Initial commit of ebook 77169 filesHEADmain

4 files changed, 1213 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77169-0.txt b/77169-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..8b20cfd
--- /dev/null
+++ b/77169-0.txt
@@ -0,0 +1,1197 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77169 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+VUORISTOKANSAA
+
+1-näytöksinen murhenäytelmä
+
+
+Kirj.
+
+KARL SCHÖNHERR
+
+
+Suomensi
+
+Jalmari Lahdensuo
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Kirja,
+1913.
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+FRIEDL SONNLEITNER, | Puunveistäjiä.
+GEBHART PERATHONER, |
+VANHA PERATHONER, Gebhartin isä.
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ, Friedlin vaimo.
+MEIXNER, tirolilaistavaroiden kaupustelija.
+TOHT. WALDER, kunnanlääkäri.
+MAX ROLLER, lääketieteen ylioppilas.
+KAMASAKSA.
+MAITOMUIJA.
+SUUTARIN EUKKO.
+FRANZL ja ANNELE, Sonnleitnerin lapsia.
+
+Paikka: köyhä vuoristokylä.
+
+Aika: nykyinen.
+
+
+
+
+Talvinen vuoristomaisema.
+
+Huone on matala ja sen seinät rapatut. Pöydän takana seinässä Neitsyt
+Maarian tai jonkin pyhimyksen kuva ja pieni palava lamppu sen
+alapuolella. Akkunat matalat ja pieniruutuiset.
+
+Köyhän väen tupa. Vasemmassa takanurkassa likaisenharmaa muurattu
+uuni viheriäisine pyörökaakelineen. Sen kupeella leveä penkki. Pitkin
+vasenta seinää etualaan päin pitkä, tukeva veistelypenkki. Sillä
+ja sen lähettyvillä hajallaan työkaluja, puupalikoita, valmiita
+ja puolivalmiita suurempia ja pienempiä henkilökuvia, kuoripuuhun
+leikeltyjä puitteita, lastenleluja, puuhevosia ja muita senkaltaisia
+yksinkertaisia puuveistoksia. Gebhart Perathoner istuu uutterasti
+työskennellen veistelypenkin vieressä. Lattialla hänen edessään suuri,
+pyöreä, jotenkin matala kori täynnä kaikellaisia puuveistoksia. Gebhart
+viimeistelee edessään olevia esineitä ja heittelee ne sitten toisen
+toisensa jälkeen koriin muiden joukkoon.
+
+Oikealla taka-alalla vaatimaton vuode, jolla puoleksi pukeutuneena
+makaa Fritz Sonnleitner, toinen käsi lujissa siteissä. Hän näyttää
+nukahtaneen. Vuoteen pääpuolessa on seinämälle asetettu korkea, leveä
+kaappi, joka estää vuoteella makaavan näkemästä vasempaan takanurkkaan.
+Lähellä uunia ulko-ovi pihamaalle. Oikeassa seinässä avoin ovi, josta
+nähdään kuusivuotiaan pojan ja nelivuotiaan tyttösen juoksennellen
+leikkivän pienessä kamaripahasessa.
+
+Uuninpenkillä istuu nähtävästi raskaitten huolien painamana
+Sonnleitnerin emäntä kiirehtimässä valmiiksi paksusta villalangasta
+kutomaansa viheriäsuista, pitkää miehensukkaa.
+
+
+Ensi kohtaus.
+
+Esiverhon noustessa kuullaan vain leikkivien lasten melua ja naurua
+kamarista ja työaseitten ääntä veistelypenkin puolelta. Sitten Franzl
+ja Annele juoksevat näyttämölle veistelypenkin eteen asti. Annelella
+on vain sukat jalassa ja hän vetää pieniä puuvaunuja; perässä seuraa
+Franzl lastenpiiskaa paukahutellen.
+
+FRANZL (ajaen). Hei! Hei! Hei!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (30-vuotias, hieman huolten riuduttavia, pulska
+nainen nousee penkiltä ja kehoittaa hiljaisella äänellä lapsia
+vaikenemaan.)
+
+Sst! Franzl! Ei niin kovaa! (Työntää Franzlia takaisin kamarin
+ovelle.) Menkää nyt! Menkää nyt jälleen leikkimään! (Poika kiiruhtaa
+pois vaunuilleen. Sonnleitnerin emäntä jälleen istuutuen Annelelle,
+joka on jäänyt seisomaan Gebhartin luo veistelypenkin eteen.) Annele,
+tule! Oleppas nyt kiltti ja juokse perässä! (Annele pakenee Gebhartin
+turviin.)
+
+GEBHART (keskeyttää työnsä ja silittelee lasta). Oi, sinä pikku
+kissanpoikanen!
+
+ANNELE. Nosta ja hypitä!
+
+GEBHART. No, tule sitten! (Ottaa lapsen syliinsä.) Huppis! Oletpa sinä
+raskas! Sellainen lihapallero, sellainen oikein suuri ja raskas!
+(Koettelee hänen jalkojaan ) Ja niin kylmät jalat on sillä pikku
+pululla... niinkuin jääpuikot... niin! Et saakkaan enää juoksennella
+sukkasillasi... kunnes suutari viimeinkin tuo sinulle lämpöiset
+töppöset! Se paha suutari... ja laiska... kun ei koskaan tuo niitä
+töppösiä...
+
+ANNELE. Se laiska suutari!
+
+GEBHART (nousee ja kantaa lapsen kamarin ovelle). Mutta kun Annelella
+kerran on vilttitöppöset jalassa... huh... silloin sitä hypitään...
+Hup... hup... hup... (Poistuu kamariin.)
+
+
+Toinen kohtaus.
+
+    (Vanha Perathoner, Sonnleitnerin emäntä, sitten Gebhart.)
+
+PERATHONER (vanha, liikkeissään puolittain lapsellinen isäpahanen tulee
+hieman kiihtyneenä pihalta ja kompuroi keppiinsä nojautuen suoraan
+Gebhartin paikalle. Huomatessaan Gebhartin olevan poissa). Mitä? Eikö
+hän ole kotona?
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (hiljaa). Sst!
+
+PERATHONER. (siitä välittämättä.)
+
+Onko hän ehkä piiloutunut? (huutaa) Gebhart!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ
+
+Sst! (Samassa tulee Gebhart kamarista sulkien oven tultuaan.)
+
+PERATHONER (lähestyen häntä). Aa! Siinähän sinä olet!
+
+GEBHART (ilostuen). Isävanhus! Terve tultua! (Osoittaa vuodetta
+saadakseen Perathonerin puhumaan hiljaisemmalla äänellä.)
+
+PERATHONER. Minä jo luulin sinun pujahtaneen tiehesi! (Hieroo
+peukaloaan ja etusormeaan toisiinsa.) No niin... miten on?
+Viikkorahani? Kaksi guldenia!
+
+GEBHART (ryhtyy jälleen työhönsä, hyvänsävyisesti). Niin... niin...
+niin... isävanhus! Hieman kärsivällisyyttä vain!
+
+PERATHONER. No... no... no! Kärsivällisyyttä ei vähääkään! — Guldenia
+minä sanoin! Kaksi guldenia! Viime viikkoina olet suvainnut antaa vain
+yhden! Tänään et pääsekkään niin helpolla! Vai pitääkö minun ehkä
+piankin koputella vaivaistalon ovelle... hä?
+
+GEBHART (hyvänä). Isäukko! Saattehan te toki! Vaan Meixner ei ole vielä
+käynyt täällä! (Osoittaa koria.) Katsokaa, siinä on vielä täysi kori.
+Minähän itsekin odotan rahaa!
+
+PERATHONER (ihmetyksissään). Meixnerkö ei vielä täällä? Auracherin
+luona tuolla ylhäällä on hän käynyt jo aikoja sitten! Ja Pichlerin
+luona! Ehkä on mies sekaantunut kulkemaan myllytien kautta tiehensä!
+(Kompuroi ovelle päin.) Se tässä vielä puuttuisi! Täytyy heti käydä
+katsomassa! Sellainen... (Poistuu kiireesti ovesta.)
+
+
+Kolmas kohtaus.
+
+    (Gebhart, Sonnleitnerin emäntä.)
+
+(Friedl vaikeroi kuin unissaan. Sonnleitnerin emäntä nousee nopeasti ja
+kiiruhtaa varpaisillaan vuoteelle päin; kun Friedl pysyy rauhallisena,
+kääntyy hän puolitiessä takaisin.)
+
+GEBHART (tukahutetusti, osoittaen vuodetta päällään). Sonnleitnerin
+emäntä! Teidän täytynee sittenkin sanoa se hänelle!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (huoaten syvään). Voi taivaan Jumala! (Rientää
+kiireesti kamariin, ettei äänekkäästi itkuun purskahtaessaan häiritsisi
+Friedliä.)
