diff options
Diffstat (limited to '75535-0.txt')
| -rw-r--r-- | 75535-0.txt | 5752 |
1 files changed, 5752 insertions, 0 deletions
diff --git a/75535-0.txt b/75535-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d60c1af --- /dev/null +++ b/75535-0.txt @@ -0,0 +1,5752 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75535 *** + + + + + +ONNI MAALLINEN + +Murhenäytelmä + + +Kirj. + +LAURI HAARLA + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1921. + + + + + +HENKILÖT: + +ZENOBIA, Palmyran kuningatar. +Athenodorus, hänen 16-vuotias poikansa. +LONGINUS, filosoofi. +KLEANTES, kreikkalainen kuvanveistäjä. +ELISA | +TADMAR | hovinaisia. +CHARISBE | +NIMROD, neuvonantaja. +GESER, kristitty saarnaaja. +TAURUS, goottilainen päällikkö. +LANKHA, Athenodoruksen hoitaja. +KÄTYRI. +Kansaa, sotilaita, paimentolaisia, orjia. + +Tapahtuu Palmyran keitaalla Tadmorin kaupungissa. + + + +I NÄYTÖS. + + +Näyttämö: + +Tadmorin kuningaspalatsin terassi. Vasemmalla palatsin pääty, josta +merkkinä pari pylvästä, porrasaskelmaa ja taempana torniulkonema +akkuna-aukkoineen. Vasemmalla taka-alalla terassia ympäröivän +kivikaiteen ulkoilemasta kapeat portaat linnanpuutarhan sisäpihaan sekä +leveät portaat oikealle suureen puutarhaan, josta kohoo näkyviin pari +raskain lehdin taipuvaa puuta, antaen aavistuksen puutarhan runsaudesta +ja vanhuudesta. Kaide päättyy porrasaakkojen kohdalla tarullisiin +petokuviin. Taka-alalla punainen telttakatos upeine pöytineen. Tausta +viettää kaupunkia kohti, joten taka-alalla kiertävän kaiteen yli +kohoavat vain parin puun värikkäät latvat, jättäen näkyviin kaukana +taustalla loivaa rinnettä ja muutamia sen pieniä, rappeutuneita +savimajoja. + +Athenodorus, 16-vuotias nuorukainen, lievästi nojaten hoitajaansa, +astuu vasemmalta, palatsista. Pehmeän viitan on hän kietonut +hintelän ruumiinsa ympäri, joten tuskin huomaakaan, että vino ja +hieman käyristynyt selkäranka rikkoo ruumiin säännölliset muodot. +Vain sisäänpainunut rinta ja kalvaat kasvot osoittavat nuorukaisen +sairautta. Mutta hipiä väreilee puhtautta ja silmät kauniita, alituisia +mietteitä. Ne näyttävät janoavan tuhat kertaa enemmän kauneutta kuin +maa voi antaa. Siksi myös melkein lapsellinen kärsimättömyys viipyy +alituisesti terveiden huulien ympärillä, jotka hehkuen julistavat +voittoa kaikesta sairaudesta. + +Lankha, hänen hoitajansa, orja kaukaiselta saarelta, näyttää olevan +jättiläissuvun alennettu jälkeläinen. Valtavat hartiat ovat kuin +raskaan kuorman alla kokoon lysähtäneet. Niin on ruumiin jättiläisyys +muodostunut yläruumiin suhdattomaksi leveydeksi. Otsa laskehtii raskain +poimuin silmien ylle, mutta hyväntahtoinen ilme silmissä ja suun +ympärillä lieventää kasvojen synkkyyttä. + +LANKHA: + + Kuink' onkaan kirkas aamu, ihmett' aivan — —. + +ATHENODORUS: + + Vain onni ihmett' on! Tää kirkkaus + on autiutta vain, ja armahampi + yö unelias on, jos päivä tää + ei untain viimeöistä todeks näytä. + +LANKHA: + + Niin kaunist' unta näitkö? + +ATHENODORUS: + + Kertoa jos + punastumatta saattais unen ihmeet, + nuo kiihkot, tuskat, lemmenhoureet kaikki, + joit' aamu riettaiks väittää, tietäisitpä: + Elisa tummin käsivarsitaipein + ja kultahipiöin mua houkutteli — — + +LANKHA: + + Uneksi noin ei kaunis uni jää. + +ATHENODORUS: + + Jos ennen muita hyvää huomentain + Elisalle saan toivottaa, sep' oisi + kai ennusmerkki hyvä? — Niinhän, Lankha? + +LANKHA: + + Niin varmaankin. — Puutarhaan tuonne, prinssi. + Lomitse lehväin kuultavain siell' onni + kuin silmä hunajainen kurkistaa. + +(Astuvat pääportaita kohti, kuuluu naurua ja huudahduksia.) + +ATHENODORUS (levottomana): + + Keit' ilakoi tuoll' alahalla? + +LANKHA (kaiteen luota) + Siellä + Charisbe neito on ja kaunis Tadmar. — + +ATHENODORUS (tuskaisesti arastuen): + + Ei sinne, ei! Pois — varjokkaille teille. + +(Kääntyy vasemmalle, mutta vastaan astuu Nimrod. Tämä on iältään +vanhuuden ja miehuuden rajalla. Vanttera ukko. Pää pyöreä, tukka +tiheä ja lyhyt, niska vankka, kuten lyhyt vartalokin. Siitä +merkillinen mies, ettei kukaan voi nähdä hänen katsettaan, koska +hän aina tuijottaa viistosti eteensä maahan eikä luo silmäystäkään +puhuteltavaan. Kävelee mielellään käsi selän takana ja antaa +neuvonsa kuin itsevaltias käskynsä. — Tervehtii prinssiä +roomalaiseen tapaan.) + +NIMROD: + + Tää huomen sulle kultaa helkkyköön + ja viisautta. — Aika vyöttelee + jo varttas miehuudella, valtikan + sun kätees kohta painaa. Marsin tikka + nyt pimennoissa kelohonkaa hakkaa + ja sotaa ennustaa. — Tää mielees paina, + on tarvis sankareita —. + +(Prinssi tuijottaa Nimrodiin kuin vasten kasvoja +lyötynä. Nimrod katsoo kysyvästi.) + +LANKHA (selittäen): + + Prinssi sairas + on öisen painajaisen vuoks —. + +NIMROD (rypistää kulmansa): + + Puutarhaan + siis käykää. Hereill' on kai valtiatar? + +(Lankha nyökkää. Nimrod poistuu palatsiin kiireisin askelin.) + +ATHENODORUS: + + Heill' aatoksia pää on täynnä, mulla + unelmat vain ja lemmenmurhe kaunis. + +CHARISBE (puutarhasta ilakoiden): + + Oi prinssi, prinssi, hyvää huomenta! + Nyt aikaa kilpajuoksu! + +(Prinssi ja Lankha poistuvat vasemmalle puutarhaan. Pääportaita +juoksevat ylös Tadmar ja pari porrasaskelmaa jäljessä Charisbe, +kiertävät hengästyneinä käsivartensa leijonaveistosten kaulaan.) + +(Tadmar on hento ja viehkeä. Hänen lemmekäs kauneutensa on kuin +helakka marjakukkapensas, joka mehunsa tuhlaa punertaviin +kukkiinsa alla poutapilven ja auringonsäihkyn. — Kuin sinerväisen +sadepilven alla versoo lehtevä kukkeus, niin taas on aineellisen +kaunis Charisbe.) + +TADMAR: + + Mun on voitto! + +CHARISBE: + + Eduksi juoksussa on liika laihuus. + +TADMAR (siroin liikkein): + + Ja viehkeydessä myös — + +CHARISBE: + + Noin kaukaa katsoin. + +TADMAR: + + Charisbe kulta, riita pois. + (Vetää Charisben kädestä vasemmalle.) + Meit' tuolla + taas sairas prinssi pakenee. + +CHARISBE: + + Ja häntä + Elisa tekopyhä karttaa. + +TADMAR: + + Jospa + Elisa lempii toista. + +CHARISBE (salaperäisenä): + + Kuulepas, + jok' aamu anivarhain salaa hiipii + hän kammiostaan, kaupungille + käy kuulemaan hän saarnaa profeetan, + jot' onnen saarnaajaksi mainitaan, + ja joka kapinoimaan kansaa kiihtää. + +TADMAR: + + Hän päivät haaveksii kuin sinerväinen + ois lotuskukka päilyrantamilla. + +CHARISBE: + + Ja entäs, kuink' on prinssin aneluista + hän ylpeäksi käynyt. — Eilenkin + hän juhlast' äkkipäätä läksi pois + kuin riemumme ois liian alhaist' ollut. + +TADMAR (illan muistoissa): + + Et tiedäkään, mit' eilen tapahtui. + +CHARISBE (nauraen): + + Sua ristinmies kai liehi uskoonsa. + +TADMAR (voitonriemuisena): + + Kleanthes kaunis suuteli — — + +CHARISBE (pistää väliin): + + Myös sinua? + +TADMAR: + + Mua yksin! — Muit' ei enää lemmikään + +CHARISBE (jatkaa): + + Kuin minua — ja — — + +TADMAR (kiukustuu): + + Paha, kehno! + +CHARISBE: + + Mies + on, katsos, rappiolla. + +TADMAR: + + Sua jos lempii! + +(Kääntyy pois loukkaantuneena ja menee taustalle kaiteen luo, jääden +hypistelemään puun lehviä. Charisbe hetken perästä seuraa häntä.) + +CHARISBE (sovitellen): + + Kas kastepisaraiset viimeiset + viel' lehvill' loistaa. — Tuossa kuultavainen + opaali välkkyy — — Tuolla varjon alla + timantti tumma. Valtiattarella + niin uhkea ei olkavarren koru. + +TADMAR (yhä vielä vastahakoisena): + + Sa väärin näät. Niiss' onhan maailma + jok' ainoassa, pienen pienoinen; + siell' ilma väräjää ja kukkakentät — — + ja joet polveikkaat siell' onhan, katsos, + kuin meidän keitahalla. — Soman soma + vast' onkin pisar tuossa! Lymypaikka + lie onnellisten lempiväin — ei meidän. + +(Kääntyvät pois puun luota sulassa surumielisessä sovinnossa, +kädet toistensa vyötäisillä.) + +CHARISBE (järkevän tyynesti): + + Niin — meidän ei. — Ei liiaks ylähälle + saa kurkoitella lemmest' uupuvaiset + nää kätöset. + +TADMAR (surumielisesti): + + Taa valtiatarten + ei yllä lemmennuoli suosikkeihin. + Kleanthes parka kahleiss' on. + +CHARISBE: + + Ja liehii + ja naurain liehuu. + +TADMAR: + + Tulta, viiniä, + lie mitä suonissansa -. + +(Tytöt ovat kävelleet etualalle, äkkiä astuu palatsista heitä +vastaan kätyri. Hän on ruma kuin yölepakko. Suuret, nipukkaiset +loppakorvat ulkonevat edestä katsoen kolmikulmaisesta päästä, +jossa on tulipunainen päälaelta törröttävä tukka. Otsa on matala, +mutta leveä ja kupera. Terävä, kärkäs nenä ja eteenpäin työntynyt +ylähuuli antavat kasvoille pysyvästi uteliaan ilmeen. Hampaat ovat +valkoiset ja voimakkaat kuin koiralla. Hartiat ovat kapeat ja +luihut ja koko vartalo hintelä. Kävelee vähän huojuen, mutta +nopeasti.) + +KÄTYRI: + + Täältä pois, + oi hippiäiset pienet. Valtiatar + nyt oitis mietteiss' saapuu huolekkaissa. + +TADMAR: + + Hyi rumanrumaa sanantuojaa tuota! + +CHARISBE: + + Kuin maltalainen punakarva piski. + +KÄTYRI: + + Nyt, armaat hanhet, turhaa kaakottaa + ja turhaan hyrrää siivet mehiläisten, + joill' alakoivet hunajassa on + ja peukaloisen äänivarat. Pois + siis kaunokaiset mesihuulet vaikka + pukilla valkealla ratsastain. + +TADMAR (pakenee taka-alalle): + + Hyi miestä tuota, tuot'ei kuulla voi, + Charisbe, nopsaan pois?! + +(Kätyri hohottaa täyttä kurkkua ja kääntyy odottavana vasemmalle päin.) + +CHARISBE (siirtyy Tadmarin luo): + + Nyt tiedänkin! + Mull' oiva tuuma: verhoin taakse kasvot, + torille juostaan, retket urkitaan + Elisan hurskaan. + +(Rientävät juosten sivuportaita puutarhaan, Zenobia vasemmalta. +— Kuningatar Zenobia on lumoavan ihana nainen. Tosin tarkkaan +katsottuna voi hänen kuperahkolla otsallaan havaita lievän lieviä +huolten ja kaukaa katsovan vanhuuden merkkejä. Mutta hänen +paisuvain huultensa muoto on kuin lähteeseen kurkoittavalla +janoavaisella. Kuitenkin ne vihassa rumentuvat. Myös otsa madaltuu +villin synkäksi, jos kulmien kaaret nousevat uhoamaam vihaa tai +kärsimystä. Mutta silmissä hehkuu alati kirkkaan hunajan loiste. +Ja riemujen janoa uhkuu leuan pehmeys, joka yhdessä huulten kanssa +riitelee kulmallisten käskevää kaarevuutta vastaan. Hänen vartalonsa +kaarilla taas keitaan tyttären notkeus taistelee muotojen uhkeutta +vastaan, amatsooni-vimma alttiutta vastaan. — Nilkkojen soljet +heläjävät kuin tytön, mutta olkavarren timanttikorut tuijottavat +raskaina kuin yö. Käy hitaasti viistoon taustalle. Kätyri seuraa +loitolta. Valtiatar jää hetkeksi katsomaan taustalle rinteen kurjia +savimajoja, hartiat värähtävät hermostuneesti, kääntyy näyttämölle +päin kasvoillansa valvotun yön kalpeata väreilyä ja autioita +aavistuksia, jotka hetkittäin hukkuvat pois aamun kirkkaudessa.) + +ZENOBIA (kiihkeän huolekkaasti. Kätyrille): + + Miss' on prinssi nyt? + +KÄTYRI (viitaten vasemmalle puutarhaan): + + Puutarhass' opetusta kuulee Lankhan. + +ZENOBIA: + + Sa häntä varjele ja vaarat urki, + joit' yllinkyllin täällä kiertää. — Myös — + läheltä mun äl' eesty kauas — — + +KÄTYRI (syvään kumartuneena ja hosuen maata pitkin kuvailevasti +käsillään): + + Vannon: + oon pitkän pitkä varjo poikas luota + sun helmoihisi saakka. — + +ZENOBIA (viitaten vielä takaisin jo poistuvan kätyrin): + + Poistua + saa Nimrod, mutta oitis saapukoon, + jos Eufratilta saapuu sanomia. + +(Kätyri pois. Zenobia vasemmalle taka-alalle terassinulkonemaan +taipuen yli kaiteen, kaivaten nähdä poikaansa. Kääntyy takaisin +oikeammalle.) + +(Palatsin ovesta astuu Kleanthes, kreikkalainen rakentaja ja +kuvanveistäjä. Hän on keskikokoinen mies. Kasvot ovat eloisuutta +tulvillaan, mutta kun hän vaikenee, kiertää lievä väsähtymys silmien +tienoilla. Ohimoilta ovat kastanjaiset hiukset ohentuneet. Koko +kasvoilla näyttää vuorotellen syttyvän säteily ja kulkevan varjoisa +pilvi, nopeasti yli kasvojen rientäen kuin pakenija ja voittaja. +Samoin hänen vartalonsa voima loistaa ja lakastuu velttoudeksi +vaihdellen.) + +KLEANTHES (pysähtyy palatsin portaille kädet ojennettuina): + + Takaisin hurma! — Kastehinen luonto, + tuo krokodiili, täällä ahmaisee sun. + +ZENOBIA (viitaten kastepisaroissa helmeilevään puutarhaan): + + Ei ahmaise, ken itkee kyyneleitä. + +KLEANTHES: + + Juur vilpin kyyneleitä! — Mutta tuolla + hämärä kammio sun hurmaas huokaa, + käsvarret nää sit' turhaan hamuaa. + +ZENOBIA (viittaa takaiselle rinteelle): + + Ja tuolla huokaa savimajain kansa. + +KLEANTHES (nauraen): + + Vai siittää luonnon valhekyyneleet + viel' lemmen kansahirviöön — + +ZENOBIA (viehtymättä mukaan): + + Työt turhat, + yöt turhuuden, ne meidät nielee täällä, + ja päivät peittää tunkkahinen talma + — lepo tympeä yön jälkeen valvotun. + +KLEANTHES (raikkaasti huudahtaen): + + Ajasta irti lempi vain ja yö! + — Yö syli on ja unten helma lempi, + yht' autuas kai syli on kuin helma. + +ZENOBIA (melkein kiivastuen, mutta heikko ihastuksen kaiku äänessään): + + Vai taas, vai taas noin tenhosanoin leikit. + Vakaasti haasta kerrankin — — en kärsi + tuot' inhaa liehuntaa. Mua kyllästytät — + +KLEANTHES: + + Vakaasti niinkuin Nimrod mahtava? + — Vai niinkuin Geser saarnaavainen? Taikka + niin kainosti kuin naiset kuutamolla? + +ZENOBIA (puoliksi itsekseen, päättävästi): + + Mun täytyy voittaa kansan suosio. + +KLEANTHES: + + Vai voittaa kansa! Liuta nuriseva, + tuo lipokieli juoru, joka herjaa + sua huonost' elämästä — lemmen vuoks. + +ZENOBIA: + + Vuoks arvottoman lempes, josta kiistää + saa orjattaret kanssani — — + +KLEANTHES (nauraen): + + Ohoo — + Tasoissa ollaan lemmen kiistelyissä: + Tuo jäykkäniska roomalainen usein + hyväillä kättäs hervotonta saa, + samasta pikarista orgioissa + juot silmin sammuvin — — + +ZENOBIA: + + Niin — liehiä + mun täytyy Rooman käskynhaltijaa: + Meressä Rooman Tadmor-keidas tää + vain riutta aaltoin huuhtoma. — Mua kiusaat! + +(Zenobian ärtymys näyttää jo purkautuvan raivoksi. Mutta silloin +kummankin katseet naulautuvat palatsin seinävierustalle, jossa +Elisa, nuori nainen, joka on tullut palatsista, kulkee hiipien ja +kiireisesti, mutta kuitenkin vailla levottomuutta ja arkailua. Hän +astuu kuin kulkisi haihtuvaa polunhäimää pitkin ja sitä huolien +tarkkaisi. Hän näyttää kantavan ihanaa salaisuutta: Se hymyilee +huulilla, se unettaa silmät ja syventää ne pohjattomiin. — Hänen +ihonsa väri on sama kuin kaikilla itämaitten tyttärillä, +oliiviruskea. Mutta kasvojen muoto on kreikkalainen.) + +KLEANTHES: + + Elisa! + (Elisa havahtuu, kääntyy, jää seisomaan.) + Kerran meillekin suo hymy. + +ELISA (kuin tahtoen välttää kyselyitä): + + On kiire mulla — + +KLEANTHES: + + Mihin maailmaan? + +ELISA: + + Sädettä päivän tervehtämään. + +ZENOBIA (syyttävästi): + + Se kai + Longinuksen nyt kiharilla väikkyy. + +ELISA: + + Torilla tähän aikaan aamusta + hän puhuu. + +ZENOBIA: + + Tiedän, tiedän — joka aamu + tuo kiihottaja toitottaa ja parjaa + mua kansalle! — Mit' aikonenkin hyvää + vihalla hän sen varjoo. + +ELISA: + + Vihaa ei. + Pelastus kaikille ja onni! — Vapaa + Palmyran valtakunta — — + +ZENOBIA: + + Haave vain! + +ELISA: + + Hänt' itse kuule, hoviin tänne kutsu, + lepyttää kansan — — + +KLEANTHES (hymyillen): + + Ken toi hiljan tänne + sen Geser kulkurin, jok' ihmein valkein + julisti hampain hurmaa mestarin, + min nimenä lie ollut Ylkä. Taasko + uus onnen lempi — vaiko lemmen onni — + sa vaisu morsian. + +ELISA: + + Uus meri maa + ja merten tuulet! — Kiire kuitenkin — — + +(Kääntyy laskeutuakseen alas portaita.) + +ZENOBIA (lämpimästi, anovasti): + + Elisa! — Hän sua etsii joka aamu. + Puutarhan teitä kulkee huomenkuurot, + juo aamun ihmeet, hukkuu huokailuun + — sua turhaan kyselee — — + +ELISA (arastuen, kuin syytettynä): + + Oi — prinssikö. + +ZENOBIA (taas syyttävästi): + + Niin — prinssi, joka lohdutusta sulta + anoo kuin kerjäläinen. + +KLEANTHES (omissa mietteissään): + + Ensi lempi + — vain nyyhky armas. + +ZENOBIA (melkein suuttuneena): + + Hullun lemmen juoja! + +ELISA (kuin kutoen verhoa aralle kysymykselle, herttaisesti): + + Pois suuttumus. — On prinssi armollinen — + puutarhan tiellä hänet kohtaan. Hän + suo mielellään mun mestaria kuulla. + Takaisin riennän tuossa tuokiossa! + +(Viitaten kädellään rientää pois.) + +ZENOBIA (synkän epäluuloisesti): + + Tuo nainen salahauta on, vaikk' onkin + sivuttu valkeaksi noin. + +KLEANTHES: + + Siin' ollaan. — + Revelty verho on jo riekaleiksi, + vain tuhrijoita, narri-caesareita + on tusinoittain täällä puolen. Mutta + raoista paistaa rahvaan naamataulu. + Pasuunat, Yljät, laumat morsianten, + ne maailman nyt melukuoroin voittaa. + — Ja Rooman legioonain öykkärit, + ne silkkiin vaihtavat ja viinikannuun + vaikk' imperator-purppuran — -. + +(Torilta kuuluu kaukaisena kansan riemuhuuto.) + +KLEANTHES (ivallisena). + + Sa kuule! + Turulla tuolla uusi totuus parkuu — + +ZENOBIA (valoisasti, innostuen): + + Mut mulle käännä riemuhuudot nuo! + — Suo