Initial commit of ebook 78777 filesHEADmain

4 files changed, 2872 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78777-0.txt b/78777-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..e37b909
--- /dev/null
+++ b/78777-0.txt
@@ -0,0 +1,2856 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78777 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+SEIKKAILIJATAR
+
+Venäläinen kertomus
+
+
+Kirj.
+
+EINO LEINO
+
+
+
+1.
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto,
+1913.
+
+
+
+
+
+
+Troikat kiitävät, kulkuset kilisevät... Arojen tuuli tunkee luihin ja
+ytimiin.
+
+Siellä kasvoi Zaida isän korkean kodissa, jo lapsena muita hiljaisempi
+ja miettivämpi. Mutta välistä voi hänet vallata myös hurja raivo, hän
+istuu raisun ratsun selkään ja karauttaa yli kotikylänsä teiden ja
+ketojen kuin tuuliaispää.
+
+Hänen suurin surunsa oli, että hänellä oli hameet ja ettei häntä
+päästetty leikkimään kylän poikien kanssa.
+
+Toiset vielä suuremmat surut odottivat häntä. Hänen täytyi mennä
+maakunnan etevimpään naislukioon.
+
+Zaida itki ja potki vastaan. Mutta hänen isänsä, vanha ruhtinas Rurik,
+pysyi järkähtämättömänä. Hänen tyttärensä täytyi, maksoi mitä maksoi,
+oppia ja saada sivistystä. Ja hänellä oli omat pätevät syynsä siihen.
+
+Vaikka hänen oma sukunsa, jonka päämies hän oli, oli Venäjän vanhimpia,
+hän oli kuitenkin vain maa-aatelia. Ennen hän oli pitänyt sitä
+kunnianaan. Mutta viime aikoina oli tuonne lähikaupunkiin muuttanut
+paljon uutta aatelia, kaupunki-aatelia Moskovasta, Pietarista ja
+Varssovasta, jotka olivat kohottavinaan olkapäitään heille, vanhalle
+aatelille, muka heidän yksinkertaisten ja karkeiden tapojensa vuoksi.
+
+Nousukas-aatelia! Vanha ukko Rurik tiesi hyvin, etteivät noiden
+heitukkojen sukujuuret ulottuneet useimpien edes Katarinan, saati
+sitten Pietari Suuren ajoille, mutta sentään ne häntä monella muotoa
+närkästyttivät.
+
+Ne pilkkasivat heidän vanhoja kansallispukujaan. Ne anastivat vallan
+itselleen tanssisaleissa ja seuraelämässä. Ne pitivät itseään muka
+heitä parempina ja kertoilivat kovalla äänellä uutisia hovista ja
+ulkomaiden politiikasta.
+
+Mutta myöskin ukko Rurik osasi pitää puoliaan.
+
+Missä tilaisuudessa hyvänsä hän antoi noiden uusien tulokkaiden
+ymmärtää, että hän halveksi heitä ja että he olivat vain tuulentuomaa
+roskaa hänen mielestään. Eikä hän enää käynyt heidän pidoissaan eikä
+itse ottanut vastaan heitä.
+
+Niin sukeutui verinen vihamielisyys heidän välilleen. Mutta verisin
+kuitenkin ukko Rurikin ja kaupunki-aateliston ylhäisimmän ja rikkaimman
+edustajan kreivi Iljanskin välillä.
+
+Koko maa-aateli piti ukko Rurikin puolta ja kokoutui usein hänen
+luokseen kemuihin, joissa juotiin paljon ja enimmäkseen viinaa,
+tanssittiin vanhoja kansantansseja ja laulettiin surumielisiä
+kasakkalauluja balalaikan säestyksellä...
+
+Lankesi himmeä hämärä yli sydämien ... mielet kävivät hyviksi,
+ikävöiviksi ja uskollisiksi...
+
+Myöskin kreivi Iljanskin luona pidettiin kemuja, tanssittiin ja
+laulettiin. Mutta siellä juotiin kalliita ulkomaisia viinejä ja
+liköörejä, karkeloitiin Wienin ja Parisin muodin mukaan ja laulettiin
+hienoja ranskalaisia ja italialaisia lauluja, joiden sävel ja sanat
+olivat oudot jokaiselle tosi venäläiselle.
+
+Ukko Rurik ei voinut olla oikein sylkäisemättä mokomasta menosta
+puhuessaan.
+
+— Kreivi Iljanski on maanpetturi, oli hänen tapansa sanoa. Saattepas
+nähdä, että hän vielä joutuu Siperiaan.
+
+Ja sitten oli hänen tapansa lisätä vielä:
+
+— Tsaarilla ei ole uskollisempia alammaisia kuin me, maa-aateli. Se
+nähdään kyllä sodan syttyessä.
+
+Hän itse oli taistellut nuoruudessaan hurjia kaukasialaisia
+vuoriheimoja vastaan ja tullut siellä myös olkapäähän haavoitetuksi.
+Kreivi Iljanski, pietarilaisen paashikoulun kasvatti, taas ei ollut
+nähnyt ruutia milloinkaan.
+
+Mutta tuon kaiken ohella ukko Rurik kuitenkin salaisesti kadehti noita
+kaupungin riikinkukkoja. Ne tiesivät niin paljon, mitä hän ei itse
+tiennyt, ne taisivat niin paljon, mistä hänellä ja heikäläisillä, jotka
+ikänsä olivat kotitiloillaan eläneet, ei ollut aavistustakaan.
+
+Itse hän oli liian vanha oppimaan. Mutta hänen tyttärensä...
+
+Niin, Zaida saisi oppia kaikki nuo ulkomaiset kielet, kaikki nuo
+ulkomaiset tanssit ja laulut, joilla toiset niin kopeilivat. Oppia ne
+hyvin, paremmin kuin kukaan muu, ja palata sitten kotikyläänsä isän
+iloksi, koko kylän päivänpaisteheksi.
+
+Ukko Rurik oli katsonut hänelle sopivan miehenkin sieltä, ystävänsä
+kasakkapäällikön pojan, yksinkertaisen kuin hän itsekin oli ja
+maatiluksiltaan yhtä äveriään. Zaidasta, joka jo nyt oli seudun rikkain
+perijätär, tulisi naituaan vielä rikkaampi ja mahtavampi.
+
+Se oli ukko Rurikin suunnitelma. Mutta sitä ennen täytyi Zaidan saada
+sivistystä, sivistystä.
+
+
+
+
+2.
+
+
+Lukiossa oli Zaida aluksi varsin hiljainen ja oppivainen. Ympäristö oli
+siksi uusi, ettei hän tuntenut itseään kyllin varmaksi siinä.
+
+Pian huomasi hän kuitenkin, että ihmiset täällä olivat samanlaisia kuin
+hänen kotikylässäänkin, vain ehkä vieläkin tuhmempia ja
+yksinkertaisempia. Mutta heillä oli toiset tavat, he osasivat hymyillä,
+silloin kun heitä oikeastaan olisi itkettänyt, ja teeskennellä
+ystävyyttä, silloin kun heillä olisi ollut halu repiä silmät päästä
+toisiltaan.
+
+Heti tuon huomion tehtyään kadotti Zaida kaiken sisällisen
+kunnioituksen heitä kohtaan.
+
+Mitä raukkoja, mitä pelkureita nuo ihmiset olivatkaan! Miksi he eivät
+uskaltaneet olla niinkuin olivat? Luulivatko he ehkä tuota tietä
+tulevansa paremmiksi ja kauniimmiksi?
+
+Zaida ainakin tunsi itsessään voiman olla niinkuin hän oli. Turhaan he
+häntä koettaisivat kytkeä typeriin kahleisiinsa.
+
+Siitä saakka muodostui Zaidan suurimmaksi iloksi tehdä skandaaleja.
+
+Lukiossa hän otti itselleen aivan erikois-oikeudet. Hän pyörtyi milloin
+hyvänsä opettajiensa suurimmaksi kauhistukseksi ja purskahti jälleen
+nauramaan, ystävättäriensä ylimmäksi ihastukseksi. Hän vastasi milloin
+hän tahtoi ja usein tuiki toisesta asiasta, mistä kysymys oli.
+
+Jos hän olisi ollut portinvahdin tai tavallisen pikkuporvarin tytär,
+häntä olisi rangaistu tai hänet olisi ajettu kokonaan pois lukiosta.
+Mutta nyt hän oli ruhtinaan tytär ja siksi sanottiin hänestä vain, että
+hän oli hysteerinen.
+
+Jo varhain alkoivat aistilliset pyyteet herätä hänessä.
+
+Itse hän tosin ei ollut vielä koskaan rakastunut, ei edes lapsena,
+kuten niin monet muut hänen ikäisensä naislukiolaiset. Mutta häntä
+huvitti nähdä miesten intohimoja ja ärsyttää niitä omalla
+keskenkasvuisella vartalollaan ja poikamaisilla suloillaan.
+
+Ensimmäinen, joka häneen rakastui, oli hänen musiikki-opettajansa, jo
+vanha, harmaantunut mies, jolla oli vaimo ja itsensä kokoisia poikia ja
+tyttäriä.
+
+Hänen mielestään Zaida oli suuri säveltaiteellinen kyky, nero
+suorastaan. Ja mitä rohkeammin Zaida keimaili hänelle, sitä
+korkeammalle kohosi hänen neroutensa äijän silmissä. Zaida teki hänet
+hupsuksi suorastaan. Miesparka haki esille nuoruuden-aikaiset
+sävellysyrityksensä, soitteli vesissä silmin niitä ja väitti, ettei
+kukaan muu kuin Zaida ollut häntä koskaan ymmärtänyt.
+
+— Mutta vaimonne? kysyi virnakko teeskennellyllä kummastuksella.
+
+— Oh, mitä! löi ukko kädellään kuin kärpäistä karkoittaen. Alhainen
+sielu! Hän on tappanut minussa suuren taiteilijan.
+
+Zaida nautti. Hän tunsi itsensä ihailluksi ja oli tyytyväinen.
+
+Toinen, joka häneen rakastui, oli eräs mieslukion ylemmän luokan
+oppilas. Mutta siitä tuli traagillinen tarina. Zaida oli aluksi hänestä
+sangen huvitettu, tapasi häntä, sallipa hänen suudellakin, mutta
+kyllästyi pian häneen ja pilkkasi kerran häntä useiden muiden
+ystävättäriensä läsnä-ollessa.
+
+Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Lukiolainen hävisi silloin
+tietymättömiin. Kirjoitti vain surullisen kirjeen ja ilmoitti, että
+elämä hänelle tämän jälkeen oli sietämätön.
+
+Vasta viikkoja senjälkeen löydettiin hänen ruumiinsa virrasta, joka
+vieri kaupungin lävitse.
+
+Zaida oli sitten jonkun aikaa sangen totinen ja mietiskelevä. Kuolleen
+nuorukaisen kuva kohosi usein syyttävänä hänen sielunsa onkaloista.
+Mutta samalla hän oli myös ylpeä siitä, että hän oli voinut sytyttää
+niin turmiota-tuovan pyyteen, ja hän tunsi itsensä ikäänkuin
+arvokkaammaksi ja täyskasvaneemmaksi muistaessaan, miten paljon hän jo
+oli näin nuorella ijällä kokenut.
+
+Zaida oli silloin viidentoista vanha.
+
+Sitten se oli eräs luutnantti, sitten eräs proviisori. Zaidalle oli
+samantekevää, mistä ihailu tuli, kunhan hän vain tunsi miesten
+suitsutuksen sieraimissaan. Ja mitä enemmän hän varmeni alallaan, sitä
+rohkeammin hän salli itseään hyväiltävän.
+
+Hän oli puolineitsyt, kuten häntä lukiossa kutsuttiinkin. Ja kun vielä
+vuotta pari vierähti, alkoi olla jotakuinkin vähän jäljellä hänen
+viattomuudestaan.
+
+Zaida oli heti opinto-aikansa alusta alkaen saanut runsaasti rahaa
+isältään. Itse hän ei parhaalla tahdollaankaan voinut kaikkea kuluttaa.
+Hän otti avuksi ystävänsä ja ystävättärensä, joiden kanssa hän välistä
+vietti täydellisiä orgioita. Aluksi riitti niissä vain viini, sämpylät
+ja yleinen kuherteleminen. Sitten tulivat lisäksi morfini, opiumi ja
+cocaini.
+
+Itse hän oli oikeastaan vielä sielunsa sisimmältä paljon
+turmeltumattomampi kuin mitä hänen elämänsä muodot olivat. Hänellä oli
+vain halu leikkiä, leikkiä! Ja ennen kaikkea leikkiä miesten
+intohimoilla, joita hän jo oli aika taituri kiihottamaan.
+
+Hän taisi esim. intialaisen käärmetanssin niin, että moni Parisin
+parhailla varieteenäyttämöillä olisi voinut häntä kadehtia.
+
+Hänen ihailijansa tulivat aivan hulluiksi siitä. Mutta hulluin kaikista
+oli eräs nuori kreivi Iljanski, joka viime aikoina oli myöskin
+hankkinut pääsyn itselleen Zaidan salaisiin juhlatiloihin.
+
+Hän oli saman kreivi Iljanskin poika, jota ukko Rurik piti pahimpana
+vihamiehenään. Jo senvuoksi hän herätti Zaidan vilkkainta
+mielenkiintoa. Mutta hän oli muutenkin korea poika, tuskin
+parissakymmenissä, kiveräviiksi, kiharatukka. Zaidan mielestä hänellä
+oli vain ehkä hiukan liian pieni pää. Se ei kuitenkaan estänyt häntä
+nuorta kreiviä erikoisesti suosimasta ja hänen tunteitaan
+tulistuttamasta.
+
+Niihin aikoihin kuoli vanha kreivi Iljanski ja nuori kreivi sai periä
+koko suuren osuutensa pesästä. Toinen osuus meni toiselle veljelle,
+joka oli tyhjäntoimittaja niinkuin hänkin. Äiti siirtyi tyttäriensä
+keralla sukulaistensa maatilalle Keski-Venäjälle.
+
+Sillon uskalsi nuori kreivi Ilja Iljanski todenteolla kosia Zaidaa.
+
+— Tiedät että rakastan sinua, kuiskasi hän kerran porraskäytävässä,
+saatettuaan Zaidan kotiin heidän yhteisistä kekkereistään. Miksi emme
+voisi mennä naimisiin?
+
+— Naimisiin?
+
+Sitä ei Zaida ollut tullut ajatelleeksi. Mutta se oli hänestä kovin
+mieltäkiinnittävää.
+
+— Juuri niin, naimisiin. Minun isäni on kuollut ja minä hallitsen nyt
+itseäni ja omaisuuttani.
+
+— Mutta minun isäni elää, huomautti Zaida järkevästi. Eikä hän ikinä
+antaisi suostumustaan meidän liitollemme.
+
+— Miksi ei? kysäisi kreivi ylpeästi vartaloaan ojentaen. Minun sukuni
+on yhtä ylhäinen kuin hänen, minun omaisuuteni...
+
+Ei, ei nyt ollut siitä kysymys, selitti Zaida. Oli kysymys sukujen
+välisestä vihollisuudesta. Ja niin paljon luuli Zaida ukko Rurikia
+tuntevansa, että tämä ennemmin heittäisi hänet vaikka kaivoon kuin
+jonkun kreivi Iljanskin syliin.
+
+— Sitäpaitsi hän on määrännyt minut jo toiselle, lisäsi Zaida
+surumielisesti. Ei, siitä ei tule mitään. Paras kun lakkaat sellaisia
+ajattelemasta!
+
+Nuori kreivi rypisti otsaansa ja vaikeni, mutta ei päästänyt Zaidan
+kättä kädestään. Nähtävästi työskentelivät hänen aivonsa
+kuumeentapaisesti.
+
+Zaida teetteli jo itkua, kun kreivi äkkiä lausahti päättävästi.
+
+— Siinä tapauksessa meidän ei auta muu kuin karata.
+
+— Karata?
+
+Zaida lakkasi heti itkemästä ja katsoi suurin silmin kosijaansa, joka
+hänestä siinä silmänräpäyksessä kasvoi kahta suuremmaksi ja
+miehekkäämmäksi.
+
+— Juuri niin, karata. Ei ole mitään muuta keinoa. Sillä sinua en minä
+kuitenkaan päästä käsistäni milloinkaan.
+
+Sekin oli Zaidan mielestä miehen tavalla puhuttu.
+
+Karkaamisen ehdotus oli tosin hänelle vielä odottamattomampi kuin
+avioliiton ajatus. Mutta se oli sitäkin mieltäkiinnittävämpi.
+
+Kuinka? He karkaisivat kahden? Keskellä yötä, kuten romaaneissa
+konsanaan? Ehkä ikkunasta? Ehkä pitkin köysi-tikapuita? Menisivät
+vastoin sukujen mieltä avioliittoon kuin Romeo ja Julia? Kuinka
+jännittävää!
+
+Ja mitä kaikki muut naislukion oppilaat sitten sanoisivat? Ja mitä
+opettajat? Ja mitä koko kaupunki?
+
+Erinomaista! Siitä tulisi skandaali, jonka rinnalla kaikki hänen
+entisensä olisivat pelkkää lastenleikkiä.
+
+Zaida taputti ihastuneena käsiään. Mutta sitten hän kävi äkkiä hyvin
+vakavaksi ja kysyi:
+
+— Mitä luulet isäni tästä sanovan?
+
+— Oh, sitten hänen ei auta muuta kuin suostua! lohdutti Iljanski. Ellet
+sinä tahdo mennä, menen itse hakemaan hänen siunauksensa.
+
+Zaida suuteli tulisesti urhoollista kosijaansa. Juuri tuollaisen piti
+miehen olla hänen mielestään.
+
+He päättivät karata vielä samana yönä.
+
+Zaida oli silloin kahdeksantoista vuoden vanha.
+
+
+
+
+3.
+
+
+He karkasivat. Ja asettuivat Pietariin asumaan, koska myöskin kreivi
+Iljanski tahtoi välttää kotikaupunkiaan ja Zaidan isän lähintä
+läheisyyttä.
+
+He vihittivät itsensä salaisuudessa. Kreivi Iljanskin suku antoikin
+suostumuksensa asialle, mutta ukko Rurikin ovi oli ja pysyi ijäti
+suljettuna tyttärelle.
+
+Kreivi Iljanskin kodista, jonne myös hänen veljensä Feodor piakkoin
+saapui, tuli pian maailmankaupungin hilpeimpiä seurakeskuksia. Mutta
+enimmän huvittelivat he oikeastaan kodin ulkopuolella. Veljeksillä oli
+paljon rahaa, he olivat kumpikin jo tuttuja kaikissa yökahviloissa,
+jonne Zaida seurasi heitä uteliaana ja mielellään.
+
+Pietarissa sai Zaida tietää, että hänen miehellään oli lapsi erään
+entisen rakastajattarensa kanssa. Ja Pietarissa sai kreivi Ilja samoin
+nähdä, miten Zaida sylitteli ja suukosteli hänen nuorempaa veljeänsä
+Feodoria.
+
+Syntyi kiivaita kohtauksia heidän välillään. Mutta lopuksi he kuitenkin
+katsoivat parhaaksi sopia ja tuomita lempeämmin toistensa entisiä ja
+nykyisiä hairahduksia.
