summaryrefslogtreecommitdiff
diff options
context:
space:
mode:
authorwww-data <www-data@mail.pglaf.org>2026-03-02 14:42:43 -0800
committerwww-data <www-data@mail.pglaf.org>2026-03-02 14:42:43 -0800
commit1a50fc9939a7a25f1ffe34b3333cde7698e61ccf (patch)
tree28be9d05b02979a78537f256f7f949d4d4b6c2c5
Initial commit of ebook 78100 filesHEADmain
-rw-r--r--.gitattributes3
-rw-r--r--78100-0.txt1013
-rw-r--r--LICENSE.txt11
-rw-r--r--README.md2
4 files changed, 1029 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78100-0.txt b/78100-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..39888c6
--- /dev/null
+++ b/78100-0.txt
@@ -0,0 +1,1013 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78100 ***
+language: Finnish
+
+
+
+LÄPI HARMAAN KIVEN
+
+Kaksinäytöksinen näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+J. A. LEHTINEN
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1929.
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+ISON-KURKELAN ISÄNTÄ, n. 50-vuotias.
+MAIJA, Ison-Kurkelan emäntä, n. 50-vuotias.
+ESA, Ison-Kurkelan poika, n. 24-vuotias.
+HILPPA, Ison-Kurkelan tytär, n. 20-vuotias.
+KALLE AHOLA, Ison-Kurkelan renki, n. 26-vuotias.
+LIISA, palvelija, Ison-Kurkelan palvelija, n. 50-vuotias.
+SAMULI, Savikon isäntä, 45-50-vuotias vanhapoika.
+ALUEPÄÄLLIKKÖ.
+Kaksi Sk:n ESIKUNNAN JÄSENTÄ.
+
+
+Näyttämö:
+
+Tupa. — Vasemmalla ovi ulos, perällä ovi kamariin; oikealla nurkassa
+takka. Pöytä, tuoleja, kaappi, astiakaappi y.m. talouteen sopivia
+esineitä. Seinällä naula hevosenvaljaille ja kiväärille y.m.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+KALLE (istuu pöydän päässä kasvot yleisöön. Pöydällä patruunain
+lataustarpeita kuten: ruutimitta, vaaka, nallinpoistaja, kuulan
+asettaja, ruutia y.m. 3" kivääri peräseinällä ja pienoiskivääri. Kalle
+asettaa ruutia vaakaan esiripun auetessa. Laulaa):
+
+ »Minkäs tähren sen markan päälle
+ On ykkösen nummero lyöty?
+ Se on heikkarin vale, että toinen poika
+ Mun heilastani hyötyy.»
+
+LIISA (tulee vesiämpäri ja perunaämpäri mukanaan):
+
+Joko sinä taasen tuota samaa hoilotat? Parempi, jos menisit ajamaan
+sikoja karsinaan. Ne taasen karkasivat Kaisalta. — Voi siunatkoon!...
+jokos sinä taasen vehkeilet niitten »aminsjoonien» kanssa, — kyllä sinä
+posautat tämän talon ilmaan ennen pitkää, olen sen monesti sanonut.
+Heitä nyt, hyvä poika, jo aikanaan vähempään ne vehkeilysi.
+
+KALLE (nauraen):
+
+Oho, vai posautan? — eipähän kuin mitä! Tuo on vanha laulu, ei se enää
+vetele, — keksi jo, Liisa kulta, uusi. Sillä ei se auta, katsos: —
+ruutia täytyy Suomen pojan oppia haistelemaan, jos mieli pysyä omassa
+maassaan isäntänä. — Vai olisiko parempaa ryssän hajun haisteleminen?
+
+LIISA (pelästyneenä):
+
+Onko sinulla siinä ruutiakin?
+
+KALLE:
+
+Onpa tietenkin, mitäs tämä sitten on? (Nostaa lusikalla ruutia ja
+tiputtaa pöydällä olevaan laatikkoon.) Ruutia tietenkin, — milläs sitä
+sitten posautetaan... Tästä tuleekin, Liisa kulta, sellaisia paukkuja,
+että aina osuu siihen, mihin meinaa — vaikka keskelle Iivanan nenää.
+
+LIISA:
+
+Voi voi, sinun vehkeitäsi! Jos emäntä tietäisi, niin kyllä kyydin
+saisit. — Jo minäkin ihan pelkään.
+
+KALLE:
+
+Pelkään, — mitä pelkoa tässä on, ei yhtään mitään, — eikä suomalainen
+saa pelätä, jos mieli maailmassa omin jaloin seistä, ei koskaan, vaan
+(laula):
+
+ »Luonto verrattu rautahan,
+ sydän kiveä kovempi.
+ Enkä pelvosta mitäkään mä tiennyt,
+ vaikka kuulat ne sinkoeli.»
+
+Sellainen se olla pitää suomalaisen meininki, muori kulta.
+
+LIISA:
+
+Minä en ymmärrä hituistakaan sinun pelistäsi. Mutta miksi sitä nyt yhtä
+painoa pitää niitä pyssyjä rassata ja »aminsjoonien» kanssa pelata? —
+Mitä tuo tietääkään?
+
+KALLE:
+
+Miksikö? — siksi, hyvä muori, »että kaikki ryssät maasta pois —
+tarkoitan, jos ne taasen alkaisivat tänne tuppautua, niin silloin sitä
+tarvitaan tarkkaa silmää, vakavaa kättä ja kivikovaa sisua, — ja siksi
+on harjoiteltava ahkeraan... Sillä vasta aika hanhen haukotella, kun on
+henki hangella.
