Update from November 28, 2024

2 files changed, 10408 insertions, 7 deletions

diff --git a/74803-0.txt b/74803-0.txt
index ef4666f..939b862 100644
--- a/74803-0.txt
+++ b/74803-0.txt
@@ -1,6 +1,4 @@
-

 *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***

-

 language: Finnish

 

 

@@ -21,7 +19,6 @@ A. Somersalo
 

 

 

-

 Hämeenlinnassa,

 Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,

 1928.

@@ -59,6 +56,9 @@ SISÄLLYS:
    XXV. Lorin

   XXVI. Edellisen jatkoa

  XXVII. Kaksintaistelu

+XXVIII. Kuolleiden sali

+  XXIX. Miksi Lorin oli lähtenyt

+   XXX. Eläköön Simon!

 

 

 

@@ -10398,8 +10398,4 @@ kaikki kolme!"
 Ja jalon nuoren miehen pää putosi Mauricen ja Genevièven päiden viereen.

 

 

-

-

-

-

 *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***

diff --git a/old/74803-0.txt b/old/74803-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..ef4666f
--- /dev/null
+++ b/old/74803-0.txt
@@ -0,0 +1,10405 @@
+

+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***

+

+language: Finnish

+

+

+

+

+HIRMUHALLITUS

+

+Kirj.

+

+Alexandre Dumas

+

+

+

+Ranskankielestä suomentanut

+

+A. Somersalo

+

+

+

+

+

+Hämeenlinnassa,

+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,

+1928.

+

+

+

+

+SISÄLLYS:

+

+        Esipuhe

+     I. Tuoksuva keikari

+    II. Maison-Rougen ritari

+   III. Kulkuvartio

+    IV. Neilikka ja maanalainen

+     V. Kotietsintä

+    VI. Vannottu vala

+   VII. Seuraava päivä

+  VIII. Conciergerien vankila

+    IX. Hävinneiden askelten sali

+     X. Kansalainen Théodore

+    XI. Kansalainen Gracchus

+   XII. Kuninkaan poika

+  XIII. Orvokkivihko

+   XIV. Puits-de-Noén ravintola

+    XV. Sotaministeriön kanslisti

+   XVI. Kaksi kirjelippua

+  XVII. Dixmerin valmistelut

+ XVIII. Maison-Rougen ritarin valmistelut

+   XIX. Tiedustelut

+    XX. Tuomio

+   XXI. Pappi ja pyöveli

+  XXII. Mestausrattaat

+ XXIII. Mestauslava

+  XXIV. Kotitarkastus

+   XXV. Lorin

+  XXVI. Edellisen jatkoa

+ XXVII. Kaksintaistelu

+

+

+

+

+Esipuhe

+

+

+Dumas oli tasavaltalainen eikä kuningasmielinen, ja senvuoksi täytyy,

+ihmetellä hänen tasapuolista esitystään Ranskan vallankumouksesta.

+Tämä tosiasia tekisi yllättäväksi hänen puolueettomuutensa kun

+hän romanttisesti käsitteli kuningattaren murhenäytelmää, ellemme

+muistaisi, kuinka monen hallituksen aikana hän oli palvellut liukkaana

+hovimiehenä, kastaen kynänsä hovihajuveteen. Jos tämä joskus jää

+tuntumatta, sekaantuu siihen muita hajuja, kuten esimerkiksi tuoreita

+neilikoita ja märkää sahajauhoa ynnä sitä, joka sai Julius Cæsarin

+pyörtymään, ja koko teoksessa on Pariisin yllä leijailevaa tuoksua.

+Tämä koskee tosiaankin koko hänen romaanisarjaansa, joka käsittelee

+Ranskan vallankumousta sekä kuningas Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten

+kuolemaa.

+

+"Maison-Rougen ritari" (suomennettuna jaettu kahdeksi niteeksi,

+edellinen nimeltä "Maison-Rougen ritari", jälkimäinen nyt esillä

+oleva "Hirmuhallitus", johon vallankumousromaanien suomennossarja

+päättyy) oli ensimmäinen romaani siitä ryhmästä, jonka hän suunnitteli

+ja kirjoitti, ja vaikkakin historiallisesti viimeinen, on se hänen

+vallankumoussarjansa avain. Vaikka hän onkin siinä käyttänyt koko

+sitä vapautta, joka on romaaneissa luvallinen ei se Dumasin tekemäksi

+ole liioiteltu. Onpa sen sankari itsekin, Morand, ollut olemassa.

+Hänen oikea nimensä oli Gonzze de Rougeville, kuten Lenotre, Ranskan

+vallankumousta käsittelevän kirjallisuuden erikoistuntija, tietää.

+De Rougevillen ja hänen ystäviensä ja vastustajiensa luonteet

+kehittyivät alkujaan niiden vastavallankumouksellisten, jalojen ja

+epäjalojen tapahtumien sarjassa, joiden rinnalla Dumasin kertomat ovat

+vähemmän törkeitä kuin hirvittäviä. Hän muuttaa esityksen iloiseksi

+ja kohtalokkaaksi salaliittoromaaniksi, joka on hänen omaa mieleistä

+lajiaan ja jossa vallankumous tosin on takavarikoinut rakkauden,

+kuoleman ja armeliaisuuden, mutta jossa hän säästää meiltä realistisen

+kuvauksen yksityiskohdat. De Rougevillen todellinen elämä, mikäli se

+koskee Marie Antoinettea, sisälsi sekaisin kaikkea, mikä on alhaista,

+sankarillista ja petollista. Dumas otti ainekset ja sekoittamalla

+niihin lisää omiansa teki niistä romaanin. Hänen sekoituksensa on

+romanttista ja tasavaltalaista laadultaan, ja hän käytti sitä runsaasti

+teoksissaan siltä ajalta.

+

+Kuitenkaan ei markiisi de Rougeville todellisesti kuollut sillä tavoin

+kuin hänen vastineensa tässä kertomuksessa. Hän eli Waterloon taistelun

+vuoteen saakka ja kuoli omalla tilallaan. Dumas meni niinkin pitkälle,

+että ihan tarpeettomasti tekaisi kirjeen, joka oli tulevinaan markiisin

+pojalta.

+

+Vaikka kertomuksessa onkin Dumasin liioiteltua kiihtymystä, joka

+hämmästyttää suomalaista lukijaa paljoa enemmän kuin ranskalaista,

+on se erinomainen johdatus vallankumouksen historiaan. Ihmettely,

+kuinka äärettömän jyrkästi Ranska ja ihmisluonne olivat Ranskan

+vallankumouksen aikana vastatusten, nousee siinä ylimmilleen. Siinä

+on osia, joissa Dumas ja ranskalainen tunteellisuus ehkä pillastuvat

+laukkaamaan oikean historian hengettären ohitse tai joissa hänen

+valtavan nopea kynänsä (hän kirjoitti ensimmäisen osan niistä kolmesta,

+joihin "Maison-Rougen ritari", alkuaan jakaantui, puolessatoista

+vuorokaudessa) kiireessä ajaa tiensyrjään. Erään vaikeuden, joka uhkasi

+salajuonen säännöllistä jännittävyyttä, hän voitti suurenmoisesti.

+Ovathan madame Véton pelastamiseksi tehdyt vehkeilyt jo etukäteen

+tuomitut epäonnistumaan; niiden tuloksettomuus on yleisön tiedossa.

+Mutta Dumas pitää giljotinin läheistä uhkaa ja kohtalon epävarmuutta

+yllä viimeiseen hetkeen saakka. Sen hän saa aikaa panemalla pienemmän

+salajuonen toimimaan alusta asti Marie Antoinettea suorastaan koskevien

+tapahtumien rinnalle. Tähän kertomuksen osaan hän sai aiheen de

+Rougevillen elämästä; mutta hän suoritti huomattavan kirurgintyön

+ruiskuttamalla seikkailijaan Morandin verta. Paremmin sanoen, hän

+leikkasi tämän miehen kahtia. Huonommasta puolesta hän teki herra

+Dixmerin, joka kyynillisyydessään epäili naisen kunniaa vielä enemmän

+kuin de Rougeville, koskapa hän myi oman vaimonsa paholaiselle.

+Toisesta puoliskosta tuli Morand, ritari, joka todella oli _ritari

+peloton ja moitteeton_.

+

+Dumasin viisaus romaaninkirjoittajana ilmenee tässä menettelyssä, sillä

+hän ei olisi kyennyt sielullisesti kuvaamaan de Rougevillen muuttumista

+mitättömästä irstailijasta mieheksi, jonka elämän ainoana ajatuksena

+oli uskollisuus tuomittua kuningatarta kohtaan oman perikadon

+uhallakin. Jos Stendhal tai Flaubert olisi kuvannut tämän Gonzze de

+Rougevillen muuttumista, mikä asiakirja siitä olisikaan tullut! Dumas

+tunsi kynänsä rajat, tiesi mahdollisesti entiset epäonnistumisensa

+luonteen alkemiassa sitä yrittääkseenkään. Kuvatessaan Morandin

+kaikkea muuta kuin mahdottomia valepukuja, rohkeita tekoja ja pakoa

+hän vain kertoo de Rougevillen todellisista seikkailuista, sillä tämä

+pääsi vahingoittumatta tulen ja veren, jakobiiniklubin ja santarmien

+väijytyksen lävitse.

+

+Kukaan toinen kirjailija ei kosketa Pariisin unelmaa niin kuin Dumas

+tässä romaanissa, jonka kirjoittamisessa itse kaupunki tuntuu olleen

+hänen avustajansa yhtä hyvin kuin Maquet; hänen kynänsä kuvaa koko sen

+jännityksen, uteliaisuuden ja intohimon, murhenäytelmän ja melodraaman,

+hartauden ja uskollisuuden kuolemaan saakka, joka oli Pariisille

+ominainen.

+

+

+

+

+I

+

+Tuoksuva keikari

+

+

+Noin kaksi tuntia oli kulunut, niistä tapahtumista, joista juuri olemme

+kertoneet. [Teos on suoranaista jatkoa romaaniin "_Maison-Rougen

+ritari_". — Suom.].

+

+Lorin käveli edestakaisin Mauricen huoneessa Agésilaksen kiilloittaessa

+isäntänsä saappaita eteisessä; ovi oli kuitenkin jätetty auki, jotta

+keskustelu kävisi helpommin, ja Lorin pysähtyi vaeltaessaan tämän oven

+eteen ja esitti kysymyksiä kotiapulaiselle.

+

+"Ja sinä sanot, kansalainen Agésilas, että isäntäsi on lähtenyt kotoa

+tänä aamuna?"

+

+"Niin, hyvä Jumala, onkin."

+

+"Tavalliseen aikaansa?"

+

+"Kymmenen minuuttia aikaisemmin tai myöhemmin, en voi sanoa niin

+tarkalleen."

+

+"Etkä ole nähnyt häntä sen jälkeen?"

+

+"En ole, kansalainen."

+

+Lorin alkoi taas uudestaan kävellä, teki kolme neljä kierrosta vaiti

+ollen ja sanoi sitten pysähtyen uudelleen:

+

+"Oliko hänellä sapelinsa mukana?"

+

+"Kun hän menee piirin kokoukseen, on hänellä se aina mukanaan."

+

+"Ja sinä olet varma, että hän on lähtenyt juuri piirin huoneistoon?"

+

+"Niin hän ainakin sanoi."

+

+"Siinä tapauksessa menen häntä tapaamaan", sanoi Lorin. "Jos sivuutamme

+toisemme, sanot hänelle, että olen mennyt ja palaan."

+

+"Odottakaa", sanoi Agésilas.

+

+"Mitä?"

+

+"Kuulen hänen askelensa rappusissa."

+

+"Luuletko niin?"

+

+"Olen siitä varma."

+

+Melkein samassa hetkessä avautui todella porraskäytävän ovi, ja Maurice

+astui sisään.

+

+Lorin loi tulijaan pikaisen silmäyksen ja sanoi huomattuaan, että hän

+oli ihan entisensä näköinen:

+

+"Kas, siinä sinä vihdoinkin olet! Olen odottanut sinua kaksi tuntia."

+

+"Sitä parempi", sanoi Maurice hymyillen, "silloinhan sinulla on ollut

+aikaa valmistella säepareja ja nelisäkeisiä runoja".

+

+"Voi sinua rakasta Mauricea", sanoi runoseppä, "minä en tee niitä enää".

+

+"Kaksi- ja nelisäkeisiä runojako?"

+

+"En."

+

+"Mitä hulluja! Tulee siis maailmanloppu?"

+

+"Maurice, hyvä ystävä, minä olen surullinen."

+

+"Sinäkö surullinen?"

+

+"Olen onneton."

+

+"Sinäkö onneton?"

+

+"Niin juuri, minulla on tunnonvaivoja."

+

+"Tunnonvaivojako?"

+

+"Niin, hyvä Jumala, niin", sanoi Lorin, "joko sinä tai hän, mitään

+keskitietä ei ollut. Sinä tai hän, ymmärrät hyvin, etten epäröinyt;

+mutta, näes, Arthémise on epätoivoissaan, se tyttö oli hänen ystävänsä."

+

+"Tyttöparka!"

+

+"Ja kun juuri Arthémise antoi minulle hänen osoitteensa..."

+

+"Olisit tehnyt äärettömän paljon paremmin, jos olisit antanut asioiden

+seurata omaa latuansa."

+

+"Niin, ja tällä hetkellä olisit sinä tuomittuna hänen sijastansa.

+Mainiosti aprikoitu, rakas ystävä. Ja minä tulin vielä pyytämään

+sinulta neuvoa! Luulin sinua viisaammaksi."

+

+"No, vähätpä tuosta, kysy kuitenkin."

+

+"No niin, etkö ymmärrä? Tyttöparka, haluaisinpa yrittää jotakin

+pelastaakseni hänet. Minusta tuntuu, että jos antaisin tai saisin

+oikein kelpo iskun hänen puolestaan, se tekisi minulle hyvää."

+

+"Sinä olet hullu, Lorin", sanoi Maurice kohottaen olkapäitänsä.

+

+"Mutta mitä sanoisit, jos tekisin anomuksen vallankumousoikeudelle?"

+

+"Liian myöhäistä, hänet on jo tuomittu."

+

+"Tosiaankin", sanoi Lorin, "on kauheata nähdä tuon nuoren naisen

+kuolevan tällä tavalla".

+

+"Sitäkin kauheampaa, kun minun pelastukseni on tuottanut hänelle

+kuoleman. Kuitenkin kaikitenkin, Lorin, meitä lohduttaa se seikka, että

+hän oli osallisena salavehkeissä."

+

+"Voi, hyvä Jumala, eikö koko maailma ole enemmän tai vähemmän

+salavehkeissä nykyaikana? Hän teki kuten kaikki muutkin. Naisparka!"

+

+"Älä liiaksi surkuttele häntä, ystävä, äläkä ennen kaikkea liian

+äänekkäästi", sanoi Maurice, "sillä me olemme osaksi syyllisiä hänen

+rangaistukseensa. Usko minua, emme ole voineet pestä itseämme niin

+puhtaiksi syytöksestä, ettei siitä olisi jäänyt tahraa. Tänään nimitti

+minua Saint-Leun jääkärien kapteeni piirin kokouksessa girondistiksi,

+ja minun täytyi juuri äsken antaa hänelle sapelinisku todistaakseni

+hänen erehtyneen."

+

+"Sitä varten sinä siis palaat niin myöhään?"

+

+"Juuri niin."

+

+"Mutta mikset ilmoittanut minulle siitä?"

+

+"Koska sinä et tällaisissa asioissa kykene pysymään aisoissa; juttu

+oli saatava heti päätökseen, jottei se herättäisi huomiota. Otimme

+kumpainenkin mukaamme ne henkilöt, jotka olivat käsillä."

+

+"Ja se veijari nimitti sinua girondistiksi, sinua, Maurice, puhdasta

+tasavaltalaista...?"

+

+"Niin nimitti, peijakas; ja se todistaa, veliseni, että jos vielä

+sattuu semmoinen seikkailu, niin joudumme kansan epäsuosioon; sillä

+tiedäthän. Lorin, että meidän päivinämme merkitsee epäsuosio samaa kuin

+epäilyttävä".

+

+"Sen tiedän hyvinkin", sanoi Lorin, "ja tuo sana saa rohkeimmatkin

+miehet värisemään; yhtä kaikki... mutta minusta on vastenmielistä

+päästää Héloise-parka giljotiinille pyytämättä häneltä anteeksi".

+

+"Mitä sinä siis lopulta aiot?"

+

+"Haluaisin, että jäät tänne, Maurice, sinulla kun ei ole mitään syytä

+moittia itseäsi hänen takiansa. Mutta minun laitani on toinen, näetkös;

+koska en enää voi tehdä mitään hänen puolestaan, asetun hänen tiensä

+varrelle, tahdon mennä sinne, Maurice ystäväni, ymmärräthän minut,

+jotta hän ojentaisi minulle kätensä...!"

+

+"Tulen mukaasi siinä tapauksessa", sanoi Maurice.

+

+"Mahdotonta, hyvä ystävä, ajattelehan vähän: sinä olet

+kaupunginvirkamies, sinä olet piirin sihteeri, sinut on sekoitettu

+juttuun, mutta minä olen ollut vain sinun puolustajanasi; sinua

+luultaisiin rikolliseksi, jää siis tänne; minun laitani on toinen, minä

+en vaaranna mitään ja menen sinne."

+

+Kaikki, mitä Lorin oli sanonut, oli niin oikein puhuttu, ettei siihen

+voinut mitään vastata. Vaihtamalla vain merkinkin Tisonin tytön

+kanssa hänen astellessaan mestauslavalle ilmiantaisi Maurice itse

+osallisuutensa rikokseen.

+

+"Mene siis", sanoi hän, "mutta ole varovainen".

+

+Lorin hymyili, puristi Mauricen kättä ja lähti.

+

+Maurice avasi ikkunansa ja viittasi hänelle surullisena jäähyväisiksi.

+Mutta ennen kuin Lorin oli ehtinyt kääntyä kadunkulmassa, oli Maurice

+useammin kuin kerran noussut jälleen katselemaan häntä, ja joka kerta

+oli Lorin jonkinlaisen magneettisen vetovoiman vaikutuksesta kääntynyt

+katselemaan häntä hymyillen.

+

+Lorinin viimein hävittyä rantakadun kulman taa, sulki Maurice

+ikkunan, heittäytyi nojatuoliin ja vajosi sentapaiseen horrokseen,

+joka lujaluonteisissa ja vahvarakenteisissa ihmisissä ennustaa suuria

+onnettomuuksia, koska ne muistuttavat tyyntä myrskyn edellä.

+

+Hän ei olisi herännyt tästä mietiskelystään tai pikemminkin

+horrostilastaan, ellei kotiapulainen palattuaan joltakin asialta ulkoa

+olisi astunut sisään niin innoissaan kuin palvelijat osaavat palaessaan

+halusta kertoa isännälleen vasta kuulemansa uutiset.

+

+Mutta nähdessään Mauricen olevan syventyneenä mietiskelyyn, hän ei

+uskaltanut häiritä tätä, vaan ainoastaan käveli itsepintaisesti

+edestakaisin hänen edessään ilman erikoista syytä.

+

+"Mitä on tapahtunut?" kysyi Maurice välinpitämättömästi; "puhu, jos

+sinulla on jotakin sanottavaa minulle".

+

+"Voi, kansalainen, taas on tehty mainio salaliitto, suurenmoinen!"

+Maurice kohautti hartioitaan.

+

+"Salaliitto, joka panee hiukset nousemaan pystyyn päässä", jatkoi

+Agésilas.

+

+"Tosiaanko?" vastasi Maurice miehen tavoin, joka oli tottunut näkemään

+kolmekymmentä salaliittoa samana päivänä.

+

+"Niin, kansalainen", toisti Agésilas; "se panee värisemään, nähkääs!

+Pelkkä ajatteleminenkin saattaa hyvien isänmaanystävien ihon

+kananlihalle."

+

+"Millainen oli tämä salaliitto?" sanoi Maurice.

+

+"Itävallatar oli vähällä karata."

+

+"Pyh", sanoi Maurice alkaen kiinnittää todellisempaa huomiota asiaan.

+

+"Näyttää siltä", sanoi Agésilas, "kuin olisi Capetin leski ollut

+yksissä hommissa Tisonin tytön kanssa, joka viedään tänään

+giljotiinille. Hänpä onkin sen hyvin ansainnut, se onneton!"

+

+"Ja millä tavoin oli hänellä yhteys tähän tyttöön?" kysyi Maurice, joka

+tunsi hien helmeilevän otsallaan.

+

+"Neilikan avulla. Voitteko kuvitella, kansalainen, että hänelle on

+toimitettu karkaamissuunnitelma neilikan sisässä?"

+

+"Neilikan sisässä! Entä kuka?"

+

+"Herra ritari... malttakaahan... se on kuitenkin aika hyvin tunnettu

+nimi... minä vain unohdan kaikki nämä nimet... Château... miten pöllö

+minä olen! eihän enää ole linnoja ... Maison..." [Château = linna;

+maison = talo; maison rouge = punainen talo. — Suom.]

+

+"Maison-Rouge?"

+

+"Niin se oli."

+

+"Mahdotonta."

+

+"Kuinka, mahdotonta? Minähän olen sanonut teille, että on löydetty

+salaovi, maanalainen käytävä, vaunut."

+

+"Etpähän, sinä et päinvastoin ole vielä sanonut mitään sellaista."

+

+"No niin, siinä tapauksessa minä kerron sen nyt."

+

+"Kerro; jos se onkin satua, on se ainakin kaunis satu."

+

+"Ei, kansalainen, se ei ole satua, ei sinnepäinkään, ja sen todistaa

+se, että kuulin sen ovenvartijalta. Aristokraatit ovat kaivaneet

+salakäytävän; se lähti Corderie-kadulta ja ulottui aina kansatar

+Plumeaun kämpän kellariin saakka, ja olipa hän vähällä joutua

+rikostoveriksi, tuo kansatar Plumeau. Tunnettehan toki hänet?"

+

+"Kyllä tunnen", sanoi Maurice, "entä sitten?"

+

+"No niin, Capetin lesken piti karata tuon maanalaisen käytävän kautta.

+Hänen jalkansa oli jo ensimmäisellä portaalla, mutta älä! Kansalainen

+Simon sai hänet hameesta kiinni. Kuulkaa, kaupungissa soitetaan

+yleismarssia ja piirit rummutetaan kokoon; kuuletteko rummun pärinän

+nyt? Sanotaan, että preussilaiset ovat Dammartinissa ja että heidän

+tiedustelijansa tunkeutuvat kaupungin rajoille saakka."

+

+Tästä sanatulvasta, todesta ja valheesta, mahdollisesta ja

+mahdottomasta erotti Maurice suunnilleen johtolangan. Kaikki

+lähti siitä neilikasta, joka hänen silmiensä nähden oli annettu

+kuningattarelle ja jonka hän itse oli ostanut kukkastyttöparalta. Tässä

+neilikassa oli sen ilmitulleen salajuonen suunnitelma, jonka enemmän

+tai vähemmän todellisista yksityiskohdista Agésilas oli kertonut.

+

+Samassa läheni rummunpärinä, ja Maurice kuuli kadulla huudettavan:

+

+"Kansalainen Simon ilmisaanut Templessä suuren salajuonen! Suuri

+salajuoni Capetin lesken hyväksi saatu ilmi Templessä!"

+

+"Niin, niin", sanoi Maurice, "niinhän minäkin ajattelin. Tässä jutussa

+on perää. Ja Lorin menee tämän kansaninnostuksen aikana ojentamaan

+kätensä tuolle tytölle ja revittää itsensä kappaleiksi."

+

+Maurice otti hattunsa, kiinnitti sapelinsa hankkiluksen ja oli kahdella

+harppauksella kadulla.

+

+"Missä hän on?" kysyi Maurice. "Epäilemättä matkalla Conciergeriehen."

+

+Hän syöksyi rantakadulle.

+

+Mégisserle-rantakadun toisessa päässä kiinnitti hänen huomionsa piikit

+ja pistimet, jotka näkyivät keskeltä väkijoukkoa. Hän luuli erottavansa

+ryhmän keskeltä kansalliskaartilaisen puvun ja väkijoukon esiintyvän

+vihamielisesti. Sydän kurkussa hän lähti juoksemaan tungosta kohti,

+joka täytti koko rannan.

+

+Tämä marseillelaisparven ahdistama kansalliskaartilainen oli Lorin;

+hän seisoi kalpeana, huulet tiukasti yhteenpuserrettuina, silmä

+uhkaavana, käsi miekkansa kahvassa, mittaillen kenttää iskuille, joita

+valmistautui jakamaan.

+

+Kahden askelen päässä Lorinista seisoi Simon. Tämä osoitti Lorinia

+marseillelaisille ja roskaväelle ja sanoi julmasti nauraen:

+

+"Katsokaa, katsokaa, näettehän te hyvin tuon, siinä on yksi niitä

+aristokraatteja, jotka eilen karkoitutin pois Templestä; siinä on

+yksi niitä, jotka suosivat kirjeenvaihtoa neilikankukilla. Hän on sen

+Tisonin tytön rikostoveri, joka kohta viedään tästä ohi. No niin,

+näettekö hänet, hän käyskentelee rauhallisena rantakadulla silloin

+kun hänen rikostoverinsa astelee giljotiinille; ja onhan mahdollista,

+että nainen oli enemmänkin kuin hänen rikostoverinsa, että hän oli

+hänen rakastajattarensa ja että hän on tullut tänne sanoakseen hänelle

+hyvästi tai yrittääkseen pelastaa hänet."

+

+Lorinin sisu ei kestänyt enempää. Hän veti sapelin tupestaan.

+

+Samassa väisti väkijoukko miestä, joka pää kumarassa syöksyi tungokseen

+ja jonka leveät hartiat kaatoivat kumoon kolme neljä hyökkäykseen

+valmistautuvaa katselijaa.

+

+"Ole mielissäsi, Simon", sanoi Maurice. "Olit varmaankin pahoillasi

+siitä, etten minä ollut täällä ystäväni luona, jotta olisit voinut

+hoitaa ilmiantajan ammattiasi oikein suuressa mitassa. Ilmianna, Simon,

+ilmianna, minä olen täällä."

+

+"Totisesti annankin", sanoi Simon irvistellen tapansa mukaan

+iljettävästi, "sinä saavutkin oikeaan aikaan. Kas tuo tuossa", sanoi

+hän, "on uljas Maurice Lindey, joka oli syytettynä samaan aikaan kuin

+Tisonin tyttökin ja joka pelasti nahkansa, koska oli rikas".

+

+"Lyhtyyn, lyhtyyn roikkumaan!" huusivat marseillelaiset.

+

+"Kernaasti, koettakaapa vain", sanoi Maurice.

+

+Ja hän astui askelen eteenpäin ja ikäänkuin koetellakseen pisti

+miekallaan erästä kiihkeimmistä hirtehisistä keskelle otsaa, niin että

+veri heti sokaisi tämän silmät.

+

+"Ottakaa kiinni murhaaja!" huusi haavoittunut.

+

+Marseillelaiset laskivat alas piikkinsä, nostivat kirveensä, latasivat

+kiväärinsä, väkijoukko väisti kauhistuneena, ja nuo kaksi ystävystä

+jäivät eristetyiksi ja suojattomiksi kaikkia iskuja ja laukauksia

+vastaan kahden maalitaulun tavoin.

+

+He katsahtivat toisiansa kasvoillaan viimeinen, ylevä hymy, sillä he

+odottivat tämän heitä uhkaavan tulisen ja rautaisen pyörremyrskyn

+nielevän heidät, kun yhtäkkiä talonovi, jota vastaan he olivat

+nojautuneet, avautui ja parvi nuoria miehiä, yllään sellaiset puvut,

+joita myskikeikareiksi nimitetyt henkilöt käyttivät, jokaisella sapeli

+kädessä sekä kaksi pistoolia vyöllä, syöksyi marseillelaisten kimppuun

+ja sai hirveän tappelun aikaan.

+

+"Hurraa!" huusivat Lorin ja Maurice yhteen ääneen tämän avun

+virkistäminä ja ajattelematta, että taistellessaan uusien tulokkaiden

+riveissä he antoivat Simonin syytöksille aihetta. "Hurraa!"

+

+Mutta vaikka he itse eivät ajatelleetkaan omaa turvallisuuttansa,

+ajatteli eräs toinen sitä heidän puolestaan. Muuan pieni viisi-

+tai kuusikolmattavuotias sinisilmäinen nuori mies, joka käsitteli

+äärettömän taitavasti ja tulisesti niin raskasta miekkaa, ettei hänen

+naisenkätensä olisi luullut jaksavan sitä nostaa, kääntyi huomatessaan,

+etteivät Maurice ja Lorin paenneetkaan ovesta, joka nähtävästi oli

+tahallaan jätetty auki, vaan taistelivat hänen rinnallaan, ja sanoi

+heille kuiskaten:

+

+"Paetkaa tästä ovesta; se, mitä me aiomme tehdä täällä, ei liikuta

+teitä, ja te vain panette turhaan henkenne vaaraan."

+

+Sitten hän huusi Mauricelle äkkiä huomatessansa molempien ystävysten

+epäröinnin:

+

+"Takaisin! Ei ketään isänmaanystävää meidän joukkoomme; virkamies

+Lindey, me olemme aristokraatteja, me!"

+

+Kuullessaan tämän nimityksen, huomatessaan miehen näin rohkeasti

+käyttävän itsestään sellaista laatusanaa, joka tuona aikana merkitsi

+samaa kuin kuolemantuomio, päästi väkijoukko kovan kiljunan.

+

+Mutta säikähtämättä tätä huutoa työnsivät nuori vaalea mies ja kolme

+neljä hänen ystäväänsä Mauricen ja Lorinin käytävään ja sulkivat oven

+heidän jälkeensä; sitten he jälleen heittäytyivät taistelun tuoksinaan,

+joka kasvoi yhä suuremmaksi vankivaunujen lähestyessä.

+

+Maurice ja Lorin, jotka niin ihmeellisesti olivat pelastuneet,

+katsahtivat toisiinsa hämmästyneinä, pää pyörällä.

+

+Tämä käytävä näytti olevan vartavasten laitettu tähän tarkoitukseen;

+he tulivat pihaan ja löysivät sen perältä pienen salaoven, josta pääsi

+Saint-Germain-l'Auxerrois-kadulle.

+

+Samalla hetkellä marssi Change-sillan yli santarmiosasto, joka piankin

+olisi lakaissut rantakadun puhtaaksi, vaikka vielä hetken ajan kuului

+poikkikadulle, jolla ystävykset olivat, kiivaan taistelun meteli.

+

+Osasto marssi sen vankivaunun edessä, joka vei Héloise-paran

+mestauslavalle.

+

+"Laukkaa!" huusi muuan ääni; "laukkaa!"

+

+Vaunuhevoset lähtivät neliä. Lorin huomasi onnettoman nuoren tytön; hän

+seisoi pystyssä, huulillaan hymy ja silmä kovana. Mutta Lorin ei voinut

+edes viitata hänelle; hän ajoi ohitse näkemättä Lorinia, keskellä

+rahvaan pyörrettä, joka kirkui:

+

+"Kuolemaan se aristokraatti! Kuolemaan!"

+

+Ja meteli loittoni hiljeten Tuileriein suuntaan.

+

+Samaan aikaan avautui jälleen se pieni ovi, josta Maurice ja Lorin

+olivat menneet, ja kolme neljä myskikeikaria tuli ulos puvut repaleissa

+ja veressä. Luultavasti oli siinä kaikki, mitä pienestä joukosta oli

+jäljellä.

+

+Nuori vaalea mies tuli viimeisenä.

+

+"Voi", sanoi hän, "tämä asia on siis kirottu!"

+

+Ja heittäen pois lovellisen, verisen sapelinsa hän syöksyi

+Lavandières-kadun suunnalle.

+

+

+

+

+II

+

+Maison-Rougen ritari

+

+

+Maurice kiiruhti piirin kokoukseen tehdäkseen valituksen Simoina

+vastaan.

+

+Tosin oli Lorin ennenkuin erosi Mauricesta keksinyt tehokkaamman

+keinon: koota yhteen muutamia thermopyleläisiä, odottaa Simonia hänen

+tullessaan ensi kerran ulos Templestä ja tappaa hänet säännöllisessä

+taistelussa.

+

+Mutta Maurice oli jyrkästi vastustanut tätä suunnitelmaa.

+

+"Olet hukassa", sanoi hän, "jos panet tuon täytäntöön. Musertakaamme

+Simon, mutta musertakaamme hänet lain avulla, Sen luulisi olevan

+lakimiehille helppoa."

+

+Seuraavana aamuna Maurice niin ollen lähti piirin kokoukseen ja esitti

+valituksensa.

+

+Mutta hän hämmästyi suuresti, kun piirin puheenjohtaja ei ottanut asiaa

+kuuleviin korviinsa, vaan kieltäytyi, koska ei sanonut voivansa ryhtyä

+puolustamaan toista hyvää kansalaista toista vastaan, kun molempia

+elähdytti isänmaanrakkaus.

+

+"Hyvä", sanoi Maurice, "nyt tiedän, mitä on tehtävä, jotta saa hyvän

+kansalaisen maineen. Jos keräätte kokoon rahvasta murhaamaan miehen,

+joka on teistä vastenmielinen, nimitätte tätä isänmaanrakkauden

+elähdyttämiseksi? Siinä tapauksessa yhdyn Lorinin mielipiteeseen ja

+olin väärässä vastustaessani sitä. Tästä päivästä alkaen alan kasvattaa

+isänmaanrakkautta, kuten te sitä nimitätte, ja kokeilen Simonilla."

+

+"Kansalainen Maurice", vastasi puheenjohtaja, "tässä jutussa on Simon

+ehkä vähemmän väärässä kuin sinä; hän on saanut ilmi salaliiton,

+vaikka se ei ole kuulunut hänen virkaansa; sinä sitävastoin et ole

+nähnyt mitään, vaikka ilmisaaminen olisi ollut sinun velvollisuutesi;

+sitäpaitsi sinä joko sattumalta tai tahallisesti — emme tiedä, kummalla

+tavalla toimit yhdessä juonessa kansakunnan vihollisten kanssa."

+

+"Minäkö!" sanoi Maurice. "Kas, sehän on uutta, totta tosiaan; ja kenen

+kanssa siis, kansalainen puheenjohtaja?"

+

+"Kansalaisen Maison-Rougen kanssa."

+

+"Minäkö?" sanoi Maurice hämmästyneenä; "toiminko minä yhdessä

+juonessa Maison-Rougen ritarin kanssa? Minähän en tunne häntä, en ole

+milloinkaan..."

+

+"Sinun on nähty puhelevan hänen kanssaan."

+

+"Minunko?"

+

+"Puristavan hänen kättänsä."

+

+"Minun?"

+

+"Niin juuri."

+

+"Missä niin, milloin?... Kansalainen puheenjohtaja", sanoi Maurice

+tietoisena syyttömyydestään, "sinä valehtelet."

+

+"Isänmaallinen intosi vie sinut hiukan liian pitkälle, kansalainen

+Maurice", sanoi puheenjohtaja, "ja sinä tulet hetikohta katumaan

+puhettasi, kun minä esitän todisteet siitä, etten ole sanonut muuta

+kuin totta. Tässä on kolme eri ilmoitusta, joissa sinua syytetään."

+

+"Älkäähän!" sanoi Maurice; "luuletteko, että minä olen kyllin typerä

+uskoakseni teidän Maison-Rougen ritariinne?"

+

+"Ja miksi et uskoisi?"

+

+"Koska hän on vain vehkeilijäkummitus, jonka kanssa teillä yhdessä aina

+on vehkeily saatavilla sotkeaksenne siihen vihoiksenne."

+

+"Luepa ilmiannot."

+

+"En lue mitään", sanoi Maurice; "vannon, etten ole milloinkaan nähnyt

+Maison-Rougen ritaria ja etten koskaan ole puhutellut häntä. Tulkoon

+se, joka ei usko kunniasanaani, sanomaan sen minulle, minä tiedän

+kyllä, mitä hänelle vastaan."

+

+Puheenjohtaja kohautti olkapäitään; Maurice, joka ei tahtonut jäädä

+kenestäkään alakynteen, teki samoin.

+

+Istunnon lopussa vallitsi hiukan synkkä ja pidättyvä mieliala.

+

+Istunnon jälkeen puheenjohtaja, joka oli kelpo isänmaan-ystävä ja

+oli kansalaisten äänillä tullut valituksi piirinsä korkeimpaan

+virka-arvoon, lähestyi Mauricea ja sanoi hänelle:

+

+"Tule, Maurice, minulla on sinulle puhuttavaa."

+

+Maurice seurasi puheenjohtajaa, joka vei hänet pieneen sivuhuoneeseen

+istuntosalin vieressä.

+

+Tultuaan sinne katsoi puheenjohtaja Mauricea silmiin ja sanoi laskien

+kätensä hänen olkapäällensä:

+

+"Maurice, minä tunsin sinun isäsi ja pidin häntä arvossa, ja siitä

+johtuu, että pidän sinuakin arvossa ja rakastan sinua. Maurice, usko

+minua, sinä olet suuressa vaarassa luopuessasi uskostasi, mikä on

+tosi-vallankumousmielen ensimmäinen rappeutumistila. Maurice ystäväni,

+silloin kun menettää uskonsa, menettää uskollisuutensa. Sinä et usko

+kansakunnan vihollisiin: siitä johtuu, että menet ihan heidän ohitsensa

+näkemättä heitä ja joudut heidän vehkeillensä välikappaleiksi aivan

+aavistamattasi."

+

+"Mitä helkkaria, kansalainen", sanoi Maurice, "kyllä minä osaan

+arvostella, kyllä minulla on sydän paikallaan, minä olen innokas

+isänmaanystävä; mutta minun innostukseni ei tee minua kiihkoilijaksi;

+on tehty kaksikymmentä luuloteltua salahanketta, joita kaikkia

+tasavalta nimittää samalla nimellä. Minä pyydän kerta kaikkiaan saada

+nähdä vastaavan toimittajan."

+

+"Sinä et usko vehkeilijöihin, Maurice", sanoi puheenjohtaja; "no niin,

+sanopas, uskotko sinä siihen punaiseen neilikkaan, jonka vuoksi Tisonin

+tyttö mestattiin eilen?"

+

+Maurice vavahti.

+

+"Uskotko sinä siihen Templen puutarhan maanalaiseen käytävään, joka vie

+kansatar Plumeaun kellarista erääseen taloon Corderie-kadun varrella?"

+

+"En", sanoi Maurice.

+

+"Tee siinä tapauksessa kuin apostoli Tuomas, mene katsomaan."

+

+"Minulla ei ole Templessä vartiovuoroa, eikä minua päästettäisi sisään."

+

+"Koko maailma voi päästä Templeen tätä nykyä."

+

+"Kuinka niin?"

+

+"Lue tämä tiedonanto; koska olet niin epäileväinen, esitän sinulle vain

+virallisia asiakirjoja."

+

+"Kuinka!" huudahti Maurice lukien tiedonantoa, "niinkö pitkällä ollaan?"

+

+"Jatka!"

+

+"Kuningatar siirretään Conciergerien vankilaan?"

+

+"Entä sitten?" vastasi puheenjohtaja.

+

+"Oho", sanoi Maurice.

+

+"Luuletko, että yhteishyvänvaliokunta pelkän luulottelun, mielikuvan,

+kuten sitä nimität, turhan lörpötyksen vuoksi on ryhtynyt niin vakavaan

+toimenpiteeseen?"

+

+"Tähän toimenpiteeseen on ryhdytty, mutta sitä ei panna täytäntöön

+kuten suurta joukkoa muitakaan toimenpiteitä, siinä kaikki..."

+

+"Lue siis loppuun asti", sanoi puheenjohtaja ja ojensi hänelle vielä

+erään paperin.

+

+"Richardin, Conciergerien vanginvartijan, kuitti!" huudahti Maurice.

+

+"Hänen nimensä kirjoitettiin vankilan nimiluetteloon kello kaksi."

+

+Tällä kertaa Maurice vaipui mietteisiinsä.

+

+"Kommuuni toimii, kuten tiedät", jatkoi puheenjohtaja,

+"kaukonäköisesti. Se piirtää leveän ja syvän uoman; sen toimenpiteet

+eivät ole mitään lasten puuhia, se toteuttaa Cromwellin periaatteen:

+Kuninkaita on iskettävä ainoastaan päähän!" Otettuaan esille erään

+paperin hän lisäsin "Lue tämä poliisiministerin salainen ilmoitus."

+

+Maurice luki:

+

+"Koska on varmaa, että entinen Maison-Rougen ritari on Pariisissa,

+koska hänet on nähty eri tienoilla, koska hän on jättänyt merkkejä

+toiminnastaan useihin salahankkeisiin, jotka onneksi ovat rauenneet

+tyhjiin, kehoitan kaikkia piiripäälliköitä tekemään valvontansa kahta

+vertaa tehokkaammaksi."

+

+"No niin?" kysyi puheenjohtaja.

+

+"Täytyyhän minun uskoa, kansalainen puheenjohtaja", huudahti Maurice.

+

+Sitten hän jatkoi:

+

+"Maison-Rougen ritarin tuntomerkit: viisi jalkaa kolme tuumaa, vaalea

+tukka, siniset silmät, suora nenä, kastanjanruskea parta, pyöreä leuka,

+pehmeä ääni, naisen kädet. Kolmekymmentäviisi- tai -kuusivuotias."

+

+Mauricen lukiessa tuntomerkit välähti omituinen valo hänen sielussaan;

+hän muisteli sitä nuorta miestä, joka johti myskikeikarien joukkoa,

+edellisenä päivänä pelastaessaan Lorinin ja hänet, ja joka niin

+päättäväisesti oli iskenyt marseillelaisia raskaalla sapelillaan.

+

+"Tuhat tulimmaista!" mutisi Maurice itsekseen, "olisikohan se hän?

+Siinä tapauksessa ei se ilmianto, jossa minun väitetään puhuneen hänen

+kanssaan, olekaan valhetta. Kuitenkaan en muista puristaneeni hänen

+kättänsä."

+

+"No niin, Maurice", kysyi puheenjohtaja, "mitä te nyt sanotte tästä,

+hyvä ystävä?"

+

+"Sanon uskovani teihin", vastasi Maurice surullisissa mietteissään;

+sillä vaikka ei tietänytkään, mitkä huonot vaikutukset sumensivat

+hänen elämänsä, hän jo jonkin aikaa oli huomannut kaiken synkkenevän

+ympärillänsä.

+

+"Älä pelaa tällä tavoin pois kansansuosiotasi, Maurice", jatkoi

+puheenjohtaja. "Meidän päivinämme on kansansuosio sama kuin elämä;

+kansan epäsuosio on, pidä varasi, epäily petoksesta, eikä kansalaista

+Lindeytä sovi epäillä kavaltajaksi."

+

+Mauricella ei ollut mitään vastattavaa sellaiseen oppiin, jonka hän

+hyvin tunsi olevan omansa. Hän kiitti vanhaa ystäväänsä ja lähti piirin

+huoneustosta.

+

+"Ah", mutisi hän itsekseen, "hengittäkäämme hiukan raitista ilmaa;

+epäluuloja ja taistelua on liikaa. Menkäämme suoraan nauttimaan

+levosta, viattomuudesta ja ilosta: lähtekäämme Genevièven luo."

+

+Niin lähti Maurice astelemaan vanhalle Sain-Jacques-kadulle päin.

+

+Kun hän saapui nahkurimestarin luo, pitelivät Dixmer ja Morand pystyssä

+Genevièveä, jota ahdisti ankara hermokohtaus.

+

+Niinpä muuan palvelija, sen sijaan että olisi ilman muuta päästänyt

+hänet sisään, kuten tapana oli, sulkikin häneltä tien.

+

+"Ilmoita minut kuitenkin", sanoi Maurice levottomana, "ja ellei Dixmer

+voi tällä hetkellä ottaa minua vastaan, lähden pois."

+

+Palvelija astui pieneen paviljonkiin, ja Maurice jäi odottelemaan

+puutarhaan.

+

+Hänestä tuntui siltä kuin tapahtuisi talossa jotakin omituista.

+Nahkatehtaalaiset eivät olleet työssään, vaan kävelivät puutarhassa

+levottoman näköisinä.

+

+Dixmer tuli itse ovelle asti.

+

+"Astukaa sisään, rakas Maurice, astukaa sisään", sanoi hän; "te ette

+kuulu niihin, joilta ovi on suljettu".

+

+"Mutta mitä sitten on tapahtunut?" kysyi nuori mies.

+

+"Geneviève on kipeä", sanoi Dixmer; "enemmän kuin kipeä, sillä hän

+hourii".

+

+"Voi, hyvä Jumala!" huudahti nuori mies järkkyneenä siitä, että

+täälläkin tapasi hätää ja kärsimystä. "Mikä hänellä on?"

+

+"Tiedätte, veliseni", virkkoi Dixmer, "ettei naisten tauteja ymmärrä

+kukaan, etenkään aviomies".

+

+Geneviève oli pitkällään jonkinlaisella leposohvalla. Hänen vieressään

+oli Morand, joka piti hajusuoloja hänen nenänsä alla.

+

+"Mitä kuuluu?" kysyi Dixmer.

+

+"Aina vain sama juttu", vastasi Morand.

+

+"Héloise, Héloise!" kuului nuoren naisen kalpeiden huulien ja

+yhteenpuristuneiden hampaiden välistä.

+

+"Héloise!" toisti Maurice hämmästyneenä.

+

+"Niin, hyvä Jumala, niin", toisti Dixmer vilkkaasti, "Geneviève meni

+onnettomuudekseen ulos eilen ja näki nuo onnettomat vankirattaat ja

+niissä erään tyttöparan nimeltä Héloise, jota vietiin giljotiinille.

+Tuon hetken jälkeen hän on saanut viisi tai kuusi hermokohtausta ja

+vain toistelee tätä nimeä."

+

+"Eniten on häntä järkyttänyt se seikka, että hän tunsi tämän tytön

+samaksi kukkastytöksi, joka myi hänelle nuo neilikat, kuten tiedätte."

+

+"Tietysti minä tiedän, koska ne olivat vähällä katkaista kaulani."

+

+"Niin, me olemme kyllä tienneet tuon kaiken, rakas Maurice, ja olkaa

+varma, että olemme olleet niin peloissamme, kuin ikinä saattaa olla;

+mutta Morand oli läsnä istunnossa ja näki teidän lähtevän sieltä

+vapaana."

+

+"Hiljaa!" sanoi Maurice; "luulenpa, että hän puhuu taas". "Voi,

+katkonaisia sanoja, joita on mahdotonta ymmärtää", virkkoi Dixmer.

+

+"Maurice!" mutisi Geneviève; "he haluavat tappaa Mauricen. Hänen

+avukseen, ritari, apuun!"

+

+Syvä hiljaisuus seurasi näitä sanoja.

+

+"Maison-Rouge", mutisi taas Geneviève; "Maison-Rouge!" Maurice tunsi

+ikäänkuin epäilyn salaman, mutta se oli vain salama. Sitäpaitsi

+liikutti Genevièven kärsimys häntä liikaa, jotta hän olisi ryhtynyt

+hakemaan selitystä näihin muutamiin sanoihin.

+

+"Oletteko kutsuneet lääkärin?" kysyi hän.

+

+"Voi, tuo ei ole mitään", sanoi Dixmer; "hiukan vain hourailua, siinä

+kaikki".

+

+Ja hän puristi vaimonsa käsivartta niin lujasti, että Geneviève tuli

+tuntoihinsa ja päästäen pienen huudahduksen avasi silmänsä, joita hän

+tähän asti oli koko ajan pitänyt suljettuina.

+

+"Kas, siinähän te olette kaikki", sanoi hän, "ja Maurice on teidän

+kanssanne. Voi, olen onnellinen nähdessäni teidät, hyvä ystävä; jos

+tietäisitte, miten minä olen..."

+

+Hän korjasi puhettansa:

+

+"Miten me olemme kärsineet kahden viime päivän kuluessa!"

+

+"Niin, olemme taas kaikki koolla", sanoi Maurice; "rauhoittukaa siis

+älkääkä tuottako itsellenne sellaisia kauhuja. Etenkin erästä nimeä

+olisi teidän lakattava mainitsemasta, koska hän ei tällä haavaa ole

+pyhimyksen maineessa."

+

+"Mitä nimeä", kysyi Geneviève pirteästi.

+

+"Maison-Rougen ritarin nimeä."

+

+"Olenko minä maininnut Maison-Rougen ritarin nimen, minäkö?" sanoi

+Geneviève kauhistuneena.

+

+"Epäilemättä", vastasi Dixmer nauraen väkinäisesti; "mutta

+ymmärrättehän, Maurice, ettei siinä ole mitään ihmeteltävää, koska

+yleisesti kerrotaan hänen olleen Tisonin tytön rikostoverin ja juuri

+hänen johtaneen eilistä karkaamisyritystä, joka onneksi epäonnistui."

+

+"Minä en sanokaan, että tässä olisi mitään ihmeteltävää", vastasi

+Maurice; "sanon vain, että hänen on pysyteltävä hyvin piilossa".

+

+"Kenen?" kysyi Dixmer.

+

+"Maison-Rougen ritarin, helkkarissa! Kommuuni hakee häntä, ja sen

+ajokoirilla on hieno vainu."

+

+"Kunpa hänet vain pidätettäisiin", sanoi Morand, "ennenkuin hän

+saa valmiiksi jonkin uuden yrityksen, joka onnistuu paremmin kuin

+viimeinen".

+

+"Se ei missään tapauksessa koidu kuningattaren hyödyksi", sanoi Maurice.

+

+"Miksi niin?" kysyi Morand.

+

+"Koska kuningatar ei enää ole hänen kättensä ulottuvilla."

+

+"Missä hän siis on?" kysyi Dixmer.

+

+"Conciergeriessä", vastasi Maurice; "hänet siirrettiin sinne viime

+yönä".

+

+Dixmer, Morand ja Geneviève päästivät huudahduksen, jota Maurice luuli

+yllätyksen aiheuttamaksi.

+

+"Huomaatte niin ollen", jatkoi hän, "että kuningattaren ritarin on

+sanottava hyvästi suunnitelmillensa. Conciergerie on turvallisempi kuin

+Temple."

+

+Morand ja Dixmer vaihtoivat silmäyksen, joka jäi Mauricelta huomaamatta.

+

+"Voi, hyvä Jumala!" huudahti hän, "madame Dixmer kalpeni taas".

+

+"Geneviève", sanoi Dixmer vaimolleen, "sinun on mentävä vuoteeseen,

+rakas lapsi, sinulla on tuskia".

+

+Maurice ymmärsi, että hänelle tällä sanottiin hyvästi; hän suuteli

+Genevièven kättä ja lähti.

+

+Morand lähti ulos hänen kanssansa ja saattoi häntä aina vanhalle

+Saint-Jacques-kadulle asti.

+

+Siellä hän jätti hänet ja meni sanomaan pari sanaa eräälle

+palvelijalle, joka piteli valmiiksi satuloitua hevosta.

+

+Maurice oli niin vaipunut mietteisiinsä, ettei ollut sanonut sanaakaan

+Morandille heidän yhdessä lähdettyään talosta eikä nytkään edes

+kysynyt, kuka tämä mies — oli ja mitä hevosella oli siinä tekemistä.

+

+Hän kääntyi Fossès-Saint-Victor-kadulle ja pääsi sitten rantakadulle.

+

+"Tämä on kummallista", sanoi hän itsekseen kävellessään. "Onko minun

+älyni tullut heikommaksi vai ovatko tapaukset tulleet niin vakaviksi,

+mutta kaikki tuntuu minusta suuremmalta, kuten näkisin mikroskoopin

+kautta."

+

+Ja hiukan rauhoittaakseen Maurice paljasti päänsä, jotta illan

+tuulenhenkäys sitä vilvoittaisi, ja nojautui sillan kaidepuuta vastaan.

+

+

+

+

+III

+

+Kulkuvartio

+

+

+Ollessaan näissä mietteissä ja katsellessaan veden virtaamista niin

+surumielisen tarkkaavaisesti, kuin kaikki puhtaat pariisilaiset

+tekevät, ja nojatessaan sillan kaiteeseen Maurice kuuli lähestyvän

+pienen joukon tahdikkaat askelet: se saattoi olla kulkuvartio.

+

+Hän kääntyi; sillan loisesta päästä tuli kansalliskaartin komppania.

+Hämärässä luuli Maurice tuntevansa Lorinin.

+

+Se olikin todella tämä. Heti huomattuaan Mauricen hän juoksi hänen

+luokseen kädet ojossa.

+

+"Viimeinkin", huudahti Lorin, "näen sinut. Helkkari, sinua ei kyllä

+löydä vaivatta:

+

+    "Kun löydän taas ystävän uskollisen,

+     saa onneni uuden kääntehen.

+

+"Tällä kertaa sinä toivoakseni et valita; annan sinulle Racinea Lorinin

+sijaan."

+

+"Mitä sinä aiot täällä tehdä kulkuvartiolla?" kysyi Maurice, jonka

+kaikki jo teki levottomaksi.

+

+"Olen retkikunnan päällikkö, hyvä ystävä; on aikomus palauttaa

+järkytetty maineemme entiselle perustallensa."

+

+Sitten hän sanoi kääntyen komppaniansa puoleen:

+

+"Huomio! Kivääri eteen — vie! Kivääri olalle — vie!" sanoi hän. "Pojat,

+yö ei vielä ole kyllin pimeä. Jutelkaa pikku asioistanne, me menemme

+juttelemaan omistamme."

+

+Sitten jatkoi Lorin tullen takaisin Mauricen luo:

+

+"Kuulin piirin kokouksessa tänään kaksi suurta uutista."

+

+"Mitkä?"

+

+"Ensinnäkin, että aletaan epäillä meitä molempia, sinua ja minua."

+

+"Tiedän sen. Entä sitten?"

+

+"Vai niin, sinä tiedät sen?"

+

+"Tiedän."

+

+"Toiseksi, että koko neilikkasalahanketta on ollut johtamassa

+Maison-Rougen ritari."

+

+"Senkin minä tiedän."

+

+"Mutta sitä sinä et tiedä, että punaisen neilikan salajuoni ja

+maanalaisen käytävän salajuoni olivat yhtä ja samaa salahanketta."

+

+"Senkin minä tiedän."

+

+"Siirtykäämme siis kolmanteen uutiseen; sitä sinä ainakaan et tunne,

+siitä olen varma. Menemme tänä yönä ottamaan kiinni Maison-Rougen

+ritarin."

+

+"Ottamaan kiinni Maison-Rougen ritarin?"

+

+"Niin juuri."

+

+"Sinusta on siis tullut santarmi?"

+

+"Ei; mutta minä olen isänmaanystävä. Ja minun isänmaatani runtelee

+kauhistuttavasti tämä Maison-Rougen ritari, joka punoo salajuonen

+salajuonen perään. Ja isänmaa käskee minua, joka olen isänmaanystävä,

+vapauttamaan sen yllämainitusta Maison-Rougen ritarista, joka on sille

+kovana vastuksena, ja minä tottelen isänmaani ääntä."

+

+"Yhtäkaikki", sanoi Maurice, "on omituista, että otat suorittaaksesi

+sellaisen tehtävän".

+

+"En ole ottanut sitä suorittaakseni, se on annettu minun

+suoritettavakseni; mutta minun on kuitenkin myönnettävä, että olisin

+tavoitellut sitä tehtävää. Me tarvitsemme loistavan teon palauttamaan

+maineemme entiselleen, koskapa kunniamme palautus ei ainoastaan turvaa

+olemassaoloamme, vaan myös oikeuttaa meidät ensimmäisessä tilaisuudessa

+pistämään miekanterän kuusi tuumaa syvälle tuon kauhean Simonin

+vatsaan."

+

+"Mutta kuinka on saatu tietää Maison-Rougen ritarin olleen tuon

+maanalaisen käytävän salahankkeen johdossa?"

+

+"Se ei vielä ole ihan varmaa, mutta niin oletetaan."

+

+"Aha, te olette keksineet sen johtopäätelmien avulla?"

+

+"Olemme saaneet täyden varmuuden."

+

+"Miten sinä järjestät koko tuon homman? Tarkastakaamme, sillä

+kuitenkin..."

+

+"Kuuntele tarkoin."

+

+"Kuuntelen."

+

+"Tuskin olin kuullut huudettavan: 'Suuri salaliitto, jonka on saanut

+ilmi Simon...' (tuo Simon-roisto on kaikkialla, se kurja!) kun

+itse tahdoin ottaa selvää, mikä oli totta. Puhuttiin maanalaisesta

+käytävästä."

+

+"Onko se olemassa?"

+

+"On, kyllä se on olemassa, olen nähnyt sen.

+

+    "Nähnyt, silmin molemminkin nähnyt, se vasta näkemistä.

+

+"Kas, miksi et vihellä?"

+

+"Koska se on Molièreä ja minä sitäpaitsi myönnän, että asianhaarat

+näyttävät hiukan liian vakavilta leikinlaskua varten."

+

+"Entä sitten, mistä siis laskettaisiin leikkiä, ellei vakavista

+asioista?"

+

+"Sanot siis nähneesi..."

+

+"Maanalaisen käytävän... Toistan, että olen nähnyt maanalaisen

+käytävän, että olen juossut sen päästä päähän ja että se yhdisti

+kansatar Plumeaun kellarin erääseen taloon Corderie-kadun varrella,

+taloon numero kaksitoista tai neljätoista, en enää muista niin tarkoin."

+

+"Hyvä! Lorin, olet kulkenut sen päästä päähän?"

+

+"Koko matkan, ja kautta kunniani, vakuutan, että se on erittäin

+kauniisti tehty käytävä; sitäpaitsi siinä oli kolme rautaporttia,

+jotka täytyi kaivaa irti toinen toisensa perästä, mutta jotka siinä

+tapauksessa, että salaliittolaiset olisivat onnistuneet, olisivat,

+uhraamalla kolme neljä heikäläistä, antaneet heille koko tarvittavan

+ajan saattaa Capetin lesken turvalliseen paikkaan. Onneksi eivät asiat

+ole siten, ja tuo kauhea Simon on vielä keksinyt tämänkin."

+

+"Mutta minusta näyttää", sanoi Maurice, "että ensiksi olisi tullut

+pidättää tämän Corderie-kadun talon asukkaat".

+

+"Niin olisikin tehty, ellei talon olisi huomattu olevan vallan tyhjän."

+

+"Mutta tämä talo kuuluu kuitenkin jollekulle?"

+

+"Niin, uudelle omistajalle, mutta kukaan ei tuntenut häntä, tiedettiin,

+että talo oli vaihtanut isäntää kaksi tai kolme viikkoa sitten, siinä

+kaikki. Naapurit olivat kyllä kuulleet kalkutusta; mutta kun talo oli

+vanha, he luulivat sitä korjattavan. Mitä toiseen omistajaan tulee, oli

+hän jättänyt Pariisin. Asioiden ollessa tällä kannalla minä saavuin

+paikalle.

+

+"'Herran nimessä', sanoin minä Santerrelle vetäen hänet syrjään, 'tehän

+olette kaikki ihan ymmällä'.

+

+"'Se on totta’, vastasi hän, ’niin olemmekin'.

+

+"'Tämä talo on myyty, eikö niin?'

+

+"'On kyllä.'

+

+"'Noin viisitoista päivää sitten?'

+

+"'Kaksi kolme viikkoa sitten.'

+

+"'Myyty notaarin tekemällä kauppakirjalla?'

+

+"'Niin on.'

+

+"'No hyvä, on etsittävä kaikki Pariisin notaarit, päästävä selville,

+kuka heistä on myynyt tämän talon ja saatava kauppakirja nähtäväksi.

+Sen alla on nähtävästi ostajan nimi ja osoite.'

+

+"'Hyvä on! Siinähän on neuvo vasta', sanoi Santerre, ja sinä olet

+kuitenkin mies, jota syytetään huonoksi isänmaanystäväksi. Lorin,

+Lorin, minä palautan kunniasi, tai perkele minut korventakoon.'

+

+"Lyhyesti", jatkoi Lorin, "sanottu ja tehty. Haettiin notaari,

+löydettiin kauppakirja ja siitä rikollisen nimi ja asuinpaikka. Silloin

+Santerre piti minulle antamansa sanan ja määräsi minut pidättämään

+rikollisen."

+

+"Ja tämä mies oli Maison-Rougen ritari?"

+

+"Eipä sentään, vain hänen rikostoverinsa, se on, luultavasti."

+

+"Mutta kuinka sinä sitten sanot teidän menevän pidättämään

+Maison-Rougen ritaria?"

+

+"Me menemme pidättämään koko joukon."

+

+"Ensinnäkin, tunnetko sinä tämän Maison-Rougen ritarin?"

+

+"Erinomaisesti."

+

+"Sinulla on siis hänen tuntomerkkinsä?"

+

+"Totta maar! Santerre antoi ne minulle. Viisi jalkaa kaksi tai kolme

+tuumaa, vaaleat hiukset, siniset silmät, suora nenä, kastanjanruskea

+parta; sitäpaitsi minä olen nähnyt hänet."

+

+"Milloin?"

+

+"Juuri tänään."

+

+"Oletko todella nähnyt hänet?"

+

+"Ja sinä myös."

+

+Maurice vavahti.

+

+"Tuo pieni, vaaleaverinen nuori mies, joka vapautti meidät tänä aamuna,

+kuten tiedät, se, joka johti myskikeikarien joukkoa, se, joka iski niin

+kovasti."

+

+"Se oli siis hän?" kysyi Maurice.

+

+"Hän itse! Häntä seurattiin ja hän katosi näkyvistä niillä tienoin,

+missä Corderie-kadun talonomistajamme asuu; sen vuoksi otaksutaan

+heidän asuvan yhdessä."

+

+"Se on todella luultavaa."

+

+"Se on varmaa."

+

+"Mutta minusta tuntuu, Lorin", lisäsi Maurice, "että jos sinä tänä

+iltana vangitset sen, joka pelasti meidät aamulla, sinä olet jossakin

+määrin kiittämätön".

+

+"Mitä vielä!" sanoi Lorin. "Luuletko sinä, että hän pelasti meidät

+meidän pelastamisemme vuoksi?"

+

+"Miksi sitten?"

+

+"Ei ensinkään. He olivat siinä väijyksissä vapauttaakseen Héloise

+Tison-paran, kun hän menisi ohitse. Meidän pyövelimme häiritsivät

+heitä ja he iskivät heidän kimppuunsa. Meidät pelasti vastahyökkäys.

+Ja kun kaikki riippuu aikomuksesta, ja kun aikomusta tässä ei ollut,

+en voi vähääkään soimata itseäni kiittämättömyydestä. Sitäpaitsi

+näethän, Maurice, että pääasia on välttämättömyys; ja välttämätöntä on,

+että palautamme kunniamme loistavalla iskulla. Olen mennyt takuuseen

+sinusta."

+

+"Kenelle?"

+

+"Santerrelle; hän tietää sinun johtavan partioretkeä."

+

+"Kuinka niin?"

+

+"'Oletko varma siitä, että saat rikolliset pidätetyiksi?' sanoi hän.

+

+"'Olen', vastasin, 'jos Maurice on mukana'.

+

+"'Mutta oletko varma Mauricesta? Hän on viime aikana muuttunut

+laimeaksi.'

+

+"'Ne, jotka puhuvat niin, erehtyvät. Maurice ei ole laimentunut enempää

+kuin minäkään.'

+

+"'Ja vastaatko sinä hänestä?'

+

+"'Kuten itsestäni.'

+

+"Silloin lähdin sinun luoksesi, mutta en tavannut sinua; sitten lähdin

+tätä tietä, ensinnäkin siksi, että minun oli sitä kuljettava, ja sitten

+siksi, että sinä käytät sitä tavallisesti; lopulta tapasin sinut, olet

+tässä: eteenpäin, mars!

+

+    "Alla viireimme hengetär voiton

+     rientäköön kera riemuamaan..."

+

+"Rakas Lorin, olen epätoivoissani, mutta en tunne pienintäkään halua

+tähän partioretkeen; voithan sanoa, ettet ole tavannut minua."

+

+"Mahdotonta! Kaikki miehemme ovat nähneet sinut."

+

+"No niin, sanot tavanneesi minut ja etten minä halunnut olla teidän

+mukananne."

+

+"Yhtä mahdotonta."

+

+"Ja miksi niin?"

+

+"Koska sinä et tässä tapauksessa enää ole laimea, vaan epäilyttävä...

+Ja tiedät, mitä heille, noille epäilyttäville tehdään: heidät viedään

+Révolution-aukiolle ja kehoitetaan tervehtimään vapauden patsasta;

+kuitenkaan he eivät tervehdi hatullaan, vaan päällänsä."

+

+"No niin, Lorin, tapahtuu mitä tapahtuu; mutta mitä minä nyt sinulle

+sanon, näyttää sinusta varmasti omituiselta."

+

+Lorinin silmät tulivat suuriksi ja hän jäi katselemaan Mauricea.

+

+"No niin", jatkoi Maurice, "minä olen kyllästynyt elämään..."

+

+Lorin purskahti nauramaan.

+

+"Hyvä", sanoi hän; "olemme joutuneet kinaan rakastettumme kanssa, ja se

+tuottaa meille surullisia ajatuksia. Hui hai, kaunis Amadis, tulkaamme

+jälleen miehiksi, ja siitä me sitten muutumme kansalaisiksi; minä

+en sen sijaan milloinkaan ole parempi isänmaanystävä kuin ollessani

+epäsovussa Arthémisen kanssa. Asiasta toiseen. Hänen jumaluutensa,

+jumalatar Järki, lähettää sinulle tuhannet suloiset terveiset."

+

+"Voit kiittää häntä minun puolestani. Hyvästi, Lorin!"

+

+"Kuinka, hyvästi?"

+

+"Niin, lähden pois."

+

+"Minne sinä menet?"

+

+"Kotiin, helkkarissa!"

+

+"Maurice, sinä syökset itsesi turmioon."

+

+"Siitä minä viisi."

+

+"Maurice, ajattele, rakas ystävä, ajattele!"

+

+"Olen ajatellut."

+

+"En ole toistanut kaikkea..."

+

+"Kaikkea, mitä?"

+

+"Kaikkea, mitä Santerre sanoi minulle."

+

+"Mitä hän sanoi sinulle?"

+

+"Pyytäessäni sinua partion johtajaksi sanoi hän minulle:

+

+"'Pidä varasi.'

+

+"'Kenen suhteen?'

+

+"'Mauricen suhteen'."

+

+"Minunko suhteeni?"

+

+"Niin. 'Maurice', lisäsi hän, 'käy hyvin usein tuossa kaupunginosassa'."

+

+"Missä kaupunginosassa?"

