4 files changed, 1371 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78232-0.txt b/78232-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..569293e
--- /dev/null
+++ b/78232-0.txt
@@ -0,0 +1,1355 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78232 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+MUSTAA JA KULTAA
+
+Kirj.
+
+Heikki Asunta
+
+
+
+
+
+Jyväskylässä,
+K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
+1929.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+I
+
+Mustaa ja kultaa
+Hans Boije
+Siivet
+Kaksi uskalikkoa
+Tamaran kuolema
+Frans Hals
+
+II
+
+Resignatio
+Painajainen
+Susi
+Kapakka
+Erään miehen viimeinen kirje
+Rampa
+Tuomittu
+Pohjaa kohti
+Gustaf Fröding: Kulkuri
+Runoilija Wennerbom
+
+III
+
+Yksi markka
+Hautajaiset
+Eräälle tuomarille
+Debet — Kredit
+Pieni episoodi
+
+IV
+
+Kesäyö
+Kartanon tytär
+Viimeinen laiva
+Pieni laulu Ruthista
+Jälleennäkeminen
+Tyhjä huone
+
+V
+
+Lokakuu
+Akvarelli
+Saarelaismaisema
+
+
+
+
+
+
+I
+
+
+
+
+MUSTAA JA KULTAA
+
+
+Teki työtään mies hiki otsallaan,
+eli riemuja pyytämättä.
+Hapot, suolat uursivat vakojaan,
+käsi muistutti kuolleen kättä.
+
+Oli luukut lyötyinä akkunaan,
+ovet teljetyt maailmalta.
+Teki työtään mies, himo sairas vaan
+kyti, hehkui kulmien alta.
+
+Valinkauha hehkuva kourassaan
+yhä puuhasi ahjon luona!
+Yhä uskoi suuria uniaan:
+on kerran kultana kuona!
+
+Nero nouseva on, ja kunniaan
+epätoivo on vaihtuva musta,
+pajan ahjo on hehkua tulvillaan
+jalometallin kimallusta!
+
+Teki työtään mies. Yhä uudestaan
+suuren kalkin katkeran keitti.
+Ihan tyynnä, uskossa Saatanaan
+hän viimein henkensä heitti
+— — —
+
+Mies makasi lähellä ahjoaan
+hymyhuulin, otsalla rauha.
+Yhä uskollisena kourassaan
+oli jäähtynyt valinkauha.
+
+Hänet vietiin multihin kirkkomaan
+monen köyhän vainajan myötä.
+Paja hiljaa lahosi paikoillaan,
+ei kukaan jatkanut työtä.
+
+Joku hullun haudalle innoissaan
+pikimustan pystytti kiven.
+Ja sen pinnalla ilkkuu kirkkauttaan
+nyt — kultaa hehkuva hiven.
+
+
+
+
+HANS BOIJE
+
+
+Sen linnan akkunoista
+nyt ruudut rikki on.
+Ei juhlatulet loista,
+kuu kattaa raunion.
+
+Ei hurjat nihdit ravaa
+maan kauhuks' ratsuillaan.
+Nyt linnanportin avaa
+yötuuli joskus vaan.
+
+Mut kansa muistaa herran,
+Hans Boije ritarin.
+Hän mahtava ol' kerran,
+mies julmin, syntisin.
+
+Hän ryösti, rietasteli,
+ja kansa kärsi vain,
+mut koston henki eli
+jo hiljaa niillä main.
+
+Ei tienneet peitsiniekat:
+pian touko tuleentuu,
+pian säkenöivät miekat,
+pian koittaa elokuu.
+
+Jo hehkui pajapihdit,
+ja teräs kipinöi,
+mut huolettomat nihdit
+yöt, päivät elämöi.
+
+Niin Tuomaantanssiaiset
+kun pystyyn paiskattiin,
+ja laakson kaikki naiset
+armotta raiskattiin,
+
+mies hurjin, linnanvouti,
+hän tohti tehdä sen:
+hän luostarista nouti
+kauneimman kyyhkysen!
+
+Niin monta päivää, yötä
+hymyillen, itkien
+se seuras ratsun myötä
+taa teitten pitkien,
+
+mut verhos kauniin päänsä
+pian kultaan, silkkihin
+ja vietti hurjat häänsä
+kuin lapsi syntisin.
+
+Näin lakkaamatta juotiin,
+yöt, päivät tanssien,
+olutta uutta tuotiin,
+jos loppui entinen.
+— — —
+
+Mut kesken hurjan illan
+jäi tanssin jytinä.
+Sen katkas laskusillan
+kamala rytinä.
+
+Kuu paistoi peisten teriin,
+ja huuto kuultiin vaan:
+Nyt öykkäreitten veriin
+nää raudat karkaistaan!
+
+Ja murhaleikki kuuma
+nyt täyttää pihamaan.
+Sen joka-ainoo tuuma
+on kallis hinnaltaan.
+
+Ei säästä lähimmäistä
+mies laakson kärsineen,
+ei hurja nihti väistä,
+hän kaatuu paikalleen.
