Initial commit

1 files changed, 2306 insertions, 0 deletions

diff --git a/74808-0.txt b/74808-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..81974f7
--- /dev/null
+++ b/74808-0.txt
@@ -0,0 +1,2306 @@
+

+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74808 ***

+

+language: Finnish

+

+

+

+

+BUDDHAN ELÄMÄNTARINA

+

+Kirj.

+

+S. Takajama

+

+

+Japanin kielestä suomentanut

+

+Alfred R. Wellroos

+

+

+

+

+

+Helsingissä,

+Kustannusosakeyhtiö Otava,

+1904.

+

+

+

+

+SISÄLLYS:

+

+Suomentajan alkulause.

+   I. Johdanto.

+  II. Buddhan syntymä

+ III. Hovielämä

+  IV. Kolme kärsimystä

+   V. Buddhan päätös

+  VI. Buddhan linnasta lähtö.

+ VII. Tjanna ja Kantaka

+VIII. Buddha autuuden tietä oppimassa.

+  IX. Araara-erakko

+   X. Herääminen

+  XI. Buddhan saarna

+ XII. Buddha Udsjagrivassa

+XIII. Isän ja pojan kohtaaminen

+ XIV. Neljästoista luku.   Buddhan kuolema.

+  XV. Loppulause

+

+

+

+

+Suomentajan alkulause.

+

+

+Mailma rupee nykyään käymään pieneksi. Hyvät kulkuneuvot lähentävät

+kaukaisetkin kansat toistensa naapureiksi. Maapallomme muodostuu yhä

+enemmän eläväksi, hermoilla varustetuksi ruumiiksi. Mitä yhdessä maassa

+tapahtuu, se sähkön avulla, langalla ja langatta, kohta kaikkialla

+tiedetään. Kiinan tuhatpenikulmainen muurikaan ei enää kykene sitä

+muista maista eristämään.

+

+Nyt on mailmassa eläjien vaikea pysyä toisistaan tietämättä. Kaitselmus

+on havainnut hetken tulleen, jolloin heidät on johdettava toisiinsa

+tutustumaan ja kaikki Hänen antamansa lahjat yhteisiksi tekemään.

+

+Seurauksena tästä on erinomainen vilkkaus sekä aatteen että aineen

+mailmassa. Markkinoillamme tapaamme idän ja lännen tuotteita toistensa

+rinnalla. Europalainen sivistys luo uusiksi kokonaisia valtakuntia,

+kuten Japanin, idässä. Monilukuinen lähetyssaarnaajaparvi levittää

+Jee suksen oppia kautta koko mailman. Mutta samalla ilmenee itämaisen

+pakanuuden vaikutus monella tavoin kristikunnassa. Muutamat viisausopin

+ja uskonnon oppisuunnat sitä selvästi osoittavat.

+

+Mailman-lopun merkkejä tässä moni näkee. Varmaa ainakin on, että

+jotakin uutta on syntymässä, sillä Jumalan voimat ovat liikkeellä.

+Mutta synnytystuskat ovat vaikeita. Epäilys valtaa monen mielen, ja

+sydämen rauha on usealta rikkunut. Mahtavat voimat tempovat sieluja

+ankaraan työhön ja toimintaan.

+

+Laiska, veltto, buddhamaista uinailua rakastava mieli tätä oudoksuu

+ja tahtoisi väistyen olemattomaksi painua, päiviänsä päivittelee

+ja taivasta soimaa. Mutta ristinkoulussa karaistu mieli odottaa

+taistelusta ruunua, kärsimisistä kirkkautta. Ei pääse elämän vaivoista

+väistymällä eikä työstä tekemättä. Ken väistyy, se tappiolle joutuu.

+Ken itsensä alttiiksi antaa, se ihanan voiton saavuttaa. Ei ole meidän

+paheksuttava, että meille on paljon ajattelemista, paljon työtä,

+paljon vaivaa annettu. Se on meidän onnemme ja kunniamme ja tuleva

+kirkkautemme.

+

+Aikamme lähetyspyrintöinensä ja muine aatteellisine harrastuksinensa

+vaatii meitä muodostamaan käsityksemme myöskin idän suuresta

+uskonnosta, buddhalaisuudesta. Olen sentähden kääntänyt kielellemme

+tämän japanilaisen kirjasen, joka kotimaassansa on paljon huomiota

+herättänyt niinkuin sen seuralaisena julkaistu, puolueettomasti,

+puoleksi uskoen kirjoitettu Kristuksen elämäkertakin.

+

+Kirjaa lukiessa huomaa idän ja lännen keskinäisestä kosketuksesta ja

+tutustumisesta aiheutunutta tasaantumista ja vapautumista. Buddhaan

+kohdistuva harhausko on tästäkin päättäen Japanista melkoisesti

+hälvenemässä.

+

+Siitä huolimatta tarjonnee se monellekin paljon ihmeteltävää. Sillä

+tavallisesti kuvitellaan kaikkien pakanoiden ijäisyyttä koskevat

+ajatusrakennukset hyvinkin hataroiksi ja helposti puretuiksi. Tätä

+kirjasta lukiessa taas kukin havaitsee, että Buddhan-usko on hyvinkin

+syvällistä. Siinä on jotakin vakaavaa, liikuttavaa, herättävää. Ei

+ole ihmeteltävä, että se on entisaikoina niin monta sataa miljoonaa

+tunnustajaa saavuttanut, eikä sitäkään, että vielä nykyään monet,

+jotka ovat parhaansa panneet kristinuskosta vapautuakseen, uutuuden

+viehättäminä hetkeksi huomaavat siinä jotakin mieltäkiinnittävää ja

+kunnioitettavaa.

+

+Senpätähden ei se myöskään niin helposti, kuin toivoisi, väisty

+kristinuskon tieltä, ei Japanistakaan, joka kuitenkin on niin

+sivistynyt maa. Buddhan-opin rinnalla on kristin-oppi monesta

+japanilaisesta ylen yksinkertaista, epäfilosoofista, niin että he

+mieluimmin loisivat sen sijaan jonkin ihan uuden uskonnon.

+

+Siitä huolimatta on kristillisen sivistyksen välittämä kristin-opin

+salainen vaikutus Japanissa kaikilla aloilla silminnähtävä. Japani

+ei enää elä eikä ajattele buddhan-opin mukaan. Buddhanoppi kiroo

+nimittäin kaiken elämän halun, opettaa jättämään kaikki elämän

+toiminnat, lamauttaa niin kaiken edistyksen ja täysin toteutettuna

+lopettaa kaiken elämän ja luopi mailmasta suuren hautakammion. Toisin

+elää nykyinen Japani. Siellä tahdotaan elää, pysyä olemassa ja edistyä

+kaikissa elinkeinoissa; haudan hiljaisuuden sijasta kohtaa meitä

+vilkas, tykyttävä elämä. Japani on noussut buddhan-opin haudasta

+uuteen elämään. Tämä uusi elämä on kristillisyyden vaikutusta,

+kristillisyyden, joka opettaa ijäistä elämää, viepi rakkauden

+toimintaan, elämän helpoittamiseksi yhä uusia keinoja keksimään,

+edistymään, Jumalan mailmassa itsensä vapaaksi tuntemaan, maan päälle

+taivaanvaltakunnan muodostamaan ja hautaa uuden elämän porttina

+pitämään.

+

+Ei ole tätä ennen kirjallisuudessamme suomennoksia japanilaisista

+teoksista. Buddhan-elämäntarina sopiikin hyvin ensimäiseksi. Mutta

+sekä japaninkielen että buddhalaisuuden outouden vuoksi on kirjan

+suomalaiseen asuun pukeminen monasti ollut vaikeata. Kirjan luonteesen

+katsoen on suomentaja tässä kuitenkin tuntenut nauttivansa melkoista

+vapautta, kun ei ole tarvinnut tieteellistä tarkkuutta tavoitella,

+mutta samalla häpeilee sitä enemmän käyttämänsä suomenkielen kehnoutta,

+jota kehittämään ei ole vierasten kielten opinnoilta saanut kylläksi

+aikaa eikä tilaisuutta.

+

+Nimien kirjoittamisen on riittävien apuneuvojen puutteessa täytynyt

+tapahtua japanilaisesti, äänteen mukaisesti. Mutta siten on moni

+lukijalle ehkä entuudestaan tuttukin nimi tullut tuntemattomaksi,

+sillä japaninkieli on l:ää vailla ja sen sijaan pehmeistä r:istä

+rikas, jotapaitsi se muukalaisissa nimissä onnistumatta koettaa matkia

+englantilaista ääntämistapaa.

+

+Lopussa oleva runo on kiinankielinen, mutta kun japanilaisen on myös

+puhtaasti kiinalaista kirjoitusta ymmärtäminen, olen senkin kääntänyt

+säilyttäen alkuperäisen viisitavuisen runomitan.

+

+Tenholassa lokak. 10 p. 1903. Alfr. R. Vellroos.

+

+

+

+

+ENSIMÄINEN LUKU.

+

+Johdanto.

+

+

+Kolmen tuhannen penikulman päässä tiet eroavat, kolmetuhatta vuotta

+sitten oli toiset ajat. Rjoodsjuvuorella on tosin kuu vieläkin aina

+kirkas, Gangesvirran vesi juoksee nyt kuin muinoinkin. Mutta elon

+ja kuolon kujilla harhailee ihminen, eikä mailma pääse kukoistuksen

+ja kuihdunnan vaihtelusta. Niinpä on Gionsjoodsjan kukiltakin väri

+virttynyt, Budagajan tornin kiville kasvanut sammal. Matkailijat kyllä

+nykyään synkän bodaipuun varjohon pysähtyen kumarassa kiertelevät,

+mutta ei kukaan kykene osoittamaan suuren, pyhän Sjakan ihmejälkiä.

+(Japanilainen muodostus Buddhan perhenimestä Sakja. Suom.)

+

+Mutta vaikka mies kuoli, jäi oppinsa jälelle. Kun opinvirta itähän

+suuntautui, niin kohta aaltoili neljäsataa maata kuin laiho tuulessa,

+kolmetoista uskonlahkoa kukkaansa puhkesi, ja kun se sitten Kolmen

+Kanin (Korean) maan läväisten Päivännousun (Japanin) maahan tuli,

+niin Denkjoo Kooboo sen puolesta seisoi, Hoonen Doogen sen nojalla

+nousi, Sinran Nitjiren sen palveluksessa puuhi, torneja ja temppeleitä

+ilmestyi kaikkialle, ajeltuja päitä kaupungit ja maaseutu täyteen.

+Eikö se ole loistavaa! Nykyään sanotaan buddhalaisiksi kutsuttuja

+olevan mailmassa noin kuusisataa miljoonaa. Mutta mielipiteet ja

+harrastukset kun ovat aikoja myöten muuttuneet, niin lienee

+sydämeltään buddhan-opista vieraantuneita paljaan nimen kantajoita näiden

+joukossa sangen monta. Siitä huolimatta on buddhan-oppi vieläkin

+majesteetillisena yksi maailman suuria sivistysvoimia. Millainen

+siis lienee ollut se mies, joka viisikymmen-vuotisella saarnallansa

+aikaansai tämän suuren uskonnon kolmetuhatta vuotta kestäneen jatkuvan

+julistuksen ― uskon-isä Buddha?

+

+Ei mailmassa ole mitään vaikeampaa kuin uskonnonperustajaksi

+sanottujen miesten elämäkertojen tutkiminen. Sillä jälkimailman

+uskovaiset ylenmäärin heidän oppejaan ihaillessaan ovat aivan

+huomaamattansa lisänneet ihmeellisiä, luonnottomia tarinoita heidän

+elämäntapahtumiinsa mikäli mahdollista saadaksensa oppi-isänsä

+jumalaiseksi, tavattomaksi ihmeolennoksi muodostumaan. Buddhan

+elämäkertaa varsinkin on sellaisena pidettävä. Nykyaikana ei kukaan

+enää tutkimallakaan voi päästä hänen elämänsä tositapahtumia tietämään.

+Riittänee siis kun vanhoilta perittyyn tarinaan nojaten tietää,

+mitenkä Indian buddhalaiset ajattelivat uskontonsa perustajasta.

+Ei ole vain Buddhan näin käynyt; on Muhametin ja on Kristuksenkin.

+Kukapa voisi heidän elämästänsä kertoa ihmeitä ja ennustuksia

+mainitsematta. Niitä kutsutaan ihmeiksi ja ennustuksiksi, mutta

+moni niistä varmaankin on vertauksen ja varjopuheen muodossa

+todellisuuden perustalla alkunsa saanut. Kun siis muodon siksensä

+jättää ja sisällön ottaa, niin saaneehan käteensä johtolangan

+kysymyksessä olevan henkilön mielenlaadun ja tekojen tietämiseen.

+Lukija muistakoon, että indialaiset, joiden keskuudessa Buddha oppiaan

+levitti, ovat mielikuvituksista harvinaisen rikasta ihmisrotua. Heidän

+jumalaistarunsa ovat vilkkaita ja ihmerikkaita, viisausoppinsa hämärän

+salaperäistä runollisuutta täynnä. He ovat runon kuvarikkaalla kielellä

+Buddhaa ylistelleet, eivätkä ole mitään varsinaista elämäkertaa

+kyhänneet. On kyllä olemassa kolmekymmentä Buddhan elämäkertaa.

+Mutta ne ovat sitä laatua, että jos niiden kertomukset täytenä

+totena pitäisi, niin tavattomasti erehtyisi. Vaikka tässä kirjasessa

+perintötarua seuraammekin, niin älykäs lukija kyllä itse saattaa

+kertomuksen osasista suuren, pyhän Sjakan tosi elämäkerran kerätä.

+

+Mutta ennenkuin Buddhan elämäntarinaa kertomaan käymme, sanomme sanasen

+hänen aikakautensa luonteesta.

+

+Noin kuusi vuosisataa ennen Jeesuksen syntymää löytyi Indian

+koilliskulmassa lumivuorten (Himalajan) eteläpuolia, Gangesvirran

+varrella, rinnakkain useita kuningaskuntia. Vallassaolijat näissä

+kaikissa olivat arjalaista kansanrotua. Arjalaiset olivat sitä

+ennen keski-Aasiasta Indiaan siirtyneet ja Sindvirran yli käytyänsä

+suunnanneet kulkunsa itää kohti, kaikkialla, mihin tulivat,

+panneet alkuasukkaat valtansa alle ja ottaneet Gangesvyöhykkeen

+lihavan maan asumasijakseen. Täällä vasta he paimentolaiselämänsä

+hyljäten rupesivat paikoillaan pysyväksi kansaksi. Siitä alkaen,

+vuosien vieriessä, vuorten voimasta, veden väestä he tapojensa

+ja harrastustensa puolesta toisistaan vieraantuivat ja vihdoin

+muodostui useita, itsenäisiä kuningaskuntia. Voittajien arjalaisten

+ja voitettujen alkuasujanten välillä pysyi joka maassa jyrkkä ero.

+Sitäpaitsi olivat kaikki alamaiset varsinkin hallinnollisessa, mutta

+sen ohessa myös uskonnollisessa ja yhteiskunnallisessakin suhteessa

+eri arvoluokkiin jaetut. Tarkemmin sanoen, vanhoista ajoista asti

+oli Indiassa voimassansa tuo heikomman ja väkevämmän suhteesta

+syntynyt niin sanottu neljän kastin eroitus. Ylintä kastia eli luokkaa

+kutsuttiin brahmanaksi, sitä seurasi ksjatra, sen jälkeen vaisja, ja

+alinta nimitettiin sudraksi. Indian vanhassa maanlaissa, n. s. Manun

+lakikirjassa säädettiin, että jos sudra ruohonkorrella edes brahmanin

+ruumiisen koski, niin oli hän mestattava. Tämä riittää kuvaamaan,

+kuinka ankara oli eroitus ylemmän ja alemman luokan välillä.

+

+Kun arjalaiset kotiseudultaan keski-Aasiasta lähdettyään yksin

+voimin Indian valloittivat, olivat he yhtenäinen kokonaisuus, yksi

+heimo, rauhan siteillä yhteen sitoutunut. Mutta kun he eri seuduille

+asettuessaan erilaisiin olosuhteisin joutuivat, niin kateuttakin

+rupesi syntymään, eikä keihäitten kalinalla ollut lomaa. Sitä paitsi

+oli Gangesvirran seutu mailman kuulu runsaasta hedelmällisyydestään.

+Työtä tekemättäkin ei ollut vaatteista eikä ravinnosta huolta. Ilmasto

+oli lämmin. Joka vuoden-ajalla oli riemun aineksia kyllä. Sentähden

+lankesivat ihmiset yleensä laiskuuteen, niin että mässääminen ja

+kesteissä kulku tuli vallitsevaksi tavaksi kuninkaasta rahvaasen

+asti. Ennen aikaan Sindvirran varrella kukoistanut veeda-oppi kärsi

+nyt kovasti uskon innon laimenemisesta, ja lopuksi kilpailtiin

+vain juhlamenojen komeudessa. Papit langenneina eivät pelastuksen

+tiestä tietäneet, vaan maallikkojen kanssa päivät päästään mailman

+himonpyyteissä juoksivat. Ah, entiset yksinkertaiset, hurskaat tavat

+laahasivat ränstyneinä maata.

+

+Kyllä siihen aikaan veeda-opin seuraajana monenmoista viisaus-oppia

+esitettiin, mutta turhan-aikaista ajatuksen kaukaisuutta tavoitellessa

+ei päästy ihmis-elämän nykyisyyden ja tulevaisuuden kysymyksistä

+selville; etsittiin rauhaa ja pelastusta vain hämärissä viisasteluissa

+ja hirmuisessa itsensä kiduttamisessa. Tutkijat perustivat lahkoja,

+suuntia eroittelivat ja niiden nimien merkityksen paremmuudesta

+riitelivät voimatta auttaa aikalaisiansa omantunnon ja elämän

+valtatielle.

+

+Yhteen arjalaisten rodun haaraan kuului Sjakan heimo. Se perusti

+itselleen valtion kolmenkymmenen penikulman päähän lumivuorista etelään

+päin, tulvaisan Gangesvirran syrjähaaran varrelle. Valtion pääkaupungin

+nimi oli Kapilavastu. Kuninkaan nimi oli Suttodana. (Myöskin muoto

+Suddodoodana on tavattavissa japanilaisessa kirjallisuudessa. Suom.)

+Idässä oli rajana Magadhan valtakunta. Maa oli rikas, kansa voimissaan.

+Tämä oli buddhalaisuuden kolmen tuhannen vuoden päähän ulottuvan

+opinvirran alkulähteen, suuren, pyhän Buddhan syntymämaa. Sen aikuisen

+yhteiskunnan tila, mädännyt uskonto ja turmeltunut siveys, kaikki

+yhdessä kaipasivat suuren mailmanvapahtajan ilmestymistä. Tähän nähden

+sopinee sanoa, että Buddhakin oli aikansa lapsi.

+

+Millainen mies oli siis Buddha, mitä hän sai toimeen, mitenkä oppinsa

+keksi ja mitenkä hän sitä saarnasi?

+

+

+

+

+TOINEN LUKU.

+

+Buddhan syntymä.

+

+

+Kapilan kuningas Suttodana, tämän sekä älystä että urheudesta, onnesta

+ja hyveistä yhtä rikkaan ihmeaikansa kuulu valtijas, piti kansansa

+kurissa ja maansa hyvässä rauhassa. Kuningattaren nimi oli Maaja.

+Hänen kauneutensa kukkia häpäisi, sydämensä oli ulpukkaakin puhtaampi.

+Taivaan armon ja maan suosion vallitessa kuningas ja kuningatar kansan

+ylistysvirsien keskellä onnen päiviä viettivät.

+

+Tapahtuipa sitten yhtenä vuonna huhtikuun seutuvilla, kun kevät juuri

+teki lähtöänsä, että kuningatar istui yksinänsä hovintakaisen puutarhan

+suruttoman puun alla.

+

+Kun hän siinä heleän päivän paisteessa kylpien kevään menoa surkutteli,

+niin — uni se ei ollut, ei näkykään — kaunoinen valkonorsu majautui

+hänen kohtuunsa. Kun hän sen huomasi, niin tuntui kuin olisi äkkiä

+unesta herännyt, ruumis taikalähteessä peseytynyt; ilon hurmaus oli

+tavaton. Tästä kuningatar tuli raskaaksi.

+

+Nytpä alkoi Kapilassa ihmeinen onnen aika. Koko maassa ei tapaturmaa

+kuulunut. Ja kerrotaan, että taivaasta kuului suloinen soitto,

+palatsissa silkkiverhot leyhähtelivät. Tulipa näin seuraavan vuoden

+helmikuu, jolloin kuningatar tunsi synnytys-aikansa lähenevän. Indian

+tavan mukaan sai hän palata vanhempainsa kotiin. Mutta kun hän kulki

+Lumbinin puutarhan ohi, tuli äkkiarvaamatta synnytyshetki. Kiireesti

+laitti hän rimpaipuun alle itselleen sijan. Suuri kirkkaus loisti

+taivaan ja maan välillä. Ihana rummunsoitto kaikui kautta avaruuden. Ja

+helmen kaltainen poikanen putkahti esiin kuningattaren kohdun oikealta

+puolelta. Tämäpä oli kaikkien aikakausien opettaja, mailman vapahtaja,

+suuri, pyhä Buddha.

+

+Taivas suvaitsi kaikenlaisilla enteillä tapahtuman tärkeyttä ilmaista.

+Lotuskukkia putoili siroittelihe maahan. Kun ihminen niihin koski,

+niin sulohurmaus läpi ruumiin sävähti. Aurinko ja kuu tapansa mukaan

+kulkivat, mutta niiden loiste oli entistä kirkkaampi. Kaikki valot

+ja tulet sytykkeittä ja öljyttäkin yhä vain kirkkaammin paloivat.