+
+HILPPA (tulee sisälle viimeisen lauseen aikana, iloisena ja vilkkaana):
+
+Mistä haukottelemisesta sinä puhut?
+
+KALLE:
+
+Minäkö? — selitin vain Liisalle sitä, että täytyy aikanaan pitää
+varansa ja harjoitella ahkeraan ampumaan ja muutakin sotilaallista
+'hommaa, — että myöhäistä se on sitten harjoitella, kun ryssä maahan
+tunkee, — vai mitä sinä, Hilppa, asiasta ajattelet?
+
+HILPPA:
+
+Minä olen asiasta aivan samaa mieltä. — Tiedätkö, Kalle, minäkin olen
+nyt Lotta.
+
+KALLE:
+
+Sinäkö Lotta! Kyllähän sinun ajatuksesi olen tiennyt, mutta mitä äitisi
+tästä sanoo? Hänhän pitää koko hommaa turhana ja sopimattomanakin.
+
+HILPPA:
+
+Sanokoon mitä hyvänsä,... itsepä kai on asiani. Ja nyt, Kalle, kun
+minä olen Lotta, niin autan sinua lataamisessa. On hyvä, että Lotatkin
+oppivat sen taidon. (Istuu ja alkaa innokkaasti auttamaan Kallea.)
+
+KALLE:
+
+Se on oikein, — silloin Suomi säilyy, — kun sen miehet ja naiset
+yksissä voimin puolustavat maataan, tukevat toinen toistaan.
+
+LIISA:
+
+Voi hyvänen aika noita nykyajan nuoria, naisetkin jo alkavat pyssyjen
+ja »amlnsjoonien» kanssa vehkeillä, ei tästä hyvää perästäkään tule, en
+minä ainakaan jaksa käsittää. (Menee ulos.)
+
+KALLE:
+
+Liisa on liian vanhanaikainen käsittääkseen näitä hommia, vaikka eihän
+näitä kaikki nuoremmatkaan käsitä. Hyväähän Liisakin tarkoittaa, vaikka
+sitä ajaa nurinpäin.
+
+HILPPA:
+
+Niinhän se on. Mutta kuulehan, pitäisikö nämä hylsyn suutkin mitata?
+
+KALLE:
+
+Kyllä, ja hylsyn pituuskin, jos kymppiä mielii 300 metrillä. Ei se
+muuten käy. Milligramman tarkkuudella ruutikin on mitattava, katsos
+näin...
+
+LIISA:
+
+Kylläpä on tarkkaa hommaa. En olisi ikänä uskonut, ellen näkisi. —
+Tässähän jo sitä sisua kysytään, kun näitä patruunia latailee...
+vaikka, hauskaahan tämä on.
+
+KALLE:
+
+Kun sinä olet mukana, aioit lisätä, vai mitä?
+
+HILPPA (iloisena):
+
+Niinpä niin... ehkä. Mutta kerrohan, mitä kaikkea te siellä
+suojeluskuntaharjoituksissa hommaatte.
+
+KALLE:
+
+Viitsisitkö sinä kuunnella, sillä siitä riittäisi kertomista moneksi
+päiväksi ja mahdotonta minun olisi osatakaan °kaikkea kertoa. — Kerron
+nyt kuitenkin esimerkiksi ampumaharjoituksista, koskapa nyt tässä
+patruunoita lataamme. (Kertoo ja punnitsee ruutia sekä lyö luoteja
+kiinni.) Ensin aloitetaan tähtäysharjoituksella, joka mies saa tähdätä
+kolme kertaa ja se mies, kuka saa kaikki kolme tähtäystä samaan
+pisteeseen. Sitten alkaa laukaisemisharjoitukset, — miehen täytyy
+osata varmasti tähdätä ja laukaista ennenkuin hänen annetaan ampua
+täysinäisillä patruunoilla.
+
+HILPPA:
+
+Sitten siis pääsee ampumaan, kun on ensin harjoitellut tähtäämään ja
+laukaisemaan.
+
+KALLE:
+
+Niin, ja paljon muuta. (Lyö luotia kiinni.)
+
+ESA (Hilpan veli, vetelän ja unisen näköinen, tulee kamarista):
+
+Ei saa rauhassa edes sunnuntaina nukkua, kun siinä taasen kalkuttelet.
+Mene saunaan vehkeinesi.
+
+HILPPA:
+
+Mene itse saunaan, niin siellä saat rauhassa kuorsata.
+
+ESA:
+
+Kas — en huomannutkaan, että Kaarti on pukeutunut hameisiin ja että
+akkaväkikin on mukana.
+
+HILPPA:
+
+Häpeä! Sinun takiasi saa tässä sisaresikin hävetä, — kun kehtaatkin!
+Eikö siinä mielestäsi ole tarpeeksi, että itse et ole mukana. Ei enää
+kannattaisi virnua.
+
+ESA:
+
+Enhän minä ole eronnutkaan.
+
+HILPPA:
+
+Sehän vielä puuttuisi! Mutta ethän missään käy, ethän mitään hommaa.
+
+ESA:
+
+Hyh, pyh, sellaisia hommia! Ei niistä ole mitään hyötyä. Ja kyllä minä
+sitten, kun tarvitaan, uskallan ensimmäisenä lähteä. Ei ne mitään
+uskallakaan, jotka siinä nyt kukkoilevat.