+
+Kun vihdoin aamunkoitto
+jo nousee verestäen,
+on laakson miesten voitto
+ja loppu linnaväen.
+
+Mut murheen kyynel kasta
+ei silmää yhtäkään.
+Vain linnan valtiasta
+nyt turhaan etsitään.
+
+Huurtuvan pöydän päässä
+hän istuu hymyillen.
+Varressa ryhdikkäässä
+on mahti entinen.
+
+Hän pullon pöytään siirtää,
+juo verkkaan pikarin
+ja kylmin mielin piirtää
+terällä tikarin:
+
+— Kahdeksas tammikuuta
+kuusitoistasataaviis
+Hans Boije ilman muuta
+on kukistettu siis.
+
+— Maan rahvas kiitosvirttä
+jo veisaa voitostaan.
+He pystyttävät hirttä
+vuoks' lyödyn valtiaan.
+
+— Ei siihen suurta hätää
+mun mielestäni ois:
+Jos oksa puun on mätää,
+se putoo kyllä pois.
+
+— Hans Boijen rietas taru
+pian lienee päättynyt,
+mun sentään hirttonaru
+ei häntä häväissyt.
+
+— Ei tilintarkastusta
+hän pyydä eikä tee.
+Laumasta lammas musta
+vain hiljaa erkanee.
+
+— Nyt ota poikas vastaan
+suur tuntemattomuus;
+hän toivoo ainoastaan:
+suo synnin muoto uus!
+
+— Pois lainakorut yltä!
+Hans Boije jättää maan,
+ja yksitoista syltä
+on vettä haudallaan.
+
+Näin linnanherra piirsi
+terällä tikarin,
+ja huulillensa siirsi
+hän viime pikarin.
+
+Pian nähtiin: yli partaan
+hän syöksyi nauraen.
+Ja kansanjoukko hartaan
+kohotti aamenen.
+
+
+
+
+SIIVET
+
+
+Niin hiljaista on länsirintamalla,
+vain laiskat myrkkypilvet laahustaa,
+ja painostavan taivaankannen alla
+kuin ruumis lepää revittynä maa.
+
+Suurlentäjä jo suistui. Kuolinsana
+kuin ruttoviesti pahanenteinen
+käy kuiskeen lailla, lamauttavana
+käy läpi Ranskan juoksuhautojen.
+
+Niin hiljaist' on kuin pitkäperjantaina,
+ei kuulu laukausta yhtäkään.
+— Näin palas mies, jok' ennen palas aina
+vain varman voiton lieskat silmissään,
+
+Mies, joka yksin zeppeliiniparvet
+kuin terässiipi, nuori haukka löi,
+ja hymyhuulin iski, arvet,
+kun ihmisvihan touko heilimöi,
+
+Mies, jolla kohtalonsa kuninkaille
+ei ollut mitään tilitettävää,
+ei mitään jumalille, isänmaille —
+vain uskalikon kylmä, hurja pää.
+
+On hälle viime leposija luotu
+mäen kumpareelle seutuun autioon,
+on tykkipatterit ja joukot tuotu
+sen ääreen jäykkään perusasentoon.
+
+Ja sitten seuraa ruumispaarin vuoro
+ja sitten viittaniekka pappismies;
+soi koleana piikkilankakuoro:
+— On pääsinpäiväs läsnä, kukaties.
+
+Mut kesken hautauksen hiljaisuuden
+soi suriseva ääni moottorin,
+ja vihollinen läpi avaruuden
+päin lentää terässiivin läikkyvin.
+
+On kuiva, vihantäysi käsky: Tulta!
+Ja yli sotamiesten mykkien
+pian lavettien alta lentää multa,
+kun salamoivat putket tykkien.
+
+Mut pitkin kranaattien surmanrataa
+on suunta huimapäisen lentäjän,
+ja ruusupilvi haudan ylle sataa
+kuin pudottama parhaan ystävän.
+— — —
+
+Niin hiljaista on länsirintamalla
+kuin sota paha uni ollut ois.
+Etäällä kirkastuvan taivaan alla
+vain vihollisen vieras lentää pois.
+
+
+
+
+KAKSI USKALIKKOA
+
+
+Niin katkesi vaellus maallinen
+parin ylpeän uskalikon.
+Yön laskussa yli laineitten
+he tekivät haaksirikon.
+
+Ol' taklaasi kurja ja kunnoton,
+koko kutteri leikkikalu.
+Mut poikia ohjasi turmiohon
+ylen väkevä elämänhalu.
+
+Kun ruumiit tuotihin kellariin,
+niin nuoremmalta yksin
+pien paperinpalanen löydettiin
+näin kuuluvin tervehdyksin:
+
+— Minä, nimetön, suruton ihminen
+ja ylpeä myös ylenmäärin
+olen kyllä tietänyt totuuden,
+vaan tehnyt kaikessa väärin.
+
+— Joka-ainoa päiväni ollut on
+kuin suppean kirjan lehti,
+mihin käsi kurja ja arvoton
+rivon piirroksen piirtää ehti.
