Initial commit of ebook 78860 filesHEADmain

4 files changed, 10543 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..9f57f44
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,13 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
+*.htm text
+*.html text
+*.png binary
+*.jpg binary
+*.svg text
+*.pdf binary
+*.bmp binary
+*.zip binary
+*.midi binary
+*.mp3 binary
diff --git a/78860-0.txt b/78860-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..371a35a
--- /dev/null
+++ b/78860-0.txt
@@ -0,0 +1,10518 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78860 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+HISTORIALLISIA ÖITÄ
+
+Ensimmäinen sarja
+
+
+Kirj.
+
+RAFAEL SABATINI
+
+
+
+Englannista suomentanut
+
+Jussi Tervaskanto
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1930.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Esipuhe.
+
+I. Holyroodin yö.
+David Rizzion murha.
+
+II. Kirk o' Fieldin yö.
+Darnleyn murha.
+
+III. Ilmiantoyö.
+Antonio Perez ja Espanjan Filip II.
+
+IV. Armeliaisuuden yö.
+Rva Alice Lislen juttu.
+
+V. Teurastusyö.
+Pärttylin yön tapahtumat.
+
+VI. Jalokiviyö.
+Kuningattaren kaulakoristejuttu.
+
+VII. Kauhun yö.
+Carrier'n toimeenpanemat hukutukset Nantes'issa.
+
+VIII. Kuristusyö.
+Napolin Giovanna ja Unkarin Andreas.
+
+IX. Vihan yö.
+Gandian herttuan murha.
+
+X. Naamiaisyö.
+Ruotsin Kustaa III:n murha.
+
+
+
+
+ESIPUHE.
+
+
+Ryhtyessäni kirjoittamaan »Historiallisia öitä» asetin itselleni
+vaatimuksen mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja kaikista jäljellä
+olevista lähteistä hankittavin värityksin hahmotella uudelleen ryhmän
+enemmän tai vähemmän kuuluisia tapahtumia. Valitsin sitä tarkoitusta
+varten varsinkin sellaisia itsessään eriskummallisia tapauksia, jotka
+aiheutuvat inhimillisistä intohimoista, ja esittäessäni kunkin näistä
+tapahtumista kertomuksen muodossa pakotin tämän kertomuksen tarkasti
+noudattamaan lähteiden mukaisia tosiasioita eikä vähimmässäkään
+määrässä omaa kekseliäisyyttäni; ja mielikuvitusta olen käyttänyt
+apuna vain historian harmaiksi jättämien ääriviivojen värittämiseen
+huolehtien tarkasti siitä, että värini olisivat mahdollisimman
+luonnonmukaiset. Kahdenpuhelut olen poiminut sellaisista todellisten
+keskustelujen rippeistä, joita kussakin eri tapauksessa tavataan
+aikakirjoista, ja laajentanut niitä siten, että olen muuttanut
+keskustelunmuotoon senaikaisten kirjoittajain kertomuksia.
+
+Sellaisen vaatimuksen asetin itselleni. Tiedän kyllä, että sitä on jo
+ennenkin jonkin kerran yritetty, alkaen ehkä Alexandre Dumas'n »Crimes
+Célèbres'istä». Mutta tietääkseni ei tämä yritys ole milloinkaan
+onnistunut. Tarkoitukseni ei ole väittää, että itse olisin onnistunut
+seuraavissa kyhäelmissäni. Mutta lähelle onnistumista olen päässyt —
+arvosteltuna sen päämäärän mukaan, minkä asetin ohjeekseni ja missä
+määrin olen tehtävässäni epäonnistunut, sen päättäkööt lukijat. Tiedän
+kuitenkin yleensä tunnollisesti vastustaneeni kiusausta käsitellä
+asioita keveämmin, poiketa kuvausta rajoittavista tosiasioista
+tarkoituksella saada kertomus seikkailurikkaammaksi. Muutamissa
+tapauksissa olen kuitenkin yrittänyt vapaammin ratkaista salaisuuksia,
+joihin en ole tavannut missään selitystä. Niistä minun täytyy tehdä
+tässä täysi tunnustus.
+
+Rohkein yritykseni esittää oma käsitykseni asioista esiintyy
+»_Vihan yössä_». Mutta puolustuksekseni voin rehellisesti mainita,
+ettei se suinkaan ole sen rohkeampi kuin historiaan tosiasiana
+omaksuttu saman asian selitys. Toisin sanoen, minä väitän, ettei se
+yksityiskohtainen uudelleenhahmottelu, jonka minä olen esittänyt
+Giovanni Borgian, Gandian herttuan, salaperäisen kuoleman yhteydessä
+olevista asianhaaroista, ole historiallisesti vähemmän luotettava kuin
+yksikään niistä selittävistä kertomuksista, jotka historia on omaksunut
+koettaessaan todistaa syylliseksi Gandian veljen, Cesare Borgian.
+
+»Cambridge Modern Historyssa» ovat meidän sitä aikakautta käsittelevät
+arvovaltaisimmat kirjailijamme päättävästi lausuneet, ettei ole
+olemassa minkäänlaista hyväksyttävää todistusta, jonka nojalla
+historiankirjoittajat voisivat kannattaa neljän vuosisadan ajan
+vallinnutta käsitystä, että murhaaja oli Cesare Borgia.
+
+Muussa yhteydessä olen laveasti käsitellyt tätä kysymystä. Tässä
+riittäköön vain, kun mainitsen, että vasta yhdeksän kuukautta murhan
+jälkeen Cesare Borgian nimi ensi kerran mainittiin asian yhteydessä;
+että yleinen mielipide oli siihen mennessä syyttänyt järjestyksessä
+viittä kuutta muuta henkilöä; ettei voida keksiä mitään vaikutinta,
+joka olisi saanut Cesaren murhaamaan veljensä; että ne vaikuttimet,
+joita on esitetty, eivät kestä tarkastusta, ja että ne kaikki
+tuntuvat kiireessä keksityiltä tukemaan jotakin häikäilemätöntä
+poliittista tarkoitusperää; että kansan ääni kaikkein ensinnä syytti
+kardinaalia, varakansleri Ascanio Sforzaa ja hänen veljenpoikaansa
+Giovanni Sforzaa, Pesaron itsevaltiasta; ja lopuksi, että Matarazzon
+»Perugian historiassa» on aivan seikkaperäinen kertomus siitä, miten
+viimeksimainittu murhan suoritti.
+
+Myönnän kylläkin, ettei Matarazzo ole sen luotettavampi kuin muutkaan
+senaikaisten kulkupuheitten esittäjät. Mutta ei hän myöskään ole
+vähemmän luotettava. Eikä voida suinkaan kieltää, ettei Sforzaan nähden
+puutu voimakkaita murhan vaikuttimia.
+
+Kertomukseni »Vihan yössä» tosin on pelkästään teoreettinen kuvaus
+tästä rikoksesta. Mutta se perustuu tarkasti kaikkiin tapahtumista ja
+luonteista tunnettuihin tosiseikkoihin; ja vaikkapa ei säilyneissä
+asiakirjoissa olekaan mitään kertomustani ehdottomasti tukevaa, niin ei
+niissä myöskään tavata mitään, mikä sen ehdottomasti kumoaisi.
+
+»Naamiaisyössä» olen tehnyt itseni vikapääksi siihen, että aivan
+omavaltaisesti olen keksinyt syyn, joka selittää vapaaherra Bielken
+äkillisen ja salaperäisen muuttumisen Ruotsin Kustaa III:n uskollisesta
+ystävästä ja palvelijasta hänen katkerimmaksi vihollisekseen. Tätä
+menettelyäni en voi millään puolustaa, vaikkakin se tarjoaa mahdollisen
+selityksen tuolle salaisuudelle. Mitä taas tulee »Kirk o’ Fieldin
+yöhön», niin en usko, että Darnleyn kuolintavan yksityiskohtainen
+hahmotteluni kaipaa mitään puolustelua. Tätä tapausta on kauan pidetty
+yhtenä historian salaisuuksista — salaperäistä asiassa on erittäinkin
+se, että vaikka Kirk o' Fieldissä oleva talo tuhoutui räjähdyksen
+kautta, Darnleyn ruumis tavattiin jonkin matkan päässä siitä, samoin
+hänen huvipoikansa ruumis, ja ne näyttivät selvästi kuoliaaksi
+kuristetuilta. Minun keksimäni selitys tuntuu sentähden mielestäni
+hyvin uskottavalta.
+
+Antonio Perezin jutussa — »Ilmiantoyö» — olen tosiasioihin nähden
+ollut vähemmän omavaltainen kuin miltä ehkä näyttää. Olen tarkasti
+noudattanut hänen omaa »Relacioniaan», joka, samalla kuin se on
+varsinaisesti puolustuskirjoitus, varmaan myös on siinä käsiteltyjen
+tapahtumain luotettavin todistuskirja. Olen vain vaihtanut Perezin
+esittämien arvojen järjestystä, kohottamalla henkilölliset näkökohdat
+poliittisia tärkeämmiksi ja erikoisesti painostamalla hänen suhdettaan
+Ebolin ruhtinattareen. »Ilmiantoyö» on esitetty kertomuksen
+kertomuksena. Pääkertomuksesta huomautan, että vaikkakin se on jossakin
+määrin kuviteltu, ei se suinkaan kokonaan ole sellainen. »Relacion»
+itse sisältää kylliksi asioita, jotka tekevät sen suurimmalta osalta
+oikeutetuksi.
+
+Mainituin poikkeuksin lukija toivoakseni huomaa, että olen tarkasti
+noudattanut asettamaani vaatimusta olla perustamatta mielikuvitukseen
+tätä yritystäni verhota lihalla ja vaatteilla näitä muutamia historian
+luita.
+
+On ehkä vielä lisättävä, että milloin lähteet ovat vaikuttimista
+erimielisiä, milloin todisteet ovat itse tapahtumiin nähden
+ristiriitaisia tai milloin tosiasiat myöntävät monta tulkintaa,
+olen uskaltanut itse valita tulkinnan noudattaen silloin alussa
+mainitsemaani näkökohtaa.
+
+Lontoossa, elokuussa 1917.
+
+
+
+
+I. HOLYROODIN YÖ
+
+David Rizzion murha
+
+
+
+I. HOLYROODIN YÖ.
+
+
+Lordi Darnleyn elämän onnettomuus johtui siitä, että hän oli
+joutunut pois varsinaiselta hänelle sopivalta elämänuralta — hän
+oli tomppeli, jonka hänen syntyperänsä ja rikkautensa sattumalta
+veivät kuninkaanistuimelle. Suonissaan virtaavan kuninkaallisen veren
+nojalla hän olisi voinut muiden puutteessa pyrkiä sekä Englannin että
+Skotlannin valtaistuimelle, ja Maria Stuartin aviopuolisona hän todella
+yrittikin vallata itselleen Skotlannin kruunun.
+
+Skotlantilaisten kuningatar, joka hetkellisesti ihastui tämän häntä
+kosivan »pitkän yhdeksäntoistavuotiaan nuorukaisen» soreaan muotoon ja
+melkeinpä naiselliseen kauneuteen (»naiskasvoiseksi» Melville häntä
+kerran sanoikin), oli avioliitossa pian huomannut hänen turhamaisen,
+mässäävän, taitamattoman ja raukkamaisen luonteensa. Heinäkuussa 1565
+olivat häät ja Mikonpäivään mennessä Maria jo oli tullut tuntemaan
+miehensä rakastettavaksi tyhjäntoimittajaksi, sydämettömäksi ja
+pystymättömäksi; ja tämä tieto muutti rakkauden ylenkatseeksi.
+
+Hänen avioton veljensä, Murrayn kreivi, oli vastustanut tätä
+avioliittoa, etenkin siitä syystä, että Darnley oli katolilainen,
+ja hän oli Argyllin, Chatelleraultin, Glencairnin ja useiden muiden
+protestanttisten lordien kanssa noussut aseelliseen kapinaan
+kuningatartaan ja tämän liittolaisia vastaan. Mutta Maria oli
+karkottanut niskoitelevan veljensä puoluelaisineen rajan yli
+Englantiin, ja juuri tällä teollaan, johon hän oli ryhtynyt arvottoman
+puolisonsa vuoksi, oli hän kylvänyt ensimmäiset eripuraisuuden siemenet
+tämän ja itsensä välille. Häntä avusti tällöin tarmokkaasti röyhkeä
+Bothwellin jaarli. Osaksi häntä palkitakseen, osaksi hänen herättämänsä
+luottamuksen johdosta, Maria nimitti hänet itä-, keski- ja länsirajan
+komentajaksi — virka, johon Darnley oli koettanut toimittaa isänsä,
+Lennoxin. Tämä olikin kuninkaallisen avioparin ensimmäinen ja viimeinen
+yksimielinen toimenpide. He vieraantuivat senjälkeen yhä enemmän
+toisistaan, ja samalla Darnleyn kuninkuus, joka tuskin vielä oli
+voimassakaan — sillä kuningatar ei ollut vielä täyttänyt häiden edellä
+antamaansa lupausta siirtää kuninkaallinen valta hänellekin — alkoi
+huveta.
+
+Alussa puhuttiin »Kuninkaasta ja Kuningattaresta», tai »Heidän
+Majesteeteistään»; mutta jouluun mennessä — viisi kuukautta häiden
+jälkeen — Darnleyta sanottiin yksinkertaisesti vain »Kuningattaren
+mieheksi», ja kaikissa asiakirjoissa esiintyi kuningattaren nimi
+hänen miehensä nimen edellä, ja rahat, joihin oli kuvattu kummankin
+pää ja reunakirjoitus »Hen. et Maria», peruutettiin ja niiden
+sijaan laskettiin liikkeeseen uudet, joissa Darnley oli muutettu
+jälkimmäiseksi.
+
+Kovin loukkaantuneena, ja etsien syytä kuningattaren nyt jo
+aivan julkiseen vihamielisyyteen kaikesta muusta paitsi omasta
+mitättömyydestään, hän kuvittelikin keksineensä sen siinä
+vaikutusvallassa, mikä Seigneur Daviella oli kuningattareen — tuolla
+piemontilaisella David Rizziolla, joka noin neljä vuotta aikaisemmin
+oli nälkiintyneenä laulajana saapunut Skotlannin hoviin Savoijan
+lähettilään, Monsieur de Moretten, seurueessa.
+
+Rizzion taituruus viulunsoitossa oli ensiksi herättänyt Marian
+huomion. Myöhemmin hänestä sukeusi Marian ranskalaisasiain sihteeri, ja
+nuori kuningatar, joka oli kasvanut Ranskan hovin loistossa, kiintyi
+yhä enemmän tuohon maanpakolaistoveriinsa, joka samoin kuin hän itsekin
+oli ikäänkuin kartoitettu tähän vieraaseen, melskeiseen maahan, jonka
+hallitsijaksi kova kohtalo oli hänet määrännyt. Tilaisuutta ja ovelaa
+italialaista älykkyyttään hyväkseen käyttäen Rizzio oli edistynyt niin
+nopeasti, ettei kohta koko Skotlannissa enää ollut miestä, joka olisi
+ollut kuningattaren suuremmassa suosiossa. Kun Lethingtonin Maitland
+erotettiin epäiltynä protestanttisten pakolaislordien suosimisesta,
+kohosi Seigneur Davie kuningattaren sihteeriksi; ja kun nyt Morton oli
+joutunut saman epäilyn alaiseksi, huhuiltiin julkisesti, että Seigneur
+Davie tulisi kansleriksi hänen jälkeensä.
+
+Niin oli Seigneur Daviesta sukeutunut Skotlannin mahtavin mies,
+eikä tarvinnut uneksiakaan, että korskea, jäykkäniskainen aatelisto
+olisi aikonut sellaista sietää. He vehkeilivät häntä vastaan,
+levittäen muun muassa sellaista huhua, että tämä ulkolainen
+nousukas oli paavin lähettiläs, joka suunnitteli protestanttisen
+uskon kumoamista Skotlannissa. Mutta sitä seuraavassa kamppailussa
+ei heidän yksinkertainen skotlantilaisjärkensä vetänyt vertoja
+hänen italialaiselle älykkyydelleen. Vehkeilivätpä he kuinka paljon
+hyvänsä, hänen valtaansa he eivät pystyneet horjuttamaan. Ja silloin
+ruvettiin vihdoin kuiskailemaan, että nuoren, kauniin kuningattaren
+hänelle osoittama suuri suosio johtui muista seikoista kuin hänen
+kirjurikyvyistään. Niinpä kirjoittikin Bedford Cecilille:
+
+»Kuningattaren persoonalle kuuluvan arvonannon vuoksi en saata
+kirjoittaa, minkälaista suosiota hän Davidille osoittaa.»
+
+Huhua uskottiin — onpa näihin päiviin asti ollut olemassa sen uskojia
+— ja levitessään se saapui Darnleynkin korviin. Koska hän näin sai
+jonkinlaisen selityksen kuningattaren vihamielisyydelle, hän kun
+ei ollut kyllin terävä nähdäkseen oikean syyn olevan hänen omassa
+mitättömyydessään, niin hän lisäsi sen kytevän vihansa liekkien
+sytykkeiksi, ja hänestä tuli Rizzion leppymättömin vihamies.
+
+Hän kutsutti puheilleen Ruthvenin, joka oli Murrayn ja pakolaislordien
+ystävä — on muistettava, että heidät juuri Darnleyn vuoksi
+oli karkoitettu — ja lupasi toimittaa noiden henkipattojen
+karkoitusmääräyksen peruutetuksi, jos he kostaisivat hänen puolestaan
+ja saattaisivat hänet skotlantilaisten kuninkaaksi muutenkin kuin vain
+nimellisesti.
+
+Ruthven, joka oli kutsua noudattaen noussut tuskaiselta
+kuolintautivuoteeltaan, kuunteli happamena tuon miellyttävän
+pojanhoukkion kiihtynyttä juttua.
+
+»Epäilemättä olette oikeassa tuon Davie-veijarin suhteen», hän kolkkona
+myönteli, ja lisäili vielä tahallaan asioita, jotka varmaankin mitä
+syvimmin loukkasivat Darnleyn tunteita kuninkaana ja aviomiehenä.
+Sitten hän ilmoitti, millä ehdoilla suostui avustamaan Darnleytä.
+
+»Ensi kuun alussa parlamentti kokoontuu neuvottelemaan Murrayta ja
+hänen ystäviään vastaan nostetun syytteen johdosta aikoen julistaa
+heidät kapinoimisensa vuoksi menettämään henkensä, maansa ja
+omaisuutensa. Siitä seikasta, että kuningatar suostuu häpäisemään oman
+veljensä, näette, missä määrin hän on tuon ulkolaisen viuluniekan
+lumoissa. Murray on aina vihannut Daviea, tuntien liiankin hyvin
+hänen ja kuningattaren keskinäiset suhteet, jotka ovat häpeäksi
+kuningattarelle, ja Davie-herra uskoo näin tekevänsä lopun Murraysta ja
+hänen vihastaan.»
+
+Darnley pui nyrkkiä ja kiristi hampaita taitavasti syötetyn myrkyn
+tuskissa.
+
+»Entä sitten? Mitä on tehtävä?» hän huusi.
+
+Ruthven sanoi hänelle suorat sanat.
+
+»Tuota syytettä ei saa lainkaan nostaa. Parlamentti ei saa ollenkaan
+kokoontua asiaa käsittelemään. Te olette hänen armonsa mies ja
+skotlantilaisten kuningas.»
+
+»Vain nimellisesti!» ivasi Darnley katkerasti.
+
+»Nimi riittää», sanoi Ruthven. »Siinä nimessä kirjoitatte minulle
+sitoumuksen, missä muodollisesti annatte Murraylle ja hänen ystävilleen
+anteeksi kaikki heidän tekonsa ja nurjamielisyytensä ja sallitte
+heidän vaaratta palata Skotlantiin antaen vasallien tehtäväksi saattaa
+heidät turvallisesti perille. Se tehkää ja jättäkää kaikki muu meidän
+huoleksemme.»
+
+Jos Darnley tällöin vähintäkään epäröi, niin ei hän ainakaan sen
+vuoksi arastellut, että olisi huomannut tilanteen hullunkurisuuden —
+nimittäin että hän itse salaisesti kuningatarta vastaan vehkeillen
+määräisi armahdettavaksi ne miehet, jotka olivat nousseet kapinaan
+juuri siitä syystä, että kuningatar oli ottanut hänet miehekseen. Jos
+hän epäröi, niin johtui se vain siitä, että epäröiminen kuului hänen
+luonteenominaisuuksiinsa.
+
+»Entä sitten?» hän viimein kysyi.
+
+Ruthvenin vetistävät silmät tuijottivat häneen jäykästi kalpeista,
+hohtavista kasvoista.
+
+»Sitten olette hallitseva skotlantilaisten kuninkaana, teittepä sen
+sitten puolisonne kanssa tai ilman häntä. Sen lupaan omasta ja toisten
+puolesta, kunhan vain saamme sitoumuksen.»
+
+Darnley istuutui kirjoittamaan nimensä Seigneur Davien kuolemantuomioon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli lauantai-ilta maaliskuun 9:ntenä päivänä 1566. Kuningattaren
+huoneen viereisen kammion takassa paloi tuoksuva honkatuli täyttäen
+huoneen viihtyisyyden tunnulla, minkä vaikutusta vielä lisäsi se
+seikka, että vallitsi kolkko ilma itätuulen viuhuessa koleaa tietään
+Arthurs Seatilta alas yli lumisen tienoon.
+
+Suloinen, kultakutrinen nuori kuningatar istui illallispöydässä
+läheisimpine ystävineen, joita olivat: sisarpuolensa, Argyllin
+varakreivitär, Holyroodin linnanpäällikkö, hovimestari Beaton,
+henkivartiokapteeni Arthur Erskine ja lisäksi vielä eräs — samainen
+David Rizzio, joka kuljeskelevasta soittoniekasta oli kohonnut tähän
+vaaralliseen korkeuteen, mies, jonka ruman mustuuden korvasi hänen
+tummista silmistään säihkyvä älykkyys, ja joka oli niin hoikka ja
+heikko, että näytti melkeinpä varrettomalta. Hän ei ollut vielä
+kolmea kymmentä täyttänyt, mutta kuitenkin jo kehno terveydeltään,
+aikainen puute ja kova kohtalo olivat painaneet niin selvät leimansa
+häneen, että hän näytti viisikymmenvuotiaalta. Hän oli puettuna tumman
+upeasti, ja hänen hennon ja hienon kätensä keskisormessa kimalteli
+kallisarvoinen jalokivi.
+
+Illallinen päättyi. Kuningatar loikoi ryijypeitteisen seinän vieressä
+olevalla lepolavitsalla. Argyllin varakreivitär istui tuolilla
+kuningattaren vasemmalla puolella nojaten kyynärpäillään pöytään ja
+katsellen Seigneur Davien hentoja sormia, kun hän hiljaa näppäili
+pitkäkaulaisen luutun kieliä. Äsken vielä vapaa ja tutunomainen
+keskustelu, joka koski hänen majesteettinsa noin kolmen kuukauden
+kuluttua odottamaa lasta, oli nyt laimenemassa ja pidettiin sitä
+vireillä vain sen ajan täytteeksi, minkä Rizzio tarvitsi luuttunsa
+esilleottamiseen.
+
+Kieliä hyväillessä Rizzion kolkko muoto kirkastui, hän eli kokonaan
+musikaalisen innostuksensa lumoissa. Ylen vienosti — oikeastaan vasta
+kokeillen — hän aloitteli erästä niitä salaperäisiä sävelmiä, joissa
+hänen henkensä vieläkin Skotlannissa elää, kun odottelevan kuiskailun
+äkkiä katkaisi verhorenkaiden kalahtelu. Oviverhot lensivät syrjään, ja
+kynnyksellä seisoi ilmoittamatta pitkä, poikamainen, nuori kuningas.
+
+Darnleyn ilmestyminen hävitti oitis italialaisen innoituksen. Sävelmä
+katkesi äkkiä yksinäisen kielen liian kovaan näppäykseen.
+
+Tämä ja sitä seuraava äänettömyys vaikutu kiusallisesti jokaiseen
+ja tuntui aivan siltä kuin olisi nyt rikottu jotakin, mikä ei ollut
+milloinkaan korjattavissa.
+
+Darnley tulla tepasteli esille. Hänen kauniit kasvonsa olivat kalpeat,
+kahta poskipäillä hehkuvaa täplää lukuunottamatta, ja hänen silmänsä
+kiiluivat kuumeisesti. Oli selvää, että hän oli juopotellut: ja se,
+että hän siinä tilassa tuli tapaamaan kuningatarta, kun selvänäkin
+harvoin hänen seuraansa etsi, suututti näitä kuningattaren lähimpiä
+ystäviä, jotka hekin olivat oppineet syystä inhoamaan Darnleyta. Vaikka
+olikin nimellisesti kuningas, oli hän joutunut niin halveksituksi,
+ettei ainoakaan huoneessa olijoista noussut kunnioituksesta seisomaan,
+ja Maria itse katseli vihaisesti ja epäilevästi tulijaa.
+
+»Mikä nyt on, herraseni?» hän tylysti kysyi, kun Darnley retkahtaen
+istahti hänen viereensä.
+
+Darnley iski silmää kuningattarelle, kietaisi käsivartensa hänen
+vyötäisilleen, veti hänet lähemmäksi itseään ja suuteli kömpelösti.
+
+Kukaan ei hievahtanut. Kaikki katselivat hämmästyneinä. Olihan hän
+sittenkin kuningas ja Maria hänen vaimonsa. Ja sitten seurasi tätä
+kaameata hiljaisuutta etuhuoneesta kuuluva raskas, kalskuva astunta.
+Taaskin sysättiin verhot syrjään, ja Argyllin varakreivitär huudahti
+säikähdyksestä nähdessään sen julman näyn, mikä sieltä avautui.
+Oviaukossa seisoi aivan kuin turnajaisia varten varustautunut,
+kiireestä kantapäähän asti välkkyvään teräkseen puettu mies, miekka
+vyöllä ja oikea käsi tikarin kahvassa. Kypärin naamio oli nostettu,
+niin että Ruthvenin kammottavat kasvot paljastuivat — niin kammottavat,
+että ne varmaankin ilman hänen seuruetta tarkastavia hehkuvia silmiään
+olisivat näyttäneet kuolleen kasvoilta. Nuo tutkivat silmät kiersivät
+pöydän, pysähtyivät Rizzioon ja näyttivät hymyilevän kammottavasti.
+
+Tästä näystä säikähtyneenä kuningatar yritti nousta, mutta Darnleyn
+käsivarsi oli yhä hänen vyötäisillään estäen häntä.
+
+»Mitä tämä merkitsee?» huusi kuningatar tiukasti.
+
+Ja sitten, aivan kuin vaistomaisesti arvaten mistä oli kysymys hän
+kalpeana ja halveksien katsahti mieheensä.
+
+»Juudas!» hän tälle virkkoi, kiskousi irti pidättävästä käsivarresta
+ja astui teräspukuisen miehen eteen. »Mitä täältä etsitte, mylord — ja
+tuossa asussa?» tiukkasi hän tältä vihaisesti.
+
+Ruthvenin hehkuvat silmät eivät kestäneet hänen katsettaan. Hän astui
+eteenpäin pari kalisevaa askelta, kohotti haarniskoidun käsivartensa
+ja osoitti vapisevalla kädellä Seigneur Daviea, joka tyrmistyneenä
+tuijotti häneen.
+
+»Tuota miestä minä etsin», hän karmeasti virkkoi. »Käskekää hänet pois
+täältä.»
+
+»Hän on täällä minun tahdostani», vastasi kuningatar käyden yhä
+vihaisemmaksi. »Mutta te ette ole — ja siitä saatte vielä vastata.»
+
+Sitten hän tuolilla kumarassa istuvaan Darnleyhin kääntyen virkkoi:
+
+»Mitä tämä tarkoittaa, sir?»
+
+»Häh — mistäs minä tietäisin? Häh — ei mitään», sopersi Darnley
+hämmentyneenä.
+
+»Suokoon Jumala, että puhutte totta», sanoi kuningatar, »oman itsenne
+tähden. Ja te», jatkoi hän taas Ruthvenia puhutellen ja viitaten
+käskevästi ovelle päin, »korjatkaa luunne täältä ja odottakaa, kunnes
+kutsutan teidät minkä vakuutan tapahtuvan varsin pian.»
+
+Oli vaikea tietää, aavistiko kuningatar ollenkaan heidän pahoja
+aikeitaan, ahdistiko häntä epämääräinen pelko, mutta ainakaan hän ei
+sitä osoittanut. Hän hillitsi itsensä erinomaisesti.
+
+Mutta karmean ja uhkaavan näköinen Ruthven ei säikähtänyt.
+
+»Käskekää tuo mies pois täältä», hän toisti. »Hän on ollut täällä jo
+liian kauan.»
+
+»Liian kauan?» toisti kuningatar paljastaen mielenliikutuksensa.
+
+»Niin, Skotlannin ja puolisonne onnellisuudelle aivan liian kauan»,
+vastasi Ruthven töykeästi.
+
+Henkivartiokapteeni Erskine hyppäsi pystyyn.
+
+»Ettekö aio poistua, sir?» hän huusi; ja häntä seurasivat Beaton ja
+linnanpäällikkö kumpikin toistaen kapteenin uhkaavan kysymyksen.
+
+Ruthvenin kalpeille kasvoille levisi hymy. Raskas miekka lensi tupesta.
+
+»Ei minulla ole teille mitään asiaa, mutta jos tulette kovin lähelle —»
+
+Kuningatar astui esille pöydän luota yrittäen estää väkivaltaisuuksia
+tapahtumasta hänen läsnäollessaan. Rizzio, joka oli noussut seisomaan,
+oli hänen rinnallaan katsellen kaikkea kalpeana ja säikähtyneenä.
+Ja silloin samassa kiskaistiin verhot auki ja huoneeseen syöksyi
+kymmenkunta miestä, joiden tuloa ei oltu huomattu. Ensimmäisenä
+astui huoneeseen Morton, kansleri, jolta valtiosinetin oli tarkoitus
+siirtyä Rizziolle. Häntä seurasivat Byresin Lindsay, Faudonsiden Kerr,
+mustakulmainen Brunston, punatukkainen Douglas ja viisi, kuusi muuta.
+
+Seurasi yleinen hämminki; kuningattaren kolme hovimiestä piiritettiin
+oitis ja voitettiin. Tässä kahakassa kaatui pöytä ja olisi seurannut
+umpipimeä, jollei Argyllin varakreivitär pöydän kaatuessa olisi
+siepannut kynttilänjalkaa käteensä ja nyt pidellyt sitä korkealla
+ilmassa, siten valaisten tätä omituista näytelmää. Rizzio, joka
+Mortonin nähdessään menetti viimeisenkin toivonkipinän, polvistui
+kuningattaren eteen. Heikko ja voimaton kun oli, eikä mikään
+varsinainen miekan käyttäjä, ei hän ymmärtänyt ryhtyä mihinkään.
+
+»_Justice, madame!_» hän huusi. »_Faites justice! Sauvez ma vie!_»
+
+Pelottomana kuningatar astui hänen ja lähestyvän murhaajajoukon väliin,
+asettuen siten ruumiineen hänen suojukseen. Kalpeana, povi kohoillen ja
+silmät kahtena safiirina hehkuen hän seisoi heidän edessään.
+
+»Peräytykää, henkenne uhalla!» hän komensi.
+
+Mutta sokeassa raivossaan tuota ulkolaista nousukasta kohtaan, joka oli
+loukannut niin syvästi heidän skotlantilaista ylpeyttänsä he olivat
+menettäneet kaiken kunnioituksen, jopa säädyllisyydenkin tunteen.
+George Douglas, välittämättä ollenkaan hallitsijattarensa asemasta
+ja tilasta kuningattarena ja naisena — vieläpä äitiyden kynnyksellä
+olevana naisena — töykkäsi häntä pistoolilla rintaan ja käski väistyä
+syrjään.
+
+Pelkäämättä kuningatar jäätävin katsein silmäili häntä, Rizzion
+kauhistuneena kyyristellessä hänen takanaan ja pidellessä kiinni hänen
+hameestaan. Mutta äkkiä Darnley kietaisi käsivartensa puolisonsa
+vyötäisille ja puolittain raahasi, puolittain nosti hänet syrjään
+samassa jalallaan potkaisten Rizzion eteenpäin.
+
+Murhaajat lähestyivät saalistaan. Faudonsiden Kerr viskasi silmukan
+hänen vartalonsa ympäri ja nykäisi sen tiukalle niin rajusti, että
+sihteeri kaatui. Sitten hän ja Morton tarttuivat yhdessä nuoraan
+ja raahasivat siten uhrinsa lattian poikki ovea kohden. Hän huitoi
+umpimähkään ympärilleen, tarttui turhaan kaatuneeseen tuoliin, sitten
+pöydän jalkaan ja kaiken aikaa surkeasti huutaen kuningatarta avukseen.
+Ja vihasta väristen Maria, joka itse reuhtoi Darnleyn käsissä, huusi
+varoituksen poistuville miehille.
+
+»Jos Davien verta vuodatetaan, on siitä koituva kallista verta
+muutamille teistä! Se muistakaa, hyvät herrat!»
+
+Mutta he eivät olleet enää hillittävissä; he olivat saaliin
+kimppuun laskettuja koiria. Morton ja Douglas raahasivat hänet pois
+kuningattaren näkyvistä, muun joukon seuratessa sadatellen kintereillä.
+Uhrin yhä kirkuessa he vielä retuuttivat hänet esihuoneen läpi
+pääportaiden yläpäähän ja hyökkäsivät sitten kaikki yht'aikaa hänen
+kimppuunsa ja niin rajusti, että haavoittivat toisiaan kiihkeässä
+raateluraivossaan. Riekaleiksi silvottu ruumis, joka vuoti verta
+viidestäkymmenestäkuudesta haavasta, viskattiin sitten portaiden
+yläpäästä alas porrasjuureen, kultakahvainen tikari — Darnleyn
+omistama, merkkinä siitä, että hän oli ottanut osaa veritekoon, vielä
+rinnasta törröttämässä.
+
+Ruthven erkani joukosta Verta tippuva tikari oikeassa kädessään,
+kammottavat, raa'at kasvot rumassa irvissä. Sitten hän lähti yksin
+astelemaan takaisin kuningattaren huoneeseen laahaten jalkojaan kuin
+uuvuksissa.
+
+Huone oli muuten melkein samassa kunnossa kuin hänen sieltä
+lähtiessäänkin, paitsi että kuningatar oli vaipunut takaisin
+istuimelleen, ja Darnley seisoi hänen puoleensa kumartuneena, ja hänen
+miehensä pitelivät yhä kuningattaren väkeä. Sanomatta »luvallanne» hän
+heittäytyi tuolille ja vaati käreästi kipollista viiniä.
+
+Kalpea kuningatar katsoi häneen vihaisesti huoneen poikki.
+
+»Saattepa kerran vielä juoda sitä viiniä, minkä minä teille palkaksi
+tästä illasta valmistan, mylord, ja tästä loukkauksesta! Kuka on
+luvannut teidän istua minun läsnäolossani?»
+
+Ruthven teki torjuvan liikkeen kädellään, aivan kuin haluten lopettaa
+sellaisen keskustelun. Hänestä nähtävästi tuntui joutavalta puuttua
+noin mitättömään seikkaan, kun kerran oli paljon tärkeitäkin asioita.
+
+»Ei tämä johdu kunnioituksen puutteesta, armollinen rouva, vaan voimain
+puutteesta. Olen sairas, ja olisin maannut vuoteen omana, jollei täällä
+olisi ollut tätä tehtävää.»
+
+»Voih!» Kuningatar katsoi häneen kylmästi ja vastenmielisesti. »Mitä
+olette Davielle tehnyt?»
+
+Ruthven kohautti olkapäitään, mutta hän ei kestänyt kuningattaren
+katsetta.
+
+»Tuolla kai hän on ulkona», hän vastasi juron välttelevästi: ja sitten
+hän tarttui viinipikariin, jonka eräs hänen seuralaisistaan hänelle
+ojensi.
+
+»Menkääpä katsomaan», sanoi Maria varakreivittärelle.
+
+Auttaen kynttilänjalan pöydälle varakreivitär lähti ulos kenenkään
+yrittämättä estää häntä.
+
+Sitten kuningatar silmät sirrillään tarkasteli Ruthvenia tämän juodessa.
+
+»Murrayn ja hänen puoluelaistensa tähden te tämän tietenkin
+teitte», hän hitaasti lausui. »Sanokaapa minulle, mylord, mikä
+erinomainen ystävyys Murrayn ja teidän kesken vallitsee, kun te hänet
+rangaistuksesta pelastaaksenne antaudutte vaaraan joutua itse saman
+rangaistuksen alaiseksi?»
+
+»Kaiken, minkä olen tehnyt», Ruthven sanoi, »olen tehnyt muiden vuoksi
+ja sellaisen takauksen turvin, joka suojaa minut kaikelta vahingolta.»
+
+»Takauksen turvinko?» sanoi kuningatar ja katsahti Darnleyhin, joka yhä
+seisoi hänen lähellään. »Ja teidänkö antamanne oli takaus, mylord?»
+
+»Minunko?» Darnley tuijotti vastaan. »En tiedä mitään sellaisesta.»
+
+Mutta Darnleyn liikahtaessa Maria huomasi jotakin muuta. Hän kumartui
+eteenpäin osoittaen vyöllä olevaa tyhjää tuppea.
+
+»Missä on tikarinne, mylord?» hän tiukkasi.
+
+»Tikariniko? Hoo! Mistä minä tietäisin?»
+
+»Mutta minäpä otan siitä selvän!» uhkaili Maria aivan kuin ei olisi
+ollutkaan näiden väkivaltaisten miesten vankina, jotka olivat
+tunkeutuneet hänen palatsiinsa ja raahanneet Rizzion hänen viereltään.
+»En hellitä, ennenkuin saan siitä selvän!»
+
+Varakreivitär tuli huoneeseen aivan kalpeana, silmien kuvastaessa sitä
+kauhua, jota murhatun näkeminen hänessä oli herättänyt.
+
+»Mitä on tapahtunut?» kysyi Maria häneltä äänen muuttuessa äkkiä
+sopertavaksi ja hiljaiseksi.
+
+»Madame — hän on kuollut! Murhattu!» hän ilmoitti.
+
+Kuningatar tuijotti häneen kivettynein kasvoin. Sitten hän lausui
+hiljaa, mutta tiukasti:
+
+»Oletteko — varma?»
+
+»Itse näin hänen ruumiinsa, madame.»
+
+Seurasi pitkä äänettömyys. Hiljainen huokaus pääsi kuningattarelta, ja
+hänen suloiset silmänsä olivat tulvillaan kyyneleitä, jotka hitaasti
+vierivät hänen poskiaan alas. Hänen surunsa näytti niin valtavalta,
+että kaikki läsnäolijat puhuivat kuiskaten, ja hänen raukkamainen
+miehensä aivan vapisi, kun Marian katse sattui häneen.
+
+»Onko niin?» sanoi hän lopulta mieheensä katsoen. Hän kuivasi
+silmänsä. »Hyvästi sitten, kyynelet; kostoa minun on valmistettava.»
+Hän nousi aivan kuin vaivoin seisomaan ja piteli vähän aikaa pöydän
+reunasta kiinni. Hetkisen hän silmäili Ruthvenia, joka kolkkona istui
+tuolillaan, tikari toisessa ja tyhjä viinipikari toisessa kädessään;
+sitten hänen katseensa siirtyi pahaenteisenä Darnleyhin. »Olette nyt
+vienyt tahtonne perille, mylord», hän sanoi, »mutta pankaa tarkoin
+mieleenne, mitä nyt sanon. En hellitä ennen kuin olen saattanut teidän
+sydämenne yhtä tuskaiseksi kuin minun on nyt.»
+
+Sen sanottuaan hän hoiperteli eteenpäin. Varakreivitär riensi hänen
+avukseen, ja hänen käsivarteensa nojaten Maria poistui kammion pienestä
+ovesta omaan huoneeseensa.
+
+Yöllä soitettiin kaupungin kelloa, ja Edinburgh heräsi säikähtyneenä.
+Kun Bothwell, Huntly, Atholl ja monet muut, jotka olivat Rizzion
+murhan aikana olleet Holyroodissa, ymmärsivät kuningattaren auttamisen
+mahdottomaksi ja pelkäsivät itsekin saavansa osakseen sihteerin
+kohtalon — sillä linna oli tulvillaan murhaajain asemiehiä — olivat
+he paenneet eräästä ikkunasta. Heidän Edinburghissa aiheuttamansa
+hälinä sai pormestarin ja kaupungin porvarit asestettuina tulisoihtujen
+valossa lähtemään linnan edustalle, jossa he vaativat nähdäksensä
+kuningatarta, eivätkä suostuneet poistumaan, ennenkuin Darnley
+näyttäyi vakuuttaen, että kuningatar ja hän itse voivat kaikin tavoin
+hyvin. Ja Darnleyn heille tätä julistaessa eräästä Marian huoneen
+ikkunasta, seisoi tämä kalpeana ja jännittyneenä tuon töykeän joukon
+keskellä, joka hälinän johdosta oli väkivaltaisesti tunkeutunut
+hänen yksityishuoneeseensa, ja konnamainen Puna-Douglas välähdytteli
+tikariaan hänen silmiensä edessä vannoen, että jos hän päästäisi
+pienimmänkin äänen, he silpoisivat hänet palasiksi.
+
+Kun he vihdoin poistuivat jättäen hänet yksin, ei hän enää ollut
+epätietoinen oikeasta asemastaan. Hän oli vankina omassa linnassaan.
+Eteiset ja pihat olivat täynnä Mortonin ja Ruthvenin sotilaita, itse
+palatsi oli saarrettu, eikä kukaan päässyt tulemaan eikä menemään
+muuten kuin murhaajain luvalla.
+
+Vihdoinkin oli Darnley saavuttanut sen valta-aseman, jota oli
+tavoitellut. Hän saneli heti paikalla julistuksen — aamulla se luettiin
+julki Edinburghin torilla — määräten, että ne aateliset, jotka olivat
+kokoontuneet Edinburghiin muodostamaan parlamentin, jonka oli määrä
+hyväksyä syytöskirjelmä, poistukoot kaupungista kolmen tunnin kuluessa,
+muuten heidät pantaisiin syytteeseen maanpetoksesta ja tuomittaisiin
+oikeutensa menettäneiksi.
+
+Ja sillä aikaa Maria, Rizzio-paran viimeinen »justice»huuto vielä
+korvissaan kaikuen, istui yksin huoneessaan hautoen kostoa kuten
+oli luvannut. Mikäli hänen oma henkensä säästyisi, niin oikeutta
+kyllä, sen hän vannoi, tehtäisiin — rangaistuksen he saisivat,
+eivät vain tuosta raakalaisteostaan, vaan myöskin itse tekotavasta,
+kaikesta loukkauksesta, joka oli tullut hänen omaksi osakseen, siitä
+hirveästä väkivallasta, mikä oli kohdannut hänen tunteitaan ja vieläpä
+henkilöäänkin, nykyisestä pidättämisestään ja vaarallisesta asemastaan,
+josta hän oli täysin tietoinen.
+
+Hänen suuttumuksensa voimakkuutta lisäsi vielä se, ettei hän sallinut
+sen hajaantua kohdistamalla sitä moniin loukkaajiinsa. Ruthvenia, joka
+oli loukannut häntä niin kauheasti; Douglasta, joka oli uhannut hänen
+henkilöään; Faudonsiden herraa, Mortonia ja kaikkia muita, jotka nyt
+pitivät häntä avuttomana vankinaan, hän piti vain Darnleyn apulaisina.
+Darnleyhin sentähden keskittyi koko hänen raivonsa. Noina katkerina
+hetkinä hän palautti mieleensä kaiken sen pahan, minkä Darnley oli
+hänelle aiheuttanut, ja vannoi kaiken uhalla perin pohjin kostavansa
+hänelle.
+
+Itselleen riistämänsä vallan rohkaisemana Darnley aamulla tuli
+tapaamaan kuningatarta, uskoen että kun hän nyt oli osoittanut
+hallitsevansa tilannetta, kuningatar ei enää olisi suutuksissaan tuon
+auttamattoman teon johdosta, vaan alistuisi kohtaloonsa, sopisi hänen
+kanssaan ja antaisi hänelle, siihen pakotettuna — kannattihan häntä nyt
+kapinallinen aatelisto — avioliiton perustuksella hänelle kuuluvan ja
+hänen haluamansa kuninkaallisen arvon ja vallan.
+
+Mutta hänen osakseen tuli niin tyly vastaanotto, että kaikki sellaiset
+haaveet raukesivat.
+
+»Te olette loukannut minua niin syvästi», sanoi Maria kylmällä ja
+vihan täyttämällä äänellä, »ettei entisen ystävyytemme muisto eikä
+minkäänlaisen lupaamanne tulevaisuuden toivo voisi milloinkaan saada
+minua sitä unohtamaan. _Jamais! Jamais je n’oublierai!_» hän Iisasi,
+ja sen sanottuaan viittasi hänet niin käskevästi poistumaan, että hän
+lähti heti paikalla.
+
+Maria koetti miettiä keinoa, miten suhtautua Darnleyhin, mutta kun
+hänellä ei vielä ollut täyttä selvyyttä siitä, mitä oli tekeillä,
+hapuili hän vain umpimähkään; mutta hänen näin hapuillessaan
+tarjousikin hänelle apu aivan itsestään. Mary Beaton, niitä harvoja
+apulaisia, jotka hän sai pitää, kertoi myöhemmin samana päivänä,
+että kreivi Murray oli Rothesin ja muutamien muiden maanpakolaisten
+aatelisherrojen kanssa saapunut linnaan. Nyt hänelle selvisi asia. Tämä
+uutinen loi kirkkautta viime yön murhenäytelmään, nyt hän käsitti,
+että Darnley koetti muodostaa itselleen valtiollisen puolueen.
+Mutta muutakin hän käsitti. Hän muisti Murrayn ja Darnleyn entisen
+molemminpuolisen vihan ja epäluuloisuuden ja älysi, millä tavalla se
+mahdollisesti voisi häntä itseään tässä asiassa hyödyttää.
+
+Oitis hän pyysi Murrayn saapumaan puheilleen käskien samalla
+sanoa tälle, että hän lausui hänet tervetulleeksi takaisin. Tästä
+tervehdyksestä huolimatta Murray tuskin saattoi aavistaa — kun muisti
+heidän keskinäiset suhteensa minkälainen hänen vastaanottonsa oli oleva.
+
+Kuningatar nousi seisomaan hänen saapuessaan, suloiset silmänsä
+kyyneliä tulvillaan. Hän syleili Murrayta, suuteli häntä ja sitten
+painautuen häntä vasten aivan kuin lohtua etsien, poskensa hänen
+partaisia kasvojaan vasten, hän antoi kyynelten vuotaa hillitsemättä.
+
+Murray ei muuta voinut kuin pidellä kiinni hänestä ja taputella
+hartioille, koettaen lohduttaa häntä, kovin hämmästyneenä ja perin
+järkytettynä tämän teeskennellyn rakkauden johdosta, jota hän siihen
+asti ei ollut Mariassa epäillyt.
+
+»Ah, _mon Dieu_, Jamie, miten tervetullut oletkaan minulle tässä
+surussani!» nyyhki kuningatar. »On toisten syy, että sinä olet saanut
+olla niin kauan maanpaossa. En sinulta muuta pyydä, kuin että olet
+minulle hyvä alamainen, ja minä olen aina kohteleva sinua ansioittesi
+mukaisesti.»
+
+Ja Murray, jota hänen kyynelensä, hänen hyväilynsä ja hänen ystävyyden
+vakuutuksensa järkyttivät syvimpiä sydänjuuria myöten, vannoi huoaten,
+ettei tulisi koko Skotlannissa olemaan parempaa, uskollisempaa eikä
+vilpittömämpää alamaista kuin hän.
+
+»Ja mitä Davien murhaan tulee», lopetti hän kiihkeästi, »niin vannon
+sieluni autuuden kautta, etten ole ollut siihen osallisena, enkä edes
+kotiin palaamiseeni asti tiennyt mitään koko asiasta!»
+
+»Kyllä tiedän — kyllä tiedän!» vaikeroi Maria. »En kai minä muuten
+olisi toivottanut sinua tervetulleeksi. Ole ystäväni, Jamie; ole minun
+ystäväni!»
+
+Hän vannoi sen auliisti, sillä hän oli hyvin vallanhimoinen ja huomasi
+tässä tarjoutuvan paremman tilaisuuden kuin oli osannut odottaakaan.
+Sitten hän puhui Darnleystä, pyytäen että Maria ottaisi hänet
+puheilleen ja kuuntelisi, mitä hänellä oli sanottavaa, ettei hän ollut
+halunnut murhaa, ja että lordit olivat ylittäneet valtuutensa tehden
+paljon sellaista, jota hän ei ollut tarkoittanut.
+
+Maria myöntyi, ollen taipuvinaan suostutteluun, koska se sopi hänen
+suunnitelmiinsa. Hän oli tullut siihen johtopäätökseen, että voidakseen
+kostaa Darnleylle ja kapinallisille aatelisherroille, hänen oli ensin
+päästävä Holyroodista pois.
+
+Darnley tuli. Hän oli nyt allapäin, koska hänellä oli tuoreessa
+muistissa edellinen vastaanotto ja hän pelkäsi Murrayn vakuutteluista
+huolimatta — uudestaan samanlaista poistumiskäskyä. Maria ilmoitti
+olevansa valmis kuuntelemaan häntä, ja Darnleyn puhuessa hän kuunteli
+tarkkaavana nojaten kyynärpäällään leikkauskoristeisen tuolinsa
+sivunojaan ja pitäen kättään poskella. Kun Darnley oli lopettanut,
+istui Maria kauan aikaa ajatuksiinsa vaipuneena tuijottaen ikkunasta
+harmaalle maaliskuun taivaalle. Vihdoin hän kääntyi Darnleyhin päin.
+
+»Väitättekö siis, mylord, surevanne tapahtunutta?» hän kysyi.
+
+»Te viettelette minua ulkokultaisuuteen», Darnley sanoi. »Mutta minä
+olen avosydäminen kuin pääsiäisripillä. Siitä asti kuin tuo Davie-herra
+pääsi Teidän Majesteettinne suosioon ja tuttavuuteen, ette enää
+kohdellut minua ettekä keskustellut kanssani entiseen tapaan ettekä
+halunnut seurustella parissani, jollei tuo Davie ollut kolmantena.
+Voisinko siis väittää surevani sitä, että henkilö, joka ryösti minulta
+sen, minkä arvioin kalleimmaksi maan päällä, on raivattu pois tieltä?
+Sitä en voi. Mutta voin väittää ja väitänkin olevani viaton tähän
+tekoon, johon en millään tavoin ole osallistunut.»
+
+Maria loi silmänsä hetkeksi alas, mutta kohotti sitten taas katseensa.
+
+»Tehän olette ollut tekemisissä noiden maankavaltajalordien kanssa»,
+hän Darnleylle muistutti. »Teidän päätöksellännehän he ovat päässeet
+palaamaan maanpaostaan. Mikä oli tarkoituksenne?»
+
+»Toimittaa itselleni takaisin kaikki se, minkä tuo Davie-herra
+minulta ryösti, osallisuus hallitukseen ja avioliittoni perusteella
+minulle kuuluva kuninkaallinen valta, jonka olette minulta evännyt.
+Siinä kaikki. Ei ollut ollenkaan tarkoitukseni, että Davie tulisi
+surmatuksi. Minä vain en arvannut heidän niin rajusti vihaavan tuota
+nousukasveijaria. Enkö olekin teille avosydäminen?»
+
+»Olette kyllä, ja minä uskon teitä», valehteli Maria, puhuessaan
+katsoen häntä silmiin. Ja petosta arvaamatta Darnley huokasi
+helpotuksesta. »Entä tiedättekö miksi teitä uskon? Koska olette hölmö.»
+
+»Madame!» huusi Darnley.
+
+Maria nousi seisomaan ylevän halveksivana.
+
+»Todistanko sen teille? Te siis sanotte, että avioliittonne perusteella
+teille kuuluvan kuninkaallisen vallan, jonka minä olen teiltä evännyt,
+toimittavat teille nuo maanpetturit? Siinä uskossa julistitte heille
+anteeksiannon ja kutsuitte heidät takaisin maanpaosta. Haa! Ettekö
+ymmärrä, mylord, että olette vain heidän välikappaleensa ja narrinsa?
+Ettekö ymmärrä, että he käyttävät teitä vain omia tarkoituksiaan
+varten, ja kun eivät enää teitä tarvitse, tekevät teille samoin kuin
+Davie-paralle? Ettepä tietenkään, ettehän te mitään ymmärrä, siksipä
+sanonkin teitä hölmöksi, koska tarvitaan naisen älyä avaamaan silmänne.»
+
+Hän puhui niin kiihkeästi, että sai osittain tartutetuksi Darnleyhin
+saman vakaumuksen, minkä teeskenteli itsellään olevan. Kuitenkin
+Darnley vastaan ponnistellen huusi, että hän oli erehtynyt.
+
+»Erehtynytkö?» Maria nauroi »Antakaapa kun virkistän muistianne ja
+autan arvostelukykyänne. Kun nämä lordit, Murray etunenässä, panivat
+vastalauseensa avioliittoamme vastaan, niin missä muodossa he lausuivat
+tämän vastalauseensa? He valittivat, että minä olin asettanut heidän
+käskijäkseen miehen, jolla ei ollut siihen minkäänlaista oikeutta,
+ei syntyperänsä eikä kykynsä perusteella eikä valtiosäätyjen
+suostumuksella. Muistakaa se! Vielä muistakaa, mitä he lisäsivät —
+toistanpa teille aivan samat sanat, jotka he sekä kirjoittivat että
+julkaisivat — että vaikka he pitivätkin velvollisuutenaan suvaita
+minua, eivät he mitenkään katsoneet voivansa sietää teitä.»
+
+Hänen poskensa hehkuivat, ja silmät säikkyivät kiihtymyksestä. Hän
+tarttui Darnleyn takin hihaan ja lähensi omat kasvonsa hänen kasvojansa
+ja katsoen syvään ja tiukasti häntä silmiin, jatkoi:
+
+»Sellainen heidän julistuksensa oli, ja he koettivat asevoimin pakottaa
+minut alistumaan, koettivat saada minun vetämään teidät alas siltä
+paikalta, johon olin teidät tomusta koroittanut. Mutta sen te saatatte
+unohtaa ja mielettömässä lyhytnäköisyydessänne kääntyä samojen miesten
+puoleen, jotta he korjaisivat sen vääryyden, minkä kuvittelette minun
+teille tehneen. Uskotteko te, että miehet, jotka noin ajattelevat
+teistä, välittävät teille antamistaan lupauksista? Näidenkö miesten te
+luulette vahvistavan ja ylläpitävän teidän oikeuttanne kuninkuuteen?
+Kysykää itseltänne ja vastatkaa itse siihen.»
+
+Maria oli huulia myöten kalpea. Sekä hänen ankaran teeskennelty
+vilpittömyytensä että näennäisesti kumoamaton järkeilevä todistelunsa
+saivat Darnleyn uskomaan. Tämä toi mukanaan hirveän pelon ja hänen
+sydämensä oli aina pelolle altis. Hän asteli tuolin luo ja vaipui
+siihen tuijottaen Mariaan silmät suurina — hullu tuijottamassa
+hulluttelunsa todennäköisiin hedelmiin.
+
+»Mutta — mutta — miksi he sitten tarjosivat minulle apuaan? Miten he
+sillä tavoin saavuttavat päämääränsä?»
+
+»Mitenkä? Vieläkö sitä yhä kysytte? Ettekö ymmärrä, mikä sokea
+välikappale te olette ollut heidän kavalissa käsissään? Olettehan te
+ainakin nimellisesti kuningas, ja teidän allekirjoituksenne on sitova
+minun alamaisiini nähden. Olettehan kuninkaallisella käskykirjeellä
+palauttanut heidät maanpaosta ja toisella olette hajoittanut
+parlamentin, jonka oli määrä syyttää heitä maanpetoksesta.»
+
+Maria tuli aivan Darnleyn lähelle ja kumartuen hänen puoleensa, hänen
+istuessaan siinä tekojensa todennäköisten seurausten masentamana, sanoi
+kuiskaten.
+
+»Suokoon Jumala, mylord, etteivät he vielä ole lakanneet kokonaan
+tarvitsemasta teitä, sillä siinä tapauksessa ei teidän elämänne
+luullakseni ole heidän käsissään omenanperkeittenkään arvoinen. Teille
+tulee silloin sama lähtö kuin Davie-paralle.»
+
+Darnley laski kauniin päänsä käsiensä varaan ja peitti kasvonsa. Hetken
+aikaa hän istui siten kumarassa, Marian katsellessa häntä silmät
+viekkaasti välkehtien. Vihdoin hän taas virkistyi. Hän katsoi ylös,
+keikauttaen tumman tukkansa pois valkealta otsaltaan, yrittäen vielä
+heikosti ponnistella vastaan.
+
+»Se ei ole mahdollista», hän huusi. »Eivät he saattaisi! Eivät he
+saattaisi!»
+
+Maria nauroi katkerana ja surullisena.
+
+»Koettakaa elää siinä uskossa», hän sanoi. »Mutta ajatelkaa, miten
+asiat nyt jo ovat. Minä olen täällä noiden miesten vankina. He eivät
+halua laskea minua käsistään, ennenkuin ovat päässeet tarkoitustensa
+perille — ehk'eivät», hän salaperäisenä lisäsi, »ehk'eivät vielä
+sittenkään.»
+
+»Voi, älkää niin sanoko!» huudahti Darnley.
+
+»Kuitenkin se on mahdollista», vastasi Maria vakavasti. »Mutta», ja
+taas hän kiihtyi, »miten on oma laitanne? Oletteko te vähemmän vanki
+kuin minä itse? Luuletteko, että he antavat teidän tulla ja mennä
+mielenne mukaan?» Hän huomasi, miten pelko taas alkoi yhä enemmän
+vallata Darnleyn, ja silloin hän umpimähkään teki arviohyökkäyksen.
+»Minua pidetään täällä vankina siksi kunnes olen niin lamaantunut, että
+liitän oman nimimerkkini teidän allekirjoitukseenne ja annan anteeksi
+kaikki, mitä on tapahtunut.»
+
+Darnley säpsähti ja hänen katseensa äkillinen vilkastuminen todisti
+Marialle, että hän oli arvannut oikein. Siksi hän varmana ja
+pelkäämättä jatkoi: »Siihen tarkoitukseen he käyttävät teitä. Sen kun
+olette saanut tehdyksi, olette heille vain vastuksina. Kun he teidän
+avullanne ovat hankkineet minulta turvallisuuden itselleen, silloin he
+tekevät teille, mitä ovat aina halunneet tehdä — niin ettette kauemmin
+ole heidän vastuksenaan. Haa, viimeinkin näytte ymmärtävän!»
+
+Holyroodin yö 37
+
+Darnley ponnahti pystyyn, otsa hiestä kiiltäen, hennot kädet
+hermostuneesti ristissä.
+
+»Herra Jumala!» hän huudahti tukehtuneella äänellä.
+
+»Niin, olettepa joutunut satimeen, mylord. Itse olette laukaissut sen.»
+
+Ja nyt näemme Darnleyn masentuneena Marian taitavasti herättämän
+pelon vaikutuksesta. Hän heittäysi polvilleen Marian eteen ja häneen
+katsoen ja käsillään hänen käsiinsä tarttuen pyysi Mariaa antamaan
+hänelle anteeksi sen vääryyden, minkä hän oli mielettömyydessään tehnyt
+liittymällä hänen vihamiehiinsä.
+
+Maria kätki lempeyden naamarin varjoon hänen raukkamaisuutensa
+synnyttämän inhontunteen.
+
+»Minunko vihamiehiini?» hän toisti kiihkeästi. »Sanokaa pikemminkin
+omiin vihamiehiinne. Heidän vihamielisyytensä teitä kohtaan heidät
+saattoikin maanpakoon. Hätiköiden olette kutsunut heidät takaisin ja
+samalla olette niin sitonut minun käteni, etten nyt kykenisi teitä
+auttamaan vaikka haluaisinkin.»
+
+»Jollette te, Maria, voi, niin ei voi kukaan», Darnley huudahti.
+»Evätkää heiltä anteeksiantamus, jota he kohta tulevat teiltä anomaan.
+Kieltäytykää kirjoittamasta nimeänne armahdusanomukseen.»
+
+»Ja antaisin heidän siis pakottaa teidät kirjoittamaan nimenne siihen
+ja saattaisin meidät molemmat tuhon omaksi», vastasi Maria.
+
+Darnley alkoi silloin kiihdyksissään huutaa taivaan pyhimyksiä
+avuksi ja vannotti heidän nimissään Mariaa — joka oli niin viisas ja
+voimakas — keksimään pääsyn tästä umpikujasta, johon hän, Darnley,
+mielettömyydessään oli heidät johtanut.
+
+»Mitäpä pelastusmahdollisuuksia tässä olisi?» kysyi Maria. »Ja miten
+me pääsisimme pakenemaan, kun olemme vankeina — sekä te että minä?
+Ei, Darnley-parka, pelkäänpä, että saamme hengellämme maksaa teidän
+mielettömyytenne.»
+
+Tällä tavoin Maria kiihoitti Darnleyn pelkoa siihen määrään, ettei
+tämä suostunut poistumaan, ennenkuin Maria oli luvannut miettiä
+jotakin pelastuskeinoa, ja Maria puolestaan vannotti Darnleytä olemaan
+äärimmäisen varovainen, jottei kukaan pääsisi hänen aikeittensa perille.
+
+Näin Maria toimitti Darnleylle unettoman, tuskaisen yön ja lähetti
+sitten hakemaan häntä varhain maanantaiaamuna kehoittaen häntä menemään
+lordien puheille ja sanomaan heille, että koska Maria huomasi olevansa
+heidän vankinsa, hän oli suostuvainen neuvottelemaan heidän kanssaan.
+Hän sanoi antavansa heille anteeksi tehdyt vääryydet, jos he puolestaan
+lupasivat olla vastedes hänelle uskollisia ja palauttaisivat hänelle
+vapautensa.
+
+Darnley säpsähti tällaista ilmoitusta. Mutta Marian hymyily sai hänet
+taas rauhalliseksi.
+
+»Muutakin teidän on tehtävä», Maria sanoi, »jos tahdomme saada jotakin
+aikaan näiden petollisten herrojen suhteen. Kuulkaa.» Ja hän sanoi
+jotakin, joka sytytti uuden toivon Darnleyn toivottomaan sieluun.
+
+Darnley suuteli Marian käsiä nöyränä ja alistuvana kuin piesty koira ja
+lähti alakertaan viemään hänen ilmoitustaan lordeille.
+
+Morton ja Ruthven kuuntelivat, mitä hänellä oli sanottavaa, mutta eivät
+osoittautuneet innokkaiksi tarttumaan tilaisuuteen.
+
+»Nämähän ovat vain sanoja», murisi Ruthven, joka makasi pitkänään
+sohvalla tuskaisen taudin vaivaamana, mikä hiljalleen jäyti hänen
+elinjuuriaan.
+
+»Ranskan hovissa kasvaneena hän on kavala kuin käärme», lisäsi Morton.
+»Hän saa teidät noudattamaan tahtoaan, mutta ei meitä. Me pidämme hänet
+vankina emmekä laske häntä vapaaksi ilman varmaa tulevaisuuden takuuta.»
+
+»Mitä takeita te vaaditte?» kysyi Darnley.
+
+Hänen puhuessaan tulivat Murray ja Lindsay huoneeseen, ja Morton
+kertoi heille, mitä tietoja Darnley oli tuonut. Murray asteli hitaasti
+huoneen poikki ikkunakomeroon ja istui siellä olevalle istuimelle. Hän
+pyyhkäisi kädellään ikkunaruudun kirkkaaksi ja katseli siitä talvista
+maisemaa aivan kuin ei asia olisi häntä vähääkään liikuttanut. Mutta
+Lindsay toisti saman, minkä muut kaksi jo olivat lausuneet.
+
+»Vaadimme paljon enemmän kuin pelkkiä lupauksia, joita ei ole pakko
+täyttää», hän sanoi.
+
+Darnley katsoi toisesta toiseen ymmärtäen heidän jäykästä
+esiintymisestään, että kuningattaren väitteet olivat oikeat, ja huomasi
+myöskin — jota hän muuten ehkä ei olisi huomannutkaan — että he kovin
+epäkunnioittavasti kohtelivat häntä, kuningastaan.
+
+»Herrat», hän sanoi, »vannon, että arvostelette väärin hänen
+majesteettiaan. Panen henkeni pantiksi hänen kunniansa puolesta.»
+
+»Pankaa te vain», ivasi Ruthven, »kunhan ette pane meidän henkiämme.»
+
+»Vaatikaa mitä takeita hyvänsä, ja minä suostun.»
+
+»Niin, mutta suostuuko kuningatar?» epäili Morton,
+
+»Suostuu kyllä. Hän on minulle luvannut.»
+
+Koko päivä kului heidän pohtiessaan ehtoja, joita vaatisivat.
+Iltaan mennessä sopimuskirja oli valmis, ja Morton ja Ruthven,
+Murray mukanaan, lähtivät Darnleyn matkassa muiden edustajina
+siihen huoneeseen, missä hänen majesteettiaan heidän määräyksestään
+vartioitiin.
+
+Maria näytti aivan kuin istuvan valmiina heitä odottamassa, hyvin
+suloisena ja kyyneleitä vuodattaen, tietoisena siitä, että naisen
+suurin voima on hänen heikkoudessaan, että itku on paras keino osoittaa
+itsensä murtuneeksi ja alistuvaksi.
+
+Alamaisuuden merkiksi he polvistuivat hänen eteensä, jotta näyttäisi
+siltä kuin olisivat he armonanomusta hänelle jättämässä, vaikka
+todellisuudessa kiristivät sen häneltä asevoimin ja ankaruudella. Kun
+kukin vuorostaan oli pitänyt valmistamansa lyhyen anteeksipyyntöpuheen,
+kuivasi Maria kyynelensä ja hillitsi vaivoin mielenliikutuksensa.
+
+»Hyvät herrat», hän sanoi äänellä, joka värisi ja katkesi joka toisella
+sanalla, »milloin olette huomanneet minut verenhimoiseksi tai että
+olisin ahnehtinut itselleni teidän maitanne ja tavaroitanne, kun
+noin kohtelette minua ja ryhdytte tuollaisiin toimenpiteisiin minua
+kohtaan? Te olette tehneet mitättömäksi minun arvovaltani ja saaneet
+valtakunnassa kapinan aikaan. Mutta minä annan kaiken anteeksi,
+jotta tällä armahtavaisuudellani saisin teistä rakastavampia ja
+uskollisempia alamaisia. Toivon, että kaikki tapahtunut unohdetaan ja
+että te vannotte tulevaisuudessa olevanne ystäviäni ja palvelevanne
+uskollisesti minua, heikkoa naista, joka välttämättä tarvitsen rohkeita
+miehiä rinnallani.»
+
+Hetkeksi hänen sanansa hukkuivat nyyhkytyksiin. Sitten hän taas
+hillitsi itsensä niin väkinäisellä ponnistuksella, että sen näkeminen
+vähin liikutti kovasydämistä Ruthveniakin.
+
+»Suokaa minulle anteeksi tämä kehnouteni, sillä olenhan minä kovin
+heikko ja jo pian vuoteeseen joutuva, niinkuin hyvin tiedätte, eikä
+minussa siis ole minkään vastustajaa. Ei ole minulla muuta sanottakaa,
+hyvät herrat. Koska te puolestanne lupaatte olla vast'edes uskollisia
+minulle, niin minä vakuutan armahtavani kaikki, jotka viime kapinan
+tähden karkotettiin maasta, ja samoin annan anteeksi niille, jotka
+olivat osallisia Seigneur Davien murhaan.»
+
+Morton tarjosi hänelle armahduskirjaa, jonka he olivat kirjoittaneet.
+Maria luki sen hitaasti itsekseen toisten äänettöminä häntä tarkatessa,
+pysähtyen tuon tuosta pyyhkimään silmiä sumentavat kyynelet. Viimein
+hän nyökkäsi kaunista, suloista päätään.
+
+»Se on oikein hyvä», hän sanoi. »Tässä on kaikki meidän väliset
+suhteemme järjestetty juuri sellaisiksi kuin minäkin ne haluan.» Ja
+Darnleyhin kääntyen hän virkkoi: »Antakaa minulle kynä ja mustetta,
+mylord.»
+
+Darnley kastoi kynän musteeseen ja ojensi sen hänelle. Maria asetti
+pergamentin vieressään olevalle pikku pöydälle. Hänen kumartuessaan
+nimeään kirjoittamaan kynä kirposi hänen kädestään, ja vavisten ja
+syvästi huokaisten hän vaipui takaisin tuoliinsa, silmät ummessa ja
+kasvot säälittävän kalpeina.
+
+»Kuningatar pyörtyy!» huudahti Murray juosten luo.
+
+Mutta Maria toipui kohta ja hymyili heille heikosti.
+
+»Ei se ole mitään; se meni jo ohi», hän sanoi. Mutta puhuessaan hän
+kohotti käden otsalleen. »Minua tuntuu hieman huimaavan. Tilani —»
+Hänen äänensä kävi vapisevaksi mikä lisäsi heidän säälintunnettaan ja
+sai heidät häpeämään omaa tylyyttään. »Jättäkää sopimuskirja minun
+haltuuni. Kirjoitan aamulla sen alle — niin, heti kun tästä kylliksi
+toinnun.»
+
+Hänen kehotuksestaan he nousivat polvistuneesta asennostaan ja Morton
+vakuutti kaikkien nimessä, että he suostuivat hänen ehdotukseensa, ja
+pyysi anteeksi sitä kärsimystä, minkä he olivat hänelle aiheuttaneet ja
+minkä he tulevaisuudessa lupasivat hyvittää.
+
+»Kiitän teitä», vastasi Maria yksinkertaisesti. »Saatte poistua.»
+
+Tyytyväisinä he poistuivat; ja koska heistä koko juttu täten oli
+päättynyt, jättivät he kuninkaallisen linnan ja ratsastivat kukin omaan
+asuntoonsa Edinburghissa, Murrayn mennessä Mortonin mukaan.
+
+Kohta sen jälkeen saapui Lethingtonin Maitlandin luo, joka vielä oli
+jäänyt linnaan, eräs kuningattaren kamarineitsyistä pyytämään häntä
+Marian puheille. Tullessaan hän tapasi kuningattaren valmistautumassa
+menemään makuulle ja vesissä silmin Maria häntä nuhteli.
+
+»Sir», hän sanoi, »yksi niistä edellytyksistä, joilla suostuin herrojen
+asettamiin ehtoihin oli, että tämä loukkaava vankeustila, missä minua
+pidetään, heti paikalla lopetetaan. Siitä huolimatta asestetut miehet
+yhä vartioivat jopa oman huoneeni ovea, eivätkä omat palvelijaakaan voi
+vapaasti tulla ja mennä. Onko se mielestänne sopimusehtojen täyttämistä
+minua kohtaan? Enkö ole suostunut kaikkiin lordien vaatimuksiin?»
+
+Lethington myönsi hänen väitteensä oikeiksi ja poistui häveten ja
+hämmentyneenä ja lähti heti paikalla korjaamaan vääryyden poistamalla
+vartijat käytävistä ja portaista ja muualta; vain linnan ulkopuolella
+astelevat vartijat hän jätti paikoilleen.
+
+Tätä ripeää toimintaansa hän sai aamulla katkerasti katua, kun
+huomattiin, ettei vain Maria ollut paennut, vaan oli hän vielä ottanut
+Darnleynkin matkaansa. Hänen ja muutamien harvojen apulaisten seurassa
+Maria oli pannut täytäntöön sen suunnitelmansa, jolle jo aikaisemmin
+samana päivänä oli hankkinut säikähtyneen miehensä suostumuksen. Puolen
+yön aikaan he olivat poistuneet vartijattomiksi jätettyjä käytäviä
+pitkin ja laskeutuneet linnan holveihin, joista salainen käytävä
+vei kappeliin. Tämän ja hautausmaan kautta, missä lepäsi Seigneur
+Davien äsken haudattu ruumis — melkeinpä itse haudan yli, joka oli
+kappelin oven lähellä — he olivat päässeet Darnleyn toimesta kaupungin
+ulkopuolella odottavien hevosten luo. Ja niin rajusti he ratsastivat,
+että jo kello viideltä samana tiistaiaamuna saapuivat Dunbariin.
+
+Turhaan hätäytyneet lordit lähettivät airuen Marian jälkeen vaatimaan
+allekirjoitusta siihen sopimuskirjaan, johon Maria oli saanut heidät
+ennenaikojaan uskomaan.
+
+Viikon kuluttua he jo suin päin pakenivat sen sotajoukon tieltä, jonka
+etunenässä heidän pakoon pujahtanut vankinsa oli palaamassa takaisin
+tuhoamaan heidät. Liian myöhään he älysivät hänen juonensa, joilla hän
+oli pitänyt heitä narrinaan ja saanut tyhmän Darnleyn pettämään heidät.
+
+
+
+
+II. KIRK O' FIELDIN YÖ
+
+
+Darnleyn murha
+
+
+
+II. KIRK O' FIELDIN YÖ
+
+
+Ehkä suurimpia erehdyksiä, mitä skotlantilaisten kuningatar
+erehdysrikkaan elämänsä aikana teki, oli se epäröinti, jota hän osoitti
+pannessaan täytäntöön David Rizzion murhasta miehelleen Darnleylle
+vannomansa pikaisen koston.
+
+Kun Rizzio oli murhattu ja hän itse istui murhaajain vankina
+Holyroodin linnassa, Darnleyn kuninkaana hallitessa, oli hän ollut
+uskovinaan miehensä viattomuuden voidakseen siten käyttää häntä
+kostotarkoituksiinsa.
+
+Hän oli niin viekkaasti vaikuttanut Darnleyn raukkamaiseen luonteeseen,
+että sai hänet varmaksi siitä, että Morton, Ruthven ja muut petolliset
+lordit, joihin hän oli liittoutunut, olivat sisimmässään hänen
+leppymättömiä vihollisiaan; että he olivat olevinaan hänen ystäviään
+voidakseen käyttää häntä aseenaan, ja että he lakattuaan häntä
+tarvitsemasta tuhoaisivat hänet.
+
+Tästä aiheutuneen kauhuntunteensa vallassa Darnley oli pettänyt
+liittolaisensa auttaen Mariaa petkuttamaan heidät lupaamalla
+allekirjoittaa sopimuskirjan, jolla kaikki tapahtunut annettaisiin
+anteeksi. Siihen luottaen lordit olivat höllentäneet vartioimistaan,
+jolloin Maria yhdessä Darnleyn kanssa oli paennut Holyroodista.
+
+Toivo alussa vaimensi petettyjen lordien raivon ja kiukun, ja he
+lähettivät sanansaattajan Dunbariin pyytämään Mariaa lupauksensa mukaan
+kirjoittamaan sen sopimuskirjan alle, jonka oli määrä taata heidän
+turvallisuntensa.
+
+Mutta Maria lähetti sanansaattajan takaisin tyhjin toimin, ja sillä
+aikaa kun hänen kutsumansa sotajoukko nopeasti kokoontui, hän
+viekkaasti koetti kylvää eripuraisuutta kapinallisten keskuuteen.
+
+Aviottomalle veljelleen, Murrayn kreiville Argyllille, ja kaikille
+niille, jotka hänen naimisensa aikaisen kapinan vuoksi olivat
+karkoitetut maanpakoon — ja jotka olivat ymmällä siitä, miten suhtautua
+asiain nykyiseen tilaan, koska murhan yhtenä tarkoituksena oli ollut
+heidän jälleen oikeuksiinsa saattaminen — hän lähettiläänsä kautta
+tarjosi täydellisen anteeksiannon ehdolla, että he heti paikalla
+eroaisivat Seigneur Davien murhaan osaaottaneista.
+
+Tähän ehtoon he ilomielin suostuivat, mikäli se heille oli mahdollista.
+Näin kaikkien hylkääminä — Darnleynkin, jonka toimesta he olivat murhan
+suorittaneet — Morton, Ruthven ja heidän liittolaisensa hajaantuivat
+pakoon.
+
+Saman maaliskuun lopussa Morton, Ruthven, Byresin Lindsay, George
+Douglas ja noin kuusikymmentä muuta julistettiin kapinallisina
+lainsuojattomiksi ja kaikki oikeutensa menettäneiksi, mutta eräs Thomas
+Scott, sen vartioston johtaja, joka oli pitänyt hänen majesteettiaan
+vankina Holyroodissa, hirtettiin, venytettiin ja silvottiin kaupungin
+torilla.
+
+Kun tämä saapui pakolaisten tietoon, kiihoitti se vielä heidän
+kiukkuaan ja suuttumustaan. Mutta Darnleyn juhlallinen julistus, missä
+hän kielsi tietäneensä mitään Rizzion murha-aikeista ja olleensa
+millään tavoin osallisena siihen, vasta oikein raivostutti itse
+päämurhaajaa, Ruthvenia; eikä hänen vihaansa lauhduttanut sekään
+tietoisuus, että koko Skotlanti nauroi tuolle häpeämättömälle ja
+raukkamaiselle valapatolle. Sairasvuoteeltaan Newcastlesta, missä hän
+kuusi viikkoa myöhemmin kuoli, tämä kurja hylkiö lähetti vastaukseksi
+Darnleyn julistukseen kuningattarelle sen sopimuskirjan, mihin hän
+oli vaatinut Darnleyn allekirjoituksen, ennenkuin oli ryhtynyt koko
+seikkailuun.
+
+Se oli syyttävä asiakirja. Kuninkaan selvän nimikirjoituksen ja
+sinetin yläpuolella siinä ei vain myönnetty osallisuutta asiaan, vaan
+vakuutettiin vielä, että kaikki tehtiin hänen nimenomaisesta käskystään
+ja määräyksestään, että hän itse oli asiasta vastuussa ja että hän
+suojeli varsinaiset tekijät kaikilta seurauksilta.
+
+Maria olisi tuskin osannut toivoakaan saavansa koskaan käsiinsä
+niin selvää todistusta arvottoman puolisonsa kaksimielisyydestä ja
+alhaisuudesta. Hän kutsui hänet puheilleen, saattoi hänet hämille
+näyttämällä hänelle tuon häpäisevän asiakirjan, lopetti omia
+tarkoituksiaan varten siihen asti teeskentelemänsä ystävällisyyden
+ja karkoitti hänet luotansa niin raivoisana, ettei hän uskaltanut
+hetkeäkään hidastella.
+
+Silloin Darnley vihdoinkin nöyryytettynä ja masentuneena älysi,
+miten kaikki olivat pitäneet häntä pilkkanaan, ensinnäkin lordit
+omia tarkoituksiaan varten ja sitten kuningatar omiaan. Marian
+halveksiminen oli nyt niin selvä ja julkinen, että se tarttui kaikkiin,
+jotka olivat tekemisissä Darnleyn kanssa — sillä Maria teki kaikille
+tiettäväksi, että jokainen, joka oli Darnleylle ystävällinen, joutui
+hänen epäsuosioonsa — niin että Darnleyn oli pakko poistua hovista,
+koska hänen elämänsä siellä kävi sietämättömäksi. Jonkin aikaa hän
+kuljeskeli sinne tänne maassa, jossa joka ainoa ovi suljettiin hänen
+nenänsä edessä, jossa jokainen, olipa mitä puoluetta hyvänsä, kavaltaja
+tai uskollinen, halveksi häntä yhtäläisesti. Viimein hän lähti isänsä,
+Lennoxin, luo ja Glasgow'ssa hän koetti mahdollisuuden mukaan huvitella
+koiriensa ja haukkojensa ja sellaisten yksinkertaisten maalaistyttöjen
+parissa, joita tapasi.
+
+Juuri se, että Maria antoi hänen näin omin päin kuljeskella, että hän
+heitti kostonsa — oikeastaan ansaitun rangaistuksen — täytäntöönpanon
+keskeneräiseksi, oli hänen suurimpia erehdyksiään. Olisi ollut parempi
+hänelle, että hän olisi menetellyt Darnleyhin nähden suoraan, kuten hän
+oli oikeutettu. Olisi ollut parempi, että hän olisi toiminut ankarasti
+ja karkoittanut Darnleyn maasta tai hirtättänyt hänet maankavaltajana
+ja Rizzion murhaan yllyttäjänä. Pahaksi onneksi eräs seikka, joka
+vielä lisäsi Marian inhoa häneen, myöskin saattoi hänet varovaiseksi
+kostotoimissaan.
+
+Tämä näin sopimattomasti hänen elämänkulkuunsa vaikuttava seikka oli
+hänen mieltymyksensä Bothwellin ylimieliseen ja häikäilemättömään
+kreiviin. Hänen vapaata toimintaansa pidätti pelko, että
+ihmiset sanoisivat hänen Bothwellin vuoksi vapauttaneen itsensä
+vastenmieliseksi käyneestä puolisosta. Se seikka, että Bothwell oli
+ollut hänen ystävänsä hetkenä, jolloin hän kipeimmin ystävää kaipasi
+eikä tiennyt keneen luottaa; että hän kykenevänä miehenä osoittautui
+henkilöksi, johon nainen saattoi luottaen turvautua, oli kai alkujaan
+aiheuttanut sen erinomaisen vaikutusvallan, minkä tämä mies niin
+nopeaan saavutti häneen nähden, ja Mariassa häneen virinneen rakkauden,
+niin silmittömän, ettei Maria pystynyt sitä salaamaan.
+
+Hänen mieltymyksensä Bothwelliin, joka mieltymys esiintyi sitäkin
+räikeämpänä sen halveksimisen rinnalla, jota hän Darnleyta kohtaan
+osoitti, ilmeni selvästi siinä jälkisäädöksessä, minkä hän ennen
+lapsivuoteeseen joutumistaan seuraavassa kesäkuussa teki. Samalla kuin
+hän Darnleylle siinä määräsi vain puna-emaljisen timanttisormuksensa,
+jota tämä oli vihkiäisissä käyttänyt — »Tällä minut vihittiin», hän
+melkein halveksuen kirjoitti. »Jätän sen kuninkaalle, joka sen minulle
+on antanutkin» — määräsi hän Bothwellin poikansa holhoojaksi ja
+valtionhoitajaksi, jos itse ei saisi elää.
+
+Kuningas tuli häntä katsomaan toipumisaikana, ja Murray ja
+Argyll, jotka olivat Holyroodissa, ja varsinkin Bothwell, jonka
+häikäilemättömyys oli kehittynyt siihen määrään, että hänestä oli
+tullut Skotlannin vihatuin mies, kohtelivat häntä tylysti. Kuningatar
+otti hänet kylmästi vastaan, samalla kuin hän itsensä Darnleyn
+läsnäollessa kohteli Bothwellia enemmän kuin sydämellisesti, niin että
+hän poistui entistäänkin nöyryytetympänä.
+
+Tapahtui sitten heinäkuun lopulla Marian vieraskäynti Bothwellin luona
+Alloassa, joka aiheutti niin paljon häväistysjuttuja. Kun tämä tuli
+Darnleyn tietoon, yritti hän, vaikka turhaan, vaatia itselleen kuuluvia
+kuninkaan ja puolison oikeuksia, mutta sai vain pilkkaa osakseen ja
+tuli siihen vakaumukseen, ettei hänen ollut enää turvallista elää
+Skotlannissa, vaan paras siirtyä rajan taakse. Mutta ylimielisessä
+pöyhkeydessään, mikä tavallisesti on houkille ominaista, hän ei
+onnettomuudekseen noudattanut tätä järkevää päätelmäänsä. Sen sijaan
+hän palasi koirilla ja haukoilla metsästelemään ja näyttäytyi tämän
+jälkeen harvoin hovissa.
+
+Kun Maria lokakuussa samana vuonna makasi Jedburghissa melkein
+kuolemaisillaan, tuli Darnley vain yhdeksi päiväksi häntä katsomaan
+ja poistui, ennenkuin tuli tietämään, että Maria paranisi. Mutta
+taudin syyt ja aiheutuminen eivät olleetkaan omiaan lisäämään hänen
+ystävyyden-tunteitaan, vaikka hän olisi ollut siihen taipuvakin.
+
+Bothwell oli nimittäin jossakin rajakahakassa muutamaa viikkoa
+aikaisemmin haavoittunut pahasti ja makasi vaarallisesti sairaana
+Hermitagessa. Tästä tiedon saatuaan Maria hellän huolekkaana oli
+ratsastanut sinne — kolmenkymmenen mailin matkan — ja takaisin samana
+päivänä vilustuen sen johdosta niin ankarasti, että oli aivan kuoleman
+kielissä.
+
+Ei vain tämä ollut tullut Darnleyn tietoon, vaan oli hän vielä tavannut
+Bothwellinkin Jedburghissa, jonne tämä oli paareilla kuljetuttanut
+itsensä, kuultuaan vuorostaan, miten oli Marian laita; ja Bothwell
+oli kohdellut häntä vielä halveksivammin, kuin mitä häntä nykyjään
+yleensä kohdeltiin, mikä loukkaus tämän miehen puolelta tuntui vielä
+katkerammalta kuin muiden taholta, koska häntä huhuiltiin Marian
+rakastajaksi.
+
+Aviopuolisoiden välinen suhde oli nyt kehittynyt semmoiselle kannalle,
+ettei se voinut sillään jatkua, kuten kaikki ihmiset näkivät ja
+niinkuin Maria itsekin tunnusti Craigmillarissa, jonne hän yhä heikkona
+ja raihnaisena lähti marraskuun lopulla.
+
+Linnan suuressa salissa Maria loimuavan tulen ääressä istui elämään
+kyllästyneenä ja värisevänä, vaikka hänen riutunut ruumiinsa oli
+käärittynä tumman purppuranväriseen, kärpännahalla päärmättyyn
+viittaan. Hänen kasvonsa olivat laihat ja kuultavan kalpeat, hänen
+silmänsä taudin aiheuttamien varjostojen keskellä kuin surullisten
+mietteiden suuret umpilammet.
+
+»Toivoisin olevani kuollut!» hän huokasi.
+
+Bothwell rypisti kulmiaan. Tämä mies, jolla oli haukannenä ja partaiset
+vakavankauniit kasvot, nojasi kookasta miehekästä vartaloaan Marian
+korkean tuolin selustaan. Hän työnsi otsaltaan syrjään tummat kiharat
+ja huokasi.
+
+»Enpä totisesti ole milloinkaan omaa kuolemaani toivonut, kun on mies
+ollut pyrkimysteni tiellä», hän virkkoi ääntään hiljentäen, sillä
+Lethingtonin Maitland, joka oli saanut sihteerintoimensa takaisin,
+kirjoitteli pöydän ääressä huoneen toisessa päässä, ja Argyllin
+varakreivi seisoi kumartuneena hänen ylitseen.
+
+Maria katsahti äkkiä säpsähtäen Bothwelliin.
+
+»Mitä pahanhengen neuvoja te kuiskailette?» hän kysyi. Ja kun Bothwell
+näytti aikovan vastata, kohotti Maria kättään. »Ei», sanoi hän. »Ei
+sillä keinoin.»
+
+»On toinenkin keino», sanoi Bothwell tyynesti. Hän siirtyi takan ääreen
+ja seisoi selin tuleen Mariaa vastapäätä, eikä hän enää välittänyt
+hiljentää ääntänsä. »Olemme miettineet asian jo valmiiksi.»
+
+»Minkä asian?»
