minä rukoilen teitä niin kuin
+Jumalaa rukoillaan... Maurice, auttakaa minua pelastamaan kuningatar!"
+
+"Ajatteletteko sitä?"
+
+"Maurice, Geneviève rukoilee sitä minun kauttani."
+
+"Voi, älkää lausuko sitä nimeä, hyvä herra! Kuka tietää, ettekö te ole
+Dixmerin tavoin uhrannut tuota naisrukkaa?"
+
+"Hyvä herra", vastasi ritari ylpeästi, "kun minä ryhdyn johonkin
+asiaan, osaan uhrata ainoastaan itseni".
+
+Tällä hetkellä avautui neuvotteluhuoneen ovi; Maurice aikoi juuri
+vastata.
+
+"Hiljaa, hyvä herra, hiljaa!" sanoi ritari; "tuossa saapuvat tuomarit".
+
+Ja Maurice tunsi vapisevan käden, jonka Maison-Rouge kalpeana ja
+hoippuen oli laskenut hänen käsivarrelleen.
+
+"Voi!" mutisi ritari. "Voi, sydämeni ei kestä."
+
+"Rohkeutta! Ja hillitkää mielenne, tai olette hukassa!" sanoi Maurice.
+
+Vallankumousoikeus palasi todella, ja tämä uutinen levisi käytäviin ja
+parvekkeille.
+
+Väkijoukko ryntäsi uudelleen saliin, ja valot näyttivät alkavan
+itsestään palaa kirkkaammin tällä ratkaisevalla ja juhlallisella
+hetkellä.
+
+Kuningatar oli tuotu takaisin sisään; hän seisoi suorana,
+liikkumattomana, ylväänä, katse levollisena ja huulet
+yhteenpuristettuina.
+
+Hänelle luettiin päätös, jolla hänet tuomittiin kuolemanrangaistukseen.
+
+Hän kuunteli kalpenematta, silmää räpäyttämättä, ainoankaan kasvojen
+lihaksen todistamatta mielenliikutusta.
+
+Sitten hän kääntyi ritariin päin, loi häneen pitkän ja paljonpuhuvan
+silmäyksen, ikäänkuin kiittääkseen tätä miestä, jota hän ei milloinkaan
+ollut nähnyt muuta kuin uskollisuuden elävänä kuvana. Ja nojaten
+saattovartiota komentavan santarmiupseerin käsivarteen hän poistui
+levollisena ja arvokkaana vallankumousoikeudesta.
+
+Maurice päästi syvän huokauksen.
+
+"Jumalan kiitos!" sanoi hän, "mikään hänen selityksensä kohta ei ole
+sotkenut Genevièveä, ja vielä on toivoa".
+
+"Jumalan kiitos!" mutisi Maison-Rougen ritari puolestaan, "kaikki on
+lopussa, ja taistelu on päättynyt. Minulla ei olisi ollut voimia mennä
+pitemmälle."
+
+"Rohkeutta, hyvä herra!" kuiskasi Maurice.
+
+"Sitä minulla tulee olemaan", vastasi ritari.
+
+Ja puristettuaan toistensa kättä poistuivat molemmat eri ovista.
+
+Kuningatar vietiin takaisin Conciergeriehen: suuri kello löi neljä
+hänen astuessaan sisään.
+
+Neuf-sillan toisessa päässä pidätti Lorin Mauricen molemmin käsin.
+
+"Seis!" sanoi hän, "tästä ei pääse!"
+
+"Miksi ei?"
+
+"Minne sinä ensinnäkin menet?"
+
+"Menen kotiin. Voinkin nyt mennä kun tiedän, miten hänen on käynyt."
+
+"Sitä parempi. Mutta sinä et mene."
+
+"Mistä syystä?"
+
+"Siitä syystä, että kaksi tuntia sitten ovat santarmit tulleet
+pidättämään sinua."
+
+"Oho!" huudahti Maurice. "Sitä paremmalla syyllä."
+
+"Oletko hullu? Entä Geneviève?"
+
+"Sehän on totta. Mutta minne menemme?"
+
+"Minun luokseni, helkkarissa."
+
+"Mutta minä saatan sinut turmioon."
+
+"Sitä paremmalla syyllä! Tule, lähde pois!"
+
+Ja hän kiskoi Mauricen mukanaan.
+
+
+
+
+XXI
+
+Pappi ja pyöveli
+
+
+Vallankumousoikeudesta oli kuningatar saatettu takaisin Conciergeriehen.
+
+Huoneeseensa tultuaan hän oli ottanut sakset, leikannut pitkän kauniin
+tukkansa, joka oli tullut kauniimmaksi, kun ei siihen ollut vuoteen
+käytetty puuteria, käärinyt sen paperiin ja sitten kirjoittanut
+paperille: _Jaettavaksi poikani ja tyttäreni kesken_.
+
+Sitten hän oli istuutunut tai oikeammin pudonnut nojatuoliin, ja
+väsymyksen murtamana kuulustelua oli kestänyt kahdeksantoista tuntia
+hän oli nukahtanut.
+
+Kello seitsemältä hän heräsi säpsähtäen suojustimen ääneen sitä
+siirrettäessä. Hän kääntyi ja näki miehen, joka oli hänelle täysin
+tuntematon.
+
+"Mitä minusta tahdotaan?" kysyi hän.
+
+Mies lähestyi ja tervehti häntä niin kohteliaasti kuin olisi hän vielä
+ollut kuningatar.
+
+"Nimeni on Sanson", sanoi hän.
+
+Kuningatar värisi hieman ja nousi. Jo tämä pelkkä nimi sanoi enemmän
+kuin pitkä keskustelu.
+
+"Te tulette hyvin aikaisin, hyvä herra", sanoi hän, "ettekö voisi tulla
+hieman myöhemmin?"
+
+"En, madame", vastasi Sanson. "Minulla on määräys tulla."
+
+Sanottuaan nämä sanat hän astui vielä askelen kuningatarta kohden.
+
+Kaikki oli tässä miehessä ja tällä hetkellä merkitsevää ja hirvittävää.
+
+"Ai, minä ymmärrän", sanoi vanki, "te haluatte leikata tukkani?"
+
+"Se on tarpeellista, madame", sanoi pyöveli.
+
+"Tiesin sen, hyvä herra", sanoi kuningatar, "ja minä olenkin tahtonut
+säästää teiltä tämän vaivan. Minun hiukseni ovat tuolla, tuolla
+pöydällä."
+
+Sanson seurasi kuningattaren käden osoittamaan suuntaan.
+
+"Tahtoisin kuitenkin", jatkoi hän, "että ne annettaisiin tänä iltana
+lapsilleni".
+
+"Madame", sanoi Sanson, "se asia ei kuulu minulle".
+
+"Kuitenkin olin luullut..."
+
+"Minulle kuuluu vain", virkkoi pyöveli, "ihmisten tavarat, heidän
+vaatteensa, heidän koruesineensä, ja vain silloin, kun he nimenomaan
+antavat ne minulle. Muussa tapauksessa kaikki menee Salpetrièreen
+ja joutuu sairaalan köyhille; yhteishyvänvaliokunnan määräys on
+järjestänyt asiat sillä tavoin."
+
+"Mutta, hyvä herra", kysyi Marie Antoinette hellittämättä, "voinko
+luottaa siihen, että hiukseni annetaan lapsilleni?"
+
+Sanson oli vaiti.
+
+"Minä koetan ottaa sen suorittaakseni", sanoi Gilbert.
+
+Vanki loi santarmiin sanomattoman kiitollisen silmäyksen.
+
+"Nyt tulin leikkaamaan teidän tukkaanne", sanoi Sanson, "mutta koska
+tämä toimitus on tehty, voin jättää teidät hetkeksi yksin, jos niin
+haluatte".
+
+"Minä pyydän sitä, hyvä herra", sanoi kuningatar, "sillä minun täytyy
+koota voimiani ja rukoilla".
+
+Sanson kumarsi ja lähti ulos.
+
+Silloin kuningatar jäi yksin, sillä Gilbert oli vain pistänyt päänsä
+sisälle sanoakseen ne sanat, jotka kerroimme.
+
+Sillä välin kun kuolemaantuomittu polvistui toisia matalammalle
+tuolille, jota hän käytti rukousjakkarana, tapahtui eräs näytelmä,
+joka oli yhtä kauhea kuin kertomamme, vanhan Pariisin pienen
+Saint-Landry-kirkon pappilassa.
+
+Tämän seurakunnan kirkkoherra oli juuri noussut makuulta; hänen vanha
+emännöitsijänsä valmisti vaatimatonta suurusta, kun äkkiä kolkutettiin
+lujasti pappilan ovelle.
+
+Meidänkin päiviemme papille merkitsee odottamaton vieraskäynti aina
+tapahtumaa: on kysymyksessä ristiäiset, kuolinhetkellä tapahtuvat
+vihkiäiset tai viimeinen rippi. Mutta tällä aikakaudella saattoi
+vieraan käynti merkitä vieläkin vakavampaa asiaa. Tähän aikaan ei pappi
+enää ollut Jumalan edustaja, vaan hänen oli tehtävä tiliä ihmisille.
+
+Kuitenkin kuului apotti Girard niiden joukkoon, joiden tarvitsi pelätä
+vähemmän, sillä hän oli tehnyt valan perustuslaille: hänen omatuntonsa
+ja rehellisyytensä olivat puhuneet äänekkäämmin kuin itserakkaus ja
+uskonnollinen tunne. Varmaankin apotti Girard myönsi hallituksen
+kehitysmahdollisuudet ja pahoitteli niitä monia väärinkäytöksiä,
+joita oli tehty Jumalan tahdon nimessä. Hän oli, vaikkakin piti oman
+Jumalansa, hyväksynyt tasavaltaisen hallitusmuodon veljeyden.
+
+"Menkää katsomaan, muori Jacinthe", sanoi hän. "Menkää katsomaan,
+kuka on tullut koputtamaan meidän ovellemme niin varhain; ellei se
+sattumalta ole kiireellinen palvelus, jota minulta pyydetään, sanokaa,
+että minua on lähetetty noutamaan tänä aamuna Conciergeriehen ja että
+minun on pakko lähteä sinne tuossa paikassa."
+
+Rouva Jacinthen nimi oli ennen ollut rouva Madeleine, mutta hän oli
+hyväksynyt kukannimen oman nimensä sijaan, kuten apotti Girard oli
+hyväksynyt arvonimen "kansalainen" kirkkoherra-nimen asemesta.
+
+Isäntänsä kehoituksesta kiirehti rouva Jacinthe laskeutumaan portaita
+pieneen puutarhaan, jonne ulko-ovi avautui: hän veti salvat auki ja
+sieltä ilmestyi nuori, kovin kalpea, kovin kiihtynyt mies, jolla
+kuitenkin oli lempeä ja rehellinen ulkomuoto.
+
+"Herra apotti Girard?" sanoi hän.
+
+Jacinthe tarkasti tulokkaan epäjärjestyksessä olevaa pukua, hänen
+pitkää parransänkeänsä ja hänen hermostunutta vapisemistaan: kaikki tuo
+näytti hänestä huonolta merkiltä.
+
+"Kansalainen", sanoi hän, "täällä ei ole herraa enempää kuin
+apottiakaan".
+
+"Suokaa anteeksi, madame", virkkoi nuori mies, "tarkoitin Saint-Landryn
+pappia".
+
+Huolimatta isänmaallisuudestaan järkytti Jacinthea sana _madame_, jota
+ei olisi käytetty keisarinnallekaan; kuitenkin hän vastasi:
+
+"Häntä ei voi tavata, kansalainen, hän rukoilee."
+
+"Odotan siinä tapauksessa", vastasi nuori mies.
+
+"Mutta", sanoi rouva Jacinthe, jonka mieleen tämä hellittämättömyys toi
+alkujaan saadut huonot ajatukset, "te odotatte turhaan, kansalainen,
+sillä hänet on kutsuttu Conciergeriehen, ja hän lähtee heti kohta".
+
+Nuori mies kalpeni hirveästi tai oikeammin muuttui, kalpea kun oli jo
+ennestään, lyijynharmaaksi.
+
+"Se on siis totta!" mutisi hän.
+
+Sitten hän sanoi ääneen:
+
+"Senpä vuoksi juuri, madame", sanoi hän, "minä olen tullut kansalaisen
+Girardin luokse".
+
+Ja puhuessaan hän oli astunut sisään, oli tosin hiljaa, mutta
+päättäväisesti työntänyt oven salvat kiinni ja oli rouva Jacinthen
+vastaväitteistä, vieläpä uhkauksistakin huolimatta astunut sisään
+taloon ja tunkeutunut aina apotin huoneeseen saakka.
+
+Nähdessään hänet päästi apotti hämmästyksen huudahduksen.
+
+"Anteeksi, herra kirkkoherra", sanoi nuori mies heti, "minulla on
+teille puhuttavana eräs hyvin vakava asia; sallikaa, että jäämme yksin".
+
+Vanha pastori tiesi kokemuksesta, millä tavoin suuret tuskat
+ilmaistaan. Hän luki kaikkea hallitsevan intohimon nuoren miehen
+sekasortoisesta ulkomuodosta, valtavan mielenliikutuksen hänen
+kuumeisesta äänestään.
+
+"Jättäkää meidät, rouva Jacinthe", sanoi hän.
+
+Nuori mies seurasi kärsimättömästi silmillään emännöitsijää, joka
+tottuneena pääsemään perille isäntänsä salaisuuksista empi lähteä; kun
+hän sitten lopulta oli lähtenyt, sanoi tuntematon:
+
+"Herra kirkkoherra, te kysytte ensinnäkin, kuka minä olen. Sanon sen
+teille; olen lainsuojaton mies; olen kuolemaan tuomittu mies, joka ei
+elä muuta kuin rohkeutensa voimalla; minä olen Maison-Rougen ritari."
+
+Apotti hypähti kauhusta isossa nojatuolissaan.
+
+"Oi, älkää pelätkö mitään", sanoi ritari. "Kukaan ei ole nähnyt minun
+astuvan tänne sisälle, eivätkä nekään, jotka olisivat nähneet, tuntisi
+minua. Minä olen muuttunut paljon kahdessa kuukaudessa."
+
+"Mutta mitä te sitten tahdotte, kansalainen?" kysyi kirkkoherra.
+
+"Te menette tänä aamuna Conciergeriehen, eikö niin?"
+
+"Niin, vankilanpäällikkö on lähettänyt noutamaan minua."
+
+"Tiedättekö mitä varten?"
+
+"Jotakuta sairasta, jotakuta kuolevaa, ehkä kuolemaantuomittua varten."
+
+"Te sen sanoitte: niin, teitä odottaa kuolemaantuomittu henkilö."
+
+Vanha pastori katseli ritaria kummissaan.
+
+"Entä tiedättekö, kuka tuo henkilö on?" virkkoi Maison-Rouge.
+
+"En... en tiedä."
+
+"No niin, tämä henkilö on kuningatar."
+
+Apotti päästi tuskan huudahduksen.
+
+"Kuningatar? Voi, hyvä Jumala!"
+
+"Niin, hyvä herra, kuningatar. Olen kysellyt saadakseni tietää, kuka
+pappi lähetettäisiin hänen luoksensa. Sain kuulla, että se olitte te,
+ja niin juoksin tänne."
+
+"Mitä te tahdotte minusta?" kysyi pastori kauhistuen ritarin kuumeista
+äänenpainoa.
+
+"Minä tahdon... minä en tahdo, hyvä herra. Minä tulin taivuttamaan
+teitä, pyytämään teitä, rukoilemaan teitä."
+
+"Mihin?"
+
+"Ottamaan minut mukaanne hänen majesteettinsa luo."
+
+"Voi, te olette hullu!" huudahti apotti. "Mutta tehän syöksette minut
+turmioon! Mutta tehän syöksette itsennekin turmioon!"
+
+"Älkää pelätkö mitään."
+
+"Naisparka on tuomittu kuolemaan, hän on hukassa."
+
+"Tiedän sen; en tahdokaan nähdä häntä yrittääkseni pelastaa hänet,
+vaan... Mutta kuunnelkaa minua, hyvä isä, tehän ette kuuntelekaan!"
+
+"Minä en kuuntele teitä, koska te pyydätte minulta mahdottomia; minä en
+kuuntele teitä, koska te teette hullun tekoja", sanoi vanhus; "minä en
+kuuntele teitä, koska saatte minut pelkäämään".
+
+"Rauhoittukaa, hyvä isä", sanoi nuori mies koettaen itsekin tyyntyä;
+"hyvä isä, uskokaa minua, olen täysin järjissäni. Kuningatar on
+hukassa, tiedän sen; mutta tahdon langeta hänen jalkainsa juureen,
+vaikka vain sekunniksikin: se pelastaisi minun henkeni. Ellen minä näe
+häntä, tapan itseni, ja koska te tulisitte olemaan minun epätoivoni
+syynä, te tappaisitte samalla kertaa sekä sielun että ruumiin."
+
+"Poikani, poikani", sanoi pastori, "te pyydätte minua uhraamaan
+henkeni, ajatelkaa sitä! Niin vanha kuin olenkin, on elämäni
+tarpeellinen vielä monelle onnettomalle. Niin vanha kuin olenkin,
+tekisin itsemurhan, jos itse astuisin kuolemaan."
+
+"Älkää kieltäytykö, hyvä isä", virkkoi ritari; "kuulkaa, te tarvitsette
+apulaisen: ottakaa minut, viekää minut mukaanne".
+
+Pastori koetti saada takaisin jyrkkyytensä, joka rupesi horjumaan.
+
+"Ei", sanoi hän, "ei, se olisi velvollisuuksieni rikkomista; olen
+vannonut uskollisuutta perustuslaille, olen vannonut sen sydämeni
+pohjasta, sieluni ja omantuntoni kautta. Kuolemaan tuomittu nainen
+on rikollinen kuningatar; suostuisin kuolemaan, jos kuolemani olisi
+hyödyllinen lähimmäiselleni, mutta en tahdo rikkoa velvollisuuttani."
+
+"Mutta", huudahti ritari, "kun sanon, kun toistan, kun vannon teille,
+etten tahdo pelastaa kuningatarta. Kas, tämän evankeliumin, tämän
+ristiinnaulitun kuvan kautta minä vannon, etten mene Conciergeriehen
+estääkseni häntä kuolemasta."
+
+"Mitä te siinä tapauksessa tahdotte?" kysyi vanhus järkytettynä
+sellaisesta epätoivon sävystä, jota ei voida jäljitellä.
+
+"Kuulkaa", sanoi ritari, jonka sielu näytti etsivän tietä hänen
+huultensa yli, "hän oli hyväntekijäni, hän on hiukan kiintynyt minuun.
+Olen varma siitä, että minun näkemiseni tuottaisi hänelle lohdutusta
+hänen viimeisellä hetkellään."
+
+"Siinäkö kaikki, mitä haluatte?" kysyi pappi tämän vastustamattoman
+äänensävyn järkyttämättä.
+
+"Ehdottomasti kaikki."
+
+"Te ette suunnittele mitään juonta koettaaksenne vapauttaa
+kuolemaantuomitun?"
+
+"En minkäänlaista. Olen kristitty, hyvä isä, ja jos sydämessäni on
+valheen varjoakaan, jos minä toivon hänen jäävän eloon, jos teen mitä
+hyvänsä sen puolesta, rangaiskoon Jumala minua ikuisella kadotuksella."
+
+"Ei, ei, minä en voi luvata teille mitään", sanoi kirkkoherra, jonka
+mieleen juolahtivat tällaisen varomattomuuden suuret ja lukuisat vaarat.
+
+"Kuulkaa, hyvä isä", sanoi ritari syvän tuskan äänensävyllä, "minä
+olen puhunut teille tottelevaisen pojan tavoin; en ole puhunut
+teille muuta kuin kristillisistä ja armeliaista asioista; ei katkera
+sanakaan, ei ainoakaan uhkaus ole päässyt suustani, ja kuitenkin on
+pääni käymistilassa, kuitenkin polttaa kuume vertani, kuitenkin kalvaa
+epätoivo sydäntäni, kuitenkin minulla on aseita. Katsokaa, minulla on
+tikari!"
+
+Ja nuori mies veti poveltaan välkkyvän ja hienon terän, joka heitti
+lyijynkarvaisen hohteen hänen vapisevalle kädelleen.
+
+Kirkkoherra astui äkkiä syrjään.
+
+"Älkää pelätkö mitään", sanoi ritari surullisesti hymyillen.
+"Tietäessään teidän pitävän sananne niin uskollisesti, olisivat toiset
+osanneet vaatia teiltä valan pelästyessänne. Ei, minä olen rukoillut
+teitä ja rukoilen vieläkin liittäen käteni yhteen ja kumartaen otsani
+maahan saakka: tehkää niin, että saan nähdä hänet yhden ainoan
+hetkenkin. Ja kas tässä on teille takuu."
