Initial commit of ebook 77178 filesHEADmain

4 files changed, 1999 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77178-0.txt b/77178-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..3e334c1
--- /dev/null
+++ b/77178-0.txt
@@ -0,0 +1,1983 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77178 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+PA'OSSA
+
+Uutelo
+
+
+Kirj.
+
+MAURUS JÓKAI
+
+
+Suomennos
+
+
+
+
+
+Jyväskylässä,
+Jyväskylän kirjapaino,
+1890.
+
+
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kertomuksemme alkaa maaliskuun 18 p. 1808.
+
+Voittoisat ranskalaiset sotajoukot olivat anastaneet haltuunsa
+suurimman osan Espanjaa, ja kuningas oli juuri lähtemäisillään
+pakoon Meksikoon, kun Espanjan kansa Aranjuez'issa pystytti
+sotalipun vapauttaaksensa valtakunnan ja kuninkaansa Ferdinand VII:n
+ranskalaisten vallasta. Tieto tästä päätöksestä kulki heti kautta koko
+maan. Pääkaupunki vietti riemujuhlia, jotka tekivät koko Madridin
+öisen _fata morgana'n_ [kangastuksen] kaltaiseksi, jonka äärettömissä
+valoaalloissa suurien loistoisain palatsien varjot kohosivat mustaa
+taivasta kohden, välkkyvien, tuhansien lamppujen muodostamien
+liekkiviivojen reunustamina. Kaikki palatsit Manzanares'in rannoilla
+kantoivat tulikirjaimissa sanan "_la libertad_" [vapaus] otsallaan, ja
+itse syrjäisten kalastajamökkienkin asukkaat ottivat kykynsä mukaan
+osaa yleiseen juhlaan panemalla palavia kynttilöitä ikkunoihinsa ja
+jutellen keskenään Cortes'in (säätyjen) kokoonkutsumisesta.
+
+Manzanares'in mustalla pinnalla sukeltaa esiin tulinen ihme: kaikin
+puolin valaistu laiva, joka on ankkurissa keskellä virtaa ja jonka
+pyöreät, myöskin lampuilla reunustetut ikkunat loistavat kauas
+ikäänkuin jonkun merihirviön tulta sinkoilevat silmät.
+
+Komean kivisillan arkkujen päältä nousee monivärisiä raketteja
+pilvipeitteistä taivasta kohti, kuin tahtoisivat ne asettua tähdiksi
+sen lakeen. Mutta maan lähettiläät räjähtävät pirstoiksi tuolla
+ylhäällä, hajoittaen ympärilleen sinisiä, vihreitä ja ruusunvärisiä
+tähtösiä, jotka putoavat takaisin veden pintaan ja siinä hiljaisella
+sihinällä sammuvat. Ja valaistuilla kaduilla tulvaili ja tunkeili
+lukematon ihmislauma, iloisia, innostuksesta säteileviä kasvoja; ja
+vaikk'ei kukaan tiennyt, mikä oikeastaan oli häneen tullut, saattoi
+kumminkin lukea jokaisen sydämestä kuin avatusta kirjasta; ja jokainen
+piti päänsä pystyssä, ylpeänä päätöksestä, jonka maa oli tehnyt ja
+johon hänkin oli roposen avuksi antanut; ja joka kieli innostui
+puhumaan jotakin siitä, minkä täytyi tunnustaa olevan jaloa, kaunista,
+ihmeteltävää.
+
+Monen riemuisan "eläköön!" huudon tervehtimät avonaiset vaunut
+liikkuivat katuja pitkin. Niissä istuja tervehti kaikille suunnille,
+kuin olisi hän ollut jokaisen yksityisen ystävä tässä lukemattomassa
+väkijoukossa; ja yhä laajemmalle, kadulta kadulle kaikui eläköön-huuto;
+ikkunoista liehuivat valkoiset nenäliinat, parvekkeilta sirotettiin
+kukkia, hatut ja lakit heiluivat korkealla ilmassa, innostuneiden
+sotilaitten ja vapaaehtoisten joukkojen liput liehuivat tuulessa ja
+Buen-Retiron muurein kanuunoista paukkuivat tervehdyslaukaukset.
+
+Herttua Infantado, kuninkaallisen puolueen johtaja se oli, jota näin
+myrskyävillä ja riemuisilla kunnianosoituksilla tervehdittiin.
+
+Korkealla tämän tarumaisen näyn yläpuolella kohosi vielä lumoavampi
+ilmiö. Yön pimeydessä oli se korkealla ilmassa riippuvan äärettömän
+suuren tulikruunun kaltainen. Se oli Buen-Retiron linna; sen muurit,
+joita palavat lamput yltä yleensä peittivät, näyttivät riippuvan
+ilmassa, kun yön pimeys yhdeksi yhdisti taivaan ja maan.
+
+Buen-Retiron luona näemme suuren rakennuksen; jonka ensi kerros ja
+parvekkeet ovat loistavasti valaistut. Ihan sen vieressä seisoo synkkä
+rakennus, ja yhdessä ainoassa sen ahtaista ikkunoista palaa kaksi
+ohutta kynttilää.
+
+Tämä synkkä rakennus on... valtiovankila. Yleisen anteeksi-annon
+johdosta päästettiin tämän vuoden alussa sen asukkaat vapauteen. Yksi
+ainoa jäi — vanki, joka oli murhannut kilpakosiansa ja siitä tuomittu
+elinkautiseen vankeuteen.
+
+Hankin kuuli tuon iloisen melun ja pauhinan kaupungista, näki komeasti
+valaistut huonerivit ja niiden otsapuolella sanan _la libertad_; ja
+silloin pani hänkin ikkunaansa kaksi palavaa kynttilää — vapauden
+kunniaksi!
+
+Meteli tunkeutui kadulta hänen vankilaansa saakka; hän kuuli sen,
+ymmärtämättä sen merkitystä. Sen näki hän, että ihmiset iloitsivat,
+että he ikäänkuin virkosivat uuteen elämään ja olivat onnelliset; syytä
+miksi, sitä hän ei tiennyt. Mistäpä hän sen tietäisikään, hän, joka
+neljä vuotta oli elänyt erillään maailmasta tässä ikävässä vankilan
+komerossa?
+
+Hän nojautui tiheäristikkoiseen ikkunaansa ja ihmetteli kaupungin
+suurenmoista valaistusta, juhlallista ulkomuotoa, aaltoilevia
+ihmislaumoja ja pitkää, loistavaa vaunuriviä, joka vaivoin pääsi
+tungoksessa eteenpäin. Siellä täällä kykenivät hänen silmänsä
+erottamaan vastapäisien talojen liekkiriveistä sanoja, ja nämät sanat
+kuuluivat aina: _la libertad_! Yhden äänen saattoi hän erottaa kansan
+riemuisasta hälinästä; se oli: _la libertad_!
+
+Suuren, vankilan vieressä olevan rakennuksen ikkunat olivat
+monivärisillä lyhdyillä valaistut; ensimäisen kerroksen saleista
+kaikui iloinen soitanto, ja ikkunaverhoja vasten syntyi pian katoavia
+varjoja nopeasti liitävistä tanssioista. Toisinaan ilmestyi yksi
+tai toinen tanssia naisensa kera lipuilla koristetulle parvekkeelle
+hengittääkseen raitista ilmaa ja kootakseen uusia voimia. Avonaisen
+parvekkeen-oven kautta kadulle tunkeutuvat tuliset _fandango_sävelet
+innostuttivat muutamia ilon hurjistuttamia nuoria miehiä, jotka juuri
+ohi kulkivat, liehuttamaan sulkatöyhtöisiä hattujaan ja innokkaasti
+huutamaan: "_el rei Fernando_!"
+
+"Eläköön!" kaikui joka kerta, samoin kuin yläältä: "sen Jumala
+suokoon!" Iloinen soitto tukahdutti parvekkeella juuri seisovan parin
+kuiskaukset.
+
+"Mitähän on täällä tapahtunut, kuin kaikki nuo ihmiset noin
+riemuitsevat? Ovatko kaikki nuo tuhannet juuri vankilasta päässeet,
+koska he noin innokkaasti heittäytyvät ilon valtaan? Olivatko kaikki
+nuo suuret rakennukset vankiloita ja ovatko ne nyt valaistuja vaan
+siitä syystä että ne ovat saaneet toisen tarkoituksen? Kuinka tuolla
+ylhäällä tanssivat! Oi — nuo ihmiset ovat kaikki oikein onnellisia!"...
+
+Vaipuen ajatuksiinsa silmäsi vanki ikkunastaan hupaista elämää tuolla
+ylhäällä. Hän yksin oli vangittuna: hänelle yksin olivat vieraita nuo
+innostuksen sävelet, jotka tunkeutuivat hänen yksinäiseen vankilaansa
+saakka. Vielä neljä viikkoa sitten oli hän kuullut vankeustoveriensa
+viereisissä kammioissa meluavan, laulavan ja lystiä pitävän; nyt on
+sekin vaiennut: kaikki vapautettiin — hän yksin jäi tähän suureen,
+kolkkoon rakennukseen.
+
+Eräänä päivänä oli tämän talon edustalle ilmestynyt lauma iloisesti
+liikkuvia ihmisiä. Neliönmuotoisessa pihassa julkiluettiin armokirja,
+sitten kuuli hän viereisten kammioiden ovia aukaistavan, kuuli, kuinka
+vapautetut yhtyivät omaistensa ja tuttaviensa kanssa, kuinka he itkivät
+ja nauroivat; kaikki menivät he hänen ovensa sivu, ja jo heidän
+katkonaisissa sanoissaankin ilmeni heidän miltei mieletön ilonsa.
+Joka huone tuli tyhjäksi. Iltasella vallitsi äänettömyys koko tuossa
+suuressa rakennuksessa; ei kuulunut missään kahleiden kalinaa; hän
+yksin oli sinne jäänyt. Oikealta ja vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta,
+joka paikasta menivät he menojaan, nuo kolkot naapurit — jokaisen luo
+oli hyvästiä sanovan vanginvartian mukana tullut riemuitsevia tuttavia
+tai sukulaisia: hänen ovelleen vaan ei ollut kukaan kolkuttanut.
+Neljän pitkän vuoden kuluessa oli hän ehtinyt tottua sitten kolkkoon
+ajatukseen, että yksin kuolema tulisi pelastamaan hänen näistä
+kahleista. Hän oli tottunut yksitoikkoisiin kävelyihinsä ovelta
+ikkunan luo ja taas takaisin. Hän oli rakentanut tuttavuutta suurien
+hämähäkkien kanssa, jotka vuosi vuodelta rakensivat samaan nurkkaan
+verkkonsa, viettäen hänen kanssaan vankilan ikävää yksinäisyyttä.
+
+Kun hän iltaisin veti esiin huilunsa ja sillä huvikseen soitteli,
+silloin kämpivät he kaikki esiin loukoistaan, kapusivat verkkonsa
+äärimmäiselle reunalle, hyppivät edes takaisin seinällä, jäivät
+asemilleen ja juoksivat taasen lähemmäksi hänen luokseen.
+
+Neljä vuotta oli hän elänyt oman säännöllisen elinjärjestyksensä
+mukaan, kuten ainakin vangit, jotka kärsivällisesti alistuivat
+heidän osaksensa tulleeseen kohtaloon. Laululla, huilunsoitolla,
+piirustuksella, kävelyillä ja ilmaa ennustavien hämähäkkiensä elämän
+tarkastelemisella sai hän päivänsä kulumaan.
+
+Semmoinen on se elinjärjestys, joka estää vankilan asukkaan
+ajattelemasta omaa surkeata kohtaloaan ja varjelee häntä näiden
+ajatusten tavallisesta seurauksesta: mielipuolisuudesta.
+
+Jos sittenkin joskus kauhistavat öiset näyt menneisyydestä ja
+tulevaisuuden himmeydestä astuivat esiin ja karkoittivat unen silmistä,
+haihtuivat ne pian jälleen sen kaikki kukistavan ajatuksen voimasta,
+että entisyys kumminkin on auttamattomasti mennyt, tulevaisuus on
+ijäisyyden oma ja nykyhetki vietettävä vankilan neljän seinän välissä.
+Silloin oli vangin tapana istua lujalla rautaristikolla varustetun
+ikkunansa ääreen ja hitaasti laskea vastapäisten kattojen tiilikivien
+lukua, rivi riviltä, kunnes sielu, tästä ajatuksia tappavasta toimesta
+tykkänään väsäytyneenä, vaipui itsehensä.
+
+Kesäisin siroitti hän siemeniä ikkunalle. Pikkulinnut tottuivat tuohon,
+lensivät ristikon raudoille ja noukkivat, lauloivat ja visertelivät.
+Talvisin istui hän pienen rauta-uunin eteen ja tirkisteli hehkuviin
+hiiliin.
+
+Pitkällinen tirkisteleminen tuleen on onnettomalle sielulle erinomaisen
+terveellistä, sillä se haihduttaa ajatukset. Liekki paisuu, kiemurtelee
+milloin oikealle, milloin vasemmalle, kipinät säihkyvät milloin
+oikeaan, milloin vasempaan, aina on eloa ja sihinää hiiloksessa, hiilen
+hehkuva puna muuttuu alituisesti kiiltävän valkoiseksi, siksi kunnes
+taas sen ympärille muodostuu musta tuhkaverho. Liekki toisensa perästä
+sammuu, kunnes viimeinenkin pala on hiiltynyt. Vihdoin vaipuu sielu
+väsyneenä lepoon, tietämättä missä se kaiken aikaa on oleillut.
+
+Tämän meidän vangitun sankarimme elinjärjestyksen olivat yhden
+ainoan päivän tapaukset tykkänään mullistaneet. Hirveän kiihkoisessa
+mielentilassa lähti hän ikkunansa luota ja heittihe kylmälle
+vuoteellensa nukkuakseen. Mutta melu kadulla ja soiton sävelet
+naapuritalosta ajoivat hänen pian ylös leposijaltaan. Hän nousi ja
+mitteli kiivain askelin ja levottomasti vankilansa laattiata.
+
+Pitkän ajan kuluttua vihdoin taukosi melu kadulla. Nyt luuli hän
+voivansa nukkua rauhallisesti ja pani uudestaan maata; mutta mitä hän
+oli kuullut, se yhä vaan kaikui hänen korvissaan. Hänen sielussaan
+kohosi kammottava vastakaiku noihin kaikilta puolin kuuluneisiin
+huudahduksiin. Sydämen myrskyinen tykytys ei sallinut hänelle lepoa;
+veri kuohui kiihkeästi hänen suonissaan. Yhä vielä luuli hän kuulevansa
+miljoonia ja taas miljoonia ääniä; kiihkoisena syöksähti hän vielä
+kerran ylös vuoteeltaan ja siveli muutaman kerran otsaansa kädellään.
+Otsa oli hehkuvan kuuma, käsi kylmä kuin jää. Kynttilät ikkunoissa
+olivat loppuun palaneet. Hän kuunteli, tavottaaksensa edes yhtä
+ihmisääntä, joka karkoittaisi haavekuvat hänen sielustaan. Kuolon
+hiljaisuus vallitsi! — Muutamassa nurkassa oli kärpänen takertunut
+hämähäkin verkkoon. Hämähäkki hääri sen ympärillä, punoen lankojaan
+yhä tiheämpään, ja kärpänen oli tahtomattansa joutunut turmiolliseen
+kudokseen.
