Initial commit of ebook 78049 filesHEADmain

4 files changed, 2928 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78049-0.txt b/78049-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..b642bd2
--- /dev/null
+++ b/78049-0.txt
@@ -0,0 +1,2912 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78049 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+SOINTULA
+
+Kolminäytöksinen näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+ARVID JÄRNEFELT
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1924.
+
+
+
+
+HENKILÖT.
+
+JOHANNES, yhteiskunnallinen uudistaja, puhuja.
+NIINA, hänen vaimonsa.
+JEAN BORGSTRÖM (Nanne), arkkitehti.
+KOMPA, asianajaja.
+JYRKI, entinen ylioppilas, Johanneksen aatetoveri.
+AILI, hänen vaimonsa.
+ALPERTI, tilallinen Pohjanmaalta.
+HUHTIALA, tilallinen Hämeestä.
+HYVÄRINEN, tilallinen Savosta.
+VÄINÖ, torpanpoika.
+EEVA, hänen morsiamensa.
+RISTO, työläinen.
+Vanhempia vaimoja:
+  1:nen, 2:nen, 3:s, 4:s, 5:s, 6:s.
+Poikia:
+  1:nen, 2:nen, 3:s.
+Tyttöjä: 1:nen, 2:nen, 3:s.
+PALYELUSPOIKA (1:sessä näytöksessä).
+JENNI, palvelustyttö (3:nnessa näytöksessä).
+Työmiehiä, vanhempia ja nuorempia vaimoja, tyttöjä, poikia, lapsia.
+
+  I näytös Suomessa.
+ 11   "    Amerikassa.
+III   "    Suomessa.
+
+
+Tekijä pyytää seuraavan huomautuksen painattamista teatterien
+henkilöohjelmiin:
+
+Sointula niminen siirtola on todellisuudessa ollut olemassa
+Pohjois-Amerikassa, Vancouverissa, Malcolm saarella tämän vuosisadan
+alussa. Näytelmässä esiintyvillä henkilöillä ei ole kuitenkaan
+tarkoitettu kuvata tuohon siirtolaan osaaottaneita henkilöitä, vaan
+ovat näytelmän kaikki henkilöluonteet vapaasti muovaeltuja taiteen
+tarkoituksissa.
+
+_Arvid Järnefelt_.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+Sali. Perällä, katsojasta käsin vähän vasemmalla puolella ovi avaraan
+eteiseen. Eteisen vasemmalla ovi, perällä ulko-ovi. Vasemmalla puolella
+salia, taaempana ovi, lännempänä uuni, jonka tulensija on avonainen,
+näiden välissä vanhanaikainen kaappi-kello, jonka heilurinkäynti on
+harva ja lyönti kumean matala. Oikealla taampana ovi, keskempänä
+flyygeli-piano. Ikkuna perällä. Tämän ja peräoven välillä korkea
+peililaite peililautoineen. Sisustus osottaa huomattavaa varallisuutta.
+Salin ovissa ja ikkunoissa kalliita verhoja, seinissä taidemaalauksia
+ja gobelinejä, nurkissa veistokuvia, permannolla paksuja mattoja,
+uhkeita valaistuslaitteita.
+
+Väliverhon auetessa kaikki ovet ovat suljettuina.
+
+ASIANAJAJA KOMPA perempänä, vähän oikealla, istuu kynä kädessä paperia
+ja mustepullo edessään satunnaisesti asetetun katteettoman pöydän
+ääressä. Hänen katseensa ja kynää pitelevä kätensä on kysyvästi
+suunnattuna Johannesta kohden.
+
+JOHANNES (seisoo asianajajaan päin kääntyneenä etualalla vasemmalla):
+Ei, ei, luovun naimaosastani, jota en ole pesään tuonutkaan.
+
+KOMPA (epäröi kirjoittaa): Mutta — (vähän kohottautuen): hyvä
+herrasväki, minun on vähän vaikea vieraananne tässä yksin istua. Ettekö
+suvaitsisi...
+
+NIINA (seisoo etualalla oikealla): Valitettavasti en voi vaikeuksianne
+lieventää. (Osottaen Johanneksen puoleen): Mutta...
+
+JOHANNES (asianajajalle): Olkaa hyvä.
+
+KOMPA: Niinkuin suvaitsette. (Kirjoittaa vähän aikaa, sitten katselee
+papereitaan, tärkeästi): Olen sitte viime kerran paljon miettinyt
+käsillä olevaa avioerokysymystä, ja ovat muutamat kohdat siinä minulle
+yhä jääneet hämäriksi. Minun on senvuoksi pakko vaivata herrasväkeä
+vieläkin muutamilla kysymyksillä.
+
+NIINA: Kysykää, herra asianajaja.
+
+KOMPA: Arvoisa rouva, miksi ette voi suostua matkustamaan miehenne
+mukana?
+
+NIINA: Minä en voi — minä rakastan taidetta, soitantoa, ystäviä,
+joiden kanssa voi puhua. Mutta hän tahtoo, että muuttaisimme jonnekin
+sinne — sinne — Hän tahtoo, että jäisin ikipäiviksi elämään noiden
+tuollaisten — noiden hänen moukkiensa seuraan. Semmoista en voi. En
+ikinä!
+
+JOHANNES (asianajajalle): Näette itse, tiemme auttamattomasti
+haaraantuvat.
+
+KOMPA (Niinan puoleen): Lainopin kannalta voi tähän sanoa vain: vaimo
+seuratkoon miestänsä.
+
+NIINA: Vai niin se on lainopin kannalta. Entä järjen kannalta? Koko
+hänen suunnitelmansa on pelkkää tyhmyyttä! (Johanneksen liikahduksen
+johdosta): Niin, niin — minulla on puheenvuoro. Hän aikoo muuttaa
+maailman. Ah kuinka kaunista! Siirtola — paratiisi ihmisten keskellä.
+Mutta kun koko sinun ajatuksesi on alusta alkaen pelkkää tyh-myyt-tä,
+tyhmyyttä! Viedä satoja ihmisiä vieraaseen maahan, ruveta heidän
+johtajakseen, kun — kun —
+
+KOMPA: Saanko kysyä, mitä "kun"?
+
+NIINA: Kun ihminen ei osaa itseänsäkään johtaa. — Tyhmyyttä! —
+Sittenkin ehkä seuraisin miestäni, jos se todella olisi _hänen_
+keksintönsä, mutta kun koko juttu on hänen _yllyttäjänsä_ keksimä. Älä
+keskeytä. Niin juuri, minä en ole velvollinen seuraamaan maailman
+ilettävimmän viettelijän tahtoa. Tuo mies on hänen jumalansa, mutta
+minä vihaan häntä. Tosin viisas kuin käärme, mutta käärme. Kyykäärme!
+
+KOMPA: Minkä perusteella pidätte miehenne suunnitelmaa niin — niin
+järjettömänä?
+
+NIINA: Herra jumala, ettekö _sitä_ ymmärrä! He tahtovat perustaa
+jonnekin maapallon taakse siirtolan, jossa — voi kuinka hullua —
+lapset kasvatetaan yhteisesti ja ei mikään ole kenenkään ja lapset
+riistetään äideiltänsä! Ja vielä: — eivät aio käyttää rahaa — aivan
+noin ilman mitään... Te olette oppinut lakimies. Sanokaa minulle
+suoraan, ettekö pidä sitä tyhmänä? No? — (Turhaan odotettuaan): Onko
+vaimo lain mukaan velvollinen suostumaan ilmi tyhmyyksiin? (Taas
+odotettuaan): Onko hän velvollinen uhraamaan elämänsä, kotinsa,
+onnensa, maansa, ystävänsä...? (Suuttuen omaan heltymiseensä):
+Vastatkaa!
+
+KOMPA: Hm. Te unohdatte, arvoisa rouva, että on olemassa suuri, yhä
+kasvava valtiollinen puolue, jonka aatteet perimmältä tähtäävät juuri
+samoihin utukuviin, kommunismiin: yhteisyyteen kasvatuksessa,
+yhteisyyteen työssä, yhteisyyteen omaisuudessa.
+
+NIINA: Jaha, sosialistit.
+
+JOHANNES (asianajajalle): Me tahdomme olla tienraivaajina
+sosialisteille. Me tahdomme maailmalle osoittaa, että sopusointu
+ihmisten välillä ei ole enää mikään saavuttamaton utukuva, niinkuin
+lausuitte, vaan toteutettavissa oleva, reaalinen todellisuus. Emme voi
+jäädä kotimaahan. Meidän täytyy päästä täydellisesti eristetyiksi,
+kapitaalisesta yhteiskunnasta. Meidän täytyy päästä _kemiallisesti_
+vapaiksi koko tästä räyhäävästä kilpailun ja sorron maailmasta. Me
+luomme _uuden_ yhteiskunnan keskuuteemme, kuvan siitä mitä Pyhä Luonto
+on ihmisillään oikeastaan tarkoittanut. Ja kerran ihmiset tarttuvat
+siihen kuin haaksirikkoiset pelastusvyöhön. Meidän on vain näytettävä
+maailmalle sellaisen yhteiskunnan mahdollisuus. Ajatella ja lukea eivät
+kaikki osaa, mutta kuvia jokainen ymmärtää. Meidän on näytettävä
+ihmisille kuva — tie uuteen sopusointuun, uuteen harmoniaan, uuteen
+yhtymykseen.
+
+NIINA: Tä-tä-tä-tä-tä-tä... Ja uusi yhtyminen aloitetaan — erolla!
+
+JOHANNES (kadottaa hetkeksi varmuutensa, sillä ajatus on hänelle uusi,
+sitten löytää vastauksen): Ellet tahdo eroa, _seuraa_ meitä!
+
+NIINA: En ikinä! Seikkailuihin ei yksikään laki voi aviovaimoa
+pakottaa.
+
+JOHANNES: Siis eroamme.
+
+NIINA (asianajajalle): Turhaan siinä kirjoittelette, herra asianajaja.
+Minä en _anna_ eroa.
+
+JOHANNES: Silloin minä _otan_ eron.
+
+NIINA: Sinä et ota!
+
+JOHANNES: Otan!
+
+KOMPA: Rauhoittukaa, ystäväni, molemmat. (Hymähtäen): Lakiasioissa
+_asiallisuus_ on ainoa. Tunteet hetkeksi nurkkaan.
+
+JOHANNES ja NIINA, jotka kiivastuksissaan olivat lähestyneet toisiaan,
+etenevät jälleen entisille paikoilleen.
+
+KOMPA (olkaansa kohauttaen): Mikäli voin päättää on tässä tapauksessa
+eroasia ajettava yksipuolisena. Silloin ei ylimalkaan riitaisuus
+aviopuolisojen kesken ole riittävä eronaihe.
+
+NIINA: Emme ole ennen näin riidelleet. Mutta nyt ei mene päivääkään...
+Ja vain tämän tyhmyyden tähden. Miehelläni on kyllä ennenkin ollut
+mielessä kaikellaisia aatteita ja maailmanparannuksia, hän on melkein
+sosialisti, emmekä sittenkään ole riidelleet. Mutta nyt tulee tuo
+inhoittava viettelijä ja nyt he tahtovat ryhtyä muka toteuttamaan —
+ajatelkaa, todella toteuttamaan sitä — mikä se nyt on? — sitä
+"sopusointuansa" ja ovat keränneet ympärilleen satoja raukkoja ja
+aikovat tilata jo laivojakin...
+
+KOMPA: Malttakaahan, arvoisa rouva. Asianajajana minun pitää kysyä
+teiltä, onko tuo riitaisuus mahdollisesti kehittynyt joskus niin
+pitkälle, että olisi puhjennut — kuinka sanoisin — ilmeisiin,
+todistettaviin — minun on vähän vaikea ... — sanokaamme
+väkivaltaisuuksiin?
+
+NIINA: Että olisimme "tapelleet", tarkoitatte. Se on, että siis minä
+olisin yrittänyt esimerkiksi repiä silmät hänen päästään. Niin,
+Johannes, kuinkahan sen asianlaita lienee. Silloin ehkä todella voisit
+_ottaa_ eron.
+
+JOHANNES (asianajajalle): En ymmärrä tarkoitustanne.
+
+NIINA (asianajajalle): Juuri ennenkuin astuitte tähän huoneeseen...
+Mutta minun täytyy kertoa teille, että hän aikoo pitää täällä, tässä
+salissa tänään kello viisi kokouksen, johon on kutsunut tuon idiootin
+kaikkine inhoittavine seuralaisineen...
+
+KOMPA: katsoo taskukelloaan ja vertaa seinäkelloon.
+
+NIINA: Puoli viisi... Minä en sitä salli.
+
+JOHANNES: Se kokous kuitenkin pidetään.
+
+NIINA: Se mies ei astu tuon kynnyksen yli!
+
+JOHANNES: Puolen tunnin kuluttua.
+
+NIINA: Ei ikinä!
+
+KOMPA: Mutta malttakaahan, hyvä herrasväki. Siis "juuri ennen tänne
+tuloani", kuten sanoitte, — sattuiko välillänne jotakin —
+väkivaltaisuutta?
+
+NIINA: Sattui.
+
+KOMPA (valmistuu kirjalliseen muistiinpanoon): Jaha, jaha.
+
+NIINA (Johannekselle): No, kerrohan.
+
+JOHANNES: vaikenee.
+
+NIINA: Ainakaan en _minä_ ryhtynyt sinua työntämään ulos tästä
+huoneesta tuonne toiseen.
+
+KOMPA (heittää toivottomana kynän kädestään): Tjah. — Ei, arvoisa
+herrasväki. (Johannekselle): Ei siis edes mitään väkivaltaisuuksia.
+Täytyy siis löytää jotakin muuta, mihin perustaa yksipuolinen
+avioerohakemus.
+
+NIINA: Varmasti jotakin muuta.
+
+KOMPA: Asia, johon nyt aion koskettaa, on kuitenkin äärimmäisen
+arkaluontoista laatua, joten en tiedä, uskaltaako siihen luvattanne
+kajota.
+
+NIINA: Leikkauksenalaisen ei auta hävetä. Olkaa niin hyvä.
+
+KOMPA: Ei teillä, arvoisa herra, ole esitettävänä eroon nähden jotakin
+aihetta tyytymättömyyteen, joka koskisi suorastaan — aviollisia
+suhteitanne, yhdyselämäänne?
+
+JOHANNES: On.
+
+NIINA: hätkähtää rajusti.
+
+JOHANNES: Se juuri onkin erohakemukseni pääaihe. Suunnitelmani ei ole
+suinkaan pelkkää korupuhetta, ei seikkailuhalua eikä — vielä vähemmän
+— minkään yllyttäjän vaikutusta, niinkuin tässä on yritetty leimata.
+Aatetoverini on vain terävä, käytännöllinen kyky. Hän järjestää minkä
+minä suunnittelen. Hänen apunsa on minulle oleellisesta merkityksestä,
+hänen alituinen seuransa on minulle välttämätön.
+
+NIINA: on kivahtamaisillaan jotakin sanomaan.
+
+JOHANNES: Puheenvuoro on minun.
+
+NIINA: menee mielenosoituksellisesti istumaan sohvalle, oikealle, ja on
+lukevinaan sanomalehteä.
+
+JOHANNES: Terävällä järjellään hän tukee ja kannattaa minua, missä
+tukea ja kannatusta tarvitsen, olkoonpa, että joskus myös hillitsee
+aatteitteni lentoa. Mutta itse aate on minun, se on tässä sielussa
+syntynyt, se on vuosikausien kuluessa kehittynyt ja nyt vihdoin
+kypsynyt, se on ajatuksieni ajatus, se on vereni sykintä, se on minun
+elämäni. Ja sen nimessä minä tahdon olla vapaa kaikesta mikä sitoo
+minua, kaikesta mikä pyrkii kytkemään ajatuksiani, kaikesta mikä on
+omansa lamauttamaan tarmoani ja jäytämään henkeni voimaa.
+
+NIINA: Että sinä olet suuri puhuja, sen olen aina tiennyt.
+
+JOHANNES: Sen nimessä, sanon minä, tahdon olla vapaa myös
+sukupuolielämästä, ja ennen kaikkea juuri siitä.
+
+NIINA (mielenkiinnolla): Tuon olisit voinut selittää myös joskus
+_minulle_!
+
+JOHANNES: Sukupuolinen intohimo on käynyt minulle ristiriitaiseksi
+aatteeni kanssa. En ole sen tarpeessa, se on minulle olematonta, ja
+velvollisuutena — vastenmielistä.
+
+NIINA: Mutta olenko minä sanallakaan koskaan ilmaissut tyytymättömyyttä
+sinun pidättyväisyyteesi?
+
+JOHANNES: "Pidättyväisyyteeni"! — Se on ainiaaksi! Elän aatteelleni ja
+päätökseni on olla vapaa ikipäiviksi. Horjumaton, peruuttamaton
+päätökseni!
+
+KOMPA: Lain kannalta katsoen moinen aviosuhteiden auttamaton
+rikkoutuminen on kylläkin riittävä eron aihe.
+
+NIINA (levottomana): Ah, te aiotte kietoa minut verkkoihinne, näen sen.
+Minun täytyy saada apua. (Menee perälle, viskaa oikeanpuoleisen oven
+auki): Nanne, tule tänne!
+
+JEAN BORGSTRÖM näyttäytyy ovessa, pysähtyy epäröiden kynnykselle.
+
+NIINA (mennen paikalleen): Tule, tule vain.
+
+BORGSTRÖM lähestyy Niinaa.
+
+NIINA: Kuule, Nanne, ne aikovat nyt selittää...
+
+BORGSTRÖM (rauhoittavasti, sydämellisesti): Niina! Rauhoitu, Niina.
+Olen kuullut joka sanan, ei tarvita selityksiä. (Katsoo ympärilleen):
+Mutta esitähän toki.
+
+NIINA (asianajajalle): Arkkitehti Jean Borgström. (Borgströmin
+puoleen): Asianajaja, varatuomari... (Ei muista nimeä): Suokaa
+anteeksi.
+
+KOMPA: Kompa. (Käteltyään Borgströmiä): Olen täällä asianajajan
+toimessa, ja luvalla sanoen — on hiukan epäoleellista kutsua
+asianajaja asianajajan eteen. Vaan jos suvaitsette, mielelläni suon
+paikkani teille. (Väistyen Johanneksen puolelle): Jompikumpi.
+
+NIINA: Hän on talon ystävä ja tietää kaikki. Hän selittää teille minun
+puolestani. (Kuiskuttelee kiihkeästi Borgströmin kanssa, pyytää
+rukoillen ja suudellen).
+
+KOMPA (lähestyy Johannesta): Hm?
+
+BORGSTRÖM: Minulle on yhdentekevää. Hän ei ole lakimies.
+
+KOMPA (hiljaa): Ei noilla kahdella ole keskenään mitään?
+
+JOHANNES (pudistaa päätänsä): En luule.