taidetaikas mulle aseheksi, + taas etsi talttas, kansa ihastuta — — + +KLEANTHES: + + Mit' taitais 'rappiolle' joutunut + Kleanthes näperrellä —? + +ZENOBIA (viitaten rinteelle): + + Savimajat + nuo nosta maatumasta — korkeoiksi, + taloiksi viirikkäiksi. + (Yhä innostuen) + Ja tuo temppel, + pyhättö päivän, jälleen kirkasta. + Sen pylvästie, jok' ihmislapset noutaa + mailt' alavilta templin säteilyyn, + taas sorjenna — ja — — sukulehtoa + tien päättehessä sen luo vartioimaan + mun sankarpuolisoni kuva. Katsos — — + +KLEANTHES (keskeyttäen, kysyvästi ihmetellen): + + Sun puolisosi? — — + +ZENOBIA (epävarmana): + + Niin — On kolme vuotta + pian vierryt surmastaan — — + +KLEANTHES (äkkiä): + + Min syyksi kansa + sun lempes vannoo murhaajaan! + +ZENOBIA (sekä kauhu että raivo syöksyvät hänen sieluunsa): + + Ei, ei! + Valetta, mustaa saastaa, sinäkin — — + +KLEANTHES: + + Sit' ulvoo kansa — kansa parka, ulvoo + kuin kuutamoa koira kärkkäin kuonoin. + Jos Odenatos vainaalle suot patsaan, + se korvat luimistaa ja hetken puhkuu: + noin paha omatunto lahjotaan — + ojasta sitten uutta lokaa nuuskii. + +ZENOBIA: + + Katala karja! Maata matalaa — + Vain kapinalla — sillä maksetaan + sukuni suuren työt. + +KLEANTHES (melkein nautinnolla): + + Vuoks Odenaton + juur riehuu rahvas. — Kaunis ylimys, + urosten kulta ollut surmaaja + — niin kerrotaan — ja vaivaan valjuun lem- + men vuoks sinuun vaipunut. — Sai lemmen + merkin ja surmatyön hän muka sulta. + +ZENOBIA (huohottaen ahdistuksessa): + + Oh — + (Kuin todistuksen heittäen.) + Mut tuiman kuolintuomionpa oitis + sai surmaaja! + +KLEANTHES (hyväntahtoinen iva äänessään): + + Niin — Nimrod tuomitsi, + mut ihmeen kautta luokse paimenorjain + pääs pakoon murhamies — näin kerrottiin, + en näkemässä ollut. + +(Zenobia masentuu sanattomaksi, Nimrod saapuu palatsista kiireisin +askelin, pidellen avattua pergamenttia molemmin käsin.) + +NIMROD (katsoen koko ajan pergamenttiin, jämeällä äänellä): + + Aavistukset + pahimmat voittaa kauhunviesti tää: + Rajalta Eufratilta laumoin hyökkää + Sapores Sassanidilainen, jonka + löi kymmenesti Odenatos vainaa, + sun sankarpuolisosi. — Tappiot + nää hirmuvalat vannoin maksaa nyt + tuo Artaxerxeen poika: Kaupungit hän + poroksi polttaa, keitaat autioittaa -. + — Suvulles surmaa uhoo viime polveen, + sun nilkkas soljet vannoo katkovansa + ja poikas päätä pyytää. — Nosta kansas! + Pelasta meidät, jalo valtiatar! + — Näin Arpad-linnan päämies ilmoittaa, + ja sanain summa: valtatuolis horjuu. + +KLEANTHES (puoliksi itsekseen): + + Siis eess' on hyppy huima — + +NIMROD (antaa pergamentin Zenobialle): + + Mitä käsket? + (Hetken hiljaisuus. Zenobia on kuin tainnoksissa.) + Mun neuvoni — — + +ZENOBIA (pimeydestään singoten yhden ainoan ajatuksen): + + Pelasta poikani! + +NIMROD: + + Siis kansa tarpeen. + +KLEANTHES: + + Villitsijäin kansa! + +NIMROD: + + Ne maahan lyötäköön, niin lauma meidän. + +ZENOBIA (ääni vihaa värähtäen): + + Longinus! + +NIMROD: + + Hajoita ja hallitse — + se vanha valtatemppu on ja tietää: + lihottaa meidän riita Rooman valtaa. + Sit' yllyttääkseen esti Rooman preetor + mua esivallan miekkaa käyttämästä + noit' aatteen kätyreitä vastaan, mutta + nyt turma tempoo kumpaakin ja heikko + perin on yhden legionan mahti. + Molemmat kansaa tarvitsemme nyt. — + Siis kutsu preetor neuvotteluun, pyydä + ett' oitis lähettää hän vartion, + jok' kahleisiin lyö räyhääjän — — Ja sitten + julista kansalle, ett' aikanaan + sen kaikki vaatimukset täytät, jos + Sapores barbarin se lyö. + +(Katsoo Zenobiaan kysyvästi.) + +ZENOBIA (purkaen loukatun vihaa): + + Se hyvä. — + (Nimrod poistuu palatsiin.) + Longinus parjaaja saa palkan, nyt! + Hän tuotakoon kuin orja rääkätty -. + Verissään maahan lyököön otsansa, + rukoillen vannokoon, ett' inhat juorut + peruuttaa kaikki. + +(Prinssi ja Lankha saapuvat puutarhasta.) + +ATHENODORUS (rientäen äitinsä luo): + + Hyvää huoment', äiti! + Näin ihmeit' ihanoita tuolla! Näin, + ett' oli liidellessään perho kirkas, + mut siivet suljettuina harmaa vain. + Selässä tummat juovat, kuultosiivet + päin päivää välkkäin mehiläiset kiiti. + — Kuparinpunaisena kulki santatie, + ja lehtein täplävarjot sirotellen + sen pyörylöillä pienoisilla peitti, + kuin talja pantterin — niin kiersi tie — — + Oi, silloin kaunotar Elisa saapui + mun kaipaavaisen luokse! Varjot nuo + kuin tummat ruusut vartalollaan häilyi. + Ihastuneena sanattomaks jäin, + hän armaan huomenensa lausui, kuulsi + kuin mehiläisen siipi silmäluomi, + lomitse hämärripsein huikaiseva + heloitti taivas — — Uni viimeöinen + niin totta ihanaista ennusteli — -. + +ZENOBIA (hyväillen kiihkeästi): + + Viattomuutes kaunoisempaa vielä. + — Mut ylen paljon mulla huolta nyt — + palatsiin saatan sun. + +(Ojentaa pergamentin Kleantheelle. Zenobia, prinssi ja jäljessä Lankha +lähtevät. Kleanthes istuutuu katoksen suojaan ja avaa pergamentin sitä +lukeakseen. Kiihkeästi keskustellen saapuvat pääportaita Charisbe ja +Tadmar.) + +TADMAR (huomaten Kleantheen): + + Kleanthes, kuule. + +KLEANTHES: + + Mik' ihme piikaisella touhu. + +CHARISBE: + + Tuolla + torilla oltiin —. + +(Zenobia ilmestyy toisten huomaamatta vasemmalle.) + +TADMAR: + + Templin portailt' yläviltä + Longinus puhui — — + +CHARISBE: + + Kauheit' asioita + hän pauhas mustin huulin: Valtiatar + on muka syypää rikoksiin ja hovi + vain orgioissa mässää, niin hän karjui, + Elisa melkein viitan liepeill' istui + tuon profeetan — — + +ZENOBIA (astuen kiireesti keskustelevain luokse): + + Vai niinkö julkeasti + jo lyödään mua! Kaikki tarkkaan kerro! + +CHARISBE (peitellen): + + En tarkempaa — — sit' ilvettä ma — — + +TADMAR (ehättää apuun): + + Meluun + tuo hukkui puhe kaikki — — + +CHARISBE: + + Julkeammin viel' uhkaili hän Rooman preetoria — — + +(Palatsista saapuu nopeasti Nimrod.) + +NIMROD (ottaa pergamentin Kleantheelta): + + Tääll' eikö preetor vielä? + +(Kääntyy levottomana oikealle, katsoen puutarhan +tielle, jää sinne hetkeksi seisomaan.) + +ZENOBIA: + + Roomaakin + siis uhkaa mies! Uus Caesar tottakin. + +KLEANTHES: + + Hän aivonsa, nään, maalle puhuu, niinkuin + on profeetoilla tapa. + +ZENOBIA: + + Orgioihin + saa tottakin tuo kerjäläinen tulla! + Nyt orjat tänne! Kukkuroilleen pöydät + nää herkkuja — — + +(Tadmar ja Charisbe kiirehtivät palatsiin viemään sanaa orjille, +jotka heti alkavat kantaa hedelmämaljakoita ja viinejä pöydille. +Samalla palaa Nimrod palatsiin.) + + Hän herrain pöydiltä + saa niellä jätteet, joilla myrkkyjuuren + on maku kitkerä, ja väkiliemet + niin suolaiset mies juokoon palan paineeks + ett' etikkaa hän armoks anoo — + (Väsähtyen) + Sitten + Sapores barbaari voi tulla — — haudaks + saa muokata tään keitaan mulle. + +KLEANTHES: + + Pois, + pois murhe meiltä! + +ZENOBIA: + + Entäs — nauraako + Kleanthes nauraja, kun raunioihin + niin sorretaan Zenobia? + +KLEANTHES (syttyen): + + Kas silloin + lyön hurmas marmoriin! — Tai kuoloos kuolen, + jos vaskikynnyksellä kanssain naurat, + ett' ontot holvit nauramastas raikuu + ja kalma mykkyytensä unohtaa — — + +ZENOBIA (on siirtynyt vasemmalle, mukaan unohtuen): + + Humussa juhlan turma juotaisiin — + +KLEANTHES: + + Kuin taatelviini! + +ZENOBIA (yllä kuumemmin): + + Taikka hunajaan + pisar sen kätketään — + +KLEANTHES (yhä hurjemmin): + + Ja niskaan tuima + elomme seesam-ryyppy ryypätään! + +ZENOBIA (surumielisesti): + + Lie silloin hämärä — + +KLEANTHES (kiihkeästi): + + Ja suudelma + kai hehkuu huulillas — kuin nyt. + +(Aikoo temmata Zenobian hehkuvaan suudelmaan. Vasemmalta puutarhasta +Kätyri tarkastellen vuorotellen puutarhaan ja etu-alalle päin.) + +ZENOBIA (työntää pois ja nojautuu väsyneenä taaksepäin pylvääseen): + + Mull' inho + nyt jäseniä lamaa. — Kuolos laatu, + ei lempesikään kuuluvan näy mulle — — + (Kuin äkkiä selvän selkeyden löytäen.) + Sin' et oo sankari! + +(Rientää pois palatsiin.) + +KLEANTHES (tuijottaa hänen jälkeensä hetken totisena, sitten + lauhtuu irooniseen hymyilyyn): + + Vai sankari — + + (Kääntyy, aikoo vasemmalta puutarhaan, Kätyrille.) + Ken sankar on, sa sano, kiero mies. + +KÄTYRI: + + Kenellä veri kiertää vastapäin + kuin mulla, Kätyrillä, päähän tulvii + — eik' alaruumiin puolle, niinkuin sulla — + ja kohisee, ett' aivot sekavoittaa, + näkyjä näyttää, luulon ihmeen nostaa, + ett' aurinko ei varjoansa heitä, + se kiireelle jos sattuu sankarin. + +KLEANTHES (nauraen): + + Vedestä liian sameasta sait, + mies, vastauksen. + +KÄTYRI + + Sekaan koukun heitän: + Hovissa täss' on vaivaisia vain, + ei sankareita — — + +KLEANTHES: + + Väkä koukkuun vielä, + ehk' onkees kiiski tarttuu. + +KÄTYRI: + + Syötti myös, + lihasta vaivaisien näiden — + +(Viittaa palatsiin.) + +KLEANTHES (antaa rahaa Kätyrille): + + Tuossa + kas alkuun kultakala, apinan + on siinä kuva, hyvä peili sulle. + +(Kääntyy hymyillen vasemmalle. Kätyri kumartaa ja viittoo hetken +puutarhaan. Pääportaita astuu goottilainen Taurus, jonka jokainen +jäsen ja liike uhkuu nuorteata ja ilomielistä taisteluvoimaa. +Päivän ahavoittamista kasvoistaan huolimatta hän näyttää vielä +melkein nuorukaiselta.) + +KÄTYRI (seuraa Taurusta, joka astuu reippaasti etualalle, uteliaasti +aavistellen.) + + Centurioko saapuu eikä preetor — —? + +TAURUS (rennosti): + + Centuriokin joskus preetor lie — + +KÄTYRI (yhä utelevammin): + + Jos esteen herra saa —? + +TAURUS (rehevästi): + + Sen saikin ukko. + +KÄTYRI: + + Ähää — + +TAURUS + + Hän ammees' selkänahan poltti + — pahasti polttikin — ja vihoittavan + sai viirun kaulaan — — + +KÄTYRI: + + Ol' orja kuminaa ja näpsän verran + kai pärskäjuurta liikaa pannut kylpyyn? + +TAURUS (nauraen): + + Ja — ryytineilikkaa myös nauttinut + ol' liiaks herra viinin höysteeks — — + +KÄTYRI + + Jotta — + +TAURUS + + Hän pyörtyi — kaulaketju kireälle + kuin hirttonuora — + +KÄTYRI (riemuiten): + + Nikamista niks! + Ja sin' oot legioonan herra! + +TAURUS + + Mutta + mit' aikoo Nimrod? + +KÄTYRI (viittaa pöytään): + + Tuottaa preetorilla + Longinus tuomiolle juhlaan tänne. + +TAURUS + + Thor moukarherra! Heiltä valuneet + kai silmät päästä! Legioona valmis + ja kansa myös on kapinaan. Luo Nimrodin + mua saata. + +(Poistuvat palatsiin, ryhmä orjia saapuu samassa +kannuineen ja maljoineen. Kätyri nopeasti takaisin.) + +KÄTYRI (vasemmalla seisten): + + Hei liehukaa ja haaska lyökää + kemuihin teurahaksi, laaksot juoskaa + ja paimen räämäsilmä vuohineen + ja sankareitten sankar seppelpää + te pöytään tuokaa, haaskast' alkaa kiista. + +(Ryhmä orjia jää Kätyriä töllistelemään, kuin seurakunnaksi.) + + Oon poika sekasorron, kärsiväin + oon karsasilmä veli. Tuhon onni + on totuus viimeisin, Se tietäkää, + te onnen kierosilmän parkulapset, + ja riehukaa, siks kunnes elukkain + taas lajia te ootte tarkalleen + Takaisin kaaokseen! + (Hohottaen, puoliksi kiukuissaan) + He, seurakunta + on harras tyhmyyttään. + +(Viittaa orjia hajaantumaan.) + +TAURUS (saapuu vasemmalta voimakkain askelin): + + Taas alkaa retki, + kuin kotomailta, Taurus-vuorilt' alkain, + se kerran aljettiin ja veljein kanssa + solasta toiseen, vuorilt' alamaihin, + yli virtain, kautta kaupunkein + me retkeiltiin. Siit' alkain temppu + yks ainut auttanut on miestä tätä: + Sivalla nopsemmin kuin vihamies + ja arpapeliss' arpa vedä voiton. + Taas temppu luonnistui ja preetor paksu + sai itse kylvyn, jonka mulle aikoi. + +KÄTYRI: + + Mit' teolla lupasit? + +TAURUS: + + Lupasinhan + profeetan pilkattavaks herrain tuoda. + +KÄTYRI (viitaten pöytään saattaessaan Taurusta taka-alalle): + + Mut tuomariksi tuotkin — — + +TAURUS: + + Juhlavieraaks, + ja kuokat myötä seuraa. — Läsnä olkoon + myös haamu preetorin. + +(Menee tuimasti pääportaita alas. Kätyri palaa vasemmalle, kurkkailee +odotellen pylväikköön. Tadmar, Charisbe ja kolme muuta hovinaista +saapuvat.) + +KÄTYRI (ottaa heidät vastaan kumarruksin ja vie heidät oikealle): + + Oi, lotusumput, + niin punaiset kuin tummat, suvaitkaa — — + +(Saa järjestetyksi nauravat neidot kahteen ryhmään seisomaan.) + + Kas noin — tuoll' yllä tuoksuu santelpuu + ja surraa mehiläisten parvi — kaikki + siis ympär lemmenmerkit. — Järjestys + on oiva tää! Kuin lempi ruusuista + ja mustaa on, niin tässä hehkuvaa + ja tässä tummaa silkkihipiältä + on parvi neitojen. + +CHARISBE (ilakoiden): + + Vain punainen + kuin liekki lempi on! + +TADMAR: + + Muut' eipä lempi + kuin pohjatonta mustaa. + +(Syntyy naisten välille riemukas riita. Sanat +'punainen', ja 'musta' kuuluvat väittelystä.) + +KÄTYRI: + + Hiljaa — hiljaa — — + Nyt saapuu kristitty — — Se kirjavaa + siis on — — + +(Astuu Geseriä vastaan, joka tulee palatsista. +Geserin kasvot ovat kalvakkaat, kääntymyksen ja uskon hurmio ovat +niihin painaneet jälkensä. Hänen viittansa liepeillä on vielä +merkkejä tahraisesta esikaupungista.) + +GESER (portailta): + + Uus aurinko ja lunastaja + meit' armoin puhdistaa. + +KÄTYRI (johdattaa Geseriä kumarrellen naisten luo): + + Mun tuntoani + profeetta, huoli, hätä vaivaa — — + +GESER (isällisen lempeästi): + + Mulle + sun huoles usko, poikani. + +KÄTYRI: + + Ma pelkään — — + Siell' että lienee päiväntasaajalla + viel' uskoon kääntämättä — paviaanit. + +(Pujahtaa taka-alalle.) + +GESER: + + Oasta tästä kruunuun marttyyrin + sua kiitän, Herra. Halvan pilkkaajan + suo kerran armos löytää. + +(Pari naista kääntyy hänen puoleensa ja alkaa keskustelun. Palatsista +tulevat keskustellen Nimrod ja prinssi, takanansa Lankha. Hetken +perästä Zenobia ja vasemmalta puutarhasta viimeisenä Kleanthes, joka +asettuu neitojen parveen. Kätyri ja Lankha palvelevat aterioivia. +Zenobian synkkä ilme vaimentaa hetkeksi koko seuran painostavan +hiljaiseksi. Äkkiä kuuluu lähempänä kansan riemuhuutoa ja melua. +Joukosta kuuluu hämmästyneitä huudahduksia.) + +ZENOBIA (ponnahtaa seisomaan): + + Kuinka, + tääll' eikö riemu riitä, naurakaa, + ma käsken. + +ATHENODORUS: + + Meille Lankhan kertoa + suo tarinoita. + +CHARISBE: + + Runo laulaa suo + Kleantheen meille, valtiatar. + +(Taas kajahtaa kansan huuto.) + +KLEANTHES (nousee malja kädessä): + + Suokaa + mun malja juoda punahuulten vuoksi! + — Kas enpä vedenpaisumuksen tullen + Melpomeneen ma valitusta laula + vaan lemmenpurren viime keinuntaa. + — En tulivuoren partahilta etsi + mait' autioita, viinimaita etsin, + Hefaistoon rakkahinta rypälettä. + — Syön omenoita hurman myrttipuusta! + Lyön Afroditen oinaan teurahaksi + kemuihin viimeisiin ja kalman pöytään + vien ilojuhlaan kaikki pettämäni, + kaikk' armaat pettäjäni — — + +ZENOBIA (keskeyttäen): + + Vaikene — + tuot' on jo liiaks kuultu. + +ATHENODORUS (Kleantheen juodessa maljansa ihastuneitten hovinaisten +kanssa.) + + Prinssi Raman + ja valkeuisen Sitan lemmestä + nyt saahan Lankha — — + +ZENOBIA: + + Paremmin + ehk' orja laulaa. + +ATHENODORUS: + + Lankha kuninkaan, + Ravana-jättiläisen verta on — — + Oi kerro, kerro! + +LANKHA (epäillen): + + Jos niin prinssi tahtoo: + Ravana, kantataatto mun, ol' ankara + ja sankarsilmä mies — niin kertoo vanha taru — + Meressä Indian hän kaukahista saarta, + — min mukaan mull' on nimi vielä — valtikoi, + oi' onnellinen, sopasorja, karjarikas. + Mut eestyessä ajan taantui onnen pyörä: + Hän tukaloitui kartanoiseen riemuun, rauhan + niin nuotioihin kyllästyi ja uhrijuhliin. + Hän kuolinnuotioita halas, tasarintaa + taas ottelua tuimaa, vierast' orjatarta. — + Niin laivaan laitavaan hän astui jousin, keihäin + ja viidakkoiseen, kansavaan nyt hyökkäs laaksoon, + miss' uljasmieli prinssi Rama hallitsi + ja kuultavaista Sitaa, kaunist', uskollista + kuin onneansa palvoi. — Taattoin taatto voitti + ja vaimon ryösti, itkusilmän vaikeroijan + merelliseen toi kartanoonsa. — Mutta rikos + tää huusi pilvet puhki, jumalihin yltyi + ja näiltä tummanpuhuviksi muodon muutti. + +(Puutarhasta kuuluu kohinaa ja liikettä, oikealle nousee Longinus, +toisella puolellansa Taurus ja toisella legioonasotilas. Heidän +takanansa kansaa näkymättömissä. Varsi norjana ja silmät suurina +hehkuen kulkee Elisa heti tämän jälkeen vasemmalta puutarhan +portaista pylvään luo palatsin portaille, jonne jää Longinukseen +herkeämättä katsoen sisäisen riemun vallassa seisomaan. Prinssi +katsoo lakkaamatta Elisaa.) + +(Longinus seisoo levollisena paikoillaan puettuna yksinkertaiseen +harmaaseen viittaan. Ei miehinen voima ole riutunut hänen vartalostaan +eikä sankarikauneus hänen kasvoiltaan, vaikka poskipäät ovat kuin +liekin kuluttamat ja kulmakarvat juoksevat kulmallisiila niinkuin +lentoon nostetut siivet ja niiden väliin helposti uurtautuu tuima +juonne. Hänen silmistänsä paistaa välkehtivä levollisuus. Koko +hoviseurue säpsähtää.) + +ZENOBIA (katsomatta lainkaan tulijoihin): + + Sa jatka, orja. + +(Taurus aikoo astua pöydän