4 files changed, 1061 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77160-0.txt b/77160-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..80fc50a
--- /dev/null
+++ b/77160-0.txt
@@ -0,0 +1,1045 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77160 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+SYKSYÄ
+
+Runoja
+
+
+Kirj.
+
+HILJA AALTONEN
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö,
+1912.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+I
+Syksyä.
+Suon syrjässä.
+Luhtamailla.
+Sun onnesi.
+Myrskypilviä.
+Minä rakastan.
+Muuttolinnuille.
+Syys-iltana.
+Läpi aavan.
+Syksy-aamuna.
+
+II
+Mierossa.
+Ei tuntisi.
+Myöhään.
+Vangin unta.
+Rukous.
+Minne.
+Toiveet.
+Siunattu.
+Kevättä I-II.
+
+III
+Ei sieluni irrota voi.
+Minä upposin.
+Nyt itken.
+Kuolohon entää.
+Kuihtunut tuomenkukka.
+Yhteen soivat.
+Syviä syitä.
+Sun mentyäs.
+Sankarilleni.
+Paimentytön lauluja I-IV.
+
+IV
+Vuotten taa.
+Syreeni.
+Pirstoutunut perintö.
+Ikävä on siipirikkoisen.
+Kaipausta.
+Ensi syksy.
+Nosta — murra.
+Verien virroilla.
+Vaeltaja.
+Surulle.
+Pettymystä.
+Älä vaikene vielä.
+Orpoutta.
+Laulaisin.
+Kukkaini haudalla.
+
+
+
+
+
+I
+
+
+
+
+SYKSYÄ.
+
+
+    Siell' on nostettu veräjät paikoiltaan,
+    siell' on puituna pellon vilja.
+    Ja ikkunan kohdalla tarhassaan
+     on kuihtunut ruusu ja lilja.
+
+    Siell' aitat uhkuvat täyteläät
+    ja tuuless' on myllyn siipi,
+    ja naiset nauravat, äänekkäät,
+     ne pellavapioja riipii.
+
+    Siell' lasten karkelot kaikua saa,
+    mies pellolla auraa kääntää;
+    siell' ilma on kotoista, kuulakkaa,
+     ja ylhäällä kurjet ääntää.
+
+    Mun sinne on mieleni, sinne vaan
+    oman henkeni laulut helää;
+    on onnea siell' edes sielussaan
+     joka syksy uudesta elää!
+
+
+
+
+SUON SYRJÄSSÄ.
+
+
+    Nyt levätä luonto jo saa,
+    on povestaan korjattu kyllä.
+    Niin ääneti aavikon yllä
+     syys-salamat leimahtaa.
+
+    Suon synkeän syrjässä vain
+    siell' itkevät rukihin aumat.
+    Pois lentävät lintujen laumat
+     yli korpien kiiruhtain.
+
+
+
+
+LUHTA-MAILLA.
+
+
+    Ei enää luhta-mailla laulut soi,
+    ei enää kalkattele karjankellot.
+    Syyssatehessa nyyhkii nuoret pellot.
+
+    Ja kumartuen, kaihoisalla miellä
+    niin yksinäisen hyljättyinä siellä
+     vain ladot lakeutta vartioi.
+
+
+
+
+SUN ONNESI.
+
+
+    Sun onnesi ei ole mittaamaton,
+    syyskaihoni valtakunta,
+    oi uneksi nyt, koht' ylläsi on
+     vain kuuran-kirttä ja lunta.
+
+    Minä pelkään sirppiä pelloilla sun
+    ja ikkunais ensi-tulta.
+    Minä tunnen tuomion alotetun,
+     ja kyynele kiertyy multa.
+
+
+
+
+MYRSKYPILVIÄ.
+
+
+    Ukkos-ääni uhkaellen käy.
+    Lähti myrskypilvi, saapui toinen.
+    Luojan maailma on suurenmoinen,
+    ei sen äärten yhtymistä näy.
+
+    Synkkä sydänpäiv' on päällä,
+    ihmislapsen synnintuskat suuret.
+    Vapisevat vankat sydänjuuret,
+    pisaroita putoo siellä, täällä.
+
+
+
+
+MINÄ RAKASTAN.
+
+
+    Minä rakastan syksyä suurta,
+    se repii runkoa, juurta,
+     ja lehtiä lennättää.
