diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 13 | ||||
| -rw-r--r-- | 79219-0.txt | 9657 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 1 |
4 files changed, 9682 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..9f57f44 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,13 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text +*.htm text +*.html text +*.png binary +*.jpg binary +*.svg text +*.pdf binary +*.bmp binary +*.zip binary +*.midi binary +*.mp3 binary diff --git a/79219-0.txt b/79219-0.txt new file mode 100644 index 0000000..eaa613e --- /dev/null +++ b/79219-0.txt @@ -0,0 +1,9657 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79219 *** +language: Finnish + + + + +SUOMENSELÄN VIERILTÄ + +Kirj. + +Samuli Paulaharju + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1930. + + + + +SISÄLLYS: + + Alkusana. + Kun erämaata asutettiin. + Vanha talo. + "Kun sota laaksoissamme soi". + Lähimmäisiä. + Savolaisia ja Maakunnan miehiä. + Kalanpyyntiä. + Metsänväkeä ja metsänkävijöitä. + Tervanteossa. + Kaupunkimatkat. + Heinänteossa. + Karjanhoitoa. + Halme, pelto ja kytö. + "Ja halla nälän tuskan toi". + Erämaan joulu. + Kun vuosi vierähtää. + Mestareita ja muita. + Kun saa hetken hengähtää. + Tietäjiä ja pohakoita. + Naiset käsitöissä. + Kahta yhteen. + Erämaan kirkko. + Kertojia. + Viiteselitykset. + + + + +ALKUSANAT + + +Suomenselän vierillä on vielä suuret erämaat, ja nämä erämaat ovat +säilyttäneet paljon vanhankansan tietoutta. Kymmenet penikulmat on +tänne matkaa isoilta valtateiltä, pitkät metsätaipaleet suojelevat +näitä yliperän kyliä ja erottavat ne suuresta maailmasta. Erämaiden +kansa on täällä enimmäkseen saanut viettää rauhassa omaa elämäänsä. + +Korkeilla metsäperillä täällä asutaan — suurimmat mäet kohoavat yli +200:n metrin — mutta sittenkin täällä on paljon suuria, vetisiä soita. +Jokainen tie ajaa halki nevojen, ja jokainen kangas sekä metsäharju +päättyy rämeikköön. Nevojen vesistä ja rimmeistä sekä lukemattomista +järvipotamista saavat alkunsa monilukuiset purot ja joet, jotka vetävät +vesiä merta kohden sekä etelään että länteen. + +Kahtianne täältä virrat juoksevat, kahden vesijaon rajoilla on tämä +metsäperä, kahden maakunnan rajoilla sekä kahden viljelyksen rajoilla. +Pohjanmaan yhtäoikoinen tasamaa täällä ylenee ja vaihtuu Keski-Suomen +monikuoppaiseksi kukkulamaaksi, vanha Kainuu ja vanha Häme kohtaavat +täällä toisensa, kirkaspintainen Kainuun Valkeinen on vierekkäin +Keski-Suomen Valkeisen kanssa, mutta kumpainenkin ajavat vetensä omalle +kotoiselle suunnalleen. Idästä tullut savonsekainen väki tapaa täällä +lännestä saapuneen pohjalaisen, länsipuolen puhe saa vierelleen itäisen +kielenkäytön, idän ja lännen tavat ja olot sivuavat toisiaan ja +savolainen virtaus sekoittuu pohjalaisiin perintöihin. Täällä +pitkäpiimä ja kolkkupiimä pysyvät omilla puolillaan, samoin mutti ja +piimätalkkuna sekä kova ja pehmeä leipä, täällä nähdään pitkä +luuvariihi rinnan neliseinäriihen kanssa. + +Täältä, idän ja lännen rajamailta, olen kerännyt seuraavien +kirjoitusten ainekset. Tarkimmin tuli kolutuksi koko Perhon nevainen +perukka, mutta tuli myös käydyksi naapuripitäjät: Veteli, Vimpeli, +Alajärvi, Soini, Kyyjärvi, Kivijärvi, Kinnula, Lesti ja Halsua. Enimmät +asiat, tiedot ja kuvat on kumminkin saatu Perhosta, ja perholaiselämä +on kaiken kuvauksen perustana, mutta lisänä on piirteitä naapureilta, +enimmin Kyyjärveltä, Kivijärveltä, Kinnulasta ja Lestiltä. Satalukuinen +metsäperien vanhakansa auliina kertojana on muisteluksiani ollut +rakentamassa, ja tälle vanhalle väelle saan kirjastani olla +kiitollinen. Samoin saan lausua kiitollisuuteni Alfred Kordelinin +Säätiölle, jonka avustuksella olen voinut vapaana koulutyöstäni käyttää +aikani tämän kirjan valmisteluun. — Keräystyössä on apulaisena ollut +vaimoni, Jenny Paulaharju. + +Lukujen alkukirjaimet ovat jäljennöksiä Perhon hautaristien +kirjoitusten sekä kellotapulin ovenpäällys-kirjoituksen kirjaimista. + +Oulussa tammikuulla 1930. + +_Samuli Paulaharju_. + + + + +KUN ERÄMAATA ASUTETTIIN + + +Muinaisina, ikivanhoina aikoina vain kurjet ja kuovit kävivät kesäisin +Suomenselän suurilla nevoilla luikkailemassa, ja huuhkaiset huhuilivat +metsissä kesät talvet. Möyri korpimaissa karvainen kontio, penkoi +kusiaispesiä ja vihelteli... Mutta ihmisestä ei paljoa tiedetty. Vain +joku karvapeittoinen luontokappale, lapinäijä lynkäpolvi, saattoi +samoilla suuria metsiä, pystyttää pesänsä _Jängänjärven_ jäkäläisille +kankaille, kotailla jokimutkan vieressä vetelien nevojen ympäröimällä +_Jängänharjulla_, liikkua korkean _Vasamäen_ vaiheilla sekä viivähtää +röyhyisen _Tunturivuoren_ tienoilla Porasharjun lähimailla ja sitten +taas hoitaa tultansa _Tunturilammen_ rannalla Kirvesmäen kuuluvilla. + +Lapinkorpea, vanhojen lappien ja metsänpetojen polvi polvelta +viljelemää perukkaa koko yliperä oli, villimaata, jossa äristen ja +irvissä hampain, terävin kynsin ja kirveskalsuin käytiin toistensa +kimppuun. Täällä oli viljaa sekä maalla että vedessä, ja vain +vähälukuinen lapinväki oli sitä pyytämässä. Ja tämä musta Lapinkorpi +ulottui kauas, kauas aina päivättömän pohjoisen kotiperille, missä +oikein suuret tunturivuoret komottivat ja rannattomat nevat aukenivat +ja pohotti jäinen meri. + +Majaili täällä mustissa metsissä hirveitä jättiläisiäkin. Lestillä, +_Hiienniemellä_ muuan jätti asusti ja kuljeskeli ympäri korpia, ja +toinen hirvitys möykkäsi _Hylysenaholla_. Kävi Hiiden äijä joskus +Perhon Salamajärvellä nostelemassa suunnatonta väkikiveään, joka oli +Sallauvenjoen niskan lähellä, Kalliosaarella pienempien kivien varassa, +ja nähdään siinä vieläkin. Mehtälammen kallioiselta kankaalta, Porasen +lähimailta, synkästä korvesta oli kerran löydetty oikein _jättiläisten +kirkko_. Vanhalle Poraselle oli se muuanna keväisenä pyhäaamuna juuri +auringon noustessa näytetty, kun ukko oli menossa metsonsoitimelle. +Suurista kivistä oli kankaalle kasattu oikein ristikirkon perustukset +niin selvästi, että haamu oli hyvin näkynyt. Vaikka Poranen oli +pistänyt paikalle seipään merkiksi, ei hän ollut enää sitä löytänyt +tullessaan toistamiseen suuren joukon kanssa sitä etsimään. + +Jo satoja vuosia sitten osui näille pitkille perille pienen lappalaisen +pyytökumppaniksi toinen eränkävijä, suuri korvenkolkuttaja Hämeen +rikkailta rintamailta. Tämä tulokas oli vielä ankarampi ja +peloittavampi metsien möykkääjä kuin suurinkaan jättiäijä. Koko +pohjoinen Häme ja Suomenselän ulkopuolisetkin vierimaat joutuivat +vanhojen hämäläisten rikkaiksi riistamaiksi, joihin joka kesäkaudeksi +suurin miesjoukoin rynnättiin saaliin ajoon. Karstulan ja Kivijärven +avariin erämaihin pyytömiehiä nousi aina _Padasjoelta, Pälkäneeltä, +Hauholta_ sekä muinaisista _Kulsialan_ ja _Saarioisten_ pitäjistä asti. +Monet erämiehet ulottivat pyytöretkensä vesijakajan takaisiin +korpiseutuihin. Niinpä tiedetään _jämsäläisten_ retkeilleen +Lestijärven, Reisjärven ja Pyhäjärven saloilla, jopa _sääksmäkeläinen_ +tunkeutui aina Venetheittoon saakka.[1] Alajärven _Hämeenniemelläkin_ +lienee joku Hämeen ukko hoidellut kalavalkeaansa. + +Jämsän miehet lienevät Perhonkin erämaita kolunneet. Vielä nytkin +vanhat tarinoivat, kuinka entisaikaan Perhon jylhäset olivat Hämeessä +pellavanostossa liikkuessaan osuneet johonkin Jämsän taloon ja kuulleet +siellä kummia asioita. Talon isossa tuvassa oli satavuotiasta +äijänloppua lullattu kehdossa niinkuin pientä lasta, kun vaari ei enää +muuten saanut lepoa. Kun ikäloppu oli sattunut kuulemaan, että +matkamiehet olivat Perhon periltä, hän oli heti pysähdyttänyt +lullaamisen ja vaidellut: + +— Onko teillä Kirvesjärven kalaa syyväkseni? + +Oli ukkoriepu saanut palasen nuoruutensa himoruokaa, syönyt sen +hyvillään ja sitten tyytyväisenä urahtanut: + +— Anna lullan käyvä! + +_Kirvesjärven_ rannalla, Suomenselän itävierillä, Jämsän äijän +kalapirtti oli entisinä aikoina kyhjöttänyt, ja kolmea Kirvesjärveä hän +oli kokenut: _Isoa_ ja _Keskimäistä_ sekä vielä _Pikku-Kirvesjärveä_, +joka jo oli Perhon puolella Kirvesmäen alla. Oli kalamiehellä ollut +toinenkin eräpirtti Perhonjoen juoksulla, _Jylhänjärven_ rannalla, ja +pirtin paikkaa nimitetään nykyään _Autiopelloksi_. + +Monilla muillakin Perhon vesillä Hämeen muinaiset erämiehet ovat +kalastelleet. Perhonjoessa Möttösen kylillä on useita entisten +pyytöpaikkojen jäännöksiä. Aivan kylärannassa, _Hautamäen_ luona ja +taas ylempänä _Kourapuron_ suussa sekä alempana _Mustikkaniemen_ +vierellä nähdään vanhojen patojen paalutuksia: suuria teloja +puskettuina joenpohjaan, niin että ne vieläkin matalan veden aikana +ovat esillä. Samanlaisia patopaaluja on kaksin ryhmin Liukon kylillä +_Pirttijärvien_ välisessä salmessa, ja muuan pato on Koivukosken luona +_Limakossa_. Paalujen varaan sanotaan hämäläisten rakennelleen +päreliisteistä monimutkaisia katiskoitaan ja saaneen paljon kalaa, jota +sitten ovat säilyttäneet kivisissä maakuopissa. Näitä _hämäläisten +kalakellareita_ on vielä siellä täällä näkyvissä. Möttösen kylässä, +_Lampelan_ luona on tällaisten kellarien kuoppia, ja _Pirttikosken_ +kivisessä kylämäessä on suurista paasista kasattu kallionkylkeen maalla +peitetty kylmä onkalo, toista syltä pitkä, puolta leveä ja pari +kyynärää korkea. + +Hämeen pyytömiesten eräpirttienkin sijoja vielä tiedetään. Niinpä +kerrotaan Pirttikosken kylän rannalla entiseen aikaan olleen +_hämäläisten kalapirtin_, ja toinen pirtti oli ollut Liukon kylämäen +laidassa, Pirttijärven rannalla, _Kalliopellolla_. Harmaa, korkea +kiviseinä oli ollut pirtin peräseinänä, ja vieläkin pirtinsijalta ja +pihamaasta nousee hiilenmurua sekä mustaa maata. Ikivanhan kalapirtin +rottelo oli ennen tönöttänyt _Rotmonjärven_ rannalla, jopa vielä ollut +niin kuvillaan, että vanha Rotmon Heikki oli siinä poikasena ottanut +hyviä saunanlöylyjä. Rotmon eräjärvi olikin muinaiseen aikaan ollut +"mahoton kalajärvi", ja vanhojen pyytömiesten peruja on järven rannalla +vielä tiheä koivumetsistö, jota sanotaan _Hämäläisten lehoksi_. +Kaukaisella Salamajärvelläkin hämäläiset olivat pyydystelleet ja +pitäneet pirttirantanaan _Pirttiniemeä_, jossa vielä nähdään ikivanhan +kiukaan sija. Muistelevatpa vanhat kerrotun, että kolme veljestä oli +muinoin saalistellut näillä synkimmillä sydänmailla. Ensimmäinen oli +rähjännyt täällä Salamajärven Pirttiniemellä, toinen oli kapsehtinut +kaukana _Lestijärven Hiienniemellä_, ja kolmas kuuhkaillut piiloisen +korpijärven, _Vähän-Valvatin Jääskenniemellä_. Vähän-Valvatin asukas +lienee raatanut halmettakin, koska oli perintöinään jättänyt niemelleen +pikku aittasen, neljä-, viisikyynäräisen köppänän, jonka Salamajärven +miehet sittemmin valtasivat ja kuljettivat niittyrannalleen +heinäladoksi. Eikä ole tämä aittanen nykykansan käsillä rakettu. +Sahatta ja navaritta se on synnytetty. Vain kirveellä iskien +salvainkolot ja ovireiät jääskenniemeläinen on sen kopsinut kokoon. +Mutta _tiiviit_, sisähampaalliset salvaimet hämäläisen kirves on +puraissut ja vielä nuolaissut salvainpäät sievälle sulkaukselle. + +Hämäläisen katiska veti nieluunsa mitä vain viljaa vedessä liikkui, +punasilmää särkeä, kyrmyniskaa ahventa, haukea, säynävää ja myös +lahnaa. Lahna oli parasta, ja Hämeen mies nosti sitä sekä joista että +varsinkin järvistä, joissa se kutuaikoina suurin parvin porisi +mataloilla rannoilla, niin että selkäpuolen uimukset vilistivät +vesirajassa. Ja lahna nousi Perhonkin jokiväylää myöten aina +latvavesille saakka. Mutta saipa kerran Pirttijärveä pyytävän +hämäläisen sikiö lahnanruodon kurkkuunsa ja kuoli. Kalamies tästä +kimmastui, upotti tervaisen juurakon järveen ja manasi, ettei pidä +tästä vedestä lahnaa saataman niin kauan kuin juurakko on märkänemättä. +Eikä Pirttijärvestä ole sen koommin lahnaa annettu. Jylhänjärvessä, +pikkuisen alempana Pirttikosken alla, on kyllä lahnaa ja saadaankin, +mutta ei ole Pirttijärvessä. Eikä siinä lahna ole pysynyt, vaikka +entiset ukot monta kertaa ovat sen siihen tuoneet. + +Hämeen rintamaiden miehet viipyivät kaukaisilla metsäpirteillään +ainoastaan kesäkauden ja sitten taas pimeän ja talven tullen pakenivat +pois jättäen asentopaikkansa ja koko salon autioksi. He eivät suinkaan +halunneet kokonaan antautua äärettömän korpimaan miehiksi, lappalaisten +ja muiden metsän elikkojen kanssaveljiksi. Hämäläiset olivat ainoastaan +rikkaitten riistamaiden itsekkäitä riistomiehiä, jotka parhaana +saalistusaikana kävivät vain Tapion suurta aittaa vaillentamassa +vetäytyen kolkoimmiksi talvikuukausiksi etelän suuriin kyliinsä. Heitä +ei kyllä metsä eikä Tapio oikein omikseen tunnustanut. + +Mutta tuli miestä toisaalta, teki tönönsä hämäläisten takamaille ja +kuuhkaili sitten piiloisella metsäkentällään kesät talvet. Nämä miehet, +joita kyllä metsä ei peloittanut, astelivat idän alta, savolaisten +sydänmailta, samoilta metsätulilta, joiden äärestä kaikkein äkäisimmät +korpien raivaajat ovat lähteneet ei vain Suomen erämaihin, vaan aina +merenkin taakse, Ruotsin suomalaismetsiin. Ja nämä korpien raatajat +tulla rymistivät yli maanselänkin painuen vedenjakajan läntisille +vierille. Mutta tuli sitten myös toisia yhtä pelottomia korpelaisia +toisaalta, lännen alta, merimaasta päin nousten virtojen vieriä aina +mustiin perämetsiin asti. Suomenselän itäisille vierille ilmestyi +vakinaisia pirtin pitäjiä jo hyvin aikaisin. Karstulan Kiminkijärvellä +mainitaan kaukaa Karjalasta päin tulleen _Möttösen_ ukon möyrineen jo +1564, ja samaan aikaan aherteli Kivijärven rannoilla _Kinnunen_ sekä +Saarijärvellä _Hänninen_. Jopa aivan maanselän äärellä, Kyyjärvellä, +suuri _Pölkki_ savusteli, kuinka kauan lienee jo savustellutkaan.[2] +Vieläkin muistellaan, että 16-17 ihmiskertaa takaisinpäin ensimmäinen +Pölkki on tullut näille maille. Juvan ikivanhasta Pölkistä muinoisin +muuan leskieukko lähti poikansa ja tyttärensä kanssa soutamaan Hämeen +vesiä ylös, pyrkien pohjoisiin erämaihin samoille saloille, joilla hän +ennen nuorikkona ollessaan oli miehensä kanssa viettänyt ihanan +kesäisen pyytökauden. Kyyjärvelle Lintulahden paikoille soutajat kerran +yöpyivät ja aikoivat jo siihen asettua. Mutta yöllä sanottiin unissa: + +— Älä pysähy tähän, äläkä laita asumusta... Lähe aamulla, mistä +aurinko nousee, niin sitä kohen souva toiselle puolelle järveä... Tee +siihen ittelles koti! Siellä sinun sukus menestyy ja siellä on hyvä +olla. + +Aamulla erämaan matkamiehet soutivat yli järven kesäpäivän nousulle +pohjaksuen Pölkinniemelle ja tehden siihen kotatulensa. + +Ja samalta niemeltä vieläkin saman suvun savu nousee. + +Myöhemmin saapui samoille Kyyjärven kalarannoille toinenkin juvalainen, +naapurikylän mies Nopolasta. Tämän _Noposen_, monilukuisten +noposten tyvimiehen, sanotaan Kyyjärvellä asustelleen jo 1586. Ja +Hirvensalmelta saapui taas jonkun ajan kuluttua _Karstusen_ ukko, +suuren karstus-joukon pääjuurakko, pysähtyen 1621 Pääjärvelle, jossa jo +muuan _Tiainen_ sekä Kangasniemen _Kauppinen_ kalastelivat. Samoihin +aikoihin tiedetään _Kotilaisen_ hoidelleen kotiliettään Kivijärven +Heinolahden rannalla, ja sitten jo Kinnulan perukoilla möyri +Hankasalmelta saapunut suuri _Urpilaisen_ ukko.[3] + +Mutta kaukana Soinin mäkisillä metsäperillä hallitsi _Iso-Soini_, +mahtava mäkien isäntä, jolla oli sata lehmää ja tuhannen lammasta. +Täällä olikin ylpeät maat hallittavina: korkeita mäkiä ja niiden +välissä avaroita metsiä, järviä ja jokia. Vesi täältä veti Hämeeseen ja +Pohjan puoleen, ja Hämeen vanha rajamerkki, iso _Iiroonkivi_, oli +erämaassa Iiroonjärven luoteiskolkassa. Oli täällä kerran itse +kuningaskin vaeltanut, levähtänyt leveällä _Kuninkaankivellä_, rimpisen +_Kuninkaansuon_ selällä sekä liikkunut _Kuninkaanjoella_. Paukkasi +Soinin ylhäisillä perillä toinenkin suuri metsäläinen, _Keisalan_ ukko, +jonka asuinpirtti oli Saunavuoren juurella ja valtamaana koko +Kuninkaanjoki. Ja alhaalla Lappajärven alapäässä asusteli kiukkuinen +_Nykälän_ ukko. Näkipä Nykäläinen kerran tuoreita lastuja tuleskelevan +rantavesilleen ja lähti talvella terävä keihäs kainalossa hiihtäen +etsimään naapuria, joka oli tullut hänen riistamailleen. Saunavuoren +eräpirtille Nykäläinen osui keihäineen, mutta Keisalainen ehti siepata +jousensa ja lähteä pakoon. Lappajärven mies lykki perässä ja tuon +tuostakin ähisi: + +— Hiihä mitä hiihät, mutta tänäpänä tuura töksähtää! + +Nykäläisen tuura ei kyllä töksähtänyt niinkuin äijä aikoi. Ennätti +Keisalan ukko kahnustaa niin paljon kaulaa, että sai jousensa +jänteeseen, ja sitten kohta rauta piukahti ja perässä tuleva tuuramies +keikahti. Sinne Kuninkaan joen erämaahan päättyi Nykäläisen +hiihtoretki. + +Pohjoisen puolessa, Lestin jylhissä erämaissa, joissa olivat +_Pirunkorvet ja Hiienniemet, Karhunpiilot_ ja kaikki kummat, piti +muinoisin isäntävaltaa _Hiienniemen äijä_ ja _Lapin_ ukko, toinen asuen +järven pitkällä niemellä, toinen järven etelärannan kankaalla. Nämäkin +metsäläiset riitelivät pyyntimaistaan, _ajelivat_ toisiaan pitkin +järveä, toinen soutaen isolla padalla, toinen leveällä laakakivellä. +Laskettelivat ukot toraten alas Lestijokea, kunnes Lampin Asialassa +nousivat maalle ja tekivät sovinnon. Nämäkö äijät vai kutka lienevät +hoitaneet rautaruukkia Ruonasenjärvellä, niin että vieläkin sen +rantamalta löydetään ruskeaa raudankuonaa. + +Jo näinä kaukaisina, hämärinä erämiespäivinä vakinainen savunpitäjä +vaelsi Perhon nykyisen valtapiirin alueelle. Salamajärven mailla, jotka +kyllä muinoin vesiajonsa takia kiinnitettiin Hämeen maakuntaan, +mainitaan 1621 vaiheilla majailleen pari korpelaista: _Noponen_ ja +_Lappalainen_.[4] Miten kauan nämä noposten ja lappalaisten etumiehet +lienevät täällä maanselillä pysyneet, mutta perholaisilla on +Salamajärven isännäksi, jopa ensi mieheksi tarjolla eri uros, oikea +mahtiäijä, josta kelpaa haastella vielä satojen vuosien kuluttuakin. + +_Esko Tiainen_ oli tämä mies, _Salaman ja Elämäisen, Koirajärven_ ja +monien muiden korpijärvien itsevaltias, kaikkien kaskimetsien päämies +sekä _Sallauven_ suuri hyttämestari. Salamajärven rannalla Eskon +päätalo paistoi ja _Tialaksi_ sitä sanottiin, ja pitkin erämaita +Eskolla oli halmeita sekä talojakin Humalajoella, Kuusjärvellä, +Risumäellä ja Kirvesmäellä, ja kaikki nevat hän karhosi karjalleen. +Tialan navetoissa teiskasikin + + "Sata sarven kantajaa, + Tuhat villan tuojaa". + +Paljon hääri ison Tiaisen työmailla väkeä, niin paljon, etteivät kaikki +toisiaan tunteneetkaan. Sillä vain pari kertaa vuodessa, jouluna ja +juhannuksena, koko kansa kokoontui Salamajärven päätaloon. Mutta +silloin olikin Tiaisen pesässä poikuetta partaita myöten. Vanhat +vieläkin muistelevat, kuinka yksin löylynotossakin ähkäili + + "Sata miestä saunanlauteilla + Jouluna ja juhannuksena". + +Lehmä tapettiin talossa juhlaa varten, ja vielä suuria sonninreisiä +paiskittiin pitkä pöytä kukkuroilleen, ja kalaa oli joka lajia, +lahnaakin yltäkyllin. + +Kaikki lähijärvet ja lammet Tiaisen äijä katsoi ja koki. Elämäinen oli +silloin viljaa täynnä ja elätti suurelta osaltaan koko Tialan talon +väkeä. Salamassa ja Salmijärvissä kuhisi kaikenlaista kalaa, ja +kaukaisen Koirajärvenkin Esko-äijä etsi ja kolusi. Siellä on vieläkin +kahdeksantoista saaren joukossa _Eskonsaari_, kaksikin, ja toisella +kyhjötti entiseen aikaan ikivanha kotaröttelö, jota sanottiin +_Eskonkoaksi_. + +Kaskia Esko kaatoi pitkin metsiä Kuusjärveä, Risumäkeä ja Kirvesmäkeä +myöten, ja halmeita hänellä oli joka aholla niinkin kaukana +sydänmailla, ettei niitä tarvinnut aidatakaan. Eikä Esko kaskistaan +karsinut teloja pois, vaan kylvi siemenen puiden sekaan, korjasi elot +aumoihin ja ajoi aittoihinsa. Ja työtä puskettiin kovasti, joskus +miltei yötkin samaan rysyyn. Tialassa kun aamupuhteella puitiin riihi, +niin jo ennätettiin penikulman päähän Kuusjärvelle eineelle sekä heti +toista riihtä tappamaan. Pää-Tiainen oli itse kaikkein parhain. Saattoi +Esko samana iltapuhteena tehdä rutaista kokonaisen reen, vieläpä +kuraista kurpposet vereksestä lehmännahasta ja sitten samalla pimeällä +ajaa renkeineen neljällä hevosella Kirvesmäeltä eloja noutamaan. +Kuusjärvellä miehet vain pysähtyivät pitkää aamupuhdetta levähtämään ja +hevosia haukkauttamaan. Rengit retkahtivat lattialle, ukkokin oikaisi +penkille pitkäkseen ja nukahti, jopa niin kovasti, että nälkäinen koira +söi vasta kuraistun karvakengän hänen toisesta jalastaan. Äijä kun +heräsi ja huomasi kengättömän koipensa, jo kirosi koko Kuusjärven ja +sanoi: + +— Tämä ei piä oleman minun eikä minun sukuni lepopaikka, muuta kuin +syöttöpaikka vain. + +Rautaakin Tiaisen äijä rakenteli. Sallauvenjärven alapuolella, synkässä +metsässä, pienen kosken rannalla nähdään mäen laitaan koverrettu, +kivillä seinätty iso loukko, isoja puita työntävä onkalo, jonka pohjaa +peittää ruosteinen rautamura. Eskon _rautahytän_ sanotaan siinä +ryöhänneen. Malmia Esko oli nostanut järvien pohjasta — Salamajärven +pohjassa tiedetään olevan kokonaisia harkkoja — olipa vedättänyt sitä +Kinnulan rajoilta, Nieljärven lähimailta suuren nevan Salkosaaresta, +jossa on vanhoja kuoppia ja kaivantoja vieläkin. Ja malmia keittää +pouhutettiin Sallauven takaisessa hytässä ja lyötiin rautaa, niin että +Tialan kartanollakin paukkui seitsemän rautaista porttia. + +Näin asui Salamajärven suuri Tiaisen äijä. Ikivanha pyöreistä hirsistä +isketty, luukkuikkunainen iso savupirtti on Kinniän riihen luona +olkilatona. Kerrotaan pirtin olevan Esko Tiaisen muinaisia asuntoja, ja +muuan vuosi takaperin hajosi käsiin Esko-äijän rautaharkoistaan +rakentama riihenkiuas, joka oli pyöreä kuin pääskysenpesä. Kolmet +seinät oli kiuas ennättänyt ympäriltään lahottaa. + +Mutta vieläkin Salamajärven ja Elämäisen salomailla elää entisen +Tiaisen jälkipahnaa. Kinniän eli muinaisen Tialan isännät sekä +Polvilammen vanha tukeva tuhva sanovat polveutuvansa Esko-äijästä. +Pitkä taival on kyllä ensimmäisestä tuvarista nykyvaareihin, ja +monta ukkoa on sitä väliä polkenut. Alkuaikoinaan koko Salamajärvi +kuului Lahisten kartanon aatelisherralle De la Mottelle, ja hänen +lampuotinaan Esko lienee erämaissa ryskänyt. Jo 1600-luvulla tiedetään +Salamajärvellä olleen kaksi lampuotia.[5] Näiltä ajoilta jo tunnetaan +Tialan nimi, ja näiltä ajoilta on peräisin Salamajärven talon nimi, +Lampuoti. + +Jo muinaisina Tialaisten aikoina ensimmäinen talontekijä tuli +_Jängänjärvelle_. Vanhasta Kyyjärven Pölkistä muuan Pölkki jouti jo +muualle, kelpasi Tialan äijälle vävyksi ja rytkähdytti talon +_Mustaanmaahan_, Jängänjärven etelärannalle. _Jaakko Pölkki_ mies +lienee ollut, sillä jo 1621:n verokirjoissa mainitaan senniminen ukko +Perhossa asustaneen, ja 1633 siellä maksoi veroa _Påvale Pülcköi_. Ja +erämaahan nousi uusi Pölkkien suku, samanlaisia lyhyehköjä, +lyhytkaulaisia, mutta tanakoita ja paksuja ukkoja, niin että heitä +joskus voitiin nimitellä _Tamppikauloiksi_. Muutkin sukumerkkinsä +Pölkki säilytti Perhon erämaassa. Yksin lapionvarret ja rekensä kaplaat +hän kaversi Pölkkien vanhaan kaavaan, niin että asioita ymmärtävä +Kyyjärven ukko nähdessään lapion Mustanmaan pihalla arvasi heti, että +samoja jumalanluomiapa täälläkin tuhertaa. Ja samoja tukevia tuvareita +vieläkin ahertaa 11-12:nnessa polvessa Mustanmaan Pölkki-rannalla +parissa, kolmessa talossa. + +Mutta jo ennen paksuja Pölkkejä saapui savunpitäjä Jängänjärven +itäpäähän, _Jängänharjun_ vierteille. Sanotaan joskus maailmassa +Karstulasta tulleen ronkkapuolen ukon, romahduttaneen asuinkömmänänsä +Jängänharjun taakse ja raivanneen niittyäkin. Ukon entistä asuinkenttää +sanotaan nyt _Vanhaksi-autioksi_, ja hänen raatamaansa heinämaata +_Ronkaisen niituksi_. Ja tämä puolironkkainen Ronkaisen niityn raivaaja +lienee ollut sama mies kuin jo 1585 Perhon veroluetteloissa mainittu +_Peder Rongainen_. Saman ikivanhan alkuäijän alaa nykyiset jänkäset +tunnustavat olevansa, ja Pietarin nimissä Jängänjärveä hallittiin +silloinkin, kun metsäläisiä ruvettiin merkitsemään Vetelin +kirkonkirjoihin. + +Ei tarvinnut Ronkaisen Petterin yksinään ryskehtiä Perhon kaukaisissa +perämetsissä, vaan oli tänne jo silloin eksynyt muitakin metsäläisiä. +Seitsemän kurjaa korpelaista mainitaan veroluetteloissa 1585 asustaneen +Kokkolan pitäjän yliperillä, "Oxkåski byyn" ja sitten "Perhå å byyn" +kylissä sekä maksaneen veroa yhteisesti 14 voileiviskää. Muuan näistä +oli vasta mainittu Jängänharjun Petteri ja muuan taas _Eiric +Kinnuinen_. Tämä ikivanha Kinnuisen Erkki, alkuisin kaiketikin +Kivijärven kuuluisia Kinnuisia, lienee röykännyt korpea mustan +_Korpijärven_ rannalla, Jängänjärven ja Salaman välisellä sydänmaalla. +Vanhimmissa kirkonkirjoissa onkin Korpijärven asutus "Kinnosen" ja +"Korpi-Kinnosen" nimissä, ja "Kinnosina" siellä vanhimmat ukot +raatavat, jopa muuan Erkki Kinnosena. _Korpeisiksi_ heitä muu erämaa +nimittelee, ja neljä, viisi talon täyttä niitä on järven rannalle +sikiytynyt. On samassa vanhassa veroluettelossa myös _Peder Metteinen_, +Perhon monilukuisten Möttösten kantaisä. Maanselän takaa Karstulan +Möttöskylästä Petteri on luultavasti lähtenyt ja asettunut Perhon +jokimutkaan, _Perhonlammen_ rantakummulle. Ja täällä sitten, _Perhon_ +kylässä raatoi Möttös-ukkoa milloin "Sigfrid Matoisen", "Oluf +Mättäisen", "Michell Mötösen", milloin milläkin Möttösen nimellä, niin +että rantakummulle kohosi viimein oikein _Iso-Möttönen_, ja Perhon +kylänimi kelpasi koko eräkulman sekä lopulta pitäjänkin nimeksi. +_Ukskoskella_ taas, jokivartta alaskäsin, oli _Simon Personin_ +metsäpirtti, ja 1604 mainitaan _Kuusjärven_, "Kusi ärffi", metsäperällä +möyrineen _Lars Månssonin_ sekä _Humalalammella_, "Humblajerfvi", +_Sigfrid Perssonin_. Humalalammelle, kahden lamperoisen väliseen +metsäperukkaan, sanotaan kyllä sitten aikoinaan tulleen miehen +Viitasaarelta, _Hookona-ukon_, ja kirkonkirjat tuntevatkin metsätalon +ensimmäisenä isäntänä Matti Hookonanpojan, joka on syntynyt 1682. Siitä +koko Perho vieläkin nimittelee Humalalammen kylää vain _Hookonaksi_. +Paljoa myöhemmin, vasta silloin kun yliperä oli jo merkitty Vetelin +kirkonkirjoihin, asettui talontekijä _Haukkapurolle_, Perhon alapäähän, +Vetelin Haukilahden ja Huuskon naapuriksi. Ainakin 1700:n maakirjassa +mainitaan _Jacob Hauckapuron_ täällä ahertavan, ja Alavetelin Jolkasta +sanotaan hänen tulleen. Jaakopin tekemää Haukkaa on aina pidetty koko +kulmakunnan ensi talona. Vanhat tietävät vieläkin, että vanhimpia +asumuksia ovat + + "Huusko, Haukka ja Haukilahti, + Leppäniemi, Liukko ja Linnusperä". + +Vetelin kirkon aikoina talontekijä pysähtyi _Jylhänjärvenkin_ synkälle +metsärannalle. Vanhat muistelukset kertovat, että Jylhänrannalla olisi +ensi miehenä etsinyt leipäänsä _Säkkisen_ ukko, joka oli tullut, mistä +lienee Savonmaasta, kopsahduttanut mökin ja raivannut pienen pellonkin, +mutta pian nälissään lähtenyt astelemaan pois. Oli tullut sitten toinen +savolainen, _Väisänen_, möyrinyt mökissä ja mökkirannalla jonkin aikaa, +mutta jo taas hänkin oli hylännyt asuinmaansa. Silloin oli saapunut +1717 Rautalammelta _Hänninen_, Juho Matinpoika. Tämä rautalampelainen +Matinpoika kyllä pysyi Jylhänrannalla koko ikänsä, samoin kuin hänen +Matti-poikansakin, joka tuli niin rikkaaksi, että saattoi kaivaa ja +tallettaa nelikollisen hopearahoja Myllykankaan laitaan. Mutta kun +Matille ei annettu poikia, täytyi hänen ottaa vävy. Tuli taas +Rautalammelta mies, _Pääkkös-Sameli_, nai Matin tyttären, ja jylhästen +suuri suku sai alkunsa. Suureksi se helposti paisuikin, sillä +metsäpirtissä telmäsi perillisiä väliin kolmintoista. Jylhästen sukua +levisi joka suunnalle ympäri Perhoa ja Perhon ympäristöä, ja vanha +Jylhänmäki viisine taloineen on suureksi osaksi jylhästen hallussa. +Entisaikaan, kun jylhäset elivät parhaita päiviään ja suuret +moukarikurkut siellä huutelivat, koko mäki komisi ja kaikui — siihen +aikaan kun _Terva-Jylhäset_ asuivat kylän pohjoislaidalla ja +_Jälttä-Jylhäset_ rehkivät eteläpäässä. Silloin Jälttä-Jylhän +pojankelterit, viisi, kuusi mieheksi nousevaa, ruskeaa vesaa, pelkissä +hurstipaidoissaan laukkoivat päiväpaisteisilla keväthangilla ja +puukkokynä hampaissa kiipeilivät mäkimäntyihin, niin että paljaat +punaiset kintut vain vilkkuivat. Sitten jälttäpojat keikkuivat puissa +kuin varikset, raakkuivat toisilleen, söivät kerkkiä ja kiskoivat +puukolla makeata männynmäihää. + +Samoja ikätovereita ja naapureita Jylhän korpitalon kanssa on +_Vasalammen_ metsäpesä. Suomenselän vierille, pienen Vasalammen +äärelle, korkealle _Vasamäelle_ kiipesi kerran _Mikkeli Matinpoika_ +saaden siitä elinkautisen pirttisijan ja panettaen 11-henkisen +joukkonsa pappilan papereihin 1755. Pahaisen kömmänän ukko vain teki +alussa, mutta aikojen kuluttua sitten jälkimiehet kerran rymähdyttivät +mäelle oikein korpilinnan, suuren harmaan rakennusromiskon, jossa +asuinpirttikin oli kuin tervaksien rouhimatupa. Kohta savu rupesi +nousemaan Vasamäen naapurivaaraltakin, komealta _Korkealtakankaalta_, +joka kohosi ihan vieressä syvän ojanotkelman takana, ja rinnakkain +Vasamäen kanssa komotti yli metsien Jylhän, Humalalammen, Pölkin ja +Kuusjärven uudispirteille. Siinä 1775 vaiheilla muuan _Niilo +Heikinpoika_ käväisi mäellä tulta pitämässä, muuttaen kumminkin kohta +_Pirttikoskelle_, ja tilalle tuli Vetelistä _Matti Matinpoika_ ja teki +sellaisen _Linnan_ talon, että siinä saattoi toinenkin Matti Matinpoika +ja sitten koko jälkipolvi majailla. Saapuu samaan aikaan Perhon +perille, _Liuhamäelle_, Pirttijärvien väliselle rantamalle, Kuusjärven +Ollin poika, _Erkki_, hikoilee ja rakentaa kankaalle talon, käy +tuohiliuhalla latkimassa vettä lähteestä, heittää liuhan hetteen +reunalla, sanoo: + +— Täm' on Liuhamäki! + +Ja Vetelin pappi panee papereihinsa talonnimen, joka on _Lju-Backa_, ja +sitten mäellä rehkii sellaisiakin tuhvia kuin Mäki-Matti, joka elää +rymistää lähes satavuotiaaksi ja ennättää eläessään nauttia neljää +akkaa. Nostetaanpa sitten _Sahipakan_ uudistalo Perhonjoen rannalle, +Telakosken alapuolelle. Ei ollut läheisellä Jängänharjulla vielä +kirkkoa, kun _Antin Jaakko_ rupesi autioita jokirantoja, metsäkorpia ja +nevoja möyrimään, ja 1775 merkittiin Vetelin kirjoihin _Sahibackan_ +isännäksi. Ja samoina vaellusvuosina erämaiden kiertäjä valitsi +asumapaikakseen _Kellokosken_ rantatöyrän. _Lassi_-niminen Lassinpoika +tulla rähjäsi akkoineen ja tavarakontteineen lehmää talutellen ja +asettui kosken rannalle vanhaan hautapirttiin ruveten maata myyrtämään +ja asuinpirttiä tekemään. Ei kumahdellut silloin vielä kirkonkello +Perhon erämaassa, eikä kantanut tänne Vetelinkään pyhäsoitto. Mutta +Lassin Susanna kuuli kerran komeasta koskesta kellojen kumahtelua, niin +että iloissaan saattoi ukolleenkin huudahtaa: + +— Tuleppas kuulemaan, kun koskessa soi niinkuin kellon ääni! Siitä +Lassi Lassinpoika merkittiin kirkonkirjoihin 1765 _Kellåkåsken_ +isännäksi. Eikä ollut naapureita kovin lähellä, Haukkapuron metsässä +vain, kaukana alajuoksulla sekä Ukskoskella virran päällä. Mutta silti +naapurit nahisivat: + +— Tulee niin lähelle, ettei saa lintuakaan! + +Niinä päivinä jo Perhon perillä soitettiin pyhäkelloilla, kun _Pietari +Pulkka_ — Vetelin Pulkkilasta sanotaan olleen — tuli ja rakensi +mökkinsä _Koivukosken_ rannalle. Jo Perhon ensimmäisessä kirkonkirjassa +"Pehr Henrici Pulcka" on Koivukosken isäntänä. Pieni mökki Pietarilla +vain oli kosken rannalla, _Vanhankartanon pellon_ paikalla. Kalaa hän +nosti joesta, ajeli myös metsän eläviä, ja pyhäpäivin hän luikkaili +kirkossa lukkarina. Mutta kun ruvettiin ajamaan Kokkolan-Jyväskylän +maantietä Pietarin aidan taitse, ukko suuttui ja manasi, että tulevat +ihan tuvan katolle, heitti mökkinsä ja pakeni joukkoineen Savon perille +1794. Pulkan Petterin perustuksille tuli Vetelin Pihlajaniemestä _Erkki +Erkinpoika_, joka sukutarinan mukaan pitäisi olleen Pommerin sodassa +kuolleen Hjeltti-ukon poika. Ja Erkistä sikisi jokirannalle iso +Koivukosken suku. + +Rupesipa kerran korpisavu kohoamaan kaukaiselta _Rotmonmäeltä_, +maanselän rajavaaroilta. Vetelin mies, _Pekka Mikkelinpoika, +Viljakaiseksi_ sanottu, osui joukkoineen tänne hämäläisten ikivanhoille +pirttisijoille, ja Perhon pappi piirsi 1788 kirjansa lehden yläreunaan: +"Rätimänmäki. Nybyggaren Pehr Michelsson". Kovalle täällä yksinäisessä +erämaassa korvenraataja otettiin. Repäisi Pekka peltoa piilopirttinsä +ympärille, kalasteli ja kierteli metsiä koettaen pitää hengissä +kymmenlukuista sikiöparveansa. Mutta ajoi sota ja ankara aika Perhonkin +erämaan kautta. Kovan korven röykyttämä Pekka parka uupui ja kuoli. +Metsäpirtin Anna-eukko lähti sitten kerran nälkäiselle joukolleen +hakemaan ruoanapua Karstulan Saunamäestä, mutta nääntyi sinne ja kuoli. +Saunamäen ukko kelkkasi ruumiin metsään ja heitti sen kuusen juurelle +nevasaareen, jota vieläkin sanotaan _Rot'akan saareksi_. Eikä +metsäpesän emoa kuulunut kotiin, vaikka nälkäinen joukko kuinka +hätäisenä olisi odottanut... Aikojen kuluttua, kun ihmiset osuivat +metsäpirtille, he löysivät sieltä kolme nälkään kuollutta lapsiriepua +ja karrelle korvennettuja vällynahkoja, joita kurjan pesän pienet +eläjät olivat koettaneet nälissään jyrsiä.