+

+"Siellä, missä Maison-Rouge asuu."

+

+"Kuinka!" huudahti Maurice, "täälläkö hän piileksii?"

+

+"Niin otaksutaan ainakin, koska täällä asuu hänen rikostoverikseen

+luultu Corderie-kadun talon omistaja."

+

+"Victorin esikaupungissa?" kysyi Maurice.

+

+"Niin, Victorin esikaupungissa."

+

+"Ja minkä kadun varrella?"

+

+"Vanhalla Saint-Jacques-kadulla."

+

+"Voi, hyvä Jumala!" sopersi Maurice ikäänkuin salaman häikäisemänä. Ja

+hän peitti silmänsä käsiinsä.

+

+Sitten hän sanoi hetken kuluttua kuin olisi sen aikana koonnut koko

+rohkeutensa:

+

+"Hänen ammattinsa?"

+

+"Nahkurimestari."

+

+"Ja nimensä?"

+

+"Dixmer."

+

+"Sinä olet oikeassa, Lorin", sanoi Maurice hilliten liikutuksensa;

+"tulen mukaanne".

+

+"Se on oikein. Onko sinulla aseita?"

+

+"Minulla on sapelini kuten aina."

+

+"Ota vielä nämä kaksi pistoolia."

+

+"Entä sinä?"

+

+"Minulla on kiväärini. Kivääri käteen — ota! Kivääri olalle — vie!

+Tahdissa mars!"

+

+Kulkuvartio lähti uudelleen marssimaan; sen etunenässä asteli

+harmaapukuinen mies, joka johti sitä, poliisin edustaja. Maurice kulki

+vieressä, Lorinin rinnalla.

+

+Aika ajoittain saattoi kadunkulmista sekä talojen ovisopista

+nähdä irtautuvan varjoja, jotka tulivat vaihtamaan muutaman sanan

+harmaapukuisen miehen kanssa; heidät oli asetettu valvomaan.

+

+Saavuttiin kujalle. Harmaapukuinen mies ei hetkeäkään epäröinyt;

+hänellä oli hyvät tiedot: hän astui kujaan.

+

+Hän pysähtyi sen puutarhaportin eteen, josta Maurice oli viety

+köytettynä sisään.

+

+"Täällä", sanoi hän.

+

+"Mikä täällä on?" kysyi Lorin.

+

+"Täältä me löydämme molemmat johtajat."

+

+Maurice nojasi muuriin: hänestä tuntui kuin hän kaatuisi selälleen.

+

+"Nyt", sanoi harmaapukuinen mies, "on kolme sisäänkäytävää olemassa:

+pääovi, tämä ja ovi, josta mennään erääseen paviljonkiin. Minä

+menen kuuden tai kahdeksan miehen kanssa pääovesta; vartioikaa tätä

+sisäänkäytävää neljän viiden miehen kanssa, ja sijoittakaa kolme

+luotettavaa miestä paviljongin ovelle."

+

+"Minä", sanoi Maurice, "menen muurin yli vartioimaan puutarhaa".

+

+"Mainiota", sanoi Lorin, "etenkin kun sinä avaat meille oven

+sisäpuolelta päin".

+

+"Mielelläni", sanoi Maurice. "Mutta älkää jättäkö käytävää tyhjäksi

+älkääkä tulko ennenkuin minä huudan. Kaikki, mitä talossa tapahtuu,

+minä näen puutarhasta."

+

+"Sinä siis tunnet talon?" kysyi Lorin.

+

+"Ajattelin kerran ostaa sen."

+

+Lorin asetti miehensä pensasaitojen kulmauksiin ja ovisoppiin

+väijyksiin sillä välin kun poliisikonstaapeli lähti kuten oli luvannut

+kahdeksan tai kymmenen kansalliskaartilaisen kanssa murtamaan pääovea.

+

+Hetken kuluttua oli heidän askeltensa ääni häipynyt herättämättä

+minkäänlaista huomiota tässä autiossa kaupunginosassa.

+

+Mauricen miehet olivat vartiopaikallaan ja piilottautuivat parhaansa

+mukaan. Olisi voinut vannoa kaiken olevan rauhallista ja ettei mitään

+erikoisempaa tapahtunut vanhalla Saint-Jacques-kadulla.

+

+Maurice alkoi siis kavuta muurin yli.

+

+"Odota", sanoi Lorin.

+

+"Mitä?"

+

+"Tunnussana."

+

+"Se on totta."

+

+"_Neilikka ja maanalainen_. Pidätä kaikki ne, jotka eivät sano sinulle

+näitä kahta sanaa. Päästä menemään kaikki, jotka ne sanovat. Siinä

+toimintaohjeet."

+

+"Kiitos", sanoi Maurice.

+

+Ja hän hyppäsi muurin harjalta alas puutarhaan.

+

+

+

+

+IV

+

+Neilikka ja maanalainen

+

+

+Ensimmäinen isku oli ollut kauhea, ja Maurice oli tarvinnut koko

+itsehillintäkykynsä peittämään Lorinilta sen mullistuksen, joka

+oli tapahtunut koko hänen olemuksessaan; mutta kun hän kerran oli

+päässyt puutarhaan, kerran jäänyt yksin, yksin yön hiljaisuuteen,

+hänen mielensä muuttui rauhallisemmaksi ja ajatukset, sen sijaan että

+olisivat pyörineet epäjärjestyksessä hänen aivoissaan, tulivat nyt

+hänen mieleensä, ja hänen järkensä saattoi niitä arvostella.

+

+Kuinka? Tämä talo, jossa Maurice oli käynyt niin usein mitä puhtaimmin

+mielihyvän tuntein, tämä talo, jonka hän oli tehnyt paratiisikseen

+maan päällä, ei siis ollutkaan muuta kuin veristen juonien pesäpaikka!

+Se ystävällinen tapa, millä hänen kiihkeä mieltymyksensä oli

+vastaanotettu, oli vain teeskentelyä; koko Gevevièven rakkaus johtuikin

+vain pelosta!

+

+Lukijamme tuntevat jo tämän puutarhan, jonne ovat useamman kuin kerran

+seuranneet nuorta väkeämme. Maurice hiipi pensasryhmästä toiseen,

+kunnes häntä suojasi kuunvalolta sen kasvihuoneen varjo, jonne hänet

+oli suljettu ensimmäisenä päivänä hänen tunkeutuessaan taloon.

+

+Tämä kasvihuone oli vastapäätä sitä paviljonkia, jossa Geneviève asui.

+

+Mutta sen sijaan, että valo olisi tänä iltana ollut paikallaan ja

+valaissut vain nuoren naisen huonetta, se liikkuikin ikkunasta

+toiseen. Maurice huomasi Genevièven erään sattumalta puoleksi nostetun

+kaihtimen lävitse; hän keräsi kiireissään tavaroitaan matkalaukkuun, ja

+ihmeissään näki Maurice hänen käsissään kiiltävän aseita.

+

+Hän nousi seisomaan kiven päälle voidakseen paremmin nähdä huoneeseen.

+Pesässä paloi suuri tuli, joka kiinnitti hänen huomionsa; Geneviève

+poltti papereitaan.

+

+Samassa avautui ovi, ja nuori mies astui Genevièven huoneeseen.

+Mauricen ensimmäinen ajatus oli, että mies olisi Dixmer.

+

+Nuori nainen juoksi hänen luokseen, tarttui hänen käsiinsä, ja molemmat

+seisoivat hetken vastatusten näyttäen olevan rajun mielenliikutuksen

+vallassa. Minkä aiheuttama oli tämä mielenliikutus? Maurice ei osannut

+sitä arvata, heidän sanojensa ääni ei kantanut häneen saakka.

+

+Mutta äkkiä Maurice mittaili silmillään miehen vyötäröä.

+

+"Se ei ole Dixmer", mutisi hän.

+

+Huoneeseen tullut mies oli todella pieni ja hoikka; Dixmer oli iso ja

+paksu.

+

+Mustasukkaisuus on voimakas kiihoitin; yhdessä minuutissa oli Maurice

+arvioinut tuntemattoman miehen vyötärön sentimetrin tarkkuudella ja

+tutkinut aviomiehen varjokuvan piirteet.

+

+"Se ei ole Dixmer", mutisi hän kuin olisi hänen ollut pakko toistaa se

+itselleen tullakseen varmaksi Genevièven uskottomuudesta.

+

+Hän lähestyi ikkunaa, mutta mitä likemmä hän tuli, sitä vähemmän hän

+näki: hänen otsansa oli kuin tulessa.

+

+Hänen jalkansa sattui tikapuihin; ikkuna oli seitsemän kahdeksan jalkaa

+korkealla; hän otti tikapuut ja vei ne pystyyn seinää vastaan.

+

+Hän nousi tikapuille ja painoi katseensa kaihtimen rakoon.

+

+Genevièven huoneessa oleva tuntematon oli seitsemän tai

+kahdeksankolmattavuotias, sinisilmäinen, sorearyhtinen nuori mies;

+hän piteli nuoren naisen käsiä ja kuivasi puhuessaan kyyneliä, jotka

+himmensivät Genevièven suloisia katseita.

+

+Mauricen aikaansaama pieni kolina sai nuoren miehen kääntämään päänsä

+ikkunaa kohden.

+

+Maurice pidätti yllätyksen huudahduksen: hän oli tuntenut salaperäisen

+pelastajansa Châtelet-aukiolta.

+

+Samassa veti Geneviève kätensä pois tuntemattoman käsistä. Hän astui

+tulisijan ääreen ja vakuuttautui siitä, että kaikki paperit olivat

+palaneet.

+

+Maurice ei kyennyt enempää pidättämään itseään; kaikki nuo kauheat

+intohimot, jotka kiduttavat ihmistä, rakkaus, kosto, mustasukkaisuus,

+kuristivat hänen sydäntänsä tulihampaillaan. Hän käytti tilaisuutta

+hyväkseen, työnsi rajusti sisään huonosti suljetun ikkunankehän ja

+hyppäsi huoneeseen.

+

+Samassa ojentautui kaksi pistoolia hänen rintaansa vasten.

+

+Geneviève oli kääntynyt kuullessaan kolinan; hän jäi äänettömäksi

+nähdessään Mauricen.

+

+"Hyvä herra", sanoi nuori tasavaltalainen kylmästi sille, jonka aseiden

+kärjessä hänen henkensä jo toista kertaa oli, "hyvä herra, oletteko

+Maison-Rougen ritari?"

+

+"Entä jos niin olisinkin?" vastasi ritari.

+

+"Jos asia on siten, olette rohkea mies ja niinmuodoin myös tyyni mies;

+siksi sanon teille pari sanaa."

+

+"Puhukaa", sanoi ritari kääntämättä pois pistooleitansa.

+

+"Voitte tappaa minut, mutta ette tee sitä ennenkuin olen huutanut, tai

+oikeammin minä en kuole huutamatta. Jos minä huudan, muuttavat tätä

+taloa piirittävät tuhat miestä sen tuhaksi ennenkuin kymmenen minuuttia

+on kulunut. Laskekaa siis pistoolinne ja kuulkaa, mitä minulla on

+sanomista madamelle."

+

+"Genevièvelle?" sanoi ritari.

+

+"Minulleko?" sopersi Geneviève.

+

+"Niin, teille."

+

+Geneviève, joka oli kalpeampi kuin kuvapatsas, tarttui Mauricen

+käsivarteen; nuori mies työnsi sen pois.

+

+"Tiedätte, mitä olette minulle vakuuttanut, madame", sanoi Maurice

+syvästi halveksivasti. "Minä tiedän nyt, että olette puhunut totta! Te

+ette tosiaankaan rakasta herra Morandia!"

+

+"Maurice, kuunnelkaa minua!" huudahti Geneviève.

+

+"Minulla ei ole mitään kuunneltavaa, madame", sanoi Maurice. "Olette

+pettänyt minua; te olette yhdellä iskulla katkaissut kaikki ne

+siteet, jotka liittivät sydämeni teidän sydämeenne. Sanoitte, ettette

+rakastanut herra Morandia, mutta ette sanonut, että rakastitte toista."

+

+"Hyvä herra", sanoi ritari, "mitä te puhutte Morandista, tai oikeammin

+kenestä Morandista te puhutte?"

+

+"Kemisti Morandista."

+

+"Kemisti Morand on teidän edessänne. Kemisti Morand ja Maison-Rougen

+ritari ovat vain sama henkilö."

+

+Ja ojentaen kätensä lähellä olevaa pöytää kohden hän tuokiossa puki

+päähänsä sen mustan tekotukan, joka niin pitkän ajan oli tehnyt hänet

+tuntemattomaksi nuoren tasavaltalaisen silmissä.

+

+"Vai niin", sanoi Maurice kahta halveksivammin; "niin, minä ymmärrän,

+te ette rakastanut Morandia, koska Morandia ei ollut olemassa; muttei

+tämä metku, vaikka onkin sukkelampi, ole sen vähemmän halveksittava".

+

+Ritari teki uhkaavan liikkeen.

+

+"Hyvä herra", jatkoi Maurice, "suvaitkaa jättää minut hetkiseksi

+juttelemaan madamen kanssa; tai ottakaa vielä jutteluun osaa, jos niin

+haluatte; se ei veny pitkäksi, minä menen siitä takuuseen".

+

+Geneviève teki liikkeen pyytääkseen Maison-Rougea malttamaan.

+

+"Täten", jatkoi Maurice, "täten te, Geneviève, olette saattanut

+minut ystävieni pilkan esineeksi, puoluelaisteni kiroukseksi! Olette

+pannut minut auttamaan, sokea kun olin, kaikkia salajuonianne, olette

+käyttänyt minua hyödyksenne, kuten käytetään välikappaleita. Kuulkaa:

+se on katala teko! Siitä saatte rangaistuksen, madame, sillä tämä herra

+tässä tulee tappamaan minut silmienne edessä! Mutta ennenkuin viisi

+minuuttia on kulunut, on hän tuossa, hänkin virumassa jaloissanne, tai

+jos hän elää, hän elää vain viedäkseen päänsä mestauslavalle."

+

+"Hänkö kuolisi!" huudahti Geneviève; "hänkö veisi päänsä

+mestauslavalle! Mutta te ette tiedä siis, Maurice, että hän on minun

+suojelijani, minun perheeni suojelija; että antaisin henkeni hänen

+puolestaan; että jos hän kuolee, kuolen minäkin, ja että, jos te olette

+minun rakkauteni, hän on minun uskontoni?"

+

+"Voi", sanoi Maurice, "te aiotte jatkaa juttuanne, että rakastatte

+minua! Totta tosiaankin, naiset ovat liian heikkoja ja liian suuria

+pelkureita!"

+

+Sitten hän sanoi kääntyen nuoren kuningasmielisen puoleen:

+

+"No nyt, hyvä herra, on teidän tapettava minut tai kuoltava."

+

+"Miksi niin?"

+

+"Koska minä vangitsen teidät, ellette tapa minua."

+

+Maurice ojensi kätensä tarttuakseen hänen kaulukseensa.

+

+"Minä en taistele hengestäni teidän kanssanne", sanoi Maison-Rougen

+ritari, "ottakaa se".

+

+Ja hän heitti aseensa nojatuolille.

+

+"Ja miksi ette taistele hengestänne minun kanssani?"

+

+"Koska minun henkeni ei ole sen katumuksen arvoinen, jonka saisin

+tappaessani ritarillisen miehen, ja sitten ennen kaikkea, koska

+Geneviève rakastaa teitä."

+

+"Oi", huudahti nuori nainen liittäen kätensä yhteen; "oi, kuinka te

+aina olette hyvä, ylevä, uskollinen ja jalomielinen, Armand."

+

+Maurice katseli molempia melkein typerän hämmästyneenä.

+

+"Malttakaa", sanoi ritari, "minä menen takaisin huoneeseeni; annan

+teille kunniasanani, etten tee sitä paetakseni, vaan piilottaakseni

+erään muotokuvan".

+

+Maurice katsahti nopeasti Genevièven muotokuvaan; se oli paikoillaan.

+

+Ehkä Maison-Rouge arvasi Mauricen ajatuksen tai ehkä hän tahtoi

+osoittaa jalomielisyyttään kukkuramitalla:

+

+"No niin", sanoi hän, "minä tiedän, että olette tasavaltalainen; mutta

+tiedän teillä samaan aikaan olevan puhtaan ja uskollisen sydämen. Minä

+luotan teihin loppuun asti: katsokaa!"

+

+Ja hän veti esiin nuttunsa alta rinnaltaan pienoiskuvan, jonka näytti

+Mauricelle: se oli kuningattaren muotokuva.

+

+Maurice painoi päänsä alas ja nojasi otsansa käteensä.

+

+"Odotan määräyksiänne, hyvä herra", sanoi Maison-Rouge; "jos haluatte

+vangita minut, koputtakaa tälle ovelle silloin kun aika on tullut minun

+antautua. Minä en enää välitä hengestäni, kun elämääni ei enää ylläpidä

+toivo pelastaa kuningatarta."

+

+Ritari lähti ulos Mauricen tekemättä yritystäkään pidättää häntä.

+

+Tuskin hän oli ulkona huoneesta, kun Geneviève syöksyi nuoren miehen

+jalkoihin.

+

+"Anteeksi", sanoi hän, "anteeksi, Maurice, kaikki se paha, jonka olen

+teille tehnyt; antakaa anteeksi minun petokseni, anteeksi kärsimysten!

+ja kyynelteni nimessä, sillä, minä vannon sen, olen itkenyt paljon,

+olen kärsinyt paljon. Voi, minun mieheni on lähtenyt pois tänä aamuna;

+en tiedä, minne hän on mennyt, enkä minä näe häntä ehkä enää koskaan;

+ja nyt jää minulle vain yksi ystävä, ei ystävä, vaan veli, ja te viette

+hänet kuolemaan! Anteeksi, Maurice, anteeksi!"

+

+Maurice nosti ylös nuoren naisen.

+

+"Mitä te haluatte?" sanoi hän; "näin tahtoo sallimus; koko maailmalla

+on henkensä panoksena pelissä tätä nykyä; Maison-Rougen ritari on

+pelannut kuten muutkin, mutta hävinnyt; nyt hänen on maksettava".

+

+"Toisin sanoen hänen on kuoltava, jos ymmärrän teidät oikein."

+

+"Niin on."

+

+"Hänen on kuoltava, ja sen sanotte minulle te?"

+

+"En minä sano sitä, vaan kohtalo, Geneviève."

+

+"Kohtalo ei ole sanonut viimeistä sanaansa tässä asiassa, koskapa te

+voitte hänet pelastaa."

+

+"Sanani ja siis kunniani kustannuksella! Ymmärrän, Geneviève!"

+

+"Sulkekaa silmänne, Maurice, siinä kaikki, mitä teiltä pyydän, ja niin

+pitkälle kuin naisen kiitollisuus voi mennä, lupaan minä sitä osoittaa."

+

+"Sulkisin silmäni tarpeettomasti, madame; on annettu tunnussana,

+tunnussana, jota ilman kukaan ei voi mennä ulos, sillä minä toistan

+sen, talo on piiritetty."

+

+"Ja te tiedätte sen?"

+

+"Totta kai minä sen tiedän."

+

+"Maurice!"

+

+"Mitä?"

+

+"Hyvä ystävä, rakas Maurice, sanokaa minulle tämä tunnussana, minä

+tarvitsen sen."

+

+"Geneviève!" huudahti Maurice, "Geneviève! Mutta kuka te olette

+tullaksenne sanomaan minulle: Maurice, sen rakkauden nimessä, joka

+minulla on sinuun, ole vailla kunniasanaa, vailla kunniaa, petä asiasi,

+kiellä mielipiteesi? Mitä te tarjoatte minulle, Geneviève, tämän kaiken

+vastineeksi, te, joka kiusaatte minua näin?"

+

+"Oi, Maurice, pelastakaa hänet, pelastakaa hänet ensin ja pyytäkää

+sitten minun henkeni!"

+

+"Geneviève", vastasi Maurice synkällä äänellä, "kuulkaa minua: minun

+toinen jalkani on jo kunniattomuuden tiellä; jotta astuisin sille

+kokonaan, minä tahdon ainakin saada hyvän syyn itseäni vastaan;

+Geneviève, vannokaa minulle, ettette rakasta Maison-Rougen ritaria..."

+

+"Minä rakastan Maison-Rougen ritaria kuten sisar, kuten ystävä, en

+muulla tavalla, vannon sen!"

+

+"Geneviève, rakastatteko te minua?"

+

+"Maurice, minä rakastan teitä, niin totta kuin Jumala sen kuulkoon."

+

+"Jos teen sen, mitä pyydätte, jätättekö te sukulaiset, ystävät,

+isänmaan, paetaksenne petturin kanssa?"

+

+"Maurice, Maurice!"

+

+"Oi, hän empii... voi, hän empii!"

+

+Ja Maurice heittäytyi taaksepäin halveksumisen koko voimalla.

+

+Geneviève, joka oli nojannut häneen, tunsi nojansa yhtäkkiä pettävän;

+hän putosi polvilleen.

+

+"Maurice", sanoi hän kumartuen eteenpäin ja väännellen käsiänsä;

+"Maurice, kaikki, mitä sinä tahdot, minä vannon sen; käske, minä

+tottelen."

+

+"Tulet minun omakseni, Geneviève?"

+

+"Kun sitä vaadit."

+

+"Vanno se Kristuksen kautta."

+

+Geneviève ojensi käsivartensa ja sanoi:

+

+"Jumalani, sinä olet antanut anteeksi naiselle, joka teki huorin; minä

+toivon, että annat minullekin."

+

+Ja suuret kyynelet valuivat hänen poskiansa pitkin ja putoilivat hänen

+pitkille, rinnalla hajallaan aaltoileville hiuksilleen.

+

+"Voi, ei sillä tavalla, älkää vannoko siten", sanoi Maurice, "muuten en

+hyväksy valaanne".

+

+"Jumalani!" toisti hän, "minä vannon uhraavan! elämäni Mauricelle,

+kuolevani hänen kerallaan ja, jos niin tarvitaan, hänen puolestaan, jos

+hän pelastaa ystäväni, suojelijani, veljeni, Maison-Rougen ritarin".

+

+"Hyvä on; hänet pelastetaan", sanoi Maurice.

+

+Hän astui toisen huoneen ovelle.

+

+"Hyvä herra", sanoi hän, "pukeutukaa jälleen parkitsija Morandin

+pukuun. Annan teille sananne takaisin, olette vapaa."

+

+"Ja te, madame", sanoi hän Genevièvelle, "kuulkaa tunnussanat: Neilikka

+ja maanalainen".

+

+Ja kuin häntä olisi kauhistanut jääminen huoneeseen, jossa hän oli

+lausunut nuo molemmat hänet petturiksi tekevät sanat, hän avasi ikkunan

+ja hyppäsi ulos puutarhaan.

+

+

+

+

+V

+

+Kotietsintä

+

+

+Maurice oli jälleen asettunut vartiopaikalleen puutarhaan, vastapäätä

+Genevièven ikkunaa: valo oli vain sammunut tästä ikkunasta Genevièven

+mentyä Maison-Rougen ritarin huoneeseen.

+

+Olikin jo aika Mauricen lähteä tästä huoneesta, sillä tuskin hän

+oli kerinnyt kasvihuoneen nurkalle, kun puutarhan ovi avautui ja

+harmaapukuinen mies astui esiin Loririnin ja viiden kuuden krenatöörin

+saattamana.

+

+"Mitä kuuluu?" kysyi Lorin.

+

+"Näette, että olen paikallani", sanoi Maurice.

+

+"Kukaan ei ole yrittänyt tulla ulos?" sanoi Lorin.

+

+"Ei kukaan", vastasi Maurice onnellisena siitä, että pääsi

+valehtelemasta kysymyksen ollessa tässä muodossa; "ei kukaan; entä mitä

+te olette tehneet?"

+

+"Me olemme hankkineet varmuuden siitä, että Maison-Rougen ritari on

+noin tunti sitten mennyt sisälle taloon eikä ole senjälkeen lähtenyt

+ulos", vastasi poliisimies.

+

+"Entä tunnetteko te hänen huoneensa?" sanoi Lorin.

+

+"Hänen huoneensa erottaa kansatar Dixmerin huoneesta vain käytävä."

+

+"Aha, aha", sanoi Lorin.

+

+"Ei siinä jumaliste tarvittaisi mitään erotusta yhtään; tuo

+Maison-Rougen ritari näyttää olevan aika velikulta."

+

+Maurice tunsi veren nousevan päähänsä; hän sulki silmänsä ja näki

+tuhannen salaman välähdyksen.

+

+"No niin, mutta mitä kansalainen Dixmer sanoi tästä?" kysyi Lorin.

+

+"Hän huomasi sen olevan itselleen suureksi kunniaksi."

+

+"Entä nyt?" sanoi Maurice tukahtuneella äänellä, "mitä me nyt päätämme

+tehdä?"

+

+"Me päätämme", sanoi poliisimies, "mennä vangitsemaan hänet

+huoneestaan, ehkäpä vielä sängystään".

+

+"Hän ei siis aavista mitään?"

+

+"Ei yhtään mitään."

+

+"Minkälainen on maasto?" kysyi Lorin.

+

+"Meillä on täysin tarkka pohjapiirustus", sanoi harmaapukuinen;

+"paviljonki puutarhan kulmassa: kas tuolla: noustaan neljä

+porrasaskelmaa, näettekö tässä? Tullaan tasanteelle; oikealla on

+kansatar Dixmerin huoneuston ovi, tuo ikkuna, jonka näemme tuossa,

+kuuluu varmasti siihen. Taustalla, vastapäätä ikkunaa on ovi, josta

+mennään käytävään, ja käytävästä ovi petturin huoneeseen."

+

+"Hyvä, siitä saa koko lailla tarkan maastontuntemuksen", sanoi Lorin;

+"kun on tuollainen pohjapiirros, voi kävellä silmät siteessä, sitä

+suuremmalla syyllä silmät auki. Lähtekäämme siis."

+

+"Ovatko kadut hyvin vartioidut?" kysyi Maurice, jonka mielenkiinnon

+kaikki mukanaolevat luonnollisesti katsoivat johtuvan pelosta, että

+ritari pääsisi livahtamaan.

+

+"Kadut, käytävät, kadunkulmat, kaikki", sanoi harmaapukuinen mies;

+"minä takaan, ettei hiirikään pääse ilman tunnussanaa".

+

+Maurice värisi; nuo monet varovaisuustoimenpiteet panivat hänet

+pelkäämään, että hänen petoksensa olisi hyödytön.

+

+"Kuinka paljon miehiä te nyt sitten pyydätte vangitaksenne ritarin?"

+kysyi harmaapukuinen.

+

+"Kuinka paljon miehiä?" sanoi Lorin; "toivon Mauricen ja minun hyvin

+riittävän; eikö niin, Maurice?"

+

+"Kyllä", sopersi tämä, "varmasti me riitämme".

+

+"Kuulkaa", sanoi poliisimies, "ei mitään turhia kerskailuja;

+kykenettekö ottamaan hänet?"

+

+"Jumaliste! Kykenemmekö", huudahti Lorin, "luulenpa sentään! Eikö niin,

+Maurice, että meidän on otettava hänet?"

+

+Lorin korosti tätä sanaa. Olihan hän sanonut, että heitä oli alettu

+epäillä ja ettei olisi annettava epäilyille, jotka kasvoivat tuona

+aikana niin nopeasti, aikaa varmistua; ja Lorin ymmärsi, ettei kukaan

+uskaltaisi epäillä kahden sellaisen miehen isänmaallisuutta, joiden oli

+onnistunut vangita Maison-Rougen ritari.

+

+"No niin", sanoi poliisimies, "jos te todella pysytte päätöksessänne,

+ottakaa mukaanne mieluummin kolme miestä kuin kaksi, neljä kuin kolme;

+ritarin nukkuessa on hänen miekkansa aina päänalusen alla ja kaksi

+pistoolia yöpöydällään".

+

+"Mitä helkkaria", sanoi eräs Lorinin komppanian krenatööri, "mennään

+kaikki, älköön kenelläkään olko etuoikeutta; jos hän antautuu,

+panemme hänet säilöön giljotiinin varalle; jos hän tekee vastarintaa,

+leikkaamme hänet kappaleiksi".

+

+"Hyvin sanottu", virkkoi Lorin, "eteenpäin. Menemmekö ovesta vai

+ikkunasta?"

+

+"Ovesta", sanoi poliisimies; "ehkä siinä sattumalta on avain; sillä jos

+menemme ikkunasta, on muutamia ruutuja lyötävä rikki, ja siitä syntyy

+meteliä".

+

+"Olkoon menneeksi ovesta", sanoi Lorin; "samantekevä mistä, kunhan

+mennään. Lähdetään, sapeli kouraan, Maurice!"

+

+Maurice veti koneellisesti sapelin huotrastaan.

+

+Pieni joukko astui paviljonkia kohti. Kuten harmaapukuinen mies oli

+sanonut siellä olevan, tavattiin tasanteen ensimmäiset portaat, sitten

+tultiin tasanteelle ja siltä eteiseen.

+

+"Kas", huudahti Lorin iloissaan, "avain on ovessa".

+

+Hän oli ojentanut kätensä hämärässä, ja kuten oli sanonut, tosiaankin

+tuntenut sormenpäillään kylmän avaimen.

+

+"No, mennään, avaa siis, kansalainen luutnantti", sanoi harmaapukuinen.

+

+Lorin väänsi avainta varovasti lukossa; ovi avautui.

+

+Maurice kuivasi kädellään otsaansa, joka oli hiestä kostea.

+

+"Olemme perillä", sanoi Lorin.

+

+"Emme vielä", virkkoi harmaapukuinen. "Jos meidän maastotietomme ovat

+tarkat, olemme kansatar Dixmerin huoneistossa."

+

+"Siitä voimme saada varmuuden", sanoi Lorin; "sytyttäkäämme kynttilöitä

+palamaan, takassa on vielä tulta".

+

+"Sytyttäkäämme soihtuja", sanoi harmaapukuinen; "soihdut eivät sammu

+kuten kynttilät".

+

+Ja hän otti erään krenatöörin kädestä kaksi soihtua, jotka hän sytytti

+lieden hiilloksessa. Toisen hän pani Mauricen, toisen Lorinin käteen.

+

+"Katsokaa", sanoi hän, "minä en erehtynyt: tässä on ovi, josta mennään

+kansatar Dixmerin makuuhuoneeseen, tuolla toinen, josta päästään

+käytävään".

+

+"Eteenpäin, käytävään", sanoi Lorin.

+

+Avattiin taustalla oleva ovi, joka ei ollut suljettu enempää kuin

+ensimmäinenkään, ja niin oltiin vastapäätä ritarin huoneen ovea.

+Maurice oli nähnyt tämän oven kaksikymmentä kertaa eikä ollut

+milloinkaan kysynyt, minne se vei; hänen mielestään keskittyi koko

+maailma siihen huoneeseen, jossa Geneviève otti hänet vastaan.

+

+"Kas, kas", sanoi Lorin matalalla äänellä, "tässä asia muuttuu; avainta

+ei ole, ja ovi on lukossa".

+

+"Mutta", kysyi Maurice, joka tuskin saattoi puhua, "oletteko ihan

+varma, että se on tämä?"

+

+"Jos pohjapiirros on tarkka, tulisi sen olla tämä", vastasi

+poliisimies; "saammehan sitäpaitsi pian nähdä. Krenatöörit, murtakaa

+ovi; ja te, kansalaiset, olkaa valmiit hyökkäämään huoneeseen heti kun

+ovi on murrettu."

+

+Neljä miestä, jotka poliisin asiamies määräsi, nosti kivääriensä perät

+ja iski toimituksen johtajan merkistä yhden ainoan yhteisen iskun: ovi

+lensi säpäleiksi.

+

+"Antaudu tai olet kuoleman oma!" huudahti Lorin syöksyen huoneeseen.

+

+Kukaan ei vastannut; vuodeverhot olivat suojeltuina.

+

+"Vuoteen taustaa, pitäkää silmällä vuoteen taustaa!" sanoi poliisimies;

+"kivääri poskelle, ja jos verhot vähänkään liikahtavat, ampukaa".

+

+"Odottakaa", sanoi Maurice, "minä menen avaamaan ne".

+

+Ja varmastikin siinä toivossa, että Maison-Rouge olisi piiloutuneena

+verhojen taa ja että ensimmäinen tikarinisku tai pistoolinlaukaus

+kohdistuisi häneen, Maurice syöksyi uutimia kohti, jotka kitisivät

+luistaessaan tankoa pitkin.

+

+Vuode oli tyhjä.

+

+"Jumaliste", sanoi Lorin, "ei ketään!"

+

+"Hän on päässyt pakenemaan", sopersi Maurice.

+

+"Mahdotonta, kansalaiset, mahdotonta!" huudahti harmaapukuinen;

+"sanoinhan, että hänen on nähty tulleen kotiin tunti sitten, ettei

+kukaan ole nähnyt hänen menevän ulos ja että kaikkia uloskäytäviä

+vartioidaan".

+

+Lorin avasi seinäkomeroiden ja vaatekaappien ovet ja katseli joka

+paikasta, sellaisistakin, jonne miehen olisi ruumiillisesti mahdotonta

+piiloutua.

+

+"Ei ketään! Ei kuitenkaan; näette hyvin, ei ketään!"

+

+"Ei ketään!" toisti Maurice liikutettuna, minkä hyvin ymmärtää;

+"näettehän, ettei täällä tosiaankaan ole ketään".

+

+"Ehkä hän on kansatar Dixmerin huoneessa", sanoi poliisimies.

+

+"Kunnioittakaa naisen huonetta", sanoi Maurice.

+

+"Kuinkas sitten", sanoi Lorin, "varmasti sitä kunnioitetaan, ja

+kansatar Dixmeriä myöskin; tarkastetaan vain".

+

+"Tarkastetaanko kansatar Dixmer?" kysyi eräs krenatööri, mielissään

+siitä, että saattoi laskea huonoa pilaa.

+

+"Ei", sanoi Lorin, "vain huone".

+

+"Antakaa minun siinä tapauksessa mennä ensimmäisenä", sanoi Maurice.

+

+"Mene", virkkoi Lorin; "sinä olet kapteeni: kunnia sille, kelle kunnia

+kuuluu".

+

+Kaksi miestä jätettiin vartioimaan sitä huonetta, josta lähdettiin;

+sitten mentiin siihen huoneeseen, jossa soihdut oli sytytetty.

+

+Maurice lähestyi ovea, joka vei Genevièven makuuhuoneeseen. Ensimmäistä

+kertaa hän oli nyt menossa sinne. Hänen sydämensä löi rajusti.

+

+Avain oli ovessa. Maurice laski kätensä avaimelle, mutta epäröikin.

+

+"Mitä nyt?" sanoi Lorin. "Avaa pois!"

+

+"Mutta", sanoi Maurice, "entä jos kansatar Dixmer on makuulla?"

+

+"Me katsomme hänen vuoteeseensa, hänen vuoteensa alle, hänen uuniinsa

+ja vaatekaappeihinsa", sanoi Lorin; "minkä jälkeen, ellei siellä ole

+muita kuin hän, me toivotamme hänelle hyvää yötä".

+

+"Eipä suinkaan", sanoi poliisimies, "me vangitsemme hänet; kansatar

+Geneviève Dixmer on aristokraatti, jonka tiedetään olleen Tisonin tytön

+ja Maison-Rougen ritarin rikostoverin".

+

+"Avaa siinä tapauksessa itse", sanoi Maurice päästäen avaimen

+kädestään, "minä en vangitse naisia".

+

+Poliisimies katseli Mauricea karsaasti, ja krenatöörit kuiskuttelivat

+keskenään.

+

+"Vai niin, vai niin", sanoi Lorin, "te kuiskuttelette? Kuiskutelkaa

+sitten kahden miehen asioista täällä ollessanne, sillä minä olen samaa

+mieltä kuin Maurice."

+

+Ja hän astui askelen taaksepäin.

+

+Harmaapukuinen mies tarttui avaimeen, väänsi kiivaasti, ovi avautui;

+sotilaat syöksyivät huoneeseen.

+

+Kaksi kynttilää paloi pienellä pöydällä, mutta Genevièven, yhtä vähän

+kuin Maison-Rougen ritarinkaan huoneessa ei ollut ketään.

+

+"Tyhjä!" huudahti poliisimies.

+

+"Tyhjä!" toisti Maurice kalveten, "missä hän siis on?"

+

+Lorin katseli Mauricea kummissaan.

+

+"Hakekaamme", sanoi poliisimies.

+

+Ja miliisimiestensä seurassa hän ryhtyi penkomaan koko talon

+kellareista työpajalle saakka.

+

+Tuskin he olivat kääntäneet selkänsä, kun Maurice, joka oli

+kärsimättömänä seurannut heitä silmillään, nyt vuorostaan syöksyi

+huoneeseen avaten kaapit, jotka hän jo kerran oli avannut, ja huutaen

+hätäisellä äänellä:

+

+"Geneviève! Geneviève!"

+

+Mutta Geneviève ei vastannut, huone oli todella tyhjä.

+

+Silloin Maurice ryhtyi omasta puolestaan tutkimaan taloa oikein

+vimmatusti. Kasvihuoneet, vajat, ulkohuoneet, kaikki hän tutki, mutta

+tuloksetta.

+

+Äkkiä kuului kova meteli; aseistettu joukko näyttäytyi portilla,

+ilmoitti vartiomiehelle tunnussanan, valloitti puutarhan ja hajaantui

+taloon. Tämän apujoukon etunenässä välkkyi Santerren savustunut

+kypärintöyhtö.

+

+"No, missä on vehkeilijä?" sanoi hän Lorinille.

+

+"Kuinka? Missäkö on vehkeilijä?"

+

+"Niin. Minä kysyn teiltä, mitä olette hänelle tehneet?"

+

+"Minä kysyn sitä teiltä itseltänne: jos teidän osastonne on vartioinut

+uloskäytäviä hyvin, on sen täytynyt pidättää hänet, koskapa hän ei enää

+ollut talossa silloin kun me saavuimme."

+

+"Mitä te sanotte?" huusi kenraali raivoissaan, "olette siis päästäneet

+hänet karkuun?"

+

+"Emme ole voineet laskea häntä karkuun, koska hän ei milloinkaan ole

+ollut käsissämme."

+

+"Siinä tapauksessa en minä enää ymmärrä siitä mitään", sanoi Santerre.

+

+"Mistä niin?"

+

+"Siitä, mitä käskitte lähetin sanoa minulle."

+

+"Olemmeko me lähettäneet jonkun teidän luoksenne, mekö?"

+

+"Epäilemättä. Tuon ruskeapukuisen, mustatukkaisen, vihreäsilmälasisen

+miehen, joka tuli meille ilmoittamaan teidän puolestanne, että

+olitte saamaisillanne haltuunne Maison-Rougen ritarin, mutta että

+hän puolustautui leijonan tavoin; heti tuon kuultuani minä kiiruhdin

+paikalle."

+

+"Mies, jolla oli ruskea puku, musta tukka, vihreät silmälasit?" toisti

+Lorin.

+

+"Niin juuri, ja piti käsipuolessaan naista."

+

+"Nuorta, sievää?" huudahti Maurice harpaten kenraalin luo.

+

+"Niin, nuorta ja sievää."

+

+"Se oli hän ja kansatar Dixmer."

+

+"Kuka hän?"

+

+"Maison-Rouge... Voi, minua kurjaa, kun en tappanut heitä molempia!"

+

+"Malttakaa, kansalainen Lindey", sanoi Santerre, "kyllä heidät saadaan

+satimeen".

+

+"Mutta kuinka helvetissä te päästitte heidät menemään?" kysyi Lorin.

+

+"Helkkarissa", sanoi Santerre, "päästin heidät menemään, koska heillä

+oli tunnussana".

+

+"Heillä oli tunnussana!" huusi Lorin; "mutta meidän joukossammehan on

+siis petturi?"

+

+"Ei, ei, kansalainen Lorin", sanoi Santerre, "teidät tunnetaan, ja

+tiedetään, ettei teidän joukossanne ole pettureita".

+

+Lorin katseli ympärilleen ikäänkuin hakeakseen tätä petturia, jonka

+läsnäolosta oli puhunut. Hän kohtasi Mauricen synkän otsan ja epäröivän

+katseen.

+

+"Voi", mutisi hän, "mitä tämä merkitsee?"

+

+"Tämä mies ei voi olla kovin kaukana", sanoi Santerre; "tarkastakaamme

+ympäristö; ehkä hänet on kohdannut jokin kulkuvartio, joka on ollut

+näppärämpi kuin me eikä ole antanut vetää itseään nenästä".

+

+"Niin, niin, hakekaamme", sanoi Lorin.

+

+Ja hän tarttui Mauricen käsivarteen ja ollen ryhtyvinään hakemaan veti

+hänet mukanaan ulos puutarhasta.

+

+"Niin, hakekaamme", sanoivat sotilaat; "mutta ennenkuin haemme..."

+

+Ja eräs heistä heitti soihtunsa katokseen, joka oli ahdettu täyteen

+risukimppuja ja heiniä.

+

+"Tule", sanoi Lorin, "tule".

+

+Maurice ei vastustellut vähääkään. Hän seurasi Lorinia kuin lapsi;

+molemmat kiiruhtivat sillalle saakka puhumatta enempää; siellä he

+pysähtyivät, Maurice kääntyi.

+

+Esikaupungin kohdalla oli taivaanranta punainen ja talojen ylitse

+saattoi nähdä nousevan joukon kipinöitä.

+

+

+

+

+VI

+

+Vannottu vala

+

+

+Maurice värisi; hän ojensi kätensä Saint-Jacques-katua kohti.

+

+"Tulipalo", sanoi hän, "tulipalo!"

+

+"Niin, entä sitten", sanoi Lorin, "tulipalo, mitä siitä?"

+

+"Voi, hyvä Jumala! hyvä Jumala! Jos hän olisikin palannut?"

+

+"Kuka niin?"

+

+"Geneviève."

+

+"Geneviève, se on rouva Dixmer, eikö niin?"

+

+"Niin, hän."

+

+"Ei ole vähääkään vaaraa, että hän olisi palannut, ei hän sitä varten

+lähtenytkään."

+

+"Lorin, minun on löydettävä hänet, minun on saatava kostaa."

+

+"Oho, oho", sanoi Lorin.

+

+    "On jumalille, Amor, kauhistus

+    ja ihmisille sinun valtikkas,

+    ja tarpeeton on enää suitsutus

+     sun alttareillas, hirmuvaltias."

+

+"Autathan sinä minua löytämään hänet, Lorin?"

+

+"Totta helkkarissa, se ei ole vaikeata."

+

+"Kuinka niin?"

+

+"Tietysti, jos sinua kiinnostaa kansatar Dixmerin kohtalo niin paljon

+kuin luulen, sinä varmasti tunnet hänet, ja tuntiessasi varmaankin

+tiedät, ketkä ovat hänen läheisimmät ystävänsä; hän ei ole lähtenyt

+Pariisista, hehän ovat kaikki hullaantuneet tähän kaupunkiin; hän on

+varmasti hakenut turvapaikan jonkun uskotun luota, ja huomenaamuna sinä

+saat jonkun Rosan tai Martan välityksellä pienen kirjelipun, joka on

+laadittu suunnilleen seuraavaan muotoon:

+

+    "Jos mielit, Mars, sä nähdä Cytheren,

+     sa lainaa Yöttäreltä huntu sininen.

+

+"Ja että hänen on esittäydyttävä ovenvartijalle, sen tai sen kadun

+varrella, siinä tai siinä numerossa ja kysyttävä rouva Kolmi-Tähteä,

+kas sillä tavalla."

+

+Maurice kohautti olkapäitään; hän tiesi hyvin, ettei Genevièvellâ ollut

+ketään, kenen luota hakisi turvapaikkaa.

+

+"Me emme löydä häntä", mutisi hän.

+

+"Salli minun sanoa sinulle eräs seikka, Maurice", sanoi Lorin.

+

+"Mikä seikka?"

+

+"Ettei se olisi mikään niin suuri onnettomuus, vaikka emme löytäisikään

+häntä."

+

+"Ellemme löydä häntä, Lorin", sanoi Maurice, "minä kuolen".

+

+"Lempo vieköön", sanoi nuori mies, "se oli siis tuo rakkaus, joka oli

+viemäisillään sinun henkesi?"

+

+"Niin oli."

+

+Lorin mietti hetkisen.

+

+"Maurice", sanoi hän, "nyt on kello yhdentoista korvilla, seutu on

+autio, tuossa on kivipenkki, joka näyttää olevan vartavasten laitettu

+kahdelle ystävykselle. Osoita minulle suosio antautua yksityiseen

+keskusteluun kanssani, kuten vanhan hallituksen aikana sanottiin. Annan

+sinulle sanani, etten puhu runomittaa."

+

+Maurice katsahti ympärilleen ja tuli istumaan ystävänsä viereen.

+

+"Puhu", sanoi Maurice nojaten raskaaksi käyneen päänsä kätensä varaan.

+

+"Kuule, rakas ystävä, sanon sinulle erään asian ilman johdantoa, ilman

+kiertelyä, ilman selityksiä, että kuljemme perikatoamme kohti, sinä

+viet meidät perikatoon."

+

+"Kuinka niin?" kysyi Maurice.

+

+"Kuule, armas ystävä", alkoi Lorin uudelleen, "eräs

+yhteishyvänvaliokunnan päätös julistaa isänmaanpetturiksi jokaisen,

+joka on suhteissa mainitun isänmaan vihollisiin. Tunnetko sinä tämän

+päätöksen?"

+

+"Epäilemättä", vastasi Maurice.

+

+"Tunnet sen?"

+

+"Tunnen."

+

+"No niin. Minusta tuntuu, ettet ole mikään huono isänmaanpetturi. Mitä

+sanot siitä? kuten sanoi Manlius."

+

+"Lorin!"

+

+"Epäilemättä, ellet sinä katso isänmaanpalvojiksi niitä, jotka antavat

+asunnon, ruoan ja vuoteen Maison-Rougen herra ritarille; hän ei

+luullakseni ole mikään kiihkeä tasavaltalainen eikä ole tällä haavaa

+syytteessä syyskuun päivien toimeenpanosta."

+

+"Voi, Lorin!" sanoi Maurice huokaisten.

+

+"Se merkitsee", jatkoi siveyssaarnaaja, "että minusta sinä näytät

+olleen tai olet vielä liian hyvä ystävä isänmaanvihollisen kanssa. No,

+no, älä sano vastaan, rakas ystävä; sinä olet kuin Enkelados-vainaja,

+saisit vuoren sortumaan kääntyessäsi. Sanon sinulle siis toistamiseen,

+älä sano vastaan, vaan myönnä kiltisti, ettet enää ole kiihkeä

+tasavaltalainen."

+

+Lorin oli lausunut nämä sanat niin lempeästi kuin saattoi ja oikein

+Ciceromaisen sulavasti.

+

+Maurice tekikin vastalauseensa vain viittaamalla. Mutta Lorin ei siitä

+välittänyt, vaan jatkoi:

+

+"Voi, jos me eläisimme jonkinlaisessa kasvihuonelämmössä,

+kohtuullisessa lämmössä, jossa kasvitieteen sääntöjen mukaan

+ilmapuntari alituisesti osoittaa kuuttatoista astetta, sanoisin

+sinulle, rakas Maurice, että se on soreasti tehty, että se on hienosti

+tehty; olkaamme silloin tällöin hieman aristokraatteja, se tekee hyvää

+ja on hauskaa; mutta me paistumme tänään kolmenkymmenenviiden tai

+neljänkymmenen asteen lämmössä; ruokaliina polttaa, koska itse ollaan

+haaleita; koska on kuuma, tunnutaan itse kylmiltä; koska on kylmä, on

+epäilyttävä; tiedät sen, Maurice; ja kun ollaan epäilyttäviä, sinä olet

+liian älykäs, rakas Maurice, jotta et tietäisi, mitä ollaan pian sen

+jälkeen, tai oikeammin, mitä ei enää olla."

+

+"No hyvä, tapettakoon minut siis ja päättyköön tämä juttu", huudahti

+Maurice, "minä olen yhtäkaikki väsynyt elämään".

+

+"Viime neljännestunnin kuluessa", sanoi Lorin. "Todellakaan ei ole

+kulunut kylliksi pitkä aika, jotta jättäisin sinut oman tahtosi

+valtaan; sitäpaitsi kun nykyaikana kuollaan, ymmärrät, että on kuoltava

+tasavaltalaisena, vaikka sinä tahtoisit kuolla aristokraattina."

+

+"Voi, voi", huudahti Maurice, jonka verta rupesi kiehuttamaan

+syyllisyydentunnon aikaansaama sietämätön tuska; "voi, menet liian

+pitkälle, hyvä ystävä".

+

+"Menen vielä pitemmälle, sillä ilmoitan etukäteen, että jos muutut

+aristokraatiksi..."

+

+"Sinä ilmiannat minut?"

+

+"Hyi, en: minä sulkisin sinut johonkin kellariin ja panisin hakemaan

+sinua rumpujen päristyksellä, kuten eksynyttä lammasta; sitten

+julistaisin, että aristokraatit, jotka tiesivät, mitä heille olit

+varannut, ovat takavarikoineet sinut, kiduttaneet, näännyttäneet sinut,

+joten hallinaiset ja Victor-piirin lumppu-ukot löydettyään sinut

+kruunaavat sinut julkisesti kukkasilla, kuten tapahtui rovasti Elie de

+Beaumontille, Latudelle ja muille. Kiiruhda siis jälleen muuttumaan

+Aristideeksi, muuten on asiasi selvä."

+

+"Lorin, Lorin, tunnen, että olet oikeassa, mutta virta vie minua,

+luistan kaltevaa pintaa pitkin. Syytätkö sinä minua siksi, että kohtalo

+pakottaa minut mukaansa?"

+

+"En minä syytä sinua, vaan kinastelen kanssasi. Muistelepas hiukan

+niitä näytöksiä, joita Pylades joka päivä esitti Oresteelle, näytöksiä,

+jotka oivallisesti todistavat, ettei ystävyys ole muuta kuin paradoksi,

+koskapa nämä malliystävykset väittelivät aamusta iltaan."

+

+"Jätä minut, Lorin, se olisi paremmin tehty."

+

+"En milloinkaan."

+

+"Anna minun siinä tapauksessa rakastaa, olla vapaasti hullu, ehkä

+rikollinenkin, sillä jos näen hänet jälleen, tiedän tappavani hänet."

+

+"Tai lankeat polvillesi hänen eteensä. Voi, Maurice sinua, Maurice

+rakastuneena aristokraattiin, milloinkaan en olisi uskonut sellaista.

+Sinähän olet kuin tuo Osselin-parka, joka hullaantui markiisitar de

+Charnyyn."

+

+"Kylliksi jo, Lorin, minä pyydän hartaasti."

+

+"Maurice, minä parannan sinut, tai piru minut periköön. Minä en

+tahdo sinun voittavan pyhän giljotiinin arpajaisissa, kuten sanoi

+Lombards-kadun maustekauppias. Ole varuillasi, Maurice, sinä saatat

+minut epätoivoon. Maurice, sinä teet minusta verenimijän. Maurice, minä

+tunnen tarvetta sytyttää Saint-Louis-saaren tuleen; soihtu, kekäle

+tänne.

+

+    "Ei, turhaa vaiva on

+    ja soihdun pyytäminen kuitenkin.

+    Sun tules suunnaton

+     voi poroks polttaa sielus, kaupungin."

+

+Maurice hymyili vasten tahtoaan.

+

+"Tiedäthän, että sopimus oli puhua vain suorasanaisesti", sanoi hän.

+

+"Mutta sinä myöskin saatat minut raivostumaan hulluudellasi", sanoi

+Lorin; "sinä myöskin... Kuule, mennään juomaan, Maurice; juodaan

+päihimme, tehdään lakiesityksiä, tutkitaan valtiotaloutta; mutta

+Jupiterin rakkauden kautta, älkäämme olko rakastuneita, älkäämme

+rakastako muita kuin vapautta."

+

+"Tai Järkeä."

+

+"Niin, se on totta. Jumalatar puhuu sinusta paljon ja pitää sinua

+suloisena kuolevaisena."

+

+"Etkä sinä ole mustasukkainen?"

+

+"Maurice, pelastaakseni ystävän tiedän voivani uhrata kaikki."

+

+"Kiitos, Lorin-parkani, panen arvoa uskollisuudellesi; mutta paras tapa

+lohduttaa minua on antaa minun saada kyllikseni tuskaa. Hyvästi, Lorin;

+mene sinä katsomaan Arthémiseäsi."

+

+"Entä minne sinä menet?"

+

+"Lähden kotiin."

+

+Ja Maurice astui muutaman askelen siltaa kohden.

+

+"Sinä asut siis nykyään vanhan Saint-Jacques-kadun suunnalla?"

+

+"En, mutta minua huvittaa mennä sitä kautta."

+

+"Nähdäksesi vielä kerran paikan, jossa sinun epäinhimillinen olentosi

+asusti?"

+

+"Nähdäkseni, eikö hän ole palannut sinne, missä tiesi minun häntä

+odottavan. Oi, Geneviève, Geneviève, en olisi luullut sinun saattavan

+tehdä sellaista petosta!"

+

+"Maurice, muuan tyranni, joka tunsi hyvin kauniin sukupuolen, koskapa

+hän kuoli rakastettuaan sitä liikaa, sanoi:

+

+    "Nainen usein vaihtelee,

+     hullu häneen uskonee."

+

+Maurice päästi huokauksen, ja ystävykset lähtivät taas takaisin

+vanhalle Saint-Jacques-kadulle päin.

+

+Sitä myöten kun ystävykset lähenivät paikkaa, he kuulivat suuren

+metelin; he näkivät valon kasvavan ja kuulivat isänmaallisia lauluja,

+jotka päiväsaikaan kirkkaassa auringonpaisteessa, taisteluntuoksinassa

+tuntuivat sankarihymneiltä, mutta jotka yöllä, tulipalon hohteessa

+kuulostivat päihtyneiden ihmissyöjien synkiltä juomalauluilta.

+

+"Voi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" sanoi Maurice unohtaen, että Jumala

+oli poistettu käytännöstä.

+

+Ja hän asteli eteenpäin otsa hiessä.

+

+Lorin katseli hänen käyntiään ja mutisi hampaittensa välistä:

+

+    "Jos rakkaus meidät vain valtaansa saa,

+     niin järkevyys hyvästit heittää."

+

+Koko Pariisi näytti vaeltavan niiden tapausten näyttämöä kohti, joista

+juuri olemme kertoneet. Mauricen oli pakko tunkeutua krenatööriketjun

+ja piirijoukkojen rivistöjen lävitse, sitten tuon aina raivokkaan, aina

+valppaan roskaväen yhteensulloutuneiden laumojen halki, joka tällä

+aikakaudella juoksi ulvoen näytelmästä näytelmään.

+

+Sitä mukaa kuin Maurice lähestyi taloa, hän raivokkaassa

+kärsimättömyydessään kiiruhti askeliaan. Lorin saattoi vaivoin seurata

+häntä, mutta hän rakasti häntä liiaksi jättääkseen hänet yksikseen

+sellaisena hetkenä.

+

+Kaikki oli melkein lopussa; katoksesta, jonne sotilas oli heittänyt

+palavan soihtunsa, oli tuli levinnyt työpajalle, joka oli rakennettu

+laudoista siten, että ilma pääsisi vapaasti haihtumaan; tavarat olivat

+palaneet; itse rakennus alkoi palaa.

+

+"Voi, hyvä Jumala!" sanoi Maurice itsekseen, "jos hän olisi tullut

+takaisin, jos hän olisi jossakin huoneessa, joka on liekkien

+piirittämä, ja odottaisi minua, huutaisi minua!..."

+

+Ja puoleksi mielipuolena tuskasta, uskoen kernaammin, että se nainen,

+jota hän rakasti, oli hullu kuin petturi, syöksyi Maurice pää kumarassa

+ovea kohti, jonka hän vilaukselta erotti savun keskeltä.

+

+Lorin seurasi häntä yhä; hän olisi seurannut häntä helvettiin.

+

+Katto paloi, tuli alkoi levitä portaisiin.

+

+Läähättäen tarkasti Maurice ensin salin, Genevièven huoneen,

+Maison-Rougen ritarin huoneen, käytävät ja huusi tukahtuvalla äänellä:

+

+"Geneviève! Geneviève!"

+

+Kukaan ei vastannut.

+

+Tullessaan takaisin ensimmäiseen huoneeseen näkivät ystävykset

+tulenkielekkeiden alkavan tunkea ovesta. Välittämättä Lorinin huudoista

+ja viittauksista käyttää ikkunaa lähti Maurice liekkien keskelle.

+

+Sitten hän juoksi päärakennukseen, harppasi pysähtymättä halki pihan,

+joka oli täynnä särjettyjä huonekaluja, pääsi ruokahuoneeseen, Dixmerin

+salonkiin, kemisti Morandin työhuoneeseen; kaikki nämä olivat täynnä

+savua, pirstaleita, ikkunalasinsiruja; tuli oli juuri levinnyt tähänkin

+talonosaan ja alkoi tuhota sitä.

+

+Maurice teki samoin kuin paviljongissakin. Hän ei jättänyt ainoatakaan

+huonetta tutkimatta, ainoatakaan käytävää juoksematta sen päästä

+päähän. Hän astui alas kellareihin saakka. Ehkä oli Geneviève tulipaloa

+paetessaan hakenut sieltä suojaa.

+

+Ei ketään.

+

+"Tuhat tulimmaista!" sanoi Lorin, "näethän hyvin, ettei täällä

+saattaisi kestää muut kuin salamanterit, etkä sinä etsi kuitenkaan tätä

+tarunomaista eläintä. Lähde pois; kyselemme, kuulustelemme saapuvilla

+olevia; ehkä on joku nähnyt hänet."

+

+Olisi tarvittu monen miehen yhtyneet voimat viemään Maurice talosta

+ulos. Toivo veti hänet mukanaan hiuskarvallaan.

+

+Silloin he alkoivat kysellä; he tutkivat ympäristön, pysäyttivät

+ohikulkevat naiset, tarkastivat lehtokujat, mutta tuloksettomasti.

+Kello oli yksi aamulla; Maurice oli jättiläisvoimistaan huolimatta

+väsymyksen murtama: viimein hän lakkasi juoksemasta, kapuamasta,

+alituisesti riitelemästä väkijoukon kanssa.

+

+Ajuri ajoi ohi. Lorin pysäytti hänet.

+

+"Rakas veli", sanoi hän Mauricelle, "me olemme tehneet kaiken sen, mikä

+on ollut inhimillisesti mahdollista löytääksemme jälleen Genevièvesi;

+olemme uupuneet pilalle, kärventyneet ruskeiksi, meitä on mukiloitu

+hänen vuokseen. Olkoon Cupido miten vaativainen hyvänsä, ei hän voi

+vaatia enempää mieheltä, joka on rakastunut, eikä ainakaan mieheltä,

+joka ei ole rakastunut; nouskaamme rattaille ja lähtekäämme kumpikin

+kotiin."

+

+Maurice ei vastannut mitään, vaan alistui. Saavuttiin Mauricen ovelle

+kummankaan ystävyksen vaihtamatta sanaakaan.

+

+Mauricen juuri astuessa rattailta he kuulivat Mauricen asunnon ikkunan

+sulkeutuvan.

+

+"Kas, hyvä!" sanoi Lorin, "sinua odotettiin, minä voin olla

+rauhallisempi. Kolkutapas nyt ovelle!"

+

+Maurice kolkutti, ovi avautui.

+

+"Hyvää yötä!" sanoi Lorin, "odota minua huomenaamuna, niin lähdetään

+ulos".

+

+"Hyvää yötä", sanoi Maurice koneellisesti.

+

+Ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä.

+

+Portaiden ensi askelmilla hän kohtasi kotiapulaisensa.

+

+"Voi, kansalainen Lindey", huudahti tämä, "kuinka levottomiksi te

+olette meidät tehnyt!"

+

+Sana _meidät_ hämmästytti Mauricea.

+

+"Teidätkö?" sanoi hän.

+

+"Niin, minut ja sen pienen rouvan, joka teitä odottaa."

+

+"Pienen rouvan!" toisti Maurice, jonka mielestä oli huonosti valittu

+hetki jonkun entisen ystävättären muistuttaa häntä; "teit hyvin kun

+ilmoitit sen; minä menen nukkumaan Lorinin luo".

+

+"Voi, mahdotonta; hän oli ikkunassa, hän näki teidän nousevan ajurin

+rattailta, hän huudahti: Kas tuossa hän on."

+

+"Ah, mitä se minua liikuttaa, tietääkö hän minun tulleen; minulla ei

+ole halua rakastaa. Lähde sisälle ja sano tuolle naiselle, että hän on

+erehtynyt."

+

+Kotiapulainen teki jo liikkeen totellakseen, mutta pysähtyikin.

+

+"Voi, kansalainen", sanoi hän, "te olette väärässä: pikku rouva oli jo

+hyvin surullinen, minun vastaukseni saattaa hänet vallan epätoivoon".

+

+"Mutta kuka tämä rouva siis lopulta on?"

+

+"Kansalainen, minä en ole nähnyt hänen kasvojaan; hän on kääriytynyt

+vaippaan ja itkee; siinä kaikki mitä tiedän."

+

+"Hän itkee!" sanoi Maurice.

+

+"Niin, mutta hyvin hiljaa, tukahduttaen nyyhkytykset."

+

+"Hän itkee", toisti Maurice. "Maailmassa on siis olemassa joku, joka

+rakastaa minua niin paljon, että tulee siinä määrin levottomaksi minun

+poissaolostani?"

+

+Ja hän lähti hitaasti portaita ylös kotiapulaisensa perässä.

+

+"Täällä hän on, kansatar, täällä hän on!" huusi tämä syöksyen

+huoneeseen.

+

+Maurice astui sisään hänen jäljessään.

+

+Hän näki silloin salin nurkassa vavahtelevan muodon, joka peitti

+kasvonsa pielusten alle, naisen, jota olisi luullut kuolleeksi, ellei

+hän olisi vavahdellut kouristuksentapaisesti vaikeroiden.

+

+Hän viittasi kotiapulaista poistumaan.

+

+Tämä totteli ja sulki oven.

+

+Silloin Maurice riensi nuoren naisen luo, joka kohotti päätänsä.

+

+"Geneviève", huudahti nuori mies, "Geneviève minun luonani! Olenko minä

+hullu, hyvä Jumala?"

+

+"Ei, teillä on koko järkenne tallella, hyvä ystävä", vastasi nuori

+nainen. "Minä olen luvannut kuulua teille, jos te pelastatte

+Maison-Rougen ritarin. Te olette pelastanut hänet, minä olen tässä!

+Minä odotin teitä."

+

+Maurice käsitti näiden sanojen merkityksen väärin; hän peräytyi askelen

+ja katsellen nuorta naista sanoi lempeästi:

+

+"Geneviève, Geneviève, te ette siis rakastakaan minua?"

+

+Genevièven katse verhoutui kyyneliin; hän käänsi pois päänsä ja

+nojautuen sohvan selkämykseen puhkesi nyyhkytyksiin.

+

+"Voi", sanoi Maurice, "näettehän, ettette rakasta minua enää, ettekä

+te ainoastaan ole lakannut rakastamasta, Geneviève, vaan vieläpä

+te tunnette minua kohtaan jonkinlaista vihaa, koska olette noin

+epätoivoinen."

+

+Mauricen viime sanoissa oli ollut niin paljon kiihtymystä ja tuskaa,

+että Geneviève nousi jälleen seisomaan ja tarttui hänen käteensä.

+

+"Hyvä Jumala", sanoi hän, "sekin mies, jonka luulin parhaimmaksi, on

+siis aina vain itsekäs!"

+

+"Itsekäs, Geneviève, mitä te sillä tarkoitatte?"

+

+"Mutta ettekö te sitten käsitä, että minä kärsin? Mieheni pakolaisena,

+veljeni henkipattona, taloni liekeissä, kaikki tämä yhden yön kuluessa,

+ja sitten tämä kauhea kohtaus teidän ja ritarin välillä!"

+

+Maurice kuunteli ihastuneena, sillä hulluimmallekin intohimojen orjalle

+oli mahdotonta olla myöntämättä, että sellaiset yhteen kasaantuneet

+kiihtymyksen aiheet saattavat johtaa sellaisen tuskan valtaan kuin

+missä Geneviève oli.

+

+"Niin, te olette tullut, kas siinä te olette, minä pidän teidät, te

+ette enää jätä minua."

+

+Geneviève vavahti.

+

+"Minne minä olisin mennyt?" sanoi hän katkerasti. "Onko minulla

+turvapaikkaa, suojaa, suojelijaa, muuta kuin se, joka on määrännyt

+hinnan suojeluksestaan? Voi, Maurice, raivoissani ja hulluna minä

+astuin Neuf-sillan yli, ja kävellessäni minä pysähdyin nähdäkseni

+tumman veden kohisevan siltakaarien kulmissa; se veti minua puoleensa,

+se lumosi minut. 'Tuolla on sinua varten, naisrukka', sanoin itselleni,

+'tuolla on suoja; tuolla on lepo, jota ei häiritä; tuolla on unohdus'."

+

+"Geneviève, Geneviève!" huudahti Maurice, "te sanoitte noin?... Mutta

+te ette siis rakastakaan minua?"

+

+"Minä sanoin siten", vastasi Geneviève hiljaa; "minä sanoin siten ja

+tulin".

+

+Maurice hengähti syvään ja vaipui polvilleen.

+

+"Geneviève", kuiskasi hän, "älkää itkekö enää! Lohduttautukaa kaikkien

+onnettomuuksienne jälkeen, koska te kerran rakastatte minua. Geneviève,

+taivaan nimessä, sanokaa minulle, ettei minun uhkausteni kiivaus tuonut

+teitä tänne! Sanokaa minulle, että siinäkin tapauksessa, ettette olisi

+nähnyt minua tänä iltana, että kun olisitte jäänyt yksin, eriksenne,

+ilman turvapaikkaa, te olisitte tullut tänne, ja ottakaa vastaan vala,

+jonka vannon teille, vala, joka päästää teidät siitä valasta, jonka

+pakotin teidät tekemään!"

+

+Geneviève loi nuoreen mieheen katseen, joka kuvasti sanomatonta

+kiitollisuutta.

+

+"Jalosydäminen!" sanoi hän. "Oi, hyvä Jumala, minä kiitän sinua, hän on

+jalosydäminen!"