+
+KOMPA: Vahinko. Lykkäämmekö toistaiseksi?
+
+JOHANNES: Ratkaisun täytyy tapahtua ennen viittä. Olkaa hyvä, jatkakaa.
+
+KOMPA (istuu jälleen pöytänsä ääreen): Niinkuin äsken sanoin,
+kieltäytyminen aviovelvollisuuksien täyttämisestä on lain kannalta
+kylläkin riittävä eron aihe.
+
+NIINA (levottomana Borgströmille): Nanne, puhu!
+
+BORGSTRÖM: Rauhoitu toki, eihän tässä ole mitään hätää.
+(Asianajajalle): Olette tietenkin oikeassa. Jos arvoisa rouva haluaisi
+miehensä aviollisen kieltäytymisen perusteella hakea yksipuolista eroa,
+hän varmaan sen saisi, vaikkapa vastoin miehensä tahtoa. Mutta en voi
+käsittää, miten hänen miehensä _oman_ kieltäytymisensä perusteella
+voisi vastoin vaimonsa tahtoa _saada_ eroa?
+
+NIINA: Juuri niin, Nanne, juuri niin! Bravo!
+
+KOMPA: Ette suinkaan te, herra... (Ei ole muistavinaan nimeä): herra
+asianajaja, voine kuvitella, että kukaan aviovaimo olisi suostuvainen
+avioelämään ilman avioelämää?
+
+BORGSTRÖM: Juuri sitä tässä tapauksessa kuvittelen.
+
+KOMPA: Arvoisa rouva, vastatkaa itse puolestanne: oletteko todellakin
+tyytyväinen sellaiseen tulevaisuuden perspektiiviin?
+
+NIINA: Aivan.
+
+KOMPA (paiskaa toivottomana paperisalkkunsa kiinni).
+
+JOHANNES (melkein rajun kiihoittuneesti): Siinä tapauksessa on kysymys
+vain joistakin kurjista osakkeista, joita pelkäät kadottavasi. Rahat
+saat pitää kaikkineen, niinkuin jo sanoin. Minä en _osta_ vapauttani!
+(Asianajajalle): Luovun naimaosastani. Kirjoittakaa eroehtoihin.
+
+KOMPA (kirjoittaa ahkeraan seuraavan kuluessa)
+
+NIINA (rauhallisesti ja arvokkaasti): En ymmärrä miksi epäilet minussa
+noin alhaisia vaikuttimia, jos _minäkin_ suostun pidättyväisyyteen.
+Päinvastoin kunnioitan sinua voimasi johdosta, ja pidän sinusta
+tällaisena enemmän kuin hillittömyytesi aikana. Usko minua, se on vain
+tuo sinun "aatteesi". (Taas kiihtyen): En voi pakottaa itseäni ottamaan
+osaa ilmi järjettömyyteen, älä sano mitään, se _on_ järjetöntä! Se on
+henkistä lyhytnäköisyyttä! Se on hölläpäisyyttä!
+
+BORGSTRÖM: Niina!
+
+NIINA (Borgströmille): Itse olet sanonut, että ihmisellä joskus aivot
+pehmenevät! (Johannekselle): Se on idioottimaista, mahdotonta, tyhmää,
+tyhmää, tyhmää!
+
+KOMPA (ottaa salkkunsa ja nousee).
+
+PALVELUSPOIKA (virkapuvussa, koputuksen jälkeen sisälle peräovitse):
+Muuan herra ilman käymäkorttia.
+
+NIINA: Nimeltä?
+
+PALVELUSPOIKA: Herra Jyrki.
+
+NIINA: Sano herra Jyrkille, ettei hän voi tulla vastaanotetuksi.
+
+JOHANNES: Pyydä herra Jyrki astumaan sisälle.
+
+PALVELUSPOIKA poistuu.
+
+NIINA: Se mies ei astu tämän kynnyksen yli.
+
+JOHANNES menee peräovelle, aukaisee sen.
+
+JYRKI kynnyksen tuolla puolen, katselee epävarmana outoa ympäristöä.
+
+KOMPA ja BORGSTRÖM kääntyvät tulijaan päin.
+
+NIINA (ottaa nopeasti revolverin pöytälaatikosta, Jyrkille):
+Pysähtykää. En ota täällä vastaan.
+
+JOHANNES: Käy sisälle.
+
+NIINA (ojentaa revolverin Jyrkiä kohti): Ette astu kynnyksen yli!
+
+BORGSTRÖM (käy Niinan käteen): Niina! Niina, mitä sinä teet!
+
+NIINA: Heitä hänet ulos! Se mies ei saa tulla tänne, ei saa, ei saa!
+(Borgströmin pakottamana kaatuu voimattomana sohvalle, purskahtaen
+hysteeriseen itkuun. Revolveri jää Borgströmin käteen).
+
+KOMPA (Johannekselle): Hetkinen vain ja asiamme on onnellisesti
+ratkaistuna. (Jyrkille, joka aikoo peräytyä pois): Ei, ei, jääkää
+tänne, hetkinen vain. (Istuu jälleen pöydän ääreen, valitsee salkustaan
+asiapaperin): Me olemme teidän kanssanne kaksi jäävitöntä todistajaa
+siihen, että riitaisuudet näiden aviopuolisojen kesken ovat todella —
+ainakin arvoisan rouvan puolelta — johtaneet ilmi väkivaltaisuuksiin.
+
+NIINA: kavahtaa pystyyn.
+
+KOMPA (Jyrkille): Te näitte, että rouva ojensi revolverin miestänsä
+kohden?
+
+JYRKI: Jotakin sellaistahan tässä tapahtui.
+
+BORGSTRÖM: Revolveri ojennettiin _tulijaa_ kohden. Minäkin olen
+jäävitön todistaja.
+
+KOMPA: Teidän jäävittömyydestänne ei ole toistaiseksi takeita. Te
+suutelitte.
+
+NIINA (huutaa): Minä aioin ampua _tuota miestä_.
+
+KOMPA: Te aioitte ampua...? (Borgströmille): Näyttäkää minulle
+revolveri. (Ottaa revolverin Borgströmin kädestä, aukaisee lukon, vie
+Jyrkin nähtäväksi): Mitä _tästä_ sanotte?
+
+JYRKI (hymähtäen): Täydet panokset.
+
+JOHANNES: Revolveri on minun.
+
+KOMPA (tekee Johanekselle vaikenemisen merkkejä. Jyrkille): Älkää
+unohtako: "Minä aioin ampua tuon miehen."
+
+BORGSTRÖM: "Tuota miestä".
+
+KOMPA: Partitiivi tai akkusatiivi, se on yhdentekevää. Hyvä vain että
+tekin muistatte. (Tekeytyvän sovinnollisesti): Mutta enhän minäkään
+tahdo olla kova naisväelle. Allekirjoittakaa, arvoisa rouva, tämä
+asiapaperi, se on _molemminpuolinen_ avioerohakemus — (tarjoaa paperia
+Niinalle): — ja me tahdomme unohtaa välikohtauksen.
+
+BORGSTRÖM (Niinalle): Nyt sinun on allekirjoittaminen, Niina.
+
+NIINA: Mitä sinä sanot? Oletko sinäkin minua vastaan!
+
+BORGSTRÖM: Olet menettänyt, Niina rukka. Hän uhkaa ilmiannolla
+murhayrityksestä.
+
+NIINA katsoo kauhistuen ympärillensä, käy käsin päähänsä.
+
+JYRKI: Tässä asiapaperi, tässä muste, tässä kynä. Me emme toki ole niin
+julmia.
+
+NIINA (Johannekselle): Se ei koskaan voi olla _sinun_ tarkoituksesi.
+
+JOHANNES: Olen jättänyt kaikki asianajajani haltuun.
+
+NIINA (hetken kuluttua, verkalleen, toivottomasti, ratkaisevasti): Vai
+niin! (Menee hitaasti pöydän ääreen, kastaa kynän, mutta käsi vapisee
+ja hän ojentaa toisen kätensä Borgströmille, sitten allekirjoittaa
+paperin. Kynä putoaa hänen kädestään).
+
+KOMPA (nostaa kynän): Ja vielä tämä avonainen valtakirja.
+
+NIINA (allekirjoittaa. Johannekselle): Hyvästi, Johannes! (poistuu
+Borgströmin tukemana oikealle).
+
+KOMPA: painaa imukepaineen asiakirjaa vastaan, jonka pistää salkkuunsa.
+
+    Seinäkello lyö viisi.
+
+KOMPA (katsoo taskukelloaan, tulee Johannesta kohden ja sanoo matalalla
+äänellä, voitokkaana): Kello on viisi.
+
+JOHANNES (herää masentuneesta lamauksestaan, valmiina tekemään mitä
+pyydetään).
+
+KOMPA: Ei, ei, en tahdo enää kokoustanne viivyttää. Voitte
+allekirjoittaa toisten, samalla todistamme nimikirjoitukset. (Jyrkin
+puoleen): Minun on kunnia... (Kättelee Jyrkiä, sitten Johannesta, ja
+poistuu peräovitse).
+
+JYRKI: Aika nokkela juristi! Tällaista tulosta en osannut odottaakaan.
+
+JOHANNES: Se oli inhoittavaa! (Istuutuu raskaasti huokaisten sohvaan
+vasemmalle).
+
+JYRKI (aikoo aukaista peräoven): Jotkut heistä ovat jo saapuneetkin.
+
+JOHANNES: Odota hetkinen.
+
+JYRKI: Tänään olen vastaanottanut matkarahat yhteiseen kassaan. Meillä
+on hyviä uutisia, uusia tulokkaita, yksi perheetön Pohjanmaalta, toinen
+Hämeestä, lapseton hänkin, kolmas Savon ukkoja, vaimo kakaroineen jää
+toistaiseksi. (Kun Johannes ei yhäkään ala virkistyä): Ovat myyneet
+maansa ja kontunsa. Lupaavat luovuttaa yhteiseen asiaan joka pennin.
+Mitäs sanot? — Mikä sinua painostaa? Olethan vihdoin viimeinkin vapaa!
+
+JOHANNES: Olen vapaa, ilman tätä inhoittavaa kohtausta tuskin
+olisinkaan. Niina sanoi äsken sanan, joka iski minuun syvälle. Putosin
+maahan kuin lennosta ammuttuna.
+
+    Peräovea raotetaan. Näkyy joukko henkilöitä tuloa tekemässä.
+
+JYRKI: Odottakaa.
+
+    Ovi sulkeutuu.
+
+JYRKI: Jos sinua nukuttaa, heittäydy tuohon hetkeksi. Meillä on aikaa
+odottaa.
+
+JOHANNES (huokaa): Jospa minun sittenkin olisi pitänyt koettaa
+suostuttaa häntä!
+
+JYRKI: Lähtemään mukaan?
+
+JOHANNES: Millaiseksi ajattelet elämämme silloin muodostuneen?
+
+JYRKI: Oletko järjiltäsi? Hän _vihaa_ meitä!
+
+JOHANNES: Olisi ehkä oppinut rakastamaan.
+
+JYRKI (asiaankäyvällä, tarmokkaan ankaralla äänensävyllä): Mitä hän
+siis sanoi sinulle?
+
+JOHANNES: Hän oli tavallaan oikeassa. Minä muka tahdon yhdistää ihmiset
+uuteen sopusointuun, mutta alotan aatteeni rikkomalla välit, eroamalla,
+epäsoinnulla.
+
+JYRKI: Kuuleppas, onko sinulla tupakkia?
+
+JOHANNES (hajamielisesti): Tuolla. Tuolla.
+
+JYRKI (peräoven luona olevan peililaudan ääressä): Oikein. Nämä ovat
+niitä turkkilaisia. (Sytyttää kiirehtimättä, vetää syviä rintasavuja,
+sitten istuu Johanneksen läheisyyteen tuolinselkä edessään, sanoo
+teennäisen hillitysti): Hän olisi voinut antaa sinulle vielä paljon
+_ankarampia_ nuhteita — noin omantunnon asioissa. Sillä eroathan sinä
+koko tästä maastakin, niinkuin hänestä. (Hetken odotettuaan
+vaikutusta): Rikothan sinä välisi perin juurin koko tämän
+kapitalistisen yhteiskunnankin kanssa, joka viheltää sinun aatteillesi.
+
+JOHANNES: Perinjuurin, perinjuurin!
+
+JYRKI Niinkuin hänkin viheltää.
+
+JOHANNES (hymähtäen): Viheltääpä todellakin!
+
+JYRKI: Parjaa, vihaa, inhoo sinun aatettasi, joka kuitenkin on sinulle
+enemmän kuin sinä itse.
+
+JOHANNES: Olet oikeassa. Minä ja aatteeni olemme yhtä.
+
+JYRKI: Mutta istuupa sinussa sittenkin vielä hitunen vanhan maailman
+hapatusta.
+
+JOHANNES koettaa huokaista pois tunnelmansa.
+
+JYRKI: Tämä kokous on tärkeistä tärkein. Nyt ratkaistaan kaikki.
+Valtamerilaiva on tilattu.
+
+JOHANNES: Minä tiedän, minä tiedän.
+
+JYRKI: Kajahuta siis ilmoille paras puheesi!
+
+JOHANNES: Oh, pitääkö minun vielä puhuakin! Tiedäthän, etten voi
+teeskennellä innostusta.
+
+JYRKI: Juo siis jotakin. Useat näkevät sinut ensi kerran. Kevättä,
+päivänpaistetta, reippautta, toivoa, uskallusta, elämänhehkua on sinun
+nyt lähdön edellä heihin puhallettava. Enhän minä sellaiseen pysty!
+(Menee aukaisemaan peräovea): Mutta se on tällä hetkellä välttämätöntä.
+Välttämätöntä!
+
+JOHANNES nousee, kääntyy poispäin, siirtyy etualalle.
+
+JYRKI (avaa oven): Käykää sisälle, käykää sisälle.
+
+    Joukko tietopuolisesti sivistyneempää työ- ja talonpoikaisväkeä
+    miehiä ja naisia, nuoria ja vanhempia, myös joitakuita lapsia
+    astuu sisään hitaasti, malttamatta aluksi tarkastella salin
+    kattoa, seiniä ja kalustoa.
+
+JYRKI: Sisään, sisään vain rohkeasti! (Uusille tulokkaille): Terve
+Alperti, Huhtiala, terve Hyvärinen. Tuossa se on meidän johtajamme.
+
+JOHANNES: Terve tuloa, veljet ja sisaret. Istukaa. Olkaa kuin kotonanne
+täällä. (Kättelee jokaista, koettaen puhutella kaikkia).
+
+JYRKI: Niin, olemmehan kuin samaa perhettä kaikki. Istukaa, istukaa. Ja
+Leena on tullut oikein matkakimsuineen. Tänne, tänne, noin, noin.
+(Kokoo avuliaasti vieraiden kamsut ja nyytit läjään peräseinää vastaan,
+siirtelee pöydät ja tuolit keskeltä huonetta syrjemmäs).
+
+1:NEN VAIMO: No eikös sitä lähtöä tehäkin?
+
+JYRKI: Lähtöä, lähtöä, kuinkas muuten. Valtamerilaiva jo tilattuna.
+
+USEAT JOUKOSTA: Valtamerilaiva!
+
+JYRKI (vetää kartan povitaskustaan kesken muita puuhiaan): Tässä
+kartta. Näin mennään. Tästä tuonne. Sitten 22 päivänä valtamerilaivalla
+Liverpuulista, tuosta kohden. (Antaa kartan käsistään ja jatkaa
+järjestelyä).
+
+ENIMMÄT JOUKOSTA kokoontuvat kartan ympärille, kurotellen paitansa.
+Syntyy puheen sorina, jossa kuuluu tiheään sanat: "valtamerilaiva", "22
+päivänä", paitsi muuta matkaan kuuluvaa.
+
+JYRKI (kun Johannes on kättelyssään pysähtynyt uusien tulokkaiden
+kohdalle): Siinä uudet veljemme: Alperti Pohjanmaalta, Huhtiala
+Hämeestä, Hyvärinen Savosta.
+
+HYVÄRINEN (Johannekselle): Teitäkö ei myö jo tunnettais. Oho! On niitä
+teiän kirjotuksianne tok' lehistä luettu. Ja minä ne ossoon ulkoo.
+Paljon ois meiän seuvuilta tulijoita, kunhan saanevat ensin asiansa
+selviksi...
+
+JYRKI: No jokos se Hyvärinen on saanut talonsa kaupaksi?
+
+HYVÄRINEN: Eihän myö vielä. Se kun tuota... Mutta saaneehan asiamies
+jälempänä toimittaa ja vaimo sitte tuopi rahat tullessaan.
+
+JOHANNES: Oikein ajateltu, Hyvärinen. Ensin nähdään, mitä hommastamme
+syntyy, sitten...
+
+HYVÄRINEN: Syntyyhän se, hyvä siitä tuloo. Vai tämä se on johtajamme.
+No jo on pulska miehekseen. (Valmistuu ikäänkuin puhetta pitämään):
+Niinkuin Mooses ennen vanhaan vei Israelin lapset Ekyptistä luvattuun
+maahan...
+
+JYRKI lyö Hyväristä voimakkaasti olalle. He nauraen syleilevät
+toisiansa.
+
+HYVÄRINEN: On, on meillä luettuna niistä lehistä.
+
+HUHTIALA (vähän jurona): Meirän on myyty. Vein rahat pankkiin.
+
+JYRKI (leikillisesti): No aina se hämäläinen varansa pitää.
+
+HUHTIALA: Eikä pirä. Kuitti on. Perille päästyä nostetaan, kunhan
+nährään.
+
+ALPERTI (ottaa setelitukon povitaskustaan, antaa Johannekselle):
+Uutehen talohon vanhan hinta.
+
+JOHANNES ottaa rahat vastaan, antaa Jyrkille.
+
+    Karttaa katselevan ryhmän puolelta kuuluu naurunremahdus,
+    joka vetää muidenkin huomion puoleensa.
+
+JYRKI (Johannekselle, joka on jälleen siirtynyt etualalle): Etkö saa
+sanaa suustasi!
+
+JOHANNES: Jossakin muualla. Enhän ole enää kotona täällä. Seinät
+puristavat minua, katto painaa päätäni.
+
+JYRKI (hillityllä raivolla): Tämäpä on kirottua!
+
+AILI on vähää ennen ilmestynyt eteiseen, riisunut päällysvaaiteensa,
+tulee sisälle peräovesta, lähestyy varovasti Jyrkiä, joka ei häntä
+huomaa.
+
+JOHANNES: Puhua innoituksetta on minulle samaa kuin valehdella.
+
+AILI koskettaa takaa Jyrkiä hihaan.
+
+JYRKI: Niin, tässä saan sinulle esittää nuoren vaimoni.
+
+JOHANNES: Hänkö? Kuule, enhän ole vielä onnitellutkaan sinua. (Kättelee
+Jyrkiä, katsellen Ailia, johon rakastuu ensi hetkistä).