+Puhtolähteet itsestään maasta pulpahtelivat. Lumbinin puutarhan päälle

+taivaan soittajajoukko pilven tavoin kerääntyi. Puut äkkiä kaikki

+kukkaan puhkesivat. Väärintekijäkin laupean mielen sai. Sairauttaan

+kituvat olennot lääkitsemättä itsestään paranivat. Petoeläimet ja

+-linnut kesyinä raa’at äänensä vaiensivat. Tuhannet virrat juoksemasta

+herkesivät. Likavedet tykkänään selkenivät. Taivaalla ei näkynyt

+pilvenhattariakaan. Rummunsoitto ilmassa jymisi, sulosointu mailman

+täytti ja ylisti vapahtajan syntymistä. Himojen mailman suuri

+paholaiskuningas yksinään mielipahoillaan nurisi.

+

+Ah, mitä nämä merkit osoittivat? Olikohan koko Kapilassa silloin

+ketään, joka sen tiesi! Yrmeä kuningaskin tuli nämä ennen kuulumattomat

+ihmeet nähdessään kovin levottomaksi, milloin iloitsi, milloin pelkäsi,

+huolehti itseksensä poikasen tulevaisuutta ja kuningaskuntansa kohtaloa.

+

+Mutta Maajarouva vasta kovin rauhaton oli. Ensiksi oli poikanen

+tavattomaan tapaan syntynyt, ja nyt sai hän vielä nähdä nämä taivaan ja

+maan merkilliset enteet silmäinsä edessä. Vaikea oli kohta ymmärtää,

+mitä enteet tarkoittivat, hyvää vai pahaako. Siksi hän kumarsi

+taivasta, jumalia rukoili, vain poikansa tulevaisuutta murehti. Iäkkäät

+hovirouvatkin kilvan jumalia rukoillen pienokaiselle onnea toivottivat.

+

+Asuipa siihen aikaan metsän keskellä tietäjä-brahmani. Muotonsa oli

+arvokas, älynsä maine maan kuulu. Kasvojen luonnosta hän hyvin osasi

+kolmen mailman onnet ja onnettomuudet lukea, ja paikalle osasi aina.

+

+Sattuipa hän kerran prinssin näkemään, jolloin sydämestään suuresti

+iloitsi, niin ettei voinut olla hypähtelemättä. Ja kun sitten sai

+kuninkaan hämmästyksestä ja pelosta kuulla, niin tuli hän kuninkaan

+puheille ja totuuden sanoen lausui: “Suuri kuningas! Jätä pelko ja

+hämmästys prinssin suhteen! Mailmaan synnyttyänsä ei ihmisellä ole

+suurempaa iloa kuin poikansa etevyys. Ja nyt lupaa pyhä kohtalo

+paljasta hyvää. Miksikä suotta sydäntäsi vaivaat! Kun prinssiä

+tarkastaa, niin huomaa, kuinka hänellä on ihmeelliset kasvot, oivat

+piirteet. Todella näkyy hänessä asuvan mailmassa harvinaiset hyveet.

+Jos hän vartuttuaan maansa hallitukseen tarttuu, niin tulee hänestä

+tenrin (pyörän kierittäjä)-kuningas ja koko mailman valtijas. Jos

+hän taas autuuden tietä etsiäksensä kotoa lähtee, niin pääsee hän

+verrattomaan herätyksen valoon, jonka kautta kaikki elävät pelastuvat.

+Oi, sitä kunnioitettavaa, suurta, erinomaista muotoa todella. Vaikka

+hän rahvaan seurassa eläisi, niin osoittaisi muotonsa kuitenkin, että

+hän on kuningas kuin Sjumisen vuorten keskellä. Mikä aarteista on

+kultaa kalliimpi; mikä virroista meren vertainen! Tähdistä pidetään

+kuuta paraana, valoista aurinkoa. Mutta prinssin muotoa on vaikea

+mihinkään verrata. Kuningas! Oi, ollos iloinen! Tämä poikanen tulee

+vielä mailman kaikkien aikojen opettajaksi!”

+

+Kun kuningas tämän kuuli, niin tuli hän äärettömän iloiseksi. Hän

+ajatteli itseksensä näin: “Olen nyt saanut merkillisen pojan. Odotan,

+kunnes hän on kyllin varttunut, ja asetan hänet sitten heti Kapilan

+valtaistuimelle. Olen jo itse vanhentunut; toivoakseni pääsen sitten

+erämaan yksinäisyydessä erakkona hurskautta harjoittamaan. Täytyy vain

+varoa, ettei poika rupee mailmaa vieromaan ja metsiin kaihoamaan”.

+Näin ajatteli kuningas, sillä hän pelkäsi, että tietäjän sanat: “Jos

+hän kotoa lähtee, niin pääsee hän verrattomaan herätyksen valoon”,

+vast'edes toteen kävisivät.

+

+Asui siihen aikaan Kapilan linnan lähellä metsässä myöskin itseään

+kiduttava erakko Asida nimeltään. Kun kuningas kuuli, että tämä ennusti

+ihmisten kohtaloita kuin jumala, niin kutsutti hän hänet koetteeksi

+hoviin. Asida noudatti kutsua ja tuli. Kauvan prinssiä tarkasteltuaan

+vuodatti hän lopulta virtanaan kyyneleitä ja huudahtaen kumartui

+prinssin jalkoihin itkemään. Nähdessään Asidan surumielen, nousi

+kuningas istuimeltaan, kumarsi päänsä lattiaan hänen edessänsä ja

+lausui: “Oi, erakko! Onko tällä pojalla onnettomuutta ennustava muoto?

+Miksi itket? Kun kerran ennen tätä poikaa tietäjälle näytettiin, niin

+sanoi tietäjä, että pojalla on erittäin ylevät kasvon piirteet. Jos

+hän hallitukseen ryhtyy, niin tulee hänestä mailman valtijas; jos

+hän taas kotinsa jättää ja erakoksi rupee, niin saapi hän mailman

+opettajaksi. Miksikä, erakko, sinä nyt itket suruissasi? Tuleeko poika

+lyhytikäiseksi? Taikka jos kauan elääkin, niin onko hän perheelleen ja

+valtakunnalleen vahingoksi? Minulla ei ole enää paljokaan elonpäiviä

+jälellä. Onneni tai onnettomuuteni riippuu vain tästä pojasta. Ah,

+kuinka tämän Kapilan lopulta käynee?”

+

+Asida korotti molemmat kätensä ja keskeytti kuninkaan valituksen.

+Kunnioituksen ilme kasvoillaan hän lausui: “Suuri kuningas, lakkaa

+valittamasta! Tällä pojalla on mailman kolmessa kerrassa vertaansa

+löytämätön, täyteläinen onnen muoto. Hänen silmistään loistaa mailmaa

+valaisevan rakkauden hohde. Se on aivan kuin täysi kuu, joka ei

+milloinkaan vähenisi. Hänen kasvoillaan on taivaan ja maan, idän ja

+lännen, pohjan ja etelän täydelliset herruuden merkit. Suuri kuningas,

+mikset mailman kaikkien elävien kanssa tätä ilolla tervehtisi? — Mutta

+ei hän kauvankaan kuninkaana ollen mailman hallintoa pidä. Ennenkuin

+hän vielä kahdenkymmenenkään ikään ennättää, lähtee hän jo kotoansa

+ja menee korvessa hurskautta harjoittamaan. Mutta niinpä hän myös

+pääsee verrattomaan heräämiseen ja osoittaa koko mailman kaikille

+kansoille pelastuksen ja elämän suuren tien. Himojen pauloihin

+takertuneet, ijäisyyden riemuista tietämättömät, vaivojen korpeen

+eksyneet, tielle osaamattomat, erehdysten pimeydessä hapuilevat,

+viisauden valoa saavuttamattomat, kolmen mailman kaikki elävät olennot

+kuninkaan pojan ohjauksesta elämän kiertokulun vaivat välttävät. Ah,

+kunnioitettava, ikävöitävä on prinssin tulevaisuus! Mutta itseäni kun

+aattelen, niin elonvuoteni syyshämärään ehtineenä en enää kauvan eläne,

+vaan ikäväkseni lähtenen tästä mailmasta näkemättä kuninkaan pojan

+löytämää verratonta tietä. Tämän tähden huomaamattani tulin kyyneleitä

+vuodattaneeksi”.

+

+Kun kuningas ja kuningatar Asidan sanat kuulivat, niin tuli lapsi

+heille arvoltansa entistä vielä kalliimmaksi. Hellimisessä ja

+hoidossa parasta koitettiin. Ensiksi he nimen antaen kutsuivat häntä

+Siddhaartaksi. Siddhaarta merkitsee täydellistä ihmistä. Samalla

+julistettiin kautta koko valtakunnan yleinen anteeksiantamus, ja

+vangit päästettiin irti. Laajalti lahjoitettiin hurskaille lahjoja,

+jotta kuninkaan pojalle siunausta rukoilisivat. Valtakunnan

+köyhien ravitsemiseksi myönnettiin rahavaroja. Ja sukulaisten ja

+virkailijoiden joukosta ei lahjaa saamatta jäänyt yksikään. Hyvä tähti,

+onnen päivä valittiin; vietiin prinssi päähoviin ja julistettiin

+perintöruhtinaaksi. Seuraavana päivänä ajeli Maajarouva perintöruhtinas

+sylissään isäkuninkaan kanssa helmivaunuissa ja kulki mukanansa suuri

+seuralaisten joukko valkoisine norsuineen ja kauniine hevoisineen

+taivaan jumalille palvelusta tekemässä. Siinä oli hovinaisien parvi

+kuin kirjava silkki, virkamieslauma kuin pilvi. Kaupunkilaiset myös

+suurin joukoin kulkuetta seurasivat. Koko Kapilan kaupunki riemun

+äänistä koskena kuohui.

+

+Mutta Maajarouva lähti tästä maailmasta seitsemäntenä päivänä prinssin

+syntymästä keskeltä riemun hälinää. Kuinka lienee niin käynyt, sitä

+ei tiedetä. Viimeiseksi sanoi hän nuoremmallensa kuningattarista

+Bradsjapaatjille: “Sisareni! Kun minä nyt kuolen, niin hoida sinä

+perintöruhtinasta niinkuin minä itse. Buddhan synnyttäjä ei saa

+kauvan tässä mailmassa viipyä. Se on taivaan tahto”. Bradsjapaatji

+painoi kuningattaren sanat syvästi mieleensä ja hoiti Siddhaartaa. Ja

+hänen hoidossaan poika vuosi vuodelta yhä selkeämmin ilmaisi laupiaan

+luonnonlaatunsa, aivan kuin kuu ilta illalta aina pyöreämpänä heloittaa.

+

+

+

+

+KOLMAS LUKU.

+

+Hovielämä.

+

+

+Perintöruhtinaan syntymän jälkeen yhä vielä jatkui taivaan loistoisia

+onnen merkkejä. Kerrotaan, että siihen aikaan raju norsulauma

+kutsumatta luokse tuli ja pakoittamatta palvelukseen taipui. Hovin

+puutarhassa lähteet itsestään vettä suihkuttivat, ja kuivuneet puut

+yhtäkkiä lehteen ja kukkaan puhkesivat. Luonnoltaan vilpillisenkin

+ihmisen tunto pehmeni. Sodat ja taudit kokonaan lakkasivat. Sade ja

+tuuli saapuivat aikoinaan. Ukkonen ei käynyt eikä salamaa lyönyt.

+Tuli ja vesi pysyivät rajoissaan. Vilja ei malttanut kypsymisaikaansa

+odottaa, mutta sato oli kahdenkertainen. Vaimot pysyivät

+synnyttäessänsä terveinä kuin ainakin. Lukemattomat ovat kaikki ne

+onnen ihmemerkit, joista kerrotaan.

+

+Perintöruhtinas varttui ja hyötyi päivä päivältä. Liittomaat ja

+naapurivaltiot kaikki perintöruhtinaan syntymistä onnitellen kilvassa

+harvinaisuuksia lahjoittivat, ja hänen sydäntänsä ilahuttaa kokivat,

+niin että laidun tuli härkiä, hirviä, lampaita ja hevosia täyteen,

+puutarhassa oli harvinaisia yrttejä ja kauneita kukkia pitkät

+penkereet, temppeleissä kasoittain raha-aarteita, kalleita helmiä ja

+kiviä.

+

+Vaikka perintöruhtinas oli siinä ijässä, jolloin tavallisesti

+ankarankin opettajan ohjattavana ollen leikissä humutaan, ei hän,

+luonteeltaan raskasmielisyyteen uponnut kun oli, ulkomailman

+viehätyksestä ollut millänsäkään. Hän oleskeli aina ajatuksissaan

+avaruuden äärettömyyksissä. Mailman kunniasta ja huvituksista ei hän

+mitään huolinut. Hänen mielitekonansa olivat tieto ja taito. Kun

+kuningas hänen harvinaisen selvän ymmärryksensä ja terävän älynsä

+huomasi, toimitti hän hänelle hyvän kasvatuksen ja kutsutti kuuluisia

+opettajia läheltä ja kaukaa. Tiedon ja asetaidon erilajeista ei

+opettamatta jäänyt yksikään. Kun perintöruhtinas yhtä kuuli, niin hän

+kymmenen ymmärsi. Opettajat saivat tuon tuostakin paikkaa vaihtaa.

+Lopulta ei koko Indian oppineissa ollut hänen rinnallensa kykenevää.

+

+Niin tuli perintöruhtinas seitsemäntoista ikään. “Entä jos toimittaisin

+hänelle puolison!” ajatteli kuningas. Mutta sukulaisista ja

+naapuriruhtinaista ei kukaan vielä oikein perintöruhtinasta tuntenut.

+Sentähden ajattelivat he: “Perintöruhtinas on vielä nuori, ja ruumiinsa

+heikko. Kuuluu sitäpaitsi, että hän aina hovin perällä uinailee ja

+on mailman menolle vieras. Mutta ellei nykymailman aikana ole yhtä

+etevä asetaidossa kuin tiedossakin, ei mitenkään voi maataan hallita

+eikä kuningatartaan suojella! Meidän tyttäremme eivät vielä sovi

+perintöruhtinaan puolisoksi”. Syystä sopi näin hänestä ajatellakin.

+Sillä aina hän kartti kestejä ja huviseuroja ja mieluimmin vetäytyi

+hovintakaisen puutarhan yksinäiseen sopukkaan, siellä synkän embupuun

+vihervarjossa ihmiselämän kysymyksiin syventyen uinaillakseen.

+

+Kun kuningas kuuli, etteivät sukulaiset, kuninkaat eivätkä ruhtinaat

+huolineet antaa tyttäriänsä hänen pojalleen puolisoksi, tuli hän

+murhemieliseksi, sillä hän pelkäsi, että kun poikansa oli unelmoiva

+ja synkkämielinen, hänen mieleensä tulisi mailmanpakenemisen ajatus.

+Sitä juuri hän halusi aikanaan estää toimittamalla hänelle hyvän elämän

+kumppanin. Indian vanhan-ajan brahmanasuvuilla oli nimittäin elämänsä

+juoksuun nähden eräänlainen tapa. Jokaisen brahmanasukuisen henkilön

+oli asetettava erakkoelämä elämänsä päätarkoitukseksi, mutta sitä ennen

+oli hänen viettäminen opintojen ja talouden kaksi aikaa. Opintoaikana

+harjoiteltiin vanhojen kirjoitusten lukemista ja muita tiedon ja taidon

+aineita. Talous-aikana mentiin naimisiin ja huonetta hallittiin. Aluksi

+oli tämä tapa kyllä rajoittunut brahmanasukuihin. Mutta sittemmin

+Sjakan aikoina näyttää se vallinneen muittenkin kansanluokkain

+keskuudessa. Kun kuningas sanoi, että hän jättää valtaistuimen

+pojallensa ja rupee erakoksi, niin hän siinä lienee totuttuun tapaan

+mukaantunut. Ja kun hän poikansa mailmanpakenemista peljäten aikasin

+koki hänelle puolisoa toimittaa, niin saattaa olla, että hän pelkäsi

+hänen opintoja talous-aikaa viettämättä heti erakkoelämään vetäytyvän.

+

+Kun perintöruhtinas näki, että kuningas kulki kovin murheissansa, niin

+sanoi hän kerran kuninkaalle: “Isäni, sukumme ja naapuriruhtinaat ovat

+epäilleet minun kykyäni. Toivon, että kutsut heidät kokoon, niin minä

+heidän kanssaan kilpaillen näytän, mihinkä minä kykenen”. Isä tähän

+ilolla suostui.

+

+Nytpä kokoontuivat kuninkaan suku ja naapuriruhtinaat sekä Kapilan

+valtakunnan kuulut miehet katsomaan perintöruhtinaan tiedon ja taidon

+näytteitä. Perintöruhtinas kutsui ensin vieraansa embupuun alaiseen

+suureen opintorakennukseen ja antoi oppineiden asettaa vastattavaksensa

+kaikenlaisia arvoituksia. Mutta oppineiden kysymyksistä ei yksikään

+voinut häntä pulaan saattaa. Hän päinvastoin koetteli oppineita

+monenmoisilla vaikeilla kysymyksillä, joihin kokoontuneista

+valituimmatkaan eivät vastata tietäneet. Sitten vei hän vieraansa

+etupihan kisakentälle. Siellä hän mainioitten aseniekkojen kera

+koetteli monenlaisia asetemppuja. Mutta ei tässäkään ilmestynyt

+perintöruhtinaan verraksi kykenevää henkilöä. Hän siis yksinään hevosen

+selässä istuen näytteli ratsastus- ja ampumataitoaan mielensä mukaan

+karahutellen, käännellen ja pysähytellen, jota kaikki ihmeissään,

+ilosta hurmaantuneina katselivat. Muun muassa hän sadan askeleen

+päästä yhdellä nuolella lävisti seitsemän rautarumpua, mikä todella ei

+näyttänyt ihmisen teolta.

+

+Suku ja ruhtinaat pitivät nyt perintöruhtinasta jumalan kaltaisena.

+Millainen lienee ollutkaan isäkuninkaan ilo, kun nimensä loiston

+omilla silmillään nähdä sai! Siihen aikaan oli Indiassa valtakuntia

+toinen toisensa rinnalla kuin puita metsässä. Väkisinkin oli aseita

+heiluttaen taitavasti puolensa pitäminen. Kuningas, jolla tämmöiseen

+aikaan sattuen oli Siddhaartan kaltainen samalla sekä älykäs että urhea

+perintöruhtinas, arvattavasti suuria hänestä toivoi. Kukapa ellei

+Siddbaarta tulisi siksi mailman valloittajaksi, miljoonien kumartamaksi

+Indian sankarivaltijaaksi, josta tietäjä puhunut oli! Sepä varmaankin

+lienee vanhan isäkuninkaan mielessä alati olevaksi, unessakin

+unohtumattomaksi ilon ja toivon aineeksi tullut.

+

+Nytpä suku ja ruhtinaat kilvan toivoivat saavansa uhrata tyttärensä

+perintöruhtinaalle, ja hän otti serkkunsa Jasudaran puolisoksensa.

+Jasudara oli aikasin älynsä ja siveytensä vuoksi aikakautensa

+ainokaiseksi ylistetty. Hänellä oli kevätkukan vartalo, syksyn kuun

+hipiä, jonka rinnalla kolmelta tuhannelta hovinaiselta kasvojen

+väri katosi. Niinpä oli perintöruhtinaan rakkauskin tavaton, ja

+lemmenleikki heidän keskensä näyttää olleen vilkas. Pian tuli Jasudara

+perintöruhtinatar raskaaksi ja synnytti helmenkaunoisen pojan, jonka

+nimeksi pantiin Ragora. Kuninkaan ilo oli nyt verraton. Hän ajatteli:

+“Kun hän jo on vaimon ottanut ja pojan synnyttänyt, niin kyllä nyt on

+hänestä mailmanpakenemisen ajatus jäljettömiin hävinnyt. Sillä poikani

+tietysti rakastaa Ragoraa, kuten minä häntä. Ja niin pysyy Kapilan

+kuningaskunnan kohtalo taattuna, Sjakaperheen valtakunta myös minun

+jälkeläisten! hallussa”.

+

+Kuningas tahtoi erittäin innostuttaa poikansa mailman kunniasta ja

+loistosta riemuitsemaan. Hän valitsi luonnonkauniin seudun, rakensi

+sinne hovin, ja antoi sen hänen perheensä asunnoksi. Rakennusten

+suuruus ja somuus oli verraton. Korkeat tornit kohosivat avaruuteen

+kuin syyspilvet taivaalle. Käytäviä kierteli maassa kuin kevätsumua

+tuulen kuljettamana. Lentosillat äkkiarvaamatta sateen kaaria

+muodostivat. Puistikot kesät talvet tuoksua tuulahuttelivat. Avaruutta

+oli muutama kymmen penikulmaa. Ilmasto oli joka vuoden aikaan

+soveltuva, niin että aina sai sopivan asunnon valita. Hovinaisia oli

+kuinka monta sataa, tuhatta. Ylä ja alakerrassa kaikui herkeämättä

+suloinen soitanto. Kevättuulet ja syyssateetkin näin ollen huomaamatta

+ohi menivät. Väri ja ääni kaikkialla sydäntä riemastutti. Puhtoinen

+hovi, sinnehän koko ihmismailman ilo ja riemu kerääntyy! Siddhaarta

+suloisen puolisonsa ja rakkaan poikansa seurassa oleskeli tämmöisessä

+ympäristössä. Millainen käsitys hänellä siis lie ollut ihmiselämästä?

+

+

+

+

+NELJÄS LUKU.

+

+Kolme kärsimystä.

+

+

+Näin kasvoi perintöruhtinas hovin piirissä mieheksi. Ei hän vielä

+tietänyt, miltä oikea mailma näyttää. Kuningas puolestansa pelkäsi

+hänen mailmaan kyllästyvän ja runsaasti tarjolla piti mailman riemuja,

+niin ettei hänellä vielä ollut aikaa huomata ihmiselämän kurjuutta.