[6] + +Mutta uusi eläjä uskalsi kumminkin taas pian asettua tähän kuoleman +pesään. Paavo Matinpoika, Kivijärven kova _Kotilainen_, jolla oli +emäntänä Nousiaisten Saara Rautalammelta, tuli ja rupesi ryskämään +autiolla asuinkentällä. Kaksi lahonnutta saunakömmänää siinä vain +tönötti, ja metsä oli vallannut vanhan aherruksen, niin että +edesmenneen Pietarin pieni peltokin jo työnsi täyttä vesaa, kun +Kotilainen 1815:n paikoissa nousi mäelle. Pitkin keväthankia halki +metsien Paavo Saaroineen ja lehmineen tulla kahnusti, ja esikoinen, +Heikki-poika, oli kontissa isän selässä. Kulhalammin puron ylitse +yritettäessä lehmä humahti sulaan veteen, ja kun ukko sitä +hätäyksissään rupesi kiskomaan ylös, roiskahti esikoinen päätään myöten +samaan aukkoon. Hätä siinä majanmuuttajilla oli, mutta ehjinä sentään +viimein päästiin Rotmon metsäkotiin. Oli sinne Kotilainen kyllä jo +etukäteen kanniskellut yhtä ja toista tavaraa, korjannut pirttiä ja +lämmittänyt, oli tuonut mustan sianporsaankin ja jättänyt sen mökkiin +yksikseen kopsuttelemaan. Olipa sillä aikaa sattunut Perhon tervamiehiä +yrittämään pirttiin yöksi. Mutta sukkelaan tervantekijät olivat +paukahduttaneet oven kiinni, kun olivat nähneet mustan pirunpojan +röhkien laukkaavan pitkin lattiaa. Ja Möttösen kylillä oli kauhistuen +kuultu, että paholainen möykkää Rotmon metsäkömmänässä. + +Kotilaisen ukko, _Roti-Paavo_, siellä kyllä sitten vain möykkäsi, teki +tervaa ja perkasi niittyjä sekä sai kolme poikaa ja pari tytärtä. Mutta +vielä kovempi mies oli Heikki, joka Kulhalammin purossa oli saanut +tulokasteensa. Teki hän peltoa, teki kovasti tervaa, sai pari vahvaa +poikaakin sekä kuusi tavatonta tytärtä, koko seutukunnan kuuluja +vakinaisia; Saara-Liisan, Maijan, Annan, Kaijan, Priita-Stiinan ja +Eriikan, jotka raatoivat paremmin kuin hyvätkään miehet niityllä, +tervanteossa ja kaikissa korpitöissä. Mutta pois hävisi korkealta +rajamäeltä viimein tämä kova suku, ja uusi tuli sijaan. Vanhan +Roti-Paavon saunan sija on vielä mäen korkeimman laen laidassa, ja sen +vieressä _Roti-Paavon pesukivi_, jolla ukko oli saunassa istunut ja +peseskellyt. + +Tuli talontekijä toiseenkin kaukametsään, _Porasjärven_ rannalle, +Alajärven rajamaille. Täällä mustien ja vetelien nevojen laiteilla, +Porasharjun pohjoisilla vierillä, oli kyllä jo moni mies hoidellut +pirttituliaan. Sanotaan jo Isonvihan aikoina täällä jonkun metsäkörrin, +Poras-äijän taikka muun semmoisen, pitäneen majaansa. Tuli sitten taas +merimaista päin muuan metsäpesän haeskelija rujaten ämmineen ja +lehmineen pitkin erämaita, ja kolme petäjärieskaa oli kontissa. +Koetteli konttimies _Patovistin_ paikkaa Patanajoella, mutta kun ei +siinä hyvättänyt, lähti taas taluttamaan lehmäänsä ja akkaansa, ja +pettukontti keikkui hartioilla. Osui metsienkiertäjä Porasjärven +rannalle ja rupesi siihen taloksi, mutta ei pitkää aikaa viihtynyt +täälläkään, kun jo taas lähti vaeltamaan. Saapui sitten kerran, 1788:n +vaiheilla Vetelistä _Erkin Jaakoppi_ joukkoineen, rehki pari, kolme +ajastaikaa, ja niinikään hänkin lähti taivaltamaan. Mutta viimein, +1800:n tienoissa _Vareksen Antti_, ankara työnpuskija ja vahva mies +Viitasaaren Kolimasta tuli ja uhkasi: + +— Jos en minä siinä pärjää, niin ei kukaan muukaan. + +Ja Antti Vares, samoin kuin poikansa ja poikansapoika sekä tämänkin +poika, osasi kyllä elää Porasen metsissä. Siellä tiettömien nevojen +takana Vareksen miehet röykkäsivät kuin karhut, tappelivat karhujen +kanssa, polttivat tervaa ja kalastelivat sydänmaan monilukuisissa +järvissä. Suuri ja komea talo, oikea _Mehtä-Poranen_, nousi 1815 +metsäjärven rannalle, peltoa repäistiin aina nevanlaitoja myöten, +kytöjäkin ryskättiin, ja riihiä oli talon ympärillä kolmin, neljin. +Jauhomylly kalkutti Porasjoessa ja sahakin karskutti honkaa. Kun +Porasen iso vanha Heikki-tuhva mennä rähjäsi portaattomia nevoja myöten +kirkolle sukulaisiinsa, niin punainen kairalakki piipotti päässä ja +pieksujen pitkät varret oli kaksilla pauloilla sonnustettu, nilkoissa +oli toinen pari ja toinen oli kiristetty reisille. Suuria juustoja kuin +saavinpohjia ja rasvaisia lampaanlapoja oli tuhvan kontissa +tuliaisiksi. Mutta kun äijä meni pappilaan käymään, hän työnsi +sielunpaimenelle ison mustan karhunkontin. Poranen olikin aikoinaan +koko Perhon mahtavin talo. Sieltä tarvitsevainen sai aina ruokaa ja +juomaa, sai hätäänsä helposti rahaakin. Mutta mustan järven rannat +olivat rääsyisinä ryteikköinä, ja riihen takana uhosi suuri neva. + +Koko erämaata Mehtä-Poranen yksin hallitsi ja tahtoikin yksin hallita. +Tuli _Soropaapelin_ ukko Evijärveltä ja rupesi rötistämään +pirttipöksäänsä Porasen metsiin, neljänneksen päähän jokivarrelle. +Ikkunan tasalle Soropaapeli jo oli ennättänyt nostaa seiniä, kun +Porasen äijä ryntäsi kimppuun, ajoi pois ja mökisi: + +—... kun tulee ja tekee tupansa aivan katon päälle. + +Siinä 1700-luvun loppupuolilla pirtinsavu rupesi nousemaan +_Kivikankaan_ metsärannalta Perhon alapäästä. _Antti Juhaneksenpoika +Mehtonen_ tulla tuhraili Rautalammelta matkassaan Susanna Kinnunen ja +pieni Jussi-poika ynnä hyvä kirves ja pari remppavatsaista +"savonlehmää" eli vuohta. Antti ryskähdytti heti joen rannalle saunan +ja asui siinä Susannoineen ja Jusseineen ensi vuotensa. Tervaspuita +ukko heti koloi ja teki tervahaudan nykyisen vanhan riihen paikalle ja +tervaksien latvoista rakensi uuden tuvan, joka vielä on talossa +tallina. Mutta kun metsän takana, Haukkapurolla asuva Haukka-tuhva +kuuli ryminän Kivikankaalta, hän kiukkuisena laukkasi häätämään +rautalampelaista tiehensä. Uudistalossa sattui vain Susanna-emäntä +olemaan kotoisalla. Mutta hautapirtin muori oli niin pahansisuinen, +että paiskasi padallisen kuumaa vettä Haukan silmille käskien hänen +äkkiä lentää omaan pesäänsä. + +Haukan äijä kyllä ärhenteli kivikankaalaiselle, kun tämä uskalsi +asettua "hänen laidunmailleen". Mutta asuinsijaa etsivä kulkuri tuli ja +pysähtyi vieläkin lähemmäksi äkäistä Haukan turaa. Tuli mies, siinä +1700-luvun lopulla, asettui _Ahvenkoskelle_, tuli toinen, valtasi +_Vappusalon_, ja kolmaskin tulla kolusi rakentaen pesänsä _Kukkopuron_ +rannalle, Haukan metsäkankaan takalaitaan. Vetelin Huuskolta — johon +sanotaan aikoinaan Rautalammelta _Jussi Hytösen_ saapuneen — miehet, +kolme _Erkinpoikaa_, tulivat, _Jaakko_ asettuen Lohtajan Priitoineen +Ahvenkoskelle, _Erkki_ pysähtyen Annansa kanssa Kukkopurolle, ja +_Heikki_ Susannoineen valiten Vappusalon. Oli täällä, Vappusalossa, jo +muuan ukkotura asustellut, joku rantamaista, Kruunupyystä, tullut +merenkävijä, ruotsalainen, laivapuiden hakkaaja. Ihastellen ukko oli +katsellut Vappusalon metsäistä rantamäkeä, ohitse ujuttelevaa +Kukkopuroa ja sen nevaisia rantamaita. Kovin tura oli kiitellyt tätä +maanpaikkaa, ja näin hän oli sanonut: + +— Oon kulkenut Suomet ja Saaret ja Ispiiniat, enkä ole löytänyt näin +ihanaa paikkaa kuin on tämä Valpurinsalo. + +Mutta entisinä aikoina oli täällä muuan Vappu-tummu kuljeskellut ja +kuolla kupsahtanut metsään ison kallionjärkäleen juurelle. Siitä oli +ruvettu kiveä sanomaan _Vappukiveksi_ ja koko paikkaa Vappusaloksi. + +Kauas Karstulan rajoille, _Kirvesmäelle_, jota ennen mainittiin myös +_Pyhämäeksi_, ennätti erämaan asuttaja vasta 1800-luvun alussa. _Jussi +Jaakonpoika_ tuli Haukkapuron metsätalosta ja nosti uuden metsätalon +tänne Perhon toiselle laidalle, Rotmon naapuriksi. Asui täällä vähän +aikaa Jussin velikin, _Aapa_, mutta molemmat Haukan pojat pakenivat +jälleen pois, ja Hookonan _Matti Matinpoika_ kiipesi sitten Kirvesmäen +harjalle onneansa etsimään. Tuli myöhemmin vielä Kivijärven Kinnusia, +_Elias Matinpoika_, ja näiden molempien Matinpoikien Matti-poikia, +Heikkejä ja Aapoja asui pyhällä mäellä monet polvet ja pitkät ajat, ja +maallinen onni ja menestys asui Mattien matkassa. Monta kirvestä heilui +Kirvesmäellä. Siellä tehtiin tervaa ja hakattiin halmetta, raivattiin +niittyjä ja nevoilta karhottiin lisärehua. Kirvesmäki olikin parhaana +aikanaan oikein miehinen ja karjainen kylä. Kahdeksantoista lypsävää +saattoi kesäisin astua keikutella metsätalon tanhualla. Olipa talossa +kerran yhtaikaa aivan myötyrinä seitsemän Mattiakin. _Vanha-Matti_, +oikea _Kirves-Matti_, oli talon vanhin ja ikätura, mutta _Iso-Matti_ +oli itse isäntä; _Poika-Matti_ oli Matin poika, mutta _Pikku-Matti_ oli +Heikin poika; _Parta-Matti_ oli talon vävymies, kun taas _Tuo-Matti_ ja +_Tämä-Matti_ olivat vain renkimiehiä. + +Oli mäellä taas toisen vuoron samalla kertaa viisi Heikkiä: kaksi +vierasta ja kolme kotitekoista. Ja nämä kirvesmiehet, Kirves-Matit +ja -Heikit, asuivat Pyhämäelleen taloja kaksittain. Toisessa majaili +Vanha-Matti, Iso-Matti ja Poika-Matti ynnä muita, toisessa Vanhan-Matin +poika, Heikki ja Pikku-Matti sekä muita myös. Vanha Kirves-Matti oli +suuri koukkuniskainen tura ja muita merkillisempi. Tuulimyllyynsä hän +piilulla veisti siivet paksuista pölkynkelleksistä, ja seppäpahaisena +hän kalkutteli huonoja rumia viikatteita, niittää huiteli niillä ja +kehuskeli niitä erinomaisiksi. Halmeistaan Matti-tuhva sai jyviä aina +paljoa enemmän kuin kutkaan muut, ja jos toiset olivat saaneet suuria +rukiita, Matti sanoi saaneensa vielä suurempia ja parempia. + +Suomensodan jälkeisinä vuosina saapui Perhon hiljaisiin salomaihin +muutamia entisiä sotaurhoja. Vimpelin rajoilla, _Peltokankaan_ mäellä +sanotaan asustaneen sotaukkoja kaksittain: _Iiti_ ja _Erkki Eini_. +Nelikon ala urohilla oli maata muokattuna, kun taistelukentälle marssi +1811 kolmas kova mies, _Töörni-äijä_, Anders Törn. Tämä neljä tuumaa +neljättä kyynärää pitkä Anterus oli kotoisin Kälviältä ja oli tapellut +ryssien kanssa monet kerrat. Ruonan sillalla, jossa ryssä oli kolmesti +ajanut väkeä sillan täyteen, Töörni oli pistimissä heilunut ja +heitellyt venäläisiä yli kaidespuun, niin että joki oli ollut aivan +kuivapäänään ryssänraatoja. Ja Iisalmen isossa sodassa pajunättisillä +ollessaan Anterus oli pistellyt ryssiä kuin silakoita, väliin kolmekin +samaan rassiin. Oli Töörni sitten omin luvin tehnyt mökin Teerijärven +metsiin, mutta kun mies oli ollut riihtä puimassa, ruotsalainen oli +tullut ovelle ja sanonut: + +— Mine otta sulta jyve pois! + +Vastapuheeksi Anterus oli antanut ruotsalaiselle sellaisen korvallisen, +että hän oli maannut kauan aikaa riihen seinustalla muistamatta +vähääkään, että pitäisi "otta jyve pois". + +Teerijärven ruotsalaismetsistä Töörni kumminkin muutti pois pohjaksuen +Peltokankaan mäelle sotamiesten mökkiseuraan. Mutta kun sieltä toiset +sittemmin hävisivät pesistään, Töörni peri heidänkin osansa, ja +Peltokankaan mäelle kohosi talo, toinen ja kolmaskin, jopa aikojen +kuluessa seitsemän taloa. Kovia miehiä olivat vanhan sotasankarin +jälkeläiset, ja monella oli oma haukkunimensä. Ketä sanottiin +_Keisariksi_, ketä _Keitetyksi_, ketä taas _Rupi-Jussiksi_. Ja +pahansisuisia miehet olivat. Kun he eivät enää tuhvan tavoin saaneet +pistellä ryssiä rassiin, he tappelivat silloin tällöin Vimpelin +sääksjärveläisten kanssa, itse Keisari suurimpana sankarina. Ja korvat +pystyssä nuori polvi aina kuunteli päätuhvan tarinoita Ruonan sillan +temmellyksestä sekä Iisalmen isosta sodasta. Vanha tummu vain saattoi +kauhtuen kysäistä: + +— Eikö tuntuas yhtää vaivannut? + +— Ei yhtää... ne oli ryssiä! Töörni vain törähti. + +Siellä täällä pitkin Suomenselän erämaita on vanhoja aherruspaikkoja, +pensastuneita pirtinsijoja, ruohottuneita kiukaanperiä, maatuneita +mökinraunioita ja aikoinaan peltona olleita pieniä nurmikenttiä. +Monilla on vielä vanha nimikin tallella, mutta toiset maatuneet +majansijat ovat jo niin edesmenneitä, ettei niiden tekijästä kukaan +tiedä tarinaakaan. Ne ovat vain tuntemattomien korven kiertäjien +katoavia muistomerkkejä. + +Henkensä pitimiksi köyhät ihmisparat ovat näissä hävinneissä +metsäpesissä aikoinaan ahertaneet ja luulleet löytäneensä onnenpaikan +— ainakin sellaisen olinsijan, että se heidän vaatimattomat tarpeensa +tyydyttäisi. Ovat, raukat, metsäkentällään raataneet nälkäisinä parhaan +ikänsä, saaneet pesänsä alastomia sikiöitä täyteen ja lopulta uupuneet. +Erämaa on ollut heille tyly. Ihmisparat eivät ole kestäneet ankarassa +kamppailussa, eivätkä jaksaneet nousta erämaan isänniksi. Niinpä on +täytynyt paeta pois ja jättää pieni aherrus jälleen metsän haltuun +taikka luovuttaa se toiselle onnensa etsijälle, jonka kova korpi +niinikään on näännyttänyt. + +Mutta toiset korpien raatajat ovat käsittäneet paremman osan. He ovat +kestäneet taistelun ja vähitellen vallanneet metsältä pysyvän +olinsijan. Ja toimekas talo on noussut erämaahan. Mutta ankaran ja +uupumattoman ja pitkällisen työn tuloksena se siinä komottaa, koko +ihmisiän, monenkin ihmisiän ja monen ihmisen aherrus, toivo ja tuska +siinä asuu... Nälkä, monta suurta nälkää on korpien jokaista raiviota +ja suurtaloa ollut rakentamassa, nälkä ollut monella kytömaalla +kuokkamiehenä. Moni isokin ihmisen aherrussija on ensi vuosinaan ja +alkuun päästäkseen uuvuttanut monta raatajaa. Se on asujansa elättänyt, +mutta se on myöskin kuolettanut. Ensimmäinen korvenraivaaja useinkin on +saanut uhrata voimansa ja raataa vain jälkeensä tulevaisen hyväksi +saamatta itse osakseen muuta kuin pitkän nälkäisen työpäivän ja +väsyneen ruumiin sekä sitten lopuksi unohdetun leposijan erämaajärven +saaressa taikka hiljaisessa kirkkomaassa — parhaan palkan kumminkin: +ikuisen levon elämänikäisestä raatamisestaan. + + + + +VANHA TALO + + +Pihkaseinäinen metsäpirtti, savuinen saunaköpperö oli erämaan asukkaan +ensimmäisenä talonpitona. Omasta puolestaan korpi tarjosi tulevalle +asukilleen, jonka kirves alkoi kaiuttaa uutta aikaa erämaahan, kaikkein +ensimmäiseksi vierasmajaksi vain kuusenjuuren konttinauloineen ja +tervaisen kelohongan kotiliedeksi ynnä pienen metsäkoivun lehmän +kytkinpuuksi. Suojaa antavan hakokopperon tulija sai jo itse rötistää +ja sitten ruveta hirren kaatoon. Tällainen metsäläisen pesä oli monen +hyvänkin talon ja kylän alkupäänä, ja tästä oli vuosisatainen ankaran +työn taival sellaiseen komeaan korpilinnaan, joka komottaa vaikkapa +Haukkapuron rantamäellä. + +Moni huonokuntoinen ihmissuku sai kyllä ikänsä ahertaa alkukömmänässään +nousematta koskaan sen korkeammalle. Haara-Heikin pätinäkunta, joka +pahansopuisena ei saanut armoa parempiosaisten asuinmajoissa, rähjäsi +Karstulan Peuraperällä Hautakankaan laidassa vain kuin muinaisten +tuhvien aikainen kotakansa kaksipuoleisessa havukotoksessa, jonka +paljaalla keskipermannolla kattoaukeaman kohdalla lämmittävä nuotio +loimotti. Siinä sikiöt telmäsivät, siinä Heikki askaroi ja myös +kota-akka, Haara-Kaisa, hurvelilla hyrräsi tappuralankansa sekä +tuhraili lintu-, kala- ja nauriskeittonsa. Mutta lepohetkinään +kotakunta kelletteli hirven- ja karhuntaljoilla. Eikä entinen Kovasen +Aatamikaan Kellokoskella suinkaan pyrkinyt esituhvaansa korkeammalle +painuessaan pirttihoitoineen maakuoppaan, niin että savuava turvekatto +vain törrötti mäenrinnasta, ja otsasta oven kamanasta katsella tiiraili +mökin pieni silmä, musta ja tylsä kuin navetan ikkuna. Tässäkin oli +kylliksi Aatami-paralle. Sillä maanalaisessa ihmispesässä asui joskus +niin suuri hätä ja kurjuus, että Aatamin lapset nälissään söivät +toisiltaan sormet. Mutta tämä on tapahtunut jo sata vuotta takaperin. +Ei päässyt Vallingin köyhä Sipo-rukkakaan eläessään sen kummempaan +asumukseen kuin Metelhaamin kurjaan tervapirttiin, jonka parhaana +tavarana oli musta saunankiuas ovipielessä ja olkipahnoilla peitetty +aidaslava peräpuolessa. Pohjana oli savinen permanto, valoaukkona pieni +lautaikkuna, ja ovi oli niin hatara, että sen lävitse jo ulkoa tunsi +tulijan. Mutta pääsi Sipo kerran niin rikkaaksi, että laittoi oikean +lasin pieneen ikkunareikään. Pikku-Aapasta tämä oli jo niin suuri +kohennus, että hän ylpeillen katseli kotimurjuaan ja todisti: + +— Näyttää ta.. ta.. talolta, ku on la.. latiteinä. + +Vallingin Aapan metsäläisaikoina kyllä jo kaikki talot, köyhätkin, +"lasiseinineen" näyttivät taloilta, ja tervapirtit olivat +tervapirttejä. Mutta niinä päivinä, jolloin Esko Tiainen hallitsi +Salamajärven perämaita, isotkin isännät asuivat lautaikkunaisissa +savutuvissa. Kinniän talon riihilatona on vielä vanha kunnianarvoisa +huone, jota sanotaan ison Tiaisen entiseksi asuintuvaksi. Suurista +pyöreistä hirsistä pirtti on salvettu sulkanurkkaiselle _koninpäälle_. +Sisäpuolelta hirret on veistetty, vain oikeanpuolinen ovinurkka, +entisen uunin takaseinä, on jätetty pyöreäksi. Ovi, parikyynäräinen +kumarrusaukko, on saatu neljän hirren katkaisulla, ja neljästä pienestä +lautaluukuin hoidellusta ikkuna-aukosta Tiainen on saattanut +tirkistellä. Ikkunat ovat vain kolmisen korttelia leveät ja +puoltatoista korkeat, ja pari niitä on sivuseinässä, yksi keskellä +peräseinää sekä vielä kiuasseinän peräpuolessa pieni reikähäinen. Ja +seinäin pituus on puoliseitsemättä metriä. Honkaharmaita ovat hirret +ulkoa, mutta seinien sisäpuolta vieläkin kaunistaa Tiais-tuhvan +aikainen, savun tuottama tummuus. Sillä pirtin oviloukossa oli sen +oikeina elinpäivinä suuri savukiuas, joka niinkuin valtava +mustakylkinen, nokiotsainen vuori seisoa komotti nurkantäyteisenä +puhaltaen palavista sisuksistaan harmaata henkeä huoneen täysin. Koko +laipion alusta oli läpinäkymättömän savupilven peitossa, vain suuri +honkatorvi tönötti katolla ja huokui tummia haikuja ulkoilmaan. + +Vanhankansan savupirtillä olikin aivan oma erikoinen henkensä ja +ilmapiirinsä, joka iskeytyi ei vain huoneen seiniin ja laipioon, vaan +myös pirttikansaan sekä kaikkiin sen tavaroihin ja työkaluihin. Pirtin +laipiokumu hirsineen ja orsineen oli kuin itse pimeys, ja seinienkin +kattopuoli oli nokimusta. Tummanruskea _savutuvan väri_ jäi kaikiksi +ajoiksi pirtin työkaluihin, höyliin, navarinpäihin, uurresahoihin, +hurveleihin... kaunis honkaisen savun painama tummuus, jonka satojen +käsien kosketus oli paikoin hionut kiiltäväksi, jopa hiertänyt ja +kuluttanut esiin punertavan pohjapuun. Ja savutuvan mies vei aina +muassaan erämaan tuoksun kauas rintamaille. Ukosta uhosi haikupirtin +henki vielä kaupungin kadullakin. + +Savupirtin päivät ovat jo aikoja sitten vierineet ohitse, savukiukaat +ja lakeistorvet hävinneet "lasiseinä"-tuvistakin, puhumattakaan +lautaikkunoista. Vanhat, satavuotiaat, yli sataisetkin talontuvat ovat +jo alkuaan rakennetut takkatuviksi, ja haikuava kiuas on jäänyt vain +saunan ja riihen haltiaksi. Vanha savukiuas sai eteensä kapean lieden +sijalle, leveän takan ja nokiseen otsaansa holvikomeron sekä kivisen +korsteinin, joka lakeistorvena puhalsi savun suoraan taivaalle. +Tällaisia vanhankansan takkauuneja, harmaista jumalanluomista +maakivistä paiskottuja, valtavia oviloukon kivikasoja, näkee vielä +muutamissa vanhoissa asunnoissa. Mutta melkein kaikissa talontuvissa on +jo tavallinen pohjalainen takka pyöreine otsakomeroineen, ja leivinuuni +on saanut oman sijansa omine holveineen takan vieressä suunnaten +suuaukkonsa tavallisesti ovea ja sivuseinää kohden. Uunin vastaisella +kyljellä on ovella suojattu kiukaanloukko, puusäiliö, ja uuninpäällys, +entiskansan _vanhanpiian uuni_, jota Kinnulassa vieläkin ikäturat +käyttävät lepokammionaan. Valtavana oviloukon isäntänä, niinkuin +ainakin ison talon pää, takkauuni hallitsee koko asuinhuonetta, antaen +kansalle leivän ja keiton, pirttilämpöisen ja valoisat puhteet. Ja kun +ilta hämärtyy, saattaa joskus uunin takaa kuulua kotoinen sirkan +siritys. Se on savupirttien perintöä, ja savupirtissä on syntynyt sen +arvauskin: + + "Kuningas kultapöksy + Kiertää kivistä vuorta, + Someroista sotkottaa". + +Tarvitsikin vanhankansan iso asuintupa lämmintä talven pakkasilla sekä +loimottavaa takkavaloa pitkinä pimeinä puhteina. Kuusi, seitsemän +metriä oli tavallisen tuvan seinämitta, mutta saattoi aikatalon +asuinhuone olla suurempikin. Mehtä-Porasen vanha Anterus rytkähdytti +1815 pirtin, jonka lattia oli kahdeksan metriä ristiinsä, samoin +Vasalammen veljekset nostivat 1832 korkealle mäelleen hirsilinnan, +jonka tuvanlattia oli yhtä laaja. Kellokosken Markun kuulu jokirannan +talo, Fieandt-vainajan sota-aikana rakennettu, käsitti tuvan, joka oli +toisinpäin 8.20 sekä toisin 8.60 metriä. + +Jo asuinhuoneensa hirret vanha erämaalainen haki kaikkein suurimmista +sydänmaista, joissa petäjät nostivat latvansa kaikkein korkeimmalle. +Ajoivatpa jotkut ukot kaukametsiin, aina karstusten petäjikköihin +keikahdutellen sieltä oikein emäpuita. Silloin oman pitäjän +suurhongistot säästyivät vastaiseksi. Metsät näet olivat vielä +jakamatta, niin että sai ottaa, mistä mieli teki. Mehtä-Porasen tuvan +hirret hakattiin penikulman päästä Huumarkankaasta, ja Tialan Lampuodin +asumusta rakennettaessa ajettiin hirret talkooksilla Lauvaskankaasta. +Kellokosken tuhva vedätti suurtalonsa rakennuspuut Karstulasta +Kalamiehen takaa. Muinainen Möttösen Mattiäijä taas sanoi pojilleen — +siitä on jo ainakin lähemmä puolitoista sataa vuotta — +mikkelimaanantain aamuna einettä syötäessä: + +— Nyt me rakennetaan uusi tupa, tämä kun on jo vanha... Mutta +tänäpäivänä ei muuta kun kahtotaan vain mehtästä pisin puu. + +Pojat lähtivät ajamaan kohti Karstulaa ja pysähtyivät Rotmonpurolle, +jossa oli oikein synkkä metsikkö, etsivät ja iskivät maahan kaikkein +pisimmän Rotmon rutimon. Puu rojahti kankaaseen ja meni poikki +latvapuolesta yhdeksän sylen päästä. Siitä saatiinkin sitten tuvan +ensimmäinen hirsi ja hirrenmitta. Möttösen talo, vieläkin Möttösen +mäellä kohoava vanha komea asumus, rakennettiin tupineen, +peräkamareineen ja porstuoineen yhdeksää syltä pitkäksi. + +Ensimmäisen tupahirren kaataminen määräsi Mehtä-Porasenkin talonmitan. +Hirsi katkesi kymmenen sylen päästä, ja Porasjärven rantakorpeen nousi +kymmensylinen rakennus. Vasamäen veljekset rymähdyttivät maahan niin +suuren hongan, että saivat viisitoista metriä pitkän huonerykelmän, ja +vedättivät niin paljon hirsiä, että voivat pystyttää linnan, jonka +harja kohosi viidettä syltä korkealle, vieläpä hirsien lopuista koota +ison luhtirakennuksen. Ensimmäisen hirren kaato oli vielä muutenkin +tärkeä toimitus. Oikein vanhat ikäturat, jotka parhaiten ymmärsivät +asian, keikahduttivat puun latvoin pohjoiseen ja keräsivät tarkasti +kaikki hakkuulastut hirren kannolle. Ja tuluksilla iskien tulen +sydänlastuihin ukot polttivat koko kasan. Eikä sitten vastaiseen tupaan +siinnyt luteita, eivätkä muutkaan pahat siihen pystyneet. + +Yksimittaisista hirsistä korpelainen salvoi talonsa, kaikki +sivuseinienkin hirret ulottuivat ehjinä nurkasta nurkkaan, +päätyseinistä puhumattakaan. Ja kaikki väliseinät, niin pitkin kuin +poikinkin, hän kyllä jaksoi ja raski rakentaa puhtaista puista, jopa +aina vesikattoon ja harjahirteen asti. Vanhimmat erämaan miehet, +Tiaisen aikaiset turat, kirvestivät pyöreiksi heitetyt hirret +_sulkanurkalle_, jonka _hulas_ oli viistokylkinen, pohja pyöreähkö, ja +nurkanpää poskettu kuusikulmaiseksi _koninpääksi_. Mutta jälkipolvien +miehet veistivät hirtensä, piilusivat seinänsä ja salvoivat suoralle +_pitkällenurkalle_. Ja niinkuin vanhaa sulkanurkkaa hakattaessa ukot +usein tekivät alapuolisen hulaan kapeammaksi ylähulasta, pannen hirren +ala-olkapään puskemaan salvainkolon sisään, samaan malliin jälkiturat +tekivät vanhan pitkännurkankin. Senkin alapuolinen olkapää työntyi +salvaimeen. Melkein jokainen Mehtä-Porasen vanha rakennus on näin +salvettu, ja näin myös Kellokosken satavuotias riihi. Osasivat entiset +talontekijät iskeä salvaimen sisäpuolelle _lämpymän hulaan_, johon +tukittiin sammalia. _Seinäsammal_, omilta kankailta kerätty, oli +parasta seinäin _varausten_ ja salvaimien täytettä, ja joskus +raastettiin savikuopista sitkeää _kokelmaa_ tilkkeiksi. Mutta vanha +vaari varoi, ettei sammallettaessa alas karisseita karpeita enää +toistamiseen käyttänyt. Sillä jos näin olisi tehnyt, tuuliaispää olisi +vasta saattanut pidellä pahoin rakennusta. Muistipa ukko jo varausta +kirvestäessään sovittaa työnsä niin, että kaikki lastut putoilivat +seinien ulkopuolelle. Siitä ei tulipalo uhannut taloa. + +Muutamille nurkkakiville ja harmaille maakiven mukuloille ukko uskoi +asuinmajansa, ja _multiaiset_ hän rakensi seinien viereen lattian alle +suojaamaan talvella kylmyydeltä. Iänikuisen _lattian_ lahjoitti metsä. +Suuret petäjät vain halottiin _vaajoilla_ kahteen kellekseen, jotka +veistettiin toiselta puolen, ja pyöreä kylki käännettiin alaskäsin. +Tällaiset raskaat ja leveät, seinästä seinään ulottuvat petäjäpalkit +kestivät miespolven polkea ja pestä. Kovat oksat vain lopulta jäivät +korkeina kuhmuina törröttämään, niin että niihin ikäihminen tahtoi +joskus kompastua. Vanhaa metsien taloa varjosi tuohinen katto. Se oli +pyöreillä hoikilla _maloilla_ peitetty vieri vierin, niinkuin koko +metsän pieni väki olisi pantu suojaamaan ihmisen asuntoa. Päätypölkyt +ja vahvat vuolet kannattivat kattoa, ja räystään alus oli tavallisesti +kaksin, kolmin kumurin ja koverin hirsin komeasti kaarrettu uloskäsin +tukemaan katon räystäspuolta. Ja ylimmän päätypölkyn koloon, +harjahirren alle panivat ainakin Vasamäen entiset veljekset +karhunnahkaa, ettei _painainen_ pääsisi taloon. + +Terävä kirves oli entisen tuvantekijän paras työkalu. Sillä hän +hammasti parhaatkin nurkkahulaat, sillä hakkasi seinien varaukset, ja +pelkällä kirveellä hän iski ovet ja ikkunareiät, vieläpä jyrsi +karansijatkin ikkuna- ja ovipieliin. Vanhimpien rakennusten +kirvesmiehet eivät käyttäneet karankoloa tehdessään edes _navaria_, +kirveellä vain kalkuttivat kahteen suuntaan, niin että kolon pohjaan +lopulta jäi törröttämään terävä hammas. Kirveellä rakennusmies pälhi ja +veisti hirtensä sekä hirsien koverot ja kumurat, veisti myös piitat, +laipionniskat, viililautaset ja lattiapalkit. Mutta lopuksi ukko +_piilulla_ siisti ja silitti kirveen epätasaisen jäljen, käyttäen +leveäteräistä paksupalkoista työasettaan varsin taitavasti. Kun +veistomies oli lopettanut työnsä, niin yhtämittainen sievä piilun +vuolaisu ulottui laipiosta lattiaan sekä räystäästä maahan asti jatkuen +vieri vierin pikkuruisina aaltopohjina yli seinän nurkasta toiseen. +Tällainen piilunkäyttö olikin mestarin työtä, ja sen jäljeltä +rakennuksen seinä oikein uutuuttaan paistoi ja punoitti, tuoksuen +samalla mitä raikkaimmin pihkalta ja tuoreelta metsältä. + +Mielihyvin metsien mies asettui oman kätensä nostaman metsälinnan +isännäksi, ja uusi talo tuntui oikein ilosta hohtaen häntä tervehtivän. +Kun nurkkapuolen pienestä _porstuasta_ pyörähti oikealle _tupaan_, niin +siellä seinät puhtaina punoittivat vastaan, ja laaja lattia paistoi +niin valkoisena, että tupaan tulijan pikku tyttäret siinä oikein ilosta +hyppivät ja tanssasivat. Kattokumu kohosi komeana ja korkeana +_laipiona_ sileiksi veistettyine kuusisine haljispuolikkaineen. +Pyöreät, paksut _laipionniskaset_ kaksin, kolmin turvallisina +kannattivat välikattoa, ja poikittain niiden alla, yli tuvan +sivuseinästä toiseen oli vielä valtava _piitta_, jonka selässä seisovat +pikku patsahaiset tukivat laipionniskoja. Oli laipion alla vielä monet +tarpeelliset orret ja muut hoidot: _päreorret, takanorret, vaateorret_, +leveä _viilihylly_ ja monipuikkoinen _leipähäkki_ ynnä _naverihaukka_. +Vasemmassa ovinurkassa oli iso uunihoito, jossa jo takkavalkea +kotoisena loimotti, ja uunin viereisessä seinässä oli ikkuna, +_takkalasi_. Sen edessä oli penkkinä _pata-arkku_, millä emäntä saattoi +vieraineen istua ja katsella lasista vainiolle. Vastaisessa +sivuseinässä oli kaksi ikkunaa, joista voi katsella pihamaalle: +_ovilasi_ ja _perälasi_, ja niiden edessä oli pitkä laatikkopenkki. +Tämä oli taas isännän istuinpaikka, ja siihen kylän miehetkin toisinaan +tulivat penkin pituisena rivinä tupakoimaan ja tarinoimaan. Mutta +peräseinän vieressä, keskellä seinämää, oli talon pitkä _pöytä_ +seinäpenkkeineen ja raheineen, _sääteineen_. Oikeassa peränurkassa, +sivupenkin päässä taas oli komea _nurkkakaappi_, ja vasemmassa +nurkkapuolessa, takkaseinän vieressä, ylpeili yhä komeampi +_astiakaappi_. Olipa vielä ovinurkan hoidoissa, sivuseinän puolessa +kaksikerroksinen _sänkyrati_, ja ovikamarin sekä porstuanoven väliseen +kapeaan seinään oli isketty pässinsarvet tai puuhäkkyrä +_suihtinaulaksi_. + +Näin oli vanha metsien isäntä järjestänyt asuintupansa. Mutta oli +talossa muitakin huoneita. Tuvan peräseinässä, kahden puolen pitkää +pöytää, oli kaksi ovea, jotka veivät _peräkamareihin_, isoon ja +pieneen, ja oviseinässä, porstuanoven ja takan välissä, oli +_ovikamarin_ ovi. Porstuasta kiipaistiin jyrkkiä rappusia myöten +_porstuan päällykseen_ ja sieltä aution, hämärän _tuvan päällyksen_ +lävitse _ylikamariin_, joka oli peräkamarien kohdalla harjan alla, +kummallakin sivullaan kapeat kylmät _kylkeiset_. Vanhan, hyvän talon +tavallinen huonesovitus oli tällainen: keskellä iso tupa, sen edessä +ovikamari ja porstua, perässä vierekkäin kaksi peräkamaria. Ja tällä +samalla entistuhvien suunnittelemalla hyvällä pohjalla vieläkin monet +asumukset pysyttelevät. Kaikki vanhat talot ovat järjestään rakennetut +isävaarien kaavan mukaan. + +Ei toki heti päästy näin valmiisiin koteihin. Mehtä-Poranen mahtui +alussa vain pieneen tupaan, porstuaan ja ovikamariin, sitten jo +tarvittiin isompi tupa porstuoineen, ovi- ja peräkamareineen, ja +viimein paisuttiin niin, että paiskattiin kokoon oikein suurtupa, iso +porstua ja iso ovikamari sekä kaksi hyvää peräkamaria. Ja vanhimmasta +tupahoidosta tehtiin jauho- ja sahamylly Porasjokeen. Kahdessa pienessä +alkutuvassa Kellokoskellakin tuhrailtiin Lassi-ukon isännöidessä, mutta +kun Markku nousi isännän sijalle, hän 1808 ryskähdytti kosken rannalle +sellaisen linnan, ettei mointa oltu erämaassa vielä nähty. Kaksitoista +oman talon miestä oli sitä salvamassa, ja vielä apumiehinä kaikki +lähiseutujen parhaat kirveskourat, joille Markku-tuhva, kun kova aika +oli, ja miehet pyytelivät eloa, sanoi: + +— Saat, kun tulet timpraamaan! + +Kun rakennuksen kurkiainen saatiin paikoilleen, se oli niin korkealla, +etteivät miehet, puoletkaan, uskaltaneet nousta sille seisomaan. Mutta +Markun emäntä, Jaakopin Valpuri, pelkäämätön akka, asteli sen päästä +päähän, katseli ja todisti: + +— Tämä onkin nyt talon näköinen... ei ole mökin näköinen. + +Talon näköinen Markun linnasta tulikin. Siinä oli huoneita ja ikkunoita +oikein kahdessa kerroksessa, jopa päädyssä kolmin kerroin. Tavallisia +peräkamareita ei ollut, mutta sen sijaan rakennus oli tehty niin +leveäksi, että tuvan kyljessä oli _sivukamarit_. Talon pääasuntona oli +_isotupa_, joka oli rakennuksen koskenpuolisessa päädyssä, ja siihen +päästiin porstuasta vasemmalle poiketen. Isontuvan oikeassa +kylkiseinässä, _takkaseinässä_, oli kaksi sivukamarin ovea, toinen +vieden _takkakamariin_, toinen _peräkamariin_. Mutta kun porstuasta +mentiin suoraan oven suuntaan, tultiin _pohjatupaan_, jossa parhaastaan +asusteltiin talvipakkasten aikana. Pohjatuvankin hoidoissa, rakennuksen +maantien puolisessa päädyssä, oli kaksi kamaria, _keskikamari_ ja +_nurkkakamari_. Sopi samaan päätyyn kolmaskin huone, iso +_porstuakamari_, johon päästiin suoraan porstuasta, oikealle +pyörähtäen. Tätä huonetta sanottiin kyllä sitten _sorvituvaksi_, kun +Kaustisesta vävyksi tullut rukkimestari, Nikulan Jussi, laittoi sinne +"sorvimyllyn" ruveten pyörähdyttelemään rukkeja. Ja samankokoiset +huoneet kuin alhaalla oli yläkerrassakin, ylituvat, ylikamarit, +porstuanpäällykset ja kaikki, kylmiä suojia vain, eikä niissä asusteltu +muulloin kuin kesällä. Ikkunoita Markun kaksikerroksinen suurtalo +tarvitsi paljon, oikein kaksinkymmenin. Mutta ne olivat kaikki pieniä, +matalia harmaan seinän tirkistysaukkoja, joiden täytteinä oli +lyijypuitteisiin sovitettuja pikkuruisia lasiruutuja. Seitsemän matalaa +ikkunaa ynnä porstuanovi silmäili pihamaata sekä jokivartta ylöspäin +pitäen lukua maantien tulijoista, ja kahdeksan pikkuista silmää katseli +jokea alaskäsin sekä saatteli Kokkolaan ajavia matkamiehiä. Maantietä +pidettiin silmällä kolmesta päätyikkunasta, mutta koskea katsoi vain +kaksi lasia, toinen isosta-, toinen ylituvasta. + +Sata vuotta tämä Kello-Markun komea talo komotti kosken rannalla, +harmaana ja vanhanakin tihruisin silmin katsellen erämaata ja maantien +matkamiehiä. Parikymmentä vuotta takaperin jälkipolvi sen purki ja +nosti uudelleen kahdeksi asuinhuoneistoksi samalle jokirannalle. + +Näin mainittavaa korpilinnaa ei erämaassa enää ole, joskin siellä tapaa +vielä jonkun kaksikerroksisen asuintalon, sivukamarittoman kyllä. +Haukan vanha metsätalo Haukkapuron äärellä on jo komeimpia takamaiden +saavutuksia. Mäeltään metsän reunassa se paistaa kauas nevalle +vaaleanpunaisena, valkeanurkkaisena, pitkänä ja korkeana kuin ainakin +ison isännän olinpaikka. Ylpeänä se hallitsee laajaa pihamaata ja +kartanoa, suurta viljavainiota, metsiä, nevoja ja nevaniittyjä. +Pystylaudoitus kaunistaa seiniä, ja ikkunoita, oikeita kuusiruutuisia +talonlaseja, on kaksin pitkin rivein. + +Entistuhvien tuhatvuotinen savupirtti on jo Suomenselän erämaista +hävinnyt, mutta vanha savuava sauna pitää yhä olla kartanomaalla, ja +sitä moni erämaalainen, niinkuin Perhon ja Lestin asukas, esituhvainsa +tapaan yhä nimittelee _pirtiksi_. Nokisin naamoin se nököttää talon +tauksilla, joskus aivan pihan piirissä, ollen sisuksistaan musta kuin +yö. Synkeä määkivien röykkiö, _kiuas_, on peränurkassa, ammottaen +mustaa kitaansa ovea kohden, ja sen vieressä on patsaille rakennetut +_lauteet_ parine, kolmine istuinpenkkeineen. Ylhäällä peräseinässä on +entispirtin _räppänä_, sivuseinässä pieni _ikkuna_ ja oven yläpuolella +_pellavaorret_. Mustasisuksinen pirtti on, mutta se puhaltaa nokisesta +kiukaastaan erinomaisen löylyn ainakin joka pyhäaatto-iltana, jolloin +sauna ikivanhaan hyvään tapaansa valmistaa raatajan ottamaan vastaan +Herran sapattia, ja antaa se myös hyvän virkalämpöisen hierojalle ja +kupparitummulle sekä taas syksyisin haikuaa tavan takaa kuivaillen +pellavapanoksia. + +Toinen hyvän haltian savuinen huone on talon tauksilla kyhjöttävä +_riihi_, riihitontun musta koti, jossa jumalanviljat puidaan ja +erotetaan elukan ruoasta. Korpikansan puimahuone oli vanhastaan vain +_kanttinen riihi_, yksinäinen rakennus, nokiotsainen kuin sauna, ovi +oli päätyseinässä ja kiuas ovipielessä sekä pohjana tervatusta savesta +sotkettu maapermanto. Saattoi riihen sivulla olla leveä elokatos, +toisella kyljellä kapea ruumensuoja sekä takana vielä olkilato. Iso +isäntä voi isolle vainiolleen rakennella useampiakin pikku riihiä, +niinkuin Mehtä-Porasen ukko, joka pystytti järvenranta-kentälleen +kolme, neljä puimahuonetta täyttäen ja tyhjentäen niitä vuoronsa +mukaan. Yksinäinen riihi on yhäkin usean talon viljankuivaus- ja +puimahuoneena, mutta moni on Pohjanmaan mallia seuraten nostanut +riihensä yhteyteen _luuvan_, jossa elojen puiminen toimitetaan. + +_Aitta_ on pihapiirin parhaita ja arvokkaimpia huoneita. Tämä +jumalanhyvien ja kaikkien elämäntarpeiden tärkeä talletussuoja +tarvittiin jo vasta jaloilleen päässeen metsäpirttiläisen kantoisella +aholla. Muinaiset erähämäläisetkin nostivat sen kalarannalleen, ja se +nökötti myös vanhan halmekontion asuntokentän vierillä. Vähän-Valvatin +pikkuruinen aittanen, joka entisinä aikoina oli kyhjöttänyt hämäläisten +muinaisilla metsäperillä, oli väliaitauksilla ositeltu seitsemään +pikkuruikkuiseen purtiloon, etupäässä halmeen antamia viljoja varten. + +Hyvä talo tarvitsi useampia aittoja. Mehtä-Porasen ison, nurmisen +pihamaan järvenpuolisella laidalla, tuuheiden pihlajien hoidoissa +kyköttää pikkuinen kala-aitta sekä viljalle varattu iso, komealla +otsakammiolla kaunistettu _kokka-aitta_. Kinniän tuvan takana, +ruispellon vierellä niinikään komottaa kaksi komeaa vanhankansan +aittaa, ja kolmas on riihen luona, ja kuulun Kotilaisen kartanolla +Kivijärvellä on pieniä aittoja viisin, kuusin. Monen muunkin talon +pihan piirissä nähdään entisukkojen ahertamia aittasia. Vankoilla +maahan painuneilla ristihirsillä ne vakavina tönöttävät, monesti vielä +nostettuina neljän matalan jalkapatsaan varaan. Harmaan seinän harmaa +pieni ovi, _tukkilukolla_ suljettu, leveät ovenlaudat ja ovipielet, +kaunis lukonsuullisrauta ja muhkea avain sekä saranakiskot kertovat +kelpo sepistä ja taitavista kirveen käyttäjistä, tuottaen vieläkin +heille kunniaa. Ja komea otsakokka puskeutuu ulos kuin suojaten aitan +sisäänkäytävää. Kolmet, neljät, kuudet, seitsemätkin _laarit_ siellä +tallettavat pellonviljaa, perimmäiset rukiita, sivulliset kevätviljoja. +Joskus hyvinä Herran vuosina laarit täyttyvät niin, että pitää +_loukkarilla_ työnnellä viljaa perään käsin, vieläpä laudoilla +korotella laitoja. Toisissa aitoissa taas talletetaan lihat ja kalat, +suolat ja monet muut talon ruokatarpeet, ja aitan yläkertaa, _kullaa_, +tarvitaan kaikenlaisten kappaleiden säilytyssuojaksi. + +Komeiden vanhojen aittojen ikätovereita ja samojen ukkojen kirvesaloja +ovat _luhtirakennukset_, jotka vielä joitakuita pihamaita kaunistavat. +Aittojen kyhjöttäessä hiukan syrjäpuolessa omassa yksinäisyydessään +ruokavaroja säilytellen, luhtirakennus puolestaan on asettunut aivan +pihamaan laitaan vastapäätä asumahuonetta taikka sen kanssa +nurkitusten. Se on tavallisesti kolmiosainen, kaksikerroksinen +rakennus, jonka keskiosa on lävitse kuljettavana porttina. Oli ainakin +siihen aikaan kuin luhti eli parhaita päiviään. Entisinä aikoina +luhtihoito oli useinkin asetettu niin, että sen portin kautta ajettiin +joko talon pellolle taikka kylätielle. Pölkkien vanha luhti oli pihan +vieressä, Jängänjärven puolella rannan suunnassa. Ja talvella koko +Salamajärvi sekä kinnusten perukka ajaa kihnutti kirkkomatkallaan +pölkkisten portin kautta, samoin kuin taas tervakuormineen junnasi +Kokkolaa kohden palaten muutamien päivien perästä takaisin, niin että +nurkat kolisivat. Möttösen pihamaata vartioiva entinen luhtirakennus +oli niin kuulu ja niin paljon alitse ajettu, että koko maakunta tiesi: + +— Möttösen portin läpi menee tie Laukaaseen. + +Pienet tavaroille varatut _puojit_ on luhdin alakerrassa, ja puotien +sekä portin yllä on samansuuruiset _luhinkullat_. Mutta kullahuoneitten +edessä on ylpeä katsoma-aukkoinen yläkäytävä, ulkoneva sivuseinän +etukammio, johon jyrkkiä rappusia myöten saattaa kaahaista. Talon +palvelijat niitä ennen useimmin kulkea natistelivat, sillä kullat +olivat heidän viileitä kesähuoneitaan. Pimeinä ja hämärinä öinä kullan +rappuset monesti kapisivat myöskin nuorten miesten poljennasta, koska +he salakättä hiiviskelivät piiloisten yläkammioiden tytärkansaa +katsomassa. + +Pihamaan tauksilla on _navetta_, karjan asuntohuone ja naisväen +jokapäiväinen työmaa, sekä myöskin _talli_, hevosten suoja. Pieniä, +matalia ja pikkuovisia vanhojen ukkojen tallit olivat niinkuin olivat +heidän hevosensakin, pöllö tai haukka oli vain siivet levälleen +naulattu oven yläpuolelle, ettei talliin pahat pääsisi. Ja monet +entiset ukot talvella pakkasessa ajettuaan taluttivat hevosen tupaan +sulamaan ja saamaan suurusta. Sitten vasta, kun ajokas oli syönyt +appeensa, vietiin se talliin. Lintulahden vanhassa tuvassa oli ennen +ovipielessä hevosta varten silppuruuhi, ja Kyyjärven Pölkin ison tuvan +nurkassa syödä rouskutti väliin kolme hevosta. Isoja orkosia vain oli +ovilattia poljettu täyteen. + +Entisen erämaalaisen rakennusryhmään liittyi usein vielä _tuulimylly_. +Varsin monen talon luona se mäentöyryllä kojotti kurotellen korkeita +siipiään yli kaikkien sekä ojennellen pitkää pyrstöään niinkuin vanha +arvoituskin oli pannut merkille: + + "Harakka hatistelee, + pitkäpyrstö pyristelee, + kalliolla karistelee, + vuorella muniakseen". + +Mutta nämä mäkien ylpeät eläjät ovat jo melkein kaikki lakanneet +viuhtomasta, muutamat vain vielä siellä täällä natisevat tuulen käsissä +siivettöminä ja siipirikkoina, vain jotkut enää pystyvät vanhaan +kunnialliseen virkaansa. Tavallisia _varvasmyllyjä_ ne ovat, tukevalle +hirsiristikolle istutettuja yksihuoneisia, nelisiipisiä laitoksia, +jotka entisaikaan tohisten ja natisten jauhaa jyristivät erämaalaisen +viljoja. Mutta oli yliperällä toisiakin jauhajia. Metsäpurojen ja +jokien koskirannoilla siellä täällä käydä kalkutteli harmaita +vesimyllyjä. Ne olivat vain pieniä _hierinmyllyjä_, pahaisia +naapperoita, eikä mitään mestarijauhajia: purivat jyvän poikki, toisen +halki ja kolmannen laskivat kokonaisena, niin että monesti saivat +märehtiä syönnöksensä uudestaan. Yhteisin voimin ukot näitä +koskiväkkäröitä laittelivat ja sitten vuoroonsa käyttää reputtivat +huolimatta suuria korjauksista ja teroituksista. Siinä oli tuhvalle +tarpeeksi olemista, kun jaksoi vahtia kivensilmää myllyn hiljalleen +käydä kalkutellessa ja märehtiessä miehen syötäviä. Omista kallioista +oli myllynkivet hakata kalhuttu, mutta hyviä kiviä saatiin Alajärveltä +Paalijärven kalliosta, ja kovaa mustaa _kaulakiveä_ myllyn akselinnavan +alle noudettiin Lappajärven Kärnänsaaresta. Siellä olikin niin +merkillistä kiveä, että sitä vedätettiin hevoskuormin aina Laukaaseen +asti. + +Edesmenneet erämaalaiset raivasivat kyllä korpeen asuinmajansa ja +ajoivat metsää yhä kauemmaksi mökiltään, mutta silti he saattoivat +rakastaa komeita jumalanpuita ja antaa niille heidän kunniansa. +Metsältä he valtasivat pelto- ja niittymaata, mutta niitylleen he +monesti heittivät hyvän männyn tai koivun ladon seinustalle kuin +vartijaksi, ja pellon pientareelle tai tien oheen taikka riihen +päädylle he jättivät jonkun pikku koivun tai mäntypahasen, joka aikaa +myöten kohosi koko pellon haltiaksi. Mutta varsinkin kartanopuita +vanhat hyvin suosivat. Monet muinaiset tuhvat ja tummut hoitelivat ja +vaalivat komeaa nimikkopuutaan koko ikänsä, monen vanhan talon kartanoa +hallitsi valtava puu, useampikin, ja moni talo elää vieläkin +edesmenneitten vanhojensa _elättipuun_ suojassa. Karstulan Saunakylän +Juoksuahon valtava koivu, koko mäen ylpeys, oli toistasataa vuotta +takaperin, kun Erkki-tuhva asteli aholle talon tekoon, vain aisan +paksuinen. Koivun juurelle ukko sytytti ensimmäisen tulensa, sen +viereen hän nosti ensimmäisen tupansa, ja koivu kasvoi sitten ukon ja +koko talon hyvissä hoidoissa. Taloa hallitseva valtapuu humisee Vetelin +Hirvikosken pihamaalla, ja sekin on samanikäinen talon kanssa, lehmän +kytkinpuuna tehnyt talontekijälle ensimmäisen palveluksensa. Monet +vanhat kasvoivat rinnakkain elättipuunsa kanssa. Alapihan iso koivu +Perhon Liukonmäellä on 90-vuotiaan Maija-tummun ikätovereita ja +Jylhänmäen koivu nousi Aapa-vaarin ja miniän yhteisenä nimikkopuuna. +Komea ja kauas näkyvä kirvesmäen koivu, Kirvesmäen riihen luona, oli +entisen _Kirves-Matin_ elättipuu. On samalla mäellä vanha vapiseva +haapa, jota taas _Kirves-Heikki_ oli koko elämänsä hoivaillut. Ja +metsäkasvatti on niin suopunut hoitajaansa, että se vaarin kuoltua piti +murhetta pari vuotta kasvattaen vain pikkuisia lehtiä, ennenkuin taas +uudelleen kostui elämään. + + + + +"KUN SOTA LAAKSOISSAMME SOI" + + +Kovan ja kylmän korven kanssa köyhä erämaalainen sai aina koetella ja +taistella viimeiseen hengenhuokaisuun asti saadakseen savuisen pirtin +suojakseen sekä pirtin pöydälle petäjäisellä sekoitetun leipäkannikan. +Mutta varsin tyytyväinen hän silti oli ja vielä tyytyväisempi olisi +ollut, jos vain olisi aina saanut rauhassa syödä kovaa kannikkaansa. +Mutta näillekin kaukaisille sydänmaille osui joskus Suomen +perivihollinen, vihavenäläinen. Silloin korpelainen sai tapella +ryssääkin vastaan, ja erämaan rauhallinen elämä kääntyi kovin kurjaksi. +Jo silloin iskettiin metsien kansaan sellainen venäläiskammo, ettei se +oikean miehen sisuksista ole vieläkään lähtenyt. "Venäläinen verikoira" +on jättänyt pahan nimensä mustien nevojenkin takakorpiin. Miltei +jokainen vaari ja muori täällä tietää jonkin vainolaistarinan, moni +muistaa vielä, kuinka edesmenneet vanhat laulelivat