+
+— Joka-ainoan ihanan, kuuman yön
+olen vastaanottanut varkain
+ja jälkeen julkean konnan työn
+surut tyhjien sydänparkain.
+
+— Ja nyt näkymätöntä kostajaa
+en silmiin katsoa saata.
+Siks' ohjaan hulluna meren taa
+päin uutta outoa maata.
+
+— Siks' hyvästi, näyttämö syntien,
+minä odotan tuulta ja yötä.
+Veli voitot ja tappiot tasaten
+mua seuraa matkalle myötä.
+
+— Ja jos aamuaurinko milloinkaan
+ei enää päällemme paista,
+niin tuokoon uutisen maailmaan
+tää pieni paperinkaista.
+
+Niin katkesi vaellus maallinen
+parin ylpeän uskalikon.
+Yön laskussa yli laineitten
+he tekivät haaksirikon.
+
+
+
+
+TAMARAN KUOLEMA
+
+
+Sade ryöppysi kattoakkunaan,
+se päästi seulana vettä,
+ja pullojen pohjilta tippaakaan
+ei löytynyt lämmikettä.
+
+Oli kuiluun vaivuttu ahtaimpaan.
+Jo viimeiset oljenkorret,
+vyöt, remelit kannettu narinkkaan
+ja lyöty liekkeihin orret.
+
+Me istuimme synkkinä, palellen
+ja kipein, särkevin selin
+vain korttien silmiä seuraten
+ja kulkua tylsän pelin.
+
+Valo sammui kynttilän viimeisen,
+ol' puol'yön tuokio musta,
+kun takana kuistikon ruutujen
+me kuulimme kolkutusta.
+
+Tamara! Hän ryntäsi huoneeseen
+kuin pieni, ajettu teuras.
+Hän huusi, puheli varjolleen,
+ja kyynel kyyneltä seuras.
+
+Oli peittona kylmäin hartiain
+vain musta, kostea tukka;
+oli entisestänsä varjo vain
+nyt katujen myrkkykukka.
+
+Kun välissä vuotehen ryysyjen
+ja ikäloppujen taljain
+hän makasi vilusta vavisten
+ja jäsenin puolipaljain,
+
+tuli taivas tähtiä tulvilleen,
+kuu ulkona kummitteli.
+Yhä vieläkin vauhtihin entiseen
+vain jatkui tympeä peli.
+
+Se yö oli piinausperjantain!
+Jok'-ainoa päivää vuotti.
+Mutt seinien saumoissa lauloi vain
+yötuulen karmiva nuotti.
+— — —
+
+Tamara jo heräsi ryysyillään,
+meit' kätteli vuoronperään,
+ja hymyillen liki itseään
+hän meistä viittasi erään.
+
+— Pane kirje äidille Liettuaan,
+hän jutteli heikoin äänin,
+— Tamara, kasvatti tsaarin maan
+ja kuulu Kiovan läänin
+
+— ihan kuuliaisena uskolleen
+ja tavalla vallasnaisen
+Pyhän Neitsyen messun helkkeeseen
+on matkan päättänyt maisen.
+
+— Sano, että tuhannet kellot soi
+hänen hautajaisissansa,
+ja että ylpeä olla voi
+hän, äitini, suvustansa.
+
+Tuli aika jo taistelun viimeisen.
+Se pienen tuokion kesti.
+Tamara sopersi aamenen
+ihan yksinkertaisesti,
+
+ja silmin suurin ja palavin
+hän onnellisena kuoli.
+Taas kajasti elämä ruutuihin,
+taas valkeni aamupuoli.
+
+
+
+
+FRANS HALS
+
+
+Kohos aamu jo Haarlemin kaupunkiin
+yhä »Edenin tarhassa» hummattiin,
+yhä kuohuva seideli seuras toista,
+ei öljyä puuttunut astioista.
+
+Frans Hals, siro, parrakas miekkonen,
+värin mestari kuulu ja linjojen,
+oli löytänyt oikean elementin,
+löi pöytään nauraen viime sentin.
+
+Kumos seidelin olutta muikeaa,
+meni rommiryypylle tiskin taa,
+ja hän Hille Bobbea hiukan halas
+ja huusi: Maalaustaide alas!
+
+Tätä menoa katseli yksikseen
+oven luona samettiviittoineen
+eräs kalpea, korrekti muukalainen
+niin huvitettu ja tarkkaavainen.
+
+Ja hän aateliskonkarin askelin
+meni pöytään Haarlemin mestarin,
+teki kumarruksen ja pyysi luvan
+Frans Halsilta tilata muotokuvan.
+
+Tämä katseli kaihoten pulloon päin,
+sanan myöntävän virkahti änkyttäin,
+typötyhjän kukkaron kiinni veti,
+oli vieraan seurahan valmis heti.
+
+Käsi vapisi, silmissä salamoi,
+pirunpentujen kavionkapse soi,
+toki siunaten itsensä Maarian nimeen
+Hals tarttui hiileen ja siveltimeen.