+
+
+Neljäs kohtaus.
+
+    (Gebhart, Meixner, sitten Sonnleitnerin emäntä.)
+
+MEIXNER. (puoleksi talonpoikainen ovela mies saapuu tyhjine säkkineen
+meluten tupaan. Puhaltelee paleleviin käsiinsä, joissa on paksut
+kintaat, ja lyö jalkojaan yhteen). Huh! Huh! Kylmä on... kylmä on!
+
+GEBHART (katsahtaen ohimennen työstään). Aa... Meixner! Tottahan
+talvella kylmä on!
+
+MEIXNER (lämmittelee uunin luona). Helppohan teidän on veistellä ja
+naureskella lämpimissä tuvissanne! (Koputtaa jalkojaan yhteen, hieroo
+käsiään, pistää ne taas uunin kupeeseen j.n.e.) Hyvä teidän on! Vaan
+minä ja minun aasini... me kaksi... niin... niinpä niin... (Astuu
+lähemmäksi.) No, entäs sitten? Mitäs uutta nyt on tällä kertaa Tirolin
+puuteollisuuden alalla? (Penkoo huolimattomasti puuesineitä korissa,
+sitten pettyneenä.) Oi oi... oi oi! Mutta Perathoner! Mutta Perathoner!
+
+GEBHART. Mitä nyt! Mikä teille ei nyt taas kelpaa!
+
+MEIXNER. No, kuulkaa sitten! Tuollaisia kyttyräkuvia... Jos minä
+sellaisia jollekin tyrkyttäisin — niin tulisipa totisesti kiire
+lähtö ovesta ulos! (Jatkaa penkomistaan.) Oi voi... oi voi! Ja noita
+ijankaikkisia kuoripuisia puitteita yhtä ijankaikkisine koristuksineen!
+Ja nuo polttokoristeiset puulautaset kyllästyttävät minua jo myöskin
+aivan kuin perunapaistikkaat ja naudanliha! No, no! Tuollaista en voi
+lähteä viemään kenenkään taloon... tai saisi Meixner siivet olalleen!
+(Lohdutellen.) Mutta lastenleluja, Perathoner... keinuhevosia...
+lapioita... temppunukkeja... niin, se vetelee!
+
+GEBHART (pysäyttää työnsä hetkiseksi, ärtyisästi). Vai niin!
+Kun minulla viime viikolla oli kori täynnä leikkikaluja, niin
+silloin Meixner löi käsiään yhteen (matkien:) Mitä te tuollaista
+joutavanpäiväistä! Mutta Perathoner! Eihän tähän maailman aikaan enää
+lapsia ole!
+
+MEIXNER. Niin... senjälkeen onkin maailma jo taas paljon muuttunut!
+(Katselee yksityisiä kuvia tarkemmin.) Hm... siinä on sitten
+kolmituumainen Pietari... pitäisi senkin muka olla pyhimyksen
+näköinen... niin eriskummallinen... niin karkeatekoinen...
+(Innostuneesti.) Kuulkaas! Teidän pitäisi kerran nähdä Auracherin
+veistoksia ja Pichlerin. Ne ovat kuin valettuja, sen minä sanon!
+Niin... Kyllä ne kaksi osaavat!
+
+GEBHART (torjuen). Onhan Pichler siitä puhunut! Kun siellä ylhäällä
+kauppoja tehdään, silloin kuulutaan sanovan (matkien:) Ei näistä
+nyt ole mihinkään! Mutta Perathoner ja Sonnleitner... kaikella
+kunnioituksella... kyllä ne osaavat! (Tavallisella äänellä.) Minusta
+tuntuu, että tekin osaatte!
+
+MEIXNER (Sonnleitnerin emännälle, joka tulee ovesta oikealta,
+kaksi paria kokoonkäärittyjä paksuja villasukkia kädessä). Onkos
+Sonnleitnerin emännällä taas sellaisia viheriäsuisia metsäsukkia
+valmiina?
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (antaa ne hänelle). On! Kaksi paria!
+
+MEIXNER.(avaa kääröt ja katselee sukkia). Vahinko... vahinko... vahinko!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Mitä!
+
+MEIXNER (itkunsekaisesti). Ett'ei villaisia metsäsukkia tähän maailman
+aikaan yksikään sielu enää halua! Talonpojilla ei ole rahaa...
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Vaan tottahan kaupungissa vielä rahaa on!
+
+MEIXNER. On! Mutta heillä taas ei ole pohkeita säärissä!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Jos ei käy kaupaksi, niin mitäs niitä sitten
+kyselette!
+
+MEIXNER. Tiedättekös... kun minä... (muka hämillään)... sanotaanhan
+pyhässä raamatussa tosin, ettei vasen käsi saisi tietää, mitä oikea
+tekee... mutta kun te nyt sitä kerran kysytte... suoraan sanoen, minä
+ostan sukat (osoittaen vuoteelle) sairaan Sonnleitner-paran takia!
+Tiedättekös, Meixner-rahjus saattaa ulkonaisesti olla raaka ryökäle,
+mutta sisäisesti... (keskeyttäen.) Minä annan siis noista kahdesta
+parista suoraa päätä yhden guldenin...
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (tempaa häneltä vihoissaan sukat). Nylkyri! Siinä
+on tuskin villojen hintaa!
+
+MEIXNER (hänestä välittämättä, kääntyen Gebhartin puoleen, joka tekee
+yhä työtään). Ja teille annan minä tästä tavarasta — samaten ottaen
+huomioon (osoittaa peukalollaan vuoteeseen päin)... neljä täyttä
+hopeaguldenia.
+
+GEBHART (heittää vihoissaan meisselin menemään). Verenimijä! (Jää
+istumaan, nojaa päätään nyrkkiin ja tuijottaa synkkänä eteensä.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (suutuksissaan, mutta yhä, samaten kuin Gebhart,
+nukkuvan Sonnleitnerin tähden hiljaisella äänellä). Mitä te kehtaatte!
+Kun Perathoner on kokonaisen viikon yöt päivät hikoillut ja ahertanut!
+Sehän on huutavaa vääryyttä!
+
+MEIXNER. Antaa sen vain huutaa, kunnes käy käheäksi! Muuten — en
+tyrkytä, en pakota! Se ei ole Meixnerin tapa! Taide on vapaa! Ellette
+halua, niin — minä kumarran! (Poistuu.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (menee ovelle ja huutaa hänen jälkeensä). Meixner!
+
+GEBHART. (rientää samaten ovelle ja huutaa.) Meixner! Hoi! Olkoon minun
+puolestani, ottakaa pois! (Vihaisena.) Nyt se retkale vielä antaa
+kerjätä itseään! (Työntää palaavan Meixnerin puoleen korin jalallaan.)
+Siinä on! (Istuutuu työhönsä.)
+
+MEIXNER (laskee veistokset mukanaan tuomaansa säkkiin). Kukaan toinen
+ei tässä maailmassa huolisi tällaista törkyä! Mutta Meixner onkin niin
+kutsuttu hyvä mies! Siksi tekevätkin ihmiset hänelle mitä haluavat!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (heittää sukat ylimmäksi koriin). Näistä ei teille
+pidä siunausta lähtemän!
+
+MEIXNER (nauraa). Siunaustako vielä! Rakas Sonnleitnerin emäntä
+siitä ei heru edes viinitilkkaa! (Laskee kunkin guldenin erikseen
+tärkeännäköisenä veistelypenkille.) Se tekee yhteensä viisi guldenia...
+kruunuja siis melkein tusinakaupalla! Yksi guldeni... Tässä on toinen
+guldeni... Tässä on kolmas guldeni... No kuulettekos, tätähän kestää
+ijankaikkisesti. Kohta jo kieleni halpaantuu! (Taas jatkaen.) Tässä
+on neljäs guldeni... ja tässä on vihdoin viides guldeni... (Hieroo
+sormiaan.) Kas niin! Nyt ovat jo sormenikin halpaantuneet! (Pois
+mennessään.) Jääkää siis Herran haltuun! Terveinä pysykää! (Poistuu.)
+
+
+Viides kohtaus.
+
+    (Gebhart, Sonnleitnerin emäntä, Friedl.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (seisoo rahaa katsellen). Ne ovat verisiä ropoja!
+(Poistuen.) Minä en saata niitä katsella.
+
+GEBHART (tehden uutterasti työtä). Eipä teidän niitä pitkiä aikoja
+katsella tarvitse! Kauppasaksa ja maitomuija ovat jo tunnin ajan
+kierrelleet taloa kuin nälkäiset sudet!
+
+FRIEDL (vuoteelta, käheästi). Joko hän on mennyt... tuo ihmisnylkijä...