lapsilleen +entisestä pakoretkestä: + + "Venäläinen verikoira + tappoi isän, tappoi äitin, + aikoi vielä minutkin tappaa. + Minä pääsin päistärihin, + päistäret tulehen syttyi..." + +Jo Ison vihan ryssä liikkui Suomenselän vierillä. Näihin aikoihin +täällä ei kyllä ollut suuria surmattavia eikä rikkaita ryöstettäviä. +Vetelin avaroissa perämetsissä, Perhon mailla oli vain seitsemän, +kahdeksan taloa, niistä toiset vasta pystyyn saatuja. Eikä ohjannut +taloihin muuta ihmisen tietä kuin eksyttävät eräpolut ja koskinen +vastavirta. Mutta ryssillä oli hurjat _koirankuontolaisensa_, jotka +saattoivat ajaa asukkaiden jälkiä aina perimmäisiin piiloihin. +Näiden rumien vainuihmisten käsistä oli hyvin vaikea piiloutua. Vain +hakoa perässään laahaten sai sotketuiksi jälkensä, niin että +koirankuontolainen eksyi. Saattoi silloin pakomies piilostaan sydän +kurkussa pilkistellä ja kuulla, kun kauheannäköinen kuontolainen +laukkoen sinne ja tänne nuuski jälkiä ja kummasteli: + +— Tuost' on tullu... tuost' on männy... tuost' on noussu +taiviisiin... + +Napuen tappelun jälkeen tuli ryssäjoukko keväällä 1714 Pietarsaareen, +ja sitten syksyllä hurja kasakkaparvi ilmestyi Veteliin. Kansa +kauhistui, kirkonkellot upotettiin jokeen ja rahat kuopattiin +kirkkomaahan, pappi lähti pakoon ja pyhä temppeli jäi autioksi, eikä +siinä enää jumalanpalveluksia pidetty. Pakoretkille painui kansakin +kaikkein kaukaisimpiin metsiin. Rantamaiden väki suurin joukoin tulla +rujasi kauas yliperille. Patovistin synkässä korvessa sanotaan +pietarsaarelaisten oleskelleen monessa salasaunassa, ja Kirvesmäen +lähellä, pienen Joutenjärven saaressa on koko joukko kodittomia +ihmisparkoja asustellut. Saarella oli ennen iso _Papinkuusi_, jonka +juurella sanotaan pakolaisena metsiä kierrelleen Vetelin papin, _Elias +Fonseliuksen_, saarnanneen erämaan köyhälle kansalle. + +Näille perukoille vainolainen ei kyllä osunut. Mutta Porasen perille, +jossa kerrotaan jo siihen aikaan jonkun metsäturan majailleen, koko +parvi ryssiä kerran ryöhähti, ja äijä sai heitä syöttää ja juottaa. +Mutta kun ryssät laiskoina nukkua rötköttivät lattialla, ja äijä pöydän +päässä istui Raamattua lukien, kova _Pääkkönen_ sisseineen ryntäsi +pirttiin, sieppasi ison pöydänkannen lyöden sen ryssien peitoksi. +Sissijoukko paiskausi painoksi päälle, litisti, kolhi ja sohikoitsi +kuoliaaksi koko parven. + +Pääkkönen, sissien päämies, olikin sellainen Ison vihan mies, että +häntä vielä jälkipolvi mainoo. Perhon metsäseutu ja Karstulan kulma +tarinoi tästä rautalampelaisesta, joka oli samoja Pääkkösiä kuin +sittemmin Perhoon koteutunut jylhästen esi-isä, Sameli Pietarinpoika. +Vaikka sissi Pääkkönen oli vain kymmenen korttelin ja kahden tuuman +korkuinen miehen tekele,[7] hänessä silti oli oikean miehen mitta ja +äkäinen sydänkarsina. Oikeana sotamiehenä Pääkkönen oli tapellut Napuen +sodassa ja haavoittunut käsivarteen, mutta sitten armeijan jouduttua +tappiolle sekä pakoretkelle, karannut rivistä ja ruvennut sissiksi. +Oli rautalampelainen ollut mukana siinäkin rytäkässä, kun +sissipäällikkö Luukkoinen oli vähällä saada itse tsaari Pietarin +vangiksi. Neljänkymmenen miehen voimalla oli hyökätty taloon, missä +Ryssän keisari majaili, mutta pääsaalis oli päässyt karkuun. Sitten +Pääkkönen taas oli miehineen kerran joutunut Sieviin, jossa ryssille +oli tuotettu oikein joukkosurma: riihessä majaileva lauma yllätetty, +teljetty sisään ja poltettu sekä vainolaisten hätähuutoihin vastattu +vain: + +— Ei armoa... kun olette meijän papinkin tappaneet. + +Muistetaan näillä mailla toistakin Ison vihan aikaista sotamiestä, +_Liimataista_, jota oli sanottu _karoliinijääkäriksi_. Liimatainen oli +ollut Kaarle XII:n oikeita sotamiehiä, joita jo etukäteen oli opetettu +ryssiä tappamaan. Seitsennaulaisella miekalla oli pitänyt laukkaavan +hevosen selässä istuen iskeä poikki leppäisiä pylväitä, ensin +käsivarren paksuisia, sitten jo kaulan paksuisiakin. Suomen pojat +olivat sivahdutelleet, niin että leppäiset kappaleet vain olivat +korkealle kimmahdelleet, ja kuningas oli hyvillään huutanut: + +— Praa! Vinski on aina praa! Vinski on riski poika... se kyllä osaa +ryssän kaulan katkaista. + +Liimatainen ainakin oli ollut riski poika, kahta tuumaa vaille +seitsemää jalkaa pitkä[8] ja niin paksu, ettei huono hevonen ollut +jaksanut häntä kantaakaan. Valittujen joukossa, kuningas Kaarlen +henkivartijana, hän oli saanut tapella, Narvassa ensi kerran ja sitten +monissa kymmenissä kahakoissa, Pultavassakin, jossa oli 18 haavasta +verta vuodattanut sekä saanut nähdä sen ihmeen, että ryssäkin tulee +päälle ja voittaa. Oli Liimataisen urho seurannut kuningastaan +Norjaankin ja tapellut siellä. Joukoittain oli Norjan kylmillä vuorilla +paleltu, kuoltu viluun ja nälkään. Ja tämä oli ollut kaikkein kamalin +sotaretki, mitä Liimatainen koskaan oli kokenut, vaikka oli +tappeluissaan saanut kaikkiaan 80 haavaa, Narvassa pääkalloonsa niin +pahan aukeaman, että siitä sai koko ikänsä rassata pölyä pois. + +Kun pieni Pääkkönen ja iso Liimatainen sitten sodan jälkeen olivat +Perhon ja Karstulan mailla sattuneet yhteen, niin oli siinä urhotöitä +muisteltu. Pääkkösen parhaita tekoja oli ollut, kun hän oli tapellut +Napuella ja taas yrittänyt Ryssän keisaria vangiksi sekä lisäksi +polttanut Sievissä riihellisen ryssiä. Mutta Liimatainen ei ollut enää +muistanutkaan satoja temmellyksiään, sen vain oli tietänyt, että hän +yhdessäkin tappelussa oli listinyt ryssänpäitä ainakin riihellisen ja +kaikissa kahakoissaan monta riihellistä. + +Ja Kaarle kuningas oli urohien mielestä ollut miesten mies. Varsinkin +Liimatainen oli aina ihastellen muistellut _Kalle-vainaata_ ja hänen +sanojaan. Vielä harmaana hautaan horjuvana turana Liimatainen oli +näytellyt vanhoja sotatemppujaan sekä hypähdellyt ja lakkiresuaan +heittäen tolkuttanut: + +— Kun kuningas Kalle-vainaa huusi: "Hei poijat, rammoot!" niin silloin +sitä mäntiin. + +Näinä kamalina vainovuosina Runebergin kuvailemat Haane-veljeksetkin +lienevät eläneet ja kamppailleet ryssien kanssa, saaneet surmansa ja +joutuneet levolle "Perhon hautaan". Jängänjärven takana metsätalossa +veljekset olivat asuneet, ja Jängänjärven _Kalmasaareen_ sanotaan +heidät haudatun. Järven perimmässä sopukassa on monien pikku saarien +takana piilossa heinäisen rantaveden vierellä petäjäinen kumpu, josta +on löydetty vainajien luita. Täällä, aivan koskemattoman villin erämaan +rauhassa, omilla jylhillä kotirannoillaan, koivujen ja mäntyjen +suojassa, muinaisen metsäpirtin miehet lepäävät. Mutta harva heidän +leposijansa tietää. + + "Miss' on hauta, joka sata vuotta + Perhon korvessa on pensastunut, + unhotettun' aivan ansiotta? + Missä on se? älä kysy vieras. + Kussa järvi kaijimpana kääntyy + männikköhön, siell' on paikka. Koivut + latvoineen jo huojuvat sen päällä; + missä niiden juurten alle hauta + kerran peitettiin, ei kenkään tunne". + +Näin kertoo Runeberg metsänpoikien piiloisesta lepokummusta. Iso +hakkaamaton kivipatsas, kuin harmaa vuorentaatto, nykyisten +perholaisten pystyttämä, sitä vain yksinään vartioi. + +Tuskin sataa vuotta erämaalaiset saivat rauhassa raataa ja rakentaa +uusia taloja laajaan valtamaahansa, kun jo taas ryssä saapui tänne +perämetsiin. Oli joku vuosikymmen sitten saatu valmiiksi valtatie +Kokkolasta Keski-Suomeen, ja tämä tie ajoi läpi Perhon erämaan. Ja heti +myös kamala sota vaelsi Perhon kautta, jopa kaikkein pahimmin juuri +Perhon köyhän nevamaan kautta, joka vasta oli tiellä yhdistetty +ihmisten ilmoihin. Se oli suuri Suomen sota, jolloin venäläinen +lopultakin valtasi koko Suomenmaan. Silloin korpien kansa sai nähdä +omilla kotipihoillaan vanhan perivihollisensa isännöivän ja +mellastavan, sillä kaksi kesää ja yhden talven venäläinen vaivasi koko +metsäperukkaa. Ja silloin metsäperäläinen sai myös kuulla hirveää +kanuunan pauketta ja sotapauhua, sillä täysi tappelu pantiin toimeen +rauhallisen Perhonkin piirissä, puhumattakaan että naapurikirkolta +kuului tuon tuostakin jyminää. + +Hyvin tietää perholainen vieläkin, mikä mies oli _Viantti-vainaa_. Tämä +_Otto Henrik von Fieandt_, vankka kymäräniskainen mies, lyhytkaulainen +kuin Pölkki, mutta korkeaotsainen, oli Suomen sotamiesten päämies, +jytisevällä äänellä puhuva, jäykkäsanainen ukko, joka ryssän kanssa +tapella rähjäten kulki joukkoineen Perhon tietä edestakaisin koko +kesän, 1808. + +Jo kesäkuussa Fieandt hyökkäsi pienen ryssäparven kimppuun Perhon +kirkolla vallaten heidän muonavarastonsa. Ja tämä oli köyhille +perholaisille iloinen asia. Sillä Fieandt-vainaja jytisi heille: + +— Korjakkaa pois, ennenkun pistän tuleen! + +Pari tuntia perholaiset saivat hääriä ja ottaa, mitä vain ennättivät. +Kova touhu metsäperäläisille tulikin, ja moni siinä ennätti osille. +Jylhän Matti-tura keikutteli selässään pensaikkoon useita kauramattoja +ja vielä muutamia leipämattojakin, ja Jylhän Sameli saatteli +piiloihinsa kaksi kauramattoa sekä jauhomaton. Mutta Kirvesmäen +Puujalka-Jussi kolkutteli koipipölkkyineen niin kovasti, että ennätti +kuljettaa metsään kahdeksan mattoa, ja Koivukosken tuhva poikineen +raahasi kymmeniä ryssän säkkejä peittäen ne maakuoppaan. Saivatpa +Koivukosken miehet haltuunsa suuren viina-aaminkin vyöryttäen ja +piilottaen sen jokivarren pajupensaaseen. + +Kyyjärvellä _Lintulahden_ luona sotajoukoille tuli heinäkuun 3 päivänä +ensimmäinen kova yhteenotto. Koko aamurupeama tapeltiin. Ryssät +paukuttivat vallihaudoistaan Lintulahden _Patteripellolta_, ja +Fieandtin miehet räikyttivät vastaan _Könkkälän mäeltä_, Kokkolan tien +varrelta. Fieandtin joukko joutui häviölle ja sai lähteä peräytymään +Perhoa kohden. Mutta ennen lähtöään Fieandt mörähti Sepän-Ellulle, +Nopos-sepälle: + +— Meneppäs pistämään ruutisäkkiin valkia! + +Kylän riihessä näet oli suuri ryssän ruutivarasto, jonka Fieandt oli +ennättänyt vallata. Seppä Noponen meni ja sohaisi tulisen kekäleen +ruutisäkkiin... + +Pöhähti vain ja seppä paiskautui kuin musta ryökäle ovesta pellolle, ja +kohta pomahti koko riihi ilmaan, niin ettei paikalle jäänyt muuta kuin +syvä kuoppa. Hirren kappaleet ja kiuaskivet vain lentelivät kuin +varikset taivaan alla. + +— Kuinkas nyt kävi sepän? ihmiset kauhistuivat. + +Mutta sieltä kohta seppä tulla väännätti tuhahdutellen pehkuja +turvastaan ja paneskellen: + +— Hyssyh... ei oo sepällä hättäänää! + +Tapella nahistiin sitten Perhon Möttösessäkin sekä revittiin joen silta +ryssän edestä. Mutta venäläinen raastoi ja poltti Möttösen kylän taloja +rötistäen uuden sillan ja paineli Suomen joukkojen perässä. Tulipa +kohta taas, heinäkuun seitsemäntenä, tuima temmellys _Kokkonevalla_, +toista neljännestä Perhon kirkolta alaspäin. Suuren vetelän suon +taakse, _Kampelinsaarelle_, metsäiselle kivikkomäelle Fieandt +joukkoineen varustautui vastakynteen, ja kintereillä kulkeva ryssä +pysähtyi kirkonkylän puoleiselle rannalle, _Huhtakankaan_ louhikkoiseen +männikköön. Oli Kampelinsaarella suuri kivenjärkäle kuin kokonainen +huone. Sen harjalla Fieandt seisoi kiikaroiden ryssien rehkimistä. +Juuri kun pappi Matokankaan puolessa, Mato-Eerun mökin luona ripitti +tappeluun joutuvia suomenmiehiä, Fieandt kiveltään katsoi ja manasi: + +— Nyt ryssä, sen piru, jo ottaa lehtiä pois kanuunan suulta... ja +kohta se ampuu. + +Pamahtikin, ja viisi Fieandtin miestä sai surmansa. Siitä Kampelin +kalliokin alkoi paukkua sekä savuten ja tulta leimuten syytää yli nevan +lyijyisiä rakeita ynnä raskaita rautapalloja. Kalliot vain kumisivat, +kirkkoharju järisi, ja Möttösen mäki tärähteli, vieläpä Pirttikoskella, +johon oli matkaa yli penikulma, ikkunat tärisivät, ja takan kulman +rautakoukussa avaimet heiluivat, helisivät ja piuvasivat. Kokkonevalla +oli kuumat päivät. Siellä yhtä mittaa tuli leimahteli kahden puolen, ja +katkera savu pöllähteli. Möttösen Mattikin siellä suurkiven luona hääri +Fieandtin passarina. Mutta ukko kiikarikiveltään mörähti hänelle: + +— Matti, mene piiloon nyt, ettei satu... nuo ryssä-pirujen marjat ei +ole terveellisiä. + +Kohta ukkokin hyppäsi alas kiveltä, kopeloi poveaan, veti sieltä +kourallisen kuulia ja sanoi: + +— Hyi, koiranpaskoja, mitä ampuvat! Mene, Matti, hakemaan vettä, nuo +ryssien marjat karvastelee rintaa. + +Fieandt oli lumottu kuulia vastaan, ja rautapaita oli vielä hänen +päällään, niin etteivät ryssien pahatkaan marjat jaksaneet sitä +läpäistä, vain vähäisen rintaa korventelivat. + +Mutta hullummin kävi luutnantti Schönemanin, joka oli pahankurinen +mies. Hän väliin äkäpäissään läpsi miehiä miekanlappealla, niin että jo +kerran lohtajalainen suuttui, ja taas härmäläinen ärähti vastaan: + +— Viälä tänä yänä korppi kroukkii sun silimäs, ja sinä kuapathan tähän +rämäkhän. + +Fieandt lähetti Schönemanin partioineen nevaa kiertäen paukuttamaan +ryssien kylkipuolta. Mutta sinne keskelle rämettä, _Kokonsaarelle_, +luutnantti-parka keikahti. Sanotaan, että omat miehet rautanaulalla +selkään ampuen hänet menettivät. Häviön puolelle Fieandt-vainaja joutui +Kokkonevallakin. _Linspora_, koko Suomen joukkojen päämies, oli ottanut +ryssältä lahjoja ja sekoittanut ruutiin hiekkaa, niin etteivät kuulat +lentäneet juuri minnekään. Niinpä Fieandt ei Kokkonevallakaan voinut +kauan pitää puoliaan, kun kuulat enimmäkseen putoilivat vain välille +kantamatta ryssiin asti. Veteliä kohden ukko lähti painumaan. Mutta +matkalla hän sai apuväkeä, ja nyt ryssä vuorostaan rupesi astelemaan +selkä edellä niinkuin hänen tapansa tappelussa tavallisesti onkin. Ja +taas mentiin perävilkkaa läpi Kokkonevan, läpi Perhon ja Möttösen ja +Lintulahden aina _Karstulan kirkolle_ asti. Täällä järvien välissä, +kirkon seutuvilla tuli elokuun 21 päivänä kaikkein kovin temmellys. + +Oli kesäinen sunnuntai, kirkonkellot kumahtelivat, ja Karstulan kansa +oli juuri menossa Herran temppeliin, kun tuli tieto, että tappelu alkaa +heti. Kirkkokansa lähti pakoon soutaen järvelle Kirkkosaareen, ja +jumalanpalveluksen sijasta pantiin kirkon ympäristöillä toimeen +perkeleellinen pyhänvietto. Kirkonkellojen asemesta moukuivat tulta +syytävät tykit, ja kamalana saarnana papattivat kiväärit samalla +viheltäen kuoleman virttä. Venäläisen kanuunat ampuivat _Syrjämäeltä_, +Fieandtin tykit jymähtelivät _Höyläniemessä_, ja kiväärimiehiä paukutti +kaikkialla. Sitten ryssä raahasi tykkejään halki ruispeltojen _Muhosen +kalliolle_ ruveten sieltäkin pomahduttelemaan. Mutta Otto Henrikin +miehet tappelivat kuin suomalaiset ainakin. Jo venäläisten päämies +lähetti parisataa ryssää _Päällimen_ kautta ahdistelemaan Fieandtin +kylkipuolia. Mutta piippua poltteleva ukko komensi viisikymmentä +porilaista vastaan, ja siinä joukossa oli Karstulan saunamäkeläistenkin +ruotusotilas, _Kaini_, sekä hänen vierustoverinsa, Hartolan mies. Nämä +kohtasivat ryssän _Mustilaispurolla_, jossa syntyi sellainen rymäkkä, +että suomalaiset lopulta pistimillä söhiköiden lennättivät venäläisiä +edellään, niin että osa hätäännyksissään sotkeutui vetelään +_Nevasuohon_. Silloin ryssä lähetti vielä suuremman joukon _Humpin_ +kautta pyrkimään suomalaisten selkäpuolelle ja katkaisemaan Perhon +tien. Mutta Humpin Penjaami juoksutti tästä tiedon uhatuille, ja +silloin Fieandtin täytyi ruveta kiireesti peräytymään, ettei olisi +joutunut ryssän loukkuun. Yhtä mittaa tapellen Otto Henrikin väki +taivalsi takaperin Perhoa kohden. Kimingin kylässäkin vielä tuli kova +yhteenotto perässä painelevan ryssän kanssa. Siellä rymistettiin +ankarasti _Uiton sillalla_, ja saunamäkeläisten Kaini joutui vihollisen +käsiin ja vietiin sitten kauas Venäjälle. + +Monituhantisen ylivoiman edellä piippusuisen majurin täytyi marssittaa +miehensä jälleen läpi Lintulahden, Nopolan ja Möttöskylän, läpi Perhon +pitkän sydänmaan aina Veteliin asti. Näki Perho taaskin pakenevan +sataisen joukon pyssyineen, miekkoineen, tykkeineen ja kuormineen +vaeltavan pitkin valtatietään väsyneenä, haavoitettuna, ryysyisenä ja +pölyisenä. Ja Fieandt-vainajan joukko oli toistamiseen pakojalalla. +Koivukosken Erkki-äijä oli juuri tervahautaa polttamassa vainiolla, kun +pitkä, pitkä kujantäytinen surullinen jono marssi ohitse. Huusivat +pakotien vaeltajat tuhvalle: + +— Nyt on paras mennä niinkuin pakosalle... Me peräännymme. + +Ja koko Perho, samoin kuin muutkin erämaaseudut, jäi tykkänään +venäläisten valtaan. + +Tämä ryssävallan aika oli ankara. Jo heti sodan alussa, ennenkuin +ensimmäiset venäläiset paikkakunnalle ilmestyivätkään, vanha veriin +syöpynyt vaisto ajoi sydänmaan kansan pakopirteille. Ja ryssän tullessa +valtaan kohta miltei koko erämaa oli _kaiossa_, kuka milläkin +suunnalla, ja melkein kaikki talot olivat autioina. Tavarat, joita ei +voitu ottaa mukaan, kätkettiin, ja sitten koko joukoin mentiin ja +antauduttiin turvallisen metsän hoitoihin. Koivukosken tuhva peitti +tervatynnyrinsä murtoon, pikku tavaroitaan pisteli puulaatikkoon ja +hautasi peltoon ja sen jälkeen lähti perheineen hevoskopukkaa ja +lehmänkantturaa talutellen _Kontusenkankaan_ hautapirtille, penikulman +päähän pohjois-sydänmaille. Ja kahdeksan kappaa ohria oli hevosen +selässä niinkuin ruoan puolena. Pirtti-Jussi pisti ison Raamatun ja +pari posliini-astiaa vesikaivoon, kehän koloon ja pakeni eukkoineen ja +lapsineen Vehkalammen taakse Haapanevan _Pakosaareen_, jossa muitakin +paikkakunnan pakolaisia piileskeli. _Hookonan Kotasaaressa_ taas, pari +neljännestä pirttikoskelaisten pakopaikasta länteen, suuren vetelän +nevan keskellä, asusteli Hookonan väki sekä jylhästen sukukunta. +Linnasilla oli piilopirtti _Hoikanjärven_ korvessa, Kivikankaan kansa +oli kaiossa Ahvenlammin päässä, _Hautakankaalla_, ja Mehtä-Porasestakin +mentiin _Ukonpaon_ pirtille, parin virstan päähän Porasharjun vierille. +Soinin Keisalan väki piileskeli _Lehtipuron_ mäen takana, toiset +soinilaiset taas _Niskakankaalla_, ja Alajärven möksyläiset pakenivat +_Kurvihauvalle_. Mutta Korkeankankaan entinen Toppa-Kaisa, pikku tummu, +oli muistellut, kuinka hänen isänsä oli tarponut joukkoineen +puolitoista penikulmaa pohjoiseen _Pakokankaalle_, kantaen selässään +konttia, jossa hän, viisivuotias Kaisa-tytär, istua nökötti. + +Isoin joukoin metsäpirteillä asusteltiin. Saunakylän takana, +_Pakoaholla_, piileskeli Karstulan saunamäkeläisiä ja muita kaikkiaan +18 patakuntaa, Meriläisen äijä metsäseuran vanhimpana. Vanhat ihmiset, +akat ja lapset täällä parhaastaan häärivät, mutta miehet liikkuivat +missä milloinkin. Lehmät kävivät laitumella suuressa halmeaitauksessa, +ja kelloihin oli tukittu heiniä, ettei niiden kilinä ja kalina olisi +ilmoittanut piilopaikkaa. Vanhat akat silti kyllä väliin unohtivat ja +olivat itse huutaa piilonsa julki. Oli mukana rakkaat virsikirjat, ja +niitä tummut toisinaan haikeissa mielialoissaan veisata killittivät, +Näreahon akka kiskoen kaikkein kimakammin. Monta kertaa miesten täytyi +kieltää: + +— Älkää, akat, ällöttäkö! Ryssät kuulevat... ja tulevat. + +Hyvin ryssä saattoi kuullakin. Pakoaholle kuului Lintulahden tappelun +kamala meno ja pauke. Siunaillen siellä ja kauhusta vaieten seisottiin +ja tarkattiin, kun metsän takaa kuului yhtä päätä kiväärin ääni: +"nap-nap-nap... nap-nap-nap", ja taas tuon tuostakin kanuuna +jymähdytti joukkoon: "jump... jump... jump". Möksyläisten +Kurvihauvalle kuului kova pauke kahtaalta käsin: Karstulasta ja Ruonan +sillalta. + +On Pakoahon männiköstä vieläkin tavattu puihin sidottuja kytkysiä, +joissa lehmiä oli pidetty kiinni. Ja oli siellä ennen iso petäjä, johon +muuan pakolainen oli joutessaan puukolla leikannut: _Täsä on oltu +Wenäläisen paosa 1808_. + +Toisinaan rohkeat miehet hiipivät piilopirteiltä kyliin kurkkimaan, +mitä siellä venäläinen askaroi. Tämä saattoi kyllä olla vaarallinen +retki — kävijä voi joutua ryssien käsiin. Niinpä kerran Jylhän tura +lähti salasaunaltaan tarkastelemaan kotiaan mennen hamppupeltoon +piileskelemään, kun kuuli ryssien reuhaavan talossa. Venäläiset pitivät +pirtissä pahaa elämää särkien uunit ja ikkunat, kaapit ja kaikki. Sillä +he olivat talon aitasta löytäneet kauramattojaan, joita Fieandtin +avulla oli heiltä vallattu. Sattui pirtin pöydällä olemaan linnun +täkkäluu. Ryssä-päällikkö otti sen, kiikaroi sillä ja sanoi: + +— Mies on hamppumaassa. + +Tura-parka raahattiin esiin ja pakotettiin opastamaan ryssiä +piilopirtille, missä kylänväki karjoineen oleskeli. Äijä lähtikin ja +kahlautti miehiä kaikkein vetelimpiä nevoja pitkin kauas sydänmaille. +Tultiin viimein suuren suon saarelle, jossa oli paljon puolukoita. +Ryssät rupesivat niitä nälissään poimimaan ja syömään. Joutui siinä +pääryssä turan kanssa saaren reunapuoleen erilleen toisista. Siellä +Jylhän äijä paksulla pihlajaisella kepakollaan yhtäkkiä vetäisi +kumarruksissa olevaa ryssää niskaan, niin että tämä typertyi maahan. +Sitten tura potkaisi pakoon nevan selälle. Toiset kyllä yrittivät +perässä ja ampua paukuttivat, mutta metsän piiloon ukko pääsi. + +Lähtipä taas sitten Jylhän Matti, turan poika, vakoilemaan, vieläkö +venäläinen on talossa. Siellä ryssät vielä rähjäsivät. Lehmän he olivat +tappaneet ja parhaillaan mässäsivät lihojen ääressä. Olivat he +laittaneet lattiaan niinkuin häklänterän ja kihnuttivat siinä +lehmännahkaa säämiskäksi. Mutta kun säämiskämestarit äkkäsivät Matin, +lähti kaksi miestä ajamaan häntä kiinni. Matti laukkasi metsään, ryssät +perässä. Purokankaalla Jylhän poika äkkiä pyörähti päin ja ampui, niin +että toinen ajomies kupsahti kanervikkoon. Toinenkin siitä säikähti ja +kiireesti pinkaisi pakoon. + +Koivu-Jussikin hiipi pakopirtiltään kurkistelemaan metsäpiilosta, kun +ryssät juuri palasivat Kokkonevan tappelusta. Koivukosken riiheen he +kantoivat haavoittuneita ja riihen seinän vierustalle paiskasivat pari +kuollutta. Silloin kun toiset ryssät hoitelivat sairaita ja vainajia, +toiset jo pitivät aika remua, lauloivat ja soittelivat käsiharmonikkaa. +Ihmetellen Koivu-Jussi katseli menoa, saaden sitten pakopirtillä +muistella: + +— Niillä oli niinkuin isot virsikirjat käsissä, ja ne pani niin +korjasti. + +Mutta Koivukosken Erkki-tuhvan oli käydä huonosti. Ryssät ottivat ukon +kiinni ja pakottivat pienellä harmaalla hevosellaan vedättämään heidän +raskaita _ransporttejaan_. Kokkolaa kohden ajettiin monin miehin +ankarassa paimennossa. Mutta muutamassa levähdyspaikassa Koivu-tuhva +pani hevosensa talliin, jääden itsekin sinne yöksi. Hakorauta oli +tallissa, ja peräseinässä metsän puolella pieni sontaluukku. Äijä +telsosi ja jyrsi hakoraudalla ahtaan aukon isommaksi hirsi hirreltä, +niin että viimein sai siitä pienen Harmonsa kiskotuksi ulos. Sitten +tuhva hevosineen hölkkäsi kiireesti metsään sekä pitkin metsiä +kotiperille... Sanotaan kyllä, että ukon työskennellessä sontaluukun +timpermannina ryssien päämies oli tullut talliin, jolloin turan +hakorauta seinähirren sijasta oli kamahtanut hänen kalloonsa. Tallin +pehkuihin pääryssä oli jäänyt retkottamaan, mutta hänen raskas +hopearuplilla ahdettu laukkunsa oli lähtenyt vaeltamaan tuhvan ja +Harmon matkassa Perhoa kohden. Koivukoskella olikin sitten ollut pitkät +ajat hopearuplia jaella perinnöiksi tyttärillekin. + +Joutui näinä kamalina aikoina toinen jos toinenkin tekemisiin +venäläisten kanssa. Soinin Vakkurin isännän ryssät sitoivat käsistä +kattoon takkihirteen ja sytyttivät olkilyhteen alle palamaan, tiukaten +ukkoparalta rahoja. Karstulan Isosta-Saunamäestä ryssät ryöstivät +voipytyn, ja kun Kettu-Heikki lähti riistämään sitä takaisin, rosvot +pieksivät miehen, niin että hän kuoli. Kierä-Matti taas tappoi kasakan, +joka oli vienyt hänen lehmänsä, ja Rötkö-Ellu oli niin rohkea, että +sieppasi hevosen itse kasakalta. Kun ryssä heitti hevosensa tien +viereen, pistäytyen Humpin taloon, Ellu sattui paikalle, hyppäsi elukan +selkään ja laukotti tiehensä. Kasakka kyllä ryntäsi pihalle ja karjui: +"toit... toit!" mutta Ellu repi suitsia ja paukutti kantapäillään +konin kylkiä, niin että sen täytyi laukata vain eteenpäin. Syrjämäen +renki taas sieppasi kasakan sapelin ja sohaisi sillä hänet lävitse, kun +kasakka ahdisteli talon piikaväkeä. Mutta Niemen Marke-muori lähti +kymmenen sääksjärveläisen kanssa ryöstämään ryssän kuormastoa, ollen +miesten olalla kovat pyssyt ja Markella kontissaan pitkä terävä puukko. +Mutta kun sateessa piilukkojen sankkiruuti kastui, eikä ollut muuta +asetta kuin Marken suurpuukko, täytyi jättää ryssien muonavarasto +rauhaan. + +Kaikkein kamalimpaan yhteen ottoon vihavenäläisten kanssa joutui +Mehtä-Poraseen asettunut kulkuripoika, joka Perhon kirkolla yksinään +sai temmeltää koko ryssälaumaa vastaan. Ryöpsähti poika Porasen +metsistä nevojen takaa Koivukoskelle juuri, kun venäläiset olivat +vieneet Koivu-tuhvan ja Sahin äijän matkassaan ja tehneet muutakin +kurittomuutta. Lähti hän ajamaan ryssiä takaa ja tapasi kirkkomäellä +suuren roistojoukon. Metsien poika syöksyi heti villipetona kimppuun, +ja tuli hurja kärhäkkä, jossa kymmenen ryssää menetti henkensä, ja +raivostunut Porasen poikakin lopulta sortui verisenä ja revittynä +kellotapulin juurelle. Tuli sitten Mehtä-Porasen tura etsimään +kasvattiaan, tuli Porasen tytärkin, "veikkoaan" tiedustelemaan, ja +kirkkomaalta he hänet viimein löysivät valmiina. Tämä oli surullinen +löytö, metsän tyttärelle liiatenkin. Kerrotaan, että hän vielä vanhana +tummunakin saattoi joskus sanoa: + +— Mun oikean mieheni on ryssä tappanut. + +Ruma ryssä ennätti joka paikkaan, ja köyhä erämaalainen sai aina olla +varuillaan sekä metsissään että varsinkin kyläteille satuttuaan. Eivät +vanhat turapahasetkaan saaneet siivosti köpötellä asioillaan, eivätpä +saaneet edes ruokarauhaa, kun ryssä oikein rehenteli mailla. +Pakoretkillä ajelehtiva Lintulahden äijä hiipi köyhine jauhopusseineen +Koivukosken autioon taloon kaahaisten kiukaalle piiloon. Sattuipa monet +kovat kokenut Koivu-tuhva salakättä tulemaan kotiinsa. Kuului kiukaalta +kahinaa. + +— Kuka siellä? Koivukosken Erkki säikähtäen äsähti. + +Lintulahden nälkäinen tuttu turaparka sieltä vain kömpi pusseineen ja +ehdotti, että keitettäisiin hyvä mutti — jauhoja olisi pussissa juuri +sen verran, että kahden äijän mutin saisi. Eihän Koivu-tuhvakaan toki +ollut tätä vastaan, vaan nouti padan piilosta, ja vaarit saivat +muttikeiton tulelle... + +Mutta kun tuhvarukat siinä parhaillaan kiukaan luona häärivät ja +pistelivät puikolla höyryävää muttikattilaa ja nuoleskelivat makeata +muttipuikkoansa, kartano kahahti kasakoita täyteen. Ärjyen roistot +tulivat äijien keittopirttiin ja rupesivat tiukkaamaan, missä on talon +tavarat ja missä ryssiltä ryöstetyt jauhomatot. Kun peloissaan +vapisevat, änkyttävät äijäparat eivät sellaisista asioista tietäneet +mitään, venäläiset rupesivat heitä pieksämään. Koivu-tuhva ensin +vetäistiin pöytärahille vatsalleen ja kepit ojossa ryssät karjuivat: + +— Missä on tavarat? + +Silloin Koivu-äijä yhtäkkiä ponnahti pystyyn, survaisi ryssät syrjään +ja syöksähti pihalle, koppaili jokirantaan, kapsahti ruuheen ja meloa +riuhtoi yli joen. Kasakka kyllä laukkasi perässä, potkaisi +piikkinsäkin, mutta se töksähti ketoon. Lennätti kasakka vielä +nuorakoukkunsa joen ylitse, ja koukku tarttui tuhvan hurstiseen +selkämystään. Mutta vahva vaari tempaisi heittomiehen nurin ja meni ja +katosi metsän turviin. + +Joen taakse Koivu-tuhva sitten kuuli, kun kasakat pirtissä pieksivät +Lintu-äijää. Äijä valitti ja rukoili surkeasti, mutta kasakat vain +kiroilivat ja nauraa hohottivat. Ja vähän ajan kuluttua Koivu-Erkki sai +vielä kauhistuneempana katsella, kun Lintu-äijää vietiin kahden hevosen +väliin kalvosista sidottuna. Kovaa vauhtia kasakat ajoivat, niin että +nälkäisen äijäparan jalat vain silloin tällöin vähän maata hiippoivat. + +Eikä Lintulahden äijää sen koommin enää nähty. + + + + +LÄHIMMÄISIÄ + + +Suomenselän suurilla vierillä asui monenlaista raatajaa. Siellä +perholainen liikkui omalla hallaisella metsäperällään levittäen yhä +pientä pälveänsä, ja ympäristöillä metsien takana röykkäsi toisten +pitäjien raatajia. Kaikki olivat samanlaisia metsäperäläisiä, jotka +aikoinaan olivat saapuneet kuka mistäkin, etsineet pirttisijansa ja +ruvenneet ajamaan metsänlaitaa etemmäksi. Kaakossa metsätaipaleen +takana olivat Nopolan kylän _noposet_ sekä Saunamäen _saunakyläläiset_, +jotka niinkuin kaikki Karstulan kansa, olivat samoja _karstusia_. Idän +alla asuivat _kivijärviset_ ja samalla suunnalla, päivän nousun mailla, +möykkäsi monesti mainittu _kinnusten_ joukko. Pohjoisessa taas +harvalukuiset _lestiset_ koettivat pitää ihmisten kirjoissa Lestijärven +eli _Lestin_ köyhiä, karuja erämaita. _Halsuaiset_ liikuskelivat +päivänlaskulla Halsuan yksitoikkoisilla, matalilla nevamailla, ja +heidän rinnallaan, Perhonjoen varsilla, rehkivät _Vetelin_ rikkaat +entiset emäkirkkolaiset. Mutta linnunlennolla, lännen ja etelän +välimailla, Lappajärven ja Sääksjärven rantamilla, Maakuntaa kohden, +pitivät majaansa _vimpeiset_, Vimpelin ylpeät ihmiset, jotka kyllä +olivat tuttuja ja hyviä lähinaapureita. Etelässä erämaan takana oli +_alijärvisten_ asuinmaa, ja heidän takamaillaan oli _Soini, Lehtimäki +sekä Kuurtane_. Ja kaukana toisten takana idässä asustivat Pihtiputaan +_puttaiset_ ynnä _viitasaariset_, etelän puolessa Saarijärven +_saarikkaat_, sekä taas pohjoisen alla Reisjärven _reisikkäät_ ynnä +Toholammen maita raatava _Lampin_ kansa. _Kaustisenkylä_ ja _Alaveteli_ +sekä muut olivat kaupunkimatkoilla kyllä nähdyt. + +Vaikka kaikin oltiinkin samoja jumalanluomia korvenkolkuttajia ja +puhuttiin jokaisen ymmärrettävää ihmisenkieltä, niin sittenkin +metsientakaiset olivat jokainen joukko vähän niinkuin eri ihmissukua. +Karstuset olivat eri kansaa, kinnuset olivat eri kansaa, samoin Lestin, +Vimpelin ja Vetelin ynnä Halsuan ja Kaustisenkylän ihmiset olivat eri +sukua, ja niin myös perhoset olivat ihan omaa metsäkansaansa. Tämän +kyllä kuuli jo ihmisten puheestakin, sillä toiset haastoivat eri lailla +kuin toiset, muutamat varsin kummallisesti. Veteliläinen rääkkäsi kovin +ärrää, ja samoin halsuainen, sanoen karkeasti: "meirän ja teirän", kun +taas perhonen ja karstunen sipaisi sievästi: "meiän ja teiän". Oli +Perhon mies kuullut ja kauhistunut, kun Vetelin ukko sanoa päristi +pojalleen: + + "Pirä sinä, minä verän, + Verethän perä erellä". + +Kaustisenkyläläiset taas, samoin kuin Vetelin väki, puhuivat ja +vieläkin puhua sussuttavat ässän päälle, sanoen hassusti: "Kassoppas +messää!" kun sen sijaan oikeat ihmiset lausuvat: "Katohan mehtää!" +Eivät liioin lestisetkään osaa oikein puhua, vaan vääntävät pitkään +sekä käyttävät sanojaan samaan malliin kuin reisikkäät ja Lampin +kristikansa. "Misä? Täsä lajosa", on lestisen mielestä ihmisen puhetta, +vaikka muu metsäkansa sanoo: "Missä? Tässä laossa". Niin myös lestisen +tavara on "kepusa vuotehen alla", vaikka se onkin vain "kopassa sängyn +alla". Kinnunen ja kivijärveläinen — samoin Perhon kinnunen — sanoo +Keski-Suomen tapaan: "kot'puro, puukkon', kotova", kun taas perholainen +tietää puhuvansa ihmisten tavalla sanoessaan: "kotipuro, puukkoni, +kotua". Karstuset laskevat "haikua" silloin kun muut ihmiset puhuvat +"savusta", ja kun perholainen sievästi sanoo "mee!" niin jo karstunen +laukaisee leveästi kuin lammas: "mää!" Karstula onkin jo _linnanrajan_ +toisella puolella, niin että siellä kyllä sopii hyvin erilailla +laukoakin. + +Eikä paljon viisaampi ole vimpeliläinenkään, joka saattaa äyskäistä: +"Mää, ja mää noppee!" vaikkei tarvitsisi sanoa muuta kuin: "Mee pian!" +Mutta vimpeiset kuuluvat olevankin Savonmaasta Savonjokea myöten +saapuneen raatajakansan jälkipahnaa. Niinpä Vimpelin väki, vaikka asuu +vain metsän takana, puhuu hyvin erilailla kuin perholainen, samoin +alajärveläinen. Jo heti Peltokankaan maanselän ylitse mentyä muuttuu +puheenmalli. Vimpeliläinen sanoo saavia _korvoksi_, rintiä _hilaksi_ ja +tanhuaa _kujaksi_. Niityllä hän tekaisee _kuupanon_ silloin kun +perholainen pyörähdyttää _kuupan_, ja leikkuupellolla hän saa aikaan +_läpin ja kyylin_, vaikka Perhossa tehdään _nikuli ja kuhila_, vieläpä +puhuu _olkikuvosta_, mikä perhosen mielestä on _olkikerppu_. Kuullaan +Vimpelissä olevan myös _luomapuut, pirta, tiuhat ja vyyhti_, kun taas +Perhossa on _reivinpuut, kaije, kilit ja vihti_. On Vimpelin ihminen +niinkin merkillinen, että sanoo olevansa _pihalla_ silloin, kun on +_ulkona_, ja pirttiä hän nimittelee _saunaksi_ — vaikka kuuluu +rautalampelainen olevan niin sekaisin, että haukkuu tupaansa +_pirtiksi_. Sitten vielä vimpeinen melkein joka sanaansa vetää "vaan", +vaikka perhonen sanoo vain "het". Mutta kun vimpeisen akka menee +Lappajärvelle kauppailemaan _vällyjä_, palaa hän loimivillaisineen +sieltä kiukkuisena takaisin ja motkottaa: + +— Mitä kun Lappajärven pöllö haukkuu toisen uusia vällyjä +_nahkaasiksi_. + +Luonnostaankin eri seutujen ihmiset ovat niin erilaisia, että sen kyllä +kaikki tietävät. Keski-Suomeen, Hämettä ja Savonmaata kohden +painuttaessa kansa on melkein ylpeämpää kuin rantapuolen väki. +Saarijärven seuduilla outo kulkija ei tahdo enää saada yösijaa eikä +ruokaakaan, siellä kun on kansa köyhää ja ylpeätä. Rantaruotsalaiset +ovat kyllä kaikkein ylpeimpiä. Heidän taloihinsa ei juuri matkamiestä +lasketa. Alaveteliläinen helposti sanoo vain: "Ei mine anta!" Mutta kun +sama ruotsalainen saapuu ja yöpyy suomalaistaloon, niin hän tuo tupaan +hevosvärkkinsäkin. Ja hyväntahtoinen sydänmaalainen, ainakin perhonen, +sallii sen tapahtua. Perholaiset ovatkin hiljaista, hyvännahkaista ja +hyvänsopuista väkeä. Sen tietävät kaikki naapuritkin. Ja tietävät he +senkin, että perhoset ovat samalla hyvin yksituumaisia ja yksiväkisiä +sekä "kaikki yhtäänne päin kuin sianjalat". Mutta on myös tunnettu +Perhon suuri köyhyys. "Nälkä kuin Perhossa", oli ennen tuttu lausuma. +Ja kun veteliläinen tahtoi toiselle sanoa oikein hävyttömästi, hän +manasi: "Mene Perrhoon!" Halsuainen taas vällötti: "Mene Perhoon +lehmänsilmiä nuolemhan!" + +Niinkuin jokainen perukka piti omaa puhettaan kaikkein parhaimpana +suomenkielenä, niin myös oma kotiseutu, jossa pienestä pitäen oli +eletty ja kasvettu, oli jokaisen mielestä kaikkein parhain maanpaikka. +Omat köyhät nevamaansa olivat perhosen mielestä parhaita maita, samoin +kinnusista kaukainen metsäperukkansa oli hyvä perukka, niin myös +noposista Nopolansa. Vimpeinen oli tyytyväinen kaikkeen, mitä hänelle +oli annettu, ja soinilaisesta oli mäkimaansa paras asuinmaa, eikä +lestisen mielestä kenenkään tarvinnut moittia Lestin karuja +kangasmaita. Samoin myös jokainen piti omaa metsäkirkkoansa, missä +jo pienenä sikiönä oli saanut ihmetellen katsella kirkkaita +joulukynttilöitä, kaikkein kauneimpana Herran temppelinä, ja vain oman +metsäperän tavat ja menot olivat oikeita ihmisten tapoja ja menoja. Oma +kotiperä oli kullekin oma pieni isänmaa, jonka puolesta piti puhua ja +kiukkuisesti väittää vastaan, jos toiset sitä sortivat ja panettelivat. + +Sillä näilläkin perillä, niinkuin kaikkialla muuallakin hyvässä +Suomenmaassa, lähiseutulaiset — erittäinkin entisaikaan — sattuessaan +samoille sijoille tavallisesti häsähtivät yhteen hämmästellen toisiaan +väliin oikein pitäjän nimen ja kirkon kautta, joskus vielä kurkistaen +toisen vellikuppiinkin. Varsinkin kaupunkimatkoilla, kun monien +kirkkokuntien miehiä sattui samaan syöttöpaikkaan, syntyi sanakärhäkkä, +taikka taas, kun jouduttiin samalle pitkälle metsätaipaleelle, +lyhennettiin yksitoikkoista jutamista sanastelemalla, huudellen sopivia +sanoja sekä valittuja asioita kuormasta toiseen. Siinä saatiin monta +kertaa kuulla, mistä kukin oli kotoisin ja millä _koltilla_ mitäkin +kirkkokuntaa kunnioitettiin. _Vetelin vellimaha_ oli paras +sananpaukaus, jolla veteliläinen saatiin kiukusta kihisemään, kun taas +kivijärveläinen kimmastui kuullessaan maininnan, _Kivijärven +muikkumaha_, ja vielä enemmän, jos lisättiin, että Kivijärven +kirkonkelloilla soitetaan: "Muikkuja kuppiin... muikkuja kuppiin!" +Eikä Vimpelin mieskään tahtonut pysyä nahoissaan, jos häntä sanottiin +_vaan-pitäjäläiseksi_ tahi _Pyöreänkirkon_ mieheksi. Sääksjärveläinen +ihan tuhisi, kun toinen hänelle todisti: "Sinähän olet Pyöreänkirkon +pitäjästä, Pikkulinnun kylästä". Soinin _pitkänenä_ sai kuulla, kuinka +hän "kahtoo hollilta kuin Soinin poika morsiantaan", vaikka "Jumala ei +ole Soinia luonut muuta kuin sysien takia". Lehtimäkeläiset olivat +_varpukirkkoisia ja lampaanruokamäkeläisiä_, kuurtanelaiset +_tervakouria_, pylkönmäkeläiset _pihkaporilaisia_ ja multiaiset +vuohipukkeja kasvattavia _keltiäisiä_. Lappajärveläinen katseli hyvin +rumasti, kun toinen nenäänsä pidellen puhui _norsista_, Ullavan ukko +oli ihan tulla kimppuun, kun joku arveli jostakin: "Niinpä sill' on +nahka päällä, kuin Ullavan ahvenella", eikä ahneeksi sanottu Kaustisen +kyläläinen ollut suinkaan hyvillään kuullessaan: "Jos kaustinen itkee +hauvalla, niin se itkee sentähen, että kuollut pitää kuopata +nahkoineen". Halsuan _hopero_ kyräili kuin sonni kuullessaan +sanottavan: "Sotkeennuksissa kuin halsuaisten siiat", Toholammin +_kainuulaiset_ äyskähtelivät äkäisinä, kun heille heitettiin: "Jörisee +kuin Lampin akka kirkosa", ja kälviäläinen oli harmissaan, jos toiset +muistuttivat: "Teillähän on sonnillekin pietty rukouksia", eikä +reisjärveläinen ollut suinkaan iloinen, jos puhuttiin _montuksista_. +Lestin _kiikkutuppi_ rupesi jo kiivaammin heilumaan, vaikkei sanottu +muuta kuin: "Tasaa kiikkaa kuin lestisen tuppi". Lestin miehen +tuppihoito oli näet kiinnitetty kantimeensa niin hassusti, että se +kiikkui melkein tasallaan. Vielä myrkyllisempää oli muistuttaa lestisiä +heidän sukkelasta syöntitavastaan: vetää kala suupielestä toiseen, niin +että liha jää suuhun ja ruodot käteen, sekä taas nuolla voi leivältä, +niin että "lestinen meni leivän päälle". Alajärven _rajatuppia_ +yritettiin ilahduttaa pikku värssyllä: + + "Alijärven lukkarilla + oli kaksi morsianta: + toinen oli Pikku-Tilla, + toinen Apu-Manta". + +Koetettiin runoilla pihtiputaalaisillekin, vaikkei tahtonut syntyä +kunnon värssyä: + + "Nyt aivon minä laulella + noista puttaalaisista, + ne voinsa myövät + ja kiiskinsä syövät". + +Mutta kun käytiin Karstulan noposten ja Kivijärven kinnusten kimppuun, +niin oli sitä vaille, ettei tullut täysi tappelu. Karstuset +kokonaisuudessaan olivat _kopeksia_, mutta noposet olivat erittäin. He +olivat oikeita _ruhnikka-noposia_, jotka viljelivät _penkkivelliä_, ja +Nopolassa oli kuultu kukkojenkin laulavan vuoroa: "Kuinka teillä +voijaan? — Velan tuu-urvin!" Kinnuset taas olivat _Kinnulan +vasikoita_, jotka asuivat metsäperillään, mistä oli vain "kirvesheitto +helvettiin". Kesällä