+
+»Sen, miten teitä sitovat kahleet saataisiin katkotuiksi. Älkää
+pelästykö. Siveä Murray itse sitä esitti Argyllille ja Lethingtonille —
+teidän ja Skotlannin onneksi.» Hänen ahavoituneet kasvonsa vetäytyivät
+ivalliseen hymyyn. »Puhukoot itse puolestaan.» Hän koroitti ääntään ja
+huusi heille huoneen toiseen päähän.
+
+He tulivat heti, ja nuo neljä henkilöä muodostivat omituisen ryhmän
+siinä tulenloimun valaisemassa marraskuisen päivän hämärässä —
+suloinen nuori kuningatar, niin heikkona ja ajatuksiin vaipuneena
+korkeaselkäisessä tuolissaan; uljas, ylimielinen Bothwell komeana
+vaaleanpunaisessa samettitakissaan, joka oli vyötetty kultavyöllä.
+Argyll muhkeana ja juhlallisena upeassa mustassa puvussaan; ja
+Lethingtonin Maitland laihana ja viekkaannäköisenä, yllään pitkä
+turkisviitta, jonka liepeet läpsyivät hänen luiseviin sääriinsä.
+
+Bothwell puhutteli Lethingtonia.
+
+»Armollista kuningatarta haluttaa kuulla, miten hänen avioliittonsa
+gordilainen solmu olisi kirvoitettava», sanoi hän yrmeän ivallisesti.
+
+Lethington kohotti silmäkulmiaan, nuolaisi ohuita huuliaan ja hieroi
+luisevia käsiään.
+
+»Kirvoitettavako?» hän toisti ihmeissään. »Kirvoitettavako? Haa!»
+Hänen tummat silmänsä välähtivät. »Paras kai lie seurata Aleksanterin
+esimerkkiä ja katkaista se. Se on varmempi keino — ja peruuttamaton.»
+
+»Ei, ei!» sanoi Maria. »En halua, että hänen vertaan vuodatetaan.»
+
+»Eipä hän itse ollut yhtä arkatuntoinen, kun toisen henki oli
+kysymyksessä», muistutti Bothwell — aivan kuin Rizzion muisto olisi
+ollut hänelle rakas.
+
+»Eiväthän hänen tekonsa rasita minun tuntoani», vastasi Maria.
+
+»Hänet voitaisiin tuomita», virkkoi Argyll, »valtiopetoksesta, koska
+hän salli teidän armoanne pidettävän vankina Holyroodissa Rizzion
+murhan jälkeen.»
+
+Maria aprikoi hetken aikaa, mutta pudisti sitten päätään.
+
+»Nyt on jo liian myöhäistä. Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.
+Ihmiset sanoisivat nyt, että se on vain keksitty veruke, millä päästä
+vapaaksi hänestä.» Hän katsahti Bothwelliin, joka yhä seisoi aivan
+hänen edessään, hänen ja tulen välissä. »Tehän sanoitti, että lordi
+Murray oli miettinyt asiaa. Tämmöisiäkö olivat hänenkin suunnitelmansa?»
+
+Bothwellia hymyilytti ajatus, että kavala Murray olisi osallistunut
+mihinkään niin suoraan ja hurjapäiseen tekoon. Lethington puuttui
+puheeseen.
+
+»Lordi Murray kannatti avioeroa. Sehän palauttaisi teidän armollenne
+vapauden ja se voitaisiin suorittaa siten, että revittäisiin rikki se
+paavin käskykirje, jolla hän antoi suostumuksensa tähän avioliittoon.
+Kuitenkin, madame, vaikk'ei lordi Murray haluakaan itse mennä
+pitemmälle, niin en ollenkaan epäile, etteikö hän, jos muihin keinoihin
+ryhdyttäisiin, suostuisi ummistamaan silmiään.»
+
+Maria ei kuitenkaan tuntunut tajuavan hänen puhettaan kauemmaksi
+kuin avioeroon asti. Vieno innostuksen puna väikehti hänen kalpeilla
+kasvoillaan.
+
+»Niinpä niin!» hän huudahti. »Olen itsekin sitä ajatellut — avioeroa.
+Ja Jumala tietää, ettei minulta syitä puutu. Ja tekö sanotte, että se
+voisi tapahtua repimällä paavin käskykirjeen?»
+
+»Avioliitto voitaisiin sitten julistaa mitättömäksi», selitti Argyll.
+
+Historiallisia öitä
+
+Maria tuijotti Bothwellin ohi tuleen ja nojasi poskeaan käteensä.
+
+»Niin», hän virkkoi hitaasti mietteissään, »niin. Siinähän olisi keino.
+Siinäpä se onkin keino.» Ja sitten hän yhtäkkiä katsahti ylös, ja hänen
+silmissään näkyi epäilystä ja pelkoa. »Mutta siinä tapauksessa — miten
+kävisi sanoi Lethington äreästi. Hän kohautti kapeita hartioitaan,
+levitti käsiään ja laski ne taas. »Sepä tässä asiassa juuri onkin
+vastuksena. Se vaarantaisi hänen vallanperimystään.»
+
+»Tarkoitatteko, että hänestä silloin tulisi äpärä?» huudahti Maria
+vaatien heidät ilmaisemaan ajatuksensa kokonaan.
+
+»Niinpä siinä kylläkin kävisi», myönsi sihteeri.
+
+»Niin että meidän on sittenkin palattava Aleksanterin ratkaisukeinoon»,
+virkkoi Bothwell lempeästi. »Mitä eivät sormet pysty aukaisemaan, sen
+voi veitsi hajoittaa.»
+
+Mariaa väsytti, ja hän veti nahkareunaisen viittansa tiukemmin
+ympärilleen. Lethington kumartui häneen päin ja puhutteli häntä
+rauhoittavin, ystävällisin sanoin.
+
+»Sallikaa meidän hoitaa tämä asia, madame», hän mutisi, »ja me kyllä
+keksimme keinon teidän armonne vapauttamiseksi tuosta nuoresta
+narrista, vahingoittamatta mainettanne tai vaarantamatta poikanne
+asiaa. Ja kreivi Murray ei tule olemaan asiaa näkevinään, edellyttäen,
+että te annatte Mortonille ja hänen ystävilleen heidän Darnleyn
+käskystä suorittamansa murhan anteeksi.»
+
+Maria katsahti toisesta toiseen, tarkastaen vuorotellen kunkin kasvoja.
+Sitten hänen silmänsä kääntyivät tuijottamaan palaviin halkoihin, ja
+hän puhui hyvin hiljaa.
+
+»Älkää ryhtykö mihinkään sellaiseen, mikä vähimmässäkään määrässä
+vahingoittaisi mainettani tai rasittaisi omaatuntoani», hän sanoi
+omituisen harkitsevasti, mikä tuntui vaativan hänen sanojensa tarkkaa
+kuuntelemista. »Pyydän, että annatte mieluummin koko asian jäädä
+Jumalan ratkaisun varaan.»
+
+Lethington katsahti toisiin, ja toiset katsahtivat häneen. Hän hieroi
+hiljaa käsiään.
+
+»Luottakaa meihin, madame», hän vastasi. »Hoidamme asian niin, ettei
+teidän armonne tule näkemään muuta kuin hyvää ja kunnollista, minkä
+parlamenttikin hyväksyy.»
+
+Maria ei vaivautunut enää vastaamaan, ja niinpä he tyytyivät pitämään
+hänen vaitioloaan myöntymyksen merkkinä. He lähtivät hakemaan Huntlya
+ja sir James Balfouria, ja nämä viisi solmivat keskenään liiton sen
+miehen pään menoksi, jota he mainitsivat nimellä »nuori narri ja
+pöyhkeä tyranni», ryhtyäkseen asiaan käsiksi kohta, kun Maria olisi
+antanut anteeksi Mortonille ja hänen liittolaisilleen.
+
+Vasta jouluaattona Maria kirjoitti nimensä armahduskirjaan, jolla
+armahdettiin noin seitsemänkymmentä pakolaista, jotka oli karkoitettu
+maasta heidän osallisuutensa vuoksi Rizzion murhaan, missä asiassa hän
+oli siihen asti ollut niin leppymätön.
+
+Maailman silmissä tämä oli vain laupeuden ja armeliaisuuden työ, mikä
+hyvin sopi tähän suureen rakkauden juhlaan. Mutta nuo viisi, jotka
+Craigmillarin linnassa olivat keskenään liittoutuneet, käsittivät asian
+paremmin, nähden siinä sopimusehtojen täyttämisen Marian puolelta,
+hinnan, minkä hän etukäteen suoritti vapautuakseen Darnleysta, Marian
+suostumukseen siihen, että solmu, joka ei ollut avattavissa, saatiin
+leikata poikki.
+
+Samana päivänä hänen armonsa lähti Bothwellin kanssa lordi Drummondin
+luo, missä he viipyivät melkein kokonaisen viikon, ja sieltä he menivät
+yhdessä Tullibardinen luo. Tämä heidän ajattelematon ja julkinen
+ystävyytensä aiheutti sittemmin paljon pahennusta.
+
+Samoihin aikoihin Darnley lähti Stirlingistä, missä hän oli viimeksi
+elellyt surkeissa oloissa, ylhäisön halveksimana, jopa ollen vailla
+välttämättömiäkin, palvelijat poistettuina ja hopeakalunsa vaihdettuna
+tina-astioihin. Onneton nuorukainen saapui Glasgow'hon kuoleman
+sairaana. Hän oli matkalla sairastunut, ja huhuiltiinpa jo, että
+hänet oli myrkytetty. Kun myöhemmin tuli tunnetuksi, että hänen ennen
+niin kauniit kasvonsa nyt olivat käyneet rumiksi ja näppyisiksi,
+käsitettiin, että hänen tautinsa oli vain hänen hurjistelevan
+elämäntapansa välttämätön seuraus.
+
+Kun hän tunsi olevansa kuoleman partaalla, hän kirjoitti nöyriä
+kirjeitä kuningattarelle; mutta Maria oli niihin vastaamatta siihen
+asti, kunnes kuuli hänen olevan paranemaan päin, jolloin hän vihdoin
+(tammikuun 29 päivänä) lähti häntä tapaamaan Glasgow'hon. Ehkäpä hän
+hyvinkin toivoi, että luonto olisi ratkaissut asian hänen puolestaan
+ja tehnyt tarpeettomiksi ne epätoivoiset toimenpiteet, joihin oli
+oltu ryhtymässä. Mutta huomatessaan, että Darnley nähtävästi tulisi
+toipumaan, Maria käsitti kaksi asiaa välttämättömäksi: toimittaa
+hänet paikkaan, joka sopisi hänen aikeittensa toimeenpanemiselle, ja
+teeskennellä sovinnon tekoa hänen kanssaan, jopa uudistunutta, hellää
+rakkauttakin, jottei kukaan sittemmin syyttäisi häntä osallisuudesta
+tapahtumiin.
+
+En luule näin päättäessäni tuomitsevani häntä väärin. Sellaiseen
+johtopäätökseen olen tullut, enkä saata toisin käsittää asiaa.
+
+Maria tapasi hänet vuoteen omana, kasvot silkkirievun peitossa,
+jotta niiden rumuutta ei näkyisi, ja hän tuli niin liikutetuksi —
+siltä ainakin näytti — hänen kurjan tilansa vuoksi, että polvistui
+vuoteen viereen ja itki sekä omien että Darnleyn seuralaisten nähden,
+sanoen olevansa pahoillaan, jos hän menneisyydessä oli jollakin
+tavalla edistänyt heidän vieraantumistaan. Näin palasi sovinto heidän
+välilleen, ja Maria kohteli häntä hellästi, oli huolissaan hänen
+tähtensä ja vakuutti, että kohta kun hänet saattoi siirtää, hänet
+vietäisiin terveellisempään ja hänen arvoaan paremmin vastaavaan
+ympäristöön.
+
+Mielellään Darnley lupasikin seurata häntä Holyroodiin.
+
+»Ei Holyroodiin,» sanoi Maria. »Ei ainakaan ennenkuin terveytenne
+on palannut, jottette kuljettaisi sinne tartuntaa, mikä olisi pikku
+pojallenne vaarallista.»
+
+»No minne sitten?» kysyi Darnley, ja kun Maria mainitsi Craigmillarin,
+hyppäsi hän niin äkkiä istualleen, että silkkiriepu valahti hänen
+kasvoiltaan, ja vaivoin Maria sai salatuksi sen inhon, minkä kasvoissa
+olevat märkäpaiseet synnyttivät.
+
+»Craigmillariin!» huudahti Darnley. »On siis totta, mitä minulle on
+kerrottu.»
+
+»Mitä teille sitten on kerrottu?» sanoi Maria, tuijottaen häneen
+hämmästyneenä ja otsa rypyssä.
+
+Darnleyn korviin oli jotenkin kantautunut huhu Craigmillarin liitosta.
+Hänelle oli kerrottu, että siellä laadittu kirjelmä oli esitetty Marian
+allekirjoitettavaksi, mutta että hän oli kieltäytynyt. Tämän verran
+hän kertoi Marialle, lisäten, ettei hän jaksanut uskoa Marian haluavan
+mitenkään vahingoittaa häntä; mutta toisaalta, miksi halusi Maria
+kuljettaa hänet juuri Craigmillariin?
+
+»Teille on kerrottu perättömiä», vastasi Maria. »En ole nähnyt
+sellaista kirjelmää; en ole kirjoittanut sellaisen alle, eikä ole
+minulle milloinkaan sellaista esitetty», mikä olikin sananmukaisesti
+totta. »Sen vannon. Ja vaikka ehdotinkin teille Craigmillaria ei teidän
+ole pakko sinne mennä. Saatte itse päättää, mihin haluatte siirtyä.»
+
+Mies vaipui takaisin pielukselleen, ja hänen vavistuksensa asettui.
+
+»Uskon sinua, Maria. En usko sinun haluavan minua mitenkään
+vahingoittaa», hän toisti, »ja jos joku muu sitä yrittäisi», hän lisäsi
+kerskuen, »niin se on kyllä käyvä heille kalliiksi, elleivät minua
+nukkuessani yllätä. Mutta Craigmillariin en ikinä halua.»
+
+»Sanoinhan, että saatte itse valita, minne haluatte siirtyä», vakuutti
+Maria hänelle toistamiseen.
+
+Darnley mietti.
+
+»Kirk o’ Fieldissähän meillä on talo. Sitä ympäröi kaunis puutarha,
+ja seutua pidetään terveellisimpänä Edinburghin lähistössä. Tarvitsen
+hyvää ilmaa; minulle on määrätty hyvää ilmaa ja kylpyjä, saadakseni tämän
+ruton itsestäni pakenemaan. Kirk o' Field on sopiva paikka, jos vain
+teille sopii.»
+
+Maria suostui heti paikalla, lähetti sanansaattajia edeltäpäin panemaan
+taloa kuntoon ja noutamaan Holyroodista määrättyjä huonekaluja, mitkä
+parantaisivat sisustusta, ja tekemään sen mahdollisimman mukavaksi
+kuninkaalliseksi asunnoksi.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin he itse lähtivät matkaan. Darnleyn pahat
+aavistukset asettuivat sen hellän kohtelun johdosta, jota Maria hänelle
+osoitti — varsinkin todistajien läsnäollessa.
+
+Tämä hellä huolenpito yhä vain lisääntyi niiden kahdentoista päivän
+kuluessa, joina Darnley makasi toipilaana Kirk o' Fieldin talossa;
+Maria oli leikkisä ja keimaileva kuin tyttö rakastajalleen, niin ettei
+muusta puhuttukaan kuin heidän täydellisestä sovinnostaan ja siitä
+toivosta, että tämä saisi aikaan rauhan koko valtakunnassa, mikä
+koituisi kaikille siunaukseksi. Paljon oli kuitenkin niitä, joita tämä
+kummastutti, ja heitä epäilytti, tokko naisen oikullisuudellekaan oli
+mahdollista niin äkkiä muuttaa viha rakkaudeksi.
+
+Darnley sijoitettiin yläkerrassa olevaan huoneeseen, joka sisustettiin
+mukavaksi linnasta tuoduilla huonekaluilla. Seinillä riippui kuusi
+gobeliinia, ja lattiaa peitti osittain itämainen matto. Kalustona oli,
+paitsi kaunista vuodetta — mikä aikaisemmin oli kuulunut kuningattaren
+äidille — pari korkeaselkäistä purppurasamettipeitteistä tuolia,
+pieni pöytä, jota peitti vihreä samettiverho, ja muutamia punaisia
+pieluksia. Vuoteen vieressä oli erikoisesti valmistettu kylpyamme, joka
+kuului Darnleyn hoitoon. Sille oli pantu aivan sopimattomaksi kanneksi
+saranoiltaan nostettu ovi.
+
+Aivan tämän huoneen alle oli kuningattarelle valmistettu huone, missä
+oli pienoinen vuode, jonka vaatteet olivat keltaista ja viheriää
+silkkiä ja peite turkisvuorinen. Ikkunat olivat pihalle päin, ja ovi
+aukeni käytävään, joka vei puutarhaan.
+
+Täällä kuningatar nukkui useina öinä helmikuun alkupuolella, sillä hän
+oleskeli useammin Kirk o’ Fieldissä kuin Holyroodissa, ja milloin hän
+ei seurustellut Darnleyn kanssa hänen huoneessaan, lyhentäen hänen
+pitkää aikaansa, nähtiin hänet puutarhassa kävelemässä Lady Reresin
+seurassa, ja vuoteeltaan Darnley saattoi kuulla hänen siellä välistä
+käyskellessään laulavan.
+
+Lyhyen morsiusaikansa päivistä asti ei Maria milloinkaan ollut ollut
+niin rakkaassa suhteessa mieheensä, ja kaikki Darnleyn pelko, että
+Marian seuralaiset suunnittelisivat vihollisuuksia häntä vastaan,
+haihtui vihdoin. Ei kuitenkaan pitkäksi aikaa. Hänen onnelaansa tuli
+lordi Robert Holyroodista, tuoden hänelle varoituksen, mikä saattoi
+hänet kauhun valtaan.
+
+Liittoutuneet olivat palkanneet luotettavia apulaisia, joiden oli
+määrä auttaa heitä heidän suunnitelmiensa toteuttamisessa, ja oli
+levinnyt huhu — niinkuin usein huhut käsittämättömällä tavalla pääsevät
+leviämään — että kuninkaan henki oli vaarassa. Tätä huhua lordi Robert
+tuli hänelle kertomaan, sanoen suoraan, että jos hän ei paennut
+sukkelaan sieltä, menettäisi hän henkensä. Mutta kun Darnley oli
+kertonut tämän kuningattarelle ja kuningatar suuttuneena oli haettanut
+lordi Robertin sinne ja kysynyt, mitä hän oikein tarkoitti, oli tämä
+kieltänyt lausuneensa mitään sellaista varoitusta ja väittänyt, että
+kuningas nähtävästi oli käsittänyt väärin hänen sanansa että hän oli
+vain tarkoittanut kuninkaan sairautta, jonka vuoksi kuningas hänen
+mielestään kaipasi toisenlaista hoitoa ja ilmanalaa.
+
+Darnley ei tiennyt mitä oikein uskoa ja pysyi siis levottomana. Mutta
+luottaen Mariaan ja tuntien itsensä turvalliseksi hänen saapuvilla
+ollessaan, hän alkoi yhä itsepintaisemmin vaatia hänen läsnäoloaan ja
+oli yhä kiihtyneempi hänen poissa ollessaan. Tyynnyttääkseen häntä
+Maria suostui viettämään yönsä mahdollisimman usein Kirk o' Fieldissä.
+Siellä hän nukkui tuona kohtalokkaan viikon keskiviikkona ja taas
+perjantaina ja olisi nukkunut taas sunnuntainakin, helmikuun 9:ntenä
+päivänä, jollei hänen Sebastian-palvelijallansa — jonka hän oli tuonut
+mukanaan Ranskasta ja johon hän oli kovin kiintynyt — olisi ollut sinä
+iltana häät, ja hänen majesteettinsa olisi luvannut olla saapuvilla
+juhlassa, joka sen johdosta vietettiin Holyroodissa.
+
+Hän ei kuitenkaan senkään tähden kokonaan laiminlyönyt miestään. Hän
+ratsasti Kirk o' Fieldiin varhain iltapäivällä, mukanaan Bothwell,
+Huntly, Argyll ynnä muutamia muita; ja jätettyään herrat kuluttamaan
+aikaansa kortinpeluulla hän itse meni Darnleyn luo ja istui hänen
+vuoteensa vieressä, koettaen viihdyttää onnetonta olentoa, jolla tuntui
+olevan aivan kuin jonkinlainen aavistus siitä, mitä oli tekeillä.
+
+»Ettehän jätä minua tänä iltana», pyysi Darnley.
+
+»Mutta minunhan täytyy», sanoi Maria. »Nythän ovat Sebastianin häät, ja
+minä olen luvannut olla niissä, läsnä.»
+
+Darnley huokasi ja liikahti levottomasti.
+
+»Kohta minä tulen terveeksi, ja silloin tämä pahantuulisuuteni lakkaa
+minua kiusaamasta. Mutta vielä en voi kestää, että te poistutte
+näkyvistäni. Kun te olette luonani, olen rauhallinen. Tiedän, että
+silloin on kaikki hyvin. Mutta kun te poistutte, täyttää mieleni pelko
+täällä avuttomana maatessani.»
+
+»Mitäpä teillä olisi pelättävää?» kysyi Maria.
+
+»Sitä vihaa, jonka tiedän kytevän minua vastaan.»
+
+»Te peloitatte itseänne tyhjillä varjoilla», vastasi Maria.
+
+»Mikä se oli!» huudahti Darnley, hypähtäen äkkiä säikähtäen puoliksi
+istualleen. »Kuunnelkaa!»
+
+Alapuolella olevasta huoneesta kuului heikosti askelten ääniä ja sitten
+aivan kuin olisi jotakin raskasta vyörytetty.
+
+»Palvelijani kai siellä ovat huoneessani — laittaen sitä kuntoon.»
+
+»Missä tarkoituksessa, kun te ette kerta aio siellä nukkua tänä yönä?»
+kysyi Darnley. Hän huusi ääneen palvelijaansa.
+
+»Mitä nyt, mitä aiotte?» kysyi Maria, koettaen itse rauhoittua.
+
+Vastaukseksi Darnley käski huoneeseen tulleen nuorukaisen mennä
+katsomaan, mitä allaolevassa huoneessa hommattiin. Poika lähti,
+ja jos hän olisi toimittanut tehtävänsä uskollisesti, olisi hän
+tavannut Bothweliin seuralaiset, Hayn ja Hepburnin ja kuningattaren
+palvelijan Nicholas Hubertin — tutumpi nimeltä ’ranskalainen
+Paris’ — tyhjentämässä ruutinassakkaa lattialle aivan kuninkaan
+vuoteen kohdalle. Mutta käytävässä hän yhtäkkiä sattui vastakkain
+uhkeavartaloisen Bothwellin kanssa, jolla oli viitta yllään ja hattu
+päässään ja joka kysyi häneltä, minne hän oli menossa.
+
+Poika selitti.
+
+»Ei se ole mitään», sanoi Bothwell. »Kuningattaren käskystä siellä vain
+siirtävät hänen sänkynsä toiseen paikkaaan.»
+
+Tämän käskevän olennon masentamatta, joka niin tehokkaasti sulki
+häneltä pääsyn, poika valitsi helpoimman tien. Hän palasi kertomaan
+kuninkaalle tämän tiedon aivan kuin itse olisi nähnyt tapahtuman eikä
+vain Bothwelliltä sitä kuullut.
+
+Darnleytä tämä tieto tyynnytti, ja poika poistui.
+
+»Enkös minä sitä sanonut?» virkkoi Maria. »Eikö minun sanani teille
+riitä?»
+
+»Suokaa anteeksi epäilykseni», pyysi Darnley. »Ei totisesti ollut
+kohtuullista epäillä teitä, joka olette minua tässä surkeudessani niin
+hellästi hoivannut.» Hän huokasi ja katsoi surullisin silmin Mariaan.
+
+»Toivoisinpa, että menneisyytemme olisi ollut toisenlainen», hän sanoi.
+»Taisin olla liian nuori kuninkaaksi. Nuorena ja kokemattomana minä
+kuuntelin petollisia neuvonantajia ja olin altis mustasukkaisuudelle ja
+sen mielettömyyksille. Kun te sitten hylkäsitte minut ja minä harhailin
+ystävättömänä, jouduin aivan pois suunnilta. Mutta jos vain suostutte
+unohtamaan kaiken menneen, niin lupaan hyvittää kaiken ja esiintyä
+vastedes arvokkaammin.»
+
+Maria nousi kalman kalpeana, rinta kohoillen pitkän viitan alla. Hän
+käänsi pois kasvonsa ja siirtyi ikkunan ääreen. Siinä hän seisoi
+vapisevin polvin, tuijottaen pihan pimentoon.
+
+»Miksette vastaa?» virkkoi Darnley.
+
+»Mitä vastausta te sitten kaipaatte?» sanoi Maria, ja hänen äänensä
+värisi. »Ettekö jo ole saanut vastausta?» Ja sitten hän lisäsi hiljaa:
+»Taitaapa olla aika minun jo lähteä.»
+
+Samassa kuului käytävästä raskaita askelia ja miekan kalahtelua
+kaidepuihin. Ovi aukeni, ja Bothwell puettuna punaiseen viittaansa
+seisoi kumarassa matalan ovenkamanan alla. Hänen kiiluvat silmänsä,
+joissa oli ivallinen katse, sattuivat Darnleyhin ja saattoivat hänet
+sisäisen pelon ja raivon valtaan.
+
+»Teidän armonne», sanoi Bothwell syvällä äänellään, »puoliyö on jo ohi.»
+
+Hän tuli parhaaseen aikaan; hänen näkemisensä muistutti Marialle,
+mitä kaikkea Bothwell merkitsi hänelle, ja se kannusti häntä pysymään
+päätöksessään, jota sääli yritti kumota.
+
+»Hyvä on», sanoi Maria. »Minä tulen.»
+
+Bothwell astui syrjään antaakseen Marialle tietä ja samalla vaikuttaen
+kehoittavasti. Mutta kuningas pidätti häntä.
+
+»Vain hetkinen — yksi sana!» hän pyysi, ja Bothwelliin kääntyen.
+»Jättäkää meidät yksiksemme, sir!»
+
+Mutta vaikka hän oli kuningas, ei tuo häikäilemätön rajaherra, Marian
+rakastaja, ollut ollenkaan aulis tottelemaan. Hän katsoi Mariaan,
+käskyä odottaen, eikä hievahtanut, ennenkuin tämä viittasi hänet
+menemään. Eikä hän sittenkään poistunut kauemmaksi kuin oven taakse,
+ollakseen läsnä vahvistamassa Mariaa, jos häntä yrittäisi vaivata
+heikkous tänä ratkaisevana hetkenä.
+
+Darnley ponnistautui vuoteessa istualleen, tarttui Marian käteen ja
+veti hänet luokseen.
+
+»Älkää minua jättäkö, Maria. Älkää minua jättäkö!» hän rukoili.
+
+»No, mitä tämä nyt on?» huudahti Maria, mutta hänen äänensä ei
+ollut vakava. »Tahtoisitteko sitten minun tekevän Sebastian-raukan,
+uskollisen palvelijani, onnettomaksi?»
+
+»Vai niin. Sebastianko on teille rakkaampi kuin minä?»
+
+»Mitä hullutuksia nyt puhutte? Sebastianhan on uskollinen palvelijani.»
+
+»Enkö minäkin ole? Ettekö usko, että ainoa pyrkimykseni tästälähin
+tulee olemaan palvella teitä uskollisesti. Voi, antakaa minulle
+anteeksi tämä heikkouteni. Pahat aavistukset ahdistavat minua tänä
+iltana. Menkää sitten, jos teidän kuitenkin on mentävä, mutta antakaa
+minulle edes jokin takuu rakkaudestanne, jokin vakava vakuus siitä,
+että palaatte luokseni huomenna ettekä minua sitten enää jätä.»
+
+Maria katsoi noita kalpeita, säälittäviä, nuoria kasvoja, jotka kerran
+olivat olleet niin kauniit, ja hänen sielunsa epäröi. Häntä vahvisti
+kurjassa hankkeessaan tietoisuus, että Bothwell odotti oven takana ja
+että hän kuuli kaiken, mitä puhuttiin.
+
+Mariaa on tuomittu ankarasti sen johdosta, mitä hän seuraavana hetkenä
+teki. Murray itse myöhemmin mainitsee sen suurimmaksi seikaksi koko
+asiassa. Mutta ehkäpä Maria ajatteli vain hetkellistä pulaansa ja
+halusi saada päätökseen tilanteen, joka häntä hermostutti, ja niinpä
+hän vain käytti pikaisinta keinoa.
+
+Hän vetäisi sormuksen sormestaan ja solahdutti sen Darnleyn sormeen.
+
+»Olkoon tämä sitten panttina», hän sanoi; »ja tyyntykää nyt ja
+levätkää.»
+
+Sen sanottuaan hän erosi Darnleysta, kalpeana ja säikähtyneenä, ja
+asteli ovelle. Mutta säppiin tarttuessaan hän pysähtyi. Katsahtaessaan
+Darnleyhin hän näki tämän hymyilevän, ja ehkä häntä silloin petollinen
+tekonsa kauhistutti. Mahdollisesti hän silloin halusi varoittaa
+Darnleyta, mutta älysi samalla, että vähäisinkin varoitus kun Bothwell
+oli äänen kuuluvilla, vain jouduttaisi asian kulkua ja tuottaisi
+onnettomia seurauksia Bothwellin ja hänen asialleen.
+
+Voittaakseen heikkoutensa hän koetti muistella David Rizziota, jonka
+Darnley oli surmannut melkeinpä hänen jalkainsa juuressa ja jonka
+kuolema nyt juuri oli tarkoitus kostaa. Hän muisteli sitä Juudaan osaa,
+jota Darnley oli asiassa näytellyt, ja koetti vakuuttaa itselleen,
+että oli kohtuullista, että Darnley nyt saisi samanlaisen maksun.
+Mutta naisena hän ei saavuttanutkaan tätä vakaumusta, vaan Rizzion
+muisteleminen päinvastoin hankki hänelle keinon varoittaa Darnleyta.
+
+Seisoen jännittyneenä ja kalpeana oven luona ja katsoen häntä silmät
+suurina hän puhui viimeiset sanansa Darnleylle.
+
+»Suunnilleen näihin aikoihin vuosi sitten kai Rizzio murhattiin», hän
+lausui ja poistui sitten huoneesta odottavan Bothwellin luo.
+
+Portaille päästyään hän laski kätensä tuo voimakkaan rajaherran
+olkapäälle.
+
+»Onko se välttämätöntä? Voi, onko se välttämätöntä ?» hän kuiskasi
+kauhuissaan.
+
+Hän erotti Bothwellin silmäin välähdyksen tuossa puolipimeässä, tämän
+kumartuessa häntä kohden ja laskiessa kätensä hänen vyötäisilleen,
+vetäen häntä luokseen.
+
+»Mutta onhan se hänelle oikein. Onhan hän sen ansainnut», hän vastasi.
+
+»Minä vain en tahtoisi, että me hyötyisimme siitä», sanoi Maria.
+
+»Siitäkö syystä meidän sitten pitäisi sääliä häntä?» kysyi Bothwell
+naurahtaen lempeästi. »Mennään pois täältä», lisäsi hän samassa. »Teitä
+jo odotetaan!» Ja niinpä Maria hänen käsivartensa ja lujan tahtonsa
+pakottamana jatkoi kulkuaan kohtaloaan kohden.
+
+Ulkopuolella hevoset olivat valmiina. Pieni ryhmä herroja oli lähdössä
+saattamaan, puolisen tusinaa palvelijoita valaisi yön pimeyttä
+sytytetyin soihduin, ja lady Reres jo odotti häntä. Esille astui mies
+auttaakseen häntä hevosen selkään, ja tämän kasvot ja kädet olivat niin
+ruudin mustaamat, ettei Maria häntä heti tuntenut. Hän naurahti, kun
+mies mainitsi nimensä.
+
+»Herranen aika, Paris, miten likainen te olette!» hän huudahti; ja
+noustuaan hevosen selkään hän seuralaisineen ja soihdunkantajineen
+ratsasti Holyroodia kohden.
+
+Yläkerroksen huoneessaan Darnley muisteli Marian viime sanoja. Hän
+seuloi niitä sinne tänne mielessään, päätyen, hänen äänenpainoaan ja
+katsettaan muistellessaan, siihen tulokseen, että ne olivat tarkoitetut
+hänelle varoitukseksi.
+
+»_Suunnilleen näihin aikoihin vuosi sitten kai Rizzio murhattiin._»
+
+Nämä sanat eivät oikeastaan lausuneet tarkkaa totuutta. Puuttui vielä
+kuukausi Rizzon murhan vuosipäivään. Ja miksipä hän erotessaan olisi
+häntä tuosta muistuttanut, vaikka oli vakuuttanut sen jo unohtaneensa?
+Hänen mieleensä välähti, että Maria näin koetti varoittaa häntä
+lähestyvästä kostosta. Hänen mieleensä muistuivat taas huhut, jotka
+kertoivat Craigmillarissa solmitusta salaliitosta; samoin hän muisti
+lordi Robertin varoituksen, minkä tämä tosin jälkeenpäin peruutti.
+
+Hänen mieleensä muistuivat myöskin Marian omat sanat Rizzion murhan
+jälkeen: »Pankaa tarkoin mieleenne, mitä nyt sanon. En ennen
+hellitä kuin olen saattanut teidän sydämenne yhtä tuskaiseksi kuin
+minun on nyt» Ja vieläkin hän muisti Marian tuskaisen ja raivoisan
+kostonhimoisen huudahduksen: »_Jamais, jamais je n'oublierai_.»
+
+Äkkiä hän joutui kauhun valtaan, mutta tyyntyi taas katsellessaan
+sormusta, jonka Maria oli pannut hänen sormeensa uudistuneen
+rakkautensa vakuudeksi. Menneisyys oli kuollut ja kuopattu, se oli
+varma. Vaikka uhkaisivatkin vaarat, Maria kyllä häntä niiltä suojelisi,
+ympäröiden hänet rakkaudellaan kuin teräshaarniskalla. Kun Maria
+huomenna tulisi, kysyisi hän häneltä tarkkaan, ja Maria olisi hänelle
+suora ja avomielinen, kertoen kaikki. Siihen mennessä hän ryhtyisi
+varovaisuustoimenpiteisiin yötä varten.
+
+Hän lähetti hovipoikansa sulkemaan kaikki ovet. Nuorukainen teki työtä
+käskettyä ja sulki kaikki ovet paitsi puutarhaan viepää. Siinä ei
+ollut salpaa, ja avain oli hukassa; mutta kun hän huomasi herransa
+hermostuneen tilan, ei hän palatessaan virkkanut siitä mitään.
+
+Darnley pyysi virsikirjaa lukeakseen itsensä nukuksiin. Poika torkkui
+nojatuolissa, ja niin kuluivat tunnit. Vihdoin kuningaskin vaipui
+keveään uneen. Tästä hän säpsähtäen heräsi vähän ennen kello kahta ja
+hyppäsi istualleen, säikähtyneenä, itsekään syytä tietämättä, höröllä
+korvin ja sydän jyskyttäen.
+
+Hänen korviinsa kantautui taas sama ääni, mikä oli hänet herättänyt,
+samantapainen ääni kuin se, mikä oli aikaisemmin, Marian vielä ollessa
+hänen luonaan, herättänyt hänen huomiotaan. Se kuului heikosti aivan
+alla olevasta huoneesta: Marian huoneesta. Hänestä tuntui, että
+joku siellä liikkui. Sitten hänen yhä kuunnellessaan kaikki taas
+kävi rauhalliseksi, paitsi hänen oma pelkonsa, joka ei enää ottanut
+tyyntyäkseen. Hän sammutti valon, nousi varovasti vuoteestaan ja
+hiipien hiljaa ikkunan luo kurkisti kuun ensimmäisen neljänneksen
+heikosti valaisemalle pihalle. Hänestä näytti kuin olisi jokin varjo
+siellä liikkunut. Kauhun vallassa hän katseli tarkemmin, päästäkseen
+varmuuteen asiassa, ja huomasi piankin olleensa oikeassa. Ei vain yksi,
+vaan monta varjoa liikehti puiden välissä. Ne olivat miesten varjoja,
+ja siinä katsellessaan hän näki yhden heistä lähtevän juoksemaan talon
+tyköä nurmikon poikki toisten luo, jotka olivat kokoontuneet yhteen
+ryhmään. Mitähän siellä oli tekeillä? Yön hiljaisuudessa hän oli taas
+kuulevinaan Marian viime sanojen kaikuvan korvissaan:
+
+»_Suunnilleen näihin aikoihin vuosi sitten kai Rizzio murhattiin._»
+
+Kauhistuneena hän hapuili sen tuolin luo, missä poika nukkui, ja
+ravisteli häntä rajusti.
+
+»Nouse pian!» hän sanoi käheästi kuiskaten. Se oli tarkoitettu
+huudoksi, mutta hänen äänensä petti, kauhu kun sulki henkitorven.
+»Nouse pian — olemme vihollisten saartamat!»
+
+Poika heräsi heti täysin valveille, ja yhdessä he — kuningas
+semmoisenaan, paitasillaan — hapuilivat pimeästä huoneesta pois ja
+saapuivat siten talon takasivun ikkunoiden luo. Darnley aukaisi yhden
+niistä hiljaa ja lähetti sitten pojan hakemaan lakanaa. Kiinnitettyään
+tämän he laskeutuivat sitä myöten puutarhaan ja lähtivät etenemään
+muuria kohden aikoen kiivetä sen yli päästäkseen aukealle.
+
+Poika kulki edellä ja kuningas seurasi hänen kintereillään hampaat
+kalisten yhtä paljon kylmästä kuin siitä kauhusta, joka hänet oli
+vallannut. Ja silloin heistä yhtäkkiä tuntui kuin maa olisi kohonnut
+heidän jalkainsa alla ja he syöksyivät suin päin silmilleen. Suuri
+tulenloimu halkaisi yön pimeyden ja samalla kuului niin hirvittävä
+räjähdys, että olisi luullut koko maailman lentävän pirstaleiksi.
+
+Hetkisen kuningas ja hänen hovipoikansa makasivat puoliksi pökertyneinä
+siinä, mihin olivat kaatuneet, ja olisipa tainnut olla onneksi
+heille, jos olisivat siinä edelleenkin maanneet. Mutta kun Darnley
+tointui, hän kömpi pystyyn ja veti pojankin mukanaan tukien häntä.
+Kun hän sitten taas lähti liikkeelle, kuuli hän hiljaista vihellystä
+takaansa pimennosta. Hän katsahti olkansa yli taloon päin ja näki
+siinä ammottavan suuren, savuavan aukon. Aukon läpi hän vilahdukselta
+näki miesten haamuja liikkumassa talon takana olevalla pihalla ja hän
+ymmärsi, että hänet oli huomattu. Valkoinen paita oli ilmaissut hänet.
+
+Hillitysti huudahtaen hän alkoi juosta muurille päin pojan
+kompuroidessa perästä. Heidän takaansa kuului kymmenkunnan lähestyvän
+miehen askelten kopse ja kolina. Pian heidät oli saarrettu. Kuningas
+yritteli sinne tänne etsien raivoisana pääsyä tuosta verenhimoisesta
+miespiiristä, joka ympäröi heidät.
+
+»Mitä etsitte? Mitä etsitte?» hän kirkui, turhaan yrittäen lausua
+kysymyksensä arvokkaasti.
+
+Laahustavaan viittaan puettu pitkä mies astui hänen luokseen tarttuen
+kiinni häneen.
+
+»Sinua me etsimme, senkin pöllöpää!» lausui Bothwellin ääni.
+
+Kuninkaallinen arvokkuus, jota Darnley ei milloinkaan ollut kyennyt
+kunnolla esittämään, unohtui häneltä nyt kokonaan.
+
+»Armoa — armoa!» hän huusi.
+
+»Armahditko sinä David Rizziota?» vastasi rajapäällikkö.
+
+Darnley lankesi polvilleen yrittäen syleillä murhaajan sääriä. Bothwell
+kumartui hänen ylitseen, tarttui miespoloisen paitaan ja kiskoi sen
+hänen värisevältä vartaloltaan; sitten hän kietaisi paidan hihat
+kuninkaallisen kaulan ympäri ja veti ne kireälle; eikä hän hellittänyt
+ennenkuin nuoren miehen sätkyttelyt olivat kokonaan tauonneet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Neljä päivää myöhemmin Maria meni katsomaan miehensä ruumista
+Holyroodin kappeliin, jonne se oli kuljetettu, ja siellä hän erään
+aikalaisensa kertoman mukaan katseli sitä kauan, »ei vain suruttomasti,
+vaan jopa halukkaasti». Sitten se yöllä salaa haudattiin Rizzion
+viereen, niin että murhaaja ja hänen uhrinsa lopulta makasivat rauhassa
+vierekkäin.
+
+
+
+
+III. ILMIANTOYÖ
+
+Antonio Perez ja Espanjan Filip II
+
+
+
+III. ILMIANTOYÖ.
+
+
+»Tekö aito espanjalainen?» oli nainen hänelle ilkkunut pisteliäästi ja
+halveksuen. »Enpä uskokaan.»
+
+Ja sen sanottuaan nainen oli kannustanut isoa mustaa hevosta, jonka
+selässä istui, ja ratsastanut pois jyrkkää jokiäyrästietä.
+
+Naisen jälkeen hän oli viskannut vastauksensa katkerasti ja
+kyynillisesti nauraen, nauraen kuolemaantuomitun naurua, naurua, mihin
+sisältyi kaikkea muuta paitsi iloa.
+
+»Aito espanjalainen sittenkin, Madame la Marquise. Varmasti aito
+espanjalainen, sen vakuutan.»
+
+Iso musta hevonen ja sen selässä istuva punapukuinen nainen vilahtivat
+kallioisen tien mutkassa ja katosivat lehtikuusiryhmän peittoon.
+Mies nojasi raskaasti ebenholtsisauvaansa, huokasi väsyneesti ja
+vaipui mietteisiinsä. Sitten hän naurahtaen ja olkapäitään kohauttaen
+istahti tietä reunustavien mäntyjen varjoon. Hänen takanaan kohoavilla
+kaukaisilla kummuilla häämöttivät Gaston Phoebus'n, Foix'n kreivin,
+kaksisataa vuotta sitten rakentama ruskea linna ja Montauzetin
+linnoitus, jonka seinät olivat kapinallisten biskaijalaisten luotien
+naarmuttamat. Hänen allaan virtasi joki, joka sai vetensä kevätauringon
+sulattamasta lumesta; sen toisella puolella levisi niittyjä ja peltoja
+kaukaisiin kumpuihin asti, ja niiden takana kohosi jättimäisenä
+Pyreneitten terävähuippuinen seinä, jonka pitkää harjannetta hallitₛᵢ
+lumipeitteisen Pic du Midin halkinainen keila.
+
+Tuon inahtavan rintavallin näkeminen, joka oli samalla sekä
+luonnollinen että valtiollinen rajamuuri, herätti tässä pakolaisessa
+turvallisuuden tunteen tuon rajan takaisessa Espanjassa väijyvään
+vaaraan ja vainoon nähden. Täällä Béarnissa hän oli kuninkaan
+vieraana asuen upeassa ja vieraanvaraisessa Paun linnassa, turvassa
+Espanjaa hallitsevan halpamielisen itsevaltiaan kostonhimoiselta
+vainolta. Ja täällä hän vihdoin oli tavannut rauhan sataman tai olisi
+tavannut, jollei häntä olisi kiusannut tuon naisen muisteleminen —
+tämän markiisitar de Chantenacin — joka oli mennyt niin pitkälle
+yrityksessään lievittää hänen maanpakolaisuuttaan, ettei mikään
+keikari olisi hetkeäkään epäillyt hänen tarkoituksiaan, vaikka Antonio
+Perez niitä jonkinverran epäili. Kärsimykset ja onnettomuudet,
+puhumattakaan lisääntyvästä iästä, olivat ikiajoiksi parantaneet
+hänet turhamaisuuden taudista. Varsinkin ikäänsä muistellessaan häntä
+pahimmin epäilytti tuon korkean béarnilais-rouvan hämmästyttävä
+kiihkeys. Kymmenkunta vuotta aikaisemmin — ennenkuin onnettomuus
+häntä kohtasi — hän olisi aivan luonnollisena asiana suostunut tämän
+naisen julkeaan kosintaan. Sillä silloin hän oli ollut hänen katolisen
+majesteettinsa kuningas Filip II:n kaunis, rikas, älykäs, irstas
+valtiosihteeri, jolla oli lähinnä suurin valta Espanjassa kuninkaan
+jälkeen, jopa joskus suurempikin. Siihen aikaan hän olisi iloinnut
+tästä naisesta tämän ansioiden mukaan. Hän oli ihanan suloinen
+säteilevän nuoruutensa kukkeudessa, tämä béarnilaisen aatelismiehen
+jalosukuinen leski. Eikä olisi suinkaan ollut silloisen Antonin
+Perezin tahdonlujuudelle eikä taipumuksille mahdollista kieltäytyä
+tämän naisen tarjoamista kiusauksista. Aina huvittelunhaluisena hän ei
+ollut hylännyt ainoatakaan onnen suosimaa nautinnon maljaa. Tämä syy
+oikeastaan olikin saanut hänet suistumaan korkeasta asemastaan; nainen
+hänet oli saattanut perikatoon, itsekin samalla syöksyen turmioonsa.
+Tämä naisraukka oli vihdoin kuollut, eikä olisi yksikään rakastaja
+hänelle parempaa kohtaloa osannut toivottaa. Mutta itse hän yhä eli
+katkeroituneena, kostonhaluisena, suonissaan sappea veren asemesta. Hän
+oli entisen onnen suosikin, häikäilemättömän, suruttoman, iloluontoisen
+Antonio Perezin valju, kalvennut varjo. Hän oli viidenkymmenen ikäinen,
+laiha, kuoppasilmäinen, harmaa, puolittain vaivaiseksi kidutettu,
+sairaan näköinen monivuotisesta sairaana olosta.
+
+Mitä saattoikaan hänessä enää olla jäljellä sellaista, joka herätti
+madame de Chantenacin tapaisen naisen rakkauden, hän siinä istuessaan
+itsekseen mietti, silmät luotuina tuohon ikuisen lumen peittämään
+suojamuuriin, joka erotti hänet hänen menneisyydestään. Hänen
+kärsimyksensäkö herättivät tuon naisen säälin, vai loiko hänen kautta
+koko Euroopan kaikuva maineensa romanttisen sädekehän hänen kuihtuneen
+olentonsa ympärille?
+
+Se, että hän näin pysähtyi miettimään syitä, se juuri osoittikin, että
+hän oli muuttunut, sillä ennen vanhaan hän aina empimättä suostui
+kaikkiin onnettaren hänelle suomiin lahjoihin. Mutta nyt hän todellakin
+mietti aprikoiden mielessään naisen lähtöhetkellään ponnekkaasti
+sinkauttamaa pilkkapuhetta — »Tekö aito espanjalainen?» Olisiko hän
+voinut selvemmin ilmaista tarkoitustaan?
+
+Olihan Espanja lämmön ja värikkyyden, julmuuden ja veren, raollaan
+olevien ristikko-ikkunain alla värähtelevien luuttujen, julkista
+rangaistusta kärsivien synnintekijäin maa, maa, jossa hekuma ja
+hurskaus kulkivat käsikkäin, jossa intohimo ja katumus asustivat
+yhdessä − olihan Espanja maa, missä rakkaus viljavimpana versoi. Ja
+olihan espanjalainen oikea rakkauden ylimmäinen pappi.
+
+Hänen ajatuksensa lensivät samassa kaivaten vaimonsa Juanan ja lastensa
+luo, joita Filip piti julmassa vankeudessa, koettaen näihin edes hieman
+sammuttaa kostonhaluaan, jota puoliso ja isä vihdoinkin oli päässyt
+pakenemaan. Ei niin tarkoittaen, että Antonio Perez olisi ottanut
+huomioonsa aviollista uskollisuutta sen ankarammin kuin muutkaan
+hänen aikansa tai minkään aikojen espanjalaiset. Mutta Antonio Perez
+alkoi olla vanha, vanhempi kuin itse luulikaan, vanhempi kuin hän
+ikävuosiensa perusteella vielä olisi ollut. Hän tiesi sen. Madame de
+Chantenac oli saanut hänet sen ymmärtämään.
+
+Madame oli moittinut häntä siitä, ettei hän kertaakaan lähtenyt hänen
+luokseen Chantenaciin jättäen siten vastaamatta hänen tiheihin Paussa
+käynteihinsä.
+
+»Te olette ylen ihana, madame, ja maailma on ilkeä», oli Perez
+puolustuksekseen selittänyt. »Uskokaa miestä, joka kovaksi onnekseen on
+kokenut maailmaa. Kielikellot tulevat olemaan toimessa.»
+
+»Ja teidän espanjalaisylpeytennekö ei siedä, että kollot ja tomppelit
+puhuvat teistä?»
+
+»Ajattelin teitä, madame.»
+
+»Minuako?» oli nainen vastannut. »Minustahan he jo puhuvat puhuvat
+oikein kyllikseen. Minä en ole näkevinäni niitä hymyileviä katseita,
+joita kohtaan joka kerta tänne Pauhon tullessani; en ole ymmärtävinäni
+niitä hävyttömiä silmäyksiä, joita linnoituksen kapteeni tänne
+ratsastaessani minuun luo.»
+
+»No miksi sitten tulette?» oli hän kysynyt kiertelemättä. Mutta
+nähdessään naisessa tapahtuvan äkillisen muutoksen hän oli nopeasti
+lisännyt: »Voi, madame, tiedän kyllä, että sääli teidät tänne tuo, ja
+olen hyvin, hyvin kiitollinen; mutta —»
+
+»Vai sääli», oli nainen äkkiä keskeyttänyt nauraen ivallisesti. »Vai
+sääli.»
+
+»Mikäpä sitten muu, madame?»
+
+»Kysykää itseltänne», oli nainen vastannut punastuen ja kääntäen
+kasvonsa poispäin hänen kysyvästä katseestaan.
+
+»Madame», oli hän sopertanut, »en uskalla.»
+
+»Ette uskalla?»
+
+»Madame, miten voisinkaan. Olen vanha mies, taudin murtama, kovan onnen
+masentama, kärsimysten lannistama — onnettaren hylkäämä kuona, kun taas
+te olette ihana ja suloinen kuin taivaan enkeli.»
+
+Nainen oli katsonut menehtyneisiin kasvoihin, kärsimysten niihin
+uurtamiin vakoihin, ja oli vastannut lempeästi:
+
+»Huomenna tulette luokseni Chantenaciin, ystäväiseni.»
+
+»Olen espanjalainen, jolla ei enää ole huomista.»
+
+»Mutta tällä kertaa teillä on. Odotan teitä huomenna.»
+
+Perez katsoi ison mustan hevosen selässä istuvaan naiseen, jonka
+rinnalla hän itse oli kävellyt.
+
+»Paras luopua siitä ajatuksesta, madame! Paras luopua!» hän oli sanonut.
+
+Ja silloin hän huomasi siihen asti lempeiden silmien muuttuvan
+pilkallisiksi; silloin hän lausui nuo pisteliäät sanansa:
+
+»Tekö espanjalainen? Enpä uskokaan!»
+
+Voi, ei ollut epäilemistäkään: hän oli suututtanut naisen. Hänen
+kaltaisensa naiset ovat yhtä kärkkäät vihaan kuin muuhunkin
+mielenliikutukseen. Mutta hän ei olisi halunnut suututtaa häntä.
+Taivaan Jumala tietää, ettei kuulunut Antonio Perezin tapoihin
+suututtaa ihastuttavia naisia — ei ainakaan tällä tavalla. Ja
+olipa tämä kehno palkkio naisen hänelle osoittamasta lempeydestä
+ja ystävällisyydestä. Tätä hän siinä istuessaan mietti ja tuli
+siihen-päätökseen, että hänen oli hyvitettävä naista — ainoalla
+mahdollisella tavalla.
+
+Tuntia myöhemmin hän eräässä linnan upeista huoneista, missä nautti
+Ranskan ja Navarran kuninkaan, Henrik IV:n, kestiystävyyttä, ilmoitti
+kaikkien aikojen uskollisimmalle tallimestarille, Gil de Mesalle,
+aikovansa seuraavana päivänä ratsastaa Chantenaciin.
+
+»Onko se viisasta?» kysyi Mesa kulmiaan rypistäen.
+
+»Hyvin epäviisasta», vastasi don Antonio. »Siksipä sinne menenkin.»
+
+Ja seuraavana päivänä hän lähtikin sinne vain yhden ainoan tallirengin
+saattamana. Gil de Mesa oli ensin pyytänyt päästä hänen mukaansa.
+Mutta Giliä varten hänellä oli muuta tehtävää, mistä hän antoi hyvin
+seikkaperäiset ohjeet. Matka ei ollut pitkä — kolme mailia Gave de
+Panta pitkin — ja don Antonio kulki sen hiljaa astelevan muulin
+selässä, joka ehkä oli kasvatettu pyhän kirkon iäkästä arvohenkilöä
+kantamaan.
+
+Chantenacin aatelisherrat, olivat yhtä ylhäisiä, yhtä ylpeitä ja yhtä
+köyhiä kuin Béarnin useimmat mahtimiehet. Heidän sukunsa oli suuri,
+mutta tulot pienet. Ja viimeistä markiisia oli tämä kaksinainen paha
+rasittanut vieläkin ilkeämmin kuin hänen edeltäjiään, eivätkä hänen
+asiansa suinkaan parantuneet siitä, että hän harjoitti erästä peliä,
+johon oli nuoruudessaan tottunut. Linna todisti sen monella tavalla. Se
+oli punainen tiilirakennus, joka nelikulmaisena seisoi kuohuvan joen
+kiertämällä vähäisellä kunnaalla. Sen joka kolkassa oli torni, jotka
+tosin tavallaan lisäsivät komeutta, mutta jotka olivat perin kehnossa
+ja rappeutuneessa kunnossa.
+
+Kun don Antonio ehti sisäpuolelle, hän huomasi sen paremmaksi;
+kalustus, vaikkakin harvalukuinen, oli jykevää ja upeaa; seinäverhot
+olivat vanhoja, mutta kallisarvoisia ja ensiluokkaisia. Kaikkialla
+oli kuitenkin havaittavissa vaateliaisuuden ja köyhyyden kehnosti
+sopeutuva yhtymä. Hallin ja olohuoneen lattioille oli sirotettu
+tuoretta kaislaa, vanhentunut tapa, joka täällä sekä säästi kalliit
+lattiamatot että myöskin antoi asunnolle vanhaa aatelista arvokkuutta.
+Yritettiin näennäisesti elää säädyn mukaisesti, mutta palvelijoita oli
+riittämättömästi ja ne olivat kaikki iäkkäitä, joten oli epävarmaa,
+saatiinko kauankaan pitää palveluksessa sitä raihnaista hovimestaria,
+joka juhlallisesti otti vastaan don Antonion. Yksinäinen tallirenki,
+jolla ei ollut palvelijanpukua, otti haltuunsa don Antonion muulin,
+hänen palvelijansa hevosen ja palvelijan itsensä.
+
+Espanjalaisemme edellä laahustava hovimestari vei hänet suuren hallin
+kautta, joka oli synkkä ja tyhjänlainen, linnan suurimman vierashuoneen
+läpi pienempään, yksityisluontoisempaan huoneeseen, jossa saattoi
+huomata joitakin ylellisyyden rippeitä ja jonka hän ilmoitti madamen
+omaksi huoneeksi. Ja sinne hän jätti hänet odottamaan _châtelainen_
+tuloa.
+
+Linnanrouva toki ei ollut rappeutuneen ympäristönsä kaltainen. Hän
+lähestyi don Antoniota puettuna hohtavaan silkkipukuun, joka oli
+syksyisen kullanruskea väriltään ja kiinnitetty vyötäisiin kapealla
+tekokultavyöllä. Tummansiniset silmät tarkastivat häntä kysyvästi, ja
+punaiset huulet hymyilivät tervetuloa.
+
+»Tekö siis tulitte kaikesta huolimatta?» hän lausui. »Olkaa tuhannesti
+tervetullut köyhään asuntooni, don Antonio.»
+
+Ja kuninkaallisesti hän ojensi kätensä don Antoniolle kunnianosoitusta
+varten.
+
+Don Antonio tarttui siihen huomaten sirot suippopäiset sormet
+sievästi kaartuvine kynsineen. Melkein vastahakoisesti hän itsekseen
+myönsi, että linnanrouvan kauneus oli hyvin täydellinen ja että
+hänen tenhovoimansa oli ehdoton. Ehkä hän huokasi kadotettua
+nuoruuttaan, kumartuessaan ylhäisestä, laihasta korkeudestaan painamaan
+velvollisuuden tunnosta kylmät huulensa tuohon käteen.
+
+»Teidän tahtonne, madame, oli voimakkaampi kuin minun varovaisuuteni»,
+hän sanoi.
+
+»Varovaisuusko?» sanoi linnanrouva melkein ivallisesti. »Mistä alkaen
+Antonio Perez on alentunut varovaiseksi?»
+
+»Siitä asti kuin olen saanut kalliisti maksaa varomattomuuteni.
+Oletteko kuullut elämäntarinani?»
+
+»Jonkinverran. Tiedän esimerkiksi, että te murhasitte Escovedon − koko
+maailma sen tietää. Sekö on tarkoittamanne varomattomuus? Olen kuullut
+sanottavan, että teitte sen rakkaudesta naiseen.»
+
+»Oletteko senkin kuullut?» sanoi don Antonio. Hän oli kalvennut hieman.
+»Olette kuullut koko joukon, markiisitar. Olenpa utelias tietämään,
+huvittaisiko teitä kuulla enemmän, kuulla omasta suustani tämä
+elämäntarinani, jota koko Eurooppa pohtii. Huvittaisiko?»
+
+Hänen äänensävynsä oli hieman huolestunut, samoin hänen katseensa.
+
+Linnanrouva tarkasti häntä hetkisen vakavasti, melkein tutkimattomasti.
+
+»Mitäpä hyötyä siitä olisi?» hän kysyi; ja hänen äänessään tuntui
+kieltävä sävy — melkeinpä pelonsekainen:
+
+»Se selittää», intti don Antonio.
+
+»Selittää mitä?»
+
+»Mistä johtuu, etten tällä hetkellä heittäydy teidän jalkainne juureen;
+mistä johtuu, etten polvillani palvo teidän jumalaista kauneuttanne;
+miten suloinen ihanuutenne, jonkalainen ennen vanhaan olisi saattanut
+minut vallan pois suunnilta, nyt ei ole vaikuttanut minuun.»
+
+»_Vive Dieu!_» mutisi markiisitar puolittain ivallisesti. »Ehkäpä se
+kaipaa selitystä.»
+
+»Kuinka teidän eilen oli pakko», jatkoi don Antonio keskeytyksestä
+välittämättä, »lausua epäilevänne, olenko minä, kuten sanoitte, aito
+espanjalainen. Mistä johtuu, etteivät Antonio Perezille enää ole
+mahdollisia muut mielenliikutukset kuin viha. Huvittaako teitä kuulla
+tuo tarina — kokonaan?»
+
+Hän kumartui markiisittareen päin, kalpeat kasvot lähellä hänen
+kasvojaan, kytevä tuli tummissa, kuopalla olevissa silmissään, jotka
+nyt ahmivat linnanrouvan suloista olemusta.
+
+Markiisitarta puistatti, ja hänen omat poskensa kalpenivat tuntuvasti.
+Hänen huulensa olivat hieman raollaan aivan kuin hän olisi yrittänyt
+hymyillä.
+
+»Ystäväiseni — jos välttämättä haluatte, hän lausui myöntyen.
+
+»Sitä varten oikeastaan tänne tulinkin», sanoi don Antonio.
+
+Kumpikin katsoi kauan ja kiinteästi toistaan silmiin.
+
+Vihdoin nainen virkkoi:
+
+»No niin, kertokaa sitten.»
+
+Ja hän viittasi don Antonion ristikkoikkunan syvennyksessä olevaan
+tuoliin, josta levisi näköala jokeenpäin loivasti kaltevalle
+niittymaisemalle.
+
+Don Antonio vaipui tuoliin pannen hattunsa ja piiskansa viereensä
+lattialle. Markiisitar istui häntä vastapäätä ikkunakomeron pehmeälle
+istuimelle, selkä valoon päin, kasvot varjossa.
+
+Ja nyt seuraa tässä don Antonion elämäntarina hänen omilla sanoillaan
+kerrottuna, jollaisena sen markiisitar pian sen jälkeen kirjoitti
+muistiin. Vaikka se paikka paikoin onkin tarkempi ja seikkaperäisempi
+kuin don Antonion oma kuuluisa »Relacion», on se kuitenkin kauttaaltaan
+niin samansisältöinen, etten epäile markiisittaren vakuutusta, että
+joka ainoa sana, minkä don Antonio lausui, oli lähtemättömästi syöpynyt
+hänen muistiinsa.
+
+
+
+Ilmiantoyö
+
+ANTONIO PEREZIN TARINA.
+
+
+Rakkaustarinana tämä luullakseni on surullisimpia, mitä
+romaaninkirjoittajat milloinkaan ovat keksineet tarkoituksella pusertaa
+kyyneleitä myötätuntoisen lukijan silmistä. Saatte jonkinlaisen
+aavistuksen siitä, miten surullinen se on, kun sanon teille, että
+päivittäin kiitän polvillani Jumalaa — sillä uskon vielä Jumalaan
+kaikesta siitä huolimatta, mitä Aragonian inkvisiittorit minua
+vastaan väittivät — siitä, että hän, joka herätti minussa tämän
+rakkauden, josta nyt aion teille kertoa, nyt on haudan levossa. Hän
+kuoli maanpakolaisena Pastranassa vuosi sitten. Anne de Mendoza oli
+erinomainen naitava. Hän polveutui Espanjan kuuluisimmista suvuista
+ja oli suurperijätär. Nämä seikat tiesi koko maailma. Mutta erään
+seikan maailma unohti, nimittäin että hän oli nainen, jolla oli
+naisen sydän ja sielu, naisen luonnolliset vaistot haluta itse
+valita elämänkumppaninsa. On olemassa hölmöjä, jotka kadehtivat
+jalosukuisia ja rikkaita. Eipä ole syytä kadehtia heitä, noita kurjia
+valtioviisauspelin nappuloita, joita sinne tänne mielivaltaisesti
+siirtelevät pelaajat, jotka itse eivät ole sen parempia. Heidän
+ihmisyytensä on mitättömän arvoinen nimen ja tulojen rinnalla, mitkä
+seikat määräävät heidän asemansa maallisen maineen pelilaudalla, jota
+tahraa veri, ahneiden suusta valuva kuola ja kaikenlainen halpamaisuus.
+
+Kun siis Anne oli Mendoza-suvun tyttäriä, kun hänen myötäjäisensä
+olivat suuret, otettiin hänet luostarista jo kolmentoista ikäisenä,
+jolloin hän tiesi maailmasta yhtä vähän kuin pieni lapsi, ja hänet
+naitettiin Ebolin ruhtinaalle, Ray Gomezille, joka oli kyllin vanha
+ollakseen hänen isänsä. Mutta Eboli oli Espanjan suuria miehiä, ehkä
+suurin kaikista; hän oli Filip II:n pääministeri, ja hänen sukunsa
+ja Mendozan suvun välille toivottiin liittoa. Tämän aikaansaamiseksi
+uhrattiin armotta tuo hento lapsi. Hän huomasi silloin, ettei maailma
+täyttänyt ainoatakaan hänen tyttöaikansa unelmista; että se päinvastoin
+oli hirmutöiden ja ahneuden ja rakkaudettomuuden ja kaiken inhoittavan
+tyyssija. Sillä paljon pahempaa oli tulossa.
+
+Eboli vei lapsi-ruhtinattarensa hoviin. Hän käsitteli häntä kevyesti
+kuin nauhaa tai sormikasta sen rikkauden ja mahtavan liiton
+merkityksettömänä lisäkkeenä, jonka hän hänen kauttaan oli saavuttanut.
+Ja hovissa Anne joutui hurskaan elostelijan, Filipin, näköisälle. Tämä
+katolinen kuningas on uskonkiihkoinen — palavan uskonkiihkoinen. Hän
+rukoilee, hän paastoaa, hän käy Herran ehtoollisella, hän harjoittaa
+katumustöitä, kaikki ajallaan niinkuin pyhä kirkkoäiti määrää; hän
+kauhistuu syntiä ja uskonpuutetta — varsinkin muissa ihmisissä; hän
+on hukuttanut Flanderin verivirtoihin puhdistaakseen sen täten siitä
+kerettiläisyydestä, että se uskon asioissa ajattelee eri tavalla kuin
+hän, ja saman hän olisi tehnyt Englannille, jollei Jumala — joka ei
+toki saata ajatella aivan Filipin tavalla — olisi ollut toista mieltä.
+Kaiken tämän hän on tehnyt Luojansa kunnioitukseksi ja ylistykseksi,
+mutta hän ei voi sietää, että Luoja sekaantuu hänen vähäpätöisiin
+synnillisiin haluihinsa. Hän on, teidän sanojanne käyttääkseni, aito
+espanjalainen.
+
+Tämän elostelijan mulkosilmät sattuivat Ebolin ihanaan ruhtinattareen
+— sillä ihana hän todellakin oli, helmi naisten joukossa. Säästän
+teidät yksityiskohdilta. Eboli oli hyvin uskollinen ja alamainen
+kuninkaallensa, hyvin sopuisa ja mukautuva. Sehän oli luonnollista,
+älköönkä se pahastuttako teitä. Hänhän oli ottanut Annen vaimokseen
+juuri maallisen maineensa lisäämistä varten; miksipä hän sitten
+epäröisi luopua hänestä taas, kun sillä tavalla voi vieläkin
+tehokkaammin samaista mainettaan edistää?
+
+Jos Anne-parka ollenkaan järkeili, niin tähän tapaan kai hän järkeili.
+Muuten hänelle selitettiin, että kuninkaan rakastamana oleminen oli
+ylenpalttinen kunnia, josta kannatti kiittää ja ylistää Jumalaa. Filip
+oli olennoltaan yläpuolella tavallisten ihmisten, tuskinpa oikeastaan
+inhimillinenkään; melkeinpä jumalallinen. Mikä oli Anne väitelläkseen
+sellaisten kanssa, jotka tunsivat maailman ja jotka hänelle näitä
+asioita esittivät? Eihän hän milloinkaan ollut kuulunut itselleen.
+Ainahan hän oli ollut toisen omaisuutta, jolle omistajansa voi tehdä,
+minkä parhaaksi harkitsi. Jospa hän näkikin hovissa paremmin hänen
+ikäisiään miehiä — vaikka paljon niitä ei kylläkään ollut, sillä
+Filipin hovi oli aina kolkko, vähäkansainen paikka — niin piti hän
+selvänä, etteivät sellaiset miehet kuuluneet hänelle. Tällä kannalla
+olivat asiat siihen asti kuin minä opetin hänet ajattelemaan toisin,
+mihin kuitenkin kului vielä tovin aikaa. Jos minä olisin ollut hovissa
+siihen aikaan, niin uskon, että olisin keksinyt keinon estääkseni millä
+hinnalla hyvänsä tuon häpeän tapahtumasta; sillä tiedän rakastuneeni
+häneen aivan ensi näkemältä. Mutta en ollut vanhempi kuin hän itsekään,
+enkä vielä ollut joutunut tuohon kurimukseen.
+
+Hän siis antautui tuolle riisitautiselle ruhtinaalle ja synnytti
+hänelle pojan — sillä, niinkuin kaikki tietävät, Prastanan ruhtinas
+omaksuu Filipin isäkseen. Ja Eboli edistyi vallassa ja rikkaudessa
+ja herransa suosiossa, mutta epäilemättä myöskin jälkimaailman
+halveksimisessa on hetkiä, joina jälkimaailman ja sen kostavan
+arvostelun muistaminen suuresti lohduttaa.
+
+Noin kuusi vuotta näiden tapahtumain jälkeen minä ensi kerran saavuin
+hoviin, isäni sinne toimittamana, astuakseni Ebolin ruhtinaan
+palvelukseen hänen kirjurinaan. Niinkuin olen teille sanonut,
+rakastuin ruhtinattareen heti ensi näkemältä. Hovijuoruista kokosin
+hänen tarinansa ja säälin häntä, ja säälini sai minut rakastamaan
+häntä yhä enemmän. Hänen kauneutensa lumosi minut, hänen viehkeytensä
+kiehtoi minut, ja hän oli nyt jo saavuttanut maallista viisautta ja
+henkistä kyvykkyyttä. Mutta teeskennellen minä salasin tunteeni ja
+käyttäydyin hyvin varovasti, sillä olin luonnostani niin huoleton ja
+turmeltunut kuin miksi minua koko maailma sanookin. Hän oli mahtavan
+valtiosihteerin puoliso ja kuninkaan jalkavaimo. Mikä minä olin
+kilpailemaan noiden ylhäisten herrojen kanssa heidän omaisuudestaan?
+
+Ja toinenkin seikka minua pidätti. Hän näytti rakastavan kuningasta.
+Kun olin nuori ja kokematon, kummastutti se minua. Ikänsä puolesta
+kuningas kyllä voitti edukseen hänen miehensä — hän kun oli vain
+kolmeatoista vuotta vanhempi Annea — mutta ei missään muussa suhteessa.
+Hän oli raihnaisen ja kivulloisen näköinen mies, riisitautinen,
+lyhytkasvuinen, säippäsäärinen, kasvoiltaan miltei epämuotoinen,
+esiintyöntyvine leukoineen, ammottavine suineen, isoine koiransilmineen
+ja keltaisine partatupsuineen. Suuri kuningas ehkä, tämä Filip, kun oli
+siksi syntynyt, mutta miehenä naurettava ja rakastajana käsittämätön.
+Ja sittenkin tämä verraton nainen näytti häntä rakastavan.
+
+Mutta jatkanpa kertomustani. Kymmenen vuotta rakastin häntä näin
+salassa. Tätä pidättymistäni ehkä helpotti se seikka, että olin tällä
+välin nainut — niin, aivan Ebolin tapaisesti, itsekkäitä näkökohtia
+silmälläpitäen — enkä olisi saattanut tavata parempaa ja uskollisempaa
+elämänkumppania kuin oli minulle Juana Coello. Meillä oli lapsia, ja
+olimme onnellisia, ja jonkin aikaa — aivanpa vuosikausia — minusta
+alkoi tuntua, että minun vielä ilmaisematon rakkauteni Ebolin
+ruhtinattareen oli kuollut ja kuopattu. Näin häntä harvoin tähän
+aikaan, ja toimeliaisuuteni lisääntyi sitä mukaa kuin tehtävänikin
+laajenivat. Kuudenkolmatta ikäisenä olin ministeri ja sen valtiollisen
+puolueen tärkeimpiä jäseniä, jonka johtajana Eboli oli. Istuin Filipin
+neuvostossa ja jouduin tuon harvapuheisen, epäluuloisen miehen
+lumoihin, jolla, niin perin epämiellyttävä kuin olikin, kuitenkin
+oli ihmeellinen kyky herättää altista antaumusta itseään kohtaan.
+Tämän lumouksen vallasta en ollenkaan vapautunut, ennenkuin vasta
+monivuotisten vainojen jälkeen. Mutta se seikka, että henkilö, joka
+luonnostaan oli minulle niin vastenmielinen, kuitenkin niin tyystin
+hallitsi sieluani, auttoi minua ymmärtämään Annen kiintymyksen häneen.
+
+Kun Eboli vuonna 1573 kuoli, olin minä siihen määrään edistynyt
+kyvykkyydessä ja kuninkaan suosiossa, että minut määrättiin hänen
+jälkeensä valtiosihteeriksi tullen minusta siten Espanjan ensimmäinen
+mies kuninkaan jälkeen. En usko, että Espanjassa on milloinkaan ollut
+niin suuresti hallitsevan ruhtinaan suosiossa olevaa ja niin mahtavaa
+miestä, kuin minusta silloin tuli. Ei Eboli itsekään ollut onnensa
+päivinä ollut niin Filipin kunnioittama eikä niin mahtava kuin minä.
+Koko Eurooppa sen tietää — sillä minun puoleeni kääntyi koko Eurooppa
+katolista kuningasta koskevissa asioissa.
+
+Ja samalla kuin tulin mahtavaksi, minulle kokoontui myöskin
+rikkauksia — suunnattoman suuria rikkauksia. Asuin kuin synnynnäinen
+ruhtinas, eikä ole mikään synnynnäinen ruhtinas milloinkaan elänyt
+loisteliaammin kuin minä, eikä ole sellaista enempää kunnioitettu,
+liehakoitu tai imarreltu. Ja muistakaa, että minä olin nuori, vähän
+yli kolmenkymmenen, täysissä voimissa ja ylen halukas nauttimaan tästä
+päihdyttävästä maineestani. Merkitsin puolueelleni samaa kuin Eboli
+oli merkinnyt, vaikka johtajana pysyikin Toledon arkkipiispa, Quiroga.
+Vastassani oli Alban herttua kannattajineen.
+
+Teidän on muistettava, että Filip-kuninkaan menettelytapoihin kuului
+yllyttää kahta keskenään kilpailevaa valtiollista puoluetta, joiden
+kesken hän jakoi suosiotaan ja valtaansa. Näin hän kiihoitti niiden
+keskistä kilvoittelua ja teki itselleen helpommaksi ratkaista niiden
+vastakkaisten mielipiteiden kesken, mitkä hänelle esitettiin. Mutta
+minun puolueeni oli siihen aikaan ehdottomasti vallassa, ja Alba itse
+vain kuin maan tomu, jota poljimme.
+
+Sellaisen maineen sanotaan olevan vaarallisen. Hyvin korkealle kohoavat
+päät saattavat minä hetkenä hyvänsä joutua vieläkin korkeammalle —
+pistimen kärkeen. Eipä juuri paljoa puutu, etten ole sen totuuden
+elävänä todistuksena, ja kuitenkin minä melkein uskon, ettei minun
+olisi käynyt niin, jos olisin yhä suhtautunut torjuvasti tuohon
+uinailevaan rakkauteeni. Minun olisi pitänyt käsittää, että kun
+sellainen tuli kerran on päässyt syttymään jossakin ihmisessä, ei se
+enää milloinkaan peräti sammu. Aika ja työskentely tosin saattavat sen
+peittää aivan kuin tuhkakerroksella, mutta syvemmällä se yhä kytee, ja
+pieninkin henkäisy puhaltaa sen taas ilmiliekkiin.
+
+Kuninkaan käskystä minä lähdin Annen puheille hänen hienoon
+madridilais-taloonsa, joka sijaitsi Santa Maria Mayoria vastapäätä,
+muutamia kuukausia hänen miehensä kuoleman jälkeen. Oli selvitettävä
+joitakin perintöseikkoja, ja ottaen huomioon hänen korkean asemansa
+Filip toivoi, että minä — joka nyt olin Ebolin seuraaja virassa —
+menisin henkilökohtaisesti tapaamaan häntä.
+
+Oli perehdyttävä asiakirjoihin ja kirjoitettava niiden alle, ja siihen
+kului muutamia päiviä, sillä Ebolin tilukset olivat sekä laajat että
+hajallaan, ja hänen leskensä tuntui olevan hyvin selvillä asioista
+ja osoittautui älykkääksi ihmiseksi, joka halusi tyystin perehtyä
+kaikkeen. Onnettomuudekseni hän tutki liian perinpohjin erästä asiaa.
+Se koski erästä maata — pientä tilusta — Velezissä. Hän oli kiintynyt
+tähän maatilaan, ja kun hän ei löytänyt sitä tuomissani papereissa
+mainittuna, kysyi hän minulta syytä siihen.
+
+»Se ei enää kuulu teille», minä sanoin.
+
+»Ei kuulu!» huudahti hän. »Kuka sen sitten on antanut pois?»
+
+»Teidän miehenne, ruhtinas, vähän ennen kuolemaansa.» Hän katsoi minuun
+— hän istui suuren, leikkauksilla koristetun kirjoituspöydän ääressä,
+ja minä seisoin hänen vieressään — aivan kuin olisi odottanut minun
+jatkavan. Kun en sen tarkemmin selittänyt, rypisti hän tyytymättömänä
+kulmiaan.
+
+»Mutta mitä tämmöinen salaperäisyys merkitsee?» kysyi hän minulta.
+»Kenelle se on joutunut?»
+
+»Eräälle Sancho Gordolle.»
+
+»Sancho Gordolleko?» Hän kävi yhä tyytymättömämmäksi. »Pesijättäremme
+pojalleko? Ette kai väitä, että hän osti sen?»
+
+»Sitä en sano, madame. Teidän miehenne, ruhtinas, lahjoitti sen
+hänelle.»
+
+»Lahjoitti!» Anne nauroi. »Sancho Gordolle. No sitten on pesijättären
+lapsi Ebolin poika!»
+
+Ja hän naurahti taas halveksivasti.
+
+»Madame!» huudahdin minä säikähtyen ja syvästi häntä säälien.
+»Vakuutan, että teette liian rohkeita päätöksiä. Ruhtinas —»
+
+»Älkää yrittäkö», keskeytti hän minut. »Luuletteko minun välittävän
+siitä, mitä kilpailijoita minulla mahdollisesti on ollut ja miten
+alhaissäätyisiä? Mieheni, ruhtinas, on kuollut, ja se on ainakin hyvä
+asia. On paljon parempi, että hän on kuollut, don Antonio. Ikävä vain,
+että hän milloinkaan onkaan elänyt, tai toisaalta, että minä olen
+syntynyt naiseksi.»
+
+Hän tuijotti suoraan eteensä kädet helmaan vaipuneina; hänen kasvonsa
+olivat aivan kuin elottomat ja kiveen veistetyt, ja hänen äänensä
+kaikui kovana kuin olisi kahta kiveä kalisteltu vastakkain.
+
+»Ette voi aavistaakaan, miltä tuntuu se, kun on ollut pakko elää niin
+häväistynä, ettei enää voi edes suuttua eikä loukkaantua, kun keksii
+uuden häväistyksen, ettei tunne muuta kuin — kylmää, kolkkoa vihaa.
+Sellainen on minun kohtaloni, don Antonio. Ette tiedä, minkälaista
+minun elämäni on ollut. Tuo mies —»
+
+»Hän on kuollut, madame», muistutin, häntä säälien.
+
+»Ja toivottavasti saanut tuomionsa», hän vastasi samalla kylmällä,
+tunteettomalla äänensävyllä. »Sen hän vähintään ansaitsee kaikesta
+siitä pahasta, mitä on minulle tehnyt ja mistä oli pienin se hänen
+suuri rikoksensa, että hän nai minut. Ylenemistään varten hän minut
+hankki omakseen. Ylenemistään varten hän minua käytti ja kaupitteli,
+tehden minusta häpeällisen olennon.»
+
+Minä jouduin niin surun ja säälin ja rakkauden valtaan, että aivan
+huomaamattani parahdin. Hän keskeytti ja tuijotti minuun ylimielisesti.
+
+»Luulenpa, että säälitte minua», sanoi hän moittivasti. »Se on oma
+vikani. Oli väärin, että kerroin siitä teille. Naisten pitäisi kärsiä
+äänettöminä, jotta edes ulkonaisesti näyttäisivät arvokkailta.
+Muuten he saavat ihmiset säälimään itseään — eikä sääli ole kaukana
+ylenkatseesta.»
+
+Ja silloin minä jouduin aivan suunniltani.
+
+»Ei ainakaan minun, ei minun!» huudahdin minä käsiäni levittäen; ja
+vaikka en sen enempää sanonut, oli kuitenkin hillityssä äänessäni
+sellainen sointu, että hän nousi jäykästi istuimeltaan ja seisoi
+suorana ja jännittyneenä edessäni, melkein silmätysten katsoen
+moittivasti minuun.
+
+»Antakaa anteeksi, ruhtinatar!» minä huudahdin. »En kestä kuulla teidän
+lausuvan ajatuksia, jotka ovat vaivanneet mieltäni kaikki nämä vuodet
+valaen myrkkyä uskollisuuden tunteisiini ruhtinas-vainajaa kohtaan, ja
+myrkyttäen jopa nekin alamaisuuden tunteet, jotka olen kuninkaalleni
+velkaa. Te sanotte minun säälivän teitä. Jos niin olisi, niin ei ole
+siihen kenelläkään parempaa oikeutta!»
+
+»Kuka teille sellaiset oikeudet on antanut?» kysyi Anna henkeään
+pidättäen.
+
+»Itse taivas luullakseni», vastasin minä mistään enää välittämättä.
+»Kaikki, mitä te olette kärsinyt, olen minäkin teidän puolestanne
+kärsinyt. Kun minä tulin hoviin, oli tuo häpeä jo tapahtunut asia
+— joka suhteessa. Mutta minä tulin sen tuntemaan ja kiitin Jumalaa
+siitä, että hän oli säästänyt minut kaiken tuon surkeuden näkemiseltä,
+sillä sitä en varmaankaan olisi kestänyt. Mutta teidät nähdessäni, kun
+katselin teitä salaperäistä kauneuttanne, verratonta viehkeyttänne —
+niin olipa aikoja, jolloin kuljin synkissä murha-aikeissa voidakseni
+edes kostaa puolestanne.»
+
+Hän vaaleni edessäni kalveten huuliin asti ja tuijotti minuun silmät
+suurina.
+
+»Mutta, Jumalan nimessä, minkä vuoksi?» kysyi hän tukahtuneella äänellä.
+
+»Koska rakastin teitä», vastasin, »joka hetki siitä saakka kuin ensi
+kerran teidät näin. Pahaksi onneksi tuo ensinäkeminen tapahtui monta
+vuotta liian myöhään, vaikkapa minulla olisi toiveitakin ollut —»
+
+»Antonio!»
+
+Hänen äänessään oli jotakin, mikä sai minut kääntämään silmäni häneen.
+Hänen huulensa olivat raollaan, hänen silmiinsä oli syttynyt eloa,
+poskiin oli ilmestynyt väriä.
+
+»Enkä minä saanut sitä tietää! Minulla ei ollut aavistustakaan!»
+sopersi hän surkealla äänellä.
+
+Tuijotin kysyvästi häneen.
+
+»Voi hyvä Jumala, miksi salasitte minulta tiedon, joka olisi tukenut ja
+rohkaissut minua kärsimyksissäni? Kerran, aikoja sitten, minä toivoin —»
+
+»Te toivoitte!»
+
+»Minä toivoin, Antonio — hyvin kauan aikaa sitten.» Syleilimme
+toisiamme, hän olkapäähäni nojaten ja itkien kuin olisi sydämensä ollut
+pakahtumaisillaan, minä aivan hulluksi tulemaisillani sekä ilosta että
+surusta — ja niin totta kuin Jumala elää, enemmän oli syytä suruun kuin
+iloon.
+
+Me istuimme sitten kauan aikaa yhdessä ja puhuimme asiat selviksi.
+Ei ollut meillä minkäänlaisia toiveita. Oli joka suhteessa liian
+myöhäistä. Mitä häneen tulee, oli vastuksina kuningas, mustasukkaisin
+kaikista miehistä, jonka omaisuutta hän nyt oli; minun puolellani taas
+olivat vaimoni ja lapseni, ja niin totinen ja syvä oli rakkauteni
+Anneen, että se sai minut epäröiden ajattelemaan uskollisuuttani Juanaa
+kohtaan, jonkalaiset ajatukset eivät tähän asti milloinkaan olleet
+vaivanneet minua huvituksia halajavan elämäni aikana — eikä vain
+Annen, vaan kaikkien naisten suhteen. Meidän rakkautemme oli jossakin
+suhteessa niin ylevää ja pyhää, että se kerrassaan muutti minun koko
+elintapani ja vaellukseni. Luovuin hurjasta elämästäni ja kävin niin
+vakavaksi ja säännölliseksi, että minua oli vaikea tuntea samaksi
+Antonio Pereziksi, minkä maailma oli siihen asti tuntenut.
+
+Erosimme sinä päivänä vakaasti päättäen unohtaa kaiken, mitä nyt oli
+välillämme tapahtunut! Hupsuraukkoja meitä, kun kuvittelimme voivamme
+vastustaa sitä tapausten pyörrevirtaa, jonka valtaan olimme joutuneet.
+Kolme kuukautta noudatimme tarkoin päätöstämme; silloin vihdoin väsähti
+vastustuksemme molemmin puolin, me luovuimme taistelusta ja alistuimme
+kohtaloomme.
+
+Mutta koska rakastimme toisiamme, niin liikuimme sangen varovasti. Minä
+harkitsin tarkoin kaikki tekoni, ja niin huolellisesti menenettelimme,
+että maailmalla neljään vuoteen oli kovin vähän vihiä eikä varmastikaan
+minkäänlaista tietoa siitä, että minä olin Ebolin ruhtinaalta
+perinyt muutakin kuin valtiosihteerin toimen. Tämä salamyhkäisyys
+oli välttämätön niin kauan kuin Filip eli, sillä käsitimme molemmat
+varsin hyvin, mikä kosto meitä odottaisi, jos suhteemme tulisi tuon
+mustasukkaisen kuninkaan tietoon. Ja uskonpa, että jos ei olisi
+sattunut noita don Juan d'Austrian seikkailuja ja jollei tuo samainen
+Escovedo, jonka sanotte — jonka koko maailma sanoo — minun murhanneen,
+olisi niihin sekaantunut, niin saattaisi kaikki olla hyvin vielä
+tänäkin päivänä.
+
+Samoin kuin minä itse, oli Escovedokin aikoinaan ollut Ebolin
+sihteereitä, ja tämä seikka se Ebolin kuoltua hankki hänelle paikan
+kuninkaallisessa neuvospöydässä. Tosin vain toisarvoisen paikan, mutta
+kuningas huomasi hänet teräväpäiseksi ja kyvykkääksi mieheksi, josta
+joskus vielä saattaisi olla hyötyä.
+
+Se aika ei ollutkaan kaukana, vaikka tilaisuus, minkä se tarjosi,
+tuskin oli sellainen, jota Escovedo ahnaassa, pohjattomassa
+kunnianhimossaan oli toivonut. Mutta mainittu tilaisuus, minkä minä
+hänelle toimitin, oli ainakin sen laatuinen, että jos hän olisi
+käyttänyt sitä kunnollisesti hyväkseen, se olisi kantanut hänet kauas
+ja aivan varmasti kauemmaksi kuin hänen kykynsä ja ominaisuutensa
+edellyttivät.
+
+Don Juan d'Austrian itsevaltiusunelmat tämän tilaisuuden aiheuttivat.
+Varmaankin olette kuullut — ja kukapa ei olisi? — niin paljon don
+Juanista, Kaarle V:n aviottomasta pojasta, ettei minun tarvitse
+paljoakaan hänestä kertoa. Sekä sielun että ruumiin puolesta hän
+oli aivan erilainen kuin velipuolensa Espanjan Filip. Ollen yhtä
+iloluontoinen kuin Filip oli synkkämielinen, yhtä vilpitön ja
+avomielinen kuin Filip oli salaperäinen ja epäluuloinen, ja yhtä
+kaunis kuin Filip oli vastenmielisen näköinen, don Juan oli meidän
+päiviemme »ritari moitteeton ja peloton», kaikkien ritarillisten avujen
+esikuva. Paitsi Lepanton voittoa, jossa hän oli saavuttanut etevän
+soturin maineen, hän vielä, vuonna '73 — Ebolin kuolinvuonna — oli
+valloittanut Tunisin, sillä teollaan täydentäen kristinuskon voiton
+muhamettilaisista Välimerellä. Menestyminen ehkä hieman nousi hänen
+päähänsä. Hänhän oli nuori, niinkuin tiedätte, ja keisarin poika.