+

+Mutta vaikka perintöruhtinaalla oli runsaasti aistillista nautintoa

+tarjolla, oli sydämessään kuitenkin yhä rauhattomampi olo.

+Hiljaisuudessa ihmiselämän tarkoitusta miettien hän monasti yönsä

+puolille kulutti. Iltamyöhään, kun ihmishyörinä lakkasi ja hovi

+äänettömänä oli, hän kuun valossa puutarhan perälle vetäytyen yksinään

+hartaasen uinailuun vaipui: “Ah, tämmöistäkö ihmiselämä on? Kuu

+kasvaa ja vähenee, vuoden ajat vaihtelevat. Liekö ihmiselämä yksin

+paljasta keväimen hurmaavaa riemua? Olen kuninkaaksi syntynyt ja

+hovissa kasvanut. Semmoistako mailma yleensä lienee, ja semmoisiako

+ihmiset? Huolettomana täällä leikin, mutta mikä lienee matkan päämäärä?

+Nykyisessä mailmassa jo on paljon ihmisiä ja heidän välillään

+monet arvon eroitukset. Mutta kun toiseen mailmaan siirrytään ja

+yhä toistamiseen synnytään, niin tokkohan näin milloinkaan loppuun

+päästänee? Eiköhän ihmisellä tässä asemassansa ole mitään tehtävää?”

+

+Syvissä ajatuksissansa sattui perintöruhtinas näin koskettamaan

+elämän pääkysymystä, ja samalla heräsi hänessä kiihkeä halu päästä

+hovista tosi mailmaa näkemään. Kun kuningas tästä kuuli, niin käski

+hän virkamiehensä laittamaan helmivaunut kuntoon, loistavan seurueen

+valitsemaan, linnan päätien tasottamaan, lian poistamaan, häätämään

+tieltä vanhukset, sairaat tai muuten kurjan näköiset ihmiset,

+jotka voisivat hänen hellätunteisen poikansa sääliä herättää, ja

+tien viereiset asunnot koristamaan. Kun kaikki oli valmista lähti

+perintöruhtinaan komea nelivaljakko loistavine seurueinensa linnan

+itäisestä portista. Hänen seuralaisensa olivat kaikki nuoria,

+rusoposkisia miehiä ja naisia, loistavissa puvuissansa kimelteleviä

+kuin tähdet ja kauniita kuin kukkaset. Tien vierustan verhosivat

+kallisarvoiset kankaat, jotka liehuivat kevättuulessa. Katselijoita

+oli tiepuolet täynnä. Tervehdys- ja ilohuudot koskena kuohuivat.

+Kaukaistenkin kaupunkien ja kylien asujamet, jotka ihailivat

+mainehikasta perintöruhtinastansa, läheisistä puhumattakaan, tulivat

+nyt retkestä huhun kuultuaan myöskin kilvassa tien varrelle käsi

+otsallansa tätä harvinaista loistokulkuetta tervehtimään.

+

+Mutta äkkiä ilmestyi tien ääreen yksi vanhus. Perintöruhtinas kysyi

+ihmeissään ajuriltansa: “Mikä ihminen tuo tuollainen on? Pää hänellä

+on valkoinen, silmät himmeät, selkä kumarassa, ruumiinsa vapisee,

+sauvansa nojalla vaivoin kulkemaan pääsee. Onko hän taivaan tahdosta

+tuollaiseksi syntynyt?’ Kun ajuri tämän kysymyksen kuuli, oli hän

+tuokion kahden vaiheilla, mutta vastasi vihdoin: "Ukko on ikäloppu,

+elämän ja kuoleman vaiheilla. Hänkin oli varmaan nuorena punaposkinen

+ja sorea mies ja vietti elonsa keväimen aistillisia himoja tyydytellen,

+mutta nyt on ikänsä loppumaisillaan, elonsa vaivalloinen ja iloton”.

+Ajurin sanat kuultuaan huokasi Siddhaarta pitkään ja kysyi vielä: “Hän

+yksinkö on noin vanhennut, vai vanhenemmeko me muutkin?” Ajuri vastasi:

+“Ah, kuinka hän yksin vanhennut olisi! ‘ Se on kaikkien ihmisten

+kohtalo". Nyt Siddhaarta liikutuksesta värisi ja pää kumarassa näytti

+syvästi jotakin ajattelevan. “Elon päivä kiirehtää iltaansa. Vanhuuden

+raihnaus on pian käsillä. Ei ole aikaa mailman riemuihin! Omin silmin

+olen sen nyt nähdä saanut, ja sydämeni on kuin unesta herännyt”! Näin

+hän ajatteli ja käski ajurinsa heti paluumatkalle kääntymään sanoen:

+“Vanhuuden raihnainen aika on kumminkin kohta tulossa; mitä iloa niin

+ollen kaduista ja puistikoista olisi!” Nähdessään perintöruhtinaan

+surumielisiin ajatuksiin vaipuneena, tulivat virkamiehet levottomiksi,

+ja ajuri käskyn saatuaan ajoi taas nelivaljakon linnan portista sisään.

+Mutta perintöruhtinas nuorella iällänsä mietti vanhuuden surkeutta.

+Hänen sydämensä valtasi tykkänään ihmiselämän kurjuuden tunne.

+Verrattoman muhkea ja kaunis Kapilan linnakin oli hänestä muuttuvinaan

+tyhjäksi hautakammioksi.

+

+Kun kuningas kuuli, että perintöruhtinaan ilahuttamiseksi aijottu

+huviretki päinvastoin oli häntä murehduttanut, niin suunnitteli hän

+toisen retken linnan lännenpuoleisesta portista. Seurueen komeus oli

+entistäkin uhkeampi. Mutta äkkiarvaamatta kohdattiin sairas ihminen.

+Tämäpä oli surkean näköinen. Hänen ruumiinsa oli laiha, vatsansa

+vain pullistunut; hengitti vaikeasti, ja jaloilleen kykenemättä

+mateli maassa ihmisiltä almuja anellen. Hänet nähdessään kysyi

+perintöruhtinas ajuriltaan: “Mikä tuo tuollainen ihminen on? Vai onko

+muitakin sellaisia?” Ajuri vastasi: “Hän on sairas. Hänen ruumiinsa

+on epäkunnossa, hänen kurjuutensa sietämätön. Kelle tahansa näin

+käydä voipi, olkoon sitten ylhäinen tai alhainen, köyhä tai rikas. Ja

+kumminkin sanotaan tätä tämmöistä mailmaa taivaan pojaksi!” Siddhaarta

+tuli kovin liikutetuksi. Ihmiselon katoavaisuuden tunne valtasi hänet.

+“Oi, tyhmiä ihmisolentoja! Sairauden päivät saattavat äkkiarvaamatta

+heidät kohdata. Tänään ehkä tuoksuavassa kammiossaan lepäävät, huomenna

+jossakin kuivana luuna venyvät. Siitä huolimatta he vielä mailman

+loistoa tavoittelevat, huvituksissa päivänsä kuluttavat! Kummoinen

+ajattelemattomuus!” Heti palautti hän vaunut ja ajoi murhemielin

+hoviin takaisin. Näytti siltä kuin olisi hän aimo iskun saanut. 36

+Kun kuningas kuuli, että poikansa iloitsematta palasi, nuhteli hän

+ankarasti palvelijoita ja tienvartijoita, parahat kaunotar-aarteensa

+kokosi, ne hänelle seuraksi antoi, kaikin mokomin kokien haihduttaa

+hänen surumieltänsä. Mutta kun Siddhaarta näki rusoposket, muisti

+hän harmaita hiuksia. Kiemailua nähdessään, ajatteli hän sairautta.

+Ei kauniit kasvot häntä miellyttäneet, ei leikkipuheet naurattaneet.

+Herkut eivät hänestä miltään maistuneet. Ei mikään kyennyt hänen

+mieltänsä ilahuttamaan. Kuningas tahtoi sentähden, että poikansa

+uuden huvimatkan tekisi, ja koska edellisillä kerroilla, idän ja

+lännen porteista lähdettäissä, oli ikävyyksiä sattunut, niin käski

+hän nyt eteläistä porttia koettamaan. Hän parannutti tien, laitatti

+rakennukset, ja entistä ankarammin käski tieltä poistamaan kaiken,

+mikä vain rumaa ja likaista oli. Mutta ihme kuitenkin, äkkiä tuli

+perintöruhtinaan näkyville neljä miestä paaria kantaen! Siddhaarta

+kysyi ajuriltaan: “Mitkä paarit nuo ovat? Liput ja kukat ovat kyllä

+somia, mutta saattajat murheellisen näköisiä. Muutamat hiukset

+hajallaan kulkiessaan vaikertelevat”. Ajuri vastasi: “Paarilla on

+ruumis. Siitä on jo elämä loppunut, henki kauaksi erkaantunut ja

+paljas ruumis vain jälelle jäänyt. Sukulaiset ja tuttavat ne kovassa

+kaipauksessaan noin murehtivat ja itkevät”. Siddhaarta vapisi,

+heittäytyi vaunun permannolle ja sanoi syvästi huoaten: “Ah, kuinka

+ajattelemattomia ihmiset ovat! Kaikkienhan on kuoleminen. Ei kukaan

+sitä välttää voi. Miksi siis kuolemaan valmistautuminen niin huolimatta

+jätetään? Oi, kauheata! Lyhyt-aikainen on ihmis-elämä, ukontulen, kiven

+kipinän kaltainen! Mitä minä huvimatkoista!” Hän komensi palaamaan.

+Mutta seuralaiset pelkäsivät kuninkaan vihaa eivätkä kohta sitä käskyä

+totelleet, vaan kiireesti hevosia karauttaen kotvan kuluttua saapuivat

+puistoon, joka oli matkan pääksi määrätty.

+

+Puisto oli Kapilavastun muurien ulkopuolella. Sinne oli kuningas

+rakennuttanut huvilan, kauniita puita ja tuoksuvia kukkia istuttanut,

+merkillisiä lintuja ja ihmeellisiä eläimiä koonnut. Puiston läpi juoksi

+puro, kirkas ja viileä. Lintujen laulu ja tuulen suhina tarjosivat

+luontaista soitantoa. Hyvä tuoksu nenähän tunki, loistava luonto

+viehätti silmiä. Tokko lienee muinais-ajan Tennandan mainio puutarha

+sellainen ollut!

+

+Kun perintöruhtinaan vaunut puistoon saapuivat, tuli, kuten

+suunniteltu oli, loistava pukuinen, usean sadan lukuinen

+hovinaisparvi häntä vastaan. Perintöruhtinasta ilahuttaaksensa

+nämä kilvassa viehätyskykyänsä koettivat, lemmensilmäyksiä

+heittelivät, somia vartaloitaan näyttelivät. Tätä ennen oli nimittäin

+eräs bramanasukuinen, Udai niminen mies, jota kuningas käytti

+puheniekkanansa, kerran kuninkaan käskystä hovinaisille puhunut:

+“Te olette kaikki verrattomia kaunottaria; yksi silmän-iskunne tai

+hymynne jo miehen sydämen valloittaa. Miksi ette perintöruhtinasta

+viehättämään kykene? Vaikka hän onkin laajaoppinen, korkeatietoinen

+ja aina vaipuneena syviin aatoksiin, niin mies on hänkin. Miksei

+siis voisi teidän soma vartalonne ja miellyttävä olentonne hänenkin

+tunteitansa liikuttaa? Ennen muinoin hurmasi Sondari prinsessa

+hurskaan erakon rakkauden poluille lankeemaan. Bidsibabon erakon

+kymmenen tuhattavuotinen hurskauden harjoitus myöskin taivaan-immen

+takia yhtenä päivänä hukkaan meni. Tästä näkyy, kuinka valtava on

+kauneuden mahti. Vaikka nyt perintöruhtinas olisi kuinka vakaa, ja

+hyveensä kuinka puhtoinen, niin mitenkä voisi hän vastustaa naisen

+valtakuntia keikahuttavaa hymyä!” Kun naisparvi nämä Udain sanat kuuli,

+niin kaikki ilosta hyppivät ja odottivat aikaa, jolloin heidän sopisi

+voimaansa koettaa. Nyt perintöruhtinaan huvimatkalla he siis parahansa

+panivat ja yrittivät vieroittaa häntä hurskaista ajatuksistansa. Mutta

+perintöruhtinas oli horjumaton kuin kallio; näytti siltä kuin olisi

+hän keskellä lohikäärmeitten ja norsujen laumaakin tyyneenä istunut.

+Naiset hänen ympärillään parveilivat, hänelle itseään koristelivat,

+hänen nähtensä käsiään ja jalkojaan pesivät, tanssivat, nauroivat,

+pakisivat, silmäkulmiaan nostelivat, hampaitaan näyttelivät, helosilmin

+silmäilivät, korvaan kuiskuttelivat, rahvaan leikkejä osoittelivat,

+lemmenkaskuja kertoilivat, outoja liikkeitä tekivät, kaikin keinoin

+perintöruhtinasta viehättääkseen ponnistelivat.

+

+Mutta se oli turhaa vaivaa. Perintöruhtinas katseli äänetönnä

+hiljakseen naisten elämöimistä ja huokasi raskaasti: "Oi, kauheata

+kiusaamista! Pitkältäkö kevään vihreyttä kestää! Minne luulette nuoret

+päätyvänne mielettömässä nautinnonhimossanne, helminauhoinenne, komeine

+pukuinenne, värituoksuinenne ja kilpikonnanluisine koristeinenne? Voi

+kuitenkin ihmistä! Kevään kukoistuksessa ollen ei hän muista, että

+syksyllä kaikki kuihtuu! Kun vanhuus, sairaus ja kuolema hänet äkkiä

+saavuttavat, mikä silloin neuvoksi tulee?"

+

+Silloin tuli Udaikin seurueesen. Hän näki, etteivät naisetkaan

+kyenneet miellyttävyydellään perintöruhtinasta viehättämään, ja kun

+hän ennakolta oli kuninkaalta sellaisen käskyn saanut, astui hän

+nyt esiin ja puhui Siddhaartalle: “Lyhyt on ihmisen kukoistusaika!

+Milloinka riemuitsisimme, ellemme nuorna ollessamme? On suorastaan

+paheksuttavaa, ellei niin älykäs ja kaunis mies kuin sinäkin,

+perintöruhtinas, voi nauttia äänen suloudesta eikä värin kauneudesta.

+Suloinen ääni ja kaunis väri ihan luonnollisesti ihmistä miellyttää.

+Taisjaku, Kudon ja Barada, nuo suuret erakotkaan eivät kauneuden

+viehätystä välttää voineet. Miksikä vain sinä, perintöruhtinas, muista

+eroisit? Mikset heitä alakuloisuuttasi ja iloitse kuin muutkin?

+Voisiko pikkuinen ruumiin nautinto silloin tällöin olla suuren miehen

+autuuden käsitykselle esteeksi”. Perintöruhtinas kuuli Udain älykkäät

+sanat ja sanoi hänelle hymyillen: “Olen iloinen, että minua niin

+hellästi rakastat. Mutta toden totta sanon sinulle: Kaikki mailman

+ilo on katoavaista. Ellei olisi vanhuuden, kivun ja kuoleman kolmea

+kärsimystä, elleivät rusoposket koskaan kalpenisi eikä kevätkukat

+milloinkaan lakastuisi, niin minäkin toisten kanssa riemuitsisin.

+Jos saataisiin naisten väri alati tuoreena säilymään, en minäkään

+vaikeroiden suotta vitkastelisi. Mutta ihmiselämää haittaavat vanhuus,

+kipu ja kuolema. Turhanaikaisiin aistillisiin nautintoihin takertuen

+elämme huolettomina aamulla iltaa ajattelematta. Äkkiarvaamatta

+kohtaavat sitten meitä nuo kolme kärsimystä, ja me jäämme

+neuvottomiksi. Sinun luettelemasi erakot ovat langenneita mailman

+ihmisiä. En tunne syytä, miksi heitä arvossa pitäisin. Voi, mailma on

+vain suurten vaivojen keräelmä: miksi kehoitat minua niiden valtoihin

+lankeamaan? Kauheita ovat vanhuuden, kivun ja kuoleman vaivat! Ne eivät

+minulle yön lepoakaan salli. Mistä saisin aikaa aistillisiin himoihin

+hurmaantua ja hetken nautintoja tavoitella?” Sanansa olivat vihlovat,

+sydämen lävistävät. Ei Udaikaan kyennyt vastaamaan, vaan poistui

+hämillään. Hovinaiset myöskin häpeillen soittoja tanssitamineinensa

+linnaan palasivat Oli iltahämärä, linnut laulamasta lakkasivat, ja

+iltatuuli surumielisesti puiden oksissa suhisi. Äskeinen tanssikenttä

+oli nyt autio. Hautuumaan hiljaisuus vallitsi siellä. Arvaamme, että

+perintöruhtinaan tunnelma oli nyt entistäkin alakuloisempi.

+

+Kuningas kuuli, ettei poikansa vieläkään ollut surumielisyydestään

+päässyt, ja kovin sitä murehti. Neuvonantajansa keräten hän

+parannuskeinoa kysyi. Mutta kaikki neuvoivat aistillisilla nautinnoilla

+häntä viihdyttämään kuten ennenkin. Viisas Udaikin oli nyt neuvotonna.

+

+

+

+

+VIIDES LUKU.

+

+Buddhan päätös.

+

+

+Kauniin puolison toimittaminen, soman hovin rakentaminen,

+tuhatlukuisella hovinaisten parvella piirittäminen; kaikki kuninkaan

+varokeinot, joilla hän oli tahtonut estää, ettei riemulta jäisi

+aikaa minkäänlaisille muille ajatuksille, olivat hukkaan menneet.

+Perintöruhtinas vaipui päivä päivältä yhä syvempiin ajatuksiin ja

+rupesi vähitellen huomaamaan suuren pelastustehtävänsä. Hänen luonteen

+omainen, ääretön herkkätuntoisuutensa ulkomailman kosketuksesta

+yhä lisääntyi. Kuningas valitsi silloin satakunnan kaunista

+aatelisnuorukaista pojallensa seuraksi, että yöt päivät rattoisa puhe

+ja nauru häntä viihdyttäisi, sillä hän koki kaikin mokomin estää häntä

+hiljaisiin ajatuksiin vaipumasta. Mutta niinkuin valtameren syvyys

+myrskyn raivotessakin tyvenenä pysyy, niin pysyi perintöruhtinaan

+sydänkin läikkymättömän hiljaisena.

+

+Eräänä päivänä oli kuningas poikansa seurassa, muurien ulkopuolella,

+peltojen keskellä, huvikävelyllä. Kaunis päivä ja rauhaisa tuuli

+viettelivät heidät siellä kauvan viipymään. Tiellä näki perintöruhtinas

+kyntäjän. Missä auran kärki maahan pistihe, siinä lukemattomat

+hyönteiset surmansa saivat Siddhaarta oli sääliin sulamaisillaan.

+Kyntäjällä oli hiukset hajallaan, kasvonsa hikiset, ryvöttyneet,

+poskiluut ulkonevat, päällänsä repaleiset rääsyt josta voipi päättää,

+kuinka vaivalloinen hänen elämänsä oli. Kyntöhärkä myöskin oli väsynyt

+ja tuskissaan. Se hengitti läähättäen, kieli lerpallaan kuolaa vuotaen.

+Tämän nähtyään Siddhaarta huokaili kauvan. “Ah, ääretön on elävien

+joukko! Eikä ihminen ole millänsäkään, vaikka hänen kyntönsä vuoksi

+elävien hyönteisten kuolla pitää! Kuinka säälimätöntä! Ja tuolla

+läähättävällä härällä on varmaankin samallainen elämä ja yhtäläinen

+tunto kuin ihmiselläkin. Mutta ihminen ei huoli vaikka hän omaa

+työtänsä vähentääkseen sitä käyttäessään julmasti menettelee.

+

+Kuinka tunnotonta! Paljon on ihmisiäkin mailmassa; miksi siis

+maanviljelijän yksin noin vaivaa nähdä pitää? Lyhyt on ihmiselämä.

+Monet ja pitkät ovat sen murheet. Äkkiarvaamatta kolme vaivaa hänet

+ennättävät. Elämä ja kuolema kiertelevät herkeämättä. Kuinka tyhmästi

+menettelevät ihmiset, kun näin ollen ijäisyydestä huolettomina hetken

+hyötyä tavoittelevat!“

+

+Ajatuksiinsa vaipuneena ja murhemielin palasi perintöruhtinas

+kävelyltänsä. Hänen päätöksensä yhä varmistui. Kun Jasudara näki

+puolisonsa murheesen vaipuneen, kysyi hän vaikertaen ja itkien sen

+syytä. Perintöruhtinas vastasi lausuen: “Olen havainnut, että kaikki

+mailmassa on katoavaista. Sitä minä suren. Täällä vanhuus, kipu ja

+kuolema meitä rasittavat Mitä iloa olisi siis ihmiselämästä?

+

+Kun Perintöruhtinas oli 19 vuotias ajatteli hän: “Olen jo nainut ja

+perillisen synnyttänyt Ei olisi enää liian aikaista, vaikka kohta

+erakoksi lähtisinkin. Elämän aamuna ei ensinkään tiedä, milloin ilta

+tulee. Autuuden etsimisessä ei ole päivääkään viivytettävä.”

+

+Eräänä päivänä meni hän kuninkaan puheille ja kunnioittavasti ilmaisi

+toiveensa lausuen: “Kaikki elävät kerran kuolevat, yhtyvät taas

+erkanevat. Isäni, päästä minut erakkona autuuden tietä etsimään. Mailma

+on vaivojen maa. Mutta ihmiset tähän katoavaan elämään tyytyen eivät

+ijäistä onneansa huolehdi. Se on minusta sietämätöntä. Rakkauden ja

+keskinäisen suosion vallitessakin on täällä tuskaa. Siitä tuskasta

+haluan minä kaikki elävät vapahtaa. Isäni, suostu tähän toivomukseeni!”