+tuo iilimato!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (rientää vuoteelle, huolestuneena). Älähän,
+Friedl! Älä kiihoitu! Minä luulin sinun nukkuvan!
+
+FRIEDL (suuresti kärsivän sairaan tavoin). Hyvä Jumala... nukkuvan,
+niin... nukkuvan... huutaa minä tahtoisin kipuni ja tuskani... niin,
+nukkuvan... (Sonnleitnerin emäntä kuivaa esiliinalla silmänsä.) Mitäs
+tohtori sanoo?
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Hän luulee... (saa vaivoin tukahutetuksi
+nyyhkytyksensä) hän sanoo... (hillitsee itsensä väkipakolla) — hän
+käväisee vielä kerran katsomassa, ennenkun lähtee kotimatkalle! (Rupeaa
+liikutustaan salatakseen puuhailemaan vuoteen ääressä, järjestelee
+patjoja j.n.e.)
+
+
+Kuudes kohtaus.
+
+    (Edelliset. Maitomuija.)
+
+MAITOMUIJA (astuu hiipien ovesta sisään, makeasti). Jumalan terveeksi!
+
+GEBHART (veistelypenkin luota, kääntymättä katsomaan). No niin, mitäs
+minä sanoin!
+
+MAITOMUIJA (astuen edemmäksi ovelta). Kohta jo taas menenkin! Tahtoisin
+vain kysyä (katsellen ympärilleen.) Eikös Sonnleitnerin emäntää ole
+kotona — (huomaten hänen Friedlin vuoteen ääressä häärivän.) Ah!
+Siellähän te olettekin! Olisin vain tahtonut kysyä... enkös minä eilen
+unohtanut teille maitohaaviani?
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Ette! Te veitte sen mennessänne!
+
+MAITOMUIJA. Veinkö minä? (Miettii. Äkkiä muistaen.) Aivan oikein...
+niin, niin, niin, niin! Te olette oikeassa, Sonnleitnerin emäntä!
+Nyt minä muistankin! Samalla vielä tulin ajatelleeksi, kuulkaas,
+että ei koskaan enää pitäisi pistää maitorahoja haaviin ja sitten
+jättää sitä suorastaan ovipieleen! Muutoin saattaisi vielä käydä
+kuin Rieglerin emännän! Ajatelkaas... häneltä tässä hiljakkoin
+siepattiin rahat haavista, noin vain varastettiin! (Tunkeilevasti.)
+Ette suinkaan te vain eilen pistänyt sinne... viikkorahaa maidosta...
+(Yhä huolestuneemmin.) Niin, se olisi hauska juttu... silloin pitäisi
+heti tehdä ilmoitus asiasta... minä vannon, etten sieltä ole ottanut
+ropoakaan!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Eikä minulla ole ollut mitään sinne pantavaa!
+Juuri vastikään pääsi Meixner jättämästä tänne pari nälkäguldenia.
+(Rupeaa etsiskelemään ympäri tupaa.)
+
+MAITOMUIJA (suuttuneena). Niinhän! Hän se on oikea —! Se saita pakana
+ajattelee vain omaa pussiaan... — Mitäs Sonnleitnerin emäntä etsii?
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (ohimennen). Mihinkähän minä sen maitolipun nyt
+laskinkaan?
+
+MAITOMUIJA. Älkää huoliko... älkää! Tiedänhän minä ulkoakin, mitä
+sitä on ollut! (Toimessaan, nopeasti luetellen.) No niin, maanantaina
+puolitoista... tiistaina täsmälleen kaksi puolikasta... keskiviikkona
+kolme puolikasta ja lisäksi vielä kaksi neljännestä... torstaina
+kaksi ja puoli ja iltapäivällä vielä erikseen puolikas... perjantaina
+puolitoista ja neljännes ylimääräistä... minun tulee siis saada 94
+kreutzeriä!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (ottaa veistelypenkillä olevista rahoista ja
+maksaa).
+
+MAITOMUIJA. (laskee rahat perinpohjaisesti ja pistää taskuunsa, sitten
+moittivasti). Kas niin! Ja nyt, sanokaappa nyt, Sonnleitnerin emäntä,
+miksi olette minulle vihoissanne! Mitä olen minä teille tehnyt!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (ihmeissään). Kuinka niin?
+
+MAITOMUIJA. Niin, kuinka niin! Kun te niin armollisesti käytte siihen
+maksuunne käsiksi! Luuletteko te, ettei sitä tässä huomaa? Eihän sillä
+olisi niin kiirettä ollut. Minä en käykään nylkemään kenenkään nahkaa
+niinkuin se Meixner-roisto! Juuri niin! Varsinkin kun tietää, kuinka
+kovaa teillä on, sitten kun tuo Sonnleitner — (kääntyen Friedliin päin,
+samalla kun Sonnleitnerin emäntä poistuu oikeanpuolisesta ovesta.)
+No, Sonnleitner! Mitenkäs nyt voidaan? Ei kai kovinkaan hyvin, eikö
+niin? (Voivotellen.) Hyvä Jumala... hyvä Jumala... on siinä ristiä...
+Herra Jumala... Herra Jumala... niin, nyt lähden tästä taas menemään.
+(Lähestyessään ulko-ovea vasemmalla laka-alalla.) Minä lohdutan
+itseäni raamatun sanoilla, jossa kirjoitettu on: Ketä Herra Jumala
+rakastaa, sitä hän kurittaa! Ja Sonnleitner onkin Jumalan lempilapsi...
+sydänkäpy... juuri niin! (On juuri poistumassa, kun ovi avautuu ulkoa
+päin ja sisään hiipii Kamasaksa. Peräytyy ovelta hieman peljästyneenä.
+Ilkeämielisesti.) Ah! Kamasaksa!
+
+
+Seitsemäs kohtaus.
+
+    (Edelliset. Kamasaksa.)
+
+KAMASAKSA
+
+Täytyyhän sitä kristittynä silloin tällöin käydä tiedustelemassa,
+kuinka täällä voidaan!
+
+MAITOMUIJA (suuttuneena). Niin, tekö! Ettekö luule teitä tunnettavan?
+Rahaa te tahdotte! Se on sitä teidän kristillisyyttänne! Hyi!
+
+GEBHART (on heti Kamasaksan huomattuaan noussut veistelypenkin
+vierestä). Ja Kamasaksan on saatava... kaksi guldenia kuusi kreutzeriä!
+(Ottaa rahat veistelypenkiltä ja toimittaa ne hänelle.)
+
+KAMASAKSA (ottaa rahat, sääliä teeskennellen.) Kuinka hän voi? Onko
+hänellä paljon tuskia?
+
+GEBHART (leimahtaa ilmisuuttumukseen ja työntää molemmat ovesta ulos).
+Nyt saatte jo mennä... Senkin kirottu joukkio! (Menee jälleen työhönsä.)
+
+
+Kahdeksas kohtaus.
+
+    (Gebhart, Friedl, Sonnleitnerin emäntä, Tohtori Walder, Roller.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (luo kupin kahvia ja leipää Gebhartin eteen
+veistelypenkille. Ovelle koputetaan lyhyesti. Tohtori Walder,
+yksinkertainen maalaislääkäri, ja ylioppilas Roller ovessa. Voimatta
+peittää pelkoansa rientää Sonnleitnerin emäntä heitä vastaan ovelle
+asti. Ahdistetusti.) Herra tohtori!
+
+TOHTORI WALDER (aivan ovella, puoliääneen). Oletteko jo sanonut sen
+hänelle?
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (pudistaa kiivaasti päätään, hyvin ahdistetusti,
+puoliääneen). Herra tohtori! Minä en mitenkään ole saattanut sitä
+hänelle sanoa — en yrittämälläkään!
+
+TOHTORI WALDER (vähän harmistuneena, matalalla äänellä). Johan nyt!
+Mitäs apua siitä lähtee! Sitten täytynee minun sanoa! Kun muu ei auta —
+niin ei auta! (Astuu Rollerin kera lähemmäksi vuodetta.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (kiiruhtaa heidän edellään vuoteen ääreen).
+Friedl... tohtori!
+
+FRIEDL (ensin kuin huumaantuneena). Ah, tekö se olette!... (Huokaa.)
+Ah... herra tohtori! (Kiinnittää katseensa Rolleriin.)
+
+TOHTORI WALDER (huomaa tämän). Tässä on herra Roller, lääketieteen
+ylioppilas, nyt joululomalla... on pyytänyt päästä mukanani
+sairaskäynneille!
+
+ROLLER (nuori, ujo ylioppilas). Haluaisin mielelläni oppia jotakin
+praktiikkaa varten! Minä olen niin hirveän epäkäytännöllinen!
+
+TOHTORI WALDER. No niin, Sonnleitner! Kuinkas nyt sitten voitte?