kinnuset hurstivaatteissaan ajaa köröttelivät +Lestin kirkolle ratsastaen poukkolavalla ukko edessä ja akka takana, ja +eväskontti selässä he taapersivat kirkkoonkin heittäen konttinsa +ovensuun penkkiin. Talvella kinnusten perukka paljain kauloin ajaa +kitkutti vitsaruomilla ja vitsasta väännetyillä savirikoilla vielä +silloinkin, kun muut jo ylpeilivät nahkaruomissa ja rautaisissa +savirikoissa. Niinpä metsäperän miehiä nimiteltiin _vihta-kinnusiksi_, +vieläpä joskus kunnioitettiin komealla laululla: + + "Kinnusen ruomat kitisee, + ja savirikot laulaa. + Kun ne menee markkinoille, + heill' on paljas kaula". + +Oli kaiveltu kinnusen piimäpyttyäkin ja huomattu, että + + "Pohjalta paranee kuin kinnusen piimä". + +Oli myöskin otettu selville, että + + "Kinnuset ja kiiskiset on Jumala viimeksi luonut + Ja pannut kiven pään sisään". + +Saivat noposet ja kinnuset kuulla kummempaakin, sellaisenkin juorun, +että + + "Viis Karstulan noposta saa yhellä silakanpäällä, + Ja kolmella noposella saa viis Kivijärven kinnusta". + +Taikka heitettiin heille tarkka laskelma: + +"Kun Nopolasta ottaa emännän, saa sen silakan päällä. Kun se kuolee ja +sen vie Kinnulaan, saa kaksi kinnusta. Kun kinnunen kuolee, niin saa +sillä Puttaalta akan ja vuohen. Akka elää vuohen maijolla, ja vuohi +akan tuotteilla, eikä miehen tarvihte elättää kumpaakaan". + +Ja sitten vielä kaiken lopuksi lennätettiin vanha sukuluettelo, johon +oli valittu joka kirkkokunnan merkillisimmät: + + "Kivijärven kinnuset, + Saarijärven hänniset, + Karstulan noposet, + Perhon jylhäset, + Oinoskylän rupiset + pittäis panna yhteen nuoraan + ja heittää järveen". + +Saattoipa tästä jo, saattoipa hyvinkin moni pahansisuinen +metsäperäläinen poukkia tasakäpälässä ja äyskähtää: + +"Min' oonkin niitä pirullisia vihta-kinnusia!" + +Sai toki köyhä Perhokin näissä hammasteluissa kuulla tapansa ja +tekonsa. "Kyyti Perhosta, vaan ei ruokaa", oli monesti kuultu +piikkisana, samoin kuin sekin, että "On kallellaan kuin Perhon poika +reen perässä", sekä: "Muuttelee taivaasta toiseen kuin Perhon pojan +jumala". Eihän totta ollut, mutta totena perhosille viskattiin, että +heidän tapulissaan soitetaan _pukinsarvella_, koska kirkonkello on +viety siemenviljan pantiksi rikkaaseen Veteliin. Vällöttivät veteliset +perhosista sellaistakin, että he Kokkolan matkalla, Kainuun +syöttöpaikassa, kaikki ruokkivat hevosensa samalla heinätukolla, +siirtäen sitä vain vuorottain hevoselta hevoselle. Vimpelin hyvät taas +vaivasivat perholaisia heidän olikirehun ajollaan. Perhos-rukat näet +aina kevättalvella pitkin jonoin vedättivät Vimpelistä ja Vimpelin +takaa karjalleen olkia, niin että koko tie oli rehun vahassa. Sitä +myöten vimpeinen sanoi kyllä osaavansa Perhoon vaikka pimeässäkin. Ei +tarvinnut muuta kuin pistää tuli Jokisillan päähän ja sitten lähteä +astelemaan sen perässä pitkin tietä. Mutta osasi pieni perhonen +puolestaan vastata. Liukonkylän pitkäkaulainen Mäki-Matti kysyi +isonenäiseltä Vimpelin mieheltä, joka pilkkasi, että perhonen tarvitsee +pitkän kaulansa voidakseen olkikuormansa takaa kurkistella +vastaantulijoita: + +— Tiijätkös sinä, minkätähen Vimpelissä on pyöreä kirkko? + +— Ka, en tiijä, vimpeinen sanoi. + +— Se on sentähen, kun vimpeisillä on niin iso nenä. Ei ne pääsisi +kirkossaan kääntymäänkään, jos ei se olisi pyöreä. + +Sanoi sama Mäki-Matti lyhytkaulaiselle Kivijärven miehelle, kun tämä +pilkkasi perhosen pitkää kaulaa: + +— Kivijärviset kyllä tarvihtee lyhyen kaulan, kun ne juo karvasta +muikun suolavettä, että se menisi pian alas. + +Lähipitäjäläiset näin toisiaan toisinaan kohtelivat. Mutta saman +kristillisen seurakunnan eri perukatkin saattoivat keskenään joskus +kinastella ja moitiskella naapurikyläänsä. Hyvänsopuiset ja +yksituumaiset perhosetkin olivat niin ihkoviisaita, että keksivät +pikkuisia költtejä lähikylilleen taikka sorvasivat toistensa asioista +juttuja sekä värssyjä. Toimekkaat jylhäset olivat _jälttä-jylhäsiä_ ja +_terva-jylhäsiä_, joilla oli, niinkuin tiedettiin, "Puukko Jylhässä +leivänsärvin". Tiedettiin myös sekin, että "Jylhäset ovat sitä sorttia, +että ne kuolevat, ennenkuin kituvat". Sanottiin myös liukkosille vanha +juttu: "Mikä Liukon laukusta leivän vei, kun eilen oli viis ja nyt on +kuus", sanottiinpa toinenkin: "Kuka Liukon laukun löytää, se saa sen +pittää". Pölkkiset olivat _keltiäisiä ja tamppikauloja_. Möttöstä +nimiteltiin _Perhon peräporstuaksi_, ja möttöset puolestaan lauloivat +Mäkikylän Korkeankankaan miehille: + + "Repsua viijään, Repsua viijään, + Repsua viijään saunaan, + Välimäen Kaisa taluttaa, + ja Myrkky-tummu laulaa. + + Tuuvittele sinä, Kissanaama, + Myrkky-tummun lasta, + niin kauan kuin on Myrkky-tummu + myrkkyä kauppaamassa". + +Ja korkeille vasamäkeläisille piti antaa komea värssy: + + "Kettu se jätti riihen taakse + sen vanhan tamman kieltä, + silloinpa Vasamäessä keitettihin + vankan rokan lientä". + +Lennätettiin joskus rajan takakyliinkin joku piikki. Pölkkisille +hoilautettiin: + + "Hotoo, pölkyn pojat, + Isot rikkaat ja hämäläisten varkaat!" + +Saunamäkeläisille taas laulettiin: + + "Kaks' on miestä Saunakylällä: + Karhi-Tippo ja Sauna-Mikko, + toinen niistä on renki. + Mikko niistä on riskimpi, + mutta Tiposs' on kovemmas henki". + +Mutta kun perhonen lähti ajamaan vanhaa valtatietään Keski-Suomeen +päin, niin pitkin matkaa oli tien varrella vanhoja taloja, joista +jokaisesta oli jotakin merkillistä muistettavaa. Näki hän ja kuuli +matkallaan kivisistä pelloista, persoista tummuista ja puupelleistä +ynnä mustapintaisista ukoista, kuuli haasteltavan huonoista +ränkkämyllyistä ja sarkatampeista, herrain käyntipaikoista, äveriäistä +äijistä ja pettupesistä sekä norsien syöjistä taloista ynnä muista +kummista. Perhonen pani asiat mieleensä, jotta sitten kotikylillään +muistaisi muillekin saarnata. Ja hän muisti pitkän luvun: + + "Kiviahoss' on kivet kovat, + Rajalassa rajat omat, + Kalamiehessä emäntä perso, + Hokkasenahoss' on ovet auki, + Kukko-Heikillä puupelti, + Ruisaholl' on miesten lukko, + Iisakill' on musta ukko, + Sepällä vain norsia syyään, + Jokelan akall' on ränkkämylly, + Järvenpääss' on ikkunat veheriäiset, + Tampparilla tampit hyppää, + Lintulahesta herrat tykkää, + Mäntyniemellä kunnon ukko, + Lautakankaalla poikain pesä, + Leppälässä vävynpaikka, + Oikarilla ohria myyään, + Aijälässä petäistä syyään". + + + + +SAVOLAISIA JA MAAKUNNAN MIEHIÄ + + +Etäisillä yliperillä saatiin kyllä tutustua kaukaisempiinkin +ihmissukuihin kuin lähipitäjäläisiin, joiden kanssa kaupunkimatkoilla +kinasteltiin. Metsäperän kautta vaelsi valtateitä, joita myöten +sydänmaalaiset ajoivat merenrannan kaupunkeihin asioilleen. Varsinkin +Perhon jokivarren tie, joka ohjasi Kokkolan vanhaan kauppapaikkaan, oli +vahva ja paljon käytetty erämaan keino. Se veti matkamiestä merimaita +kohden Keski-Suomesta ja Savonmaasta, jopa aina Karjalasta asti. Tämän +tien ohjissa suuri ja kaukainen _ylimaa_ joka talvi juti alas meren +rannalle ja sitten taas palasi syville kotiperilleen. + +Pitkin talvea oli valtatiellä vaeltajaa. Itäpuolen metsistä lappoi +matkantekijää melkein myötäänsä. Vitsaruomat ja vitsaiset savirikot +vain kitisivät ja natisivat, ja rekien ratina sekä kulkusten helinä +kuului maantieltä, kun huurteinen joukko höyryten mennä kihnutti +ohitse. _Kivijärveläiset, Viitasaaren_ miehet ja _saarikkaat_ ynnä +_karstuset ja Humpin_ kyläläiset ajoivat syksytalvin meren rantaan +laivapuita, joskus niin mahdottomia mastojakin, että kahdeksan, jopa +kaksitoistakin hevosta piti olla niitä kiskomassa. Tulivat +_hämäläisetkin_ etelästä Keski-Suomen takaa ja vedättivät rantamaihin +pellavia, jyviä ja viinaa, tulivat myös _viipurilaiset_ ajaen aina +Pietarista asti, ja heidän kuormissaan oli jauhoja, ryyniä, +vaatetavaraa ja ryssänlehtimattoja. Lyhyttä suomea he haastoivat, +eivätkä tavallisesti myyneet tavaraansa muille kuin vasta Kokkolan +kauppamiehille. + +Mutta kevättalvella, jo ennen kevätmariaa, vanhat, kuulut _savolaiset_ +olivat liikkeellä. He tulivat kaukaa sydänmaistaan, Kuopion takaakin, +aina Rautalammelta, Kangasniemeltä ja Pieksämäeltä asti, ja samaan +savolaisten lukuun joutuivat vielä laukaalaiset ja viitasaarisetkin. +Nämä matkamiehet vaelsivat kaikkein suurimmin joukoin ja olivat, koska +heidän aikansa tuli, kaikkein ahkerimmin taipaleella. Samaa ikivanhaa +valtatietä hekin ajaa kihnuttivat. Idän ja kaakon alta, Keski-Suomen +mutkaisilta mäkiteiltä he laskeutuivat Karstulaan Kokkolan tielle, +jonka varrella, karstusten mailla, oli vanhoja taloja, sellaisia kuin + + "Ilola, Herala, + Karhila, Kantola, + Kolkanlaks + ja Matias Lintulaks". + +_Lintulahti_ oli maantien matkamiesten vanha syöttöpaikka. Taloon tulla +karskuteltiin jäätä pitkin, lahden poikki, syötiin ja syötettiin +hevosia, ja sitten lähdettiin painumaan Perhoa kohden kautta kuulun +_Nopolan_ ja vanhan _Kalapappilan_, mihin muinaisina aikoina muuan +papinkoulun käynyt, pilalle mennyt papinpoika oli asettunut +kalamieheksi ja tehnyt mökin. Päästiin siitä Perhon peräporstuaan, +_Möttöseen_, ajettiin _Torkin_ pihalle kaikille tutun luhtiportin +lävitse, jonka kautta, nevalta nevalle kulkien, "tie meni Laukaaseen". +Torkki oli myöskin vanha syöttöpaikka, mutta toiset matkamiehet +kannustivat vain läpi portin ja pihamaan ja levähtivät vasta +_Koivukoskella_ taikka jutivat siitäkin edelleen _Lukkarinmäen_ ohitse +ja _Kortessuon_ ylitse pysähtyen _Sahille_. Kävi matka siitä pitkin +jokivartta alaskäsin, ajoi Ukskosken _Luikussa_ yli joen, ja +Ukskoskella oli taas joidenkuiden ukkojen syöttöpaikka, joko +_Ukskosken_ talossa taikka _Riihimäellä_. Mutta putosi Luikun niityille +kerran savonukon töppönen, löysi perhonen sen ja risti heinämaansa +_Töppöseksi_. Vieläkin sama niitty pysyy Töppösenä, ja niityllä on yhä +pahoja heinämättäitä, jotka monesti tahtovat kiireisiltä heinämiehiltä +jäädä keritsemättä nököttämään kuin savolaisukkojen kuormat, niin että +isännän pitää huomauttaa: + +— Jopa pojan lakeuksilla on taas savolaisia. + +Ukskoskelta vahva tien uoma veti aivan nevoja pitkin alaskäsin. Tämä, +vanhojen _savolaisten viinatien_ entinen ura, näkyy nevoilla vieläkin. +Ajettiin halki suuren _Uksnevan_ ja poikki Vimpelin talvitien suurelle +_Oravanevalle_, sitten laajalle Haukkanevalle. Täältä uoma ujutteli +_Suolasalmen rahikkoon_, mihin kerran savonukon suolasäkki oli +remahtanut, ja sitten suosalmia ja monia nevoja myöten _Haukkaan_. +Tämäkin oli vanha kortteeritalo niin mennen kuin tullenkin. Olikin aika +jo vähän levähtää, kun oli monet isot ja pahat nevat ajaa rähjätty. +Hyvän talon pihaan päästyään ja ennätettyään lämpöisen takkatulen +ääreen hautomaan kohmettuneita jäseniään savonäijät kylmettynein +naamoin ja hyytynein leuoin väkättivät: + +— Jo jo matka on kohta perillä, kun piästiin Haukkaan... ei ole ennee +jälellä kun monjaita meren raksiloita. + +Vaikka taivalta oli meren rantaan vielä kymmenen pitkää penikulmaa. + +Näitä kymmenen penikulman "moniaita raksiloita" savolaiset taas +lähtivät jutamaan ajaen vain nevoja, metsiä ja jokivarsia _Haukilahden, +Pulkkilan ja Räyringin_ kautta ja nousten maantielle vasta Vetelin +_Tunkkarissa_. Täällä olikin toinen kova kohta, pahempi Ukskosken- ja +Haukannevoja. _Tunkkarintörmä_ oli kaikkien valtatien matkamiesten +"vaarheellisin" paikka. Siinä näet mutkaa heittäen piti raskain kuormin +mennä riepottaa alas joen sillalle, ja vielä mutkan pohjissa, juuri +sillalle yritettäessä oli oikealla _Tunkkarinluoman_ kamala kuilu, +johon valtoihinsa päässyt kuorma saattoi helposti kierähtää. +_Vihtakytkynen_ reenjalakseen puupalikalla sonnustettuna savolainen +sitä laskea kahnusti ja ohitse päästyään helpotuksesta huoahtaen sanoi: + +— Nyt siitä on piästynnä, mittee koko matkan on pelätty. + +Eikä tämän jälkeen enää peloittavia paikkoja ollut, vain tasaisia ja +hyviä maita Kokkolaan asti. + +Pitkillä omalaatuisilla _lohnareillään_ savonmiehet matkasivat. +Laudasta oli lyöty leveä, korkeahko perä, ja laudasta oli laitettu +laidat parraspuiden ja kylkikaarien varaan, lautainen oli matala +nenäkin, ja koko ajoneuvo oli tavallisesti maalattu punaiseksi. +Savonmaan raskaita halmerukiita oli reessä viemätavarana kaupungin +porvareille, oli myös miehen iso eväsvakka sekä hevosta varten monia +heinäsäkkejä — joita kyllä pitkin matkaa piti heittää syöttötaloihin +paluuta varten —, oli vielä hyvä _lekkeri_ kirkasta, kotikeittoista +Savon viinaa. Eväitä oli matkamiesten reessä ja vakassa niin vahvasti, +että olisi riittänyt, vaikka miehet olisivat olleet matkalla +koko kevättalven. Oli komeita, lihavia kalakukkoja, rasvaisia +läskikukkojakin sekä kokonaisia sianreisiä ja paksuja ruokaisia leipiä. +Syöttötaloista ukot ostivat piimää särpimekseen, saaden kopeekalla +kokonaisen _toopin_ täyden. Oli äijillä myös valtava _kessupussi_ ja +kimppu _karvakengän koipia_, joita he antoivat piimätuopin korvaukseksi +taikka myivät niitä rahasta. Rautalampelaisilla oli matkassaan vieraan +varalle vielä lihaa ja kauranryynejä. Haukalla viivähtävät savolaiset +toivat useasti mukanaan vinkuvan sianporsaan taloon piimänhinnaksi. +Pimeältä pihalta he jo huutelivat emännälle: + +— Nyt on meillä tuas porsas! Onko sulla piimee? + +Kokkolaan ylimaiden matkamiehet painuivat, ja sitten taas jonkun päivän +perästä palasivat, kuormat täytettyinä _suolalla ja rautatavaralla_. +Sillä suola ja rauta olivat entisten savonmiesten suuria +tarvetavaroita, joita heidän piti joka talvi meren rantakaupungista +vedättää kotimaahansa. + +Samoja taipaleita ja samoja taloja myöten paluumatkakin tapahtui. Ja +yhtä hyvin otettiin savonmiehet taloissa vastaan sekä mennen että +tullen, vaikka väliin ahtautui kartanoon niin paljon kulkijaa, ettei +tahtonut olla tilaakaan. Mutta kun toinen joukko painui taipaleelle +toisen saapuessa, tultiin sentään toimeen. Koivukoskella monesti +tapahtui, että kun toiset juuri lähtivät ajamaan, niin jo toinen joukko +posahti pihalle. Kymmenkuntakin hevoskuormaa saattoi jutaa samassa +jonossa, jopa joskus nähtiin tietä vaeltavan 40-50-kuormaisen matkueen. +Hiljalleen se mennä kahnusti pitkin talvista tietä ja valkoista nevaa, +mäkipaikoissa ratkoen aukkoja pitkään riviin ja taas tasaisilla mailla +vetäen niitä tukkoon. Oli joukossa ääntä, reen ratinaa, kulkusen +kalkutusta ja matkamiesten melua. Kun semmoinen lumisen erämaan +huurteinen matkajono höyrysi pihaan, niin ahtaus tuli isoonkin taloon. + +— Onkohan nuokin yötä tässä? talonväki saattoi itsekseen arvella. + +Saattoivat miehet hyvinkin rähjätä talossa yötä myöten, ja sitten taas +lähteä taipaleelle. Ei talo siitä maksua vaatinut, eikä liioin +tarjottukaan. Hevossontaa ja heinärehua kartano täyteen sekä ruskeiksi +sohitut lumikentät matkue jätti maksukseen ynnä jonkun kopeekkaisen +piimänhinnaksi. + +Hyvin kyllä taloissa sovittiin. Savolaiset tarjosivat viinaa ja +kalakukkoa ainakin isännälle ja väliin emännällekin. Kellokoskella kävi +joskus niin ylpeitä Savon isäntiä, että nostivat viinalekkerin pöydälle +ja asettivat vielä napun viereen, jotta sai nakata naukun, kuka vain +halusi. Kohtelivat hyvät talotkin puolestaan hyvin savolaisia. +Koivukoskella, jossa itse keitettiin viinaa, hyviteltiin savonmiehiä +kunnollisella ryypyllä, ja Riihimäellä, joka oli touhuun tuleva talo, +keitettiin matkamiesten kulkuaikana aina kaksi illallista, toinen +kotiväelle, toinen kulkijaimia varten. Mutta kun savolaiset kerran +yöllä tulivat ja levähtivät talossa ja koiruuksissaan köyttivät +Riihimäen Sokean-tuhvan penkinjalkaan kiinni ja lähtivät tiehensä, niin +tuhva herättyään suuttui niin ankarasti, ettei enää kertaakaan laskenut +Savonmaan miehiä kartanoonsa. + +Olikin savolaisten pitkässä jonossa miestä monenlaista, oikeata +matkantekijää ja myös oikeata Savon hyväkästä, jonka liikkuvia leukoja +ei pitkien nevojen pakkanenkaan pystynyt kohmetuttamaan. Pohjanmaan +pitkäpiimä lipui kyllä heidän kurkustaan alas, mutta he saattoivat +samalla kumminkin irvistellä: + +— On niin venyvee piimee, että suap' kiertee kolome kertoo pettään +ympär'... ja aena vuan sitä piisoo. + +Ilveillen samat hyväkkäät juoksivat Vetelin Lammasojan taloon kysymään: + +— Mittee tiällä piimäkyynnärästä pittää maksoo? + +Mutta juuri tynnyrinvannetta vääntävä pohjanmies, talon isäntämies, +vetäisi vanteellaan piimänostajaa selkään ja sanoi: + +— Täs' on yks' kyynnärä aluksi! + +Savolaiset näet kotiperillään itse söivät kamalaa hötelöä, +_kolkkupiimää_, jossa oli niin kovia ja paksuja kokkareita, että +vasaralla piti särkeä, ja tarvittiinkin savolaisen laaja kurkku, +ennenkuin sai piimän menemään alas. + +Eiväthän Savosta tulleet maantien matkamiehet kaikki tainneet olla +aivan täysipäisiäkään, ainakaan Pohjanmaan miehen mielestä. Näkihän sen +jo ja arvasi heidän monista edesottamisistaan. Sillä mitä miehenjärkeä +oli tehdä niinkin kuin muuan Savon ukko, joka sattuessaan myötämäessä +nukahtamaan päivitteli: + +— Voe, voe, ko män' hyvä mäk'huelu hukkaan. + +Ja ukko pyörähdytti hevosensa ja kuormansa ympäri, ajaa kiikersi +mäelle, pyörähdytti taas hevosensa ja kuormansa ja otti hyvän +"mäk'huelun". + +Eikä liene Kotilainenkaan ollut kaikkein viisaimpia, vaikka olikin +suuri Savon isäntä ja vankan viljakuorman kanssa ajoi isosti Kokkolan +Kyntseenille. Kaksitoista hyvää ryyppyä toisensa perään äijä +kaupantekiäisiksi nakkasi naamaansa, ennenkuin ymmärsi kieltää ja +tolkata: + +— Riittee jo... mittee tuon hyvän paljouvesta. + +Mitä lienevät savonukot omissa metsäperien kirkoissaan pudotelleet +suntion kukkaroon, mutta eivät he ainakaan Kokkolan kirkossa +rahattominakaan joutuneet pulaan, kun suntio haaviaan ojenteli +heillekin. + +— Mittee myö, Pekka, pannaan Pyhän Herran läkkituoppiin? toinen +kysähti. + +— Ka, pannaan myö puolikas hyvvee hiilikkoo, toinen sanoi. Ja ukot +pudottivat suntion pussiin puolikkaan hiilillä kypsennettyä +eväsrieskaansa. + +Tolloina pitämiään savolaisia Kokkolan kurilliset puotipojat yrittivät +joskus hiukan narrata. Keksi muuan ihkoviisas saavinpohjasta ison +jääkiekon, kieritteli sitä hiekassa ja lahjoitti savonukolle komeana +tahkona kaupantekiäisiksi. Kiitteli ja kosteli ukko, kumarteli ja +kantoi kuormaansa, veipä sen vielä yöpaikassa päänsä alle, ettei vieras +väki varastaisi. Mutta kun mies herättyään löysi hyvän lahjansa sijalta +vain ison vesilammikon ja pienen jääpalasen, jo hän kiukkuisena kirosi. +Kun ukko uudelleen meni Kokkolaan, hän vei puotipojalle tuliaisiksi +komean savolaisen kalakukon, jonka sisuskaluksi oli nutistettu vanha +kissa. + +Näinpä savolaisetkin osasivat puolestaan, ja pitivät hekin itseään +viisaampina pohjanmiehiä. Mutta panivat Pohjan ja Savon miehet +Kokkolassa kerran koetuksen, jopa oikein vetoa lyöden, kummatko heistä +ovat viisaampia ja täysipäisempiä. Matti-tura, Vetelin mies, valittiin +pohjalaisten parhaaksi, ja savolaiset ottivat suurimmaksi älyniekakseen +viitasaarelaisen. Ja miehet saivat sanastella sekä soittaa suutaan niin +rumasti kuin osasivat, mutta suuttua ei saanut menettämättä vetoa. +Kauan, kauan miehet repivät leukojansa, eikä voitu moittia, sillä hyvä +oli kumpainenkin. Jos toinen osasi repäistä ruman reiän, niin kyllä +toinen siihen heti paiskasi hyvän paikan. Sanoi Vetelin Matti viimein: + +— Klapurin porstuassa näin syksyllä savolaisen. Se lakki kourassa +pukkaili ison peilin eressä, pukkaili, pukkaili ja hoki: "Terveisiä +vuan ukolle kuappiin mualta... terveisiä vuan ukolle kuappiin +mualta..." — Ethän se vain ollut sinä? + +Viitasaarelainen hyppäsi nyrkki pystyssä seisomaan ja kirosi: + +— Älä, perkele, valehtele! + +Savolaiset hävisivät ja saivat maksaa vetoviinat. Ja näin tuli +todistetuksi, että pohjalaiset ovat viisaampia kuin savolaiset. + +Saapui tänne yliperille matkamiestä monesti lännen puolestakin. Tuli +merimaista asti tienkävijää. Pietarsaaren _öijäläiset_ ajoivat talvisin +kymmenine silakkakuormineen Jyväskylän markkinoille. Hapanneiden, +haisevien silakkain kyytimiehiä öijäläiset olivat, ja kun he tulivat +taloon levähtämään, niin koko kartano lemahti öijänmiehille, niin että +talon pikku vesankin piti lattiata taapertaessaan päivitellä: + +— Hyi, hyi, mikä tättä haitee? + +Kävivät samat pietarsaarelaiset myös ajamassa laivapuita Suomenselän +suurista metsistä, ja muutkin rantaruotsalaiset samassa joukossa, +ähtäväläiset aina Soinista asti. Ja ruotsalaiset häärivät metsäperien +taloissa kuin "villi-ihmiset". Hevosvaljaansa he kysymättä toivat +ovipielen suitsinaulaan, jäiset ämpäriromiskonsakin patakoukkuun +sulamaan, ja muutenkin he olivat melkein kuin talon isäntiä. Hyvät +sydänmaalaiset koettivat heitäkin sietää, vaikka Koivu-tuhva kerran +suuttui ja kapisti öijänmiehet kartanolle. + +Eivätkä rantaruotsalaiset omissa asioissaankaan osanneet oikein +ihmisiksi menetellä. Kun he kesällä ajella kolkuttivat puukärryillään, +niin huono eväsarkku oli asetettu kovimmin paukkuvaan peräpuoleen ja +suolasäkki pantu etulavalle, vaikka ymmärtävät ihmiset tekevät +päinvastoin. + +Mutta kun _maakuntalaisia_ ilmestyi perämaille, niin jo taas nähtiin +eri miehiä. He tulivat kaukaa _Maakunnasta_, Härmästä, Kauhavalta, +Lapualta, Ylistarosta ja aina Kyrön mailta. Ja Maakunnan heillä oli +tavaraakin kuormissaan: sonnalla ruokittujen savipohjaisten peltojen +raskaita rukiita viisin, kuusin tynnyrein, valmiiksi säkkeihin +mitattuina. Pitkin kyliä kaikissa metsäperän karuissa pitäjissä, +Soinia, Perhoa ja Lestiä sekä maanselän takavieriä myöten ukot ajella +kahnustelivat, milloin istuen kuormallaan, milloin taas kävellä +tohmertaen kuormansa perässä, ja käyden talo talolta kysäisemässä: + +— Eikö taloos olla rukihia vailla? + +Kummia paappoja nämä viljakuormien isot isännät olivat, ja kummat +olivat heidän rekensäkin. Ne olivat kovin rumia jukorekileukkanoita, +matalanenäisiä ja matalakaplaisia sekä jalaksiltaan soukempia kuin +oikeiden ihmisten ajopelit. Mutta paksut raudat vain olivat jalaksien +alla ja aisat kaukana jalaksissa kiinni. Jo reestä tulija heti +tunnettiin ja sanottiin: + +— Jo taas maakuntalaisia tulee! + +Eikä ollut reen isäntäkään, Pakan Heiska, Untamalan Iisakki, Hölsöölän +Juha taikka joku muu Masa, suinkaan niinkuin tavallisen ihmisen +näköinen. Mies oli ruma niinkuin hänen moitittu rekensäkin, pitkä ja +musta. Koirannahkainen lakkireuhka oli tumman tasatukan peittona, +tummanharmaa, lyhyt, kaulukseton takki oli päällä ja jaloissa +merkilliset housut, joiden etulahvi oli kuin pikkupoikain takapelti ja +isoilla messinkinapeilla ylänurkista kiinni. Sellaisia vehkeitä ei enää +aikoihinkaan oltu nähty, ei savolaisilla eikä edes öijäläisillä. Ja +kaikkein kurillisimmat olivat miesten nenättömät karvakengät, jotka oli +nahkanauhoilla kuraistu nilkkoihin kiinni. Ja kun Maakunnan mies +läväytti suunsa ja puhui, niin metsäperäläistä melkein peloitti ja +nauratti. Karkeasti ärräänsä karhoten tämä pitkään vääntäen päästi +sanan ja sanan. Eivätkä miehen _kettaiset_ eväätkään yliperäläisistä, +jotka olivat ilmaiseksi herkutelleet persojen savolaisten rasvasilla +kalakukoilla, olleet kovin ilahduttavia: matkavakassa oli vain voita, +leipää ja silakkaa. + +Mutta näiden, kettaisia eväitä möykyttävien, koirannahka-lakkisten +Maakunnan miesten matkassa ei kumminkaan nälkä vaeltanut. Päinvastoin. +Heidän rumista rekileukkanoistaan valui nälkäiselle nevamaiden kansalle +ruokaisaa ruista niin monta säkkiä kuin he vain jaksoivat ostaa. Eikä +kalliiden aikojen viljatynnyri tyhjyyttään kopisevaan aitanlaariin +karistettuna maksanut enempää kuin 23-25 markkaa taikka vähitellen +kaupiteltuna markan kappa. + +Toisinaan Maakunnan miehet ajelivat olkikuormineen yliperien +kevättalvisia teitä pitkin. Kauhavalaiset ennättivät rehuineen aina +Soiniin asti, ja neljä, viisi markkaa maksoi _mitta_, johon mahtui +parikymmentä Kauhavan _lyhyrestä_. Tuli ylimaihin asukkaiksikin +muutamia maakuntalaisia. Muuan Härmän mies sattui Soinin mäkikylille +Pyhäjoelta tulleen Parviaisen naapuriksi. Ja Härmän ukko huuteli joskus +naapurilleen: + +— Pyhäjojen Parvijaaset tulukaa Härmän Mäntylääsiä kattomhan! + +Toinen Härmän mies, Reipsaaren Juha, pohjaksui Perhon nevoille +möykäten siellä mökin toisensa perästä, tehden talonkin tapaisen +Haukkakankaalle, Maanselkään. Oudonnäköinen Juha oli, ja outoa oli +hänen puheensakin, kun hän lateli "ruumaasista" ja "kuvaasista" ja +kehuskeli: + +— Mull' on isoot käret ja jalaat, mutta muutoon min' oon nättyynen +miäs. + +Ja siitä sanottiinkin tätä Maakunnan miestä aivan vain _Nättyseksi_. + +Tulla rähjäsi Perhon perille kerran oikein kaukaisia maakuntalaisia. +Kirkkoherra Leideniuksen jälkiä seuraten ja kehoitusta noudattaen +Kurikan takamaalaisia saapui tänne, asettuen suurien nevojen +laitamille, Kokkonevan ja Tirskun tienoille. Ja kohta nevojen +piirittämät, nevoja ymmärtämättömät perhoset saivat kummikseen nähdä, +kun vasta paikalle tulleet oudot miehet rupesivat rääpimään rämäkköä, +niin että ruokoton rapa räiskyi. Pitkiä ojia siellä aukeni, sarka +syntyi saran viereen, ja savu sieltä nousi. Talvisin ajettiin nevalle +savea, niin että kuorma tapasi kuormaa. Vanha isä-perhonen katsoi ja +nauroi, nauroi poika-perhonenkin. Mutta ei nauranut kumpainenkaan enää, +kun kohta kohosi pellosta roteva ruis, ja nousi sitten kova kaurakin, +miehen mittainen. + +Mutta samoja kummia maakuntalaisia kurikkalaisetkin olivat. +Varpahaas-Samelin perholainen aina luuli tulevan käärmeenpesältä, kun +hän käydä lopsotteli nokattomissa paulapieksuissaan, joita perhonen +pilkaten nimitteli _kärmeenpesällä konttimakengiksi_. Ja samaa kauheaa +kieltä, jolla vanhat ruiskuormien kuljettajat sekä Nättys-Juha +rääkkäsivät metsäperäläisten korvia, nämä uusimmat maakuntalaiset +karistivat suustaan. Se tuntui "meiän ja teiän" puhujista niin +karkealta kuin joka sanalla olisi ratsastanut seitsemän ärrää ja joka +toista sanaa laahattu sarvikelkalla. Kun Varpahaas-Sameli luetteli +"aanpuustaviansa" ja sanoi "ree", niin perhosen täytyi oikoa: "Ei rekeä +oo puustavis, se on tee". Nauroi ja pelkäsi perhonen taas, kun +Matokankaan rämäkköjen raivaaja tuli rapaisena nevaltaan ja paasasi: + +— Itikat perrhanat hyppäs luhuralla kahara kahara ja laureehinsa ja +tramppas kaikki yliporohon... + +Eikä perholainen tälle saarnalle saattanutkaan muuta kuin nauraa. Sillä +hän ei ymmärtänyt siitä juuri mitään, luuli vain äijän kiukuissaan +hourivan perhanan hyppäämisestä itikkain käsissä. + +Mutta kylläpä kerran yöjalassa hiiviskelevä poika-perhonen ymmärsi, kun +jäyhä Maakunnan mies, valkoisena kummajaisena portailla hämärissä +seisoen, karisti ärräänsä ja harvakseen lateli: + +— Tierä se, Saaren poika, jottes enää tuukkaa krapsuttelohon meirän +taloon nurkkapuolia! + +Sillä rämäköitä rääpivä maakuntalainen oli niin itsetietoinen vaari, +että hän saattoi sanoa koko Perholle: + +— Se pitää ollakki Perhoosta parahin, joka meirän Soffiijan saa. + + + + +KALANPYYNTIÄ + + +Jo muinaiset erähämäläiset kävivät Suomenselän kalavesiä karhoamassa. +Nevaisen ylämaan kalasammiot olivat kyllä vain vähäisiä metsäjärviä, +lukemattomia suolampia ja kylmiä, mustia korvenpuroja sekä soita +halkovia mutarantaisia manalanvesiä, jotka kyllä aikansa vaellettuaan +paisuivat valtavirroiksi. Mutta kalaa näissä erämaan hiljaisissa +sammioissa liikkui, niin että hämäläisten hyvin kelpasi elellä kesänsä +täällä metsäläisinä ja rakennella vesiin katiskoita ja kalapatoja. +Kerrotaanpa aikoinaan Lestin _Tuikan_ ja Soinin _Pahkamäen_ riidelleen +erämaiden kala-apajistaan aina kuninkaisiin asti, pitäen kumpikin koko +sydänmaita ominaan, ja kuningas määräsi, että Perhonjoki pitää olla +heidän rajanaan. + +Oli viljaa vesissä vielä hämäläisten hävittyä mailta halmeilta, vaikka +jotkut heistä kirosivat muutamia parhaita kalajärviä. Tialan kauniiseen +Salamajärveen muuan muljautti tervaämpärin manaten, ettei järvestä pidä +lahnaa saataman niin kauan kuin tervatöriläs on siellä märkänemättä, ja +jos saadaan niin vahingoiksi se pitää oleman. Näin sitten tapahtuikin. +Harju-Antti sai kerran keväällä kaksi lahnaa, ja heti kesällä menetti +kaksi lehmää, samoin Lampuodin pojalle annettiin kyynärää pitkä +kyrmyniska lahnavaari, ja lehmä otettiin häneltäkin. "Lahna ja lehmä", +oli Tialan järven vanha meno. Porasjärvikin on hämäläisen kiroissa, +niin ettei se luovuta lahnaa muuten kuin kuolemaksi. Pari, kolme se on +aikoinaan antanut, mutta aina myös kuolema on kulkenut perässä. Iso +Lestijärvi on niinikään tervaskannolla kirottu lahnattomaksi. + +Mutta monista muista metsäjärvistä on kyllä entiseen aikaan nostettu +paljon vedenviljaa. Vanha Vinha-Pölkki sai kerran Isosta-Kirvesjärvestä +rysillä ja verkoilla kolme veneen täyttä säynäitä, satoja joka +veneeseen. Niemen Kalle niinikään vetäisi samasta järvestä sataisen +säynätapajan ja riemastui niin, että kalat rantaan saatuaan huutaa +hölähdytti: + +— Vaikka paras lehmä vietäisiin, niin enpä antaisi näitä! + +Kallen ei toki olisi pitänyt näin viettää, sillä kun karja seuraavana +päivänä ensi kerran laskettiin laitumelle, paras lehmä hävisi, niin +ettei mistään löydetty. + +Tällaisia korpelaisten apajoita entiset turat vetelivät. Ja saivat he +joskus suuriakin kaloja. Lintulahden kievarin ukko kiskoi kerran +Kyyjärvestä niin tavattoman mateen, että sitä syötiin monta vuotta, +syötettiin herroille ja matkustajillekin, ja talossa pysyi kievari niin +kauan kuin mateenlihaa riitti. Mateen suuri selkänikama oli talossa +pitkät ajat veistopölkkynä. Suuri hauki tarttui myös Vipu-Samulin +väkärautaan Pahanpuronlammen suusta. Se oli ainakin puolileiviskäinen. +Mutta juuri kun Samuli oli vetämässä sitä maalle, toinen mokomampi +ahmaisi sen kauheaan kitaansa, ja tura kiskaisi molemmat kalat +lepikkörannalle. Siinä suuri vesipeto peppuroi ja piehtaroitsi niin +vimmatusti, että koko lepikkö lamaantui kuin olisi se lyöty kaskeksi. +Mutta Samuli vain piti kiinni väkäraudan siimasta ja sanoi: "ääh!" Koko +Kuusjärven kansa, kolmisenkymmentä korpikylän köyhää sielua, oli sitten +Samulin saalista kantamassa kotiin, saaden siitä evästä moneksi +viikoksi. Hauen kaataman lepikön Samuli seuraavana kesänä poltti +kaskeksi ja kylvi siihen tynnyrin ohria. Ja hauen hampaasta Samuli teki +_ryynihuumaron_, jossa sitten survoi ohriaan, jylkyttäen aina kaksi +kappaa kerralla. Sama huumaro kuuluu vieläkin olevan Kuusjärven talossa +tallella. + +Suurenpuoleisen hauen Kuivaniemen Mattikin onki Lestijärvestä. Kun iso +kala aina ryösti Matilta koukun, hän viimein takoi leiviskän painoisen +väkäraudan, pani siihen kesänjuosseen vasikan syötiksi ja vei järveen, +ja hauki tarttui kiinni. Mutta kala oli niin tavaton, että turan täytyi +valjastaa hevonen ja sillä vedättää se maalle. Kolme kertaa Matti ajoi +kartanon ympäritse, ja vieläkin hauen pyrstö jäi järveen. Vedättäessä +karisi kalansuomuja veräjäpieleen niin paljon, että niistä saatiin +mainiot katot koko Kuivaniemen kartanoon. Eikä ollut pieni peto +Kivijärvessäkään. Siellä aina lehmiä katosi heinäiseen lahteen, ja +luultiin niiden hukkuneen. Mutta viimein selvisi asia, kun saatiin +suuri hauki, jonka vatsassa oli seitsemän lehmänkelloa. + +Mutta kaikkein kamalin kala nähtiin kerran Lappajärvessä. Se oli made +niin mokoma, että kääräisi itsensä käppyrään monivirstaisen +Kärnänsaaren ympärille, ottaen häntäpuolen suuhunsa. Kaikki saarelaiset +sen näkivät, ja koko saaren kauhistunut kansa oli kauan aikaa synkän +vesirymän saarroksissa. Ei kukaan uskaltanut lähteä edes veneellä +soutelemaan pedon ylitse, puhumattakaan, että olisi ollut sellaista +urosta, joka olisi rohjennut ruveta ryötältä henkeä pyytämään. + +Näin tavattomia kaloja harvoin nähtiin ja vielä harvemmin saatiin. Eikä +niitä juuri haluttukaan, kunhan järvien isäntä antoi vain tavallisia +vedeneläjiä. Sillä saattoi käydä niinkin, että järvi kielsi pyytäjältä +kalansa. Varsin helposti se sen teki, jos saamamiehet rupesivat +saaliistaan riitelemään. Entiset Pölkin miehet ja kirvesmäkeläiset aina +kovin torailivat Ison-Kirvesjärven säynäistä, repivät toistensa +pyytöneuvoja sekä nakkelivat niitä maalle. + +— Tämä on vaarin aikainen kalapaikka! kirvesmäkeläiset kiljuivat ja +hyppivät. + +— Tämä on vaarinkin vaarin aikainen kalapaikka! pölkkiset poukkien +päkittivät. + +Siitä Kirvesjärven säynäät loppuivat, niin ettei enää sataan vuoteen +ole saatu muuta kuin joku pieni penikka toisen kalan sisässä. +Kulhalammessa, virstan verran alapuolella, on kyllä säynäitä, kun siitä +ei ole riidelty. Pekusenjoki kyllä vetää Isosta-Kirvesjärvestä isoon +Kyyjärveen, mutta säynättä se ei vain kuljeta Kirvesjärveen asti. Ja +Hankasenjärvestä piiloutui lahna tykkänään, kun soinilaiset ja Vahangan +kyläläiset niistä myötäänsä riitelivät. Sillä järjetön kala katoaa +vedestä, kun järjelliset ihmiset sen takia keskenään toraavat ja +tappelevat. + +_Verkko, rysä ja nuotta_ olivat entisukkojen tavallisia pyyntöneuvoja. +Pienissäkin järvipotamissa, niinkuin Jylhänjärvessä ja Porasessa +saattoi liikutella nuottaa ja silloin oli ukoilla + + "Liha uus, liemi kypsä, + Kahenhaarainen kapusta". + +Metsälamperoisiin viriteltiin verkkoja ja järvien välisiin salmiin +rakenneltiin _patoja_, joiden aukkoihin keväisin asetettiin _mertoja_ +vetämään haukea. Mutta pohjassa jurovaa madetta pyydettiin +_katajaisella oksakoukulla_. Järvien heinäisiltä rannoilta ukot +toisinaan ottivat saalista _käestämällä_. Verkko potkettiin järviheinän +rintaan, ja sitten _molauttamalla_ ajettiin ruohikossa piilevät kalat +pyydykseen. Airolla, vavalla tai seipäällä sukaistiin veteen taikka +parhaiten porskahdutettiin _porkalla_, niin että kalat säikähtivät. +Ahvenet ja särjet vilahtivat vain, mutta hauki monesti juraantui +pohjaan, niin että sitä sai oikein kepillä survaista, ennenkuin se +karkkosi — ja menikin silloin joskus oikopäätä läpi verkonkin. +Kalaisten metsäjärvien rannoilla oli vanhoilla turilla omat +kalapirttinsä. Entinen Kivijärven Risu-Penna makaili kesäkaudet +Koirajärven pienessä pirttiköppänässä, pyysi kalaa ja suolasi sitä +tynnyriin, jota säilytti rantakorven maakuopassa. Kontissa Penna-ukko +sitten kanniskeli kaloja kotiinsa ja kaupitteli niitä naapureillekin, +mutta Risu-turan tavara ei tahtonut kaikille kelvata, koska se oli +kovin hapannutta ja haisevaa. + +Edesmenneillä tuhvilla oli omat hyvät oppinsa kalanpyynnissä. +Humalajoen tura, seuraten vanhojen kalamiesten iänaikaista tapaa, +katsoi ja laski _sääkirjasta_ haukikalan syöntipäivät. Merkillinen +_kalaatta-tähti_,[9] jota oli ainoastaan yksi koko sääkirjassa ja sekin +helmikuussa, selvitti tarkoin hauen syönnin, kun vain ymmärsi sen +kirjasta lukea. Piti vain katsoa, minä helmikuun päivänä kalaatta oli +sekä siitä laskea kuukausi ja päivä eteenkäsin ja taas kuukausi ja +päivä ja niin edelleen yli kesän. Juuri näinä päivinä hauki parhaiten +liikkui ja söi sekä puri hyvästi onkeakin. Näinpä vanhat turat saatuaan +uuden sääkirjan heti muistivat katsoa: "Onko kalaattaa?" Olivat oikeat +kalamiehet panneet myös merkille, että kutuhauki tyhjennettyään mahansa +heti seuraavana päivänä havarsi onkea kuin peto. Muistivat ukot senkin, +että entis-isille oli sanottu: + + "Minkälainen sää on pääsiäisenä, + Sellainen se on särenkuvussa". + +Huuhkaisen ikätuhva, kaikkien vanhojen tapojen ankara palvoja, oli +kovin tarkka kalanpyynnissäkin. Kun äijä meni ensi kertaa kevätkalalle, +niin saapas kopsi toisessa jalassa ja toisessa tassahteli pehmeä +lapatossu. Tämä oli tarpeellinen toimenpide, sillä silloin kalaonni +kulki matkassa ja kulki koko kesän. Mutta jos sattui niin surkeasti, +että _kaakko paskansi_, äännellen järveltä äijälle, ennenkuin hän oli +saanut kevätkalan makua suuhunsa, turaparka oli aivan mennyttä miestä. +Koko kesän kalaonni oli viety, niin ettei tarvinnut järvelle edes +yrittääkään. + +Mutta kaakon piloilta säästynyt, oikea kalatura sylkeä topsahdutti +koukkuunsa kolmet kerrat, heitti veteen ja sanoi: + + "Syö syöttää, väännä väättää, + kommerra iso kala koukkua! + Tule, iso kala, minun onkeeni!" + +Taikka äyskähti hän äkäisesti: + + "Syö syöttää, väännä väkää, + Piä vanhan isävainaas tapaa!" + +Joskus kyllä _vesipainainen_ saattoi pelehtiä järvessä, niin ettei kala +käynyt pyydykseen ensinkään. Lestin ukot rähjäsivät Perhon Elämäisellä +päiväkaudet näkemättä hauen pyrstöäkään. Silloin Kinnulan Tiais-kuohari +neuvoi: + +— Polttakaa ves'painaisen silmät, niin kaloja tulee. + +Lestiset kuumensivat kiviä, meloivat ruuhellaan järvelle ja +porskahduttivat kivet veteen. Heti nousi hirmuinen kohina niinkuin +tuuliaispää, nosti vettä ilmaan ja riehkaisi kohti miehiä. Ukot +kiskoivat kiireesti rantaan ja rupesivat syytämään tulista poroa +perässä ryöppyävän vesipahan silmille. Siitä se pyörähti pois ja +katosi, ja kohta Elämäinen taas antoi kalaa lestisille. + +Kalansaalistaan entiset turat kanniskelivat kotiinsa piilopuolissa. +Sillä saanto helposti loppui, jos sitä kovin levitteli. Metsän +antimista kyllä sai isoitella muillekin, mutta veden antimista piti +vaieta. Jo entisille isätuvareille oli sanottu: + +"Kalansaalista vähentää, metänsaalista isontaa". + +Yksipuisella _ruuhella_, jota karstuset nimittelevät _paatiksi_, monet +edesmenneet ukot meloivat metsälampia kalaretkillään. Kuusjärven +takana, Teerilammella, oli ennen muinoin iso ruuhenromisko, Matti +Humalalammen tekemä. Se oli oikein jättiläishongan tyvestä koverrettu, +parisylinen, paksupohjainen kaukalo, jonka laidat olivat raavaasti +kolmea korttelia korkeat. Kolmekin miestä saattoi sillä meloskella. Iso +ruuhi, kahdesta hongasta hakattu, oli ollut Kaunislammellakin ja +Penkkilammella oli muuan ruuhipahanen. Metsien järvipotamiin kalamiehet +rakentelivat myöskin _lauttoja_, puunrungoista poikkitelojen ja +vitsaksien varaan koottuja _kopukoita_, joita saattoi käyttää +aluksinaan onkiessa sekä rysiä ja verkkoja hoidellessa. Voivat jotkut +lautapahasista naulata kopsaista kokoon nelikulmaisen tasapohjaisen +_lautaruuhen_, joilla vieläkin joskus vesiä melotaan. Jo ikivanhat +kalaturat olivat soutaneet vesiä _veneilläkin_. Mutta nämä vanhimmat +vaarit olivat iskeneet venelaitansa yhteen _puunjuurella ommellen_. +Noin 30 vuotta takaperin oli Mänty-Ellu kaivaessaan kytöojaa +Hammaslahden nevalla, Järvenpään ja Mäntyniemen välillä, noin sata +syltä Kyyjärven rannasta, löytänyt nevasta parin, kolmen korttelin +syvyydestä vanhan veneromiskon. Toinen ääripuu oli ollut vielä aivan +eheä ja haamullaan, samoin laita sekä kaaret, mutta toinen laita oli jo +lahonut. Kahdesta laudasta laita oli rakennettu, ja laudat oli kurottu +toisiinsa sekä "puoli