+
+JYRKI: No, no, joutavia! Akkahan se minullakin olla pitää.
+
+JOHANNES (ottaa Ailia kädestä): Onko aikomus seurata mukana?
+
+AILI: On.
+
+JOHANNES: Valtamerten taa, läpi mittaamattomien maanosien.
+
+AILI: Niin.
+
+JOHANNES: Seurata tietymättömään tulevaisuuteen, ehkä puutettakin
+kärsimään, ehkä sairastumaan, ehkä jäämään vaille lääkärin apua, ehkä
+— ikävöimään vanhoja kotipolkuja, ystäviä, omaisia? — Silmät katsovat
+minuun avoimina, riemua täynnä.
+
+MUUT LÄSNÄOLIJAT ovat vähitellen jättäneet karttansa, kunnes kaikki
+jännittyneinä kuuntelevat Johanneksen sanoja.
+
+AILI: Teitä seuraan vaikka silmät ummessa.
+
+JOHANNES: Sinuttele minua, sisar. Minä olen Juho. Ja sinä?
+
+AILI: Aili.
+
+JOHANNES: Onpa niitä sentään naisiakin, jotka voivat jotakin aatteelle
+uhrata.
+
+1:NEN VAIMO (osottaen ylpeydellä 2:seen vaimoon): On niitä.
+
+    Johanneksen ja Ailin kädet erkanevat.
+
+2:NEN VAIMO on vetänyt kaksi puolikasvuista lastansa eturiviin johtajaa
+heille osottaakseen.
+
+JOHANNES (kääntyen 2:sen vaimon puoleen): Jotka jaksavat uhrata vielä
+lastensakin puolesta! (Nostaa yhden lapsista syliinsä).
+
+2:NEN VAIMO: Vai jo uuden setän sylissä! Niin karistamme kurjuudet
+samalla lastenkin hartioilta, eivät näe viinaa, ei korttia, ei
+irstautta. (Itkee).
+
+JOHANNES (annettuaan lapsen Ailin syliin, joka hänkin oli kumartunut
+lasten puoleen): Niin, veljet, sisaret! Vuosisatain kurjuudet me
+karistamme hartioiltamme! (Täynnä innostusta): "Uutehen talohon!"
+"Uutehen talohon", sanoi pohjalainen äsken, kun laski käsiimme talonsa
+hinnan. Hän uskoo meihin, hän rakastaa meitä, hän sanoo meitä uudeksi
+taloksensa. Uutehen talohon vanhan hinta! Se ajatus meitäkin
+innostuttakoon. Pesäeroon vanhasta yhteiskunnasta, pesäeroon, sanon
+minä! Kaikki siteet armotta poikki, kaikki peräytymisen sillat tuleen!
+Irti, irti vanhasta! Uutehen talohon!
+
+Mutta mitä tuovat uuteen taloon ne, joilla ei ole ollut vanhaa myydä?
+Eikö mitään? Koko elämänsä, työnsä, jänteittensä voiman, jota innostus
+ja toiminnanhalu paisuttaa! Minäkin kuulun niihin, jotka eivät tuo
+uuteen taloon muuta: kaikki siteeni vanhan kanssa, olen katkaissut,
+omaisuuteni olen menettänyt, kohtalo ei ole sallinut minun sitä
+aatteelleni luovuttaa. Maailma tahtoo pitää omansa. Mutta olkoon niin.
+Minullakin on siis antaa vain käteni, pääni ja sydämeni. Maailma
+viheltää, ilkkuu ja nauraa minulle: me muka hukumme omaan yritykseemme,
+me muka kuolemme nälkään! Eikö joukossamme ole kyntäjiä, kylväjiä?
+
+ÄÄNIÄ JOUKOSTA: On niitä!
+
+JOHANNES: Me muka jäämme kylmiin, sateitten alle! Eikö siis joukossamme
+ole kirvesmiehiä!
+
+ÄÄNIÄ JOUKOSTA: Täällä ollaan!
+
+JOHANNES: Eikö ole suutareita, eikö räätäleitä, eikö seppiä, eikö
+konemiehiäkin, eikö sahanasettajiakin!
+
+    Kysymyksiin kuuluu joukosta yhä innostuvampana: "Täällä ollaan!".
+
+JOHANNES: Satoja meitä on, ja mekö kylmiin jäisimme! Totta on yksi
+asia: paljon meille työtä tulee. Mutta raskaskin työ on meille oleva
+pelkkää iloa ja riemua. Se ei ole meille oleva kirousta, niinkuin
+vanhan maailman orjille, jotka kapitaalin kätyripomoja palvelevat. Ei!
+Meidän työmme on oleva omaa työtämme. Kerrankin on työmies saava
+nauttia työnsä koko tuloksen! Kerrankin hän on tekevä työtä
+itsellensä! Kerrankin maa on oleva ojankaivajan oma, kerrankin metsä
+hongankaatajan, kerrankin apaja sen, joka nuotan kutoo. Kerrankin! Mikä
+vapahtava riemu! Turhaanko lintu visertää kesken arkista työtänsä?
+Turhaanko kiuru kesken pesähommaansa taivaisiin kohoaa, suun täydeltä
+laulaaksensa? Niin mekin! Niin mekin, sanon minä! — Ja vielä maailma
+moittii meitä, että muka tahdomme eristäytyä oman erikoisonnemme
+hakuun. Niin kyllä, eristäytyä, mutta vain niinkuin eristäytyy mies,
+joka korpeen lähtee uutta tietä raivaamaan. Sillä tietä me lähdemme
+raivaamaan, uraa uutta ihmisten kulkea. Ei auta tässä tiedemiesten
+viisastelut enää, ei auta opit, ei seulomiset, ei paljon puhumiset.
+_Teossa_ se tie on meidän näytettävä maailmalle. Aatteemme toteutus ei
+tarkoita siis vain itsekästä erikoisonneamme, vain _maailman_ onnea! Ei
+oman itsemme hyväksi, vaan _maailman_ hyväksi! Aatteemme aateloitsee
+meidät! — Niin, rakkaat hengenheimolaiset, veljet, sisaret, aatteemme
+on tehnyt meidät toistemme sukulaisiksi. Maailmassa, jonka me nyt
+jätämme, tekee liha ja veri ihmiset toistensa sukulaisiksi, ja he
+kokoovat toisilleen perintöjä ja riistävät ja riitelevät. Mutta meidät
+tekee veljiksi ja sisariksi aate. Ja kerran näytämme maailmalle, että
+tämä on korkeampi ja lujempi sukulaisuuden pohja! Veljet, sisaret,
+yhdessä uskallamme, yhdessä voitamme tai hukumme! Kädet käsihin, sormet
+sormien lomahan!
+
+    Kaikki haltioituneina, riemukkaina kättelevät tai
+    syleilevät toisiaan.
+
+JYRKI (Johannekselle): Se se vasta puhe oli!
+
+JOHANNES (ottaa Ailia kädestä): Sinä minulle voiman annoit!
+
+HYVÄRINEN (osoittaen Väinöön ja Eevaan, jotka ovat rakkaita
+toisillensa): Mutta mitenkäs nämä Väinö ja Eeva vihitään, kun myö
+jäähään papittomiksi?
+
+KAIKKI räjähtävät iloisesti nauramaan.
+
+JOHANNES: No, no, kyllä siihen keinot keksitään. Olkaapa toistaiseksi
+kuin veli ja sisar vain. Siellä sitten häät vietetään!
+
+HYVÄRINEN: Riemuhäät ensimmäiseksi!
+
+NUORET: Hääkokot loimuamaan! Tanssit käymään!
+
+JOHANNES (Ailin puoleen): Ja nyt sinä, nuorin sisareni, annappa nimi
+uudelle yhteiskunnallemme.
+
+AILI: Minäkö?!
+
+MUUT: Sinä juuri, sinä, sinä!
+
+JOHANNES: Sointuisa nimi sopusoinnullemme.
+
+AILI (epäröiden): No — olkoonpa sitten vaikka — Sointula.
+
+MUUT (ihastuen, ei yhtaikaa): Sointula!
+
+JOHANNES: Hyvä on. Olkoon Sointula!
+
+JYRKI (haltioissaan): Ja eläköönpä "Mooseksemme"! Eläköön!
+
+KAIKKI (voimakkaasti): Eläköön! Eläköön!
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+Sointulan uusi, vain sisustustöitä enää puuttuva kokoustupa. Pitkä
+penkki on jo kiinnitetty oikealle seinävierelle. Sen edessä tupapöytä.
+Vasemman seinävieren penkkiä paraillaan asetetaan. Joitakuita istuin
+jakkaroita. Lastuja permannolla. Peräsemän molemmilla sivuilla leveät
+ja korkeat ikkuna-aukot, ruutukehyksiä vielä vailla, keskellä laaja
+oviaukko, sen edessä ulospäin lähinnä porrassillake pylväineen ja
+edempänä Tyynenvaltameren lahdeke, jonka vasemmalla puolella näkyy
+kaukaa pieni saharakennus lautatapuleineen ja siellä täällä
+työläisasumuksia metsän rinnassa. Oikeanpuoleisessa seinässä suljettu
+ovi.
+
+On kirkas, tyyni iltapäivä.
+
+ALPERTI ja HUHTIALA, molemmat vasemmalla, ja HYVÄRINEN oikealla, lakit
+päässä, asettelevat ikkunakehyksiä, höyläilevät niitä, kiinnittelevät
+saranoita, naputtelevat hiljaa. JYRKI, oikealla avopäin, istuu pöydän
+ääressä uppoutuneena laskelmiin, edessään joukko papereita ja
+sanomalehtiä, joita hän tutkii ja toisinaan hermostuneesti vaihtelee.
+Ulkoa kuuluu karjankelloja, käenkukuntaa, kiekonheittäjäin ääniä ja
+kauempaa miesääninen soololaulu, jota sekakuoro kerraten säestää.
+Nuotti: "Sancta Lucia" (O dolce Napoli...). Sanat:
+
+SOOLO:
+
+    Kas kuinka aallotar
+    kirkkaana päilyy!
+    Oi kuinka tuulonen
+    oksissa häilyy!
+    Poissa on onneton
+    maailman myrsky,
+    poissa on aaltojen
+    tuskaisa tyrsky.
+
+KUORO:
+
+    Voi kuink' on sointuisaa,
+    voi kuinka ihanaa!
+    Riemuitse armahain
+    kansa Kalevan!
+
+SOOLO:
+
+    Tuolla sen kansan
+    viljavat pellot,
+    tuolla sen karjan
+    sointuisat kellot,
+    Tuolla sen laivat
+    aaltoja leikkaa,
+    tuolla sen lapset
+    lyö kuperkeikkaa!
+
+KUORO:
+
+    Voi kuink' on ... j.n.e.
+
+ALPERTI (huutaa ikkunasta): Töihin, töihin, poiat!
+
+HYVÄRINEN: Antaa nuorten iloita. Taitavatpa sen laulun sitten kun
+johtajamme kaupungista palaa. Semmoisen läksyn oli hän heille
+lähtiessään antanut.
+
+ALPERTI: Eipä ole nyt kiekonheiton aika! (Huutaa ankarammin ja
+kovemmin): Töihin!
+
+HUHTIALA (pehmentäen): Töissä näkyivät olevan vielä kyntäjätkin.
+
+HYVÄRINEN: Se Sointulan laulu on toki minulle kuin pyhä virsi ikään,
+niin käypi sydämelle ja kyynel kihoo silmään. (Hyräilee): "Voi kuinka
+sointuisaa, voi kuinka ihanaa..." no, no!
+
+    Miehet alkavat koota kapistuksiaan.
+
+Jahah, veljet, nythän tämä alkaa osapuilleen olla valmis.
+
+HUHTIALA istuutuu, panee tulen piipun nystyräänsä.
+
+HYVÄRINEN: Kunhan ei tuli lastuihin päässe. Tupakastahan se vanhakin
+tuleen syttyi ja poroksi paloi. Ja silloin jo päätettiin, että nyt ei
+Sointulassa enää tupakoiakkaan.
+
+HUHTIALA: Ei lähre se tapa enää tän ikäisestä.
+
+HYVÄRINEN: No, no, kuhan et muien nähen, ettei pahat himot nuoriin
+pääse.
+
+ALPERTI: Tämä talo vakuutetaan Nyyjorkin paloyhtiösä.
+
+HYVÄRINEN: Vielä se mitä vakuutetaan. Parempi ois olla tupakoimatta.
+Johan sitte taas tultais kiinni siihen kapitaaliseen yhteiskuntaan.
+
+HUHTIALA: Kiinnipä siihen tultiin, kun se lainakin otettiin.
+Hypoteekissä ovat Sointulan maat. Ja uutta velkaa on Mooses
+hommaamassa. Alvaria vaan asioissa mannermaalla.
+
+HYVÄRINEN: Se nyt on minkä hätä on pakottanna. Ei, veljet, vahinko
+tulee, jos on tullakseen.
+
+HUHTIALA: Mikä on Jyrkin mieli tässä asiassa?
+
+JYRKI: Siitä asiasta kai — äänestetään.
+
+ALPERTI Mutta tämä talo vakuutetaan.
+
+JYRKI: Siihen puoleen minäkin äänestän, kun äänestämään päästään. Vielä
+kerran sellainen palovahinko ja vielä kerran vakuuttamaton tukkilautta
+tuuliajolle, niin ollaan hukassa. Näitä hiton laskuja ja numeroita ei
+selvitä enää mikään. Tuskan hiki nousee otsalleni.
+
+HYVÄRINEN: Kuuleppas, veli Jyrki, Sointulassa asiat puhutaan suoraan.
+Ei ne nuo laskut sinunlaisellesi älyniekalle vaivaa tuota. Jokin muu
+asia se sinun mieltäsi painaa.
+
+JYRKI: Jos painanee se, ettet vieläkään ole luvattua talonhintaa
+suorittanut.
+
+HYVÄRINEN: No nytpä jo suutuit.
+
+JYRKI (hillittömästi): Puhu sinä Moosekselle siitä "muusta asiasta",
+viaton on siihen minun rintani.
+
+HYVÄRINEN: Kah, miksenkä minä puhuisi. Suoraan sanon hänelle, niinkuin
+sanoin sinullekin.
+
+ALPERTI: Sanoo sen hälle kerta tämäkin poika.
+
+HUHTIALA: Puhuen asiat selvenevät. Parempi suoraan kuin juoruamalla.
+
+JYRKI (Hyväriselle): Jos sanot, niin tuohon käteen.
+
+HYVÄRINEN (Jyrkiä kädestä pitäen): No saatpahan nähä, kun hän vain
+kaupungista palaa, suoraan sanon ja varotan, ihan suoraan.
+
+ALPERTI (ikkunaan): Tytöt hoi, tulkaa lastut korjaamaan!
+
+JYRKI (kokoaa paperinsa): Tässä metelissä ei hittokaan numeroita
+kirjoittele. (Menee oikealle).
+
+    Lähestyvän nuorison iloisia ääniä.
+
+HYVÄRINEN: Kuulkaapas sitä vikinätä! Kinastelustamme älkööt nuoret
+saako vihiä. Päivänpaisteena lempeänä on täällä vanhain nuorille
+säteiltävä. Mitäs sinä Alperti siinä. Jo tulevat.
+
+ALPERTI: Mutta tämä talo vakuutetaan.
+
+AILI (peräovella): Hei tytöt, uusi kokoussali on valmis! (Tulee
+sisälle): Ja kuinka pitkät penkit! Ihanaa!
+
+    Nuoriso syöksähtää sisälle, hajoten eri paikkoihin tupaa.
+
+1:NEN TYTTÖ: Valmis, hurraa!
+
+MUUT: Hurraa!
+
+1:NEN POIKA: Nyt tässä kelpaa... (Sieppaa 1 tytön vyötäisistä, tanssiin
+vaatien).
+
+2:NEN ja 3:S POIKA: Tanssimaan, pojat! (Sieppaavat kukin tyttönsä): Ja
+tintulintulitii...
+
+TYTÖT vastustelevat.
+
+2:NEN TYTTÖ: Malttakaa, malttakaa!
+
+3:S TYTTÖ: Lastuthan ensin korjataan.
+
+POJAT: No lastut korjataan, mutta sitte...
+
+TYTÖT: Sitte, sitte... (Toiset lakaisevat lastuja kokoihin, joita pojat
+nostelevat heidän helmoihinsa, toiset korjaavat miesten kapistukset
+oikeanpuoleiseen huoneeseen).
+
+AILI: Tiedättekö tytöt mitä? Pannaanpas tämä tupa kukkiin ja
+köynnöksiin. Että kun hän tulee...
+
+3:S TYTTÖ: No onpa se Aili iloinen tänään, kun se Juho palaa!
+
+TYTÖT (nauravat): Hyvä, hyvä, kauankos me! — Juostaan hakemaan! —
+Sepä hauska tuuma! — Ai sitä Ailia!
+
+AILI: No eikös pitäisi?
+
+POJAT: Ensin tanssitaan. — Pyhä lupaus annettiin. — Tanssimaan!
+
+TYTÖT ja AILI (hetken keskenään kuiskuteltuaan pyrähtävät äkkiä ulos):
+Ottakaapas kiinni!
+
+POJAT: Petoskauppaa! — Tavoitetaanpas! — Peijakkaat! (Juoksevat ulos
+tyttöjen jäljessä).
+
+EEVA, joka piiloutui tupaan muiden tyttöjen ja poikain juostessa ulos,
+aikoo livahtaa ovesta.
+
+RISTO (joka pojista eroten jäi vahtimaan Bevaa ovipielen taa, ottaa
+hänet kiinni, aikoo suudella): Ähä, kiinni olet, kyyhkyläinen!
+
+EEVA (riuhtaisekse irti): Etpäs vielä saanut! (Juoksee Riston
+ahdistamana miesten turviin, väistyen toisen takaa toisen taa, sitten
+pöydän taakse penkille, sieltä koettaa jälleen päästä miesten luo,
+mutta joutuu kiinni).
+
+RISTO: No onkos tässä nyt paha olla, tui, tui?
+
+VÄINÖ (peräovella): Jaha, siinäpä olette molemmat!
+
+RISTO ja EEVA erkanevat äkkiä.
+
+HUHTIALA (lähdössä Alpertin ja Hyvärisen kanssa): Taisitpa sinä Risto
+siinä Väinön morsianta nauratella?
+
+RISTO: Oma tämä on.
+
+VÄINÖ: Älkääpäs lähtekö. Nyt näette itse, minkä vuoksi häämme ovat näin
+pitkälle jääneet. Todistajiksi kutsun teidät.
+
+EEVA: Ettäs kehtaatkin!
+
+HYVÄRINEN: Kumpaakos sinä Eeva oikein rakastat?
+
+RISTO: "Kumpaako"! Johan sen näitte.