+Hän haaveili itselleen omaa valtakuntaa, itsevaltiutta, aikoen tehdä
+Tunisin tulevan kuningaskuntansa pääkaupungiksi.
+
+Tämä tuli meidän tietoomme. Eikähän don Juan juuri aikomuksiaan
+salannut. Mutta ne eivät sopineet ollenkaan Filipin tarkoituksiin.
+Hän ei jaksanut ollenkaan sulattaa sellaista ajatusta, että don Juan
+perustaisi oman kuningaskunnan. Hänen kykyään ja urhoollisuuttaan oli
+käytettävä Espanjan kruunun arvon ja kunnian lisäämiseksi, eikä muuhun
+mihinkään.
+
+Filip kysyi neuvoa minulta, joka siihen aikaan olin hänen kaikkien
+salaisuuksiensa tallettaja, ystävä, jolle hän uskoi salaisimmat
+toiveensa. Oli seikkoja, jotka viittasivat siihen, että don Juanin
+kunnianhimoisia aikeita kiihoitti hänen sihteerinsä, joka nähtävästi
+haaveili itsekin kokoavansa samalla kuin hänen isäntänsä yleni. Filip
+ehdotti, että tämä mies siirrettäisiin muualle.
+
+»Siinähän olisi keino», minä myönsin »Mutta ei riittävä Hänen
+sijalleen on saatava joku meidän miehiämme, mies, joka on uskollinen
+teidän majesteetillenne, joka ei ainoastaan suostu koettamaan ohjata
+don Juania siihen suuntaan, mihin hänen olisi mentävä, vaan myöskin
+tarkkaan valvomaan hänen hankkeitaan ja ilmoittamaan niistä teille, jos
+ne uhkaisivat syrjäyttää teidän etujanne — Espanjan etuja — hänen omien
+etujensa vuoksi.»
+
+»Entä sellainen mies? Mistä hänet saamme käsiimme?»
+
+Mietin hetken aikaa, ja silloin muistui Escovedo mieleeni. Hän oli
+sopiva; hän oli miellyttävän ja suostuttelevan luontoinen, uskoin
+hänet luotettavaksi ja kuvittelin voivani vielä yllyttää tuota
+hänen luotettavuuttaan selittämällä hänelle, että tämän tehtävän
+tarkka täyttäminen tietäisi varmaa ylenemistä hänelle; hän ei ollut
+välttämätön neuvostossa, jossa, niinkuin mainitsin, hänellä oli vain
+toisarvoinen toimi; ja vihdoin, hän oli ystäväni, ja olin iloinen
+saadessani näin tilaisuuden auttaa häntä ja toimittaa suurempien
+saavutusten tielle.
+
+Kaiken tämän sanoin Filipille, ja niin oli asia päätetty. Mutta
+Escovedo petti minut. Hänen kyvykkyytensä ja miellyttävä esiintymisensä
+viehättivät heti don Juania, ja itse hän ihastui peräti don Juan
+d'Austrian lumoavaan olentoon ja hänen kunnianhimoisiin hankkeisiinsa.
+Se ylenemisen tie, jolle minä olin hänet toimittanut, tuntui hänestä
+pitkältä ja vaivalloiselta sen oikotien rinnalla, minkä hänen uuden
+isäntänsä haaveet tarjosivat. Hän lankesi, kuten edeltäjänsäkin oli
+langennut, mutta pahemmin, sillä hän oli kunnianhimoisempi, ja kun hän
+alussa vain auttoi don Juania hänen suunnitelmiensa toteuttamisessa,
+niin jonkin ajan kuluttua hän niitä jo kannusti ja alkoi pian haaveilla
+omia haaveitaan, joita esitti don Juanin toteutettaviksi.
+
+Tunisista, jonka turkkilaiset olivat valloittaneet takaisin, ja siihen
+liittyvistä toiveista, joista Filip-kuningas oli vaatinut hänet
+luopumaan, don Juanin katseet luultavastikin Escovedon kehoituksesta
+kääntyivät Englannin kruunuun.
+
+Filip oli vastikään kehoittanut häntä ottamaan järjestääkseen Flanderin
+asiat, mitkä Alban kehnon hallituksen aikana olivat joutuneet
+huonoon kuntoon. Hänen mieleensä juolahti, että jos hänen onnistuisi
+voitokkaasti selviytyä tästä tehtävästä — ja tähän asti hänen kaikki
+yrityksensä olivat päättyneet voitokkaasti — jos hänen onnistuisi
+palauttaa rauha ja espanjalainen komento kapinoivaan Flanderiin,
+niin hän sen jälkeen voisi Espanjan sotajoukkojen etunenässä hyökätä
+Englannin kimppuun, kukistaa Elisabetin, vapauttaa Maria Stuartin
+vankeudesta, jossa hän riutui, ja naimalla hänet laskea Englannin
+kruunu omaan päähänsä. Tämän suuren suunnitelmansa toteuttamista varten
+hän pyysi Rooman kannatusta, ja Rooma lupasi sen auliisti, koska siellä
+tietenkin vihattiin Anna Boleynin harhaoppista tytärtä.
+
+Escovedo itse lähti don Juanin salaisena lähettinä Vatikaaniin
+tästä asiasta sopimaan — Escovedo, joka oli sijoitettu don Juanin
+palvelukseen koettaakseen hillitä tuon nuoren miehen kunnianhimoa. Eikä
+hän edes älynnyt toimia asiassa tarpeeksi varovasti.
+
+Tiedon näistä hankkeista toi meille paavin Madridin-lähettiläs, joka
+muutamana päivänä tuli tämän asian johdosta puheilleni.
+
+»Olin saanut virkakirjeen Roomasta», hän selitti »missä hänen
+pyhyytensä käskee minun sanoa kuninkaalle, että Englannin retkeen
+olisi nyt yhdyttävä ja että Englannin kruunu olisi annettava don
+Juan d'Austrialle, jotta sen kautta pyhän kirkon kunnia ja maine
+lisääntyisi.»
+
+Olin aivan ällistynyt. Hyökkäys Englantia vastaan tosin ei ollut
+mikään uusi keksintö. Kolme vuotta aikaisemmin oli skottilaisten
+kuninkaan salaisena lähettinä muudan Ridolfi-niminen italialainen
+tullut esittämään Filipille, että hän yksissä neuvoin paavin kanssa
+palauttaisi katolisen uskon Englantiin ja asettaisi Maria Stuartin
+valtaistuimelle. Tämä suunnitelma miellytti Filipiä, koska se sopeutui
+sekä hänen politiikkaansa että uskontoonsa. Mutta Alban neuvosta oli
+siitä luovuttu, koska se hänen mielestään oli liian kallis siinäkin
+tapauksessa, että se onnistuisi. Tässä se oli taas, vaikka vähän
+muunnetussa muodossa ja paavin istuimelta lähteneenä.
+
+»Miksi don Juan d'Austrialle?» minä kysyin.
+
+»Suuri uskonsoturi. Ja skottilaisten kuningatar tarvitsee puolison.»
+
+»Minun mielestäni hänellä on jo ollut tarpeeksi monta puolisoa», minä
+sanoin.
+
+»Hänen pyhyytensä ei näy olevan samaa mieltä», vastasi hän äreästi.
+
+»Mitenkähän lie kuninkaan mielestä», minä sanoin.
+
+»Katolinen kuningas on aina kirkko-äidin kuuliainen lapsi», huomautti
+tuo pelastusintoinen lähetti siten paheksuen epäilystäni. Mutta
+minä tiesin paremmin, että kuninkaan tottelevaisuus riippui hänen
+politiikastaan. Sen oli lähetti itsekin kokeva; sillä minä kyllä tunsin
+Filipin ja tiesin tarkkaan, miten hän tähän esitykseen suhtautuisi.
+
+»Haluatteko puhutella kuningasta heti?» ehdotin pahansuopaisesti, koska
+olin halukas näkemään hänen papillisen röyhkeytensä nöyryytyksen.
+
+»En vielä. Siitä juuri lähdin neuvottelemaan kanssanne. Minun
+käskettiin ensin neuvotella jonkun Escodan kanssa siitä, millä tavalla
+asia on esitettävä hänen majesteetilleen. Kuka on Escoda?»
+
+»En tunne sen nimistä miestä», sanoin. »Ehkä hän tulee Roomasta.»
+
+»Ei, ei. Onpa kummallista!» hän mutisi rypistäen otsaansa ja vetäisi
+pergamentin hihastaan. »Tässä se on.» Hän katseli veltosti paperiin ja
+tavaili siitä hitaasti nimen: »Juan de Escoda».
+
+Silloin minulle yht'äkkiä asia selkeni.
+
+»Escovedo tarkoitatte», minä huudahdin.
+
+»Niin, niin — Escovedo, aivan oikein», hän myönsi tarkastettuaan
+kirjoitusta uudestaan. »Missä hän on?»
+
+»Matkalla Madridiin don Juanin kanssa», minä sanoin.
+
+»Hän on don Juanin sihteeri.»
+
+»En sitten ryhdy mihinkään, ennenkuin hän on saapunut», sanoi hän ja
+poistui luotani.
+
+Voi suunnatonta varomattomuutta! Tuo Roomasta tullut virkakirje oli
+taitavasti kyhätty salakirjoituksella, eikä siinä kuitenkaan ollut
+varoitettu pitämään salassa Escovedon osuutta asiassa. Ovela ihminen
+on muita varomattomampi. Lähdin heti kuninkaan puheille ja kerroin
+hänelle kaiken, minkä olin kuullut. Hän kalpeni hämmästyksestä.
+En ole milloinkaan nähnyt häntä niin lähellä vihastumista. Sillä
+Espanjan Filipin ei ollut tapana osoittaa suuttumustaan tai muutakaan
+mielenliikutustaan. Hän oli kalamaisen, kylmän, läpitunkemattoman
+tutkimaton. Hänen keltainen ihonsa kävi keltaisemmaksi, hänen ammottava
+suunsa ammotti enemmän ja hänen mulkoilevat silmänsä mulkoilivat
+vieläkin pahemmin. Totuus on, että jos olisin antanut hänen omin päin
+päättää asian, niin hän olisi heti paikalla kutsunut pois don Juanin ja
+karkoittanut Escovedon maanpakoon, niin kuin hän tosiaankin ehdotti.
+Ja minulla on ollut sen jälkeen syytä yllinkyllin toivoa, että olisin
+antanut hänen toimia mielensä mukaan.
+
+»Kukapa voitaisiin lähettää Flanderiin don Juanin tilalle?» kysyin
+häneltä rauhallisesti. Hän tuijotti minuun. »Te tarvitsette häntä
+siellä. Käyttäkää häntä, sire, omaksi hyväksenne.»
+
+»Mutta he tulevat alituiseen ahdistamaan minua tuon Englanninretken
+johdosta.»
+
+»Olkaa levollinen.»
+
+»Levollinenko? Oletteko hullu?»
+
+»Olkaa olevinanne levollinen. Vastatkaa heille: yksi asia erällään.
+Sanokaa: kun Flanderin asiat on saatettu kuntoon, niin ryhdymme
+pohtimaan Englannin kohtaa. Antakaa heidän toivoa, että menestyminen
+Flanderissa saa heidät kannattamaan tuota toista suunnitelmaa. Sillä
+tavoin kiihoitatte don Juania toimimaan pontevasti itse mihinkään
+sitoutumatta.»
+
+»Entä tuo Escovedo-koira?»
+
+»Hän on koira, joka paljastaa itsensä haukunnallaan, kuunnelkaamme
+sitä.»
+
+Ja niin päätettiinkin; kun don Juan, Escovedo mukanaan, kohta sen
+jälkeen saapui hoviin, ahdettiin hänet täyteen turhia toiveita.
+Näin ruokittuna hän lähti Alankomaihin, jättäen Escovedon Madridiin
+edustajakseen määräten salaisesti, että tämän oli koetettava edistää
+hänen suunnitelmiaan.
+
+Mutta Escovedon kyvykkyys olikin paljon pienempi kuin miksi minä sen
+olin arvioinut.
+
+Hän oli vain ahnas suunnittelija, joka ei älynnyt salata ruokahaluaan,
+ja jolla ei ollut asian päätökseen saattamista varten tarpeellista
+kärsivällisyyttä.
+
+Flanderin asia ei kylläkään kovin hyvin edistynyt, mutta se ei häntä
+hillinnyt. Hän ahdisteli kuningasta isäntänsä asialla niin kiihkeästi,
+että se läheni kunnioittamattomuutta, ja sitä ei Filipin ylevä
+majesteetti voinut milloinkaan sietää. Escovedo syytti kuningasta
+epäröinnistä ja asian lykkäämisestä ja vihdoin — kesällä '76 — hän
+kirjoitti kuninkaalle rajun soimauskirjeen, arvostellen halveksuvasti
+hänen valtiollista toimintaansa, ja saattoi näin Filipin aivan
+suunniltaan.
+
+Turhaan minä koetin häntä varoittaa; turhaan häntä neuvoin ja koin
+hänen mieletöntä hurjapäisyyttään hillitä. Minähän jo sanoin, että hän
+oli ystäväni, ja siitä syystä ehkä näin tässä asiassa enemmän vaivaa
+kuin jos se olisi koskenut jotakin muuta miestä.
+
+»Jollet nyt saa koottua jonkinverran järkeä tuohon päähäsi, ystäväni,
+niin menetät sen tässä jupakassa», sanoin hänelle eräänä päivänä.
+
+Hän kiivastui tämän neuvoni johdosta, herjasi minua, väitti kiven
+kovaan, että minä se olin poikkiteloin hänen tiellään, että minä
+vastustin don Juanin toiveitten toteutumista ja ylläpidin kuninkaan
+vitkastelevaa menettelytapaa.
+
+Jätin hänet silloin omiin hoteisiinsa, koska en halunnut riidellä tuon
+itsepintaisen nousukkaan kanssa; kun etenkin pidin hänestä, en silti
+säästänyt vaivoja suojellakseni häntä seurauksilta, joita hän itse
+ärsytti esiin. Mutta hänen Filipille kirjoittamansa kirje teki tämän
+tehtävän minulle melko vaikeaksi. Filip näytti sen minulle.
+
+»Jos tuo mies», hän sanoi, »olisi sanonut vasten silmiäni sen, mitä
+hän on rohjennut kirjoittaa, niin uskon, etten olisi voinut salata
+suuttumustani. Se on kauhea kirje.»
+
+Koetin kykyni mukaan saada hänet rauhoittumaan.
+
+»Mies on hölläsuinen, jolla seikalla on hyvätkin puolensa, sillä
+tiedämme aina, mitä sellainen ihminen suunnitellee. Hänen intoilunsa
+isäntänsä puolesta sokaisee hänet ja saattaa hänet menettelemään
+varomattomasti. Se on meille paremmin eduksi kuin jos hän olisi
+salaperäinen ja viekas.»
+
+Näin todistellen hillitsin hänen suuttumustaan sihteeriin. Mutta minä
+tiesin, että hän vihasi Escovedoa ja janosi hänen vertansa siitä
+hetkestä alkaen, jolloin Escovedo oli unohtanut majesteetille kuuluvan
+kunnioituksen. Olin iloinen, kun hän vihdoin matkusti Flanderiin,
+yhtyäkseen taas don Juaniin.
+
+Flanderin asiat menestyivät niin kehnosti, että siitä seuraavat toiveet
+Englannin valtaistuimen saavuttamisesta hupenivat väleen. Pahimman
+varalle oli keksittävä jotakin muuta, ja nyt don Juan ja Escovedo
+ryhtyivät miettimään keinoa, millä hankkisivat itselleen valtaa itse
+Espanjassa. Heidän kunnianhimonsa saattoi heidät yrittämään hankkia don
+Juanille perintöruhtinaan aseman. Kumpikin kirjoitti asiasta minulle,
+saadakseen minut jouduttamaan tämän heidän uuden suunnitelmansa
+toteutumista, toimimaan niin, että heidät kutsuttaisiin takaisin
+Espanjaan, jotta he voisivat yhtyä minun puolueeseeni — arkkipiispan
+puolueeseen — ja auttaa sen pysymistä valtapuolueena. Escovedo
+kirjoitti minulle kirjeen, jota melkein on pidettävä yrityksenä lahjoa
+minut. Kuningashan alkoi olla vanha, ja perintöruhtinas oli liian
+nuori pystyäkseen auttamaan häntä raskaissa hallitustehtävissä. Don
+Juan ottaisi ne kantaakseen, ja silloin Escovedo ja minä kohoaisimme
+suurempaan mahtavuuteen.
+
+Annoin kuninkaan lukea kaikki nämä kirjeet ja hänen kehoituksestaan
+olin suostuvinani heidän ehdotuksiinsa, siten houkutellaksemme
+Escovedon paremmin ilmaisemaan lopulliset tarkoituksensa. Se oli
+vaarallista, ja minä kehoitin kuningasta menettelemään varovasti.
+
+»Olkaa varovainen», minä hänelle sanoin, »sillä jos minun keinotteluni
+tulisi ilmi, niin ei teillä olisi enää mitään hyötyä minusta.
+Omatuntoni kyllä on puhdas näin toimiessani, sillä täytänhän
+vain velvollisuuteni. Sen seikan käsittämiseen en tarvitse muuta
+jumaluusoppia kuin omani.»
+
+»Oma käsitykseni jumaluusopista», hän vastasi, »on melkein samanlainen.
+Ette olisi täyttänyt velvollisuuttanne Jumalaa ettekä minua kohtaan,
+jos ette olisi ilmoittanut minulle tätä petosta. Nämä asiat masentavat
+minun mieltäni», lisäsi hän nyrpeästi.
+
+Minä siis kirjoitin don Juanille ja kehoitin häntä, aivan kuin vain
+olisin hänen hyväänsä ajatellut, eikä asia olisi minua itseäni
+ollenkaan liikuttanut, jäämään Flanderiin siksi kunnes sikäläiset
+tehtävät oli saatu tyydyttävään päätökseen. Hän noudattikin neuvoani,
+koska hänellä ei ollut siinä valitsemisen varaa, mutta vehkeily jatkui
+yhä. Myöhemmin huomasimme, miten vähän hän oli aikonutkaan luopua
+Englannin-haaveistaan, kun minä sain ilmi, että hän oli saanut paavin
+lupaamaan hänelle avuksi kuusituhatta miestä ja 150000 dukaattia heti,
+kun retkelle lähdettäisiin.
+
+Ja silloin yhtäkkiä ja ennakolta ilmoittamatta Escovedo ilmestyi
+Madridiin, tarkoituksella henkilökohtaisesti ahdistaa Filipiä
+lähettämään don Juanille lisäjoukkoja, jotta hän pystyisi lähtemään
+tälle sotaretkelle. Hän toi sellaisia uutisia, että siellä
+vallitseva kehno rauha oli taas rikottu, mutta että don Juan oli
+taas palauttanut järjestyksen ja vielä väkirynnäköllä valloittanut
+Namurin. Tämä valloitus oli vastoin meidän lähettämiämme määräyksiä
+ja Filipin toiveitten suoranaista ylittämistä. Kuningas halusi rauhaa
+Alankomaissa, koska hänen ei sillä hetkellä sopinut uudistaa sotaa, ja
+Escovedon julkeat vaatimukset lisäsivät vain kuninkaan suuttumusta.
+
+»Minun tahtoni», hän sanoi, »ei merkitse mitään noille kahdelle
+kunnianhimoiselle. Tehän lähetitte selvät määräykseni Escovedolle,
+jonka piti koettaa taivutella don Juania mukautumaan minun tahtooni.
+Mutta hän päinvastoin yllyttää hänet aivan kapinalliseksi. Tästä
+miehestä on päästävä eroon.»
+
+»Sire», huudahdin, »ehkäpä he vain halusivat edistää teidän asiaanne.»
+
+»Varjelkoon taivas!» hän huudahti. »Onko yksikään roisto milloinkaan
+esiintynyt niin läpikuultavassa naamarissa kuin tämä Escovedo-koira?
+Edistääkseen minun asiaani — niin kai hän asian selittää; hänen
+edistämisensä vie minut perikatoon; hän antaa palttua kaikelle muulle,
+kunhan vain Flanderin asiat menestyvät ja don Juan sitten hänen
+uskonsa mukaan pääsee hyökkäämään Englantiin. Sanon vieläkin, että
+tästä miehestä on päästävä eroon, ennenkuin hän saa enemmän pahennusta
+aikaan.»
+
+Yritin taas saada hänet rauhoittumaan, kuten olin jo monesti ennenkin
+yrittänyt, ja taas esiinnyin kilpenä Escovedon ja kuninkaallisten
+vihanpurkausten välillä, Escovedo-houkan edes itsensä aavistamatta,
+että kuningas halusi hänen tuhoaan. Tällä kannalla asiat olivat monta
+kuukautta, kunnes don Juan tammikuussa '78, kun Elisabet Alankomaita
+kannattamalla oli pakottanut Espanjan toden teolla tarttumaan aseisiin,
+saavutti suuren voiton Gembloursissa. Tämä hieman kohotti kuninkaan
+masentunutta mieltä, hieman vähensi hänen yhä kasvavaa epäluottamustaan
+velipuoltaan kohtaan ja saattoi hänet kyllin kärsivälliseksi lukemaan
+don Juanin kirjeet, joissa tämä pyysi häntä lähettämään rahaa —
+takomaan niin kauan kuin rauta on kuuma, tai muussa tapauksessa
+totuttautumaan siihen ajatukseen, että hän kadottaa Flanderin
+ikiajoiksi. Koska se samalla merkitsi hänelle itselleen luopumista
+ikiajoiksi kaikista toiveista Englantiin nähden, niin Escovedon
+toimeliaisuus lisääntyi satakertaiseksi.
+
+»Lähettäkää minulle rahaa ja Escovedo», kirjoitti don Juan minulle
+melkein päivittäin, ja lähettyvilläni oli Escovedo alituiseen
+kiusaamassa minua suostuttamaan kuningasta hänen isäntänsä tahtoon.
+Toistakin seikkaa hän minulta alituiseen kiusasi, että minä nimittäin
+toimittaisin hänelle Mogron linnan päällikkyyden, mikä linna vallitsee
+Santanderin satamaa. Tämä hänen halunsa vaivasi minua kovasti, sillä
+totuuden tunnustaakseni, en jaksanut ollenkaan käsittää, missä
+yhteydessä tämä asia oli kaikkien muiden kanssa.
+
+Ja silloin tapahtui jotakin muuta. Espanjan Louvren-lähettiläältä
+saimme eräänä päivänä kuulla, että don Juan ja Guiset olivat solmineet
+keskenään salaisen liiton, joka tunnetaan nimellä Kahden Kruunun
+Puolustus. Sen tarkoitus oli yhtä salaperäinen kuin sen nimikin. Mutta
+se saattoi Filipin epäluulon maljan kukkuroilleen. Tällä kertaa hän
+moitti minulle suoraan itse don Juania. Ja jotta en tekisi vääryyttä,
+oli minun puolustettava don Juania ja kohdistettava syyte oikeaan
+henkilöön.
+
+»Ei, sire», sanoin minä hänelle vakuuttavasti, »nämä korkeat
+pyyteet eivät ole lähtöisin don Juanista. Kaikkine kiihkeine
+suuruuden-unelmineen hän on aina ollut ja tulee aina olemaan uskollinen
+kuninkaallensa.»
+
+»Jos olette milloinkaan kuullut että kiusauskin on olemassa», hän
+vastasi, »niin pitäisi teidän tietää, ettei sitä kukaan loppumattomiin
+kestä. Kuinka kauan on don Juan pysyvä uskollisena, kun Escovedo häntä
+kehoittaa uskottomuuteen, kun hän päivittäin lisää kiusausten taakkaan
+uuden pyyteen? Kuulkaa, hyvä mies, en tunne oloani enää turvalliseksi.»
+Hän nousi seisomaan eteeni, värikäs täplä valjuilla kasvoillaan ja
+sormillaan hermostuneesti oljenkarvaista parrantupsuaan hypistellen.
+»Uskokaa minua, jokin onnettomuus kohtaa meitä, jollemme ryhdy sitä
+estämään. Tuo mies — tuo — Escovedo-lurjus — on tuhottava, ennenkuin
+hän surmaa meidät.»
+
+Kohautin olkapäitäni ja teeskentelin huolettomuutta tarkoituksella
+rauhoittaa häntä.
+
+»Hupsu haaveilija», minä sanoin. »Säälikää häntä, sire. Hän on omalla
+tavallaan meille hyödyllinen. Jos hänet raivaamme pois, niin hävitämme
+kanavan, jota pitkin aina saamme tarkan tiedon siitä, mitä on tekeillä.»
+
+Pääsin taas voitolle, ja sillä kannalla asiat sitten pysyivät jonkin
+aikaa. Mutta kuningas oli oikeassa, hän vaistosi tällä kertaa vaaran
+paremmin kuin minä. Aina kärsimätön Escovedo oli käymässä aivan
+hurjaksi, kun hänen asiansa alinomaan epäonnistui. Keskustelin hänen
+kanssaan — olihan hän yhä ystäväni — koetin hillitä häntä, koetin
+neuvoa häntä järkevyyteen ja kärsivällisyyteen ja yleensä esiintymään
+rauhallisemmin. Koetin yhtä pontevasti estää häntä menettämästä
+henkeään tässä jupakassa kuin toisaalta halusin epäröimättä ja
+arvelematta täyttää velvollisuuteni kuningasta kohtaan. Mutta tuo
+houkka ajoi minut umpikujaan. Hovi on aina kehno paikka, jopa niinkin
+harvalukuinen hovi kuin Espanjan Filipin oli. Huhu versoo siellä,
+panettelu kukkii rehevästi sen haisevassa ilmapiirissä. Ja huhu ja
+panettelu olivat käsitelleet Ebolin ruhtinattaren ja minun suhdettani,
+vaikk'en minä ollut sitä aavistanut.
+
+Olimme tietenkin olleet varomattomia. Meidät oli nähty liian usein
+toistemme seurassa julkisuudessa. Olimme usein menneet yhdessä
+teatteriin; kerran Anne oli ollut minun seurassani härkätaistelussa, ja
+yleensä juoruiltiin, niinkuin sittemmin kuulin, että minä liian usein
+kävin hänen luonaan.
+
+Toinen hänen luonaan kävijä oli Escovedo, milloin hän oli Madridissa.
+Minähän jo mainitsin, että hän aikoinaan oli ollut Ebolin sihteereitä.
+Siksi hänellä oli milloin hyvänsä vapaa pääsy Ebolin kotiin. Ruhtinatar
+piti hänestä, oli hänelle ystävällinen ja kehoitti häntä siellä
+käymään. Tapasimme sieltä yhdessä, ja sinä päivänä tuo houkka päästi
+kipinän sytytyslankaan, mikä johti suoran siihen miinaan, jolla hän
+tietämättään seisoi.
+
+»Neuvon sana aikanaan, don Antonio», hän minulle virkkoi, kun astelimme
+yhdessä. »Älkää käykö niin usein ruhtinattaren luona.»
+
+Koetin kiskoa käsivarteni pois hänen käsikoukustaan, mutta hän piteli
+sitä lujasti, puristaen sitä kylkeään vastaan.
+
+»No, no — älkäähän nyt!» tyynnytteli hän minua. »Ei niin kiivaasti,
+ystävä hyvä. Enhän minä mitään sellaista lausunut, jonka pitäisi
+närkästystä synnyttää. Ystävänähän minä vain teitä neuvon.»
+
+»Neuvokaa, piru vie, vastaisuudessa tuota toista ystäväänne», vastasin
+äkäisesti ja kiskaisin vihdoin käteni vapaaksi. »Don Juan, te olette
+nyt puhunut sellaista, mikä ei teihin kuulu. Enhän minä ole kysynyt
+neuvoanne. Te itse olette tällä hetkellä neuvon tarpeessa paremmin kuin
+kukaan muu koko Espanjassa.»
+
+»Taatto taivahinen», huudahti hän ystävällisesti, »kuulkaapa
+tuota! Puhun tästä teille syystä, että olen kiitollisuuden velassa
+ruhtinattarelle. Ihmisethän puhuvat teidän käynneistänne ja
+seurustelustanne. Ja kuningas, ymmärrättehän — no niin, jos se
+kantautuisi hänen korviinsa, niin olisin vaarassa menettää ainoan
+ystäväni hovissa, ja sitten —»
+
+»Jos sanotte vielä, sanankaan tästä asiasta nyt tai muulloin»,
+keskeytin hänet rajusti, »niin lävistän teidät kuin kaniinin.»
+
+Minä pysähdyin. Seisoin hänen edessään, kasvoni vain vaaksan päässä
+hänen kasvoistaan; kiskaisin viittani auki ja tartuin miekan kahvaan.
+Hän kävi vakavaksi. Hänen kauniit silmänsä — ne olivat suuret,
+tummat ja kirkkaat, jollaisia tuskin näkee muualla kuin Espanjassa —
+tarkastivat minua miettivästi hetkisen. Sitten hän naurahti kevyesti ja
+peräytyi askelen.
+
+»Hyh!» sanoi hän. »Kautta kaikkien pyhien! Enpä ole mikään teidän
+lävistettävänne kaniini. Jos tässä lävistämiset tulevat kysymykseen,
+niin olenpa kätevä mies siinä suhteessa, don Antonio. Hyvä mies» —
+ja taas hän tarttui käsivarteeni — »jos puhun sopimattomia, niin
+suonette sen minulle anteeksi, kun vakuutan, että tarkoitan vain teidän
+parastanne. Olemme olleet ystäviä liian kauan, jotta minulla ei olisi
+siihen oikeutta.»
+
+Olin taas tyyntynyt ja älysin, että närkästykseni näyttäminen ehkä oli
+ollut epäviisasta. Minä siis rauhoituin, ja me jatkoimme matkaamme,
+minun enää osoittamatta pahantuulisuuttani ja hänen enää minua
+neuvomatta. Mutta asia ei päättynyt siihen. Päinvastoin se nyt vasta
+alkoi. Kun seuraavana päivänä varhain iltapäivällä menin Annen luo,
+niin tapasin hänet itkemässä — vieläpä suuttumuksesta itkemässä.
+
+Escovedo oli käynyt hänen luonaan ennen minua ja hän oli rohjennut
+soimata Annea saman asian johdosta.
+
+»Teistä puhutaan, teistä ja Perezistä», hän oli sanonut, »ja siitä
+saattaa olla pahat seuraukset. Koska olen syönyt teidän leipäänne, niin
+tahdon oman etunne tähden sanoa sen teille.»
+
+Anne oli noussut kiihtyneenä seisomaan.
+
+»Te lähdette nyt paikalla talostani, ettekä tänne enää jalallanne
+astu», oli hän sanonut. »Teidän pitäisi älytä, ettei renkien ja
+palvelijain sovi puuttua hienojen naisten asioihin. Koska olette syönyt
+minun leipääni, niin sanon tämän teille oman etunne tähden.»
+
+Se sai Escovedon heti lähtemään talosta, mutta saattoi Annen siihen
+tilaan, millaisena minä hänet nyt tapasin. Koetin saada hänet
+rauhoittumaan. Vannoin, että Escovedo tulisi saamaan rangaistuksen.
+Mutta hän ei tyyntynyt millään. Hän oli pahoillaan siitä, että oli
+käyttäytynyt niin rajusti Escovedoa kohtaan. Hänen ei olisi pitänyt
+tuolla tavalla häntä puhutella. Escovedo saattaisi vielä kostaa
+kertomalla Filipille, ja jos hän sen tekisi ja Filip häntä uskoisi —
+ja Filip kyllä uskoisi, koska oli mustasukkaisempi ja epäluuloisempi
+kuin kaikki muut ihmiset — niin seuraisi siitä minun tuhoni. Hän
+oli ajatellut vain itseään karkoittaessaan Escovedon noin töykeällä
+tavalla. Kun hän sitten oli muistanut minut, oli hän joutunut
+tällaiseen epätoivoon. Hän syleili minua itkien.
+
+»Anna minulle anteeksi, Antonio. Minun on kaikki syy − syy
+kaikkeen. Olen kaiken aikaa ymmärtänyt, että tämä vaara sinua uhkaa
+rangaistuksena siitä, että minua rakastat. Olen tiennyt sen kaiken
+aikaa, ja tämän tietoisuuden olisi pitänyt tehdä minut voimakkaammaksi.
+Minun olisi pitänyt karkoittaa sinut luotani heti alussa. Mutta olin
+lapsuudestani asti riutunut rakkaudettomuudessa siihen asti kuin sinut
+kohtasin. Janosin kovin rakkautta — sinun rakkauttasi, Antonio — niin,
+ettei minulla ollut siihen voimaa. Olin heikko ja itsekäs, ja koska
+olin itse valmis ilomielin suorittamaan minkä hinnan hyvänsä ja milloin
+tahansa, niin en tullut tarpeeksi sinua ajatelleeksi.»
+
+»Älä nytkään minusta välitä», pyysin hartaasti häneltä, pusertaen häntä
+tiukasti rintaani vastaan.
+
+»Minun täytyy. En voi sille mitään. Minähän tämän vaaran olen sinulle
+aiheuttanut. Hän varmasti kertoo Filipille.»
+
+»Ei kerro; hän ei uskalla. Minä olen hänen ainoa toivonsa. Minä olen
+se porras, jota myöten hän toivoo pääsevänsä korkeiden pyyteittensä
+paratiisiin. Jos hän minut tuhoo, on hän itsekin tuhon oma. Sen hän
+tietää.»
+
+»Sanotko sen vain lohduttaaksesi minua, vai onko se totta?»
+
+»Niin totta kuin Jumala on taivaassa, oma armaani», minä vannoin ja
+pusersin häntä tiukemmin rintaani vastaan.
+
+»Hän oli rauhoittunut jo paljon ennen kuin minä sieltä poistuin. Mutta
+kun tulin kadulle, lähestyi minua mies. Hän oli ilmeisesti odottanut
+minua jossakin lähistöllä. Hän alkoi astella rinnallani melkein ennen
+kuin olin hänet huomannutkaan. Se oli Escovedo.
+
+»Vai niin», sanoi hän synkästi, »te ette tunnu varoituksistani
+välittävän.»
+
+»Ettekä te», minä vastasin, vähintään yhtä synkästi.
+
+Oli kirkas päivä. Valju maaliskuun aurinko paistoi mukulakivikatuun,
+ja kulkijoita oli paljon. Emme me nyt miekan kahvoja sormielleet
+emmekä toistemme lävistämisestä puhuneet kumpainenkaan. Enkä minä nyt
+saattanut ilmaista sisässäni kiehuvaa suuttumusta. Olin liian tunnettu
+henkilö Madridin kaduilla, eikä valtionsihteerin sovi katuyleisölle
+mielenkuohuaan näytellä. Minä siis kuljin jäykkänä ja arvokkaana
+reippaasti edelleen, tuo koira kaiken aikaa rinnallani astumassa.
+
+»Anne on kai kertonut teille, mitä minä hänelle sanoin», mutisi hän.
+
+»Ja sen, minkä hän sanoi teille. Niinkään hyvää vastausta ette olisi
+ansainnut.»
+
+»Renkiä ja palvelijaako tarkoitatte?» hän sanoi. »Ja minäkö en
+olisi sitäkään ansainnut — minun arvoiseni mies. Vai niin. Renki ja
+palvelija. Sellaista herjausta ei soviteta vähemmällä kuin verellä ja
+kyynelillä.»
+
+»Eivät suuret sanat suuta halkaise», minä sanoin.
+
+»Tai on sitten maksettava kalliit lunnaat.» Hänen äänensävynsä oli
+ilkeä — niin ilkeä, että pidin parhaana olla vastaamatta, sillä
+vastaamalla ilkeälle ihmiselle vain auttaa häntä, ja minä halusin
+hänen itse ilmaisevan syyn tähän ilkeyteen. Seurasi hetken hiljaisuus.
+»Tiedättekö», sanoi hän sitten, »että useat Annen sukulaisista oikein
+tosissaan miettivät teidän surmaamistanne?»
+
+»Moni on sitä tosissaan miettinyt — niin tosissaan, etteivät ole
+milloinkaan sitä yrittäneetkään. Antonio Pereziä ei ole helppo surmata,
+don Juan, kuten ehkä tulette huomaamaan.»
+
+Sen kerskauksen olen myöhemmin toivottavasti todistanut oikeutetuksi.
+
+»Sanonko teille heidän nimensä?» kysyi hän.
+
+»Jos haluatte heidän perikatoaan.»
+
+»Hoo!» Hän nauraa rähähti lyhyesti. »Te puhutte ovelasti perikadosta
+— mutta tehän puhuttelettekin renkiä ja palvelijaa.» Nämä arvonimet
+kalvoivat hänen sisimpäänsä; ne näyttivät olevan myrkkyä hänen
+verelleen. Vain nainen pystyy keksimään sanat, jotka miestä polttavat
+ja jäytävät. »Mutta niin renki ja palvelija kuin lienenkin, olette nyt
+kumpikin koreasti minun vallassani. Pienellä tempulla tuhoan teidät,
+tuhoan hänet. Jos esimerkiksi kertoisin Filip-kuninkaalle, että olen
+nähnyt teidän syleilevän häntä —»
+
+»Senkin roisto!»
+
+»Olen varmasti — Jumalan nimessä vannon, että olen, näillä kahdella
+silmälläni — ainakin toisella, puoli tuntia sitten avaimen reiästä.
+Hänen palvelijansa päästivät minut sisälle; pari hyvin käytettyä
+tukaattia — ymmärrättehän?»
+
+Olimme saapuneet taloni ovelle. Minä pysähdyin ja käännyin häneen päin.
+
+»Ettekö tule sisälle?» kysyin kehoittavasti.
+
+»Niinhän sanoi susikin lampaalle, eikö niin? No, miksikä en?» Ja me
+menimme sisään.
+
+»Te asutte komeasti», huomautti hän tarkastaen ahnein, kateellisin
+silmin kaikkea, mikä todisti minun rikkauttani. »Olisipa sääli menettää
+noin paljon, luullakseni. Kuningas kuuluu oleskelevan nykyjään
+Escurialissa.»
+
+Se oli totta. Hän oli vetäytynyt sinne yksinäisyyteen, voidakseen
+puhdistaa jumalaapelkäävän, synkkämielisen sielunsa pääsiäisjuhlaa
+vastaanottamaan.
+
+»Ettehän halua pakottaa minua tekemään niin vaivalloista matkaa», sanoi
+hän.
+
+»Sopisikohan teidän heittää tuo ilkeämielinen puhetapa ja sanoa
+suoraan, mitä haluatte?» pyysin häneltä. »Teillä on jokin kaupanteko
+mielessänne. Puhukaa suunne puhtaaksi.»
+
+Sen hän tekikin ja hämmästytti minut perinpohjin.
+
+»Te olette jo kylliksi kauan vitkastellut, Perez», hän alkoi.
+»Olette yrittänyt sekä soutaa että huovata. Siitä on nyt tehtävä
+loppu. Auttakaa minua nyt, niin teen teidät mahtavammaksi kuin nyt
+olette, mahtavammaksi kuin olette milloinkaan voinut uneksiakaan. Jos
+vastustatte minua, jos petätte minut — sillä aion todellakin nyt puhua
+suuni puhtaaksi — niin on kuningas minun suustani kuuleva asioita,
+jotka tuhoavat sekä teidät että Annen. Oletteko ymmärtänyt?»
+
+Seurasivat sitten hänen vaatimuksensa. Itselleen hän ensinnäkin vaati
+Mogron linnoituksen ylipäällikkyyden. Se minun oli hankittava hänelle
+heti paikalla. Toiseksi minun oli saatava aikaan, että Filip sitoutui
+kannattamaan don Juanin retkeä Englantia ja Elisabetia vastaan ja
+asettamaan hänet valtaistuimelle sekä antamaan hänelle Maria Stuartin
+puolisoksi. Kaiken tämän hän vaati nopeasti tapahtuvaksi, muuten olisin
+tuhon oma. Eikä vielä siinä kaikki. Päinvastoin, se oli vasta alkua.
+Hän avasi sitten eteeni unelmiensa haavemaailman voidakseen, kun nyt
+näin oli minua toisaalta kiristänyt, toisaalta taas lahjoa. Kun he
+ensin olisivat saaneet Englannin haltuunsa, oli hänellä aikomus hyökätä
+itse Espanjaa vastaan. Siksi hän Mogroa tarvitsi, jotta maihinnousu
+Santanderissa kävisi helpommin. Samoin kuin kristityt aikoinaan
+olivat laskeutuneet alas Asturian vuoristosta karkoittamaan maurit
+niemimaalta, niin olisivat don Juanin joukot saapuvat valloittamaan sen
+uudelleen hänelle.
+
+Se oli kauttaaltaan hullun ihmisen mielihouretta — kunnianhimon
+tykkänään turmelemain aivojen tuotetta, enkä minä usko, että
+don Juanilla oli mitään osuutta siihen, tai että hän edes tiesi
+koko asiasta. Escovedo ehkä näki itsensä istumassa jommankumman
+kuningaskunnan valtaistuimella don Juanin sijaishallitsijana — häntä
+itseään ja minua varten, jos häntä auttaisin, olisi niin paljon valtaa
+odotettavissa. Mutta jos kieltäydyin, tuhoisi hän minut.
+
+»Entä jos menen suoraa päätä Escurialiin ja esitän koko suunnitelman
+kuninkaalle?» kysyin minä.
+
+Hän hymyili.
+
+»Silloin pakotatte minut sanomaan hänelle, että se on vain valhetta,
+minkä te olette keksinyt vapautuaksenne miehestä, joka omaamansa tiedon
+perusteella pystyy tuhoamaan teidät, ja minkä tietoni silloin myöskin
+paikalla kerron Filipille. Harkitkaapa, mitä se teille merkitsee.
+Harkitkaa», hän jatkoi hyvin ilkeämielisesti, »mitä se merkitsee
+Annelle.»
+
+Niin totta kuin olen kristitty, uskon, että jos asia olisi koskenut
+vain minua itseäni, olisin heittänyt hänet talostani suoraa päätä ja
+käskenyt tehdä pahimpansa. Mutta hän oli kyllin älykäs muistuttamaan
+minua Annesta. Minkä hyvänsä rangaistuksen Filip minulle keksisikin,
+ei se merkitsisi mitään sen rangaistuksen rinnalla, minkä hän tulisi
+määräämään tuolle paljon kärsineelle naiselle, joka oli pettänyt hänet.
+Haa, vakuutan teille, että on ilkeä asia olla kuninkaan kilpakosijana,
+varsinkin Filip-kuninkaan tapaisen kalasieluisen itsevaltiaan.
+
+Olin kauhusta aivan hervoton. Pyyhkäisin kädellä otsaani, se oli kylmä
+ja kostea.
+
+»Olen teidän vallassanne, Escovedo», tunnustin minä onnettomana.
+
+»Sanokaa mieluummin, että me olemme liittolaisia. Unohtakaa kaikki
+muu.» Hän oli innoissaan ja iloissaan uskoen kaiken nyt olevan
+kunnossa, niin suureksi hän uskoi minun vaikutusvaltani kuninkaaseen.
+»Ja nyt Mogro minulle ja Englanti don Juanille. Vikkelästi toimeen nyt.»
+
+»Kuningas on poissa. Meidän täytyy odottaa muutama päivä.»
+
+»No pääsiäiseksi sitten.» Ja hän ojensi kätensä. Tartuin siihen
+hervottomasti päättäen siten keskenämme sovitun häpeällisen
+vaihtokaupan. Mitä muutakaan olisin saattanut tehdä. Miten olisi
+Annelle muuten käynyt?
+
+Olisinhan voinut valvoa omaa etuani ja käyttää asemaani omaksi
+parhaakseni, kuten minusta on myöhemmin väitettykin. Olisinhan voinut
+käyttää kiristystä ja ottaa vastaan ruhtinaallisia lahjuksia. Mutta
+minä olin aina kuninkaalle uskollinen ja uhrauduin hänen hyväkseen.
+Ei minua vielä milloinkaan ollut lahjottu tekemään mitään, mikä olisi
+ollut vastoin hänen etujaan, ennenkuin nyt olin kerrassaan myynyt
+kunniani ja sitoutunut luopumaan uskollisuudestani.
+
+Ei ollut koko Espanjassa onnettomampaa miestä kuin minä olin. Yön
+läpeensä istuin työhuoneessani ja vaimoni kehoituksiin, että soisin
+itselleni edes vähän lepoa vastasin, että Espanjan asiat vaativat
+huomiota. Ja kun aamun valjetessa olin aivan menehtynyt ja epätoivosta
+suunniltani, saapui luokseni Filipin lähetti kirje mukanaan.
+
+»Olen saanut kirjeitä don Juanilta», hän kirjoitti, »jotka ovat
+entistä tiukemman sävyisiä. Hän vaatii heti lähetettäväksi rahaa ja
+Escovedon. Olen miettinyt asiaa ja nämä kirjeet vahvistavat kaikin
+puolin pelkoani. Minulla on syytä pelätä iskua, joka häiritsee yleistä
+rauhallisuutta ja tuhoo itsensä don Juanin, jos hän yhä saa pitää
+Escovedon palveluksessaan. Kirjoitan don Juanille, että Escovedo hänen
+pyyntönsä mukaisesti kyllä oitis lähetetään matkaan. Huolehtikaa te
+siitä, että hänet lähetetään ansioidensa mukaiselle matkalle ja heti
+paikalla, ennenkuin tuo konna tappaa meidät.»
+
+Minua puistatti tätä lukiessani. Kohtalo itse oli tarttunut ohjaksiin.
+Filipiä vaivasi vanha pelkonsa — ja, totta tosiaan, hänen aavistuksensa
+ei ollut aiheeton, kuten olin tullut tietämään — että Escovedo hautoi
+kurjimpiin toimenpiteisiin ryhtymistä. Hän siis taaskin vaati, kuten
+oli jo useasti ennenkin vaatinut, tuhoamaan tuon kavaltajan, jonka
+levoton olemus niin alinomaa hänen rauhaansa häiritsi. En suinkaan
+käsittänyt väärin sitä, mitä hän tarkoitti »lähettämis»-sanallaan.
+Ymmärsin varsin hyvin, mille matkalle hän halusi minun lähettävän
+Escovedon.
+
+Ajatelkaahan, missä kiusauksessa olin. Jos Escovedo kuolisi, ei minulla
+olisi mitään hätää, eikä Annellakaan, vieläpä minun tarvitsematta
+ollenkaan ryhtyä tuohon iljettävään petoshommaan, johon minun oli ollut
+pakko suostua. Ja tuon kuoleman kuningas itse käski minun panna toimeen
+− salaisen, kuninkaallisen teloituksen, jollaista hänen rippi-isänsä
+Frey Diego de Chaves sittemmin piti oikeutettuna ja kuninkaalle
+kuuluvana hyödyllisenä oikeutena. Hän oli ennenkin aivan selvin sanoin
+minua siihen vaatinut, mutta minä olin joka kerta asettunut Escovedon
+ja miekan väliin. Olisiko minun jatkettava tätä menettelytapaa?
+Saattoiko inhimillisesti katsoen minulta vaatia, että asiain näin ollen
+taaskin koettaisin käännyttää kuninkaallisen vihan tuon uskalikon
+päästä? Olinhan vain ihminen minäkin, lihan kiusauksille altis, ja
+olihan sitäpaitsi olemassa nainen, jota rakastin enemmän kuin omaa
+autuuttani, jonka rauhaa ja onnekkuutta tuo Escovedo-heittiö uhkasi.
+
+Jos hän sai elää, ja niin kauan kuin hän eli, tulisimme, Anne ja minä,
+olemaan hänen tahtonsa orjia, ja minun olisi pakko ryvettää kunniaani
+ja uskollisuuttani hänen hurjien pyyteittensä rapakossa. Ja kuningas,
+valtiaani, vaati minua selkein sanoin toimittamaan hänet oikopäätä
+kuolemaan.
+
+Ryhdyin heti vastausta kirjoittamaan ja kirjeeni sisältö oli: »Lausukaa
+selkeämmin ajatuksenne, sire. Mille matkalle oikein tarkoitatte
+Escovedon lähetettäväksi?»
+
+Seuraavana aamuna, pääsiäisviikon torstaina, palautettiin minulle
+kirjeeni ja sen reunaan oli Filipin omalla käsialalla kirjoitettu
+Escovedon kuolemantuomio. »Tarkoitan, että olisi joudutettava tuon
+konnan kuolemaa, ennenkuin hän vielä ehtii ryhtyä mihinkään sellaiseen
+tekoon, että kaikki on myöhäistä; sillä häntä ei mikään saa pysähtymään
+eikä mieltänsä muuttamaan. Toimittakaa se siis pian tehdyksi, ennenkuin
+hän tappaa meidät.»
+
+Siihen ei ollut mitään sanottavaa. Saamani käsky oli selvä ja määrätty.
+Oli vain toteltava. Ryhdyin siis toimenpiteisiin.
+
+Kuten minulla kaiken ikäni on ollut onni omata mitä uskollisimmat
+ystävät, on minulla samoin aina ollut mitä luotettavimmat palvelijat.
+Eikä näistä ollut yksikään uskollisempi kuin taloudenhoitajani,
+Diego Martinez, ellei ehkä tallimestarini, Gil de Mesa, joka vielä
+nytkin, kovan onneni päivinä, minua seuraa. Mutta Mesaa en siihen
+asti vielä ollut koetellut, kun sen sijaan tiesin Diegon minulle
+sydänjuuriaan myöten uskolliseksi, mieheksi, joka minun tähteni antaisi
+kidutuspenkillä silpoa itseltään jäsenen jäseneltä.
+
+Jätin koko asian Diegon tehtäväksi. Sanoin hänelle, että toimin
+kuninkaan käskystä ja että oli kysymyksessä vaarallisen kavaltajan
+salainen surmauttaminen, koska häntä ei voitu laillisesti tuomita,
+jotta hän ei voisi syyttää rikoskumppanuudesta henkilöä, jonka
+syntyperää ja sukua on suojeltava kaikelta häväistykseltä. Käskin hänen
+hankkia itselleen tarpeelliset avustajat ja suorittaa työn niin pian
+kuin suinkin. Sitten poistuin heti Madridista ja matkustin Alcalaan.
+
+Diego hankki viisi miestä auttamaan itseään tässä toimessa; nämä olivat
+eräs nuori Enriquez-niminen upseeri, eräs Rubio-niminen palvelija,
+aragonialaiset Mesa ja Insausti sekä vielä eräs Bosque-niminen. Hän
+halusi nähtävästi olla varma onnistumisestaan, mutta minun käsitykseni
+on, että hän oli liian varovainen ja käytti enemmän apulaisia kuin
+olisi ollut tarpeen. Nämä kuusi väijyivät sitten kolmena perättäisenä
+yönä Escovedoa pienellä Santiago-aukiolla. Pääsiäismaanantai-iltana,
+maaliskuun 31:senä, he vihdoin saivat hänet käsiinsä ja surmasivat
+hänet. Hän kuoli Insaustin miekan lävistämänä melkein ennen kuin
+huomasi olevansa saarrettu. Mutta kun ruumis tavattiin, oli siinä
+ainakin puolisen tusinaa haavoja. Olenhan maininnut Diegon mieheksi,
+joka aina toimitti asiansa perinpohjin.
+
+Työn tehtyään he oitis hajaantuivat, ja Rubio-palvelijani matkusti
+heti Madridista Alcalaan kertomaan minulle asiasta vakuuttaen, ettei
+ketään ollut vangittu. Mutta kuten arvaatte, nousi Madridissa aamulla
+hirmuinen hälinä, sillä ei joka päivä tavata kadulta kuninkaallista
+sihteeriä murhattuna.
+
+Alcaldet ryhtyivät asiaa tarmokkaasti tutkimaan ja vangitsivat ja
+kuulustelivat aluksi kaikkia, jotka yrittivät poistua kaupungista.
+Seuraavana päivänä he vaivasivat urkkimisillaan kaikkia, jotka
+tarjosivat huoneita vuokralle. Tässä toimessa he vielä häärivät,
+kun minä illalla palasin Madridiin, koska — näennäisesti —
+ystäväni ja virkaveljeni murha oli saanut minut ennen aikojani
+lähtemään maalta kaupunkiin. Menettelin siten kuin ei minulla
+olisi ollut mitään aavistusta siitä, miten murha oli tapahtunut.
+Tämä oli aivan välttämätöntä, vaikka olikin inhoittavaa, varsinkin
+surunvalituskäyntini Escovedon kotona, jonne en voinut olla menemättä
+ja jossa tapasin perheen syvän surun vallassa.
+
+Heti alusta alkaen epäilykset kohdistuivat minuun, vaikkei ollutkaan
+olemassa mitään selviä merkkejä, jotka olisivat viitanneet minun
+osallisuuteeni. Mutta huhu oli liikkeellä, ja vaikka minulla oli
+mahtavia ystäviä, niin olipa mahtavia vihamiehiäkin, sillä sellaisia
+aina kateus synnyttää minunkaltaisessani korkeassa asemassa olevia
+henkilöitä kohtaan. Escovedon puoliso epäili minua, vaikka näyttikin
+alussa yhtä paljon epäilleen Alban herttuan osallisuutta murhaan, koska
+tämä vihasi don Juania ja kaikkia hänen kannattajiaan.
+
+Tämän johdosta tulikin hovi-alcalde pian minun tutkimaan. Hän sanoi
+toivovansa, että minä voisin johdattaa hänet salamurhaajan jäljille;
+mutta hänen käyntinsä varsinainen tarkoitus oli, kuten hänen urkkivasta
+ja tiukasta kyselytavastaan kävi selville, saada minut paljastamaan
+itseni. Esiinnyin pelottoman julkeasti. Olin näkevinäni asiassa
+flanderilaisten valtioitten työtä. Valitin — muistuttaakseni häntä
+asiasta — että olin silloin sattunut olemaan Madridista poissa.
+
+Hänen jälkeensä tuli toinen korkea virkamies, joka sanoi tulevansa
+ystävänä minua varoittamaan, koska oli liikkeessä huhuja, jotka
+mainitsivat minut teon yhteydessä, mutta joka oikeastaan tuli
+houkutellakseen minut jonkinlaiseen myönnytykseen ja väijymään pettävää
+kasvojeni ilmettä.
+
+Kestin sen uljaasti, mutta sisällisesti olin järkytetty kirjoittaessani
+Filipille ja selittäessäni hänelle tarkoin, mitä minulle oli sanottu
+ja mitä minä puolestani olin vastannut ja mitä katkeria rohtoja olin
+saanut niellä.
+
+Hän kirjoitti vastaan:
+
+»Mielestäni te vastasitte mainiosti. Koettakaa edelleenkin esiintyä
+varovasti. Kyllähän he tulevat kertomaan teille paljon asioita, eivät
+kertoakseen, vaan saadakseen teidät paljastamaan itsenne. Mainitsemanne
+katkerat rohdot ovat välttämättömiä. Mutta käyttäkää kaikki taitonne ja
+teeskentelykykynne, jossa olette mestari.»
+
+Me olimme sen jälkeen päivittäin kirjeenvaihdossa, ja minä kerroin
+hänelle kaikki tekoni; miten pidin kaikki mieheni kotosalla, koska
+pelkäsin, että heidät vangittaisiin, jos yrittäisivät poistua
+Madridista, ja miten minun vihdoin onnistui toimittaa heidät
+yksitellen matkaan asioissa, jotka saattoivat heidät kaiken epäilyksen
+ulkopuolelle. Juan de Mesa lähti Aragoniaan järjestämään Ebolin
+ruhtinattaren asioita. Rubio, Insausti ja Enriquez saivat kuninkaan
+omakätisesti allekirjoittaman lipunkantajan valtakirjan ja määrättiin
+liittymään armeijaan Italian eri osissa; ensinmainittu lähetettiin
+Milanoon, toinen Sisiliaan ja viimeksimainittu Napoliin. Bosque palasi
+Aragoniaan. Niin tulivat kaikki sijoitetuksi Kastilian tuomiopiirin
+ulkopuolelle, kaikki muut paitsi minä itse ja kuningas, joka kirjoitti
+minulle lausuen tyytyväisyytensä, kun ketään ei ollut saatu vangituksi.
+
+Mutta huhu pysyi yhä vireillä, ja sen mukaan olin minä, yhdessä
+Ebolin ruhtinattaren kanssa, pannut toimeen murhan. En ymmärrä, miten
+hänen nimensä tuli vedetyksi asian yhteyteen. Ehkä se johtui pelkästä
+ilkeämielisyydestä, koska meillä tiedettiin olevan keskinäisiä
+suhteita. Hän oli ehkä antanut aihetta tähän syytökseen ryhtymällä
+kovin itsepintaisesti sitä kieltämään. Hän kuulutti vihoissaan,
+että häntä syytettiin asiasta, melkeinpä ennenkuin se vielä oikein
+tapahtuikaan, ja pani yhtä vihaisen vastalauseensa sellaista syytöstä
+vastaan ja uhkaili niitä, jotka uskalsivat puhua sellaista.
+
+Lopputulos kaikesta tästä oli, että Escovedon perhe kuukautta myöhemmin
+kyhäsi kuninkaalle anomuskirjan, jossa syyttivät murhasta minua, ja
+Filip suostui ottamaan puheilleen don Pedro de Escovedon — murhatun
+pojan — ja lupasi harkita asiaa ja antaa oikeuden käsiin sen, kenen
+havaitsi oikeaksi syylliseksi, oli se sitten kuka hyvänsä. Hänet
+saattoivat pahaan pulaan Escovedojen vaatimukset, minun vaarani, hänen
+velvollisuutensa kuninkaana ja hänen oma osallisuutensa rikoskumppanina
+tai paremminkin asian alkuunpanijana.
+
+Escovedoja avusti mahtava Vasques, neuvoskunnan sihteeri, Alban
+puoluelaisia, oman puolueeni salainen vihamies, joka kadehti minun
+valtaani eikä enää pelännyt ilmaista itseään ja ahdistaa minua, koska
+nyt uskoi voivansa tuhota minut.
+
+Hän puhui salaperäisesti kuninkaalle asian yhteydessä olevasta naisesta
+uskaltamatta vielä mainita Annen nimeä, ja kehoitti häntä oikeuden
+tyydyttämiseksi, koska rumia huhuja oli liikkeessä, määräämään
+pantavaksi toimeen tutkimuksen totuuden selville saamiseksi.
+
+Filip itse kertoi minulle, mitä oli tapahtunut, ivaten huhujen
+mielettömyyttä, jotka erehtyivät niin kauas totuudesta, ja kun minä
+valitin olevani ilkeässä asemassa, koetti hän rauhoittaa minua;
+erottuamme hän vielä kirjoitti minulle: »Niin kauan kuin minä elän, ei
+teillä ole mitään pelättävää. Muut saattavat muuttua, mutta en ikinä
+minä, mikä teidän pitäisi käsittää, koska niin hyvin tunnettu minut.»
+
+Tämä kirje lausui lyhykäisyydessään niiden monien kirjeiden sisällön,
+mitkä noihin aikoihin saapuivat minulle Madridiin Escurialista, jonne
+kuningas oli vetäytynyt. Eivätkä nuo kirjeet rauhoittaneet minua
+vain sisältämillään vakuutteluilla, vaan vieläkin enemmän sen niistä
+epäsuorasti ilmenevän hyvän uskon kautta, mikä kuninkaalla tuntui
+minusta olevan. Minulla oli nyt hallussani suuri joukko Escovedon
+asiaa koskevia kuninkaan kirjeitä, ja niissä hän melkein joka ainoassa
+paljasti itsensä päämurhamieheksi osoittaen, että minä olin vain
+velvollisuuteni täyttävä hänen määräystensä toimeenpanija. Mitä olikaan
+minulla pelättävää, niin kauan kuin minulla oli tuommoiset kirjeet. Ei
+Filip itsekään uskaltaisi ilmaista minua.
+
+Mutta uusi vaara uhkasi minua nyt − pelkäsin tulevani itse murhatuksi.
+Ilmassa tuntui olevan uhkaa. Escovedo-suku kannattajineen, joihin
+kaikki vihamieheni yhtyivät, vieläpä jotkut Eboli-suvun jäsenetkin,
+joiden mielestä minä olin tahrannut heidän nimensä kunnian, suhteellani
+Anneen, puhuivat julkisesti kostosta, niin että minun oli pakko aina
+ulkosalla ollessani pitää ympärilläni asestettua seuralaisjoukkoa.
+
+Vetosin taas Filipiin pyytäen häntä suojelemaan itseäni. Pyysinpä häntä
+vapauttamaan minut ministerintoimestanikin, jotta siten se surkuteltava
+kateus, mikä aiheutti vainoamiseni, menettäisi vaikuttimensa. Vihdoin
+pyysin häntä määräämään minut tutkittavaksi, koska uskoin, että kun ei
+ollut olemassa mitään todisteita minua vastaan, tuomioistuimet siis
+julistaisivat minut vapaaksi ja asia siten kerta kaikkiaan joutuisi
+pois päiväjärjestyksestä.
+
+»Menkää Kastilian kuninkaallisen neuvoston puheenjohtajan puheille»,
+hän sanoi. »Kertokaa hänelle, mitkä syyt johtivat Escovedon kuolemaan
+ja pyytäkää häntä sitten puhumaan don Pedro de Escovedolle ja
+Vasquezille; koettakoon hän saada heidät luopumaan asiasta.» Tein työtä
+käskettyä, ja kun puheenjohtaja, jona oli Patin piispa, oli kuullut
+kertomukseni, lähetti hän hakemaan kahta päävihollistani.
+
+»Kuulkaa, don Pedro», hän sanoi, »olen tutustunut kuninkaalle
+lähettämäänne anomuskirjaan, jossa syytätte don Antonio Pereziä isänne
+murhaajaksi. Ja minulla on kuninkaan nimessä valta vakuuttaa, että
+murhaaja tulee saamaan oikeudenmukaisen tuomionsa, kuka ikänä hän
+onkin, arvoon katsomatta. Mutta velvollisuuteni on ensin kehoittaa
+teitä harkitsemaan, mitä varmuutta teillä on näyttää toteen syytöksenne
+niin korkeassa asemassa olevaa miestä vastaan. Sillä jos todistuksenne
+osoittautuisivat riittämättömiksi, niin kääntyisi asia luultavasti
+itsellenne kohtalokkaaksi, se tietäkää. Ja vihdoin, ennenkuin vastaatte
+minulle, haluan vielä lisätä, sielunhoitajan kunniasanalla, että
+Antonio Perez on yhtä viaton kuin itsekin olen.»
+
+Se olikin totuus — ehdoton totuus, mikäli kuningas ja piispa asiaa
+tunsivat — sillä olinhan vain herrani tahdon välikappale.
+
+Don Pedro näytti hämmästyvän, melkeinpä kauhistuvan. Hän näytti
+mieheltä, joka yht'äkkiä huomaa hairahtuneensa yrittäessään astua
+kuilun yli, missä tuho häntä vaanii. Ehkä hän viimeinkin käsitti, että
+kaikki hänen rajut syytöksensä perustuivat pelkkiin epäilyihin, joita
+ei voitu todistaa.
+
+»Herra piispa», hän sopersi, »koska niin sanotte, niin vakuutan
+kunniasanallani sekä omasta että perheeni puolesta, ettemme enää tule
+sanallakaan syyttämään don Antoniota tästä kuolemasta.»
+
+Piispa kääntyi sitten Vasquezin puoleen rypistäen kulmiaan
+halveksivasti.
+
+»Mitä teihin tulee, sir, niin olette nyt kuullut miten asia on —
+vaikk'ei se oikeastaan ollut teidän korvillenne tarkoitettu, sillä
+eihän asia kuulu teille virkanne puolesta, eikä teillä ole kuollutta
+kohtaan minkäänlaisia velvollisuuksia, niinkuin don Pedrolla, jonka
+vuoksi hänelle voidaan antaa anteeksi hänen malttamattomuutensa
+ahdistaa Escovedon surmaajia. Teidän kiihkeä huolehtimisenne tästä
+asiasta saattaa teidät epäilyksenalaiseksi, ja sitä vielä lisää se
+seikka, että te olette pappi. Kehoitan teitä luopumaan asiasta, sillä
+sen oikeasta laadusta teillä ei ole kaukaisintakaan aavistusta.»
+
+Mutta kateus on voimakas kiihoitin, se on jäytävä, vastustamaton himo,
+joka kaivaa viisautta ja on kuuro kaikille järkeville neuvoille.
+Vasquez ei kyennyt luopumaan asiasta. Ilkeyden ja kateuden pirun
+kahlehtimana hänellä ei ollut halua pysähtyä ennenkuin oli tuhonnut
+joko itsensä tai minut.
+
+Koska Escovedon varsinainen perhe nyt erottautui asiasta, etsi
+Vasquez käsiinsä murhatun kaukaisempia sukulaisia ja kiihoitti heitä
+niin kauan, että he vuorostaan lähtivät hovia saastuttamaan, eivät
+ainoastaan minuun kohdistetuilla syytöksillä, vaan myöskin syytöksillä,
+jotka nyt julkisesti liittivät Ebolin ruhtinattaren nimen minun nimeeni.
+
+Meidät ahdistettiin aivan epätoivon partaalle, ja silloin Anne
+kirjoitti Filipille. Se oli mieletön teko. Hän puolusti itseään liian
+kiihkeästi. Hän pyysi kuningasta suojelemaan häntä Vasquezilta ja tämän
+ilkeiltä huhuilta, asettamaan varoittavaksi esimerkiksi tuollaiset
+miehet, jotka uhkarohkeudessa ja kunnioittamattomuksessa menivät näin
+pitkälle, ja rankaisemaan tuota maurilaiskoiraa, Vasquezia — hänen
+suonissaan virtasi todellakin maurilaista verta — hänen ansioidensa
+mukaisesti.
+
+Uskon, että perikatomme aiheutui tuosta kirjeestä. Filip noudatti
+minut Escurialiin. Hän halusi tarkempia tietoja noista syytöksistä.
+Minä kerroin, mutta kielsin samalla niiden todenperäisyyden. Sitten
+hän vaati ruhtinattaren todistamaan väitteensä Vasquezia vastaan eikä
+Annen ollutkaan vaikea tyydyttää häntä. Filip tuntui uskovan meidän
+vakuuttelujamme, että kaikki syytökset olivat perättömiä. Kuitenkaan
+hän ei ryhtynyt Vasquezia rankaisemaan. Mutta tiesinhän toisekseen,
+että hän oli luonnostaan kuhnustelija. »Aika olen minä», hän saattoi
+vastata, kun häntä ahdistelin kiirehtimään.
+
+Olimme senjälkeen, minä ja Vasquez, sotakannalla keskenämme
+neuvostossa. Escurialissa ollessani asia kehittyi huippuunsa. Olin
+lähettänyt palvelijani Vasquezin luo pyytämään, että hän toimittaisi
+eräitä virallisia asiakirjoja kuninkaalle. Hän toi ne, mutta liitti
+mukaan hirveän syytöskirjelmän, joka oli täynnään herjauksia
+ja häväistyksiä, muun muassa viittauksia siihen, etten ollut
+puhdasrotuinen eli jalosyntyinen.
+
+Kiihtyneenä, melkeinpä aivan suuttumuksesta suunniltani ja vihasta
+väristen, lähdin Filipin puheille.
+
+»Katsokaa, sire, mitä tuo maurilaisroisto minulle kirjoittaa. Tämähän
+on jo hävyttömyyden huippu. Joko kostatte minun puolestani nuo
+herjaukset tai sallitte minun itse kostaa puolestani.»
+
+Hän tuntui käsittävän suuttumukseni, antoi minulle luvan itse kostaa
+miehelle, mutta pyysi minua ensin odottamaan vähän aikaa, kunnes eräät
+Vasquezin kokeneissa käsissä olevat asiat tulisivat suoritetuiksi.
+Mutta viikot venyivat kuukausiksi, eikä mitään tapahtunut. Oli jo
+huhtikuu vuonna '79, vuosi murhan jälkeen, ja minä olin käynyt niin
+rauhattomaksi ja hermostuneeksi minua uhkaavien vaarojen vuoksi, etten
+enää uskaltanut käydä Annea tapaamassa. Ja silloin Filipin rippi-isä,
+Frey Diego de Chaves, tuli eräänä päivänä luokseni kuninkaan nimessä
+pyytämään, että minä sopisin Vasquezin kanssa.
+
+»Sillä ehdolla, että hän peruuttaa väitteensä», vastasin. Ja Chaves
+lähti vihamieheni luo. Mitä siellä lienee tapahtunut, mitä Vasquez
+hänelle lienee puhunut, mitä hän lienee lisännyt minun ja Annen
+suhteita koskeviin huhuihin, sitä en tiedä. Mutta tiedän, että siitä
+lähtien oli kuninkaan käytös minua kohtaan toinen, hänen minulle
+kirjoittamiensa kirjeiden sävy oli toinen, ja kun tämä asiantila yhä
+jatkui, kirjoitin vihdoin hänelle vapauttaen hänet lupauksestaan
+hankkia minulle hyvitystä Vasquezia vastaan, vakuuttaen hänelle, että
+koska hän itse saattoi antaa anteeksi meihin kohdistuvat loukkaukset,
+niin minä kyllä omasta kohdastani saattaisin helposti tehdä samoin,
+ja lopuksi pyysin, että hän antaisi minulle luvan luopua virastani ja
+vetäytyä yksityiselämään.
+
+Anne oli minua tähän kehoittanut. Hän oli lähettänyt minua hakemaan ja
+vesissä silmin rukoillut minua sopimaan Vasquezin kanssa, koska kerran
+kuningas sitä toivoi, eikä asian näin ollen sopinut yrittää hänen
+toivomuksiaan vastustaa. Jäin hänen luokseen muutamiksi tunneiksi ja
+lohduttelin häntä, sillä hän oli aivan epätoivon partaalla tuntiessaan
+varmasti, että olimme molemmat tuhon omia, ja aivan lohduton uskoessaan
+itsensä syypääksi kaikkeen.
+
+Ehkäpä minua pidettiin silmällä tarkemmin kuin itse aavistinkaan. Ehkä
+ympäröivät meitä vakoilijat, joita mustasukkainen Filip oli asettanut,
+haluten saada joko vahvistusta tai peruutusta niille huhuille, joita
+hänelle oli kerrottu ja jotka jäytivät hänen sydänjuuriaan.
+
+Lähdin Annen luota vähintäkään aavistamatta, etten enää milloinkaan
+tässä elämässä tulisi häntä näkemään. Samana iltana hovi-alcalde
+vangitsi minut kuninkaan käskystä. Syyksi ilmoitettiin muka se,
+että olin kieltäytynyt sopimasta Vasquezin kanssa, vieläpä hetkenä,
+jolloin kirjeeni, missä ilmoitin itseni valmiiksi siihen suostumaan,
+jo oli kuninkaan hallussa; sillä, minun sitä tietämättä, kuningas oli
+Madridissa. Hän oli nähtävästi tullut sinne ollakseen läsnä eräässä
+toisessa vangitsemisessa, mikä samana iltana toimitettiin. Santa Maria
+Mayorin kirkon ovelta hän katseli, kun hänen alguazilinsa tunkeutuivat
+Ebolin ruhtinattaren taloon, toivat hänet ulos, sijoittivat hänet
+odottaviin ajoneuvoihin ja lähtivät kuljettamaan häntä Pinton
+linnoitukseen, mikä vankeus myöhemmin vaihdettiin karkoitukseksi
+Pastranaan, missä hän oli kuolemaansa saakka.
+
+Ruhtinasta vastaan rikkominen näyttää olevan pahempi kuin rikkominen
+itse Jumalaa vastaan. Sillä Jumala armahtaa, mutta ruhtinaat, joiden
+turhamaisuutta ja ylpeyttä on loukattu, eivät tunne armahdusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Alcaldet pitivät minua vangittuna neljä kuukautta, ilman että
+minua mistään syytettiin. Sitten minut, koska terveyteni kovin
+kärsi yksinäisyydestä ja epävarmuuden aiheuttamasta murheesta,
+siirrettiin omaan kotiini, missä minua ankarasti vartioitiin seuraavat
+kahdeksan kuukautta. Ystäväni saivat turhaan rukoilla kuningasta
+joko vapauttamaan minut tai saattamaan minut oikeuden tutkittavaksi.
+Hän selitti heille, että asia oli aivan eriluonteinen kuin mitä he
+kuvittelivat, ja väisti siten kaikki vaatimukset.
+
+Kesällä 1580 Filip matkusti Lissaboniin ottaakseen muodollisesti
+haltuunsa Portugalin kruunun, jonka hän oli perinyt. Lähetin
+vaimoni hänen luokseen koettamaan saada sovintoa aikaan. Mutta
+Filip ei suostunut ottamaan häntä puheilleen, ja niinpä minä jäin
+jatkamaan hänen kostonhimoisen hitautensa uhrina oloa. Vuotta
+myöhemmin, annettuani muodollisen lupauksen, että luovuin kaikesta
+vihamielisyydestä Vasquezia kohtaan ja etten milloinkaan yrittäisi
+häntä mitenkään vahingoittaa, minulle myönnettiin jonkinverran
+vapautta. Sain kulkea ulkona ja ottaa vastaan vieraita, mutta itse en
+saanut käydä kenenkään luona.
+
+Mutta seurasi taas keskeytys. Vasquez oli nyt mahtava mies, sillä
+minun puolueeni oli kukistunut samalla kuin minä itsekin, ja hänen
+puoluelaisensa olivat sijoittuneet kuninkaalliseen neuvostoon.
+Hänen toimestaan vihdoin, vuonna 1584, minut vietiin oikeuteen
+vastaamaan syytökseen lahjusten ottamisesta ja toisen omaisuuden
+anastamisesta. Tiesin, että vihamieheni tällävälin olivat saaneet
+käsiinsä Enriquezin ja että hän oli valmis todistamaan jutussa, että
+hän ei salannut osallisuuttaan Escovedon kuolemaan ja että Escovedot
+vaativat kuningasta asettamaan minut syytteeseen murhasta. Mutta siitä
+huolimatta minua syytettiin vain noista mainitsemistani toisista
+rikkomuksista.
+
+Väitettiin, että minä olin elänyt upeammin kuin ainoakaan muu ylimys
+Espanjassa, että kun matkustin ulkomaille, minulla oli mukanani aivan
+ruhtinaallinen seurue, että olin ottanut vastaan lahjuksia ulkolaisilta
+ruhtinailta, luvaten valvoa heidän etujaan Espanjassa.
+
+Minut tuomittiin kahden vuoden vankeuteen eräässä linnoituksessa ja
+olemaan senjälkeen kymmenen vuotta maastakarkoitettuna, ja yhdeksän
+päivän kuluessa minun oli maksettava noin kahdenkymmenen miljoonan
+maravedin korvaussumma [Vastaa liki kahta miljoonaa nykyistä
+Suomenmarkkaa, mutta ostoarvolleen liki 20 000 000 Smk.] — niin
+paljon minun väitettiin anastaneen — sekä lisäksi muutamia jalokiviä
+ja varuksia, mitkä olin saanut Ebolin ruhtinattarelta ja jotka minut
+määrättiin luovuttamaan ruhtinaan perillisille.
+
+Talossani toimitettiin kotietsintä ja paperini tutkittiin. Tiesin
+hyvin, mitä he hakivat. Sillä ne kirjeet, joita Filip ja minä olimme
+Escovedon kuoleman aikaan keskenämme vaihtaneet, varmaankin nyt
+häiritsivät kuninkaan mielenrauhaa. Olin ryhtynyt tarpeellisiin
+varokeinoihin kohta kun huomasin kasaantuvien pilvien ennustavan tätä
+sään muutosta. Olin tallettanut nämä paperit kahteen raudoitettuun
+lippaaseen, mitkä piilotettiin vastaisen varalle, jolloin ehkä
+tarvitsisin niitä pääni päästimiksi. Ja koska hän ei löytänyt mitä
+haki — todistuksia omasta osallisuudestaan rikokseen ja nykyisestä
+kaksinaamaisuudestaan — niin ei Filip uskaltanut laskea irti koiria,
+jotka Escovedon murhan tähden olisivat karanneet kurkkuuni. Siksipä hän
+käski syyttää minua vain lahjusten ottamisesta.
+
+Minut kuljetettiin Turrueganon linnoitukseen ja siellä tultiin
+minulta vaatimaan niitä papereita, joita alcaldet eivät olleet
+onnistuneet kotoani löytämään. Saatoin kuvailla mielessäni Filipin
+rauhattomuuden hänen lähettäessään luokseni nuo miehet. Kieltäytyessäni
+niitä luovuttamasta minä melkein nauroin. Nämä paperit olivat minun
+suojakilpeni pahempia seikkoja vastaan kuin mitä tähän asti oli
+tapahtunut. Jos minua liiaksi ahdistettaisiin, saattaisin vielä nytkin
+niiden avulla ehkä katkoa kahleeni. Ihmettelen välistä itsekseni,
+miksi en tuohon keinoon ryhtynyt. Vaikka oikeastaan asia ei ollut
+niinkään ihmeteltävä. Melkeinpä poikavuosistani asti oli Filip-kuningas
+ollut herrani. Uskollisuus häntä kohtaan oli käynyt melkein toiseksi
+luonnokseni. Vilpittömästi ja arvelematta olin palvellut häntä, ja
+minusta oli aivan luonnotonta pettää häntä muuten kuin äärimmäisessä
+hädässä. Luulen, ettei hän milloinkaan aavistanut uskollisuuteni
+syvyyttä tai laajuutta.
+
+Kieltäytymiseni saattoi koirankuonolaiset uhkaamaan vaimoani
+hirvittävillä asioilla, jollei hän suostuisi heille luovuttamaan
+kätkemiäni papereita. Häntä ja lapsiamme uhattiin elinkautisella vesi-
+ja leipävankeudella, jos hän yhä kieltäytyisi niitä antamasta. Mutta
+hän kesti kaikki uhkaukset ja pysyi lujana myöskin Filipin rippi-isän,
+Frey Diegon, samassa tarkoituksessa tapahtunutta liukaskielistä
+ahdistelua vastaan. Viimein minulle ilmoitettiin, että sekä vaimoni
+että oman jäykkäniskaisuuteni tähden hänet sekä lapsemme olivat
+teljetyt vankilaan, missä saisivat virua, kunnes niinä näkisin
+parhaaksi alistua kuninkaan tahtoon.
+
+On ovela muoto henkistä kidutusta antaa ihmisen ajatella niiden, jotka
+ovat hänelle rakkaat, olevan pakotetut kärsimään hänen tähtensä.
+
+Minä riehuin ja raivosin sille upseerille, joka minulle tämän katalan
+uutisen kertoi. Annoin voimattoman vihani puhjeta jumalattomiksi
+herjaussanoiksi, joita myöhemmin käytettiin minua vastaan. Upseeri oli
+ovelan myötätuntoinen.
+
+»Ymmärrän surunne, don Antonio», hän sanoi. »Uskokaa minua, tunnen niin
+suurta myötätuntoa teitä kohtaan, että kehoitan teitä tekemään lopun
+noiden viattomien, rakkaiden omaistenne vankeudesta, jotka kärsivät
+tähtenne.»
+
+»Ja sitenkö lopettamaan itseni?» kysyin kiivaasti.
+
+»Jos oikein harkitsette asiaa, niin ehkä käsitätte, että sekin on
+velvollisuutenne näissä oloissa.»
+
+Tarkastin hänen teeskentelevää naamaansa, ja vähällä piti, etten
+iskenyt häntä vasten kuonoa. Sitten hillitsin luontoni ja taltutin
+tahtoni.
+
+»Hyvä on», sanoin. »Paperit tullaan luovuttamaan. Tuokaa
+taloudenhoitajani, Diego Martinez, tänne luokseni, niin minä käsken
+hänen toimittaa, lippaat, missä paperit ovat, vaimolleni, jotta hän
+vuorostaan voi luovuttaa ne kuninkaalle.»
+
+Hän poistui hyvin tyytyväisenä. Varmaankin hän luki sen itselleen
+erinomaiseksi ansioksi. Kolmen päivän kuluttua — niin kiire heillä
+oli — uskollinen taloudenhoitajani seisoi edessäni vankilassani
+Turrueganossa.
+
+Ymmärrätte, mikä kauhea sieluntuska minut valtasi annettuani
+suostumukseni, kun tiesin, että paperit luovuttamalla luovutin
+oman henkeni, että ilman niitä minulla ei olisi mitään
+puolustusmahdollisuutta. Mutta niinä kolmena päivänä, jotka kuluivat,
+olin miettinyt asiaa, enkä suinkaan turhaan.
+
+Kun Martinez lähti luotani, oli hänellä tarkat toimintaohjeet,
+joista oli seurauksena, että nuo raudoitetut lippaat, lukittuina
+ja sinetöityinä, avaimineen luovutettiin kuninkaan rippi-isälle.
+Martinezilta kysyttiin, mitä ne sisälsivät.
+
+»En tiedä», hän vastasi. »Minun vain käskettiin ne antaa.»
+
+Käsitän, mikä huojennus oli kuninkaalle, kun hän uskoi näin tehneensä
+minut vaarattomaksi, kun hän uskoi, että tulipa mitä tahansa, minä
+en enää kykenisi itseäni puolustamaan enkä viattomaksi todistamaan.
+Lähimmät seuraukset minua aivan hämmästyttivät. Oltiin lopulla vuotta
+'85, ja terveyteni kärsi tästä vankina olosta ja sen kieltäymyksistä.
+Ja nyt tätä vankeuttani lievennettiin. Onnistuipa vaimoni Juanan vielä
+hankkia lupa, että minut saatiin viedä kotiin Madridiin, ja siellä sain
+neljäntoista kuukauden ajan elää melko vapaasti, vastaanottaa vanhoja
+ystäviäni, niiden joukossa useita hovin jäseniä.
+
+Kuvittelin ensin, että kuningas nyt, tehtyään minut vaarattomaksi,
+halveksisi minua, eikä ryhtyisi enää mihinkään. Mutta pian huomasin
+siinä suhteessa pettyneeni. Aluksi vangittiin Martinez ja syytettiin
+häntä osallisuudesta Escovedon murhaan. Ja sitten minut eräänä päivänä
+aivan aavistamattani vangittiin ja vietiin joksikin aikaa Pinton
+linnoitukseen. Sieltä minut kuljetettiin takaisin tiukkaan vankeuteen
+Madridiin, jossa vasta sain kuulla, mitä oli tapahtunut.
+
+Filip-kuningas oli edellisenä yönä matkustanut Aragoniaan cortesia
+johtamaan, ja Vasquez, joka oli ollut hänen matkassaan, oli käyttänyt
+tilaisuutta hyväkseen kuulustellakseen lipunkantajaa Enriquezia,
+joka sillä välin oli ilmoittautunut osalliseksi Escovedon murhaan.
+Enriquez tunnusti kaikki — antoi ilmi muut, kun hänelle itselleen
+luvattiin täydellinen anteeksianto — ja syytti Mesaa, Rubiota ja
+taloudenhoitajaani Martinezia osallisuudesta murhaan ja ilmoitti
+Martinezin salahyökkäyksen johtajaksi. Muut kaksi, Insausti ja Bosque
+olivat jo kuolleet.
+
+Vasquez yritti oitis vangita elossa olevat. Mutta Mesa oli
+pelastautunut Aragoniaan, ja Rubio oli hänen kanssaan. Oli siis
+jäljellä vain Martinez, ja hänet he ottivat kiinni ja tutkivat. Hän
+pysyi yhtä kylmäverisenä ja hillittynä kuin oli minulle uskollinen.
+Heidän uhkauksensa eivät häneen pystyneet. Hän väitti, että koko juttu
+oli valhetta, joka oli kerrottu kostonhalusta, että minä olin ollut
+Escovedon paras ystävä, että hänen kuolemansa oli syvästi vaikuttanut
+minuun ja ettei yksikään ihminen olisi saattanut tehdä enempää hänen
+todellisten murhaajiensa etsimiseksi. Häntä kuulusteltiin yhdessä
+Enriquezin kanssa, eikä tämä ristikuulustelu häntä vähintäkään
+hämmentänyt. Hän puhutteli tuota petturia halveksien valapatoksi,
+lahjotuksi todistajaksi, uskottomaksi palvelijaksi, mieheksi, joka,
+kuten hän osoitti, oli kauttaaltaan rikollinen roisto, pahemmasta
+puhumatta, ja joka nähtävästi oli rahalla ostettu entistä isäntäänsä
+syyttämään.
+
+Martinezin järkähtämättömyys oli täten saattanut asian umpisolaan. Kun
+toisaalta henkilö, jota tuomareille kuvailtiin kelvottomaksi konnaksi,
+vakuutti syytöksen todeksi, ja toisaalta sen kielsi mies, jota vastaan
+kellään ei ollut mitään sanottavaa, niin oli tuomioistuimen mahdoton
+tehdä päätöstään asiassa. Oli löydettävä ainakin toinen todistaja. Ja
+Vasquez käytti valtaansa, taitoaan ja kavaluuttaan houkutellakseen
+Rubion pois Aragoniasta Kastilian tuomioistuimen kynsiin. Mutta hänen
+ponnistuksensa olivat turhat, sillä olin keksinyt salaisen keinon,
+millä sain neuvotuksi minulle uskollisen Mesan pidättämään hänet siellä.
+
+Tällä epämääräisellä kannalla asia oli kuukausia, ja minun
+vankinaoloani jatkui. Kirjoitin Filipille rukoillen armoa, valittaen
+hänelle Vasquezin lainvastaista asian viivyttämistä, mikä uhkasi jatkua
+loputtomiin, ja pyytäen, että hänen majesteettinsa määräisi asian
+saatettavaksi päätökseen. Tämä tapahtui elokuussa '89. Huomatkaa, miten
+aika oli kulunut. Tästä vetoomuksestani ei ollut muuta seurausta, kuin
+että ensinnäkin vankeuttani kovennettiin ja sitten saapui Vasquez
+kuulustelemaan ja tutkimaan minua Enriquezin todistuksen johdosta.
+Voitte arvatakin, että hänen yrityksensä houkutella minua paljastamaan
+itseni oli turhaa vaivaa. Vihamieheni poistui nolona lähtien
+kuulustelemaan vaimoani, mutta yhtä huonolla menestyksellä.
+
+Siitä huolimatta Vasquez ajoi kannettaan minua ja Martinezia vastaan
+antaen meille kymmenen päivää aikaa vastauksen laatimiseen. Heti sen
+jälkeen don Pedro de Escovedo nosti muodollisen kanteen meitä vastaan
+ja minut kytkettiin rautoihin.
+
+Yhden ainoan ilkeämielisen todistajan väitteiden kumoamiseksi minä
+hankin kuusi hyvämaineista todistajaa, niiden joukossa Aragonian
+Neuvoston sihteerin. Nämä todistivat puolestani, että minä Escovedon
+kuoleman aikana olin ollut Alcalassa, että olin aina ollut Escovedon
+ystävä, että minä olin hyvä kristitty, jolle moinen teko oli
+mahdottomuus, ja että Enriquez oli kehno mies, jonka sana oli arvoton,
+väärä todistaja, joka toimi kostonhimosta.
+
+Niinpä, tuomarieni nurjamielisyydestä ja vainoojieni vihasta
+huolimatta ei minua näiden todistusten perusteella voitu lain mukaan
+langettaa rangaistukseen. Olisi kyllä ollut olemassa asiakirjoja,
+jotka osoittivat osuuteni rikokseen; mutta kuningas ei uskaltanut
+esittää ainoaakaan niistä, koska ne samalla olisivat ilmaisseet, että
+minä olin ollut vain hänen välikappaleenaan. Ja vaikka olikin selvä,
+että kuningas jo toivoi kuolemaani, oli hänen pakko voimattomana ja
+kärsivällisesti vain istua odottamassa, aivan kuin olisi hän ollut
+jättimäinen, ilkeä hämähäkki, jonka verkkoon minä itsepintaisesti
+kieltäydyin menemästä.