+
+Kreivi Ilja antautui peittelemättä entisiin elämäntapoihinsa.
+
+Nuoresta kreivittärestä taas ruvettiin kuiskimaan, ettei hänen hyveensä
+ollut mahdollisia hyökkäyksiä vastaan aivan järkkymätön. Ja oli monta,
+jotka tahtoivat siinä suhteessa koettaa onneaan.
+
+Kreivi Ilja taisteli aluksi eräiden kanssa heistä. Toisinaan haavoittui
+hän itse, toisinaan hänen vastustajansa. Sitten he löivät kättä
+toverillisen sovinnon merkiksi ja menivät syömään yhdessä illallista.
+
+Myöhemmin hän ei viitsinyt taistellakaan enää. Hän koetti vain hakea
+korvausta omalla tahollaan.
+
+Hän saikin sitä siinä määrässä, että kun Zaida eräänä iltana palasi
+Oopperasta, jonne hänen miehensä ei ollut viitsinyt saattaa häntä, hän
+tapasi kotonaan lauman puolialastomia tanssijattaria. Toisen kerran hän
+yllätti miehensä lemmenkohtauksesta kamarineidin kanssa heidän omalla
+aviovuoteellaan.
+
+Kumpikaan ei enää toisestaan välittänyt. Kuitenkin he vielä istuivat
+ulkona yksissä. Mutta kun erään yökahvilan yleisöstä joku loukkasi
+Zaidaa ja tämä vetosi miehensä ritarilliseen puolustukseen, vastasi
+kreivi Ilja välinpitämättömästi:
+
+— Soromnoo, ei mitään. Hänen sijassaan olisin minä samoin tehnyt.
+
+Eikä Zaida puolestaan tuntenut enää pienintäkään surua, vaikka hänen
+miehensä usein lepäsi kuolemansairaanakin pitkistä yöllisistä
+huvituksistaan.
+
+Yksi asia yhdisti kuitenkin aviopuolisoita. Se oli raha.
+
+Eräänä päivänä sanoi kreivi Ilja synkästi vaimolleen tämän astuessa
+heidän yhteiseen aamusalonkiinsa.
+
+— Kuulepas kyyhkyläiseni! sanoi hän. Asianajajani ilmoittaa, että minun
+perintö-osuuteni alkaa nyt olla lopussa.
+
+— Voi olla, haukotteli Zaida. Mutta mitä se minuun kuuluu? Tiedäthän,
+että minä en ymmärrä mitään raha-asioita.
+
+— Tiedän, vastasi kreivi Ilja katkerasti. Se kuuluu sentään sinuunkin
+sen verran, että meidän pian täytyy matkustaa pois Pietarista.
+
+— Minne?
+
+Zaida katsoi vilpittömästi hämmästyneenä häneen.
+
+— Minun maatilalleni Etelä-Venäjälle. Onneksi emme ole ehtineet sitä
+vielä hurjistella.
+
+— Maatilalle? Maaseudulle? kysyi Zaida säikähtäen. Sehän on mahdotonta!
+
+— Kuitenkin sen täytyy tapahtua. Rahat ovat auttamattomasti lopussa.
+
+— Tee velkaa!
+
+— En saa enää. Kaikki tuntevat aineellisen tilani. Minulla ei ole enää
+muuta kuin tuo maatila.
+
+— Suuri maatila?
+
+— Aivan tavallinen. Ehkä siinä elää juuri.
+
+— Mutta sehän on suoranaista kurjuutta! kivahti Zaida.
+
+— Nimitä sitä miksi vain tahdot, vastasi kreivi Ilja, nyt itse
+vuorostaan haukotellen. Mutta me voimme vielä elää herroiksi viikon
+pari.
+
+Asia antoi Zaidalle paljon miettimistä. Ja hän kieltäytyi joksikin
+aikaa myös tavallisista seurahuveistaan.
+
+Sensijaan nähtiin hänen näinä aikoina seurustelevan tavallista enemmän
+kreivi Iljan nuoremman veljen Feodorin kanssa.
+
+Kreivi Ilja näki sen kyllä ja aikoi jo joskus varoittaakin veljeään.
+Mutta se jäi häneltä aina, sillä hän pelkäsi, että hänen veljensä voisi
+väärinkäsittää varoituksen.
+
+Saattaisihan poika luulla esim. että hän oli mustasukkainen!
+
+Hän mustasukkainen! Hän, kreivi Ilja, moisen letukan vuoksi. Ei tullut
+kysymykseen.
+
+Ja niin jäi veljellinen varoitus antamatta.
+
+Pari viikkoa yllämainitun keskustelun jälkeen ampui kreivi Feodor
+itsensä. Koko hänen suuri perintö-osuutensa lankesi kreivi Iljalle ja
+hänen vaimolleen.
+
+Aviopuolisot matkustivat Nizzaan. Ja jälleen oli kaikki jonkun aikaa
+hyvin heidän välillään.
+
+
+
+
+4.
+
+
+He vierailivat vuosikauden Nizzassa, Rivieralla ja Monte Carlossa.
+Kaikkialla he tapasivat maamiehiään, yhtä rikkaita, yhtä ylhäisiä ja
+huikentelevaisia kuin hekin, ilman mitään päämäärää tai
+elämäntarkoitusta.
+
+Nizzassa täytyi kreivi Iljan yhteiskunnallisen maineensa vuoksi jälleen
+taistella erään vaimonsa rakastajan kanssa.
+
+Zaida tahtoi olla mukana taistopaikalla. Kun ei se käynyt muuten
+päinsä, hän piiloutui pensaikkoon ja seurasi sieltä sykkivin sydämin,
+posket hohtavina asioiden kehittymistä.
+
+Kaksintaistelun valmistukset vaikuttivat häneen tuiki juhlallisesti.
+Hän ei ollut koskaan nähnyt tällaista, ainoastaan kuullut puhuttavan.
+Kuinka jännittävää! Ja hän voi tuskin estää itseään ääneen
+huudahtamasta, kun kirkkaat miekat aamuruskossa ensikerran vastakkain
+risteytyivät.
+
+Kumpi voittaisi noista? Hänen miehensä vai hänen rakastajansa?
+
+Samantekevä! Sillä eihän hän oikeastaan välittänyt heistä
+kumpaisestakaan.
+
+Samantekevä, kun vain taisteltiin ja hänen vuoksensa taisteltiin!
+Miesparat! Mitä suuria lapsia he olivat! Oliko hänen vikansa, että nuo
+poloiset olivat valmiit tottelemaan jokaista hänen pienintä
+viittaustaankin?
+
+Mutta sääli oli vain ohimenevä hetken tunnelma hänessä.
+
+Pääasia oli uusi, tavallisuudesta poikkeava aistivaikutus. Nähdä kerran
+verta! Verta, joka virtasi hänen vuokseen! Nähdä toisen kaatuvan maahan
+kuoliaana ja rientää toista voittajana syleilemään.
+
+Mikä pettymys!
+
+Ei kuollut kumpikaan. Ei tapahtunut mitään suurta eikä tärisyttävää.
+Hänen miehensä haavoittui vain hiukan käsivarteen, jonka jälkeen
+vastustajat sopivat keskenään ja palasivat kaupunkiin samalla
+automobiililla.
+
+— Sonja, sanoi Zaida kamarineidilleen, joka oli seurannut häntä hänen
+luvattomalle vakoiluretkelleen. Eikö totta, maailma on pelkkää
+harmautta ja ikävyyttä.
+
+— Kreivittären sijasta minä ottaisin itselleni uuden rakastajan,
+huomautti Sonja rikkiviisaasti.
+
+— Voit olla oikeassa, myönsi Zaida. Tuosta ei ainakaan ole mihinkään.
+Palatkaamme hotelliin.
+
+Niin jatkui hänen elämänsä. Välistä väsyi hän myös rakkauteen. Silloin
+valtasi hänet pelihimo. Eivätkä pienet olleet ne summat, jotka pyörivät
+heiltä pois Monte Carlon rulettipöydän ääressä.
+
+Eräänä päivänä ilmoitti kreivi Ilja vaimolleen, että myöskin veljen
+perintö-osuus oli lopussa.
+
+— Meidän täytyy sittenkin matkustaa maatilallemme Etelä-Venäjälle,
+sanoi hän. Ja nyt heti! En ole ennen aikoja tahtonut säikyttää sinua.
+
+Hän odotti suurta kohtausta, myrskyä, itkua ja hammasten kiristystä.
+Siksi hän hämmästyi suuresti, kun hänen vaimonsa vastasi vain
+yksikantaan:
+
+— Vai niin! Minä olen valmis.
+
+— Niin, lisäsi kreivi Ilja kyynillisesti. Sillä eihän minulla ole
+ketään muuta veljeä, jonka voisin periä enää.
+
+Sekään myrkytetty pisto ei vaikuttanut mitään. Zaida katsoi häneen
+aivan lempeästi ja rauhallisesti.
+
+— Jumalan kiitos! sanoi hän. Jos mikään on minulle nyt tervetullut, on
+juuri maaseudun hiljaisuus.
+
+Kreivi Ilja ei tahtonut uskoa korviaan.
+
+Zaidako noin puhui? Zaida, joka ei koskaan saanut kylläkseen
+huvituksista?
+
+Hän oli luullut ilmoittavansa surusanoman. Ja toinen ilmoittikin
+iloitsevansa siitä!
+
+Jos koskaan, tunsi kreivi Ilja itsensä nyt jotakuinkin
+yksinkertaiseksi.
+
+Pah! ajatteli hän itsekseen. Tuo teeskentelee! Mutta hämärä aavistus
+sanoi hänelle kuitenkin, että tuossa naisessa saattoi piillä voimia,
+joita hän ei ikinä ollut ymmärtänyt.
+
+Kaikki selvisi kuitenkin siinä silmänräpäyksessä.
+
+— Niin, armaani, jatkoi Zaida samaan vienoon, hiljaiseen äänilajiin.
+Sinä ihmettelet, näen minä?
+
+— Kyllä. En luullut sinun maa-elämää rakastavan.
+
+— Unohdat, että olen itse kotoisin maalta. Mutta se seikka nyt ei tällä
+kertaa suinkaan ole määräävä mielialalleni.
+
+— Mikä siis?
+
+— Olen odottanut tilaisuutta sanoa sen sinulle. Niin, olen tulemassa
+äidiksi, rakas Ilja.
+
+Oli kuin olisi katto pudonnut kreivin päälakeen. Mikään ei olisi tällä
+hetkellä voinut enemmän hänen aivojansa tärähyttää.
+
+— Sinä? Äidiksi? osasi hän vain änkyttää.
+
+— Niin, jatkoi kreivitär äskeisellä äänellään, joka oli niin uusi
+hänen miehelleen. Onko se sinun mielestäsi niin ihmeellistä?
+
+— Äidiksi? kertoi kreivi. Nyt, kahden vuoden avio-elämän jälkeen?
+Kyllä! Se on mielestäni sangen ihmeellistä.
+
+— Unohdat, että minäkin olen nainen. Toivon, ettei äitiys ole rumentava
+minua sinun silmissäsi.
+
+Äitiys? Nainen? Zaida voisi synnyttää?
+
+Niin, sen oli kreivi Ilja todellakin unohtanut.
+
+Aluksi hän oli sitä kyllä ajatellut. Mutta ei nyt enää pitkiin
+aikoihin. Eihän Zaida ollut muutenkaan niinkuin muut naiset. Kaikkein
+vähimmän hän oli niinkuin puolisot ylimalkaan ovat.
+
+Mikä oli Zaida siis nämä kaksi vuotta ollut hänelle?
+
+Kreivi Ilja oli pakotettu tuonkin nyt itselleen määrittelemään.
+
+Ei, ei Zaida ollut ollut mikään vaimo hänelle. Pikemmin toveri,
+pikemmin hyvä juomaveikko, yhtä irstaileva kuin hän itsekin, mutta
+nähtävästi juuri senvuoksi puoleensa kiinnittävä, koska he kaikesta
+huolimatta olivat yhdessä pysyneet.
+
+Varsinkin senjälkeen kuin he olivat kokonaan lakanneet toisilleen
+mitään velvollisuuksia asettamasta, he olivat tulleet oikein hyviksi
+ystäviksi.
+
+Ja nytkö oli juopa aukeava heidän välillään? Nytkö oli tuo outo, tuo
+salaperäinen, tuo ikinaisellinen jälleen rikkova heidän hyvän
+toveruutensa?
+
+Kreivi Iljalle oli tuo ajatus tuiki sietämätön.
+
+Mahdollinen äitiys siirsi Zaidan hänelle tuntemattomiin maan-osiin. Ja
+hän olisi kuitenkin tahtonut säilyttää hänet lähellään. Sillä eihän
+kukaan ymmärtänyt häntä niinkuin Zaida. Eikä kukaan voinut olla niin
+hauska ja huvittava, kun vain oli paljon rahaa ja voi antaa vallan
+jokaiselle päähänpistolleen.
+
+Kreivi Iljan hämmästys vaihtui vaistomaiseksi suuttumukseksi. Hän kävi
+kiivaasti kiinni Zaidan käsivarteen ja kysyi töykeästi:
+
+— Kenen lapsi se on?
+
+Zaida loi häneen suuret, tummansiniset silmäteränsä.
+
+— Kenen muiden kuin sinun! virkahti hän sitten kuin ihmetellen niin
+lapsellista ja yksinkertaista kysymystä. Vai tahdotko laskea leikkiä
+minun kanssani?
+
+— Sinä tahdot laskea leikkiä minun kanssani, ärjäisi Ilja. Uskotko
+minua todella niin naiviksi? Tietysti se on joku sinun lukemattomista
+rakastajistasi!
+
+Zaida ei joutunut ollenkaan hämilleen. Hän vain pusersi hiljaa miehensä
+kättä ja kuiskasi:
+
+— Myöskin sinulla on ollut lukemattomia rakastajattaria. Mutta olisitko
+sinä tahtonut ketään heistä vaimoksesi ja puolisoksesi nimittää?
+
+Kreivi Ilja mietti.
+
+— En, se on totta, vastasi hän sitten yksinkertaisesti.
+
+— Siinäpä se, huomautti Zaida. Myöskin minulla on voinut olla monta
+ihastusta. Mutta lapseni isäksi en minä olisi voinut valita ketään
+muuta kuin sinut, sinut yksin koko avarasta maailmasta.
+
+Hän puhui vielä paljon samaan suuntaan. Ja kreivi Ilja kuunteli häntä
+mielellään.
+
+Lopuksi hänen onnistui kokonaan vakuuttaa miehensä ja poistaa tämän
+onnettomat epäluulot. Kreivi Ilja itki. Itki ensikertaa heidän
+kaksivuotisen avioliittonsa aikana, painoi päänsä hänen syliinsä ja
+sopersi:
+
+— Zaida, rakas Zaida! Nyt vasta meistä tulee oikein mies ja vaimo.
+
+Zaida katsoi häneen ihmetellen.
+
+Mitä lapsia nuo miehet olivatkaan! Sanalla sai heidät itkemään, sanalla
+nauramaan. Ja kahdella voi heidät vakuuttaa mistä seikasta hyvänsä. Tuo
+kaikki oli hänestä erittäin mieltäkiinnittävää.
+
+
+
+
+5.
+
+
+Kreivi Iljan hyvät aikomukset, niin vilpittömiä kuin ne ehkä olivatkin,
+eivät kestäneet edes niin kauan kuin hänen vaimonsa raskaus. Heti kun
+he olivat tuolle etelä-venäläiselle maatilalle todellakin saapuneet,
+valtasi vastustamaton ikävä hänet ja hän koetti käyttää hyväkseen
+kaikkia niitä huvituskeinoja, joita hänen köyhtynyt asemansa vielä
+salli hänelle.
+
+Maatila oli lähellä Kijeviä. Kreivi Ilja matkusti sinne usein ja palasi
+joskus takaisin maaten juopuneena kuin kuollut reen perässä.
+
+Kartanon monet sievät palvelustytöt hän piti itse-oikeutettuna
+saaliinaan.
+
+Zaida näki kaikki, ymmärsi kaikki, mutta ihmeekseen hän huomasi
+olevansa kaiken tuon suhteen sangen välinpitämätön. Siitä hän päätti
+ettei hän todellakaan rakastanut miestään, ei edes sen vertaa, että
+olisi viitsinyt olla hänen käytöksestään loukkautunut.
+
+Kreivin mielestä oli Zaida taas käynyt niin merkillisen ikäväksi ja
+mitättömäksi, senjälkeen kuin tämä oli menettänyt kaiken viehätyksensä
+nautintovälikappaleena. Joskus hän olisi tahtonut olla hyvä hänelle,
+mutta hän ei suorastaan voinut. Pieninkin äidillinen ilme Zaidan
+kasvoilla oli hänelle perinjuurin inhoittava.
+
+Zaida synnytti pojan.
+
+— Olisi voinut olla tyttö, huomautti kreivi Ilja heti synnytyksen
+jälkeen hänelle töykeästi.
+
+Sekään ei ollut omiaan aviopuolisoiden väliä juuri lähentämään.
+
+Heti lapsivuoteesta parannuttuaan rupesi Zaida ottamaan osaa
+paikkakunnan seura-elämään.
+
+Jumala oli täyttänyt hänen toivonsa: äitiys ei todellakaan ollut häntä
+rumentanut. Se oli päinvastoin lisännyt hänen naisellisia sulojaan,
+pyöristänyt sopivasti hänen pitkän solakan vartalonsa, syventänyt hänen
+silmänsä ja antanut hänen koko olennolleen lempeän arvokkuuden, joka
+missä seurassa hyvänsä vaati huomiota osakseen.
+
+Hänen nenänsä oli vain edelleen hiukan liian paksu. Se oli lapsesta
+asti ollut Zaidan suurin suru, mutta sille hän ei mahtanut mitään.
+
+Paikkakunnan tilanhaltijat keskustelivat usein keskenään tuosta
+uudesta, nuoresta fasaanista, joka äkkiarvaamatta oli heidän
+kanatarhaansa pudonnut. Eivätkä he väsyneet iltakausiin pohtimasta,
+mikä tuon merkillisen naisen pääasiallinen vetovoima mahtoi olla.
+
+— Mikään kaunotar hän ei ole, oli nuoren parooni von Hellerin tapa
+sanoa. Mutta hän on viehättävä, kovin viehättävä. Hänen käyntinsä on
+aaltoileva kuin tähkä tuulessa.
+
+— Siinä nyt ei mitään merkillistä ole, väitti entinen kaartinluutnantti
+Jurjev, eräs häntä hiukan vanhempi aatelismies. Mutta katso hänen
+kasvojaan!
+
+— Ne ovat kylmät ja liikkumattomat! kiisti parooni.
+
+— Juuri siinäpä onkin niiden omituinen sulo, huokasi Jurjev. Sillä tuo
+kylmyys ei ole kuitenkaan kuollutta, tuo liikkumattomuus ei
+tunteettomuutta. Se on vain siveän, kainon sielun luontaista
+koskemattomuutta. Ja kun hän hymyilee...
+
+— Oli miten oli! Voisin kuolla hänen viittauksestaan.
+
+— Myöskin minä. Tappaa tai tulla tapetuksi.
+
+He, kuten kaikki muutkin, olivat mielipuolisesti Zaidaan rakastuneet.
