summaryrefslogtreecommitdiff
diff options
context:
space:
mode:
Diffstat
-rw-r--r--.gitattributes3
-rw-r--r--78097-0.txt2019
-rw-r--r--LICENSE.txt11
-rw-r--r--README.md2
4 files changed, 2035 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78097-0.txt b/78097-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..6de9139
--- /dev/null
+++ b/78097-0.txt
@@ -0,0 +1,2019 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78097 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+KEVÄTTUULAHDUKSIA
+
+Runokokoelma
+
+
+Kirj.
+
+Niilo Mantere [Juhani Merenheimo]
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1891.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Suomen kansalle.
+Tovereille.
+Pohjolan tähti.
+Kesäaamu.
+Herran aseet.
+Kansanjuhlassa.
+Juhannuksen aattoilta.
+Pääskynen.
+Vanhoillaanolija.
+Paimenpoika.
+Valoon!
+Työhön!
+Kaikki täyttää tarkotustaan.
+Syksyllä.
+Suomen uuden ajan aamu.
+Sopuhun!
+Vainiolle!
+Totuuden voima.
+Keväimellä.
+Neidon muistikirjaan.
+Yks muisto.
+Armaan haudalla.
+Riennä päivä!
+Iltatähti.
+Runonpäitä.
+Kotoni.
+Kesällä.
+Mihin lienenkin ma luotu?
+Epäilijä.
+Toivomuksia.
+Luonnon kieli.
+Pois aineen orjuus.
+Etsi totuutta!
+Muista tarkotustas!
+Elokuun ilta.
+Uusi aamu.
+Kerran.
+
+
+
+
+Suomen kansalle.
+
+
+ Yöhyt himmeä ja musta
+ Peljättää ei meitä voi:
+ Mielihin jo valistusta
+ Luopi valon aamukoi.
+
+ Innokkaasti kylvää kansa,
+ Kylvää kevät-toukoaan;
+ Kansa kylvää, kasteellansa
+ Taivas hedelmöittää maan.
+
+ Uutta voimaa, miehuutt' uutta
+ Sykkii Suomen sydän nyt,
+ Uuden toivon suloisuutta
+ Laaksohon on virinnyt.
+
+ Sointumaan käy syönten kielet,
+ Veljiä on lapset maan;
+ Yhteistyöhön kaikkein mielet
+ Hehkuu jaloon ihanaan.
+
+ Kuolevaks ken kansan luuli,
+ Uljaiks näkee rivit nää:
+ Puhdas kansallinen tuuli
+ Herättäen hengähtää.
+
+ Mieltä, jota huminoivat
+ Korven kuuset kukkapäät,
+ Jota laululinnut soivat,
+ Jota luonnossakin näät.
+
+ Samaa mieltä puhuu kansa,
+ Samaa ajatusta vaan,
+ Sama syvyys luonteessansa,
+ Elinvoima riennoissaan.
+
+ Pontevana Pohjan kansa
+ Rientää ajan taistohon,
+ Uljuutta on rinnassansa,
+ Voimaa, kuntoakin on.
+
+ Vankka se kokee vaarat,
+ Sydän voimakkaasti lyö;
+ Taidon tammen juuret, haarat
+ Suojaa lämmin hengentyö.
+
+ Viel' ei uhkaa kuolon halla,
+ Kuolla kansamme ei saa:
+ Tuoll' on silmä taivahalla,
+ Joka meitä johdattaa!
+
+ Viel' on meillä paljon työtä,
+ Paljon taisteluita on:
+ Valistuksen virran myötä
+ Tulvii voimaa elohon.
+
+ Laajennut on taistotanner,
+ Toiseksi käy sota nyt:
+ Rauhan sotaan Suomen manner
+ Lippunsa on vihkinyt.
+
+ "Valon tietä, polvi nuori,
+ Pyrji yhä eteenpäin!
+ Seiso myrskyissä kuin vuori!"
+ Lippuus piirretty on näin.
+
+ Sikspä rohkeasti kansa
+ Kulkee kohti onneaan,
+ Soittaa tenhokanneltansa,
+ Luottaa itsehensä vaan.
+
+ Kieli, mieli muukalainen
+ Viihtyä ei täällä voi:
+ Puhdas kansan henki vainen
+ Virkeänä uutteroi.
+
+ Kotoisenpa hengen kuvat
+ Suloudella täyttää maan,
+ Niistä yksin kuvastuvat
+ Onni, riemu rikkainnaan.
+
+
+
+Tovereille.
+
+
+ Suloiset jo Suomen lehdot juhlapukuun pukeutuu,
+ Kaukomailta liitää linnut, lehtimähän käypi puu;
+ Nurmet tuoksuu, vihannoivat, virkoaa jo päivän koi,
+ Verhota ei vainioita talven kylmät hanget voi.
+
+ Kevätsoitot soreaiset täyttää maisemat ja maat,
+ Valon, vapauden lauluin kaikuvan sa kuulla saat:
+ Laulut nuo ne mielihinkin keväthengen herättää,
+ Sävelihin niiden sulaa sydäntenkin rautajää.
+
+ Sulaa talvi sydämmistä, haihtuu mielten pilvisäät,
+ Luonnon auringonpa säteen mieliin heijastuvan näät;
+ Kaikkialle kukkasiaan, tuoksujansa kevät luo,
+ Virkeinä myös mielet aaltoo, aaltoo niinkuin kevään vuo.
+
+ Niinkuin lämmön säkenistä sulostuu nyt luonnon työ,
+ Niin myös sulotoiveinensa ihmissydän taasen lyö;
+ Leivon äänin laulavansa Suomellensa sydän sois,
+ Sätehenä poistavansa harmaat, öiset udut pois.
+
+ Toivon kuvat ihanaiset sydämmenne täyttää nyt,
+ Kirkkahinna nuoruuden on tuli sinne virinnyt;
+ Valoisna kuin kevätpäivä loistaa teille elontie,
+ Jaloihin se taisteluihin, suuriin pyrintöihin vie.
+
+ Uusi into, uusi henki rinnoissanne hengähtää,
+ Toukojansa juurruttaapi mielihinne kevätsää.
+ Suokoon Luoja, että sadon viljavan ne maalle tuo,
+ Täyteläiksi tähkäpäiksi kasvaa kevään oraat nuo!
+
+ Hellästi te pakkasilta aina niitä verhotkaa,
+ Suojelkaa myös, ett'ei niitä kuivuus, pouta panna saa!
+ Kun ne säilytätte, kuinka maailmassa teille käy,
+ Ansoja ei pahimpia elon polullanne näy.
+
+ Vaikka taivas synkistyy ja myrskyt riehumahan saa,
+ Valo, mik' on syömmissänne, kulkuanne johdattaa:
+ Nousipa tai laski täällä elon ryöppyilevä vuo,
+ Hengen valo, sielun toivo eloon suloisuutta tuo.
+
+ Näinpä hyödytön vaan korsi ette ole päällä maan,
+ Näinpä elon onnen juuret eivät konsaan kuivukaan:
+ Hempeänä helottaapi onnen aamu kirkas, uus,
+ Murehilta murtuu terä, kohtaloilta katkeruus.
+
+ Määräpatsahansa kau'as itsekukin luokohon,
+ Älköön koskaan luulotelko, että täysin kypsä on:
+ Koulua ja kokemust' on koko elämämme työ,
+ Sitten vasta vaja lakkaa, iltahetkemme kun lyö!
+
+ Kuni virta vilpas vettä metsälähtehestä juo,
+ Oppia siis, veli, janoo, oppia myös muille suo!
+ Mutta ällös tietojen niin anna syöntäs paisuttaa,
+ Ett'ei sua omaksensa tunne enään kansa, maa.
+
+ Muista, että syväin rivein keskellä sun paikkas on,
+ Siellä olo armasta ja kaunis käydä taistohon!
+ Niinhän sydänjuures kiinn' on kotikunnaiss', ett'et voi
+ Kultaan, loistoon vaihtaa kuvaa, minkä syömmehes se loi.
+
+ Yhtä kirkkahina aina rinnassasi humiskoot
+ Kotikuuset, joiden kieltä lasna kuunnellunna oot!
+ Älköön koskaan unhottuko yksinkertahinen työ,
+ Koskaan kuvaa kotimajan himmentäkö unheen yö!
+
+ Näin kun työtä kalliin maasi, isänmaasi hyväks teet,
+ Kansallesi uhraat voimas, uhraat kätes jäntereet,
+ Totta kerran vaivoistasi ihanan saat palkkion,
+ Totta jälkipolvi vielä siunaava sun muistos' on.
+
+ Mutta vaikk'ei muistopatsas hautoasi koristais,
+ Vaikka hiljaa sammuis päiväs, hiljaa unhoon nimes sais,
+ Tunnon lepo kuitenkin on jaloin seppele sun työs:
+ Sit' ei kuolo kuihduta, ei lakastuta aika myös.
+
+ Oulussa 28/5 1890.
+
+
+
+
+Pohjolan tähti.