+
+VÄINÖ: Mutta minulla on Eevan lupaukset. Johtajan ja Jyrkin edessä
+naimakaupasta sovittiin. Ja kun ei Sointulassa vihille pääse, niin
+mitkä valat täällä pitää?
+
+ALPERTI: Vanhasa Kyröösä ennen aikaan poiat puukolla tekivät
+semmoisista selvää...
+
+HYVÄRINEN: Ei riiellä, lapset. Sointulassa asiat ratkaistaan sovussa.
+Onhan teitä kolme, — äänestäkää.
+
+VÄINÖ: Äänestetään vaan, mutta hetken minä määrään.
+
+HUHTIALA: Taitaa se likka olla välistä sinullekin hellänä.
+
+VÄINÖ: Vai ettei olisi! Niin painaa välistä päänsä olkaani vastaan, kun
+rantakivellä istumme, katse ulapalla, hiljaa haastelee korvaani ja
+vastaisen elämämme kuvat eteeni piirtelee.
+
+HYVÄRINEN: Eeva vastatkoon itse omasta kohdastaan: Kumpaako sinä
+rakastat, Väinöäkö vai Ristoa?
+
+EEVA (vähän kiihkeästi): Jos suoraan puhutaan, niin minähän tuota
+Väinöä alun pitäin kosinkin. Sellainen vätys se on. Mutta nyt rakastan
+tätä Ristoa, ja sillä hyvä.
+
+RISTO: Nyt sen kuulitte.
+
+HYVÄRINEN: Rakkaus on kyllä Sointulassa yli kaiken muun.
+
+ALPERTI: Eikö annettu lupaus mitään paina — Sointulasa?
+
+    Hetken äänettömyys, jonka kestäessä miehiä kovasti ajatelluttaa.
+
+HUHTIALA: Me ei olla tämän asian tuomareita. (Panee piippuunsa, jonka
+sytyttää alkaessaan seuraavan lauseen): Mutta eikös Sointulassa ole
+semmoinenkin laki — oho — (muistaa nuorten läsnäolon, painaa piipun
+sammuksiin ja pistää takintaskuun): meinaten semmoinenkin laki, että
+jos syntyy riita, niin...
+
+HYVÄRINEN: Niin aivan, että jos syntyy mikä riita, niin asiapuolet
+valitkoot kaksi sovintotuomaria kumpikin, jotka sitten riian
+ratkaiskaat.
+
+HUHTIALA: Ei ole siihen mutisemista, vaan tuomioon on tyyryttävä.
+
+VÄINÖ: No siihen saatan mennä, jos vaan Jyrki rupeaa minun puolestani.
+
+RISTO: Jyrkikö? (Kuiskuttelee Eevan kanssa).
+
+VÄINÖ: Jaa-a, Risto ja Eeva, Jyrki juuri. Ja Alperti toiseksi.
+
+ALPERTI nyökkää myöntyvästi.
+
+RISTO: Sitten Hyvärinen puhukoon meidän puolestamme.
+
+HYVÄRINEN: Ka miksi en minä rupeaisi. Entäpä toiseksi?
+
+RISTO: No jos vaikka tämä Huhtiala.
+
+HUHTIALA: Minä en niihin asioihin koske. Sopikoot keskenään.
+
+ALPERTI: Ei sovintotuomarin auta kieltää.
+
+HUHTIALA: No, jos lain pakko pannaan...
+
+RISTO: Jyrkiä ei me sentään hyväksyttäis.
+
+ALPERTI: Ei vastapuolen miestä jäävätä. Jyrki pysyy.
+
+HYVÄRINEN: Mutta puheenjohtajaksi valitsemme johtajan, kun hän saapuu.
+Pysykääpäs te nuoret loitommalla, kun me tässä vähän neuvotellaan.
+
+VÄINÖ, RISTO ja EEVA menevät.
+
+HYVÄRINEN (hiljaa, huolestuneesti): Sitä Jyrkiä en minäkään oikein...
+Asia on arkaluontoinen Ailin tähden. Ei pitäisi Jyrkiin ollenkaan
+koskettaa tässä jutussa.
+
+ALPERTI: Vähemmänkös asia Johannekseen koskee, jota puheenjohtajaksi
+ehdotit? Kannalleen sama jäävi.
+
+    (Menee ovelle oikealle).
+
+HUHTIALA: Sitä minäkin meinasin sanoa, että... (sytyttelee piippuaan).
+
+ALPERTI (aukasee oven): Tulepahan tänne, Jyrki.
+
+HYVÄRINEN (kuin olisi sormensa polttanut): Aih, aih, aih...
+
+HUHTIALA: Että tuota noin, meinaten...
+
+JYRKI (tulee oikealta, ilman papereita): Mikäs nyt?
+
+HYVÄRINEN: Eihän tässä mitään erikoisempaa, vaan se vanha iänikuinen
+Väinön ja Riston välinen jupakka olisi lopulleennii selvitettävä.
+
+HUHTIALA: Kun ovat, meinaten, meirät sovintotuomareiksi valinneet.
+
+ALPERTI: Jyrkin Väinön puolesta, ja minut.
+
+JYRKI (Huhtialalle): Annappas kun vetäsen tuosta piipustasi.
+
+HUHTIALA antaa piippunsa Jyrkille, istuutuu penkille pöydän ääreen.
+
+HYVÄRINEN (istahtaa Huhtialan viereen): Mutta mikäpä kiire tällä
+asialla. Jospa oiskin heittää tuonnemma, kunhan johtajakin saapuu.
+
+JYRKI (vetäistyään jonkun syvän rintasavun): Risto on ajettava
+Sointulasta ulos. (Istuutuu pöydän päähän, yhä taajaan savutellen).
+
+ALPERTI istuutuu penkille Jyrkin viereen, heittää lakkinsa keskelle
+pöytää.
+
+HUHTIALA ja HYVÄRINEN: paljastavat päänsä. Kaikki lakit läjään.
+
+HUHTIALA (pitkän ja vaikean äänettömyyden jälkeen): En ole minä tähän
+istunut _sitä_ asiata ratkaisemaan, vaan _sovinto_tuomariksi
+pyyrettynä.
+
+JYRKI (ojentaa piipun Huhtialalle): Tuossa, ota piippus. (Alpertille):
+Mekö ollaan Väinön puolesta?
+
+ALPERTI: nyökäyttää päätään.
+
+HUHTIALA jatkaa vienoa polttamista.
+
+HYVÄRINEN (mietittyään): Rakkaus ja sovinto olkoot Sointulassa ylinnä
+tuomarina.
+
+HUHTIALA: Vallankin sovintotuomareilla.
+
+HYVÄRINEN: Muistuu tässä mieleeni valtamerilaiva, kun maat jo oli
+taaksemme jääneet eikä eessä, ei sivulla muuta näkynyt kuin aavaa
+ulappaa yltympäriinsä. Ylinnä vain perämies seista jökötti. Ei viittaa,
+ei karia, mistä suunnan arvoaisi, ei nientä, ei loistoa, aallot vain
+loiskuu, toinen tullen toinen mennen.
+
+HUHTIALA: Mutta tunsipa perämies suunnan, tunsi viitoittakin.
+
+HYVÄRINEN: Eessään vain kuin lautasella ikään tuollainen pieni viisari.
+
+ALPERTI: Kompassiksi sitä sanotaan. Kärki näyttää pohjoiseen.
+
+HYVÄRINEN: No niinpä niin, kompassiksi. Aallot loiskuu mistä
+milloinnii, mutta kompassin kärki aina pohjoiseen viittaa.
+
+HUHTIALA: Meinaten, ei ota merkkiä erestä, ei takaa, vaan itte
+kohrastansa.
+
+HYVÄRINEN: Niinpä olkoon Sointulassakin lakina rakkaus ja sovinto.
+Ihmisiksi! Ihmisiksi!
+
+JYRKI: Senpä sovinnon vuoksi sanoinkin: joka ei voi Sointulassa elää
+ihmisiksi, hän täältä lähteköön.
+
+ALPERTI: Parempi riita kuin kiero sovinto.
+
+HUHTIALA: Tätä riitaa, jonka päälle me sovintotuomareiksi asetetut
+olemme, ei Alperti selvitä niinkuin tavallista rajariitaa, koska
+naapuri ei salli viemäriojaa peltonsa halki kaivettaa. Syrämen asioita
+nämä ovat, hienoja kuin verkon säikeet, joita hämähäkki yöllä
+airanseipäitten väliin kutoo. Ja olenkin minä järin sopimaton mies
+näine kopukourineni niitä säikeitä tunnustelemaan — katkasematta
+meinaten. Ei niitä riiralla selvitetä, nuorukaisten ja herkän neiron
+asioita.
+
+HYVÄRINEN: Johan me tässä riitelemään, lasten lemmenseikkailujen
+vuoksi! Oho!
+
+JYRKI (kiivaasti): Sinä tiedät hyvin, mistä tässä on kysymys. Joutavia
+kieräilet!
+
+MIEHET jäävät sanattomiksi.
+
+VANHEMPIA VAIMOJA tulee yksitellen peräovesta, tupaa tarkastelemaan.
+
+HUHTIALA pistää piippunsa taskuun.
+
+1:NEN VAIMO: Valmishan _tämä_ on. Ja penkitkin jo paikoillaan.
+
+2:NEN VAIMO Tilavalta tuntuu.
+
+3:S VAIMO: Jaksaneeko yksi muuri talvella lämpimänä pitää. No kun on
+paljon kansaa koolla.
+
+4:S VAIMO: No on tuossa pöydässä pituutta!
+
+5:S VAIMO: Entäpä tuossa tuvan rakentajat.
+
+1:NEN VAIMO: Kah, kahvitta istua jököttävät.
+
+2:NEN VAIMO: Kun ei huomattu, olisi toki pitänyt vaikka kaljatuopit...
+Lähdenkö hakemaan? Pian minä ne käyn.
+
+6:S VAIMO: Mutta istuttehan siinä totisina kuin lautakunta
+käräjäsaarnan aikana.
+
+1:NEN VAIMO: Taisimmekin tulla sopimattomasti, jos miehillä oli mitä
+tähellistä eessään.
+
+HYVÄRINEN: Ei toki, rakkaat sisaret, tulitte juuri parhaiksi. Meillä
+oli tässä... (Katsahtaa Jyrkiin): Saako tuota sanoakaan?
+
+JYRKI (naurahtaen): Sano, sano.
+
+HYVÄRINEN: Oli tuota esillä pulmallinen kysymys, kaikessa sovussa ja
+rauhassa, — jota me miehiset miehet, pököpäät, saanemmeko ollenkaan
+ratkaistuksi ilman naisten hellää osanottoa.
+
+HUHTIALA: Vallankin kun riita koskee naista.
+
+VAIMOT (ovat istuutuneet vieri viereen vasemmalle penkille ja tulevat
+uteliaiksi viimeisen sanan kuultuaan): Naista?
+
+4:S VAIMO (koettaen saada miehet paremmalle tuulelle): Ai, ai, kun
+kohta tupaantuliaisiksi akkain asiat esille!
+
+HUHTIALA: Oikein Eevan asia onkin.
+
+5:S VAIMO: Niinkö sen _meitän_ Eevan?
+
+HUHTIALA: Ei Aatamin.
+
+HYVÄRINEN: Ratkaistavanamme on Väinön ja Riston asia.
+
+1:NEN VAIMO (pilkallisesti): No onpa siinä ratkaisemista!
+
+2:NEN VAIMO: Ja sellaisen tyttöletukan tähdenkö päänkopua aikamiehille!
+
+VAIMOT ovat yhtä mieltä ja antavat siitä toisilleen tiedon.
+
+HYVÄRINEN: Se vyyhti näyttää kyllä päältä kahtoin sileältä, mutta
+aukaskeepas! ei päätä, ei perää, kaikki yhtenä mykkyränä.
+
+ALPERTI: Asia on päivääkin selvempi. Kun täällä ei ole vihkijätä, astuu
+lupaus tilalle. Lupaus on pirettävä.
+
+4:S VAIMO: Ajetaan Sointulasta mokomat Eevat!
+
+ALPERTI: Eeva on Väinön, ei Eevaa ajeta, vaan kun ajetahan, niin
+ajetahan Risto.
+
+5:S VAIMO: Sitä poika raukkaa? Mitä hän sille mahtaa, että on
+rakastunut!
+
+HYVÄRINEN: Ja Eevakin puolestaan on Ristoon mieltynyt. Josta nyt
+näette, rakkaat sisaret, ettei asiaa niinkään vain summamutikassa
+ratkaista. Tässä on kysymys — _periaatteesta_, nii-in,
+_periaatteesta_!
+
+VAIMOT alkavat seuraavan kuluessa keskustella keskenään, ensin
+hiljaisella äänellä, sitten yhä kiihkeämmin ja äänekkäämmin,
+yksimielisesti, mutta lopulta yhtaikaa. Heidän keskustelussaan
+toistuvat usein sanat: "Risto", "Väinö" ja "Eeva", "Rauhanhäiritsijä",
+"Mitä siitä tulisi, jos...", "Tänään sitä, huomenna toista",
+"Sointulassa", "Sopusointua", "Lupaus pitää", "Erotettava Sointulasta".
+
+MIEHET kuuntelevat tarkkaavasti Hyväristä.
+
+HYVÄRINEN: Niinpä niin, tämä kysymys on periaatteellista laatua.
+Johtajamme sanoo kirjoituksessaan... Mutta se oman lehtemme numero
+sattuu olemaan povitaskussani. Malttakaapas, kun luen teille sen kohan.
+(Ottaa esille pienen lehden povitaskustaan, nousee seisaalleen):
+Johtajamme sanoo ... malttakaapas... Johtajamme sanoo... (Löytää
+kohdan. Vaimojen yltyvän äänekkyyden vuoksi hänen on lukiessaan yhä
+korottaminen ääntänsä): Kuulkaa. Näinikäästi: "Vanhan yhteiskunnan
+kurjat taloutelliset olot pyrkivät estämään ihmistä kohoamasta
+eläimellistä tasoa ylemmäksi, ristallisoitumasta luonnollisiin,
+mahtaviin, yhteiskuntaa luoviin muotoihinsa. Mutta" — malttakaapas —
+"ei ainoastaan" — kuulkeepas tätä — "ei ainoastaan veljesrakkaus ole
+siellä kätkyeesensä kuristettu, vaan myöskin su-" (kääntää lehteä): —
+"kupuolirak-" jaha: "sukupuolirakkaus" — kuulkeepa tätä — "Myöskin
+sukupuolirakkaus on siellä alennettu eläimelliseksi vietiksi,
+toimeentulosta ja rahasta riippuvaksi ylellisyystavaraksi.
+Sukupuolirakkaus on luonnon herra. Sen tahtoa vastaan ei mikään mahti
+ole vielä koskaan rankaisutta rikkonut. Sitä mestaroimaan älkööt
+mitkään kätet ryhtykö. Se on nostettava yksinmäärääväksi, hallitsevaksi
+voimaksi, se on tehtävä yhteiskunnan kulmakiveksi, se on Sointulassa
+tunnustettava pyhäksi, se on saatettava valta-asemaansa, se on..."
+
+JYRKI (lyö nyrkkinsä pöytään, kavahtaa pystyyn): Sioille karsinaan minä
+sellaiset periaatteet heittäisin!
+
+VAIMOT ja HYVÄRINEN vaikenevat äkkiä. Syvä äänettömyys ja
+liikkumattomuus.
+
+1:NEN VAIMO (hiljaa): Ei tässä _Väinön_ ja _Eevan_ asiaa ratkaistu.
+
+JYRKI: Tai koirien valtakuntaan. Siellähän rakastellaan vapaasti ja
+tappelut ovat luvalliset.
+
+2:NEN VAIMO (hiljaa): Johan sitä ajattelinkin, muuta tuossa on alla.
+
+    Lähestyvien tyttöjen iloisia ääniä.
+
+HYVÄRINEN: Nyt pois myrkkymieli, nuoret tulevat. (Tulee pöydän takaa
+vaimojen luo).
+
+    Vaimojen puolella mieliala keventyy hänen sanojensa johdosta.
+    He nousevat seisaalleen.
+
+ALPERTI siirtyy vasemmalle estääkseen Hyvärisen vaikutusta vaimoihin.
+
+HUHTIALA seuraa Alpertia piippuunsa katsahtaen, mutta pistää sen
+jälleen taskuunsa.
+
+JYRKI jää paikoilleen pöydän päähän, katselee tarkkaavasti oikean
+ikkunan kautta ulos.
+
+TYTÖT tulevat kukkineen.
+
+TOISET TYTÖISTÄ (vaimoille iloisesti): Me kukitamme tämän tuvan.
+
+TOISET: Pojat meni tuomaan koivuja portaille.
+
+AILI (ulkoa portaille juoksu jalassa): Laivan savu näkyy, Nyt kiiruusti
+tytöt! (Tulee ilosta säteillen sisälle, heittää köynnökset tytöille,
+kääntyy itse kukkia helmassa oikean ikkunan puolelle): Ja kiertäkää nuo
+köynnökset...
+
+    Mykkä kohtaus AILIN ja JYRKIN välillä: Aili huomaa Jyrkin
+    läsnäolon ja äkkiä pysähtyy epäröiden. Jyrki katselee häntä
+    tiukkaan, liikahtamatta jäsentäkään. Ailin kukat valahtavat
+    maahan. Voimatta kestää Jyrkin katsetta hän menee pää painuksissa
+    ensin hitaasti, sitten kiiruummin portaille. Kaikki keskustelu
+    on laannut vaimojen ja miesten kesken. Useat nuoristakin ovat
+    kääntäneet huomionsa välikohtaukseen ja seuranneet sitä
+    jännittyneen uteliaasti.
+
+1:NEN TYTTÖ (oli noussut jakkaralle asettamaan köynnöstä ikkunan yli ja
+sen vuoksi tilanteesta tietämättömänä): Mihinkäs sinä Aili menet?
+
+AILI (portailta, kääntymättä, vavahtavalla äänellä): Lisää kukkia
+hakemaan. (Menee alas kiirehtien).
+
+JYRKI hetken kuluttua seuraa häntä hitain askelin.
+
+1:NEN VAIMO (hiljaa muille): Nyt ei Ailille valkene hyvä huomen.
+
+ALPERTI ja VAIMOT menevät seuraavan kuluessa yksitellen ulos.
+
+HYVÄRINEN (nuorille): No mikäs tytöt noin nyrpeiksi sai? Eihän tässä
+mikä! Heleästi vielä päivänen paistaa. Nostetaanpa köynökset yli oven,
+ja kun astuu johtajamme uuteen tupaan, käy hän kuin kunniaportista.
+Niin! Entäs kukat? Sirotellaanpa niitä köynnösten sekaan.
+
+TYTÖT nostavat sanaakaan sanomatta köynnökset oven ympärille ja
+kiinnittelevät niihin kukkasia. Toiset ripottelevat korista katajan
+hakosia permannolle.