+Vaikka kuningas tämän jo edeltä arvannut oli, niin valtasi hänet

+kumminkin murhe ja tuska. Ruumiinsa vapisi ja puheensa sammalsi, niin

+ettei hän tahtonut saada sanaa suustansa. Nousten istualta tarttui

+hän poikansa käteen, kyyneleet virtana valuen ja nyyhkyttäen sai hän

+vaivoin sanotuksi: “Poikani, heitä semmoiset ajatukset! Minä olen

+arvannut, että sinä näin tekisit, enkä ole vuosikausiin murheissani

+unta saanut. Näethän itse partani monet harmaat karvat. Laupea

+mielesi on kyllä ylistettävä, mutta olet siihen vielä liian nuori.

+Ei luonteesi ole vielä vakaantunut. Vastedes vanhemmaksi tultuasi

+voinet erakkoelämää ajatella. Ei se sittenkään liian myöhäistä ole.

+Sinun tulee minun sijassani ryhtyä maan hallitukseen ja antaa minun

+ensiksi erakoksi ruveta. Olisiko oikein jättää isänsä ja luopua isien

+perinnöstä päästäksensä vain omaa autuuttansa etsimään? Vaikka nyt

+onkin hetkinen rauhan aikaa, niin kuitenkin väkevät keskenään miekkoja

+mittelevät ja tilaisuutta vaanivat. Jos sinä nyt maasta lähdet, niin

+tulee Kapilan kohtalo arveluttavaksi. Minun ikäni on jo korkea eikä

+elinpäiviäni ole monta. Sinun poikasi on pieni ja hänen äitinsä

+nuori; kenenkä kanssa minä tätä maata hallitsisin ja kenelle sen

+jättäisin? Toivon, ettet vastedes enää puhu erakoksi lähtemisestä.”

+Perintöruhtinas arvasi isänsä huolet eikä voinut pyyntöänsä toistamalla

+häntä ahdistaa, vaan palasi itkien katkerasti hoviinsa.

+

+Mutta tätä oli hän ennakolta aavistanutkin. Mitenkä olisi isän kielto

+siis hänen päätöstänsä muuttaa voinut?

+

+Yön hiljaisuudessa, ihmishyörinän herettyä, tuulten tyynnyttyä, kun

+taivas ja maa olivat kuin kuolleina, istui perintöruhtinas yksinään

+hovin takaisessa puutarhassa ja vaipui hämäriin ajatuksiinsa. Kun

+hän siinä isänsä rakkautta muisteli, tuli sydämensä murheesta

+rauhattomaksi. Oi, maailma peittyi synkeään pimeyteen! Mistä tulisi

+pelastuksen valon loiste?

+

+Perintöruhtinas nousi ylös ja siirtyi embupuun alle istumaan.

+Silmänsä sulkien hän vaipui ikävänsekaiseen uinailuun. Silloin kuului

+ääni jostakin häntä kutsuvan. Kun hän päänsä nosti, oli puun alle

+ilmestynyt ihmisen haamu, ja näytti siltä kuin olisi se tahtonut

+hänen kanssaan puhua. Hän kysyi: “Mistä sinä olet?” Haamun kaltainen

+ihminen vastasi: “Minä olen erakko ja tulin luoksesi vahvistamaan

+sinua päätöksesi teossa, sinua, jolla on mailman pelastamisen suuri

+tehtävä”. Perintöruhtinas kysyi: “Sanoppa siis millainen ihminen

+erakko oikeastaan on?” Erakko vastasi: “Minä pidän mailmaa piinan

+paikkana. Vanhuuden, sairauden ja kuoleman vallasta päästäkseni,

+vapautumisen tielle tullakseni olen kotoani lähtenyt. Alituisen

+vaihtelun keskellä on vaihtelemattomana totuus yksinään. Tämän totuuden

+omistuksessa loputonta autuutta ja ijäistä elämää nauttiakseni minä

+olen kaikki mailman siteet katkaissut ja autioon korpeen väistynyt”.

+Perintöruhtinas kysyi vieläkin: “Olen minäkin nautintojen turhuuden

+ymmärtänyt. Ei ole koko mailman loistossa mitään, joka ei minulle

+tuskaa tuottaisi. Mutta mitenkä käy vapautuminen tästä tuskien

+mailmasta? Vai liekö semmoisen vapauttavan totuuden käsittämiseen

+herääminen ensinkään mahdollista?”

+

+Erakko vastasi: “Hyvin olet ymmärtänyt! Ja juuri sinun kauttasi

+ollaan nyt aimo edistysaskel ottamaisillaan, joten sinä tulet suuren

+pelastustehtäväsi toimittamaan. Epäiletkö autuuden tien löytymistä?

+Tarkasteleppa suurta guren-kukkaa! Liejusta se kasvaa, mutta muodostuu

+helmeäkin puhtoisemmaksi. Samoin autuuden tien käsittävä ihminen

+saavuttaa suuren autuuden keskellä tätä kurjaa tuskien mailmaa. Älä

+epäile, vaan etsi innokkaasti, väsymättä, Nirvanan suurta henkien

+järveä. Siinä ei ole syntymää eikä kuolemaa, vaan tuskien kahleista

+vapautuneena alutonta ja loputonta autuutta nautitaan. Vaikka et vielä

+järveä näekkään, älä silti luule, ettei sitä ole. Tielle pääsemättömyys

+on pääsemättömän syy, tien syy se ei ole. Siitä tuskitteleminen on

+aivan samaa, kuin pahoissa töissään vaivattuna taivasta soimaaminen.”

+

+Perintöruhtinaan sieluun tunki kirkas valo haamun sanoja

+kuunnellessaan: “Sinäpä annoit minulle kalliin opetuksen! Sinun

+sanoistasi olen ymmärtänyt, että toiveeni varmaan toteutuu. Isävanhus

+vaan on minulle sanonut, että olen vielä liian nuori erakoksi rupeamaan

+ja etten voi olla vielä vakaantunut päätöksessäni. Mitenkä sen

+asian laita lienee?” Erakko pudisti päätänsä sanoen: “Älä harhaile,

+perintöruhtinas! Mikä aika, nuoruus vaiko vanhuus, on autuuden

+etsimiseksi määrätty? Milloin sydämessä halu syntyy, silloin on parahin

+aika käsillä.”

+

+Nyt Siddhaarta hypähti ilosta. — “Tien etsimisen aika on todella

+tullut! Yhdeksäntoista vuoden harhailusta vapautumisen, totuuden tielle

+käymisen aika on tullut! Nytpä minä kaiken mailman loiston hyljäten

+vetäydyn korven hiljaisuuteen ja siellä toteutan elämäni suuren

+tehtävän!”

+

+Nähdessään hänen päätöksensä tehneen erakko ylistäen lausui: “Oi, suuri

+perintöruhtinas! Sinä olet autuas, sinä olet buddha! Kukapa olisi

+kaikkien elävien opettaja, kuka mailman valtijas, ellet sinä! Kallis

+perintöruhtinas, pimeä mailma saa sinulta valkeuden! Totuuden puun

+hedelmä putoo sinun käsistäsi harhailevien pään päälle. Käy eteenpäin

+autuuden tiellä, älä harhaile, älä peräydy! Vaikka sata salamaa

+eteesi iskisi, älä säikähdä! Vaikka tuhannet pahat henget korvaasi

+kuiskuttelisivat, älä niitä kuuntele! Kuin aurinko ja kuu ratansa

+pitävät ja säännöllisesti vuoden-aikojen vaihtelun vaikuttavat, niin

+sinäkin totuuden raiteita polkien ällös harhaile! Totuus on aina sen

+ystävä, joka uskossa lujana, rehellisesti, innolla taistelee sitä

+löytääksensä. Koko mailman kaikki hyvät jumalat tietäsi varjelevat.

+Ettet tieltä hairahtuisi, on jumalan viisaus rintaasi majautuva.

+Aurinkoa ja kuuta kirkkaampi valo on aina sydämessäsi loistava. Niinpä

+siis, hyvästi, sinä Buddha!'

+

+Haamun kaltainen erakko hävisi niinkuin hän ilmestynytkin oli. Hetkisen

+perintöruhtinas ajatuksissansa katseli hänen menoansa. Sitten hän

+päättäväisesti nousi seisaalle: “Minä tulen varmaan Buddhaksi! Niin

+totta kuin kivi maahan putoaa ja syntynyt kuolee, eivät myöskään

+taivaisen bosatsun sanat ole minua pettävät! Ah, minä tulen varmasti

+buddhaksi!'

+

+

+

+

+KUUDES LUKU.

+

+Buddhan linnasta lähtö.

+

+

+Näin perintöruhtinas varmistui päätöksessänsä lähteä erakoksi. Ja kun

+hän ei ollut puusta eikä kivestä, niin kävi hän hiljaa makuuhuoneesensa

+rakkaalle vaimolleen ja pojalleen, vaikka heidän tietämättänsäkin,

+jäähyväiset sanomaan. Tuoksuheinälamppu valaisi hämärästi huonetta.

+Yö oli jo myöhä. Jasudara parka unen helmoissa leväten ei tiennyt

+mitään synkästä kohtalosta, joka häntä odotti. Poikaista syleillen hän

+rauhallisesti nukkui. Oi, mitä lienee hän uneksinut tulevaisuudestansa,

+jonka onni kuitenkin oli katoava kuin kimeltelevän hämähäkin siiman

+kultaus auringon laskettua! Perintöruhtinas katseli lempeästi

+nukkuvan puolisonsa kasvoja. Ketähän varten lie hän järjestänyt

+mustat suortuvansa! Kenellehän kilpikonnan kuorinen kampansa ja

+helmikoristeensa noin kimeltelivät! Tarkemmin katsoessa huomasi, että

+hän oli poskillensa hiukan väriäkin tuoksuttanut. Hymyilevän taivaan

+immen kasvot! Mistä riemusta lie uneksunut! Ja nyt oli myrskytuuli

+kevätkukalta sen somat terälehdet raasien siroitteleva! Perintöruhtinas

+seisoi sanatonna vuodeverhon ääressä.

+

+Oi Jasudara! Koko mailman aarteita kalliimmalla, lumivuorten huippuja

+korkeammalla, Gangesvirran vettä syvemmällä lemmelläsi minua hellinyt

+armas vaimoni! Nyt Siddhaarta ottaa sinusta ainaisen eron! Mutta

+milloinkaan en lakkaa rakkauttasi muistamasta. Äärettömät tuskat,

+jotka kaikkia mailman eläviä olentoja rasittavat, kutsuvat minut sinun

+luotasi. En lähde siksi että niin vähän sinua rakastaisin. Lähden

+sentähden että niin syvästi rakastan mailman kaikkia eläviä olentoja.

+Jos minua tunteettomaksi soimaisit, niin tekisit sen siitä syystä,

+ettet vielä minun suurta rakkauttani tiedä.

+

+Oi Jasudara! Rakkahin vaimoni! Olen syntynyt tätä mailmaa pelastamaan.

+Yhdeksäntoista vuoden ajan on sydämeni sentähden levotonna ollut

+ja säälistä vaivaantunut. Isäni aina minulle sanoo: “ Hallitse

+tätä maata”, mutta se ei ole minun elämäntehtäväni. En ole ruunua

+kantaakseni, keihästä heiluttaakseni ja heikkoa sortaakseni tähän

+mailmaan syntynyt. Ei tee minun mieleni miljoonien kuivien luiden

+avulla päästä yhden tappelun voittajaksi. Olen, syntynyt yksinäisissä

+vuorimetsiköissä valvomaan ja nukkumaan, ruoan kerjuuta paitsi, kaikki

+ajatukset lakkauttamaan ja autuaasen uinailuun vaipumaan. Tässä

+on minun suuri elämäntehtäväni. Kun isäni rakkautta ajattelen, on

+sydämeni pakahtua. Mutta pidän koko mailman vapahtamista yhden Kapilan

+valtakunnan loistoa tärkeämpänä.

+

+Oi, rakkahin Jasudarani! Hoida sinä minun sijassani isätöntä Ragoraa

+ja lohduta niin isäni sydän. Ällös vastedes minusta huolehdi. En ole

+enää kuninkaan poika, en perintöruhtinas. Olen yksinäinen, alakuloinen

+erakko. Mutta ällös surkuttele minun köyhyyttäni ja alhaisuuttani! Minä

+olen koko mailman pelastava. Tulee kerran se aika jolloin minua mailman

+vapahtajana kumarretaan. Oi, Jasudara! Mailman aarteita kalliimmalla,

+lumivuorten huippuja korkeammalla, Gangesvirran vettä syvemmällä

+lemmelläsi minua hellinyt vaimoni, nytpä Siddhaarta ottaa sinulta

+ainaiset jäähyväiset! Niinpä siis — hyvästi!

+

+Näin perintöruhtinas sanoi heidän tietämättänsä makeassa unessa

+nukkuvalle vaimolleen ja pojalleen hyvästi. Nähdessään viattoman

+poikasensa mistään tietämättä äitinsä povella nukkuvan, valtasi hänet

+ikävän tunne, ja hän vuodatti huomaamattansa kyyneleitä. Mutta mitäpä

+enää vaikeroisin, ajatteli hän, karkasi mielensä, katkaisi tunteensa

+paulat ja päättäväisesti läksi ulos.

+

+Mennessään hovin lävitse, näki hän nuo tuhannet hovinaiset unessa

+makaavan. Samat olennot, jotka päiväs-aikaan värituoksulla itseään

+juhlamuotoon somistivat, olivat nyt nukkumatin mailmassa leikkiessään

+kuin nahkasäkit tai luuripustimet. Muutamat makasivat ruumis väärässä,

+puku epäkunnossa, muutamat rinnat paljaina, muutamat liepeet ylhäällä;

+muutamat käsi leuvalla, muutamat molemmin käsin rumpua syleillen,

+muutamat silmät viirussa, muutamat silmäterät selvästi näkyvissä,

+muutamat seljällään, kädet ja jalat pitkänään, suu auki, muutamat

+tietämättään käsillään huitoen, jalkojaan sätkytellen, muutamat pää

+peitossa kuorsaten, muutamat rähmällään niska kymärässä, muutamat kirs,

+kirs hampaitaan kiristellen, muutamat töryn keskellä, ryvettyneinä;

+kaikki koruttomina kuin kivet kedolla, rumina kuin hautuumaan

+luurangot. Tämän nähdessään hän säälien ajatteli: “Naisten kauneus

+ei todella ole tuon parempi. Vaikka poskillensa väriä tuoksuttavat,

+päällensä pukuja ripustelevat, muotonsa miellyttäväksi teeskentelevät,

+helmikoristeittensa loistolla ihmissilmät sokaisevat, niin on heidän

+ruumiinsa oikeastaan noin ruma. Surkutella täytyy todella niitä, jotka

+aistillisten himojensa pauloissa mielin määrin petettäviksi joutuvat.

+Olen nyt omin silmin nähnyt, kuinka kurjalta todellisuus näyttää”.

+Taas nousi rohkeus mahtavasti hänessä. Riemuiten hypähdellen päätti

+hän pyrkiä eteenpäin aloittamaansa suuntaan. Sitenhän sopisi hänen

+avuttomia auttaa, turvattomia turvata, kodittomille koti valmistaa!

+

+Niin astui perintöruhtinas ulos hovista. Sydämestään kaikkia jumalia

+rukoillen katseli hän hartaasti ylös taivaasen. Oli juuri talven

+alkuaika. Sadeajan kuumuus oli väistynyt. Gangesvirralla puhalteleva

+syystuuli oli vähitellen heikennyt. Lumivuorten jää ja lumi pohjan

+puolelta teki tuloansa vuorostaan ihmisiä ahdistaaksensa. Taivas oli

+selkeä, ilma kirkas. Tähdet kirkkaasti kimaltelivat. Perintöruhtinas

+herätti ajurinsa Tjannan ja käski tuomaan lempiratsunsa Kantakan

+sanoen: “Sydämeni kovasti janoaa. Tekee mieleni mennä makeasta

+kastelähteestä juomaan”. Tjanna ymmärsi, että perintöruhtinas aikoi

+kotinsa jättää, ja ajatteli: “Kuningas on aina käskenyt minua pitämään

+silmällä, milloin perintöruhtinas linnasta lähtee tai palaa. Jos nyt

+perintöruhtinasta tottelen, kapinoin kuningasta vastaan. Jos tottelen

+kuningasta, teen perintöruhtinasta vastaan. En pääse tästä edes, en

+takaisin”. Kun perintöruhtinas taivuttaaksensa häntä puhui mailman

+pelastamisen tärkeydestä, totteli Tjanna itkien hänen käskyänsä ja toi

+Kantakan hänelle.

+

+Kantaka oli oiva ratsu. Sen valjaat olivat kaiteilla helmillä

+koristetut. Sen selkä oli kuin lohikäärmeen. Perintöruhtinas taputteli

+hevosen kaulaa ja sanoi: “Kantaka, jos sinulla sielu on, niin kuule

+sanojani! Monasti on isäni sinulla ratsastaen vihollisen leiriin

+hyökännyt ja aina voitolla palannut. Minä nyt matkustan lumivuorten

+kupeille. Vaikkei minua sotajoukko seuraakkaan, niin ratsastan

+minäkin ankaraan taisteluin kaikkien elävien puolesta voittaakseni.

+Juokseppa siis rivakasti pitkä matkasi, äläkä väsy!” Kantaka oli korvat

+heristettynä kuuntelevan näköinen. Perintöruhtinas nousi vitkaan ratsun

+selkään, tarttui ohjiin ja läimäytti niillä kerran. Tjanna tarttui

+päitsimiin ja kävi edellä. Ihmeellistä! Hevonen pidätti henkeään eikä

+hirnahtanut ja astuskeli varovaisin, äänettömin askelin. Linnan portti,

+luja — aamuin avatessa, illoin sulkiessa neljänkymmenen penikulman

+päähän narahtava, raskas rautaportti — sekin äänettömästi itsestään

+avautui. Siitä Tjanna, Kantaka ja perintöruhtinas lähtivät yön selkään

+Kapilan linnasta.

+

+Ah, näin hylkäsi Siddhaarta mailman loiston ja jätti maansa ruunun

+perillisen aseman, katkaisi kaikki siteet ja rupesi kuljeskelevaksi,

+toimettomaksi vain hartauden ajatuksiin vaipuneeksi erakoksi! Yö oli

+pimeä, tuuli hiljainen, taivas pukeutununna tähtivaippaansa. Valko

+palvelijan ja herransa kanssa lentotähden tavoin pimeätä halkoen kiisi

+tiehensä. Oli silloin joulukuun seitsemäs päivä.

+

+

+

+

+SEITSEMÄS LUKU.

+

+Tjanna ja Kantaka.

+

+

+Kun Tjanna, Kantaka ja perintöruhtinas olivat kulkeneet noin

+kaksikymmentä penikulmaa tulivat he päivän nousun aikana lounaassa

+sijaitsevan Minikan kylän kautta metsään, jossa Bakkaba-erakko asui.

+Metsä oli avara, puut puhtoisia, linnut ja eläimet kesyttyneitä.

+Tämän perintöruhtinas itsekseen iloiten otti hyväksi merkiksi ja

+ajatteli: “Tuo erakko on varmaan oleva hyödyksi minulle autuuden tien

+käsittämisessä”. Hän astui alas hevosen selästä ja kädellään sen päätä

+sivellen hellästi puheli: “Nyt on sinun suuri tehtäväsi suoritettu.

+Palaa nyt linnaan ja päätä taivaan säätämä vuosiesi määrä! Minä taas

+rupean erakon tärkeään tehtävään. Että olet minun tähteni tämän pitkän

+matkan juossut, sen minä ijäti olen ansioksesi lukeva. Kantaka! Älä

+sure! Älä vaikeroi! Älä itke! Kun isäntäsi, jota kannoit, kerran

+työstänsä hedelmän niittää ja tulee koko mailman herraksi, niin antaa

+hän sinulle makeata kastetta juodaksesi“. Valko pää kumarassa kuunteli

+rauhallisena perintöruhtinaan sanoja.

+

+Sitten hän puhui Tjannalle sanoen: “Uskollinen palvelijani! Nyt

+on sinun toimesi tehty. Mitenkä sinun rakkautesi ja uutteruutesi

+palkitsisin! Nyt minä jätän mailman loiston ja antaudun autuuden

+tietä oppimaan. Kun kotia palaat ja tästä isälleni ja sukulaisilleni

+ilmoitat, niin sano, että minulla on semmoinen aikomus ja etteivät

+he minun tähteni huolehdi. Puolisoni on jo pojan synnyttänyt. Hän

+tulkoon minun sijassani perilliseksi. Kunnioittakaa te kuningasta ja

+hänen virkamiehiänsä, olkaa uutterat maan hallinnossa! Ei minulla

+nyt ole paljon sanottavaa. Palaa sinä kiireesti hevoisinesi sanaa

+viemään!” Näin sanoessaan riisui hän jalokivillä koristetut vaatteensa

+ja ruununsa ja pukeutui sen sijaan halpa-arvoiseen, yksinkertaiseen,

+mustaan pukuun, leikkasi hiuksensa, miekkansa irroitti, paljasti

+kätensä ja jalkansa ja käski Tjannan viemään pukunsa, ruununsa,

+hiuksensa ja miekkansa takaisin sanoen: “Tästä alkaen olen minä

+vain toimeton erakkojen oppilas. Mitä siis ruunulla ja komealla

+puvulla tekisin? Tjanna! Älä itke sitä, että muotoni halventunut on!

+Sillä koko mailma on vielä minun omakseni tuleva”. Ah, eilen komea

+perintöruhtinas, nyt turvaton erakko parka! Kuinka suuri, säälittävä

+muutos!