+
+KALLE:
+
+Älähän nyt sentään sillä lailla... sillä mitäs sellaisella miehellä
+sodassa tehdään, joka ei ole yhtään harjoitellut.
+
+ESA (yliolkaisesti):
+
+Kyllä sitä tapella aina osaa.
+
+KALLE:
+
+No niin, — kyllähän sitä osaa näin kotinurkissa ja rauhan aikana.
+
+ESA (äkeästi):
+
+Mitä?
+
+HILPPA (sovittavasti):
+
+Kalle vain tarkoittaa, että ei se sota ole — mitenkä minä nyt
+sanoisin... — niin, että se sota on sellaista vaikeampaa tappelua.
+
+KALLE:
+
+Tarkoitan vain sitä, että jos meidän on pakko ryhtyä rajojamme
+asevoimin puolustamaan, niin kehno on silloin se mies, joka ei
+kivääriään osaa oikein käyttää eikä tunne nykyaikaisten aseitten
+luonnetta... Mutta — jopa näitä patruunia onkin tarpeeksi. (Alkaa koota
+lataustarpeita kaappiin.)
+
+ESA (istuu synkän näköisenä ja miettiväisenä, ottaa sitten lakkinsa ja
+painuu ulos).
+
+HILPPA:
+
+Kyllä tuo Esa veli on säälittävä. Nytkin oli niin synkän ja väsyneen
+näköinen.
+
+KALLE:
+
+Niin oli. Pelkään, että erottavat hänet suojeluskunnasta, — ei ole
+ollut vuosikausiin mukana ja kuuluu kuljeksivan kaikkien pirtutrokarien
+joukossa.
+
+SAMULI (hyvissä, mutta vanhanaikaisissa pukimissa, astuu sisään;
+harvapuheisesti):
+
+Päivää. (Kättelee.) Totanoin — kaunis syyspäivä.
+
+(Kalle ja Hilppa kättelevät, Kalle asettelee ampumatarpeitaan kaappiin.)
+
+HILPPA:
+
+Isäntä on hyvä ja istuu.
+
+SAMULI:
+
+Kiitos, kiitos, — totanoin — meinaakkos metsälle, kun pyssyvehkeitä
+pitelet?
+
+KALLE:
+
+En.
+
+SAMULI:
+
+Jaa, — totanoin, (kaivaa tupakkaa) onkos tuo hyväkin pyssy.
+
+SAMULI:
+
+Onhan se.
+
+SAMULI:
+
+Mulla on kanssa suustalarattava oikein hyvä pyssy, — se vie sitten
+prikulleen 100 metrin päähänkin. — Totanoin, viekös tuo hauvaksikin
+tarkalleen?
+
+KALLE:
+
+Viitisen kilometriä. (Menee ulos.)
+
+SAMULI:
+
+Viitisen kilometriä, — totanoin — se renki luiri valehtelee kuin
+porsas, — vai viitisen kilometriä, — jopahan lykkäsi valeen. —
+(Hilpalle:) Onkohan isäntä kotosalla?
+
+HILPPA:
+
+Eikö lie tuolla tallin puolella.
+
+SAMULI:
+
+Vai tallin puolella, — totanoin — vaikka sinullehan minulla oikeastaan
+asiaa onkin. (Imelästi:) Istuhan viereeni tähän penkille. (Hilppa
+istuu penkin toiseen päähän, Vaitioloa. Samuli kaivaa taskustaan
+paperitötterön, jossa, on paperipäällyksettömia karamellejä.) Tässä
+olisi — melliä, totanoin, — ostin ihan sinua varten. (Tarjoaa. Hilppa
+on kahden vaiheilla.) Ota nyt vain. (Hilppa ottaa yhden. Samuli
+rohkeana ja anteliaan mahtavana.) Totanoin — ota toinenkin. (Samuli
+pistää yhden omaan suuhunsa, sitten pussin taskuunsa, maiskuttelee
+suutaan.) Eikös se melli maistukkin hyvälle, — (Lähentyy hiukan.)
+Lähdin vähän tänne teidänkin kylään ja taloa katsomaan, — kun on
+sellainen komea pelikin, jolla ajaa.
+
+HILPPA:
+
+Mikäs peli sitä isännällä nyt on?
+
+SAMULI (mahtavan makeasti):
+
+Onpahan vain sellainen, että menee itsestään — ihan itsestään, —
+totanoin, alamäessä.
+
+HILPPA:
+
+No mikäs se sellainen?
+
+SAMULI (lähentäytyy hiukan):
+
+Totanoin — se on polkupyörä. Ostin oikein uuden polkupyörän, — totanoin
+— ajattelin, että ei sitä vanhaa viitsi ostaa. Ja ei sitä viitsi
+kävelläkään, — kävelkööt köyhät. Vaikka ei senpuolesta, että —
+totanoin, on meillä hyviä hevosiakin ja lehmiä, — että on sitä millä
+ajella, vaikkei polkupyörää olisikaan.
+
+HILPPA:
+
+No, eihän isäntä nyt lehmillä ajelisi!
+
+SAMULI:
+
+Lehmillä?... (»hoksaten») totanoin — hevosilla, hevosilla.