luo, mutta Longinus viittaa hänet takaisin +ja vaimentaa kansan ääntensorinan. Syntyy täysi hiljaisuus.) + +ZENOBIA (toistamiseen): + + Tarinaasi jatka! + +LANKHA (jämeällä äänellä): + + Merestä kerran — aamun autereisen tullen + — koralliriutta mantereesta saareen saakka + nous jumalaisten jylyst' ankarasta, luontui + jumalten sillaks ihmeiseksi —. Sotijoin + nyt tuimin syöksyi saarelmalle prinssi Rama, + taas riisti rinnallensa kutrikulma Sitan, + ja Sudrain sukuun näänsi taattoin heimon, vannoi + ett' aikain kautta kirottuna vaeltaa + Ravanan heimo saa. — Mut oikeus ja armo + on jumalilla punnuksia saman vaa'an. + Korallisilta hohti jälleen, opettaja, + mies paisteotsainen sai saarimaalle, lausui + nimessä jumalten, ett' aikain pitkäin vierren + taas suku tshandalain ja periheimo sudrain + käy arvoss' ihmisten, käy armoon jumalten. — — + — Kai tälleen päättyikin jo taru — —. + +ZENOBIA: + + Siis + vihaani vikapää nyt tänne tuokaa. + +TAURUS (ottaa Longinuksen käskystä takanaan seisovalta sotilaalta +murhatun preetorin pään, joka on verhoon kääritty, vie sen hoviseuran +eteen ja riipaisee verhon pois.) + + Suu syömärin — pää preetorin kai seuraan + on tervetullut. + +(Naiset kirkaisevat ja juoksevat kauhuisina vasemmalle pylväikköön.) + +NIMROD: + + Preetor murhattu! + +TAURUS + + Ja legioonan päämies olen minä. + +NIMROD: + + Revittää koirillaan sun caesar Claudius. + +TAURUS + + Hän ruttoon kuoli hiljan Meesiassa. + — Toi tiedon siitä merimiehet, joit' on + kosolta tuolla, kysy heiltä. + +NIMROD (epätietoisena): + + Siis + sotilasväkivaltaa — vallanvaihdos — + — Mit' aiot, päämies? + +TAURUS + + Miekkaa välkyttää + mua mahtavamman käskyn mukaan. + +NIMROD: + + Ken + uus imperator on? + +TAURUS + + Ei kenkään, riehuu + uus sekasorto Rooman puolla. Mua + Longinus käskee. Kansan, sotilaat + hän nosti, liitti liittoon — —. + +NIMROD: + + Antavas + tuon miehen vannoit meille. + +TAURUS (nauraen): + + Viekkaus + on tarpeen taistelussa. Teidät kaikki + Longinus tuomitsee. + +(Nimrod jää sanattomaksi.) + +ZENOBIA (astuu esiin): + + Ja vartiosto? — + +TAURUS + + On vangittu ja vartijoina porttein + on meidän miehet. + +(Zenobian ja Longinuksen katseet kohtaavat, viipyvät toisissaan.) + +LONGINUS: + + Hätä ontevaposki on huutanut torveen! + Hädänlapset sen kuulleet on kuulevin korvin, + Mut teille järkeä vailla + janon, näljän on parkuva huuto, + te oottehan kylläisyyttänne sairaat. + Ja niin ajan ankara totuus + on teille kuin lapsille lääke: + vain karvaus kielelle maistuu, + mut terveys, maljaan kätketty, ei. + Peripenseät teillä on korvat: + Vain räikeän kuulette äänen + ja huutajan ryntäät luisevat näätte + ja käännytte pois. + Mut että on maailmansielu + joka parkujan palje ja rinta, + sit' ettehän tunne lain. + — Vain lyötynä maahan + noin ympäri mestatun pään, + verisurmanne eessä ja riehuvan joukon + kyky teillä on kuulla — + ja tuomio ensin nyt kuulkaa: + En huuhkaja oo minä murhan ja palon, + en päitänne leikkaa, + vain valtikkakotka, + tuo norsunluinen, nyt toisin lentää: + verenkierron se Phoeniks-linnulta saa, + punasiivet ja kellervärinnan. + — Zenobia, sankarivainaan puoliso, + mun neuvoni mukaan + saat ohjata lentoa sen. + +ZENOBIA (tyynen ylpeästi): + + En pyytänyt lie armonanteitasi, + Athenodorus, poika kuninkaan, + on synnyn, vuotten armost' astuva + koht' oikeuteensa, valtaistuimelle. + +(Kansassa melua.) + +ÄÄNI (joukosta): + + Oot puolisosi murhaaja! — Ja narri + on lempes viimeinen, äl' ylpistele. + +(Zenobia horjuu lyötynä vasemmalle ja Kleanthes +vavahtaa. Yhä uhkaavampaa melua.) + +NIMROD (siirtyen oikealle etualalle, yksin): + + Viel' uutinen on mullakin. + (Vetää viitastaan pergamentin.) + Tää tieto + suunpieksäjille sama lie kuin syksyin + on paimenlasso hyppyvasikalle. + +(Astuu Longinuksen eteen ja ojentaa tälle pergamentin.) + + Pään mulle lupasit — ma vastalahjaks + suon tärkin tehtävän tään seuraajalle: + Sapores Eufratin taa lyö. + +LONGINUS (äkkiä, silmättyään pergamenttiin): + + Sa ruoska + oot ollut kansalle, sit' ajanut + kuin sierainnuorin nautaa, ikeen raskaan + veroista Rooman sille niskaan lyönyt. + — Näin vanhoill' asehilla voittavas + Sapores-jättiläisen luulet — Taurus, + palatsiin saata säilöön tomuiseen, + mut turvalliseen Nimrod mahtava. + +NIMROD (kahden sotilaan välissä vietäessä palatsiin): + + Oot lempeä, oi 'onnen messias, + mut onnelles se hinnan kallistaa. + +ZENOBIA: + + Sin' ootko sankari? + +LONGINUS: + + Sun suojaajasi. + +ZENOBIA (astuen askeleen lähemmäksi): + + Oi neuvo suo ja näytä tie! + +LONGINUS (lähestyen Zenobiaa): + + Nyt irti + julista Tadmor Roomasta ja kansan + niin voita luottamus. + +ZENOBIA (epäröiden, mutta kuin lumon alaisena siirtyen oikealle): + + Mun huimimmalle + viet tielle nyt — — + (Kansalle.) + Mua kuule, keitaan kansa! + Käsivarttesi vahvain turvissa suo + ja sankaris uljaan uusia teitä + mun kulkea päivää päin — + Tää syntymäkeidas Roomasta irti! — + Niin riemulliseksi kuin ennen vanhaan — — + ja palmujen alle kartanot aimot — — + +(Kansan suosiota. Zenobia katsoo epäröivästi Longinukseen.) + +LONGINUS: + + Me voiton saimme vertoja vailla! + — Elon aurinko eiköpä teille + niin aamuin noussut ja laskenut illoin + kuin paria-koiralta saanut + ois ruskeanpunaisen värin. + Ja kun vuotanut illoin ol' auringon veri, + yö huohotti rintanne luissa + kuin sairaus, kuume ja kauhu, + te vietitte kuolevan öitä + kuin haudalla maaten, + min ympäri orjantappura kiertää + ja lepakon valitus yllä. + — Nyt toisinpa aurinko nous: + kevätentein ja Leijonamerkein! + Sapores ja parttien ratsut + yl' Eufratin kahlatkoon — + mepä päistäriköin, helovaljakoin + itävirtojen taa, tanamielin ja miekoin + ne lyömme taas — + (Kansan hyväksymishuuto) + Itä barbarilaumoin + verokuormin ei Rooma meit' estää saa. + Meill' oikeus onneen maalliseen + oman keitahan kentillä olkoon. + — Ken miehistä kotiin jää, + majat tuolla toisiksi muuttakoon + kera naisten uurasten, paistavaolkain. + +(Riemuhuuto.) + +ZENOBIA (ihastuneena): + + Mun aatokseni aivan lausuit noin. + +LONGINUS: + + Ne nouskoot 'palmuin ja yrttien keskeen, + mut ohdakeyrtit polttelevaiset + tai maitoa karvasta heruvaiset, + okapiikkiset pensaat ja myrkkykeisot + pois tanhuan mullasta repikää. + — Vedet vuoltevat virratkoot + ohi kartanon kaikilta puolin. + Ken mainetta janoo, hän veistäköön + oven auringon nousua kohti. + Ken tuoksuvakutrisen vaimon, + ja lapsia, karjoja toivoo, + koht' armasta länttä sen kääntäköön. + Mut' antimet kaikki tuo etelätuuli. + — Majat tuolla näin uusiksi luokaa! + Puutarhaan goottien legioona jää, + muut retkelle valmiiks ja kuokan varteen. + +(Viittaa kansaa poistumaan.) + +ÄÄNI kansasta: + + Eläös kauvan, messias keitaan! + +JOUKKO ÄÄNIÄ: + + Oot onnen herra! — Oot onni kaikkien! + — Oot riemu kaikkien! + +(Kansa poistuu äänten sorinan vähitellen haipuessa kuulumattomiin. +Taurus myös sotilaineen. Kleanthes ja hovinaiset paitsi Elisa +lähestyvät riemuiten Longinusta. Elisa jää pylväikköön, myös prinssi +ja Lankha. Geser oikealla etualalla, taempana Zenobia.) + +KLEANTHES (leikki ja ihastus äänessään): + + Oot tottakin + profeetta uudenlainen. Luulen melkein: + "kera naisten paistavaolkain" + nyt työhön ryhdyn. + +ELISA (oikealta): + + Kuule, voittaja! + Oliiviseppel lehdost' Artemiin + suo meidän sulle noutaa. Kaikki voitit + ja armahdit — — + +LONGINUS (kääntyen naisten puoleen mutta enemmän itselleen puhuen): + + Tääll' eikö hietamailta + viel' äsken tuullut vaskenkarva pilvi, + uhonnut vihan kitkeräistä tulta + ja pahaa tahtoa mua vastaan. — Mist' onkaan + tää tullut kirkkauden ensi ääni, + kuin halki ilmain — tai kuin tummennoista + nyt alttiin maan sois aamun ensi tuuli. + +(Nostaa katseensa suoraan Elisaan.) + +ELISA (kuin arastuen äskeistä rohkeuttaan): + + Sun kuulijasi halvin. — Seppeleen + ma saanko sulle laittaa — niin ma pyysin. + +LONGINUS: + + Niin — oksalt' onni taita kaikille — + +TADMAR: + + Ja kaikkein voittajalle! + +GESER (kiihkoisasti): + + Katoovaista + vain varjoa sun voittos maallinen! + Vain yks on voittaja, uus aurinko! + Vain ristinpuulla riemu! Kaikki voitti + ken karvast' etikkaa kuin hunajaa + joi huulin vaivatuin. Autuuttain + en hernerokkaas myö, en valtakuntaa, + mik' kohta taivaan pilvist' aukeaa — — + (Nostaa ristiä rinnaltaan.) + Täss' Saulukselle merkki tappion + jos kääntymyst' ei tee. Sun suurin syntis + on hyväks luulla ihmisparkaa, luulla + ett' unhoon haihtuis synti lankeemuksen + jo täällä alhoss' alavassa. + +LONGINUS (hymyillen): + + Niinkö + oot heikkouskoinen eess' ihmisen? + +GESER: + + Keruubit paratiisin porteill' on! + +LONGINUS: + + Nuo pedot siivekkäät voi lyödä maahan. + +GESER: + + Oot Antikristus! — Sen on käskenyt + mun Herra huutamaan. + +(Kiireesti palatsiin.) + +LONGINUS: + + Oon tuota kuullut + ma Aleksandriassa monet kerrat + ja tunnen oppinsa. He ihmettä + tuolt' yltä taivahista, alta maan + ja kaikkialta vuottaa. Ruumiist' irti + he ruoskin, kuohimalla synnit riistää, + ja marttyyreiksi tulla viime päätös + on oivan oppinsa. + +KLEANTHES: + + He maata vihaa + ja ihmislihaa — monimutkaisempi + ei liene oppinsa — Mut, armaat naiset, + on seppeleellä kiire. + +(Kleanthes, kaikki hovinaiset, prinssi ja Lankha poistuvat palatsiin. +Kahden jääneiden Zenobian ja Longinuksen välillä hetken hiljaisuus.) + +ZENOBIA: + + Jättiläinen — + Ken oot? Mist' oot sa tullut? Mistä voimas + näin etees maahan lyödä? + +LONGINUS: + + Teidät löin + vain eteen' itsenne, ei mun. + +ZENOBIA: + + Noin kieltä + äl' ankaraa sa haasta, hiuksillas + niin onhan tuore loiste, rantamilta + kuin oisit merten läikkypisaroita + sa niille saanut. + +LONGINUS: + + Haaksirikkoisena + myös laahannut oon raihnaan ruumihini + rutarantaa päin ma — monet kerrat. + +ZENOBIA: + + Sitten + oot uhrin polttanut ja maljan juonut — + +LONGINUS: + + Tai viinin tumman sieluin liejuisin + oon uhrituleen lyönyt — sammuttanut + sen räivin pilkoin. + +ZENOBIA: + + Viisautta niin + manalta tuonut olet kuolotonta, + +LONGINUS: + + Niin kerran luulin — + +ZENOBIA: + + Kunnes valjakkoon + sa riemun astuit hulmuharjan, niinkö? + +LONGINUS: + + Sen nähdäksein, ett' alle vaunujen + niin liian monet nääntyi orjat, + vain Caesar-elukoita vaunuiss' istui + ja narriapinoita ympärillä. — + +ZENOBIA (viehkeästi): + + Taas eksyt aatelmiin, sull' eikö mulle + oo lohdun sanaa? + +LONGINUS (kiihtyen, äkkiä): + + Kerran kolmannen + sun tällä erää nään. Et ole vieras — + +ZENOBIA: + + Mun nähnyt olet? Millä mielin —? + +LONGINUS: + + Näin + sun ajelulla — näin sun temppelissä. + +ZENOBIA: + + Mit' aattelit —? + +LONGINUS: + + Kuin kaukainen ja ylväs + kuin vangittu, mi sankaria vuotti — + niin läikyttelit mieltä eri kuvin. + +ZENOBIA (voitollisena): + + Pelastamaan mua saavuit tänne! + +LONGINUS (jälleen ankarasti): + + Saavuin + loasta auttamaan sua pois! + +ZENOBIA: + + Loasta! + +LONGINUS: + + Loasta nautinnon! — Sun synkkä mainees + tuon ensi näkemän niin vaivaks vaihtoi + kuin mun sa oisit pettäin surmannut + ja surmaajalle lemmen suonut, naurain + mua houkkaa kaukahista vainajaa. + — Sun ihanuutes näin, mun mieltäin kiihdit + kuin luojaa luomus. — + +ZENOBIA (äänessänsä iva): + + Tai kuin messiaalta + vie mielen vaimo syntinen — vai kuinka? + +LONGINUS (vaihtuen ankaraksi taas): + + Kuin luojaa luomus, joka rumentunut + on alkumuodostansa. + +ZENOBIA: + + Nainenko + siis aattees alku, kansan nostaja? + +LONGINUS: + + — Soperrat ivaa itseäsi vastaan: + Viattomuus ei pilkan kieltä taida + ei tarvitse, vain peiteltävä rikos + sen lonkeroita loukostansa työntää + ja pimeyttä puoltaa. Hiljenny, + vapahda itses — murhatyöstä, yöstä, + mik' yllä kulmais häilyy parhaillaan. + Sit' ilman sua puhdistaa en voi + ma kansan eessä. Kansan vuoks sen vaadin. + +ZENOBIA (Longinuksen heltiämättömän katseen alaisena vaipuen tätä +alemmaksi istumaan): + + Ken oot sa, daimon, silmä pohjaton — + sun kuultos alla synnit kaikki tavaan, + niin tarkkaan kuin nyt kuolon verkkoja + sun eessäs selvittäisin: Puolisoni + ol' ankara ja synkkäkulma herra + yl' alamaisten ruumiin, sielujen + ja mun. Oi ymmärrätkö silmän lumon, + tuon tuhat turmaa, hurmaa välkkyväinen, + tuon riutuvaista kieltä haastavan, + min nuorukainen jännervoimakas + luo varjoss' istuvaan, taa huntujen. + Tuo kaunis surmamies loi puoleen mun + sen monet kerrat, kunnes reväistiin + pois verkot ilkeät ja synti juotiin. + — Sapores hyökkäs silloinkin ja poissa + ol' Odenatos täältä, mutta viesti + mun lemmestäin hälle vietiin, surmaa + mun pääni päälle mietti herra julma. + Mun tietämättään läksi nuorukainen, + rajalle läksi, surman suoritti, + pakeni tänne taas, sai tuomiolle. — + +LONGINUS: + + Ja sinä armahdit! + +ZENOBIA: + + Ma pakoon päästin. + Oon nainen vain, min ihanuus ja autuus + on heikkous. Mun vuokseni hän löi! + Tuot' uhmapäätä, valkeaista kaulaa + en haavoittaa ma voinut pyövelkirvein. + — Hän katujana läksi, vaskiportti + kumahti lukkoon — + + LONGINUS: + + Sinä lankesit, + ain' eelleen lankesit. + +ZENOBIA: + + Hurjistuin, + verelle tälle lainkaan sopinut + ei katumuksen puku! Tuomitse. + Oi, armahda! + +LONGINUS (heltyneenä, nostaen Zenobian ylemmäksi, lähemmäksi +itseänsä): + + Näin meillä, 'profeetoilla', + meill' etsijöillä liekin aina! Kiihko + meill' lemmen helmi myrkkymaljast' ottaa, + pedoilta riistää, syyttäin soimata + tuot' uhriparkaa, murhein nauttia. — + — Oi nouse, ylemmäksi nouse mua. + Sun kansan eessä kirkastan, ei kenkään + sua enää parjaa. + +(Nousee aikoen nostaa Zenobiankin.) + +ZENOBIA: + + Viel' en nouse, taakka + pois nosta toinenkin, mik' armas on, + mut raskahammin painaa mua kuin oma + mun kohtaloni. Poikani! Hän yksin + voi vaatia sult' oikeutta. Puhdas + jos yksikään on ollut askeleeni + hän puhdas on, hän syytön onneton + ja sairas, jolle lemmen tuoksu pyhä + on onni loittoneva. Mitään muuta + elossa mun ei juurta vankkaa niin, + niin sitkeää kuin side poikaseeni. + +LONGINUS: + + Oi, nouse, nouse, poikas huolletaan + ja terveeks tehdään. Kenkään tääll' ei loukkaa + viattomuutta. + +(Nostaa Zenobian, liikehtivät yhteisen riemun vallassa.) + + Kahden voitamme + me kaikki. Utareista laiskan maan + mink' oomme juoneet raakalaisen verta, + hapanta inhon rieskaa, riettautta, + sen kaiken tulell' uuden auringon + nyt paahdamme ja puhdistamme pois. + — Käy linnaas valtiatar, seuraan sua. + +(Zenobia palatsiin; pylväikön edessä Longinus +ikäänkuin sisäisestä voimasta vielä pysähtyy.) + + Oi, jumaluus, jo ihmettele kerran, + sun raaka luontos kuinka poljetaan + nyt alle ihmisen ja maisen onnen — + +(Aikoo vasemmalle, mutta vastaan astuu Kätyri sulkien tien.) + +KÄTYRI: + + Tulossa seppelein ois naisten joukko, + mut estin heidät — + +LONGINUS: + + Miksi? + +KÄTYRI: + + Voittamatta + oon minä vielä. — Palvelusta tarjoon, + mull' ansioita. Goottilainen Taurus, + mult' opetusta murhataidoss' otti. + +LONGINUS (jyrkästi): + + Ken oot? + +KÄTYRI (nopeasti): + + Ma kilpikonna poimuselkä + oon maasta varjojen, mua konsanaan + Akilles sankarit ei juosten voita. + Mut suurimmalle heistä uskollista + ma palvelusta teen, mua nopsempaan + yölepakko, tuo nahkasiipi kettu, + ei öisin lennä. + +LONGINUS (nauraen): + + Lienet narrein narri! + Hyvällä päällä oon sua kuulemaan. + — Ja millä taidoin virkaa hoitaisit? + +KÄTYRI: + + Niin tarkkaan ihmiskielt' ei papukaija, + ei käen ääntä hyyppä harjakas + kuin minä sankareita matkin, varjo + ei tarkemmasti juoksijoita seuraa — — + +LONGINUS: + + Miks mulle narrintaitojasi tarjoot? + +KÄTYRI: + + Oot suurin kaikista ja mittavimman + on pisin varjokin, kas suureks tulla + myös mull' on halu. — Sitäpaitsi — näen, + pulassa pahass' oot, mun neuvoni + on sulle tarpeen nyt: Oot kansan mies + ja kansan onni valtaas vaatii, mutta + koht' oikeutta vanhaa myöten prinssi + sen täysin siemaisee ja hullaantuu + kuin lemmest' ikään. Kenpä takaa sen, + ett' ottaa neuvojas hän varteen. + +LONGINUS (ankarasti): + + Tuo + ei enää narrin tehtäviä. + +(Aikoo nousta portaita.) + +KÄTYRI (melkein uhmaavasti): + + Narri + en olekaan, oon mustaa totisempi. + Saat seppeleen — jos saat — mut iäkkäämpi + kuin kenkään voittajista olen minä —. + (Taas alavaiseksi muuttuen) + No — jaa — voit sentään, luulen, lentämällä + tään kilpikonnan voittaa. — Palveluksees + kai lupa tulla? + +LONGINUS (kärsimättömänä): + + Narrin viran sait, + saat mennä. + +(Kätyri viittaa samassa hovinaiset ja Kleantheen esille, +ottaa seppeleen nopeasti Elisalta ja tuo sitä Longinukselle.) + +LONGINUS (tempaa suuttuneena seppeleen Kätyrin kädestä): + + Hullun töitä teet, + et narrin. Täältä pois! + +(Kätyri katoo seinävierustaa puutarhaan. Longinus kääntyy +pylväikköön päin.) + + Ois armaampaa + tää ollut saada kädest' antajain — + Nyt suonette mun itse päähän painaa + tään lahjan saman — + +(Painaa kiireisesti seppeleen ohimoilleen.) + +KLEANTHES: + + Varmimmin se pysyy + sun kättes laskemana. — Viehkeäin + nyt astu neitoin kujaa, voittaja. + +(Longinus palatsiin.) + +Väliverho. + + + + +II NÄYTÖS. + + +Näyttämö: + +Etualalla kulkee vasemmalta oikealle tie, josta erkanee oikealle +taka-alalle suuntautuen temppeliin kulkeva tie. Oikealla taka-alalla +näkyy heleälehtisten puiden lomasta pari pylvästä merkiksi siitä, että +temppeliin vievä pylvästie alkaa yletä sieltä. Valmiiksi veistetty +Longinuksen rintakuva seisoo vasemmanpuoleisen pylvään luona. Tästä +oikeanpuolisesta temppelipuistosta ulkonee vasemmalle päin kulman +muodostava muuri, jonka harjalla on vastakkain kaksi tarullista +eläinkuvaa. Muurin tällä kohdalla korkeajalustainen uhrialttari, +siten, että sillä palava tuli kohoaa makaavain petojen päitten editse. +Petokuvista vasemmalle ovat pari-kolmeaskelmaiset portaat, joiden +kaiteissa myös on petoaiheita käytetty koristeina. Portaat nousevat +viistosti vasemmalle ja niiden yläpäästä jatkuu muuri vasemmalle, jossa +muurin edessä kukkii hehkuvanpunainen ruusupensas ja taljalla peitetty +penkki. Portaat johtavat vainajain lehtoon, jossa sypressipuut kohoavat +sankkana kuin seinä ja liikkumattoman tummina, muodostaen jyrkän +vastakohdan oikeanpuoleiselle heleämmälle lehvistölle. Taivasta näkyy +pala vain oikealta taustalta. + +Aika: On tulossa ilta. + +KLEANTHES (etääntyy juuri viimeistelemästään Longinuksen patsaasta +riemukkaasti.) + + Oot valmis, jumaloitu mies! Saat tulla + Saporeen lyöjä, itses tutkia + tään muotos eessä. Kautta epätoivon + sun loin ma heikoin sormin. Kuitenkin + noin voimas irti löin, noin nostin vimmas + syvällä riehuvan ma varjokulmiis, + noin poskipäihis, silmäis tienohille + sain kuultamaan ma jalon itsevoittos. + — Tääll' liehuin riemahtain kuin heinäsirkka, + mua laulatettiin, runoniekkaa muka, + ja sitten taiten jalat alta lyötiin + ja riikinkukon ruoaks tarjoiltiin + — niin nuoruus multa ontumalla kaikkos. + Mut sainpa voiman vielä riemut omat + näin työssä synnyttää ja Tadmarille + niist' antaa puolet. + +(Kiirehtii takaisin patsaan luo. Oikealta pyrähtää Tadmar +laakeriseppele kädessä.) + +TADMAR: + + Oi, Kleanthes! Täällä, + kas seppel valmis on, Apollon puusta + sen nopsaan taittelin. + +KLEANTHES (kiirehtii vastaan): + + Ja sädenuolet + sait sieltä silmiis! + +(Ottaa syliinsä). + +TADMAR: + + Jospa riittäiskin + niit', armas, tuhat vuotta, joka hetki + sun voittaaksein, niin ettet pääsiskään + mult' irti enää koskaan. + +KLEANTHES: + + Ikuinen + on nainen liiaks, mutta sata vuotta, + sen lupaan vannaan. Tuonne, katsos tuonne, + se kestää tuhat vuotta. + +TADMAR: + + Niin, nyt seppel + vain puuttuu. + +(Laskevat yhdessä seppeleen ja palaavat etualalle, +katsoakseen patsasta vielä.) + +KLEANTHES: + + Noin se kaunis on! Noin seppel + kas piirteit' ankaroita lientää — ja — + +TADMAR: + + Tää juhla suuri mua peloittaa. + +KLEANTHES: + + Ja otsan se vast' oikein ylvääks näyttää! + +TADMAR: + + Charisbe kertoi ilkimielin, että Nimrod + taas valtaa käyttää. + +KLEANTHES: + + Viisi Nimrodista! + (Viittaa vasemmalle) + Tuolt' astuu voitonmies ja templiin käyden + kuvansa seppelpäisen huomaa, silloin + on juhlan raikuvaisen korkein hetki —. + +TADMAR: + + Mut kerrotaan, ett' aikoo Nimrod prinssin + myös samaan juhlaan tuoda kruunattavaks + ja ett' on valtiatar siihen suostunut. + Sit' etkö pelkää, että — —. + +KLEANTHES: + + Turha huhu: + Juur' äsken valtiatar naisten kanssa + ja uhrisaatoin kulki temppeliin. + Hän sieltä, poltettuaan kiitosuhrin + käy laulukuoroin sankaria vastaan. + Ylistäin voittajan hän veistoksen + eess' seisoi kauvan, ihasteli + kuin jumalaa ja riemuin jatkoi matkaa + — Elisa seurass' oli myös. + +TADMAR: + + Ja prinssi? + +KLEANTHES: + + Hän näyttää miehistyneen, moneen aikaan + en kiireiltäni poikaa ole nähnyt. + +TADMAR (huolestuneella äänellä): + + Hän kumman umpimieliseks on käynyt, + sanatta, kaukaa vain Elisaa seuraa — — + +KLEANTHES: + + Se miehen mieltä on, ei vaarallista. + +TADMAR: + + Ehk' onkin niin. Lien hupsu pelkur vain, + jot' onnen kesken päätä huimaa. + +(Pyörähtää iloisesti, mutta säpsähtää samassa, sillä vasemmalta +tulee rähjäinen paimentolainen, jolla on yllä päästä jalkoihin +ulottuvia takkuisia eläintennahkoja, toisessa kädessä pitkä +paimensauva ja toisessa karkeatekoinen nuija. Kasvot nahkaisten +varjossa. Kulkee ympärilleen töllistellen oikealle). + +TADMAR (miehen mentyä): + + Taaskin — + Noit' äsken joukottain näin tullessani, + keit' on ne, keitä? + +KLEANTHES (nauraen): + + Juhlavieraita + ne vain on, paimenia, orjaluokkaa, + jok' etelässä elää laitumilla. + Käy ilmoill' ihmisten he harvoin, näin + vain suurten tapausten tullen — + +(Kuuluu Kätyrin hohotusta ruusupensaan takaa +muurin luota, Tadmar pelästyy jälleen.) + +KÄTYRI (tulee esiin, oikoen koipiaan): + + Karjaa + sit' tarkkaan laskenut oon kaiken päivää. + On tottavie siin' ollut kykkimistä, + ett' aivan paistinvartaiks kuivuu koivet — + Vai juhlavieraita nää paimenkoirat! + Ne Nimrod kutsui tappeluun, jos suinkin + saa riidan alkuun. + +KLEANTHES (nauraa viitaten ruusupensaaseen): + + Jopa tärvellyt + on ruusunlemut vainuaistit suita! + +KÄTYRI: + + Ja sulta korppi syönyt toisen silmän. + +(Geser vasemmalta, seurassaan erakko ja pari paimenorjaa.) + +KÄTYRI (osoittaa Geseriä): + + Mut tuolta korpilta syö karvoineen + sa sydän profeetan, niin ennustaidon + saat tarkemman. + +KLEANTHES (hämmästyneenä): + + Kas, Geser täällä! Kauan + oot ollut poissa. + +KÄTYRI: + + Omiensa luona, + joill' äiti vuohi on ja isä paimen + on räämäsilmä. + +KLEANTHES: + + Minne matka nyt + näin seurakunta myötä? + +GESER: + + Sodomaan! + Sen kruunun pienet saa min suuret hylkäs! + +KÄTYRI: + + Kamelin karvoist' onko virkapukus? + +GESER: + + Noit' älkää, veljet, kuulko, tukkoon korvat + seassa pilkkaajain. + +(Kulkee oikealle joukkoineen.) + +KÄTYRI: + + Sen näitkö nyt? + Tääll' eikö käryä jo veri. + +KLEANTHES: + + Joukko + tuo sekapäinen, huuru hulluuden + ei sankaria voita. Koht' on täällä + hän sotajoukoin. — Pillit Nimrodin + saa tanssimaan vain kääpiöitä. + +(Kääntyy Tadmarin kanssa patsasta kohti. Oikealta kiireesti Nimrod.) + +NIMROD (Kätyrille): + + Riennä + ja urki, onko suorittanut uhrin + jo valtiatar. + +KÄTYRI: + + Herakleelle voiton + hän tuoksuvaisen uhras peltopyyn, + jo ajat sitten loppulaulu kaikui. + +NIMROD: + + Siis tänne hänet pyydä nyt. + +(Kätyri lähtee temppeliin.) + +NIMROD (Kleantheelle): + + Kautt' aikain + tää sukulehto hallitsijahuoneen + on patsaspaikka ollut kuninkaitten —. + +KLEANTHES: + + Nyt niiden myös, joit' tottelevat kaikki + nuo kuninkaallisetkin. — + +NIMROD: + + Joll'ei seppel + tuo tuuleen lennä. + +(Kääntyy pylväskäytävään päin, Zenobiaa vastaan. Charisbe tulee +oikealta, aikoen kääntyä temppelitielle.) + +TADMAR (rientäen Charisbea vastaan ja osoittaen patsasta): + + Ystäväni, katsos — — + +CHARISBE (kateellisena): + + Kuherra kyyhky, kunnes lemmenviiriin + pääparkas lyöt. + +TADMAR: + + Charisbe, sisar mun — — + +CHARISBE: + + Ja lempes kuokkavieras? Älä luule! + Haussa lemmen täss' ei olla kauvan — + Sen saakin pulskin sotamies, ken kyllin + tuo saalist' Eufratilta. Ken tuo mulle + Saporeen lempivaimolt' olkakorun + ja kaulanauhan satahelmisen, + se hurjimus sen syödä saa. + +TADMAR: + + Hyi, ruma + sun leikkipuhees. + +CHARISBE: + + Mut' ei imelää + kuin nunnain kieli. + +(Vetäytyvät syrjään Zenobian ja Nimrodin tullessa. +Charisbe temppeliin.) + +NIMROD: + + Vielä kerran mieti, + mit' onnes vaatii. + +ZENOBIA (vaivattuna): + + Kymmenesti kuihot + tuhatta tuhoa ja ennussanaa! + Min' enkö muka lemmi poikaani, + siks etten kruunaukseen suostu ennen + kuin saapuu voittaja. + +NIMROD: + + Vain yhtä toistan: + sukusi valta varmenna. + +ZENOBIA: + + Ken vallan + pelasti mulle? Hän ken saapuu nyt. + +NIMROD: + + Pelasti kyllä saaliiks itsellensä, + ajoissa jos et sillä poikaas kruunaa. + +ZENOBIA: + + Vakoa samaa kerta kerraltaan + sa kynnät! Varma oon, hän myöntyy kyllä — + +NIMROD: + + Teolla uskos näytä! Juhlamenot + sa saata alkuun, vanhan tavan mukaan + nyt laskeiss' auringon suo prinssin jäädä + es'isäin lehtoon tänne, valvoa + yön aika yksin tulta vainajain. + — Lomitse lehväin päivän nuotio + jo loistaa, liekki alttarille tuonne + sytytä merkiks, ett' on sankariin + sun luottos luja. + +ZENOBIA: + + Miksi pelkään? Vapaa + himosta vallan eikö hänkään? Hänkin + viattomuutta polkis raskain kannoin —? + +NIMROD: + + Välillä poikasi ja lempes väärän + sa heitä arpa nyt. + +ZENOBIA (itsekseen): + + Tää lempi ainut + rikosta vailla, tytär sydämen + ja aatteen, riemuun siivin ilmavin + se nosti mun — en epäilystä salli. + Tääll' eikö ystävää! — Oi, Tadmar, tänne! + — Sun onneasi valtakäsin kylmin + ma kauvan kahlitsin, sit' ällös muista. + Samasta armosta kuin riemun minä + sait onnes sinäkin. Nyt auta mua! + He vaivaavat mua neuvoin ilkein — — + +TADMAR: + + Onnees + vain usko. Lujaan luottamalla — niinpä + ma onnen kiinni sain. + +ZENOBIA (kirkkain mielin): + + Niin syttyköönkin + nyt uskon uhriliekki! Alttarille — + +(Vie mukanaan Tadmarin alttarin luo, sytyttäessään sitä.) + + Hän tästä riemuitsee, ei soimaa lain — + — Oi tänne prinssi saattakaa. + +(Kleanthes temppeliin, josta samassa kajahtaa merkki, että voittaja +lähestyy. Räikkyvät torvet vastaavat vasemmalta.) + +ZENOBIA (liekin hulmahtaessa alttarilta pyhää hartautta tulvillaan): + + Hän saapuu. + — Sävelten myrsky lännest' itään lyö, + idästä länteen taas, ja rauhaisana + mun harras hurmani näin tässä hulmuu. + Näin puolen kuuta yötä päivää pala, + kuin kevähällä puitten lehteen tullen + tuo laulaa satakielikin, näin loista, + vain yltymistäs ylly, onnen linnut + kaikk' ahjost' arinahasta lennätä, + suo leivon, hautakumpuin linnun, laulaa + tuoll' oksill' lehdon synkän, poikani + kun siellä valvoo, paastoo. Synnytä + mun sankarillein haukka Caesarin, + min siivet loistaa, rinta kellertää, + smaragdinkirkkaat silmäterät luo, + mut mieli lemmekäs — — ja mulle, mulle, + suo kyynelistä katumuksen mulle + sa lintu helmisiipi — vihdoinkin + suo sille ääni riemukas. + +NIMROD (Kätyrille, viitaten oikealle): + + Sa juokse, + Kätyri, kärpännopsaan; paimenpäämies + nyt tuokoon joukot muurin luokse. Tänne + ei kansaa kaupungista saa hän päästää. + +ZENOBIA (kuin heräten): + + Mit' aiot? + +NIMROD: + + Sanain taakse voimaa vain + ma järjestän, ei lainkaan vaarallista. + +(Prinssi ja Lankha, Kleanthes ja Elisa tulevat temppelistä.) + +KÄTYRI: + + — Noin muulin varjost' aasi kiistaa käy, — + ohoo, en varjoks aasin käy, en kärpäks, + oon varjo suurempain, en kääpiöitten. + +(Juoksee vasemmalle, Nimrod tuimasti oikealle.) + +KLEANTHES: + + Tääll' onko raivoiks tultu? + +ELISA (hätäisesti): + + Valtiatar, + on neitoin saatto valmis — riennä kiirein + sit' tänne johtamaan — —. + +ZENOBIA (hämärin mielin): + + Niin — neitoin saatto — + mut tulta hoitaa mull' on tarkka työ — + +TADMAR: + + Sill' aikaa minä vaalin — — + +ZENOBIA: + + Lintu pyhä + vain mun on vaalittava — laskuun päivän —. + +ELISA (yhä hätäisemmin): + + Mit' tehdä, kiire on — Mun suotko johtaa? + +ZENOBIA (epäluuloisesti): + + Vai sulla kiire sankaria vastaan? + +ELISA: + + Voi, näinhän hukkaan kaikki tärveltyy! + +(Longinus, Taurus, Kätyri ja muuta seuruetta +jäljessään vasemmalta, samassa Nimrod oikealta.) + +LONGINUS: + + Siis totta vaakkui varis. Vangit täällä + on nousseet valtaan. + +NIMROD: + + Armon oikeus + on kuningattarilla — vanhaan tapaan. + +LONGINUS. + + Siis, kuningatar, neuvojaasi puolla. + +ZENOBIA (katkonaisesti): + + Nyt juhla — — voiton juhla — — + +LONGINUS (töykeästi): + + Niin, + ma saavuin juhlimaan — kai ansiosta. + Mut täällä juhlatouhuja en nää, + ei tiellän kukkia, ei laulut kaiu, + vain ruostehammasukko näykkien + mua vastaan käy. — Syy selvitä. + +ZENOBIA: + + Monta + ol' aihetta — — Nuo monet valtahuolet, + niit' yksin selvittämään tottunut + en ollut — —. Vankeuteen perin lievään + jäi Nimrod lähteissäsi. Neuvojaksi + hän mulle joutui, tapaan totuttuun + hänelle pulmat heitin, pergamentit — — + Mut yhtä rintaa viittomaasi tietä + me kaikki oomme käyneet — — + +KLEANTHES (viittaa veistokseensa): + + Katso tuonne! + Noin seppeltä me sulle sitelimme, + asunnot uudenuutukaiset puuntaa + tuoll' ylähällä, tahtos mukaan kaikki. + +ELISA: + + Ja neitoin parvi kukkakimpuin vuottaa + sua temppelissä tuolla, tänne ehtineet ei. + Mut täynnä lauluja on heillä rinta. + +LONGINUS: + + Oi seppelneito, köynnös piilometsän, + vihankin hymyyn viehtämällä viehdät. + Mut selvyys juhlan airut. Uhritulta + ken täällä vainajille suitsuttaa? + +ZENOBIA (ylpeällä murheella): + + Ei vainajille, elävistä kolmen + ol' yhteisuhri kaunis tää. — Mut nyt + se merkki siit' on vain, ett' aikoo prinssi + valoa pyhää kaiten kruunaukseen + tääll' aamuks välmistauta. + +LONGINUS: + + Toinenkin + siis totta korpin koikku! Ensimmäinen + siin' neuvo Nimrodin? + +(Zenobia ei kykene vastaamaan.) + + Ja toinen kai + on murha mun. Ja kolmas? — Vanhaan tapaan + tomulla peittää kansan kurjuus. — Mutta + se tietkää: vereen saakka koiralt' Aareen + sain minäkin ja pedon karvapeitteen + sodassa sydän sai. Tää kapinaa on, + nimessä Kerberoon! — — + +ZENOBIA (kiihtyen ivaan): + + Miks ärryt noin, + sa aatteen mies? Meit' tomun lapsia + noin rusikoitset luonnon voittaaksesi + — niin saarnasit — mut itse hellittelet + petoa vallannäljän sielussasi. + +LONGINUS: + + Petoksen verkot revin, kaiken muun + saa päättää kansa. + +NIMROD: + + Juuri niin, taa kansan + te piiloon juoksette, jos arveluttaa, + teit' itse karjua: "On valta mun!" + Mut tällä kertaa muuri kaupungin + välillä kansan on ja sun ja luona + sen seisoo nuijamiehet paimenten + ain' Eedomista saakka. Joll'et myönny, + oot syypää veljessotaan. + +(Katoo oikealle.) + +LONGINUS (lyötynä): + + Veljessota — + hyeena käärmejuovikasko syntyy? + Ei, ei! Sa raastat auki haudatkin, + ja lyötynäkin henkes kylvövakkaan + viel' akanoita siittää — — + +ZENOBIA: + + Meidät surmaa! + Oon vallassas ja prinssi myös, niin helppo + sun voittos onhan. + +LONGINUS (löytämättä itseään): + + Tuonne — temppeliin — + siell' aivot selvii — — liian raskaat. + +(Tauruksen ja muiden sotilaiden aikoessa seurata.) + + Ei — + Pois, Taurus, asemiehet vie. + +TAURUS + + Jäät vaaraan, + jos yksin jäät — — + +LONGINUS: + + Ei — rauhaa temppelin + en miekoin häiritse. Tuoss' ääress' aivan + saat vartoa, en viivy kauvan. + +(Taurus sotilaineen vasemmalle.) + +ZENOBIA (voitonriemuisena): + + Noin + mies murtui! + +LONGINUS (pysähtyen patsaan eteen, väsyneesti): + + Laakerlehvätkin ken täyteen + okaita pannut. + +ZENOBIA: + + Tuoll' ei miehuutt' enää + meit' estää aikeestamme! + +(Tadmar ja Kleanthes seuraavat temppeliin, Elisa aikoo sinne myös, +mutta Zenobia pysähdyttää hänet. Kätyri katoo vasemmalle.) + + Kaikkiko + mun aikoo jättää! Katso, hämärtyy, + on aika prinssin käydä lehtoon — — + +ATHENODORUS: + + Halu + on mulle tullut kammon työhön, tuonne + päin tummaa varjostoa syöstä, siellä + pelotta seista niinkuin miesten mies, + tuot' ylpeätä vastustaa — — + +(Jää katsomaan Elisaa.) + +ZENOBIA (äkkiä tyhjää avuttomuutta tuntien, itsekseen): + + Hän läksi — + Hänell' on leiriss' sotajoukko tuolla, + ja kuitenkin noin painoi pään, ei vihaa, + ei syytöst' enää lain. Mit' oommekaan + tuot' onnen miestä vailla, joka voittaa + ja voiman antaa. Jospa voittaisin + ma pyynnöin hänet, sydämensä varmaan + taas altis aneluille. Noin hän kaunis + on yli muiden — jospa sittenkään + ei uhripääskyt mun ois lentäneet + päin turmaa. — Sinne, sinne lähdenkin! + — Elisa, prinssi hoivaa — lehtoon saata. + +(Rientää temppeliä kohti.) + +ATHENODORUS (Lankhalle, joka on jäänyt seisomaan oikealle, +kärsimättömästi): + + Mit ihmettelet, pieni jättiläinen? + Mit' täällä teet? — Pois täältä miettees vie! — + (Hetken kuluttua, katse palavana, väristen) + Elisa, hiljaisuutta kuule — kammo + tuo tunne tuuletonten ilmain — Hurmaa + sun silmäis tummill' alusilla vain + ja taipehilla vartes — — + +ELISA (kärsimättömästi): + + Nopsaan, prinssi, + jo päivä laskee — — + +ATHENODORUS (Kaukainen kuorolaulu alkaa kuulua): + + Koko kevään menneen + hitaasti astelin ma vaivan alla, + tukahtuneet sun vuokses huokaukset + on monen monet vesiruusuin kupuun + siell' läikkyväisen lammen luona, nytkään + ei kiirett' ole mulla. + +(Tarttuu kiihkeästi Elisan käteen.) + +ELISA: + + Kuumett' aivan + sun kätes huokuu, sairas oot — — + +ATHENODORUS: + + Oon kuullut + ett' Indian