+
+"Haa, sinäkin — siis olet sinäkin vanginvartia?" huusi vanki, hypähtäen
+vuoteeltaan; ja rientäen verkon luo vapautti hän vangitun kärpäsen
+varmasta kuolemasta. Hän katseli hyönteisen iloista lentoa semmoisilla
+tunteilla, kuin olisi hän itse vapautettu suuresta taakasta. Hämähäkki
+katosi loukkoon.
+
+"Mihinkähän se on voinut paeta", puheli vanki miettiväisenä itsekseen.
+
+"Mihinkä pääsit, sinä katala murhaaja", huusi hän kadonneelle
+hämähäkille äkillisen vihan vallassa. "Siksikö vain oletkin vankilaani
+asuntosi rakentanut, jotta tappaisit minun vieraani? Minä tapan sinun,
+sinä mykkä salamurhaaja; et saa koskaan enää täällä vaania noita
+hupaisia, vilkkaita, auringon säteistä iloitsevia, kultasilmäisiä
+olennoita!"
+
+Ja nopeasti tarttui hän eräässä nurkassa makaavaan hiilihankoon ja
+ryhtyi takaa ajamaan hämähäkkiä; mutta tämä pujahti pois verkostaan,
+juoksi ylös seinää myöten ja katosi yht'äkkiä hänen silmistään sillä
+kohden, jossa uunitorvi oli laitettu seinään.
+
+Lapsellisessa raivossa, joka oli ihan hänen silloisen mielentilansa
+omaista, nousi vanki tuolille tavottaakseen huonekumppaniansa.
+
+Minne se on voinut piiloutua?
+
+Hän haki hakemistaan... vihdoin huomasi hän halkeaman, joka kuumuuden
+vaikutuksesta oli syntynyt seinään. Tämän halkeaman kautta oli
+hämähäkki päässyt takaa-ajajansa käsistä.
+
+Silloin heräsi äkkiä hänen sielussaan ajatus. "Kuinkahan olisi, jos
+koettaisit tuosta pujahtaa ulos? Miksi en minäkin voisi löytää tuossa
+pääsypaikkaa?"
+
+Tämä ajatus juurtui syvälle hänen sieluunsa — ajatus, että voisi päästä
+vapaaksi — päästä pois täältä - _olla vapaa_ — uusin voimin liikkua
+maailmassa, kuten miljoonat muut!!
+
+Kynttilät olivat sillä välin palaneet sammuksiin. Hän panihe pimeässä
+vuoteelleen. "_Olla vapaa!_" — ne sanat kaikumistaan kaikuivat hänen
+levottomassa sielussaan kehotushuutona.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Naapuritalosta yhä kaikui iloinen soitanto.
+
+Tämän palatsin omistaja oli donna Serena de Reynos, jonka saleihin tänä
+iltana oli kokoontunut lukuisa seurue. Iloiset, huolettomat herrat ja
+naiset huvittelivat tanssisalissa vilkkaalla ja hauskalla keskustelulla
+ja kaikki huolet haihduttavalla tanssilla. Mimosaryhmäin suojassa,
+jotka olivat asetetut salin nurkkiin, näkyi siellä täällä joku pari
+seisovan, salaperäisesti kuiskaillen — nopeasti poistuen, kuin luulivat
+huomanneensa vakoojan silmän heitä seuraavan. Edes takaisin käveleviä
+vanhoja ylimyksiä tervehtivät sievistelevällä tavalla keveäjalkaiset
+ja kumminkin väsyneet kaunottaret, jotka pian taas katosivat tanssin
+hurmaavaan pyörteeseen.
+
+Sillä välin olivat vanhemmat ja vakavammat vieraat asettuneet
+tanssisalin viereiseen soittosalonkiin, jossa jo ennen heitä istui
+useampia politiseeraavia herroja ja tarkkasilmäisiä naisia, jotka eivät
+enää olleet itseoikeutettuja osanottajia tanssiin, vaan jotka kumminkin
+olivat asettuneet istumaan lähelle tanssisalia sen tapauksen varalta,
+että jonkun mieleen johtuisi pyytää heitä tanssiin. Tanssin lomahetkiä
+käytti eräs vanhanpuoleinen nainen istuakseen piaanon eteen. Hän
+soitteli mitä vaikeimpia kappaleita, heittäen joka kerta asianomaisten
+ihmettelyhuutojen jälkeen batistiliinansa valkeiden elfenluisten
+koskettimien yli ja antaen sitten sormiensa solua pitkin peitetyitä,
+näkymättömiä koskettimia.
+
+Viereisissä saleissa istui vanhempia naisia whistipöytäinsä ääressä,
+järjestellen korttejansa sotapäällikön omaisella taidolla. Pienessä
+komeassa sivuhuoneessa oli pöydällä sanomalehtiä, kirjoja sekä
+vaskipiirroksia aistikkaassa epäjärjestyksessä; siellä istui yksi ainoa
+vieras, joka selaili koruteoksia ja tuon tuostakin puheli itsekseen.
+
+Talon emäntä kulki kaikkien huoneiden läpi, pannen vireille vieraissaan
+hupaista seura-elämää, jonka jo paljas hänen ilmaantumisensa sai
+virkistymään ja jalostumaan.
+
+Tanssijat eivät tarvinneet kehoituksia, mutta soittosalissa tapasi hän
+korkeakasvuisen herran, jonka muutoin niin hyvänsävyisillä kasvoilla
+nyt näytti lepäävän sanomaton suru, hajamielisyys tai ikävystyminen.
+
+Rouva lähestyi häntä, laski hiljaa kätensä hänen olkapäälleen ja
+kysyi, miks'ei hän huvitellut? "Teillä ei varmaankaan ole ketään
+riitakumppania, niinkö?"
+
+"Todellakin, kaunis emäntä", vastasi puhuteltu, "mitään muuta ei
+minulta puutu! Nämät lapset myöntävät heti oikeaksi kaikki, mitä minä
+väitän. Ei ole ketään, jonka kanssa voisin väitellä!"
+
+"Kylläpä semmoinen löydetään", puhui kreivinna veitikkamaisesti
+naurahtaen, ja silmäillessään nopein, tutkivin katsein seuraa
+ympärillään huomasi hän nyt piaanon ääressä istuvan naisen, joka
+soitteli valkoisella liinalla peitetyillä koskettimilla ja näytti
+tahtovan herättää ihmettelyä. Ja todella onnistuikin hänen vetää
+luokseen muutamia suuresti ihmetteleviä.
+
+"Mitä silmänkääntämistä tuo on, hyvä neiti?" sanoi donna Serena käyden
+lähemmäksi. "Tuota en voi sanoa taiteeksi; se todistaa vaan kätevyyttä.
+Soittakaa toki ennen tuo: _la hya del campo_. Te osaatte sen soittaa
+mainiosti, ja saatte nähdä, että se tekee paljon suuremman vaikutuksen."
+
+Neiti ymmärsi oikein noiden sanojen merkityksen; ja tuon tutun marssin
+ensi säveleitä seurasi heti myrsky kätten taputuksia, jotka todistivat,
+ettei donna Serena ollut pettynyt.
+
+Donna Serena pujahti sillä välin takaisin saliin, jossa vanhemmat
+naiset istuivat pelipöytäin ääressä. Lähellä erästä näistä, puoleksi
+tämän peittämänä, puoleksi pois kääntyneenä istui nuori valkoverinen
+nainen, joka ei näyttänyt ottavan osaa mihinkään huvituksiin.
+
+Hän oli ihmeen kaunis englannitar, joka tuskin vuosi takaperin
+oli mennyt naimisiin espanjalaisen caballero'n kanssa — hento,
+vaalea olento, syvät siniset silmät, pitkät silkkiset hiuspalmikot
+ja kasvoissa hurskas, raskasmielinen katse. Puku oli varsin
+yksinkertaisesta kankaasta, johon oli kirjailtu hienoja silkkisiä
+kukkaköynnöksiä.
+
+Donna Serena kallistui hennon, miettiväisen naisen puoleen ja kuiskasi
+hänen korvaansa:
+
+"Miehesi on saapunut."
+
+Keveä puna lensi puhutellun kasvoille, ja hänen silmänsä loistivat kuin
+kirkkaat tähdet. "Pysy vaan täällä", lohdutti häntä Serena, "hän tulee
+kohta tänne."
+
+Nuori englannitar jäi entiseen asemaansa, nyt kumminkin verrattoman
+paljon tyytyväisemmän ja hilpeämmän näköisenä kuin ennen.
+
+Serena ei tavannut missään sitä jota etsi. Lopuksi heitti hän
+silmäyksen sivuhuoneeseenkin. "Ahaa, tännekö olette piiloutuneet",
+huusi hän herralle, joka penkoi kirjoja ja sanomalehtiä. "Tavoistanne
+teidät aina tuntee: kun vaan näette kirjoja, ette voi oppineen tapoja
+estää ilmaantumasta. Mutta että noin olette piiloon pistäytyneet! —
+Ettekö siis koskaan tanssi?"
+
+"Siihen olen liian vanha, hyvä armollinen rouva", vastasi hämillään
+herra, joka katsoi voivansa ruveta pisteliääksi, kun kuuli itseään
+oppineeksi mainittavan.
+
+"Tulkaa siis minun mukaani", sanoi emäntä, pistäen käsivartensa
+itsepäisesti istuvan kansanvaltalaisen kainaloon. "Minä teen teidät
+tutuksi erään henkilön kanssa."
+
+"Kuka se olisi?" kysyi toinen yhä istuen.
+
+"Don Aquiles de Mendoza."
+
+"Oi, tuo kuuluisa mies, jota sanotaan don Godoyn oikeaksi kädeksi;
+vaikka suuremmalla syyllä tulisi sanoa vasemmaksi kädeksi, sillä hän
+tekee taitamattoman teon toisensa perästä. Sitäpä miestä on hupainen
+tavata", vastasi toinen nauraen, ja antoi kreivinnan viedä hänet salien
+läpi tuon pitkän herran luo, joka etsi riitaveljeä.
+
+Esittelyn jälestä jätti donna Serena herrat kahden kesken, ja jo
+ennen kuin hän oli salista pois ehtinyt, saattoi hän suureksi
+tyytyväisyydekseen huomata, että molemmat jo olivat takertuneet
+toisiinsa ja riita oli leimahtanut ilmi kuin "tuli tappuroissa."
+
+Hyvä täti piaanon ääressä oli ruumiillisesti väsyneenä poistunut
+paikaltaan; hän ei muistanut koskaan koko aikana, jona hän oli
+taidettaan harjoitellut, saavuttaneensa niin loistavaa menestystä, kuin
+tänään.
+
+"Tänään olette saaneet voiton itsestänne, hyvä täti", sanoi Serena,
+kumminkin äänenpainolla, joka yhtä hyvin saattoi ilmaista pilantekoa
+kuin totta.
+
+"Nuoriso on aivan ihastuksissaan, rakas sisarentytär, ja jos vielä
+saisin sinulta kuulla 'Maurilaisten hyvästijätön Cordovalle', ei jäisi
+minulta tänä iltana mikään toivo täyttämättä."
+
+Serena, joka näki, että täti oli liian väsynyt, voidakseen enää antaa
+todisteita soittotaidostaan, istui piaanon ääreen ja alkoi soittaa
+"Maurilaisten hyvästijättölaulua."
+
+Jo ensi säveleiden kaikuessa vaikeni hälinä viereisissä saleissa, ja
+itse tanssijatkin naistensa kera riensivät kevein, mutta nopein askelin
+soittosaliin, asettuen talon emännän ympärille, johon nyt kaikkien
+silmät olivat suunnatut.
+
+Kaunis emäntä saattoi olla noin kolmenkymmenen ikäinen ja siis siinä
+ijässä, jolloin Euroopan naiset ovat kauneimmillaan. Hänen kasvojensa
+jaloissa juonteissa kuvastui selvästi jonkinlainen majesteetillinen
+kaipuu. Kerrottiin, että häntä muutamia vuosia sitten oli suuri
+onnettomuus kohdannut, mutta siitä ei mielellään puhuttu.
+
+Sormien liikkuessa soittokoneen elfenluisilla koskettimilla toivat
+hänen alapasterin valkoiset, miltei läpikuulakat kätensä siitä ilmoille
+tuon laulun säveleitä, jonka säveltäjä oman teoksensa hurmaamana oli
+lyönyt päänsä murskaksi. Hänen solakka vartalonsa silloin näytti
+korkeammalta, hänen silmistään hehkui yliluonnollinen loiste ja
+sysimustat suortuvat hänen otsallaan värähtelivät. Innostuneeseen
+soitantoon sekautuivat huokaukset hänen liikkumattomilta huuliltaan.
+Joka väre, joka tunne, jonka hän loihti esiin koskettimista, kuvastui
+hänen kasvoissaan, jonka juonteissa hänen jalo sielunsa näytti
+vallitsevan. Vienoa tulisuutta, joka laulussa leimuaa, kiihkoisia
+toisinteloja, surullisen kolkkoa mielikuvitusta, kammottavan tuskan
+tunnetta, joka saa voimakkaan sydämen valittamaan ja tekee heikon
+mielettömäksi, kaikkea tätä säesti hänen kauniin sielunsa tasapaino.
+Valkeat kuin lilja olivat hänen kasvonsa, huulet vapisivat,
+silmäkulmien yli näyttivät pilvet kevein siiven-iskuin liitävän,
+vaaleansininen hyasintti hänen lumivalkealla povellaan värisi, ja kun
+vienoa soittoa taas seurasivat epätoivon raivoisat sävelet, surullisen
+kunnialoiston toivo, nuo hurjat, tulta suitsuavat, myrskyn kiihkoiset
+soinnut: silloin tulistuivat hänenkin kasvonsa, niilläkin kuvastui
+sisällinen liekki, silmät säihkyivät salamoita kuten jalokivet ja
+puoliavointen huulten ympäri liiteli niin hurmaava hymy, että kuka
+tahansa mielellään siitä olisi henkensä antanut. Sitten taas kävi laulu
+vienommaksi, hiljaisemmaksi, yhä hiljaisemmaksi, kuollen, valittaen,
+ja sävelet kaikuivat kuin kuolevan joutsenen viimeiset siiven-iskut.
+Kauniin naisen kasvot olivat taas metsäruusun lehden kaltaiset, kun
+hänen puoleksi suljetuista silmistään kyynelhelmi putosi. Kaikkien
+katse oli häneen kääntynyt, joka sielu seurasi hänen sielunsa lentoa
+ja kyllä useamman kuin yhden läsnäolijan povesta nousi salaperäinen
+huokaus. Ei kukaan tuntenut itseään kyllin arvolliseksi häntä
+saavuttaakseen, häntä omistaakseen. Tämän ylevän olennon edessä muuttui
+kaikki rakkaus kunnioitukseksi, jumaloimiseksi. Riemua hän ei kellekään
+suonut, mutta tuskakin, jonka hän tuotti, oli monin verroin makeampaa
+kuin kaikki suosio, minkä nainen voi meille suoda.
+
+Häntä täytyi kohdella niin hellästi käin ainokaista kukkaa, jota ei
+missään muualla tavata, jonka kauneudesta jokainen iloitsee, mutta jota
+ei kenenkään ole sallittu poimia — joka on niin kallisarvoinen, että
+itse sen omistajakin kadehtii omaa onneaan. Hän olikin lumonnut kaikki,
+ja itse nuo kaksi riitaveljeä unhottivat niin tyyten toisensa, että
+he nyt seisoivat käsi kädessä eivätkä voineet temmata pois silmiään
+innostuneesta naisesta.