+
+    Sen taivas on toivoton, tumma,
+    ja kaiho korkea, kumma
+     sen soidessa sieluhun jää.
+
+
+
+
+MUUTTOLINNUILLE.
+
+
+    Taas lennätte kevähän maille,
+    suvi-ilmoille onnekkaille.
+    Minä vieläkin tänne jään
+    yön keskehen, ikävään.
+
+    Oi kuulkaa, kuiske on mulla:
+    Minä mielisin matkaanne tulla!
+    Mut lintuset lentää vain
+    päin pilviä parvittain.
+
+    — Ah, veisitte siivillä sinne,
+    yli merien, vaikkapa minne!
+    Tuhat-vuotta jo itkenyt oon
+    syys-iltahan autioon.
+
+
+
+
+SYYS-ILTANA.
+
+
+    Ja taasen onnen lapset muuttaa saavat
+    viimeisten kukkain kanssa kaupunkiin.
+    Ma kylän kujille jään kyyneliin.
+    Oi sanomattomat on syksyn haavat.
+
+    Niin itkun sekaiset on ilman äänet,
+    niin lohdutonna luonnon laulut soi.
+    Ja tuulet toivehetta toistaa voi:
+    kenties sa ainiaaksi tänne jäänet.
+
+    Mut ei, ma kerran muuttolintuin lailla
+    myös lennän yli aavain sinne niin,
+    miss' sähkölamput loistaa kulkeviin
+    kuin kuuhut onnellisten asuinmailla.
+
+
+
+
+LÄPI AAVAN.
+
+
+    Minä matkaan suurehen maailmaan
+    läpi ääneti itkevän aavan,
+     näen toivoni totehen saavan.
+
+    Tätä hetkeä vuosia vuottanut oon,
+    ja laulanut lähdön aikaa.
+    En tuskien tuntenut taikaa.
+
+    Oi aavikko, aavikko, anteheks' suo!
+    Jos vieläkin tänne jäisin,
+    kyll' lempesi ymmärtäisin.
+
+    Oi hyvästi nyt, en jäädä ma voi!
+    Ovat toiveeni kaukana tuolla
+    tuhat-vaarojen toisella puolla.
+
+
+
+
+SYKSY-AAMUNA.
+
+
+    Miten kolkoksi kylä on käynyt,
+    miten autioks' armahat maat.
+    Niin kylmät ja kalvakkaat
+     syyshallat on ennättäynyt.
+
+    Tien varsilla nokkoset seisoa saa,
+    ja pelloilla pistävät karret.
+    Ja mustuneet perunan-varret
+    kuin kuollehet kumartaa.
+
+    Ylt' ympäri kylältä kuuluu vain
+    yks'toikkoinen riihen lyönti,
+    ja tunnoton tuulen työnti
+    käy lehtiä kuljettain.
+
+    Ja sieluni, sinnekin aikoinaan
+    on hiipinyt harmaa halla;
+    meni kaikkeni maailmalla,
+     meni jättäen jäljet vaan.
+
+
+
+
+
+    II.
+
+
+
+
+MIEROSSA.
+
+
+    Mut tuuli mun tuskani tyynnyttää,
+    ja luonto lohduksi jääpi,
+    kun taival on pitkä, ei polkua nää,
+     ja yö minut yllättääpi.
+
+    Nyt ihmiset lämpimäss' uinuu vaan,
+    mut minä jäin ovien taaksi.
+    Oi miksikä taivas ei luonutkaan
+    mua kuuhueks' kalvakkaaksi.
+
+    Niin kauvan ma mierossa matkannut oon,
+    ja sydän on haavoja saanut;
+    mun äitini kulki jo kalmistoon,
+    ja isä on lemmestä laannut.
+
+    Olen itkenyt itseni uuvuksiin.
+    Minä painan mättäälle pääni,
+    ja tähdet taivaalla ilkkuu niin
+    minun orpoa elämääni.
+
+    Mut aurinko aamulla noustuaan
+    luo lämmintä kylmyyteeni,
+    ja ennenkun ihmisten ilmoille saan,
+     se on kuivannut kyyneleeni.
+
+
+
+
+EI TUNTISI.
+
+
+    Olen kulkenut kyliä kauvan
+    vain varassa matkasauvan;
+
+    ja kärsinyt katkerasti,
+    ah, äärettömyyksihin asti!