+
+Aloin taas toivoa. Kun tuomioistuin vihdoin ilmoitti lykkäävänsä
+tuomion julistamisen, kunnes löydettäisiin uusia todistuksia, niin
+kuului joka taholta närkästyksen huudahduksia. Tämä oli hirmuvaltaista
+vallan väärinkäyttöä, sanottiin; ja minä yhdyin näihin vaatien tuomion
+julistamista ja että minulle palautettaisiin vapauteni huomauttaen,
+että olin jo vuosikausia virunut vankeudessa, ilman että minua oli
+havaittu mihinkään syylliseksi paitsi lahjusten ottamiseen, mikä asia
+jo oli selvä.
+
+Silloin kuningas vihdoin ryhtyi pirullisiin, salakähmäisiin
+keinoihinsa. Pian lähetti luokseni vankilaan rippi-isänsä. Munkki
+puhutteli minua lempeästi ja ystävällisesti.
+
+»Poloinen ystäväni», hän sanoi, »miksi suotta aikojanne niin paljon
+kärsitte, vaikka yhdellä sanalla voitte vapauttaa itsenne? Tunnustakaa
+tekonne ilman pelkoa, koska samalla saatatte ilmaista pätevän
+valtiollisen syyn, mikä osoittaa teidät syyttömäksi.»
+
+Loukku oli liian ilmeinen. Jos sellaisilla perusteluilla tunnustaisin,
+niin minua vaadittaisiin todistamaan väitteeni; ja tällä välin oli
+asian todistamiseen tarvittavat asiapaperit kiristetty minulta ja
+siirretty kuninkaan huostaan. Seurauksena olisi, että joutuisin
+kokonaan tuhon omaksi, kun murhan tunnustuksen lisäksi vielä
+petollisesti ja katalasti syyttäisin kuninkaani kunniaa.
+
+Mutta en virkkanut mitään kaikesta tästä. Vastasin kavaluuteen
+kavaluudella.
+
+»Olenhan minä, Jumala paratkoon, tuntenut kiusausta», vastasin vain.
+»Mutta Luojan kiitos, olen myös ymmärtänyt tässäkin kurjuudessani
+vastustaa kiusausta ja olla lankeamatta sellaiseen uskottomuuteen. En
+saata unohtaa, veli Diego, että kuningas eräässä minulle lähettämässään
+kirjeessä lausuu: 'Älkää olko huolissanne, vaikka vihamiehenne
+ryhtyisivät mihin hyvänsä teitä vastaan. Minä en teitä hylkää, ja
+olkaa varma, ettei heidän kiihkoilunsa tule pääsemään voitolle. Mutta
+ymmärrättehän, ettei saa tulla tunnetuksi, että murha suoritettiin
+minun käskystäni'.»
+
+»Mutta entäpä, jos kuningas peruuttaa tämän kieltonsa?» kysyi munkki.
+
+»Jos hänen majesteettinsa hyvyydessään ja jalomielisyydessään lähettää
+minulle omakätisen kirjoituksen, missä hän lausuu: 'Saatte tunnustaa,
+että minun nimenomaisesta määräyksestäni toimititte Escovedon
+murhatuksi', silloin ilomielin katson itseni vapautetuksi siitä
+vaikenemisesta, johon hänen palveluksessaan oleminen minut velvoittaa.»
+
+Hän silmäsi minua tiukasti. Ehkä hän arvasi, että minä älysin heidän
+liian läpikuultavan juonensa tuhota minut ja että vastaukseni tavallaan
+ilkkui hänen yritykselleen.
+
+Hän poistui, eikä muutamaan päivään kuulunut mitään. Sitten
+tiukennettiin vankeuttani vieläkin ankarammaksi. Minun ei sallittu
+seurustella kenenkään kanssa, ja minua vartioivaa alguazilia oli
+kuoleman uhalla kielletty puhuttelemasta minua.
+
+Tammikuussa tuli Vasquez puheilleni tuoden minulle kirjeen kuninkaalta,
+ei tosin minulle osoitettua eikä minun ehdottamaani sanamuotoon
+laadittua, vaan Vasquezille itselleen kirjoitetun ja näin kuuluvan:
+
+  Sanokaa Antonio Perezille minun nimessäni, ja jos on välttämätöntä,
+  näyttäkää hänelle tämä kirje, että hänelle kyllä on tunnettua,
+  että minä tiedän käskeneeni hänen toimittaa Escovedo surmatuksi
+  ja että hän myöskin tuntee syyt, joiden vuoksi hän sanoi tämän
+  olevan välttämätöntä; ja koska omantuntoni rauhan vuoksi minun on
+  tärkeä tietää, olivatko mainitut syyt riittäviä, niin minä käsken
+  hänen luetella ne mahdollisimman seikkaperäisesti ja näyttää toteen
+  silloiset väitteensä, jotka asiat tekin tunnette, koska olen niistä
+  teille tarkkaan kertonut. Kun olen saanut hänen vastauksensa
+  ja selityksensä, niin määrään ryhdyttäväksi asianvaatimiin
+  toimenpiteisiin.
+
+  Minä, Kuningas.
+
+Huomaatte siis, miten kierosti hän esitti asian. Minä muka olin
+kehoittanut surmaamaan Escovedon; minä olin esittänyt syitä, jotka hän
+sanoihini luottaen oli harkinnut riittäviksi; ja näillä perusteilla
+hän oli suostunut antamaan määräyksensä. Tämä kaikki minun olisi ollut
+tunnustettava ja todistettava, vieläpä todistettava, että esittämäni
+syyt olivat täysipainoisia tai muussa tapauksessa olisin tuhoutuva.
+Sehän oli selvä. Ja tämä halpamielinen kuningas piti suljettuina ne
+kaksi lipasta, joiden sisältämät paperit olisivat todistaneet vääräksi
+tämän hänen kirjoituksensa, todistaneet, että minä yhä uudestaan yritin
+suojella Escovedoa siltä kuolemalta, jota hänen kuninkaansa hänelle
+suunnitteli.
+
+Katsoin vihollistani silmiin hymyillen ivallisesti.
+
+»Mikä uusi loukku tämä taas on?» minä kysyin. »Filip, kuningas ei ole
+voinut tätä kirjoittaa.»
+
+»Teidän kai luulisi tuntevan hänen käsialansa. Katsokaa tarkemmin», hän
+sanoi äreästi.
+
+»Minä kyllä tunnen hänen käsialansa — paremmin kuin kukaan muu. Mutta
+tunnenpa minä myös jonkinverran hänen luonnettaankin. Ja minä tiedän,
+ettei hän ole luonteeltaan mikään valapattoinen valehtelija, jollainen
+on nämä rivit kirjoittanut.»
+
+Eipä ruhtinaasta olisi enää uskaltanutkaan sen suoremmin ajatustaan
+lausua.
+
+»Ja muuten», minä sanoin, »en siitä mitään käsitä. En tiedä
+mitään Escovedon kuolemasta. Siihen, mitä jo olen julkisessa
+oikeudenistunnossa lausunut, ei minulla ole mitään muuta lisättävää,
+kuin vastalauseeni teidänkaltaistanne kiihkeän vihamielistä tuomaria
+vastaan.»
+
+Kuusi kertaa Vasquez seuraavan kuun kuluessa tuli luokseni mukanaan
+kirjuri, kiristämään minulta tunnustusta. Huomattuaan vihdoinkin,
+etteivät millään suostutteluilla saaneet minua taipumaan, he ryhtyivät
+toisiin toimenpiteisiin.
+
+»Te pakotatte meidät käyttämään kidutusta saadaksemme teidät
+puheliaammaksi!» murahti Vasquez suuttuneena minun itsepintaisuudestani.
+
+Nauroin sellaiselle uhkaukselle. Olin espanjalainen aatelismies, joka
+syntyperänsä nojalla oli kidutuksesta vapaa. Eivät he uskaltaisi lakia
+rikkoa. Mutta he uskalsivat. Ei ollut olemassa lakia, ei inhimillistä
+eikä jumalallista, jota ei kuningas olisi ollut valmis rikkomaan, kun
+hän halusi kostaa miehelle, joka oli rakastanut samaa naista kuin
+hänkin.
+
+Alastomana minut luovutettiin kidutusviranomaisten käsiin, ja
+minut alistettiin köysikidutukseen. Minua varoitettiin, että jos
+menettäisin henkeni tai jokin jäsenistäni kävisi käyttökelvottomaksi,
+niin olisi se pelkästään oma syyni. Huomautin heille syntyperästäni
+ja terveydentilastani, joiden syiden vuoksi ei yleensä ollut lupa
+kidutusta käyttää, muistuttaen heille vielä siitä, että jo yksitoista
+vuotta oli minua vainottu ja pidetty vangittuna, niin että kaikki
+tarmoni oli lopussa.
+
+Vielä viimeisen kerran minua kehoitettiin vastaamaan niinkuin kuningas
+halusi. Ja silloin, kun yhä kieltäydyin, kutsuttiin kiduttaja. Hän
+asetti käsivarteni ristiin rinnalle, sitoi ne lujasti, pisti pitkän
+kapulan nuoran alle ja tarttuen kumpaankin päähän kiersi ensimmäisen
+kerran.
+
+Minä huusin. En voinut kestää tuskaa ääntä päästämättä, heikko kun
+olin. Mutta koska henkisesti olin tarmokkaampi kuin ruumiillisesti,
+niin kieltäydyin yhä vastaamasta. Eivätkä he sittenkään saaneet minua
+masennetuksi ennenkuin olivat kiertäneet kapulaa kahdeksan kierrosta,
+niin että nuora pusertui lihasteni läpi ja murskasi luut toisesta
+käsivarrestani, niin ettei siitä sen jälkeen ole ollut paljoakaan apua.
+Enempää en kestänyt.
+
+»Jumalan nimessä, päästäkää minut irti!» voihkin minä. »Sanon, mitä
+ikinä haluatte.»
+
+Kun minut oli laskettu irti, niin puolipyörtyneenä, yltäni verisenä ja
+tuskissani vääntelehtien tunnustin, että minä valtiollisista syistä
+olin kuninkaan käskystä aiheuttanut Escovedon kuoleman. Kirjuri riensi
+kirjoittamaan sanani muistiin, ja kun olin lopettanut, vaadittiin minua
+todistamaan oikeiksi ne valtiolliset syyt, mitkä olin esittänyt.
+
+Voi, siinä suhteessa en ollut milloinkaan ollut liian toivorikas, kuten
+jo olen teille kertonut. En ollenkaan tätä vaatimusta hämmästynyt.
+Odotin sitä tietäen, että tämän vastaukseni perusteella minut
+tultaisiin tuomitsemaan. Mutta kuitenkin kaikitenkin minä vastasin:
+
+»Paperini ovat otetut minulta, enkä minä ilman niitä pysty mitään
+todistamaan. Ne jos saisin, olisi minulla todistuksia liikenemäänkin.»
+
+He poistuivat silloin. Aamulla, kuten sittemmin kuulin, luettiin
+tunnustukseni uskolliselle Martinezilleni, ja kun tämä mies-parka,
+joka siihen asti kaikista yrityksistä huolimatta oli jäykästi
+pysynyt kiellossaan, näki sen nyt hyödyttömäksi, niin hän heidän
+vaatimuksestaan myönsi Enriquezin syytöksen oikeaksi.
+
+Minä tietenkin sairastuin ankaraan kuumeeseen ja pyynnöstäni sallittiin
+oman lääkärini tulla vankilaan minua katsomaan. Hän ilmoitti, että
+tilani oli erittäin vakava ja että minä nähtävästi kuolisin, jos
+minut jätettäisiin ilman apua. Tämän johdosta ja ottaen huomioon
+heikon tilani ja käsieni käyttökelvottomuuden — toinenhan oli poikki —
+sallittiin ensin palveluspoikani, sitten muiden palvelijain ja vihdoin
+vaimoni tulla minua hoitamaan.
+
+Tämä tapahtui helmikuun lopulla. Huhtikuun puoliväliin mennessä
+haavani olivat parantuneet ja jäseneni taas tulleet käyttökelpoisiksi,
+jos kohta toinen käteni onkin jäänyt puolirammaksi loppuiäkseni, ja
+yleisvointini oli parantunut melkoisesti. Mutta kaiken tämän salasin,
+niin ettei viranomaisilla ollut asiasta aavistustakaan. Makasin vain
+yhä vuoteessani aivan kuin olisin ollut lopen riutunut, niin että siinä
+nopeasti voimistuessani vartijani luulivat minun jatkuvasti heikkenevän
+ja pian kuolevan.
+
+Ainoa toivoni oli nimittäin pakeneminen ja siihen minä näin ovelasti
+valmistauduin. Kunhan vain pääsisin Kastilian rajojen ulkopuolelle,
+niin pystyisin kyllä taistelemaan Filipin kanssa, ja hän saisi silloin
+nähdä, etten ollut niin voimaton ja vaaraton kuin hän luuli. Mutta nyt
+riennän tapausten edelle.
+
+Vihdoin eräänä iltana, huhtikuun 20:ntenä, johon mennessä kaikki
+asiat oli saatu kuntoon ja Gil de Mesa hevosineen odotti minua
+vankilan ulkopuolella — rakas vaimoni oli järjestänyt kaiken — minä
+yritin. Näennäinen heikko tilani oli tietenkin saanut vartijani
+huolettomiksi. Kukapa avutonta, kuolevaa miestä huolisi vartioida?
+Pimeän tultua minä puin omien vaatteiden! päälle vaimoni hameen ja
+huppuviitan ja astelin näin verhottuna pois kopperostani vartijain
+ohi ja vankilasta ulos kenenkään minua pidättämättä. Löysin Gil de
+Mesan, riisuin naisenvaatteet ja niin lähdin hänen seurassaan tuolle
+viisitoistapenikulmaiselle matkalle Aragoniaan.
+
+Saavuimme turvallisesti Saragossaan, ja siellä ensi töikseni jätin
+asiani Aragonian suur-tuomioin haltuun antautuen sen tutkittavaksi
+Escovedon murha johdosta, josta minua syytettiin.
+
+Katala Filip varmaankin kauhistui saadessaan sen tietää. Hän oli
+varmaankin perin hämmästynyt, sillä tie lenkin hän saattoi jonkinverran
+aavistaa sitä asianlaitaa että koska minä kaikista vastaani
+kasaantuneista todisteista, muun muassa kidutuksen pakottamasta
+omasta tunnustuksestanikin huolimatta uskalsin julkisesti vaatia
+asiani tutkimista, niin minulla varmaankin oli aavistamattomat
+todistuskappaleet totuuden esittämiseksi − mikä totuus tulisi
+saattamaan hänen oman nimensä löyhkäämään ihmisten sieraimissa. Ja
+niinpä minulla olikin. Oletteko ehkä otaksunut, että Antonio Perez,
+joka kaiken ikänsä oli tutkinut monikoukeroisen valtioviisauden
+maanalaisia työskentelytapoja, oli niin helposti suostunut joutumaan
+heidän pauloihinsa? Oletteko kuvitellut, että minä lähettäessäni
+hakemaan Diego Martinezia Turrueganoon ja käskiessäni hänen
+luovuttamaan ne kaksi asiakirjaopasta, en olisi ensin huolellisesti
+neuvonut häntä valitsemaan muutamia käyttökelpoisia papereita ja
+uudistamaan sinetit, jotta ei huomattaisi hänen aukaisseen niitä?
+Jos olette siten ajatellut, niin olette tehnyt minulle väärin.
+Filipin ja minun välinen kirjeenvaihto kun oli ollut niin laaja, niin
+monta asiapaperia kun oli kirjoitettu Escovedon kuoleman johdosta,
+ja Filipillä kun vielä oli tuo tapa kirjoittaa vastauksensa minun
+kirjeideni reunaan palauttaen ne sitten, niin hänen oli mahdoton
+muistaa niitä kaikkia, eikä hän siis voinut huomata kolmen tai neljän
+poissaoloa.
+
+Nämä muutamat ylen syyttävät kirjeet, jotka taloudenhoitajani oli
+hyvin harkiten valinnut, olivat tähän asti kenenkään tietämättä olleet
+vaimoni hallussa. Mutta Kastiliassa en uskaltanut niitä esittää
+käsittäen, että ne olisi oitis ryöstetty minulta ja samalla kaikki
+pelastamismahdollisuuteni. Niitä piilotettiin juuri tämänkaltaista
+tilaisuutta varten, jolloin minä, Filipin välittömän vaikutuspiirin
+ulkopuolella ollen, olisin ne esittämällä hämmästyttävä maailmaa ja
+puhdistava oman maineeni.
+
+Tiedättehän, mitä vanhoja etuoikeuksia Aragonia nauttii, ja että
+aragonialaiset ovat niistä niin arkoja, ettei Kastilian kuningas
+saa omaksua itselleen Aragonian kuninkaan nimitystä, ennenkuin on
+avopäin kuunnellut Aragonian suurtuomarin näin kuuluvaa lausuntoa:
+»Me, jotka olemme samanarvoiset ja suurvaltaisemmat kuin sinä,
+valitsemme sinut kuninkaaksemme sillä ja vain sillä ehdolla, että
+kunnioitat etuoikeuksiamme». Ja se on kuninkaan juhlallisesti ja
+valalla vannoen luvattava, ja jos hän sen valansa rikkoisi, niin
+nousisivat katukivetkin kapinaan häntä vastaan. Ainoakaan Espanjan
+kuningas ei vielä ollut uskaltanut loukata tätä vanhaa perustuslakia ja
+Aragonian _fueroita_, heidän nelisäätyisen cortesinsa eli eduskuntansa
+riippumattomuutta. Suurtuomarin oikeusistuin oli korkeampi kuin
+mikään kuninkaan asettama tuomioistuin koko valtakunnassa; tähän
+tuomioistuimeen oli kenellä tahansa oikeus vedota missä asiassa
+hyvänsä; ja siellä ratkaistiin asiat niin ankaran puolueettomasti,
+ettei sillä ollut vertaansa missään Euroopan valtakunnassa.
+
+Tämän oikeuden turviin minä antauduin ja siihen vetosin asiani. Filip
+yritti siepata minut haltuunsa ja kuljettaa takaisin Kastillaan,
+omaan valtapiiriinsä. Hänen käskyläisensä murtautuivat sitä varten
+vankilaani, ja minä jo olin heidän hallussaan, kun tuomioistuimen
+miehet kiihtyneen kansanjoukon seuraamana, joka uhkasi nousta
+ilmikapinaan tämän heidän ikivanhojen oikeuksiensa loukkaamisen
+johdosta, vapauttivat minut heidän käsistään.
+
+Näin pettyneenä — ja voinpa kuvitella, miten suuri oli silloin hänen
+raivonsa, mikä sittemmin on purkautunut aragonialaisiin — kuningas
+lähetti edustajansa ja lakimiehensä syyttämään minua suurtuomarin
+oikeudessa ja ajamaan asiaa hänen puolestaan.
+
+Oikeudenkäynti alkoi herättäen mitä suurinta mielenkiintoa, ei vain
+Aragoniassa, vaan Kastiliassakin, joka, kuten myöhemmin kuulin, oli
+julkisesti iloinnut minun pakoonpääsystäni. Se jatkui lykkäyksineen
+ja vitkasteluineen, mitkä kuuluvat erottamattomasti lain hitaaseen
+ylevyyteen. Eräänä tällaisena väliaikana minä kirjoitin Filipille
+kehoittaen häntä luopumaan syytteestä ja myöntämään minulle oikeuden
+rauhassa perheeni kanssa viettää lopun elämääni jossakin hänen
+kuningaskuntansa syrjäisessä kolkassa. Sanoin hänelle, etten suinkaan
+ollut avuton hänen vainoaau vastaan, kuten hän kuvitteli; että vaikka
+olinkin luovuttanut hänelle kaksi kirjelipasta, minulla silti oli
+hallussani tarpeeksi monta alkuperäistä asiapaperia — hänen omalla
+käsialallaan kirjoitettuja kirjeitä — voidakseni todistaa oman
+viattomuuteni ja hänen syyllisyytensä niin hämmästyttävän selkeästi,
+että siitä tulisi olemaan pahat seuraukset hänelle.
+
+Vastaukseksi hän panetti vaimoni ja lapseni vankeuteen ja käski sitten
+Madridin tuomioistuinten julistaa minut henkeni menettäneeksi Escovedon
+murhaamisesta. Sellaisilla voimakeinoilla hän koetti raivoavaa
+kostonhimoaan tyydyttää.
+
+Sitten oikeudenkäynti taas jatkui. Minä laadin pitkän selityskirjelmän
+vedoten siinä pidättämiini kirjeisiin. Ja silloin vihdoinkin Espanjan
+Filip säikähti. Eräs hänen edustajistaan huomautti hänelle, ettei ollut
+juuri epäilemistä, ettei minua vapautettaisi joka suhteessa, ja liian
+myöhään hän nyt yritti pelastaa nahkansa käskemällä keskeyttää itse
+alulle panemansa oikeudenkäynnin.
+
+Hän selitti, että koska minä itseäni puolustaessani olin koskettanut
+seikkoja, joiden kumoaminen — ja kumota ne kyllä voitaisiin — vaatisi
+salaisten ja loukkaamattomien asiain esittämistä ja sellaisten
+henkilöiden mainitsemista, joiden kunnia ja maine olivat valtiolle
+suuremman arvoiset kuin Antonio Perezin tuomitseminen, niin hän piti
+parempana luopua syyttämästä minua Aragonian oikeusistuimessa. Mutta
+hän vakuutti kuninkaallisella kunniasanallaan, että minun rikokseni
+olivat suuremmat kuin vielä milloinkaan ainoankaan ihmisen, ja että
+vaikkakin hän luopui syyttämästä minua Aragonian oikeusistuimessa, hän
+silti pidätti itselleen oikeuden vaatia minut tilille töistäni missä
+hyvänsä toisessa tuomioistuimessa ja milloin ikinä sopivaksi näki.
+
+Heti sen jälkeen minut laskettiin vapaaksi. Ja heti minua vastaan
+taas nostettiin kuninkaan käskystä uusia syytteitä. Ensin koetettiin
+todistaa, että minä olin aiheuttanut kahden palvelijani kuoleman —
+syyte, jonka helposti torjuin todistamalla, että he olivat kuolleet
+luonnollisen kuoleman. Sitten minua koetettiin syyttää lahjusten
+ottamisesta, vaikka minua siitä jo oli syytetty, tuomittu ja rangaistu.
+Rohkeasti vaadin vapaaksi julistamistani, ja varmaankin Filip
+raivoissaan kiristi hampaitaan nähdessään, miten saalis livahti hänen
+kynsistään ja huomatessaan itse joutuneensa ivan ja pilkan esineeksi
+niiden rikkomustensa vuoksi, joihin jokainen vähitellen käsitti hänet
+syylliseksi.
+
+Yksi ase oli edelleen hänen käytettävissään, vieläpä hirmuinen ase —
+pyhän inkvisitsionin tuomioistuin, jonka edessä kaikkien maallisten
+oikeuslaitosten oli pakko alistua ja taipua. Hän yllytti sen voimat
+minua vastaan, ja juuri kun minä arvioin päässeeni voittajaksi
+epätasaisessa taistelussa, hän syytti minua kauheasta herjaussynnistä.
+Kevytmielisesti livahtaneet sanat — jotka vankilan kurjuudessa olin
+lausunut — olivat hänen vakoilijansa määrätietoisina panneet muistiin.
+
+Eräässä tilaisuudessa olin lausunut: »Luulenpa Jumalan nukkuvan minun
+asioitteni suhteen ja olenpa vaarassa menettää uskoni.» Inkvisitsioni
+piti sitä pahennusta herättävänä lausuntona, joka loukkasi hurskasta
+korvaa.
+
+Taas kun olin kuullut, että vaimoni ja lapseni oli vangittu, olin
+raivostuneena huudahtanut: »Jumala nukkuu! Jumala nukkuu! Ei voi olla
+olemassa Jumalaa!»
+
+Tätä he vihdoin pitivät oikein karkeana herjauksena, koska ihmisen
+velvollisuus on ehdottomasti uskoa, ja ken ei usko, on tietenkin
+kerettiläinen.
+
+Vielä kuulun kerran huudahtaneen: »Jos niin kävisi, niin en enää
+jaksaisi uskoa Jumalaan!» Tätä pidettiin jumalattomana, loukkaavana ja
+herjaukseen vivahtavana lausumana.
+
+Näillä perusteilla inkvisitsionin ylin neuvosto Madridissa syytti
+minua ja lähetti tämän kanteensa Aragonian Saragossassa oleville
+inkvisiittoreille. Nämä lähettivät heti palvelijansa vaatimaan
+suurtuomaria, jonka hallussa yhä olin, luovuttamaan minut. Suurtuomari
+kieltäytyi empimättä.
+
+Sen jälkeen inkvisiittorit laativat uhkavaatimuksen, joka oli osoitettu
+suurtuomioistuimen jäsenille ja henkilökunnalle, kehoittaen heitä pyhän
+kuuliaisuuden nimessä, kirkonpannan, 1.000 dukaatin mieskohtaisen sakon
+ja muiden myöhemmin mahdollisesti tuomittavien seuraamusten uhalla
+luovuttamaan minut inkvisitsionilaitoksen valtuutetuille kolmen tunnin
+kuluessa.
+
+Silloin herpaantui suurtuomarin vastarinta. Siihen muotoon sepitettyä
+vaatimusta hän ei enää uskaltanut kieltäytyä noudattamasta, ja minut
+luovutettiin asianomaisessa järjestyksessä. Mutta asia oli tullut
+ilmi. Minulta ei suinkaan puuttunut ystäviä, joille heti tiedoitin,
+mitä oli tekeillä, ja he huolehtivat siitä, että tieto ruton tavoin
+levisi. Saragossa alkoi oitis liikehtiä. Olihan kysymyksessä vain
+kehnosti peitetty heidän vanhojen etuoikeuksiensa loukkaaminen. Jos
+he sietäisivät tämän oikeuksiensa kiertämisen ennakkotapauksen, niin
+miten tulevaisuudessa kävisi heidän vapauksiensa, kuka olisi turvassa
+väärältä vainolta? Koko tutkinnon ajan he pitivät minun puoltani.
+
+Olin tuskin ehtinyt pyhän inkvisitsionin vankilaan, kun jo alkoi kaikua
+tuo kammottava _Contrafueros!_-huuto Saragossan kaduilla, kutsuen
+kansalaiset aseisiin ja puolustamaan loukkaamattomia oikeuksiaan.
+He hyökkäsivät suurtuomarin linnaan, vaativat häntä puolustamaan
+_fueroja_, joista hänet oli valittu huolehtimaan. Kun eivät saaneet
+sieltä tyydyttävää vastausta, niin he ryntäsivät inkvisitsionin
+palatsiin vaatien hellittämättä huutaen, että minut viipymättä
+luovutettaisiin takaisin suurtuomarin vankilaan, josta minut oli
+laittomasti viety pois.
+
+Inkvisiittorit pysyivät jonkin aikaa lujina, mutta asema kävi hetki
+hetkeltä uhkaavammaksi. Lopulta he alistuivat, pelastaakseen henkensä
+ja päättäen varmaankin myöhemmin kostaa tämän törkeän loukkauksen
+heidän pyhää arvokkuuttaan vastaan. Mutta asiaa ei saatu päätökseen,
+ennenkuin oli kasattu risuröykkiöitä pyhän talon ympäri ja kiihoittunut
+kansanjoukko oli uhannut tulella ajaa heidät ulos sieltä.
+
+»Ulkokullatut kastilialaiset!» olivat kapinalliset kiljuneet.
+»Luovuttakaa vankinne tai kärvennämme teidät tulella, jolla te olette
+niin monta kärventäneet.»
+
+Veri vuoti kaduilla. Kuninkaan edustaja kuoli metelissä saamistaan
+haavoista, ja valtionhoitaja itse joutui saarroksiin ja pakotettiin
+toimimaan välittäjänä ja toimittamaan minut luovutetuksi.
+
+Olin siis hetken aikaa ilman vaaraa. Mutta vain hetken. Ei ollut
+puhettakaan nyt, että minut olisi laskettu vapaaksi. Suurtuomari
+ei kaikesta tapahtuneesta pelästyneenä uskaltanut vastoin
+kuninkaan nimenomaista määräystä vapauttaa minua. Ja inkvisitsioni
+ryhtyi kuninkaan ohjeiden mukaan maanalaiseen myyräntyöhönsä,
+omaksumaansa tapaan; keksittiin laillisia verukkeita aragonialaisten
+herkkätuntoisuuden tyynnyttämiseksi ja minun siirtämisekseni
+suurtuomarin vankilasta inkvisitsionin vankilaan. Saragossaan
+tuotettiin vahvoja sotaväenosastoja pitämään aisoissa roskaväen
+yltiöpäisyyttä, ja kun syyskuuhun mennessä oli saatu kaikki
+esivahnistukset päätökseen, inkvisitsioni ryhtyi oikein väellä ja
+voimalla anastamaan minua haltuunsa.
+
+Kansa katsoi ja murisi; mutta sitä peloitti järjestynyt sotajoukko;
+se oli ehkä hieman väsähtänyt koko juttuun eikä nähtävästi arvellut
+kannattavan vuodattaa vertansa eikä hankkia itselleen ikävyyksiä
+miehen tähden, joka ei lopultakaan merkinnyt Aragonialle mitään.
+Olin perikatoni partaalla. Kaikki ponnistukseni olivat siis olleet
+hyödyttömät. Olin tuhon oma. Mutta silloin tapahtui jotakin
+odottamatonta. Pyhän inkvisitsionin alguazil oli juuri kiinnittämässä
+kahleita jalkoihini, kun kuului ensimmäinen laukaus, ja sitä seurasi
+kohta kokonainen yhteislaukaus.
+
+Gil de Alesa siellä oli, uskollisin palvelija, mitä kellään ihmisellä
+milloinkaan on ollut. Hän oli nostattanut asestetun joukon, johon
+kuului muutamia aragonialaisia herrasmiehiä palvelijoineen, ja tämän
+kanssa hän salaman nopeudella hyökkäsi kastilialaisten soturien ja
+inkvisitsionin miesten kimppuun. Alguazil pakeni jättäen toisen jalkani
+vapaaksi ja kahleet toiseen jalkaan, ja hänen paetessaan pakenivat
+kaikki muutkin tullessaan täten yllätetyiksi. Inkvisiittorit pötkivät
+lähimmän suojan turviin, ja valtionhoitaja syöksyi kotiinsa salvaten
+oven.
+
+Ei ollut ketään käskemässä, ei ketään johtamassa. Sotaväki ei näissä
+oloissa, ja luullen olevansa ylivoimaisen vihollisen ahdistamana,
+kyennyt tekemään minkäänlaista vastusta. Sekin pakeni yhteislaukauksen
+kuullessaan luotien sataessa niskaansa.
+
+Ennenkuin vielä käsitin, mitä oli tapahtunut, oli raudat riistetty
+jalastani, minut nostettiin hevosen selkään, ja Gilin rinnalla
+ajoin täyttä neliä Santa Engracia-katua pitkin ulos Saragossasta ja
+penkereitä kohden tarvitsematta vielä pelätä takaa-ajoa, — sellaisen
+sekamelskan olimme aiheuttaneet.
+
+Siinä lyhyt kuvaus kärsimyksistäni ja pelastumisestani. Lisään vain
+vielä, että kun järjestys vihdoin palasi, ottivat inkvisiittorit
+Saragossassa lukuisia vankeja. Seurasi _autodafee_, kostotoimenpiteistä
+kauhistuttavin, jossa moni sai hirveästi kärsiä sen heikkoutensa
+vuoksi, että oli armahtanut vainottua ihmistä. Ja vaikk'ei minun
+ruumiini enää ollut heidän hallussaan, niin he siitä huolimatta
+tuomitsivat minut kuolemaan uppiniskaisesti poissaolevana, ja kuvani
+poltettiin pyhissä liekeissä, ihmistuohuksien joukossa, mitkä
+armorikkaan Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi sytytettiin palamaan.
+En sano sen enempää, jotta en tekisi itseäni vikapääksi todelliseen
+herjaukseen.
+
+Kuukausia kestäneen harhailun ja piileskelyn jälkeen Gil ja minä
+päädyimme tänne Navarraan, mihin jäämme protestanttisen kuninkaan,
+Henrik IV:n, vieraiksi, joka hänkään ei suinkaan ole enempää mieltynyt
+Filip-kuninkaaseen sen jälkeen kuin on kuullut minun elämykseni.
+
+Mutta Filip-kuninkaan kostonhimo ei ole asettunut. Kahdesti hän on
+lähettänyt kimppuuni salamurhaajansa — sillä hänellä salamurha on
+enää ainoa jäljellä oleva keino. Mutta hänen katalat kätyrinsä on
+kummallakin kertaa saatu vangituiksi ja paljastettu — Filipin yhä
+suuremmaksi häpeäksi — sekä hirtetty, minkä hyvin ansaitsevat, koska
+suostuvat niin kurjalla tavalla palvelemaan niin kurjaa isäntää. Onpa
+yritetty lahjoa uskollista Gil de Mesaakin kääntämään kätensä minua
+vastaan, ja tämäkin yritys on saatettu ihmiskunnan yleiseen tietoon.
+Vaikkapa nyt jo kuolisinkin, ei Filip siitä enää suuria hyötyisi.
+Muistiinpanoni ovat julkaistut koko Euroopassa kaikkien luettavaksi.
+Niitä on ahnaasti luettu, niin että joka ainoa kunnon mies halveksii
+Espanjan Filipiä. Hänen omassa valtakunnassaankin on jo kuulunut ääniä,
+jotka kiroavat häntä. Eräs hänen omia aatelismiehiään on halveksien
+lausunut, että Espanja on Filipin hallitessa käynyt turvattomaksi
+kenelle herrasmiehelle hyvänsä ja ettei historiassa tunneta vertaa
+tällaiselle tapaukselle, että kuningas pettää oman alamaisensa.
+
+Täten olen jo jossakin määrin kostanut hänelle. Mutta jos saan elää,
+niin ei tämä vielä tule riittämään. Navarran Henrik on kääntymässä
+katolisuuteen päästäkseen siten paremmin pyrkimystensä perille. On
+jäljellä Englannin Elisabet. Hänen valtakuntaansa, missä vallitsee
+vilpitön viha Filipiä ja hänen kataluuttaan kohtaan, olen oleva
+tervetullut ja sieltä käsin olen kykenevä järjestämään toimintani niin
+voimaperäiseksi, että hän kyllä tuntee Antonio Perezin elävän. Olen
+lähettänyt hänelle sanan, että kun hän väsyy taisteluun, niin hän
+antautumisensa merkiksi voi vapauttaa vankeudesta vaimoni ja lapseni,
+joihin hän koettaa edes jossakin määrin kohdistaa sen koston, jota
+minun on onnistunut välttää. Kun hän sen tekee, niin minäkin pidätän
+toimenpiteeni. Mutta en ennen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+»Siinä, madame, on elämäkertani», sanoi don Antonio hetkisen vaiti
+oltuaan ja tähysteli silmäluomiensa lomitse kaunotarta, joka oli häntä
+kärsivällisesti kuunnellut.
+
+Päivä oli hämärtynyt hänen kertoessaan. Pimeä oli tullut, tulet oli jo
+aikoja sytytetty ja kaihtimet vedetty joen puoleiseen puistoon päin
+olevien korkeiden ikkunoiden eteen.
+
+Vain kahdesti don Antonio oli koko kertomuksensa aikana pysähtynyt.
+Ensimmäisen kerran kuvaillessaan Annelle, Ebolin ruhtinattarelle,
+tekemäänsä rakkaudentunnustusta, jolloin kuuntelevan markiisittaren
+nyyhkytykset olivat saaneet hänet keskeyttämään; ja toisen kerran, kun
+ulkoa pimeydestä oli kuulunut kummallinen linnun ääni. Silloin hän
+pysähtyi kuuntelemaan.
+
+»Onpa omituista», hän oli sanonut — »kotkan huuto. Enpä ole sitä
+kuullut kaikkina näinä kuukausina, en siitä kuin lähdin Aragoniasta.»
+
+Sitten hän oli jatkanut kertomustansa loppuun asti.
+
+Kun hän nyt tutkimattomin katsein tarkasteli markiisitarta, sanoi hän:
+
+»Te itkette, madame. Sanokaa minulle, mikä teitä on liikuttanut —
+kärsimystenikö ajatteleminen vai oma kaksimielisyytenne?»
+
+Markiisitar säpsähti, käyden kalpeaksi ja säikähtyneen näköiseksi.
+
+»En käsitä teitä. Mitä tarkoitatte, sir?»
+
+»Tarkoitan, madame, ettei Jumala suinkaan ole luonut teitä noin
+kauniiksi siinä tarkoituksessa, että kauneudellanne viettelisitte
+onnettoman miehen, että vuokraisitte sen salamurhaajan palkkiosta
+kurjan Espanjan kuninkaan palvelukseen.»
+
+Hän nousi ja seisoi markiisittaren edessä korkeana, vihaisena,
+arvokkaana ja hieman säälivänäkin.
+
+»Että nuoruus ja kauneus olisivat niin kiihkeästi halanneet vanhuutta
+ja heikkoutta, oli jo itsessään epäilyttävää. Muistin, että tuo
+katolinen kuningas on pirullisen kavala. Olin epätietoinen, toivoin,
+että epäilyni olisivat perusteettomat. Mutta varovaisuuden vuoksi
+halusin ottaa asiasta selvän, jotta vaara, jos sitä oli olemassa,
+paljastaisi itse itsensä ja siten itsestään häviäisi. Niinpä kerroin
+teille koko tarinani, niin että jos sittenkin olitte vikapää tekoon,
+josta teitä epäilin, ainakin tulisitte tarkkaan käsittämään, mitä
+teitte. Täällä ollessani olen tullut tietämään, että epäluuloni — paha
+kyllä — oli täysin oikeutettu. Te olitte todellakin syötti, täky, joka
+oli lähetetty valmistamaan tuhoani, houkuttelemaan minut loukkuun,
+missä minua tikarit vartoivat. Miksi sen teitte? Mikä palkkio saattoi
+lahjoa teidät, ihana rouva?»
+
+Markiisitar nyyhkytti järkytettynä. Hänen jäykkyytensä lannistui don
+Antonion synkän ankaruuden edessä.
+
+»En käsitä, millä taikakeinolla olette saanut asian tietoonne», hän
+huudahti. »Epäluulonne oli oikeutettu; mutta ei ole enää. En tiennyt,
+mitä tein. Tuosta ikkunasta pääsette niittyjen poikki turvallisesti
+joelle.» Hän nousi seisomaan, hilliten liikutuksensa voidakseen neuvoa
+don Antoniota. »Filipin miehet odottavat teitä puutarhassa.»
+
+Don Antonio hymyili salaperäisesti.
+
+»He odottivat, madame. Eivät he enää odota, elleivät ehkä kuolemaa. Tuo
+kolmasti toistuva kotkan huuto oli uskollisen Gilini merkki, ei vain
+siitä, että väijytys oli keksitty, vaan myöskin, että itse väijyjät
+oli vangittu. Koska tänne tullessani epäilin teitä, niin ryhdyin
+tarpeellisiin varokeinoihin ennen tänne tuloani. Antonio Perez ei ole,
+kuten jo olen teille huomauttanut, niin vain helposti murhattava.
+Vastakohtana Filipille minä en käy sotaa naisia vastaan, enkä siis
+vaadi teitä mistään tilille. Mutta olen utelias, madame, saamaan
+tietää, mikä sai teidät suostumaan näin alhaiseen tekoon.»
+
+»Minä — minä luulin teitä rikolliseksi, ja — ja minut lahjottiin.
+Minulle tarjottiin kymmenen tuhatta tukaattia teidän päästänne. Olemme
+ylen köyhiä, me Chantenacit, ja niinpä lankesin. Mutta, hyvä herra»
+— hän oli langennut polvilleen don Antonion eteen ja tarttunut hänen
+käteensä — »vaikka olenkin köyhä, niin kaikki, mitä omistan, on teidän,
+ja voitte käyttää sitä mielenne mukaan, kostaaksenne tuolle Espanjan
+hirviölle. Ottakaa kaikki, mitä minulla on.»
+
+Don Antonion hymy muuttui vienommaksi. Kohteliaasti hän nosti
+markiisittaren seisomaan.
+
+»Madame», hän lausui, »olenhan itsekin heikko, kuten olen teille
+kertonut, voimaton vastustamaan kiusausta, kun se minut voimakkaana
+kohtasi. Kaikista tarjoamistanne eduista otan itselleni vain oikeuden
+tähän suudelmaan.»
+
+Ja kumartuen hän kohotti markiisittaren käden huulilleen.
+
+Sitten hän lähti ulos tapaamaan Giliä ja hänen miehiään, jotka
+odottivat pihalla, vartioiden kolmea ottamaansa vankia.
+
+Perez tarkasteli heitä Gilin pitelemän lyhdyn valossa.
+
+»Yksi teistä», hän ilmoitti, »saa palata Kastillaan tiedoittamaan
+isännälleen, Filipille, että Antonio Perez aikoo lähteä Englantiin ja
+Elisabetin hoviin, auttaakseen häntä Espanjan asiain tuntemuksellaan
+hänen toimenpiteissään katolista kuningasta vastaan ja jatkaakseen
+pyhää tehtäväänsä, mikä on Filipin nimen saattaminen löyhkääväksi
+kaikkien kunnon miesten sieraimissa. Yhden teistä säästän siihen
+tarkoitukseen. Heittäkää siitä aamulla arpaa keskenänne. Toiset kaksi
+joutuvat hirteen.»
+
+
+
+
+IV. ARMELIAISUUDEN YÖ
+
+Rouva Alice Lislen juttu
+
+
+
+IV. ARMELIAISUUDEN YÖ.
+
+
+Kaikista niistä jutuista, joita tutkittiin tuon kauhean oikeudenkäynnin
+aikana, joka syystä sai verikäräjän nimen, on ihmisten muistissa
+säilynyt vain rouva Alice Lislen juttu. Hänen ikänsä, se, että hän
+oli ensimmäinen nainen, jonka Englannin historia tietää kärsineen
+kuolemanrangaistuksen vain siitä syystä, että oli harjoittanut
+naisellista armeliaisuutta, ja lisäksi vielä se, ettei häntä tähänkään
+muodolliseen rikkomukseen voitu sitovasti todistaa vikapääksi, tämä
+kaikki on lähtemättömänä kauhuna syöpynyt ihmisten mieliin. Lisäksi
+tulee vielä se seikka, että hänen juttunsa oli ensimmäinen, jota tuo
+hirmuinen ylituomari, wemiläinen paroni Jeffreys, Länsi-Englannissa
+tutki.
+
+Mutta historian tutkijalle tämän jutun tekee sielutieteellisesti
+erikoisen mielenkiintoiseksi se puoli asiassa — ja tämä on pyrkinyt
+jäämään huomioon ottamatta — ettei voida katsoa hänen oikeastaan
+kärsineen rangaistustaan tuon muodollisen rikkomuksen tähden. Se oli
+pikemminkin keksitty veruke kuin varsinainen syy. Oikeastaan hän oli
+armottoman, arvostelukyvyttömän kostottaren viaton uhri.
+
+Sedgemoorin taistelussa oli protestanttien esitaistelija, Monmouthin
+herttua James, joutunut tappiolle. Länsi-Englantiin, joka oli
+noudattanut herttuan kapinaannousu-kehoitusta, asetettiin nyt kauhea
+hirmuhallitus, mikä kuvasti kuninkaan tekopyhää, säälimätöntä,
+kostonhimoista luonnetta. Faversham oli jättänyt joukkojen johtajaksi
+Bridgwateriin eversti Percy Kirken, säälimättömän konnan, joka oli
+aikoinaan ollut Tangerin linnaväen päällikkönä ja jonka miehet olivat
+täysin johtajansa veroisia. Kirken karitsoiksi heitä sanottiin,
+mikä pilkkanimi johtui tämän ensimmäisen tangerilaisen, alkujaan
+uskottomia vastaan taistelemaan pestatun rykmentin lippuun kuvatusta
+pääsiäiskaritsasta.
+
+Bridgwateristä eversti Kirke teki kauhean kostoretken Tauntoniin, jossa
+sijoittui Valkoisen Peuran majataloon. Majatalon oven edustalla oli
+kolmion muotoisen, vihreän aukion keskellä hyvin vankka tienviitta,
+ja eversti Kirken pisti mieleen kujeellinen tuuma muuttaa tämä
+vieraanvaraisuuden ilmoituspylväs hirsipuuksi — ajallisen menestyksen
+tienviitta ikuisuuden tienviitaksi. Hän siis noudatti vangit, jotka
+oli kahlehdittuina kuljettanut Bridgwaterista, ja ryhtyi ilman
+minkäänlaista edelläkäypää muodollistakaan tutkintoa vetämään heitä
+hirteen majatalon eteen. Kerrotaan, että kun vangit hilattiin tähän
+tilapäiseen hirsipuuhun, niin Kirke alapäällystöineen ikkunoissa
+seisten kohotti maljansa toivotellen onnea matkalle; ja kun uhrit
+sitten alkoivat kouristuksen tapaisesti sätkiä, niin Kirke komensi
+rummut soimaan, jotta herrat saisivat tanssia soiton tahdissa.
+
+Eversti oli näet leikkisä mies, Afrikan pohjoisrannikon käsityskannan
+mukaisesti, missä hän oli oppinsa käynyt.
+
+Kun eversti Kirke vihdoin kutsuttiin pois ja häntä moitittiin, niin
+ei se suinkaan tapahtunut hänen raakamaisuuksiensa tähden — joista
+useita ei saata siivossa kirjallisuudessa julkaista — vaan sen lievän
+menettelyn vuoksi, jota tämä rahanahne herrasmies alkoi harjoittaa
+huomatessaan, että useat hänen uhreistaan olivat valmiit suorittamaan
+sievoiset summat armahduksesta.
+
+Sitäpaitsi hänen hirmuhallituksensa aikana miehet, joilla oli syytä
+pelätä kuninkaan koston kauheutta, piileksivät missä ikinä saattoivat.
+Niiden joukossa, jotka pakenivat Hampshireen, arvellen olevansa
+paremmassa turvassa sellaisella seudulla, mikä ei ollut osallistunut
+sotaan, oli muudan George Hicks-niminen eriuskolaispappi, joka oli
+kuulunut Monmouthin armeijaan, ja Richard Nelthorp-niminen lakimies,
+joka oli julistettu lainsuojattomaksi osanottonsa vuoksi Rye Housen
+salaliittoon. Epätoivoisena turvaa etsiessään hänen mieleensä muistui
+Moyle's Courtin armelias eriuskolaisemäntä, sen John Lislen leski, joka
+oli ollut Cromwellin valtionsinetin hoitajia ja tarmokkaimpia kuningas
+Kaarlo I:n rangaistuksen vaatijoita.
+
+Kun Kaarlo I:n suku taas palasi valtaistuimelle, pakeni John Lisle
+Sveitsiin; mutta Stuartien kosto oli seurannut häntä, oli luvannut
+palkinnon hänen hengestään ja niin aiheuttanut hänen murhansa
+Lausannessa. Tämä oli tapahtunut kahtakymmentä vuotta aikaisemmin.
+Niistä ajoista lähtien leski, jonka tiedettiin auttaneen ja suojanneen
+monta kuningasmielistä, ja koska hänellä oli monta mahtavaa
+tory-ystävää, jotka puhuivat hänen puolestaan, oli saanut rauhassa
+hoitaa tiluksiaan. Ja siellä kai lady Alice Lisle — kohteliaisuudesta
+häntä ladyksi sanottiin, sillä oikeastaan eivät Cromwellin arvonimet
+kuninkaallisen suvun palaamisen jälkeen enää olleet voimassa — olisi
+rauhassa päivänsä päättänytkin, jollei sallimus olisi määrännyt,
+että ne, jotka häntä — viatonta ja iäkästä naista — hänen nimensä
+vuoksi inhosivat ja kohdistivat häneen saman vihansa, mikä oli
+aiheuttanut hänen miehensä salamurhan, tulisivat täysin tyydytetyiksi.
+Ja sallimuksen apurina toimi mainittu Hicks-pappi. Hän taivutti
+westminsteriläisen leipurin Dunnen, joka oli eriuskoinen, lähtemään
+lady Lislen luo pyytämään häneltä turvapaikkaa. Dunne lähti heinäkuun
+25 päivänä siinä tarkoituksessa matkalle Ellinghamiin, jonne oli noin
+kaksikymmentä mailia. Hän kulki Fovantin ja Chalkin kautta Salisbury
+Plainiin. Mutta kun hän ei tuntenut matkaa sieltä edelleen, niin
+hän haki käsiinsä omanuskolaisensa Barterin, joka maksusta suostui
+lähtemään hänen oppaakseen.
+
+Lauantai-illalla myöhään tämä pari saapui AIoyle's Courtin kauniiseen
+taloon, ja Dunne, joka tuntuu olleen yksinkertainen ja harkitsematon,
+kertoi lady Lislen taloudenhoitajalle, että hänet on lähetetty
+tiedustelemaan, ottaako hänen armonsa turviinsa Hicks-nimisen
+pappismiehen.
+
+Carpenter, taloudenhoitaja, joka oli iäkäs ja vakaa mies, pelästyi
+oitis. Vaikkei hän luultavastikaan uskonut tällaisen piileskelevän
+presbyteriläis-papin mitenkään osallistuneen äskeiseen kapinaan,
+niin hän nähtävästi ainakin uskoi hänen olevan niitä, jotka oli
+määrätty vangittavaksi syystä, että saarnasivat luvattomissa
+yksityiskokouksissa. Niinpä Carpenter kertoessaan asian hänen armolleen
+samalla varoitti häntä.
+
+Mutta tuo hento, heikko, vaatimaton, lempeänsinisilmäinen,
+seitsenkymmenvuotias rouva hymyili hänen pelolleen. Hän oli ennenkin
+pitänyt pakolaisia suojassaan — Cromwellin hallituksen aikana — eikä
+siitä ollut hänelle koitunut minkäänlaisia pahoja seurauksia. Hän siis
+käski päästää sanantuojan puheilleen.
+
+Pahaa aavistaen Carpenter nouti Dunnen rouvan luo ja jätti
+heidät kahdenkesken. Dunnen selityksen mukaan Hicks pakeni sitä
+vangitsemismääräystä, mikä koski kaikkia eriuskolaissaarnaajia. Mutta
+kun hän mainitsi, että Hicksillä oli kumppani, halusi rouva tietää
+tämän nimen.
+
+»Sitä en tiedä, teidän armonne. Mutta en usko, että hänkään on ottanut
+osaa kapinaan.»
+
+Lady Lisle mietti hetkisen. Mutta lopulta sääli voitti epäilyn hänen
+lempeän armeliaassa sielussaan.
+
+»Hyvä on», hän sanoi, »minä otan heidät turviini viikon ajaksi. Tuokaa
+heidät tänne tiistaina pimeän tultua ja tulkaa takatietä puutarhan
+kautta, ettei heitä nähtäisi.
+
+Sitten hän nousi seisomaan ottaen käteensä ebenholtsipuisen sauvansa ja
+lähti itse saattamaan Dunnen ulos ja huolehtimaan hänen kestityksestään
+ennen lähtöä. Vasta keittiöön tultaessa hän huomasi, että Dunnella oli
+seuralainen. Nähdessään Barterin, joka hänen huoneeseen tullessaan
+nousi kunnioittavasti seisomaan, hän pysähtyi, kääntyi Dunneen ja
+kuiskasi hänelle jotakin, naurahtaen sitten Dunnen vastaukselle.
+
+Tämä kuiskailu ja naurahdus, jonka hän ymmärsi kohdistuvan itseensä,
+kiusasi Barteria, ja kotimatkalla hän sentähden uteli Dunnelta asiaa.
+
+»Hän kysyi minulta, tiesitkö sinä mitään asiasta», vastasi Dunne; »ja
+minä vastasin 'ei'.»
+
+»Asiastako?» sanoi Baxter. »Mistä asiasta?»
+
+»Tietenkin siitä asiasta, jota varten tänne olemme tulleet», vastasi
+Dunne vältellen ja nauroi.
+
+Tämä vastaus teki Barterin levottomaksi. Eivätkä häntä suinkaan
+rauhoittaneet ne Dunnen eroamishetkellä hänelle lausumat sanat, joilla
+hän säesti sitä puolen kruunun rahaa, minkä hänelle vaivoistaan maksoi.
+
+»Tämä on vain sen rahan pesti, minkä saat, jos tiistaina taas lähdet
+minua opastamaan Moyle's Courtiin. Minä tuon matkassani kaksi
+herrasmiestä — rikkaita miehiä, joilla on kymmenisen tuhannen punnan
+vuositulot kummallakin. Uskoitpa tai olit uskomatta, mutta siitä kyllä
+koituu minun osalleni sellainen saalis, etten sinä ilmoisna ikinä enää
+ole rahan puutteessa. Ja jos liityt tässä meidän seuraamme, niin voit
+sinäkin olla varma runsaasta palkkiosta.»
+
+Barter ilmoitti suostuvansa ja lähti kotiin. Mutta kun hän sitten
+muisteli Dunnen typerää puhetta, ihmetellen, miksi kunnialliset
+ihmiset maksaisivat niin satumaisia summia oikeasta työstä, tuli hän
+siihen järkevään päätökseen, että miehet olivat kapinoitsijoita. Tämä
+sai hänet niin levottomaksi, että hän lopulta päätti ilmoittaa asian
+lähimmälle tuomarille.
+
+Mutta nyt määräsi oikullinen kohtalo niin, että tuomari, jota
+Barter puhutteli, oli muudan eversti Penruddock — sen Penruddockin
+kostonhimoinen poika, jonka John Lisle vainaja — korkeimman oikeuden
+puheenjohtajana ollessaan — noin kolmekymmentä vuotta aikaisemmin
+oli tuominnut kuolemaan tämän osanotosta erääseen epäonnistuneeseen
+kapinaan tasavaltaista hallitusta vastaan.
+
+Eversti, joka oli noin viidenviidettä ikäinen, laiha ja luiseva mies,
+kuunteli mielenkiinnolla Barterin kertomusta.
+
+»Oletpa kunnon mies!» sanoi hän kehuen Barteria. »Minkä nimisiä roistot
+ovat?»
+
+»Ei Dunne minulle mitään nimiä maininnat, sir.»
+
+»Hyvä, hyvä, siitä saamme kyllä itse selvän, kun vangitsemme heidät
+sillä sovitulla kohtauspaikalla. Minne sanoitkaan sinun olleen määrä
+opastaa heidät?»
+
+»Moyle's Courtiin, sir, jossa lady Lislen on määrä kestitä heitä.»
+
+Eversti tuijotti hetkisen; sitten kirkasti leveä hymy hänen tuuhean
+tekotukkansa alaiset jurot kasvonsa. Mutta muuten ei hän mitenkään
+ilmaissut ajatuksiaan.
+
+»Saat mennä», sanoi hän lopulta hitaasti. »Luota siihen, että me
+saavumme sovitulle kohtauspaikalle ottamaan nuo konnat haltuumme.»
+
+Mutta eversti ei ollut sanansa mittainen. Barterin ihmeeksi ei
+Salisbury Plainilla seuraavana tiistaina ollut ollenkaan sotilaita; ja
+hän sai lähteä opastamaan Dunnea ja hänen kahta seuralaistaan — lyhyttä
+ja lihavaa Hicksiä ja pitkää ja laihaa Nelthorpia — Moyle's Courtiin
+kenenkään heitä matkalla häiritsemättä.
+
+Dunnen hänelle lupaama runsas palkkio nousi viiteen shillinkiin,
+jotka hän erotessa sai Nelthorpilta. Ihmeissään siitä, ettei eversti
+Penruddock ollut pitänyt sanaansa, Barter lähti oikopäätä everstin
+kotiin ilmoittamaan, että miehet nyt olivat lady Lislen talossa.
+
+»No, hyvä on», sanoi eversti hymyillen vielä entistäkin
+pahaenteisemmin. »Jätä sinä vain asia nyt minun huostaani.»
+
+Eikä Barter, tämä kohtalon ajattelematon välikappale, ollenkaan
+ymmärtänyt, että kahden maankavaltajapappismiehen vangitseminen ei
+eversti Penruddockille paljoakaan merkinnyt sen verivainon rinnalla,
+mikä hänen ja Lislen suvun välillä vallitsi.
+
+Pakolaisia kestittiin sillä välin Moyle's Courtissa, ja kun he
+istuivat illallisella eräässä yläkerran huoneessa ja Dunnekin vielä
+oli mukana, tuli talon rouva omakohtaisesti katsomaan, että he saivat,
+mitä tarvitsivat, ja viipyi hetken aikaa juttelemassa heidän kanssaan.
+Mainittiin muun muassa Monmouth ja Sedgemoorin taistelu, mikä muuten
+oli aivan luonnollinen asia, koska se oli päivän kysymyksiä siihen
+aikaan.
+
+Talon rouva ei kysellyt sillä kertaa mitään Hicksin pitkästä laihasta
+toverista. Mutta hänelle tuli myöhemmin mieleen, että ehkä oli
+paras ottaa hänestä tarkempi selvä. Seuraavana aamuna varhain hän
+sentähden noudatti Hicksin puheilleen, kun tämä juuri oli istahtamassa
+aamiaispöytään, ja sai häneltä suoraan kysymällä tietää, että hänen
+seuralaisensa oli sama Nelthorp, joka oli ottanut osaa Rye Housen
+salaliittoon ja sen johdosta julistettu lainsuojattomaksi. Tämä
+tieto ei vain pelästyttänyt häntä, vaan saattoipa hänet vielä siihen
+käsitykseen, ettei häntä ollut kohdeltu rehellisesti, minkä hän myös
+sanoi Hicksille.
+
+»Ymmärrätte kai, sir», hän lopuksi lausui, »ettette voi jäädä tänne.
+Koska luulin, että teitä vainottiin vain eriuskolaisuutenne vuoksi,
+niin suostuin piilottamaan teidät. Mutta koska seuralaisenne on se,
+minkä sanotte, niin on vaara suurempi, kuin mihin minulla on halua
+antautua sekä omasta kohdastani että tytärteni vuoksi. Enkä minä
+ole milloinkaan pitänyt salaliittoja ja kansalaissotia muuta kuin
+hirmuasioina — sekä ennen vanhaan että nykyjäänkin. Olen lainkuuliainen
+nainen ja sellaisena pyydän, että toimitatte ystävänne pois talostani
+kohta, kun olette päässeet aamiaiselta.»
+
+Lihava, mustanpuhuva Hicks seisoi masentuneena talon rouvan edessä. Hän
+olisi nähtävästi koettanut rukoilla rouvaa armahtamaan heitä, mutta
+yht'äkkiä alkoi alhaalta kuulua kovaa kolkutusta ja samassa Carpenter
+kalpeana ja kauhistuneen näköisenä ja hurjasti elehtien syöksyi
+huoneeseen.
+
+»Sotilaita, teidän armonne!» hän huusi läähättäen. »Meidät on annettu
+ilmi. Herra Hicksin täälläolo on tullut tietoon. Mitä nyt teemme? Mitä
+nyt teemme?»
+
+Lady Lisle seisoi aivan hiljaa, kasvojen ilmettäkään muuttamatta,
+sen kuin vähän hymyili Carpenterin pelästykselle. Hänen armelias
+luonteenlaatunsa astui nyt etualalle.
+
+»Tietenkin piilotettava miesraukat niin hyvin kuin mahdollista», hän
+virkkoi; ja Hicks lankesi toiselle polvelleen, suudellen hänen kättään
+ja väittäen, että halusi mieluummin tulla hirtetyksi kuin tuottaa
+murhetta hänen kodilleen.
+
+»Mutta lady Lisle pysyi päätöksessään, ollen tyyni ja hillitty; ja
+Carpenter vei Hicksin pois piilottaen hänet yhdessä Dunnen kanssa
+säkkikasan alle mallashuoneen loukkoon. Nelthorp oli omin neuvoin
+tyystin hävinnyt.
+
+Mutta itsepintainen kolkutus porttiin jatkui yhä. Kuului kovaäänisiä
+vaatimuksia avaamaan kuninkaan nimessä, kunnes talon rouvan tyttäret
+ikkunasta puhuttelivat kolkuttajia.
+
+Eversti Peuruddock, joka omakohtaisesti oli lähtenyt sotamiehineen
+tutkimaan perinnäisen vihollisensa kotia, astui esiin vastaamaan
+ylen jäykkänä ja urheana, puettuna punaiseen takkiin ja mustaan
+töyhtöhattuun.
+
+»Teillä on talossanne kapinoitsijoita», hän huusi, »ja minä vaadin
+kuninkaan nimessä teitä luovuttamaan heidät minulle.»
+
+Ja silloin, ennenkuin tyttäret vielä ehtivät mitään hänelle vastata,
+tuli Carpenter avaamaan portin ja päästämään heidät pihalle. Penruddock
+seisoi taloudenhoitajan edessä ja puhutteli häntä vakavasti.
+
+»Ystäväiseni», hän sanoi, »teidän on paras puhua suunne puhtaaksi ja
+kertoa minulle keitä vieraita teillä on talossa, sillä tietooni on
+tullut, että tänne eilen illalla on saapunut muutamia miehiä.»
+
+Hämmästynyt Carpenter seisoi kalpeana ja vapisevana.
+
+»Sir — sir —», hän änkytti.
+
+Mutta eversti oli kärsimätön.
+
+»No, antakaa kuulua, hyvä mies. Koska tiedän heidän olevan talossa,
+niin teidän on turha mutkitella. Näyttäkää minulle, missä he ovat
+piilossa, jos mielitte säästää oman kaulanne hirttonuoralta.»
+
+Enempää ei Carpenter kestänyt. Mallashuoneeseen piilotetut miehet
+olisivat jääneet löytämättä, jos ei taloudenhoitaja olisi ollut
+pelkuri. Heti paikalla hän ilmaisi piilopaikan.
+
+»Mutta, sir, olkaa armelias minulle, älkää kertoko emännälleni, että
+minä sen teille sanoin. Pyydän, sir —»
+
+Penruddock sysäsi hänet syrjään kuin hän olisi ollut kiusallinen itikka
+ja astui miehineen taloon ja oikopäätä Hicksin ja Dunnen piilopaikalla.
+Saatuaan heidät haltuunsa, hän pyörähti Carpenteriin päin, joka oli
+seurannut perässä.
+
+»Tässähän on vasta kaksi», hän sanoi, »ja tietääkseni tänne eilen
+illalla saapui kolme konnaa. Älä yritäkään verukehtia minun kanssani,
+roisto. Mihin olet kolmannen kätkenyt?»
+
+»Vannon taivaan nimessä, etten tiedä, missä hän on», intti onneton
+taloudenhoitaja totuudenmukaisesti.
+
+Penruddock kääntyi miehiinsä päin.
+
+»Etsikää», hän heille sanoi; ja sotilaat alkoivat etsiä tavalliseen
+säälimättömään tapaansa.
+
+Raa'at sotamiehet samoilivat huoneesta huoneeseen hakaten
+seinälaudoitusta pistimillään ja pyssynperillä, häikäilemättä murskaten
+ja pirstoen. Kaapit murrettiin auki ja niiden sisältö levitettiin
+lattialle, arkut rikottiin ja tyhjennettiin, ja etsijät ottivat
+itselleen sellaiset esineet, jotka heitä miellyttivät jutellen
+tavallisia sotilaiden ruokottomuuksia. Eräs peili murskattiin ja
+muutamia lattiapalkkeja revittiin irti, koska jonkun kersantin mielestä
+hänen pertuskansa iskut kumahtivat ontolta.
+
+Metelin ollessa kovimmillaan astui talon rouva vihdoin siihen
+huoneeseen, missä eversti Penruddock katseli miestensä hommia.
+Ebenholtsipuiseen sauvaansa nojaten hän seisahtui ovensuuhun katsellen
+sumentunein silmin ja kysyvän moittivasti laihan luisevaa soturia.
+
+»Sir», sanoi hän hienon ivallisesti salaten kiihtymystään, »onko taloni
+luovutettu ryöstettäväksi?»
+
+Eversti kumarsi kohottaen miltei liioitellun juhlallisesti
+töyhtöhattuaan.
+
+»Etsittäväksi, madame», hän oikaisi. Ja lisäsi: »Kuninkaan nimessä.»
+
+»Kuningas», vastasi vanha rouva, »saattaa oikeuttaa teitä
+kotietsintään, mutta ei hävitystyöhön.»
+
+Eversti kohautti olkapäitään. Semmoistahan oli sotilaiden etsintä.
+Eihän heiltä sopinut odottaa hienoja tapoja, hän huomautti. Ja hän
+moitti rouvaa siitä, että tämä oli pitänyt luonaan kapinoitsijoita ja
+kestinnyt kuninkaan vihollisia.
+
+»Se ei ole totta», sanoi lady Lisle. »Kuninkaan vihollisista en tiedä
+mitään.»
+
+Eversti hymyili ilkeästi korkeudestaan. Lady Lisle oli niin heikko ja
+iäkäs, ettei miehisen miehen olisi kannattanut uhrata häntä koston
+alttarille. Mutta eversti Penruddock ei ollut samaa mieltä. Siksi hän
+hymyili.
+
+»Kaksi heistä, mankuvan Hicks-nimisen pappismiehen ja Dunne-nimisen
+konnan, olemme jo saaneet käsiimme. Pyydän teitä, madame, olkaa niin
+suora ja avomielinen minulle — niin, ja niin ystävällinen itseänne
+kohtaan — että jos taloonne on vielä joku kätkettynä — ja olen varma,
+että täällä vielä on joku — niin luovutatte hänet minulle, jolloin en
+teitä sen enempää vaivaa.»
+
+Lady Lisle katsahti everstiin ja vastasi hänen hymyilyynsä.
+
+»En käsitä ollenkaan», hän sanoi, »mistä te puhutte ja mitä minulta
+pyydätte.»
+
+Everstin hahmo muuttui.
+
+»No sitten, rouvaseni, meidän on pakko jatkaa etsintää.»
+
+Mutta viereisestä huoneesta kuuluva huuto ilmaisi, että etsintä oli
+päättynyt. Nelthorp oli löydetty ja raahattu esille savupiipusta, johon
+oli ryöminyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Melkein tarkalleen kuukautta myöhemmin — elokuun 27. päivänä —
+lady Alice Lisle haastettiin Winchesterin käräjätaloon vastaamaan
+valtiopetoksesta.
+
+Kaunokirjassa sanottiin, että hän oli salaisesti, katalasti
+ja kavaltaen kestinnyt, piilottanut, hoivannut, elättänyt ja
+ylläpitänyt John Hicksiä, jonka tiesi maankavaltajaksi, pettäen siten
+alamaisen-velvollisuutensa ja rikkoen siten »meidän korkeata, nykyjään
+hallitsevaa herraamme ja kuningastamme vastaan».
+
+Yksinkertaiseen harmaaseen pukuun puettuna tämä pieni valkotukkainen
+rouva rauhallisesti astui ylituomari Jeffreysin ja niiden neljän
+tuomarin eteen, jotka hänen kanssaan oikeutta istuivat, ja puhui
+luottavaisesti syyttömyytensä puolesta.
+
+Oli aivan käsittämätöntä, että kristityt ihmiset saattoivat vakavissaan
+tuomita häntä muodollisesta rikoksesta, joka itsessään oli ollut
+kristillistä armeliaisuutta. Ja punaiseen, kärpännahalla vuorattuun
+virkatakkiinsa puettu tuomari näytti sävyisältä ja ystävälliseltä
+mieheltä; hänen sievät, kapeat, tuuhean, tumman tekotukan kehystämät
+nuorekkaat kasvonsa — Jeffreys oli kuudenneljättä ikäinen — olivat
+niin kalpeat, että suu näytti niissä kirkkaan punaiselta viivalta; ja
+silmät, jotka häntä nyt tähystivät, olivat suuret ja hänen mielestään
+ystävälliset ja säälivät.
+
+Lady Lisle ei arvannut, että kalpeus, mikä sai hänet näyttämään
+niin miellyttävältä, ja tummat täplät, jotka tekivät hänen silmänsä
+niin sävyisän salaperäisiksi, olivat seurauksia sekä yöllisestä
+mässäämisestä, mikä oli pidättänyt häntä menemästä levolle ennen kello
+kahta sinä aamuna että armottomasta taudista, joka hitaasti jäyti hänen
+elinvoimiaan ja sai hänet aivan raivosta suunniltaan.
+
+Ja hänen suopeiden kasvonpiirteittensä aiheuttamaa luottamusta
+vahvistivat ensimmäiset sanat, mitkä hän lady Lislelle lausui.
+Lady Lisle oli keskeyttänyt yleisen syyttäjän, kun tämä pitäessään
+avauspuhettaan valamiehistölle — jonka muodosti joukko Hampshiren
+huomattavimpia aatelisherroja — tuntui pitävän selvänä, että hän oli
+suosinut Monmouthin asiaa. Lady Lislellä ei ollut asianajajaa, vaan oli
+hänen itse yritettävä puolustaa itseään.
+
+»Hyvä herra», hän huudahti, »minua kauhistutti tuo kapina yhtä paljon
+kuin ketä hyvänsä naista maailmassa!»
+
+Jeffreys kumartui eteenpäin tehden kieltävän liikkeen.
+
+»Kuulkaa nyt, rouva Lisle», huomautti hän lempeästi, »koska meidän
+on noudatettava tavallista tutkintojärjestystä teidän asiassanne,
+niin on minun nyt pakko keskeyttää teidät.» Ja sitten hän lupasi,
+että rouva Lisleä kyllä aikanaan kuultaisiin asiaansa puolustaessaan
+ja että hän itse neuvoisi rouvalle lain muodollisuuksia hänen omaksi
+edukseen. Hän vakuutti rouvalle viitaten kunnioittavasti taivaan ja
+maan tuomariin, jonka silmäin edessä he seisoivat, että oikeutta
+tultaisiin noudattamaan. »Ja minä rukoilen Jumalaa», hän lopetti, »että
+te osoittautuisitte viattomaksi.»
+
+Hän puhui ystävällisesti ja vakuuttavasti. Mutta ensimmäisen käsityksen
+hänen oikeasta luonnonlaadustaan rouva Lisle sai Dunnea — kovin
+vastahakoista todistajaa — kuulusteltaessa.
+
+Kovin vastenmielisesti ja ahdistettuna Dunne suostui kertomaan, miten
+hän rouva Lislen suostumuksella oli kuljettanut nuo kaksi piileksijää
+hänen kotiinsa, ja yleinen syyttäjä koetti todistaa, että rouva Lisle
+oli tiennyt, että he olivat sekaantuneet kapinaan. Uppiniskaisen
+välttelevältä Dunnelta kysyttiin lopuksi:
+
+»Luuletteko, että rouva Lisle tunsi ennestään herra Hicksin?»
+
+Hän vastasi siihen samaan tapaan, kuin jo oli vastannut moneen
+samanlaiseen kysymykseen.
+
+»En todellakaan tiedä.»
+
+Jeffreys liikahti punaisessa virkatakissaan, ja hänen kiihkeästi
+tarkkaavat silmänsä kävivät peloittaviksi kääntyessään riippuvien
+kulmakarvojen alta katsomaan todistajaan.
+
+»No, luuletteko sitten», hän kysyi, »että lady Lisle kestitsisi ketään,
+josta ei mitään tiedä, vain teidän kertomuksenne perusteella? Herra
+Dunne, herra Dunne! Olkaa varovainen. Ehkäpä minä tiedän tästä asiasta
+enemmän kuin luulettekaan.»
+
+»Armollinen herra, minä puhun vain, mikä on totta!» sopersi pelästynyt
+Dunne.
+
+»Kehoitan teitä vain olemaan varovainen», hymyili Jeffreys; ja hänen
+hymyilynsä oli kammottavampi kuin hänen tuima katseensa. »Totuus ei
+kaipaa verukkeita; se haluaa aina esiintyä alastomana; se ei tarvitse
+koristavaa verhoa. Mutta valehteleminen, kieräily, koukkuileminen
+ja kenkkuileminen esiintyvät aina naamioituina. No, jatkakaapa
+todistustanne.»
+
+Mutta Dunne oli haluton jatkamaan, ja tämä hänen vastahakoisuutensa
+sai hänet valehtelemaan taitamattomasti. Hän väitti, ettei tuntenut
+ollenkaan Hicksiä eikä Nelthorpia. Kun häneltä kysyttiin, miten hän oli
+suostunut palvelemaan kahta miestä, joita ei milloinkaan ennen ollut
+nähnyt, vastasi hän:
+
+»Minulle riitti se, että he ilmoittivat olevansa velkaantuneita miehiä
+ja haluavansa piileksiä jonkin aikaa.»
+
+Silloin muuttui Jeffreysin ääni jyriseväksi.
+
+»Luuletko kenenkään täällä uskovan sinua? Entä mikä on ammattisi?»
+
+»Armollinen herra», sopersi onneton mies, »minä — minä olen leipuri.»
+
+»Ja leivotko leipäsikin noin halvasta hinnasta? Kylläpä sinä,
+tottamaarin, sitten olet hyväsydäminen. Sanohan, kuule — sinä taidat
+leipoa sunnuntaisin, etkö leivokin?»
+
+»En, armollinen herra, en minä leivo!» huudahti Dunne loukkaantuneena.
+
+»Vie sun turkanen! Siinä kohden sinä olet tunnontarkka», ilkkui
+tuomari. »Mutta kuljeksimaan kyllä ehdit sunnuntaisin ja kuljettamaan
+konnia piilopaikkoihin.»
+
+Kun vangin kietomiseksi Dunnea myöhemmin koetettiin saada tarkkaan
+kertomaan, miten lady Lisle oli ottanut vastaan hänen seuralaisensa,
+niin tuo törkeä kohtelu sai hänet niin pelästyksiinsä, että hän sotki
+puheensa vielä entistäkin pahemmin. Jeffreys kääntyi valamiehistöön
+päin.
+
+»Siinä nyt näette, hyvät herrat, mikä veitikka tämä on; parasta poikaa
+tällaiseen toimeen käytettäväksi, konna, jolle kukaan ihminen ei puolta
+kruunua uskoisi. Turkkilaisellakin on paremmat autuuden toiveet kuin
+tällaisilla nimikristityillä.»
+
+Ja kosk'ei Dunnesta sillä hetkellä saatu enempää kiristetyksi, niin
+hänet vietiin ulos, ja Barterin langettava todistus merkittiin
+muistiin. Sitten kutsuttiin Dunne parka taas sisälle ja Jeffreys
+haukkui häntä niin törkeästi, ettei se sovi tähän painettavaksi.
+
+Barter oli kertonut tuomioistuimelle, että rouva Lisle oli tullut
+yhdessä Dunnen kanssa keittiöön, ja että kun hän oli Dunnelta myöhemmin
+kysynyt, mitä he keskenään kuiskailivat ja mille yhdessä nauroivat,
+sanoi Dunne lady Lislen kysyneen, »tiesikö hän mitään asiasta».
+Jeffreys koetti nyt kiristää Dunnea tunnustamaan, mikä oli se asia,
+johon hän oli niin salaperäisesti viitannut — tarkoituksena oli
+tietenkin saada siten todistetuksi, että lady Lisle tiesi Hicksin
+ottaneen osaa kapinaan.
+
+Dunne vastusti entistäkin jäykemmin. Jeffreys joutui vihan vimmoihin,
+koska olisi ollut vaikea tuomita lady Lisleä ilman tätä tunnustusta, ja
+pyysi valamiehistöä ottamaan huomioonsa miehen omituisen, inhoittavan
+esiintymisen ja herjasi sitä tekopyhää, kenkkuilevaa uskonlahkoa, mihin
+hän kuului. Lopuksi hän muistutti Dunnea siitä, että hän oli valallaan
+vannonut puhuvansa totta, ja puhutteli häntä sitten jonkinlaisella
+lempeällä julmuudella.
+
+»Mitä se ihmistä hyödyttää, vaikka hän voittaisi kaiken maailman ja
+saisi sielullensa vahingon?» karjui tuo kauhea tuomari, silmät hehkuen.
+»Sanotaanhan sanassa niin. Ja panetko sinä valheen vuoksi alttiiksi
+kuolemattoman sielusi? Senkin kurja ketale! Vaikka kaikki maailman
+vuoret ja kukkulat päällekkäin kasattaisiin, eivät ne voisi suojella
+sinua kaikkivoivan Jumalan kostolta, jos nyt vannot väärin.»
+
+»En käsitä, mitä minun oikein pitäisi puhua, armollinen herra», sanoi
+Dunne huokaisten.
+
+Raivoissaan siitä, että huomasi kaikki ponnistuksensa turhiksi,
+tuomari yltyi aivan räiväsuiseksi. Kun hän viimein tuli järkiinsä,
+yritti hän taas ystävällisyyttä, kehoitellen kaikin keinoin Dunnea
+armollisen rouvan omaksi hyväksi kertomaan hänelle, mitä asiaa hän oli
+tarkoittanut Barterille puhuessaan.
+
+»Hänen armonsa kysyi minulta, enkö tiennyt, että Hicks oli
+eriuskolainen.»
+
+»Siinäkö kaikki? Sehän on mahdotonta. Varmasti se muutakin tarkoitti.»
+
+»Siinä kaikki, armollinen herra», intti Dunne. »En minä muuta tiedä.»
+
+»Onko nähty julkeampaa heittiötä?» karjui tuomari. »Luuletko
+sinä kaiken sen vaivan jälkeen, mikä minulla on ollut saadakseni
+sinulta kunnon vastausta voivasi ilkkuen viskata minulle tuollaisen
+hätävalheen? Pitäkääpä kynttilää hänen julkean naamataulunsa lähellä,
+että näkisimme sen selvästi.»
+
+Dunne seisoi kauhistuneena ja vavisten noin hirvittävien silmien häntä
+tarkastaessa.
+
+»Armollinen herra», hän huudahti, »minua on täällä niin hätistelty,
+että olen melkein tolkultani.»
+
+Hänet vietiin taas pois hetkeksi, kun eversti Penruddock selitti, miten
+kapinoitsijat vangittiin. Kun hän oli kertonut löytäneensä Hicksin ja
+Dunnen piilotettuina jonkin kasan alle mallashuoneeseen, tuotiin Dunne
+taas takaisin, jotta Jeffreys voisi pitää ristikuulustelua.
+
+»Kuulepas, Dunne, miksikä piilouduit mallashuoneeseen?»
+
+»Armollinen herra, minä melusta niin säikähdin», sanoi Dunne typerästi.
+
+»Mutta hyvänen aika, mitä syytä sitten sinulla oli pelästyä, kun et
+tuntenutkaan Hicksiä etkä Nelthorpia ja kun ei armollinen rouvakaan
+sinulta muuta kysynyt, kuin oliko Hicks eriuskolaispappi. Ei kai niin
+viattomalla ihmisellä ollut aihetta mitään pelätä. Mutta uskonpa,
+että siinä asiassa, josta äsken keskustelimme, oli sittenkin jotakin
+enemmän. Kunpa vain saisimme sen kiristetyksi sinusta.»
+
+Mutta Dunne yhä vain vastaili vältellen.
+
+»Armollinen herra, kuulin kovaa melua talosta, enkä tiennyt, mitä se
+merkitsi. Siksi minä piilouduin.»
+
+»Onpa merkillistä, että sinä vähäisen kolinan vuoksi piilouduit,
+vaikk'et asiasta mitään tiennyt.»
+
+Taaskin todistaja, jonka kasvojen ääressä kynttilää yhä pideltiin,
+valitti, että hänet oli hätistelty niin tolkultaan, ettei enää tiennyt,
+mitä sanoi.
+
+»Mutta ei kai totuuden puhuminen sinua tolkultasi saata, jos lienet
+milloinkaan oikein tolkussasi ollutkaan», sanoi Jeffreys suuttuneena.
+»Mutta minusta näyttää siltä, kuin ette te, sinä ja emäntäsi, olisi
+milloinkaan oikein tolkussanne olleetkaan; sillä ei hänkään tuntenut
+kumpaakaan, vaikka oli lähettänyt heitä noutamaan.»
+
+»Hyvä herra», huudahti siihen lady Lisle, »toivon, ettei minua tuomita
+tutkimatta.»
+
+»Varjelkoon Jumala, rouva Lisle, eihän toki», vastasi Jeffreys; ja
+sitten hän tokaisi ilkeämielisen syytöksen, joka ilmaisi, minkälaiset
+kohtalon voimat oikeastaan vainosivat rouvaa. »Miesvainajanne aikanahan
+sellaista tavattiin tehdä — ymmärrätte kyllä, mitä tarkoitan — mutta,
+Jumalan kiitos, ei sellaista enää nykyisin tapahdu.»
+
+Seurasi sitten Carpenterin ja hänen vaimonsa vastahakoinen todistus, ja
+sen jälkeen yritettiin vielä neljännen kerran, vaikkakin yhtä huonolla
+menestyksellä, saada Dunne myöntämään, että hänen armonsa tiesi Hicksin
+ottaneen osaa kapinaan. Mutta niin typerä kuin Dunne olikin, oli hän
+ainakin horjumaton, ja niinpä Jeffreys haukuttuaan hänet vielä lopulta
+pahanpäiväiseksi, antoi viedä hänet pois ja kääntyi vihdoin vankiin
+kehoittaen häntä puhumaan omaksi puolustuksekseen.
+
+Hän nousikin puhumaan pelkäämättä, mutta sävyisästi.
+
+»Armollinen herra, eräitä seikkoja haluaisin huomauttaa. En tiennyt,
+että talooni oli saapuva kukaan muu kuin herra Hicks, ja hänen
+kerrottiin piileskelevän siitä syystä, että hänet oli määrätty
+vangittavaksi, koska oli saarnannut salaisissa hartauskokouksissa:
+siksi neuvoin häntä saapumaan yöllä. Mutta minulle ei ollut ollenkaan
+mainittu, että Nelthorp oli saapuva hänen kanssaan, enkä Nelthorpin
+nimeäkään ollut kuullut mainittavan ennen hänen tuloaan talooni.
+Vannon sen kunniasanallani. Mitä herra Hicksiin tulee, ei minulla
+ollut aavistustakaan, että hän oli kuulunut armeijaan, hän kun oli
+kirkkoneuvoston jäsen, jonka tehtävä oli saarnata eikä taistella.»
+
+»Mutta sanonpa teille», keskeytti Jeffreys, »ettei ole koko tuossa
+valehtelevien, kieräilevien, tekopyhien presbyteriläis-hurttien
+joukossa ainoaakaan, joka ei tavalla tai toisella olisi ottanut osaa
+äskeiseen kauheaan salaliittoon ja kapinaan.»
+
+»Armollinen herra, minua sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti
+kauhistutti äskeinen kapina», intti vanki lisäten, että jos häntä
+olisi tutkittu Lontoossa, olisivat lady Abergavenny ja monet muut
+ylhäiset henkilöt voineet todistaa, millä inholla hän oli kapinasta
+puhunut, ja että hän oli oleskellut Lontoossa siihen asti kuin Monmouth
+teloitettiin.
+
+»Jos olisin maalla ollessani tiennyt, milloin tutkitaan —», hän jatkoi,
+»olisin voinut toimittaa nuo henkilöt todistamaan puolestani. Mutta,
+armollinen herra, minulle sanottiin ja niin itsekin uskoin, ettei minua
+olisi Hicksin suojelemisesta ennen syytetty kuin hänet itse olisi
+todistettu maanpetturiksi.
+
+»Minä inhosin niitä, jotka juonittelivat ja vehkeilivät kuningasta
+vastaan. Käsitän hyvin velvollisuuteni kuningastani kohtaan ja olen
+aina ollut hänelle uskollinen. Vannotan kenen hyvänsä maailmassa, joka
+tietää asian olevan toisin, tulemaan todistamaan minua vastaan.»
+
+Jeffreysin ääni kaikui äreänä hänen hieman pysähtyessään. »Onko teillä
+vielä jotakin sanottavaa?»
+
+»Mitä siihen seikkaan tulee, että minun sanotaan kieltäneen Nelthorpin
+olevan talossani», hän jatkoi, »niin oli sotamiesten törkeä ja
+väkivaltainen esiintyminen saattanut minut kovin hämmennyksiin ja
+pelästyneeksi. Pyydän, että te, armollinen herra, käsitätte asian
+siltä kannalta, ettekä usko minusta pahaa niiden valheellisten
+huhujen perusteella, jotka kertovat minun suhteestani entiseen
+kuninkaaseen, ja että minä olisin ollut jollakin tavalla suostuvainen
+Kaarlo I:n mestaukseen: sillä tietäkää, armollinen herra, että se on
+yhtä valheellista puhetta kuin Jumala on totinen. En koko kuninkaan
+teloituspäivänä käynyt huoneestani ulkona ja luulen, että vuodatin
+hänen tähtensä enemmän kyyneliä kuin yksikään muu senaikainen nainen.
+
+»Ja minä toistan vieläkin, armollinen herra, niin totta kuin toivon
+tulevani autuaaksi, että en ole milloinkaan tuntenut Nelthorpia enkä
+tiennyt kenenkään muun saapuvan talooni kuin herra Hicksin. Hänet
+tiesin eriuskolaispapiksi. Koska, niinkuin jokainen tietää, kaikki
+eriuskolaispapit oli määrätty vangittaviksi, niin suostuin minä
+antamaan hänelle suojaa, koska se ei ollut maankavallusta.»
+
+»Onko teillä vielä muuta sanottavaa puolustukseksenne?» kysyi Jeffreys.
+
+»Armollinen herra», yritti lady Lisle taas puhua, »olin saapunut maalle
+vasta viittä päivää aikaisemmin.»
+
+»Niinkö», keskeytti Jeffreys, »sitä en tiedä enkä välitäkään.
+Näyttepä saapuneen tarpeeksi ajoissa ehtiäksenne ottamaan suojaanne
+kapinoitsijoita.»
+
+Lady Lisle intti, että jos hän minkään hyväksi suostuisi henkensä
+uhraamaan, niin mieluimmin sitten kuninkaan hyväksi.
+
+»Mutta vaikka en itse voinutkaan taistella hänen puolestaan, niin
+poikani taisteli; hän otti osaa taisteluun kuninkaan puolesta. Minä
+hänet olen kasvattanut kuninkaalle uskolliseksi.»
+
+»Hyvä, onko vielä muuta?» kysyi Jeffreys töykeästi.
+
+»Ei ole, armollinen herra», vastasi lady Lisle; ja istuutui paikalleen,
+vavisten hieman ponnistuksesta ja puolustuspuheensa aiheuttamasta
+mielenliikutuksesta.
+
+Seurasi sitten Jeffreysin puhe valamiehistölle. Se oli hyvin pitkä, ja
+alkuosa oli täynnä sisällyksettömiä korulauseita, joissa muistettiin
+joka käänteessä vedota kaikkivaltiaaseen. Eräässä kohdin se huononi
+aivan saarnaksi tekstistä »antakaa keisarille, mikä keisarille kuuluu»,
+missä hän herjasi presbyteriläistä uskontoa. Ja hänen ylhäisyytensä
+ikävystyttävän pitkät lauseet ja yksitoikkoinen ääni tuudittivat
+syytetyn aitiossa istuvan rouvan nukuksiin. Hän heräsi säpsähtäen,
+kun Jeffreysin nyrkki samassa paukahti pöytään ja hänen äänensä
+kiihtyi hänen pauhatessaan äskeistä kapinaa vastaan. Mutta lady Lisle
+nukahti uudestaan — niin perin levollinen hän oli — ennenkuin Jeffreys
+oli ehtinyt puheessaan kohdistaa syytettään häntä itseään vastaan,
+huolimatta siitä, että hän oli vakuuttanut inhonneensa koko kapinaa.