+
+Milt’ei samassa silmänräpäyksessä tunkeutui esiin muiden läpi uusi
+vieras, omituinen katse kasvoissaan, päätänsä pitempi ympärillä
+olijoita. Espanjalainen piikkiparta, laihat, ilkulliset kasvot, otsa,
+joka ilmaisi henkistä etevyyttä, säihkyvät silmät, joista toisen
+eteen nelikulmainen lasi oli puristettu — nämät kaikki antoivat hänen
+ulkomuodolleen jotakin omituista ja osottivat hänen olevan yhden niitä
+ihmisiä, jotka ovat seuraelämän vitsauksia.
+
+Niin pian kuin Serena oli tulijan huomannut, nousi hän heti
+istuimeltaan, riensi hymyillen hänen luokseen ja tarttui hänen
+käteensä, esitelläksensä hänet seuralle veljenään, don Jacinto'na.
+
+Piiri laajeni nopeasti, tehdäkseen tilaa vieraalle, joka terävillä
+silmillään silmäili joka haaralle niin tarkoin, kuin olisivat kaikki
+olleet vieraita hänelle.
+
+Ensin riensi hänen luoksensa nuori majuri, pulska viiksiniekka
+lansierisoturi, joka reippaasti pudisti hänen kättänsä.
+
+"Kuka tämä mies on?" kysyi kreivi lystillinen juonne kasvoissaan,
+tarkastaen tervehtijää kiireestä kantapäähän saakka. "Taidatpa totta
+tosiaan olla lankomieheni haudasta noussut haamu, vaikka sinut
+seitsemän kuukautta sitten peitettiin yliopiston kirjapölyyn?"
+
+Seurue purskahti nauruun.
+
+"Täällä on vielä useita muitakin vieraita, joita kaksikuukautisen
+poissaolosi jälkeen tuskin taidat tuntea —" puhui veitikkamaisesti
+hymyillen Serena, tuoden yhdestä salin ovesta veljeänsä vastaan tuon
+nuoren, solakan englannittaren, joka iloisesti hämmästyen ojensi
+kreiville hennon kätösensä ja tervehti häntä puhtaimmalla Kastilian
+kielellä: "Taivas sinua siunatkoon, rakas puolisoni!"
+
+Donna Serena taputti lapsellisella ilolla käsiänsä; itse kreivikin
+unhotti hetkeksi tapansa. Samassa kun entinen hienosti pahankurinen
+katse hänen kasvoissaan muuttui iloiseksi hämmästykseksi, kallistui
+hän alas kauniin rouvansa käden puoleen ja suuteli sitä kiihkoisen
+liikutuksen valtaamana. Kun hän taas katsahti ylös, oli entinen
+veitikkamainen ja pilallinen katse hänen kasvoihinsa palannut.
+
+"Oletpa tosiaankin poissaollessani tehnyt vaimostani oikean pienen
+herttaisen... papukaijan", sanoi hän nauraen, donna Serenaan kääntyen.
+
+"Niinkö?"
+
+Molemmat naiset heittivät nopeasti ja huomaamatta toisiinsa silmäyksen.
+
+"Jotta muuten näin monen tuntemattoman joukossa tapaisit luonani
+joitakuita tuttaviakin", sanoi Serena kreiviin kääntyen, "niin
+seuraa minua." Ja nyt, esitti hän veljelleen nuo kaksi valtiollista
+riitaveljeä.
+
+Kreivin huulilta pääsi leikillinen "Ohoh!" huudahdus, joka kuului
+melkein kuin äkkiä tukahdutetun naurun loppuhahatus; sitä seurasi pian
+hiljainen naurahdus ja kaikkien nähden teki kreivi, tuo pahankurinen
+katse huulillaan, ristinmerkin, ikäänkuin torjuakseen luotaan jotakin
+pahaa.
+
+Toinen herroista huomasi tämän ja vastasi nauraen: "Eikö niin, herra
+kreivi, eihän ole hyvä olla pahan hengen läheisyydessä?"
+
+"Kun sitä päälle päätteeksi ilmestyy oikein kaksittain. Mitähän, jos
+don Manuel Godoy näkisi 'oikean kätensä' kietoutuneen don Escoigniz'in
+käsivarteen?"
+
+Molemmat huomasivatkin nyt vasta, että he olivat käsikädessä seisoneet.
+Nyt irtautuivat he kiireesti toisistaan. Kreivi asettui nauraen
+molempien väliin ja tarttuen kummankin käsivarteen pyysi hän:
+
+"Antakaa minun olla kahleena, joka pitää teidät koossa."
+
+Samassa aukaisi palvelusväki ruokasalin ovet ja vieraat riensivät,
+viisi välittäen koko espanjalaisesta etiketistä, kirjavassa tungoksessa
+ruokien luo.
+
+Täällä saattoi yhdellä silmäyksellä nähdä koko kuulijakunnan, joka
+tähän saakka oli ollut hajaantuneena eri huoneisiin, ja huomata, mitä
+kaikkia omituisia aineksia seurassa oli.
+
+Silloinen aika oli yhdistänyt kaikkien puolueitten ja mielipiteitten
+kuuluisimmat edustajat, ylpeän ylimyksen ja vielä ylpeämmän
+tasavaltalaisen. Täällä seisoi kuuluisa runoilija, tuolla harmaapää
+soturi, tuossa seinään nojaten sanomalehtimies, tuossa nuori
+mustaverinen kansanpuhuja tai vanha naurahteleva _hidalgo_ — ja
+keskustassa oleva naismaailma oli kuin ruusuköynnöksillä koko tämän
+eriaineksisen seuran yhteen kietonut, kaikki toisiinsa sulattanut.
+
+"Ajatus on todella kaunis", sanoi Jacinto, tarjoten Serenalle
+käsivartensa. "Sinä tahdoit saattaa meitä kaikkia lähemmäksi toisiamme,
+yhdistää meidät; katsoppas nyt ympärillesi ja ota selkoa siitä,
+paljonko olet aikaan saanut."
+
+"Tarkastele vaan", jatkoi hän, viedessään Serenaa salin läpi, "näitä
+rehellisiä ihmisiä!" — ja puhuja oli sen näköinen, kuin olisi
+torttutaikinasta leivottu kuva, jota hän nyt kädessään käänteli, ollut
+hänen tutkimuksiensa esine — "kuinka erilaisiin ryhmiin he nytkin
+vielä kokoontuvat. Joka nurkkaan on eri seurue keräytynyt, eivätkä he
+toiseen joukkoon kuuluvan kanssa lyöttäydy puheisiin muutoin kuin jos
+sattumalta yhteen joutuvat. Huomaa nyt, tuolla tapaa rauhanpuolueen
+mies erään don Infantadon puoluelaisen. Don Manuelin mies on happamen
+näköinen, toinen naurahtaa. Nyt he yhtyvät — he eivät kumpikaan
+voi päästä toistaan väistämään. Äkkiä tekee don Manuelin edustaja
+naurahduksen yrityksen ja samassa muuttaa don Infantadon mies muotonsa
+vakavaksi. He sanovat pari sanaa toisilleen, sitten menee kumpikin
+taas omaa tietänsä. Rauhan miehen kasvot taas venyvät pitkiksi, toinen
+nauraa partaansa. Tuommoistenkin miesten sulattaminen toisiinsa olisi
+maailman kahdeksas ihme."
+
+Kreivinna irroitti kätensä don Jacinton käsivarresta ja riensi taas
+tuon yksinäisen kansanpuoluelaisen luo, joka varmaankin oli joutunut
+kiivaaseen väittelyyn don Godoyn "oikean käden" kanssa, koska tämä
+piteli häntä kiinni napinlävestä.
+
+"Minä pyydän teitä esittämään maljan — mutta pian", sanoi don Jacinto,
+erottaen molemmat taistelutoverit toisistaan.
+
+Don Aquilez nousi ja lausui vain muutamia, mutta nerokkaita ja
+innostuneita lauseita, joissa hän kosketti kaikkea, mikä läsnäolijoiden
+sydämmille oli rakasta ja kallista ja esitti eläköönhuudon isänmaalle,
+don Hernandolle, de la Romanalle ja voitolle.
+
+Lasit kilisivät.
+
+Nyt oli kansanvaltalaisen vuoro.
+
+Hän nousi, astui seurueen keskelle ja esitti lyhyesti, selvin vaikka
+koruttomin sanoin, eläköönhuudon emännälle. Muuten kääntyi tämäkin
+malja Espanjalle omistetuksi, kun puhuja lausui toivovansa, että rakas
+Jumala siunaisi tätä maata antamalla sille monta yhtä jaloa naista.
+
+Sitten oli don Jacinton vuoro.
+
+Hänkin kohotti lasinsa — hetken aikaa silmäili hän helmeilevässä
+nesteessä nousevia kuplasia, siksi kunnes nämät lasin reunoja vasten
+olivat särkyneet; sitten lausui hän lyhyeen:
+
+"Jumala suojassansa pitäköön kaikkia niitä, jotka saavat elää ensi
+vuoteen!"
+
+Kohotetut lasit vapisivat kaikkien käsissä; oli kuin olisi näistä
+sanoista viini kaikkien huulilla jääksi jäätynyt. Eihän tiennyt
+yksikään, eroittiko hän kenties itsensäkin pois niiden luvusta, joille
+hän tämän toivotuksen lausui. Useimmat läsnäolijat kääntyivät pois
+äsken tulleesta vieraasta, joka nyt lähti sen pienen, pyöreän pöydän
+luota, minkä ääressä hän viimeksi oli istunut, ja lähestyi rakuunoita,
+joille hän puoliääneen puhui:
+
+"Hyvinpä on mahdollista, ettemme saa elää ensi vuoteen!"
+
+Mahdotonta oli olla huomaamatta kreivin esittämän maljan masentavaa
+vaikutusta, kun vielä samalla hetkellä taas jokaisessa heräsi suureksi
+osaksi unhotuksiin jäänyt puoluevimma. Pilkallisin, katkerin katsein
+kääntyi kukin toiseensa, vaikk'ei kukaan puhunut yhtä sanaa.
+
+Silloin astui kreivitär Serena ja hänen kerallansa nuori englannitar —
+don Jacinto kreivin puoliso — riitaantuneen seurueen keskelle.
+
+"Pyydän hiljaisuutta muutaman silmänräpäyksen ajaksi", lausui kreivitär
+kokoontuneelle seurueelle. Vieraat keräytyivät puoliympyräksi emännän
+ympärille — syvä hiljaisuus vallitsi.
+
+Englannitar, joka tuli seisomaan jokseenkin keskustassa, oli
+hyvin kalpea. Hänen suurien, tummansinisten silmiensä katse oli
+syvämietteisen levollinen. Hän vetäsi kädellään silkkihivuksiansa
+taaksepäin ja alkoi, suonenvedontapaisesti Serenan kättä puristaen,
+ylevän juhlallisena hennolla, sydämmeen käyvällä äänellä lausumaan
+erästä noista Camoens'in kuolemattomista runoista, "_Granadan
+valloitus_" — joka samoin kuin moni muukin on vain kirjoitettuna
+olemassa, mutta kumminkin jok'ainoalle Espanjalaiselle tuttu.
+
+Kuin salaman isku sattuivat tuon tutun laulun sanat jokaisen sydämmeen
+ja sitä suuremmalla voimalla, kun ne kaikuivat vieraan huulilta, joka
+vuosi sitten tuskin tiesi koko Espanjasta tai sen kielestä. Nämät pyhät
+sanat valtasivat kaikki mielet innostuttavalla kauhulla ja sielun
+liikutus sai kyyneleet tunkeutumaan silmiin, kun isänmaallisen laulun
+kyllä tuttu, mutta unhotuksiin jäänyt kehoitus kaikui muukalaisen
+ihanilta huulilta. Jokainen tunsi vetovoiman, joka liitti häntä
+likemmäksi muihin ihmisiin.
+
+Kuinka kaikkien ympärillä seisojain kasvot hehkuivat! Kuinka jänteväksi
+kävi jokaisen käsivarsi, kuinka säihkyi jok'ainoa silmä! Kuinka
+ahtaaksi kävi rinta, katse kohosi taivasta kohden!
+
+Kun laulun viimeinen säe alkoi, ei kukaan enää voinut pysyä kylmänä;
+itse kreivinkin silmät täyttyivät kyynelistä. Hän syöksähti vaimonsa
+jalkoihin, tarttui hänen käteensä, peitti sen suudelmilla eikä hävennyt
+kyyneliänsä. Ei kenenkään silmä jäänyt kyynelettömäksi.
+
+Entiset vihamiehet ojensivat toisillensa käden sovinnon merkiksi.
+Kyynelistä, joiden he olivat nähneet virtaavan toistensa silmistä,
+kun heidän yhteistä äitiänsä mainittiin, olivat he tunteneet toinen
+toisensa veljiksi ja sisariksi.
+
+"Sinä olet voittanut, vaimo!" puhui kreivi kääntyen Serenaan, "sillä
+sinä olet lahjoittanut meidät kaikki toisillemme!" Hän tarttui kauniin
+vaimonsa käsivarteen ja vetäytyi hänen kanssansa erilleen seurueesta.
+
+Toisetkin seurasivat heidän esimerkkiään. Sellaisen hetken perästä
+olisi todellakin tavallinen, kevytmielinen keskustelu tuntunut
+vastenmieliseltä, jopa inhottavalta.
+
+Jokaisesta tuntui paremmalta kuin vielä vähän aikaa sitten; jokainen
+omisti itselleen pyhän, suuren, verrattoman tehtävän ja jokainen oli
+onnellisempi kuin ennen tuota hetkeä.
+
+Kolme päivää myöhemmin seisoi aseissa _satakahdeksankymmentätuhatta_
+soturia valmiina karkoittamaan vihollista isänmaan rajain sisäpuolelta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun kaikki vieraat olivat poistuneet, vetäytyi Serenakin
+makuuhuoneeseensa.
+
+Melu kaduilla oli tauonnut; ainoastaan silloin tällöin kuului kotiin
+palaavien vaunujen ratina.
+
+Kellä on puhdas omatunto, kenen ei tarvitse pelätä yksinään oloa, se
+tuntee, kuinka yksinäisyys suuressa, vilkkaassa seurueessa vietetyn
+yön jälkeen on suloinen. Kruunujen häikäisevän loisteen sijaan tulee
+yölampun tasainen, heikosti palava liekki, nuo pitkät rivit suuria
+saleja muuttuvat pieneksi, ahtaaksi makuuhuoneeksi, jossa kaikki
+on niin tuttua, niin levollista ja lepoon houkuttelevaa; soiton ja
+sekaisten, katkonaisten ihmisäänien kaiku yhä kuuluu kiihoittuneessa
+mielikuvituksessamme, vaikka ympärillämme jo vallitsee syvin
+hiljaisuus, jota ainoastaan seinäkellon yksitoikkoinen raksutus vähän
+häiritsee.
+
+Silloin vapaudutaan noista ahtaista, epämukavista vaatteista ja usein
+vielä kankeammista kasvojenjuonteista, ja samalla kun tavanmukainen
+makuusija houkuttelee nautinnosta väsyneet jäsenemme lepoon, tekee
+sielullemme niin ihmeen hyvää, kun se vihdoinkin on itsekseen, vapaa
+pakosta seurata muiden mielitekoja.