+
+    Nyt palajan peittelemättä,
+    minä kaipaan ystävän kättä.
+
+    Mut ei mua ykskään nää,
+    minut pelko jo pyörryttää:
+
+    Ei tuntisi tuttavat mua,
+    elon raipoilla ruoskittua.
+
+
+
+
+MYÖHÄÄN.
+
+
+    Sai lintunen akkunalaudallein
+    ja lauleli murheitaan.
+    Mit' onneton toisen tuskille tein?
+    Ma vaieten kuuntelin vaan.
+
+    Se sirkutti säveltä sydämen,
+    sen silmissä kyynel ui:
+    — Ne särkivät pesäni pienoisen
+    ja poikani hukkaantui.
+
+    Sua autan, kuuletko, usko vain!
+    Ja ma nostan raskaan pään.
+    Mut lintunen akkunalaudaltain
+    oli lähtenyt lentämään.
+
+
+
+
+VANGIN UNTA.
+
+
+    Ah, tähdet ja taivaan näin!
+    Ovet raskaat aukeni mulle
+    elinajaksi tuomitulle.
+    Minä kuljen kotiapäin.
+
+    Ne itkivät silloin mua,
+    isä, äiti ja sisko pieni,
+    kun kahleet katkaisi tieni,
+    ne itkivät vangittua.
+
+    Nyt hymyyvät ääneti vaan.
+    Minä mustille murheille kostan,
+    koko perheen kunnian nostan,
+    ja me alamme uudestaan.
+
+    Oi, eivät he arvata voi,
+    minä saavun illalla salaa,
+    kun takkavalkeat palaa
+    ja — — vartija ruuan toi...
+
+
+
+
+RUKOUS.
+
+
+    Ma valvon elämäni viime öitä,
+    ja mietin mennehiä yksin vain;
+    kuink' olin, kurja, tehnyt matkallain
+     vain tuhansia epätoivon töitä.
+
+    En ymmärtänyt koskaan itseäin,
+    ja toiset tuomitsivat tuhoisesti.
+    Ma luulin joskus: hyvyyteni esti
+    mua pääsemästä tielläin eteenpäin.
+
+    Mut ken sen tietää? Rikoin aina, aina,
+    ja mursin toiveet toisten, omani.
+    Elämänkoulun ikilomani
+     mua ällös enää pimeämpään paina!
+
+
+
+
+MINNE!
+
+
+    Ei vääryyttä, vääryyttä näin!
+    Minä tiedän rikokseni:
+    Ah taivas, puutteineni
+    olin pyrkinyt eteenpäin.
+
+    Oi älkää lyökö mua,
+    olen avuton, aivan yksin.
+    Te ylvähin ymmärryksin
+    vain nostakaa poljettua.
+
+    Mut heiluvan ruoskan nään.
+    Minä polvistun jalkoihinne.
+    Ah sanokaa: minne, minne
+    mun on mentävä kärsimään!
+
+
+
+
+TOIVEET.
+
+
+    Kyll' eksyitte valkeat kyyhkyt,
+    ei tääll' ole toivon sijaa.
+    Ah, mustinta uneksijaa
+     vain vaalii yölliset nyyhkyt.
+
+    Oi pimeys peitä, peitä,
+    ne pettävät tyystin mua.
+    Ah, kerran ne murskattua — —
+    ei, ei — minä lemmin heitä!
+
+    Jos annan toiveiden mennä,
+    iäks saan minä päivät harmaat.
+    Tään kerran jälkeen ne armaat
+     ei enää luokseni lennä.
+
+
+
+
+SIUNATTU.
+
+
+    Olen siunattu voimasta rakkauden,
+    on kuormani raskas, pyhä.
+    Min' en koskaan aatellut lastani, en,
+     nyt aattelen, aattelen yhä.
+
+    Minä aavistin kaiholla, mitä nyt nään,
+    kun mieheni maljan join,
+    ja itkien suuressa sylissään
+    minä äidiksi unelmoin.
+
+    Nyt laulan hymniä lapsellein,
+    nyt viritän virteni uuden,
+    minä taivaalle tunnustukseni tein,
+    olen kirjoissa Kaikkisuuden.