naiset sairahina + luo kiertyy miehisen varren. Kuumeen tuon, + tuon tuoksuvan, kalvaan, kellervän + sun varttas hiipivän nään — — + Miks mulle et suo sitä, nainen? + Tää sairaus mun on puhdasta aivan, + kuin kuoleman pyörre se selvää on, + ja kuume on auringon anti — — + Tää kuume on sukua ruumiis! + Sit 'etkö sa tunne? + Kenen saalihiks itseäs säästät? + +ELISA: + + Sun kuumettas heikkoa vihaan! + Oot hehkuva herpova varjo, + et voittaja tuoksuvan naisen. + +ATHENODORUS: + + Oon varjossa palava liekki! + +ELISA (yltyvällä pilkalla): + + Lihan näivetystauti sua vaivaa! + +(Iskusta vavisten vetää prinssi povestaan tikarin +ja ojentaa sen Elisalle paljastaen käsivartensa.) + +ATHENODORUS: + + Tuoll' ihoa piirrä ja katso, + sielt' uhkuu, karkaa hurme! + +ELISA: + + Asetta vailla lehtoon vainajain + on mentävä, siks sen ma talteen otan. + +(Ottaa tikarin, prinssi lähestyy ja hyväillen irroittaa +hiukset Elisalta, joka väsähtyen painuu penkille.) + +ATHENODORUS: + + Näin — tuntea huumasi suo — + ne kyynelin kastan + ja murhetta henkien kuivaan. + Käyn sitten sypressitielle — —. + +(Saatuaan hiukset hajalleen hän kiihtyy jälleen +ja polvistuen hyväilee Elisan polvia.) + +ELISA (kavahtaa seisomaan): + + Pois nyt, älä vaivaa mua, + mua viivytät sankarin luota! + +ATHENODORUS: + + Siis tikari kärjekäs lyö + ja lemmestä päästä. + +ELISA (itsekseen, kuin näkyä katsoen): + + Jos loisinkin — sinä ansa + ja varjo oot voittajan tiellä. + +ATHENODORUS: + + Oi suutele rautaa ja lyö. + +ELISA (kääntyy prinssin puoleen ja vaivuttaa hänet taljalle, +kuin lasta tuudittaen): + + En lasta ma kaunista lyö — — + — Näin vaivu ja voimilta voivu, + unen untelon helmaan vain. + Oot sairas, sa kalpea poika, + veres virma ei vuotaa saa — + — Mut etkö sa tahrannut mua? + Vain sankarin eessä + ma otsani alttiina lyön — — + — Epäkelpo ma oonko jo hälle! — + Sinä vaivasit mun, + sinä tahrasit mun! + Sinä kalpene kalvas, — kalvas — — + +(Kohottaa hurjin raivoin tikarin, mutta kavahtaa äkkiä kauhusta.) + + Ei, ei! — Rikos synkeä! — Myrsky ja pauhu! + Mitä vihmot ja sielussa siität? + — Ken käskee kättäni mun, + mikä voima ja valtias mielen? + Läpi tuulen ja pilvien sateen, + savun katkeran kautta ja kirkkauden, + läpi uumenien, läpi siementen — + jumalankara käsky nyt käy. + — Läpi ruumihin ahdingon + veri villikarjun ja uhrilinnun + sekotulvana tunkee ja raastaa. + (Hetken vaitiolo.) + — Sano, poika, tää lempeä onko? + Ja sunko se nostama ois? + +(Kumartuu prinssin puoleen.) + +ATHENODORUS (kuin unessa): + + Läpi huntujen häilyvän pilven + sinisilmäsi tummasti tuijottaa. + Sinivuoria siellä ma nään, + meri valkea — ympäri läikkyy + — ja rantamat varjokkaat — — + +(Ojentaa kätensä pyytelevästi) + +ELISA (taipuu alas hyväilevästi): + + Noin hertas vain uni lapsen mielen, + vihamielin ken lyödä vois sua — — + +ATHENODORUS: + + Älä kosketa mua! — Ah hellemmin koske — + — voi, kärjekäs tuska mua pistää, + joka suonta se repii — — + — ah — huimaus tuskia viihtää. + Yli tästä ma kahlaan! + Tai uppoan kirvelevään + ikipolttelevaan minä syöveriin — — + — Suo suutelo mulle, ma käsken! + +(Riuhtaisee Elisaa puoleensa, joka ponnahtaa kiivaasti ylös.) + +ELISA (halveksien): + + Zenobian riettahan poika, + sylinantia kiemuroi, + vain hukkua sulla on voima, + ei lempeä nostaa mun. + Sun äidilläs kolme on miestä + jo ollut, nyt neljättä houkuttaa. + Hän tahraa sielun mun sankariltain, + sinä tahraat sankarin neitseen, + tapat mun, olet murhaaja mun! + Mull' oikeus on! + (Kuulee lähestyviä askeleita) + Ken saapuu sieltä? + — Mull' oikeus on — — ja kiire — kiire — + Zenobian riettahan poika — — + — mitä kiemuroit sinä rietas, rietas — — + +(Lyö tikarin nopeasti prinssin olkaan ja nousee kuin pedon sielussansa +voittaneena, jää tikari kädessä vierelle seisomaan. Temppelistä +Zenobia ja Longinus, jäljessä Lankha. Kätyri lähestyy vasemmalta +kurkkien.) + +ZENOBIA: + + Tuoll' loistaahan se vielä, sammuttaa + sit' ethän tahdo, ethän, lupauksen + siit' tahdon tarkan. + (Osoittaa Longinuksen patsasta.) + Itses eessä, voittos + ja seppelees se anna mulle. + +LONGINUS (ystävällisesti): + + Katsos — — + +ELISA (Longinukselle): + + Luvata turha sun on. Zenobian poika + jäi kruunua vaille. + +(Osoittaa taljalla makaavaa prinssiä. Zenobia +syöksyy parahtaen tuskasta poikansa luo.) + +LONGINUS (ankarasti Elisalle): + + Mitä tehnyt oot? + +ELISA (vieläkin äskeisten mielikuvain vallassa): + + Peto impeä puolsi ja löi + mun murhaajaani —. + +LONGINUS: + + Kieltä selvempää! + +ELISA (kiirehtii Longinuksen luo, lyyhistyy maahan ja vetää viitan +poimuihin tarttuen häntä puoleensa): + + Mun surmatkoot — minä tein mitä täytyi. + Sinä voittaja luonnon ja onnen herra, + oi kuuntele mua ja silmihin katso. + Rikos kaihin ei kaihtele niitä — — + vain usko ja uhraus sulle + — ei uhraus — autuas alttius vain + mun kättäni käski. + +LONGINUS: + + Murhaamaan? + +ELISA: + + Pelastamaan, sydän neitsehen suojaamaan — + +LONGINUS (tarttuen äkkiä kiihkeästi Elisaa olkaan ja nostaen ylös): + +LONGINUS: + + Ketä varten? + +ELISA (painaen päänsä, hiljaa): + + Sankarin vuoksi — — + +(Longinus irtautuu, ponnahtaa ankaran sisäisen taistelun vallassa +etualalle. Elisa jää paikalleen niin kainona kuin alastomuuttansa +suojain.) + +LONGINUS: + + Elon kasvoilta suomutko kirpos, + valo pilkahti siksikö vain, + ett' taas sikisankea sauhu + löis ympäri pään, mua jälleen + ikisokkona kierrättäis? + Ovi järjen jok'ainoa lukkoon lyöty, + salahautoja luonnon ja lemmen + maan pinta on kaivettu täyteen. + Nyt astu ja rynnistä, "luonnon herra", + maan pohjia kulje ja multaa syö, + lukot nyrkillä murra, + älyviilalla miesikä hankaa, + tätä päätä et selväksi tee, + et sieluja noita. + +ZENOBIA: + + Tääll' eikö kenkään auta? Lankha! + (Lankha rientää luo.) + Harvaan + jo kuolon porttia lyö sydän. + +LONGINUS (Elisaa lähestyen, äänessä kiihkeä tuska): + + Viattomuusko murhaa! — Seppelneito, + sun ääntäs kuuntelin — siell' Eufratilla, + unessa, taljall' levätessä öin. + Mut aamuin kummeksuin ja lapsekkaille + unille naurahdin. Ja sittenkin, + nuo unet kuiskineetko mulle totta, + ne näyttivätkö lemmen oikean? + (Elisa seisoo vaieten.) + Ohi autuuteni kulkenutko olin? + Verestä löytääksein — ei, ei! — Tää kaikki + on valheen sakkaa. Tuolla pettäväistä + vain heikkoutta on ja täällä murhaa — — + +ZENOBIA (polvillaan ollen, osoittaen Elisaa): + + Tuon vaadin kuoleman, tuon murhaajan! + +(Kääntyy takaisin poikansa puoleen.) + +LONGINUS: + + Ken syyllinen? Se Nimrod kavala + ja raaka paimenlauma onko vai + tuo heikkous, mi kavaluuteen taipui? + Ken syyllinen? Se neitseen puhdas vaisto + vai naarassusi? Sairas poikako, + vai — minä murhaajanko salaveli? + +ZENOBIA (ponnahtaa ylös): + + Tääll' eikö vastata? + +LONGINUS (jatkaen ajatustaan): + + Vai myllerrys + tää kaikki, käärme alkuriidan, joka + petoa elon kolminkerroin kiertää — — + ja jolta mun ois päitä poljettava. + +ZENOBIA: + + Tääll' eikö vastata! + +LONGINUS: + + Ei selvää mikään, + mut yks on varmaa: tätä neitoa + ei kenkään loukkaa! + +ZENOBIA: + + Murhaajia kaksi + siis seisoo tuossa! + +LANKHA: + + Haava sidottu — — + +(Zenobia kääntyy auttamaan Lankhaa, joka nostaa +prinssin käsivarsilleen ja kantaa temppeliin.) + +ZENOBIA (nousee, kylmän päättävästi): + + Siis murhaajia kaksi. + +(Seuraa Lankhaa, pysähtyy patsaan luona, kurkoittuu hitaasti, +riistää seppeleen, rutistaa sen käsillään ja heittää maalian.) + + Valmistukaa + revittäviksi paimenkoirain. Sotaa! + Ikuista riitaa! Oikeutta murheen + verenne kaikki kylläiseks ei juota. + +(Kääntyy, katoo temppeliin päin.) + +LONGINUS (kuin vihollisen taisteluhuutoon vastaten): + + Päin veljessotaa — — Taurus, taisteluun! + +KÄTYRI (juosten vasemmalle): + + Hei, Taurus, taisteluun! Hei, taisteluun! + +LONGINUS: + + En marttyyriksi aio, puoliks vettä + veress' ei mulla. Tulin voittamaan, + en häpeään. + +TAURUS (oikealta, näkymättömänä): + + Hei, veljet, taisteluun! + +LONGINUS (nousee lehtoon vieville portaille, joiden juurelle +lyyhistyy Elisa. Hämärä painuu täydeksi pimeydeksi, vain alttarin +liekki valaisee heikosti): + + Sit' enkö tietänyt, ett' ihmisparka + vain näivä kuopus laiskan maan, ett' turha + sit' alkuliejustansa auttaa, enkö + sit' tietänyt, ett' onnen hylkiöin + tuo karjun hampaat sai ja murhamielen + vaikk' onkin selkänahka pelkurilta, + hävyltä riekaleet, joill' lonkkiansa + lymyillen peittelee. + +TAURUS (syöksyy vasemmalta): + + Käy miehet päin! + Sun onko käskys niin? + +LONGINUS: + + Päin myllerrystä! + Vie tuolta hautain kautta miesten parvet. + Asemiestä koskaan viel' ei hyökännyt + yl' lehdon pyhän. Nyt se poljetaan! + Näin kuuluu käsky mun. + (Taurus pois.) + Sun luokses, luonto + niin enkö kulkenut kuin yöllä porton: + valossa päivän inhosin sua jälleen. + Sua taiten pettelin ma järjelläin: + Kun sieraimin sun voimaas hengitin, + niin huulin orjiasi pilkkasin + ja riemuitsin, ett' olin vihamiehes. + +(Pieni osasto sotamiehiä marssii kaukana taustalla +soihdun valossa vasemmalta oikealle.) + + Vain siks en ruumistani ruoskinut + ett' täysin voimin ruoskia ma voisin + sun luomias, sun rakkaimpias, noita + joit' yllin kyllin karjuu ympärillä + mudassa mataa, otsin matalin. + +(Toinen taistelujoukko ryskäten, soihtuja heiluttaen myöskin +taustalla. Nyt kuuluu nopeasti vaikeneva taistelun ryske oikealta, +Elisa nousee sitä kuunnellen.) + + Nyt voitit mun, löit liejuus nieluun saakka, + näin ilman pimeäksi teit ja järjen. + En mitään nää — — + +ELISA: + + Oi kuule, sankari, + pois läähättävä myrsky ahdingon + jo loittonee. Sun joukkos etenee! + Oi kuule, voittaja. + +LONGINUS (astuu kiihkeästi Elisan luo, kiertää hänet käsivarsillaan): + + Sa uskollinen — + sa horjumaton, voiton ensi ääni + ja ensi seppel — — Kautta rikoksen + sa mulle kirkastuit. + +ELISA (alttiina nojautuen Longinukseen): + + Oi tuomitse + tai armo anna, sua riemuin kiitän. + +LONGINUS (kiihtyen): + + En kummia polkuja noita, + joit' astelit, altis, ma tutki enää. + Veri ruskea jos sinun olkaas syö, + sen suutelen huulilla pois. + — Noin suutelin murhan ja hurman — — + +ELISA: + + Oi mies, sinä surmaat suutelemalla — — + +LONGINUS: + + Sinisuonien seittejä murtain + mehiläisten parvekas lento käy, + ne surmaan vain minä suutelemalla. + +ELISA: + + Lyö poltinrauta ja sankarin merkki — + +LONGINUS: + + Hedelmät viinipalmun sun varrellas + on päivässä paahtuneet, + ne huulteni lehvillä peitän — —. + +ELISA (kavahtaa äkkiä irralleen kuunnellen lähenevää melskettä): + + Käy ryske päin, älä vaaraan jää. + +LONGINUS (ottaa taljan penkiltä): + + Älä karkaa multa, sun taljaan kiedon — — + ja ryöstän pois. Pyhä nuotio sammuksiin! + (Painaa taljalla uhritulen sammuksiin.) + Sakosankea yö! Tule luokse mun! + Noin, noin — sinut tuuditan pois — — + Sekasorto ja lempi ja murha! + +(Syöksyy Elisa sylissä sypressilehtoon. Oikealta syöksyy etualalle +ryhmä kamppailevia miehiä. Se on kuin vääntelehtivä hirviö: aluksi +kamalaa äänetöntä painiskelua, sitten ähkinää ja hammasten kiristystä. +Aseet sähähtävät vastakkain. Kuuluu korinaa ja kuolon huoahduksia. +Kätyri ilmestyy hohottaen taustalle.) + +KÄTYRI (taistelevan ryhmän vyöryessä takaisin vähitellen oikealle): + + Hei, herjasilmä, hoi tytär rutsainen! + Hei, tanssien louskuta lonkkaa, + veli veljeltä kurkkua vääntää + sun luisevan kiimasi vuoksi. + — Älä näyttele niskaluutas: + etupuolta ja ruipelosäärtä. + — Nokan korpilta sait: älä huntua nosta. + Vasen silmäs on nokkima naakan: + vain huulia näytä ja hengitä lieskaa — — + (Hetkeksi taukoo kaikki taistelun melske.) + Hyi, hiljaisuutta tätä — + +(Oikealta leiskahtaa valoa. Alkaa kuulua voiton säveleitä: ensin +yksinäisen torven toitotus, sitten riemun humu ja sävelten hurja +ryöppy.) + + Voitto mun + ja sankarin on valmis. Voittaja! + Sua voittos huutaa! + +(Katoo oikealle. Elisa ja Longinus ilmestyvät lähekkäin korokkeelle.) + +ELISA: + + Onnen maallisen + niin sulta sainhan — iankaikkisen. + +LONGINUS (kuin ihmetellen): + + Näin rauhan riemukkaanko sieltä sain? + Oi, tiedon sainhan, ett' oot lemmittyni + jo kauvan ollut, vaikka oppilaaks + sun luulin vain! Oi, armas, puhtait onko + viel' esikartanoita luonnon? Nainen + näin olla voiko pyhää — —? + +ELISA: + + Autuasta + näin olla hiljaa, kysymättä. — Armas + noin ällös kysymyksin rauhaas vaivaa. + Tuot' ääntä voiton kuuntele. + +LONGINUS: + + Kuin kulkis + siell' elonkorjuuväki, rypälein + ja tähkin. + +ELISA: + + Niinkuin isännälle tois + se riemuin sadon runsaan. + +LONGINUS: + + Kuin ois kyllin + jo koossa emännällä hunajaa, + jot' taiten viiniin sekoittaa. + +ELISA: + + Kuin kylvyn + jo öisin laittanut ma liljayrtein. + +LONGINUS: + + Ja kainoin toivein, tähtikuvaa katsoin + siin' itse kylpenyt. — Oi, rauhan siipi, + sa kuultavainen yllä mun, oi jää + ja rauhan siimeksessä suo mun elää. + +ELISA: + + Meill' onhan iankaikkinen tää riemu. + +LONGINUS: + + Eest' onnen tään ma taidan taistellakin, + jos tarvitaan. Sen kaiken kansan riemuks, + sen esikuvaks kaikkein varjelen. + Ma ihmeen varjelen! — Niin, ihmett' onhan + tää onnen kulku — — + +(Taurus saapuu mukana ryhmä miehiä, joilla on soihdut kädessä. +Longinus astuu häntä vastaan alemmalle porrasaskelmalle. Elisa +jää korokkeelle.) + +TAURUS + + Voitto leikattiin + tää nopsempaan kuin immet seppeleen. + On lauma lyöty. Nimrod vangittuna + tulossa tänne. + +LONGINUS: + + Kyllin säästelitkö + sa veljesverta? + +TAURUS + + Täyteen tuhoon syöksyi + vain erakoitten joukko. + +LONGINUS: + + Geser myös? + +TAURUS + + Kun muurilt' tuolta lauma muu jo väistyi, + jäi Geser joukkoineen ja ristin nostain + päin syöksyi ryntääväiseen ahdinkoon. + Kuin alle aallokon he sortui, laulain, naurain + kuin hurjankolkko mielipuolten joukko + he painui polvilleen ja sinne hukkui, + tuo Geser ensimmäisenä. Heitä säästää + meill' eihän ollut aikaa. — Paljon kansa + myös paimenia pakoon päässeit' tappoi + kaduilla kaupungin. Sua puolustain + se yltyi raivoon. + +LONGINUS: + + Kansa, kansa mun! + Miss' on se? Tääll' ei ketään? + +TAURUS + + Portilt' alkain + se voittokujaa miehin sataluvuin + sua varten muovaa. Sinne kiire meillä. + Vain vaivoin miesten jännerseljät estää + sun tulotielles tulvaamasta kansaa, + mi soihduin roihuvin ja juhlahumuin + kaikk' aukeamat, katuvieret täyttää. + +(Kleanthes kiireesti temppelistä, jääden kiihkeästi odottamaan +puhetilaisuutta.) + +LONGINUS (puoliksi itsekseen): + + Näin taivas korkenee! + +KLEANTHES: + + Mun valtiatar + sun etees lähettää. Mut tarkempaan + kuin vaatis niukka käsky suo mun haastaa, + mit' äsken näin — se tulvii mieless' yhä: + Kun templin portait' astui valtiatar, + eell' astuessa Lankhan — huohottain + ja säälist' itkien tää poikaa kantoi — + kun pylväikköön he nousi, kun hän nyt — + kun valtiatar kasvot nosti, silloin + en nähnyt äitiä, en naista itkevää — + en nähnyt elävää, näin kuolleen murheen: + Rumentunutta, ryppyist' otsaa leikkas, + värähtämättä leikkas kulmain kaaret, + ja huulensa — nuo riemun janost' armaat, + nuo veren voimast' ennen paisuvaiset — + verettä, tyhjinä — kuin kuollehella — + ne lepäs. Katsettaan ei voinut nähdä, + vain kammoin tuntea sen kauhua. + Ei pojast' enää huollut, Lankha lääkkein + sit' auttoi henkiin — — + +LONGINUS: + + Henkiin! Mitä sanot? + +KLEANTHES: + + Niin, Lankha tutki haavaa — kulkenut + ol' aseen kärki olankuopast' aivan + sydäntä kohti — niinkuin läkähtyis + hän lakkas äkin työstään, karkas pystyyn: + "Hän hengittää, on sydän vikaa vailla", + niin korkein äänin huutaa hän, ja minä — + vain äitiä ma katsoin: Liikahtavan + häness' ei mikään näytä, mutta hiljaa, + kuin lepoon lientyis jännitetty kaari, + niin nytkähdellen, niinkuin päivän eessä + arastais silmää, niinpä elon neste + taas kiertää silmäin tienoot, kyynelvirroin + nuo kalventuneet kasvot herättää + ja kirkkain helmin, kiirehtäin se juoksee + punertuvaisten huulten luo, ja siitä, + siit' autuas sai hymy vallan. Mutta — — + +LONGINUS: + + Oi, taivas selkenee ja puhdistuu! + Sa sana vie, ett' toivon täyteen voimaan + taas parantuvan prinssin! + +KLEANTHES: + + Niin, taas huoli + vuoks pojan vaivaa häntä, tulless' sanan + ett' alas nopsaan löit sa paimenlaumat, + hän Foiboon alttarilla uhrin poltti + ja pyhää tuoksua sen leyhytellen + luo rauhanjumalan hän rauhaa kiitti. + Mut luota uhrin sen hän huolehtien + nyt puolees kääntyy, suojaa, laupeutta + sult' anoo. + +LONGINUS: + + Turvaisalla miellä saa + ja saatoin arvokkain, he palata + taas kotiin. Tää vie rauhan sana — — + +TAURUS + + Liikaa + on lempeyttä tuo. Hän syypää on! + Ja vankeutta tarvis kyllin kovaa, + ett' estyy vehkeilyt nuo kansaa vastaan. + +LONGINUS: + + Sa vaikene! Saat