+
+FRIEDL (voihkien). Jos vain voisitte antaa jotakin tuskien
+lievikkeeksi... Herra tohtori, tätä en minä mitenkään jaksa kestää...
+käsivartta jäykistää niin hirmuisesti... aivan ylös asti... ja kouraa
+kolottaa ja polttaa, kuin pistettäisiin sitä tuhansilla hehkuvilla
+raudoilla!
+
+TOHTORI WALDER (säälien). Mies parka! (Kääntyen Rollerin puoleen.)
+Nähkääs, tuosta miehestä on minulla ollut koko risti! Ensin oli hän
+viisi viikkoa vuoteen omana vaikeassa keuhkotulehduksessa...
+
+ROLLER (ujosti). Vai niin! Keuhkotulehduksessa?....
+
+TOHTORI WALDER (jatkaa). Ja tuskin oli hän päässyt jalkeille, kun taas
+sattui tuo käden vioittuminen! Hän aikoi nimittäin, ottaa tappionsa
+takaisin... tehdä reippaasti työtä, jotta taas pääsisi hiukan
+eteenpäin... eikö niin, Sonnleitner?
+
+FRIEDL. Aivan niin! Ansaita... ansaita minä tahdoin!
+
+TOHTORI WALDER (Rollerille). Ja sitten oli hän kiireissään
+vähän varomaton tai mitenkä lie... lyhyesti, häneltä luiskahtaa
+leikkelytyössään työntötaltta kädestä ja työntyy (osoittaen -paikkaa
+omassa kämmenessään) tuolta kohtaa kämmeneeseen — ... käden läpi.
+
+FRIEDL. Herra tohtori! Mitä luulette! Kuinka kauvan tätä nyt tällä
+kertaa kestää!
+
+TOHTORI WALDER (nyökkää pari kertaa merkitsevästi, ikäänkuin itseensä
+vaipuneena. Hengähtää syvään). Hm... hm...! Kestää... kestää...
+(äkkiä vihaisesti.) Tiedättekös, se on myöskin anteeksiantamatonta
+leväperäisyyttä teidän puoleltanne! Ensin kuljeskellaan ja yritellään
+omin keinoin ja odotetaan päivästä toiseen... en minäkään enää voi
+saada ihmeitä aikaan! Hitto vieköön! Miksi ette toimittanut minua
+noutamaan jo aikaisemmin!
+
+FRIEDL. Me luulimme sen jälleen itsestään paranevan!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Hävettikin vähän... onhan viime kertainenkin
+kaikki vielä velkana!
+
+TOHTORI WALDER (kiivaasti torjuen). Olenkos minä sitten vielä vaatinut
+teiltä mitään?
+
+FRIEDL. Tiedänhän minä... tiedänhän minä! Te olette niin hyvä meitä
+kohtaan... vaan hävettää sitä sittenkin! Teillä on niin pitkä matkakin
+yli vuoren... ja tällaiset pakkaset!
+
+TOHTORI WALDER. Ja mitä vielä! (Silminnähtävästi hämillään.) No niin...
+Sonnleitner, asia on sellainen... minä olen jo ennemmin pyytänyt teidän
+vaimoanne teille sanomaan...
+
+FRIEDL (hölmistyneenä). Mitä, herra tohtori! Anna! Mitä olisi sinun
+pitänyt sanoa minulle! (Sonnleitnerin emäntä alkaa nyyhkiä. Friedl yhä
+pelokkaammin.) Mitä? Minkätähden sinä itket! Minä en ymmärrä mitään...
+Jumalan tähden!
+
+TOHTORI WALDER. Sonnleitner! Luotatteko te minuun?
+
+FRIEDL (tuskaisesti). Kyllä, herra tohtori! Minä luotan teihin!
+Te olette niin hyvä meitä kohtaan... niin hyvä! Mutta mitä se on?
+Minkätähden hän itkee? Minä pyydän, sanokaa!
+
+TOHTORI WALDER (vakavasti). Teidän kätenne on mennyttä kalua!
+
+FRIEDL (kauhistuneena). Mitä? Minun käteni mennyttä kalua? Mitä te
+sanottekaan!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (tarttuu molemmin käsin Friedlin päähän). Friedl!
+
+TOHTORI WALDER (huoaten). Niin, Jumala paratkoon! Mikäpä siinä auttaa!
+Siinä on verenmyrkytys! Katsokaas, jos aikaisemmin olisitte lähettänyt
+minua noutamaan... — mutta nyt on liian myöhäistä... (pudistaa päätään)
+nyt ei voi enää tehdä mitään!
+
+FRIEDL. Minä pyydän teitä, herra tohtori... pelastakaa minun käteni...
+minä pyydän teitä.
+
+TOHTORI WALDER (vakuuttaen). Teidän kättänne ei saa Jumala
+taivaassakaan enää pelastetuksi! Se täytyy katkaista, ja pian... hyvin
+pian! Ei ole vähääkään aikaa menetettävissä! Teidän henkenne on mitä
+suurimmassa vaarassa! Myrkytys levenee, huomaattehan te itsekin kuinka
+se levenee, kuinka käsivarsikin jo paisuu... nyt on jo hyvin kiire...
+
+FRIEDL. Herra tohtori... pelastakaa käteni...
+
+TOHTORI WALDER (harmistuneena). Pelastakaa käteni... pelastakaa käteni!
+Jumalan tähden! Jos se vain olisi mahdollista, tekisin sen kyllä
+mielelläni!
+
+FRIEDL. Herra tohtori... pelastakaa käteni! Katsokaas, työtä on usein
+ollut kahdellekin liiaksi, ja nyt vietäisiin minulta vielä toinen...
+minä pyydän teitä, herra tohtori... minä pyydän teitä...
+
+TOHTORI WALDER (heltyneenä). Sonnleitner! Älkää tehkö tehtävääni vielä
+entistäkin raskaammaksi!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (nyyhkyttäen). Herra tohtori! Se on kovaa... mehän
+olemme köyhää väkeä!
+
+TOHTORI WALDER (väistyy syrjään seinän viereen). Mieluimmin iskisin
+minä koko lääketaidon nurkkaan. (Kuivaa otsaansa.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Meitä iskevät kohta kepit ja raipat! (Rohkaistuu,
+istuutuu vuoteenlaidalle ja koettaa lohduttaa sängyssä istuvaa
+Friedliä.)
+
+ROLLER (lähestyen järkytettynä tohtori Walderia). Herra virkaveli!
+Minusta näyttää, että tekään ette pysy aivan raudanlujana!
+
+TOHTORI WALDER (verkalleen). Niin... nuori mies, kyllä teidänkin vielä
+joskus siten käynee praktiikassanne!... (Lähestyy jälleen Friedliä,
+jota Sonnleitnerin emäntä koettaa lohdutella.) Sonnleitner! Jokos
+olette hiukan lujempi... mitä?
+
+FRIEDL (voihkii). Raajarikko... nyt sitten joko kerjuupussi tai
+posetiivi! (Masentuneesti.) Kuolla on kunniallisempaa! (Nostaa terveen
+kätensä kasvoilleen.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (vetää hellästi käden pois. Sydämellisen
+yksinkertaisesti puhuen). Johan nyt, Friedl! Ei pidä ottaa kaikkea
+niin raskaasti! Hyvä Jumala, mitäpä silloin muut tekisivätkään.
+Ajatteles nyt vain myllärin Seppiäkin, joka tuli umpisokeaksi — mitä
+onkaan sinun onnettomuutesi sen rinnalla — ja hänkin elää vielä; kysy
+häneltä, haluaisiko hän kuolla... silloinpa hän nauraa sinulle vasten
+naamaa... tahi Pionin Peteriä, joka viime talvena menetti molemmat
+jalkansa tukinhakkuussa... hyvä Jumala, kuinka se mies parka valitti ja
+vaikeroi... kuolla... heti kuolla... heti olisi toivonut kuolevansa...
+ja katsoppa häntä tänä päivänä, kuinka hilpeä hän nyt on... aina
+valmis leikinlaskuun... ja kuinka makeita savuja hän piippunysästään
+vetelee! Ja mitä siinä vielä puhut kerjuupussista ja posetiivista...
+mene nyt, sitähän et usko itsekään. Me pistämme tavaramme kokoon ja
+lähdemme vaeltamaan... lähdemme pois vuorilta alas laaksoon... ainahan
+sieltä jonkin aitiopaikan löytänemme... minä menen kehruutehtaaseen,
+ja tottapahan sinäkin saanet jotakin toimeentuloa... ehkä pääset
+päällysmieheksi... tai kirjeenkantajaksi... tai joksikin muuksi...