+
+Ja hän veti taskustaan kirjelipun, jonka ojensi apotti Girardille. Tämä
+kääri sen auki ja luki seuraavat sanat:
+
+ "Minä, René, Maison-Rougen ritari, ilmoitan Jumalan ja kunniani
+ kautta, että olen kuoleman uhalla pakottanut arvoisan Saint-Landryn
+ kirkkoherran viemään minut mukaansa Conciergeriehen hänen
+ kieltäytymisistään ja vastaanhangoitteluistaan huolimatta. Minkä
+ vakuudeksi olen merkinnyt
+
+ Maison-Rouge."
+
+"Hyvä on", sanoi pastori. "Mutta vannokaa minulle vielä, ettette tee
+mitään varomatonta. Ei riitä, että minun henkeni on turvassa, minä
+vastaan vielä teidänkin hengestänne."
+
+"Oi, älkäämme ajatelko sitä", sanoi ritari. "Te suostutte?"
+
+"Täytyyhän sitä, koska te välttämättä tahdotte. Te odotatte minua
+alhaalla, ja silloin kun hän menee kansliaan, silloin saatte nähdä
+hänet..."
+
+Ritari tarttui vanhuksen käteen ja suuteli sitä yhtä kunnioittavasti ja
+kiihkeästi kuin hän olisi suudellut ristiinnaulitun kuvaa.
+
+"Oi!" mutisi ritari, "hän kuolee ainakin kuningattarena, eikä pyövelin
+käsi kosketa häntä".
+
+
+
+
+XXII
+
+Mestausrattaat
+
+
+Heti saatuaan tämän luvan Saint-Landryn kirkkoherralta hyökkäsi
+Maison-Rouge puoliavoimesta ovesta erääseen huoneeseen, jonka hän oli
+huomannut apotin pukeutumishuoneeksi.
+
+Siellä hävisivät partaveitsen vaikutuksesta hänen partansa ja viiksensä
+kädenkäänteessä, ja silloin vasta hän itse saattoi nähdä kalpeutensa;
+se oli hirvittävä.
+
+Hän astui taas sisälle ulkonaisesti rauhallisena. Hän tuntui muuten
+täydellisesti unohtaneen, että vaikka hänen partansa ja viiksensä
+olikin ajeltu, hänet saatettaisiin tuntea Conciergeriessä.
+
+Hän seurasi apottia, jota hänen ollessaan hetken poissa oli kaksi
+virkamiestä tullut noutamaan, ja niin rohkeasti, että kaikki epäluulot
+häipyivät, kasvoillaan kuumeen pöhötys, joka muuttaa ulkomuodon, hän
+astui sisään ristikkoportista, joka tähän aikaan avautui Palatsin
+pihalle.
+
+Kuten apotti Girardillakin oli hänellä yllään musta puku, varsinaista
+pappispukua kun ei silloin käytetty.
+
+Kansliassa he tapasivat yli viisikymmentä henkeä, joko vankilan
+virkailijoita, edustajia tai komisaareja, jotka joko uteliaisuudesta
+tai siihen valtuutettuina olivat tulleet näkemään kuningattaren
+astelevan ohitse.
+
+Kun hän oli ristikko-oven edessä, löi hänen sydämensä niin
+rajusti, ettei hän enää kuullut apotin keskustelua santarmien ja
+vankilanpäällikön kanssa.
+
+Maison-Rouge törmäsi vain kynnyksellä mieheen, jolla oli kädessään
+sakset ja äsken leikattu kangaskappale.
+
+Maison-Rouge kääntyi ja tunsi pyövelin.
+
+"Mitä sinä tahdot, kansalainen?" kysyi Sanson.
+
+Ritari koetti tukahduttaa väristyksen, joka vastoin tahtoa karmi hänen
+selkäänsä.
+
+"Minäkö?" sanoi hän. "Näethän sinä hyvin, kansalainen Sanson, minä
+saatan Saint-Landryn kirkkoherraa."
+
+"Jaha, hyvä on", vastasi pyöveli.
+
+Ja hän vetäytyi syrjään antaen apulaiselleen määräyksiä.
+
+Sillä välin tunkeutui Maison-Rouge kanslian perälle; sitten hän meni
+kansliasta siihen osastoon, jossa molemmat santarmit olivat.
+
+Nämä kelpo miehet olivat ymmällään. Yhtä arvokas ja ylpeä kuin
+kuningatar oli ollut toisia kohtaan, yhtä hyvä ja lempeä oli
+kuolemaantuomittu ollut heitä kohtaan: he tuntuivat pikemmin olevan
+hänen palvelijoitaan kuin hänen vartijoitansa.
+
+Mutta sieltä, missä hän oli, ei ritari voinut huomata kuningatarta:
+suojustin oli suljettuna.
+
+Suojustin oli avattu, jotta kirkkoherra pääsisi sisälle, mutta suljettu
+hänen jäljestään.
+
+Kun ritari astui sisään, oli keskustelu jo alkanut.
+
+"Hyvä herra", sanoi kuningatar terävällä, ylpeällä äänellään, "koska
+te olette tehnyt uskollisuusvalan tasavallalle, jonka nimessä minut
+viedään kuolemaan, en minä voi luottaa teihin. Me emme enää palvele
+samaa Jumalaa."
+
+"Madame", vastasi Girard tämän halveksivan uskontunnustuksen
+liikuttamana, "kuolemaan menevän kristityn tulee kuolla tuntematta
+vihaa sydämessään, eikä hänen ole sysättävä luotaan Jumalaansa, tulipa
+Hän missä muodossa hyvänsä hänen luoksensa".
+
+Maison-Rouge astui askelen raottaakseen varjostinta, toivoen
+kuningattaren nähdessään hänet ja saadessaan tietää syyn, joka toi
+hänet tänne, muuttavan käytöstään kirkkoherraa kohtaan. Mutta molemmat
+santarmit tekivät liikkeen estääkseen sen.
+
+"Mutta", sanoi Maison-Rouge, "koska minä olen kirkkoherran apulainen..."
+
+"Koska hän kieltäytyy ottamasta vastaan kirkkoherraa", vastasi
+Duchesne, "ei hän tarvitse hänen apulaistansakaan".
+
+"Mutta ehkä hän hyväksyy minut", sanoi ritari korottaen ääntänsä. "On
+mahdotonta, ettei hän hyväksyisi."
+
+Mutta Marie Antoinette oli liian täydellisesti häntä kiihoittavan
+tunteen vallassa kuullakseen ja tunteakseen ritarin ääntä.
+
+"Menkää, hyvä herra", jatkoi hän puhuen koko ajan Girardille, "menkää
+ja jättäkää minut: koska me elämme nykyään Ranskassa vapauden aikaa,
+vaadin minä vapauden kuolla oman mieleni mukaan".
+
+Girard koetti vastustella.
+
+"Jättäkää minut, hyvä herra", sanoi hän, "minä pyydän teitä jättämään
+minut rauhaan".
+
+Girard koetti sanoa muutaman sanan.
+
+"Minä tahdon", sanoi kuningatar tehden Maria Theresian eleen.
+
+Girard poistui,
+
+Maison-Rouge koetti tunkea katsettansa varjostimen raosta, mutta vanki
+oli kääntynyt selin.
+
+Pyövelin apulainen tuli kirkkoherraa vastaan; hän tuli sisälle pitäen
+nuoraa kädessään.
+
+Molemmat santarmit työnsivät ritarin ovelle saakka ennenkuin hän
+ymmällään, epätoivoissaan, pää pyörällä ollen oli ehtinyt päästää
+ääntäkään tai tehdä elettäkään suorittaakseen aikomuksensa.
+
+Hän huomasi siis olevansa Girardin kanssa ristikko-oven käytävässä.
+Käytävästä heidät työnnettiin aina kansliaan saakka, jonne tieto
+kuningattaren kieltäytymisestä jo oli levinnyt ja jossa Marie
+Antoinetten itävaltalainen ylpeys antoi muutamille aiheen herjauksiin
+ja toisille salaiseen ihailuun.
+
+"Menkää", sanoi Richard apotille, "palatkaa kotiinne, koska hän ei
+teitä halua, ja kuolkoon hän kuten tahtoo".
+
+"Niin, niin", sanoi Richardin vaimo, "hän on oikeassa, ja minäkin
+tekisin hänen tavallaan".
+
+"Ja te olisitte väärässä, kansatar", sanoi apotti.
+
+"Ole vaiti, vaimo", kuiskasi vankilanpäällikkö moittien. "Kuuluuko se
+sinuun? Menkää, apotti, menkää!"
+
+"En", toisti Girard, "en, minä saatan häntä vastoin hänen tahtoaankin.
+Sanakin, yksi ainoa sanakin, jos hän vain kuulee sen, saa hänet
+muistamaan velvollisuutensa. Sitäpaitsi on kommuuni antanut minulle
+tehtävän... ja minun on toteltava kommuunia."
+
+"Olkoon menneeksi, mutta lähetä ainakin lukkarisi pois", sanoi
+karkeasti adjutantti, joka komensi saattovartiota.
+
+Hän oli Comédie-Françaisen entinen näyttelijä ja nimeltään Grammont.
+
+Ritarin silmät iskivät kaksinkertaisen salaman, ja hän pisti kätensä
+koneellisesti poveensa.
+
+Girard tiesi, että hänellä oli liivinsä alla tikari. Hän pidätti tämän
+liikkeen rukoilevalla katseella.
+
+"Säästäkää minun henkeni", kuiskasi hän hiljaa. "Näettehän, että
+asianne on aivan hukassa, älkää syöksykö turmioon hänen kerallaan. Minä
+puhun teistä hänelle tiellä, vannon sen teille. Sanon hänelle, missä
+vaarassa olette ollut nähdäksenne hänet viimeisen kerran."
+
+Nämä sanat rauhoittivat nuoren miehen kuohunnan. Sitäpaitsi seurasi
+tavanmukainen vastavaikutus; koko hänen elimistönsä valtasi omituinen
+raukeus. Tämä lujatahtoinen mies, tämä erinomainen kyky oli kuluttanut
+voimansa ja tahtonsa loppuun. Hän ajelehti päättämättömänä tai
+oikeammin väsyneenä, voitettuna jonkinlaisessa horroksessa, jota olisi
+saattanut luulla kuoleman edeltäkävijäksi.
+
+"Niin", sanoi hän, "näin sen täytyi olla: risti Jeesukselle,
+mestauslava hänelle. Jumalat ja kuninkaat tyhjentävät sakkaan saakka
+sen kalkin, jonka ihmiset heille ojentavat."
+
+Tästä alistuvaisesta, voimattomasta ajatuksesta oli seurauksena, että
+nuori mies antoi sysätä itsensä pois, puolustautumatta muuten kuin
+tahdottomasti väristen, aina ulko-ovelle saakka ja tekemättä enemmän
+vastarintaa kuin kuolemaan saakka uskollinen Opheliakaan nähdessään
+tulvan vievän hänet mukanaan.
+
+Conciergerien ristikoiden ja ovien ulkopuolella oli tuollainen kauhea
+väentungos, jota ei voida kuvitellakaan, ellei sitä ole nähnyt ainakin
+kerran.
+
+Kärsimättömyys oli intohimoista voimakkain, ja intohimot puhuivat
+äänekästä kieltänsä, joka toisiinsa sekaantuen aikaansai äärettömän,
+jatkuvan metelin, ikäänkuin olisivat kaikki Pariisin äänet ja asukkaat
+keskittyneet oikeuspalatsin kaupunginosaan.
+
+Tämän väentungoksen eteen oli majoittunut kokonainen armeija
+tykkeineen, joiden tarkoitus oli suojella juhlaa ja tehdä se
+turvalliseksi siitä nauttiville.
+
+Olisi ollut turhaa yrittää murtaa tätä paksua etuvarustusta, jota
+kuolemantuomion tultua tunnetuksi ulkopuolella Pariisin olivat
+etukaupunkien isänmaanystävät vahvistaneet.
+
+Työnnettynä ulos Conciergeriestä oli Maison-Rouge tietenkin joutunut
+sotilaiden ensi riviin.
+
+Sotilaat kysyivät häneltä, kuka hän oli,
+
+Hän vastasi olevansa apotti Girardin apulainen, mutta koska hän kuten
+kirkkoherransakin oli tehnyt valan, oli kuningatar kieltäytynyt
+ottamasta häntä vastaan kuten kirkkoherraakin.
+
+Sotilaat työnsivät hänet vuorostaan katselijoiden eturiviin saakka.
+
+Siellä hänen oli pakko toistaa, mitä oli sanonut sotilaille.
+
+Silloin nousi huuto:
+
+"Hän on juuri tullut hänen luotaan... Hän on nähnyt hänet... Mitä hän
+sanoi?... Onko hän aina yhtä ylpeä? Onko hän masentunut?.... Itkeekö
+hän?..."
+
+Ritari vastasi kaikkiin näihin kysymyksiin heikolla, lempeällä ja
+ystävällisellä äänellä, kuin olisi tämä ääni ollut hänen huulistaan
+riippuvan elämänsä viimeinen ilmaus.
+
+Hänen vastauksensa oli puhdasta, yksinkertaista totuutta. Kuitenkin oli
+tämä totuus Antoinetten mielenlujuuden ylistyslaulua, ja se, mitä hän
+sanoi evankelistan yksinkertaisuudella ja uskolla, teki useamman kuin
+yhden sydämen levottomaksi ja katuvaiseksi.
+
+Kun hän puhui pienestä kruununperillisestä ja madame Royalesta, tästä
+valtaistuimettomasta kuningattaresta, tästä puolisottomasta vaimosta,
+tästä lapsettomasta äidistä, tästä yksinäisestä ja hyljätystä naisesta,
+jolla ei ollut ketään ystävää pyövelien keskellä, tulivat useammat kuin
+yhdet kasvot vakaviksi, useampia kuin yksi kyynel kihosi salavihkaa ja
+polttavana silmiin, joista hiljan oli loistanut viha.
+
+Palatsin kello löi yksitoista; koko meteli lakkasi samalla hetkellä.
+Satatuhatta ihmistä laski kellon lyönnit, joihin vastasi heidän
+sydämensä tykintä.
+
+Kun viimeisen lyönnin väräjäminen oli kuollut avaruuteen, kuului
+porttien takaa suuri meteli, samaan aikaan kun rattaat, jotka tulivat
+Fleurs-rantakadun suunnalta, halkoivat väentungoksen, sitten vartion ja
+asettuivat portaiden eteen.
+
+Pian ilmestyi kuningatar äärettömän suurten ulkoportaiden yläpäähän.
+Kaikki intohimot keskittyivät katselijoiden silmiin; ihmiset pidättivät
+henkeänsä ja läähättivät.
+
+Hänen tukkansa oli lyhyeksi leikattu, suurin osa oli muuttunut
+valkeaksi vankeuden aikana, ja tämä hopeanhohde teki vielä hienommaksi
+hänen helmiäisvärisen kalpeutensa, joka tällä viime hetkellä teki
+melkein taivaalliseksi Cæsarien tyttären kauneuden.
+
+Hänellä oli yllään valkea puku, ja hänen kätensä oli sidottu kiinni
+selän taakse.
+
+Kun hän näyttäytyi portaiden yläpäässä oikealla puolellaan apotti
+Girard, joka seurasi häntä vastoin hänen tahtoaan, ja vasemmallaan
+pyöveli, molemmat puettuina mustiin, kuului koko tästä väkijoukosta
+mumina, jonka vain ihmisten sydämet tunteva Jumala saattoi ymmärtää ja
+oikein selittää.
+
+Silloin astui muuan mies pyövelin ja Marie Antoinetten väliin.
+
+Se oli Grammont. Hän asettui siihen näyttääkseen hänelle nuo
+häpeälliset teloitusrattaat.
+
+Kuningatar perääntyi vastoin tahtoaan askelen.
+
+"Nouskaa rattaille", sanoi Grammont.
+
+Koko maailma kuuli nämä sanat, sillä mielenliikutus pidätti sorinan
+katselijoiden huulille.
+
+Silloin nähtiin veren nousevan kuningattaren poskille aina hiusjuuriin
+saakka; sitten hänen kasvonsa muuttuivat melkein heti taas
+kuolemankalpeiksi.
+
+Hänen kalmankapeat huulensa avautuivat hiukan.
+
+"Miksi annetaan minulle vain rattaat", sanoi hän, "kun kuningas on
+ajanut mestauslavalle vaunuissaan?"
+
+Apotti Girard sanoi hänelle silloin ihan hiljaa muutamia sanoja.
+Varmasti hän taisteli tätä kuolemaantuomitun kuningasylpeyden viimeistä
+ääntä vastaan.
+
+Kuningatar vaikeni ja horjahti.
+
+Sanson ojensi molemmat käsivartensa tukeakseen häntä, mutta kuningatar
+suoristautui jo ennen kuin mies oli ehtinyt koskea häneen.
+
+Hän laskeutui alas portaita apurin kiinnittäessä rattaiden taakse
+puista astinlautaa.
+
+Kuningatar nousi rattaille ja apotti hänen jälkeensä.
+
+Sanson käski heidän molempien istuutua.
+
+Rattaiden lähtiessä liikkeelle lähti kansakin. Mutta kun sotamiehet
+eivät tienneet, missä tarkoituksessa kansa liikehti, yhdistivät he
+kaikki voimansa työntääkseen väkijoukon takaisin. Sen vuoksi syntyi
+suuri tyhjä tila rattaiden ja ensi rivien välille.
+
+Tästä välistä kajahti synkkä ulvonta.
+
+Kuningatar vavahti ja nousi kokonaan seisomaan katsellen ympärilleen.
+
+Hän näki silloin koiransa, joka oli hävinnyt kaksi kuukautta sitten,
+koiransa, joka ei ollut voinut tunkeutua Conciergeriehen hänen
+kanssansa, joka huudoista, iskuista ja potkuista huolimatta syöksyi
+rattaita kohti. Mutta melkein heti katosi nääntynyt, laiha, uupunut
+Black-parka hevosten jalkoihin.
+
+Kuningatar seurasi sitä silmillään. Hän ei voinut puhua, sillä hänen
+äänensä hukkui meluun, hän ei voinut osoittaa sitä sormellaan, sillä
+hänen kätensä oli sidottu; sitäpaitsi, vaikka hän olisi voinut viitata
+siihen, vaikka hänen puheensa olisi kuultukin, hän olisi varmaan
+pyytänyt turhaan.
+
+Mutta menetettyään koiran hetkeksi näkyvistään, hän näki sen taas
+uudelleen.
+
+Se oli erään kalpean nuoren miehen käsivarrella, joka seisten kanuunan
+päällä näkyi väkijoukon yli ja sanomattoman haltioitumisen vallassa
+tervehti häntä osoittaen taivasta.
+
+Marie Antoinette katsahti myös taivaaseen ja hymyili lempeästi.
+
+Maison-Rougen ritari päästi voihkauksen, kuin olisi tämä hymy
+haavoittanut hänen sydäntään, ja rattaiden kääntyessä Change-sillalle
+päin hän putosi alas väkijoukkoon ja hävisi näkyvistä.
+
+
+
+
+XXIII
+
+Mestauslava
+
+
+Révolution-aukiolla odotteli kaksi miestä nojaten lyhtypylvääseen.
+
+Väkijoukon kanssa, jonka yksi osa oli marssinut Palatsi-aukiolle,
+toinen osa Révolution-aukiolle ja loput levinnyt meluten ja
+tungeskellen pitkin näitä aukioita erottavaa tietä, he odottelivat,
+että kuningatar saapuisi mestauskoneen luo, joka sateen ja
+auringonpaisteen ravistamana, pyövelin käden käyttämänä ja, miten
+hirveätä! uhrien kosketuksen kuluttamana kohosi synkän ylpeänä kaikkien
+alla olevien päiden yli, kuten kuningatar hallitsee kansaansa.
+
+Nämä kaksi miestä, joilla oli käsi toistensa kainalossa, huulet
+kalpeat, kulmat rypyssä, jotka puhuivat hiljaa ja katkonaisesti, olivat
+Lorin ja Maurice.
+
+Hukkuneina katselijoiden joukkoon, mutta kuitenkin tavalla, joka
+herätti kaikissa kateutta, he jatkoivat hiljaisella äänellä
+keskustelua, joka ei ollut vähimmän mielenkiintoinen kaikista ryhmissä
+kiertelevistä keskustelunaiheista. Kuten sähköketju liikehti tämä elävä
+meri Change-sillalta aina Révolution-sillalle saakka.
+
+Yllä lausuttu ajatus kaikkia päitä hallitsevasta mestauslavasta oli
+hämmästyttänyt heitä molempia.