+
+Kuvan valmistuttua riemastuin.
+sitä vieras katseli avosuin,
+teki nimen ja tittelin tiettäväksi,
+ja maksoi, pokkasi, kiitti, läksi.
+
+Frans Hals palas kievarin kapakkaan,
+ylen synkkänä pudotti parrastaan:
+— Piru vieköön mokoman koiranleikin:
+sain maalata mestarismies van Dyckin.
+
+
+
+
+
+
+II
+
+
+
+
+RESIGNATIO.
+
+
+Istu pöytään Barrabbas,
+päättyköön jo piina.
+Kutsuvana maljassas
+kiiluu kirkas viina.
+
+Kohta tuore myrkkypuu
+kattaa kumpuasi.
+Syntis touko tuleentuu,
+nauti pohjaan lasi!
+
+Turha eessä tuskien
+horjumatta seistä.
+Haavas vaatii ärtyinen
+nopeata veistä.
+
+Kutsuvana maljassas
+kiiluu, kutsuu viina.
+Irtipäässyt Barrabbas,
+päättyköön jo piina!
+
+Itke, naura, matkamies,
+murheen laakson mato.
+Uskollisna päässä ties
+vuottaa — perikato.
+
+
+
+
+PAINAJAINEN
+
+
+Joku koskettaa mua kädellään.
+Minä herään unestain.
+Tylyt, ylpeät silmät selvään nään
+ja pimeyttä vain.
+
+Vähitellen pimeys aukeaa,
+näky muuttaa muotoaan:
+Punapaita pyöveli odottaa
+mua viime uhrinaan.
+
+Ja hän lukee minulle tuomion,
+minä pelkään vavisten.
+Teen vertani hyytävän huomion:
+spitaalitautinen!
+
+Hänen huuliaan hymy hyydyttää,
+hymy rietas saatanan.
+Eräs ennen rakas ja kaunis pää
+on päässä pertuskan.
+
+Hyvä jumala, hällä on kasvoillaan
+kuva omista kasvoistain!
+Veritäplät hehkuvat viitassaan.
+Hän murhamies on, Kain!
+
+Minä huudan: tee, mikä virkas on!
+Tee laupeudentyö.
+Tilinpäätös selvä ja kirkas on!
+Tule lähemmäksi ja lyö!
+
+
+
+
+SUSI
+
+
+Kuu paistaa, kuura kattaa maisemaa,
+se kukkii tähtiä ja hopeaa,
+suon yli horjuu vapiseva peto,
+sen kuuma, tuskallinen hengenveto
+on villin vihan ääntä valtavaa.
+
+Sen kieli roikkuu maata viistäen,
+ja jälkeen joka-ainoon askelen
+jää turmiota ennustava pilkku;
+mut lyöty peto, uupunut ja nilkku
+käy tietään ylpeänä uhmaten.
+
+Pää vielä vaivoin kohoo kuuta päin,
+ja vihassansa verta räiskyttäin
+se laulaa pilkkalaulun vainoojalle.
+Ja sitten hiljaa syväin vetten alle
+se painuu varjoon vaivaispetäjäin.
+
+
+
+
+KAPAKKA.
+
+
+On luola syvällä alla maan
+kuin loukku vaaniva uhrejaan.
+On samat tympeät, tylsät naamat
+kuin ruoskansiimasta iskun saamat,
+ja kaiken yllä on katku spriin,
+sa tunkee luihin ja ytimiin.
+
+Soi jossain haitari rämisten
+kuin kuoro naurava hullujen,
+ja tyttö yskien, läähättäen
+käy läpi ulvovan roskaväen
+puol' alastomana, viluissaan,
+mut ylen nöyränä tanssimaan.
+
+Niin villi askelen vauhti on,
+niin rytmi väkevä vartalon!
+Mut alla korean ulkokuoren
+on rutto repinyt ruumiin nuoren,
+ja kesken vauhtinsa villeimmän
+kuin kauris ammuttu kaatuu hän.
+— — —
+
+Hän herää huutohon roskaväen
+niin kalpeana ja läähättäen.
+Jääkylmään ruutuun hän painaa päänsä
+ja itkee hurjana häpeäänsä.
+Ja kaiken yllä on katku spriin,
+se tunkee luihin ja ytimiin.
+
+
+
+
+ERÄÄN MIEHEN VIIMEINEN KIRJE
+
+
+Viel' eilispäivänä, veljet,
+minä itseni kirosin:
+Oli lähtöpäiväni tullut
+ja hengitin kuitenkin.
+
+Mut aurinko kattoihin paistoi
+ja ullakkokamariin.
+Minä näin sen lempeät kasvot
+ja uskoin sen valheisiin.
+
+En ivahymyksi luullut
+ma kuumaa hymyä sen.
+Se juovutti riemulla pääni
+ja unilla suuruuden.
+
+Minä tunnustin kurjuuteni.
+Se sai minut uskomaan
+jaloks' itseni kuninkaaksi,
+valepukuiseksi vaan.
