Initial commit of ebook 78868 filesHEADmain

4 files changed, 872 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..9f57f44
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,13 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
+*.htm text
+*.html text
+*.png binary
+*.jpg binary
+*.svg text
+*.pdf binary
+*.bmp binary
+*.zip binary
+*.midi binary
+*.mp3 binary
diff --git a/78868-0.txt b/78868-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..b9ca7f1
--- /dev/null
+++ b/78868-0.txt
@@ -0,0 +1,847 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78868 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+PIKKU SUOMETAR
+
+Joulukuvaelma yhdessä näytöksessä
+
+
+Kirj.
+
+E. NERVANDER
+
+
+Suomennos
+
+
+
+Näytelty ensi kerran Helsingin Suomalaisessa
+Teaatterissa 4 päivä tammikuuta 1880
+
+
+
+
+
+Kuopiossa,
+U. W. Telén & C:o,
+1902.
+
+
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+Valtioneuvos Edvard von Berg, Pietarista.
+Hortense, hänen tyttärensä.
+Rovasti Jaakko Berg, hänen veljensä.
+Ruustinna.
+Toini............ |
+Albert, luutnantti | heidän lapsiansa.
+Edvin, ylioppilas. |
+Lotta, uskottu palvelija Bergin perheessä.
+Nadinka, Hortensen kamarineitsyt.
+
+Tapahtuu eräässä Hämeen pappilassa joulu-aattoiltana meidän päivinämme.
+
+
+
+Näyttämö: pappilan sali yksinkertaisilla, mutta hauskoilla
+huonekaluilla. Peräovi ja sivuovia. Piano. Sytyttämätön joulukuusi
+salin nurkassa perällä.
+
+
+I:nen kohtaus.
+
+Esiripun noustessa istuu Hortense, muodin mukaisessa puvussa,
+kyyristyneenä sohvan nurkkaan. Hänen vieressään häärii Toini pöydän
+luona käärien joululahjoja papereihin. Hän on hyvin yksinkertaisessa,
+mutta somassa puvussa.
+
+_Hortense_. Ja sitten?
+
+_Toini_. Sitten, rakas Hortense, on joulu-ilta lopussa, ja se, joka
+illan riemun jälkeen saa unta silmiinsä, uinahtaa vähän lähteäksensä
+varhain aamulla kello kuuden aikana joulukirkkoon. — Kas niin, nyt vaan
+päällekirjoitus tähän. (Kirjoittaa:) "Hänen Korkea-arvoisuudellensa,
+pappilan kaunistukselle ja kunnialle, rovastin rouvalle itsellensä."
+
+_Hortense_. Mutta, Toiniseni, eihän sopine kirjoittaa tuolla tavalla
+äidillesi.
+
+_Toini_. Oi sinä et tunne omaa armahinta äitiäni! Kuinka hän nauraa,
+kun hän lukee tämän. Ajattelepas, kaksi vuotta takaperin oli
+täällä vanha hauska käräjäkirjuri, joka aina nimitti äitiä "Hänen
+Korkea-arvoisuudekseen". Etpä usko kuinka se oli meistä kaikista
+hauskaa. Ja nyt runonpätkä, niin on tämä joululahja aivan valmis.
+
+_Hortense_. Kirjoitatko runoja? Sitä en olisi uskonut.
+
+_Toini_. Luonnollisesti! Mutta sellaistahan se sitten on. Ja vähän
+lainaan muististanikin, jos niin sopii. Katsotaanpas mitä nyt syntyy.
+(Tuumii.)
+
+_Hortense_. Mutta, Herra nähköön, kuinka voikaan kirjoittaa runoja
+kahvipannun tupesta; sellainenhan siellä mytyssä on?
+
+_Toini_. On kyllä! Lämpöisin pieni kapotti, josta sievimmät tytönkasvot
+katselevat ulos, niinkuin linnunpoikanen pesästään. Kas niin!
+(Kirjoittaa:)
+
+Madam Folette — —
+
+_Hortense_. Madam Folette? — —
+
+_Toini_. Se on kahvipannun nimi, näethän. Etkö ole lukenut Fredrika
+Bremeriä? (Jatkaa kirjoitustaan:)
+
+    Madam Folette muori.
+    Pukunsa kaunistaa.
+    Hän onkin leski nuori,
+    Viel' ehkä miehen saa!
+
+_Hortense_ (Purskahtaa nauruun). Mutta Toini, mitä sinä ajattelet?
+
+_Toini_. "Mitä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin." Hei kuinka
+hauskalta se näyttää. No eteenpäin. (Kirjoittaa):
+
+    Ei, alla vaipan uuden
+    Sydämmes vanha on.
+    Sä suvun tuttavuuden
+    Saat aina kuolohon!
+
+_Hortense_ (Vielä nauraen). Kuinka sinä olet lapsellinen, Toini: ja
+sinä olet kuitenkin yhtä vanha kuin minä.
+
+_Toini_. Tiedätkös, Hortense, joulu-aattona pitää olla oikein vallaton.
+Tahdotko nyt, hyvä Hortense, auttaa minua panemaan tämä kuva tuohon
+sahajauhoilla täytettyyn koteloon. Mutta onko sinulla aikaa? Sanoithan
+tuoneesi itse joululahjoja pikku siskoille.
+
+_Hortense_. Ne jätin Nadinkalle. Hän käärii ne niin hyvin, ja hänen
+käsialansa menee myös mukiin. — Kenen kuva tämä on?
+
+_Toini_. Sekö? Sehän on itse Pacius.
+
+_Hortense_ (Hyvin huolettomasti). Vai niin.
+
+_Toini_. Voi kuinka pidän paljon hänen lauluistaan, suloiset kuin
+suvi-ilta ja raittiit kuin talvinen aamu. Ei, minun täytyy laulaa yksi
+hänen lauluistaan. Mutta mikä, katsokaamme! (Hän juoksee pianon luokse,
+valitsee nuottien joukosta ja laulaa, säestäen itse: "Fridsböner i
+aftonens lugn" tai jonkun muun sopivan laulun Z. Topelius'en sanoilla
+ja F. Pacius'en musiikilla. Hortense täyttää sillä välin hitaasti
+kotelon kuunnellen enenevällä huomiolla laulua. Kun ensimäinen värsy on
+laulettu, pistää rovasti päänsä ovesta oikealla puolella katsojista.)
