diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 77166-0.txt | 3746 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 3762 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/77166-0.txt b/77166-0.txt new file mode 100644 index 0000000..22a15c1 --- /dev/null +++ b/77166-0.txt @@ -0,0 +1,3746 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77166 *** +language: Finnish + + + + +ONNELLINEN AVIOMIES + +Kolminäytöksinen huvinäytelmä + + + +C. A. Görnerin mukaan suomeksi sovittanut + +Lauri Suonperä [Erland Piirinen] + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Kirja, +1920. + + + + +HENKILÖT: + +HEIKKI TUULISPÄÄ, taiteilija ylimalkaan. +PETÄJÄ, hänen enonsa. +REINO AARNIO, taidemaalari. +ELLI, hänen vaimonsa. +LAURA, tämän sisar. +TAAVA, palvelijatar. +AJURI. + +Näyteltävä reippaasti. Näytöksen väliajat hyvin lyhyet. + +Huom.! Kaikissa näytöksissä on sama näyttämö. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Näyttämö esittää tilavaa huonetta peräovineen, jonka molemmilla +puolilla on ikkuna; vasemmalla yksi ja oikealla kaksi sivuovea. +Vasemmalla peräikkunan edessä maalausjalusta, jolla on suuri maalaus +käännettynä niin, ettei maalattava kuva näy yleisölle; sen vieressä +tuoli ja pieni pöytä, jolla on värilaatikko. Oikeanpuolisen peräikkunan +edessä pöytä sanomalehtineen, viereisessä nurkassa uuni ja sen edessä +korkea varjostin. Oikealla etualalla pöytä, jolla on ompelutarpeita; +vasemmalla samoin isompi pöytä, jolla on kirjoitusneuvot, kirjoja ja +piirustuslauta. Tuoleja tarpeen mukaan. Kuvastin seinällä. Peräoven +vieressä oikealla takki ja miehen hattu tuolilla. Avoimesta peräovesta +näkyy osa puutarhaa. Oikea ja vasen näyttämöltä. + + +ENSIMMÄINEN KOHTAUS. + +AARNIO (Kevyessä työpuvussa, istuu perällä ikkunan luona vasemmalla +maalausjalustan edessä, kädessään pensseli ja paletti; maalaa. Elli +istuu oikealla pöydän luona ja ompelee). + +ELLI (Puhuu kielevästi hyväntahtoisen opettavalla äänellä miehelleen, +kuitenkaan katsomatta mieheensä). Saat varmasti nähdä, Reino-kulta, +että minä olen oikeassa. Ellei meitä vaimoja olisi, joutuisitte té +miehet ihan perikatoon. Kevytmielisyydellänne kun ei ole mitään +rajoja! Kuka pitää kodin järjestyksessä? Vaimo! Miehet antavat täyden +vallan intohimoilleen ja hakevat huolettomana huvituksia. Heistä +on yhdentekevää pysyykö talous kunnossa vai ei — Ei, ei, Reino! +Kaunistele käytöstäsi miten tahdot, mutta sydämesi syvyydessä täytyy +sinun tuntea, että minä puhun totta. Ja mihin tällainen elämä sitte +lopulta johtaa? Kapakoissa käyminen rikkoo kodin onnen, tuo surua ja +huolta perheeseen. Miksi sinunkin aina vain pitää mennä kapakkaan? +Piristyäksesi työn jälkeen muka, nähdäksesi ihmisiä, joiden kanssa voit +vaihtaa ajatuksiasi, virkistääksesi henkeäsi! Mutta, rakas Reino, jos +sinun välttämättä täytyy vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, niin voithan +sen tehdä minun kanssani, sehän on ihan luonnollista — minä olen sinun +vaimosi ja minähän voin antaa sinulle parhaat maalausaiheet, koska ei +kukaan muu tunne sinua niin hyvin kuin minä. Tai luuletko sinä, että +minä olen niin ymmärtämätön, etten soisi sinulle mitään virkistystä? +Ei, rakas Reino, sittenhän minä en enää olisi täydellä järjellä! Ei! +Kyllä sinun pitää mennä ulos, sinun pitää virkistyä, mutta — minun +kanssani, jos tahdot virkistää sieluasi. Minä ymmärrän sen paremmin +kuin kaikki nuo herrat, joihin sinä lopulta kuitenkin ikävystyt. Ja +mitä hyötyä sinulla on siitä, Reino? Tyhjä rahakukkaro ja täysi pää! +Ja minun pitää sitten sitä päätäsi aina parannella. Eilenkin tulit +pää kipeänä kotiin, mies kulta. Se tapahtuu tosin harvoin, mutta se +tapahtuu kuitenkin ja on paha merkki. Olemmekin olleet vasta kaksi +vuotta naimisissa ja sen vuoksi sinä et vielä istu ulkona niin usein, +mutta mikä sinulla nyt on virkistyksenä, tulee sinulle kohta tavaksi; +sinä et voi enää luopua kapakkaelämästä, ja sitten on onnettomuus +täydellinen. — Älä väitä vastaan sanallakaan, rakas Reino — olen varma +siitä, ettei sinulla ole mitään sanomista puolustukseksesi! + +AARNIO (On koko tämän puheen aikana keskeyttämättä maalannut kuulematta +vaimoaan tai katsomattakaan häneen; puheen lopulla hän ottaa kellonsa +esille ja sanoo sitten hyvin levollisesti). Kello on kohta yksitoista. +—(Rupeaa jälleen maalaamaan rauhallisesti). + +ELLI (Jatkaa saarnaansa, kuten ennen). Jos sinä olisit yksin +maailmassa, niin sinua ei voisi moittia, mutta sinähän olet aviomies +ja perheenisä! Sinulla on hyvä, rakas ja kaunis vaimo — ja kaikkein +suloisin vuoden vanha tytär, joka on aivan sinun näköisesi, ja siksi on +sinun pyhin velvollisuutesi pitää huolta tästä lapsesta. Sinun täytyy +nyt jo supistaa tarpeettomia menoja, säästää kauniisti myötäjäisiä +tyttärellesi, sillä jos ei hänellä ole mitään, jää hän lopulta vanhaksi +piiaksi, ja se olisi kamalaa. Ei, ei, paras Reino! Älä puhu sanaakaan — +sinä tunnet, että minä olen oikeassa, ole siis vain vaiti. + +AARNIO (Hetken kuluttua). Ei pälkähtäisi päähänikään vastata mitään +sinun puolituntia kestäviin kotiripityksiisi. (Nousee ylös ja panee +pois pensselin ja paletin). + +ELLI. Niin, kun et voi vastata mitään. + +AARNIO (Yhä hyväntahtoisesti ja hellästi). Aivan oikein! — Joko olet +lopettanut, Eli kulta, vai onko sinulla ehkä vielä jotakin sydämelläsi? + +ELLI. Oi, Reino! Jos minä tahtoisin sanoa kaikki, mitä minulla on +sydämelläni, niin en saisi sitä viikossakaan sanotuksi. Mutta minä +säästän sen sopivaan tilaisuuteen. + +AARNIO (Vaihtaa työtakkinsa toiseen, ovenpielessä olevaan). Tee se, +rakas enkelini! + +ELLI (Kummastelevan näköisenä). Aiotko mennä ulos? (Nousee ja panee +pois työnsä). + +AARNIO (Puuhaten pukunsa kanssa, edelleenkin hyvin rauhallisesti ja +levollisesti). Tiedäthän, että minun täytyy mennä rouva Hanhivaaran luo +jatkamaan hänen muotokuvansa maalaamista. + +ELLI. Hm! Sinuahan vetää kovasti tuon rouvan luo. + +AARNIO. Eipä juuri. Mutta muotokuva on nyt kerran aloitettu ja — + +ELLI. Tuo rouva on kai hyvin kaunis? + +AARNIO (Kohauttaen olkapäitään). No — mukiinmenevä. Hieman elähtänyt, +mutta — (haukotellen) muuten varsm miellyttävä. + +ELLI (Yhä peittäen mustasukkaisuuttaan). Vai niin? Sinähän puhut +hänestä suurella innostuksella. + +AARNIO (Ihmetellen). Minäkö? Eikö mitä! — Sinä vain luulet niin. +(Naureskellen). Innostus on minulle yleensä tuntematon asia. + +ELLI (Huoaten). Niin, valitettavasti. + +AARNIO. Miksi valitettavasti, Elli kulta? + +ELLI. Koska minua ilahduttaisi, jos sinä edes minun takiani joskus +hurmaantuisit. + +AARNIO. Oh, sehän on ihan toinen asia, rakas lapsi! Sinun takiasi +minä aina olen hurmaantunut, sinä et vaan huomaa sitä, se on minussa +sisällinen ilmiö. (Ottaa hattunsa). Hyvasti nyt, rakkaani. (Panee +hatun päähänsä). + +ELLI (Tarttuu nopeasti hänen käteensä vetäen hänet etualalle). Reino, +sinä tekisit minut äärettömän onnelliseksi, kun tänään jäisit kotiin +etkä menisi tuon tyhmän rouvan luo. + +AARNIO. Mutta minunhan täytyy; tuo muotokuva — + +ELLI. Eihän tuo muotokuva juokse pois, vaikka oletkin tämän päivän +kotona. — Toivoisin hartaasti, että ne naiset, jotka maalauttavat +kuvansa, tulisivat sinun luoksesi sen sijaan että sinun aina pitää +juosta heidän luoksensa. + +AARNIO. No, muttia ajattelehan nyt vähän. Tämä meidän kesäasuntomme on +lähes tunnin matkan päässä kaupungista. Piitäisikö nyt jokaisen —? + +ELLI (Nopeasti keskeyttäen). Sen kyllä voi järjestää, kun tahtoo. +Olethan sinä jo siksi kuuluisa maalari, että sen, joka tahtoo käyttää +sinun taidettasi ei myöskään pidä pelästyä tuota pientä matkaa. +Minä saan joka kerran pistoksen sydämeeni, kun tiedän, että sinä +olet tekemisissä naisten kanssa, enkä minä voi olla sinun luonasi. +Oh! sinun olisi pitänyt ruveta eläinmaalaajaksi. + +AARNIO. Oho, Elliseni! Tuo kuulostaa melkein siltä kuin sinä olisit +mustasukkainen. + +ELLI (Nauraa). Minäkö mustasukkainen? No, miksikä en! Mutta sinä +tiedät, kuinka paljon minä sinusta pidän, ja että olen onnellinen +ainoastaan silloin, kun sinä olet luonani. + +AARNIO. Olethan sinä hyvä, kelpo vaimo. + +ELLI. Niin, Reino. Sellainen minä olen todellakin! Ja sen takia sinä et +tänään mene tuon rouvan luo — eikö totta? + +AARNIO. Ei suinkaan tässä sitten mikään auta. Ja olkoon minun +puolestani — voinhan jäädä kotiinkin tällä kertaa. + +ELLI (Ottaa hatun häneltä ja panee sen pöydälle). Miten hyvä sinä +oletkin! + +AARNIO. Täytyyhän minun nyt kerran tanssia sinunkin pillisi mukaan. + +ELLI (Neuvoo). Olisi suureksi hyödyksi sinulle, kun aina tekisit niin. +(Istuutuu). Tule tänne — asetu tuohon minun eteeni — tahdon puhua sinun +kanssasi muutaman oikein järkevän sanan. + +AARNIO. Vai niin — vielä kerran? (Istuutuu hänen luokseen). No — tässä +minä nyt olen. + +ELLI. Katsohan — sinä olet hyvä, oikein oivallinen mies — + +AARNIO. Mikä tässä muukaan auttaa — + +ELLI. Mutta sinä annat viekoitella itsesi hyvin helposti. + +AARNIO (Hymyillen). Eihän kukaan ole edes koettanut tehdä sellaista. + +ELLI. Onpas, Reino kulta! Sinun rakas ystäväsi — + +AARNIO (Nousee ylös). Ah — joko taas tahdot alkaa siitä! Sinä olet jo +sata kertaa vaatinut minua lopettamaan seurusteluni Heikin kanssa ja +minun on täytynyt yhtä monta kertaa kieltäytyä sitä tekemästä. + +ELLI. Siinä et ole menetellyt ollenkaan oikein, rakas Reino. + +AARNIO. Olenpa kyllä — aivan oikein. Unohdatko sitte kokonaan, mitä +Heikki on tehnyt minulle? + +ELLI. Korvaa se hänelle ja anna hänen mennä. + +AARNIO. Kuinka sinä puhut, Elli kulta! Sitä ei voi ensinkään korvata! — +Kaksi vuotta sitten, kun velat melkein masensivat minut ja olin vähällä +joutua vararikkoon, tuli Heikki kuin pelastava enkeli ja antoi minulle +kaikki, mitä hän enoltansa sai — tekipä minun takiani velkojakin — + +ELLI. Jotka sinä aikoja sitte olet maksanut takaisin. + +AARNIO. Niin kyllä! Mutta siitä huolimatta en milloinkaan unohda, mitä +hän on tehnyt. Ellei häntä olisi ollut, en olisi milloinkaan voinut +mennä naimisiin kanssasi. Niin! — Ja sinun kai täytyy myöntää, että se +olisi ollut suuri onnettomuus sinullekin. + +ELLI. Niin, no niin — mutta — + +AARNIO. Anna siis Heikin olla rauhassa — hän on meidän onnemme +perustaja. + +ELLI. Epäilemättä! Kun ei hän vain olisi niin ylimielinen ja +kevytmielinen ihminen — + +AARNIO. Sellainen hän kyllä on! En luule, että löytyy toista niin +kevytmielistä ihmistä koko maailmassa. + +ELLI. Kun hän tulee taloon, kääntää hän heti kaikki ylösalaisin. + +AARNIO. Ja kun hän on poissa, kääntyy kaikki taas entiselleen ja +eurooppalainen tasapaino on paikoillaan. + +ELLI. Siskoani hän alituiseen pistelee ja härnää. + +AARNIO. No, siskosi kyllä osaa antaa sanan sanasta, kaksi parhaasta. + +ELLI. Mutta tuo alituinen kinastelu — + +AARNIO. Ketä rakastaa, sitä kurittaa. + +ELLI. Mokomaakin rakkautta. + +AARNIO. Eipä tiedä. Rakkaus ilmenee usein hyvin omituisessa muodossa. +Katsohan vain meidänkin avioliittoamme. Minusta olisi muutoin varsin +hauskaa, jos Heikki tulisi langokseni. + +ELLI. Minusta ei. + +AARNIO. Mutta ennenhän sinä tulit niin hyvin toimeen hänen kanssaan. +Mitä hän nyt on sitten tehnyt sinulle? + +ELLI. Sitä ei sinun tarvitse tietää, Reino. Sinä et kuitenkaan luopuisi +hänestä, joten siitä asiasta ei enää maksa vaivaa puhua. + +AARNIO. Hyvä on, Elliseni! (Itsekseen). Lyönpä vetoa, että ennenkuin +kymmenen minuuttia on kulunut, on hän taas Heikin kimpussa. + +LAURA (Tulee keskeltä). + + +TOINEN KOHTAUS. + + Edelliset. Laura. + +LAURA (Kolme kirjettä kädessään, nauraa). Hahhahhaa! Eipä hullumpaa! +Voi nauraa itsensä ihan kuoliaaksi! — Ah, kas vain, lanko! Oletko sinä +vielä täällä? + +AARNIO. Siltä näyttää. + +LAURA. Sinunhan piti mennä kaupunkiin, rouva Hanhi — + +ELLI (Keskeyttää nopeasti). Mieheni jää tänne. + +AARNIO. Niin, — minä jään tänne. + +LAURA. Vai niin! (Niiaa kujeillen Ellille). Herra käskee, (niiaa sysään +Aarniolle) rouva tottelee! Hahhahhaa! + +AARNIO (Ellille). Näetkös nyt, joudumme vielä lasten ivailtaviksi! + +ELLI. Tiedäthän sinä, Reino, että hän jaaritteleé pelkkiä +mielettömyyksiä! (Lauralle, hyväillen Aarniota). Sellaista miestä kuin +minun Reinoni et sinä saa koskaan. + +LAURA. En minä sellaista haluakaan. + +AARNIO (Osoittaen itseään). Tällaiset rypäleet riippuvatkin liian +korkealla. + +LAURA. Eipä suinkaan! Kyllä niitä on aivan nenän edessä, mutta minä en +huoli. + +ELLI (Osoittaen kirjeitä). Mitä sinulla on kädessäsi? + +LAURA (Pitää kirjeitä korkealla). Narreja nuorassa. + +ELLI. En ymmärrä. + +LAURA (Aarniolle, pitäen kirjeitä korkeealla). Rastaita ansassa. + +AARNIO (Hyvin rauhallisesti). En minäkään ymmärrä. + +LAURA. Sitten täytyy minun surkutella teidän käsityskykyänne. + +AARNIO. Kiitän. + +LAURA. Ei kestä. — Tässä on kolme rakkauskirjettä. + +AARNIO ja ELLI. Sinulleko? + +LAURA. Minulle tietenkin. + +ELLI (On ottanut pöydältä sukkalankavyyhdin). Reino, pitelehän tätä +vyyhtiä. + +AARNIO. Kyllä, lapseni. (Ottaa vyyhdin). + +ELLI (Kerii). + +LAURA. Eilen konsertissa seurahuoneella huomasin — ihan sattumalta, +sen vaikka vannon — kuinka eräs pitkäkoipinen luutnantti, joka seisoi +vasemmalla käytävällä, tähysteli minua. Niin usein kuin minä — ihan +sattumalta, sen vaikka vannon — katsoin sinnepäin, alkoi hän kierrellä +viiksiään (näyttää), ja kun katsoin toisen kerran, oli hän niin +hävyttömän rohkea, että heitti minulle hymyillen lentomuiskun. + +AARNIO. Siis älä milloinkaan kiemaile vasemmalle päin, muutoin — + +ELLI (Nopeasti). Älä viisastele. + +LAURA. Syvästi liikutettuna tästä sankaruudesta käänsin minä katseeni +salin päinvastaiselle puolelle — + +AARNIO. Oikealle — + +ELLI. St! + +LAURA. Jossa minä — myöskin ihan sattumalta — huomasin erään nuoren +ylioppilaan, joka alkoi tehdä minulle samoja sormi- ja suuliikkeitä. + +AARNIO. Se oli varmasti joku teoloogi! Ne istuvat aina oikealla ja — + +ELLI. Mutta, Reino hyvä, pidä nyt suusi kiinni! + +LAURA. Mutta siinä ei ollut vielä kaikki, sillä ylioppilaan takana +huomasin minä Kokkosen paitakaupan puotilaisen, joka tietenkin luuli +katseeni tarkoittavan häntä ja alkoi mulkoilla hartaasti sekä pitää +kaikennäköistä sormipeliä. + +AARNIO. Kas vain! Eipä luulisi, että löytyy niin järjettömiä miehiä. + +ELLI. Herran nimessä, Reino, ole nyt ääneti! Et sinä ole aikoinasi +ollut yhtään parempi. + +AARNIO (Hyväntahtoisesti). En, Elliseni, en todellakaan. Minä olin +aina — + +LAURA. Ei mitään synnintunnustuksia. — Jos olette narreja, ajattelin, +niin kohdellaan teitä myöskin kuten narreja. Katsoin vuoroin oikealle, +vuoroin varemmalle — joten luutnantti oli ihastunut, ylioppilas +hurmaantunut ja puotilainen seitsemännessä taivaassa. + +ELLI. Ilkimys! + +AARNIO (Kohauttaen olkapäitään). Naisväen tapaista! + +LAURA. Konsertin loputtua tuo kolmikko seurasi minua. + +ELLI (Nopeasti). Luutnantin minä huomasin. + +AARNIO. Minä myös — hän kulki vuoroin edellämme, vuoroin jälessämme. + +LAURA. Hänen virkansahan onkin käydä leikkisotaa. + +AARNIO. Nyt minä myös ymmärrän, miksi niin usein kuulin takaamme +yskimistä ja aivastusta. + +LAURA. Sitä tekivät nuo toiset kaksi. He tahtoivat, että minun piti +katsoa taakseni, mutta minäpä en tehnytkään heidän mielikseen. Vasta +puutarhan portilla katsahdin taakseni vartiostooni ja — katosin. + +ELLI. Ellen erehdy, olin vielä huomaavinani neljännenkin veijarin. + +LAURA (Välinpitämättömästi). Paljon mahdollista. Nykyäänhän +juoksentelee veijareita kaikkialla. + +AARNIO (Nauraa, Ellille). Ehkä se olikin sinun ihailijoitasi? + +ELLI (Pisteliäästi). Olisiko se niin mahdotonta? + +LAURA. Kuulkaahan loppuun tämä juttu! — Tänä aamuna sain hyt nämä +tärkeät asiapaperit, joissa luutnantti vannoo hehkuvaa rakkauttaan, +ylioppilas vakuuttaa kuumaa uskollisuuttaan ja tiskinuorukainen lupaa +tyhjentää palavan nenkensä jalkojeni juureen, jos armollisesti soisin +heille auringonkatseeni! Luonnollisesti lupaavat kaikki kolme syvintä +vaiteliaisuutta. + +AARNIO. Niin. Ja mitä muuta? + +LAURA. Minä vastaan kirjeisiin ja pyydän kaikkia kolmea samaan aikaan +tulemaan Kaivopuistoon toivossa, että _luultavasti_ saavat tavata minut +siellä. + +AARNIO. Ethän toki! + +LAURA. Mutta kun _luultavasti_ ei lähimainkaan ole _varmaa_, niin pysyn +minä kotona ja laitan noille kolmelle rakkauden ritarille pitkän nenän. +(Istuu kirjoituspöydän ääreen). + +ELLI (Lakkaa kerimästä ja ottaa Aarniolta tähteenä olevan langan). +Älä anna leikin mennä liian pitkälle, Laura, siitä voi olla ikäviä +seurauksia. + +LAURA (Kirjoittaa). Eikö mitä! Minä kyhään kirjeet muuttamalla +käsialaani, ja sitten en pane mitään nimeä alle, vedän vain ristin. + +AARNIO. Sinä oletkin ainainen risti. + +LAURA. Vai niin? Ethän sinä ole minun mieheni? + +AARNIO. En, Jumalalle kiitos! (Ottaa sikarin ja tulitikkuja taskustaan, +vaimolleen). Estä tuo hullutus, Elli hyvä. Saamme lopulta koko +rykmentin, ylioppilaskunnan ja kauppa-apulaisyhdistyksen niskaamme. + +ELLI (Katsoen ankarasti). Aiotko polttaa täällä? + +AARNIO. En täällä. Sinähän et kärsi sitä. Aion mennä vähän puistoon +johonkin varjoisaan paikkaan, jossa voi rauhassa ajatella. Eikö se ole +hyvä sinustakin? + +ELLI (Hyväillen). Tiedäthän, että minusta on kaikki hyvää, mitä teet, +Reinoseni! Pidä oikein hauskaa. (Saattaa häntä). Mutta älä ole liian +kauan ulkona — täsmälleen kello yksi syödään — ja älä nuku taas +penkille, kuuletko? Sinulta ehkä varastetaan kello. + +AARNIO (Ovella) Minä en nuku milloinkaan.