+(Tutunomaisesti:) Mutta oletkos sinä meillä käynytkään? (Hissaa
+lähemmäksi.) Oletkos nähnyt sitä meidän kivinavettaa? — voi jukopekko,
+kun se on suuri! Entäs se meidän uusi riihirustinki, — on sekin
+näkemisen arvoinen. (Lähemmäksi.) On sitä meillä imelä olo, on totta
+maar' — tarkoitan syötävää ja juotavaa. (Vaitioloa, sitten innostuen:)
+Eikös sitä ole mukava astella sellaisen kartanon ja navetan väliä,
+— totanoin — että... Kai tulet tallustelemaan sen suuren navetan
+permantoa, (imelästi) jotta kai me nyt sitten ensin... (Aikoo syleillä
+kahmaisemalla kankeasti ja köpelösti. Hilppa hypähtää pystyyn ja
+juoksahtaa toisaalle.)
+
+ISÄNTÄ (rehdinnäköinen, tulee kantaen hevosenvaljaita, jotka laittaa
+naulaan):
+
+No, mikäs kilpajuoksu täällä?
+
+HILPPA:
+
+Savikon isäntä pyytää heille navetanpermannolle tallustelemaan.
+(Nauraa.)
+
+SAMULI:
+
+Tallustelemaan... totanoin... en minä tallustelemaan... emännäksi
+minä... akaksi...
+
+KALLE (tulee ulkoa ja työntää Liisaa edellään):
+
+Tässä tulee — tässä tulee teille akaksia. (Työntää suunniltaan olevan
+Liisan Samulin syliin, josta Liisa kuitenkin heti selviytyy ja ryhtyy
+lopulta perunoita kuorimaan.)
+
+SAMULI:
+
+Akaksi minä... totanoin tätä...
+
+KALLE:
+
+Tätä, — totanoin minäkin olen jo asiasta sopinut Hilpan kanssa (Hilppa
+asettuu Kallen viereen), jotta parasta on isännän pysyä omilla
+laitumillaan ja pitää sormensa poissa toisen omasta.
+
+ISÄNTÄ:
+
+No, jopa lempo soi, en ole ennen noin komeata kukonsointia kuullut. —
+Johan sinä puhut kuin varmasta asiasta.
+
+KALLE:
+
+No, varma se onkin.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Soo!
+
+HILPPA:
+
+Kyllä se niin on, isä.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Soo-o, mistähän se noin varmaksi on tullut. En minä ainakaan ole vielä
+puumerkkiä sellaisen paperin alle piirtänyt... ja tokkopa pistänkään...
+ja älkää luulko, että meillä mitään kauppaa päätetään ilman minun
+valtakirjaani.
+
+HILPPA:
+
+Isä.
+
+KALLE:
+
+Ei tässä mitään kauppaa tehdäkään, eikä tässä valtakirjoja tarvita —
+suora miehen sana vain. — Valta kai on rengilläkin sanansa sanoa, etten
+pyytämättä ota — en ole sitä aikonutkaan — mutta, jos pyyntöni evätään,
+niin... niin otan sittenkin.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Sinäkö... mikä sinä olet sitten oievinasi?
+
+KALLE:
+
+Supisuomalainen, — mies.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Tyhjä... millä sinä eläisit ja elättäisit?
+
+KALLE:
+
+Sisulla, oikein sillä syvällä suomalaisella sisulla. (Tempoaa kiväärin
+naulasta ja puhdistuspussin ja menee ulos.)
+
+SAMULI:
+
+Saamari soikoon... totanoin, minne se sen pyssyn kanssa, ettei vain
+anna aminsjoonia pakaroihin. (Hilppa poistuu kamariin.)
+
+ISÄNTÄ:
+
+Kyllä minäkin sinun pakaroihisi (Itsekseen.) Hm, kun tulinkaan
+sotkeutuneeksi Kallen asioihin, sillä Kalle se on sittenkin mies — mies
+miesten joukossa. (Menee ulos.)
+
+SAMULI:
+
+Mitähän pakaroita... totanoin... mitähän se isäntä meinasi. Taitaa olla
+parasta lähteä.
+
+EMÄNTÄ (tulee lypsinkiulu y.m. käsissään, puhuu käskevästi):
+
+Jaa, jaa, muista nyt, tollikko, se toiste, että laitat sen salvan
+kiinni... ei minulla ole aikaa sikain perässä juoksennella. Mitä, älä
+ollenkaan puolustele... (Huomaa Samulin.) Hyvänen aika, vai on Savikon
+isäntä täällä, hyvää päivää, hyvää päivää! (Kättelee.) No, arvasinhan
+minä — eihän ne täytä, mitä käsketään — olen jokaiselle sanonut, että
+jos Savikon isäntä tulee, on siitä heti minulle ilmoitettava — eipähän
+taaskaan olla — minä vaivanen, kun sain ulkona juosta sikain perässä,
+kun taasen laskivat karkaamaan. Kyllä tämä on elämää. — No, mikset
+sinäkään, Liisa, tullut ilmoittamaan, että Savikon isäntä on täällä.
+
+LIISA:
+
+Olihan täällä muitakin, ja minä luulin, että ne evät sanoneet.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Sanoneet, mitä ne sanovat minulle... mutta ketä täällä sitten oli?
+
+LIISA;
+
+Isäntä, Kalle ja Hilppakin.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Hilppakin, eikä tullut sanomaan. Missä Hilppa nyt on. (Huutaa ulos:)
+Hilppa. Hilppa.