+
+"Katsopas", sanoi Maurice, "kuinka tuo iljettävä kummitus kohottaa
+punaiset käsivartensa. Eikö voisi sanoa sen kutsuvan meitä ja
+hymyilevän meille luukullaan kuten hirveällä suulla?"
+
+"Ei, toden totta", sanoi Lorin, "minä myönnän, etten kuulu siihen
+runoilijakoulukuntaan, joka näkee kaikki veripunaisena. Minä näen
+kaikki ruusunpunaisena, ja tämän iljettävän koneen juurella minä vielä
+laulan ja toivon. _Dum spiro, spero_."
+
+"Sinä toivot vielä silloinkin, kun tapetaan naisia?"
+
+"Oi, Maurice, vallankumouksen lapsi, älä kiellä äitiäsi! Oi, Maurice,
+ole edelleenkin hyvä ja uskollinen isänmaan ystävä! Maurice, se, joka
+nyt astelee kuolemaan, ei ole nainen kuten kaikki muut naiset; se, joka
+nyt menee kuolemaan, on Ranskan paha hengetär."
+
+"Voi, häntä minä en sure. Häntä minä en itke!" huudahti Maurice.
+
+"Niin, minä ymmärrän, sinä suret Genevièveä."
+
+"Oi, katsohan, on olemassa ajatus, joka tekee minut hulluksi: että
+Geneviève on sellaisten giljotiininruoanhankkijoiden käsissä kuin
+Hébertin ja Fouquier-Tinvillen, sellaisten miesten käsissä, jotka ovat
+lähettäneet tänne Héloise-raukan ja jotka nyt lähettävät tänne ylpeän
+Marie-Antoinetten."
+
+"No niin", sanoi Lorin, "juuri tuo saa minut toivomaan: kun kansan viha
+on saanut ravinnokseen kaksi tyrannia, on se ainakin joksikin ajaksi
+ravittu, kuten boakäärme tarvitsee kolme kuukautta sulattaakseen sen,
+mitä on syönyt. Silloin se ei enää niele ketään, ja kuten esikaupungin
+profeetat sanovat, pelkää se pienimpiäkin palasia."
+
+"Lorin, Lorin", sanoi Maurice, "minä perustan ajatukseni enemmän
+tosiasioihin, kuin sinä, ja sanon sinulle hiljaa, vaikka olenkin valmis
+sanomaan sen julki: Lorin, minä vihaan uutta kuningatarta, sitä, jonka
+luullakseni on määrä seurata vallasta syöksemäänsä Itävallatarta.
+Viheliäinen on sellainen kuningatar, jonka purppura on tehty joka päivä
+valuvasta verestä ja jonka pääministeri on Sanson."
+
+"Pyh, me pääsemme häneltä karkuun."
+
+"Sitä en vähääkään usko", sanoi Maurice pudistaen päätänsä. "Näethän
+sinä, ettei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin elää kadulla, jottei
+meitä vangittaisi asunnossamme."
+
+"Pyh! Me voimme lähteä Pariisista, ei mikään estä meitä siitä. Älkäämme
+siis valittako. Setäni odottaa meitä Saint-Omerissa. Rahaa, passia,
+mitään meiltä ei puutu. Eikä yksi santarmi pidätä meitä, vai kuinka
+luulet? Me jäämme Pariisiin, koska me niin tahdomme."
+
+"Ei, sinä et puhunut oikein paikalleen, mainio ystävä, uskollinen sydän
+kun olet... Sinä jäät tänne, koska minä tahdon jäädä."
+
+"Ja sinä tahdot jäädä löytääksesi jälleen Genevièven. No niin, mikä on
+sen yksinkertaisempaa, sen oikeampaa ja luonnollisempaa? Luulet hänen
+olevan vankilassa, sehän on enemmän kuin luultavaa. Sinä tahdot valvoa
+häntä, emmekä me sen vuoksi voi lähteä Pariisista."
+
+Mauricelta pääsi huokaus: hänen ajatuksellansa oli ilmeisesti toinen
+suunta.
+
+"Muistatko sinä Ludvig XVI:n kuoleman? Näen itseni vielä liikutuksesta
+ja ylpeydestä kalpeana. Minä olin yksi tuon lauman päälliköitä, jonka
+sokkeloihin minä tänään piiloudun. Olin tämän mestauslavan juurella
+suurempi kuin koskaan oli ollut kuningas, joka sille nousi. Mikä
+muutos, Lorin, ja ajatellessa, että yhdeksän kuukautta on riittänyt
+aikaansaamaan tämän kamalan muutoksen."
+
+"Yhdeksän kuukautta rakkautta, Maurice... Rakkaus, sinä veit Troijan
+perikatoon!"
+
+Maurice huokasi; hänen levoton ajatuksensa kulki toista tietä, ja hänen
+näköpiirinsä oli toinen.
+
+"Maison-Rouge parka!" mutisi hän, "tämä on ikävä päivä hänelle".
+
+"Voi", sanoi Lorin, "haluatko, että sanon sinulle, Maurice, mikä minun
+mielestäni on surullisinta vallankumouksissa?"
+
+"Sano."
+
+"Että usein on vihollisina miehiä, joiden tahtoisi olevan ystäviä, ja
+ystävinä miehiä..."
+
+"Minun on vaikea uskoa yhtä seikkaa", keskeytti Maurice.
+
+"Mitä niin?"
+
+"Sitä, ettei hän keksi jotakin suunnitelmaa, miten mieletöntä hyvänsä,
+pelastaaksensa kuningattaren."
+
+"Olisiko yksi unes voimakkaampi kuin satatuhatta?"
+
+"Sanoinhan: miten mieletöntä hyvänsä... Minä ainakin tiedän, että
+pelastaakseni Genevièven..."
+
+Lorin rypisti kulmiaan.
+
+"Sanon sen sinulle uudelleen, Maurice", virkkoi hän, "sinä erehdyt.
+Ei, siinäkään tapauksessa, että pelastaisit Genevièven, et sinä
+olisi huono kansalainen. Mutta kylliksi jo siitä asiasta, Maurice,
+meitä kuunnellaan! Kas, kuinka päät aaltoilevat. Kas tuossa nousee
+kansalainen Sansonin renki koppansa päälle ja katselee kauas.
+Itävallatar saapuu."
+
+Kuin säestääkseen tätä aaltoilemista, josta Lorin oli huomauttanut,
+levisi kestävä ja kasvava humina koko väkijoukossa. Tämä oli kuin
+tuulispää, joka alkaa vinkunalla ja päättyy ulvontaan.
+
+Maurice, joka kohotti suurta vartaloaan vielä lyhtypylvääseen
+nojaamalla, katsahti Saint-Honoré-kadulle päin.
+
+"Niin", sanoi hän väristen, "tuolta hän tulee".
+
+Sieltä näkyi tosiaankin tulevan toinenkin kone, melkein yhtä ruma kuin
+giljotiini, mestauskärryt.
+
+Oikealla ja vasemmalla välkkyivät saattovartion aseet ja sen edessä
+vastaili Grammont säihkyvällä säilällään muutamien kiihkoilijoiden
+päästämän huutoihin.
+
+Mutta sitä mukaa kuin rattaat etenivät, vaikenivat äänet äkkiä
+kuolemaantuomitun kylmän ja synkän katseen tieltä.
+
+Milloinkaan eivät mitkään kasvot ole tarmokkaammin herättäneet
+kunnioitusta; milloinkaan ei Marie Antoinette ollut ennen ollut
+suurempi ja enemmän kuningatar. Hän meni rohkeassa ylpeydessään niinkin
+pitkälle, että herätti läsnäolevissa kauhun ajatuksia.
+
+Välittämättä häntä väkisinkin seuranneen apotti Girardin kehotuksista
+hän ei kääntänyt kasvojaan oikealle eikä vasemmalle. Hänen sisin
+ajatuksensa näytti yhtä järkähtämättömältä kuin hänen katseensakin.
+Rajuudellaan pani rattaiden nykivä liike epätasaisella kivityksellä
+hänen ryhtinsä ankaruuden pistämään vielä enemmän silmään. Häntä olisi
+voinut sanoa marmoripatsaaksi, joka matkusti rattaissa; kuitenkin oli
+kuningatarpatsaalla loistavat silmät, ja hänen hiuksensa hulmusivat
+tuulessa.
+
+Erämaan hiljaisuus yllätti äkkiä sen näytöksen kolmesataatuhatta
+katselijaa, jonka taivas näki ensi kerran päivänsä kirkkaudessa.
+
+Pian kuului sille paikalle, jossa Maurice ja Lorin seisoivat,
+mestausrattaiden akselin kitinä ja vartion hevosten huokuna.
+
+Rattaat pysähtyivät mestauslavan juurelle.
+
+Kuningatar, joka varmaankaan ei ollut ajatellut tätä hetkeä, heräsi
+mietteistään ja ymmärsi: hän loi ylvään katseen väkijoukkoon, ja sama
+nuori kalpea mies, jonka hän oli nähnyt seisomassa tykin päällä,
+ilmestyi jälleen hänen silmiensä eteen seisomassa rajakivellä.
+
+Tämän rajakiven päältä hän lähetti hänelle saman kunnioittavan
+tervehdyksen kuin Conciergerien edestäkin; sitten hän heti hyppäsi
+maahan.
+
+Useat henkilöt näkivät hänet, ja kun hän oli mustiin puettuna, levisi
+siitä huhu, että jokin pappi oli odottanut Marie Antoinettea antaakseen
+hänelle synninpäästön sillä hetkellä kun hän nousi mestauslavalle.
+Muuten ei kukaan häirinnyt ritaria. Suurten tapahtumien hetkinä
+osoitetaan joillekin asioille suurta kunnioitusta.
+
+Kuningatar astui varovaisesti alas portaiden kolme askelmaa; häntä
+tuki Sanson osoittaen hänelle viimeiseen hetkeen asti mitä suurinta
+kunnioitusta suorittaessaan tehtävää, johon hän itse tuntui olevan
+tuomittu.
+
+Hänen astuessaan mestauslavan portaita kohti kavahtivat muutamat
+hevoset takajaloilleen, jotkut vartiomiehet, muutamat sotilaat
+näyttivät horjahtavan ja menettävän tasapainonsa; sitten nähtiin
+haamun livahtavan mestauslavan alle; mutta melkein samassa
+hetkessä palasi rauha: ei kukaan halunnut jättää paikkaansa
+tällä juhlallisella hetkellä, kukaan ei tahtonut jäädä näkemättä
+pienintäkään yksityisseikkaa siitä suuresta draamasta, joka nyt oli
+päättymäisillään; kaikki silmät olivat kohdistetut kuolemaantuomittuun.
+
+Kuningatar oli jo mestauslavan tasanteella. Pappi puhui hänelle yhä;
+eräs apuri työnsi häntä varovaisesti takaapäin, toinen avasi solmusta
+huivin, joka peitti hänen hartioitaan.
+
+Marie Antoinette tunsi tuon hävyttömän käden, joka hipaisi hänen
+kaulaansa; hän teki kiivaan liikkeen ja astui Sansonin jalalle. Tämä
+oli hänen huomaamattaan kiinnittämässä häntä tuohon kohtalokkaaseen
+lautaan.
+
+Sanson veti jalkansa pois.
+
+"Suokaa anteeksi, hyvä herra", sanoi kuningatar, "minä en tehnyt sitä
+tahallani".
+
+Nämä olivat viimeiset sanat, jotka lausui Cæsarien tytär. Ranskan
+kuningatar, Ludvig XVI:n leski.
+
+Tuileriein kello löi neljänneksen yli kahdentoista samalla hetkellä kun
+Marie Antoinette vaipui ikuisuuteen.
+
+Hirvittävä huuto, johon sisältyivät kaikki intohimot: ilo, pelko,
+suru, toivo, voitonriemu, sovitus, hukutti hirmumyrskynä toisen heikon
+valittavan huudon, joka samaan aikaan kajahti mestauslavan alta.
+
+Santarmit kuulivat sen kuitenkin, niin heikko kuin se olikin, ja
+astuivat muutaman askelen eteenpäin; väkijoukko pääsi painon alta,
+levisi kuin virta, jonka patoa laajennetaan, kaatoi kumoon ketjun,
+hajoitti vartiomiehet ja löi kuin vuoksi mestauslavan juurta,
+tärisyttäen lavaa.
+
+Jokainen tahtoi nähdä läheltä kuninkuuden jäännökset, joiden nyt
+luultiin ikiajoiksi hävinneen Ranskasta.
+
+Mutta santarmit hakivat toista: he hakivat sitä haamua, joka oli
+läpäissyt heidän ketjunsa ja livahtanut mestauslavan alle.
+
+Kaksi heistä palasi taluttaen kaulurista nuorta miestä, joka puristi
+kädellään veren värjäämää nenäliinaa sydäntään vasten.
+
+Häntä seurasi pieni espanjalainen lintukoira, joka ulvoi valittaen.
+
+"Kuolemaan aristokraatti! Kuolemaan entinen!" huusivat muutamat
+rahvaan miehet osoittaen nuorta miestä. "Hän on kastanut nenäliinansa
+Itävallattaren vereen: kuolemaan!"
+
+"Suuri Jumala!" sanoi Maurice Lorinille, "tunnetko sinä hänet? Tunnetko
+sinä hänet?"
+
+"Kuolemaan kuningasmielinen!" huusivat nuo vimmatut. "Ottakaa häneltä
+pois tuo nenäliina, josta hän aikoo tehdä itselleen pyhäinjäännöksen:
+repikää pois, repikää pois!"
+
+Ylpeä hymy ilmestyi nuoren miehen huulille; hän repäisi auki paitansa,
+paljasti rintansa ja pudotti nenäliinansa.
+
+"Hyvät herrat", sanoi hän, "tämä veri ei ole kuningattaren, vaan
+omaani; antakaa minun kuolla rauhassa".
+
+Ja syvä, silmäänpistävän suuri haava ammotti vasemman rintanäppylän
+alta.
+
+Väkijoukko päästi kirkaisun ja perääntyi.
+
+Silloin nuori mies vaipui hitaasti polvilleen katsellen mestauslavaa,
+kuten marttyyri katselee alttaria.
+
+"Maison-Rouge!" kuiskasi Lorin Mauricen korvaan.
+
+"Hyvästi!" kuiskasi nuori mies pään painuessa ja jumalaisen hymyn
+ilmestyessä hänen huulilleen. "Hyvästi, tai oikeammin näkemiin!"
+
+Ja hän veti viimeisen henkäyksensä ällistyneiden vartiomiesten välissä.
+
+"Tuonkin voi vielä tehdä, Lorin", sanoi Maurice, "ennenkuin tulee
+huonoksi kansalaiseksi".
+
+Pieni koira pyöriskeli ruumiin ympärillä pelästyneenä ja ulvoen.
+
+"Kas, sehän on Black", sanoi muuan mies, jolla oli iso keppi kädessään,
+"kas, sehän on Black! Tule tänne kuomaseni!"
+
+Koira lähestyi sitä, joka sitä huusi, mutta tuskin se oli joutunut
+hänen ulottuvilleen, kun mies nosti keppinsä ja murskasi sen pään
+purskahtaen nauramaan.
+
+"Voi tuota kurjaa!" huudahti Maurice.
+
+"Hiljaa!" kuiskasi Lorin pidättäen hänet, "hiljaa, tai olemme
+hukassa... Se on Simon!"
+
+
+
+
+XXIV
+
+Kotitarkastus
+
+
+Lorin ja Maurice olivat palanneet edellisen asuntoon. Jottei saattaisi
+liian julkisesti ystäväänsä vaaraan, oli Maurice ottanut tavakseen
+lähteä ulos aamulla ja palata vasta illalla.
+
+Sekaantuen kaikkiin tapahtumiin, katsellen vankien siirtoa
+Conciergeriehen, hän väijyskeli joka päivä Genevièveä, koska ei ollut
+saanut selville, mihin taloon hänet oli suljettu.
+
+Sillä tehtyään käynnin Fouquier-Tinvillen luokse oli Lorin ilmoittanut
+hänelle, että ensimmäinenkin julkinen teko veisi hänet turmioon, että
+hän silloin uhrautuisi voimatta toimittaa apua Genevièvelle, ja niin
+tuli Maurice, joka olisi heti antautunut vangiksi toivossa päästä
+yhteyteen rakastajattarensa kanssa, varovaiseksi pelosta, että hänet
+erotettaisiin hänestä iäksi.
+
+Hän käveli siis joka aamu Carmesista Port-Libreen, Madelonnettesista
+Saint-Lazareen, Forcesta Luxembourgiin ja pysähteli vankiloiden
+eteen siihen aikaan kun vankivaunut kuljettivat syytettyjä
+vallankumousoikeuteen. Luotuaan silmäyksen uhreihin hän juoksi toisen
+vankilan luo.
+
+Mutta pian hän huomasi, ettei kymmenenkään toimeliasta miestä olisi
+riittänyt valvomaan niitä kolmeakymmentäkolmea vankilaa, jotka
+Pariisissa oli siihen aikaan, ja sen vuoksi hän tämän jälkeen menikin
+vain itse oikeuteen odottamaan Genevièven saapuville tuloa.
+
+Tämä oli jo epätoivon alkua. Mitä mahdollisuuksia olikaan todella
+kuolemaantuomitulla tuomion julistamisen jälkeen? Toisinaan oli
+vallankumousoikeus, jonka istunnot alkoivat kello kymmeneltä, tuominnut
+kaksi- tai kolmekymmentä henkeä kello neljältä. Ensimmäisellä
+tuomitulla oli tilaisuus nauttia elämästään kuusi tuntia, mutta
+viimeinen, jota kuolemantuomio kohtasi neljännestä vailla neljä,
+menetti päänsä mestauskirveen alla kello puoli viideltä.
+
+Alistua Genevièven suhteen sellaisen sattuman varaan oli samaa kuin
+väsyä taistelemaan kohtaloa vastaan.
+
+Oi, jospa hän olisi ennakolta saanut tiedon Genevièven
+vangitsemisesta... kuinka olisikaan Maurice tehnyt pilaa tästä
+inhimillisestä oikeudesta, joka tuohon aikaan oli niin sokea! Miten
+helposti ja nopeasti hän olisikaan vapauttanut Genevièven vankilasta!
+Milloinkaan ei karkaaminen ole ollut helpompaa: voisi sanoa, ettei se
+milloinkaan ole ollut harvinaisempaa. Jouduttuaan kerran vankeuteen,
+asettui koko tämä ylimystö asumaan siihen kuten linnaansa ja kuoli
+kursailematta. Paeta oli samaa kuin pelätä kaksintaistelun seurauksia:
+naisetkin punastuivat sellaista vapautta, joka oli hankittu tällä
+hinnalla.
+
+Mutta Maurice ei olisi ollut niin turhantarkka. Tappaa koirat, lahjoa
+ovenvartija, mikä olisikaan ollut yksinkertaisempaa! Geneviève ei ollut
+niitä loistavia nimiä, jotka vetivät maailman huomion puoleensa... Pako
+ei häpäisisi häntä, ja muuten... mikä häntä häpäisisikään!
+
+Voi, miten katkerasti hän ajatteli Port-Libren puutarhoja, joiden aidan
+yli oli niin helppo kavuta, Madelonnettesin huoneita, joiden seinät
+oli niin mukava puhkaista päästäkseen kadulle, Luxembourgin matalia
+muureja, Cannesin synkkiä käytäviä, joihin päättäväinen mies niin
+helposti saattoi tunkeutua avaamalla ikkunan.
+
+Mutta oliko Geneviève jossakin noista vankiloista?
+
+Epäilyn kuluttamana ja levottomuuden murtamana kiroili Maurice silloin
+Dixmeriä. Hän uhkaili tätä, hän nautti vihastaan tätä miestä kohtaan,
+jonka halpa kosto oli oleminaan uskollisuutta kuninkaan asialle.
+
+"Minä löydän hänetkin kyllä", ajatteli Maurice, "sillä jos hän tahtoo
+pelastaa onnettoman naisen, tulee hän esille; jos hän haluaa saattaa
+hänet perikatoon, tulee hän häpäisemään häntä. Minä löydän hänet kyllä,
+sen roiston, ja sinä päivänä, voi häntä!"
+
+Sen päivän aamuna, jonka tapahtumista nyt aiomme kertoa, oli
+Maurice lähtenyt ulos asettuakseen tavalliselle paikalleen
+vallankumousoikeuteen. Lorin nukkui.
+
+Hänet herätti iso meteli, jonka aikaansaivat ovella naisten äänet ja
+kiväärinperät.
+
+Hän silmäili ympärilleen kuin tekee säikähtynyt mies, joka haluaa
+vakuuttautua, ettei mitään raskauttavaa ole näkyvissä.
+
+Neljä piirimiestä, kaksi santarmia ja yksi komisaari astuivat samassa
+sisälle.