— näyttää vain siltä, kun +tavallisesti suljen silmäni silloin kun minulla on uusia suunnitelmia +mielessäni, — (viimeisten sanojen aikana on hän mennyt ulos ovesta +ja sytyttänyt ulkopuolella sikarin) ja että minulla aina on uusia +suunnitelmia. (Katoaa). + +ELLI (Ovella) Niin, niin, minä tiedän! Mene vain, mene! + + +KOLMAS KOHTAUS. + + Elli. Laura. + +LAURA (Kirjoittaa). Siinä vasta mies! + +ELLI (Palaten takaisin). Ei sinun tarvitse sanoa sitä niin ivallisesti. +Hän on sellainen kuin kaikkien miesten pitäisi olla. + +LAURA (Huoaten). Niinpä kyllä! + +ELLI. Ja olisi täydellinen, jos hän voisi jättää tuon hirveän +tupakoimisen. + +LAURA. Herran tähden, ota häneltä vielä sekin, ja — niin — nyt ovat +kirjeet valmiit. (Sulkee ne). + +ELLI. Toivottavasti et lähetä niitä, sisko. + +LAURA. Aivan varmasti! Minun täytyy kostaa häpeä, nuorelle tytölle +tehty loukkaus. + +ELLI. Eiköhän koko syy ole sinussa? Olenhan usein sanonut sinulle, +ettet saa pitää sellaista silmäpeliä joka taholle, vaan katsoa +kauniisti, kunniallisesti ja säädyllisesti suoaan eteesi, kuten — + +LAURA. Kuten hanhi, joka ei osaa laskea viiteen. Siitä ei tule mitään! +Kun Jumala on kerran antanut meille silmät, niin tulee niitä käyttää. + +ELLI. Entä seuraukset? Saa julkeita rakkaudentunustuksia. + +LAURA. Siihen ei ole syynä meidän, vaan narrien silmät, jotka luulevat +näkevänsä silmissämme sellaista, mitä niissä ei ole. — Minä vihaan +kaikkia miehiä — lukuunottamatta yhtä ainoaa — + +ELLI. Ja kuka on tuo onnellinen? + +LAURA. Hän on mies sanan täydessä merkityksessä — enempää en sano. + +ELLI. Onko sinulla salaisuuksia, joita et sano siskollesi? + +LAURA. On. + +ELLI. Ja miksi? + +LAURA. Koska siskoni on naimisissa. + +ELLI. Tyhmä tyttö! Mitä tahdon salata Reinolta, sitä ei hän saa tietää. +— Eihän se vain ole Heikki Tuulispää? + +LAURA (Nauraa). Tosiaankin! Oikeaan osuit! (Painavasti). Mutta sinä +tunnet hänet — hänen verensä on jäätä — sydämensä kiveä! Ah, Elli, +jospa hän rakastuisi minuun. (Hyppää ylös, tavallisella äänellä). Niin, +hänen laistaan minä tahtoisin silloin oikein piinata ja kiusata. + +ELLI. Siis se ei ole hän? + +LAURA. Ei, ei todellakaan. + +ELLI. Mutta eihän meidän talossamme käy ketään muita mieshenkilöitä — + +LAURA. No sitten täytyy sinun hakea ihannettani talon ulkopuolelta. + +ELLI. Sinä kiusaat minua! Tuulispää on oikeassa, kun hän sanoo sinua +tontuksi. + +LAURA. Minä taas sanon vuorostani häntä paholaiseksi, ja sinun +täytyy olla yhtä mieltä kanssani siitä, että tuo nimi sopii hänelle +oivallisesti. + + +NELJÄS KOHTAUS. + + Edelliset. Palvelijatar. Sitten Heikki Tuulispää ja ajuri. + +PALVELIJATAR. Rouva, tuolla ulkona on ajuri, jonka rattailla on suuri +matka-arkku. Herra Tuulispää laskeutui juuri pois niistä. + +ELLI (Suuttuneena). Hyvä Jumala, mitähän hän tekee täällä näin +aikaisin?! + +LAURA. Sanokaa sille ilkiölle, ettei kukaan ole kotona. + +HEIKKI (Tulee samassa ja kuulee viimeiset sanat). Anteeksi — olkaa +rauhassa, neiti _Ei kukaan_, mutta minä en anna lähettää itseäni +mihinkään. (Ellille). Missä Aarnio on? + +LAURA. Kuulitteko äskeiset sanani? + +HEIKKI (Nopeasti ja kiihkeästi). Että tahdoitte vähän valehdella? +Kuulin kyllä. + +LAURA. Myöskin sen, että sanoin teitä ilkiöksi? + +HEIKKI. Tietenkin! (Katsoo kelloaan). Ja olen siitä hyvin ihastunut. + +LAURA. Tosiaanko? + +HEIKKI. Tietysti! (Herttaisesti). Sydämen kyllyydestä suu puhuu. +(Ellille). Onko Aarnio kotona? (Lauralle). Että minunlaisenikin ilkiö +on teille kallis ja rakas — — + +LAURA. Miten äitelää! + +ELLI. Sallitteko nyt minunkin vähän puhua tai — + +HEIKKI. Tahdon ensin saada matkatavarani talteen. (Ajurille, +joka tuo suurta arkkua). Pankaa sinne perälle ja palatkaa sitten +arapialaiskoninne luo. + +AJURI (Panee arkun perälle). Vai arapialainen? Kyllä se on vain +tavallista hämäläistä maatiaisrotua — + +HEIKKI. No? Mitä vielä odotatte? + +AJURI Rahaa. + +HEIKKI. Niin — se on totta! Tässä — (Koettelee kaikkia taskujaan). +Tässä — kaksi ja puoli markkaa. — No, eipä hullumpaa! Olen unohtanut +rahakukkaroni. + +LAURA (Nauraa). Ei kai tämä ole ensi kerta — + +HEIKKI. Mitä? + +LAURA. Kun te unohdatte jotakin. + +HEIKKI. Eikä myöskään viimeinen. (Ellille). Oletteko niin ystävällinen +ja maksatte minun puolestani — kaksi ja puoli markkaa — kolmen +kuukauden vekseliä vastaan. + +ELLI. Tahdotte nähtävästi väkisinkin päästä naurettavaksi — (Ajurille). +Saatte palvelijalta kyökissä. (Ajuri ja palvelija poistuvat). + +HEIKKI. Sydämelliset kiitokseni! Olen Teille velassa kuolemaani asti. + +ELLI. Hyvä, hyvä! (Osoittaa arkkua). Mutta mikä tuo sitten on? + +HEIKKI. Se on matka-arkku. (Katsoo kelloaan). + +LAURA. Aiotteko matkustaa? + +HEIKKI. Siitä myöhemmin! Mutta minähän tässä kiireissäni unohdan +kaikki! Olkaa niin ystävällisiä ja olettakaa, ettette ole minua vielä +ensinkään nähneet, että minä juuri tulin. (Kumartaa). Hyvää huomenta, +arvoisat naiset! + +LAURA. Kun te ilmestytte, ei voi olla puhettakaan hyvästä huomenesta. + +HEIKKI. Aivan oikein, silloin koittaa paras huomen. (Katsoo kelloaan). +Mutta missä Aarnio sitten on? Minun täytyy puhua hänen kanssaan. + +ELLI. Hän ei ole kotona. + +HEIKKI (Huutaa). Ei ole kotona?! Mutta miksi sanotte sen mimille nyt +vasta? + +ELLI. Ettehän ole tässä antanut minulle edes suunvuoroa. + +HEIKKI. Paljon mahdollista! Mutta — (katsoo kelloaan) minä olen kuin +kuumilla hiilillä. — (Ellille). Ei suinkaan hän vain ole mennyt +kaupunkiin? + +ELLI. Ehkä on mennyt. + +HEIKKI. Sitten minä olen hukassa! (Kulkee kiivaasti edestakaisin). + +LAURA. Mikä teitä vaivaa? Tehän olette kuin elohopea! + +HEIKKI. Niinpä kyllä! Mutta minä lasken kuumalla ilmalla. Katsokaa vain +minua, tuskanhiki on nytkin otsallani kuin kaste ruusunlehdillä. + +LAURA. Tosiaankin, sisko! _Paholainen_ on oikeassa. Hän näyttää siltä +kuin — + +HEIKKI. Ei mitään vertauksia,- tonttu! Vertauksenne ovat aina kuin +kärpäspaperi, kun kerran niihin takertuu, saa rimpuilla itsensä +kuoliaaksi. (Katsoo kelloaan). Aika rientää — minun täytyy saada Aarnio +käsiini! (Aikoo mennä). + +ELLI. Odottakaa- Minä lähetän hakemaan häntä. (Lauralle). Mitähän +tuolla on nyt niin kovin tärkeää asiaa? (Menee keskiovelle ja viittaa +ulos). + +PALVELIJATAR (Tulee ovelle). + +ELLI (Puhuu hänen kanssaan). + +PALVELIJATAR (Poistuu taas nopeasti). + +ELLI (Palaa takaisin). + +LAURA. Mitä pahaa nyt sitten on tapahtunut — herra paholainen! + +HEIKKI. Hirveitä asioita, pikku tonttu! Saatte tietää sitten, kun olen +puhunut Aarnion kanssa, sillä valitettavasti täytyy teidänkin saada +tietää salaisuuteni. + +LAURA. Valitettavasti? + +HEIKKI. Kuten sanoin. (Ellille). Oletteko löytänyt hänet? + +ELLI. Lähetin juuri hakemaan. (Istuu pöydän luo ja ottaa käsityönsä). + +HEIKKI (Vilkkaasti). Miksi ette heti tuonut häntä mukananne? (Kulkee +kiivaasti). + +ELLI. Hourailetteko? + +LAURA. Milloinka tekin oikeastaan alatte tulla'järkiinne? + +HEIKKI. Heti kun olemme menneet naimisiin. + +LAURA. Oi voi! Sitten ei parannuksestanne ole paljon toivoa. + +HEIKKI. Niin uskon itsekin! Minä varon ryhtymästä kanssanne semmoiseen +narrinpeliin — + +LAURA (Leikillisesti). Eikö minussa sitten ole mitään miellyttävää? + +HEIKKI. Ei teistä ainakaan ole naimisiin — + +LAURA. Miksi ei? + +HEIKKI. Koska ette milloinkaan osaa vastata myöntävästi. Te olette kuin +vastahakoinen akka — joka aina känää vastaan. + +LAURA. Niinkuin tekin. + +HEIKKI. Te vihaatte kaikkia niehiä. + +LAURA. Ja te kammotte kaikkia naisia. + +HEIKKI (Vilkkaasti). Se ei ole totta! Päinvastoin! Minä rakastan heitä +kaikkia, ja jos tahtoisin, saisin koko naissukupuoen jalkojeni juureen. + +LAURA. Ettekä vain mene naimisiin? + +HEIKKI. Se on vain puhdasta jalomielisyyttä. Koska en tahdo riistää +maailmalta sen parasta koristusta, naisväkeä. Sillä jos nain yhden, +niin kuolevat kaikki muut kiukusta, kuten kärpäset syksyllä. — Eih! +Minä en ota ketään, ja niin jäävät kaikki naiset elämään, eikä helvetti +häviä maan päältä. (Kulkee kiivaasti). + +LAURA (Itsekseen). Odotapas! Tämän saat vielä maksaa! (Ääneen). Te +olette todellakin erinomainen ihminen! + +HEIKKI. Eikö totta? Eikä minusta sentään vielä ole tullut edes +salaneuvosta?! (Katsoo kelloaan). Mutta missähän se Aarnio viipyy? +(Istuu uupuneena arkulle ja pyyhkii otsaansa). + +ELLI. Miksi istutte arkulla? + +HEIKKI. Kun ei minulle ole tarjottu tuolia. + +ELLI. No, mutta ettehän te tavallisesti kursaile. + +LAURA. Mutta palatkaamme taas tuohon arkkuun — + +HEIKKI. Minä olen jo tässä. + +LAURA. Onko teillä matka edessänne? + +HEIKKI. Päinvastoin — se on takanani. + +LAURA. Tuo on hieman hämärää puhetta. + +HEIKKI. Anteeksi — päinvastoin tavattoman selvää ja kirkasta kuin +sähkövalo. (Hyppää ylös). + +LAURA. Ettekö tahtoisi selittää tarkemmin? + +HEIKKI. Vieläkö tarkemmin? Näettehän, että tulen tänne tavaroineni ja +asetun asumaan luoksenne? + +ELLI (Hypähtää ylös). Mitä? (Panee työnsä tuolille). + +LAURA. Ettekö ole maksanut vuokraanne ja onko teidät sen vuoksi +häädetty asunnostanne? + +HEIKKI. Miten hienosti sanottu! Tarkoitatte kai, että minut on +räjäytetty ilmaan? Niin hullusti ei asianlaita sentään vielä ole, mutta +se voi kyllä tapahtua milloin tahansa. Ihminen kuitenkin toivoo niin +kauan kuin elää. (Juhlallisesti Ellille). Siis teidän luoksenne minä +nyt majani rakennan — + +ELLI (Nopeasti). Minulla ei ole huonetta. + +HEIKKI (Nopeasti). Rakastavaiselle sydämellekö? Siitä kyllä sovimme! +(Lauralle, juhlallisesti). Teidän luoksenne tahdon turvakotini perustaa. + +LAURA. Pidättekö minua tasavaltana? + +HEIKKI. Tietysti! Tehän rakastatte vapautta, mutta ette suo sitä +muille. — Mutta pila sikseen, sillä minä olen aivan huutavassa +hukassa, (tarttuu Lauran ja Ellin käteen) jos te, ystävälliset kodin +jumalattaret, suljette minulta vieraanvaraisen ovenne. + +ELLI ja LAURA (Vetävät pois kätensä ja huutavat yhtäaikaa). Ai! + +HEIKKI. Oliko se ilohuuto! + +ELLI (Melkein itku kurkussa). Tehän pusersitte käteni miltei murskaksi. + +HEIKKI. Noo, minä puristan sen taas eheäksi. + +LAURA (Samoin itkemäisillään). Julmuri! Kun ihan siniseksi puristaa +käteni! + +HEIKKI. Sittenhän tulette lemmenkukan näköiseksi. (Aikoo taas tarttua +Ellin ja Lauran käteen). + +ELLI ja LAURA (Vetäytyvät syrjään). Te olette narri! + +HEIKKI (Katsoo kelloaan). Kolme neljännestä jo kulunut. + +PALVELIJATAR (Tulee keskeltä). + + + VIIDES KOHTAUS. + + Edelliset. Palvelijatar. + +PALVELIJATAR. Rouva hyvä, herraa ei löydy mistään. (Menee). + +KAIKKI. Eikö? + +ELLI (Suuttuneena). Hän on sittenkin mennyt kaupunkiin. + +HEIKKI (Huutaa). Kaupunkiin?! Nyt saan mennä vaikka hirteen! (Vaipuu +tuolille, jossa on Ellin työ). + +ELLI (Huutaa). Mutta mitä ihmettä te teette? Minun työni! + +HEIKKI (Vetää työn esiin). Kaipaa vain vähän silittämistä. + +LAURA (Ikkunan luota). Tuollahan Aarnio on — + +ELLI ja HEIKKI. Missä? + +LAURA. Puutarhassa. + +HEIKKI (Hypähtää ylös). Hih! Nyt voin jälleen palata elämään. (Rientää +ikkunaan). + +LAURA (Ellille). Mitenkä sinun miehesi on uskaltanut, ilman sinun +lupaasi — + +HEIKKI (Ikkunan luona viittoillen ulos). Heh! Pst! Hän istuu +kaalimaassa kuin jänis korvat pystyssä! — Tulehan tänne! Pian! Herra +varjele! Hän kulkee hitaasti kuin etana! + +ELLI (Pisteiiäästi). Niin kevytjalkainen ja hinterä kuin te ei hän toki +ole. + +HEIKKI (Yhä ikkunan luona). Riennähän nyt! Vaara uhkaa! Mitähän tästä +tulee?! + +LAURA. Ei ainakaan mitään järjellistä. + + +KUUDES KOHTAUS. + + Edelliset. Aarnio. + +AARNIO. Onko tuli irti! Pitääkö minun hakea ruisku? + +HEIKKI (Rientää Aarnion luo). Ruisku, eikö mitä! Aarnio — ystävä — minä +en nykyään enää ole ihminen! + +AARNIO (Hyvin rauhallisesti). Etkö? No mikä sitten? + +HEIKKI. Sammakko — tarhakäärme — lutikka — mitä vain tahdot. + +LAURA. Mielipuoli. + +HEIKKI (Lauralle). Tehkää minulle tämä ainoa kerta mieliksi ja +kunnioittakaa minua joskus toiste noilla henkevillä huomautuksillanne +— nyt minulla ei ole aikaa kuunnella. (Aarniolle). Ellet sinä ojenna +minulle pelastavaa kättäsi — + +AARNIO. Kerrohan salaisuutesi — + +HEIKKI (Vauhdikkaasti). Heti paikalla— (KatsahtaaLauraan, joka hymyilee +hänelle). + +LAURA. No? + +HEIKKI. Tuon tontun läsnäollessa takertuvat sanat kurkkuuni. + +LAURA. Nyt minä jo tosiaankin suutun. + +HEIKKI. Se onkin hartain toivomukseni. + +LAURA. Te olette parantumaton. (Niiaa hänelle lyhyesti, kääntyy +nenäkkäästi ja menee nopeasti sivuovesta vasemmalle). + +HEIKKI. Tulkaa pian takaisin. + + +SEITSEMÄS KOHTAUS. + + Heikki, Elli, Aarnio. + +ELLI (Ivallisesti). Tahdotteko ehkä, että minäkin poistun? + +HEIKKI. En suinkaan, arvoisa emäntä ja pienokaisenne äiti. Tehän +soitatte uudessa oopperassani ensi viulua. (Aarniolle). Ja sinä +säestät — + +AARNIO. No, annahan kerrankin pamahtaa! Mikä sinua vaivaa? + +HEIKKI. Rikas eno — + +AARNIO. Sen me tiedämme. + +HEIKKI. Jonka ainoa perillinen minä olen, ja jonka perinnön varalta jo +olen tehnyt