+
+LIISA:
+
+Eikö lie kamarissa. (Menee ulos.)
+
+HILPPA (tulee kamarista):
+
+No, mikä hätänä.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Mikäkö hätänä! Jätät tänne tupaan vieraan. Liisan kanssa, etkä tule
+minulle ilmoittamaan.
+
+HILPPA:
+
+Isäähän isäntä kysyikin ja minullehan hän sanoi asiaa olevankin.
+
+SAMULI:
+
+Niin, — totanoin — ja kyllä me juteltiinkin.
+
+HILPPA:
+
+Aivan niin — me juteltiin paljon, esimerkiks polkupyöristä, navetoista
+ja navetan lattioista ja...
+
+SAMULI (innostuen):
+
+Niin, — totanoin...
+
+HILPPA:
+
+Ja paljon muusta.
+
+EMÄNTÄ (lempeämmin ja uteliaasti):
+
+Mistä muusta?
+
+HILPPA (ivallisesti):
+
+Että hauskaa on astella suuren navetan lattialla. (Nauraa ja menee
+kamariin.)
+
+EMÄNTÄ (harmissaan):
+
+Se on niin lapsellinen, ottaa vielä leikin kannalta asiat.
+(Maanitellen:) Mutta kyllä se siitä vakiintuu, — isäntä käy vain
+rohkeasti ja lujasti asiaan kiinni.
+
+SAMULI:
+
+Niin, — totanoin — kyllähän minä... Mutta se renki-Kalle sanoi Hilppaa
+omakseen.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Kalleko! Mikä omistaja Kalle on. (Itsekseen:) Kyllä minä olen jotakin
+huomannut, mutta enpä olisi luullut sen uskaltavan näin pitkälle.
+
+ISÄNTÄ (tulee ulkoa. Itsekseen):
+
+Täälläkö tuo pöhkö vielä onkin.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Kuulin tässä, että Kalle vehkeilee minun selkäni lakana.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Vai niin — vai sinun selkäsi takana? On sitten jättänyt minun selkäni
+rauhaan.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Älä viisastele. Ja jos sinä vain olet samassa juonessa, niin varjele
+luitasi!
+
+ISÄNTÄ (kiusoitellen):
+
+Entäs nahkaa? — sehän on ensimmäisenä.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Kyllä saa sekin sitten osansa. Mutta sanohan, oletko sinä tiennyt, että
+Kalle lähentelee meidän Hilppaa.
+
+ISÄNTÄ;
+
+Kyllä tuon äsken kuulin, että sopineet ovat Kalle ja Hilppa.
+
+EMÄNTÄ;
+
+Kuulit, — no mitä sanoit?
+
+ISÄNTÄ:
+
+Ei ole minun puumerkkiäni sen sopimuksen alla — ainakaan vielä. Kuuli
+sen Liisa ja Samulikin.
+
+EMÄNTÄ;
+
+Savikon isäntäkin... ja oikein Savikon aikana Kalle uskaltaakin pyrkiä
+Isoon-Kurkelaan vävyksi! Ohhoh, kaikkea kuulee! Missähän se lie
+tälläkin hetkellä — eihän vain tuolia kamarissa?
+
+ISÄNTÄ;
+
+Eikö lie harjoituksissa.
+
+EMÄNTÄ;
+
+Hm, siellä se nyt juoksee kuin turkkilaisen pidoissa!... Luuleeko
+sieltä elävänsä? (Menee kamariin, palaa heti.) Savikon isäntä käy nyt
+tänne kamarin puolelle. Juodaan kahvit, — ja täällä on Hilppakin.
+(Menevät kamariin.)
+
+ISÄNTÄ:
+
+Tuolle pöhkölle se nyt Hilpan työntäisi ja aivan vain rahojen tähden.
+Hm... että Esalle muka jäisi sitten kokonaan tämä kotitalo, — niinkuin
+ei tuo pöhkö Hilpan osaa ulos hakisi! Siihen kauppaan minä en sotke
+sormiani... ja luulenpa, että ei siitä mitään tulekaan. On se Hilppa
+siksi järkevä tyttö! Ja kyllä minäkin Kallen puolella olen, sillä mies
+on Kalle, parempi kuin moni talonpoika. — Olisi nyt puhunut minulle
+edes etukäteen asioistaan... ja, kun ei olisi tuota Maijaa! Kyllä
+Maijan kaikki tuntevat ja tietävät hänen kurssinsa.
+
+(Esirippu.)
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+Näyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä.
+
+Saman päivän ilta. — Kamarin ovi raollaan. Kamarista kuuluu silloin
+tällöin hiljaista puhetta.
+
+KALLE (tulee ulkoa Sk-puvussa, kivääri hihnasta olalla ja paketti
+kainalossa):
+
+Eipä näy ketään tuvassa. (Laittaa kiväärin naulaan, kuulee kamarista
+hiljaista puhetta.) Onpa tuolla joitakin, — no olkoot siellä. (Asettaa
+sk-lakkinsa ja vyönsä naulaan.) Jopa kerrankin sattui minunkin
+osalleni. (Avaa paketin, jossa on ammunnasta iso kiertopalkinto ja
+suuri ruokalusikka.) Jopa kerran sain koko piirin parhaan tuloksen
+kouluammunnassa ja voitin tuon kiertopalkinnon. Kylläpä sitä olen
+yrittänytkin ja toivonutkin! Oikein tekee mieli katsella tuota
+palkintoa. (Katselee.) Onpahan »komia», vaikka mitäpäs siitä... Mutta
+se pistemäärä, se se oli niin hyvä, että en itsekään osannut odottaa. —
+Entäs tämä yksityispalkinto?... On sekin juhlallinen lusikka! Mitähän
+Hilppakin sanoo? (Jättää palkinnot pöydälle.)