+
+
+ Tähti Pohjolan koitti,
+ Uuden ajan enteet toi,
+ Suomen sumupilvet voitti,
+ Ruson kultaisen se loi:
+ Usvat haihtui,
+ Orjuus vaihtui
+ Hengen varmaan vapauteen.
+
+ Aaamutähti Suomehenki
+ Pilkahti jo valoaan:
+ Siitä nuortui kansan henki,
+ Virkenivät voimat maan.
+ Rintahansa
+ Kätki kansa
+ Onnen ensi orahat.
+
+ Monet surut, myrskyt suuret
+ Saa se nähdä matkallaan,
+ Mutta elon sydänjuuret
+ Niissä voimistuvat vaan:
+ Juuri nuissa
+ Taisteluissa
+ Sielun voimat puhdistuu.
+
+ Päiv' ei tuntuis ihanalta,
+ Jos ois outo meille yö,
+ Rakkahalt' ei valon valta,
+ Jollei joskus myrskyt lyö.
+ Näinpä aivan
+ Silmä taivaan
+ Karkaisee ja kasvattaa.
+
+ Näinpä armas suomenkansa
+ Tottuu taistot voittamaan,
+ Tottuu luomaan Luojahansa
+ Ilot, surut isäinmaan,
+ Hältä uutta
+ Voimakkuutta
+ Valoakin etsimään.
+
+ Pois' on pelko kuolon, poissa,
+ Poissa kalman katkeruus,
+ Lehdoissa ja laaksoloissa
+ Valo rusoittaapi uus:
+ Suomenkansa
+ Kulkuansa
+ Johtaa aamutähden luo.
+
+ Tähti Pohjolan, sä loista,
+ Loista, älä sammu vaan,
+ Laaksoista sa varjot poista,
+ Tuikkeile tääll' ainiaan!
+ Riennä, jalo,
+ Puhdas valo,
+ Matalaankin majahan!
+
+
+
+
+Kesäaamu.
+
+
+ Nyt taas maille aamu koitti,
+ Lehtoloissa linnut soi,
+ Taas yön varjot valo voitti,
+ Hymyileepi päivän koi.
+
+ Nurmi tuoksahtaapi mailla,
+ Kastehelmet kimaltaa;
+ Sulomorsiamen lailla
+ Riemukyyneleiss' on maa.
+
+ Tuolla oraat vihannoivat,
+ Laiho nuori aaltoaa;
+ Täällä sirkun laulut soivat,
+ Kukkimahan kuuset saa.
+
+ Tuolla lähteensilmä loistaa
+ Tyynnä, levollisna vaan;
+ Täällä metsän kaiku toistaa
+ Laakson laulut uudestaan.
+
+ Tunnustele nuori kansa:
+ Lempes ansaitseeko tää?
+ Luonto tenhorunoillansa
+ Voiko syöntäs sytyttää?
+
+ Kaikki, mit' on Luoja luonut
+ Pohjolahan suloimpaa,
+ Nautittavaks on sen suonut
+ Meille armas isänmaa.
+
+ Taivaan lahjoja nyt maamme
+ Runsain määrin tarjoaa;
+ Rinnoissamme tuta saamme
+ Lemmen tulta hehkuvaa.
+
+ Nuoruus on nyt aika Suomen,
+ Aika kukoistuksen on,
+ Lauluinensa sulo huomen
+ Herännyt on laaksohon.
+
+ Entistänsä ehommasti
+ Väinön kanteloinen soi,
+ Jylhiin rotkoihinkin asti
+ Viestit viedä kaiku voi.
+
+ Kaikkialla kilpamielin
+ Toimitaan ja taistellaan, —
+ Suomenmielin, suomenkielin
+ Vainioilla isäinmaan.
+
+
+
+
+Herran aseet.
+
+
+ Taivaan aseenapa kansa
+ Pienoinenkin olla voi,
+ Kun vaan sitä voimallansa,
+ Mik' on totta, vartioi.
+
+ Usein heikon kuoren alle
+ Luoja kätkenynnä on
+ Totuutensa maailmalle,
+ Kirkkautensa auringon.
+
+ Ylevimmän valon meille
+ Judakansassaan Hän toi,
+ Totuudesta eksyneille
+ Johtotähden kirkkaan soi.
+
+ Puhtahana tähti loisti
+ Velttoon, synkkään maailmaan;
+ Pakanuuden yön se poisti,
+ Valostaen kaiken maan.
+
+ Turhaan miekkoinensa koitti
+ Riehua nyt pakanuus:
+ Valtain ponnistukset voitti
+ Hengen valo syvä, uus.
+
+ Vaikka Judan mahti mainen
+ Saikin vihdoin sortumaan,
+ Kukistu ei henki vainen,
+ Sammu ei sen valo vaan.
+
+ Henki kuihtuu sitten vasta,
+ Kun ei enään etsikään
+ Juda isäin Jumalasta
+ Uutta voimaa elämään.
+
+ Mutta armosiipein alle
+ Nöyränä kun turvautui,
+ Niinpä kau'an maailmalle
+ Judan valo kuvastui.
+
+ Heikko kansa, vuoren lailla,
+ Valoansa vartioi.
+ Säteillänsä voimakkailla
+ Kansain yöhön aamun loi.
+
+ Sivistyksen korein kukka
+ Muualla kun lakastuu,
+ Kohoo siellä hengen kukka
+ Vankkana kuin tammipuu.
+
+ Näinpä myöskin suomenkansa
+ Kukoistaa voi loistossaan,
+ Kunhan sitä voimallansa,
+ Mik' on totta, puoltaa vaan.
+
+ Lyhetty ei käsi Herran
+ Suomell' ole vieläkään:
+ Korkeimpana vielä kerran
+ Raikuu riemu kansan tään!
+
+
+
+
+Kansanjuhlassa.
+
+5.7.1891.
+
+
+ 1.
+
+ Henkisyyden kahle katkes,
+ Suomi elpyi elohon,
+ Öinen, tumma verho ratkes:
+ Kansa valvehilla on!
+
+ Hengen tou'ot heilimoivat,
+ Ruskoaan luo aurinko;
+ Laaksoiss' aamulaulut soivat:
+ "Päiv' on Suomen, päivä jo!"
+
+ Päiv' on Suomen: valoansa
+ Taivaan Herra syömmiin luo;
+ Maansa alttarille kansa
+ Kilvan uhrejansa tuo.
+
+ Kilpasilla intomielin
+ Suomen poik' on pelloillaan;
+ Suometarkin sulokielin
+ Vainioll' on isänmaan.
+
+ Missä muinen piili halla,
+ Missä karhu karjan löi,
+ Siellä tuoksull' ihanalla
+ Laihomme nyt hedelmöi.
+
+ Toinen on nyt aika, toinen,
+ Hengen rientoin aika on;
+ Valon kirkas aurinkoinen
+ Säteilee nyt laaksohon.
+
+ Kansallisen hengen töihin
+ Suomen henki hehkuu nyt,
+ Valon suuriin pyrinnöihin
+ Sydämmet on sykkinyt.
+
+ Niistäpä voi kansa hoivan
+ Löytää, kun on murheissaan,
+ Löytää riemun, toivon oivan,
+ Kun käy tummaks taivas maan.
+
+ Puhdas, kirkas valon taika
+ Ikitoiveet kansaan luo;
+ Suomen hengen aamuaika
+ Kyllin toivon syytä suo.
+
+ Pois siis murhe painamasta
+ Mieltä Suomimorsion:
+ Nythän riemuin aik' on vasta,
+ Nythän häiden hetki on!
+
+
+ 2.
+
+ Kas, luontokin niin juhlii nyt, kuin viettäis sekin häitä,
+ Ja vihkijuhlaan kaunistais juur' kummukoita näitä,
+ Niin että Suomen sulho vois ihailla morsiaansa,
+ Ihailla tenholauluja ja suloisuutta maansa.
+
+ Ja kaunis onkin morsio nyt hohtopu'ussansa.
+ Ei ihme, että rinnassaan rakkautta tuntee kansa!
+ Sa katso: kukkaisverhoinen on lemmityisen rinta,
+ On hymyilynsä hempeä, kuiskeensa lumoovinta!
+
+ On luonnon työ taas, tenhoinen, on loistossansa maamme,
+ Taas päivyt hellä suutelee suloista Suomelaamme;
+ Vapaina aallot läikkyilee, ja laululinnut soivat,
+ Ja sulo tuoksun luontohon taas kaunokukat loivat.
+
+ Luo silmäs noihin maisemiin tai järven ulapoille,
+ Luo kirkkahalle taivaalle tai hetteisille soille,
+ Näät kuvan niistä kotoisen, näät piirteet Suomenmaasta,
+ Näät hengen kansan hengestä uljaasta, voimakkaasta!
+
+ Jo laske käsi povelles nyt, kallis suomenkansa,
+ Ja kuule, kuinka kaipailee jo Suomi sulhoansa!
+ Jo, nuorukainen, rientele sa kultasesi luokse,
+ Avoimeen kukkaissylihin avoimin sylin juokse!
+
+ Niin lemmi, kansa, kultoas, kuin sekin puhtahasti,
+ Niin lämpimästi, syvästi, niin sydänvereen asti!