+

+Tjanna raukka nyyhkytteli kauvan ja sanoi: “Voi, mitä olisi minun

+tehtävä? Eilen illalla unipäissä tänne juoksin, mutta nyt kun erota

+pitäisi, tuntuu mahdottomalta yksin palata. Perintöruhtinas, olet

+hovin sopukassa mieheksi varttunut! Ruumiisi on hento, luontosi

+heikko; mitenkä voisit kestää monenvuotista itsesi kidutusta tuulessa

+ja sateessa? Ja vaikka autuuden saavuttamiseksi itsesi uhraisitkin,

+mutta kun samalla vanha kuningas kadottaa poikansa, perintöruhtinatar

+puolisonsa, prinssi isänsä, Kapilan kansa viisaan kuninkaan! Ajattele

+toki, perintöruhtinas, paremmin asiata! Käyhän vielä pukeutuminen

+tähän komeaan pukuun ja jalokiviseen ruunuun! Miksi Tjanna herratonta

+hevoista taluttaen palaisi!” Sydämen pohjasta tuli jokainen hänen

+sanansa, ja kyynelten loputtua hän itki verta. Tyynnyttääkseen häntä

+selitti perintöruhtinas mailman kulkua ja osoitti, kuinka syntyminen ja

+kuoleminen, yhtyminen ja eroaminen ovat ainaisia tapahtumia. Vihdoin

+jäi Tjanna sanattomaksi, tukahutti kyyneleensä, nousi seisaalle ja

+koki käskyä totellaksensa tarttua Kantakan suitsiin. Mutta valko

+laskeutui polvilleen perintöruhtinaan eteen, ei noussut ylös, vaan

+nuoleskeli hänen jalkojaan ja näytti pitkään huoaten myöskin tahtovan

+suruansa ilmaista. Mutta perintöruhtinas nousi seisaalle, pudisti

+tomun vaatteistansa ja lähti menemään heittäen Tjannalle ja Kantakalle

+viimeiset jäähyväiset. Tjanna koki tarttua hänen vaatteesensa, mutta

+ei ylettynyt. Silmät täynnä kyyneliä katseli hän perintöruhtinaan

+menoa. Perintöruhtinas etääntyi ja vartalonsa yhä pieneni. Tjanna

+kohotti kätensä, nousi varpailleen ja huusi perintöruhtinasta, mutta

+metsän kaiku vain siihen vastasi. Etäälle puitten varjoon hämärtyi

+perintöruhtinaan vartalo. Valko myöskin tätä katsellessansa käänteli

+päätänsä ja hirnahteli. Suruun sortumaisillaan syleili Tjanna valkon

+kaulaa ja itki, mutta perintöruhtinas eteni vähitellen näkymättömiin.

+Kauvan Tjanna vielä kumartelihe ja kääntelihe häntä nähdäkseen.

+

+Sitten hän kuin mielenhäiriössä, älynsä menettäneenä, viskautui maahan,

+nousi ylös ja taas viskautui, kunnes hän katuen ja vaikerrellen lähti

+paluumatkalle.

+

+

+

+

+KAHDEKSAS LUKU.

+

+Buddha autuuden tietä oppimassa.

+

+

+Tjannasta ja Kantakasta erottuaan tunkeutui perintöruhtinas

+Bakkaba-erakkoa tavatakseen syvälle metsään. Tätä metsää kutsuttiin

+Raamaksi. Se oli kahdenkymmenen penikulman päässä Kapilavastusta

+lounaaseen. Pilviä tavoittelevat vanhat puut olivat niin tiheitä, että

+siellä sydänpäivälläkin oli hämärää. Ympäristö oli hiljaista, kaupungin

+pölyistä kaukana. Bakka-erakko oli kauvan tässä metsässä itsensä

+kidutusta harjoittanut, ja hänen luokseen oli tullut paljon oppilaita.

+Hänellä oli hyvä maine. Perintöruhtinas oli linnassa eläessään jo

+häntä ihaillut. Nyt hän opintonsa alkaakseen ensin lähti tätä erakkoa

+tapaamaan.

+

+Bakka-erakon joukko oli vanhan brahmaopin lahkoa ja piti Indiassa

+tavallisten jukalahkolaisten tavoin päämääränänsä ruumiinsa

+kiduttamisella tulevaisen autuuden saavuttamista. Kun perintöruhtinas

+tapasi Bakka-erakon ja tarkasteli hänen oppilaittensa menettelyä, niin

+huomasi hän, että heillä kullakin oli oma opinkäsityksensä; erilaiset

+olivat myös heidän pukunsa ja ruokansa. Muutamat käyttivät ruohoja ja

+lehtiä pukiminaan, toiset pukeutuivat puunkuoriin. Muutamat poimivat

+yrtin juuria tai puun hedelmiä ruuaksensa, syöden vain kerran päivässä,

+toiset kaksi ja kolmekin kertaa. Muutamat pitivät lintujen tapaan

+herkeämättä toista jalkaansa koholla, toiset matojen tavoin maassa

+matelivat. Muutamat kastivat herkeämättä päätänsä veteen, toiset

+kalojen tapaan veteen sukelsivat. Muutamat makasivat orjantappuroiden

+päällä. Muutamat kantoivat yllään ruumisten päältä riisuttuja rääsyjä.

+Muutamat pitivät toista kättään ylhäällä. Muutamat seisoivat suorana

+milloinkaan asentoaan muuttamatta. Sanalla sanoen, he käyttivät

+kaikenlaisia tunnettuja kidutuskeinoja. Niinpä olivat myös ruumiiltaan

+äärettömän menehtyneitä, luunsa kuivuneet, verensä tyrehtynyt, näöltään

+varjoakin surkeammat.

+

+Vaikka perintöruhtinas oli ennenkin saanut kuulla itseään kiduttavista

+erakoista, sai hän nyt vasta omin silmin nähdä sellaisia. Häntä

+arvelutti, tokko tämä lienee oikea pelastuskeino. Koettaakseen kysyi

+hän heiltä: “Teidän menettelynne on todella merkillinen. Pyydän,

+sanokaa minulle, mitä tuollaisella kidutuksellanne aijotte saavuttaa?”

+He vastasivat: “Aijomme tietysti pyhien kirjojen opetusta seuraten

+kidutuksellamme saavuttaa taivaan riemun”. Hän kysyi vielä: “Niin

+taivaan riemua kuin se lieneekin, niin loppunee se kuitenkin joskus?

+Silloin taas langennette vaivojen maille kiertelemään. Mitenkä

+tästä kovasta kohtalosta pelastua aijotte?” Tähän he eivät kyenneet

+vastaamaan, vaan sanoivat: “Me seuraamme vain pyhiä kirjoituksia”.

+

+Tämän johdosta perintöruhtinas tarkoin ajatellen päätti: “Ken elämää

+pyytää, on elämän saavutettuaan taas kuoleva. Ken riemua tavoittelee,

+joutuu riemun saavutettuaan jälleen tuskien valtaan. Niin muodoin ei

+tuskan ja riemun vaihtelu milloinkaan lakkaisi. Korkeampi viisaus on

+tässä tarpeen. On hylättävä sekä tuska että riemu ja lakattava mitään

+pyytämästä. Vasta silloin on oikea autuus saavutettavissa”.

+

+Perintöruhtinasta epäilytti Bakka-erakon kidutus-oppi. Yhden yön

+väittelyn jälkeen hän luopui erakon seurasta, lähti Raaman korvesta,

+ja kun hän kuuli, että etelässä sijaitsevan Magadhan valtion

+Miroo-vuoristossa asui Araara niminen, elämänsä puhtaudesta ja

+viisautensa syvyydestä kuulu opettaja, niin päätti hän mennä tältä

+autuuden tietä kysymään.

+

+Tietä vaeltaessaan saapui hän juuri Kapilan etelärajalle, kun hän

+iltahämärässä, ankarassa syystuulessa, matkan päämäärän vielä kaukana

+ollessa, näki kolme ratsastajaa tomupilven ympäröimänä perässään

+kiitävän. Hän pysähtyi ja katsellessaan heidän lähenemistään tunsi

+joukosta sotaministerin, joka Kapilan linnasta käskyn saatuaan

+arvattavasti oli tullut häntä pidättämään.

+

+Tätä ennen oli Tjanna perintöruhtinaasta erottuaan, sydän suruisena,

+mieli murheellisena linnaan palannut. Perintöruhtinaan seurassa oli

+hän öisen retkensä tehnyt, mutta palasi yksinään. Ilma tuntui hänestä

+raskaalta, päivä valottomalta, kaupunkikin näytti murheelliselta.

+Puutarhoilla, metsillä, lähteillä oli kyllä entinen muotonsa, mutta

+vesi ei näyttänyt kirkkaalta eivätkä puut viheriöiltä. Koko avara maa

+kaipasi eilistä, iloista muotoansa. Hovilaiset tietäen perintöruhtinaan

+yöllä linnasta lähteneen olivat neuvottomina. Kun näkivät Tjannan

+Kantakaa taluttaen palaavan, hämmästyivät he vielä sittenkin, ettei

+perintöruhtinasta ollut mukana ja riensivät kilvan kysymään, mikä

+siihen syynä oli. Kuningas ja perintöruhtinatar myöskin Kantakan

+hirnumisen kuultuaan kiireesti rappusille vastaan riensivät. Mutta

+siellä seisoi vain Tjanna alakuloisena valkon kanssa. Perintöruhtinas

+oli siis iäksi heidän paristaan poistunut. Koko hovi vaipui

+äänettömyyteen, vain nyyhkytyksiä kuului.

+

+Kuninkaan suru oli sanomaton. Mutta Jasudaran itku ihan sivullisenkin

+sydäntä särki. Eilen illalla nukkui hän tuoksuvassa kammiossaan

+sorsaparin unta, tänään oli hän leski eikä saanut enää kumppaniaan

+nähdä. Oliko se unta vai näkyä; kuka sitä valveilla oloksi olisi

+uskonut? "Kuinka tahansa, tunnoton ihminen hän on", ajatteli Jasudara.

+"Kuinka minä naisena olisin voinut estää häntä kallista toivettansa

+toteuttamasta? Olisipa hän vain siitä rakkaasti minulle ilmoittanut

+ja antanut minun jäädä häntä rakkaudella kaipaamaan. Verrattoman

+Siddhaartan puolisona olemiseni ei ollut yhden yön unta pitempi. Ja

+vaikka ei hän minusta olisi mitään huolinutkaan, niin tämä pienokainen

+sitten —! Sehän on nyt ijäti orvoksi jäänyt! — Voi, Tjanna, mikset

+kieltäytynyt hänen käskyään tottelemasta! Kantaka, miksi et ollut

+askeleita ottamatta! Sinä neljänkymmenen penikulman päähän narahtava

+linnan portti, kun et hovia unesta herättänyt! Taivas, mikset lunta

+sadattaen hänen tietänsä tukkinut! Maa, mikset järisten hänen

+edestänsä tietä pudottanut!" Ruhtinatar menetteli kuin mielipuoli,

+itki ja vaikeroi, nuhteli Tjannaa, soimasi Kantakaa, mutta lopulta ei

+kuitenkaan auttanut mikään.

+

+Nyt valitsi kuningas ministereistänsä kolme älykkäintä ja

+puhetaitoisinta ja käski heidän ratsuja piiskaten rientää

+perintöruhtinasta pidättämään. Ministerit tottelivat käskyä

+ja Tjannalta saamiensa tietojen nojalla ratsastivat heti

+matkavalmistuksiin aikaa tuhlaamatta nuolena kiitäen Raaman korpeen.

+Kun he Bakka-erakolta perintöruhtinasta kysyivät, vastasi tämä, että

+hän Magadhaan mennäksensä oli jo tästä maasta lähtenyt. Ministerit

+kääntyivät siis etelään ja iltahämärässä vaivoin perintöruhtinaan

+tavoittivat.

+

+Niinpä siis ministerit perintöruhtinaan saavuttivat, katselivat hänen

+muuttunutta muotoaan ja kyyneleitä vuodattaen tunteitaan tulkitsivat,

+kertoivat hänen lähtönsä vaikuttamista tapahtumista Kapilassa,

+kuninkaan surusta, perintöruhtinattaren tuskasta, virkamiesten ja

+kansan pettymyksestä y.m., vetosivat järkeen ja tunteesen, kauniisti,

+lämpimästi, sadoin keinoin kehoittivat häntä vielä linnaan palaamaan.

+

+Mutta perintöruhtinas kumosi ministerien taitavat puheet ja sai

+tästä vain vahvistusta päätöksellensä viettää elämänsä autuuden tien

+keksimiseksi. Lopuksi sanoi hän ministereille: “Sanokaa te kuninkaalle

+ja perintöruhtinattarelle, virkailijoille ja kansalle, että Siddhaarta

+ei ole sellainen mies, joka sopisi yhden valtakunnan hallitsijaksi.

+Minä en peräydy, ennenkuin olen voittanut koko mailman omakseni.

+Vaikka päivä ja kuu päälleni putoaisivat, Himalajan lumivuoret ylleni

+vierisivät, en suinkaan muuta tätä päätöstäni!” Sanansa tulena

+leimusivat, olentonsa ympäröi korkea majesteettisyys. Ministerit jäivät

+sanattomiksi, tunsivat syvää kunnioitusta ja hämillään poistuivat.

+

+

+

+

+YHDEKSÄS LUKU.

+

+Araara-erakko.

+

+

+Ministerit palautettuansa kulki Siddhaarta kehno pukunsa tuulessa

+liehuen Gangesvirran yli Magadhan valtakuntaan. Viisaus lainaa

+omistajansa olennolle jotakin kirkkaudestansa. Hänen ylevä käytöksensä

+lakaisee ympäristön puhtaaksi, ja kunnioitettava muotonsa saa

+vastaantulijat silmänsä häneen kääntämään.

+

+Magadhan valtakunta oli Kapilan eteläpuolella. Sen alue oli suuri,

+sotajoukko väkevä, kansa varakas. Silloisen kuninkaan nimi oli

+Pinpisaara. Hän oli rohkea ja suurituumainen. Jo aikaa oli hän kuullut

+puhuttavan Siddhaartasta. Nyt kerrottiin, että Siddhaarta kotinsa

+hyljänneenä kuljeskeli hänen maassansa. Hän ajatteli itsekseen:

+“Siddhaartalla on korkeat harrastukset ja verraton äly. Hänen tietonsa

+ja taitonsa maine on aikaisin maahani tulla jyrissyt. Koska hän nyt

+on kotoansa lähtenyt ja maastansa muuttanut, niin pelkään, että

+valtakuntansa on tuntunut hänestä liian pieneltä, tai lienee hän

+suuttunut, kun ei vielä ole hänelle valtaistuinta luovutettu. Hyvä,

+minäpä häntä käytän suuren tuumani toteuttamiseksi!”

+

+Pinpisaara pukeutui kuninkaalliseen pukuunsa, asetti ruunun päähänsä

+ja meni tielle Siddhaartaa vastaan, tervehti häntä kunnioittavasti

+ja lausui: “Oi, erakko, opin tähden kuninkuuden kunnian hyljännyt

+oiva munkki! Kuinka sinä, jolla on lahjat hallita suurta valtakuntaa,

+olet kerjäläisen kupin käteesi ottanut ja ruvennut paljain jaloin

+vaeltamaan? Ei kenenkään ylevämielisen, suurituumaisen miehen sovi

+yksipuoliseksi ruveta. On kyllä säälittävä sitä, joka tosin on

+saavuttanut rikkautta, kunniaa ja valtaa, mutta ei ole totuuden

+tietä käsittänyt. Mutta ken omistaa samalla sekä rikkautta, mahtia

+että viisautta ja saavuttaa vallan yli toisten hengen ja vapauden,

+sitä minä pidän viisaana ruhtinaana. Totuuden tien etsiminen käy

+yhtä hyvin laatuun palatsissa kuin erämaassakin. Erakko, jos tahdot,

+niin annan sinulle puolen valtakuntaani lääniksesi. Ellei se vielä

+mielestäsi riitä, niin on minulla suuri armeija. Milloin vain lipun

+pystytät ja kutsun lähetät, niin voit sillä helposti koko ympäristösi

+valloittaa. Mitä arvelet, erakko; eikö tee mielesi ruveta valtakuntaani

+hallitsemaan?”

+

+Siddhaarta vastasi lämpimästi: "Suuri kuningas! Kiitän sinua

+ystävyydestäsi. Mutta minun haluni esineenä ei ole vain yksi valtakunta

+eikä yksi linna, vaan koko mailman kaikki olennot. Neljän vaivan virta

+mailmassa yhä paisuu. Himojen tuli on maan polttanut. Voi kauheata!

+Lukemattomat elävät hukkuvat eivätkä tiedä mitään pelastuskeinoa.

+Minä olen syntynyt heille pelastuksen oikeata tietä osoittamaan. Se

+on elämäni tehtävä eikä mikään muu. Suuri kuningas! Ovatko rikkaus

+ja valta niin toivottavia? Vaikka koko mailman valtikkaa kädessäni

+pitäisin, en sillä kuitenkaan pääsisi pyhimyksen autuaalliseen

+heräämiseen. Minusta on mailman kunnia vain tyhjä varjo. Mitenkä siis

+tahtoisin varjoa takaa-ajaen kompastua? Suuri kuningas? Lakkaa minua

+säälimästä! Koko mailma on minun kotini. Kaikki elävät olennot ovat

+minun lapsiani.

+

+"Mitäpä siis minulta puuttuisi? Älä minua surkuttele! Surkuttele

+ennemmin kuninkaan istuimella kärsiviä, rikkauden rasittamia olentoja!

+Ihmiset hellivät vaimojaan ja lapsiaan, rahaa rakastavat, valtaistuinta

+kunnioittavat, murehtivat, etteivät saisi sitä, jota vielä eivät ole

+saavuttaneet, ja pelkäävät kadottavansa sen, mitä jo ovat saaneet.

+Mutta ihmisen täytyy vihdoin kuolla. Käykö silloin meneminen vaimo,

+rahat ja valtaistuin muassansa; ellei, niin kuoleva kuningas ja kuoleva

+kerjäläinen ovat aivan yhtäläiset."

+

+Hartaasti kuunnellut Pinpisaara kuningas nyökäytti nyt hämillään

+päätään.

+

+Siddhaarta jatkoi vielä puhettansa lausuen: “Kenpä käärmettä

+vältettyänsä vielä tahtoisi tulla sen puremaksi? Kenpä soihdulla

+kätensä poltettuaan vielä rupeisi sitä maasta nostamaan, kun se on

+pudonnut? Kukapa siis himot hyljättyään, vielä niihin heittäytyisi?

+Minä olen vaimostani ja pojastani luopumalla saanut omakseni kaikki

+elävät olennot. Valtaistuimen hylkäämällä olen koko mailman voittanut.

+Tämän elämän jättämällä olen ijäisen elämän saavuttanut! Älä minusta

+ole milläsikään, vaan vanhurskauden tietä vaeltaen hallitse kauvan

+valtakuntaasi!”

+

+Himojen liekin polttama Pinpisaaran rinta sai nyt tuntea vilpoista

+tuulen löyhkää. Hänestä tuntui siltä, kuin äkkiarvaamatta silmänsä

+olisivat auvenneet. Vanhastaan tapahtui Indian valtakunnissa

+valtaistuimen ja hallitusvallan luovutus tai vastaan-otto ani harvoin

+rauhassa; asevoimalla ryöstäminen oli tavallista, Magadhan kaltaisessa

+valtakunnassa erittäin. Senpä vuoksi ajatteli kuningas Siddhaartastakin

+aivan kuin itsestänsä ja odotti saavansa mielensä mukaisen vastauksen,

+mutta joutui päinvastoin tämän aavistamattoman nuhtelun alaiseksi.

+Paljon hän nyt jo itsekin ymmärsi, osoitti syvästi häpeävänsä ja

+tarttui kunnioittavasti Siddhaartan käteen lausuen: “Kunnioitettava

+erakko! Minun sydämeni on kovasti saastunut. Ei myöskään sovi minun

+sinua väkisin vaatia. Toivon vain, että kun sinä olet herännyt autuuden

+tien käsittämiseen ja toistamiseen maahani pysähdyt, niin otat minut

+oppilaaksesi”. Kalliin “kolmen aarteen” siemenet näin aluksi kuninkaan

+sydämen peltoon kylvettiin.

+

+Pinpisaarasta erottuaan suuntasi Siddhaarta kulkunsa Magadhan

+pääkaupungin Udsjagriwan pohjoispuolia olevalle Miroo-vuorelle ja

+kävi tapaamaan Araara-erakkoa. Tämä oli maansa etevin opintietäjä.

+Viisautensa ja hyveensä olivat hänelle hankkineet aikalaistensa

+jumaloimisen. Udraraamatran, toisen yhtä mainion erakon kanssa

+hän asui Miroo-vuorella. Heidän luoksensa oli kerääntynyt paljon

+oppilaita, jotka heitä ihailivat ja asuivat siellä täällä vuorilla

+tai laaksoissa, puitten alla, kivien päällä, ja näkyivät hartaasti

+kidutusta harjoittavan. Araara näki, ettei Siddhaartan muoto ollut

+mailman tavallisia, iloitsi suuresti ja sanoi: “Oi, hyvä nuorukainen!

+Tiedän, että sinä voit varmasti autuuden käsittämiseen herätä. Ennen

+aikaan kyllä Mjoosjoo-kuningas jätti valtaistuimensa ja pyysi opetusta,

+mutta kovin oli hän ollut nuoruutensa päivinä horjuvainen uskossansa,

+harjoittanut himojansa mielin määrin ja ruumiinsa tärvellyt. Mutta sinä

+olet elosi keväimessä rikkauden ja kunnian viettelyksiltä säilynyt Se

+on oiva asia. Pyri eteenpäin puhtauden tiellä; älä suinkaan käänny

+takaisin!” Siddhaarta iloitsi itsekseen tästä tunnustuksesta ja

+kuunteli toisten oppilasten kanssa hänen opetustansa.