+
+_Rovasti_. Saako tulla sisään?
+
+_Toini_ (Kiiruhtaa pianolta pöydän luokse). Ei, ei, ei! Pappa kulta!
+Älä nyt vaan tule!
+
+_Rovasti_. No, no, en tahdo säikyttää sinua kuoliaaksi nupukkani. Minä
+menen, minä menen. (Vetäytyy takaisin.)
+
+_Lasten ääniä_ (kuuluu vasemmanpuolisesta ovesta, joille kolkutetaan):
+Toini! Toini!
+
+_Toini_. Vaiti Hortense! Ei hiiren hiiskaustakaan! Ooh! hyvä herrasväki
+pikkuinen, teiltä saamme olla rauhassa. Ovi on hyvin lukittu. — No nyt
+siellä ollaan taas hiljaa.
+
+_Hortense_ (Hiukan ajatuksissaan). Se laulu oli kaunis. Kunpa kerran
+saisin kuulla madame Nilssonin laulavan sitä.
+
+_Toini_. Niin, eikös se ole kaunis. Kun kuulisit kuinka somasti
+pikkusiskoni laulavat sitä. Mutta johan sinulla on paketti valmis.
+Oi kuinka herttaisesti. Kiitoksia, hyvä Hortense. (Kirjoittaa alle
+sanoessaan:) Tämän saapi herra veljeni Edvin, ylioppilas ja serenaadin
+laulaja. Hänen kammaristaan puuttuu vielä Pacius'en kuva. (Kirjoittaa:)
+
+    "Pääkaupungista taideniekka
+    Lie taide-seurass' aina vaan.
+    Mutt' maalla täällä neron miekka
+    Saa seuraksensa toisinaan
+    Yleisön sahajauhokkaan."
+
+_Hortense_. Ei hullumpaa.
+
+_Toini_. Lopun olenkin lainannut Runebergiltä. Mutta ole vaan
+vaiti siitä asiasta. Kun minut haastetaan käräjiin, saanen sakkoa
+näpistelemisestäni. — Kas noin. Nyt olen pannut kaikki joululahjani
+paikoilleen. — Albertin — niin, se on tuo — ei, tuo — ja tuo on Edvinin.
+
+_Hortense_. Mutta ajatteleppas, jollei veljesi ennätäkään perille
+ajoissa. Kello on jo neljä. Minä en ymmärrä kuinka sinä voit olla noin
+levollinen. Minä kuolisin levottomuudesta ja kaikkein vähimmin voisin
+toimitella tuommoisia lapsellisuuksia kuin sinä.
+
+_Toini_ (hiukan totisena ja sydämmellisellä äänellä). He kyllä
+tulevat kotia. Katsos, Hortense, pitkä syksy opettaa meitä täällä
+maalla odottamaan. Kun nuo rakkaat pojat suven kanssa ovat lähteneet
+luotamme, sanoo päivä illalla, kangaspuut neulalle: "laittakaamme
+kaikki valmiiksi jouluksi, jolloin he tulevat kotia." — Sellainen on
+meidän vähäinen ajanlaskumme. Kuinka olen heitä muistellut! Iloisia,
+avosydämmisiä, ystävällisiä ja niin kauniita ja rotevia! Ja sitten
+heidän tuhannet vehkeensä, kuinka he ilvehtivät, eivätkä jätä meitä
+koskaan rauhaan. Ja kuinka armaasti talven aurinko loistaa pienistä
+akkunoistamme sisään, kun he ovat kotona. (Avaa albuminsa.) Katsos,
+Hortense, tuossa on Albert, uljas sotilaamme, vielä hiukan liiaksi
+iloinen, luulisin ma, vaan toisenlaiseksi en häntä tahtoisikaan. Hän
+oikein säkenöitsee ilosta, tuo kiharainen villipää. Ja tuossa on Edvin!
+Kesä on juuri häntä varten. Kuinka silloin samoilemme ympäri! Luulen
+itseäni ylioppilaaksi, kun hän on täällä, — niin, luonnollisesti vaan
+pieneksi, ymmärtämättömäksi keltanokaksi hänen rinnallaan, mutta,
+näetkös, limulle se sentään maistaa kun saa kuulla hänen kertovan
+ylioppilas-elämästä ja mitä he lempivät ja toivovat.
+
+_Hortense_. Kuinka sinä olet onnellinen, joilla on veljiä! Minulle
+olisi veli niin suuresti tarpeellinen Pietarissa. Silloin pääsisi pappa
+joskus seuraamasta minua teaattereihin ja muihin huvituksiin. Hän on
+usein väsynyt. (Selailee Toinin albumia.) Ja tämä tässä, kuka on tämä
+lihava rouva silkkimantiljassa ja niin monet sormukset sormissa? Kuinka
+hän näyttää aralta.
+
+_Toini_ (Nauraen). Eipä Bina-täti ole arka, kultaseni, mutta täti
+istui silloin ensikerran valokuvaajan edessä, ja hänen mielestään oli
+hetki niin juhlallinen. Tiedäthän, Bina-täti Harjalassa, jonne menemme
+Tapanin-päivänä. Et usko kuinka siellä on hauskaa — varmaankin hupaisin
+paikka koko pitäjässä. Saatpa nähdä että tanssimme siellä kello neljään
+aamulla. (Nousee ylös, asettelee joululahjansa koriin, jonka laskee
+sivulle.)
+
+_Hortense_. Kello neljään — —. (Itsekseen huoaten.) Kuinka voin kestää
+kaikkea tuota. Kunpa vaan olisi jo ohitse. (Aikoo panna albumin kiinni,
+vaan huomaa samassa erään kuvan ja purskahtaa iloiseen nauruun.) Ooh,
+mon Dieu, oikea karhun poika! Toini, tulepas katsomaan! Niin suuret
+kädet ja niin vakavan näköinen. Tulehan, Toini, katsomaan. Kuka on tuo
+kummallisen näköinen mies?
+
+_Toini_ (joka on lähestynyt iloisena, sanoo hiukan närkästyneenä ja
+hämillään, kun näkee kuvan). Sehän on serkkumme, Oskar Berg — kuinka
+voit sanoa niin —.