+Ja kaikki he olivat yksimielisiä siitä, ettei kreivi Ilja ansainnut
+häntä niin nimeksikään.
+
+Kukin tekivät he hänelle vuorostaan myös rakkaudentunnustuksiaan.
+
+Zaida kuunteli heitä kaikkia, hymyili, ei evännyt eikä myöntänyt, vaan
+jätti heidät jokaisen toivon ja epätoivon vaihteille, joka oli omiaan
+heidän ihailuaan äärimmilleen kiihoittamaan.
+
+— Hän on sfinksi!
+
+— Hän on arvoitus!
+
+— Hän on hyvän ja pahan tiedon puu!
+
+Tuollaiset huudahdukset tulkitsivat paikkakunnan herrojen mielipidettä
+hänestä.
+
+Kiihkein kaikista oli entinen kaartinluutnantti Jurjev. Hän ei saanut
+enää rauhaa päivällä eikä yöllä. Zaidan salaperäiset kasvot väikkyivät
+alati hänen sielunsilmiensä edessä.
+
+Eräänä päivänä he olivat kaikki vieraisilla paikkakunnan rauhantuomarin
+luona. Huviteltiin ampumalla pilkkaan pistoolilla. Varsinkin naiset
+olivat tähän urheiluun tuiki ihastuneet.
+
+Myöskin Zaida oli siellä.
+
+Luutnantti Jurjev seuraili häntä kaikkialle ja kuiskaili hänen
+korvaansa entistä epätoivoisemmin ääretöntä rakkauttaan ja intohimoaan.
+
+— Te laskette leikkiä, hymyili Zaida.
+
+— Jumal'auta, en! intoili Jurjev. Ajattelen teitä, uneksin teistä.
+Tulen hulluksi, jumal'auta, jos työnnätte luotanne minut.
+
+— Niin kaikki sanovat, hymyili Zaida. Miksi minun pitäisi uskoa
+erikoisesti juuri teitä? Näyttäkää, todistakaa rakkautenne!
+
+— Saatte nähdä, virkahti Jurjev matalalla äänellä.
+
+Talon rouvan oli vuoro ampua juuri. Hän piti jo pistoolia ylhäällä ja
+tähtäsi, sormi liipaisimella. Ennen kuin kukaan ehti estää tai talon
+rouva huomata edes, mistä kysymys oli, oli luutnantti Jurjev pistänyt
+kätensä pistoolinsuun eteen.
+
+Laukaus pamahti. Käsi vaipui alas verisenä ja läpiammuttuna.
+
+Nyt uskoi Zaida.
+
+Yleisen hämmingin kestäessä, sillä aikaa kun Jurjevia hoidettiin ja
+sidottiin, hän seisoi liikkumattomana, tuijottaen etsivin, tutkivin
+silmin häneen, koettaen arvata hänen sielunliikkeitään ja eritellen
+yhtä tarkasti omiaan.
+
+Siis tuohon saakka hän voi miehet ajaa! Siis tuohon saakka oli hänellä,
+vaikka hän ei ollut vielä antautunutkaan, valta häntä rakastavien
+miessydänten yli!
+
+Tuo oli enempi kuin kaksintaistelu.
+
+Luutnantti Jurjevista tuli hänen rakastajansa. Heidän suhteensa kesti
+ummelleen kuusi kuukautta eli juuri niinkauan kuin Zaida viitsi
+ylläpitää sitä.
+
+Hän väsyi siihen. Jurjev vaivasi häntä alituisella
+mustasukkaisuudellaan. Se oli taas ominaisuus, jota Zaida ei voinut
+sietää ollenkaan. Hän ei itse ollut koskaan tuntenut sitä eikä
+senvuoksi voinut sitä myöskään muissa ymmärtää.
+
+Hän päätti vapautua Jurjevista. Mutta miten?
+
+Ottamalla toisen rakastajan? Sehän olisi ollut helppoa hänelle, mutta
+tuskin vienyt tarkoitettuun tulokseen. Miehet olivat niin kummallisia!
+He surivat, kärsivät, riitelivät, uhkasivat eivätkä kuitenkaan
+luopuneet rakkautensa esineestä.
+
+Matkustamalla pois? Siihen hänellä ei ollut varaa taas.
+
+Zaida päätti antaa kohtalon ratkaista.
+
+Ja kohtalo oli hänelle tällaisissa tapauksissa aina kaksintaistelu.
+
+Itse asia oli hänelle tosin jo kadottanut kaiken romantisen
+jännityksensä. Mutta sen tulokset saattoivat kuitenkin joskus olla
+hyvinkin kunnioitusta herättäviä.
+
+Varsinkin senjälkeen kun Kijevissä eräs upseeri oli surmannut toisen
+kaksintaistelussa, suuntautuivat Zaidan ajatukset yhä enemmän tuohon
+keinoon. Mutta se olikin tapahtunut pistooleilla. Siinä ase! Miekka ei
+itse asiassa kelvannut mihinkään.
+
+Mutta mitä jos Jurjev, joka oli tunnettu pistoolinkäyttäjä, sensijaan
+että antaisi sulasta rakkaudesta häneen ampua itsensä, surmaisikin
+hänen miehensä?
+
+Yhdentekevää!
+
+Kun Zaida oikein tuumi asiaa, hän huomasi että hän ehkä vielä
+mieluummin tahtoi vapautua kreivi Iljasta.
+
+Mitä iloa hänellä oikeastaan oli miehestään? Ja mitä hyötyä? Ei mitään,
+ei kerrassa mitään. Maatilan hän saisi joka tapauksessa periä.
+
+Kohtalo sai ratkaista. Pääasia, että toinen noista miehistä häviäisi
+elämän näyttämöltä.
+
+
+
+
+6.
+
+
+Zaidalle oli hyvin helppo järjestää asiat niin, että kreivi Ilja
+loukkasi Jurjevia. Hänen yllytyksestään lähetti jälkimmäinen kreiville
+kaksintaistelu vaatimuksensa.
+
+Mutta kreivi Ilja ei ottanut vastaan sitä.
+
+Hän ei todellakaan ottanut vastaan. Mikä eläin!
+
+Hän vain nauroi ja selitti, että hän ja Jurjev olivat parhaita ystäviä
+ja jos Jurjevilla oli jotakin valittamista häntä vastaan, hän oli heti
+valmis pyytämään anteeksi niin monta kertaa kuin toinen halusi vain.
+
+Sekundantit menivät tyhjin toimin matkoihinsa. Mutta Zaida kihisi
+vihasta. Näinkö täytyi siis raueta koko hänen suunnitelmansa?
+
+Jurjev ja kreivi Ilja sopivat todellakin, näyttipä heidän ystävyytensä
+tästä tilapäisestä välikohtauksesta vain lämmenneen ja lujittuneen.
+
+Zaida tunsi hetkisen itsensä melkein kuin syrjäytetyksi noiden kahden
+lähestyessä toisiaan, joita hän juuri oli tahtonut toisistaan
+etäännyttää ja saada vihamiehinä, surma-ase kädessä, toisiaan vastaan
+seisomaan.
+
+Tuokin oli uusi kokemus Zaidalle.
+
+Miehet voivat siis tuollaisiakin olla! Lyödä kättä keskenään ja jättää
+turvattoman naisen epäritarillisesti siihen sivuun seisomaan! Tämän
+opetuksen muistaisi hän kyllä. Toistakertaa ei hänelle tämäntapaista
+erehdystä enää saisi tapahtua.
+
+Murhatkoon siis jompikumpi heistä toisen, jos kerran on mahdotonta
+pakottaa heitä kaksintaisteluun!
+
+Tuo ajatus liiti lintuna Zaidan aivojen yli.
+
+Ensi kerralla hän sitä kauhistui. Mutta se tuli takaisin ja silloin se
+oli jo paljon vähemmän kauhistuttava hänen mielestään. Murha tai
+kaksintaistelu! Olihan se oikeastaan sama asia. Ja siten hänen ehkä
+onnistuisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja vapautua samalla
+kertaa heistä molemmista.
+
+Toinen lautoihin, toinen rautoihin! Se olisi oikein noille kummallekin.
+
+Zaida oli nyt joka tapauksessa päättänyt kostaa heille.
+
+Hän kyseli vain itseltään: kumpi? Kummassa olisi kyllin miestä
+lähettämään hänen tähtenä murhaisan luodin toisen sydämeen?
+
+Pian hän huomasi, ettei hänellä tässä suhteessa voinut olla paljon
+toiveita Jurjevista. Tämä oli ritarillinen luonne, joka tosin rakasti
+silmittömästi Zaidaa, mutta ei olisi edes rakastetun naisen vuoksi
+ollut valmis mihinkään alhaiseen.
+
+Entä hänen miehensä kreivi Ilja sitten?
+
+Zaida tarkasteli ensi kertaa tällä silmällä häntä. Ei, ei ollut
+tuostakaan! Nautiskelija, irstailija, juoppolalli tosin, mutta ei
+murhamies. Eikö hänessä siis piillyt mitään väkivaltaisia voimia, joita
+olisi voinut ärsyttää ja pienestä idusta suureksi kasvattaa...?
+
+Kyllä, pilli! Kun hän oli juonut kylliksi, hän voi olla hyvinkin
+väkivaltainen. Kerran hän oli sellaisessa tilassa esim. lyönyt Zaidaa
+ja uhannut ampua hänet.
+
+Siinä oli kohta! Siinä oli aukko muurissa, josta hän ehkä voisi
+sisiliskona sisälle tunkeutua.
+
+Mutta täytyi saada hänet juomaan, paljon juomaan. Ja sitten valmistaa
+sopiva tilaisuus.
+
+Myöskin oli tarpeellista rakastuttaa hänet jälleen nuoruutensa
+morsiameen hurjasti, mielenvikaisesti, kuten kerran entisinä aikoina,
+jolloin hän oli ollut valmis ryöstämään hänet ja hänen kanssaan
+maailman ääriin pakenemaan.
+
+Zaida päätti koettaa, onnistuisiko se vielä hänelle.
+
+Se kävi helpommin kuin hän oli odottanutkaan.
+
+Hän oli vain muutamia päiviä hellempi ja huomaavaisempi miehelleen kuin
+milloinkaan. Hän pukeutui koulutyttömäisesti ja palautti taitavasti
+toisen mieleen vanhoja muistoja, vanhoja lemmenkohtauksia. Hän ärsytti
+kreivi Iljan itserakkautta ja oli ihailevinaan hänen jokaista sanaansa
+ja tekoaan, vieläpä hänen sangen tuulentupaisia suunnitelmiaan maatilan
+parantamiseksi ja heidän aineellisen asemansa kohottamiseksi.
+
+Luonnollisesti hän samalla antautui tavallista suuremmalla
+taituruudella miehensä rajuille hyväilyille, joista hän itse asiassa ei
+ollut koskaan kieltäytynytkään.
+
+Hänen onnistui. Kreivi Ilja uskoi jo olevansa aika mies mielestään.
+
+Nyt hän on kypsä, ajatteli Zaida. Nyt hän ei salli enää kenen tomppelin
+hyvänsä rakastella vaimoaan. Nyt hän ampuu. Mutta nyt on myös
+käytettävä tilaisuutta.
+
+Hän valmisti kotiinsa kestit ja kutsui Jurjevin ynnä koko seudun
+aateliston niihin.
+
+Hän oli mitä ihastuttavin emäntä, jota vieraitten silmät mielellään
+seurasivat. Ihastunein kaikista oli kuitenkin Jurjev, joka katsoi
+yleisesti aavistetun rakastaja-asemansa sallivan hänelle eräänlaisia
+etuoikeuksia muiden rinnalla talon emännän julkiseenkin suosioon,
+kädenpuristuksiin ja silmän-iskuihin nähden.
+
+Zaida laittoi aina niin, että kreivi Ilja saattoi havaita ne. Ja
+samalla ikäänkuin ilmiantoi miehelleen tämän tunkeilevan ja hänelle
+epätervetulleen kosiskelijan.
+
+Kreivi Ilja ei sanonut mitään, vaan joi kovasti, tyhjentäen lasinsa
+aina pohjaan ja kehoittaen vieraita samoin tekemään.
+
+Tunnelma nousi. Harva oli selvä enää. Silloin ehdotti joku, että
+lähdettäisiin välillä ajelemaan kauniissa talvi-illassa, kukin naisensa
+keralla ja palattaisiin sitten takaisin pitoja jatkamaan.
+
+Ehdotus saavutti yleisen suosion myrskyn.
+
+Zaidankin mielestä se oli hyvin onnistunut ajatus. Mutta hän heitti
+paljonpuhuvan katseen mieheensä, kun Jurjev eteisessä ilman muuta
+ojensi käsivartensa ja pyysi saattaa rekeen hänet.
+
+Tällä kertaa näytti kreivi Ilja hänet ymmärtävän.
+
+Joku herroista keksi kantaa naisensa portailta rekeen. Toinen seurasi
+hänen esimerkkiään. Myöskin Jurjev kantoi Zaidan käsivarsillaan. Mutta
+ennen kuin hän päästi hänet taljojen alle, hän kumartui äkkiä ja
+suuteli häntä.
+
+Samassa silmänräpäyksessä kuului laukaus ja hän vaipui maahan sanaa
+päästämättä.
+
+Kreivi Ilja seisoi portailla silmät verestävinä, pistooli kädessään.
+Hän oli ampunut selkään häntä.
+
+— Ruumis syrjään! hän huusi hurjasti. Minä ammuin hänet. Minä ammuin
+kuin koiran hänet. Te näitte, että hän suuteli vaimoani.
+
+Sitten hän heittäysi itse vaimonsa vierelle rekeen, ärjäsi kuskille ja
+valjakko vieri kalpeaan kuutamoon.
+
+Jurjev eli vielä. Häntä lähdettiin kotiinsa kuljettamaan, mutta hän
+kuoli matkalla. Herroista asettuivat useimmat jyrkästi kreivi Iljan
+puolelle.
+
+— Se oli miehen työ, kuului reestä rekeen yleinen mielipide. Samoin
+olisin minä tehnyt hänen sijassaan.
+
+Kaikki he olivat olleet sydämessään kateellisia Jurjeville tämän
+nauttiman suosion vuoksi. Siksi oli kreivi Ilja äkkiä kohonnut miltei
+sankariksi heidän silmissään.
+
+— Mutta sehän oli leikkiä, pelkkää viatonta leikkiä, itkivät naiset.
+Pieni suudelma.
+
+— Ei suudella rankaisematta toisten vaimoja, vastasivat miehet
+vakavasti. Sitäpaitsi sinä tiedät hyvin, kultaseni, ettei se niinkään
+viatonta ollut.
+
+Useat heistä palasivat vielä juominkia jatkamaan.
+
+Asiasta syntyi luonnollisesti oikeusjuttu. Mutta korkea oikeus oli
+samaa mieltä kuin seudun kavaljeerit. Se katsoi, että kreivi Iljalla
+oli ollut pätevät syyt tekoonsa.
+
+Hänet vapautettiin.
+
+Zaida oli siis vain puoleksi onnistunut. Ja nyt hän oli ilman
+rakastajaa.
+
+
+
+
+7.
+
+
+Jurjev jätti jälkeensä suuren omaisuuden, joka luonnollisesti siirtyi
+hänen lähimmille sukulaisilleen.
+
+Nyt vasta sai Zaida silmänsä auki. Kuinka typerä, kuinka sanomattoman,
+kuinka kuvailemattoman vajajärkinen hän oli ollutkin! Miksi ei hän
+ennen suunnittelemaansa tapausta ollut pakottanut Jurjevia
+testamentteeraamaan ainakin osan omaisuudestaan hänelle? Jos hän oikein
+tunsi miehensä, ei tälläkään tarkemmin ajatellen olisi ollut mitään
+sitä vastaan.
+
+Pakottanut? Tietysti ei minkäänlainen pakotus hänen puolestaan olisi
+voinut eikä saanut tulla kysymykseen.
+
+Niin tyhmä ei hän luonnollisesti ollut, niin yksinkertaisesti hän ei
+olisi suinkaan menetellyt. Hän olisi ainoastaan laittanut niin, että
+Jurjev itse olisi tarjonnut testamenttia hänelle.
+
+Tarjonnut, ja kun hän olisi torjunut, tyrkyttänyt, pyytänyt, rukoillut
+polvillaan ja _vaatinut_ hänen sitä vastaan-ottamaan...
+
+Mutta aika nyt enää kuvitella, kuinka viisaasti hän olisi voinut kaikki
+yksityisseikat hoitaa, kun hän kerran oli ollut niin ymmärtämätön itse
+pääasiassa!
+
+Aika nyt enää lipoa kieltään! Hyvä herkkupala oli nyt joka tapauksessa
+tällä kertaa sivu suun tipahtanut.
+
+Tällä kertaa, mutta ei toiste.
+
+Sen ainakin päätti Zaida lujasti mielessään. Toista kertaa ei hän enää
+näin tyhmä olisi. Kyllä hän vasta osaisi paremmin varailla itsensä,
+ennen kuin hän päästäisi ihailijansa toisiaan kuoliaaksi ampumaan.
+
+Miehestään hän ei tuon tapauksen jälkeen enää sen enempää välittänyt.
+Mies oli tehnyt tehtävänsä, mies sai mennä. Ja kreivi Ilja lohduttausi
+entiseen tapaansa, suoden kaiken vapauden vaimolleen, kun tämä vain
+salli hänelle saman.
+
+Zaida rupesi nyt katselemaan ympäriltään uutta rakastajaa itselleen.
+
+Eihän hän voinut elää ilman rakastajaa. Täytyihän hänellä olla mies. Ja
+tuon miehen täytyi olla rikas, sillä Zaidan teki mieli jälleen suureen
+maailmaan, ja hän tiesi, ettei se ollut mahdollista muuten kuin miehen
+avulla.
+
+Hänen silmänsä kulkivat mies mieheltä, rivi riviltä, pysähtyen vihdoin
+nuoreen parooni von Helleriin.
+
+Tosin tämä ei ollut kovin rikas, ei ainakaan tarpeellisen rikas, mutta
+voisihan hän henkivakuuttaa itsensä. Kaikkien mahdollisuuksien varalta.
+Eihän koskaan tiennyt, mitä voisi tapahtua...
+
+Zaida yllätti itsensä hymyilemästä yksinään omalle kuvalleen peilissä,
+kun hän noin ajatteli.
+
+Siinä silmänräpäyksessä hänen hymyilynsä hyytyi ja hän tunsi omantunnon
+vaivoja. Olihan julmaa, olihan epäinhimillistä ajatella noin. Hyi, mikä
+hirviö hänestä oli jo mahtanut tullakaan!
+
+Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä palasi sama salaperäinen hymy
+jälleen hänen kapeille huulilleen.
+
+Mitä julmaa? Miksi epäinhimillistä? Eihän hän tehnyt mitään. Miehet
+tekivät. Oliko hän syypää esim. siihen, että kreivi Iljan veli Feodor
+oli hänen vuokseen surmannut itsensä?
+
+Ei, totisesti ei! Hän oli vain pitänyt paljon tuosta kunnon
+nuorukaisesta ja tämä puolestaan oli vannonut häntä rakastavansa.