+
+Tämä käynti oli niin kuvaava, että Lorin kiiruhti pukeutumaan.
+
+"Vangitsette minut?" sanoi hän.
+
+"Niin teemme, kansalainen Lorin."
+
+"Miksi sitten?"
+
+"Koska sinä olet epäilyttävä."
+
+"Niin, se on totta."
+
+Komisaari töhersi joitakin sanoja vangitsemispöytäkirjan alle.
+
+"Missä sinun ystäväsi on?" sanoi hän sitten.
+
+"Kuka ystävä?"
+
+"Kansalainen Maurice Lindey."
+
+"Luultavasti kotonaan."
+
+"Eipähän, hänhän asuu täällä."
+
+"Hänkö? Mitä vielä! Hakekaa sitten, ja jos löydätte hänet..."
+
+"Tässä on ilmianto", sanoi komisaari; "se on seikkaperäinen".
+
+Hän ojensi Lorinille rumalla käsialalla kirjoitetun paperin, jonka
+oikeinkirjoitus oli arvoituksentapainen. Tässä ilmiannossa sanottiin,
+että joka aamu nähtiin kansalaisen Lorinin asunnosta tulevan
+kansalaisen Lindeyn, joka oli epäilyttävä ja määrätty vangittavaksi.
+
+Ilmiannon oli allekirjoittanut Simon.
+
+"Kas vain! Mutta tuo paikkasuutari menettää asiakkaansa", sanoi Lorin,
+"jos hän harjoittaa näitä molempia ammatteja yhtaikaa. Mitä hittoa!
+Vakoilija ja saappaiden puolipohjaaja! Tämä herra Simon on oikea
+Cæsar..."
+
+Ja hän purskahti nauramaan.
+
+"Kansalainen Maurice!" sanoi silloin komisaari. "Missä on kansalainen
+Maurice? Me vaadimme sinua luovuttamaan hänet."
+
+"Minähän sanoin, ettei hän ole täällä."
+
+Komisaari meni viereiseen huoneeseen, kiipesi sitten pienelle
+parvekkeelle, jossa Lorinin kotiapulainen asui. Lopuksi hän meni
+kellariin. Ei jälkeäkään Mauricesta.
+
+Mutta ruokasalin pöydällä veti hiljan kirjoitettu kirje komisaarin
+huomion puoleensa. Sen oli kirjoittanut Maurice, joka oli laskenut
+sen siihen lähtiessään aamulla herättämättä ystäväänsä, vaikka he
+nukkuivatkin yhdessä:
+
+"Lähden oikeuteen", sanoi Maurice. "Syö aamiaista yksin, minä palaan
+vasta illalla."
+
+"Kansalaiset", sanoi Lorin, "vaikka minulla onkin kiire totella teitä,
+ymmärrätte toki hyvin, etten minä voi seurata teitä paitasillani...
+Sallikaa kotiapulaiseni pukea minun päälleni."
+
+"Aristokraatti!" sanoi muuan ääni, "häntä täytyy auttaa vetämään
+housuja jalkaansa..."
+
+"Niin, hyvä Jumala, niin", sanoi Lorin, "minä olen kuin kansalainen
+Dagobert [merovingikuningas — Suom.]. Huomaatte kai, etten sanonut
+kuningas."
+
+"No, olkoon menneeksi", sanoi komisaari. "Mutta pidä kiirettä!"
+
+Kotiapulainen tuli alas parveltaan ja ryhtyi auttamaan isäntäänsä
+pukeutumaan.
+
+Lorinin tarkoitus ei oikeastaan ollut pyytää kamaripalvelijan apua,
+vaan se, ettei mikään jäisi kotiapulaiselta huomaamatta, jotta hän
+voisi kertoa Mauricelle kaikki, mitä oli tapahtunut.
+
+"Nyt, hyvät herrat... suokaa anteeksi, kansalaiset... nyt, kansalaiset,
+minä olen valmis ja seuraan teitä. Mutta sallikaa, olkaa hyvä, minun
+ottaa mukaani herra Demoustierin teoksen _Kirjeitä Emilialle_ vasta
+ilmestynyt viimeinen osa, jota en vielä ole lukenut; se sulostuttaa
+vankeuden ikävää."
+
+"Sinun vankeutesiko?" sanoi äkkiä Simon, josta oli nyt vuorostaan
+tullut kaupunginvirkamies ja joka neljän piirimiehen seurassa astui
+sisään. "Sitä ei kestä kauvan: sinä esiinnyt sen naisen oikeusjutussa,
+joka tahtoi päästää Itävallattaren karkaamaan Hänet tuomitaan tänään...
+Sinut tuomitaan huomenna, jahka olet todistanut."
+
+"Suutari", sanoi Lorin arvokkaasti, "te neulotte kengänpohjanne liian
+nopeasti".
+
+"Niin, mutta mikä kaunis naskalinpisto se onkaan!" sanoi Simon nauraen
+rumasti; "saatpa nähdä, saatpa nähdä, kaunis krenatööri".
+
+Lorin kohautti hartioitaan.
+
+"No, lähdemmekö?" sanoi hän. "Minä odotan teitä."
+
+Ja jokaisen kääntäessä selkänsä lähteäkseen alas portaita antoi Lorin
+kaupunginvirkamies Simonille niin voimakkaan potkun, että hän ulvoen
+kieri liukkaiden ja jyrkkien portaiden alapäähän asti.
+
+Piirimiehet eivät voineet pidättää nauruaan. Lorin pisti kätensä
+taskuun.
+
+"Virantoimituksessani!" sanoi Simon kalmankalpeana vihasta.
+
+"Helkkarissa!" vastasi Lorin, "emmekö me kaikki ole virantoimituksessa?"
+
+Hänen oli noustava ajurinrattaille, ja komisaari vei hänet
+oikeuspalatsiin.
+
+
+
+
+XXV
+
+Lorin
+
+
+Jos lukijamme tahtovat seurata meitä toistamiseen
+vallankumousoikeuteen, löydämme Mauricen samalta paikalta, jossa
+olemme jo nähneet hänet. Kuitenkin näemme hänen olevan kalpeamman ja
+kiihdyksissään.
+
+Sen synkän teatterin näytännön alkaessa, jonne tapahtumat johdattavat
+meidät paljon enemmän kuin erityinen mieltymyksemme siihen, ovat
+tuomarit neuvottelemassa, sillä erästä juttua on juuri käsitelty: kaksi
+syytettyä, jotka tuon ajan röyhkeän tavan mukaan ovat pitäen tuomareita
+pilkkanaan pukeutuneet valmiiksi mennäkseen mestauslavalle, keskustelee
+puolustajiensa kanssa, joiden epämääräiset sanat muistuttavat lääkärin
+sanoja hänen hoitaessaan toivotonta potilasta.
+
+Parvekerahvas oli tuona päivänä hurjalla tuulella, sellaisella, joka
+kannustaa tuomarien ankaruutta: kutojattarien ja etukaupunkilaisten
+välittömän silmälläpidon alaisina käyttäytyvät valamiehet paremmin,
+samaten kuin näyttelijä saa kahta vertaa paremman vauhdin huonotuulisen
+yleisön edessä.
+
+Nämä samat taipumattomiksi muuttuneet tuomarit ovatkin kello kymmenen
+jälkeen aamulla tehneet viidestä syytetystä viisi kuolemaantuomittua.
+
+Syytettyjen penkillä istuvat kaksi miestä odottivat siis myönteistä tai
+kielteistä vastausta, joka tulisi joko antamaan heille takaisin elämän
+tai heittämään heidät kuolemaan.
+
+Katsojayleisö, jonka sen mielinäytelmäksi käynyt jokapäiväinen
+murhenäytelmä oli tehnyt raa'aksi, valmisti heitä huudahduksillaan tätä
+pelottavaa hetkeä varten.
+
+"Kas, kas, kas, katsokaa toki tuota suurta!" sanoi muuan sukankutoja,
+jolla, kun ei ollut päähinettä, oli tukkalaitteessaan kädenkokoinen
+kolmivärinen kokardi; "kas, kuinka kalpea hän on. Voisipa sanoa, että
+hän jo on kuollut."
+
+Tuomittu katseli halveksivasti hymyillen naista, joka oli käynyt hänen
+kimppuunsa.
+
+"Mitä sinä sanotkaan?" sanoi naapuritar. "Hänhän nauraa!"
+
+"Niin, väkinäisesti."
+
+Eräs esikaupunkilainen katsoi kelloaan.
+
+"Paljonko kello on?" kysyi hänen toverinsa häneltä.
+
+"Kymmentä vailla yksi; sitähän on kestänyt jo kolme neljännestä."
+
+"Juuri kuten Domfrontissa, onnettomuuden kaupungissa; kun joku saapui
+sinne kello kaksitoista, joutui hirtetyksi kello yksi."
+
+"Entä tuo pieni, tuo pieni!" huusi toinen katselija. "Miten ruma hän
+onkaan, kun hän aivastaa säkissä."
+
+"Pyh! se tapahtuu liian nopeasti, sinulla ei ole aikaa huomata sitä."
+
+"Älähän, hänen päänsä voi vaatia herra Sansonilta, meillä on oikeus
+nähdä se."
+
+"Katsohan, kuinka kaunis tyranninsininen puku hänellä on; onhan
+köyhille hiukan mieluista, että hyvinpuetut miehet tehdään vähän
+lyhyemmiksi."
+
+Kuten pyöveli oli sanonut kuningattarelle, perivät köyhät tosiaankin
+jokaisen uhrin vaatteet, jotka vietiin Salpetrièreen heti mestauksen
+jälkeen jaettaviksi puutteenalaisille. Sinne oli viety myöskin
+teloitetun kuningattaren puvut.
+
+Maurice kuuli näiden puheiden sorinan välittämättä niistä; jokaisen
+mieltä painoi jokin voimakas ajatus, joka teki hänet yksinäiseksi;
+jo muutaman päivän ajan oli hänen sydämensä lyönyt vain ajoittain
+ja tärisemällä; toisinaan näytti pelko tai toivo keskeyttävän hänen
+elämänkulkunsa, ja nämä ainaiset heilahtelut olivat ikäänkuin murtaneet
+hänen sydämensä tunteellisuuden vaihtamalla sen hermottomuuteen.
+
+Tuomarit palasivat istuntoon, ja kuten saattoi odottaa, julisti
+puheenjohtaja molemmille syytetyille kuolemantuomion.
+
+Heidät vietiin pois, ja he astelivat vakain askelin; kaikki ihmiset
+osasivat tähän aikaan kuolla hyvin.
+
+Oikeudenpalvelijan ääni kajahti synkkänä ja pahaa ennustavana.
+
+"Kansalainen yleinen syyttäjä kansatar Geneviève Dixmeriä vastaan."
+
+Mauricen koko ruumis värisi, ja kostea hiki helmeili hänen kasvoillaan.
+
+Se pieni ovi, josta syytetyt astuivat sisälle, avautui, ja Geneviève
+ilmestyi saliin.
+
+Hän oli valkoisiin puettu; hänen tukkansa oli laitettu ihastuttavan
+somasti, sillä hän oli taitavasti sommitellut sen kerroksiin ja
+kähertänyt, leikkaamatta sitä, kuten useat naiset tekivät.
+
+Epäilemättä tahtoi Geneviève-parka näyttäytyä viimeiseen hetkeen saakka
+kauniilta sen silmissä, joka saattoi nähdä hänet.
+
+Maurice näki Genevièven ja tunsi, että kaikki hänen tätä tilaisuutta
+varten keräämänsä voimat pettivät yhtaikaa; kuitenkin hän oli odottanut
+tätä iskua, koska hän ei kahteentoista päivään ollut laiminlyönyt
+ainoatakaan istuntoa ja hän oli jo kolmasti kuullut yleisen syyttäjän
+lausuvan Genevièven nimen; mutta toisinaan on epätoivo niin ääretön ja
+syvä, ettei kukaan voi mitata sen pohjattomuutta.
+
+Kaikki, jotka näkivät tämän niin kauniin, niin koruttoman, niin kalpean
+naisen, päästivät huudahduksen: muutamat raivosta — tähän aikaan oli
+ihmisiä, jotka vihasivat kaikkea ylemmyyttä, kauneuden ylemmyyttä yhtä
+paljon kuin rahan, älyn ja syntyperän — toiset ihailusta, muutamat
+säälistä.
+
+Geneviève tunsi epäilemättä yhden huudahduksen kaikista näistä
+huudahduksista, yhden äänen kaikista näistä äänistä; sillä hän
+kääntyi Mauriceen päin sillä välin kun puheenjohtaja selaili syytetyn
+asiakirjapinkkaa ja tuolloin tällöin katseli häntä kulmainsa alta.
+
+Jo ensi silmäyksellä hän näki Mauricen, vaikka hän olikin piilossa ison
+hattunsa leveiden lierien alla; silloin hän kääntyi täydellisesti,
+hymyillen suloisesti ja tehden vielä suloisemman eleen; hän painoi
+molemmat ruusunpunaiset ja vapisevat kätensä huulilleen, ja pannen
+koko sielunsa hengähdykseensä hän antoi siivet tälle lentosuukolle,
+jonka ainoastaan yhdellä tästä väkijoukosta oli oikeus katsoa itselleen
+tulevaksi.
+
+Osanoton kuiske kävi läpi koko salin. Geneviève kääntyi kuulusteltaessa
+tuomareitansa kohti; mutta hän pysähtyi kesken tätä liikettä, ja
+sanomattoman kauhun ilmein kiinnitti hän laajentuneet silmäteränsä
+erääseen salin kohtaan.
+
+Maurice nousi turhaan varpailleen: hän ei nähnyt mitään, tai oikeammin
+veti eräs tärkeämpi seikka hänen huomionsa näyttämölle, se on tuomarien
+istuinpaikalle.
+
+Fouquier-Tinville oli alkanut lukea syytöskirjelmää.
+
+Tässä syytöskirjassa esitettiin, että Geneviève oli hurjan vehkeilijän
+vaimo, sen miehen, jonka epäiltiin auttaneen Maison-Rougen entisen
+ritarin kuningattaren pelastamiseksi tekemiä toistuneita yrityksiä.
+
+Sitäpaitsi oli hänet yllätetty kuningattaren jalkojen juuresta,
+pyytämästä häntä vaihtamaan hänen kanssaan pukua ja tarjoutumasta
+kuolemaan hänen sijastaan. Tämä typerä kiihko, sanottiin
+syytekirjelmässä, ansaitsisi epäilemättä vastavallankumouksellisten
+ylistyksen, mutta nykyään, niin lisättiin, kuuluu kaikkien Ranskan
+kansalaisten henki vain kansakunnalle, ja on kaksinkertainen petos
+uhrata se Ranskan vihollisille.
+
+Genevièveltä kysyttäessä, tunnustiko hän, kuten santarmit Duchesne ja
+Gilbert olivat sanoneet, tulleensa yllätetyksi polviltaan kuningattaren
+edestä pyytämässä häntä vaihtamaan pukua kanssansa, vastasi hän
+yksinkertaisesti:
+
+"Kyllä."
+
+"Kertokaa meille siinä tapauksessa", sanoi puheenjohtaja,
+"suunnitelmanne ja toiveenne".
+
+Geneviève hymyili.
+
+"Naisella voi olla toiveita", sanoi hän; "mutta nainen ei saata laatia
+sentapaista suunnitelmaa, jonka uhriksi minä olen joutunut".
+
+"Kuinka te sitten olitte siellä?"
+
+"Koska en kuulunut itselleni ja koska minut pakotettiin."
+
+"Kuka teidät pakotti?" kysyi yleinen syyttäjä.
+
+"Henkilöt, jotka uhkasivat minua kuolemalla, ellen tottelisi heitä."
+
+Ja nuoren naisen kiihtynyt katse kiintyi uudelleen tuohon salin
+kohtaan, jota Maurice ei nähnyt.
+
+"Mutta välttääksenne kuoleman, jolla teitä uhattiin, te uhmasitte sitä
+kuolemaa, joka seuraisi teille kuolemantuomiosta?"
+
+"Suostuessani oli veitsenterä rintaani vasten, kun giljotiinin terä
+sen sijaan oli kaukana päästäni. Minä taivuin samanaikaisen väkivallan
+edessä."
+
+"Miksette huutanut apua? Kaikki hyvät kansalaiset olisivat puolustaneet
+teitä."
+
+"Voi, hyvä herra!" vastasi Geneviève niin murheellisella ja
+samalla niin lempeällä äänenpainolla, että Mauricen sydän oli
+pakahtumaisillaan; "minulla ei enää ollut ketään lähelläni".
+
+Heltyminen seurasi myötätuntoa, kuten tämä oli seurannut uteliaisuutta.
+Monet päät painuivat, toiset peittäen kyyneleensä, toiset antaen niiden
+vapaasti virrata.
+
+Maurice huomasi silloin vasemmalla itsestään lujana pysyvän pään,
+järkähtämättömät kasvot.
+
+Siellä seisoi Dixmer, synkkänä, leppymättömänä, päästämättä silmistään
+Genevièveä yhtä vähän kuin tuomareitakaan.
+
+Veri kohosi nuoren miehen ohimoille; viha nousi sydämestä hänen
+otsalleen täyttäen koko hänen olemuksensa koston hillittömillä
+haluilla. Hän loi Dixmeriin katseen, jossa oli niin paljon sähköistä,
+voimakasta vihaa, että tämä, ikäänkuin polttavan virran puoleensa
+vetämänä, käänsi päänsä vihollistaan kohti.
+
+Heidän katseensa kohtasivat toisensa kuin kaksi liekkiä. "Sanokaa
+meille yllyttäjienne nimet", sanoi puheenjohtaja.
+
+"Heitä on vain yksi, hyvä herra."
+
+"Kuka sitten?"
+
+"Mieheni."
+
+"Tiedättekö, missä hän on?"
+
+"Tiedän."
+
+"Ilmoittakaa hänen piilopaikkansa."
+
+"Hän on saattanut olla halpamainen, mutta silti minä en ole raukka;
+minun asiani ei ole ilmiantaa hänen olinpaikkaansa, sen löytäminen
+kuuluu teille."
+
+Maurice katsahti Dixmeriin.
+
+Dixmer ei liikahtanutkaan. Ajatus pälkähti nuoren miehen päähän:
+ilmiantaa hänet samalla kertaa kuin itsensäkin, mutta hän tukahdutti
+sen.
+
+"Ei", sanoi hän, "sillä tavalla hänen ei ole kuoltava."
+
+"Te siis kieltäydytte toimimasta oppaana meidän etsiessämme?" sanoi
+puheenjohtaja.
+
+"Minä luulen, hyvä herra, etten voi sitä tehdä", vastasi Geneviève,
+"joutumatta yhtä halveksittavaksi toisten silmissä kuin hän on minun
+silmissäni."
+
+"Onko olemassa todistajia?" kysyi puheenjohtaja.
+
+"On yksi", vastasi oikeudenpalvelija.
+
+"Kutsukaa sisään todistaja."
+
+"Maximilien Jean Lorin!" kirkui oikeudenpalvelija.
+
+"Lorin!" huudahti Maurice. "Oi, hyvä Jumala, mitä onkaan tapahtunut?"
+
+Tämä näytös tapahtui Lorinin vangitsemispäivänä, eikä Maurice tiennyt
+vangitsemisesta mitään.
+
+"Lorin!" mutisi Geneviève katsellen tuskallisen levottomana ympärilleen.
+
+"Miksi ei todistaja vastaa, kun hänen nimeänsä huudetaan?" kysyi
+puheenjohtaja.
+
+"Kansalainen puheenjohtaja", sanoi Fouquier-Tinville, "todistaja on
+pidätetty asunnossaan uuden ilmiannon johdosta; hänet tuodaan heti
+tänne".
+
+Maurice vavahti.
+
+"Oli olemassa toinen tärkeämpi todistaja", jatkoi Fouquier; "mutta
+häntä ei ole vielä voitu tavata".
+
+Dixmer kääntyi hymyillen Mauriceen päin: ehkäpä sama ajatus, joka
+oli pälkähtänyt rakastajan päähän, oli nyt juolahtanut aviomiehenkin
+mieleen.
+
+Geneviève kalpeni ja lyyhistyi kokoon päästäen huokauksen.
+
+Samassa astui Lorin sisään kahden santarmin kanssa.
+
+Hänen jälkeensä ja samasta ovesta ilmestyi Simon, joka oikeuden
+jokapäiväisenä vieraana meni istumaan tuomarien lähelle.
+
+"Nimenne ja etunimenne?" kysyi puheenjohtaja.
+
+"Maximilien Jean Lorin."
+
+"Toimenne."
+
+"Joutilas mies."
+
+"Sitä sinä et ole kauvan", sanoi Simon näyttäen hänelle nyrkkiään.