+
+Tämän esipuheen tarkoitus oli vaikuttaa valamiehistön mielipiteeseen
+ennenkuin hän tuli varsinaiseen asiaan. Eikä tämä hänen puheensa
+valamiehistölle suinkaan ollut mitään oikeudellista asian kertausta,
+vaan ilkeätä syyttelemistä, samoin kuin hänen tähänastinen
+esiintymisensä todistajien kuulustelussa ja ristikuulustelussa oli
+ollut aivan yleisen syyttäjän tehtävän luontoista. Lady Lislen omaa
+puolustuspuhetta hän ei ottanut huomioon muuta kuin yhdessä suhteessa,
+jossa huomasi voivansa selittää asiaa haluamaansa suuntaan.
+
+»Minua surettaa muistella», hän sanoi tekeytyen huolestuneen
+näköiseksi, »muutamia sanoja, jotka armollinen rouva tuli äsken
+lausuneeksi. Hän on olevinaan kovin uskonnollinen ja kuninkaalle
+uskollinen — hänhän oli kovin itkenyt marttyyrikuninkaan, Kaarlon,
+kuolemaa — ja myöntää olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa
+kuningasvainajalle ja hänen kuninkaalliselle veljelleen. Ja tuskin on
+toinen heistä ehtinyt hautaan, kun hän jo unohtaa kaikki kiitollisuudet
+ja ottaa suojaansa miehiä, jotka nousevat kapinaan hänen seuraajaansa
+vastaan.»
+
+»En nyt halua puhua siitä», jatkoi hän harkitsevan pontevasti, »millä
+tavalla hänen miehensä osallistui tuon siunatun marttyyrin kuolemaan;
+armollisella rouvalla on kyllä itselläänkin tarpeeksi vastattavaa; eikä
+mielestäni olisi sallittava hänen menneisyytensä missään suhteessa
+vaikuttaa asian menoon.»
+
+Mutta itse hän oli ottanut sen puheeksi, vaatien muka, ettei se saisi
+vaikuttaa asiaan, vaikka tietenkin juuri siinä tarkoituksessa sen
+mainitsi. Lady Lislehän oli kuninkaansurmaajan leski, mikä seikka
+Jeffreysin ja hänen kuninkaallisen isäntänsä mielestä oli enemmän kuin
+riittävä syy keksiä verukkeita hänen tuhoamisekseen.
+
+Sitten hän huomautti heitä todistajien lausunnoista puhui Dunnen
+kieräilystä, päätteli, että syynä sellaiseen valhetulvaan oli pyrkimys
+salata tuomitseva totuus — nimittäin, että lady Lisle tiesi Hicksin
+kapinoitsijaksi, kun hän otti hänet suojelukseensa, tullen siten tämän
+hirveän rikkomuksen osakumppaniksi. Sen jälkeen hän kehoitti heitä
+tekemään päätöksensä »henkilöön katsomatta ja vain totuutta silmällä
+pitäen.»
+
+Mutta vaikka oli selvä, mitä hän tarkoitti, näyttivät kuitenkin
+muutamat valamiehet pelkäävän sitä Jumalaa, johon Jeffreys niin tiheään
+vetosi. Eräs heistä nousi kysymään häneltä asiallisesti, oliko lain
+kannalta pidettävä maankavalluksena Hicksin suojaamista ennenkuin tämä
+itse oli maankavalluksesta tuomittu.
+
+Jeffreys vastasi hänelle lyhyesti, että tietenkin oli, ja sen kuultuaan
+valamiehet poistuivat huoneesta, tuomarit asettuivat vaitiollen
+odottamaan, ja hänen armonsa torkahti taas tuolilleen.
+
+Hetket kuluivat. Alkoi olla myöhäinen, ja Jeffreys oli kärsimätön
+pääsemään tästä jo ennakolta päätetystä asiasta, voidakseen mennä
+rauhassa päivällistään syömään. Hän katkaisi vihaisena oikeussalissa
+vallitsevan hiljaisuuden, sanoen ihmettelevänsä, miten niin selvä
+asia vaati niin pitkällistä harkintaa. Hän uhkasi lykätä asian
+seuraavaan päivään ja antaa valamiehistön jäädä sinne koko yöksi,
+jolleivät pian ilmoittaisi päätöstään. Kun nämä puolen tunnin kuluttua
+vihdoin palasivat, huomasi hänen tuima, kärsimätön katseensa heidät
+pahaenteisen vakaviksi.
+
+»Armollinen herra», sanoi valamiesten esimies, herra Whistler,
+»meidän täytyy pyytää teidän armoltanne muutamia ohjeita, ennenkuin
+voimme tehdä päätöksemme. Olemme jonkinverran epätietoiset siitä,
+tuliko tarpeeksi selvästi todistetuksi, että lady Lisle tiesi Hicksin
+kuuluneen armeijaan.»
+
+Olihan heillä syytä sitä epäillä, koska siihen ei ollut ollenkaan
+mitään todistusta. Mutta hetkeäkään epäröimättä hän vastasi:
+
+»Onhan siihen niin selvät todistukset kuin ikinä olla saattaa. Mutta
+teidän asiannehan juuri on arvioida todistusten riittävyys. Minun
+mielestäni asiassa ei ollut mitään epäselvyyttä.»
+
+»Armollinen herra», intti esimies yhä, »meistä ei asia ole oikein
+selvä.»
+
+»Minkä minä teidän epäilyksillenne mahdan», sanoi hän kärtyisästi.
+»Tulihan todistetuksi, että illallisen aikaan keskusteltiin kapinasta
+ja armeijasta.»
+
+»Mutta, armollinen herra, emme ole varmoja siitä, että lady Lisle tiesi
+Hicksin kuuluneen armeijaan.»
+
+Tuomari tuijotti heihin äänettömänä hetken aikaa. Sietäisipä antaa
+heidät itsensä ilmi siitä, että olivat ylen hitaita älyämään
+velvollisuuttaan kuningastaan kohtaan.
+
+»Enpä käsitä, mikä oikein teidät saisi varmoiksi», sanoi hän purevasti.
+»Eikö sitten lady Lisle kysynyt Dunnelta, oliko Hicks kuulunut
+armeijaan? Ja kun Dunne ei sanonut tietävänsä, niin ei lady Lisle
+kieltäytynyt häntä siinä tapauksessa ottamasta, vaan käski hänen tulla
+Daikaan, josta huomaa, että hän sitä epäili.»
+
+Jeffreys siis ei ottanut ollenkaan huomioon lady Lislen selitystä tästä
+seikasta.
+
+»Ja kun Hicks ja Nelthorp saapuivat, niin keskustelihan hän heidän
+kanssaan kapinasta ja armeijasta.» (Aivan kuin eivät nämä asiat olisi
+siihen aikaan olleet yleisenä puheenaiheena.) »No, mitä sanotte, hyvät
+herrat», jutteli hän ollenkaan häpeämättä, »eikö sellainen todistus ole
+riittävä?»
+
+Mutta herra Whistler ei ollut vieläkään tyytyväinen.
+
+»Emme muista, armollinen herra, todistajien väittäneen, että lady Lisle
+olisi sellaisia asioita kysellyt.»
+
+Silloin Jeffreys joutui vihan vimmaan.
+
+»Ettepä tosiaankaan», hän karjui, »näy muistavan mitään koko
+asian menosta. Kertoihan Dunne teille, että sellaisista asioista
+keskusteltiin, ja olihan lady Lisle saapuvilla. Mutta vaikkapa sitä ei
+olisikaan suoranaisesti todistettu, niin ovathan asianhaarat ja koko
+menettely niin hyvänä todistuksena kuin ikinä olla saattaa. En oikein
+käsitä, missä suhteessa te olette epävarmoja!»
+
+Rouva Lisle oli noussut seisomaan. Hänen vanhoilla, harmahtavilla
+kasvoillaan saattoi havaita heikon kiihtymyksen punan.
+
+»Armollinen herra, minä toivon —», aloitti hän vapisevin äänin, mutta
+ei ehtinyt pitemmälle.
+
+»Ei teillä ole lupa nyt puhua!» kiljui kammottava tuomari ja tukki
+siten hänen suunsa.
+
+Väleen siis tyrehtyi tämä hänen peloittavan tahtonsa vastustaminen.
+Neljännestunnin kuluttua valamiehistö ilmoitti päätöksensä. Se julisti
+lady Lislen syylliseksi.
+
+»Hyvät herrat», sanoi Jeffreys, »en luullut, että minun tarvitsi puhua
+teille enää päätöksen tehtyänne, mutta koska huomaan muutamien teistä
+hieman epäröivän ja epäilevän, niin en voi muuta sanoa, kuin että se
+minua ihmetyttää; sillä minä puolestani tunnen sisimmässäni, että
+todistukset ovat niin täydelliset ja selvät kuin olla saattaa, niin
+että jos minä olisin ollut yksi teistä ja tämä syytetty vaikkapa oma
+äitini, olisin sittenkin julistanut hänet syylliseksi.»
+
+Aamulla lady Lisle yhdessä muiden myöhemmin vangittujen kanssa tuotiin
+oikeussaliin tuomiotaan kuulemaan. Siellä Jeffreys vielä ivasi hänen
+tunnustamaansa uskoa ja tuomitsi hänet elävänä poltettavaksi — jolla
+tavoin maankavallus tavallisesti rangaistiin — määräten sheriffin
+panemaan tuomion täytäntöön vielä samana iltapäivänä.
+
+»Mutta kuulkaa, rouva Lisle», hän lisäsi, »me tuomarit viivymme
+kaupungissa vielä tunnin, pari. Teille tuodaan kynä, mustetta ja
+paperia, ja jos te sillä aikaa käytätte hyvin tuota kynää, mustetta ja
+paperia ja tuntia paria — ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan — niin ehkäpä
+suostumme lykkäämään tuomionne täytäntöönpanoa.»
+
+Mitä Jeffreys oikein uskoi lady Lislen ymmärtävän? Hän oli tietenkin
+kuullut kerrottavan Kirken tuottavasta toiminnasta Länsi-Englannissa,
+ja tunnettua on, ettei hän säästänyt keinoja hankkiakseen itselleen
+säätynsä mukaisen varallisuuden, jota ei ollut isältään perinyt. Hän
+siis näin karkealla tavalla kehoitti lady Lisleä tarjoamaan lahjuksia.
+
+Vain tämä johtopäätös kykenee selittämään Jeffreysin myöhemmin
+häntä vastaan osoittamaa salavihaa, joka oli kehittynyt hänessä sen
+johdosta, että lady Lisle ei suostunut käyttämään hyväkseen hänen
+tarjoustaan. Winchesterin hengenmiesten väliintulo sai aikaan hänen
+kuolemantuomionsa täytäntöönpanon lykkääntymisen viikon ajaksi, ja sinä
+viikkona hänen mahtavat lontoolaiset ystävänsä, kreivi Abergavennyn
+johdolla pyysivät kuninkaan armahtamaan hänet. Sedgenioorin voittaja,
+Fevershamkin, rukoili kuningasta hänen puolestaan — hänen sanotaan
+saaneen siitä hyvästä tuhat puntaa palkkioksi. Mutta kuningas oli
+taipumaton, selittäen luvanneensa Jeffreysille olla armahtamatta lady
+Lisleä, ja ainoa suopeus, minkä vaikutusvaltaiset anomukset kykenivät
+Jaakko II:lta kiristämään, oli se, että hänet polttamisen sijasta
+suostuttiin mestaamaan.
+
+Hänet mestattiin Winchesterin torilla syyskuun toisena päivänä.
+Kristillinen armeliaisuus oli hänen ainoa rikkomuksensa, ja sen
+sovitukseksi vaadittiin hänen päänsä. Hän luopui siitä ylevän rohkeana
+ja lujaluontoisena. Sen sijasta, että olisi puhunut, hän jätti
+sherifille arvokassisältöisen kirjoituksen, missä vakuuttaa olevansa
+syytön kaikenlaiseen rikkomukseen kuningasta vastaan ja antaa anteeksi
+vihamiehilleen, jotka erikseen luettelee — tuomarille, joka oli hänet
+väärin tuominnut ja unohtanut, että »tuomioistuimen pitäisi olla
+syytetyn puolustaja», ja eversti Penruddockille, »vaikka hän kertoi
+minulle, että olisi voinut vangita miehet ennenkuin he saapuivat minun
+talooni.»
+
+Näiden rivien välistä käsittänette, mikä oli todellinen syy lady
+Alice Lislen kuolemaan. Hän kuoli tyydyttääkseen toisaalta kuningas
+Jaakko II:n ja toisaalta eversti Penruddockin julman kostonhimon hänen
+miestään kohtaan, joka oli ollut kuolleena jo kaksikymmentä vuotta.
+
+
+
+
+V. TEURASTUSYÖ
+
+Pärttylin yön tapahtumat
+
+
+
+V. TEURASTUSYÖ.
+
+
+Pärttylin verilöylyn suhteen on olemassa jonkinverran salaperäisyyttä,
+josta historiankirjoittajat luultavasti tulevat väittelemään niin kauan
+kuin maailmassa historiaa kirjoitetaan. Oikeastaan nuo väittelyt juuri
+ovat aiheuttaneet koko salaperäisyyden. Nämä historiankirjoittajat
+voisi ehkä luokittaa kahteen ryhmään — katolisiin ja antikatolisiin.
+Edelliset ovat yrittäneet todistaa, että tuo verilöyly oli pelkästään
+poliittinen tapahtuma, joka ei ollenkaan koskenut uskontoa;
+jälkimmäiset ovat samoin ponnistaneet kaiken voitavansa osoittaakseen,
+että se oli pelkkä uskonnollinen vaino, joka ei ollenkaan koskenut
+politiikkaa. Ne, jotka käsittävät asian tällä jälkimmäisellä tavalla,
+väittävät, että sitä oli kauan edeltäpäin harkittu, että se perustui
+seikkoihin, joista Katariina Medici ja tuo onneton Alban herttua olivat
+sopineet keskenään jo seitsemisen vuotta aikaisemmin. Ja he näyttävät
+otaksuvan, että Navarran Henrik, protestanttisen puolueen nimellinen
+johtaja, oli tuotettu Pariisiin naidakseen Margareetta Valois'n vain
+sitä varten, että valtakunnan protestanttiset ylimykset, häihin
+pääkaupunkiin saapuessaan, siten saataisiin houkutelluksi perikatoonsa.
+
+Tämän kertomuksemme tarkoituksena ei ole syventyä tutkimaan noiden
+kahden suunnan esittämiä syitä ja perusteita, emmekä sitä yritäkään
+tehdä. Tulkoon kuitenkin mainituksi, että totuus luultavasti on
+löydettävissä noiden kahden selitystavan keskiväliltä — että tuo
+verilöyly oli suunnittelultaan poliittinen, mutta toimeenpanoltaan
+uskonnollinen; eli toisin sanoen, että valtioviisaus harkiten käytti
+uskonkiihkoa aseenaan; että sopivan tilaisuuden eli sattuman aiheuttama
+äkkipäätös sai aikaan verilöylyn.
+
+Ennakkoharkintaa vastaan mainittakoon seuraavat pääseikat:
+
+a) Mahdottomuus säilyttää seitsemän vuoden ajan salaisuutta, jonka
+nähtävästi olisi täytynyt olla useiden tietona;
+
+b) Se, ettei Kaarle IX eikä hänen äitinsä, Katariina, kumpikaan
+suinkaan olleet kiihkokatolisia, eivätpä edes tavallisia vakavamielisiä
+uskovaisia.
+
+c) Yhtenäisen toiminnan puute — kun koko valtakunta otetaan huomioon —
+verilöylyn toimeenpanossa.
+
+Samaa todistaa vielä sekin seikka, että Coligny yritettiin murhata
+kaksi päivää ennen verilöylyä, mikä teko nähtävästi olisi saanut
+hugenotit varovaisiksi ja niin aiheuttanut koko suunnitelman
+epäonnistumisen — jos sellaista olisi ollut olemassa.
+
+On muistettava, että Ranska vuosikausia oli ollut jakautuneena kahteen
+leiriin, ja että katolilaisten ja hugenottien kesken oli riehunut
+kansalaissota, mikä oli jakanut maan. Protestanttisen puolueen
+johtaja oli tuo etevä soturi Gaspard de Chatillon, amiraali Coligny,
+moraalisessa mielessä Ranskan protestanttinen kuningas, mies, joka
+nostatti sotajoukkoja, ylläpiti niitä protestanttisilta alamaisiltaan
+kantamilla veroilla, ja neuvotteli Kaarle IX:n kanssa kuin
+samanarvoinen ruhtinas. Katolisen puolueen johtajana — joka puolue oli
+toinen »valtio valtiossa» — oli Guisen herttua. Kolmantena puolueena
+valtakunnassa oli kuninkaan puolue, jolla ei ollut paljonkaan muuta
+tehtävää kuin koettaa saada toiset kuohuvat puolueet pysymään keskenään
+tasapainossa.
+
+Ne syyt, jotka jouduttivat verilöylyä, on kuninkaan veli, Anjoun
+herttua (myöhemmin Henrik III) esittänyt kertomuksessaan. Hän
+kirjoitti sen Mironille, lääkärilleen ja uskotulle ystävälleen
+Krakovassa, jossa hän myöhemmin hallitsi Puolan kuninkaana, ja
+olosuhteissa, jotka tekivät mahdottomaksi otaksua, että se olisi
+sepitetty missään vieraassa tarkoituksessa. Tätä osaksi tukevat ja
+osaksi yksityisseikoilla rikastuttavat muun muassa silloisen Navarran
+kuninkaan seurueeseen kuuluneen nuoren miehen, Sullyn, kertomus, sekä
+Colignyn talouskuntaan kuuluneen herrasmiehen, Lusignanin, kertomus.
+Itse tapahtumia ja niiden välittömiä vaikuttimia kuvaillessamme
+seuraamme tarkkaan näitä lähteitä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Louvren pitkässä pylväskäytävässä tungeksivien keikarien ja ylhäisten
+naisten iloinen rupattelu vaikeni hiljaiseksi supatukseksi, ja
+koetettiin tehdä tietä kuninkaalle, joka oli äkkiä ilmestynyt näkyviin
+nojaten hellästi amiraali Colignyn olkapäähän.
+
+Anjoun herttua, solakka, kohtelias, kullalla kirjaeltuun sinipunaiseen
+pukuun puettu nuori mies, unohti kiinnostavan kauniit kätensä ja
+kumartui syvempään ihanan madame de Nemoursin puoleen, ja molemmat
+suuntasivat epäystävälliset katseensa amiraaliin.
+
+Kuningas ja tuo suuri hugenottijohtaja, oudon vastakohtainen pari,
+astelivat hitaasti pylväskäytävää alas. Coligny olisi oikeastaan ollut
+puolta päätä pitempi, jollei olisi ollut jo kumara, mistä huolimatta
+hänen ryhdissään ilmeni tarmoa ja sotilaallista pontevuutta ja hänen
+kurttuisilla, arpisilla kasvoillaan vakavaa arvokkuutta, joka melkein
+vivahti ylpeyteen. Moncontourin taistelussa luoti oli lävistänyt hänen
+poskensa ja murskannut kolme hammasta, josta oli jäljellä sinertävä,
+harmaan parran alle jatkuva arpi. Otsa oli korkea ja uljas, ja
+tuuheiden kulmakarvain alta katsovat silmät tiukat ja terävät. Hän oli
+puettu kalvinistisen yksinkertaisesti kokonaan mustaan, ja samoin kuin
+hän tässä suhteessa oli rikinkeltaiseen satiiniin puetun kuninkaan
+vastakohta, samoin olivat hänen vakavat kasvonsa hallitsijansa typeräin
+kasvojen vastakohta.
+
+Kaarle IX, hintelävartaloinen kolmenkolmatta ikäinen nuori mies, oli
+likaisen kalpean värinen, silmät isot, vihertävät ja harhailevat ja
+nenä paksu ja alasriippuva. Leveän, ohuen suun esiintyöntyvä ylähuuli
+teki hänet hölmömäisen näköiseksi, ja sitä vielä lisäsi hänen tapansa
+kurkoittaa päätänsä eteenpäin.
+
+Hänen luonteensa oli aivan hänen ulkonäkönsä mukainen — tylsä ja
+karkea. Jalosukuiset ihmiset pitivät häntä yleensä raakapuheisena ja
+etevänä keksimään haukkumasanoja.
+
+Pylväskäytävän päähän päästyään Coligny kumartui hyvästiksi suutelemaan
+kuninkaallista kättä. Kaarle toisella kädellään taputti amiraalia
+olkapäälle.
+
+»Luottakaa siihen, että minä olen teidän ystävänne», hän sanoi,
+»ruumiineni, sieluineni, sydämin ja sisälmyksin, samoin kuin uskon
+teidän olevan minun ystäväni. Hyvästi, isä.»
+
+Coligny poistui, ja kuningas palasi samaa tietä takaisin astellen
+nopeasti, pää hartiain välissä, katsomatta vastenmielisine silmineen
+oikealle tai vasemmalle. Kun hän hävisi näkyvistä, poistui Anjoun
+herttua madame de Nemoursin rinnalta ja lähti kuninkaan jälkeen.
+Silloin hovilaisten keskeytynyt rupattelu vihdoin taas puhkesi ääneen.
+
+Kuningas asteli edestakaisin työkammiossaan — se oli yksinkertainen
+huone, kalustonaan erilaisia esineitä, mitkä kuuluivat opiskeluun,
+kotihartauteen ja metsästykseen. Suuri Jumalan-äidin kuva riippui
+eräällä seinällä, ja sen kahden puolen väkipyssy, sekä toisessa
+yläkulmassa metsästystorvi. Oven suussa olevaa pientä alabasterista
+vihkivesimaljaa, johon oli pistetty palmun oksa, näkyi käytettävän
+haukantiukujen ja hihnojen säiliönä. Lyijypuitteisen ikkunan luona oli
+kauniilla leikkauksilla koristeltu pähkinäpuinen kirjoituspöytä, jolla
+oli sekalaisia kirjoja ja papereita — metsästystä koskeva tieteellinen
+teos ja hartauskirja olivat rinnakkain: rukousnauha ja koiraruoska
+olivat ristikkäin Ronsardin avonaisten runojen päällä. Kuningas oli
+aikansa kehnoimpia runoseppiä.
+
+Veljensä astuessa huoneeseen Kaarle katsahti olkansa yli. Hänen
+katseensa kävi tuimemmaksi, kun hän näki, kuka tulija oli, ja
+murahtaen hän ilkeästi potkaisi jalkaansa juuressa pitkänään makaavaa
+maksanväristä koiraansa. Vingahtaen koira pakeni nurkkaan, herttua
+pysähtyi säpsähtäen.
+
+»No?» murisi kuningas. »No. Enkö milloinkaan saa rauhaa? Enkö
+milloinkaan saa olla yksin? Mikä nyt on hätänä? Taivahan talikynttilät!
+Mitä sinä oikein tahdot?»
+
+Hänen vihreät silmänsä säkenöivät, hän aukoi ja sulki oikeaa kättään,
+jolla piteli vyöllään riippuvan miekkansa kultaista kahvaa.
+
+Tällaisesta raivoisan vimmatusta vastaanotosta säikähtyneenä nuori
+herttua kiireesti peräytyi.
+
+»Enpä mitään. Tulen toiste, koska häiritsen sinua nyt.» Hän kumarsi ja
+poistui kuullen takaansa ilkeää, karkeaäänistä naurua.
+
+Anjou kyllä tiesi, miten vähän hänen veljensä hänestä piti, ja hän
+myöntää sinä hetkenä suuresti pelänneensä häntä. Mutta toisaalta
+on selvää, että hän pelätessään myöskin tunsi katkeruutta häntä
+kohtaan. Hän lähti oikopäätä etsimään äitiään, jonka lemmikki hän oli,
+kertoakseen hänelle, millä päällä kuningas oli ja selittääkseen —
+nähtävästi aivan oikeaan osuen — mikä siihen oli syynä.
+
+»Se on tuon konnamaisen hugenotti-amiraalin työtä», päätti hän
+sanatulvansa lopuksi. »Aina hän Colignyn kanssa seurusteltuaan on
+tuollainen.»
+
+Katariina Medici mietti. Hän oli lihava, mukavuutta rakastava nainen,
+paksunenäinen, tiukkasilmäinen, unelias.
+
+»Kaarle», sanoi hän viimein yksitoikkoisella, tunteettomalla äänellään,
+»on tuuliviiri, joka kääntyy joka tuulen mukaan, mikä hänet kohtaa.
+Johan sinun pitäisi hänet tuntea.» Ja Katariina haukotteli niin, että
+se, joka ei tuntenut häntä ja hänen tapaansa alituiseen haukotella,
+olisi luullut, ettei asia häntä suurestikaan kiinnostanut.
+
+He olivat kahden hänen pienessä, verhoseinäisessä yksityishuoneessaan,
+jota hän itse sanoi kotikappelikseen. Katariina puolittain istui,
+puolittain loikoi kirjaillulla, ruusunvärisellä silkkikankaalla
+päällystetyllä sohvalla. Anjou seisoi huoneen toisessa päässä ikkunan
+luona, selin ikkunaan, niin että hänen kalpeat kasvonsa olivat
+varjossa. Hän katseli kauniita käsiään, joita hän ei halunnut laskea
+alas, koska pelkäsi, että veri silloin laskeutuisi niihin ja rumentaisi
+niiden puhtaan valkeuden.
+
+»Amiraalin vaikutus häneen yhä vain lisääntyy», hän valitti, »ja niin
+meidän vaikutuksemme vähenee.»
+
+»Kai minä sen tiedän», vastasi Katariina uneliaasti.
+
+»On jo aika tehdä siitä loppu», sanoi Anjou kiihkeästi», ennenkuin
+hän tekee lopun meistä. Teidän vaikutuksenne käy päivä päivältä
+heikommaksi ja hänen voimakkaammaksi. Kaarle alkaa pitää hänen puoltaan
+meitä vastaan. Vielä hänestä ennen pitkää koituu hugenottipuolueen
+kannattaja, Jumala paratkoon! Olisittepa nähnyt, miten hän nojasi tuon
+vanhan _parpaillot_’n olkapäähän sanoen häntä isäkseen ja vakuuttaen
+olevansa hänen alati uskollinen ystävänsä — 'ruumiineen, sieluineen,
+sydämin ja sisälmyksin', niin kuin hän itse sanoi. Ja kun minä
+sitten menen häntä tapaamaan, niin hän ärjyy ja kiukuttelee minulle
+ja sormielee miekkaansa aivan kuin haluaisi pistää sen kurkkuuni.
+On helppo käsittää, mistä tuo vanha konna puhui hänen kanssaan.» Ja
+entistäkin kiivaammin hän toisti äskeiset sanansa: »On aika tehdä siitä
+loppu!»
+
+»Niinpä kylläkin», sanoi Katariina yhä edelleen yhtä kiihkottomana. »Ja
+loppu siitä on tuleva. Tuo vanha salamurhaaja olisi ollut hirtettävä
+jo monta vuotta sitten siitä, että ohjasi sitä kättä, joka ampui Frans
+Guisen. Hän käy päivä päivältä yhä vaarallisemmaksi Kaarlelle, meille
+itsellemme ja Ranskalle. Tuolla hugenottiarmeijallaan, jonka hän kokoo
+mennäkseen taistelemaan kalvinilaisuuden puolesta Flanderissa, hän
+vielä sotkee meidät sotaan Espanjan kanssa. Olisipa se kaunis juttu
+Jumal'avita!» Hetkeksi hänen äänensä hieman vilkastui ja lämpeni.
+»Katolinen Ranska sodassa Katolista Espanjaa vastaan hugenottisen
+Flanderin vuoksi!» Hän naurahti. Sitten hänen äänensä taas laskeutui
+tavalliselle uneliaalle tasolleen. »Olet oikeassa. On jo aika tehdä
+siitä loppu. Coligny on tuon kapinallisen pedon pää. Jos katkaisemme
+pään, niin ehkä petokin tuhoutuu. Kysytään Guisen herttualta neuvoa.»
+Hän haukotteli taas. »Niin, Guisen herttua meitä kyllä neuvoo ja
+auttaa. Amiraalista meidän on päästävä, tuli mitä tuli.»
+
+Tämä tapahtui maanantaina elokuun 18. päivänä 1572, ja niin vakava ja
+tarmokas oli tämä lihava ja näennäisen hidas nainen, että kahden päivän
+kuluttua kaikki tarpeelliset valmistelut oli suoritettuja salamurhaaja
+Maurevert oli väijyksissä Vilainen talossa. St. Germaine l'Auxerrois'n
+luostareissa, madame de Nemoursin hankkimana, joka oli amiraalin
+verivihollinen.
+
+Mutta vasta seuraavana perjantaina Maurevertille sattui tilaisuus
+suorittaa hänelle uskottu tehtävä. Kun amiraali sinä aamuna muutamien
+talouskuntaansa kuuluvien herrasmiesten kanssa, paluumatkalla Louvresta
+Rue Bétisy-kadun varrella olevaan asuntoonsa, kulki ohi, niin
+salamurhaaja teki tekonsa. Eräästä ensikerroksen ikkunasta alettiin
+yht'äkkiä ampua, ja pyssynluoti murskasi amiraalin oikeasta kädestä
+kaksi sormea ja pysähtyi hänen vasemman käsivartensa lihaksiin.
+
+Näin typistetyllä ja verta vuotavalla kädellään hän viittasi ikkunaan,
+mistä laukaus oli ammuttu, käskien seuralaistensa tunkeutua taloon
+vangitsemaan salamurhaaja. Mutta sillä aikaa kuin nämä murtausivat
+taloon sen julkipuolelta, pakeni Maurevert takatietä, missä häntä
+oli hevonen odottamassa, ja vaikka häntä ajettiin takaa, ei häntä
+milloinkaan saatu vangituksi.
+
+Asia kerrottiin oitis kuninkaalle. Hän oli parhaillaan pelaamassa
+tennistä Guisen herttuan ja amiraalin vävyn, Télignyn, kanssa.
+
+»Amiraali uskoo, sire», sanoi Colignyn lähettämä yksinkertainen
+herrasmies, »teidän käsittävän tämän salamurhaajan teon todistukseksi
+siitä, minkä arvoinen oli hänen ja herra Guisen St. Germainen
+rauhansopimuksen jälkeen tekemä sovinto.»
+
+Guisen herttua jäykistyi, mutta ei virkkanut sanaakaan. Kuningas
+raivosta kalman kalpeana katsoi häneen hetkisen myrkyllisesti, ja
+johonkin vihaansa purkaakseen iski sitten verkkomailansa murskaksi
+seinään.
+
+»Jumalan veri!» hän huusi kauheasti karjuen. »Enkö sitten milloinkaan
+saa rauhaa?» Hän viskasi katkenneen verkkomailansa menemään ja lähti
+kiroten tiehensä. Sanantuojalta tarkemmin asiaa kysellessään hän sai
+kuulla, että laukaus oli ammuttu Vilainen talosta, joka joskus oli
+ollut Guisen herttuan opettaja, ja että hevosta, jolla salamurhaaja oli
+paennut, oli pidellyt Guisen livreaan puettu tallirenki.
+
+Sillävälin herttua ja Téligny olivat sanaakaan keskenään vaihtamatta
+poistuneet paikalta — Guise sulkeutuakseen hotelliinsa ja kootakseen
+ystävänsä, Téligny lähtien oitis appi-isänsä luo.
+
+Kello kahden aikaan iltapäivällä kuningas äiti-kuningattaren ja kahden
+veljensä, Anjoun ja Alenconin, ja useiden upseerien ja hovinaisten
+seurassa lähti amiraalin hartaasta pyynnöstä tätä katsomaan.
+Kuninkaallinen ei saanut ollenkaan nähdä sitä kiihtymystä, joka oli
+vallinnut kaupungissa aamullisesta tapauksesta asti, mutta joka heidän
+lähestyessään asettui. Kuningas oli synkkä suuttunut ja vaitelias. Hän
+ei vielä tähän asti ollut keskustellut asiasta kenenkään kanssa ja
+oli kieltänyt äidiltäänkin puheillepääsyn. Katariina ja Anjou olivat
+harmissaan asian epäonnistumisesta, huolestuneita ja yhtä puhumattomia
+kuin kuningaskin.
+
+Perille saapuessaan he tapasivat amiraalin odottamassa heitä tyynenä
+ja levollisena. Kuuluisa Ambroise Paré oli poistanut katkenneet sormet
+ja hoitanut käsivarressa olevaa haavaa. Mutta vaikka Coligny näyttikin
+päässeen asiasta vähällä eikä näyttänyt olevan hengenvaarassa, niin oli
+sen sijaan liikkeellä huhu, että luoti oli myrkytetty; eikä amiraali
+eivätkä hänen omaisensa näyttäneet jättävän sitä mahdollisuutta lukuun
+ottamatta. Onpa syytä epäillä, että siitä seikasta tahallisesti
+yritettiin hyötyä. Arveltiin ehkä, että amiraalin vaikutusvalta
+kuninkaaseen sillä tavalla paremmin säilyisi. Sillä jos olisi
+epätietoista, kuolisiko Coligny vai jäisikö henkiin, niin järkyttäisi
+se varmasti syvemmin kuningasta, kuin jos hän tietäisi haavan
+vaarattomaksi.
+
+Äitinsä ja veljiensä seuraamana Kaarle asteli keikaillen avaran
+esihuoneen läpi, joka nyt oli ahdinkoon asti täynnä juroja,
+kostonhimoisia hugenottiherroja, ja astui sitten huoneeseen, missä
+Coligny lepäsi ikkunan luona olevalla päivävuoteella. Amiraali näytti
+aikovan nousta seisomaan, mutta kuningas riensi estämään häntä siitä.
+
+»Levätkää, isä-kulta!» hän huudahti hyvin huolestuneella äänellä.
+»Jumalan sydän! Minkä ne nyt teille tekivät? Sanokaa toki, ettei
+henkenne ole vaarassa, muuten minä kautta messun —»
+
+»Olen saanut henkeni Jumalalta», vastasi amiraali vakavasti, »ja kun
+hän sitä vaatii, luovutan sen. Ei tämä mitään.»
+
+»Vai ei mitään! Jumalan veri! Vai ei mitään! Kipu kohtasi teidät, isä,
+mutta loukkaus minut; ja vannonpa teille veren ja kuoleman kautta, että
+olen kostava tämän niin hirmuisella tavalla, ettei se ikinä unohdu!»
+
+Sitten hän puhkesi niin kammottavasti sadattelemaan ja herjaamaan, että
+amiraali, joka oli vakavan uskonnollinen, Jumalaa pelkäävä lahkolainen,
+sitä kuunnellessaan aivan kauhistui.
+
+»Rauhoittukaa, sire!» pyysi hän viimein laskien terveen kätensä
+kuninkaan samettihihalle. »Rauhoittukaa ja kuunnelkaa, sillä enpä ole
+rohjennut kutsua Teitä tänne puhuakseni itsestäni tai haavoistani
+tai minua kohdanneesta vääryydestä. Tämä murhayritys minua vastaan
+on vain merkki siitä pahasta, mikä Ranskassa liikehtii kukistaakseen
+teidän valtanne ja voimanne. Mutta —» Hän pysähtyi ja katsahti niihin
+kolmeen, jotka seisoivat kuninkaan takana. »Se, mitä minulla on teille
+sanottavaa, jos suvaitsette kuunnella, on yksin teitä varten.»
+
+Kuningas pyörähti äkkiä omalla omituisella tavallaan; kaikki hänen
+liikkeensä olivat äkillisiä ja suonenvedon tapaisia. Hän katsahti
+altakulmain äitiään ja veljiään. Hänen oli mahdoton katsoa ketään
+suoraan silmiin.
+
+»Poistukaa!» hän komensi heilauttaen kärsimättömästi kättään melkein
+heidän nenänsä edessä »Kuulettoko? Jättäkää minut keskustelemaan isäni,
+amiraalin kanssa.»
+
+Nuoret herttuat liikahtivat heti lähteäkseen, aina peläten
+aiheuttavansa niitä hirveitä raivon purkauksia, mitkä ehdottomasti
+seurasivat hänen heikon tahtonsa vastustamista. Mutta hitaaseen
+Katariinaan ei se niin pian vaikuttanut.
+
+»Luuletko herra de Colignyn olevan tarpeeksi hyvissä voimissa
+keskustellakseen tällä hetkellä asioista? Muista hänen tilaansa, ole
+hyvä», huomautti hän yksitoikkoisella äänellään.
+
+»Kiitän teitä huolehtimisestanne, madame», sanoi amiraali ivallinen
+hymyn häive suupielissään. »Mutta olen, Jumalan kiitos, kyllin hyvissä
+voimissa! Ja vaikkapa olisin heikompikin, niin rasittaisi voimiani
+varmasti enemmän se ajatus, että olisin laiminlyönyt velvollisuuteni
+hänen majesteettiaan kohtaan kuin samaisen velvollisuuden täyttäminen.»
+
+»Haa! Kuuletteko?» tokaisi kuningas. »Menkää siis; menkää!»
+
+He menivät, palaten esihuoneeseen odottamaan vastaanoton päättymistä.
+He seisoivat siellä kolmisin kuumaan, aurinkoiseen pihaan päin olevan
+ikkunan komerossa. Siellä heitä ympäröi, kuten Anjou itse meille
+kertoo, parisen sataa juroa, synkännäköistä amiraalin puolueen
+herrasmiestä ja upseeria, jotka vihamielisyyttään salaamatta katselivat
+heitä, jotka pysyivät muuten ääneti paitsi minkä keskenään kaiken aikaa
+kuiskuttelivat ja jotka liikkuivat edestakaisin kuninkaallisen ryhmän
+edessä välittämättä vähimmälläkään tavalla osoittaa heille erikoista
+kunnioitusta ja arvonantoa.
+
+Tämän vihamielisen väentungoksen eristämänä Katariina poikineen kävi
+yhä rauhattomammaksi, niin ettei äiti-kuningatar, kuten hän itse
+myöhemmin tunnusti, ollut milloinkaan ollut paikassa, missä niin
+pelkäsi ja mistä päästessään niin iloitsi.
+
+Tämä pelko häntä vihdoin kannusti jouduttamaan viereisessä huoneessa
+käytävän salaisen neuvottelun päättymistä. Ulkonaisesti täysin
+rauhallisena, pidättäen mennessään haukotuksen, hän asteli huoneen
+poikki verkalleen ovelle, pojat perässään, kolkutti lyhyesti oviruutuun
+ja astui huoneeseen käskyä odottamatta.
+
+Kuningas, joka seisoi amiraalin vieressä, pyörähti äkkiä ympäri
+kuullessaan oven käyvän. Hänen silmänsä välähtivät suuttumuksesta, kun
+hän näki äitinsä, mutta tämä ehätti ensin puhumaan.
+
+»Poikani», hän sanoi, »minun käy sääliksi amiraaliparkaa. Hän voi vielä
+saada kuumetta, jos nykyisellään sallit hänen yhä vaivata itseään
+asiain käsittelyllä. Ei ole ystävällistä häntä kohtaan enää pitemmälti
+jatkaa neuvottelua. Anna asiain odottaa, kunnes hän on toipunut, mikä
+tapahtuu sitä pikemmin, jos hän nyt saa levätä.»
+
+Coligny siveli ääneti valkoista partaansa kuninkaan vihan vimmoissa
+ärjäistessä äidilleen:
+
+»_Par la mort Dieu!_ Mitä tämä äkillinen huolehtiminen amiraalista nyt
+tietää?»
+
+»Ei mikään äkillinen, poikani», vastasi tämä yksitoikkoisella äänellään
+katsoen häntä suoraan silmiin, ja hänen uneliaassa katseessaan tuntui
+olevan jotakin magneettista, mikä osaksi lannisti kuninkaan tahdon. »Ei
+kukaan käsitä paremmin kuin minä, minkä arvoinen amiraali oikein on
+Ranskalle.»
+
+Anjou, joka seisoi äitinsä takana, mahtoi varmaankin hymyillä tälle
+kaksimieliselle puheelle.
+
+»Jumalan sisälmykset! Olenko minä kuningas, vai mikä minä olen?»
+
+»Eipä kuninkaan oikein sovi väärinkäyttää haavoittuneen alamaisensa
+voimia», vastasi äiti-kuningatar katsoen yhä poikaansa suoraan silmiin.
+»Tule, Kaarle. Toiste kun amiraali on enemmän toipunut, voit jatkaa
+tätä neuvottelua. Tule nyt.»
+
+Kuninkaan suuttumus tasaantui pelkäksi pahantuulisuudeksi, jota hän
+osoitti melkein pahankurisen pikkupojan tavoin. Hän koetti kestää
+äitinsä katseen, mutta hämmentyi peräti.
+
+»Ehkäpä — — — Oh, _ventre Dieu_, äitini on oikeassa!
+
+Antaa sitten asian jäädä toistaiseksi, isä-kulta. Puhutaan sitten, kun
+te olette terve.»
+
+Hän astui vuoteen ääreen ojentaen kätensä. Coligny tarttui siihen,
+katsoen huolestuneena kuninkaansa nuorekkaita, kalpeita kasvoja.
+
+»Kiitos, että tulitte minua kuulemaan. Puhun ehkä toiste lisää, jos
+saan elää. Pitäkää siihen mennessä mielessänne, mitä jo olen sanonut.
+Ei minua tässä maailmassa kiinnosta muu kuin teidän etunne, sire.» Ja
+hän suuteli kuninkaan kättä hyvästiksi.
+
+Vasta kun he olivat taas Louvressa, rupesi kuningatar ahdistelemaan
+kuninkaan kolkkoa hajamielisyyttä, saadakseen tietää — sillä tietää hän
+tahtoi — mistä asiasta amiraali oli hänelle kahden kesken puhunut.
+
+Yhdessä Anjoun kanssa hän lähti kuningasta tapaamaan hänen
+työkammioonsa, eikä hän kiellosta välittänyt. Kuningas istui
+kirjoituspöytänsä ääressä pää hartiain väliin painuneena leuallaan
+käsiinsä nojaten. Hän katsoi tuimasti tulijoita, kirosi karkeasti ja
+kysyi, mitä asiaa heillä oli hänelle.
+
+Katariina istahti jykevän rauhallisesti. Anjou jäi seisomaan hänen
+viereensä ja vähän taemmaksi, nojaten kuningattaren tuolin korkeaan
+selustaan.
+
+»Poikani», sanoi kuningatar kiertelemättä, »lähdin kuulemaan, mistä
+sinä ja Coligny keskenänne keskustelitte.»
+
+»Mistäkö keskustelimme? Mitä se teitä liikuttaa?»
+
+»Kaikki sinun asiasi liikuttavat minua», vastasi kuningatar
+rauhallisesti. »Olenhan äitisi.»
+
+»Ja minä olen teidän kuninkaanne!» vastasi Kaarle iskien nyrkillään
+pöytään. »Ja aion edelleenkin olla kuningas!»
+
+»Jumalan armosta ja Colignyn suosiollisella avulla», ilkkui kuningatar
+levollisesti.
+
+»Mitä puhetta sellainen on?» Kuningas tuijotti silmät suurina ja suu
+ammollaan. Hänen likaisenharmaat kasvonsa lensivät punaisiksi. »Mitä
+puhetta sellainen on?»
+
+Katariina katsoi uneliaasti ja väistämättä kuningasta suoraan silmiin
+ja toisti pilkkapuheensa.
+
+»Ja siksi olen lähtenyt sinun puheillesi», hän lisäsi. »Jollet kykene
+ohjaajatta hallitsemaan, niin aion ainakin tehdä voitavani saadakseni
+aikaan, ettei ohjaajana ole kapinallinen, jonka päämääränä on lopulta
+hallita sinua.»
+
+»Hallita minua!» huudahti kuningas. Hän nousi suuttuneena seisomaan
+ja katsoi äitiinsä. Mutta hän ei kestänyt äitinsä järkähtämätöntä
+katsetta, vaan hämmentyi ja käänsi silmänsä pois. Karkeita kirouksia
+virtasi hänen kuninkaallisilta huuliltaan. »Hallita minua!» hän toisti.
+
+»Niin juuri — hallita sinua», vastasi kuningatar. »Hallita sinua
+siksi, kunnes viimeinenkin arvovaltasi on hävinnyt; kunnes olet vain
+hugenottien tanssittama nukke, _roi fainéant_, olkinen kuninkaan kuva.»
+
+»Jumal’avita, madame, ellette olisi äitini —»
+
+»Juuri siksi koetan pelastaa sinut.»
+
+Kuningas katsoi taas äitiään silmiin, mutta hämmentyi taaskin. Hän
+asteli huoneen kerran edestakaisin irvistellen rumasti ja itsekseen
+mutisten. Sitten hän pysähtyi äitinsä eteen, nojaten rukoustuoliin.
+
+»Jumalan kuoleman nimessä, madame, koska tahdotte tietää, mitä amiraali
+sanoi, niin saattepa totisesti sen tietää. Todistakaa sitten minulle,
+ettei se kaikki ole puhdasta totuutta. Hän sanoi minulle, että kuningas
+tunnustetaan Ranskassa kuninkaaksi vain niin kauan kuin hänellä on
+valta alamaisiinsa nähden sekä hyvässä että pahassa; että niin hyvin
+tämä valta kuin kaikkien valtion asiain hoitokin on teidän ja Anjoun
+viekkaan juonittelun kautta luisumassa minulta teille; että tätä valtaa
+ja arvonantoa, jota te molemmat minulta nyt anastatte, voidaan ehkä
+jonakin päivänä käyttää minua ja kuningaskuntaani vastaan. Ja hän
+kehoitti minua olemaan varuillani teihin molempiin nähden ja toimimaan
+asianhaarain mukaan. Hän arveli olevansa velvollinen antamaan minulle
+tämän neuvon, koska on uskollisimpia ja luotettavimpia alamaisiani ja
+aivan kuoleman kynnyksellä, ja −»
+
+»Häpeämätön teeskentelijä!» keskeytti Katariina hänet pitkäveteisellä,
+halveksivalla äänellään. »Vai kuoleman kynnyksellä! Kaksi sormea
+poikki ja lihashaava käsivarressa — ja hän sanoo olevansa _in articulo
+mortis_ vaikuttaakseen teihin ja saadakseen teidät paremmin uskomaan
+valheitaan.»
+
+Kuningattaren siekailematon esiintymistapa ja hänen ankara ja
+vastustamaton johdonmukaisuutensa tekivät tehtävänsä. Kaarlon suuret,
+viheriät silmät näyttivät laajenevan, suu aukeni ammolleen.
+
+»Jos —», hän alkoi, mutta hämmentyi, tokaisi kirouksen, ja hämmentyi
+uudestaan. »Valheitako ne ovat, madame?» kysyi hän hitaasti.
+
+Katariina erotti hänen kysymyksessään jännittynyttä toivoa — toivoa,
+joka johtui turhamaisuudesta saada olla kuningas ei vain nimellisesti,
+vaan myöskin todellisesti. Hän nousi seisomaan.
+
+»On loukkaus minua kohtaan edes kysyäkään — minulta, äidiltäsi —
+sellaista. Tule, Anjou.»
+
+Ja sen sanottuaan hän poistui, jättäen siten viekkaasti vihjauksensa
+kalvamaan kuninkaan mieltä.
+
+Mutta kun hän pääsi Anjoun kansaa kahden kesken kotikappeliinsa, oli
+hänen tavallinen tylsyytensä hävinnyt. Nyt hän vapisi, punoitti ja
+puhui kovaäänisesti, samalla kuin hänen uneliaat silmänsä hehkuivat ja
+leimusivat hänen herjatessaan Colignyta ja hugenotteja.
+
+Sillä hetkellä ei kuitenkaan ollut mitään tehtävää. Hyökkäys ei
+ollut onnistunut; Coligny oli jäänyt eloon murhayrityksen jälkeen,
+olipa olemassa vaara, että isku takaisin ponnahtaessaan surmaisi
+aiheuttajansa. Mutta seuraavana päivänä, joka oli lauantai, asiat
+yht'äkkiä saivat aivan uuden käänteen.
+
+Katolisuuden suuri päämies, mahtava, kaunis Guisen herttua, joka,
+enemmän kuin epäiltynä salamurhan järjestäjäksi, oli pysynyt
+hotellissaan eilisestä asti, tuli nyt tapaamaan äiti-kuningatarta
+kertoakseen hänelle, mitä uutta kaupungissa tapahtui. Asestettuja
+hugenottiylimysjoukkoja ratsasti katuja pitkin huutaen:
+
+»Kuolema amiraalin salamurhaajille! Alas guiseläiset!»
+
+Ja vaikka Pariisiin oli kiireesti tuotettu rykmentti Ranskan
+kaartilaisia järjestystä ylläpitämään, pelkäsi herttua sittenkin suuria
+häiriöitä tapahtuvan kaupungissa, jonka kuninkaalliset häät olivat
+täyttäneet hugenottiylimyksillä seurueineen. Huhuiltiin sen lisäksi,
+että hugenotit varustautuivat kaikkialla — mitkä huhut, olivatpa
+sitten tosia tai eivät, tuntuivat näissä oloissa hyvin uskottavilta ja
+luonnollisilta.
+
+Jättäen Guisen yksikseen kotikappeliinsa ja kehoittaen Anjouta tulemaan
+mukaansa Katariina lähti suoraa päätä kuninkaan puheille. Hän ehkä itse
+uskoi tosiksi nämä huhut ja esitti ne kenties kuninkaalle epäämättöminä
+tosiasioina vahvistaakseen siten omaa asemaansa Gaspard de Colignyta
+vastaan.
+
+»Kuningas Gaspard I», hän sanoi kuninkaalle, »on jo ryhtynyt
+asianmukaisiin toimenpiteisiin; upseereja on lähetetty maaseudulle
+joukkoja kokoamaan. Amiraali on käskenyt nostaa kymmentuhantisen
+ratsujoukon Saksasta ja toisen kymmentuhantisen palkkaväkijoukon
+Sveitsin hautoneista.»
+
+Kuningas tuijotti tylsänä. Tuontapaisia huhuja oli hänkin jo ehtinyt
+kuulla ja nyt hän sai tietää ne tosiksi.
+
+»Nyt näet, kutka ovat ystäviäsi, kutka uskollisia alamaisiasi»,
+Katariina sanoi. »Miten kyetäänkään tässä valtakunnassa kestämään
+niin voimakasta hyökkäystä? Katolilaiset, jotka ovat kansalaissodan
+näännyttämät, missä heillä muuten oli kovin vähän apua kuninkaastaan
+yrittävät tietenkin voimiensa mukaan ja sinusta riippumatta
+puolustautua. Niin tulee valtakunnassasi kaksi suurta puoluetta
+taistelemaan vastakkain, ilman että sinä voit sanoa kumpaakaan
+omaksesi. Jollet nyt kiireesti, ryhdy ratkaiseviin toimenpiteisiin ja
+käsitä, kutka ovat ystäviäsi, kutka vihamiehiäsi, niin olet kohta oleva
+yksin ja eristettynä, sekä suuressa vaarassa, vailla arvonantoa ja
+valtaa.»
+
+Masentuneena kuningas vaipui tuolille nojaten päätään käsiinsä ja
+mietti. Kun hän taas katsoi äitiinsä, näkyi hänen suurissa silmissään
+vakavaa pelkoa, minkä kuningattaren sanojen synnyttämä mielikuva oli
+saanut aikaan.
+
+Hän katsahti kuningattaresta Anjouhun.
+
+»Entä mitä on tehtävä?» kysyi hän. »Miten pelastumme tästä vaarasta?»
+
+»Yksinkertaisella miekaniskulla», vastasi Katariina rauhallisesti.
+»Katkaise yhdellä sivalluksella pää tuolta kapinalliselta pedolta,
+tuolta vääräoppiselta vampyyrilta.»
+
+Kuningas hätkähti ja tuijotti kauhistuneena. Hänen kätensä lipuivat
+hitaasti tuolin leikeltyjä käsinojia pitkin ja pusertuivat niiden
+päihin niin tiukasti, että rystyset näyttivät aivan marmorinystyröiltä.
+
+»Surmatako amiraali?» sanoi hän vitkaan.
+
+»Amiraali ja hugenottien pääjohtajat», sanoi kuningatar sellaisella
+äänellä, kuin olisi ollut kysymyksessä vain niskan vääntäminen
+kymmenkunnalta kukonpoikaselta.
+
+»_Là, ça! Por la Mort Dieu!_» Kaarle kohottuusi seisomaan raivoissaan.
+»Sillä tavalla saisitte vihanne häntä kohtaan tyydytetyksi. Siten te —»
+
+Kylmäkiskoisesti Katariina keskeytti hänen raivoavan sanatulvansa.
+
+»En minä — en minä!» hän sanoi. »Älä minun neuvoani noudata. Kutsu
+kokoon neuvostosi. Lähetä hakemaan Tavennes, Biragues, Retz ja muut.
+Neuvottele heidän kanssaan. He ovat ystäviäsi; usko heitä ja luota
+heihin, Kun he saavat tietää asian, niin saat kuulla, ajattelevatko he
+toisin kuin äitisi. Lähetä heitä hakemaan; he ovat Louvressa nyt.»
+
+Kaarle katsoi häneen hetkisen.
+
+»Olkoon menneeksi», sanoi hän ja hoiperteli ovelle, josta kiljui
+käheällä äänellä käskyjään.
+
+He saapuivat, yksitellen — marsalkka de Tavannes, herttua de Retz,
+Neversin herttua, kansleri de Biragues, ja vihdoin Guisen herttua,
+jota kuningas epäluuloisesti vihasi, varsinkin tällä hetkellä.
+
+Joelle ja rantalaiturille päin oleva ikkuna oli avoinna päästääkseen
+huoneeseen tuona kuumana elokuun päivänä mahdollisesti liikkeellä
+olevat tuulenhenkäykset.
+
+Kaarle istui kirjoituspöytänsä ääressä alakuloisena ja synkkämielisenä
+kietoen helminauhaa sormiensa ympäri. Katariina istui tuolilla
+pöydän toisella puolen ja Anjou hänen lähellään. Muut seisoivat
+kunnioittavasti odottaen, että kuningas ilmaisisi toivomuksensa.
+Kuninkaan välttelevä altakulmainen katse tarkasti heitä ohimennen,
+sitten se aivan kuin uhmaten pysähtyi äitiin.
+
+»Kertokaa heille», sanoi hän lyhyesti.
+
+Katariina kertoi heille saman, minkä jo oli pojalleen kertonut,
+esittäen kaikki nyt tarkemmin ja seikkaperäisemmin. Ei kuulunut
+huoneessa hetkeen aikaan muuta kuin hänen yksitoikkoisen äänensä
+tasainen sorina. Lopetettuaan hän haukotteli ja asettui kuuntelemaan,
+mitä läsnäolijoilla mahdollisesti oli siihen sanottavaa.
+
+»No niin», tokaisi kuningas, »olette nyt kuulleet. Mitä neuvotte?
+Lausukaa mielipiteenne!»
+
+Nevers ensimmäisenä vastasi.
+
+»Ei ole muuta keinoa», hän sanoi jäykästi, »kuin minkä hänen
+majesteettinsa tässä esitti. Vaara on vakava. On toimittava ripeästi ja
+tarmokkaasti, jos mieli siitä selviytyä.»
+
+Tavannes pani kädet selkänsä taakse ja lausui melkein samaa, samoin
+teki kansleri.
+
+Helminauhaa keskisormensa ympäri punoen ja taas purkaen kuningas silmät
+alas luotuina kuunteli kutakin vuorostaan. Sitten hän katsahti heihin.
+Tavallisesti Guiseä vältellen hänen katseensa osui Retzin herttuaan,
+joka pysytteli syrjässä.
+
+»Entä te, herra marsalkka, mitä te neuvotte?»
+
+Retz ojentautui aivan kuin olisi hankkiutunut taistelemaan vastustavia
+voimia vastaan. Hän oli hieman kalpea, mutta muuten aivan levollinen.
+
+»Jos minun jotakin miestä pitäisi vihata», hän sanoi, »niin kai ennen
+muita tätä Gaspard de Colignyta, joka on saattanut pahaan huutoon sekä
+minut itseni että koko perheeni niillä häpäisevillä huhuilla, mitä
+hän on pannut liikkeelle. Mutta minä en tahdo», lisäsi hän vakavana,
+»kostaa vihollisille herrani ja kuninkaani kustannuksella. En voi
+neuvoa ryhtymään teidän majesteetillenne ja koko valtakunnalle niin
+onnettomaan tekoon. Jos menettelisimme niinkuin täällä on neuvottu,
+niin luuletteko, ettei meitä syytettäisi — ja syystä kyllä, jos ottaa
+huomioon tehdyn sopimuksen — valapattoisuudesta ja petturuudesta?»
+
+Seurasi kuolon hiljaisuus tätä vastarinnan pommia joka tuli sellaiselta
+taholta, mistä sitä vänimmän osattiin odottaa. Sillä Katarina ja Anjou
+olivat olleet varmat siitä, että herttuan viha Colignyta vastaan saisi
+hänet kannattamaan heidän suunnitelmiaan.
+
+Kuninkaan kalpeat kasvot kävivät taas hieman värikkäiksi. Hänen
+katseensa vähän kirkastui. Hän näytti mieheltä, joka kesken epätoivon
+huomaa toivon kipinän.
+
+»Se on totta», hän sanoi. »Hyvät herrat ja te äitini, olette nyt
+kuulleet totuuden. Mitä nyt sanotte?»
+
+»Ylenpalttinen uskollisuuden tunne on johtanut herra de Retzin
+harhaan», sanoi Anjou sukkelaan. »Koska hän henkilökohtaisesti vihaa
+amiraalia, niin näyttää hänestä, että toisin puhuminen vahingoittaisi
+hänen mainettaan. Hänestä nähtävästi tuntuu, niinkuin hän sanoikin,
+aivan kuin käyttäisi hän herraansa ja kuningastaan yksityisten
+loukkaustensa kostamiseen. Saatamme tosin kunnioittaa herra de Retzin
+näkökantaa, vaikka hän meidän mielestämme onkin väärässä.»
+
+»Tahtoisiko herra de Retz neuvoa meille muun keinon?» virkkoi
+suorasukainen Tavannes.
+
+»Jokin toinen keino on keksittävä», huusi kuningas kiihtyneenä.
+»Se täytyy keksiä, kuuletteko? En salli ystäväni amiraalin henkeen
+koskettavan. En ikinä — Jumal'avita!»
+
+Seurasi meteli ja hälinä, kaikkien puhuessa yht'aikaa, kunnes kuningas
+löi nyrkkinsä pöytään muistuttaen heille, ettei hänen työhuoneensa
+ollut mikään markkinatori.
+
+»Mutta muuta keinoa ei ole», intti Katariina. »Ranskassa ei saa olla
+kahta kuningasta eikä myöskään kahta puoluetta. Oman turvallisuutesi
+vuoksi ja kuningaskuntasi vuoksi pyydän sinun toimimaan niin, että
+Ranskassa tulee olemaan vain yksi puolue ja sillä yksi johtaja — sinä
+itse.»
+
+»Ranskassako kaksi kuningasta?» sanoi Kaarle. »Mitkä kaksi kuningasta?»
+
+»Sinä itse ja Gaspard I — kuningas Coligny, hugenottien kuningas.»
+
+»Hänhän on alamaisiani — luotettava ja uskollinen alamainen», intti
+kuningas vastaan, mutta jo äskeistä epävarmemmin.
+
+»Alamainen, joka kokoaa omia joukkoja, omia veroja ja linnoittaa
+hugenotti-kaupunkeja», sanoi Biragues. »Sehän on sangen vaarallisen
+laatuinen alamainen, sire.»
+
+»Alamainen, joka pakottaa teidät yhdessä protestanttisen Flanderin
+kanssa sotimaan katolista Espanjaa vastaan», lisäsi suorapuheinen
+Tavannes.
+
+»Pakottaako minut?» kiljui kuningas silmät leimuten ja kohoten
+puolittain seisomaan. »Sepä oli aika rohkea sana.»
+
+»Se olisi, jos ei sitä voitaisi näyttää todeksi. Muistakaa, sire, hänen
+omia sanojaan, jotka hän lausui teille ennen kuin te sallitte hänen
+ryhtyä valmistautumaan tähän sotaan! 'Sallikaa meidän lähteä sotaan
+Flanderia vastaan', hän sanoi, 'sillä muuten meidän on pakko nousta
+sotaan teitä itseänne vastaan!'»
+
+Kuningas hätkähti ja kalpeni. Hiki helmeili hänen otsallaan. Häntä oli
+koskettu arimpaan kohtaan. Nuo Colignyn sanat hän ennen muita olisi
+toivonut voivansa unohtaa. Hän kiersi rukousnauhansa niin tiukkaan,
+että helmet painuivat syvälle hänen sormiinsa.
+
+»Sire», jatkoi Tavannes, »olisinpa minä kuningas, ja lausuisipa joku
+alamaisistani minulle tuollaiset sanat niin tunnin kuluttua minulla
+olisi hänen päänsä. Mutta pahempaa on senjälkeen tapahtunut, ja
+pahempaa tapahtuu parhaillaan. Hugenotit varustautuvat. He ratsastavat
+röyhkeästi pääkaupunkinne kauduilla ja kiihoittavat kansaa kapinaan.
+Heitä on täällä nyt lukuisasti, ja vaara käy vakavaksi ja uhkaavaksi.»
+
+Kaarle vääntelihe heidän edessään. Vapisevin käsin hän pyyhki otsaansa.
+
+»Vaara — niin. Minä käsitän. Myönnän, että on olemassa vaara. Mutta
+Coligny —»
+
+»Kumman nyt haluat olevan kuninkaan. Gaspardinko vai kuningas Kaarlen?»
+kärisi Katariina.
+
+Rukousnauha naksahti samassa poikki Kaarlen sormissa. Hän hyppäsi
+pystyyn kalman kalpeana.
+
+»Olkoon sitten niin!» hän huusi. »Koska on välttämätöntä surmata
+amiraali, niin surmatkaa hänet sitten. Surmatkaa hänet!» hän kiljui
+raivolla, joka tuntui kohdistuvan niihin, jotka hänet tähän tekoon
+pakottivat. »Surmatkaa hänet — mutta huolehtikaa sitten myöskin siitä,
+että joka ainoa hugenotti Ranskassa tulee surmatuksi, ettei jää ketään
+minua syyttämään. Ei ainoatakaan, kuuletteko? Ryhtykää valmistuksiin
+ja suorittakaa asia heti.» Ja sen sanottuaan hän kasvot nytkähdellen
+ja tuhkanharmaina, ja joka jäsen vavisten, hyökkäsi huoneesta ulos ja
+jätti heidät.
+
+Muuta valtuutusta he eivät pyytäneetkään, ja he ryhtyivät toimeen
+heti siellä kuninkaan työkammiossa, jonne hän oli heidät jättänyt.
+Guise, joka tähän asti oli ollut vain mykkä katselija otti nyt
+hyvin tehokkaasti asiaan osaa. Hän otti omalle osalleen amiraalin
+toimittamisen pois päiviltä.
+
+Loppu päivää ja osa iltaa kulutettiin keinojen ja menettelytapojen
+miettimiseen. He hankkivat puolelleen Pariisin kauppiaskunnan
+päämiehet, Ranskan kaartin ja kolmentuhannen sveitsiläisen upseerit,
+kaupunginosien päälliköt ja muut tunnetusti kapinallismieliset miehet,
+joita voitiin käyttää johtajina. Kello kymmeneen mennessä illalla
+kaikki valmistukset olivat suoritetut, ja sovittiin niin, että St.
+Germain l'Auxerrois'n aamukellojen soitto olisi merkkinä teurastuksen
+alkamiseen.
+
+Eräs amiraalin huonekuntaan kuuluva herrasmies oli kotimatkallaan sinä
+iltana nähnyt useiden miesten kantelevan keihäskimppuja olkapäillään
+vähintäkään aavistamatta, ketä varten ne oli tarkoitettu. Hän kohtasi
+useita pieniä sotiiasryhmiä rauhallisesti marssimassa, kiväärit olalla,
+taulat hehkuen, eikä sittenkään mitään epäillyt, ja eräässä kohden hän
+pysähtyi katselemaan jonkun miehen hommia, jotka häntä ihmetyttivät,
+ja huomasi, että tämä piirsi liidulla valkean ristin muutamien talojen
+oviin.
+
+Kun hän myöhemmin taas tapasi miehen kantamassa asekimppua
+hartioillaan, kysyi tämä ihmettelevä hugenotti-herrasmies häneltä
+suoraan, mitä hän kantoi ja minne hän meni.
+
+»Ne ovat Louvren tämänöistä huvittelua varten», hän sai vastaukseksi.
+
+Mutta Louvressa äitikuningatar ja katoliset johtajat, saatuaan
+valmistelutyöt suoritetuiksi, asettuivat hetkeksi levolle. Kello kahden
+ja kolmen välillä aamulla Katariina ja Anjou palasivat taas kuninkaan
+työkammioon. He tapasivat kuninkaan siellä menehtyneen ja kuumeisen
+näköisenä odottamassa.
+
+Hän oli kuluttanut osan iltaa biljardia pelaten, ja pelikumppanien
+joukossa oli ollut muun muassa La Rochefoucauld, josta hän piti ja
+joka kello yhdentoista seuduissa oli päätään nyökäten jättänyt hänet,
+vähintäkään aavistamatta, että teki sen viimeisen kerran.
+
+He astuivat kolmisin joelle päin olevan ikkunan luo, avasivat sen ja
+katselivat pelokkaina ulos. Katariinakin nyt ajan lähestyessä vapisi.
+Ilma oli raitis ja vilpoinen ja aamukareen puhdistama. Yht'äkkiä
+jossakin lähellä pistooli raksahti. Tämä heikko äännähdys vaikutti
+heihin kummasti. Kuningasta alkoi puistattaa, ja hampaat kalisivat
+suussa kuuluvasti. Hän joutui kauhun valtaan.
+
+»Jumal’avita, se ei saa tapahtua! Se ei saa tapahtua!» hän äkkiä huusi.
+
+Hän katsoi äitiään ja veljeään, ja he katsoivat häneen: kaikkien kasvot
+olivat aavemaiset, silmät tuijottivat kauhistuneina.
+
+Pelon vallassa Kaarle vannoi peruuttavansa kaikki käskyt. Ja koska
+eivät Katariina ja Anjou yrittäneetkään häntä estellä, kutsutti hän
+luokseen upseerin ja määräsi tämän heti paikalla etsimään käsiinsä
+Guisen herttuan ja käskemään hänen olla mihinkään ryhtymättä.
+
+Sanan viejä tapasi vihdoin herttuan amiraalin talon pihalla, seisomassa
+amiraalin maassa viruvan ruumiin vieressä, jonka salamurhaajat olivat
+viskanneet alas makuuhuoneen ikkunasta. Guise nauroi ja töykäten
+jalallaan ruumiin päätä vastasi, että käsky tuli liian myöhään. Hänen
+juuri tätä sanoessaan alkoi St. Germain l’Auxerrois'n iso kello soittaa
+aamurukoukseen.
+
+Louvren ikkunan ääreen kerääntynyt kuninkaallisten ryhmä kuuli sen
+samalla hetkellä, ja välittömänä vastauksena sille he kuulivat pyssyjen
+ja pistoolien pauketta, huutoa ja kirkunaa läheltänsä ja yhä yltyvää
+kiihtyneiden kansanjoukkojen mylvinää. Muut kellot yhtyivät joukkoon,
+kunnes hälytys kajahti Pariisin joka ainoasta kellotapulista. Tuhansien
+tulisoihtujen punainen hehku sai taivaan rusottamaan aamuruskon tavoin,
+ilma kävi pien ja pihkan hajusta sakeaksi.
+
+Ikkunalautaa suonenvedontapaisesti puristaen kuningas purki suustaan
+kalisevien hampaidensa lomitse kirousryöpyn. Sitten melu äkkiä läheni.
+Louvren lähistöllä asui lukuisasti hugenotteja ja sinne nyt syöksyivät
+kiihtyneet katoliset kansalaiset ja sotilaat. Pian linnan ikkunoiden
+alla oleva rantalaituri oli koko Pariisin kamalimpana teurastuksen
+temmellyspaikkana.
+
+Puolialastomia miehiä, naisia ja lapsia pakeni kiljuen salamurhaajien
+tieltä, kunnes katujen poikki kaikkialle jännitetyt vitjat heidät
+pysähdyttivät. Toiset syöksyivät jokeen toivoen sillä keinoin miten
+kuten pelastuvana. Mutta pirullisen harkitusti olivat siihen laituriin
+tavallisesti kiinnitetyt venheet kuljetetut vastarannalle. Niin
+pakotettiin joku sata hugenottia toivottomaan taisteluun hengestään ja
+surmattiin kuninkaan nähden, joka oli tämän hirmumelskeen päästänyt
+valloilleen. Ovet murrettiin auki, liekit loimusivat taivaalle, miehiä
+ja naisia ammuttiin kuoliaaksi linnan muurien juurelle, ruumiita
+viskattin ikkunoista kadulle, ja joka suunnalta — kuten D'Aubigné
+kertoo — virtasi nyt veri puroina joelle päin.
+
+Hetkisen kuningas tätä näkyä katseli, huutojen ja kirousten pursuessa
+hänen huuliltaan ja häipyessä taistelun meteliin. Hän pyörähti ympäri,
+ehkä aikomuksessa syyttää äitiään ja veljeään tästä kauhun työstä,
+mutta huomasi, ettei heitä enää ollutkaan saapuvilla. Hänen takanaan
+huoneessa kyyristeli palveluspoika kalpeana ja kauhuissaan.
+
+Yht'äkkiä kuningas purskahti nauramaan — mielipuolen hurjaa, hillitöntä
+naurua. Hänen katseensa osui Laupeuden Äidin kuvan molemmin puolin
+riippuviin pyssyihin. Hän otti toisen niistä seinältä alas, tarttui
+sitten poikaa takin kaulukseen ja retuutti ikkunan ääreen.
+
+»Tänne lataamaan minulle!» hän komensi kammottavien naurunpuuskiensa
+lomassa. Sitten hän suuntasi aseensa ikkunasta ulos; »Parpaillots!
+Parpaillots!» hän kiljui. »Tappakaa! Tappakaa!» ja hän laukaisi
+pyssynsä keskelle pakenevaa hugenottijoukkoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Viittä päivää myöhemmin kuningas — joka siihen mennessä oli työntänyt
+kaiken syyn ja häpeän tästä parin tuhannen hugenotin teurastuksesta
+Guisen niskoille, he kun vihasivat Colignyta — ratsasti kaupungista
+Montfauconiin katsomaan päättömän amiraalin ruumista, joka riippui
+ketjusta hirsipuussa. Älyltään yksinkertainen, mutta tungetteleva
+hoviherra kumartui häneen päin.
+
+»Amiraali taitaa ruveta jo haisemaan», hän sanoi.
+
+Kuningas katsahti häneen viheriöillä silmillään, muikistaen rumasti
+suutaan.
+
+»Kuolleen vihamiehen ruumis tuoksuu hyvälle», hän sanoi.
+
+
+
+
+VI. JALOKIVIYÖ
+
+Kuningattaren kaulakoristejuttu
+
+
+
+VI. JALOKIVIYÖ.
+
+
+Leutona, tuoksuvana elokuun yönä vuonna 1784 ruhtinas Louis de Roban,
+Strassburgin kardinaali, Ranskan _grand-aumônier_, asteli sykkivin
+sydämin Versaillesin puistossa mennäkseen Venuksen aukiossa määrättyyn
+kohtaukseen.
+
+Tämä kahdesta kuninkaallisesta sukuhaarasta, Valois'n ja Bourbonin,
+polveutuva kuuluisa mies oli vielä parhaissa voimissaan. Hän oli
+kookasvartaloinen, oli säilyttänyt vielä jossakin määrin nuoruutensa
+notkeaa solakkuutta, ja kasvonsa olivat ylevän, melkeinpä naisellisen
+kauniit.
+
+Harmaaseen viittaan puettuna, päässä kultapunoksilla koristettu pyöreä,
+harmaa hattu ja kahden huomaamattoman olennon kintereillä seuratessa,
+hän asteli reippaasti ja nopeasti, ollen malttamaton ja innokas
+aukaisemaan pyrkimystensä polulla olevan portin, jonka olivat sulkeneet
+samat sormet, joista hän nyt meni avainta noutamaan.
+
+Hän ansaitsee myötätuntonne, tämä ylen hieno ruhtinas-kardinaali,
+joka oli ollut tuon kovasydämisen Itävallan keisarinnan vainon ja
+juonittelujen uhrina niistä päivin, jolloin hän Wienin hovissa edusti
+Ranskan kuningasta.
+
+Se loistelias elämä, jota hän siellä oli viettänyt, oli ollut
+kuninkaallistakin elämää loistavampi, vieläpä huikaisevassa,
+ranskalaisessa hengessä, mikä Maria Teresian tapaisen vakavan
+saksalaisnaisen silmissä jo oli sopimatonta. Hänen metsästysretkensä,
+hänen illalliskutsunsa, hänen joka tilaisuuden johdosta
+toimeenpanemansa pidot, se maailmallinen kekseliäisyys, prameus ja
+huima vallattomuus, mikä sai kaikki nämä tilaisuudet näyttämään
+»Tuhannen ja yhden yön» jatkoöiltä, häntä ympäröivä hekumallinen
+loisteliaisuus, hänen aivan uskomaton tuhlaavaisuutensa ja
+runsaskätisyytensä, tämä kaikki loukkasi ja katkeroitti keisarinnaa.
+
+Että hengenmies koreassa maallikonpuvussa saattoi ratsain ajaa hirviä,
+sai keisarinnan aivan kauhistumaan hänen kevytmielisyyttään; että hän
+salaisesti keimaili Wienin ylimystönaisten kanssa, saattoi keisarinnan
+aivan epätoivoiseksi hänen siveytensä suhteen; samoin hänen oma
+hienoutensa ja eittämätön viehätysvoimansa todistivat keisarinnan
+mielestä irstaisuutta, joka turmeli hänen johtamaansa hovia.
+
+Hän koki kaikin voimin tukahduttaa kardinaalin pahennusta herättävää
+loisteliaisuutta, ja toimi salaisesti hänen kotiin kutsumisekseen. Hän
+ei yrittänytkään salata vihamielisyyttään, eikä sekään, että kardinaali
+hänen penseään ylpeyteensä vastasi ivallisella kohteliaisuudella, mikä
+tuntui aina asettavan hänet syyllisen puolelle, suinkaan parantanut
+asiaa. Ja sitten kardinaali eräänä päivänä erehtyi esiintymään ilkkuvan
+hävyttömästi.
+
+»Maria Teresialla», hän kirjoitti D'Aiguillonille», on toisessa
+kädessään nenäliina, jolla hän kuivaa kyynelet, mitkä vuotavat Puolan
+kärsimysten vuoksi, ja toisessa miekka jatkaakseen sen silpomista.»
+
+Tuntuu ehkä ensi kuulemalta törkeällä liioittelulta sanoa, että tämä
+kokkapuhe osaltaan oli syynä Ranskan vallankumoukseen. Mutta varma on,
+että jollei tuota sukkeluutta olisi tullut lausutuksi, niin ei olisi
+milloinkaan esiintynyt syitä, jotka olisivat saaneet Rohanin tuona
+elokuun iltana rientämään Versaillesin puistoa pitkin kohtaukseen,
+josta myöhemmin oli koituva peloittava ase vallankumouksellisen
+puolueen käsiin.
+
+D'Aiguillon oli päästänyt tuon pilkkapuheen julkisuuteen. Se oli
+joutunut Maria Antoinetten tietoon ja hänen kauttaan takaisin
+hänen äidilleen. Se herätti keisarinnassa sellaisen katkeruuden ja
+suuttumuksen, ettei se asettunut ennenkuin tuo loistava kardinaali
+oli kutsuttu kotiin lähetystöstä. Eikä se asettunut vielä sittenkään.
+Saattamalla hänet naurunalaiseksi — ja joka vähänkään tuntee Maria
+Teresiaa, voi käsittää, mitä se merkitsi — tuo pilkkapuhe herätti
+hänessä vihamielisyyden, joka uupumatta toimi kardinaalia vastaan.
+
+Kardinaali oli kunnianhimoinen, hän uskoi lahjakkuuteensa, hän luotti
+mahtavan sukunsa vaikutusvaltaan, ja hän toivoi tulevansa uudeksi
+Richelieuksi tai Mazariniksi, valtion ensimmäiseksi ministeriksi,
+Ranskan purppuroiduksi hallitsijaksi, valtaistuimen takaiseksi
+johtavaksi voimaksi. Kaiken tämän hän uskoi varmasti saavuttavansa;
+kaiken tämän hän olisikin ehkä saavuttanut, jollei Maria Teresian
+katkeroituminen olisi rakentanut esteitä hänen tielleen. Keisarinna
+piti huolen siitä, että hänen vihansa kardinaalia vastaan tyttärensä
+välityksellä seurasi häntä Ranskaankin.
+
+Kuuliaisena äitinsä rautaiselle tahdolle, ottaen osaa hänen
+närkästykseensä, Maria Antoinette käytti kaiken vaikutusvaltansa
+vastustaakseen kardinaalia, jonka äitinsä vaikutuksesta oli oppinut
+käsittämään vaaralliseksi ja tuiki turmeltuneeksi mieheksi.
+
+Kun kardinaali palasi Wienistä, mukanaan kirjeitä Maria Teresialta
+Ludvig XVI:lle ja Maria Antoinettelle, otti hidas ja saamaton kuningas
+hänet kylmästi vastaan kehoittamatta häntä jäämään hoviin, eikä
+kuningatar edes sallinut hänen henkilökohtaisesti toimittaa kirjeitä
+perille, vaan pyysi ne lähettämään.
+
+Harmistunut kardinaali ei turhia kuvitellut. Hän käsitti, että Maria
+Teresian tahto tässä määräsi Maria Antoinetten menettelyn ja hänen
+kauttansa itse kuninkaan menettelyn. Mutta seurasi vieläkin pahempaa.
+Sen sijaan, että hän oli kuvitellut tulevansa uudeksi Richelieuksi,
+hänen vain vaivoin onnistui pysytellä hänelle suodussa Ranskan
+_grand-aumônier_’n asemassa ja siinäkin vain sukunsa mahtavan ja
+vaativan vaikutusvallan avulla.
+
+Hän käsitti, että jos halusi ollenkaan menestyä, hänen oli yritettävä
+lepyttää kuningattaren nurjaa mieltä. Siinä tarkoituksessa hän
+kirjoitti Maria Antoinettelle. Mutta kolmeen perättäiseen kirjeeseensä
+hän ei saanut vastausta. Muitakin teitä hän hellittämättä anoi
+puheille pääsyä, voidakseen saapua henkilökohtaisesti pyytämään
+anteeksi loukkaavaa ja ajattelematonta esiintymistään. Mutta mikään ei
+hellyttänyt kuningatarta, jota joka hetki johti Itävallan keisarinna,
+joka tyttärensä välityksellä pyrki ohjaamaan Ranskan asioita.
+
+Rohan joutui aivan epätoivon valtaan, ja silloin hän onnettomuudekseen
+kohtasi Jeanne de la Motte de Valois'n, jonka sanottiin olevan
+kuningattaren salaisessa suosiossa, ja epäsuorasti vaikuttavan
+kuningattareen, ja joka eli tällä maineellansa.
+
+Niinkuin hukkuva tarttuu oljenkorteen, niinpä ruhtinas-kardinaali
+Louis de Rohan, Ranskan _grand-aumônier_, Elsassin maakreivi, Pyhän
+Hengen ritarikunnan esimies, tarttui tähän _faiseuse d'affaires_'iin
+saadakseen häneltä apua epätoivoiseen hätäänsä.
+
+Jeanne de la Motte de Valois — ehkä hämmästyttävin seikkailijatar, mikä
+milloinkaan on hankkinut toimeentulonsa älykkyydellään ja kauneudellaan
+— aloitti elämänsä katukerjäläisenä. Hän väitti morganaattista tietä
+polveutuvansa kuninkaallisesta Valois'n suvusta ja häntä suosivan
+markiisitar Boulainvilliersin avulla hän oli saanut valtiolta vähäisen
+eläkkeen ja otti miehekseen burgundilaiseen rykmenttiin kuuluvan nuoren
+sotilaan, Marc Antoine de la Motten.
+
+Myöhemmin, syksyllä 1786, hänen suosijansa esitti hänet kardinaali
+de Rohanille. Hänen ylhäisyytensä, jota tämän naisen eriskummallinen
+elämäkerta, hänen erinomainen kauneutensa, vilkkautensa ja älykkyytensä
+kiinnosti, kutsutti de la Mottet loistavaan, Savernassa Strassburgin
+lähellä olevaan linnaansa, antoi hänen tarkemmin kertoa elämäkertansa,
+lupasi ottaa hänet suojelukseensa ja todistaakseen aikeittensa
+vakavuutta hankki hänen miehelleen rakuunakapteenin arvon.
+
+Sen jälkeen tapaamme de la Mottet Pariisissa ja Versaillesissa
+karkoitettuina asunnosta toiseen, koska eivät maksaneet vuokraansa,
+ja asettuen lopulta asumaan Rue Neuve St. Gilles'in varrella olevaan
+taloon. Siellä he elivät omalaatuista ylellistä ja tuhlailevaa elämää,
+milloin lainaten rahaa kardinaalilta tai kardinaalin takuulla, milloin
+muuttamalla rahaksi luotolla ostamiaan tavaroita, tai petkuttamalla
+henkilöitä, joita tämän naisen nimi ja sukuperä ja suuren kardinaalin
+suosio hurmasivat.
+
+Ei ole suinkaan helppoa elää älykkyydellään. Se vaatii loppumatonta
+suostuttelua, kylmäverisyyttä, rohkeutta ja keinottelua —
+ominaisuuksia, jotka madame de la Mottella olivat hyvin kehittyneet,
+niin että, jos velkojat häntä vaivasivat ja ahdistivat, hän kaikissa
+tilanteissa kykeni pelastumaan heidän hyökkäyksiltään ja esiintymään
+ihmisten silmissä rauhallisena ja siis luottamusta herättävänä.
+
+Ei kukaan epäillyt, ettei madame de la Motte de Valois’lla olisi ollut
+vaikutusvaltaa hovissa. Maria Antoinetten luonne ei antanut sellaisiin
+epäilyksiin aihetta. Hänen majesteettinsa oli monin tavoin varomaton
+puheissaan ja varsinkin kiintymyksissään, mistä ovat todistuksina
+hänen tuttavalliset suhteensa madame de Polignaciin ja ruhtinatar de
+Lamballeen. Ja yleinen mielipide oli suurentanut — kuten sen on tapana
+— noita varomattomuuksia, kunnes oli repinyt riekaleiksi hänen hyvän
+nimensä.
+
+Kun kreivitär Jeanne de Valois'n — niin madame de la Motte nyt nimitti
+itseään — maine kasvoi, käyttivät häntä paikanhakijat ja ihmiset,
+joilla oli oikeusasioita ajettavana, välittäjänään ja maksoivat hänelle
+mielellään siitä, että hän lupasi puhua heidän puolestaan hovissa.
+
+Ja niinpä sotkeutui hänen vehkeilyjensä verkkoon myöskin kardinaali
+de Rohan, jota oman tunnustuksensa mukaan »peräti sokaisi äärettömän
+suuri halunsa voittaa takaisin kuningattaren suosio». Kreivitär
+Jeanne de Valois herätti uutta toivoa hänen toivottomassa sydämessään
+vakuuttamalla, että vähän korvatakseen kaikkea kardinaalin puolelta
+nauttimaansa suosiota hän ei ennen lepäisi kuin olisi saanut
+kuningattaren muuttumaan suosiollisemmaksi häntä kohtaan.
+
+Seurasi sitten vakuutteluja, että kuningattaren vihamielisyys
+kreivittären vaikutuksesta oli hälvenemässä, ja vihdoin hän ilmoitti
+kardinaalille, että hänen majesteettinsa oli valtuuttanut hänet
+kehoittamaan kardinaalia esittämään puhdistuspuheensa, jota niin kauan
+oli saanut turhaan yrittää.
+
+Ylen tyytyväisenä Rohan kyhäsi puhdistuskirjelmänsä, lähetti sen
+kreivittären välityksellä kuningattarelle ja sai muutamia päiviä
+myöhemmin sinireunaiselle ja Ranskan liljoin koristellulle paperille
+kirjoitetun kuningattaren omakätisen kirjeen.
+
+»Olen iloinen», kirjoitti Maria Antoinette, »kuullessani, että
+olettekin syytön. En voi vielä luvata teille puheille pääsyä, jota
+anotte, mutta kohta kun olosuhteet sen sallivat, ilmoitan teille. Älkää
+puhuko asiasta kellekään.»
+
+Kreivitär de Valois'n kehoituksesta hänen ylhäisyytensä vastasi tähän
+kirjeeseen, ilmaisten suurta iloaan ja kiitollisuuttaan.
+
+Niin sai alkunsa kuningattaren ja kardinaalin välinen kirjeenvaihto,
+jota sitten jatkui säännöllisesti kolmen kuukauden ajan, kehittyen
+vähitellen yhä tuttavallisemmaksi ja yksityisluontoisemmaksi. Kun aika
+kului, rupesi kardinaali yhä tiukemmin vaatimaan puheille pääsyä,
+kunnes kuningatar vihdoin kirjeessään ilmoitti, että ystävyydestä
+ja kunnioituksesta kardinaalia kohtaan, joka niin kauan oli ollut
+hovista karkoitettuna, hän itse, kuningatar, halusi kohtausta.
+Mutta se oli oleva salainen. Julkinen puheille pääsy olisi vielä
+ennenaikainen; kardinaalilla oli hovissa paljon vihamiehiä, jotka täten
+ennakkovaroituksen saatuaan, voisivat toimia niin pontevasti häntä
+vastaan, että pilaisivat kaiken.
+
+Tällaisen kirjeen saaminen kauniilta naiselta, vieläpä kuningattarelta,
+jonka luoksepääsemättömyys oli vielä tuhansin verroin enentänyt hänen
+ihanuuttaan, oli varmaankin saattanut kardinaalin peräti ymmälle. Se
+seikka, että kirjeenvaihto oli salainen ja että se päättyi salaiseen
+kohtaukseen, tuntui rakentavan heidän välilleen tuttavallisuuden,
+jollainen muissa oloissa ei olisi ollut mahdollinenkaan.
+
+Hänen kunnianhimonsa loimiin oli nyt kutoutunut uusi herkän
+haaveellinen, vaikkakin äärettömän kunnioittava tunne.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toivoakseni käsitätte, missä mielentilassa ruhtinaskardinaali asteli
+tuona valoisana, tuoksuvana kesäyönä Venuksen-aukiota kohden. Hän
+oli menossa laskemaan pyyteittensä upean rakennuksen kulmakiveä.
+Hänelle tämä oli öiden yö — jalokiviyöksi hän sitä itsekseen nimitti
+katsahtaessaan ylös kirkkailla tähdillä koristettuun taivaaseen. Ja
+tämä hänen sanontansa olikin erikoisen ennuksellinen.
+
+Puksipuiden ja valkopyökkien reunustamaa käytävää pitkin hän asteli
+aukioon, jonka keskellä oli ympyrä, mihin aiottua Venuksenpatsasta
+ei milloinkaan tullut pystytetyksi. Mutta vaikka sieltä puuttuikin
+jumalattaren kylmä, marmorinen kuva, niin seisoi siellä puiden
+pimennossa sen sijaan välkehtivän valkeaan pukuun puettu lämmin, elävä
+kuningatar itse häntä odottamassa.