+

+"Kuulkaa, Geneviève", sanoi Maurice, "Jumala, joka täällä karkoitetaan

+pois temppeleistään, mutta jota ei voida kartoittaa pois meidän

+sydämistämme, jonne hän on istuttanut rakkauden, Jumala on tehnyt

+tämän illan ulkonaisesti synkäksi, mutta pohjaltaan iloa ja onnea

+säteileväksi. Jumala on johtanut teidät minun luokseni, Geneviève,

+hän on laskenut teidät minun käsivarsilleni, hän puhuu teille minun

+henkäykseni kautta. Jumala tahtoo viimein korvata tällä tavoin kaikki

+ne kärsimykset, jotka olemme kestäneet, kaikki ne hyveet, joita olemme

+harjoittaneet taistellessamme tätä rakkautta vastaan, joka näytti

+väärältä, ikäänkuin voisi tunne, joka niin kauvan oli puhdas ja aina

+niin syvä, olla rikos. Älkää siis itkekö enää, Geneviève! Geneviève,

+antakaa minulle kätenne! Tahdotteko olla veljen luona, tahdotteko,

+että tämä veli suutelee kunnioittaen teidän hameenne lievettä, poistuu

+kädet ristissä ja astuu kynnyksen yli kääntämättä päätään? Hyvä on,

+sanokaa sana, tehkää viittaus, niin näette minun poistuvan, ja niin

+jäätte yksin, vapaaksi ja turvaan, kuten neitsyt kirkkoon. Mutta jos,

+jumaloimani Geneviève, te päinvastoin tahdottekin muistella, että olen

+rakastanut teitä niin paljon, että olen ollut vähällä siihen kuolla,

+että minä tämän rakkauden vuoksi, jonka te voitte tehdä kohtalokkaaksi

+tai onnekkaaksi, olen pettänyt puoluelaiseni, että omissa silmissäni

+olen tehnyt itseni inhottavaksi ja arvottomaksi, tahdotteko ajatella

+kaikkea sitä onnea, jonka tulevaisuus on meille varannut, sitä voimaa

+ja tarmoa, joka sisältyy meidän nuoruuteemme ja rakkauteemme ja jolla

+me puolustamme onneamme ketä hyökkääjää vastaan hyvänsä! Oi, Geneviève,

+sinä olet hyvä enkeli, tahdotko, sano, tahdotko tehdä miehen niin

+onnelliseksi, ettei hän enää sure elämää, ettei hän halua ikuista

+autuutta? Siinä tapauksessa, sen sijaan, että työntäisit minut pois,

+hymyile minulle, Genevièveni, anna minun painaa kätesi sydäntäni

+vasten, taivu sen puoleen, joka haluaa sinua koko voimallaan, kaikilla

+toiveillaan, koko sielustaan; Geneviève, minun rakkauteni, minun

+elämäni, Geneviève, älä ota takaisin valaasi."

+

+Nuoren naisen sydän keventyi näistä lempeistä sanoista: rakkauden

+kaiho, hänen entisten kärsimystensä tuottama väsymys veivät hänen

+voimansa; kyyneleet eivät enää kihonneet silmiin, ja kuitenkin

+kohottivat nyyhkytykset hänen polttavaa rintaansa.

+

+Maurice käsitti, ettei Genevièvellâ enää ollut rohkeutta vastustaa,

+ja otti hänet syliinsä. Silloin Geneviève antoi päänsä vaipua hänen

+olkapäällensä ja hänen pitkä tukkansa pääsi valloilleen hänen

+rakastajansa palaville poskille.

+

+Samassa tunsi Maurice Genevièven rinnan paisuvan, kuten laineet

+nousevat vielä myrskyn jälkeen.

+

+"Voi, sinä itket, Geneviève", sanoi hän syvästi murheissaan, "sinä

+itket! Voi, rauhoitu! Ei, ei, milloinkaan en minä osta rakkautta

+halveksittavan tuskan hinnalla. Ei milloinkaan minun huuliani tahraa

+suudelma, jonka ainoakin katumuksen kyynel myrkyttäisi!"

+

+Ja hän päästi käsivarsiensa elävän renkaan irti, hän loitonsi otsansa

+Genevièven otsasta ja kääntyi hitaasti.

+

+Mutta heti, tuollaisen vastavaikutuksen kautta, joka on

+puolustautuvalle naiselle niin luonnollinen, koska hän

+puolustautuessaankin haluaa, kietoi Geneviève Mauricen kaulaan

+vapisevat kätensä, syleili häntä kiihkeästi ja painoi vasta

+tyrehtyneestä kyynelvuodosta vielä kylmän ja kostean poskensa nuoren

+miehen palavaa poskea vasten.

+

+"Oi", sopersi hän, "älä hylkää minua, Maurice, sillä minulla ei ole

+maailmassa muuta kuin sinä".

+

+Seuraava päivä

+

+

+

+

+VII

+

+Seuraava päivä

+

+

+Kaunis auringonpaiste pilkisti vihreiden kaihtimien lävitse kullaten

+niiden kolmen ison ruusun lehdet, jotka puulaatikoissaan olivat

+Mauricen ikkunalla.

+

+Nämä kukat, jotka olivat silmälle sitä arvokkaammat, kun niiden

+vuodenaika jo alkoi olla ohi, täyttivät tuoksullaan pienen

+kivipermantoisen ruokasalin, josta loisti puhtaus ja jossa

+säästeliäästi, mutta soreasti katetun pöydän ääressä istuivat Geneviève

+ja Maurice.

+

+Ovi oli kiinni, sillä pöydällä oli kaikki, mitä ruokailijat

+tarvitsivat. He olivat tietenkin sanoneet toisillensa:

+

+"Me olemme itse pöytäpalvelijoina."

+

+Viereisessä huoneessa saattoi kuulla kotiapulaisen liikkuvan

+touhukkaana kuin Phaidran silmänpalvelija. Kesän viimeisten kauniiden

+päivien lämpö ja valo tunkeutui puoliavoimien sälekaihtimien raoista ja

+pani auringon hyväilemien ruusupensaiden lehdet kimaltelemaan kullan-

+ja smaragdin värisinä.

+

+Geneviève pudotti lautaselleen sormissaan pitelemänsä kultaisen

+hedelmän ja uneksivana, hymyillen ainoastaan huulillaan, hänen suurten

+silmiensä katsellessa surumielisen kaihoovina, hän jäi istumaan

+vaiteliaana, velttona, tylsänä, vaikkakin rakkauden auringosta eloisana

+ja onnellisena, kuten nämä kauniit kukat taivaan auringosta.

+

+Pian hänen silmänsä hakivat Mauricen silmät ja löysivätkin ne häneen

+kohdistettuina: hänkin katseli huumaantuneena ja uneksi.

+

+Silloin hän laski pehmeän ja valkoisen käsivartensa nuoren miehen

+olkapäälle, joka vavahti; sitten hän nojasi siihen päänsä niin

+luottavasti ja vapaasti, että pelkkä rakkaus ei siihen kykene.

+

+Geneviève katseli häntä puhumatta ja punastui katsellessaan.

+

+Mauricen ei tarvinnut muuta kuin hieman taivuttaa päätänsä painaakseen

+huulensa rakastajattarensa puoliavonaisille huulille.

+

+Hän taivutti päänsä; Geneviève kalpeni, ja hänen silmänsä sulkeutuivat

+kuin kukkasen terälehdet, joka peittää kupunsa valon säteiltä.

+

+Täten he olivat uinuneina tuohon harvinaiseen onnellisuuteen, kun

+soittokellon terävä ääni sai heidät värähtämään.

+

+He irtautuivat toinen toisestaan.

+

+Kotiapulainen astui sisään ja sulki oven salaperäisenä.

+

+"Siellä on kansalainen Lorin", sanoi hän.

+

+"Ah, tuo rakas Lorin", sanoi Maurice; "menen lähettämään hänet pois.

+Suo anteeksi, Geneviève."

+

+Geneviève pysäytti hänet.

+

+"Lähetätte ystävänne pois, Maurice", sanoi hän; "kelpo ystävän, joka

+on teitä lohduttanut, auttanut, tukenut? Ei, minä en tahdo karkoittaa

+sellaista ystävää talostanne enempää kuin sydämestännekään; astukoon

+hän sisään, Maurice, astukoon sisään!"

+

+"Kuinka, sallitteko te...?" sanoi Maurice.

+

+"Minä tahdon", sanoi Geneviève.

+

+"Voi, te olette siis huomannut, etten minä rakasta teitä kylliksi",

+huudahti Maurice ihastuksissaan tästä hienotunteisuudesta, "ja teitä

+olisi palvottava".

+

+Geneviève tarjosi nuorelle miehelle punastuvan otsansa; Maurice avasi

+oven, ja sisään astui Lorin, kauniina kuin päivä puolimyskikeikarin

+puvussaan. Huomatessaan Genevièven hän hämmästyi, minkä jälkeen seurasi

+kunnioittava tervehdys.

+

+"Tule, Lorin, tule", sanoi Maurice, "ja katsele rouvaa. Sinut on syösty

+valtaistuimeltasi, Lorin: nyt on olemassa eräs, jonka asetan sinun

+edellesi. Olisin antanut henkeni sinun puolestasi; hänen vuoksensa,

+siinä ei sinulle ole mitään uutta, Lorin, hänen vuoksensa olen antanut

+kunniani."

+

+"Madame", sanoi Lorin vakavana, mikä todisti hänen olevan syvästi

+liikutetun, "minä koetan rakastaa Mauricea enemmän kuin te, jotta hän

+ei kokonaan lakkaisi rakastamasta minua".

+

+"Istukaa, hyvä herra", sanoi Geneviève hymyillen.

+

+"Niin, istu", sanoi Maurice, joka oikealla kädellään puristi ystävänsä

+ja vasemmalla rakastajattarensa kättä; täten hänen sydämensä täytti

+koko se onni, mitä ihminen voi maan päällä tavoitella.

+

+"Sinä et siis enää tahdo kuolla? Sinä et enää halua antaa tappaa

+itseäsi?"

+

+"Kuinka niin?" kysyi Geneviève.

+

+"Voi, hyvä Jumala", sanoi Lorin, "miten epävakainen eläin ihminen

+on, ja kuinka oikeassa filosofit ovatkaan halveksiessaan hänen

+kevytmielisyyttänsä. Tuossa on yksi, uskotteko sen, madame, joka eilen

+illalla tahtoi hypätä veteen, joka selitti, ettei tässä maailmassa

+enää ollut hänelle mahdollista löytää onnea; ja nyt minä löydän hänet

+tänä aamuna hilpeänä, iloisena, hymy huulillaan, onni otsallaan, elämä

+sydämessään, hyvin katetun pöydän ääressä; tosin hän ei syö, mutta se

+ei todista hänen olevan sen vähemmän onnellisen."

+

+"Kuinka", sanoi Geneviève, "tahtoiko hän tehdä kaiken tuon?"

+

+"Kaiken sen, ja vielä paljon muutakin; minä kerron sen teille

+myöhemmin; mutta tällä haavaa minulla on kova nälkä; se on Mauricen

+vika, sillä hän pani minut juoksemaan Saint-Jacques-kaupunginosan

+pitkin ja poikin eilen illalla. Sallikaa minun hyökätä teidän

+aamiaisenne kimppuun, johon ette kumpainenkaan ole koskenutkaan."

+

+"Hän on tosiaan oikeassa!" huudahti Maurice iloisena kuin lapsi;

+"syökäämme aamiaista. Minä en ole syönyt, ettekä tekään, Geneviève."

+

+Hän tarkasti Lorinin katsetta mainitessaan tämän nimen; mutta Lorinin

+kasvot eivät värähtäneetkään.

+

+"Kas, sinä olet siis arvannut, että se on hän?" kysyi Maurice.

+

+"Totta helkkarissa!" vastasi Lorin leikaten itselleen ison viipaleen

+punaisen ja valkoisen kirjavaa kinkkua.

+

+"Minulla on myöskin nälkä", sanoi Geneviève ojentaen lautasensa.

+

+"Lorin", sanoi Maurice, "minä olin eilen illalla sairas".

+

+"Sinä olit enemmän kuin sairas, sinä olit hullu."

+

+"No niin, minä luulen, että sinä olet sen sijaan kipeä tänä aamuna."

+

+"Kuinka niin?"

+

+"Sinä et ole vielä sepittänyt runoja."

+

+"Ajattelin juuri niitä tehdä.

+

+    "Seurassa kun sulotarten,

+    Phoibos lyyraa soittelee,

+    lyyran hukkaa matkan varteen,

+     Venusta jos seurailee."

+

+"Hyvä! Onhan siinä nelisäkeinen runo siinäkin", sanoi Maurice nauraen.

+

+"Ja sinun on tyydyttävä siihen, koska meidän on ryhdyttävä

+keskustelemaan vähemmän hauskoista asioista."

+

+"Mitä nyt taas on tapahtunut?" kysyi Maurice levottomana.

+

+"Minä olen ensi kerralla vartiossa Conciergerien vankilassa."

+

+"Conciergeriessä!" sanoi Geneviève; "kuningatarta vartioimassa?"

+

+"Kuningatarta... luulenpa niin, madame."

+

+Geneviève kalpeni; Maurice rypisti kulmiaan ja antoi Lorinille merkin.

+

+Tämä leikkasi itselleen uuden viipaleen kinkkua, kahta vertaa suuremman

+kuin edellisen.

+

+Kuningatar oli todella viety Conciergerien vankilaan, jonne nyt aiomme

+seurata häntä.

+

+

+

+

+VIII

+

+Conciergerien vankila

+

+

+Change-sillan ja Fleurs-rantakadun kulmassa kohoavat Ludvig Pyhän

+vanhan palatsin jäännökset. Ennen muita nimitettiin tätä Palatsiksi,

+kuten Roomaa sanottiin Kaupungiksi, ja se on yhä säilyttänyt tämän

+ylhäisen nimensä, vaikka ainoat kuninkaat, jotka siinä asuvat, ovat

+kirjureita, tuomareita ja riitapuolia.

+

+Tämä oikeuspalatsi on suuri ja synkkä rakennus, joka herättää enemmän

+pelkoa kuin rakkautta ankaraa oikeuden jumalatarta kohtaan. Siellä

+näkee ihmiskoston kaikki välineet ja tunnusmerkit koottuina ahtaaseen

+tilaan. Täällä ovat salit, joissa syytetyt säilytetään; tuonnempana

+salit, joissa heidät, tuomitaan; alempana komerot, jonne heidät

+teljetään tuomittua; ovella on pieni aukio, jossa heidät merkitään

+punaisella, häpeällisellä raudalla; sadanviidenkymmenen askelen päässä

+edellisestä on toinen suurempi aukio, jossa heidät tapetaan, toisin

+sanoen Grève-tori, jossa saatetaan päätökseen se, mitä palatsissa on

+pantu alulle.

+

+Oikeudella on, kuten huomataan, kaikki käsillä.

+

+Koko tämä rakennusryhmä, jonka surulliset, harmaat, pienillä

+ristikkoikkunoilla varustetut osat liittyvät toinen toiseensa, jonka

+ammottavat holvikaaret muistuttavat Lunettes-rantakadun varrella olevia

+ristikko-ikkunaisia luolia, on Conciergerie.

+

+Tässä vankilassa on komeroita, joita Seinen vesi kostuttaa mustalla

+liejullaan; siinä on salaperäisiä uloskäytäviä, jotka muinoin johtivat

+virtaan ne uhrit, jotka tahdottiin saada häviämään.

+

+Vuonna 1793 oli Conciergerie, mestauslavan väsymätön muonanhankkija,

+täpösen täynnä vankeja, joista yhdessä tunnissa tehtiin

+kuolemaantuomittuja. Tällä aikakaudella oli Ludvig Pyhän vanha vankila

+todellakin kuoleman majatalo.

+

+Porttien holvikaarien alla kiikkui öisin punainen lyhty, tämän tuskien

+paikan kaamea merkki.

+

+Sen päivän edellisenä iltana, jolloin Maurice, Lorin ja Geneviève

+söivät yhdessä aamiaista, oli kumea jyrinä tärisyttänyt rantakadun

+kivitystä ja vankilan ikkunoita; sitten oli jyrinä lakannut tultuaan

+suippokaarisen portin kohdalle; santarmit olivat kolkuttaneet porttia

+sapeliensa kahvoilla, tämä portti oli avautunut, ajoneuvot olivat

+ajaneet pihaan, ja kun ovi oli kääntynyt kiinni saranoillaan, kun

+salvat olivat kitisseet, oli nainen noussut vaunuista.

+

+Heti nielaisi hänet ammollaan auki oleva ovi. Kolme neljä uteliasta

+päätä, jotka olivat lähestyneet tarkastaakseen vankia ja ilmestyneet

+puolivarjoon, sukelsi taas pimeyteen; sitten kuului muutama epähieno

+naurunremahdus ja muutamia karkeita jäähyväisiä, joita vaihtavat miehet

+poistuivat näkymättä, vaikka heidän puheensa kuuluikin.

+

+Nainen, joka oli tällä tavoin tuotu, oli jäänyt ensimmäisen pikkuportin

+sisäpuolelle santarmien kanssa; hän huomasi täytyvän astua sisään

+toisesta, mutta unohti, että mennessä pikkuportista on samalla kertaa

+nostettava jalkaa ja taivutettava päätä, sillä alhaalla on kynnys ja

+ylhäällä kamana.

+

+Vanki, joka varmaankaan ei vielä ollut hyvin tottunut vankiloiden

+rakenteeseen, vaikka olikin asunut niissä jo kauvan, unohti taivuttaa

+päätänsä ja löi otsansa rajusti rautatankoon.

+

+"Sattuiko kipeästi, kansatar?" kysyi eräs santarmeista.

+

+"Mikään ei tee minuun enää nykyään kipeätä", vastasi hän rauhallisesti.

+

+Ja hän astui ovesta päästämättä valitusta, vaikka silmäkulmien

+yläpuolella näkyi melkein verinen jälki, jonka rautatangon kosketus oli

+aikaansaanut.

+

+Pian tuli näkyviin vankilanpäällikön nojatuoli, joka herätti vankien

+silmissä enemmän kunnioitusta kuin kuninkaan valtaistuin hovimiesten

+silmissä, sillä vankilanpäällikkö on armonosoitusten jakelija;

+kaikki armonosoitukset ovat vangille tärkeät; usein muuttaa pienikin

+suosionosoitus hänen synkän taivaansa valoisaksi.

+

+Asetuttuaan istumaan nojatuoliinsa ei vankilanpäällikkö Richard oman

+tärkeytensä tunnossa ollut siitä noussut huolimatta rautaristikkojen

+äänistä ja ajoneuvojen jyrinästä, jotka ilmoittivat hänelle uuden

+vieraan; vankilanpäällikkö Richard otti nuuskaa, katsahti vankiin,

+avasi hyvin suuren vankiluettelon ja kastoi kynän pieneen mustapuiseen

+mustepulloon, jonka musteessa, vaikka se olikin reunoilta kovettunutta,

+keskellä vielä oli kosteata sakkaa, kuten tulivuoren aukon keskellä

+aina on hiukan sulaa ainetta.

+

+"Kansalainen vankilanpäällikkö", sanoi saattovartion päällikkö, "laita

+meille ote vankiluettelosta ja vilkkaasti, sillä meitä odotetaan

+kärsimättömästi Kommuunissa".

+

+"No, se ei kauvan kestä", sanoi vankilanpäällikkö kaataen

+mustepulloonsa muutamia viinitippoja, jotka olivat jääneet lasin

+pohjaan; "minun käteni on sitä varten tehty, Luojan kiitos! Nimesi ja

+etunimesi, kansatar?"

+

+Ja kostuttaen kynänsä tilapäiseen musteeseen, hän valmistautui

+kirjoittamaan alapäähän sivua, jonka seitsemän kahdeksasosaa jo oli

+täyteen kirjoitettu, uuden tulokkaan henkilötiedot; sillä aikaa

+kun kansatar Richard, hyväntahtoisen näköinen vaimo, seisten hänen

+tuolinsa takana, tarkasteli melkein kunnioittavan hämmästyneenä tätä

+hänen miehensä kuulustelemaa naista, joka näytti samalla haavaa niin

+surulliselta, niin jalolta ja niin rohkealta.

+

+"Marie Antoinette Johanna Josefa, Lothringin herttuatar", vastasi vanki,

+"Itävallan arkkiherttuatar, Ranskan kuningatar".

+

+"Ranskan kuningatar?" toisti vankilanpäällikkö nousten hämmästyneenä

+seisomaan tuolinsa käsinojan varaan.

+

+"Ranskan kuningatar", toisti vanki samalla äänensävyllä. "Toisin sanoen

+Capetin leski", sanoi saattovartion päällikkö.

+

+"Kumpi näistä kahdesta nimestä on minun kirjoitettava? kysyi

+vankilanpäällikkö.

+

+"Kumman vain haluat, kunhan kirjoitat nopeasti", sanoi saattovartion

+päällikkö.

+

+Vankilanpäällikkö painui istumaan nojatuoliinsa, ja hiukan vapisevin

+käsin hän kirjoitti luetteloonsa ne etunimet, sen nimen ja sen arvon,

+jonka vanki oli ilmoittanut; tämän kirjoituksen muste näyttää vielä

+tänä päivänä punertavalta luettelossa, jonka arvokkaimman osan lehtiä

+vallankumousajan vankilan rotat ovat nakerrelleet.

+

+Richardin vaimo seisoi yhä miehensä nojatuolin takana; kuitenkin oli

+uskonnollisen säälin tunne pannut hänet ristimään kätensä.

+

+"Ikänne?" jatkoi vankilanpäällikkö.

+

+"Kolmekymmentäseitsemän vuotta ja yhdeksän kuukautta", vastasi

+kuningatar.

+

+Richard ryhtyi uudelleen kirjoittamaan, selosti sitten tarkalleen

+tuntomerkit ja teki viimein erikoismuistutukset ja merkinnät.

+

+"Hyvä", sanoi hän, "valmis on".

+

+"Minne vanki viedään?" kysyi saattovartion päällikkö. Richard otti

+toisen annoksen nuuskaa ja katsahti vaimoansa.

+

+"Herrainen aika!" sanoi tämä, "meille ei ole etukäteen ilmoitettu,

+joten emme tiedä ensinkään..."

+

+"Hae!" sanoi santarmikorpraali.

+

+"Onhan neuvoston huone", virkkoi vaimo.

+

+"Hm, se on kovin suuri", mutisi Richard.

+

+"Sitä parempi! Jos se on suuri, voi siihen helpommin asettaa

+vartiomiehet."

+

+"Olkoon neuvoston huone", sanoi Richard; "mutta siinä ei tällä hetkellä

+voi asua, koska siinä ei ole vuodetta".

+

+"Se on totta", vastasi vaimo, "sitä minä en ajatellut".

+

+"Pyh!" sanoi muuan santarmeista, "laitetaan sinne vuode huomenna, ja

+huomenhan tulee pian".

+

+"Sitäpaitsi voi kansatar viettää tämän yön meidän huoneessamme; eikö

+niin, hyvä mieheni?" sanoi Richardin vaimo.

+

+"No niin, entä me sitten?" sanoi vankilanpäällikkö.

+

+"Me emme mene maata; kuten kansalainen santarmi sanoi, on yksi yö pian

+vietetty".

+

+"Saattakaa siis kansatar minun huoneeseeni", sanoi Richard.

+

+"Sillä välin te laitatte valmiiksi meidän kuittimme, eikö niin?"

+

+"Löydätte sen tullessanne takaisin."

+

+Richardin vaimo otti kynttilän, joka paloi pöydällä, ja lähti

+ensimmäisenä.

+

+Marie Antoinette seurasi häntä sanomatta sanaakaan, rauhallisena ja

+kalpeana kuin aina; kaksi ovenvartijaa, joille Richardin vaimo antoi

+merkin, astui jäljessä. Kuningattarelle osoitettiin vuode, johon

+Richardin vaimo kiirehti laittamaan puhtaat lakanat. Ovenvartijat

+asettuivat oville; sitten ovi suljettiin kaksinkertaiseen lukkoon, ja

+Marie Antoinette jäi yksin.

+

+Miten hän tämän yön vietti, sitä ei kukaan tiedä, koska hän oli

+kahdenkesken Jumalan kanssa.

+

+Vasta seuraavana aamuna kuningatar saatettiin neuvoston huoneeseen,

+joka oli pitkän nelikulmion muotoinen ja jonka ovesta tullaan

+Conciergerien käytävään. Se oli pitkin pituuttaan jaettu kahtia

+väliseinällä, joka ei ulottunut kattoon asti.

+

+Toinen osasto oli vartiomiesten huone.

+

+Toinen oli kuningatarta varten.

+

+Kumpaakin kammiota valaisi yksi, paksulla rautaristikolla varustettu

+ikkuna.

+

+Oven sijasta oli varjostin erottamassa kuningattaren vartijoistaan, ja

+se sulki keskellä olevan aukon.

+

+Koko huoneen lattia oli laskettu syrjilleen asetetuista tiiliskivistä.

+

+Seiniä olivat muinoin koristaneet kullatusta puusta tehdyt kehykset,

+joista vielä riippui liljakuvioiset seinäpaperien riekaleet.

+

+Vuode, joka oli asetettu vastapäätä ikkunaa, ja tuoli ikkunan vieressä,

+siinä koko kuninkaallisen vankilan kalustus.

+

+Astuessaan sisään pyysi kuningatar, että hänelle tuotaisiin hänen

+kirjansa ja käsityönsä.

+

+Hänelle tuotiin _Englannin vallankumoukset_, jonka hän oli aloittanut

+Templessä, _Nuoren Anacharsiksen matka_ sekä kirjo-ompeluksensa.

+

+Santarmit asettuivat puolestaan asumaan viereiseen osastoon. Historia

+on säilyttänyt heidän nimensä, kuten niiden halvimpienkin henkilöiden

+nimet, jotka kohtalo liittää suuriin onnettomuuksiin; heihin heijastuu

+välähdys sitä valoa, jonka räjähtävä ruuti synnyttää murskatessaan

+kuninkaiden valtaistuimet tai kuninkaat itsensä.

+

+Heidän nimensä olivat Duchesne ja Gilbert.

+

+Kommuuni oli määrännyt nämä kaksi miestä, jotka se tunsi hyviksi

+isänmaanystäviksi, ja heidän oli jäätävä alituisiksi vartiomiehiksi

+kammioonsa aina Marie Antoinetten tuomion langettamiseen saakka: tällä

+tavoin toivottiin voitavan välttää sellaisen palveluksen melkein

+välttämätön epäsäännöllisyys, joka vaihtuu useita kertoja päivässä, ja

+heidät oli tehty hirveässä määrässä vastuunalaisiksi.

+

+Tänä päivänä sai kuningatar näiden molempien miesten keskustelusta,

+jonka jokaisen sanan hän kuuli, ellei erikoinen syy pakottanut heitä

+hiljentämään ääntään, tiedon tästä toimenpiteestä; hän tuli siitä

+samalla kertaa sekä iloiseksi että levottomaksi; sillä, joskin hän

+toiselta puolen myönsi näiden miesten olevan hyvin luotettavia, koskapa

+heidät oli valittu niin monesta tarjolla olevasta, hän toiselta puolen

+ajatteli ystäviensä keksivän useampia tilaisuuksia lahjoa kaksi

+tunnettua, alituista vartijaa, kuin sata tuntematonta, jotka sattuma

+määräsi ja jotka odottamatta tulivat hänen luoksensa yhdeksi ainoaksi

+päiväksi.

+

+Ensimmäisenä yönä oli toinen santarmeista tapansa mukaan tupakoinut

+ennen maatapanoaan; tupakansavu tunki väliseinän aukoista ja tuli

+piirittämään kuningatarparkaa, jonka herkkyyttä onnettomuus oli

+kiihoittanut sen sijaan, että se olisi sitä tylsyttänyt.

+

+Pian hän tunsi savun ja kuvotusta; hänen päätänsä ahdisti painostava

+tukehtuminen; mutta uskollisena lannistumattomalle ylpeydelleen hän ei

+valittanut ensinkään.

+

+Valvoessaan tuskaisena ja kenenkään häiritsemättä yön hiljaisuutta,

+hän luuli kuulevansa jonkinlaista vaikerrusta, joka tuli ulkoapäin;

+tämä vaikerrus oli surullinen ja pitkällinen, siinä oli jotakin

+turmiotatietävää ja läpitunkevaa kuin tuulen ulvonnassa aukeissa

+käytävissä, kun myrsky lainaa ihmisäänen antaakseen eloa luonnonvoimien

+intohimoille.

+

+Pian hän huomasi tämän äänen, joka ensin oli saanut hänet vapisemaan,

+tämän tuskallisen ja hellittämättömän äänen olevan rantakadulla ulvovan

+koiran surullista valitusta. Hän ajatteli heti Black-parkaansa,

+jota hän ei ollut muistanut sillä hetkellä kun lähti Templestä

+ja jonka äänen hän luuli tuntevansa. Tosiaankin oli koiraparka,

+joka liiallisella valppaudellaan oli saattanut emäntänsä turmioon,

+lähtenyt alas hänen perässään, seurannut ajopelejä aina Conciergerien

+ristikoille saakka; se oli lähtenyt loitommalle vain siksi, että portin

+kaksinkertainen rautaterä oli sulkeutuessaan ollut vähällä leikata sen

+kahtia.

+

+Mutta pian oli eläinparka palannut ja ymmärrettyään emäntänsä olevan

+suljettuna tähän suureen kivihautaan se huusi häntä ulvoen avukseen ja

+odotti hyväilevää vastausta kymmenen askelen päässä vartiomiehestä.

+

+Kuningatar vastasi huokaamalla, mikä sai hänen vartijansa heristämään

+korviansa.

+

+Mutta kun tämä huokaus oli ainoa ja kun mitään muuta ääntä ei enää

+kuulunut Marie Antoinetten huoneesta, tulivat hänen vartijansa pian

+taas levollisiksi ja vaipuivat horrostilaansa.

+

+Seuraavana päivänä aamun valjetessa oli kuningatar noussut makuulta

+ja pukeutunut. Istuen ristikkoikkunan ääressä, jonka rautatankojen

+heikentämä, sinertävä valo lankesi hänen laihtuneille käsilleen, hän

+näytti lukevan, mutta hänen ajatuksensa oli hyvin kaukana kirjasta.

+

+Santarmi Gilbert avasi varjostimen puoleksi ja katseli häntä ääneti.

+Marie Antoinette kuuli huonekalun kahinan sen taittuessa kokoon ja

+hipaistessa permantoa, mutta hän ei kohottanut edes päätänsä.

+

+Hän istui sellaisessa asennossa, että santarmit saattoivat nähdä hänen

+päänsä, joka kylpi kokonaan tässä aamuvalossa.

+

+Santarmi Gilbert antoi toverilleen merkin tulla katsomaan hänen

+kanssaan aukosta.

+

+Duchesne astui hänen viereensä.

+

+"Katsopas", sanoi Gilbert hiljaa, "kuinka kalpea hän on: sehän on

+hirveätä. Hänen punareunaiset silmänsä todistavat hänen kärsivän; voisi

+sanoa hänen itkeneen."

+

+"Tiedäthän hyvin", sanoi Duchesne, "ettei Capetin leski koskaan itke;

+hän on liian ylpeä siihen".

+

+"Siinä tapauksessa se todistaa hänen olevan sairaan", sanoi Gilbert.

+

+Sitten hän kysyi korottaen äänensä:

+

+"Sanohan, kansatar Capet, oletko sinä sairas?"

+

+Kuningatar nosti silmänsä hitaasti ja hänen katseensa kohdistui

+kirkkaana ja kysyvänä näihin molempiin miehiin.

+

+"Minulleko te puhutte, hyvät herrat?" sanoi hän hyvin lempeällä

+äänellä, sillä hän oli luullut huomanneensa myötätunnon vivahduksen sen

+miehen äänenpainossa, joka oli puhutellut häntä.

+

+"Niin, kansatar, sinulle", virkkoi Gilbert, "ja me kysymme sinulta,

+oletko sairas".

+

+"Miksi niin?"

+

+"Koska sinun silmäsi ovat hyvin punaiset."

+

+"Ja kun olet samalla kertaa hyvin kalpea", lisäsi Duchesne.

+

+"Kiitos, hyvät herrat. En, minä en ole ensinkään sairas; olen vain

+kärsinyt kovasti tänä yönä."

+

+"Ah niin, sinulla on surusi."

+

+"Ei, hyvät herrat, koska suruni ovat aina samat ja uskonto on opettanut

+minua laskemaan ne ristin juureen, eivät suruni aiheuta minulle toisena

+päivänä enemmän kärsimyksiä kuin toisenakaan; ei, olen sairas, koska en

+ole paljon nukkunut tänä yönä."

+

+"Niin, uusi asunto, vuoteen vaihto", sanoi Duchesne.

+

+"Ja eihän asunto ole kaunis", lisäsi Gilbert.

+

+"Ei se ole sekään, hyvät herrat", sanoi kuningatar pudistaen päätänsä.

+"Ruma tai kaunis, asuntoni on minulle yhdentekevä."

+

+"Mikä se sitten on?"

+

+"Mikäkö se on?"

+

+"Niin."

+

+"Pyydän teiltä anteeksi, että sanon sen teille; mutta minua on kovasti

+vaivannut tuo tupakan tuoksu, jota herra puhaltaa vielä tällä hetkellä."

+

+Gilbert tupakoi tosiaankin, mikä muuten oli hänen tavallisin

+toimituksensa.

+

+"Voi, hyvä Jumala!" huudahti hän aivan ymmällään sen sävyisyyden

+vuoksi, jota kuningatar käytti puhuessaan. "Sekö se on? Miksi et

+sanonut sitä, kansatar?"

+

+"Koska en luullut itselläni olevan oikeutta häiritä teidän tapojanne,

+hyvä herra."

+

+"Hyvä on, sinua ei enää vaivata, en minä ainakaan", sanoi Gilbert

+heittäen pois piippunsa, joka särkyi lattialle; "sillä minä en polta

+tämän jälkeen".

+

+Ja hän kääntyi vieden toverinsa mukanaan ja sulkien varjostimen.

+

+"Mahdollista on, että hänen päänsä pannaan poikki, mutta se on

+kansakunnan asia se; mutta mitä varten häntä kiusattaisiin, tätä

+naista? Me olemme sotilaita emmekä pyöveleitä kuten Simon."

+

+"Mitä sinä nyt teit, toveri, oli hiukan aristokraatin tapaista", sanoi

+Duchesne pudistaen päätänsä.

+

+"Mitä sinä sanot aristokraatin tapaiseksi? Sano, selitähän minulle

+hiukan tuota seikkaa."

+

+"Minä sanon aristokraatin tapaiseksi kaikkea sitä, mikä kiusaa

+kansakuntaa ja tuottaa mielihyvää sen vihollisille."

+

+"Sinun mielestäsi minä siis", sanoi Gilbert, "kiusaan kansakuntaa,

+koska en enää aio savustaa Capetin leskeä? Mitä hulluja, minä näetkös",

+jatkoi tuo kelpo mies, "minä muistan isänmaalle tekemäni valan ja

+korpraalin toimintaohjeet, siinä kaikki. Ja toimintaohjeeni minä

+muistan ulkoa: Olla laskematta vankia karkuun, olla laskematta ketään

+hänen luokseen, estää kaikki kirjeenvaihto, jonka hän tahtoisi panna

+alulle tai ylläpitää, ja kuolla vartiopaikalleni. Siinä kaikki, mitä

+olen luvannut ja sen minä pidän. Eläköön kansa!"

+

+"Mitä minä sinulle sanon", virkkoi Duchesne, "sitä en sano siksi, että

+minä sitä paheksuisin, päinvastoin; mutta minusta olisi ikävää, että

+saattaisit itsesi huonoon huutoon".

+

+"Hiljaa! Joku tulee."

+

+Kuningattarelta ei ollut sanakaan päässyt kuulematta tästä

+keskustelusta, vaikka se tapahtuikin hiljaisella äänellä. Vankeus tekee

+aistien tarkkuuden kaksinkertaiseksi.

+

+Ääni, joka oli vetänyt molempien vartijoiden huomion puoleensa, lähti

+useasta henkilöstä, jotka lähestyivät ovea.

+

+Ovi avautui.

+

+Kaksi kaupunginvirkamiestä astui sisään vankilanpäällikön ja muutamien

+ovenvartijoiden saattamina.

+

+"No, missä vanki on?" kysyivät he.

+

+"Hän on tuolla", vastasivat molemmat santarmit.

+

+"Millainen kamari hänellä on?"

+

+"Katsokaa."

+

+Ja Gilbert meni kolkuttamaan varjostinta.

+

+"Mitä te tahdotte?" kysyi kuningatar.

+

+"Kommuuni tulee käynnille, kansatar Capet."

+

+"Tuo mies on hyvä", ajatteli Marie Antoinette, "ja jos minun ystäväni

+vain tahtovat..."

+

+"Hyvä on, hyvä on", sanoivat kaupunginvirkamiehet sysäten syrjään

+Gilbertin ja astuen kuningattaren luo; "niin paljon muodollisuuksia ei

+tarvita".

+

+Kuningatar ei kohottanut päätänsä yhtään, ja hänen

+liikkumattomuudestaan olisi saattanut luulla, ettei hän ollut kuullut

+eikä nähnyt, mitä juuri oli tapahtunut, ja että hän luuli yhä olevansa

+yksin.

+

+Kommuunin valtuusmiehet tarkastelivat uteliaina huoneen kaikki

+yksityiskohdat, tutkivat seinäpaneelin, vuoteen, naisten pihalle

+avautuvan ikkunan ristikkoraudat, ja kehoitettuaan santarmeja

+suorittamaan valvontansa mahdollisimman tarkasti he lähtivät ulos

+sanomatta sanaakaan Marie Antoinettelle ja tämän näyttämättä huomanneen

+heidän läsnäoloansa.

+

+

+

+

+IX

+

+Hävinneiden askelten sali

+

+

+Saman päivän iltana, jolloin olemme nähneet kaupunginvirkamiesten

+tarkastavan kuningattaren vankilan niin perinpohjaisen huolellisesti,

+eräs harmaaseen jakobinitakkiin pukeutunut mies, jonka päätä peitti

+paksu musta tukka ja jolla tämän yllä oli sellainen karvalakki,

+joka siihen aikaan oli rahvaan keskuudessa yltiöisänmaallisten

+merkki, käyskenteli siinä suuressa salissa, jota niin filosofisesti

+nimitettiin Hävinneiden askelten saliksi, ja näytti hyvin tarkkaavasti

+katselevan meneviä ja tulevia, tämän salin tavallista asujamistoa,

+joka oli suuresti lisääntynyt tähän aikaan, jolloin oikeudenkäynnit

+olivat saavuttaneet suuremman merkityksen ja jolloin käytiin

+käräjiä riidelläkseen vain päästään pyöveliä vastaan ja kansalaisen

+Fouquier-Tinvillen, tämän väsymättömän hankkijan, kanssa.

+

+Mies, jonka kuvan olemme juuri piirtäneet, oli asettunut erittäin hyvää

+makua todistavaan asentoon. Yhteiskunta oli tähän aikaan jakautunut

+kahdeksi luokaksi, lampaiksi ja susiksi; toiset tietysti pelkäsivät

+toisia, koska toinen puoli yhteiskuntaa söi toisen puolen.

+

+Tämä juro käyskentelijä oli pientä kokoa; hän heilutteli mustassa ja

+likaisessa kädessään sellaista sauvaa, jota nimitettiin perustuslaiksi;

+tosin olisi tätä kauheata asetta heiluttava käsi tuntunut varsin

+pieneltä jokaisesta, joka olisi tämän oudon merkkihenkilön suhteen

+huvikseen ryhtynyt näyttelemään inkvisiittorin osaa, kuten tämä itse

+oli tehnyt toisten silmissä; mutta kukaan ei olisi mitenkään uskaltanut

+ryhtyä tutkimaan miestä, jonka ulkonäkö oli niin hirveä.

+

+Täten herättäen huomiota sai tämä karttumies suurta levottomuutta

+aikaan eräissä nurkkakirjuriryhmissä, jotka väittelivät yleisistä

+asioista; nämä alkoivatkin mennä yhä pahemmin ja pahemmin, eli paremmin

+ja paremmin, riippuen siitä tarkastetuinko kysymystä vanhoilliselta

+vai vallankumoukselliselta näkökannalta, Nämä kelpo miehet katselivat

+syrjäkulmittain hänen pitkää mustaa partaansa, hänen vihertäviä

+silmiään, joita reunustivat kulmakarvat, tuuheat kuin harjat, ja

+vapisivat joka kerta kun tämä kauhea isänmaanystävä lähestyi heitä

+kävellessään edestakaisin koko Hävinneiden askelten salin päästä päähän.

+

+Tämä kauhu johtui etenkin siitä, että joka kerta kun he olivat

+rohjenneet lähestyä häntä tai edes liian tarkkaavaisesti katsella

+häntä, oli karttumies kopautellut permantoon raskasta asettaan, joka

+sai toisista permantokivistä lähtemään kumean, soinnuttoman, toisista

+kimeän, soinnukkaan äänen.

+

+Mutta tätä hirmuista vaikutusta eivät saaneet ainoastaan nämä kelpo

+nurkkakirjurit, joista olemme puhuneet ja joita yleisesti nimitettiin

+Palatsin rotiksi: sen saivat myöskin kaikki ne eri henkilöt, jotka

+tulivat Hävinneiden askelten saliin sen isosta ovesta tai joistakin

+sen ahtaista käytävistä; nämä menivät ohitse kiireesti nähdessään

+karttumiehen, joka itsepäisesti aina vain taivalsi salin päästä päähän

+keksien vähän päästä tekosyyn kajahduttaa karttunsa permantokiviin.

+

+Jos kirjurit olisivat olleet vähemmän kauhuissaan ja kävelijät

+selvänäköisempiä, olisivat he varmasti huomanneet isänmaanystävämme,

+joka oli oikukas, kuten kaikki omituiset ja äärimmäiset luonteet,

+harrastavan erikoisesti muutamia permantopaasia, esimerkiksi niitä,

+jotka olivat hyvin lähellä oikeata seinää, ja niitä, jotka olivat

+melkein keskellä salia ja antoivat puhtaimman ja raikuvimman äänen.

+

+Lopuksi hän keskitti kiukkunsa vain muutamiin lattiapaasiin, etenkin

+niihin, jotka olivat keskellä salia. Hairahtuipa hän vielä hetkiseksi

+pysähtymään ja mittailemaan silmillään joitakin välimatkoja. Tosin

+tätä hairahdusta kesti vain lyhyen ajan, ja hänen ilmeensä, jossa oli

+näkynyt ilon välähdys, muuttui jälleen hurjaksi.

+

+Melkein samalla hetkellä eräs toinen isänmaanystävä — tähän aikaan

+ilmeni jokaisen mielipide hänen olemuksestaan ja etenkin hänen

+vaatteistaan — melkein samalla hetkellä tuli eräs toinen isänmaanystävä

+käytävän ovesta ja vähääkään näyttämättä pelkäävän, kuten muut, tuota

+ensimmäistä käyskentelijää suuntasi kulkunsa toisen kävelysuunnan

+poikki astuen melkein tasajalkaa hänen kanssaan, joten he puolivälissä

+salia kohtasivat toisensa.

+

+Vastasaapuneella oli kuten toisellakin karvalakki, harmaa

+jakobinitakki, likaiset kädet ja karttu; lisäksi hänellä oli iso

+sapeli, joka kävellessä takoi hänen pohkeitaan; mutta mikä etenkin

+saattoi pelkäämään häntä enemmän kuin edellistä, oli, että yhtä

+hirvittävä ilme kuin oli edellisellä, oli toisen ilme kavala, vihainen

+ja halpamainen.

+

+Vaikkakin nämä molemmat miehet näyttivät olevan aateveljiä ja saman

+hengen lapsia, uskalsivat läsnäolijat katsella syrjäkulmittain

+nähdäkseen, miten kävisi, ei tosin heidän kohdatessaan, sillä he eivät

+astelleet aivan tarkalleen samaa viivaa, vaan heidän lähestyessään

+toisiansa. Ensimmäisellä kerralla heidän toiveensa petti: molemmat

+isänmaanystävät vain loivat silmäyksen toisiinsa, ja tämä silmäys sai

+pienemmän heistä hiukan kalpenemaan; kuitenkin saattoi hänen huultensa

+tahdottomasta ilmeestä havaita, ettei tätä kalpenemista aiheuttanut

+suinkaan pelko, vaan inho.

+

+Toisella vuorolla isänmaanystävän ilme, joka tähän asti oli ollut

+niin tyly, kirkastui kuitenkin, kuin hän olisi tehnyt voimakkaan

+ponnistuksen; jonkinlainen hymy, joka yritti olla ystävällinen,

+ilmestyi hänen huulilleen, ja hän poikkesi hieman vasemmalle ilmeisesti

+aikoen pysäyttää toisen isänmaanystävän.

+

+Melkein keskellä salia he kohtasivat toisensa.

+

+"Kas helkkarissa! Sehän on kansalainen Simon!" sanoi ensimmäinen

+isänmaanystävä.

+

+"Minä itse! Mutta mitä sinä haluat minusta, kansalaisesta Simonista? Ja

+kuka sinä ensinnäkin olet?"

+

+"Ole olevinasi tuntematta minua!"

+

+"Minä en ensinkään tunne sinua, siitä erinomaisesta syystä, etten

+milloinkaan ennen ole sinua nähnyt."

+

+"Mitä vielä! Sinä et siis tunne sitä, jolla on ollut kunnia kantaa

+Lamballen päätä?"

+

+Ja nämä sanat, jotka lausuttiin kumean raivokkaasti, syöksyivät

+ikäänkuin palavina jakobinitakkisen isänmaanystävän suusta. Simon

+vavahti.

+

+"Sinäkö?" sanoi hän. "Sinäkö?"

+

+"Entä sitten, ihmetyttääkö se sinua? Voi, kansalainen, luulin sinun

+paremmin tuntevan ystävät, uskolliset!... Sinä tuotat minulle tuskaa!"

+

+"Tekosi oli varsin hyvä", sanoi Simon, "mutta minä en tunne sinua".

+

+"Suurempi etu on pienen Capetin vartioimisesta, silloin on enemmän

+näkyvillä; sillä minä tunnen sinut, ja panen sinulle arvoa."

+

+"No kiitoksia!"

+

+"Ei kestä... Sinä olet kävelyllä?"

+

+"Niin, minä odotan erästä... Entä sinä?"

+

+"Minä myöskin."

+

+"Mikä sinun nimesi on? Minä puhun sinusta kerhossa."

+

+"Nimeni on Théodore."

+

+"Ja mikä vielä?"

+

+"Ei mikään, siinä kaikki; eikö se riitä?"

+

+"No täydellisesti... Ketä sinä odotat, kansalainen Théodore?"

+

+"Erästä ystävää, jolle aion tehdä hauskan pikku ilmiannon."

+

+"Tosiaanko? Kerrohan minulle."

+

+"Ilmoitan aristokraattipesän."

+

+"Heidän nimensä?"

+

+"Ei, sitä minä en tosiaankaan voi kertoa muille kuin ystävälleni."

+

+"Sinä olet väärässä; sillä kas tuossa tulee minun ystäväni meitä

+kohden, ja luulenpa hänen tuntevan oikeudenkäynnin riittävästi

+järjestääkseen sinun asiasi heti paikalla, mitä, häh?"

+

+"Fouquier-Tinville!" huudahti ensimmäinen isänmaanystävä,

+

+"Ei kukaan pienempi, rakas ystävä!"

+

+"No niin, hyvä on."

+

+"Niin, niin, se on hyvä... Hyvä päivää, kansalainen Fouquier."

+

+Kalpeana, rauhallisena, avaten paksujen kulmakarvojen peitossa olevat

+silmänsä tapansa mukaan aivan auki, tuli Fouquier-Tinville eräästä

+salin sivulla olevasta ovesta luettelo kädessään, paperipinkat

+kainalossaan.

+

+"Hyvää päivää, Simon", sanoi hän; "mitä uutta?"

+

+"Paljon asioita. Ensinnäkin Théodoren ilmianto; hän on kantanut

+piikissä Lamballen päätä. Esitän hänet sinulle."

+

+Fouquier kohdisti älykkään katseensa isänmaanystävään, jonka tämä

+tutkimus sai levottomaksi hermojen uljaasta jännityksestä huolimatta.

+

+"Théodore", sanoi hän. "Kuka on tämä Théodore?"

+

+"Minä", sanoi jakobinitakkinen mies.

+

+"Sinäkö olet kantanut Lamballen päätä?" virkkoi yleinen syyttäjä hyvin

+epäilevin ilmein.

+

+"Minä, Saint-Antoine-kadulla."

+

+"Mutta minä tunnen erään, joka ylpeilee siitä", sanoi Fouquier.

+

+"Minä tunnen sellaisia kymmenen", virkkoi kansalainen Théodore

+rohkeasti: "mutta kun toiset pyytävät siitä jotakin palkakseen enkä

+minä pyydä mitään, toivon minulla olevan etusijan".

+

+Tämä sukkeluus sai Simonin nauramaan ja Fouquierin rypyt siliämään.

+

+"Sinä olet oikeassa", sanoi hän, "ja ellet sinä olekaan sitä tehnyt,

+olisi sinun pitänyt tehdä niin. Ole hyvä ja jätä meidät nyt. Simonilla

+on minulle jotakin sanottavaa."

+

+Théodore astui syrjemmälle, hyvin vähän loukkautuneena kansalaisen

+yleisen syyttäjän suorasukaisuudesta.

+

+"Hetkinen", huusi Simon, "älä lähetä häntä tuolla tavalla pois; kuule

+ensin, minkä ilmiannon hän aikoo meille tehdä".

+

+"Vai niin!" virkkoi Fouquier-Tinville hajamielisin elein, "ilmiannonko?"

+

+"Niin, hän ilmiantaa koko pesän", lisäsi Simon.

+

+"Yhtä kaikki, puhu: mistä on kysymys?"

+

+"No, eipä juuri mistään: kansalaisesta Maison-Rougesta ja muutamista

+hänen ystävistään."

+

+Fouquier hypähti taaksepäin; Simon kohotti kätensä taivasta kohti.

+

+"Todellako?" sanoivat molemmat yhteen ääneen.

+

+"Ihan todella; haluatteko ottaa heidät kiinni?"

+

+"Heti paikalla; missä he ovat?"

+

+"Olen kohdannut Maison-Rougen Grande-Truanderie-kadulla."

+

+"Erehdyt, hän ei ole Pariisissa", intti Fouquier.

+

+"Minä olen nähnyt hänet, ihan todella."

+

+"Mahdotonta. On pantu sata miestä hänen jäljilleen; ei hän näyttäytyisi

+kadulla."

+

+"Juuri hän, hän, hän", sanoi isänmaanystävä, "iso, ruskea mies, yhtä

+vahva kuin kolme vahvaa miestä ja parrakas kuin karhu".

+

+Fouquier kohautti halveksien hartioitaan.

+

+"Taaskin typeryys", sanoi hän. "Maison-Rouge on pieni, laiha, eikä

+hänellä ole parranhaiventakaan."

+

+Isänmaanystävä antoi hämmästyksissään kätensä vaipua.

+

+"Vähät siitä, hyvä aikomus on yhtä hyvä kuin teko. No niin, Simon,

+meidän kahden kesken; pidähän kiirettä, minua odotetaan oikeuden

+kansliassa, on mestauskärryjen lähtöaika."

+

+"No niin, ei mitään uutta; lapsi voi hyvin."

+

+Isänmaanystävä käänsi selkänsä siten, ettei näyttäisi tunkeilevaiselta,

+mutta niin, että hän saattoi kuulla.

+

+"Lähden pois, jos häiritsen teitä", sanoi hän.

+

+"Hyvästi", sanoi Simon.

+

+"Näkemiin", sanoi Fouquier.

+

+"Sano ystävällesi erehtyneesi", lisäsi Simon.

+

+"Hyvä on, odotan häntä."

+

+Ja Théodore loittoni hiukan ja nojautui karttuunsa,

+

+"Aha, pikku mies voi hyvin", sanoi silloin Fouquier, "entä moraali?"

+

+"Sen saan kivikovaksi, jos tahdon."

+

+"Hän siis puhuu?"

+

+"Kun vain tahdon."

+

+"Luulet, että hän voisi todistaa Antoinetten jutussa?"

+

+"En luule sitä, olen siitä varma."

+

+Théodore nojautui pylvääseen kääntäen katseensa ovea kohti; mutta hänen

+silmänsä olivat levottomat, ja kansalaisen korvat olivat sensijaan

+kovin höröllään suuren karvalakin alla. Mahdollisesti hän ei nähnyt

+mitään, mutta ihan varmasti hän kuuli jotakin.

+

+"Mieti tarkoin", sanoi Fouquier, "älä saata lautakuntaa tekemään

+lehmänkäännöstä. Oletko varma, että Capet tulee puhumaan?"

+

+"Hän sanoo kaikki, mitä minä tahdon."

+

+"Onko hän sanonut sinulle sen, mitä me aiomme häneltä kysyä?"

+

+"On sanonut."

+

+"Tuo, mitä sinä kansalainen Simon lupaat, on tärkeätä. Tämä lapsen

+tunnustus on äidille kuolettava."

+

+"Siihen minä helkkarissa luotankin."

+

+"Sellaista juttua ei ole vielä nähty niiden tunnustusten jälkeen, jotka

+Nero teki Narcissukselle", mutisi Fouquier synkällä äänellä. "Mietipä

+vielä kerran, Simon."

+

+"Saattaisi luulla, kansalainen, että sinä pidät minua hölmönä; toistat

+minulle aina samaa asiaa. No, kuulehan tämä vertaus: kun panen nahan

+veteen, tuleeko se pehmeäksi?"

+

+"En tiedä sitä", sanoi Fouquier.

+

+"Se tulee pehmeäksi. No niin, pieni Capet tulee minun käsissäni yhtä

+taipuisaksi kuin mitä pehmein nahka. Minulla on sitävarten omat

+menettelytapani."

+

+"Olkoon", virkkoi Fouquier. "Oliko siinä kaikki sanottavasi?"

+

+"Kaikki... Unohdin: tässä on muuan ilmianto."

+

+"Aina vain. Aiot siis rasittaa minua liiaksi tehtävillä?"

+

+"On palveltava isänmaatansa."

+

+Simon esitti yhtä mustan paperilapun, kuin se nahka, josta hän juuri

+puhui, mutta varmasti vähemmän taipuisan. Fouquier otti sen ja luki.

+

+"Taaskin kansalaisesi Lorin; sinä vihaat siis kovasti tätä miestä?"

+

+"Näen hänet aina rikkomassa lakia. Eilen illalla hän sanoi: Hyvästi

+rouva, eräälle naiselle, joka nyökkäsi hänelle ikkunasta... Huomenna

+toivon voivani antaa sinulle pari sanaa toisesta epäiltävästä: tuosta

+Mauricesta, joka oli kaupunginvirkamiehenä Templessä punaisen neilikan

+jutun aikana."

+

+"Täsmälleen, täsmälleen!" sanoi Fouquier hymyillen Simonille.

+

+Hän ojensi Simonille kätensä ja käänsi selkänsä niin kiireesti, ettei

+se todistanut suutarin eduksi.

+

+"Mitä helvettiä tulee minun ilmoittaa täsmälleen? Onhan viety

+giljotiinille vähemmästäkin!"

+

+"Oi, kärsivällisyyttä", vastasi Fouquier levollisena; "ei kaikkea voida

+tehdä yhdellä kertaa".

+

+Ja hän astui nopein askelin ulos pikkuovesta. Simon etsi silmillään

+kansalaistaan Thédorea löytääkseen lohtua hänen seurastaan. Hän ei

+nähnyt häntä enää salissa.

+

+Tuskin hän oli astunut ulos läntisestä ristikko-ovesta, kun Théodore

+ilmestyi uudelleen erään kirjurinkopin nurkan takaa. Kopin asukas

+saattoi häntä.

+

+"Mihin aikaan suljetaan ristikko-ovet?" sanoi Théodore tälle miehelle.

+

+"Kello viideltä."

+

+"Entä mitä tapahtuu täällä sitten?"

+

+"Ei mitään; sali on tyhjä seuraavaan päivään asti."

+

+"Eikö tehdä kierroksia, tarkastuksia?"

+

+"Ei, hyvä herra, meidän kojumme ovat lukossa."

+

+Sanat _hyvä herra_ panivat Théodoren rypistämään kulmiaan; hän katseli

+heti epäilevästi ympärilleen.

+

+"Ovatko sorkkarauta ja pistoolit kopissa?" kysyi hän.

+

+"Ovat, maton alla."

+

+"Lähde kotiin... Puheesta toiseen, näytäpäs minulle vielä se

+oikeussali, jonka ikkunassa ei ole ristikkoa ja joka on pihalle päin

+Dauphine-aukion vieressä."

+

+"Vasemmalla pylväiden välissä, lyhdyn alla."

+

+"Lähde nyt ja pidä hevoset määrätyllä paikalla!"

+

+"Oi, onnea, hyvä herra, onnea ja menestystä...! Luottakaa minuun!"

+

+"Kas nyt on sopiva hetki... kukaan ei näe... avaa kojusi."

+

+"Tehty on, hyvä herra; rukoilen teidän puolestanne."

+

+"Minun puolestani ei tarvitse rukoilla, vaan toisen. Hyvästi!"

+

+Ja luotuaan ympärilleen kaunopuheisen katseen pujahti kansalainen

+Théodore niin taitavasti kojun pienen katon alle, että hän hävisi kuin

+olisi ollut ovea sulkevan kirjurin varjo.

+

+Tämä arvon kirjuri veti avaimen pois lukosta, otti papereita

+kainaloonsa ja poistui avarasta salista yhdessä niiden harvojen

+virkamiesten kanssa, jotka kellon lyödessä viisi lähtivät kanslioista

+kuin mehiläisten myöhästynyt jälkiparvi.

+

+

+

+

+X

+

+Kansalainen Théodore

+

+

+Yö oli verhonnut suureen, harmahtavaan vaippaansa tämän äärettömän

+salin, jonka onnettoman kaiun tehtävänä on loistella asianajajien

+ärtyisiä sanoja ja riitapuolten hartaita, nöyriä pyyntöjä.

+

+Seisten pitkien välimatkojen päässä suorina ja liikkumattomina pimeässä

+näyttivät valkoiset pylväät valvovan keskellä salia kuin tämän pyhän

+paikan suojelushaamut.

+

+Ainoa ääni, joka kuului tässä pimeässä, oli rottien nakerrus ja

+nelistys; ne söivät kirjurien koppeihin jääneitä romupapereita

+alettuaan nakertamalla koppien puuta.

+

+Toisinaan kuului myöskin ajopelien kolinaa, joka tunki aina tähän

+Themiksen pyhättöön saakka, kuten akateemikko sanoisi, avainten

+kalinaa, joka näytti tulevan maan alta; mutta kaikki tämä meteli tuli

+kaukaa, eikä mikään saata syvää hiljaisuutta selvemmin havaittavaksi

+kuin kaukaiset äänet, samaten kuin ei mikään tee pimeyttä paremmin

+huomattavaksi kuin kaukainen valo.

+

+Varmasti olisi pyörryttävä kauhu vallannut sen henkilön, joka tällä

+hetkellä olisi uskaltanut Palatsin suunnattomaan saliin; olivathan

+Palatsin ulkoseinät vielä punaiset syyskuun uhrien verestä, olivathan

+sen portaat samana päivänä nähneet viidenkolmatta kuolemaantuomitun

+askelet, ja vain muutama jalanmitta erotti lattiapaadet Conciergerien

+vankikomeroista, joissa asui kalvenneita luurankoja.

+

+Kuitenkin kuului heikko narahdus tämän kauhean yön, tämän melkein

+juhlallisen pimeyden keskeltä: erään kirjurin kopin ovi avautui

+narisevilla saranoillaan, ja muuan varjo, mustempi kuin yön, hiipi

+varovaisesti ulos kojusta.

+

+Silloin kosketti tämä raivokas isänmaanystävä, jota kuiskaamalla

+nimitettiin herraksi ja joka kovalla äänellä väitti nimensä olevan

+Théodore, kevein askelin kuluneita lattiapaasia.

+

+Hänellä oli oikeassa kädessään raskas sorkkarauta, ja vasemmalla hän

+kiinnitti vyöhönsä kaksipiippuisen pistoolin.

+

+"Laskin kaksitoista paatta kojusta lähtien", mutisi hän itsekseen;

+"katsotaanpa, tässä on ensimmäisen reuna".

+

+Ja koko ajan laskeskellen hän koetteli jalkaterällään sitä kivien

+liitoskohdan rakoa, jonka aika tekee yhä tuntuvammaksi.

+

+"Katsotaanpa", mutisi hän pysähtyen, "olenko mitannut oikein, olenko

+kyllin vahva ja onko hänellä kylliksi rohkeutta. Ei, kyllä minä tunnen

+hänen rohkeutensa riittävästi. Oi, hyvä Jumala, kun minä tartun hänen

+käteensä, kun minä sanon hänelle: Madame, te olette pelastunut!..."

+

+Hän pysähtyi kuin olisi sellaisen toiveen paino musertanut hänet.

+

+"Voi", jatkoi hän, "hurjapäinen, järjetön suunnitelma, sanovat toiset

+vetäytyen peittojensa alle tai tyytyen maleksimaan lakeijoiksi

+pukeutuneina Conciergerien ympärillä; mutta uskaltaakseen he eivät

+ajattele, niinkuin minä, pelastaa ei ainoastaan kuningatarta, vaan

+vielä ja ennenkaikkea naisen".

+

+"No niin, nyt työhön ja kerratkaamme, mitä on tehtävä!"

+

+"Nostettava paasi, se ei ole mitään; jätettävä reikä auki, siinä

+piilee vaara, sillä päivystäjä voi tulla... Mutta päivystäjät eivät

+koskaan tule. Epäilyksiä ei synny, sillä minulla ei ole rikostovereita.

+Ja kuinka paljon aikaa kuluu sitten niin innokkaalta mieheltä kuin

+minulta kävelläkseni synkän käytävän päähän? Kolmessa minuutissa olen

+hänen huoneensa alla; seuraavien viiden minuutin kuluessa niinä nostan

+sen kiven, joka on hänen uuninsa tulisijana; hän kuulee minun työni,

+mutta hänellä on niin paljon voimaa, ettei hän pelästy. Päinvastoin,

+hän ymmärtää, että sieltä lähestyy vapauttaja... Häntä vartioi kaksi

+miestä; varmasti nämä ryntäävät paikalle..."

+

+"No niin, yhtä kaikki, kaksi miestä", sanoi isänmaanystävä synkästi

+hymyillen ja katsellen vuoroin sitä asetta, joka hänellä oli kädessään

+ja toista, joka oli vyössä, "kaksi miestä, se on kaksi laukausta tästä

+pistoolista tai kaksi iskua tällä sorkkaraudalla. Miesparat!... Voi,

+monta muuta on tapettu, jotka eivät olleet syyllisempiä."

+

+"Työhön!"

+

+Ja kansalainen Théodore asetti rautakankensa päättäväisesti kahden

+paaden liitokseen.

+

+Samassa hetkessä välähti paasille kirkas valo kuin kultainen salama, ja

+holvista lähtevän kaiun toistama ääni sai vehkeilijän kääntämään päänsä

+ja yhdellä harppauksella piiloutumaan kojuun.

+

+Pian osui Théodoren korviin etäisyyden ja sen mielenliikutuksen

+heikentämiä ääniä, jota kaikki ihmiset tuntevat yöllä suuressa

+rakennuksessa.

+

+Hän kumartui ja näki kojun raosta ensinnäkin sotilaspuvussa olevan

+miehen, jonka ison sapelin ääni sen kolistessa lattiapaasia vastaan

+aluksi oli saanut hänen huomionsa osakseen; sitten vihreäpukuisen

+miehen, jolla oli mittapuu kädessään ja paperikääröjä kainalossaan;

+sitten kolmannen, jolla oli suuret villaliivit ja turkislakki; sitten

+vielä neljännen puukengissä ja jakobinitakissa.

+

+Mercierien ristikko-ovi narisi äänekkäästi saranoillaan ja kalisteli

+rautaketjua, joka päiväsaikaan piti sitä auki.

+

+Nuo neljä miestä astuivat sisään.

+

+"Kierros", mutisi Théodore. "Jumalan kiitos! Kymmenen minuuttia

+myöhemmin olisin ollut hukassa!"

+

+Sitten hän hyvin tarkkaavaisena ryhtyi tarkastamaan niitä henkilöitä,

+jotka olivat tällä kierroksella.

+

+Hän tunsi heistä todellakin kolme.

+

+Ensimmäisenä asteleva kenraalin pukuun puettu mies oli Santerre;

+villaliiveissä ja karvalakissa esiintyvä mies oli vankilanpäällikkö

+Richard; puukengissä ja jakobinitakissa tuleva oli luultavasti

+ovenvartija.

+

+Mutta hän ei ollut koskaan nähnyt vihreäpukuista miestä, jolla oli

+mittapuu kädessään ja papereita kainalossaan.

+

+Kuka saattoi tuo mies olla, ja mitä aikoivat kommuunin kenraali,

+Conciergerien vankilanpäällikkö, ovenvartija ja tuo tuntematon mies

+tehdä kello kymmeneltä illalla Hävinneiden askelten salissa?

+

+Kansalainen Théodore asettui toiselle polvelleen pitäen toisella

+kädellään ladattua pistooliansa ja sovitellen toisella kädellään lakkia

+hiuksilleen, joiden juuripuolen hänen tekemänsä äkillinen liike oli

+saattanut liiaksi epäjärjestykseen, jotta ne olisivat luonnollisen

+näköisiä.

+

+Tähän asti olivat nuo neljä yöllistä vierasta olleet vaiti, tai

+ainakaan eivät heidän lausumansa sanat olleet tulleet vehkeilijän

+korviin muuta kuin mitättömänä supatuksena.

+

+Mutta kymmenen askelen päässä kojusta Santerre ryhtyi puhumaan, ja

+hänen äänensä kuului selvästi kansalaisen Théodoren korviin.

+

+"No niin", sanoi hän, "olemme nyt Hävinneiden askelten salissa. Nyt on

+sinun asiasi, kansalainen arkkitehti, opastaa meitä ja panna parastasi

+näyttääksesi, ettei paljastuksesi ole mitään jaarittelua; sillä näetkö,

+vallankumous on tehnyt lopun kaikista noista tyhmyyksistä, emmekä me

+usko enempää maanalaisiin käytäviin kuin kenkiinkään. Mitä sinä siitä

+sanot, kansalainen Richard?" lisäsi Santerre kääntyen karvalakkisen ja

+villaliivisen miehen puoleen.

+

+"Minä en milloinkaan ole sanonut, ettei Conciergerien alla ole mitään

+maanalaista käytävää", vastasi tämä; "ja tässä on Gracchus, joka on

+kymmenen vuotta ollut ovenvartijana ja siis tuntee Conciergerien kuten

+oman taskunsa, eikä hän kuitenkaan tiedä sen maanalaisen käytävän

+olemassaolosta, josta kansalainen Giraud puhuu; mutta kun kansalainen

+Giraud kuitenkin on kaupungin arkkitehti, täytyy hänen tuntea tämä

+paremmin kuin me, koskapa se on hänen virkansa".