+
+Tänä aamuna Saatana puhui
+minun vuoteeni laidalla näin:
+— Tee nuoraan kireä solmu,
+mene tuntematonta päin.
+
+Minä katselin pimeyttä,
+joka suuteli akkunaa,
+ja jäistä oksaa, sormin
+lasin pintaan koputtavaa.
+
+Ei vietelleet mua enää
+ilot ulkokullatun maan.
+Minä verhosin akkunani,
+panin kiinni oveni haan.
+
+Ja nyt vaatimattomasti
+minä liityn vainajiin.
+Mut, veljet, hengessä mukaan
+tulen juhliinne vallattomiin.
+
+
+
+
+RAMPA
+
+
+Minä pakenen raajoin rammoin,
+te kääpiöt, terve vaan!
+Ivanauruni, kuollut ammoin,
+on herännyt haudastaan.
+
+Tulin laumahan kääpiöiden
+minä kääpiö itsekin.
+Tulin riemua ikävöiden
+ja palavin sydämin.
+
+Minä kestin hammasta purren,
+kun ruoskitte kyttyrää,
+ja kun ahdistettua surren
+ei painunut yksikään pää.
+
+Minä suutelin lyövää kättä
+kuin elukka avuton.
+Elin tyytyen, ymmärtämättä
+mikä kamalin valhe on:
+
+Tänä päivänä katse kiero
+mua säälien katsoi päin.
+Oli, niinkuin niljakas liero
+ois kiertänyt sydäntäin.
+
+Jätän joukkonne itsehurskaan.
+Näin parasta rauhoittua:
+Minä kainalosauvalla murskaan,
+ken tohtii sääliä mua!
+
+
+
+
+TUOMITTU
+
+
+Musta side silmilläsi,
+huules harmaat niinkuin tuhka,
+vapiseva vanhan käsi,
+sydämessä synkkä uhka.
+
+Joku nauraa karkeasti,
+naurussa on verenjano.
+Vaiti seisot loppuun asti,
+sanaa luopion et sano.
+
+Vailla toivonpilkahdusta
+hetken elämästä riiput.
+Kuuluu pari komennusta
+välähtävät pyssynpiiput.
+
+
+
+
+POHJAA KOHTI
+
+
+Kaksi miestä ulapalla,
+kaksi toverusta.
+Jäätä, jäätä kaikkialla,
+napatalvi musta.
+
+Mutta alla telttakaton
+nähdään vielä unta:
+kohta saapuu uupumaton
+veljesretkikunta.
+
+*
+
+Kaksi miestä ulapalla,
+kaksi hurjaa sutta!
+Epätoivo kuolemalla
+uhkaa lakeutta.
+
+Viha riehuu kytkemättä
+alla telttakaton.
+Silmä vaanii veljen kättä,
+silmä henkipaton!
+
+*
+
+Kaksi miestä ulapalla.
+Jäiset kentät laajat.
+Toinen tuiskulumen alla
+repaleina raajat.
+
+Toinen mielipuolen tavoin
+takoo reikää jäähän.
+Kohta suorin tie on avoin
+suureen määränpäähän.
+
+
+
+
+Gustaf Fröding:
+
+    KULKURI
+
+
+Näen unta, että kuljen
+vain sauva kourassain
+maankiertäjän lailla
+rikkailla rintamailla.
+Tie kotina mulla on vain,
+oon osaton kulkijain.
+
+On naamani muodoton pakkasen tuttu,
+on rääsyinä nuttu;
+Olen harjaviiksinen kyyrypää.
+On jalkani painava, sappeni karvas,
+ja siivoton varvas
+se kengästä pilkistää.
+
+Tienojissa lepään, ja kerjuu on työni,
+oon ladoissa yöni.
+Se kauppa, se kannattaa!
+Vien krouvihin pennini kerjäten saadun,
+juon siksi kun kaadun
+ja suutelen lattiaa.
+
+On ääni kurja
+ja katkeran hurja
+ja viinasta yskäinen,
+mut nöyrä ja mankuva antajan eessä,
+kun silmäni veessä
+ma ropoa rukoilen.
+
+Näin vaellan karttaen tuttuja maita,
+Ei ystävät haita!
+Saan lantin ja – pois saman tien!
+Vain tiirikka, reppu ja sauvani mull' on
+ja pohjalla pullon
+säästynyt pisara pien.
+
+Kun jossakin soivat viulujen kielet,
+ja porttien pielet
+ne kylpevät koivuissaan,
+ja tyttöjen parvia hämyssä ehtoon
+käy vaahteralehtoon
+hääpöytiä kattamaan,
+
+ma uneksin silloin: talo on mulla,
+ja kotihin tulla
+on oikeus luopion;
+on kurjalle pirulle kuumana keitto,
+ja sänky ja peitto,
+ja kurjuus kaukana on;
+
+tuo uni on turha ja joutava juttu!
+Tilinpäätös on tuttu:
+Eli, kuoli ja kuopan sai.
+Talo kaipaa renkiä, kissaa, piikaa,
+mut lurjus on liikaa
+ja ryöväri, tottakai!