+Kaikesta päättäen hän oli puhunut totta. Ja silloin oli Zaida uskonut
+sen ja hänelle mielellään antautunut.
+
+Oliko hänen syynsä, että poika tuosta pikkuseikasta oli saanut ankaria
+omantunnon vaivoja? Tai hänen syynsä, että hän oli koettanut ymmärtää
+nuorukaista, tunkeutua hänen ajatusjuoksuunsa ja säestää hänen
+tuskallisia mielialojaan? Oliko ehkä hänen syynsä sekin, että ne täten
+olivat kasvaneet kymmenkertaisiksi?
+
+Naurettavaa! Sittenhän ei uskaltaisi koskaan olla yhtämieltä ihmisten
+kanssa.
+
+Mitä hän mahtoi sille, että ihmiset olivat hulluja?
+
+Vai olisiko hänen ehkä pitänyt sekin aavistaa, että kreivi Feodorin
+hulluus päättyisi itsemurhalla?
+
+Ei! Sitä ei kukaan minkään oikeuden eikä kohtuuden nimessä voinut
+vaatia häneltä.
+
+Taikka pitäisikö hänen ehkä soimata itseään siitä, että kreivi Feodorin
+perintö-osuus oli langennut tämän vanhemmalle veljelle ja että hänellä
+täten oli ollut välillistä hyötyä hänen kuolemastaan?
+
+Zaida hymyili...
+
+Sääli kuitenkin kunnon nuorukaista...
+
+Paras, että parooni Heller jo ajoissa henkivakuuttaisi itsensä. Kun
+oikein ajatteli, oli häntä paljon vähemmän sääli.
+
+
+
+
+8.
+
+
+Parooni Heller oli naimisissa. Hänellä oli vaimo, yhtä nuori kuin hän
+itsekin, ja tämän kanssa kaksoiset, joista hän piti kovasti.
+
+Zaida naisellisella vaistollaan ymmärsi, että jos hänen mieli päästä
+johonkin lopputulokseen, oli parooni Heller ensin perheestään
+eristettävä.
+
+Mutta miten?
+
+Siten että hän, Zaida, ja hänen miehensä muuttaisivat ensi talveksi
+kaupunkiin, parooni Heller seuraisi heitä eikä enää ollenkaan palajaisi
+kotiin. Suunnitelma oli selvä. Muu seuraisi kyllä sitten itsestään.
+
+Niin tapahtui. Eräänä syyskesän päivänä sanoi Zaida nimittäin
+miehelleen:
+
+— Armaani, eikö totta, me menehdymme täällä maalla? Emmehän me voi
+täällä ijäti asua. Mielestäni sinunkin suuret lahjasi vaativat
+liikuntaa, käytäntöä.
+
+— Aivan oikein, myönsi kreivi Ilja flegmaattisesti. Minäkin
+matkustaisin mielelläni jonnekin. Mutta mihin? Ja miten?
+
+— Olen ajatellut, että muuttaisimme ensi aluksi kaupunkiin. Pitkä talvi
+on tulossa taas. Me emme mitenkään jaksa sitä enää täällä maalla.
+
+— Olet aivan oikeassa, myönsi kreivi jälleen yhtä flegmaattisesti ja
+filosofisesti. Mutta mitä me kaupungissa tekisimme? Ja ennen kaikkea,
+millä me eläisimme?
+
+Zaidalla oli siihenkin heti vastaus valmiiksi mietittynä.
+
+— Mielestäni sinä voisit hankkia jonkun viran siellä, huomautti hän,
+aivan kuin se ajatus olisi juuri sillä hetkellä hänen päähänsä
+pälkähtänyt.
+
+Kreivi Ilja hämmästyi.
+
+— Viran? toisti hän koneellisesti. Viran? Sitä en tosiaankaan ole
+tullut ajatelleeksi. Mitä virkaa minä voisin hakea mielestäsi?
+
+— Mitä hyvänsä, selitti Zaida. Mies sinun lahjoillasi! Jotakin
+kuvernöörinsihteerin virkaa ensi aluksi. Niin pian kuin ilmoittaudut,
+saat sinä sen luonnollisesti.
+
+— Luonnollisesti, myönsi kreivi. Mutta luuletko, että se on sopivaa
+minun aatelis-arvolleni?
+
+Zaida kohautti olkapäitään.
+
+— Hyvä Jumala, kuka sen niin tarkkaan tietää. Mutta virka-uralla voi
+päästä sangen pitkälle, vaikka ministeriksi.
+
+— Minä puolestani, selitti kreivi vilpittömästi, en ole koskaan
+sellaista mahdollisuutta ajatellut.
+
+— Ystäväni, virkahti Zaida huolestuneena, sinulta puuttuu kunnianhimoa.
+Sinusta voisi tulla mitä hyvänsä. Ah, jospa minä olisin sinun
+sijassasi!
+
+— Sinusta tulisi ministeri, myönsi kreivi Ilja melkein ihaillen. Mutta
+minusta? Mitä hittoa voisi minusta tulla? Enempää kuin olen, tarkoitan?
+
+— Ainakin rikas, sanoi Zaida silmää räpäyttämättä. Minä en puhu
+virkamiehen tuloista, sillä ne ovat mitättömät, vaan hänen
+sivutuloistaan. Ne voivat onnellisissa tapauksissa nousta
+suunnattomiin.
+
+— Täytyy miettiä asiaa, tuumi kreivi. Eikä hullumpi olisikaan vielä
+kerran ennen kuolemaansa tuntea rikkaaksi itseään.
+
+Siemen oli kylvetty, ja Zaida tiesi sen kasvavan ja tuleentuvan.
+
+Kreivi Ilja ilmoittautui kuvernöörille ja sai viran luonnollisesti.
+Yhtä luonnollista oli, että hän ei sitä hoitanut juuri nimeksikään.
+Mutta Zaida oli päässyt tarkoituksensa perille. He muuttivat talveksi
+kaupunkiin.
+
+Myöskin parooni Heller sai äkkiä paljon äärettömän tärkeätä
+toimittamista kaupungissa. Liikeasioita! selitti hän perheelleen.
+
+Kukaan ei ymmärtänyt, mitä liikeasioita hänellä, rauhallisella
+maanviljelijällä, saattoi kaupungissa olla. Mutta hänen perheensä uskoi
+sen, ja myöskin hänen ystävissään tilanhaltijoissa herätti tuo sana
+taika-uskoista kunnioitusta.
+
+Hän seurusteli alituisesti Zaidan kanssa. Ja jo uudenvuoden korvissa
+hän oli niin pitkällä, että hän kirjoitti seuraavan kirjeen
+lemmitylleen:
+
+  "Kunniasanallani ja kaiken nimessä, mikä minussa vielä on lujaa ja
+  turmeltumatonta, lupaan minä, Pjotr Nikolai von Heller, täyttäväni
+  kaiken, mitä Zaida Andrejevna Rurik minulta Kijevissä oloaikanani
+  suvaitsee vaatia. Vannon sitäpaitsi, että tämä ei ole mikään uhri
+  minun  puoleltani ja etten vaadi mitään vastalahjaa. Olen aina
+  toimiva sen   puhtaan rakkauden nimessä, joka on ottanut haltuunsa
+  koko elämäni.
+
+                                          P. N. von Heller."
+
+Toukokuussa oli juttu valmis. Silloin kirjoitti hän Zaidalle viimeisen
+kirjeensä, joka kuului sanasta sanaan näin:
+
+  "Rakas Zaida Andrejevna!
+
+  Klo 6:n sijasta olen minä klo 9 saapunut anatomiseen luentosaliin.
+  Elän vielä neljäkymmentä minuuttia. Kaikki on lopussa. Vielä Sinun
+  vuoksesi elän minä, siinä ainoassa toivossa, että näkisin Sinun
+  ajavan ohitse vaunuissasi. Suutelen Sinua ja kuolen.
+
+                                         P.N. von Heller.
+
+  P.S. Kirjoitan tämän Nestenskaja- ja Tundossikatujen kulmauksessa."
+
+Parooni Heller piti sanansa. Hän kuoli todellakin neljänkymmenen
+minuutin perästä.
+
+Zaida oli itsekin hämmästynyt hänen tavallista ritarillisemmasta
+sankaruudestaan. Hän istutti kauniita kukkasia hänen haudalleen eikä
+lakannut koskaan häntä kyynelsilmin muistelemasta.
+
+
+
+
+9.
+
+
+Seurasi sitten eräitä vaellusvuosia Zaidan elämässä.
+
+Heti parooni Hellerin kuoleman kautta varoihin päästyään hän lähti
+matkoille, ensin Moskovaan ja Pietariin, sitten Länsi-Europaan.
+Kierteli aikansa, solmi uusia suhteita ja tuttavuuksia ja palasi aina
+jälleen takaisin kreivi Iljan maatilalle, pääasiallisesti poikaansa
+katsomaan, mutta myöskin levähtämään ja voimistumaan uusiin
+seikkailuihin.
+
+Näille matkoille hän ei koskaan enää ottanut miestään. Hänen oli
+hauskempi yksin, ja sitäpaitsi alkoi tämä olla jo jotenkin tylsistynyt.
+
+Usein toi hän miehensä maatilalle myös jonkun rakastajan tullessaan.
+Kreivi Ilja ei pitänyt sitä minään merkillisenä seikkana.
+
+— Soromnoo, sanoi hän vain. Pääasia, että hän jaksaa myös juoda. Siten
+on hänestä jotakin huvia minullekin.
+
+Zaida oli nyt oikeastaan kunniansa kukkuloilla. Hänen valtansa miesten
+yli oli rajaton, ainakin hänen omasta mielestään. Hän käsitteli heitä
+kaikkia kuin luontaisia orjia ja alustalaisiaan.
+
+Eräs katkera kokemus herätti hänet kuitenkin tästä harhaluulosta.
+
+Hän oli silloin matkalla Varssovasta Pietariin. Hänen vaunu-osastoonsa
+astui nuori, kaunis puolalainen husaarikornetti, joka nähtävästi oli
+matkalla Pietariin tuhlaamaan uuden, upean kaarti-univormunsa kunniaksi
+liikoja rahojaan, Zaidan tottunut silmä kiintyi heti häneen.
+
+Nuori mies miellytti häntä ensi silmäyksellä. Omaa viehätysvoimaansa
+hänen ei taas pistänyt päähänsäkään epäillä.
+
+Asia kulki tavallista kulkuaan.
+
+Nuori mies piti häntä nähtävästi englannittarena. Katsoi häneen,
+ällisteli häntä, teki hänelle pieniä palveluksia, lausui vaivaloisesti
+pari englanninkielistä sanaa, joihin Zaida yhtä vaivaloisesti vastasi
+samalla kielellä.
+
+Seurasi sitten pitkä, syvä hiljaisuus.
+
+Zaidaa huvitti äärettömästi tuon miespoloisen pula. Nähtävästi tämä oli
+ensi kertaa ominpäin maailmalla.
+
+Äkkiä ryhtyi nuori mies päättävästi puhuttelemaan ranskankielellä
+häntä.
+
+Tätä kieltä hän tuntui osaavan jonkun verran paremmin. Mutta Zaida
+vastasi puhtaimmalla parisin-murteella.
+
+Jonkun ajan nuorta miestä kiusattuaan hän kuitenkin käänsi puheen
+venäjäksi. Nyt vasta vilkastui keskustelu. He tulivat pian hyviksi
+tuttaviksi.
+
+Pietarissa he asettuivat asumaan samaan hotelliin. Ja vasta täällä
+uskoi Zaida uudelle ihailijalleen, että hän oli naimisissa.
+
+— Naimisissa?
+
+Nuori mies näytti oikein murtuvan tästä tiedonannosta.
+
+— Niin, onni teille! nauroi Zaida. Sillä muuten olisitte te itse ehkä
+ollut pakotettu menemään naimisiin kanssani.
+
+— Mikä onni! huokasi nuori mies. Suoraan sanoen, olin sitä alkanut
+toivoa jo.
+
+Zaidan kasvojen yli kulki äidillinen ilme ja hän katsoi nuoreen
+kornettiin melkoisella sisällisellä kunnioituksella.
+
+— Te olette vakava nuorukainen, hän sanoi.
+
+— Kyllä, myönsi toinen. Kotona sanovat kaikki, että otan elämän
+liiankin vakavasti.
+
+— Ja rakkauden?
+
+— Minä en ole koskaan ennen rakastanut, selitti nuori mies
+vilpittömästi. Olen vain lukenut ja uneksinut siitä! Mutta nyt kun
+tunnen, mitä se on...
+
+— Te tunnette sen nyt?
+
+— Kyllä. Nyt on se minusta vakavin asia koko maailmassa.
+
+Zaida katsoi ja katsoi häneen. Hänen silmänsä hämärtyivät kyyneliin.
+
+Kelpo poika! ajatteli hän. Tuo on uusi tyyppi. Tuollaista ei ole vielä
+koskaan ennen minun tielleni sattunut.
+
+— Mutta te eroatte! huudahti nuori mies samassa. Te eroatte
+luonnollisesti. Ja sitten te menette naimisiin minun kanssani. Eikö
+totta? Oikein jo palan halusta esittää teidät isälleni ja äidilleni.
+
+— Te tahtoisitte siis mennä niin mielellänne naimisiin minun kanssani?
+hymyili Zaida.
+
+— Kyllä, huokasi kornetti. Minä en voi elää teitä ilman. En voi
+käsittää, kuinka olen voinut elää hetkeäkään...
+
+— Vaikka olette vasta pari päivää tuntenut minut?
+
+— Vaikka!
+
+_Tuo_ on rakkautta, ajatteli Zaida.
+
+Samalla tuumi hän itsekseen, mihin hän voisi käyttää nuorukaista. Tällä
+hetkellä ei tosin mihinkään. Mutta kuka tietää ... ehkä joskus
+vastaisuudessa...
+
+— Te eroatte? kuiskasi kornetti kiihkeästi.
+
+Zaida selitti hänelle, ettei hän suinkaan ollut sellaista ajatellut.
+
+Nuori mies synkistyi.
+
+— Teidän miehenne mahtaa olla sitten verraton, sanoi hän katkerasti.
+Minä en vain siinä tapauksessa ymmärrä...
+
+— Ymmärrä? Mitä?
+
+— Miksi te sitten olette tahtonut minun kanssani leikitellä.
+
+Oi pyhä viattomuus! ajatteli Zaida. Mutta tuo nuorukainen huvitti häntä
+juuri siksi. Ja hän selitti toimessaan, ettei hän suinkaan ollut
+leikkinyt hänen kanssaan ja että hän, sivumennen sanoen, oli naimisissa
+täydellisen hulttion kanssa.
+
+Nuori mies katsoi häneen ällistyneenä.
+
+— Mutta siinä tapauksessa minä en taas ymmärrä, virkahti hän, kuinka te
+voitte olla hetkeäkään naimisissa hänen kanssaan. Te, joka olette niin
+puhdas, niin ylevä, niin korkea...!
+
+Vähempi riittäisi, ajatteli Zaida.
+
+— Te olette lapsi, hän vastasi, tällä kertaa sangen vilpittömästi. Te
+ette ymmärrä näitä seikkoja. Ei mennä naimisiin aina sen oikean
+kanssa...
+
+Nyt näytti valo syttyvän nuoren miehen aivokopassa.
+
+— Teidän vanhempanne ovat pakottaneet teidät menemään vasten mieltä
+miehelään.
+
+Tuo on auttamaton, ajatteli Zaida. Mutta ääneen hän virkahti vain
+yksinkertaisesti:
+
+— Niin, he ovat pakottaneet. Sitäpaitsi te olette tilaisuudessa
+näkemään mieheni. Seuratkaa minua meidän maatilallemme!
+
+Tämä oli uusi hämmästys kunnon kornetille.
+
+— Kuinka? Voinko minä tulla sinne? kysyi hän suurin silmin.
+
+— Kyllä. Miksi te ette voisi sinne tulla?
+
+— Senjälkeen mitä meidän välillämme on tapahtunut?
+
+— Tuhmuuksia! Te tulette ja sillä hyvä. Olen varma, että mieheni tulee
+teistä paljon pitämään.
+
+Nuori mies mietti asiaa. Aluksi tuntui koko ehdotus hänestä tuiki
+oudolta ja sopimattomalta. Mutta kenties se oli tapa sellainen? Kenties
+ne elivät näin suuressa maailmassa?
+
+Hänen teki mielensä seikkailla eikä hän sitäpaitsi tahtonut jättää
+Zaidaa. Hän suostui.
+
+He matkustivat kreivi Iljan maatilalle. Talon kynnyksellä otti kreivi
+itse vastaan heidät.
+
+— Minun uusin rakastajani, esitteli Zaida.
+
+Kornetti oli vaipua maan alle.
+
+— Soromnoo, sanoi kreivi filosofin tyyneydellä ja taputtaen häntä
+ystävällisesti olalle. Ei tee mitään. Astukaa sisälle ja olkaa niinkuin
+kotonanne.
+
+Nuori husaarikornetti ei ollut ikinä voinut tällaista ympäristöä
+kuvitella.
+
+Hän vietti jonkun viikon siellä. Mutta sitten sai hän kylläkseen, hänen
+tervettä, turmeltumatonta luontoaan rupesi koko tämä pohjaton
+saastaisuus inhoittamaan ja eräänä päivänä hän oli hävinnyt. Jättänyt
+vain jälkeensä kirjeen, jossa hän vielä kerran vannoi rakkauttaan
+Zaidalle, mutta ilmoitti samalla, ettei hän voinut jäädä tämän
+rakastajaksi näissä olosuhteissa.
+
+Hän oli matkustanut takaisin Puolaan vanhempiensa luo.
+
+Zaida oli kuin puulla päähän lyöty. Tämä tapahtui ensi kerran hänelle.
+Mies jätti hänet! Ja juuri mies, jota hän oli pitänyt ennen muita
+kunnollisena ja luotettavana.
+
+Kunnottomatko häntä siis etupäässä rakastivatkin? kysyi hän katkerasti
+itseltään.
+
+Mutta hän päätti ottaa opiksi tämänkin. Oli olemassa muunkinlaisia
+miehiä siis kuin juuri niitä, joita hän oli tuntenut tähän saakka.
+Niihin ei hänen valtansa ulottunut eikä hän voinut käyttää niitä
+mihinkään.
+
+Niitä oli siis kaikin mokomin kartettava!
+
+Tästälähtien jakoi Zaida miehet kahteen osaan: hyödyllisiin ja
+hyödyttömiin. Ja hän tottui pian jo ensi silmänräpäyksellä erottamaan,
+kumman kategorian kanssa hän oli milloinkin tekemisissä.
+
+
+
+
+10.
+
+
+Vierähti jälleen joku vuosi. Zaida oli käynnillä Moskovassa, jonne eräs
+monimiljonääri oli kutsunut hänet vieraakseen.
+
+Shampanja virtaili. Pitoja pidettiin aamusta iltaan ja illasta aamuun,
+koskaan väsähtymättömällä nautinnonhalulla. Tämä oli oikein elämää
+Zaidan mielen mukaan.
+
+Eräänä iltana piti miljonääri puheen, joka päättyi muutamiin
+kaihomielisiin huokauksiin naisten uskottomuudesta.
+
+Zaida otti sen jostakin syystä itseensä. Ja hän vastasi muutamilla
+leimuavilla lauselmilla mieslurjuksista, jotka pitivät naista
+kauppatavarana.