+
+"Oletteko syytetyn sukulainen?"
+
+"En, mutta minulla on kunnia kuulua hänen ystäviinsä."
+
+"Tiesittekö, että hän vehkeili päästääkseen kuningattaren karkuun?"
+
+"Mitenkä luulette, että minä olisin sen tiennyt?"
+
+"Hän on saattanut uskoa teille salaisuuden."
+
+"Minulleko, Thermopylen piirin jäsenelle?... Mitä hulluja!"
+
+"Teidät on kuitenkin joskus nähty hänen seurassaan."
+
+"Minut olisi tullut nähdä siellä oikein usein."
+
+"Te tiesitte hänen olevan aristokraatin."
+
+"Tiesin hänen olevan nahkurimestarin vaimon."
+
+"Hänen miehensä ei todellisesti kuitenkaan harjoittanut sitä ammattia,
+jota hän käytti suojanaan."
+
+"Ei, sitä minä en tiedä; hänen miehensä ei kuulu ystäviini."
+
+"Kertokaa minulle tuosta aviomiehestä."
+
+"Oh, vallan kernaasti. Hän on roisto..."
+
+"Herra Lorin", sanoi Geneviève, "säälikää..."
+
+Lorin jatkoi antamatta häiritä itseään:
+
+"Hän on uhrannut vaimoparkansa, jonka tässä näette silmienne edessä,
+ei tyydyttääkseen valtiollisia mielipiteitänsä, vaan henkilökohtaista
+vihaansa. Hyh! Pidän häntä yhtä alhaisena kuin Simonia!"
+
+Dixmer kävi lyijynkarvaiseksi. Simon tahtoi puhua; mutta puheenjohtaja
+viittasi hänet vaikenemaan.
+
+"Te näytte tuntevan tämän jutun erinomaisesti, kansalainen Lorin",
+sanoi Fouquier; "kertokaa meille kaikki".
+
+"Suokaa anteeksi, kansalainen Fouquier", sanoi Lorin nousten seisomaan,
+"olen kertonut kaikki, minkä tiesin".
+
+Hän kumarsi ja istuutui jälleen.
+
+"Kansalainen Lorin", jatkoi syyttäjä, "velvollisuuksiisi kuuluu
+valaista oikeutta tiedoillasi".
+
+"Valaiskoon oikeus itseänsä niillä tiedoilla, joita juuri annoin. Mitä
+tähän vaimoparkaan tulee, toistan, ettei hän ole tehnyt muuta kuin
+totellut väkivallan edessä... No, katsokaa häntä hiukankin, onko hän
+vehkeilijän näköinenkään? Hänet on pakotettu tekemään, mitä teki, siinä
+kaikki."
+
+"Luuletko niin?"
+
+"Olen siitä varma."
+
+"Lain nimessä", sanoi Fouquier, "vaadin, että todistaja Lorin asetetaan
+oikeuden eteen syytettynä ja tämän naisen rikostoverina".
+
+Maurice voihkaisi.
+
+Geneviève peitti kasvonsa molempiin käsiinsä.
+
+Simon huudahti ilmi riemuissaan:
+
+"Kansalainen syyttäjä, sinä olet pelastanut isänmaan." Lorin taas,
+vastaamatta mitään, nousi kaiteen yli ja istuutui Genevièven viereen;
+hän tarttui hänen käteensä ja suudellen sitä kunnioittavasti sanoi:
+
+"Hyvää päivää, kansatar", niin rauhallisesti, että se vaikutti koko
+kuulijakuntaan. "Miten jaksatte?"
+
+Sitten hän istuutui syytettyjen penkille.
+
+
+
+
+XXVI
+
+Edellisen jatkoa
+
+
+Koko tämä näytös oli tapahtunut kuin harhakuvan ilmestys Mauricen
+edessä hänen seistessään nojautuneena sapeliinsa, jota ei jättänyt
+kädestään; hän näki ystävän toisensa jälkeen syöksyvän siihen kuiluun,
+joka ei anna uhrejaan takaisin, ja tämä kuolettava kuva oli niin
+ilmielävä, että hän kysyi itseltään, miksi hän, näiden onnettomien
+matkatoveri, vielä tarrautui kiinni kuilun reunoihin eikä antautunut
+huimauksen valtaan, joka veti häntä heidän mukaansa.
+
+Harpatessaan kaiteen yli oli Lorin nähnyt Dixmerin synkän ja
+pilkallisen ulkomuodon.
+
+Kun hän asettui istumaan Genevièven viereen, kuten olemme kertoneet,
+kumartui tämä kuiskaamaan hänen korvaansa.
+
+"Oi, herra Jumala!" sanoi hän, "tiedättekö Mauricen olevan tuolla?"
+
+"Missä siis?"
+
+"Älkää katsoko heti; teidän katseenne voisi viedä hänet perikatoon."
+
+"Olkaa rauhallinen."
+
+"Meidän takanamme, oven lähellä. Mikä tuska se onkaan hänelle, jos
+meidät tuomitaan kuolemaan."
+
+Lorin katseli nuorta naista hellästi säälien.
+
+"Meidät tuomitaan", sanoi hän, "minä vannotan teitä uskomaan niin.
+Pettymys olisi liian julma, jos varomattomuudessanne toivoisitte vielä."
+
+"Voi, hyvä Jumala!" sanoi Geneviève. "Ystäväparka, joka jää yksin
+maailmaan!"
+
+Lorin kääntyi silloin Mauriceen päin, ja voimatta hillitä itseään loi
+Genevièvekin nopean silmäyksen nuoreen mieheen. Mauricen silmät olivat
+kohdistuneina heihin, ja hän painoi kättänsä sydämellensä.
+
+"Teillä on olemassa keino pelastua", sanoi Lorin.
+
+"Varmastiko?" kysyi Geneviève, jonka silmät säteilivät iloa.
+
+"Oh, siitä voin vastata."
+
+"Jos te pelastaisitte minut, miten minä siunaisinkaan teitä."
+
+"Mutta tämä keino..." jatkoi nuori mies.
+
+Geneviève luki epäröimisen syyn hänen silmistään.
+
+"Te siis myöskin olette nähnyt hänet?" sanoi hän.
+
+"Olen, minä näin hänet. Tahdotteko te pelastua? Tulkoon hän tänne
+vuorostaan rautaiselle tuolille, niin olette pelastunut."
+
+Varmasti Dixmer arvasi Lorinin katseen ilmeestä hänen lausumansa sanat,
+sillä ensin hän kalpeni; mutta pian hän taas sai takaisin synkän
+ilmeensä ja pirullisen hymynsä.
+
+"Se on mahdotonta", sanoi Geneviève; "minä en voisi enää vihata häntä".
+
+"Sanokaa, että hän tuntee teidän jalomielisyytenne ja uhmaa teitä."
+
+"Epäilemättä, sillä hän on varma itsestään, minusta, meistä kaikista."
+
+"Geneviève, Geneviève, minä olen vähemmän täydellinen kuin te; antakaa
+minun temmata hänet mukaani, jotta hän kuolee."
+
+"Ei, Lorin, minä vannotan teitä, ei mitään yhteistä tuon miehen kanssa,
+ei edes kuolemaa; minusta tuntuu, että olisin Mauricelle uskoton, jos
+kuolisin yhdessä Dixmerin kera."
+
+"Mutta tehän ette kuolekaan."
+
+"Millä keinoin minä eläisin hänen kuoltuaan?"
+
+"Ah!" sanoi Lorin, "kuinka paljon Mauricella onkaan syytä rakastaa
+teitä! Te olette enkeli, ja enkelien isänmaa on taivaassa. Rakas
+Maurice-parka!"
+
+Simon, joka ei saattanut kuulla molempien syytettyjen lausumia sanoja,
+tarkkaili sen sijaan koko ajan heidän kasvojensa ilmeitä.
+
+"Kansalainen santarmi", sanoi hän, "estähän toki vehkeilijöitä
+jatkamasta salahankkeitaan tasavaltaa vastaan vielä
+vallankumousoikeudessakin".
+
+"Hyvä!" virkkoi santarmi; "tiedäthän sinä hyvin, kansalainen Simon,
+ettei täällä enää solmita salaliittoja, tai jos niin tehdäänkin, ei
+sitä tehdä kauvan. Hehän juttelevat, nuo kansalaiset, ja kun laki ei
+kiellä juttelemasta mestausrattaillakaan, miksi sitten kiellettäisiin
+juttelemasta oikeudessa?"
+
+Tämä santarmi oli Gilbert, joka tunnettuaan kuningattaren vankikopissa
+ottamansa vangin osoitti tavallisella vilpittömyydellään myötätuntoa
+Genevièven rohkeutta ja uskollisuutta kohtaan.
+
+Puheenjohtaja oli neuvotellut asessorien kanssa; Fouquier-Tinvillen
+kehoituksesta hän alkoi kysellä:
+
+"Syytetty Lorin", sanoi hän; "minkä luontoisia olivat teidän suhteenne
+kansatar Dixmeriin?"
+
+"Minkäkö luonteisia, kansalainen puheenjohtaja?"
+
+"Niin."
+
+ "Yhdisti sydämemme ystävyys puhtahin,
+ mä veli olin hälle, hän sisar rakkahin."
+
+"Kansalainen Lorin", sanoi Fouquier-Tinville, "se on huono runo".
+
+"Kuinka niin?" kysyi Lorin.
+
+"Epäilemättä, loppusoinnuissa on kaksi h:ta."
+
+Edellisen jatkoa 193
+
+"Leikkaa pois, kansalainen syyttäjä, leikkaa pois, se on sinun virkasi."
+
+Fouquier-Tinvillen järkähtämättömät kasvot kalpenivat hiukan tämän
+kamalan pilan johdosta.
+
+"Entä millä silmin", kysyi puheenjohtaja, "katseli kansalainen Dixmer
+hänen vaimonsa suhdetta sellaiseen mieheen, joka oli olevinaan
+tasavaltalainen?"
+
+"Oh, mitä siihen seikkaan tulee, en voi sitä sanoa, koska en
+milloinkaan ole tuntenut kansalaista Dixmeriä enkä ole yhtään
+yrittänytkään oppia häntä tuntemaan."
+
+"Mutta", virkkoi Fouquier-Tinville, "sinä et mainitse, että ystäväsi
+kansalainen Maurice Lindey oli sinun ja syytetyn välisen niin puhtaan
+ystävyyden yhdyssiteenä?"
+
+"Kun minä en sitä sano", vastasi Lorin, "johtuu se siitä, että
+sellainen tuntuu minusta pahasti sanotulta, ja minusta tuntuu myös,
+että teidän olisi tullut seurata minun esimerkkiäni".
+
+"Kansalaiset valamiehet", sanoi Fouquier-Tinville, "osannevat
+arvostella näiden kahden tasavaltalaisen merkillistä suhdetta
+aristokraattinaiseen juuri sillä hetkellä, jolloin tämä
+aristokraattinainen on todistettavasti tekemässä mustinta salahanketta,
+mitä on tehty kansakuntaa vastaan".
+
+"Miten minä olisin tuntenut sen salahankkeen, josta sinä puhut,
+kansalainen syyttäjä?" kysyi Lorin, joka pikemminkin vimmastui kuin
+pelästyi tuon törkeän todisteen johdosta.
+
+"Te tunsitte tämän naisen, te olitte hänen ystävänsä, hän nimitti teitä
+veljeksensä, te sanoitte häntä sisareksenne ettekä te tuntenut hänen
+puuhiansa? Onko siis mahdollista, että hän, kuten te itse sanoitte,
+yksin on suorittanut sen teon, joka pannaan hänen syyksensä?"
+
+"Hän ei ole suorittanut sitä yksin", sanoi Lorin käyttäen
+puheenjohtajan sanoja, "koska hän on sanonut teille, koska minä olen
+sanonut teille ja sanon vieläkin, että hänen miehensä pakotti hänet
+siihen".
+
+"Kuinka sinä et siis tunne aviomiestä", sanoi Fouquier-Tinville, "kun
+kerran mies oli yhdessä naisen kanssa?"
+
+Lorinin olisi tarvinnut vain kertoa Dixmerin ensimmäisestä
+katoamisesta; Lorinin olisi tarvinnut vain sanoa Genevièven ja Mauricen
+rakastavan toisiaan; Lorinin olisi tarvinnut vain ilmoittaa, miten
+aviomies oli ryöstänyt ja piilottanut vaimonsa luoksepääsemättömään
+kätköpaikkaan puhdistautuakseen kaikesta osallisuudesta ja hajoittaen
+kaiken epäselvyyden.
+
+Mutta sitä varten olisi tarvinnut ilmaista molempien ystävien
+salaisuus; sitä varten olisi Genevièven täytynyt punastua viidensadan
+ihmisen edessä; Lorin pudisti päätänsä sanoakseen itselleen ei.
+
+"No niin", kysyi puheenjohtaja, "mitä te vastaatte kansalaiselle
+syyttäjälle?"
+
+"Että hänen logiikkansa on musertava", sanoi Lorin, "ja että hän on
+saanut minut uskomaan erään asian, jota en ole edes aavistanutkaan".
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Että minä olen nähdäkseni kauheimpia vehkeilijöitä, joita milloinkaan
+on nähty."
+
+Tämä ilmoitus herätti yleistä hilpeyttä. Tuomaritkaan eivät voineet
+pysyä vakavina, niin heitä miellytti se äänensävy, jota nuori mies oli
+käyttänyt lausuessaan nämä sanat.
+
+Fouquier ymmärsi koko ivan; ja kun hän väsymättömillä ponnistuksillansa
+oli oppinut tuntemaan syytettyjen kaikki salaisuudet yhtä tarkoin
+kuin syytetyt itsekin, tunsi hän vastoin tahtoaankin Lorinia kohtaan
+myötätuntoista ihailua.
+
+"No, kansalainen Lorin", sanoi hän, "puhu, puolusta itseäsi! Oikeus
+kuuntelee sinua, sillä se tuntee sinun vaiheesi, ne ovat kunnon
+tasavaltalaisen vaiheet".
+
+Simon tahtoi puhua; puheenjohtaja teki hänelle merkin olla vaiti.
+
+"Puhu, kansalainen Lorin", sanoi hän, "me kuuntelemme sinua".
+
+Lorin pudisti uudelleen päätänsä.
+
+"Tämä vaitiolo on myöntymystä", jatkoi puheenjohtaja.
+
+"Eipähän", sanoi Lorin; "tämä vaitiolo on vaitioloa, siinä kaikki".
+
+"Vielä kerran", sanoi Fouquier-Tinville, "haluatko sinä puhua?"
+
+Lorin kääntyi yleisöön päin kysyäkseen Mauricen silmiltä, mitä hänen
+olisi tehtävä.
+
+Maurice ei antanut Lorinille merkkiä puhua, ja Lorin pysyi vaiti.
+
+Se oli samaa kuin tuomita itsensä kuolemaan.
+
+Mitä nyt seurasi, tapahtui nopeasti.
+
+Fouquier esitti syytöksensä, puheenjohtaja esitti lyhyesti syytetyn
+ja todistajien kuulustelun; tuomarit menivät äänestämään ja palasivat
+julistaen Lorinin ja Genevièven syyllisiksi.
+
+Puheenjohtaja tuomitsi heidät molemmat kuolemaan.
+
+Palatsin suuri kello löi kaksi.
+
+Puheenjohtaja käytti juuri yhtä paljon aikaa kuolemantuomion
+julistamiseen kuin kello lyömiseensä.
+
+Maurice kuunteli näitä molempia ääniä, jotka sekaantuivat toisiinsa.
+Äänen ja kellon kaksinkertaisten värähtelyjen sammuessa olivat hänen
+voimansa lopussa.
+
+Santarmit veivät mukanaan Genevièven ja Lorinin, joka oli tarjonnut
+edelliselle käsivartensa.
+
+Molemmat tervehtivät Mauricea hyvin erilaisesti: Lorin hymyili;
+Geneviève, joka oli kalpea ja pyörtymäisillään, lähetti hänelle
+viimeisen suudelman kyyneliin kastetuilla sormillaan.
+
+Hän oli viimeiseen hetkeen saakka ylläpitänyt toivoa saada elää, eikä
+hän itkenyt elämäänsä, vaan rakkauttansa, joka sammuisi hänen elämänsä
+keralla.
+
+Puoliksi hulluna ei Maurice vastannut mitään näihin ystäviensä
+jäähyväisiin; hän nousi kalpeana, sekavana penkiltä, jolle oli
+vaipunut. Hänen ystävänsä olivat hävinneet.
+
+Hän tunsi, että vain yksi asia vielä eli hänessä: viha, joka jäyti
+hänen sydäntään.
+
+Hän loi viimeisen katseen ympärilleen ja tunsi Dixmerin, joka
+poistui toisten katselijoiden kanssa ja kumartui mennäkseen käytävän
+holviovesta.
+
+Nopeasti kuin ojentuva jousi ponnahti Maurice penkiltä penkille ja
+saapui samalle ovelle.
+
+Dixmer oli jo ehtinyt ovesta ja päässyt hämärään käytävään.
+
+Maurice asteli hänen perässänsä.
+
+Juuri kun Dixmer kosketti jalallaan suuren salin permantopaasia, laski
+Maurice kätensä Dixmerin olkapäälle.
+
+
+
+
+XXVII
+
+Kaksintaistelu
+
+
+Tähän aikaan oli aina vakava asia kysymyksessä, jos tunsi olkapäätänsä
+kosketettavan.
+
+Dixmer kääntyi ja tunsi Mauricen.
+
+"Kas, päivää, kansalainen tasavaltalainen", sanoi Dixmer näyttämättä
+muuta liikutuksen oiretta, kuin että hänen äänensä melkein
+huomaamattomasti värähteli, vaikka hän sen heti tukahdutti.
+
+"Päivää, kansalainen pelkuri", vastasi Maurice; "tehän odotitte minua,
+eikö niin?"
+
+"Se on, etten minä odottanut teitä enää, päinvastoin", sanoi Dixmer.
+
+"Miksi niin?"
+
+"Koska odotin teitä aikaisemmin."
+
+"Minä saavun vieläkin liian aikaisin sinun mielestäsi, murhaaja!"
+lisäsi Maurice hirveällä äänellä tai oikeammin kuiskeella, sillä siinä
+oli hänen sydämeensä kertyneen myrskyn jyrinää hänen katseensa iskiessä
+salamoita.
+
+"Tehän purskutatte tulta silmistänne, kansalainen", sanoi Dixmer. "Pian
+meidät tunnetaan ja ruvetaan seuraamaan meitä."
+
+"Niin, sinä pelkäät joutuvasi vangituksi, eikö niin? Pelkäät tulevasi
+samalle mestauslavalle, jonne lähetät toiset? Vangittakoon meidät,
+sitä parempi, sillä minusta tuntuu, että vielä puuttuu yksi rikollinen
+kansallisen oikeuden käsistä."
+
+"Kuten puuttuu yksi nimi kunnian miesten luettelosta, eikö niin, teidän
+nimenne hävittyä siitä."
+
+"Hyvä on! Puhumme tuosta uudelleen toivoakseni; mutta sillä välin
+sanon, että olette kostanut, ja kostanut kurjasti, naiselle! Kun kerran
+odotitte minua jossakin, miksi ette odottanut minua asunnossani sinä
+päivänä, jolloin varastitte minulta Genevièven?"
+
+"Luulin teitä ensimmäiseksi varkaaksi."
+
+"Ei mitään sukkeluuksia, hyvä herra, minä en milloinkaan ole tuntenut
+teitä; ei mitään sanoja, minä tunnen teidät paremmin tekojenne kuin
+sanojenne kautta, kuten se päivä todistaa, jolloin tahdoitte tappaa
+minut: sinä päivänä puhui teidän luonteenne."
+
+"Ja minä olen useammin kuin yhden kerran katunut, etten kuullut sen
+ääntä", vastasi Dixmer rauhallisesti.
+
+"No niin", sanoi Maurice lyöden sapeliaan, "minä tarjoan teille
+tilaisuuden korvaukseen".
+
+"Huomenna, jos niin suvaitsette, ei tänään."
+
+"Miksi huomenna?"
+
+"Tai tänä iltana."
+
+"Miksi ei heti?"
+
+"Koska minulla on tehtävää kello viiteen saakka."
+
+"Taaskin jokin iljettävä suunnitelma", sanoi Maurice.
+
+"Taaskin jokin väijytys."
+
+"Kas niin, herra Maurice", sanoi Dixmer, "te olette tosiaankin hyvin
+vähän kiitollinen. Kuinka? Kuuden kuukauden aikana minä olen antanut
+teidän kehrätä täydellistä rakkautta vaimoni kanssa; kuuden kuukauden
+aikana olen sietänyt teidän kohtauksianne, sallinut teidän hymyillä
+toisillenne. Ei milloinkaan ole mies, myöntäkää se, ollut sen vähemmän
+tiikeri kuin minä."