miekkaa käyttää, mies, + ja käskyn mukaan käytä, muuta ei. + — Ei hintaa onnelle saa kallistaa, + verellä, murheella jos ostaa näin + se täytyy. + (Nimrod tuodaan.) + Mutta tuon sa valtaas saat! + Lyö ruosterautoihin ja märjimpään + se luolan pohjaan paiskaa. Ruosteen karva + on keskinkertaisuuden nahkaan käypä. + — Mut oothan voitettu, en sanoja + ma tuhlaa. + +NIMROD: + + Voitettu — mut aate mun + — se muista, mull' on myös — ei vielä lyöty. + Mull' aate suvun suuren, vankan tammen, + mik' kansan työtä vilvoittaen suojaa. + Zenobia on tytär valtasuvun, + on suuren Ptolemaioon kantaa. Sunko + ois osaks tullut Ptolemaioot voittaa? + — Mit' oot sa oikeastaan täällä tehnyt? + Oot aateraipoin, miekoin kahtia + tään kansan lyönyt. Kompastava kivi + oot ollut vain. + +LONGINUS: + + Se kivi totuus on, + jot' ei voi kiertää, siksi kompastuit. + +NIMROD: + + Mut toisen sulle etees Rooma paiskaa. + Uus' imperator, caesar Aurelianus, + sa muista myös! Hän kaltaisesi lyönyt + on Galliassa, vuoros sun on kohta. + +LONGINUS (Kleantheelle): + + Kleanthes, rauhan sanomasi vie. + (Kleanthes poistuu. Viittaa sotilaita viemään Nimrodin pois.) + Sa tuomiosi kanna, luolas pohjaan + kohina kuule aallon korkean, + mi lännest' itään lyö ja länteen lyödään. + (Nimrod viedään oikealle.) + Nyt, Taurus, kiire on! Suo soihtu mulle! + Ja riemurintamaan sa laita joukot. + (Taurus sotilaineen poistuu.) + Ei vihamiehist' ole suurin Rooma, + viel' onhan yössä paini sielujen + tää ollut julmempaa. + (Kääntyy vähitellen Elisan puoleen.) + Ei ihmeellisin + tuo voitto Eufratilla — salasaalis + sylistä myllerryksen ihmett' on. + Elisa. Voiton päivään suurimpaan + sun, saalis armas, maailmalta kätken, + kuin saitur ahnas varjelen sua kiihkoin + ja hipiältäs verhot hämäröin + vain nostan salaa. + (Vetää Elisaa portailta luoksensa.) + Sitten, sitten kerran + näist' öistä kamppailun ja tukalista + näist' onnen luomistöistä itsellein + sun ainoan ma vaadin. Miljoonilta + sun onnell' ostan, riemu maallinen. + +ELISA: + + Kuin kuoloon noiduttuna prinsessa, + niin piiloarkussani hiljaa lepään, + en liikahda, en sanaa lausu, enkä + herättämättäs herää. Sankaria + niin vuotan minä. + +LONGINUS: + + Sankareitten äiti! + +ELISA: + + Sua vailla haave marto. + +LONGINUS (voimallisesti): + + Alkulähde + oot mulle lemmenvirran vuoltavan + ja polveikkaan, sen vastavirtaa nousen + kuin kala piikkievä, joll' on suonet + täyn' ihmisverta kuumaa, jolla pää + on käärmeviisas, taito kiemurrellen + päin tulvaa tunkea ja esteet voittaa. + — Oi, lähdenymfi, silmä vuottavainen, + mua kuolevaista johda. Vastavirtaa + taas alkaa matka. + +KÄTYRI (astuu esiin oikealta, alamaisesti): + + Vanavetees tarpeen + elukka tää, ma luulen. + +LONGINUS (voitonriemuisena): + + Kilpikonna, + sun kuores murskasin! — Hei, varjon mies, + sa soihtu sieppaa. + (Heittää soihdun Kätyrille.) + Naamaas häveten + sen alla juosta saat, ja käskyn mukaan + vain tietä näyttää, sokkosilmin juokse + sytytä maailma, jos käsken niin, + tai oma karvapeitteet, jos niin käsken. + +(Viittaa oikealle käskevästi. Kätyri lähtee soihtua korkealle nostaen.) + +Väliverho. + + + + +III NÄYTÖS. + + +Näyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä, mutta taustalle on +savimajojen sijaan rakennettu kauniita keltaisia ja valkoisia +pieniä asumuksia. Myös punainen katos on poissa. Oikealla etualalla +leposohva. Aika: kirkaskuutamoinen aamuyö. Prinssi lepää sohvalla. +Lankha istuu vieressä. Hetken vaitiolo. + +LANKHA: + + Voi, prinssi hyvä, kammioon ois aika, + levolle jälleen, turhaan valvot. + (Ei vastausta.) + Kohta + kuu kellerväinen hallavaksi käy + ja sisar maan se kainostellen jättää. + Maa aurinkoa, kuuta vailla hetken + saa sairahana huohottaa ja turhaan + povensa auki repii: houreissansa + hiestä tuskan sairast' usvaa vain + se luo ja meitä taudiIl' uhkaa, vaikk' ois + ikiterveyttä mieli antaa. + +ATHENODORUS: + + Lörppö! + Koht' alkaa vaankin jumalatar kuuta + spitaalitauti vaivata, mi huulet + silt' ammoin söi. Ja sisarelleen, + hetaira maalle, sen nyt täytyy jättää + hekuma auringon. Näät nuoremmakseen + tää äiti maa on vielä laatuun käypä. + +LANKHA: + + Mut annapas, ett' unen soutupoika + tuo pienell' urkkii ruuhellansa kaikki + sun suontes sopet rauhass' yön, kas silloin + sa aamull' lähdet unten rantamalta + taas uusin mielin, naurain, kirmaten — — + +ATHENODORUS: + + Tai unissani, tyhjänraskain päin, + viel' unijuomain melto maku suussa + kuvotus inhon huulin aukinaisin + mua itseäni irvii. Siinä sulle + kävely prinssin aamusilla. Yössä + näin viileässä helpompaa. + +LANKHA: + + Puutarhaan + jos käytäiskin! Sun mielileijonasi + nälästä aivan hiutuu, kun et syötä + sit' enää koskaan, eikä muilta huoli + se ruoan palaa. + +ATHENODORUS: + + Kyllin maittavaa + tuo mulle lihaa, ihmislihaa tuo. + +LANKHA (huoaten): + + Kuink' ootkaan muuttunut — — + +ATHENODORUS: + + Ja parantunut. + +LANKHA (puoliksi itsekseen): + + Tikarin uurnaa myrkky vuotanut + on sydämees. + +ATHENODORUS (katkeralla ivalla): + + Taas lörpöttelet ukko! + Tääll' arpi ruskottaa vain mitätön, + vain huulten jälki viattoman naisen — — + +LANKHA (pyytävästi): + + Siit' yöstä turman ällös haastele, + se sairastuttaa sun vain uudelleen. + +ATHENODORUS: + + Sull' onko paha omatunto? + +LANKHA: + + Mulla? + + (Charisbe palatsin pylväikköön.) + +ATHENODORUS: + + Niin, valheist' imelistä, joita kerroit + puutarhan teillä tuolla aamut kaiket + ja iltayöt. — Niin eikös laulanut + sun tarinoissas valkojoutsenet + kuin huilu soi tai sitra heläjää. + Nyt uusin korvin sen ma valheeks kuulin + ei hanhen kaakatusta kummempaa + oo joutsenääni. — Kuolemansa eellä + se muka lauluist ihanimman joikuu. + Sen tottavie ma valheeks näytän myös: + Tän' yönä vielä kenokaulan mestaan + ja nähdä saatkin: kurkust' elukkaisen + korahdus kuoleman vain tunkee. Malliin + samaan sa luonnon kaiken valheverhoin + oot kietonut. + +LANKHA: + + Niit' ilman, poikaparka, + tääll' onnetont' on elää. Kuulepas — — + +ATHENODORUS: + + Ja naisen — senkös seitein peittelit + ja jumalatar — vöillä, uumilt' asti + luo silmäin siveäin ja harhaan veit mun. + +(Hetken vaitiolo, jolloin Kätyri ilmestyy taustalle vasemmalta +portaista ja alkaa hiljakseen siirtyä seinäviertä pylväikköä kohti.) + + Ja lemmenmurhe — kaunist' oli muka + tuo rinnan pakko luita särkeväinen, + hiotus yöllä kauhuvaivan alla, + tuo toivo turha tähti taivaalt' ottaa. + Häpeä kalvas, värjöttävä raukka + ees alla marmorisen nuken, tulta + jäävuoriin tuhlata ja henkiä + sisäänsä tautina se taas ja yksin + ain' yksin, yksin itkeä — — voi, vanhus. + (Raivoisata, tyrskivää itkua.) + Oi, vanhus, poika onneton on tässä! + En jaksa kylmä olla enkä kuuma, + en kestä maailmaa, en hiljaisuutta + en karjaa ihmisten. + +(Vaipuu Lankhan puoleen, joka kumartuu häntä +hiljaisella äänellä lohduttamaan.) + +CHARISBE (Kätyrille, joka kurkistaa pylvään taakse): + + Mit' urkit, mies? + +KÄTYRI: + + Ja sinä mitä kurkit? + +CHARISBE: + + Kuuta vain. + +KÄTYRI: + + No, sankar kuutamon siis sisään päästä. + +CHARISBE: + + Rumuuttas peljäten en suoraan kiellä. + +KÄTYRI: + + Häkissä mull' on aljo kallehin, + jok' uskoo, ett' oon toiseks kaunein mies + ma maailmassa. + +CHARISBE: + + Kuulepas, sa sano, + Elisaa lempiikö sun herras? + + KÄTYRI: + + Säälii, + vain säälii. Jos ei sääli, rankaisee, + mut' itseänsä sääli on, jos lempii. + — Siin annos kutkua sun kieles kärkeen. + +CHARISBE: + + Sun herras muureill' onko yhä? + +KÄTYRI: + + Entäs, + viel' onko valveill' emäntäs? Miks itkee + noin haikeasti prinssi? Yö nyt onko + vai hourupäisten päivä? Vastaa, vastaa. + +(Katoo hohottaen oikealle. Charisbe jäljessä). + +ATHENODORUS (nousee käden varaan): + + Hohotus täällä käy! He kiertää, nuuskii, + he kättä lyö ja rahan kouraan pistää, + ett' totta kuiskais valhesäkki korvaan. + +LANKHA: + + Kas, sanomia tappion tai voiton + he vuottaa, siks on levotonta yö — — + +ATHENODORUS: + + — Mun luulet itkevän — vain hohotan, + minäkin hohotan ja yötä valvon + kuin aikuisten on tapa. + +ZENOBIA (tulee täysissä pukimissa Charisben seuraamana) + + Taaskin valvot! + Pitääkö torailijaks tulla mun, + sa paha poika. + +ATHENODORUS: + + Lampaaks oothan tullut — + Vapiset eessä kellokaulavuohen + kuin lampaat toisetkin ja nöyryytystä + sa aamust' iltaan nielemällä nielet. + +ZENOBIA: + + Voi, lapsi. Minkä näät, se kuorta on, + sydämen yössä, siellä painitaan! + Hän salaisuutta kantaa, jot' en tunne. + Se onko sankarunelmaa, mik' kerran + mun onnell' yllättää? Mua lemmitään + vai vihataanko, sit' en tiedä. Mutta + oi, poika, mieles malta, lempeen uskon. + +ATHENODORUS: + + Viha mun, tää kiukku voimaton ja usko, + ett' ihmevoimat saan ja hirmukeinot, + joill' loukkaajani kerran, vähitellen + ja ilkeästi ilkkuin näännytän, + tää haave oikeaan mun vie. + +ZENOBIA: + + Noin kehno, + kavala ilkimys mull' onko poika! + +ATHENODORUS: + + Mull' onko äiti kuningatar ollut? + +ZENOBIA (painuu polvillensa poikansa luo): + + Jumalten lauma kaikki, tuomitkaa! + Rakastavalle eikö mulle liikaa + tää murhe viimeisin. — Oi, poikasein — + +ATHENODORUS (keskeyttäen): + + Puutarhaan lähden, joutsenkaulat katkon. + +ZENOBIA: + + Sisälle käy — — + +ATHENODORUS: + + Nyt kenokaulan mestaan! + +(Prinssi ja Lankha sivuportaista puutarhaan.) + +ZENOBIA: + + Ken oikeassa? + +CHARISBE: + + Prinssi oikein arvas. + Kuin valkeata prinsessaa, niin eihän + mies vankiansa huoltais, saalist' yksin + niin varjellaan ja lemmenvuonaa. + +ZENOBIA: + + Kuinka, + mun voittaa voisko tyttö matala + ja heiveröinen. — + +CHARISBE: + + Kainous, se vasta + on miesten mielest' autuasta, katsos, + he heikkoutta kuuliaista etsii. + — Elisaa kuulustele kautta rantain, + ei hevin ylpeyttä lemmen peittää + voi nainen kilvan lempivältä. + +ZENOBIA: + + Nainen + tuo tornikammiossa kyyhöttää, + en nouse syrjäteitä sinne minä. + +CHARISBE: + + Levolle jos et vielä käy, ma laitan, + ett' tapaat hänet. + +KLEANTHES (kiireisenä pääportaista): + + Tääll' ei hän, tuoll' onko? + +ZENOBIA: + + Sun herras? Tääll' ei nähty — tuloss' onko? + +KLEANTHES: + + Tää kummallista! Muurein harjalt' alas, + työmiesten sankan parven riemuitessa, + työn päätteeks ylevästi haastoi hän + ja miesten voimaa kiitti. Katsokaas, + tän' yönä valmiiks sai tuo suuri työ + mi muurit kahta vertaa ennestään + loi korkeammiks. Sitten tulotiellä + ma käskyn sain, ett' tuolta kiertäisin + ma länsiportin kautta, tarkastaisin + siell' öisen vartion, mi länttä kohti + alati tarkkaa viestintuojaa vartoin. + Niin kiersin, suoraa tietä hän, mut täällä + ei vieläkään. + +CHARISBE (pahatahtoisesti): + + Kai kultas uninen + sai sulle jalat alle, juosta saitkos. + +KLEANTHES: + + Sa vihan viskelijä! Yön ken nukkuu + on armas mun. Niin tekee kaunis Tadmar + ja unestansa puolet antaa mulle. + Hei, terve teille! Hänet tiellä tapaan — + Ja sitten aurinkoa aamuks veistän. + +(Poistuu pääportaista.) + +ZENOBIA: + + Hän tänne saapuu — — Nyt on aika mun! + Niin harvoin hänet nään. Nyt kuudanyössä + vain totta puhutaan. Tääll' odotan. + (Rientää oikealle). + Nyt tulee kaunis päivä. Hämähäkki + noin uskaljaasti seittejänsä laittaa: + — Somasti verkkos korjaa, nopsaan juokse + sa hämähäkki — vaimo, jotta palkaks + sais julma herras lemmekkäälle päälle, + sovussa saaliin vaivall' ansaitsemas + sun kanssas jakais. — Jos oot onnen merkki, + nyt sanat ihmeelliset mulle kehrää, + suo voima kohtaloita kääntää. Sitten — — + suo muoto, viehkeys niin lumoava, + ett' taito kehnokin, ja harhasana + jäis alle kiehtovaisen hymyn. Seitein + tuhansin vangitsen ja auki avaan + sydämen sankarilta, nähdäkseni + mik' on näin vieraiks loitontanut meidät. + Oi, oothan onnen merkki? + +CHARISBE (lähestyen): + + Ristikäs + jos selkä on, se hyvää tietää, muuten — — + +ZENOBIA: + + Kas, kas, en nää. — Se piiloon juoksee. + +CHARISBE: + + Mutta + tuoss' onhan toinen verkko — tuossa myös + ja — tuossa, hyi — tää pahaa merkitsee. + (Rientää taka-alalle lehvistön luo.) + Voi katso! + +(Zenobia seuraa Charisbeä.) + +ZENOBIA: + + Tottakin — niit' onhan paljon. + Mut turhaan kai — niist' ennustellaan. — Varmaan + jo siin' on kauvan olleet! — Kuitenkin — + ne vaivaa mua, kaikki vaivaa mua — — + +CHARISBE: + + Tuolt' askeleita — — + +ZENOBIA: + + Siirry pois — — ma yksin — —. + +(Charisbe palatsiin) + +LONGINUS (tulee pääportaista): + + Ken valvoo täällä? + +ZENOBIA: + + Sydän levoton. + +LONGINUS: + + Zenobia! + +ZENOBIA (lempeän soimaavasti): + + Kuun eessä pilven häivä + noin pienkö estää sun mua tuntemasta? + +LONGINUS: + + Sun äänes tunsin. + +ZENOBIA: + + Vihamiehenkin + voi äänest' tuntea. Mut tuoksust' ilman + ja tuulen aallost' etkö ystävää + sa tunne? + +LONGINUS: + + Moniss' aatoksissa kuljin. + +ZENOBIA: + + Mit' aattelit? + +LONGINUS: + + Ett' onnen ympärille + rakettu muuri on! Juur äsken lyötiin + me harjaan viime kivi. Vihamies + ei niille nouse. Siitä riemuitsin, + ja riemun kesken täyttymyksen tyhjyys + mua hetken vaivas. Mutta hetken vain. + Vast' onnen kaava valmis onhan. Sitten + meiss' itsessämme alkaa työ ja meitä, + meit' itseämme varten. + +ZENOBIA: + + Meitä varten? + +LONGINUS: + + Niin — kullakin — on lupa leiväst' onnen — + +ZENOBIA: + + Omilla hampahillaan purra, niinkö? + Kuin petoin kesken aina ennenkin + on tapa ollut! + +LONGINUS: + + Väärin ymmärsit — — + +ZENOBIA: + + Kosk' on sun kieles kylmä, vieras mulle. + Oi, miksi? Oonko ruma, liiaks vanha? + +LONGINUS: + + Oi, valtiatar, lumoava niin + kuin murheessasi nyt et konsaan ollut, + jalompi mieles on kuin ennen — — + +ZENOBIA: + + Vieras + jos ois sun huulilles tuo sana kylmä + tuo 'valtiatar', niinkuin ennen — — Ruoskin + repele hartioita näitä, mutta + noin loitoll' ällös pysy? + +LONGINUS: + + Kunnioitus + niin sanomaan mun johti. + +ZENOBIA: + + Kunnioitus — + viel' loitommalle pakenet. Ja minä, + min' enkö katunut kuin saastainen + ma oisin vaimo ollut, viikottain, + kuukausin pitkin. — Vihamiehes kieltä + ma kuuntelin, se suur' on rikkomus, + sen oivalsin, kun näin, ett' ilmi toi + se hornan henget, veljessurmat kaikki. + Myös suur' ol' armos mulle yönä tuona: + alt' autoit kansan vihan. Aattelin: + Hän lempii yhä, eikä kuolla voikaan + käsissä myrskyn lempi meidän, + ma riemuitsin ja tavan vanhan mukaan + kaikk' kannoin puhdistuksen pyhät menot. + Hapanta maitoa ja polttoyrtit + ma laitoin kylpyyn, puvun karkean + ma otin ylle, enkä hipiääni + veristävää ma öljyin voidellut. + En nauranut, kuin nöyrä orja liikuin, + jumalten kuvaa koskettanut en, + en uhritulin mieltäin keventänyt. + — Näin tein ja poikaseni terveeks hoidin — + ei, enhän terveeks, sit' en voinutkaan. + Löi arpeen haava, mutta mieleltään + ol' aivan toiseks tullut poika parka. + Tää kaikki painaa, painaa. Mutta toivoin, + ett' astuessain etees puhtahana + sun sielus aukenee ja päivä nousee, + viha kaikkein laukee, kaikkein sairaus + pois pyyhkäistään ja onni syntyy. Mutta + sun sielus haarniskoitu on. Oi tunne, + hädässä sielun huudan sua, oi kuule + sykintä paljaan sydämen. + +LONGINUS: + + Täss' seison + kuin valapatto, luihu murhamies. + Jalompi varkaan työ kuin sielu mun! + Minäkö rietas oon ja sinä pyhä? + Ihana salaisuus, mun valhetella + sun vuokses täytyykö? Ja kuitenkin: + yöst' ihmeisestä alkain tiedän, tunnen + vain voima suurt' on, pettää heikkous, + mut eihän voima. Oikeus mull' onhan + tää usko uusi rintaan piilottaa? + Mull' on se. Sittenkin — — sun katumukses + mun maahan painaa. — Tässä seison nyt + kuin temppelin ma oisin polttanut + ja papittaren haamu vainois mua. + +ZENOBIA (toivovin mielin): + + Oi, sielus ystävälle avaa, kieltäs + en vielä ymmärrä — — + +LONGINUS: + + Tää kielt' on mykän! + Vahinko, etten kuuroks tullut myös. + +ZENOBIA: + + Mun pyynnöilleni, niinkö? + +LONGINUS: + + Ällös kysy. + Sun uhritules hartaaks saattaa mun, + hyväksi tullut oot kuin kerran toivoin. + Sun eessäs kyynelin ma voisin maata, + rukoilla kanssas alla yhteismurheen + ja velkapäänä tuomiolle tulla. + Mut aatella sa voitko, miten käy, + kun koura ylhäinen sun ilmaan nostaa + ja alkulähteeseen sun paiskaa, siellä + sua kylvettää kuin parkuvaista lasta + ja jälleen maille tuulisille kantaa, + voi silloin sattua, ett' uuden muodon + maa luotuinensa saa ja henkes muuttuu. + Niin mulle sattuikin, nyt rakastan + mit' ennen vihasin. + +ZENOBIA: + + Ja vihaat nyt + mit' ennen rakastit? + +LONGINUS: + + Ei, ei! Et vielä + näit' ymmärrä, en itsekään, mut usko: + on kerran kaikki selvän selvää, sinä + mun kanssain riemuitset — ja ymmärrät, + ett' aion hyvää — — Osaan pienimpään + ma tyydyn. Vallan kaiken saat ja poikas, + kun koht' on Rooma lyöty, kaiken saat + ja kansa saa, kun keidas