+ On köyhä tosin morsios: ei palkaks kultaa anna,
+ Mut kuitenkin sa kuvaansa kalliina aina kanna!
+
+ Näin riemu, onni kirkkaammin taas heijastella voipi,
+ Näin ehompina entistään taas toivelaulut soipi;
+ Näin kahlehistaan irtautuu kansamme luova henki,
+ Ja verhostansa puhkeaa taas päivyt Suomehenki!
+
+
+ 3.
+
+ Kuni luonto kukkaisvuoteellansa
+ Riemuitsee nyt, niinpä suomenkansa
+ Riemuinen ja toiveinen myös on.
+ Kirkkahinna valo kansaan loistaa,
+ Epätoivon, murheen varjot poistaa,
+ Toivon kuvat luopi laaksohon.
+
+ Hengen valo, kansallinen tunto,
+ Suomen periluonnon syvyys, kunto,
+ Ne voi paljon luoda maailmaan.
+ Vaikka vaiheet vaiheit' ajan siirtää,
+ Kirkkaan lehden Suomen kansa piirtää
+ Aikain sivistyksen historjaan.
+
+ Lapsuudessaan Suomen henk' on vasta:
+ Valonsäde vasta taivahasta
+ Herehille hengen voimat loi;
+ Mutta lapsuus miehuutt' ennustaapi
+ Loistavata, josta Suomi saapi
+ Nimen, kau'as kaikua mi voi.
+
+ Hellä, lämmin, niinkuin uusi huomen,
+ Onpi siksi toivelaulu Suomen,
+ Kukkaislaaksoista mi kohoutuu.
+ Idän pilvet, lännen huolet lymyy,
+ Riemujansa Väinön kansa hymyy,
+ Niinkuin neidon kihlatunkin suu..
+
+ Kilvan soi nyt sirkut runojansa,
+ Kilvan lauluun yhtyypi myös kansa,
+ Virittäen tenhokanneltaan.
+ Juhlahetk' on sulo taivasalla,
+ Juhla sydämmissä kaikkialla,
+ Toivon henkäys käypi yli maan.
+
+
+
+
+Juhannuksen aattoilta.
+
+
+ Juhannuksen aattoilta
+ Iloinen ja tyven on;
+ Metsä kaikaa, taivahilta
+ Soipi leivo suruton.
+ Luonto hymyy,
+ Kukat lymyy
+ Tuoksuin nurmikehdossaan.
+
+ Tuolla lampi tyynnä päilyy,
+ Säteiss' ilta-auringon;
+ Täällä vihryt laiho häilyy,
+ Täällä lehto tuttu on.
+ Kaikkialla,
+ Taivasalla
+ Juhlarauha hallitsee.
+
+ Juhlavirttä linnut soivat,
+ Luontokin se juhlii nyt,
+ Laulain laaksot unelmoivat,
+ Sydän sykkii vertynyt.
+ Hellämielin,
+ Kiitoskielin
+ Inehmokin iloitsee.
+
+ Kaikki kiittää taivastansa,
+ Luotu kiittää Luojoaan.
+ Juhlapukineissa kansa
+ Kilpaileepi kera maan:
+ Kilvan koittaa
+ Laulaa, soittaa
+ Hekin kiitoslaulujaan.
+
+ Taivahia Suomen kansa
+ Toivelauluin kai'uttaa,
+ Tunteet, syvät, puhtaimpansa
+ Korkuutehen huokajaa:
+ Luoja, maata,
+ "Isänmaata
+ Valista ja varjele!"
+
+
+
+
+Pääskynen.
+
+
+ Iloisna pääskyn virret soi
+ Taas taivahilla maamme:
+ Näin riemun rinnassaan se toi
+ Suloiseen Suomelaamme.
+
+ Se tänne kylmään Pohjolaan,
+ Miss' asuu hyinen halla,
+ Riemuiten riensi, tänne vaan
+ Ilolla ihanalla.
+
+ Ei viileä, niin herttainen
+ Oo kesä kaukomaalla,
+ Ei luonto luonnon vertainen,
+ Mik' onpi synnyinmaalla.
+
+ Halk' ilmain pääsky Suomehen
+ Siis kiiti kevään tullen.
+ Nyt soipi riemusävel sen
+ Toiveita, maani, sullen!
+
+ Tääll' armahin on seutu sen,
+ Tääll' ihanin on olla:
+ Ei missään turvaa tupasen
+ Kuin meidän asunnolla.
+
+ Tääll' ensi virret soitellut
+ Se onpi Suomen puulla,
+ Ja laulelmiaan koitellut
+ Kai'uttaa kansan kuulla.
+
+ Suomenpa kunnahilla on
+ Sen siipi siinnyt hento;
+ Tääll' ensin suuntas taivohon
+ Sen leijuvainen lento.
+
+ Tääll' ensin kesäpäivän koi
+ Sen tuuti unelmille,
+ Ja karu, laiha luonto soi
+ Lapsuuden ruo'an sille.
+
+ Nyt näet, miks'ei pääskyinen
+ Unhoittaa meitä saata:
+ Riemuinen, pieni sydän sen
+ Kaipailee synnyinmaata!
+
+ Taas, uskollisna maallehen,
+ Se soipi laulujansa,
+ Ja kaikuileepi sävel sen:
+ "Sa lemmi maatas, kansa!"
+
+
+
+
+Vanhoillaanolija.
+
+
+ "Pois koulut! Valon lietsimet nuo pois!
+ Kukoistaa Suomi ilman niitä vois".
+
+ "Ne onnen pohjan jäytää köyhän maan,
+ Sen tuudittavat uneen veltoimpaan".
+
+ "Näin köyhtyy kansa, uupuu isäinmaa,
+ Kun laiskureita koulut kasvattaa".
+
+ "Niit' elättää saa kansan sitkee työ;
+ Ne herkkuilee, kun kansa petun syö".
+
+ "Pois koulut! Valon lietsimet siis pois!
+ Kukoistaa Suomi ilman niitä vois".
+
+ "Vapaasti lehtii, haaroittuupi puu,
+ Vapaana luonnon kukka kaunistuu".
+
+ "Kuin luonnon lapskin, vaatein vapauttaan,
+ Niin kasvakohon lapset isäinmaan!"
+ — — — — —
+
+ Mut, veikko, sijaa aattehille suo,
+ Ei paikallansa olla sana tuo!
+
+ Kuin tarhurin työ kasvit jalostaa,
+ Kouluista kansa jalostusta saa.
+
+ Katkaisseet koulut kansan kahleet on,
+ Sen elvyttäneet itsetuntohon.
+
+ Ei orjuuteen tok' hengen valo vie:
+ Tie tiedottoman onpi orjan tie!
+
+ Kuin hajoo lauma, miss' ei paimen näy,
+ Niin valotta myös kansojenkin käy.
+
+ Sa sanoit, että "uupuu isäinmaa,
+ Kun laiskureita koulut kasvattaa".
+
+ Mut kouluin syy ei laiskuus olekaan:
+ Se kodin hengen hedelmä on vaan.
+
+ Siis unta valon säteet eivät tuo,
+ Vaan valveille ne kansan silmät luo:
+
+ Ne nuorisoa siihen totuttaa,
+ Mit' vaatii ihmisyys ja isänmaa.
+
+ Ja selvin värein etenemme luo,
+ Ett' aineen orjuus onnea ei tuo.
+
+ Mut henkeään ken innoin valistaa,
+ Hän pysyväisen elon onnen saa.
+
+ Siis valoa sä syviin riviin suo,
+ Ja itse tiedon lähtehiltä juo!
+
+ On oppi paras perinnöistä maan,
+ Joill' isät, äidit turvaa lapsiaan:
+
+ Sit' ei syö ruoste, eikä raiskaa koi;
+ Sen lapsilleen myös köyhät antaa voi.
+
+
+
+
+Paimenpoika.
+
+
+ Ikihongat huminoipi,
+ Kukkasissa tuoksuu maa;
+ Karjankellon ääni soipi,
+ Salomaita kai'uttaa.
+
+ Paimenpoika pienokainen
+ Siellä karjaa vartioi,
+ Sydän, kirkkaan lähteen lainen,
+ Kuviansa unelmoi.
+
+ Edessänsä kesätaivaan
+ Puhtaan, selkeen näkee hän,
+ Näkee Suomen luonnon aivan
+ Kirkkaimmissa väreissään.
+
+ Tuoss' on laihot kukkapäiset,
+ Vihreet loistopu'ussaan;
+ Tuolla linnut liitäväiset
+ Laulaa laaksoloissa maan!
+
+ Tuossa sorsapari soutaa
+ Salolammen laineita;
+ Tuossa muurahainen noutaa
+ Talon tarveaineita!
+
+ Eloisuutta taivasalla
+ Luojan luomakunnass' on;
+ Silmin, suin sit' ahnimalla
+ Paimen vaipui unohon.
+
+ Taivaan loistoasunnoista
+ Paimen pieni uneksuu;
+ Kelmeet kasvot riemuin loistaa,
+ Autuaasti hymyy suu.