melkoisia velkoja — + +AARNIO. Valitettavasti. + +HEIKKI. Jotka hänen on täytynyt maksaa jo kaksi kertaa. + +AARNIO. Ja viimeisellä kerralla uhkasi tehdä sinut perinnöttömäksi, +ellet rupeaisi kunnolliseksi ihmiseksi — + +HEIKKI. Pikkukaupunkimaisia käsityksiä! Mutta kun minun +elämänkäsitykseni tähtää korkeammalle, ja kun minusta velaton ihminen +aina näyttää siltä kuin — kuin liivi ilman etupuolta, niin olen +lainaillut väsymättä. + +ELLI. Se on väärin. + +HEIKKI. Herra nähköön, mikä nyt sitten on oikein tässä matoisessa +maailmassa? — Peittääkseni vajausta, mutta näyttääkseni samalla +myöskin enon silmissä velattomalta, on täytynyt keksiä kaikennäköisiä +välttämättömiä menoja. Enon luuvalo ei ole sallinut hänen vuosikausiin +ilman apua astua viittäkään askelta talon ulkopuolelle — ja siksipä +rohkenin minä mennä kihloihin erään ihastuttavan tytön kanssa — + +AARNIO. Sinäkö? + +ELLI (Yhtaikaa). Tekö? + +HEIKKI. Jonka kanssa minä yksitoista kuukautta sitten menin naimisiin. + +AARNIO ja ELLI. Mitä? + +HEIKKI. Siitä huolimatta olen kuitenkin tähän päivään asti pysynyt +väärentämättömänä nuorenamiehenä. + +AARNIO. Mutta Heikki! Sepä vasta kepponen! + +HEIKKI. Muu ei auttanut, ystäväiseni! — Eno lähetti kihlausta ja +naimista varten melkoisia summia, ja minä olin maailman onnellisin +aviomies, sillä minulla ei ollut vaimoa. + +AARNIO (Huokaa). Ah! + + + +ELLI (Nopeasti). Miksi sinä huokaat, Reino? + +AARNIO. Kun ihminen voi olla ilman vaimoakin — onnellinen! + +HEIKKI. Avioliitto, kuten tiedätte, aiheuttaa melkoisia menoja, Ja +siksipä olen saanut enolta joka kuukausi niin suuren summan, että +olisin voinut sillä elää huolettomasti, ellen olisi periaatteitteni +mukaan tehnyt uusia velkoja. + +AARNIO. Kevytmielinen ihminen! — + +ELLI. Sellainen on puolustamatonta — + +HEIKKI. Ei tässä moitteet auta, arvoisa emäntä. Nyt olen pulassa kuin +Daniel jalopeurain luolassa, ja tarvitsen siis vain apua enkä nuhteita. +(Ottaa kirjeen taskustaan ja antaa sen Aarniolle). Lue! + +AARNIO (Lukee). »Uusikaarlepyy, heinäkuun 14 päivänä —» + +HEIKKI (Keskeyttää). Uusikaarlepyy! Se on skandaali! Kuinka voidaan +kirjoittaa semmoisesta paikasta. — Oijoi — lue vain edelleen — + +AARNIO (Lukee). »Uusikaarlepyy, heinäkuun 14 päivänä. — Rakas +sisarenpoikani! Olen, Jumalan kiitos, taudistani kokonaan parantunut. — +Uusi lääkärini on perusteellisesti parantanut minut —» + +HEIKKI. Kuuletteko? Perusteellisesti! Ja minä kun en voi kärsiä mitään +perusteellista. + +AARNIO (Lukee). »Niin että minä jo viikon ajan olen juossut ympäri +iloisena kuin sirriäinen —» + +HEIKKI. Kuin sirriäinen! Äh! + +ELLI. Teidän pitäisi iloita enonne parantumisesta, herra Tuulispää! + +HEIKKI. Sen minä tekisinkin, jollei se tulisi minulle niin yllätyksenä! + +AARNIO (Lukee). »Minä tulen siis 24 päivänä Helsinkiin —» + +HEIKKI (Toivottomasti). Tänään! + +AARNIO (Lukee). »Viivyn siellä kolme päivää ja asun sinun luonasi.» + +ELLI. Oi voi! + +AARNIO (Lukee). »Iloitsen kuin lapsi saadessani tutustua rakastettavaan +rouvaasi —» + +HEIKKI. Miten lapsellista! + +AARNIO (Lukee). »Joka, kuten kirjoitat, on sinun elämäsi onni —» + +HEIKKI (Ellille). Minä olen todellakin kirjoittanut niin. + +AARNIO (Lukee). »Olikin jo aika, että sinä lurjus tulit järkeväksi +ihmiseksi! Olisin muuten jättänyt sinut oman onnesi nojaan —» + +HEIKKI (Sieppaa kirjeen). Ne ovat perheasioita, jotka eivät kuulu tähän +juttuun. Ja tästä pannakirjasta piti minun vielä maksaa kaksikymmentä +penniä lisämaksua. No mitä te nyt sanotte? + +AARNIO ja ELLI. Emme mitään. + +HEIKKI. Ette mitään? — Se on ennenkuulumatonta. — Te ette sano mitään — +(katsoo kelloaan) Ja hän tulee tunnin kuluttua — + +ELLI. Mitä se tekee? + +HEIKKI. Mitäkö se teke? Voinko minä puistaa rouvia hihastani? Saanko +minä kokoon talouden tyhjästä ilmasta? Jos hän huonrn itsensä +petetyksi, tekee hän minut perinnottomaksi ja minä saan kaupunkilaisten +huviksi täräyttää luodin otsaani. + +ELLI. Niin — mutta miten sitä voi auttaa? + +HEIKKI. Te voitte — teidän täytyy auttaa! (Aarniolle). Sinä olet ainoa +ystäväni. Eno aikoo viipyä täällä vain kolme päivää — se on varma — +sinulla on kesäasunto, paljon huoneita, sinulla ei käy vieraita — sinä +lainaat minulle koko taloutesi — + +AARNIO. Minäkö? + +HEIKKI. Niin — taloutesi ja rouvasi. + +ELLI (Pistävästi). Herra Tuulispää — olkaahan nyt siivolla. + +HEIKKI. Ainoastaan lyhyeksi ajaksi — vain kolmeksi päiväksi! + +ELLI (Kiivaasti). Minä en anna lainata itseäni! + +HEIKKI. Miksi ette? Aarniohan saa teidät taas takaisin — + +ELLI (Pontevasti). En milloinkaan! + +HEIKKI (Aarniolle). Minä takaan joka tapauksessa — + +AARNIO. Kuulehan, Heikki, minun on kiittäminen sinua paljosta — + +HEIKKI. Se on sivuseikka! Minä tarvitsen rouvan enkä kiitosta. + +AARNIO. Mutta sellainen pila — + +HEIKKI. Voi taivasten tekijä! Ja tuo on olevinaan ystävä! Hän näkee +minun killuvan tulivuoren aukossa ja viivyttelee heittämästä minulle +pelastusköyttä! No niin! Tulkoon sitten tulivuorenpurkaus ja haudatkoon +se minut, kuten ennen Pompeijin kaupungin, jotta minut taas myöhemmin +voitaisiin kaivaa esille! + +AARNIO. Ellei — ellei muu auta niin — niin luovutan minä mielelläni +talouteni sinulle — + +ELLI. Mitä? + +AARNIO. Mutta — mutta en vaimoani. + +ELLI. Ei, sitä ei minun mieheni tee — ei mistään hinnasta. + +HEIKKI. Tahdotteko tappaa minut? (Katsoo kelloaan). Puolen tunnin +kuluttua on vihollinen täällä — minä tulen aivan hulluksi. (Kulkee +kiivaasti). + +AARNIO. Mitä arvelet, Elliseni? Me olemme hänelle suuresti +kiitollisuuden velassa — ja voisimme kai tehdä hänelle mieliksi. + +ELLI. Taivas varjelkoon! + +HEIKKI (Syöksyy hänen jalkoihinsa). Tässä minä makaan teidän +jaloissanne — se on ensi kerta, kun minä alennan itseni ja polvistun +naisen edessä — säälikää minua! + +ELLI (Vähän epäiltyään). No, hyvä sitten — olkoon menneeksi! Minä +luovutan teille asuntomme niin kauaksi aikaa kuin enonne on täällä, +mutta rouvaksenne en rupea — + +HEIKKI (Hypähtää ylös). Ettekö? + +ELLI. Teidän täytyy hakea toinen rouva. + +HEIKKI (Murheellisesti). Mistä minä sen saan? Enhän minä voi juosta +pitkin katuja ja kysyä jokaiselta: Tahdotteko olla -niin ystävällinen +ja olla olevinanne minun rouvani? + +ELLI. Koettakaa saada siskoni myöntymään tuumaanne. + +AARNIO. Ai, niin — se on totta! Hän kyllä näyttelee erinomaisesti tämän +ilveilyn! + +HEIKKI. Tonttuko? Ei! Hän syöksisi minut pulasta toiseen. Mehän olemme +alituiseen sotakannalla kuin kissa ja koira. + +AARNIO. Sitä parempi! Sittenhän se näyttää ihan luonnolliselta +avioliitolta. + +ELLI (Nopeasti ja lyhyesti). Puhutko ehkä kokemuksesta? + +AARNIO. Taivas varjelkoon — kuinka minä sellaista voisin? Mehän elämme +kuin paratiisin yrttitarhassa. + +HEIKKI. Tässä ei auta mikään muukaan. Syö lintu tai kuole! No niin! +Olen tehnyt päätökseni. (Ellille). Rientäkää rakastettavan sisarenne +luo ja kertokaa tuolle tontulle minun toivoton tuumani; mutta saatte +nähdä — hän ei suostu, voidakseen loukata minua. + +LAURA (Tulee vasemmalta). + + +KAHDEKSAS KOHTAUS. + + Edelliset. Laura. + +LAURA (Tullen nopeasti). Erehdytte! — Minä suostun. + +HEIKKI ja AARNIO. Siinä hän onkin. + +ELLI (Nauraa). Sinä tiedät siis? + +LAURA. Kaikki, minä olen kuunnellut. + +HEIKKI. Kauniin sielun avomielinen tunnustus! On kuunnellut! +Hänellähän on naisten kaikki hyvät ominaisuudet. (Lauralle). Te siis +suostutte? + +LAURA. Suostun. + +HEIKKI. Todellako? + +AARNIO. Hyvä! + +ELLI (Yhtaikaa). Vai suostut? + +LAURA. Kristityn velvollisuus on (viittaa Heikkiin) olla paholaisen +pelastavana enkelinä. + +HEIKKI (Epäluuloisesti). Kunnioitan kristityn velvollisuuttanne, mutta +sen takana piilee jotakin — minä en luota teihin. + +LAURA (Vakavasti). Älkää pelätkö mitään! Minäkin voin vaadittaessa +vakavasti auttaa säilyttämään maailmalle niin jaloa miestä. Sanokaa +vain mitä minun on tehtävä valepuolisonanne, ja jättäkää sitten kaikki +muu minun huolekseni. + +HEIKKI. Tehtävänämme on saada eno siihen luuloon, että olisi ollut +parempi, etten olisi mennyt naimisiin. Teidän täytyy siis olla +vuosisatamme kelvottomin vaimo, oikea äkäpussi, ja mennä niin pitkälle, +että eno itse tahtoo meidän eroamme. Kun tämä onnistuu, on ilveily +lopussa ja minä olen pelastettu. Siis, olkaa häijy, oikein riivatun +häijy! + +LAURA (Hymyillen). Ei se onnistu minulle. + +HEIKKI. Onnistuu kyllä — teillähän on hyvät taipumukset siihen. + +LAURA. Todellako? + +HEIKKI. Aivan todella! Ja jos se olisi teistä alussa liian vaikeaa, +niin voittehan te ottaa esimerkkiä sisarestanne. + +ELLI (Närkästyneesti). Mitä? + +HEIKKI (Nopeasti). Anteeksi — minä sanoin väärin! (Suutelee Ellin +kättä). Minun piti sanoa, sisaristanne; tarkoitin siis koko naissukua. + +LAURA. Tulette yhä kohteliaammaksi. Mutta asia on sovittu. Tässä +käteni! — Toivomuksenne täyttyy, teen elämänne helvetiksi. + +HEIKKI (Suutelee hänen kättään). Hyvyyden enkeli! — Kuinka minä olen +käsittänyt teitä väärin niin pitkän aikaa? (Aarniolle). Hänhän on +puhdasta sokeria! + +AARNIO (Nyökäyttää päätään). Niin — parasta palasokeria. + +ELLI (Tarttuu miehensä käsivarteen). Ja minkälaista osaa pitää meidän +näytellä ilveilyssänne? + +LAURA. Hyvin helppoa. Aarnio on Tuulispään lanko, sinä olet hänen +kälynsä ja meillä on yhteinen talous. + +HEIKKI. Niin juuri. (Tarttuu Aarnion käteen). Lanko — (tarttuu Ellin +käteen) käly — (tarttuu Lauran käteen) yhteinen talous. No, tästä tulee +herttaisia perhekohtauksia! + +AARNIO. Kunhan ei vain lopulta leikistä tulisi tosi ja te menisitte — — + +LAURA. Älä huolehdi minun takiani, lankokulta. + +HEIKKI. Minulle ei voi milloinkaan sellaista tapahtua! + +AARNIO. Sinulleko? Viisaammatkin miehet ovat polttaneet sormensa. + +HEIKKI. Minä käytän kintaita! Vuohennahkarukkasia! Mutta — minähän +unohdan taas pääasian. (Katsoo kelloaan). + +AARNIO. Vanha vikasi! Sinä unohdat kaikki! + +HEIKKI. Minulla on kiire jo! Täytyy mennä asemalle parantunutta enoa +vastaan! (Lauralle). Olkaa te sillä aikaa ystävällinen ja harjoitelkaa +häijyn rouvan osaa. (Aarniolle). Uudesta sinisestä takistani puuttuu +kaksi nappia, ompele ne sillä aikaa, puolen tunnin kuluttua tuon +enon tänne riemusaatossa. (Ellille). Hyvästi käly! (Lauralle, hyvin +iloisesti). Hyvästi, eukkoseni! Anna minulle lähtömuisku. (Kurkoittaa +suutaan). + +LAURA. Kaksikin, hävytön! (Lyö häntä korvalle). Kas siinä! + +HEIKKI. Hyvä! Mainiota! Harjoitusliikkeitä suureen avioliittosotaamme! +(Tarttuen poskeensa). Tunnen, että voitto on meidän! (Rientää pois). +Hyvästi! + +AARNIO ja ELLI (Nauravat). + +LAURA. Saadaanpas nähdä, kuka tässä viimeksi nauraa? (Uhkaa sormellaan +Heikin jälkeen). + + Esirippu. + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +Sama näyttämö. Matka-arkku on poissa. + + +ENSIMMÄINEN KOHTAUS. + +(AARNIO ja ELLI tulevat ensimmäisestä huoneesta oikealta. Aarnio +molemmat kädet selän takana edellä, Elli seuraa. Keskustelun aikana +kävelee Aarnio levollisesti edestakaisin ja Elli jäljessä). + +ELLI (Hyvin kielevästi, kuten ensimmäisen näytöksen alussa). Ei, +Reino, mikä on liikaa, se on liikaa! Jos tätä jatkuu näin, olen minä +vuorokauden kuluttua kuollut! Ystäväsi käyttäytyy kuin talon isäntä ja +on niinkuin hän sietäisi meitä vain armosta ja säälistä. Sitä minä en +saata kunnollisena perheenemäntänä kärsiä — senhän sinä toki käsität? + +AARNIO. Niinpä kyllä. + +ELLI. Selitä siis hänelle hänen käytöksensä sopimattomuus ja sano, että +hän korjaa itsensä ja setänsä niin pian kuin mahdollista pois täältä, +sillä sen minä sanon sinulle, Reino, minä en päästä talouskomentoa pois +käsistäni — minä olen taloudestani edesvastuussa! + +AARNIO. Mutta, rakas ystäväni, kun kerran olemme alkaneet, täytyy +meidän myöskin jatkaa. + +ELLI. Kuka ensin myöntyi? Sinä tietysti! Minä annoin vain myöten siksi, +kun minä aina noudatan sinun tahtoasi, koska kaiken pitää käydä sinun +mielesi mukaan. — (Nyyhkyttää). + +AARNIO. Ohoh! Luullakseni sentään — + +ELLI. Sinun ei tarvitse luulla mitään, rakas Reino! Ei yhtään mitään! +Täytyyhän minun tietää se paremmin, kun kerran olen sinun vaimosi! No +niin, jollei sinun herra Heikkisi mene pois pian, niin ilmaisen enolle +koko ilveilyn ja silloin on kaikki lopussa — sano se hänelle! + +AARNIO (Tyynesti). Kyllä sanon. + +LAURA (Myssy päässä, tulee toisesta sivuovesta oikealta). + + +TOINEN KOHTAUS. + + Edelliset. Laura. + +LAURA (Nopeasti). Pian sisko, kyökkiesiliina! + +ELLI. „Mitä varten? + +LAURA. Älä kysy! Minähän olen talon rouva! Eno on hyväntahtoinen, vanha +herra, joka sydämestään harrastaa sisarenpoikansa onnea. Tule vain, +tule, saat nähdä sitten! (Vetää Elliä ensimmäiseen sivuhuoneeseen +oikealle). + +ELLI (Mennessään kääntyen Aarnioon). Muista, Reino, mitä sanoin +sinulle. Kerro herra Heikillesi minun ajatukseni! + +LAURA ja ELLI (Menevät). + +AARNIO (Yksin). Yhä vain »herra Heikkisi!» Hänen päässään on +vain Heikkejä! — Kieltämättä on avioliitto erinomainen keksintö, +mutta minusta tuntuu kuin tämä keksintö sentään kaipaisi tuntuvia +parannuksia. (Poistuu keskiovesta). + +PETÄJÄ ja HEIKKI (Tulevat sivuovesta vasemmalta). + + +KOLMAS KOHTAUS. + + Petäjä. Heikki. + +PETÄJÄ. Niin, poika, sinä olet tehnyt minut onnelliseksi, kun +vihdoinkin olet tullut järkeväksi ja ottanut itsellesi vaimon. + +HEIKKI. Eno kulta! Tiedättehän, että tarkoitukseni on ollut aina +tuottaa teille iloa. + +PETÄJÄ. No, no, annetaan olla. Ilo, joka minulla tähän saakka on ollut +sinusta, on maksanut minulle suunnattomasti. + +HEIKKI. Rakas eno, taiteilijakin on etupäässä kuitenkin ihminen. Pieni +huvittelu silloin tällöin — + +PETÄJÄ. Enhän ole milloinkaan vaatinutkaan sinusta tupajussia, mutta +kaikella pitää olla rajansa, poika kulta! + +HEIKKI. Tietysti! Se on minunkin tunnuslauseeni, rakas eno. Naimisissa +ollessani en ole kertaakaan ollut kotoa poissa ilman vaimoani. +(Itsekseen). Se onkin totta. + +PETÄJÄ. Se miellyttää minua. Mutta sinulla onkin sangen suloinen vaimo. + +HEIKKI. Niinkö? + +PETÄJÄ. Hellyys ja lempeys kuvastuvat hänen kasvoistaan — silmistä +hymyilee väärentämätön totuus — ruusuposket ja purppurahuulet — + +HEIKKI. Ohoh, eno, tehän tulette ihan runolliseksi. + +PETÄJÄ. Luuletko sinä sitten, että meiltä maaseutulaisilta puuttuu +luonnontieteellistä kauneusaistia? Ooh, kyllä käsitän — sinun Amaliasi +on mallikelpoinen vaimo. + +HEIKKI. Amalia? Kuka se on? + +PETÄJÄ (Nauraa). Sinä veitikka? Sinun vaimosi tietenkin. + +HEIKKI. Hänkö? — Hänen nimensähän on Laura. + +PETÄJÄ. Mitä hulluja! Amaliahan! + +HEIKKI (Nauraa). Mutta eno, totta kai minä tiedän, mikä on minun +vaimoni nimi on? + +PETÄJÄ (Nauraa). Mutta poika, kai minäkin osaan lukea sentään? +Kirjeessä, jossa ilmoitit naimisestasi, puhuit vain Amaliastasi. +(Koettelee taskujaan). Pitäisihän minulla olla vielä se kirje — (Ottaa +esiin kirjeen). + +HEIKKI (Nopeasti). Vai niin, aivan oikein! (Itsekseen). Hyvänen aika, +tuon minä olin jo aikoja sitten unohtanut! (Ääneen). Antakaa vain olla +— nyt minä muistan. Hänen nimensä on oikeastaan myöskin Amalia — Laura +ja Amalia. Ymmärrättekö? + +PETÄJÄ. Aivan hyvin! Useampia ristimänimiä — — + +HEIKKI. Juuri niin! Kun on tusinan verran kummeja — niinkuin