+
+ISÄNTÄ (tulee kamarista ja painaa oven kiinni):
+
+Jassoo — Kallekin on jo tullut kotiin. Kävitkö tallissa?
+
+KALLE:
+
+En vielä, mutta nyt menen. (Menee ulos.)
+
+ISÄNTÄ (perään ovesta):
+
+Ei tarvitse muita kuin Liinua juottaa; anna heiniä vain toisille.
+(Huomaa palkinnot.) Mitäs nämä? (Ottaa pokaalin käteensä.) Kas, kun
+on painavakin. Onhan siinä kirjoitustakin. (Katselee.) Mutta eipä
+näe ilman laseja. (Ottaa hyllyltä lasit.) »Kiertopalkinto 300 m
+kouluammunnassa». Jaa, se on palkinto, (katsoo pohjaa) ja hopeaa on. On
+se juutas varmaan kallis. (Panee pois ja ottaa lusikan.) Onpas siinä
+lusikkaa... komea on... ja ensimmäinen on palkinto. Kallen ne ovat. On
+siinä poikaa!
+
+KALLE (tulee):
+
+Liinu oli päässyt irti.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Katos tuota ryönää! Ja kun minä sen itse kiinni laitoin.
+
+KALLE:
+
+Eipä ollut vielä pahoja tehnyt.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Mistäs nämä ovat tulleet?
+
+KALLE:
+
+Sain ne palkintoina. Minulla oli tänään tavattoman hyvä onni.
+
+ISÄNTÄ:
+
+No, ei sitä nyt kai pelkällä onnellakaan, kyllä siinä miestäkin
+perässä tarvitaan. En minä ainakaan kykenisi, vaikka olisi onnea
+taskunikin täysi. (Lyö Kallea olalle.) Kyllä sinä nämä olet työlläsi
+ja ahkeruudellasi ansainnut. Täysin rehdisti olet talon työt tehnyt,
+harjoituksiisi olet omat aikasi käyttänyt ja suojeluskuntahommissa
+mukana ollut. — On oikein kunnia meidän talolle, että meillä on
+sellainen renkimies. (Alakuloisena.) Omasta pojastaan sitä saakin
+häpeää. Missähän Esa nytkin lienee?
+
+KALLE:
+
+Liikojahan isäntä minua kiittelee. (Riisuu asetakkinsa, ottaa kiväärin
+ja alkaa puhdistaa.) Luulen muuten, että Esa nyt muuttuu. Hän oli
+pitkästä aikaa mukana, oli apumiehenä siellä ampumapaikalla, joskin
+vielä sivilinä. Ensimmäisenä tuli Esa minua onnittelemaan, ja luulen,
+että hän meni suojeluskunnan varastoon hakemaan itselleen varusteita.
+Ne ovat olleet hänellä kovin puutteelliset.
+
+ISÄNTÄ:
+
+On hauskaa kuultavaa, että asiat alkavat kääntyä siihen suuntaan. Ja
+siitä kaikesta saan kiittää sinua.
+
+KALLE (puhdistaa kivääriä):
+
+Isäntä nyt ihan liiaksi minua kiittelee, — vaikka hyvähän se olisi,
+että Esa alkaisi suojeluskunnassa enemmän toimia.
+
+EMÄNTÄ (tulee kamarista kantaen kahvitarjotinta, jolla on tyhjiä
+kuppeja):
+
+Jassoo, — Kalle täällä taasen »rustaa» pyssyjensä kanssa ja tuhraa
+koko tuvan. (Kaataa kahvia kuppeihin.)
+
+KALLE:
+
+Enhän minä tässä kauvoja... — mutta kivääri on heti puhdistettava
+ampumisen jälkeen.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Älähän nyt, Maija, aina Kallea moiti, — pikemmin saisit kiittää. Katsos
+noita tuossa pöydällä, ei niitä joka poika ansaitse.
+
+EMÄNTÄ (menee kamariin tarjottimineen, vilkaisee ylenkatseellisesti
+pöydälle):
+
+Hm. Mitä nuo nyt sitten, — jotakin »plootua»! Ja sellaisten takia mies
+uhraa päiviään.
+
+HILPPA (tulee ulkoa):
+
+Joko sinä oletkin kotona? Minä odotin sinua alapolulla ja poimin näin
+monta neliapilaa. (Näyttää lehtiä.)
+
+KALLE:
+
+Minä tulin ylitietä. En tiennyt, että olit siellä, — luulin sinun
+olevan tuolla kamarissa.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Savikon isäntä siellä on ja oikein korppukahvilla.
+
+KALLE:
+
+Vieläkö hän on aamuisella matkallaan?