+
+    Näin ääretönt' onnea milloinkaan
+    en tuntenut sielussain.
+    Minä vapisen hetkeä, milloinka saan,
+     ja odotan, odotan vain...
+
+
+
+
+KEVÄTTÄ.
+
+
+    I
+
+    Oi onko se kevättä, ystävä, tuo,
+    kun kukkaset tekevät terää.
+    Kun aallot päältänsä peitteen luo,
+    ja ihmiset päivään herää?
+
+    Oi katso, ei kukaan heist' ikävöi
+    Omat silmäni kyyneliss' uivat.
+    Minä näin vain syksyn; salamat löi,
+    ja kukkaset kuivettuivat.
+
+
+    II
+
+    Niin nyt kevät-virret helää,
+    kera päivän ma liiton teen,
+    en mieli varjossa elää,
+     vaan kuolla valkeuteen.
+
+    Minä avajan sieluni lähteet,
+    ikipäivää itkien juon,
+    ja tuskani tummat tähteet
+    pyhän alttaris äärehen tuon.
+
+    Olin pyytänyt päivyttä ennen,
+    nyt mielin sen hurmasta pois.
+    Oi Luoja, tään kevähän mennen
+     en syksyä elää vois.
+
+
+
+
+
+III
+
+
+
+
+EI SIELUNI IRROTA VOI.
+
+
+    Ja tummat silmät mun sielustain
+    ikipäiviksi rauhan vei,
+    niisi' tahtomattani taivaan sain,
+    miss' salamat säihkyvät leimahtain.
+     Ei tyynny ne tyrskyt, ei!
+
+    Niin äärettömät oli silmät nuo,
+    en pohjahan päässyt, en.
+    Niiss' aaltosi värjyvä vetten vuo,
+    ja ma laineilta liidätin rannan luo
+    pois uhmasta pyörteiden.
+
+    Mut taasen kun nostin ma katsettain
+    näin taivaani tumman tuon,
+    se kohosi korkeena rauhoittain,
+    ja se viilsi ja vihlasi sieluain.
+    Minä mieleni murheita juon!
+
+    Oi, enhän tok' itke taivastain,
+    vaikk' ukkonen ärjyen soi.
+    Näen keskellä synkkien salamain
+    ijankaikkisen kauniin katseen vain,
+     jost' ei sieluni irrota voi.
+
+
+
+
+MINÄ UPPOSIN.
+
+
+    Niin kauvan ma kaihosin, pelkäsin, itkin,
+     ja taistelin tunteita vastaan.
+    Minä tahdoin ne surmata syksyä pitkin,
+    hänen irrota katsannastaan.
+    Mut tahtoni miks' oli heikko niin,
+     minä upposin silmien syvyyksiin.
+
+
+
+
+NYT ITKEN.
+
+
+    En tiedä kuinka ja milloin
+    minä kohtasin katseen sen.
+    Ah taivas, silloin, silloin
+     elin hetkessä autuuden.
+
+    Mun silmäni kyynel kasti,
+    vait' kuuntelin ääntäsi vain;
+    se kaikui niin kutsuvasti
+    kuin kellot sunnuntain.
+
+    Niin kavahdin kaulaan sulle,
+    elin onnessa päivät, yöt.
+    Nyt itken — anteeksi mulle —
+     niin kipeään, kipeään lyöt!
+
+
+
+
+KUOLOHON ENTÄÄ.
+
+
+    Oi katso, tuossa se lentää — —
+    mut siivet on rikki, hajan.
+    Sinä tunnet haavoittajan.
+
+    Ei valitusvirsiä; joskaan
+    niin kaunist' ei surmattu koskaan.
+    Se ääneti kuolohon entää...
+
+
+
+
+KUIHTUNUT TUOMENKUKKA.
+
+
+    Minä riistin sen hänen rinnastaan,
+    minä suutelin, suutelin sitä,
+    mut kesken riemua heräsin vaan.
+     Mitä olin minä tehnyt, mitä?
+
+    Nyt tuijotan vait! — Ei tahtoonkaan
+    ijäks' itselleen onnea tee!
+    Nyt lehdet on mustana maljassaan,
+     kukat suudellen karisee.
+
+
+
+
+YHTEEN SOIVAT.
+
+
+    Niin sinut, armahani, hyljäten,
+    ma lähdin onnen etsintähän yksin.