kyynärää" leveän pohjapuun jykertämällä tehtyyn +olakseen niinkuin "ämmää" yritellen, aina yli saumaan yhteen mittaan +veneen päästä toiseen. Mutta Mänty-Ellu, ojankaivaja, oli antanut +veneraiskan maata rauhassa ikivanhassa nevahaudassaan. Ja siellä vesien +vaeltaja maannee vieläkin. + + + + +METSÄNVÄKEÄ JA METSÄNKÄVIJÖITÄ + + +Avarassa _metänaitassa_ Suomenselän suurilla vierillä oli ennen +yltäkyllin viljaa. Tapion villiä, ristimätöntä metsäkuntaa oli paljoa +enemmän kuin kristittyä pirttikansaa. Metsän vainotulla väellä oli +hyvin suuri vapautensa, sillä ihmisen polut eivät vielä jaksaneet ajaa +erämaita kierrokseensa. Vanha hämäläinen kyllä kesäkausin kierteli +täällä virkateitään täyttäen metsäaittansa sekä kalalla että +turkiksilla. Tuli sitten toinen kansa ja pystytti kotinsa hämäläisten +heittämille kotakentille, ja ankaroita eränkävijöitä asteli kohta taas +tapionkansan laitumilla. Mutta oli täällä saloa samoilla niin hyvin +edellä pakenevan metsänelukan kuin perässä paahtavan pyytömiehen, +Suomenselän suurta nevaista korpea, joka pitkin Pohjan ja Hämeen +rajaseutuja monin kymmenin penikulmin ajoi poikki ja halki koko maan, +Vienan ja Lapin laidoilta aina etelän rintamaille. Penikulmittain +korvenotus saattoi painella pakotietään, eikä tarvinnut hänen pelätä +joutuvansa ihmisen polulle taikka asumakentälle, ja penikulmittain +korvenukko sai toisinaan ajaa toista korpelaista, ennenkuin hänet +tavoitti. + +Oli näissä rannattomissa erämaissa elukkaa vaikka minkälaista, lentävää +ja juoksevaa. Talvenkin paksuissa lumissa niitä liikkui, ja keväällä +suuret kesälintujen laumat ajoivat aurojaan _halki-ilmaan_, niin että +siivet suhisivat. Ja sitten täällä komeat _kurjet_ kenokauloin +kahlailivat aukeimmilla nevoilla luikkaillen sadeilmoiksi ja laittaen +kaksoispojat joka kesä. Täällä _nevakuovi_, pitkänokka, kiljuen lentää +laukoili hongankelosta toiseen, ja _suokurppa_ viklutti sekä +_tuulenjäpijä_, virkaheitto käki, haukkalintuna neva-aukeoilla hassuna +räpötteli ilmassa. Rämäkkömailla _vanhapiika_, hullu _taivaanvuona_, +kitkutti ja ketkutti ja huusi "mähähä-häätänsä" hymistäen, niin että +melkein koko rämäkkö liikkui. Kankailla nokisten palokantojen kimpussa +nikkaroi musta, punalakkinen _palokärki_ pärryttäen kelopuuta ja huutaa +pillaten, jotta ilmatkin poudistuivat, mutta taas väliin ruikuttaen +roskailmoiksi. Siellä myös _koro_, kirjava _hongankolistaja_, nakutteli +pökkelönkylkeä. Kotonaan olivat täällä _koppelo- ja kanahaukat_, samoin +kuin _kissapöllöhaukat_ sekä merkillinen _korppi_, suurien sydänmaiden +musta mies, joka eläinrauskojen vierillä tovereineen väliin ronkkui ja +tapella rähjäsi ennustaen ilkeitä ilmoja. Kuusikoissa kapsehti +_käpyhakkari_ mouhuuttaen ristinokallaan käpyjä alas niinkuin olisi +rakeita satanut, ja siellä ruskea _kuussankakin_, mustanaama, pahaa +ennustaen kärähteli. Mutta suuri _kokko_ asui kaikkein kaukaisimmissa +korvissa ja kalliomaissa. Kuuhkaili siellä myös yön kolkko isäntä, +_huuhkainen_, sarvipäinen _huuhkaishaukka_, väliin huutaa huhuten kuin +manalainen, väliin taas rääkkyen hyvin rumasti ja monella äänellä, niin +että öinen korpi kaikui. Yhtä peloittava oli pieni, mutta isopäinen +ruskea _tuusankolkka_, joka myös lenteli öisin ja ennen auringonnousua +ulvoi: "uu... uu... uuu". Mutta vanhoista mädänneistä tervahaudan +komeroista lentää kahahdutti päivän mailleen mentyä harmaa iso +_lehtorepakka_ ollen koko yön liikkeellä, leuhotellen sinne, tänne +nokka alaspäin ja rääkkyen kuin kummituinen: "ooo... uuh, ooo... +uuh". Avaran, asumattoman korpimaan eläjiä nämä olivat, ja öisin piti +heidän aina olla liikkeellä sekä peloitella toisia yökulkijaimia. Öinen +musta korpi heidät elätti, tuusankolkkakin raastoi käpyjä, ja +lehtorepakka ahmi nälissään männynkerkkiä kuin jälttä-jylhänen. + +Oikeat jumalanluomat erämaalaiset, kurjet ja muu nevakansa sekä kokot, +haukat ynnä muut liikkuivat vain valoisana päivänaikana leväten yönsä +niinkuin ristirahvaskin ja taas aamun tullen kiiruhtaen töihinsä. Mutta +_mehtikana_, karvatassu, oli kaikkein ahkerin ja koko korpikunnan hyvä +esikuva. Se aina ensimmäiseksi heräsi ja heti aamutuimaan kolme +kertaa manasi: "Kopeuk... kopeuk... kopeuk" pitäen ikivanhaa +kopeekkalaskuansa. Ja kohta erämaan asukkaat alkoivat äännellä, +_mehtot_ hioa ja kalkuttaa ahoilla ja _teeret_ puissa kukertaa, pienet +_pyytkin_ puhaltaa pikku piiskuunsa, ja sitten kaikki muutkin antoivat +äänensä, niin että koko luomakunta oli aamuvirren menoissa. Illalla +taas kaikkein viimeisimmäksi metsäkana viidakon laidassa käkersi kolme +kertaa, ja koko korpi oli kohta äänetönnä. Eivät soineet punakulmaiset +metsokukot, eikä haarapyrstöinen teerikään enää kukertanut, eikä pieni +pyy puhaltanut pilliinsä. Mutta _yörastas_, koko metsän virkku, ei +malttanut totella riekkomuorin käkerrystä. Korkean karakuusen latvasta +hän yhä vain viritteli valoisan kevätyön virttä, laulellen aina päivän +tuloon asti. Se laulaa lorusi koko korven salaisuudet, väliin taas +pilkkasi ja toruili nukkumamiehiä. + + "Ka laiska, ka laiska, + nuku vielä, nuku vielä, + ei kiirettä, ei kiirettä", + +se huuteli ja sitten taas lasketti lorua, niin että erämaa helisi. + +Ja nelijalkaiset korpien kiertäjät vaelsivat heidän polkujansa. +_Orava_, ketterä käpynikkari, kiipeili puissa joutuen monesti hurjaan +pakolaukkaan, kun peloittava _mäntynäätä_ pääsi kintereille. +Kiviraunoissa askarteli nokkela _kärppä_, löyhkäpöksy, ja korven +puroissa pitkäselkäinen _saukko_ sukelteli ahkerana kalamiehenä. +Lehtoisilla metsämailla, notkoissa ja haavikoissa kyykkäili _jänis_, +mollosilmäinen sarkahousu, saaden usein kyytimiehekseen kavalan +_ketun_, ja hiekkaisilla mäkilöillä aherteli _mehtäsika_, harvoin nähty +viiruposkinen kolomestari. Mutta jylhissä kallioisissa korpimaissa oli +synkkä _ilveskissa_ kuin kotonaan, joskus _ahmakin_ siellä luikaili +jättäen jälkiä kuin mies, ja suuret susi-laumat toisinaan vaeltelivat +pitkin talvisia erämaita, tullen väliin niin villeiksi, että loikkivat +matkamiesten rekien ylitse. _Peuratkin_ pitivät näitä sydänsaloja +parhaina mainaan, ja komeat _hirvet_ juosta jylkyttelivät pitkin +korpia, puhumattakaan metsän hallavasta vaarista, _karhusta_, joka +hoiti isännyyttä kaikkialla. + +Hyvä oli näissä suurissa erämaissa metsän kasvattien elellä. Mutta hyvä +oli täällä myös ihmisenkin asustella. Moni metsäperäläinen kasvoi +täällä pian täydeksi erämieheksi, oppien tuntemaan sekä pyörryttävän +korpimaansa että sen monipäisen kansan. Metsän kanalinnuille hän +rakenteli _ansoja, permejä ja satimia_ viritellen niitä koivuviitoihin +yksin ahkeralle riekko-rukallekin, joka satimille sattuessaan sai monet +kerrat kumppaneineen manailla: + + "Kopeuk... kopeuk! + Katoppa rustinkia, katoppa rustinkia, + käyppä sisään, käyppä sisään, retuhousu..." + +Osasi vanha metsämies oikeaan aikaan astella metson soitimelle +ottamaan osaansa, ollen ahon laidassa valmiina ja vaanien saalistaan +yhtä valppaana kuin metsän musta kukkokin silloin, kun se piti +kalkutusvuoroaan. Matti Möttönen, julma _mehtomies_, oli joka kevät +soidinaholla aamuvartiossa ja sai monta metsoa, vaikka joskus +_rikkarastas_, lorupekka, huuteli kuusenlatvasta: + + "Voi, velikulta, voi velikulta, + hukkaan tänne tulit, hukkaan tänne tulit. + Puukko putos, puukko putos! + Törttötiitiliä!" + +Ahojen laitoja laukkovan jäniksen metsäperäläinen petti, laittaen +kavalat lankansa vanhojen tuhviensa tavalla. Kolmesta haavasta ukko +ketti kuorta, kolmesta lähteestä otti vettä ja pani siihen haavan +kuoret sekä kolme ruununmynttiä. Tässä väkivedessä ukko keitti +jänislankansa ja sitten heitti veden vasemman olkansa ylitse metsään +sanoen: + + "Metänemäntä, ota sinä nämä roskat, + Anna mulle jäneksiä!" + +Saipa tura sitten jänistä niinkuin ennen muinoin Simpsoni kettuja. +Metsän lynkäpolvi laukkasi lankaan, vaikka se olisi viritetty +uuninsuuhun. + +Mutta metsänisäntä oli tarkka tavarastaan ja karjastaan, ja +metsänkävijän piti ymmärtää myös hänen mielialansa sekä lähestyä häntä +oikealla tavalla ja liikkua hänen avarassa erämaassaan oikeassa +hengessä. Piti tarkasti varoa pilaamasta mainettaan ja pyytöneuvojaan. +Menipä vain tyhmyyksissään ampumaan sellaista roskalintua kuin _varista +tai harakkaa taikka närhiä_, niin painui pyssy iäksi pilalle, +vaikka vain olisi höyhentäkin vikauttanut. Eikä ollut hyvä ampua +kuusankaakaan, sillä se oli metsän mielilintu. Metsä menetti mieluummin +vaikka rihman oravia kuin yhden kuusankalinnun. Niinpä metsä lähetti +erämiehelle jo vastaan kuusangan ilmoittamaan, että on parasta palata +takaisin. Sillä silloin ei erämaasta hyötynyt karvaakaan. Metsä oli +ottanut ja pannut kaikki karjansa omaan _metänaittaansa_ niin tarkoin, +ettei näkynyt ainoatakaan, ei lentävää, ei juoksevaa. Metsän tyhjyyttä +ilmoittaen myös vastaan sattuva harakka nauraa räkätti, ja samaa +metsäkanakin käkersi. Mutta silloin oli metsän koko karja laskettu +aitasta valloilleen, kun erämiehelle ensimmäisenä pyy piiskutti taikka +pieni _tiainen_ tuli vastaan tirskuttamaan. Jopa oikein hyvää onnea +tuodessaan tiaisen piti tulla tupsahtaa ihan tupenkantimelle. Ainakin +Jylhän Karhu-Matin tupelle tiainen räpsähti, kun vanha Matti oli +menossa karhua saamaan. + +Mutta muutamat metsänkävijät, kademielen täyttämät erämiehet, +saattoivat pilata toisen pyytöonnen, niin ettei tämä saanut metsästä +mitään, vaikka siellä kyllä saalista liikkui. Ei tarvinnut muuta kuin +kolmineuvoisesta tupestaan kopistella rikkoja metsälle lähteneen miehen +kolmeen jalan jälkeen ja manata: + + "Kolmesti tuppi heilukoon, + Ennenkuin mitään saat" + +Mutta vielä parempi oli, kuullessaan toisen ampuvan, karjaista: + + "Liha mehtään, veri kottiin, + Piä mehtä omasi" + +Silloin metsä kyllä piti omansa, eikä antanut ampumiehelle mitään. + +Saattoi pahanelkinen myös pilata toisen pyssyn, parhaan pyytöneuvon. +Mutta oikea erämies osasi päästää pyssynsä pienistä ja suurista +piloista. Pienet pilat lähtivät kyllä, kun vetäisi pyssyn pajan +ahjotulen lävitse tai hautasi sen yöksi lammaskettaan taikka pisti sen +panokseen hopeaa. Suuret pilat taas karkkosivat, jos ajoi käärmeen +pyssynpiippuun ja ampua roiskahdutti sen honkaa vasten, niin ettei +madosta jäänyt kuin märkä läiskä. Jotkut vanhat, kovat korpiturat +rohkenivat sielunsakin hinnalla parannella pyssyään ja onneaan. +Rippileivän he ripustivat petäjän kylkeen ja ampuivat sitä että veri +tirskahti. Sitten kyllä sai viljaa. Oikea metsämies varsin osasi +varjella pyssynsä. Hän piilotti tukkiin ohranjyviä, eikä sitä asetta +helposti toinen pilannut. Vielä vahvempi pyssy oli, jos sen lukkoruuvin +kannan alle oli kiristetty palokärjen punainen otsatupsu. + +Mahtoi hyvä metsäonni mennä muutenkin. Vipu-Samuli, Kyyjärven +metsänkävijä, menetti erinomaisen onnensa, kun antoi äsken saamansa +metsopojan Jouten-Kallelle, joka oli syntynyt Korpjoonin päivänä, eikä +sentähden ikänään saanut metsästä mitään. Mutta metson mukana meni +Vipu-ukon onnikin, niin ettei hän pari viikkoa yritettyään saanut +höyhentäkään. Vanha Vipu-tura pystyi kyllä korjaamaan kovan onnensa. +Hän meni Pienen-Pahtanevan laitaan, jossa kasvoi komea _Tapionkanto_, +leveäoksainen, sammalhattuinen näre, jota myös mainittiin _Metänemännän +pöyväksi_. Kolmesta tervaskannosta Vipu-äijä veisti isoja lastuja, +kolme kustakin, asetteli ne Tapionkannon sammalpartaiselle laelle ja +sytytti palamaan. Tervaksien ja sammalien palaa roihutessa Samuli +puskeutui pohjoispuolelta näreen tuuheaan oksistoon, kontaten rungon +ympäritse kolme kertaa vastapäivään ja kahdesti myötäpäivään. Mustaa +savua tervaskannon lastut työnsivät, Tapionkannon partasammalet +kärisivät ja oksat rätisivät, karistellen punaisia puikkoja äijän +niskaan. Tukan ja kulmakarvat ne turalta kärvensivät, mutta metsäonnen +ukko taas sai. Kun hän ensi kerran meni kokemaan pyydyksiään, oli +niihin käynyt yhdeksän lintua. + +Tarvitsivatkin entiset turat pilaamattoman metsäonnen, koska he +korpimaitaan samoilivat kilpaa Tapion suurriistan kanssa. Piti ukkojen +aina silloin tällöin käydä metsänemännän pöydässäkin pyytämässä +parannusta. Sillä koska Metsä laski väkensä valloilleen, erämiehille +tuli kiukkuinen pyytöpäivä. Villejä peuroja vaelteli saloilla väliin +suurin laumoin. Salamajärvessä on muuan saari, _Peurasaari_, johon +sanotaan peuroja surmatun. Lampuodin kartanomäellä oli ennen ollut +pieni tupanen, jota oli nimitetty _Nylkytuvaksi_. Siinä Lampuodin +muinaiset suuret noidat olivat nylkeneet peuroja ja vielä kuolemansakin +jälkeen ruumiina möykänneet ja haastelleet villipeuroista. Jylhän vanha +_Karhu-Matti_ oli surmannut lukemattomia metsän villejä sarvipäitä. +Kivijärven _risumäkeläiset_, jotka asuivat Risumäen isossa korpitalossa +Perhon rajanaapureina, olivat kuuluja metsämiehiä ja surmasivat +kaikenlaista korvenelukkaa. Entinen _Risu-Jussi_, vanha erä-äijä, +saattoi kevättalvella valitella vieraalleen: + +— Tänä talvena on tapettu viistoista peuraa ja karhu kuuvestoista... +ja lihat on syöty niin, että onko mitä vieraan etteen panna. + +Kilvan perhosten ja karstusten kanssa risu-miehet ajelivat villipeuroja +ympäri villejä korpimaita. Kaatoivat he kerran yhdessä kivijärveläisten +kanssa koko peuraparven Kirvesjärven salmeen. Mutta kun Saunakylän +miehet pitivät Kirvesjärven seutuja omina erämainaan, he nostivat kovan +käräjäjutun peurantappajia vastaan. Lonttosen Jussi, Juoksuahon +Tammisten esituhva, tyytyi kyllä, kun sai pari peuraa palkinnokseen, +jopa rupesi rakentamaan sovintoa riitaveljesten välille. Mutta +saunamäkiset ajoivat asian loppuun asti, ja Viitasaaren käräjillä +annettiin riiteleville päätös: + + "Karhu on kiertäjänsä, + hirvi hiihtäjänsä, + peura sen, joka ampuu". + +Näin risumäkeläiset saivat pitää peuransa, ja Lonttosen tuhva oli +heidän kanssaan tämän jälkeen aina hyvissä väleissä. + +Saivat entiset eräturat monesti hiihtää komean hirvenkin kintereillä. +Leveillä koivuisilla tai mäntyisillä _suksillaan_ miehet mennä +kahistivat työnnellen _kaksin sauvoin_, ja sauvojen alapäässä oli +puinen, pyöreä, koveropohja _porkka_. Sukset olivat kyllä hyvin +liukkaat, sillä niitä oli kevätpäivän paahteessa tervalla voideltu ja +hiottu rasvaisilla kalansuolilla, niin etteivät ne enää tarvinneetkaan +muuta voitelemista. Ja vitsaisella _mäihystimellä_ pysyi suksi +hiihtäjän jalassa kiinni. + +Suuri hirvi oli komeinta antia metsänemännän aitasta. Varsinkin +syksyllä, kun hirvi oli kesän kuljeskellut rehevissä lehtometsissä ja +hyllyvillä nevoilla, oli sen lihava ruho köyhälle korvenraatajalle +parasta talven eläkettä. Kaikkein parhaita erämaan herkkuja olikin: + + "Hirven huuli, + peuran kieli, + matteen maksa + ja hongan oksa". + +Mutta talvella, kun hirvi nälissään joutui jyrsimään puuta ja +puunparkkia, sen liha muuttui huonomman makuiseksi. Kelpasi se silti +kyllä metsäläiselle, jopa oli hyvääkin. Erämies joutui täyteen +pyytöintoon, kun vain huomasi hangella sen aikamiehiset jäljet taikka +näki tumman jättiläisen harppovan valkoisessa erämaassa. Näytettiin +vanhalle yliperäläiselle joskus sellainenkin komea korpinäky, että +kahdeksan suurta kyrmyniskaa metsäläistä, muutamat korkeilla sarvilla +kruunattuina, ylpeästi mennä haarikoi pitkin aavaa, lumista +nevanselkää. Iänikäisen pyytömiehen veret tämä näky nosti ihan villiin. + +Kuulut Risumäen miehet sekä vanhat jylhäset hiihtivät monesti myös +hirven kintereillä. Tuli kerran kevättalvella Jylhän Karhu-Matti +etsimään Risu-Jussia hirvenajoon. Oikeaan aikaan ukko tulikin. +Risu-miehellä oli kohta nälkä ovella, ainakin ensi sanoiksi piti Jylhän +karhuturalle todistaa: + +— Viistoista peuraa on tapettu, karhu kuuvestoista. Lähemmä nyt +ajamaan hirveä! + +Lähtivät turat korpeen, saivat suuren sarvipään ajokkaakseen ja +kannustivat sen kantapäillä _kolme vuorokautta_, tyhjä eväskontti vain +hartioilla keikkumassa. Vanha, sitkeä metsänvaltias laukkoi omia +kotikorpiaan vetäen miehiä perässään yli valkoisten nevojen ja halki +huurteisten korpien. Mutta yhtä sitkeät ajomiehet olivat myöskin +kotitanterillaan ja painoivat perässä kuin viholliset. Ei ollut ajajien +kontissa evästä, mutta ei saanut ajettukaan syömärauhaa. Nälkä häntä +ahdisti, ja nälkä kurni miestenkin sisuksia. Mutta nälkäisten +korpelaisten edellä juoksi höyryävä liha ja lämmin veri pitäen uupuvan +miehen väkisinkin suksien mäihystimissä. Näin mennä rähjättiin monet +nevat ja monet kankaat ja ryteiköt, käytiin kaukana Lestinkin +erämaissa, Valvattien takana, palattiin taas takaisin kierrellen ja +kaarrellen, höyryten ja huohottaen, ja saavuttiin viimein samoille +saloille, mistä oli lähdetty. Loppua tehden metsän sarvekas otus +kahnusti edellä, ja viimeisin voimin pyytömiehetkin kaahasivat perässä. +Kuusjärven taakse kun jouduttiin, niin jo vihdoinkin päästiin pyssyä +käyttämään. Risu-Jussi ampaisi ensimmäisen panoksen, mutta se sattui +huonosti. Jylhän tura työnsi kiireissään kaksi mittaa ruutia putkeensa +ja pamahdutti vasten hirveä, joka hätäpäissään laukkasi kohti +vainomiehiään. Mutta ukon ankara panos potkaisi taakse, niin että +suolatoosa, joka oli liivin rintalakkarissa, painui sijansa rintaan, ja +tura keikahti kuin tukki selälleen hankeen. Risu-Jussi vain ennätti +parkaista: + +— Hirvi tulee päälles! + +Mutta Matti makasi vain. Ja hirvikin samassa tupsahti turvalleen, sillä +turan ammus oli siepannut huulesta kuin nauriin lohkon ja mennyt sitten +rinnasta sisään sekä tullut ulos saparon vierestä. + +Risu-Jussi luuli turan saaneen oikein kuoleman kolahduksen. Meni hän +kumminkin, nykäisi äijää rintapielestä ja huusi: + +— Tokko ookkaa kuollut? + +Matti havahtui ja pääsi henkeään huokumaan, kun suolatoosa repäistiin +irti rintakolostaan. Saattoi hän ökistäkin: + +— En minä kuollut oo... + +Kiireesti Risu-Jussi hyppäsi hirven luo, viilsi puukolla kurkun auki ja +huusi turalle: + +— Tule juomaan hirvenverta... jos kykenet! + +Matti kömpi kinoksestaan ylös ja mennä kahnusti saaliin luokse, joka +suurena tummana kasana vieläkin koipiaan nytkien maata retkotti +valkoisella hangella. Kuusi kourallista mies särpi lämmintä verta, joka +solkenaan virtasi kurkusta, kun vain avasi Risu-Jussin aukkoa. +Vuoro-vuoroon nälkäiset ukot siinä aukoivat ja sulkivat veristä läpeä +kouraisten punaista leppää suuhunsa. Ihan koko olennossaan, josta veto +jo oli kokonaan lopussa, ukot tunsivat, kuinka elämää antava voima +metsän sortuneesta valtiaasta siirtyi heihin, voittajiin. Suuri olikin +tämä metsänmies, joka kolme vuorokautta oli jaksanut lennättää +perässään koko seutukunnan parhaita erämiehiä. Kun turat rupesivat +saalista nylkemään, niin Risu-Jussi, iso ukko, hirven mahalla +seisoessaan tuskin saattoi nostaa jalan suoraksi. + +Kun turat olivat saaneet kyllikseen hirvenverta, he kohta taas olivat +entisiä äkäisiä korvenäijiä. Uskalsivatpa ukot astella Kuusjärven +taloon, jossa pappi parhaillaan piti niin kovia lukukinkereitä, että +niitä parhaatkin vaarit kauhistuivat. Mutta Jylhän Matti, naama +vieläkin sekä kourat hirven veressä, asteli oikopäätä tuvan perälle, +papin pöydän eteen ja vetäisi vyöstään verisen hirvenkorvan, viskasi +sen pöydälle ja kysyi papilta: + +— Tunnekkos tuota? + +Kaikkein mahtavin metsäläisten suuressa joukossa oli kumminkin karhu, +ja kaikkein parhaat miehetkin tarvittiin sitä vastaan, niinkuin suuret +Jylhän turat, tuima Risu-äijä ja Mehtä-Porasen kovat korpelaiset sekä +Karhunpiilon ukot Lestillä ynnä Urpilaiset Kivijärvellä. + +Olikin kovilla metsänkävijöillä kiistakumppaneita, sillä ennenvanhainen +karhu piti näitä suuria saloja parhaina perintömainaan. Täällä olivat +hänen edesmenneet tuhvansa asuneet ja möyrineet kusiaismättäitä, täällä +hänkin sai mielin määrin möyriä ja mellastaa. Ja näin vanha korvenäijä +tekikin, penkoi kaikki kangasmättäät, kaiveli lahokannot, poimi +nevoilta muuraimia ja ahmi marjoja mättäiltä ja sitten vihelteli vain. +Saattoi äijä toisinaan kiukkupäissäänkin hyppiä, paiskoa kantoja ja +karjahdella sekä puhallella kämmeniinsä niin, että vinkui, sitten taas +karjaista kuin vanha vaari karkealla äänellä: "Kokko kaar!" Voi +metsänukkojen kesken tulla joskus hurja tappelukin. Kinnulan tura kuuli +kerran metsässä kamalaa jyminää ja karjuntaa. Kangas vain kumisi ja +ryski, niin että äijä luuli sotaväen olevan tulossa. Hongan takaa ukko +peloissaan kurkisteli ja näki, kun kolme kontiota mennä jymisti pitkin +metsiä. Suuri akkakontio kyökytti edellä, minkä konteista pääsi, ja +kaksi porhoista ukkokontiota paukkasi perässä, hirveästi karjuen ja +tapellen keskenään. Kävi karhuvaari monesti varkaisin talonukkojen +jyväisissä halmeissa, tehden toisinaan pahat pilat, ja kun metsänukko +oikein äityi elämöimään, hän hyppäsi lammaslaumaan nutistaen parhaat +pässit ja emälampaat ruokapaloikseen, kävipä usein karjaankin kaataen +ja repien elukoita minkä ennätti. Pirttikosken takaisilla sydänmailla, +Pässikankaalla, karhu kerran hävitti yli kaksikymmenisen lammasparven +niin tarkoin, että vain yksi ainoa pääsi kotiin huutamaan surkeutta. +Möttösen kylän äärellä, suuren rämäkön tiheässä metsikössä, +metsänisäntä usein vihelteli, vieläpä kerran keskellä parasta päivää +tappoi Möttösen miniän lehmän ja hautasi Luusaareen. Mutta kun Möttösen +vanha Riitta-Liisa meni lehmänraadolle ja siellä pyllötti metsään käsin +kolme vuorokautta, karhu niin häpesi, että käsi silmillään pakeni pois, +eikä tullut rämäkölle kolmeen vuoteen. + +Vanha, ruma noitaämmä saattoi näin kyllä kovan karhun karkoittaa, mutta +tavallinen syntinen sai häntä aina ajatella suurella pelolla ja +vapistuksella. _Karhu_ tiedettiin kyllä olevan hänen oikea isiltä +peritty huutonimensä, mutta nimittelipä vain metsän pihkasilmää +karhuksi, hän helposti suuttui ja tuli tavattaessa yhdeksää askelta +lähemmäksi. Parasta oli sanoa _mehtäläiseksi, metalliseksi ja metän +elukaksi sekä kontioksi_, ja kaikkein parasta nimittää niinkuin +ikivanhat turat, _kouvoksi_. Kova Risu-Jussi, vaikka oli niin peloton +mies, että kykeni ottamaan hengen karhulta, puhui vain _kouvosta, +kouvonpojasta ja kouvonpesästä_. Kumminkin karhu, _kouko_, oli +Risu-turan ankarin metsällinen vastamies. "Kouko teijät kottiin +ajakoon!" manattiin joskus vihapäissään, kun karja ei aikoinaan +ruvennut palaamaan metsästä. Tämä oli kovin mieletöntä manaamista, +sillä kouko kyllä kehtasi tehdä niinkuin kehoitettiin. Olipa +metsäläinen niin äkäinen, että kosti karjalle, jos talossa kovin +suosittiin karhuntappajia. Kun Juoksuahon Erkki kerran laski Risumäen +karhunajajat tupaansa yökaudeksi, niin jo seuraavana kesänä kontio +kaatoi melkein koko karjan, kaksi päätä vain jätti, viisi vei. +Juoksu-Erkillä ei ollut muuta neuvoa kuin kirvestää tappokentälle +hongankylkeen risti ja puumerkki ja mennä Risumäkeen valittamaan +talvisen kestityksen surkeita seurauksia. Näinpä oikeat ukot eivät +laskeneetkaan karhumiehiä yöksi tupaansa, vaan metsäläisen ajajat +saivat, jos halusivat, mennä saunaan kellettelemään, elleivät jääneet +korpeen rakovalkealle. + +Näin ankara metsänmies saattoi olla, ja vielä vähemmin hän kärsi +itseään pilkattavan. Hietalan Jussi, Kinnulan mies, oli niin mieletön, +että ilvehtien nosteli kuolleen karhun saparoa ja tiiraili toisella +silmällään. Mutta pian tuli Jussin silmä niin kipeäksi, että oli +melkein mennä. Ja niin kova voima metsänukossa oli, että ihminen +korvessa liikkuessaan tunsi jo kammoa ja pelkoa ollessaan kouon +lähellä, vaikkei pahaa vaaria vielä näkynytkään. Jos se näkyi taikka +kuului, sitä suuremman kammon se herätti. Kun kontio rytki halmeen +aidan takana metsässä, tuli Kinnulan Puras-ukkoon niin paha paino, kipu +ja kankeus, ettei hän tahtonut päästä minnekään. + +Mutta monesti koetellut kovat karhuturat eivät pelänneet eivätkä +tunteneet kammoa, vaikka olivat kontion kanssa joskus ihan +käsirysyssäkin. _Mehtä-Porasen_ Antti Vareksen perillisetkään eivät +säikkyneet metsänäijän perillisiä. Kaksin, kolmin koirin korpitalon +miehet monesti liikkuivat pitkin erämaita, ja ankara meteli vaelsi aina +heidän matkassaan. Koirat haukkuivat tavan takaa, lintuja pudoteltiin +puista, poimittiin niitä ansoistakin, ja monta muutakin metsänelukkaa +päästettiin päiviltä. Mutta kun satuttiin päämetsäläisen kanssa +samoille mättäille, tuli täysi korven tappelu, pyssyjen pauke ja +koirien ärhentely ja kontion kamala karjunta. Korpi siinä tavallisesti +menetti taas miehensä, ja kun Mehtä-Porasen vanha tura sitten asteli +kirkonkylään, oli hänen kontissaan metsänterveisinä pappilan emännälle +suuri musta karhunkontti. + +Yhtä kovasti kävivät kontion kimppuun _Risumäen_ miehet, vanha +_Risu-Jussi_ kaikkein kiivaimpana ja sitten joukossa jo _Risu-Penna_, +Jussin poika. Kaksin, kolmin koirin hekin kiertelivät metsiä, kaksi +koiraa karhunhaukkuna, kolmas lintuja varten. Ja erämaat ajettiin +ympäri aina Karstulaa, Kivijärveä ja Lestiä myöten. Kovia +karhuntappajia olivat myös _Vasamäen_ veljekset, samat vanhauskoiset +noitaturat, jotka kerran rymähdyttivät mäelleen tavattoman +asuinrakennuksen. Pelkäämätön karhupekka oli myös _Hovilan Antti_ +Salamajärvellä. Ainakin hän kerran, kun kontiota ammuttiin pesään eikä +ruvennut sieltä mitään kuulumaan, konttasi aukosta sisään katsomaan, +mitä siellä tehdään. Nuora vain sidottiin Antin koipeen, kuten +ennenvanhaiselle hölmöläiselle. Mutta miehellä ei ollut hätää: +vainajana metsänukko maata retkotti kotipahnassaan. Eikä mitätön mies +ollut Kinnulan _Vihta-Jussikaan_, jolta karhunajossa kontio kuoraisi +päänahan luuta myöten pois, niin että kallo komotti valkoisena kuin +koivun kääpä. + +Mutta _Jylhän_ miehet, isot ja äkäiset, suurikurkkuiset metsämäen +turat, olivat kaikkein kiukkuisimpia karhumatteja. Risu-miesten kanssa +he monesti yksissä lähtivät kontionpesää kornaamaan, tapellen sitten +korvenisännän kanssa verissä päinkin. Mutta monta kertaa jylhäset +ajoivat metsäläistä vain omin voimin. Mainioin Jylhän erämiehistä +oli vanha _Karhu-Matti_, Samulinpoika, joka viime vuosisadan +alkupuoliskolla piti koukoja kovilla. Kahdeksantoista karhua sanotaan +Matti-äijän kaataneen, Viita-Jussin kanssa kerran niinkin valtavan +metsäläisen, että sen lihat painoivat 18 leiviskää, ja ylystä tuli +kaksi leiviskää. Tämän metsänäijän ukot kohtasivat aivan sattumalta +hiihtäessään metsonsoitimelle mukanaan vain Aapa Jylhän takomat +lintupyssyt, niin pienireikäiset että kuula katosi hyppysiin, +peukalonpään ja etusormen puristukseen. Kun miehet metsässä mennä +kahnustelivat, Jussi edellä, Matti perässä, karhu äkkiä kapsahti ylös +Jussin suksien alta, niin että hiihtäjä keikahti nurin, saaden pyssynsä +lunta täyteen. + +— Lataa pyssy pian uudestaan! Matti komensi ja pikkureikäisellään +pimahdutti otusta rintaan. Sitten tura heitti aseensa Jussin +ladattavaksi ja taas toverinsa pyssyllä piukaisi päälle hyökkäävään +kontioon pikku marjan, ja vielä kolmannenkin kerran napsahdutti jälleen +omalla luodikollaan, Jussin yhä hosuessa latausmiehenä. Silloin +karhuparka jo totteli ja kuukahti kynsilleen. Tottumaton Viita-ukko +aikoi heti mennä sitä nykimään, mutta Matti karjaisi: + +— Älä mene! Peräkarvat liikkuu! + +Metsänmies kapsahtikin kantapäilleen, loikaten Jussin suksien +kannoille, niin että ne rätkähtivät poikki. Ei ennättänyt mies edes +puhaltaa suustaan vanhaa karhumanausta, jota pahimmankin metsäläisen +täytyi totella: + +"Älä tule miehen päälle!" + +Mutta äkäinen Karhu-Matti oli aina valmiina. Piukahti taas +pikkureikäinen, ja karvas pippuri upposi karhun kainaloon. Siihen +täytyi metsänmiehen tyytyä ja sortua hangelle. + +Kuulu ja peloton mies oli Jylhän vanha Matti. Kun hän 85-vuotiaana +kuoli 1865 ja haudattiin, niin itse pappikin saarnasi ja luki tuhvan +elämäkertaa sekä sanoi: + +— Siinä se nyt makaa se mainio karhuntappaja. + +Isä-Matti meni, mutta poika-Matista tuli Jylhän toinen _Karhu-Matti_, +joka miltei yhtä kovana miehenä kuin isäkin hiihteli turan latuja, +karhoten monet metsäläisen pesät ja nitistäen niiden eläjiltä hengen. +Monesti ukolle unessa ilmoitettiin kontion talvinen rytö, niin että hän +tiesi jo lähtiessään mistä päin metsällistä on etsittävä. Neljä, viisi +koukoa Matti näin käsitti ja surmasi. + +Mutta oikeita metsän möyryjä olivat Lestin _Karhunpiilon_ miehet, +rumat, törkeät turat, jotka kyllä tohtivat käydä kiinni suurimpaankin +kontioon. Olivat ukot suurta sukuakin, kuulun Kinnulan urohon, Lassi +Urpilaisen, jälkeläisiä, ja metsänkävijöitä monessa polvessa. Vanhat +turat, Parta-Kustit, Matit ja Juhat, olivat rautakaarisella +perintöjousellaan ammuskelleet peurojakin. Isältä vanhimmalle pojalle +oli jousi järjestään joutunut, mutta niin oli pojasta aina polvi +pehmennyt, että jokainen perijä jousen saatuaan oli ensi töikseen +käyttänyt kaaren pajassa ja ohentanut jaksaakseen sen jännittää. Oli +miehillä toinenkin perintökalu, tukeva karhukeihäs, joka kyynärää +pitkine rautaisine terineen oli julma ase miehen kädessä, kun hän +ryhtyi tappelemaan kontion kanssa. + +Lestin kaukaisessa peräkulmassa, Perhon ja Kinnulan rajoilla, +Karhunpiilon möyryt asuivat. Siellä, kalaisen Lehtosenjärven niemellä, +oli oikein suuri savupirtti, jossa ei paljon jumalanviljaa nautittu, +mutta vain mustaa metsänviljaa, vedenviljaa ja karjanviljaa sekä +karkeaa petäjäistä. Pieni äijä oli Karhunpiilon vanhin, Juha-tura, +mutta paksu ja väkevä, ja niinkuin vanhalla Jaakopilla, oli hänelläkin +kahdesta akasta kaksitoista poikaa, kaikki samanlaisia metsäkörrejä. +Kävi mökä erämaissa, kun miehet siellä liikkuivat sekä kontioiden että +petäjien kimpussa, milloin nylkien mustaa metsäläistä, milloin kettäen +petäjänkylkeä. Oli miehillä aina matkassa suuri, harmaa koira, +_Loukas_, joka oli niin äkäinen, että saattoi hyökätä karhunpesäänkin +ja repiä, niin että paljas läikkä paistoi kontion selässä, kun se +kuopaisi hangelle. Ja kun miehiltä sattuivat metsässä pyssynluodit +loppumaan, napsivat he hurstimekoistaan tinanappeja, takoivat +niistä kuulamokaleita, työnsivät isoreikäisiinsä ja paukuttivat. +Karhunhampaita ja -kynsiä ukot tallettelivat vahvoina taikakaluina ja +karhun väkevää sappea jo he poikasina olivat nautiskelleet luontoaan +nostaakseen, ja isämeitänsä he joskus lopettivat sanoihin: "Mutta +päästä meitä pahasta". Näinpä korpijärven rantalaiset olivatkin +sellaisia ukkoja, että karhun täytyi heitä totella. Kun vain tura +ärjäisi pakenevalle karhulle: "Älä jätä!" niin se heti pysähtyi, ja +kääntyi kohti, kun karhunpiilolainen karjaisi: "Käänny päin!" Monta +koukoa metsäperän miehet kaatoivat, väliin kaksin, kolminkin samasta +pahnasta. + +Henkensä kaupalla vanhat turat monesti saivat tapella kontion kanssa, +ennenkuin saivat hänet nujerretuksi. Mutta sitten he pitivätkin +metsänvaarille komeat _hautiaiset_ niinkuin ainakin ison talon +isännälle. Mitä isompi metsänmies, sitä komeammat piti saada pidot. +Koko kyläkunta asteli _peijaistaloon_, mihin metsänvainaja oli ajettu. +Siellä oli miehille tarjona parasta metsällistä ja vielä viinaakin. +Karhun pää, kämmenet ja sydämykset sekä munuaiset oli pantu isoon +karjapataan ja keitetty tavaton _rokka_, ohranryyneillä suurustettu. +Oli vielä paistettu kontion väkevää, mustaa lihaa, oli rasvaista +ylystä, joka paksuna läskisenä vuotana oli vetäisty äijän selkäpiistä +ja pantu suolaan. Sai siinä nälkäinen kylänmies taas kerran vatsansa +täyteen oikeata metsällistä, tummankeltaista ylystäkin, joka oli +makeampaa kuin läski. Ja viinaa juotiin aina vähän päästä. Kivijärven +Varesmäessä oli peijaispöydällä ollut vanha karhunkallo, josta oli +ryypitty viinaa, ja tämä oli ollut oikein juhlallista. Kaikki olivat +siitä nähneet ja tietäneet, kenenkä muistoksi peijaisia pidettiin. Oli +laulettu pitkä virsi vainajan kunniaksi, laulettu kuinka koukokin kyllä +ryyppää viinaa, kun vain tarjotaan. Vanhat Jylhän ukot nakkelivat +ryyppyjä napulla suuresta kupariastiasta, tullen lopulta niin hyvälle +luonnolle, että hyppivät ja tanssasivat vain. Kasvoi komea +_karhunpäämänty_ kartanon takana Kangaspellolla, ja sen juurelle turat +astelivat remuten, sileäksi kaluttu karhunkallo itse Karhu-Matin +kainalossa. Siinäkin vielä, vanhan petäjän tyvillä, vanha Matti kallo +kainalossa hypähteli ja lauleli: + + "Huppili lii lii lii, + Huppili lii lii lii..." + +Metsän vainajan _maahanpaniaisia_ turat siinä tanssahtelivat. Ja sitten +kohotettiin karhunkallo männynoksaan. Mutta pian taas pääsi pyssymiehen +pyytöluonto valloilleen. Haettiin isoreikäinen ja ruvettiin kilvaten +ampumaan puuhun pantua kalloa. Kuudenkymmenen akseleen päästä +vuorottain mies mieheltä tähdättiin ja pamahdutettiin niin monesti, +että saatiin sattuma. Täytyi väliin kahteen kertaan käydä miesten rivi, +ennenkuin remuavasta joukosta lähti osuva kuula. + +Iloisella luonnolla lähdettiin kontiovainajan viimeisestä maallisesta +kodista, ja parhailla vierailla oli matkassa mustaa metsäläisen lihaa +ja mustankeltaista ylystä kotiväellekin maistiaisiksi. + +Kalpea kallo jäi männynoksassa killuen kertomaan ohitse kulkijoille ja +taivaan tuulille korpitappelusta ja sen iloisesta loppujuhlasta. +Saattoi samassa puussa olla jo entisestäänkin samanlainen metsänkallo, +toinen ja kolmaskin vaalennut voitonmerkki. + +Talon ja talonmiesten kunniapuuna ja metsänvaarin merkkipuuna +karhunpäämänty kohosi kartanon tauksilla. Jokaisen vanhan karhutalon +merkkipuuna se nähtiin. Jylhän lähettyvillä, järven rannalla oli +entisaikaan niin iäkäs kontiopetäjä, että siitä löydettiin rautainen +nuolenkärki, jolla aikoinaan lienee ammuttu oksaan ripustettua kalloa. +Toinen petäjä saatiin sen jälkeen Kangaspellolle, ja siinä oli +entisaikaan monta kalloa. Tämäkin, tyveltään yli kolmikyynäräinen +rutimo, on jo sortunut maahan. Iso petäjä oli ennen Mehtä-Porasen +riihen luona, ja petäjän oksien tynkiin oli pistelty karhunkalloja. +Kuusjärven miehillä oli mäenlaidassa karhumänty kalloineen, ja +Kivijärven Varesmäen mäkirinnassa nähtiin komea kallopuu, samoin +Talviaisten kartanolla sekä Kinnulan Hakkilassa. + +Mutta Vasamäen vanhoilla tietäjäturilla oli kaikkein komein +karhupetäjä, lyhyt ja paksu taarikkamänty, karsittu aina lakkapää +latvaan asti, latvankin alta vielä kolmea korttelia paksu. Vain muuan +oksantynkä oli rungon kyljessä, ja siinä valkea kallo irvistämässä. +Mäen rinteessä, noron puolella, se seisoa törötti kuin ylpeä +tuuheahattuinen talon ikätura. Mutta Vasamäen poika keikahdutti komean +puun kalloineen nurin, vaikka vanhat ukot kielsivät ja varoittivat: + +— Vielä saat siitä muiston, jos sen kaa'at! + +Saikin poika muiston. Päätä rupesi pian ajamaan, ja ajoi toisen puolen +aivan surkeaksi. Ja vanhat sanoivat: + +— Näit nyt! Se oli vanhojen turien karhunpäämänty... mahoit antaa +sille rauhan. + + + + +TERVANTEOSSA + + +Oli vanha erämaa muutakin kuin Tapion kansan suuri kotitanhua. +Metsänriista oli kyllä hyvää ja tarpeellista ajallaan, mutta kun +nälkäinen yliperäläinen pääsi kirveineen ja kolorautoineen metsään +jyrsimään petäjänkylkeä ja siitä tervaa puristamaan, niin silloin hän +vasta virkistyi elämään. Suuret loputtomat männiköt olivat entisen +erämaalaisen eloaittana, ja petäjän tumma elämänneste oli hänenkin +elämännesteensä. + +Vanha yliperäläinen ihan eli petäjänvoimalla. Monesti hän söi männyn +karkean kuorenkin hyvänä herkkunaan, ja tervalla hän vaihtoi jauhoja +petäjän mauksi ynnä suolaa saadakseen suurukseensa miestä pystyssä +pitävän karkeuden. Kumiseva kangaspetäjikkö ja rämemännikkö on monen +ukon houkutellut erämaan asukkaaksi, ja musta, karkea petäjäinen sekä +tumma, väkevä terva on pitänyt kohdallaan taloa ja talon kansaa. + +Mäkimännyt vain paistoivat alastomina mökin ympärillä, tervahauta +haikusi lähipuron varrella, ja haudan musta muju puskeutui putkesta +ukon tynnyriin. Näki tämän vanha arvoituskin ja pani talteen: + + "Eilen meillä härkä tapettiin: + sarvet lyötiin kankaaseen, + nahka syötiin viilin kanssa, + liha poltettiin tulessa, + veri vietiin Viipuriin". + +Suomenselän suurilla ylämailla oli metsiä loppumattomiin. Siellä leveni +koko maailman korpi komeata kangaspetäjää, sitkeätä rämäkkömäntyä ja +oksaista räkämännikköä sekä suurta harmaata kelohonkaa, palokankaan +vanhaa turaa, joka oksiaan ojennellen tuulessa natisi ja huojui. Ja +nämä laajat metsämaat olivat vielä aivan jakamattomat, enimmäkseen vain +Tapion hoidoissa olevia ikikorpia, joihin kuka tahansa sai mennä mielin +määrin elämöimään. Vain muutamat vanhojen alkuäijien jälkeläiset, +niinkuin Kyyjärven Pölkit, Karstulan vanha Suohokka, Kivijärven +Kotilainen, nimittelivät omikseen isiensä valtaamia erämaita. +Ihmissukua täällä suursalojen mailla asui kyllä vain harvassa. Mutta +tämä vähäväkinen korpikansa ei saanut vain kaksin Tapion kanssa hallita +perämetsiään. + +Kuuli rantapuolen ukkokin, joka oli jo omat männikkönsä korventanut +kuiviin ja ajanut kaupungin porvarille, ylimaiden suuresta +metsärikkaudesta. Ja ahnas alamaalainen sonnusti itsensä ja ajaa +kahnusti kaukaisiin ylimaihin. Kohta siellä hänenkin kirveensä paukkui, +ja taas tervahauta tuhnutti savua ja hajua koko korven täysin. +Niinkuin ennenmuinoin etelän hämäläiset kävivät täällä kesäkausin +riistoretkillään, niin sitten vuorostaan rantapuolen väki rynkäsi +lännestä käsin, kaataen maahan kokonaisia männiköltä. Samoin kuin +hämäläiset ylpeästi vain tulivat ja menivät, niin myös tervankäristäjät +tekivät tänne ainoastaan ajoittaisia saalistusretkiä, tulella +korventaen metsänpuut ja kylmästi jättäen jäljilleen raiskatut kankaat. +Aina Karstulan, Kivijärven ja Kinnulan saloja myöten alamaiden +tervaukkoja joka vuosi nousi koluamaan ja savustamaan. Vanha väki +muistaa vieläkin tarinoita muinaisista tervanpolttoretkistä, samoin +kuin monet haudat ja hautapaikat nimineen niistä kertovat. + +Soinin ja Alajärven mäkisissä perämetsissä möykkäsivät Evijärven, +Lappajärven ja Kauhavan miehet, Purmonkin ruotsalaiset, muutamat +ulottaen retkensä aina Multian sydänmaille. Kyyjärven Pölkkien +erämaissa sekä Kivijärven metsissä lappajärveläiset kävivät monet +kerrat petäjää korventamassa, ja sanotaan näillä sydänmailla aikoinaan +lapualaisten ja nurmolaistenkin liikkuneen. Perhon ja Halsuan suuria +männiköitä nylkivät ja korvensivat parhaastaan Vetelin ukot, nousten +syvimpiin sydänmaihin ihan köytenään. Perhon kankaat ovat vielä täynnä +Vetelin ukkojen nimillä ristittyjä vanhoja hautakuoppia. Osuivat tänne +myös jotkut Evijärven, Kaustisen ja Alavetelin ukot. Mutta Lestin +kaukaisille mäntykankaille, Kinnulan rajoille ja Kinnulan maillekin +nousivat Lampin isännät, Kannuksen, Kälviän