+

+Théodore värisi kiireestä kantapäähän kuullessaan nämä sanat.

+

+"Onneksi", mutisi hän, "on sali suuri, ja ennenkuin he löytävät sen,

+mitä etsivät, he saavat etsiä ainakin kaksi päivää".

+

+Mutta arkkitehti avasi ison paperikäärönsä, pani silmälasit nenälleen

+ja polvistui tarkastamaan pohjapiirrosta Gracchuksen pidellessä lyhtyä,

+josta lähti väräjävä valo.

+

+"Pelkäänpä", pilkkasi Santerre, "että kansalainen Giraud on nähnyt

+unta".

+

+"Saatpa nähdä, kansalainen kenraali", sanoi arkkitehti, "saatpa nähdä,

+olenko minä haaveilija; malta, malta".

+

+"Näethän, että maltamme", sanoi Santerre.

+

+"Hyvä on", sanoi arkkitehti.

+

+Sitten hän ryhtyi laskemaan:

+

+"Kaksitoista ynnä neljä on kuusitoista", sanoi hän, "ynnä kahdeksan on

+neljäkolmatta, joka jaettuna kuudella on neljä; minkä jälkeen meille

+jää puoli; siinä se on, minä tiedän paikan, ja jos erehdyn jalankin

+verran, voitte sanoa minua tietämättömäksi ihmiseksi".

+

+Arkkitehti lausui nämä sanat niin varmasti, että kansalainen Théodore

+jähmettyi kauhusta.

+

+Santerre katseli pohjapiirrosta jonkin verran kunnioittavasti; näkyi,

+että hän ihmetteli sitäkin enemmän, kun ei ymmärtänyt mitään.

+

+"Seuratkaa nyt tarkasti, mitä aion sanoa."

+

+"Minne sitten?" kysyi Santerre.

+

+"Tällä kartalla, jonka olen piirustanut, helkkarissa! Seuraatteko

+mukana? Kolmentoista jalan päässä seinästä on liikkuva paasi; olen

+merkinnyt sen A:lla. Näettekö sen?"

+

+"Tottahan minä näen A:n", sanoi Santerre; "luuletko sinä, etten minä

+osaa lukea?"

+

+"Tämän paaden alla ovat portaat", jatkoi arkkitehti; katsokaa, olen

+merkinnyt ne B:llä".

+

+"B", toisti Santerre; "näen B:n, mutta en portaita". Ja kenraali alkoi

+äänekkäästi nauraa omalle sukkeluudelleen.

+

+"Kun paasi on nostettu, kun jalkanne on viimeisellä portaalla", virkkoi

+arkkitehti, "laskekaa viisikymmentä kolmen jalan askelta ja katsokaa

+ylöspäin, niin olette juuri kanslian kohdalla, minne tämä maanalainen

+käytävä päättyy kulkien kuningattaren kopin alitse".

+

+"Capetin lesken kopin, aiot sinä sanoa, kansalainen Giraud", sujahutti

+Santerre rypistäen kulmiaan.

+

+"Juuri niin, Capetin lesken."

+

+"Mutta sinähän sanoit kuningattaren."

+

+"Vanha tottumus."

+

+"Ja te sanotte siis, että se on löydettävissä kanslian alta?" kysyi

+Richard.

+

+"Ei ainoastaan kanslian alta, vaan sanonpa teille vielä, minkä kanslian

+osan kohdalta se on löydettävissä: uunin alta."

+

+"Älähän, se on kummallista", sanoi Gracchus; "todellakin joka kerta,

+kun minä pudotan halon sille paikalle, kivi kumahtaa".

+

+"Jos me löydämme sen, mitä olet sanonut, kansalainen arkkitehti, minä

+tosiaankin myönnän, että mittaustiede on kaunis asia."

+

+"No myönnä siis, kansalainen Santerre, sillä minä vien sinut sille

+paikalle, joka on merkitty A:lla."

+

+Kansalainen Théodore painoi kyntensä lihaan saakka.

+

+"Jahka olen nähnyt, jahka olen nähnyt", sanoi Santerre; "minä olen kuin

+pyhä Tuomas."

+

+"Kas, sinä sanot _pyhä Tuomas?_"

+

+"Niin kautta kunniani sanonkin, kuten sinä sanoit _kuningatar_

+tottumuksesta; mutta minua ei varmastikaan syytetä siitä, että

+vehkeilisin pyhän Tuomaan puolesta."

+

+"Enkä minä kuningattaren."

+

+Tämän sanottuaan arkkitehti otti näppärästi mittapuunsa, mittasi sylet

+ja pysähdyttyhän sekä sitten laskettuaan tarkoin kaikki välimatkat löi

+erääseen permantopaateen.

+

+Tämä paasi oli juuri sama, jota kansalainen Théodore oli lyönyt

+raivokkaassa vihassaan.

+

+"Tässä se on, kansalainen kenraali", sanoi arkkitehti.

+

+"Luuletko niin, kansalainen Giraud?"

+

+Kojussa oleva isänmaanystävä hairahtui iskemään voimakkaasti nyrkillään

+reiteensä ja päästämään kumean murinan.

+

+"Olen siitä varma", toisti Giraud; "ja teidän tarkastuksenne yhdessä

+minun tiedotukseni kanssa todistaa Konventille, etten ole erehtynyt.

+Niin, kansalainen kenraali", jatkoi arkkitehti korostaen joka sanaa,

+"tämän paaden alta avautuu käytävä, joka päätyy kansliaan kulkien

+Capetin lesken kopin alitse. Nostakaamme tämä paasi, tulkaa alas

+käytävään minun kanssani, ja minä otan todistaakseni teille, että kaksi

+miestä, vieläpä yksikin, voisi yhdessä yössä ryöstää hänet kenenkään

+sitä epäilemättä."

+

+Arkkitehdin sanojen aikaansaama kauhistuksen ja ihastuksen mumina pääsi

+koko ryhmästä ja kuului kansalaisen Théodoren korviin saakka: tämä

+näytti muuttuneen patsaaksi.

+

+"Siinä on meille vaara", jatkoi Giraud. "No niin, kun minä nyt laitan

+maanalaiseen käytävään ristikon, joka leikkaa sen kahtia ennenkuin

+saavutaan Capetin lesken koppiin saakka, niin pelastan isänmaan."

+

+"Oi", sanoi Santerre, "kansalainen Giraud, siinä on sinulla hieno

+ajatus".

+

+"Helvetti sinun järkesi sotkekoon, kolminkertainen tyhmyri!" murisi

+isänmaanystävä kahta raivokkaammin.

+

+"Nostapas nyt paasi", sanoi arkkitehti kansalaiselle Gracchukselle,

+joka paitsi lyhtyään kantoi vielä sorkkarautaa.

+

+Kansalainen Gracchus ryhtyi työhön, ja hetken perästä oli paasi

+nostettuna.

+

+Silloin näkyi ammottava maanalainen käytävä portaineen, jotka hävisivät

+syvyyteen, ja sieltä pääsi ummehtunut löyhkä, joka oli paksu kuin sumu.

+

+"Taaskin myttyyn mennyt yritys!" mutisi kansalainen Théodore. "Voi,

+taivas ei siis tahdo, että hän pääsee karkaamaan, ja hänen asiansa on

+siis kirottu asia!"

+

+

+

+

+XI

+

+Kansalainen Gracchus

+

+

+Hetken ajan jäi kolmen miehen ryhmä liikkumattomaksi maanalaisen

+käytävän suulle ovenvartijan laskiessa aukkoon lyhtynsä, joka ei

+kyennyt valaisemaan sen pohjaa.

+

+Arkkitehti vallitsi voitonriemuisena kolmea toveriaan koko neronsa

+suuruudella.

+

+"No niin", sanoi hän hetken kuluttua.

+

+"Totisesti, niin", vastasi Santerre, "siinä on kyllä käytävä

+eittämättömästi. Kuitenkin on otettava vielä selville, minne se johtaa."

+

+"Niin", toisti Richard, "se on otettava selville".

+

+"No hyvä, lähde alas, kansalainen Richard, niin näet itse, olenko minä

+puhunut totta."

+

+"Voin tehdä paremminkin kuin mennä sitä kautta", sanoi

+vankilanpäällikkö. "Me palaamme sinun ja kenraalin kanssa

+Conciergeriehen. Siellä sinä nostat uunin arinakiven, niin me saamme

+nähdä."

+

+"Niin oikein!" sanoi Santerre. "Lähdetään!"

+

+"Mutta varo", virkkoi arkkitehti, "auki jäänyt paasi saattaa tuoda

+jonkun mieleen ajatuksia!"

+

+"Kenen perhanan sinä luulet tulevan tänne tähän aikaan?" sanoi Santerre.

+

+"Sitäpaitsi", sanoi Richard, "on tämä sali tyhjä, ja jos Gracchus jää

+tänne, on se riittävä".

+

+"Olkoon niin", sanoi Gracchus.

+

+"Onko sinulla asetta?" kysyi Santerre.

+

+"Minulla on sapelini ja tämä sorkkarauta, kansalainen kenraali."

+

+"Mainiota! Vartioi tarkoin. Kymmenen minuutin kuluttua olemme luonasi."

+

+Ja suljettuaan ristikko-oven lähtivät kaikki kolme Mercierien salin

+kautta hakemaan Conciergerien erikoista käytävää.

+

+Ovenvartija katseli heidän loittonemistaan; hän seurasi heitä

+silmillään niin kauvan kuin saattoi heidät nähdä; hän kuunteli heidän

+askeliaan niin kauan kuin kuuli; sitten jäätyään kokonaan yksin hän

+asetti lyhtynsä maahan, istuutui laskien jalkansa käytävän aukkoon

+roikkumaan ja vajosi mietteisiinsä.

+

+Ovenvartijatkin vajoavat toisinaan mietteisiinsä; mutta tavallisesti ei

+viitsitä ottaa selvää, mitä he miettivät.

+

+Yhtäkkiä, ollessaan juuri syvimmissä mietteissään, hän tunsi käden

+laskeutuvan olkapäällensä.

+

+Hän kääntyi, näki tuntemattoman olennon ja aikoi huutaa; mutta samassa

+painoi jääkylmä pistooli hänen otsaansa.

+

+Hänen äänensä tarttui kurkkuun, hänen käsivartensa vaipuivat

+voimattomina alas, hänen silmänsä muuttuivat niin rukoileviksi, kuin

+saattoivat.

+

+"Ei sanaakaan", sanoi vastatullut, "tai olet kuoleman oma".

+

+"Mitä te haluatte, hyvä herra?" sopersi ovenvartija.

+

+Vieläpä vuonna 93:kin saattoi, kuten näkyy, olla hetkiä, jolloin ei

+sinuteltu ja jolloin unohdettiin sanoa toisiaan kansalaiseksi.

+

+"Minä tahdon", vastasi kansalainen Théodore, "että päästät minut tuonne

+alas".

+

+"Tekemään mitä?"

+

+"Mitä se sinuun kuuluu?"

+

+Ovenvartija katseli hyvin hämmästyneenä miestä, joka pyysi häneltä

+tällaista.

+

+Hänen puhetoverinsa luuli tämän katseen pohjalta löytävänsä

+ymmärtämyksen välähdyksen.

+

+Hän laski aseensa.

+

+"Etkö tahtoisi tulla rikkaaksi?"

+

+"En tiedä; kukaan ei ole minulle ehdottanut mitään sellaista."

+

+"Hyvä, minä ehdotan."

+

+"Tarjoatteko te minulle rikkautta, minulle?"

+

+"Tarjoan."

+

+"Mitä te käsitätte rikkaudella?"

+

+"Viisikymmentätuhatta livreä kullassa, esimerkiksi; kova raha on

+harvinaista, ja viisikymmentätuhatta livreä kullassa on tänään

+miljoonan arvoinen. Hyvä on, minä tarjoan sinulle viisikymmentätuhatta

+livreä."

+

+"Jotta minä päästäisin teidät tuonne alas?"

+

+"Niin, mutta ehdolla, että tulet mukanani ja että autat minua tekemään,

+mitä aion."

+

+"Mutta mitä te siellä teette? Viidessä minuutissa olisi tämä käytävä

+täynnä sotamiehiä, jotka pidättäisivät teidät."

+

+Kansalainen Théodore hämmästyi näiden sanojen vakavuutta.

+

+"Voitko estää sotilaita sinne tulemasta?"

+

+"Minulla ei ole mitään keinoa; en tiedä mitään keinoa, etsin turhaan."

+

+Ja saattoi huomata, että ovenvartija kokosi älynsä koko

+tarkkanäköisyyden keksiäkseen tämän keinon, joka tulisi hänelle

+tuottamaan viisikymmentätuhatta livreä.

+

+"Mutta huomenna", kysyi kansalainen Théodore, "voimmeko silloin mennä

+sinne?"

+

+"Voidaan epäilemättä; mutta huomiseen mennessä asetetaan tähän

+käytävään rautaristikko, joka täyttää koko sen leveyden, ja suuremmaksi

+varmuudeksi on vielä sovittu, että tämä ristikko on umpinainen, kiinteä

+ja ilman ovea."

+

+"Silloin on keksittävä toinen keino", sanoi kansalainen Théodore,

+

+"Niin, on keksittävä toinen keino", sanoi ovenvartija; "tuumikaamme".

+

+Kuten siitä monikkomuodosta näkyi, jota kansalainen Gracchus käytti,

+olivat hän ja kansalainen Théodore jo liitossa. "Mitä sinä toimitat

+Conciergeriessä?"

+

+"Minä olen ovenvartija."

+

+"Se merkitsee?"

+

+"Minä avaan ovet ja suljen ne."

+

+"Nukutko sinä täällä?"

+

+"Nukun, hyvä herra."

+

+"Syötkö sinä täällä?"

+

+"En aina. Minulla on virkistyshetkeni."

+

+"Ja silloin?"

+

+"Minä käytän niitä."

+

+"Tehdäksesi mitä?"

+

+"Hakkaillakseni Puits-de-Noé-ravintolan emäntää, joka on luvannut mennä

+kanssani naimisiin silloin kun minulla on tuhatkaksisataa frangia."

+

+"Entä missä on Puits-de-Noé-ravintola?"

+

+"Vieille-Draperie-kadun varrella." w

+

+"Hyvin hyvä."

+

+"Tst, hyvä herra."

+

+Isänmaanystävä heristi korviaan.

+

+"Aha, aha!" sanoi hän.

+

+"Kuuletteko?"

+

+"Kuulen, askelia, askelia."

+

+"He palaavat. Huomaatte hyvin, ettei meillä olisi ollut aikaa."

+

+Tämä _meillä_ tuli yhä ratkaisevammaksi.

+

+"Se on totta! Sinä olet kunnon poika, kansalainen, ja sinä näytät

+minusta olevan etukäteen määrätty."

+

+"Mihin?"

+

+"Olemaan rikas jonakin päivänä."

+

+"Jumala teitä kuulkoon!"

+

+"Sinä uskot siis Jumalaan?"

+

+"Toisinaan, silloin tällöin, Tänään esimerkiksi."

+

+"Entä sitten?"

+

+"Uskoisin mielelläni."

+

+"Usko siis", sanoi kansalainen Théodore laskien kymmenen kultarahaa

+ovenvartijan kouraan.

+

+"Perhana!" sanoi tämä katsellen kultaa lyhtynsä valossa. "Oikein siis

+tosissanne?"

+

+"Niin tosissani kuin saatan."

+

+"Mitä on tehtävä?"

+

+"Ole huomenna Puits-de-Noéssa, niin sanon, mitä sinusta tahdon. Mikä on

+nimesi?"

+

+"Gracchus."

+

+"No niin, kansalainen Gracchus, huomiseen mennessä laitat

+vankilanpäällikkö Richardin erottamaan sinut."

+

+"Erottamaan! Entä minun paikalleni?"

+

+"Aiotko jäädä ovenvartijaksi omistaessasi viisikymmentätuhatta frangia?"

+

+"En; mutta ollessani ovenvartijana ja köyhänä olen varma, ettei minua

+viedä giljotiinille."

+

+"Varma?"

+

+"Tai melkein varma; kun sen sijaan ollessani vapaana ja rikkaana..."

+

+"Sinä piilotat rahasi ja hakkailet kutojanaista sen sijaan, että

+hakkailisit Puits-de-Noén emäntää."

+

+"No niin, olkoon niin!"

+

+"Huomenna, ravintolassa."

+

+"Mihin aikaan?"

+

+"Kello kuudelta illalla."

+

+"Hävitkää äkkiä, he ovat tuolla... Sanon hävitkää, sillä oletan teidän

+tulleen holvien lävitse."

+

+"Huomiseen", sanoi Théodore paeten.

+

+Tosiaankin oli jo aika; askelten ja puheen äänet lähenivät. Pimeässä

+käytävässä näkyi jo loistavan valo, joka läheni.

+

+Théodore juoksi sille ovelle, jonka koppinsa lainannut kirjuri oli

+hänelle näyttänyt: hän mursi sen lukon sorkkaraudallaan, pääsi puheena

+olleelle ikkunalle, avasi sen, liukui alas kadulle ja huomasi olevansa

+Republique-aukion kiveyksellä.

+

+Mutta ennenkuin oli lähtenyt Hävinneiden askelten salista hän saattoi

+vielä kuulla kansalaisen Gracchuksen kysyvän Richardilta ja tämän

+vastaavan hänelle:

+

+"Kansalainen arkkitehti oli täysin oikeassa: maanalainen käytävä kulkee

+Capetin lesken huoneen alta; se on vaarallista."

+

+"Sen uskon kyllä!" sanoi Gracchus, joka tunnontarkasti sanoi suuren

+totuuden.

+

+Santerre ilmestyi portaiden aukkoon.

+

+"Entä sinun työmiehesi, kansalainen arkkitehti?" kysyi hän Giraudilta.

+

+"Ennen aamua he ovat täällä ja ristikko asetetaan heti kohta", vastasi

+ääni, joka näytti tulevan maan uumenista.

+

+"Ja sinä olet silloin pelastanut isänmaan!" sanoi Santerre puoleksi

+piloillaan, puoleksi vakavissaan.

+

+"Sitä ei tiedä niin tarkalleen, kansalainen kenraali", mutisi Gracchus.

+

+

+

+

+XII

+

+Kuninkaan poika

+

+

+Sillä välin oli oikeusjuttu kuningatarta vastaan alkanut, kuten

+edellisestä kappaleesta on huomattu.

+

+Vihjailtiin jo, että uhraamalla tämä kuuluisa pää saataisiin kansan

+viha, joka niin kauvan aikaa oli jyrissyt, lopultakin leppymään.

+

+Keinoja ei puuttunut, joiden avulla tämä pää saataisiin putoamaan, ja

+kuitenkin oli Fouquier-Tinville, hirveä yleinen syyttäjä, päättänyt

+ottaa huomioon ne uudetkin syytekeinot, jotka Simon oli luvannut

+asettaa hänen käytettäväkseen.

+

+Päivää hänen ja Simonin kohtaamisen jälkeen Hävinneiden askelten

+salissa sai aseiden kalske taas vapisemaan ne vangit, jotka yhä asuivat

+Templessä.

+

+Nämä vangit olivat madame Elisabeth, madame Royale sekä prinssi, jota

+kehdossa oli nimitelty majesteetiksi, mutta jota ei enää sanottu muuta

+kuin pieneksi Ludvig Capetiksi.

+

+Kolmivärisine töyhtöineen, suurine hevosineen ja isoine sapeleineen

+sekä useiden kansalliskaartilaisten seurassa astui kenraali Hanriot

+torniin, jossa kuninkaan poika riutui.

+

+Kenraalin vieressä marssi ilkeän näköinen kirjuri, jolla oli mustepullo

+ja paperikäärö, huitoen suhteettoman pitkällä kynällä.

+

+Kirjurin perässä tuli yleinen syyttäjä. Olemme nähneet, tunnemme ja

+tapaamme vielä myöhemminkin tämän kuivan, keltaisen ja kylmän miehen,

+jonka veristävät silmät saivat itse hurjan Santerrenkin värisemään

+sotahaarniskassaan.

+

+Muutamia kansalliskaartilaisia sekä eräs luutnantti seurasi heitä.

+

+Simon, hymyillen kavalasti ja toisessa kädessään karhunnahkalakkinsa,

+toisessa suutarin polvihihna, asteli edellä näyttääkseen toimikunnalle

+tietä.

+

+He saapuivat jotenkin pimeään, tilavaan ja tyhjään huoneeseen, jonka

+perällä istui nuori Ludvig täysin liikkumattomana vuoteellaan.

+

+Silloin kun näimme lapsiparan pakenevan Simonin raakaa vihaa, hänessä

+oli vielä jonkinlaista elinvoimaa, joka teki vastarintaa Templen

+suutarin häntä aiheettomasti rääkätessä: hän pakeni, hän kirkui, hän

+itki; hän siis pelkäsi: hän siis kärsi; hän siis toivoi.

+

+Nyt olivat pelko ja toivo hävinneet; epäilemättä oli kärsimys vielä

+jäljellä; mutta jos se oli jäljellä, kätki marttyyrilapsi, joka niin

+julmalla tavalla sai maksaa vanhempiensa erehdykset, sen sydämensä

+sisimpään ja verhosi sen näennäiseen täydelliseen tunteettomuuteen.

+

+Hän ei nostanut edes päätänsä toimikunnan astuessa hänen luokseen. Nämä

+hakivat itselleen muitta mutkitta istumapaikat ja asettuivat, yleinen

+syyttäjä vuoteen pääpuoleen, Simon jalkopäähän, oikeuden kirjuri

+ikkunan viereen, kansalliskaartilaiset ja heidän luutnanttinsa syrjään

+hiukan varjoon.

+

+Ne läsnäolevat, jotka katselivat pientä vankia jonkin verran

+myötätuntoisesti tai vaikkapa vain uteliainakin, huomasivat lapsen

+kalpeuden, hänen omituisen lihavuutensa, joka ei ollut muuta kuin

+pöhötystä, ja hänen väärät säärensä, joiden nivelet alkoivat ajettua.

+

+"Tämä lapsi on kovin sairas", sanoi luutnantti niin varmalla äänellä,

+että Fouquier-Tinville, joka jo oli istuutunut ja valmistautunut

+kuulustelemaan, kääntyi.

+

+Pieni Capet nosti silmänsä ja etsi varjosta sen, joka oli lausunut

+nämä sanat, ja tunsi saman nuoren miehen, joka jo kerran ennenkin oli

+Templen pihalla estänyt Simonia lyömästä häntä. Lempeä ja älykäs ilme

+välkkyi hetken hänen tummansinisissä silmäterissään, mutta siinä kaikki.

+

+"Vai niin! Sinäkö se oletkin, kansalainen Lorin", sanoi Simon johtaen

+täten Fouquier-Tinvillen huomion Mauricen ystävään.

+

+"Minä itse", vastasi Lorin, joka ei koskaan menettänyt malttiaan.

+

+Ja koska Lorin, vaikka olikin aina valmis katsomaan vaaraa silmiin, ei

+sitä hakemalla hakenut, käytti hän tilannetta hyväkseen tervehtimällä

+Tinvilleä, joka vastasi siihen kohteliaasti.

+

+"Luulen sinun huomauttaneen, kansalainen", sanoi yleinen syyttäjä,

+"että lapsi on sairas: oletko sinä lääkäri?"

+

+"Minä olen ainakin opiskellut lääketiedettä, vaikka en olekaan tohtori."

+

+"No niin, mitä sinä hänestä sanot?"

+

+"Taudin oireistako?" kysyi Lorin.

+

+"Niin."

+

+"Totean hänen poskensa ja silmänsä olevan turvonneita, käsiensä laihoja

+ja kalpeita, polvien ajettuneita, ja jos koettaisin hänen valtimoansa,

+laskisin, olen siitä varma, kahdeksankymmentäviisi tai yhdeksänkymmentä

+lyöntiä minuutissa."

+

+Lapsi ei näyttänyt välittävän kärsimyksiensä luettelemisesta,

+

+"Ja mistä katsoo tiede vangin tilan johtuvan?" kysyi yleinen syyttäjä.

+

+Lorin raapi nenänpäätänsä ja mutisi:

+

+    "Phyllis tahtoo mua puhuttaa,

+     tuskin vain hän mua siihen saa."

+

+Sitten hän sanoi ääneen:

+

+"Kautta kunniani, kansalainen, minä en tunne riittävästi pienen Capetin

+hoitotapaa voidakseni vastata sinulle... Kuitenkin..."

+

+Simon heristi tarkkaavaisesti korviaan ja nauroi partaansa nähdessään

+vihollisensa valmiina joutumaan epäedulliseen valoon.

+

+"Kuitenkin", jatkoi Lorin, "luulen, ettei hän saa kylliksi liikuntoa".

+

+"Sen uskon hyvinkin", sanoi Simon. "Se pikku roisto ei tahdo kävellä."

+

+Lapsi kuunteli tätä suutarin hyökkäystä välinpitämättömänä.

+

+Fouquier-Tinville nousi, meni Lorinin luokse ja puhui hänelle

+hiljaisella äänellä.

+

+Kukaan ei kuullut yleisen syyttäjän sanoja, mutta selvää oli, että

+niillä oli kuulustelun luonne.

+

+"Oho! Oho! Uskotko niin, kansalainen? Se on hyvin raskauttavaa

+äidille..."

+

+"Me saamme joka tapauksessa tietää sen", sanoi Fouquier. "Simon

+väittää kuulleensa sen häneltä itseltään ja on luvannut saada hänet

+tunnustamaan sen."

+

+"Se olisi hirmuista", sanoi Lorin. "Mutta onhan se lopulta mahdollista:

+eihän Itävallatar ole synnitön, ja olkoon oikein tai väärin, se ei

+liikuta minua... Hänestä on tehty Messalina, mutta ellei siihen

+tyydytä, vaan tahdotaan tehdä hänestä vielä Agrippina, on se minusta

+vähän liikaa."

+

+"Ne ovat Simonin antamia tietoja", sanoi Fouquier kylmästi.

+

+"Minä en epäile, ettei Simon ole sitä sanonut... On olemassa miehiä,

+jotka eivät kavahda mitään syytöksiä, mahdottomiakaan... Mutta eikö

+sinun mielestäsi", jatkoi Lorin katsoen Fouquieriä kiinteästi silmiin,

+"sinä, joka olet älykäs ja kokenut mies, vielä voimakaskin mies, eikö

+sinun mielestäsi tällaisten yksityiskohtaisten tietojen pyytäminen

+lapselta henkilöstä, jota kaikki luonnon väärentämättömät ja pyhimmät

+lait käskevät kunnioittamaan, ole melkein koko ihmiskunnan loukkaamista

+tämän lapsen olemuksessa?"

+

+Syyttäjän kasvot eivät värähtäneetkään. Hän veti taskustaan tiedonannon

+ja näytti sen Lorinille.

+

+"Konventti käskee minua ottamaan asiasta selvän", sanoi hän. "Muu ei

+minua liikuta, minä otan selvän."

+

+"Se on oikein", sanoi Lorin; "ja myönnänpä, että jos tämä lapsi

+tunnustaisi..." Nuori mies pudisti halveksivasti päätään.

+

+"Sitäpaitsi", jatkoi Fouquier, "me emme käy oikeutta yksinomaan Simonin

+ilmiannon perusteella; ei, syytös on julkinen".

+

+Ja Fouquier veti taskustaan esiin toisen paperin. Tämä oli numero _Père

+Duchesne_-lehteä, jota, kuten tietty, toimitti Hébert.

+

+Siinä oli todellakin julkaistuna täydellinen syytös.

+

+"Se on kirjoitettu, vieläpä painettukin", sanoi Lorin. "Mutta

+yhtäkaikki, kunnes olen kuullut sellaisen syytöksen lapsen suusta,

+tietenkin vapaaehtoisesti, pakottamatta, uhkailematta... no niin..."

+

+"No niin?..."

+

+"No niin, Simonin ja Hébertin vakuutteluista huolimatta minä epäilen,

+kuten sinä itsekin epäilet."

+

+Simon odotteli kärsimättömänä tämän keskustelun päättymistä; tuo kurja

+ei tiennyt mitään siitä mahdista, jolla älykkääseen mieheen vaikuttaa

+hänen väkijoukossa huomaamansa katse: se on joko heimolaisuuden

+houkutteleva tunne tai äkillisen vihan vaikutelma. Toisinaan se

+on luotaan työntävä, toisinaan puoleensa vetävä voima, joka panee

+ajatuksen juoksemaan ja johtaa miehen itsensäkin tätä väkijoukossa

+tapaamaansa tasaväkistä tai ylivoimaista miestä kohti.

+

+Mutta Fouquier oli tuntenut Lorinin katseen painon ja tahtoi tämän

+katselijan ymmärtävän häntä.

+

+"Kuulustelu alkaa", sanoi yleinen syyttäjä; "kirjuri, tartu kynääsi".

+

+Tämä oli juuri kirjoittanut kuulustelupöytäkirjan johdannon ja odotti,

+kuten Simon, kuten Hanriot, kuten kaikki muutkin, Fouquier-Tinvillen ja

+Lorinin keskustelun päättymistä.

+

+Lapsi yksinään näytti olevan täysin tietämätön siitä näytelmästä,

+jonka pääosan esittäjä hän oli, ja oli jälleen vaipunut siihen

+hervottomuuteen, jota hetkisen oli valaissut suuren älyn välähdys.

+

+"Hiljaa!" sanoi Hanriot, "kansalainen Fouquier-Tinville ryhtyy

+kuulustelemaan lasta".

+

+"Capet", sanoi yleinen syyttäjä, "tiedätkö, mitä sinun äidistäsi on

+tullut?"

+

+Pienen Ludvigin marmorinkalpeus muuttui polttavaksi punaksi. Mutta hän

+ei vastannut.

+

+"Oletko sinä kuullut kysymykseni, Capet?" toisti syyttäjä.

+

+Sama hiljaisuus.

+

+"Kyllä hän hyvinkin kuulee", sanoi Simon; "mutta hän on kuin apinat,

+hän ei tahdo vastata, jottei häntä luultaisi ihmiseksi ja pantaisi

+työhön".

+

+"Vastaa, Capet", sanoi Hanriot; "sinua kuulustelee Konventio

+toimikunta, ja sinun on toteltava lakeja".

+

+Lapsi kalpeni, mutta ei vastannut.

+

+Simon teki raivokkaan eleen; näillä raaoilla ja tyhmillä luonteilla on

+raivo-juopumusta, jota seuraa oikean juopumuksen rumat oireet.

+

+"Vastaatko sinä, sudenpenikka!" sanoi hän hänelle puiden nyrkkiään.

+

+"Ole vaiti, Simon", sanoi Fouquier-Tinville, "sinulla ei ole

+puhevuoroa".

+

+Tämä lause, jota hän oli tottunut käyttämään vallankumousoikeudessa,

+pääsi häneltä ihan vahingossa.

+

+"Kuuletko sinä, Simon", sanoi Lorin, "sinulla ei ole puhevuoroa, tämä

+sanotaan sinulle nyt toistamiseen minun läsnäolossani; ensimmäisen

+kerran silloin, kun syytit Tisonin eukon tytärtä, jonka kaulan sinä

+huviksesi olet leikkauttanut".

+

+Simon pysyi vaiti.

+

+"Rakastiko äitisi sinua, Capet?" kysyi Fouquier.

+

+Sama äänettömyys.

+

+"Kerrotaan, ettei rakastanut", jatkoi syyttäjä.

+

+Jonkinlainen kalpea hymy ilmestyi ohimennen lapsen huulille.

+

+"Mutta minähän sanon teille", ulvoi Simon, "että hän on sanonut minulle

+äitinsä rakastaneen häntä liiaksi".

+

+"Katsopas, Simon, kuinka harmillista on, että pikku Capet, joka

+kahdenkesken lavertelee niin paljon, mykistyy ihmisten edessä", sanoi

+Lorin.

+

+"Voi, jospa olisimmekin yksin!" sanoi Simon.

+

+"Niin, jos olisitte yksin, mutta onnettomuudeksi ette sitä ole. Voi,

+jos te olisittekin yksin, urhea Simon, mainio isänmaanystävä, kuinka

+sinä pieksäisitkin lapsiparan, eikö niin? Mutta sinä et olekaan yksin

+etkä sinä uskalla, sinä viheliäinen olento, meidän toisten edessä,

+kunniallisten ihmisten, jotka tiedämme jäljittelemiemme muinaisajan

+kansojen kunnioittaneen kaikkia heikkoja; sinä et uskalla, koska et ole

+yksin, etkä sinä silloin ole urhea, kunnianarvoisa mies, kun vastassasi

+on viiden jalan kuuden tuuman pituisia lapsia."

+

+"Voi...!" raivosi Simon kiristellen hampaitaan.

+

+"Capet", virkkoi Fouquier, "oletko sinä tehnyt Simonille joitakin

+tunnustuksia?"

+

+Lapsen katseeseen, joka ei hievahtanutkaan, tuli pilkallinen ilme, jota

+on mahdoton kuvata.

+

+"Äidistäsi?" jatkoi syyttäjä.

+

+Halveksiva välähdys näkyi hänen katseessaan.

+

+"Vastaa olen tai en ole", huudahti Hanriot.

+

+"Vastaa olen!" ulvoi Simon kohottaen polvihinnan lasta kohti.

+

+Lapsi värisi, mutta ei liikahtanutkaan välttääkseen iskua. Läsnäolevat

+päästivät inhon huudahduksen.

+

+Lorin teki paremmin, hän syöksyi paikalle, ja ennenkuin Simonin

+käsivarsi oli ehtinyt iskeä, hän tarttui hänen ranteeseensa.

+

+"Päästötkö sinä minut irti?" räyhäsi Simon muuttuen raivosta

+purppuranpunaiseksi.

+

+"Katsohan", sanoi Fouquier, "siinä ei ole mitään pahaa, että äiti

+rakastaa lastansa; sano meille, millä tavalla sinun äitisi rakasti

+sinua, Capet. Se saattaa olla hänelle hyödyllistä."

+

+Nuori vanki vavahti ajatellessaan, että hän saattaisi olla hyödyllinen

+äidilleen.

+

+"Hän rakasti minua siten, kuin äiti rakastaa poikaansa, hyvä herra",

+sanoi hän; "äideillä ei ole kahta tapaa rakastaa lapsiaan eikä lapsilla

+rakastaa äitiään".

+

+"Ja minä väitän, että sinä, pieni käärme, olet sanonut äitisi..."

+

+"Sen sinä olet nähnyt unta", keskeytti Lorin rauhallisesti.

+"Painajainen taitaa vaivata sinua usein, Simon!"

+

+"Lorin, Lorin!" huusi Simon purren hammasta.

+

+"No niin, Lorin, entä sitten? Häntä ei voi lyödä, tuota Lorinia:

+kas, hänhän lyö muita, silloin kun he ovat pahoja; häntä ei voida

+ilmiantaa, sillä minkä hän teki, estäessään kätesi liikkeen, sen hän

+teki kenraali Hanriotin ja kansalaisen Fouquier-Tinvillen läsnäollessa,

+jotka hyväksyivät tämän teon eivätkä ole yhtään laimeita miehiä! Ei ole

+siis mahdollisuutta peloitella häntä pikkuisen, kuten Héloise Tisonia;

+se on harmillista, se on raivostuttavaa, mutta niin se vain on, Simon

+parkani!"

+

+"Myöhemmin, myöhemmin!" vastasi suutari irvistellen kuin hyena.

+

+"Niin, rakas ystävä", sanoi Lorin; "mutta minä toivon Korkeimman

+olennon avulla... aha, sinä odotit minun sanovan Jumalan avulla?

+mutta minä toivon Korkeimman olennon ja sapelini avulla sitä ennen

+halkaisseeni sinun vatsasi; mutta menepä syrjään, Simon, sinä estät

+minua näkemästä!"

+

+"Rosvo!"

+

+"Ole vaiti! Sinä estät minua kuulemasta."

+

+Ja Lorin musersi Simonin katseellaan.

+

+Simon puristi nyrkkejään, joiden mustankirjavuudesta hän ylpeili, mutta

+kuten Lorin oli sanonut, ei hän voinut tehdä muuta.

+

+"Nyt, kun hän on alkanut puhua", sanoi Hanriot, "hän varmasti jatkaa;

+kysy siis lisää, kansalainen Fouquier!"

+

+"Tahdotko vastata nyt?" kysyi Fouquier.

+

+Lapsi oli taas vaiti.

+

+"Näetkö, kansalainen, näetkö!" sanoi Simon.

+

+"Tämä lapsi on omituisen itsepäinen", sanoi Hanriot, jota tämä vallan

+kuninkaallinen mielenlujuus väkisinkin vaivasi.

+

+"Häntä on opetettu huonosti", sanoi Lorin.

+

+"Kuka on opettanut?" kysyi Hanriot.

+

+"Hänen isäntänsä, helkkarissa!"

+

+"Sinä syytät minua?" huusi Simon. "Sinä ilmiannat minut?... Kas, sehän

+on merkillistä...!"

+

+"Taivuttakaamme hänet lempeydellä", sanoi Fouquier.

+

+Sitten hän sanoi kääntyen lapsen puoleen, jota olisi voinut luulla

+täysin tunteettomaksi:

+

+"No niin, lapsukaiseni", sanoi hän, "vastatkaa kansalliselle

+toimikunnalle; älkää pahentako asemaanne kieltäytymällä antamasta

+hyödyllisiä selityksiä; te olette puhunut kansalaiselle Simonille

+niistä hyväilyistä, joita äitinne teille antoi, siitä tavasta, miten

+äitinne teitä hyväili, hänen tavastaan rakastaa teitä".

+

+Ludvig kohdisti seuraan katseensa, joka pysähtyessään Simoniin muuttui

+vihaiseksi, mutta hän ei vastannut.

+

+"Tunnetteko itsenne onnettomaksi?" kysyi syyttäjä; "onko teillä

+mielestänne huono asunto, huono ravinto, kohdellaanko teitä huonosti?

+Haluatteko enemmän vapautta, toisen ruokajärjestyksen, toisen

+vankilan, toisen hoitajan? Haluatteko hevosen, jolla voitte ratsastaa,

+haluatteko, että teille myönnetään samanikäisten lasten seuraa?"

+

+Ludvig vaipui takaisin samaan vaitioloon, jonka oli hetkeksi jättänyt

+vain puolustaakseen äitiään.

+

+Toimikunta oli ymmällä; niin paljon lujuutta, niin paljon älyä ei olisi

+luullut lapsella olevan.

+

+"Mitä rotua ovatkaan nämä kuninkaat", sanoi Hanriot matalalla äänellä;

+"he ovat kuin tiikerit: he ovat pahanilkisiä jo aivan pieninä".

+

+"Mitenkä tutkimuspöytäkin kirjoitetaan?" kysyi kirjuri ymmällään.

+

+"Sen voi antaa vain Simonille tehtäväksi", sanoi Lorin. "Ei ole mitään

+kirjoitettavaa: se olisi hänelle erinomainen asia!"

+

+Simon heristi nyrkkiä leppymättömälle viholliselleen.

+

+Lorin rupesi nauramaan.

+

+"Tuolla tavalla et sinä naura sinä päivänä, jolloin aivastat säkissä",

+sanoi Simon hurjana raivosta.

+

+"En tiedä, menenkö ennen vai sinun jälkeesi noihin pieniin kemuihin,

+joilla sinä minua uhkaat", sanoi Lorin. "Mutta sen sanon minä, että

+monet nauravat sinä päivänä, jolloin on sinun vuorosi. Jumalat — minä

+käytän monikkoa ‒ jumalat, kuinka ruman näköinen sinä oletkaan tuona

+päivänä, Simon, sinä olet vallan hirmuinen!"

+

+Ja Lorin vetäytyi toimikunnan taakse purskahtaen heleään nauruun.

+

+Toimikunnalla ei enää ollut mitään tehtävää, se poistui.

+

+Vapauduttuaan kuulustelijoistaan ryhtyi poika hyräilemään vuoteellaan

+pientä surumielistä rallatusta, joka oli ollut hänen isänsä lempilaulu.

+

+

+

+

+XIII

+

+Orvokkivihko

+

+

+Kuten saattaa aavistaa, ei rauha voinut kauvan viipyä siinä

+onnenmajassa, jossa Geneviève ja Maurice asuivat.

+

+Rajuilmassa, joka päästää tuulen ja salaman kahleistaan, huojuu

+kyyhkysenpesäkin siinä puussa, joka sen kätkee.

+

+Geneviève joutui kauhusta toisen kauhun valtaan; hän ei enää pelännyt

+Maison-Rougen puolesta, hän vapisi Mauricen vuoksi.

+

+Hän tunsi miehensä kyllin hyvin tietääkseen, että hän oli pelastunut

+sillä hetkellä, jolloin oli kadonnut; varmana hänen pelastumisestaan

+hän nyt pelkäsi itsensä puolesta.

+

+Hän ei rohjennut uskoa tuskiaan tuon ajan rohkeimmallekaan miehelle,

+jolloin kukaan ei pelännyt; mutta ne näyttäytyivät ilmeisinä hänen

+punaisissa silmissään ja hänen kalpeilla huulillaan.

+

+Eräänä päivänä astui Maurice hiljaa sisään ilman että Geneviève,

+joka oli vajonnut syvälle haaveisiinsa, kuuli hänen tulevan. Maurice

+pysähtyi kynnykselle ja näki Genevièven istuvan liikkumattomana,

+tuijottaen eteensä, kädet raukeina polvilla, pää mietteisiin painuneena

+rinnalle.

+

+Hän katseli häntä hetken syvästi surumielisenä; sillä kaikki mitä

+nuoren naisen sydämessä tapahtui, paljastui hänelle kuin hän olisi

+saattanut lukea sen viimeistäkin ajatusta myöten.

+

+Sitten hän sanoi astuen askelen häntä kohti:

+

+"Ette rakasta enää Ranskaa, Geneviève, myöntäkää se minulle.

+Te pakenette sen pelkkää ilmaakin ja lähestytte ikkunaakin

+vastenmielisesti."

+

+"Voi", sanoi Geneviève, "minä tiedän hyvin, etten voi peittää

+ajatustani teiltä; olette arvannut oikein. Maurice".

+

+"Se on kuitenkin kaunis maa", sanoi nuori mies, "elämä on nykyään

+arvokasta ja hyvin täyteläistä: tämä vallankumousoikeuden, kerhojen,

+salaliittojen pauhaava toimeliaisuus tekee kotilieden ääressä vietetyt

+hetket erittäin suloisiksi. Rakastetaan niin kiihkeästi, koska kotiin

+palatessa pelätään, ettei huomenna enää saateta rakastaa, koska

+huomenna on lakattu elämästä."

+

+Geneviève ravisti päätään.

+

+"Kiittämätön maa niille, jotka sitä palvelevat!" sanoi hän.

+

+"Kuinka niin?"

+

+"Niin, ettekö te, joka olette niin paljon tehnyt sen vapauden hyväksi,

+ole puoleksi epäilyksenalainen?"

+

+"Mutta te, rakas Geneviève", sanoi Maurice luoden häneen rakkaudesta

+juopuneen katseen, "te, tämän vapauden vannoutunut vihollinen, te,

+joka olette toiminut niin paljon sitä vastaan, te nukutte rauhassa ja

+loukkaamattomana tasavaltalaisen katon alla; on olemassa valopuoliakin,

+jotka korvaavat toiset, kuten näette".

+

+"Niin", sanoi Geneviève, "niin, mutta sitä ei kestä kauvan, sillä se,

+mikä on väärin, ei voi kestää".

+

+"Mitä te sillä tarkoitatte?"

+

+"Tarkoitan, etten minä, toisin sanoen aristokraatti, minä, joka

+salakavalasti haaveilen teidän puolueenne tappiosta ja teidän

+aatteittenne perikadosta, minä, joka teidän talossannekin vielä

+vehkeilen vanhan hallitusmuodon puolesta, minä, joka kiinnijoutuneena

+saatan teidät kuolemaan ja häpeään, ainakin teidän mielipiteenne

+mukaan; minä, Maurice, en voi jäädä tänne talon pahaksi hengettäreksi;

+minä en tahdo viedä teitä mukanani mestauslavalle".

+

+"Ja minne te menette, Geneviève?"

+

+"Minnekö minä menen? Jonakin päivänä, jolloin te olette ulkona,

+Maurice, minä menen itse ilmiantamaan itseni sanomatta, mistä tulen."

+

+"Voi!" huudahti Maurice, jonka sydänjuuriin nämä sanat iskivät,

+"kiittämättömyyttä, nytkö jo?"

+

+"Ei", vastasi nuori nainen kietoen kätensä Mauricen kaulaan; "ei,

+ystäväni, rakkaudesta, kaikkein uskollisimmasta rakkaudesta, vannon

+sen teille! En ole tahtonut veljeäni vangittavan ja tapettavan

+kapinallisena; en tahdo, että minun rakastajani vangittaisiin ja

+tapettaisiin petturina!"

+

+"Te aiotte tehdä tuon, Geneviève?" huudahti Maurice.

+

+"Niin totta kuin Jumala on taivaassa!" vastasi nuori nainen.

+"Sitäpaitsi ei pelkääminen vielä ole mitään, minä tunnen katumusta."

+

+Ja hän taivutti päänsä, kuin olisivat katumuksen tunteet olleet liian

+raskaita kantaa.

+

+"Voi, Geneviève!" sanoi Maurice.

+

+"Ymmärrätte hyvin, mitä minä sanon, ja etenkin, mitä minä tunnen,

+Maurice", jatkoi Geneviève, "sillä tekin tunnette katumusta... Te

+tiedätte, Maurice, että minä annoin itseni kuulumatta itselleni; että

+te olette ottanut minut, vaikkei minulla ollut oikeutta antautua."

+

+"Riittää!" sanoi Maurice, "riittää!"

+

+Hänen otsansa rypistyi, ja hänen niin puhtaissa silmissään loisti

+synkkä päätös.

+

+"Näytän teille, Geneviève", jatkoi nuori mies, "että rakastan

+teitä yksinomaan. Annan teille todisteen, ettei mikään uhraus ole

+rakkaudelleni liian suuri. Te vihaatte Ranskaa, no niin, hyvä on, me

+lähdemme maasta."

+

+Geneviève liitti kätensä yhteen ja katseli rakastajaansa intomielisen

+ihailevin ilmein.

+

+"Ettekö petä minua, Maurice?" sopersi hän.

+

+"Milloin olen minä pettänyt teitä?" kysyi Maurice; "sinäkö päivänä,

+jolloin tein itseni kunniattomaksi voittaakseni teidät?"

+

+Geneviève painoi huulensa Mauricen huulille ja jäi niin sanoaksemme

+riippumaan rakastajansa kaulasta.

+

+"Niin, sinä olet oikeassa, Maurice", sanoi hän, "ja minä olen

+erehtynyt. Se, mitä minä tunnen, ei olekaan enää katumusta; se on

+ehkä sieluni alennustilaa: mutta sinä ainakin ymmärrät sen, minä

+rakastan sinua liiaksi, jotta pelkäisin muuta kuin menettäväni sinut!

+Lähtekäämme hyvin kauaksi, hyvä ystävä: menkäämme sinne, mistä kukaan

+ei voi meitä saavuttaa."

+

+"Oi, kiitos!" sanoi Maurice suunniltaan ilosta.

+

+"Mutta millä tavoin pakenemme?" kysyi Geneviève vapisten tätä kauheata

+ajatusta. "Nykyään ei helposti päästä pakenemaan syyskuun 2:n päivän

+murhaajien tikarilta tai tammikuun 21:n päivän pyövelin kirveeltä."

+

+"Geneviève!" sanoi Maurice, "Jumala meitä suojelee. Kuule, eräs hyvä

+työ, jonka tahdoin tehdä mainitsemasi syyskuun 2:n päivän johdosta,

+tuottaa palkan tänään. Halusin pelastaa erään köyhän papin, joka

+oli opiskellut yhdessä minun kanssani. Menin tapaamaan Dantonia,

+ja hänen pyynnöstään allekirjoitti yhteishyvänvaliokunta passin

+tälle onnettomalle ja hänen sisarelleen. Tämän passin antoi minulle

+Danton; mutta sen sijaan, että onneton pappi olisi tullut hakemaan

+sen minun luotani, kuten olin hänelle sanonut, hän sulkeutuikin

+Karmeliittiluostariin: siellä hän kuoli."

+

+"Entä passi?" sanoi Geneviève.

+

+"Se on minulla yhä. Se on tällä hetkellä miljoonan arvoinen. Se on

+enemmänkin arvoinen, Geneviève, se on henkemme, onnemme arvoinen!"

+

+"Oi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" huudahti nuori nainen, "ylistetty

+olkoon Sinun nimesi!"

+

+"Nyt on minun omaisuuteni, kuten tiedät, eräässä maatilassa, jota

+hoitaa muuan perheen vanha palkollinen, puhdas isänmaanystävä,

+uskollinen sielu, johon voimme luottaa. Hän lähettää minulle tulot,

+minne vain haluan. Matkustaessamme Boulogneen, poikkeamme hänen

+luoksensa."

+

+"Missä hän siis asuu?"

+

+"Lähellä Abbevilleä."

+

+"Milloin lähdemme, Maurice?"

+

+"Tunnin kuluttua."

+

+"Ihmisten ei tule tietää meidän lähdöstämme."

+

+"Ei kukaan saa siitä tietää! Juoksen Lorinin luokse; hänellä on kääsit,

+mutta ei hevosta; minulla on hevonen, mutta ei ajopelejä; lähdemme heti

+palattuani. Jää sinä tänne, Geneviève, ja valmista kaikki tätä lähtöä

+varten. Me emme tarvitse paljon matkatavaroita: ostamme sen, mitä

+meiltä puuttuu, Englannista. Annan Scævolalle tehtävän, joka saattaa

+hänet loitolle. Lorin selittää hänelle tänä iltana meidän lähtömme: ja

+tänä iltana me olemme jo kaukana."

+

+"Mutta jos meidät pidätetään tiellä?"

+

+"Eikö meillä ole passiamme? Menemme Hubertin luokse, se on tämän

+tilanhoitajan nimi. Hubert on Abbevillen kaupunginvaltuuston jäsen;

+Abbevillestä Boulogneen hän saattaa ja suojelee meitä. Boulognessa me

+ostamme tai vuokraamme purjeveneen. Sitäpaitsi voin mennä valiokunnan

+luo ja panna heidät antamaan minulle tehtävän Abbevillessä. Mutta

+ei, ei mitään petkutuksia, eihän, Geneviève? Saavuttakaamme onnemme

+henkemme kaupalla!"

+

+"Niin, niin, hyvä ystävä, ja me onnistumme! Mutta miten paljon sinä

+oletkaan käyttänyt hajuvesiä tänä aamuna, hyvä ystävä!" sanoi nuori

+nainen kätkien kasvonsa Mauricen rintaan.

+

+"Se on totta! Olin ostanut vihon orvokkeja sinua varten tänä aamuna

+mennessäni Égalité-palatsin ohitse; mutta astuessani sisään tänne

+ja nähdessäni sinut niin surullisena, en ajatellut muuta kuin kysyä

+sinulta tämän surusi syytä."

+

+"Oi, anna se minulle, annan sen takaisin."

+

+Geneviève hengitti sisäänsä kukkavihon tuoksua niin kiihkeästi, kuin

+hermostuneet henkilöt melkein aina rakastavat hajuvesiä.

+

+Yhtäkkiä hänen silmänsä kostuivat kyynelistä.

+

+"Mikä sinun on?" kysyi Maurice.

+

+"Héloise parka!" mutisi Geneviève.

+

+"Ah, niin", sanoi Maurice huokaisten. "Mutta ajatelkaamme itseämme,

+rakas ystävä, ja jättäkäämme kuolleet, olkoot mitä puoluetta hyvänsä,

+nukkumaan hautaan, jonka heidän uskollisuutensa on kaivanut. Hyvästi!

+Minä lähden."

+

+"Palaa oikein pian!"

+

+"Tulen takaisin ennenkuin puoli tuntia on kulunut."

+

+"Mutta ellei Lorin olisikaan kotona?"

+

+"Vähät siitä! Hänen palvelijansa tuntee minut. Enkö minä voi

+ottaa hänen asunnostaan kaikkea, mitä vain haluan, vieläpä hänen

+poissaollessaankin, kuten hänkin voi täältä?"

+

+"Hyvä, hyvä!"

+

+"Laita sinä, Geneviève, kaikki valmiiksi, mutta ota, kuten olen

+sanonut, vain sellaista, mikä on ehdottoman välttämätöntä. Ei sovi,

+että meidän lähtömme näyttää muutolta."

+

+"Ole rauhallinen!"

+

+Nuori mies astui askelen ovea kohti.

+

+"Maurice!" sanoi Geneviève.

+

+Hän kääntyi ja näki nuoren naisen seisovan kädet ojossa häntä kohti.

+

+"Näkemiin! Näkemiin!" sanoi hän, "armaani, rohkeutta! Puolessa tunnissa

+olen täällä jälleen."

+

+Geneviève jäi yksin, velvollisuutenaan, kuten jo mainitsimme,

+matkavalmistukset.

+

+Nämä valmistukset hän suoritti kuumeisella innolla. Niin kauvan kun hän

+oli Pariisissa, hän oli mielestään kaksin verroin rikollinen. Kerran

+Ranskan ulkopuolella, kerran ulkomailla näytti hänen rikoksensa, joka

+enemmän oli kohtalon kuin hänen tekemänsä, hänestä vähemmän painavalta.

+

+Toivoipa hän vielä yksinäisyydessä ja eristettynä ollen lopulta

+unohtavansa, että toinen mies kuin Maurice oli ensinkään olemassa.

+

+He aikoivat paeta Englantiin, siitä oli sovittu. Heillä olisi siellä

+pieni talo, pieni yksinäinen, hyvin erillään oleva maatalo, joka olisi

+kaikilta silmiltä hyvin piilossa; he muuttaisivat nimensä ja tekisivät

+heidän kahdesta nimestään yhden.

+

+Siellä he ottaisivat kaksi palvelijaa, jotka eivät ensinkään tuntisi

+heidän menneisyyttänsä. Sattumalta puhuivat kumpikin, sekä Maurice että

+Geneviève, englanninkieltä.

+

+Ei kumpikaan heistä jättänyt Ranskaan mitään kaipaamisen arvoista,

+ellemme ota lukuun sitä äitiä, jota aina kaivataan, vaikkapa hän olisi

+tyly äitipuolikin, sitä, jota nimitetään isänmaaksi.

+

+Geneviève alkoi siis laittaa valmiiksi niitä esineitä, jotka olivat

+heidän matkaansa tai oikeammin heidän pakoaan varten välttämättömät.

+

+Hän tunsi sanomatonta huvia erottaessaan näiden tavaroiden joukosta

+muutamia, joista Maurice erikoisesti piti puvun, joka istui parhaiten,

+kaulaliinan, joka sopi parhaiten hänen ihoonsa, kirjoja, joita hän

+useimmin oli selaillut.

+

+Hän oli jo tehnyt valintansa; puvut, liinavaatteet, kirjat peittivät

+tuolit, leposohvat ja pianon odotellessaan matkakirstuja, joihin ne

+suljettaisiin.

+

+Äkkiä hän kuuli avaimen narisevan lukossa.

+

+"Hyvä!" sanoi hän, "sieltä tulee Scævola takaisin. Eiköhän hän ole

+kohdannut Mauricea?"

+

+Hän jatkoi puuhailemistaan.

+

+Salin ovet olivat auki; hän kuuli palvelijan liikkuvan eteisessä.

+

+Hänellä oli juuri nuottikäärö kädessään ja haki narua sitoakseen sen.

+

+"Scævola!" huusi hän.

+

+Lähestyvät askeleet kajahtivat viereisestä huoneesta.

+

+"Scævola!" toisti Geneviève, "tulkaa tänne, olkaa hyvä".

+

+"Tässä olen!" sanoi muuan ääni.

+

+Kuullessaan tämän äänen kääntyi Geneviève äkkiä ja päästi hirveän

+parkaisun.

+

+"Mieheni!" huudahti hän.

+

+"Minä itse", sanoi Dixmer levollisesti.

+

+Geneviève istui tuolilla ja oli nostanut kätensä hakeakseen eräästä

+kaapista jonkinlaisen siteen; hän tunsi päätänsä pyörryttävän, hän

+ojensi kätensä ja pudottautui selälleen toivoen löytävänsä altaan

+kuilun, johon syöksyisi.

+

+Dixmer otti hänet syliinsä ja kantoi leposohvalle, jolle istuutui.

+

+"No kas, mikä teidän on, rakkaani? Mitä on tapahtunut?" kysyi Dixmer.

+"Vaikuttaako minun läsnäoloni teihin niin epämieluisasti?"

+

+"Minä kuolen!" sopersi Geneviève heittäytyen taaksepäin ja painaen

+kätensä silmilleen, jottei näkisi tuota kauheata näkyä.

+

+"Hyvä", sanoi Dixmer, "luulitteko minua jo vainajaksi, rakkaani? Teenkö

+minä aaveen vaikutuksen?"

+

+Geneviève katseli ympärilleen hämmentynein silmin, ja nähdessään

+Mauricen muotokuvan, hän liukui alas leposohvalta ja lankesi polvilleen

+ikäänkuin pyytääkseen apua tältä voimattomalta ja tunteettomalta

+kuvalta, joka jatkoi hymyilemistään.

+

+Vaimoparka ymmärsi kaiken sen uhkan, jonka Dixmer peitti teeskennellyn

+levollisuutensa alle.

+

+"Niin, rakas lapseni", jatkoi nahkuri, "minähän se olen. Luultavasti te

+luulitte minun olevan varsin kaukana Pariisista, mutta enpähän vain,

+minä jäin tänne. Palasin taloon seuraavana päivänä ja näin sen paikalla

+hyvin kauniin tuhkaläjän. Olen tiedustellut teitä, kukaan ei ollut

+nähnyt teitä. Ryhdyin sitten etsimään teitä, ja minulla oli suuri vaiva

+löytää teidät. Myönnän, etten luullut teidän olevan täällä; kuitenkin

+epäilin sitä, koska tulin, kuten näette. Mutta pääasia on, että minä

+olen täällä ja että te olette tuossa. Miten Maurice jaksaa? Minä olen

+todellakin varma siitä, että te olette kärsinyt paljon, te, joka olette

+niin hyvä kuningasmielinen, pakosta elää saman katon alla kuin niin

+kiihkoisa tasavaltalainen."

+

+"Hyvä Jumala!" sopersi Geneviève, "hyvä Jumala! Armahda minua!"

+

+"Kumminkin", jatkoi Dixmer katsellen ympärilleen, "rakkaani, minua

+lohduttaa se, että te asutte niin mukavasti ja ettette näytä

+minusta kärsineen paljoakaan lainsuojattomuudesta. Talomme palon ja

+omaisuutemme tuhoutumisen jälkeen olen harhaillut jotenkin umpimähkään

+asustaen kellarien perällä, laivaruumissa, vieläpä muutaman kerran

+Seineen päättyvissä likaviemäreissäkin."

+

+"Hyvä herra!" huudahti Geneviève.

+

+"Teillä on tuossa hyvin kauniita hedelmiä; minun sen sijaan on joskus

+täytynyt jäädä ilman jälkiruokaa, koska oli pakko olla syömättä

+päivällistä."

+

+Geneviève peitti nyyhkyttäen kasvonsa käsiinsä.

+

+"Hyvä herra, hyvä herra!" huudahti Geneviève, "säälikää minua!

+Näettehän, että minä kuolen."

+

+"Levottomuudesta, ymmärrän sen; te olette ollut minusta kovin levoton;

+mutta lohduttautukaa, minä olen täällä; minä palaan takaisin, emmekä

+enää jätä toisiamme, madame."

+

+"Voi, te aiotte tappaa minut!" huudahti Geneviève.

+

+Dixmer katseli häntä hymyillen pelottavasti.

+

+"Tappaisinko viattoman naisen! Oi, madame, mitä te sanotte? Murhe,

+jonka minun poissaoloni on teille tuottanut, on vienyt järkenne."

+

+"Hyvä herra!" huudahti Geneviève, "minä rukoilen teitä ristissä käsin

+tappamaan minut ennen kuin kiduttamaan tuollaisella julmalla pilalla.

+Ei, minä en ole viaton; niin, minä olen rikollinen, minä ansaitsen

+kuoleman. Tappakaa minut, hyvä herra, tappakaa minut!"

+

+"Te myönnätte siis ansaitsevanne kuoleman?"

+

+"Myönnän, myönnän."

+

+"Ja sovittaaksenne ties minkä rikoksen, josta itseänne syytätte, te

+alistutte tähän kuolemaan valittamatta?"

+

+"Iskekää, hyvä herra, minä en päästä huudahdustakaan; ja sen sijaan

+että kiroisin, minä siunaan sitä kättä, joka minut iskee."

+

+"Ei, hyvä rouva, minä en tahdo iskeä teitä; kuitenkin te luultavasti

+kuolette. Mutta teidän kuolemanne ei ole häpeällinen, kuten

+saattaisitte pelätä, vaan yhtä kunniakas kuin kaikkein kauneimmat

+kuolemat. Kiittäkää minua, hyvä rouva, minä rankaisen teitä tekemällä

+teidät kuolemattomaksi."

+

+"Hyvä herra, mitä te siis teette?"

+

+"Me pyrimme samaan päämäärään kuin silloinkin, kun työmme keskeytyi.

+Meidän kesken te kaadutte syyllisenä; kaikkien muiden mielestä te

+kuolette marttyyrina."

+

+"Voi, hyvä Jumala! Te teette minut hulluksi tuolla puheellanne. Minne

+te johdatte minut? Minne te viette minut?"

+

+"Kuolemaan luultavasti."

+

+"Antakaa minun siinä tapauksessa rukoilla."

+

+"Rukouksenneko?"

+

+"Niin."

+

+"Ketä aiotte rukoilla?"

+

+"Vähät te siitä! Sillä hetkellä, kun te tapatte minut, minä maksan

+velkani, ja jos olen teille maksanut, en ole enää teille mitään velkaa."

+

+"Se on kyllä oikein", sanoi Dixmer vetäytyen toiseen huoneeseen, "minä

+odotan teitä".

+

+Hän astui ulos salista.

+

+Geneviève laskeutui polvilleen muotokuvan eteen painaen molemmin käsin

+sydäntään, joka oli pakahtumaisillaan.

+

+"Maurice", sanoi hän hiljaa, "anna minulle anteeksi! Minä en odottanut

+tulevani onnelliseksi, mutta toivoin voivani tehdä sinut onnelliseksi.

+Maurice, minä ryöstän sinulta onnen, joka oli koko elämäsi; anna

+minulle anteeksi kuolemasi, armaani!"

+

+Ja leikattuaan pitkistä hiuksistaan suortuvan hän sitoi sen

+orvokkivihon ympärille ja asetti sen muotokuvan juurelle. Niin

+tunteeton kuin tämä mykkä kuva olikin, näytti se saavan tuskallisen

+ilmeen nähdessään hänen lähtevän.

+

+Ainakin se näytti sellaiselta Genevièvstä hänen kyyneltensä lävitse.

+

+"No, oletteko valmis, madame?" kysyi Dixmer.

+

+"Nytkö jo?" sopersi Geneviève.

+

+"Oi älkää hätäilkö, hyvä rouva!" vastasi Dixmer; "minulla ei ole

+kiirettä yhtään. Sitäpaitsi ei luultavasti kestä kauvan ennenkuin

+Maurice saapuu kotiin, ja minä olisin hyvin mielissäni voidessani

+kiittää häntä siitä vieraanvaraisuudesta, jota hän on teille

+osoittanut."

+

+Geneviève vavahti ajatellessaan, että hänen miehensä ja hänen

+rakastajansa saattaisivat kohdata toisensa.

+

+Hän ponnahti ylös kuin jousen vaikutuksesta.

+

+"Kaikki on lopussa, hyvä herra", sanoi hän, "minä olen valmis".

+

+Dixmer astui ulos ensimmäisenä. Vapiseva Geneviève seurasi häntä,

+silmät puoleksi ummessa, pää taaksepäin taivuksissa; he nousivat ajurin

+rattaille, jotka odottivat oven edessä. Ajoneuvot lähtivät vierimään.

+

+Kuten Geneviève oli sanonut, kaikki oli lopussa.

+

+

+

+

+XIV

+

+Puits-de-Noén ravintola

+

+

+Tuo jakobinitakkiin pukeutunut mies, jonka olemme nähneet mittailevan

+Hävinneiden askelten salia pitkin ja poikin ja jonka olemme kuulleet

+arkkitehti Giraudin, kenraali Hanriotin ja isä Richardin tutkimusretken

+aikana vaihtavan muutamia sanoja maanalaisen käytävän ovelle asetetun

+vartijan kanssa, tämä raivokas isänmaanystävä oli karhunnahkalakki ja

+paksut viikset, joka oli väittänyt Simonille kantaneensa ruhtinatar

+Lamballen päätä, oli tämän niin monivaiheisen illan jälkeisenä päivänä

+noin kello seitsemältä illalla Puits-de-Noén ravintolassa, joka

+sijaitsi, kuten mainittu, Vieille-Draperie-kadun kulmassa.

+

+Hän istui siellä isännän tai oikeammin emännän luona, tupakan ja

+kynttilän savun nokeaman ja savustaman salin perällä ollen syövinään

+kalaa käristetyn voin kera.

+

+Sali, jossa hän söi illallistaan, oli melkein tyhjä; kaksi tai kolme

+talon vakinaista vierasta oli toisten lähdettyä jäänyt nauttimaan

+siitä etuoikeudesta, jonka heille tuottivat jokapäiväiset käynnit

+ravintolassa.

+

+Suurin osa pöydistä oli tyhjiä, mutta Puits-de-Noé-ravintolan kunniaksi

+on mainittava, että punaiset tai oikeammin punasinertävät pöytäliinat

+ilmaisivat siellä käyneen riittävän määrän ruokavieraita, jotka oli

+ravittu.

+

+Nuo kolme viimeistä ruokavierasta hävisivät toinen toisensa perästä,

+ja kello neljännestä vailla kahdeksan huomasi isänmaanystävä olevansa

+yksin.

+

+Silloin hän työnsi aristokraattisimman halveksivasti luotaan karkean

+lautasen, joka hetkistä aikaisemmin näytti olleen hänen ihastuksensa

+esineenä, ja veti taskustaan esille levyn espanjalaista suklaata, jonka

+hän söi hitaasti ja hyvin toisin ilmein, kuin mitä olemme nähneet hänen

+koettavan antaa ulkomuodolleen.