+    Nyt palaan pohjattomin pettymyksin
+     sun anteeks' antamustas rukoillen.
+
+    Oi nyt en koskaan lähde luotas, en,
+    ma aattelen jo täysin ymmärryksin,
+    ma tahdon käydä kanssas käsityksin
+     niin, armas, itkien kuin iloiten.
+
+    Ja rinnalles ma painan raskaan pääni,
+    oi ohjaa, ehjennä mun elämääni!
+    Niin kumman kuumat mull' on kyynelveet.
+
+    Mut sielut salaisesti yhteen soivat.
+    Ja Amorinit itse ilakoivat
+    kuin ois he ensi-nuolen ampuneet.
+
+
+
+
+SYVIÄ SYITÄ.
+
+
+    Liikaa, liikaa...
+    Sinä hymyilet anteeksi antain,
+    kuin polkisit päälleni kantain!
+
+    Liikaa, liikaa...
+    Voin lohdusta hulluksi tulla,
+    niin syviä syitä on mulla.
+
+
+
+
+SUN MENTYÄS.
+
+
+    Sun mentyäs meillä vain itketään,
+    yli huoneen käy huokaus salaa.
+    Ja kasvoilla kärsivän ilmeen nään:
+     ei koskana palaa.
+
+    Minä vaikenen, ystävä, kiitos vain,
+    ett' taitoit tuskani kerta,
+    oon kylliksi itkenyt sielussain
+     ja vuotanut verta!
+
+
+
+
+
+SANKARILLENI.
+
+
+    Nyt ottaos orhisi valkoinen,
+    mua varten se valjasta kerran.
+    Luo tahdon ma Tuonelan herran,
+     kera sieluni murheiden.
+
+    Minä mielisin kiirehin matkallen,
+    nyt en pelkäisi istuinta Herran.
+    Mua kuuntele ainoan kerran,
+     onnetonna kun rukoilen:
+
+    Oi vie mua sinne suureen
+    ijänkaikkisen istuimen juureen
+     ja kerro, ken minä oon.
+
+    Näin nöyrästi Herralle haasta:
+    Hän on tuhlaaja tahrojen maasta,
+    ja hän kaipaa jo kalmistoon.
+
+
+
+
+PAIMENTYTÖN LAULUJA.
+
+
+    I
+
+    Oi kenpä vois tulkita tunteitani,
+    kun istun ja solmeilen satujani,
+    niin tummia, synkkiä kuin syksy-yö,
+     niin kaunihin kalpeita kuin tähtivyö.
+
+    Oi onnekas paimentyttönen on,
+    soi saloilla soittelo suruton,
+    ei muuta hän pyydä kuin laulella vaan
+    ja saduissa syleillä sankariaan.
+
+    On kaihonsa kukka ain kuolematon,
+    se syksyllä syömehen kylvetty on,
+    ei kesää se nähnyt, ei kevättäkään,
+     vain talviset tuiskut ja tuulispään.
+
+
+    II
+
+    Nuku, kalpea kukkani,
+    nuku, unteni sankari.
+    Paimentyttö kun tuudittaa,
+     peikot ei tulla saa.
+
+    Nuku nuppuna, ruusunen,
+    ällös aukene mailmallen.
+    Paimentyttö ei ottaa saa
+    sankarin suudelmaa.
+
+    Kohta joutuva lähtö lie,
+    soitoin urhoni sotaan vie.
+    Paimentyttö vain silloin saa
+     muistoja tuudittaa.
+
+
+    III
+
+    Hämyn kellot hiljaa kumahteli,
+    kun ma kera kotkan vuorta viilsin.
+    Viime hyvästit kun huoahteli,
+     suurta syksy-unta syömet eli.
+
+    Kiitti kumartuen kanervista,
+    jotka riistelin ma rintahansa.
+    Kotkani, tuo korkein korke'ista,
+     janos juoda maista matalista.
+
+
+    IV
+
+    Oi yö, vie tervehdys multa,
+    se salaa ja kiirein vie.
+    Mun kalpea ritari-kulta
+     ikävissänsä yksin lie.
+
+    Yö, suutele tummaista tukkaa
+    ja punerra poskipää.
+    Ma syömeni kultaista kukkaa
+     en koskaan, en koskaan nää.