+
+Silloin heräävät toinen toisensa perästä meissä nuo salaperäiset,
+haaveksivat ajatukset, jotka eivät päivillä pääse esiin — ikuiset
+muistot, monivuotiset toiveet, joiden alkulähde on paljon kauempana
+ajassa kuin äsköinen pian haihtuva huvittelu, ja jotka vain
+silloin saattavat palata, kun sielu käy levolle, noina sameina,
+huntupeitteisinä hetkinä, jotka ovat nukkumisen ja valvomisen välillä
+ja joiden viimeisistä mietteistä unelmat muodostuvat.
+
+Lähetettyänsä pois viimeisenkin kamarineitsyensä vetäytyi kreivinna
+alkoovinsa sisimpään osaan, missä hän veti pois mustan damastipeitteen,
+joka verhosi erästä taulua; sen eteen jäi hän synkkänä, surumielisenä
+seisomaan.
+
+Taulu kuvasi kauniinpuolista, kalpeata miestä. Hymyilevät kasvot,
+elävät, virkeät silmät, jalo, ylpeä ryhti ja korkea, vakava, suurta
+arvokkaisuutta todistava otsa - siinä tuon kuvan pääpiirteet.
+
+Tämän kuvan näköinen ei ollut yksikään niistä miehistä, jotka äskettäin
+olivat talossa olleet.
+
+Nainen heitti pitkän, ikävöivän silmäyksen kuvaan ja laski sitten
+kuuluvasti huoahtaen peitteen uudelleen alas; sitten istahti hän
+pöydän ääreen, jossa lamppu heikosti valaisten paloi. Hän otti esiin
+päiväkirjansa, jossa hän nyt aikoi muutamina riveinä säilyttää tämän
+päivän muistot. Päiväkirjaan oli mustalla nauhalla kiinnitetty toinen
+pieni muistikirja, jonka kanteen sama muotokuva mustaan verhottuna oli
+maalattu. Tämänkin kirjan aukaisi Serena. Hän kirjoitti siihen muutaman
+rivin, muutamia surullisia ajatuksia — niillä päätti hän iloisen
+päivänsä.
+
+Näin ne kuuluivat:
+
+ "Tänäänkin olin onneton... tänäänkin täytyi minun sinua muistella.
+ Tänäänkin itkin, koska sinä minun tähteni ja itsesi tähden kärsit;
+ tänään vieläkin kerran annoin anteeksi, mitä minua ja itseäsi vastaan
+ olet rikkonut. Kuolema olkoon sinulle... minulle... meille molemmille
+ armollinen!"
+
+Sitten laski nainen päiväkirjan takaisin verhon taakse, josta hän
+sen oli ottanut, ja asetti vielä vaan alapasteriverhon lampun eteen,
+ennenkuin hän katosi alkoovin koruompeluilla kaunistetun esiripun
+taakse.
+
+Muutamien minuuttien perästä vallitsi juhlallinen hiljaisuus.
+
+Vanhurskaat nauttivat rauhallisen unen suloisuutta.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Ovenvartijan asunnossa oltiin vielä valveilla.
+
+Rautaiset ikkunaluukut olivat suljetut. Ovenvartija istui eräässä
+nurkassa ja jutteli vaimonsa kanssa — vanha punanokkainen juopporatti
+vanhan tylppänokkaisen irvinaaman kanssa.
+
+"Luitko tarkasti vieraat, kun ne talosta lähtivät?" kysyi ovenvartija.
+
+"Ihan joka sorkan", vastasi Isebel, ripustaen suuren, raskaan avaimen
+naulaan.
+
+"Eikö yksikään jäänyt taloon?"
+
+"Sen sanon, että ihan yhtä monta on tänä iltana täältä lähteneitä kuin
+tänne tulleitakin."
+
+Vihaisena ja kasvojansa vääristäen pisti ovenvartija aika hyppysellisen
+nuuskua nenäänsä, ja samalla pudisti ja väänteli hän tätä lihalönttiä,
+kuin olisi hän ollut tappelussa raivostuneen harjan kanssa.
+
+"Vaivannäkömme, vartioimisemme on kaikki turhaa; sillä tämä nainen on
+todella ennemmin paha henki kuin vaimoihminen; eihän hän yhtään välitä
+miehistä."
+
+"Minäpä olen sittenkin sitä mieltä, että hän saa meidät petetyksi;
+sillä välin kun me täällä vaivaamme päätämme ja jännitämme kaiken
+huomiokykymme, on hänellä Herra ties missä lemmenkauppoja vireillä."
+
+"Se on mahdotonta", vastasi ovenvartija, muokaten liikkuvan
+intiaaninenänsä taas toiseen muotoon. "Jok'ainoa hänen palvelijoistaan,
+vieläpä kuskitkin, on liitossa kanssamme ja valmis ilmiantamaan
+jokaisen askeleenkin, minkä hän tekee."
+
+Tuskin oli ovenvartija tämän saanut sanotuksi, kun ovea hiljaa
+koputettiin ja naisen ääni kuului kuiskaavan:
+
+"Minä täällä olen; laskekaa sisään!"
+
+Pieni pystynenäinen kamarineitsyt puikahti ovenraosta sisään, tehden
+salaperäisen liikkeen kädellään.
+
+"No Dinita, hyviä uutisiako, häh?" kysyi ilkeästi naurahtaen
+ovenvartija.
+
+"Uutisiako? joku salaisuusko, vai kuinka?" lisäsi siihen hänen
+aviopuolisonsa, tarttuen hyväillen tytön käteen.
+
+"Olkaahan hiljemmin, hätäilemättä; vihdoin viimeinkin olen toki jotain
+saanut tietää!"
+
+"Mitä, mitä?" kysyi pariskunta yht'aikaa, jännityksellä kuunnellen,
+mitä tytöllä olisi sanomista.
+
+"Kun emäntäni lähetti minun pois..." alkoi tämä, silmäillen pelokkaasti
+ympärilleen — "mutta eihän vain kukaan voi kuulla meitä?"
+
+"Ei kukaan! Ei täällä ketään ole!"
+
+"Entäs ikkuna?"
+
+"Kaikissa ikkunoissa on rautaluukut, jotta meidän ei siltä puolen
+tarvitse mitään peljätä."
+
+"No kuulkaa sitten. Kun siis emäntäni oli jäänyt yksin, pujahdin minä
+lasioven taa, jonka esirippuun minä edeltäpäin olin leikannut reiän,
+voidakseni sen kautta nähdä kaikki, mitä huoneessa tapahtui. Kun nyt
+emäntäni luuli yksin jääneensä, meni hän alkoovinsa luo ja veti siellä
+mustan esiripun raamin edestä, jota en ennen ole huomannut. Sieltä
+tuli esiin hyvin kauniin nuoren miehen kuva, jolle hän näytti hyvin
+lemmellisesti lymyilevän."
+
+"Siinäkö kaikki?"
+
+"Minusta siinä on kyllä aluksi."
+
+"Kuvaako taulu miestä, jolla on ruskea piikkiparta, korkea otsa, tumma
+puku ja alas taivutettu paidankaulus?"
+
+"Ihan niin."
+
+"Sitten uutisesi ei ole mistään kotoisin!" sanoi ovenvartija.
+
+"Mistä minä sen voin tietää, mitkä uutiset kelpaavat ja mitkä ei!"
+huudahti tyttö suuttumuksesta miltei itkien. "Te annoitte minulle
+tehtäväksi pitää silmällä emäntääni ja koettaa päästä selville, onko
+hän rakastunut keneenkään. Nyt arvelen, että hän on rakastunut siihen
+mieheen, jonka kuvan siellä näin — mistä minä tiedän, mitä te muuten
+oikeastaan tahdotte!"
+
+"Kuunnelkaa nyt minua koreasti, hyvä Dinita. Sen mitä nyt teillen
+ilmaisen, tulee pysyä salaisuutena, sillä siitä riippuu meidän
+kaikkien onni tai onnettomuus. Meidän emäntämme isoisän kolmen pojan
+lapsista on kolme elossa. Tällä isoisällä ei alussa ollut varsin
+suurta omaisuutta, mutta hän säästi eläessään äärettömän paljon.
+Huomatkaa nyt! Testamentissaan jakoi ukko kaiken omaisuutensa tasan
+lastensa lasten kesken. Meidän emännästämme hän ei koskaan pitänyt, don
+Jacintosta vielä vähemmän, mutta sitä enemmin hän joka tilaisuudessa
+hemmotteli don Eustaquio'ta, joka on hyvin arvossa pidetty, hurskas
+ja armollinen herra. Emäntämme oli jo kahdeksantoista vuoden ijässä
+hyvin omapäinen, ei kärsinyt ketään luonansa, ei opettajatarta eikä
+seuranaista, ja vanha kreivi ennusti aina, että donna Serena vielä
+kerran tulisi saastuttamaan sukunsa kunnian. Ymmärrättehän, Dinita,
+millä tavalla? Mutta kumminkaan — ei kateus eikä viha ole voinut saada
+häntä mihinkään huonoon syypääksi. Hän oli kaunis... hyvin kaunis;
+hänellä oli paljon ihailijoita, eikä kuitenkaan yksikään niistä voinut
+kerskata saaneensa häneltä jotakin suosion osotusta — ei edes hymyilyä
+— osaksensa. Vanha don Desiderio ei elänyt niin kauan, että olisi
+nähnyt ennustuksensa käyvän toteen; hän siis teki testamenttinsa ja
+kuoli. Mutta äläs, tässäpä se mutka onkin. Testamentissa oli, näet
+sä, semmoinen pykälä, että jos donna Serena joskus tuottaisi häpeätä
+sukunsa nimelle, menettäisi hän kaiken omaisuutensa, josta ainoastaan
+pieni osa annettaisiin hänelle 'armopalana' — muun osan saisi ei don
+Jacinto, joka on hyvin irstas ja suuri tuhlari, vaan don Eustaquio,
+joka on hyvä ja armollinen herra. Tokkos nyt ymmärrätte?"
+
+"Niin paljon ymmärrän nyt, että don Eustaquio on nähnyt hyväksi maksaa
+sekä minulle että meidän emäntämme muille palvelijoille hyvät rahat,
+päästäksensä siten jonkun tärkeän salaisuuden perille, mutta muuten
+en ymmärrä asiasta mitään. Onko siitä mitään häpeätä suvun hyvälle
+nimelle, jos emäntämme johonkin mieheen rakastuu? Ei muuta kuin häät ja
+sillä hyvä!"
+
+"Mitä puhuttekaan, Dinita!" huudahti ovenvartijan vaimo, raappien
+ehtimiseen pystynokkaansa vihaisena siitä, ettei hän tähän asti ollut
+saanut sananvuoroa. "Johan emäntämme on naimisissa."
+
+"Pidä suusi kiinni, senkin vietävä!" huusi ovenvartija.
+
+"Mitä!" huudahti kamarineitsyt aivan ihmetyksissään. "Missä on siis
+hänen miehensä?"
+
+Ovenvartija viittasi ehtimiseen aviopuolisolleen, että tämä olisi
+vaiti, ja vastasi sitten, pyrkien kiertelemään pois asiasta:
+
+"Kuva, jonka näitte alkoovissa — se on hän!"
+
+Kamarineitsyt oli joutua ihan pyörälle kummastuksesta.
+
+"Mutta kun emäntä häntä rakastaa, niin miks'eivät he sitten asu
+yhdessä?"
+
+"Älkää puhuko tästä, hyvä Dinita."
+
+"Tai jolleivät he rakasta toisiaan, niin miks'eivät he tee avioeroa?
+Käyhän se laatuun!"
+
+"Ei puhuta tästä; eihän se kuulu asiaankaan, ei ensinkään. Teidän
+tehtävänne on: niin pian kuin huomaatte jonkun, joka ei ole tuon
+muotokuvan näköinen, likentelevän meidän emäntäämme, niin tulee
+teidän siitä meille ilmoittaa. Mutta niin kauan kuin hän vaan tuon
+kuvan tähden itkee ja huokaa, olemme vielä hyvin kaukana toivotusta
+päämäärästämme."
+
+"Ei, ei, minun täytyy saada tietää, mitä meidän emäntämme miehelle on
+tapahtunut, sillä muuten en saa rauhaa yöllä enkä päivällä!"
+
+"Teidän uteliaisuutenne on hyödytön, sillä kukaan talonväestä sitä ei
+tiedä, ja jos emäntämme älyäisi teidän häntä väijyilevän, niin saatte
+olla varma että pian tulee potkut talosta pois; muistakaa, hyvä Dinita,
+vanhaa sananpartta: käsi pesee toistaan ja molemmat kasvoja!"
+
+Tyttö kuuli kilinätä ja katosi heti ovenvartijan huoneesta. Molemmat
+ilkeänaamaiset vanhukset menivät makuulle.
+
+Ulkona kadulla röykytti yksi ja toinen ohikulkija nyrkillään pimeitä
+ikkunaluukkuja, mennen sitten meluten eteenpäin.
+
+"Lempo soikoon!" karjasi ovenvartija joka kerta kun tämmöinen melu
+hänen unestaan herätti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Madridin katuja kuljeksivat sotamiehen-värvääjät iloinen soitto
+mukanaan. Heidän lippujensa ympärillä tanssivat laulellen ja
+vihellellen tarjokkaat, jotka jo muutamien päivien perästä saivat
+kuulla kanuunain pauketta ja kuulain sihinätä.
+
+Lipun edellä kulki surullisena, pää kallellaan nuorukainen — sotilaan
+höyhentöyhtöinen lakki jo päässään - nojaten kultansa käsivarteen ehkä
+viimeisen kerran elämässään... kukapa sen tiesi?
+
+Nyt tuli iloinen sotilasjoukko vankilan kohdalle.
+
+Vankilan kapean ikkunan rautaristikon lomasta kurkistivat kalpeat
+kasvot alas kadulle. Mies siellä ylhäällä koetti lukea, mitä lipussa
+seisoi.
+
+Taaskin — "_la libertad!_"
+
+"Siis taistelevat he jo sinun tähtesi!..."
+
+Vanki katseli heidän jälkeensä, niin kauan kuin hänen silmänsä vielä
+saattoi seurata heitä ikkunasta; sitten kuunteli hän soittoa niin kauan
+kuin vielä yksikään ääni hänen korvansa tapasi, ja vielä sittenkin, kun
+he jo olivat kauas poistuneet, luuli hän sitä kuulevansa.
+
+Vihdoin meni hän vuoteellensa ja odotti yötä.
+
+Kun jo oli pimeä, tuli vanginvartija hänen komeroonsa. Vangin kalpeus
+ja kiihkoinen mielentila ei voinut olla herättämättä hänen huomiotansa.
+
+"Ettekö ole terve?" kysyi vanginvartija.
+
+"Olen; ei minua mikään vaivaa."
+
+"Teidän on kuultu viime yönä kovin ähkivän ja ääntävän."
+
+"Mitä on kuultu?" kysyi vanki, saaden vaivoin salatuksi pelästyksensä.
+"Kuka on kuullut jotakin?"
+
+"Vahtimies, joka kävelee edes takaisin käytävässä teidän ovenne
+edustalla, sanoi kuulleensa teidän ähkivän ja kopeloivan huoneessa
+sinne tänne."
+
+"Niin, niin... se oli... minulla oli pahoja unia... Minun täytyi pari
+kertaa nousta ylöskin vuoteeltani."
+
+"Minä toimitan täksi yöksi jonkun teidän luoksenne valvomaan."
+
+"Ei, ei — kiitoksia. Tänään olen jo parempi."
+
+Vanginvartija silmäili tarkoin ympärilleen; hän tutki seiniä,
+laattiata, ikkunapuitteita.
+
+"Eikö teillä ole näistä vaivaa?" kysyi hän, katsellessaan syöpäläisiä
+nurkissa.