+

+Pureskellessaan espanjalaista suklaatansa ja mustaa leipäänsä hän

+aina silloin tällöin loi lasioveen, jonka sulki valkean ja punaisen

+kirjava ruudukas esirippu, katseita, jotka kuvastivat levotonta

+kärsimättömyyttä. Toisinaan hän heristi korviaan ja keskeytti

+vaatimattoman ateriansa niin hajamielisenä, että se antoi paljon

+ajattelemisen aihetta emännälle, joka istui konttorissaan kyllin

+lähellä isänmaanystävän tähystämää ovea, jotta hän olematta liiaksi

+turhamainen saattoi luulla itseänsä tämän huomion esineeksi.

+

+Viimein kilahti ovikello tavalla, joka pani miehemme vavahtamaan; hän

+otti taas kalansa ilman että ravintolanemäntä huomasi hänen heittävän

+puolet siitä koiralle, joka nälkäisenä katseli häntä, ja toisen puolen

+kissalle, joka antoi koiralle heikkoja, mutta tuntuvia käpäläniskuja.

+

+Ovi, jossa oli punaisen ja valkoisen kirjava verho, avautui

+vuorostaan, sisään astui mies, jolla oli melkein samanlainen puku

+kuin isänmaanystävälläkin, paitsi että hänellä karvalakin sijasta oli

+punainen myssy.

+

+Äärettömän suuri avainkimppu riippui tämän miehen vyötäröltä sekä

+myöskin suuri jalkaväen miekka, jossa oli vaskiupotukset.

+

+"Liemeni, tuoppini!" huusi tämä mies astuessaan sisälle yhteiseen

+saliin koskematta edes punaiseen myssyynsä ja ainoastaan nyökäten

+päätään ravintolan emännälle.

+

+Väsymyksestä huokaisten hän sitten istuutui isänmaanystävämme

+viereiseen pöytään.

+

+Arvonannosta uutta tulokasta kohtaan nousi ravintolan emäntä ja lähti

+itse tilaamaan pyydetyt ruoat.

+

+Molemmat miehet käänsivät selkänsä toisillensa; toinen katseli kadulle,

+toinen huoneen perälle. Ei sanaakaan vaihdettu näiden miesten välillä,

+ennenkuin ravintolan emäntä oli täydellisesti hävinnyt näkyvistä.

+

+Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, huomasi karvalakkinen mies

+rautalangasta ripustetun yhden ainoan kynttilän valossa, joka oli

+niin taitavasti järjestetty, että valaistuslaite riitti molemmille

+ruokavieraille, vastapäätä olevasta kuvastimesta, että huone oli täysin

+tyhjänä.

+

+"Hyvää iltaa", sanoi hän toverilleen kääntymättä.

+

+"Hyvää iltaa, hyvä herra", sanoi vastatullut.

+

+"No niin", sanoi isänmaanystävä yhä teeskennellen välinpitämättömyyttä,

+"mihin on tultu?"

+

+"Kas, se on päättynyt."

+

+"Mikä on päättynyt?"

+

+"Kuten sovimme viimein, olen riidellyt ukko Richardin kanssa

+palveluksesta, panin tekosyyksi huonon kuuloni, pyörtymyskohtaukseni ja

+rupesin voimaan pahoin keskellä oikeudenkansliaa."

+

+"Varsin hyvin; entä sitten?"

+

+"Sitten ukko Richard huusi vaimonsa paikalle, ja hän hieroi ohimoitani

+etikalla, joka sai minut tointumaan."

+

+"Hyvä! Entä sitten?"

+

+"Sitten sanoin, kuten meidän keskemme oli sovittu, että ilmanpuute sai

+minussa nämä pyörtymyskohtaukset aikaan, koska olin verevä, ja että

+palvelus Conciergeriessä, jossa tällä hetkellä on neljä sataa vankia,

+tappaa minut."

+

+"Mitä he sanoivat?"

+

+"Richardin muori surkutteli minua."

+

+"Entä ukko Richard?"

+

+"Hän ajoi minut ulos."

+

+"Mutta se ei riitä, että hän ajoi sinut ulos."

+

+"Malttakaahan! Silloin Richardin muori, joka on kelpo nainen, nuhteli

+häntä, ettei hänellä ole sydäntä, koska minä olen perheen isä."

+

+"Mitä hän sanoi siihen?"

+

+"Hän sanoi vaimonsa olevan oikeassa, mutta että ovenvartijan viran

+ensimmäinen erottamaton ehto oli jäädä siihen vankilaan, jossa palveli;

+ettei tasavalta laskenut leikkiä, vaan leikkaisi sellaisten miesten

+kaulan, jotka pyörtyvät virantoimituksessaan."

+

+"Perhana!" sanoi isänmaanystävä.

+

+"Eikä hän ollutkaan väärässä, tuo ukko Richard: sen jälkeen kun

+Itävallatar tuli sinne, on siitä tullut valvonnan helvetti; siellä

+kynsitään silmät oman isän päästä."

+

+Isänmaanystävä antoi lautasensa nuoltavaksi koiralle, jonka kimppuun

+kissa heti hyökkäsi.

+

+"Kertokaa loppuun", sanoi hän kääntymättä päin.

+

+"Lopuksi, hyvä herra, minä rupesin voihkimaan, toisin sanoen tunsin

+itseni hyvin sairaaksi; pyysin päästä sairaalaan ja vakuutin lasteni

+kuolevan nälkään, jos palkkani pidätettäisiin."

+

+"Entä ukko Richard?"

+

+"Ukko Richard vastasi, että kun on vanginvartija, ei tehdä lapsia."

+

+"Mutta teillä oli luullakseni Richardin muori puolellanne?"

+

+"Onneksi! Hän esitti miehelleen näytöksen, soimaten, että hänellä

+oli pahansisuinen sydän, ja lopulta Richard ukko sanoi minulle: 'No

+niin, kansalainen Gracchus, sovipas jonkun ystäväsi kanssa, joka antaa

+sinulle osan palkastasi; esitä hänet minulle sijaiseksi, niin lupaan

+hyväksyä hänet.' Minkä jälkeen minä lähdin ulos sanoen: 'Hyvä on, isä

+Richard, minä menen hakemaan.'"

+

+"Entä oletko sinä löytänyt, kunnon poika?"

+

+Tällä hetkellä palasi ravintolan emäntä tuoden kansalaiselle

+Gracchukselle hänen liemensä ja tuoppinsa.

+

+Se ei ollut Gracchuksen eikä isänmaanystävänkään mieleen, sillä heillä

+oli varmasti vielä muutamia tietoja annettavana toisilleen.

+

+"Kansatar", sanoi ovenvartija, "olen saanut pienen palkinnon ukko

+Richardilta, joten uskallan ottaa tänään siankyljyksen etikkakurkkujen

+kera sekä pullon Bourgognen viiniä; lähetä palvelustyttösi hakemaan

+toinen lihakauppiaalta ja mene itse hakemaan toinen kellarista".

+

+Emäntä antoi heti määräyksensä. Palvelustyttö lähti kadunpuolisesta ja

+hän kellarin ovesta.

+

+"Hyvä!" sanoi isänmaanystävä, "sinä olet älykäs poika".

+

+"Niin älykäs, että en teidän kauniista lupauksistanne huolimatta salaa

+itseltäni, mistä meillä molemmilla on kysymys. Ettekö te ole selvillä,

+mistä on kysymys?"

+

+"Olen kyllä, täydellisesti."

+

+"Meillä on molemmilla päämme panoksena."

+

+"Älä ole levoton minun päästäni."

+

+"Myönnän, hyvä herra, että en olekaan niin kovin levoton, juuri teidän

+päästänne."

+

+"Vaan omastasi?"

+

+"Niin kyllä."

+

+"Mutta jos arvioin sen kahta vertaa kalliimmaksi kuin se on?"

+

+"Voi, hyvä herra, pää on hyvin kallisarvoinen kappale."

+

+"Ei sinun pääsi."

+

+"Kuinka? Eikö minun?"

+

+"Ei ainakaan tällä hetkellä."

+

+"Mitä tarkoitatte?"

+

+"Tarkoitan, ettei sinun pääsi ole äyrinkään arvoinen, sillä jos minä

+esimerkiksi olisin yhteishyvänvaliokunnan asiamies, pääsisit sinä

+huomenna giljotiinille."

+

+Ovenvartija kääntyi niin rajusti, että koira rupesi häntä haukkumaan.

+

+Hän oli kalpea kuin kuollut.

+

+"Älä käänny äläkä kalpene", sanoi isänmaanystävä. "Syö sen sijaan

+liemesi rauhassa loppuun: minä en Ole yllyttäjäasiamies, hyvä ystävä.

+Vie minut Conciergeriehen, aseta minut virkaan paikallesi, anna minulle

+avaimet, niin huomenna minä lasken sinun kouraasi viisikymmentätuhatta

+livreä kullassa."

+

+"Se on ainakin ihan totta?"

+

+"On, sinulla on suurenmoinen pantti, sinulla on minun pääni."

+

+Ovenvartija mietti muutaman sekunnin.

+

+"Kas niin", sanoi isänmaanystävä, joka näki hänet kuvastimestaan, "kas

+niin, älä sinä hulluja mieti; jos ilmiannat minut, ei tasavalta anna

+sinulle penniäkään, koska et ole tehnyt muuta kuin velvollisuutesi;

+jos sinä palvelet minua, jolloin sinä päinvastoin rikot tätä samaa

+velvollisuuttasi vastaan, ja kun on kohtuutonta tässä maailmassa tehdä

+jotakin ilmaiseksi, niin annan sinulle ne viisikymmentätuhatta livreä".

+

+"Kas, kyllä minä hyvinkin ymmärrän", sanoi ovenvartija, "minulle on

+kyllä hyvin edullista tehdä, mitä minulta pyydätte; mutta minä pelkään

+seurauksia".

+

+"Seurauksia... entä mitä sinulla on pelättävää? Mitä hulluja, en kai

+minä sinua ilmianna, päinvastoin!"

+

+"Varmasti ette."

+

+"Asetettuasi minut virkaan, tulet sinä seuraavana päivänä tekemään

+kierroksen Conciergeriessä. Minä lasken sinulle viisikolmatta kääröä,

+ja kussakin on kaksituhatta frangia; nämä viisikolmatta kääröä sopivat

+helposti sinun molempiin taskuihisi. Rahan mukana annan sinulle passin

+lähteäksesi Ranskasta; sinä lähdet, ja minne hyvänsä joudut, sinä olet,

+vaikkakaan et rikas, ainakin riippumaton."

+

+"Hyvä on, olkoon menneeksi, hyvä herra, tapahtukoon mitä tahansa.

+Minä olen köyhä piru, minä en sekaannu valtiollisiin asioihin, Ranska

+on aina menestynyt hyvin ilman minuakin eikä minun vuokseni joudu

+perikatoon: jos te teette pahan työn, sitä pahempi teille."

+

+"Missään tapauksessa", sanoi isänmaanystävä, "en luule tekeväni

+huonommin, kuin mitä nykyään tehdään!"

+

+"Herra kai sallii minun olla arvostelematta kansallisen Konventin

+politiikkaa?"

+

+"Oletpa sinä ihailtavan huoleton ajattelija! No, milloin sinä siis

+esität minut ukko Richardille?"

+

+"Tänä iltana, jos niin haluatte."

+

+"Kyllä, varmasti. Kuka minä olen?"

+

+"Serkkuni Mardoche."

+

+"Mardoche, olkoon menneeksi, nimi miellyttää minua. Mikä ammatti?"

+

+"Housuräätäli."

+

+"Housuräätälistä nahkuriin on vain pieni muutos."

+

+"Oletteko te nahkuri?"

+

+"Voisin olla."

+

+"Se on totta."

+

+"Mihin aikaan on esittely?"

+

+"Puolen tunnin kuluttua, jos niin haluatte."

+

+"Kello yhdeksältä siis."

+

+"Milloin saan rahat?"

+

+"Huomenna."

+

+"Te olette siis äärettömän rikas."

+

+"Tulen hyvin toimeen."

+

+"_Entinen_, eikö niin?"

+

+"Mitä se sinuun kuuluu?"

+

+"Olla rahoissaan ja antaa rahansa pois tullakseen vaaraan joutua

+giljotiinille; entiset ovat todellakin hyvin typeriä."

+

+"Mitä sinä hulluja! Sansculoteilla on niin paljon järkeä, ettei

+toisille jää mitään."

+

+"Tst! Tuolla tulee minun viinini."

+

+"Tänä iltana, Conciergerien edustalla!"

+

+"Niin."

+

+Isänmaanystävä maksoi osansa ja lähti ulos.

+

+Ovelta kuultiin hänen huutavan jyrisevällä äänellä:

+

+"Pian nyt, kansatar! Siankyljykset kurkkujen kera! Serkkuni Gracchus

+kuolee nälkään."

+

+"Tuo kelpo Mardoche!" sanoi ovenvartija maistellessaan lasillista

+Bourgognen viiniä, jonka ravintolanemäntä oli hänelle juuri kaatanut

+luoden häneen helliä silmäyksiä.

+

+

+

+

+XV

+

+Sotaministeriön kanslisti

+

+

+Isänmaanystävä oli mennyt ulos, mutta ei kauas. Savuttuneiden

+ikkunoiden lävitse hän tähysteli ovenvartijaa, eikö tämä ehkä asettuisi

+yhteyteen tasavallan poliisin kanssa, yhden parhaimmista, mitä koskaan

+on ollut olemassa, sillä toinen puoli yhteiskuntaa vakoili toista,

+vähemmän tosin hallituksen suuremman kunnian, kuin oman päänsä

+suuremman turvallisuuden vuoksi.

+

+Mutta mitään sellaista, mitä isänmaanystävä pelkäsi, ei tapahtunut.

+Muutamaa minuuttia vailla yhdeksän nousi ovenvartija, silitti emännän

+leukaa ja lähti ulos.

+

+Isänmaanystävä liittyi hänen seuraansa Conciergerien rantakadulla, ja

+molemmat astuivat sisälle vankilaan.

+

+Jo samana iltana päätettiin kaupat: ukko Richard hyväksyi ovenvartija

+Mardochen kansalaisen Gracchuksen sijaiseksi.

+

+Kaksi tuntia ennen tämän asian järjestymistä vanginvartijan huoneessa

+tapahtui toisessa vankilan osassa näytelmä, joka tosin ei näyttänyt

+kiinnostavalta, mutta jolla oli tämän kertomuksen päähenkilöille yhtä

+suuri merkitys.

+

+Conciergerien kanslisti aikoi päivätyöstä väsyneenä juuri sulkea

+luettelonsa ja lähteä pois, kun hänen kirjoituspöytänsä eteen ilmestyi

+eräs mies kansatar Richardin saattamana.

+

+"Kansalainen kanslisti", sanoi hän, "tässä tulee teidän virkaveljenne

+sotaministeriöstä laatimaan kansalaisen ministerin puolesta joitakin

+sotilasluetteloita".

+

+"Ah, kansalainen", sanoi kanslisti, "te tulette hiukan myöhään, panin

+juuri pillit pussiin".

+

+"Suokaa anteeksi, rakas virkaveli", sanoi vastatullut, "mutta meillä

+on niin paljon hommaa, ettemme voi suorittaa asiallakäyntejämme muuta

+kuin joutohetkinämme, ja joutohetkiä on meillä vain silloin, kun toiset

+syövät ja nukkuvat".

+

+"Jos asiat ovat siten, tehkää pois vain, rakas virkaveli; mutta

+kiirehtikää, sillä kuten te jo sanoitte, on nyt illallisaika ja minulla

+on nälkä. Onko teillä valtakirjanne?"

+

+"Ne ovat tässä", sanoi sotaministeriön kanslisti esittäen salkun, jonka

+hänen virkaveljensä, niin kiire kuin hänellä olikin, tarkasti erittäin

+tunnontarkasti.

+

+"No, nuo ovat kaikki kunnossa", sanoi Richardin vaimo, "minun mieheni

+on ne jo tarkastanut".

+

+"Yhtäkaikki, yhtäkaikki", sanoi kanslisti jatkaen tarkastamistansa.

+

+Sotaministeriön kanslisti vartoi kärsivällisesti kuten mies, joka oli

+odottanut näiden muodollisuuksien tarkkaa noudattamista.

+

+"Mainiossa kunnossa", sanoi Conciergerien kanslisti, "ja te voitte

+nyt aloittaa milloin vain haluatte- Onko teillä monta otetta

+kirjoitettavana?"

+

+"Satakunta."

+

+"Teillä on siis useaksi päiväksi?"

+

+"Niin, rakas virkaveli, minä perustankin tänne teidän huoneeseenne

+pienen laitoksen, ellei teillä ole mitään sitä vastaan."

+

+"Kuinka tarkoitatte?" kysyi Conciergerien kanslisti.

+

+"Sen selitän mennessämme tänä iltana yhdessä syömään illallista;

+sanoittehan, että teillä on nälkä."

+

+"Enkä minä sitä peruuta."

+

+"Sen selitän mennessämme tänä iltana yhdessä syömään illallista;

+sanoittehan, että teillä on nälkä."

+

+"Enkä minä sitä peruuta."

+

+"No niin, saatte nähdä vaimoni: hän on hyvä keittäjä, sitten teette

+tuttavuutta minun kanssani: minä olen hauska poika."

+

+"Toden totta, te vaikutatte siltä; kuitenkin, rakas virkaveli..."

+

+"Voi, suostukaa kursailematta syömään ne osterit, jotka ohimennessäni

+ostan Châtelet-aukiolta, kananpoikasen, jonka haen ruokatavarakaupasta,

+ja pari kolme pientä ruokalajia, jotka rouva Durand valmistaa

+oivallisesti."

+

+"Te viettelette minut, rakas virkaveli", sanoi Conciergerien kanslisti,

+"tuollaisen ruokalistan häikäisemänä, jollaiseen vallankumousoikeuden

+kahden paperilivren palkalla oleva kanslisti ei ollut tottunut; olihan

+näiden kahden livren arvo todellisuudessa tuskin kahta frangia."

+

+"Te siis suostutte?"

+

+"Suostun."

+

+"Jätetään työ siinä tapauksessa huomiseen ja lähdetään pois tänä

+iltana."

+

+"Lähdetään!"

+

+"Tuletteko?"

+

+"Heti kohta. Menen vain ilmoittamaan santarmeille, jotka vartioivat

+Itävallatarta."

+

+"Miksi te heille ilmoitatte?"

+

+"Jotta he tietäisivät minun lähteneen, ja kun kansliassa ei siis enää

+ole ketään, voivat olla jokaisesta äänestä varuillaan."

+

+"Kas, erittäin hyvä; mainio varovaisuustoimenpide, toden totta!"

+

+"Ymmärrätte, eikö olekin?"

+

+"Erinomainen. Lähtekää!"

+

+Conciergerien kanslisti meni todellakin kolkuttamaan ristikko-ovea, ja

+toinen santarmeista avasi sen sanoen:

+

+"Ken siellä?"

+

+"Minä, kanslisti! Tiedätte, lähden. Hyvää yötä, kansalainen Gilbert!"

+

+"Hyvää yötä, kansalainen kanslisti!"

+

+Ja ristikko-ovi sulkeutui.

+

+Sotaministeriön kanslisti oli seurannut koko tätä näytöstä erittäin

+tarkkaavaisesti, ja kuningattaren vankilanoven ollessa auki oli hänen

+katseensa tunkeutunut aina ensimmäisen osaston perälle asti: hän oli

+nähnyt santarmi Duchesnen istuvan pöydän ääressä ja oli siis saanut

+varmuuden siitä ettei kuningattarella ollut muuta kuin kaksi vartijaa.

+

+Sanomattakin oli selvää, että sotakanslisti virkaveljensä kääntyessä

+taas oli tullut yhtä välinpitämättömän näköiseksi kuin miksi hän

+suinkin saattoi tekeytyä.

+

+Heidän astuessaan ulos Conciergeriestä, tuli kaksi miestä. Nämä kaksi

+sisääntulevaa miestä olivat kansalainen Gracchus ja hänen serkkunsa

+Mardoche.

+

+Huomatessaan toisensa painuivat Mardoche-serkku sekä sotakanslisti,

+kuten olisivat saaneet saman tunteneet kumpikin, toinen karvalakkinsa,

+toinen leveälierisen hattunsa silmilleen.

+

+"Keitä nuo miehet ovat?" kysyi sotakanslisti.

+

+"Minä tunnen heistä vain toisen: hän on ovenvartija nimeltä Gracchus."

+

+"Kas", sanoi toinen teeskennellyn välinpitämättömästi, "pääsevätkö

+ovenvartijat siis ulos Conciergeriestä."

+

+"Heillä on vapaapäivänsä."

+

+Tiedustelua ei jatkettu pitemmälle: nuo kaksi uutta ystävystä

+astuivat Change-sillalle. Châtelet-aukion kulmassa osti sotakanslisti

+esittämänsä ohjelman mukaisesti kopan, jossa oli kaksitoista tusinaa

+ostereita. Sitten jatkettiin matkaa Gèvres-rantakatua pitkin.

+

+Sotaministeriini kanslistin asunto oli hyvin yksinkertainen:

+kansalainen Durand asui kolmessa pienessä huoneessa Grève-aukion

+varrella, talossa, jossa ei ollut ovenvartijaa. Jokaisella asukkaalla

+oli käytävän avain, ja oli sovittu, että kun joku ei ollut ottanut

+avainta mukaansa, hän ilmoittaisi lyömällä kerran, kaksi tai kolme

+kertaa kolkuttimella, riippuen kerroksesta, jossa asui: se, joka odotti

+jotakuta ja tunsi merkin, lähti silloin alas avaamaan ovea.

+

+Kansalaisella Durandilla oli avaimensa taskussaan: hänen ei siis

+tarvinnut kolkuttaa.

+

+Palatsin kanslisti huomasi sotakanslistin rouvan olevan kovin hänen

+makuunsa.

+

+Hän oli todella hurmaava nainen, jonka ulkonäöstä kuvastuva syvä

+surullisuuden ilme teki erittäin mielenkiintoisen näköiseksi.

+Huomattava on, että surullisuus on kauniiden naisten varmimpia

+viettelykeinoja; surullisuus tekee kaikki miehet poikkeuksetta,

+vieläpä kanslistitkin, rakastuneiksi; sillä sanottakoon mitä

+tahansa, kanslistit ovat miehiä hekin, eikä ole olemassa mitään

+julmaa itserakkautta eikä yhtään tunteellista sydäntä, joka ei toivo

+lohduttavana suruissaan olevaa kaunista naista ja muuttavansa kalpean

+ihon valkeita ruusuja iloisemman värisiksi, kuten kansalainen Dorat

+sanoi.

+

+Molemmat kanslistit söivät erittäin hyvällä ruokahalulla; ainoastaan

+rouva Durand ei syönyt mitään.

+

+Kysymyksiä tehtiin kuitenkin kummaltakin puolelta.

+

+Sotakanslisti kysyi virkaveljeltään merkillisen uteliaasti — olivathan

+verinäytelmät tuohon aikaan jokapäiväisiä ilmiöitä — millaisia Palatsin

+tavat olivat, milloin tuomiot julistettiin, miten valvonta tapahtui.

+

+Mielissään siitä, että häntä kuunneltiin niin tarkkaavaisesti,

+vastaili Palatsin kanslisti hyväntahtoisesti ja kertoili mitä tapoja

+oli vanginvartijoilla, Fouquier-Tinvillellä ja lopuksi kansalaisella

+Sansonilla, sen murhenäytelmän ensiosan esittäjällä, jota joka päivä

+näyteltiin Révolution-aukiolla.

+

+Sitten hän kääntyi virkaveljensä ja isäntänsä puoleen ja kysyi tältä

+vuorostaan tietoja sotaministeriöstä.

+

+"Voi", sanoi Durand, "minulla ei ole yhtä tarkat tiedot kuin

+teillä, koska olen äärettömän paljon vähäpätöisempi henkilö kuin

+te, ollessani oikeammin kanslistin sihteeri kuin kanslisti. Minä

+suoritan pääkanslistin tehtävät. Omituinen virkamies, minä teen

+työn, suuret herrat saavat hyödyn! Se on kaiken virkavallan,

+vallankumouksellisenkin, tapana. Maa ja taivas muuttuvat kai kerran,

+mutta virastot eivät muutu."

+

+"Kyllä minä autan teitä, kansalainen", sanoi Palatsin kanslisti

+ihastuneena isäntänsä hyvään viiniin ja ennen kaikkea rouva Durandin

+kauniisiin silmiin.

+

+"Oi, kiitos", sanoi se, jolle tehtiin tämä ystävällinen tarjous;

+"köyhälle virkamiehelle ovat kaikki tapojen ja huoneistojen vaihdokset

+huvia, ja pelkään enemmän työni päättymistä kuin sen jatkumista

+Conciergeriessä, ja edellyttäen, että voin joka ilta ottaa mukaani

+kansliaan rouva Durandin, jolla on täällä ikävä..."

+

+"Minä en näe siinä mitään sopimatonta", sanoi Palatsin kanslisti

+mielissään siitä rakastettavasta huvituksesta, jonka hänen

+virkaveljensä hänelle lupasi.

+

+"Hän saa sanella minulle otteet", jatkoi kansalainen Durand. "Ja

+sitten, ellette pidä tämän päivän illallistamme liian huonona, tulette

+aina silloin tällöin syömään samanlaisen."

+

+"Niin, mutta en liian usein", sanoi Palatsin kanslisti itserakkaasta

+"sillä myönnän saavani toruja, jos saavun myöhemmin kuin tavallista

+erääseen tiettyyn pikkutaloon Petit-Musc-kadun varrella".

+

+"Hyvä on, se kyllä järjestyy erinomaisesti", sanoi Durand: "eikö niin,

+rakas ystävä?"

+

+Rouva Durand, joka oli kovin kalpea ja aina kovin surullinen, kohotti

+katseensa mieheensä ja vastasi:

+

+"Tapahtukoon teidän tahtonne."

+

+Kello löi yksitoista; oli aika jo lähteä, Palatsin kanslisti nousi ja

+heitti hyvästit uusille ystävilleen ilmaisten heille, minkä nautinnon

+heidän ja heidän päivällisensä tuttavuus oli hänelle tuottanut.

+

+Kansalainen Durand saattoi vierastaan portaisiin saakka ja sanoi

+palattuaan huoneeseen:

+

+"No, Geneviève, menkää maata."

+

+Vastaamatta mitään nousi nuori nainen, otti lampun ja meni oikealla

+puolen olevaan huoneeseen.

+

+Durand, tai oikeammin Dixmer, katseli hänen poistumistaan, jäi hetkeksi

+mietteisiinsä ja synkäksi hänen mentyään; sitten hän vuorostaan lähti

+huoneeseensa, joka oli vastakkaisella puolella.

+

+

+

+

+XVI

+

+Kaksi kirjelippua

+

+

+Tästä hetkestä alkaen tuli sotaministerien kanslisti joka ilta tekemään

+uutterasti työtään virkatoverinsa Palatsin kanslistin toimistossa.

+Rouva Durand saneli otteet valmiiksi laitetuista luetteloista, ja

+Durand jäljensi innokkaasti.

+

+Durand tarkasti kaikki näyttämättä huomaavan mitään. Hän oli pannut

+merkille, että joka ilta kello yhdeksältä oli Richard tai hänen

+vaimonsa tuonut ruokavasun ja laskenut sen oven suuhun.

+

+Silloin, kun kanslisti sanoi santarmille: "Nyt minä lähden,

+kansalainen", tuli santarmi, toisinaan Gilbert, toisinaan Duchesne,

+otti vasun ja kantoi sen Marie Antoinettelle.

+

+Niinä kolmena peräkkäisenä iltana, jolloin Durand oli jäänyt

+myöhemmäksi paikalleen, oli vasukin jäänyt myöhemmäksi paikalleen,

+koska santarmi vain ovea avatessaan ja sanoessaan hyvästi kanslistille

+korjasi pois ruokatarpeet.

+

+Toisen santarmin vietyä täyden vasun, hän neljännestuntia myöhemmin

+toi oven suuhun edellisen päivän tyhjän vasun ja asetti sen samalle

+paikalle, missä toinen oli ollut.

+

+Neljännen päivän iltana, lokakuun alussa, tavallisen istunnon jälkeen,

+Palatsin kanslistin lähdettyä ja Durandin tai oikeammin Dixmerin

+jäätyä kahden vaimonsa kanssa hän laski pois kynänsä, katseli

+sitten ympärilleen ja heristäen korviaan yhtä tarkasti, kuin olisi

+hänen henkensä siitä riippunut, nousi äkkiä, juoksi varpaisillaan

+ristikko-ovelle, kohotti lautasliinaa, joka peitti vasun ja pisti

+vangille tarkoitettuun pehmeään leipään pienen hopeakotelon.

+

+Sitten hän kalpeana ja vavisten liikutuksesta, joka kiusaa

+voimakkaintakin miestä hänen ollessaan suorittamaisillaan loppuun

+suuriarvoista, kauvan valmisteltua ja kiihkeästi odoteltua työtä,

+palasi taas paikalleen nojaten otsansa toiseen käteensä ja painaen

+toisen sydämelleen.

+

+Geneviève katseli hänen hommaansa, mutta sanomatta mitään. Sen jälkeen

+kun hänen miehensä oli noutanut hänet Mauricen luota, oli hänen tapansa

+aina odottaa, että hänen miehensä puhuisi ensiksi.

+

+Tällä kertaa hän kuitenkin katkaisi äänettömyyden.

+

+"Onko se tätä iltaa varten?" kysyi hän.

+

+"Ei, vaan huomista varten", vastasi Dixmer.

+

+Katseltuaan ympärilleen ja kuunneltuaan jälleen hän sulki luettelot,

+astui oven luokse ja kolkutti.

+

+"Mitä?" sanoi Gilbert.

+

+"Kansalainen", sanoi hän, "minä lähden pois".

+

+"Hyvä on", sanoi santarmi kopin perältä. "Hyvää yötä!"

+

+"Hyvää yötä, kansalainen Gilbert."

+

+Durand kuuli salpojen kitisevän, ymmärsi santarmin tulevan avaamaan

+ovea ja lähti ulos.

+

+Ukko Richardin huoneistosta pihalle johtavassa käytävässä hän törmäsi

+erääseen karvalakkiseen ovenvartijaan, joka heilutteli raskasta

+avainkimppua.

+

+Pelko valtasi Dixmerin; tämä mies, joka oli raaka, kuten kaikki

+ammattitoverinsa, aikoi kuulustella häntä, tarkastaa hänet, ehkäpä

+ottaa hänestä selvän. Hän painoi hattunsa syvälle päähän, ja Geneviève

+veti silmilleen mustan vaippansa reunuksen.

+

+Hän erehtyi.

+

+"Oi, anteeksi!" sanoi ovenvartija ainoastaan, vaikka juuri häneen oli

+sattunut.

+

+Dixmer vavahti kuullessaan tämän äänen, joka oli levollinen ja

+kohtelias. Mutta ovenvartijalla oli varmaankin kiire, hän livahti

+käytävään, avasi ukko Richardin oven ja katosi. Dixmer jatkoi matkaansa

+vieden mukanaan Genevièven.

+

+"Se on kummallista", sanoi hän tultuaan ulos, oven sulkeuduttua hänen

+jäljessään ja ulkoilman jäähdytettyä hänen polttavaa otsaansa.

+

+"Niin on, hyvin kummallista", kuiskasi Geneviève.

+

+Siihen aikaan kun heidän suhteensa oli läheisempi, olisivat

+aviopuolisot ilmoittaneet toisilleen hämmästyksensä syyn. Mutta Dixmer

+piti ajatuksensa omana tietonaan taistellen niitä vastaan kuten ne

+olisivat olleet harhanäkyä, ja kääntyessään Change-sillan kulmassa

+Geneviève ainoastaan loi viimeisen silmäyksen synkkään Palatsiin, jossa

+jonkinlainen kadonneen ystävän haamu oli herättänyt hänessä niin paljon

+sekä suloisia että katkeria muistoja.

+

+Molemmat saapuivat Grève-aukiolle lausumatta ainoaltakaan sanaa.

+

+Sillä välin oli santarmi Gilbert lähtenyt ulos ja ottanut haltuunsa

+kuningatarta varten tuodun eväsvasun. Siinä oli hedelmiä, kylmä

+kananpaisti, pullo valkoviiniä, vesikarahvi sekä puolikas kahden naulan

+leipää.

+

+Gilbert nosti lautasliinan ja näki, että esineet olivat tavanmukaisessa

+järjestyksessä, kuten kansatar Richard oli ne asettanut. Sitten hän

+sanoi sysäten varjostimen syrjään:

+

+"Kansatar, tässä on illallinen."

+

+Marie Antoinette mursi leivän; mutta tuskin olivat hänen sormensa

+painuneet siihen, kun hän tunsi hopean kylmän kosketuksen ja ymmärsi

+leivän sisältävän jotakin tavallisesta poikkeavaa.

+

+Silloin hän katsahti ympärilleen, mutta santarmi oli jo poistunut,

+

+Kuningatar jäi hetkeksi liikkumattomaksi; hän punnitsi, miten pitkälle

+santarmi oli mennyt.

+

+Tultuaan varmaksi, että hän oli mennyt istumaan toverinsa viereen, hän

+veti kotelon leivästä esille. Kotelossa oli kirjelippu. Hän kääri sen

+auki ja luki seuraavaa:

+

+ "Madame, pitäkää itsenne valmiina huomenna samaan aikaan kuin

+ saadessanne tämän kirjelipun. Sillä huomenna tähän aikaan tuodaan

+ muuan nainen Teidän Majesteettinne koppiin. Tämä nainen ottaa

+ teidän vaatteenne ja antaa teille omansa. Sitten te lähdette ulos

+ Conciergeriestä erään mitä uskollisimman palvelijanne saattamana.

+

+ Älkää tulko levottomaksi metelistä, joka syntyy ensimmäisessä

+ huoneessa. Älkää antako huutojen eikä vaikerrusten pidättää itseänne.

+ Älkää huolehtiko muusta, kuin että saatte äkkiä päällenne sen naisen

+ puvun ja viitan, jonka on asetuttava Teidän Majesteettinne paikalle."

+

+"Mikä uhrautuvaisuus!" kuiskasi kuningatar. "Kiitos, hyvä Jumala! Minä

+en siis olekaan, kuten väitettiin, kaikkien ihmisten inhon esine."

+

+Hän luki kirjelipun uudelleen. Silloin hän hämmästyi toista pykälää.

+

+ "Älkää antako huutojen eikä vaikerrusten pidättää itseänne", kuiskasi

+ hän. "Voi, se merkitsee, että aiotaan tappaa molemmat vartijani,

+ miesparat, jotka ovat osoittaneet niin paljon sääliä minua kohtaan.

+ Voi, ei milloinkaan, ei milloinkaan!"

+

+Hän repäisi irti toisen puoliskon paperia, joka oli vielä valkea, ja

+kun hänellä ei ollut lyijykynää eikä muutakaan kynää vastatakseen

+tuntemattomalle ystävälle, joka huolehti hänestä, hän otti neulan

+pitsihuivistaan ja pisteli paperiin kirjaimia, joista syntyi seuraavat

+sanat:

+

+ "En voi eikä minun sovi sallia kenenkään henkeä uhrattavan omani

+ sijasta. M.A."

+

+Sitten hän pisti paperin takaisin koteloon, jonka työnsi taitetun

+leivän toiseen puolikkaaseen.

+

+Tuskin oli tämä työ valmis, kun kello löi kymmenen ja kuningatar

+pitäen leivänkappaletta kädessään laski surullisena lyönnit, jotka

+kumahtelivat hitaasti ja pitkin väliajoin; silloin hän kuuli toiselta

+ikkunalta, joka avautui naisten pihaksi sanotulle pihalle, terävän

+äänen, sellaisen, jonka ikkunaa raaputtava timantti saa aikaan. Tätä

+ääntä seurasi kevyt isku ruutuun, isku, joka toistui useita kertoja ja

+jota tahallaan esti kuulumasta miehen yskintä. Sitten ilmestyi ikkunan

+kulmaan pieni paperikäärö, joka solui hitaasti sisään ja putosi seinän

+juurelle. Sen jälkeen kuningatar kuuli avainten helinän toisiansa

+vastaan avainkimpussa ja askelten loittonevan kivityksellä.

+

+Hän huomasi, että ruudun kulmasta oli leikattu kappale ja tästä

+kulmasta oli loittoneva mies sujahduttanut sisään paperin, joka

+varmasti oli kirjelippu. Tämä kirjelippu oli maassa. Kuningatar katseli

+sitä silmillään kuunnellen koko ajan, eikö kumpikaan vartijoista tulisi

+hänen luokseen. Mutta hän kuuli heidän puhuvan hiljaa tapansa mukaan

+heidän tehtyään äänettömän sopimuksen olla häntä häiritsemättä. Silloin

+hän nousi hiljaa seisomaan pidättäen henkeänsä ja meni nostamaan ylös

+paperin.

+

+Siitä luiskahti ulos kuin tupesta pikkuinen, kova esine ja pudotessaan

+tiilipermannolle helähti metallin tapaan. Se oli mitä hienoin viila,

+enemmän koruesine kuin työkalu, tuollainen teräsjousi, jolla miten

+heikko ja taitamaton käsi hyvänsä voi neljännestunnissa leikata

+paksuimmankin rautatangon poikki.

+

+"Madame", sanottiin paperissa, "huomenna kello puoli kymmeneltä tulee

+eräs mies juttelemaan teitä vartioivien miesten kanssa naisten pihaan

+aukenevan ikkunan kautta. Sillä välin sahaa Teidän Majesteettinne

+poikki ikkunanne kolmannen rautatangon vasemmalta oikealle päin...

+Leikatkaa viistoon, neljännestunti riittää Teidän Majesteetillenne.

+Olkaa sitten valmis astumaan ulos ikkunasta...

+

+"Neuvon antaa eräs teidän hartaimmista ja uskollisimmista

+alamaisistanne, joka on pyhittänyt elämänsä Teidän Majesteetillenne ja

+olisi onnellinen voidessaan uhrata sen Teidän puolestanne."

+

+"Voi!" kuiskasi kuningatar, "eikö se ole ansa? Mutta ei, minusta

+tuntuu, että tunnen tämän käsialan, se on sama kuin Templessä, se on

+Maison-Rougen ritarin käsialaa! Voi sentään! Ehkä Jumala tahtoo minun

+pääsevän karkaamaan."

+

+Ja kuningatar lankesi polvilleen ja turvautui rukoukseen, tähän vankien

+mahtavaan lohdutukseen.

+

+

+

+

+XVII

+

+Dixmerin valmistelut

+

+

+Seuraava päivä, jonka edellä oli ollut uneton yö, koitti viimein

+kauheana ja, liioittelematta voi sanoa, verenkarvaisena.

+

+Joka päivä näkyi kirkkaimmassakin auringossa tähän aikaan ja tänä

+vuonna lyijynharmaita pilkkuja.

+

+Kuningatar nukkui tuskin yhtään ja unta, joka ei tuonut lepoa. Tuskin

+hän oli sulkenut silmänsä, kun hän jo luuli näkevänsä verta, kun hän

+luuli kuulevansa huutoja.

+

+Hän oli nukahtanut viila käteensä.

+

+Osan päivästä hän uhrasi rukoukseen. Hänen vartijansa näkivät hänen

+rukoilevan niin usein, etteivät nämä hartaudenharjoitukset saattaneet

+heitä ensinkään levottomiksi.

+

+Tuolloin tällöin veti kuningatar poveltaan viilan, jonka hänelle oli

+antanut hänen pelastajansa, ja hän vertaili työvälineen heikkoutta ja

+ristikkorautojen paksuutta keskenään.

+

+Onneksi eivät nämä rautatangot olleet kiinni seinässä muuta kuin

+toisesta päästä, toisin sanoen alhaalta.

+

+Yläosaa piti kiinni poikittainen rautatanko; kun alapää oli sahattu

+poikki, ei tarvinnut muuta kuin vetää rautatankoa, jotta se irtaantuisi.

+

+Mutta kuningatarta eivät pidättäneet fyysilliset vaikeudet: hän ymmärsi

+täydellisesti, että asia oli mahdollinen, ja juuri tämä mahdollisuus

+teki toivosta verisen liekin, joka häikäisi hänen silmiään.

+

+Hän tunsi, että päästäkseen hänen luoksensa täytyi ystävien tappaa

+häntä vartioivat miehet, eikä hän olisi suostunut näiden miesten

+kuolemaan millään hinnalla. Nämä miehet olivat ainoat, jotka pitkään

+aikaan olivat osoittaneet häntä kohtaan jonkin verran sääliä.

+

+Toiselta puolen oli noiden rautatankojen ulkopuolella, jotka hänet

+käskettiin sahaamaan poikki, näiden kahden miehen, joiden täytyi sortua

+estäessään hänen pelastajiaan saapumasta hänen luokseen, ruumiiden

+tuolla puolen elämä, vapaus ja ehkäpä kosto, kolme niin mieluista

+asiaa, etenkin naiselle, että hän pyysi Jumalalta anteeksi, että toivoi

+niitä niin hartaasti.

+

+Hän luuli muuten huomanneensa, ettei hänen vartijoitaan vaivannut

+mikään epäluulo ja ettei heillä myöskään ollut tietoisuutta siitä

+ansasta, johon vanki tahdottiin saada lankeamaan, olettaen, että

+salajuoni oli ansa.

+

+Näiden yksinkertaisten miesten petoksen olisivat saaneet ilmi niin

+kokeneet silmät kuin oli tällä naisella, joka oli tottunut arvaamaan

+pahan, koska oli saanut siitä kärsiä.

+

+Kuningatar luopui siis melkein täydellisesti niistä ajatuksista, jotka

+olivat saaneet häntä pitämään molempia hänelle tehtyjä aloitteita

+ansoina: mutta sikäli kuin pelko joutua häpeällisesti ansaan jätti

+hänet, häntä hirvitti vielä enemmän nähdä silmiensä edessä juoksevan

+verta, joka vuodatettiin hänen puolestaan.

+

+"Omituinen kohtalo, ylevä näytelmä!" kuiskasi hän. "Kaksi salaliittoa

+yhtyy pelastamaan kuningatarparkaa tai oikeammin vangittua naisparkaa,

+joka ei ole tehnyt mitään houkutellakseen tai rohkaistakseen

+vehkeilijöitä, ja molemmat tahtovat yrittää samaan aikaan!

+

+"Kukapa tietää! Ehkä siinä on vain yksi juoni. Ehkä se on

+kaksinkertainen miina, jonka tarkoitus on päätyä samaan kohtaan.

+

+"Jos tahtoisin, pääsisin siis vapauteen!

+

+"Mutta jokin naisparka uhrataan minun sijastani.

+

+"Mutta kaksi miestä tapetaan, jotta tämä nainen pääsee minun luokseni

+saakka!

+

+"Jumala ja tulevaisuus eivät antaisi sitä minulle anteeksi.

+

+"Mahdotonta, mahdotonta!"

+

+Mutta silloin tulivat yhä uudelleen ja uudelleen hänen mieleensä nuo

+suuret aatteet palvelijoiden uhrautumisesta herrojensa puolesta ja nuo

+vanhanajan perinnäisopit isäntien oikeudesta palvelijoillensa henkeen:

+kuolevan kuninkuuden melkein hävinneet aavekuvat.

+

+"Itävallan Anna olisi hyväksynyt", sanoi hän itsekseen; "Itävallan

+Anna olisi asettanut kaikkien asioiden yläpuolelle kuninkaallisten

+henkilöiden onnen suuren periaatteen.

+

+"Itävallan Anna oli samaa verta kuin minäkin ja melkein samassa

+tilanteessa kuin minäkin.

+

+"Hulluutta tulla yrittämään toteuttaa Itävallan Annan kuninkaallisuutta

+Ranskassa!

+

+"Sitäpaitsi en minä ole tullut; kaksi kuningasta on sanonut:

+

+"'On tärkeätä, että kaksi kuninkaanlasta, jotka eivät koskaan ole

+nähneet toisiansa, jotka eivät ole rakastaneet toisiansa, jotka

+eivät ehkä milloinkaan tule rakastamaan toisiansa, vihitään samalla

+alttarilla mennäkseen kuolemaan samalle mestauslavalle.'

+

+"Ja eikö minun kuolemani sitäpaitsi veisi kuolemaan lapsiparkaani, joka

+harvojen ystävieni silmissä vielä on Ranskan kuningas?

+

+"Ja sitten kun poikani on kuollut kuten miehenikin, eikö heidän haamunsa

+hymyilisi säälistä nähdessään minun, säästääkseni muutamia pisaroita

+alhaista verta, tahrivan omalla verelläni pyhän Ludvigin valtaistuimen

+jätteet?"

+

+Näissä yhä lisääntyvissä tuskissa, tässä epäilyn kuumeessa, jossa

+tykytys yhä kasvoi kaksinkertaiseksi, tämän kauhistuttavan pelon

+vallassa kuningatar viimein odotti iltaa.

+

+Useita kertoja hän oli tutkinut vartijoillensa ilmeitä. Milloinkaan ei

+heillä ollut ollut levollisempaa ilmettä.

+

+Milloinkaan ei myöskään näiden kahden karkean, mutta hyvän miehen

+huomaavaisuus ollut häntä enemmän hämmästyttänyt.

+

+Kun vankilassa tuli pimeätä, kun kiertovartion askelet kajahtelivat,

+kun aseiden kalske ja koirien ulvonta herätti kaiun synkissä

+holvikaarissa, kun viimein vankilan koko hirvittävyys ja toivottomuus

+paljastui, nousi Marie Antoinette kauhistuneena, naisen luontoon

+juurtuneen heikkouden lannistamana.

+

+"Voi, minä pakenen", sanoi hän. "Kyllä, kyllä, kyllä minä pakenen.

+Silloin kun he tulevat, silloin kun he puhuvat, sahaan poikki

+rautatangon ja odotan, mitä Jumala ja minun vapauttajani määräävät.

+Minä olen sen velkaa lapsilleni, heitä ei tapeta, taikka jos heidät

+tapetaan ja minä olen vapaa, voi, silloin ainakin..."

+

+Hän ei lopettanut lausettaan, hänen silmänsä sulkeutuivat, suu

+tukahdutti äänen. Tämän kuningatarparan uinailu oli kauhea huoneessa,

+jonka sulkivat salvat ja ristikot. Mutta pian putosivat hänen unessaan

+salvat ja ristikot; hän näki itsensä synkän, säälimättömän armeijan

+keskellä; hän käski tulen leimahtaa, raudan paljastua huotrastaan; hän

+kosti kansalle, joka lopultakaan ei ollut hänen kansansa.

+

+Sillä välin juttelivat Gilbert ja Duchesne rauhallisesti ja valmistivat

+illallisensa.

+

+Sillä välin saapuivat myöskin Dixmer ja Geneviève Conciergeriehen ja

+asettuivat tapansa mukaan kansliaan. Tunnin kuluttua tästä päätti

+Palatsin kanslisti tehtävänsä ja jätti heidät yksin.

+

+Heti kun ovi oli sulkeutunut hänen virkaveljensä jälkeen, syöksyi

+Dixmer tyhjälle vasulle, joka oli asetettu oven suuhun illan eväsvasun

+sijalle.

+

+Hän otti leivänkappaleen, mursi sen ja löysi kotelon. Siinä oli

+kuningattaren vastaus; hän luki sen kalveten. Ja kun Geneviève

+tarkasteli häntä, repi hän paperin tuhanneksi kappaleeksi, jotka meni

+heittämään uunin tuliseen kitaan.

+

+"Hyvä on", sanoi hän. "Kaikesta on sovittu!"

+

+Sitten hän sanoi kääntyen Genevièven puoleen:

+

+"Tulkaa, rouva!"

+

+"Minäkö?"

+

+"Niin, minun on puhuttava teille hiljaa."

+

+Geneviève, joka oli liikkumaton ja kylmä kuin marmori, teki alistuvan

+eleen ja astui miehensä luokse.

+

+"Nyt on hetki tullut, madame", sanoi Dixmer. "Kuunnelkaa minua."

+

+"Kyllä, hyvä herra."

+

+"Te pidätte asiallenne hyödyllistä kuolemaa, joka saa kokonaisen

+puolueen siunaamaan teitä ja kokonaisen kansan teitä surkuttelemaan,

+parempana kuin häpeällistä kostokuolemaa, eikö niin?"

+

+"Niin, hyvä herra."

+

+"Olisin voinut tappaa teidät paikallenne tavatessani teidät

+rakastajanne luota; mutta miehen, joka kuten minä on pyhittänyt

+elämänsä pyhälle ja kunnioitettavalle työlle, tulee osata käyttää

+hyväksensä omia onnettomuuksiansa uhraamalla ne tälle asialle, niin

+kuin minä olen tehnyt, tai oikeammin kuten minä suunnittelen. Kuten

+olette nähnyt, olen kieltäytynyt huvista saada oikeutta. Minä olen

+myöskin säästänyt teidän rakastajaanne."

+

+Häipyvä, mutta hirveä hymy ilmestyi Genevièven värittömille huulille.

+

+"Mutta mitä rakastajaanne tulee, käsitätte te, joka tunnette minut,

+että olen odottanut vain osatakseni häneen paremmin."

+

+"Hyvä herra", sanoi Geneviève, "minä olen valmis. Mitä varten siis

+sitten nämä pitkät puheet?"

+

+"Te olette valmis?"

+

+"Niin, te tapatte minut. Te olette oikeassa, minä odotan."

+

+Dixmer katseli Genevièveä ja vavahti tahtomattaankin; hän oli sillä

+hetkellä suurenmoinen: kaikkein loistavin sädekehä, se, joka johtuu

+rakkaudesta, valaisi häntä.

+

+"Minä jatkan", sanoi Dixmer. "Olen ilmoittanut kuningattarelle

+etukäteen; hän odottaa. Kuitenkin hän luultavasti tekee joitakin

+vastaväitteitä, mutta te pakotatte hänet."

+

+"Hyvä on, hyvä herra. Antakaa määräyksenne, minä suoritan ne."

+

+"Kohta", jatkoi Dixmer, "minä koputan ovelle, Gilbert tulee avaamaan.

+Tällä tikarilla" — Dixmer avasi takkinsa ja näytti kaksiteräistä

+tikaria, jonka veti puoleksi tupesta — "tällä tikarilla minä tapan

+hänet".

+

+Geneviève värisi tahtomattaankin.

+

+Dixmer teki eleen saadakseen hänen huomionsa puoleensa.

+

+"Sillä hetkellä kun minä isken häntä", jatkoi hän, "te syöksytte

+toiseen huoneeseen, siihen, jossa kuningatar on. Siinä ei ole ovea,

+kuten tiedätte, ainoastaan varjostin, ja te vaihdatte pukua hänen

+kanssaan sillä välin kun minä tapan toisen sotamiehen. Silloin

+minä tartun kuningattaren käsivarteen ja poistun hänen kanssaan

+ristikko-ovesta."

+

+"Varsin hyvä", sanoi Geneviève kylmästi.

+

+"Te ymmärrätte?" jatkoi Dixmer; "joka ilta teidät nähdään tuossa

+mustassa taftiviitassa, joka peittää teidän kasvonne. Pankaa viittanne

+hänen majesteettinsa päälle ja käärikää hänet siihen, kuten teillä on

+tapana kääriä itsenne."

+

+"Teen niin kuin te sanotte, hyvä herra."

+

+"Minun on siis nyt annettava teille anteeksi ja kiitettävä teitä, hyvä

+rouva", sanoi Dixmer.

+

+Geneviève ravisti päätänsä hymyillen kylmästi.

+

+"Minä en tarvitse teidän anteeksiantoanne enkä teidän kiitostanne,

+hyvä herra", sanoi hän ojentaen kätensä. "Se mitä teen, pyyhkisi

+pois rikoksen, enkä minä ole tehnyt muuta kuin heikkouden; ja

+tämän heikkouden, muistelkaapa käytöstänne, hyvä herra, te olette

+melkein pakottanut minut tekemään. Minä vieroitin itseni hänestä,

+ja te työnsitte minut takaisin hänen syliinsä, ja siten te olette

+alkuunpanija, tuomari ja kostaja. Minun siis on anneltava teille

+anteeksi kuolemani, ja minä annan teille anteeksi. Minun siis tulee

+kiittää teitä, hyvä herra, siitä, että otatte henkeni, koska elämä

+olisi minulle ollut sietämätön ollessa erossa miehestä, jota rakastan

+yksinomaan, etenkin sen hetken jälkeen, jolloin julmalla kostollanne

+katkaisitte kaikki ne siteet, jotka minut kiinnittivät häneen."

+

+Dixmer painoi kyntensä rintaansa; hän tahtoi vastata, mutta ääni petti.

+

+Hän astui muutaman askelen kansliassa.

+

+"Hetki menee ohi", sanoi hän viimein. "Joka sekunti on käytettävä

+hyväksemme. No hyvä rouva, oletteko te valmis?"

+

+"Olen sanonut sen jo, hyvä herra", vastasi Geneviève levollisena kuin

+marttyyrit, "minä odotan".

+

+Dixmer keräsi kaikki paperinsa, meni katsomaan, olivatko ovet hyvin

+suljettuina, eikö kukaan voisi päästä kansliaan. Sitten hän aikoi

+toistaa vaimollensa annetut ohjeet.

+

+"Tarpeetonta, hyvä herra", sanoi Geneviève, "minä tiedän tarkalleen,

+mitä minun on tehtävä."

+

+"Hyvästi siinä tapauksessa!"

+

+Ja Dixmer ojensi hänelle kätensä kuin olisi tällä viimeisellä hetkellä

+kaikkien vastasyytösten tullut häipyä tilanteen suuruuden ja uhrauksen

+ylevyyden tieltä.

+

+Väristen kosketti Geneviève sormiensa päillä miehensä kättä.

+

+"Asettukaa viereeni, hyvä rouva", sanoi Dixmer, "ja heti kun olen

+iskenyt Gilbertin kuoliaaksi, hyökätkää sisään".

+

+"Olen valmis!"

+

+Silloin Dixmer puristi oikealla kädellään suurta tikariaan ja löi

+vasemmalla ovea.

+

+

+

+

+XVIII

+

+Maison-Rougen ritarin valmistelut

+

+

+Sillä välin kun edellisessä kappaleessa kuvattu näytös tapahtui

+kanslian ovella, joka avautui kuningattaren vankilaan, tai oikeammin

+kahden santarmin asumaan ensimmäiseen huoneeseen, tehtiin muita

+valmisteluja vastakkaisella puolella, toisin sanoen naisten pihassa.

+

+Muuan mies ilmestyi sinne äkkiä kuin seinästä irtautunut kivipatsas.

+Tätä miestä seurasi kaksi koiraa, ja hyräillen tähän aikaan muodissa

+olevaa laulua _Ça ira_ hän pyyhkäisi kädessä pitämällään avainkimpulla

+niitä viittä rautatankoa, jotka sulkivat kuningattaren ikkunan.

+

+Ensin oli kuningatar vavahtanut; mutta tunnettuaan tämän merkiksi hän

+oli heti avannut ikkunan hiljaa ja oli ryhtynyt työhön tottuneemmin

+käsin, kuin oli saattanut odottaa, sillä useammin kuin kerran hän oli

+lukkopajassa, jossa hänen kuninkaallinen puolisonsa toisinaan oli

+huvikseen viettänyt osan päiviään, hennoilla sormillaan käsitellyt

+samanlaisia työkaluja, kuin se, josta tällä hetkellä riippuivat kaikki

+hänen pelastusmahdollisuutensa.

+

+Kuultuaan kuningattaren ikkunan avautuvan lähti avainkimppumies

+koputtamaan santarmien ikkunaa.

+

+"Kas, kas!" sanoi Gilbert katsellen ruutujen lävitse, "sehän on

+kansalainen Mardoche".

+

+"Hän juuri", vastasi ovenvartija. "No niin, mutta näyttääpä siltä kuin

+me vartioisimme hyvin?"

+

+"Tapamme mukaan, kansalainen vanginvartija. Minusta tuntuu, ettette

+monasti saa meitä hairahduksesta kiinni."

+

+"Ai", sanoi Mardoche, "tänä yönä juuri on valppaus tarpeellisempi kuin

+koskaan ennen".

+

+"Pyh", sanoi Duchesne, joka myös oli astunut ikkunan ääreen.

+

+"Varmasti."

+

+"Mikä nyt siis on?"

+

+"Avatkaa ikkuna, niin kerron teille sen."

+

+"Avaa", sanoi Duchesne. Ja Gilbert avasi ja löi kättä vanginvartijan

+kanssa, joka oli jo laittautunut santarmien ystäväksi.

+

+"Mikä nyt siis on, kansalainen Mardoche?" toisti Gilbert. "Konventin

+istunto on ollut hiukan kuuma. Oletteko lukeneet?"

+

+"Emme. Mitä on siis tapahtunut?"

+

+"Kas, ensinnäkin on käynyt niin, että kansalainen Hébert on keksinyt

+erään seikan."

+

+"Minkä niin?"

+

+"Sen, että ne salaliittolaiset, joiden luultiin kuolleen, ovatkin

+elossa ja hyvin virkkuina."

+

+"Niin niin", sanoi Gilbert; "Delessart ja Thierry, olen kuullut siitä

+puhuttavan, he ovat Englannissa, nuo veijarit".

+

+"Entä Maison-Rougen ritari?" sanoi ovenvartija korottaen äänensä niin,

+että kuningatar saattoi kuulla sen.

+

+"Kuinka! Onko hänkin Englannissa, hänkin?"

+

+"Ei ensinkään, hän on Ranskassa", jatkoi Mardoche pitäen ääntänsä yhtä

+lujana.

+

+"Hän on siis palannut?"

+

+"Hän ei ole lähtenytkään."

+

+"Siinä on todella julkea mies!" sanoi Duchesne.

+

+"Semmoinen hän juuri on."

+

+"No niin, hänet koetetaan saada kiinni."

+

+"Varmasti hänet kyllä koetetaan saada kiinni, mutta se ei ole helppo

+asia, siltä ainakin näyttää."

+

+Kun kuningattaren viila tällä hetkellä kiljui niin voimakkaasti

+rautatangossa, että ovenvartija pelkäsi sen kuuluvan huolimatta

+yrityksistään hukuttaa sitä, laski hän kantapäänsä toisen koiran

+käpälän päälle; koira päästi tuskan ulvonnan.

+

+"Voi, koiraparka!" sanoi Gilbert.

+

+"Pyh!" sanoi ovenvartija. "Miksei sillä ollut puukengät jalassa? Oletko

+sinä hiljaa, Girondisti, oletko sinä hiljaa!"

+

+"Onko sinun koirasi nimi Girondisti, kansalainen Mardoche?"

+

+"On, minä annoin sille sen nimen."

+

+"Ja sinä siis sanoit", alkoi uudelleen Duchesne, joka itse vankina

+ollen oli innostunut kuulemaan uutisia kuten kaikki vangit, "sanoit

+siis, että...?"

+

+"Kas, sehän on totta, sanoin, että kansalainen Hébert — kas siinä

+on isänmaanystävä — oli silloin tehnyt esityksen, että Itävallatar

+vietäisiin takaisin Templeen."

+

+"Entä miksi niin?"

+

+"Ka, koska hän väittää, että Itävallatar on viety Templestä pois

+ainoastaan, jottei hän olisi Pariisin kommuunin välittömän tarkastuksen

+alaisena."

+

+"Oho, hiukan myöskin tuon kirotun Maison-Rougen yritysten johdosta",

+sanoi Gilbert. "Minusta näyttää siltä, että maanalainen käytävä on

+olemassa."

+

+"Senhän hänelle vastasi kansalainen Santerre. Mutta Hébert sanoi,

+ettei ollut vaaraa enää siitä hetkestä lähtien kun oli saatu varoitus;

+että Templessä voitiin vartioida Marie Antoinettea puolta vähemmin

+varovaisuustoimenpitein kuin täällä, sekä että Temple tosiaankin oli

+paljon vahvempi rakennus kuin Conciergerie."

+

+"Tahtoisinpa minäkin totta tosiaan", sanoi Gilbert, "että hänet

+vietäisiin takaisin Templeen".

+

+"Minä ymmärrän, sinun on ikävä vartioida häntä."

+

+"Ei, minä tulen siitä surumieliseksi."

+

+Maison-Rouge yski kovasti. Viila piti sitä suurempaa ääntä, mitä

+syvemmälle se kalvoi rautatankoa.

+

+"Entä mitä on päätetty?" kysyi Duchesne ovenvartijan yskänkohtauksen

+tauottua.

+

+"Päätettiin, että hän jää tänne, mutta että hänen oikeudenkäyntinsä

+alkaa heti."

+

+"Voi, naisparkaa!" sanoi Gilbert.

+

+Duchesne, jonka korvat olivat varmasti tarkemmat kuin hauen toverinsa

+tai jonka huomio ei ollut yhtä paljon kiintynyt Mardochen kertomukseen,

+kumartui kuunnellakseen vasemmasta osastosta tulevaa ääntä.

+

+Ovenvartija näki liikkeen.

+

+"Joten sinä ymmärrät, kansalainen Duchesne", sanoi hän äänekkäästi,

+"että salaliittolaisten yritykset tulevat sitä epätoivoisemmiksi,

+mitä vähemmän he tietävät itsellään olevan aikaa niitä suorittaa.

+Vankiloiden vartiosto tehdään kaksinkertaiseksi, koska ei ole

+kysymys vähemmästä kuin tunkeutumisesta asevoimin Conciergeriehen.

+Salaliittolaiset tappavat kaikki, jotka ovat heidän tiellään, kunnes

+pääsevät kuningattaren luo, Capetin lesken luokse, aioin sanoa."

+

+"Entä miten he pääsisivät sisään, nuo sinun vehkeilijäsi?"

+

+"Isänmaanystäviksi pukeutuneina he ovat toimeenpanevinaan uudelleen

+syyskuun 2 päivän, nuo heittiöt, ja kun ovet kerran on saatu auki,

+hyvää yötä!"

+

+Tuli hetken hiljaisuus, jonka aiheutti santarmien hämmästys.

+

+Ovenvartija kuunteli kauhun ja ilon sekaisin tuntein viilan jatkuvaa

+kiljumista. Kello löi yhdeksän.

+

+Samaan aikaan kolkutettiin kanslian ovelle, mutta molemmat santarmit

+olivat liiaksi kiintyneet jutteluun vastatakseen.

+

+"Hyvä on, me olemme valppaina, olemme valppaina", sanoi Gilbert.

+

+"Ja jos niin tarvitaan, me kuolemme paikallemme todellisina

+vallankumouksellisina", lisäsi Duchesne.

+

+"Hänen täytyy jo pian olla valmis", sanoi ovenvartija itsekseen

+pyyhkien hiestä märkää otsaansa.

+

+"Ja minä oletan, että tekin olette omasta puolestanne valppaina", sanoi

+Gilbert. "Sillä teitä ei säästettäisi enempää kuin meitäkään, jos

+sattuisi sellainen tapaus, kuin josta kerrotte."

+

+"Uskon hyvinkin", sanoi ovenvartija. "Minä vietän yöni

+kierrosmatkoilla. Olen sitäpaitsi perin uuvuksissa, te toiset ainakin

+vuorottelette ja voitte nukkua joka toisen yön."

+

+Tällä hetkellä kolkutettiin toistamiseen kanslian ovelle. Mardoche

+vavahti; jokainen tapahtuma, miten vähäpätöinen hyvänsä, saattoi estää

+hänen suunnitelmaansa toteutumasta.

+

+"Mikä siellä on?" kysyi hän muina miehinä.

+

+"Ei mitään, ei mitään", sanoi Gilbert, "sotaministeriön kanslisti

+lähtee tiehensä ja ilmoittaa minulle siitä".

+

+"Kas, erinomaista", sanoi ovenvartija.

+

+Mutta kanslisti jatkoi itsepäisesti koputtamistaan.

+

+"Hyvä, hyvä!" huusi Gilbert lähtemättä ikkunasta. "Hyvää yötä, hyvästi!"

+

+"Luulen hänen puhuvan sinulle", sanoi Duchesne kääntyen ovea kohden.

+"Vastaapa siis hänelle..."

+

+Silloin kuului kanslistin ääni.

+

+"Tulehan, kansalainen santarmi", sanoi hän; "haluaisin puhua kanssasi

+hetken".

+

+Tämä ääni, vaikka siinä olikin kiihtynyt leima, joka vei siltä sen

+tavallisen sävyn, sai ovenvartijan heristämään korviaan; hän luuli

+tuntevansa sen.

+

+"Mitä sinä siis tahdot, kansalainen Durand?" kysyi Gilbert.

+

+"Haluan sanoa sinulle pari sanaa."

+

+"Hyvä, sinä voit sanoa sen huomenna."

+

+"Ei, vaan tänä iltana! Minun on puhuttava sinulle tänä iltana", toisti

+sama ääni.

+

+"Voi, mitä nyt tapahtuneekaan?" mutisi ovenvartija.

+

+"Sehän on Dixmerin ääni."

+

+Turmiota tietävänä ja väräjävänä näytti tämä ääni lainanneen jotakin

+kaameata synkän käytävän kaukaiselta kaiulta.

+

+Duchesne kääntyi.

+

+"No niin", sanoi Gilbert, "minä menen, koska hän välttämättä tahtoo".

+

+Ja hän lähti ovelle.

+

+Ovenvartija käytti hyväkseen tätä hetkeä, jolloin molempien santarmien

+huomion oli kiinnittänyt odottamaton asianhaara. Hän juoksi

+kuningattaren ikkunan luo.

+

+"Onko se valmis?" kysyi hän.

+

+"Olen yli puolessa", vastasi kuningatar.

+

+"Oi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" sopersi hän, "kiirehtikää, kiirehtikää!"

+

+"No kas", sanoi Duchesne, "minne sinä hävisit, kansalainen Mardoche?"

+

+"Täällä minä olen", huudahti ovenvartija palaten nopeasti ensimmäisen

+osaston ikkunan luo.

+

+Samalla hetkellä, juuri kun hän asettui jälleen paikalleen, kajahti

+vankilasta hirveä huuto, sitten kirous, sitten metallitupesta

+riuhtaistavan sapelin ääni.

+

+"Voi, konna! Voi rosvo!" huusi Gilbert.

+

+Ja käytävästä kuului tappelun meteli.

+

+Samanaikaisesti avautui ovi paljastaen ovenvartijan silmille kaksi oven

+luona taistelevaa varjoa ja päästäen sisään naisen, joka työnnettyään

+syrjään Duchesne syöksyi kuningattaren osastoon.

+

+Välittämättä tästä naisesta juoksi Duchesne toverinsa avuksi.

+

+Ovenvartija harppasi toiselle ikkunalle; hän näki naisen polvillaan

+kuningattaren edessä; nainen rukoili hartaasti vankia vaihtamaan pukua

+hänen kanssansa.