+
+_Hortense_ (Vielä nauraen.) Mutta missä hän sitten on?
+
+_Toini_. Hän on metsäherra Savossa, hyvä Hortense.
+
+_Hortense_. Siis oikea metsäkarhu, pikku Toini, Jaa, mutta kun
+katsookin oikein, niin ei hän sentään ole niin ruma.
+
+_Toini_ (Naivisti.) Ei, hän on oikein — — niin, eikö hän ole
+ystävällisen ja hyvän näköinen! Ja hän on niin hirveän väkevä.
+Tiedäpäs, Hortense, kun hän oli kahdentoista ja minä kahdeksan vuoden
+vanha, kantoi hän kerran minut sylissään Harjalasta tänne pappilaan
+saakka, kun kuuli että olin väsyksissä. Eikö se ollut kiltisti häneltä?
+Jospa hän vaan joulun aikana tulisi tänne, että saisit nähdä hänet!
+
+
+II Kohtaus.
+
+Edelliset. Ruustinna (tulee sisään perältä, valkoinen esiliina edessä.)
+
+_Ruustinna_. Kas niin tyttöseni, nyt on kello puoli viisi, ja nyt
+kiirehtää torttutaikina Toinia ja minua.
+
+_Toini_. Oitis, hyvä mamma! (Alkaa korjailla pois kapineitansa.)
+
+_Ruustinna_. No, rakas Hortenseni, pikku ruhtinattareni — toivon
+että saamme iloisen joulun! (Toinille). Ei, seis, rakas Toini. Tuon
+saapi Lotta tehdä tällä kertaa. Me teemme käännöksen "oikeaan"
+torttutaikinamme luokse, että olemme valmiit, jos pojat tulevat. Kas
+niin, mars! (Ruustinna nyökkää myhäillen Hortenselle ja menee ulos
+Toinin kanssa.)
+
+
+III Kohtaus.
+
+_Hortense_ (Yksin). "Jos pojat tulevat!" — Kuinka kylmiä ja
+välinpitämättömiä nämät ihmiset ovat. Minä olen, totta puhuen,
+levottomampi kuin täti ja Toini siitä, että kaikki heidän laitoksensa
+poikien vastaanottamiseksi tänä iltana menevät hukkaan. Ja nyt on
+heillä malttia leipoa torttuja! No, minulle tämä joulu tulee yhtä
+ikäväksi, kävi kuinka hyvänsä. Oi, jospa taas olisin iloisessa,
+loistavassa Pietarissa!
+
+
+IV Kohtaus.
+
+Hortense. Valtioneuvos. Rovasti. (Näyttämön ulkopuolella).
+
+_Rovasti_ (Ulkona oikealla puolella). No niin, kuinka tahdot, rakas
+Jaakko, niinkuin sinä tahdot. Minä vaan ajelen partani, ja olen sitten
+valmis.
+
+_Valtioneuvos_ (Ovessa oikealla). Älä millään muotoa anna itseäsi
+häiritä. Minä kyllä hankin itselleni seuraa hetkeksi. (Tulee sisään.)
+Rakas Hortenseni! Tässä minun mieluisin seurani.
+
+_Hortense_. Ah isäni! Nyt olemme vihdoinkin taas kahden kesken.
+Ajatelkaamme olevamme kotona Pietarissa.
+
+_Valtioneuvos_. Rakas lapsukaiseni. Olemmehan melkein kuin kotona —
+hyvän setäsi luona, jota et ole nähnyt sitten kun olit pieni lapsi.
+Niin, aika kuluu nopeasti. Sinä olit silloin kaksivuotias, ja nyt on
+viisitoista vuotta kulunut. Täällä tunnen itseni nuoreksi uudestaan.
+Kaikki on niin tuttua: pappila, seutu, veljeni niin näköisensä kuin
+olisimme kohdanneet toisemme eilen. Tämä on armas, onnellinen maa,
+tämä vanha isänmaamme. Eikö niin, Hortense, olethan iloinen saadessasi
+viettää kuukauden Suomessa?
+
+_Hortense_. Ah olen, kun näen sinut niin onnellisena.
+
+_Valtioneuvos_. Mutta lapsukaiseni, luulenpa että sinulta puuttuu
+jotakin. Sinä näytät niin väsyneeltä. Etkö ole oikein terve?
+
+_Hortense_. Ooh ei, ei mitään, ei yhtään mitään.
+
+_Valtioneuvos_. Silloin ei puutu minulta mitään ilossani. Kas niin,
+rakas tyttäreni, näytä nyt hiukan iloiselta. Sinä kenties vielä tunnet
+itsesi vähän vieraalta täällä. Mutta se haihtuu pian. Kun olemme olleet
+täällä kuukauden, et tahdo enään palata Pietariin. Lyönpä vetoa että
+silloin olet ennättänyt toden teolla muuttua oikeaksi Suomen tyttöseksi.
+
+_Hortense_. Ah, isäni, kuukaus, kokonainen kuukaus! Emmekö voisi lähteä
+ennemmin?
+
+_Valtioneuvos_. Lapseni, se ei käy laatuun. Olen itse pyytänyt
+veljeltäni saada viipyä täällä niin kauan, ja minä näen että se todella
+häntä ilahduttaa, kun saapi pitää meitä luonansa niin kauan kuin
+mahdollista. Kas niin, pikku Hortenseni! Kirkkaaksi otsa, iloiseksi
+silmä ja pieni suukkonen isällesi. Ethän tiedä mitä jouluilta voipi
+tuoda sinulle.
+
+_Hortense_ (Kuroittaa otsansa isälle suudeltavaksi). Minä tiedän että
+olet aina hyvä ja oikein pilaat Hortensesi.
+
+
+V Kohtaus.
+
+Edelliset. Rovasti.
+
+_Rovasti_. Kas niin, nyt olen ajeltu niin puhtaaksi kuin mikä pienoinen
+kaartin vänrikki hyvänsä, ja nyt, rakas veli Edvard, otamme pienen
+lautapelimme, sillä välin kuin naiset varustelevat joulu-illaksi.
+Vai niin, sinä olet täällä, rakas lapseni. Sitten sinun täytyy saada
+parranajosuudelma vanhalta sedältäsi, sellaista tarjotaan täällä
+maalla. (Suutelee Hortensea.)