+
+Rohan pysähtyi hetkeksi, henkeään pidättäen ja tykyttävin sydämin.
+Sitten hän riensi esiin ja viskattuaan päästään leveälierisen
+hattunsa hän heittäytyi maahan suutelemaan kuningattaren valkean
+kamritsihameen helmaa. Jokin — kuningattaren pudottama ruusu —
+hipaisi hänen poskeaan. Kunnioittavasti hän poimi sen maasta, pitäen
+sitä hänen suosionsa sormin kosketeltavana tunnusmerkkinä, ja hän
+katsahti ylös kuningattaren ylevän ihaniin kasvoihin — jotka hän,
+niin hämärästi kuin ne nyt näkyivätkin, erehtymättömästi tunsi —
+vakuuttaen kiitollisuuttaan ja harrasta antaumustaan. Hän huomasi
+Maria Antoinetten vapisevan ja saman vavistuksen hän erotti hänen
+äänessäänkin, kun hän hänelle vastasi.
+
+»Saatte toivoa, että kaikki mennyt tulee unohdetuksi.»
+
+Mutta silloin, ennen kuin hän ehti syvemmälti tyhjentää tätä riemun
+maljaa, lähestyivät kiireiset askelet häiritsemään heitä. Solakka mies,
+jonka kardinaali luuli tuntevansa kuningattaren kamaripalvelijaksi,
+Desclaux'ksi, syöksyi lehti-uudinten lomitse aukioon.
+
+»Sukkelaan, madame», hän huusi kiihtyneenä, »madame la Comtesse ja
+mademoiselle d'Artois tulevat tänne!»
+
+Kuningatar kuljetettiin kiireesti pois, ja kardinaali hävisi
+hienotunteisesti, onnensa keskeytyksen aiheuttaman mielipahan
+taltuttamana.
+
+Kun Valois’n kreivitär seuraavana aamuna toi hänelle sinireunaisen
+kirjelipun, missä hänen majesteettinsa kehoitti häntä kärsivällisesti
+odottamaan suotuisaa ajankohtaa, jolloin hänelle julkisesti
+palautettaisiin kuninkaallinen suosio, niin hän täysin tyytyväisenä
+alistui kohtaloonsa. Kaikuihan hänen korvissaan yhä kuningattaren ääni,
+ja olihan hänellä tallella saamansa ruusu. Pian sen jälkeen tuli taas
+sinireunainen lippu, jossa Maria Antoinette neuvoi häntä vetäytymään
+Strassburgin hiippakuntaansa siihen asti kuin hän, kuningatar, näkisi
+ajan otolliseksi hänen asettamisekseen entisiin oikeuksiinsa.
+
+Tottelevasti Roban noudatti kehoitusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavassa joulukuussa Valois'n kreivittären erinomaista avunantoa
+hoviasioissa kaipasi uusi asiakas, ja silloin hän ensi kerran näki
+kuuluisan jalokivikoristeen.
+
+Sen olivat valmistaneet Rue Vendômen varrella asuvat hovi-jalokivisepät
+— Böhmer ja Bassenge — ja se oli tarkoitettu kreivitär de Barrylle.
+Jalokiviä siihen kootessaan Böhmer oli työskennellyt viisi vuotta ja
+matkustellut Euroopan pitkin ja poikin. Tästä oli seurauksena, että hän
+ei oikeastaan ollut saanut aikaan kaulakoristetta, vaan pikemminkin
+välkehtivän timanttinauhan, joka oli komeampi kuin mikään jalokiviteos
+koko maailmassa.
+
+Pahaksi onneksi Böhmerin työ venyi liian pitkälliseksi. Ludvig XV kuoli
+sopimattomaan aikaan, ja toiminimen haltuun jäi siten kahdenmiljoonan
+livren arvoinen kaulakoriste.
+
+Apua toivottiin Maria Antoinetten kuuluisasta tuhlaavaisuudesta. Mutta
+hinta kauhisti häntä, ja jalokiviseppäin kiihkeisiin pyyntöihin Ludvig
+XVI vastasi, että maa paremminkin oli sotalaivan kuin kaulakoristeen
+tarpeessa.
+
+Sitten Böhmer tarjoili sitä Euroopan eri hoveihin, mutta missään
+menestymättä. Asia alkoi tuntua arveluttavalta. Toiminimi oli tehnyt
+suuria velkoja pystyäkseen ostamaan jalokivet, ja hätä näyttää
+saattaneen Böhmerin aivan suunniltaan. Hän tarjosi kaulakoristetta
+uudestaan kuninkaalle, ilmoittaen olevansa valmis tinkimään hinnasta ja
+suostuvansa vähittäismaksuun; mutta yhtä huonolla menestyksellä.
+
+Böhmeristä oli nyt tullut aivan seuraelämän vitsaus, mies, jolla on
+suuri suru, jota hänen on pakko purkaa joka tilaisuudessa. Unohtipa
+hän kerran siinä määrin sopivaisuuden vaatimukset, että tunkeutui
+puhuttelemaan kuningatarta, kun tämä oli kävelyllä Trianonin puistossa.
+Heittäytyen polvilleen Maria Antoinetten eteen hän nyyhkyttäen valitti
+olevansa epätoivon partaalla ja että jos ei kuningatar ostaisi häneltä
+kaulakoristetta, hän hukuttautuisi. Hänen kyynelensä eivät saaneet
+Maria Antoinettessa aikaan muuta kuin ylenkatsetta.
+
+»Nouskaa seisomaan, Böhmer», sanoi kuningatar. »En pidä tällaisista
+kohtauksista. Olen kieltäytynyt ostamasta kaulakoristetta enkä
+halua siitä enää tämän jälkeen kuulla puhuttavan. Sen sijaan että
+hukuttaisitte itsenne, hajoittakaa se ja myykää timantit yksitellen.
+
+Mutta Böhmer ei tehnyt kumpaakaan, vaan jatkoi yhä surunsa
+valittamista; ja muun muassa hän tuli puhuneeksi asiasta Laportelle,
+Valois'n kreivittären luona käyvälle vähävaraiselle henkilölle.
+
+Böhmer oli kertonut olevansa valmis maksamaan tuhat louis'ta kenelle
+tahansa, joka hankkisi ostajan kaulakoristeelle. Se riitti saattamaan
+köyhän Laporten toimivaksi. Hän mainitsi asiasta kreivittärelle ja sai
+hänet innostumaan asiaan. Sitten hän kertoi Böhmerille, miten suuri
+vaikutusvalta kreivittärellä oli hovissa, ja vei jalokivikauppiaan
+kaulakoristeineen hänen puheilleen.
+
+Vaikka timanttien loisto häntä huikaisikin, väitti kreivitär kuitenkin
+— mutta niin kierolla tavalla, että sai Böhmerin uskomaan asian olevan
+päinvastoin — ettei hänellä ollut mitään vaikutusvaltaa kuningattareen.
+Mutta ilmeisen vastahakoisesti taipuen Böhmerin hartaisiin pyyntöihin
+hän lopulta kuitenkin lupasi koettaa parastaan.
+
+Tammikuun 3. päivänä kardinaali palasi Strasshurgista. Hänen
+kirjeenvaihtonsa kuningattaren kanssa oli madame de Valois'n
+välityksellä jatkunut hänen poissaoloaikanaankin, ja nyt, muutama
+päivä hänen takaisin tulonsa jälkeen, oli hänelle tarjoutuva tilaisuus
+todistaa auliutensa palvelemaan hänen majesteettiaan ja saattaa hänet
+suureen kiitollisuuden velkaan itselleen.
+
+Kreivitär toi nimittäin hänelle Maria Antoinetten kirjeen, missä
+kuningatar ilmaisi halunsa päästä kaulakoristeen omistajaksi, mutta
+lisäsi että, koska häneltä tällä hetkellä puuttui siihen tarvittavat
+varat, olisi välttämätön sopia hinnasta ja maksuehdoista, ja olisi
+osamaksut määrättävä maksettaviksi kolmen kuukauden väliajoin. Asian
+järjestämistä varten hän tarvitsi välittäjän, joka samalla olisi
+välttämättömänä takaajana Böhmerille, ja hän lopetti kirjeensä
+pyytämällä, että hänen ylhäisyytensä toimisi hänen nimessään.
+
+Tähän pyyntöön kardinaali, joka Venuksen-aukion kohtauksesta lähtien
+oli odottanut tilaisuutta saada osoittaa auliuttaan, ilomielin suostui.
+
+Ja niinpä tammikuun 24:ntenä kreivitär ajoi Grand Balconiin, Rue
+Vendômen varrella olevaan jalokivikauppiaiden liikkeeseen. Hänen tummat
+silmänsä välkehtivät, hänen suloiset, eloisat kasvonsa olivat hymyn
+vallassa.
+
+»Hyvät herrat», hän lausui kauppaan astuessaan huolestuneille
+liikekumppaneille, »luulenpa voivani luvata teille, että kaulakoriste
+pian tulee myydyksi.»
+
+Jalokivikauppiaat tuijottivat selkosilmin kuullessaan nämä toivorikkaat
+sanat.
+
+»Tämän kaupan», hän jatkoi selitykseksi, »tulee päättämään hyvin
+ylhäinen herra.»
+
+Bassenge puhkesi runsaisiin kiitoslauseisiin, mutta kreivitär keskeytti
+hänet.
+
+»Mainittu ylimys on ruhtinas-kardinaali Louis de Roban. Hänen
+kanssaan saatte sopia kaupasta, mutta minä neuvon teitä», lisäsi hän
+tuttavallisesti, »olemaan erittäin varovaisia, varsinkin maksuehtoihin
+nähden, joita teille tullaan ehdottamaan. Siinä kaikki, hyvät herrat.
+Toivon teidän muistavan, ettei asia ollenkaan liikuta minua, ja ettei
+minun nimeäni edes mainita asian yhteydessä.»
+
+»Kyllä varmasti, madame», sopersi Böhmer, joka aivan hikoili, vaikka
+ilma oli kylmä — »kyllä varmasti. Kyllä ymmärrämme ja olemme kovin
+kiitollisia. Jos» Hänen kätensä haparoivat hermostuneesti erästä
+laatikkoa. »Jos suvaitsette, madame, ottaa vastaan tämän mitättömän
+esineen kiitollisuudenvelkamme käsirahana, niin me —»
+
+Keskeyttäessään hänet oli kreivittären käyttäytymisessä jotakin
+ylimielistä.
+
+»Te ette näy, Böhmer, oikein käsittävän, ettei asia liikuta ollenkaan
+minua. En minä ole mitään tehnyt», hän yhä väitti. »Minä vain halusin
+auttaa teitä.»
+
+Ja sen sanottuaan hän poistui, jättäen heidät ihmettelemään hänen
+suurta ystävällisyyttään ja vielä enemmän hänen kieltäytymistään
+vastaanottaa kallisarvoista jalokiveä.
+
+Seuraavana aamuna hänen mainitsemansa korkea ylimys, kardinaali itse,
+saapui Grand Balconiin, tullen kuningattaren nimessä kaulakoristetta
+katsomaan ja maksuehdoista sopimaan. Viikon loppuun mennessä kauppa oli
+päätetty. Hinnaksi määrättiin 1.600.000 livreä, jotka kuningattaren
+tulisi suorittaa neljässä erässä, kuluen maksamiseen siten kaikkiaan
+yli kaksi vuotta, ja olisi ensimmäinen erä suoritettava elokuun 1.
+päivänä.
+
+Nämä kauppaehdot kardinaali kirjoitti kauppakirjaan, minkä lähetti
+madame de la Mottelle, jotta hän hankkisi siihen kuningattaren
+hyväksymisen.
+
+Kreivitär palautti hänelle kauppakirjan seuraavana päivänä.
+
+»Hänen majesteettinsa on iloinen ja kiitollinen», hän ilmoitti, »ja
+hyväksyy kaikki toimenpiteenne. Mutta hän ei halua panna nimeään
+mihinkään.»
+
+Mutta siinä kohden kardinaali oli taipumaton. Kaupan tavaton suuruus
+sitä vaati, ja hän kieltäytyi ehdottomasti jatkamasta asiaa ilman hänen
+majesteettinsa allekirjoitusta.
+
+Kreivitär poistui ja palasi vasta kuukauden viimeisenä päivänä,
+kauppakirja täydennettynä kardinaalin toivon mukaisesti. Siihen oli
+nyt kuningattaren omalla käsialalla merkitty, että kauppaehdot oli
+»hyväksytty», ja allekirjoituksena oli »Marie Antoinette de France.»
+
+»Kuningatar», ilmoitti madame de la Motte, »tekee tämän kaupan
+salaisesti, kuninkaan tietämättä, ja hän pyytää erikoisesti, ettei
+teidän ylhäisyytenne päästä kauppakirjaa käsistään. Älkää siis salliko
+kenenkään nähdä sitä.»
+
+Rohan lupasi, mutta hän ei käsittänyt kiellon koskevan asianomaisia
+jalokiviseppiä ja näytti heille kauppakirjan sekä kuningattaren
+nimikirjoituksen, kun he seuraavana päivänä tulivat kaulakoristetta
+tuomaan.
+
+Illan hämyssä pysähtyivät suljetut ajoneuvot Place Dauphinen varrella
+Versailles'issa olevan madame de la Motte Valois'n asunnon edustalle.
+Niistä ilmestyi Rohan, joka lipas kainalossa nousi yläkertaan.
+
+Madame odotti häntä valkopaneloidussa, hämärästi valaistussa huoneessa,
+johon liittyi lasiovinen makuukammio.
+
+»Toitteko kaulakoristeen?»
+
+»Se on tässä», vastasi kardinaali taputtaen hansikoidulla kädellään
+lipasta.
+
+»Hänen majesteettinsa odottaa sitä tänä iltana. Odotan hänen lähettiään
+joka hetki. Hän tulee olemaan tyytyväinen teidän ylhäisyyteenne.»
+
+»Enempää en toivokaan», vastasi kardinaali vakavana ja istahti madamen
+kehoituksesta, kallisarvoinen lipas polvillaan.
+
+Näin odotellessaan he hetken aikaa kevyesti keskustelivat. Kuului
+vihdoin askelia portaista.
+
+»Sukkelaan! Makuukammioon!» huudahti kreivitär. »Kuningattaren lähetti
+ei saa teitä nähdä.»
+
+Roban käsitti heti tilanteen ja poistui makuukammioon, jonka lasioven
+läpi hän voi nähdä, mitä tapahtui.
+
+Oven aukaisi madamen palvelijatar sanoen:
+
+»Kuningattaren asiamies.»
+
+Pitkä, hoikka, mustapukuinen mies, joka oli seurannut kuningatarta
+tuona toisena jalokiviyönä — Venuksenaukion yönä — astui ripeästi
+huoneeseen, kumarsi hovilaisen tavoin madame de la Mottelle ja ojensi
+hänelle kirjeen.
+
+Madame mursi sinetin ja pyysi sitten lähettiä poistumaan hetkeksi.
+Kun tämä oli mennyt, kääntyi hän kardinaaliin päin, joka seisoi
+makuukammion oviaukossa.
+
+»Se on kuningattaren kamaripalvelija Desclaux», hän sanoi ja ojensi
+kardinaalille kirjeen, jonka tuojalle kaulakoriste pyydettiin jättämään.
+
+Hetkistä myöhemmin lähetti taas kutsuttiin huoneeseen, ja madame de la
+Motte ojensi hänelle lippaan.
+
+Viisi minuuttia sen jälkeen kardinaali oli taas ajoneuvoissaan ajaen
+onnellisena takaisin Pariisiin ja matkalla haaveillen kuningattaren
+kiitollisuudesta ja uskollisuudesta.
+
+Kahta päivää myöhemmin kardinaali tavatessaan Böhmerin Versaillesissa
+ehdotti, että tämä menisi kiittämään kuningatarta siitä, että hän oli
+ostanut kaulakoristeen.
+
+Turhaan Böhmer etsi siihen sopivaa tilaisuutta. Sellaista ei sattunut.
+Turhaan hän myöskin odotti saavansa kuulla, että kuningatar oli pitänyt
+kaulakoristetta. Mutta siinä suhteessa hän ei näy olleen huolissaan.
+Sitäpaitsi madame de la Motte oli uskottavasti selittänyt Laportellc
+kuningattaren pidättymisen sitä kantamasta kertomalla, ettei hänen
+majesteettinsa halunnut sitä käyttää ennenkuin se oli maksettu.
+
+Samoin hän seuraavassa heinäkuussa selitti asian kardinaalille, kun
+tämä sitä kyseli palattuaan kolmikuukautisen Strassburgissa olonsa
+jälkeen takaisin Pariisiin. Käyttipä tällöin vielä tilaisuutta
+selittääkseen hänelle, että eräs syy siihen, miksi kuningatar ei oikein
+saattanut omaksua kaulakoristetta, oli se, että hän paljoksui hintaa.
+
+»Olipa mahdollista, että hänen oli vieläkin pakko palauttaa se,
+elleivät Böhmerit suostuneet tinkimään.»
+
+Jospa hänen ylhäisyytensä tämän kuullessaan ehkä oli hieman
+alakuloinen, niin ainakaan hän ei sitä mitenkään osoittanut. Hän lupasi
+käydä neuvottelemassa jalokivikauppiaiden kanssa, ja heinäkuun 10:ntenä
+— kolme viikkoa ennenkuin ensimmäinen osamaksu erääntyi — hän ilmestyi
+Grand Balconiin esittämään Böhmerille kuningattaren toivomukset.
+
+Böhmer tuskin yrittikään pidättää suuttumustaan näkymästä tuikeilla,
+mustanpuhuvilla kasvoillaan. Jollei hänen asiakkaansa olisi ollut
+kuningatar ja kaupanvälittäjänä kardinaali, niin hän varmaankin olisi
+antanut sen puhjeta täyteen valtaansa.
+
+»Hinta, josta sovimme, oli jo kaulakoristeen arvoa paljon alempi», hän
+murisi. »En olisi siihen muuten ollenkaan suostunut, jollemme kivien
+ostamisen vuoksi olisi joutuneet vaikeuksiin — ottamamme lainan ja sen
+korkojen maksamisen takia. Enempi tinkiminen on aivan mahdoton.»
+
+Kaunis kardinaali oli miellyttävä, kohtelias ja pahoitteleva, mutta
+päättävä. Jos niin oli asia, niin ei kai sitten asialle voinut muuta
+kuin palauttaa kaulakoriste.
+
+Böhmer pelästyi. Kaupan purkautuminen saattaisi hänet suorastaan
+perikatoon. Vastahakoisesti hän siihen pakotettuna alensi hintaa 200
+000 livreä, suostuipa vielä kirjoittamaan kuningattarelle seuraavan
+kirjeen, jonka hieno kaunokirjallinen muoto panee lukijan uskomaan,
+että kardinaali oli sen sanellut:
+
+»Madame, olemme onnelliset uskaltaessamme ajatella, että meidän harras
+ja kunnioittava alistumisemme asian uuteen järjestelyyn todistaa
+alttiuttamme ja kuuliaisuuttamme Teidän Majesteettinne määräyksille. Ja
+olemme todella iloiset tietäessämme, että kaunein timanttiyhdistelmä
+koristaa suurinta ja parasta kuningatarta.»
+
+Nyt sattui, että Böhmer oli henkilökohtaisesti viemässä kuningattarelle
+muutamia jalokiviä, jotka kuningas sisarenpoikansa kastamisen johdosta
+lahjoitti kuningattarelle. Hän käytti hyväkseen tätä tilaisuutta
+antamalla kaksi päivää myöhemmin omakohtaisesti kirjeensä hänen
+majesteetilleen. Mutta sattumalta ylihovimarsalkka tuli huoneeseen
+ennenkuin kuningatar ehti aukaista sen, ja niinpä jalokivikauppias
+poistui ennenkuin kuningatar oli lukenut kirjeen.
+
+Perästäpäin kuningatar, madame de Campan'in läsnäollessa, joka asiasta
+muistiinpanoissaan mainitsee, aukaisi kirjeen, tuijotti siihen hetkisen
+ja sitten ehkä Böhmerin itsemurhauhkaa muistellen virkkoi:
+
+»Kuulkaapa, mitä tuo Böhmer houkka minulle kirjoittaa», ja luki
+kirjeen ääneen. »Tehän ratkaisitte Merenren arvoitukset tänä aamuna.
+Voisittekohan ehkä tämänkin arvoituksen ratkaista?»
+
+Ja halveksivasti olkapäitään kohauttaen hän pisti paperin pöydällä
+kirjeiden sinetöimistä varten palavan kynttilän liekkiin.
+
+»Tuo mies on minun oikea kiusanhenkeni», hän jatkoi. »Hänellä on aina
+joitakin mielettömiä päähänpistoja ja aina hänen täytyy niillä minua
+kiusata. Kun ensi kerran hänet tapaatte, niin selittäkää hänelle, miten
+vähän minä timanteista välitän.»
+
+Ja siihen asia raukesi.
+
+Aika kului, ja silloin, viikkoa ennenkuin 350 000 livreä erääntyi,
+saapui madame de la Motte kuningattaren nimessä kardinaalin luo.
+
+»Hänen majesteettinsa», madame ilmoitti, »tuntuu olevan pulassa
+osamaksun suhteen. Hän ei näy haluavan vaivata teitä kirjoittamalla
+siitä. Mutta minä olen keksinyt keinon, millä tavoin voisitte häntä
+miellyttää ja samalla rauhoittaa hänen mieltänsä. Ettekö voisi hankkia
+tuon erääntyvän rahamäärän suuruista lainaa?»
+
+Jollei kardinaali itse olisi sanellut Böhmerille kirjettä, jonka Böhmer
+itse oli antanut kuningattarelle, niin hän varmaankin nyt vihdoin olisi
+älynnyt, ettei kaikki ollut kunnossa. Mutta tuo mainittu seikka poisti
+kaikki epäluulot, ja hän siis ryhtyi neuvottelemaan madame de la Motten
+esittämästä asiasta. Mutta vaikka Rohan olikin upporikas, oli hän aina
+ollut yhtä tuhlaava.
+
+Asian teki mutkikkaammaksi vielä se seikka, että hänen veljenpoikansa,
+Guimenéen ruhtinas, jonka velat nousivat noin kolmeen miljoonaan
+livreen, oli juuri tehnyt vararikon. Luonteensa mukaisesti ja
+pelastaakseen sukunsa kunnian Rohan oli siirtänyt koko velan omiin
+nimiinsä. Siksi hänen mahdollisuutensa olivat tällä hetkellä
+rajoitetut, eikä hän siis niin vähässä ajassa kyennyt hankkimaan niin
+suurehkoa rahamäärää. Ei hänen myöskään onnistunut ajan niukkuuden
+vuoksi lainaakaan hankkia.
+
+Hänen levottomuuttaan vielä lisäsi kuningattaren kirje, jonka
+madame de la Motte toi hänelle heinäkuun 30. päivänä ja jossa hänen
+majesteettinsa kirjoitti, ettei ensimmäistä osamaksua voitu suorittaa
+ennenkuin lokakuun 1. päivänä; mutta silloin tultaisiin varmasti
+maksamaan 700 000 livreä — puolet alennetusta kauppahinnasta. Samalla
+madame de la Motte antoi hänelle 30 000 livreä, erääntyneen osamaksun
+korot, joilla jalokivikauppiaat olisi rauhoitettava.
+
+Mutta jalokivikauppiaat eivät olleetkaan niin vähällä rauhoitettavissa.
+Böhmerin kärsivällisyys oli lopussa, ja hän kieltäytyi ehdottomasti
+myöntämästä maksunlykkäystä tai vastaanottamasta noita 30 000 livreä
+muuten kuin erääntyneen osamaksun lyhennyksenä.
+
+Kardinaali poistui harmistuneena. Jotakin oli heti tehtävä, muuten
+hänen ja kuningattaren salaiset suhteet tulisivat ilmi siten jouduttaen
+onnetonta loppuratkaisua ja aiheuttaen häväistysjutun. Hän haetti
+luokseen madame de la Motten, kiihdytti hänet aivan suunniltaan
+kertomalla uutisensa ja heidän erotessaan kehoitti häntä yrittämään
+parastaan. Kardinaali olisi varmaan hämmästynyt, jos olisi aavistanut,
+mitä kreivitär nyt teki. Huomatessaan, että asia nyt oli tullut
+sellaiseen ratkaisukohtaan, joka vaati rohkeita toimenpiteitä, lähetti
+hän kutsumaan puheilleen Bassengen, yhtiökumppaneista rauhallisemman.
+Tämä saapuikin Rue Neuve St. Gillesin varrelle väittäen, että häntä
+kohdeltiin huonosti.
+
+»Vai kohdellaan huonosti!» virkkoi kreivitär takertuen hänen sanaansa.
+»Kohdellaan huonosti. Niinkö sanotte?» Hän nauroi makeasti. »Sanokaa
+te vain, ystäväiseni, että teidät on petetty, sillä se on oikea sana.
+Te olette joutunut petkutuksen uhriksi.» Bassenge kalpeni; hänen
+mulkosilmänsä pullistuivat vieläkin ulommas hänen pöhöttyneistä
+kasvoistaan.
+
+»Mitä sanottekaan, madame?» Hänen äänensä aivan korisi.
+
+»Kuningattaren nimikirjoitus kardinaalin hallussa olevassa
+kauppakirjassa on väärennetty.»
+
+»Väärennetty! Kuningattaren nimikirjoitusko? Herra Jumala!» Hän
+tuijotti kreivittäreen, ja hänen polvensa alkoivat vapista. »Mistä sen
+tiedätte, madame?»
+
+»Olen nähnyt sen», vastasi kreivitär.
+
+»Mutta — mutta —»
+
+Bassengen hervottomat jalat eivät kannattaneet häntä, ja hän vaipui
+kursailematta tuolille, joka onneksi sattui olemaan hänen lähellään.
+Yhtä kursailematta hän koneellisesti ja aivan pökerryksissään pyyhki
+helmeilevän hien otsaltaan, kohotti sitten peruukkiaan ja pyyhki
+päätään.
+
+»Ei ole mitään syytä kiihtyä», sanoi kreivitär rauhoittavasti.
+»Kardinaali de Rohan on hyvin rikas. Teidän täytyy turvata häneen. Hän
+kyllä maksaa teille.»
+
+»Maksaako?»
+
+Kysymykseen sisältyi sekä toivoa että epäilystä.
+
+»Mitenkäs muuten?» kreivitär kysyi. »Luuletteko hänen sallivan
+sellaista häpeää omalle nimelleen ja kuningattaren nimelle?»
+
+Bassengelle maailma kirkastui. Mikä asiassa oli oikeaa, mikä väärää,
+ja kutka olivat menetelleet rikollisesti, ne olivat aivan toisarvoisia
+seikkoja. Hän ei muusta välittänyt kuin että liike tulisi saamaan ne
+1.400 000 livreä, josta kaulakoriste oli myyty; ja Bassenge älysi
+sukkelaan madame de la Motten sanojen merkityksen.
+
+Mutta kaikkien asiaan kuuluvien onnettomuudeksi, jalokivikauppiaatkin
+mukaan luettuna, Böhmer oli vähemmän mukautuva. Bassengen kertomuksen
+johdosta kovin säikähtyen hän kannatti ehdottomasti avonaista
+menettelyä. Häntä ei voitu mitenkään taivuttaa käymään varovasti
+käsiksi asiaan ja menemään aluksi kardinaalin puheille. Hän hyökkäsi
+oikopäätä Versaillesiin aikoen mennä kuningattaren luo. Mutta niinkuin
+tiedämme, oli kuningatar saanut kyllikseen Böhmeristä. Hän sai siis
+tyytyä purkamaan rukoustensa ja vaatimustensa sekamelskan madame de
+Campanin korviin.
+
+»Teitä on petkutettu, Böhmer», sanoi kuningattaren hovinainen
+oitis. »Hänen majesteettinsa ei ole milloinkaan saanut sellaista
+kaulakoristetta.»
+
+Böhmer ei uskonut. Epäilevänä ja raivoissaan hän palasi Bassengen luo.
+
+Mutta Bassenge, vaikka oli ymmällä hänkin, oli kuitenkin rauhallinen.
+Kardinaali, hän intti, oli heidän takausmiehensä, eikähän voinut
+epäilläkään, ettei kardinaali hinnalla millä hyvänsä täyttäisi
+sitoumustaan, ennemmin kuin suostuisi hukkumaan häväistystulvaan.
+
+Ja niin olisi epäilemättä käynytkin, jos ei Böhmer olisi niin suinpäin
+syöksynyt Versaillesiin. Se pilasi kaiken. Siitä oli seurauksena, että
+Böhmer kutsuttiin heti paikalla saapumaan kuningattaren puheille jonkin
+jalokiviväärennyksen johdosta.
+
+Kuningatar puhutteli häntä kahdenkesken, ja hänen ensi sanoistaan
+Böhmer käsitti, että jalokiviväärennysjuttu oli vain veruke. Kuningatar
+kysyi, mitä hän oikein oli tarkoittanut puheillaan madame de Campanille.
+
+Böhmer ei kyennyt vapautumaan siitä käsityksestä, että häntä
+pidettiin pilkkana. Olihan hän kirjoittanut ja vielä itse antanut
+kuningattarelle kirjeen, missä kiitti häntä kaulakoristeen ostamisesta,
+ja kuningatarhan ei ollut vastannut kirjeeseen — mykkä myöntymys siitä,
+että kaulakoriste oli hänen hallussaan. Kiihtyneessä mielentilassa kun
+oli, hän kävi aivan röyhkeäksi.
+
+»Tarkoittanutko, madame? Tarkoitukseni on vaatia maksu kaulakoristeesta
+ja ilmoittaa, että velkojieni kärsivällisyys on lopussa, niin että
+jollette määrää sen hintaa maksettavaksi, olen perikadon partaalla!»
+
+Maria Antoinette katsoi häntä kylmästi ja ylpeän vihaisesti.
+
+»Rohkenetteko viittailla sellaista, että kaulakoriste on minun
+hallussani?»
+
+Böhmer kalpeni huulia myöten, hänen kätensä liikehtivät tarmokkaasti.
+
+»Kieltääkö teidän majesteettinne sen?»
+
+»Tehän olette röyhkeä!» huudahti kuningatar. »Teidän asianne on vastata
+kysymyksiin, eikä itse kysyä. Vastatkaa siis. Viittailetteko sellaista,
+että minulla on teidän kaulakoristeenne?»
+
+Mutta epätoivon partaalla olevaa ihmistä ei vähällä peloiteta.
+
+»En vain viittaile, madame; minä väitän niin olevan. Valois'n
+kreivitärhän —»
+
+»Kuka on Valois'n kreivitär?»
+
+Tämä äkillinen ja tiukasti lausuttu kysymys oli epäilyksen miekka,
+joka puhkaisi Böhmerin luottamuksen. Hän tuijotti selkosilmin
+hetken aikaa närkästynyttä kuningatarta, malttoi sitten mielensä ja
+kertoi niin suoraan ja mutkattomasti kuin osasi, missä olosuhteissa
+hän oli luovuttanut kaulakoristeen — madame de la Motten avuksi
+tulosta, kardinaali de Rohanin välitystoimesta hänen majesteettinsa
+allekirjoittamine kauppaehtosopimuksineen ja kaulakoristeen
+luovuttamisesta hänen ylhäisyydelleen kuningattarelle viemistä varten.
+
+Maria Antoinette kuunteli kauhistuen ja yhä enemmän suuttuen. Hänen
+kalpeille poskilleen alkoi levitä väriä.
+
+»Laatikaa ja lähettäkää minulle kirjoitettu kertomus kaikesta siitä,
+mitä nyt olette puhunut», hän sanoi. »Saatte mennä.»
+
+Tämä keskustelu tapahtui elokuun 9. päivänä. 15. päivänä oli Marian
+taivaaseenastumisen juhla ja samalla kuningattaren nimipäivä ja siis
+suuri hovipäivä, jolloin Versaillesiin kokoontui paljon ylimyksiä.
+Messu oli määrä toimittaa kuninkaallisessa kappelissa kello kymmeneltä,
+ja tavan säätämänä messun lukijana oli oleva Ranskan _grand aumônier_,
+kardinaali de Rohan.
+
+Mutta kello kymmeneltä pidettiin kuninkaan työhuoneessa kokous,
+johon ottivat osaa kuningas ja kuningatar, vapaaherra de Breteuil
+ja valtiosinetin hoitaja Miromesnil. He luulivat olevansa kutsutut
+neuvottelemaan siitä, mihin toimiin olisi ryhdyttävä jossakin
+timanttikaulakoristeasiassa. Mutta todellisuudessa nämä sallimuksen
+ohjaamat nuket auttoivat Ranskan kohtalon ratkaisua.
+
+Kuningas, lihava, paksu ja hidasluontoinen, istui kullatussa tuolissa,
+kultapronssiupotuksilla koristetun kirjoituspöydän ääressä. Hänen
+häränsilmänsä olivat huolestuneet. Kaksi harminryppyä poimutti hänen
+ison nenänsä yläpuolella olevaa lihaa. Hänen vieressään, hieman
+taempana, seisoi kuningatar, kalpeana ja ylevänä, ja heitä vastapäätä
+seisoi herra de Breteuil, lukien ääneen Böhmerin laatimaa kertomusta.
+
+Kun hän oli lopettanut, vallitsi hetken aikaa kuolon hiljaisuus. Sitten
+lausui kuningas melkein valittavalla äänellä:
+
+»Mitä sitten on tehtävä? Mitä oikein on tehtävä?» Siihen vastasi
+kuningatar äreänä ja vihaisesti.
+
+»Kun roomalainen purppura ja ruhtinaan arvonimi ovat vain naamioita
+petkuttajan suojaamiseksi, niin on vain yksi tehtävä. Petkuttaja on
+paljastettava ja rangaistava.»
+
+»Mutta», sopersi kuningas, »emmehän ole kuulleet kardinaalia.»
+
+»Luuletteko sitten, että Böhmer tai kukaan muukaan ihminen rohkenisi
+valehdella tällaisessa asiassa?»
+
+»Mutta ottakaa huomioon, madame, kardinaalin sääty ja suku», puuttui
+rauhallisesti puheeseen järkevä Miromesnil, »ottakaa huomioon se
+hälinä ja häväistys, mikä on seurauksena, jos tämä asia saatetaan
+julkisuuteen.»
+
+Mutta Maria Teresian kuuliaista tytärtä, joka äitinsä käskystä ja
+äitinsä vuoksi vihasi Rohania, ei sellainen järkevä huomioonottaminen
+miellyttänyt.
+
+»Mitä häväistykset meihin kuuluvat?» hän kysyi.
+
+Kuningas katsahti Breteuiliin.
+
+»Entä te, vapaaherra? Mikä on teidän ajatuksenne?» Breteuil, Rohanin
+verivihollinen, kohautti olkapäitään ja näpsäytti asiakirjaa.
+
+»Kun meillä kerran on tämä, sire, niin minusta tuntuu, että ainoa keino
+on vangita kardinaali.»
+
+»Te siis uskotte —», aloitti kuningas, mutta keskeytti lauseensa.
+
+Mutta Breteuil oli käsittänyt.
+
+»Tiedän kardinaalin olevan rahapulassa. Hän on ainakin ollut tuhlaava
+kulutuksessaan, ja nyt häntä lisäksi rasittavat ruhtinas de Guimenéen
+velat.»
+
+»Ja te jaksatte uskoa», huudahti kuningas, »että Rohanin sukuinen
+ruhtinas, olipa hän miten pahassa rahapulassa tahansa, saattaisi — voi,
+se on mahdotonta!»
+
+»Mutta onhan hän anastanut nimeni», keskeytti kuningatar. »Onhan hän
+osoittautunut alhaiseksi, typeräksi väärentäjäksi.»
+
+»Emme ole kuulleet, mitä hänellä saattaa olla sanottavaa
+puolustuksekseen», huomautti kuningas ystävällisesti.
+
+»Ja hänen ylhäisyytensä voisi ehkä selittää asian», virkkoi Miromesnil,
+»varmaankin olisi järkevää suoda hänelle tilaisuus.»
+
+Hitaasti kuningas nyökäytti suurta, puuteroitua päätään.
+
+»Hakekaa hänet käsiinne. Tuokaa tänne heti!» hän sanoi Breteuilille; ja
+Breteuil poistui kumartaen.
+
+Pian hän palasi ja hänen ovea pidellessään komea kardinaali ollenkaan
+aavistamatta, mikä häntä odotti, tyynenä ja rauhallisena, käskevä
+olento tulipunaisessa silkkiviitassaan, asteli kahisten kuninkaallisten
+eteen ja joutui siten kuningattaren silmien eteen ensi kerran tuon
+vuosi takaperin Venuksen-aukiossa sattuneen ihanan yön jälkeen.
+
+Yht’äkkiä kuningas antoi salamansa iskeä.
+
+»Serkku hyvä», hän sanoi, »mitä timanttikoristeita teidän sanotaan
+kuningattaren nimessä ostaneen?»
+
+Kuningas ja kardinaali katsoivat toisiaan silmiin kuningas tiukasti,
+kardinaali hämmästyneenä, kuningas tuolissaan etunojassa istuen,
+kardinaali seisten jännittyneenä ja yht'äkkiä jäykistyen.
+
+Vähitellen veri pakeni Rohanin kasvoilta, ja hän kävi kalman kalpeaksi.
+Hän etsi kuningattaren silmiä ja huomasi hänen halveksivan katseensa ja
+mutruisen suunsa. Silloin hänen uljas päänsä vihdoinkin hieman kumartui.
+
+»Sire», hän sanoi epävarmalla äänellä, »huomaan tulleeni petetyksi.
+Mutta itse en ole ketään pettänyt.»
+
+»Sitten teidän ei tarvitse olla huolissanne. Teidän tarvitsee vain
+selittää asia.»
+
+Selittää! Sitäpä juuri hän ei voinut tehdä. Ja toisekseen, minkä
+luontoista selitystä häneltä oikeastaan vaadittiin? Hänen siinä
+hämmästyneenä seistessään kuningatar ratkaisi tämän kysymyksen.
+
+»Jos te todella olette tullut petetyksi», sanoi hän ivallisesti,
+posket hehkuen ja silmät terävinä kiiluen, »niin olette joutunut
+itsepetoksen uhriksi. Mutta siinäkin tapauksessa on uskomatonta,
+että itsepetos olisi johtanut teidät niin pitkälle, että esiinnytte
+minun asiamiehenäni — te, jonka luulisi tietävän olevansa viimeinen
+ihminen Ranskassa, jota siihen tarkoitukseen käyttäisin, te, jota en
+ole puhutellut kahdeksaan vuoteen.» Hänen silmissään kimalteli harmin
+kyyneleitä, hänen äänensä kävi kimeäksi. »Ja koska ette ole sitä
+kieltänyt, koska esitätte sellaisen kehnon verukkeen, että teitä on
+petetty, niin täytyy meidän vasten tahtoammekin se uskoa.»
+
+Näin hän yhdellä iskulla murskasi kaikki ne ihanat toiveet, joita
+kardinaali oli hellinyt jalokiviyöstä lähtien — jalokivipä todellakin
+— Venuksen-aukiossa; näin hän teki tyhjäksi kardinaalin kaikki
+kunnianhimoiset pyyteet ja saattoi miehen itsensä puolipökerryksiin.
+
+Huomatessaan tämän kardinaalin hämmentyneen tilan tärkeä, mutta
+hyvänluontoinen kuningas nousi seisomaan.
+
+»Kuulkaapa, serkku», hän sanoi ystävällisemmin, »rauhoittukaa. Istukaa
+tähän ja kirjoittakaa, mitä teillä mahdollisesti on sanottavaa
+selitykseksi.»
+
+Ja sen sanottuaan hän kuningattaren ja kummankin ministerin seuraamana
+poistui takana olevaan kirjastoon.
+
+Yksin jäätyään Rohan hoiperteli pöydän luo ja vaipui hervotonna
+tuolille. Hän otti kynän käteensä, mietti hetken aikaa ja alkoi
+kirjoittaa. Mutta hän ei ollut vieläkään selvillä asiasta. Hän ei
+vieläkään jaksanut käsittää, miten suunnattomasti häntä oli petetty,
+ei voinut vielä uskoa, että nuo rakkaat kirjeet, jotka hän oli saanut
+Maria Antoinettelta, olivat väärennettyjä, ettei hänen Venuksenaukiossa
+kohtaamansa nainen ollut kuningatar, ja ettei siis kuningatar ollut
+antanut hänelle ruusua, jonka kuihtuneita terälehtiä hän yhdessä noiden
+kirjeiden kanssa säilytti punaisessa marokonnahkaisessa kirjesalkussa.
+Mutta sen hän toki käsitti, että hänen kunnian tähden — kuningattaren
+kunnian — oli esitettävä asia siinä muodossa; ja sen mukaisesti hän nyt
+laati kertomuksensa.
+
+Kun se oli valmis, niin hän itse vei sen kirjastossa olevalle
+kuninkaalle.
+
+»Onko teillä nyt kaulakoriste?» hän kysyi Rohanilta. »Sire, minä annoin
+sen tuon Valois-naisen haltuun.»
+
+»Missä on tuo nainen?»
+
+»En tiedä, sire,»
+
+»Entä kuningattaren nimikirjoituksella varustettu valtakirja, jonka
+jalokivikauppiaat sanovat teidän esittäneen heille — missä se on?»
+
+»Se on minulla, sire. Minä toimitan sen teille. Vasta tällä hetkellä
+käsitän, että se on väärennetty.»
+
+»Nytkö vasta?» huudahti kuningatar pilkallisesti.
+
+»Hänen majesteettinsa kuningattaren nimeä on loukattu», sanoi kuningas
+vakavana. »Se on puhdistettava. Kuninkaana ja puolisona velvollisuuteni
+on selvä. Teidän ylhäisyytenne on pakko alistua vangittavaksi.»
+
+Rohan peräytyi hämmästyneenä askelen. Hän oli valmistunut epäsuosioon
+ja viraltapanoon, mutta ei tähän.
+
+»Vangittavaksiko?» hän kuiskasi. »Voi, vartokaa, sire. Julkisuus!
+Häväistys! Ajatelkaahan toki! Mitä tulee kaulakoristeeseen, niin minä
+maksan sen itse ja kärsin siten rangaistuksen herkkäuskoisuudestani.
+Vannotan teitä, sire, antakaa asian päättyä tähän. Pyydän sitä oman
+itseni vuoksi, Soubisen ruhtinaan vuoksi ja Rohanin nimen vuoksi, joka
+syyttä suotta ja mitään hyödyttämättä tulisi tallatuksi lokaan.»
+
+Hän puhui sekä lämmöllä että voimalla; ja vaikk'ei hän siihen enää
+mitään lisännyt, saattoi hän kuitenkin läsnäolijat siihen vakaumukseen,
+että paljon enemmän voitaisiin puhua hänen esittämänsä menettelytavan
+hyväksi.
+
+Kuningas epäröi miettiväisenä. Tämän huomatessaan järkevä,
+kaukonäköinen Miromesnil rohkeni esittää ne perusteet, joihin Rohan oli
+viitannut, ja painosti varsinkin sitä seikkaa, että häväistystä olisi
+vältettävä.
+
+Ludvig nyökkäili merkiksi, että hyväksyi tämän kannan, mutta silloin
+Maria Antoinette ei kauemmin voinut pidättää vihaansa, vaan puhkesi
+puhumaan näitä järkeviä toimenpiteitä vastaan.
+
+»Tämä inhoittava juttu on saatettava julkisuuteen», hän vaati. »Minun
+nimeni puhdistamiseksi asia on julkisesti selvitettävä. Kardinaali
+selittäköön kaikkien tiettäväksi, miten hän johtui olettamaan, että
+minä, vaikk'en ole puhutellut häntä kahdeksaan vuoteen, olisin halunnut
+hänen apuaan kaulakoristeen ostossa.»
+
+Hänellä oli kyynelet silmissä, ja hänen heikkoluontoinen, vaihemielinen
+puolisonsa arveli hänellä olevan oikeuden tätä vaatia. Ja niinpä koko
+maailman hämmästykseksi ruhtinas Louis de Rohan teljettiin vankilaan
+tavallisena varkaana.
+
+Typerä, ajattelematon, lyhytnäköinen nainen oli antanut vihansa voittaa
+kaikki järkiperusteet — välittämättä seurauksista, välittämättä
+tapahtuvasta vääryydestä, kunhan vain hänen kostonhimonsa, jota
+kokonaan hallitsi hänen vihansa kardinaalia vastaan, tuli tyydytetyksi.
+
+Tämän halpamaisen teon seuraukset olivat hirmutavalla kohdistuvat
+häneen itseensä. Vesissä silmin ja verisenä hän oli sovittava tämän
+armeliaisuudenpuutteensa; hyvin pian hän oli korjaava sen katkerat
+hedelmät.
+
+Saint-Just, huomattava parlamentin jäsen, vallankumouksessa täyteen
+kukoistukseensa puhkeavien uusien aatteiden etevimpiä ajajia, lausui
+kansanomaisen käsityksen kaulakoristejutusta sanoilla:
+
+»Suuri ja ilahduttava juttu! Kardinaali ja kuningatar sekaantuneina
+väärennys- ja petkutusrikokseen! Kuonaa piispansauvalla ja valtikalla!
+Mikä vapaudenaatteiden riemuvoitto!»
+
+Seuranneensa oikeudenkäynnissä, joka suoritettiin parlamentin edessä,
+madame de la Motte, eräs Reteaux de Villette-niminen mies, joka oli
+väärentänyt kuningattaren nimen ja jäljitellyt hänen käsialaansa ja
+esiintynyt Desclaux'na, ja muudan neiti d'Oliva — hän oli käyttänyt
+hyväkseen erehdyttävää yhdennäköisyyttään Maria Antoinetten kanssa
+esiintyäkseen kuningattarena Venuksenaukiossa — havaittiin syyllisiksi
+ja tuomittiin. Mutta kaulakoristetta ei saatu takaisin. Se oli
+hajoitettu ja muutamat timanteista olivat jo myydyt; toisia oli
+kapteeni de la Motte myymässä Lontoossa, jonne hän oli sitä varten
+matkustanut ja jonne hän, viisaasti kyllä, jäi.
+
+Kardinaali julistettiin syyttömäksi kaiken kansan suureksi iloksi
+ja riemuksi, mikä varmaankin suututti ja katkeroitti kuningatarta.
+Hänen mahtava sukunsa, Ranskan papisto, ja itse kansa, jonka
+suosiossa hän aina oli ollut, olivat kukin uupumatta työskennelleet
+hänen vapauttamisekseen. Ja niinpä tapahtui, että se ainoa mies,
+jonka kuningatar oli aikonut kukistaa, päinvastoin oli ainoa asiaan
+sekaantunut henkilö, joka selvisi siitä vahingoittumattomana.
+Kuningattaren viha kardinaalia kohtaan nostatti häntä itseään
+vastaan kardinaalin kaikkiin kansanluokkiin kuuluvien ystävien
+vihan. Hirvittäviä häväistyskirjoituksia kierteli hänestä kautta
+Euroopan. Uskottiin ja todistettiin, että hän oli sekaantunut tähän
+huijausjuttuun syvemmin, kuin mitä oli päässyt julkisuuteen, että
+madame de la Motte oli vain syntipukkina, että kuningatarkin olisi
+kuulunut syytettyjen penkille, ja että hänet pelasti vain häntä
+suojeleva kuninkuus.
+
+Ajatelkaa, mikä erinomainen ase tästä tuli niiden miesten käsiin,
+jotka ajoivat uusia vapauden aatteita — jotka koettivat todistaa
+turmeltuneeksi sen järjestelmän, jota he yrittivät kaataa!
+
+Maria Antoinetten olisi pitänyt jonkinverran käsittää tätä. Ja hän
+olisikin ehkä käsittänyt, jollei vihansa olisi häntä sokaissut, jollei
+hän niin kiihkoisesti olisi käyttänyt hyväkseen tilaisuutta kostaa
+Rohanille tämän pureva ivalausuma hänen äidistään. Hän olisi ehkä
+säästynyt paljosta, jos olisi, itse tilaisuudessa ollessaan, säästänyt
+Rohania. Mutta nyt kaikuivat alati hänen korvissaan jutun ilkeämieliset
+jälkipuheet ja Saint-Justin ilakoivat sanat. Ne seurasivat häntä siihen
+oikeudenistuntoon, jossa häntä vallankumoustribunaalin edessä kahdeksan
+vuotta myöhemmin tutkittiin. Ne seurasivat häntä itse mestauslavalle,
+johon ne epäilemättä olivat hankkineet laudan.
+
+
+
+
+VII. KAUHUN YÖ
+
+Carrier'n toimeenpanemat hukutukset Nantes'issa
+
+
+
+VII. KAUHUN YÖ.
+
+
+Nantes'in kaupungin vallankumousvaliokunta, joka oli täydentänyt
+itsensä muutamilla piirikunnan viranomaisilla ja joillakin kansanseuran
+jäsenillä, istui Cour des Comptes'in upeassa eteissalissa, joka
+vielä oli säilyttänyt paljon yksinvallan-aikaista ylellisyyttään. He
+istuivat odotellen — Goullin, asianajaja, valiokunnan puheenjohtaja,
+heikko, hienon kivulloinen, tulisen kaunopuhelias; Grandmaison,
+miekkailumestari, joka oli joskus ollut herrasmies, tiukkasilmäinen,
+kiihkeän näköinen; Minée, entinen piispa, nyt departementin päällikkö;
+Pierre Chaux, hävinnyt kauppias; sansculotti Forget, kansanseuran
+jäsen, epäsiisti, takkutukkainen renttu; sekä lisäksi kolmisenkymmentä
+muuta miestä, kaikilta elämänaloilta kokoonhaalittuja.
+
+Lamput paloivat, ja niiden keltaisessa valaistuksessa tuo sekalaisiin
+pukimiin pyntätty joukko näytti alakuloiselta ja tyytymättömältä, oli
+näet joulukuu, ja tuon suuren huoneen ilma oli kylmä ja kostea.
+
+Yht'äkkiä ovenvartija työnsi ovet auki ja ilmoitti kuuluvalla äänellä:
+
+»Kansalainen-edusmies Carrier.»
+
+Tuo mahtava mies tuli huoneeseen ripeästi astellen. Hän oli
+keskikokoinen, ylen hieno ja hento, hänen savenväriset kasvonsa
+olivat laihat, kulmakarvat kaarevat, nenä korkea, ja suu suuri ja
+veltto. Hänen syvälle painuneet tummat silmänsä tuijottivat tuimasti,
+ja sysimustia hiustupsuja, jotka olivat irtautuneet palmikkonauhan
+alta, riippui hänen tuhkanharmaalla otsallaan. Hänellä oli yllään
+pullonvihreä, turkisvuorinen ratsastakki, jonka helmat ulottuivat
+polussaappaitten varrensuihin asti, ja tavattoman korkea pystykaulus
+melkein kosketti hänen pyöreän hattunsa lieriä. Takin alta näkyi
+vyötäisille kääritty, virkaan kuuluva trikolori, ja korvissa oli
+kultarenkaat.
+
+Sellainen oli viidenneljättä ikäisenä Jean Baptiste Carrier, konventin
+valtuuttama länsiarmeijan tarkastaja, edustaja, jonka juumalaapelkäävät
+vanhemmat aikoinaan olivat pappisuralle aikoneet. Hän oli oleskellut
+kuukauden päivät Nantes'issa, lähetettynä sinne valtiorakennusta
+puhdistamaan.
+
+Hän tavoitti puoliympyrässä istuvan kokouksen polttopisteeseen asetetun
+tuolin. Sen vieressä seisten, toinen laiha käsi sen selustaan nojaten,
+hän silmäili heitä inhoavin katsein, iva suupielessä, hentoudestaan
+huolimatta niin peloittavan ja töykeän näköisenä, että noista rotevista
+miehistä usea tunsi masentuvansa hänen edessään.
+
+Yht'äkkiä hän kimeällä ja äkäisellä äänellä puhkesi vuolaaseen
+sanatulvaan:
+
+»En käsitä, mistä tulen vietävästä se aiheutua, mutta totta on,
+että koko sinä kuukauden aikana, minkä minä olen oleskellut täällä
+Nantes'issa, te olette alituiseen antaneet minulle aihetta moittia
+teitä. Olen kutsunut teidät tänne eteeni puolustamaan itseänne, mikäli
+se on mahdollista, kelvottomuutenne johdosta!» Ja hän heittäytyi
+tuoliinsa, kääräisten turkisvuorisen takkinsa tiukkaan ympärilleen.
+»Antakaapa kuulua!» hän tiuskaisi.
+
+Minée, virkansa menettänyt piispa, jolla oli vielä jäljellä
+jonkinverran piispallista arvokkuutta olennossaan, jonkinverran
+piispallista liukaskielisyyttä puheessaan, pyysi kunnioittavasti, että
+edusmies lausuisi ajatuksensa täsmällisemmin.
+
+Tällainen kehoitus saattoi hänet aivan vimmoihinsa. Hänen
+tuittupäisyytensä oli todellakin ansiosta tullut sananparreksi.
+
+»Vai vielä täsmällisemmin!» hän kiljui naama irvissä ja kuopalla
+olevat silmät hehkuen. »Onko sitten mielestänne tässä saastaisessa
+kaupungissa ainoatakaan asiaa, mikä ei olisi hullusti? Kaikki täällä on
+hullusti! Te olette lyöneet laimin velvollisuutenne pitää kunnollista
+huolta Vendéen armeijasta. Angers on menetetty, ja nyt nuo rosvot
+uhkaavat itse Nantes'ia. Kaupungissa vallitsee suuri puute, tauti
+leviää, ihmisiä kuolee kaduilla nälkään ja vankiloissa lavantautiin.
+Ja — _sacré nom!_ — te pyydätte minua selittämään täsmällisemmin,
+missä on vika. Vika on teidän kurjan hallintonne. Tekö muka olette
+hallitsijamiehiä? Senkin — » Hänen sanojaan ei sovi painattaa. »Olen
+tullut tänne ravistaakseni teistä velttoutenne, ja niin totta kuin − −
+minä sen teistä ravistan tai sitten katkaisen kirotut päänne.»
+
+He aivan kauhusta vapisivat hänen kuoppaisten silmiensä raivoisan
+katseen vaikutuksesta.
+
+»No?» haukahti hän tovin aikaa vaiettuaan. »Oletteko te paitsi hulluja
+vielä mykkiäkin?»
+
+Forget-renttu uskalsi vastata hänelle:
+
+»Minä olen sanonut kansanseuralle, että jos asiat käyvät hullusti,
+niin johtuu se siitä, ettei kansalainen Carrier suostu neuvottelemaan
+hallinnon kanssa.»
+
+»Niinkö te sanoitte heille, tottako, senkin − − valehtelija?» kiljui
+Carrier. »Enkö ole parhaillani täällä neuvottelemassa kanssanne? Olisin
+kai minä tullut ennenkin, jos olisitte pyytäneet. Mutta sen sijaan te
+vain odotatte, että minä itsestäni lähtisin kertomaan teille, että
+teidän − − hallintonne vie Nantes'in perikatoon.»
+
+Goullin, hieno ja kaunopuhelias Goullin, nousi häntä lepyttämään:
+
+»Kansalainen-edusmies, me myönnämme todeksi kaiken, mitä täällä olette
+puhunut. Kaikki on aiheutunut väärinkäsityksestä. Emme ole pitäneet
+sopivana kutsua puheillemme pyhän kansan korkeaa edusmiestä. Me
+olemme odottaneet, että itse hyväntahtoisesti olisitte antanut meidän
+tietää, miten haluatte meneteltävän, ja kun te nyt olette sen meille
+ilmoittanut, niin ei ole syytä pelätä, ettei tästäpuolin toimittaisi
+pontevasti. Ne epäkohdat, mitkä mainitsette, ovat paha kyllä olemassa!
+Mutta ne eivät ole niin syvälle juurtuneet, ettemme teidän johdollanne
+ja neuvollanne saisi niitä hävitetyiksi, ja maaperää, vapauden
+hedelmöittävien sadekuurojen avulla, taas hyviä hedelmiä kantavaksi.»
+
+Leppyneenä Carrier murisi hyväksyvästi.
+
+»Hyvin puhuttu, kansalainen Goullin. Se hedelmöittävä aine, jota
+maaperä tarvitsee, on veri — ylimysten ja liittoutuneiden veri, ja minä
+voin teille luvata, ylevän kansan nimessä, että sitä teille tullaan
+runsaasti toimittamaan.»
+
+Kokous taputti innostuneena käsiään ja hiveli niin hänen
+turhamaisuuttaan. Hän nousi seisomaan, lausui kiitoksensa sen johdosta,
+että oli tullut niin perinpohjin ymmärretyksi, levitti kätensä ja pyysi
+departementin päällikön, Minéen, tulemaan hänen luoksensa, jotta hän
+voisi antaa hänelle veljeyssuudelman.
+
+Sitten he rupesivat miettimään parannuskeinoja ja keinoja nälän ja
+taudin vastustamiseksi. Carrier'n käsityksen mukaan oli olemassa
+vain yksi ainoa vaikuttava keino — ruokittavien suiden lukua oli
+vähennettävä, sairaista oli päästävä.
+
+Samana päivänä oli kuusi Le Bouffayn vankia tuomittu kuolemaan
+pakoyrityksestä.
+
+»Mistä voimme tietää», hän kysyi, »ovatko nuo kuusi ainoat syylliset?
+Mistä voimme tietää, eivätkö Le Bouffayssa kaikki ole kuolemaan
+vikapäitä? Vangit potevat tautia, mikä leviää Nantes'in hyviin isänmaan
+ystäviin; he syövät leipää, joka on vähissä, ja samaan aikaan hyvät
+isänmaan ystävät kuolevat. Meidän täytyy katkaista kaula noilta
+kirotuilta sioilta!» Hän aivan kiihtyi omasta ehdotuksestaan. »Niin,
+se se olisi vaikuttava toimenpide. Ryhdytäänpä asiaan heti paikalla.
+Menköön joku hakemaan vallankumoustribunaalin puheenjohtajan tänne.»
+
+Hänet haettiin — hyväsukuinen lakimies, nimeltä François Phélippes.
+
+»Kansalainen-puheenjohtaja», lausui hänelle Carrier, »Nantes'in
+hallitus on neuvotellut tärkeästä toimenpiteestä. Tänä päivänä te
+tuomitsitte kuolemaan kuusi Le Bouffayn vankia pakoyrityksestä. Saatte
+lykätä toistaiseksi tuomion täytäntöönpanon voidaksenne ulottaa
+tuomionne Le Bouffayn kaikkiin vankeihin.»
+
+Vaikka Phélippes olikin innokas vallankumouksellinen, oli hän kuitenkin
+järkevä ja johdonmukainen ja kunnioitti lakimiehenä laillisia muotoja.
+Tämä käsky, joka annettiin niin huolettoman häikäilemättömällä tavalla
+jota ei yksikään läsnäolijoista vastustanut, tuntui hänestä yhtä
+luonnottomalta ja naurettavalta kuin se oli kauhistuttava.
+
+»Mutta sehän on sula mahdottomuus, kansalainen-edusmies», hän sanoi.
+
+»Mahdottomuus!» ärjyi Carrier. »Mitä hullua puhetta?
+
+Hallitus haluaa teidän käsittävän, että se ei ole mahdottomuus. Ylevän
+kansan pyhä tahto — »
+
+Phélippes keskeytti hänet ilman muuta.
+
+»Ei ole Ranskassa sitä valtaa, joka voi peruuttaa lainvoiman saaneen
+tuomion täytäntöönpanon.»
+
+»Ei ole — ei ole sitä valtaa!»
+
+Carrier'n veltto suu jäi ammolleen. Hän oli liian hämmästynyt
+suuttuakseen.
+
+»Sitäpaitsi», jatkoi Phélippes rauhallisena, »on huomattava, että Le
+Bouffayn muut vangit ovat syyttömät siihen rikkomukseen, jonka tähden
+nuo kuusi on tuomittu kuolemaan.»
+
+»Mitä se kuuluu asiaan?» kiljui Carrier. »Viime vuonna minä ratsastin
+aasintammalla, joka järkeili paremmin kuin te! Kautta — — mitä se
+kuuluu asiaan?
+
+Mutta kokouksessa oli jäseniä, jotka olivat samaa mieltä kuin
+Phélippes, ja jotka, vaikkei heillä ollut rohkeutta lausua ajatuksiaan,
+kuitenkin rohkenivat kannattaa toista, joka niin pelkäämättä ne esitti.
+
+Vihasta väristen Carrier hyppäsi pystyyn tämän vastarinnan
+huomatessaan. »Minusta näyttää», hän ärjyi, »että on olemassa
+muitakin kuin Le Bouffayn roistot, jotka kansakunnan hyväksi vaatii
+tehdä päätään lyhyemmiksi. Sanonpa teille, että te hitaudellanne ja
+varovaisuudellanne vahingoitatte yleishyvää. Hävittäkää nuo roistot
+joka sorkka!»
+
+Eräs Robin-niminen, kaunis, huonotapainen nuorukainen säesti häntä.
+
+»Kunnon kansalaiset ovat ilman leipää! On oikeus ja kohtuus, että
+roistot kuolevat, eivätkä syö nälkään nääntyvien kunnon ihmisten
+leipää.»
+
+Carrier pui nyrkkiä kokoukselle.
+
+»Siinä nyt kuulette, senkin — ! En minä voi armahtaa niitä, jotka laki
+tuomitsee.»
+
+Se oli onneton sana, ja Phélippes takertui siihen.
+
+»Se on totta, kansalainen-edusmies», sanoi Phélippes. »Ja mitä Le
+Bouffayn vankeihin tulee, niin saatte odottaa, kunnes laki heidät
+tuomitsee.»
+
+Ja jäämättä enempää kuuntelemaan hän poistui yhtä varmoin askelin kuin
+oli tullutkin, välittämättä ollenkaan äkkiä syntyneestä metelistä.
+
+Kun hän oli mennyt, viskausi kansanedustaja huultansa purren tuoliinsa
+takaisin.
+
+»Siinä menee mies, joka vielä ajan tullen astelee giljotiinille», hän
+murisi.
+
+Mutta hän oli iloinen päästessään hänestä eikä olisi suinkaan halunnut
+häntä takaisin noudettavaksi. Hän näki, miten Phélippes'in vastarinta
+oli saattanut muutamien kokouksen jäsenten heikomman vastarinnan
+jäykistymään. Jos hän halusi ajaa tahtonsa perille, niin sai hän
+sen paremmin aikaan ilman lakimielistä vallankumoustribunaalin
+puheenjohtajaa. Ja tahtonsa hän saikin lopulta perille, ei kuitenkaan
+ennenkuin oli raivoten kironnut ja haukkunut niitä harvoja, jotka
+uskalsivat väitellä hauen tukkuteurastustaan vastaan.
+
+Kun hän vihdoin poistui, oli päätetyksi tullut, että kokous ryhtyisi
+valitsemaan toimikuntaa, jonka olisi heti laadittava luettelo Nantes'in
+vankiloihin teljetyistä kansalaisista. Kun luettelo oli valmis, oli
+se toimitettava vallankumousvaliokunnalle, joka tiesi miten toimia,
+sillä Carrier oli lausunut ajatuksensa täysin selkeästi. Ensimmäinen
+hyödyllinen toimenpide kaupunkia rasittavien epäkohtien poistamiseksi
+oli heti paikalla tuhota Nantes’in vankilain asukkaat.
+
+Seuraavana kylmänä joulukuun aamuna ani varhain valiokunta — joka
+Goullinin puhetta johtaessa oli pitänyt kokousta kaiken yötä —
+lähetti noin viisataa nimeä käsittävän luettelon Nantes'in kaupungin
+komentajalle, kenraali Boivinille, käskien hänen viipymättä koota
+mainitut henkilöt, kuljettaa ne L'Eperonniereen, ja ammuttaa ne siellä.
+
+Mutta Boivin oli sotilas, eikä sotilas ole sanculotti. Hän vei
+käskykirjeen Phélippes'ille, ilmoittaen tälle, ettei hän aikonut sitä
+noudattaa. Boivinin hämmästykseksi Phélippes oli samaa mieltä. Hän
+lähetti käskykirjeen takaisin valiokunnalle, leimaten sen julkean
+laittomaksi, huomauttaen heitä siitä, että oli laitonta kenenkään
+käskystä siirtää ainoaakaan vankia, jollei käsky perustunut tribunaalin
+tuomioon.
+
+Valiokunta säikähtyi tätä vallankumoustribunaalin puheenjohtajan
+päättävää esiintymistä eikä uskaltanut jatkaa vaatimustaan, ja asia jäi
+silleen.
+
+Kun tämä tuli Carrier'n tietoon, niin lausui hän asioita, jotka ovat
+entistäkin mahdottomampia painattaa. Hän raivosi kuin mielipuoli
+ajatellessaan, että verukehtiva lakimies uskalsi vastustaa häntä, pyhän
+kansan korkeaa edusmiestä.
+
+Sattui niin, että viisikymmentäkolme pappia, jotka oli tuotu
+Nantes'iin jokin päivä sitten, majaili _entrepôt_’n vajoissa tilaa
+odottamassa, niin etteivät heidän nimensä esiintyneet vielä missään
+vankiluetteloissa. Loukattuja tunteitaan lohduttaakseen hän käski
+ystäviensä, Marat-seuran jäsenten, hävittää heidät.
+
+Lamberty, marat'laisten esimies, kysyi häneltä, millä tavalla se olisi
+tapahtuva.
+
+»Milläkö tavalla?» urahti hän. »Älä ole salaperäinen, ystäväni. Heitä
+ne siat veteen, ja hävitä sillä tavoin. Kyllähän niitä Ranskassa vielä
+on yllinkyllin jäämäänkin.»
+
+Mutta hän näyttää selittäneen tarkoituksensa tarkemmin, ja mitä hän
+oikein oli määrännyt ja miten määräyksiä noudatettiin, ilmenee eräästä
+hänen konventille kirjoittamastaan kirjeestä, missä hän ilmoitti,
+että nuo viisikymmentäkolme papin pakanaa »oli suljettu alukseen
+Loire-virralle, joka oli viime yönä niellyt heidät.» Ja lisäsi lopuksi:
+»Mikä kumouksellinen virta onkaan meidän Loire!»
+
+Konventti ei aavistanut, mitä hän oikein tarkoitti ja kun Carrier
+sai kuulla, että kansalliskonventissa oli taputettu käsiä hänen
+kirjeelleen, niin hän sai uutta rohkeutta murtamaan kaikki esteet, mitä
+joutavanpäiväinen laillisuus asetti hänen tielleen. Ja lisäksi, mitä
+vallankumousvaliokunta kokonaisuutena — Phelippes'in peloittamana − ei
+uskaltanut tehdä, sen hän saattoi toimittaa uskollisten ja vähemmän
+tunnontarkkojen marat'lais-ystäviensä avulla.
+
+Tämän Marat-seuran, vallankumousvaliokunnan poliisijärjestön, jonka
+jäsenet olivat Nantes'in sanculottien huonointa ainesta ja jota johti
+Fleury-niminen roisto oli Carrier itse Goullinin avulla perustanut.
+
+Frimaire-kuun 24. päivän iltana vuonna 3 (joulukuun 14:s, 1793,
+vanhaa lukua), mikä oli lauantai, Fleury kokosi noin kolmekymmentä
+miestänsä ja vei heidät Cour des Comptes'iin, jossa Goullin, Bachelier,
+Grandmaison ynnä muutamia muita Carrier'lle ehdottomasti uskollisia
+valiokunnan jäseniä heitä odotti. Näiltä marat'laiset saivat
+muodolliset ohjeensa.
+
+»Tyrmässä», ilmoitti heille Goullin, »raivoaa kulkutauti ja sen
+hävitystyö on saatava pysähtymään. Menette sen tähden tänä iltana Le
+Bouffayn vankilaan ottamaan haltuunne vangit ja marssitatte heidät Quay
+La Fosselle, josta heidät kuljetetaan vesitse Belle Isleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Le Bouffayksi nimitetyn, vanhan, likaisen rakennuksen vankikopissa
+virui muudan cocassier, muna- ja siipikarjakauppias, joka oli vangittu
+noin kolme vuotta aikaisemmin syytettynä hevosvarkaudesta, mutta
+joutunut sittemmin unohduksiin. Itse hän selitti, että joku hänelle
+melkein tuntematon henkilö oli antanut hänen myytäväkseen tuon
+varastetun eläimen, mikä sitten häneltä tavattiin.
+
+Juttu kuuluu hyvin tutulta; tämän tapaiseen selitykseen on kai
+maailmassa usein turvauduttu; ja luultavaa on, ettei cocassier ollut
+muita kummempi. Siitä huolimatta kohtalo valitsi hänet tiedottomaksi
+välikappaleekseen. Hänen nimensä oli Leroy, ja oman vakuutuksensa
+mukaan hän oli vankka isänmaan ystävä. Hevosjuttu varmaankin teki hänet
+sopivaksi sansculottisuuteen.
+
+Leroy heräsi noin kello kymmenen seuduissa sinä yönä ääniin, jotka
+olivat hyvin harvinaisia tuossa kolkossa, haudanhiljaisessa vankilassa.
+Ne olivat hillittömän remuamisen ääniä — kuului rivojen laulujen
+katkelmia, kirouksia, naurun remahduksia — ja hänen mielestään ne
+tuntuivat tulevan pihalta ja portinvartijan huoneesta.
+
+Hän ryömi olkipahnoiltaan ja lähestyi ovea paremmin kuullakseen. Selvää
+oli, että portinvartijalla, Laquèzella, oli vieraspidot ja tavattoman
+hauskaa. Helppo oli myöskin huomata, että Laquèzen vieraat alkoivat jo
+olla melkolailla humalassa. Mitä hiivattia se oikein merkitsi?
+
+Hänen uteliaisuutensa tuli kylläkin pian tyydytetyksi. Raskaat askelet
+kuuluivat nousevan kiviportaita ylös, kuului puukenkäin kopsetta,
+aseiden kalsketta, ja hänen oviristikkonsa kautta alkoi koppiin
+tunkeutua yhä enemmän valoa.
+
+Joku hoilasi »carmagnolea» juopuneella, epäsointuisella äänellä.
+Avaimet kalisivat, salpoja vedettiin; ovia kiskottiin auki. Melu yhä
+kasvoi. Yleisen hälinän ohella hän kuuli vanginvartijan inhoittavan
+äänen.
+
+»Käykääpä katsomaan häkkilintujani. Katsokaapa kauniita lintujani.»
+
+Leroy alkoi aavistaa, että tämä ilonpito ennusti pahaa.
+
+»Nouskaapa makaamasta joka sorkka!» kiljui vanginvartija. »Nouskaa
+kampsujanne kokoamaan. Lähdetään matkalle. Pois nyt kuhnaileminen.
+Nouskaa jo!»
+
+Leroyn ovi avattiin vuorollaan, ja hän joutui juopuneitten renttujen
+eteen. Eräs joukosta — punalakkinen .jättiläinen, jolla oli pitkät
+viikset ja toisella käsivarrellaan köysikimppu — hyökkäsi äkkiä
+hänen kimppuunsa Cocassier oli notkea ja voimakas nuori mies. Mutta
+varovaisuuden vuoksi ja pelosta hän salli viedä itsensä vastustelematta
+pois.
+
+Häntä kuljetettiin liuskakivillä kivettyä käytävää pitkin, ja
+kaikkialla hän näki vankitovereitaan samassa kurjassa tilassa, samoin
+kopistaan retuutettavan ja samoin kuljetettavan alas. Portaiden
+yläpäässä eräs heppu, tukkihumalassa, piteli kädessään jotakin
+luetteloa, mistä hän nikotteli nimiä, sopertaen niitä hassunkurisesti.
+Toinen yhtä juopunut piteli hänelle kynttilää valaistukseksi. Tämä
+heiluva pari tuntui hullunkurisesti tukevan toinen toistaan.
+
+Leroy antoi kuljettaa itseään portaita alas ja saapui niin
+portinvartijan huoneeseen, missä näki puolisen tusinaa marat'laisia
+pöydän ympärillä istumassa, viinipikarit edessään, huutaen, hoilaten,
+kiroten ja tokaisten hävyttömiä pilkkapuheita kunkin huoneeseen astuvan
+vangin kustannuksella. Huoneessa kaikki oli huiskin haiskin. Eräs
+lampuista oli murskattu, ja lattialle oli kaatuneesta pullosta valunut
+viinilaimiska. Seinän viereisellä penkillä istui vankeja rivissä,
+toisia makasi sekaisin lattialla, ja kaikki olivat sidotut.
+
+Pari kolme marat'laista hiipi hänen luokseen, kopeloivat kaikkialta,
+käänsivät taskut nurin ja kirosivat karkeasti huomatessaan ne tyhjiksi.
+Hän huomasi toisille tehtävän samaa ja näki heiltä ryöstettävän rahaa,
+lompakkoja, kelloja, sormuksia, solkia ja kaikenlaisia arvoesineitä,
+joita heillä sattui olemaan. Eräältä papilta jalkineitta oleva renttu
+riisti saappaat jalasta.
+
+Ranteita sidottaessa Leroy nosti katseensa. Hän myöntää olleensa
+peloissaan.
+
+»Mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa?» hän kysyi. »Kuolemaako?»
+
+Kiroten hänen käskettiin tukkia kitansa.
+
+»Jos minut tapatte», vakuutti hän heille, »niin tapatte hyvän
+tasavaltalaisen.»
+
+Pitkä, kiihkeän näköinen mies, jonka silmät olivat tummat ja tuikeat,
+vaikka hieman lasimaiset, iski hänelle silmää.
+
+»Senkin hullu höpläkkö! Me viis veisaamme sinun hengestäsi,
+omaisuutesihan me haluamme.»
+
+Puhuja oli Grandmaison, miekkailumestari, joka aikoinaan oli ollut
+herrasmies. Hän oli illastanut Carrier'n kanssa ja oli vast'ikään
+Goullinin seurassa saapunut Bouffayhen. Hänen mielestään oltiin
+myöhässä, minkä hän sanoikin heille.
+
+»Heittäkää tuo heppu nyt, Jolly. Kyllä hän pysyy. Lähtekää ylös muita
+noutamaan. On aika jo lähteä... aika on lähteä.»
+
+Kun Leroy nyt oli tullut sidotuksi, viskattiin hänet syrjään, ja hän
+istahti lattialle katsellen ympärilleen. Hänen vieressään oleva vanha
+mies kerjäsi kupillista vettä. Rukousta tervehdittiin pilkkanauruin.
+
+»Vettä! No voi nyt pyhä giljotiini, hän pyytää vettä.» Juopuneita
+sansculotteja asia kovasti huvitti. »Kärsivällisyyttä, ystäväiseni —
+kärsivällisyyttä, niin saatpa juoda kylliksesi. Saatpa totisesti juoda
+oikein isosta kupista.»
+
+Pian oli portinvartijan huone tulvillaan vankeja, ja liiat oli pakko
+sijoittaa käytävään.
+
+Gnmdmaisonkin tuli sinne kiroten ja sadatellen marat'laisten
+saamattomuutta, muistuttaen heille — kuten oli jo tunnin aikaa
+alituiseen muistuttanut — että oli jo aika lähteä matkaan, että alkoi
+jo pakoveden aika.
+
+Hänen kehoituksestaan Jolly — ennen mainitsemamme punalakkinen
+jättiläinen, jolla oli mustat viikset — ja muutamat muut Marat-seuran
+miehet, alkoivat sitoa vankeja kahdenkymmenen ryhmiin ollakseen
+vieläkin varmempia mahdollisia karkaamisia vastaan. Heidät ajettiin
+kylmälle pihalle, ja siellä Grandmaison lyhtyä näyttävän miehen
+seuraamana kulki pitkin rivejä laskien vangit.
+
+Laskun tulos sai hänet aivan raivoon.
+
+»Salaviisi!» hän karjui ja kirosi kauheasti. »Olette olleet täällä
+melkein viisi tuntia ja koko siinä ajassa ette ole pystyneet sitomaan
+köysiin enempää kuin salaviisi. Emmekö sitten ikinä selkiä tästä!
+Sanonpa teille, on jo pakoveden aika. On aika lähteä.»
+
+Laquéze, Le Bouffayn portinvartija, jonka ruokaa ja viiniä nuo
+valiokunnan raakimukset olivat niin häpeämättä nauttineet, tuli
+ilmoittamaan hänelle, että hän oli saanut kaikki vankilassa olevat.
+
+»Kaikkiko?» huusi Grandmaison hämmästyneenä. »Mutta luettelon mukaanhan
+vankeja olisi pitänyt olla liki kaksisataa.» Ja hän huusi kovalla
+äänellä: »Goullin! Hei, Goullin! Missä hemmetissä Goullin on?»
+
+»Luettelo», sanoi Laquéze, »tehtiin nimikirjan mukaan. Mutta te ette
+ole ottanut huomioon, että useat ovat tänne tultuaan kuolleet —
+täällähän on raivonnut kuumetauti — ja että jotkut ovat parhaillaan
+sairaalassa.»
+
+»Sairaalassa! joutavia! Menkääpä ylös joku miehistä noutamaan heidät.
+Viemme heidät paikkaan, missä kyllä paranevat.» Ja sitten hän puhutteli
+siistiä Goullinia, joka viittaan puettuna tuli paikalle. »Tässä on
+hieno kylpyseurue!» hän murisi. »Harvinainen sataluku noita sikoja!»
+
+Goullin kääntyi Laquézeen päin.
+
+»Mihin olette pannut ne viisitoista rosvoa, jotka teille illalla
+lähetin?»
+
+»Mutta hehän ovat saapuneet Nantes'iin vasta tänään», sanoi Laquéze,
+joka ei ollenkaan käsittänyt, mitä oli tekeillä. »Heitä ei vielä ole
+viety kirjoihin eikä kuulusteltu.»
+
+»Minähän kysyin teiltä, mihin olette heidät pannut?» ärjäisi Goullin.
+
+»He ovat yläkerrassa.»
+
+»No, hakekaa heidät sitten tänne. He ovat yhtä hyviä kuin muutkin.»
+
+Kun nämä tulivat lisäksi ja toistakymmentä sairasvuoteilta raahattua,
+niin nousi koko luku noin sataankolmeenkymmeneen.
+
+Marat'laiset, joihin nyt oli liittynyt puoli komppaniaa
+kansalliskaartilaisia, lähtivät vankilasta noin kello viiden aikaan
+aamulla ajaen uhrejaan, lyöden ja kiroten.
+
+_Cocassier_'mme huomasi itsensä sidotuksi ranteittain nuoreen
+kapusiini-veljeen, joka kärsivällisen alistuvana hoiperteli eteenpäin,
+pää kumarassa ja huulet aivan kuin rukousta mutisten.
+
+»Ymmärrättekö ollenkaan, mitä meille nyt aiotaan tehdä?» mutisi Leroy.
+
+Hän erotti pimeässä kapusiinin silmien heikon välkkeen.
+
+»En tiedä, veli. Heittäytykää Jumalan huostaan ja olkaa valmis
+kaikkeen.»
+
+Vastaus ei miellyttänyt Leroyn luontoista miestä. Hän kompuroi
+eteenpäin, ja he saapuivat nyt Place de Bouffaylle, missä punaisen
+giljotiinin ääriviivat aavemaisina häämöttivät, ja suuntasivat kulkunsa
+Quai Tourvilleä kohden. Sieltä heitä marssitettiin jokea pitkin Quai
+la Fossen päästä päähän. Kun he vähitellen joutuivat pelon valtaan ja
+alkoi kuulua valitushuutoja, niin ne oitis tukahdutettiin iskuin ja
+vakuuttamalla, että heidät kuljetettaisiin laivalla Belle Isleen, jossa
+heidät pantaisiin linnoitusta rakentamaan.
+
+_Cocassier_’n mielestä se oli hyvinkin uskottavaa, ja hän piti sitä
+hauskempana kuin rukouksen hokemista — minkä taidon hän oli jo aikoja
+sitten unohtanut.
+
+Laivasiltoja pitkin marssittaessa aukaistiin eräässä kohden ikkuna, ja
+siitä pistäysi esiin utelias pää, mutta se peräytyi melkein samassa.
+
+Cale Robinilla heidät vihdoin ahdettiin erääseen vajaan, joka aukeni
+joelle päin. Laituriin oli sille kohdalle pitkittäin kiinnitetty suuri
+proomu, ja lyhtyjen valossa he erottivat varjomaisina puolisen tusinaa
+ahkerassa työssä olevaa kirvesmiestä, ja koko ympäristö kaikui vasaroin
+pauketta ja sahojen särinää.
+
+Muutamat proomua lähinnä olevat näkivät, mitä oli tekeillä. Aluksen
+kylkeen puhkaistiin kaksi isoa aukkoa, ja toisen näin puhkaistun aukon
+peitteeksi kirvesmiehet lakkasivat lankkuja. He huomasivat, että nämä
+aukot, jotka proomun tyhjänä ollessa olivat veden pinnan yläpuolella,
+joutuisivat veden pinnan alle heti kun se tulisi kuormitetuksi, ja sen
+ymmärtäessään he vihdoin käsittivät, mikä epäinhimillinen kohtalo heitä
+odotti, ja joutuivat taas kauhun valtaan. Heidän mieliinsä muistui
+keskustelun ja inhoittavan ilkkupuheen katkelmia, joita marat’laiset
+olivat Le Bouffayssa lausuneet ja jotka nyt yht'äkkiä selvisivät
+heille, ja sen johdosta levottomuus ja pelästys valtasi heidät, niin
+että he kiemurtelivat ja kirkuivat, pyysivät huutaen armoa, kirosivat
+ja raivosivat.
+
+He saivat ryöppynään iskuja. Turhaan heitä koetettiin uudestaan
+rauhoittaa kertomalla äskeinen satu Belle Islelle rakennettavasta
+linnoituksesta. Epätoivon vimmassa eräs heistä hetken hämminkiä
+hyväkseen käyttäen riuhtaisihe irti siteistään ja hävisi niin tyystin,
+että Grandmaison ja hänen miehensä hukkasivat neljännestunnin turhaan
+häntä etsiessään ja olisivat kuluttaneet siihen toimeen lopunkin yötä,
+jollei Goullinin kanssa puheissa oleva päällystakkiin ja pyöreään
+hattuun puettu mies, joka katseli hommaa, olisi puuttunut jyrkästi
+asiaan.
+
+»Jatkakaa, miehet!» Älkää tuosta yhdestä välittäkö! Kyllä hänet sitten
+löydetään. Alkaa jo pia npäivä valjeta. Olette jo hukanneet tarpeeksi
+paljon aikaa.»
+
+Mies oli Carrier.
+
+Hän oli tullut omakohtaisesti katsomaan, miten hänen määräyksiään
+noudatettiin, ja hänen käskynsä mukaan Grandmaison nyt ryhtyi
+laivaamaan vankeja. Laivan kylkeä vasten asetettiin tikapuut, jotta
+vangit voisivat niitä pitkin laskeutua sinne. Köydet, joilla heidät oli
+ryhmiksi kytketty, aukaistiin nyt, ja heidät jätettiin vain ranteistaan
+sidotuiksi. Heidät komennettiin menemään laivaan. Mutta koska he olivat
+hitaita tottelemaan, ja koska muutamat ponnistivat vastaan valittaen
+ja armoa rukoillen, niin hän ja Jolly tarttuivat heitä kauluksesta,
+työnsivät heidät rannalle ja heittivät nurin niskoin laivan ruumaan,
+vähääkään piittaamatta katkesiko siinä menossa jalka tai käsi. Kun
+huomattiin tämä laivaamistapa joutuisammaksi, hylättiin sen jälkeen
+koko tikapuiden käyttö.
+
+Viimeisiä, jotka näin heitettiin laivaan, oli cocassier'mme Leroy.
+Pehmeästi hän putosi aaltoilevalle, kiemurtelevalle ihmisröykkiölle,
+joka vain vähitellen laskeutui ja järjestyi proomun pohjalle, kun
+yläpuolella olevat luukut naulattiin kiinni. Mutta aivan kuin
+ihmeellisestä sattumuksesta nuori kapusiini ja Leroy, jotka ketjussa
+olivat olleet tovereina, eivät olleet nytkään joutuneet erilleen.
+Ihmissotkusta, joka tuskissaan kiemurteli tuossa pimeydessä, kaiken
+huudon ja vaikeroinnin seasta, Leroy erotti nuoren munkin äänen tämän
+kehoittaessa heitä rukoukseen.
+
+He olivat aluksen peräpuolessa, toisessa kyljessä kiinni, ja Leroy,
+jolla vielä oli tallella järkensä, minkä avulla hän oli maailmassa
+tullut toimeen, pyysi kapusiinia kohottamaan ranteitaan. Sitten hän
+rupesi koiran tavoin nuuskimaan, kunnes löysi ne viimein, ja hänen
+vahvat hampaansa tarttuivat nuoraan, jolla ne olivat sidotut, ja
+alkoivat ylen kärsivällisesti jyrsiä sitä poikki.
+
+Sillä välin tuo kelluva ruumisarkku oli jättänyt kiinnityspaikkansa
+ja ajelehti virran mukana. Kansiluukulla istuivat Grandmaison ja
+Jolly sekä pari muuta marat'laista hoilaten »carmagnolea», siten
+tukahduttaakseen allaan olevien kurjien huudot, ja polkien jalallaan
+tahtia kanteen.
+
+Leroyn hampaat työskentelivät kuin rotan, kunnes köysi vihdoin aukeni.
+Sitten hän peläten, että tuossa ihmismyllerryksessä saattaisivat joutua
+toisistaan erilleen, tarttui hampaillaan kapusiinin hihaan.
+
+»Tarttukaa nyt minuun kiinni!» hän käski niin selvästi kuin
+mahdollista; ja kapusiini totteli kiitollisena. »Kirvoittakaa nyt nuora
+minun ranteistani!»
+
+Kapusiinin kädet liukuivat Leroyn käsivarsia pitkin, kunnes tapasivat
+hänen kätensä, ja sitten hänen sormensa alkoivat ahkerasti toimia
+hapuillen solmuja. Ei ollut helppo asia aukaista niitä pimeässä pelkän
+tuntoaistin avulla. Mutta munkki oli kärsivällinen ja hellittämätön, ja
+lopulta aukeni viimeinenkin solmu ja cocassier'mme oli siteistä vapaa.
+
+Se rohkaisi häntä aivan sanomattomasti hänen omaksi onnekseen. Ainakin
+olivat nyt hänen kätensä vapaina kaiken mahdollisen varalle. Se, että
+hänen asemansa oli niin kurja, ettei hän edes kyennyt kuvittelemaan,
+mitä ollenkaan voisi sattua, osoittaa, miten sitkeä hän oli toivossaan.
+
+Hän ei ollutkaan päässyt vapaaksi hetkistäkään liian aikaisin. Hänen
+yläpuolellaan eivät Grandmaison ja hänen miehensä enää laulaneet. He
+liikkuivat sinne tänne. Jokin kolahti aluksen kylkeen, keulan lähelle,
+vene nähtävästi, ja alkoi kuulua ääniä, jotka tulivat laivan kantta
+alempaa. Sitten vapisutti proomua ankara isku etuportin lankkuihin.
+Huudot aluksen sisustassa kävivät kahta kammottavammiksi. Huohottavia,
+kiroavia, ruikuttavia miehiä survoi joka puolelta Leroyta, ja hetkeksi
+heidän painonsa hänet melkeinpä rusensi, kun alus kallistui vasemmalle.