+
+HYVÄRINEN: Hei, hei, tuolla jo pojatkin tulivat.
+
+TYTÖT (sen kuultuaan vilkastuvat toimissaan): Mihinkä näitä kukkia
+vielä? Ruiskukat erikseen. Anna minulle noita leinikkejä.
+
+    Höyrylaivan mörähtävä vihellys.
+
+HYVÄRINEN: Nyt sukkelaan, tytöt. Jo juoksevat kyntömiehetkin rantaan.
+
+POJAT (portailla koivuineen, iloisesti): Tässä näitä on! Mihinkä näitä
+pannaan?
+
+HYVÄRINEN: Ka, sitokaa vaikkapa jokaisen tolpan kohalle.
+
+POJAT sitovat kiireessä koivut pylväisiin iloisesti nauraen ja
+huudahdellen.
+
+TYTÖT (eloisuus ja äänteliäisyys entisellään): Tässäkö me lauletaan se
+laulu? Tässäkö?
+
+POJAT (ulkoa): Missä lauletaan?
+
+HYVÄRINEN: No laivasillalla, laivasillalla. Virittäkää laulunne kohta
+kun maihin astuu. Ja nyt rantaan sukkelaan!
+
+POJAT ja TYTÖT (juosten pois): Rannalle, rannalle! Sukkelaan!
+Kiiruusti! Joutuun! Sievään!
+
+HYVÄRINEN istuutuu väsähtäneenä oikeanpuoleiselle penkille, pyyhkii
+hikeä otsaltaan.
+
+HUHTIALA (on jäänyt istumaan vasemman penkin keskikohdalle, jalat
+ristikkäin, panee piippuunsa): Katos kun vaimoväet jätti meirät kahren.
+
+HYVÄRINEN: Ei ois nuorten pitännä saaha koko asiasta vihiä mitään.
+
+HUHTIALA: Olisi toki joku emäntä jäänyt tupaantulijata tervehtimään!
+
+HYVÄRINEN: Ohhoh. Paljon meillä on vielä oppimista Sointulassa.
+
+HUHTIALA: Paljon. Paljon on tavoissamme korjattavaa, onpa tietenkin.
+Mutta opitaan ajan mennen, opitaan meillä niinkuin muuallakin.
+
+HYVÄRINEN (elpyen): Tuopa puhe on kuin palsamia minun rinnalleni. Ka
+opitaanhan, miksei opittaisi! Aika sen tekee. Aika, se on, tiiättekö
+Huhtiala, aika se on niinkuin vuolas virta, joka särmäkkäätkin kalliot
+sopuisiksi silittää.
+
+HUHTIALA: Aika, aika.
+
+HYVÄRINEN (ripotellen loput hakosista permannolle): Tuntuupa joskus,
+kun rajut voimat temmeltää, kun tapaukset yhteen törmää ja ihmistä
+vastaan kaikki pystyyn nousee, tuntuupa että nyt ihmissydän jo suruun
+pakahtuu. Mutta annappa ollakaan! Tulee huomen, koittaa ylihuomen,
+viikko vierähtää: Ka meneehän tuo hiljalleen, menee kuin meneekin! Ja
+jo surunlapsi hymyilee. (Ottaa lakkinsa, katsoo ulos): Eivätpä laulaa
+joutaneetkaan. Joukolla tulevat. No eikö se Huhtiala lähekkään?
+
+HUHTIALA (nousee seisaalleen): Hämeessä isäntäväki tupansa ovella
+tulijata tervehtii. Jäänmähän tuonne portaille.
+
+HYVÄRINEN: Kah, kun jäät, niin jääne. (Menee).
+
+HUHTIALA painaa piippunsa sammuksiin, ottaa lakkinsa seinältä ja
+asettuu selin, avopäin oven ääreen portaille.
+
+JOHANNES (nousee nopeasti käyden portaille, ilakoiva nuoriso
+jäljessään. Hänellä on hattu päässään, päällystakki avoinna, kukka
+rinnassa. Iloisesti): No päivää Huhtiala! Uusi kokoussalimme taitaa
+olla valmis? Kaunis ilma tullakseni!
+
+HUHTIALA (vähän juhlallisesti, lakki kourassa): Tervetuloa. Ja
+paistakoon Herran kaunis sää sisällekin, niinkuin paistaa...
+
+JOHANNES astuu tupaan hattu päässä, Hyvärisen seuraamana, katsahtaa
+ympärilleen kummastuneena, menee hakien oikealle ovelle, jonka
+aukaisee, ja kurkistaa huoneeseen, pettyen odotuksessaan.
+
+HYVÄRINEN: Tuo puoli se ei ole vielä lopulleen valmiina.
+
+TYTÖT tulevat pyrähtäen sisälle, 1:sellä käsissään Johanneksen pieni
+matkalaukku, jonka laskee ovensuuhun, 2:sella kaksi pakettia, jotka
+tämä asettaa pöydälle.
+
+POJAT asettuvat ikkunalaudoille tai jäävät portaille.
+
+VAIMOT tulevat yksitellen.
+
+MIEHET myös kyntö- ja ajomiehet, paitahihasillaan, jäävät peremmälle.
+
+JOHANNES (yhä kuin hakien katselee tyttöjen parveen): Tässä ette ole
+kaikki. Eihän kukaan liene sairaana?
+
+TYTÖT (melkein yhtaikaa): Aili meni lisää kukkia tuomaan.
+
+JOHANNES (katsahtaen ensi kertaa ympärilleen): Niin, niin, olettehan
+koristaneet uuden kokoushuoneemme. (Ottaa hatun päästänsä): Taisinpa
+osua juuri vihkiäisjuhlaanne.
+
+2 TYTTÖ: Ei kuin sinun tuloksesi Aili tahtoi kukittaa.
+
+JOHANNES (virkistyen): Minun tulokseni? — (Ottaa päällystakin yltään
+ja asettaa matkalaukun päälle ovensuuhun): No kiitos, kiitos, tytöt!
+Kuinka kaunista, ovi köynnöksissä ja koivuja portailla. Ja mikä ihana
+ilta, meri päilyy... (Katse hakevana muualla)
+
+1:NEN VAIMO (ei ilman syrjätarkoitusta): Ja Jyrki on hänkin terveenä.
+
+JOHANNES (ottaa pöydältä toisen paketeista): Toin kotimaan postin
+mukanani. (Heittää tytöille): Tässä!
+
+TYTÖT ilohuudahduksin tavoittavat paketin ja aukaisevat sen
+malttamattomasti hakien kukin omaa kirjettään.
+
+HYVÄRINEN: On se vanha kotimaa rakas.
+
+1:NEN TYTTÖ: Hyväriselle ensimmäiseksi. (Kurottaa kirjeen Hyväriselle).
+
+HYVÄRINEN (ottaa kirjeen, näppäsee merkitsevästi sormillaan): No nyt,
+pojat! (Menee kirje kädessä kiirehtien).
+
+1:NEN TYTTÖ: Mennään jakamaan portaille.
+
+    Menevät portaille ja häviävät mikäli saavat kukin kirjeensä.
+
+    Postinjaon aikana kuuluu portailta 1:SEN TYTÖN ääni: "Helmi
+    Laaksoselle", "Alina Tihoselle", "Toini Terholle" j.n.e. sekä
+    kunkin vastaukset ja ilonhuudahdukset: "Minulle!" tai "Tänne!".
+
+JOHANNES (on sillävälin avannut toisen paketin, jonka kohottaa
+voitokkaasti ilmaan): Ja tässä uusi numero lehteämme.
+
+VAIMOT siirtyvät yksitellen postinjakoon portaille ja vähitellen
+poistuvat.
+
+JOHANNES (jakaa lehtiä miehille): Uusia tilauksia on kotimaasta tullut
+tukuttain, tukuttain! Olen tässä numerossa esittänyt suuren
+suunnitelman miten lehteä vastedes painatamme. Emme tarvitse enää
+kapitalistien kirjapainoja rukoilla. Lukekaapa, lukekaapa. Onko
+kaikilla?
+
+MIEHET ottavat lehden vähän veltosti vastaan, ensin jääden seisten
+lukemaan, nojallaan siellä täällä pitkin tupaa, mutta vähitellen
+siirtyen mukavammin pöydän ympärille, toiset joskus haukotellen, joskus
+myös kuunnellen seuraavaa keskustelua.
+
+JYRKI tulee Johanneksen häntä huomaamatta, jää taaemmas.
+
+    Portailta ovat kaikki kadonneet.
+
+ALPERTI (Johannekselle): Onkos sitä uutta lainaa saatu?
+
+JOHANNES: En ole onnistunut.
+
+HUHTIALA (täytellen piippuaan): Vai ei olle uutta lainaa saatukaan.
+
+ALPERTI (painavasti): Mitenkäs _sitte_?
+
+JOHANNES: Ensimmäistä kiinnitystä vaativat kaikki pankit, toisesta
+eivät tahdo kuullakaan.
+
+JYRKI: Ilman sitä lainaa...
+
+JOHANNES: Jaha, Jyrki. Terve mieheen. (Ojentaa kätensä Jyrkille): Miten
+_täällä_ on jaksettu?
+
+JYRKI (ojentaa kätensä lyhyeen tervehdykseen): Ilman uutta lainaa,
+sanon, emme laskuistamme selviä.
+
+JOHANNES (leikillisen merkitsevästi): Jokohan olisi niin hullusti?
+
+JYRKI: Ei hullummin kuin että vararikko on edessämme.
+
+LUKIJAT nostavat päänsä, sittemmin alkavat jälleen lukea ja haukotella.
+
+HUHTIALA sytyttää piippunsa.
+
+ALPERTI: Mettä on myytävä.
+
+JOHANNES: Hongikko on ylpeytemme, sitä emme kaada.
+
+ALPERTI Kaattavaksi puu kasvaa.
+
+JOHANNES: Maltahan, Alperti. Minulla on hyviäkin uutisia. Ensiksi
+kerron teille, että aatteemme tekee työtään. Tänne on ilmoittautunut
+paljon uusia tulijoita. Saamme tänne lääkärinkin, tutkinnot
+suorittaneen miehen. Mitä siihen sanotte? — Sitten: tänne tulee muuan
+ystäväni, joka soittaa mainiosti, olen ostanut pianon, sen asetamme
+tähän tupaan ja niin on meillä henkistä nautintoa nuorisollekin, ettei
+aina vain tanssia ja tanssia. Mitä? — Onpa toivo saada tänne muuan
+insinöörikin. No, miehet, mitä sanotte? Sanokaa toki jotain.
+
+HUHTIALA (hetken kuluttua): Täällä olisi hyvä saara pappikin joskus
+käymään.
+
+JYRKI: ja LUKIJAT naurahtavat.
+
+JOHANNES: Oliko tuo pistokseksi aijottu?
+
+HUHTIALA: Ei mar ollutkaan, sitä Väinön asiaa minä, kun ei niitä kahta
+saa millään yhteen kytkettyä.
+
+JOHANNES: Kytkettyä? Ei täällä ketään yhteenkytketä. Jotka eivät
+rakasta toisiaan, erotkoot, ja jotka rakastavat, yhtykööt, siinä
+kaikki.
+
+HUHTIALA: Kukapa sen aina tietää?
+
+JYRKI ottaa piipun Huhtialan kädestä, vetää syviä rintasavuja.
+
+JOHANNES: _Minä_ sen tiedän. Jätä vain minun huolekseni.
+
+ALPERTI: Pane sitten liperit kaulallasi.
+
+JOHANNES tarkastelee hämmästyneenä Alpertia.
+
+ALPERTI katsoo häntä silmiin, kädet lukkarissa.
+
+JOHANNES kääntyy katsomaan Jyrkiä, odottaen pahinta.
+
+JYRKI palauttaa piipun Huhtialalle.
+
+JOHANNES ja JYRKI mittelevät toisiaan katsein.
+
+HUHTIALA (juuri ennenkuin Jyrki on räjähtämässä, piippua imien): Ja
+velkavaroillako ne lääkärit ja insinöörit olisi täällä meininki
+elättää?
+
+JOHANNES: Minulla on vielä yksi uutinen, se olisi ehkä pitänyt
+ensimmäiseksi sanoa. Nimettömältä lähettäjältä olen vastaanottanut
+suuremmoisen lahjoituksen Sointulamme hyväksi.
+
+MIEHET pöydän ääressä nostavat veltosti päätänsä kuunnellakseen. Joku
+miehistä sanoo esiintymättä: "Nyt tulee vissiin urutkin". Toiset
+nauravat.
+
+JOHANNES: Meillä on kotimaassa tosi ystäviä, sanon minä, ja niiden
+joukko on laajenemistaan laajeneva. (Ottaa suuren setelitukon
+povitaskustaan): Kas tässä!
+
+MIEHET (hyökkäävät kiihkeinä pöydän äärestä): Rahaa!
+
+JOHANNES (heittää rahatukon pöydälle): Tuossa on, laskekaa itse.
+
+MIEHET asettuvat pöydän ääreen rahoja laskemaan, äännellen: 10 tuhatta,
+8 tuhatta, 15 tuhatta, j.n.e.
+
+ALPERTI istuutuu vasemmalta puolen nojalleen pöydän reunalle.
+
+HUHTIALA katselee rahanlaskua seisten ja poltellen.
+
+JYRKI istuutuu entiselle paikalleen pöydän päähän, ottaa vastaan
+miesten yhteenlaskemia seteleitä.
+
+JOHANNES katselee kauempaa vasemmalta, vähän ivallisesti hymyillen.
+
+HUHTIALA: Oli meillä siellä kotipuolessa rikas kauppias, rahoja
+säkittäin. Lienee hän tämän teon tehnyt.
+
+JYRKI: Johan nyt kauppiaat! — 16:ko näitä oli? — Se voi olla
+paremminkin se Tammisaaren apteekkari, minä luulisin.
+
+JOHANNES: Jos antaja on tahtonut pysyä salassa, jääköön
+arvoitteleminen. Minullakin voi olla ystäviä kotimaassa.
+
+JYRKI: Yhteensä 40 tuhatta taalaa.
+
+JOHANNES (innostuneesti): Nyt hankimme oman kirjapainon lehdellemme.
+
+JYRKI: Siitä asiasta kai äänestetään.
+
+ALPERTI (kääntyen päin Johannesta): Tuommoinen lehti paha, menee se
+vieraasakin painosa.
+
+JOHANNES: Lehtemme on laajennettava nelikertaisesti.
+
+ALPERTI: Saha on laajennettava neliraamiseksi. Mettää on ostettava,
+tukit uitettava ennen talven tuloa.
+
+MIEHET (hyväksyen, toiset): Oikein puhuttu! (Toiset): Tukit uitettavat.
+(Kolmannet): Saha neliraamiseksi.
+
+ALPERTI: Sinä Huhtialan neuvosta kuokitat uutismaita, ja ostovilja on
+puolta halvempaa. Ei semmoinen elätä.
+
+MIEHET: Ei semmoinen elätä!
+
+HUHTIALA: Oma leipä ensin. Mutta menkööt miehet tukkitöihin, viekööt
+vaikka hevosetkin, me palkkaamme rahoilla vieraat kyntäjät.
+
+ALPERTI (Jyrkille): Korjaa rahat! (Muille): Saha on suurennettava
+kuusiraamiseksi.
+
+MIEHET (innokkaasti): Saha kuusraamiseksi!
+
+JOHANNES (pakottavalla voimalla): Lehti suurennetaan kuusipalstaiseksi!
+
+    Äänettömyys.
+
+JOHANNES: Mitä kuulenkaan! Sinä Alperti puhut kuin paatunut
+metsäkauppias. Ja sinä Huhtiala olet valmis tänne jo palkkaväkeä
+tuottamaan! Otatte liikekannalta koko Sointulan. Missä on aatteemme?
+Metsäyhtiönäkö me tahdomme kilpailla vanhan maailman kanssa?
+Kiroilemaan ja syljeskelemäänkö me olemme tänne paenneet? Ei, vaan
+veljeyden tietä maailmalle raivaamaan. Ei, miehet, lehti suurennetaan,
+minä en niinkään vain jätä asiaani.
+
+ALPERTI: Se nährähän.
+
+JOHANNES katsoo hämmästyneenä Alpertiin.
+
+HYVÄRINEN (tulee tyytyväisenä, avonaista kirjettä heilutellen, huomaa
+jännittyneen tilanteen, päätään pudistaen, huolestuneena itsekseen):
+Aih, aih, aih, aih... (Pistää kirjeen povitaskuunsa).
+
+ALPERTI (Hyväriselle): Puhu hänelle asia, niinkuin lupasit. (Menee)
+
+TYTÖT ja POJAT (tullen Hyvärisen jäljestä): Milloinkas lauletaan?
+
+HUHTIALA pistää piipun taskuunsa ja kulkee rauhallisena ulos.
+
+JYRKI yhtyy häneen ja menee.
+
+MIEHET seuraavat heitä yksitellen.
+
+HYVÄRINEN (vastaten kysymykseen): Ei nyt, ei nyt. Lauletaan illemmalla.
+Tuntuukin se laulunne sietävän vielä silitystä. Harjoitelkaapa hiljaa
+kisakentällä. (Kun tytöt nyrpistyvät): No entä karttusille? (On
+lyövinään karttua): "Karttu on kotona, oma nimi kirjassa"?
+
+TYTÖT ja POJAT (elpyvät): Ruvetaanpas karttusille! Ruvetaan! (Juoksevat
+pois)
+
+HYVÄRINEN: seisoo keskellä tupaa nolona vaikean tehtävänsä edessä.
+
+JOHANNES (väsähtäneenä ja mietteissään istuen vasemmalla penkillä):
+Muistatko sinä Hyvärinen, kun me riutuvina ja janoisina vaelsimme tänne
+jylhän vuoriston poikki? — Ta miehet kantoivat paareilla Leenaa,
+synnytyskuumeisena? — Ei ollut joukossamme lääkäriä, ei auttajaa. —
+Silloin minä, viime hetkessä, kokosin kaikki voimani — ja puukolla
+avasin hänen rintapaiseensa. — Muistatko? — Se oli elämäni raskain
+tehtävä. Se onnistui. Hän elää. Mutta nyt on vielä paljoa vaikeampi
+leikkaus tehtävä. — (Kun Hyvärinen vaikenee): Mikä sinun on?
+
+HYVÄRINEN: Mooses vei Israelin lapset Ekyptin orjuutesta erämaan halki
+luvattuun maahan. Se oli _hänen_ Sointulansa. Ja hän toi kansan
+perille, niinkuin sinäkin toit meiät. Mutta Siinain vuorella hän antoi
+lain heitän syämmiinsä: Ei sinun pitä himoitseman lähimmäises emäntää.
+
+JOHANNES (värähtää satutettuna, nousee, itsekseen): Sinäkin, Brutus!
+
+HYVÄRINEN: Mitä?
