Initial commit of ebook 77159 filesHEADmain

4 files changed, 1245 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77159-0.txt b/77159-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..b438452
--- /dev/null
+++ b/77159-0.txt
@@ -0,0 +1,1229 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77159 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+MUUTTOLINTU
+
+Runoja
+
+
+Kirj.
+
+HILJA AALTONEN
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Rosma,
+1926.
+
+
+
+
+
+
+      Äitini muistolle.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Muuttolintu.
+
+I
+
+Nukkuneelle 1-10.
+Kehtolauluja 1-2.
+
+II
+
+Ajatus 1-5.
+Sydän on synkempi runoa.
+Ulpukka.
+Myrskyn viesti.
+Kotimökillä.
+Syksyinen lakeus 1-2.
+
+III
+
+Hymyillyt.
+Voi merta.
+Pois.
+Matkalla.
+Takaisin.
+Nimipäivänäsi.
+Ikävä.
+Voitto.
+Kun hänet veit.
+Ystävälle.
+Uni.
+
+IV
+
+Silloin saapuu.
+Turhaa.
+Elämä.
+Sana.
+Joulukellot.
+Köyhän joulu.
+Kuu.
+Päivä palajaa.
+Pääsiäislauantaina.
+Vaaroilta.
+Menneisyyden muistoja.
+Kevät-iltana.
+
+
+
+
+MUUTTOLINTU.
+
+
+    Olit muuttolintu sa täällä vain,
+    läpi syksyn sun lentosi näin,
+    läpi kylmän kun lähdit kiiruhtain
+     ilon, onnen maita päin.
+
+    Minä katson kauan korkeuksiin,
+    sun jälkeesi, pilvien taa,
+    levon, rauhan kaupunki kaukaa niin
+    ikuisuudesta kangastaa.
+
+    Jo katosit valoon, kirkkauteen,
+    maa, taivaskin liikahti nyt.
+    Läpi kultaisen portin kevääseen
+     on pääskynen lentänyt.
+
+
+
+
+
+I
+
+
+
+
+NUKKUNEELLE.
+
+
+    1.
+
+    Nukkuu äiti-kulta,
+    nukkuu arkussaan,
+    en nää silmän tulta,
+     en saa sanaakaan.
+
+    Taivaan korkeuksiin
+    maasta riemut vei,
+    hätään, valituksiin
+    ei hän vastaa, ei.
+
+    Onnen hymyilyllä
+    mielen masentaa,
+    kuolinpaita yllä
+    itkemään mun saa.
+
+    Autuaana aivan
+    valkovaatteissaan,
+    — nähnyt työn ja vaivan —
+     äiti nukkuu vaan.
+
+
+    2.
+
+    Keskeen kuusten, jäiden
+    aittaan kylmään niin
+    aran kulta-äiden
+     arkku kannettiin.
+
+    Ensi kertaa yksin,
+    yksin jääpi hän,
+    kanssa sylityksin
+     yön ja pimeän.
+
+
+    3.
+
+    Nukut jo, kuule et lauluain,
+    myöhään sen alotin vasta.
+    Mustaa kätkyttä tuijottain
+     viihdän vienointa lasta.
+
+    Elämän aik’ oli hallussain
+    hiukan lohtua antaa,
+    hiukan hyvittää kohdaltain
+    ja joskus taakkansa kantaa.
+
+    Elämän aik' oli hallussain
+    sanoa kultainen sana.
+    Ah, se ei päässyt, ei päässyt vain
+    mun huulilta milloinkana. —
+
+    Nukut jo, kuule et lauluain,
+    myöhään sen alotin vasta.
+    Mustaa kätkyttä tuijottain
+     viihdän vienointa lasta.
+
+
+    4.
+
+    Rakas äiti —
+    sinä hymyilet, arkussasi
+    ja näytät niin sanomattoman onnelliselta,
+    aivankuin tahtoisit tehdä tyhjäksi
+    meidän suuren murheemme
+      ja niinkuin peräti vähäksyisit kaikkea sitä,
+    mitä tänne jäi;
+    tai niinkuin tahtoisit itse näyttää meille,
+    kuinka korkea ja ihana on kuolema,
+    jota me ennen niin kauhuisaksi kuvittelimme,
+    kuinka suloinen lepo
+    pitkän, pitkän työn päätyttyä,
+      kuinka pehmeä uni ainaisen ikävän kadottua...
+
+    Oletko sinä todellakin niin onnellinen,
+      vai hymyiletkö ehkä vain siksi,
+    ettei lastesi olisi liian paha olla
+    ja ettemme me suinkaan jäisi murehtimaan
+    sinun tähtesi.
+    Rakas äiti,
+    kuka sinun sydämesi takaa!
+
+
+    5.
+
+    Poissa, niin kaukana poissa
+    äidin on murheet ja vaivat.
+    Kasvot huolten huuhtomat
+     hymyyn heltyä saivat.