+mutta kuka nyt kohta lankee epätoivoon! Mitä onkaan meidän kahden
+jo täytynyt kestää, mitä kovia, kovia aikoja... kuinka olemmekaan
+laahustaneet vuoden toisensa jälestä, sitten kun naimisiin menimme!
+— Muistelehan vain, minkälaista oli kotimatkamme kirkosta tultua...
+hääruokanamme oli paistettuja perunoita ja hapanta maitoa... ja syötyä
+istuuduit sinä veistelypenkkisi ääreen, ja minä rupesin lattian
+pesuun! (Vaitiolo.) Huoletonta ei elämämme koskaan ole ollut, mutta
+aina on kuitenkin jalkeille päästy! Ja kyllä me tälläkin kertaa tästä
+selviydymme, ja kaikki on taas muuttuva parhain päin! (Nostaa hänen
+päätään hellästi.) Friedl! Pää pystyyn!
+
+FRIEDL (tarttuu hänen käteensä, rohkaistuna). Aivan niin, Anna! Jumalan
+nimeen sitten! Tukekaamme toisiamme! (Walderille.) Herra tohtori,
+leikatkaa siis. Leikatkaa ja polttakaa... jäähän minulle vielä yksi
+käsi työntekoon ja kaksi tervettä jalkaa juoksemiseen!
+
+TOHTORI WALDER (iloisena). No niin! Sillä tavalla! (Osoittaen
+Sonnleitnerin emäntää.) Kenellä tuollainen tuki on hänen on mahdoton
+joutua epätoivoon!
+
+FRIEDL. Oikein sanottu, herra tohtori... hävetä saamme me jokainen...
+me miesväki tuollaisen vaimon edessä!
+
+TOHTORI WALDER (kehoittaen lähtöön). Mutta älkäämme nyt myöskään
+hukatko enää hetkeäkään! Selvintä on, Sonnleitner, että me nyt heti
+valmistamme teille vuoteen omaan rekeemme ja ajamme yhdessä vuorelta
+alas suoraa päätä sairashuoneelle.
+
+FRIEDL (miehekkäästi). Niin... niin! Kuinka vain tahdotte! Minä tyydyn
+kaikkeen!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Minä lähden matkaan!
+
+TOHTORI WALDER (kääntyy menemään). Onhan meillä toki vähän tilaa
+urhoolliselle Sonnleitnerin emännällekin! (Friedlille.) No niin...
+laittakaapa siis kuntoon... (Sonnleitnerin emännälle) ja tuokaa
+te meille pari patjaa ja joku peite, jotta saisimme reen hiukan
+pehmeämmäksi!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (lähtien oikeanpuoliselle ovelle). Kyllä! Tuossa
+paikassa! (Poistuu.)
+
+TOHTORI WALDER (peräytyen Rollerin kera vasemmalle). Tulkaa siis, herra
+Roller! Nyt minä teille näytän, mitenkä aivan yksinkertaisella tavalla
+saadaan valmistetuksi tilapäinen vuode sairaan kuljettamista varten!
+(Molemmat poistuvat.)
+
+
+Yhdeksäs kohtaus.
+
+    (Gebhart Friedl, Sonnleitnerin Emäntä.)
+
+Sonnleitnerin emäntä (Tuo kamarista vuodevaatteita ja aikoo poistua
+ulko-ovesta.)
+
+FRIEDL (huutaen hänen jälkeensä). Anna! Se ei käy päinsä! Täytyyhän
+sinun jäädä tänne! Kuinkas lapset tulisivat yksin toimeen...
+
+GEBHART (veistelypenkiltä, keskeyttämättä työtään, yksinkertaisesti).
+Lapsukaisista minä kyllä pidän huolen!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (poistuen ulko-ovesta). Niin, olettehan niin hyvä,
+herra Perathoner! (Poistuu.)
+
+FRIEDI, (liikutettuna). Gebhart! Jumala sinulle palkitkoon kaiken sen,
+mitä sinä meille näinä kuutena viikkona tehnyt olet! Ole niin hyvä
+äläkä jätä meitä nyt pulaan, kunnes olemme päässeet pahimman ohi!
+Minähän nyt kerran olen sellainen pahan ilman lintu!
+
+'GEBHART (puhellen veistelypenkiltä päin, reippaasti, ei vailla
+huumoria). Sellainenhan sinä oletkin ollut jo pienestä pitäin!
+Muistatkos kerrankin koulussa... kun minä olin heittänyt opettajaa
+paperipallolla... keskelle nenää... ja sinä mies parka sait selkääsi,
+koska hän piti sinua syyllisenä, etkä sinä tahtonut ilmiantaa minua! Ja
+sitten myöhemmin, senkin muistan minä vielä vallan hyvin, kun olimme
+yhdessä sotaväessä... kuinka me huoneeseemme päästyä aina hyökkäsimme
+puisiin matkakirstuihimme käsiksi... kuinka sinä joka ilta kaivoit
+paperista esiin ilta-ateriasi ja aina työnsit minulle suuremman
+makkaranpalan... ja minä huomasin sinusta, kuinka itse olit nälissäsi
+kuin susi... (Vaitiolo.) Ja nyt, kun sinulle kerran käy huonosti, nytkö
+jättäisin minä sinut pulaan? Kylläpä olisin silloin vaivainen raukka!
+Sitä et tule näkemään, Friedl!
+
+
+Kymmenes kohtaus.
+
+    (Gebhart, Friedl, Sonnleitnerin emäntä.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (astuu jälleen tupaan kannettuaan tarvittavat
+vuodevaatteet rekeen. Toimeliaan kiireellisesti Friedlille). Nyt
+minä vielä kiireesti pistän sinulle kokoon pari paitaa ja jonkun
+nenäliinan... ja pian olen minä sitten itsekin valmis! (Poistuu
+kamariin, jonka ovi jää raolleen, niin että voi kuulla äidin puhelevan
+lasten kanssa.)
+
+FRANZL (kamarissa). Äiti! Lähdetkö sinä pois kotoa?
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Minä tulen pian takaisin, Franzl... tulen pian
+takaisin!
+
+FRANZL. Lähteekö isäkin pois kotoa? (Sonnleitnerin emäntä rauhoittaa
+lapsia ja sulkee oven.)
+
+
+Yhdestoista kohtaus.
+
+    (Gebhart, Friedl, Vanha Perathoner, sitten Sonnleitnerin emäntä.)
+
+PERATHONER. (tulee ähkien sisälle, henkäyksissään). Olen etsinyt koko
+myllytien... vaan missään ei näy jälkeäkään Meixnerista!
+
+GEBHART. Tuskin olitte päässyt ulos ovesta, kun hän jo tuli tänne
+kirkkopolkua pitkin! (Nousee työstään.) No turkanen, isäukko! Tehän nyt
+läähätätte!
+
+PERATHONER. Niin... jos sinulta rahaa mielii saada, niin saakin pitää
+kiirettä!
+
+GEBHART (ottaa veistelypenkiltä loput kaksi guldenia ja antaa ne
+vanhukselle). Kas niin... isäukko! Tässä onkin vielä jälellä täsmälleen
+kaksi guldenia! (Ottaa kahvin ja leivän veistelypenkiltä ja asettaa
+ne uunipenkille. Hyväsydämisesti.) Ja tässä on vielä tilkka kahvia
+ja leipää! Istukaa nyt mukavasti tässä lämpimän uunin kupeella ja
+maistukoon särpimenne oikein hyvältä! (Menee jälleen työhönsä, jota
+jatkaa seuraavan kohtauksen aikana innokkaasti.)
+
+PERATHONER (sijoittuu uunipenkille ja maiskuttaa mielissään). Ah!
+Kylläpä tämä maistuukin! Minusta näyttää, että sinä tänään kuljet
+antohousuissa! (Alkaa syödä.) Soo! Kahvi ei maistu pahalta... siinähän
+on oikein sokerinpalakin!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (tulee lähtövalmiina kamarista, käsivarrellaan
+miehen päällysviitta ja liinavaatteita). Kas niin! Herran nimessä!
+Takin hihaan et saa kättäsi pistetyksi, vaan minäpä toinkin sinulle
+viitan... siihen minä kiedon sinut hyvästi, se ainakin pitää lämmintä.
+(Asettaa viitan vuoteelle, levittää sitten liinavaatteet pöydälle ja
+alkaa niitä huolellisesti järjestellä ja niistä kääröä muodostella.
+Hetkisen vaitiolon jälkeen Friedlille, pöydän luota lähtemättä.)
+Friedl! Oletko huolissasi?
+
+FRIEDL (päättävästi). Noo... Anna... noo! Me kaksi tuemme toisiamme...
+Jos kohtalo kolhii kämmenelle, niin annamme me takapoukkoa jaloillamme!
+Eikö niin!