+
+ Hetket rientää. Taivahalta
+ Pilveen piilee päivän koi;
+ Puhkeemass' on myrskyn valta,
+ Vienosti jo salamoi.
+
+ Oi, jo herää uinailusta,
+ Nouse, paimen, katsomaan,
+ Kuinka uhkaavana musta
+ Ukkospilvi verhoo maan!
+
+ Levotonna ammoo karja,
+ Luonto kaikki huokailee;
+ Laululintuin sulo sarja
+ Pesihinsä pakenee.
+
+ Taajemmin jo taivahalla
+ Tulta tuiskuu, salamoi,
+ Mutta yhä hongan alla
+ Paimenparka unelmoi.
+
+ Jo nyt lankes kuolon arpa:
+ Honka kaatui poikaan päin,
+ Ruhjoi raukan, — runotarpa
+ Paimenesta kertoo näin.
+
+ Myrsky vaiken'. Luomakunta
+ Virkos. Soi jo sulosuu.
+ Mutta ijäisyyden unta
+ Paimenpoika uneksuu.
+
+ Turhaan äiti ainoistansa
+ Kyynelehtii, ikävöi,
+ Turhaan kaipaa kalliimpaansa,
+ Minkä surmaenkel' löi. — —
+
+ Jalo nuorukainen, säästä
+ Suomiäitis suruista;
+ Kaihon kyynelistä päästä,
+ Kansoasi paimenna!
+
+ Valppaasti kun voimallansa
+ Kukin maataan vartioi,
+ Uljahasti Suomen kansa
+ Ajan myrskyt kestää voi.
+
+
+
+
+Valoon!
+
+
+ Keväimensä Suomen kansa
+ Sulon vasta nähnyt on,
+ Vasta noussut voimahansa
+ Uuden ajan valohon.
+
+ Kuni kevätpäivän koitto
+ Luonnon saattaa elohon,
+ Niinpä hengen valon voitto
+ Kansan herättänyt on.
+
+ Riemuisuutta, toiveisuutta
+ Valon aamurusko tuo,
+ Voimaa, miehuuttakin uutta
+ Suomen sydänsuoniin luo.
+
+ Turhaan uhkaa taivahalta
+ Pilven tumma varjo nyt:
+ Suomen toivo: hengen valta
+ Voimakkaaks' on kehkeynyt.
+
+ Eipä kaadu kasvut Suomen:
+ Juuret sisässä on maan;
+ Sydämmissä sulo huomen
+ Kirkastuupi yhä vaan.
+
+ Riemutarhalta nyt näyttää
+ Valon tou'ot loistossaan.
+ Sulo lemullaan ne täyttää
+ Rakkaan, armaan isäinmaan.
+
+ Aamumme siis yöks' ei muutu,
+ Toivon täht' ei piillä voi,
+ Kun vaan kansa toint' ei puutu,
+ Valohon kun uutteroi.
+
+ Kaikki lakastuupi mainen,
+ Hengen työt ei kuole vaan,
+ Hedelmänsä ihanainen
+ Säilyy jälkimaailmaan.
+
+ Liehukoon siis lippu valon
+ Yli kaiken kotimaan,
+ Liehukohon myöskin salon
+ Synkkään soppeen loistamaan!
+
+ Näin kun hengen kipinäiset
+ Liekkiin ajan tuuli saa,
+ Silloin myrskyt, tuulispäiset
+ Turhaan tulta sammuttaa.
+
+ Olemisen taisteloissa
+ Turvamme on hengen työ,
+ Se on ilo, toivo noissa,
+ Sit' ei sorra kuolon yö.
+
+
+
+
+Työhön!
+
+
+ Opinahjohon, kansa, käy lietsoilemaan,
+ Kun pilvejä käy yli taivaan ja maan!
+ Kuin tähtöset yön sulot, kirkkahat on,
+ Niin työmmekin kansassa loistakohon!
+
+ On toivomme, turvamme toimekas työ,
+ Ei henkistä työtä lyö kuoleman yö.
+ Kun kansamme aatteiden lähteiltä juo,
+ Niin voittoja taistelo Suomelle suo.
+
+ On kansamme pieni. Niin olkohon vaan!
+ On lait pyhät, korkeat kilpenä maan,
+ Ja henki on suuri ja kirkas on koi,
+ Ja intoa Väinämön kantelo soi.
+
+ Ei myrskyistä kansamme säikkyä voi:
+ Se niissähän kasvoi ja voimansa loi.
+ Min' uhkuili hurmetta Suomelan tie,
+ Ja taistoon se kansamme taasenkin vie.
+
+ Mut' rauhanpa taistoon nyt syömmemme lyö:
+ Nyt henkist' on riento ja henkistä työ.
+ Pois peljätty miekka jo väistyä saa:
+ On sankariaikamme muistelma vaan.
+
+ Meill' armainna loistaapi riemuista maan:
+ Tääll' ihmisnä palvella, taistella vaan.
+ Työ maailman puhtahin nautinto on,
+ Työn piiri on pyhä ja koskematon.
+
+
+
+
+Kaikki täyttää tarkotustaan.
+
+
+ Sinelläpä taivahankin tähti toistaan kirkkaamp' on,
+ Tummea on välkkyvinkin niistä rinnall' auringon;
+ Eipä yhtä upeina myös hohda nurmen kukatkaan,
+ Eikä yhtä suloäänin livertele linnut maan.
+
+ Angervaiset vaaleet tuolla luovat maille tuoksujaan,
+ Rinnallansa hento heinä, sekin laillaan pukee maan.
+ Tuolla laulaa satakieli, leijuin etelähän päin,
+ Pensastossa kerttu liikkuu, lauluansa virittäin.
+
+ Tuolla meren aalto, tuolla kuohuu hurja vaahtopää,
+ Täällä metsälammen laine vieno hiljaa vieriää.
+ Tuolla ylös taivahille kurottaapi honkapuu,
+ Täällä koivun näre hoikka turvatonna kohoutuu.
+
+ Koskinensa pauhaa tuolla levotonna virran vuo,
+ Täällä puro hiljaisena sinilähtehestä juo.
+ Tuolla vuori ylpeänä taivaan rantaa tavottaa,
+ Täällä kaino kukkakumpu piilee koivahaisten taa.
+
+ Näinpä erilaista Luojan luomakunta kaikki on,
+ Mutt'ei siltä yksilöistä hennoinkaan oo arvoton:
+ Tarkotustaan kaikki täyttää, samaa tarkotusta vaan :
+ Väritystä luonnon auttaa kukin niistä tavallaan.
+
+ Värein kirjavuus ei luontoon ristiriitaisuutta luo:
+ Suloisessa soinnussa on lammet, laaksot vaarat nuo.
+ Kuni taivaan kaaren värit, sulosointuhun ne käy,
+ Jäykiltä ei eri värein vivahdukset konsaan näy.
+
+ Näin on luonnon. Näinpä kansain värityksen myöskin on:
+ Eri aineksista kansat liittyneet on kokohon:
+ Toiset asuu palatseissa, puettuina purppuraan,
+ Toisilla on puku halpa, maja, työkin halpa vaan.
+
+ Kaikille ei lahjojansa onni runsain käsin suo,
+ Yksille vaan kunniata, kultaa, kukkasia luo;
+ Mutta sama jalo määrä elon taisteluilla on:
+ Hengen jalostus ja kansan kehitystyö valohon.
+
+ Siispä vaikka istuja sa kultaistuimella oot,
+ Taikka puutteen kyyneleitä silmäsi ain' vuotakoot,
+ Palvelusta vaatii sulta, vaatii armas isänmaa,
+ Äidinvaivain palkkiota sultakin se kaipajaa.
+
+ Ällös katso heikkouttas, maallesi sä uhraa työs,
+ Itse valistu ja muita valistuta aina myös!
+ Näin kun kansan lapset kaikki Suomeansa rakastais,
+ Vainolaisen kytkis kansa, valon suuren voiton sais!
+
+ Epätoivon pilvi silloin verhota ei maata vois,
+ Suloisata onnea ja tositoivehia ois.
+ Riemun, rauhan puhtaat henget, joita kevätluonnoss' on,
+ Sijoittaisi sydämmihin onnen ikiasunnon.
+
+
+
+
+Syksyllä.
+
+
+ Poiss' on kehto kaunis kesän,
+ Puiden lehti kellastuu,
+ Poiss' on räystähältä pesän
+ Pääsky pieni, riemusuu:
+ Luonto kaikki Suomenmaan
+ Kulkeepi jo kuolemaan.
+
+ Kuihtuvat jo kummun kukat,
+ Halla maisemamme lyö,
+ Raukeavat ruusurukat,
+ Maan ja taivaan täyttää yö.
+ Aalto jäähtyy. Kahleesen
+ Kietoo kohta kylmä sen.
+
+ Mutta vaikk' on kesä poissa,
+ Luont' on paljas, alaston,
+ Vaikka salon hongikoissa
+ Soi vaan tuuli ponneton,
+ Riemuitenpa lapset maan
+ Soittelevat kanneltaan.
+
+ Taashan käydään tositoimin
+ Ajan suureen taistohon.