+
+Hääpöydästä katsovat altakulmin,
+ja aikein julmin
+talon koira haukkuu mun ryysyjäin.
+Olen suojaton, uupunut valvonnasta.
+Näen unia onnesta – vankilasta
+ja käännyn maantielle päin.
+
+
+
+
+Gustaf Fröding:
+
+    RUNOILIJA WENNERBOM
+
+
+Kesän tuuli henkii puiston hiekkaan,
+puihin, vaivaistalon runoniekkaan
+Wennerbomiin, joka pulloineen
+luovii eespäin, puhuu itsekseen,
+ryyppii harvalleen
+nauraa naurun onnellisen viekkaan.
+
+Mehiläiset häärii, toukat ravaa,
+ilmaa, tuoksullansa uuvuttavaa
+puisto täynnä on ja kukintaa,
+yltäkylläistä ja ihanaa,
+maahan istahtaa
+Wennerbom ja pullon korkin avaa.
+
+Linnut mieletöinnä ilakoivat,
+Heinäsirkkain sadat sitrat soivat;
+Wennerbom, hän kuulee kaiken sen
+katkerana, viinaa ahmien
+lailla eläimen;
+päivänsäteet pulloon pisaroivat.
+
+Hän ja pullo ovat yhtä mieltä,
+ja hän haastaa onnellista kieltä:
+— Viina auttaa, viina lohdun suo,
+nuoruus, toiveet, kaikki katoo nuo.
+Malja niille juo!
+Aikaa vain, — ja järki väistyy tieltä.
+
+— Olin nuori, luja niinkuin rauta;
+kaiken peri ahnas lieju, hauta.
+Monta vuotta vainaa ollut lien,
+kaikki kaunis häipyy saman tien,
+vielä tilkka pien'.
+Wennerbom on päissään, pirulauta.
+
+Ja hän nukkuu onnellista unta —
+kastanjoista sataa kukkaslunta
+ylle runoniekka-raunion.
+Kuultaa kultajuova auringon.
+Pullo tyhjä on.
+Sillä häärii pikku-luomakunta.
+
+Rauha on, saa tunnontuska laata,
+syytteen piikit eivät pistää saata,
+suur on jälleen lahja jumalain
+teillä nuoruusunten maailmain.
+Hyvää unta vain.
+Autuast' runoniekkain maata.
+
+
+
+
+
+
+III
+
+
+
+
+YKSI MARKKA
+
+
+Runoniekka arkkuun pakattiin,
+maa kuulutti murhettansa.
+Kuvapatsaan kylkehen hakattiin:
+sua kaipaa itkevä kansa.
+
+Ja nyt huutokaupalla myytiin pois
+edesmennehen irtaimisto.
+Mitä suurtapa jäljelle jäänyt ois:
+runo — viimeinen pilkanpisto —,
+
+pari siivoamatonta lakanaa,
+pari kulua kenkärajaa.
+Osa suurin seurasi pakanaa,
+kuun muutti hän asuinmajaa.
+
+— Mitä tarjous on? huus vasaramies,
+veti esille haljakan liinan.
+— Tämän lakanan alla hän kukaties
+koki kuoleman tuskan, piinan.
+
+— Tuhat markkaa huoleti, tottakai!
+huus punakka kansalainen.
+— Tuhat markkaa vielä! ja aarteen sai
+eräs irstashuulinen nainen.
+
+Hyvin luonnisti hyönteiskerääjää,
+joka saavutti kuuluisuuden:
+Runoniekan liivistä löysi tää
+lajin uppo-oudon ja uuden.
+
+Yhä äänekkäämmäksi kiihtyi vain
+melu alla vainajan katon,
+ja mielenliikutus velkojain
+oli vilpitön, jakamaton.
+
+— Runo viimeinen, mitä tarjotaan?
+tuli kysymys pöydän takaa.
+Nyt mykkänä seisoi paikallaan
+väki mietteliäs ja vakaa.
+
+— Ylen vaikeatajuinen tapaus,
+nyt on oltava varsin tarkka.
+Pian kajahti vasaran napaus
+ja ääni: yksi markka.
+
+
+
+
+HAUTAJAISET
+
+
+Veli rankkuri, otahan kaapu pois.
+Ole hyvä ja paina puuta.
+Minä luulen: pisara poikaa ois
+näin keskellä mätäkuuta.
+
+Älä tuijota tyhmänä kursaillen,
+vaikk' nuttus verisen näänkin.
+Kas, ruumiinhajua, tunnet sen,
+on täällä jo ennestäänkin.
+
+Tänä päivänä loppuhun leikittiin
+se vanha, lystikäs leikki,
+ja pantiin kaulasta remeliin
+tuo herra laulaja Heikki.
+
+Oli kyllin jo porannut porujaan
+tuo ruipelo pessimisti!
+Ei kelpaa! Remeli kaulaan vaan
+ja kirkonkirjahan risti.
+
+Tämä mieletön vainaja lauluineen
+on huomattu köykäiseksi.