+Seurasi sitten jakso iskuja, ei vain keulaporttiin, vaan myöskin
+peräporttiin. Kuului puun ryskettä ja pirstaamista, ja vesi alkoi
+kuohuen syöksyä alukseen.
+
+Sitten kävi elämä tuossa pilkkopimeässä umpiloukussa aivan
+kuvaamattoman kauheaksi. Epätoivon vimmassa useat olivat riuhtoutuneet
+irti siteistään. Nämä tunkeutuivat avonaisia portteja kohden, joista
+vesi virtasi proomuun. He repivät raivoissaan lankkuja verisin
+sormin. Jotkut saivat pistetyksi käsivartensa aukosta ulos yrittäen
+kouristuksen tapaisesti riuhtoen isontaa aukkoja päästäkseen pois.
+Mutta ulkopuolella Grandmaison, miekkailumestari, kirvesmiesten
+veneessä heilutteli tuhoavaa miekkaa.
+
+Ilkkuen ja törkeästi manaten hän iski esiintyöntyviä käsiä ja
+käsivarsia, pisti miekkansa yhä uudestaan portista sisään tiukkaan
+sullottuun, vyöryvään ihmisröykkiöön, kunnes kirvesmiehet vihdoin
+työnsivät veneen loitommaksi välttääkseen uppoavan proomun imuvoimaa.
+
+Alus, perikatoon tuomittunne kuormineen, satoinekolminekymmenine
+ihmishenkineen, laskeutui hitaasti keulalleen pohjaan, ja yht'äkkiä
+vaikeni kaikki kiroilu ja vaikertelu, kun Loiren jäätävät laineet
+vyöryivat sen yli.
+
+Sisään syöksyvä vesitulva oli kuljettanut Leroyn ylös proomun kantta
+kohden. Vaistomaisesti hän oli tarttunut muutamaan poikkihirteen. Vesi
+virtasi hänen päänsä yli, mutta peräytyi sitten hänen ihmeekseen, ja
+kun se proomun pohjaan töksähtäessä vielä pari kertaa oli leiskahtanut
+hänen ylitseen, asettui se lopulta hänen hartioidensa tasalle.
+
+Sukkelaan hän oivalsi, mitä oli tapahtunut. Proomu oli pysähtynyt
+pystyyn pohjaa vasten. Sen perä pysyi hieman vedestä koholla, niin että
+veden pinnan ja kannen väliin jäi noin jalan tai puolentoista korkuinen
+vapaa tila. Mutta sadastakolmestakymmenestä kurjasta perikatoon
+tuomitusta miehestä hän yksin oli hyötynyt tästä erinomaisesta onnen
+sattumasta.
+
+Leroy pysytteli siinä; ja sitten hän, omien sanojensa mukaan, kahden
+tunnin ajan kellui ruumiiden varassa. Vähemmän lujarakenteinen ihminen,
+sekä ruumiillisessa että siveellisessä merkityksessä, ei olisi
+mitenkään kyennyt kestämään tällaista kahden tunnin pituista upoksissa
+oloa jääkylmässä joulukuun aamuisessa vedessä. Mutta Leroy piteli
+itsepintaisesti kiinni ja toivoi. Ylempänä jo mainitsimme, että hän oli
+toivossa sitkeä. Ja päivän valjettua hän hyvin pian tulikin huomaamaan
+olleensa oikeassa luottaessaan hyvään onneensa. Kun ensimmäinen valon
+häämötys alkoi hämärästi valaista vettä, missä hän kellui, niin hänen
+korviinsa kantautui soutuhankasten narinaa ja ihmisääniä. Vene oli
+kellumassa virtaa alas.
+
+Leroy huusi, ja hänen äänensä kaikui ontolta ja haudantakaiselta tuossa
+aamun hiljaisuudessa. Yht'äkkiä airojen narina taukosi. Hän huusi taas
+ja kuuli itselleen vastattavan. Airot rupesivat nyt työskentelemään
+kahta ripeämmin. Vene saapui proomun kupeelle. Seurasi raskaita,
+murskaavia iskuja kansipalkkeihin, kunnes ilmestyi kyllin suuri reikä,
+mistä hän sopi ryömimään ulos.
+
+Hän katseli hämärän usvan läpi, jota ei ollut luullut enää milloinkaan
+näkevänsä, hinasi itsensä ylös viimeisillä voimillaan, kunnes rintansa
+oli kannen tasalla, ja näki kaksi miestä veneessä.
+
+Mutta ponnistuksesta uupuneena eivät hänen puutuneet jäsenensä
+jaksaneet kannattaa häntä. Hän vajosi takaisin ja putosi päistikkaa
+peläten, että apu sittenkin oli saapunut liian myöhään. Mutta hänen
+päästyään taas veden pintaan mäiskähti hänen ulottuvilleen köyden
+silmukka. Hän tarttui siihen kouristuksentapaisesti, kiersi sen toisen
+käsivartensa ympäri ja käski heidän vetää.
+
+Niin he raahasivat hänet proomusta omaan veneeseensä ja laskivat
+lähimpään kohtaan rannalle — haluten inhimillisyydestä tehdä sen
+verran, mutta rohkenematta tehdä enempää kuultuaan häneltä, miten hän
+oli joutunut proomuun.
+
+Puolialastomana, perin kohmettuneena, hampaat kalisten ja riutunein
+voimin Leroy kompuroi Chantenayn vartiotupaan. Sinisen komppanian
+sotilaat riisuivat häneltä hänen likomärät vaatteensa, käärivät hänet
+villapeittoon, lämmittivät häntä ulkonaisesti tulen paisteella ja
+sisällisesti kauraliemellä ja kehoittivat sitten kertomaan seikkailunsa.
+
+Hevosjuttu on kai saanut teidät uskomaan, että hän oli oikea
+emävalehtelija. Hän turvautui nyt tähän taitoonsa, sanoi olevansa
+Montoirista kotoisin oleva merimies ja kertoi oikein repäisevän
+haaksirikkojutun. Mutta onnettomuudeksi hän liioitteli aivan
+ylenpalttisesti. Kuulijoiden joukossa oli mies, joka tunsi
+jonkin verran meriasioita ja myöskin jonkin verran Montoiria, ja
+hänestä ei Leroyn kertomus kuulostanut oikein todenperäiseltä.
+Edesvastuusta päästäkseen sotilaat kuljettivat hänet Nantes'in
+vallankumousvaliokunnan eteen.
+
+Täälläkin olisi kaikki saattanut päättyä hyvin, koska koko tuohon
+toimikuntaan ei kuulunut ainoaakaan meriasiain tuntijaa, joka olisi
+kyennyt paljastamaan hänen petoksensa. Mutta pahaksi onneksi sattui
+sinä päivänä olemaan istuntovuorossaan mustaviiksinen sansculotti
+Jolly, sama mies, joka oli raahannut Leroyn vankikopista ja sitonut
+hänet.
+
+Hänet nähdessään Jollyn silmät suurenivat.
+
+»Mistä hemmetistä te olette tullut?» kysyi hän häneltä jyrisevällä
+äänellä.
+
+Veri hyytyi Leroyn suonissa. Jollyn toverit tuijottivat.
+
+Mutta Jolly selitti heille:
+
+»Hän kuului viimeöiseen kylpyseurueeseen. Ja hän on kylliksi julkea
+tullakseen tällä tavoin taas eteemme. Viekää hänet pois ja työntäkää
+takaisin veteen.»
+
+Mutta Bachelier, mies, jolla puheenjohtajan, Goullinin, jälkeen oli
+suurin vaikutusvalta valiokunnassa, oli leikkisä luonteeltaan, oikeinpa
+vallankumouksen arvon mukaisesti. Hän purskahti äänekkääseen nauruun
+katsellessaan alakuloista cocassierta, ja ehkä sen tähden, että Leroyn
+tapaus huvitti häntä, hän taipui inhimillisyyteen.
+
+»Ei, ei!» sanoi hän. »Viekää hänet takaisin Le Bouffayhen toistaiseksi.
+Tutkikoon tribunaali hänet.»
+
+Niinpä Leroy palasi takaisin Le Bouffayhen, takaisin vankikoppiinsa,
+haiseville pahnoilleen, entiseen tapaan vettä ja leipäänsä syömään,
+unohtuakseen sinne taas, kuten oli ennenkin unohtunut, siihen asti
+kunnes häntä kohtalo tarvitsisi.
+
+Häneltä ovat suurimmaksi osaksi peräisin ne tiedot, joiden perusteella
+meidän on ollut mahdollista näin yksityiskohtaisesti kuvailla Carrier'n
+ensimmäisen suurupotuksen, joka oli tarkoitettu olemaan vaikuttava
+toimenpide kaupungin vapauttamiseksi hyödyttömistä suista, ja
+korjaamaan huonon hallituksen aiheuttamia kireitä oloja.
+
+Sitä seurasi kohta muita, ja kun tottumus pian teki Carrier'n
+rohkeammaksi, niin näitä upotuksia — näitä _noynde_'ja oli
+kaikkiaan noin kaksikymmentäkolme — lakattiin panemasta toimeen yön
+hiljaisuudessa ja rajoittamasta niitä yksinomaan miehiin. Ne ulotettiin
+pian myöskin naisiin — joita vain yhdessä ainoassa upotuksessa
+Nivôsessa, hukkui mitä kauhistuttavimmissa olosuhteissa kolmesataa —
+jopa pikku lapsiinkin. Carrier itse myönsi että niiden kolmen kuukauden
+aikana, jolloin hän hallitsi näihin kansallisiin kylpytilaisuuksiin
+otti osaa noin kolmetuhatta henkeä, mutta muut, ja luultavastikin
+uskottavammat kertojat, väittävät tähän »kansalliseen kasteeseen»
+osallistuneiden luvun kolminkertaiseksi.
+
+Pian nämä tukku-upotukset kehittyivät oikein viralliseksi
+toimitukseksi, jonkinlaiseksi kansalliseksi nähtävyydeksi, joita
+Carrier ja hänen valiokuntansa pian pitivät velvollisuutenaan panna
+toimeen.
+
+Vihdoin oli kuitenkin saavutettu huippukohta, jonka yli tuntui
+vaikealta niitä ulottaa. Tämä toimenpide oli niin tehoisa, että
+itsestään selvät uhrit pian loppuivat. Vankilat olivat tyhjinä. Mutta
+totutuista tavoista ei ole helppo päästä. Carrier'n oli pakko etsiä
+uhreja toisaalta, ja vaikea oli tietää, mistä hän niitä etsisi, ja
+kuka olisi turvassa. Kantautui pian valiokunnan kuuluville huhu, että
+kansanedustaja aikoi lakkauttaa sen ja valita uuden, jolloin usealle
+sen jäsenistä alkoi olo tuntua epävarmalta.
+
+Levottomiksi kävivät kansanseurankin jäsenet. He olivat lähettäneet
+Carrier'n luo lähetystön ehdottamaan, että jatkuvan Vendéen-sodan
+johtoa parannettaisiin. Tämä oli kansanedustajan kipeä kohta. Hän
+haukkui nämä kunnon kansalaiset mitä törkeimmin ja antoi kirjuriensa
+heittää heidät portaista alas.
+
+Tähän keskinäisen epäilyksen ilmapiiriin ilmestyi mitä naurettavin
+_deus ex machina_ hyvin nuoren ja hyvin reippaan Marc Antoine
+Jullienin hahmossa. Hänen isänsä, edusmies Jullien, oli Rohespierren
+läheisimpiä ystäviä, jonka avulla Marc Antoine oli otettu yleisen
+turvallisuusvaliokunnan asiamieheksi ja lähetetty tarkastusmatkalle
+ottaakseen selville kansan mielialan ja kansalliskonventin edustajain
+esiintymistavan.
+
+Nantes'iin saapuessaan tammikuun lopulla vuonna 1794 sattui hän aivan
+ensi töikseen tarkastukselle kansanseuraan, joka vielä oli aivan
+raivoisana niiden hävyttömyyksien johdosta, joilla Carrier oli sen
+lähetystöä kohdellut.
+
+Marc Antoine oli aivan hämmästynyt siitä, mitä sai kuulla, niin
+hämmästynyt, ettei hän edes päättänyt mennä seuraavana päivänä
+kansanedustajaa tapaamaan, vaan käytti aikansa kyhätäkseen
+Robespierrelle kirjeen, missä hän kertoi seikkaperäisesti niistä
+väärinkäytöksistä, joihin Carrier oli tehnyt itsensä vikapääksi, ja
+siitä kurjasta tilasta, johon huomasi Nantes'in kaupungin joutuneen.
+
+Kun Marc Antoine sitten illalla suoritetun päivätyön jälkeen oli
+vaipunut rauhalliseen uneen, herättivät hänet siitä raa'asti upseeri ja
+pari kansalliskaartin sotilasta, jotka julistivat hänet vangituksi ja
+käskivät hänen nousta ja pukeutua.
+
+Marc Antoine hypähti suutuksissaan vuoteesta ja esitti ylpeästi
+valtakirjansa. Mutta upseeri oli järkähtämätön. Hän toimi
+kansalaisen-edusmiehen käskystä.
+
+Yhä pahalla tuulella ollen Marc Antoine puki kiireesti vaatteet ylleen.
+Hän kyllä pian näyttäisi tälle kansanedustajalle, ettei ole suinkaan
+vaaratonta pitää pilkkanaan yleisen turvallisuusvaliokunnan asiamiestä.
+Kansalainen-edusmies saisi kyllä vielä kuulla hänestä. Upseeri, joka
+edelleenkin oli jäykkä, pani hänet odottaviin ajoneuvoihin ja kuljetti
+hänet Maison Villetreux'hön, sille saarelle, missä Carrier asusti.
+
+Carrier oli jo mennyt makuulle. Mutta hän oli hereillä ja nousi
+reippaasti istumaan, kun sotamiehet raa'asti heittivät nuoren
+pariisilaisen _muscadin_’in hänen huoneeseensa. Pelkkä kansanedustajan
+näkeminen riitti sytyttämään Marc Antoinen vihan ilmiliekkiin ja
+nostatti samalla hänen rohkeuttaan.
+
+Carrier oli aivan harmaan vihertävän kalpea sisäisestä raivosta. Hänen
+mustat silmänsä kiiluivat kuten pimeässä olevan eläimen, ja hänen
+kostealle otsalleen sikin sokin valahtaneet mustat hiuksensa tekivät
+hänet vielä hirveämmän näköiseksi. Marc Antoine vaikeni kauhistuneena.
+
+»Vai niin», sanoi Carrier katsoen häneen tiukasti ja kammottavasti,
+»vai te olette se ketale, joka uskallatte ilmiantaa minut
+turvallisuusvaliokunnalle, joka uskallatte arvostella kehnoiksi minun
+toimiani!» Pieluksensa alta hän veti esiin Marc Antoinen Robespierrelle
+kirjoittaman kirjeen. »Onko tämä teidän?»
+
+Nähdessään tämän itsensä ja »lahjomattoman» välisen kirjeenvaihdon
+loukkauksen, Marc Antoinen suuttumus leimahti uudestaan liekkiin ja hän
+sai takaisin rohkeutensa.
+
+»Se on minun», hän vastasi. »Millä oikeudella te olette sen pidättänyt?»
+
+»Milläkö oikeudella?» Carrier pisti jalan esille vuoteesta. »Vai
+kysvttete minun oikeuksiani, niinkö? Te olette koettanut saada ihmisiä
+uskomaan, että teillä on suuri valta, ja olette tullut sillä tänne
+komeilemaan, — — vie!»
+
+»Saatte vastata kansalainen Robespierrelle käyttäytymisestänne», uhkasi
+Marc Antoine.
+
+»Kas vain!» Carrier irvisti ylen inhoittavasti. Hän livahti vuoteestaan
+ja hiipien kyyrysillään aivan kuin niskaan hypähtääkseen hän osoitti
+laihalla sormellaan vankia.
+
+»Te olette sitä väkeä, jota on vaarallista käsitellä julkisesti, ja te
+turvaatte siihen. Mutta teidänlaisianne voidaan käsitellä salaisesti,
+ja niin minä teille teenkin. Te olette minun vallassani ja − − vie,
+ettepä livistä kynsistäni, senkin —!»
+
+Marc Antoine katsoi kansanedustajaa silmiin ja huomasi hänen
+tarkoittavan, mitä sanoikin. Hän karkaisi luontonsa. Hän oli älykäs ja
+kekseliäs ja näitä lahjojaan hän nyt käytti.
+
+»Kansalainen Carrier», hän sanoi, »kyllä käsitän. Minut on tarkoitus
+murhata tänä yönä kaikessa hiljaisuudessa ja pimeän varjossa. Mutta
+minun perästäni te tulette kuolemaan selkeällä päivällä ja kaiken
+kansan kiroamana. Olette tosin pidättänyt kirjeeni isälleni ja
+Robespierrelle. Mutta jos minä en pääse lähtemään Nantes'ista, niin
+isäni kyllä on vaativa teidät tilille ja te tulette päättämään päivänne
+kurjana salamurhaajana niinkuin ansaitsette.»
+
+Kaikesta tästä sanatulvasta oli yksi ainoa lause syöpynyt Carrier'n
+mieleen. »Kirjeeni isälleni ja Robespierrelle», oli viekas Marc Antoine
+lausunut. Ja Marc Antoine näki kansanedustajan suun herpaantuvan ja
+huomasi hänen tummiin silmiinsä ilmestyvän pelkoa julmuuden sijasta.
+
+Seikka, jota Marc Antoine oli koettanut saada Carrier’n uskomaan,
+olikin oitis vallannut hänen mielensä — että nimittäin oli ollut
+olemassa toinenkin kirje, jota hänen asiamiehensä eivät olleet
+onnistuneet sieppaamaan. Sen he saisivat maksaa hengellään. Mutta jos
+se ainakin olisi totta, niin hän ei uskaltaisi jatkaa asiaa. Hän epäili
+ehkä kylläkin asian todenperäisyyttä. Mutta hän ei voinut sitä millään
+todistaa. Marc Antoine, niinkuin huomaatte oli viekas.
+
+»Isällennekö?» murahti kansanedustaja. »Kuka on isänne?»
+
+»Edusmies Jullien.»
+
+»Mitä?» Carrier oikaisi itsensä ollen hirveästi hämmästyvinään. »Tekö
+olette edusmies Jullienin poika?» Hän purskahti nauramaan. Hän astui
+kädet levällään Marc Antoinea kohden. Hänkin nähkääs osasi olla viekas.
+»Mutta, hyvä ystävä, miksi ette ennemmin sitä sanonut? Katsokaas nyt,
+missä hirveässä erehdyksessä olette antanut minun olla. Minä kuvittelin
+— hassua kylläkin, sen myönnän — teidät samannimiseksi angersilaiseksi
+henkipatoksi.»
+
+Hän kietoi kätensä Marc Antoinen kaulaan ja syleili häntä.
+
+»Antakaa anteeksi, ystävä hyvä», hän pyysi. »Tulkaa huomenna luokseni
+päivälliselle, ja silloin voimme yhdessä nauraa koko asialle.»
+
+Mutta Marc Antoinea ei huvittanut syödä päivällistä Carrier'n kanssa,
+vaikka hän reippaasti lupasi. Tultuaan takaisin majataloonsa, tuskin
+jaksaen uskoa päässeensä ehein nahoin asiasta ja yhä kauhusta
+hikoillen ajatellessaan, miten hädin tuskin hän oli pelastunut, hän
+täytti matkalaukkunsa ja sai valtakirjansa perusteella heti paikalla
+postihevoset.
+
+Aamulla päästyään Angersiin, Carriet’n valtapiirin ulkopuolelle, hän
+kirjoitti taas Robespierrelle ja tällä kertaa myöskin isälleen.
+
+»Nantes'issa», hän kirjoitti, »tapasin vanhan hallitusjärjestelmän
+kukkeimmillaan.» Hän osasi vallankumouksen siansaksaa, tunsi sävelen,
+mikä sai isänmaanystävät tanssimaan. »Carrier'n ylimieliset kirjurit
+jäljittelevät entisten ministerin lakeijain pöyhkeyttä. Carrier itse
+elää ylellisyydessä, naisten ja loiseläjäin hemmottelemana, pitäen
+haaremia ja hovia. Hän polkee oikeuden mutaan. Hän on antanut heittää
+Loireen kaikki vankilain asukit. Nantes'in kaupunki», hän lopetti,
+»tarvitsee pelastajan. Vendéen kapina on tukahdutettava ja vapauden
+hävittäjä Carrier on kutsuttava pois.»
+
+Kirjeellä oli tarkoitettu vaikutus, ja Carrier kutsuttiin Pariisiin,
+mutta ei suinkaan epäsuosiossa. Heikontunut terveys mainittiin
+pakottavana syynä, miksi hänen oli jätettävä raskas toimensa, Nantes'in
+hallitseminen.
+
+Konventissa hänen palaamisensa ei herättänyt suurtakaan huomiota, ja
+vieläpä hän, kun seuraavassa heinäkuussa sai kuulla, että Bourbotte,
+hänen seuraajansa Nantes'issa, oli antanut vangita Goullinin,
+Bachelier'n, Grandmaisonin ja muita hänen valiokuntalaisystäviään,
+syytettyinä upottamisista ja siitä, että olivat anastaneet itselleen
+valtion omaisuutta, mikä oli takavarikoitu emigranteilta, pysyi
+rauhallisena, iloiten siitä, että hänen oma asemansa oli turvallinen.
+
+Mutta Nantes’in valiokunnan jäsenet lähetettiin Pariisiin
+tutkittaviksi. Ja heidän kuulustelunsa tapahtui tuona vallankumouksen
+historiassa muistettavimpana päivänä, Thermidorin 10:ntenä (heinäkuun
+29:ntenä 1794, v.l.), samana päivänä, jolloin Robespierre kukistui ja
+terroristeihin kohdistuvan koston tulvaportit avattiin selko selälleen.
+
+Marc Antoine Jullienin jutussahan näimme, miten nopea Carrier
+oli eläytymään uuteen osaan. Vaunuissa ajaen hän seurasi niitä
+hiekkarattaita, joilla Robespierreä kuljetettiin mestattavaksi,
+iloisena ja täyttä kurkkua huutaen: »kuolema kavaltajalle!» Seuraavana
+päivänä hän konventin puhujalavalta liikuttavasti esitti itsensä
+kaatuneen hirmuvaltiaan uhriksi, kääntäen viekkaasti Marc Antoine-jutun
+itselleen edulliseksi, muistuttaen konventille, miten hänet itsensä oli
+annettu ilmi Robespierrelle. Häntä tervehdittiin kättentaputuksella
+tuossa thermidorkuisen vastavaikutuksen ilmapiirissä.
+
+Mutta Nemesis väijyi häntä leppymättömästi, joskin hiljaa.
+
+Eräässä vankisarjassa, jonka omituinen sattumien sarja oli tuonut
+Nantes'ista Pariisiin, oli vanha ystävämme Leroy, _cocassier_, jota
+tarvittiin nyt todistamaan valiokunnan jäseniä vastaan.
+
+Kerrottuaan tuomioistuimelle ensin syyt vangitsemiseensa ja että
+hänen oli kolme vuotta annettu unohdettuna ja tutkimatta virua Le
+Bouffayn tautisessa vankilassa, Leroy siirtyi kuvaamaan kärsimyksiään
+tuona kauhun yönä, jolloin hän oli ajelehtinut Loirea alas perikatoon
+tuomitussa proomussa. Hän esitti kertomuksensa niin luonnollisen
+kaunistelematta, että se sen kautta kävi vain liikuttavammaksi ja
+uskottavammaksi. Oikeussalin täyttävä ihmispaljous oli kauhusta
+tyrmistyneenä ja nyyhkytti kuullessaan hänen yksityiskohdittain
+kertovan tuskistaan ja itki ilosta hänen pelastumiselleen. Kun hän
+lopetti, taputettiin joka taholla käsiä, mikä saattoi hänet hieman
+hämille, sillä hän ei ollut koko vankeuselämänsä aikana tottunut muuhun
+kuin herjauksiin.
+
+Ja silloin sen ripeän taantumushengen lumoissa, mikä vallitsi tuona
+aikana, jolloin Ranska havahtui hirmuvallan painajaisesta, joku pani
+heti paikalla hänen hyväkseen toimeen keräyksen ja pisti hänen käteensä
+ison tukun assignaatteja ja seteleitä, mitkä halvalle cocassier'lle
+merkitsivät melkeinpä kokonaista omaisuutta. Nyt oli hänen vuoronsa
+itkeä.
+
+Sitten oikeussalissa oleva kansanjoukko, joka oli kuunnellut Leroyn
+kertomusta, alkoi huutaen vaatia Carrier'n päätä. Tähän vaatimukseen
+yhtyi koko Pariisi, ja vihdoin hänen konventtitoverinsa luovuttivat
+hänet vallankumoustribunaalille.
+
+Hän joutui sen eteen vastaamaan marraskuun 25. päivänä, eikä saanut
+mistään itselleen puolustusasianajajaa. Kuusi asianajajaa perätysten,
+mitkä oikeuden puheenjohtaja mainitsi, kieltäytyivät puhumasta niin
+epäinhimillisen hirviön puolesta. Raivoissaan Carrier vihdoin ilmoitti
+itse puolustavansa itseään. Niin hän tekikin.
+
+Hän koetti selittää, että hänen tehtävänsä Nantes'issa oli ennen muuta
+ollut huolehtia länsiarmeijan muonittamisesta ja että hän oli kovin
+vähän puuttunut Nantes'in hallitushommiin, mitkä hän oli jättänyt
+kokonaan vallankumousvaliokunnan huoleksi, ja ettei hänellä siis ollut
+aavistustakaan niistä asioista, joiden kerrottiin siellä tapahtuneen.
+Mutta Goullin, Bachelier ynnä muut olivat saapuvilla viskaamassa
+takaisin nämä syytökset, he kun koettivat pelastaa oman kaulansa hänen
+kustannuksellaan.
+
+Hänet tuomittiin juuri tuon kauhunyön vuosipäivänä, jona
+Marat'-komppanian miehet hyökkäsivät Le Boyffayn vankilaan, ja hänen
+toverinaan hiekkarattailla istui tuo säälimätön Grandmaison, joka nyt
+oli siihen määrin itseänsä säälivä, että itki, katkerasti.
+
+Kansanjoukko, joka oli huutanut hänelle ja herjannut häntä
+Conciergerie'stä Place de Grève'lle asti, vaikeni äkkiä, kun hän
+vakain askelin, mutta kumaraharteisena ja silmät maahan luotuina astui
+mestauslavalle.
+
+Samassa katkaisi hiljaisuuden luonnottoman, kammottavan iloinen
+klarinetin ääni soittaen »ça ira!»
+
+Äkkinykäyksellä itsensä oikaisten Carrier kääntyi päin soittajaa ja
+suuntasi häneen viimeisen kammottavan silmäyksensä.
+
+Hetkistä myöhemmin veitsi putosi mätkähtäen, ja verta vuotava pää vieri
+koppaan silmät yhä vieläkin tuijottaen, mutta voimatta enää herättää
+pelkoa.
+
+Yleisen hiljaisuuden vallitessa saattoi vielä erottaa iskun kaiun.
+
+»_Vlan!_» huusi joku joukosta. »Siinä suuren upottajan hieno loppu.»
+
+Huutaja oli Leroy, _cocassier_. Joukko yhtyi huutoon.
+
+
+
+
+VIII. KURISTUSYÖ
+
+Napolin Giovanna ja Unkarin Andreas
+
+
+
+VIII. KURISTUSYÖ.
+
+
+Durazzon herttua Kaarle oli suur-shakinpelaaja, joka käsitteli
+ilmieläviä kuninkaita ja kuningattaria, lähettejä ja prelaatteja
+pelatessaan Kohtaloa vastaan Napolin politiikan tummalla pelilaudalla.
+Eikä hänellä suinkaan ollut väärää mielikuvaa sen panoksen suuruudesta,
+minkä hänen julma vastapelaajansa tulisi vaatimaan häneltä, jos hän
+pelin menettäisi. Hän tiesi kyllä, että panoksena oli hänen oraa
+päänsä, ja senkin hän käsitti, että jos tekisi ainoankaan väärän
+siirron, olisi siitä seurauksena ehdoton tappio. Siitä huolimatta hän
+pelasi rohkeasti ja taitavasti, niinkuin tulemme näkemään.
+
+Ensimmäisen siirtonsa hän teki maaliskuussa 1343, noin kolme kuukautta
+Robert Anjoulaisen, Jerusalemin ja Sisilian kuninkaan, kuten Napolin
+hallitsijoita nimitettiin kuoleman jälkeen. Tilaisuuden siihen tarjosi
+se hirveä sekasorto, johon kuningaskunta siihen aikaan oli vajonnut
+nurjien ja väärin arvioitujen parannusyritysten kautta.
+
+Hyvä kuningas, Robert Viisas, oli anastanut Napolin kruunun vanhemmalta
+veljeltään. Unkarin kuninkaalta, ja oli hallinnut vallananastajana.
+Ehkäpä omaatuntoaan rauhoittaakseen ja ollakseen ehkä varma siitä,
+ettei tulevaisuudessa tulisi olemaan riitaa hänen omien ja veljensä
+jälkeläisten kesken, hän oli koettanut korjata väärän tekonsa
+naittamalla keskenään veljensä pojanpojan Andreaksen ja oman
+pojantyttärensä Giovannan, mikä avioliitto oli solmittu jo kymmenen
+vuotta aikaisemmin, Andreaksen ollessa vasta seitsemän ja Giovannan
+viiden vuoden vanha.
+
+Hän oli tarkoittanut sillä tavoin liittää yhdeksi Anjou-suvun kaksi
+haaraa. Mutta sen sijasta kävikin kilvoittelu vielä entistäkin
+kireämmäksi, ja sitä joudutti vielä suuresti se, että Robert itse
+tämmöistä tulosta pelkäsi. Kuolinvuoteellaan hän kutsutti luokseen
+syntyperäiset ruhtinaat — Durazzon ja Taranton hallitsijasukujen
+jäsenet — ja kuningaskuntansa korkeimmat ylimykset vaatien
+heitä vannomaan uskollisuudenvalan Giovannalle ja itse määräten
+hallitusneuvoston, jonka tuli hallita hänen alaikäisyytensä aikana.
+
+Siitä oli seurauksena, että vastoin kaikkia avioliiton solmimisen
+aikaisia tarkoituksia, Giovanna nyt julistettiin kuningattareksi omassa
+nimessään ja hallitusta ryhtyi hoitamaan äsken mainittu neuvosto. Heti
+Napolin hovi jakaantui kahteen leiriin, kuningattaren puolueeseen,
+johon Napolin ylimykset kuuluivat, ja Unkarin Andreaksen puolueeseen,
+minkä muodostivat hänen seurueeseensa kuuluvat Unkarin ylimykset
+ja pieni joukko tyytymättömiä Napolin paroneja, ja jota johti tuo
+Andreaksen mielipuolinen opettaja, munkki Robert.
+
+Tämä julkea munkki, jonka Petrarca on meille hyvin elävästi kuvannut,
+punanaamainen, punapartainen mies, jonka kaljua punainen hiuskiehkura
+ympäröi, lyhyt ja paksu varreltaan, likainen puvultaan ja tavoiltaan,
+mutta rääsyistään huolimatta ylpeä kuin Lucifer, tunkeutui väkisten
+hallitusneuvostoon, vaatien itselleen siellä oppilaansa Andreaksen
+nimessä äänivallan. Ja neuvosto pelkäsi häntä, ei yksin hänen
+ylimielisen olemuksensa vuoksi, vaan siitäkin syystä, että häntä rahvas
+kannatti, omaksuen hänen yleisen likaisuutensa ulkonaiseksi pyhyyden
+merkiksi. Hänen neuvostoon tunkeutumisensa aiheutti niin paljon
+hämminkiä ja sekamelskaa, että lopulta paavi lääniherrana sekaantui
+asiaan — Napoli oli näet pyhän kirkon läänejä — ja nimitti lähettilään
+hallitsemaan kuningaskuntaa Giovannan alaikäisyyden aikana.
+
+Unkarilaiset, Andreaksen veljen, Unkarin kuninkaan Ludvigin johdolla,
+vetosivat nyt Avignonin paavilliseen istuimeen, anoen bullaa, joka
+määräisi Andreaksen ja Giovannan yhdessä kruunattaviksi, mikä olisi
+merkinnyt samaa kuin hallituksen jättäminen Andreaksen käsiin.
+Napolilaiset, kotimaisten ruhtinaiden johdolla — he olivat lähimpiä
+vallanperillisiä, ja heillä siis oli oma etukin ajettavana — vaativat,
+että Giovanna yksin kruunattaisiin.
+
+Tällä kannalla olivat valtakunnan asiat, kun Durazzon Kaarle,
+joka syrjässä seisten oli seurannut asiain kulkua, punniten
+tarkoin mahdollisuuksia, päätti lopulta aloittaa vaarallisen
+pelinsä. Hän puuttui asiaan, salaisesti ryöstämällä Anjoun Marian,
+neljäntoistavuotiaan lapsen, joka oli hänen oma serkkunsa ja Giovannan
+sisar. Hän piti häntä piilotettuna linnassaan kuukauden ajan, jolloin
+hän setänsä, Perigordin kardinaalin, ystävällisellä avulla sai
+hankituksi paavilta erivapautuksen veriheimolaisuuden asettaman esteen
+voittamiseksi. Erivapautuksen saatuaan Kaarle nai tytön julkisesti koko
+Napolin nähden ja tuli tämän avioliiton kautta — joka ei näyttänyt
+olevan morsiamelle vastenmielinen — Napolin kruunun lähimmäksi
+perilliseksi.
+
+Tämä oli hänen avaussiirtonsa. Seuraavana siirtona hän kirjoitti
+avuliaalle sedälleen, Perigordin kardinaalille, jolla oli Avignonissa
+suuri vaikutusvalta, että hän koettaisi taivuttaa paavi Clemens
+VI:n olemaan allekirjoittamatta bullaa, joka puolsi Andreasta ja
+yhteiskruunausta.
+
+Nyt Kaarlen väkivaltainen teko, hänen naidessaan Maria Anjoulaisen, oli
+tietenkin saattanut Giovannan nurjamieliseksi häntä kohtaan; samoin
+se oli tehnyt häntä vastaan nurjamielisiksi ne kotimaiset ruhtinaat,
+jotka olivat lähimpiä vallanperillisiä, ja jotka hän oli petollisesti
+sivuuttanut omaa perimisoikeuttaan vahvistaessaan. Tähän hän nähtävästi
+oli pyrkinytkin, saadakseen sillä tavoin haluamansa tekosyyn — hän,
+napolilainen ruhtinas — liittyi unkarilaiseen vallananastajaan.
+
+Jos hän olisi menetellyt millä muulla tavalla hyvänsä, olisivat
+varmaankin Andreas ja varsinkin ovela munkki Robert epäilleet hänen
+puuhiaan. Mutta niissä olosuhteissa, mitkä olivat aiheutuneet hänen
+petollisesta teostaan, otti unkarilainen puolue hänet avosylin vastaan,
+ja hänen luopumisensa Giovannan hovista Andreaksen kannattajat laskivat
+omaksi voitokseen. Hän vakuutti hyväntahtoisuuttaan Andreasta kohtaan
+ja väitti vihaavansa Giovannan puoluelaisia, jotka yllyttivät Giovannaa
+vihaan miestänsä vastaan. Hän metsästi ja joi Andreaksen kanssa − jonka
+elämän pääsisältönä näyttää olleenkin metsästys ja mässääminen — ja
+yllytti kaikin tavoin tämän muukalaisen suurellisia taipumuksia, joita
+hän sisimmässään halveksi.
+
+Oltuaan ensin nuoren ruhtinaan iloinen toveri, Kaarlesta pian tuli
+hänen neuvonantajansa, ja hänen myrkylliset neuvonsa näyttivät hyviltä
+ja viisailta, jopa munkki Robertinkin mielestä.
+
+»Vastatkaa vihollisuuteen vihollisuudella, kulkekaa säälimättä
+omaa tietänne, osoittakaa olevanne varma siitä, että paavin on
+lopulta pakostakin päätettävä asia teidän eduksenne. Sillä muistakaa
+aina, että olette Napolin kuningas oman oikeutenne perusteella,
+ettekä avioliittonne perusteella, sillä onhan Giovanna vain
+vallananastajahaaran jälkeläinen.»
+
+Andreaksen valjut, härkämäiset silmät saattoivat tällöin välähtää
+jonkinlaista ymmärtämystä, ja hänen typerille kasvoilleen saattoi
+levitä lämmin puna. Hän oli vaaleatukkainen nuori jättiläinen,
+vaaleaverinen ja kaunispiirteinen, mutta tylsännäköinen, laimeine,
+tylyine silmineen, jotka kielivät hänet siksi raakalaiseksi, jona
+häntä sivistyneet napolilaiset pitivät, ja jolta hän silmäänpistävän
+erilaisuutensa vuoksi todella näyttikin. Kun munkki Robert kannatti
+Durazzon herttuan neuvoa, ei Andreas epäröinyt sitä noudattaa; omassa
+nimessään hän vapautti vankeja tyrmästä, jakoi kunnianosoituksia
+unkarilaisille seuralaisilleen ja kreivi Altamuran tapaisille
+napolilaisille paroneille, jotka olivat hovin epäsuosiossa, ja uhmasi
+kaikin tavoin kuningatarta. Tästä oli välttämättömänä seurauksena,
+kuten ovela Kaarle taas oli laskenutkin, että joukko kuningattaren
+korkeimpia aatelisia suuttuneina muodosti salaliiton Andreaksen
+päänmenoksi.
+
+Se oli hyvä alku, ja onnettomuudeksi Giovannan oma käyttäytyminen antoi
+Kaarlelle tilaisuuden vieläkin kehittää peliään.
+
+Nuorta kuningatarta johti catanialainen Filippa, joka oli ilkeä ja
+vallanhimoinen nainen. Tämä Filippa, entinen pesijätär, oli nuorena,
+erinomaisen terveytensä vuoksi, valittu Giovannan isän imettäjäksi.
+Kasvattilapsensa rakastamana hänestä oli tullut hovin vakituinen
+asukas, hänet oli naitettu rikkaalle Cabane-nimiselle maurilaiselle,
+joka korotettiin kuningaskunnan ylihovimestariksi, minkä kautta entinen
+pesijätär kohosi Napolin ylhäisinten naisten joukkoon. Hän varmaankin
+osasi mukautua uusiin olosuhteisiin, muuten häntä tuskin olisi valittu
+kasvattipoikansa kuoltua tämän alaikäisten tyttärien kasvattajaksi.
+Myöhemmin hän, saadakseen vieläkin suuremman vaikutusvallan nuoreen
+kuningattareen, ja ylen häikäilemätön kun oli vallanhimossaan, oli itse
+toimittanut poikansa, Robert Cabanen, Giovannan rakastajaksi.
+
+Giovannan ensimmäisiä toimenpiteitä isoisänsä kuoltua oli ollut
+nimittää tämä Robert Evolin kreiviksi, ja tämän hän teki siitä
+huolimatta, että häntä sillä välin jo oli Giovannan suosiossa
+seurannut nuori, kaunis Bertrand d'Artois. Tämä ryhmä — catanialainen,
+hänen poikansa ja Bertrand — ynnä kotimaiset ruhtinaat muodostivat
+kuningattaren puolueen johdon.
+
+Millä silmin Andreas lienee kaikkea tätä katsellut, emme tiedä.
+Ehkä hän, haltioitunut kun oli haukkoihinsa ja koiriinsa, oli tylsä
+ja sokea näkemään omaa häpeäänsä, ainakin Bertrandiin nähden. Joku
+muu kuin Kaarle olisi ehkä valinnut epähienon keinon avata hänen
+silmänsä näkemään kaiken tämän. Mutta Kaarle oli liian kaukonäköinen.
+Hätiköiminen ei ollut hänen heikkouksiaan. Hänen seuraava siirtonsa
+tuli riippumaan siitä, miten Avignonissa kruunausasia päätettiin.
+
+Tämä päätös tuli heinäkuussa 1345 ja se kohtasi hovin kuin salama
+kirkkaalta taivaalta. Paavi oli päättänyt asian Andreaksen hyväksi
+julkaisemalla bullan Andreaksen ja Giovannan yhteisestä kruunauksesta.
+
+Tämä oli shakkaus Kaarlelle. Hänen setänsä, Perigordin kardinaali, oli
+tehnyt parhaansa tällaisen päätöksen vastustamiseksi, mutta Unkarin
+Ludvig oli hänet lopulta voittanut, esittämällä sellaisen vaikuttavan
+perusteen, että itse oli Napolin kruunun laillinen perillinen ja että
+hän luopuisi oikeudestaan nuoremman veljensä hyväksi. Hän oli tukenut
+perustettaan maksamalla paaville satatuhatta kultakruunua, mikä siihen
+aikaan oli suunnaton rahamäärä, ja asia, joka siihen asti oli ollut
+hämärä, selkisi heti paavin hoville.
+
+Se oli shakkaus Kaarlelle, kuten jo mainitsin. Mutta Kaarle jännitti
+voimansa ja mietti vastasiirtoa, joka saattaisi hänet voitolle. Hän
+lähti onnittelemaan Andreasta ja tapasi hänet voitonriemussaan ylpeän
+ja ylimielisen pöyhistyneenä.
+
+»Terve tuloa, Kaarle», tervehti hän Durazzon herttuaa. »Minä en ole
+niitä, joka unohdan ystäväni, jotka minua kannattivat, kun valtani oli
+vielä epävarma.»
+
+»Uskon, ettette oman etunne vuoksi», sanoi liukas Kaarle veljellisestä
+syleilystä irtautuessaan, »unohda niitä, jotka ovat olleet
+vastustajianne ja jotka nyt epätoivossaan voivat ryhtyä epätoivoisiin
+tekoihin estääkseen kruunauksen tapahtumasta.»
+
+Unkarilaisen valjut silmät välähtivät.
+
+»Kenestä puhutte?»
+
+Kaarle silitti miettiväisenä mustaa partaansa, tummat silmät tiukan
+vakavina. Oli keksittävä uhri, joka herättäisi pelkoa Giovannan
+ystävissä ja saisi heidät toimimaan Kaarlen eduksi.
+
+»No, ensimmäiselle sijalle asettaisin Giovannan neuvonantajan,
+Isernian, tuon lakimiehen, jonka kehnot, neuvot ovat vahingoittaneet
+kuninkaallisia oikeuksianne. Sitten tulee —»
+
+Mutta samassa Kaarle pysähtyi ja katsoi viekkaasti poispäin, aivan kuin
+olisi joutunut hämilleen.
+
+»Kuka sitten tulee?» huudahti Andreas. »Kuka on seuraava? Puhukaa
+suunne puhtaaksi!»
+
+Herttua kohautti olkapäitään.
+
+»Kautta kärsimyksen, muita ei toki puutu. Kuningattaren ystävissä on
+teidän vihamiehiänne liiaksikin.»
+
+Andreaksen heikosti päivettynyt iho kalpeni. Hän riuhtaisi auki
+punaisen viittansa aivan kuin olisi hänen tullut kuuma ja seisoi
+herttuan edessä norjana kuin painija ihonmyötäisessä _cote-hardiess_aan
+ja sinipunaisissa silkkihousuissaan.
+
+»Eipä todellakaan ole syytä heitä luetella», sanoi hän kiivaasti.
+
+»Ei», myönsi Kaarle. »Mutta vaarallisin kaikista on Isernia. Niin kauan
+kuin hän elää, liikutte te miekkojen keskellä. Hänen kuolemansa ehkä
+synnyttäisi kauhun, joka peloittaisi muut.»
+
+Hän ei välittänyt sanoa enempää tietäen sanoneensa tarpeeksi
+kiihoittaakseen Andreaksen äreänä ja julmistuneena kylvämään kauhua
+mieliin, jotka syyllisyyden tunto varmaankin jo saattoi rauhattomiksi
+ja joiden joukkoon hän varmaankin laski Giovannankin.
+
+Andreas neuvotteli munkki Robertin kanssa. Mitä Iserniaan tulee, oli
+syytä liiaksikin pitää häntä vaarallisena, ja niinpä Isernia seuraavana
+päivänä kaatui salamurhaajan miekkaan ollessaan juuri lähdössä Castel
+Nuovosta, ja Kaarle itse ilmoitti asiasta hoviin saattaen sen siten
+hämmästyksen valtaan.
+
+Hovilaiset olivat juuri iltakävelyllä Castel Nuovon ihanassa
+puutarhassa, kun Kaarle heihin yhtyi ja laski kätensä Bertrand
+d'Artois'n voimakkaalle olkapäälle. Bertrand, kuningattaren suosikki,
+katsoi häntä kysyvästi, tuntien epäluuloa ja vastenmielisyyttä häntä
+kohtaan, koska hän oli Andreaksen puoluelaisia.
+
+»Tuo unkarilainen karju», sanoi Kaarle, »teroittaa torahampaitaan nyt,
+kun pyhä isä on vahvistanut hänen oikeutensa.»
+
+»Kukapa siitä välittää?» ilkkui Bertrand.
+
+»Välittäisitteköhän sitten, jos lisäisin, että hän on jo tahrinut ne
+vereen?»
+
+Bertrand kävi vakavaksi. Herttua selitti.
+
+»Hän on aloittanut Giacomo d’Iserniasta. Kymmenen minuuttia sitten
+hänet pistettiin kuoliaaksi kivenheiton päässä linnasta.» Niin Kaarle
+ilmoitti uutisensa. »Se on vain alkua, ei muuta.»
+
+»Hyvä Jumala!» sanoi Bertrand. »D’Isernia! Olkoon taivas hänelle
+armollinen.» Ja hartaana hän teki ristinmerkin.
+
+»Taivas tulee kyllä olemaan armollinen useammallekin teistä, jos
+sallitte Unkarin Andreaksen olla sen välikappaleena», sanoi Kaarle
+rumasti irvistäen.
+
+»Uhkaatteko?»
+
+»En toki; älkää mielettömästi kiihtykö. Minä vain varoitan. Tunnen
+hänen luonteensa. Tiedän, mitä hän aikoo.»
+
+»Tehän olettekin aina ollut hänen uskottunsa», sanoi Bertrand purevasti.
+
+»Tähän asti olen ollut. Mutta nyt se päättyy. Olenhan Napolin
+ruhtinaita enkä suostu kumartamaan muukalaista. Hänen kanssaan oli
+kyllä hauska metsästellä ja ryypätä, niin kauan kuin hän oli Calabrian
+herttua, eikä hänellä ollut toiveita siitä yletä. Mutta että hänestä
+tulisi minun kuninkaani, eikä meidän armollinen Giovanna olisi muuta
+kuin kuningatar-puoliso —.» Hän teki inhoa ilmaisevan eleen.
+
+Bertrandin silmät välähtivät. Hän tarttui toista käsivarteen ja vei
+hänet mukanaan viiniköynnösverkon alle joka vihreänä kerroksena peitti
+seinät.
+
+»Mutta sehän on hyvä uutinen meidän kuningattarellemme», hän huudahti.
+»Hän tulee olemaan iloinen kuullessaan, että te olette hänen miehiään.»
+
+»Se on sivuasia», vastasi hän. »Tärkeintä oli, että ehdin varoittaa
+teitä — juuri teitä erikoisesti, ja Evolia. Tietenkin tulee muitakin
+olemaan. Mutta unkarilainen ei uskonut minulle enempää.»
+
+Bertrand oli pysähtynyt. Hän katsoi Kaarleen pitkään, ja hänen kasvonsa
+kalpenivat vähitellen.
+
+»Minuako?» hän sanoi osoittaen itseään.
+
+»Juuri teitä. Te olette seuraava järjestyksessä. Mutta ei ennenkuin
+kruunu on lujasti hänen päässään. Silloin hän aikoo selvittää tilinsä
+niiden Napolin ylimysten kanssa, jotka ovat häntä vastustaneet.
+Kuulkaa», ja Kaarle hiljensi ääntänsä aivan kuin uutisensa kauhean
+taakan masentamana; »hänen kruunauskulkueensa etunenässä tullaan
+kantamaan mustaa koston lippua. Ja teidän nimenne on ensimmäisenä
+lainsuojattomiksi julistettavien luettelossa. Ihmetyttääkö se teitä?
+Onhan hän aviomies, ja hänellä on jonkin verran tietoja teidän ja
+kuningattaren suhteesta —»
+
+»Seis!»
+
+»Joutavia!» Kaarle kohautti olkapäitään. »Mitäpä syytä on vaieta
+sellaisesta asiasta, minkä koko Napoli tietää? Milloin te ja kuningatar
+sitten olette olleet varovaisia? Teidän sijassanne en kaipaisi
+varoitusta. Käsittäisin, mitä on odotettavissa aviomieheltä tämän
+päästyä kuninkaaksi.»
+
+»Asiasta on kerrottava kuningattarelle.»
+
+»Niin minäkin luulen. Teidän sopinee parhaiten se tehdä.
+Menkää kertomaan hänelle, jotta hän voisi ryhtyä tarpeellisiin
+toimenpiteisiin. Mutta menkää salaa ja varovasti. Henkenne ei ole
+vaarassa siihen asti kuin hänellä on kruunu päässään. Ja vielä tärkeä
+seikka — mitä ikänä päätättekin — älkää tehkö täällä Napolissa mitään.»
+
+Ja sen sanottuaan Kaarle poistui, kun Bertrand taas riensi Giovannin
+luo. Puutarhan portilla hän pysähtyi katsomaan taakseen. Hänen
+silmänsä etsivät ja löysivätkin kuningattaren, pitkän, reippaan
+seitsentoistavuotiaan tytön, puettuna ihonmyötäiseen, punaiseen
+silkkipukuun, jonka korkea, valkoinen kaulus kehysti sanomattoman
+suloisia, kapeita kasvoja, joita ylinnä vielä koristi tuuhea,
+kuparinvärinen tukka. Hän seisoi hämmästyneen näköisenä katsoen
+rakastajaansa silmiin tämän kertoessa hänelle, mitä juuri oli kuullut.
+
+Kaarle poistui tyytyväisenä.
+
+Kolme päivää myöhemmin kuningattaren hovikuntaan kuuluva,
+Melazzo-niminen mies, joka oli Kaarle-herttuan palveluksessa, tuli
+ilmoittamaan hänelle, että hänen kylvämänsä siemen oli langennut
+hyvään maahan. Kuninkaan pään menoksi oli solmittu salaliitto, johon
+kuuluivat Bertrand d'Artois, Evolin kreivi Robert Cabane ja hänen
+lankonsa Terlizzi ja Morcone. Melazzo itse, kuningattaren ihailijaksi
+tunnettuna, oli myöskin otettu liittoon, ja samoin eräs Pace-niminen
+mies, joka oli Andreaksen kamaripalvelija ja joka Melazzon tavoin oli
+Kaarlen palveluksessa.
+
+Durazzon Kaarle hymyili hiljaa itsekseen. Peli luisti hyvin.
+
+»Hovi», sanoi hän, »lähtee ennen kruunajaisia kuukaudeksi Aversaan.
+Silloinhan olisi sopiva aika heidän panna toimeen suunnitelmansa.
+Neuvokaa niin.»
+
+Kruunauspäivä oli määrätty syyskuun 20:nneksi. Kuukautta aikaisemmin
+— elokuun 20:ntenä — hovi muutti Napolin kuumuudesta ja savusta
+Aversan viileämpään ilmaan odotusaikaa kuluttamaan. He sijoittuivat
+Pyhän Pietarin luostariin, joka siinä tarkoituksessa oli muodostettu
+mahdollisimman hyväksi kuninkaalliseksi asunnoksi.
+
+Heidän saapumisiltanaan oli luostarin virvoitushuone muutettu tuon
+monipäisen ylhäisen ja ylen iloisen seurueen illallishuoneeksi.
+Pitkään, liuskakivillä laskettuun korkeaan huoneeseen, jossa ikkunat
+olivat hyvin korkealla ja joka tavallisissa oloissa oli niin jäykkä
+ja alaston, oli nyt ripustettu ryijyjä seinille ja lattialle oli
+sirotettu kaislaa, johon oli sekoitettu tuoksuheinää ja rautayrtin
+kukkia ja muita hyvätuoksuisia ruohoja. Sivuseiniä ja kaksoisovia
+vastapäätä olevaa päätyseinää pitkin oli asetettu yksinkertaisten
+munkkien kivipöytiä matalalle korokkeelle, joka kohotti ne lattian
+pintaa ylemmäksi. Nämä pöydät olivat nyt koristetut kimaltelevalla
+kristallilla ja välkkyvillä kulta- ja hopea-astioilla. Pöytien
+toisella puolella, selin seinään, istuivat hovinaiset ja ylimykset.
+Huoneen holvikattoon oli tökerösti maalattu avonainen taivas — jonkun
+luostariveljen työtä, jonka siveltimessä oli enemmän hartautta kuin
+taitoa — ja apotin pöydän yläpuolella huoneen yläpäässä oli tuo
+välttämätön _cenacolo_.
+
+Tässä pöydässä istui kuninkaallinen seurue, leveäharteinen Unkarin
+Andreas raajat hieman hajallaan ja kultainen harjansa nyt jonkinverran
+epäjärjestyksessä, sillä sivistymättömän tapansa mukaan hän joi
+runsaasti; tuon tuosta hän viskasi luun tai lihapalan maksanvärisille
+koirilleen, jotka odottaen loikoivat lattiakaisloilla.
+
+He olivat metsästelleet sen päivää Capuan lähistöllä, ja Andreas oli
+hyvin kunnostautunut ja oli nyt ylen hyvällä tuulella, muistellen
+tuskin ollenkaan niitä ilkeitä asioita, joita Durazzon Kaarle
+oli hänelle kuiskaillut, nauraen ja pilaillen vieressään istuvan
+Morcone-kavaltajan kanssa. Hänen takanaan, joka hetki valmiina ja
+huomaavaisena, seisoi hänen palvelijansa Pace, joka aikaisemmin
+oli ollut Durazzon palveluksessa. Hänen oikealla puolellaan istui
+kuningatar, joka tuskin yrittikään syödä: hänen kauniit kasvonsa olivat
+kalman kalpeat, hänen tummat silmänsä tuijottivat suurina; vieraiden
+joukossa oli mustakulmainen Evoli ja hänen lankonsa Terlizzi: Bertrand
+d'Artois ja hänen isänsä: Melazzo, Kaarlen toinen palkkalainen, ja
+catanialainen Filippa, kaunis ja korskea, mutta tänä iltana tavattoman
+vähäpuheinen.
+
+Mutta Durazzon Kaarle ei ollut mukana. Eihän pelaajan itsensä sovi olla
+nappulana laudalla.
+
+Hänen korviinsa oli kantautunut tieto, että teko, johon hän niin
+ovelasti oli yllyttänyt Bertrand d'Artois'n, oli aikomus panna toimeen
+täällä Aversassa, ja siksi Kaarle jäi Napoliin. Hän oli sopivalla
+hetkellä huomannut, että vaimonsa oli huonovointinen, ja hän oli
+vaimostaan niin huolissaan, ettei saattanut lähteä hänen luotaan.
+Hän oli pyytänyt Andreakselta tuhannesti anteeksi, sillä kaikkein
+mieluummin hän tietenkin olisi tullut hänen kanssaan Aversan viileään,
+raittiiseen ilmaan huviksensa metsästelemään; ja lähtöhetkellä hän oli
+lahjoittanut nuorelle kuninkaalle parhaan metsästyshaukkansa suuren
+intonsa ja mielipahansa todistukseksi.
+
+Ilta kului, ja vihdoin kuningattaren antamasta merkistä naiset nousivat
+pöydästä ja poistuivat makuuhuoneisiinsa. Miehet asettuivat paikoilleen
+taas. Kellarinhoitajat kävivät kahta toimeliaammiksi, viinikannut
+kiertelivät entistä virkeämmin, ja heidän aikaansaamansa melu
+varmaankin häiritsi munkkeja, jotka olivat sulkeutuneet kammioihinsa
+näiltä maallisilta turhamaisuuksilta suojaan. Andreaksen nauru kävi yhä
+äänekkäämmäksi ja ontommaksi, ja kun hän vihdoin puolenyön seuduissa
+riuhtaisihe pystyyn ja poistui makuukammioonsa, ehtiäkseen hieman
+levätä ennen huomista metsästystä, niin hän jonkinverran hoiperteli.
+
+Mutta joukossa oli toisia metsästäjiä, joiden kärsivällisyys ei
+kestänyt odottaa aamua, joiden riista oli saatava hengiltä vielä samana
+yönä. He odottivat — Bertrand d'Artois, Robert Cabane, Terlizzin ja
+Morconen kreivit, Melazzo ja Andreaksen kamaripalvelija Pace — kunnes
+kaikki Aversassa makaajat sikeästi nukkuivat. Silloin he, kello kahden
+seuduissa aamulla, hiljaa hiipivät kolmannessa kerroksessa olevaan
+loggiaan, apotin puutarhan yläpuolella olevaan pitkään pylväskäytävään.
+He pysähtyivät hetkeksi kuningattaren oven kohdalle, joka aukeni tähän
+käytävään, ja jatkoivat siitä matkaa toisessa päässä olevan kuninkaan
+oven eteen. Pace sai kolkuttaa kovasti kolme kertaa, ennenkuin sisältä
+kuului unista murahtelua vastaukseksi.
+
+»Minä täällä olen — Pace — armollinen herra», hän ilmoitti. »Napolista
+on saapunut munkki Robertin lähettämä pikaviesti, jolla on tärkeä asia.»
+
+Oven toiselta puolelta kuului äänekästä haukottelua, kahinaa, kaatuvan
+tuolin kolinaa ja viimein salvan avaamisen ratinaa. Ovi aukeni ja
+sarastavan päivän hämärässä valaistuksessa näkyi paitasillaan oleva
+Andreas, joka veti ylleen turkisreunaista viittaa.
+
+Hän ei nähnyt muita kuin Pacen. Toiset olivat vetäytyneet varjoon.
+Pahaa aavistamatta hän astui huoneesta ulos.
+
+»Missä on sanantuoja?»
+
+Ovi, josta hän juuri oli tullut, paukahti samassa kiinni, ja kuu hän
+kääntyi katsomaan taakseen, näki hän Melazzon parhaillaan pönkittämässä
+sitä miekallaan, estääkseen kenenkään sitä tietä kulkemasta — sillä
+huoneen toinen ovi aukeni sisäkäytävään.
+
+Melazzon olisi sopinut sen sijasta miekallaan pistää takaapäin Andreas
+kuoliaaksi, joten asia olisi ollut paikalla valmis. Mutta joku sattui
+tietämään, että Andreas kantoi mukanaan amulettia — sormusta, jonka
+äitinsä oli hänelle antanut — joka teki teräksen ja myrkyn vaikutukset
+häneen tehottomiksi. Ja niin suuri oli taikausko siihen aikaan, niin
+suuri noiden miesten sokea luottamus tuon taikakalun ihmevoimaan,
+ettei ainoakaan heistä edes miekallaan koetellut sen todenperäisyyttä.
+Samasta syystä ei yritettykään turvautua vieläkin helpompaan keinoon
+selvitä hänestä, nimittäin myrkyttämiseen. Olettaen amuletin
+tarunomaisen tehon eittämättömäksi olivat salaliittolaiset päättäneet
+kuristaa hänet.
+
+Hänen kääntyessään he siis karkasivat hänen kimppuunsa ja kaatoivat
+hänet äkkiarvaamatta maahan, ennenkuin hän ollenkaan arvasi, mitä oli
+tekeillä. Siinä he sitten painivat hänen kanssaan. Hän oli voimakas
+kuin nuori härkä ja hän käytti nyt näitä voimiaan. Hän viskasi heidät
+päältään ja nousi seisomaan, mutta hänet kaadettiin uudestaan, ja
+kaiken aikaa hän huusi apua. Hän huitoi umpimähkään ympärilleen ja
+kaatoi ison nyrkkinsä iskulla Morconen puolipökertyneenä maahan.
+
+Nähdessään miten vaikea häntä oli kuristaa, he varmaankin kirosivat
+hänen amulettiaan. Hän ponnistausi taas polvilleen ja siitä pystyyn ja
+vihdoin, verissä kasvoin ja jättäen hiustukkoja murhamiesten käsiin,
+hän murtautui irti ja lähti juoksemaan täyttä vauhtia loggiaa pitkin,
+huutaen kaiken matkaa, kunnes tuli vaimonsa ovelle. Hän heittäytyi sitä
+vastaan huutaen häntä nimeltä.
+
+»Giovanna! Giovanna! Ristiinnaulitun Jumalan nimessä! Avatkaa! Avatkaa!
+Minut murhataan!»
+
+Sisältä ei kuulunut mitään vastausta — ei hiiiskahdustakaan.
+
+»Giovanna! Giovanna!» Hän kolkutti raivoissaan ovea.
+
+Ei vieläkään vastausta, mikä oikeastaan oli kyllin selvä vastaus.
+
+Kuristajat, jotka hetkeksi hämmentyivät ja pelkäsivät, että hänen
+huutonsa herättäisivät luostarin asukkaat, olivat seisoneet epäröivinä
+ja toimettomina hänen ryöstäydyttyänsä vapaaksi. Mutta silloin
+Bertrand d'Artois, älyten, että oli jo menty liian pitkälle, jotta
+työtä enää voitaisiin heittää kesken, hyökkäsi yht'äkkiä uudestaan
+hänen kimppuunsa. Toinen toisiaan pusertaen nämä painijat läähättäen
+hoippuivat edestakaisin loggiassa hetkisen, sitten kaatuivat
+ryskähtäen, Bertrand ylinnä, Andreas kolhaisten kaatuessaan päänsä
+kivilattiaan. Kuningattaren rakastaja piteli häntä siinä lujasti,
+painaen polvillaan hänen rintaansa.
+
+»Kövsi!» hän huusi huohottaen toisille näiden rientäessä paikalle.
+
+Eräs heistä viskasi hänelle vyyhdin purppuranpunaista silkkinuoraa,
+jonka sisään oli punottu kultalanka ja jonka päähän oli solmittu
+juokseva silmukka. Bertrand pujotti sen Andreaksen yli, veti kireälle
+ja piti sitä lujassa, miehen hurjasta, suonenvedontapaisesta
+sätkyttelystä huolimatta. Toiset ehättivät apuun. Yhdessä he nostivat
+kiemurtelevan uhrinsa loggian rintavarjolle ja työnsivät yli laidan,
+Bertrandin, Cabanen ja Pacen pidätellessä köyttä, pysähdyttääkseen
+putoamisen ja pitääkseen häntä siinä riippumassa siksi kuin henki
+olisi lähtenyt. Melazzo ja Morcone riensivät auttamaan heitä, ja
+tällöin Cabane huomasi, että Terlizzi pysytteli syrjässä näyttäen
+kauhistuneelta.
+
+Päättävästi hän silloin huusi tälle:
+
+»Tänne auttamaan! Köydessä on kyllä pituutta, jotta tekin siitä vielä
+kiinni saatte. Haluamme kanssarikollisia emmekä todistajia, herra
+kreivi.»
+
+Terlizzi totteli, ja silloin tätä seuranneen hiljaisuuden äkkiä
+katkaisivat alla olevasta kerroksesta kuuluvat huudot — huutaja oli
+nainen, joka makasi aivan heidän allaan olevassa huoneessa ja joka
+herätessään näki sarastavan päivän hämärässä valossa miehen nuoran
+päässä potkimassa ja kiemurtelemassa hänen ikkunansa kohdalla.
+
+Hetken aikaa säikähtyneet kuristajat vielä pitelivät köydestä, kunnes
+sätkyttely sen päässä oli loppunut; sitten he hellittivät ja päästivät
+ruumiin putoamaan apotin puutarhaan. Sen jälkeen he hajaantuivat ja
+pakenivat, sillä luostarissa tuntuivat ihmiset olevan liikkeellä tuon
+naisen huutojen herättäminä.
+
+Kolmesti, niin tarina kertoo, tulivat munkit koputtamaan kuningattaren
+ovelle ja kysymään, mitä hän määräsi tehtäväksi miehensä ruumiille,
+saamatta kuitenkaan kysymykseensä vastausta. Se jäi vastaamatta vielä
+silloinkin, kun kuningatar myöhemmin päivällä suljetussa kantotuolissa
+matkusti Aversasta ja palasi Napoliin keihäsmiesjoukon saattamana,
+ja määräysten puutteessa munkit jättivät ruumiin virumaan apotin
+puutarhaan, samaan paikkaan, mihin se oli pudonnut, siihen asti kunnes
+Durazzon Kaarle kaksi päivää myöhemmin tuli siirtämään sen pois.
+
+Murhatun ruhtinaan — jonka kuoleman hän oli niin ovelasti aiheuttanut
+— hän mielenosoituksellisesti kuljetti Napoliin, ja katedraalissa,
+kokoamiensa unkarilaisten edessä ja suuren kansanjoukon läsnäollessa
+hän juhlallisesti ruumiin yllä vannoi kostoa murhaajille.
+
+Käytettyään näin Giovannaa välikappaleenaan — hänen rakastajansa,
+Bertrandin, ja hänen kanssaan liittoutuneiden salamurhaajain
+välityksellä — ja raivattuaan näin tieltään henkilön, joka oli hänen ja
+valtaistuimen välissä, hän nyt yritti käyttää oikeuslaitosta hyväkseen
+raivatakseen vuorostaan Giovannan tieltään.
+
+Sillä välin päivät kertyivät viikoiksi ja viikot kuukausiksi, eikä
+kuningatar ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin miehensä murhaajien
+kiinni saamiseksi, eikä mitään kuulusteluja pidetty. Bertrand d'Artois
+tosin oli isänsä kanssa paennut heidän omistamansa St. Agathan
+linnoituksen turviin. Mutta muut — Cabane, Terlizzi ja Morcone —
+oleskelivat yhä häikäilemättä kuningattaren lähellä Castel Nuovossa.
+
+Kaarle kirjoitti Unkarin Ludvigille ja paaville vaatien oikeuden
+noudattamista ja huomauttaen siitä, miten itse kuningaskunnassa sitä
+ei ollut edes yritettykään, ja kehoittaen heitä miettimään, mikä
+siihen oli syynä. Siitä oli seurauksena, että Klemens VI seuraavan
+vuoden kesäkuun 2. päivänä julkaisi bullan, jolla Napolin ylituomarin,
+Bertrand des Baux'n, käskettiin ottaa kiinni salamurhaajat ja rangaista
+heitä, ja — samaan aikaan — paavi toisella bullalla julisti heidät
+pannaan. Mutta määräyksensä ohella pyhä isä lähetti des Baux'lle
+yksityiskirjeen, missä hän ankarasti varoitti ylituomaria, valtion edun
+tähden, päästämästä julkisuuteen mitään kuningatarta koskevaa.
+
+Des Baux ryhtyi heti työhönsä ja nähtävästi Kaarlen kehoituksesta
+vangitutti Melazzon ja palvelijan Pacen. Kaarlen ei sopinut syyttää
+kuningatarta eikä hänen ylimyksiäänkään, koska olisi siten voinut
+nostattaa uskolliset puoluelaisensa itseään vastaan. Hänelle riitti,
+kun antoi ilmi kaksi alhaisinta salaliittolaista ja hän luotti siihen,
+että heidät kiduttamalla saataisiin tunnustamaan asioita, jotka
+saattaisivat toisetkin perikatoon ja lopulta itsensä Giovannan.
+
+Terlizzi, joka näiden kahden vangitsemisesta kuultuaan selvästi käsitti
+oman vaarallisen asemansa, ryhtyi rohkeaan ja toivottomaan tekoon sen
+torjumiseksi. Ratsasjoukko mukanaan hän hyökkäsi sen saattueen kimppuun
+joka kuljetti Pacea vankilaan. Vanki saatiin kylläkin kaapatuksi, mutta
+ei pelastuakseen. Hänen vaikenemistaan Terlizzi vain halusi. Hänen
+käskystään miespoloiselta kiskottiin kieli suusta, jonka jälkeen hänet
+luovutettiin takaisin vartijoilleen ja kohtalolleen.
+
+Jos Terlizzin olisi onnistanut, niinkuin hän kyllä aikoi, tehdä sama
+temppu Melazzolle, niin Kaarle olisi joutunut pahaan pulaan. Mutta se
+ei hänelle onnistunut, ja tuo Paceen kohdistettu hirmuteko oli tehty
+aivan turhaan. Kun Melazzoa kidutettiin, niin hän ilmaisi Terlizzin
+ja samalla myöskin Cabanen, Morconen ynnä muut. Hänen tunnustuksensa
+saattoi syytettyjen penkille vielä catanialaisen Filippan ja hänen
+kaksi tytärtään, Terlizzin ja Morconen vaimot. Mutta kuningattaren
+nimeä hän ei maininnut, sillä hän oli alempiarvoisia salaliittolaisia,
+Pacen lailla tuskin paljoakaan palvelijaa parempi, eikä hänellä siis
+voinut olla tietoa kuningattaren osallisuudesta asiaan.
+
+Toiset vangittiin heti ja tuomittiin kuolemaan sekä poltettiin
+julkisesti Sant Eligion aukiolla kestettyään sitä ennen neljännentoista
+vuosisadan kaikki sanomattoman raa'at hirmukidutukset, joita jatkui
+jopa mestauslavalle asti ja joiden tarkoituksena oli saada heidät
+ilmaisemaan yhä uusia rikoskumppaneita. Mutta vaikka he teloittajain
+pihdeissä kiemurtelivat ja pyörtyivät, eivät he mitään tunnustaneet. He
+vaikenivat todella niin tyystin, että kansa oli aivan ihmeissään, sillä
+kansa kaipasi selitystä. Ylituomari Hugh des Baux oli näet huolehtinut
+siitä, että paavin määräykset tulivat tarkkaan noudatetuiksi. Etteivät
+tuomitut voisi liikoja ladella, oli hän varovaisuuden vuoksi antanut
+kiinnittää heidän kielensä onkikoukuilla suupohjaan.
+
+Niinpä tuli Kaarlelle hetkellinen pettymys, ja uusi pettymys hänelle
+aiheutui, kun Giovanna otti itselleen toisen miehen, serkkunsa,
+Taranton ruhtinaan Ludvigin. Jollei Kaarle halunnut antaa asian
+jäädä tälle kannalle ja pelin siis päättyä pattiasentoon, niin oli
+hänen turvauduttava uhkarohkeihin tekoihinsa sellaisiin hän todella
+ryhtyikin. Hän kirjoitti Unkarin kuninkaalle syyttäen nyt avoimesti
+Giovannaa murhasta ja viitaten asianhaaroihin, jotka jo yksin riittivät
+vahvistamaan hänen syytöstään.
+
+Nämä asianhaarat Ludvig sitten kokosi jyriseväksi kirjeeksi, minkä
+hän kirjoitti Giovannalle vastaukseksi hänen puolusteluunsa Ludvigin
+syytöstä vastaan siitä toimettomuudesta, mitä hän oli osoittanut
+miehensä murhaajiin nähden:
+
+»Giovanna, sinun aikaisempi epäsäännöllinen elämäsi, sinun
+vallanpidättämisesi yksin itsellesi, miehesi murhaajien koston
+laiminlyöminen, se, että olet ottanut uuden miehen, ja omat
+puolustelusi todistavat enemmän kuin riittävästi syyllisyytesi miehesi
+kuolemaan.»
+
+Siihen asti kaikki kävi aivan Durazzon Kaarlen toiveiden mukaisesti.
+Mutta tapahtuipa muutakin. Ludvig oli nyt sotajoukkoineen tulossa
+ottamaan haltuunsa kuningaskunnan, jonka laillisena perillisenä hän,
+kaikki asianhaarat huomioonottaen, nähtävästi piti itseään, ja Italian
+ruhtinaat sallivat hänen vapaasti kulkea alueidensa halki. Tämä ei
+ollut suinkaan Kaarlen mieleen. Päinvastoin saattoi siitä, jos ei
+hän kiirehtinyt, koitua matti aivan odottamattomalta taholta, tehden
+turhaksi koko tähänastisen niin mestarillisesti hoidellun pelin.
+
+Hän hämmentyi hieman, ja hätäisesti vastasiirtoa miettiessään hän
+erehtyi.
+
+Ludvigin nopeasta lähestymisestä säikähtyneenä Giovanna kutsui avuksi
+vasallinsa, muiden muassa Kaarlen, käsittäen, että Kaarle oli hinnalla
+millä hyvänsä saatava siirtymään hänen puolelleen. Kaarle meni,
+kuunteli ja myi lopulta itsensä hyvästä hinnasta — Kalabrian herttuan
+arvonimestä, mikä teki hänet kruununperilliseksi. Hän kokosi mahtavan
+keihäsmiesjoukon ja marssi Aquilaa vastaan, joka jo oli nostanut
+Unkarin lipun.
+
+Siellä hän hyvin pian huomasi tehneensä huonon siirron. Hänelle tuotiin
+sana, että kuningatar oli kauhuissaan paennut Provenceen, etsien turvaa
+Avignonista.
+
+Kaarle ryhtyi viipymättä korjaamaan erehdystään ja marssi Aquilasta
+Ludvigia vastaan vakuuttaakseen hänelle uskollisuuttaan ja yhtyäkseen
+vallananastajan joukkoihin.
+
+Folignossa Unkarin kuningas kohtasi paavin lähetin, joka Klemens
+VI:n nimessä kielsi häntä pannan uhalla tunkeutumasta pyhän kirkon
+läänitysalueelle.
+
+»Kun olen Napolin isäntä», vastasi Ludvig järkähtämättä, »niin
+olen pitävä itseni pyhän istuimen läänitysmiehenä. Siihen mennessä
+vastaan töistäni vain Jumalalle ja omalletunnolleni.» Ja hän
+jatkoi etenemistään mustan kuolemanlipun johdolla, levittäen aito
+unkarilaiseen tapaan murhaa, ryöstöä, rosvousta ja hävitystä
+hymyilevälle maaseudulle, kostaen siten koko maalle hirveällä tavalla
+veljensä murhan.
+
+Näin hän saapui Aversaan ja majoittui unkarilaisineen samaan Pyhän
+Pietarin luostariin, missä Andreas vuosi sitten oli kuristettu
+kuoliaaksi. Ja täällä hänet tapasi Kaarle, joka tuli uskollisuuttaan
+vakuuttamaan, ja avosylin kuningas toivotti hänet tervetulleeksi, kuten
+sopii odottaakin, Kaarle kun oli ollut Andreaksen todellinen ystävä
+tässä vihollismaassa. Kaarlen ajattelemattomasta ja varomattomasta
+teosta Aquila-jutussa ei puhuttu mitään. Kuten Kaarle oli toivonutkin,
+annettiin se hänelle anteeksi sekä menneisyyden että nykyisyyden
+perusteella.
+
+Illalla oli suuri juhla samassa virvoitushuoneessa, missä Andreaskin
+oli juhlinut sinä yönä, jona kuristajat häntä odottaen vartioivat,
+ja Kaarle oli nyt kunniavieraana. Aamulla Ludvigin oli määrä jatkaa
+matkaansa Napolin kaupunkiin, ja kaikki olivat varhain liikkeellä.
+
+Kun oltiin juuri lähtemässä, sanoi Ludvig Kaarlelle: »Ennenkuin lähden,
+tekisipä mieleni katsoa sitä paikkaa, missä veljeni kuoli.»
+
+Kaarlesta tämä tietenkin tuntui inhoittavalta mieliteolta, josta hän
+tahtoi saada Ludvigin luopumaan. Mutta Ludvig ei hellittänyt.
+
+»Viekää minut sinne», hän pyysi herttualta.
+
+»Mutta tuskin minä tiedänkään — en ollut täällä, muistakaa», vastasi
+hänelle Kaarle käyden levottomaksi, johtuen se ehkä osaksi ilkeästä
+ilmeestä laihan kuninkaan kasvoilla, osaksi hänen oman omantuntonsa
+soimaavista kuiskeista.
+
+»Tiedän kyllä, ett'ette ollut; mutta tiedätte kai te paikan. Tietävät
+kai sen näillä main kaikki ihmiset. Ja ettekö te juuri kuljettanut
+ruumista pois? No, viekää minut nyt sinne.»
+
+Kaarlen oli siis pakko tehdä hänen käskynsä mukaan. Käsi kädessä
+he nousivat portaita, jotka veivät tuohon onnettomaan loggiaan, ja
+puolikymmentä Ludvigin upseeria seurasi mukana.
+
+He astelivat apotin puutarhan kohdalla olevaa kivipermantoa pitkin,
+joka nyt oli täydessä auringonvalaistuksessa ja jonka täytti siellä
+kasvavien ruusujen tuoksu.
+
+»Tässä kuningas nukkui», sanoi Kaarle, »ja tuolla kuningatar. Tässä
+välimaissa jossakin tuo onneton teko tapahtui, ja tuosta paikasta he
+hänet heittivät.»
+
+Ludvig pitkänä ja laihana seisoi mietteissään, käsi leuassa. Yht'äkkiä
+hän pyörähti päin herttuaa, joka seisoi hänen vieressään. Hänen
+kasvojensa ilme oli muuttunut, ja hän väänsi suutaan niin, että hampaat
+näkyivät niinkuin murisevalla koiralla.
+
+»Kavaltaja!» hän ärähti. »Juuri te — te, joka hymyillen ja liehakoiden
+käännyitte puoleeni ja yllytitte kostamaan — olette syypää siihen, mitä
+täällä tapahtui.»
+
+»Minäkö?» Kaarle astui askelen taaksepäin käyden kalpeaksi ja polvet
+vapisten.
+
+»Juuri te!» vastasi kuningas kiivaasti. »Hän ei olisi tullut
+surmatuksi, jollette te olisi vehkeillyt häntä vastaan, koettaen estää
+häntä kuninkuudesta ja kruunatuksi tulemasta.»
+
+»Se ei ole totta!» huusi Kaarle. »Se ei ole totta! Vannon sen Jumalan
+nimessä!»
+
+»Valapattoinen koira! Kiellättekö pyytäneenne tuota erinomaista
+setäänne, kardinaali Perigordia, koettamaan estää paavia julkaisemasta
+siihen tarvittavaa bullaa?»
+
+»Sen kiellän. Tosiasiat puhuvat sitä vastaan. Bullahan oli valmis.»
+
+»Sitten kieltämisenne vain todistaa syyllisyytenne», vastasi kuningas,
+vetäen vyöllään riippuvasta nahkapussista pergamentin ja pitäen sitä
+hämmästyneen herttuan silmien edessä. Se oli kirje, minkä hän oli
+kirjoittanut kardinaali Perigordille, pyytäen häntä estämään paavia
+allekirjoittamasta bullaa, joka vahvisti Andreaksen kruunauksen.
+
+Kuningas hymyili kaameasti katsellessaan noita kalpeita, vavahtelevia
+kasvoja.
+
+»Kieltäkääpä vieläkin», hän ilkkui. »Kieltäkää sekin, että te Kalabrian
+herttuan arvonimestä suostuitte rupeamaan kuningattaren puoluelaiseksi
+ja että te taas siirryitte meidän puolellemme, kun huomasitte
+vaaranne. Te uskotte, senkin katala kavaltaja, voivanne käyttää
+meitäkin astinlautana, jonka avulla pääsette valtaistuimelle — kuten
+koetitte veljeäni käyttää, jopa siihen määrään, että toimititte hänet
+murhatuksi.»
+
+»Ei, ei! En minä ole siihen osallistunut. Minä olin hänen ystävänsä —»
+
+»Valehtelette!» Ludvig iski häntä vasten suuta.
+
+Samassa Ludvigin upseerit tarttuivat herttuaan peläten, että tuo
+häväistys kiihoittaisi hänet kostamaan.
+
+»Tepä olette kovin tilaisuuksiin mukautuva», sanoi Ludvig; ja lisäsi
+huolettomasti: »Lopettakaa hänet.»
+
+Kaarle kiljui hetken aikaa, kuten Andreaskin oli samalla paikalla
+kiljunut huomatessaan tuijottavansa kammottavaa kuolemaa silmiin.
+Sitten muuttui kiljuminen yskäksi, kun unkarilainen miekka hänet
+lävisti.
+
+Hänen ruumiinsa nostettiin loggian kivipermannolta ja kannettiin
+rintavarjon luo, kuten Andreaskin oli kannettu, ja viskattiin
+menemään apotin puutarhaan, kuten Andreaskin oli viskattu. Se virui
+ruusupensaassa värjäten apotin ruusut kirkkaamman punaisiksi.
+
+Tuskin voi ajatella runollisempaa kostoa.
+
+
+
+
+IX. VIHAN YÖ
+
+Gandian herttuan murha
+
+
+
+IX. VIHAN YÖ.
+
+
+Kardinaali-varakansleri otti käärön, jonka vaaleatukkainen,
+punapukuinen palveluspoika hänelle ojensi ja käänteli sitä käsissään
+tarkastellen sitä, ylevät, hienopiirteiset, melkein askeettiset
+kasvonsa hyvin miettivän näköisinä.
+
+»Sen toi, teidän ylhäisyytenne, naamioitu mies, joka ei ilmoita
+nimeään. Hän odottaa alhaalla», sanoi punainen pojanjolppi.
+
+»Naamioitu mieskö? Mitä salamyhkäisyyksiä!»
+
+Miettivät ruskeat silmät hymyilivät, hienot kädet mursivat irti lakan
+palasia. Kääröstä putosi kultasormus ja vieri jonkin matkaa mustan ja
+purppuranpunaisen kirjavalla itämaisella matolla. Poika syöksyi sen
+jälkeen ja antoi sen hänen ylhäisyydelleen.
+
+Sormuksessa oli kilpi, ja tähän kilpeen kardinaali huomasi
+kaiverretuksi oman vaakunansa — Sforzan jalopeuran ja kvittenin
+kukan. Samassa hänen tummat, miettivät silmänsä poikaan kääntyessään
+muuttuivat ankariksi.
+
+»Näitkö vaakunan?» hän kysyi, ja hänen äänensä vienoudessa oli
+teräksinen sävy.
+
+»En nähnyt mitään, teidän ylhäisyytenne — sormuksen vain, en muuta. En
+katsonutkaan.»
+
+Kardinaali tarkasti häntä hetken aikaa tutkivasti.
+
+»Mene — tuo mies tänne», sanoi hän vihdoin; ja poika poistui,
+palaten taas kohta, ja vetäen syrjään oviverhon päästi huoneeseen
+keskikokoisen, mustaan viittaan puetun miehen, jonka kullankeltaisen
+tuuhean tukan alla olevia kasvoja musta naamari peitti leuasta otsaan.
+
+Kardinaalin viittauksesta poika poistui. Sitten mies lähemmäksi astuen
+antoi viittansa valahtaa hartioiltaan, jolloin tuli näkyviin hieno,
+violetinvärinen, ihonmyötäinen silkkipuku, jonka jalokivikoristeisesta
+vyöstä riippui miekka; hän riisui naamarinsa ja paljasti Giovanni
+Sforzan, Pesaron ja Cotignolan herran, paavi Aleksanterin tyttären,
+madonna Lucrezian, hylätyn miehen kauniit kalpeat kasvot.
+
+Kardinaali katseli vakavana ja hämmästymättä veljensä poikaa. Alussa
+hän oli luullut sormuksen omistajan lähettäneen vain sanansaattajan
+hänen luokseen. Mutta nähtyään hänen vartalonsa ja pitkän vaalean
+tukkansa, hän oli tuntenut Giovannin jo ennenkuin tämä vielä oli
+poistanut naamariaan.
+
+»Olen kyllä ainakin pitänyt sinua jonkinverran hulluna», sanoi
+kardinaali lempeästi. »Mutta en toki näin hulluna. Mikä sinut Roomaan
+tuo?»
+
+»Välttämättömyys, teidän ylhäisyytenne», vastasi nuori yksinvaltias.
+»Tarve puolustaa kunniaani, joka on kohta kokonaan pilalla.»
+
+»Entä henkesi?» kysyi hänen setänsä ihmeissään. »Sekö on jo aivan
+arvoton?»
+
+»Kunniatta se ei ole minkään arvoinen.»
+
+»Ylevä ajatus, minkä koulussa oppii. Mutta käytännön kannalta — »
+
+Kardinaali kohautti olkapäitään.
+
+Mutta Giovanni ei ollut huomaavinaan.
+
+»Luulitteko ehkä, armollinen herra, että minä olisin siivosti alistunut
+olemaan hylätty, pilkan alainen aviomies, etten minä kostaisi tuolle
+roistomaiselle paaville, joka on saattanut minut naurunalaiseksi
+ja pilkkapuikoksi koko Italiassa?» Hän oli suuttumuksesta aivan
+kalmankalpea kasvoiltaan. »Luulitteko todellakin, että minä olisin
+jäänyt Pesaroon, jonne pakenin, kun he henkeäni uhkasivat, vaatimatta
+häntä tilille töistään?»
+
+»Millekäs tilille sinä oikein aiot vaatia hänet?» kysyi kardinaali
+hieman ylimielisesti. »Et kai aikone surmata pyhää isää?»
+
+»Surmatako?» Giovanni naurahti ivallisesti. »Kärsivätkö ehkä kuolleet?»
+
+»Helvetissä toisinaan», sanoi kardinaali.
+
+»Saattaa olla. Mutta minä tahdon olla varma. Tahdon kärsimyksiä,
+jotka itse saatan havaita, kärsimyksiä, joita voin käyttää palsamina
+haavoitetulle kunnialleni. Minä isken häntä, kuten hänkin on minua
+iskenyt — sieluun enkä ruumiiseen. Haavoitan häntä hänen arimpaan
+kohtaansa.»
+
+Ascanio Sforza, pitkänä ja hoikkana punaisessa kaavussaan, pudisti
+hiljaa päätään.
+
+»Kaikki tämä on hullutusta — hullutusta! Paras sinun olisi pysyä
+poissa, paras pysyä Pesarossa. Etpä totisesti ilman hengenvaaraa voi
+näyttää kasvojasi Roomassa.»
+
+»Siksihän minulla on naamari. Siksi tulen teidän luoksenne, armollinen
+herra, voidakseni elää rauhassa täällä, kunnes — »
+
+»Tännekö?» Kardinaali kävi oitis virkeäksi. »Sitten kai luulet
+minua yhtä hulluksi kuin itse olet. Etkö sitten käsitä, että jos
+vähimmälläkään tavalla tulisi tietoon, että sinä olet Roomassa, niin
+täältä sinua ensiksi etsittäisiin. Jos tahdot pitää pääsi, jos pidät
+niin tärkeänä menneitten loukkausten kertomisen ja tulevien torjumisen,
+niin ei minun sukulaisenasi sovi sinua vastustaa. Mutta palatsiini et
+voi jäädä oman turvallisuutesi tähden. Tuo palveluspoika esimerkiksi,
+joka sinut tänne johdatti, enpä menisi vannomaan, ettei hän nähnyt
+sormuksessasi olevaa vaakunaa. Toivon, ettei hän nähnyt. Mutta jos hän
+näki, niin sinun täälläolosi on jo tunnettu.»
+
+Giovanni kävi levottomaksi.
+
+»Mutta missäpä muuallakaan minä täällä Roomassa olisin turvassa?»
+
+»Et missään, luullakseni», vastasi Ascanio pilkallisesti. »Tai ehkäpä
+Picon luona. Yhteinen paavivihanne ehkä liittäisi teidät lujasti
+yhteen.»
+
+Kova kohtalo toi tämän ehdotuksen hänen mieleensä. Kova kohtalo sai
+Pesaron herran sitä noudattamaan ja etsimään käsiinsä Antonio Maria
+Picon. Mirandolan kreivin, joen rannalla olevasta linnastaan, missä
+Pico, kuten Ascanio oli arvannut, toivotti hänet sydämellisesti
+tervetulleeksi.