kukoistaa + mun työni päättyessä kerran. — Aivot + mun päässäin painaa — jaksa en — on turha + täll' erää enempää. Kleanthes varmaan + on täällä kohta. Jos saan sanomia, + niist' oitis ilmoitan. + +ZENOBIA: + + Siis selvempää + kuin usko taikka toivo saanut en. + Mut sanoithan: mun kanssain riemuitset! + Se lause kaunis on ja tahdon koettaa + sen turvin elää, rauhan rahtusen + unelta lisää pyydän. + +(Viittaa hyvästiksi, poistuu palatsiin.) + +LONGINUS (yksin): + + Salaisuus, + sa painavaksi käythän, ihanin, + käy piiloon — — + +KÄTYRI (tulee pylvään takaa): + + Viesti vietiin, hyvin voi + ja tahtoo nähdä. + +LONGINUS: + + Hetki vaarallinen. + + KÄTYRI: + + Tuolt' akkunasta haastaa, jos vien luvan. + Ois oikein asiaa — niin kuiskailtiin. + +LONGINUS: + + Ma tahdon nähdä! + (Kätyri palatsiin.) + Tahdon varmaks tulla, + ett' ihme elää. — Nuolet kuutamon, + päin tummaa ikkunaista ampukaa. + Te jäätte tappiolle, kalventuin + te näätte kiharoitten kiiltomeren + ja hipiäisen kilven. + (Elisan ilmestyessä akkunaan.) + Ihanin, + on pettäväinen turva kuutamon, + nyt taiten hetki käytä, huoles usko. + +ELISA: + + Ei sanomaani kuu tuo kuulla saa + on lehden nukkuvankin korva liikaa + mun sanomaani varten. — — + +LONGINUS: + + Hiljaa lausu. + +ELISA: + + Siin' ääni pettäis taikka riemuhuutoon + se kesken yltyis. Eihän sanomalla, + vain huulin huokumalla huultes alla + sen taidan ilmoittaa. +7 +LONGINUS: + + Mit' onkaan sulla? + +ELISA: + + Min rinnall' autuus muu on vaivaa, + min vaiva liekkumaa, sit' ilmi toisin. + Yö tappaa mun, jos täytyy vaieta + mun aamuun asti. Sinne hiivin, saanhan. + +LONGINUS: + + En kieltää voi, sa tule. + (Elisa katoo akkunasta.) + Aavistanko, + sen aavistanko — — + +(Liikehtii levottomana.) + +ELISA (tulee kiirehtien, suoraan Longinuksen odottavien käsivarsien +väliin): + + Älä horju, mies. + Näin päätä paina. + +(Kuiskaa hiljaa.) + +LONGINUS: + + Torvin toitotanko! + Ijäti vaikenenko? Nainen! + +ELISA (kurkoittautuu suutelemaan): + + Ansaitsenko? + +(Suutelevat pitkään, jolloin alkaa kuulua kiireisiä askeleita +pääportaista.) + +KLEANTHES: + + Tääll' onko herra? — Kansaa liikkeell' on. + Siell' lentää suusta suuhun turha huhu, + ett' ois jo taisteltu. Kuin nousseet lapset + ois kesken uniaan, niin tolkutonna + sit' uskoo kansa. Syyt' ois rauhottaa + tuo joukko oitis. + +LONGINUS: + + Sinne lähtekäämme. + (Elisalle.) + Nyt hälyn tieltä piiloon. + +ELISA: + + Oitis käyn, + vain viittaan kädell' aulihilla kerran + sun jälkees, kerran vain. + +(Longinus ja Kleanthes pääportaita pois. Elisa viittoilee hetkisen +puutarhaan päin jonka kuluessa Charisbe kurkistaa pylväiköstä, +nopeasti taas kadoten.) + +ZENOBIA (astuu palatsin portaissa Elisaa vastaan): + + Niin tottakin! + Ja valkeiss' aivan, niinkuin prinsessainen. + Ket' impi haikailee? — Ei vastausta. + Sull' eikö ketään, tyttö parka? — Eikö? + +ELISA: + + Mit' tahdot multa? + +ZENOBIA: + + Sulta ma! En mitään, + en ketään, tyttö parka. — Miksi naurat? + +ELISA: + + En, valtiatar, nauranut. + +ZENOBIA: + + Et väinkään + mut huultes heikko värve paljon tietää. + Niit' ennenkin on ilkku kiertänyt + ja kuopat salahymyn. Kaunotar, + ken niihin kompastui? — Ei vastausta? + +ELISA: + + Torailla syyt' ei mulla tänään. + +ZENOBIA: + + Tänään. + Mik' autuus tänään sulla, vanki parka? + +ELISA: + + Sinä kiusaat mua! + +ZENOBIA: + + Kas vaan, gaselli hyppäs. + Mut ampujaas en nää, on turha tanssis. + +ELISA: + + Oot alhainen! — — + +ZENOBIA: + + Ja hammas suuhun lyöttyi. + Tikari myötä onko myös? Vai kuinka? + +ELISA: + + Kaikk' armaat henget, hyvät jumalat, + mua auttakaa, en enää kestä, en! + +ZENOBIA: + + Elisa, kuule mun sieluni hätä! + Tää ilkunta vierast' on mulle myös, + epätoivo on tuttava mun. + Sepä kauhulles, tuomittu vanki, + sisar on, ihan kaksoinen! + — Sinä tiedät, sun vannoa täytyy, + ett' on minun lempeni mun. + Et lemmestä mitään tiedä, + se, vanno, niin ystävä oot. + +ELISA: + + Sun ystäväs en, sisar en! + +ZENOBIA: + + Olet velkapää! + +ELISA: + + En tuomios alla, + en vankis, en lemmestä köyhä. + +ZENOBIA: + + Jos lemmit, on lempesi turha! + Salamanteri polttanut kulmies kaaret + ja lantios laihaksi syönyt, + lyhyt kaula ja huules veltto, + salasyntien kelmeäks syömä. + Saat lemmeltä aamuyön, + vain inhon kyllästyneen, + et iltaa, et luomisen yötä. + +ELISA: + + Noin kaunaa ja kammoa kannat, + kun vanhenet, valtiatar, + sun palkattu liehijäs heitti. + +ZENOBIA: + + Mun kanssani sankari riemuitsee! + +ELISA: + + Sait aatteen lempeä hetken + ja senkin pettelit, senkin. + Minä hurman sain, minä voiman sain! + +ZENOBIA: + + Se valhetta on! + +ELISA: + + Tosi autuas vain. + +ZENOBIA: + + Se valhetta on! + +ELISA: + + Minä poikaa kannan, + minä sankarin synnytän kohta! + Sinä marto ja lemmetön oot. + — Tikarin saitko! Ken heikkeni, ken? + (Zenobia lyyhistyy portaille.) + Ken lyykähti maahan ja maassa makaa? + (Hetken vaitiolo.) + Mitä tein? Valan söinkö ma kalliin! + +(Kääntyy neuvottoman kauhuisena taka-alalle ja +palaa jälleen, auttaa Zenobiaa istumaan.) + + Sun nostan, sun nostan — — näin — — + — - oli leikkiä puhe — — + +ZENOBIA (väsyneen ihailevasti): + + Sun kauttas siementen virta + elo ponteva käy, sen kuulen, sen tunnen, + olet autuas, siunattu nainen. + On totta sun puhees. + +ELISA: + + Ei, ei! Petos synkeä, valhetta kaikki! + +ZENOBIA (haikein mielin): + + Noin nopsaan onnesi kiellät — — + +ELISA: + + En kiellä — mun voimani petti. + +ZENOBIA (heikkoa tyydytystä tuntien): + + Yli laitojen kuohui. + +ELISA (puoliksi itsekseen): + + Minä itseni maahan hautaan — — + +ZENOBIA (selvän ivallisesti): + + Ja poikasi myös? + +ELISA: + + Älä luulekaan. + Suku mahtava syntyy nyt. + +ZENOBIA: + + Rotu murhaajain. + +ELISA: + + Mitä voit, olen suojassa suuren. + (Itsekseen.) + Hän armossa suuri, hän säästää, + oman poikansa tähden mun säästää — + mitä voin, mitä teen, ei miettiä tarvis, + vain piiloon käyn, hälyn tieltä ma käyn — + +(Poistuu hitaasti palatsiin) + +ZENOBIA (jäykästi tuijottaen): + + Mitä jäljelle jäi — — + +(Pitkä vaitiolo. Prinssi ja Lankha tulevat sivuportaista +aivan Zenobian eteen.) + +ATHENODORUS: + + Parahti joutsen leikattaissa kaulaa + musiikki myötä katkes, tunnelmaa + en kiinni saanut. — Säilin leijonaa + löin mustaan turpaan, suden ulvontaa + se siitä matki. Tunnelmassa täysin + se kenokaulan voitti. + +ZENOBIA: + + Nuori peto, + — tikari rinnassain sun tunnen taas, + sun esikoinen, kuopus. Nyt oon äitis! + Vihalles ruokaa saat, sen vannon, poika. + — Kavala ootko, hurskas päältäpäin. + Alt' aukinaista kostonhaavaa? — Ootko? + +ATHENODORUS: + + No, tottavie, jo joutsen oikein laulaa! + +ZENOBIA: + + Yksöisen lapsen voitko tappaa, poika, + yön turvin kuoppaan heittää, aamun tullen + päin naamaa äitiänsä nauraa? Siihen, + senkaltaiseen sull' onko uskallusta? + +ATHENODORUS: + + Voin tappaa sun, jos eessä nousukkaan + viel' liehit kerrankin. + +ZENOBIA (vetää raivokkaana poikaa puoleensa): + + Mun poikani! + Nyt alkaa vaino! Tiedä, vihamies + on sulle syntymässä — — —. + +(Siirtyvät hiljaa keskustellen leposohvan luo, jolle +prinssi paneutuu pitkälleen.) + +LANKHA (polvistuen): + + Valtiatar! + Sua orjas huutaa: käänny taaksepäin! + — Sun, prinssi, lääkitsin, oi kuule + Ravanan viime poikaa, poimuist' otsan + lue kohtalos, äl' äitiäsi seuraa! — — + +ATHENODORUS: + + Pois vaakkumasta, vanhus! — Liikaa toki, + ett' orjatkin täss' omaa virttä veisaa. + Pois siirry täältä, lörppö. + +(Lankha palatsiin. Longinus, Kleanthes ja Taurus tulevat +pääportaista kiihkeästi keskustellen.) + +LONGINUS: + + Mutta syy, + mik' alkusyy sun tappioosi? + +TAURUS + + Rooma! + Sen nimen kaiku miehet herpaisee. + Ja caesar, caesar Aurelianus! Syitä + muit' en ma tiedä. Niinkuin rautajousi, + tuhansin keihäit' eelleen paiskaten, + päin marssi legioonat Rooman, turhaa + sit' ihmisvoimin vastustaa. — — + +LONGINUS: + + Ja joukot + hajalle kaikki jäikö, miks et niitä + sa koonnut jälleen? + +TAURUS + + Koonnut! Itään, länteen + yht' aikaa juosta taitoa ei mulla, + kun vihamies päin tunkee armeijoin. + — Vain goottilaiset mun löi auki tien + ja leirin kaivaen löi Rooman ratsut + takaisin kerrat kymmenet, jok' yö + ja päivä taistellen me marssittiin. + — Täss' oon ja päivän matkan päässä lie + meit' ahdistaneet ratsujoukot, viikon + päävoimat viipyneet. + +LONGINUS (Zenobialle): + + Tääll' yhä valvot? + +ZENOBIA: + + Noin huonot uutiset ei unta lisää. + +LONGINUS: + + Tää raskast' on, ei totta, unen ruokaa. + Mut' arkuus pois. Meill' onhan muurit vielä + ja miesten lauma, ase käteen sille. + Nyt onneaan saa kansa puolustaa! + (Taurukselle.) + Levolle leiriin joukko laita, valmis + sen jälkeen neuvotteluun. + (Taurus pääportaita pois.) + Ratsujoukko + Kleanthes, saata matkanvalmiiks, tarvis + Aleppon teit' on vartioida, estää + meilt' yllätykset. Miehet valikoitse + väestä kaupungin ja tänne palaa. + (Kleanthes aikoo poistua.) + Ja sitten — airut oitis kaupungille, + torille kansa, yhteist' asiaa + ma sille selvitän. + (Tarttuu Kleantheen käteen.) + Kleanthes, kestä. + Meit' eihän voiteta! Sun kauniit työsi, + mun työni kaikki varjeltava on. + +KLEANTHES (iloisesti): + + Me Hellaan miehet kilpaleikiss' ollaan + all' öljypuun ja myrtin! Kenen voitto, + jos meidän ei? Vain sudenpentujen + ja barbaarein. Meill' äly on ja lauma, + meill' uskallus on aineen syleilyyn + ja voimaa siihen hukkumatta olla. + Ken meidät voittais, ken? Ei roomalainen, + tuo härännahkaan juossut pölkkypää. + +LONGINUS (voimallisesti): + + Oi, riemun mies, mun ylin ystäväni! + Me sinkoamme kaaren yhteisen + all' onton taivaan nyt! + +KLEANTHES: + + Oi, terve sulle! + +(Poistuu pääportaita.) + +LONGINUS (Zenobialle): + + Siis kuullut olet. + +ZENOBIA: + + Liiaksikin kuullut. + (Longinus katsoo ihmetellen.) + Niin, enkös kuullutkin, ett' uskallusta + on Hellaan miehill' aineen syleilyyn — — + +LONGINUS: + + Sun äänessäs on ivaa — — + +ZENOBIA: + + Ett' on voima + myös siihen hukkumatta olla. Puoliks + on totta tuo, mut puoliks valhe vain — — + — Syyn kuulin myöskin tappioon — — + +LONGINUS: + + Mit' aiot? + +ZENOBIA: + + Jäit onnes ympär aitaa muuraamaan, + vaikk' onni kaikkien sua vaati pois, + pois sotajoukon myötä, niin — — + +LONGINUS: + + Miss' oltais, + viel' ennallaan jos makais multamuurit? + +ZENOBIA: + + Ois saatu voitto! Nyt on raunioita + sun muuris kaikki. Kohta horjuu jalkas, + on petos myyrän teitä ryöminyt + sun muureis alta. + +LONGINUS: + + Näytä selvään kyntes! + Vihasta harmaankeltainen jo onhan + sun kasvois väri. + +ZENOBIA: + + Kissa keltainen! + Niin tottakin — se hiiren kanssa leikkii. + — Ja katsos, tääll' on hämähäkin töitä. + (Hamuilee verkkoja oikealta käteensä.) + Kamala merkki sulle! Kilvell' ei, + ei haarniskalla näitä. Sydämelles + ne kutoi hämähäkkivaimo, kutoi + ja hiljaa kiertäin surmaa sun. Ja tien + sun sydämees, sen neuvoi toinen nainen. + +LONGINUS: + + Mit' arvailet, mit' arkailet ja kierrät. + Ei aikaa mulla sokkosilla olla + +ZENOBIA: + + Siis kuule, mies, sun uskos horjutan + sun uskos voimaan, jok' ei muka petä. + Elisa pettänyt sun on! Sen tiedän + hän sulle synnyttää, salalempes + on ollut kauvan, itse ylpeillen + sen mulle huusi, vaikka vannonut + ol' olevansa vaiti. + +(Longinus seisoo hetken tyrmistyneenä, sitten ryntää palatsiin.) + + Nouse poika. + Hae Taurus tänne. Rooman preetor hän, + jos seuraa meitä, niin sa korvaan kuiskaa + ja tänne tuo. + +ATHENODORUS (mennessään): + + Tää aikaihmisten + lie politiikkaa, tunnelmalta oivaa, + sen myönnän, tottavieköön. + +(Poistuu pääportaita Zenobian saattamana.) + +ZENOBIA (taka-alalla hetken viipyen): + + Älä nouse, + älä nouse, päivä! — Nyt ei soitakaan + tuoll' aamukellojansa sulle rastas, + muratinmarjaa rapistellen syö, + tuoll' istuu ohdakkeissa kirjopeippo, + syö syksyn akanoita mustuneita + ja laulamatta torkkuu. Älä nouse, + älä turhaan nouse. — Tääll' on rauha maassa. + — Ei pääse varpusparvi pahantekoon, + on märkä kottaraisen siipi, kiinni + on korpin silmä rietas. — Älä nouse, + äl' ennen vihamiehen turmiota — — + +(Taurus ja prinssi tulevat. Prinssi heittäytyy jälleen leposohvalle.) + + Käy tänne, mies. + (Zenobia johtaa Tauruksen etualalle.) + Sull' onko kiire kuolla? + (Taurus katselee ihmetellen.) + Sit' ootko aatellut? + +TAURUS + + He, kuolemaako? + + (Zenobia nyökkää.) + Sen hoksaan joskus jälkeen taistelun, + kun koikkinut on koukkusormi herra + ohitse mun ja toista miestä päin. + +ZENOBIA: + + Ja entäs, jos sua pyövelukko vainois? + +TAURUS + + Ei tarvis sotamiehen urhokas + eess' olla pyövelin. Ma puikin pois + ja kallon tuhmemman sen syötiks paiskaan. + +ZENOBIA: + + Nyt myöhästyt, jos vielä viivyttelet. + Koht' oomme saarroksissa. Rooman caesar + meit' uhkaa kuolemalla. Kuitenkin, + ken alkusyy on tilaan tukalaan? + Longinus meidät Roomast' irti huusi, + siit' yltyi caesar. Nimrod viisaampaa + tiet' aikoi käydä: Rooman verot maksaa + ja ylivallan sille suoda. Työ, + mit' aikoi Nimrod turhaan, sinä täytä + ja caesar leppyy. Kansan kiihoittaja + vihalle Rooman syötä. + +TAURUS + + Viisaampaa + nyt tuhmain vuoksi uhrataan, sen tiedän. + Mut retket mun, nuo hurjat, veljein kera, + tää marssi valtakuntain äärest' ääreen + ja leikkiveikkoin riemu voiton tullen, + sit' estää ei saa voima mikään, kenkään + ei ratsujen! tartu kuolaimiin. + — Ja kuitenkin: Tääll' elon marssiteillä + nyt ensi kerran päätä vaivaan, petos + tuot' ylhää miestä, voiman miestä vastaan + mun mieltäin kammoittaa kuin selän takaa + mua hirmu keihääll' uhkais. + +ZENOBIA: + + Voiman miestä! Heikko, + sekava aivoilt' aivan, sydämeltä + kuin raivost' itkeväinen nainen, niin + on messiaalla mielenlaatu nyt, + sen näät — Ma luulen, tornist' astuu alas + hän raskain askelin. — Sua vannotan, + mua puolla — — jos oot sotamies. + +TAURUS + + Ma puoliks + viel' uskon voittoon, puoliks tappioon — — + +(Siirtyy syrjemmälle oikealle.) + +LONGINUS (astuu kiivaasti palatsista): + + Tuhannen härkää ilmantuuliin mylvii! + Ja nainen valittaa. Kuin pyhimys + se itkee, muka nöyrin mielin huokaa, + kuin kiharuntuvainen uhri ois, + ei syyllinen. — Kuink' äsken kainosteltiin, + kuun eessä arkailtiin ja miehen eessä. + — Sen vaati lemmentaito kai. — Ja sitten + alasti riisutaan ja pöyhkeillään + kuin puolest' ammattinsa ilotyttö. + +ZENOBIA (ilkkumalla): + + Profeetta tutkii naista, tulkitsee, + kopista koppiin hourulassa kiertää. + — Me oomme maata, maata ihanaa! + Jos naisen luokse käyt, pois heitä oppis + tai ruumist' ilman tule. Kumpaakaan + et tainnut, mies! + +LONGINUS (tolkuttoman raivon vallassa): + + Mun petti heikkous, + sun heikkoutes. Raaka voima petti! + Käsvarret kaaoksen käy kiinni kurkkuun + ja syöttää multaa. + +ZENOBIA: + + Väärin, messias, + vain naisen hienot sormet silkkilankaa + sun kiertää kaulaas. Hamppunuoraa hanki, + jos syntyperäs mukaan aiot kuolla! + +LONGINUS: + + Aut' armias! Nyt tuomiolle käydään! + Sydämen syövereistä maksaan saakka + ja aivoist' asti meltoon selkärankaan + te kauhistua saatte — — + +ZENOBIA: + + Oikein mies, + sa kosta. Vaimos roviolle laita, + tulella hiljaisella omaa lihaas + sen päällä kärventele. + +LONGINUS (kauhistuen): + + Omaa lihaa! + Sukua tulevaista? — + (Horjuu veistoskuvain luo oikealle.) + Äiti, äiti! + Sua raisu poikas ahdingossa huutaa! + Saat alla kotimullan maata, täällä + sun poikas sieraimiin lyö hietaa, hietaa, + vain hietaa polttavaa. — Oi kaukainen, + luo hahmo luittes ylle jälleen. Äänes + yl' armaan tanhuan suo taaskin kantaa + huhuile poikaas eksyväistä täältä + ja heläjöiden lohdun kieltä soita — — + (Vaipuneena petokuvaa vastaan.) + — Syleillä petoa sun poikas täytyy. + +ATHENODORUS: + + He, katsokaapas: hanhen kaakatus + saa kauhuun leijonan. + +ZENOBIA: + + No, sotamies, + tuon näätkö heikkomielen messiaan? + +TAURUS + + Mies itkee, kehno kerjur itkee — — + (Lähestyy Longinusta) + Mies, + sun palveluksees kyllästyn. + +LONGINUS (kääntyy Tauruksen puoleen): + + Mit' tahdot? + +(Tulee etualalle.) + +TAURUS + + Sua vastaan nousta. + +LONGINUS: + + Mua vastaan nousta? + +TAURUS + + Sun päälläs ostaa yhtä toista. + +(Kleanthes pääportaista.) + +LONGINUS: + + Ostaa + mun päälläin yhtä toista — — rihkamaa + kai karavaanimiehilt' ostat — — + +TAURUS + + Tien + sun päälläs auki avaan, Roomalt' ostan + ma suosion ja armon. + +LONGINUS (raivostuen): + + Barbaari! + Kumarra maahan, hiljaa hiivi loukkoon. + — Kleanthes, torill' onko kansa? + +KLEANTHES: + + Meri + siell' aaltoo lainepää ja mielet kuohuu + päin suurta sotaa. + +LONGINUS: + + Siinä rintamaa + sun miekkas purra, mies. Nyt alkaa sota, + sota kaikkien ja joka miestä vastaan! + +(Longinus ja Kleanthes poistuvat pääportaita. +Lankha