+
+_Valtioneuvos_. Hei, katsopas vaan. Juuri noin teki isävainaja nuorelle
+rouvalleni, kun olimme täällä ensi kerran. Ha, ha, ha!
+
+_Rovasti_. Jaa, jaa, mies pitää sanansa ja antaa mitä lupaa. (Nauraa.)
+Mutta missä on muijani ja Toini? He ovat jättäneet sinut yksin.
+
+_Hortense_. He leipovat torttuja, hyvä setä.
+
+_Rovasti_. Pidä sitten puoliasi, sillä makeampia torttuja et ole
+koskaan maistanut. Ja nyt, veli Edvard, menemme me lautapelille.
+
+_Valtioneuvos_. Emme viivy kauan, lapseni, ja sitten — tulee
+joulupukki! (Suutelee hänen otsaansa; herrat menevät oikealle.)
+
+
+VI Kohtaus.
+
+Hortense. Sitten Nadinka ja viimeksi Lotta.
+
+_Hortense_. Hän suuteli minua suulle! On hirveätä tässä maassa.
+Saa nähdä saanko parranajo-suudelman herroilta serkuiltanikin, kun
+he tulevat. Voi kuinka pitkäksi tämä ilta käy. Kuinka aikaiseen
+on pimennyt. Nyt loistaa Nevskin prospekti kaasuvalossa, kulkuset
+kilisevät, re'et kiitävät, puodit säteilevät ja hienoja olentoja
+liikkuu edestakaisin. Ooh, tämähän on kuitenkin hirveätä! Kuinka
+voi isäni olla onnellinen täällä! Ja hän näyttää niin suuresti
+onnelliselta. Hän oikein loistaa ilosta. Hyvä! Hän nauttikoon täysin
+määrin onneansa. Minä tahdon uhrata itseni. Tahdon hymyillä, vaikka
+nuo torttutaikinat ja partasuutelot ovat minut tukahduttaa. (Huutaa.)
+Nadinka!
+
+_Nadinka_ (tulee sisään). Mitä käskette armollinen fröökinä?
+
+_Hortense_. Nadinka! Minä olen hyvin onneton. Me olemme niinkuin
+vankina täällä. Mutta minä tahdon näyttää onnelliselta, ja käsken sinun
+tekemään samoin. Isäni ei saa aavistaakkaan tuskaani.
+
+_Nadinka_. Te olette hyvä, niinkuin taivaan pyhä, hyvä, niinkuin aina.
+
+_Hortense_. Vait, ei sanaakaan enään. — Sytytä kynttilät huoneessani.
+
+_Nadinka_. Siellä on jo valoa liiaksikin, se oikein loistaa valosta,
+— mutta kuinka köyhästi kuitenkin ja niin peräti mauttomasti.
+Palveluspiika toi äsken sisään kaksi kynttilää toaletille, kaksi
+kynttilää divaani-pöydälle, kaksi neuloma-pöydälle, kaksi uuninkorvalle
+ja sytytti vielä kaksihaaraisen lampun katossa. Minä kyllä sanoin että
+armollinen fröökinä ei suvaitse niin kirkasta valaistusta huoneessaan,
+mutta hän nauroi vaan ja sanoi, että nyt on joulu. Käskettekö fröökinä
+että sammutan muutamia kynttilöitä?
+
+_Hortense_. Ei, anna niiden palaa. Isäni ei sitä varmaan mielellään
+näkisi. Mene ja pane divaanipöydälle huoneessani se kirja, jota tänään
+aloitin lukea. Minä tulen jälessä.
+
+_Nadinka_. Niinkuin fröökinä käskee. (Menee.)
+
+_Lotta_ (tulee sisään kantaen tarjotinta, joka on täynnä sytytettyjä
+kynttilöitä, joita hän seuraavan puheen ajalla asettelee sopiville
+paikoille huoneessa.)
+
+_Hortense_ (Itsekseen). Nyt alkaa illuminationi täällä. Tätä en kestä.
+(Kääntyy seuraamaan Nadinkaa.)
+
+_Lotta_. Herran rauhaa, rakas neiti, iloiseksi ja onnelliseksi
+jouluksi. Olette saanut istua täällä puoli-pimeässä itse jouluaattona,
+mutta minä en ole ennättänyt ennen.
+
+_Hortense_ (Seisahtuu ja katselee Lottaa). Siitä ei vahinkoa, ystäväni.
+Sitä komeammaksihan se nyt tulee.
+
+_Lotta_. Niin komeaksi kuin talon kannattaa. Täytyy antaa kylänväen
+oikein nähdä, että nyt vietetään joulun iloista juhlaa.
+
+_Hortense_ (Akkunan luona). Ulkona on niin pimeä. Pienistä mökkilöistä
+tuolla ei loista mikään valkea. Kaikki on pimeätä, niin yksinäistä ja
+niin peloittavaa. Missähän ihmiset ovat?
+
+_Lotta_ (Nauraen). Joulusaunassa kai, mutta ei nuo mökit tule juuri
+paljo valoisemmiksi ennenkuin meidän neiti lähtee liikkeelle.
+Ihmisraukat! He ovat niin köyhiä, että eivät itse huomaa eroa
+jouluaaton ja arki-ehtoon välillä. (Akkunan luona.) Kuulkaa kuinka
+jää rytisee. Tulee kylmä jouluyö. (Menee ulos, ottaen mukaansa Toinin
+joululahjakorin.)
+
+_Hortense_ (Kuuntelee). Kuinka mahtavasti ja kauheasti kaikuu tuo
+kaukainen jyminä synkkänä iltana. Ja matkamiehet, joita odotetaan,
+missä he lienevät? He kenties eksyvät, eivät löydä tietä. Mutta minä
+tahdon asettaa heille majakka-valkean. (Asettaa kynttilöitä akkunalle.)
+Noin, vielä useampia kynttilöitä. Ne ovat niin alhaalla. (Nostaa
+kynttilän korkealle ja valaisee ulospäin.) Nyt näkyy valo paremmin!
+Kuinka olen levoton. Eikö voisi lähettää väkeä heitä vastaan? — Ja he
+leipovat torttuja kyökissä!
+
+_Lotta_ (tulee sisään kantaen suurta peitettyä koria, jonka hän asettaa
+oven luokse perällä.)