+
+    Poissa, niin kaukana poissa
+    maailman myrskyinen syli.
+    Valkeat rauhan tähdet
+    on sataneet äidin yli.
+
+    Poissa, niin kaukana poissa
+    elämän tuskainen juoksu.
+    Lähellä, äidin on lähellä
+     iäisten kukkien tuoksu.
+
+
+    6.
+
+    Portaiden vieressä pieni kuusimaja,
+     aidan luona suuret, mustat vaunut
+    hopean kuultavine tupsuineen,
+    aisat käännettyinä tiellepäin.
+    Pihalle ripoteltujen kuusenhavujen yläpuolella
+     seisoo suuri, totinen hiljaisuus.
+
+    Aitan ovi on auki.
+
+    Maa on routainen, tie epätasainen,
+    pyörien raiteet syvällä kuopalla,
+    ja yöllä on satanut hiukan lunta.
+     Isä sanoi olevan kuusitoista astetta pakkasta.
+
+    On marraskuun ensimäinen, pyhäinpäivä.
+
+    Peräkamarissa, valkoisin lakanoin
+     peitetyn ikkunan takana,
+    soittaa muuan kunnian-arvoinen vieras
+    raskasta, surullista virttä.
+    Tuvanpuolella pyhäpukuiset ystävät
+     juovat kahvia hiljaisina ja itkevinä;
+    he eivät oikein tiedä miksi itkevät,
+    mutta eivät voi pidättää kyyneleitään.
+    Hetken vakavuus ja tämä harvoin kuultu soitto
+     kantaa jokaiselle hänen omat surunsa
+    silmien eteen
+    näyttäen ne valtavan suurina ja selkeinä
+     ja ihanasti sielua repivinä.
+
+    Tänään on äidin hautajaiset.
+
+    Minä seison tuvan nurkkauksessa,
+     kuulen surullisen soiton, tajuan nyyhkytykset,
+    ja tuijotan silmäni sokeiksi
+    aukiolevaan aitan oveen,
+     josta kohta kannetaan musta arkku kuusimajaan.
+    Veisataan pari matkaan-otto virttä
+    ja äiti viedään iäksi pois
+     omasta pihastaan.
+
+    Eikä mikään voi muuttaa tätä tapahtumaa.
+
+
+    7.
+
+    On niinkuin kohdalleni maailmaan
+    ois' auenneena iäisyyden aatto,
+    kuin palaisi ei enää milloinkaan
+     tää tietä käypä pieni surusaatto.
+
+    Kuin matkaisimme kaikki taivaaseen
+    pois kylmän talvituulen puhaltaissa,
+    kuin ei vois viimat viiltää sydämeen,
+    kuin nukkuisimme uniss' autuaissa.
+
+    Ois' otsallamme unhon yrtit vaan,
+    ei kukaan muistelisi murheitansa,
+    kuin eessapäin ois' kesä kukassaan,
+    ja linnut pyhät kutsuis lauluillansa.
+
+    Mut kun ma liikahdan, taas toden nään,
+    nään vaunut mustat edessäni juuri.
+    Me käymme äidin multaan peittämään,
+     ja meill' on vilu, ikävä niin suuri.
+
+
+    8.
+
+    Hautakellot kumahtaa
+    lyövät sydämeeni.
+    Palavimmat, haikeat
+     itken kyyneleeni.
+
+    Hiljaa, hiljaa astutaan
+    lähemmäksi hautaa,
+    silmin, sieluin siunaten
+     arkun mustaa lautaa.
+
+
+    9.
+
+    Multa putoo arkulleen —
+    Kristus, Jeesus, auta,
+    Sun on kirkastamasi
+    ahdas, musta hauta.
+
+    Ota turviis, taivainen,
+    rakas, kallis laina,
+    Pyhä, kanna kädelläs,
+    ettei multa paina.
+
+
+    10.
+
+    Kaikki rientää haudaltaan,
+    kirkkoon kellot soivat.
+    Ah, niin kiirein, kiirein vaan
+     haudan umpeen loivat.
+
+    Askel raskas, iloton
+    käydä maailmalle,
+    kun jo äiti-kulta on
+    pantu mullan alle.
+
+    Ei oo siellä yksin hän,
+    myös ma sinne harhaan
+    läpi raskaan elämän
+     kotiin, kirkkotarhaan.
+
+
+
+
+KEHTOLAULUJA.
+
+
+    1.
+
+    Tuuti-lulla, lulla-aa,
+    äiti lasta laulattaa,
+    tuuti pikku rukkaa,
+     tuuti lemmen kukkaa.
+
+    Tuuti lulla, lulla-aa,
+    elo lasta laulattaa,
+    tuuti maailman kylihin,
+    tuuti surun sylihin.
+
+    Tuuti lulla, lulla-aa,
+    kuolo lasta laulattaa,
+    tuuti turviin parhaan,
+     tuuti tuonen tarhaan.