+
+HILPPA:
+
+Vielä! — Mutta, Kalle, mitä sinulla on tuossa pöydällä?... Kalle,
+sinä olet voittanut! Voi, miten hauskaa. (Vilkkaasti.) Minä koko ajan
+ajattelin, että jos sinä voittaisit, ja minä uskoinkin, että sinä
+voitat. Minä olin ihan varma siitä, — minä sanoin itsekseni, että jos
+minä löydän viisi neliapilasta, niin sinä voitat... Ja minä löysin
+kokonaista kymmenen onnenapilaa, — ja sinä voitit. Ja noin mahtavan
+palkinnon! Mitähän äiti sanoo?
+
+ISÄNTÄ:
+
+Plootua.
+
+HILPPA:
+
+Hopeaa nämä ovat. — Vaikka mitäs siitä... Mutta se, että on koko piirin
+ensimmäinen, paras, se se on jotakin, — paras tuhansien joukosta!
+Sellainen voi vain yksi olla... ja Kalle on nyt se yksi. — Se on
+suurenmoista!
+
+EMÄNTÄ (ovelta):
+
+Hilppa, tule tänne.
+
+HILPPA:
+
+Mitä nyt taasen? (Menee.)
+
+ISÄNTÄ:
+
+Siellä taidetaan hieroa naimiskauppoja. Mutta siitä ei tule mitään.
+Näen sen nyt selvästi, että te kaksi kuulutte toisillenne.
+
+KALLE:
+
+Isäntä!
+
+ISÄNTÄ:
+
+Niin, te kuulutte toisillenne. — Olin aamulla hiukan ajattelematon...
+saat nyt olla varma siitä, että minä olen teidän puolellanne. Kunhan
+tuo Maija... Sinä, Kalle, tunnet emännän...
+
+KALLE (kättelee isäntää):
+
+Kiitos, isäntä! Tätä en koskaan unohda. (Ripustaa kiväärin naulaan
+ja puhdistaa tarpeet pois.) Emännän kyllä tunnen, mutta sanon, että
+lujalla suomalaisella sisulla menee läpi vaikka harmaan kiven.
+
+HILPPA (tulee kamarista tulistuneena. Emäntä perässä.)
+
+Johan minä sanoin, että itse tahdon tässä asiassa päättää.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Sinä et päätä mitään! Minä se päätän, — ja sinä menet Savikon
+isännälle. Ja sinä, Kalle, sinä saat lähteä meiltä vielä tänä päivänä.
+Vai alat sinä haaveilla Ison-Kurkelan tytärtä?... Häpeä ja mene!
+
+HILPPA:
+
+So so, äiti! Kalle ei haaveile, vaan minä. Minä olen onnellinen, jos
+Kalle huolii minusta.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Hyvänen aika, — mitä sitä kuulee! Ettäkö ei köyhä rakki sinua
+huolisi?... Minä viis' sinun onnestasi ja haaveistasi! Sinä menet
+Savikon isännälle, ja sillä hyvä.
+
+ISÄNTÄ;
+
+Maija kulta, tyynnyhän nyt. Eiväthän Kalle ja Hilppa mitään pahaa ole
+tehneet ja he sopivat niin...
+
+EMÄNTÄ:
+
+Pahaa tai hyvää... sinun ei kannata ruveta heitä puolustelemaan. Saat
+itsekin lähteä, — lähde vain, lähde heti, mene sinne, mistä olet
+tullutkin! Talo on minun, — mene sinne Leppälän tönöön! Ja mikä sopii,
+mikä ei, se ei kuulu sinulle, sen määrään minä! Enkä minä ole Maija
+kulta...
+
+HILPPA:
+
+Mutta äiti kulta...
+
+EMÄNTÄ (kivahtaen):
+
+En minä ole äitikultakaan — eikä minulla ole lapsiakaan — eikä minulla
+ole miestäkään — ei minulla ole mitään! Minut ihan hylätään, jätetään
+yksin... Mutta minä näytän, minä näytän teille kaikille, että minä olen
+Ison-Kurkelan Maija, minä... Ulos minun pirtistäni! Ulos!...
+
+(Esa avaa ulko-oven, ja sisälle astuu aluepäällikkö ja kaksi sk:n
+esikuntalaista. Esa sk-puvussa ja täysissä sk-varusteissa.)
+
+ALUEPÄÄLLIKKÖ:
+
+Päivää! (Kalle rävähtää asentoon.)
+
+ESA:
+
+Mikäs sota täällä on, — joko täällä apua tarvitaan?
+
+ALUEPÄÄLLIKKÖ (alkaa tervehtiä kädestä kaikkia, sk-laiset perässä):
+
+Hyvää päivää. Olette kai isäntä, hauska tutustua. Hyvää päivää,
+varmaankin emäntä, vai?... (Hilpalle:) Päivää...
+
+ESA:
+
+Sisareni.
+
+ALUEPÄÄLLIKKÖ:
+
+Kalle Aholan minä jo tunnenkin. (Kalle on pukeutunut asetakkiin.
+Isäntä, emäntä, Hilppa ja Kalle oikealle ja aluepäällikkö vetäytyy
+vasemmalle, Esa ja suojeluskuntalaiset aluepäällikön taakse.) Minulla
+ja Sk:n esikunnan jäsenillä on tällä hetkellä mieluinen tehtävä. Tämä
+talo, jonka suojassa nyt olemme, on erikoisen merkittävä siitä, että
+täällä on elänyt ja työskennellyt tämän pitäjän suojeluskuntalaisista
+ensimmäinen — tarkoitan suojeluskuntakorpraali Ahola. (Kalle asentoon.)