+Me otamme tupakan muistolleen
+ja pirtua särpimeksi.
+
+Jätä, veljeni, miinisi arvokas,
+me illan vietämme raikkaan.
+Vie ruumis huomenna kuormassas
+pois johonkin kaatopaikkaan.
+
+
+
+
+ERÄÄLLE TUOMARILLE
+
+
+Käyt apostolina, harkiten
+mun syntejäni ja häpeääni.
+Mut omantuntoni parkiten
+ma sentään kohotan pystyyn pääni.
+
+Mun väljä tie, sun kaita on,
+ma fariseus, sinä publikaani.
+Näin selvä asian laita on,
+käyn suoraan taivalta alkamaani.
+
+Jos joskus askele kiristää,
+jos suora tiekin on liian suora,
+niin velton ryhtini piristää
+sun silmukoimasi hirttonuora.
+
+Siks' lusteen, ohdakekukkien
+suo armossas elonaikaan olla.
+Ma pokkaan laumasta pukkien,
+kun viimein seisomme tuomiolla.
+
+
+
+
+DEBET — KREDIT
+
+
+Näin haudan umpeenmullatun
+ja hunajaisin huulin
+ma puheen ulkokullatun
+juur pitäneeni kuulin.
+
+Mut sydämessäin riemuiten
+ma mietin: vanha kettu,
+nyt peli seläntakainen
+on vihdoin lopetettu.
+
+— Nyt pannaan panos vastakkain,
+nyt tehdään tilit tarkat,
+pois vanhat kaunat unohtain
+ja turhat sanaharkat.
+
+— Sa puleerattu Don Juan,
+kuin prinssi nuku yösi.
+Nyt kaikki anteeks annetaan
+sun roistomaiset työsi.
+
+Mut luomin alaslasketuin
+ma painoin kyyryyn pääni,
+kun seppeleestä sanat luin:
+Sua itken, ystävääni.
+
+Kun sitten hiukan myöhemmin
+näin kukoistavan lesken,
+en sano, mitä kuiskasin
+ma hälle kahdenkesken.
+
+
+
+
+PIENI EPISOODI
+
+
+Monta päivää juotuaan
+pessimisti tuskissaan
+tuumi: on jo, jumaliste,
+saavutettu päätepiste.
+
+Nuoran pätkä kourassaan
+hiipi nurkkaan kuolemaan.
+Mutta toiset, nähtyään
+yhden poissa pöydästään,
+sydämissä syvä hätä
+alkoi etsiskellä tätä.
+
+Löytyi poika nuorastaan
+vainajana suorastaan,
+mutta saatuansa spriitä
+virkistyi hän jälleen siitä.
+Kohottaen lasiaan
+lausui: veljet, asiaan.
+
+
+
+
+
+
+IV
+
+
+
+
+KESÄYÖ
+
+
+Meren yllä syvä taivas,
+laivan varjokuva musta,
+silmät suuret, surulliset
+täynnä kuumaa kaipausta.
+
+Kylä, veräjien ääntä,
+kevyt, kirkas surumieli,
+kirkkopihan vaahterassa
+onnellinen satakieli.
+
+
+
+
+KARTANON TYTÄR
+
+
+Niin hiljaiseksi kylä käynyt on
+ja kumaraksi sillan kaidepuu,
+mut ylhäisenä valo kartanon
+viel' tummenevaan veteen kuvastuu.
+
+Kuin ennen syttyy tähti palamaan
+kuin pieni koru varjoon kaislojen;
+On kuusikuja vielä ennallaan
+ja ylväs ryhti talon tyttären.
+
+Hän saapuu ylpeänä, avopäin,
+ja piiskan siima leppäin lehtiin lyö.
+Nään tyynet, kylmät silmät lähelläin,
+ja seudun kattaa tyyni, kylmä yö.
+— — —
+
+Hän herää puheluuni säpsähtäen,
+ja meitä varjoo vanhat halavat.
+Ma poskillansa tummat täplät näen,
+ne intohimon tulta palavat.
+
+Hän nauraa väkinäistä nauruaan,
+ja sillan holvi vastaa helisten.
+Nään tykyttävän suonen kaulallaan
+ja hervottomat luomet silmien.
+
+Mut niinkuin jotain unohtanut ois
+hän liki kuvaistansa kurkoittuu.
+Pää kääntyy hiljaa hämillänsä pois,
+saa avuttoman hymyn pieni suu.
+
+Ja sitten läiskii piiska edeten
+kuin joku jossain löisi itseään.
+On miettiväinen kaiku askelen
+ja kumarainen varjo kauniin pään.
+
+
+
+
+VIIMEINEN LAIVA
+
+
+On pieni saattojoukko kylän alla
+ja askeleita täynnä rantahiekka.
+Taas villihanhi lentää matalalla,
+syyspäivän köyhä, karu soittoniekka.
+
+Mäen kumpareella kyyhöittävät talot
+kuin elottomat, rujot haaksihylyt,
+ja veteen piirtyy viime laivan valot,
+— jäähyväissanat armottoman tylyt.