+
+
+    2.
+
+    Tule uni, joudu jo,
+    painu silmäluomiin,
+    painu sydänhaavoihin,
+     surun, tuskan tuomiin.
+
+    Tule, suuri unhoitus,
+    tupaan yksinäisen,
+    taakse ruudun himmeän,
+    talvikylmän, jäisen.
+
+    Tule uni, joudu jo,
+    kädet ristin, vuotan,
+    painu hiljaa parmaallein,
+     sinuun uskon, luotan.
+
+
+
+
+
+II
+
+
+
+
+AJATUS.
+
+
+    1.
+
+    Mull' oli hetken onni matkassani,
+    en joutanut sun ääntäs kuulemaan,
+    vaikk' usein saavuit luokse vavahduttain —
+     ja nyt sun tulosi on tuska vaan.
+
+    Ma lähdin leivän tähden kaupantekoon,
+    ja toivoss' aikain uutten, parempain.
+    Ma tahdoin saada meille kodin, kallis,
+    sua säälin mierontiellä matkassain.
+
+    Sen vihdoin sain, ja iki-onnen, luulin,
+    mut sinun luokses kadotin ma tien.
+    Oi Ajatus, oi Yksinäisyys pyhä,
+    ma minne kauas eksynytkin lien? —
+
+    Nyt itket avutonna vierelläni,
+    et jaksa enää nostaa sieluain.
+    Ma vanhennuin ja väsyin, turhan vuoksi
+     melussa maailman sun unohtain.
+
+
+    2.
+
+    Et oisi kaivannut sa kartanoita,
+    et majaa pienintäkään pyytänyt,
+    et iloisia ihmisiä, joita
+     sa aina arkana oot vältellyt.
+
+    Sa hymysilmin katsoit köyhyyteen,
+    ei puute saanut häiritä sun untas.
+    Sun oli kaikki usko toivoineen,
+     sun oli Tulevaisuus valtakuntas.
+
+
+    3
+
+    Oi muistatko, kun oli kylmä niin
+    ja ihmisten ikkunat jäässä,
+    sinä vilkutit kesää, kukkiakin
+     ja kruunua matkan päässä.
+
+    Minä katsoin sinne ja kiiruhdin,
+    ja unhotin elämän vaivat.
+    Mut kohtalo löi mua lennossain,
+     ja siipeni katketa saivat.
+
+
+    4.
+
+    Jäin aallokkoon, jok' ei kannata mua
+    jäin tuulehen, jok' ei nosta.
+    En uskalla koskaan ma uneksua,
+     en aatella auringosta;
+
+    en kuunnella kuisketta raitojen,
+    en kaislojen, piilipuiden.
+    Menen vaiti kuin valkea lastunen
+     elon vinhaa virtaa uiden.
+
+
+    5.
+
+    Oi sielut ylhät, yksinäiset,
+    te kulkijat kapean tien,
+    te etsijät päärlyn ikuisen, —
+     minä teiltä hyljätty lien.
+
+    Oi sielut ylhät, yksinäiset,
+    mun tähteni rukoilkaa!
+    On siipeni rikki ja laulut pois,
+     ja sydäntä paleltaa.
+
+
+
+
+SYDÄN ON SYNKEMPI RUNOA.
+
+
+    Sydän on synkempi runoa
+     sielu virttä sairahampi,
+    suru suurempi sanoja,
+    kaiho kieltä katkerampi,
+     poven on piilossa pakotus
+    polttavampi poljentoa.
+    Tuska tuutivi ylitse,
+    soutaa sointujen lomitse
+     syytä, jok' ei julki jaksa.
+
+    Sydän on synkempi runoa,
+     sielu virttä sairahampi.
+
+
+
+
+ULPUKKA.
+
+
+    Ulpukka, unien kukka
+    pinnalla päilyvän veen,
+    juuresi juontuu, rukka,
+     liejusta syvänteen.
+
+    Ulpukka, lemmitty lahden,
+    tuulen ja auringon;
+    haikea monen hahden
+     ohitses uida on.
+
+
+
+
+    MYRSKYN VIESTI.
+
+
+    Ma syksymyrskyn ääntä kuuntelen
+    ja katson yöhön miellä kauhuisalla.
+    On siskot, veikot kaikki maailmalla
+     myös kodittomia, ma tunnen sen.
+
+    Ja viestit suurten hätäin, vaivojen
+    on surun kyyhkysellä saapuvalla,
+    mi valittaa mun ikkunani alla,
+     ah, niinkuin syylliseksi tuomiten.
+
+    Oi kirousta pitkää köyhyyden,
+    se syö mun järkeni ja sydämen
+     ja lyö mua painajaisen vasaralla.
+
+    En tahdo kuulla, myrsky, ääntäs, en!