+
+"En ole vielä tiennyt niistä mitään", vastasi puhuteltu.
+
+Vielä kerran tarkoin tutkittuaan huoneen poistui vanginvartija.
+
+Vanki hypähti nyt kiihkoisasti vuoteeltaan... "Nyt täytyy kiirehtiä. He
+ovat ruvenneet aavistamaan ja pitävät minua nyt tarkemmin silmällä."
+
+Vanginvartijan askeleet kajahtivat pitkässä käytävässä.
+
+Oli tullut pilkkopimeä yö; vankilassa oli vielä kaksin kerroin pimeämpi.
+
+Vanki sammutti kynttilänsä, ratkoi sukkelaan päänalusensa ja veti
+sen sisästä muutamia syliä pitkän nuoran, joka mitä suurimmalla
+huolella oli punottu hienosta langasta. Hän oli pyytänyt saada
+lankaa, ajan kuluksi, kuten hän oli sanonut, kutoakseen sukkaa; mutta
+tuskin puolet langasta oli todella käytetty kudontaan. Nuora oli
+tuskin sormenpaksuinen, mutta pituus näytti siksi riittävältä, että
+rohkea hyppääjä sen avulla saattoi uskaltaa laskeutua alas toisesta
+kerroksesta maahan.
+
+Tämän jättiläistyön oli hän saanut suoritetuksi neljässä kuukaudessa;
+niiden kuluessa oli hän myöskin — — — murtanut aukon vankilansa seinään.
+
+Uunin savutorvi päättyi seinään; sen sisässä arvasi hän torven
+jatkuvan, ja tässä kohden oli hän alottanut työnsä. Hän oli
+katkonut huilunsa kahdeksi kappaleeksi ja vähitellen siinä olevien
+metallilaattojen avulla raappinut pois muurisaven, joka liitti seinän
+kivilohkareet toisiinsa. Mutta kun tämä osa seinää oli savusta mustunut
+ja siis valkeat, raappimisesta syntyneet jäljet helposti olisivat
+voineet ilmiantaa hänen yrityksensä, täytti hän joka aamu - sillä hän
+teki vain öisin työtä — halkeamat uudelleen leipäpurulla, sirotti
+niiden päälle hiekkaa ja mustasi sitten seinän kynttilänsä liekillä.
+
+Mitä työn kuluessa kerääntyi hiekkaa ja roskia, ne puhalsi hän joka yö
+huilunsa kautta kadulle, niin ettei aamulla ollut hitustakaan jälkeä
+yötyöstä. Kivet ja tiilit pani hän koreasti paikoilleen joka aamu ja
+koko laitoksen osasi hän niin taitavasti salata, ettei tarkinkaan silmä
+olisi siinä voinut mitään huomata.
+
+Kun neljäs kuukausi oli kulumassa, huomasi hän vihdoin muurin kaiusta,
+että korkeintaan yksi ainoa tiilirivi hänet enää erotti viereisestä
+huoneesta, ja vanginvartijan epäluuloinen tarkastelu oli hänelle
+yllykkeenä pian ryhtymään tuumansa toteuttamiseen.
+
+Kun kaikki muu melu, paitsi vahdin säännöllisten askeleiden kaiku
+tuolla ulkona käytävässä, oli vaiennut, nousi hän lavitsalle, sitoi
+nuoran vyötäistensä ympäri ja otti yksitellen ulos kivet seinästä,
+jossa nyt oli niin suuri aukko, että ihminen hädin tuskin sopi sen
+kautta ryömimään.
+
+"Tuli mikä tuli, nyt sen täytyy tapahtua!" ajatteli hän päättäväisesti
+ja iski nyrkillään ainoata tiiliä, joka vielä oli aukossa; — — se
+putosi suurella ryminällä alas. Jos nyt on joku tuolla ylhäällä, niin
+on koko tuuma mennyt myttyyn ja hän hukassa — jollei, niin on kenties
+loppu tullut hänen kärsimyksillensä!
+
+Vartija oli juuri nyt käytävän toisessa päässä; kumminkin kuuli hän
+melun ja riensi nopeasti oven luo kuunnellakseen.
+
+Mutta vanki oli arvannut niin käyvän; hän nosteli suurella melulla
+lavitsata ja oli asettavinaan sen taas jaloilleen sekä haukotteli
+hyvin kuuluvasti, ikäänkuin olisi hän ollut maata menemäisillään ja
+sattumalta potkaissut lavitsan kumoon.
+
+Vahti meni matkaansa, huomaamatta mitään epäluulon alaista. Vanki
+asetti lavitsan uudelleen seinää vasten, päästäkseen siten helpommin
+aukkoon, joka oli jokseenkin ylhäällä.
+
+Hitaasti ja jännityksestä väristen työntäysi hän aukkoon, kuten jänis
+tahi muu pikkuelävä katoaa jättiläiskäärmeen kitaan, ja antoi ruumiinsa
+luisua pää edellä alas toiselle puolelle.
+
+Hän oli arvannut oikein!
+
+Hän oli autiossa keittiöhuoneessa, jossa vahdit läpi talven
+pitivät tulta vireillä. Nyt olivat hella ja savutorvi kylminä ja
+käyttämättöminä.
+
+Mies, jota olemme tänne saakka seuranneet, pääsi pian selville asemasta.
+
+Hän asetti erään kivilohkareen, joka hyödyttömänä siellä makasi,
+tulisijalle, nousi reippaasti ylös ja alkoi, kädet ja jalat harallaan,
+ponnistautua ylös savutorvesta.
+
+Vaivaloisella kiipeämisellä oli hän jo päässyt muutamia syliä ylöspäin,
+kun hän äkkiä löi päänsä ristinmuotoiseen rautaan, joka oli muurattu
+savutorven poikki...
+
+Tästä oli aivan mahdotonta työntäytyä läpi... Rauta oli saatava
+pois... Yhtä nopeasti kuin tämä ajatus hänessä syntyi, pisti hän käden
+taskuunsa, ottaakseen sieltä esiin nuo huilun metallikappaleet, joita
+hän jo oli niin suurella menestyksellä käyttänyt työaseina, mutta...
+niitä ei löytynyt... ne olivat epäilemättä unohtuneet vankikomeroon...
+Hänen täytyi — muuta neuvoa ei ollut — noiden metallikappaleiden takia
+palata takaisin vankikoppiinsa... Samaa tietä jota hän oli tullut,
+luisui hän alas samalla tavalla aukon kautta vankilaan... muutamassa
+silmänräpäyksessä löysi hän kaivatut esineet tyynystään ja alkoi
+vaivaloisen yrityksensä viipymättä uudestaan.
+
+Uudelleen päästyänsä ylös rautaristikon luo, joka sulki savutorven,
+raappi hän pois saviruukin tangon päästä, ja voimalla, jonka ainoastaan
+epätoivoinen asema hänelle antoi, väänsi hän raudan irti muurista...
+Se oli tuskin puolen tunnin työ; rautakappale, jonka hän oli saanut
+käsiinsä, tuli vielä olemaan hänelle hyödyksi, sillä kun hän vihdoin
+oli kavunnut melkein yläpäähän savutorvea, oli siellä hänen tiellänsä
+kaksinkertainen rautaristikko; sen sai hän nyt helposti irti
+murretuksi... Jo näki hän ahtaan aukon kautta öisen taivaan tähtien
+välkkeen, kun äkkiä uusi epätoivoinen ajatus sai hänen sielunsa
+vapisemaan.
+
+"Nuora — minne jäi nuora!?"
+
+Tällä kertaa oli hän vähällä menettää järkensä...
+
+Pitikö hänen vielä kerta palata sinne, josta hän jo kaksi kertaa oli
+paennut?... pitikö hänen vielä kolmas kerta kulkea tämä kamala tie
+päästä päähän... Hänen rohkeutensa katosi: hänessä heräsi ajatus, että
+olisi parempi heittäytyä katolta maahan ja musertaa kallonsa, kuin
+vielä kerran palata takaisin.
+
+Tänä epätoivon hetkenä juolahti toki vihdoin hänen päähänsä, että hän
+oli kietonut tuon kaivatun nuoran ruumiinsa ympäri vaatteiden alle.
+Uudelleen hengitti hän keveämmin; jo muutamien silmänräpäyksien perästä
+kapusi hän savutorven reunan yli ja ryömi kattotiilejä myöten alas,
+kunnes seisahtui muutaman kattoluukun luo, ottaakseen esiin nuoransa.
+
+Hän oli pahoin pettynyt!
+
+Nuora oli kenties siksi pitkä, että se olisi ulettunut toisesta
+kerroksesta maahan, mutta nyt oli hän ainakin neljä syltä ylempänä
+vankikoppiansa. Hän ei ollut ottanut lukuun, että hänellä, kun hän
+täältä luisui nuoran alapäähän, vielä olisi ainakin kuusi syltä maahan.
+
+Hän laskeutui kattoluukusta vinnille ja haki jotakin, joka tässä
+pulmassa voisi hänelle olla avuksi. Hän löysi täällä muutamia pitkiä
+riukuja. Yhden niistä hinasi hän katolle, laskeutui varovasti
+räystäälle ja koetti työntää riukua kadun yli vastapäisen talon katolle
+— mutta riuku oli liian lyhyt.
+
+Vanki kiipesi katon harjan yli toiselle puolelle. Siellä erotti
+ainoastaan kapea kuja suuren, palatsinmoisen rakennuksen vankilasta.
+Tuon rakennuksen räystäs päättyi vaskiseen delfiinin kuvaan, joka
+pistäytyi jokseenkin pitkälle ulospäin.
+
+Tuonne asti riuku varmaankin ulottuu?!... ja iloisesti huoahtaen
+huomasi pakolainen, että niin olikin.
+
+Nyt riippui henki siitä, kestäisikö riuku hänet.
+
+Hän riensi takaisin vinnille, sitoi kiireesti nuorallaan neljä riukua
+yhteen, laski tämän kapean sillan molempain talojen välisen kuilun yli
+ja lähti päättäväisenä, heitettyänsä lyhyen silmäyksen ylös taivasta
+kohti, vaaralliselle retkelleen...
+
+Hänen allansa, tuolla kammottavassa syvyydessä, ei näkynyt muuta
+kuin tyhjän kadun kivitys. Pieninkin hairahdus... silloin olisi hän
+auttamattomasti musertunut katukiviä vasten. Hienot riu'ut notkuivat
+hänen painostaan. Se oli onni, ettei hän silmäillyt ylös taivaalle, kun
+hän varovasti hiipien siirsi yhden jalan toisen edelle.
+
+Tuskin puoli tuota vaarallista tietä oli kuljettu, kun hän äkkiä
+kuuli askeleita, joiden säännöllisyydestä hän tunsi tulijat kaupungin
+vartijasotamiehiksi. Nyt ei saanut viipyä — muuten oli hän hukassa.
+Pelolla ja kuoleman-kauhulla silmäili hän alas syvyyteen, heittäysi
+parilla horjuvalla askelella vastapäisen rakennuksen katolle ja vajosi
+siellä kokoon, tarttuen käsillään epätoivon voimalla katon vaskiseen
+räystäskuurnaan. Ummessa silmin jäi hän sitten siihen makaamaan, siksi
+kunnes askeleitten kaiku yhä kauemmaksi poistuen vihdoin vaikeni.
+
+Sitten silmäsi hän taas ylös korkeuteen. Kun vaara oli ohitse, palasi
+rohkeuskin taasen kaksinkertaisella voimalla hänen rintaansa.
+
+Olihan hän toki vankilastaan pois päässyt!
+
+Varovasti veti hän nyt tuon vaarallisen sillan, jota myöten hän
+oli tullut, omalle puolelleen, irroitti nuoran riu'usta, jotka hän
+laski ikkunaluukun kautta vinnille, sitoi sitten vyötäistensä ympäri
+nuoran, jonka toisen pään hän kiinnitti ulospistävään rautakoukkuun
+räystäskuurnassa, ja laskeutui sitten alas toisen kerroksen ikkunan
+edessä olevalle parvelle.
+
+Pari korttelia oli hän vielä parven yläpuolella, kun hieno nuora
+keskeltä katkesi. Jos hän olisi laskeutunut suoraan kadulle, niin
+olisi hän nyt mäsänä maannut siellä alhaalla! Vielä oli jälellä oleva
+nuorankappale siksi pitkä, että hän sen avulla pääsi laskeutumaan ensi
+kerroksen parvelle.
+
+Entäs nyt? Kadulle hän ei voinut hypätä, sillä siinä oli hän vaarassa
+taittaa jalkansa, ja samalla olisi myöskin läheinen vahtimies voinut
+huomata hänen.
+
+Vihdoin päätti hän tunkeutua parvelle vievän oven kautta rakennuksen
+sisustaan, etsiäksensä sieltä käsin jotakin pääsytietä, ja jollei
+muu auttanut, aikoi hän uhkauksilla pakottaa ensimmäistä, joka hänen
+tiellensä sattui, avaamaan hänelle talon ulko-ovea. Jos hänet silloin
+vahti huomaa, niin ampukoon; jos sattuu, on kaikki loppu, jos ei
+satukaan, niin juoksee hän Manzanares virtaan, ui toiselle puolelle ja
+pakenee vuoristoon tai minne hyvänsä...
+
+Tämän päätöksen tehtyänsä pisti hän kätensä parvi-ikkunassa olevan
+vaateverhon läpi ja väänsi avainta, joka oli ovessa. Se aukesi; hän
+tuli suureen saliin.
+
+Oikealla ja vasemmalla oli kaksois-ovet.
+
+Muutaman silmänräpäyksen ajan seisoi hän neuvotonna, voimatta päästä
+selville asemasta. Kummalle päin piti hänen kääntyä? Vihdoin aukasi
+hän umpimähkään toisen ovista; se vei pimeään huoneeseen. Hän haparoi
+siellä ympärilleen ja tapasi vastapäisellä seinällä taas oven —
+mutta se oli suljettu. Pieninkin melu saattoi ilmaista hänen. Hän
+oli palaamaisillansa, koettaakseen onneansa salin toisella puolen —
+silloin, hänen haparoidessaan seinää pitkin eteenpäin, tapasi hänen
+kätensä pienen ovisalvan — hän painoi — ovi aukesi ja hänen edessään
+oli eräs noita kapeita, pimeitä käytäviä, jotka ovat niin tavallisia
+vanhoissa aateliskartanoissa ja jotka useimmiten ovat vaan isäntäväkeä
+varten.
+
+Hän astui sisään. Samahan se oli hänelle, minne käytävä päättyi;
+tulipahan hän ainakin vielä muutamia askeleita lähemmäksi vapauttansa.
+Laattia oli peitetty paksuilla matoilla. Hänen ei tarvinnut peljätä,
+että askelten kolina ilmiantaisi hänet. Taasen tuli hän kapean oven
+luo, johon käytävä päättyi. Tämäkin ovi oli auki. Seinälle ripustettu
+lamppu levitti valoansa koko huoneeseen - se oli palvelijattarien
+makuuhuone. Ei henkäystäkään kuulunut. Tässäkin huoneessa oli kaksi
+muuta ovea, yksi kummallakin puolella huonetta. Siinä ei ollut paljon
+arvelemisen aikaa — hän aukaisi sen oven, joka oli lähinnä -ja taasen
+oli hän tullut makuuhuoneeseen. Ovesta tultiin alkooviin, jota
+kuuleaksi hiotulla lasikuvulla varustettu lamppu niin heikosti valaisi,
+että tässä puolihämärässä vaivoin saattoi erottaa yksityisiä esineitä.