+
+Siellä hän asui melkein piileskellen toukokuun loppuun asti, mennen
+harvoin ulos, eikä milloinkaan ilman naamariaan — mikä seikka muuten
+ei herättänyt suurtakaan huomiota, sillä naamarin käyttö oli hyvin
+tavallista Rooman kaduilla iltaisin viidennellätoista vuosisadalla.
+Picon kanssa keskustellessaan hän tälle ilmoitti tarkoituksensa,
+selittäen hänelle samaa, mitä jo oli puhunut kardinaali-varakanslerille.
+
+»Hän on isä — tuo isien isä», hän kerran sanoi. »Hellä, rakastava isä,
+jonka elämä on hänen lapsissaan, joka elää heidän kauttaan ja heitä
+varten. Jos ne häneltä riistäisi, niin kävisi hänen elämänsä tyhjäksi
+ja arvottomaksi, eläväksi kuolemaksi. Niitä ovat Giovanni, hänen
+silmäteränsä, jonka hän on koroittanut Gandian herttuaksi, Beneventon
+herttuaksi, Sessan ruhtinaaksi, Teanon herraksi ynnä muuksi. Niitä ovat
+Valencian kardinaali, niitä Giuffredo, Squillacen ruhtinas, ja niitä
+on vielä vaimoni Lucrezia, jonka hän on minulta ryöstänyt. Siinä on
+meidän Akhilleuksemme iso kantapää. Nyt on kysymys, mistä meidän on
+aloitettava?»
+
+»Ja myöskin, miten», huomautti Pico.
+
+Sallimus huolehti näiden molempien kysymysten vastaamisesta, vieläpä
+hyvinkin pian.
+
+He lähtivät kesäkuun 1. päivänä — Pesaron herra sekä hänen
+isäntänsä ja tämän tytär, Antonia — kuluttamaan päiväänsä Picon
+Trasteveressa olevaan viinitarhaan. Kun he sieltä illalla lähtivät
+paluumatkalle Roomaan, niin kreiviä juuri lähtöhetkellä pidätti hänen
+taloudenhoitajansa, joka oli vasta palannut joltakin matkalta, ja jolla
+oli asioita ilmoitettavana hänelle.
+
+Hän kehoitti vierastaan ratsastamaan hänen tyttärensä ja saattueensa
+kanssa edeltä, sanoen kohta itse seuraavansa heitä ja saavuttavansa
+heidät. Mutta taloudenhoitaja pidätti häntä kauemmin kuin hän oli
+luullut, niin että vaikka seurue eteni hitaasti kaupunkia kohden, ei
+Pico ollut saavuttanut heitä vielä silloin kun he saapuivat joelle.
+Sillan toisella puolella olevalla kapealla kadulla tuli yhtäkkiä tätä
+pientä saattuetta vastaan työntäen sen syrjään, loistava ratsasseurue,
+johon kuului hienoja naisia ja herroja, haukat ranteilla ja koirapari
+perässä.
+
+Giovanni näki tästä loistavasta seurueesta vain yhden ainoan —
+pitkän, komean-kauniin, vihreäpukuisen miehen, jolla tummanruskeilla
+kutreillaan oli sulkakoristeinen hattu, ja jonka silmät vuorostaan
+eivät sillä hetkellä nähneet muita kuin madonna Antonian, joka nojasi
+hevoskantotuolinsa selustaan, jonka nahkauutimet hän oli työntänyt
+syrjään, voidakseen ratsastaessaan keskustella Giovannin kanssa.
+
+Pesaron herra näki lankonsa katseen äkkiä välähtävän, sillä tuo kaunis
+keikari oli Gandian herttua, paavin vanhin poika, pyhän isän silmäterä.
+Hän näki herttuan melkein tiedottomasti pidättävän ohjaksista
+hevostaan; näki hänen kääntyvän satulassaan julkeasti tuijottamaan
+madonna Antoniaan, kunnes tämä, huomattuaan hänen katseensa, punastui.
+Ja kun kantotuoli vihdoin oli siirtynyt pois, näki hän olkansa yli,
+miten herttuan sivulta ratsupalvelija lähti heitä seuraamaan. Tämä mies
+seurasi heidän jälkiään kaiken matkaa Parione-kaupunginosaan asti,
+aikoen nähtävästi herraansa varten ottaa selvää, missä kantotuolin
+kaunis neiti asui.
+
+Giovanni ei puhunut tästä mitään Picolle, kun tämä pian sen jälkeen
+palasi. Hän älysi sukkelaan hänelle tässä tarjoutuvan tilaisuuden,
+mutta ei ollut läheskään varma siitä, että Pico suostuisi antamaan
+käyttää tytärtään syöttinä, eikä läheskään varma edes siitä, että
+itsekään uskaltaisi häntä siihen tarkoitukseen käyttää.
+
+Mutta kun hän aamulla pelkästä uteliaisuudesta sattui katsomaan
+ikkunasta, mikä hevonen kadulla asteli, näki hän komeaan vaippaan
+puetun miehen, jonka heti tunsi herttuaksi, ja hän päätti, että
+sallimuksen arpa oli langennut.
+
+Giovanni peräytyi sukkelaan, ennenkuin ratsastaja ehti nähdä hänet.
+Hetkellisestä mielijohteesta hän toimi niin ovelasti kuin olisi jo
+kauan asiaa harkinnut Antonia ja hän olivat kummallisesta kohtalon
+oikusta yksinään tuossa välikerroksen huoneessa. Antoniaan kääntyen hän
+sanoi:
+
+»Omituinen veitikka se tuolla kadulla ratsastelee, hän seisottelee
+hevostaan aivan kuin odottaisi jotakin. Tunnettekohan te hänet?»
+
+Antonia nousi seisomaan — pitkä, hoikka, noin kahdeksantoistavuotias
+tyttö, vienon vaalea kaunotar, tummine miettivine silmineen ja
+mustine palmikoineen, joihin oli punottu jalokivin koristeltuja
+kultalankasäikeitä. Hän sipsutti kahisten ikkunan luo ja katseli
+kadulla odottavaa ratsumiestä; ja hänen katsoessaan ja tarkkaan miestä
+silmäillessään, kohotti herttua päätään. Heidän katseensa kohtasivat,
+ja huudahtaen Antonia vetäytyi pois ikkunasta.
+
+»Mikä nyt?» kysyi Giovanni.
+
+»Se on sama julkea mies, joka tuijotteli minua eilen illalla kadulla.
+Kunpa ette olisi kehoittanut minua katsomaan.»
+
+Sillä aikaa kuin Antonia oli katsellut ikkunasta, oli Giovanni
+liikkunut hiljaa hänen takanaan ja huomannut huoneen keskellä olevalla
+ebenholtsipuisella pöydällä ruusumaljakon. Vikkelään ja äänettömästi
+hän oli siepannut itselleen kukan, jota nyt piteli selkänsä
+takana. Kun Antonia taas kääntyi hänestä poispäin, viskasi hän sen
+ikkunasta kadulle; ja samalla kun hän sisimmässään nauroi, inhoten
+ja pilkallisesti ajatellessaan, miten Gandia poimi kukan maasta ja
+millä sydämen hartaudella hän sitä säilytti, samalla hän ääneen nauroi
+Antonian pelolle, ivaten sitä tyhjänpäiväiseksi.
+
+Illalla Giovanni huoneessaan harjoitteli uutterasti kirjoitustaitoa
+Antonian hänelle viattomuudessaan antaman mallin mukaan. Hän rupesi
+vuoteelle hyvin tyytyväisenä päätellen, että niinkuin ihminen elää,
+niin hän kuoleekin. Giovanni Borgia, Gandian herttua, oli aina ollut
+herttainen irstailija, häikäilemätön hekumoitsija, jota ei kannustanut
+muu kuin nautinnonhimo, mikä nyt oli syöksevä hänet omaan tuhoonsa.
+Giovanni Borgia, hän lisäksi päätteli, oli, kuten hän oli lausunut,
+isänsä silmäterä; ja koska herttua omaehtoisesti oli pistänyt
+jumalattoman päänsä silmukkaan, niin tulisi Pesaron herra alkamaan
+loukkaustensa suloisen kostotyön, vetämällä silmukan tiukkaan.
+
+Seuraavana aamuna hän uhkarohkeana ilmestyi Vatikaaniin itse tuomaan
+väärennyksensä herttualle. Naamarinsa vuoksi epäiltynä häneltä
+kysyttiin, kuka hän oli, ja kenen asioilla hän kulki.
+
+»Ilmoittakaa minut mieheksi, joka haluaa pysyä tuntemattomana, ja jolla
+on hänen ylhäisyydelleen, Gandian herttualle, mieluinen kirje.»
+
+Vastahakoisesti eräs kamaripalvelija lähti hänen asiaansa toimittamaan.
+Tuota pikaa hänet kuljetettiin siihen yläkerran komeaan huoneistoon,
+missä Gandia Roomassa olonsa aikana asui.
+
+Herttua oli vasta noussut, ja hänen kanssaan oli hänen veljensä, nuori,
+tummatukkainen Valencian kardinaali puettuna mustaan ihonmyötäiseen
+pukuun, jossa ilmeni hänen notkea, sopusuhtainen voimailijavartalonsa,
+ja punaiseen silkkivaippaan, joka ilmaisi hänen kirkollisen arvonsa.
+
+Giovanni kumarsi syvään ja alentaen ääntään, jotta sitä ei tunnettaisi,
+ilmoitti itsensä ja asiansa samalla kertaa.
+
+»Ruusuneidiltä», hän sanoi, ojentaen kirjeensä.
+
+Valencia tuijotti hetkisen ja purskahti sitten äänekkäästi nauramaan.
+Gandian kasvot lehahtivat punaisiksi, ja hänen silmänsä säkenöivät. Hän
+sieppasi kirjeen, mursi sinetin ja ahmi sisällön. Sitten hän hyökkäsi
+pöydän ääreen, otti kynän käteensä ja istuutui kirjoittamaan; pitkä
+Valencia tarkasteli häntä hetken aikaa ivallisen huvitettuna, asteli
+sitten hänen luokseen ja laski kätensä hänen olkapäällensä.
+
+»Sinä et kokemuksesta viisastu», sanoi ovelampi Cesare. »Aina sinun
+vain on pakko jättää jälkiä sinne, missä jälkiä ei kaivattaisi.»
+
+Gandia katsoi ylös noihin älykkäisiin, nuorekkaan kauniisiin kasvoihin.
+
+»Olet oikeassa», hän sanoi ja rutisti kirjeen kädessään.
+
+Sitten hän katseli epäröiden sanantuojaa.
+
+»Olen madonnan uskottu», sanoi naamioitu mies.
+
+Gandia nousi seisomaan.
+
+»No sanokaa sitten — sanokaa, että hänen kirjeensä on nostanut minut
+taivaaseen, että minä vain odotan hänen lupaansa saadakseni tulla
+vakuuttamaan rakkauttani. Mutta pyytäkää häntä pitämään kiirettä, sillä
+kahden viikon kuluttua tästä lukien minä menen Napoliin, ja sieltä
+palaan mahdollisesti suoraan Espanjaan.»
+
+»Tilaisuuden kyllä keksimme, teidän jalosukuisuutenne. Tulen itse siitä
+teille ilmoittamaan.»
+
+Herttua kiitteli häntä yhä uudestaan ja vaati hänen poistuessaan
+ottamaan lahjaksi viisikymmentä dukaattia sisältävän kukkaron, minkä
+Giovanni viskasi Tiberiin kymmenen minuuttia myöhemmin kulkiessaan
+kotimatkallaan Sant'Angelo-sillan poikki.
+
+Pesaron herra kehitti asiaa kiirehtimättä. Vitkastelu ja vaitiolo,
+sen hän tiesi, tekisivät Gandian vain yhä kiihkeämmäksi, ja kiihkeä,
+kärsimätön ihminen on harvoin varovainen. Sillävälin Antonia oli
+puhunut isälleen tuosta ruhtinaallisesta muukalaisesta, joka eräänä
+iltana oli niin julkeasti häntä katsellut ja joka seuraavana aamuna oli
+tunnin ajan kummitellut kadulla hänen ikkunansa kohdalla. Pico puhui
+asiasta Giovannille, jolloin Giovanni kertoi hänelle suoraan, kuka se
+oli.
+
+»Se oli minun irstas lankoni, Gandian herttua», hän sanoi. »Jos hän
+olisi jatkanut, olisin kehoittanut teitä vartioimaan tytärtänne. Mutta
+hänellä näkyy olevan muuta mietittävää. Hän valmistautuu matkustamaan
+Napoliin liittyäkseen veljensä Cesaren matkaan, joka lähtee paavin
+lähettiläänä kruunaamaan Aragonian Federigoa.»
+
+Hän jätti asian silleen, eikä siitä kuulunut mitään, ennenkuin kesäkuun
+14. päivän iltana, päivää ennen kuin Borgian ruhtinaiden oli määrä
+lähteä mainitulle matkalleen.
+
+Viittaan puettuna ja naamari kasvoillaan hän sinä iltana lähti pimeän
+tullen Vatikaaniin ja pyysi, että hänet ilmoitettaisiin herttualle.
+Mutta hänelle vastattiin, ettei herttua ollut kotona, että hän oli
+mennyt hyvästelemään äitiään ja syömään illallista hänen maataloonsa
+Trastevereen. Häntä odotettiin takaisin vasta myöhään.
+
+Ensin Giovanni pelkäsi, että hän, jättäessään suunnitelmansa
+täytäntöönpanon yhdenteentoista hetkeen, oli jättänyt sen liian
+myöhäiseen. Levoton kun oli asiastaan, hän heti paikalla semmoisenaan
+jalkaisin lähti matkalle madonna Giovanna de Catanein maataloon. Hän
+saapui sinne kello kymmenen aikaan illalla ja sai tietää, että Gandia
+oli siellä, illallisella. Palvelija lähti ilmoittamaan herttualle,
+että naamioitu mies halusi puhutella häntä, mikä sanoma heti kiihdytti
+herttuaa. Hän käski tuoda miehen oitis luokseen.
+
+Pesaron herraa kuljetettiin talon läpi puutarhaan ja siellä olevaan
+viiniköynnöslehtoon, jonne oli illan viileyteen katettu hekumallinen
+pöytä, jota alabasterilamput valaisivat. Tässä pöydässä Giovanni näki
+istumassa ylhäisen seurueen aviosukulaisiaan. Siellä oli Gandia, joka
+hänen lähestyessään nousi nopeasti pöydästä ja tuli häntä vastaan;
+siellä oli Cesare, Valencian kardinaali, jonka piti seuraavana päivänä
+lähteä paavin lähettiläänä Napoliin, mutta joka vielä illalla oli
+puettuna kultakankaaseen, ja jossa ei huomannut jälkeäkään hänen
+kirkollisesta arvostaan, siellä oli heidän nuorempi veljensä Giuffredo,
+Squillacen ruhtinas, kaunis pojanviikari, vieressään vaimonsa,
+ujostelematon aragonialainen donna Sancia, tumma, karkeapiirteinen ja
+nuoruudestaan huolimatta lihava; siellä oli Giovannin entinen vaimo,
+kaunis, kultakiharainen Lucrezia, viaton syy kaikkeen siihen vihaan,
+mikä vallitsi Pesaron herran sielussa; siellä oli heidän äitinsä,
+ylevän kaunis Giovanozza de Catanei, jolta Borgiat olivat perineet
+ruskeat päänsä; ja siellä oli madonnan vieressä heidän serkkunsa,
+Giovanni Borgia Monrealen kardinaali, komea ja punapukuinen.
+
+Kaikki kääntyivät katsomaan tätä naamioitua rauhanhäiritsijää, joka
+kykeni niin kummallisesti kiihdyttämään heidän rakasta Gandiaansa.
+
+»Ruusuneidiltä», ilmoitti Giovanni hiljaa herttualle.
+
+»Niin, niin», vastasi herttua kuumeisen kärsimättömästi! »No, mitä
+teillä nyt on asiaa?»
+
+»Tänä iltana hänen isänsä ei ole kotona. Hän odottaa teidän
+jalosukuisuuttanne keskiyön aikana.»
+
+Gandia huokasi syvään.
+
+»Kautta hostian! Kylläpä tulette juuri viime hetkellä. Olen jo ollut
+melkein toivoton, ystäväni, paras ystäväni. Tänä yönä!» Hän lausui nämä
+sanat aivan haltioissaan. »Odottakaa täällä. Saatte itse viedä minut.
+Siihen mennessä menkää illallista syömään.»
+
+Ja käsiään taputtaen hän kutsui palvelijoita.
+
+Paikalle tuli taloudenhoitaja ja pari maurilaisorjaa, vihreät turbaanit
+päässä, ja näiden huostaan herttua jätti naamioidun vieraansa. Mutta
+Giovanni ei kaivannut heidän palveluksiaan; hän ei huolinut ruoasta
+eikä juomasta, vaan tyytyi vihan kärsivällisyydellä odottamaan kaksi
+pitkää tuntia typerän uhrinsa ilonpitoa.
+
+Vähän ennen keskiyötä he vihdoin lähtivät matkaan — herttua,
+hänen veljensä Cesare, hänen serkkunsa Monreale ja monilukuinen
+palvelijasaattue, hänen omat palvelijansa ja mainittujen kahden
+kardinaalin. Näin he ratsastivat takaisin Roomaan, Borgiat hvvin
+iloisina, naamioitu mies heidän rinnallaan tarpoen.
+
+He saapuivat Rione di Pontelle, missä heidän tiensä erosivat, ja
+siellä, kardinaali-varakanslerin palatsin kohdalla, Gandia pysähdytti
+ratsunsa. Hän ilmoitti toisille, ettei jatkanut matkaa heidän kanssaan,
+käski yhden ainoan rengin seurata häntä ja muiden palata Vatikaaniin
+häntä odottamaan.
+
+Kuului vielä Cesaren viimeinen pilailu ja nauru, kun seurue eteni
+paavin linnaa kohden. Sitten Gandia kääntyi naamioituun mieheen päin,
+käski hänen nousta hevosen lautasille ja ratsasti siten hitaasti
+Giudeccaan päin, ainoan mukaan ottamansa palvelijan juostessa hänen
+jalustimensa kohdalla.
+
+Giovanni ei vienyt lankoaan talon pääkäytävälle, vaan puutarhaportille,
+joka aukeni ahtaalle kujalle. Siellä he laskeutuivat hevosen selästä,
+jättäen ohjakset rengille, jonka käskettiin odottaa. Giovanni veti
+esille avaimen, avasi portin ja johdatti herttuan puutarhan pimentoon.
+Kiviportaat veivät välikerroksen loggiaan, ja tätä tietä Gandia
+nyt oppaansa jäljessä hiljaa asteli. Tällä oli mukanaan toinenkin
+avain, jolla hän aukaisi loggiasta madonna Antonian eteishuoneeseen
+vievän oven. Hän piti auki ovea herttualle, joka epäröi astua pimeään
+huoneeseen.
+
+»Käykää sisään», kehoitti Giovanni. »Astukaa hiljaa. Madonna odottaa
+teitä.»
+
+Huolettomasti tämä mitään pahaa aavistamaton mies silloin astui
+loukkuun.
+
+Giovanni seurasi jäljessä, sulki oven ja lukitsi sen. Herttua, joka
+kiihtyneenä seisoi tuossa umpipimeässä, huomasi yht'äkkiä itseään
+syleiltävän, mutta ei niin hellästi kuin hän oli odottanut. Painijan
+käsivarret puristivat hänen vartaloaan, voimakas jalka kiertyi käärmeen
+lailla hänen jalkansa ympäri ja veti sen hänen altaan.
+
+Kun hän romahti näkymättömän vastustajansa painosta lattialle, kuului
+kova huuto:
+
+»Mirandolan herra! Tulkaa! Auttakaa! Varkaita!»
+
+Samassa aukeni ovi. Valoa tulvi huoneeseen, ja kiemurteleva herttua
+näki sen tytön valkean haamun, jonka kauneus oli ollut syöttinä
+houkuttelemassa häntä tähän vaaraan, jota hän ei vieläkään käsittänyt.
+Mutta katsoessaan hänen kanssaan painivan miehen kasvoihin, miehen
+joka painoi hänet selälleen lattialle, alkoi hän vihdoinkin käsittää
+tai ainakin aavistaa, sillä kasvot, jotka hän nyt näki ilman
+naamaria tuuheiden kultakutrien lomitse häneen leimuavan vihaisina
+tuijottamassa, olivat Giovanni Sforzan, Pesaron herran, jota hänen
+sukunsa oli ylen verisesti loukannut. Giovanni Sforzan oli äänikin,
+joka nyt kammottavana julisti hänen tuomionsa.
+
+»Te ja sukunne olette saattanut minut pilkan ja naurun esineeksi. Te
+itse olette minulle nauranut. Kohta saatte nauraa helvetissä!»
+
+Miekka välähti Giovannin kädessä. Gandia nosti toisen kätensä rintansa
+suojaksi, ja terä upposi lihaksiin. Hän kiljui tuskasta ja kauhusta.
+Toinen nauroi vihan vimmassa ja voitonriemuisena ja pisti taas, tällä
+kertaa olkapäähän.
+
+Antonia, joka kauhun ja pelon vallassa katseli ovella, päästi
+kuuluville läpitunkevan huudon, mikä kaikui kautta koko talon, ja
+sitten kuului taas Giovannin kova, mutta riemukas ääni:
+
+»Pico! Pico! Mirandolan herra! Pitäkää huolta tyttärestänne!»
+
+Alkoi kuulua lähestyviä askelia ja ääniä, ilmestyi lisää valoa,
+mikä nyt täytti koko huoneen, ja usvan läpi, joka alkoi sumentaa
+Borgian esikoisen silmiä, tämä näki puolipukeisten, aseellisten
+miesten rientävän sinne. Mutta tulivatpa he nyt häntä tappamaan tai
+pelastamaan, niin joka tapauksessa he tulivat liian myöhään. Kymmenesti
+Giovanni jo oli miekallaan pistänyt herttuaa, mutta tämän reuhtomisen
+vuoksi ja koska hän oli pakotettu pitelemään häntä paikoillaan, hänen
+ei ollut onnistunut pistää häntä sydämeen, jonka vuoksi hän, kun muita
+rupesi saapumaan huoneeseen, viilsi poikki hänen kurkkunsa ja lopetti
+niin uhrinsa.
+
+Kun hän siitä nousi, kauttaaltaan veren tahrimana, oli hän niin kauhean
+ja kammottavan näköinen, että Pico luuli hänen haavoittuneen ja riensi
+hänen luokseen. Mutta nauraen Giovanni vakuutti hänelle, ettei niin
+ollut laita, ja viittasi vertatippuvalla miekallaan.
+
+»Hänen vertansa se on — likaista Borgian verta!»
+
+Tämän nimen kuullessaan Pico säpsähti, ja ne kolme palvelijaakin, jotka
+olivat tulleet hänen mukanaan, näyttivät pelästyvän. Kreivi katseli
+lattialla hiljaa ja äänetönnä viruvaa komeaa, veren tahraamaa olentoa,
+jonka ilmeettömät silmät tuijottivat maalauksilla koristettuun kattoon,
+niin ylevän ja säälittävän näköisenä valkoisessa, kultaompeleisessa
+satiinipuvussaan, jonka jalokivikoristeisessa vyössä riippuivat
+käsineet ja kukkaro ja timanttikoristeinen miekka, mistä hänellä tällä
+viime hetkellään oli ollut niin kovin vähän apua.
+
+»Gandia!» hän huudahti ja katseli Giovannia silmät pelosta ja
+hämmästyksestä pyöreinä. »Mistä syystä hän on tänne tullut?»
+
+»Mistäkö syystä?»
+
+Verisellä kädellä Giovanni viittasi Antonian huoneen avoinna olevaa
+ovea kohden.
+
+»Tuossa houkutus, teidän ylhäisyytenne. Kun olin ulkona
+vilvoittelemassa, näin hänen hiipivän tänne ja luulin häntä varkaaksi,
+joka hän kyllä onkin kunnian varas, kuten koko hänen sukunsa. Minä
+seurasin, ja — tuossa hän makaa.»
+
+»Hyvä Jumala!» huudahti Pico. Ja kysyi sitten käheällä äänellä: »Entä
+Antonia?»
+
+Giovanni keskeytti äkkiä kysymyksen.
+
+»Hän näki, mutta ei tiedä mitään.»
+
+Ja sitten eri äänensävyllä:
+
+»Liikkeelle nyt, Pico!» hän huudahti. »Herättäkää kaupunki ja saattakaa
+kaiken kansan tietoon, että Gandia kuoli varkaan kuoleman. Antakaa
+kaikkien ihmisten tietää, mitä väkeä Borgiat oikein ovat.»
+
+»Oletteko hullu?» huudahti Pico. »Minäkö toimittaisin nuoran kaulaani?»
+
+»Tehän hänet täällä tapasitte yön pimeydessä, ja teillä oli oikeus
+tappaa hänet. Te sen teitte.»
+
+Pico katsoi pitkään ja tutkivasti toista silmiin. Totta kylläkin,
+kaikki asianhaarat viittasivat tuohon selitykseen, samoin se, mitä
+aikaisemmin oli sattunut ja josta Antonia oli hänelle valittanut. Kun
+hän kuitenkin tunsi Sforzain ja Borgiain välit, niin hänestä kai tuntui
+kovin ihmeelliseltä tapahtumalta, että Giovanni olisi sattumalta ollut
+paikalla Mirandolan suvun kunniaa puolustamassa. Mutta hän ei kysynyt
+mitään. Hän tyytyi järkevästi hyväksymään tapahtuman sellaisenaan
+ja olemaan siitä joka suhteessa kiitollinen. Mutta mitä Giovannin
+ehdotukseen tuli, että hänen pitäisi julistaa koko Roomassa, miten hän
+oli käyttänyt oikeuttaan ja surmannut tuon röyhkeän roiston, siihen
+Mirandolan herralla ei ollut vähintäkään halua.
+
+»Tehtyä ei saa tekemättömäksi», sanoi hän lyhyesti äänellä, joka
+ilmaisi paljon. »Riittäköön se meille kaikille. Nyt on vain päästävä
+eroon tästä.»
+
+»Oletteko vaiti asiasta?» kysyi Giovanni ilmeisesti huolestuneena.
+
+»En kai minä hullu ole», sanoi Pico ystävällisesti.
+
+Giovanni käsitti.
+
+»Entä nämä teidän miehenne?»
+
+»He ovat hyvin uskollisia ystäviä, jotka nyt auttavat teitä hävittämään
+kaikki jäljet.»
+
+Ja sen sanottuaan hän lähti kutsumaan tytärtään, jonka poissaolo
+huolestutti häntä. Kim ei kuulunut mitään vastausta, meni hän Antonian
+huoneeseen ja tapasi hänet siellä poikkipuolin vuoteellaan pyörtyneenä.
+Hän oli pyörtynyt pelkästä näkemänsä kauheudesta.
+
+Noiden kolmen ruumista kantavan palvelijan häntä seuratessa Giovanni
+meni hyvin, hiljaa alas ja puutarhan läpi. Porttia lähestyessään hän
+käski heidän odottaa sanoen menevänsä katsomaan, oliko tie selvä.
+Sitten hän yksin edeten avasi portin ja kutsui hiljaa odottelevaa
+renkiä:
+
+»Tulkaa tänne luokseni!»
+
+Viipymättä mies ilmestyi hänen eteensä pimeässä, ja yhtä viipymättä
+Giovanni upotti miekkansa miehen rintaan. Häntä suretti tämä tekonsa,
+mutta se ei ollut vältettävissä, eikä viidestoistavuosisatalainen
+milloinkaan epäröinyt tehdä sellaista, mikä kerran oli välttämätöntä.
+Jos palvelijan olisi jättänyt eloon, olisi se tietänyt sitä, että
+_bargellit_ olisivat olleet aamulla talossa.
+
+Mies vaipui heikosti äännähtäen maahan ja makasi hiljaa. Giovanni
+raahasi hänet syrjään seinän varjoon, missä eivät muut häntä huomaisi,
+ja kutsui sitten hiljaa heitä seuraamaan häntä.
+
+Kun palvelijat ilmestyivät Picon puutarhasta, istui Pesaron herra
+hajareisin sen kauniin hevosen selässä, jolla Gandia oli ratsastanut
+surman suuhun.
+
+»Pankaa hänet poikkipuolin lautasille», hän käski.
+
+Ja miehet asettivat ruumiin niin, pään roikkuessa toisella ja jalkojen
+toisella puolen. Ja jurona Giovanni itsekseen ajatteli, miten hän nyt
+oli muuttanut päinvastaiseksi sen järjestyksen, missä hän ja Gandia
+olivat tuntia aikaisemmin samalla hevosella ratsastaneet.
+
+Käymäjalkaa he etenivät joelle vievää kujaa pitkin, palvelija
+kummallakin puolella katsomassa, ettei taakka pudonnut lautasilta,
+ja kolmas edellä tietä urkkimassa. Kujan suussa Giovanni pysähdytti
+hevosen ja antoi urkkijan mennä joen rannalle katsomaan, oliko ketään
+liikkeellä.
+
+Hän ei nähnyt ketään. Mutta yksi siellä oli, joka näki heidät
+— Giorgio, puutavarakauppias, joka makasi Schiavonin kohdalle
+kiinnitetyssä veneessään ja joka kolme päivää myöhemmin ilmoittautui
+todistamaan, mitä oli nähnyt. Hänen todistuksensa on yleisesti
+tunnettu. Olemme sen usein kuulleet — miten hän näki miehen tulevan
+esille puistokäytävästä ja tähystelevän joka suunnalle, sitten palaavan
+takaisin, ilmestyäkseen uudelleen perässään ratsumies taakkoineen ja
+kaksi muuta; miten hän näki heidän ottavan ruumiin hevosen lautasilta
+ja laskettuaan »yksi, kaksi ja kolme» heittävän sen jokeen; miten hän
+kuuli ratsumiehen kysyvän heiltä, olivatko he heittäneet kunnollisesti
+keskelle, ja heidän vastaavan: »Kyllä, armollinen herra»; ja lopulta,
+miten hän, kun häneltä oli kysytty, miksi hän ei ollut tullut
+aikaisemmin kertomaan asiasta, oli vastannut, ettei hän ollut pitänyt
+asiaa sen arvoisena, hän kun eläessään oli nähnyt yli sata ruumista
+näin viskatuksi öiseen aikaan Tiberiin.
+
+Puutarhaportille palattuaan Giovanni käski miesten mennä sisälle ilman
+häntä. Hänellä oli vielä jotakin tekemistä. Kun he olivat poistuneet,
+laskeutui hän alas hevosen selästä ja meni seinän varjoon jättämänsä
+hevosrengin ruumiin luo. Hänen täytyi poistaa sekin. Hän leikkasi
+yhden jalustinhihnoista irti satulasta, sitoi sen toisen pään kuolleen
+miehen käsivarteen, nousi taas hevosen selkään ja raahasi siten
+ruumista — valmiina vaaran tullen heti jättämään sen ja ratsastamaan
+tiehensä — kappaleen matkaa, kunnes saapui Piazza della Giudeccalle.
+Sinne hän, keskelle juutalaiskaupunginosaa, jätti ruumiin, ja hänen
+liikehtimisensä on siitä lähtien osaksi hämärän peitossa. Ehkä hän
+lähti ratsastamaan takaisin Pico della Mirandolan talolle päin, mutta
+käyden luonnollisesti matkalla levottomaksi peläten ehkä, etteivät
+kaikki jäljet olisi sittenkään tulleet tarkoin hävitetyiksi, että
+herttuan jälkiä ehkä voitaisiin seurata tuohon taloon ja että, jos
+hänet itsensä tavattaisiin sieltä, voitaisiin hänet epäilyn perusteella
+vangita, oli lähtenytkin etsimään turvaa setänsä, varakanslerin luota.
+
+Herttuan hevosen, jolla hän oli ratsastanut, hän oli laskenut irti
+kadulle, josta se joitakin tunteja myöhemmin tavattiin, antaen
+ensimmäisenä aihetta huhuihin, että jotakin rikollista oli tapahtunut.
+Kun huhut yhä kasvoivat Gandian hevosrengin ruumiin löytymisen johdosta
+ja koska asestetut _bargelli_-joukot kahden seuraavan päivän aikana
+tutkivat Rooman ja varsinkin Giudeccan, ilmestyi vihdoin Giorgio,
+Schiavonin venemies, kertomaan näkemiään. Kun murheen murtama paavi sen
+kuuli, määräsi hän joen uoman tarkoin naarattavaksi, jolloin onneton
+Gandian ruhtinas eräässä verkossa nousi päivänvaloon jonka jälkeen
+tuo sydämetön Sanazzaro sepitti pilkkarunonsa Pyhän Pietarin, tuon
+ihmiskalastajan, seuraajasta.
+
+Ihmiset harkitsivat, kellä olisi ollut eniten aihetta tämän rikoksen
+tekemiseen, ja päätyivät piankin Giovanni Sforzaan, joka silloin jo
+oli Roomasta kaukana ratsastaen nopeasti oman valtakuntansa, Pesaron,
+turviin; ja kardinaali Ascanio Sforza, jonka nimi myöskin mainittiin ja
+joka pelkäsi tulevansa sotketuksi asiaan, koska oli mahdollista, että
+hänen palveluspoikansa sittenkin oli nähnyt hänen naamioidun vieraansa
+sormuksessa olevan Sforzan vaakunan — pakeni myöskin, eikä suostunut
+palaamaan, ennenkuin pyhä isä oli lähettänyt hänelle suojeluskirjan,
+missä lausui olevansa varma hänen viattomuudestaan.
+
+Myöhemmin yleinen kulkupuhe syytti muita; se oikeastaan syytti
+järjestyksessä kaikkia, jotka mahdollisesti olivat saattaneet
+sen mielestä tehdä tämän rikoksen, keksien toisille näistä mitä
+eriskummallisimpia ja uskomattomimpia aiheita tähän. Kerran, nähtävästi
+koska kuolleen herttuan irstaileva ja nautinnonhaluinen luonne oli
+yleensä tunnettu, huhu osui niin lähelle todellisia murhatapahtumia,
+että _bargellit_ saapuivat kreivi Mirandolan taloon ja tutkivat sen,
+jolloin Pico oli pannut jyrkän vastalauseensa, vedoten julkeasti
+paaviin, koska sellaiset viittailut voivat pilata hänen tyttärensä
+hyvää nimeä.
+
+Tämä salaperäinen asia jäi selittämättömäksi, eikä syyllistä voitu
+milloinkaan saattaa rangaistukseen. Niinkuin olemme nähneet, ei
+Giovanni Sforza surmatessaan Gandian oikeastaan tarkoittanut kostaa
+tälle itselleen, vaan hänen isälleen. Hän halusi aiheuttaa paavi
+Aleksanterille haavoista hirveimmän ja vaikeimmin parannettavan, ja
+vaikka häneltä puuttui kostajan nautinto saada ilmaista itsensä, niin
+ei häneltä ainakaan puuttunut varmuutta siitä, että hänen iskunsa oli
+tehnyt tehtävänsä. Hän sai kuulla — kuten kuuli koko Italia — tuolta
+Sant' Angelon sillan yli kulkeneelta matkamieheltä, miten paavi surun
+puuskan vallassa, saadessaan nähdä Tiberistä nostetun poikansa ruumiin,
+oli tuskissansa mylvinyt kuin kidutettu härkä, niin että hänen huutonsa
+linnasta kuuluivat sillalle asti. Hän sai kuulla, miten tuo muhkea,
+reipas paavi oli saman kuun yhdeksäntenätoista päivänä hoiperrellut
+neuvostonsa istuntoon, aivan kuin olisi ollut rampa ukonköntys, ja
+miten hän oli nyyhkyttäen valittanut katkeraa suruaan sanoilla:
+
+»Vaikka omistaisimme seitsemän paavikuntaa, niin luopuisimme niistä
+kaikista, jos voisimme palauttaa herttuan eloon.»
+
+Olisi luullut Giovannin nyt olleen tyytyväinen. Mutta hän ei ollut.
+Hänen pohjaton vihansa niitä vastaan, jotka olivat saattaneet
+hänet pilkan esineeksi, ei ollut niin helposti sammutettavissa.
+Hän odotti, väijyen tilaisuutta saada tuottaa vihamiehilleen uusia
+vaurioita. Sellainen tarjoutuikin vuotta myöhemmin, kun Gandian
+veli, kunnianhimoinen Cesare Borgia, luopui kardinaalinnimestään ja
+-arvostaan vaihtaen ne ajallisiin virka-arvoihin ja Valentinois'n
+herttuan arvonimeen. Silloin hän tarttui panettelun kuolettavaan
+aseeseen levittäen salaisesti sellaista huhua, että Cesare oli tappanut
+veljensä maailmallisten pyyteitten ja muiden syiden vuoksi, mihin suvun
+kaikki päähenkilöt olivat sotkeutuneet.
+
+Ihminen ei kohoa Borgiain korkeuteen hankkimatta samalla itselleen
+vihamiehiä. Tämä ruma juttu levisi kaikkine törkeine lisäyksineen,
+ja vain yleisen mielipiteen perusteella kaikki sen ajan kynäilijät
+liittivät sen aikakirjoihin. Ja neljäsataa vuotta tuo valhe
+on säilynyt historiassa kaikkien Borgiain nimelle kasattujen
+inhatekojen varsinaisena kulmakivenä. Kosto ei milloinkaan ollut
+hirvittävämpi, laajemmalle vaikuttava ja kestävämpi. Vasta nyt
+meidän kahdennellakymmenennellä vuosisadallamme ovat puolueettomat
+historioitsijat tarkkojen tutkimusten perusteella osoittaneet tuon
+syytöksen vääräksi.
+
+
+
+
+X. NAAMIAISYÖ
+
+Ruotsin Kustaa III:n murha
+
+
+
+X. NAAMIAISYÖ.
+
+
+Vapaaherra Bielke harppasi vaunuistaan melkein ennen kuin ne olivat
+pysähtyneetkään ja odottamatta, että palvelija ehti laskea alas
+astuimia. Hänen arvoasemassaan olevalle henkilölle peräti oudon
+kiireisesti hän riensi kuninkaallisen linnan suureen vestihyliin ja
+kysyi väräjävällä äänellä ensimmäiseltä kohtaamaltaan palvelijalta:
+
+»Onko hänen majesteettinsa jo lähtenyt?»
+
+»Ei vielä, teidän ylhäisyytenne.»
+
+Tämä vastaus sai hänet hiljentämään vauhtiaan, mutta ei vähentänyt:
+hänen levottomuuttaan. Hän heitti yltään raskaat sudennahkaiset
+turkkinsa, joihin hän oli ollut puettu, ja antaen ne palvelijalle lähti
+reippaasti nousemaan komeita portaita, tuo pitkä, nuorekas olento, joka
+mustassa puvussaan näytti niin kauniilta ja arvokkaalta.
+
+Hänen kulkiessaan monien etuhuoneiden läpi kuninkaan
+yksityishuoneistoon päin huomasivat läsnäolijat hänen sileän-puhtoisten
+kasvojensa kalpeuden tummanruskean palmikkopermikin alla ja
+ympäristöään tarkkaamattomien silmien kuumeisen hehkun. He eivät
+saattaneet aavistaa, että vapaaherra Bielke, kuninkaan sihteeri ja
+suosikki, kantoi käsissään kuninkaallisen isäntänsä elämää tai sen
+vastinetta, hänen murhahankkeensa salaisuutta.
+
+Bielke ei monessakaan suhteessa ollut paheellisen Ruotsin Kustaan
+paheellisia liehakoitsijoita parempi. Mutta siinä suhteessa hän oli
+heitä etevämpi, että oli älyllisesti heidän keskitasoaan korkeammalla.
+Hän oli huomannut sen lähestyvän myrskyn ensi merkit, minkä kuningas
+oli niin ajattelemattomasti nostattanut. Sekä harkitsemalla että
+välittömästi tajuamalla hän tiesi, ettei kuninkaan, tällaisena
+aikana, jolloin naapurivaltio Ranska vääntelihe yksinvaltaista
+ja ylimysvaltaista itsevaltiutta vastaan suunnatun kauhean
+vallankumouksen synnytystuskissa, ollut turvallista itsepintaisesti
+jatkaa loisluontoisen valtansa väärinkäyttöä. Ilma oli täynnä uusia
+yhteiskunnallisia aatteita. Ne levisivät kautta Euroopan, eivätkä
+vain Ranskassa ihmiset pitäneet häpeällisenä epäkohtana sitä, että
+yhteiskunnan suuri enemmistö raatoi ja hikoili ja kärsi ylimielisen
+vähemmistön hyväksi.
+
+Talonpoikaislevottomuuksia oli Ruotsissa jo ollut, ja Bielke oli
+vaarantanut oman asemansa kuninkaan suosikkina ryhtymällä varoittamaan
+herraansa. Kustaa III odotti seuralaisiltaan hauskuutta eikä viisautta.
+Häntä oli mahdoton saada käsittämään kuninkaan aseman asettamaa
+vastuunalaisuutta. On väitetty, että hän oli luonnostaan hyvin
+lahjakas. Ehkä hän olikin, mutta samaa on väitetty hyvinkin monesta
+ruhtinaasta, niin että sitä on vaikea uskoa silloin kuin puuttuu
+todistuksia. Jos hän todella oli lahjakas, niin osasi hän ihmeen hyvin
+kätkeä tämän ominaisuutensa turhamaisen iloisen, kevytmielisen ja
+tuhlailevan luonteensa peittoon.
+
+Hänen tuhlaavaisuutensa pakotti hänet kauheasti kiskomaan, eikä
+muu kuin mielenvikainen olisi hukannut irstailuun pitkämielisiltä
+alamaisilta tunnottomasti kiristettyjä varoja. Kiskomisen jälkeen
+hänen hurja rahanpuutteensa vei hänet törkeään epärehellisyyteen.
+Yhdellä ainoalla kynänvedolla hän oli alentanut paperirahan arvon
+kolmanneksella — niin väkivaltainen ja äkillinen arvonaleneminen,
+että se, samalla kuin saattoi monet köyhiksi, vei toiset täydelliseen
+perikatoon — vain voidakseen tyydyttää komeudenhaluaan ja rikastuttaa
+saaliinhimoisia suosikkejaan, jotka olivat yhtä paheellisia kuin hän
+itsekin.
+
+Tyytymättömyys levisi valtakunnassa. Ei ollut enää kysymys enemmän
+tai vähemmän taipuisan talonpoikaisväestön katkeroitumisesta,
+talonpoikaisväestön, jonka ensimmäiset kumoukselliset liikehtimiset
+olisi helppo tukahduttaa. Ruotsin alempi aatelisto oli suuttunut
+eräästä toimenpiteestä — eikä suinkaan ainoasta — joka koski heihin
+erikoisen raskaasti; ja tästä suuttumuksesta leimahti, yhden ainoan
+miehen — Johan Jakob Anckarströmin — jota kuningas vääryydellä
+kohdellen oli kovin loukannut, lietsomana se salaliitto kuninkaan
+henkeä vastaan, minkä Bielke oli saanut ilmi.
+
+Hän oli saanut sen ilmi sillä vaarallisella, tavalla, että oli
+itse yhtynyt salaliittolaisiin. Hän oli hankkinut itselleen heidän
+luottamuksensa, ja he myönsivät, että hänen liittymisensä heihin oli
+aivan sanomattoman arvokas sen läheisen suhteen johdosta, missä hän oli
+kuninkaaseen. Ja ovelan viisaana Bielke omasta vaarastaan välittämättä
+oli pitänyt asian salassa. Hän oli odottanut tähän asti, siihen
+hetkeen asti, jolloin isku oli sattumaisillaan, ennen kuin ilmaisisi
+asian, mikä ilmianto ei vain pelastaisi Kustaata, vaan tekisi hänelle
+myöskin mahdolliseksi heittää verkko, johon kaikki kapinoitsijat
+voitaisiin pyydystää. Ja hän toivoi, että kun Kustaa huomaisi, miten
+täpärällä hänen pelastumisensa oli ja miten todenperäisiä ne vaarat,
+joiden vaiheilla hän liikkui, hän käsittäisi parhaaksi muuttaa
+hallitustapaansa.
+
+Hän oli saapunut viimeisen eteishuoneen ovelle, kun samassa pidättävä
+käsi laskeutui hänen käsivarrelleen. Häntä puhutteli hovipoika —
+Ruotsin ylhäisimpien sukujen jälkeläinen, jonka isä oli Bielken
+läheisimpiä ystäviä, vaaleatukkainen, nenäkäs nuorukainen, jonka kanssa
+sihteeri oli totuttautunut jonkinverran tuttavalliseksi.
+
+»Oletteko menossa kuninkaan luo, vapaaherra?» poika kysyi.
+
+»Olen, Kaarle. Mitä sitten?»
+
+»Kirje hänen majesteetilleen — hyväntuoksuinen kuin juhannusruusu —
+jonka eräs palvelijoista juuri antoi minulle. Viettekö sen mennessänne?
+
+»Anna tänne, herra nenäkäs», sanoi Bielke, ja hymyn häivä kirkasti
+hetkeksi hänen kalpeita kasvojaan.
+
+Hän otti kirjeen ja jatkoi matkaansa -viimeiseen eteishuoneeseen,
+jossa ei ollut ketään muuta kuin yksinäinen kamaripalvelija. Tämä
+kamaripalvelija kumarsi kohteliaasti vapaaherralle.
+
+»Hänen majesteettinsa?» sanoi Bielke.
+
+»Pukeutumassa. Ilmoitanko teidän ylhäisyytenne?»
+
+»Olkaa hyvä.»
+
+Kamaripalvelija katosi ja Bielke jäi yksikseen. Siinä odotellessaan hän
+sormieli tuoksuvaa kirjelippua, minkä hovipoika oli hänelle antanut.
+Hänen siinä sitä käännellessään sattui osoitteen puoli ylöspäin, ja
+hän herkesi heti sitä liikuttelemasta. Silmistä katosi hajamielinen
+ilme, ne kävivät tarkkaavaisiksi, ja hän rypisti tyytymättömänä
+kulmiaan; hetkeksi salpautunut henki purkautui taas läähättäin. Hän
+käveli pöydän ääreen, jolla oli raskaassa, hopeisessa haarajalassa
+parikymmentä kynttilää, ja piteli kirjettä niin, että valo sattui
+suoraan kirjoitukseen.
+
+Siinä seistessään hän varjosti kädellään silmiään ja kaksi
+punaista täplää hehkui hänen kalpeilla poskillaan. Yht'äkkiä
+päällekirjoituksesta välittämättä hänen vapisevat sormensa taittoivat
+eheän sinetin ja aukaisivat hänen kuninkaalliselle isännälleen
+osoitetun kirjeen. Hän luki vielä, kun kamaripalvelija tuli
+ilmoittamaan, että kuningas halusi tavata vapaaherran heti. Hän ei
+nähtävästikään kuullut tätä ilmoitusta. Hänen koko huomionsa oli
+kiintynyt kirjeeseen, huulet olivat irvissä paljastaen hampaat ja
+suuria hikikarpaloita kimmelsi hänen otsallaan.
+
+»Hänen majesteettinsa —», kamaripalvelija aikoi toistaa ilmoituksensa,
+mutta keskeytti äkkiä. »Onko teidän ylhäisyytenne sairas?»
+
+»Sairasko?»
+
+Bielke katseli häntä silmät tuijottaen. Hän rutisti kirjeen kädessään
+ja sulloi sen mustan satiinitakkinsa taskuun. Vakuuttaakseen
+pelästynyttä palvelijaa siitä, että oli terve, hän koetti nauraa, mutta
+onnistui vain hassunkurisesta irvistämään.
+
+»Minun ei sovi odotuttaa hänen majesteettiaan», hän virkkoi käheästi ja
+lähti hoipertelemaan pois jättäen kamaripalvelijan mieleen epäilyksen
+siitä, ettei hänen majesteettinsa sihteeri ollut selvänä.
+
+Mutta Bielke kykeni siihen määrään hillitsemään mielenliikutuksensa,
+että hän kuninkaan pukuhuoneeseen tullessaan jo oli melkein
+tavallisessa tasaisessa mielentilassa; eipä hänessä huomannut edes sitä
+kiihtymystä, mikä näkyi hänen tullessaan linnaan.
+
+Kustaa, hoikka ja kaunis, keskipituinen mies, seisoi kääntökuvastimen
+edessä, kun Bielke tuli huoneeseen. François, korvaamaton
+sisäpalvelija, jonka hänen majesteettinsa noin viisi vuotta aikaisemmin
+oli tuonut mukanaan huvimatkaltaan vallankumouksenedelliseen Ranskaan,
+seisoi jonkin matkan päässä arvostellen tarkastamassa dominoa, minkä
+hän juuri oli sovittanut kuninkaallisille hartioille. Vapaaherra
+Armfelt — jonka salaliittolaiset väittivät tuhoisimmin vaikuttavan
+kuninkaan mieleen — kiireestä kantapäähän välkehtivän valkoiseen
+satiinipukuun puettuna, loikoi sohvalla niin tuttavallisen huolettomana
+kuin ikinä kävi laatuun tälle hovilaisista suosituimmalle, tälle
+kaikkien kuninkaallisten hulluttelujen kannattajalle.
+
+Bielken astuessa huoneeseen katsoi kuningas häntä olkansa yli.
+
+»No mutta, Bielke», hän huudahti, »luulinpa, että olitte lähtenyt
+maalle!»
+
+»En käsitä», vastasi Bielke,» mistä teidän majesteettinne on
+johtunut sellaiseen harhakäsitykseen.» Ja hän hymyili ehkä itsekseen
+huomatessaan, miten hänen sanansa saattoivat Kustaan hämille.
+
+Kuningas nauroi kuitenkin, tekeytyen rauhalliseksi.
+
+»Minä vain siitä päättelin, kun tällaisena iltana olette pysynyt poissa
+hovista. Mikä on pidättänyt teitä?» Mutta vastausta odottamatta hän jo
+tokaisi uuden kysymyksen: »Mitä sanotte dominostani, Bielke?»
+
+Kysymyksessä oleva domino oli mustaa satiinia, johon oli punaisia
+ja kullanvärisiä lankoja taitavasti sekoittamalla ommeltu niin
+luonnollisen näköisiä tulen kielekkeitä, että ne hänen siinä
+käännähtäessään kynttilän valossa välähtivät aivan kuin oikeat
+tulenieskat.
+
+»Teidän majesteetillanne tulee olemaan erinomainen nenestys», sanoi
+Bielke, ja nautti itsekseen pilapuheensa koko julmuudesta. Sillä se oli
+kammottavaa pilaa, koska hän ei enää aikonutkaan toimittaa sitä asiaa,
+mitä varten hän oli niin kiireesti saapunut linnaan.
+
+»Aivan niin, ja minä sen ansaitsenkin!» vastasi Kustaa sukkelasti
+ja kääntyi taas kuvastimeen päin pannakseen paikoilleen leukansa
+vasemmalla puolella olevan täplän. »Tässä dominossa on nerokkuutta,
+eikä se ole François'n nerokkuutta, sillä liekkien luonnos on minun
+keksintöäni, paljon miettimisen ja tutkimisen tulos.»
+
+Näillä sanoilla Kustaa ilmaisi koko mielenlaatunsa. Kemujen
+järjestäjänä tai oopperan impressariona tämä kuninkaallinen elostelija
+olisi täyttänyt hyvin paikkansa elämässä. Ikävä vain, että onneton
+syntymä puki hänet kuninkaalliseen purppuraan. Monen muun ruhtinaan
+tavoin, joka on kuollut väkivaltaisen kuoleman, hänkin oli syntynyt
+väärälle alalle.
+
+»Aiheen minä siihen sain», hän jatkoi, »Goyan taulun sanbenitosta.»
+
+»Pahaenteinen puku», sanoi Bielke hymyillen omituisesti.
+»Katumustuomiolleen menevän syntisen puku.»
+
+Armfelt huudahti muka kauhuissaan, mutta Kustaa nauroi huolettomasti.
+
+»Hoo, myönnän, että se siihen parhaiten sopisi. En tullut sitä
+ajatelleeksi.»
+
+Hän haparoi sormiinsa hiusvoidetölkkiä ja tuli silloin työntäneeksi
+pöydällä olevaa marokkonahkaista lipasta. Sen päältä putosi silloin
+pitkulainen paperikäärö, joka herätti kuninkaan huomiota.
+
+»No, mikä tämä on?» Hän otti käteensä sen — kirje, jossa oli
+päällekirjoitus:
+
+HÄNEN MAJESTEETILLEEN, KUNINKAALLE SALAINEN JA TÄRKEÄ.
+
+»Mitä tämä on, François?» kuninkaan ääni oli äkkiä käynyt tiukaksi.
+
+Palvelija tuli lähemmäksi, ja samoin Armfelt kuninkaan äkillisen
+äänenmuutoksen johdosta nousi sohvaltaan ja meni yhdessä Bielken kanssa
+isäntänsä lähelle.
+
+»Mistä tämä kirje on tähän ilmestynyt?»
+
+Palvelija näytti aivan hämmästyneeltä. Se oli nähtävästi tuotu sinne
+tunti sitten hänen poissa ollessaan, sitten kuin hän oli saanut kaikki
+valmiiksi kuninkaan pukeutumista varten. Silloin se varmastikaan ei
+ollut siinä ollut, sillä hän olisi sen kyllä huomannut.
+
+Kärsimättömänä kuningas mursi sinetin ja aukaisi kirjeen. Hetken aikaa
+hän luki itsekseen hiljaa, kulmiaan rypistäen. Sitten hän virkahti
+halveksien: »Pyh!» ja ojensi sen sihteerilleen.
+
+Ensi silmäyksellä Bielke tunsi sen käsialasta eversti Liljehornin
+kirjoittamaksi, salaliittolaisen, jonka rohkeus nähtävästi oli pettänyt
+hänet yhdennellätoista hetkellä. Hän luki:
+
+  Sire, — Suvaitkaa ottaa huomioonne sellaisen henkilön varoitus, joka,
+  vaikka ei olekaan palveluksessanne, eikä tavoittele suosiotanne
+  eikä ylistä rikoksianne, sittenkin haluaa torjua luotanne teitä
+  uhkaavan vaaran. On olemassa salaliitto, mikä on muodostettu
+  teidän surmaamiseksenne, mikä jo olisi tapahtunutkin, jollei
+  oopperahuoneella viime viikolla pidettäviä tanssiaisia olisi
+  peruutettu. Mikä ei tapahtunut silloin, se varmaankin tapahtuu tänä
+  iltana, jos suotte heille tilaisuuden. Pysykää kotona ja välttäkää
+  juhlia ja kokoustilaisuuksia lopun vuotta, niin teidän henkeänne
+  tavoitteleva yltiömielisyys vähitellen haihtuu.»
+
+»Tunnetteko käsialan?» kysyi Kustaa.
+
+Bielke kohautti olkapäitään.
+
+»Se on luultavasti vääristelty», vastasi hän vältellen.
+
+»Mutta noudatattehan varoitusta, sire?» huudahti Armfelt, joka
+sihteerin olan yli oli lukenut kirjeen ja joka oli kalvennut lukiessaan.
+
+Kustaa nauroi halveksivasti.
+
+»Totta vie, jos minä joka miehen varoituksia kuuntelisin, niin enpä
+sitten saisi elämästä paljoakaan nauttia.»
+
+Mutta suuttunut hän oli, minkä huomasi hänen muuttuneesta väristään.
+Nimettömän tiedotuksen kunnioitusta puuttuva sanonta häntä kuitenkin
+enemmän kiihdytti kuin varsinainen ilmoitus. Hän leikki hetken
+hiusnauhalla alahuuli pitkällä ja mietteissään. Viimein hän kirosi
+harmistuneena ja ojensi nauhan palvelijalle.
+
+»Tukkani, François», hän sanoi, »ja sitten lähdetään.»
+
+»Lähdetään!»
+
+Näin huudahti kauhistuneena Armfelt, jonka kasvot olivat nyt yhtä
+kalpeat kuin norsunluunvärinen pukunsa »Mitenkäs muuten? Antaisinko
+minä peloitella itseäni pois huvituksista?» Mutta ettei hän vimmassaan
+ollut yhtä uljas kuin sanoissaan, sen huomasi jo seuraavasta
+kysymyksestä: »Apropos, Bielke, mistä syystä peruutitte viimeviikkoisen
+juhlan?»
+
+»Geflen lähetystöähän oli heti kuultava», muistutti Bielke.
+
+»Niinhän te silloin sanoitte. Mutta kuultuamme asian ei se tuntunut
+kovinkaan tärkeältä. Oliko teillä mitään muuta syytä mielessänne —
+mitään epäilyksiä?»
+
+Hänen tiukat, tummat silmänsä tarkkasivat sihteerin kalpeita, jäykkiä
+kasvoja.
+
+Niiden vakava, melkein synkkä ilme höltyi hymyileväksi.
+
+»En minä silloin epäillyt enempää kuin nytkään, vastasi hän huolettoman
+kaksimielisesti. »Ja nyt epäilen vain, että joku pikku vihamies yrittää
+säikyttää teidän majesteettianne.»
+
+»Säikyttääkö minua?» Kustaa punastui korvia myöten. »Olenko minä sitten
+niin säikytettävä?»
+
+»Niin, mutta ajatelkaapa, sire, ja te, Bielke», yritti Armfelt
+joukkoon. »Tämä saattaa olla ystävällinen varoitus. Sallikaa minun
+kaikessa alamaisuudessa ehdottaa, ettette antautuisi mihinkään vaaraan;
+että peruutatte naamiaiset.»
+
+»Ja sallisitte tuon röyhkeän kirjoittajan kerskua säikyttäneensä
+kuninkaan?» ilkkui Bielke.
+
+»Totta vie, vapaaherra, te olette oikeassa. Tuon kirjoituksen tarkoitus
+on saattaa minut pilkanalaiseksi.»
+
+»Mutta entäpä, jos asia ei olisikaan niin, sire?» intti huolestunut
+Armfelt. Ja puheliaasti hän nyt koetti selittää varovaisuuden
+viisaimmaksi, muistuttaen kuningasta hänen vihamiehistään, jotka ehkä
+ovat voineet joutua kiusaukseen mennä niin pitkälle kuin nimetön
+kirjoittaja sanoi. Kustaa kuunteli ja kävi vakavaksi.
+
+»Jos minä kaikkia kehoituksia ottaisin huomioon», sanoi hän, »niin
+olisi minun paras ruveta oitis munkiksi. − Ja kuitenkin...» Hän tarttui
+kädellä leukaansa ja näytti miettivän, nähtävästi epäröiden, pää
+kumarassa, ja suora, solakka vartalo liikkumattomana.
+
+Näin hän seisoi siihen asti kunnes Bielke, joka nyt yli kaiken toivoi
+juuri sitä, mitä niin innokkaasti oli saapunut torjumaan, katkaisi
+äänettömyyden tehdäkseen tyhjäksi sen, minkä Armfelt oli aikaansaanut.
+
+»Sire», hän sanoi, »teidän on mahdollista välttää sekä pilkanalaiseksi
+joutuminen että vaarakin ja kuitenkin saapua naamiaisiin. Jos
+olisi todella olemassa salaliitto, niin on murhaajille tietenkin
+ilmoitettu, missä puvussa te tulette esiintymään. Antakaa minulle
+teidän liekkikoristeinen dominonne ja esiintykää itse yksinkertaisessa
+mustassa puvussa.»
+
+Armfelt oli ihmeissään tällaisesta rohkeudesta, mutta Kustaa ei
+näkynyt kuulleen koko ehdotusta. Hän seisoi yhä äskeisessä jäykässä
+asennossaan, silmät epämääräisen uneksivina. Ja aivan kuin osoitukseksi
+siitä, mitä teitä hänen ajatuksensa vaelsivat, hän lausui yhden
+ainoan sanan — nimen — kysyvällä äänellä, joka tuskin oli kuiskausta
+kuuluvampi.
+
+»Anckarström?»
+
+Myöhemmin hän taas sai syytä muistella Anckarströmiä, etsiä ja
+tutkituttaa häntä, mikä oikeuttaa meidät tässä arvaamaan, mitkä olivat
+hänen ajatuksensa. Ne kulkivat hänen omantuntonsa viitoittamia polkuja.
+Enemmän kuin ainoallakaan muulla ruotsalaisella oli hänellä syytä
+pelätä Anckarströmiä, sillä vaikka hän kyllä oli rumasti loukannut
+montakin miestä aikanaan, ei hän kuitenkaan ollut ketään loukannut niin
+syvästi kuin tätä ylpeää ja ylevämielistä aatelismiestä. Hän vihasi
+Anckarströmiä niin suuresti kuin ihminen aina pakosta vihaa niitä,
+joita on loukannut, ja hän vihasi häntä vieläkin enemmän siitä syystä,
+että tiesi Anckarströmin halveksivan häntä verisen leppymättömällä
+ylenkatseella, jota hän ei missään tilaisuudessa edes yrittänytkään
+salata.
+
+Tämä viha oli jo yli kahdenkymmenen vuoden vanha. Se polveutui
+niistä päivin, jolloin Kustaa oli ollut pahantapainen nuorukainen ja
+Anckarström itsekin poika. He olivat melkein samanikäiset. Kustaa
+oli häpeällisesti loukannut nuorta toveriaan ja saanut siitä iskun
+vasten kasvojaan. Vain Anckarströmin nuoruus, ja koska myönnettiin
+Kustaan häntä ärsyttäneen, olivat pelastaneet hänet siitä ankarasta
+rangaistuksesta, mikä seurasi syntyperäisen ruhtinaan lyömisestä.
+Mutta ne eivät olleet häntä pelastaneet Kustaan kostolta. Tämä oli
+säilyttänyt kostonhimonsa virkeänä ja kärsivällisesti odottanut
+tilaisuutta tuhota miehen, joka oli lyönyt häntä.
+
+Tilaisuus siihen oli tarjoutunut neljä vuotta sitten — vuonna
+1788 — Venäjän sodan yhteydessä. Anckarström komensi Gotlannin
+puolustusjoukkoja. Nämä joukot olivat tarkoitukseen riittämättömät,
+eikä saari muutenkaan ollut asianmukaisessa puolustuskunnossa, sillä
+kun ei ollut linnoituksia. Olisi ehkä ollut sankarillista järkähtämättä
+jatkaa puolustusta, mutta se olisi ollut tyhjääkin pahempi, sillä
+paitsi että se olisi aiheuttanut varusväen teurastuksen, olisi se
+varmasti syössyt asukkaat kaikkiin ryöstön ja hävityksen kauhuihin.
+
+Asiain niin ollen Anckarström oli käsittänyt velvollisuudekseen
+antautua Venäjän ylivoimalle, jolloin hänelle taattiin asukkaiden
+hengen ja omaisuuden koskemattomuus. Tässä nyt kuningas oivalsi
+itselleen olevan tilaisuuden tyydyttää kostonhimoaan. Hän vangitutti
+Anckarströmin ja antoi syyttää häntä valtiopetoksesta, koska hänen
+väitettiin kehoittaneen Gotlannin kansaa olemaan tarttumatta aseisiin
+venäläisiä vastaan. Kuninkaalliset asiamiehet hankkivat vääriä
+todistajia todistamaan Anckarströmiä vastaan, ja hänet tuomittiin
+niiden nojalla kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen jossakin
+linnoituksessa. Mutta tuomiota ei pantu milloinkaan täytäntöön. Kustaa
+huomasi piankin menneensä liian pitkälle. Kansan vihamielisyys häntä
+kohtaan, mikä tähän asti oli salassa kytenyt, leimahti ilmiliekkiin
+tämän vääryyden huippusaavutuksen johdosta, ja korjatakseen
+erehdyksensä Kustaa riensi, ei toki vapauttamaan Anckarströmiä
+syytöksistä, vaan antamaan hänelle anteeksi rikoksen.
+
+Kun tämä ruotsalainen aatelismies tuotiin hoviin tätä anteeksiantamusta
+vastaanottamaan, käytti hän sitä aseena halveksimaansa kuningasta
+kohtaan.
+
+»Väärät tuomarini», hän julisti selkeän kuuluvalla äänellä, jonka kaiku
+kantautui Ruotsinmaan ääriin, »eivät ole sisimmässään milloinkaan
+epäilleet viattomuuttani niihin rikoksiin nähden, joista minua on
+syytetty, ja jotka väärillä todistuksilla vahvistettiin. Tuomio, joka
+minulle julistettiin, ei ollut oikea. Tähän vapautukseeni siitä olen
+täysin oikeutettu. Kuitenkin tahtoisin mieluummin kuolla kuninkaan
+vihamielisyyden kautta kuin elää hänen armahduksensa suomaa häpeän
+elämää.»
+
+Kustaa oli kiristänyt hampaitaan raivosta, kun nämä rajut sanat hänelle
+kerrottiin, ja hänen raivonsa oli vielä yltynyt, kun hän sai kuulla,
+miten sydämellisesti Anckarström oli vapaaksi päästyään kaikkialla
+otettu vastaan. Hän huomasi nyt suuresti erehtyneensä, ja että hän,
+yrittäessään kavalasti vahingoittaa Anckarströmiä, olikin tuottanut
+vahinkoa vain itselleen. Eikä hän armahduksellaan myöskään ollut saanut
+yleistä närkästystä asettumaan. Kapinan liekki tosin oli tukehtunut.
+Mutta häneltä ei suinkaan puuttunut todistuksia siitä, että se yhä kyti
+salassa ja syöpyi yhä syvemmälle sekä ylhäisiin että alhaisiin.
+
+Eipä siis ihme, että hänelle tällä hetkellä, tuo varoitus näkyvissään,
+tuli Anckarströmin nimi kielelleen, että Anckarströmin muisto,
+Anckarströmin pelko kangasti suurena hänen mielessään. Se oli kyllin
+suuri saamaan hänet ottamaan huomioon varoituksen. Hän vaipui tuoliin.
+
+»En minä mene», hän sanoi, ja Bielke huomasi, miten kalpea hän oli, ja
+miten hänen kätensä vapisivat.
+
+Mutta kun sihteeri oli toistanut ehdotuksensa, mikä äsken oli jäänyt
+huomioon ottamatta, niin Kustaa tarttui siihen himokkaasti, vähät
+välittäen siitä, mihin vaaraan Bielke siinä antautui. Hän hyppäsi
+pystyyn taputtaen käsiään. Jos oli olemassa salaliitto, niin tällä
+keinoin se saatettaisiin satimeen; jos taas salaliittoa ei ollut
+olemassa, silloin tuo yritys säikähdyttää häntä oli rauennut tyhjiin:
+tällä tavalla hän säästyisi vihamiestensä sekä pilkalta että puukoilta.
+Eikä Armfeltkaan enää vastustanut eikä koettanut pidättää häntä
+menemästä. Bielken ehdottamalla tavalla asia olisi vaarallinen vain
+Bielkelle, mikä taas ei liikuttanut vähääkään Armfeltia, päinvastoin,
+hänellä ei ollut syytä pitää Bielkestä, jonka käsitti vaaralliseksi
+kilpailijakseen, eikä hän suinkaan olisi kyyneliä vuodattanut, jos
+kuninkaan sisälmyksiin tarkoitettu puukko olisikin osunut Bielkeen.
+
+Niinpä vapaaherra Bielke, katumuskaavun mukaan jäljennettyyn dominoon
+puettuna, lähti menemään Oopperataloon, jättäen Kustaan perässä
+tulemaan. Mutta varovaisuustoimenpiteistä huolimatta naamioitu kuningas
+itse, kreivi von Essenin käsivarteen nojaten, tuskin oli astunut väkeä
+täynnä olevaan teatteriin, kun hän jo luuli huomaavansa varoituksen
+oikeutetuksi ja katui, ettei ollut ottanut sitä niin paljon huomioon,
+että olisi jäänyt saapumatta. Sillä ensimmäisiä hänen näkemiään
+kasvoja, ja harvoja naamioimattomia kasvoja, olivat Anckarströmin
+kasvot, ja Anckarström tuntui odottavasti tähystelevän tulo-ovea.
+
+Kustaa pidättyi kesken askeltaan, vilun väreet kävivät hänen
+lävitsensä, ja hän jäykistyi äkillisestä pelästyksestä, sillä tuon
+aatelismiehen pitkän vartalon ja ylpeän päättäväin kasvojen näkeminen,
+jota hän oli loukannut, oli merkitsevämpi kuin ensi kuulumalta
+luulisi. Aina häpeällisestä tutkimuksestaan asti Anckarström oli
+käyttänyt hyväkseen kaikkia mahdollisia tilaisuuksia osoittaakseen
+halveksimistaan ruhtinastaan kohtaan. Hän ei milloinkaan ollut mistään
+kokouksesta kuninkaan saapuessa heti poistumatta; eikä hänen tiedetty
+milloinkaan tahallaan ottaneen osaa mihinkään tilaisuuteen, jota
+Kustaan tiedettiin läsnäolollaan kunnioittavan. Miten hän siis oli
+saapunut tähän juhlaan, joka oli pantu toimeen kuninkaan nimenomaisesta
+määräyksestä, muuten kuin siinä kamalassa tarkoituksessa, josta kirje
+oli varoittanut?
+
+Vaistomaisesti kuningas aikoi heti poistua. Hän joutui kummallisen,
+melkein käsittämättömän pelon valtaan, mikä oli hänelle outoa, sillä
+kaikista puutteistaan huolimatta häneltä ei vielä milloinkaan ollut
+rohkeutta puuttunut. Mutta hänen siinä juuri epäröidessään, liukui
+hänen ohitsensa tulenkielekkeillä kirjailtuun dominoon puettu,
+kumpaakin sukupuolta olevien juhlavieraiden ympäröimä olento, ja
+hänelle johtui mieleen, että jos Anckarströmillä oli pahat aikomukset,
+niin hänen huomionsa kiintyisi tuohon olentoon, jonka tieltä yleisö
+kunnioittavasti, tietä antaen väistyi, luullen sitä kuninkaaksi. Mutta
+siitä huolimatta Anckarström yhä vain katseli Kustaata itseään tavalla,
+joka sai Kustaan kuvittelemaan, että hänen naamionsa oli lasista.
+
+Ja silloin yht'äkkiä, juuri kun hän oli aikeissa kääntyä takaisin,
+vyöryi paikalle uusi aalto huimapäisiä huvittelijoita, ja käden
+käänteessä olivat Kustaa ja kreivi von Essen saarroksissa. Seuraavassa
+silmänräpäyksessä tuo tungeksiva joukko oli erottanut hänet
+tallimestaristaan. Hän huomasi olevansa yksin noiden hurjimusten
+muodostaman ryhmän keskellä, jotka näyttivät luulevan häntä omaan
+joukkoonsa kuuluvaksi ja kuljettivat hänet mukanaan. Hetkisen hän
+yritti vastustella. Mutta yhtä hyvin hän olisi voinut vesivyöryä
+vastustaa. Heidän eteenpäinsyöksymisensä ei ollut estettävissä. Se
+melkein kaatoi hänet kumoon, ja sitä välttääkseen hänen oli pakko
+seurata mukana. Niin hän työntyi teatterin lattian poikki, avuttomana
+kuin uimari vuolaassa viirassa ja hukkumispelon ahdistaessa hänen
+sydäntään.
+
+Hänen juolahti mieleensä poistaa naamari, ilmaista itsensä ja vaatia
+itselleen kuuluvaa arvonantoa. Mutta silloinhan hän olisi antautunut
+juuri siihen vaaraan jonka olemassaolosta hän nyt oli varma. Ainoa
+keino, mistä hän toivoi pelastusta, oli antaa vastustelematta kuljettaa
+itseään eteenpäin, kunnes sopivassa tilassa pääsisi pujahtamaan näitten
+mielipuolten käsistä.
+
+Permannon yhdistivät näyttämöön leveät puuportaat. Näitä portaita ylös
+tuo ihmisaalto hänet kuljetti. Mutta itse näyttämöllä hän vihdoin
+kykeni pysähtymään vasten toista sivuseinää. Kovin huohottaen hän
+nojasi selkäänsä sitä vastaan odottaen ihmisaallon vyöryvän edelleen
+hänen ohitseen. Mutta se pysähtyikin ja asettui paikoilleen hänen
+ympärilleen, ja samassa joku laski kätensä hänen olkapäälleen.
+Hän kääntyi päin ja katsoi silmästä silmään päättävän näköistä
+Anckarströmiä, joka oli aivan hänen takanaan. Samassa hän tunsi
+kyljessään polttavan, vihlovan tuskan ja tuli pahoinvointiseksi ja
+häntä alkoi pyörryttää. Suuriääninen meteli hiljeni; valot olivat
+muuttuneet loistavaksi aalloksi, joka paisui ja kutistui ja sitten
+kokonaan hävisi.
+
+Pistoolin laukausta eivät tuossa yleisessä hälinässä olleet kuulleet
+muut kuin ne, jotka olivat seisoneet sen paikan lähellä, missä se oli
+laukaistu. Ja nämä tunsivat yhtäkkiä itseään työnnettävän takaisin
+päin, kun pieni joukko naamioituja miehiä loittoni näyttämöllä
+pitkänään makaavasta vertavuotavasta olennosta.
+
+Kuului huutoja: »Tuli on irti! Tuli on irti!» Salaliittolaiset
+koettivat sillä keinoin saada sekasortoa syntymään päästäkseen
+hajaantumaan ja väkijoukkoon sekaantumaan. Mutta siitä aiheutunut
+sekasorto oli hyvin lyhytaikainen. Sen pysähdytti melkein alkuunsa
+kreivi von Essen, joka asian oikean laidan aavistaen juoksi näyttämön
+portaita ylös. Hän kumartui sieppaamaan naamarin uhrin kasvoilta ja
+nähdessään, kuten oli pelännytkin, kuninkaansa tuhkanharmaat kasvot,
+nousi hän pystyyn itse melkein yhtä kalpeana.
+
+»On tapahtunut murha!» hän kiljui. »Sulkekaa ovet ja vartioikaa
+niitä älkääkä salliko kenenkään poistua teatterista.» Heti paikalla
+henkivartioväen upseerit panivat hänen käskynsä täytäntöön. Ne
+hovikuntalaiset, joilla oli palvelusvuoro, tulivat nyt nostamaan
+Kustaan lattialta ja kantamaan hänet eräälle sohvalle. Siellä hän
+pian tointui tajuihinsa, ja eräs lääkäri hoiti hänen haavaansa, ja
+kohta kun hän sai tietää, minkälainen hänen tilansa oli, kävi hän
+niin rauhalliseksi, että itse ryhtyi komentamaan. Hän määräsi, että
+kaupungin portit oli suljettava jokaiselta, ja pyysi itse anteeksi
+Preussin lähettiläältä, joka oli hänen lähellään, että oli antanut niin
+hankalan, mutta välttämättömän määräyksen.
+
+»Portit pidetään suljettuina kolme päivää, herra ministeri», hän
+ilmoitti. »Sinä aikana ette voi kirjoittaa hallituksellenne; mutta
+silloin teidän tiedonantonne tuleekin olemaan määrätympi, koska siihen
+mennessä kai jo on tiedossa, tulenko minä elämään vai en.»
+
+Seuraavan määräyksensä, jonka hän ankarien tuskiensa vuoksi sai
+sanotuksi vain katkonaisesti, hän antoi hovimestarilleen käskien,
+että kaikkien läsnäolijani oli riisuttava naamarinsa ja kirjoitettava
+nimensä esille pantuun kirjaan, ennenkuin pääsisivät poistumaan. Sen
+tehtyään hän käski kantaa itsensä kotiin sillä sohvalla, mille hänet
+oli nostettu, välttyäkseen siten tarpeettomien liikkeiden aiheuttamalta
+tuskalta.
+
+Niin hänen krenatöörinsä siis soihtujen valossa kantoivat hänet
+olkapäillään katuja pitkin, jotka olivat tungokseen asti täynnä kansaa,
+sillä oli levinnyt huhu, että kuningas oli kuollut, ja sotaväkeä oli
+komennettu järjestystä valvomaan. Hänen vieressään asteli Armfelt
+välkehtivän valkoisessa satiinipuvussaan itkien yht'aikaa sekä
+kuninkaansa että itsensä tähden, sillä hän käsitti kuuluvansa niihin,
+jotka kaatuisivat samalla kuin Kustaakin. Ja tämän tietäessään hän oli
+sisimmässään raivoisan katkeroitunut niille miehille, jotka olivat
+aiheuttaneet tämän kukistumisen, ja tämä hänen raivonsa teroitti hänen
+älyään aivan sanomattomasti.
+
+Vihdoin kuningas oli taas omissa huoneissaan odottaen lääkäreitä,
+joiden tuli julistaa hänen kohtalonsa, ja Armfelt muiden muassa oli
+hänen seurassaan hautoen mielessään kauheata epäilystä, mikä oli
+herännyt hänessä.
+
+Kohta saapuivat siihen Kaarle-herttua, kuninkaan veli, ja
+Benzelstjerna, jolla oli mukanaan naamiaisissa läsnäolleiden luettelo.
+
+»Sanokaa minulle», virkkoi kuningas, ennenkuin nimiluettelo oli luettu
+hänelle, »onko siinä Anckarströmin nimeä?»
+
+»Hän kirjoitti nimensä viimeisenä, sire», vastasi hovimestari.
+
+Kuningas hymyili ilkeästi.
+
+»Käskekää Liljesparren vangita hänet ja kuulustella.» Armfelt riensi
+esille.
+
+»Olisi toinenkin vangittava!» huudahti hän kiihkeästi. Ja lisäsi:
+»Bielke!»
+
+»Bielkekö?»
+
+Kuningas toisti nimen melkein suuttuneena sellaisesta syytöksestä.
+
+Armfelt puhui kiireesti.
+
+»Hänhän se kehoitti teitä menemään, vaikka varoituksen saatuanne
+olitte jo päättänyt pysyä poissa, ja lopulta vietteli teidät siihen
+tarjoutumalla esiintymään teidän dominossanne. Kun salamurhaajat
+etsivät kuningasta, niin miten he eivät välittäneet henkilöstä, jolla
+oli yllään kuninkaan domino, ja miten he tunsivat teidät valepukunne
+läpi, vaikka se oli samanlainen kuin monella muulla? Tietenkin siksi,
+että heille oli ilmoitettu tästä muutoksesta. Mutta kuka sen olisi
+tehnyt — kuka? Kuka tunsi asian?»
+
+»Hyvä Jumala!» mutisi onneton kuningas, joka aikanaan oli niin monta
+pettänyt ja joka nyt sai kokea luottamuksen pettämistä sen puolelta,
+johon hän luotti enemmän kuin kaikkiin muihin.
+
+Vapaaherra Bielke vangittiin tuntia myöhemmin, vangittiin juuri,
+kun hän oli astumassa omaan taloonsa. Liljesparren poliisit olivat
+rientäneet sinne ennen häntä ja odottivat hänen kotiintuloaan. Hän
+pysyi aivan rauhallisena, kun he yhtäkkiä ympäröivät hänet, tarttuivat
+häneen ja julistivat hänet vangituksi.
+
+»Olisihan minun pitänyt se arvata», sanoi hän. »Sallikaa minun vain
+jättää hyvästi vapaaherrattarelle, niin olen teidän käytettävissänne.»
+
+»Minulla on tarkat määräykset, vapaaherra», vastasi komentava upseeri.
+»En saa päästää teitä näkyvistäni.»
+
+»Mitä? Kielletäänkö minulta niin tavallinen pyyntö?» Hänen äänensä
+värisi äkillisestä suuttumuksesta ja vielä jostakin muusta.
+
+»Sellaiset minulla on määräykset, vapaaherra.»
+
+Bielke pyysi, että hänelle armonosoituksena suotaisiin viisi minuuttia
+tuota hyvästelyä varten. Mutta upseerin täytyi noudattaa määräyksiä.
+Hän oli vain pelkkä kone. Vapaaherra kohotti äänettömänä vastalauseena
+nyrkkiin puristetut kätensä taivasta kohti ja antoi niiden sitten
+raskaasti pudota alas.
+
+»Hyvä on», sanoi hän ja salli heidän työntää hänet takaisin vaunuihinsa
+ja kuljettaa odottavan Liljesparren luo.
+
+Hän tapasi poliisipäällikön virkahuoneessa Armfeltin puhuttelemassa
+Anckarströmiä, joka jo oli siellä vangittuna. Suosikki keskeytti
+puheensa, kun Bielke tuotiin huoneeseen.
+
+»Te olitte salaisesti osallinen tähän konnantyöhön, Bielke», hän
+huudahti. »Jos ei kuningas parane —»
+
+»Hän ei parane.» Anckarströmin tyly ja rauhallinen ääni nämä sanat
+lausui. »Pistoolini oli ladattu ruostuneilla nauloilla. Tahdoin
+olla aivan varma siitä, että vapautan maani tuosta valapattoisesta
+hirmuvaltiaasta.»
+
+Armfelt tuijotti vankiin hetken aikaa raivosta verestävin silmin.
+Sitten hän rupesi kiroilemaan ja herkesi vasta, kun Liljesparre käski
+viedä Anckarströmin pois. Kun hän oli mennyt, kääntyi poliisipäällikkö
+Bielkeen.
+
+»Minä valitan, vapaaherra, että kohtaamme toisemme tällä tavalla, ja
+minun on vaikea uskoa todeksi, mitä teistä väitetään. Ehkä vapaaherra
+Armfelt surussaan ja oikeutetussa suuttumuksessaan on ollut liian
+äkkipikainen. Mutta minä uskon, että te voitte selittää — — ainakin
+kieltää osallisuutenne tähän hirmutekoon.»
+
+Bielke seisoi hyvin jännittyneenä ja kalpeana.
+
+»Minulla on selitys, mikä riittäisi teille kunnon miehenä», sanoi
+hän rauhallisesti, »mutta ei poliisipäällikkönä. Minä yhdyin
+tähän salaliittoon oppiakseni tuntemaan sen tarkoitusperät ja sen
+jäsenten aikomukset. Tein tämän hurjanrohkean teon rakkaudesta ja
+uskollisuudesta kuningasta kohtaan ja minä onnistuin. Saavuin tänä
+iltana kuninkaan linnaan mukanani tiedotus, joka ei olisi vain
+pelastanut kuninkaan hengen, vaan vielä saattanut hänet tilaisuuteen
+kaikiksi ajoiksi tukahduttamaan kapinahengen. Hänen huoneensa
+kynnyksellä annettiin minulle tämä kuninkaalle osoitettu kirje.
+Lukekaa se, Liljesparre, nähdäksenne oikein, minkälaista isäntää
+palvelette, ymmärtääksenne, miten Ruotsin Kustaa palkitsee rakkauden
+ja uskollisuuden. Lukekaa se ja sanokaa, miten itse olisitte minun
+sijassani menetellyt!»
+
+Ja hän viskasi kirjeen pöydälle, jonka ääressä Liljesparre istui.
+
+Poliisipäällikkö otti sen käteensä, rupesi lukemaan, katsoi uudestaan
+otsikkokirjoitusta ja jatkoi sitten lukemista, vienon punan levitessä
+hänen kasvoilleen. Hänen olkansa yli Armfeltkin luki sen. Mutta Bielke
+ei siitä välittänyt. Saakoon koko maailma nähdä tämän kuninkaan
+kunniattoman teon julistuksen, tuon syyttävän rakkauskirjeen, minkä
+Bielken vaimo oli kirjoittanut kuninkaalle, joka oli häväissyt Bielken.
+
+Liljesparre oli hämmästyksestä aivan sanatonna. Hän ei uskaltanut
+kohottaa katsettaan katsoakseen vankia silmiin. Mutta häpeämätön
+Armfelt oivalsi käyttää sitä hyväkseen.
+
+»Te siis myönnätte syyllisyytenne», murisi hän.
+
+»Että toimitin tuon epäsikiön menemään naamiaisiin, missä tiesin
+Anckarströmin siunatun käden antavan hänelle lähtöpassin tästä
+maailmasta, jonka hän on tahrannut — myönnän.»
+
+»Kidutuspenkki kyllä saa teidät ilmoittamaan jokaisen salaliittolaisen
+nimen.»
+
+»Kidutuspenkki!» Bielke hymyili halveksivasti ja kohautti olkapäitään.
+»Teidän miehenne, Liljesparre, olivat kovin ripeätoimisia
+ja itsepintaisia. He eivät antaneet minun jättää hyvästiä
+vapaaherrattarelle, niin että hän on livahtanut käsistäni. Mutta
+ehkä onkin sopivampi kosto antaa hänen elää ja muistella. Vietäköön
+tuo kirje nyt kuninkaalle, jolle se on tarkoitettukin. Sen hellät
+tervehdykset ehkä lievittävät hänen jäljellä olevien hetkiensä
+kurjuutta.»
+
+Hänen kasvonsa vääntyivät — raivosta, arveli Armfelt, joka katseli
+häntä, mutta todellisuudessa tuskasta, minkä aiheutti hänen
+sydänjuuriaan kalvava myrkky. Hän oli nielaissut pienen pullollisen
+juuri ennen kuin astui Liljesparren eteen, mikä tultiin tietämään, kun
+tutkittiin hänen ruumiinsa sen jälkeen, kun hän oli kuolleena kaatunut
+heidän jalkoihinsa.
+
+Se sai heidät tuomaan takaisin Anckarströmin tutkittavaksi, jottei
+hänkin samalla tavalla livahtaisi heidän kynsistään. Kun hänet oli
+tutkittu, ilman että mitään oli löydetty, määräsi Liljesparre, ettei
+hänelle saanut antaa veistä eikä haarukkaa eikä metallikampaa tai muuta
+sen kaltaista, jolla hän saattaisi surmata itsensä.
+
+»Teidän ei tarvitse pelätä, että minä koetan välttää rangaistusta»,
+vakuutti hän heille ylpeästi ja silmänsä hurmahenkisestä kiihkosta
+hehkuen. »Se on hinta, minkä minä suoritan siitä, että olen vapauttanut
+luonnon epäsikiöstä ja maani kelvottomasta ja valapattoisesta
+hirmuvaltiaasta, ja minä suoritan sen ilomielin.» Sen sanottuaan hän
+hymyili ja veti hihansa kultanauhan alta haavurin suoniraudan. »Tämä
+minulle annettiin tarpeen varalle — voidakseni avata laskimon. Mutta
+Jumalan ja ihmisten lait vaatinevat, että kuolen mestauslavalla.»
+
+Ja hymyillen hän laski suoniraudan Liljesparren pöydälle.
+
+Kun hänet oli tuomittu, seurasi teloitus, jota kesti kolme päivää —
+huhtikuun 19:nnestä 21:een — ja jossa käytettiin kaikkia hirmuisia ja
+asteettaisia kidutusmuotoja, mitkä oli varattu kuninkaan surmaajia
+varten. Ehkä hän ei kuitenkaan kärsinyt enempää kuin uhrinsakaan,
+jonka tuskat kestivät kolmetoista päivää ja joka kuoli surkeissa
+sieluntuskissa tuntiessaan ansainneensa kohtalonsa, kun sen sijaan
+Anckarströmiä rohkaisi ja kannusti hänen hurmahenkisyytensä.
+
+Mestauslava pystytettiin Suurtorille vastapäätä Tukholman Oopperataloa,
+missä murha oli tapahtunut. Sieltä Anckarströmin silvotut jäännökset
+kuljetettiin tavanmukaiselle hirttopaikalle Södermalmin laitakaupunkiin
+näytteille pantavaksi, ja naulattiin tällöin oikea käsi pään
+alapuolelle. Aamulla tavattiin käden alla levy, johon oli kirjoitettu:
+
+    Käs', isänmaan mi suojus,
+    Siunattu olkoon.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78860 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..7929288
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1 @@
+[Project Gutenberg](https://www.gutenberg.org) public repository for eBook [#78860](https://www.gutenberg.org/ebooks/78860)