+
+"Toisin sanoen sinä luulit minun voivan olla sinulle hyödyllisen ja
+ajattelit säästäväsi minua."
+
+"Epäilemättä!" vastasi levollisesti Dixmer, joka hillitsi itseänsä
+sitä enemmän, mitä enemmän Maurice kiihtyi. "Epäilemättä, sillä välin
+kun te petitte tasavaltanne ja myitte sen minulle vaimoni katseesta;
+sillä välin kun te menetitte kunnianne, te petoksenne kautta, hän
+aviorikoksensa kautta, olin minä viisas ja sankari. Minä odotin ja
+juhlin voittoani."
+
+"Inhottavaa!" sanoi Maurice.
+
+"Niin, eikö niin? Annatte käytöksellenne oikean arvon, hyvä herra. Se
+oli kauhea! Se oli katala!"
+
+"Erehdytte, hyvä herra; minä nimitän sen miehen käytöstä kamalaksi ja
+katalaksi, jonka huostaan oli uskottu naisen kunnia, joka oli vannonut
+säilyttävänsä tämän kunnian puhtaana ja koskemattomana ja joka, sen
+sijaan että olisi pitänyt valansa, on tehnyt hänen kauneudestaan
+häpeällisen syötin, jolla hän on pyydystänyt heikon sydämen. Teidän
+pyhä velvollisuutenne oli ennen kaikkea suojella tätä naista, hyvä
+herra, mutta sen sijaan että olisitte suojellut häntä, te myitte hänet."
+
+"Mitä minun oli tehtävä, hyvä herra", vastasi Dixmer, "sen aion teille
+sanoa; minun oli pelastettava ystävä, joka yhdessä minun kanssani tuki
+pyhää asiaa. Samaten kuin uhrasin omaisuuteni tälle asialle, uhrasin
+myöskin kunniani. Mitä minuun tulee, olen täysin unohtanut itseni,
+väistynyt täydellisesti. Ajattelin itseäni vain viime tingassa. Nyt ei
+minulla enää ole ystävää: hän kuoli tikarinpistoon; nyt ei enää ole
+kuningatarta: kuningattareni on kuollut mestauslavalla; nyt, no niin,
+nyt minä ajattelen kostaa."
+
+"Sanokaa murhata."
+
+"Aviorikoksen tehnyttä naista ei murhata iskemällä häneen, vaan häntä
+rangaistaan."
+
+"Tämän aviorikoksen te olette aiheuttanut, siis se oli laillinen."
+
+"Niinkö luulette?" sanoi Dixmer synkästi hymyillen. "Kysykää hänen
+katumukseltaan, luuleeko hän toimineensa laillisesti."
+
+"Se, joka rankaisee, iskee päivänvalossa; sinä, sinä et rankaise, sillä
+heittäessäsi hänen päänsä giljotiinille, sinä itse piiloudut."
+
+"Minäkö pakenisin, minäkö piiloutuisin, ja milloin olet nähnyt
+sellaista, pölkkypää?" kysyi Dixmer. "Onko se piiloutumista, jos olen
+läsnä häntä tuomittaessa kuolemaan? Onko se pakenemista, että menen
+aina Kuolleiden saliin asti heittämään hänelle viimeiset hyvästit?"
+
+"Sinä siis menet katsomaan häntä?" huudahti Maurice, "sinä menet
+sanomaan hänelle hyvästi?"
+
+"Tietysti", sanoi Dixmer kohauttaen hartioitaan. "Sinä et ilmeisesti
+ole mikään koston erikoistuntija, kansalainen Maurice. Minun sijassani
+sinä siis olisit tyytynyt siihen, että tapahtumat vaikuttavat omalla
+voimallaan, että asianhaarat tuovat mukanaan oman seuraamuksensa;
+siten olisi esimerkiksi avionrikkojanainen, joka on ansainnut
+kuoleman, irti minusta, tai oikeammin hän ei olisi velkaa minulle
+siitä hetkestä alkaen, jolloin rankaisen häntä kuolemalla. Ei,
+kansalainen Maurice, olen keksinyt paremman tavan kuin tämän: olen
+keksinyt keinon, jolla kostan hänelle kaiken sen pahan, jonka hän
+on minulle tehnyt. Hän rakastaa sinua, hän tulee kuolemaan sinusta
+kaukana; hän inhoo minua, hän näkee minut jälleen. Katsohan", sanoi
+hän vetäen taskustaan salkun, "näetkö tämän salkun? Sen sisällä on
+Palatsin kanslistin allekirjoittama kortti. Sen avulla voin päästä
+kuolemaantuomittujen luo; no niin, minä tunkeudun Genevièven viereen ja
+nimitän häntä avionrikkojaksi; näen pyövelin leikkaavan hänen tukkansa,
+ja sillä välin hän saa kuulla minun ääneni toistavan: 'Avionrikkoja!'
+Minä seuraan häntä mestauskärryille saakka, ja hänen asettaessaan
+jalkansa mestauslavalle on viimeinen sana, jonka hän kuulee, sana
+_avionrikkoja_."
+
+"Pidä varasi. Hänellä ei tule olemaan voimaa kärsiä noin monta
+raukkamaista tekoa, hän ilmiantaa sinut."
+
+"Ei!" sanoi Dixmer, "hän vihaa minua liiaksi tehdäkseen sitä. Jos hänen
+olisi täytynyt ilmiantaa minut, olisi hän tehnyt sen silloin, kun
+ystäväsi kuiskaamalla kehoitti häntä siihen; koska hän ei ilmiantanut
+minua pelastaakseen henkensä, ei hän ilmianna minua kuollakseen minun
+kanssani: sillä hän tietää hyvin, että jos hän ilmiantaa minut, minä
+viivytän mestausta yhden päivän; hän tietää hyvin, että jos hän
+ilmiantaa minut, minä menen hänen kanssaan en ainoastaan Palatsin
+portaiden juurelle, vaan aina mestauslavalle saakka; sillä hän tietää
+hyvin, että minä sen sijaan että jättäisin hänet rattaiden astuimen
+juurella, nousisin hänen kanssansa rattaisiin; hän tietää hyvin, että
+minä koko matkan toistaisin tätä kauheata sanaa: _avionrikkoja_; että
+minä mestauslavallakin yhä toistaisin sitä ja että sillä hetkellä,
+jolloin hän vaipuu ikuisuuteen, vaipuisi syytös hänen kerallaan."
+
+Dixmer oli hirvittävä suuttumuksessaan ja vihassaan; hänen kätensä oli
+tarttunut Mauricen käteen; hän ravisti sitä sellaisella voimalla, jota
+Maurice ei olisi odottanut. Hänessä tapahtui päinvastainen vaikutus:
+sitä mukaa kuin Dixmer kiihtyi, rauhoittui Maurice.
+
+"Kuule", sanoi nuori mies, "tästä kostosta puuttuu eräs seikka".
+
+"Mikä?"
+
+"Että sinä voit hänelle sanoa: Lähtiessäni vallankumousoikeudesta
+tapasin rakastajasi ja tapoin hänet."
+
+"Päinvastoin, minusta on hauskempi sanoa, että sinä elät ja kärsit koko
+loppuikäsi hänen kuolemansa näystä."
+
+"Kuitenkin sinä tapat minut", sanoi Maurice, "taikka", lisäsi hän
+katseltuaan ympärillensä ja nähtyään olevansa melkein tilanteen herra,
+"minä tapan sinut".
+
+Ja kalpeana kiihtymyksestä, suuttumuksen yllyttämänä, tuntien voimansa
+kaksinkertaistuneen pakotettuaan itsensä kuuntelemaan Dixmerin kauheita
+suunnitelmia loppuun asti, hän tarttui hänen kurkkuunsa, veti hänet
+rintaansa vasten ja asteli takaperin portaita kohti, jotka johtivat
+joen äyräälle.
+
+Tämän käden kosketuksesta tunsi Dixmerkin vuorostaan vihan nousevan
+itsessään kuten laavan.
+
+"Hyvä on", sanoi hän, "sinun ei tarvitse viedä minua väkisin, minä
+tulen".
+
+"Tule siis, sinullahan on ase."
+
+"Tulen perässäsi."
+
+"Ei, kulje edellä, mutta minä ilmoitan jo etukäteen, että jos teet
+pienimmänkin merkin, pienimmänkin eleen, minä halkaisen pääsi
+sapeliniskulla."
+
+"Oh, sinä tiedät hyvin, etten minä pelkää", sanoi Dixmer vääntäen
+kasvonsa hymyyn, jonka hänen huultensa kalpeus teki niin
+kauhistuttavaksi.
+
+"Minun sapeliani et kylläkään", kuiskasi Maurice, "mutta sinä pelkäät,
+ettet saakaan kostaa. Ja kuitenkin", lisäsi hän, "voit nyt, kun olemme
+vastatusten, sanoa hänelle hyvästi".
+
+He olivat saapuneet virran rannalle, ja vaikka katse saattoikin seurata
+heitä sinne, missä he olivat, ei kukaan olisi ehtinyt paikalle ajoissa
+estääkseen kaksintaistelua tapahtumasta.
+
+Sitäpaitsi jäyti samanlainen viha kumpaistakin.
+
+Näin puhuessaan he olivat laskeutuneet niitä pieniä portaita, jotka
+johtavat Palatsin aukiolta, ja saapuneet melkein tyhjälle rantakadulle;
+sillä, koska istunnot yhä jatkuivat, kello kun oli vasta kaksi,
+tungeskeli väkijoukko vielä oikeussalissa, käytävissä ja pihoissa, ja
+Dixmer näytti yhtä paljon janoavan Mauricen verta kuin Maurice hänen
+vertansa.
+
+He tunkeutuivat sitten yhteen niistä holvikäytävistä, jotka johtavat
+Conciergerien vankikopeista jokeen; nykyään ne ovat roskaväen
+saastaisia tyyssijoja, joita pitkin muinoin useammin kuin kerran
+kärrättiin ruumiita kauas vankiluolista.
+
+Maurice asettui virran ja Dixmerin välille.
+
+"Minä luulen varmasti tappavani sinut, Maurice", sanoi Dixmer; "sinä
+vapiset liikaa".
+
+"Ja minä, Dixmer", sanoi Maurice ottaen sapelin käteensä ja sulkien
+häneltä huolellisesti paluutien, "minä luulen päinvastoin tappavani
+sinut ja tehtyäni sen ottavani salkustasi Palatsin kanslistin antaman
+pääsylipun. Ah, sinun on parasta kyllä napittaa pukusi, olkoon
+menneeksi; minun sapelini kyllä avaa sen, siitä minä menen takuuseen,
+vaikka se olisikin vaskea, kuten muinaiset haarniskat."
+
+"Otatko sinä sen paperin?" ulvoi Dixmer.
+
+"Otan", sanoi Maurice, "minä käytän sitä paperia; minähän menen
+sen avulla Genevièven viereen; minähän istuudun hänen rinnalleen
+teloitusrattaisiin: minäpä kuiskaankin hänen korvaansa niin kauvan
+kun hän elää: _Minä rakastan sinua_; ja kun hänen päänsä putoo: _Minä
+rakastin sinua_."
+
+Dixmer teki vasemmalla kädellään eleen ottaakseen paperin oikealla
+kädellään ja heittääkseen sen salkkuineen jokeen. Mutta nopeana kuin
+salama, leikkaavana kuin kirves iski Mauricen sapeli tähän käteen ja
+erotti sen melkein kokonaan ranteesta.
+
+Haavoittunut päästi parahduksen ravistaen silvottua kättänsä ja asettui
+asentoon.
+
+Silloin alkoi tämän yksinäisen, pimeän holvin alla hirvittävä taistelu;
+molemmat miehet, jotka olivat niin ahtaassa paikassa, etteivät iskut
+saattaneet osua paljonkaan syrjään ruumiista, liukastelivat kosteilla
+paasilla ja pysyttelivät vaivoin holvin seinävierillä; hyökkäykset
+kävivät yhä tiheämmiksi, mitä enemmän tappelevien kärsimättömyys kasvoi.
+
+Dixmer tunsi verensä virtaavan ja ymmärsi voimiensa kuluvan verensä
+mukana; hän ahdisti Mauricea niin raivokkaasti, että tämä pakosta
+peräytyi askelen. Väistyessään hänen vasen jalkansa luiskahti, ja hänen
+vihollisensa sapelinkärki raapaisi hänen rintaansa. Mutta nopeana
+kuin ajatus hän polvistuneena nosti miekan vasemmalla kädellänsä ja
+ojensi kärjen Dixmeriä kohti, joka vihansa kiivaudessa ja hyökätessään
+viettävällä maaperällä lankesi siihen ja lävisti itsensä.
+
+Kuului hirveä kirous; sitten vyöryivät molemmat ruumiit holvikäytävän
+ulkopuolelle.
+
+Yksi vain nousi pystyyn, Maurice, veren peitossa, mutta vihollisensa
+veren.
+
+Hän veti sapelinsa ulos ruumiista, ja vetäessään hän tuntui miekallaan
+imevän viimeisenkin elämänjäännöksen, joka hermoväristyksenä vielä eli
+Dixmerin jäsenissä.
+
+Varmistuttuaan siitä, että tämä oli kuollut, hän kumartui, avasi
+kuolleen puvun, otti salkun ja poistui nopeasti.
+
+Tarkastaessaan itseänsä hän huomasi, ettei voisi astua neljää
+askeltakaan tulematta vangituksi: hän oli veren peitossa.
+
+Hän astui virran reunalle, kumartui jokeen päin ja pesi kätensä ja
+pukunsa.
+
+Sitten hän kiireisesti nousi taas portaita ylös luoden holviin
+viimeisen katseen.
+
+Punainen ja höyryävä juova lähti sieltä ja virtasi jokeen päin.
+
+Päästyään Palatsin lähelle hän avasi salkun ja löysi sieltä
+pääsykortin, jonka oli allekirjoittanut Palatsin kanslisti.
+
+"Kiitos, vanhurskas Jumala!" mutisi hän itsekseen. Ja hän nousi
+nopeasti portaita, jotka johtivat Kuolleiden saliin.
+
+Kello löi kolme.
+
+
+
+
+XXVIII
+
+Kuolleiden sali
+
+
+Lukijat muistavat, että Palatsin kanslisti oli avannut Dixmerille
+vankiluettelot ja pitänyt hänelle seuraa, jonka kanslistin rouvan
+läsnäolo oli tehnyt hyvin miellyttäväksi.
+
+Kuten hyvin saattaa ymmärtää, joutui tämä mies hirveän kauhun valtaan,
+kun Dixmerin salaliitto oli tullut ilmi.
+
+Kysymyksessä ei tosiaankaan ollut vähemmän kuin että hän näytti
+valevirkaveljensä rikostoverilta ja joutuisi tuomituksi kuolemaan
+Genevièven keralla.
+
+Fouquier-Tinville oli kutsuttanut hänet eteensä.
+
+Ymmärtää, kuinka paljon miesparka oli saanut ponnistella
+näyttääkseen viattomuutensa yleiselle syyttäjälle; hän oli siinä
+onnistunut Genevièven tunnustusten avulla, jotka todistivat hänen
+tietämättömyytensä Dixmerin suunnitelmista. Hän oli onnistunut siinä
+Dixmerin paon ansiosta; hän oli onnistunut siinä ennen kaikkea
+Fouquier-Tinvillen halun vuoksi säilyttää oma hallintonsa puhtaana
+kaikista tahroista.
+
+"Kansalainen", oli kanslisti sanonut heittäytyen hänen jalkojensa
+juureen, "anna minulle anteeksi, minua on petetty".
+
+"Kansalainen", oli syyttäjä vastannut, "sellainen kansakunnan
+virkamies, joka tällaisina aikoina antaa pettää itseään, ansaitsee
+joutua giljotiinille".
+
+"Mutta saattaahan olla pässinpää, kansalainen", jatkoi kanslisti, jolla
+oli vastustamaton halu nimittää Fouquier-Tinvilleä ylhäisyydeksi.
+
+"Pässinpää tai ei", vastasi ankara syyttäjä, "rakastuessaan tasavaltaa
+ei kenenkään sovi tuudittautua uneen. Kapitolin hanhetkin olivat tyhmiä
+ja kuitenkin ne heräsivät pelastamaan Rooman."
+
+Kanslisti ei osannut vastata mitään sellaista todistelua vastaan; hän
+päästi huokauksen ja odotti.
+
+"Minä annan sinulle anteeksi", sanoi Fouquier. "Puolustanpa sinua
+vielä, sillä en tahdo, että ketään minun alaisistani virkamiehistä edes
+epäiltäisiin; mutta muista, että pienimmästäkin sanasta, joka saapuu
+korviini, vähimmästäkin aiheesta muistuu uudelleen tämä juttu, ja sinä
+olet mennyttä kalua."
+
+Ei ole tarvis sanoa, miten innokkaasti ja huolellisesti tämä kanslisti
+tutki sanomalehdet, kiirehtien aina sanomaan, mitä ne tiesivät, vieläpä
+toisinaan, mitä ne eivät tienneet, vaikka siten olisi kymmenen miehen
+pää pudonnut.
+
+Hän haki etenkin Dixmeriä, kehoittaakseen tätä olemaan vaiti; mutta
+Dixmer oli tietenkin muuttanut asuntoa, eikä hän voinut löytää tätä.
+
+Geneviève vietiin syytettyjen penkille; mutta hän oli jo kuulustelussa
+selittänyt, ettei hänellä eikä hänen miehellään ollut ainoatakaan
+rikostoveria.
+
+Miten kiitollisesti hän katselikaan naisraukkaa nähdessään hänen
+kävelevän ohitseen mennäkseen oikeuteen!
+
+Kuitenkin, juuri Genevièven mentyä ja hänen palattuaan hetkeksi
+kansliaan ottaakseen sieltä kansalaisen Fouquier-Tinvillen vaatiman
+asiakirjan, hän yhtäkkiä näki Dixmerin ilmestyvän ja astelevan häntä
+kohti levollisin, hiljaisin askelin.
+
+Tämä näky sai hänet ällistymään.
+
+"Oh!" sanoi hän ikäänkuin olisi nähnyt aaveen.
+
+"Etkö sinä tunne minua?" kysyi vastatullut.
+
+"Tottahan toki. Sinä olet kansalainen Durand tai oikeammin kansalainen
+Dixmer."
+
+"Niin juuri."
+
+"Mutta sinähän olet kuollut, kansalainen?"
+
+"En vielä, kuten näet."
+
+"Tarkoitan, että sinut vangitaan."
+
+"Kukapa minut vangitsisi? Kukaan ei tunne minua."
+
+"Mutta minä tunnen sinut, eikä minun tarvitse sanoa muuta kuin sana,
+niin joudut giljotiinille."
+
+"Eikä minun tarvitse sanoa muuta kuin kaksi sanaa, niin sinäkin joudut
+giljotiinille minun kanssani."
+
+"Sinähän puhut kamalia."
+
+"Ei, puhun vain johdonmukaisesti."
+
+"Mutta mistä on kysymys? No, puhu, pidä kiirettä, sillä mitä vähemmän
+aikaa me juttelemme yhdessä, sitä vähemmän me joudumme molemmat
+vaaraan."
+
+"Kas näin! Vaimoni tuomitaan kuolemaan, eikö niin?"
+
+"Sitä suuresti pelkään, vaimoparka!"
+
+"No niin, minä haluan nähdä hänet viimeisen kerran sanoakseni hänelle
+hyvästi."
+
+"Missä niin?"
+
+"Kuolleiden salissa."
+
+"Uskallatko mennä sinne?"
+
+"Miksi en?"
+
+"Oh!" sanoi kanslisti kuten mies, jonka ihon tämä ajatuskin panee
+kananlihalle.
+
+"Siihen tarvitaan jokin keino?"
+
+"Kun mennään Kuolleiden saliin? Niin, varmasti."
+
+"Mikä sitten?"
+
+"On hankittava lupalippu."
+
+"Entä mistä nämä lupaliput saadaan?"
+
+Kanslisti tuli kamalan kalpeaksi ja sopersi:
+
+"Te kysytte, mistä nämä kortit saadaan?"
+
+"Minä kysyn, mistä ne saadaan", vastasi Dixmer; "kysymys on mielestäni
+selvä".
+
+"Ne saadaan... täältä."
+
+"Ah, tosiaankin; entä kuka ne tavallisesti allekirjoittaa?"
+
+"Kanslisti."
+
+"Mutta kanslistihan olet sinä."
+
+"Epäilemättä, se olen minä."
+
+"Kas, kuinka hyvin sattuikin!" sanoi Dixmer istuutuen; "sinä kirjoitat
+minulle pääsylipun".
+
+Kanslisti hypähti pystyyn.