+
+Heti senjälkeen hän pyysi sanoa jäähyväisensä ja poistua hotelliinsa.
+
+Hänen saattajakseen ehätti tarjoutumaan eräs tohtori Werner, jo noin
+neljän- viidenkymmenen korvissa oleva mies, juristi ja asianajaja
+ammatiltaan, jota ei ollut ennen miljonäärin vieraspidoissa näkynyt.
+Zaida oli tuntenut pitkin iltaa tämän tarkastelevan katseen
+kasvoillaan.
+
+Nyt vasta hän vilkaisi tarkemmin häneen nähdäkseen, mikä tuo nyt taas
+oli miehiään.
+
+Hyödytön vaiko hyödyllinen? Siitä kysymys.
+
+Ensi silmäys ei vaikuttanut häneen edullisesti. Tuota miestä hän ei
+varmaankaan voisi käyttää mihinkään. Korkea otsa, ylöspäin kohotetut
+kulmakarvat, tanakka leuka, koko ruumis raskas ja jykevätekoinen.
+
+Ei, tuo mies ei ollut naisten narri.
+
+Entä silmät? Ehkäpä niistä voisi päättää jotakin.
+
+Nekin puhuivat samaan suuntaan. Tosin oli niissä jonkun verran
+ajattelijan kummastelua ja hyvän sydämen surumielisyyttä, mutta ei
+mitään välitöntä, ei hetken ihmistä, tuokiotunnelmaa, kaikkein vähemmän
+eroottista.
+
+Hyödytön mies! Zaida aikoi jo evätä hänen saattamistarjouksensa ja
+valita jonkun toisen tunkeilevista kavaljeereistaan, kun hänen
+katseensa äkkiä kiintyi tohtori Wernerin huuliin. Ne olivat paksut,
+kömpelöt ja aistilliset.
+
+Ahaa, ajatteli hän. Kenties hänestä sittenkin voi olla jotakin hyötyä.
+Tuon miehen intohimot voivat olla sitä väkevämmät, mitä enemmän hän
+kokee vallita niitä korkealla otsallaan.
+
+— Tulkaa, sanoi hän lyhyesti, nyykäyttäen päätään hänelle.
+
+He laskeutuivat kadulle. Tohtori Werner tahtoi kutsua ajurin.
+
+— Ei, epäsi Zaida. Kävelkäämme!
+
+Hän tunsi itsensä vielä liian kiihtyneeksi, selitti hän. Raitis ilma
+olisi paras rauhoittava lääke hänen hermoilleen.
+
+— Niin, miksi te kiihdyitte oikeastaan? kysyi tohtori Werner.
+
+— Te kysytte! ihmetteli Zaida. Ettekö kuullut, mitä hän sanoi naisista?
+
+Tohtori Werner väitti, ettei hän ollut mitään merkillistä kuullut,
+paitsi tuota arkipäiväistä totuutta, että kaikki naiset olivat
+uskottomia.
+
+— Ja miehet, kysyi Zaida terävästi. Mikä on teidän ajatuksenne heistä?
+
+— En ole koskaan voinut keksiä heissä mitään mieltäkiinnittävää,
+hymyili tohtori Werner.
+
+Oli jotakin ärsyttävää hänen äänessään. Zaida olisi voinut vastata,
+mutta hän ei viitsinyt. Hän vain kohautti välinpitämättömästi
+olkapäitään.
+
+Seurasi hetken vaitiolo.
+
+— Oletteko hysteerinen? kysyi tohtori Werner äkkiä.
+
+Hävytön mies, ajatteli Zaida. Ja hän päätti vastata samalla mitalla.
+
+— Oletteko lääkäri? kysyi hän takaisin.
+
+— En. Minä olen lakimies.
+
+— Vai niin. Olin niin varma siitä, että olisitte lääkäri.
+
+— Kuinka niin?
+
+— En tiedä. Teissä on ehkä jotakin, joka muistuttaa sairashuonetta.
+
+Zaida huomasi syrjäsilmällä, että hän oli hyvin tähdännyt iskunsa.
+Tohtori Werner säpsähti, joku kärsivä hermonykäys kulki hänen
+kasvojensa ylitse ja hän vaikeni loukkautuneena.
+
+— Niin, minä olen sairas, sanoi hän sitten hetken perästä matalalla
+äänellä. Sairas samoin kuin tekin.
+
+— Minä? Ei minua mikään vaivaa.
+
+— Kyllä. Tekään ette näe elämällänne olevan mitään tarkoitusta.
+
+Tuopa oli omituista puhetta. Zaida oikein pysähtyi ihmeissään.
+
+— Tarkoitusta? Te olette filosofi?
+
+— En, vastasi tohtori Werner hiljaisesti. Minä olen tavallinen ihminen
+vain. Mutta se ei estä minua syvästi tuntemasta olemassa-oloni
+ääretöntä tyhjyyttä ja mitättömyyttä.
+
+Tuo oli uutta kieltä Zaidalle. Noin ei kukaan hänen ihailijoistaan
+ollut vielä jutellut hänelle.
+
+Sitäpaitsi tuo mies puhui totta.
+
+Olihan Zaida itse usein samaa tuntenut. Tuntenut ikävystymisen ja
+sisällisen haukotuksen tunteen kohoavan sydämestään keskellä
+hilpeimpien kemujen hälinää ja aution, riuduttavan surumielisyyden
+hiipivän koko olentoonsa.
+
+— Te olette oikeassa, hän sanoi ja ojensi kätensä hänelle. Meitä on
+paljon sairaita sieluja tähän aikaan.
+
+— Sanokaa 'kuolleita sieluja', virkahti tohtori Werner, kunnioittavasti
+hänen kättään puristaen. Niitä me olemme nimittäin.
+
+Zaida katsoi synkin silmin häneen. Hän oli äkkiä tullut hirvittävän
+vakavaksi.
+
+— Tarkoitatteko todellakin, mitä sanotte? hän kysyi kiinteästi.
+
+— Kyllä, vastasi tohtori Werner. Eikä olisikaan mikään erikoinen tuska
+olla kuollut sielu, ellei muistaisi, että kerran on ollut eläväkin ja
+ellei tuo muisto olisi jäänyt ijäti vaivaamaan.
+
+He seisoivat vastatusten katukäytävällä. Lyhdyn valo lankesi heidän
+kasvoilleen.
+
+He olivat aivan kalpeat. He eivät huomanneet, että he yhä pitivät
+kädestä kiinni toisiaan ja että ohikulkevat ihmiset katsoivat
+kummastuneina heihin. He vain tuijottivat toistensa silmiin niinkuin
+aaveet, ikäänkuin he olisivat niiden tuntemattomasta syvyydestä
+tahtoneet etsiä elämänsä puuttuvaa tarkoitusta.
+
+Zaida heräsi heistä ensiksi tietoisuuteen ulkomaailmasta. Hän veti
+kätensä pois ja virkahti hymyillen:
+
+— Myöskin pessimisteillä voi olla nälkä. Mitä jos pistäytyisimme vielä
+jonnekin ravintolaan? Voisimme samalla paremmin jutella siellä.
+
+Tohtori Werner oli heti valmis suostumaan ehdotukseen.
+
+
+
+
+11.
+
+
+He menivät ravintolaan ja ottivat yksityishuoneen. Ja he istuivat
+siellä myöhään yöhön shampanjan ja kaviarin ääressä jutellen keskenään
+kuin vanhat tuttavat ynnä itsekin ihmetellen, kuinka kaksi outoa
+ihmistä saattoi näin helposti toisiaan lähestyä.
+
+Enimmän ihmetteli Zaida. Monta ihailijaa oli hänellä ollut, mutta ei
+ketään tämäntapaista. Kukaan ei niistä ollut häntä ymmärtänyt. Hänen
+oli aina ollut asiansa vain muita ymmärtää.
+
+Tämä ymmärsi. Ja tämän kanssa saattoi todella keskustella.
+
+Sekin oli uutta hänelle. Ja hän kun oli luullut, ettei elämä voisi
+tarjota hänelle enää mitään tuntematonta!
+
+Zaida totesi tuntevansa merkillistä vetovoimaa tuota miestä kohtaan.
+Eikä hän voinut olla jo toivomatta sydämensä syvyydessä, että toinen
+samaa tuntisi ja nauttisi yhtä paljon hänen seurastaan kuin hän tuon
+miehen seurasta.
+
+— Mistä johtuu, etten ole ennen tavannut teitä? katkaisi hän äkkiä.
+
+— Käyn niin harvoin missään, selitti Werner.
+
+— Työnne pidättää teitä?
+
+— Kyllä. Teen työtä usein läpi yönkin ja päivällä on minulla konttorini
+ja vastaanottoni.
+
+— Ja ansaitsette paljon rahaa? hymyili Zaida.
+
+— Ei sovi valittaa. Keskimäärin neljäkymmentätuhatta ruplaa vuodessa.
+
+Se kävi laatuun Zaidankin mielestä.
+
+— Teidän pitäisi tehdä hiukan vähemmän työtä, virkahti hän keveästi. Ja
+ottaa enemmän osaa seura-elämään. Varmaan se olisi omiaan haihduttamaan
+teidän luontaista raskasmielisyyttänne.
+
+— Minun ei tee mieli, vastasi Werner. Seura-elämä ei tarjoa minulle
+mitään, ei ehdottomasti mitään. Sitäpaitsi minulla on vaimo ja lapset.
+
+— Ah, te olette naimisissa.
+
+— Kyllä. Olen ollut jo kaksitoista vuotta.
+
+— No niin, sittenhän teillä on perhe-elämänne.
+
+Zaida virkahti sen melkein kateellisesti, sillä hän ei voinut samalla
+olla omaa onnetonta avioliittoaan ajattelematta.
+
+Tuolla miehellä oli tietysti herttainen vaimo ja lauma terveitä,
+punaposkisia lapsia, joiden parissa hän viihtyi niin hyvin, ettei
+joutanut edes seuraelämään osaa ottamaan. Mitä hän valitti sitten?
+
+Tietysti vain tuollaista hetkellistä hentomielisyyttä, kun oli
+sattumalta vieraan naisen seuraan joutunut, jonka myötätuntoon oli niin
+mukava vedota ja jonka avulla voi niin vaarattomasti hankkia itselleen
+pienen aistimuksen suuren mailman seikkailuista!
+
+Tietysti tavallinen, rauhallinen poroporvari. Zaidaa jo oikein
+pistätti, että hän oli ollenkaan lähtenyt mokoman kanssa iltaa
+viettämään.
+
+Mutta tohtori Werner vastasi raskaasti ja yksivakaisesti:
+
+— Teeskentelen perhe-elämää. En tiedä, ehkä minussa on joku vika. Mutta
+minä tunnen senkin keskellä hiipivän olentooni tappavan, jäytävän
+välinpitämättömyyden.
+
+Zaida vaikeni hetkiseksi iloiten vilpittömästi hänen vastauksestaan.
+
+— Tänä iltana te kuitenkin lähditte ulos! lausahti hän sitten,
+reippaasti shampanjalasiaan kohottaen.
+
+— Kyllä, vastasi Werner, hänen kanssaan yhtä reippaasti kilistäen. Olin
+utelias teitä näkemään.
+
+— Minua? nauroi Zaida. Ei, mutta mitä te sanotte, herra tohtori! Nyt te
+varmaan syötätte pajunköyttä minulle.
+
+— Kuten sanoin. Olin kuullut teistä niin paljon.
+
+— Niinkö? oli Zaida ihmettelevinään. Puhutaanko minusta todellakin niin
+hirveästi?
+
+— Aivan varmaan, hymyili Werner. Teidän monet seikkailunne...
+
+— Minun seikkailun?
+
+— Ovat luonnollisesti antaneet aihetta täydelliseen legendaan. Tarun ja
+todellisuuden sädekehä ympäröi teidän päätänne...
+
+— Minä vakuutan, ettei se ole ainakaan todellisuuden!
+
+— Historia ratkaiskoon. Voitte ymmärtää kaikissa tapauksissa, että olin
+hyvin utelias teitä näkemään.
+
+He nauroivat kumpikin ja kilistivät. Zaida oli kuin huomaamattaan
+aukaissut rannerenkaansa eikä ollut saavinaan sitä kiinni. Tohtori
+Werner pyysi kohteliaasti saada auttaa häntä.
+
+Hänen täytyi siirtyä lähemmäksi Zaidaa.
+
+Heidän polvensa koskettivat toisiinsa, mutta he eivät olleet sitä
+huomaavinaan. Kuitenkaan ei kumpikaan heistä vetänyt pois polveaan.
+
+— No, ja nyt kun olette nähnyt minut? kysyi Zaida keimailevasti. Mikä
+on teidän vaikutuksenne minusta? Edullinen, vai mitä?
+
+— Sitä tuskin voi sanoa, naljaili Werner. Mutta te olette harvinaisen
+mieltäkiinnittävä.
+
+— Siinäkö kaikki!
+
+Zaida oli mutristavinaan suutaan harmistuneesti ja ylenkatseellisesti.
+
+— Eikö se riitä ehkä? kiisti tohtori kamppaillen turhaan rannerenkaan
+kanssa. Se on mielestäni parasta, mitä ylimalkaan voi sanoa kenestäkään
+ihmisestä, ainakin parempaa kuin mitä heistä voi sanoa useimmista.
+
+— Olette oikeassa jälleen, myönsi Zaida hetken mietittyään. No, ja
+miksi minä sitten muka teistä olen niin harvinaisen mieltäkiinnittävä?
+
+Tohtori Werner oli vihdoinkin onnistunut saamaan kiinni renkaan. Hän
+katsoi Zaidaa silmiin, suuteli hänen valkeaa käsivarttaan kyynärpään
+taitteeseen ja virkahti äänellä, josta ei voinut erehtyä:
+
+— Siksi, että te vaikutatte niin yksinäiseltä. Ja siksi, että te
+vaikutatte niin etäiseltä. Ja siksi, että te olette vieras koko sille
+ympäristölle, jossa te elätte, mutta kenties vierain sentään itse
+itsellenne...
+
+Zaida sulki silmänsä.
+
+— Puhukaa enemmän minusta, kuiskasi hän.
+
+— Te olette outo koko tässä ajassa ja tässä aikakaudessa, jatkoi
+tohtori Werner matalalla äänellä. Ei kukaan ole teidän kaltaisenne.
+Siksi ei kukaan myöskään ymmärrä teitä. Ettekä te ole ikinä
+rakastanut...
+
+— Mitä te sanotte? huudahti Zaida hiljaa, mutta ei avannut silmiään.
+
+— Ette, jatkoi toinen järkähtämättömästi. Te ette ole ikinä vastannut
+rakkauteen rakkaudella. Sillä aikaa kuin intohimot ovat teidän
+ympärillänne leimunneet, te olette pysynyt kylmänä ja empivänä.
+
+— Se ei ole totta, se ei ole totta! kuiski Zaida.
+
+— Kyllä. Te ette ole koskaan lahjoittanut pois itseänne. Siinä on
+teidän olemuksenne salaisuus. Te olette jäänyt aina oudoksi
+tenhottareksi niille miehille, jotka teidän tähtenne ovat itsensä
+uhranneet, sillä te olette ottanut ettekä antanut milloinkaan.
+
+— Enemmän! Enemmän! kuiski Zaida.
+
+— Juuri siksi te olette aina menestynyt, jatkoi toinen kylmästi ja
+kirkkaasti kuin tikarin terä. Te olette osannut vietellä miehiä
+niinkuin tottunut mestari osaa ammattiansa. Usein te olette
+harjoittanut ammattianne myös ilman mitään tarkoitusta niinkuin
+taidetta tai niinkuin miekkailija, joka lyö ilmaan vaikeimpia
+terssejään, ettei kadottaisi taituruuttaan...
+
+— Juuri niin, juuri niin! Älkää vaietko, älkää jumalan tähden vaietko!
+Jatkakaa!
+
+— Te olette tahtonut hallita ja te olette hallinnut. Te olette tahtonut
+sukeltaa miesten ihailuun kuin suloiseen, hyväilevään kylpyyn, mutta te
+ette ole koskaan jättänyt sinne sydäntänne. Te olette rakastanut
+maailmassa vain yhtä asiaa ja sen nimi on _valta_.
+
+— Lisää, lisää! huohotti Zaida. Tahdon kuulla, kuka olen. Miksi te
+vaikenette? Ah, kuinka te kiusaatte minua!
+
+— Te hymyilette, jatkoi armahtamaton tikarinterä, mutta teidän hymynne
+ei tule sydämestä. Se väikähtää vain varjontapaisesti kuin naamio
+teidän kasvojenne yli. Te itkette usein, varsinkin muiden seurassa,
+mutta silloin te aina ajattelette kuvastinta...
+
+— Mistä te tiedätte? soinnahti heikosti Zaidan huulilta. Kuinka hirveä,
+kuinka julma te olette! Mistä te tiedätte kaikki?
+
+— Sekä hymy että kyyneleet ovat teidän aseitanne, jatkoi toinen,
+välittämättä vastata hänen kysymyksiinsä. Te käytätte niitä taitavasti.
+Te säästätte, te ette tuhlaa niitä. Te käytätte niitä aina oikeaan
+aikaan. Te ette käy suoraan vihollisenne kimppuun...
+
+— Lakatkaa!
+
+— Te vaanitte, te väijytte, te yllätätte hänet. Te olette nerokas
+sotapäällikkö. Seikkailut, joihin te antaudutte, eivät ole teille
+mitään seikkailuja. Ne ovat pienimpiäkin yksityiskohtia myöten
+punnittuja, laskettuja, edeltäpäin määrättyjä, kuten ainakin
+sotasuunnitelmat...
+
+Zaida oli heittänyt päänsä taapäin sohvan selkänojan päälle ollen nyt
+miltei lepäävässä asennossa. Silmiään hän ei ollut avannut vieläkään.
+
+Hän hengitti raskaasti. Hänen kapeat punaiset huulensa olivat
+puoli-avoimet, niin että pienten, terävien hampaiden hohtava päärlyrivi
+pilkisti esiin niiden alta. Hänen valkea kurkkunsa kaartui
+joutsenkaulana taaksepäin. Hänen povensa kävi kuin myrskyssä ja hänen
+syvälle-uurretun juhlapukunsa harvan pitsiverkon alla näkyivät hänen
+kypsät rintansa nousevan ja laskevan kuin kaksi kultaista omenaa, joita
+tuuli huojuttaa.
+
+Hän puristi tohtori Wernerin kättä suonenvedontapaisesti kädessään. Ja
+silloin tällöin pudistuttivat lyhyet, hillityt hermoväristykset hänen
+ruumistaan kiireestä kantapäähän.
+
+Hän ei ollut vielä koskaan tavannut noin säälimätöntä miestä. Eikä hän
+ollut vielä koskaan tuntenut moista hekkumaa.
+
+Myöskään tohtori Werner ei ollut voinut aivan säilyttää alkuperäistä
+mielentyyneyttään. Hänkin tunsi oudon vavahtelun sydämessään ja äänensä
+tukahtuvan kurkkuun.
+
+Hänen täytyi vaieta pakostakin.
+
+— Tulkaa! virkahti Zaida äkkiä ja nousi ylös.