+
+
+
+
+
+IV.
+
+
+
+
+VUOTTEN TAA.
+
+
+    Unten vienot viljapellot
+    jäivät vuorten taa.
+    Nuoruus-ajan iltakellot
+     kaihoin kumajaa.
+
+    Mutta miellä katkeralla
+    tuot' en surra saa,
+    lemmenkukka-kummun alla
+     nuoruus nukahtaa.
+
+
+
+
+SYREENI.
+
+
+    Oi syreeni, syömeni kukka,
+    sinä näit mit' ei nähneet muut.
+    Ei arvannut vaahtera-rukka,
+     ei kukkivat pihlajapuut.
+
+    Minä avasin ikkunan illoin,
+    kun kaikk' oli nukkuneet.
+    Sinä hyväilit huultani silloin,
+    ja me itkimme viljavat veet.
+
+    Oi syreeni ikkunan alla,
+    ei aavista ystäväs, ei,
+    mikä kohtalo maailmalla
+     mun poskeni ruusut vei.
+
+
+
+
+PIRSTOUTUNUT PERINTÖ.
+
+
+    Murtunut on maammon muistokukka.
+    Totta tuota tarpeekseni itkin!
+    Kuinka koskaan, hento sielurukka,
+    pyhän perintösi pirstasitkin?
+
+    Etkö kyllin köyhä ollut silloin?
+    Ei, mut rajattoman rikas, ylväs,
+    uljaat unelmat sua souti illoin,
+    aamuin heräsit kuin päivän pylväs.
+
+    Kuinka annoit aartehesi mennä,
+    päästit pyhät tunteet tuulten teille?
+    Ei nyt rauhan-siivet suihkain lennä,
+    vieden puhtaan virttä enkeleille.
+
+
+
+
+IKÄVÄ ON SIIPIRIKKOJEN.
+
+
+    Kevyt on korkeella liidellä sen,
+    jok' on karttanut luoteja, paulaa.
+    Ikävä on siipirikkoisen,
+     jok' ei jaksa lentää, ei laulaa.
+
+
+
+
+KAIPAUSTA.
+
+
+    Oi, kaipaus, puhkea kyyneliin,
+    oi ilmoille kulkeos kauvas.
+    Minä näännyn tuskihin tulisiin,
+     ah, rintani, missä on rauhas?
+
+    Sinä kaipaat; siihen et tyytyä voi,
+    mitä päivien touhu työksesi toi.
+    Oi maihinko rientäisit avariin,
+     vaiko suurihin taivaisiin!
+
+
+
+
+NOSTA — MURRA!
+
+
+    Niin henkeni mun harvoin nukahtaa,
+    en tiedä mistä silloin unen saa.
+    On niinkuin aaltonen, mi vaahtoaapi;
+     vaan myrskyin, tuulten mennen levon saapi.
+
+    Ens syksyn tuulet mulle murheen toi,
+    ne nuoren taimen mahlat maahan loi,
+    ens syksyn henki oli ylväs, suuri,
+     ja siks' sen aina muistan, siksi juuri.
+
+
+
+
+ENSI SYKSY.
+
+
+    En jaksa ma astua etehenpäin,
+    mun on mahdoton taakse jäädä.
+    Ja turhaan tiedustan itseltäin,
+     mik' on korkean kohtalon määrä.
+
+    Oi nosta jo mua, ei turha se työ,
+    ja anna mun ehjänä elää.
+    Tai murra ja kerralla maahan lyö,
+     jotta henkeni pirstat helää.
+
+
+
+
+VERIEN VIRROILLA.
+
+
+    Minun vereni huutavat, huutavat ain:
+    miss' on maailman puhtahin maine!
+    Kenen kulkijan koskissa virtaa vain
+     tääll' aalloton, läikkyvä laine?
+
+    Minun virtaini varsilla viihtynyt on
+    moni-vuotiset tyyntävät tammet,
+    ne rauhaa humisi rannikkohon,
+    ne varjosi vilppahat lammet.
+
+    Mut taittuivat tammeni tyyntävät nuo,
+    ja kuolivat kukkien juuret;
+    sai sameaks' säilynyt, väikkyvä vuo,
+    kun saapuivat satehet suuret.
+
+    Kuka tohtivi kerskata kuohuistaan
+    tään myrskyisän elämän mailla?