ja Kruunupyyn tervaturat +sekä lohtajalaiset monin kymmenin miehin, neljättä kyynärää pitkin +rumilainkin Hellevistä. + +Pitkä matka alamaalaisilla oli tervametsiinsä, mutta sitten he +kaatoivat mäntyä kuin mielettömät ja rakensivat tavattomia hautoja. +Varsinkin Lappajärven ukkojen sanotaan sekä Soinin metsissä että Pölkin +petäjiköissä rymynneen kuin metsänpeikot. Saukkolahden hauta oli jo +satojen tynnyrien tervakattila, Heinäsuon maakumpu työnsi 400 tynnyriä, +samoin Honkilahden hauta, ja Pajulammen panos puski mujua, niin että +laskumiehet olivat läkähtyä. Mutta kaikkein mahtavimman maakuopan +muutamat lappajärveläiset rakensivat yhteisvoimin Koirapuskaan +vedättäen sen äärelle 200 syltä tervaksia ja varaten viereen 600 tyhjää +tynnyriä odottamaan. Vanhat tervaantuneet tuhvat siinä itsetietoisina +keittomestareina kyökkäsivät, ja tervaputken suun alla ammotti valmiina +tavaton, kuusitynnyrinen amme. Kun aika tuli, avattiin tappi, mutta +tervaa ei tullut, vaikka ammennusmiehet kiulu kourassa seisoivat ammeen +ympärillä. "Antaa pi'in sulaa!" keittomestari vain sanoi ja pisti tapin +kiinni. Mutta sitten yhtäkkiä puhkesi putken vierusta, ja tulista +tervaa alkoi työntyä kuin torvesta täyttäen ammeen ja tulvien +metsäänkin. Tuli lappajärvisille tulinen ja tervainen temmellys +Koirapuskan haudalla. Kiuluilla, ropeilla, kupeilla ja kourillakin +koukittiin ja kahmaloitiin männynviljaa ammeesta ja ammeen vieriltä ja +työnnettiin tynnyreihin, kuka kunnekin ennätti. Kuukahti siinä +häsäkässä jo muuan tervakoura ammeeseen päälleen tukehtuen ja palaen +kuoliaaksi. Mutta siitä ei ennätetty huolia, täytyi vain tapella tervan +kanssa. Satoja tynnyreitä Koirapuskan valtavasta keittokummusta +saatiin, vaikka ainakin kolmasosa valui kankaalle, pilaten ja polttaen +korpea kymmenin sylin, niin että kaikki ruohot, pensaat ja puutkin +kuolivat. + +Alamaan tervamiehet saivat aina vuosittain tulla ja mennä, mutta +yliperäläiset olivat metsissä aina kotonaan ja valmiina tervan tekoon. +Suomenselän asukkaat valtasivat takamailtaan männiköitä toisensa +perään, savuutellen toinen tällä, toinen tuolla sydänmaalla. Miehet +kopsahduttivat kankaalle vain metsäpirtin, loivat hautakummun, ja näin +oli omistusoikeus taattu. Myöhemmin saapunut sai katsella toista +männikköä sekä merkitä sen metsäpirtillä ja haudanteoksella. Jokaisella +vanhalla talolla oli sydänmaalla oma _suuntansa sekä hautapiirinsä eli +hautavistinsä_, eikä toinen enää pyrkinyt toisen valitsemalle paikalle. +Suunnan päämies paiskoi metsässä kuin ainakin omassaan kaataen mäntyä +ja rakennellen hautoja toisensa jälkeen. Liittyivät ukot monesti +yksituumaisesti rakentamaan suuria yhteishautoja. Manttaalin mukaan +vain asteli miestä männikköön, pienestä talosta mies tai pari, puolta +isommasta kaksi tai kaksi paria, ja sen mukaan jaettiin sitten +tervantulokin. Itse Lestin pappikin kärvensi tervaa yksin neuvoin +Lapin lautamiehen kanssa. Perhon Yrttikoskelainen rakensi Vetelin +Tunkkarin kanssa yhteishaudan Näätäsalmeen hakaten ja ajaen puita +kumpikin tasavoimin. Tunkkari ajaa poukotti kiintopenkkisellä +_pankkareellä_ pieniä puita, ja Yrtti-ukko taas irtopankkaisella +_roukkoreellä_ kiskotti kaikki isot rungot, 13-14-tuumaisetkin +kolopetäjät, yhden kerrallaan. Juoksuahon vanha ukko rakensi Kantasten +turan kanssa Pirttikankaalle yhteisen tervakattilan. Juoksu-Erkki ajeli +hyvällä hevosella, ja Kantasten turan ajokkaana oli kuusivuotias +kirjava sonni. Kilvaten ukot työskentelivät, koettaen kumpi enemmän +ennättäisi päivän mittaan. Kantasten tura löi sonniäijälleen tavattoman +kuorman, ja juhta vetää junnasi sen perille kuin mies. Juoksu-Erkin +ajokas ei saanut liikkeellekään sellaista puukasaa, mutta se sen sijaan +kuljetti kuormansa nopeasti haudan äärelle, ja sitten Juoksu-ukko +kiidätti juoksujalkaa noutamaan toista panosta. Turan sonni taas mennen +tullen junnasi samaa tasaista tahtiaan. Jos tura rupesi jutoaan +juoksuttamaan, se tuli heti vetelälle ja pilasi tien. + +Keväällä, toukokuun alkupuolella, kun maa jo alkoi ajautua kesäkuntoon +ja petäjänkylki lämmetä, niin että se oli _saullaan_, ja kuori +irtautui, erämaalainen lähti tervasmännikköä _kolomaan_. Koko talon +pystyvät miehet ja naiset, jo viisitoista vuotiaista tyttäristä alkaen, +astelivat raskaine _riippeineen_ perävilkkaa sydänmaalle. Isosta +talosta lähtikin iso väki. Sillä talo pysyi pystyssä sitä vankemmin, +mitä enemmän siitä omaa miestä ja naista saattoi painua tervantekoon. + + "Mies mehtään menee, + Selkä silmiä täynnä", + +vanha arvoitus pani merkille katsoessaan konttiselkäisen joukon +korpivaellusta. + +Mutta tämä tervakansan korpivaellus oli raskas ja vaikea vaellus. +_Keväthölseet_ olivat juuri pahimmillaan, villivedet rojottivat +valtoinaan suurilla nevoilla, ja kaikki metsäpurot vetivät vettä aivan +läkähtyäkseen. Metsien hanget sulivat humahdellen yhä vain lisäten +tulvaa. Tervametsään menijät saivat vuoroin kahlata kylmiä kevätvesiä, +vuoroin sotkea sulavia hankia, niin että jalat olivat polvia myöten +märkinä. Eikä auttanut siinä voivotteleminen, nälänpakko painoi +pahallekin taipaleelle. Mutta kun terva-jylhästen tuima mies, ollessaan +maanantaiaamuna veljensä kanssa menossa puita kuorimaan, sai koipensa +kosteiksi, hän ärähti: + +— En kastele jalkojani! + +Ja mies tarpoi takaisin, tappoi härän, kuori nahan, karvaroi ja +parkitsikin sekä kuraisi pitävät pieksut, ja sitten vasta lähti +vetiselle nevamatkalle. + +Entiseen aikaan, kun metsiä oli valitenkin, kuorittiin vain +_kangasmäntyä_, riisuen alastomiksi kokonaisia saloja. Vanhat turat +vetelivät paljaiksi niinkin valtavia metsännapoja, että yhdestä +_kolopuusta_ tuli kokonainen kuorma, ja tervaksien latvoista voitiin +vielä rakentaa asuintupa. Mutta myöhemmin jo täytyi astella nevojen +laidoille, _rämäkkömehtiin_ koluamaan ja pitelemään pientä sitkasta +_mäntyrässiä_, joka kasvoi vesiperäisten maiden valtapuuna. + +_Kolorauvalla_, joka oli pitkän varren nokassa kuin viikate, miehet +nylkivät petäjän toisensa jälkeen paljaaksi niin ylhäälle kuin +ylettyivät ja niin alas kuin pitkävartisellaan voivat. Ja naisten +tehtävänä oli käyrällä, kaksipäisellä _pantaveittellä_, kolopuulta +toiselle kulkien, _painaa tyvi alas_ eli kuoria puu maahan saakka. +Ahkera mies ennätti päivässä paljastaa hyvästä metsästä parisataa +puuta, ja viiden miehen tyvet ehti oikein nopsa nainen nylkeä. + +Yöt levättiin _hautapirtissä_, pimeässä metsäläisen asunnossa, joka +kankaan reunassa tervahaudan luona, vesipaikan vierellä yksinäisenä +kyhjötti. Se oli salvettu vankoista hongista, työnnetty törkyä pyöreän +hirren saumaan ja koirankaula-hulaaseen, lyöty multaa laipiolle, ja +kurikalla ja vaajoilla halotuista kelleksistä oli ladottu vesikatto +suojaksi. Ahdas _akkuna_, lautareikä, oli alhaalla sivuseinässä, +pieni _räppänä_perässä korkealla, ja ovi oli puunauloilla isketty +kokoon veistolaudoista, _sarantana_ reunaan puutapeilla naulattu +_kuusenkarahka_. Vitsalla ovi vain vetäistiin ja pantiin kiinni. Paljas +maapermanto oli pohjana, peräseinän vieressä leveä _lava_ makuusijana, +ja ovipielessä oli maakivistä kasattu _kiuas_. Oksahankaisia +kuusenrungon puolikkaita oli istuimina, _ränkkyinä_, sellaisiakin +suuria kelleksiä kuin Piilammen hautapirtin monijalkainen, +_satiaiseksi_ sanottu ränkky, joka oli niin leveä, että siinä Jylhän +Kalle hyvin saattoi levätä Korpeisen Kaisan kanssa. Haltia täällä +metsätalossaan enimmät ajat yksinään kuuhkaili ja tavallisesti +mielellään soi sijaa ihmisellekin, kun se osasi oikein tulla ja olla. +Täällä metsän ja haltian turvissa petäjännylkijä vietti viikkonsa vieri +vierin loikoen havuilla ja pahnoilla peitetyllä lavalla. Lämpöinen +haltian koti oli, metsän ja savun tuntuinen, ja lämpöistä tervakansa +tarvitsikin. Kastuneet ketineet, likomärät kengät ja jalkarievut +kaipasivat kuivaamista, vaimoisten ihmisten vaatteet varsinkin. Heidän +hameittensa helmat löpisivät ihan vetisinä, sukat ja kengät olivat +lumihyhmän pitelemät. Hankien puremat sääret ja paljaat polvet +kihelmöitsivät aivan punaisina, jopa lopulta kerrassaan kesimällä +loivat nahkansa. Nuorilta ensikertalaisilta tyttäriltä ja piikalapsilta +tämä monesti puristi itkun tuherruksen. + +Ruokahoidot toimitettiin ulkona. Kivenrakoon, kannon alle vain +työnnettiin vipu, ruokapata pantiin tulelle vivun nokkaan, ja läpättiin +oikein hyvä ja venyvä puuro. Vieläkin Peltokankaan Maija-tummu +muistelee metsäpäiviänsä Suolasalmen tervapirtillä ja sanoo, että +osattiin siellä kyllä keittää ja syödä sekä puuro että mutti, eikä +mauksi tarvittu muuta kuin nälkää. Kun kokonainen korvenlaita oli saatu +riisutuksi, ja jokaisen männyn juurella rapisi ruskea kuorikasa, +työkansa asteli kotiinsa. Koko metsä jäi paljaana paistamaan ja +itkemään pihkaisia kyyneleitä kesäpäivän lämmittäessä. Mutta seuraavana +keväänä sama viikatemies ja pantaveitsen kantaja nainen saapui +uudelleen. Viikatteessa oli vielä pitempi varsi kuin ennen, ja vielä +korkeammalle kurotellen mies kynsi kuoren irti, jopa aivan ympäriinsä +kiskaisten vuoli pois viime keväänä heitetyn kapean _selän_. Naiset +nyrhivät selän tyvipuolen alas, ja petäjä paljastui parin sylen +mitalta. _Kaksivuotiset kolot_ näin heti vuoden kuluttua _jatkettiin_, +mutta _kolmivuotiset jatkettiin_ vasta kahden vuoden perästä. + +Ja taas metsän männistö jäi puristamaan pihkaa sisuksistaan. Komea +kangaspetäjä kaihoksuikin päivän katsellessa, niin että verhosi pitkän +alastomuutensa pihkaisella peitolla, mutta rähjyinen rämäkkömänty, +mustan korvenrannan kasvatti, ei kovin paljoa perustanut eikä liikoja +vuodatellut, sitä kiukkuisemmin vain puristi pihkan tervaisiin +sisuksiinsa. + +Tuli syksy, korven kolopuille tuli tuomionpäivä, ja tervamiehille +ankara talvinen työ. Kun köyri joutui, ja marraskuu pani maan jäähän, +ja Simo rakenteli sillat soille, tervantekijät taas saapuivat +metsäpirtille ja rupesivat kaatamaan kolopuita. Petäjä toisensa jälkeen +lyötiin maahan, iskettiin poikki, niin että vähän kuorimatontakin +runkoa tuli kuoritun jatkoksi, ja nostettiin kannolle asetetun +_niskasen_ varaan. Neljin, viisin viikoin kolmet, neljät miehet saivat +mäntyä kaataa ja kasata, ja sitten kun lumi laskeusi korpeen, toiset +miehet rupesivat hevosella ajamaan kolopuuta haudalle. Elettiin +lumisessa sydänmaassa, pimeänä sydäntalvena, oikeata korpelaisen +kotielämää. Aamulla, kun vähänkin rupesi päivä hämärtämään, mentiin +männyn kimppuun. Puuro vain oli jo pimeän aikana ennätetty kiehuttaa ja +syödä sekä savutella piipullinen kessuja. Käväistiin puolipäiväisellä +pistämässä perunoita tai muttia, ja sitten taas rehkittiin pimeään +asti, vielä pimeässäkin, kun ei enää saattanut hakata, raahattiin puita +kasoihin. Vahva puuro, vanhan turan keittämä, väännettiin iltaveroksi, +ja sitten pidettiin lämpöisessä korvenpirtissä pitkää iltapuhdetta. +Päre paloi seinänraossa kiukaan kohdalla, ja pirttikansa askarteli kuin +kotonaan puhdetöissä. Toiset kiskoivat päreitä kasoittain, toiset +kutoivat pärekoppia, muutamat kovertelivat lusikoita ja kauhoja, joku +vuoleskeli kirvesvartta. Seinän takana oli synkkä yö ja musta, huokaava +korpi, joka kyllä antoi ihmiselle elatuksen, vaikka saattoi sieltä +kuulua suden synkkä ulvonta taikka huuhkaisen pitkä huuto. Mutta +nokiseinäisessä pirtissä oli hyvä olla, vaikka ovi olikin vain vitsalla +kiinni sonnustettu. Päretuli savusi ja piti omaa iloaan, se vipatteli, +ritisi ja tarinoi kuin haltian kanssa haastellen salaisia satujaan. +Siitä illan kuluksi vanhat turatkin alkoivat tarinoida, ja sitä saattoi +kestää aina myöhäiseen lavalle menoon asti. Ja hämärä pirtti oli täynnä +sekä päreen savua että kessupiipuista kiskottua väkevää haikua. + +Mutta jyrkät Jylhän veljekset eivät liikoja haastelleet hautapirtillä +askaroidessaan. Maanantaiaamuna kun ukot kumpikin omaa konttiaan +kantaen karskuttelivat salolla, toinen huomaa karhunjäljet, sanoo: + +— Tuost' on käynyt kämppäjalka! + +Toinen katsahtaa vain, mutta ei vastaa mitään. Eikä koko viikolla +veljesten saunalla puhuta sanaakaan, ei puolin eikä toisin. Ahmaiseehan +toinen vain heti ensi päivänä kaikki eväsvoinsa ja lihansa, ryökäisee +päälle komeasti ja heittää luut ja rasiat ovesta ulos, eläen sitten +koko viikon pelkällä leivällä ja puurolla. Vasta lauantai-iltana kotia +kohti asteltaessa, kun tullaan karhunjälkien kohdalle, toinen murahtaa: + +— Kun on käynyt niin käyköön! + +Syksytalvi vierähti ja haudan ympärille, _hautarehtoon_, nousi valtava, +petäjäinen pino. Kolopuut kiersivät koko tervantekopaikan syltä +korkeana kasana, latvoin hautaa kohden ladottuina. Mutta joulun +jälkeen, kovilla sydänkuilla, mentiin jälleen metsäpirtille. Siellä oli +taas suuri työmaa: yhdeksäkymmeninen, satasylinen, kolopuiden _laje_ +oli _rouhittava_ hautaan kelpaaviksi _piluiksi_. Tammi- ja helmikuiden +pakkanen olikin paras _rouhimailma_. Sillä jota kovemmin pakkanen +porotti, sitä helpommin kolopuut helähtivät halki, kun niitä +kaksin kirvein käsiteltiin. Uutta pölkkyä vain pyörähdytettiin +_rouhimapaikalle_, iskettiin rikki ja _pilupino_ yhä piteni. Mutta +riitti miehille työtä — satasylinen kolokasa oli kova kasa. Viikko +viikolta aina vain saatiin joka maanantaiaamu lähteä taipaleelle. +Vaikka pakkanen kiristi, niin että paikat natisivat ja metsä tuskasta +parahdellen ihan tyrmissään kyyristyi lumen peittoon, ja pohjoinen +pohotti synkän sinisenä, miehet höyryten ja valkeata huurua puhaltaen +painelivat salolle. Kolmen, neljänkin leiviskän kantamus painoi +hartioita, kun tervantekijä leveillä suksilla lykkeli pitkin hankia, +musta pata kontin kyljellä heikkumassa. Kuukausittain kuului +kolopinolta kapse, metsäpirtti haikusi joka päivä, ja öisin korpimaja +kuorsasi niinkuin metsän kummituiset olisivat siellä häärineet +hirrenajossa. Pitikin olla ahkerana. Rouhimistyö oli saatava loppuun +ennenkuin kevät ennättäisi niin pitkälle, että olisi + + "Varis vaajana, + Kurki kurikkana". + +Ja tavallisesti pysyttiinkin vanhojen asettamissa rajoissa. Ojalan +haudalla urakkamiehenä muuan ukko yksinään hakkasi ja löi piluiksi 90 +sylen kolopuut. Talonmiehet vain ajoivat petäjää paikalle, ja +urakkalainen riehui kuin luontokappale. Syyssulan aikana mies jo alkoi, +ja koko talven hän liikkui, ja naapurit aina tavatessaan utelivat: + +— Tuoko sulle varis vaajan, ja kurki kurikan? + +— Kyllä minä vaajan vastaan otan, mutta kurikasta en huoli, ukko +vastasi, ja paiskelikin kaikki kolot piluiksi, niin että kurjen +luikatessa ei Ojalan hautarehdolla ollut ainoatakaan eheää pölkkyä. + +Kurjen luikatessa tervamiehen pitikin jo taas olla toisessa männikössä +kuorimassa uusia petäjiä seuraavan kesän varalle. + +Vasta kesällä, kun touot oli tehty, ja juhannus oli kohta käsissä, +jouduttiin _hautaa laskemaan_. Tervan polttosija, _hauta_, oli laitettu +valmiiksi jo edellisenä syksynä sulan aikana, ellei korpikulmalla ollut +saatavilla entistä hautaa. Sitkeästä savesta oli lyöty haudan _pohja_ +kovaksi ja sileäksi, ja loivasti laitettu viettämään _hauannapaan_ +päin, ja navan pohjana oli savinen _kuppi_, mistä tapilla suljettava +ontto _tukki_ maan alatse puskeutui _halssiin_ ja halssissa olevaan +suureen tynnyriin. Vanhat Kirvesmäen miehet, suunnitellessaan hautaa, +piirsivät pohjan seitsensylisellä nuvulla, niin että tervakummun +läpimitta oli neljätoista syltä. Vihtasalmen hauta taas oli _kaheksan +syltä puolelleen_ eli 16 syltä _ylihte_, ja Kurvin hauta Soinissa oli +20 syltä laidasta laitaan, mutta Piilammen mujukumpu, kolmen talon +yhteinen, oli niin suuri, ettei oikein ääni kuulunut toiselta laidalta +toiselle. + +Haudan laskeminen oli kova ja tarkka työ. Koko talonväki asteli korpeen +viikon pitoon, emäntä vain tai vanha tummu jäi pienimpien lasten kanssa +kotia hoitamaan. Vanha tuhva itse, tervanhengessä kasvanut, satoja +hautoja savustanut äijä, oli työtä ohjaamassa. Monikymmenvuotisen +tervamiehen koulun käynyt tura, ulosoppinut _tervamestari_, kyllä tiesi +miten maahauta on rakennettava, ja miten metsän männyt on hautaan +laskettava ja siunattava. Arvioi ukko pilujen paljouden ja sen mukaan +lasketti haudan _pohjapuut_, niin että sitten niiden varaan saattoi +syntyä oikea ja laillinen tervaspilujen keko, jossa ei ollut +sanansijaa. Naiset ja lapset kantoivat tervaksia sylin täysin, ja +miehet latoivat niitä hautaan. Valtava tervaksinen rymä, pyöreä, +pihkalta tuoksuva puukumpu, kohosi kankaan laitaan. Sitten suuri +tervaskeko peitettiin sammalilla, joita rahkaisilta nevoilta oli +lyhytvartisella _sammalviitakkeella_ karhottu ja pihlajaisella +_takkavitalla_ kannettu sadoin takoin. Lopuksi koko keko peitettiin +mullalla. Sai siinä hautaa rakennettaessa hikipäissään ahertaa niin +nuori kuin aikuinenkin. Vanha tuhva oli tervahaudan rakennusmestarina +hääriessään ankara ja äkäinen äijä. Jokaisen piti tehdä täyttä ja +totta. Jos vain tyttökentat, pojankelterit ja piikaihmiset, iltapuoleen +väsähtäneinä, tahtoivat ottaa kannettavakseen pienenlaisen +sammalsylyksen, jo äijä ärähti: + +— Pellontukkojako sinä kannat? + +Oli hauta peitossa ja vanhan turan tervakömmänä valmis. Kaksi vuotta +kestänyt ankara aherrus oli päättynyt, korvenlaitos kuin manalaisten +kumpu kohosi metsäpuron vierellä taikka järvenrannalla. Nyt oli koko +rymä _poltettava_. Kovin ja vaikein työ oli vielä tekemättä. Mutta +vanha ukko, joka oli painamattomat tervakirjansa lukenut mies, ei +turhia hätäillyt. + +Tuli juhannuksen aikainen aivan tyyni ilta, ja ilma näytti +otolliselta. Äijä taas kuljetti koko joukkonsa korpeen. Nyt piti hauta +_sytytettämän_. Ehtoo kääntyi yöpuoleksi, metsäkana viidassa vaikeni, +yörastas vain kuusenlatvassa jakeli neuvojaan huudellen: + + "Nyt on ilta, nyt on ilta, + heitä pois, heitä pois, + paa maata, paa maata!" + +Mutta tura ei joutanut kuuntelemaan eikä haastelemaan loruilevan +yölinnun kanssa. Otti ukko kirveen hampaisiinsa, asteli haudan +ympäritse kolme kertaa ja heitti aseensa haudan ylitse pohjoiseen päin. +Sitten hän jälleen nouti kirveensä ja kätki sen haudan laelle +sammaliin. Kokosi tura kohta _pilutikkuja_ ison kahmalollisen ja sitoi +ne vitsalla yhteen, sytytti pilut palamaan ja kiersi tulella haudan +kolmesti, kaksi kertaa myöten, kerran vastapäivään. Taikka iski ukko, +niinkuin Saunakylän Hokkainen, tuluksilla valkean tervassoihtuun ja +sitten tuli kourassa asteli keon ympäritse, siunaten tervaslatomuksensa +ja sanoen lopuksi hautaväelle: "Nyt saatte ruveta sytyttämään!" Saattoi +hän Kalmoniemen Jussin lailla tuluksilla lipsahduttaa tulen +päretorveensa, panna tervakummun kierrokseen ja lukea parhaat lukunsa +sekä sytyttää lopuksi väkevällä päretulellaan _hauvansuun_. Tästä +sitten saivat muut kuljettaa tulta ympäri keon varta vasten +asetettuihin pikku piluihin. Muuta tulta ei saanut käyttää. + +Tervaiset tikut heti sieppasivat tulen hoitoihinsa, ja iloisesti +vilkuttaen pieni valkeainen juoksi pilusta toiseen, heitellen mustia +savukierteitä sinne tänne. Vanhan turan tuluksista kirvonnut pieni +eläväntulen kipinä kasvoi nopeasti ja otti haltuunsa haudan koko +alareunan puhaltaen aina mustempia ja paksumpia savukierteitä. Se ahmi +yhä ahkerammin tervaista puuta, se hypähteli, räiskähteli ja +vallattomasti vingahteli, jo luullen saavansa pitää täällä hiljaisessa +metsänkorvessa oikeat tulenpalavat juhannusjuhlat, remuta ensin +tervahaudassa ja sitten riehahtaa koko metsän kimppuun... Mutta juuri +kun valkea oli päässyt parhaaseen alkuunsa, tuima tervatura komensi +tukkimaan haudan avonaisen alareunan sammalilla. Sinne peitettiin +iloinen ja eläväinen tulenpoika. Sammalien ja mullan alle se joutui, +puolitukehduksissa pihisten elää kituuttamaan. Sen verran vain +jätettiin haudanrehtoon henkireikää, ettei tuliparka kokonaan +tukehtunut. Mutta niin väkeväksi pieni kipinä jo oli ennättänyt +varttua, että se ihan puhkui ja ähkyi sammalien alla, jopa monta kertaa +yritti viskata raskaan peiton pois päältään. Musta, paksu kummun +täyteinen savu kohosi päälaesta, ja ankara tuskanhiki nousi höyrynä +ilmaan. + +Sammalien ja mullan alle haudattuna tuli sai puhkua ja etsiskellä tietä +vapauteen. Mutta jos se löysi pienen reiän ja siitä hulmahti +kirkkaaseen päivään, niin jo heti tuli musta mies, antoi sammaltukolla +päin ja paiskasi läven umpeen. Kun tuli ei päässyt ulos, se kävi sitä +tuimemmin maan alle haudattujen tervaksien kimppuun. Niitä se +tuskissaan jäyti ja kalusi, ja ahdistetut puut, jumalantuulissa ja +päivänpaisteessa kasvaneet petäjät, täällä päivännäkemättömissä +korventuivat kekäleiksi ja puristivat ulos mustan verensä. + +Hauta paloi ja haikusi, ja vanha ukko valvoi apumiehineen sen vierillä, +johtaen multaamalla ja avaamalla tulen kulkua tasaiseksi. Tyynellä +ilmalla tuli paremmin pysyi levossaan, ja kaikki meni vain hiljalleen +_hautomalla_, mutta jos tuuli sattui ja tapaili savuavaa kumpua, niin +jo tulikin sai virikettä ja kävi kiihkeämmin kiinni. Siitä hauta _paloi +tuuleen_, mennen hiukan pilalle. + +Mutta pahemman pilan saattoivat vanhat kadehtijat tehdä. Heitä vastaan +piti aina olla varuillaan. Kalmoniemen Jussi pystytti haudan päälaelle +kepin ja pani sen nokkaan tikuista ristin, ja tämä kyllä varjeli +monesta pahasta. Eikä Jussi lainannut tuluksilla iskemästään +hautatulesta kiventäkään toiselle. Yrittipä vain kuka tahansa sytyttää +vaikka piippunsa haudasta, äijä heti ärjäisi: + +— Älä koske siihen tuleen! + +Mutta saattoi joku hyvin paha pohakka sittenkin tuottaa pilat, niin +ettei terva ruvennut aikanaan tulemaan ulos. Siihen taas toinen kyllä +tiesi keinot. Perhon Kukko-Jussi kylvetti lähdevedellä ja leppävastalla +koko haudan, ja Halsuan Kauppis-Matti teki samoin, ja se auttoi. Kun +Marjo-Kirsti pilasi Soinin Pohjois-äijän tervanteon, täytyi hakea +avuksi Keisalan Puukko-Jussi. Kolme kertaa Jussi kiersi savuavan +kummun, ja heti syöksähti haudasta niinkuin musta koira, kadoten +korpeen. Huuhkaisen Puhvelinkin täytyi ryhtyä toimiin, kun Kirves-Matti +oli panoksen pilannut, niin ettei tullut _tappitervakaan_. Noitui +Puhveli kovasti, luki lukuja kiertäen hautaa ja sitten pitkällä +koivurassilla porahdutti tukinputkeen. Auttoi Puhvelin puuhat: terva +tuli että tohahti. + +Oli kiirettä silloin ja ankaraa menoa, kun terva, aikansa kypsyttyään, +alkoi työntyä torvesta ulos. Puhaltui putkesta ensin tulenpalavaa +höyryä, tulvahti sitten loristen tulista _tervankusta_, ja lopulta +alkoi öysätä kaunista kuplahtelevaa tervaa. Vesi siinä turan ja +toistenkin silmistä sirisi, ja höyry tahtoi oikein tukehduttaa, mutta +tynnyri täytettiin tynnyrin jälkeen, niin kauan kuin tervan puhallusta +riitti. Kolmin-, neljinkymmeninkin tynnyrein saattoi heti ensi annolla +öysähtää. Ja lisää oli tulossa, kun vain taitavasti metsänkumpua +korvennettiin. + +Paljon piti tynnyreitä olla valmiina varalla. Kolme tynnyriä vanhojen +kirjoihin oli merkitty kolosylen tuloksi, ja sadasta kolosylestä äijät +vaativat kolmesataa täyttä laskematonta astiaa. + +Tynnyreitä oli tehdä rymytty puhdetöinä ja muutenkin pitkin talvea sekä +kotona että tervapirteillä. Jo syyspuoleen oli petäjiköstä hakattu ja +veistetty ainespuut tuvan ja saunanorsille kuivamaan, ja sitten +kevättalvella rakennettu tynnyreitä, niin että lattia oli aina lastuja +täynnä. Kilvaten entiset ukot paukkasivat terva-astioita kokoon, pitäen +tarkkaa lukua, kuka useamman ennättää päivän mittaan iskeä. Jylhän +Karhu-Matti ja Möttösen Jaakko olivat Perhonkylän parhaita mestareita, +mutta Kiviahon Jussi oli niin kova rymistämään, että päästi illalla +kouristaan kaksitoista valmista tynnyriä, jotka aamulla oli kimpeinä +ottanut orsilta alas. Ja kun oikein kova mies oli saanut tynnyrinsä +valmiiksi, saattoi hän iskeä hampain kiinni sen uurteeseen, nostaa +astian koppinaan ylös, keikahduttaa selkäänsä ja niskojaan ja heittää +tynnyrin päänsä ylitse. Ei siihen joka poika pystynyt. + +Hautaa hoitavat ukot eivät paljoa ennättäneet metsäpirtissä nukkua. +Koivukosken miehet, kun Teerisaaressa polttivat 130:n tynnyrin panosta, +joutuivat valvomaan yhtä mittaa pari viikkoa. Milloin piti puisella +_hautakuokalla_ karhota kummun alareunasta _sysiä_, milloin pitkällä +_puukangella_ lyödä _kattoa ja rastasta_ tiiviimmäksi, ja sitten taas, +kun hauta oli joutunut _sysikatolle_, täytyi terävällä _pistoseipäällä_ +sohia lakipuolta, niin että savu ja pöly ja tulinen lieska +tuiskahtelivat vasten silmiä. Karkeat _turvakot_ käsissä siinä piti +sohikoida, jopa vetää joskus oikein tultakin henkeensä, sitten taas +nieleksiä tervaista katkua, niin että ukko tuli ei vain ulkoa vaan +sisästäkin tervatuksi. + +Niinpä oli tarpeellista, että tervahaudan korventajilla oli hyvät +_hautaviinat_ matkassa. _Viinahinkki_, ainakin kolmen kannun vetoinen, +piti varata kymmenen kannun _piimäleilin_ ja ison _leipäkontin_ +lisäksi. Kuumana kesäpäivänä täytyi voit ja särpimet kaivaa korpeen, +etteivät olisi pilautuneet, mutta viinahinkki oli aina lähellä puun +oksalla killumassa. Aamulla siitä napsahdutettiin pieni puunapullinen +mieheen ja pulputettiin napsu naisväellekin. Annettiin ryyppy myös +vieraalle, joka tuli katsomaan korven aherrusta, ja silloin, kun sattui +oikein tulenpalava temmellys, oli lopuksi hyvä kallistaa kuusenoksalta +virkistävä napullinen. + +Terveellistä ja tarpeellista kolmen kannun vilja oli, kun sitä näin +taiten käyteltiin. Joskus kyllä kuusenoksassa killuva kolmikannuinen +yritti tehdä pienet pilat. Pelto-Matti ja Yrtti-Aapa kärventelivät +korpikumpua Pohjaissalon takana, ja siinä, kun tervantuloa juuri +odoteltiin ja tulinen hauta pohotti alta ja helteinen päivä paahtoi +päältä, turat tarvitsivat monta vahvistavaa kulahdusta kuusenoksalta +milloin toiselle jalalle, milloin taas toiselle. Kun terva ei vain +antanut merkkiä tulostaan, iloiset äijät lähtivät astua koppailemaan +Pohjaissalon mökille. Uskoa tunnustava Pelto-Matti rupesi siellä heti +saarnaamaan parannusta Kukkopuron tummulle. Eihän syntinen muori niin +vain kuiviltaan käynyt parannuksen tekoon, vaikka Matti olisi kuinka +ankarasti manannut ja lopuksi jo huutanut helvetin polttavaa lieskaa +kauheammaksi tervahaudan pohotusta... Mutta silloin Yrtti-Aapa äkkiä +tuli tuntoihinsa ja karjaisi: + +— Voi, tervahauta! + +Kesken jäi Pelto-Matin saarna ja Kukko-tummun parannuksen teko. +Perävilkkaa turat juosta köpöttelivät haudalle. Siellä laki jo lieskana +leimahteli. Äijät rupesivat kangilla hosumaan kattoa kasaan, niin että +tulinen tuhka ja savu pöllähtelivät. Saivat miehet viimein päälaen +kuntoon, mutta silloin tappi paukahti auki, ja höyryä ja tervaa alkoi +ryöhätä torven täydeltä. Tynnyri täyttyi heti, ja tulinen terva ajoi +täyttä vauhtia nevalle. Pelto-Matti laukkasi perässä ja rupesi +rakentamaan sammalista patoa tervavirran tielle. Aapa taas ryhtyi +keinottelemaan tappia kiinni. Kauan ukkoparat saivat rähjätä ja +riehkaista tervahöyryisessä korvessa, ennenkuin tappi oli kiinni ja +kaikki terva tynnyreissä. Oli ukkojen päässä sitten viinahöyryjen +lisäksi tervahöyryäkin, kun asia taas oli oikealla tolalla, ja uskoa +tunnustava Pelto-Matti saattoi todistaa: + +— Ei terva hullua ole, ei se ihteään polta... pois se hauvasta tulee. + +Mutta kun hyvällä ilmalla hauta sievästi omia aikojaan kyti ja savusi, +oli miehillä aikaa koetella, kuka on parhain. Varsinkin pyhäaikoina, +kun naapureita tuli haudalle, pantiin toimeen kovat koetukset. +Vuorotellen käytiin suuren väkikiven kimppuun, ja taas aherrettiin +tervatynnyrien ääressä. Oli jo kova mies, joka täysinäisen astian +kohotti maasta ylös. Kun aseteltiin tyhjiä tynnyreitä vierekkäin +riviin, laita laitaan kiinni, kysyttiin taas miestä, joka jaksoi +tasakäpälässä hypätä pisimmän rivin tynnyristä toiseen. Karstulan +Vakkeri oli niin jalkava, että hyppäsi yhdeksän tynnyriä, Vehkalammen +Elias oli vielä jalkavampi ja roikkasi tusinan. Mutta Kiminginkylän +Hullu-Ellu pystytteli vierekkäin täysiä tervatöriläitä, hyppi sitten, +niin että roiskui tynnyristä toiseen, sanoen vain joka astialle: +"turskis!" + +Tervaa tuottava kumpu tuli yhä pienemmäksi. Joka päivä sitä pisteltiin +ja kuokittiin, ja viimein tervan tulo tykkänään tyrehtyi. Silloin hauta +_murrettiin_, sohittiin seipäillä ja paukattiin kurikoilla, niin että +tuli suihki, ja tulinen tuhka pölisi. Lopuksi peitettiin ja +tukahdutettiin koko panos tiiviisti mullalla. Vasta muutaman päivän +perästä purettiin nokinen haudanloppu, ja helisevät sydet kannettiin +lähelle _sysikotaan_. + +Satainen luku täysiä tynnyreitä ladottiin syrjäpuoleen ja peitettiin +havuilla ja lehtioksilla. Sinne omaan korpeensa korventavara sai jäädä +odottamaan syksyä, jolloin riihenpuinnin loputtua taas jouduttiin niitä +käsittelemään. Ensi töiksi täytyi kauan levänneet astiat _kusettaa_. +Uurteen pienestä leppätapin reiästä laskettiin alaosaan painunut +tervainen vesi pois, ja tynnyrit täytettiin oikealla tervalla sekä +saatiin _pakattu_ tynnyri. Vettä oli erittynyt usein niinkin paljon, +että kolmesta laskemattomasta tynnyristä saatiin vain kaksi pakattua. + +Tavattomasti metsäperän ukot polttivat tervaa. Joka talon miehet ja +naiset olivat keväisin petäjää kolomassa, ja joka talolla oli +kesäkausin hautoja, kaksittainkin, nevojen takana haikuamassa. +Kevätkesällä juhannuksen aikoina oli tervansavua koko ylämaa täynnä, +kun suuri hauta puhalsi sitä joka korvesta ja melkein joka +mäentönkyrästä. Savu oli kyllä karvasta ja kitkerää, mutta sitä +terveellisempää. Se oli kuin lääkettä rintatautia vastaan. Siksipä +silloiset ihmiset eivät sairastelleetkaan, eivätkä tienneet mitään +keuhkotaudista. Tervanpoltto ja kesäinen suuri savustaminen tuotti +erämaalaiselle leipää ja terveyttä. Entinen metsien mies poltti kesässä +monesti kaksikin hautaa. Toisen hän savusteli kesäisen kulkutien +lähitienoilla, ajaen tuotteensa heti kaupunkiin, hankkien siten +_kesäleivän_. Toisen, isomman haudan, ukko korventeli kaukana +sydänmailla, ja siitä saatiin leipää talveksi. + +Mutta monet yliperäläiset polttivat tervaa talvellakin. Jylhän turat, +oikeat terva-jylhäset, häärivät erämaassa kesät, talvet korventaen +_honkatervaa_, samoin Hookonan miehet ja vasamäkeläiset. Monesti +mentiin talviseen erämaahan vaimoväkeä myöten. Nuoret miniätkin saivat +heittää perillisensä vanhan tummun ja muikean maitosarven hoitoihin +sekä lähteä ankaraan honkatervan tekoon. Monet, monet kerrat Jylhän +Iso-Marjaana on näin etsinyt leipäänsä, ja Liukon tummukin muistaa +kyllä vielä, kuinka hänet jo nousevana tyttärenä vietiin lumikorpia +tohmertamaan. Rämäköillä ja kankailla oli lunta paikoin vyötäisiin +asti, ja toisinaan taas taivaantäyteinen lumipurku oli peittää koko +korven sekä köyhät raatajat kinoksiinsa. Mutta siellä vain saivat talon +emännät sekä piiat ja tyttökentat miesten mukana rämpiä, niin että +paidanhelmat olivat jääkalkkareissa, ja paljaista polvista kihosi veri. +Kylmettynyttä tervaista puuta piti lumen sisästä vääntää röykkiöön, +kaivaa kuin elukka sammalla hangen alta ja taas jäisiä kuusenhakoja +takoittain kantaa kasoihin. Vasamäkeläiset muuanna talvena kyökyttivät +sydänmailla Kinnulan rajoilla yhtä mittaa seitsemäntoista viikkoa, +pyhäaikoina vain pistäytyen kotona eväitä noutamassa. Köyriltä jo +tällainen talvimeno alkoi, ja siitä sitä kesti yli joulun aina +kevätmariaan asti. Milloin väännettiin tervasjuurakoita kankaasta, +milloin kaivettiin lumen alta tuulen kaatamia keloja, milloin +keikahduteltiin harmaita honkia, ajettiin niitä haudalle ja rouhittiin +piluiksi. Kuusenhaoilla ja mullalla peitettiin hauta, poltettiin ja +ajettiin tervat Kokkolaan. Sitten heti alettiin rakentaa uutta panosta: +vedättää ja rouhia juurakkoa, tuulenkaatoa ja pystykeloa sekä polttaa +tervaksi ja ajaa Kokkolaan. Vielä kolmannenkin haudan vasamäkeläiset +ennättivät samana talvena panna kokoon. + +Ylimaiden tervahauta on jo haikunsa huokaissut, ja metsäperäläiset +polttaneet leipätervansa. Sydänmaat vain ovat täynnä entisten +tervantekijäin vanhoja aherruspaikkoja. Miltei joka kankaalla ja +nevantakaisella mäentönkyrällä on villiintynyt hautakumpu. Muinainen +haudannapa näkyy vielä matalana painanteena kummun keskellä, ja +kumpareen laidassa on vanha, ruohottunut kuopanne. Haudan lähellä +metsässä on hävinneen tervapirtin paikka, lahonut hirsikerros ja +kiukaansijalla kasa nokisia kiviä. + + + + +KAUPUNKIMATKAT + + +"Pitkä matka kuin perhosilla kaupunkiin", veteliläinen tiesi Perhon +perukasta. Ankara taival täältä harvaan asutulta metsäperältä oli +merenrannan suurkylään, Jängänharjun kirkkomäeltäkin kokonaista +kymmenen penikulmaa. Ja yhtä kaukana kaupunkirannasta olivat muutkin +yliperät. + +Niihin aikoihin, kun metsäperäläiset tänne saapuivat ja saivat näillä +sydänmaan navoilla parhaan kotisijansa, ei täältä ollut ihmisten +ilmoille vielä oikeata ihmisen tietä, vaan erämaan eläjät saivat muiden +metsäneläjäin kanssa astella samoja polkuja sekä toisin vuoroin +soudella mutkaisia vesitaipaleita. Joki oli parhaana tienviittana ja +keinona, jota myöten kuljettiin alas merenrantaan. Niinkuin muinaisen +metsäpirttiläisen lastu jokea pitkin etsi tiensä alamaihin, niin lastun +veistäjäkin seurasi virran juoksua. Entisinä aikoina erämaalainen +vyörytteli vain tervatynnyrissäkin veteen, kuljettaen ne uittamalla +määräpaikkaansa, ja kevätvesillä hän lasketteli suuria mastopuita +rannan porvareille. Kirkkomatkatkin alamaiden temppeliin yliperän kansa +teki veneellä ujutellen pitkin pientä, mutkaista ja koskista väyläänsä, +saaden kokea, kuinka + + "Tie vyöryy, reki narisee, + Ohjat seisoo ja orit juoksee". + +Lestijokea pitkin kulkea kahnasi kansa Lestiä myöten, Ähtävän +jokilatvoilta souti Soinin ja Alajärven metsäperä ja Perhonjokea Perhon +vähäväkinen perukka. Samaa Perhonjokea myöten aikoinaan muinaiset +Karjalan miehet olivat kerran monin venein lasketelleet rantamaita +kohden, ja Vetelin Karjalankoskessa kaikki ajaneet ylösalaisin, ottaen +merkkiä etumiehensä melan heilauksesta ja huutaen: + + "Hyvin kävi, kun mela vilahti!" + +Kuljettiin myös _polkuja_ myöten pitkin jokivarsia. Niinpä muuan polku +veti Perhonjoen rantoja, läpi metsien ja korpien ja halki nevojen aina +Veteliin asti. Nevat oli oikein porrastettu, niin että portaat ovat +paikoin vielä näkyvissä. Kulkivat polkua muinaiset kirkkomiehet, +kulkivat muutkin asioillaan, ja juoksi sitä kerran Möttösen +Keijo-niminen piikatyttö. Emäntä kun suutuksissaan yritti lyödä +piikaansa leipälapiolla, tyttö lähti laukkomaan pakoon, juosta +haapsottaen huivi kourassa edellä, ja emäntä leipälapioineen hönttyytti +perässä. Mennä touhotettiin perävilkkaa Vetelin polkua pari penikulmaa +aina Kellokoskelle asti. Siellä kiukkuinen Möttösen muori viimeinkin +tavoitti piikansa ja köpyytti häntä leipälapiolla, ja sitä maanpaikkaa +sanotaan vieläkin _Keijonkankaaksi_. + +Vuosikymmenet toisensa jälkeen erämaalaisten täytyi taivaltaa polkujaan +taikka soutaa pitkää väyläänsä. Mutta saatiin tänne viimein oikeita +ihmisenteitä, vedettiin tie Vetelin kautta Perhon perillekin. Kokkolan +vankka mies, iso ja kuulu rovasti _Antti Chydenius_, kiipesi hevosen +selkään ja lähti tekemään _tienlinjaa_ Kokkolasta Lintulahteen. +Kullakin paikkakunnalla kylänmiehet olivat apuna ja opastamassa, ja +näin mentiin Perhon jokivartta ylöspäin tunnustellen paikkoja, +veistellen pilkkoja puihin ja sanoen, että näitä maita tie on +rakennettava. Kun paha neva tuli eteen, jätettiin hevonen rannalle, +satula vain kannettiin ylitse, ja paksu rovasti koetti muuten +keinotella toiselle puolelle, ja siellä oli toinen ratsashevonen +odottamassa. Näin Anterus ajoi aisoitta läpi erämaat Perhon perille, +jopa ohi Möttösen ja Nopolan aina Lintulahteen, missä tavattiin Vaasan +ja Kuopion tie. Sitten tienkatsoja rovasti kääntyi takaisin ja asteli +oikopäätä maaherran eteen sanoen, että hän on käynyt katsomassa, maat +ovat hyvät, ja kylänmiehet halukkaita tekemään tietä, kun vain saadaan +lupa ja johtomiehiä. Maaherra sattuikin olemaan sillä tuulella, ettei +pannut vastaan, ja niin tehdä rymähdytettiin, siinä 1700-luvun lopulla, +tie muutamassa kesässä. Mutta mutkitellen oli rovastin hevonen pilkkoja +veisteltäessä astellut, ja mutkainen sekä kapea tuli metsäperän +tiestäkin. Mutta pituutta siinä oli kyllä. Sen metsäperäläinen varsin +tunsi ja sanoi: + + "Pitempi metsän puita, + Matalampi maan ruohoa". + +Kokkolan rovastin pilkoittama tie veti kohta erämaalaiset kuin +lähemmäksi rantakaupunkia. He saattoivat täst'edes yhtähyvin kesällä +kuin talvellakin ajaa meren äärelle leivän ja suolan etsintään. Sillä +näistä erämaassa oli aina suurin puute. Mutta tervasta täällä ei ollut +puutetta. Sitä metsäläisellä oli kyllä vedättää Kokkolaan sekä kesät +että talvet. + +Silloin kun kesä parhaimmillaan paistoi ja kypsytteli ylämaan pieniä +viljapeltoja, ja aitanlaarit jo kolisivat tyhjinä, metsäperän tura +lähti vasta korventamiaan tervoja vedättämään Kokkolan porvarille. +Sillä nälkä kohta rupesi kaivelemaan sisustaa, ja suurilla nevoilla +vihvilä alkoi odotella viikatemiestä. + +Mutta metsän asukkaan kesäleipä oli lujassa. + +Tien vierestä sai kyllä helposti tynnyrit matkaansa, mutta jos +tervahauta oli tiettömällä salolla, erämaalaisella oli täysi työ, +ennenkuin tervat olivat kärryillä. Saatiin monesti virstamäärin +kieritellä raskaita terva-astioita pitkin kankaita, jopa useasti vetelä +neva tuli eteen. Silloin täytyi seipäistä ja riuvuista rakentaa nevan +ylitse kaksittaiset pitkospuut. Tällaista sydänmaan tervarataa pitkin +kymmenet tynnyrit perä-perää vaelsivat vyöryttelijöinä milloin mies, +milloin nainen. Haarajoelta pyrittäessä kulkuteille täytyi tervamiesten +tynnyreineen kyökytellä sekä maata että vettä kaksin, kolmin virstoin, +rähjätä yli Haaranevan ja uittamalla keinotella joen poikki. Möttösen +vanha Markku, luiseva ukko, ei ruvennut pieniä puolitynnyreitä +kierittelemään, heitti vain astian hartioilleen ja asteli tielle. +Eivätkä Rotmon tyttäret, isot ja kuulut väkinäiset, kieritelleet koko +tynnyreitäkään. Ainakin väkevimmät, Saara ja Maija, sonnustivat +tervatörilään _lapinviilekkeillä_ selkäänsä ja siinä kanniskelivat. + +Kolme terva-astiaa oli tavallinen hevosenkuorma, ja siinä oli kylliksi +kiskomista: hevonen oli vähäväkinen, tie huono, matka pitkä ja eväät +heikonlaiset. Mutta perillä käytiin, tervat myötiin ja jumalanviljat +tuotiin, niin että uutiseen asti pysyttiin hengissä ja jaksettiin +kalvaa ja karhota heinää laajoilta nevoilta. Rotmon Saara toi kaksi +jauhomattoa ja lähti niitä metsäpolkua myöten kuljettamaan +kotimäelleen. Toisen maton Saara