+
+Nään ilakoivan lapsen kalliolla,
+mut' äkkiä hän ratkee itkuun syyttä.
+On pikku sydämen niin paha olla,
+se itkee nimetöntä ikävyyttä.
+
+Niin ylle pimenevän metsänrajan
+luo päivänlasku verihaavat syvät,
+ja lähelläni vielä pienen ajan
+mua katsoo silmät suuret, hätääntyvät.
+
+Soi sitten loittoneva harmonikka,
+yön selkään häipyy laivan varjo musta,
+ja jossain takoo yksinäinen tikka
+kuin hautakiven muistokirjoitusta.
+
+
+
+
+PIENI LAULU RUTHISTA
+
+
+Ruth, silmäs vaeltavat etsien
+kuin levottomat linnut taivaan rajaa.
+Näet, kuinka takaa mustain metsien
+taas öiset pilvikaravaanit ajaa.
+
+Ja saaren ylle kohoo täysikuu
+kuin nuoren olemukses vartijana.
+Sun huulillesi sammuu, paleltuu
+taas joka-ainoo kuolettava sana.
+
+Ja taipumaton kiilto teräksen
+taas muuttuu sametiksi silmissäsi.
+Ruth parka istuu hiljaa, vaieten,
+ja kaislaa katkoo hermostunut käsi.
+
+
+
+
+JÄLLEENNÄKEMINEN
+
+
+Jääpeilit särkyy alla askelten,
+niin kylmä ilta on ja hiljainen.
+Kuu katsoo takaa pilven riekaleen.
+On kuuran alla uneksuvat maat
+kuin edesmenneet sielut autuaat,
+ja kirkko piirtyy mustaan vuolteeseen.
+
+Hän, jonka vuoksi vielä palasin,
+käy vastahani tyynin askelin.
+jääneulat kimaltavat ripsillään.
+Me jäämme vastatuksin vaieten,
+ma tyyntä hengitystä kuuntelen
+ja etsin turhaan hänen silmiään.
+
+Kuin sisarukset kylmin sydämin
+me tuijotamme tietä kumpikin.
+On, niinkuin nimet unohdetut ois.
+Ma tunnen pienen käden omassain
+kuin kylmän, arvottoman korun vain,
+ja sitten häipyy tuttu varjo pois.
+
+Nään hämyyn häviävät olkapäät
+ja kuulen nyyhkytykset äänekkäät.
+Ja — maantie toistaa mykkää kutsuaan.
+Ei ole aika itkuvirsien!
+Siks' hyvää yötä, kylä uninen
+ja hyvää yötä, tytär kuninkaan.
+
+
+
+
+TYHJÄ HUONE
+
+(Irikselle)
+
+
+Mä avaa oven tyhjään huoneeseen.
+Syyspäivän ilta katsoo akkunoista.
+On kello pysähtynyt paikalleen,
+sen kuollut sormi näyttää kahtatoista.
+
+On aikaa sitten ruusut pudonneet.
+Nyt pihapihlajissa värisevät
+jo raskain tertuin verikyyneleet,
+ja kaukana on riemullinen kevät,
+
+kun raikas nauru kaikui heleään
+kuin aamusade tämän katon alla,
+ja öisin kauniin, sysimustan pään
+kun peitti pielukselle hopealla.
+
+Nyt katsoo tyhjä peili naulastaan
+kuin kuolleen kasvot kankeat ja rumat.
+Se kätkee lasisessa kuoressaan
+niin monet onnelliset tapahtumat,
+
+kun kauniit silmät luomin unisin
+yön selkään etsivinä tuijottivat,
+kun rääkkä lauloi köyhin sävelin,
+ja taivaanvuohten harput vastasivat.
+
+Nyt katson yksin puolipimeään,
+ja mun on levoton ja paha olla.
+Vain tuuli toistaa hänen nimeään
+mun korvissani pedon nautinnolla.
+
+
+
+
+
+
+V
+
+
+
+
+LOKAKUU
+
+
+Riihenhaju kartanolla,
+rannan laulu aina sama.
+Pohjatuulta riensi pakoon
+aalto kylmän kangistama.
+
+Kuolevasta kaislikosta
+yhtyi pyssynpiipun ääneen
+katkerana hätähuuto
+siipirikon yksin jääneen.
+
+
+
+
+AKVARELLI
+
+
+Mustaa ja ruskeaa,
+joitakin harmaita vetoja.
+Salama leimahtaa
+punaten kuolleita ketoja.
+
+Pilvenä kulkee syys
+ylitse kattojen hiipien.
+Lohduton ikävyys,
+ilmassa valitus siipien.
+
+
+
+
+SAARELAISMAISEMA
+
+
+Meri, lyijynraskas taivas,
+ahdistavat ääriviivat.
+Pienen, harmaan kylän alla
+kuolleet lentohiekkaliivat.
+
+Yötä päivää uupumatta
+villi aalto ajaa toista.
+Haaksihylky hietikolla
+kertoo ihmiskohtaloista.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78232 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..f2a50d0
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78232
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78232)