+
+JOHANNES: Olipa vain muuan kuningas, jonka rintaan hänen lähin
+ystävänsä — puoluesyistä — pisti tikarin. Kuoleva kuningas sanoi:
+Sinäkin, ystäväni!
+
+HYVÄRINEN: Pistipä se tai oli pistämättä. Mutta sinä et ole meille
+tässä kohin lakia antanut. Sano mikä on Sointulan laki avioasioissa,
+niin me seuraamme sitä kaikki. Sinä olet johtajamme, jonka on
+täytettävä laki omasta kohastansa ja sanottava meille.
+
+JOHANNES: Kun hetki on tullut, olen sen sanova.
+
+HYVÄRINEN: Me odotamme, me olemme sitä lakia kipeästi kaivanneet, eikä
+sen ilmaiseminen enää salli viivytystä.
+
+JOHANNES (heltyen): Hyvärinen, oletko sinä koskaan rakastanut naista
+syvästi, vastustamattomasti, taivaat ja maat unohtaen?
+
+HYVÄRINEN: Sitä kysy minun lapsiltani.
+
+JOHANNES: Hyvärinen, minä tiedän, että jos sen lain täytän ja teille
+ilmaisen, mutta liian aikaiseen, voi kaikki täällä mennä nurin. Sillä
+sen lain varassa Sointulamme on seisova tai kaatuva.
+
+HYVÄRINEN: Jos kaatuu, niin kaatuu, mutta laki meillä olla pitää. Puhun
+toverien puolesta.
+
+JOHANNES (hetken kuluttua, päättävästi): Hyvä. Sanon sen teille, ehkä
+jo ennen auringon laskua. Mutta sitä ennen pyydä Aili tulemaan tänne ja
+antakaa meidän olla hetki kahden kesken.
+
+HYVÄRINEN: Me olemme sinulle hyvin, hyvin kiitolliset, kutsun miehet
+kokoon. (Menee)
+
+JOHANNES on hyvin mietteissään, milloin synkistyen, milloin elpyen
+hymyyn. Nostaa matkalaukkunsa pöydälle, aukaisee sen, katselee pienen
+kotelon sisällystä, sulkee laukun, aukaisee jälleen, vetää puoleksi
+esille jotakin punervaa vaatetta, ja jälleen sulkee, vie laukun
+ovensuuhun ja asettaa päällystakkinsa ja hattunsa sen päälle. Menee
+tukkaansa haraillen, ikäänkuin voimia kooten vasemmalle ja lysähtää
+penkille.
+
+AILI nousee kuulumuttomasti, mutta nopeasti portaille, katsahtaa arasti
+taaksensa, tulee kynnykselle, kirkastuu, sitten vauhtiansa hiljentäen
+lähestyy Johannesta, kädet sydämen kohdalle yhdistäen ja ikäänkuin
+pelokkaasti kysyen.
+
+JOHANNES (huomaa Ailin, kavahtaa pystyyn): Vihdoinkin, vihdoinkin,
+Aili! (Ottaa molemmin käsin Ailin käsistä, jotka tämä on nostanut
+sydämensä kohdalle).
+
+AILI katsahtaa taaksensa.
+
+JOHANNES: Sinä välttelet minua.
+
+AILI: En ... en...
+
+JOHANNES: Tämän kauniin kukan sain laivasillalla Aililta, mutta —
+Helmin käden kautta. Ei Ailia missään. Ei täälläkään. Sinä minun
+päivänpaisteeni! Kun sinut näen, kaikki jälleen on hyvin. Minä rakastan
+sinua pelotta ja ehdoitta.
+
+AILI: Jospa sinä tietäisit mitä täällä tapahtuu.
+
+JOHANNES: Olen kauan sitten huomannut. Tänään näin itse.
+
+AILI: Hän on tullut niin julmaksi minulle.
+
+JOHANNES: Ja siksi sinä kartat minua, Aili rukka.
+
+AILI: Menisin vaikka mereen, ennenkuin näkisin, että Sointula hajoo
+minun tähteni.
+
+JOHANNES: Nyt on täällä tehtävä viimeinen, ratkaiseva leikkaus. Aili,
+anna minulle siihen voimat!
+
+AILI: Mikä leikkaus? Aiotko jonkun erottaa?
+
+JOHANNES: Ennen kaikkea aion erottaa _itsestäni_ viimeisetkin jätteet
+vanhan maailman ennakkoluuloista, ja sitä odotan sinultakin.
+
+AILI (ihmeissään): Odotat minulta? Mitä?
+
+JOHANNES: Sinunkin on päästävä siitä taikauskosta, että mitkään
+ihmisten määräämät siteet muka ovat rakkauttamme ylempänä.
+
+AILI katselee pelokkaasti perälle, aikoo panna oven kiinni.
+
+JOHANNES: Anna vaan oven olla auki. Se se juuri on pääasia tässä. —
+Kuinka sinä sentään pelkäät häntä!
+
+AILI: Olenhan hänen vihitty vaimonsa.
+
+JOHANNES: "Vihitty vaimonsa", siinäpä se! "Vihitty"!
+
+AILI: Hän, vaikka on karu pinnalta ja minulle julma, rakastaa minua. Et
+voi aavistaa mitä seuraisi, jos...
+
+JOHANNES: Jos sinä vapautuisit hänestä? Olisihan se onnettomuutta
+hänelle. Mutta semmoinen on onnettoman rakkauden kohtalo kaikkialla, ei
+vain Sointulassa. Sille ei voi mitään, Aili.
+
+AILI: Sinä et tunne häntä, hän voi olla pelottava.
+
+JOHANNES: Ja sinä — et rakasta minua.
+
+AILI: Juho!
+
+JOHANNES: Rakkaus on arvossa suurin, ainoa, mutta sinun pelkosi on
+suurempi rakkauttasi. En usko toisarvoiseen rakkauteen.
+
+AILI (ikäänkuin herättäen Johannesta): Mutta Sointula, Sointula hajoo!
+
+JOHANNES: Jos Sointula pysyy koossa vain mikäli täällä noudatetaan
+Mooseksen aviolakeja, niin — hajotkoon. Ei, Aili. Polvilleen Luonnon
+Kaikkivallan eteen pitäisi rakastavaisten mennä, kiittäen suuresta
+lahjasta, joka heille on armossa suotu, ja hurskaassa kiitollisuudessa,
+pelottomasti, avoimesti, laajakantoisesti, ehdoitta tunnustaa
+rakkautensa yksinmäärääväksi laiksi. Se laki on meidän nyt täytettävä
+ja Sointulalle julistettava, seiskoon Sointula tai kaatukoon!
+
+AILI: Minä olen vaan tämmöinen pieni ihmisraukka, joka ei mitään
+ymmärrä.
+
+JOHANNES (heltyneellä äänellä): Koeta siis olla tällä hetkellä
+ajattelematta Sointulaa, äläkä ajattele pelkoasi tai mitä ihmiset
+sanovat. Sano vain tässä minulle, tässä kahden kesken, rakastatko sinä
+minua?
+
+AILI: Sen sinä tiedät.
+
+JOHANNES: Mutta mistä sinä itse sen tiedät?
+
+AILI: Etten tietäisi!
+
+JOHANNES: Mutta _mistä, mistä_ sen tiedät?
+
+AILI: No, siitä — siitäkin että aina ajattelen sinua.
+
+JOHANNES: Ja mistä vielä?
+
+AILI: Siitä — siitä että tulen aina niin iloiseksi, kun ajattelen
+sinua. Eilenkin, kun odotin sinua, syleilin — hullu — rannan
+koivuja...
+
+JOHANNES: Niin, niin!
+
+AILI: Ja kukat, vaikka hyvin tiedän, että tuuli heitä huojuttaa,
+minulle vain puhuvat: "Niin, niin!"
+
+JOHANNES: Voi Pyhä Luonto!
+
+AILI: Kuinka en minä sitä tietäisi. Kaikki puhuu sinusta, aallotkin, ja
+maa ja taivas...
+
+JOHANNES: Aili! (Syleilee ja suutelee häntä).
+
+AILI: Juho! Juho! (Silmät ummessa unohtautuu hänen syliinsä).
+
+MIEHET nousevat Hyvärisen johdolla portaille.
+
+VAIMOJA lukuisasti miesten selkien takana, uteliaina.
+
+    Kaikki pysähtyvät.
+
+JOHANNES: Meidän on Sointula!
+
+AILI (kavahtaa unhotuksesta, kauhulla): Sointula! (Näkee Jyrkin,
+kirkaisee).
+
+VAIMOJEN ÄÄNIÄ "Herra siunatkoon!" — "Jesta varjelkoon!"
+
+MIEHET katsovat maahan.
+
+JOHANNES (hyökkää ovelle, huutaa): Rakkaus on Sointulassa vapaa!
+
+AILI: Herra _Jumala_ mitä sinä teet!
+
+JOHANNES: Vapaa!
+
+AILI: Voi minua poloista! (Sortuu).
+
+JOHANNES: Vapaa!
+
+JYRKI (tullen tupaan muiden edellä, teennäisen sävyisesti): Niin, niin,
+Sointulassa vallitsee "vapaarakkaus". Näkee sen huutamattakin.
+(Ailille): Mene kotiis.
+
+VAIMOT leviävät tupaan.
+
+AILI tekee pari askelta ovelle päin, pää painuksissa.
+
+JOHANNES: Nyt, Aili, rohkaise mielesi! Pää pystyyn!
+
+AILI (moittivasti, särkyneesti): Juho, Juho!
+
+JYRKI (hillittömästi): Mene kotiisi ja lukitse ovi, sanon minä!
+
+AILI (säpsähtäen): Menenhän, menenhän minä. (Menee).
+
+JOHANNES (katsoo hänen jälkeensä): Mennyt.
+
+ALPERTI: Niin tekee mies.
+
+HYVÄRINEN: Ei Sointulan mies.
+
+JYRKI (raivokkaasti): Aioit ajaa ulos minut!
+
+JOHANNES: Rauhoitu, Jyrki. Olen joutunut tappiolle, tunnustan.
+Toivon sinulle kaikkea hyvää ja — teille muillekin. Ole hänelle
+sääliväinen. Hän rakastaa sinua. Tuo äskeinen se olkoon vain meidän
+jäähyväissuudelmamme. Palaan kotimaahani. Siirrän sinne lehteni. Siellä
+on ankarat ajat ja minua siellä tarvitaan ehkä paremmin kuin täällä.
+(Ottaa päällystakkiansa käsivarrelle, matkalaukun käteensä): Terveiseni
+kaikille, jotka eivät ole läsnä. Jääkää hyvästi. (Panee hatun päähänsä,
+menee).
+
+    Äänettömyys, liikkumattomuus.
+
+HUHTIALA: Meni se. Sinne meni. Ja kunniaportista.
+
+    Vaimojen kesken alkaa levoton supatus.
+
+1:NEN VAIMO: Eikö miehistä kukaan mene saattamaan?
+
+ÄÄNIÄ VAIMOJEN JOUKOSTA: "Pitäisi toki mennä".
+
+HYVÄRINEN: Minä menen. (Menee kiiruusti).
+
+VAIMOJEN KESKEN: Ehkä vielä leppyykin. — Ei lepy. — Meni se varmasti.
+
+ALPERTI: Ja jollei olisi mennyt, olisi ajettu.
+
+    Äänettömyys.
+
+1:NEN VAIMO: Sanasi olivat kovat.
+
+JYRKI: Kovat, mutta oikeat. (Menee).
+
+ALPERTI (reippaasti miehille, jotka seista jurottavat mietteissään):
+Nyt poiat, huomenaamusta mettähän!
+
+MIEHET elpyvät.
+
+HUHTIALA: Kynnöt on kesken.
+
+ALPERTI: Huomenaamuna neljältä keksit käteen, poiat. Tukinuittoon!
+
+MIEHET: Hei, pojat, tukinuittoon! (Menevät riemuiten Alpertin ohitse,
+joka menee viimeiseksi).
+
+HUHTIALA: Varroppas, Alperti, varro! — Ei kuultelekkaan, perhana!
+
+1:NEN VAIMO: Mikä nyt Huhtialalle neuvoksi, kun kynnöt ja sonnanvetokin
+ovat kesken?
+
+    Muut vaimot huolissaan toistelevat kysymystä Huhtialalle.
+
+HUHTIALA (pannen piippuunsa ja poistuessaan): Jos näin alkaa mennä,
+ovat maat jaettavat, ei muuta.
+
+VAIMOT ymmällä, katselevat äänettöminä toisiinsa, istuutuvat seuraavan
+kuluessa mikä minnekin.
+
+1:NEN VAIMO (selitykseksi): Kukin näät saa pitää omansa.
+
+2:NEN VAIMO (hetken kuluttua): Niin, joka on talonsa myynyt ja tähän
+rahansa pannut.
+
+3:S VAIMO: Entäpä työnsä ja häviönsä. Kuka ne mittaa?
+
+MUUT VAIMOT (alakuloisina): Kuka ne mittaa!
+
+4:S VAIMO: Riita tästä syntyy.
+
+HYVÄRINEN tulee, voi vaivoin peittää masennustansa, jota tahtoisi
+salata, istuu muka lehteä lukemaan.
+
+VAIMOT seuraavat äänettöminä Hyvärisen eleitä.
+
+    Kuuluu lehmänkellojen kilinää. Auringonlasku heittää punervan
+    hohteensa maisemaan, portaille ja osaksi tupaan.
+
+6:S VAIMO (nousee huokaisten): Täytyy tästä joutua lypsylle. (Portailta
+mennessään): Se Punikki, se Heluna, se lehmäin se-ee...
+
+1:NEN VAIMO: Eipä leppynytkään.
+
+HYVÄRINEN: Huomenna lähtee. Sulkeutui huoneeseensa.
+
+VAIMOT huokaavat raskaasti.
+
+HYVÄRINEN (koettaen kohottaa mielialaa): Mitäs te nyt noin? — Ja
+minulle kun tuli postissa hyvä sanoma. Saan viho viimeinnii vaimoni ja
+lapseni tänne. Talomme on myyty. Rahat tulossa.
+
+VAIMOT antautuvat puoleksi leikillään Hyvärisen teennäiseen
+hyvätuulisuuteen.
+
+1:NEN VAIMO: No nyt vasta Hyvärinen iloon ehti.
+
+HYVÄRINEN: Mutta näitä rahoja ei annetakkaan Alpertille. eheei!
+
+2:NEN VAIMO Kukas tässä nyt johtajaksi tehdään?
+
+HYVÄRINEN: Hoitakoon Alperti saha-asiat, Huhtiala viljelyksiä ja Jyrki
+yli kaiken laskuja ja kauppojamme.
+
+3:S VAIMO: Ja valitaanpa me tämä Hyvärinen erikseen akkaväen
+johtajaksi.
+
+HYVÄRINEN: Ka eikö siinä olekin johtamista? Aina kuivat puut, aina
+sytykkeitä, entäpä kun laitetaan vielä kellarit kuntoon, ja kiulut ja
+saavit ja lihatiinut...
+
+VAIMOT vuoroin nauravat vuoroin huokaavat.
+
+4:S VAIMO Onkin tässä saatu lihoja perunakuopissa säilyttää.
+
+    Sointulalaulu kuuluu kaukaa sekakuorossa laulettuna.
+
+HYVÄRINEN: Kellarit, kellarit, kivikellarit oikein, ja kivinavetatkin
+aikaa myöten. (Tulee totiseksi).
+
+5:S VAIMO: On siinä Hyväriselle paraiksi puuhaa.
+
+VÄINÖ ja EEVA juoksevat iloisina portaille.
+
+    Vaimojen iloisuus lakkaa äkkiä. He muistavat todellisuuden,
+    huokaavat.
+
+VÄINÖ (ovella, ihmetellen vaimojen synkistymistä ja erehtyen sen
+syystä): No mitäs te, — tulimme juuri sanomaan että sovinnossa me jo
+ollaan. Ei meidän tähden...
+
+2:NEN VAIMO: Sovinnossa, sovinnossa kyllä _te_, mutta...
+
+HYVÄRINEN (kättänsä nostaen, matalalla äänellä): Hiljaa, hiljaa... Ei
+lapsille.
+
+EEVA (kallistaa päänsä Väinön olalle, hiljaa, hempeästi)' Sovinnossahan
+me ollaan.
+
+    He kääntyvät ja menevät kaulatuksin, laulun tahdissa ja portailta
+    alas mennessä yhtyvät siihen duettona. Heidän laulunsa etenee.
+
+1:NEN VAIMO: Mennyttä, mennyttä on Sointulamme, minä luulen. (Heltyy
+hiljaa itkemään).
+
+HYVÄRINEN: Älkää nyt rakkaat sisaret, kyllä tästä vielä... Kun lännessä
+rusko sammuu, iässä jo nousu kumottaa. Se on vaan tuo laulu ... sitä
+kun ei taho kestää ... itkeä minun täytyy. (Itkee).
+
+VAIMOT nostavat kätensä silmilleen.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+Ensimmäisen näytöksen sali. Sisustus ja kalustus muuttunut köyhtymystä
+todistavaksi: permantomattoja ei ole, ei gobelinejä eikä liioin
+raskaita ikkunaverhoja, joiden tilalla on valkeat harsouutimet ja
+siirrettävät puoliverhot. Entistä pehmeää kalustoa korvaa kiillotettu
+koivu. Peilit poissa, paitsi oven ja ikkunan välissä oleva, vastapäätä
+katsomoa. Valaistuslaitteet vaihtuneet koruttomaan sähköjohtoon.
+Harvoja, entisyyttä muistuttavia huonekaluja, niiden joukossa
+kellokaappi entisellä paikallaan ja flyygeli-piano, jonka edessä
+tavallinen puutuoli. Asettelu todistaa makua.
+
+NIINA (tummassa puvussa, valkea kannatinesiliina edessä, pieni valkea
+huivi päässä, asettelee tuoleja vähän toiseen järjestykseen, katselee
+pää kallellaan, etenee, taas muuttelee): Jenni! Tuleppas Jenni yhdessä
+nostamaan tätä sohvaa. Jennii!
+
+JENNI tulee eteisen vasemmasta ovesta ulkopuvussa, vähän epäonnistunut
+hattu päässä, pysähtyy nolona.
+
+NIINA (katsomatta tulijaan): Me nostamme sohvan ensin ihan syrjään.
+(Katsahtaa Jenniin, kun tämä ei lähesty): Jaha, sinä olet ulos menossa.
+Hyvä. Vie tämä paketti samalla Bulevardille 2, siinä on vähän hopeata,
+he tietävät siellä, ja tämä lappu, ja ota vastaan 400. Bulevardille 2,
+se sama rouva. — Mutta mikä sinua vaivaa?
+
+JENNI: Ei rouvan pidä nyt vaan suuttua, kun olen vasta kuukauden ollut
+ja tuli jo tämmöistä.
+
+NIINA: Aiotko muuttaa?
+
+JENNI: Missäs minun olisi parempi olla. Ei minun puolestani, mutta...