+

+Säihkyvin silmin kumartui hän katsomaan koettaen tuntea tämän naisen,

+jonka hän pelkäsi tunteneensa jo liiankin hyvin. Äkkiä hän päästi

+tuskallisen huudon.

+

+"Geneviève, Geneviève!" huusi hän.

+

+Kuningatar oli pudottanut viilan ja näytti aivan lamaantuneelta.

+Tämäkin yritys oli siis rauennut tyhjiin.

+

+Ovenvartija tarttui kaksin käsin viilan vikuuttamaan rautatankoon ja

+ravisti sitä ponnistaen äärimmäiset voimansa.

+

+Mutta viilan jälki ei ollut kyllin syvä, tanko kesti.

+

+Sillä välin oli Dixmerin onnistunut työntää Gilbert takaisin vankilaan,

+ja hän oli juuri tulossa sinne itsekin, kun Duchesnen onnistui ovea

+painamalla saada hänet peräytymään.

+

+Mutta ovea hän ei saanut suljetuksi. Epätoivoissaan oli Dixmer pistänyt

+kätensä seinän ja oven väliin.

+

+Tässä kädessä oli tikari, joka hankkiluksen vaskisolkeen tylstyneenä

+oli liukunut pitkin santarmin rintaa avaten hänen pukunsa ja raadellen

+hänen ihoansa.

+

+Rohkaistuneina yhdistivät molemmat miehet kaikki voimansa ja huusivat

+samalla kertaa apua.

+

+Dixmer tunsi käsivartensa olevan murtumaisillaan; hän nojasi hartiansa

+oveen, antoi voimakkaan sysäyksen, ja niin hänen onnistui vetää pois

+puutunut kätensä.

+

+Ovi sulkeutui läimähtäen. Duchesne työnsi salvat eteen sillä välin kun

+Gilbert väänsi oven lukkoon.

+

+Käytävästä kajahtivat kiivaat askelet, sitten oli kaikki hiljaa.

+Molemmat santarmit katsahtivat toisiinsa ja loivat silmäyksen

+ympärilleen.

+

+He kuulivat sen metelin, jota väärä ovenvartija piti koettaessaan

+murtaa rautatankoa.

+

+Gilbert syöksyi kuningattaren vankikoppiin ja löysi Genevièven

+polvillaan hänen edessään rukoilemassa vankia vaihtamaan pukua

+kanssansa.

+

+Duchesne tarttui kivääriinsä ja juoksi ikkunan luokse: hän näki miehen

+roikkuvan rautatangosta, ravistavan sitä raivokkaasti ja turhaan

+yrittävän murtaa sitä väkivoimin.

+

+Hän tähtäsi.

+

+Nuori mies näki pyssynpiipun suuntautuvan häntä kohti.

+

+"Niin, niin", sanoi hän, "tapa minut, tapa!"

+

+Ja ylväänä epätoivossaan hän veti rintansa täyteen ilmaa uhmaten luotia.

+

+"Ritari", huudahti kuningatar, "ritari, jääkää elämään, minä pyydän

+sitä hartaasti, jääkää elämään!"

+

+Kuullessaan Marie Antoinetten äänen Maison-Rouge putosi polvilleen.

+

+Pyssy pamahti; mutta tämä liike pelasti hänet, luoti lensi hänen päänsä

+ylitse.

+

+Geneviève luuli ystävänsä kuolleen ja kaatui tunnottomana

+kivipermannolle.

+

+Kun savu oli hälvennyt, ei naisten pihassa ollut enää ketään.

+

+Kymmenen minuutin kuluttua tutki Conciergerien mahdottomimmatkin

+lymypaikat perinpohjin kolmekymmentä sotamiestä kahden komisariuksen

+johdolla.

+

+Ketään ei löydetty; kanslisti oli astellut rauhallisesti ja hymysuin

+ukko Richardin nojatuolin ohitse.

+

+Mitä ovenvartijaan tulee, oli hän juossut ulos huutaen:

+

+"Aseisiin! Aseisiin!"

+

+Vartiomies oli ollut aikeissa ojentaa pistimensä häntä vastaan, mutta

+hänen koiransa olivat karanneet vartiomiehen kurkkuun.

+

+Ainoastaan Geneviève pidätettiin ja teljettiin kuulustelun jälkeen

+tyrmään.

+

+

+

+

+XIX

+

+Tiedustelut

+

+

+Emme voi enää kauvemmin jättää unohduksiin erästä tämän kertomuksen

+päähenkilöistä, sitä, joka edelliseen lukuun kasaantuneiden

+loppuratkaisujen tapahtumisaikana on kärsinyt enimmän kaikista ja jonka

+kärsimykset enimmän ansaitsevat lukijaimme myötätunnon.

+

+Monnaie-kadulla oli kirkas auringonpaiste, ja muijat juttelivat ovilla

+yhtä iloisesti kuin ei kaupungin yllä kymmenen kuukauden läpi olisikaan

+ollut veripilvi, Mauricen palatessa mukanaan rattaat, jotka hän oli

+luvannut tuoda.

+

+Hän jätti hevosensa ohjakset erään Saint-Eustache-kirkon eteisen

+kengänharjaajan käsiin ja nousi portaittensa askelmia sydän tulvillaan

+ilosta.

+

+Rakkaus on elähdyttävä tunne: se osaa valaa henkeä sydämiin, jotka ovat

+kuolleet kaikille aistimuksille; se kansoittaa erämaat, se nostattaa

+silmien eteen rakkauden esineen unikuvan; se panee rakastajan sielussa

+laulavan äänen näyttämään hänelle koko luomakunnan toivon ja onnen

+valoisan päivän kirkastamana, ja koska se, samalla kun on sydäntä

+avartava tunne, on myöskin itsekäs tunne, tekee se rakastavan sokeaksi

+näkemään mitään, mikä ei ole rakkauden esinettä itseään.

+

+Maurice ei nähnyt näitä naisia, Maurice ei kuullut heidän juttujaan;

+hän näki vain Genevièven tekemässä valmistuksia matkaa varten,

+joka tuli antamaan heille pysyvän onnen; hän ei kuullut muuta kuin

+Genevièven hajamielisenä hyräilemässä tavallista pikku lauluaan,

+ja tämä pikku laulu hyrisi niin suloisesti hänen korvissaan, että

+hän olisi vannonut kuulevansa hänen äänensä eri sävellajit sekaisin

+suljettavan lukon napsahdusten kanssa.

+

+Maurice pysähtyi tasanteella; ovi oli puoleksi avoinna: tapana oli

+pitää sitä aina kiinni, ja tämä asianhaara hämmästytti häntä Hän

+katseli kaikkialle ympärilleen nähdäkseen oliko Geneviève käytävässä;

+häntä ei näkynyt. Hän astui eteiseen, meni sen lävitse ruokasaliin;

+hän tarkasti makuuhuoneen. Eteinen, ruokasali, sali, makuuhuone olivat

+tyhjät. Hän huusi hänen nimeänsä, kukaan ei vastannut.

+

+Kotiapulainen oli lähtenyt ulos, kuten tiedetään; Maurice ajatteli,

+että Geneviève hänen poissaollessaan oli tarvinnut jotakin nuoraa

+sitoakseen matkalaukkujaan tai joitakin matkaeväitä laittaakseen ne

+vaunuihin ja että hän oli lähtenyt ulos näitä tavaroita ostamaan. Tämä

+oli hänen mielestään suuri varomattomuus, mutta vaikkakin hän alkoi

+käydä levottomaksi, ei hän vielä epäillyt mitään.

+

+Maurice odotteli siis käyskennellen edes takaisin ja kumartuen tuolloin

+tällöin ulos ikkunasta, joka raollaan ollen päästi sisään sadetta

+ennustavia tuulenpuuskia.

+

+Pian luuli Maurice kuulevansa askelia portaista. Hän kuunteli; ne

+eivät olleet Genevièven. Siitä huolimatta hän juoksi porraskäytävään,

+kumartui kaiteen yli ja tunsi kotiapulaisensa, joka huolettomana kuin

+palvelijat aina nousi portaita.

+

+"Scævola!" huusi hän.

+

+Kotiapulainen kohotti päätänsä.

+

+"Kas, tehän se olettekin, kansalainen."

+

+"Niin, minä; mutta missä on kansatar?"

+

+"Kansatar?" kysyi Scævola hämmästyksissään jatkaen koko ajan

+kapuamistaan.

+

+"Niin juuri. Näitkö häntä ulkona?"

+

+"En."

+

+"Lähde siinä tapauksessa takaisin! Kysy ovenvartijalta ja ota selvää

+naapureilta."

+

+"Heti kohta!"

+

+Scævola lähti alas.

+

+"Nopeammin, nopeammin!" huusi Maurice. "Etkö sinä näe, että olen kuin

+kuumilla hiilillä?"

+

+Maurice vartoi viisi kuusi minuuttia portaissa. Sitten, kun hän ei

+nähnyt Scævolan ilmestyvän takaisin, hän meni sisään ja kumartui

+uudestaan ulos ikkunasta. Hän näki Scævolan astuvan pariin kolmeen

+myymälään ja tulevan taas ulos saamatta tietää mitään uutta.

+

+Kärsimättömänä hän huusi häntä.

+

+Kotiapulainen katsoi ylös ja näki isäntänsä kärsimättömänä ikkunassa.

+

+Maurice antoi hänelle merkin palata sisään.

+

+"On mahdotonta, että hän olisi lähtenyt ulos", sanoi Maurice itsekseen.

+

+Ja hän huusi uudestaan:

+

+"Geneviève! Geneviève!"

+

+Kaikki oli kuollutta. Autiossa talossa ei näyttänyt olevan edes

+kaikuakaan jäljellä.

+

+Scævola ilmestyi takaisin.

+

+"No niin, talonmies on ainoa, joka on nähnyt hänet."

+

+"Onko talonmies nähnyt hänet?"

+

+"On. Naapurit eivät ole kuulleet siitä puhuttavankaan."

+

+"Sanot, että talonmies on nähnyt hänet? Millä tavalla?"

+

+"Hän on nähnyt hänen menevän ulos."

+

+"Hän on siis lähtenyt ulos?"

+

+"Siltä näyttää."

+

+"Yksinäänkö? On mahdotonta, että Geneviève olisi lähtenyt yksin ulos."

+

+"Hän ei ollut yksin, kansalainen, hän oli erään miehen seurassa."

+

+"Kuinka! Miehenkö seurassa?"

+

+"Sen mukaan ainakin, mitä kansalainen talonmies sanoo."

+

+"Mene hakemaan hänet tänne, minun on saatava tietää, kuka tuo mies oli."

+

+Scævola astui kaksi askelta ovea kohti ja kääntyi sitten.

+

+"Odottakaahan", sanoi hän näyttäen miettivän.

+

+"Mitä? Mitä sinä tahdot? Puhu, minä kuolen kärsimättömyydestä."

+

+"Ehkä se oli sen miehen kanssa, joka juoksi minun perässäni."

+

+"Juoksiko joku mies sinun perässäsi?"

+

+"Juoksi."

+

+"Mitä varten?"

+

+"Pyytääkseen minulta avainta teille."

+

+"Mitä avainta, sinä onneton? Mutta puhuhan, puhu nyt."

+

+"Huoneiston avainta."

+

+"Ja sinä annoit huoneiston avaimen tuntemattomalle?" huudahti Maurice

+tarttuen molemmin käsin kotiapulaisen kauluriin.

+

+"Mutta eihän hän ollut mikään tuntematon, hyvä herra, koska hän oli

+teidän ystäviänne."

+

+"Ah, niin, minun ystäviäni? Hyvä, se oli varmaankin Lorin! Niinhän se

+on, hän on lähtenyt ulos Lorinin kanssa."

+

+Ja hymyillen vaikka kalpeanakin vei Maurice nenäliinansa hiestä

+kostealle otsallensa.

+

+"Ei, ei, ei, hyvä herra, ei se ollut hän", sanoi Scævola. "Totta kai

+minä tunnen Lorinin, jumaliste!"

+

+"Mutta kuka se oli siis?"

+

+"Kyllä te tiedätte hyvin, kansalainen, se oli se mies, se, joka tuli

+eräänä päivänä..."

+

+"Minä päivänä?"

+

+"Sinä päivänä, jolloin te olitte niin surullinen; se, joka vei teidät

+mukanaan, kun sitten palasitte niin iloisena..."

+

+Scævola oli huomannut kaikki nämä seikat.

+

+Maurice katseli häntä kauhistuneen näköisenä. Hänen koko ruumiinsa

+värisi. Sitten oltuaan kauvan vaiti hän huusi:

+

+"Dixmer?"

+

+"Niin tosiaankin, niin, luulenpa, että se oli niin, kansalainen", sanoi

+kotiapulainen.

+

+Maurice horjahti ja kaatui selälleen nojatuoliin. Hänen silmissään

+sumeni.

+

+"Voi, hyvä Jumala!" sopersi hän.

+

+Kun hänen silmänsä taas avautuivat, näki hän Genevièven unohtaman tai

+oikeammin jättämän orvokkikimpun.

+

+Hän syöksyi paikalle, otti sen, suuteli sitä; sitten, huomattuaan,

+mille paikalle se oli asetettu, sanoi hän:

+

+"Ei epäilystäkään! Nämä orvokit... ne olivat hänen viimeinen

+tervehdyksensä."

+

+Silloin Maurice kääntyi ja huomasi vasta nyt, että matkalaukku

+oli puoleksi täynnä, että loput liinavaatteista oli lattialla tai

+puoliavonaisessa kaapinlaatikossa.

+

+Lattialla olevat liinavaatteet olivat varmasti pudonneet Genevièven

+käsistä Dixmerin ilmestyessä paikalle.

+

+Tästä hetkestä alkaen selvisi kaikki. Elävänä ja kamalana kuvastui

+hänen silmiinsä näytelmä näiden neljän seinän välissä, jotka äsken

+olivat olleet niin suuren onnen todistajana.

+

+Tähän asti oli Maurice ollut lamaantunut, musertunut. Herääminen oli

+hirveä, nuoren miehen suuttumus kauhistuttava.

+

+Hän nousi seisomaan, sulki raolleen jääneen ikkunan, otti

+kirjoituskaappinsa päältä kaksi matkaa varten valmiiksi ladattua

+pistoolia, tarkasti sytytyksen ja nähtyään sen olevan kunnossa pani

+pistoolit taskuunsa.

+

+Sitten hän kaasi kukkaroonsa kaksi kultarahakääröä, jotka hän

+isänmaallisuudestaan huolimatta oli katsonut varovaisimmaksi säilyttää

+erään laatikon perällä, ja ottaen käteensä tupessa olevan sapelin sanoi:

+

+"Scævola, luulen sinun olevan kiintyneen minuun; sinä olet palvellut

+isääni ja minua viisitoista vuotta."

+

+"Olen, kansalainen", sanoi kotiapulainen kauhistuneena nähdessään

+tämän marmorinkalpeuden ja tämän hermostuneen vapisemisen ensi kertaa

+isännässään, jota hyvällä syyllä pidettiin miesten pelottomimpana ja

+voimakkaimpana; "olen, mitä käskette?"

+

+"Kuule! Jos se nainen, joka asui täällä..."

+

+Hän keskeytti puheensa; hänen äänensä vapisi niin kovasti lausuessansa

+nämä sanat, ettei hän voinut jatkaa.

+

+"Jos hän palaa", jatkoi hän hetken kuluttua, "ota hänet vastaan, sulje

+ovi hänen jäljestään; ota tämä pyssy, asetu portaisiin äläkä päästä

+sisään ketään, pääsi kautta, henkesi kautta, sielusi kautta! Jos

+tahdotaan murtaa ovi, puolusta sitä, iske! Tapa! Tapa äläkä pelkää

+mitään, Scævola, minä otan vastatakseni kaikesta!"

+

+Nuoren miehen äänensävy, hänen raju uskalluksensa sähköisti Scævolan.

+

+"Minä en ainoastaan tapa", sanoi hän, "vaan olen valmis kuolemaankin

+kansatar Genevièven puolesta".

+

+"Kiitos... Kuule nyt! Tämä huoneisto on minulle vastenmielinen, enkä

+minä tahdo astua tänne sisälle ennenkuin olen löytänyt hänet jälleen.

+Jos hän on päässyt karkaamaan, jos hän on tullut takaisin, aseta

+silloin ikkunaasi se suuri japanilainen päivänkukkamalja, jota hän niin

+rakasti. Siinä ovat ohjeet päivää varten. Yöksi aseta lyhty. Joka kerta

+mennessäni ohi kadulla saan siten tietää; niin kauvan kun en näe lyhtyä

+enkä kukkamaljaa, jatkan etsintääni."

+

+"Oi hyvä herra, olkaa varovainen, olkaa varovainen!" huudahti Scævola.

+

+Maurice ei edes vastannut. Hän hyökkäsi huoneesta, laskeutui portaita

+alas kuin olisi hänellä ollut siivet ja juoksi Lorinin luokse.

+

+Olisi vaikeata kuvata tämän arvon runoilijan hämmästystä, suuttumusta,

+raivoa, kun hän kuuli tämän uutisen; yhtä hyvin kannattaisi kertoa ne

+liikuttavat valitusrunot, joilla Orestes innoitti Pyladeksen.

+

+"Sinä et siis tiedä missä hän on", hoki hän.

+

+"Kadonnut, hävinnyt!" ulvoi Maurice epätoivon puuskassa. "Hän on

+tappanut hänet, Lorin, hän on tappanut hänet!"

+

+"Ei sentään, rakas ystävä, ei sentään, hyvä Maurice, ei hän ole häntä

+tappanut. Ei, niin monen mietintäpäivän jälkeen ei murhata sellaista

+naista kuin Genevièveä; ei, jos hän olisi hänet tappanut, hän olisi

+tappanut hänet paikalle, ja hän olisi kostonsa merkiksi jättänyt

+ruumiin sinun asuntoosi. Ei, katsopas, hän on karannut hänen kanssansa,

+liian onnellisena, että on löytänyt jälleen aarteensa."

+

+"Sinä et tunne häntä, Lorin, sinä et tunne häntä", sanoi Maurice. "Tuon

+miehen katseessa oli jotakin kamalaa."

+

+"Ei, sinä erehdyt. Minuun hän on aina tehnyt rohkean miehen

+vaikutuksen. Hän on ottanut hänet uhratakseen hänet. Hän joutuu

+vangiksi hänen kanssaan, heidät tapetaan yhdessä. Ja kas siinä on

+vaara", sanoi Lorin.

+

+Nämä sanat saivat Mauricen raivon nousemaan kaksinkertaiseksi.

+

+"Minä löydän hänet jälleen! Minä löydän hänet jälleen taikka kuolen!"

+huusi hän.

+

+"Voi, mitä siihen tulee, on kyllä varmaa, että me hänet löydämme",

+sanoi Lorin. "Rauhoitu kuitenkin! Tuumikaamme, Maurice, parahin

+Maurice; usko minua, silloin kun ei ajattele, hakee huonosti; ajattelee

+huonosti ollessaan niin kiihdyksissä kuin sinä."

+

+"Hyvästi, Lorin, hyvästi!"

+

+"Mitä sinä siis teet?"

+

+"Menen tieheni."

+

+"Lähdetkö luotani? Miksi niin?"

+

+"Koska se ei liikuta muita kuin minua yksin. Koska vain minun yksin on

+pantava henkeni vaaraan pelastaakseni Genevièven."

+

+"Haluat kuolla?"

+

+"Olen valmis kaikkeen: tahdon mennä tapaamaan valvontavaliokunnan

+puheenjohtajaa, aion puhua Hébertille, Dantonille, Robespierrelle.

+Tunnustan kaikki, mutta hänet on annettava minulle takaisin."

+

+"Hyvä on", sanoi Lorin.

+

+Ja lisäämättä sanaakaan hän nousi seisomaan, kiinnitti hankkiluksensa,

+pani päähänsä univormuinkin ja, kuten Mauricekin oli tehnyt, otti kaksi

+ladattua pistoolia, jotka pisti taskuunsa.

+

+"Lähtekäämme", lisäsi hän yksinkertaisesti.

+

+"Mutta sinähän saatat itsesi huonoon valoon!" huudahti Maurice.

+

+"No niin, entä sitten?

+

+    "Näytännön jälkeen tapa palata

+     hyvässä seurassa taas kotia."

+

+"Mistä me ensiksi lähdemme etsimään?" kysyi Maurice.

+

+"Hakekaamme ensin vanhalta asuinpaikalta, tiedäthän, vanhan

+Saint-Jacques-kadun varrelta; sitten väijymme Maison-Rougen

+ritaria. Missä hän on, siellä on varmasti Dixmer; sitten lähestymme

+Vieille-Corderie-kadun taloja. Tiedät, että puhutaan Antoinetten

+siirtämisestä Templeen. Usko minua, sellaiset miehet kuin nuo eivät

+menetä toivoaan pelastaa hänet ennenkuin viime hetkessä."

+

+"Niin", toisti Maurice, "sinä olet todella oikeassa... Luuletko siis,

+että Maison-Rouge on Pariisissa?"

+

+"Dixmer on varmasti."

+

+"Se on totta, se on totta! He ovat jälleen liittyneet yhteen", sanoi

+Maurice, jonka nämä epämääräiset valonvälkähdykset tekivät hiukan

+järkevämmäksi.

+

+Tästä hetkestä alkaen ystävykset sitten ryhtyivät etsimään, mutta

+kaikki oli turhaa. Pariisi on suuri ja sen hämärä synkkä. Milloinkaan

+ei pohjaton syvyys ole paremmin kyennyt kätkemään salaisuutta, jonka

+rikos tai onnettomuus on sille uskonut.

+

+Sata kertaa menivät Lorin ja Maurice Grève-aukion ohi, sata kertaa he

+hipaisivat sitä pientä taloa, jossa Geneviève asui ja jossa Dixmer

+häntä alituisesti vartioi, kuten papit muinoin vartioivat uhrattaviksi

+määrättyjä henkilöitä.

+

+Nähdessään olevansa määrätty perikatoon Geneviève, kuten kaikki

+jalot sielut, omasta puolestaan hyväksyi uhrauksen ja halusi kuolla

+hiljaisuudessa. Muuten hän pelkäsi, vähemmän tosin Dixmerin kuin

+kuningattaren asian puolesta, sitä julkisuutta, jonka Maurice varmasti

+tulisi antamaan kostolleen.

+

+Hän pysytteli siis niin hiljaa, kuin olisi kuolema jo sulkenut hänen

+suunsa.

+

+Kuitenkin oli Maurice sanomatta mitään Lorinille käynyt esittämässä

+pyyntönsä kauhean yhteishyvän valiokunnan jäsenille; ja Lorin oli

+puhumatta Mauricelle samoin uhrautunut omasta puolestaan tekemällä

+saman pyynnön.

+

+Sen vuoksi olikin samana päivänä Fouquier-Tinville merkinnyt punaisen

+ristin heidän nimiensä viereen, ja sana epäilyttäviä yhdisti heidät

+veriseen syleilyyn.

+

+

+

+

+XX

+

+Tuomio

+

+

+Yhden ja jakamattoman Ranskan tasavallan vuoden II kolmantenakolmatta

+päivänä, joka vastasi lokakuun 11 päivää 1793 vanhan ajanlaskun

+mukaan, kuten silloin sanottiin, oli utelias väkijoukko jo aamusta

+asti täyttänyt sen salin parvekkeet, jossa vallankumouksen istunnot

+pidettiin.

+

+Palatsin käytävät, Conciergeriehen johtavat tiet olivat tulvillaan

+ahnaita ja kärsimättömiä katselijoita, joiden huudot ja intohimot

+siirtyivät toisesta toiseen, kuten aallot siirtävät toisillensa

+kohinansa ja vaahtonsa.

+

+Huolimatta siitä uteliaisuudesta, joka kiihoitti jokaista katselijaa,

+ja ehkä juuri tämän uteliaisuuden vaikutuksesta säilytti jokainen

+aalto tässä kahden sulun väliin puristuneessa meressä, ulkopuolisen

+sulun, joka sitä painoi, sisäpuolisen sulun, joka painoi takaisin,

+tässä vuoksessa ja luoteessa melkein saman paikan, johon se alkujaan

+oli asettunut. Mutta paremmilla paikoilla olevat olivat myöskin

+ymmärtäneet, että heidän oli saatava anteeksi tämä onni, ja tätä varten

+he taipuivat kertomaan huonommissa asemissa oleville naapureillensa,

+jotka taas kertoivat toisille alkuperäiset sanat, mitä olivat nähneet

+ja mitä olivat kuulleet.

+

+Mutta istuntosalin oven luona taisteli ryhmä tanakoita miehiä ankarasti

+yhden tuuman leveästä ja yhden tuuman korkeasta alasta; sillä tuuman

+levyinen ala riitti näkemään kahden olkapään välistä salin nurkan ja

+todistajien ulkomuodon; sillä tuuman korkuinen ala riitti, jotta näki

+erään pään ylitse koko salin ja syytetyn ulkomuodon.

+

+Onnettomuudeksi täytti tämän salin käytävän, tämän niin ahtaan solan

+melkein kokonaan eräs mies leveine hartioilleen ja lanteille nojaavine

+käsivarsineen. Nämä pönkittivät koko huojuvan väkijoukon, joka olisi

+sortunut saliin, ellei tämä lihasvallitus olisi kestänyt.

+

+Tämä istuntohuoneen kynnyksellä seisova järkähtämätön mies oli nuori

+ja kaunis, ja joka kerta kun väkijoukko antoi hänelle lujan sysäyksen,

+hän ravisti kuin harjaa paksua tukkaansa, jonka alla paloi kaksi

+synkkää ja päättäväistä silmää. Kun hän oli katseellaan ja hartioillaan

+työntänyt takaisin väkijoukon, jonka itsepäiset hyökkäykset hän

+elävänä aallonmurtajana pysäytti, ryhtyi hän taas liikkumattomana ja

+tarkkaavaisena seuraamaan tapahtumia.

+

+Sata kertaa oli kiinteä väkijoukko yrittänyt kaataa hänet kumoon, koska

+hän oli suuri kooltaan ja hänen takaansa oli mahdotonta nähdä; mutta

+kuten olemme sanoneet, kallio ei olisi ollut järkähtämättömämpi kuin

+hän.

+

+Kuitenkin oli eräs toinen mies raivannut tiensä tämän ihmismeren

+toisesta päästä tunkeilevan väkijoukon läpi melkein hurjan

+hellittämättömästi. Mikään ei ollut pysäyttänyt hänen väsymätöntä

+eteenpäinmenoaan, eivät niiden iskut, jotka hän jätti taaksensa, eivät

+niiden sadattelut, jotka hän ohimennessään puristi melkein kuoliaiksi,

+eivätkä naisten valitukset, sillä tässä tungoksessa oli paljon

+naisiakin.

+

+Iskuihin hän vastasi iskuilla, sadatteluihin katseella, jonka edestä

+rohkeimmatkin väistyivät, valituksiin välinpitämättömyydellä, joka

+muistutti halveksimista.

+

+Viimein hän saapui tuon voimakkaan nuoren miehen taakse, joka niin

+sanoaksemme sulki tien saliin. Ja yleisön jännittyneenä odottaessa —

+sillä jokainen halusi nähdä, miten nämä kaksi kovaa kohtasivat toisensa

+— hän yritti menettelyänsä, joka oli siinä, että painoi kyynärpäänsä

+kuin kiilan kahden katselijan väliin ja tunkeutui sitten ruumiillaan

+kahden miten lujasti hyvänsä toisiinsa juotetun henkilön väliin.

+

+Hän oli muuten nuori, pienikokoinen mies, jonka ruumiinrakenteen hänen

+kalpeat kasvonsa ja hennot jäsenensä todistivat yhtä heikoksi, kuin

+hänen kiihkeät silmänsä ilmaisivat hänen olevan voimakkaan tahdoltaan.

+

+Mutta tuskin oli hänen kyynärpäänsä hipaissut edessä seisovan nuoren

+miehen kylkeä, kun tämä hämmästyneenä hyökkäyksestä kääntyi kiivaasti

+ja nosti samalla nyrkkinsä, joka iskiessään uhkasi murskata uskalikon.

+

+Molemmat vastustajat seisoivat tällöin silmä silmää vasten, ja heiltä

+pääsi yhtaikaa pieni hämmästyksen huuto.

+

+He olivat tunteneet toisensa.

+

+"Voi, kansalainen Maurice", virkkoi hento nuori mies sanoissaan

+kuvaamatonta tuskaa, "päästäkää minut ohitsenne, päästäkää minut

+näkemään, minä rukoilen teitä; tapatte minut sitten myöhemmin".

+

+Maurice, sillä se oli todella hän, tunsi heltyvänsä ja ihailevansa tätä

+ikuista uskollisuutta, tätä murtumatonta tahdonlujuutta.

+

+"Te!" mutisi hän. "Te täällä, varomaton!"

+

+"Niin, minä olen täällä! Mutta olenpa uuvuksissa... Voi, hyvä Jumala,

+hän puhuu, päästäkää minut näkemään! Päästäkää minut kuulemaan!"

+

+Maurice väisti ja nuori mies asettui hänen eteensä. Koska Maurice oli

+ensimmäisenä väkijoukossa, ei mikään estänyt enää silloin sen katsetta,

+joka oli saanut kestää niin monta iskua ja haukkumista päästäkseen

+sinne.

+

+Koko tämä näytös ja sen aikaansaama puheensorina herätti tuomarien

+uteliaisuuden.

+

+Syytettykin katsahti sinne päin; ensi rivissä hän huomasi ja tunsi

+silloin ritarin.

+

+Jonkinlainen väristys järkytti rautaisessa nojatuolissa istuvaa

+kuningatarta.

+

+Kuulustelua, jota johti puheenjohtaja Harmand, jota selitti

+Fouquier-Tinville ja josta väitteli Chauveau-Lagarde, kuningattaren

+puolustaja, kesti niin kauvan kuin tuomarien ja syytetyn voimat

+sallivat.

+

+Koko tämän ajan viipyi Maurice liikkumattomana paikallaan, kun salissa

+ja käytävissä olevat kuulijat sen sijaan jo useita kertoja olivat

+vaihtuneet.

+

+Ritari oli löytänyt selkänojakseen pylvään ja oli yhtä kalpea kuin se

+marmoriseko, johon hän nojasi.

+

+Päivää oli seurannut pimeä yö: muutamat valamiesten pöydille sytytetyt

+kynttilät, jotkut salin seinillä savuavat lamput loivat synkän punaisen

+hohteen tämän naisen jaloille kasvoille, joka oli ollut niin kaunis

+Versaillesin juhlien loistavassa valaistuksessa.

+

+Hän oli siellä yksinään vastaten lyhyesti ja halveksivasti

+puheenjohtajan kysymyksiin ja kumartuen toisinaan kuiskatakseen jotakin

+puolustajansa korvaan.

+

+Hänen valkea ja sileä otsansa ei ollut kadottanut vähääkään

+ylpeydestään; hänellä oli yllään mustaraitainen pukunsa, josta hän

+kuninkaan kuoltua ei ollut tahtonut luopua.

+

+Tuomarit nousivat mennäkseen äänestämään; istunto oli päättynyt.

+

+"Mutta olenko siis esiintynyt liian halveksivasti, hyvä herra?" kysyi

+kuningatar Chauveau-Lagardelta.

+

+"Oi, madame", vastasi tämä, "esiinnytte aina hyvin ollessanne oma

+itsenne".

+

+"Kas kuinka hän on ylpeä!" huusi eräs nainen yleisön puolelta, kuin

+olisi ääni vastannut kysymykseen, jonka onneton kuningatar oli juuri

+tehnyt asianajajalleen.

+

+Kuningatar käänsi päänsä tätä naista kohden.

+

+"Juuri niin", toisti nainen, "minä sanon, että sinä olet ylpeä,

+Antoinette, ja että sinun ylpeytesi on syössyt sinut turmioon".

+

+Kuningatar punastui.

+

+Ritari kääntyi sitä naista kohden, joka oli lausunut nämä sanat, ja

+vastasi lempeästi:

+

+"Hän oli kuningatar."

+

+Maurice tarttui hänen ranteeseensa.

+

+"Ei", sanoi hän kuiskaten, "olkaa niin rohkea, ettette syöksy

+perikatoon".

+

+"Oi, herra Maurice", vastasi ritari, "te olette mies ja tiedätte

+puhuvanne miehelle. Voi, sanokaa, luuletteko, että he voivat tuomita

+hänet kuolemaan?"

+

+"En luule sitä", sanoi Maurice, "olen siitä varma".

+

+"Voi, naisen!" huudahti Maison-Rouge nyyhkyttäen.

+

+"Ei, vaan kuningattaren", vastasi Maurice. "Niinhän te itse juuri

+sanoitte."

+

+Ritari tarttui nyt vuorostaan Mauricen ranteeseen niin voimakkaasti,

+ettei olisi luullut hänen sellaiseen kykenevän, ja pakotti hänet

+kumartumaan puoleensa.

+

+Kello oli puoli neljä aamulla; katsojien joukossa näkyi suuria aukkoja.

+Muutamat valot sammuivat siellä täällä, jättäen osia salista pimeiksi.

+

+Yhdessä pimeimmistä kohdista olivat ritari ja Maurice, joka kuunteli,

+mitä ritarilla oli hänelle sanottavaa.

+

+"Miksi te oikeastaan olette täällä ja mitä te aiotte tehdä", kysyi

+ritari, "te, hyvä herra, jolla ei ole tiikerin sydän?"

+

+"Voi!" sanoi Maurice, "minä olen täällä saadakseni tietää, miten on

+käynyt erään onnettoman naisen".

+

+"Niin, niin", sanoi Maison-Rouge, "sen, jonka hänen miehensä työnsi

+kuningattaren vankikomeroon, eikö niin? Sen, joka vangittiin minun

+nähteni?"

+

+"Genevièven?"

+

+"Niin, Genevièven."

+

+"Geneviève on siis vankina, miehensä uhraamana, Dixmerin tappamana?...

+Voi, minä ymmärrän nyt kaikki, minä ymmärrän kaikki! Ritari, kertokaa

+minulle, mitä on tapahtunut, sanokaa minulle, missä hän on, sanokaa

+minulle, mistä voin löytää hänet jälleen. Ritari... tämä nainen on

+elämäni, kuuletteko te?"

+

+"No niin, minä olen nähnyt hänet. Minä olin paikalla, kun hänet

+vangittiin. Minäkin olin siellä vapauttaakseni kuningattaren. Mutta

+meidän molemmat suunnitelmamme turmelivat toisensa sen sijaan, että

+olisivat auttaneet toisiaan, koska emme olleet voineet olla yhteydessä

+keskenämme."

+

+"Ettekä te pelastanut edes häntäkään, sisartanne, Genevièveä?"

+

+"Olisinko minä voinut? Rautaristikko erotti minut hänestä. Ah, jos te

+olisitte ollut siellä, jos olisitte liittänyt voimanne minun voimiini,

+olisi tuo kirottu rautatanko antanut myöten, ja me olisimme pelastaneet

+heidät molemmat!"

+

+"Geneviève! Geneviève!" sopersi Maurice.

+

+Sitten hän kysyi katsellen Maison-Rougea raivokkain ilmein, joita ei

+voi sanoin kuvata:

+

+"Ja miten on Dixmerin käynyt?"

+

+"En tiedä. Hän pakeni omalle taholleen ja minä omalleni."

+

+"Voi!" sanoi Maurice kiristäen hampaitaan, "jos joskus hänet tapaan..."

+

+"Niin, minä ymmärrän. Mutta Genevièven asiat eivät vielä ole aivan

+hukassa", sanoi Maison-Rouge, "kun sen sijaan täällä kuningattaren

+asiat... Voi, Maurice, te olette mies, jonka sydän on paikallaan,

+mahtava mies, teillä on ystäviä... Voi, minä rukoilen teitä niin kuin

+Jumalaa rukoillaan... Maurice, auttakaa minua pelastamaan kuningatar!"

+

+"Ajatteletteko sitä?"

+

+"Maurice, Geneviève rukoilee sitä minun kauttani."

+

+"Voi, älkää lausuko sitä nimeä, hyvä herra! Kuka tietää, ettekö te ole

+Dixmerin tavoin uhrannut tuota naisrukkaa?"

+

+"Hyvä herra", vastasi ritari ylpeästi, "kun minä ryhdyn johonkin

+asiaan, osaan uhrata ainoastaan itseni".

+

+Tällä hetkellä avautui neuvotteluhuoneen ovi; Maurice aikoi juuri

+vastata.

+

+"Hiljaa, hyvä herra, hiljaa!" sanoi ritari; "tuossa saapuvat tuomarit".

+

+Ja Maurice tunsi vapisevan käden, jonka Maison-Rouge kalpeana ja

+hoippuen oli laskenut hänen käsivarrelleen.

+

+"Voi!" mutisi ritari. "Voi, sydämeni ei kestä."

+

+"Rohkeutta! Ja hillitkää mielenne, tai olette hukassa!" sanoi Maurice.

+

+Vallankumousoikeus palasi todella, ja tämä uutinen levisi käytäviin ja

+parvekkeille.

+

+Väkijoukko ryntäsi uudelleen saliin, ja valot näyttivät alkavan

+itsestään palaa kirkkaammin tällä ratkaisevalla ja juhlallisella

+hetkellä.

+

+Kuningatar oli tuotu takaisin sisään; hän seisoi suorana,

+liikkumattomana, ylväänä, katse levollisena ja huulet

+yhteenpuristettuina.

+

+Hänelle luettiin päätös, jolla hänet tuomittiin kuolemanrangaistukseen.

+

+Hän kuunteli kalpenematta, silmää räpäyttämättä, ainoankaan kasvojen

+lihaksen todistamatta mielenliikutusta.

+

+Sitten hän kääntyi ritariin päin, loi häneen pitkän ja paljonpuhuvan

+silmäyksen, ikäänkuin kiittääkseen tätä miestä, jota hän ei milloinkaan

+ollut nähnyt muuta kuin uskollisuuden elävänä kuvana. Ja nojaten

+saattovartiota komentavan santarmiupseerin käsivarteen hän poistui

+levollisena ja arvokkaana vallankumousoikeudesta.

+

+Maurice päästi syvän huokauksen.

+

+"Jumalan kiitos!" sanoi hän, "mikään hänen selityksensä kohta ei ole

+sotkenut Genevièveä, ja vielä on toivoa".

+

+"Jumalan kiitos!" mutisi Maison-Rougen ritari puolestaan, "kaikki on

+lopussa, ja taistelu on päättynyt. Minulla ei olisi ollut voimia mennä

+pitemmälle."

+

+"Rohkeutta, hyvä herra!" kuiskasi Maurice.

+

+"Sitä minulla tulee olemaan", vastasi ritari.

+

+Ja puristettuaan toistensa kättä poistuivat molemmat eri ovista.

+

+Kuningatar vietiin takaisin Conciergeriehen: suuri kello löi neljä

+hänen astuessaan sisään.

+

+Neuf-sillan toisessa päässä pidätti Lorin Mauricen molemmin käsin.

+

+"Seis!" sanoi hän, "tästä ei pääse!"

+

+"Miksi ei?"

+

+"Minne sinä ensinnäkin menet?"

+

+"Menen kotiin. Voinkin nyt mennä kun tiedän, miten hänen on käynyt."

+

+"Sitä parempi. Mutta sinä et mene."

+

+"Mistä syystä?"

+

+"Siitä syystä, että kaksi tuntia sitten ovat santarmit tulleet

+pidättämään sinua."

+

+"Oho!" huudahti Maurice. "Sitä paremmalla syyllä."

+

+"Oletko hullu? Entä Geneviève?"

+

+"Sehän on totta. Mutta minne menemme?"

+

+"Minun luokseni, helkkarissa."

+

+"Mutta minä saatan sinut turmioon."

+

+"Sitä paremmalla syyllä! Tule, lähde pois!"

+

+Ja hän kiskoi Mauricen mukanaan.

+

+

+

+

+XXI

+

+Pappi ja pyöveli

+

+

+Vallankumousoikeudesta oli kuningatar saatettu takaisin Conciergeriehen.

+

+Huoneeseensa tultuaan hän oli ottanut sakset, leikannut pitkän kauniin

+tukkansa, joka oli tullut kauniimmaksi, kun ei siihen ollut vuoteen

+käytetty puuteria, käärinyt sen paperiin ja sitten kirjoittanut

+paperille: _Jaettavaksi poikani ja tyttäreni kesken_.

+

+Sitten hän oli istuutunut tai oikeammin pudonnut nojatuoliin, ja

+väsymyksen murtamana kuulustelua oli kestänyt kahdeksantoista tuntia

+hän oli nukahtanut.

+

+Kello seitsemältä hän heräsi säpsähtäen suojustimen ääneen sitä

+siirrettäessä. Hän kääntyi ja näki miehen, joka oli hänelle täysin

+tuntematon.

+

+"Mitä minusta tahdotaan?" kysyi hän.

+

+Mies lähestyi ja tervehti häntä niin kohteliaasti kuin olisi hän vielä

+ollut kuningatar.

+

+"Nimeni on Sanson", sanoi hän.

+

+Kuningatar värisi hieman ja nousi. Jo tämä pelkkä nimi sanoi enemmän

+kuin pitkä keskustelu.

+

+"Te tulette hyvin aikaisin, hyvä herra", sanoi hän, "ettekö voisi tulla

+hieman myöhemmin?"

+

+"En, madame", vastasi Sanson. "Minulla on määräys tulla."

+

+Sanottuaan nämä sanat hän astui vielä askelen kuningatarta kohden.

+

+Kaikki oli tässä miehessä ja tällä hetkellä merkitsevää ja hirvittävää.

+

+"Ai, minä ymmärrän", sanoi vanki, "te haluatte leikata tukkani?"

+

+"Se on tarpeellista, madame", sanoi pyöveli.

+

+"Tiesin sen, hyvä herra", sanoi kuningatar, "ja minä olenkin tahtonut

+säästää teiltä tämän vaivan. Minun hiukseni ovat tuolla, tuolla

+pöydällä."

+

+Sanson seurasi kuningattaren käden osoittamaan suuntaan.

+

+"Tahtoisin kuitenkin", jatkoi hän, "että ne annettaisiin tänä iltana

+lapsilleni".

+

+"Madame", sanoi Sanson, "se asia ei kuulu minulle".

+

+"Kuitenkin olin luullut..."

+

+"Minulle kuuluu vain", virkkoi pyöveli, "ihmisten tavarat, heidän

+vaatteensa, heidän koruesineensä, ja vain silloin, kun he nimenomaan

+antavat ne minulle. Muussa tapauksessa kaikki menee Salpetrièreen

+ja joutuu sairaalan köyhille; yhteishyvänvaliokunnan määräys on

+järjestänyt asiat sillä tavoin."

+

+"Mutta, hyvä herra", kysyi Marie Antoinette hellittämättä, "voinko

+luottaa siihen, että hiukseni annetaan lapsilleni?"

+

+Sanson oli vaiti.

+

+"Minä koetan ottaa sen suorittaakseni", sanoi Gilbert.

+

+Vanki loi santarmiin sanomattoman kiitollisen silmäyksen.

+

+"Nyt tulin leikkaamaan teidän tukkaanne", sanoi Sanson, "mutta koska

+tämä toimitus on tehty, voin jättää teidät hetkeksi yksin, jos niin

+haluatte".

+

+"Minä pyydän sitä, hyvä herra", sanoi kuningatar, "sillä minun täytyy

+koota voimiani ja rukoilla".

+

+Sanson kumarsi ja lähti ulos.

+

+Silloin kuningatar jäi yksin, sillä Gilbert oli vain pistänyt päänsä

+sisälle sanoakseen ne sanat, jotka kerroimme.

+

+Sillä välin kun kuolemaantuomittu polvistui toisia matalammalle

+tuolille, jota hän käytti rukousjakkarana, tapahtui eräs näytelmä,

+joka oli yhtä kauhea kuin kertomamme, vanhan Pariisin pienen

+Saint-Landry-kirkon pappilassa.

+

+Tämän seurakunnan kirkkoherra oli juuri noussut makuulta; hänen vanha

+emännöitsijänsä valmisti vaatimatonta suurusta, kun äkkiä kolkutettiin

+lujasti pappilan ovelle.

+

+Meidänkin päiviemme papille merkitsee odottamaton vieraskäynti aina

+tapahtumaa: on kysymyksessä ristiäiset, kuolinhetkellä tapahtuvat

+vihkiäiset tai viimeinen rippi. Mutta tällä aikakaudella saattoi

+vieraan käynti merkitä vieläkin vakavampaa asiaa. Tähän aikaan ei pappi

+enää ollut Jumalan edustaja, vaan hänen oli tehtävä tiliä ihmisille.

+

+Kuitenkin kuului apotti Girard niiden joukkoon, joiden tarvitsi pelätä

+vähemmän, sillä hän oli tehnyt valan perustuslaille: hänen omatuntonsa

+ja rehellisyytensä olivat puhuneet äänekkäämmin kuin itserakkaus ja

+uskonnollinen tunne. Varmaankin apotti Girard myönsi hallituksen

+kehitysmahdollisuudet ja pahoitteli niitä monia väärinkäytöksiä,

+joita oli tehty Jumalan tahdon nimessä. Hän oli, vaikkakin piti oman

+Jumalansa, hyväksynyt tasavaltaisen hallitusmuodon veljeyden.

+

+"Menkää katsomaan, muori Jacinthe", sanoi hän. "Menkää katsomaan,

+kuka on tullut koputtamaan meidän ovellemme niin varhain; ellei se

+sattumalta ole kiireellinen palvelus, jota minulta pyydetään, sanokaa,

+että minua on lähetetty noutamaan tänä aamuna Conciergeriehen ja että

+minun on pakko lähteä sinne tuossa paikassa."

+

+Rouva Jacinthen nimi oli ennen ollut rouva Madeleine, mutta hän oli

+hyväksynyt kukannimen oman nimensä sijaan, kuten apotti Girard oli

+hyväksynyt arvonimen "kansalainen" kirkkoherra-nimen asemesta.

+

+Isäntänsä kehoituksesta kiirehti rouva Jacinthe laskeutumaan portaita

+pieneen puutarhaan, jonne ulko-ovi avautui: hän veti salvat auki ja

+sieltä ilmestyi nuori, kovin kalpea, kovin kiihtynyt mies, jolla

+kuitenkin oli lempeä ja rehellinen ulkomuoto.

+

+"Herra apotti Girard?" sanoi hän.

+

+Jacinthe tarkasti tulokkaan epäjärjestyksessä olevaa pukua, hänen

+pitkää parransänkeänsä ja hänen hermostunutta vapisemistaan: kaikki tuo

+näytti hänestä huonolta merkiltä.

+

+"Kansalainen", sanoi hän, "täällä ei ole herraa enempää kuin

+apottiakaan".

+

+"Suokaa anteeksi, madame", virkkoi nuori mies, "tarkoitin Saint-Landryn

+pappia".

+

+Huolimatta isänmaallisuudestaan järkytti Jacinthea sana _madame_, jota

+ei olisi käytetty keisarinnallekaan; kuitenkin hän vastasi:

+

+"Häntä ei voi tavata, kansalainen, hän rukoilee."

+

+"Odotan siinä tapauksessa", vastasi nuori mies.

+

+"Mutta", sanoi rouva Jacinthe, jonka mieleen tämä hellittämättömyys toi

+alkujaan saadut huonot ajatukset, "te odotatte turhaan, kansalainen,

+sillä hänet on kutsuttu Conciergeriehen, ja hän lähtee heti kohta".

+

+Nuori mies kalpeni hirveästi tai oikeammin muuttui, kalpea kun oli jo

+ennestään, lyijynharmaaksi.

+

+"Se on siis totta!" mutisi hän.

+

+Sitten hän sanoi ääneen:

+

+"Senpä vuoksi juuri, madame", sanoi hän, "minä olen tullut kansalaisen

+Girardin luokse".

+

+Ja puhuessaan hän oli astunut sisään, oli tosin hiljaa, mutta

+päättäväisesti työntänyt oven salvat kiinni ja oli rouva Jacinthen

+vastaväitteistä, vieläpä uhkauksistakin huolimatta astunut sisään

+taloon ja tunkeutunut aina apotin huoneeseen saakka.

+

+Nähdessään hänet päästi apotti hämmästyksen huudahduksen.

+

+"Anteeksi, herra kirkkoherra", sanoi nuori mies heti, "minulla on

+teille puhuttavana eräs hyvin vakava asia; sallikaa, että jäämme yksin".

+

+Vanha pastori tiesi kokemuksesta, millä tavoin suuret tuskat

+ilmaistaan. Hän luki kaikkea hallitsevan intohimon nuoren miehen

+sekasortoisesta ulkomuodosta, valtavan mielenliikutuksen hänen

+kuumeisesta äänestään.

+

+"Jättäkää meidät, rouva Jacinthe", sanoi hän.

+

+Nuori mies seurasi kärsimättömästi silmillään emännöitsijää, joka

+tottuneena pääsemään perille isäntänsä salaisuuksista empi lähteä; kun

+hän sitten lopulta oli lähtenyt, sanoi tuntematon:

+

+"Herra kirkkoherra, te kysytte ensinnäkin, kuka minä olen. Sanon sen

+teille; olen lainsuojaton mies; olen kuolemaan tuomittu mies, joka ei

+elä muuta kuin rohkeutensa voimalla; minä olen Maison-Rougen ritari."

+

+Apotti hypähti kauhusta isossa nojatuolissaan.

+

+"Oi, älkää pelätkö mitään", sanoi ritari. "Kukaan ei ole nähnyt minun

+astuvan tänne sisälle, eivätkä nekään, jotka olisivat nähneet, tuntisi

+minua. Minä olen muuttunut paljon kahdessa kuukaudessa."

+

+"Mutta mitä te sitten tahdotte, kansalainen?" kysyi kirkkoherra.

+

+"Te menette tänä aamuna Conciergeriehen, eikö niin?"

+

+"Niin, vankilanpäällikkö on lähettänyt noutamaan minua."

+

+"Tiedättekö mitä varten?"

+

+"Jotakuta sairasta, jotakuta kuolevaa, ehkä kuolemaantuomittua varten."

+

+"Te sen sanoitte: niin, teitä odottaa kuolemaantuomittu henkilö."

+

+Vanha pastori katseli ritaria kummissaan.

+

+"Entä tiedättekö, kuka tuo henkilö on?" virkkoi Maison-Rouge.

+

+"En... en tiedä."

+

+"No niin, tämä henkilö on kuningatar."

+

+Apotti päästi tuskan huudahduksen.

+

+"Kuningatar? Voi, hyvä Jumala!"

+

+"Niin, hyvä herra, kuningatar. Olen kysellyt saadakseni tietää, kuka

+pappi lähetettäisiin hänen luoksensa. Sain kuulla, että se olitte te,

+ja niin juoksin tänne."

+

+"Mitä te tahdotte minusta?" kysyi pastori kauhistuen ritarin kuumeista

+äänenpainoa.

+

+"Minä tahdon... minä en tahdo, hyvä herra. Minä tulin taivuttamaan

+teitä, pyytämään teitä, rukoilemaan teitä."

+

+"Mihin?"

+

+"Ottamaan minut mukaanne hänen majesteettinsa luo."

+

+"Voi, te olette hullu!" huudahti apotti. "Mutta tehän syöksette minut

+turmioon! Mutta tehän syöksette itsennekin turmioon!"

+

+"Älkää pelätkö mitään."

+

+"Naisparka on tuomittu kuolemaan, hän on hukassa."

+

+"Tiedän sen; en tahdokaan nähdä häntä yrittääkseni pelastaa hänet,

+vaan... Mutta kuunnelkaa minua, hyvä isä, tehän ette kuuntelekaan!"

+

+"Minä en kuuntele teitä, koska te pyydätte minulta mahdottomia; minä en

+kuuntele teitä, koska te teette hullun tekoja", sanoi vanhus; "minä en

+kuuntele teitä, koska saatte minut pelkäämään".

+

+"Rauhoittukaa, hyvä isä", sanoi nuori mies koettaen itsekin tyyntyä;

+"hyvä isä, uskokaa minua, olen täysin järjissäni. Kuningatar on

+hukassa, tiedän sen; mutta tahdon langeta hänen jalkainsa juureen,

+vaikka vain sekunniksikin: se pelastaisi minun henkeni. Ellen minä näe

+häntä, tapan itseni, ja koska te tulisitte olemaan minun epätoivoni

+syynä, te tappaisitte samalla kertaa sekä sielun että ruumiin."

+

+"Poikani, poikani", sanoi pastori, "te pyydätte minua uhraamaan

+henkeni, ajatelkaa sitä! Niin vanha kuin olenkin, on elämäni

+tarpeellinen vielä monelle onnettomalle. Niin vanha kuin olenkin,

+tekisin itsemurhan, jos itse astuisin kuolemaan."

+

+"Älkää kieltäytykö, hyvä isä", virkkoi ritari; "kuulkaa, te tarvitsette

+apulaisen: ottakaa minut, viekää minut mukaanne".

+

+Pastori koetti saada takaisin jyrkkyytensä, joka rupesi horjumaan.

+

+"Ei", sanoi hän, "ei, se olisi velvollisuuksieni rikkomista; olen

+vannonut uskollisuutta perustuslaille, olen vannonut sen sydämeni

+pohjasta, sieluni ja omantuntoni kautta. Kuolemaan tuomittu nainen

+on rikollinen kuningatar; suostuisin kuolemaan, jos kuolemani olisi

+hyödyllinen lähimmäiselleni, mutta en tahdo rikkoa velvollisuuttani."

+

+"Mutta", huudahti ritari, "kun sanon, kun toistan, kun vannon teille,

+etten tahdo pelastaa kuningatarta. Kas, tämän evankeliumin, tämän

+ristiinnaulitun kuvan kautta minä vannon, etten mene Conciergeriehen

+estääkseni häntä kuolemasta."

+

+"Mitä te siinä tapauksessa tahdotte?" kysyi vanhus järkytettynä

+sellaisesta epätoivon sävystä, jota ei voida jäljitellä.

+

+"Kuulkaa", sanoi ritari, jonka sielu näytti etsivän tietä hänen

+huultensa yli, "hän oli hyväntekijäni, hän on hiukan kiintynyt minuun.

+Olen varma siitä, että minun näkemiseni tuottaisi hänelle lohdutusta

+hänen viimeisellä hetkellään."

+

+"Siinäkö kaikki, mitä haluatte?" kysyi pappi tämän vastustamattoman

+äänensävyn järkyttämättä.

+

+"Ehdottomasti kaikki."

+

+"Te ette suunnittele mitään juonta koettaaksenne vapauttaa

+kuolemaantuomitun?"

+

+"En minkäänlaista. Olen kristitty, hyvä isä, ja jos sydämessäni on

+valheen varjoakaan, jos minä toivon hänen jäävän eloon, jos teen mitä

+hyvänsä sen puolesta, rangaiskoon Jumala minua ikuisella kadotuksella."

+

+"Ei, ei, minä en voi luvata teille mitään", sanoi kirkkoherra, jonka

+mieleen juolahtivat tällaisen varomattomuuden suuret ja lukuisat vaarat.

+

+"Kuulkaa, hyvä isä", sanoi ritari syvän tuskan äänensävyllä, "minä

+olen puhunut teille tottelevaisen pojan tavoin; en ole puhunut

+teille muuta kuin kristillisistä ja armeliaista asioista; ei katkera

+sanakaan, ei ainoakaan uhkaus ole päässyt suustani, ja kuitenkin on

+pääni käymistilassa, kuitenkin polttaa kuume vertani, kuitenkin kalvaa

+epätoivo sydäntäni, kuitenkin minulla on aseita. Katsokaa, minulla on

+tikari!"

+

+Ja nuori mies veti poveltaan välkkyvän ja hienon terän, joka heitti

+lyijynkarvaisen hohteen hänen vapisevalle kädelleen.

+

+Kirkkoherra astui äkkiä syrjään.

+

+"Älkää pelätkö mitään", sanoi ritari surullisesti hymyillen.

+"Tietäessään teidän pitävän sananne niin uskollisesti, olisivat toiset

+osanneet vaatia teiltä valan pelästyessänne. Ei, minä olen rukoillut

+teitä ja rukoilen vieläkin liittäen käteni yhteen ja kumartaen otsani

+maahan saakka: tehkää niin, että saan nähdä hänet yhden ainoan

+hetkenkin. Ja kas tässä on teille takuu."

+

+Ja hän veti taskustaan kirjelipun, jonka ojensi apotti Girardille. Tämä

+kääri sen auki ja luki seuraavat sanat:

+

+ "Minä, René, Maison-Rougen ritari, ilmoitan Jumalan ja kunniani

+ kautta, että olen kuoleman uhalla pakottanut arvoisan Saint-Landryn

+ kirkkoherran viemään minut mukaansa Conciergeriehen hänen

+ kieltäytymisistään ja vastaanhangoitteluistaan huolimatta. Minkä

+ vakuudeksi olen merkinnyt

+

+   Maison-Rouge."

+

+"Hyvä on", sanoi pastori. "Mutta vannokaa minulle vielä, ettette tee

+mitään varomatonta. Ei riitä, että minun henkeni on turvassa, minä

+vastaan vielä teidänkin hengestänne."

+

+"Oi, älkäämme ajatelko sitä", sanoi ritari. "Te suostutte?"

+

+"Täytyyhän sitä, koska te välttämättä tahdotte. Te odotatte minua

+alhaalla, ja silloin kun hän menee kansliaan, silloin saatte nähdä

+hänet..."

+

+Ritari tarttui vanhuksen käteen ja suuteli sitä yhtä kunnioittavasti ja

+kiihkeästi kuin hän olisi suudellut ristiinnaulitun kuvaa.

+

+"Oi!" mutisi ritari, "hän kuolee ainakin kuningattarena, eikä pyövelin

+käsi kosketa häntä".

+

+

+

+

+XXII

+

+Mestausrattaat

+

+

+Heti saatuaan tämän luvan Saint-Landryn kirkkoherralta hyökkäsi

+Maison-Rouge puoliavoimesta ovesta erääseen huoneeseen, jonka hän oli

+huomannut apotin pukeutumishuoneeksi.

+

+Siellä hävisivät partaveitsen vaikutuksesta hänen partansa ja viiksensä

+kädenkäänteessä, ja silloin vasta hän itse saattoi nähdä kalpeutensa;

+se oli hirvittävä.

+

+Hän astui taas sisälle ulkonaisesti rauhallisena. Hän tuntui muuten

+täydellisesti unohtaneen, että vaikka hänen partansa ja viiksensä

+olikin ajeltu, hänet saatettaisiin tuntea Conciergeriessä.

+

+Hän seurasi apottia, jota hänen ollessaan hetken poissa oli kaksi

+virkamiestä tullut noutamaan, ja niin rohkeasti, että kaikki epäluulot

+häipyivät, kasvoillaan kuumeen pöhötys, joka muuttaa ulkomuodon, hän

+astui sisään ristikkoportista, joka tähän aikaan avautui Palatsin

+pihalle.

+

+Kuten apotti Girardillakin oli hänellä yllään musta puku, varsinaista

+pappispukua kun ei silloin käytetty.

+

+Kansliassa he tapasivat yli viisikymmentä henkeä, joko vankilan

+virkailijoita, edustajia tai komisaareja, jotka joko uteliaisuudesta

+tai siihen valtuutettuina olivat tulleet näkemään kuningattaren

+astelevan ohitse.

+

+Kun hän oli ristikko-oven edessä, löi hänen sydämensä niin

+rajusti, ettei hän enää kuullut apotin keskustelua santarmien ja

+vankilanpäällikön kanssa.

+

+Maison-Rouge törmäsi vain kynnyksellä mieheen, jolla oli kädessään

+sakset ja äsken leikattu kangaskappale.

+

+Maison-Rouge kääntyi ja tunsi pyövelin.

+

+"Mitä sinä tahdot, kansalainen?" kysyi Sanson.

+

+Ritari koetti tukahduttaa väristyksen, joka vastoin tahtoa karmi hänen

+selkäänsä.

+

+"Minäkö?" sanoi hän. "Näethän sinä hyvin, kansalainen Sanson, minä

+saatan Saint-Landryn kirkkoherraa."

+

+"Jaha, hyvä on", vastasi pyöveli.

+

+Ja hän vetäytyi syrjään antaen apulaiselleen määräyksiä.

+

+Sillä välin tunkeutui Maison-Rouge kanslian perälle; sitten hän meni

+kansliasta siihen osastoon, jossa molemmat santarmit olivat.

+

+Nämä kelpo miehet olivat ymmällään. Yhtä arvokas ja ylpeä kuin

+kuningatar oli ollut toisia kohtaan, yhtä hyvä ja lempeä oli

+kuolemaantuomittu ollut heitä kohtaan: he tuntuivat pikemmin olevan

+hänen palvelijoitaan kuin hänen vartijoitansa.

+

+Mutta sieltä, missä hän oli, ei ritari voinut huomata kuningatarta:

+suojustin oli suljettuna.

+

+Suojustin oli avattu, jotta kirkkoherra pääsisi sisälle, mutta suljettu

+hänen jäljestään.

+

+Kun ritari astui sisään, oli keskustelu jo alkanut.

+

+"Hyvä herra", sanoi kuningatar terävällä, ylpeällä äänellään, "koska

+te olette tehnyt uskollisuusvalan tasavallalle, jonka nimessä minut

+viedään kuolemaan, en minä voi luottaa teihin. Me emme enää palvele

+samaa Jumalaa."

+

+"Madame", vastasi Girard tämän halveksivan uskontunnustuksen

+liikuttamana, "kuolemaan menevän kristityn tulee kuolla tuntematta

+vihaa sydämessään, eikä hänen ole sysättävä luotaan Jumalaansa, tulipa

+Hän missä muodossa hyvänsä hänen luoksensa".

+

+Maison-Rouge astui askelen raottaakseen varjostinta, toivoen

+kuningattaren nähdessään hänet ja saadessaan tietää syyn, joka toi

+hänet tänne, muuttavan käytöstään kirkkoherraa kohtaan. Mutta molemmat

+santarmit tekivät liikkeen estääkseen sen.

+

+"Mutta", sanoi Maison-Rouge, "koska minä olen kirkkoherran apulainen..."

+

+"Koska hän kieltäytyy ottamasta vastaan kirkkoherraa", vastasi

+Duchesne, "ei hän tarvitse hänen apulaistansakaan".

+

+"Mutta ehkä hän hyväksyy minut", sanoi ritari korottaen ääntänsä. "On

+mahdotonta, ettei hän hyväksyisi."

+

+Mutta Marie Antoinette oli liian täydellisesti häntä kiihoittavan

+tunteen vallassa kuullakseen ja tunteakseen ritarin ääntä.

+

+"Menkää, hyvä herra", jatkoi hän puhuen koko ajan Girardille, "menkää

+ja jättäkää minut: koska me elämme nykyään Ranskassa vapauden aikaa,

+vaadin minä vapauden kuolla oman mieleni mukaan".

+

+Girard koetti vastustella.

+

+"Jättäkää minut, hyvä herra", sanoi hän, "minä pyydän teitä jättämään

+minut rauhaan".

+

+Girard koetti sanoa muutaman sanan.

+

+"Minä tahdon", sanoi kuningatar tehden Maria Theresian eleen.

+

+Girard poistui,

+

+Maison-Rouge koetti tunkea katsettansa varjostimen raosta, mutta vanki

+oli kääntynyt selin.

+

+Pyövelin apulainen tuli kirkkoherraa vastaan; hän tuli sisälle pitäen

+nuoraa kädessään.

+

+Molemmat santarmit työnsivät ritarin ovelle saakka ennenkuin hän

+ymmällään, epätoivoissaan, pää pyörällä ollen oli ehtinyt päästää

+ääntäkään tai tehdä elettäkään suorittaakseen aikomuksensa.

+

+Hän huomasi siis olevansa Girardin kanssa ristikko-oven käytävässä.

+Käytävästä heidät työnnettiin aina kansliaan saakka, jonne tieto

+kuningattaren kieltäytymisestä jo oli levinnyt ja jossa Marie

+Antoinetten itävaltalainen ylpeys antoi muutamille aiheen herjauksiin

+ja toisille salaiseen ihailuun.

+

+"Menkää", sanoi Richard apotille, "palatkaa kotiinne, koska hän ei

+teitä halua, ja kuolkoon hän kuten tahtoo".

+

+"Niin, niin", sanoi Richardin vaimo, "hän on oikeassa, ja minäkin

+tekisin hänen tavallaan".

+

+"Ja te olisitte väärässä, kansatar", sanoi apotti.

+

+"Ole vaiti, vaimo", kuiskasi vankilanpäällikkö moittien. "Kuuluuko se

+sinuun? Menkää, apotti, menkää!"

+

+"En", toisti Girard, "en, minä saatan häntä vastoin hänen tahtoaankin.

+Sanakin, yksi ainoa sanakin, jos hän vain kuulee sen, saa hänet

+muistamaan velvollisuutensa. Sitäpaitsi on kommuuni antanut minulle

+tehtävän... ja minun on toteltava kommuunia."

+

+"Olkoon menneeksi, mutta lähetä ainakin lukkarisi pois", sanoi

+karkeasti adjutantti, joka komensi saattovartiota.

+

+Hän oli Comédie-Françaisen entinen näyttelijä ja nimeltään Grammont.

+

+Ritarin silmät iskivät kaksinkertaisen salaman, ja hän pisti kätensä

+koneellisesti poveensa.

+

+Girard tiesi, että hänellä oli liivinsä alla tikari. Hän pidätti tämän

+liikkeen rukoilevalla katseella.

+

+"Säästäkää minun henkeni", kuiskasi hän hiljaa. "Näettehän, että

+asianne on aivan hukassa, älkää syöksykö turmioon hänen kerallaan. Minä

+puhun teistä hänelle tiellä, vannon sen teille. Sanon hänelle, missä

+vaarassa olette ollut nähdäksenne hänet viimeisen kerran."

+

+Nämä sanat rauhoittivat nuoren miehen kuohunnan. Sitäpaitsi seurasi

+tavanmukainen vastavaikutus; koko hänen elimistönsä valtasi omituinen

+raukeus. Tämä lujatahtoinen mies, tämä erinomainen kyky oli kuluttanut

+voimansa ja tahtonsa loppuun. Hän ajelehti päättämättömänä tai

+oikeammin väsyneenä, voitettuna jonkinlaisessa horroksessa, jota olisi

+saattanut luulla kuoleman edeltäkävijäksi.

+

+"Niin", sanoi hän, "näin sen täytyi olla: risti Jeesukselle,

+mestauslava hänelle. Jumalat ja kuninkaat tyhjentävät sakkaan saakka

+sen kalkin, jonka ihmiset heille ojentavat."