+
+"Sinä pyydät päätäni, kansalainen", sanoi hän.
+
+"Enpä suinkaan. Minä pyydän lupalipun, siinä kaikki."
+
+"Minä panetan sinut vankilaan, onneton!" sanoi kanslisti kooten koko
+tarmonsa.
+
+"Pane vain", sanoi Dixmer; "mutta samassa hetkessä minä ilmoitan sinut
+rikostoverikseni, ja sen sijaan, että päästät minut menemään ihan yksin
+tuohon kuuluisaan saliin, sinä seuraatkin minua sinne".
+
+Kanslisti kalpeni.
+
+"Voi sinua roistoa!" sanoi hän.
+
+"Siinä ei ole mitään roistomaisuutta", virkkoi Dixmer; "minun on tarvis
+puhua vaimoni kanssa, ja minä pyydän sinulta lupalippua päästäkseni
+hänen luokseen".
+
+"No, onko sinulle niin tarpeellista puhua hänelle?"
+
+"Kaiketikin, koska panen pääni alttiiksi päästäkseni sinne."
+
+Tämä peruste tuntui kanslistista pätevältä. Dixmer näki hänen
+päätöksensä horjuvan.
+
+"No rauhoitu", sanoi hän, "kukaan ei saa sitä tietää. Mitä perhanaa!
+Sattuuhan joskus sellaisiakin tapauksia kuin tämä."
+
+"Ne ovat harvinaisia. Niitä ei paljon satu. — No mutta, katsotaanpa,
+järjestetään tämä toisella tavoin."
+
+"Jos se on mahdollista, en pyydä mitään parempaa."
+
+"Se on hyvin helppoa. Tule sisään kuolemaantuomittujen ovesta, sitä
+varten et tarvitse lupalippua. Ja sitten kun olet puhunut vaimosi
+kanssa, huudat minua, ja minä päästän sinut ulos."
+
+"Eipä hullumpaa!" sanoi Dixmer. "Pahaksi onneksi kiertelee kaupungilla
+kuitenkin eräs juttu."
+
+"Mikä juttu?"
+
+"Tarina eräästä kyttyräselkäparasta, joka erehtyi ovesta ja luullen
+saapuvansa arkistoon astuikin puheena olevaan saliin. Kuitenkin, kun
+hän oli tullut tuomittujen ovesta eikä isosta ovesta, kun hänellä ei
+ollut korttia, minkä avulla näyttää toteen henkilöllisyytensä, ei häntä
+enää päästetty ulos, kun hän kerran oli tullut sisään. Väitettiin,
+että koska hän oli astunut sisään toisten tuomittujen ovesta, hän
+oli tuomittu kuten toisetkin. Turhaan hän pani vastalauseensa,
+vannoi, vetosi oikeuteen, kukaan ei uskonut häntä, kukaan ei tullut
+hänen avukseen, kukaan ei päästänyt häntä ulos. Joten pyöveli hänen
+vastalauseistaan, kirouksistaan, huudoistaan välittämättä ensin
+leikkasi hänen tukkansa, sitten hänen kaulansa. Onko kasku tosi,
+kansalainen kanslisti? Sinun täytyy tietää se paremmin kuin kukaan muu."
+
+"Voi, kyllä se on tosi!" sanoi kanslisti ihan vapisten.
+
+"No niin, sinä siis näet, että kun tuollaista on tapahtunut, minä
+olisin hullu, jos menisin sellaiseen rosvojen pesään."
+
+"Mutta kun minä kerran olen siellä, sanoinhan minä sinulle."
+
+"Ja jos sinua huudetaan, jos olet kiinni muualla, jos sinä unohdat?"
+
+Dixmer korosti säälimättömästi viimeistä lausettaan: "Entä jos sinä
+unohdat, että minä olen siellä?"
+
+"Mutta kun minä lupaan."
+
+"Ei, sitäpaitsi se saattaisi sinut vaaraan: sinut nähtäisiin
+puhuttelemassa minua; ja lopuksi se ei sovellu minulle. Pidän siis
+enemmän lupalipusta."
+
+"Mahdotonta."
+
+"Siinä tapauksessa, rakas ystävä, minä kerron kaikki, ja me teemme
+yhdessä matkan Révolution-aukiolle."
+
+Huumaantuneena, sekaisin, puolikuolleena kirjoitti kanslisti lupalipun
+_yhdelle kansalaiselle_.
+
+Dixmer iski siihen kiinni ja lähti hätäisesti pois asettuakseen
+oikeussalissa sille paikalle, jossa olemme hänet nähneet.
+
+Loppu tiedetään.
+
+Välttääkseen kaikkia syytöksiä osallisuudesta meni kanslisti tämän
+jälkeen istumaan Fouquier-Tinvillen viereen jättäen kansliansa hoidon
+ensimmäiselle apulaiselleen.
+
+Kello kymmentä minuuttia yli kolmen tunkeutui Maurice korttinsa avulla
+ovenvartijoiden ja santarmien ketjun lävitse ja pääsi vaikeuksitta
+tuolle turmiota tuottavalle ovelle.
+
+Sanoessamme turmiota tuottavalle liioittelemme, sillä ovia oli
+kaksi. Iso ovi, josta menivät ja tulivat lupalipun saaneet, ja
+tuomittujen ovi, josta tulivat ne, jotka lähtivät ulos vain mennäkseen
+mestauslavalle.
+
+Huone, johon Maurice oli astunut, oli jaettu kahteen osastoon.
+
+Toisessa näistä osastoista istuivat kirjurit merkitsemässä saapuvien
+nimiä; toisessa, jonka kalustona oli vain muutamia puupenkkejä,
+säilytettiin sekä niitä, jotka juuri oli vangittu, että niitä, jotka
+juuri oli tuomittu, mikä oli melkein sama asia.
+
+Sali oli synkkä; sitä valaisi vain väliseinän ikkuna, joka avautui
+kansliaan.
+
+Valkoisiin puettu puolipyörtynyt nainen virui eräässä nurkassa nojaten
+seinään.
+
+Muuan mies seisoi hänen edessään, käsivarret ristissä rinnallaan,
+pudistaen silloin tällöin päätänsä ja epäröiden puhua hänelle, pelosta,
+että hän tulisi jälleen tajuihinsa, hän kun näytti pyörtyneen.
+
+Näiden kahden henkilön ympärillä liikuskeli sekaisin muita
+kuolemaantuomittuja, jotka nyyhkyttivät tai lauloivat isänmaallisia
+lauluja.
+
+Toiset kävelivät pitkin askelin ikäänkuin paetakseen sitä ajatusta,
+joka kalvoi heitä.
+
+Tämä oli tosiaankin kuoleman eteinen, ja kalustus teki sen tämän nimen
+arvoiseksi.
+
+Näkyi oljilla täytettyjä ruumiskirstuja puoleksi avonaisina ikäänkuin
+kutsumassa eläviä luokseen: ne olivat leposijoja, väliaikaisia hautoja.
+
+Suuri kaappi seisoi vastapäätä lasiovea seinän vieressä.
+
+Muuan vanki avasi sen uteliaisuudesta ja peräytyi kauhusta.
+
+Tämä kaappi sisälsi edellisenä päivänä mestattujen veriset vaatteet,
+ja pitkiä hiuspalmikoita riippui siellä täällä: niistä pyöveli sai
+juomarahoja myymällä ne sukulaisille, koska viranomaiset eivät
+velvoittaneet häntä polttamaan noita rakkaita pyhäinjäännöksiä.
+
+Läähättäen, suunniltaan ollen oli Maurice tuskin avannut oven, kun hän
+jo oli nähnyt koko kuvaelman yhdellä silmäyksellä.
+
+Hän astui kolme askelta huoneessa ja lankesi Genevièven jalkojen
+juureen.
+
+Naisparka päästi kirkaisun, jonka Maurice tukahdutti huulillaan.
+
+Lorin puristi itkien ystävänsä syliinsä; nämä olivat hänen ensimmäiset
+kyynelensä.
+
+Kumma seikka! Kaikki nämä koolla olevat onnettomat, joiden tuli kuolla
+yhdessä, tuskin edes katselivat sitä liikuttavaa näytelmää, jonka nämä
+onnettomat, heidän vertaisensa, heille esittivät.
+
+Jokaisella oli liiaksi mielenliikutuksen aihetta, ottaakseen osaa
+toisten mielenliikutukseen.
+
+Nuo kolme ystävystä jäivät hetkeksi sanattomaan, kiihkeään ja melkein
+riemuisaan syleilyyn.
+
+Lorin irtautui ensimmäisenä tuosta tuskallisesta ryhmästä.
+
+"Sinut on siis myöskin tuomittu kuolemaan?" sanoi hän Mauricelle.
+
+"Niin on", vastasi tämä.
+
+"Oi, mikä onni!" kuiskasi Geneviève.
+
+Sellaisten ihmisten iloa, joilla on vain tunti elettävää, ei saata
+kestää niinkään kauvan kuin heidän elämäänsä.
+
+Silmäiltyään Genevièveä sen kiihkeän ja syvän rakkauden katseella,
+joka asui hänen sydämessään, kiitettyään häntä tuosta hänen juuri
+lausumastaan sekä itsekkäästä että hellästä sanasta, Maurice kääntyi
+Lorinin puoleen.
+
+"Jutelkaamme nyt", sanoi hän sulkien Genevièven molemmat kädet omaansa.
+
+"Niin, jutelkaamme", vastasi Lorin; "se on vallan oikein, kunhan vain
+olisi aikaa! Mitä sinulla on minulle sanottavaa? Katsotaanpa!"
+
+"Sinut on vangittu minun vuokseni, tuomittu kuolemaan hänen takiaan,
+etkä sinä ole rikkonut ensinkään lakia; kun Geneviève ja minä maksamme
+velkamme, ei käy päinsä, että sinut pannaan maksamaan samalla kertaa
+kuin meidät."
+
+"Minä en ymmärrä."
+
+"Lorin, sinä olet vapaa!"
+
+"Vapaa, minäkö? Sinä olet hullu!" sanoi Lorin.
+
+"En, minä en ole hullu; toistan sinulle, että olet vapaa; kas,
+tässä on lupalippu. Sinulta kysytään, kuka olet; sinä palvelet
+Carmesin kansliassa; olet tullut puhuttelemaan Palatsin kansalaista
+kanslistia; olet uteliaisuudesta pyytänyt häneltä lupalipun näädäksesi
+kuolemaantuomittuja; olet nähnyt heidät, olet saanut kylliksesi ja
+menet tiehesi."
+
+"Tämähän on pilaa, eikö niin?"
+
+"Eipä suinkaan, rakas ystävä, tässä on lippu, käytä tilaisuutta
+hyväksesi. Sinä et ole rakastunut, sinä; sinun ei ole tarvis kuolla
+voidaksesi viettää muutaman minuutin lisää sydämesi rakastetun kanssa,
+eikä menettää sekuntiakaan ikuisuudestasi."
+
+"No niin, Maurice", sanoi Lorin, "jos täältä voi päästä pois, mitä en
+koskaan olisi uskonut, vannon sen, miksi sinä et sitten ensinnä pelasta
+madamea? Sinun suhteesi me kyllä sitten keksimme keinon."
+
+"Mahdotonta", sanoi Maurice, jonka sydäntä kauheasti kouristi, "kas,
+sinähän näet, lippuun on merkitty kansalainen eikä kansatar; eikä
+Geneviève sitäpaitsi tahtoisi lähteä ulos jättäen minut tänne, elää
+tietäessään minun kuolevan".
+
+"No niin, ellei hän tahdo sitä, miksi minä sitä tahtoisin? Luuletko
+sinä siis, että minulla on vähemmän rohkeutta kuin naisella?"
+
+"En, hyvä ystävä, minä tiedän päinvastoin, että sinä olet miehistä
+urhein; mutta mikään asia maailmassa ei voisi puolustaa sinun
+itsepäisyyttäsi tällaisessa tapauksessa. No, Lorin, käytä hetkeä
+hyväksesi, ja suo meille tuo suuri ilo, että tiedämme sinut vapaaksi ja
+onnelliseksi."
+
+"Onnelliseksi!" huudahti Lorin, "lasketko sinä pilaa? Onnellinen ilman
+teitä?... Voi, mitä perhanaa sinä luulet minun tekevän tässä maailmassa
+ilman teitä, Pariisissa, kun en voi elää tapojen! mukaan? Kun en
+enää näe teitä, kun en enää ikävystytä teitä loppusoinnuillani? Voi,
+jumaliste, en!"
+
+"Lorin, ystäväni..."
+
+"Juuri niin, juuri sen vuoksi, että olen ystäväsi, minä pysyn
+päätöksessäni: jos olisin vankina kuten nyt olen ja toivoisin löytäväni
+teidät molemmat, niin kaataisin kumoon muurit; mutta karatakseni täältä
+yksinäni käyskennelläkseni katuja pitkin pää kumarassa ja jonkinlaisen
+katumuksen huutaessa korviini: 'Maurice! Geneviève!' mennäkseni
+tiettyihin kortteleihin ja muutamien talojen ohi, joissa olen nähnyt
+teidät ja joissa tämän jälkeen näkisin vain teidän haamunne; täten
+lopulta joutuakseni vihaamaan tätä rakasta Pariisia, jota niin paljon
+olen rakastanut, ah, en, kautta kunniani, ja minun mielestäni on tehty
+oikein julistamalla pannaan kuninkaat, vaikkapa ei edes muun kuin
+kuningas Dagobertin vuoksi."
+
+"Entä mitä yhteyttä on kuningas Dagobertilla tämän tilanteen kanssa?"
+
+"Mitä yhteyttäkö? Eikö tämä kauhea tyranni sanonut suurelle
+Eligiukselle: Ei ole niin hyvää seuraa, ettei sitä pidä jättää. No
+niin, minä olen tasavaltalainen ja sanon: mikään ei saata meitä
+jättämään tätä hyvää seuraa, ei edes giljotiini; täällä minun on hyvä
+olla, ja tänne minä jään!"
+
+"Ystäväparka, ystäväparka!" sanoi Maurice.
+
+Geneviève ei sanonut mitään, mutta katseli häntä kyynelsilmin.
+
+"Sinä kaipaat elämää, sinä!" sanoi Lorin.
+
+"Niin, hänen vuoksensa."
+
+"Minä taas en kaipaa sitä minkään vuoksi; enpä edes Järki-jumalattaren
+vuoksi, joka — olen unohtanut ilmoittaa sinulle tämän seikan — on
+menetellyt viime aikana erittäin väärin minua kohtaan eikä ole edes
+viitsinyt lohduttautua toisen, muinaisen Arthémiksen tapaan; minä
+poistun siis erittäin rauhallisena ja hyvin leikkisänä; minä huvitan
+kaikkia noita heittiöitä, jotka juoksentelevat pyövelinrattaiden
+perässä, minä lausun kauniin nelisäkeisen runon herra Sansonille ja
+hyvästit seuralle... toisin sanoen... maltahan!"
+
+Lorin keskeytti puheensa.
+
+"Ah niin kyllä, niin kyllä", sanoi hän, "niin kyllä, minä tahdon lähteä
+ulos; tiedän hyvin, etten rakastanut ketään; mutta unohdin vihanneeni
+erästä; mitä on kellosi, Maurice, kellosi?"
+
+"Puoli neljä."
+
+"Minulla on aikaa, helkkarissa, minulla on aikaa!"
+
+"Varmasti", huudahti Maurice; "tänään on vielä yhdeksän syytettyä,
+se ei pääty ennen kello viittä; meillä on siis melkein kaksi tuntia
+käytettävänä".
+
+"Enempää en tarvitsekaan; anna minulle lippusi ja lainaa minulle
+kaksikymmentä souta."
+
+"Oi, hyvä Jumala! Mitä te aiotte tehdä?" kuiskasi Geneviève.
+
+Maurice puristi hänen kättänsä; hänelle oli tärkeätä, että Lorin lähti.
+
+"Minulla on ajatus", sanoi Lorin.
+
+Maurice veti kukkaronsa taskustaan ja pani sen ystävänsä kouraan.
+
+"Nyt pääsylippusi, Jumalan rakkauden kautta! Aioin sanoa Ikuisen
+Olennon rakkauden kautta."
+
+Maurice antoi hänelle pääsylipun.
+
+Lorin suuteli Genevièven kättä, ja käyttäen hyväkseen tilaisuutta, kun
+kansliaan tuotiin joukko kuolemaantuomittuja, hän harppasi puupenkkien
+yli ja ilmestyi suurelle ovelle.
+
+"Hoi!" sanoi muuan santarmi, "tuossa näyttää menevän karkulainen".
+
+Lorin ojentautui ja esitti pääsylippunsa.
+
+"Kas tässä", sanoi hän, "kansalainen santarmi, opi paremmin tuntemaan
+ihmiset".
+
+Santarmi tunsi kanslistin allekirjoituksen; mutta hän kuului niihin
+toimihenkilöihin, joilta tavallisesti puuttuu luottamus asioihin,
+ja kanslistin juuri tällä hetkellä tullessa oikeussalista väristen
+yhä vieläkin sen vuoksi, että niin varomattomasti oli antanut
+nimikirjoituksensa, sanoi santarmi:
+
+"Kansalainen kanslisti, tässä on paperi, jonka avulla eräs otus aikoo
+päästä pois Kuolleiden salista; kelpaako tämä paperi?"
+
+Kanslisti kalpeni kauhusta, ja varmana siitä, että jos katsoisi, näkisi
+Dixmerin kamalat kasvot, hän kiirehti vastaamaan repäisten kortin
+käteensä:
+
+"Kyllä, kyllä, se on minun allekirjoitukseni."
+
+"Siinä tapauksessa", sanoi Lorin, "jos se kerran on sinun
+allekirjoituksesi, anna se minulle takaisin".
+
+"Eipä suinkaan", sanoi kanslisti repien sen tuhanneksi kappaleeksi,
+"enpä suinkaan, tällaisia pääsylippuja voidaan käyttää vain kerran".
+
+Lorin seisoi hetken neuvottomana.
+
+"Ai, sitä pahempi", sanoi hän; "mutta minun on ennen kaikkea tapettava
+hänet". Ja hän syöksyi ulos kansliasta.
+
+Kuten helposti saattaa ymmärtää, Maurice oli seurannut Lorinia
+jännittyneenä, kunnes hän oli hävinnyt näkyvistä.
+
+"Hän on pelastunut", sanoi hän Genevièvelle niin innostuneena, että
+se muistutti iloa; "hänen pääsylippunsa on revitty kappaleiksi, hän
+ei pääse enää sisälle: sitäpaitsi, vaikka hän pääsisikin sisään, on
+vallankumousoikeuden istunto pian lopussa: hän saapuu kello viisi, ja
+me olemme silloin kuolleet!"
+
+Geneviève huokasi ja värisi.
+
+"Oi, purista minut syliisi", sanoi hän, "ja älkäämme enää jättäkö
+toisiamme... Miksi ei ole mahdollista, hyvä Jumala, että sama isku
+iskee meihin molempiin, jotta vetäisimme molemmat yhdessä viimeisen
+henkäyksemme!"
+
+Sitten he vetäytyivät hämärän salin perälle. Geneviève istuutui ihan
+Mauricen viereen ja kietoi molemmat käsivartensa hänen kaulaansa;
+täten he toisiinsa kietoutuneina, yhdessä hengittäen, sammuttaen
+mielestään etukäteen äänet ja ajatukset, huumaantuivat rakkauden avulla
+välinpitämättömiksi lähestyvästä kuolemasta.
+
+Kului puoli tuntia.
+
+
+
+
+XXIX
+
+Miksi Lorin oli lähtenyt
+
+
+Äkkiä kuului kova meteli, santarmit tulivat matalasta ovesta sisään;
+heidän jälkeensä tuli Sanson ja hänen apurinsa kantaen nuorakimppuja.
+
+"Oi, ystäväni, ystäväni!" sanoi Geneviève, "nyt tuli kohtalokas hetki,
+minä tunnen pyörtyväni".
+
+"Ja te olette väärässä", sanoi Lorinin heläjävä ääni:
+
+ "Väärässä ootte totta tosiaan,
+ kuolema vapautta ompi vaan."
+
+"Lorin!" huudahti Maurice epätoivoisena.
+
+"Se ei ollut hyvä, eihän ollut? Olen samaa mieltä kuin sinä;
+eilispäivästä lähtien olen sepittänyt vain surkeita..."
+
+"Voi, siitäkö nyt olisi kysymys! Sinä palasit, onneton...! Sinä
+palasit...!"
+
+"Niinhän oli luullakseni sovittu. Kuulehan, sillä se, mitä aion kertoa,
+kiinnostaa yhtä paljon sinua kuin madamea."
+
+"Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!"