minun +Laurallanikin. Kas tuossa hän tuleekin — rakas, ahkera vaimoni — +todellinen perheenemäntä. — (Pyyhkii hikeä otsaltaan, hiljaa). Tämä +juttu alkaa tulla jännittäväksi. + + +NELJÄS KOHTAUS. + + Edelliset. — Laura suuri kyökkiesiliina edessä, kädessä suuri valkoinen + vati ja vispilä. + +LAURA (1:sen oven luona oikealla). Häiritsenkö? + +PETÄJÄ. Varjelkoon! Lähemmäksi vain! + +LAURA (Tulee lähemmäksi ja vispilöi). Eno on jo muuttanut pukuaan? + +PETÄJÄ. Heitin vain pois matkatakin. (Kohteliaasti). Täytyyhän vähän +somistaa itseään nuoren rouvan takia. + +LAURA. Oi, eno on matkatakissaankin komea mies. + +PETÄJÄ. Niinkö? (Heikille, myhäillen). Sangen ymmärtäväinen nainen! + +HEIKKI (Nyökäyttää päätään). Hm! + +LAURA. Mutta mitenkä kaulusliina on? (Heikille, antaen hänelle vadin). +Ukkoseni, vispilöi sinä sillä aikaa. (Enolle). Kaulusliina on kokonaan +vinossa — kumartukaa vähän — + +PETÄJÄ (Kumartuu). + +LAURA (Sitoo liinaa). Ei — miltä se nyt näyttää — (Heikille). Vispilöi +toki — + +HEIKKI (Vispilöi). + +LAURA (Enolle).. Noin — noin — nyt se on parempi. Huomaan jo, että +minun pitää laittaa se joka aamu. + +PETÄJÄ (Ihastuneesti). Tuntuukin niin suloiselta, kun sinun +pehmoiset samettihyppysesi sivelevät partaani. — (Autuaallisesti +Heikille). Poika, hän on oikea kullannuppu! (Laualle). Ja sinulla on +kyokkiesiliinakin? Keitätkö sitten itse? + +LAURA. Tietysti. Minähän olen emäntä ja paikkani on kyökissä. Eikö +totta, Heikki? + +HEIKKI. Tietysti — tietysti — + +LAURA. Hänelle ei maistu mikään ruoka, ellen minä ole sitä valmistanut. + +HEIKKI (Hämillään). Niin kyllä — varsinkin jos minun täytyy sitä +vispilöidä. + +LAURA (Petäjälle). Mutta sanokaa nyt, eno kulta, mistä ruokalajeista +enin pidätte? Ainoastaan niitä tuodaan pöytään. + +HEIKKI (Nopeasti). Eno ei mitenkään salli, että sinä hänen tähtensä +niin — niin rasitat itseäsi. + +LAURA (Silittäen Petäjän poskea). Mutta kun minä nyt tahdon? Mitä? + +PETÄJÄ (Mielissään). Niin, kun hän nyt tahtoo rasittaa itseään? Heh? + +LAURA (Nyyhkien). Niin ei kukaan sää kieltää sitä minulta! + +PETÄJÄ. Ei — ei yksikään sielu! Siis lihasoppaa, jossa on +maksapalleroita, haukea piparjuurikastikkeen kanssa, vasikanpaistia +vihanneksien kera ja sitruunahyytelöä — kas siinä parhaimmat +mieliruokani. + +LAURA (Iloisena lyöden käsiään yhteen). Ihanaa! Ihanaa! Niillä +syötetään enoa kuin papukaijaa. + +PETÄJÄ. Ja kutkutetaanko kaijan päätäkin? + +LAURA (Silittää hänen poskiaan) Tietysti! + +HEIKKI (Salaten suuttumustaan). Laura, kallis puolisoni — saanko sanoa +sinulle pari sanaa! + +LAURA (Menee hänen luokseen). Mitä tahdot, ukkoseni? + +HEIKKI (Hiljaa ja kiireesti). Te kiemailette liikaa vanhuksen kanssa. + +PETÄJÄ. Onko teillä salaisuuksia? Miehesihän vääntelee naamaansa kuin +söisi hän karvaita manteleita? (Nauraa hytkyttäen). Hähähä! Ei suinkaan +hän ole minulle mustasukkainen? + +LAURA (Nauraa). Sehän olisi taivaallista! (Leikillisesti). Tunnusta, +ukkoseni, tunnusta! Oletko sinä mustasukkainen? + +HEIKKI (Nauraa väkinäisesti). Minäkö? (Vispilöiden). Sitä tässä vielä +puuttuisi! + +PETÄJÄ (Nauraa). No, no! Älä vain istu liian varmasti satulassa! On +niitä'esimerkkejä. + +LAURA. On kyllä. (Uhaten leikillisesti). Ja eno näyttää olevan hyvin +vaarallinen mies. + +PETÄJÄ (Mielissään Heikille). Kuuletkos? + +HEIKKI (Nyökäyttää päätään ja vispilöi). Hm! + +LAURA. Hänen silmistään loistaa ihmeellinen hehku. + +PETÄJÄ (Ylpeänä Heikille). Hehku! + +LAURA. Petäjä-eno on varmaan nuorena ollessaan ollut koko paholainen? + +PETÄJÄ. Niin — oikein aika paholainen — ja nuoruudesta on vielä vähäsen +jäljellä. + +LAURA. Lopetahan jo vispilöiminen, kyllä se nyt riittää. + +HEIKKI (Itsekseen). Vihdoinkin! (Panee vadin pöydälle). + +PETÄJÄ. Niin, ja mene noutamaan minun piippuni. + +LAURA (Vilkkaasti). Mitä? Polttaako eno? + +PETÄJÄ. Tietysti! Kotona en päästä piippua milloinkaan sammumaan. + +HEIKKI (Hämillään ja arasti). Niin — mutta täällä se ei käy — + +LAURA (Teeskentelemättömästi). Miksi ei? + +HEIKKI (Hiljaa hänelle). Ajatelkaahan toki — teidän sisarenne — hän +nostaa heti äika hälyytyksen, kun tuntee savun hajua. (Ääneen enolle). +Vaimoni ei voi sietää savua, rakas eno — + +LAURA. Kuka niin sanoo? Niin tosiaan kun sinä tupruutat — mutta enon +mieliksi koetan tottua siihen. Missä piippu on? + +PETÄJÄ (Näyttää huonettaan vasemmalla). Tuolla! + +LAURA. Tuon sen heti paikalla. (Juoksee huoneeseen). + +PETÄJÄ (Heittää Lauran jälkeen lentomuiskuja). Enkelini! Sepä vasta +nainen! Laittaa kaulusliinan, keittää ruoan, tuo piipun. — (Syleillen +Heikkiä). Poika, kuinka onnellinen sinä oletkaan?! + +HEIKKI (Syleilyn aikana uhkaa ovelle päin Petäjän selän takana). Hirviö! + +PETÄJÄ (Päästää hänet). Häh?! + +HEIKKI (Väkinäisen ystävällisesti). Hirveän — onnellinen tahdoin sanoa! +(Itsekseen). No, tästä vasta hyvä tulee! + +LAURA (Tulee takaisin kädessään tulitikkulaatikko ja pitkä puppu). Kas +niin, tässä minä taas olen. + +PETÄJÄ (Tavoittaen piippua). Annappas tänne, aarteeni! + +LAURA. Ei! Mitä minä teen, sen teen täydellisesti. (Pistää piipun +suuhunsa; Heikille, antaen tulitikut). Sytytäpäs tämä, poika! + +HEIKKI. Jahah. (Sytyttää). + +LAURA. No nyt se palaa! (Vetelee muutamia savuja). + +PETÄJÄ. Älähän! Mutta et suinkaan sinä — (Ihastuneesti). Herranen aika, +hän polttaa! + +HEIKKI. Valitettavasti! + +LAURA (On saanut piipun hyvin palamaan). No eno, jatkakaa nyt — (Aikoo +pyyhkiä piipun imukkeen esiliinaansa). + +PETÄJÄ (Ottaa häneltä piipun ja pistää suuhunsa, polttaa). Ei — anna +vain olla — ah — miten hyvältä tämä maistuu! + +LAURA. Sellaista huvia voitte saada useamminkin. + +PETÄJÄ (Tarttuu häntä leukaan, herttaisesti). Pikku velho — minä luotan +sanaasi. + +LAURA (Tehden samoin). Enkä minä sitä milloinkaan riko. + +HEIKKI (Vetää Lauran syrjään, hiljaa). Tonttu! Mitä te oikeastaan +teette? Teidänhän piti olla epämiellyttävä. + +LAURA (Hiljaa). Sitten myöhemmin, rakas paholainen. Enhän minä sitä +heti voi näin päätä pahkaa. + +PETÄJÄ. Näin ihanteelliseksi en ollut ajatellut avioliittoanne. + +HEIKKI. En minäkään. + +PETÄJÄ. Te kai rakastatte toisianne äärettömästi? + +HEIKKI. Oi — paljon enemmänkin vielä! + +PETÄJÄ. Se on hyvä. Mutta miksi se Käppärä sitten oli niin naimistanne +västaan? + +LAURA ja HEIKKI (Katsovat toisiinsa ihmeissään ja kysyvästi). Käppäräkö? + +PETÄJÄ (Lauralle). Minä tarkoitan isääsi. + +LAURA (Ihmeissään). Isäänikö? + +PETÄJÄ. Tietysti! (Äkäisesti). Sinähän kirjoitit minulle, ettei +Lauran isä, vanha herra Käppyrä, tahtonut antaa suostumustaan teidän +avioliittoonne —`? + +HEIKKI (Hyvin hämillään). Minäkö? + +PETÄJÄ. Tuhat tulimmaista — (Hakee taskustaan). Minulla on kirje vielä. +— (Vetää esiin kirjeen). + +HEIKKI (Keskeyttäen kiireesti). Niin, niin, aivan oikein! (itsekseen). +— Hitto vieköön kaikki hätävaleet. — (Ääneen). Niin — olette oikeassa — +hän oli itsepäinen mies, tuo vanha herra Käppärä — (Hiljaa Lauralle). +Muistakaa nimet. Auttakaa toki. + +LAURA. Niin, niin! — (Hiljaa Heikille). Kuinka minä voin auttaa? Enhän +tiedä koko asiasta hölynpölyä. + +HEIKKI (Hiljaa, toivottomasti). En minäkään tiedä sen enempää! + +PETÄJÄ (On pistänyt taas kirjeen taskuunsa). Siis hän oli todellakin +niin vihoissaan? (Ravistaa päätään). Hm! Hm. (Säälivästi Lauralle). +Lapsi raukka. (Lempeästi ja tuttavallisesti). Onko se sitten koskenut +sinuun niin kovin? (Heikille). Mutta luonnollisesti tyttö rakasti sinua +min suuresti, että hän kärsi nurkumatta tuskansa. + +LAURA (Itsekseen). Tuskansa? + +HEIKKI (Itsekseen). Kunpa vain tietäisin, mitä hän taas tarkoittaa. + +PETÄJÄ. Oliko muuri korkea? + +LAURA ja HEIKKI. Muuri? + +HEIKKI. Niin oikein — muuri oli 300 kyynärän korkuinen. Mutta — +antakaa näiden muistojen olla rauhassa, eno kulta! Vaimoni tulee niin +surulliseksi — + +PETÄJÄ. Minähän olen itsekin vuodattanut kyyneliä, kun luin kuvauksesi +siitä. (Lauralle). Se mahtoi olla julmaa. Kuinka voikaan piestä lasta +sillä tavalla. + +LAURA (Hymyillen, hiljaa Heikille). Minua on siis piestykin? + +HEIKKI (Hiljaa). Siltä näyttää. Mutta minä en muista sitä enää varmasti. + +PETÄJÄ (Lauralle). Sitte kiipesit sinä yli muurin — Heikin syliin. + +LAURA. Ai niin? — Niin — minä kiipesin. + +PETÄJÄ (Heikille). Ja sitten tuli vanhus —? + +HEIKKI. Aivan oikein — hän kiipesi myöskin. + +PETÄJÄ (Lauralle). Ja sinä lankesit hänen jalkoihinsa — + +LAURA (Hämillään) Minäkö? — Niin — minä — luulen — + +PETÄJÄ (Hyväntahtoisesti). No, no! Ei sinun tarvitse sitä hävetä. +Rakkaus sovittaa paljon. (Heikille). Tämän jäikeen myöntyi vanhus ja te +menitte naimisiin. + +HEIKKI. Niin! — Tämä tietenkin on kaikki minun kirjeessäni? + +PETÄJÄ. Sanasta sanaan. + +HEIKKI (Itsekseen). Mitä hittoja olenkaan kyhännyt kokoon. Vastaisen +varalle täytyy minun hankkia itselleni kopiokone. + +PETÄJÄ (Lauralle). Mutta onko vanhus nyt sovinnossa kanssanne, kun hän +näkee miten onnellisia olette? Olen todellakin utelias tutustumaan +tuohon ihmeelliseen vanhaan veitikkaan. + +HEIKKI (Itsekseen). Hän näyttää elävän vielä? + +PETÄJÄ (Heikille). Hänen pitää saada tietää minunkin mielipiteeni. +Lähetäpäs heti hakemaan häntä — + +HEIKKI (Itsekseen). Appiukko saa kuolla. (Ääneen). Se ei käy helposti +päinsä. + +PETÄJÄ. Kuinka niin? + +HEIKKI. Koska — koska hän on lähtenyt matkalle. + +PETÄJÄ. Kylpylaitokseenko? + +HEIKKI. Kauemmaksi — manalaan. + +LAURA (Syrjään). Aika veijari! + +PETÄJÄ. Siis kuollut? + +HEIKKI (Murheellisen näköisenä). Kuollut kuin kivi. — Mutta, eno kulta +— minun vaimoraukkani — hänen suuri surunsa — + +PETÄJÄ. Olet oikeassa, poika. Siis — ei sanaakaan enää siitä. + +LAURA (Itsekseen). Tämähän on kauheaa! — Minun pitää mennä pois, muuten +voin vielä paljastaa koko ilveilyn. (Ääneen). Eno hyvä, älä pahastu, +mutta minun pitää mennä kyökkiin. — (Ottaa vadin ja vispilän). + +PETÄJÄ. Mutta tule pian takaisin, kaunokaiseni. + +HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Niin, tulkaa pian takaisin ja esiintykää +vihdoinkin luonnollisessa, vastenmielisessä hahmossanne. + +LAURA. Kuten käskette. Tätä seuraavalla esiintymiselläni voitan kyllä +sietämättömyyden palkinnon. Mutta valmistakaa enoa edeltäkäsin, ettei +muutos tuntuisi niin suurelta. (Ääneen). Palaan taas pian luoksenne! +(Menee vispilöiden oikealle). + + +VIIDES KOHTAUS. + + Petäjä. Heikki. + +PETÄJÄ (Katsoen Lauran jälkeen, liikutettuna). Lahjakas olento. — +Kelvollinen — ei mitään tehdastyötä, kuten tämän aikuiset naiset +yleensä ovat. Kunnollista tavaraa! + +HEIKKI. Niinpä kyllä. Siinä sitä on koko elämän ajaksi. + +PETÄJÄ. Poika, jollet kanna häntä käsilläsi, niin totta toisen kerran — +vaimosi on jalokivi, jumalatar! + +HEIKKI. On kyllä — se tahtoo sanoa noin ensi silmäyksellä, rakas eno. + +PETÄJÄ. Minun silmäni eivät petä milloinkaan. + +HEIKKI. Voisihan sentään sattua, kun lähemmin tutustuu — + +PETÄJÄ. Mitä sillä tarkoitat? (Panee pois piipun). + +HEIKKI. Te olette tähän asti nähnyt vaimoni vain hyvällä tuulella, +mutta varokaapas vain, kun hän sattuu pahalle päälle. + +PETÄJÄ. Tarkoitat siis? + +HEIKKI. Että hän on nainen, joka luonnostaan on aina vastahakoinen ja +riitainen. Olettehan itse kuullut. + +PETÄJÄ. Minäkö? Tähän asti en ole huomannut vielä mitään. + +HEIKKI. Se ei merkitse mitään! Hän kyllä osaa peittää nämä vikansa +mestarillisesti; hän korjaa kaulusliinanne, sytyttää piippunne — +mutta sillä aikaa minun täytyy vispilöidä. — Voi eno kulta, sellainen +osoittaa siveellisesti laiminlyötyä, turmeltunutta luonnetta. + +PETÄJÄ (Nauraa). Sinä olet narri! Minä olen ihastunut vaimosi +herttaiseen, hyvään, mainioon luonteeseen. + +HEIKKI. No, silmänne avautuvat kyllä aikanaan. Pankaa se mieleenne. + +PETÄJÄ. Älä höpise! Tahdot nähtävästi kiusata minua. Mutta minä olen +varma siitä, että sinä olet maailman onnellisin aviomies. + +HEIKKI (Ihmeissään). Häh? + +ELLI (Tulee oikealta). + + +KUUDES KOHTAUS. + + Edelliset. Elli. + +ELLI (Nopeasti). Oliko mieheni täällä? + +HEIKKI (Menee häntä vastaan). Ei, käly-kulta. + +PETÄJÄ. Kas vain, saahan teitäkin joskus nähdä? Tehän olette yleensä +kovin näkymättömissä. + +ELLI (Lyhyesti). Paljon talouspuuhia. Mutta mikä täällä oikein haisee? + +HEIKKI (Itsekseen). Oi voi! + +ELLI. Hyi! Onko joku polttanut tupakkaa täällä? + +PETÄJÄ (Osoittaen itseään). Minä olen — jollette pahastu. + +ELLI. Tehkää se tästä lähin ulkona — puutarha on hyvin iso — minä en +anna mielelläni savuttaa ikkunanverhojani. (Menee kiireesti keskeltä). + +PETÄJÄ. Puh! Tuo näyttää olevan pahansisuinen nainen. + +HEIKKI. Päinvastoin, rakas eno, Elli on hyvä, rakastettava, vaatimaton, +herttainen — + +PETÄJÄ. Kylläpä sinua kaikki — Hyh! Sinähän puolustat häntä kuin +asianajaja — + +HEIKKI (Itsekseen). Tämä on onnellinen ajatus! Sitä voidaan käyttää +hätätilassa. (Ääneen). Niin, eno, minä puolustan häntä, koska — koska +hän ansaitsee sen. Niin — jospa minunkin vaimoni olisi sellainen — +sitten — Oih! + +PETÄJÄ. Vaivaako sinua rinnanahdistus? + +HEIKKI (Osoittaa sydäntään). Kyllä! Tässä — tässä se on! Ah! — Niin — +siinä se on nainen. Kiireestä kantapäähän nainen. Mutta minun pitää +ottaa selkoa, mihin tuo rakastettavin nainen menee. Hyvästi, eno! — Hän +on liian viehättävä, ja hänen mielenlaatunsa — mielenlaatunsa! Hyvästi! +Minä palaan taas pian. (Syöksyy kiireesti ulos keskiovesta). + +PETÄJÄ (Katsoo hänen jälkeensä hämmästyneenä ja päätään ravistaen). + + +SEITSEMÄS KOHTAUS. + + Petäjä yksin. + +PETÄJÄ. Hitto tätä käsittäköön. Joka kirjeessä sanoo hän minulle, +kuinka onnellinen hän on, ja nyt — Ellei hän ole onnellinen, min on +se hänen, oma vikansa. Minä tunnen naiset! Hänen vaimonsa on oikea +mallinainen — todellinen aarre — + +LAURA (Tulee oikealta). + + +KAHDEKSAS KOHTAUS. + + Laura. Petäjä. + +LAURA (Tullessaan). Ukko! Ukko kulta! — (Petäjälle). Onko hän mennyt +pois? + +PETÄJÄ. On, sydänkäpyseni! (Painavasti). Hän juoksi juuri kälyrouvan +jälkeen. + +LAURA. Ellinkö? (Välinpitämättömästi). Kai hän sitten kohta palaa. + +PETÄJÄ. Niinkö luulet? + +LAURA (Nauraa). He eivät voi olla viittä minuuttiakaan yhdessä +kinastelematta ainakin tusinaa kertaa. + +PETÄJÄ. Niinhän se on, ketä rakastaa, sitä myös kurittaa. + +LAURA. Ah, eno hyvä, heidän välillään ei ole rakkauden jälkeäkään. +(Löyhyttelee nenäliinallaan). + +PETÄJÄ. Sitä parempi. Mutta, lapsi kulta, sinullahan on kuuma kuin — + +LAURA. Se tuli kyökin hellasta, eno hyvä. Minun piti puhaltaa tulta +näin — (näyttää hänelle) puh — puh — puh — Siitä kyllä tulee punaiseksi. + +PETÄJÄ (Silittäen hänen poskiaan). Sinä hyvä lapsi! Sinä olet +todellakin harvinainen olento. Poika ei ollenkaan ansaitse sellaista +vaimoa. + +LAURA. Miksi ei? Hän tekee mitä minä tahdon, ja minä teen mitä hän +tahtoo, ja niin vietämme maailman onnellisinta avioelämää. + +PETÄJÄ. Todellako? Eikö miehesi joskus tee pieniä syrjähyppyjä? + +LAURA. (Tuttavallisesti). Hän ei voi, eno kulta, vaikka hän +tahtoisikin. Minä pidän ohjakset hyvin kireällä. + +PETÄJÄ. Se on oikein! + +LAURA. Emme ole milloinkaan vielä kinastelleet. Jos hän joskus aikoo +suuttua, niin kohtelen minä häntä oikein lempeästi ja hellästi, +suutelen rypyt hänen otsaltaan ja silloin alkaa hän myhäillä ja kaikki +on taas hyvin. + +PETÄJÄ (Syleillen häntä ihastuneesti). Sinä luomisen mestariteos! + +LAURA. En olisi ikinä voinut saada parempaa miestä kuin minulla nyt on! +Mutta — yksi vika hänellä on — + +PETÄJÄ. Ahaa! Nyt tulee arka kohta. + +LAURA (Tuttavallisesti enon korvaan). Hän on vain liian mustasukkainen. + +PETÄJÄ (Salaperäisesti). Mustasukkainenko? + +LAURA. Kuin turkkilainen. + +PETÄJÄ. Tuo pakana! — Onko hänellä sitten aihetta siihen? + +LAURA. Eikö mitä, eno hyvä! Minä en anna hänelle mitään aihetta +sellaiseen — en tosiaankaan! Mutta — minkä minä sille mahdan, jos jokin +mies katselee minua? Olenhan toki vielä katseltavan arvoinen. + +PETÄJÄ. Tietenkin! + +LAURA. Ennen pidin pääni pystyssä, kun joku herra puhutteli minua, +mutta nyt minun täytyy aina luoda katseeni alas. + +PETÄJÄ. Vaatiiko miehesi sitä? + +LAURA. Vaatii kyllä! Mutta se onkin hänen ainoa vikansa. + +PETÄJÄ. Se vika hänestä kitketään pois — luota vain siihen. + +LAURA. Eno hyvä! Jos se teille onnistuu, niin minä olen onnellisin +aviovaimo taivaan alla! + +PETÄJÄ. Luoko hänkin sitten aina katseensa alas, kun joku kaunis tyttö +tai rouva katsoo häneen? + +LAURA (Vapaasti). Minä en ole milloinkaan kiinnittänyt huomiotani +sellaiseen, mutta luultavasti hän niin tekee. + +PETÄJÄ (itsekseen). Ah, millainen enkelimäinen luottamus! + +LAURA (Vähän hämillään). Eno hyvä — te voitte tehdä minulle hyvin +suuren palveluksen. + +PETÄJÄ. Vaikka kymmenen, rakas lapsi! + +LAURA (Yhä hämillään ottaen esiin kolme kirjettä). Minä olen +kirjoittanut kolme kirjettä, joista mieheni ei pitäisi saada tietää +mitään. + +PETÄJÄ (Uteliaasti). Salainen kirjeenvaihtoko? + +LAURA (Nyökäyttää päätään). Hm! (Kuiskaten hänen korvaansa). Kolmen +ihailijan kanssa — + +PETÄJÄ (Huutaen). Sinähän olet oikea per— + +LAURA (Painaa kätensä hänen suulleen). St! Sitä ei saa kukaan tietää — + +PETÄJÄ. Ja siinä pitäisi minun olla avullisena? + +LAURA. Niin, sillä teihin minä luotan. Katsokaas, kolme inhoittavaa +ihmistä on jo kahden viikon ajan kiusannut minua typerillä +rakkaudentunnustuksillaan, ja olivatpa niin julkeita, että kirjoittivat +minulle. + +PETÄJÄ. Mutta sehän on vastoin kaikkea säädyllisyyttä! + +LAURA. Tosiaankin! Minä olen nyt vastannut ja sanonut ajatukseni. + +PETÄJÄ. Niinkö? + +LAURA. Olen uhannut, että ilmoitan kaikki miehelleni, mutta hänen ei +kuitenkaan tarvitse tietää asiasta rahtuakaan, sillä minä en tahdo +tuottaa hänelle turhia huolia. + +PETÄJÄ. Nyt minä ymmärrän. Kirjeet pitää lähettää. + +LAURA. Minä en enää voi niitä säilyttää. Mieheni nuuskii joka päivä +kaikki tavarani. + +PETÄJÄ. Onko hän niin epäluuloinen? + +LAURA. Valitettavasti! Hänen ainoa vikansa. + +PETÄJÄ. Anteeksi — nyt niitä vikoja on jo kaksi: mustasukkaisuus ja +epäluulo. + +LAURA. Mutta nehän johtuvat toisistaan, rakas eno, siis vain yksi vika. + +PETÄJÄ (Itsekseen). Hän puolustaa aina Heikkiä. Oikein kunnon vaimo! + +LAURA. Ottakaa siis kirjeet huostaanne siksi, kunnes saan tilaisuuden +lähettää ne. + +PETÄJÄ. Se käy kyllä päinsä, kullannuppuseni! Anna tänne. (Ottaa +kirjeet ja panee ne taskuunsa). Täältä hän ei löydä niitä. Näin +siunausta tuottavassa työssä olen mielelläni avullinen. + +LAURA (Panee kätensä hänen olkapäilleen, nojaa päätään hänen rintaansa +ja katsoo häneen herttaisesti). Ah, eno kulta — kuinka hyvä te olette. + +PETÄJÄ (Suutelee hänen otsaansa). Sinun läheisyydessäsi täytyy jokaisen +olla hyvä! + +HEIKKI (Tulee keskeltä). + + +YHDEKSÄS KOHTAUS. + + Edelliset. Heikki. + +HEIKKI (Kiireesti). Eno! + +LAURA. Siinä hän nyt on! + +PETÄJÄ (Ivallisesti). Ohoh — Takaisinko jo? + +LAURA (Hyvin herttaisesti Heikille). Missä sinä olet ollut, ukko kulta! + +HEIKKI (Hiljaa Petäjälle). Kuuletteko nyt? + +PETÄJÄ. Mitä sitte? + +HEIKKI. Kuinka ivallisesti hän sanoi »missä sinä olet ollut?» + +PETÄJÄ (Hiljaa). Narri! Sehän oli vain puhtaimman rakkauden ilmaisu. + +HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Oletteko jo alkanut? + +LAURA (Samoin hiljaa). Olen kyllä! + +HEIKKI (Hiljaa). Minä olen myöskin keksinyt uuden jutun. (Ääneen). +Missäkö minä olen ollut? (Hiljaa Lauralle). Nyt teidän täytyy olla +häijy. (Ääneen). Siskosi luona, rakas lapsi, puutarhassa — + +LAURA (Välinpitämättömästi). Vai niin. + +HEIKKI (Painavasti). Rakastettavan Ellin luona — + +PETÄJÄ (Itsekseen). Luulen todellakin, että hän on rakastunut kälyynsä. + +HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Alkakaa nyt — tai minä joudun epätoivoon. + +LAURA (Hiljaa). Heti paikalla. + +HEIKKI (Hiljaa Petäjälle). Vaimoni on hirveän mustasukkainen. + +PETÄJÄ (Hiljaa, nauraa). Sinä olet narri! + +LAURA (Hyvin vakavasti Heikille). Minun pitää todellakin kerran puhua +sinun kanssasi oikein vakavasti. Tulehan tänne. + +HEIKKI (Hiljaa enolle). Katsokaahan! Nyt puhkeaa rajuilma. (Ääneen +mennessään Lauran luo). Mitä tahdot, rakas lapsi? + +LAURA. Kumarru! + +HEIKKI (Kääntää kasvonsa enoon päin). Katsokaa nyt — (tekee liikkeen +kädellään) nyt pamahtaa! (Kumartuu Lauran puoleen). + +PETÄJÄ (Itsekseen). Eihän hän suinkaan? + +LAURA (Vääntää Heikin kasvot puoleensa). Katso minuun — noin. (Enolle). +Herra varjele, miten kiihtynyt hän taas on. (Heikille). Siitähän sinun +kallis terveytesi kärsii. (Pyyhkii nenäliinallaan hänen otsaansa varoen +ja herttaisen hellästi). Minä surisin itseni kuoliaaksi, jos sinä +tulisit sairaaksi. + +PETÄJÄ (Ihmeissään). Enkeli vaimon hahmossa! (Hiljaa Heikille). No, +missä rajuilma nyt on? + +HEIKKI (Hiljaa enolle). Hän kainostelee teidän läheisyydessänne. +(Hiljaa Lauralle). Käärme! Sehän on vastoin sopimusta. + +LAURA (Hiljaa). Tämä on ansaittua kuritusta! Teidän ei turhaan tarvitse +sanoa minua tontuksi. Mutta rauhoittukaa. Minä esitän kohta luonteeni +toisiakin puolia. + +HEIKKI (Tarttuen hänen käteensä). Varmastiko? + +LAURA (Puristaa hänen kättään). Ihan varmasti. + +PETÄJÄ (On katsellut heitä, iloisesti). No, oletteko nyt sopineet? + +LAURA. Täydellisesti. + +HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Väittäkää vastaan! (Ääneen). Rakas lapsi, eno +ei ole tyytyväinen huoneeseensa — hän tahtoisi asua mielellään tässä +huoneessa. + +LAURA (Enolle). Onko se totta? + +PETÄJÄ. On, kaunokaiseni. Täällä on ilmavampaa ja siksi huomautin +aikaisemmin — + +LAURA (Tuumien). Hm! Hm! Ei ole erittäin helppoa — + +HEIKKI (Hiljaa enolle). Siinä näette nyt! + +LAURA. Tästä kulkevat kaikki läpi, enolla ei olisi hetkeäkää rauhaa. + +HEIKKI (Kiivaasti). Mutta minä tahdon, rakas lapsi! (Hiljaa Lauralle). +Haukkukaa nyt! + +LAURA (Hiljaa). Heti! Teidän pitää vain kiivastua vielä enemmän. + +HEIKKI (Kuten ennen, kovalla äänellä). Minä tahdon — sillä tavoin — +ilman vastaansanomista! + +PETÄJÄ (Lepyttäen). No no! Rauhoituhan. + +HEIKKI (Kovasti). Minä tahdon niin! Ymmärrätkö? (Enolle). Nyt hän +suuttuu! + +LAURA (Lempeästi). Sinun tahtosi on minulle aina sama kuin käsky. Se +järjestetään heti. (Menee). + +PETÄJÄ. Poika, sinähän nolaat itsesi vallan perinpohjin! + +HEIKKI (Huutaa). Hei! — Seis! + +LAURA (Palaa takaisin). Tässä minä olen. + +PETÄJÄ. Kuuliainen kuin lammas. + +HEIKKI (Itsekseen). Tästähän tulee ihan hulluksi!' (Ääneen). Sinä +näytät aivan unohtavan, että olemme vuokranneet tämän asunnon yhdessä +Aarnion kanssa ja että sinun sisaresi mielipidettä on myöskin kysyttävä. + +LAURA. Niin, niin, sen seikan minä ihan unohdin. + +PETÄJÄ. Mutta miksi ette ole vuokranneet erikoista asuntoa itsellenne? + +HEIKKI. Kun me jo muutenkin tulemme sinulle kovin kalliiksi rakas eno, +niin tahdoimme säästää — + +PETÄJÄ. Mitä turhia! Teidän pitää elää huolettomasti! Te vuokraatte +vielä tänään itsellenne toisen asunnon. + +LAURA (Iloisesti). Oi niin, ukkoseni! Sitten voimme elää oikein +rauhassa ja onnellisina toistemme kanssa! + +HEIKKI (Hiljaa). Krokotiili! (Ääneen). Se ei käy laatuun — enohan aikoo +olla luonamme vain kolme päivää — siis — + +LAURA (Leikillisesti). Kun minä pyydän oikein kauniisti, viipyy hän +kyllä kauemmin. + +PETÄJÄ (Hyvin ihastuneesti). Niin, sen hän tekee! + +HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Tehän olette ihan riivattu! + +PETÄJÄ. Minä viivyn luonanne kokonaisen viikon. + +HEIKKI (Vaipuu tuolille, huutaen). Herranen aika! + +LAURA ja PETÄJÄ (Juoksevat hänen luokseen). Mikä nyt on? + +HEIKKI (Hiijaa Lauralle). Koko viikon, ooh! — (Ääneen). Pistää niin — +tästä — (Painaa sydäntään). + +LAURA (Itkien). Katsokaas, eno, kaikki johtuu — + +HEIKKI (Nousten nopeasti). Teidän — sinun ymmärtämättömyydestäsi! + +LAURA (Teeskennellen itkua). Minunko ymmärtämättömyydestäni? +Kuulkaahan, eno, ansaitsenko minä sellaista moitetta? + +PETÄJÄ (Samoin itkunsekaisesti). Et. sellaista sinä et ansaitse. +(Heikille). Polvistu hänen eteensä! + +HEIKKI (Nolona). Mitä?! + +PETÄJÄ. Tee synnintunnustuksesi ja rukoile anteeksiantoa. Vai pitääkö +minun tehdä se? — Polvistu! + +HEIKKI. Kuten käskette, (Polvistuu). Minä polvistun. (Makean +happamasti). Anteeksi! + +LAURA (hyvin hellästi). Mutta, ukko kulta, eihän sinun tarvitse niin +alentua — minä pyydän, nouse ylös. + +HEIKKI. Taivas varjelkoon! Kun minä nyt kerran olen polvillani tässä, +niin jäänkin tähän. + +LAURA (Hyvin hellästi). No, sitten — täytyy minunkin polvistua. Nöyryys +on naisen kaunein koristus. (Polvistuu Heikin eteen). + +HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Pirun penikka! + +PETÄJÄ (Astuen heidän väliinsä). Hehhehhee! Sinä olet hyvin herttainen, +iloinen olento! (Vetää molemmat ylös). Nouskaa ylös — antakaa kättä +toisillenne. + +LAURA (Ojentaa kätensä). Tässä! + +PETÄJÄ (Heikille). Purista hänen kättään! + +HEIKKI. Kuten tahdotte — kuten käskette. (Puristaa). + +PETÄJÄ (Toisella puolella). Noin! Suudelkaa nyt toisianne! + +HEIKKI ja LAURA (Vetäytyvät toisistaan). Kutka? Mekö? + +PETÄJÄ. Niin — te! Ja oikein hellästi. + +HEIKKI. Eikö mitä?! + +PETÄJÄ. Minä tahdon. + +HEIKKI (Mukautuen). Minä mukaannun kaikkeen. (Menee Lauran luo). + +LAURA (Peräytyy). Eihän toki?! + +HEIKKI (Itsekseen). Ahaa! Sitä hän ei siedä. + +PETÄJÄ. No, mikä nyt on? + +LAURA. Mieheni ei kernaasti suutele. + +PETÄJÄ. Mitä?! + +HEIKKI. Oi, kyllähän minä! (Itsekseen). Nyt hänen täytyy vetää +vastahankaa. (Menee Lauran luo ja aikoo tarttua tämän käteen). Rakas +vaimoni — + +LAURA (Vetää pois kätensä, hiljaa). Ei kymmentä askelta lähemmäksi! + +HEIKKI. Sallitko minun suloisia huuliasi — (Syleilee Lauraa). + +LAURA (Hiljaa). Minä puren! (Riistäytyy hänen sylistään). + +HEIKKI (Riemuiten enolle). Eno, hän ei tahdo. + +PETÄJÄ. Kyllä hän tahtoo. + +HEIKKI. Eipä tosiaankaan. Ei hän tahdo. Ohhoh, te ette tunne hänen +itsepäisyyttään. + +PETÄJÄ (Hellästi moittien). Mutta lapseni — + +LAURA (Itsekseen). Tuo ilkiö! Mutta — odotapas vain! (Ääneen ja +hellästi). Minäkö itsepäinen? Ei, eno hyvä — mutta eihän sitä sentään +kukaan halua niin julkisesti — + +PETÄJÄ. Mitä vielä — enon läsnäollessa — + +HEIKKI (Syrjään, hykertäen tyytyväisesti käsiään). Luojan kiitos! Hän +känää vastaan! + +LAURA. Olette oikeassa — minä olen tyhmä lapsi. + +HEIKKI (Kuunnellen). Mitäh?! Eihän hän toki — + +LAURA (Huokaa kevyesti ja pakottaa itsensä ystävälliseksi). Tule tänne, +rakas ukko! Suo anteeksi! + +HEIKKI (Seisoo kuin kuvapatsas, nolona). + +LAURA. Eihän minun tarvitse enoa hävetä. (Suutelee Heikkiä nopeasti). +Kas niin! + +81 + +PETÄJÄ. Hyvä! + +HEIKKI (Itsekseen). Kylläpä olikin julkea! + +PETÄJÄ. Sellaisesta minä pidän. + +LAURA (Itsekseen). Tuon suudelman saa hän kalliisti maksaa minulle. + +PETÄJÄ. Ja tästä alkaen ette saa kinailla. + +LAURA (Sydämellisesti, ojentaen Heikille kätensä). Emme milloinkaan! + +HEIKKI (Itsekseen). Minä alistun kohtalooni. + +LAURA (Hiljaa Heikille). Jos vielä kerran saatatte minut näin ikävään +asemaan, paljastan enolle koko ilveilynne. + +HEIKKI (Hiljaa ja myöntyväisesti). Järkeni on seisahtunut. Minä +mukaannun kaikkeen. + +PETÄJÄ (Lauralle). Ja nyt, sydänkäpyseni, tule! Menemme huoneeseeni. +— Olen aikonut sinulle pienen yllätyksen. Tule! Tule! (Vetää Lauraa +vasemmalle). + +LAURA (Mennessään). Näkemiin, ukko kulta! + +HEIKKI (Itsekseen, suuttuneena). Monipäinen käärme! + + +KYMMENES KOHTAUS. + + Heikki yksin. + +HEIKKI (On seisonut liikkumattomana). Luojan kiitos, nyt olen +vihdoinkin yksinäni! (Katsoo ympärilleen). Ja nyt saa loppua tämä +miehevä arvokkaisuus ja minusta pitää tulla tiikeri tai — hm — +kanarialintu! Nyt onkin minulle kaikki yhdentekevää — minä en enää +tunne mitään vastakohtia luomakunnassa. — Mutta pitihän minun jo +aikaisemmin tietää kenen kanssa jouduin tekemisiin? Ei kai hänen +afrikalainen sydämensä ollut minulle tuntematon? Tuo nainen on +päättänyt repiä minut kappaleiksi pala palalta, ja minun täytyy +vaieta, vieläpä antaa hänen suudella itseäni — kauheata! (Äkkiä aivan +tyynesti). Hän osaakin suudella aika hyvin — niinkuin pitääkin — +niin, hän suuteiee erittäin sievästi, mutta — (Taas vihaisena). Niin, +siinähän se kauheus juuri onkin! Punaiset huulet ja sydän pikimusta +kuin mustepullo. Ihan tässä voisi vihasta ja häpeästä hirttää itsensä! +(Kulkee näyttämön perällä kiivaasti edestakaisin). + +AARNIO ja ELLI (Tulevat keskeltä). + + +YHDESTOISTA KOHTAUS. + + Aarnio. Elli. Heikki. + +ELLI (Aarnion takana). Reino, minä en enää kestä tätä. Olit taas +nukahtanut, vaikka minä olin kieltänyt sinua. + +AARNIO (Kädet selän takana, hyvin rauhallisesti). Koetan tästä alkaen +kaikin voimin lakata kokonaan nukkumasta, Eiliseni. + +ELLI. Ivaa täynnä, kuten sinun herra Tuulispääsikin — + +HEIKKI (Tullen nopeasti Ellin luo). Mitä käskette? + +ELLI (Jatkaa). Aivan yhtä maata. + +HEIKKI. Herran nimessä, jättäkää minut kokonaan rauhaan mainenne ja +mantereinenne! Toinen sisar on yhtä vastenmielinen kuin toinen on +viekas, vehkeiievä ja ilkeä. + +ELLI (Närkästyneesti.) Herra Tuulispää! + +HEIKKI. Hirveä sukulaisyhtäläisyys! Sisarenne syöksee minut +onnettomuuteen. Sen sijaan että hän luonteensa mukaan olisi oikea +hirviö, esiintyy hän enolle hyväntahtoisena lampaana niin, että eno +näkee hänessä kaikkien vaimojen esikuvan. Ja nyt aikoo eno viipyä +luonamme kolmen päivän asemesta koko viikon! + +ELLI (Nopeasti). Se ei käy laatuun! + +HEIKKI Sitähän minäkin olen sanonut. + +ELLI (Tarttuu miehensä käteen ja vie hänet vasemmalle). Reino — kuule +nyt — + +HEIKKI (Tarttuu Aarnion toiseen käteen ja vie hänet oikealle). Aarnio — +sinähän ymmärrät — (Tästä alkaen hyvin nopea kaksinpuhelu). + +ELLI (Hyvin kielevästi). Sinä tiedät, että minä olen myöntyväinen +vaimo — + +HEIKKI. Ja missä pulassa minä olen. + +ELLI. Mutta jos vanhus viipyy täällä vielä viikon. + +HEIKKI. Enhän minä sentään voi häntä pois ajaa. + +ELLI. Niin minä pyörryn seitsemän kertaa tunnissa. + +HEIKKI. Jos hän nyt jo saa tietää ilveilymme — + +ELLI. Ellet hyvällä saa häntä pois talosta — + +HEIKKI. Niin joudun minä perinnöttömäksi! + +ELLI. Niin haen minä sinusta eron — + +HEIKKI. Ja minä olen hukassa! + +ELLI. Tyttäreni otan mukaani — + +HEIKKI. Se on aivan varmaa! + +ELLI. Näytä nyt, että olet mies — + +HEIKKI. Ole siis ystäväni — + +ELLI. Taikka minä eroan! + +HEIKKI. Ja rauhoita herttaista puolisoasi! + +AARNIO (On Ellin ja Heikin puheen aikana nyökäyttänyt päätään vuoroin +kummallekin ja samalla mutissut »Hm! Hm!» Kysyy