+
+
+Kahdestoista kohtaus.
+
+    (Edelliset. Suutarin eukko.)
+
+SUUTARIN EUKKO. (tulee ulko-oveen hiljaa koputettuaan tupaan, pieni
+käärö käsissään. Hintelö, kalpea, nukkavierussa puvussa, päässä
+huivipahainen. Hyvin vähäsanainen. Jää seisomaan aivan ovipieleen.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (on koputuksen kuultuaan lähestynyt ovea, ei tunne
+sisäänastuvaa.)
+
+SUUTARIN EUKKO (yhä ovipielessä, ohuella, ujolla äänellä). Mieheni
+lähetti terveisiä... (Kopeloi kääröään.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (yhä vielä tuntematta häntä). Niin.... kuka...
+(Tuntee hänet.) Ah! Suutarin vaimo! Tuossa tuokiossa en olisi teitä
+laisinkaan tuntenut! Onpa harvinaista nähdä teitäkin kerran!
+
+SUUTARIN EUKKO (vetää paperista esiin pienet huopakengät). Hän ei
+voi lähteä ulkoilmaan... hänellä on niin kiinteä yskä... (ojentaa
+Sonnleitnerin emännälle kengät.) Tässä nyt ovat ne huopatöppöset!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (ottaa ne vastaan, iloisena). Voi, sepä hauskaa!
+Kolmeen viikkoon ei lapsi ole osannut muusta puhuakaan kuin töppösistä!
+(Kiiruhtaa kamarin ovelle, huutaen sinne.) Annele! Katsoppas, mitä
+minulla on...
+
+
+Kolmastoista kohtaus.
+
+    (Edelliset. Annele.)
+
+ANNELE (rientää tupaan, riemuissaan). Töppöset...
+
+FRIEDL (vuoteelta päin). No niin! Jumalan kiitos!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (näyttää lapselle kenkiä). Katsoppas tänne...
+kuinka kauniit... kuinka lämpöiset! Kauvan... kauvan olet saanut
+odottaa... mutta nyt ne kuitenkin tulivat, eikö niin... (asettaa lapsen
+eräälle tuolille istumaan.) Kas niin! Nyt vedämme ne heti jalkaan...
+niin käyvät jalat lämpimiksi... sitten voit mennä kävelemään...
+(Laskeutuu toiselle polvelleen ja ryhtyy pukemaan kenkiä lapsen
+jalkaan. Tarkastaen niitä vielä kerran.) Oikein sirot ja siistit ne
+ovatkin!
+
+SUUTARIN EUKKO (vaatimattomasti). Hän on pannut parastaan... minkä
+suinkin on osannut!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (ikäänkuin sattumalta). Mitäs ne sitten maksavat?
+
+SUUTARIN EUKKO (yhä vielä ovipielessä). Ne maksaisivat guldenin
+seitsemänkymmentä.
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Guldenin seitsemänkymmentä! Hyvä on! Viekää
+terveisiä miehellemme... ensi viikolla lähetämme rahat! (Aikoo vetää
+kengät lapsen jalkaan.)
+
+SUUTARIN EUKKO (hyökkää äkkiä hänen luokseen ja tempaa häneltä kengät.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (aivan hölmistyneenä). Mitä nyt? Mikä teihin tuli?
+(Tarttuu kenkiin.)
+
+SUUTARIN EUKKO. Ei ilman rahaa!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Ettekö te kuule? Ensi lauvantaina, sanon minä.
+Tottahan toki ne pari päivää jaksatte odottaa? (Aikoo tarttua kenkiin.)
+Antakaa ne tänne!
+
+SUUTARIN EUKKO (uppiniskaisesti). Ei ilman rahaa!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (yhä kiivaammin). Saattehan te rahanne! Ilmaiseksi
+me emme tahdo mitään.
+
+FRIEDL (vuoteelta päin). Suutarin vaimo! Koettakaa toki ymmärtää meitä.
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ. Vai käyvätkö nyt kaikki yht'aikaa meidän
+kimppuumme! Antakaas kun kerron teille kurjuudestamme...
+
+SUUTARIN EUKKO (torjuen). Minä en oikein kuule sillä korvalla! Nähkääs,
+mieheni rykii niin kovasti, ja se on saanut korvani lummehduksiin!
+(Kääntyy lähteäkseen.) Niinpä lähden siis pois kenkineni! Näin joulun
+alla saa ne kyllä helposti kaupaksi!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (estelee häntä menemästä ovelle). Tehkää nyt toki
+lapselle mieliksi! Pulu parka on jo niin kauvan niistä iloinnut. (Aikoo
+tarttua kenkiin.) No niin, jätättehän ne siis tänne!
+
+SUUTARIN EUKKO. Ei ilman rahaa!
+
+FRIEDL. Kuulkaa, suutarin vaimo! Me pyydämme oikein hartaasti ja
+kauniisti...
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (pyytäen). Olettehan te itsekin äiti! Tiedättehän
+te itsekin, kuinka kipeästi se koskee... kuinka se painaa, kun ei
+lapsukaisilleen saa tehdyksi mitään hyvää ja rakasta... ja kun he
+sitten istuvat niin hiirenhiljaa nurkassaan... ja katselevat meihin
+suurilla silmillään... Jättäkää kengät tänne! Ajatelkaa, että joulu on
+ovella!
+
+SUUTARIN EUKKO (puhkee puhumaan sydämensä katkeruudesta). Luuletteko
+te, että joulu on ovella vain teidän lapsianne varten? Mitä? Entäs
+minun lapseni! Ne kai eivät joulua tarvitsekaan teidän mielestänne,
+nuo likaiset suutarinpennut, mitä! Noo... noo, vaikka koko perheenne
+joutuisi hätään ja turmioon, niin minä en voi teitä auttaa! Ainakin
+on sitä ennen minun lapseni kerrankin saatava joulukuusensa! (Aikoo
+lähteä. Sonnleitnerin emäntä vaipuu tuolille, panee käsivartensa
+ristiin pöydälle ja alkaa voihkia. Vanha Perathoner katselee ihmeissään
+itkevää Sonnleitnerin emäntää.)
+
+GEBHART (on tähän saakka istunut työhönsä syventyneenä veistelypenkin
+vieressä ja on vasta lopummalla näyttänyt hermostuneelta ja
+levottomalta. Samalla hetkellä, kun Sonnleitnerin emäntä itkien vaipuu
+tuolille, alkaa hänessä selvästi näkyä vaikea sielunkamppailu. Hänen
+katseensa kiintyy voimakkaan kiihtymyksen pakoittamana voihkivaan
+Sonnleitnerin emäntään ja kääntyy sitten vanhaan Perathoneriin.
+Suutarin eukko on jo päässyt ovesta ulos. Äkkiä heittää Gebhart pois
+kaiverruspuukkonsa, juoksee eukon perään, tempaa hänet takaisin
+tupaan ja vetää oven lukkoon. Vaivoin pidätetyn kiihtymyksen
+vallassa). Pysykää siinä! (Lähestyy vanhaa Perathoneria, joka yhä
+istuu uunipenkillä kahviaan mieluisasti hörppien. Gebhart saa vaivoin
+sisäisen suuttumuksensa hillityksi ja pyytää.) Isävanhus! Antakaa ne
+kaksi guldenia tänne!
+
+PERATHONER. (aivan tajuttomana). Mi-mitä?
+
+GEBHART (joutuun). Älkää kyselkö kauvan! Antakaa tänne! Minä pyydän
+teitä!
+
+PERATHONER. (on noussut, pistää kätensä kouristuksentapaisesti
+housuntaskuun ikäänkuin rahojaan varjellakseen. Tuskallisesti). Mitä?
+Minunko pitäisi antaa? Siitä ei tule mitään!
+
+GEBHART (tarttuu hänen käteensä). Kyllä! Kyllä siitä tulee! Antakaa
+tänne! Näettekös... ei se hyödytä mitään! (Näyttää aikovan ottaa rahat
+väkivallalla.)
+
+PERATHONER (väistyy peloissaan nurkkaan päin. Itkunsekaisesti). Noo...
+noo... minä en anna mitään... en mitään minä anna... (Gebhart käyttää
+väkivaltaa.) Mitä sinä uskallat... sinä... minun viikkorahani...
+vaivaistaloonko sinä minut ajat...
+
+GEBHART (jonka katse taas kiinnittyy voihkivaan Sonnleitnerin emäntään,
+tukahdutetusti, rajusti). Ja vaikka sinun täytyisi mennä kapusiineilta
+kerjäämään luostarin lientä! Antakaa vain tänne... antakaa vain
+tänne... (ottaa häneltä läähättäen toisen rahan) kas niin... siinä on
+yksi guldeni... nyt vielä toinen... (avaa hänen nyrkkinsä) avatkaa
+vain sormet... (ottaa häneltä toisen rahan)... kas niin... näettekös
+nyt, sanoinhan minä jo! (Heittää rahan pöytään. Ottaa suutarin eukolta
+kengät.) Tänne ne töppöset!