+    ma huudan pimeyteen, tuulehen —
+     ja surmaan kyyhkyläisen ikkunalla.
+
+
+
+
+KOTIMÖKILLÄ.
+
+
+    Kuin tähdet, ne on mulle vilkkuilleet
+    tään kotimökin pienet muistorukat.
+    On tänne lapsuusleikit kutsuneet
+     ja kuihtunehet nuoruuteni kukat.
+
+    Ah, kuinka palata ma jaksoinkaan,
+    kävellä poikki palaneitten sarkain!
+    miss' ennen kaihot kasvoi kukkiaan
+    seassa toivon-tainten pienten, arkain.
+
+    Nyt täält' on kauimpana kaikki ne,
+    sydämen riemuun jotka kerran saivat.
+    On syksy tullut sadun linnuille,
+     ja aikaa lähteneet on unten laivat.
+
+
+
+
+SYKSYINEN LAKEUS.
+
+
+    1.
+
+    On täällä paimenlaulut vaienneet
+    ja elo-aumat viety vainioilta.
+    Vain surullinen syksyn hiljaisuus
+     ja kaiho saapuu läheisiltä soilta.
+
+    Pois korjaa kesä ilot viimeiset,
+    jo tummuu alastomat sänkipellot,
+    jo pimenevät paljaat kentät, puut
+     ja iltaan soivat autiuden kellot.
+
+
+    2.
+
+    Oi lakeus, sa lohduton ja laaja,
+    sa kyntömiehen laulajaksi teet.
+    Sun kentiltäsi syksyisiltä näiltä
+     on kaikki kauemmaksi kaihonneet.
+
+    He katsoneet on taivaanrannan taa
+    ja nähneet unten kaupunkien kaaret,
+    elämän helteen alta paenneet
+    ja hetkeks' saavuttaneet satusaaret.
+
+    Oi lakeus, sa lohduton ja laaja,
+    miespolvein syksykaihot täällä soi,
+    ne kertoo työstä päättymättömästä
+     ja ikävästä, jok' ei kuolla voi.
+
+
+
+
+
+III
+
+
+
+
+HYMYILLYT.
+
+
+    Taas tulit niinkuin päivä pilven takaa,
+    ja kaikki unet elämähän sai.
+    On 'pirtissäni jälleen juhla vakaa
+     ja sydämessä suven sunnuntai.
+
+    Ja kaipauksen siivet kasvaneet
+    on maasta pilviin, aurinkohon nyt;
+    ne peittää riemun, peittää kyyneleet
+     vain siksi, ett' oot mulle hymyillyt.
+
+
+
+
+VOI MERTA.
+
+
+    Voi merta, joka meitä eroittaa,
+    sen ylitse ei ykskään laiva saa;
+
+    sen aallon halki huutomme ei soi,
+    ei lintukaan sen poikki lentää voi.
+
+    Vain joskus pinnalla sen tyynen veen
+    sielumme hymyilevät toisilleen.
+
+    Mut taasen päällä myrskyaallokon
+    untemme pursi pirstaleina on,
+
+    ja itkusorsat soutaa ulappaa...
+    Voi merta, joka meitä eroittaa!
+
+
+
+
+POIS.
+
+
+    Pois minä lähden.
+    Pakenen maailman ääriin
+    armaani tähden.
+
+    Unohtaa halaan.
+    Vannon ikuisen valan jos
+    koskaan palaan.
+
+    Täällä ma turhaan
+    tuijotan onnen varjoon ja
+    itsemurhaan.
+
+    Kaukana tuolla
+    ilossa ilman häntä voi
+    elää ja kuolla.
+
+    Hyvästi siksi!
+    Lähden ma luotasi ajoiksi
+    ainahisiksi!
+
+
+
+
+MATKALLA.
+
+
+    Yhä suutelen ruusua hehkuvaa,
+    jota koski sun huulesi salaa.
+    Yhä, yhä mun sydämein seisahtaa
+     ja lähtöhetkehen palaa.
+
+    Yhä himoan halata katseellani
+    sua ainutta, hylkäämääni.
+    Yhä väistän silmääsi naurahtain,
+     ja itkulla täyttyy pääni.
+
+
+
+
+TAKAISIN.
+
+
+    Kun olin lähtenyt, tulivat tuomiten mulle
+    tuskanhiljaiset yöt kuin hirvelle haavoitetulle.
+
+    En voi elämää kestää ilman sua,
+    taivas ja maa sen estää, armahda mua!
+
+    Näin minut ääretön kaipuu takaisin toi.
+    En sinun sielusi ohitse vaeltaa voi!
+
+
+
+
+    NIMIPÄIVÄNÄSI.
+
+
+    Sinä, armas, murheeni kruunu oot,
+    oot riemuni kilpi kallis.
+    Oi jospa iäti jumalat
+     tätä autuuden unta sallis.
+
+    Sinä lämmitit sieluni viluisen,
+    sinä hälvensit elämän huolet.