nyt hetken vaitiolon +perästä). Joko olette lopettaneet? + +HEIKKI ja ELLI. Jo! + +AARNIO. No, kuulkaa sitten minunkin ajatukseni. Minun täytyy sanoa +teille, että minä — en ole ymmärtänyt sanaakaan. + +HEIKKI ja ELLI. Älä nyt! Se on sentään liikaa! (Samalla kuuluu +vasemmalla olevasta huoneesta Lauran kova huuto »Ah!»). + +AARNIO ja ELLI. Mikä se oli? + +HEIKKI. Tontun ääni! Hän on enon luona — ehkä joku uusi onnettomuus?! +(Syöksyy kiireesti huoneeseen vasemmalle). + +ELLI. Nyt sinä tiedät tahtoni. + +AARNIO. Anteeksi, Elliseni — tähän asti minä en tiedä — yhtään mitään + +ELLI (Kiireesti). Ja tiedät toimia sen mukaan. + +LAURA (Tulee vasemmalta). + + +KAHDESTOISTA KOHTAUS. + + Edelliset. Laura. + +LAURA (Tulee kiireesti, hyvin kiihkoissaan). Kuulehan, Aarnio, tuo +Heikki menee sentään liian pitkälle! + +ELLI (Aarniolle). Kuuletko? + +LAURA. Ja kuitenkin pitää minun nauraa niin, etten voi oikein +suuttuakaan. + +ELLI. Mitä sitten on tapahtunut? + +LAURA. Ajatelkaas vain! Tuo kevytmielinen ihminen kirjoitti enolleen — + +HEIKKI (Tulee vasemmalta). + + +KOLMASTOISTA KOHTAUS. + + Edelliset. Heikki. + +HEIKKI (Syöksyy sisään, poissa suunniltaan). Lapsi! Muuten olen +hukassa! Aarnio, lapsi! (Ellille). Arvoisa rouva, taivaan tähden — +lapsi! + +AARNIO. Oletko sinä hullu? + +HEIKKI. Täydellisesti — ja sen lisäksi perheenisä! Minun täytyy +jostakin saada lapsi! + +AARNIO. Selitähän toki — + +HEIKKI. Etkö nyt sitten ymmärrä? Olen kirjoittanut enolle, että minulla +on poika, ja nyt — + +AARNIO ja ELLI. Mitä?! + +HEIKKI. Nyt tahtoo eno nähdä sen — onpa vielä tuonut sille täydellisen +pukuvarastonkin — + +LAURA. Joka minun heti piti ottaa huostaani, ajatelkaa! + +ELLI. Tämä on ihan kauheaa! + +AARNIO. Miksi et sanonut sitä meille jo aikaisemmin? + +HEIKKI. Tiedäthän sinä minun onnettoman muistamattomuuteni! Mutta mistä +minä sen lapsen nyt otan? Herra varjele sentään! (Ellille). Teidän +pienokaisenne on saatava avuksi. + +ELLI. Ei milloinkaan! Viatonta lastani en anna sellaiseen ilveilyyn. + +LAURA. Sehän onkin tyttö. + +HEIKKI (Ihan toivottomana). Aivan oikein! Mutta eihän se tee mitään — +tänne tyttö vain — peitetään se — + +ELLI. Ei ikinä! + +HEIKKI. Vain näytteille kuin taideteos. + +ELLI. Älkää raivostuttako minua. + +LAURA. Hiljaa! Eno tulee. + +HEIKKI (Vääntelee tuskissaan käsiään). Ja minä olen lapseton! + +PETÄJÄ (Tulee, kainalossaan lasten vaatteita käärössä. Kaikki +hyökkäämäisillään pois). + +NELJÄSTOISTA KOHTAUS. + + Edelliset. Petäjä. Myöhemmin palvelijatar. + +PETÄJÄ. Miksi juoksette kaikki pois? + +HEIKKI. Meillä on — + +LAURA. Me aioimme — + +ELLI (Nopeasti). Ei! Me tuumimme juuri — + +LAURA (Nopeasti). Mitenkä tämän huoneen voisi sisustaa teille mukavaksi. + +ELLI (Ihmeissään). Mitä?! + +LAURA (Hiljaa Ellille). Anna minun hoitaa tämä asia. + +PETÄJÄ. Mutta miksi jätit tämän käärön? (Antaa sen Lauralle). Otahan +nyt. + +HEIKKI (Ottaa nopeesti käärön). Sallikaa — se kuuluu yksistään minulle — + +PETÄJÄ. Saanko minä nyt vihdoinkin nähdä suvun jatkajan? + +HEIKKI. Heti! — (Hiljaa Ellille). Säälikää minun kauheata tuskaani. +(Petäjälle). Hän ei ole vielä kotona. + +PETÄJÄ. Eikö? + +AARNIO (Hiljaa Ellille). Myönnyhän nyt! + +HEIKKI. On palvelijattaren kanssa ulkona. (Vuoden vanhan-lapsen huutoa +kuuluu oikealta). + +HEIKKI (Yhtäaikaa). Herranen aika! + +ELLI (Yhtäaikaa). Siinä se nyt on! + +LAURA (Yhtäaikaa). Oi voi! + +AARNIO (Yhtäaikaa). Hyvä tulee! + +PETÄJÄ (ihastuneesti). Hih, siellähän perintöruhtinas onkin! Oivallinen +sopraano! Minun täytyy puristaa sitä lurjusta vasten sydäntäni. (Aikoo +mennä sinne). + +HEIKKI (Pidättää häntä). Rakas eno! + +ELLI (Menee hänen tiellensä). Se ei saa tapahtua! + +PETÄJÄ (Heikille). Laske minut irti! — (Ellille). Älkää sekaantuko +perheasioihin. + +ELLI (Närkästyneenä miehelleen). Reino! + +AARNIO (Kohauttaa olkapäitään). + +LAURA (Nopeasti enolle). Lapsi ei ole vielä puettu. + +HEIKKI (Nopeasti). Eikä vielä siistittykään, + +PETÄJÄ. Ei se tee mitään. (Lapsen huutoa). Kuinka hän huutaa — hän +aavistaa läheisyyteni — minun täytyy nähdä hänet. + +LAURA (Hiljaa Ellille). Sinä näet, ettei tässä muu auta. (Enolle). Minä +haen hänet. (Menee nopeasti 2:seen huoneeseen oikealle). + +ELLI (Aarniolle). Nyt minun kärsivällisyyteni loppuu. + +HEIKKI (Hiljaa Ellille). Hyvä rouva, minä olen todellakin syytön. + +ELLI (Suuttuneena Heikille). Antakaa minun olla rauhassa! Minä puhun +nyt mieheni kanssa. Tule tänne, Reino. (Vetää miehensä perälle ja puhuu +hiljaa hänen kanssaan). + +PETÄJÄ (Heikille, osoittaen Elliä). Mitähän sillä taas on mielessä? + +HEIKKI. Lapsellisuuksia, ei mitään muuta. + +LAURA (Tulee kantaen pientä lasta [käytettävä suurta nukkea], joka on +kiedottu suureen liinaan niin, että vain vähän päätä näkyy. Tässä on +pienokainen). + +PETÄJÄ. Siinäkö se on? (Katselee lasta — ihastuneesti). Ah, sinä +herttaisin pikku mies! Kuinka hän aukaisee silmänsä — anna tänne, +käpyseni! (Ottaa Lauralta lapsen). + +ELLI (Tulee esiin huutaen). Sitä ette saa tehdä! + +PETÄJÄ. Miksi en? Luuletteko, etten minä osaa käsitellä lapsia? +(Lapselle, hyvin ystävällisesti ja hellästi). Niin, niin, katso vain +minua, lurjus — kuinka hän hymyilee — hän tuntee minut. Niin, niin, +pienokaiseni! Minä olen eno — hähhähhäh — nyt hän haukottelee — +herranen aika, miten suuri suu tällä tulevalla kansalaisella on. + +ELLI. Minä en kestä tätä! + +PETÄJÄ. Mikä tämän pienen lurjuksen nimi on? + +HEIKKI (Yhtäaikaa). Jooseppi! + +LAURA (Yhtäaikaa). Ville! + +ELLI (Yhtäaikaa, pistävästi). Mikko! + +AARNIO (Yhtäaikaa). Augusta! + +PETÄJÄ (Ihmeissään Aarniolle). Augusta? + +HEIKKI (Nopeasti). Aukusti— hän sanoi. Se on sama kuin Aaku. + +PETÄJÄ. Vai niin! Vankka poika. Mutta kaunis hän ei ole. + +ELLI (Pisteliäästi). Vai ei ole? + +PETÄJÄ. Eipä tosiaan. Mutta muotohan voi muuttua. Kauniit ihmiset ovat +meikein kaikki olleet pieninä tuollaisia irvinaamoja. + +ELLI. Nyt olen saanut tarpeekseni valokuvaamisesta. (Menee nopeasti +Petäjän luo ja ottaa häneltä lapsen). Sallikaahan! (Lyhyesti ja +pistävästi). Hoitaja odottaa. (Menee nopeasti lapsen kanssa oikealle). + +PETÄJÄ (Heikille). Kuules, poika, kälysi käyttäytyy minua kohtaan — + +PALVELIJATAR (Oikealta). Ruoka on pöydässä. + +LAURA (Yhtäaikaa. Itsekseen). Luojan kiitos! + +HEIKKI ((Yhtäaikaa). Itsekseen). Vihdoinkin vapaa! + +LAURA. Pian, eno, tänne käsivartenne! Soppa ei saa jäähtyä. (Menee +Petäjän kanssa oikealle). + +ELLI (Tulee samalla ja käy Aarnion kimppuun). Reino, jos tuo vanha, +höyläämätön poroporvari vielä kerran.— + +HEIKKI (Tarjoaa hänelle käsivartensa). Kaunis rouvaseni — (hyvin +hellästi) soppa jäähtyy. + +ELLI (Suutuksissaan). Antakaa minun olla rauhassa. + +HEIKKI (Väistyy syrjään). + +ELLI (Tarttuu Aarnion käsivarteen ja 'puhuu hänelle). Sopan jonka olet +itsellesi keittänyt, minä kyllä pidän sinulle kuumana. (Vetäen Aarnion +mukanaan pois). Syömisen jälkeen saat kuulla mielipiteeni, nyt mennään. + +HEIKKI (On leikkinyt kääröllä ja heiluttaa sitä nyt suuttuneena ja +puhuu). Ehei! Tuo rouva on sentään — (Samalla hajoaa käärö ja kaikki +vaatteet putoavat hujan hajan lattialle; huudahtaen). Herranen aika! +(Noukkii tavaroita lattialta). + +AARNIO (Kääntyy vielä ovelta katsomaan). Mitä sinulla siellä on? + +HEIKKI (Näyttää pientä lapsentakkia ja sukkia). Jälkiruokaa +perheateriaamme. (Sulloo taskunsa täyteen lapsenvaatteita — +oikealta kuuluu lapsen itkua, laulua ja keinuttamista). Voi taivaan +talikynttilät! Vielä tässä saa kuulla tavanmukaista ruokamusiikkiakin! +(Panee päähänsä lapsen myssyn ja työntää lapsen alushameen +povitaskuunsa — Suutuksissaan). Nytpä minä vasta olen oikein +_onnellinen aviomies!_ + + Esirippu. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Sama näyttämö. + + +ENSIMMÄINEN KOHTAUS. + +(HEIKKI istuu pöydän luona vasemmalla, vieressään peitetty kehto. +Pöydällä piirustuslauta, lyijykyniä j.n.e.). + +PALVELIJATAR (katselee ulos ikkunasta). + +HEIKKI (Piirtää ja vasemmalla jalallaan keinuttaa. Laulaa. [Voidaan +laulaa mitä kehtolaulua tahansa.]). »Nuku, nuku nurmilintu» — +(Palvelijatlarelle). Eikö eno jo tule? + +PALVELIJATAR (Kääntymättä). Ei. Seurue on vielä puutarhan portin luona. + +HEIKKI (Laulaa). »Väsy, väsy västäräkki» — (Puhuu). Taivaallista huvia +tämä — (Laulaa). »Teeppä pellolle pesäsi.» (Puhuu). Jalkani on aivan +turtana. — (Laulaa). »Hangolle havumajasi.» (Puhuu). Ja kun vain +hetkeksikään keskeytän, alkaa se huutaa niin kauheasti, että korvat +lukkoon menevät. + +PALVELIJATAR (Kääntymättä). Autanko minä teitä, herra Tuulispää? + +HEIKKI. Taivas varjelkoon! Pysy paikoillasi, minä tuuditan vaikkapa +viimeiseen tuomioon asti. Enon pitää oppia tuntemaan onnellisen +aviomiehen urotyöt ja huomata, että — minä olen aviomieheksi — (Lapsi +huutaa, hän tuudittaa kovemmin ja puhuu suutuksissaan). Älä mörise, +mukula! tuo eläimellinen ääni ei sovi niihin pyhiin säveliin jotka nyt +hermostoani jännittävät. + +PALVELIJATAR. Eno tulee! + +HEIKKI. Mene sitten pian pois! Pian! + +PALVELIJATAR (Juoksee oikealle). + +HEIKKI (Tuudittaa ja laulaa »Nuku, nuku nurmilintu», samalla +piirustaen). + +PETÄJÄ ja AARNIO (Tulevat keskeltä). + + +TOINEN KOHTAUS. + + Heikki. Petäjä. Aarnio. + +PETÄJÄ (Aarniolle) Kuinka ihminen sentään voikin erehtyä! Tehän olette +erittäin järkevä mies, ja minä kun olen tähän asti pitänyt teitä +tohvelisankarina. Älkää pahastuko. + +AARNIO. Älkää olko millännekään, minä olen hyvänahkainen mies. + +PETÄJÄ. Mutta vaimonne näyttää minusta — + +HEIKKI (Laulaa kovemmin). + +PETÄJÄ (Kääntyy ja katsoo häneen). Ah — kas tuolla! (Nauraa). +Onnellinen aviomies. — Kuinka sinusta nyt on tullut lapsenhoitaja? + +HEIKKI (Huoaten). Korkeamman käskystä, rakas eno! Rouva toivoo ja mies +tottelee. (Hiljaa Aarniolle). Auta minua! + +PETÄJÄ. Lorua! Onko tuo nyt miehen työtä? + +HEIKKI. Ei, mutta minun täytyy. (Huoaten). Eikö totta, Aarnio? + +AARNIO (Huoaten). Kyllä hänen täytyy. + +PETÄJÄ. Sinun vaimosi — eihän toki tuo hellä olento — + +HEIKKI (Kiireesti). Oi voi, tämä ei sentään ole kaikkein pahinta. Minun +täytyy hakata puitakin — ja kun meillä on iso pyykki, — täytyy minun +mankeloida ja silittää — + +PETÄJÄ. Se ei ole totta! + +HEIKKI (Aarniolle, pyytäen). Aarnio — + +AARNIO. Minä — minä en kylläkään ole nähnyt sitä, mutta — totta se on. + +PETÄJÄ. Voisiko sellainen olla mahdollista? + +HEIKKI. Valitettavasti hyvinkin mahdollista! Minä sanon teille, eno, +minun vaimoni on — + +LAURÅ (Tulee keskeltä). + + +KOLMAS KOHTAUS. + + Edelliset. Laura. + +LAURA (Nopeasti). Mikä sinun vaimosi on? + +HEIKKI. Koko elämäni onni. (Tuudittaa). + +LAURA (Enolle). Siinä hän on oikeassa. (Heikille). Mutta kuinka sinä, +ukko kulta, voit poistua luotamme ja ruveta tuudittamaan? + +HEIKKI (Toivottoman näköisenä). Sinähän olet käskenyt! + +LAURA. Minäkö? Sinä kai näet unta? Nouse ylös. + +HEIKKI. Koska välttämättä tahdot — mutta lapsi rupeaa taas huutamaan. +(Nousee ylös). + +LAURA. Sitten on Aarnio hyvä ja tuudittaa — + +AARNIO. Anteeksi — sitä minä saan tehdä muutenkin tarpeeksi usein — +joten — + +PETÄJÄ (Aarniolle, joka on hänen vieressään). En tiedä ollenkaan mitä +poika tahtoo — hänellähän on maailman paras vaimo. Vielä yksi seikka, +eikö teidänkin mielestänne olisi parempi, jos — (Vetäytyy Aarnion +kanssa perälle ja puhuu hiljaa hänen kanssaan). + +HEIKKI (On tähän asti puhunut Lauran kanssa hiljaa ja kiivaasti, tulee +hänen kanssaan nyt ihan etualalle). Nyt minä käsitän teidän pirullisen +suunnitelmanne! Mutta minä tulen toimeen omin avuinkin, vaikka koko +maailma vastaan potkisi. + +LAURA (Hiljaa). Kärsivällisyyttä vain, kyllä tästä hyvä tulee. + +HEIKKI. Te olette taluttanut minua jo koko päivän narrin nuorassa. +(Puhuvat hiljaa). + +PETÄJÄ ja AARNIO (Tulevat taas esiin). + +AARNIO (Hyvin arkana Petäjälle). Ah, te laskette leikkiä! + +PETÄJÄ (Aarniolle). En tosiaankaan, saatte kohta nähdä! + +AARNIO (Itsekseen). Tästä tulee kaunis juttu! + +ELLI (Tulee keskeltä). + + +NELJÄS KOHTAUS. + + Edelliset. Elli. Sitten palvelijatar. + +ELLI (Tullen nopeasti). Miksi minun piti jäädä ihan yksin puutarhaan? + +AARNIO (Itsekseen). Siinä hän on! + +ELLI (Nopeasti). Tehdäänkö minun selkäni takana suunnitelmia? + +AARNIO (Itsekseen). Nyt hän on taas oikeassa mielentilassa. + +ELLI (Nopeasti ja kiivaasti). Miksi kehto on tuotu tänne? + +PETÄJÄ. Mitä se sitten teihin kuuluu, rouva? + +ELLI. Mitäkö se minuun kuuluu? (Hyvin ihmeissään). Aarnio! + +LAURA (Nopeasti). Minun rakas mieheni tahtoi vähän voimistella, sisko! — + +ELLI (Ivallisesti). Pitääkö sitten sinun rakkaan miehesi takia koko +talon kääntyä ylösalaisin? + +LAURA (Hiljaa Ellille). Sinä unohdat taas — + +AARNIO (Hiljaa Ellille). Elliseni, ajattele sentään — + +ELLI (Vihaisesti). Suusi kiinni sinä! (Menee oikealle ovelle ja +huutaa). Taava! + +PETÄJÄ (Menee Heikin ja Lauran väliin). Tämä on sentään liian hullua, +ja te annatte sen tapahtua? + +HEIKKI. Muutoin hän on niin herttainen olento. + +PETÄJÄ. Paholainen hän on! (Lauralle). Jos sinä olisit sellainen, +vaatisin minä teitä heti eroamaan. (Menee Aarnion luo). + +HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Kuulitteko? Meillä on hyvin helppo peli ja te +onneton teette sen minulle niin vaikeaksi. + +LAURA (Herttaisesti, huoaten). Voinko minä sitten muuta?! (Kääntyy +peittääkseen nauruaan). + +HEIKKI (Jää hämmästyneenä seisomaan ja tuijottaa Lauraan). + +PALVELIJATAR (On sillävälin tullut sisään ja Elli puhuu hänen kanssaan +hiljaa vilkkaasti). + +ELLI (Palvelijattarelle). Vie kehto sisään! + +PALVELIJATAR (Vie kehdon sisään huoneeseen oikealle). + +ELLI (Lauralle ja Heikille). Antakaa minun nyt jo olla rauhassa — +kärsivällisyyteni on lopussa. + +LAURA (Hiljaa). Pianhan viikon päivät kuluu. + +HEIKKI (Itsekseen, kulkien kiivaasti ympäri). Nyt on kaikki hukassa! + +PETÄJÄ (Aarniolle). Antakaa minun vain toimia. — (Toisille). +Kuulkaahan, lapset! Olen tehnyt päätökseni. —- Kuten tiedätte, aioin +olla luonanne viikon päivät. + +HEIKKI (Puoliääneen). Hyvin hauskaa. + +AARNIO (Katsellen yhä vaimoaan). Nyt puhkeaa rajuilma! + +PETÄJÄ (Heikille ja Lauralle). Teidän perheonnenne on muuttanut kaikki +suunnitelmani. + +ELLI (Otsaansa rypistäen Aarniolle). Mitä tästä oikein tulee? + +PETÄJÄ. Iloitkaa ja riemuitkaa! Minä poistun Uudestakaarlepyystä +kokonaan ja muutan teille. + +KAIKKI. Mitä?! + +PETÄJÄ (Yhtäaikaa). Ovat kyllä. + +HEIKKI (Yhtäaikaa). Herranen aika! + +ELLI (Pistävästi). Eikö se sentään kohtaa vaikeuksia? + +AARNIO (Itsekseen). Rajuilma lähenee — minä poistun. (Hiipi Ellin takaa +keskiovelle). + +PETÄJÄ. Ei ensinkään. Minä olen, Luojalle kiitos, oma herrani ja voin +tehdä mitä tahdon. + +ELLI (Aarniolle, joka on ehtinyt keskiovelle). Mihin aiot, Reino? +(Menee hänen luokseen). + +AARNIO. Raittiiseen ilmaan. Täällä on niin kuuma. + +ELLI (Tarttuu hänen käteensä ja vetää hänet takaisin). Pysy nyt vain +täällä, rakas lapsi. (Ivallisesti). Pitäähän sinunkin kuunnella herra +Petäjän nerokasta tuumaa. + +PETÄJÄ. Ei teidän, rouva, tarvitse nyrpistää nenäänne niin ivallisesti. +Ylipäänsä ei nenänne ole ensinkään kaunis, eikä teille ole eduksi, että +kiinnitätte siihen ihmisten huomion. + +ELLI. Aina