+

+Tästä alistuvaisesta, voimattomasta ajatuksesta oli seurauksena, että

+nuori mies antoi sysätä itsensä pois, puolustautumatta muuten kuin

+tahdottomasti väristen, aina ulko-ovelle saakka ja tekemättä enemmän

+vastarintaa kuin kuolemaan saakka uskollinen Opheliakaan nähdessään

+tulvan vievän hänet mukanaan.

+

+Conciergerien ristikoiden ja ovien ulkopuolella oli tuollainen kauhea

+väentungos, jota ei voida kuvitellakaan, ellei sitä ole nähnyt ainakin

+kerran.

+

+Kärsimättömyys oli intohimoista voimakkain, ja intohimot puhuivat

+äänekästä kieltänsä, joka toisiinsa sekaantuen aikaansai äärettömän,

+jatkuvan metelin, ikäänkuin olisivat kaikki Pariisin äänet ja asukkaat

+keskittyneet oikeuspalatsin kaupunginosaan.

+

+Tämän väentungoksen eteen oli majoittunut kokonainen armeija

+tykkeineen, joiden tarkoitus oli suojella juhlaa ja tehdä se

+turvalliseksi siitä nauttiville.

+

+Olisi ollut turhaa yrittää murtaa tätä paksua etuvarustusta, jota

+kuolemantuomion tultua tunnetuksi ulkopuolella Pariisin olivat

+etukaupunkien isänmaanystävät vahvistaneet.

+

+Työnnettynä ulos Conciergeriestä oli Maison-Rouge tietenkin joutunut

+sotilaiden ensi riviin.

+

+Sotilaat kysyivät häneltä, kuka hän oli,

+

+Hän vastasi olevansa apotti Girardin apulainen, mutta koska hän kuten

+kirkkoherransakin oli tehnyt valan, oli kuningatar kieltäytynyt

+ottamasta häntä vastaan kuten kirkkoherraakin.

+

+Sotilaat työnsivät hänet vuorostaan katselijoiden eturiviin saakka.

+

+Siellä hänen oli pakko toistaa, mitä oli sanonut sotilaille.

+

+Silloin nousi huuto:

+

+"Hän on juuri tullut hänen luotaan... Hän on nähnyt hänet... Mitä hän

+sanoi?... Onko hän aina yhtä ylpeä? Onko hän masentunut?.... Itkeekö

+hän?..."

+

+Ritari vastasi kaikkiin näihin kysymyksiin heikolla, lempeällä ja

+ystävällisellä äänellä, kuin olisi tämä ääni ollut hänen huulistaan

+riippuvan elämänsä viimeinen ilmaus.

+

+Hänen vastauksensa oli puhdasta, yksinkertaista totuutta. Kuitenkin oli

+tämä totuus Antoinetten mielenlujuuden ylistyslaulua, ja se, mitä hän

+sanoi evankelistan yksinkertaisuudella ja uskolla, teki useamman kuin

+yhden sydämen levottomaksi ja katuvaiseksi.

+

+Kun hän puhui pienestä kruununperillisestä ja madame Royalesta, tästä

+valtaistuimettomasta kuningattaresta, tästä puolisottomasta vaimosta,

+tästä lapsettomasta äidistä, tästä yksinäisestä ja hyljätystä naisesta,

+jolla ei ollut ketään ystävää pyövelien keskellä, tulivat useammat kuin

+yhdet kasvot vakaviksi, useampia kuin yksi kyynel kihosi salavihkaa ja

+polttavana silmiin, joista hiljan oli loistanut viha.

+

+Palatsin kello löi yksitoista; koko meteli lakkasi samalla hetkellä.

+Satatuhatta ihmistä laski kellon lyönnit, joihin vastasi heidän

+sydämensä tykintä.

+

+Kun viimeisen lyönnin väräjäminen oli kuollut avaruuteen, kuului

+porttien takaa suuri meteli, samaan aikaan kun rattaat, jotka tulivat

+Fleurs-rantakadun suunnalta, halkoivat väentungoksen, sitten vartion ja

+asettuivat portaiden eteen.

+

+Pian ilmestyi kuningatar äärettömän suurten ulkoportaiden yläpäähän.

+Kaikki intohimot keskittyivät katselijoiden silmiin; ihmiset pidättivät

+henkeänsä ja läähättivät.

+

+Hänen tukkansa oli lyhyeksi leikattu, suurin osa oli muuttunut

+valkeaksi vankeuden aikana, ja tämä hopeanhohde teki vielä hienommaksi

+hänen helmiäisvärisen kalpeutensa, joka tällä viime hetkellä teki

+melkein taivaalliseksi Cæsarien tyttären kauneuden.

+

+Hänellä oli yllään valkea puku, ja hänen kätensä oli sidottu kiinni

+selän taakse.

+

+Kun hän näyttäytyi portaiden yläpäässä oikealla puolellaan apotti

+Girard, joka seurasi häntä vastoin hänen tahtoaan, ja vasemmallaan

+pyöveli, molemmat puettuina mustiin, kuului koko tästä väkijoukosta

+mumina, jonka vain ihmisten sydämet tunteva Jumala saattoi ymmärtää ja

+oikein selittää.

+

+Silloin astui muuan mies pyövelin ja Marie Antoinetten väliin.

+

+Se oli Grammont. Hän asettui siihen näyttääkseen hänelle nuo

+häpeälliset teloitusrattaat.

+

+Kuningatar perääntyi vastoin tahtoaan askelen.

+

+"Nouskaa rattaille", sanoi Grammont.

+

+Koko maailma kuuli nämä sanat, sillä mielenliikutus pidätti sorinan

+katselijoiden huulille.

+

+Silloin nähtiin veren nousevan kuningattaren poskille aina hiusjuuriin

+saakka; sitten hänen kasvonsa muuttuivat melkein heti taas

+kuolemankalpeiksi.

+

+Hänen kalmankapeat huulensa avautuivat hiukan.

+

+"Miksi annetaan minulle vain rattaat", sanoi hän, "kun kuningas on

+ajanut mestauslavalle vaunuissaan?"

+

+Apotti Girard sanoi hänelle silloin ihan hiljaa muutamia sanoja.

+Varmasti hän taisteli tätä kuolemaantuomitun kuningasylpeyden viimeistä

+ääntä vastaan.

+

+Kuningatar vaikeni ja horjahti.

+

+Sanson ojensi molemmat käsivartensa tukeakseen häntä, mutta kuningatar

+suoristautui jo ennen kuin mies oli ehtinyt koskea häneen.

+

+Hän laskeutui alas portaita apurin kiinnittäessä rattaiden taakse

+puista astinlautaa.

+

+Kuningatar nousi rattaille ja apotti hänen jälkeensä.

+

+Sanson käski heidän molempien istuutua.

+

+Rattaiden lähtiessä liikkeelle lähti kansakin. Mutta kun sotamiehet

+eivät tienneet, missä tarkoituksessa kansa liikehti, yhdistivät he

+kaikki voimansa työntääkseen väkijoukon takaisin. Sen vuoksi syntyi

+suuri tyhjä tila rattaiden ja ensi rivien välille.

+

+Tästä välistä kajahti synkkä ulvonta.

+

+Kuningatar vavahti ja nousi kokonaan seisomaan katsellen ympärilleen.

+

+Hän näki silloin koiransa, joka oli hävinnyt kaksi kuukautta sitten,

+koiransa, joka ei ollut voinut tunkeutua Conciergeriehen hänen

+kanssansa, joka huudoista, iskuista ja potkuista huolimatta syöksyi

+rattaita kohti. Mutta melkein heti katosi nääntynyt, laiha, uupunut

+Black-parka hevosten jalkoihin.

+

+Kuningatar seurasi sitä silmillään. Hän ei voinut puhua, sillä hänen

+äänensä hukkui meluun, hän ei voinut osoittaa sitä sormellaan, sillä

+hänen kätensä oli sidottu; sitäpaitsi, vaikka hän olisi voinut viitata

+siihen, vaikka hänen puheensa olisi kuultukin, hän olisi varmaan

+pyytänyt turhaan.

+

+Mutta menetettyään koiran hetkeksi näkyvistään, hän näki sen taas

+uudelleen.

+

+Se oli erään kalpean nuoren miehen käsivarrella, joka seisten kanuunan

+päällä näkyi väkijoukon yli ja sanomattoman haltioitumisen vallassa

+tervehti häntä osoittaen taivasta.

+

+Marie Antoinette katsahti myös taivaaseen ja hymyili lempeästi.

+

+Maison-Rougen ritari päästi voihkauksen, kuin olisi tämä hymy

+haavoittanut hänen sydäntään, ja rattaiden kääntyessä Change-sillalle

+päin hän putosi alas väkijoukkoon ja hävisi näkyvistä.

+

+

+

+

+XXIII

+

+Mestauslava

+

+

+Révolution-aukiolla odotteli kaksi miestä nojaten lyhtypylvääseen.

+

+Väkijoukon kanssa, jonka yksi osa oli marssinut Palatsi-aukiolle,

+toinen osa Révolution-aukiolle ja loput levinnyt meluten ja

+tungeskellen pitkin näitä aukioita erottavaa tietä, he odottelivat,

+että kuningatar saapuisi mestauskoneen luo, joka sateen ja

+auringonpaisteen ravistamana, pyövelin käden käyttämänä ja, miten

+hirveätä! uhrien kosketuksen kuluttamana kohosi synkän ylpeänä kaikkien

+alla olevien päiden yli, kuten kuningatar hallitsee kansaansa.

+

+Nämä kaksi miestä, joilla oli käsi toistensa kainalossa, huulet

+kalpeat, kulmat rypyssä, jotka puhuivat hiljaa ja katkonaisesti, olivat

+Lorin ja Maurice.

+

+Hukkuneina katselijoiden joukkoon, mutta kuitenkin tavalla, joka

+herätti kaikissa kateutta, he jatkoivat hiljaisella äänellä

+keskustelua, joka ei ollut vähimmän mielenkiintoinen kaikista ryhmissä

+kiertelevistä keskustelunaiheista. Kuten sähköketju liikehti tämä elävä

+meri Change-sillalta aina Révolution-sillalle saakka.

+

+Yllä lausuttu ajatus kaikkia päitä hallitsevasta mestauslavasta oli

+hämmästyttänyt heitä molempia.

+

+"Katsopas", sanoi Maurice, "kuinka tuo iljettävä kummitus kohottaa

+punaiset käsivartensa. Eikö voisi sanoa sen kutsuvan meitä ja

+hymyilevän meille luukullaan kuten hirveällä suulla?"

+

+"Ei, toden totta", sanoi Lorin, "minä myönnän, etten kuulu siihen

+runoilijakoulukuntaan, joka näkee kaikki veripunaisena. Minä näen

+kaikki ruusunpunaisena, ja tämän iljettävän koneen juurella minä vielä

+laulan ja toivon. _Dum spiro, spero_."

+

+"Sinä toivot vielä silloinkin, kun tapetaan naisia?"

+

+"Oi, Maurice, vallankumouksen lapsi, älä kiellä äitiäsi! Oi, Maurice,

+ole edelleenkin hyvä ja uskollinen isänmaan ystävä! Maurice, se, joka

+nyt astelee kuolemaan, ei ole nainen kuten kaikki muut naiset; se, joka

+nyt menee kuolemaan, on Ranskan paha hengetär."

+

+"Voi, häntä minä en sure. Häntä minä en itke!" huudahti Maurice.

+

+"Niin, minä ymmärrän, sinä suret Genevièveä."

+

+"Oi, katsohan, on olemassa ajatus, joka tekee minut hulluksi: että

+Geneviève on sellaisten giljotiininruoanhankkijoiden käsissä kuin

+Hébertin ja Fouquier-Tinvillen, sellaisten miesten käsissä, jotka ovat

+lähettäneet tänne Héloise-raukan ja jotka nyt lähettävät tänne ylpeän

+Marie-Antoinetten."

+

+"No niin", sanoi Lorin, "juuri tuo saa minut toivomaan: kun kansan viha

+on saanut ravinnokseen kaksi tyrannia, on se ainakin joksikin ajaksi

+ravittu, kuten boakäärme tarvitsee kolme kuukautta sulattaakseen sen,

+mitä on syönyt. Silloin se ei enää niele ketään, ja kuten esikaupungin

+profeetat sanovat, pelkää se pienimpiäkin palasia."

+

+"Lorin, Lorin", sanoi Maurice, "minä perustan ajatukseni enemmän

+tosiasioihin, kuin sinä, ja sanon sinulle hiljaa, vaikka olenkin valmis

+sanomaan sen julki: Lorin, minä vihaan uutta kuningatarta, sitä, jonka

+luullakseni on määrä seurata vallasta syöksemäänsä Itävallatarta.

+Viheliäinen on sellainen kuningatar, jonka purppura on tehty joka päivä

+valuvasta verestä ja jonka pääministeri on Sanson."

+

+"Pyh, me pääsemme häneltä karkuun."

+

+"Sitä en vähääkään usko", sanoi Maurice pudistaen päätänsä. "Näethän

+sinä, ettei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin elää kadulla, jottei

+meitä vangittaisi asunnossamme."

+

+"Pyh! Me voimme lähteä Pariisista, ei mikään estä meitä siitä. Älkäämme

+siis valittako. Setäni odottaa meitä Saint-Omerissa. Rahaa, passia,

+mitään meiltä ei puutu. Eikä yksi santarmi pidätä meitä, vai kuinka

+luulet? Me jäämme Pariisiin, koska me niin tahdomme."

+

+"Ei, sinä et puhunut oikein paikalleen, mainio ystävä, uskollinen sydän

+kun olet... Sinä jäät tänne, koska minä tahdon jäädä."

+

+"Ja sinä tahdot jäädä löytääksesi jälleen Genevièven. No niin, mikä on

+sen yksinkertaisempaa, sen oikeampaa ja luonnollisempaa? Luulet hänen

+olevan vankilassa, sehän on enemmän kuin luultavaa. Sinä tahdot valvoa

+häntä, emmekä me sen vuoksi voi lähteä Pariisista."

+

+Mauricelta pääsi huokaus: hänen ajatuksellansa oli ilmeisesti toinen

+suunta.

+

+"Muistatko sinä Ludvig XVI:n kuoleman? Näen itseni vielä liikutuksesta

+ja ylpeydestä kalpeana. Minä olin yksi tuon lauman päälliköitä, jonka

+sokkeloihin minä tänään piiloudun. Olin tämän mestauslavan juurella

+suurempi kuin koskaan oli ollut kuningas, joka sille nousi. Mikä

+muutos, Lorin, ja ajatellessa, että yhdeksän kuukautta on riittänyt

+aikaansaamaan tämän kamalan muutoksen."

+

+"Yhdeksän kuukautta rakkautta, Maurice... Rakkaus, sinä veit Troijan

+perikatoon!"

+

+Maurice huokasi; hänen levoton ajatuksensa kulki toista tietä, ja hänen

+näköpiirinsä oli toinen.

+

+"Maison-Rouge parka!" mutisi hän, "tämä on ikävä päivä hänelle".

+

+"Voi", sanoi Lorin, "haluatko, että sanon sinulle, Maurice, mikä minun

+mielestäni on surullisinta vallankumouksissa?"

+

+"Sano."

+

+"Että usein on vihollisina miehiä, joiden tahtoisi olevan ystäviä, ja

+ystävinä miehiä..."

+

+"Minun on vaikea uskoa yhtä seikkaa", keskeytti Maurice.

+

+"Mitä niin?"

+

+"Sitä, ettei hän keksi jotakin suunnitelmaa, miten mieletöntä hyvänsä,

+pelastaaksensa kuningattaren."

+

+"Olisiko yksi unes voimakkaampi kuin satatuhatta?"

+

+"Sanoinhan: miten mieletöntä hyvänsä... Minä ainakin tiedän, että

+pelastaakseni Genevièven..."

+

+Lorin rypisti kulmiaan.

+

+"Sanon sen sinulle uudelleen, Maurice", virkkoi hän, "sinä erehdyt.

+Ei, siinäkään tapauksessa, että pelastaisit Genevièven, et sinä

+olisi huono kansalainen. Mutta kylliksi jo siitä asiasta, Maurice,

+meitä kuunnellaan! Kas, kuinka päät aaltoilevat. Kas tuossa nousee

+kansalainen Sansonin renki koppansa päälle ja katselee kauas.

+Itävallatar saapuu."

+

+Kuin säestääkseen tätä aaltoilemista, josta Lorin oli huomauttanut,

+levisi kestävä ja kasvava humina koko väkijoukossa. Tämä oli kuin

+tuulispää, joka alkaa vinkunalla ja päättyy ulvontaan.

+

+Maurice, joka kohotti suurta vartaloaan vielä lyhtypylvääseen

+nojaamalla, katsahti Saint-Honoré-kadulle päin.

+

+"Niin", sanoi hän väristen, "tuolta hän tulee".

+

+Sieltä näkyi tosiaankin tulevan toinenkin kone, melkein yhtä ruma kuin

+giljotiini, mestauskärryt.

+

+Oikealla ja vasemmalla välkkyivät saattovartion aseet ja sen edessä

+vastaili Grammont säihkyvällä säilällään muutamien kiihkoilijoiden

+päästämän huutoihin.

+

+Mutta sitä mukaa kuin rattaat etenivät, vaikenivat äänet äkkiä

+kuolemaantuomitun kylmän ja synkän katseen tieltä.

+

+Milloinkaan eivät mitkään kasvot ole tarmokkaammin herättäneet

+kunnioitusta; milloinkaan ei Marie Antoinette ollut ennen ollut

+suurempi ja enemmän kuningatar. Hän meni rohkeassa ylpeydessään niinkin

+pitkälle, että herätti läsnäolevissa kauhun ajatuksia.

+

+Välittämättä häntä väkisinkin seuranneen apotti Girardin kehotuksista

+hän ei kääntänyt kasvojaan oikealle eikä vasemmalle. Hänen sisin

+ajatuksensa näytti yhtä järkähtämättömältä kuin hänen katseensakin.

+Rajuudellaan pani rattaiden nykivä liike epätasaisella kivityksellä

+hänen ryhtinsä ankaruuden pistämään vielä enemmän silmään. Häntä olisi

+voinut sanoa marmoripatsaaksi, joka matkusti rattaissa; kuitenkin oli

+kuningatarpatsaalla loistavat silmät, ja hänen hiuksensa hulmusivat

+tuulessa.

+

+Erämaan hiljaisuus yllätti äkkiä sen näytöksen kolmesataatuhatta

+katselijaa, jonka taivas näki ensi kerran päivänsä kirkkaudessa.

+

+Pian kuului sille paikalle, jossa Maurice ja Lorin seisoivat,

+mestausrattaiden akselin kitinä ja vartion hevosten huokuna.

+

+Rattaat pysähtyivät mestauslavan juurelle.

+

+Kuningatar, joka varmaankaan ei ollut ajatellut tätä hetkeä, heräsi

+mietteistään ja ymmärsi: hän loi ylvään katseen väkijoukkoon, ja sama

+nuori kalpea mies, jonka hän oli nähnyt seisomassa tykin päällä,

+ilmestyi jälleen hänen silmiensä eteen seisomassa rajakivellä.

+

+Tämän rajakiven päältä hän lähetti hänelle saman kunnioittavan

+tervehdyksen kuin Conciergerien edestäkin; sitten hän heti hyppäsi

+maahan.

+

+Useat henkilöt näkivät hänet, ja kun hän oli mustiin puettuna, levisi

+siitä huhu, että jokin pappi oli odottanut Marie Antoinettea antaakseen

+hänelle synninpäästön sillä hetkellä kun hän nousi mestauslavalle.

+Muuten ei kukaan häirinnyt ritaria. Suurten tapahtumien hetkinä

+osoitetaan joillekin asioille suurta kunnioitusta.

+

+Kuningatar astui varovaisesti alas portaiden kolme askelmaa; häntä

+tuki Sanson osoittaen hänelle viimeiseen hetkeen asti mitä suurinta

+kunnioitusta suorittaessaan tehtävää, johon hän itse tuntui olevan

+tuomittu.

+

+Hänen astuessaan mestauslavan portaita kohti kavahtivat muutamat

+hevoset takajaloilleen, jotkut vartiomiehet, muutamat sotilaat

+näyttivät horjahtavan ja menettävän tasapainonsa; sitten nähtiin

+haamun livahtavan mestauslavan alle; mutta melkein samassa

+hetkessä palasi rauha: ei kukaan halunnut jättää paikkaansa

+tällä juhlallisella hetkellä, kukaan ei tahtonut jäädä näkemättä

+pienintäkään yksityisseikkaa siitä suuresta draamasta, joka nyt oli

+päättymäisillään; kaikki silmät olivat kohdistetut kuolemaantuomittuun.

+

+Kuningatar oli jo mestauslavan tasanteella. Pappi puhui hänelle yhä;

+eräs apuri työnsi häntä varovaisesti takaapäin, toinen avasi solmusta

+huivin, joka peitti hänen hartioitaan.

+

+Marie Antoinette tunsi tuon hävyttömän käden, joka hipaisi hänen

+kaulaansa; hän teki kiivaan liikkeen ja astui Sansonin jalalle. Tämä

+oli hänen huomaamattaan kiinnittämässä häntä tuohon kohtalokkaaseen

+lautaan.

+

+Sanson veti jalkansa pois.

+

+"Suokaa anteeksi, hyvä herra", sanoi kuningatar, "minä en tehnyt sitä

+tahallani".

+

+Nämä olivat viimeiset sanat, jotka lausui Cæsarien tytär. Ranskan

+kuningatar, Ludvig XVI:n leski.

+

+Tuileriein kello löi neljänneksen yli kahdentoista samalla hetkellä kun

+Marie Antoinette vaipui ikuisuuteen.

+

+Hirvittävä huuto, johon sisältyivät kaikki intohimot: ilo, pelko,

+suru, toivo, voitonriemu, sovitus, hukutti hirmumyrskynä toisen heikon

+valittavan huudon, joka samaan aikaan kajahti mestauslavan alta.

+

+Santarmit kuulivat sen kuitenkin, niin heikko kuin se olikin, ja

+astuivat muutaman askelen eteenpäin; väkijoukko pääsi painon alta,

+levisi kuin virta, jonka patoa laajennetaan, kaatoi kumoon ketjun,

+hajoitti vartiomiehet ja löi kuin vuoksi mestauslavan juurta,

+tärisyttäen lavaa.

+

+Jokainen tahtoi nähdä läheltä kuninkuuden jäännökset, joiden nyt

+luultiin ikiajoiksi hävinneen Ranskasta.

+

+Mutta santarmit hakivat toista: he hakivat sitä haamua, joka oli

+läpäissyt heidän ketjunsa ja livahtanut mestauslavan alle.

+

+Kaksi heistä palasi taluttaen kaulurista nuorta miestä, joka puristi

+kädellään veren värjäämää nenäliinaa sydäntään vasten.

+

+Häntä seurasi pieni espanjalainen lintukoira, joka ulvoi valittaen.

+

+"Kuolemaan aristokraatti! Kuolemaan entinen!" huusivat muutamat

+rahvaan miehet osoittaen nuorta miestä. "Hän on kastanut nenäliinansa

+Itävallattaren vereen: kuolemaan!"

+

+"Suuri Jumala!" sanoi Maurice Lorinille, "tunnetko sinä hänet? Tunnetko

+sinä hänet?"

+

+"Kuolemaan kuningasmielinen!" huusivat nuo vimmatut. "Ottakaa häneltä

+pois tuo nenäliina, josta hän aikoo tehdä itselleen pyhäinjäännöksen:

+repikää pois, repikää pois!"

+

+Ylpeä hymy ilmestyi nuoren miehen huulille; hän repäisi auki paitansa,

+paljasti rintansa ja pudotti nenäliinansa.

+

+"Hyvät herrat", sanoi hän, "tämä veri ei ole kuningattaren, vaan

+omaani; antakaa minun kuolla rauhassa".

+

+Ja syvä, silmäänpistävän suuri haava ammotti vasemman rintanäppylän

+alta.

+

+Väkijoukko päästi kirkaisun ja perääntyi.

+

+Silloin nuori mies vaipui hitaasti polvilleen katsellen mestauslavaa,

+kuten marttyyri katselee alttaria.

+

+"Maison-Rouge!" kuiskasi Lorin Mauricen korvaan.

+

+"Hyvästi!" kuiskasi nuori mies pään painuessa ja jumalaisen hymyn

+ilmestyessä hänen huulilleen. "Hyvästi, tai oikeammin näkemiin!"

+

+Ja hän veti viimeisen henkäyksensä ällistyneiden vartiomiesten välissä.

+

+"Tuonkin voi vielä tehdä, Lorin", sanoi Maurice, "ennenkuin tulee

+huonoksi kansalaiseksi".

+

+Pieni koira pyöriskeli ruumiin ympärillä pelästyneenä ja ulvoen.

+

+"Kas, sehän on Black", sanoi muuan mies, jolla oli iso keppi kädessään,

+"kas, sehän on Black! Tule tänne kuomaseni!"

+

+Koira lähestyi sitä, joka sitä huusi, mutta tuskin se oli joutunut

+hänen ulottuvilleen, kun mies nosti keppinsä ja murskasi sen pään

+purskahtaen nauramaan.

+

+"Voi tuota kurjaa!" huudahti Maurice.

+

+"Hiljaa!" kuiskasi Lorin pidättäen hänet, "hiljaa, tai olemme

+hukassa... Se on Simon!"

+

+

+

+

+XXIV

+

+Kotitarkastus

+

+

+Lorin ja Maurice olivat palanneet edellisen asuntoon. Jottei saattaisi

+liian julkisesti ystäväänsä vaaraan, oli Maurice ottanut tavakseen

+lähteä ulos aamulla ja palata vasta illalla.

+

+Sekaantuen kaikkiin tapahtumiin, katsellen vankien siirtoa

+Conciergeriehen, hän väijyskeli joka päivä Genevièveä, koska ei ollut

+saanut selville, mihin taloon hänet oli suljettu.

+

+Sillä tehtyään käynnin Fouquier-Tinvillen luokse oli Lorin ilmoittanut

+hänelle, että ensimmäinenkin julkinen teko veisi hänet turmioon, että

+hän silloin uhrautuisi voimatta toimittaa apua Genevièvelle, ja niin

+tuli Maurice, joka olisi heti antautunut vangiksi toivossa päästä

+yhteyteen rakastajattarensa kanssa, varovaiseksi pelosta, että hänet

+erotettaisiin hänestä iäksi.

+

+Hän käveli siis joka aamu Carmesista Port-Libreen, Madelonnettesista

+Saint-Lazareen, Forcesta Luxembourgiin ja pysähteli vankiloiden

+eteen siihen aikaan kun vankivaunut kuljettivat syytettyjä

+vallankumousoikeuteen. Luotuaan silmäyksen uhreihin hän juoksi toisen

+vankilan luo.

+

+Mutta pian hän huomasi, ettei kymmenenkään toimeliasta miestä olisi

+riittänyt valvomaan niitä kolmeakymmentäkolmea vankilaa, jotka

+Pariisissa oli siihen aikaan, ja sen vuoksi hän tämän jälkeen menikin

+vain itse oikeuteen odottamaan Genevièven saapuville tuloa.

+

+Tämä oli jo epätoivon alkua. Mitä mahdollisuuksia olikaan todella

+kuolemaantuomitulla tuomion julistamisen jälkeen? Toisinaan oli

+vallankumousoikeus, jonka istunnot alkoivat kello kymmeneltä, tuominnut

+kaksi- tai kolmekymmentä henkeä kello neljältä. Ensimmäisellä

+tuomitulla oli tilaisuus nauttia elämästään kuusi tuntia, mutta

+viimeinen, jota kuolemantuomio kohtasi neljännestä vailla neljä,

+menetti päänsä mestauskirveen alla kello puoli viideltä.

+

+Alistua Genevièven suhteen sellaisen sattuman varaan oli samaa kuin

+väsyä taistelemaan kohtaloa vastaan.

+

+Oi, jospa hän olisi ennakolta saanut tiedon Genevièven

+vangitsemisesta... kuinka olisikaan Maurice tehnyt pilaa tästä

+inhimillisestä oikeudesta, joka tuohon aikaan oli niin sokea! Miten

+helposti ja nopeasti hän olisikaan vapauttanut Genevièven vankilasta!

+Milloinkaan ei karkaaminen ole ollut helpompaa: voisi sanoa, ettei se

+milloinkaan ole ollut harvinaisempaa. Jouduttuaan kerran vankeuteen,

+asettui koko tämä ylimystö asumaan siihen kuten linnaansa ja kuoli

+kursailematta. Paeta oli samaa kuin pelätä kaksintaistelun seurauksia:

+naisetkin punastuivat sellaista vapautta, joka oli hankittu tällä

+hinnalla.

+

+Mutta Maurice ei olisi ollut niin turhantarkka. Tappaa koirat, lahjoa

+ovenvartija, mikä olisikaan ollut yksinkertaisempaa! Geneviève ei ollut

+niitä loistavia nimiä, jotka vetivät maailman huomion puoleensa... Pako

+ei häpäisisi häntä, ja muuten... mikä häntä häpäisisikään!

+

+Voi, miten katkerasti hän ajatteli Port-Libren puutarhoja, joiden aidan

+yli oli niin helppo kavuta, Madelonnettesin huoneita, joiden seinät

+oli niin mukava puhkaista päästäkseen kadulle, Luxembourgin matalia

+muureja, Cannesin synkkiä käytäviä, joihin päättäväinen mies niin

+helposti saattoi tunkeutua avaamalla ikkunan.

+

+Mutta oliko Geneviève jossakin noista vankiloista?

+

+Epäilyn kuluttamana ja levottomuuden murtamana kiroili Maurice silloin

+Dixmeriä. Hän uhkaili tätä, hän nautti vihastaan tätä miestä kohtaan,

+jonka halpa kosto oli oleminaan uskollisuutta kuninkaan asialle.

+

+"Minä löydän hänetkin kyllä", ajatteli Maurice, "sillä jos hän tahtoo

+pelastaa onnettoman naisen, tulee hän esille; jos hän haluaa saattaa

+hänet perikatoon, tulee hän häpäisemään häntä. Minä löydän hänet kyllä,

+sen roiston, ja sinä päivänä, voi häntä!"

+

+Sen päivän aamuna, jonka tapahtumista nyt aiomme kertoa, oli

+Maurice lähtenyt ulos asettuakseen tavalliselle paikalleen

+vallankumousoikeuteen. Lorin nukkui.

+

+Hänet herätti iso meteli, jonka aikaansaivat ovella naisten äänet ja

+kiväärinperät.

+

+Hän silmäili ympärilleen kuin tekee säikähtynyt mies, joka haluaa

+vakuuttautua, ettei mitään raskauttavaa ole näkyvissä.

+

+Neljä piirimiestä, kaksi santarmia ja yksi komisaari astuivat samassa

+sisälle.

+

+Tämä käynti oli niin kuvaava, että Lorin kiiruhti pukeutumaan.

+

+"Vangitsette minut?" sanoi hän.

+

+"Niin teemme, kansalainen Lorin."

+

+"Miksi sitten?"

+

+"Koska sinä olet epäilyttävä."

+

+"Niin, se on totta."

+

+Komisaari töhersi joitakin sanoja vangitsemispöytäkirjan alle.

+

+"Missä sinun ystäväsi on?" sanoi hän sitten.

+

+"Kuka ystävä?"

+

+"Kansalainen Maurice Lindey."

+

+"Luultavasti kotonaan."

+

+"Eipähän, hänhän asuu täällä."

+

+"Hänkö? Mitä vielä! Hakekaa sitten, ja jos löydätte hänet..."

+

+"Tässä on ilmianto", sanoi komisaari; "se on seikkaperäinen".

+

+Hän ojensi Lorinille rumalla käsialalla kirjoitetun paperin, jonka

+oikeinkirjoitus oli arvoituksentapainen. Tässä ilmiannossa sanottiin,

+että joka aamu nähtiin kansalaisen Lorinin asunnosta tulevan

+kansalaisen Lindeyn, joka oli epäilyttävä ja määrätty vangittavaksi.

+

+Ilmiannon oli allekirjoittanut Simon.

+

+"Kas vain! Mutta tuo paikkasuutari menettää asiakkaansa", sanoi Lorin,

+"jos hän harjoittaa näitä molempia ammatteja yhtaikaa. Mitä hittoa!

+Vakoilija ja saappaiden puolipohjaaja! Tämä herra Simon on oikea

+Cæsar..."

+

+Ja hän purskahti nauramaan.

+

+"Kansalainen Maurice!" sanoi silloin komisaari. "Missä on kansalainen

+Maurice? Me vaadimme sinua luovuttamaan hänet."

+

+"Minähän sanoin, ettei hän ole täällä."

+

+Komisaari meni viereiseen huoneeseen, kiipesi sitten pienelle

+parvekkeelle, jossa Lorinin kotiapulainen asui. Lopuksi hän meni

+kellariin. Ei jälkeäkään Mauricesta.

+

+Mutta ruokasalin pöydällä veti hiljan kirjoitettu kirje komisaarin

+huomion puoleensa. Sen oli kirjoittanut Maurice, joka oli laskenut

+sen siihen lähtiessään aamulla herättämättä ystäväänsä, vaikka he

+nukkuivatkin yhdessä:

+

+"Lähden oikeuteen", sanoi Maurice. "Syö aamiaista yksin, minä palaan

+vasta illalla."

+

+"Kansalaiset", sanoi Lorin, "vaikka minulla onkin kiire totella teitä,

+ymmärrätte toki hyvin, etten minä voi seurata teitä paitasillani...

+Sallikaa kotiapulaiseni pukea minun päälleni."

+

+"Aristokraatti!" sanoi muuan ääni, "häntä täytyy auttaa vetämään

+housuja jalkaansa..."

+

+"Niin, hyvä Jumala, niin", sanoi Lorin, "minä olen kuin kansalainen

+Dagobert [merovingikuningas — Suom.]. Huomaatte kai, etten sanonut

+kuningas."

+

+"No, olkoon menneeksi", sanoi komisaari. "Mutta pidä kiirettä!"

+

+Kotiapulainen tuli alas parveltaan ja ryhtyi auttamaan isäntäänsä

+pukeutumaan.

+

+Lorinin tarkoitus ei oikeastaan ollut pyytää kamaripalvelijan apua,

+vaan se, ettei mikään jäisi kotiapulaiselta huomaamatta, jotta hän

+voisi kertoa Mauricelle kaikki, mitä oli tapahtunut.

+

+"Nyt, hyvät herrat... suokaa anteeksi, kansalaiset... nyt, kansalaiset,

+minä olen valmis ja seuraan teitä. Mutta sallikaa, olkaa hyvä, minun

+ottaa mukaani herra Demoustierin teoksen _Kirjeitä Emilialle_ vasta

+ilmestynyt viimeinen osa, jota en vielä ole lukenut; se sulostuttaa

+vankeuden ikävää."

+

+"Sinun vankeutesiko?" sanoi äkkiä Simon, josta oli nyt vuorostaan

+tullut kaupunginvirkamies ja joka neljän piirimiehen seurassa astui

+sisään. "Sitä ei kestä kauvan: sinä esiinnyt sen naisen oikeusjutussa,

+joka tahtoi päästää Itävallattaren karkaamaan Hänet tuomitaan tänään...

+Sinut tuomitaan huomenna, jahka olet todistanut."

+

+"Suutari", sanoi Lorin arvokkaasti, "te neulotte kengänpohjanne liian

+nopeasti".

+

+"Niin, mutta mikä kaunis naskalinpisto se onkaan!" sanoi Simon nauraen

+rumasti; "saatpa nähdä, saatpa nähdä, kaunis krenatööri".

+

+Lorin kohautti hartioitaan.

+

+"No, lähdemmekö?" sanoi hän. "Minä odotan teitä."

+

+Ja jokaisen kääntäessä selkänsä lähteäkseen alas portaita antoi Lorin

+kaupunginvirkamies Simonille niin voimakkaan potkun, että hän ulvoen

+kieri liukkaiden ja jyrkkien portaiden alapäähän asti.

+

+Piirimiehet eivät voineet pidättää nauruaan. Lorin pisti kätensä

+taskuun.

+

+"Virantoimituksessani!" sanoi Simon kalmankalpeana vihasta.

+

+"Helkkarissa!" vastasi Lorin, "emmekö me kaikki ole virantoimituksessa?"

+

+Hänen oli noustava ajurinrattaille, ja komisaari vei hänet

+oikeuspalatsiin.

+

+

+

+

+XXV

+

+Lorin

+

+

+Jos lukijamme tahtovat seurata meitä toistamiseen

+vallankumousoikeuteen, löydämme Mauricen samalta paikalta, jossa

+olemme jo nähneet hänet. Kuitenkin näemme hänen olevan kalpeamman ja

+kiihdyksissään.

+

+Sen synkän teatterin näytännön alkaessa, jonne tapahtumat johdattavat

+meidät paljon enemmän kuin erityinen mieltymyksemme siihen, ovat

+tuomarit neuvottelemassa, sillä erästä juttua on juuri käsitelty: kaksi

+syytettyä, jotka tuon ajan röyhkeän tavan mukaan ovat pitäen tuomareita

+pilkkanaan pukeutuneet valmiiksi mennäkseen mestauslavalle, keskustelee

+puolustajiensa kanssa, joiden epämääräiset sanat muistuttavat lääkärin

+sanoja hänen hoitaessaan toivotonta potilasta.

+

+Parvekerahvas oli tuona päivänä hurjalla tuulella, sellaisella, joka

+kannustaa tuomarien ankaruutta: kutojattarien ja etukaupunkilaisten

+välittömän silmälläpidon alaisina käyttäytyvät valamiehet paremmin,

+samaten kuin näyttelijä saa kahta vertaa paremman vauhdin huonotuulisen

+yleisön edessä.

+

+Nämä samat taipumattomiksi muuttuneet tuomarit ovatkin kello kymmenen

+jälkeen aamulla tehneet viidestä syytetystä viisi kuolemaantuomittua.

+

+Syytettyjen penkillä istuvat kaksi miestä odottivat siis myönteistä tai

+kielteistä vastausta, joka tulisi joko antamaan heille takaisin elämän

+tai heittämään heidät kuolemaan.

+

+Katsojayleisö, jonka sen mielinäytelmäksi käynyt jokapäiväinen

+murhenäytelmä oli tehnyt raa'aksi, valmisti heitä huudahduksillaan tätä

+pelottavaa hetkeä varten.

+

+"Kas, kas, kas, katsokaa toki tuota suurta!" sanoi muuan sukankutoja,

+jolla, kun ei ollut päähinettä, oli tukkalaitteessaan kädenkokoinen

+kolmivärinen kokardi; "kas, kuinka kalpea hän on. Voisipa sanoa, että

+hän jo on kuollut."

+

+Tuomittu katseli halveksivasti hymyillen naista, joka oli käynyt hänen

+kimppuunsa.

+

+"Mitä sinä sanotkaan?" sanoi naapuritar. "Hänhän nauraa!"

+

+"Niin, väkinäisesti."

+

+Eräs esikaupunkilainen katsoi kelloaan.

+

+"Paljonko kello on?" kysyi hänen toverinsa häneltä.

+

+"Kymmentä vailla yksi; sitähän on kestänyt jo kolme neljännestä."

+

+"Juuri kuten Domfrontissa, onnettomuuden kaupungissa; kun joku saapui

+sinne kello kaksitoista, joutui hirtetyksi kello yksi."

+

+"Entä tuo pieni, tuo pieni!" huusi toinen katselija. "Miten ruma hän

+onkaan, kun hän aivastaa säkissä."

+

+"Pyh! se tapahtuu liian nopeasti, sinulla ei ole aikaa huomata sitä."

+

+"Älähän, hänen päänsä voi vaatia herra Sansonilta, meillä on oikeus

+nähdä se."

+

+"Katsohan, kuinka kaunis tyranninsininen puku hänellä on; onhan

+köyhille hiukan mieluista, että hyvinpuetut miehet tehdään vähän

+lyhyemmiksi."

+

+Kuten pyöveli oli sanonut kuningattarelle, perivät köyhät tosiaankin

+jokaisen uhrin vaatteet, jotka vietiin Salpetrièreen heti mestauksen

+jälkeen jaettaviksi puutteenalaisille. Sinne oli viety myöskin

+teloitetun kuningattaren puvut.

+

+Maurice kuuli näiden puheiden sorinan välittämättä niistä; jokaisen

+mieltä painoi jokin voimakas ajatus, joka teki hänet yksinäiseksi;

+jo muutaman päivän ajan oli hänen sydämensä lyönyt vain ajoittain

+ja tärisemällä; toisinaan näytti pelko tai toivo keskeyttävän hänen

+elämänkulkunsa, ja nämä ainaiset heilahtelut olivat ikäänkuin murtaneet

+hänen sydämensä tunteellisuuden vaihtamalla sen hermottomuuteen.

+

+Tuomarit palasivat istuntoon, ja kuten saattoi odottaa, julisti

+puheenjohtaja molemmille syytetyille kuolemantuomion.

+

+Heidät vietiin pois, ja he astelivat vakain askelin; kaikki ihmiset

+osasivat tähän aikaan kuolla hyvin.

+

+Oikeudenpalvelijan ääni kajahti synkkänä ja pahaa ennustavana.

+

+"Kansalainen yleinen syyttäjä kansatar Geneviève Dixmeriä vastaan."

+

+Mauricen koko ruumis värisi, ja kostea hiki helmeili hänen kasvoillaan.

+

+Se pieni ovi, josta syytetyt astuivat sisälle, avautui, ja Geneviève

+ilmestyi saliin.

+

+Hän oli valkoisiin puettu; hänen tukkansa oli laitettu ihastuttavan

+somasti, sillä hän oli taitavasti sommitellut sen kerroksiin ja

+kähertänyt, leikkaamatta sitä, kuten useat naiset tekivät.

+

+Epäilemättä tahtoi Geneviève-parka näyttäytyä viimeiseen hetkeen saakka

+kauniilta sen silmissä, joka saattoi nähdä hänet.

+

+Maurice näki Genevièven ja tunsi, että kaikki hänen tätä tilaisuutta

+varten keräämänsä voimat pettivät yhtaikaa; kuitenkin hän oli odottanut

+tätä iskua, koska hän ei kahteentoista päivään ollut laiminlyönyt

+ainoatakaan istuntoa ja hän oli jo kolmasti kuullut yleisen syyttäjän

+lausuvan Genevièven nimen; mutta toisinaan on epätoivo niin ääretön ja

+syvä, ettei kukaan voi mitata sen pohjattomuutta.

+

+Kaikki, jotka näkivät tämän niin kauniin, niin koruttoman, niin kalpean

+naisen, päästivät huudahduksen: muutamat raivosta — tähän aikaan oli

+ihmisiä, jotka vihasivat kaikkea ylemmyyttä, kauneuden ylemmyyttä yhtä

+paljon kuin rahan, älyn ja syntyperän — toiset ihailusta, muutamat

+säälistä.

+

+Geneviève tunsi epäilemättä yhden huudahduksen kaikista näistä

+huudahduksista, yhden äänen kaikista näistä äänistä; sillä hän

+kääntyi Mauriceen päin sillä välin kun puheenjohtaja selaili syytetyn

+asiakirjapinkkaa ja tuolloin tällöin katseli häntä kulmainsa alta.

+

+Jo ensi silmäyksellä hän näki Mauricen, vaikka hän olikin piilossa ison

+hattunsa leveiden lierien alla; silloin hän kääntyi täydellisesti,

+hymyillen suloisesti ja tehden vielä suloisemman eleen; hän painoi

+molemmat ruusunpunaiset ja vapisevat kätensä huulilleen, ja pannen

+koko sielunsa hengähdykseensä hän antoi siivet tälle lentosuukolle,

+jonka ainoastaan yhdellä tästä väkijoukosta oli oikeus katsoa itselleen

+tulevaksi.

+

+Osanoton kuiske kävi läpi koko salin. Geneviève kääntyi kuulusteltaessa

+tuomareitansa kohti; mutta hän pysähtyi kesken tätä liikettä, ja

+sanomattoman kauhun ilmein kiinnitti hän laajentuneet silmäteränsä

+erääseen salin kohtaan.

+

+Maurice nousi turhaan varpailleen: hän ei nähnyt mitään, tai oikeammin

+veti eräs tärkeämpi seikka hänen huomionsa näyttämölle, se on tuomarien

+istuinpaikalle.

+

+Fouquier-Tinville oli alkanut lukea syytöskirjelmää.

+

+Tässä syytöskirjassa esitettiin, että Geneviève oli hurjan vehkeilijän

+vaimo, sen miehen, jonka epäiltiin auttaneen Maison-Rougen entisen

+ritarin kuningattaren pelastamiseksi tekemiä toistuneita yrityksiä.

+

+Sitäpaitsi oli hänet yllätetty kuningattaren jalkojen juuresta,

+pyytämästä häntä vaihtamaan hänen kanssaan pukua ja tarjoutumasta

+kuolemaan hänen sijastaan. Tämä typerä kiihko, sanottiin

+syytekirjelmässä, ansaitsisi epäilemättä vastavallankumouksellisten

+ylistyksen, mutta nykyään, niin lisättiin, kuuluu kaikkien Ranskan

+kansalaisten henki vain kansakunnalle, ja on kaksinkertainen petos

+uhrata se Ranskan vihollisille.

+

+Genevièveltä kysyttäessä, tunnustiko hän, kuten santarmit Duchesne ja

+Gilbert olivat sanoneet, tulleensa yllätetyksi polviltaan kuningattaren

+edestä pyytämässä häntä vaihtamaan pukua kanssansa, vastasi hän

+yksinkertaisesti:

+

+"Kyllä."

+

+"Kertokaa meille siinä tapauksessa", sanoi puheenjohtaja,

+"suunnitelmanne ja toiveenne".

+

+Geneviève hymyili.

+

+"Naisella voi olla toiveita", sanoi hän; "mutta nainen ei saata laatia

+sentapaista suunnitelmaa, jonka uhriksi minä olen joutunut".

+

+"Kuinka te sitten olitte siellä?"

+

+"Koska en kuulunut itselleni ja koska minut pakotettiin."

+

+"Kuka teidät pakotti?" kysyi yleinen syyttäjä.

+

+"Henkilöt, jotka uhkasivat minua kuolemalla, ellen tottelisi heitä."

+

+Ja nuoren naisen kiihtynyt katse kiintyi uudelleen tuohon salin

+kohtaan, jota Maurice ei nähnyt.

+

+"Mutta välttääksenne kuoleman, jolla teitä uhattiin, te uhmasitte sitä

+kuolemaa, joka seuraisi teille kuolemantuomiosta?"

+

+"Suostuessani oli veitsenterä rintaani vasten, kun giljotiinin terä

+sen sijaan oli kaukana päästäni. Minä taivuin samanaikaisen väkivallan

+edessä."

+

+"Miksette huutanut apua? Kaikki hyvät kansalaiset olisivat puolustaneet

+teitä."

+

+"Voi, hyvä herra!" vastasi Geneviève niin murheellisella ja

+samalla niin lempeällä äänenpainolla, että Mauricen sydän oli

+pakahtumaisillaan; "minulla ei enää ollut ketään lähelläni".

+

+Heltyminen seurasi myötätuntoa, kuten tämä oli seurannut uteliaisuutta.

+Monet päät painuivat, toiset peittäen kyyneleensä, toiset antaen niiden

+vapaasti virrata.

+

+Maurice huomasi silloin vasemmalla itsestään lujana pysyvän pään,

+järkähtämättömät kasvot.

+

+Siellä seisoi Dixmer, synkkänä, leppymättömänä, päästämättä silmistään

+Genevièveä yhtä vähän kuin tuomareitakaan.

+

+Veri kohosi nuoren miehen ohimoille; viha nousi sydämestä hänen

+otsalleen täyttäen koko hänen olemuksensa koston hillittömillä

+haluilla. Hän loi Dixmeriin katseen, jossa oli niin paljon sähköistä,

+voimakasta vihaa, että tämä, ikäänkuin polttavan virran puoleensa

+vetämänä, käänsi päänsä vihollistaan kohti.

+

+Heidän katseensa kohtasivat toisensa kuin kaksi liekkiä. "Sanokaa

+meille yllyttäjienne nimet", sanoi puheenjohtaja.

+

+"Heitä on vain yksi, hyvä herra."

+

+"Kuka sitten?"

+

+"Mieheni."

+

+"Tiedättekö, missä hän on?"

+

+"Tiedän."

+

+"Ilmoittakaa hänen piilopaikkansa."

+

+"Hän on saattanut olla halpamainen, mutta silti minä en ole raukka;

+minun asiani ei ole ilmiantaa hänen olinpaikkaansa, sen löytäminen

+kuuluu teille."

+

+Maurice katsahti Dixmeriin.

+

+Dixmer ei liikahtanutkaan. Ajatus pälkähti nuoren miehen päähän:

+ilmiantaa hänet samalla kertaa kuin itsensäkin, mutta hän tukahdutti

+sen.

+

+"Ei", sanoi hän, "sillä tavalla hänen ei ole kuoltava."

+

+"Te siis kieltäydytte toimimasta oppaana meidän etsiessämme?" sanoi

+puheenjohtaja.

+

+"Minä luulen, hyvä herra, etten voi sitä tehdä", vastasi Geneviève,

+"joutumatta yhtä halveksittavaksi toisten silmissä kuin hän on minun

+silmissäni."

+

+"Onko olemassa todistajia?" kysyi puheenjohtaja.

+

+"On yksi", vastasi oikeudenpalvelija.

+

+"Kutsukaa sisään todistaja."

+

+"Maximilien Jean Lorin!" kirkui oikeudenpalvelija.

+

+"Lorin!" huudahti Maurice. "Oi, hyvä Jumala, mitä onkaan tapahtunut?"

+

+Tämä näytös tapahtui Lorinin vangitsemispäivänä, eikä Maurice tiennyt

+vangitsemisesta mitään.

+

+"Lorin!" mutisi Geneviève katsellen tuskallisen levottomana ympärilleen.

+

+"Miksi ei todistaja vastaa, kun hänen nimeänsä huudetaan?" kysyi

+puheenjohtaja.

+

+"Kansalainen puheenjohtaja", sanoi Fouquier-Tinville, "todistaja on

+pidätetty asunnossaan uuden ilmiannon johdosta; hänet tuodaan heti

+tänne".

+

+Maurice vavahti.

+

+"Oli olemassa toinen tärkeämpi todistaja", jatkoi Fouquier; "mutta

+häntä ei ole vielä voitu tavata".

+

+Dixmer kääntyi hymyillen Mauriceen päin: ehkäpä sama ajatus, joka

+oli pälkähtänyt rakastajan päähän, oli nyt juolahtanut aviomiehenkin

+mieleen.

+

+Geneviève kalpeni ja lyyhistyi kokoon päästäen huokauksen.

+

+Samassa astui Lorin sisään kahden santarmin kanssa.

+

+Hänen jälkeensä ja samasta ovesta ilmestyi Simon, joka oikeuden

+jokapäiväisenä vieraana meni istumaan tuomarien lähelle.

+

+"Nimenne ja etunimenne?" kysyi puheenjohtaja.

+

+"Maximilien Jean Lorin."

+

+"Toimenne."

+

+"Joutilas mies."

+

+"Sitä sinä et ole kauvan", sanoi Simon näyttäen hänelle nyrkkiään.

+

+"Oletteko syytetyn sukulainen?"

+

+"En, mutta minulla on kunnia kuulua hänen ystäviinsä."

+

+"Tiesittekö, että hän vehkeili päästääkseen kuningattaren karkuun?"

+

+"Mitenkä luulette, että minä olisin sen tiennyt?"

+

+"Hän on saattanut uskoa teille salaisuuden."

+

+"Minulleko, Thermopylen piirin jäsenelle?... Mitä hulluja!"

+

+"Teidät on kuitenkin joskus nähty hänen seurassaan."

+

+"Minut olisi tullut nähdä siellä oikein usein."

+

+"Te tiesitte hänen olevan aristokraatin."

+

+"Tiesin hänen olevan nahkurimestarin vaimon."

+

+"Hänen miehensä ei todellisesti kuitenkaan harjoittanut sitä ammattia,

+jota hän käytti suojanaan."

+

+"Ei, sitä minä en tiedä; hänen miehensä ei kuulu ystäviini."

+

+"Kertokaa minulle tuosta aviomiehestä."

+

+"Oh, vallan kernaasti. Hän on roisto..."

+

+"Herra Lorin", sanoi Geneviève, "säälikää..."

+

+Lorin jatkoi antamatta häiritä itseään:

+

+"Hän on uhrannut vaimoparkansa, jonka tässä näette silmienne edessä,

+ei tyydyttääkseen valtiollisia mielipiteitänsä, vaan henkilökohtaista

+vihaansa. Hyh! Pidän häntä yhtä alhaisena kuin Simonia!"

+

+Dixmer kävi lyijynkarvaiseksi. Simon tahtoi puhua; mutta puheenjohtaja

+viittasi hänet vaikenemaan.

+

+"Te näytte tuntevan tämän jutun erinomaisesti, kansalainen Lorin",

+sanoi Fouquier; "kertokaa meille kaikki".

+

+"Suokaa anteeksi, kansalainen Fouquier", sanoi Lorin nousten seisomaan,

+"olen kertonut kaikki, minkä tiesin".

+

+Hän kumarsi ja istuutui jälleen.

+

+"Kansalainen Lorin", jatkoi syyttäjä, "velvollisuuksiisi kuuluu

+valaista oikeutta tiedoillasi".

+

+"Valaiskoon oikeus itseänsä niillä tiedoilla, joita juuri annoin. Mitä

+tähän vaimoparkaan tulee, toistan, ettei hän ole tehnyt muuta kuin

+totellut väkivallan edessä... No, katsokaa häntä hiukankin, onko hän

+vehkeilijän näköinenkään? Hänet on pakotettu tekemään, mitä teki, siinä

+kaikki."

+

+"Luuletko niin?"

+

+"Olen siitä varma."

+

+"Lain nimessä", sanoi Fouquier, "vaadin, että todistaja Lorin asetetaan

+oikeuden eteen syytettynä ja tämän naisen rikostoverina".

+

+Maurice voihkaisi.

+

+Geneviève peitti kasvonsa molempiin käsiinsä.

+

+Simon huudahti ilmi riemuissaan:

+

+"Kansalainen syyttäjä, sinä olet pelastanut isänmaan." Lorin taas,

+vastaamatta mitään, nousi kaiteen yli ja istuutui Genevièven viereen;

+hän tarttui hänen käteensä ja suudellen sitä kunnioittavasti sanoi:

+

+"Hyvää päivää, kansatar", niin rauhallisesti, että se vaikutti koko

+kuulijakuntaan. "Miten jaksatte?"

+

+Sitten hän istuutui syytettyjen penkille.

+

+

+

+

+XXVI

+

+Edellisen jatkoa

+

+

+Koko tämä näytös oli tapahtunut kuin harhakuvan ilmestys Mauricen

+edessä hänen seistessään nojautuneena sapeliinsa, jota ei jättänyt

+kädestään; hän näki ystävän toisensa jälkeen syöksyvän siihen kuiluun,

+joka ei anna uhrejaan takaisin, ja tämä kuolettava kuva oli niin

+ilmielävä, että hän kysyi itseltään, miksi hän, näiden onnettomien

+matkatoveri, vielä tarrautui kiinni kuilun reunoihin eikä antautunut

+huimauksen valtaan, joka veti häntä heidän mukaansa.

+

+Harpatessaan kaiteen yli oli Lorin nähnyt Dixmerin synkän ja

+pilkallisen ulkomuodon.

+

+Kun hän asettui istumaan Genevièven viereen, kuten olemme kertoneet,

+kumartui tämä kuiskaamaan hänen korvaansa.

+

+"Oi, herra Jumala!" sanoi hän, "tiedättekö Mauricen olevan tuolla?"

+

+"Missä siis?"

+

+"Älkää katsoko heti; teidän katseenne voisi viedä hänet perikatoon."

+

+"Olkaa rauhallinen."

+

+"Meidän takanamme, oven lähellä. Mikä tuska se onkaan hänelle, jos

+meidät tuomitaan kuolemaan."

+

+Lorin katseli nuorta naista hellästi säälien.

+

+"Meidät tuomitaan", sanoi hän, "minä vannotan teitä uskomaan niin.

+Pettymys olisi liian julma, jos varomattomuudessanne toivoisitte vielä."

+

+"Voi, hyvä Jumala!" sanoi Geneviève. "Ystäväparka, joka jää yksin

+maailmaan!"

+

+Lorin kääntyi silloin Mauriceen päin, ja voimatta hillitä itseään loi

+Genevièvekin nopean silmäyksen nuoreen mieheen. Mauricen silmät olivat

+kohdistuneina heihin, ja hän painoi kättänsä sydämellensä.

+

+"Teillä on olemassa keino pelastua", sanoi Lorin.

+

+"Varmastiko?" kysyi Geneviève, jonka silmät säteilivät iloa.

+

+"Oh, siitä voin vastata."

+

+"Jos te pelastaisitte minut, miten minä siunaisinkaan teitä."

+

+"Mutta tämä keino..." jatkoi nuori mies.

+

+Geneviève luki epäröimisen syyn hänen silmistään.

+

+"Te siis myöskin olette nähnyt hänet?" sanoi hän.

+

+"Olen, minä näin hänet. Tahdotteko te pelastua? Tulkoon hän tänne

+vuorostaan rautaiselle tuolille, niin olette pelastunut."

+

+Varmasti Dixmer arvasi Lorinin katseen ilmeestä hänen lausumansa sanat,

+sillä ensin hän kalpeni; mutta pian hän taas sai takaisin synkän

+ilmeensä ja pirullisen hymynsä.

+

+"Se on mahdotonta", sanoi Geneviève; "minä en voisi enää vihata häntä".

+

+"Sanokaa, että hän tuntee teidän jalomielisyytenne ja uhmaa teitä."

+

+"Epäilemättä, sillä hän on varma itsestään, minusta, meistä kaikista."

+

+"Geneviève, Geneviève, minä olen vähemmän täydellinen kuin te; antakaa

+minun temmata hänet mukaani, jotta hän kuolee."

+

+"Ei, Lorin, minä vannotan teitä, ei mitään yhteistä tuon miehen kanssa,

+ei edes kuolemaa; minusta tuntuu, että olisin Mauricelle uskoton, jos

+kuolisin yhdessä Dixmerin kera."

+

+"Mutta tehän ette kuolekaan."

+

+"Millä keinoin minä eläisin hänen kuoltuaan?"

+

+"Ah!" sanoi Lorin, "kuinka paljon Mauricella onkaan syytä rakastaa

+teitä! Te olette enkeli, ja enkelien isänmaa on taivaassa. Rakas

+Maurice-parka!"

+

+Simon, joka ei saattanut kuulla molempien syytettyjen lausumia sanoja,

+tarkkaili sen sijaan koko ajan heidän kasvojensa ilmeitä.

+

+"Kansalainen santarmi", sanoi hän, "estähän toki vehkeilijöitä

+jatkamasta salahankkeitaan tasavaltaa vastaan vielä

+vallankumousoikeudessakin".

+

+"Hyvä!" virkkoi santarmi; "tiedäthän sinä hyvin, kansalainen Simon,

+ettei täällä enää solmita salaliittoja, tai jos niin tehdäänkin, ei

+sitä tehdä kauvan. Hehän juttelevat, nuo kansalaiset, ja kun laki ei

+kiellä juttelemasta mestausrattaillakaan, miksi sitten kiellettäisiin

+juttelemasta oikeudessa?"

+

+Tämä santarmi oli Gilbert, joka tunnettuaan kuningattaren vankikopissa

+ottamansa vangin osoitti tavallisella vilpittömyydellään myötätuntoa

+Genevièven rohkeutta ja uskollisuutta kohtaan.

+

+Puheenjohtaja oli neuvotellut asessorien kanssa; Fouquier-Tinvillen

+kehoituksesta hän alkoi kysellä:

+

+"Syytetty Lorin", sanoi hän; "minkä luontoisia olivat teidän suhteenne

+kansatar Dixmeriin?"

+

+"Minkäkö luonteisia, kansalainen puheenjohtaja?"

+

+"Niin."

+

+    "Yhdisti sydämemme ystävyys puhtahin,

+     mä veli olin hälle, hän sisar rakkahin."

+

+"Kansalainen Lorin", sanoi Fouquier-Tinville, "se on huono runo".

+

+"Kuinka niin?" kysyi Lorin.

+

+"Epäilemättä, loppusoinnuissa on kaksi h:ta."

+

+Edellisen jatkoa 193

+

+"Leikkaa pois, kansalainen syyttäjä, leikkaa pois, se on sinun virkasi."

+

+Fouquier-Tinvillen järkähtämättömät kasvot kalpenivat hiukan tämän

+kamalan pilan johdosta.

+

+"Entä millä silmin", kysyi puheenjohtaja, "katseli kansalainen Dixmer

+hänen vaimonsa suhdetta sellaiseen mieheen, joka oli olevinaan

+tasavaltalainen?"

+

+"Oh, mitä siihen seikkaan tulee, en voi sitä sanoa, koska en

+milloinkaan ole tuntenut kansalaista Dixmeriä enkä ole yhtään

+yrittänytkään oppia häntä tuntemaan."

+

+"Mutta", virkkoi Fouquier-Tinville, "sinä et mainitse, että ystäväsi

+kansalainen Maurice Lindey oli sinun ja syytetyn välisen niin puhtaan

+ystävyyden yhdyssiteenä?"

+

+"Kun minä en sitä sano", vastasi Lorin, "johtuu se siitä, että

+sellainen tuntuu minusta pahasti sanotulta, ja minusta tuntuu myös,

+että teidän olisi tullut seurata minun esimerkkiäni".

+

+"Kansalaiset valamiehet", sanoi Fouquier-Tinville, "osannevat

+arvostella näiden kahden tasavaltalaisen merkillistä suhdetta

+aristokraattinaiseen juuri sillä hetkellä, jolloin tämä

+aristokraattinainen on todistettavasti tekemässä mustinta salahanketta,

+mitä on tehty kansakuntaa vastaan".

+

+"Miten minä olisin tuntenut sen salahankkeen, josta sinä puhut,

+kansalainen syyttäjä?" kysyi Lorin, joka pikemminkin vimmastui kuin

+pelästyi tuon törkeän todisteen johdosta.

+

+"Te tunsitte tämän naisen, te olitte hänen ystävänsä, hän nimitti teitä

+veljeksensä, te sanoitte häntä sisareksenne ettekä te tuntenut hänen

+puuhiansa? Onko siis mahdollista, että hän, kuten te itse sanoitte,

+yksin on suorittanut sen teon, joka pannaan hänen syyksensä?"

+

+"Hän ei ole suorittanut sitä yksin", sanoi Lorin käyttäen

+puheenjohtajan sanoja, "koska hän on sanonut teille, koska minä olen

+sanonut teille ja sanon vieläkin, että hänen miehensä pakotti hänet

+siihen".

+

+"Kuinka sinä et siis tunne aviomiestä", sanoi Fouquier-Tinville, "kun

+kerran mies oli yhdessä naisen kanssa?"

+

+Lorinin olisi tarvinnut vain kertoa Dixmerin ensimmäisestä

+katoamisesta; Lorinin olisi tarvinnut vain sanoa Genevièven ja Mauricen

+rakastavan toisiaan; Lorinin olisi tarvinnut vain ilmoittaa, miten

+aviomies oli ryöstänyt ja piilottanut vaimonsa luoksepääsemättömään

+kätköpaikkaan puhdistautuakseen kaikesta osallisuudesta ja hajoittaen

+kaiken epäselvyyden.

+

+Mutta sitä varten olisi tarvinnut ilmaista molempien ystävien

+salaisuus; sitä varten olisi Genevièven täytynyt punastua viidensadan

+ihmisen edessä; Lorin pudisti päätänsä sanoakseen itselleen ei.

+

+"No niin", kysyi puheenjohtaja, "mitä te vastaatte kansalaiselle

+syyttäjälle?"

+

+"Että hänen logiikkansa on musertava", sanoi Lorin, "ja että hän on

+saanut minut uskomaan erään asian, jota en ole edes aavistanutkaan".

+

+"Mitä sitten?"

+

+"Että minä olen nähdäkseni kauheimpia vehkeilijöitä, joita milloinkaan

+on nähty."

+

+Tämä ilmoitus herätti yleistä hilpeyttä. Tuomaritkaan eivät voineet

+pysyä vakavina, niin heitä miellytti se äänensävy, jota nuori mies oli

+käyttänyt lausuessaan nämä sanat.

+

+Fouquier ymmärsi koko ivan; ja kun hän väsymättömillä ponnistuksillansa

+oli oppinut tuntemaan syytettyjen kaikki salaisuudet yhtä tarkoin

+kuin syytetyt itsekin, tunsi hän vastoin tahtoaankin Lorinia kohtaan

+myötätuntoista ihailua.

+

+"No, kansalainen Lorin", sanoi hän, "puhu, puolusta itseäsi! Oikeus

+kuuntelee sinua, sillä se tuntee sinun vaiheesi, ne ovat kunnon

+tasavaltalaisen vaiheet".

+

+Simon tahtoi puhua; puheenjohtaja teki hänelle merkin olla vaiti.

+

+"Puhu, kansalainen Lorin", sanoi hän, "me kuuntelemme sinua".

+

+Lorin pudisti uudelleen päätänsä.

+

+"Tämä vaitiolo on myöntymystä", jatkoi puheenjohtaja.

+

+"Eipähän", sanoi Lorin; "tämä vaitiolo on vaitioloa, siinä kaikki".

+

+"Vielä kerran", sanoi Fouquier-Tinville, "haluatko sinä puhua?"

+

+Lorin kääntyi yleisöön päin kysyäkseen Mauricen silmiltä, mitä hänen

+olisi tehtävä.

+

+Maurice ei antanut Lorinille merkkiä puhua, ja Lorin pysyi vaiti.

+

+Se oli samaa kuin tuomita itsensä kuolemaan.

+

+Mitä nyt seurasi, tapahtui nopeasti.

+

+Fouquier esitti syytöksensä, puheenjohtaja esitti lyhyesti syytetyn

+ja todistajien kuulustelun; tuomarit menivät äänestämään ja palasivat

+julistaen Lorinin ja Genevièven syyllisiksi.

+

+Puheenjohtaja tuomitsi heidät molemmat kuolemaan.

+

+Palatsin suuri kello löi kaksi.

+

+Puheenjohtaja käytti juuri yhtä paljon aikaa kuolemantuomion

+julistamiseen kuin kello lyömiseensä.

+

+Maurice kuunteli näitä molempia ääniä, jotka sekaantuivat toisiinsa.

+Äänen ja kellon kaksinkertaisten värähtelyjen sammuessa olivat hänen

+voimansa lopussa.