+
+NIINA: Olen sinuun todellakin hyvin, hyvin tyytyväinen.
+
+JENNI: Ja kun se lakko vaan loppuu...
+
+NIINA: Mikä lakko?
+
+JENNI: No palvelijain lakko. Mutta kyllä minä sohvan sentään siirrän.
+
+NIINA: Odota. Ja ette saa mitään tehdä?
+
+JENNI: Ei mitään, ei edes halkoja kyökkiin tuoda, ei mitään!
+
+NIINA: No ei tälläkään paketilla ole mitään kiirettä.
+
+JENNI: Joutuu lakonrikkuriksi, jos muut tytöt kantelevat, jaapas!
+
+NIINA: Herranen aika, selvä valtiopetos. Ja minne nyt menet?
+
+JENNI: Muuten vain kävelemään. Mutta iltapäivällä meillä on suuri,
+suuri lakkokokous, tietääkö rouva: puisto ihan, ihan täynnä ihmisiä, ja
+siellä puhuu hän itse, se, joka on Amerikasta tullut, kaunis-kaunis
+mies.
+
+NIINA: Todellakin.
+
+JENNI: Viime kerralla, kun hän puhui Koitolla, ei mahtunut puoliakaan
+saliin ja hän puhui ikkunasta kadulle, jossa oli mustanaan ihmisiä ja
+raitiovaunujen oli seisahtuminen kadunkulmaan, jaapas.
+
+NIINA: Kuuleppas, Jenni, ollaan nyt kerran niinkuin et sinä olisikaan
+— niinkuin en minä olisikaan rouva. Tule tänne sohvalle istumaan.
+
+JENNI: Mitä se rouva...
+
+NIINA: Istu nyt vain tähän viereeni. Vaikka leikitään, jos ei muuta.
+
+JENNI: No jos _leikillä_...
+
+    He istuutuvat sohvalle.
+
+NIINA: Kuule — tuota — mitä hän oikein sanoi?
+
+JENNI: Voi, voi, hän sanoi ... ja niin tulisesti hän puhui ... hän
+sanoi... Mutta se on sitte kaunis mies! Ai, ai, silmät palavat ja
+salamata iskevät ja tukka liehuu...
+
+NIINA: Kuule, minä tiedän hyvin minkä näköinen hän on. Mutta kerroppas
+mitä hän puhui?
+
+JENNI: No kaikkea vaan... Semmoista noin... Mutta uskooko rouva että
+maailma kohta muuttuu? että ei mitään palvelijoitakaan enää, kaikilla
+hatut, ja vaikka paronitar tulisi vastaan, ei muuta kuin — päivää!
+Kyllä se on vaan _niin_ merkillinen mies, kaikki, kaikki muuttuu.
+Puistossakin viime pyhänä sanovat olleen ainakin satatuhatta ihmistä
+kuulemassa, mutta me päästiin sentään ihan eteen. Onko rouva nähnyt
+sitä miestä ihan, ihan likeltä?
+
+NIINA: Hyvin likeltä. Eikö Jenni tiedäkään, että minä olen hänen
+entinen rouvansa?
+
+JENNI: Hänen rouvansa! (Loistavana ihastuksesta, lyö kätensä yhteen):
+_Hänen_ rouvansa! (Nousee seisaalleen, täynnä kunnioitusta): Ja minä
+kehtaankin vielä samassa sohvassa... Ei mutta, ei mutta, _hänen_
+rouvansa!
+
+NIINA (päännyökkäyksellä, huulet ummessa): Yhym, yhym.
+
+JENNI (äkkiä totisena): Mutta miksi...
+
+NIINA: Niin miksi _entinen_ rouva? Sitä et sinä voi ymmärtää.
+
+JENNI: _Niin_ kaunis _mies_?!
+
+NIINA: Kuuleppa, otappas tuo hattu päästäsi. (Nousee): Koetellaan
+toista. (Menee peilin luo).
+
+JENNI: Mitä se rouva taas ... kyllä tämä kelpaa. (Seuraa Niinaa).
+
+NIINA: Tule, tule. (Muuttaa hattua Jennin päähän). Kas nyt sinä olet
+oikein sievä. Katso itse.
+
+JENNI (ihastuneena peilin edessä): Mutta vaihdetaanko todellakin?
+
+NIINA: Mitä vielä, tuota pidät sateella, tätä poudalla.
+
+JENNI (haltioissaan): Kaksi hattua! Päivää!
+
+NIINA: Tai odota vielä. Koetellaan tätä. (Ottaa toisen hatun
+hattukotelosta, joka on peililaudalla).
+
+JENNI: Herranen aika, tuohan on melkein käyttämätön!
+
+NIINA: No, no, odota. (Sovittaa hatun hänen päähänsä): Katsoppas nyt!
+
+JENNI (loistavana, peilin edessä käännellen): Jaapas! Jaapas!
+
+NIINA: Olet todellakin sievä siinä. Saat sen omaksesi.
+
+JENNI: Omakseni! (Itkee ilosta, kädet silmillä).
+
+NIINA: Kun eivät olisi nuo kätesi noin punaiset. Vedäppäs käsiisi nämä
+hansikkaat.
+
+JENNI (koettaa turhaan): Tietääkös rouva, nämä eivät mene, eivät vaikka
+— kuinka — vetäisin —
+
+NIINA: Älä, älä... Pidä sitten käsiäsi tässä muhvissa. (Pujottaa
+käsipuuhkan nauhan Jennin kaulan ympäri).
+
+JENNI: Ei mutta — jos minä kehtaankaan.
+
+NIINA: Mainiota! Et uskokaan! (Yhä Jennin pukua laitellen ja nykien):
+Oikeastaan en tätä tämmöistä koreutta hyväksy, mutta en voi pidättää,
+olet tuossa hatussa niin armottoman nätti!
+
+JENNI (hyppii ilosta): Kyllä minä vaan hyväksyn.
+
+NIINA: Ja nyt, kun hän illalla puhuu, kuuntele tarkemmin, oikein,
+oikein tarkkaan, ja tule sitten minulle kertomaan.
+
+JENNI (ei voi irtautua peilistä): Panen muistiin joka ikisen sanan! Ja
+nyt sitä mentiin... Ei mutta, jos täällä on kylmä, minunpa pitää juosta
+alas kellariin puita tuomaan.
+
+NIINA: Seis, seis, tuossako puvussa kellariin! (Sormeansa heristäen):
+Lakonrikkuri! — Menen itse. (Alkaa mennä)
+
+JENNI (jäljessä pidättäen): Ei, ei, rouva ottaisi edes lyhdyn, siellä
+on hirmu pimeä, rouva kompastuu...
+
+NIINA (heidän mennessään ovesta): Sano vain kuinka.
+
+JENNI: Ensin vasemmalle, sitten taas vasemmalle, sitten oikealle kolmas
+ovi, avain kynnyksen alla ... kynnyksen alla...
+
+    (Heidän askeleensa ja viimeiset sanansa kajahtelevat rappusilta).
+
+JEAN BORGSTRÖM (tulee jonkun ajan kuluttua ulkoa, ihmetellen että ovi
+on raollaan, huomaa Niinan päällysvaatteet riippuviksi paikoillaan,
+ottaa päällystakin yltään, tulee hattu kädessä sisäovesta, katselee
+ympärilleen, näkee Jennin hatun peililaudalla, katsahtaa tyhjään
+hattukoteloon, ihmettelee, asettaa oman hattunsa peililaudalle ja vie
+Jennin hatun eteisen vasemmalle ovelle, jonka raottaa): Jenni, hattusi.
+Ilmoitappas tuloni rouvalle. (Aukaisee oven, kurkistaa sisälle, jättää
+sinne hatun, sulkee oven, menee oikealle ovelle, koputtaa varovasti,
+aukaisee kun ei kuule vastausta, kurkistaa, sulkee jälleen, menee
+ihmeissään nopeasti eteiseen, jossa kääntelee Niinan päällysvaatteita).
+
+KAUPUNGINLÄHETTI (tulee ulko-ovelle, ojentaa kirjeen Borgströmille):
+Täälläkö?
+
+BORGSTRÖM (katsoo kirjettä): Täällä. Annan kyllä rouvalle.
+
+KAUPUNGINLÄHETTI: Käskettiin tuoda vastaus, onko kotona.
+
+BORGSTRÖM: Joku tulija. Sanokaa "oli". Rouva tulee kotiin tuossa
+tuokiossa, koska näkyy menneen ulos vain hattu päässä.
+
+KAUPUNGINLÄHETTI menee.
+
+BORGSTRÖM tulee eteisestä etualalle, heittää kirjeen ohimennessään
+flyygelin kannelle, avaa pöytäalpumin, katselee ihastellen valokuvaa,
+painaa totisena, silmät ummessa kuvaa rintaansa vasten. Kuulee
+rappusilla nousevia askeleita, panee alpumin pian pois, katsoo
+uteliaana eteiseen päin.
+
+NIINA paiskaa jalanterällä oven auki, tulee halkokantamus sylissä.
+
+BORGSTRÖM: Mitä _tämä_ on?
+
+NIINA alkaa valtoinaan nauraa.
+
+BORGSTRÖM: Mitä sinä naurat?
+
+NIINA: No kun — silmäsi — pullistuivat —
+
+BORGSTRÖM (aikoen ottaa halot Niinalta): Mutta annahan toki _minun_ —
+
+NIINA: Ei, ei, pois tieltä! (Tuo kantamuksensa uuniin asti, mutta
+naurun vuoksi pudottaa kaikki halot maahan).
+
+BORGSTRÖM: Kovin hyvällä tuulella tänään.
+
+NIINA: No kun on lakko.
+
+BORGSTRÖM (menee polvilleen uunin eteen, alkaa asetella halkoja): Se on
+totta, olen kuullut.
+
+NIINA: Mutta osaatkohan sinä? — Pystyyn, pystyyn. (Aikoo itse
+asettaa): Perälle ensin ohuempia.
+
+BORGSTRÖM (torjuen Niinan kättä): Ja Jenni myös lakossa?
+
+NIINA: Kuinkas muuten. Kaikki yhteistä, tasa-arvoisuus. (Vähän
+kiukkuisesti): Ei perälle noin suuria, sanon minä. Suuret keskelle!
+
+BORGSTRÖM (muuttelee halkoja): Tasa-arvoisuus ja erittäinkin —
+tinkimätön vastavuoroisuus keskinäisissä palveluksissa...
+
+NIINA (jalkaansa polkaisten): Vedä kaikki ulos jälleen.
+
+BORGSTRÖM (tottelee nöyrästi): Meillä porvareilla on vaikea oppi
+edessämme: oppia tekemään toisen tahtoa, ei niinkuin itse tahdomme,
+vaan niinkuin toinen tahtoo.
+
+NIINA (epäillen sala-ajatusta): Vaikkako pitäisi toisen tahtoa tyhmänä?
+
+BORGSTRÖM: Vaikka.
+
+NIINA menee mietteissään huokaisten sohvalle istumaan.
+
+BORGSTRÖM (haloista): Näinkö?
+
+NIINA: Aseta, aseta vaan niinkuin itse tahdot, ja sytytä pian, täällä
+on kylmä.
+
+BORGSTRÖM (seuraavan kuluessa panee halot pesään ja puhallellen
+sytyttää): Tietysti jos käsky on vaan tyhmä eikä käsketä suoraan
+_pahaan_.
+
+NIINA: Tuo tarkoittaa tietysti minua.
+
+BORGSTRÖM: Ei ollenkaan tarvitse tarkoittaa sinua. Palvelijoistahan me
+puhuimme. Olemme kasvattaneet itsellemme palvelijatyypin, jolta
+vaadimme tyhmänkin käskyn tinkimätöntä täyttämistä. No nyt menkäämme
+koreasti itse samaa tietä. Nyt on tullut meidän vuoro. (Puhaltaa
+hurjasti).
+
+NIINA: Sinä olet siis sitä mieltä, että minun olisi pitänyt tehdä
+niinkuin Johannes tahtoi, vaikka pidin hänen yritystään tyhmänä?
+
+BORGSTRÖM: Sitä en ollenkaan tarkoittanut, en sinnepäinkään.
+
+NIINA: Pane käsi sydämelles.
+
+BORGSTRÖM (panee vasemman kätensä sydämelleen): No?
+
+NIINA: Olisiko minun pitänyt?
+
+BORGSTRÖM (vaikeasti, mutta päättävästi): Olisi. Vaikka pidit yritystä
+tyhmänä, sittenkin olisi.
+
+NIINA (masentuu, alakuloisesti hymyillen): Voi sinä rakas, iäkäs,
+harvinainen ihminen. Minä luulen sinä antaisit henkesi ennenkuin
+valehtelisit.
+
+BORGSTRÖM: Mutta saanko nyt sanoa jotain käsi poissa sydämeltä?
+
+NIINA: Sano, sano, minä vaan en pane siihen mitään arvoa.
+
+BORGSTRÖM (kiihkeästi): Mitä ihmettä sinä luonteellasi olisit
+Sointulassa tehnyt? Olisit ollut heille suureksi häiriöksi.
+
+NIINA: Olisin ainakin soitellut heille, ja muutenkin... Ehkä hän ei
+olisi silloin rakastunut toverinsa vaimoon.
+
+BORGSTRÖM: "Ehkä" ja "jos" ja "ehkä"...
+
+NIINA: Niin, ja se "ehkä" ei lakkaa milloinkaan vaivaamasta minua.
+Siihen minä vanhenen.
+
+BORGSTRÖM: Erotettu vaimo, ja entiselle miehelleen kuitenkin
+uskollisempi kuin yksikään eroomaton! Eikä edes sano rakastavansa!
+
+NIINA: Taas sinä siitä —! Olethan luvannut olla puhumatta!
+
+BORGSTRÖM (tempaisee itsensä alakuloisuudesta, koettaa virkistää
+Niinaa): Apropoo soittelemisesta — olen vihdoinkin saanut käsiini
+heidän laulunsa sanat, jotka sinulle lupasin, muistatko? Soita "Sancta
+Lucia", minä laulan ne sinulle.
+
+NIINA (istuu flyygelin ääreen): Miten se nyt on?
+
+BORGSTRÖM hyräilee.
+
+NIINA: Jaha, jaha... (Soittaa alkuakordit): Äläpäs pidä kättä olallani.
+(Soittaa uudelleen).
+
+BORGSTRÖM (laulaa)
+
+    "Kas kuinka aallotar
+    kirkkaana päilyy!
+    Oi kuinka tuulonen
+    oksissa häilyy!
+    Poissa on onneton
+    maailman myrsky,
+    poissa on aaltojen
+    tuskaisa tyrsky!
+    Voi kuink' on sointuisaa,
+    voi kuinka ihanaa!
+    Riemuitse..."
+
+NIINA (lakkaa soittamasta, surun vallassa): Minä en voi. Miksi, miksi
+se ei onnistunut heille!
+
+BORGSTRÖM (synkkänä): En ole koskaan nähnyt sinun olevan mistään niin
+onneton kuin Johanneksen epäonnistumisesta. Mitä muuta se on kuin
+rakkautta?!
+
+NIINA: Sinä et ole koskaan ollut psykoloogi. Tahtoisin päästä
+_vaivasta_, joka ei milloinkaan jätä minua.
+
+BORGSTRÖM: Etkö luule, että tuo kaikki olisi hänen kaltaiselleen ollut
+lopultakin liian pientä? Pikku siirtola jossakin kaukana valtameren
+takana, parisataa ihmistä johdettavana! Tuo on voinut olla hänelle
+korkeintaan jonakin kouluna, siipien harjoitteluna laajempiin
+lentoihin. Olethan nähnyt millä tarmolla hän nyt _täällä_ on ryhtynyt
+yleisiin asioihin, kuinka häntä kuunnellaan, kuinka suuria
+ihmisjoukkoja hän ympärilleen kokoo, kuinka...
+
+NIINA (on kuunnellut kasvavalla innolla Borgströmin sanoja, kavahtaa
+seisaalleen): Jospa hän todella onnistuu! Voi, jos hän onnistuu!
+
+BORGSTRÖM masentuu peräti, eikä voi sitä edes peittää. Menee korjaamaan
+puita.
+
+NIINA (seuraa uteliaana Borgströmin eleitä, sitten vähän kiusaten): No,
+Nanne?! Jospa hän onnistuu, sanon minä!
+
+BORGSTRÖM: Et ole myöskään mistään niin onnellinen kuin Johanneksen
+onnistumisesta.
+
+NIINA (mielihyvällä): Sinussa ei ole todellakaan tuon vertaa
+psykoloogista kekseliäisyyttä.
+
+BORGSTRÖM: Sinä rakastat häntä edelleen, siinä koko psykologia.
+
+NIINA: Sydän on sinulla hyvä, mutta älylläsi et ole Euroopaa
+hämmästyttävä.
+
+BORGSTRÖM: Jos sanoisin käsi sydämellä, niin sanoisin: älä ole sentään
+niin varma hänen onnistumisestaan.
+
+NIINA (nauraa onnellisena): Kuule sinä ystäväni ... (huomaa kirjeen
+flyygelin kannella): Mikäs tämä on?
+
+BORGSTRÖM: Unohdin sanoa. Se tuli poissa ollessani. Kaupunginlähetti.
+
+NIINA avaa kirjeen, hämmästyy, lukee, vie kätensä sydänalalleen, taas
+lukee. Kirjettä on pari arkkia.
+
+BORGSTRÖM (tarkastelee uunin luota huolestuneella uteliaisuudella
+Niinan kasvojen ilmeitä): Niina?
+
+NIINA: Ah, anna minun lukea. (Salaa tunteitaan, kääntymällä poispäin).
+
+BORGSTRÖM: Johannes?!
+
+NIINA (ohimennen): Niin, niin. (Jatkaa lukemista).
+
+BORGSTRÖM (nousee uunin luota, katsoo yhä Niinaan): Minä lähden, Niina.
+
+NIINA: Ah. lukisinhan mielelläni tämän kirjeen sinullekin, mutta siinä
+on paljon personallista... Tässä on jotakin ihmeellistä. Olisikohan
+hänessä tapahtunut jokin muutos...
+
+BORGSTRÖM (vähän katkerasti): Hän ehkä katuu.
+
+NIINA: Ei juuri sitäkään, mutta niinkuin hänellä olisi — kuinka
+sanoisin — jokin uusi suunnitelma... En voi ollenkaan ymmärtää...
+
+BORGSTRÖM: No sehän ei pitäisi olla vaikea ymmärtää.
+
+NIINA (tosissaan): Ymmärrätkö _sinä_?
+
+BORGSTRÖM: Hän rakastaa sinua edelleen, niinkuin sinäkin häntä.
+
+NIINA (salatulla kauhulla): Jospa hän todella ehkä aikoo uudestaan
+kosia minua!
+
+BORGSTRÖM: Sinä olet suostuva?!