takaisin sivuportaita, jää taka-alalle.) + +ZENOBIA: + + Sun onko miekkas lyhkäisempi kieltäs. + Sanasi äskeiset saat kärjekkäinä + takaisin kylkees, jos et kylkirautaas + nyt oitis vedä maalle. — + +TAURUS + + Totta haastat. + Meill' ilman soitantoa soreaa + ei tapa kuolla. Silmät umpeen siis + ja profeetoita päin. + +(Pääportaita pois.) + +ATHENODORUS (ponnahtaa seisaalleen): + + Nyt kiipeänkin + katolle tuonne. Kylmä autius + mun kanssain sieltä näytelmätä nauraa + ja laumaa voitettua härnää. + (Lankhan lähestyessä.) + Yksin, + sun myötäs en, ja laita, ettet vaivaa + mua enää naamas kurjuudella. + +(Poistuu vasemmalle, Zenobia jäljessä.) + +KÄTYRI: + + Riita + Meluisa riita menneist' ottelee + ja muka huomispäivän rauhaa lempii, + mut ylihuomenna käy kärtyks ukko + ja kalvast' impeänsä vieroo taas. + (Menee taka-alalle kaiteen luo, palaa Lankhan luo.) + Pois, ukkoparka, otettiinko virkas? + +LANKHA: + + Ja otsaan vako lisää kynnettiin — — + Niin kauvan muokkaa murheen kyntömies + ja siementänsä kylvää, kunnes työhön + isäntä suuri mielessänsä tyytyy + ja lepopäivää kartanosta soittaa. + +KÄTYRI: + + Ja sinä mullan alle lahoomaan, + ja otsas sammaleesta pintaan työntyy + okaita tuskan, murheen myrkkymarjaa, + jos kerran murheen mies sen siementeli. + — Homeessa aivos lie ja oppis myöskin. + +LANKHA: + + Et tunne ihmettä, et armoa, + et ylhää laupeutta luonnon suuren. + Elukka vilkas, hauras kukka, kaikki + nuo luonnon muodot kuollessansa nuortuu. + Kukasta, kerran riemuin itäneestä, + jää tomua ja tuhkaa, tyhjempään + se haihtuu pois kuin akanoitten parvi. + — Mut kuolon myrkky kuolee itse myös, + tuo paha voima murhatessaan murtuu, + elolle entiselle vallan jättää. + Tää vapahana myrkyst' alkaa taas + ja luonnotonta synnyttävän näyttää, + kun haudast' elon ihmeit' ammentaa. + Mut yhtä matkaa, elon touhua + se samaa on kuin ennen kuolemaa. + — Niin murheen myrkyst' irti minäkin + taas kerran pääsen. + +KÄTYRI: + + Kuolon tyhjyyteen, + kas siihen mahtuu oppia jos mitä, + vahinko, ett' on tyhjän oppi tyhjää. + +(Kuuluu melua oikealta. Kätyri rientää kaiteen +luo. Zenobia ja prinssi palatsista.) + +ATHENODORUS (äidilleen): + + Sit' uskoako silmillään! Näin lauman + torilta tänne, määrättömän lauman + näin tänne vyöryvän, kuin meri musta + ois maata virrannut ja — — + +TAURUS (tulee pääportaita): + + Valtiatar, + jos sata lyö, jo tuhat päätä nousee, + ja miehet väsyneet, ne eivät jaksa, + ne tänne painui tulvan tieltä, täällä + luon' ulkoporttien ne kyllä kestää. + — Mut voittoa ei nopsaa saada, kiire + ei mitään auta — — + +(Kleanthes tulee legioonasotilaan saattamana.) + +KLEANTHES: + + Päämies lähettää + mun vihamiesten pariin lausumaan + sanansa ylevän ja kauhistavan. + Mun määräs täyttämään hän tuskan työtä: + jalolle ruumiillensa hautaa luomaan. + +TAURUS + + Mies, puhetulvaas meill' ei aikaa, nopsaan + tuo julki aikees. + +KLEANTHES: + + Oikein, barbaari, + vain sanan karkean sa tajuat: + Tään kansan onni herralleni kallis + ol' elon työ. Nyt turha taistella + sen puolest' on, kun petostyön teit sinä, + ei paljain käsin kansa vastustaa + voi Rooman armeijaa. Siis jäljell' on + vain säästää kansa verta vuotamasta, + tuhosta päättömästä pelastaa. + Teill' aikomus on ostaa hänen päällään + pelastus Roomalt' itsellenne. Itse + nyt kansan vuoksi päänsä tarjoo hän, + ja valmis antautumaan on teille, jos sit' ennen + Elisan, hovineitos, kohtalosta + saa itse määrätä. — Jos ette suostu, + hän ryntää päin, ja silloin Rooman miehet + ei elävinä löydä teitäkään + ja kansa tää on turhaan vuodattanut + verensä kaikki. Jos taas petosmielin + sa, valtiatar, lyödä aikoisit + Elisan sankarinsa suuren myötä, + niin tietäkää: jos päivän pyöreäksi käyden + Elisa täält' ei turvallisna tule, + ma puolestani ryntömerkin annan. + — Tää onko selvää? Suostutteko? + +TAURUS + + Suostun, + hän tulkoon. Kerallas käyn häntä vastaan. + +(Kleanthes ja Taurus pääportaita pois.) + +ZENOBIA (prinssin katsoessa kysyvin silmin): + + Suur' onko hän, vai lemmen hourupää? + — Vai sirkusareenalta taitur onko, + mi valhetempuin häikäisee ja pettää — — + — Meit tuomiolla vielä valtikoi + ja täytymystä leikkii. Tulkoonkin — — + +KÄTYRI: + + Hei, hälinää, he saapuu. + +ZENOBIA: + + Tulkoon, nähköön: + Tää täytymyst' on murhan eikä muuta. + (Puristaa prinssin syliinsä.) + Sa myrkkylukki pieni, loukkoon käy, + nyt piiloon pimeään mun kanssain lähde + ja viime tuska kuoliaaksi pistä. + Tee turraks sydän, ruumis niljakkaaksi + ja saalisahnas raivo sieluun ahda. + +ATHENODORUS: + + Nyt murheen kuoliaaksi lyöt kuin kerran + löi lempiväinen prinssikin. + +(Zenobia ja prinssi palatsiin.) + +LONGINUS (astuu pääportaita ja viittaa jäljessä nousevan Tauruksen +sotilaineen takaisin. Lankhalle ja Kätyrille lempeästi): + + Kas seura + tääll' onhan loistava. Mut, ystäväni, + nyt poistukaa, on kiire auringolla + mun uutta riemuani katsomaan. + (Lankhan ja Kätyrin aikoessa poistua.) + Mut oottakaa. — Ken teist' on kyllin hyvä + ja yksinkertainen mua auttamaan? + +KÄTYRI: + + 'Sytytä maailma', jos kuuluu käsky, + sun palveluksees parhain mies oon minä. + +LONGINUS: + + Sa varjon mies, mun aurinkoni paistaa + nyt kohtisuoraan yltä pään, sun töilles + ei enää katvepaikkaa. — + (Kätyri vetäytyy oikealle.) + Mutta, Lankha, + sull' onhan suuri murhe harteillasi + niin kuulleheni muistan — pääsinpäivää + es'isäin syntein alta varrot? + +LANKHA (polvistuen): + + Valtias, + jos orjaotsan alta riemuiten + nää silmät kerran liekehtiä saisi + kuin vapaan miehen, silloin taattoin tahrat + ja synkkyys kirousten usvain haihtuis — — + +LONGINUS: + + Mun kanssain, orja, pääsinpäiväs aukes! + Elisa tänne nouda, niinkuin isä + kädestä hiljaa saata. + (Lankha poistuu palatsiin.) + Nytkö vasta + sen ymmärrän, ett' ilman ystävää, + vaill' alttiin mielen lämmint' ihastusta, + — ah — ilman lemmenhurmaa, täällä sun + on korskein mielin toista syötävä, + jos valtaherraks aiot, aatteen mies. + — Mull' oli sydän, sydän marttyyrin, + mut järki voittajan. — Mun sydän vei, + vei riemujanoon, lempeen, tappioon. + — — Ja kuitenkin — Miss' onkaan kauhu multa, + miss' erheet, raivot, murhat? — Tuntuuhan + kuin tuulet mun jo tyyntyneet ois kauvan. + — Mit' uhkaavampi syöksy hornaa päin + ja hurjemp' elon riehakkainen myrsky, + sit' tyynemp', autuaampi määränpää, + tää tuulen tyyntymys — — näin tunnen nyt. + — — Elisa! — Missä viivyt? — — Itkenyt + hän onko maassa maaten, lyyhistyin + hän siellä nyyhkyttääkö? + +(Painuu pylvästä vasten kuin palaavainen tuhlaajapoika. +Hetken hiljaisuus. Elisa saapuu Lankhan seuraamana.) + +LONGINUS: + + Tuhlar onnen + sun eessäs, pyhä, anteeks anoo. + +ELISA (kuin heräten): + + Kaunis + Kuink onkaan äänes — — + +LONGINUS: + + Murheelt' ilomieltä + ja raivolt' anteeksantoa ma opin — — + +ELISA: + + Alt' itkun tyrskivän mun autat taas — — + +LONGINUS: + + Mut tielle tomuiselle ohjata + mun täytyy pyhimys. + +ELISA: + + Vaikk' kitalakeen + tien vaivat kaikki pölypilvin kertyis + sun kanssas naurain käyn. + +LONGINUS: + + Ah, auhdompaa + sun ties on vielä: päivä paahtaa sun + ja taival uuvuttaa, mut ilman mua + sun kestettävä — — + +ELISA (keskeyttäen): + + Vailla vartes voimaa + ja virvoitusta huultes mehun! — Miks + näin hyljäät mun? — Tää tuomiota onko? + +LONGINUS: + + Kuink' onni kiertyi surman silmukaksi + ja riemu maallinen sai uuden muodon, + se kuule nyt: Taas kansan nostin, syöksin + päin nieleväistä veljessodan koiraa, + irt' inhon sisälmykset rinnastani + revellä tahdoin, tuomiolle saattaa + nää kaikki petturit ja sun. Niin tein ma. + Mut äkin aivojeni liekki löi + ja tuulten tohinassa huusi mulle: + Pelasta kansa, poikaas kantavainen + pelasta kuolemalta! Pysähdy! + Pelasta sielus! — Silloin vaiensin + ma temmellyksen tuon ja hengelläni + tuhosta riistin kansan onnen. — Kansan + ja sinun eessäs uskollisna kaadun, + sun poikas syntyväisen eessä. + +ELISA: + + Kansaa + ei auta kuolemas — mun kanssain pakoon! + +LONGINUS: + + Mit' aioin hyvää kansalle, mut täyttää + mit' en ma jaksanut, sen seppelöin + nyt kuolemalla tällä. + +ELISA: + + Minut surmaa! + +LONGINUS: + + Samalla kuolemalla sinut saatan + vioista veren puhdistuksen tielle. + Suruja lientäväinen äitiys + sua lohduttakoon. + +ELISA: + + Yksin autiossa + tääll' elämässä taivaltaa — — en kestä, + tää liikaa on! + +LONGINUS: + + Vuoks sankarperinnön + sa tänne jäät — jäät oman sielus vuoks, + jok' uhristansa palkaks hekumaa + ja ruumist' anoi, mutta sittenkin + ol' ihanainen. Autuaammaks vielä + oot ylenevä, armas! + +ELISA (epätoivoisena): + + Voimas alla + on riemukasta tuskakin. Mut armas, + se jättää mun. + +LONGINUS: + + Sun Lankha kauvas vie. + Päin päivännousua te taivaltakaa, + siks kunnes Lankhan kotomaille saatte. + Kaikk' kärsi matkan vaivat, siunaus + mun huuliltain sun eelläs lentäköön. + — Ja sitten — — riemumielin synnytä + mun poikani. + +ELISA (lyyhistyneenä maahan): + + Sun uhrilintus kuolee, + ei jaksa siivetönnä — — kaukomaille. + +LONGINUS (nostaa Elisan syliinsä): + + Kun tuskan roviolta lintu lähtee, + se siivet purppuraiset saa — — + +ELISA: + + En nää — — + tiet' enhän tunne — — sokeana näin. + +LONGINUS: + + Päin aurinkoa lentäin sädenuolet + sun silmäs näkeviksi avaa. + +ELISA: + + Polttaa, + tuhaksi polttaa sydänalan multa + tuo päivän liekki. + +LONGINUS: + + Sienien sankarten, + se tuhkan alta itää vain. + +ELISA (kohoten masennuksen alta): + + Sun poikas, + mun poikani — — hän onhan kaltaisesi! + +LONGINUS: + + Oi kaunihimpi! Seppel syntyissään + jo häll' on päässä, yksin lentäväisen + on haukan voima siivissänsä, sitten — — + +ELISA: + + Hän pyhimykset kaikki voittaa. + +LONGINUS: + + Ilman + veristä miekkaa maata hallitsee. + Kuin päivä kukkivalle maalle on, + kuin ilmain tuoksu, jota hengittää, + niin luonnollista riemu maallinen + on sankarille sille. + +ELISA (auringon valon levitessä kaikkialle): + + Käske mua, + sun voimallasi lähden, muuten ei + mua auta jalka — —. + +(Vaipuu Longinuksen syliin.) + +LONGINUS: + + Poikas tähden lähde. — + +ELISA (kuin kirkastuneena toistaen, irtautuen Longinuksesta): + + Sun poikas tähden lähden — — + +LONGINUS (riemukkaasti): + + Onnellinen + oot armas sinä — — onnellinen minä: + elossa uskollinen olla saat + ja kuolemassa minä. Rauhan saimme + ja sielun kokonaisen vihdoinkin + näin eri teitä, armas. Peitellä + ei tarvis lempeämme enää — — + +ELISA: + + Verta + ei enää vuodattaa — — + +LONGINUS: + + Vain synnyttää + tuon tulevaisen onnen kaunis poika — + +ELISA: + + Hän äitiparan kauan kärsineen + sun vierellesi hautaa, armas — — + +LONGINUS: + + Hän — + hän itseänsä jakamatta, kulkee + ja kaikki voittaa, mit en minä voinut. + +ELISA: + + Hän murehemme kyynelutareista + kaikk' ihanimmat riemun mehut juo + — jos jaksan vain — ma yksin taivaltaa. + +(Aikoo lähteä, mutta horjahtaa taaksepäin Longinuksen puoleen.) + +LONGINUS + + Oi, riemun tulevaisen tähden jaksa. + +ELISA (kääntyy, kietoutuu intohimoiseen syleilyyn): + + Sun rintas auki avaa, voima suo + mun sieltä juoda! + +LONGINUS: + + Henkeni ma avaan. + Sa tiedä: kuolon riemukkaan suot mulle, + jos kyynelistä hymyät nyt mulle, + ja astut ylväin hartehin. + +ELISAA (kuin kirkastunutta voimaa keräten): + + Ma sulle + voin riemun suoda vieläkin — — mik' armo, + mik' autuus mulle paljon rikkoneelle, + rakastavalle — — Voimas ylhäisen + nyt jäntereisiin sain! + +LONGINUS: + Oi, hertas nainen, + sun heikkoutes ihanuutta on + ja jumaluutta voimas kaunis. + + ELISA (kirkkaan voimakkaasti): + + Lähden + ja tulkoon kärsimys. + +(Nostaa kätensä kreikkalaiseen tervehdykseen.) + +LONGINUS (nostaa korkealle käsivartensa): + + Ja tulkoon kuolo, + on riemu meillä! + +(Elisa pääportaita pois, Lankha seuraa.) + +LONGINUS (syöksyy kaiteen luo, painautuu voimattomana sitä vastaan): + + Nyt tulkaa, + oon kyllin heikko — — + +(Taurus tuo vartioiksi sotilaat, joista pari tulee oikealta näkyviin, +ja rientää edelleen palatsiin. Longinus etenee keskinäyttämölle.) + +KÄTYRI (tullen esiin oikealta): + + Messias, oot heikko — — + Kas, huules kuivuu hampaattoman lailla + ja poskiluiltas putoo liha. Pelkäät? + Sun kasvois karva katukoiran malliin + likaisen keltainen on pelvon vuoks. + — Täss' oisi vaivaisapu hengenlähtöön; + tikari, kaunis muisto lemmityltä + ja arvolt' aivan historiallinen. + (Longinus ottaa vastaan tikarin sisäisesti poissaolevana.) + Ket' auttaa kuolemasi? Alkuliejuun + vain painut näin ja mulle maailman + sa vaivakseni jätät. Sana lausu, + ma tuonne kiemurran ja käskyn vien, + ett' alkaa riita taas. Kas joukon kesken + ois kuolokin noin niinkuin juhlallista! + +(Longinus vastaa vain torjuvalla liikkeellä. +Zenobia, prinssi ja Taurus palatsista.) + +Athenodorus (legioonalaisille): + + Hei, miekkamiehet, kuolon kuja tehkää, + min kautta messias saa taivaltaa + päin kitaa leijonain. + +ZENOBIA: + Niin, messias, + ken meist' on heikko nyt. Sun kaunis vaimos + lie missä rämpii lantein matalin, + tienvarteen orjapojan synnyttää + koht' isävainajalle. Miss' on riemus, + oi riemu kaikkien. Miss' onnes on, + sa onni maallinen. Nyt taivaist' asti + sit' etsimähän käy, sielt' ehkä löydät — — + +ATHENODORUS: + + Sähinä säiläin, räikky piinaavainen + miest' ohjatkoon. + +ZENOBIA: + + Ken meist' on heikko nyt + — Sa vastaa, saarnaa suulla marttyyrin. + +LONGINUS: + + Peto ihminen — sun kaltaisesi. + +ZENOBIA (yhä raivostuen): + + Lähde! + Saat alles muulin takkukarvaisen + ja hoippupolven, ratsus selkään nouse. + +LONGINUS: + + Ajatus, viime kerran ilmi lennä + ja heille näytä, mik' on autuus mulla: + Mit' tein, mit' olin, siitä riemuitsen, + sen murheist' ihanista, ihmehistä + ja touhust' elämän, mik' unelmilta + pois seppellehvät riisti kaunehimmat, + mut onnen ihanaisen rintaan siitti — — + Jää riemujano mun, jää sydän tänne! + Se palaa yhä rinnass' armahan + ja verta purppuraista kierrättää — + se siittää, synnyttää. — Viel' elät onni + sa onni maallinen, sa murheen sisar. + +ZENOBIA (keskeyttäen, vihlovalla ivalla): + + Lihallas piinatulla, kurja mies + sa meille ostat jatkon elämään. + Tää riemu selvää on. Mut onni sun? + Miss' on se nyt? + +LONGINUS (ylevästi): + + Sun sieluus alhaiseen + nyt paina totuus, jonka selväks sain — — + +ATHENODORUS (riipaisten takaapäin Longinuksen harteilta viitan): + + Taas sanaratsuin laukkaa messias! + Jo lähde! + +LONGINUS: + + Tää on riemu maallinen: + Elosi matkatiellä, ihmislapsi, + syleile ainett' ihanaa ja maata + kuin lemmittyä rintaas vasten paina, + syleile hengelläsi, luojan lailla. + Mut joka hetki riemuin ole valmis + pois heittämään tää onni ainehen + ja kuolla taida. + +ATHENODORUS: + + Matkaan, mars! Pois viekää! + +LONGINUS: + + Oi, virvaliekkiprinssi, tyhjää pala, + sua säälin, pienen pieni vihamies. + (Astuu askeleen lähteäkseen.) + Kätyri liejuinen, nyt eellä astu, + sull' onhan halu suureks tulla, voittaa. + Oi kanssain lähde, kuollaan rinnattain, + niin tuska maailman ja riita lakkaa. + +KÄTYRI: + + Kas, perillist' ei mulla, täytyy elää, + pojaltas syntyvältä virkaa pyytää. + +LONGINUS: + + Hän nauramalla voittaa sun kuin minä + sun kärsimällä voitan, kehno mies. + — Vain viime lahjas kiitost' ansaitsee. + +(Lähtee. Hetken hiljaisuus.) + +ATHENODORUS (legioonalaisille): + + Hei, kilvet hirviöiksi sarvekkaiksi, + kumu kammon kauhistakoon riemun miestä. + +(Kuuluu kilpien synnyttämää melua. Myös Zenobia +syöksyy kaiteen luo. Äkkiä hiljaisuus.) + +ZENOBIA: + + Te lyökää, lyökää! + +ATHENODORUS: + + Säilin viiltäkää! + +ZENOBIA: + + Oi, miehet urhokkaat, pois sääli, pois! + +ATHENODORUS: + + Hän seisahtuu — Pois, häkkiin työntäkää. + Hän kääntyy tännepäin — — + +ZENOBIA: + + Pois, nopsempaan! + +(Huudahtaa vihasta ja kääntyy näyttämölle.) + +ATHENODORUS: + + Löi rintaan tikarin! + +ZENOBIA (kuin muistellen): + + Löi rintaan tikarin. + +TAURUS (rientää oikealta, antaa käskyn ylinnä seisovalle sotilaalle): + + Mies, riennä vankilaan ja Nimrod surmaa. + (Zenobia ja Athenodorus neuvottomiksi.) + Koht' on taas auki raikas taistotie! + +ZENOBIA (kauhistuen): + + Mit' aiotkaan — —? + +TAURUS + + Pääll' ostan messiaan + ma armon Caesarilta. Luottamuksen + saan ruumiill' ukkoparan, preetorarvon + saan kukkuraksi, kun sun poikinesi + lyön kahleisiin, kaks oivaa kaunistusta, + kun tarjoon riemusaattoon Caesarin. + Saan idän legioonat valtahani + ja maita marssin, maita valloitan. + — Pois tieltä naiset, prinssit raihnahat, + uus alkaa aika, kalske kalpojen. + +(Zenobia vetää poikansa luoksensa ja painautuu kauhuissaan taka-alalle.) + +KÄTYRI: + + Tai sekasorto, murha, pimeys, + ja mulle riemu, kaiken hävitys. + +Väliverho. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75535 *** |