+
+Alkoovin perällä oli vuode, jonka kukitetut silkkiuutimet ulottuivat
+maahan saakka.
+
+Kuuluvat hengähdykset ilmaisivat, että täällä joku nukkui.
+
+Tästä huoneesta ei ollut enää mihinkään ovea.
+
+Pakolaisen päässä välähti äkkiä aatos. Vuoteen vieressä näki hän
+mustan, raamiin kiinnitetyn damasti-esiripun. Tässä esiripussa olevan
+silkkinuoran avulla olisi helppo päästä alas kadulle... ja sitten...
+oli kysymys vain siitä, laskeeko vartijamies kuulan hänen jälkeensä ja
+sattuuko se.
+
+Salaman nopeudella ryhtyi hän irroittamaan tuota nuoraa; samassa kuin
+se hänelle onnistui, putosi koko esirippu alas raamin edestä.
+
+Säikähtyneenä hoiperteli hän taaksepäin. Kuva, joka seinältä silmäili
+häntä ja jota hän nyt tuijottavin silmin katseli, täytti hänet miltei
+mielettömällä kauhulla. Elävän olennon tapaaminen ei olisi niin häntä
+kauhistuttanut — tämä eloton kuva sai hänen kasvonsa kalman kalpeiksi
+sävähtämään ja veren hyytymään hänen suonissansa.
+
+Tämän suuren kuvan alapuolella oli pieni kirja, jonka kannella hän
+tunsi saman kuvan. Ahneesti tarttui hän kirjaan, avasi sen ja luki
+sanat:
+
+"Tänäänkin olin onneton — myöskin tänään ajattelin sinua. Taasen olen
+itkenyt sinun kohtaloasi ja antanut sinulle anteeksi!..."
+
+"Jumalani, missä olen minä?" huudahti hän, unhottaen kaiken muun; kirja
+putosi hänen vapisevista käsistään.
+
+Tästä syntyneen melun jälkeen liikkuivat vuoteen uutimet. Lumivalkea
+käsivarsi veti ne syrjään — kalpeat naisen kasvot tulivat näkyviin.
+
+Kun nainen huomasi ihmisen makuuhuoneessansa, vajosi hän kolkosti
+huudahtaen takaisin vuoteellensa.
+
+Pakolaisen vankipuku oli hänen pakoretkensä seikkailuissa tahraantunut
+ja osittain repeytynyt; hänen kasvonsa olivat verissä. Tuijottavat
+silmät, kalpeat kasvot... todellakin kamala ilmiö tämmöisenä
+levollisena sydänyön hetkenä!
+
+Mies ei kyennyt saamaan ääntä suustansa — ei paikaltansa liikahtamaan —
+jalat olivat kuin maahan kiinni kasvaneet.
+
+Muutaman minuutin perästä veti nainen ikkunauutimet taas syrjään. Nyt
+oli hän jo niin paljon selvinnyt säikähdyksestään, että hän rohkeni
+puhutella tuota sydänyön aavetta.
+
+"Älkää peljätkö", sanoi hän, "minä en nosta meteliä.. Tässä
+ovat avaimeni. Ottakaa ne! Tuolla lippaassa ovat kalleuteni.
+Kirjoituspöytäni avonaisessa laatikossa on rahaa. — — Vai pelkäättekö,
+että petän teitä ja herätän, talon väen? Odottakaa silloin vähän, minä
+tulen itse viemään teitä. Kääntykää vain hiukan poispäin, että saan..."
+
+Puhuessaan heitti hän levollisella varmuudella kepeän, silkkisen
+yövaipan hartioilleen ja astui suurimmalla huolella esille
+vuode-uutimen välistä, ruusunvärisillä jaloillaan tapaillen kirjailtuja
+tohveleitaan.
+
+Oi... kuinka kaunis oli hän silloin!...
+
+Hänen pitkä, musta tukkansa valui hajanaisina suortuvina
+liljanvalkeille olkapäille; nivuksien synkkä tummuus loi hurmaavaa
+suloutta kalpeille kasvoille, ja kun hän, käsi rinnoillaan, piti
+koossa laajaa yöviittaa, saattoi sen läpi huomata sydämmen kiivaan
+sykkimisen. Hänen kasvoillaan ja koko hänen olennossaan kumminkin
+lepäsi tuo majesteetillinen levollisuus, joka ylläpiti häntä tässä mitä
+avuttomimmassa tilaisuudessa.
+
+"Tulkaa", kuiskasi hän hiljaa, kääntyen tuohon kammottavaan olentoon —
+eivätkä kumminkaan edes hänen huulensa tai kätensä vapisseet — "tulkaa,
+niin itse annan kaikki teidän käsiinne."
+
+Puhuteltu vapisi yhä enemmän joka sanasta. Hänen silmänsä olivat
+kiintyneet naiseen — katse niissä oli samanlainen kuin suden silmissä,
+kun hän tavatessaan ihmisen on kahdella päällä, käydäkö kimppuun vai
+itsekö kääntyä pakosalle.
+
+"Jumalan tähden, mitä te sitte tahdotte?" kysyi nainen, ja koko hänen
+ruumiinsa vapisi, kun hän näki tuon ihmisen yhä vielä siinä seisovan
+liikkumattomana kuin patsas.
+
+Hänen silmästään tunkeusi kyynel, hänen voimansa oli katoamaisillaan,
+kun tuo kummallinen olento syöksyi hänen jalkoihinsa ja ääneen
+nyyhkyttäen peitti kasvonsa käsillään.
+
+"Pyhä Jumala! kuka olette?" huudahti nainen tuolla tukahdutetulla
+äänellä, joka hiljaisessa keskustelussa ilmaisee suurinta
+mielenliikutusta.
+
+Mies sai vaivoin pidätetyksi kyyneleensä ja silmäili, yhä vielä
+polvistuneena, ylös naisen kasvoihin: nyt, kun hän ei enää valittanut,
+tulivat hänenkin kasvoissansa jalommat juonteet näkyviin. Hän osotti
+kuvaa.
+
+"Kerran — monta aikaa sitten", sanoi hän kolkosti, "olin _se, jota tuo
+taulu kuvaa_ — nyt olen pa'ossa oleva vanki."
+
+Tuskin oli hän nämät sanat saanut lausutuksi, kun nainen
+kuumeentapaisen kiihkon valtaamana huudahti tukahdutetulla äänellä
+ja painoi kädellään rintaansa vasten. Ilosta, surusta, mielettömästä
+säikähdyksestä ja hämmästyksestä puhui nyt yhdessä silmänräpäyksessä
+koko hänen olentonsa. Seuraavalla hetkellä syöksyi hän intohimoisella
+kiireellä ja levitetyin käsin pakolaista kohti.
+
+"Diaz!" kuiskasi hän.
+
+Mutta tämä seisoi kääntäen kasvonsa poispäin ja teki kädellään liikkeen
+kuin olisi hän torjunut naista luotansa.
+
+"Se on totta", puhui nainen, luoden silmänsä maahan ja seisten kuin
+patsas miehen edessä, joka yhä makasi polvillaan.
+
+"En voi sallia sinun tarttua käteeni", sanoi Diaz tuskallisesti.
+"Ikuiseksi olen kadottanut sieluni autuuden. Mutta mitä onkaan kaikki
+muu onni siihen verraten, jonka kadotin, kun sinun kadotin. Oi, paljon
+olen kärsinyt ja paljon vielä saan kärsiä!"
+
+"Samoin kuin minäkin", sanoi kyynelsilmin ja vapisten nainen, joka oli
+peittänyt kasvonsa käsillään ja vajosi likimmäiseen tuoliin.
+
+"Sinä tiedät kuinka suuri rikokseni on; mahdotonta on, että vielä voit
+minua rakastaa. Mutta sinä tiedät myöskin, kuinka syvästi minä sinua
+rakastin; mahdotonta on sinun sentähden minua vihatakin. Myönnäthän sen
+— eikö olisi parempi meille molemmille, jos minä en enää olisi elävien
+joukossa?"
+
+"Jos _me_ emme enää olisi elävien joukossa!" toisti Serena.
+
+"Vankilassa ei voi kuolla. Vankilassa kaikki elävät kauan, ja sitten on
+siellä kuolema aivan yhtä kauhea kuin — elämäkin. Minun täytyi paeta
+sieltä, ei siksi että saisin elää, vaan ainoastaan voidakseni kuolla.
+Eikä pitempi viipyminen siellä olisi yhtään hyödyttänytkään, sillä minä
+en ole vähääkään paremmaksi tullut. Vielä on mieleni yhtä hurja kuin
+silloinkin, kun sain tietää siitä loukkauksesta, joka sinulle tehtiin,
+ja samoin kuin silloin tapoin loukkauksen tekiän, samoin tekisin ihan
+varmaan nytkin."
+
+"Oi — älä sano niin."
+
+"Rikoksen tähden tahdon mielelläni kuolla; sen voit sinä, sen voi
+Jumala, jota vastaan olen rikkonut, vaatia. Mutta kuule kumminkin sitä
+ennen viimeinen sanani. Tiesitkö minun olevan tässä vankilassa?
+
+"Sitähän varten tähän taloon muutin, että ainakin saisin olla sinun
+läheisyydessäsi."
+
+"Sinäkö siis olit se tuntematon nainen, joka yhä piti huolta kaikista
+minun tarpeistani?"
+
+Serena nyykäytti päätänsä myöntävästi.
+
+Diaz hengähti syvään.
+
+"Niinhän aina luulinkin. Jumala siitä sinua siunatkoon älköönkä salliko
+sinun koskaan unhottaa, että tämä ajatus on tekevä kuolinhetkenikin
+onnelliseksi."
+
+Sitten nousi hän ylös ja meni ovea kohti. Serena riensi hänen jälkeensä
+ja tarttui hänen käteensä. Sanomattoman paljon naisellisuutta ja
+sydämellisintä hellyyttä kuvastui hänen enkelikasvoillaan, kun hän
+kuiskasi miehelleen sanat:
+
+"Minä olen antanut sinulle anteeksi, Diaz!"
+
+"Kiitos, Serena! — Oi, kuinka kauan siitä on, kuin viimeksi olen
+rohjennut nimesi mainita! Mutta vaikka sinä annatkin anteeksi minulle,
+niin mitä se hyödyttää; — eiväthän ihmiset minulle ikinä anna anteeksi."
+
+"Vielä on yksi tapa, jolla voit uudelleen puhdistaa tahraantuneen
+kunniasi — — yksi keino, joka vielä voi uudelleen antaa sinulle
+elämäsi, maailmasi, kunniasi ja minut... taistelutanner! Jo liehuvat
+liput ilmassa — lähde sinne! Jos siellä kaadut, saat siunauksen
+haudallesi ja kyyneleen muistollesi — jos taas on Jumalan tahto,
+että sieltä palajat, silloin antaa suuri isänmaa sinulle anteeksi ja
+vaimosi, lemmestä vavisten, voi taasen ojentaa kätensä sinulle."
+
+Pakolainen liitti kätensä ristiin kuin rukoillakseen.
+
+"Jumala, taivahan Jumala! Sinä lähetät enkelisi nostamaan minua
+langennutta ja tarjoat minulle armoa! Minä tahdon mennä ja taistelussa
+osottaa sen ansainneeni!"
+
+Ja näin sanoessaan peitti hän kyyneleillä sen käden, joka hänelle oli
+osottanut tien taivaaseen.
+
+"Mutta noin sinä et voi mennä pois; täytyyhän sinun tuossa asussa
+vetää päällesi kaikkien huomio. Tule kanssani. Puvut, joita sinä ennen
+käytit, olen minä ottanut talteen ikuiseksi muistoksi; nyt voivat ne
+sinua hyödyttää."
+
+Hän aukaisi kaapin ja antoi vaatteet miehelleen, joka ne yksitellen
+puki päälleen. Yhä enemmän silmiinpistäväksi tuli yhtäläisyys tuon
+seinällä riippuvan muotokuvan kanssa.
+
+Serenan mielestä hän kumminkin oli hyvin muuttunut.
+
+"Sen tekee tuo suuri parta... Sinä et ensinkään ole muuttunut."
+
+"Ei kukaan sinua nyt voi tuntea. Kas niin — kietoudu nyt tähän viittaan
+ja ota nämät rahat, kaikki, kaikki! Sinä tarvitset ne ja minä — minä
+kyllä saan huomenna toista. Joutuin nyt! Hanki itsellesi vielä tänä
+hetkenä hyyryvaunut Toledoon ja mene siellä heti eversti Cuestan luo.
+Hän asettaa sinut vapaehtoisten soturiensa riveihin ja lähettää sinut
+Aragoniaan. Siten haihtuvat takaa ajajat sinun jäljiltäsi, siksi kunnes
+kerran voit vapaasti, kunnialla oman nimesi mainita. — Silloin, Diaz,
+tapaamme mekin taas toisemme!"
+
+"Vuoden kuluessa tästä päivästä olen saavuttava joko vapauden taikka
+kuoleman!"
+
+"Laittaudu nyt pois tästä talosta! Nyt on yö; kaikki nukkuvat. Ota
+tämä avain. Takapihalla on pieni portti, jonka kautta huomaamatta voit
+puikahtaa lähimmälle solakadulle. Sinne saakka tulen saattamaan sinua,
+jotta et erehdy ovista."
+
+Serena pisti palavan kynttilän pieneen lyhtyyn, tarttui puolisonsa
+käteen ja vei hänen useiden huoneiden kautta, ovelle, josta kapeat
+kiertoportaat johtivat alas pihalle. Siellä puristi hän Diaz'in kättä,
+sanoi jäähyväiset ja jäi odottamaan, siksi kun mies oli saapunut alas.
+Hän kuuli hänen askeleittensa kopinan kiviä vasten. "Hiljempaa!"
+kuiskasi hän, ikäänkuin olisi rakastettu vielä voinut kuulla hänen
+sanansa.
+
+Hän kuuli vielä, kuinka Diaz saapui portin luo ja pisti avaimen
+lukkoon, kun äkkiä pimeässä pihassa kajahti huuto: "Varas! varas!" —
+Silmänräpäyksessä syntyi liikettä joka puolella pihaa ja useita ääniä:
+"Ottakaa kiinni varas!" kuului, samalla kuin lamppuja sekä tulisoihtuja
+tuotiin alas pihalle.
+
+Dinita, kreivinnan kamarineitsyt, oli kuullut miehen äänen emäntänsä
+kamarista ja heti rientänyt portinvartian luo siitä tietoa antamaan.
+Tämä herätti kaikki palveliat, ja kun Diego saapui takaportin luo,
+syöksähti useita ihmisiä piilopaikoistaan hänen luoksensa huutaen:
+"Varas -ottakaa kiinni!"
+
+Serena tunsi polviensa horjuvan. Melun kuullessaan kääntyi Diego
+nopeasti ympäri, kävi kahden hyökkääjän kimppuun ja heitti ne
+silmänräpäyksessä maahan, yhden oikeaan, toisen vasempaan, jonka
+perästä hän parilla nyrkin iskulla sivalsi maahan lamput niiden
+käsistä, jotka niitä kantoivat. Pimeässä, joka tästä seurasi, tuli melu
+vielä suuremmaksi. Aika ajoittain kuului lyönnin läimäys ja heti sen
+jälkeen valitushuuto.
+
+Diego oli jo onnistunut selviämään koko talon väestä ja oli juuri
+saamaisillaan portin auki, kun äkkiä ääni, jonka me tunnemme
+portinvartian omaksi, huusi: "Juoskaa hakemaan kaupunginpalvelioita!"