vain parempaa! Ovatko kaikki Uusikaarlepyyläiset yhtä +kohteliaita kuin tekin? + +PETÄJÄ. Ovat kyllä. + +HEIKKI (Hiljaa Ellille). Suokaa anteeksi vanhalle miehelle. + +AARNIO (Hiljaa Ellille). Hän ei tiedä, mitä hän puhuu. + +PETÄJÄ. Siis — tästä alkäen kuulumme _samaan perheeseen_ ja olemme +onnellisia! Eikö totta, rakas Laura? Eikö totta, Heikki? (Ellille). +Jos tekin tahdotte elää kanssamme _onnellisena_, niin olkoon menneeksi +mutta teidän pitää _muuttua_, muuten siitä ei tule'mitään. Minä olen +jo kauan ollut pahoillani, kun te sekaannutte kaikkeen ja joka asiassa +tahdotte olla määrääjänä. Siitä teidän täytyy luopua. Ellette siihen +suostu, niin menkää mihin tahdotte — me emme pakota ketään. + +ELLI (Aarniolle). Ei — tämä menee jo liian pitkälle, — tällaista en +ainakaan minä voi enää kestää. + +PETÄJÄ (Heikille ja Lauralle). Lapset, me tulemme elämään kuin +taivaassa! Minä menen nyt kirjoittamaan kaikkein tärkeimmistä asioista +asiamiehelleni — ja jään tänne. (Aikoo mennä). + +HEIKKI (Pidättää häntä). Mutta, rakas eno, onhan siihen vielä aikaa. + +PETÄJÄ. Nopea päätös on hyvä päätös. Siis ei mitään vastaväitteitä, +poika. Minä tulen ihan ilosta nuoreksi, kun saan jäädä luoksenne. — +(Lauralle). Nukkeni! (Menee nopeasti vasemmalle). + + +VIIDES KOHTAUS. + + Edelliset paitsi Petäjä. + +KAIKKI (Katsovat toisiaan hämillään ja vaieten). + +HEIKKI (Hetken perästä). No, nyt olemme klikissä. (Nopeasti Lauralle). +Ja se on teidän syynne. + +LAURA (Nopeasti). Teidänpäs syynne! + +ELLI (Nopeasti Aarniolle). Sinä olet aikaansaanut koko sekasotkun. + +AARNIO. Minäkö? Päinvastoin! (Osoittaen Heikkiä). Siinä on +sekasotkuneuvos! + +HEIKKI (Lauralle). Miksi te olette niin rakastettava? + +LAURA. Koska minä olen nuori tyttö. + +ELLI (Aarniolle). Miksi sinä luovutit taloutesi hänelle? + +AARNIO. Sinun suostumuksellasihan minä — + +ELLI (Aarniolle, hyvin kielevästi). Nyt minua kohdellaan kuin +viidettä pyörää vaunuissa. Minä olen hellä vaimo ja siedän paljon, +mutta mikä on liikaa se on liikaa. Mitävarten sinä olet mies? Sinun +velvollisuutesi on suojella minun naisellista arvoani. Toimita eno ja +hänen sisarenpoikansa pois vielä tänään, muutoin et enää milloinkaan +saa nähdä minua ystävällisenä. + +HEIKKI (Lauralle, yhtäaikaa Ellin kanssa). Te olette luvannut pelastaa +minut. — Onko tämä pelastamista? — Te salaatte käärmeenluonteenne — +tuhotaksenne minut sitä varmemmin. Riitelemisen asemesta suutelette +minua. — Onko se säädyllisen nuoren tytön käytöstapaa? Luuletteko, että +tuo hätäinen suudelma herätti minussa mieluisan tunteen? Te erehdytte! +Muulloin olisin milloin tahansa ottanut sen kiitollisuudella vastaan, +mutta nykyisessa asemassani täytyy minun pitää sitä mitättömänä. + +LAURA (Heikille, yhtäaikaa Ellin kanssa). Te ette mitenkään voi vaatia, +että minä ihan kokonaan peittäisin luonteeni. Muuten kostan vain +harmin, jota olette minulle joka päivä tuottanut, ja piinaan teitä +siksi, kunnes varmasti tiedän, että olette minusta saanut paremman +käsityksen kuin tähän asti. Te olette valinnut minut puolisoksenne ja +saatte nyt oppia tuntemaan kaikki onnellisen avioliiton ilot siksi +kunnes teidän naisvihanne häviää. Olkaa varma siitä! + +PETÄJÄ (Tulee kynä kädessä huoneestaan). + + +KUUDES KOHTAUS. + + Edelliset. Petäjä. + +PETÄJÄ (Ovella). Mutta, lapset, tehän meluatte hirveästi. — Ei voi +kunnoilisesti kirjoittaa riviäkään. + +ELLI (Hiljaa ja nopeasti Heikille). Te toimitatte hänet pois vielä +tänään, taikka — + +PETÄJÄ (Tulee esiin). Noh! Hiljaa kaikki? Oletteko taas riidelleet! + +ELLI (Nopeasti). Kas niin — tämä sisarenpoikanne selittää teille +toivomuksemme. (Menee). + +PETÄJÄ (Heikille). Sinäkö? + +HEIKKI (Vauhdikkaasti). Rakas eno — elämässä löytyy asioita, +luonnonilmiöitä, valonheijastuksia. (Itsekseen). Tämä ei käy. (Ääneen, +osoittaen Lauraa). Vaimoni selittää teille tarkemmin. (Hiljaa +Lauralle). Tehkää mitä tahdotte, minä en enää voi sanoa mitään. (Menee +nopeasti pois). + +LAURA (Itsekseen). Minun tulee häntä kuitenkin vähän sääli — + +PETÄJÄ. Te olette nähtävästi kaikki vähän päästänne pyörällä. + +LAURA. Oi ei, eno hyvä, mutta — jos te lupaatte minulle, ettette +kiivastu, jos te — (itsekseen) minä en voi pahoittaa vanhan miehen +mieltä. Tässä — (osoittaa Aarniota) lankoni ilmoittaa teille kaikki. +(Poistuu nopeasti). + +PETÄJÄ (Aarniolle). Siis te? + +AARNIO (Nolona). Minäkö? + +MOLEMMAT (Seisovat vastakkain ja katsovat toisiaan pitkään. Hetken +vaitiolo). + +PETÄJÄ. No niin, te! Olkaa hyvä. + +AARNIO (Itsekseen). Tästä vasta hyvä tulee! (Ääneen). Korkeasti +kunnioitettu herra Petäjä — se on — ei. On näyttäytynyt, että — +(pyyhkii otsaansa) että sisarenpoikanne lapsi — ei — ei — ei — + +PETÄJÄ. No? + +AARNIO. Ei ole hänen lapsensa — + +PETÄJÄ (Huutaa). Mitä?! + +AARNIO (Syrjään, pannen käden suulleen). Herranen aika! (Ääneen). Se +tahtoo sanoa, minä en tarkoita todellista, vaan — + +PETÄJÄ. No?! + +AARNIO. Vaan viime näyttelyssä ollutta maalausta, johon minun täytyi +antaa hänelle luonnos. + +PETÄJÄ. Ja siinä on koko salaisuus. + +AARNIO. Niin. + +PETÄJÄ. Ja sitä varten häiritsette minua. Sellaisia asioita! Eihän +minua liikuta lapsimaalaukset. (Mene huoneeseensa). + +AARNIO. Olin vähällä puhua itseni pussiin. Mutta luulen selviytyneeni +verrattain hyvin pelistä. + +ELLI ja LAURA (Tulevat oikealta). + + +SEITSEMÄS KOHTAUS. + + Aarnio. Elli. Laura. Heikki. + +LAURA (Vielä ovella, rauhoittaen kiihtynyttä Elliä). Rauhoituhan — +sinun miehesi on luvannut selvittää tämän asian. + +AARNIO. Anteeksi — sitä minä en ole luvannut, se annettiin tehtäväkseni +vastoin tahtoani. + +ELLI (Vihaisesti Aarniolle) Yhdentekevää, kun vain saavutamme +tarkoituksemme. No, mitenkä on? Oletko näyttänyt hänelle tien? + +AARNIO. Minä — minun piti juuri alkaa — + +ELLI. Tämähän on aivan kuin vaipuisi maan alle! + +HEIKKI (Hyvin kiihtyneenä, syöksyy sisään, Lauralle). Onko enolle +ilmoitettu? + +LAURA. Kysykää rakkaalta langoltani! (Hiipii ulos hänen takaansa). + +HEIKKI (Aarniolle). Onko minun kuoIemantuoinioni ällekirjoitettu? + +AARNIO. Ah, anna minun olla — (Hiipii ulos). + +ELLI (Nopeasti ja vihaisesti). Hanellä ei taas ole ollut rohkeutta. +Tuo mies on naula minun ruumisarkkuuni! (Kävelee vihaisesti +edestakaisin). + +HEIKKI (Seuraten Elliä). Hän ei tiedä mitään. Sitten voin vielä toivoa +pelastuvansa. Laura, kun te nyt — (Katsoo ympärilleen). Missä hän on? + +ELLI. Poissa. Hän ei enää tahdo olla missään tekemisissä koko asian +kanssa. + +HEIKKI. Sitten minä olen hukassa! + +ELLI. Se on ihan oikein teille. — Reino, minä vaadin nyt vakavasti +(Katsoo ympärilleen). Hänkin poissa! + +HEIKKI. Siltä näyttää. + +ELLI. Pitkälle hän ei pääse — (Aikoo mennä). + +HEIKKI (Pidättää häntä). Minä pyydän, sana vain — (Itsekseen). +Valheiden Jumala, auta minua! (Ääneen). Jos te hylkäätte minut, on +kaikki hukassa! Teidän täytyy olla liittolaiseni. (Aikoo tarttua hänen +käteensä). Oi, ei tuota jääkylmää pohjantähtikatsetta — (Kiihkeän +hellästi). Kaikkein suloisin olento — + +ELLI (Peräytyen). Oletteko hullu? + +HEIKKI. Olen hulluna rakkaudesta! Eikö sydämenne sitten sano teille +mitään? + +ELLI. Ei, mutta jollette nyt lakkaa — + +HEIKKI (Myöskin nopeasti, haaveellisen hellästi). Elli! Minä kunnioitan +teitä! + +ELLI (Nauraa). Sitä en ole vielä ollenkaan huomannut. + +HEIKKI. Koska minä vuosikausia — (tahallaan yhä äänekkäämmin) +vuosikausia olen taistellut ystävän velvollisuuksien kanssa, +vuosikausia olen tämän särjetyn sydämen hehkua hillinnyt. + +ELLI. Tosiaan — hän on hullu. (Aikoo mennä). + +HEIKKI (Pidättää häntä). Oi — oi — Elli! — Miksi olette ollut aina niin +julma minulle? + +ELLI. Koska minä vihaan ja inhoan teitä! + +HEIKKI. Minua, lammasta? Miksi? + +ELLI. Vielä sitä kysytte? Kun Aarnio maalasi madonnaa ja tahtoi minua +malliksi, niin kuka silloin sanoi hänelle, ettei minussa ole mitään +madonnamaista? + +HEIKKI. Ja sitäkö te muistelette niin kauan? + +ELLI. Sellaista loukkausta ei nainen unohda milloinkaan! + +HEIKKI (Nopeasti). Kun minä sen sanoin, olin heikkomielinen — olin +mustasukkainen, kateellinen. — En tahtonut mitään madonnaa, vaan +tahdoin käyttää näitä jumalallisia kasvoja Kleopatranani! + +ELLI (Vihaisesti). Äitelyytenne ovat sietämättömiä — (Aikoo mennä). + +HEIKKI (Pitäen Elliä kädestä huutaa enon huoneeseen päin). Teidän +täytyy tulla omakseni! Teidän täytyy erota Aarniosta! + +ELLI (Koettaa irtautua). Olette valmis hullujenhuoneeseen. + +HEIKKI. Siksi teidän pitää mennä naimisiin kanssani. Silloin tulen taas +järkeväksi. (Pitää lujasti häntä kädestä ja polvistuu hänen eteensä). +Minun sylissäni hymyilee teille uusi elämä, (huutaa) sillä minä +rakastan teitä! (Suutelee hänen kättänsä). + +PETÄJÄ (Tulee vasemmalta). + +LAURA (Tulee oikealta). + + +KAHDEKSAS KOHTAUS. + + Edelliset. Petäjä. Laura. + +PETÄJÄ (Yhtäaikaa. Ovella). Ohoh! + +LAURA (Yhtäaikaa. Ovella). Eipä hullumpaa! + +ELLI (Kiukuissaan, huomaamatta enoa). No, odottakaapas vain! (Kiiruhtaa +pois keskeltä). + +HEIKKI (Katsoen hänen jälkeensä). Kunnes tulette takaisin? Varsin +mielelläni. + +LAURA (Nyyhkyttäen). Uskoton! + +LAURA (Nyyhkyttäen). Uskoton! + +HEIKKI (Nousee vitkaan ylös ja on olevinaan hämillään). Tunteeni +ovat ilmaisseet minut. (Petäjälle). Te tiedätte salaisuuteni. — Ah! +(Hiljaa ja nopeasti Lauralle). Jos vielä vitkastelette pelastamasta +minua, on teillä tiikerin sydän! — (Ääneen). Pois — pois — (Tarttuu +nenäliinaansa). Ilmaa — jääkää hyvästi! (Pitää nenäliinaa silmillään ja +syöksyy ulos keskeltä). + + +YHDEKSÄS KOHTAUS. + + Petäjä. Laura. Myöhemmin Heikki kuunnellen keskiovella. + +PETÄJÄ (Huutaa). Seis, tynjäntoimittaja! + +LAURA (Nyyhkyttäen). Antakaa hänen olla. — Minä raukka — onneton vaimo +— kuinka hän voikin minua — niin — pettää — (Alkaa itkeä). Uskollista +sydäntäni — niin loukata! + +PETÄJÄ. Ennen kuulumatonta! Mutta se kostetaan. + +HEIKKI (Näkyy keskiovella). + +LAURA (Lakkaa äkkiä itkemästä, aivan toiselela äänellä nopeasti). Tämä +ei sentään ole minulle odottamatonta. (Nyyhkyttäen). Hän ei ole minua +milloinkaan rakastanut. + +PETÄJÄ. Mutta sinähän sanoit minulle kuitenkin vielä ennen päivällistä — + +LAURA. Minä en tahtonut teille heti — ensi hetkenä — ilmoittaa +onnettomuuttani — mutta nyf — minä en — enää voi vaieta. (Nyyhkyttää +yhä kiivaammin). Niin, eno — meidän avioliittomme — on maailman +onnettomin. (Nopeasti, ihan tukahtuneella äänellä). Minä en kestä enää! +(Vaipuu enon syliin). + +HEIKKI (Itsekseen). Ihana olento! (Hiipii sisään ja piiloutuu +uuninvarjostimen taa). + +PETÄJÄ (Rupeaa myös nyyhkyttämään). Minä olen kuin ukkosen lyömä! + +LAURA. Hän on jo kauan rakastanut — minun siskoani. + +PETÄJÄ. Tuo turkkilainen! + +LAURA. Ja sisko — rakastaa häntä myös. + +PETÄJÄ. Sehän on vastoin kaikkea säädyllisyyttä. Tässä täytyy +nähtävästi ruveta ankariin toimenpiteisiin. + +LAURA (Nyyhkyttäen). Ah niin — tehkää se ilo minulle. + +PETÄJÄ. Ja mitä mies, Aarnio, sanoo sellaisesta sekasotkusta + +LAURA. Hän on — hyväntahtoinen nahjus — tohvelisari — + +PETÄJÄ. No, maltapas vain, kyllä minä sen silmät auki saan! Tuossa +paikassa on tämä ampiaispesä rikottu. — Tämän kommunistisen elämän +täytyy loppua. Koko joukko ulos talosta ja poika ensiksi. — Rauhoitu, +käpyseni! Tulet olemaan tyytyväinen minuun. (Rientää pois keskeltä). + + +KYMMENES KOHTAUS. + + Heikki, Laura. + +HEIKKI (Tulee esiin). Hyvä. Erittäin hyvä! Jatkakaa vain sillä tavalla.' + +LAURA. Mutta sanokaa minulle ennen kaikkea, miten herran +tähden keksitte niin hullun tuuman, että teitte sisarelleni +rakkaudentunnustuksen. Pilaatte vain asiaanne yhä enemmän. + +HEIKKI. Sitähän minä tahdonkin — kun te jätitte minut pulaan. Mutta jos +te nyt vielä näytätte tusinan pikkupiruja ja vaaditte eroa, tai — niin, +sehän on vielä parempi! Mitenkä olisi, jos kostoksi pitäisitte suhdetta +Aarnion kanssa? + +LAURA. Mutta mitenkä olisi, jos minä _enon tähden_ antaisin +uskottomuutenne anteeksi? + +HEIKKI (Nopeasti). Sitä ette saa tehdä! + +LAURA. Ja jos minä sittenkin olisin niin jalomielinen? + +HEIKKI. Silloin — silloin ammun itseni! + +LAURA. Vielä mitä! + +HEIKKI. Varmasti! Olen jo ostanut revolverinkin. + +LAURA (Lempeästi). Heikki — + +HEIKKI (Kylmästi). Mitä haluatte? + +LAURA (Ojentaa hänelle kätensä). Te olette suuri velikulta. + +HEIKKI. Kiitoksia paljon. + +LAURA (Lempeästi). Mutta minun tulee teitä sääli. + +HEIKKI. Kiitoksia vain hyväntahtoisesta osanotostanne. + +LAURA. Te ette saa ampua itseänne. + +HEIKKI. Varsin ihmisrakkaasti sanottu. + +LAURA. Kuitenkin täytyy minun enon tähden antaa teille anteeksi. + +HEIKKI. Silloin tapatte minut ja minä syytän teitä Korkeimman edessä +viattomasta verestäni! Muistakaa sitäpaitsi sopimustamme ja voimassa +olevaa rikoslakia. + +LAURA (Katsoo hellästi, lempeällä äänellä). Ah — miten vähän te sentään +tunnette nuoren tytön sydäntä. — (Kääntyy kainosti pois). + +HEIKKI (Katsoo häneen pitkään). Tuo lempeä ääni ja tuo hellä katse — +(Tarttuu hänen käteensä). Laura — totisesti — minä alan tulla päästäni +pyörälle — mitä aiotte tehdä minulle? + +LAURA (Arasti ja hiljaa). En mitään. + +HEIKKI. Miksi sitten puristatte kättäni? + +LAURA (Vetää pois kätensä ollen olevinaan hämillään). Teinkö niin? + +HEIKKI. Ihan varmaan! Kaksi kertaa! + +LAURA (Nopeasti). Se oli vain sattuma. Muuten pitää minun sanoa teille +— (lempeämmin) kuten olen tullut valeavioIntostamme huomaamaan, että — +(Vaikenee kainona). + +HEIKKI. No? + +LAURA (Lempeästi ja hiljaa, melkein kuiskaten). Että te, vastoin +luuloani, sovitte erittäin hyvin aviomieheksi. (Katsoo häpeissään +maahan ja hypistelee pukuansa). + +HEIKKI (Katsoo häneen hetken ihan hämmentyneenä, sitten kääntyy hänestä +pois ja puhuu syrjään). Nyt taivas halkeaa ja maa kääntyy ylösalaisin. + +LAURA (Heti Heikin käännyttyä ojentautuu ylpeästi ja uhkaa häntä +sormellaan, vetäytyy sitten hitaasti ovelle oikealla, katsoo taas heti +Heikin häneen käännyttyä kainosti alas. Päästyään ovelle, katsoo hän +vielä Heikkiin ystävällisesti, pelästyy sitten äkkiä ja kuiskaa hiljaa: +»Ah!» jonka jälkeen poistuu). + + +YHDESTOISTA KOHTAUS. + + Heikki yksin. + +HEIKKI. Taivas on nähtävästi päättänyt kerta kaikkiaan syöstä minut +turmioon. — Tyttö on rakastunut minuun! Nyt on siis onnettomuuteni +täydellinen. — Hän ei päästä minua enää kynsistään. Oi voi, niitä +naisia, niitä naisia! (Rauhallisemmin). Mutta eihän tästä sentään +oikeastaan kannata olla pahoillaan — (Menee kuvastimen luo). Minä olen +pulska poika ja hän — kun katsoo häntä tarkemmin, ei ole ensinkään +hullumman näköinen. Sen lisäksi on hän hyvin tarmokas — hän suutelee +hyvin — ja itkee mainiosti. — Erinomaisia ominaisuuksia kaikki ja +hyvänä vaihteluna avioliitossa. Mutta — sehän on kaikki teeskentelyä. +Minä — naimisiin — ja vielä hänen kanssaan? Ei kuuna päivänä. + +ELLI (Tulee keskeltä). + + +KAHDESTOISTA KOHTAUS. + + Elli. Heikki. + +HEIKKI (Kiiruhtaa Ellin luo ja tarttuu hänen käteensä). Kaunis rouva, +suokaa minulle anteeksi, että minä äskettäin — + +ELLI (Vihaisesti). Antakaa minun olla! Pois läheltäni! Kylläpä te +olette laittanut kauniita juttuja, mutta ne saatte vielä maksaa! (Menee +nopeasti samaan huoneeseen