+    Sinä yhdellä hymyllä, ainoisin,
+    otit murheesta multa puolet.
+
+    Sinä olet niin kaunis, niin korkea oot,
+    säde päivän sun otsallas palaa. — —
+    Koko elämä hiljaa kumartuu,
+     kun kuiskaan nimeäs salaa.
+
+
+
+
+IKÄVÄ.
+
+
+    Jos saisin nähdä sun,
+     niin uuteen lauluhun
+    taas sydän puhkeaisi.
+    Jo nousisin ma noin
+    kerällä aamun koin,
+     ja riemu palajaisi.
+
+    Sua ilman, ainoisin,
+     on niinkuin samoisin
+    ma erämaata mykkää.
+    Mua painaa maahan päin,
+    ja sydän sairas näin
+     vain raskahasti sykkää.
+
+
+
+
+VOITTO.
+
+
+    Ma olen voiton voittanut
+    niin suuren, armottoman:
+    oon kalleimpani kieltänyt
+     onneksi armaan oman.
+
+    Niin unohtamaan vihdoinkin
+    mun oppi sydämeni,
+    mut vuodet pitkät, parhaimmat
+    sen kanssa hautaan meni.
+
+    Ja niinkuin lintu eksynyt
+    vain joskus kyynel palaa,
+    mut ei se pyydä puolestaan,
+     ja senkin pyyhin salaa.
+
+
+
+
+KUN HÄNET VEIT.
+
+
+    Kun hänet veit,
+     vie kaikki vaan,
+    vie koti kuollut tää,
+    puut kaada puiston nää,
+    viel' yhä hänen lauluaan
+     ne aamuin heläjää.
+
+    Kun hänet veit,
+     vie kaikki muu,
+    vie kesä, kukat pois,
+    ah, tuho rauhan tois!
+    kun ulvois tuulet uhuu-uu
+     ja suuret myrskyt sois!
+
+
+
+
+YSTÄVÄLLE.
+
+
+    Niin oomme, ystävä, me jääneet yksin
+     kuin kaksi eksynyttä unelmaa.
+    Me käymme surussamme vieretyksin
+    ja emme toistamme voi lohduttaa.
+    Sun katseesi on kaukana ja mun,
+     ja tyhjyys, tyhjyys soittaa sieluhun.
+
+    Sa näet naisen nuoren, valkopinnan,
+    mi häipyi sinne suuren onnen taa.
+    Ja minä ritarini riemurinnan,
+    min rakkautta itkee taivas, maa.
+    Sun katseesi on kaukana ja mun,
+    ja tyhjyys, tyhjyys soittaa sieluhun.
+
+    Tiet' onnen menevän me heidän näimme.
+    He minne saavat, taivas aukeaa.
+    Me murheeseen, me unhoitukseen jäimme —
+    Mut jossain kaksi meidän onnen saa. —
+    Sun katseesi on kaukana ja mun,
+    ja tyhjyys, tyhjyys soittaa sieluhun.
+
+
+
+
+UNI.
+
+
+    Oot uni vain,
+    armahain,
+    ja siksi ikuisesti sua lemmin.
+    Kun onni pettää, toivo hylkää mun,
+    sa silloin kutsut kahta kultaisemmin.
+    Oot uni vain,
+    armahain!
+
+    Ma siunaan sua,
+    kaivattua,
+    jok' elämäni harhakuvin täytit.
+    Sä kyyhkyn siiville mun kohotit
+    ja tuolta kultalinnan kaukaa näytit.
+    Ma siunaan sua,
+    kaivattua!
+
+    Oot uni vain,
+    armahain,
+    jä siksi rakkahin sa ain' oot mulle.
+    Tulkoonpa päivät pilviset tai kirkkaat,
+    mun sydämeni kuuluu yksin sulle.
+    Oot uni vain,
+    armahain!
+
+
+
+
+
+IV
+
+
+
+
+SILLOIN SAAPUU — —
+
+
+    Sa harhailet, sa erehdyt,
+    mut etsit eteenpäin,
+    tienviitat vaikk' on peitetyt,
+     käy aika jätättäin.
+
+    Sa kuumeisesti kiiruhdat,
+    rakennat, kokoot vaan;
+    ja kantain kuormat vaikeat
+    myös kiinnyt maailmaan.
+
+    Niin vuotten menness' opit sa,
+    kuink' ehkä elää vois.
+    Mut silloin saapuu Kuolema
+     ja pyyhkii kaikki pois.
+
+
+
+
+TURHAA.
+
+
+    Irroita sieluni, taivas, murheesta maan,
+    irroita tomusta tuskan ja kahleistaan,
+     että ma siivillä rauhan levätä saan.
+
+    Turhaa taistella on ja peljätä näin
+    keskellä elämän kuohujen yllättäväin,
+    kun sinä kuitenkin ohjaat ne ylhäältäpäin.