+
+NIINA: Ah, Nanne, sinun pitäisi tukea minua, mutta sinä päinvastoin
+heikennät, yhä vain heikennät. Minun _täytyy_. Itseni tähden, hänen
+tähtensä, sinun tähtesi, kaikkien ihmisten tähden. Voi Jumalani!
+
+BORGSTRÖM: Minä lähden.
+
+NIINA: Lähdet! Seisahdu! Onhan tässä miettimisen aikaa. Hän lopettaa
+kirjeensä: ... (lukee kirjeestä): "En tahdo pyytää kirjeellisesti
+vastaamaan, mutta jos lähetin kautta ilmoitat olevasi kotona, saavun
+kohta puheillesi." — Onneksi en ollut kotona.
+
+BORGSTRÖM: Minä taisin lähetille sanoa, että sinä olet kotona.
+
+NIINA (kauhistuen): Herra Jumala! (Huivi pois, kädet tukanlaitteissa).
+
+BORGSTRÖM: Hän voi olla täällä tuossa tuokiossa.
+
+NIINA juoksee ulko-ovelle, jonka lukitsee.
+
+BORGSTRÖM (menee vasemmalle): Minä menen keittiön kautta.
+
+NIINA: Et saa lähteä, et mitenkään.
+
+BORGSTRÖM: Niin, niin, tietysti sinun täytyy ehtiä — (merkitsevästi)
+pukeutua!
+
+NIINA: No, niin, niin, pukeutua. Enhän minä todella tässä asussa voi
+ottaa häntä vastaan. (Hyvin pyytävästi): Jää siis, jääthän!
+
+BORGSTRÖM: Asianne on kahdenkeskeinen. Minä en voi missään asussa
+jäädä.
+
+    Sähkökello kilisee keittiössä.
+
+NIINA (huudahtaa säpsähtäen, sitten kuiskaamalla ja suudellen
+Borgströmiä poskille): Nanne, rakas, rakas, jääthän sinä, jääthän sinä!
+
+BORGSTRÖM: Hyvä, hyvä, minä jään.
+
+NIINA juoksee oikealle, pelokkaasti ulko-ovelle katsellen.
+
+BORGSTRÖM järjestelee tuoleja paikoilleen.
+
+    Sähkökello kilisee uudelleen.
+
+BORGSTRÖM kiirehtimättä, seisahdellen mennessään perälle sulkee
+keittiön oven, sitten aukaisee ulko-oven.
+
+JOHANNES (vähän laihtuneena kasvoiltaan, mikä tekee piirteet
+terävämmiksi, silmissä entistäkin tarmokkaampi ilme, astuu ulko-ovesta
+eteiseen, peittää hämmästystään Borgströmin odottamattoman läsnäolon
+johdosta. He tervehtivät toisiaan): Oo, — Borgström! Ilmielävänä!
+Edelleen vain talon uskollisena ystävänä?
+
+BORGSTRÖM: Edelleen ja — _vain_.
+
+JOHANNES (päällystakin ripustamisen johdosta): Kiitos, kiitos, kyllä
+minä itse, — (naurahtaen): tuttuja paikkoja! (Saliin katsahdettuaan,
+ennen sisääntuloa, vähän oudoksuen): Kotona?
+
+BORGSTRÖM: Kotona. Tulee aivan hetken kuluttua. (Kädenliikkeellä pyytää
+istumaan)
+
+JOHANNES (jää seisomaan, katselee kummastellen huoneen muuttunutta
+sisustusta): En tunne tätä entiseksi. Kaikki — kaikki muuttunut aivan
+toiseksi. Tuo piano on melkein ainoa...
+
+BORGSTRÖM: Olot ovat myös muuttuneet toisiksi. Hän on vuokrannut vain
+kaksi huonetta, tämän ja tuon.
+
+JOHANNES: "Vuokrannut"? Onko hän myynyt tämän talonsa?
+
+BORGSTRÖM (ihmetellen kysymystä): Mutta — onhan tietenkin. Ja
+jotensakin onnistuneesti.
+
+JOHANNES: Mutta miksi entinen uhkea kalusto on vaihdettu tähän
+koruttomuuteen?
+
+BORGSTRÖM: No, arvatenkin samoista aatteellisista syistä.
+
+JOHANNES: Aatteellisista syistä? — Niina?
+
+BORGSTRÖM: Niina. En ole nähnyt tämän maakamaran päällä toista ihmistä,
+joka yhtä räikeällä antaumuksella uhrautuisi aatteelle kuin Niina.
+
+JOHANNES (katsoo Borgströmiin pitkään ja vetää suunsa ylpeään nauruun):
+Anteeksi — tuo on minulle jotensakin — uutta.
+
+BORGSTRÖM: Uutta?! Minä en voi käsittää...
+
+JOHANNES (keskeyttäen): Mutta tietysti _jos_ hänessä sellainen muutos
+todella on tapahtunut, olen minä ensimmäinen siitä iloitsemaan.
+
+BORGSTRÖM: En parhaalla tahdollakaan voi ymmärtää, miten...
+
+JOHANNES: Ja minä sanon vielä enemmän: se lisää onnistumisen toiveitani
+eräässä minulle ylen — ylen tärkeässä asiassa, jota varten olenkin nyt
+täällä.
+
+BORGSTRÖM (masentuneena): Toivotan onnea!
+
+JOHANNES (katselee jälleen ihmetellen huonetta, toivehikkaasti): Vai
+niin! Vai niin!
+
+NIINA tulee oikealta, pysähtyy jonkun matkan päähän.
+
+JOHANNES ja NIINA katselevat hetken toisiaan. BORGSTRÖM väänteleikse,
+tietämättä minne poistua.
+
+JOHANNES: Olen tänään sinua jo puhutellut kirjeessäni ja toistan
+tervehdykseni.
+
+NIINA: Ei ollut tilaisuutta vastata ... (ojentaa kätensä, jota Johannes
+suutelee, sitten osoittaa istumaan): Ole niin hyvä.
+
+JOHANNES katsahtaa Borgströmiin.
+
+BORGSTRÖM aikoo poistua keittiöön.
+
+NIINA (osoittaen Borgströmiä istumaan): Nanne!
+
+    Istumisesta ei tule mitään.
+
+NIINA (Johannekselle): Vieläkö me, niinkuin viimeksi, yhä jatkamme
+vastakkain-seisomista?
+
+JOHANNES naurahtaa.
+
+    He istuutuvat, Niina sohvalle, Johannes tuolille.
+
+NIINA siirtää kädellään vasemmalla olevaa tuolia, odottaen Borgströmiä
+istumaan.
+
+BORGSTRÖM (käsi suun ohella, Niinalle): Teetä!
+
+NIINA nyykäyttää päätänsä Borgströmille.
+
+BORGSTRÖM menee keittiöön, sulkee oven jälkeensä.
+
+JOHANNES: Olet siis vaivautunut lukemaan pitkän kirjeeni?
+
+NIINA: Olen lukenut, Johannes. Mutta tunnustaakseni en ole kaikkia
+kohtia ymmärtänyt.
+
+JOHANNES: No niin, tavallaan olenkin jo saanut odottamattoman,
+ilahduttavan vastauksen pääasiaan — lyhyestä keskustelustani
+Borgströmin kanssa juuri äsken. — Kummastelet? Tätä muutosta
+koruttomuuteen päin en voi selittää muuten kuin...
+
+NIINA: Ah, siitäkö sinä. Minä pyydän, älkäämme kajotko siihen asiaan.
+
+JOHANNES: Mutta se on juuri pääasia, Niina hyvä. Se osoittaa minulle,
+että sinä et enää ole minun aatteilleni yhtä vieras kuin silloin. Ja
+niin on eripuraisuutemme perussyy poissa.
+
+NIINA: Olen todella vilpittömästi surrut epäonnistumistasi Sointulassa.
+
+JOHANNES: Minun epäonnistumisestani on varhaista puhua. Olisinko jäänyt
+sinne johtamaan kourallista ihmisiä, kun minun on täällä johdettava
+miljoonia! Kumouksellinen henki on nopeasti leviämässä. Murhia,
+terroristisia tekoja, joista minun aikoinani ei olisi voitu
+uneksiakaan! Oh, porvarit eivät aavista mihin he kansaa opettavat! Minä
+aion nousta tätä kaikkea _vastaan_! (Hän nousee jatkamaan seisoaltaan):
+Kalevan kansa ei saa mennä tuota vanhentunutta, iänikuista veritietä!
+Minä tukehdutan kätkyeeseensä sellaiset oireet. Mutta mitä voin
+aikaansaada pikku lehdelläni, joka ilmestyy vain kerran viikossa? Suut
+silmät täyteen ehditään minulle puhua, ennenkuin pääsen sanani
+sanomaan! Olenhan joutunut jo sosialistienkin viholliseksi. Mutta
+odottakaa, odottakaa! Aion nyt perustaa suuren jokapäiväisen lehden,
+toinen, toinen Sointula on siitä syntyvä! Mutta pankit ovat sulkeneet
+minulta ovensa ja ankara kiihoitus käy minua vastaan harhaanjohdetun
+työväestön puolelta. Aineellista tukea saadakseni on minun siis
+varakkaiden yksityisten joukosta löytäminen henkilöitä, jotka eivät
+vielä ole kaikelle aatteellisuudelle kylmenneet. Ja niin minussa on
+syntynyt rohkea ajatus kääntyä — sinun puolesi, Niina.
+
+NIINA: Minun?
+
+JOHANNES: Kun nyt sinussakin on tapahtunut suuri käänne
+aatteellisuuteen päin ja kun perussyy eripuraisuu-suuteemme...
+
+NIINA: Mutta, rakas Johannes, tämä koruttomuus ei johdu ollenkaan
+aatteellisuudesta, vaan suorastaan köyhyyden pakosta.
+
+JOHANNES: Köyhyyden? Borgström sanoi, että möit tämän talon jotensakin
+onnistuneesti?
+
+NIINA (nousee seisaalle, tuijottaa ihmeissään Johannekseen): Etkö ole
+siis tähän päivään asti vielä arvannut että tuo nimetön rahalähetys
+Sointulaan oli minulta?
+
+JOHANNES: Sinulta?! — Talon hinta?
+
+NIINA: Talon hinta ja vähän muuta lisäksi.
+
+JOHANNES: Se oli tyhmästi.
+
+NIINA: Enhän tiennyt, että nyt sinä vuorostasi pidät yritystä
+tyhmyytenä.
+
+JOHANNES: Ah, Niina, se oli tyhmyyttä vain siksi, että oli suunniteltu
+niin mitättömän pienessä asteikossa. Sinä et voi ymmärtää näitä
+asioita. Miljoonat, sanon minä, miljoonat ihmiset sisimmässään ovat
+kyllästyneet sotiin ja vallankumouksiin ja kaipaavat sopusointuista
+yhteiselämää. He ovat kuin hajoitetut lampaat. Heiltä puuttuu
+yhdysside. Minun lehteni on sen heille antava. Minä en ole jättänyt
+aatettani uuden elämänmuodon luomisesta. Minun vain täytyy, täytyy
+saada ensin oma äänenkannattaja. (Yhä enemmän kiihoittuen omista
+sanoistaan): Ja minä olen sen saava! Miksi minä elän, ellen
+sytyttääkseni muihin sitä tulta, joka palaa omassa rinnassani! Ellen
+sytyttäisi, se polttaisi minut poroksi, poroksi! Mutta minä särjen
+esteet tieltäni, minä kukistan vastustajani, minä otan heistä
+ylivallan, minä...
+
+    Seinäkello lyö viisi.
+
+JOHANNES: Vanha kellomme! — Viisi. — Minun on lähteminen.
+
+NIINA: Jospa tietäisit, kuinka kipeätä minun tekee, kun en voi sinua
+auttaa!
+
+JOHANNES: No se ei ole niin vaarallista, Niina. Niitä on muita.
+
+NIINA: Minäkin voisin neuvoa sinulle erään rikkaan ja kauniin lesken.
+
+JOHANNES (leikillä): Sepä kuuluu joltakin. Mutta älä sure. Minä
+onnistun. Raha tulee! Mutta nyt minun täytyy lähteä. On suuri, tärkeä
+kansankokous. Tunnen olevani hyvissä voimissa. Tänään olen ukkosena
+jyrisevä!
+
+NIINA (kätellessään Johannesta ja seuratessaan häntä eteiseen): Toivon
+sinulle kaikkea menestystä, Johannes.
+
+JOHANNES (kiireellisesti vetäen ylleen päällystakkia): Älä ole enää
+pahoillasi tuosta. Kyllä minä pistäydyn joskus sinulle kertomassa,
+miten asiani edistyy. (Hymyillen huiskuttaa ovessa kättä, katoo).
+
+NIINA (ilon ja kyynelten vaiheilla palaa eteisestä, seisahtuu, lähettää
+kuumia lentosuukkoja keittiön oveen päin ja sanoo hiljaa, onnesta
+väräjävällä äänellä): Nanne! Nanne! (Menee ikkunalle, avaa sen raolleen
+ja katselee alas kadulle).
+
+BORGSTRÖM (tulee keittiöstä, kolme lasillista höyryävää teetä
+tarjottimella): Mitä tämä on? (Asettaa tarjottimen pöydälle, katsoo
+ihmeissään Niinaan).
+
+NIINA (kääntämättä huomiota Borgströmiin): Menee, menee.
+
+BORGSTRÖM: Saanko toivottaa onnea?
+
+NIINÄ (katsahtaen Borgströmiin, rakkaudella): Saat, saat, Nanne. (Taas
+katsoen kadulle): Ajatteles, hän ei tiennyt, että _minä_ olin
+lähettänyt rahat. Hän olisi tarvinnut ne uuteen lehteen.
+
+BORGSTRÖM: Se oli todellakin odottamatonta: ei saanut sinulta ja
+sittenkin _kosi_ sinua!
+
+NIINA (tulee ikkunalta, pilaan valmiina): No ei ihan vielä, mutta hän
+lupasi käydä toisten.
+
+BORGSTRÖM (huokaa vapautuneesti): Niina parka, luulen kyllä, että saat
+_odottaa_. Olisit kai suostunut, jos olisi kosinut. — Käsi sydämellä,
+Niina!
+
+NIINA (käsi sydämellä, totisena, hiljaa): Olisin.
+
+BORGSTRÖM (masentuneena): Rakkaudestako?
+
+NIINA: En, vaan — uskollisuudesta. Mitä tulisi, ellei olisi
+uskollisuutta? Ei ainoastaan Sointulasta, vaan koko maailmasta? (Taas
+pilalla): Mutta hän ei kosinut eikä tule milloinkaan kosimaan. Mitä
+sinä oikein ajattelet hänestä?
+
+BORGSTRÖM (kiihkeän voimakkaasti ja kovaäänisesti): Semmoisestako
+miehestä, joka ... joka ... tulee ja joka lähtee, kun ei saa rahaa...
+
+NIINA: Nanne, Nanne, käsi sydämelle.
+
+BORGSTRÖM: Oh, mitä minun pitää taas...!
+
+NIINA: Sano vaan _mimmoisesta_ miehestä.
+
+BORGSTRÖM (nöyrtyen jälleen hiljaiseksi): Hän on pohjaltaan jalo mies.
+Hän ei ole koskaan tavoittanut rahaa muuta kuin palvellakseen
+aatettaan. Mutta...
+
+NIINA: Mutta?
+
+BORGSTRÖM: Ei, ei, en minä mitään. Mutta hän vain ei ole meidän
+tyyppimme. (Vaivaloisesti valiten sanojaan): Hänelle on rakkaus
+toisarvoinen asia. Väli toisen ihmisen kanssa ei ole hänelle korkeinta.
+Aate ikäänkuin pilaa häntä, no _estää_ häntä, estää tunnustelemasta
+asioita tarpeellisen syvältä, eli ymmärtämästä mitä sopusointu ihmisten
+välillä oikeastaan on.
+
+NIINA: Toisin sanoen, sinun mielestäsi hän ei siis voi onnistua minkään
+uuden Sointulan luomisessa?
+
+BORGSTRÖM: Tietysti minun pitää puhua totta, mutta käsi sydämellä en
+voi myöskään pahoittaa sinun mieltäsi.
+
+NIINA (tullen Borgströmiä lähelle ja hermostuneesti leikkien hänen
+sormillaan, levottoman huolestuneena): Katsos, minä en oikeastaan
+tarkoittanut semmoista onnistumista, josta _sinä_ puhut, en sitä
+"semmoista" ... vaan että hän itse vain yleensä saavuttaa
+tarkoituksensa ja tulee tyytyväiseksi... Näetkös, (yhteen ääneen
+toistaen Johanneksen sanoja): "kumouksellinen henki leviää
+arveluttavasti työväestön keskuudessa" ja että hän ne kukistaa ja noin
+... semmoista minä tarkoitan. Sanalla sanoen, että hän yleensä saa
+lehtensä perustetuksi, luuletko?
+
+BORGSTRÖM (huokaisten): Ah, Niina. Nyt sanon sinulle jotakin, josta en
+aio missään, en missään tapauksessa perääntyä. Minä autan häntä. Minä
+annan hänelle rahani. Ja perustakoon hän lehtensä.
+
+NIINA (innostuneena, onnellisena): Nanne!
+
+BORGSTRÖM (murheellisena): Kuinka pohjaton onni kuvastuu sinun
+kasvoillasi! (Kääntyy poispäin).
+
+NIINA (liikutettuna): Sinä rakas, rakas ihminen!
+
+BORGSTRÖM (tarmokkaan ankarasti): Rakas?! Kumpi on sinulle rakas, hänkö
+vai minä? Kumpi?
+
+NIINA: Sinä et ainakaan ole muuta kuin tyhmä. Etkö sinä ymmärrä, että
+jos hän onnistuu, niin minä olen vapaa — (huutavalla voitonriemulla):
+vapaa — vapaa! (Liikutettuna, hiljaa): Ja voin todella antautua —
+sinulle...
+
+BORGSTRÖM (hämmästyksen ja onnen lyömänä): Niina!
+
+NIINA (pidättäytyen antautumasta): Voi että ihmisen pitääkin olla niin
+heikko, ettei jaksa odottaa!
+
+BORGSTRÖM: Kun tämän tiedän, odotan vaikka kaksikymmentä vuotta!
+
+NIINA: En minä sinusta. Voihan olla, että ... että _minä_ olen heikko.
+
+BORGSTRÖM: Niina! Hän onnistuu! Hän onnistuu! Hänestä on tuleva maansa
+profeetta!
+
+NIINA: En todella ole sinua vielä kiittänyt suuresta uhrauksestasi.
+(Tahtoo kiittääkseen ottaa Borgströmiä kaulasta, mutta ei voi olla
+antautumatta rakkautensa valtaan): Nanne!
+
+BORGSTRÖM (syleillen häntä): Niina, sinä olet minun!
+
+NIINA: Sinun! Sinun!
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78049 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..e22cf34
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78049
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78049)