kuin Laura). + +HEIKKI. Ukkosilma joka taholla! (Katsoo puutarhaan). Tuolla tulee eno +ja Aarnio. — Minä riennän naisten luo. Heidän täytyy auttaa, niin, +vaikka minun siitä hyvästä pitäisi tulla turkkilaiseksi — ja naida +molemmat! (Rientää Ellin jälkeen). + +AARNIO ja PETÄJÄ (Tulevat puutarhasta). + + +KOLMASTOISTA KOHTAUS. + + Aarnio. Petäjä. Elli. + +PETÄJÄ. Nähkääs nyt! Vaimonne ei ole täälläkään. Hän pakenee teitä. + +AARNIO. Ensi kertaa elämässään. + +PETÄJÄ. Koska hänellä ei ole hyvä omatunto. + +AARNIO. Siltä minustakin näyttää. + +PETÄJÄ (Yhä kiivaammin). Tällä samalla paikalla oli Heikki hänen +jalkojensa juuressa ja huusi, että hän on onnellisin kaikista +kuolevaisista. + +AARNIO. Sita minä en usko. + +PETÄJÄ. Laura raukkakin tunnusti minulle, että teidän vaimonne ja minun +sisarenpoikani välillä on jo kauan ollut hellä suhde. + +AARNIO. Hän on laskenut leikkiä. + +PETÄJÄ. Laskenutko leikkiä — kyyneleet silmissä? + +AARNIO (Ihmetellen). Itkikö hän? Kuulkaahan — lopultakin on asiassa +jotakin perää? + +PETÄJÄ. Tietysti on! Joko nyt vihdoinkin alatte sulaa tuosta +jäätymistilastanne ja vähäisen lämmetä? + +AARNIO (Rauhallisesti). En. — Minä mietin ensin asiaa perinpohjin. +(Syrjään). Nyt minä sentään valmistan itselleni pienen huvin. (Menee +ylpeästi vasemmalle. Samassa näkyy Elli oikealla). + +ELLI (Huutaa ovelta). Reino, tulehan tänne! + +AARNIO (Seisoo vasemmanpuolisella ovella). Pois! Minulla ei ole enää +mitään tekemistä sinun kanssasi! (Menee pois, paiskoa oven kiinni ja +lukitsee sen sisäpuolelta). + +ELLI (Menee ovelle). Mikä häneen on mennyt? — (Ovella). Lukossa? +(Kääntyy Petäjään). Mitä tämä merkitsee? + +PETÄJÄ. Niin rangaistaan uskottomia vaimoja. + +ELLI. Herra Petäjä, olkaahan nyt siivolla! Tämä kohtelu menee jo +yli rajojen! Ja nyt minä sanon teille, ettei sisareni ensinkään ole +sisarenpoikanne kanssa — + +LAURA ja HEIKKI (Ovat Ellin puhuessa tulleet oikealta ja tulevat nyt +nopeasti esiin). + + +NELJÄSTOISTA KOHTAUS. + + Edelliset. Laura ja Heikki. + +LAURA (Keskeyttää nopeasti Ellin). — enää epäsovussa, vaan on +jalomielisesti antanut anteeksi. + +PETÄJÄ. Mitä?! + +ELLI (Melkein yhtäaikaa). Salli minun nyt puhua — + +LAURA (Melkein yhtäaikaa. Vetää Ellin syrjään). Olehan vaiti nyt! + +HEIKKI. Niin, rakas eno, me olemme — + +PETÄJÄ. Mene pois näkyvistäni! + +LAURA (Ellille). Hillitse itsesi! (Petäjälle). Eno, älkää olko +vihainen, kaikki voi vielä tulla hyväksi. + +PETÄJÄ. Luuletko niin? + +LAURA (On tarttunut Ellin ja Heikin käteen). Eksyneet palaavat taas +katuvaisina takaisin velvollisuuksiinsa. + +ELLI (Kiireesti). Kuka tässä on eksynyt? + +LAURA (Kuiskaa). Olehan nyt hiljaa! (Ääneen). Eno, ottakaa +sisarenpoikanne taas armoihinne, minä olen antanut hänelle anteeksi. +Tule, sisko! + +ELLI. Ei, minun pitää ensin — + +LAURA (Hiljaa, vetäen pois Elliä). Tule nyt vain — olet varmasti +tyytyväinen minuun. (Menee Ellin kanssa keskeltä. Mennessään Heikille). +Tehkää nyt, kuten teille sanoin. + +HEIKKI (Itsekseen). Herra tietää, mitä hänellä taas on mielessä. +Varmaankaan ei mitään hyvää. + + +VIIDESTOISTA KOHTAUS. + + Petäjä. Heikki. + +HEIKKI (Seisoo kädet ristissä Petäjän edessä). + +PETÄJÄ (Panee kädet lanteilleen ja katsoo häneen kysyvästi). nO, +patruuna? Onko sinunlaisesi mies ansainnut sellaista vaimoa? + +HEIKKI. Oikeastaan — ei! Mutta todellisuudessa — kyllä! + +PETÄJÄ. Hän antaa anteeksi. Voiko menetellä jalomielisemmin? + +HEIKKI. Ei korppi korpin simää noki. + +PETÄJÄ. Mitä sillä tarkoitat? + +HEIKKI. Pitää yleensä koettaa peittää sellaisia toisen vikoja, joita +itsellään on yllinkyllin. + +PETÄJÄ. Oletko suunniltasi? + +HEIKKI. Onhan minulla silmät päässä. + +PETÄJÄ. Älä ylvästele! Olethan aina ollut lyhytnäköinen. + +HEIKKI. Vaimoni sallii selkäni takana liehakoida itseään. + +PETÄJÄ. Se ei ole totta! (Hoksaten äkkiä). Se tahtoo sanoa — +ihailijoita hänellä kyllä on. + +HEIKKI (Riemuiten). Nähkääs nyt! + +PETÄJÄ. Sen hän on itse sanonut minulle, mutta hän on antanut kaikille +matkapassit. + +HEIKKI. Paljaita kujeita. + +PETÄJÄ (Yhä innostuneemmasti). Mutta hienoja kujeita. Tässä näet hänen +viattomuutensa todisteet. (Ottaa Lauralta saamansa kirjeet esiin). Kas +tässä! Kolmelle narrille, jotka pyrkivät hänen suosioonsa. Hän salasi +tämän asian sinulta, ettet harmistuisi. + +HEIKKI (Sieppaa kirjeet ja avaa ne). + +PETÄJÄ. Oletko sinä ihan villi? Kuinka saatat siveälle vaimollesi +sellaista häpeää — + +HEIKKI (Keskeyttää). Erinomaisen siveä! Kuulkaahan vain: (Lukee). +»Ylioppilas Nenonen. — Huomenna iltapäivällä kello 4 Kaivopuistossa. +Teidän X.» + +PETÄJÄ. Mitä?! (Ottaa kirjeen ja lukee). + +HEIKKI (Lukee toisia kirjeitä). Kauppapalvelija Kukkoselle, ja samoin +luutnantti Kannusvuorelle. + +PETÄJÄ (Silmäilee kirjeitä). Olen kuin pilvistä pudonnut! + +HEIKKI. Ja minä tahtoisin lentää ilmassa! + +PETÄJÄ. Tämähän on pakanallista elämää! Mies uskoton, vaimo; käly +uskoton — koko konkkaronki uskottomia! Minä olen aivan suunniltani — + +HEIKKI. Ja entä minä?! + +PETÄJÄ. Sinulla ei ole mitään aihetta. Sinähän olet kostanut. +Ihmeellinen avioliitto! Erakko sinusta olisi pitänyt tulla, mutta ei +aviomiestä! + +HEIKKI. Todellakin! Niin, minäpä vasta olen onnellinen aviomies! +(Ikkunan luona). Haa — tuolla hän hiipii puutarhassa. + +PETÄJÄ (Menee ikkunan luo). Kuka? + +HEIKKI. Minun siveä puolisoni. + +PETÄJÄ. Hän viittaa. Miehen hattu näkyy. + +HEIKKI. Eno, _kirkkaassa päivänvalossa_ rakkaudentunnustus! + +PETÄJÄ. Ethän sinäkään siihen yötä valinnut. + +HEIKKI. Hän pistää kätensä aidan läpi — + +PETÄJÄ. Ja ottaa kirjeen. + +HEIKKI. Eno, mitä nyt sanotte? + +PETÄJÄ. Semmoinen ihminen ajetaan pois talosta! + +HEIKKI. Nyt on käly hänen seurassaan — he tulevat tänne. Pian, eno, +mennään piiloon. + +MOLEMMAT (Rientävät uuninvarjostimen taa). + + +KUUDESTOISTA KOHTAUS. + + Edelliset. Palvelijatar. Sitten Laura ja Elli. + +PALVELIJATAR (Ovella, katselee ympärilleen, huutaa taakseen). Tie on +vapaa! + +LAURA (Tulee Ellin kanssa). Eikö kukaan ole nähnyt meitä? + +PALVELIJATAR. Ei kukaan! (Hiljaa, viittaa varjostimeen). Molemmat ovat +tuolla. + +LAURA (Nauraa). Minä tiedän. (Ellille). Onko uteliaisuutesi nyt +tyydytetty? + +ELLI. Kyllä, sisko, ja minä iloitsen suuresti, että (nauraa) että sinun +herra puolisoasi on niin perinpohjin petkutettu. Onnittelen sinua uuden +valloituksesi johdosta. (Menee nopeasti oikealle). + +HEIKKI (Enolle). Tuo on samassa liitossa hänen kanssaan. + +PETÄJÄ. Hänet ajetaan pois! + +LAURA (Palvelijattarelle). Hän tulee kohta takaisin, ja heti kun näette +hänet, antakaa minulle sovittu merkki. + +HEIKKI. Tuokin on mukana juonessa. + +PETÄJÄ. Samoin pois talosta! + +LAURA. Mutta varovasti, hyvä Taava! — Mieheni — ymmärrättehän? (Katsoo +varjostimeen). Mieheni ei saa tietää mitään. + +PALVELIJATAR. Miehenne? (Nauraa). Hihihihi! Ymmärrän! (Hykertäen +käsiään menee nauraen ulos). + +HEIKKI. Minulle nauretaankin! + +PETÄJÄ. Piika riivattu! + +LAURA (Varjostimeen päin hyvin kovasti). Ah, kuinka olen tyytyväinen +nyt! + +HEIKKI (Tulee kiireesti esiin). Vai niin?! + +LAURA (On hämmästyvinään). Jesus — sinäkö täällä? Piilossa? + +HEIKKI. Niin, piilossa! (Hiljaa). Eno myös — + +LAURA (Hiljaa). Minä tiedän. + +HEIKKI. No, rouvaseni, miksi niin äkkiä vaikenitte? + +LAURA. Herraseni, tuollaisella äänellä — + +HEIKKI. Vai niin? Tähän saakka se on ollutkin kuin musiikkia, mutta +tästä alkaen se muuttuu ukkosen jyrinäksi. + +LAURA. Minä en pidä sellaisesta äänestä ja senvuoksi poistun. + +HEIKKI. Seis! (Näyttää hänelle kirjeet). Tunnetteko näitä kirjeitä? + +LAURA. Herra varjele! Onko eno —? + +HEIKKI. Kyllä on! Sinä viekas, kavala vaimo! + +LAURA. Rakas mieheni — + +HEIKKI. Sitä sanaa ette saa enää käyttää! Nyt olette paljastettu. Kuka +tuo aidan luona seisova hattumekka oh? + +LAURA (Teeskennellen arkuutta). Sinä siis olet nähnyt hänet? + +HEIKKI. Niin, ja — eno myöskin! — Tänne kirjelippu! + +LAURA. Ei milloinkaan! + +HEIKKI. Te kieltäydytte? Hyvä! Sitten saa asia mennä laillista tietään. + +LAURA. Siitä olisi teille hyvin ikävät seuraukset. + +PETÄJÄ (Varjostimen takaa). Ahaa! + +LAURA. Tehän ensin rikoitte avioliittouskollisuuden. Te häikäilemättä +liehakoitte siskoani ihan silmäini edessä — ja minä vaikenin, koska en +tahtonut julkista häväistystä. Nyt, kun minua on petetty, tunnustan +avomielisesti, että rakastan toista enkä teitä. + +HEIKKI (Huutaa). Haa! (Hiljaa Lauralle). Oikein hyvä! + +LAURA. En ole teitä ikinä rakastanut. Seuratkaa vain minun +esimerkkiäni. Kumpikin kulkee omaa tietään huolimatta toisesta. +Tällainen on sitäpaitsi nykyjään suuressa maailmassa hyvin tavallista. +(Kevyesti, hieman kevytmielisesti). Mutta eihän meidän sen takia +tarvitse erota. Voimmehan olla olevinamme onnellinen aviopari — ja +miltä se meistä itsestämme tuntuu, sitä ei maailman tarvitse ollenkaan +tietää. + +PETÄJÄ (Tulee esiin). Ohoh, nuohan ovat roskamaisia periaatteita! + +LAURA (Pelästyvinään). Tekin täällä? + +PETÄJÄ. Niin, minä myös! Onko tämä se äskeinen lempeä, rakastettava +perheenemäntä ja siveä puoliso? Niinkö poljetaan kristikunnan ja +kunniantunnon vaatimukset jalkoihin? (Heikille). Sinä aiot mennä +oikealle (Lauralle) ja sinä tähdot vasemmalle. Hyi! Niinkö hienossa +maailmassa tanssitaan. Sitten kiitän Luojaani, että kuulun karkeampaan +kansanluokkaan, jossa eivät nämä tanssit ole muodissa. Tanssikaa, +tanssikaa vain! Mutta minä soitan tanssiinne säveltä, joka heti alussa +saa teidät pois toisistanne! Erota teidän pitää! + +HEIKKI (Iloisesti itsekseen). Jo valkenee. + +LAURA. Erotako? + +PETÄJÄ. Mahdollisimman pian! Sillä teidän aatteittenne mukaan on +sovinto mahdoton. + +LAURA. Mutta — rakas eno — + +PETÄJÄ. Sinua minä halveksin — (Heikille) ja sinulta minä väännän +niskat nurin. + +AARNIO (Tulee miekka kädessä vasemmalta). + + +SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS. + + Edelliset. Aarnio. Sitten Elli. + +AARNIO. Antakaa hänen vielä vähän aikaa elää — minun täytyy ensin saada +hyvitystä. + +HEIKKI ja LAURA (nauravat). Aernl», mitä hittoa tämä merkitsee? + +PETÄJÄ (Poissa suunniltaan). Mitä? Voitteko te vielä nauraa? + +AARNIO (Heiluttaa miekkaansa). Kaksintaisteluun! + +ELLI (Tulee oikealta). Mutta Reino, minkä näköinen sinä olet? + +AARNIO. Anna minun olla! Minä olen nyt Achilles, Roland! (Tekee +miekkailuliikkeitä). + +LAURA (Puoliääneen Heikille, tukahduttaen nauruaan). Minun täytyy +nauraa — vaikka kuolisin! + +PETÄJÄ (Lauralle). Naura vain, itku tulee kyllä perästä. Tunnustithan +äsken, että rakastat toista etkä (osoittaen Heikkiä) häntä? + +LAURA. Aivan niin! + +PETÄJÄ (Tarttuu Heikkiin). Olethan sanonut, että sinä tuon kanssa — +(Osoittaa Elliä). + +AARNIO (Keskeyttää). Antakaahan olla — tämä on minun asiani! (Tarttuu +Heikkiin). Oletko sinä voinut otaksua, että vaimoni on rakastunut +sinuun? + +HEIKKI. Tottakai. + +ELLI (Vihaisesti). Mitä? Herra Tuulispää, oletteko te uskaltanut — + +PETÄJÄ (Ellille). Älkäähän nyt teeskennelkö siveyttä tekään. + +AARNIO. Kaksintaisteluun! + +PETÄJÄ. Niin, kaksintaisteluun! Kaikki! Kaikki! (Osoittaa Lauraa). Tuo +ei kelpaa mihinkään. — (Osoittaa Heikkiä). Tuo ei kelpaa mihinkään. +(Osoittaa Elliä). Ja tuo vasta ei kelpaa yhtään mihinkään! Tänään vielä +tehdään erohakemus. (Lauralle). Mene sinä omaa tietäsi, (osoittaa +Heikkiä) tuon ohjaan minä toiselle tielle. (Heikille). Sinut lähetetään +pikatavarana Uuteenkaarlepyyhyn, sillä sen verran olen päässyt +selville, ettet sinä kelpaa aviomieheksi. + +AARNIO. Herra varjele! Eihän hän olekaan mikään aviomies. + +PETÄJÄ. Mitä?! + +HEIKKI. Niin juuri, eno, semmoinen minä en tosiaankaan vie ä ole. + +PETÄJÄ. Mitä tämä taas merkitsee? + +HEIKKI. Me emme ole ensinkään naimisissa. + +PETÄJÄ. Ettekö? Te olette siis pitäneet minua pilkkana + +HEIKKI. Hätä keinon keksii. Eno — minulla oli velkoja — ja kun ei ollut +mitään muuta keinoa rahan saamiseksi, niin keksin itselleni vaimon. + +PETÄJÄ. Entä lapsi? + +HEIKKI. Niin — lapsi! Anteeksi, rakas eno. + +PETÄJÄ. Hirtehinen! (Ellille). Mutta tuo suloinen lapsukainen — + +ELLI. Se on minun! + +PETÄJÄ. Tuo lurjus! Kylläpä hän on saattanut minut aika pulmaan. + +HEIKKI. Mutta tällaista minä en tee enää milloinkaan. + +ELLI (Aarniolle). Pane pois miekkasi, Reino. (Aarnio tottelee +vitkastellen ja keskustelun jatkuessa). + +LAURA (Petäjälle, silittäen hänen poskiaan). Antakaa hänelle anteeksi, +eno kulta — + +PETÄJÄ. Ah, mene pois, velho! + +LAURA (Kuten ennen). Hän on kyllä kauhean kevytmielinen, mutta hänellä +on oikein hyvä sydän. + +ELLI (Silittää toiselta puolelta hänen poskeaan). Minäkin tahdon olla +jalomielinen ja unohtaa kaikki. + +PETÄJÄ. Hitto vie, eihän noita liehakoivia kissoja voi vastustaa. — +(Heikille). Sinä lurjus — mutta mitä minä muutakaan voin tehdä kuin +näyttää iloiselta kaikesta huolimatta ja nauraa koko ilveilylle — + +HEIKKI. Monet kiitokset, rakas eno! + +PETÄJÄ (Lauralle). Mutta ikävä minusta on, ettette ole sisarenipojan +vaimo. + +HEIKKI. Eno, mitä ei ole, siksi voi vielä tulla! + +PETÄJÄ (Myhäillen). Niinkö luulet? + +HEIKKI (Lauralle). Sydämeni tonttu! Te olette näytellyt vaimoni osaa +niin mainiosti, että haluaisin teidän esittävän sitä todellisuudessakin. + +ELLI ja LAURA (Yhtäaikaa). Oi voi! + +HEIKKI. Tunnustan olevani voitettu. Tarjoan siis teille sydämeni ja +käteni. + +AARNIO. Enkö sitä jo sanonut? Leikistä tulee tosi. + +LAURA (Vakavasti). Ja todesta leikki. + +AARNIO, PETÄJÄ ja HEIKKI. Kuinka niin? + +LAURA (Heikille). Rakas paholainen! Luottamuksenne on minulle suuri +kunnia — (Palvelijatar näyttäytyy ulko-ovella, antaa merkin Lauralle). +Mutta te tulette liian myöhään + +ELLI (Aarniolle). Näätkö nyt! + +LAURA. Minut on jo toinen saanut omakseen. + +HEIKKI (Nolona). Kuka sitten? + +LAURA. Huomasittehan miehen hatun puutarha-aidan luona. Eilen asia +ratkaistiin. Tässä kihlakortti. (Antaa Heikille). + +HEIKKI (Lukee). »Kihloissa: Laura Kotivuori ja varatuomari Merimaa.» — +Kylläpä minä olen aika hölmö. (Pudottaa kortin). + +AARNIO (Ellille). Ja minä en ole tietänyt asiasta mitään. + +ELLI. Pitääkö sinun sitten kaikki tietää? + +LAURA (Palvelijattarelle). Odottaako hän? (Palvelijatar nyökäyttää +päätään). Pyydä tulemaan puutarhaan. (Palvelijatar poistuu). + +HEIKKI (Lauralle). Tonttu, tämä kaikki on pilaa. + +LAURA. Katsokaa tuonne, paholainen. (Osoittaa puutarhaan). Siinähän +näette. — Sulhaseni odottaa. (Kiiruhtaa puutarhaan). + +ELLI. Tule, Reino! (Menee puutarhaan Aarnion kanssa, joka jo +aikaisemmin on pannut pois miekkansa). Pitäähän meidän tervehtiä uutta +lankoamme. + +PETÄJÄ (Näyttää Heikille pitkää nenää). Ähäh, lurjus! Siinä sait +rangaistuksesi ja hullutuksistasi palkan. (Osoittaa puutarhaan). +Katsohan, noin hyvin sinullekin olisi voinut käydä. + +HEIKKI. Mitäpä siitä, eno! Suon kernaasti heille sen onnen. Mutta +(osoittaa sulhasta) katsellaanhan nyt, mitä tuo mies vuoden kuluttua +siitä asiasta arvelee. + +LOPPU. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77166 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..44f74f3 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77166 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/77166) |