+ Uhkuvin taas nuoruusvoimin
+ Kansa valvehilla on.
+ Kaikki kantaa uhrejaan
+ Alttarille isäinmaan.
+
+
+
+
+Suomen uuden ajan aamu.
+
+
+ Valon latu hiihdetty jo onpi tänne Pohjolaan.
+ Uuden ajan aamurusko väikkyy yli kaiken maan.
+ Pontevammin, rohkeemmin jo Suomen kansan sydän lyö,
+ Itsekkäiset edut väistyy, karttuu yhteishyvän työ.
+
+ Sitkeätä vastarintaa kau'an kyllä ollut on,
+ Ennenkun on saatu kansa selvään itsetuntohon;
+ Mutta nyt, kuin yksi miesi, vartijana isänmaan
+ Kansamme on valveillansa, kalliimpaansa puoltamaan.
+
+ Olemisen taisteluun jo sulo Suomi noussut on,
+ Ilmitulta lietsoo kansa kilvan opinahjohon.
+ Lemmen puhdas, lämmin liekki kansoamme innostaa,
+ Tenhosanana nyt kaikuu kaikkialta: isänmaa!
+
+ Se on nimi, joka kiistat, veliriidat tyhjiks luo.
+ Nimi, joka innostusta pyhää povellemme tuo:
+ Elävillä kirjaimilla syömmiin piirretty se on,
+ Kallihinna soi niin vanhain rinnoissa kuin nuorison.
+
+ Vaikka erimielisyyttä paljon kansassamme lie,
+ Vaikka lippuja on monta, eri poluille ne vie,
+ Yks' on päätie, yksi määrä, yksi tarkotus vaan tää:
+ Kansallista olemusta kohottaa ja kehittää.
+
+ Jos siis myrskyt sulo maamme kehitystä uhkajaa,
+ Lailla vuoren, uljahana, torjuilee ne synnyinmaa.
+ Vaaran tullen lämpimämmin Suomi lastaan kasvattaa,
+ Hellemmän myös vastalemmen äiti lapseltansa saa.
+
+ Ei, kuin ruoko myrskysäässä, Suomi enään häilykään,
+ Noussut onpi kansamme jo, noussut uuteen elämään.
+ Uuden ajan, ihanan jo kirkastuupi aamukoi,
+ Kansa riemuin sivistyksen siunauksen nähdä voi.
+
+
+
+
+Sopuhun!
+
+
+ Pimetessä Suomen päivän,
+ Suomen ilman sumetessa,
+ Toivon riemun riutuessa,
+ La'atessa ihanan laulun,
+ Sovintohon suostukaatte,
+ Liittohon likentykäätte
+ Sulon Suomemme iloksi,
+ Ilmamme imanteheksi!
+
+ Soikohon saloilla Suomen,
+ Helkkyköhön heleästi
+ Väinön kaunis kanteloinen
+ Soreata sovintoa
+ Nuorisolle nousevalle,
+ Kansalle kasoavalle,
+ Jott'ei vieras meiltä veisi,
+ Murentaisi muukalainen
+ Kypsyvätä kylvöämme,
+ Hengen viljoa vihantaa!
+
+
+
+
+Vainiolle!
+
+
+ Vainiolle, miesi, aainen,
+ Työhönne jo astukaat:
+ Kevätsäde ihanainen
+ Sulailee jo Suomen maat!
+
+ Nurmi nuori vihannoipi,
+ Siro silmut saa jo puu,
+ Peippo pensikossa soipi,
+ Visertääpi sulosuu.
+
+ Suloista on luonnoss' olla,
+ Kylvää peltotilkkuaan,
+ Tuossa kotitakalolla
+ Työskennellä eestä maan!
+
+ Elon pauhu maailmasta
+ Sinne kuulua ei voi;
+ Luonnon rauha korven lasta
+ Kehdossansa vartioi.
+
+ Vainiolle, miesi, nainen,
+ Työhönne jo astukaat:
+ Kevätsäde ihanainen
+ Sulailee jo Suomen maat!
+
+ Mutta ällös omin voimin
+ Sentään peltotyötäs tee:
+ Työ, mi tehty ihmistoimin
+ Typö tyhjiin raukenee!
+
+ Muista, että korven viljat
+ Myrsky kaataa voipi myös,
+ Kaataa salon sulot liljat,
+ Runnella sun elontyös!
+
+
+
+
+Totuuden voima.
+
+
+ Mik' on totta, pyhää, sit' ei mainen mahti maahan lyö.
+ Mik' on Luojan tahto, sit' ei muuksi muuta ihmistyö.
+ Hetken vaan voi näyttää siltä, kuin ei oikeus voittaiskaan,
+ Kuin ois taivas tumma aivan, uus' ei huomen koittaiskaan.
+
+ Kuni turhaan tulvaa vasten hetken sotii jäykät jäät,
+ Sitten kahlehensa murtaa virran aallot vaahtopäät,
+ Niinpä turhaan vasten oikeutt' ihmisvoimat rynnistää :
+ Totuus sortaa sortajansa, niinkuin hanget kevätsää.
+
+ Mutta vaikka viipyy voitto, toivo älköön sammuko,
+ Epätoivon musta yöhyt miesten mieltä murtako:
+ Kerran toivo toteutuupi, nousee uuden ajan koi,
+ Kun vaan miehuutta on maassa, tunteet tulta salamoi!
+
+ Suruntuttu onpi ollut Väinön kansa ainiaan,
+ Mutta tylsään epätoivoon sortunut ei konsanaan.
+ Siispä, sankar'isäin lapset, uljahasti astukaa
+ Aina totta puoltamahan: sitä vaatii isäinmaa!
+
+ Työ, mi tehdään totuudelle, pysyvimmät he'elmät saa,
+ Jälkipolville se vielä tekijästään todistaa.
+ Mutta mainettaan ken etsii, etsii omaa etuaan,
+ Tuomion saa tunnolleen ja häväistystä isänmaan.
+
+
+
+
+Keväimellä.
+
+
+ Vaipunut on talven valta,
+ Suomen luonto pukeutuu;
+ Päivyt välkkyy taivahalta,
+ Lehtimaan jo käypi puu.
+
+ Vapaana taas aalto läikkyy,
+ Kahleet särki päivän koi;
+ 'Kaste timantteina väikkyy,
+ Lintuin riemulaulut soi.
+
+ Kaunista on kaikkialla
+ Suomen luonto verraton;
+ Luonnon sali taivasalla
+ Valoisa ja vapaa on.
+
+ Sulo rauhan, sointuisuuden
+ Luontohon nyt kevät luo,
+ Ihmissydämmiinkin uuden
+ Toivon, riemun, levon tuo.
+
+ Juhlarauha mielet täyttää,
+ Juhlaa viettää kaikki maa;
+ Kalleuksiaan meille näyttää
+ Suomi, sulo synnyinmaa.
+
+ Purppurassa, kullassansa
+ Loistaa köyhä äiti nyt;
+ Syömmensä taas Suomen kansa
+ Toiveille on vihkinyt.
+
+
+
+
+Neidon muistikirjaan.
+
+
+ 1.
+
+ Kuki, ruusu, kotikunnahalla,
+ Virittäen tulta kotilieden;
+ Laita, ett'ei sydäntäs lyö halla,
+ Elonvoimaas, purppuraasi vieden;
+ Aina sydänjuuriasi kasta
+ Nestehellä, mik' on taivahasta!
+
+
+ 2.
+
+ Lakastua luonnon kukat, lehdet kellastua voi,
+ Mainen maaksi maatua ja sammua myös päivän koi;
+ Mutt'ei Luojan puhaltama ihmishenki kuole vaan:
+ Sen on suotu niittää laiho kylvämästä oraastaan!
+
+
+ 3.
+
+ Kuin luonto sulo Suomenmaan
+ On puhdas, raitis kerrassaan,
+ Niin mieles myös
+ Ja rientos, työs
+ Puhtaita olkohon!
+
+
+ 4.
+
+ Lemmi, immyt, lemmi puhtahasti,
+ Lemmi aina kuolohosi asti
+ Sitä, mik' on taivaista ja suurta,
+ Mik' ei surkastuta sydänjuurta!
+
+
+ 5.
+
+ Kuin kukkanen kaunonen loistele vaan,
+ Mut loistehes uhraja onneksi maan!
+ Kun kuntoa, voimia tarpehen on,
+ Maan lippua seuraja taistelohon!
+
+ Sä aatteiden rientohon pyrkiös myös,
+ Ja lämpöä saakohon niistä sun työs:
+ Ne puhtaita riemuja, onnea tuo,
+ Jot' ei säre kohtalon murtava vuo!
+
+ Ja vaikkapa vanhuus sun voimasi vie,
+ Ja ruusut vaan hetkisen poskilla lie,
+ Niin nuori sun syömmesi olkohon vaan
+ Ja kirkas kuin tähtönen loistellessaan!
+
+ Näin henkes kun aatteiden lähteiltä juo,
+ Kun korkeimman toiveensa taivohon luo,
+ Ja kansalle, maalle sun syömmesi lyö,
+ Ei verhoa työtäsi kuoleman yö.