+
+He lähtivät kiireesti tuskin ehtien päällysvaippoja ylleen pukemaan.
+
+
+
+
+12.
+
+
+Zaida antautui samana yönä tohtori Wernerille.
+
+Tämä, joka oli väittänyt, ettei Zaida vielä koskaan ollut vastannut
+rakkauteen rakkaudella, oli nyt ainakin itseensä nähden valmis
+väitteensä kokonaan ja perinpohjaisesti peruuttamaan.
+
+Tohtori Werner oli nyt auttamattomasti hukassa. Eikä Zaida voinut sanoa
+paljon muuta myöskään itsestään.
+
+Hän, joka lemmenhaluisten ihailijainsa keskellä oli tähän saakka voinut
+säilyttää ehdottoman ylemmyytensä, oli nyt kerrankin tavannut
+vertaisensa.
+
+Tohtori Werner ei alistunut hänen oikuilleen. Tohtori Werner ei ollut
+mikään leikkikalu hänen kädessään, kuten olivat olleet kaikki hänen
+entiset rakastajansa. Hän alistui vain omalle intohimolleen. Hän oli
+leikkikalu vain omien lemmenjanoisten alkuvaistojensa käsissä, jotka
+nyt häntä sokeasti, lupaa kysymättä lennättivät.
+
+He matkustivat heti pois Moskovasta. Tohtori Werner jätti
+asianajo-konttorinsa erään apulaisensa hoidettavaksi ja ilmoitti
+perheelleen, että tärkeät asiat vaativat siinä silmänräpäyksessä hänen
+läsnä-olonsa Parisissa.
+
+He eivät kuitenkaan matkustaneet Parisiin, vaan noin vaan ylimalkaan ja
+umpimähkää maailmalle.
+
+Alkoivat heidän vaellusvuotensa.
+
+Parisista Roomaan ja Roomasta Wieniin! Wienistä Moskovaan ja Moskovasta
+Kijeviin! Kijevistä Varssovaan ja Varssovasta jälleen Parisiin!
+
+Heillä ei ollut rauhaa missään. He olivat tuomitut ikuisesti
+kiertämään. Aina vain läpi samojen hotellien ja kylpypaikkojen. Aina
+vain saman intohimon orjina, kiroten, siunaten ja sadatellen sitä.
+
+Tohtori Werner koetti joskus vapautua Zaidasta. Hän ei voinut enää.
+
+Liian lujilla ja sitkeillä säikeillä oli tuo nainen ehtinyt jo vangita
+hänet. Hän jätti vaimonsa ja lapsensa, yhteiskunnallisen asemansa ja
+kukoistavan asianajo-liikkeensä, kavalsipa kerran Moskovassa käydessään
+vielä viimeisten klientiensä varoja noin 80,000 ruplaa.
+
+Kaikki tuon Molokin kitaan, kaikki tuon rajattoman intohimon
+alttarille.
+
+Samalla hän kärsi itse sanomattomasti omasta alennustilastaan. Mutta
+hänellä ei ollut enää voimaa nousta siitä. Kerran hän karkasi. Mutta
+hän palasi jälleen takaisin, madellen maassa kuin koira ja anoen
+anteeksi rikostaan.
+
+Hän sai anteeksi. Ja jälleen jatkui eräitä kuukausia heidän hirvittävä,
+sielun-surmainen yhteiselämänsä.
+
+He vihasivat, he herjasivat, he halveksivat ja häväisivät toisiaan,
+mutta he eivät voineet erota toisistaan. He olivat toisilleen
+tarpeelliset, välttämättömät.
+
+He täydensivät toisiaan. Jos toinen oli poissa, tunsi toinen heti
+puuttuvan jotakin. Mutta kun tämä taas oli läsnä, alkoi sama kuluttava,
+kiduttava taistelo uudelleen.
+
+Aluksi oli Werner voitolla.
+
+Se olikin ehkä heidän rakkautensa onnellisin aika, ainoa onnellinen,
+toisin sanoen. Zaidan salainen intohimo oli nimittäin tulla
+pahoinpidellyksi. Kun Wernerin oli juuri vastakkainen, nimittäin tehdä
+väkivaltaa, sopivat he mainiosti yhteen kuin miekka tuppeen.
+
+Mutta Werner ei jaksanut kauan ylemmyyttään säilyttää. Hän voi olla
+tosin hetkellisesti Zaidaa voimakkaampi, mutta Zaida oli kestävämpi ja
+sitkeämpi. Hän joutui allepäin. Ja silloin olivat osat vaihtuneet niin,
+että ne eivät mitenkään vastanneet heidän luontaista olemustaan ja
+pyyteitään.
+
+Zaida alkoi väsyä ensin tähän mielettömään suhteeseen ja etääntyä
+Werneristä, joka voimattomassa intohimossaan koetti turhaan läähättäen
+pitää kiinni häntä. Hän alkoi yksinkertaisesti katsella ympärilleen
+etsien uutta rakastajaa.
+
+Sellaisia olikin kosolta tarjona.
+
+Toistaiseksi hän kuitenkin säilytti suhteensa myös Werneriin. Sillä se
+oli tottumus, joka oli muuttunut toiseksi luonnoksi hänellä.
+
+Pahinta kaikista oli, että heidän rahavaransa alkoivat ehtyä jälleen.
+Siitä tuli ainainen riitakapula heidän välillään.
+
+Werner syytti tuhlaavaisuudesta Zaidaa ja Zaida Werneriä. Kyllin
+riideltyään he sopivat jälleen ja jatkoivat edelleen yhtä tuhlaavaista
+elämää, hyvin nähden kumpikin uhkaavan perikatonsa.
+
+Wernerillä oli 50,000 ruplan henkivakuutus.
+
+— Ampuisit edes itsesi, sanoi Zaida kerran vihapäissään hänelle.
+Ampuisit ja jättäisit minulle perinnöksi omaisuutesi.
+
+— Älä luule, ärjäisi Werner.
+
+— Sen sinä tekisit, jos rakastaisit minua, ärsytti Zaida edelleen. Etkö
+usko, että paremmatkin miehet ovat tehneet samoin minun edukseni?
+
+— Tiedän. Mutta sitä saat sinä kyllä turhaan minulta odottaa.
+
+Zaida näki, että Werner puhui totta.
+
+Mihin hän sitten voisi tuota miestä käyttää? Ehkä muita murhaamaan?
+
+Tuskin siihenkään. Werner oli siinä suhteessa samanlainen kuin hän
+itsekin. Hän ei voinut itse tehdä mitään. Hän voi vain seisoa takana,
+väijyä ja suunnitella.
+
+Hyvä! Niinpä voisi häntä käyttää siis siihen.
+
+Zaida olikin kaivannut jo kauan tuollaista salaista rikostoveria, jonka
+seurassa voisi ajatella ääneen, punoa ja kehittää suunnitelmiaan.
+
+Hänen kamarineitinsä Sonja oli ollut ennen hänelle siinä asemassa.
+Sonja seurasi yhä vieläkin uskollisesti häntä. Mutta Sonja oli tuhma
+eikä hän oikeastaan osannut muuta kuin säilyttää salaisuuksia.
+
+Hyvä niinkin. Oli väärin vaatia häneltä enempää.
+
+Toista oli Wernerin laita. Hän oli hyväpäinen ja sitäpaitsi lakimies.
+Sellaisesta saattoi olla paljon hyötyä yhteisissä juonissa ja
+väijytyksissä.
+
+Ja hän päätti säilyttää Wernerin neuvottelevana, vehkeilevänä
+ritarinaan.
+
+
+
+
+13.
+
+
+Werner joutui yhä kiinteämmin Zaidan kahleisiin. Nyt hän ei enää
+pyrkinytkään pois. Hän tiesi kohtalonsa.
+
+Zaida teetti hänellä mitä hyvänsä. Kerran teatterissa hän pakotti tuon
+jo ijäkkään miehen hyppäämään heidän aitiostaan alanäyttämölle. Hyppy
+ei tosin ollut hengenvaarallinen, mutta sitä hullunkurisempi, sillä
+Werner teki alas pudotessaan aika kuperkeikan yleisön suurimmaksi
+iloksi ja näyttelijäin kauhistukseksi.
+
+Zaida aitiossaan nauroi täyttä kurkkua kamarineitinsä keralla.
+
+Kerran kävi tämä elämä jo liian raskaaksi Wernerille. Hän otti myrkkyä.
+Mutta hän parani sairaalassa ja oli itse sangen iloinen siitä.
+
+Muuten koetti hän huumata itseään niin paljon kuin mahdollista
+nikotinilla ja alkoholilla.
+
+Zaida käytti toisenlaisia keinoja. Hänen nuoruutensa lapsellisista
+orgia-yrityksistä oli cocaini pysyväisesti jäänyt hänen
+elämäntoverikseen. Hän nautti nyt jo hirvittävät määrät sitä, noin 30
+cgr. päivässä. Muutenkin oli hänen hermostonsa järkytetty erään vaikean
+naistaudin vuoksi.
+
+He alkoivat rappeutua kumpikin. Zaidalle sanoi sen hänen peilinsä ja
+Wernerille hänen omatuntonsa. Vavisten katsoivat he kumpikin
+leppymättömän vanhuuden lähenemistä.
+
+Heillä oli usein hyvinkin synkkiä hetkiä, jolloin he maalasivat
+sysimustiksi itseään ja toisiaan. Ottivat vuoroin kaiken syyn
+päällensä, vuoroin vierittivät taas kaikki toisen niskoille.
+
+Eräänä sellaisena, juuri ennen heidän maatamenoaan, puhui Werner, joka
+tylsistyneenäkin tahtoi aina katsella asioita jotakin laajempaa taustaa
+vasten:
+
+— Enkö sanonut ensi kerta tavatessamme? 'Kuolleita sieluja' me olemme.
+Gogol voisi meistä kauniin kirjan kirjoittaa. Mutta syy ei ole meidän,
+vaan yhteiskunnan, venäläisen yhteiskunnan.
+
+— Älä Venäjää syytä! keskeytti Zaida. Siinä ei ole mitään vikaa. Mutta
+me emme kestä länsimaita. Länsimainen myrkky on meihin tunkeutunut.
+
+— Siinäpä se, selitti Werner. Kuinka meitä on kasvatettu? Kuinka
+opetettu? Viinalla ja samppanjalla roomalaista oikeutta päähän ajettu.
+Myöskin minä olen hyvä patriootti, vieläpä imperialisti
+mielipiteiltäni. Mutta minullakin oli ranskalainen kotiopettaja, joka
+luetti minulla kevytmielisiä kirjoja ja tärveli niillä puhtaan
+mielikuvitukseni.
+
+— Ja minut lähetti isäni naislukioon, mutisi Zaida. Miksi? Saamaan
+sivistystä muka. Kaunista sivistystä! Maailmannainen minusta piti
+tulla, loistaa tanssijaisissa ja seura-elämässä. No niin, minä olen
+maailmannainen! Ja kuitenkin minä olisin ollut onnellisempi
+kotikylässäni.
+
+— 'Kuolleita sieluja' me olemme, vaikeroitsi Werner. 'Kuolleita
+sieluja' on koko Venäjä täynnä. 'Kuolleita sieluja' ovat poroporvarit,
+nuo, jotka ahmivat ja juopottelevat, puhuvat roskaa ja tuhlaavat
+elämänsä lohduttomassa henkisessä köyhyydessä. 'Kuolleita sieluja' on
+aatelisto, joka tekee velkaa ja löytää elämäntarkoituksensa
+lemmenjuonista ja irstailuista. 'Kuollut sielu' sinäkin Zaida olet.
+
+— Entä sinä sitten! ärähti Zaida hänelle vihaisesti. Lakkaa jo tuosta!
+Juo mieluummin! Eihän tuota viitsi kuulla mokomaa ruumissaarnaa.
+
+— En voi lakata, en voi lakata, voihki Werner, joka olikin jo sangen
+juovuksissa. Isänmaani kohtalo lepää raudanraskaana hartioillani. Voi
+minua ja voi sinua! Ja voi meitä kaikkia, sillä tuomion päivä
+lähestyy...!
+
+Kauan ei hänkään yksinomaan itseään ja isänmaataan voivotella jaksanut.
+Pian alkoi hän tapansa mukaan syyttää Zaidaa, ja silloin selkeni aina
+jonkun verran hänen hentomielinen lallatuksensa, hänen älynsä terästyi,
+hän kävi ilkeäksi, myrkylliseksi ja haavoittavaksi.
+
+— Kaunis nainen sinä olet, hän saattoi sanoa esim. asettuen
+ärsyttävästi kyynärpäittensä varaan toista tuijottamaan. Sydämetön ja
+ilman omaatuntoa niinkuin Lady Macbeth, taidat kaikki viettelytemput
+niinkuin Kleopatra, teet kaikki miehet sioiksi niinkuin Kirke ja
+karkeloit heidät kuolemaan niinkuin Salome Johanneksen...
+
+Zaida oli kuullut tuon jo niin usein, ettei hän viitsinyt vastata enää,
+vaan koetti ajatella omia asioitaan. Kuitenkaan hän ei voinut olla
+kuuntelematta toisella korvallaan, tulisiko sieltä jotakin uutta.
+
+— Jokainen mies, joka sinua lähestyy, jatkoi juopunut, miettii vain
+rikosta, murhaa tai itsemurhaa. Kuitenkin kannat sinä elämäsi
+seikkailut otsasi ympärillä ylpeänä kuin diadeemin. Sinun rakastajasi
+ovat gladiaattoreita. Heidän täytyy olla aina valmiit kuolemaan. Sinun
+mielikuvituksesi miettii ja näkee vain verta! Sinun koko elämäsi on
+ruudinsavulla hunnutettu...
+
+Ei, ei! Parempi, että hän jatkoi. Antoi hänen puhua vain. Ei haukku
+haavaa tee. Olihan hauska sitäpaitsi, että edes joku viitsi haukkua
+häntä.
+
+— Enkä minä ymmärrä, tuumi Werner, miksi miehet, minä niinkuin muutkin,
+ylimalkaan olemme sinuun niin ihastuneet. Kaunis sinä et ole. Sinun
+suusi on liian suuri, sinun nenäsi liian paksu, sinun korvasi liian
+ulospäin pörröttävät. Pörrökorva olet. Mutta sinusta ei pääse irti.
+Varmaan on jokainen mies, joka on ollut sinun vankisi, hävennyt
+rakkauttaan.
+
+— Hävennyt?
+
+Tuo oli jotakin uutta. Zaida odotti oikein mielenkiinnolla, mitä tuosta
+nyt seuraisi.
+
+— Juuri niin, jahkaili Werner. Sinun luoksesi ei tulla vapaaehtoisesti.
+Sinun luoksesi tullaan ikäänkuin vedettyinä, sysättyinä. Kuin
+orjuutetut ilman ehtoja. Sinun rakkautesi on kuin nyrkki niskassa, joka
+painaa polvilleen...
+
+Zaida kuunteli sieraimet levällään. Hän näki mielellään, että Werner
+silloin tällöin joi itsensä juovuksiin. Tuolta mieheltä sai aina
+sentään kuulla jotakin. Muut eivät olleet senkään arvoisia.
+
+Jospa hänellä vain olisi ollut rahaa! Sitten olisi ehkä tämäkin elämä
+ollut siedettävissä.
+
+— Sinun suusi on kylmä ja ivallinen, huomautti Werner. Joskus voi siitä
+sataa sanoja, jotka suhisevat ilmassa kuin ruoskan-iskut. Se voi
+leperrellä lempeästi, mutta lepertelyn takana voivat piillä vihaiset ja
+kovat uhkaukset. Ja sinun vaaniva katseesi sitten, joka joskus
+singahtaa puolisuljettujen silmäluomiesi alta! Se on viheriä ja
+pistävä. Ihminen kauhistuu, kun kohtaa sen...
+
+Zaida ei viitsi enää kuunnella häntä. Ei se ollutkaan mitään. Sitä
+tavallista vain! Tuo oli jo liian vanhaa hänelle.
+
+Ja jälleen hiipi ääretön ikävä, ääretön tyhjyyden ja autiuden tunne
+hänen ympärilleen.
+
+
+
+
+14.
+
+
+Mutta hänen ajatuksensa harhailivat omia ratojaan.
+
+Hän muistaa lapsuuttaan ja kuvakirjojaan, jotka hän repi pieniksi
+palasiksi, kun ne olivat hänen mielestään niin armottoman ikäviä. Hän
+muistaa leikkikalujaan, jotka hän särki usein samasta syystä, ja
+vauvojaan, jotka hän heitti pettyneenä pois, kun hän huomasi, että
+niiden sielu olikin vain pelkkiä höylänlastuja...
+
+Samoin hän tunnustaa leikkineensä ihmisillä. Leikkineensä ja
+kääntäneensä heille selkänsä ylenkatseellisesti, niin pian kuin hän oli
+tullut niiden sisällyksen tuntemaan.
+
+Jos se on rikosta, on hän varmaan maailman suurimpia rikoksentekijöitä.
+
+Mutta miksi ei kukaan mies sitten ole ollut kyllin voimakas häntä
+vastustaakseen? Miksi he eivät ole kuulleet kunniantuntoaan enemmän
+kuin häntä? Hän on tahtonut vain koettaa, kuinka laajalle hänen
+valtansa ulottui.
+
+Wernerissä hän oli kerran tavannut vertaisensa. Mutta miksi hän ei
+ollut koskaan tavannut vankempaansa?
+
+Olisi hänkin voinut tarun viisas ja kaunis prinsessa olla, joka vaati
+kosijoiltaan hirmuisimpia rikostöitä, mutta meni kuitenkin lopuksi
+sille ainoalle, joka ei totellut häntä, vaan piti hyvän omantuntonsa
+kalliimpana rakkauttaankin.
+
+Oli, oli hän yhden sellaisen tavannut. Kornetin! Mutta kornetti oli
+matkustanut pois, eikä varmaankaan enää muistanut edes unissaankaan
+satunnaista seikkailuaan.
+
+Zaidan silmät täyttyivät kyynelillä. Kenties juuri siinä oli hänen
+onnensa kulkenut hänen ohitseen.
+
+Sitten se oli mennyt niinkuin oli mennyt.
+
+Tosi oli, hän oli temmannut miehet tasapainostaan. Hiljaiset hän oli
+tehnyt puheliaiksi, älyniekoilta hän oli kielen lamauttanut.
+Hurjimusten voiman hän oli murtanut, sytyttänyt arkojen ja hitaiden
+innon korkealle leimuamaan. Saiturit hän oli loihtinut tuhlareiksi ja
+saanut varovaiset suurimpiin hullutuksiin.
+
+Tosi oli, että hänen rakkautensa oli vaativainen. Niiden, jotka
+tahtoivat sen voittaa, täytyi luopua omasta tahdostaan ja muuttua hänen
+tuskin julkilausuttujen toivomustensa mykiksi täyttäjiksi. Hänen
+rakkautensa vaati, että sille suitsutettiin.
+
+Tosi oli, että hän ei tyytynyt vain alammaisiin valoihin ja mateleviin
+lemmentunnustuksiin. Hän vaati myös tekoja. Mutta mitkä teot olivat
+rikoksia valtavammat?