+— Mitä kauneimmalla tavalla, ahkeruudella, innolla ja väsymättömällä
+työllä hän on täyttänyt sk-lupaustaan. Kaunein todistus korpraali Kalle
+Aholan uutterasta työstä ja sen tuloksista, on tuo upea pokaali tuossa
+pöydällä, jonka hän tänään sitkeässä ja tasaväkisessä kilpailussa
+kykeni voittamaan loistotuloksin.
+
+Minulla on nyt tässä tilaisuus ilmoittaa, että korpraali Kalle Ahola
+on päivämäärällä N.N. koroitettu suojeluskunta-alikersantiksi. Samoin
+minulla on tehtävänä asettaa alikersantti Kalle Aholan rintaan I luokan
+harrastusmerkki, tunnustuksena uhrautuvasta työstä suojeluskuntansa
+hyväksi ja merkkinä siitä, että Kalle Ahola on ensimmäinen tässä
+pitäjässä, joka on ollut harjoituksissa läsnä 360 tuntia. (Kiinnittää
+merkin Kallen rintaan; toiset sk-laiset asennossa.) Onnittelen
+alikersantti Kalle Aholaa.
+
+KALLE (lyö asennon).
+
+ESA:
+
+Minä puolestani saan myöskin kiittää Kallea siitä, että hän on varmana
+ja uskollisena seissyt sk-asiansa puolesta ja lopulta saanut minutkin
+ymmärtämään, mitä olen laiminlyönyt ja mitä olen velvollinen tekemään.
+— Kallen loistotulos päivällä ammunnassa herätti minussa kunnioitusta
+Kallen työtä kohtaan ja loi siin kuvan, jonka kaltaiseksi minunkin
+olisi pyrittävä. Kun sinä, Kalle, olet nyt aliupseeri, niin opetat sinä
+minulle pian sen, mitä olen jäänyt jälkeen.
+
+'KALLE:
+
+Parhaani koetan.
+
+ESA:
+
+Ja nyt vasta suojeluskuntahenki alkaakin elää Isossa-Kurkelassa.
+
+HILPPA:
+
+Äitihän ajaa Kallen pois!
+
+ESA:
+
+Kalienko? — Ei, nyt hän vasta alkaakin meillä olla, sisko kulta.
+
+ISÄNTÄ:
+
+Aivan niin, nyt Kalle vasta alkaa meillä ollakin. Minä otan Kallen
+kuin omaksi pojakseni, sillä Kallea me saamme kiittää siitä, että Esan
+silmät ovat vihdoinkin auenneet huomaamaan erehtyvän elämänsä. Kallea
+saamme kiittää siitäkin, että Isossa-Kurkelassa on suojeluskuntahenki
+hiukankin hereillä pysynyt — talon työt on Kalle tehnyt — omat
+joutoaikansa on harjoituksiin käyttänyt. Kallea saamme kiittää siitä,
+että Kurkelaamme on pidetty myötämielisenä suojeluskunta-asialle. —
+Mutta nyt asia muuttuu. Minäkin vasta vanhoilla päivilläni huomaan,
+että paljon olen laiminlyönyt. Nyt yhdyn minäkin ikämieskomppaniaan, ja
+Kalle saa opettaa minullekin, mitä olen jälkeen jäänyt. Kiitollisena
+kaikesta siitä, mitä edellä sanoin, annan minä tässä kaikkien kuullen
+myöntymykseni Kallen ja tyttäreni Hilpan aikomuksille. He saakoot
+toisensa, Kalle on sen ansainnut — ja luulen, että samaa mieltä on
+Maijakin.
+
+EMÄNTÄ (mutisee):
+
+Tehkööt, mitä haluavat. Eivät näy kiellosta huolivan.
+
+KALLE ja HILPPA:
+
+Kiitos, isäntä. Kiitoksia, emäntä. Kiitos, isä. Kiitoksia, äiti.
+
+EMÄNTÄ:
+
+Ei minua tarvitse kiittää, en minä ole mitään luvannut.
+
+SAMULI (on koko ajan kurkkinut kamarin oven raosta):
+
+Totanoin... minä kai saan lähteä, — tulee pimeä. Totanoin... ei näe
+ajaa uudella pyörälläkään. Hyvästi. (Menee.)
+
+ESA:
+
+Aivan kernaasti, onnea matkalle. (Kaikki hymyilevät.)
+
+(Aluepäällikkö ja kaikki muutkin paitsi emäntä onnittelevat Hilppaa ja
+Kallea.)
+
+ESA;
+
+Minä yhdyn isän äskeisiin sanoihin, ja lisään, että sellaisia miehiä
+kuin Kalle on, sellaisia kaunis Suomemme tarvitsee tuhansia. Siksi
+työhön, työhön Suomemme ja suojeluskuntiemme hyväksi. Laulakaamme:
+Työhön, työhön.
+
+KAIKKI (laulavat):
+
+ Kaunis Karjala, isiemme maa,
+ työhön jaloon, taisteluun sun poikajoukkos saa.
+ Henkemme uhratkaamme
+ kansamme, synnyinmaamme
+ onni ja vapaus kun vaativat vaan.
+
+ Työhön, työhön, nuoret sotilaat!
+ Taistoon, taistoon, miehet uljahat!
+ Nyt vapaan Suomen uusi huomen
+ loistaa jo yli koko-Karjalan maan.
+
+(Esirippu.)
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78100 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..3ef5495
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78100
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78100)