+
+    Turhaa murheeni on ja pientä kuin tuo
+    linnun lento, mi pyrkii pilvien luo,
+    missä on järkkymätön vain suuruuden vuo.
+
+    Anna mun tyynenä taipua tuulihis vaan,
+    myrskyissä nousten ja laskien kotihin saan.
+    Irroita sieluni, taivas, murheesta maan!
+
+
+
+
+ELÄMÄ.
+
+
+    En tahdo valittaa, jo tunnen sun.
+    Ma kannan kuormasi, sa palkan maksat.
+    Ma ihmettelen vain ja kummeksun,
+    sa kuinka tyystin näin mun nääntää jaksat.
+
+    Ei heru kyynel, kylmä nauru vain
+    mun kiertyy huulilleni alla mäen,
+    kun jalka luistaa, ruoskas heilahtain
+    ma harmaantuvan pääni päällä näen.
+
+    Oi, älä armahda, sa lyö nyt jo,
+    tuo uhka iankaikkinen ei auta!
+    Sa oot niin julma, saita, kuuletko,
+    jo tuhat kertaa parempi ois hauta.
+
+    Voi, huokaan tuhat kertaa tuhannen,
+    ja jätän taakkani jo toisten kantaa.
+    Mun siell' on hyvä, väsy tielle en,
+    kun kaitsen tähtiä ja taivaan rantaa.
+
+
+
+
+SANA.
+
+
+    Sana kaikuu ääriltä taivahan,
+     sana korkea, kaunis ja syvä.
+    Sitä tuntuvat tuulet kantavan,
+    meren aallot sit' ajavat rantahan,
+    se on huutanut myrskyn mukaan,
+     mut ei sitä kuullut kukaan.
+
+    Sana kaikunut alusta aikojen
+     on ylitse linnan ja mökin,
+    sit' on laulanut kuorot lintusten,
+    Sit' on kertonut kukkaset keväimen,
+    sitä vaikersi syksyn tuuli,
+     mut kuka sen itkun kuuli!
+
+    Sana kuiskaa syyttäen sydämeen:
+     nyt kuule, kun suuri on hätä;
+    vuostuhannet tähtes' sun, eksyneen,
+    oon laulanut, huutanut tyhjyyteen.
+    Jos annat vielä mun mennä,
+     en enää luoksesi lennä. —
+
+    Sana kaikuu ääriltä taivahan,
+     sana korkea, kaunis ja hyvä.
+    Se tuntuu mun sieluan kantavan,
+    se veis' minut elämän rantahan.
+    Oi, miksi en lähde mukaan —
+     ja miksi ei vastaa kukaan.
+
+
+
+
+JOULUKELLOT.
+
+
+    Sinitaivaan holvissa kellot soi,
+    ja tähdet loistaen palaa.
+    On ylhäällä kirkkaus, onnen koi,
+     ja enkelit laulaa salaa.
+
+    Maan syvyydessä ei lapset nää,
+    ei kuule iloa taivaan.
+    On ihmisen painunut tuskasta pää
+    ilo eksynyt elämän vaivaan.
+
+    Oi aika, armahda hetkeksi vain,
+    suo kauhujas leikiksi luulla;
+    suo sielumme, pelkonsa unhottain,
+     vain joulukelloja kuulla!
+
+
+
+
+KÖYHÄN JOULU.
+
+
+    Kävi joulu köyhän majaan,
+    ilo aukaisi matalan uksen,
+    toi leipiä kantamuksen
+     ja puita tyhjään vajaan.
+
+    Tuli loimotti liedeltä illoin
+    ja sulatti ikkunan jäästä,
+    lumi luotihin porraspäästä.
+     Unet kaunihit nähtiin silloin.
+
+
+
+
+KUU.
+
+
+    Kuu korska öisellä orhillansa
+    vie taivaan holvissa hopeitansa.
+
+    Ei kysy kohdalla köyhän matkaa,
+    se yksin ylhäistä tietään jatkaa.
+
+    Ei näe kättäni kurkoittavaa,
+    sen eessä tähtönen portit avaa. — —
+
+    Pois eellä aamuisen tuuli-soiton
+    se ajaa linnahan huomenkoiton.
+
+
+
+
+PÄIVÄ PALAJAA.
+
+
+    Jo päivä palajaa, —
+    se saapuu kaukaa sieltä
+    ikuisen kesän tieltä,
+     ja sielut kirvoittaa.
+
+    Loistollaan taivas, maa
+    iloittaa ihmismieltä,
+    jo, kuullen kiurun kieltä,
+     se lauluun puhkeaa.
+
+    Unohtuu vaivat, huolet
+    kun päivän kultanuolet
+     maan multaan heläjää;
+
+    ne kautta sielun soivat,
+    ne riemastuttaa voivat
+     murheessa eläjää.
+
+
+
+
+PÄÄSIÄISLAUANTAINA.