+
+ 6.
+
+ Sielun toivo olkoon siskonasi,
+ Tunnon rauha sulo tuttunasi:
+ Näin sä ikionnen löydät vasta
+ Puhtaan, kirkkaan myrskyn maailmasta!
+
+ Uljahasti souda elon merta
+ Vaikka päivyt piilee, myrsky kohtaa!
+ Toivo: päivyt myrskyn jälkeen hohtaa
+ Entistänsä kirkkaampana kerta!
+
+
+ 8.
+
+ Mik' on pyhää, totta, aina puolla,
+ Vaikka tuliskin sen eestä kuolla!
+
+
+ 9.
+
+ Vienon, tyynen lähteensilmän lailla,
+ Mikä kuvastelee maan ja taivaan
+ Loistossansa, niinpä olkoon aivan
+ Syömmes puhdas, myrskyjäkin vailla!
+
+
+ 10.
+
+ Suo isänmaalle lempes uhri pyhä,
+ Sen kuvaa kanna rinnassasi yhä!
+ Kuin sulhoasi, lemmi sitä aina,
+ Kuin äitiäsi, syömmellesi paina!
+
+
+ 11.
+
+ Lempi, taivaan lahja sulo, maailmahan onnen tuo,
+ Lemmen liekki puhdas, pyhä paradiisin tänne luo.
+ Lempi onpi korein kukka, minkä elo luoda voi,
+ Lempi nuoruuden on ilo, toivo, kirkas aamukoi.
+
+
+ 12.
+
+ Ken ei sodi, ei myös konsaan voita,
+ Ei saa sulolaakereita, joita
+ Taisteloista jalo sydän saapi,
+ Sydän joka maataan armastaapi.
+
+
+
+
+Yks muisto.
+
+
+ Yks muisto, kuva kultainen
+ Sielussain siintää vielä;
+ Se tähteni on ainoinen
+ Pimeellä elon tiellä.
+
+ Näin kerran immen, katsahdin,
+ Katseensa säihkyi tulta;
+ Näin ruusuhuulten hymyilyn, —
+ Ja tunteet heltyi multa.
+
+ Tunteiden virtaa kuohuvaa
+ En voinut tyyntää, estää;
+ En sinisilmäin salamaa
+ Ma voinut, raukka, kestää.
+
+ Ma lemmistyin, ma uinailin,
+ En aatellut nyt muuta,
+ Kuin neidon silmäin sineä
+ Ja somaa ruususuuta.
+
+ Oi, suloisaa, oi, katkeraa,
+ Oi, aikaa autuasta,
+ Kun sydän onnen kuvia,
+ Vaan näkee maailmasta!
+
+ Ma toivoin, neittä jumaloin,
+ Kuin enkel' ollut oisi,
+ Ja huolehdin ja riemuitsin,
+ Kuin mulle lempens' soisi.
+
+ Näin vieri hetket, viikotkin.
+ Autuuden päivyt loisti:
+ Sain vastalemmen hellimmän,
+ Se huolet kaikki poisti.
+
+ Ma unelmiin nyt antausin,
+ En aatellunna muuta,
+ Kuin kullan silmäin sineä
+ Ja somaa ruususuuta.
+
+ En aatellut, ett' ainaista
+ Mun onneni ei oisi,
+ Ja että multa kultoain
+ Ees taivas riistää voisi.
+
+ Kuin unta oli eloni,
+ Kuin siivin päivät kiiti;
+ Ol' naurua, ol' hymyä,
+ Ja huolet ohi liiti.
+
+ Mut pian päivyt pimeni,
+ Ja itkuun ilo haihtui,
+ Ja utu-unet todeksi
+ Niin katkeraksi vaihtui.
+
+ Hän kuoli, — kuihtui kultani,
+ Pois riensi maailmasta;
+ Nyt enkelinä silmäilee
+ Hän mua taivahasta.
+
+ Näin lohduttavat ystäväin:
+ "Hän enkeliks' ol' luotu:
+ Siks taivohon on kihlattu,
+ Ja taivas kodoks suotu."
+
+ Mut iltaa ei oo ainoaa,
+ Ei valkene se aamu,
+ Jolloinka haihtuis muistostain
+ Armaani vaalee haamu.
+
+
+
+
+Armaan haudalla.
+
+
+ Jo hiljaa heijuu hennot udut maasta,
+ Yö vaikenee, ei lintuisetkaan haasta;
+ Mut kaste kiiluu, hengitseepi tuokse,
+ Kun hiivin tuonne armaan haudan luokse.
+
+ Oi, kuink' on sulo, taivaan sulo ilta!
+ Kuink' illan rusko väikkyy kukkasilta!
+ On, kuni kulta hymyn mulle soisi,
+ Kuin taivahista luonto kaikki oisi.
+
+ Mut hetkenpä vaan ilo heijastaapi,
+ Ja murhe musta mielehein jo saapi!
+ Kun illan säde metsän taakse haihtuu,
+ Myös yöksi päivä sydämmeni vaihtuu.
+
+ Vaan mietelmiin kun jylhiin siinä vaivun,
+ Haudalle notkistun ja maahan taivun,
+ Niin henkein virkoo murheen uinailusta,
+ Ja hälveneepi mielen peitto musta.
+
+ Niin on, kuin ääni kullan kuiskajaisi,
+ Nää korvihini sanat hellät soisi:
+ "Ah, kuolleen kuvan palvelus sa heitä,
+ Kuin miesi, astu elävien teitä!"
+
+ "Sun maatas, kansaas palvella sa koita,
+ Ja rauha tyven tunnollesi voita:
+ Niin yhtyä me saamme kerran sitten
+ Ijäiseen lemmenlauluun enkelitten!"
+
+
+
+
+Riennä, päivä!
+
+
+ Aik' on pitkä, pitkät päivät,
+ Hiljallensa hetket käy;
+ Sydän huokaa kaihoansa,
+ Kuvaa kultani ei näy.
+
+ Lempeet lehdot, rastaan soitto,
+ Luonto viihdyttää ei voi;
+ Luonnon laulajainkin virret
+ Kaipausta mulle soi.
+
+ Yks' on kuva pyhä, kallis
+ Mielessäni päivin öin:
+ Kuolleen kullan kalpee kuva,
+ Jota aina ikävöin.
+
+ On, kuin etähällä ois se,
+ Vaikka asuu rinnassain,
+ Kuin ois unikuva ollut,
+ Jota hetken nähdä sain.
+
+ Näinpä lemmen sulokuvat
+ Rikkoutua pian voi,
+ Lakastua kaunein ruusu,
+ Jonka elo meille loi.
+
+ Aik' on pitkät, pitkät päivät,
+ Hiljalleen nyt hetket käy,
+ Sydän huokaa kaihoansa,
+ Kuvaa kultani ei näy.
+
+ Mutta vaikka hetken poissa
+ Luota sulhonsa hän on,
+ Pian yhdistymme jälleen
+ Taivaan iki-ilohon.
+
+ Rientele siis, elon päivä,
+ Joudu, joudu, ilta, jo,
+ Paina, kuolo, huulilleni
+ Ikuisuuden suutelo!
+
+
+
+
+Iltatähti.
+
+
+ Kas, kuin iltatähti tuolta katsoo Pohjan lasta,
+ Niinkuin silmä Jumalan sulouden maailmasta!
+
+ Taivaan korkeudessa tuolla iltasilla se hohtaa,
+ Valjun valon hopeeniidet Väinöläänkin johtaa.
+
+ Kun ma katson tuikettansa, enpä tiedä, miksi
+ Tunteheni vivahtuu niin vienon suruisiksi.
+
+ Oiskohan siks kun niin usein elon taivahalta
+ Toivon tähti sammuupi, ja puhkee myrskyn valta?
+
+ Vaiko oisi siksi kun oon hetken kukka täällä,
+ Siksi kun mä heilun, kuni heinä myrskysäällä?
+
+ Oi, nyt tiedän: kultanipa kuollut silmää sieltä,
+ Suruisesti nuhdellen mun häilyväistä mieltä!
+
+ Siispä tuika, tähtikulta, vilku hetki vielä,
+ Matkan määrää muistuttele, jotta pysyn tiellä!
+
+ Helota ain', iltatähti, kunnes aamu koittaa,
+ Taivaan ranta vaalenee, yön varjot valo voittaa!
+
+
+
+
+Runonpäitä.
+
+
+ Kellä toivon säde säilyy,
+ Onnellinen onpi täällä,
+ Mutta toiveheton häilyy,
+ Kuni vaahto myrskysäällä.
+
+ Myrskyiss' elon ei se lempi kestä,
+ Jok' ei johdu, syty sydämmestä.
+ Aika jäähdyttää ja tyyntää, — mutta
+ Ei vie kuvaa sieluun painunutta.
+
+ Suudella kun kerran saisin!
+ Mutta kun en tiedä laisin,
+ Mit' on mesi simasuiden,
+ Inhon suuteloita muiden.
+
+ Lemmen esikartanohon
+ Suukko meidät vie;
+ Suudelmasta alkaa
+ Lemmen yhdystie.