+Serena vavahti.
+
+"Jos he täällä tapaavat Diegon, niin on hän hukassa." Äkkiä unhottaen
+kaiken muun ja ajatellen vain vaaraa, jossa hänen puolisonsa oli,
+tempasi hän auki ikkunan, josta hän oli katsellut kahakkaa, ja huusi
+palvelioilleen: "Laskekaa hänet vapaaksi!"
+
+Nämät kääntyivät hävyttömin katsein ja ilkeästi naurahtain emäntäänsä
+päin. Diego, tuon huomatessaan, sävähti tulipunaiseksi vihasta.
+
+"Mitä tuo nainen minusta tahtoo!" huusi hän melkein mielettömänä. "Minä
+en häntä tunne. Minä olen varas ja tulin vain varastamaan."
+
+"No ampukaa sitten hänet kuoliaaksi!" huusi ovenvartia.
+
+"Seis!" huusi Serena epätoivoisena. "Pois sieltä — häneen älköön kukaan
+rohjetko koskea. Minä käsken niin. — Minä!"
+
+"Niin, niin, kuka on sitten tuo herra?" kysyi ovenvartia vihaisesti.
+
+"Sen minä tiedän eikä kellään muulla ole oikeutta sitä tiedustella."
+
+"Ahaa — no, jos niin on", vastasi ovenvartia hävyttömällä
+kumarruksella, kohauttaen olkapäitänsä, "no, jos niin on, niin mennään
+sitten takaisin maate", ja kumarrettuaan melkeinpä maahan asti Diegolle
+katsahti hän vielä kerran ylös emäntäänsä sanomattoman inhottavalla
+ivanaurulla, tehden vielä selvemmin ilmaistakseen ajatuksiaan erilaisia
+kasvojen ja käsien liikkeitä.
+
+"Kostoa, konna!" huusi Diego, huomatessaan tuon hampaitaan kiristelevän
+roiston hävyttömän naurun, ja antoi portinvartialle semmoisen
+korvapuustin, että tämä tuupertuneena kaatui maahan.
+
+"Riennä — riennä, Jumalan tähden!" huusi Serena epätoivoisena.
+
+Temmaten nopeasti oven auki katosi Diego.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Vuosia on jo kulunut viime tapauksista. On lämmin Toukokuun yö.
+
+Ranskalaiset ovat jo lähteneet Madridista. Ainoastaan Buen-Retiron
+linnoitus on vielä heidän soturiensa hallussa.
+
+Madridin kaduilla on pimeä. Ei lamppuakaan näe missään palavan.
+Ikkunoissa ei näy yhtä kynttilää. Asukkaat ovat autioksi jättäneet
+kaupunkinsa ja rakentaneet majansa läheisiin metsiin Jumalan vapaan
+taivaan alle. Kaupungin tyhjillä kaduilla vallitsee syvä hiljaisuus ja
+pimeys.
+
+Mutta kaukana kaupungista, Tajon rannalla, siellä on loistoa ja
+vilkasta elämää.
+
+Sadottain vahtitulia kimaltelee metsässä; on kuin olisivat kaikki
+taivahan tähdet tuolta ylhäältä astuneet alas tässä levätäksensä.
+
+Astumme lähemmäksi.
+
+Erään vahtitulen ympärillä tapaamme koolla nuoria upseereja, jotka
+vilkkaan, kokkapuheisen keskustelun aikana valmistavat punssia,
+sillä välin kuin toiset ruohostossa torkkuvat. Yksi herroista,
+jonka olkalapuistaan tunnemme esikunta-upseeriksi, kuumentaa rommia
+savikupissa. Tarkemmin katsoessamme huomaamme hänessä nuoren
+kansanvaltalaisen, jonka tapasimme Serena kreivittären tanssiaisissa.
+Silloin ei hän vielä ollut edes sotamies — mutta vuodessa ehtii paljon
+tapahtua.
+
+"Hyvää iltaa, toverit!" puhui nyt eräs äsken saapunut upseeri, joka oli
+kietoutunut harmaaseen viittaan ja saattoi nähdä ainoastaan toisella
+silmällä, koska toista peitti silkkinen kääre.
+
+"Jumal' antakoon!" huusivat piirissä istujat, vaikk'ei kukaan näyttänyt
+häntä tuntevan. Mutta soturein kesken ja vielä juuri sodan aikana on
+jokainen "toveri".
+
+"Näyttääpä minusta, ettet enää tunnekaan minua", puhui äsken saapunut,
+taputtaen kansanvaltalaista olkapäälle ja katsoen häntä suoraan silmiin.
+
+"Oi! onko se mahdollista!?" huudahti tämä kummastuneena, kun kotvan
+aikaa tarkemmin silmäiltyään tunsi tulian. "Sinäkö se olet, Jacinto?"
+
+"Olenko kaunis yksisilmäisenä, häh?"
+
+"Oi, voi!"
+
+"Niin — silmäni ja myöskin lasin, jota minä siinä pidin, löivät mäsäksi
+Ciudad Rodrigon valloituksessa."
+
+"No — terve mieheen! Onpa toki toinen vielä jälellä!"
+
+"Onpa niinkin, ja olenhan saapunut tänne saadakseni, jos mahdollista,
+siihenkin iskun."
+
+"Hupaistapa on sinua tavata. Toverit, lasi tälle urhealle
+kärsimyskumppanillemme! Hän ansaitsee olla meidän joukossamme. — Oi,
+tosiaankin ihmeellinen yhteensattuminen!"
+
+"Ainoastaan don Aquilez vielä puuttuu, ollaksemme täysilukuisia.
+Kerrotaanhan siitä vanhasta pojasta kaikenlaisia kummallisia asioita.
+Hän pauhaa ja vaikeroi alinomaa tuon kauhean verenvuodatuksen
+tähden, mutta missä vaan on kahakka tai tappelu, siellä on hän heti
+ensimäisenä. Olenhan aina sanonut, että sillä miehellä on _rautainen
+pää_!"
+
+"Veikkoseni, jos niin olisi, niin olisipa silloin hänen päänsä
+sivaltanut pois kuulan, eikä kuula hänen päätänsä", Vastasi Jacinto,
+heittäytyen iloisesti muiden viereen ruohostolle.
+
+"Mitä sanot?" kysyi kansanvaltalainen, äkkiä käyden vakavaksi.
+
+"Ranskalainen kanuunankuula on siepannut pois hänen päänsä, ja vieläpä
+niin taitavasti, ettei hän itse sitä ensinkään huomannut, sillä hän jäi
+yhä ratsunsa selkään istumaan ja jakeli vielä päätönnäkin ympärilleen
+miekan iskuja."
+
+Tämä uutinen tuotti mielipahaa kansanvaltalaiselle.
+
+"Siis olet sinä todellakin saapunut Madridiin vain ottaaksesi osaa
+väkirynnäkköön Buen-Retiroa vastaan?" kysyi hän Jacintolta.
+
+"Minä olin ensimmäinen mies Ciudad Rodrigori varustuksien harjalla,
+ja niin tahdon olla täälläkin", vastasi tämä, sytyttäen sikarinsa
+vahtitulen hiilillä.
+
+"Siinä ehdin minä sinun edellesi, toveri", keskeytti heitä ääni, joka
+kaikui puhujain selän takaa nuoren, maassa makaavan esikunta-upseerin
+suusta.
+
+"Kuka?" huusi Jacinto kavahtaen ylös.
+
+"Minä!"
+
+Don Jacinto katsahti ylpeästi puhujaan päin.
+
+"Aika poika tuo!" vakuutti kansanvaltalainen. "Hän on tavallisesta
+soturista kohonnut everstiksi."
+
+"Enpä minäkään ole kenraalina tänne tullut!"
+
+"No, se olkoon sinään — tässä kohden tulet kumminkin jäämään minun
+jälkeeni", toisti tuo ruohossa makaaja.
+
+"Ei riitaa! Mistä panette veikkaa?" kysyi don Jacinto, nostaen kätensä.
+
+"Mistä hyvänsä! Kuningaskunnasta!" vastasi toinen, lyöden kätensä don
+Jacinton kouraan.
+
+"En, veikkonen, minä mikään muonan hankkia ole, jotta semmoisesta
+voisin vetoa lyödä, mutta — sata tukaattia, olkoon menneeksi!"
+
+"Ja ne juodaan!"
+
+Don Jacinto silmäsi terävästi vastustajaansa. Se oli Diego.
+
+"Minusta näyttää, että me jo jossakin olemme toisemme tavanneet."
+
+"Voi kyllä niin olla, mutta minä en sitä muista!"
+
+"Sinä olet erään henkilön näköinen, jota ajatellessani en koskaan voi
+olla iloinen... Muuten olen nyt itsekin sitä mieltä, että hävitän
+veikkani, sillä en koskaan ennen, taisteluun mennessäni, ole tullut
+ajatelleeksi, että voisin kuolla; mutta nyt en voi päästä vapaaksi
+siitä ajatuksesta. Tahdonpa kumminkin rohkeasti katsoa kuolemaa
+silmiin — niin, sen teen, ja kun minä kaadun, silloin viettää veli don
+Eustaguio taas nimipäiväänsä."
+
+Diegon sydämen läpi välähti kamala aatos, kun hän kuuli tuon sanan
+"taas!"
+
+"Kuka on tuo veli don Eustaguio?" kysyi hän Jacintolta, vaikka hän
+kyllä tarkoin tunsi miehen, josta hän näin oli tietoja urkkivinaan.
+
+"Ole iloinen, jollet hänestä mitään tiedä", vastasi don Jacinto,
+heittäen sikarrinsa tuleen. "Muuten olen valmis kuvaamaan sinulle,
+minkälainen hän on, jos vaan lupaat hankkia hänen korvansa museoon,
+jotta jälkimaailmalle jää edes joku muisto hänestä."
+
+"Kysyn vaan siksi, että minua huvittaa kuulla jotakin miehestä, joka
+kaksi kertaa vuodessa viettää nimipäiväänsä."
+
+"Asia on tämmöinen, toveri! Erään todellakin englantilaiseen tapaan
+tehdyn testamentin nojalla on tämä kunnianarvoisa mies viime kevännä
+alottanut oikeudenkäynnin sisartani Serenaa vastaan ja riistänyt
+häneltä kaiken hänen omaisuutensa siitä syystä vain, että tämän luota
+eräänä yönä löytyi joku armas miespuolinen olento. - Johan nyt jotakin!
+Eihän hänkään mikä pölkky ole!"
+
+Diegon täytyi kääntyä poispäin salatakseen mielenliikutustansa. Hän ei
+voinut enempää tiedustella; hän pelkäsi saattavansa vaimonsa puhtaan
+nimen parjauksen alaiseksi tai ilmiantavansa itsensä.
+
+Tänä yönä hän ei saanut unta. Hän nousi makuusijaltaan jo ennen
+päivän koittoa ja meni kävelemään valleille päin. Vaivoin jaksoi hän
+odottaa rynnäkön hetkeä; hän paloi kiihkosta saada tietää, miten hänen
+vaimolleen oli käynyt. Sen hän kyllä saattoi käsittää, että vaimo
+raukalla nyt oli kärsittävänä vielä enemmän kuin ennen, ja taas hänen
+tähtensä... hänen tähtensä!
+
+
+
+
+V.
+
+
+Seuraavana aamuna alkoi hyökkäys Buen Retiroa vastaan. Katkeruuden
+ja epätoivon vimmalla taisteltiin molemmin puolin. Maa järisi,
+taivas oli veripunainen. Mitä vaan oli Madridin kaupungissa elävää,
+pakeni taistelutuoksinan edestä, ja talot jäivät autioiksi. Hehkuvia
+tulipalloja lenteli palatsien katoille; korkealle kohoavat liekit
+heittivät synkälle, pilvettyneelle taivaalle kamalan hohteen. Ja
+tuolla, missä vaara oli suurin, missä liekit hurjimmin häilyivät,
+sinne olivat ihmiset tiheimmin joukoin ajautuneet: Sammuttaaksensako
+liekkejä?... eipä, vaan lisätäksensä, sillä he eivät tahtoneet
+toisiansa suojella, vaan murhata.
+
+Suuressa kuumuudessa, jonka ylt'ympäri olevat palavat talot
+synnyttivät, jatkettiin vimmaista taistelua, ja samalla aikaa
+kuin muurin aukossa mies miestä vastaan, päällikkö päällikköä
+vastaan otteli, olivat piirittäjät Toledo-portin luona pystyttäneet
+rynnäkköportaat, joita myöten he nyt ylöspäin kiipesivät. Pommit ja
+kranaatit lentelivät hyökkääjäin päiden yläpuolella, ja luodeista,
+joita muurilla seisovat soturit lähettivät, meni harva hukkaan.
+Keskellä sakeinta luotituiskua täytyi vain pyrkiä ylöspäin.
+
+Kahdella vierekkäin seisovilla tikapuilla puristi tässä
+silmänräpäyksessä kaksi nuorta upseeria — Jacinto ja Diego — toistensa
+käsiä. Diego kääntyi, ennenkuin hän lähti syöksymään ylös puolapuita
+myöten tovereittensa luo, ja kuiskasi hiljaa, liikutetulla äänellä
+hänen korvaansa:
+
+"Mies, joka tuona yönä tavattiin sisaresi Serenan luona, olin — minä.
+Tunnetko minut nyt?"
+
+Don Jacinto puristi sydämellisesti hänen kättänsä ja vastasi, että hän
+kyllä oli tuntenut lankonsa. Jotakin lisäsi hän vielä, mutta Diego ei
+sitä voinut kuulla, sillä samassa kuului yli kaiken muun hirvittävä
+räjähdys, joka pani maan tärähtämään penikulmien laajuudelta ja
+hetken ajaksi peitti hyökkääjät tiheällä ruudinsavulla, putoavilla
+pikkukivillä ja puunsirpaleilla. Miina, joka oli laskettu linnoituksen
+portin alle, oli räjähtänyt.
+
+"Eteenpäin! Eteenpäin!" kajahti samassa joka puolelta. Innostus ja
+taistelunhalu säihkyi jokaisesta silmästä — itse kuolemaisillaan
+olevatkin vielä huusivat: "Eteenpäin!" ja laahasivat itseään hyökkääjiä
+kohti.
+
+Kaikkien muiden edellä näemme nuo kaksi upseeria. Yht'aikaa riensivät
+he ylöspäin. Kumpikaan ei kykene ehtimään toisensa edelle; molemmat
+naurahtavat, ja iloisista kasvoista päättäen puhuvat he toisilleen
+keskellä kuuminta taistelutuoksinaa leikkipuheita ja kompasanoja.
+
+Don Jacinto puristi lasinsa vielä terveeksi jääneeseen silmään ja
+katsoi sitten ylös viholliseen päin. "Pistä toki lasisi toiseen
+silmään, tällähän silmällä sinä ilmankin näet!" huusi don Diego.
+Jacinto naurahti.
+
+Kun molemmat näin kaikin voimin pyrkivät toistensa edelle ja olivat
+enää vain muutamia puolanväliä tikapuiden yläpäästä, alotti linnaväki
+pelottavan ampumisen hyökkääjäin rivejä vastaan. Parin silmänräpäyksen
+aikana ei näkynyt muuta kuin valkeita savupilviä. Mutta kun seuraavalla
+hetkellä tuuli oli ne hajoittanut, seisoi don Diego jo ylhäällä
+muurilla silmäillen takaisin toveriansa kohti, jota hän ei enää nähnyt
+vierellänsä. Don Jacinto oli jäänyt hiukkasen alemmaksi; pää oli
+taaksepäin taipunut ja vasemmalla kädellä painoi hän rintaansa.