+

+Mutta ei Araara-erakonkaan opetus riittänyt selvittämään Siddhaartan

+pääkysymystä: Mistä syntymän, vanhuuden, kivun ja kuoleman neljä vaivaa

+syntyvät ja mitenkä niitä käy välttäminen? Erakko johti kaikkien

+elävien neljä vaivaa “hämärästä alusta” ja piti ajattelemattomuutta

+eikä kuitenkaan ajattelemattomuutta lopullisena vapautumisena. Hänen

+oppinsa mukaan syntyy hämärästä alusta ensin itsekkäisyys, joka on

+himojen yhteinen juuri. Tästä ne yhä kasvaen suurentuvat ja aikaan

+saavat ahneuden, vihan y. m. kaikenlaiset intohimojen vaivat, jotka

+vihdoin muuttuvat syntymän, vanhuuden, kivun ja kuoleman tuskiksi.

+Näitä tuskia käy välttäminen vain siten, että jäykästi noudattaa

+vanhurskauden käskyjä, oleskelee yksinään itseään kiduttaen ja

+niin katkaisee kaikki himojen mailman siteet, hylkää kaikenlaiset

+turhat seka-ajatukset ja vaipuu ajattelemattomuuden eikä kuitenkaan

+ajattelemattomuuden tilaan. Mutta koska tämmöinen tila on vielä

+ihmisminän kahleissa oloa, kun ei sillä ole päästy täysin lopettamaan

+olemisen ja olemattomuuden eroitusta, niin päätti Siddhaarta, ettei

+se vielä ole lopullinen vapautuminen. Molemmat erakot ihmettelivät

+Siddhaartan harvinaista älyä ja arvaamattoman syvää viisautta.

+

+Kun eivät Araara- ja Udraraamatra-erakotkaan saattaneet johtaa häntä

+täydellisen heräämisen kirkkauteen, lähti hän sieltä ja valitsi

+olinpaikakseen seudun Nirendsen virran itäisellä rannalla, jossa

+istui päiväkaudet itseksensä tarkasti lakia tutkien ja mailmasta eroa

+ajatellen. Näin muutaman kuukauden vietettyänsä päätti viisautta

+janoova erakkomme vielä mennä kallista opetusta saamaan ja lähti

+Urwirv-metsässä asuvaa viittä biksjua eli kerjäläishartailijaa

+tapaamaan.

+

+

+

+

+KYMMENES LUKU.

+

+Herääminen.

+

+

+Siddhaarta tuli Urwirviin. Kun hän tarkasti näiden

+kerjäläishartailijoiden käytöstä, niin huomasi hän, että he hyvin

+tunteitaan hallitsivat ja himojaan hillitsivät, pitivät käskyt tarkasti

+ja hiljaisuudessa ja vaiti-olossa todella näyttivät heränneiltä

+hartailijoilta. Hän siis liittyi heidän seuraansa ja yhtyi heidän

+kanssaan uinailemaan. Hartailijat tiesivät, että Siddhaarta oli harras

+autuuden etsijä, ja uutterasti, kohteliaisuuksista välittämättä,

+opetustointaan harjoittivat. Siddhaarta jännitti kaikki henkensä voimat

+itseään hillitäksensä, unohti ruokansa ja juomansa, piti sydäntänsä

+puhtaana, noudatti pelastuskäskyjä ja vaipui hiljaisena uinailun

+hämärään. Vaikka nuo viisi kerjäläishartailijaa kaikki olivat itsensä

+kidutuksessa mainioita, ei heistä kukaan ollut Siddhaartan vertainen

+hartaudessa.

+

+Tätä itsensä kidutusta viiden kerjäläishartailijan seurassa jatkoi

+Siddhaarta koko kuusi vuotta. Kevättuulet ja syyssateet vaihtelivat,

+mutta hänen sydämensä pysyi järkähtämätönnä kuin vuori. Itsensä

+kidutuksessa hän edistyi niin, että lopulta saattoi ylläpitää

+ruumiinsa syömällä yhden ainoan gomajyväsen päivässä. Hänen verensä

+ja lihansa kuivettuivat, vartalonsa oli kuin kuivunut puu. Mutta hän

+ei hetkeksikään luopunut päätöksestään kulkien yli elämän ja kuoleman

+valtameren saapua täydellisen heräämisen autuaalliselle rannalle.

+Huhu Siddhaartasta leveni kautta koko valtakunnan. Vallasnaisiakin

+tuli sankat joukot häntä katsomaan. Mutta Siddhaarta istui tyyneenä,

+äänetönnä, silmät unelmoivina. Vuorituuli puhalsi hänen vaatteensa ja

+hiuksensa hajalle, mutta hän pysyi liikahtamatta kuin kuollut.

+

+Mutta ikävä kyllä! Siddhaartan sydämessä ei ollut vielä rauhaa!

+Sentähden päätti hän rohkeasti: “Tuhmaa on itseänsä kiduttamalla toivoa

+autuuden tien selkenemistä. Mitä kylvää, sitä niittää saapi. Itsensä

+on ihmisen siinä ajatuksinensa toimiminen. Sydämensä puhdistaminen ja

+tyynnyttäminen on kyllä paikallansa, mutta itseltään ruuan kieltäminen

+ja ruumiinsa tärveleminen ei mitenkään voi olla oikea pelastuskeino.

+Nyt olen kuusi vuotta itseäni kiduttanut, kuolemaa vain vielä puuttuu,

+mutta yhä on sydämeni rauhaton kuin ennenkin. Parempi on minun syödä ja

+juoda, vahvistaa ruumiini ja sitten uljaalla mielellä pyrkiä eteenpäin

+puhtauden ja autuuden tiellä. Nirvana on viisauden valolla etsittävä;

+mitä nälkää näkeminen auttaa!“

+

+Tämän päätöksen tehtyänsä Siddhaarta ensin kylpi virrassa. Mutta monen

+vuoden paastosta oli ruumiinsa lopen riutunut, niin ettei hän jaksanut

+jaloillaan pysyä, vaan voimattomana hoiperteli sinne tänne ja vaivoin

+puunoksista kiinni pitäen pääsi rannalle nousemaan. Siihen hän kaatui

+kuin kuollut. Läheisessä metsässä asuvan paimenpäällikön Nanda-niminen

+tytär sattui juuri virran rantaa kulkemaan ja nähdessään Siddhaartan

+kaatuneena makaavan, kumartui kunnioittavasti hänen jalkoihinsa ja

+tarjosi hänelle hyvänhajuista juustoa syötäväksi. Kun Siddhaarta

+oli juustoa nauttinut, palasivat hänen voimansa äkkiä, ja jäsenensä

+näyttivät uuden loiston saaneilta. Kerjäläishartailijat kaukaa tätä

+katsellessansa ajattelivat: “Siddhaarta on virrassa peseytynyt ja

+ruokaa nauttinut; tämähän on lankeamista. Voi, meidän opettajamme,

+bosatsuna kunnioittamamme kumppanimme on kidutuksia kestämättä

+unohtanut korkean tarkoitusperänsä!” Ja Siddhaartasta luopuen he

+lähtivät tiehensä. Siddhaarta surkutteli, etteivät he vielä olleet

+erehdystänsä ymmärtäneet, lähti yksin metsästä ja asettui bodaipuun

+alle.

+

+Bodaipuun siimes, jonne Siddhaarta oli väistynyt, oli todella

+mietiskelyyn sopiva paikka. Maa oli lakea ja kasvoi pehmeätä ruohoa.

+Alati viherjöivä lehdistö sitä varjosi. Pitkät keltaiset ja valkeat

+rungot ja oksat sitä ympäröivät. Sinne ei pöly lentämään päässyt.

+Linnut taivaalla kaareilivat. Kun Siddhaarta sinne askeleensa suuntasi,

+järähti maa, taivas välkkyi aivan kuin aamuauringon pilvet rikkoessa.

+Ruohoa puun alle levittäen valmisti hän itselleen heräämisensä

+istuimen, johon hän istahti jalat ristiin, kasvot itäänpäin ja vannoi:

+“Ellei tietä ilmesty, en enää paikaltani nouse!”

+

+Siddhaartan suuren toiveen toteutumisen päivä oli vihdoin tullut.

+Elämän ja kuoleman arvoitus oli juuri verrattomaan heräämisen valoon

+selvenemäisillään. Taivas ja maa tämän johdosta hyviä enteitä

+osoittivat. Kolmenkymmenenkuuden taivaan kaikki hyvät jumalat yhdessä

+iloitsivat. Himojen mailman suuri paholaiskuningas yksin allapäin

+pahoilla mielin ei iloinnut. Bodaipuu kun oli kaikkien buddhaksi

+herääjien merkkipuu, niin piti estää Siddhaarta siihen istumasta.

+Paholaiskuningas sentähden ennätti ennen Siddhaartaa ja käski joukon

+pahoja henkiä se paikka valtaamaan. Mutta bodaipuuta varjelevien

+hyvien jumalien säikähyttämänä pakenivat ne tiehensä. Paholaiskuningas

+mietti uuden keinon ja rupesi Kapilan ritariksi, vaatteet ja hiukset

+hajalla osoitteli hän taistelusta paenneen ulkonäköä, lähestyi

+kiireesti Siddhaartaa ja sanoi: “Perintöruhtinas! Nouse, nouse,

+kapinalliset ovat jo valtaistuimen anastaneet, perintöruhtinattaren

+haltijattareksi asettaneet ja Suttodana kuninkaan vankilaan sitoneet!”

+Todisteeksi esitti hän sukulaisten kirjettä. Siddhaarta pysyi tyyneenä,

+liikkumatta. Muotonsa oli kuin kuvapatsaan. Paholaiskuningas muutti

+nyt menettelytapaa, käskien kolme neitoansa lemmellänsä Siddhaartaa

+horjahduttamaan. Sanomattomassa kauneudessaan ja somissa puvuissaan

+tulivat he bodaipuun alle ja kokivat kaikin tavoin herättää

+Siddhaartassa lemmen himoa. Tuuli tuoda löyhäytteli heidän hyvää

+tuoksuansa. Naurunsa oli suloinen kuin keväinen päivä. Laulullansa he

+lemmentunteita tulkitsivat, aistimien riemuja lauloivat. Heidän äänensä

+oli makea kuin hunaja, laulunsa sanomattoman kaunis. Mutta Siddhaarta

+oli kankeana, kuin ei olisi ketään lähellä ollut. Kuinka olisivatkaan

+naiset voineet häntä eksyttää!

+

+Paholaiskuningas suuttui, kun ei tuumansa onnistunut ja lähetti koko

+joukkonsa, paholaiset, nälkäpirut, saatanat, aaveet, ihmissyöjät

+estämään Siddhaartan heräämistä. Kaikenmoisissa kummallisissa muodoissa

+kerääntyivät nämä bodaipuun alle, muodostivat taivaalle suuren

+mustan pilven, tuulta lennättivät, sadetta pirskottivat, salamaa

+välkähyttelivät, ukkoista jyrähyttelivät, rakeita sadattivat, kallion

+lohkareita sateena pudottelivat, taikka ruumiinsa joka karva ja aukko

+tulta ja savua tuiskivat. Muutamilla heistä oli yhdessä ruumiissa

+monta päätä, muutamilla vain yksi silmä, muutamat olivat silmiä

+täynnä, muutamat olivat paksumahaisia, pitkävartaloisia, muutamat

+laihoja, vatsaa vailla, muutamilla oli pitkät hampaat ja suuret kynnet,

+muutamilla pitkät koivet, paksut polvet, muutamilla suuri naama

+poikkipuolin päässä, muutamat olivat alastomia, toisilla oli tiikerin

+talja pukimena, toisilla käärmeen nahka, muutamilla oli kasvojen

+toinen puoli punainen, toinen valkoinen, muutamilla oli vyöllänsä

+suuri kulkunen, muutamilla oli apinan ruumis hevosen pää, toisilla

+oli leijonan, lohikäärmeen tai norsun pää. Väliin ne kilpaa juosten

+toisiinsa törmäsivät, väliin ilmassa liitelivät tai puitten välillä

+lentää hyppelivät, huusivat ja ulvoivat, niin että ruma ääni taivasta

+ja maata täristi, savu ilmaan kohosi, rajutuulet metsää kohistelivat.

+

+Siddhaarta pysyi jäykkänä lihastakaan kasvoissaan värähyttämättä

+kuin kuningas leijona petojen keskellä. Tästä paholaiset yhä enemmän

+kiukustuivat, silmiään mulkoilivat, hampaitaan kiristelivät, lentää

+ja karata mellastivat. Siddhaarta katseli tätä ääneti kuin lasten

+leikkiä. Kivihin tarttuneet paholaiset eivät voineet niitä nostaa,

+nostaneet eivät voineet enää niitä maahan laskea. Lentävät peitset

+ilmaan jähmettyivät, niin etteivät voineet pudota. Ukkospilvi suuria

+rakeita viskeli, mutta ne muuttuivat korean värisiksi kukkasiksi.

+Lohikäärmeitten puhaltama myrkkysavu muuttui hyväksi hajutuoksuksi.

+Kun Siddhaarta hiljaa oikean kätensä ojentaen maata osoitti, välkkyi

+hänen kämmenessään auringon ja kuun kirkkaus, ja kullan suloinen väri

+täytti ilman. Kun hän kovalla äänellä paholaisjoukkoa nuhteli, tärähti

+maa ja taivas, ja paholaisparvi hajosi kuin pilvi, katosi kuin kaste

+jäljettömiin. Avaruus nyt selkeni, aurinko ja kuu loistivat, pimeys

+hälveni, koko mailman valaisi buddhan kirkkaus, taivas pudotteli

+kukkiansa ja hyvien jumalien riemun ääni täytti ilman.

+

+Paholaisjoukon poistuttua Siddhaarta hiljaisena ajatuksensa

+keräten eteni heräämisen tiellä. Nyt oli sydämensä puhtoinen kuin

+vastasyntyneen lapsen. Ihmeellisen ponnahduspaikan saavuttaneena

+tunsi hän käsittävänsä mailman kaikkeuden, olevansa siinä vapaa ja

+kohonneensa elämän ja kuoleman kiertelyn yläpuolelle. Tunteensa

+vapautui kaikesta tuskasta. Järkensä käsitti mailman perussyyt.

+Ruumiinsa alkuaineiden kahleista vapautuneena täytti koko avaruuden.

+Kaikki entisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden keskinäiset suhteet ja

+niistä riippuvat elämän muodot, sielunvaelluksen perussyyn, syntymisen,

+vanhuuden, kivun ja kuoleman synnyn, elolla ja tunnolla varustettuja

+olentojen tekojen koston ja palkinnon, kaikki hän selvästi tajusi;

+ihmiselämä tuskinensa ja riemuinensa leveni kirkkaassa loistossa

+hänen silmiensä eteen. Näin hän vapautui kaikesta epäselvyydestä. Kun

+idän taivaalle kirkkaat tähdet ilmestyivät, oli Siddhaartan elämän

+suuri toive täyttynyt, ja hän saavuttanut verrattoman, täydellisen

+heräämisen. Nyt tuli Kapilan perintöruhtinaasta Siddhaartasta hänen

+suuren mailmanvapahdustehtävänsä suorittamista varten Buddha.

+

+“Ah, tuskien riimuun sidottuna olen, raukka, elon ja kuolon teillä

+kierrellen monta vuotta harhaillut! Nyt olen kiertelemisen kahleet

+katkonut ja takonut ne vapautuksen avaimiksi. Olen löytänyt valon,

+millä valaisen elon ja kuolon valtamerta sen pimeässä yössä. Tämän

+valon loisteessa paljastuu tuskien lähde. Olen vapaa, olen täydellinen;

+kuka voisi minut kahleisiinsa kytkeä! Minun kauttani saavat myös

+kaikki muut elävät pääsyn ymmärryksen tielle. Ymmärryksen tie on

+muuttumaton totuus, rikkumaton sydämen rauha, täydellinen autuus. Se

+on syntymättömyyden, kuolemattomuuden, häviämisen autuaallinen, suuri

+Nirvana”.

+

+Kolmenkymmenenseitsemän päivän ajan oli Buddha tämän ymmärryksen valon

+keskellä.

+

+

+

+

+YHDESTOISTA LUKU.

+

+Buddhan saarna.

+

+

+Siddhaarta oli nyt tullut Buddhaksi. Hänen taivaalta saamansa

+suuri pelastustehtävä oli tästä alkaen vähitellen suoriutuva. Ei

+Buddha ollut vain omaa autuuttansa saavuttaakseen totuutta etsimään

+ruvennut. Vaimonsa ja poikansa jättäminen, valtaistuimen hylkääminen

+ja monivuotinen herkeämätön ahkeroimisensa aiheutui hänen suuresta

+rakkaudestaan. Hän tahtoi avata kaikille eläville pelastuksen tien.

+Tämä hänen suuri rakkautensa käsitti kaikki aikakaudet ja armon

+taivaana peitti koko mailman. Sen suuruus oli ääretön, sen korkeus

+mittaamaton. Syynä siihen, että Buddha buddhaksi tuli ja että häntä

+kolmentuhannen vuoden päähän ulottuvan opinvirran alkulähteenä

+mailmojen jumaloiduksi opettajaksi kunnioitetaan, on pidettävä vain

+tätä hänen suurta rakkauttansa. Hänen oma heräämisensä oli hänen

+suureen tehtäväänsä nähden vain välikappale. Lopullinen tarkoitus oli

+kaikkien elävien pelastus. Ja nyt oli tullut se aika, jolloin hän

+rupesi kaikkia eläviä pelastaakseen opinpyöräänsä pyörittämään.

+

+Kaikki pyhyyden ja viisauden opetus on suuren kellon kaltainen.

+Kuulijan mukaan on se joko korkeampaa tai yksinkertaisempaa, niinkuin

+kellon soittajasta riippuu äänen kovuus tai heikkous. Vanhoista ajoista

+alkaen jakaantuvat pyhien viisasten selitykset, mitä tarkkuuden määrään

+tulee, asian mukaisiin ja rahvaanomaisiin. Älykkäille, oppineille

+annetaan asian vaatima totuuden tarkka selitys; yksinkertaisille,

+oppimattomille annetaan rahvaanomaista, heidän käsityskantaansa

+mukaantuvaa opetusta. Sillä tämä lienee opin levittämiseksi

+välttämätön menettelytapa. Buddha myöskin näin menetteli. Bodaipuun

+alla tapahtuneessa heräämisessään käsittämänsä totuus on syvän

+syvä, hienon hieno, vaikea sanoa, vaikea käsittää. Jos hän sen

+paljaaltansa olisi rahvaalle kertonut, niin olisi se vain naurun ja

+pilkan aineeksi joutunut. Siksipä Buddhan aikanansa antama opetus,

+niinkuin Konfutsenkin oppilastensa kysymyksiin vastaaminen, aina

+mukaantuu kuulijoittensa käsityskykyyn. Myöhemmän ajan buddhalaiset

+ovat opetuksen laadun mukaan jakaneet hänen antamansa opetukset,

+milloin kahdeksi tieksi, milloin kahdeksi portiksi, milloin kahdeksi,

+kolmeksi, neljäksi, viideksi opiksi. Siitä huolimatta ei buddhan-oppia

+suinkaan ole kahta lajia, vaan esitys on opetettavien käsityskyvyn

+mukaan erilaista. Kun ei tämä kirjanen voi puuttua buddhan-opin

+yksityiskohtiin, sanomme tästä vain tämän verran.

+

+Ennenkuin Buddha laajemmalta ryhtyi oppiansa levittämään, tahtoi

+hän ensin pelastaa Araara-erakot, kaksi vanhaa opettajaansa, mutta

+sai kuulla, että he olivat paikaltansa poistuneet. “Koska niin on,

+niin menen opettamaan noita viittä kerjäläishartailijaa, joista

+Urwirv-metsässä erosin”, ajatteli hän ja lähti Benaresiin, johon he

+olivat muuttaneet.

+

+Tiedämme, kuinka kerjäläishartailijat olivat luulleet, että Buddha oli

+langennut mailmaan takaisin, koska hän oli virrassa uinut ja juustoa

+syönyt, ja lähtivät yhdessä kidutusmetsästä Benares-maan Murigadaviin

+pitkittämään siellä kidutustansa. Kun nyt näkivät Buddhan lähestyvän,

+niin puhelivat he keskenään: “Katsokaappa häntä, kuinka on lihava ja

+verevä! Mies on mailman tomuhun tahriintunut! Vaikka tuleekin, niin

+emme suinkaan häntä entiseen tapaan opettajanamme kohtele. Sillä hän on

+valansa rikkonut, kidutuksesta luopunut ja himojen maille palannut”.

+Mutta kun Buddha lähemmä tuli, niin herätti hänen majesteetillisen

+muotonsa kirkkaus kumminkin heissä entisen kunnioituksen tunteen.

+

+Buddha selitti heille, että kidutuksen kautta on mahdoton vapautumista

+saavuttaa. Kun vaan erehdyksestänsä luopuu, niin vaikka sitten

+syökin lihaa ja pukeutuu kauniisen pukuun, jättää pyhät kirjoitukset

+lukematta, munkeille lahjoja antamatta, ja kylmässä ja kuumassa

+nälkää nähden kidutusta harjoittamatta, niin ei siitä vähääkään ole

+vapautumiselle haittaa. Mailman saastana ei ole lihan syöminen, vaan

+himot. Vaikka tunteensa hehkua ja himonsa paloa sammuttamatta kuinka

+surkeata elämää viettäisi, ei siitä hyötyä olisi. Kun ruumis heikontuu,

+niin häiriintyy samalla sielukin. Terveessä ruumiissa vasta täydellisen

+viisauden valon sytyttäminen laatuun käy. Tämä on se oikea keskitie,

+selitti hän.