+
+_Nadinka_ (Tulee). Armollinen fröökinä, olen asettanut romaanin
+pöydälle.
+
+_Hortense_ (Huomaamatta Lottaa). Sukkelaan, sukkelaan, Nadinka! (Antaa
+hänelle kynttilän.) Ota tuo ja toinen lisäksi ja pidä niitä niin
+korkealla kuin voit, ettei matkustajat eksy.
+
+_Nadinka_ (Totellen käskyä). Kuka olisi voinut ajatella sellaista!
+
+_Lotta_ (Joka on katsellut heitä). Jumala siunatkoon pikku neitiä.
+Rakkaat lapset, kyllä he löytävät tien kotia, nuo reippaat pojat.
+
+_Hortense_. Minä arvelin — — samahan se on — — Pane kynttilät pois,
+Nadinka! (Itsekseen.) Millä tavalla tuo vanha vaimo rohkenee puhua!
+
+_Lotta_. Joulutähti on jokaisessa sydämmessä ja valaisee meitä kotia
+tänä iltana. — Ai'otteko neiti seurata Toini neitiä?
+
+_Hortense_. Mihinkä?
+
+_Lotta_. Mökkeihin vaan tuonne. Hän tahtoo aina itse viedä väelle
+pappilan joululahjat.
+
+_Hortense_. Noin pimeässä? Mitä hän ajatteleekaan! Kuinka uskaltaa hän
+lähteä ulos näin myöhään?
+
+_Lotta_. Kukapa tahtoisi tuolle hyvälle tytölle tehdä pahaa.
+
+_Hortense_. Mutta miksi ei hän lähetä jotakuta toista lahjojansa
+viemään?
+
+_Lotta_. Silloin ei oikeata joulua tulisi noihin pimeisin majoihin.
+Arvaan kyllä, kuinka he silloin nuriseisivat. He ovat niin tottuneet
+näkemään hänen tuovan heille joulun ja sen iloisen siunauksen.
+(Kulkuisten helinä kuuluu.) Hänen rekensä ajetaan jo esiin. (Lotta
+menee ulos.)
+
+_Hortense_. Eiväthän nämä ole oikeita ihmisiä. He eivät pelkää mitään
+ja rasittavat itseänsä orjan tavalla silloinkin kun heidän pitäisi
+iloita.
+
+_Nadinka_. Mitähän hyvää tuossa korissa on. (Nostaa vaatetta, joka
+peittää korin.) Toisella puolella hoikkia talikynttilöitä — kas, tuossa
+on kolmihaaraisiakin. Kuinka hullunkurista! Ja tässä toisella puolella
+nisukakkuja, muutamia yksinkertaisia kirjoja ja muuta pientä kalua.
+Nepä vasta harvinaisia lahjoja. Kaikki tyyni ei viiden ruplan arvoista.
+
+_Hortense_ (Katsomatta korin puoleen). Tuo minulle turkkini! Minä
+menen mukaan. (Istuu sivulle, ottaa kukkaronsa, tyhjentää sen sisällön
+käteensä ja laskee rahoja.)
+
+_Nadinka_. Mitä ajattelette, armollinen fröökinä? Tässä pimeässä, tässä
+pakkasessa.
+
+_Hortense_. Kuulithan mitä sanoin.
+
+_Nadinka_. Minä tottelen, teidän armonne. (Menee).
+
+_Hortense_. Joulutähti ei ole koskaan loistanut minun sydämmessäni.
+En yksin löytäisi oikeata tietä kotia. Kenties en löydä sitä koskaan
+ulkona avarassa maailmassa. Tahdon kuitenkin kerran nähdä sen loistavan
+muiden sydämmissä.
+
+
+VII Kohtaus.
+
+Hortense. Valtioneuvos.
+
+_Valtioneuvos_. Nyt rakas tyttäreni, olen sinun koko illaksi. Kuinka on
+aikasi kulunut? Mutta sinä olet niin kiihkoissasi!
+
+_Hortense_ (Ei voi kauemman hillitä itseään, heittäytyy isän syliin ja
+puhkee sanomaan). Oi isäni! Lähtekäämme huomenna pois täältä! Jokin
+täällä tukahduttaa minua, ilma, pimeys, pakkainen, kaikki, en tiedä
+mikä. Älä kiellä pyyntöäni. Keksi joku tärkeä syy äkilliseen lähtöömme,
+saman tekevä mikä. Mutta lähtekäämme, lähtekäämme!
+
+_Valtioneuvos_. Rakas Hortenseni, rauhoitu! En ymmärrä sinua. Tiedäthän
+että minulle on mahdotonta matkustaa ennenkuin kuukauden kuluttua.
+
+_Hortense_. Kuukauden kuluttua olen sairaana, jos pakoitat minua
+olemaan täällä. Ei, huomenna tai ylihuomenna! Älä kiellä; isäni. Minä
+rukoilen sinua niin hartaasti.
+
+_Valtioneuvos_. Hortense — sinä olet kipeä?
+
+_Hortense_. Olen, en, kuinka tahdot. Mutta lähtekäämme pian, pian.
+
+_Valtioneuvos_. Sinä peloitat minua todellakin, vaikka en sinua
+ymmärrä. En ole koskaan nähnyt sinua tuollaisena. Kas niin, pieni
+Hortenseni, sano suoraan. Sano minulle kaikki! Mikä syy sinulla on?
+
+_Hortense_. Ah, en tiedä sitä itsekään. (Kulkuisten kilinä kuuluu.)
+Mutta täällä olen niin ahdistettu, niin arka, pelkään kaikkia, kaikkea,
+luulenpa itseänikin. Vaiti isäni! (Iloisia ääniä kuuluu ulkoa.) He
+tulevat. Emme saa kauemmin olla yksin. Lupaa minulle mitä olen pyytänyt
+sinulta. Sano: lupaan, isäni! Et tiedä kuinka suuresti sinua rakastan.
+
+_Valtioneuvos_. Ainoa, rakas lapseni! Kas niin, ole rauhallinen. Me
+lähdemme huomenna. Oletko nyt tyytyväinen?
+
+_Hortense_. Rakas isäni! Kiitos, kiitos! (Suutelee hänen kättänsä.) Älä
+sano sanaakaan minusta. Ymmärräthän. Hiljaa, he tulevat.