+
+Saattoi olla totta myöskin, että hän käytti ihmisiä vain
+välikappaleinaan ja että hän harkitsi kylmäverisesti, mihin he kukin
+kelpaisivat. Mutta minkä mahtoi hän sille, että hän näki ihmisten
+lävitse ja osasi ohjata heidän pyyteensä ja intohimonsa?
+
+Yhden heikko kohta oli ahneus, toisen kunnianhimo, kolmannen
+mustasukkaisuus. Miksi ei tunkeutua siitä sisälle heihin ja asettaa
+kukin oikealle paikalleen?
+
+Oli totta epäilemättä, että hänen tähtensä oli vuotanut verta. Mutta
+oliko hän itse sitä vuodattanut? Ei milloinkaan! Muut olivat tehneet
+sen. Varastettiin, että hän voi tuhlata. Murhattiin hänen vuokseen
+niinkuin annettiin muille naisille kukkia. Oliko hänen muka kirottava
+turmiollista kauneuttaan, siksi että se antoi hänelle sellaisen vallan
+ihmisten yli?
+
+Ei, sitä ei Zaida suinkaan voinut myöntää. Sillä missä oli raja? Missä
+alkoi rikos? Eihän hän ollut koskaan ollut muuta kuin miesten syntisten
+ajatusten elävä täyttyminen.
+
+Mutta niinhän olivat yleensä kaikki naiset. Kuinka monen kirkkaassa
+päivänvalossa rumana ja riettaana esiintyvän rikoksen takana seisoikaan
+nainen, kaunis, syytön ja hymyilevä!
+
+Ja naiset, joiden elämä oli vierinyt tasaisesti ja ilman seikkailuja?
+
+Hekin toivoivat salaisissa unelmissaan, joita he eivät olisi tahtoneet
+tunnustaa edes itselleen, olevansa niin kauniita että miehet tekisivät
+heidän tähtensä rikoksia. Ja monikin nainen piti sitä sievänä ja
+ritarillisena huomaavaisuutena, jos joku mies hänen kauttansa kärsi tai
+joutui perikatoon, kunhan se vain tapahtui hiljaa, huomaamatta ja häntä
+syyttämättä...
+
+Oliko se rikos? Silloin oli yksinkertaisesti rikos olla nainen ja olla
+kaunis nainen.
+
+Mutta _jos_ se oli rikos ja _jos_ häntä siitä syytettäisiin, silloin
+osaisi hän kyllä pitää oikean puolustuspuheen itselleen.
+
+Ja aivan huolettomana huomisesta ja vakuutettuna omasta
+viattomuudestaan valahutti Zaida yöpaidan ylleen ja pujahti hotellin
+lämpimien peittojen alle. Sinne hän kohta kehoitti myöskin Werneriä
+saapumaan, joka ei ollut hidas seuraamaan hänen esimerkkiään.
+
+Sähkö sammui. He löysivät toisensa parhaiten pimeässä.
+
+
+
+
+15.
+
+
+Mutta se ei käynyt mitenkään ajan pitkään. He tarvitsivat rahaa ja
+heidän oli sitä hankittava keinolla millä hyvänsä, elleivät he
+tahtoneet aivan maantielle joutua.
+
+Silloin tuli kohtalo heidän avukseen.
+
+Zaida luki eräänä päivänä sanomalehdestä, että muutaman hänen
+venäläisen tuttavansa kreivi Rakovskin puoliso oli kuollut jossakin
+saksalaisessa kylpypaikassa. Tuo kuolinsanoma vaikutti heti
+kummallisesti häneen.
+
+Vainaja oli ollut hänen hyvä ystävättärensä ja luokkatoverinsa
+naislukiossa. Kun hänellä oli ollut taipumusta musiikkiin, hän oli
+sitten mennyt konservatorioon sellonsoittoa oppimaan. Hänestä olikin
+tullut jo aika taituri alallaan.
+
+Hän oli esiintynyt jo julkisissa konserteissakin. Eräässä tällaisessa
+oli kreivi Rakovski kuullut ja nähnyt hänet sekä rakastunut heti
+silmittömästi häneen.
+
+Niin oli hänestä tullut rikkaan kreivi Rakovskin puoliso, jonka onnea
+Zaidakin joskus oli kadehtinut synkkinä hetkinään. Nyt hän oli kuollut.
+Kuinka kummallista! Ja rikas kreivi oli nyt leski.
+
+Zaidalla oli heidän molempien kuvatkin.
+
+Hän asetti ne pöydälle eteensä ja tutki otsa rypyssä kauan heidän
+silmiensä ilmettä ja kasvojensa juonteita. Ei, nuo kaksi eivät olleet
+olleet onnelliset. Ei ainakaan kreivi. Hän tarvitsi toisenlaista
+naista.
+
+Zaida tunsi vanhastaan myös kreivi Rakovskin ja oli usein ulkomailla
+tavannut hänet puolisoineen.
+
+Hänen sotasuunnitelmansa oli heti valmis. Hän sähkötti kreiville ja
+ilmoitti saapuvansa hautajaisiin. Hän sai ystävällisen vastauksen ja
+matkustikin heti seuraavana päivänä.
+
+Wernerille hän ei mitään sen enempää selittänyt.
+
+Asemalla oli kreivi Rakovski vastassa häntä. He ajoivat suoraa
+suruhuoneeseen.
+
+Siellä lepäsi kreivitär Rakovski palsamoituna kirstussaan, kauniina
+kukkiensa ja pitsiensä keskellä. Myöskin hänen äitinsä ja sisarensa
+olivat saapuneet. Zaida saapui kreivi Rakovskin kanssa, ei katsonut
+voivansa ojentaa kättä heille, tervehti vain kaukaa ja kuiskaili tovin
+aikaa kreivin kanssa.
+
+Kuuluisan seikkailijattaren tulo ei näyttänyt muihin
+hautajaisvieraisiin yksinomaan miellyttävästi vaikuttavan.
+
+Zaida ei kuitenkaan siitä välittänyt. Hänkin meni kirstun luo, teki
+ristinmerkin ja luki lyhyen rukouksen. Sitten hän katseli kuollutta
+ystävätärtään ja sanoi ääneen kreiville, joka seisoi hänen vierellään:
+
+— Niin kaunis! Mutta mitä auttaa nyt hänen kauneutensa?
+
+Sitten hän poistui ja kreivi seurasi häntä hotelliin. Sukulaistensa
+ihmeeksi hän viipyi siellä koko iltapäivän.
+
+Nämä eivät vielä tietysti voineetkaan kuvitella suhdetta Zaidan ja
+kreivi Rakovskin välillä. Eikä sittenkään, kun kreivi heti hautajaisten
+jälkeen matkusti Venedigiin, missä Zaida odotti häntä.
+
+Kuitenkin tuli heidän suhteensa vähitellen tunnetuksi.
+
+Kreivi Rakovski oli helppo saalis Zaidalle. Hän oli hyvä, ritarillinen
+eikä varsin lahjakas. Zaida ajatteli ensin avioliittoa hänen kanssaan,
+mutta sitten hän keksi jotakin parempaa.
+
+Eihän hän kreiviä rakastanut. Miksi sitoa itseään mieheen, joka
+sisällisesti oli hänelle kokonaan samantekevä?
+
+Sitäpaitsi hän pelkäsi Wernerin mustasukkaisuutta. Tämä ei nimittäin
+ollut silti suinkaan luopunut Zaidasta, vaikka tämä oli kreivi
+Rakovskille antautunut. Yhtä vähän oli Zaidankaan tarkoitus oikeastaan
+päästä hänestä, sillä hän tarvitsi Werneriä ja piti hänestä myöskin
+tavallaan.
+
+Werner seurasi nyt kaikkialle häntä, minne kreivi Rakovskikin. Asui
+vain eri hotellissa ja tapasi eri aikoina häntä.
+
+Näin jatkui eräitä kuukausia.
+
+Kreivi Rakovski ei luonnollisesti edes aavistanut, että hänellä oli
+kilpailija.
+
+Joskus he kaikki kolme matkustivat samassa junassa, vieläpä samassa
+vaunun-osastossa, jolloin Zaidan kaksoispeli heidän kanssaan oli
+luonnollisesti vielä jännittävämpi. Mutta hän piti sellaisesta. Hänen
+hermonsa vaativat voimakkaita kiihottimia.
+
+Tohtori Wernerin hermot eivät olleet yhtä lujat. Kerran ne loppuivat
+siihen määrään, että hän syöksyi epätoivoissaan Zaidan
+hotellihuoneeseen ja vaati takaisin rahoja, jotka hän oli tuhlannut
+tämän vuoksi.
+
+— Kuinka paljon? kysyi Zaida tyynesti.
+
+Werner mainitsi jonkun summan. Heti sen tehtyään hän purskahti
+itkemään.
+
+Zaida meni aina edelleen yhtä tyynesti pöytälaatikolleen, otti sieltä
+setelitukon, laski tarkkaan ja heitti rahat vasten silmiä hänelle.
+
+— Siinä on, sanoi hän. Toivon, että nyt olemme kuitit.
+
+Werner sai sitten kauan rukoilla, ennen kuin hän pääsi armoihin taas.
+
+Zaida sai rahaa kreivi Rakovskilta, joka piti häntä jo laillisena
+morsiamenaan. Puuttui vain eräitä muodollisuuksia. Ne ainoastaan, vain
+toistaiseksi, estivät heitä avioliittoon menemästä.
+
+Täytyihän Zaidan sitä ennen saada ero miehestään. Asia ei ollut aivan
+helppo, mutta sekin sentään rahalla järjestettävissä.
+
+Ja kreivi Rakovskilla oli rahaa.
+
+Kerrankin oli Zaida saanut kyllin rikkaan rakastajan.
+
+Kaikki olisi ehkä vielä voinut päättyäkin hyvin, ellei kreivi eräänä
+päivänä olisi allekirjoittanut testamenttia, jossa hän julisti Zaidan
+ainoaksi perillisekseen. Samalla allekirjoitti hän oman
+kuolemantuomionsa.
+
+Sillä siitä saakka ei Zaida miettinyt muuta kuin hänen perikatoaan.
+
+Hänen täytyi vaan löytää sopiva ase, sopiva välikappale, siihen.
+Werner, joka olisi ollut lähin, oli nähtävästi kelpaamaton.
+
+Zaida koetti ärsyttää hänen mustasukkaisuuttaan. Ei apua! Hänen
+kostonhimoaan. Samalla tuloksella! Turhaan hän huudahti epätoivoissaan:
+
+— Mutta raivaahan toki tieltäsi tuo mies! Etkö näe että hän pitelee
+pahoin minua?
+
+Kamarineiti Sonjakin, vaikka ei tiennytkään, mistä kysymys oli, tuli
+avuksi hänelle.
+
+— Ettekö näe, että armollinen rouva kärsii? Tehkäähän toki hänen
+mielensä mukaan.
+
+Mikään ei auttanut. Tohtori Werner ei ollut rahtuakaan ritarillinen.
+Hän vain rakasti ja tahtoi omata rakkautensa esineen, josta moinen
+rikos — niin hän laski — juuri olisi hänet erottanut.
+
+Kaikki kilpistyi hänen flegmaattista, passiivista vastarintaansa
+vasten.
+
+Zaida tuumi jo itsekin, ensi kerran elämässään, tehdä omin käsin tuon
+rikoksen.
+
+Hän hankki narkotisia paperosseja. Hän opetteli ampumaan. Hän hankki
+kirjoja, jotka käsittelivät kloroformin vaikutusta, ja tutki myrkkyjen
+teoriiaa aina kurasiin, intialaiseen nuolimyrkkyyn asti. Lopuksi hän
+huomasi, ettei hänestä kuitenkaan olisi työhön.
+
+Ratkaisevalla hetkellä pettäisi hänet kuitenkin hänen rohkeutensa.
+
+Joku välikappale oli saatava, mutta kuka? Joku mies löydettävä, mutta
+mistä?
+
+Zaida etsi ja etsi turhaan mielessään.
+
+Sitten hän matkusti Venäjälle, jonne Werner kavallusjuttunsa vuoksi ei
+voinut seurata häntä.
+
+
+
+
+16.
+
+
+Harkovista löysi Zaida etsimänsä.
+
+Se oli aatelismarsalkka Golobovin poika Paul, vasta noin
+parissakymmenessä oleva nuorukainen ja luonteeltaan kuin vartavasten
+luotu Zaidan sokeaksi välikappaleeksi.
+
+Lapsena hän oli ollut lahjakas ja hyväluontoinen, mutta sairaloisen
+herkkä ja melkein liian altis vaikutuksille. Kahdentoista vanhana hän
+jo oli kirjoittanut ranskalaisia runoja, sangen säntillisiä, sangen
+puhdaskielisiä, mutta aina hyvin pingoitetuista aiheista. Sitten oli
+tapahtunut hänelle pari tapaturmaa, toisen kerran hän oli pudonnut
+jokeen, toisen kerran kaatunut takaraivolleen katukiveen, josta hänen
+aivonsa varmaan olivat tärähtäneet.
+
+Ainakin oli suuri sielullinen muutos hänessä tapahtunut. Hän oli käynyt
+araksi, surumieliseksi, jopa synkäksikin.
+
+Toverit koulussa usein pilkanneet ja ärsyttäneet häntä. Hän katsellut
+ympärilleen harhailevin silmin kuin armoa rukoileva. Mutta pojat ovat
+siinä ijässä aivan säälimättömiä. Hänen täytynyt alistua heidän
+tahdolleen, totella heitä, täyttää heidän määräyksiään.
+
+Paul taipunut vastarintaa tekemättä. Oppinut vielä arvaamaankin
+toveriensa toivomuksia, ennen kuin ne olivat edes julkilausuttuja,
+alammaisesti, orjamaisesti, ikäänkuin se olisi ollut luonnollisin asia
+maailmassa.
+
+Se huvittanut suuresti hänen kiusaajiaan.
+
+Koko luokka usein yhtynyt innokkaisiin neuvotteluihin keksimään
+Paulille aina vaikeampia ja voimakkaampia tehtäviä. Paul ollut
+väsymätön niitä täyttämään. Hänen toveriensa ajatukset muuttuneet hänen
+ajatuksikseen, heidän päähänpistonsa häntä hallinneet, pakottaneet
+hänet mihin hullutukseen hyvänsä.
+
+Merkillisintä oli, ettei hän itse ollut koskaan huomannut olevansa
+vieraan tahdon ikeessä. Hän tahtonut aina yksin kantaa edesvastuun
+kaikista teoistaan. Se ollut hänen unelmansa ja ylpeytensä.
+
+Tuonkin viimeisen itsenäisyyden toverit päättäneet särkeä hänessä.
+
+He tienneet, että Paul oli tarkka ja säästi huolellisesti saamansa
+ruplat ja kopeekat. Hänen täytynyt sitten koko pienellä omaisuudellaan
+ostaa kukkia ja lähettää ne lukion juhlasaliin. Pojat sinne
+piiloutuneet.
+
+Paul saapunut sinne. Astellut kukkia kantavan palvelijansa jälessä kuin
+kuoropoika papin kantapäillä. Toverit syöksyneet esille kätköistään,
+nauraneet ja pilkanneet häntä.
+
+"Kenelle olet nuo kukat ostanut?" sanoneet. "Katsokaa, Paul tuhlaa! Hän
+heittää ruplansa akkunasta ulos."
+
+Paul katsonut toisesta toiseen ihmetellen. Hieronut otsaansa aivan kuin
+hän ei olisi tiennyt, oliko hän valveilla vai unissa. Mutta pysynyt
+itsepintaisesti siinä mielipiteessä, että hän oli ostanut kukat, koska
+häntä oli huvittanut tuhlata koko omaisuutensa, ja että hän oli
+noudattanut siinä vain omaa tahtoaan eikä toveriensa.
+
+Siinä mies, joka oli jo ennakolta määrätty naisten saaliiksi joutumaan.
+
+Jo ennen Zaidaa hän oli monta kertaa rakastunut. Jos hänen rakkautensa
+oli onneton, hän rupesi juomaan suunnattomasti. Jos pieninkin
+toivonsäde taas pilkoitti hänelle, hän oli tulla ilosta hulluksi ja
+taipui mihin lemmittynsä oikkuun hyvänsä.
+
+Hän kuului oikeastaan lääkärikirjoihin, joissa hänen lajinsa olisi
+määritelty sanalla masokisti. Hän tahtoi, että hänelle tehtäisiin
+pahaa. Hänen suurin hekkumansa oli tulla häväistyksi, halvennetuksi,
+nöyryytetyksi. Edellisenä talvena oli eräs 17-vuotias tyttö, johon hän
+oli ollut rakastunut, kuljettanut häntä aina takanaan kadulla kuin
+koiraa.
+
+Paul oli totellut empimättä.
+
+Miksi hän ei olisi totellut? Olihan hänen tavallisia nautintojaan
+paremman puutteessa sukia hiuksiaan teräskammalla, jonka piit hän
+vartavasten oli hijonut oikein pistäviksi?
+
+Tekihän tämä toki paljon enemmän kipeää ja hankki siis sitä suuremman
+nautinnon hänelle.
+
+Zaida huomasi heti alussa, minkälaisen miehen kanssa hän oli
+tekemisissä. Kuin sattumalta ja toisen kanssa keskustellen hän eräässä
+seurassa ojensi palavan savukkeensa Paulin kättä vasten. Tämä ei
+vetänyt pois sitä. Zaida painoi kovemmin, siksi kuin savuke sammui.
+Paul näytti kestävän tuskan mitä suurimmalla mielihyvällä.
+
+Paul rakastui silmänräpäyksessä häneen. Zaida pani sen merkille, mutta
+ei ollut vielä aivan varma hänestä.
+
+Hän matkusti joksikin aikaa Kijeviin. Mutta hän katsoi kuitenkin
+varovaisimmaksi heti sähköttää sieltä Paulille, tosin vain tuon yhden
+paljon-puhuvan sanan: "Rakas."
+
+Hän sai heti vastauksen. Siinäkään ei seisonut muuta kuin tuo sana:
+"Rakas."
+
+Zaida kuuli sitten, että Paul oli surusta ruvennut juomaan. Hän
+sähkötti: "Et saa juoda."
+
+Ja Paul vastasi: "En juo."
+
+Hän piti todellakin lupauksensa, kuten Zaida kuuli sitten.
+
+"Armaani", kirjoitti Paul hänelle. "Rakastan ijäti sinua. En voi elää
+ilman sinua. Olet minulle välttämätön niinkuin ilma, jota hengitän."
+
+Nyt oli hän sillä asteella, että Zaida katsoi voivansa ottaa hänet
+todella rakastajakseen. Hän sähkötti: "Tule!"
+
+Paul saapui siinä silmänräpäyksessä.
+
+Tarvittiin myös jonkun verran hokuspokusta. Zaida johdatti hänet
+keski-yöllä kuolleiden rakastajiensa Jurjevin ja von Hellerin
+haudoille, kertoi heidän elämäntarinansa ja vaati Paulin vannomaan
+hänelle samaa sokeaa, rajatonta uskollisuutta.
+
+Paul vannoi väristen tuskasta, kauhusta ja mielihyvästä.
+
+Vielä varmemmaksi vakuudeksi tatueerasi Zaida hienolla neulalla omat
+alkukirjaimensa Paulin sydämen kohdalle. Tämän onni ei tuntenut rajoja.