+
+"Annahan minun puhua, muuten ei minulla ole aikaa kertoa sitä. Halusin
+mennä ulos ostaakseni veitsen Barillerie-kadulta."
+
+"Mitä sinä aioit tehdä veitsellä?"
+
+"Tahdoin tappaa sillä tuon hyvän herra Dixmerin." Geneviève värisi.
+
+"Oi!" sanoi Maurice, "minä käsitän".
+
+"Minä ostin sen. Kas näin minä ajattelin, ja sinä saat nähdä, miten
+paljon ystävälläsi on loogillista järjenjuoksua. Alanpa luulla, että
+minusta olisi pitänyt tulla matemaatikko runoilijan sijasta. Pahaksi
+onneksi on nyt liian myöhäistä. Kas näin minä siis puhuin itsekseni;
+seuraahan järkeilyäni: 'Herra Dixmer on sekoittanut vaimonsa huonoon
+asiaan; herra Dixmer on käynyt katsomassa hänen tuomitsemistaan; herra
+Dixmer ei varmaankaan luovu huvista nähdä häntä pyövelinrattaissa,
+etenkään kun me olemme häntä saattamassa. Minä näen hänet siis
+katselijoiden ensi rivissä; minä solahdan hänen viereensä; sanon
+hänelle: 'hyvää päivää, herra Dixmer', ja isken veitseni hänen
+kylkeensä!"
+
+"Lorin", huudahti Geneviève.
+
+"Rauhoittukaa, rakas ystävä. Sallimus on saattanut kaikki oikeaan
+järjestykseen. Voitteko kuvitella, että katselijat, sen sijaan että
+olisivat pysytelleet Palatsin edessä kuten tavallista, olivat tehneet
+puolikäännöksen oikeaan ja piirittivät rantakatua! 'Kas', sanoin
+itsekseni, 'siellä on varmasti hukkunut koira, miksi ei Dixmer olisi
+siellä? Hukuttautuva koira saa ajan aina hyvin kulumaan.' Astun kaiteen
+viereen, ja näen pitkin rantaa seisoskelevan joukon ihmisiä, jotka
+nostelevat käsiään ilmaan ja kumartuvat katsomaan jotakin maassa
+makaavaa esinettä huutaen voi! voi! niin — että itse Seinen olisi
+pitänyt nousta uomastaan. Lähestyn paikkaa... Tämä maassa makaava...
+arvaapas, mikä se oli...?"
+
+"Se oli Dixmer", sanoi Maurice synkällä äänellä.
+
+"Niin! Miten sinä sen osasi! arvata? Niin, rakas ystävä, Dixmer, joka
+ihan yksikseen oli avannut vatsansa; tuo onneton on varmasti tappanut
+itsensä sovittaakseen rikoksensa."
+
+"Ai, niinkö sinä ajattelit?" sanoi Maurice synkästi hymyillen.
+
+Genevièven pää vaipui käsien väliin; hän oli liian heikko kestääkseen
+niin paljon mielenliikutuksia, jotka tulivat toinen toisensa perästä.
+
+"Niin, siten minä ajattelin, koska hänen vierestään löydettiin hänen
+verinen sapelinsa; ellei hän... vain ole kohdannut jotakuta..."
+
+Sanomatta mitään ja käyttäen hyväkseen hetkeä, jolloin Geneviève ei
+lamaantuneena saattanut nähdä häntä, avasi Maurice takkinsa ja näytti
+Lorinille veriset liivinsä ja paitansa.
+
+"Oh, se on eri asia", sanoi Lorin. Ja hän ojensi kätensä Mauricelle.
+
+"Nyt", sanoi hän kumartuen kuiskaamaan Mauricen korvaan, "kun
+vaatteitani ei tarkastettu, koska palasin sanoen kuuluvani herra
+Sansonin seurueeseen, on minulla vielä veitsi mukanani, jos sinä kammot
+giljotiinia."
+
+Maurice tarttui riemastuneena aseeseen.
+
+"Ei sentään", sanoi hän, "hän kärsisi siitä liikaa". Ja hän antoi
+veitsen takaisin Lorinille.
+
+"Sinä olet oikeassa", sanoi tämä; "eläköön herra Guillotinin kone. Mikä
+on herra Guillotinin kone? Nenäpiuvi kaulalla, kuten Danton sanoi. Mikä
+on nenäpiuvi?"
+
+Ja hän heitti veitsen keskelle kuolemaantuomittujen joukkoa.
+
+Muuan heistä otti sen, työnsi sen rintaansa ja kaatui kuolleena maahan.
+
+Samalla hetkellä liikahti Geneviève ja parkaisi. Sanson oli laskenut
+kätensä hänen olkapäälleen.
+
+
+
+
+XXX
+
+Eläköön Simon!
+
+
+Kuullessaan Genevièven parkaisun Maurice käsitti taistelun alkaneen.
+
+Rakkaus voi hurmata sielun urhouteen saakka; rakkaus voi vastoin
+luonnonvaistoa saada ihmislapsen toivomaan kuolemaa; mutta se ei
+sammuta hänessä tuskan tuntoa. Oli selvää, että Geneviève suostui
+kuolemaan kärsivällisemmin ja alistuvaisemmin, kun Maurice kuoli hänen
+kanssansa; mutta alistuminen ei estänyt kärsimästä, ja tästä maailmasta
+lähteminen ei ole ainoastaan vaipumista tuntemattoman pohjattomaan
+syvyyteen, vaan myöskin kärsimistä vaipuessa.
+
+Maurice näki yhdellä silmäyksellä koko näyttämön ja yhdellä ajatuksella
+kaikki mitä tapahtui!
+
+Keskellä salia ruumis, jonka rinnasta paikalle syöksynyt santarmi oli
+riuhtaissut puukon, pelosta, etteivät toisetkin käyttäisi sitä.
+
+Sen ympärillä epätoivosta mykkiä miehiä, jotka tuskin edes huomasivat
+sitä, kirjoittamassa lyijykynällä paperille katkonaisia sanoja tai
+puristellen toistensa käsiä; muutamat toistaen alituisesti, kuten
+hullut, jotakin rakasta nimeä tai kastellen kyynelin muotokuvaa,
+sormusta, hiuskiehkuraa; toiset purkaen hirveitä kirouksia tyranniutta
+vastaan, kulunutta sanaa, jota koko maailma vuorotellen on kironnut,
+vieläpä toisinaan tyrannit itsekin.
+
+Kaikkien näiden onnettomien keskellä Sanson, jota ei hänen
+viisikymmentäneljä ikävuottansa vielä painanut niin paljon kuin hänen
+synkän virkansa vakavuus; niin lempeänä, niin lohduttavaisena kuin
+hänen tehtävänsä salli hänen olla, antoi Sanson tuolle neuvon, tälle
+surullisen, rohkaisevan sanan ja keksi kristillisiä lauseita, joilla
+vastasi sekä epätoivoisille että ylimielisille.
+
+"Kansatar", sanoi hän Genevièvelle, "huivi olisi otettava pois ja tukka
+sidottava ylös tai leikattava, jos suvaitsette".
+
+Geneviève rupesi vapisemaan.
+
+"No, hyvä ystävä", sanoi Lorin lempeästi, "rohkeutta".
+
+"Voinko minä itse sitoa madamen tukan?" kysyi Maurice.
+
+"Oi, niin", huudahti Geneviève, "hän! Minä rukoilen sitä hartaasti,
+herra Sanson!"
+
+"Sitokaa vain", sanoi pyöveli kääntäen pois päänsä.
+
+Maurice päästi auki kaulaliinansa, hänellä kun oli liian lämmin.
+Geneviève suuteli sitä ja polvistuen nuoren miehen eteen laski hänen
+syliinsä tämän hurmaavan pään, joka oli tuskassaan kauniimpi kuin se
+milloinkaan oli ollut ilossaan.
+
+Mauricen suoritettua tämän hautajaistoimituksen, vapisivat hänen
+kätensä niin kovasti, hänen kasvoissaan oli niin voimakas tuskan ilme,
+että Geneviève huudahti:
+
+"Oi, minulla on rohkeutta, Maurice!"
+
+Sanson kääntyi.
+
+"Eikö niin, hyvä herra, enkö minä olekin rohkea?" sanoi Geneviève.
+
+"Varmasti, kansatar", vastasi pyöveli liikutetulla äänellä,
+"todellisesti rohkea".
+
+Sillä välin oli ensimmäinen apulainen käynyt lävitse Fouquier-Tinvillen
+lähettämän luettelon.
+
+"Neljätoista", sanoi hän.
+
+Sanson luki kuolemaantuomitut.
+
+"Viisitoista, kuollut mukaanluettuna", sanoi hän; "miten se on
+selitettävissä?"
+
+Lorin ja Geneviève lukivat hänen jälkeensä, saatuaan molemmat saman
+ajatuksen.
+
+"Te sanotte, ettei ole muuta kuin neljätoista kuolemaantuomittua ja
+että meitä on viisitoista?" sanoi Geneviève.
+
+"Niin, varmasti on kansalainen Fouquier-Tinville erehtynyt."
+
+"Ai, sinä valehtelit", sanoi Geneviève Mauricelle, "sinua ei vielä
+ollut ensinkään tuomittu".
+
+"Miksi minä odottaisin huomiseen, kun sinä kuolet tänään?" vastasi
+Maurice.
+
+"Ystävä", sanoi Geneviève hymyillen, "sinä teet minut rauhalliseksi:
+nyt minä näen, että on helppo kuolla".
+
+"Lorin", sanoi Maurice, "Lorin, viimeisen kerran... kukaan ei voi
+tuntea sinua täällä... sano, että olet tullut sanomaan minulle
+hyvästi... sano, että sinut on suljettu tänne erehdyksestä. Kutsu
+se santarmi, joka näki sinun menevän ulos... Minä se olen oikea
+kuolemaantuomittu, minunhan on kuoltava; mutta sinä, me rukoilemme
+sinua, ystävä, jää sinä meidän iloksemme eloon säilyttääksesi meidän
+muistomme; nyt on vielä aikaa, Lorin, me rukoilemme sinua!"
+
+Geneviève liitti kätensä yhteen rukoilemisen merkiksi.
+
+"Minä olen sanonut en, ja se merkitsee en", vastasi Lorin lujalla
+äänellä; "älkää puhuko minulle siitä enää, muuten minä tosiaan luulen
+olevani teille vaivaksi".
+
+"Neljätoista", toisti Sanson, "ja heitä on viisitoista".
+
+Sitten hän sanoi korottaen äänensä:
+
+"Katsotaanpa, onko täällä kellään mitään muistuttamista? Voiko joku
+todistaa olevansa täällä erehdyksestä?"
+
+Kenties avautuivat muutamat suut tätä kysyttäessä, mutta ne
+sulkeutuivat jälleen sanomatta sanaakaan; ne, jotka olisivat
+valehdelleet, eivät kehdanneet sitä tehdä; ne, jotka eivät olisi
+valehdelleet, eivät tahtoneet puhua mitään.
+
+Syntyi usean minuutin hiljaisuus, jonka kuluessa apurit jatkoivat
+kaameata työtään.
+
+"Kansalaiset, me olemme valmiit", sanoi silloin vanha Sanson kumealla,
+juhlallisella äänellään.
+
+Muutamat nyyhkytykset ja voihkaukset vastasivat tähän.
+
+"No niin", sanoi Lorin, "olkoon menneeksi.
+
+ "Kuolkaamme eestä synnyinmaan,
+ se on kohtalo kaunehin...
+
+"Niin, kuollessa isänmaan puolesta; mutta minä alan vallan varmasti
+luulla, ettemme kuolekaan niiden huviksi, jotka katselevat meidän
+kuolemistamme. Kautta kunniani, Maurice, minä olen yhtä mieltä
+kanssasi, minä alan myöskin saada kynikseni tasavallasta."
+
+"Nimihuuto!" sanoi ovella seisova komisaari.
+
+Useita santarmeja astui saliin ja sulki täten pääsyn, asettuen
+seisomaan elämän ja kuolemaantuomittujen väliin, kuten estääkseen näitä
+palaamasta edelliseen.
+
+Suoritettiin nimihuuto.
+
+Maurice oli nähnyt sen miehen tuomittavan, joka tappoi itsensä Lorinin
+puukolla, ja vastasi kuullessaan tämän miehen nimeä huudettavan.
+Silloin huomattiin, että ainoastaan kuollut oli ollut liikaa joukossa.
+
+Hänet kannettiin ulos salista. Jos hänen henkilöllisyytensä olisi
+todettu, jos hänet olisi tunnettu kuolemaantuomituksi, olisi hänet,
+niin kuollut kuin olikin, viety giljotiinille muiden mukana.
+
+Eloonjääneet työnnettiin ulko-ovea kohti.
+
+Jokaisen tullessa yksitellen ristikko-oven eteen, sidottiin hänen
+kätensä selän taakse.
+
+Kymmenen minuutin kuluessa ei ainoatakaan sanaa vaihdettu näiden
+onnettomien kesken.
+
+Vain pyövelit yksistään puhuivat ja toimivat.
+
+Maurice, Geneviève ja Lorin, jotka eivät enää voineet hillitä itseään,
+painautuivat toisiaan vasten, jottei heitä erotettaisi toisistaan.
+Sitten työnnettiin kuolemaantuomitut Conciergeriestä pihalle.
+
+Täällä kävi näytelmä kauhistuttavaksi.
+
+Useat pyörtyivät nähdessään teloitusrattaat; ovenvartijat auttoivat
+heitä nousemaan niihin.
+
+Vielä suljettujen ovien takaa kuului väkijoukon sekavia ääniä, ja
+melusta päättäen saattoi arvata sen olevan suuren.
+
+Geneviève nousi rattaille kyllin voimissaan; Maurice sitäpaitsi
+kannatti häntä kyynärpäästä ja hyppäsi kiireesti hänen jälkeensä.
+
+Lorin ei hätäillyt. Hän valitsi istumapaikkansa ja asettui Mauricen
+vasemmalle puolelle.
+
+Portit avautuivat; ensi riveissä seisoi Simon.
+
+Molemmat ystävykset tunsivat hänet; hänkin näki heidät.
+
+Hän nousi seisomaan rajakivelle, jonka ohi rattaiden täytyi ajaa.
+
+Rattaita oli kolmet. Ensimmäiset lähtivät liikkeelle, ne, joissa nuo
+kolme ystävystä istuivat.
+
+"Kas, päivää, kaunis krenatööri!" sanoi Simon Lorinille, "saat
+luullakseni tuntea minun nahkavöistäni?"
+
+"Niin", sanoi Lorin, "ja minä koetan olla liikaa kolhimatta sitä
+lovelle, jotta se pystyisi leikkaamaan sinunkin nahkasi, kun vuorosi
+tulee".
+
+Molemmat toiset rattaat lähtivät liikkeelle seuraten ensimmäisiä.
+
+Kirkunan, hyvähuutojen, voihkimisten, kirousten hirveä myrsky puhkesi
+kuolemaantuomittujen ympärillä.
+
+"Rohkeutta, Geneviève, rohkeutta!" kuiskasi Maurice.
+
+"Oi", vastasi nuori nainen, "minä en sure elämää kuollessani sinun
+kerallasi. Pahoittelen, etteivät käteni ole vapaat puristaakseni sinut
+vielä kerran syliini ennenkuin kuolen."
+
+"Lorin", sanoi Maurice, "Lorin, pengopas liivintaskuni, löydät sieltä
+kynäveitsen".
+
+"Ai, helkkarissa!" sanoi Lorin, "miten tervetullut onkaan kynäveitsi;
+minua nöyryytti mennä kuolemaan sidottuna kuten vasikka".
+
+Maurice laski taskunsa alas ystävänsä käsien tasalle; Lorin otti sieltä
+kynäveitsen; sitten he yhdessä avasivat sen. Silloin Maurice otti sen
+hampaittensa väliin ja leikkasi Lorinin käsiä sitovat nuorat.
+
+Vapautuneena köysistään teki Lorin saman palveluksen Mauricelle.
+
+"Pidä kiirettä", sanoi nuori mies; "Geneviève pyörtyy".
+
+Suorittaakseen tämän työn, oli Maurice hetkiseksi kääntynyt selin
+naisparkaan, ja kun tämän koko voima johtui hänestä, oli Geneviève
+tosiaankin sulkenut silmänsä ja hänen päänsä vaipunut rinnoille.
+
+"Geneviève", sanoi Maurice, "Geneviève, avaa jälleen silmäsi,
+ystäväiseni; meillä ei enää ole muuta kuin muutama minuutti aikaa nähdä
+toisiamme tässä maailmassa".
+
+"Nämä köydet runtelevat minua", kuiskasi nuori nainen.
+
+Maurice päästi siteet.
+
+Heti hän avasi silmänsä ja suoristautui, joutuen kiihtymyksen valtaan,
+joka teki hänen kauneutensa häikäiseväksi.
+
+Hän kietoi toisen kätensä Mauricen kaulaan, tarttui toisella Lorinin
+käteen, ja seisoen pystyssä rattailla ja molempien toisten uhrien
+maatessa heidän jaloissaan jo ennakolta kärsityn kuoleman tylsyttäminä,
+he kaikki kolme kiittivät taivasta, joka salli heidän vapaasti nojautua
+toinen toiseensa.
+
+Roskaväki, joka oli solvannut heitä heidän istuessaan, vaikeni
+nähdessään heidän seisovan.
+
+Mestauslava tuli näkyviin.
+
+Maurice ja Lorin näkivät sen, Geneviève ei sitä huomannut: hän katseli
+vain rakastajaansa.
+
+Teloitusrattaat pysähtyivät.
+
+"Minä rakastan sinua", sanoi Maurice Genevièvelle, "minä rakastan
+sinua".
+
+"Nainen ensiksi, nainen ensiksi!" huusi tuhat ääntä.
+
+"Kiitos, kansa", sanoi Maurice, "kuka sanoikaan sinua julmaksi?"
+
+Hän otti Genevièven syliinsä ja painaen huulensa hänen huulilleen
+kantoi hänet Sansonin käsiin.
+
+"Rohkeutta!" huudahti Lorin, "rohkeutta!"
+
+"Sitä minulla on", vastasi Geneviève, "sitä minulla on!"
+
+"Minä rakastan sinua!" kuiskasi Maurice; "minä rakastan sinua!"
+
+Tässä ei enää teloitettu uhreja, vaan ystävykset tekivät kuolemasta
+juhlan.
+
+"Hyvästi!" huusi Geneviève Lorinille.
+
+"Näkemiin!" vastasi tämä.
+
+Geneviève katosi onnettoman luukun alle.
+
+"Sinun vuorosi!" sanoi Lorin.
+
+"Sinun vuorosi!" virkkoi Maurice.
+
+"Kuule! Hän kutsuu sinua!"
+
+Geneviève päästi tosiaankin viimeisen huutonsa.
+
+"Tule!" sanoi hän.
+
+Väkijoukosta kuului suuri kohina. Kaunis ja sorea pää oli pudonnut.
+
+Maurice syöksyi paikalle.
+
+"Se on juuri oikein", sanoi Lorin, "seuratkaamme logiikkaa. Kuuletko,
+Maurice?"
+
+"Kuulen."
+
+"Hän rakasti sinua, hänet tapetaan ensimmäisenä; sinua ei ole tuomittu
+kuolemaan, sinä kuolet toisena; minä taas en ole tehnyt mitään, ja
+koska olen rikollisin meistä kolmesta, minä kuolen viimeisenä.
+
+ "Näin selvitämme asian
+ avulla aina logiikan.
+
+"Lupasin sinulle, kansalainen Sanson, totta totisesti nelisäkeisen
+runon, mutta sinä tyytynet kaksisäkeiseenkin."
+
+"Rakastin sinua!" mutisi Maurice sidottuna tuohon turmiolliseen lautaan
+ja hymyillen ystävättärensä päälle; "minä rakas..."
+
+Rauta leikkasi sanan kahtia.
+
+"Minun vuoroni!" huudahti Lorin harpaten mestauslavalle, "ja sukkelaan!
+Sillä minä menetän tosiaankin nyt pääni... Kansalainen Sanson, olen
+jäänyt sinulle velkaa kaksi säettä, mutta tarjoankin sen sijaan
+sanaleikin."
+
+Sanson sitoi hänetkin vuorostaan.
+
+"Kas", sanoi Lorin, "tapana on huutaa eläköötä jollekin, silloin kun
+kuolee. Ennen vanhaan huudettiin: 'Eläköön kuningas!' mutta nyt ei
+enää ole kuningasta. Sitten huudettiin: 'Eläköön vapaus!' mutta nyt ei
+enää ole vapautta. Kautta kunniani, eläköön Simon, joka yhdisti meidät
+kaikki kolme!"
+
+Ja jalon nuoren miehen pää putosi Mauricen ja Genevièven päiden viereen.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***