+
+
+VIII Kohtaus.
+
+Edelliset. Rovasti. Rovastin rouva. Toini. Albert. Edvin. Lotta. Sitten
+Nadinka.
+
+(Albert ja Edvin tulevat sisään iloisesti puhellen vanhempainsa kanssa;
+Albert käsivarsi ruustinnan vyötäisillä, Edvin keskustellen rovastin
+kanssa. Toini matkavaatteissa, nostaa korin oven luota pois. Lotta
+ottaa matkustajilta viimeiset matkakalut.)
+
+_Lotta_ (Vanhan talonpalvelijan tuttavuudella). No tuhannesti
+tervetulleet, nuoret herrat. Ja niin paljon kaluja kuin herroilla on
+mukana! Ei mitään puutu, paitsi yksi nuori morsian. Toinen on kyllä
+täällä saatavana.
+
+_Albert_. Ah, Hortense serkku, eikö niin? Hei kuinka suureksi sinä olet
+tullut! No nythän tulee hauska joulu. Hyvää iltaa, rakkahin setä! Niin
+isäukon näköinen, tuon herttaisen äijän.
+
+_Valtioneuvos_. Hyvää iltaa, pojat. Rotevia, uljaita! Toinen hyvinvoipa
+luutnantti —
+
+_Albert_. Herra varjelkoon setää!
+
+_Valtioneuvos_. — Ja toinen ylioppilas. Tiedätkös, Jaakko, sinä et voi
+vanhentua, kun niin monta nuorta sydäntä sykkii omasi rinnalla.
+
+_Rovasti_. Jumalalle kiitos, nuoruutta ei täällä puutu, ja nyt on pieni
+Hortensenikin täällä ja saan kuulla hänenkin nuoren sydämmensä sykkivän
+vielä iloisen kuukauden ajan vanhan sedän rinnalla.
+
+_Hortense_ (Hiljaa). Rakas setä!
+
+_Valtioneuvos_ (keskeyttäen). Niin, niin, minä toivon sitä — mutta
+— (Edvinille) No, tapasitko Helsingissä orpanasi Oskarin, nuoren
+metsäherramme? Olihan hän siellä käymässä, tuo karhunpoika. Miksi et
+ottanut häntä mukaasi tänne, niin olisi koko suku ollut täällä ko'ossa?
+
+_Edvin_. Hänen täytyy sillä välin matkustaa kotia alueeseensa,
+mutta jos, setä hyvä, et puhu sitä korkeille asianomaisille, voin
+salaisuutena kertoa, että eräs karhunpoika paraikaa taitaa hölkytellä
+Savon teitä, tanssiaksensa, kaikessa hiljaisuudessa tietysti, Tapanin
+päivänä meidän kanssamme Harjalassa. Mutta älä sano siitä mitään
+tytöille. Toini vähän pelkää tuota nallea.
+
+_Toini_. Nyt sinä lörpöttelet niin paljon, että unohdatte minun
+seisovan valmiina lähtemään pienelle jouluretkellemme.
+
+_Edvin_. Oivallista, että ehdimme perille hyvään aikaan. Me seuraamme
+sinua, ja Hortense tulee varmaan mukaan! Saanhan ajaa hevostasi?
+
+_Hortense_. Kiitoksia, Edvin.
+
+_Nadinka_ (On äsken tullut sisään Hortensen turkin kanssa ja alkaa
+auttaa sitä hänen päällensä).
+
+_Valtioneuvos_. Sinä menet mukaan, pikku Hortense?
+
+_Nadinka_ (surkeasti). Ah niin, teidän armonne.
+
+_Valtioneuvos_ (hiljaa Hortenselle). Sinä olet hyvä, rakas lapseni.
+Sinä olet äitisi kaltainen, joka erosi meistä. Minä koetan sinun poissa
+ollessasi selvitellä kaikki.
+
+_Hortense_ (nöyrästi). Kallis isäni.
+
+_Albert_ (katsoo ympärillensä). Hauskaa nähdä että kaikki täällä
+on entisellään: joulukuusi tuolla, juhlaliinat pöydillä, hopeiset
+kynttiläjalat paikoillaan; pari n:o 1, n:o 2 ja n:o — — ei,
+katsokaapas, ne ovat akkunalla, se on jotakin uutta pappilassa, Lotta
+hyvä!
+
+_Nadinka_ (muuttaa ne pois Hortensen viittauksesta.)
+
+_Lotta_ (hiljaa Albertille). Älkää olko tietävinänne. Porstuassa kerron
+teille kuinka sen on laita.
+
+_Albert_. Ah!
+
+_Ruustinna_ (pojilleen). Eikö teillä ollut kylmä tiellä?
+
+_Albert_. Niin lämmintä, rakkahin mamma, kuin jos itse olisit kietonut
+vällyt pienten pienokaisten poikasiesi ympärille. Vai niin, Toini,
+sinä olet valmis. Minä rupean ritariksesi, koska Edvin paraikaa
+enleveraa Hortense orpanan. Mutta suokaa anteeksi, silmänräpäys vaan.
+(Kujeellisesti.) Hyvä pappa, olethan unhottanut esitellä minua hm-hm.
+
+_Rovasti_. Kellekä sitten totta totisesti?
+
+_Albert_ (teeskennellyllä totisuudella ja tarkoittaen Nadinkaa). Tälle
+rouvas-ihmiselle — — —
+
+_Rovasti_. Sehän on Nadinka, Hortensen kamarineitsyt. Ja mene tiehesi
+nyt, lörpöttelijä.
+
+_Albert_ (kumartaa keikailevasti Nadinkalle.) Ah, Moje potschtjenije!
+[моё почтение = kunnioitukseni.]
+
+(Hän seuraa nuoria, jotka ovat menneet edellä. Lotta seuraa jälessä).
+
+_Nadinka_ (mielissänsä, itsekseen). Ja sitten sanoo hän tuollaista
+kaikkein kuullen. — Mutta kaunis hän on. (Menee ulos oikealle.)
+
+
+IX Kohtaus.
+
+Rovasti. Ruustinna. Valtioneuvos. Sitten Lotta.