+
+
+    Kylän keskeltä karkelot kajahtaa,
+     mäen mäntyhyn ruskot raukee,
+    hämyn huntuhun peittyy kuulas maa,
+    kevät-kaihojen kahleet aukee.
+     On ilta pääsiäislauantain,
+    sitä kertovat ihmiskielet,
+    sitä kuiskivat kaiut hiljaa vain,
+     sitä siintävät ilmanpielet.
+
+    Minä astelen kylältä kotiapäin
+     ohi saunojen savuavaisten.
+    Ja kertaan kaikuja mielessäin
+    kevät-äänien kummanlaisten,
+     kun kesken mietteeni kajahtaa
+    syvä-ääniset kirkonkellot.
+    Ylt'ympäri hämäryys hengen saa,
+     ja hehkuu himmeät pellot.
+
+    On eessä yö lemmen, uneton,
+     mut ilo on kaikkien olla.
+    Jo kokkoa varten olkia on
+    jok' ainoan kartanolla.
+     Piha roudan päällitse puhdas, nään,
+    ja saunan polulla santaa.
+    Tytöt vettä ja vihtoja viedessään
+     jo tähyilee taivahan rantaa.
+
+    Mut ympäri yöhyt laskeutuu,
+     talot peittyvät pimeän alle,
+    ei tuika tähdet, ei nouse kuu,
+    tulet syttyvät taivahalle;
+     kas tuolla yksi, kaks', kolme, — — kuus'!
+    Suur' alttari, luoksesi näin
+    tuli vuoronsa polvi vanha ja uus
+     kevät-uhria sytyttäin.
+
+    Pyhä luonto leikkii ja unelmoi
+     ja vapisee onnensa eessä.
+    Mut kokkojen luona laulut soi,
+    ilot suuret on säveleessä.
+     Kevät-impien siivet ne väikähtäin
+    ylt'ympäri illassa entää,
+    sala-hymnit soi maasta ja ylhäältäpäin...
+     ja noidat luudilla lentää.
+
+    Punalieskat sammuvat, syttyvät taas,
+     ja karkaavat taivasta kohti.
+    Oi kumarra, talvi, sun saavuttajaas,
+    joka valtasi ottaa tohti! —
+     Mun syömmessäin suven aallot lyö,
+    suli riemuhun rintani jäinen:
+    Oi, iloitse, kansani, riemuitse, yö,
+     on huomenna Pääsiäinen!
+
+
+
+
+VAAROILTA.
+
+
+    Koko päivän synkkänä sousin
+    minä siintävän järven pintaa.
+    Taas ylöspäin rinnettä nousin,
+     mut yhä mun ahdisti rintaa.
+
+    Pala peltoa varjossa vuorten!
+    vain metsää, metsää ja vettä.
+    Kisat kuulu ei naapurin nuorten,
+    elonlaulusta ei sävelettä.
+
+    Pois, aavalle niittyjen lehtoon,
+    pois, tuhanten talojen maille!
+    Minä kuulen jo karkelot ehtoon,
+     elän muistoille onnekkaille.
+
+
+
+
+MENNEISYYDEN MUISTOJA.
+
+Lausuttu Ilmajoen Museotalon vihkiäisissä juhannusaattona v. 1915.
+
+
+    Ja kaukaa takaa vuosisatojen
+     nyt kaikuu kaunihisti muistoin kellot...
+    Oi katso, kohoo varret kukkien
+    ja nousee notkoistansa niityt, pellot.
+     »Uus', vapaa maailma ja viisaat lapset»,
+    ne kuiskii heräten kuin unestansa.
+    Ja ihminen, jok' itse muistot nosti,
+     hän riemumielin kertoo kaihojansa:
+
+    Ma tahdon käydä kerran vielä sinne,
+     miss' aik' on mennyt työssä, lauleluissa,
+    miss' iskut kirveen kankahilla kaikui
+    ja helskyi kaiteet pirtin kangaspuissa.
+     Ah, siell' on ilmaa, unelmia, totta,
+    on päivänpaistetta ja myrskysäätä.
+    On siellä tervehdykset tuttavaiset
+     ja tupaantulijalle penkin päätä.
+
+    Ma istahdan ja kysyn; kuinka voidaan,
+     ja mitä kuuluu kunniakkaan taloon.
+    Saan kuulla: työtä tehden, Luojaan luottain
+    on tultu korven yöstä päivän valoon.
+     Ei aina hymyilty, vain kyynelöitiin,
+    kun kulki korpisuolta kylmä halla;
+    ja monta pettuleipää huokauksin
+     on syöty mustan kurkihirren alla.
+
+    Mut elettihin onnellisna, hiljaa,
+     siks' kunnes sodat saivat, rutot ehti,
+    kun talot poltettihin, vietiin viljat,
+    ja kuivui kotipihan koivunlehti.