+
+ Iloista onpi eleä,
+ Suloista suruja nähdä,
+ Kun onpi rinnassa rauha,
+ Sointu sulo sydämmessä,
+ Sivulla ihala impi,
+ Ystäväinen ylen armas
+ Kuormoamme kantamassa,
+ Taakkoamme tasaamassa
+ Tämän maailman matkalla,
+ Polull' aivan polvikkaalla.
+
+ Älä leiki lemmen kanssa,
+ Laakson lintua likene:
+ Lempi polttaapi povesi,
+ Iskee syömmees syvät haavat!
+
+ Ei onnen laps' oo ystäviä vailla!
+ Mut, tuhon tullen, akanaisten lailla
+ Ne hajoo, haihtuu maailmahan suureen,
+ Taas pysähtyen ruusupensaan juureen.
+
+ Elo onpi luonnon lainen,
+ Kuva luonnon kukkasesta:
+ Kerran hentona helottaa
+ Kevätsäteen suudellessa,
+ Kerran kukkana kukoistaa
+ Kesän armahan ajalla,
+ Kerran lehtenä lakastuu
+ Syksyn syksän runnellessa.
+
+ Hanki oppia halulla,
+ Syvän henkesi himolla:
+ Se on sulo seuranasi,
+ Hupi hyvä huolissasi,
+ Turva maailman turulla!
+
+ Minne johtaneekin elontiesi,
+ Sodi sortumatta niinkuin miesi,
+ Puoltain kotiliestä, isänmaata, —
+ Ethän unhottaa sa niitä saata!
+
+ Kallihimp' on kultaa
+ Miehuullinen mieli;
+ Aarteit' arvokkaampi
+ Vilpitön on kieli.
+
+ Sorea onpi sotia,
+ Miesten käydä mittelöhön
+ Isänmaallehen iloksi,
+ Suloudeksi Suomellensa.
+
+
+
+
+Kotoni.
+
+
+ Kotoni Pohjolassa on
+ Vaan köyhä, halpa, loistoton;
+ Mut vaikk' on kuori tumma sen,
+ Mä timanttiin sen vertailen.
+
+ Kaipaillen vielä muistan nyt
+ Ne hetket, jotk' oon viettänyt
+ Lapsuuden siilokehdossa,
+ Sen riemuissa, sen toiveissa.
+
+ En tiennyt silloin taistoist', en:
+ Maailma loisti hymyten,
+ Ja aatos kuni perho vaan
+ Riens kukkasesta kukkahan.
+
+ Jos saikin joskus ruikuttaa,
+ Taivaisna jälleen välkkyi maa,
+ Kun muiskun, kaksi äiti soi,
+ Mamuisen lapsellensa toi.
+
+ Oi, aikaa, jolloin viaton
+ Ja vapaa, puhdas sydän on,
+ Ja jolloin mureet, itkut maan
+ Kaikk' äidin lauluin kartetaan!
+
+ Oi, lapsi-ijän manteret,
+ Suloiset leikkitanteret,
+ Niin paljon kultaa puhtaimpaa,
+ Kuin teill' on, harvoin nähdä saa!
+
+
+
+
+Kesällä.
+
+
+ Jo joutui suvi suloinen,
+ Ja vaipui talven valta,
+ Ja päivyt hellä, herttainen
+ Taas välkkyy taivahalta.
+ On, kuni uus
+ Ois' avaruus
+ Ja luonto kaikki uusi.
+
+ On Suomen luonto vapaa nyt
+ Taas talven kapalosta,
+ Pien' perhokin jo liidellyt
+ Ilmoille kotelosta;
+ Ja ruohot maan
+ Nyt tuoksuaan
+ Luo maille, mantereille.
+
+ Nyt taasen taivoltamme saa
+ Lintuisten virttä kuulla;
+ Nyt kankaitamme kansoittaa
+ Ne, soiden sulosuulla.
+ Ne lauluissaan
+ Tään Suomenmaan
+ Suloutta kilvan soivat.
+
+ Vapaana aalto vaahtopää
+ Riehuupi ulapalla,
+ Ja purjehtijaa kiidättää
+ Tuul' järvell' aukealla.
+ Näin kesäsää
+ Luo elämää
+ Kaunoista kaikkialle.
+
+ Raskaina marjaterttuin näät
+ Nyt punertavan mailla,
+ Näät, kuinka tou'ot, tähkäpäät,
+ Aaltoovat meren lailla.
+ Oi, suloisaa,
+ Taivas ja maa
+ Kun viettää riemujuhlaa!
+
+ On luonto Pohjolassa nyt
+ Suloinen, ihanainen,
+ On mieliin riemu virinnyt
+ Myös luonnon riemun lainen.
+ Taas sydän on
+ Myös inehmon
+ Toiveinen, uinaavainen!
+
+
+
+
+Mihin lienkään mä luotu?
+
+
+ Mihin lienenkin ma luotu? —
+ Korpitietä kulkemahan
+ Vihurissa viileässä,
+ Myrskysäätä soutamahan
+ Tuiki vienolla venolla,
+ Lehtysenä lentämähän
+ Ajan ilmoissa isoissa.
+
+ Oon kuin ruoho ruohikossa,
+ Taimi hento heinikossa,
+ Siemen karukankahalla,
+ Varpu laulajain lu'ussa.
+
+ Mut vaikkapa tähteni sammuva lie,
+ Ja mustaksi, jylhäksi käy elon' tie,
+ Niin kuoleman pelko pois olkohon hetken:
+ Nyt katselen tähteä yötisen retken!
+
+
+
+Epäilijä.
+
+
+ Kun taivaani verhosi pilvien yö,
+ Ja turhilta tuntui jo taisto ja työ,
+ Niin tähtönen kiiltävä yöhöni loisti,
+ Ja kohtalon usmat ja huurehet poisti.
+
+ Niin kaunis, niin välkkyvä tähteni on,
+ Ett' arvelen: liekö se sammumaton? —
+ Kentiespä vaan hetkisen tuikkaa ja haihtuu,
+ Ja rusko sen kuoleman yöhön jo vaihtuu.
+
+ Niin paljon, niin paljon muuttuupi maa,
+ Ja kärsiä maailman myrskyissä saa,
+ Ett' autuus ja onni vaan varjoilta näyttää,
+ Ja riemukin rintamme huolilla täyttää.
+
+
+
+
+Toivomuksia.
+
+
+ Kun mä kuulen takalolla,
+ Kuinka laulurinnat soi,
+ Kuinka huoletoinna olla,
+ Riemuita ne yhä voi,
+ Tahtoisinpa, niinkuin nuo,
+ Laulain liitää kultain luo.
+
+ Kun mä näen, kuinka mailla
+ Kukka kukkaa lemmitsee,
+ Kuinka lempiväisten lailla
+ Suutakin ne suihkaisee,
+ Sulokukkanenpa maan
+ Soisin olevani vaan.
+
+ Kun mä huomaan, kuinka taivaan
+ Kautta vuori yllättää,
+ Kuinka riehuu turhaan aivan
+ Vasten sitä myrskysää,
+ Soisin elon myrkyissä
+ Vuori olevani mä.
+
+ Aaltoa kun vaahtopäätä
+ Rantasilla katselen,
+ Kuinka vasten rajusäätä
+ Kivutont' on itku sen,
+ Silloin sydänparka sois:
+ Oi, jos sieluton noin ois!
+
+
+
+
+Luonnon kieli.
+
+
+ Kulkija kun uupuu harhaan,
+ Taivahansa unhottaa,
+ Luonnosta hän kuvan parhaan
+ Elon-määrästänsä saa.
+ Näin on luonnon lapsositten:
+ Hetken kukkii, kuihtuu sitten.
+
+ Tähtiparvet taivahalta
+ Kuiskaa mykkäkielellään,
+ Ilmasta ja ilman alta
+ Kuulet vienon virren tään:
+ Kuolevaa on valta mainen,
+ Päiv' on pisin sammuvainen.
+
+ Pienet linnut liitäväiset
+ Samaa lauluissansa soi,
+ Samaa lammen sinerväiset
+ Aallot todistella voi:
+ Kuolevaa on valta mainen,
+ Päiv' on pisin sammuvainen.
+
+ Hiljaa sulolähde soipi,
+ Kertoo heinä helpeinen,
+ Hongistokin huminoipi,
+ Äänteleepi laulu sen:
+ Kuolevaa on valta mainen,
+ Päiv' on pisin sammuvainen.
+
+ Ruoho maassa, lehti puussa,
+ Ääni vedess' eläväin,
+ Kieli luonnossakin muussa,
+ Taivaskin se huokaa näin:
+ Kuolevaa on valta mainen,
+ Päiv' on pisin sammuvainen.
+
+ Kevään puhdas, uljas puku,
+ Syksyn synkkä hallayö,
+ Rinnoiss' ääni, mik' ei nuku,
+ Kertoilee ja ihmistyö:
+ Kuolevaa on valta mainen,
+ Päiv' on pisin sammuvainen.
+
+
+
+
+Pois aineen orjuus!