+Vihdoinkin hän oli löytänyt lemmityn, joka ymmärsi häntä.
+
+Näin valmistettuna, näin vihittynä suurtyöhönsä, josta hän ei tiennyt
+vielä, hän seurasi Zaidaa Länsi-Europaan.
+
+Zaidalla oli nyt yht'aikaa kolme rakastajaa: Tohtori Werner, kreivi
+Rakovski ja Paul Golobov.
+
+Kun Werner, joka ei koskaan tahtonut päästä naurettavasta
+mustasukkaisuudestaan, joskus nuhteli häntä siitä, virkahti Zaida
+näppärästi:
+
+— Etsin ihannettani.
+
+He asuivat milloin Wienissä, milloin Budapestissä, Münchenissä tai
+Venedigissä. Zaidalla oli usein samana päivänä lemmenkohtaukset heidän
+kunkin kanssa, eri aikoina eri hotelleissa. Mutta se kävi ajan pitkään
+epämukavaksi hänelle.
+
+Hän siirsi heidät kaikki samaan hotelliin asumaan.
+
+Samalla täytyi hänen luonnollisesti myöskin tutustuttaa heidät
+toisiinsa. Se kävi aivan erinomaisesti päinsä. Werner oli ainoa, joka
+tiesi kaikki. Kreivi Rakovski piti häntä vain Zaidan asianajajana, joka
+oli saapunut Venäjältä heidän yhteisten asioittensa vuoksi, ja Paulia
+taas tavallisena matkustelevana venäläisenä aatelisnuorukaisena.
+
+Werneristä hän ei näyttänyt pitävän oikein. Paulin kanssa hän sensijaan
+tuli hyväksi tuttavaksi.
+
+Paulilla puolestaan oli sama luulo Werneristä kuin kreivilläkin, jota
+hän jonkun verran epäili kilpakosijakseen. Mutta hän oli liian varma
+Zaidasta, että hänen epäilynsä olisi voinut muuttua minkäänlaiseksi
+vihamielisyydeksi kreiviä kohtaan.
+
+Toista oli, kun Zaida kuiskasi hänelle, että kreivi todellakin kosi
+häntä, että kreivin läsnäolo oli hänelle kiusallinen ja että tämä usein
+suorastaan loukkasi häntä. Paul rupesi siitä saakka tuntemaan syvää
+vihaa ja vastenmielisyyttä tuota miestä kohtaan.
+
+Mutta vihasta oli vielä pitkä askel murhaan. Ja Zaidan suunnitelmaan
+kuului raivata Paulin avulla kreivi tieltään, periä tämän omaisuus ja
+saada Paul sitten ilmi-antamaan itsensä yksinsyyllisenä.
+
+Tämän kaiken oli hän tuuminut tuhanteen kertaan Wernerin kanssa, joka
+kaikessa oli hänen uskollinen rikostoverinsa.
+
+Werner ei itse keksinyt mitään. Mutta hän oli mainio muokkaamaan,
+kehittämään ja kypsyttämään toisen ajatuksia.
+
+Tapahtui sitten niin, että kreivin täytyi matkustaa Berliniin äitiänsä
+kohtaamaan. Hänen poissaollessaan toimitti Zaida Paulin käteen väärän
+sähkösanoman, joka muka oli kreiviltä Zaidalle ja jonka sanamuodon tämä
+oli yhdessä Wernerin kanssa sepittänyt.
+
+Sähkösanoma kuului:
+
+"Minä tiedän kaikki. Teidän Paulinne on suuri lurjus. Valitan
+rakkauttani teitä kohtaan. Te olette huono nainen."
+
+Paul kalpeni sitä lukiessaan:
+
+— Mitä tämä merkitsee? hän kysyi.
+
+— Hän on saanut tietää meidän suhteestamme, huokasi Zaida. Siksi hän
+haukkuu meitä. Näetkö, että hän sanoo sinuakin lurjukseksi?
+
+— Minä en välitä siitä, mitä hän minusta sanoo, huusi Paul. Mutta että
+hän uskaltaa sanoa sinua huonoksi naiseksi! Mikä alhaisuus!
+
+— Hän on vihanvimmoissaan. Hän tietää, että rakastan sinua, yksinomaan
+vain sinua. Juuri siksi minä olen antanut rukkaset hänelle.
+
+— Ja siksi hän purkaa nyt sappensa sinua kohtaan! Oh, minä tapan hänet!
+Minä tapan. Minä lähetän heti hänelle kaksintaistelu-vaatimukseni.
+
+Mutta se ei ollut suinkaan Zaidan tarkoitus.
+
+Hän ei luottanut enää kaksintaisteluihin. Niiden tulos oli aina
+epävarma. Täytyi saada Paul murhaamaan kreivin ilman mitään
+muodollisuuksia.
+
+Se oli hiukan vaikeaa. Paulin koko ritarillinen luonto nousi kapinaan
+sitä ajatusta vastaan. Hän aseettoman miehen kimppuun? Ei ikinä!
+
+Zaida pyysi ja rukoili.
+
+Hän selitti, että Paulin henki oli liian kallis hänelle ja että hän ei
+mitenkään voinut sallia sen joutuvan vaaranalaiseksi. Hän huomautti,
+ettei kreivi viimeisen sähkösanomansa jälkeen ollut gentlemanni, jonka
+kanssa voi tapella edes. Hän vakuutti.
+
+Kaikki turhaan. Paul pysyi taipumattomana.
+
+— Oh, jospa Jurjev, oh, jospa von Heller eläisivät! vaikeroi Zaida. He
+eivät varmaankaan epäisi minulta tätä.
+
+Se vaikutti. Paul alkoi horjua.
+
+Zaida huomasi sen ja uskalsi jo nyt suorastaan vaatia häneltä
+rikostyötä.
+
+— Mene ja murhaa hänet! sanoi hän kylmästi ja päättävästi. Ellet sinä
+tee sitä, tekee sen joku toinen.
+
+Ja hän luetteli kymmenkunnan nimeä Venäjän korkeimmasta aatelistosta,
+joiden kantajat muka kaikki olivat vannoneet hänelle samanlaista sokeaa
+uskollisuutta kuin Paul ja jotka varmaan osaisivat myös pitää sanansa.
+
+— Tämän ainoan kerran minä pyydän sinulta jotakin, jatkoi hän vielä.
+Tämän ainoan kerran minä tarvitsen sinua. Ja sinä kiellät! Mitä tulee
+minun ajatella sinun rakkaudestasi?
+
+Paul suostui. Hän matkusti ensimmäisellä pikajunalla.
+
+Zaidan aikomus oli ensin matkustaa hänen kerallaan, ollakseen varma,
+että kaikki todellakin hänen mielensä mukaan tapahtuisi. Mutta Werner
+esti hänet siitä, selittäen, että oli parempi heille jäädä sinne, missä
+olivat.
+
+— Tuollaista tapausta seuraa aina poliisitutkinto, sanoi hän. On
+turhaa, että me kaksi sekoittaudumme koko juttuun. Sillä silloin voi
+paljon vanhaa pölyä tulla päivänvaloon.
+
+Se oli Zaidankin mielestä varsin järkevää puhetta. Hän saattoi
+senvuoksi Paulin vain asemalle, otti salaperäiset ja juhlalliset
+jäähyväiset häneltä, painoi vielä viimeisen suudelman hänen huulilleen
+ja kuiskasi:
+
+— Jumala kanssasi!
+
+Paul matkusti määräpaikkaansa, tapasi kreivin hotellinportaissa, veti
+sanaa puhumatta revolverinsa ja ampui selkään häntä.
+
+Kreivi ennätti kääntyä ja katsoa, kuka ampuja oli.
+
+— Miksi tämän minulle teit? hän huusi, kaatuen maahan verissään.
+
+Hänen katseessaan ei ollut pelkoa, ei kauhua, ainoastaan kummastelua ja
+suurta hämmästystä. Se koski kovasti Pauliin.
+
+— Siksi että te olette loukannut minua! hän koetti huutaa kuolevan
+korvaan. Siksi, että te olette loukannut Zaidaa! Siksi, että te olette
+huono mies, kuuletteko, huono mies...!
+
+Mutta kreivi ei kuullut häntä enää. Hän vain viittasi kädellään ja
+kuiskasi heikosti:
+
+— Pakene! Pakene! He tulevat ja ottavat kiinni sinut.
+
+Silloin oli Paul todellakin tulla hulluksi. Hän tarttui päähänsä ja
+katsoi älyttömin silmin ympärilleen.
+
+Kenet hän oli murhannut oikeastaan? Ystävänsäkö? Noin ei vihamies
+puhunut!
+
+Hän heitti pois revolverinsa ja juoksi.
+
+Luonnollisesti otettiin pian kiinni hänet. Hän tunnusti heti rikoksensa
+ja otti sen yksin niskoilleen.
+
+Taitavasti olivat Zaida ja Werner takoneet suunnitelmansa. Olivatpa he
+vielä pitäneet huolta siitäkin mahdollisuudesta, että onni suosisi
+Paulia ja hän pääsisi pakoon.
+
+Siltä varalta oli Zaida nimettömällä kirjeellä varoittanut poliisia.
+
+Mutta viranomaiset olivat vielä taitavammat heitä. Heidät vangittiin
+epäiltyinä osallisuudesta murhaan ja vedettiin tuomio-istuimen eteen.
+
+Yleinen syyttäjä oli sosialisti, joka saattoi olla onni heille
+kaikille. Kuvaillessaan heitä ympäristönsä tuloksiksi hän samalla
+pienensi heidän henkilökohtaista syyllisyyttään. Ja tuota ympäristöä,
+nykyaikaista taantumuksellista Venäjää, hän kuvaili aivan toisella
+taidolla kuin tohtori Werner hutikkaisina hetkinään, sitäpaitsi
+leimuavalla kaunopuheisuudella.
+
+— Hyvät herrat, sanoi hän. Rikos, samoin kuin maaperä, josta se on
+kasvanut, ovat aitoslaavilaiset. Jos tämä teko olisi tapahtunut ja
+tullut ilmi Venäjällä, sitä olisi liian jokapäiväisenä huomattu tuskin.
+Vain järjestetyn länsimaisen elämän täsmällistä taustaa vastaan se
+esiintyy fantastisena, ylenluonnollisena.
+
+Tietysti oli slaavilaisen maailman ulkopuolellakin seikkailijattaria,
+jatkoi hän, kreivitär Iljanskin tapaisia. Myöskin länsimailla he
+vaativat miesuhreja, vaikka harvoin sellaisia hekatombeja kuin tämä.
+Myöskin sivistyneissä maissa tehtiin murhia rahallisen voiton halusta.
+Mutta tälle oikeusjutulle eivät olleetkaan erikoista yksityisten
+henkilöiden teot, vaan paljastukset koko sen yhteiskunta-luokan
+elämästä, johon kuuluivat jutun osalliset.
+
+— He eivät kiinnitä meidän mieltämme personallisuuksina, sanoi hän,
+vaan erään suuren venäläisen yhteiskunta-luokan yleisinä perikuvina.
+
+Luonteenomaista tuolle yhteiskunta-luokalle oli riihaton elämä humussa
+ja sumussa, terveen ihmisjärjen ja kaiken vakavamman elämäntarkoituksen
+puute, ajan tappaminen hulluuksilla ja hurjuuksilla ynnä puuttuva
+kunnioitus itse inhimillistä elämää kohtaan. Siksi kukoistivat siinä
+murhat ja itsemurhat. Ne olivat rappeutuneen yhteiskunta-elämän
+paiseita, jotka eivät olisi olleet mahdollisia muualla kuin Venäjällä.
+
+— Siellä, sanoi hän, missä kaiken sosialisen toiminnan ja tarmon
+heikoimpiakin ilmiöitä vankilalla ja hirsipuulla uhataan, juuri siellä
+täytyy elinvoiman purkautua peliin, juoppouteen ja sukupuolisiin
+rajattomuuksiin. Missä niin paljon hirtetään ja ammutaan, siellä ei
+ihmiselämän arvo voi olla korkealle noteerattu.
+
+Missään muussa yhteiskunnallisessa elimistössä, selitti hän vielä, ei
+moinen hysteerinen nainen olisi voinut kehittyä niin rikolliseksi eikä
+voinut vaikuttaa niin hävittävästi ympärilleen. Olihan naisten voimana
+yleensä miesten heikkous. Mutta missä muualla olisi rikollisilla
+taipumuksilla varustettu nainen voinut koota ympärilleen sellaisen
+määrän hentomielisiä miehiä, irstailijoita ja hurjastelijoita?
+
+Luonteenomaista heille kaikille oli masokismi, tuo aitoslaavilainen
+pahe.
+
+Vuosisatainen sorto ja toimeton kohtalon-usko olivat kylväneet
+slaavilaiseen maailmaan sairaita sielullisia ilmiöitä. Oliko sattuma,
+että tämän sukupuoli-vietin kuuluttaja ja nimenantaja, Leopold v.
+Sacher-Masoch, oli galitsialainen?
+
+Maaorjuus, kidutus, raipat, solmupiiska ja muut julmuudet olivat
+muokanneet sadistis-masokistisille vaistoille hedelmällisen maaperän,
+niin että ne Elisabethin, Katarina Suuren, Paavalin ja Nikolai I:sen
+aikoina voivat viettää orgioita, joita itse pyhä inkvisitsioni olisi
+kadehtinut.
+
+Olihan Iivana Julma, joka samojen viettien alalla oli saanut aikaan
+uskomattomia, vielä tänäkin päivänä useiden venäläisten aatelismiesten
+ihannekuva.
+
+— Aina, huudahti puhuja, missä valtiollinen ja uskonnollinen sorto
+vallitsee, siellä kasvaa myös sukupuoli-elämä hurjimmat kukkasensa.
+Missä esivalta estää nuorison politiikasta, siellä syöksee se sen
+suorastaan eroottisiin irstailuihin.
+
+Sitten hän esitti seikkaperäisesti kunkin kolmen syytetyn osallisuuden
+rikokseen, sikäli kuin se oli käynyt ilmi kuulustelujen kestäessä,
+mutta palasi jälleen mieli-aineeseensa:
+
+— Yksityishenkilöt saavat luonnollisesti tuomionsa, sanoi hän, mutta
+jää syytös yhteiskuntaluokkaa vastaan, joka on heidät kasvattanut.
+Samat miehet, jotka ovat tämän tai hänen tapaistensa naisten orjia,
+ovat itse mitä julmimpia tyranneja yhteiskunnan heikkoja ja vähäväkisiä
+kohtaan. He ovat itse näivetystautisia ja kieltävät elämän, terveen,
+lämpimän elämän. He ovat samojen kuvernöörien ja kenraalien,
+virkamiesten ja upseerien hyviä ystäviä ja tuttavia, jotka ovat
+toimeenpanneet verisaunoja...
+
+Tässä keskeytti oikeuden puheenjohtaja liian innokkaan lakimiehen ja
+varoitti häntä loukkaamasta vieraan maan hallitusta, jonka kanssa hänen
+oma hallituksensa oli mitä ystävällisimmissä väleissä. Mutta hänen
+puheensa teki mitä syvimmän vaikutuksen yleisöön.
+
+Useat tuumivat vain, tokko tuo kaikki nyt niin yksinomaan
+aitovenäläistä oli. Eikö se ollut yhtä paljon luonteenomaista kaikille
+maille, missä oli irrallista, toisten työstä elävää ylhäisöä?
+
+Zaida kuunteli äänetönnä. Hänkin olisi voinut sanoa jotakin tuohon.
+
+Hän olisi voinut sanoa, että hän oli nainen ja että hänen suonissaan
+virtaili kaikkien naisten veri. Hän olisi voinut sanoa, että kaikki nuo
+miehet, jotka hänen kauttaan olivat tulleet onnettomiksi ja
+rikollisiksi, olivat vain tykinruokaa vuosituhantisessa taistelussa
+miehen ja naisen välillä.
+
+Hyvät herrat, hän olisi voinut huudahtaa, minä olen vain teidän
+kättenne työtä. Tällaiseksi ovat minut miehet tahtoneet, juuri
+tällaisena minua ihailleet ja rakastaneet. Älkää puhuko vain Venäjästä
+ja sen ylimmästä yhteiskunta-luokasta! Heitä kuohuu täynnä teidän
+ylpeät parlamenttinne, virastonne ja sanomalehden-toimistonne!
+
+Toiset heistä saavuttavat ministeri-salkkuja, olisi hän vielä voinut
+sanoa. Toiset sortuvat katu-ojaan. Mutta kaikkialla he ovat naisten
+saaliita ja kaikkialla yhtä halveksuttavia.
+
+Hänkin olisi voinut puhua jotakin Venäjästä ja sen likalammikoista,
+joita juuri moiset miehet olivat. Kertoa, miten naiset
+prostitueerattiin Moskovan ja Pietarin hotellien yksityishuoneissa,
+miten juuri miehet herättivät heissä suunnattoman janon saada valta
+miehen yli.
+
+Mutta hän ei sanonut mitään. Hän häpesi. Hän häpesi isänmaansa ja sen
+miesten puolesta.
+
+Yhden asian hän tahtoi kuitenkin sanoa. Ja hän nousi kalpeana.
+
+— Hyvät herrat, hän virkahti äänellä, joka soi kuin paisuva
+viulunsävel. Minä olen aina halveksinut miehiä, mutta en ole voinut
+elää ilman heitä. Eivätkä he ilman minua. Koko tämä murhenäytelmä onkin
+syntynyt juuri tuosta miehen ja naisen molemminpuolisesta
+halveksumisesta ja siitä, etteivät he kuitenkaan voi tulla toimeen
+ilman toisiaan. Mieheni oli tomppeli ja irstailija, rakastajani ovat
+olleet joko hermosairaita tai veijareita. Te sanotte: minä itse olen
+valinnut heidät. Minä vastaan siihen, ettei minulla ollut parempia
+valittavana.
+
+Hän istui alas ja teki voimattoman liikkeen käsillään. Miksi hän oli
+ollenkaan puhunut? Eihän hänellä ollut kuitenkaan mitään mahdollisuutta
+tehdä itseään ymmärretyksi.
+
+Oikeus langetti tuomionsa. Heidät julistettiin kaikki kolme syyllisiksi
+ja tuomittiin kuritushuoneesen, Werner 10:ksi, Zaida 8:ksi ja Paul vain
+3:ksi vuotta.
+
+Oli otettu lukuun kunkin mahdollinen syyntakeellisuus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vankilan ovet aukesivat vielä kerran Zaidalle. Hän oli vapaa jälleen.
+
+Mutta hänen yhteiskunnallinen asemansa ei ollut sama kuin ennen. Hänen
+täytyi viettää huomaamatonta elämää ja välttämättömyyden pakosta luisua
+aina alemmaksi.
+
+Nyt heltyi isän sydän. Ja Zaida vietti hänen luonaan eräitä
+rauhallisia, mutta surumielisiä kuukausia.
+
+Sitten hän lähti jälleen maailmaa kiertämään.
+
+Lapsuusmuistot olivat liian raskaat. Hän ei kestänyt niitä enää. Hänen
+täytyi koettaa huumata itsensä ja unohtaa.
+
+Hän hävisi teille tietymättömille.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78777 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..dc36d60
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78777
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78777)