+     Kun itkettihin Isonvihan töitä
+    alottain elämätä uudestansa;
+    kun kylmäin revontulten roihutessa
+     kaivattiin kadonnutta, kaikkeansa.
+
+    Mut vieri viikot, kuut ja päivät kului,
+     pois lensi huuhkain kotipeltoin yli.
+    Taas kauas, kauas loisti katto kodin,
+    siell' oli rikastunut äidin syli.
+     Jo talvipolkua hän tuvast' aittaan
+    hyräillen astui, onneansa laulain.
+    Ja velvoittava autuus sielussansa
+     mies astui kera pyssyjen ja paulain.
+
+    Niin tehtiin työtä, toivottihin jälleen,
+     ja usein kylvöttiin ja karkeloitiin,
+    ja sydänsuruinensa kirkkoon käytiin,
+    sairaitten kanssa kaukaisimpiin noitiin.
+     Niin joutui Joulu, kerkes Kynttelikin,
+    ja Marianpäivä pihdin päreet poisti,
+    kun läpi talven taloin ikkunoista
+     ne peittämättä takkatulet loisti.
+
+    Siell' lasna kuunneltihin kummat kaskut,
+     kun kehrättiin ja kartattihin milloin;
+    ja peljättiin kun tervakannot räiski
+    heijastain varjot tuvannurkkiin illoin.
+     Kun vaari muisti nälkävuotten sudet,
+    hakaten kessujansa huhmarilla,
+    kun väkevimmistänsä miehet haastoi
+     ja tappeluista kylän tanhuvilla.
+
+    Taas nähtiin kevättalvin liinat, hurstit,
+     kun peitti hankimaita pitkät alat,
+    ne niistä tehtiin, miesten pyhäpaidat
+    ja piikasille oivat »kivijalat». —
+     Kun aamuvarhain kukonlaulut kuului,
+    ja lunta vielä väikkyi vainioilla,
+    kun miehet, pojat metsätöissä viipyi,
+     soi lemmenlaulut kaihoin kartanoilla. —
+
+    Mut vieri viikot, kuut ja päivät kului,
+     taas päivä kirkas paistoi, lumi suli.
+    Jo kuohui kevätvirrat voittojansa,
+    ja kaukaa pikkulinnut kotiin tuli.
+     Orasti rukiit, vihersivät pellot,
+    iloiten ihmislapset touon teki.
+    Ja hymyellen taakseen kauas katsoi,
+     kun päivänpuolla lasten leikit näki.
+
+    Ja kesä koitti. Ulos töihin tultiin,
+     kun käki kukkui, lammen sorsat uivat.
+    Ja missä sarat sattui vieretyksin,
+    toistansa lempiväiset punastuivat.
+     Niin vaiti, hikihelmin aherrettiin
+    tuon pilvettömän kesätaivaan alla.
+    Vain suolta kuului helkkäin karjankellot
+     ja paimentorvet kaikui kukkulalla.
+
+    Mut ehti hämäräinen elon aika,
+     ja nousi jälleen ruis- ja kaurakokot.
+    Ja tuvan ikkunalla ruukuissansa
+    ne kuihtui palsamit ja verinokot.
+     Taas riihet jyski, syksytuulet lauloi,
+    ja kylän kujill' elokuormat kulki,
+    ja myllyt pyöri, tuoksui uutisvilja,
+     ja maamies sadon aittahansa sulki. —
+
+    Mut vieri viikot, kuut ja päivät kului,
+     ja aika muuttui, ihmiset ja tavat.
+    Mut esi-isäin veri meiss' ei muutu,
+    vaan sydänvaistot luontoon vetoavat.
+     Ja vaikka mieli muuttuis tuhat kertaa,
+    ne eivät muutu, menneisyyden muistot,
+    ne sieltä kaukaa meille kangastavat
+     kuin siunattujen sukuin pyhät puistot.
+
+    Oi kallis kotiseutu! Sulta saimme
+     me unelmat ja uskon ikuisiin,
+    sun aavikoiltas hartautta haimme,
+    sun kuuses kuiski sadut sydämiin.
+     Sun taivaas toivon-tähdin meihin katsoi
+    totuutta tuntoihimme istuttain.
+    Sun eestäs, rakas, siunaukset kantaa
+     luo suurten, korkeimpien jumalain.
+
+
+
+
+KEVÄT-ILTANA.
+
+
+    Punainen aurinko vaipuu —
+    nousee sieluni kaipuu
+     kevätruskojen taa.
+
+    Kauan kauniisti hohti,
+    painui kotiaan kohti. —
+    Hiljaa himmeni maa.
+
+    Katselen tähtivyöhön...
+    Näinkö ikuiseen yöhön
+    eloni mentyä jään?
+
+    Syttyykö tähdet siellä
+    kuoleman kolkolla tiellä, —
+     jään minä miettimään...
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77159 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a1d9246
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77159
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77159)