+
+
+ Ah, muista: loiste päällä maan
+ Vaan onpi hetken kukka,
+ Sen palveluksess' ainiaan
+ Kuihfuupi henkirukka!
+
+ Jos oisi silmämääränäs
+ Vaan aineisuus ja kulta,
+ Niin kallein lahja elämäs:
+ Vapauskin katois sulta.
+
+ Yks' aatos, yksi päivät, yöt
+ Sun mieltäs ahdistaisi,
+ Yks' aatos ohjais henkes työt:
+ Kun kultaa, kultaa saisi!
+
+ Näin lepo, rauha pakenee
+ Ain' aineisuuden orjaa,
+ Ja sielun sumut sakenee, —
+ Tämmöisnä hauta korjaa.
+
+ Mut aartehet ei runsaatkaan
+ Kuollutta enään auta:
+ Jää kullat, hopeet päälle maan,
+ Mut ruumiin perii hauta.
+
+ Niin paljas on ja verhoton
+ Korkeinkin täältä mennen,
+ Kun syntyissään hän ollut on
+ Ja kehdon lasna ennen.
+
+ Siis muista: loiste päällä maan
+ Vaan onpi hetken kukka,
+ Sen palveluksess' ainiaan
+ Kuihtuupi henkirukka!
+
+ Mut sielunvoimias kun vaan
+ Jalostaa aina koitat,
+ Ei onnes kukka kuolekaan:
+ Taivaisen onnen voitat!
+
+
+
+
+Etsi totuutta.
+
+
+ Miks nouset, aatos, ilman kotkan lailla,
+ Ja loistetta vaan etsit elon mailla?
+ Miks' unhoon heität hengen alkujuuren
+ Ja ihmisrientoin loppumäärän suuren?
+
+ On paljon, mikä kukkivalta näyttää,
+ Ja sulotuoksuin sydämmemme täyttää;
+ Äl' kuitenkaan sen usko kangastusta:
+ Sen kuori kiiltää, vaan on sydän musta!
+
+ Kaikk' ilot maan ja loistot haihtuu kerran,
+ Maan, taivaan piirin muuttaa sana Herran,
+ Mut totuus, kotoisin mi taivahasta,
+ Puhtaimmaks silloin kirkastuupi vasta.
+
+ Ei toden tie käy kukkasilla täällä:
+ Sen puoltaja käy aina myrskysäällä!
+ Mut katajaista ehkä onkin kulku,
+ Tok' aukee vihdoin kunniankin sulku.
+
+
+
+
+Muista tarkotustas!
+
+
+ Ihmishenki, taivon lapsi, muista syntyjuurtas vaan,
+ Muista, mik' on tarkotukses pyhä, päällä jalo maan:
+ Sotia ja voittaa täällä, voittaa elon taistelo,
+ Painaa taivaskuvat syvään sydämmeesi täällä jo!
+
+ Tumma verho ihmishengen riennot usein himmentää,
+ Unheen sumuun matkan pää ja toivon kaukoranta jää:
+ Sille, mik' on kuihtuvaista, sille sydämmemme lyö,
+ Sen, mik' onpi taivahista, verhoo unhotuksen yö.
+
+ Mutta synkk' on elon tie ja kuolon hetki toivoton,
+ Jos vaan katoovainen onni, riemu rientoin määrä on.
+ Ei voi ihmisaatos korkein löytää tyyntä valkamaa,
+ Jollei taivaan liedestä se valon säkenettä saa.
+
+ Lailla tähden välkkyväisen, mikä sammuksihin käy,
+ Maisen olon, onnen tähti tuikahtaa, — ei enään näy.
+ Luotojapa salaisia elon aallot täynnä on,
+ Joita vasten pursi särkyy, joutuu haaksirikkohon.
+
+ Mutta kesken suurten suruin riemuinen hän olla voi,
+ Joka taisteloiden määrän näköpiirihinsä loi:
+ Niinkuin, vaikka pyörteet pauhaa, vesi tyyntä syväll' on,
+ Silloin syömmen pohjahankin myrskyn aalt' on voimaton.
+
+ Tarkotustaan muistakoon siis ihmishenki ainiaan,
+ Sielun kultaa puhtahinta poimikohon päältä maan
+ Silloin rientojaan ja työtään turhaan murtaa myrskysäät,
+ Silloin mainen kylvö kantaa ikuisuuteen tähkäpäät
+
+
+
+
+Elokuun ilta.
+
+
+ Hiljaa, tyynnä lepää järven pinta,
+ Uinaen puut nuokkuu, ihaninta
+ Tuoksuansa huljuu kasvikunta
+ Äänetön, kuin nukkuis ikiunta.
+
+ Lehvät eivät liiku. Hongikossa
+ Lirittää yörastas tuolla, jossa
+ Äsken vielä kilvan laulut soivat,
+ Kilvan hongat virttään huminoivat.
+
+ Kuuhut loistaa. Valju onpi ilta.
+ Tähtiparvet tuikkaa taivahilta,
+ Vaipuin tuonne yöhön kaikaisuuden,
+ Siirtyin eestä loistoparven uuden.
+
+ Noinhan — mietin — ihmispolvet muuttuu,
+ Hetken riehuu, sitten katoo, puuttuu;
+ Noinhan lailla luonnon asukasten
+ Hetkistä on riento ihmislasten!
+
+ Niinkuin järven pinnan tyynet kuvat
+ Tummeasta kuusta kuvastuvat,
+ Vaan ne hento tuuli rikkoo sitten:
+ Niin on onnen kuvat sydämmitten.
+
+ Kirkkahana alkaa usein aamu,
+ Mutta pian nousee pilven haamu,
+ Nousee, raivoo: ennenkun on ilta,
+ Kuihtuu toivo maassa asuvilta.
+
+ Suokoon, Luoja, että iltahetki
+ Tyyn' ois mulle, tyyni elon retki,
+ Että voiton taisteluista saisin,
+ Elon määrän pyhän saavuttaisin!
+
+
+
+
+Uusi aamu.
+
+
+ Erhetykset ihmislasta
+ Maailmassa eksyttää;
+ Totuudesta, taivahasta
+ Poikkeaa näin elo tää:
+ Henki vaipuu,
+ Maiseen haipuu,
+ Löytämättä onneaan.
+
+ Mutta toivo täyttyy kerran,
+ Valkeneepi kuolon yö,
+ Viittauksesta voiman Herran
+ Kirkastuupi luonnon työ:
+ Maan ja taivaan
+ Uuden aivan,
+ Uuden luonnon Luoja luo.
+
+ Uudet tähdet, kuunkin uuden,
+ Uuden luo Hän auringon,
+ Herttaisimman suloisuuden
+ Kaikkehenkin luontohon.
+ Eikä silloin
+ Luonto milloin
+ Jäähdy, kuihdu, kuolekaan.
+
+ Ilma tääll' on painavainen,
+ Siellä kevyt, leuto on,
+ Hempee hengitellä vainen,
+ Vilpas, puhdas, sumuton.
+ Siell' ei näitä
+ Myrskysäitä
+ Taivaan luonnos olekaan.
+
+ Kylm' ei siellä maisemasta
+ Konsaan lehtykäistä lyö,
+ Eikä kyynelillään kasta
+ Helmojansa halla yö.
+ Aina uutta
+ Suloisuutta
+ Taivaan salit tarjoilee.
+
+ Siell' ei soitto soreainen,
+ Laulu lakastua saa,
+ Korkeempana, kuni mainen,
+ Kanteloinen kajahtaa.
+ Kilvan siellä
+ Sulomiellä
+ Luodut kiittää Luojoaan.
+
+ Etsi, sydän, siemenlasta,
+ Etsi itsellesi tie,
+ Joka myrskyn maailmasta
+ Toivon kartanoihin vie:
+ Silloin täällä
+ Et maan päällä
+ Turhaan elä, taistele!
+
+
+
+
+Kerran.
+
+
+ Kerran ikihenki, kerran loistaa
+ Kirkkahinna, vapaus kahleet poistaa,
+ Elon pyörre lakkaa riehumasta, —
+ Silloin ihmishengen tyynt' on vasta!
+
+ Omillansa sielu onpi kerran,
+ Puhtahana helmalasna Herran.
+ Kerran tyyntyy sydän, tuntee rauhaa,
+ Eikä matkan myrskyt enään pauhaa.
+
+ Kerran elo saapi värin uuden,
+ Rikas, köyhä yhdenvertaisuuden:
+ Kuningas ja kerjäläinen kerta
+ Ylähäll' on yhtä lihaa, verta.
+
+ Kruunuineen voi loistella se siellä,
+ Kovia ken koki elon tiellä.
+ Arvomerkit, loisto valtiasten
+ Hälvenee kuin päivyt yötä vasten.
+
+ Kerran tapaa valkamansa haaksi.
+ Mik' on maasta, muuttuneepi maaksi.
+ Mutta mik' on taivahista, tuolla
+ Löytää levon tähtitarhan puolla!
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78097 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a62729b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78097
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78097)
generated by cgit v1.2.3 (git 2.25.1) at 2026-08-21 14:48:36 +0000