+

+Santarmit veivät mukanaan Genevièven ja Lorinin, joka oli tarjonnut

+edelliselle käsivartensa.

+

+Molemmat tervehtivät Mauricea hyvin erilaisesti: Lorin hymyili;

+Geneviève, joka oli kalpea ja pyörtymäisillään, lähetti hänelle

+viimeisen suudelman kyyneliin kastetuilla sormillaan.

+

+Hän oli viimeiseen hetkeen saakka ylläpitänyt toivoa saada elää, eikä

+hän itkenyt elämäänsä, vaan rakkauttansa, joka sammuisi hänen elämänsä

+keralla.

+

+Puoliksi hulluna ei Maurice vastannut mitään näihin ystäviensä

+jäähyväisiin; hän nousi kalpeana, sekavana penkiltä, jolle oli

+vaipunut. Hänen ystävänsä olivat hävinneet.

+

+Hän tunsi, että vain yksi asia vielä eli hänessä: viha, joka jäyti

+hänen sydäntään.

+

+Hän loi viimeisen katseen ympärilleen ja tunsi Dixmerin, joka

+poistui toisten katselijoiden kanssa ja kumartui mennäkseen käytävän

+holviovesta.

+

+Nopeasti kuin ojentuva jousi ponnahti Maurice penkiltä penkille ja

+saapui samalle ovelle.

+

+Dixmer oli jo ehtinyt ovesta ja päässyt hämärään käytävään.

+

+Maurice asteli hänen perässänsä.

+

+Juuri kun Dixmer kosketti jalallaan suuren salin permantopaasia, laski

+Maurice kätensä Dixmerin olkapäälle.

+

+

+

+

+XXVII

+

+Kaksintaistelu

+

+

+Tähän aikaan oli aina vakava asia kysymyksessä, jos tunsi olkapäätänsä

+kosketettavan.

+

+Dixmer kääntyi ja tunsi Mauricen.

+

+"Kas, päivää, kansalainen tasavaltalainen", sanoi Dixmer näyttämättä

+muuta liikutuksen oiretta, kuin että hänen äänensä melkein

+huomaamattomasti värähteli, vaikka hän sen heti tukahdutti.

+

+"Päivää, kansalainen pelkuri", vastasi Maurice; "tehän odotitte minua,

+eikö niin?"

+

+"Se on, etten minä odottanut teitä enää, päinvastoin", sanoi Dixmer.

+

+"Miksi niin?"

+

+"Koska odotin teitä aikaisemmin."

+

+"Minä saavun vieläkin liian aikaisin sinun mielestäsi, murhaaja!"

+lisäsi Maurice hirveällä äänellä tai oikeammin kuiskeella, sillä siinä

+oli hänen sydämeensä kertyneen myrskyn jyrinää hänen katseensa iskiessä

+salamoita.

+

+"Tehän purskutatte tulta silmistänne, kansalainen", sanoi Dixmer. "Pian

+meidät tunnetaan ja ruvetaan seuraamaan meitä."

+

+"Niin, sinä pelkäät joutuvasi vangituksi, eikö niin? Pelkäät tulevasi

+samalle mestauslavalle, jonne lähetät toiset? Vangittakoon meidät,

+sitä parempi, sillä minusta tuntuu, että vielä puuttuu yksi rikollinen

+kansallisen oikeuden käsistä."

+

+"Kuten puuttuu yksi nimi kunnian miesten luettelosta, eikö niin, teidän

+nimenne hävittyä siitä."

+

+"Hyvä on! Puhumme tuosta uudelleen toivoakseni; mutta sillä välin

+sanon, että olette kostanut, ja kostanut kurjasti, naiselle! Kun kerran

+odotitte minua jossakin, miksi ette odottanut minua asunnossani sinä

+päivänä, jolloin varastitte minulta Genevièven?"

+

+"Luulin teitä ensimmäiseksi varkaaksi."

+

+"Ei mitään sukkeluuksia, hyvä herra, minä en milloinkaan ole tuntenut

+teitä; ei mitään sanoja, minä tunnen teidät paremmin tekojenne kuin

+sanojenne kautta, kuten se päivä todistaa, jolloin tahdoitte tappaa

+minut: sinä päivänä puhui teidän luonteenne."

+

+"Ja minä olen useammin kuin yhden kerran katunut, etten kuullut sen

+ääntä", vastasi Dixmer rauhallisesti.

+

+"No niin", sanoi Maurice lyöden sapeliaan, "minä tarjoan teille

+tilaisuuden korvaukseen".

+

+"Huomenna, jos niin suvaitsette, ei tänään."

+

+"Miksi huomenna?"

+

+"Tai tänä iltana."

+

+"Miksi ei heti?"

+

+"Koska minulla on tehtävää kello viiteen saakka."

+

+"Taaskin jokin iljettävä suunnitelma", sanoi Maurice.

+

+"Taaskin jokin väijytys."

+

+"Kas niin, herra Maurice", sanoi Dixmer, "te olette tosiaankin hyvin

+vähän kiitollinen. Kuinka? Kuuden kuukauden aikana minä olen antanut

+teidän kehrätä täydellistä rakkautta vaimoni kanssa; kuuden kuukauden

+aikana olen sietänyt teidän kohtauksianne, sallinut teidän hymyillä

+toisillenne. Ei milloinkaan ole mies, myöntäkää se, ollut sen vähemmän

+tiikeri kuin minä."

+

+"Toisin sanoen sinä luulit minun voivan olla sinulle hyödyllisen ja

+ajattelit säästäväsi minua."

+

+"Epäilemättä!" vastasi levollisesti Dixmer, joka hillitsi itseänsä

+sitä enemmän, mitä enemmän Maurice kiihtyi. "Epäilemättä, sillä välin

+kun te petitte tasavaltanne ja myitte sen minulle vaimoni katseesta;

+sillä välin kun te menetitte kunnianne, te petoksenne kautta, hän

+aviorikoksensa kautta, olin minä viisas ja sankari. Minä odotin ja

+juhlin voittoani."

+

+"Inhottavaa!" sanoi Maurice.

+

+"Niin, eikö niin? Annatte käytöksellenne oikean arvon, hyvä herra. Se

+oli kauhea! Se oli katala!"

+

+"Erehdytte, hyvä herra; minä nimitän sen miehen käytöstä kamalaksi ja

+katalaksi, jonka huostaan oli uskottu naisen kunnia, joka oli vannonut

+säilyttävänsä tämän kunnian puhtaana ja koskemattomana ja joka, sen

+sijaan että olisi pitänyt valansa, on tehnyt hänen kauneudestaan

+häpeällisen syötin, jolla hän on pyydystänyt heikon sydämen. Teidän

+pyhä velvollisuutenne oli ennen kaikkea suojella tätä naista, hyvä

+herra, mutta sen sijaan että olisitte suojellut häntä, te myitte hänet."

+

+"Mitä minun oli tehtävä, hyvä herra", vastasi Dixmer, "sen aion teille

+sanoa; minun oli pelastettava ystävä, joka yhdessä minun kanssani tuki

+pyhää asiaa. Samaten kuin uhrasin omaisuuteni tälle asialle, uhrasin

+myöskin kunniani. Mitä minuun tulee, olen täysin unohtanut itseni,

+väistynyt täydellisesti. Ajattelin itseäni vain viime tingassa. Nyt ei

+minulla enää ole ystävää: hän kuoli tikarinpistoon; nyt ei enää ole

+kuningatarta: kuningattareni on kuollut mestauslavalla; nyt, no niin,

+nyt minä ajattelen kostaa."

+

+"Sanokaa murhata."

+

+"Aviorikoksen tehnyttä naista ei murhata iskemällä häneen, vaan häntä

+rangaistaan."

+

+"Tämän aviorikoksen te olette aiheuttanut, siis se oli laillinen."

+

+"Niinkö luulette?" sanoi Dixmer synkästi hymyillen. "Kysykää hänen

+katumukseltaan, luuleeko hän toimineensa laillisesti."

+

+"Se, joka rankaisee, iskee päivänvalossa; sinä, sinä et rankaise, sillä

+heittäessäsi hänen päänsä giljotiinille, sinä itse piiloudut."

+

+"Minäkö pakenisin, minäkö piiloutuisin, ja milloin olet nähnyt

+sellaista, pölkkypää?" kysyi Dixmer. "Onko se piiloutumista, jos olen

+läsnä häntä tuomittaessa kuolemaan? Onko se pakenemista, että menen

+aina Kuolleiden saliin asti heittämään hänelle viimeiset hyvästit?"

+

+"Sinä siis menet katsomaan häntä?" huudahti Maurice, "sinä menet

+sanomaan hänelle hyvästi?"

+

+"Tietysti", sanoi Dixmer kohauttaen hartioitaan. "Sinä et ilmeisesti

+ole mikään koston erikoistuntija, kansalainen Maurice. Minun sijassani

+sinä siis olisit tyytynyt siihen, että tapahtumat vaikuttavat omalla

+voimallaan, että asianhaarat tuovat mukanaan oman seuraamuksensa;

+siten olisi esimerkiksi avionrikkojanainen, joka on ansainnut

+kuoleman, irti minusta, tai oikeammin hän ei olisi velkaa minulle

+siitä hetkestä alkaen, jolloin rankaisen häntä kuolemalla. Ei,

+kansalainen Maurice, olen keksinyt paremman tavan kuin tämän: olen

+keksinyt keinon, jolla kostan hänelle kaiken sen pahan, jonka hän

+on minulle tehnyt. Hän rakastaa sinua, hän tulee kuolemaan sinusta

+kaukana; hän inhoo minua, hän näkee minut jälleen. Katsohan", sanoi

+hän vetäen taskustaan salkun, "näetkö tämän salkun? Sen sisällä on

+Palatsin kanslistin allekirjoittama kortti. Sen avulla voin päästä

+kuolemaantuomittujen luo; no niin, minä tunkeudun Genevièven viereen ja

+nimitän häntä avionrikkojaksi; näen pyövelin leikkaavan hänen tukkansa,

+ja sillä välin hän saa kuulla minun ääneni toistavan: 'Avionrikkoja!'

+Minä seuraan häntä mestauskärryille saakka, ja hänen asettaessaan

+jalkansa mestauslavalle on viimeinen sana, jonka hän kuulee, sana

+_avionrikkoja_."

+

+"Pidä varasi. Hänellä ei tule olemaan voimaa kärsiä noin monta

+raukkamaista tekoa, hän ilmiantaa sinut."

+

+"Ei!" sanoi Dixmer, "hän vihaa minua liiaksi tehdäkseen sitä. Jos hänen

+olisi täytynyt ilmiantaa minut, olisi hän tehnyt sen silloin, kun

+ystäväsi kuiskaamalla kehoitti häntä siihen; koska hän ei ilmiantanut

+minua pelastaakseen henkensä, ei hän ilmianna minua kuollakseen minun

+kanssani: sillä hän tietää hyvin, että jos hän ilmiantaa minut, minä

+viivytän mestausta yhden päivän; hän tietää hyvin, että jos hän

+ilmiantaa minut, minä menen hänen kanssaan en ainoastaan Palatsin

+portaiden juurelle, vaan aina mestauslavalle saakka; sillä hän tietää

+hyvin, että minä sen sijaan että jättäisin hänet rattaiden astuimen

+juurella, nousisin hänen kanssansa rattaisiin; hän tietää hyvin, että

+minä koko matkan toistaisin tätä kauheata sanaa: _avionrikkoja_; että

+minä mestauslavallakin yhä toistaisin sitä ja että sillä hetkellä,

+jolloin hän vaipuu ikuisuuteen, vaipuisi syytös hänen kerallaan."

+

+Dixmer oli hirvittävä suuttumuksessaan ja vihassaan; hänen kätensä oli

+tarttunut Mauricen käteen; hän ravisti sitä sellaisella voimalla, jota

+Maurice ei olisi odottanut. Hänessä tapahtui päinvastainen vaikutus:

+sitä mukaa kuin Dixmer kiihtyi, rauhoittui Maurice.

+

+"Kuule", sanoi nuori mies, "tästä kostosta puuttuu eräs seikka".

+

+"Mikä?"

+

+"Että sinä voit hänelle sanoa: Lähtiessäni vallankumousoikeudesta

+tapasin rakastajasi ja tapoin hänet."

+

+"Päinvastoin, minusta on hauskempi sanoa, että sinä elät ja kärsit koko

+loppuikäsi hänen kuolemansa näystä."

+

+"Kuitenkin sinä tapat minut", sanoi Maurice, "taikka", lisäsi hän

+katseltuaan ympärillensä ja nähtyään olevansa melkein tilanteen herra,

+"minä tapan sinut".

+

+Ja kalpeana kiihtymyksestä, suuttumuksen yllyttämänä, tuntien voimansa

+kaksinkertaistuneen pakotettuaan itsensä kuuntelemaan Dixmerin kauheita

+suunnitelmia loppuun asti, hän tarttui hänen kurkkuunsa, veti hänet

+rintaansa vasten ja asteli takaperin portaita kohti, jotka johtivat

+joen äyräälle.

+

+Tämän käden kosketuksesta tunsi Dixmerkin vuorostaan vihan nousevan

+itsessään kuten laavan.

+

+"Hyvä on", sanoi hän, "sinun ei tarvitse viedä minua väkisin, minä

+tulen".

+

+"Tule siis, sinullahan on ase."

+

+"Tulen perässäsi."

+

+"Ei, kulje edellä, mutta minä ilmoitan jo etukäteen, että jos teet

+pienimmänkin merkin, pienimmänkin eleen, minä halkaisen pääsi

+sapeliniskulla."

+

+"Oh, sinä tiedät hyvin, etten minä pelkää", sanoi Dixmer vääntäen

+kasvonsa hymyyn, jonka hänen huultensa kalpeus teki niin

+kauhistuttavaksi.

+

+"Minun sapeliani et kylläkään", kuiskasi Maurice, "mutta sinä pelkäät,

+ettet saakaan kostaa. Ja kuitenkin", lisäsi hän, "voit nyt, kun olemme

+vastatusten, sanoa hänelle hyvästi".

+

+He olivat saapuneet virran rannalle, ja vaikka katse saattoikin seurata

+heitä sinne, missä he olivat, ei kukaan olisi ehtinyt paikalle ajoissa

+estääkseen kaksintaistelua tapahtumasta.

+

+Sitäpaitsi jäyti samanlainen viha kumpaistakin.

+

+Näin puhuessaan he olivat laskeutuneet niitä pieniä portaita, jotka

+johtavat Palatsin aukiolta, ja saapuneet melkein tyhjälle rantakadulle;

+sillä, koska istunnot yhä jatkuivat, kello kun oli vasta kaksi,

+tungeskeli väkijoukko vielä oikeussalissa, käytävissä ja pihoissa, ja

+Dixmer näytti yhtä paljon janoavan Mauricen verta kuin Maurice hänen

+vertansa.

+

+He tunkeutuivat sitten yhteen niistä holvikäytävistä, jotka johtavat

+Conciergerien vankikopeista jokeen; nykyään ne ovat roskaväen

+saastaisia tyyssijoja, joita pitkin muinoin useammin kuin kerran

+kärrättiin ruumiita kauas vankiluolista.

+

+Maurice asettui virran ja Dixmerin välille.

+

+"Minä luulen varmasti tappavani sinut, Maurice", sanoi Dixmer; "sinä

+vapiset liikaa".

+

+"Ja minä, Dixmer", sanoi Maurice ottaen sapelin käteensä ja sulkien

+häneltä huolellisesti paluutien, "minä luulen päinvastoin tappavani

+sinut ja tehtyäni sen ottavani salkustasi Palatsin kanslistin antaman

+pääsylipun. Ah, sinun on parasta kyllä napittaa pukusi, olkoon

+menneeksi; minun sapelini kyllä avaa sen, siitä minä menen takuuseen,

+vaikka se olisikin vaskea, kuten muinaiset haarniskat."

+

+"Otatko sinä sen paperin?" ulvoi Dixmer.

+

+"Otan", sanoi Maurice, "minä käytän sitä paperia; minähän menen

+sen avulla Genevièven viereen; minähän istuudun hänen rinnalleen

+teloitusrattaisiin: minäpä kuiskaankin hänen korvaansa niin kauvan

+kun hän elää: _Minä rakastan sinua_; ja kun hänen päänsä putoo: _Minä

+rakastin sinua_."

+

+Dixmer teki vasemmalla kädellään eleen ottaakseen paperin oikealla

+kädellään ja heittääkseen sen salkkuineen jokeen. Mutta nopeana kuin

+salama, leikkaavana kuin kirves iski Mauricen sapeli tähän käteen ja

+erotti sen melkein kokonaan ranteesta.

+

+Haavoittunut päästi parahduksen ravistaen silvottua kättänsä ja asettui

+asentoon.

+

+Silloin alkoi tämän yksinäisen, pimeän holvin alla hirvittävä taistelu;

+molemmat miehet, jotka olivat niin ahtaassa paikassa, etteivät iskut

+saattaneet osua paljonkaan syrjään ruumiista, liukastelivat kosteilla

+paasilla ja pysyttelivät vaivoin holvin seinävierillä; hyökkäykset

+kävivät yhä tiheämmiksi, mitä enemmän tappelevien kärsimättömyys kasvoi.

+

+Dixmer tunsi verensä virtaavan ja ymmärsi voimiensa kuluvan verensä

+mukana; hän ahdisti Mauricea niin raivokkaasti, että tämä pakosta

+peräytyi askelen. Väistyessään hänen vasen jalkansa luiskahti, ja hänen

+vihollisensa sapelinkärki raapaisi hänen rintaansa. Mutta nopeana

+kuin ajatus hän polvistuneena nosti miekan vasemmalla kädellänsä ja

+ojensi kärjen Dixmeriä kohti, joka vihansa kiivaudessa ja hyökätessään

+viettävällä maaperällä lankesi siihen ja lävisti itsensä.

+

+Kuului hirveä kirous; sitten vyöryivät molemmat ruumiit holvikäytävän

+ulkopuolelle.

+

+Yksi vain nousi pystyyn, Maurice, veren peitossa, mutta vihollisensa

+veren.

+

+Hän veti sapelinsa ulos ruumiista, ja vetäessään hän tuntui miekallaan

+imevän viimeisenkin elämänjäännöksen, joka hermoväristyksenä vielä eli

+Dixmerin jäsenissä.

+

+Varmistuttuaan siitä, että tämä oli kuollut, hän kumartui, avasi

+kuolleen puvun, otti salkun ja poistui nopeasti.

+

+Tarkastaessaan itseänsä hän huomasi, ettei voisi astua neljää

+askeltakaan tulematta vangituksi: hän oli veren peitossa.

+

+Hän astui virran reunalle, kumartui jokeen päin ja pesi kätensä ja

+pukunsa.

+

+Sitten hän kiireisesti nousi taas portaita ylös luoden holviin

+viimeisen katseen.

+

+Punainen ja höyryävä juova lähti sieltä ja virtasi jokeen päin.

+

+Päästyään Palatsin lähelle hän avasi salkun ja löysi sieltä

+pääsykortin, jonka oli allekirjoittanut Palatsin kanslisti.

+

+"Kiitos, vanhurskas Jumala!" mutisi hän itsekseen. Ja hän nousi

+nopeasti portaita, jotka johtivat Kuolleiden saliin.

+

+Kello löi kolme.

+

+

+

+

+XXVIII

+

+Kuolleiden sali

+

+

+Lukijat muistavat, että Palatsin kanslisti oli avannut Dixmerille

+vankiluettelot ja pitänyt hänelle seuraa, jonka kanslistin rouvan

+läsnäolo oli tehnyt hyvin miellyttäväksi.

+

+Kuten hyvin saattaa ymmärtää, joutui tämä mies hirveän kauhun valtaan,

+kun Dixmerin salaliitto oli tullut ilmi.

+

+Kysymyksessä ei tosiaankaan ollut vähemmän kuin että hän näytti

+valevirkaveljensä rikostoverilta ja joutuisi tuomituksi kuolemaan

+Genevièven keralla.

+

+Fouquier-Tinville oli kutsuttanut hänet eteensä.

+

+Ymmärtää, kuinka paljon miesparka oli saanut ponnistella

+näyttääkseen viattomuutensa yleiselle syyttäjälle; hän oli siinä

+onnistunut Genevièven tunnustusten avulla, jotka todistivat hänen

+tietämättömyytensä Dixmerin suunnitelmista. Hän oli onnistunut siinä

+Dixmerin paon ansiosta; hän oli onnistunut siinä ennen kaikkea

+Fouquier-Tinvillen halun vuoksi säilyttää oma hallintonsa puhtaana

+kaikista tahroista.

+

+"Kansalainen", oli kanslisti sanonut heittäytyen hänen jalkojensa

+juureen, "anna minulle anteeksi, minua on petetty".

+

+"Kansalainen", oli syyttäjä vastannut, "sellainen kansakunnan

+virkamies, joka tällaisina aikoina antaa pettää itseään, ansaitsee

+joutua giljotiinille".

+

+"Mutta saattaahan olla pässinpää, kansalainen", jatkoi kanslisti, jolla

+oli vastustamaton halu nimittää Fouquier-Tinvilleä ylhäisyydeksi.

+

+"Pässinpää tai ei", vastasi ankara syyttäjä, "rakastuessaan tasavaltaa

+ei kenenkään sovi tuudittautua uneen. Kapitolin hanhetkin olivat tyhmiä

+ja kuitenkin ne heräsivät pelastamaan Rooman."

+

+Kanslisti ei osannut vastata mitään sellaista todistelua vastaan; hän

+päästi huokauksen ja odotti.

+

+"Minä annan sinulle anteeksi", sanoi Fouquier. "Puolustanpa sinua

+vielä, sillä en tahdo, että ketään minun alaisistani virkamiehistä edes

+epäiltäisiin; mutta muista, että pienimmästäkin sanasta, joka saapuu

+korviini, vähimmästäkin aiheesta muistuu uudelleen tämä juttu, ja sinä

+olet mennyttä kalua."

+

+Ei ole tarvis sanoa, miten innokkaasti ja huolellisesti tämä kanslisti

+tutki sanomalehdet, kiirehtien aina sanomaan, mitä ne tiesivät, vieläpä

+toisinaan, mitä ne eivät tienneet, vaikka siten olisi kymmenen miehen

+pää pudonnut.

+

+Hän haki etenkin Dixmeriä, kehoittaakseen tätä olemaan vaiti; mutta

+Dixmer oli tietenkin muuttanut asuntoa, eikä hän voinut löytää tätä.

+

+Geneviève vietiin syytettyjen penkille; mutta hän oli jo kuulustelussa

+selittänyt, ettei hänellä eikä hänen miehellään ollut ainoatakaan

+rikostoveria.

+

+Miten kiitollisesti hän katselikaan naisraukkaa nähdessään hänen

+kävelevän ohitseen mennäkseen oikeuteen!

+

+Kuitenkin, juuri Genevièven mentyä ja hänen palattuaan hetkeksi

+kansliaan ottaakseen sieltä kansalaisen Fouquier-Tinvillen vaatiman

+asiakirjan, hän yhtäkkiä näki Dixmerin ilmestyvän ja astelevan häntä

+kohti levollisin, hiljaisin askelin.

+

+Tämä näky sai hänet ällistymään.

+

+"Oh!" sanoi hän ikäänkuin olisi nähnyt aaveen.

+

+"Etkö sinä tunne minua?" kysyi vastatullut.

+

+"Tottahan toki. Sinä olet kansalainen Durand tai oikeammin kansalainen

+Dixmer."

+

+"Niin juuri."

+

+"Mutta sinähän olet kuollut, kansalainen?"

+

+"En vielä, kuten näet."

+

+"Tarkoitan, että sinut vangitaan."

+

+"Kukapa minut vangitsisi? Kukaan ei tunne minua."

+

+"Mutta minä tunnen sinut, eikä minun tarvitse sanoa muuta kuin sana,

+niin joudut giljotiinille."

+

+"Eikä minun tarvitse sanoa muuta kuin kaksi sanaa, niin sinäkin joudut

+giljotiinille minun kanssani."

+

+"Sinähän puhut kamalia."

+

+"Ei, puhun vain johdonmukaisesti."

+

+"Mutta mistä on kysymys? No, puhu, pidä kiirettä, sillä mitä vähemmän

+aikaa me juttelemme yhdessä, sitä vähemmän me joudumme molemmat

+vaaraan."

+

+"Kas näin! Vaimoni tuomitaan kuolemaan, eikö niin?"

+

+"Sitä suuresti pelkään, vaimoparka!"

+

+"No niin, minä haluan nähdä hänet viimeisen kerran sanoakseni hänelle

+hyvästi."

+

+"Missä niin?"

+

+"Kuolleiden salissa."

+

+"Uskallatko mennä sinne?"

+

+"Miksi en?"

+

+"Oh!" sanoi kanslisti kuten mies, jonka ihon tämä ajatuskin panee

+kananlihalle.

+

+"Siihen tarvitaan jokin keino?"

+

+"Kun mennään Kuolleiden saliin? Niin, varmasti."

+

+"Mikä sitten?"

+

+"On hankittava lupalippu."

+

+"Entä mistä nämä lupaliput saadaan?"

+

+Kanslisti tuli kamalan kalpeaksi ja sopersi:

+

+"Te kysytte, mistä nämä kortit saadaan?"

+

+"Minä kysyn, mistä ne saadaan", vastasi Dixmer; "kysymys on mielestäni

+selvä".

+

+"Ne saadaan... täältä."

+

+"Ah, tosiaankin; entä kuka ne tavallisesti allekirjoittaa?"

+

+"Kanslisti."

+

+"Mutta kanslistihan olet sinä."

+

+"Epäilemättä, se olen minä."

+

+"Kas, kuinka hyvin sattuikin!" sanoi Dixmer istuutuen; "sinä kirjoitat

+minulle pääsylipun".

+

+Kanslisti hypähti pystyyn.

+

+"Sinä pyydät päätäni, kansalainen", sanoi hän.

+

+"Enpä suinkaan. Minä pyydän lupalipun, siinä kaikki."

+

+"Minä panetan sinut vankilaan, onneton!" sanoi kanslisti kooten koko

+tarmonsa.

+

+"Pane vain", sanoi Dixmer; "mutta samassa hetkessä minä ilmoitan sinut

+rikostoverikseni, ja sen sijaan, että päästät minut menemään ihan yksin

+tuohon kuuluisaan saliin, sinä seuraatkin minua sinne".

+

+Kanslisti kalpeni.

+

+"Voi sinua roistoa!" sanoi hän.

+

+"Siinä ei ole mitään roistomaisuutta", virkkoi Dixmer; "minun on tarvis

+puhua vaimoni kanssa, ja minä pyydän sinulta lupalippua päästäkseni

+hänen luokseen".

+

+"No, onko sinulle niin tarpeellista puhua hänelle?"

+

+"Kaiketikin, koska panen pääni alttiiksi päästäkseni sinne."

+

+Tämä peruste tuntui kanslistista pätevältä. Dixmer näki hänen

+päätöksensä horjuvan.

+

+"No rauhoitu", sanoi hän, "kukaan ei saa sitä tietää. Mitä perhanaa!

+Sattuuhan joskus sellaisiakin tapauksia kuin tämä."

+

+"Ne ovat harvinaisia. Niitä ei paljon satu. — No mutta, katsotaanpa,

+järjestetään tämä toisella tavoin."

+

+"Jos se on mahdollista, en pyydä mitään parempaa."

+

+"Se on hyvin helppoa. Tule sisään kuolemaantuomittujen ovesta, sitä

+varten et tarvitse lupalippua. Ja sitten kun olet puhunut vaimosi

+kanssa, huudat minua, ja minä päästän sinut ulos."

+

+"Eipä hullumpaa!" sanoi Dixmer. "Pahaksi onneksi kiertelee kaupungilla

+kuitenkin eräs juttu."

+

+"Mikä juttu?"

+

+"Tarina eräästä kyttyräselkäparasta, joka erehtyi ovesta ja luullen

+saapuvansa arkistoon astuikin puheena olevaan saliin. Kuitenkin, kun

+hän oli tullut tuomittujen ovesta eikä isosta ovesta, kun hänellä ei

+ollut korttia, minkä avulla näyttää toteen henkilöllisyytensä, ei häntä

+enää päästetty ulos, kun hän kerran oli tullut sisään. Väitettiin,

+että koska hän oli astunut sisään toisten tuomittujen ovesta, hän

+oli tuomittu kuten toisetkin. Turhaan hän pani vastalauseensa,

+vannoi, vetosi oikeuteen, kukaan ei uskonut häntä, kukaan ei tullut

+hänen avukseen, kukaan ei päästänyt häntä ulos. Joten pyöveli hänen

+vastalauseistaan, kirouksistaan, huudoistaan välittämättä ensin

+leikkasi hänen tukkansa, sitten hänen kaulansa. Onko kasku tosi,

+kansalainen kanslisti? Sinun täytyy tietää se paremmin kuin kukaan muu."

+

+"Voi, kyllä se on tosi!" sanoi kanslisti ihan vapisten.

+

+"No niin, sinä siis näet, että kun tuollaista on tapahtunut, minä

+olisin hullu, jos menisin sellaiseen rosvojen pesään."

+

+"Mutta kun minä kerran olen siellä, sanoinhan minä sinulle."

+

+"Ja jos sinua huudetaan, jos olet kiinni muualla, jos sinä unohdat?"

+

+Dixmer korosti säälimättömästi viimeistä lausettaan: "Entä jos sinä

+unohdat, että minä olen siellä?"

+

+"Mutta kun minä lupaan."

+

+"Ei, sitäpaitsi se saattaisi sinut vaaraan: sinut nähtäisiin

+puhuttelemassa minua; ja lopuksi se ei sovellu minulle. Pidän siis

+enemmän lupalipusta."

+

+"Mahdotonta."

+

+"Siinä tapauksessa, rakas ystävä, minä kerron kaikki, ja me teemme

+yhdessä matkan Révolution-aukiolle."

+

+Huumaantuneena, sekaisin, puolikuolleena kirjoitti kanslisti lupalipun

+_yhdelle kansalaiselle_.

+

+Dixmer iski siihen kiinni ja lähti hätäisesti pois asettuakseen

+oikeussalissa sille paikalle, jossa olemme hänet nähneet.

+

+Loppu tiedetään.

+

+Välttääkseen kaikkia syytöksiä osallisuudesta meni kanslisti tämän

+jälkeen istumaan Fouquier-Tinvillen viereen jättäen kansliansa hoidon

+ensimmäiselle apulaiselleen.

+

+Kello kymmentä minuuttia yli kolmen tunkeutui Maurice korttinsa avulla

+ovenvartijoiden ja santarmien ketjun lävitse ja pääsi vaikeuksitta

+tuolle turmiota tuottavalle ovelle.

+

+Sanoessamme turmiota tuottavalle liioittelemme, sillä ovia oli

+kaksi. Iso ovi, josta menivät ja tulivat lupalipun saaneet, ja

+tuomittujen ovi, josta tulivat ne, jotka lähtivät ulos vain mennäkseen

+mestauslavalle.

+

+Huone, johon Maurice oli astunut, oli jaettu kahteen osastoon.

+

+Toisessa näistä osastoista istuivat kirjurit merkitsemässä saapuvien

+nimiä; toisessa, jonka kalustona oli vain muutamia puupenkkejä,

+säilytettiin sekä niitä, jotka juuri oli vangittu, että niitä, jotka

+juuri oli tuomittu, mikä oli melkein sama asia.

+

+Sali oli synkkä; sitä valaisi vain väliseinän ikkuna, joka avautui

+kansliaan.

+

+Valkoisiin puettu puolipyörtynyt nainen virui eräässä nurkassa nojaten

+seinään.

+

+Muuan mies seisoi hänen edessään, käsivarret ristissä rinnallaan,

+pudistaen silloin tällöin päätänsä ja epäröiden puhua hänelle, pelosta,

+että hän tulisi jälleen tajuihinsa, hän kun näytti pyörtyneen.

+

+Näiden kahden henkilön ympärillä liikuskeli sekaisin muita

+kuolemaantuomittuja, jotka nyyhkyttivät tai lauloivat isänmaallisia

+lauluja.

+

+Toiset kävelivät pitkin askelin ikäänkuin paetakseen sitä ajatusta,

+joka kalvoi heitä.

+

+Tämä oli tosiaankin kuoleman eteinen, ja kalustus teki sen tämän nimen

+arvoiseksi.

+

+Näkyi oljilla täytettyjä ruumiskirstuja puoleksi avonaisina ikäänkuin

+kutsumassa eläviä luokseen: ne olivat leposijoja, väliaikaisia hautoja.

+

+Suuri kaappi seisoi vastapäätä lasiovea seinän vieressä.

+

+Muuan vanki avasi sen uteliaisuudesta ja peräytyi kauhusta.

+

+Tämä kaappi sisälsi edellisenä päivänä mestattujen veriset vaatteet,

+ja pitkiä hiuspalmikoita riippui siellä täällä: niistä pyöveli sai

+juomarahoja myymällä ne sukulaisille, koska viranomaiset eivät

+velvoittaneet häntä polttamaan noita rakkaita pyhäinjäännöksiä.

+

+Läähättäen, suunniltaan ollen oli Maurice tuskin avannut oven, kun hän

+jo oli nähnyt koko kuvaelman yhdellä silmäyksellä.

+

+Hän astui kolme askelta huoneessa ja lankesi Genevièven jalkojen

+juureen.

+

+Naisparka päästi kirkaisun, jonka Maurice tukahdutti huulillaan.

+

+Lorin puristi itkien ystävänsä syliinsä; nämä olivat hänen ensimmäiset

+kyynelensä.

+

+Kumma seikka! Kaikki nämä koolla olevat onnettomat, joiden tuli kuolla

+yhdessä, tuskin edes katselivat sitä liikuttavaa näytelmää, jonka nämä

+onnettomat, heidän vertaisensa, heille esittivät.

+

+Jokaisella oli liiaksi mielenliikutuksen aihetta, ottaakseen osaa

+toisten mielenliikutukseen.

+

+Nuo kolme ystävystä jäivät hetkeksi sanattomaan, kiihkeään ja melkein

+riemuisaan syleilyyn.

+

+Lorin irtautui ensimmäisenä tuosta tuskallisesta ryhmästä.

+

+"Sinut on siis myöskin tuomittu kuolemaan?" sanoi hän Mauricelle.

+

+"Niin on", vastasi tämä.

+

+"Oi, mikä onni!" kuiskasi Geneviève.

+

+Sellaisten ihmisten iloa, joilla on vain tunti elettävää, ei saata

+kestää niinkään kauvan kuin heidän elämäänsä.

+

+Silmäiltyään Genevièveä sen kiihkeän ja syvän rakkauden katseella,

+joka asui hänen sydämessään, kiitettyään häntä tuosta hänen juuri

+lausumastaan sekä itsekkäästä että hellästä sanasta, Maurice kääntyi

+Lorinin puoleen.

+

+"Jutelkaamme nyt", sanoi hän sulkien Genevièven molemmat kädet omaansa.

+

+"Niin, jutelkaamme", vastasi Lorin; "se on vallan oikein, kunhan vain

+olisi aikaa! Mitä sinulla on minulle sanottavaa? Katsotaanpa!"

+

+"Sinut on vangittu minun vuokseni, tuomittu kuolemaan hänen takiaan,

+etkä sinä ole rikkonut ensinkään lakia; kun Geneviève ja minä maksamme

+velkamme, ei käy päinsä, että sinut pannaan maksamaan samalla kertaa

+kuin meidät."

+

+"Minä en ymmärrä."

+

+"Lorin, sinä olet vapaa!"

+

+"Vapaa, minäkö? Sinä olet hullu!" sanoi Lorin.

+

+"En, minä en ole hullu; toistan sinulle, että olet vapaa; kas,

+tässä on lupalippu. Sinulta kysytään, kuka olet; sinä palvelet

+Carmesin kansliassa; olet tullut puhuttelemaan Palatsin kansalaista

+kanslistia; olet uteliaisuudesta pyytänyt häneltä lupalipun näädäksesi

+kuolemaantuomittuja; olet nähnyt heidät, olet saanut kylliksesi ja

+menet tiehesi."

+

+"Tämähän on pilaa, eikö niin?"

+

+"Eipä suinkaan, rakas ystävä, tässä on lippu, käytä tilaisuutta

+hyväksesi. Sinä et ole rakastunut, sinä; sinun ei ole tarvis kuolla

+voidaksesi viettää muutaman minuutin lisää sydämesi rakastetun kanssa,

+eikä menettää sekuntiakaan ikuisuudestasi."

+

+"No niin, Maurice", sanoi Lorin, "jos täältä voi päästä pois, mitä en

+koskaan olisi uskonut, vannon sen, miksi sinä et sitten ensinnä pelasta

+madamea? Sinun suhteesi me kyllä sitten keksimme keinon."

+

+"Mahdotonta", sanoi Maurice, jonka sydäntä kauheasti kouristi, "kas,

+sinähän näet, lippuun on merkitty kansalainen eikä kansatar; eikä

+Geneviève sitäpaitsi tahtoisi lähteä ulos jättäen minut tänne, elää

+tietäessään minun kuolevan".

+

+"No niin, ellei hän tahdo sitä, miksi minä sitä tahtoisin? Luuletko

+sinä siis, että minulla on vähemmän rohkeutta kuin naisella?"

+

+"En, hyvä ystävä, minä tiedän päinvastoin, että sinä olet miehistä

+urhein; mutta mikään asia maailmassa ei voisi puolustaa sinun

+itsepäisyyttäsi tällaisessa tapauksessa. No, Lorin, käytä hetkeä

+hyväksesi, ja suo meille tuo suuri ilo, että tiedämme sinut vapaaksi ja

+onnelliseksi."

+

+"Onnelliseksi!" huudahti Lorin, "lasketko sinä pilaa? Onnellinen ilman

+teitä?... Voi, mitä perhanaa sinä luulet minun tekevän tässä maailmassa

+ilman teitä, Pariisissa, kun en voi elää tapojen! mukaan? Kun en

+enää näe teitä, kun en enää ikävystytä teitä loppusoinnuillani? Voi,

+jumaliste, en!"

+

+"Lorin, ystäväni..."

+

+"Juuri niin, juuri sen vuoksi, että olen ystäväsi, minä pysyn

+päätöksessäni: jos olisin vankina kuten nyt olen ja toivoisin löytäväni

+teidät molemmat, niin kaataisin kumoon muurit; mutta karatakseni täältä

+yksinäni käyskennelläkseni katuja pitkin pää kumarassa ja jonkinlaisen

+katumuksen huutaessa korviini: 'Maurice! Geneviève!' mennäkseni

+tiettyihin kortteleihin ja muutamien talojen ohi, joissa olen nähnyt

+teidät ja joissa tämän jälkeen näkisin vain teidän haamunne; täten

+lopulta joutuakseni vihaamaan tätä rakasta Pariisia, jota niin paljon

+olen rakastanut, ah, en, kautta kunniani, ja minun mielestäni on tehty

+oikein julistamalla pannaan kuninkaat, vaikkapa ei edes muun kuin

+kuningas Dagobertin vuoksi."

+

+"Entä mitä yhteyttä on kuningas Dagobertilla tämän tilanteen kanssa?"

+

+"Mitä yhteyttäkö? Eikö tämä kauhea tyranni sanonut suurelle

+Eligiukselle: Ei ole niin hyvää seuraa, ettei sitä pidä jättää. No

+niin, minä olen tasavaltalainen ja sanon: mikään ei saata meitä

+jättämään tätä hyvää seuraa, ei edes giljotiini; täällä minun on hyvä

+olla, ja tänne minä jään!"

+

+"Ystäväparka, ystäväparka!" sanoi Maurice.

+

+Geneviève ei sanonut mitään, mutta katseli häntä kyynelsilmin.

+

+"Sinä kaipaat elämää, sinä!" sanoi Lorin.

+

+"Niin, hänen vuoksensa."

+

+"Minä taas en kaipaa sitä minkään vuoksi; enpä edes Järki-jumalattaren

+vuoksi, joka — olen unohtanut ilmoittaa sinulle tämän seikan — on

+menetellyt viime aikana erittäin väärin minua kohtaan eikä ole edes

+viitsinyt lohduttautua toisen, muinaisen Arthémiksen tapaan; minä

+poistun siis erittäin rauhallisena ja hyvin leikkisänä; minä huvitan

+kaikkia noita heittiöitä, jotka juoksentelevat pyövelinrattaiden

+perässä, minä lausun kauniin nelisäkeisen runon herra Sansonille ja

+hyvästit seuralle... toisin sanoen... maltahan!"

+

+Lorin keskeytti puheensa.

+

+"Ah niin kyllä, niin kyllä", sanoi hän, "niin kyllä, minä tahdon lähteä

+ulos; tiedän hyvin, etten rakastanut ketään; mutta unohdin vihanneeni

+erästä; mitä on kellosi, Maurice, kellosi?"

+

+"Puoli neljä."

+

+"Minulla on aikaa, helkkarissa, minulla on aikaa!"

+

+"Varmasti", huudahti Maurice; "tänään on vielä yhdeksän syytettyä,

+se ei pääty ennen kello viittä; meillä on siis melkein kaksi tuntia

+käytettävänä".

+

+"Enempää en tarvitsekaan; anna minulle lippusi ja lainaa minulle

+kaksikymmentä souta."

+

+"Oi, hyvä Jumala! Mitä te aiotte tehdä?" kuiskasi Geneviève.

+

+Maurice puristi hänen kättänsä; hänelle oli tärkeätä, että Lorin lähti.

+

+"Minulla on ajatus", sanoi Lorin.

+

+Maurice veti kukkaronsa taskustaan ja pani sen ystävänsä kouraan.

+

+"Nyt pääsylippusi, Jumalan rakkauden kautta! Aioin sanoa Ikuisen

+Olennon rakkauden kautta."

+

+Maurice antoi hänelle pääsylipun.

+

+Lorin suuteli Genevièven kättä, ja käyttäen hyväkseen tilaisuutta, kun

+kansliaan tuotiin joukko kuolemaantuomittuja, hän harppasi puupenkkien

+yli ja ilmestyi suurelle ovelle.

+

+"Hoi!" sanoi muuan santarmi, "tuossa näyttää menevän karkulainen".

+

+Lorin ojentautui ja esitti pääsylippunsa.

+

+"Kas tässä", sanoi hän, "kansalainen santarmi, opi paremmin tuntemaan

+ihmiset".

+

+Santarmi tunsi kanslistin allekirjoituksen; mutta hän kuului niihin

+toimihenkilöihin, joilta tavallisesti puuttuu luottamus asioihin,

+ja kanslistin juuri tällä hetkellä tullessa oikeussalista väristen

+yhä vieläkin sen vuoksi, että niin varomattomasti oli antanut

+nimikirjoituksensa, sanoi santarmi:

+

+"Kansalainen kanslisti, tässä on paperi, jonka avulla eräs otus aikoo

+päästä pois Kuolleiden salista; kelpaako tämä paperi?"

+

+Kanslisti kalpeni kauhusta, ja varmana siitä, että jos katsoisi, näkisi

+Dixmerin kamalat kasvot, hän kiirehti vastaamaan repäisten kortin

+käteensä:

+

+"Kyllä, kyllä, se on minun allekirjoitukseni."

+

+"Siinä tapauksessa", sanoi Lorin, "jos se kerran on sinun

+allekirjoituksesi, anna se minulle takaisin".

+

+"Eipä suinkaan", sanoi kanslisti repien sen tuhanneksi kappaleeksi,

+"enpä suinkaan, tällaisia pääsylippuja voidaan käyttää vain kerran".

+

+Lorin seisoi hetken neuvottomana.

+

+"Ai, sitä pahempi", sanoi hän; "mutta minun on ennen kaikkea tapettava

+hänet". Ja hän syöksyi ulos kansliasta.

+

+Kuten helposti saattaa ymmärtää, Maurice oli seurannut Lorinia

+jännittyneenä, kunnes hän oli hävinnyt näkyvistä.

+

+"Hän on pelastunut", sanoi hän Genevièvelle niin innostuneena, että

+se muistutti iloa; "hänen pääsylippunsa on revitty kappaleiksi, hän

+ei pääse enää sisälle: sitäpaitsi, vaikka hän pääsisikin sisään, on

+vallankumousoikeuden istunto pian lopussa: hän saapuu kello viisi, ja

+me olemme silloin kuolleet!"

+

+Geneviève huokasi ja värisi.

+

+"Oi, purista minut syliisi", sanoi hän, "ja älkäämme enää jättäkö

+toisiamme... Miksi ei ole mahdollista, hyvä Jumala, että sama isku

+iskee meihin molempiin, jotta vetäisimme molemmat yhdessä viimeisen

+henkäyksemme!"

+

+Sitten he vetäytyivät hämärän salin perälle. Geneviève istuutui ihan

+Mauricen viereen ja kietoi molemmat käsivartensa hänen kaulaansa;

+täten he toisiinsa kietoutuneina, yhdessä hengittäen, sammuttaen

+mielestään etukäteen äänet ja ajatukset, huumaantuivat rakkauden avulla

+välinpitämättömiksi lähestyvästä kuolemasta.

+

+Kului puoli tuntia.

+

+

+

+

+XXIX

+

+Miksi Lorin oli lähtenyt

+

+

+Äkkiä kuului kova meteli, santarmit tulivat matalasta ovesta sisään;

+heidän jälkeensä tuli Sanson ja hänen apurinsa kantaen nuorakimppuja.

+

+"Oi, ystäväni, ystäväni!" sanoi Geneviève, "nyt tuli kohtalokas hetki,

+minä tunnen pyörtyväni".

+

+"Ja te olette väärässä", sanoi Lorinin heläjävä ääni:

+

+    "Väärässä ootte totta tosiaan,

+     kuolema vapautta ompi vaan."

+

+"Lorin!" huudahti Maurice epätoivoisena.

+

+"Se ei ollut hyvä, eihän ollut? Olen samaa mieltä kuin sinä;

+eilispäivästä lähtien olen sepittänyt vain surkeita..."

+

+"Voi, siitäkö nyt olisi kysymys! Sinä palasit, onneton...! Sinä

+palasit...!"

+

+"Niinhän oli luullakseni sovittu. Kuulehan, sillä se, mitä aion kertoa,

+kiinnostaa yhtä paljon sinua kuin madamea."

+

+"Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!"

+

+"Annahan minun puhua, muuten ei minulla ole aikaa kertoa sitä. Halusin

+mennä ulos ostaakseni veitsen Barillerie-kadulta."

+

+"Mitä sinä aioit tehdä veitsellä?"

+

+"Tahdoin tappaa sillä tuon hyvän herra Dixmerin." Geneviève värisi.

+

+"Oi!" sanoi Maurice, "minä käsitän".

+

+"Minä ostin sen. Kas näin minä ajattelin, ja sinä saat nähdä, miten

+paljon ystävälläsi on loogillista järjenjuoksua. Alanpa luulla, että

+minusta olisi pitänyt tulla matemaatikko runoilijan sijasta. Pahaksi

+onneksi on nyt liian myöhäistä. Kas näin minä siis puhuin itsekseni;

+seuraahan järkeilyäni: 'Herra Dixmer on sekoittanut vaimonsa huonoon

+asiaan; herra Dixmer on käynyt katsomassa hänen tuomitsemistaan; herra

+Dixmer ei varmaankaan luovu huvista nähdä häntä pyövelinrattaissa,

+etenkään kun me olemme häntä saattamassa. Minä näen hänet siis

+katselijoiden ensi rivissä; minä solahdan hänen viereensä; sanon

+hänelle: 'hyvää päivää, herra Dixmer', ja isken veitseni hänen

+kylkeensä!"

+

+"Lorin", huudahti Geneviève.

+

+"Rauhoittukaa, rakas ystävä. Sallimus on saattanut kaikki oikeaan

+järjestykseen. Voitteko kuvitella, että katselijat, sen sijaan että

+olisivat pysytelleet Palatsin edessä kuten tavallista, olivat tehneet

+puolikäännöksen oikeaan ja piirittivät rantakatua! 'Kas', sanoin

+itsekseni, 'siellä on varmasti hukkunut koira, miksi ei Dixmer olisi

+siellä? Hukuttautuva koira saa ajan aina hyvin kulumaan.' Astun kaiteen

+viereen, ja näen pitkin rantaa seisoskelevan joukon ihmisiä, jotka

+nostelevat käsiään ilmaan ja kumartuvat katsomaan jotakin maassa

+makaavaa esinettä huutaen voi! voi! niin — että itse Seinen olisi

+pitänyt nousta uomastaan. Lähestyn paikkaa... Tämä maassa makaava...

+arvaapas, mikä se oli...?"

+

+"Se oli Dixmer", sanoi Maurice synkällä äänellä.

+

+"Niin! Miten sinä sen osasi! arvata? Niin, rakas ystävä, Dixmer, joka

+ihan yksikseen oli avannut vatsansa; tuo onneton on varmasti tappanut

+itsensä sovittaakseen rikoksensa."

+

+"Ai, niinkö sinä ajattelit?" sanoi Maurice synkästi hymyillen.

+

+Genevièven pää vaipui käsien väliin; hän oli liian heikko kestääkseen

+niin paljon mielenliikutuksia, jotka tulivat toinen toisensa perästä.

+

+"Niin, siten minä ajattelin, koska hänen vierestään löydettiin hänen

+verinen sapelinsa; ellei hän... vain ole kohdannut jotakuta..."

+

+Sanomatta mitään ja käyttäen hyväkseen hetkeä, jolloin Geneviève ei

+lamaantuneena saattanut nähdä häntä, avasi Maurice takkinsa ja näytti

+Lorinille veriset liivinsä ja paitansa.

+

+"Oh, se on eri asia", sanoi Lorin. Ja hän ojensi kätensä Mauricelle.

+

+"Nyt", sanoi hän kumartuen kuiskaamaan Mauricen korvaan, "kun

+vaatteitani ei tarkastettu, koska palasin sanoen kuuluvani herra

+Sansonin seurueeseen, on minulla vielä veitsi mukanani, jos sinä kammot

+giljotiinia."

+

+Maurice tarttui riemastuneena aseeseen.

+

+"Ei sentään", sanoi hän, "hän kärsisi siitä liikaa". Ja hän antoi

+veitsen takaisin Lorinille.

+

+"Sinä olet oikeassa", sanoi tämä; "eläköön herra Guillotinin kone. Mikä

+on herra Guillotinin kone? Nenäpiuvi kaulalla, kuten Danton sanoi. Mikä

+on nenäpiuvi?"

+

+Ja hän heitti veitsen keskelle kuolemaantuomittujen joukkoa.

+

+Muuan heistä otti sen, työnsi sen rintaansa ja kaatui kuolleena maahan.

+

+Samalla hetkellä liikahti Geneviève ja parkaisi. Sanson oli laskenut

+kätensä hänen olkapäälleen.

+

+

+

+

+XXX

+

+Eläköön Simon!

+

+

+Kuullessaan Genevièven parkaisun Maurice käsitti taistelun alkaneen.

+

+Rakkaus voi hurmata sielun urhouteen saakka; rakkaus voi vastoin

+luonnonvaistoa saada ihmislapsen toivomaan kuolemaa; mutta se ei

+sammuta hänessä tuskan tuntoa. Oli selvää, että Geneviève suostui

+kuolemaan kärsivällisemmin ja alistuvaisemmin, kun Maurice kuoli hänen

+kanssansa; mutta alistuminen ei estänyt kärsimästä, ja tästä maailmasta

+lähteminen ei ole ainoastaan vaipumista tuntemattoman pohjattomaan

+syvyyteen, vaan myöskin kärsimistä vaipuessa.

+

+Maurice näki yhdellä silmäyksellä koko näyttämön ja yhdellä ajatuksella

+kaikki mitä tapahtui!

+

+Keskellä salia ruumis, jonka rinnasta paikalle syöksynyt santarmi oli

+riuhtaissut puukon, pelosta, etteivät toisetkin käyttäisi sitä.

+

+Sen ympärillä epätoivosta mykkiä miehiä, jotka tuskin edes huomasivat

+sitä, kirjoittamassa lyijykynällä paperille katkonaisia sanoja tai

+puristellen toistensa käsiä; muutamat toistaen alituisesti, kuten

+hullut, jotakin rakasta nimeä tai kastellen kyynelin muotokuvaa,

+sormusta, hiuskiehkuraa; toiset purkaen hirveitä kirouksia tyranniutta

+vastaan, kulunutta sanaa, jota koko maailma vuorotellen on kironnut,

+vieläpä toisinaan tyrannit itsekin.

+

+Kaikkien näiden onnettomien keskellä Sanson, jota ei hänen

+viisikymmentäneljä ikävuottansa vielä painanut niin paljon kuin hänen

+synkän virkansa vakavuus; niin lempeänä, niin lohduttavaisena kuin

+hänen tehtävänsä salli hänen olla, antoi Sanson tuolle neuvon, tälle

+surullisen, rohkaisevan sanan ja keksi kristillisiä lauseita, joilla

+vastasi sekä epätoivoisille että ylimielisille.

+

+"Kansatar", sanoi hän Genevièvelle, "huivi olisi otettava pois ja tukka

+sidottava ylös tai leikattava, jos suvaitsette".

+

+Geneviève rupesi vapisemaan.

+

+"No, hyvä ystävä", sanoi Lorin lempeästi, "rohkeutta".

+

+"Voinko minä itse sitoa madamen tukan?" kysyi Maurice.

+

+"Oi, niin", huudahti Geneviève, "hän! Minä rukoilen sitä hartaasti,

+herra Sanson!"

+

+"Sitokaa vain", sanoi pyöveli kääntäen pois päänsä.

+

+Maurice päästi auki kaulaliinansa, hänellä kun oli liian lämmin.

+Geneviève suuteli sitä ja polvistuen nuoren miehen eteen laski hänen

+syliinsä tämän hurmaavan pään, joka oli tuskassaan kauniimpi kuin se

+milloinkaan oli ollut ilossaan.

+

+Mauricen suoritettua tämän hautajaistoimituksen, vapisivat hänen

+kätensä niin kovasti, hänen kasvoissaan oli niin voimakas tuskan ilme,

+että Geneviève huudahti:

+

+"Oi, minulla on rohkeutta, Maurice!"

+

+Sanson kääntyi.

+

+"Eikö niin, hyvä herra, enkö minä olekin rohkea?" sanoi Geneviève.

+

+"Varmasti, kansatar", vastasi pyöveli liikutetulla äänellä,

+"todellisesti rohkea".

+

+Sillä välin oli ensimmäinen apulainen käynyt lävitse Fouquier-Tinvillen

+lähettämän luettelon.

+

+"Neljätoista", sanoi hän.

+

+Sanson luki kuolemaantuomitut.

+

+"Viisitoista, kuollut mukaanluettuna", sanoi hän; "miten se on

+selitettävissä?"

+

+Lorin ja Geneviève lukivat hänen jälkeensä, saatuaan molemmat saman

+ajatuksen.

+

+"Te sanotte, ettei ole muuta kuin neljätoista kuolemaantuomittua ja

+että meitä on viisitoista?" sanoi Geneviève.

+

+"Niin, varmasti on kansalainen Fouquier-Tinville erehtynyt."

+

+"Ai, sinä valehtelit", sanoi Geneviève Mauricelle, "sinua ei vielä

+ollut ensinkään tuomittu".

+

+"Miksi minä odottaisin huomiseen, kun sinä kuolet tänään?" vastasi

+Maurice.

+

+"Ystävä", sanoi Geneviève hymyillen, "sinä teet minut rauhalliseksi:

+nyt minä näen, että on helppo kuolla".

+

+"Lorin", sanoi Maurice, "Lorin, viimeisen kerran... kukaan ei voi

+tuntea sinua täällä... sano, että olet tullut sanomaan minulle

+hyvästi... sano, että sinut on suljettu tänne erehdyksestä. Kutsu

+se santarmi, joka näki sinun menevän ulos... Minä se olen oikea

+kuolemaantuomittu, minunhan on kuoltava; mutta sinä, me rukoilemme

+sinua, ystävä, jää sinä meidän iloksemme eloon säilyttääksesi meidän

+muistomme; nyt on vielä aikaa, Lorin, me rukoilemme sinua!"

+

+Geneviève liitti kätensä yhteen rukoilemisen merkiksi.

+

+"Minä olen sanonut en, ja se merkitsee en", vastasi Lorin lujalla

+äänellä; "älkää puhuko minulle siitä enää, muuten minä tosiaan luulen

+olevani teille vaivaksi".

+

+"Neljätoista", toisti Sanson, "ja heitä on viisitoista".

+

+Sitten hän sanoi korottaen äänensä:

+

+"Katsotaanpa, onko täällä kellään mitään muistuttamista? Voiko joku

+todistaa olevansa täällä erehdyksestä?"

+

+Kenties avautuivat muutamat suut tätä kysyttäessä, mutta ne

+sulkeutuivat jälleen sanomatta sanaakaan; ne, jotka olisivat

+valehdelleet, eivät kehdanneet sitä tehdä; ne, jotka eivät olisi

+valehdelleet, eivät tahtoneet puhua mitään.

+

+Syntyi usean minuutin hiljaisuus, jonka kuluessa apurit jatkoivat

+kaameata työtään.

+

+"Kansalaiset, me olemme valmiit", sanoi silloin vanha Sanson kumealla,

+juhlallisella äänellään.

+

+Muutamat nyyhkytykset ja voihkaukset vastasivat tähän.

+

+"No niin", sanoi Lorin, "olkoon menneeksi.

+

+    "Kuolkaamme eestä synnyinmaan,

+     se on kohtalo kaunehin...

+

+"Niin, kuollessa isänmaan puolesta; mutta minä alan vallan varmasti

+luulla, ettemme kuolekaan niiden huviksi, jotka katselevat meidän

+kuolemistamme. Kautta kunniani, Maurice, minä olen yhtä mieltä

+kanssasi, minä alan myöskin saada kynikseni tasavallasta."

+

+"Nimihuuto!" sanoi ovella seisova komisaari.

+

+Useita santarmeja astui saliin ja sulki täten pääsyn, asettuen

+seisomaan elämän ja kuolemaantuomittujen väliin, kuten estääkseen näitä

+palaamasta edelliseen.

+

+Suoritettiin nimihuuto.

+

+Maurice oli nähnyt sen miehen tuomittavan, joka tappoi itsensä Lorinin

+puukolla, ja vastasi kuullessaan tämän miehen nimeä huudettavan.

+Silloin huomattiin, että ainoastaan kuollut oli ollut liikaa joukossa.

+

+Hänet kannettiin ulos salista. Jos hänen henkilöllisyytensä olisi

+todettu, jos hänet olisi tunnettu kuolemaantuomituksi, olisi hänet,

+niin kuollut kuin olikin, viety giljotiinille muiden mukana.

+

+Eloonjääneet työnnettiin ulko-ovea kohti.

+

+Jokaisen tullessa yksitellen ristikko-oven eteen, sidottiin hänen

+kätensä selän taakse.

+

+Kymmenen minuutin kuluessa ei ainoatakaan sanaa vaihdettu näiden

+onnettomien kesken.

+

+Vain pyövelit yksistään puhuivat ja toimivat.

+

+Maurice, Geneviève ja Lorin, jotka eivät enää voineet hillitä itseään,

+painautuivat toisiaan vasten, jottei heitä erotettaisi toisistaan.

+Sitten työnnettiin kuolemaantuomitut Conciergeriestä pihalle.

+

+Täällä kävi näytelmä kauhistuttavaksi.

+

+Useat pyörtyivät nähdessään teloitusrattaat; ovenvartijat auttoivat

+heitä nousemaan niihin.

+

+Vielä suljettujen ovien takaa kuului väkijoukon sekavia ääniä, ja

+melusta päättäen saattoi arvata sen olevan suuren.

+

+Geneviève nousi rattaille kyllin voimissaan; Maurice sitäpaitsi

+kannatti häntä kyynärpäästä ja hyppäsi kiireesti hänen jälkeensä.

+

+Lorin ei hätäillyt. Hän valitsi istumapaikkansa ja asettui Mauricen

+vasemmalle puolelle.

+

+Portit avautuivat; ensi riveissä seisoi Simon.

+

+Molemmat ystävykset tunsivat hänet; hänkin näki heidät.

+

+Hän nousi seisomaan rajakivelle, jonka ohi rattaiden täytyi ajaa.

+

+Rattaita oli kolmet. Ensimmäiset lähtivät liikkeelle, ne, joissa nuo

+kolme ystävystä istuivat.

+

+"Kas, päivää, kaunis krenatööri!" sanoi Simon Lorinille, "saat

+luullakseni tuntea minun nahkavöistäni?"

+

+"Niin", sanoi Lorin, "ja minä koetan olla liikaa kolhimatta sitä

+lovelle, jotta se pystyisi leikkaamaan sinunkin nahkasi, kun vuorosi

+tulee".

+

+Molemmat toiset rattaat lähtivät liikkeelle seuraten ensimmäisiä.

+

+Kirkunan, hyvähuutojen, voihkimisten, kirousten hirveä myrsky puhkesi

+kuolemaantuomittujen ympärillä.

+

+"Rohkeutta, Geneviève, rohkeutta!" kuiskasi Maurice.

+

+"Oi", vastasi nuori nainen, "minä en sure elämää kuollessani sinun

+kerallasi. Pahoittelen, etteivät käteni ole vapaat puristaakseni sinut

+vielä kerran syliini ennenkuin kuolen."

+

+"Lorin", sanoi Maurice, "Lorin, pengopas liivintaskuni, löydät sieltä

+kynäveitsen".

+

+"Ai, helkkarissa!" sanoi Lorin, "miten tervetullut onkaan kynäveitsi;

+minua nöyryytti mennä kuolemaan sidottuna kuten vasikka".

+

+Maurice laski taskunsa alas ystävänsä käsien tasalle; Lorin otti sieltä

+kynäveitsen; sitten he yhdessä avasivat sen. Silloin Maurice otti sen

+hampaittensa väliin ja leikkasi Lorinin käsiä sitovat nuorat.

+

+Vapautuneena köysistään teki Lorin saman palveluksen Mauricelle.

+

+"Pidä kiirettä", sanoi nuori mies; "Geneviève pyörtyy".

+

+Suorittaakseen tämän työn, oli Maurice hetkiseksi kääntynyt selin

+naisparkaan, ja kun tämän koko voima johtui hänestä, oli Geneviève

+tosiaankin sulkenut silmänsä ja hänen päänsä vaipunut rinnoille.

+

+"Geneviève", sanoi Maurice, "Geneviève, avaa jälleen silmäsi,

+ystäväiseni; meillä ei enää ole muuta kuin muutama minuutti aikaa nähdä

+toisiamme tässä maailmassa".

+

+"Nämä köydet runtelevat minua", kuiskasi nuori nainen.

+

+Maurice päästi siteet.

+

+Heti hän avasi silmänsä ja suoristautui, joutuen kiihtymyksen valtaan,

+joka teki hänen kauneutensa häikäiseväksi.

+

+Hän kietoi toisen kätensä Mauricen kaulaan, tarttui toisella Lorinin

+käteen, ja seisoen pystyssä rattailla ja molempien toisten uhrien

+maatessa heidän jaloissaan jo ennakolta kärsityn kuoleman tylsyttäminä,

+he kaikki kolme kiittivät taivasta, joka salli heidän vapaasti nojautua

+toinen toiseensa.

+

+Roskaväki, joka oli solvannut heitä heidän istuessaan, vaikeni

+nähdessään heidän seisovan.

+

+Mestauslava tuli näkyviin.

+

+Maurice ja Lorin näkivät sen, Geneviève ei sitä huomannut: hän katseli

+vain rakastajaansa.

+

+Teloitusrattaat pysähtyivät.

+

+"Minä rakastan sinua", sanoi Maurice Genevièvelle, "minä rakastan

+sinua".

+

+"Nainen ensiksi, nainen ensiksi!" huusi tuhat ääntä.

+

+"Kiitos, kansa", sanoi Maurice, "kuka sanoikaan sinua julmaksi?"

+

+Hän otti Genevièven syliinsä ja painaen huulensa hänen huulilleen

+kantoi hänet Sansonin käsiin.

+

+"Rohkeutta!" huudahti Lorin, "rohkeutta!"

+

+"Sitä minulla on", vastasi Geneviève, "sitä minulla on!"

+

+"Minä rakastan sinua!" kuiskasi Maurice; "minä rakastan sinua!"

+

+Tässä ei enää teloitettu uhreja, vaan ystävykset tekivät kuolemasta

+juhlan.

+

+"Hyvästi!" huusi Geneviève Lorinille.

+

+"Näkemiin!" vastasi tämä.

+

+Geneviève katosi onnettoman luukun alle.

+

+"Sinun vuorosi!" sanoi Lorin.

+

+"Sinun vuorosi!" virkkoi Maurice.

+

+"Kuule! Hän kutsuu sinua!"

+

+Geneviève päästi tosiaankin viimeisen huutonsa.

+

+"Tule!" sanoi hän.

+

+Väkijoukosta kuului suuri kohina. Kaunis ja sorea pää oli pudonnut.

+

+Maurice syöksyi paikalle.

+

+"Se on juuri oikein", sanoi Lorin, "seuratkaamme logiikkaa. Kuuletko,

+Maurice?"

+

+"Kuulen."

+

+"Hän rakasti sinua, hänet tapetaan ensimmäisenä; sinua ei ole tuomittu

+kuolemaan, sinä kuolet toisena; minä taas en ole tehnyt mitään, ja

+koska olen rikollisin meistä kolmesta, minä kuolen viimeisenä.

+

+    "Näin selvitämme asian

+     avulla aina logiikan.

+

+"Lupasin sinulle, kansalainen Sanson, totta totisesti nelisäkeisen

+runon, mutta sinä tyytynet kaksisäkeiseenkin."

+

+"Rakastin sinua!" mutisi Maurice sidottuna tuohon turmiolliseen lautaan

+ja hymyillen ystävättärensä päälle; "minä rakas..."

+

+Rauta leikkasi sanan kahtia.

+

+"Minun vuoroni!" huudahti Lorin harpaten mestauslavalle, "ja sukkelaan!

+Sillä minä menetän tosiaankin nyt pääni... Kansalainen Sanson, olen

+jäänyt sinulle velkaa kaksi säettä, mutta tarjoankin sen sijaan

+sanaleikin."

+

+Sanson sitoi hänetkin vuorostaan.

+

+"Kas", sanoi Lorin, "tapana on huutaa eläköötä jollekin, silloin kun

+kuolee. Ennen vanhaan huudettiin: 'Eläköön kuningas!' mutta nyt ei

+enää ole kuningasta. Sitten huudettiin: 'Eläköön vapaus!' mutta nyt ei

+enää ole vapautta. Kautta kunniani, eläköön Simon, joka yhdisti meidät

+kaikki kolme!"

+

+Ja jalon nuoren miehen pää putosi Mauricen ja Genevièven päiden viereen.

+

+

+

+

+

+

+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74803 ***