+
+_Valtioneuvos_. Huoleton nuoruus, rakkaat ystävät! He ovat mitä me
+olemme olleet, he tulevat siksi mitä nyt olemme. (He istuvat pöydän
+ympärille. Pois lähtevien kulkuisten kilinä kuuluu.) Rakas kälyni, me —
+meidän korea kamarineitsyt lukuun otettuna — me teemme sinulle hiukan
+haittaa pienessä hauskassa kodissasi, mutta veli ja käly, te ette ole
+sitä huomaavinanne. Ymmärrättehän kyllä kuinka rakasta minulle on nähdä
+taas teitä, teitä ja kotimaatani.
+
+_Ruustinna_. Rakas lanko, toivoisin että joka nurkka pienessä
+kodissamme osoittaisi teille kuinka tervetulleita olette.
+
+_Rovasti_. Ja sanoisi teille kuinka suuresti kerran kaipaamme sinua ja
+rakasta tytärtäsi.
+
+_Valtioneuvos_. Pieni Hortense raukka! Hän kadotti äitinsä jo
+kolmen vuoden vanhana. Siitä saakka on minun täytynyt jättää hänen
+vieraisiin käsiin, jos kohta omassa kodissani. Olisin toivonut nähdä
+hänet kaikessa äitinsä kaltaisena, tuon yksinkertaisen, lempeän,
+hyväsydämmisen Suomen naisen. Hortensen sielu on kirkas ja puhdas kuin
+lähde, vaan kuvastaa niinkuin lähdekin ympäristöänsä. Nyt kun hän
+naiseksi kypsyy, pelkään niitä kuvia, jotka ympäröivät häntä maailman
+hyörinässä, mutta minulla ei ole rohkeutta ikäni syyspuolia ryöstää
+itseltäni hänen alituista seuraansa.
+
+_Rovasti_. Minä käsitän ajatuksesi. Hortensella ei siellä ole ollut
+oikeata kotia eikä kotomaata. Mutta hänellä on oikea ylpeys ja hän on
+jalo ja Jumalan avulla hän sellaisena pysyykin.
+
+_Ruustinna_ (hypistellen pöytäliinaa). Vaan ei onnellisena.
+
+_Valtioneuvos_. Niin, ei onnellisena — ja lapseni onneksi uhraisin
+kaikki. Minun satamani tuolla kaukana on ollut maani muisto, kotimaani
+rakkaus. Sen tahdon antaa hänelle parhaana perintönä itseltäni.
+
+_Ruustinna_. Ja totinen rakkaus voipi tehdä ihmeitä.
+
+_Valtioneuvos_. Sellaista rakkautta tavataan harvoin suuressa
+maailmassa. Nainen, jolle sitä onnea ei ole suotu, tarvitsee silloin
+jotain voimallisempaa maallista tunnetta, ettei olisi kaikkea juurta
+vailla tässä maailmassa — niinkuin katkaistu ihana kukka.
+
+(Lasten kolkutukset ovella kuuluvat taas; huutavat.) Toini! Toini!
+
+_Ruustinna_ (menee ovelle). Toini on kylässä, hyvät lapset. Odottakaa
+kiltisti vielä silmänräpäys, niin joulupukki tulee. (Menee peräovelle.)
+Lotta!
+
+_Lotta_ (tulee sisään).
+
+_Ruustinna_. Kenties on jo aika sytyttää joulukuusi. (Ruustinna auttaa
+Lottaa kuusen muuttamisessa keskelle permantoa ja sen kynttiläin
+sytyttämisessä.) Suokaa anteeksi, lanko. Pienokaiset tietävät aikansa
+jouluaattona. Mutta me voimme varsin hyvästi jatkaa keskusteluamme.
+Kenties joulukynttilät, jotka tietävät kertoa pienille niin paljon,
+voivat haastella meille vanhoillekin jotain.
+
+_Rovasti_. Olethan opettanut Hortenselle lapsuudesta saakka että Suomi
+on hänen isänmaansa?
+
+_Valtioneuvos_. Olen kyllä, mutta ne kuvat, joita hän on saanut
+kotimaastansa, ovat hengettömiä. Ne ovat kuolleita puupiirroksia, ja
+pelkäänpä että nyt, kun hän omin silmin näkee Suomeni, todellisuus ei
+vastaa sisällistä kuvaa.
+
+_Lotta_ (häärien joulukuusen luona). Antakaa silmälle aikaa tottua. Kun
+lapsi ensikerran näkee joulukynttiläin säteilevän, hämmästyy se tuosta
+oudosta loistosta ja kääntyy hetkeksi pois, mutta katselee sitten
+kaiken iltaa kaunista puuta, joka ei koskaan enään hänen mielestänsä
+lähde.
+
+_Valtioneuvos_. Ah, meidän aikamme täällä on niin lyhyt ja jollei
+Hortense sillä ajalla totu siihen, mikä häntä ympäröipi —
+
+_Lotta_. Hänellä on silmät sydämmessä, niillä silmillä näkee hän
+ensiksi, ja ne säikyttävät hänen ylpeätä mieltänsä.
+
+_Valtioneuvos_. Kuinka te, Lotta, luulette tuntevanne hänet niin hyvin?
+
+_Lotta_. Vanha eukko näki hänen äiti-vainajansa, tuon enkelin, kun hän
+oli pieni, ja näkee nyt että hänen tyttärensä, lapsi raukka, pelkää
+itseänsä. Minä tunnen nuo ylevät, jalot silmät.
+
+_Lapset_ (huutavat oven takana). Eikös jo ole jouluilta?
+
+_Lotta_. Odottakaa vielä, lapsi-kullat, silmänräpäys. Joulupukki
+kiertelee vielä kylässä. (Kulkuisten kilinä kuuluu.) Nyt tulee nuoriso.
+
+_Valtioneuvos_ (nousee ylös ja sanoo itsekseen). Enkä ole vielä saanut
+sanotuksi mitä Hortenselle lupasin.
+
+
+X Kohtaus.
+
+Edelliset. Hortense. Toini. Albert. Edvin (perältä.) Nadinka (oikealta).
+
+_Hortense_ (kiiruhtaa isänsä luokse antaen turkkinsa pudota
+hartioiltansa.)
+
+_Nadinka_ (ottaa turkit ja sanoo vieden sitä pois:) Fröökynä raukka!
+
+_Valtioneuvos_ (suutelee Hortensen otsaa). Tervetullut taas, Hortense!