+
+SUUTARIN EUKKO (ottaa rahan pöydältä). Guldeni seitsemänkymmentä...
+(antaa lantteja takaisin) ynnä kolmekymmentä on yhteensä sata.
+(Poistuu.)
+
+
+Neljästoista kohtaus.
+
+    (Edelliset, Paitsi Suutarin eukko).
+
+GEBHART (lähestyy huopakenkineen lasta, joka on jäänyt aivan
+rauhallisena paikalleen istumaan. Laskeutuu toiselle polvelleen ja
+rupeaa kenkimään lasta.)
+
+ANNELE (nauraen). Töppöset!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (on nostanut päätään, istuu pöydän ääressä ja
+tuijottaa kuin tajuttomana Gebhartia ja lasta. Samaten Friedl, joka on
+noussut istumaan vuoteelle.)
+
+PERATHONER (nyyhkii nurkassa).
+
+GEBHART (lapsen luona häärien, huomattavasti kiihtyneenä, mutta
+sydämellisesti). Isäukko... älkää olko millännekään! Saattehan te
+rahanne takaisin! Kun kerran on niinkuin on!
+
+PERATHONER (nyyhkien). Ryöväsi isänsä... niinkuin maantierosvo...
+
+GEBHART (saatuaan kengät lapsen jalkaan nousee lattialta). Hyvä
+Jumala... hyvä Jumala! Pitäisikö tuon lapsiraukan sitten palelluttaa
+jalkansa? Tuollaista vaivaista ei kenenkään pitäisi kadehtia!
+
+PERATHONER. Ja minut hän lähettää kerjuulle... luostarinlientä
+kerjäämään...
+
+GEBHART. Seis! Älkää vain panko omianne, isäukko! Sitä minä en ole
+sanonut!
+
+PERATHONER (kääntyy vilkkaasti Sonnleitnerin emännän ja Friedlin
+puoleen). Sonnleitnerin emäntä! Sanoiko hän vai ei... että minun pitää
+mennä luostarinlientä kerjäämään? — Friedl, todista tässä minulle
+kunniasi ja omantuntosi mukaan... sanoiko hän niin vai ei?
+
+FRIEDL (välittäen). Niin, minusta tuntuu, että hän siten sanoi... mutta
+hän ei sitä tarkoittanut...
+
+GEBHART (tarttuu hämmentyneenä päähänsä). No hyvä! Minä sanoin siis
+siten! Minä en sitten ollenkaan tiennyt, mitä kulloinkin puhun!
+(Isäänsä päin kääntyen, hyvänä.) Minä en lähetä teitä kerjuulle...
+isävanhus! Tiedättehän te, ett'en teitä koskaan ole hyljännyt... enkä
+koskaan hylkää... ennemmin olen itse syömättä...
+
+PERATHONER. Ryövännyt... ryövännyt on hän minut!
+
+GEBHART (pyytäen). Kuulkaa, isä, älkää sanoko: ryövännyt! Herra
+siunatkoon! Vääntäähän se jokaisen ihmisen sydäntä, kun näkee
+tuollaisen pikku pulu raukan itkevän!
+
+PERATHONER. Mutta vanha isä ulvokoon niin paljon kuin haluttaa!
+
+GEBHART. Mitä joutavia! Me! Sehän on jo taas aivan toista! Me olemme
+täysikasvuisia! Vaan tuollainen lapsi... isäukko... tuollainen
+lapsukainen... tuollainen avuton olento, joka tuskin osaa vielä isän
+nimeä sanoa... (Menee jälleen työhönsä. On huomattavan levottomassa ja
+hermostuneessa tilassa.)
+
+ANNELE (on iloissaan hypähtänyt Sonnleitnerin emännän luo). Äiti,
+katso... töppöset!
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (joka jo taas on alkanut järjestellä
+liinavaatteita ja tekee työtään merkillisen hajamielisenä, kuin
+tajuttomasti, nostaa lapsen korkealle ja suutelee sitä nyyhkien useat
+kerrat rajusti. Laskee hänet lattialle, jatkaa työntekoaan.)
+
+PERATHONER (yltyen ivalliseksi). Ah! Ah! Ah! Kas... kas... sitä
+Gebhartia! Millainen sydän hänellä on... kuin voisämpylä... niin
+pehmeä... niin pehmeä... ja juuri lapsia kohtaan...
+
+GEBHART (heittää veitsen taas kädestään, menee joutuun isän luo,
+kiihtyneenä). Kuulkaa, isäukko! Minä pyydän teitä! Jättäkää minut
+rauhaan! (Tarttuen päähänsä, avuttomasti.) Päätäni jo muutenkin
+pyörittää kuin myllynratasta! (Ryhtyy jälleen työhönsä.)
+
+PERATHONER (ottaa lapsen syliinsä, istuutuu). Annele! Hyvä on sinun
+nauraa! Tällaisesta pienestä, sievästä lapsukaisesta tietysti kaikki
+ihmiset pitävät! Jos jotain haluat, niin ei muuta kuin ulvot... silloin
+saat kaikkea! Tiedätkös, ihmisten sydäntä vääntää, kun näkee tällaisen
+pikku pulu raukan itkevän... Vaan kun on vanhaksi käynyt, silloin
+ei enää ole minkään arvoinen! (Nostaa lasta leuasta ja katselee sen
+kasvoja. Sitten hämmästyneenä.) Mutta — mutta mitäs tämä on! Annappas
+kun katson! (Katsoo tarkemmin.) Sinun pikku silmäsihän ovat aivan
+kuivat... Annele, sano... oletko sinä sitten itkenyt?
+
+ANNELE (nauraen). En! En minä ole itkenyt!
+
+PERATHONER (kompuroi Gebhartiin päin, joka kiihtyneenä istuu työtään
+tehden, ja nykäisee häntä, hiljaa). Kuuletkos, Gebhart! Annele sanoo,
+ett'ei hän olekkaan itkenyt!
+
+GEBHART (pelokkaasti). Jumalan tähden, isäukko! Älkää minua enää
+kiduttako! Armahtakaa toki minuakin edes hiukan...
+
+PERATHONER (ilkeämielisesti). Olisitko ehkä sekoittanut toisiinsa pikku
+pulun ja (Sonnleitnerin emäntää osoittaen) ison pulun?
+
+GEBHART (hypähtää pystyyn, voimatta hillitä kiihtymystään). Nyt minä
+sanon teille viimeisen kerran! Minä tahdon päästä rauhaan... rauhaan...
+rauhaan! (Istuutuu uudelleen.)
+
+FRIEDL. Perathoner! Jättäkää nyt jo tuo mies parka rauhaan!
+
+PERATHONER (tekeytyen viattomaksi). No niin, mitä olen minä sitten
+sanonut? (Gebhartille.) Mitä sinä puhut itsesi tuollaiseen kiihkoon? En
+minä sille mitään voi, ett'ei Annele ole itkenyt! Jos sinä erehdyitkin
+hänestä ja Sonnleitnerin emännästä... no niin, mitä se nyt sitten on?
+
+GEBHART (hypähtää pystyyn, koettaa tukkia vanhuksen suun, kasvavan
+pelon vallassa). Minä pyydän teitä.... minä rukoilen... katsokaas,
+minä olen niin väsynyt, niin loppuunkulunut... (nojautuu epätoivoisena
+pöydän yli) kunpa jo olisin lopussa!
+
+PERATHONER (teeskennellen säälivänsä häntä). Gebhart! Niinkö kovasti se
+sinuun koski?
+
+GEBHART (suurimman tuskan vallassa). Te saatte vielä tänä päivänä
+rahanne, olkaa nyt vain hiljaa, minä myyn taskukelloni... tahi minä
+varastan... tahi vaikkapa... tapan jonkin...
+
+PERATHONER. Mene... mene! Kuka nyt niin raivoisaksi rupeaa! Muuten, kun
+tuo korea vaimoihminen niin ulvoen virui tuossa pöydän vaiheilla...
+niin satuttihan se hiukan verran minunkin hermojani! Vaan sinähän
+yht'äkkiä kävit rajuksi kuin villi eläin... nähdessäsi hänen itkevän...
+silmiesi herkun... salaisen rakastettusi!
+
+GEBHART (vaipuu viimeisen sanan kuultuaan yht'äkkiä masentuneena alas.
+Antaa kätensä riippua aivan hervottomina ja on kaikesta kokonaan
+välinpitämätön).