sonnusti varsahevosen selkään ja +toisen omaansa, läpsähdytti sitten varsaa ja sanoi: + +— Nyt koetetaan, kummalla ennen lavat vaahteaa! + +Mutta vasta talven tultua yliperä teki varsinaiset kaupunkimatkansa ja +tervakauppansa. Talvella oli aikaa enemmän, ja silloin päästiin kyllä +pahimmillekin sydänmaille. Tynnyrit saatiin vain väännellä hevosen +rekeen ja + + "Teppu juoksi tietä pitkin, + tepull' oli tervatut jalat, + teppu itse tervaisempi". + +Nyt voitiin oiustella suoraan yli nevojen, eivätkä joetkaan tehneet +haittaa. Tervat saatiin helposti kotiin, ja sitten ruvettiin ajamaan +kohti Kokkolaa. + +Monin miehin kaupunkiretket tavallisesti tehtiin. Muuan talo kun lähti +taipaleelle, niin jo toinen, kolmas ja neljäskin kyläläinen +sonnustautui samaan matkaan, ja vielä aina sieltä täältä tiepuolesta +tulla ratusteli yksinäinen tervakuorma, kääntyen joukon jatkoksi. +Samanlaiset olivat kaikkien kuormat ja asiat: kolme tervatynnyriä +poikittain reessä, ynnä pyöreäkantinen _eväsarkku_ ja hevosen +heinäsäkki. Hiljalleen mennä junnattiin. Tervakuormien jalaksissa +kitisivät vitsaiset savirikot reenkaplaaseen ja _aisanlumppiin_ +kahdeksanmerkille kierrettyinä, taikka natisi jonkun turan vetoneuvoina +_vihtakytkyt_, joka oli pujotettu aisanpään reikään sekä sonnustettu +_poran_ avulla reenkaplaaseen. Pakkasilmalla vitsaiset vetimet +valittivat kipeästi ja monesti naksahtivat poikki. Mutta reen +_nokkapaju_ oli varalta täynnä terveitä metsänvaruksia, ja uusi valmis +vitsarengas joutui vuorostaan kaplaassa kitisemään. Kuului joukosta +helinä ja kilinäkin. Ainakin varakkaat isännät olivat saaneet hevosensa +kaulaan kulkusvyön taikka länkienharjaan iloisen umpikulkusen. Vanhat +tutut talot, satakertaan käydyt, olivat syöttö- ja levähdyspaikkoina: +Haapataipale, Torppa ja Tunkkari, Puumala ja Viipäri. Tuttu paikka oli +Kainuukin sekä Pietarsaaren tiellä Köystäjä. + +Mutta kun lähestyttiin Kokkolan kaupunkia, niin jo elämä nousi, kun +porvarien _tervapojat_ ennättivät vastaan. _Torkinmäellä ja Viineesin +sillalla, jopa Linnusperälläkin_, ne jo törmäsivät kimppuun, kuusi, +seitsemän hyväsuista epeliä, huutaen ja tapellen kukin isäntänsä +puolesta. Sikaaria ja lakeria pojat tarjosivat kehoittaen tulemaan +omaan taloonsa. "Tule meille... tule _Vanhalle Vorsseenille_!" muuan +hoilotti, toisen kiljuessa: "Tule _Kusto Vorsseenille_!" Kolmas karjui +_Kyntsiiniä_, neljäs elämöi _Ensti Vorsseenin_ nimissä, viides huusi +_Vinnilää_, kuudes _Vallinia_, mutta muuan jo hypätä poukahdutti jonkun +ukon kuormalle, huutaen: "Täs on se mies, joka ajaa _Liteinille_!" +Ennätti siihen heti toinen tervajulli, lennätti kuormalle istujan +tiepuoleen, päkittäen: "_Hermanssonnille_... Hermanssonnille! Se on +paras... siellä saa paljo antimiakin!" Tuli tervapojille jo miltei +täysi tappelu. He haukkuivat toisiaan ja toistensa isäntiä, hyppivät +miesten kuormille ja paiskivat toisiaan lumikinokseen. + +Muutamat tervamiehet seurasivat huutavia poikia porvarien kartanoon, +mutta usealla oli jo ilmankin tiedossa oma kauppasaksansa, johon he +oppaittakin osasivat. Hyvin kaupunginporvari otti metsäperän +tervamiehet ja heidän kuormansa vastaan. Hevoset juotettiin ja +heinitettiin, ja miehet vietiin sisään saamaan tupakat jopa ryypytkin, +joskus oikein häränsarvesta tarjotut. Mutta saattoi porvari olla +äkäinenkin, ainakin, jos tuttu tervantuoja yritti ajaa ohitse toisen +ostajan luokse. Vanha Forsen, visu _äijä_, tuli vihaisena Koivukosken +ukon kintereillä Finnilään pauhaamaan, kun Koivu-tuhva oli sinne vienyt +tervansa. Ja niin itsepäinen vanha tervaporvari oli, että rengeillään +vyörytteli Koivukosken tynnyrit omaan kasaansa. Eikä Finniläkään +uskaltanut puhua mitään. + +Suurilla tervanpolttajilla riitti tynnyrien vedättämistä melkein koko +talveksi. Omat hevoset ja miehet niitä ajoivat, minkä ennättivät, ja +monet ajattivat paljon vieraillakin. Vetomiehiä oli kyllä. Tuli köyhiä +hevoskaakin omistajia aina ruotsalaisista rantapitäjistä asti +kyselemään _palkkatervoja_ ajettavakseen. Puolitoista, pari +markkaa piti maksaa tynnyriltä, että se lähti liikkeelle ja teki +kymmenpenikulmaisen matkan joutuakseen kaupungin porvarin kasaan, +isännän hyväksi. Mutta vasta kevättalvella, kun kaikki tervat oli +ajettu, isäntä itse lähti _luvuntekoon_, ja hän olikin silloin iso +mies, melkein kuin herra. Isoissa, vyötetyissä turkeissa hän ajoi, ja +monet kulkuset ja umpikellot helisivät hänen matkassaan. Mutta +kaupungin porvari oli kyllä vielä suurempi herra. _Roomanniksi_ piti +isoimmankin tervaisännän häntä puhutella, eikä uskaltanut ukko edes +sanoa, mitä hän tavarastaan tahtoisi peläten, että siitä tulisi pilat. +Tervaukon piti vain nöyränä tunnustaa: + +— Minä tiijän, että roomanni antaa kyllä oikian hinnan. + +Oikean hinnan roomanni antoi. Parhaansa kun tervanpolttaja sai, niin +sai parikymmentä markkaa tynnyristä, mutta painoi roomanni hänen +tavaransa joskus niinkin alas, että työnsi tynnyristä vain seitsemän +markkaa. Ei siis kovin tavattomia rahatukkoja siirtynyt kauppiaan +kaapista isonkaan tervamiehen kukkaroon, sitä vähemmän, kun isäntä oli +jo pitkin talvea ottanut tavaraa _räkningin päälle_, muutamat alkaen +velaksi ottamisen jo heti, kun hauta oli poltettu. Hyvä kyllä, että oli +saatu etukäteen, vaikka lopputilissä täytyi jäädä vähemmälle. Olihan +näin päästy rennosti yli talven. Ei joka tervakouralla eikä jokaiselle +haudankorventajalle uskottu _porvarinvelkaa_. Piti olla jo isorikas ja +suuri tervantekijä, joka voi kysyä ja saada kaupungista tavaraa, +"räkningin päälle", niin että sitten saattoi ajaa komeasti luvuntekoon +ja astua itse roomannia puhuttelemaan. Sekin jo oli jotakin. Ja isoista +oli myöskin, kun sai silloin porvarilta hyvät rommiryypyt sekä hyvät +tupakat. Annatti roomanni luvun lopuksi komeat _antimet_ matkaeväiksi +ja kotiintuliaisiksi. Parhaat porvarit työnsivät pari _säntiä_, pari +syltä _Kokkolan pötkyä_, valkoisen _savipiipun_ sekä _tupakkaa_, +jopa suolaisen _sillin_ joka tervatynnyriltä, vieläpä korean +pikkulippuisen _nöörlakin_. Emännälle porvari lähetti _huivin_, joskus +_vaatevärkin_ sekä lapsille _makiaisiksi_ tuutin _rusinoita_, toisen +_viikunoita_ ynnä muutamia _lakriskankia_. Mutta kaikkein parasta oli, +kun roomanni pisti poveen pitkän kylmän taipaleen varoiksi kokonaisen +_rommipotun_. Osasi kaupunginkävijä kyllä omillakin varoillaan +pistäytyä ryypyn otossa sekä hankkia lämmittävää matkaevästä. Jos +sattui joukossa olemaan jokin _härkämies_, joka ensi kertaansa oli +matkan teossa, sai ryypyt ilmaiseksi. Sillä kaupunkiin päästyä +härkämiehen piti ostaa ja juottaa matkatovereilleen kannu viinaa, +_härkäkannu_, ellei tahtonut kiivetä jalat edellä puuhun. Jo +tulomatkalla, kaupunkia lähestyttäessä, oli härkämies narrattu tai +väkisin raahattu isolle _Härkäkivelle_ katsomaan kaupunkia ja antamaan +lupauksen viinoista. + +Kova oli Kokkolan matka, monta vuorokautta sai rähjätä talvisella +tiellä. Pakkasessa kävi kulku paremmin, mutta lumipyryssä oli surkea +liikkua. Penikulmaiset metsätaipaleet olivat silloin entistään +kolkommat, ja asutuilla mailla jumalanilma oli pannut tanhuat tukkoon, +niin ettei huonolla hevosella tahtonut läpi päästä. Monta kertaa +tervakuorma keikahti nurin, ja ajomies sai purkaa vitsoilla köytetyn +panoksensa ja taas yksin tynnyrein väännellä kokoon. Rotmon Saara ei +kyllä koskaan purkanut köysitystään, kierähti reki kuinka pahoin +tahansa. Saara tohmersi vain viereen, tarttui kaksin kourin kiinni kuin +mies, hoputti hevosta vetämään ja samassa pungersi kolmitynnyrisen +kuorman kohdalleen. + +Monet muutkin naiset kuin Rotmon isot tyttäret saivat jo pienestä +pitäen tottua tervakuormaan ja kaupunkimatkaan. Jo toisellekymmenelle +ennätettyään tyttö saattoi joutua tervatynnyreille istumaan sekä +pyryssä ja pakkasessa palelemaan. Säynälammen Maija-Liisa pantiin +11-vuotiaana kolmitynnyrisen kuorman emäntänä samaan matkaan muiden +tervamiesten kanssa. Eivätkä toisetkaan olleet paljon kummempia: +Vanhantuvan 13-vuotias Heikki, piikatyttö ja renkipoika. Mutta tervat +vietiin perille, rahat saatiin ja kotiin tultiin. Kävi kyllä joskus +niin onnettomasti, että taitamattoman tyttären rahat matkalla +hävisivät, vaikka tyttö oli aarteensa pistänyt vanttuuseen ja vielä +villahuivin kiertänyt ympärille. Voi sattua niinkin kurjasti, että +väsynyt pikku tyttönen pyörähti tukalalta istuinsijaltaan tiepuoleen, +ja kuorma kärräsi ylitse, rutistaen jalan. Mutta vuosi vuodelta piiat +ja tyttäret saivat olla miesten matkassa tervakuormien ajajina. Samoin +myös vähäväkiset emännät monesti joutuivat tervoineen tekemään +kaupunkimatkoja. Ruis-Antin Maija Möttöskylästä lähti miesten kanssa +syksymyöhällä, kolealla kärrykelillä, viemään kolmitynnyristä kuormaa +Pietarsaareen. Kun päästiin Merijärven kylään, ajettiin taas +syöttötaloon, ja miehet rupesivat riisumaan hevosiaan valjaista. Mutta +Ruis-Antin Maija vain kyhni kuormallaan, vaikka yö oli. Riihi-ukon piti +jo huomauttaa: + +— Mikset sinä riisu hevostas? + +— Minull' on täällä kaksi kurjenmarjaa, akka sanoi. + +Ja totisesti Herra oli tehnyt ihmetöitä. Ruis-Antin Maijan helmassa +vikisi kaksi pientä ihmisenalkua niinkuin kissanpoikaa. Lapsivaimo +saateltiin huoneeseen ja jätettiin talon hoitoihin. Miehet veivät +hänenkin tervansa kaupunkiin, ja kun he toisena päivänä palasivat +takaisin, Ruis-ukon emäntä lähti kaksoisineen samaan matkaan viemään +Antilleen erinomaisia kaupungintuliaisia. + +Vaivansa oli pitkällä matkalla, vaivaasa varsinkin vaimoisilla +ihmisillä. Mutta miehiset miehet ja Rotmon tyttäret kyllä rähjäsivät +vaikka minkälaisessa ilmassa. Miehillä oli useinkin povessa lämmittävä +eväspullo, ja sen turvin kotimatka meni varsin hupaisesti ja +huomaamatta, kirkolta kirkolle, kunnes oltiin kotipitäjän pikku +temppelin laitamilla. + +Monen kirkon ja hautausmaan ohitse Kokkolan tie kuljetti. Pimeänä +pakkasyönä kun jouduttiin niiden vieritse ajaa ratistamaan, niin +vaeltajaa melkein kammotti. Valjussa kuutamossa vainajien haamut +näkyivät häilähtelevän hautausmaalla patsaiden ja puiden vaiheilla, +kirkon jäisistä ikkunoista tuikahteli kaamea tulenvälke, lumilakkinen +vaivaisukko tapulinseinällä irvisteli tylsästi, ja koko kirkkomäki +vastasi kovin oudosti matkamiesten vaellukseen. Edesmenneet +vainajaraukat siellä valittelivat raskasta oloansa ja huutaa kähisivät +maailman raskasta tietä vaeltaville veljilleen. + +"Pyhä, pyhä Herran temppeli!" matkamies tervehti kirkkomäkeä ja +vainajien lepokammioita ja ajeli hiljalleen ohitse. + +Mutta kun tervamiehet ottivat pullostaan liikoja ryyppyjä, tulivat he +niin ylpeiksi, etteivät enää muistaneetkaan toivottaa rauhaa Herran +temppelille ja vainajien leposijoille, vaan laskettelivat vain +välinpitämättöminä ohitse. Saattoivat joskus olla vielä hullumpiakin. +Karstulan mies viskeli Vetelin kirkon vierillä Kokkolan pötkyä tielle +huudellen: + + "Te Vetelin vellimahat + ja Kainuun kalipäät, + tulkaa kaupungintupakille, + ettei tartte kuormaa piättää!" + +Rajalan Kalle oli niin pöllönylpeä, että astella pökkelehti Alavetelin +kirkkomaalle hyppimään ja huutelemaan: + + "Kaikki hengettömät kuolleet + ja te härviilarit, + nouskaa paikalla ylös! + Viilareita te kumminkin kaikki ootte!" + +Ihkoviisas oli Halsuan ukkokin olevinaan, kun Kokkolan kalmiston +kohdalla huikkaili: + + "Honkeli, homenoukka, + Nouse kelloja vaihettamaan!" + +Mutta kiire tuli halsuaiselle ja niin kova hoppu ajaa pakoon, että +silatkin yrittivät sotkeentua, kun kirkkomaalta nousi miestä +monennäköistä ja rupesi tulemaan kohti paneskellen: "Hm... hm... +hm... hm!" + +Toisin vuoroin yliperäläiset taas hakkasivat suurmetsistään tukkeja +sekä laivapuita ja vedättivät niitä rantakaupunkeihin, Kokkolaan, +Pietarsaareen, Uuteenkaarlepyyhyn. Silloin oli talvisin Suomenselän +perämetsissä ääntä ja elämää. Muutamat korvensivat tervaa, muutamat +polttivat potaskaa, toiset kaatoivat tukkeja, toiset rojahduttelivat +maahan mahdottomia mastopuita, ja jotkut sahasivat lankkuja taikka +veistelivät laivapelkkoja. Rantamaiden ruotsalaisiakin ajoi tänne +hevoskuormittain laivapuiden tekoon. Mitat ja kaikenmalliset kaavat oli +miesten matkassa, ja talvikauden he hakkasivat, sahasivat ja veistää +kalkuttelivat metsissä ja porpottivat outoa kieltään. Heidän teoksiaan +taas koko seutukunta merenrantoja myöten sai olla vedättämässä. Mutta +osasivat perämetsien asukkaat itsekin puun kaataa ja laittaa matkaan. +Kivijärviset useasti mennä rymistivät läpi Perhon vedättäen tavatonta +mastopuuta, 14-15:kin syltä pitkää metsänjättiläistä, joka yksinään +maata rojotti kolmen reen varassa. Kahdeksan, kymmenenkin hevosta, +joskus koko tusina, oli kuormaa kiskomassa, ja höyry siinä nousi sekä +miehistä että hevosista. Kitisivät vain kinnusten vitsat ja vitsaköydet +sekä vitsoilla kokoon kiskotut reet, kun erämaiden pitkää turaa vietiin +pois kotitanhuoiltaan. Monet perhosetkin kaatoivat tukkipuita ja +sahasivat lankkuja vedättäen kaupunkiin. Rotmon tyttäret häärivät +niinkuin miehetkin myötäänsä lumisissa metsissä. Paksut sarkahousut +sekä lehmän takakoivista kuraistut karvakengät oli tyttärien jaloissa +ja käsissä koirannahkaiset kintaat. Kivijärven rajamailta rotmolaiset +tukkejaan hakkasivat, Saara ja Maija aina työskennellen yksissä. +Heikki-veli ei tahtonut kelvata tyttärien työtoveriksi, koska hän ei +jaksanut isoa tukkipuuta toisesta päästä koppinaan nostaa rekeen. +Tyytymätönnä Saara motkotti: + +— Pitää olla kanget ja sapilaat, kun Heikin kanssa tukkia pannaan +rekeen. Mutta kun on Maija, niin ei kankia tarvita. + +Parissa, kolmessa tukissa taikka lankkutusinassa oli kylliksi +kiskomista senaikaisille hevosille huonoilla teillä, joita ei edes +lumiauroilla ajettu auki. Mutta kymmenet penikulmat vain niitä piti +hevoskaakeilla vedättää, ja kymmenet penikulmat köyhä metsäperäläinen +sai huonoissa ketineissään kolmen tukkipahasen perässä tohmertaa, +ennenkuin niistä hyötyi rahapennisen. Mutta rantakaupunkiin vain piti +yritellä ja vaihtaa siellä kuorma rahaksi ja tavaraksi. Mastosta lähti +kyllä paljon, mutta tukeista tuli vähän, samoin lankuista ja +laivapuista. Mutta etureen kaustain ja kaplaiden varaan asetettu +tukkien aluspuu, _kahvipölkky_, annettiin kaupungin akoille ja saatiin +siitä hyvät kahvit. + +Hyvä oli vanhaan aikaan, kun kankaat oli jakamatta, metsissä reuhata, +polttaa tervaa ja potaskaa sekä kaataa tukkipuuta ja suurta +mastopetäjää. Mutta kun metsät ositeltiin ja parhaat männiköt otettiin +kruunun haltuun, kova aika nousi erämaihin. Terva ja metsänpuu olivat +parhaiten pitäneet ihmistä hengissä, eikä nyt enää saanut yhtä +tukkiakaan keikahduttaa. Ja omat metsät olivat pian lopussa. Mutta +monet metsäperäläiset menivät omin lupinsa männistöön vain niinkuin +ennenkin. Nälkäiset sydänmaan isännät ajelivat monta kertaa salaisin +puolin pääisännän komealle petäjäkankaalle, kaatoivat sieltä parhaita +ja lähtivät laskettelemaan rantamaita kohden. Asui kyllä siellä täällä +suurissa erämaissa metsänvartijoita, mutta niitä oli helppo välttää ja +narrata. Valvatin sydänmaita vartioiva Syyläpään ukko, tuvantäyteisen +lapsikarjan isäntä, sai väliin aihetta valittaa toruvalle +päämiehelleen: + +— No, kun minä olin nuille merhiäisille kylästä ruokaa hakemassa, niin +halsuaiset tuli ja hakkas koko kankaan. + +Eivät nälkäiset halsuaiset kyllä aina jaksaneet vartoa, milloin +Valvatin peikko poistuisi merhiäisilleen ruokaa etsimään. Ajoivat he +joskus yöpimeissä samoille saloille, pönkäsivät Syyläpään koko +joukkoineen pöksäänsä ja taas löivät kokonaisen kankaan paljaaksi. + +Yhtähyvin muutkin yliperäläiset osasivat hankkia metsästä rahaa +tuottavaa tukkipuuta milloin miltäkin kankaalta. Ja mikäpä otti selvän, +kuka minkin puun oli kaatanut ja korjannut. Olihan sydänmailla mäntyä, +oli männyn kaatajaakin, ja oli monenlaista suksenlatua, jalansijaa ja +reenjälkeä. Mutta kun Haasiosalmen metsänvartijan mökin takana kasvoi +petäjä, oikea metsien rymä, niin moni mies sitä katsoi himoiten. +Haasiosalmen ukko oli kyllä varannut vihaisen koiran kumppanikseen ja +väittänyt, ettei perhonen eikä halsuainenkaan petäjää pitele. Mutta +sanoi kerran metsäperäläinen toiselle: + +— Lähetään nyt ja kaaetaan se Haasiosalmen suuri puu! + +Ja kohta koko miesjoukoin ajettiin pimeänä yönä Haasiosalmen metsäperää +kohden, tuohisoihtu etumaisen hevosen tietä valaisemassa. Hiivittiin +mökin tienoille, lumottiin koira haukkumattomaksi ja lyötiin suurpetäjä +mäkeen. + +Ja aamulla kun päivä valkeni, laskettiin Tunkkarin törmää alas suurta +pelkkaa, joka oli neljältä sivulta veistetty. + + + + +HEINÄNTEOSSA + + +Tervahauta oli poltettu, kaupungissa käyty ja kesäleipä hankittu. +Viikatteet ja haravat oli laitettu kuntoon, olipa kaupunkimatkalla +muistettu Vetelin _Sulkavanharjun_ hiekkahaudasta, tienohesta käväistä +poimimassa muutamia viikatteen liippakiviä, ja kauppamieheltäkin oli +saatu joku sänti kaupantekiäisiksi. Oli myös muistettu hankkia +_heinäviinat_, olipa käyty kirkossakin _isollaripillä_. Yliperän mies +oli valmis niittymieheksi. Heinäkuu olikin jo hyvässä menossa. + +Mutta vanhan metsäperäläisen heinämaat eivät olleet oikein tavallisen +ihmisen heinämaita. Ne olivat enimmäkseen luonnontekoja, suuria +rannattomia jumalanluomia _rämäköitä ja nevoja, jokivarsia ja +metsäjärvien rantoja_. Kaikkivaltias oli tämän erämaan siunannut +ylettömillä soilla, Kaikkivaltias oli tänne ohjannut vähään tyytyväisen +ihmisen ja antanut hänelle kaiken muun vähäisen lisäksi rannattomat +nevansa niittymaiksi. Ne kelpasivat yliperäläiselle, ja lisää +heinämaata hän röykytti korpirannoista ja räseiköistä. Kun hän kerran +oli tänne metsäperille asettunut, niin hän otti täältä elatuksensa ja +otti elatuksen karjalleenkin. + +Jo vanhat alkuäijät valtasivat heti, sitä mukaa kuin saapuivat +metsäperille, parhaita erämaita ja niittynevoja. Kuulu Pölkki, joka +ensimmäisenä asettui Kyyjärven takarannalle, rupesi kohta niin +leveäksi, että pani haltuunsa kaikki läheiset erämaat Suomenselän +harjuja myöten. Mutta oli näillä saloilla sittenkin jo ollut ottajansa. +Kotilan tura Kivijärveltä ja toisaalta kaukaisen Lapuan äijä +nimittelivät samoja takamaita omikseen, ruveten kahdelta puolen Pölkkiä +ahdistelemaan. Silloin takamaiden mies kutsui kummankin isännän +metsäpirtilleen pitoihin, syöttäen heille mateenmaksaa ja hirvenhuulta, +karhunkämmentä ja karhunylystä. Ja siitä sovittiin, mihin asti tämä +metsien Pölkki saa mennä metsästämään, kalastamaan ja perkkiöitä +raivaamaan. Sai Pölkki saloa Suomenselkää myöten, Auma-ahosta +Koirapuskaan asti, aina penikulmaa puoltatoista pitkälti. Eikä näitä +erämaita edes isojako sitten paljoakaan saanut pois, kun ne oli kahden +isännän antamat. + +Mutta kun sitten Roti-Paavo tuli Rotmonmäelle ja rupesi raatamaan +perkkiöitä sekä nevoja mittelemään, hän vuorostaan joutui riitaan +Pölkin kanssa. Lopulta sovittiin, ettei Paavo mene aseineen vanhan +rajan ylitse Suomenselän takasaloihin, jotka on pölkkisille pyhitetty. +Omissa läheisissä korpimaissaan Roti-ukko kyllä sai levennellä niinkuin +halusi. Ja Paavo raaji perkkiöitä aivan Pölkin rajoille, Karstulan +vesilaskulle. + +Samoin kuin Pölkit, Kotilaiset ja Roti-Paavot keskenään kinastelivat ja +sopivat erämaistaan, samoin myös muut yliperäläiset pitivät maistaan ja +nevoistaan ensin kahinaa, sitten _sovintojakoa_ päätellen, että tämä on +sinun nevasi, ja tämä on minun, ja tämä taas on minun suuntani. +Jokaisella oli oma _suuntansa_, ja kaikkiin, mitä oli suunnan piirissä, +oli sen isännällä oikeus. Jos toinen meni sinne nevaa niittämään taikka +repimään korpea perkkiöksi, se oli oikein laillinen rikos. Vanhat +puhutut ja sovitut erämaan paikat, etupäässä järvet ja lammet, olivat +rajoina ja rajamerkkeinä, niin että hyvin tiedettiin, mikä kangas ja +neva kullekin kuului. Niinpä vanhojen Hookonan ukkojen suuri suunta +kulki pohjoiseen päin Kinnulaa kohden, ja raja ajoi pitkin sydänmaita +järvestä järveen mennen _Myllykankaasta Pikku-Valkeiseen ja +Pohjois-Valkeiseen_ sekä sitten hiukan _Pajulampea_ kosketellen +_Tiaisten Tielampeen ja Särkkisenjärveen_, niin että _Särkkisenneva_ +jäi Hookonalle. Täältä raja veti _Vapusalmeen ja Heikinjärveen_, +kääntyen siitä _Hookonan Tielampeen_ ja taas edelleen Kuusjärven taakse +_Teerilampeen_, mistä alkaen kinnusten vanha talvinen valtatie oli +rajana aina _Soijinnevaan_ asti. Tiaisten Tielammella Hookonan suunta +kosketteli tialaisten alusmaita, kinnusten tien takana taas olivat +Kuusjärven alueet, pohjoispuolella Kinnulan erämaat, ja liukkosten sekä +jylhästen valtapiiriä oli lännessä Komanteeseen asti. Heikinjärvelle, +joka oli kauimpana pohjoisessa, tuli Hookonalta penikulma. Tähän +penikulmaiseen kierrokseen mahtui monta niitettävää nevaa antaen heiniä +yhteensä joskus parisataa kuormaa. + +Vanhojen Möttösten suunta oli taas Perhonjoen seutuvilla. Nämä +Perhonkylän alkuäijät olivat hyvin ennättäneet lähiseuduiltaan vallata +parhaat niittymaat. Tuhvat olivat raivanneet heinäkentikseen Perhonjoen +rantoja aina Kokkonevalle asti, koko joukon alapuolelle Jängänharjun +kirkkopaikkaa. Tuli sitten myöhemmin uusia asukkaita, jotka +keinottelivat omikseen läheisiään jokirantoja. Koivukoski ja pappila +saivat niittyjä Koivukosken seutuvilta kirkonkylille, ja entinen +Möttös-Matti kaupitteli erään rantaniityn Sahin ukolle tavallisesta +pieksukengän pohjaparista. Toinen Möttösten vanha hyvä heinäranta oli +Haarajoella. Siellä kahden puolen matalaa metsäpuroa levisivät +tavattomat nevat ja heinäiset rantalakeat, joita oikein mielikseen +viikatteella viuhtoi. + +Ja näin vallattiin ja omittiin Suomenselän vierillä nevaniittyjä, +jokivarsia ja järvirantoja. + +Omasta luonnostaan metsäperän nevat, jokirannat, lampien laitamat ja +ukkojen raivaamat perkkiöt tuottivat heinää, minkä tuottivat ilman +kyntöä ja kylvöä. _Vihvilää, kortetta, saraheinää ja valkotukkaista +luhtapäätä_ sekä muuta jumalanluomaa nousi itsestään nevoille, +jokirannoilla ja rapaperäisillä soilla taas kasvoi _taarnaa ja +mehtäheinää_. Järvet ja matalat joet lykkäsivät korkeaa _kaihlaa +ja pilleetä_ sekä kortetta, niin että kahisi, ja perkkiömaat +työnsivät saraa ja _kastelatvaa_ ynnä tupsupäistä _ohraheinää_. +Kasvoi perkkiöissä, jokirannoilla ja nevoillakin mätästukkuina +karheatukkaista _harjasheinää_. Mutta vanhoihin perkkiöihin ilmestyi +lopulta _karasammalta ja kurenruista_, suurilla nevanselillä piipotti +pieni _kiimaheinä_ ja korvenlaidoissa kahisi iso tumma _kuolleenkoura_. + +Mutta kaikkein suurimmilla nevanselillä, missä taivas kohosi aivan +tavoittamattomiin, ei kasvanut heinääkään. Siellä oli vain suuria +rimpiä, ilkeitä nevansilmiä, joiden äärillä pitkäkaulaiset kurjet +luikkailivat ja valkeat joutsenet liikkuivat. Siellä toisinaan myöskin +hirvet oikein parvittain makailivat. Mustista pohjattomista +rimmennieluista kuumina heinäkuun päivinä kohosi kuplahdellen väkevä +höyry. Vain kiimaheinä siellä mättäänkyljessä kinalatvaisena punersi, +ja muikea karpalo jo keväisin lumen alta rupesi punaiselta paistamaan. + +Erämaan nevaniityt, vain kurjen lannoittamat, eivät omasta +luonnostaankaan jaksaneet lykätä uutta satoa, jos niiltä joka kesä +riistettiin heidän heinätuottonsa. Piti aina silloin, tällöin antaa +nevan olla kesä _kulollaan_ eli jättää niittämättä, toiset nevat +kaksikin kesää. Kun neva näin itse sai korjata satonsa, se taas +tyytyväisenä tuotti uutta heinämiehellekin. Muuten se kyllästyneenä +olisi pian heittänyt koko heinänannon. + +Kaukaisimmille nevoilleen erämaalainen tavallisesti asteli ensiksi. Jo +maanantaiaamuinen metsäniitylle meno oli täysi työ. Oli toimitettava +penikulman, parin korpivaellus kantaen raskasta viikonriippiä. +Perättäin hurstipukuinen metsäkansa äänetönnä paineli kapeaa mutkaista +polkua kymmeninkin hengin, miehet viikatteineen edellä, naiset +haravoineen jäljessä. Jokaisella oli vielä eväitä kannettavana, kenellä +suuri leipäkontti, kenellä painava piimäleili, kelläkulla jauhokontti, +jollakulla vielä piimäleilin harjalla musta pata ja häntäpäässä +hilppovalla pikku tyttärellä suolakopsa kainalossa. Etumaiset +väkimiehet kantoivat hartioillaan seitsemänkin kannun piimäastiaa, +piikatytöt neljäkannuista. Nevojen niittäjä tarvitsi ruokaa paljon. +Leipä piti varata päiväksi miestä kohden ja puurojauhoja kourallinen +joka keittoon niin monta kuin miestä oli sekä piimää kannu mieheen +viikoksi. Voita oli matkassa varojen mukaan, ainakin naula päiväksi, +samoin lihan puolta parin lampaan nivuset viikoksi isolle väelle. + +Matka oli kova, eväsriippi vaivutti hartiat ja hieroi olkapäät verille. +Kova oli korventyökin edessä. Miehet rupesivat niittämään ja vaimoiset +henget haravoimaan heiniä karheelle. Pari naista _haravamiehinä +eli haravareetoina_ ennätti aina yhden niittäjän heinät pitää +järjestyksessä. Vetisillä nevoilla sai alituisesti kahlata nilkkojen ja +polvenkin mitalta hyllyvässä letossa, jopa toisinaan vielä saattoi +humahtaa mustaan rapaan mahaansa myöten. Ja taas, kun järvien ja +metsälampien mutaisilta rytirannoilta karhottiin kaihlaa, kortetta ja +taarnaa, täytyi tarpoa vedessä vyötäisiin saakka. Yhtähyvin kuin +pitkäkoipiset miehet edellä astellen kaatoivat heinää, matalajalkaiset +naiset saivat havitella perässä senkuin voivat. Erämaa ei antanut +tyttärelleen armoa, vaan työnsi hänet miehen rinnalle kovimpiinkin +paikkoihin. + +Veteliltä nevoilta täytyi heinien korjaaminen toimittaa _nevasuksilla_ +hiihtäen. Se oli kaikkein vaivalloisinta työtä. Piti kantaa +reputtaa heiniä sylissään tai hartioillaan ja samalla laahustella +korttelinlevyisillä suksilotiskoilla, joita märkä neva ihan kuin imien +puristi pintaansa, niin että joka askel oli kiskaista jalan aivan +juurineen irti. Pitkiin _pieleksiin eli saaroihin_ taikka pyöreisiin +_suoviin_ heinät koottiin nevalle ja nevasaarille. _Aluspuut ja +niskaset_ vain pantiin pohjalle, keskelle _napa tai sankapuut_ pystyyn +ja harjalle tuulen varalta koivunvitsat, _tuulikkaat_, oksista +toisiinsa sonnustettuina. Juurelle vielä painettiin _tukipuut_ +viistoon, ja lopuksi miehet heittivät vettä ympäri heinäkeon, ettei +hiiri menisi sitä silppuamaan. Kinnulan ukko kierrätti vasemmalla +jalallaan kiveä ympäri pieleksen, heitti sen sitten pieleksen pohjalle +ja sanoi: + + "Pure tuota kiveä!" + +Korpi oli heinämiehen kotina. Kauniilla ilmoilla ja muutamapäiväisillä +niittyretkillä asusteltiin ja maattiin lyhyt yö vain _nuotion_ ääressä. +Mutta tavallisesti kopsahdutettiin korpeen kankaan laitaan tai +nevasaarelle _niittukota_, tuohikattoinen matala kömmänä, jonka +sivupuolet, _säyt_, pystyteltiin lehdeksistä ja havuista taikka +rakennettiin halotuista puista. Heiniä kannettiin kotamaalle makuusijan +pehmikkeiksi ja hyvä _rakovalkea_ laitettiin eteen loimottamaan. Kaksi +kovaa honkapölkkyä päällekkäin _kantapallukkain_ varassa, vielä +_vivulla ja nuotionaulalla_ tuettuina siinä paloi. Piti olla niinkuin +vanhoille oli opetettu: + + "Nuotionaula ja vipu + Ja kaksi kantapallukkaa". + +Tarkeni siinä kyllä kodassa loikoa, kun tuli hiljalleen kalvoi ja +nuoleskeli tervaista honkapölkkyä lämmittäen somasti kotakansan +jalkoja. Säky vain oli kylmä makuupaikka, kun siinä heti havuseinän +takana oli kolkko korpi. Kohentamatta honkatuli kyllä paahtoi koko yön +ja hoiteli itse itsensä. Pihisten ja sihisten se piteli ja siveli +tervaista puuta, silloin tällöin vain kuin mielihyvästä piukahtaen ja +vinkaisten. Joskus sentään honkainen rakotuli saattoi ryhtyä +omavaltaisuuksiin. Jylhän akalta se kerran hävitti koko kotahoidon, +niin ettei eukolla ollut muuta neuvoa kuin juosta kylälle valittamaan: + + "Paloi kolmikoskuksinen kota, hyrynlyry, + kaksi kantapallukkata, + nuotionaula ja vipu + ja kotkansulkainen viuhka". + +Parempi ja suojaisempi kuin ammosuisessa, matalassa kodassa, oli +viettää lepohetkensä _heinäpirtissä eli niittupirtissä_, joka +tavallisesti laitettiin suurien nevaniittyjen laitamalle. Samanlaisia +maapermantoisia, mustakiukaisia metsäläisen koteja kuin tervapirtit +olivat heinäpirtit, ja monesti hautapirtti saattoi olla heinäväenkin +asuntona. + +Kotanuotiolla taikka pirtin pihamaalla keitettiin ruokaverot. Pata +pantiin vivunnokkaan tulelle ja siinä kiehautettiin puuro tai mutti, +joskus _tuohiropeessakin_ käristettiin kalakeitto. Kovat työnpuskijat +miehet vaativat ohraisen tai rukiisen puuron kaksikin kertaa päivässä: +_eineeksi_ aamulla ja taas _iltaseksi_ ennenkuin maata mentiin. Mutta +kahdesti viikossa, tiistaina ja torstaina, piti eineeksi saada +_leipäressu_, oikein lihalla höystetty. _Puolipäiväiseksi_ haukattiin +vain kalaa, piimää ja leipää. Piimä ei toki sellaisenaan riittänyt +suurelle joukolle. Mutta kun pantiin vettä sekaan ja tuohiropeesta +ryypittiin _vesiharikkaa_, niin särvintä oli koko viikoksi. Sitä kukin +omasta ropeestaan ryypiskeli ja pisteli puuroa vuoronsa mukaan, kun +koko joukko istui suuruksella höyryävän keittokattilan ympärillä, +metsänkävijät kyllä varoen, etteivät koukkineet padansangan ylitse, +sillä silloin pyytölinnut olisivat katkoneet ansojansa. Siinä puuro +kyllä maistui, ja hyvää oli harikkakin, eikä soinilaisen mielestä +puuro ja piimä ollut missään niin makeaa kuin Kuninkaanjoen +metsäniityllä. Lopuksi tehtiin _hoppatassia_. Jokainen kaatoi hapanneen +piimänarikkansa lämpöiseen puuropataan. Sekoitettiin se muikeaksi +piimävelliksi, syötiin ja oltiin hyvillään sekä toruttiin tyytymätöntä: + +— Jos et syö, niin ole ilman, mutta hoppatassia nyt syyään! + +Vahvan rukiisen puuronsa päälle miesväki, kessusavut vetäistyään, +ruiskautti ruskean syljen, ryökäisi voimallisesti ja pani +pirtinlavalle nukkumaan. Mutta vaimoiset ihmiset, erämaan väsymättömät +työmuurahaiset, vain istua kyköttivät mikä missäkin ahkerasti _tikuten_ +sukanneulettaan. Hyvät miehet, puurovatsat, saattoivat makuulavaltaan +heille vain hymähtää: + +— Haravareeta tökäkköön vain tökkäystään, mutta talonväki nukkuu. + +Jängän Matti-vainaa ei kyllä metsäniityllä paljon joutanut +levähtelemään. Kun toiset vahvan puuron painoksi tahtoivat heittäytyä +pitkälleen, Matti lähti astelemaan nevalle murahtaen: + +— Se levähti, kuka levähti, mutta minun ei tartte levähtää. + +Myöhäiseen iltaan asti nevalla riehkaistiin. Aurinko oli jo laskenut ja +kylmänkostea hallava sumu noussut notkelmiin ja rimpien ylle, ennenkuin +jouduttiin pirtinlavalle pitkälleen. Mutta elämäniloiset nuoret, joita +ei kokopäiväinen rämeissä rämpiminenkään kyennyt lannistamaan, +tahtoivat vielä yökaudetkin telmätä, niin että vanhoilta yritti +nukkumarauha sotkeentua. Varessaaren pirtillä, jossa kahden Korpeisen +väki asusteli, nuoret mekastelivat aina aamupuoleen. Ja Korpeisen +poika, Roomanniksi nimitelty, rupesi taas heti aamulla aikaisin jo +puolinukuksissa hoilottamaan: + +— Hohooi minun punaisia röijyjäni! + +Mutta jos sattui metsän pirtissä paha haltia asustamaan, niin +nuortenkaan ei silloin tehnyt mieli kovin elämöidä. Luolanevan vanhassa +saunassa aina joka yö paiskattiin räppänälauta alas, vaikka se olisi +illalla kuinka tarkoin hyvänsä asetettu paikoilleen. Aina joka yö ja +joka kesä pidettiin siellä samaa menoa: luukku alas lattialle! Kammotti +tämä heinämiehiä, niin että Sakrin Matti, saunan isäntä, viimein pisti +pirtin tuleen ja teki uuden Nöyhysalmelle, ja siinä kyllä haltia antoi +rauhan. Luolaneva olikin kolkko paikka. Pitkin neva-aukeaa oli satoja +kalliolohkareita ja isoja irtokiviä, toiset suuria kuin lato, toiset +ainakin lehmänkokoisia. + +Sateisina päivinä oli korvessa ikävä olla. Täytyi vain kodassa tai +pirtissä makaillen kuluttaa aikaa. Kolmikannan nevalla korpeisille +kerran satoi kaksi viikkoa miltei samaa menoa, ja koko neva muuttui +lainehtivaksi heinäjärveksi. Mutta aurinkoisina päivinä oli erämaassa +hauskaa, vaikka saikin raataa aivan henkimenoikseen. Päivä paistaa +lekotti korkealta taivaalta, ilma ihan värisi ja hehkui, ja sininen +päivänsauhu leijaili rannattomilla aavoilla. Kärpäset surisivat ja +paarmat pörräsivät sakeana ympärillä, sorsat narisivat suolammikoissa, +korvessa luikkaili palokärki, ja tikka nakutteli kankaalla kuivaa +keloa. Sieltä täältä kuului heinämiehen viikatteen hiominen, ja samaa +tahtia pieni tiltalttikin piti nevanlaidassa. Mutta kaukaa salojen +takaa, kun oikein tarkkaili, kajahteli kirkonkello. Pieneltä +kotikirkolta se kuului, hiljaa vain ja harvaan kahta vuoroa +kumahdellen. Korven niittomiehelle se ilmoitti, että elämän +niittomieskin oli tehnyt työtään, ja taaskin muuan erämaan raataja +päässyt siunattuun lepoon. + +Koko viikko samaa menoa häärittiin korpiniityllä ja pystyteltiin +pieleksiä toinen toisensa perästä. Mutta lauantaina jo hyvissä ajoin +lähdettiin astelemaan kotia kohden. Tyhjät kontit ja kopisevat +piimäleilit nyt vain liikoja painamatta keikahtelivat hartioilla, kun +raatajakansa auringon vielä korkealla komottaessa perävilkkaa asteli +tanhuaa pitkin kotipihoilleen. Täällä sauna jo kohta päästäkseen +kartanon takana puhalteli harmaita haikujaan. Kotimiehenä lasten kanssa +häärinyt tummu oli jo hyvissä ajoin laittanut löylypirtin savuamaan, +olipa tummu koko päivän kiehutellut eilisiltana lypsämäänsä maitoa +_makukeitoksi_ heinäväelle. Kuuman purevan löylyn heinämies tarvitsi ja +saikin. Tavallista kovemmin siinä + + "Iso alla ähki + Ja pieni päällä pöhki", + +kun viikon korvessa kiusattu sielu taas pääsi parhaimpaan maalliseen +paratiisiinsa, mustan savusaunan autuaaseen löylyyn. Ja kun sitten +vielä iltaseksi sai tyhjentää ison pahkakupillisen aivan ruskeaksi +korvennettua makukeittoa, ei korvenraataja osannut parempaa +uneksiakaan. + +Vain sunnuntaipäivän heinämies sai levätä, ja levätessä piti vielä +käydä kirkossakin. Mutta jo taas maanantaiaamuna aikaisin +nevanniittäjät eväineen olivat tavallisella taipaleellaan metsiä +kohden. Samoin jälleen seuraavana maanantaina ja vielä sittenkin. +Viikko viikolta jatkui heinänteko. Siirryttiin vain nevalta toiselle +taikka käytiin karhoamaan lähiperkkiöitä ja kotoisia heinärantoja. +Perkkiöt ja matalat kotirannat olivat heinäkuun hehkussa kaikkein +kauneimmillaan. Kaikenlaiset Jumalan kylvämät ja kasvattamat kukat ja +yrtit siellä helottivat ja tuoksuivat toinen toistaan väkevämmin. +Siellä täällä matalampiensa joukossa kojotti ylpeänä komea kruunupäinen +_putki_. Pienet heinäpojat leikkasivat ja vuoleksivat siitä somia +_soropillejä_ huilutellen ja piipottaen sitten, niin että koko niitty +oli äänessä. Pikkuinen ruskeapää heinäsirkka laulaa siritteli +ruohostossa heinämiehen kesävirttä, ja isot viheriäiset hepokatit, +mollipäät, poukahtelivat mättäältä toiselle, niin että surisi. + +Metsäperäläisten heinänteko kesti toisinaan aina mikkeliin asti. +Tehtiin muita töitä välillä, leikattiin viljaa, kylvettiin ruista ja +taas asteltiin nevaniitylle. Hyvät perkkiöt ja rehevät rannat kyllä +maksoivat tekijänsä vaivat, mutta nevojen niittäjä sai koota +karjanrehunsa laajalta alalta. Täytyi karhota koko iso aukea, ennenkuin +sai hyvän pieleksen kokoon. Elämäisen rantalaiset ainakin sekä lestiset +tekivät heinää vielä myöhään syksyllä, kohta joulun lähetessä. Kun +pakkanen oli pannut matalan järven jäähän, eikä vielä ollut satanut +lunta, heinämiehet menivät viikatteineen kirkkaalle järvelle ja niittää +huitelivat _jääheinää_. Kaikki heinärannat, joita ei kesällä voitu +niittää, saatiin nyt korjatuiksi. Sileää jäätä myöten oli hyvä kaataa +ja haravoida heinät kokoon. Eikä tarvinnut kuivunutta kortta lisää +kuivatella, vain sellaisinaan voitiin heinät työntää kasaan ja vedättää +latoon, ja lehmät söivät niitä mielellään. + +Pielekset ja suovat olivat metsäperäläisen heinäsäilöjä. Mutta +perkkiöille ja parhaille nevoille hän sentään laittoi latoja, pieniä, +matalia, tuohikattoisia hirsikömmänöitä, isoille niityille useampiakin. +Mehtä-Porasen monilla heinämailla oli yhteensä 57 latoköppänää. Mutta +saura ja suova oli tavallinen nevanniittäjän tuote. Kun heinäkansa +poistui korpiniityltä, heinäkeko jäi sinne yksinään pitämään vartiota +ja odottamaan talven tuloa. Lumen se sai hartioilleen suojakseen, ja +valkeana metsäköyrynä se otti vastaan heinämiehen, kun tämä jonakin +varhaisena aamuhetkenä auringon vasta itärantaa ruskottaessa ajaa +kahisti nevalle, polki tietä ja kierrätti hevosensa lumiköyryn viereen +ja rupesi riisumaan sen valkeata vaippaa... + +Ja valkoisen talven alta paljastui viheriäinen kesä sekä tuoksahti +mieluinen ja raikas heinäkuu. + + + + +KARJANHOITOA + + +Heinäkuusta saakka takamaalainen oli yhtämittaa ahkerana häärinyt +kooten karjalleen talvirehua. Nevoille ja perkkiöihin oli noussut +heinäpieleksiä, ja ladot olivat täyttyneet. Oli vielä _lehtiäkin_ +taitettu monet _haasiot_, Yläkuun aikana, jolloin lehti on oikeassa +luonnossaan, oli koko talonväki käynyt metsään, toiset kaatamaan +koivuja, toiset _kassaroilla_ leikkaamaan niistä oksia _kerpuiksi_. +Satoja kerppuja oli sidottu, tuhat aina ahdettu haasioon, ja haasioita +pantu pystyyn kymmenin, kaksintoistakin. Vanhat tummutkin olivat +yksinään mennä kyököttäneet kotiperkkiön matalaan koivikkoon rapsimaan, +minkä olivat jaksaneet, muutaman kerppukymmenisen. Oli vielä syksyllä +muiden kesätöiden loputtua käyty kankailla kaapimassa _jäkälää_, +kymmeniä _pantioita_ kuin tervatynnyrejä oli kasattu kankaalle talvea +odottamaan. + +Paljon erämaalainen saikin koota eläimenrehua. Karjanvilja ja +metsänterva pitivät häntä kohdallaan, ja isoväkinen tervanpolttajatalo +tarvitsi paljon karjaa ja karjanviljaa. Monessa vanhassa talossa oli jo +entiseen aikaan kymmenlukuinen karjakunta. Mehtä-Porasen isossa +navetassa teiskasi kahdeksantoista maidonantajaa ja tallissa kolkutti +kolme hevosta, ja paljon oli elikoita Pollarillakin Elämäisen rannalla. +Vaikka Antti-tuhva oli kerjuupoikana tullut Vetelin Räyringistä ja +silmäpuoli-tammalla kuljettanut morsiantaan vihillä, siunautui talo +niin, että navettaan kytkettiin kaksikolmatta _vihtakaulaa_, ja talliin +pantiin kaksi komeata täysisilmäistä hevosta. + +Metsäperäläisen kotikasvuista rotua karja oli, valkoista, punaista ja +punakirjavaa, joku musta vain joukossa. Jossakin talossa saattoi olla, +mistä lienee saatu, isoja _koonalaisia_ lehmiä, mutta taas jonkin pikku +eläjän pienellä pihamaalla ynisi laiha sarvipää, joka oli pikkuinen +kuin piipunkoppa. + +Vaimoisten ihmisten hoitoihin oli koko navettakunta uskottu, ja +varsinkin talvella oli naisväellä karjan _tillaamisessa_ paljon työtä. +Jo aamuviideltä aivan unisilmissä piti pimeässä ja pakkasessa mennä +navettaan, ja