+    Kenen vaahdot ei virrannut uomastaan
+     pois pärskyvän pyörtehen lailla!
+
+
+
+
+VAELTAJA.
+
+
+    Minä tuskien tuudussa istun nyt,
+    ja taistelen tummat hetket.
+    Joku synti se taaskin on estänyt
+     mun sieluni toivioretket.
+
+    Olin vannonut hetkessä Herrallein
+    niin liian raskahan valan.
+    Sen alla suurimmat synnit tein,
+    nyt tunnon-tuskista palan.
+
+    En uskalla astua alttarin luo,
+    pyhän liinan poimu on musta.
+    Nyt kiroja sieluni kalkista juo,
+     joka tuonut on lohdutusta.
+
+
+
+
+SURULLE.
+
+
+    Oi kiitos, kiitos sullen,
+    suru suuri, kun muistit mua,
+    kun et pienien ilojen tullen
+     mun antanut unhoittua.
+
+    Oi kiitos, kiitos, rakkain,
+    ota omakses sieluni nyt!
+    Olen sulle jo pohjalta sakkain
+     verikyynelin hymyillyt.
+
+
+
+
+PETTYMYSTÄ.
+
+
+    Mun silmissä kohtalon kyynelveet
+    on kerrassa loppuhun kuivat.
+    Mun sielussa elämän ihanteet
+    jo aikoja unhottuivat.
+
+    Ah, miksi ma aaltohon yksin jäin!
+    Olen hukkunut elämän mailla.
+    Minä arkana tuijotan taaksepäin,
+    en etehen elävän lailla.
+
+    Ijankaikkinen pettymys, aina ja uus
+    mun uskoni vei kuin veikin.
+    Mun kanssani elämän armottuus
+    on leikkinyt pitkän leikin.
+
+
+
+
+ÄLÄ VALKENE VIELÄ.
+
+
+    Ei, ei — älä valkene vielä,
+    yö suuri, mun ystäväin,
+    sun synkimmässäsi, siellä
+     tien ikuiseen päivään näin.
+
+    Minä ylenen murheessa yksin,
+    elän onnettomuuksista vain.
+    Ilot kaikki kun vieretyksin
+     on siirtynyt sielustain.
+
+    Ah siivet, mustat ja suuret,
+     te jaksatte kantaa mun!
+
+
+
+
+ORPOUTTA.
+
+
+    Oi ällös itke, orpo ihmis-syön,
+    sun täytyy, täytyy olla tyytyväinen.
+    Oi onhan päivä suuri, säihkyväinen
+    molemmin puolin mustimmankin yön.
+
+    Oi tyydy tuhatmoiseen taisteloon,
+    tääll' elon murheet painaa pienen hetken.
+    Saat pian tehdä suuren riemuretken
+    Ikuisen Kaitselmuksen kartanoon.
+
+
+
+
+LAULAISIN.
+
+
+    On sulanut öiset kirret,
+    ja aurinko purppuroi.
+    Mun sieluni pohjalla soi
+     niin kumman korkeat virret.
+
+    Ja säihkyvin silmin, kulta,
+    sinä kuuntelet laulua mun,
+    oi, itsekin oudoksun
+    oman henkeni hehkua, tulta.
+
+    Tämä sointu mun sielussain,
+    oi jospa sen ymmärtäisin,
+    sen valtahan ijäksi jäisin,
+     ja laulaisin, laulaisin vain!
+
+
+
+
+KUKKAINI HAUDALLA.
+
+
+    Yön äärillä pilvet jo uinahtaa,
+    minä viritän viulua vasta,
+    ei vielä mun soittoni sortua saa
+    koen kukkaini haudalla kaiuttaa
+     ja aatella autuasta.
+
+    En hyräile hiljaista hymniä, en,
+    minä tyynnytän tyrskyn lasta.
+    Sitä kätkyttä keinutan kaihoillen,
+    johon hukkui unelmat nuoruuden
+    pois päivästä parhaimmasta.
+
+    Mut karahtaa kielet kalpeat vaan,
+    ja sieluni itkee salaa.
+    On kuihtuneet kukkani mullassa maan,
+    ja myrskyisen virteni kuullessaan
+     yön ääriltä pilvet palaa.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77160 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..7887163
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77160
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77160)