+Mutta luulenpa näkeväni kyyneleitä sinun armaissa silmissäsi. Sinä olet
+tullut liikutetuksi siitä kurjuudesta, jota näit.
+
+_Hortense_ (hiljaa). Olen nähnyt kylliksi — kylliksi koko elämäkseni.
+
+_Valtioneuvos_. Ole rauhassa, lapseni; näyttäydy iloiselta tänä iltana.
+Me lähdemme huomenna, Hortenseni.
+
+_Hortense_. Hellyytesi rankaisee minua, isäni. Aina muistan tätä iltaa.
+(Menee perälle ja antaa Nadinkalle karvalakkinsa.)
+
+_Albert_ (hiljaa Lotalle). Hän tahtoi kynttilöillä valaista tietämme
+kotia, sanoit sinä? Jos olisit nähnyt hänen ihanan katseensa köyhäin
+mökkilöissä, silloin olisit nähnyt valoa. Hän luuli ettei kukaan nähnyt
+kun hän kätki kultarahoja Toinin yksinkertaisten lahjain joukkoon.
+Älä koskaan ilmoita hänelle, että silmäni seurasi hänen armeliasta
+kättänsä. Hän tulisi silloin araksi minua kohtaan, ja, hyvä Lotta,
+siksi ei se tyttö koskaan saa tulla. (Eroaa.)
+
+(Toini ja ruustinna tekevät vielä viimeisiä valmistuksia joulukuusessa.
+— Valtioneuvos kävelee neuvottomana ja hiukan levottomana salin
+toisessa päässä. Rovasti puhuu Edvinin ja Albertin kanssa.)
+
+_Hortense_ (menee Lotan luokse). Te olitte oikeassa, Lotta, siellä
+ulkona ei ollut niin pimeä. Taivas oli tähtikirkas, ja joka haaralle
+näkyi pappila loistavan niin kauniisti sinun joulukynttiläsi valossa.
+(Vielä epäillen melkein nöyrästi.) Oliko samoin silloin kun äitini
+vietti joulua teidän luonanne?
+
+_Lotta_. Jumala siunatkoon hyvää muistianne! Niin, hyvä neiti, juuri
+samanlaisena kuin nyt näette vanhan pappilan joulupuvussa, oli se
+isoisännekin päivinä ja äitinne ensimäisen ja ainoan kerran käydessä
+meidän luonamme pieni tytär käsivarrellaan.
+
+_Hortense_ (kumartaa päänsä). Se olin minä —
+
+_Lotta_ (hetken vaiettua). Te olette niin hänen muotoisensa, että — —
+
+_Hortense_ (ikäänkuin uneksien katsoen joulukuusta). Mistä tulee tuo
+muisto — — luulen näkeväni hänet — — hieno kultainen ketju kaulassaan —
+Oi kallis äitini! Sinä katsot alas lapsesi puoleen, jota rakastit.
+
+(Lotta on vetäytynyt sivulle. Albert vie Edvinin alas etureunalle.)
+
+_Albert_ (hiljaa Edvinille). No mitä jutteli Hortense sinulle tiellä,
+koska hän näytti niin juhlalliselta?
+
+_Edvin_. Mitäkö hän puhui minulle? Sitä en oikein muista, mutta
+luulenpa että minä puhuin Lönnrotista, Snellmanista ja Runebergista.
+
+_Albert_. Hm! — — Erittäin hauskaa seitsentoistavuotiselle Pietarin
+tytölle. No mitä sanoi hän siihen?
+
+_Edvin_. En minä tiedä, mutta hän kuunteli niin hartaasti, että nyt
+vasta huomaan, ettei hän tainnut sanoa kahta sanaa koko matkalla.
+
+_Albert_. Ja kumminkin on minua nimitetty suvun lörpöttelijäksi ja sinä
+olet saanut käydä irroillasi! (Kääntyy ympäri kantapäillänsä.)
+
+_Lapset_ (huutavat huoneestansa). Toini! Toini! Etkö jo ole kotona?
+Tiedätkös, me emme voi enään kauemmin odottaa joulua!
+
+_Toini_. Paikalla, siskoseni. Joulupukin täytyy ensin päästä sisään!
+
+_Valtioneuvos_ (rohkaisten itseänsä). Mutta ennen sitä täytyy minun
+suureksi ikäväkseni — —
+
+_Rovasti_. No, mitä nyt, rakas veli, ei suinkaan ole tapahtunut mitään
+ikävää?
+
+_Hortense_ (keskeyttäen, kainosti, mutta pää pystyssä). Setä, täti,
+Toini! Isäni on luvannut minulle kalliin joululahjan, mutta suurimman
+osan siitä täytyy teidän lahjoittaa minulle —
+
+_Ruustinna_. Suostumukseni saat edeltäkäsin.
+
+_Hortense_ (tarttuen isänsä käteen ja katsoen ainoastaan häneen).
+Siinä ei kylliksi, että olen pyytänyt häneltä saada jäädä tänne
+kuukaudeksi. Tahdon houkutella isääni tulevaksikin jouluksi tuomaan
+pienen suomalaisen tyttärensä tähän maahan, joka sille jo on tullut
+niin rakkaaksi!
+
+_Valtioneuvos_. Rakas, rakas lapseni!
+
+_Rovasti_. Tervetulleet, koska hyvänsä tulette!
+
+_Ruustinna_ (suudellen Hortensen poskea). Tervetullut äitisi luokse!
+
+_Albert_ (suutelee Hortensen kättä). Ja joulupukkisi luokse, rakkahin
+Hortense, sillä siksi rupean minä täksi iltaa! (Juoksee perälle.)
+
+_Lotta_ (pukee sukkelasti hänet joulupukiksi).
+
+_Toini_ (avaa oven lasten huoneesen). Nyt on joulu tullut!
+
+(Pienokaiset juoksevat sisään, seisahtuvat, katselevat hämmästyneinä
+joulukuusta ja joulupukkia. Hortense nostaa nuorimman lapsen syliinsä
+ja näyttää sille joulukuusta.)
+
+(Esirippu alas.)
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78868 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..18e3f2a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1 @@
+[Project Gutenberg](https://www.gutenberg.org) public repository for eBook [#78868](https://www.gutenberg.org/ebooks/78868)