+
+PERATHONER (kohottaa keppiään). Ja vanhan isäsi sinä lähetät
+luostarinlientä kerjäämään... Sinä retkale... sinä häpeemätön... sinä
+kirottu... (Lyö Gebhartia.)
+
+GEBHART (välittämättä mistään, liikahtamatta paikaltaan). Antaa tulla!
+Lyökää minut murskaksi! Minun puolestani kyllä! (Perathoner poistuu.)
+
+
+Viidestoista kohtaus.
+
+    (Edelliset, paitsi Perathoner.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (joka tällä välin on saanut nyyttynsä
+järjestykseen ja vienyt sen Friedlin vuoteelle, on seurannut tapahtumaa
+yhä kasvavalla sisäisellä levottomuudella. Nyt hyökkää hän yht'äkkiä
+Gebhartin luo ja syleilee häntä). Oi, sinä hyvä ihminen... sinä
+rakas... sinä hyvä!
+
+GEBHART (painaa hänet silmänräpäyksen ajan rajusti rintaansa vasten).
+Mitä siitä, vaikka isä kiroaisi minut ikuiseen turmioon, kun vain
+sinä... sinä...
+
+FRIEDL (Gebhart ja Sonnleitnerin emäntä ovat siksi peränurkassa, ettei
+Friedl voi heitä vuoteelta päin oikein nähdä suuren kaapin sivulta. Hän
+on jo ennemmin vaivaloisesti noussut leposijaltaan, voidakseen nähdä
+mitä Gebhartin ja tämän isän välillä tapahtuisi. Näkee nyt molemmat
+toiset. Hämmästyneenä). Mitäs teillä kahdella... siellä...
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (hätkähtää kun unesta heräten kuullessaan Friedlin
+äänen). Hyvä Jumala! (Tarttuu otsaansa, ikäänkuin vasta nyt tajuihinsa
+tullen.)
+
+GEBHART (on myös hypähtänyt äkisti pystyyn. Seuraavan kohtauksen ajan
+pysyvät hän ja Sonnleitnerin emäntä vaiti, seisoen lähellä toisiaan
+seinän vieressä. Gebhart on painanut paljaat käsivartensa ristiin
+rinnalleen ja tuijottaa synkkänä lattiaan).
+
+ANNELE (hypähtää uuninpenkiltä alas ja sipsuttelee Friedlin vuoteen
+luo. Sievistelee uusilla kengillään). Katso... isä... töppöset!
+
+FRIEDL (istuutuu kuolemaan saakka masentuneena sängynlaidalle. Ei katso
+lapseen. Aivan koneellisesti). Niin... nyt... sinulla on... töppöset.
+
+ANNELE (sipsuttaa hauskasti kamarin ovelle, joka on vähän raollaan,
+avaa sen ja menee kamariin iloisesti huudahtaen). Franzl! Töppöset!
+
+
+Kuudestoista kohtaus.
+
+    (Edelliset. Tohtori Walder. Myöhemmin Roller.).
+
+TOHTORI WALDER (tulee kiireesti ulkoa. Rientää Gebhartia ja
+Sonnleitnerin emäntää huomaamatta, suoraa päätä vuoteelle. Reippaasti).
+Kas niin! Nyt saatte tulla! Me olemme valmistaneet teille rekeen
+oikein mukavan ja lämpimän vuoteen! (Huomaa vuoteella. Sonnleitnerin
+emännän tuoman käärön.) Otatteko tämän mukaanne? (Tarkastaa kääröä.)
+Liinavaatteita! (Ottaa Sonnleitnerin emännän tuoman päällysviitan ja
+kietoo sen Friedlin ympäri, joka pää kumarassa istuu sängynlaidalla.)
+Kas niin! Se pitää lämpimänä! Ja nyt sitten Herran nimeen...
+(Huomatessaan Friedlin nytkähtävän kokoon.) Ei teidän tarvitse
+peljätä... en minä tee teihin kipeätä!
+
+FRIEDL (työntää vapaalla kädellään viitan hartioiltaan).
+
+TOHTORI WALDER. Antakaa toki viitan olla! (Kietoo sen jälleen hänen
+ympärilleen). Ulkonahan on jäätävän kylmä!
+
+FRIEDL (työntää jälleen viitan pois.)
+
+TOHTORI WALDER (ihmetyksissään). Mikä teitä vaivaa! Mikä teille on
+tullut? Pelkäättekö te sairaalaa? Älkää nyt olko niin taitamaton!
+Siellä on teidän sadoin verroin parempi olla kuin täällä! (Aikoo taas
+asettaa viitan Friedlin hartioille.)
+
+FRIEDL (torjuu sen luotaan vapaalla kädellään).
+
+TOHTORI WALDER (harmistuneemmin). Mutta Sonnleitner! (Aikoo taas
+kietoa viittaa Friedlin ympäri.) Olkaa toki järkevä! Eihän teidän
+tarvitse peljätä mitään! Me annamme teille jotain haisteltavaa, sitten
+te vaivutte uneen, ja herätessänne on koko toimitus suoritettu! Siis
+reippaasti nyt... tulkaa! (Asettaa viitan hänen ympärilleen.)
+
+FRIEDL (pyyhkäsee viitan pois, soinnutlomasti). Antakaa olla!
+
+TOHTORI WALDER. Älkää nyt viivytelkö! Minun täytyy lähteä kotiin! Joko
+taikka —
+
+FRIEDL (kuten äsken). Antakaa olla!
+
+TOHTORI WALDER (ärtyisästi ja ihmetellen). Mitä? Entäs teidän kätenne?
+
+FRIEDL. Antaa olla!
+
+TOHTORI WALDER (vihaisena). Ja antaa olla verenmyrkytyksenkin... ja
+teidän elämänne... ja vaimon ja lapset... Kaikkiko vain annettava olla?
+Nyt, yht'äkkiä! Mitä?
+
+FRIEDL (lyhyen vaitiolon jälkeen). Vaimo kai löytänee itselleen
+toisen...
+
+TOHTORI WALDER (ei ymmärrä mitä tehdä). Jumalan tähden! Mitä nyt
+on sitten teille tapahtunut? (Katselee ympärilleen kuin apua
+etsien.) Sonnleitnerin emäntä! Auttakaa toki minua! (Katsoo hetkisen
+tutkivasti Sonnleitnerin emäntää ja Gebhartia, jotka liikkumattomina
+maahan tuijottaen seisovat aivan toistensa vieressä. Kääntää sitten
+hitaasti katseensa Friedliin. Tarttuu järkytettynä Friedlin käteen.)
+Sonnleitner! Jääkää hyvästi! (Kääntyy lähteäkseen.)
+
+ROLLER (ilmaantuu ovelle ja aikoo puhua. Tohtori Walder viittaa hänet
+vaikenemaan.)
+
+TOHTORI WALDER (hiljaa). Sst! Me lähdemme kotiin! (Vetää Rolleria
+takinhihasta mukanaan.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (kuin lumouksesta vapautuneena, syöksyy Walderin
+luo ja estää hänet menemästä). Annatteko te hänen siis joutua
+turmioon... kuin koiran oljille?
+
+GEBHART (mennen Friedlin luo). Friedl! Kristuksen veren tähden... mene!
+
+FRIEDL (voihkien). Kyllähän minusta jo haluaisitte päästä... te kaksi...
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (hyökkää Friedlin luo, syöksyy polvilleen ja kietoo
+kätensä vuoteelle takaisin vaipuneen Friedlin polvien ympäri.)
+
+TOHTORI WALDER ja ROLLER (poistuvat hiljaa).
+
+
+Seitsemästoista kohtaus.
+
+    (Sonnleitnerin emäntä. Gebhart. Friedl.)
+
+SONNLEITNERIN EMÄNTÄ (voihkien). Friedl...! (Pieni vaitiolo.)
+
+GEBHART (joka kokoonpainuneena on seisonut vuoteen edessä, huutaa
+ankaran tuskaisesti). Friedl! Minä kokoon tavarani ja lähden avaraan
+maailmaan enkä tule tänne koskaan enää!
+
+FRIEDL (pitkäveteisesti ja epävarmasti hänen kättänsä hapuillen). Pysy
+täällä... vaimosi tähden... ja pidä huoli lapsukaisista!
+
+GEBHART (vaipuu kuin satutettuna itkuun purskahtaen tuolille).
+
+FRIEDL (asettuu verkalleen täydellisesti makuulle, vetää vaivaloisesti
+peiton ylitseen ja kääntyy kuin nukkuakseen.)
+
+(Ulkoa kuuluu hiljainen piiskansivallus ja poistuvan reen kulkusten
+ääni. Se häviää vähitellen etäisyyteen.)
+
+    (Esiverho.)
+
+Loppu.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77169 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..1c3d0eb
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77169
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77169)