+
+"Sinä olet voittanut vedon, toveri!" huusi hän, vielä kerran heikosti
+naurahtaen. Sitten irtausi käsi puolapuusta ja hän syöksyi kuolleena
+alas.
+
+Tuntia myöhemmin oli linnoitus valloitettu.
+
+Don Diego riensi katuja pitkin; siellä täällä lensi vielä laukaus hänen
+jälkeensä — toisin paikoin kaikui taas "eläköön "-huuto tervehdykseksi.
+Kaikesta tästä - hän ei kuullut mitään. Pian oli hän jo tuon tutun
+vankilarakennuksen viereisessä talossa, joka näytti hirveitä hävityksen
+merkkejä. Pommi oli tunkeutunut muurin läpi, ja sen tekemästä aukosta
+näkyi pirstaantunut piaano, jolla Serena oli soitellut. Don Diego
+pyrki sisään; pitkiin aikoihin ei kuulunut ketään tulevaksi, vaikka
+hän voimainsa takaa jyskytti porttia. Hän uhkasi jo tunkeutua sisään
+ikkunan läpi; silloin ryömi, ehtimiseen kumarrellen, esiin portinvartia
+ja avasi vavisten portin.
+
+Sisältä jo alkoi hän puolustella itseään: eihän hän ollut pikemmin
+ehtinyt aukaisemaan, kuin hänen täytyi ryömiä ylös kellarista asti.
+
+"Tunnetko minut, roisto?" kysyi Diego astuen sisään.
+
+"Suokaa anteeksi", puhki tuo suuri, punanenäinen löntys ja alkoi itkeä.
+"En ole tehnyt mitään, en edes yhtä laukausta ampunut."
+
+Don Diego ei voinut olla nauramatta. "Sen kyllä uskon; mutta vastaa,
+tunnetko minut?"
+
+Portinvartia tointui vähitellen säikähdyksestään, nähdessään tulian
+hymyilevän; hän katseli vierastaan tarkemmin. "Luulen tuntevani",
+vastasi hän vihdoin surkealla hänellä. "Korvapuustista, joka minulla
+oli kunnia menneenä vuonna teidän kädestänne saada, tunnen teidät."
+
+"Sinä kiittämätön! Etkö muistakaan, että minun leivässäni tuommoiseksi
+lihalöntiksi olet paisunut!"
+
+Ovenvartia hoiperteli säikähtyneenä takaisin. "Don Diego!"
+
+"Missä on puolisoni?"
+
+Puhuteltu vapisi kuin haavan lehti. "Hän on mennyt pois — Sacedoniin!"
+
+"Siihenkö kurjuuden pesään?" kysyi don Diego suuttuen.
+
+"Niin, hän tahtoi itse päästä maalle."
+
+"Suu kiinni, vanha kettu! Onhan don Eustaguio anastanut kaiken hänen
+omaisuutensa?"
+
+Ovenvartia oli pyörtyä säikähdyksestä.
+
+"Tänne vain sisälle! Minä tiedän kaikki!" — Samassa riuhtoi hän
+puhuteltua turkinkauluksesta sisälle. "Osaatko kirjoittaa?" ärjäsi hän.
+
+"Kyllä hyvä herra — aivan hyvin."
+
+"Istu siis tähän ja kirjoita todistus, jossa vakuutat, että mies, joka
+vuosi takaperin tavattiin kreivitär Serenan luona, olin minä — hänen
+puolisonsa."
+
+"Suokaa anteeksi..." alkoi ovenvartia. "Älä keskeytä minua, lurjus!"
+huusi Diego vihaisesti, salaa iloiten tämän miehen tuskasta. "Onpa
+nenäsi vielä kierossa korvapuustista, jonka vuosi sitten kädestäni sait
+— varo vain, etten heti samanlaisella laita sitä taas asemilleen."
+
+Säikähtynyt ovenvartia kirjoitti kaikki, mitä Diego hänelle saneli.
+Paperissa nimitti hän itseään inhottavaksi roistoksi — niin usein kuin
+käskettiin.
+
+"Onko täällä vielä ketään, joka osaa kirjoittaa?" kysyi Diego
+katsahtaen ympärilleen kamarissa.
+
+"Kyllä — vaimoni", vastasi ovenvartia osoittaen nurkkaan kyyristynyttä
+vapisevaa olentoa. Don Diego tarttui hänen niskaansa ja veti hänet
+pöydän luo. "Pane sinäkin tuohon nimesi!" ärjäsi hän.
+
+"Minä en näe ilman laseja!" valitti vaimo. "Pistä nenäsi likemmäksi",
+neuvoi don Diego ja painoi armottomasti hänen päätänsä alemmaksi. Vaimo
+kirjoitti alle, ja don Diego pisti paperin taskuunsa. "No, nyt", sanoi
+hän, "saa lempo teidät viedä."
+
+Aviopari kiitti nöyrimmästi, ettei hän sitä itse ottanut vaivakseen.
+
+"Don Eustaguiolle voitte viedä terveisiä ja sanoa, että olen aikonut
+toimittaa hänen korvansa museoon. Joutukoon siis minun puheilleni!"
+
+Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin seisoi Diego paraatitorilla, jossa
+ylipäällikkö, herttua Wellington omakätisesti kiinnitti hänen rintaansa
+kunniamerkin urhoollisuudesta. Samassa tilaisuudessa pyysi Diego lomaa
+muutamiksi päiviksi.
+
+Vielä saman tunnin kuluessa riensi hän jo ratsun selässä nopeasti kuin
+nuoli maantietä pitkin kylää kohti, joka oli mainittu hänen puolisonsa
+olinpaikkana.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+"Minä tulen! jo tulen!" puheli ankarimmassa nelisessä rientävä
+ratsastaja itsekseen. "Ennen kuin on vaaksan verta aikaa kulunut, saan
+sinut jälleen nähdä ja _silloin olemme onnelliset_! — — — Paljon olet
+minun tähteni kärsinyt! Paljon on minunkin täytynyt kärsiä kurjuutta
+ja kovaa onnea — vieläpä enemmänkin, kun minun on täytynyt paeta sinun
+läheisyyttäsi. Mutta nyt ovat kaikki kärsimykset loppuneet, ja nyt
+tulemme onnellisiksi!... Tuon yhden kuolonsynnin tähden, jonka kerran
+tein, olen satoja kertoja kuolemaa etsinyt, mutta olen löytänyt vain
+mainetta ja kunniaa! Veren, joka tahrasi käteni ja kunniani, olen
+taistelutanterella omalla verelläni pessyt pois... Ja nyt _tulemme
+onnellisiksi_!
+
+"Jumala ja ihmiset ovat antaneet minulle anteeksi - ja myöskin sinä!
+Entisyyteni on jo pahan unen tavalla vajonnut unhotukseen. Nimeni on
+puhdas, omatuntoni rauhallinen, isänmaani maineikas; nyt alkaa meille
+uusi elämä, ja me tulemme onnellisiksi! Viiden vuoden ajalla olen ollut
+sinulle jokapäiväinen surun aihe; tästä lähtien tulet sinä olemaan
+minulle ainainen ilon aihe. Tähän saakka olen tuottanut sinulle vain
+häpeätä — nyt voit ylpeillä minun nimeni kunniasta!"
+
+Taivas oli puhdas, ilma kirkas, kentillä ja niityillä kukoistivat
+kasvit; kylissä seisoivat vanhukset ja lapset ovien edustalla ja
+tervehtivät raikuvilla "eläköön"-huudoilla rientävää ratsastajaa.
+Tytöt ja vaimot, jotka menivät vettä hakemaan, lauloivat reippaita
+isänmaallisia lauluja, ja kaikkialla liehuivat liput iloisesti.
+Kaikissa näissä näkee ratsastaja vain kirkkaan kajastuksen oman
+sydämensä ilosta.
+
+"Minä tulen, jo tulen!"
+
+Nuolen nopeudella lensi ratsu yli vuorien, poikki laaksojen, läpi
+kylien. Kunnioituksella tervehtivät kuormankuljettajat ritarimerkkejä
+kantavaa ratsastajaa. Hetken aikaa lensi joukko kyyhkysiä samaan
+suuntaan kuin hän, laskeutui alas tielle hänen edelleen ja pyrähti
+ylös taas, kun hän ne saavutti. Aurinko paahtoi siniseltä taivaalta.
+Ratsastajan sydän ja koko sielu olivat vain täynnä rakkautta ja riemua.
+
+Puolipäivän jälestä kerääntyi synkkiä pilviä taivaanrannalle; niiden
+välitse poltti päivä sitä helteisemmin.
+
+Don Diego eli yltä yleensä hiestä läpimärkä, ja kun hän tunsi
+vähitellen jäähtyvän ilman tunkeutuvan vaatteiden läpi, ja kaukaa
+taivas osoitti kovan rajuilman tuloa, poikkesi hän silmänräpäyksen
+ajaksi pieneen mökkiin tien poskessa.
+
+Hän pyysi kylmää vettä, sammuttaakseen polttavaa janoansa. Mökin
+asukas, vanha, ystävällinen eukko, tarjosi hänelle juoman vihreässä
+ruukussa, jonka don Diego tyhjensi viimeiseen pisaraan saakka.
+
+Taivas oli jo puoliksi mustain pilvien peitossa. Silloin tällöin
+välähteli salama. Puut suhisivat metsässä.
+
+"Tuolla tulee oikea Jumalan ilma", sanoi eukko. "Älkää ratsastako
+etemmäksi, vaan jääkää tänne, siksi kunnes raju-ilma on ohitse."
+
+"Kiitoksia, hyvä vaimo", vastasi ratsastaja, "mutta matkani on tärkeä
+eikä siedä viivytystä." Sen sanottuaan iski hän kannuksensa hevosen
+kupeisiin ja ratsasti eteenpäin.
+
+Puoli tuntia myöhemmin oli rajuilma jo hänet saavuttanut. Polttavaa
+kuumuutta seurasi kamalan kylmä tuuli ja rankkasade, joka pimitti koko
+taivaanrannan. Ratsastaja kietoi viittansa lujemmin ympärilleen. Tähän
+saakka oli hänen mielensä ollut niin kiintynyt iloisiin ajatuksiin,
+ettei hän muistanut ajatella terveyttään. —
+
+Rajuilma oli mennyt ohitse, mutta ilma ei seljennyt, vaan pysyi
+pilvisenä. Hidas sade laskeutui maahan.
+
+Kun Diego oli ehtinyt lähimpään kylään, olivat hänen vaatteensa
+kastuneet läpimärjiksi, ja hän itse koko lailla kylmettynyt.
+Arveluttava hervottomuus levisi yli koko hänen ruumiinsa ja kädet
+vapisivat kovin.
+
+Ensimäiseltä vastaantulialta kysyi hän, pitkäkö matka vielä oli
+Sacedoniin.
+
+"Runsaasti puolen tunnin, hyvä herra", vastasi tämä, kummastellen
+kysyjän kalpeutta.
+
+Don Diego tunsi jo olevansa niin heikko, että hän vaivoin enää pysyi
+hevosen selässä. Turhaan koki hän istua tanakasti; hänen täytyi
+laskeutua vasten hevosen kaulaa. Hänen hengityksensä oli polttavan
+kuuma. Verisuonet hänen päässään paisuivat jokaisesta liikkeestä, minkä
+väsynyt hevonen teki.
+
+"Eteenpäin vain!" huudahti hän ehtimiseen. Maailma pimeni hänen
+silmissään; kasvot ja pää hehkuivat kuumeesta, samalla kun kädet
+kylmyydestä värisivät.
+
+"Silmänräpäys vielä!" puhui hän itsekseen, kooten viimeiset voimansa, —
+"silmänräpäys vielä — ja sitten tulemme onnellisiksi!"
+
+Muutamia minuuttia myöhemmin näki hän jatkuvan sadesumun läpi Sacedonin
+kirkon tornin ja vanhan kastellin katon, joka suojasi hänen armastaan.
+
+"Jo tulen, jo tulen", kuiskasivat hänen huulensa. Hevonen saavutti
+kylän ensimäiset talot. Don Diego laski minutit, jotka vielä erottivat
+hänet hänen rakastetusta vaimostaan.
+
+Nyt oli hän kirkon luona. Minuutti vielä. Hän ratsastaa kastellin
+pihaan, tahtoo hypätä hevosen selästä, mutta — — putoaa tainnotonna
+maahan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän on siellä, minne hän on halannut. Kun hän aukasee silmänsä, tuntee
+hän päänsä lepäävän rakastetun vaimon helmassa ja virvoittavan palsamin
+valu- van hänen hehkuvalle otsalleen. Serenan suudelmat ne olivat.
+
+"Diaz! armaani! Kuinka voit?" kysyi vaimo äänellä, joka vapisi ilosta
+ja epätoivosta.
+
+"Olen tullut luoksesi", vastasi hän kolealla, soinnuttomalla äänellä.
+"Olen tullut sinne, minne halasin. - Olen voittanut takaisin nimeni,
+Jumala ja ihmiset ovat antaneet minulle anteeksi — sinä rakastat minua
+yhä, ja — minä luulin, että voisimme vielä tulla onnellisiksi!"
+
+Tässä vaikeni hän. Hän tunsi, kuinka läsnä kuolema oli.
+
+"Niin, me tulemmekin onnellisiksi", vastasi Serena. "Siksihän on Jumala
+sinut vapahtanut, että vielä voit olla onnellinen, minun omani."
+
+"Jumala on vanhurskas!" kuiskasi sairas. "Hän on sallinut, että
+olen saanut puhdistaa kunniani, sinun kunniasi; hän on sallinut
+minun jälleen tavata sinut — _mutta että pahantekiä vielä voisi elää
+onnellisena_, sitä hän ei voinut sallia. Siinä on kyllin, että hän suo
+minun kuolla onnellisena."
+
+"Et saa kuolla", vaikeroi vaimo epätoivoisena. "Nythän vasta olet
+tullut omakseni — en voi sinua nyt jo kadottaa."
+
+"Muutama hetki sitten kaatui ympärilläni satoja, mutta minut säästi
+kuolema. Nyt olen saavuttanut päämääräni — — sinut olen saanut jälleen
+nähdä — nyt voi tuulenhengähdys puhaltaa minut pois."
+
+Vaimo kallistui hänen ylitsensä katkerasti valittaen.
+
+Yhä heikommalla äänellä jatkoi Diego: "Täällä... rinnallani... on
+kunniaristi... ja sen alla kirjoitus... joka puhdistaa sinutkin
+maailman edessä."
+
+Samassa astui lääkäri huoneeseen. Kiihkeästi pyysi Serena häntä
+tekemään mahdottomankin. Lääkäri koetti sairaan valtasuonta ja antoi
+hänelle muutamia tippoja pienestä pullosta. Ääneti seurasi hän sitten
+lääkkeensä vaikutusta sairaaseen. Tämä tuli vähitellen levollisemmaksi;
+Serena pyyhkieli hänen otsaansa, jolta hiki virtana valui. Kuume oli
+kadonnut.
+
+"Kuinka voit, armaani?" kysyi Serena suloisella, tyynnyttävällä
+äänellään.
+
+"Minä rakastan sinua!... ja olen onnellinen!"... kuiskasi sairas tuskin
+kuuluvasti ja kuoli.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77178 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..8231eda
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77178
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77178)