+

+Hartailijat tulivat Buddhan opetusta kuullessaan kovin liikutetuiksi ja

+häpesivät, että olivat turhaan niin monta vuotta itseään kiduttaneet.

+He pyysivät jalat ristissä kunnioituksesta maahan kumartuneina päästä

+Buddhan oppilaiksi. Buddha suostui heidän pyyntöönsä ja selitti heille

+vielä neljän pyhän opinkappaleen totuuden.

+

+Mitkä ne neljä pyhää opinkappaletta ovat? Ne ovat tuskien lopettamisen,

+Nirvanaan pääsyn tie:

+

+Ensimäinen koskee vaivaa. Sillä ihmiselämä alkaa vaivalla ja loppuu

+vaivalla. Syntyminen, vanheneminen, kipu ja kuolema ovat kaikki vaivaa.

+Vastenmielisiinkin henkilöihin täytyy meidän yhtyä, rakkaistakin erota.

+Kunnian loiste hälvenee, saatu menetetään. Kaikki täällä on vain

+ikävyyttä, vaivaa ja tuskaa. On siis ymmärtäminen, että tämä mailma on

+vaivojen maa. Se on viisauden alku.

+

+Toinen koskee vaivojen syytä. Vaivojen syynä ovat himot. Haju ja maku

+meitä viettelevät, ääni ja väri viehättävät, voiton perässä juoksemme,

+kuuluisuutta hourailemme ja tähän vaahtoisaan, hämärään mailman

+nautintoon kiintyneinä vaellamme niin, heräämästä kuolemaan asti.

+Sentähden on tarpeellista, että se, joka tätä mailmaa vaivojen maana

+pitää, myöskin huomaa, että vaivojen syynä ovat himot.

+

+Kolmas koskee vaivan lakkauttamista. Ken tahtoo himoista vapautua, hän

+kieltäköön itsensä. Kaikki pyyteet ja himot johtuvat itsekkäisyydestä.

+Itsekkäisyys on himojen paise, tuskien lähde. Kun itsekkäisyydestä vain

+luovumme, niin kaikki vaivat paikalla lakkaavat, sillä ei ole olemassa

+varjoa ilman esinettä.

+

+Neljäs koskee vaivan lakkauttamisen kahdeksaa keinoa. Mitkä ovat nämä

+vaivan lakkauttamisen kahdeksan keinoa? Ensiksi oikein katsominen, joka

+tarkoittaa asian vaatimaa katsantotapaa. Toiseksi oikein tahtominen,

+joka tarkoittaa asian vaatimaa päättäväisyyttä. Kolmanneksi oikein

+puhuminen, joka tarkoittaa asian mukaista puhetapaa. Neljänneksi oikein

+toimiminen, joka tarkoittaa asian mukaista menettelytapaa. Viidenneksi

+oikein eläminen, joka tarkoittaa asian vaatimaa elämäntapaa.

+Kuudenneksi oikein eteneminen, joka tarkoittaa asian vaatimaa

+ahkeroimista. Seitsemänneksi oikein ajatteleminen, joka tarkoittaa

+asian mukaista ajatustapaa. Kahdeksanneksi oikea sydän, joka tarkoittaa

+asian mukaista sydämen rauhan ja elämän voiman perustaa. Nämä ovat

+vaivan lakkauttamisen kahdeksan keinoa. Ken autuuden tietä oppia ja

+pelastusta tavoitella haluaa, hänen tulee ensin noudattaa näitä neljää

+pyhää opinsääntöä.

+

+Neljän pyhän opinsäännön totuuden hartailijoille osoitettuansa selitti

+Buddha yhdyskuntien ja temppelien tarpeellisuutta sanoen: “Jos autuuden

+tiellä matkailevat yksinänsä kulkevat, niin saattavat he kiusausten

+vuoksi takaisin kääntyä. Sentähden tulee sellaisten ihmisten yhtyen

+muodostaa yhdyskuntia. Heidän on toisiansa tukeminen, neuvominen ja

+kehoittaminen. Siten totisen opin seuraajat voivat rakentaa tähän

+mailmaan vanhurskauden valtakunnan”.

+

+Hartailijoiden joukossa oli eräs Koondsjinjaksi kutsuttu. Hän oli

+ensimäinen oppilas, joka suostui buddhan-oppiin. Toisten neljän

+kanssa hän lupautui noudattamaan kolmea liittymiskäskyä: ensiksi

+liittyä Buddhaan, toiseksi pitäytyä lakiin, kolmanneksi liittyä

+munkkeihin. Buddhaan liittyminen tarkoittaa, että heidän piti pitämän

+Buddhaa mailman jumaloitavana opettajana, autuuden tielle heräämisen

+aatekuvana. Lakiin pitäytyminen merkitsee, että heidän piti opetteleman

+Buddhan esittämää pelastuksen sääntöä ja sitä noudattaman. Luvatessaan

+munkkeihin liittyä, lupasivat he yhtyä yhdyskunnaksi yhdessä

+vanhurskasta elämää viettämään. Näitä buddhan munkkien kolmea lupausta

+ovat jälkimailman ihmiset kolmeksi aarteeksi nimittäneet.

+

+Ensin Koondsjinjan ja neljä muuta kerjäläishartailijaa puolellensa

+voitettuaan, Buddhan evankeliumi yhä leveni, ja kerääntyi hänen

+luokseen läheltä ja kaukaa tuulen tuomaa huhua seuraten joka päivä

+yhä useampia oppilaita. Näiden oppilastansa joukosta valitsi Buddha

+muutamia, jotka todella olivat opin käsittäneet ja kykenivät sitä

+toisillekin opettamaan, ja lähetti heitä joka taholle uutta oppiansa

+julistamaan. Buddha sanoi heille: “Kerjäläismunkit! Minun oppini ei

+tarkoita saattaa kutakin vain itsestään huolta pitämään, vaan toimimaan

+niin, että kaiken mailman elävät olennot saman hyödyn saisivat. Pankaa

+hyvin mieleenne tämä toisen hyötyä tarkoittava suuri rakkaus! Teidän

+tulee osoittaa avuttomille olennoille elon ja kuolon valtamerta

+välttämisen tie. Mihinkä minun oppini leviää, siellä tietysti olen

+minä itse läsnä. Pikkumaiset ihmiset oppiani kuullessaan nauranevat ja

+pilkannevat, mutta älkää heille suuttuko; säälikää heidän pimeyttänsä!”

+Nyt buddhan-oppi tuulen puuskana, sadepilvenä leveni kaikkialle Indian

+valtakuntiin.

+

+Buddha lähetti oppilaitansa joka taholle. Kun päivä oli kirkas,

+vuodenaika sopiva, käski hän heidät ulos riissikuppi kädessä kerjuulla

+kulkemaan ja suvella sadeaikana palaamaan levätäksensä ja totuuden

+tietä opiskellaksensa. Sillä Indiassa sataa suvella niin ankarasti,

+ettei käy ulkona kuljeskeleminen. Tämä on myöhempien buddhalaisten niin

+kutsuma kesälevon sääntö.

+

+Nyt kertonemme Buddhan kesälevon aikaisesta toiminnasta. Buddha jakoi

+päivän viiteen osaan. Ensiksi Buddha varhain aamulla noustuansa

+peseytyi ja meni hartaushuoneesen. Kun hartaushetki oli päättynyt,

+pukeutui hän mantteliinsa ja läksi kaupungille riissikuppi kädessä

+ruokaa kerjäämään. Toiseksi kerjuulta palattuansa pesi Buddha jalkansa

+ja nousi oppisaliin, jonne hän keräsi oppilaansa ja selitti heille

+lakia. Saarnan loputtua oppilaat joko keskustelivat tai äänetönnä

+istuen miettivät Buddhan opetusta. Tällä aikaa Buddha aterioi ja

+saarnasi jälkeen puolenpäivän kaikkialta tuleville pyhiinvaeltajille.

+Kolmanneksi kun Buddha oli rahvaalle pitämänsä saarnan päättänyt, kylpi

+hän ja meni puutarhaan kävelylle. Palattuansa vastasi hän oppilastensa

+tekemiin kysymyksiin. Neljänneksi päivän laskun jälkeen piti Buddha

+saarnan taivaitten hyville jumalille. Niin kului aika puoleen yöhön.

+Viidenneksi kun saarna taivaitten hyville jumalille oli loppunut,

+rupesi Buddha levolle. Tällainen oli Buddhan kesälevon aikainen

+päiväjärjestys.

+

+

+

+

+KAHDESTOISTA LUKU.

+

+Buddha Udsjagrivassa.

+

+

+Siihen aikaan asui Magadhan pääkaupungin Udsjagrivan ulkopuolia,

+Gadsja-nimisellä vuorella kolme kiduttajaveljestä. Vanhinta kutsuttiin

+Urvirvara Kaadsjaabaksi, keskimäistä Nadee Kaadsjaabaksi ja nuorinta

+Gajaa Kaadsjaabaksi. Kukin heistä oli laajatietoinen ja hurskas.

+Valtakunnan asujamet jumaloitsivat heitä aikansa opettajina. Sangen

+paljon tuli heidän luokseen kansaa oppia saamaan. Heidän oppinsa

+tarkoitti jumalaisen tulen palvelemista. Siinä oli kohtia, jotka

+muistuttivat lännessä sijaitsevan Persian tulenpalvelusoppia. Buddha

+päätti matkailunsa aluksi mennä näitä veljeksiä pelastamaan. Hän

+nousi yksin vuorelle ja pyysi vanhimmalta Kaadsjaabalta yösijaa.

+Kaadsjaaba vastasi: “Minulla on vain yksi tuliluola, ja sekin on pahan

+lohikäärmeen asuntona. Ei ole sinulle majaksi sopivaa paikkaa”. Mutta

+Buddha ei laannut pyytämästä. Hän meni omalla ehdollansa tuliluolaan

+yöksi. Kun yö tuli, näki lohikäärme Buddhan ja vihoissaan puuski

+myrkyn savua. Koko luola joutui tulen valtaan. Mutta se ei hiukkaakaan

+Buddhan ruumiisen koskenut. Itsestänsä se lopulta sammui. Buddha

+istui suorana täydessä tajussa, tavallisen näköisenä. Lohikäärme lie

+nyt taipunut ja masentunut Buddhan hyveen voimasta, tuli ja kumarsi

+häntä. Kun Kaadsjaaba näki, että luolassa yöllä tuli syttyi, sääli hän,

+että Buddha arvaamattansa oli lohikäärmeen tuleen kuollut. Kun hän

+aamulla oppilastensa kanssa tuli katsomaan, oli Buddha jo lohikäärmeen

+masentaen riissikuppiinsa asettanut. Nyt Kaadsjaaba ihmetteli Buddhan

+ääretöntä voimaa, tunsi syvää kunnioitusta ja pyysi saada häneltä

+opetusta. Buddha siis osoitti tulenpalvelemisen arvottomuuden ja

+hiljalleen selitti neljää opinkappalettansa ja kahdeksaa tietänsä,

+jota kuunnellessa kolme Kaadsjaabaa ja viisisataa henkeä heidän

+joukkokuntaansa ilonkyyneleihin sulivat ja saivat luvan liittyä häneen.

+He heittivät kaikki tulenpalvelus- ja kidutustamineensa veteen, ottivat

+kukin sauvan ja ruoka-astian käteensä, seurasivat Buddhaa ja yhdessä

+jonossa laskeutuivat vuorelta alas.

+

+Sitten Buddha, Kaadsjaabat ja heidän joukkonsa seurassansa lähti

+Udsjagrivaan. Asujamet olivat kyllä jo ennenkin kuulleet Siddhaartan

+selkeästä älystä ja vapautumisesta. Mutta kuinka he olisivat voineet

+ajatellakaan, että hän olisi ollut Magadhan miljoonien asujanten

+kunnioituksen saavuttaneita Kaadsjaabaita etevämpi! Sanoma, että

+Buddha Kaadsjaabat oppilainansa tulee Udsjagrivaan, sai koko kaupungin

+hälinään. Useat eivät äkkiä tätä sanomaa uskoneet. Vaikka omin silmin

+näkivät Buddhan kaupunkiin tullessa Kaadsjaabain kunnioittavasti hänen

+jätissään seuraavan, oli vielä monta, jotka pysyivät kahden vaiheilla

+siitä, seuraako Buddha Kaadsjaabaita, vaiko Kaadsjaabat Buddhaa.

+Buddha kun arvasi kansan ajatukset, kysyi äkkiä Kaadsjaabailta:

+“Kaadsjaabat! Miksi olette te tulenpalvelus-oppinne hyljäten minua

+seuraamaan ruvenneet?” Kaadsjaabat Buddhan käskyn kuullessaan

+laskeutuivat polvilleen ja kätensä yhteen liittäen suuren ihmisjoukon

+kuullen tunnustivat: “Syynä siihen, että hylkäsimme tuIenpalveluksen

+on se, että se kiihoittaa himoja, lisää tuskia ja pitentää elämässä

+kiertelemisen vaivat. Häpeämme syvästi, että olemme tätä väärää

+oppia ainoana oikeana pitäneet, monta vuotta itseämme vaivanneet ja

+ihmisiä eksyttäneet. Mutta nyt olemme taivaan sallimuksesta Buddhan

+kirkkauden nähdä saaneet ja äkkiä ymmärtäneet eilisen tyhmyytemme.

+Itsensä kiduttaminen, tulen palveleminen ja uhraaminen on hulluutta.

+Tästä lähin tahdomme Buddhan tuoksuvissa askeleissa seuraten pyrkiä

+verrattomaan Nirvanaan”.

+

+Ihmiset kuuntelivat hämmästyneinä Kaadsjaabain sanoja ja keskenään

+puhellen ja kuiskutellen sanoivat: “Millainen ihminen lieneekään siis

+Buddha, joka on saanut meidän jumalina kunnioittamamme Kaadsjaabat

+jalkainsa juureen kumartumaan?” Ja koko kaupunki suostui myöntymystään

+huudellen Buddhan oppiin.

+

+Magadhan kuningas Pinpisaara kuuli, että Buddha oppinsa muodostaneena

+nyt palasi ja meni virkamies-joukon seuraamana häntä vastaan kaupungin

+ulkopuolelle, kumartui Buddhan jalkoihin ja onnitteli hänen terveenä

+palaamistansa, hylkäsi heti vanhan brahmaopin ja rupesi Buddhan

+oppilaaksi. Silloin oli kuningas vasta kahden kymmenen vuotias.

+Siitä lähtien oli hän koko mailmassa oloaikansa, muutaman kymmenen

+vuotta, alati harras kolmen aarteen seuraaja, suojeli Buddhaa ja hänen

+oppilaitansa ja paljon toimi hänen oppinsa levittämiseksi. Siihen

+aikaan oli Magadha Indian mahtavin valtakunta ja sivistyksessä toisia

+etevämpi. On siis pidettävä erinomaisena onnena, että buddhan-oppi

+sai tämän valtijaan suojelusta nauttia. Tältä kannalta katsoen ei

+Pinpisaaran ansio buddhan-oppiin nähden suinkaan ole vähempi kuin

+jälkimailman Asjoka ja Kanisika kuninkaittenkaan.

+

+Näin Buddha Pinpisaaran suojeluksen saavutettuaan, sen ajan

+sivistyksen pesäpaikka, Magadhan valtakunta, pääasemanansa levitti

+oppiaan joka taholle. Siihen aikaan lahjoitti eräs Karandaka niminen

+oppilas Buddhalle Enwaanan tilan, johon Pinpisaara rakennutti suuren

+temppelin, kutsuen Buddhan siihen asumaan. Buddha otti sen toisena tai

+kolmantena vuotena heräämisestänsä kesäleponsa aikaiseksi opinsijaksi.

+Jälkimailman buddhalaisten bambustotemppeliksi kutsuma paikka on juuri

+tämä.

+

+Tähän aikaan oli Magadhassa vielä kaksi brahmaopin lahkokuntaa. Toinen

+jumaloitu opettaja oli nimeltään Sjariputra, toinen Maaudogaraputra.

+Molemmilla oli päälle parin sadan oppilaan. Kumpikin rakennuttamassaan

+temppelissään opettaen nautti yleistä kunnioitusta. Mutta kun he kerran

+menivät bambustoon Buddhaa tapaamaan ja siellä saivat kuulla hänen

+opetustansa, niin molemmat hänen sulo-oppiinsa kääntyivät ja sittemmin

+tulivat Buddhan etevimmiksi oppilaiksi. Myöskin tässä valtakunnassa

+elelevä, äveriäs Mahaa Kaadsjaaba, joka nuoruudestansa asti oli

+opintoja harrastanut, hyvin pyhät kirjoitukset tunsi, oli hyveiltään

+täydellinen ja tarkkaälyinen, kääntyi buddhan-oppiin ja tuli eteväksi

+oppilaaksi. Buddha kohteli häntä erityisesti etevinnä kaikista. Eikä

+hän väärin arvostellut. Sillä se, joka Buddhan kuoltua tuli suuren

+yleis-osaston päämieheksi ja täydensi “kolmen kokoelman” keräämisen,

+oli juuri Mahaa Kaadsjaaba. Kun sitäpaitsi aikakauden kuulut miehet

+yleensä buddhan-oppiin kääntyivät, niin ei sen julistustoimi enää

+työvoimien puutetta kärsinyt.

+

+Kun Magadhan nuoriso kilvan Buddhaa seuraten antautui uskonnon

+harjoitukseen, niin ei moni voinut suuttumustansa pidättää. He

+ajattelivat: "Jos tätä menoa jatkuu, niin lopulta kaikki virkamiehet

+jättävät hallitsijansa, lapset isänsä, vaimot miehensä!” Sentähden

+parjasivat he tiellä ruokaa kerjääviä munkkeja sanoen: “Te ja teidän

+johtajanne Buddha olette meidän toimeentuloamme estääksenne tähän

+maahan tulleet; mutta kuka tunnokas ihminen sellaista oppia seuraisi!"

+Kun Buddha tämän kuulla sai, sanoi hän munkeillensa: "Tuommoista

+rauhattomuutta saattaa vähän aikaa jatkua. Mutta kun toiste teitä siten

+parjataan, niin vastatkaa: 'Buddha on tullut totuuden tietä opettamaan,

+että ihmiset sydämensä puhdistaisivat, itsensä voittaisivat,

+vanhurskautta harjottaisivat. Kukapa Nirvanan valoa paeten pimeyteen

+pyrkisi!'" Vähän päästä jo maan asujamet hänen hyveensä valtikan alle

+alistuivat eivätkä enää häntä eikä hänen munkkejansa parjanneet.

+

+Tähän aikaan oli Magadhan naapurivaltiossa Bradsjeenadsjittossa

+äveriäs mies nimeltä Anta Pindika. Etäältä huhua Buddhasta kuultuansa,

+tuli hän Magadhaan. Siellä nautti hän Buddhan opetusta. Mutta hän

+pyysi, että Buddha itse tulisi hänen kotimaahansa kiertämään ja

+opetusta jakamaan. Lausuen: “Maani pääkaupunki on Siraavasti. Maa on

+hedelmällistä, kansa nauttii hyvää hallitusta; paheksun vaan, ettei

+siellä ole sinun kallista oppiasi eläviä olentoja pelastamassa. Pyydän,

+salli minun lahjoittaa kaunis seutu ja rakentaa siihen temppeli

+sinulle ja oppilaillesi opinjulistuksen alttaripaikaksi! Buddha,

+suostu pyyntööni!” Liikutettuna Anta Pindikan lämpimästä rakkaudesta

+veljiään kohtaan, suostui Buddha hänen pyyntöönsä ja lähetti ensin

+oppilaansa Sjariputran Anta Pindikan seurassa katsomaan paikkaa mihin

+Bradsjeenadsjittossa temppeli rakennettaisiin.

+

+Siihen aikaan sattui Buddhan elämässä muistettava tapahtuma: Hän

+kohtasi Suttodanan ja Jasudaran.

+

+

+

+

+KOLMASTOISTA LUKU.

+

+Isän ja pojan kohtaaminen.

+

+

+Kaksikymmentäkaksi vuotta oli jo siitä kulunut, kun Buddha sydänyöllä

+Tjannan seurassa Kantakalla ratsastaen Kapilasta lähti. Hän oli

+hartaasti eteenpäin samonnut suuren toiveensa täyttämiseksi, metsissä

+elänyt, vuorilla kiivennyt, monta kovaa kokenut, vihdoin bodaipuun

+alla herännyt, sitten viisi kerjäläishartailijaa pelastanut,

+kolme Kaadsjaabaa seuraansa voittanut, Magadhan koko valtakunnan,

+kansan ja ruhtinaan puoleensa vetänyt ja joka taholle saarnaten

+uljaasti oppinsa lopullisen voiton tiellä rientänyt. Buddhan suuri

+mailmanpelastustehtävä oli tähän aikaan niin sanoaksemme lähimmäkseen

+suoritettu. Helppo on arvata, kuinka tyytyväinen Buddha oli.

+

+Mutta kuinka lienevät Kapilan hoviin jääneet kuningasvanhus ja

+Jasudara-ruhtinatar nämä monet vuodet viettäneet? Kuinka monta

+kertaa lienevät aamun tuulessa, illan kuunvalossa Buddhaa ajatelleet

+ja unettomina yönsä kuluttaneet? Nyt kahdenkymmenenkahden vuoden

+päästä vihdoin saapui Siddhaartan nimi, kaikkien huhuamana, Buddhan

+kunnianimeen liitettynä, taas heidän kuultavillensa, Siddhaartan,

+josta he eivät tietäneet, elikö hän, vai oliko jo kuollut! Kuinka

+liekään hämmästys ja ilo heidän rintaansa jyskyttänyt! Kuinka usein

+ja kiihkeästi lienevätkään nyt häntä kaivanneet ja rakkaudella

+muistelleet! Kuningas oli jo ijäkäs, jälellä oleva elämänsä tietämätön

+kuin tuulen puhaltaman kynttilän palaminen. Kuinka lieneekään

+ruhtinatar Ragoraa hellien aamuin illoin tätä turvatonta miehensä

+jättämää muistoa katsellessaan itkenyt! Kapilan hovin huokaukset

+tulivat Buddhan heräämisen ja saarnatoimeen ryhtymisen jälkeen vielä

+entistäkin raskaammiksi.

+

+Sentähden valitsi Suttodana virkamiestensä joukosta yhdeksän taitavinta

+ratsastajaa ja lähetti heidät Udsjagrivaan kehoittamaan häntä isänsä

+mielen nouteeksi synnyinmaahansa palaamaan. Kun lähettiläät saapuivat

+bambustotemppeliin, saarnasi Buddha pareillaan kerääntyneelle

+kansanjoukolle sulo-oppiansa. Kuullessaan äkkiarvaamatta Buddhan

+täydellistä, verratonta opetusta, tulivat he kuin juovuksiin,

+unohtivat toimensa, buddhan-opin suloutta vain nauttivat ja sille

+paikalleen jääden, eivät enää palanneet. Kun ei lähettiläitä pitkään

+aikaan takaisin kuulunut, tuli kuningas yhä murheellisemmaksi. Hän

+lähetti vielä Buddhan linnassa olon aikaisen, vanhan ystävän, Udain,

+ja peljäten, ettei hänkään palaisi, hyvästiksi yhä toisteli: “Tule

+takaisin, tule takaisin!” Udai juoksutti hevoista, matkusti yöt ja

+päivät ja saapui bambustotemppeliin. Buddhan kohdatessaan antoi hän

+hänelle isän kirjeen. Kun Buddha sen avasi, huomasi hän, kuinka hellä

+isän rakkaus oli. Oli kuin olisi se syyttänyt, nurissut, vaikerrellut,

+suuttunut. Isä huokaili, kuinka vanhuuden murheita on paljon, partansa

+kuuran kaltaisena. Buddhan palaamista epäröivä tunne ilmeni kirjeessä

+sydäntä särkevänä. Tyyneenä sen luettuansa ilmoitti Buddha, että hän

+pyyntöä totellen tulee kotimaassaan käymään. Ilosta hyppien palasi

+Udai tätä sanomaa viemään.

+

+Udain sanoman saatuaan iloitsi Suttodana-kuningas suuresti, laitatti

+helmivaunut kuntoon ja lähti loistava seurue ja virkamiesjoukko

+seurassaan häntä vastaan. Kapilan asujamet myös kun kuulivat, että

+Siddhaarta perintöruhtinas monta vuotta ahkeroittuansa oli autuuden

+tien käsittänyt, toiveensa toteuttanut, oppilaita laumottain

+saavuttanut, mailman kuuluksi tullut ja nyt palaa synnyinmaahansa, niin

+he hulluina ilosta teitä korjailivat, huoneita koristelivat, tielle

+hyvää tuoksua siroittelivat, kaunottaria molemmin puolin rivittivät ja

+niin odottivat hänen seurueensa tuloa. Läheiset ja kaukaiset kylät ja

+kaupungit niinikään huhun kuultuansa kerääntyivät sankoissa joukoissa

+katsomaan, kuinka komea Buddhan kulkue olisi.

+

+Mutta he näkivät vain yhden munkin halvassa kaapussaan, sauva oikeassa

+ja ruoka-astia vasemmassa kädessänsä, paljain käsin ja jaloin tulevan.

+Kuinka nyt! Oliko tämä se entinen Siddhaarta-perintöruhtinas, nykyinen

+Buddha? Koko kaupungin väki hämmästyi tätä aavistamatonta näkyä!

+Erittäinkin kuningas, nähdessään, että hänen aikakautensa jumaloiduksi

+opettajaksi kunnioitettu poikansa oli kerjäläisen kaltainen, ei

+voinut mielipahan tunnetta hillitä, vaan kasvot punaisina meni hänen

+eteensä juuri jotakin sanomaisillaan. Mutta Buddhan täyteläinen,

+ylevä kasvoin muoto häikäisi hänen silmänsä kuin auringon tai kuun

+valo. Hengen mahdin masentamana ei kuningas äkkiä saanut sanaa

+suustansa. Huomaamattansa laskeutui hän vaunuista ales ja tarttui

+kunnioittavasti hänen käteensä lausuen: “Ah, oletko sinä Siddhaarta? En

+ole moneen vuoteen sinua nähnyt. Mikä taivaan armo todella, että olen

+tähän päivään ennättänyt!” Enemmän hän aikoi sanoa, mutta ei saanut

+sanotuksi, vuodatti tulvanaan kyyneleitä ja katseli häntä kauvan.

+Kaikkien katselijaakin hihat kostuivat.

+

+Ah, millainen näky! Loistavien vaunuverhojen, helmipäähineihin

+ja komeisiin pukuihin puettujen ylimysten, kukanpunaisten,

+lehdenviheriöitten, tuoksuvien naisten keskellä kultaruunuinen,

+valkohapsinen kuningas, paljasjalkaisen, riissikuppi kädessä seisovan

+munkin kädestä kyyneleet silmissä kiinni pitämässä! Mikä erinomainen

+vastakkaisuus! Mutta kerjäläispukuisen Buddhan silmissä varmaankin

+kaikki nämä koreudet näyttivät vain erämaan hiekalta.

+

+Niinpä Buddha sitten istui isäänsä vastapäätä. Kuninkaan sydämessä

+vaihtelivat ilon ja surun tunteet. Tuhatmäärin ne pilven tavoin esiin

+kuohuivat. “Ah, poikani Siddhaarta, lausu, että olet taas vanhan isäsi

+luo olemaan palannut! Kummoinen olisikaan silloin elämäni iltavuosien

+onni! Mutta sinusta autuuden tien löytäneestä, heränneestä, näyttänee

+tämä kuningaskuntani vain tomun hiukkaselta!” Näin tuskaillen Buddhan

+muotoa katsellessaan, huomasi hän, että se oli kaunis, ylevä, laupea,

+viisaudesta loistava, kunnian ja voitonhimon varjostakin vapaa. Näin

+ollen ei kuningas voinut lausua rintansa täyttä toivetta, vaan luopui

+yrityksestä. Buddha arvasi, mitä isän sydämessä liikkui, ajatellen

+tähän tapaan: “Tiedän, että olen, isäni, sydäntäsi rasittanut.

+Rakkautesi tunne on varmaan ollut sietämätön! Minun sydämeni on jo

+kauvas maailman loistosta eronnut. Paluutietä ei löydy. Pyydän, siinä

+rakkautesi minusta tähän kansaasi; sitä rakastaos!” Kun Buddha nyt

+lämpimästi esitti isälle oppiansa, kuunteli hän sitä itkien ja kiittäen

+lausui: “Nyt olen päässyt mailmasta erilleni! Mikä äsken vaivasi

+sydäntäni, on nyt hävinnyt kuin pyhäisty. Ellei sinua Siddhaarta ollut

+olisi, en pitkiin aikoihin olisi vapautunut ihmiselon vaivoista”.

+Sinä päivänä Buddha toisista eroten vietti yönsä yksinään kaupungin

+ulkopuolella olevassa metsässä.

+

+Seuraavana päivänä tarttui Buddha sauvaansa ja riissikuppi kädessä

+lähti kaupungille ruokaa pyytämään. Kapilalaiset itkivät ja

+vaikertelivat, kun näkivät, että kuninkaan poika, joka entisinä vuosina

+nelivaljakkoa piiskaten, vaunuverhon suojaamana oli kaupungilla

+ajellut, nyt oli kerjäläisten joukkoon käynyt, talosta taloon kulki ja

+ovilla seisoskeli. Kun kuningas taas lähti häntä vastaan ja saattoi

+hänet hoviin, silloin virkailijat Buddhan ympäröivät, ja ilon ääni

+täytti koko linnan. Mutta Jasudara-ruhtinatarta vain ei näkynyt. Kun

+Buddha häntä kysyi, vastasi eräs hovinainen: “Ruhtinatar on huoneesensa

+sulkeutunut ja huokauksissa aikansa viettää. Kun perintöruhtinaan

+tulosta hänelle ilmoitin, niin vastasi hän: "Jos minussa on otettavaa,

+niin on perintöruhtinaan itsensä katsomaan tuleminen". Buddha kysyi

+siis ruhtinattaren huonetta.

+

+Kun Jasudara näki Siddhaartan sisään tulevan, niin hän heti surunsa

+sortamana, kuin ääretön tuskansa yhtäkkiä olisi valloille päässyt,

+lattialla kierien tuli häntä kohden ja ääneensä itkien kumartui hänen

+jalkoihinsa. Jasudara-ruhtinattaren tunteet on helppo arvata. Miehensä

+kadottaneen Buddhan puolison monivuotiset aamut ja illat olivat olleet

+yhtä tuskallista laatua kuin Buddhan harjoitukset. Kun hän oli kuullut,

+että Buddha oli päänsä ajellut, niin oli ruhtinatarkin leikannut

+poikki pitkät, pilventuuheat suortuvansa eikä enää käyttänyt ihoväriä.

+Kuultuansa, että Buddha oli erakon pukuun pukeunut ja kävi paljain

+jaloin, niin oli hänkin pukeutunut liinavaatteesen eikä käsilläänkään

+koskenut minkäänmoisiin koristuksiin. Kun hän oli kuullut, että Buddha

+riissikuppi kädessä kerjää tien varrelta ruokansa, niin oli hänkin

+hyljännyt kaikki herkut ja nautti vain kasviksia ja huonoa riissiä.

+Kun joku säälien ruhtinattaren nuorena ollen yksinäistä elämää oli

+kehoittanut häntä menemään toisiin naimisiin, niin oli hän ylevästi

+vastannut, että hän on Siddhaartan puoliso. Näin oli hän kaksi kymmentä

+kaksi vuotta itkien viettänyt. Ja nyt tapahtui, että Siddhaarta

+Buddhan arvon saavuttaneena, autuuden tien käsittäneenä palasi kotiin!

+Tästäpä hänen sydämensä häiriöön joutui kuin sekainen lankavyhti.

+Syystä hän myös nyt Buddhalle äärettömät surunsa ja tuskansa ilmaisi.

+Buddha taputti hiljalleen ruhtinattaren selkää ja syyn ja seurauksen

+lain osoittamalla lohdutti häntä. Buddhan suloäänen kaiusta hälveni

+ruhtinattaren epäselvä tuska. Sittemmin hän poikansa Ragoran kanssa

+kääntyi buddhan-oppiin.

+

+Seitsemän päivää Kapilassa viivyttyään sanoi Buddha jäähyväiset

+omaisillensa ja lähti Bradsjeenadsjittoa kohti. Tämä tapahtui Anta

+Pindikan lupauksen johdosta. Tätä ennen oli Anta Pindika palannut

+kotiinsa, valinnut paikan viheriöiden puiden keskelle, puhtaan,

+juoksevan veden ääreen, rakentanut siihen temppelin, jonka nimitti

+Dsjeedavnahurwateksi, ja odotti nyt Buddhan saapumista. Buddha teki

+tämän temppelin toimintansa keskustaksi ja vaelteli sieltä kautta koko

+keski-Indian. Sanotaan, että se oli tähän aikaan, kun hän jälkensä

+jätti etelässä Ceylonin saarelle, pohjassa Dametaroga-vuorelle.

+Kolmantena tai neljäntenätoista vuotena heräämisestänsä pelasti

+hän pohjoisessa, Himalayn rinteillä sijaitsevan Koosara-valtion.

+Viidentenätoista vuotena palasi hän toistamiseen Kapilaan. Silloin

+oli jo Suttodana-kuningas kuollut ja Makanama-nimellinen henkilö

+valtaistuimen perinyt. Kun tämä kuuli Buddhan tulosta, kääntyi hän

+kohta buddhan-oppiin.

+

+

+

+

+NELJÄSTOISTA LUKU.

+

+Buddhan kuolema.

+

+

+Kun eivät idän eikä lännen pyhät kirjat ja historiat kerro mitään

+Buddhan elämän viimeisten vuosien tapahtumista, ei niistä käy

+mitään varmaa sanominen. Luultavasti hän entiseen tapaansa kulki

+saarnamatkoilla ja väliajoilla vietti hiljaista elämää. Kerron nyt

+ylimalkaan Indian tilasta ennen Buddhan kuolemaa.

+

+43 vuoden paikoilla Buddhan heräämisestä esiintyi Magadhassa

+Daibodatta-niminen harhaopettaja, joka uljuuteensa luottaen suunnitteli

+mullistuksia ja vietteli perintöruhtinas Adsjaatasjatorin isänsä,

+Pinpisaaran, murhaamaan, äitinsä vangitsemaan, Buddhaa vahingoittamaan

+ja hänen oppilaitaan ryöstämään. Kun Pinpisaara, kuten edellisessä

+luvussa jo kerrottu on, oli mahtavin buddhan-opin suojelija, niin oli

+hänen kuolemansa tämän opin leviämiseen nähden suuri vahinko. Mutta kun

+Adsjaatasjator huomasi, että kansan sydän oli lujasti buddhan-oppiin

+kiintynyt, niin ettei Daibodattan uutta oppia ensinkään voitu toimeen

+panna, niin kääntyi hän ennen pitkää toistamiseen buddhan-oppiin,

+joten se taas pääsi Magadhassa kukoistukseensa. Käyttäen hyväkseen

+isänsä hankkimaa mahtia, valloitti Adsjaatasjator naapurivaltiot,

+hävitti Buddhan kotimaan, Kapilan, voitti Siraavastin, jossa

+Gionsjoodsja sijaitsi, ja pääsi vihdoin keski-Indian liittoruhtinaaksi.

+Buddhan-oppiin nähden oli hän enemmän suojelijan asemassa. Buddhan

+kuoleman jälkeen hän paljon toimi “Kolmen kokoelman” keräämiseksi.

+Mutta siitä lähtien oli keski-India kauvan rauhattomuuden tilassa.

+Saarnaaminen oli sentähden vaikeata. Buddhan oppilaat hajaantuvat

+kaikkialle. Asuinpaikoillaan he vain tovereita hankkien oppiansa

+levittivät. Buddha myöskin huomasi ajanluonteen sopimattomuuden ja

+lakkasi saarnamatkoistansa. Gionsjoodsjan ja Rjoodsju-vuoren väliä

+kulkien hän saarnasi vain oppilailleen.

+

+Kun näin syys ja kevät, kylmä ja kuuma aika vielä muutaman kerran

+olivat vaihdelleet, niin läheni Buddhan kuolon hetki. Nyt lepäsi

+kahdeksankymmenen vuoden iän paino hänen hartioillansa, ja ruumiinsa

+rupesi vähitellen sen raskautta huomaamaan. Nuorena oli hän linnasta

+lähtenyt, metsiin vetäytynyt ja kolme kymmentä tietä aiheutettuansa jo

+viisi kymmentä vuotta saarnamatkaelämää viettänyt eikä ollut päivääkään

+toimettomana kuluttanut. Nyt seurasi koko India hänen oppiansa. Hänen

+mailmanpelastustehtävänsä oli juuri täyttymäisillään. Sopinee siis

+sanoa, ettei ollut Buddhan häviämistä nuriseminen.

+

+Kun Buddha tunsi loppunsa lähenevän, meni hän oppilainensa

+Piranijavaane-virran rannalle sjarasoo-puitten varjossa lepäämään ja

+käski Anandan valmistamaan itsellensä vuoteen, päänalainen pohjoista

+kohti. Ananda oli yksi Buddhan etevimmistä oppilaista. Tätä ennen

+olivat Sjaariputra ja kolme Kaadsjaabaa jo kuolleet.

+

+Vuoteella leväten kutsui Buddha oppilaansa kokoon ja ilmoitti loppunsa

+lähenevän. Oppilaat kaikki itkien sanoivat: “Oi kenenkä nyt Buddhan

+sijaan opettajaksi saamme!” Buddha sanoi tähän: “Rakkaat oppilaani,

+lakatkaa itkemästä! Olen mailmaan tullut sen pelastaakseni totuuden

+julistamalla. Nyt on totuuden valtakunta rakennettu. Pelastustehtäväni

+on nyt täytetty. Vaikka nyt milloin hyvänsä lähtenenkin, ei kenelläkään

+ole surun syytä. Oppilaani, kaikki muodolliset oliot varmasti

+kerran katoavat, kaikki kerääntyvät kerran hajaantuvat, syntyvät

+taas kuolevat. Totuus yksin on mailmassa ijäti muuttumatta. Niin on

+Kapilan kuninkaan pojan, Siddhaartankin, kuoleminen, mutta Buddha ei

+ikänä häviä. Sillä Buddha on totuus. Kun te oppilaani, vaan oppini

+säilytätte, niin minä ijäti teidän kanssanne olen”.

+

+“Oppilaani, oppini on minun elämäni. Vaikka ei sairas lääkäriä

+näekkään, niin hän lääkkeistä parantuu. Toistamiseen sanon teille: Se,

+joka oppiani noudattaa on minun rinnallani. Älkää luulko, että riittää

+se, että olette minut nähneet. Ken ei oppiani seuraa, mitä hyötyä

+hänellä siitä on, vaikka olisi alati seurassani ollut?”

+

+"Oppilaani, jos teidän joukossanne on joku, joka minun kuolemani

+nähdessään sanoo: 'Herra on opettamasta lakannut”, niin ei hän ole

+minun seuruettani. Minä nyt ruumiistani eriten vältän mailman vaivat.

+Oppini hyväksi olen kaikki elämässä kiertelemisen toiminnat hävittänyt.

+Mutta, oppilaani, Buddha on ijäti olemassa! Minun viisikymmenvuotinen

+opetukseni ja yhdyskuntani säännöt olkoot nyt opettajananne!'"

+

+“Sanon vielä teille: Kaikki kerääntyen muodostuva vihdoin häviää.

+Totuus yksin ijäti muuttumatta pysyy. Totuutta yksinään on teidän

+ylevin mielin, eteenpäin samoten etsiminen!”

+

+Ah, tällainen oli Buddhan viimeinen saarna! Suuri mailman vapahtaja

+vaipui sjarasoo-puitten alla suureen Nirvanaan jättäen jälkeensä

+kahdeksankymmenenvuotiaan, vanhan ruumiinsa. Oppilaat kaikki itkien

+huusivat: “Oi, miksi oli Buddhan tuleminen niin myöhäinen, ja miksi

+lähtönsä niin pikainen! Oi, onko nyt mailman valo sammunut!” Silloin

+taivas jyrisi, maa tärisi, Piranijavaane-virralla puhalteleva syystuuli

+alakuloisesti sjarasoo-puitten oksissa suhisi.

+

+Seuraavana päivänä polttivat Marran valtakunnan asujamet Buddhan

+oppilasten kanssa hänen ruumiinsa. Ruumissavu peitti auringon ja kuun

+valon. Piranijavaane-virran seutu hautautui taivaan kukkien — lumen

+alle.

+

+

+

+

+VIIDESTOISTA LUKU.

+

+Loppulause.

+

+

+Tällainen on mailmankuulun, suuren, pyhän Sjakan elämäntarina.

+Hän piti mailmaa kotinansa, kaikkia eläviä veljinänsä ja kaikkien

+nykymailman eroitusten yli kohoten opetti hän yleisen tasa-arvon

+totuutta. Oppinsa jäi ihmismailman hyväksi, hyveensä seuraukset

+ulottuvat kaikille eläville. Mitäpä tähän enää lisäisin? Vuodet ovat

+vierineet, paikat muuttuneet. Hänen oppinsakaan ei enää ole eilisen

+kaltainen, mutta ijäti on se pysyvä suurena, välttämättömänä aineksena

+mailman historiassa. Täytyy vain paheksua, että tuolla kolmen tuhannen

+vuoden vanhalla Buddhan elämäntarinalla on niin vähän kerrottavaa.

+Jälkimailman buddhalainen on hänen toimintaansa ylistäen laulanut:

+

+    Buddha tullut on

+    Opettajaksi

+    Kaiken mailman.

+

+    Mahtajiensa

+    Syyttä solvaamat

+    Lapsinansa hän

+    Otti hoitoonsa.

+

+    Surumielinen

+    Hän oil syömmeltään,

+    Piti voittoa

+    Mielettömänä,

+    Vähäpätöisnä

+    Mailman kunniaa.

+

+    Nuorna, huhutaan,

+    Riemut, tuskat myös,

+    Tuli tuntemaan,

+    Saastumatta vain

+    Säilyi kaikista,

+    Puhtoisena kuin

+    Lammen ulpukka.

+

+    Taivahan ja maan

+    Riemut luki hän

+    Valeheksi vaan,

+    Riennot maailman

+    Tuhman leikiksi,

+    Muodon saanehet

+    Tyhjän tyhjiksi.

+

+    Kolmest’ pahasta

+    Elo alkuns’ saa.

+    Hänpä mursi auk'

+    Portin tuskien,

+    Pahat masensi,

+    Hääti vankilaan,

+    Vaelluksellaan

+    Mailman pelasti,

+    Asarinman näin

+    Kytki köysihin,

+    Meidät ohjasi

+    Hyvään, totuuteen,

+    Kolme aarrettaan

+    Mailmall’ lahjoitti.

+

+    Ajan muinaisen

+    Tenrin-kuninkaan

+    Kaltaisena hän

+    Kaikkialla ain'

+    Kotonansa oil,

+    Kielsi itsensä,

+    Vältti kuolemaa,

+    Syntymättömäks’

+    Pyrki tulemaan.

+    Paljon toimi hän;

+    Aate-linnassaan

+    Kuninkaana oil,

+    Tomun raatajat

+    Vapauteen vei,

+    Syntymättömäin

+    Linnaan saapui näin.

+

+

+

+

+

+

+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74808 ***