päresoihtu vain oli valoneuvona. Mielihyvästä ynisten +pimeän huoneen asukkaat antoivat aamutervehdyksen _tillarilleen_. +Toiset vielä levein vatsoin maata retkottivat yötiloillaan, toiset +olivat jo jalkeillaan, kallistellen vitsaperäisiä _kytkysiään ja +kaulaimiaan_. Yön sonnat siinä tillari sai ensi töikseen kanniskella +tunkioon, sitten lypsää lehmät ja antaa niille olkia, heiniä ja +vettä. Sitten taas jo ennen päivän tuloa piti karjalle antaa +_hauvetta_: jäkäliä, ruumenia, riivittyjä lehtiä navetan muuripadassa +varistettuina. Jäkälät olivat karjalle hyvin mieluisia ja maitoa +heruttavia, varsinkin jos niihin huljautettiin suolavettä taikka +vietiin niitä yöksi tupaan ja käytiin silloin tällöin ämpäriin +heittämässä vettä. Iltapäivällä jo taas piti muistaa navetan asukkaita +heinillä sekä oljilla, ja illalla viiden, kuuden tienoissa käytiin +iltalypsyllä ja ehtooruokolla, jolloin navetta eläjineen heitettiin yön +haltuun. + +_Lypsinkiuluun_ maito vedeltiin, ja isossa _saavissa_ se kannettiin +tupaan. _Puusiivilällä_ kuusenhavutukon lävitse entinen emäntä siivilöi +maidon mataliin _pankkeihin_, joita leveälle _viilihyllylle_ nosteli +toistensa varaan pitkän rakennelman. _Katajaveellä_ hän hautoi +maitoastiansa ja _tuohipesimillä_, joita kesällä oli lehtimetsässä +sidelty, hän niitä hankaili. + +Tarkat toimet oli silloin, kun lehmä rupesi poikimaan. Koko +kotieläinkuntansa kantoajat emäntä oli kyllä kuullut vanhoilta. Entiset +tummut olivat jo rakentaneet päässä pidettävän kuukausiluvun: + + "Katti kaksi, + koira kolme, + neito neljä, + vinkuva viisi, + määkyvä kuusi, + vihtakaula emäntineen, + ja hevonen niin paljo vailla vuuesta, + kuinka kenkä on auki". + +Iloinen asia oli, kun nuori _hieho_ antoi ensimmäisen vasikkansa ja +pääsi lehmän kirjoihin. Kiireesti piti sitä mennä saunan räppänästä +huutamaan: + + "Nyt, pirttitummu, + Nyt meiän pikku lehmä on poikinut!" + +Pitipä vielä ottaa saunankiukaasta kolme kiveä, painella niillä hiehon +kynnenvieriä ja viedä kivet takaisin saunankiukaaseen. Sitten hiehosta +tuli hyvä ja rauhallinen lehmä, joka ei lypsettäessä potkinut. Tervaa +ja lukinverkkoa pantiin hiehon ensimmäiseen juotavaan, ja kovin varoen +huivin tai esiliinan kätkössä tuotiin maito navetasta, ettei sitä tuuli +eikä paha ihminen saanut katsoa ja pilata. Ja pienelle vasikalle, joka +hontelona seisoi ketassa, ynisi ja hailein silmin katsoa tollotti ja +imi hoitajan sormea, annettiin emon maitoa kolmella ensi juotolla +vain korvantäysi. Iloinen ja tärkeä asia oli aikuisenkin lehmän +poikiminen. Suurella huolella sitäkin hoidettiin ja voitiin käydä +saunanikkunastakin ilmoittamassa: + + "Nyt, pirtinkiuas, + Meiän Mansikki poikii" + +Paksusta pihkamaidosta emäntä juoksutti ja puristi pari, kolme, komeaa +_juustoa_, paistoi ne takkaloisteessa, kuivasi orrella ja vei +aitanlaariin jouluvaroiksi. + +Kaukaisessa erämaassa olivat aina kaikenlaiset pahat liikkeellä ja +saattoivat hyvin pyrkiä navettaankin. _Painainen_, ilkeä kiusaaja, +useinkin pahojen ihmisten panema, kulki kovin ahkerasti koko metsäperän +navetoissa — ja talleissa — milloin missäkin. Se ajoi lehmällä tai +hevosella, niin että tämä aamulla oli ihan vesimärkänä, ja hiki tippui +joka karvannenästä. Häpeemätön se oli, ja kovin se rasitti viatonta +luontokappaletta, mutta saattoi sen sentään taitokeinoilla ajaa +tiehensä. Koivu-tuhva kiskotti tallin katolle _karhin_ ja se jo auttoi, +jylhäset ripustivat navetan kattoon lehmän kohdalle _sääkirjan_ sekä +holahduttivat elukan selkään kylmää vettä, samoin tekivät haukkaset, +lisäksi vielä töhrivät lehmän selän ihmislannalla. Toiset taas +piirsivät navetan oven yläpuolelle _viisloppiaisen_, toiset panivat +kirjanlehden, jossa oli kolme _Iesuksen nimeä_, muutamat kuljettivat +palasen _kuolleenristiä_ ja muutamien navetan oven yllä oli aina +_viikate. Kukko_ oli myös hyvä navetassa, sillä + + "Painainen on nevan takana, + Kun on kukko navetassa". + +Mutta saunamäkeläinen vasta oikeat temput tiesi. Hän kiskoi kirveettä +neljä sylenpituista leppää, haarukkalatvaa, nylki puukotta neljä +tuohikäppyrää, löi kaksi leppäpuutansa maahan pystyyn, kolmannen pani +niiden latvahaarukkaan poikittain portinkamanaksi, neljännen maahan +kynnykseksi, ja tuohikäppyrän asetti portin jokaiseen nurkkaan. +Tuluksilla ukko iski tulen tuohiin ja sitten kuljetti vaivatun elukan +kaksi kertaa tuliportin lävitse myötäpäivään, kolmannen vastapäivään, +sylkien ja manaten: + + "Tphoh! + Puuhun puuta, maahan maata, + heitä pahan paimenen silmille + tulen palavata paskaa! + Tphoh, tphoh, tphoh!" + +Monet muutkin pahat voivat karjaa kohdata. _Lento_ tuli ja _ampui_, +niin että ihan reikä oli nahan alla, ja elukka aivan _lentosonnalla_, +varsinkin jos lento oli _ampunut läpi_. Partapuukolla piti silloin +leikata haava ja laskea verta. Elukka parani siitä, sillä lento oli +vain heikko noidannuoli, joka ei pystynyt tappamaan. Mutta kun oikea +_noijannuoli_, joka niinkuin puupuntari tulisena viiruna lensi +taivaalla, iski, niin paikalla kuoli. Joskus myös _piljo ampui_, niin +että maitosuonet tukkeentuivat, ja lehmä tuli vielä mahoksi. Pahat +ihmiset siinäkin taisivat olla takana, eikä piljo tahtonut parantua +edes leppävastoilla ja suolavedellä kylvettämällä. Paha oli +_tuuleinenkin eli tuulimato_, joka _hakkasi_ lehmän, niin että ronkat +ja utaret olivat mustina ja turvoksissa, ja elukka aivan vapisi ja +tutisi, ei syönyt mitään eikä antanut maitoakaan. Jonkun riettaan +ihmisen lähettämä, tuulien tuoma sekin vaiva oli, ja vain hyvä pohakka +saattoi sen korjata. Vanha Pirttikankaan Matti puhalteli elukan suuhun, +ja se auttoi, Koivu-tummu otti pienen visaisen _noitakuppinsa_, höpötti +ja viskoi siitä vettä lehmän selkään ja lopuksi lennätti veden +pohjoiseen päin manaten: + + "Sinne kaikki paha saa mennä!" + +Mutta Kukkopuron ukko juotti elukalle vettä, jota oli kolme kertaa +laskettanut saunankiukaan lävitse, ja syötti _maonsuoloja_, joita +tuohiliuhassa oli käärmeellä nokittanut, antoipa vielä _yökönsuoloja_, +joita oli laittanut hautomalla elävää yölepakkoa suolakopsassa. +Koetettiin tuuleista parantaa myös _vaskisontiaissuoloilla_ sekä +syöttämällä lehmälle kolme elävää _luetta_, juottamalla vasemman kengän +kantapäästä vettänsä sekä vielä voitelemalla _tuuleisella_, haisevalla +vesielävän rasvalla, jota tuuli ajeli Kokkolassa merenrantaan. + +Ei tahtonut olla oikein onnessaan ostettu lehmä uudessa +asuinpaikassaan. Se ikävöi ja ehtyi. Mutta kun poltti vanhan virsun +lehmän turvan edessä navetassa, niin heitti, taikka lehmää tuodessaan +toi entisestä navetasta runsuja mukanaan lehmän uuteen parteen, pani +kolmen tulisijan poroa sen juomaveteen ja syötti esiliinastaan sille +ohria alakiveltä ja huusi korvaan: + + "Vanhassa koissa on kaikki kuollut, + Uuvessa elää!" + +Hyvä oli että navetta oli yhdeksällä kusiaispesällä kiertäen varattu +pahoja vastaan, hyvä oli vielä säilyttää navetassa _tuulenkoura_, joka +oli metsästä tuotu välttäen tietä, mitä myöten oli kuollutta +kuljetettu. Sellainen tärkeä kalu oli ennen monessa navetassa. Sillä +kun pyyhki ja siveli elukoita, niin ne menestyivät erinomaisesti. +Lehmätkin antoivat paljon maitoa ja voita. Hyvien talojen tuvassa oli +suuria ammeita, joihin kesällä koottiin piimää talven varaksi, ja voita +vietiin sekä kesällä että talvella hulikoittain kaupunkiin, +parhaimmista taloista oikein kuormittain. Mehtä-Porasesta usein +kesälläkin kuljetettiin voitynnyriä kirkonkylän tielle aisoiksi +asetettujen koivujen lehtilatvoilla laahaten. Pollarin Antti-tura vei +niin ahkerasti voita Kokkolan porvareille, että hekin jo sitä +ihmettelivät. Mutta Antti sanoi vain: + +— Se on yhön emännän kirnuamaa! + +Mutta kaikkein parhaiten saivat voita emännät, joilla oli _para_. Se +oli ennen vanhaan ollut ainakin Lestin Similässä, muutamissa Vimpelin +taloissa ja Halsualla Isonsaaren tummulla, sekä parissa muussa +paikassa, ja oli se ollut Perhonkin rikkaimmilla samoinkuin Kyyjärven +ja Soinin isoisilla. Entisten emäntien käsialoja para oli, vesikirnua +huuhtomalla he sen tekivät taikka synnyttivät kumoon käännetyn veneen +alla alakivellä, leppärisuilla hosuen ja hokien: + + "Synny para, synny para, + ei ole ketään kuulemassa + eikä näkemässä". + +Tarvittiin siinä kyllä muitakin kovia asioita ja aineita, kallis +paastonaika sekä kalliita ruumiin ja sielun ruokia, rippileipää +ja vasemman käden verta. Yksijalkaisena ja yksisilmäisenä, +linnunkaltaisena luontokappaleena niinkuin harakka, ratas mahalaukkuna, +para sitten pyörien liikkui. Kyläkunnan lehmiä se kävi salaa lypsämässä +ja kantoi maidon emäntänsä pyttyihin taikka toi sen kermana suorastaan +kirnuun, niin ettei emännän tarvinnut omastaan panna kuin tilkkanen ja +ruveta huhtomaan, ja kohta oli kirnu kermaa täynnä. Saattoi para tuoda +voitakin sekä kirnuun että puuronsilmään. Oli para joskus nähty. Lestin +Similässä se oli harmaana lintuna tullut kirnunlaidalle ruikkimaan, ja +emäntä oli sanonut: "Ei saa tehä pahaa, se on talon lintu!" Toisessa +talossa renki oli uunilta kuullut ja kurkkinut, kun emäntä oli +kutsunut: "Pane nyt puuroon voita!" Ja para oli paiskannut tavattoman +silmän keskelle puurovatia. Mutta monesti paraparka hätäyksissään +ruikkasi ainettaan muuallekin. Tunkioiden laidoilla nähtiin usein +valkoista ja keltaista raattaa ja rapuskaa, jota para oli päästellyt, +ja sanottiin sitä _paranpaskaksi_. Kyyjärvellä oli kaikki tunkion +laidat valkoisessa rapuskassa, niin että vanha tura sai päivitellä: + +— Kellään eukolla tään järven rannalla on para, kun on kurannut kaikki +tunkion syrjät ja meiän Kaisalle kahesti irvistännä oven raosta. + +Mutta jos otti ja kolmella leppävitsalla piiskasi paran valkoista +raattaa taikka kantoi sitä leppälastuilla tuulimyllyn tai kirkonkellon +akseliin taikka pajanahjoon, niin parantekijän piti kiireesti laukata +hätään. + +Lestin tummu, para-muori, oli niin merkillinen, että heitti +päällispyttynsä karjatanhualle, ihmisten valtatielle kaiken kansan +potkittavaksi ja kiroiltavaksi. Mitä enemmän pyttyä potkittiin ja +kiroiltiin, sitä enemmän tummun kirnusta lähti voita. Ja helposti tuli +päällinen voille. Ei tarvinnut kirnua kertaakaan heittää lammaskettaan +lampaiden hypittäväksi, niinkuin Latvalan miniän piti tehdä, kun toinen +pahasilmäinen miniä oli _kahtonut_ kirnuun. + +Karja antoi kansalle voita, maitoa ja viiliä, kun metsaperäläisellä oli +sille puolestaan kylliksi antamista. Heiniä ja lehtiä sentään +tavallisina keväinä riitti, vaikka tuli joskus niistäkin puute, niin +että toiset ukot saivat syytä sanoa puutetta kärsivälle: + +— Et ole pannut suuta vikatteesees kesällä, koska heinät loppui... +vai onko mynkit syöneet, niin ettet saanut niittää? + +Pahin puute tuli kumminkin oljista, joita perämetsien pienistä +pelloista ei juuri liikoja lähtenyt. Joka kevättalvi saatiin ajella +kannustaa olkikuormia, joskus oikein jonoittain, Vimpelistä, +Lappajärveltä ja aina Maakunnasta asti. Monta _mittaa_ olkia vaelsi +metsäperien teitä pitkin, ja mitan kolmisyliseen köyteen mahtui +kaksikymmentä Maakunnan tavallista olkikupoa. + +Hyvä oli heinättömälle ja olkikuormia ajavalle erämaalaiselle, että +kevät aikoinaan ennätti tänne Suomenselän vierillekin, ja maa alkoi +kasvattaa kaikkinaisia ruohoja, niin että karja voitiin kuivilta ja +laihoilta navettaeväiltä laskea oikeille Jumalan siunaamille +ruokamaille. + +Mutta avaroissa erämaissa kaikenlaiset vaarat uhkasivat syyttömiä +luontokappaleita. Siellä elukat, korpia kierrellessään, nevoja ja +räseiköitä rämpiessään, olivat paljoa enemmän alttiina sekä ihmisten +että metsän pahoille kuin navetassa asustaessaan. Monella lailla +varaten karja oli laskettava metsän helmoihin. Vanhojen tummujen koetut +keinot olivat tässä parhaat. + +Jo päivä oli katsottava. _Erkki_ oli edesmenneiltä peritty merkkipäivä, +jolloin emännät ensi kerran laskivat karjansa pimeästä navetasta +keväiseen valkeuteen. Maanantai vain ei kelvannut, sillä jos silloin +olisi laskenut, olisi ollut samaa kuin panna karjansa metsään +viikkokuntiin. + +Oikea emäntä oli jo laskiaisena muistanut keväistä karjanlaskupäiväänsä +ja leiponut polvellaan lehmänkarvoilla seostetun _karvakakun_, jota +sitten Erkin aamuna antoi palasen joka lehmälle. Kankaanpään tummu pani +ruosteiseen lehmänkelloon suoloja ja nykki vielä jokaisen lehmän +korvanjuuresta ja hännäntyvestä siihen karvoja sekä keitti kaikki +navettapadassa. Keittoveden tummu juotti karjalle ja pani kellon +parhaan lehmän kaulaan. Sitten ei karja vihannut kellokastaan, vaan +uskollisesti seurasi häntä kaikkialle. Saunamäkeläinen heitti vielä +kellosta vettä joka lehmän selkään sekä kaivoi lehmien korvasta vaikkua +syöttäen sitä kellokkaalle, ja Möttösen emäntä ripsautti rinnastaan +tilkkasen kellonkantajalle ja taas kellokkaasta herutti maitoa +toisille lehmille. Patovistin eukko pyyhki ja pesi lehmien silmiä +ruumiinsaippualla, ja Koivu-tummu pyyhkäisi tervaa elukkainsa +sieraimiin, mutta Jylhän muori sonnusti kellolehmän kytkyen kaulaansa +ja kömpi uuniin, ja tämä oli varsin hyvä keino. Karja tuli illalla +komeasti kotiin. + +Navetan kynnyksen alle oikea karjan emäntä kätki kovia rautakaluja, +etteivät elukkain jalat tulisi metsässä kipeiksi. Mehtä-Porasen muori +piilotti kolomaraudan ja hakoraudan, Tialan tummu keitinkoukun, +Vappusalon Maija ja Haukan Liisa työnsivät rautakangen, Möttösen muori +lisäksi viikatteenkin, ja Möttös-vaari vielä viskasi samaan joukkoon +tuppirustingin. Viikatteen pani saunamäkeläinenkin, mutta Vetelin tummu +kätki koko asevarastonsa: kirveen, kuokan, viikatteen ja sirpin. Ja +sitten tummu kiskoi kedosta pöydänkokoisen turvelevyn, jolla peitti +kätkönsä. Turvemättäällä päällystivät muutkin teräkalunsa, mutta +Kankaanpään muori kantoi rautakankensa peitoksi multaa ristiin +kynnetyltä pellolta. + +Sitten vasta ruvettiin karjaa laskemaan. Ainakin saunamäkeläinen ja +Möttösen muori, Halsuan eukko ja Jylhän tummu asettivat tervatynnyrit +kahden puolen navetanovea ja kiipesivät hajalla haaroin tynnyreille +seisomaan, selin metsään käsin, ja tästä haaraportista laskettiin karja +kesän vapauteen. Sonnin saunamäkeläinen ensiksi työnsi takaperin ulos +ja sen jälkeen vasta kellokkaan, mutta Möttönen lykkäsi kellokkaankin +häntäpää edellä. + +Ja karjanlaskupäivän aamiaiseksi emäntä keitti väelleen ohraisen +_karjapuuron_, johon pani hyvästi voita silmäksi. Mutta jos syötäessä +puuro lusikasta luiskahti silmään, putosi pian lehmäkin nevaan. +Hyvillään karja oli päästyään ummehtuneesta, pahanhajuisesta pimeydestä +kirkkaaseen kevätkesän ilmaan, jossa tuoreen ruohon tuoksu heti +ihanasti kosketteli turpaa. Nuoret hiehot ja mullikat ihan hulluina +laukkoivat sinne ja tänne, hyppivät ja heittelivät takakoipiaan. Vanhat +lehmätkin hypähtelivät ja juosta keikuttivat, mutta nuoret +ymmärtämättömät vasikat vain katsoivat kummissaan isompien ilonpitoa. +He pököttelivät vain jalat haarallaan, eivätkä ymmärtäneet mitään kesän +vapaudesta eivätkä navetan pimeydestä. Ja talon lapset, vaikka eivät +saaneetkaan olla katsomassa navetan ovella toimitettuja menoja, olivat +nyt mukana, ollen yhtä iloisia ja vallattomia kuin navetasta lasketut +hiehot ja mullikat. + +Mutta karjan piti kohta päästä katselemaan kesäisiä ruokamaitaan. +Paimen lähti lehmien matkaan pihlajan tai pajun oksa keppinä kädessä. +Hän seurasi elukoita koko päivän, toi illalla saman kepin mukanaan ja +heitti sen navetan kullalle taikka pani talteen navetan hyllylle. Hyvä +oli tallettaa paimenen ensi päivän karjasauva, muuten olisi lehmä +saattanut kesällä kadota metsään. Hyvä oli myös, että paimenen niskaan, +kun hän illalla palasi metsästä, rojahdutettiin ämpärillinen vettä. +Sitten lehmät lypsivät hyvästi koko kesän. Ja illalla emäntä siivilöi +nisälämpöistä maitoa suorastaan pataan, juoksutti sen piimällä ja +kiehahdutti koko talonväelle hyvän makukeiton. + +Entiseen aikaan olikin tarpeellista, että paimen aina oli karjan +matkassa, metsässä kun liikkui koukoja, petoja sekä monenlaisia metsän +kummituisia. Soinin Raitaperän Saara sai paimenessa ollessaan kirveellä +paukutella petäjänkylkeä ja karjua niin, että ääni meni, kun karhu tuli +karjaa ahdistelemaan. Rotmossa karhu kerran kaatoi lehmän aivan +kartanon taakse ennenkuin ehdittiin hätään, ja kun lehmänlihat sitten +pantiin saunaan tallelle, kontio tuli yöllä uudestaan ja korjasi lihat +omaan talteensa. Niinpä Roti-Paavo monta kertaa meni itse karjaansa +paimentamaan. Eikä silloin toki kouko uskaltanut hätyytellä. Mutta +kerran, kun Paavo, ollen huonossa voinnissa, ainoastaan sarkakaprokki +selässä laahusteli karjansa kintereillä, itse metsänisäntä tuskastui ja +huusi hänelle: + +— Paavo, pane housut jalkaas! Sinä sotket kaikki metät, niin etten +minä pääse kulkemaankaan. + +Viisas karhu ei kyllä omasta luonnostaan tehnyt pahaa kellenkään, ei +eläimille eikä ihmisille. Oli joskus nähty, kun karvainen metsänukko +käydä kässytteli kankaalla makaavan ja märehtivän karjan luokse, +kyykähti mättäälle kellokkaan viereen, kalisteli kelloa ja kallisti +vasenta korvaansa kuulemaan, kalisteli taas ja kuunteli oikeaa +korvaansa kallistaen. Sitten metsänäijä lähti jälleen tassuttelemaan. + +Mitäpä syytä erämaan asukkailla olisi ollutkaan vihata toisiaan. Samoja +jumalanluomia, köyhiä metsäperäläisiä he kaikki olivat, ja kaikille, +niin hyvin ihmisille kuin metsänelukoille, Jumala oli varannut heidän +ravintonsa. Mutta kun pahanelkinen ja kateellinen ihminen, järjellä +valaistu, rupesi kouhottamaan ja yllyttämään vihaan järjetöntä +luontokappaletta, silloin kyllä metsänelukka, koukokin, saattoi tehdä +paljon pahaa, ei omasta halustaan, vaan ihmisen _nostamana_. Jylhän +entinen Elias, noitamies, kun riitaantui veljensä emännän kanssa, nosti +metsäläisen, niin että se tappoi lehmän, repi toisen, vieläpä kaatoi +kaksi hevosta. Eikä paljoa huonompi ollut Jylhän Mattikaan. Kun Matin +eukko, Vertalan tytär, kehahteli kotoa tuomaansa talon lehmiä +paremmaksi, Matti ärähti: + +— Kehuppas vielä, Vertalainen, huomenillalla elukkaas! + +Karhu tulikin heti aamulla ja tappoi emännän lehmän aivan aidan taakse +ja söi siltä utaret. Risu-Penna, kolmas kova mies, revitti karhulla +Koivu-Erkin lehmän, ja Kivijärven Huttu-seppä pani kontion niin +vimmoihinsa, että se nutisti Vanhaltapihalta yhdeksän elukkaa, olisipa +ottanut loputkin, kaksi lypsävää, ellei seppä olisi sanonut: + +— Lasten osa jääköön... ei aivan maijottomaksi piä panna. + +Sama äkäinen Huttu-seppä nosti karhun joskus omienkin elukkainsa +kimppuun. Kun karja ei aikanaan ruvennut tulemaan kotiin, seppä jo +manasi: + +— Eipä niitä karhukaan aja kottiin! + +Kohta kontio toi elukoita aika elämällä kotiin päin ja äkäpäissään +tappoi muutaman. + +Mutta kun Uuentuvan vanha tummu pani metsäläisen Nopolan muorin +lehmikarjaan, niin jo hän kohtasi parempansa. Sanoi Nopolan muori +iltapäivällä Ellu-pojalle: + +— Meneppäs kahtomaan, kun ei lehmiä ala jo kuulua! + +Ellu-poika kävi ja sanoi, että kuuluu kova kellonpampatus, mutta pois +päin talosta. Muori meni kuuntelemaan ja päivitteli: + +— No, mikkään lehmillä on? Eihän vain kontio niitä ajele... No, mitä +sinä niitä, ajat mehtään päin? Aja kottiin päin! + +Meni muori tupaan, köpsötteli vähän aikaa, pani taas pojan kuulemaan, +jotta kuuluuko lehmänkelloa. Poika toi tiedon: + +— Kuuluu... ja aika kaikua tulevatkin! + +— Ootetaanpas, jotta nähhään, minkälainen otus niitä ajjaa. + +Tanhuan suussa muori ja Ellu odottelevat vähän aikaa. Kohta lehmät +tulla pamputtavat kovaa vauhtia pitkin tanhuaa, ja karhu tulla +lessuttaa perässä. Poika säikähtää, kapaisee aidalle ja huutaa: + +— Mikä tuo on? + +— Älä oo milläskään! muori vain sanoo ja menee kohti kontiota, +topsahduttaa sitä kämmenpäällä otsaan ja äkäilee: + +— Mitä sinä minun lehmiäni kuolaat? Mää ja tee tehtäväs siellä, joka +sinut on pannut! + +Karhuparka seisoo häpeissään matalana ja pää alhaalla. Sitten se hiljaa +kääntyy ympäri ja nolona lähtee jurppaamaan metsään. Lehmät se oli +kaikki kuolannut ja ajanut vaahteen, mutta hammas ei ollut lehmien +lumottuun nahkaan pystynyt. Katseli muori karjaansa ja paneskeli: + +— Kukaan oli, kun ei antanut mehtäläisen olla rauhassa... Huomenna se +nähhään. + +Nähtiinkin. Sama karhu äkäpäissään meni Uuentuvan karjaan, ja pystyikin +silloin sen hammas, niin että kohta neljä elukkaa makasi metsässä +syrjällään. Kun Uuentuvan tummu tuli Nopolan muoria torumaan +surkeudestaan, muori sanoi: + +— Mahoit antaa mehtäläisen olla rauhassa! Eilisen päivän ajeli meiän +lehmiä, ja sanoin vain: "Mänköön koira kottiinsa!" + +Osasivat muutkin kuin Nopolan muori häpäistä karhun ja peloittaa sen +pois. Möttösen Riitta-Liisakin siihen kyllä pystyi, ja Kinnulan +Riitta-Kaisa vain helmojaan kohottaen ärjäisi kontiolle: + +"Mää sinä sinne, minä mään tänne!" + +Eikä kouolla ollut muuta neuvoa kuin lönkytellä tiehensä. Mutta jos ei +ollut mahtia häpäisemällä ajaa karhua pois, oli hyvä osata varjella +karjansa nostetun kontion hampailta. Monet vanhat tiesivät siihen hyvän +keinon. _Karhuntappi eli pikipaska_, jonka kontio noustuaan +talvikorjuustaan ensi töikseen työnsi hangelle, oli arvotavara, jota +ennen monet äijät etsiskelivät. Kun karhuntapilla pyyhki lehmiä aina +silloin tällöin sekä pani sitä palasen kellonkantimeen, niin kouko +antoi eläinten olla rauhassa. Mutta jos taas pani karhunsontaa lehmän +suuhun, silloin kyllä kouko kimmastui ja etsi elukan. Risu-Penna +puolestaan otti Koivukosken tunkiolta lehmänlantaa ja vei karhun +tielle, ja sillä lailla sai metsäläisen villiin. + +Pahojen ihmisten, noitien ja muiden yllyttämänä itse vanha _mehtä_ voi +liikahtaa ja tehdä karjalle pahoja. Saattoi ihminen myös omalla +taitamattomuudellaan suututtaa metsän, taikka metsä mahtoi jostakin +muusta syystä ottaa itseensä ja ruveta vihaamaan laitumella kulkevaa +karjaa. Saunamäen kankailla oli joskus nähty metsänemännän kulkevan +kiulu kainalossa ja lypsävän kylän lehmiä, kuka sitten lienee hänet +houkutellut. Usein villiintyi metsä, niin että otti ihmisten elukoita +_vangiksi_ taikka otti eläimen niin _omakseen_, ettei sitä +etsimälläkään löydetty, vaikka koko kylän kansa oli monta päivää +liikkeellä. Silloin heti arvattiin, että eläin on _metänpeitossa_. +Keskitalon Liisa-tummu, Mikkeli-Antti, Kalmu-Sakri, taikka joku muu +vanha velho oli silloin varmasti ollut pohakoimassa. Ja merkillinen +metsä saattoi kätkeä elukan niin visusti, että sen joskus piti kiertää +vain pikkuista pyörylää jyrsien nurmen mustalle kuralle. Taikka voi +lehmä näyttää vain oudolta kiveltä. Alajärven Kurenjoella kuusi miestä +lehmää etsien istahti isolle kivelle ihmetellen, mistä se siihen oli +tullut, kun ei sitä ennen oltu nähty. Muuan ukko komahdutti kiveä +kirvespohjalla. Sama kivi sitten myöhemmin katosi, ja sen sijalta +löytyi lehmänraato, jonka reidessä oli kirveellä isketty reikä. + +Metsä ei helposti antanut takaisin, mitä oli ottanut. Piti olla jo hyvä +tietäjä ja koko velho, joka osasi pakottaa metsän antamaan pois omansa. +Saunamäkeläinen temmersi hiilikoukulla kadonneen lehmän parren +ylösalaisin ja vedätti siihen selkäkarhin piit ylöskäsin, vei vielä +lehmän vitsakytkyet tuvan takkaan palamaan. Kemppaisen tummu pani +konttiinsa rautapalasia ja keitinkoukun ja astuskeli tanhualla, Jylhän +tietäjät kirvestivät tallin tai aitan seinästä oksanreikälastuja ja +kiikaroivat niiden lävitse metsään päin. Rasin Ulla hankki sormuksen, +jolla oli kolme parikuntaa vihitty ja tirkisteli sen lävitse sekä vei +sormuksen sitten navetan parteen keitinkoukun haaraan, pannen vielä +padan alassuin niiden peitoksi. Patovistin muori taas valoi vettä läpi +saunankiukaan, viskeli sitä metsään käsin, käänsi sitten vasemman +sukkansa nurin ja lähti etsimään lehmäänsä. Haukan tuhva pani +uuniluudan ja kohennuskepin ristiin lehmän parteen ja keitti lehmän +kytkysiä kuiviltaan navettapadassa. Mutta Kukkopuron Kaisa osasi +kumminkin parhaat temput. Navetassa hän käänsi vaatteensa nurin ja +pisti vitsakytkyset kaulaansa, meni tupaan ja katsoi korsteinista ulos, +otti uuniluudan, kiersi tuvan kolme kertaa ja pani uuniluudan pystyyn +uunin eteen. Sitten Kaisa vitsakytkysineen ja vaatteet nurin päällä +rupesi puskeutumaan uuniin, vaikka Vappu-Juho, pohakkamies, sanoi: "Älä +koita, et sinä mahu!" Mutta Kaisa mahtui ja kävi uunissa kaksi kertaa +pää edellä ja kolmannen jalat edellä. Siitä muori vielä hönttyytti +uuniluudan navettaan ja palasi sieltä vaatteet oikein käännettyinä. Ja +lehmä tuli kotiin, vaikka Vappu-Juho sanoi: "Älä niin kiirettä pane, se +kuolee!" Vain kahdesta nisästä oli maito loppunut, kun lehmä oli kaksi +yötä ollut metsänväen hallussa. + +Mutta kaikkein parasta oli, kun päästiin _kirkonkelloa_ soittamaan. +Sillä niin kauas kuin kirkonkellon kumahteleminen kuului, oli sen valta +niin kova, että metsän täytyi antaa kätkönsä ilmi. Tyynellä ilmalla +kellon ääni kuuluikin kauas. Oli vielä hyvä luvata jo etukäteen, jos +lehmä löytyy, tehdä sen maidosta iso juusto köyhille ja puutteellisille +ihmisille. + +Mutta kun karja sai rauhassa kulkea päiväkunnissaan suurissa erämaissa, +se illalla tyytyväisenä, maitoleilit pullollaan ammuen astella +keikutteli tanhuaa pitkin karjapihalle. Siellä emäntä apulaisineen oli +kohta vastassa. Vanha tummu oli pellon pyörtänöiltä käynyt riipimässä +lehtiä ja hyvänmakuisia ruohoja, _riipeitä ja ottosia_, koko +korillisen. Niitä karja sai tuliaisiksi, sai vielä juotavaakin. Hyvillä +mielin ynähdellen lehmät potkimatta seisoivat ja laskivat maitoa +lypsäjän kiuluun, niin että sohisi ja vaahtosi vain. + +Melkein rannattomat olivat metsäperäläisten karjanlaitumet, +mäntykankaita, korpia ja lehtimetsiä, rämäköitä ja nevoja +loppumattomiin. Ja ne tuottivat elatusta karjalle. Mutta vanhat +halmeahot ja palokankaat kasvoivat kaikkein parhaiten. Ne lykkäsivät +rehevää ruohoa, joka oli mieluista syödä ja herutti paljon väkevää +maitoa. Siitäpä metsäperäläinen monta kertaa pisti suuret erämaansa +tuleen, että saisi yhä parempia karjamaita. Suuria aarniometsiä ukot +vain turahduttelivat palamaan, niin että koko sydänmaat roihusivat, ja +savua oli koko metsäperä niin täynnä, ettei aurinkoa näkynyt kuin +joskus vain, ruskeana ammeenpohjana silloinkin. Tämä kyllä kannatti. +Poro työnsi kohta paksua heinää, ja tuhka levisi tuulen matkassa kauas +nevoillekin, niin että nekin kasvoivat kuin kylväjän kourasta. Lehmät +söivät, tulivat täysinä kotiin ja lypsivät että pohisi. + +Mutta sitten, kun metsät merkittiin kruunun omiksi, ei enää ollutkaan +hyvä turahdutella kankaita tuleen. Siitä saattoi helposti joutua +lakitupaan tuomarin pöydän ääreen selvittelemään metsäretkiään. Mutta +sittenkin aina silloin tällöin joku kangas kurahti palamaan, mistä +sitten lienee kulo syttynyt, vaikkapa jonkin huolimattoman paimenen tai +kalamiehen nuotiosta. Sinne heti koko kylän väki komennettiin +sammuttamaan. Mutta eiväthän tottumattomat metsäturat oikein osanneet +ajaa kuloa tukehduksiin. Koivu-tuhvakin oli niin tökerö, että sai +tuohivirsuihinsa tulen ja sitten hätäpäissään lähti huutaen laukkomaan +pitkin kuivaa kanervikkoa. Siitä kulo kulki tuhvan tulisissa askelissa +yhä kauemmaksi. + +Sattui taas niinkin, että kaukana Ullavalla metsä pelmahti palamaan +kuumana heinäkuun päivänä. Saivat halsuaiset sen kuulla ja saarnasivat +sitä koko pyhäpäivän, Tahnu-Aleksi parhaana miehenä, pauhaten: + +— Lähtekää, hyvät miehet, varomaan, ettei meirän saurat ja kylät +pala... kun Ullavalta kuuluu tulevan kova vahingonvalkia. + +Halsualaiset toki lähtivät miehissä ja tekivät suuren vastavalkean, +ettei vain Ullavan suuri kulo pääsisi kärventämään heidän kyliään ja +kalliita saurojaan. Miehet pistelivät tulta, minkä ennättivät, ja +naiset ajelivat elukoita metsästä kotiin. Ja kokonainen sydänmaa +korventui Perhon rajoille asti. + +Kuulivat Perhon ukotkin Ullavan ja Halsuan kamalasta metsäpalosta, ja +siitä jo kavahtivat kantapäilleen. Saarnasivat hekin pyhäpäivän, +Raatari-Kustu ja Kivikankaan tura pitäen parasta puhevaltaa: + +— Koko Perhon seurakunnan pitää mennä valkiaa sammuttamaan +Ahvenlampille... kun Halsualta ja Ullavalta kuuluu tulevan kova +vahingonvalkia. + +Suuri perhosten joukko riensi Ahvenlammelle valkeanhätään. Eihän +siellä näkynyt savuakaan, mutta kohta näkyi, kun miehet alkoivat +kuokkia nevaa ja kylvää tulta, ettei vain Halsuan kulo pääsisi kyliä ja +heinäpieleksiä tuhoamaan. Hosui siellä vanha Risu-Penna sytytellen +kanervikkoa, ja avojalkainen Töyrsuon Anterus siellä ahkerana kyökytti, +niinkuin moni muukin, mutta Hookonan Matti paineli pian takaisin kotiin +paneskellen: + +— Hullu kun ma lähinkään... Kellokoskelaisille ja kivikankaalaisille +ilman vain sain tehä karjanlaitumia. + +Saivat kylät karjanlaitumia. Takamaat korventuivat Kanalan kyliä ja +Halsuan rajoja myöten. Eikä korkea kruunu mahtanut mitään, kun viisaat +ja varovaiset ukot olivat vain polttaneet vastavalkeaa varjellakseen +omaansa Halsuan ja Ullavan suurelta kulolta. + +Joka kesä joku kangasmännikkö riehahti ilmiliekkeihin. Simoahonharju +paloi, niin että humisi, ja monet luulivat, että siellä vanha +Juha-tuhva oli tuhraillut. Kuusjärven ukko joutui tuomarin eteen +selvittelemään suuren takametsänsä paloa. Äijä kyllä sanoi +sammuttaneensa nuotion aivan tarkoin, viskellen kekäleet toisen sinne, +toisen tänne ja vielä porotkin potkien perään. Heima-ukko-vainaja +päästi sydänmaat palamaan ja sai siitä kylän emänniltä voita, leiviskän +talosta, niin että siinä joutilaalle miehelle oli talveksi evästä. +Saattoikin Heima sanoa, kun synkkä savu rupesi kankaalta nousemaan: + +— Kyllä voita tulee! Kohta lähtee toinenkin leiviskä. + +Entinen Saunakosken tuhva tuikkasi kruununmetsään tulen, juoksi kotiin +ja pani maata. Kysyi tuhva sitten vähän ajan päästä tummulta: + +— Näkkyykö mittää? + +— Ei näy! tummu todisti. + +— No, mikäs sammakko on, kun ei rupea näkymään, äijä äkäisenä manaili. + +Mutta jo aamulla rojotti takamaiden harjalla musta ja paksu savupatsas, +paisuen hetki hetkeltä yhä leveämmäksi. Saunakosken ukko katseli sitä +hyvillään ja puheli: + +— Jopahan näkkyy! Mitä oikeutta ruunulla on enemmän kuin +toisellakaan... Kun sellaiset lait ja paperit pannaan, ettei saisi +karjansa laitumia parantaa... Mutta minä parannan! + + + + +HALME, PELTO JA KYTÖ + + +Leveä leipäpöytä, kalapöytä kapeampi, oli sanottu jo vanhoille +erämaalaisille, ja ankara elämä oli opettanut heille myös suuren +käskyn: "Täyttäkäät maata ja tehkäät se teillenne alammaiseksi!" + +Vanha Suomenselän mies seurasi edesmenneitten isien jälkiä, möyri maata +ja puristi leipää omasta metsäperästään. Maa tuotti jumalanviljaa +täälläkin, koukojen kotiperillä, vaikka kontio lähinaapurina vihelteli +aidan takana, ja metsänemäntä kiulu kainalossa kuljeskeli kankailla +lypsäen kristikansan lehmiä, ja nevojen mustat rimmet keskikesänkin +öinä puhalsivat harmaata huurua. + +Kaskeamalla kaikki Suomenselän seutulaiset, niinkuin muutkin erämaiden +asukkaat, ennen ottivat pellonviljansa, ja paloina haikusivat kesäisin +kaikki ahot niin pitkälle kuin metsien valtakuntaa ulottui. Kova +Kotilainen korventeli Kivijärven ympäristöjä, rikas Pölkki porosi +Kyyjärven ahoja, suuri Suohokka savusteli Karstulassa Alajärven +rajamaita, ja Keisalan ukko kärventeli Soinissa Kuninkaanjoen +mäkirantoja, kuulu Kangashäkki kaatoi kaskea kaukana Laukaan äärillä, +ja Esko Tiainen paahtoi Salamajärven perämetsiä Halsuan nevojen takana +haikusivat Karvosen äijän kasket, ja Lestin rantamaita raatoivat +Hiienniemen tura ja iso Tuikka. Kaikki he olivat isoja-rikkaita ja +erämaiden valtamiehiä, Suohokkakin niin mahtava, että emäntä uskalsi +kehahdella talonsa vankkumatonta rikkautta: + +"Mikäpä sen vuoren vierittää, ja pajupensaat juurii?" + +Savu nousi köyhän Perhon perämetsistäkin, vaikkei siellä entiseenkään +aikaan asunut näin suuria mahtimiehiä. Vanhat maakirjat mainitsevat, +että jo 1585 Kokkolan pitäjän perukoilla asusti ja kaskimaita +savustellen säilytti henkeään seitsemän uudiseläjää. Mutta pikkuisia +lienevät olleet miesparkojen halmeet, koska he maksoivat veronsa vain +voilla, suorittaen sitä yhteensä 14 leiviskää. Vähän myöhemmin — +kamalat nälkävuodet olivat ajaneet yli maan — 1620 sanotaan, että +"Okskåskiby'ssä" asustaa seitsemän kurjaa korpelaista, jotka +äärimmäisessä köyhyydessään voivat saada kokoon vain yhden manttaalin +veron, joskin he vastedes saattaisivat suorittaa veroa puolestatoista. +Mutta jo 1633 "Peråby'n" seitsemän asukasta kykenee korkealle kruunulle +antamaan hiukan viljaakin. Suuria ei suinkaan köyhiltä metsäkyöpeleiltä +herunut, jokunen leiviskä voita ja kalaa, vähän heiniä ja päivätöitä, +hiukan rahapenninkejä sekä muutamia leivisköitä viljaa. Paljonko heiltä +olisi liiennyt, seitsemältä erämaan körriltä, jotka tiettömien +penikulmien takana tietämättöminä möyrivät. Silloin kun valtakunta +Saksanmaalla tappeli paavilaisten kanssa Lutheeruksen opin puolesta, +niin että maailma savusi, nämä metsien körrit tappelivat henkensä +puolesta erämaata vastaan savustaen metsiä ja savustaen asuinpirttiään +sekä peläten ja palvoen metsien kummituisia ja väkeviä haltioita ja +suuria noitia enemmän kuin kirkon ja Lutheeruksen Jumalaa. + +Vuosisatoja perämetsien ukot höyrähdyttelivät erämaitaan ja saivat oman +korven leipää kapealle kalapöydälleen. Vanhimmat metsänäijät vieläkin +kaikkialla muistelevat muinaista merkillistä aikaa, jolloin valkoinen +jumalanvilja kasvatettiin mustassa palomäessä, metsän ja maan väkevässä +porossa. Ei siitäkään toki leipä leikiten lähtenyt, vain miehen kovalla +työllä ja uskolla, kesän lämpöisellä ja Jumalan hyvillä ilmoilla. + +Toukoviljaansa, ohraa, varten ylimaan mies hakkasi _kasken_ hyvälle +lepikköaholle. Heinäkuussa lepikkö kaadettiin, ja alakuu oli paras +aika, ettei kaski kovin pian ottaisi vesaa. Koko metsistö lyötiin +maahan ja jätettiin semmoisenaan lepäämään seuraavaan kesään. Mutta +talvella vedätettiin aholle kankaalta _seunapölkkyjä_, isoja kuivia +kelohonkia kolme aina kohtaansa. Kymmenkuntakin sellaista _roviota_ +voitiin ajaa samaan kaskeen. Seunapölkyt olivat tarpeellisia apulaisia +lepikkökaskessa, sillä mustalehtiset, tuoreenhenkiset lepät eivät omin +neuvoin jaksaneet pitää palomaata tulessa. Keväällä kun lumi oli +sulanut, karsittiin oksat puista irti, niin että koko aho tuli +sileäksi. Ja taas heti kun maat olivat kuivaneet ja lepäävät lepätkin +kuivaneet, pistettiin tuli ryteikköön. Savuten ja käristen leppäinen +maa paloi, mutta parhaiten paloivat tervaiset seunapölkyt. Ne ihan +tulisina hehkuivat työntäen mustaa tervasavua. Pitkävartisilla +rautakoukkuisilla _vangoilla_ vieritettiin palavia seunoja yli käryävän +maan, ja näin _viertämällä_ saatiin koko aho korvennetuksi. Nokisina ja +mustina siinä miehet ja naiset rautakoukkuineen kyökyttivät tulessa ja +savussa. Päivä paahtoi, rovio poltti kuin pätsi, ja kitkerä savu +kirveli silmiä ollen oikein hengenkulun tukehduttaa. Monesti yritti +riehuva valkea rynnätä metsäänkin, mutta kun vanhat tietoukot tekivät +temppunsa, tulen täytyi pysyä alallaan. Kukkopuron äijä veti +ukonkivellä piirin kasken ympäritse, ja Kinnulan tura kiersi kolmesti +paloahon ja sanoi: + + "Valkian pitää pysyä sen sisällä, + Jonka minä kiertänyt olen". + +Sitten palomaa kyntää törhittiin puisella auralla, kylvettiin siemen +ja karhittiin oksaisista kuusenpuolikkaista vitsastetulla +_selkäkarhilla_, joka satajalkaisena kulki karhoten pitkin poromaata, +ja saunamäkeläisiltä sai nimen _satiaiskarhu_. Mutta jos oli sattunut +niin kehnosti, että oli _käki paskannut_ isännän, niin hänestä ei ollut +minkään kylväjäksi. Miesparka oli silloin aivan menettänyt +kylvöonnensa, ja hänen kouransa heittämä vilja kasvoi kovin huonosti. +Perhon Haasiosalmen ukon täytyi lähteä etsimään kylvömiestä Kinnulasta, +ja Tialan Välipakan tura, vaikka hän joka aamu heti herättyään haukkasi +_käen murenen_, kuuli sittenkin suuruksettomaan suuhun käen ensi +kukkumisen ja joutui käen pilaamaksi. Surkeuttaan itkien ukkoparka meni +pyytämään naapurin isäntää halmeensa kylväjäksi. Tura-pahanen ei +tiennyt, minkä saunamäkeläinen, että pilaus olisi paennut, jos olisi +heti mennyt puraisemaan tuoretta puuta. Puu kyllä olisi siitä kuivanut, +mutta mitäpä siitä. + +Siemen oli saatu lepikköahon multiin. Ja kohta ohra nosti viheriän +oraansa kantoisesta mustasta kynnöksestä, kasvoi kauniisti ja tuli +tupelle, näytti pitkät hiuksensa ja teki tähkänsä _kanttipäiseksi_, +kuudelle taholle. + +Parhaan _ruiskasken_ erämaalainen hakkasi partaiseen näreikköön, jossa +pehmeä sammal peitti maata. Syksypuoleen elokuulla oli parasta iskeä +närepuu pitkälleen, ettei havuneulanen enää putoaisi pois, vaan jäisi +oksaan hyväksi tulen virikkeeksi. Aika isoja kaskia ukot kaatoivat, +joskus niinkin suuria, että voitiin kylvää kolmatta tynnyriä. Keväällä +ruiskaskikin karsittiin, mutta vasta heinäkuussa poltettiin, ja kuiva +havurytö paloi kuin tappurakuontalo ilman seunapölkkyjä ja viertämisiä. +Polttajat vain saivat varoa, ettei valkea rynnännyt korpeen. + +Heti palon jälkeen kaski kynnettiin ja kylvettiin ruis. Harvaan sai +halmerukiin heittää. "Viisi jyvää hevosen askeleeseen", oli vanhojen +ukkojen määrä. Ja kun _halme_ sai rauhassa tehdä parhaansa, ja Jumala +antoi sadetta ja päiväpaistetta, ruis nousi että tohisi, pelmuutti +parhaana kesäaikana tähkiään, niin että koko aho oli suurena +savukenttänä. Jyvä tuli verille ja valmiiksi monesti niin aikaisin, +että jo heinäkuussa voitiin mennä metsäaholle sirppi kourassa. Komeita +_kuhiloita_ kohosi kantoiselle kentälle, ja jyvät olivat suuria ja +raskaita. Itse metsien koukokin saattoi niihin mielistyä. Oli joskus +nähty, kun kontio jo kypsymisaikana kävi halmeessa ruista appamassa. +Niinkuin vanha karvainen äijänköriläs, kontio seisoa kojotti laihon +laidassa kahmaisten tuon tuostakin koko sylinsä täyteen tähkäpäitä ja +sitten niitä ahnaasti tukkien nykeröön turpaansa. + +Kuhilailta koottiin elot _aumoihin_ ja vasta talvella, jos halme oli +kaukana sydänmaalla, voitiin korvenviljat ajaa kotiin puitaviksi. +Aumansa osasi isäntä kyllä varata, etteivät hiiret sitä hakanneet. +Saunamäkeläinen otti käsin koskematta hampaisiinsa kiven, kiersi kolme +kertaa aumansijan ympäritse ja pudotti kiven pohjapuiden väliin sanoen: + + "Syö, hiiri, tuota, + Älä minun eloani!" + +Kun sitten pohjapuille rakennettiin auma, hiiri ei siihen koskenut. +Viljaiset keot kyhjöttivät korven yksinäisellä sänkisellä palomaalla, +ja ympäri ahon oli rakennettu kaskimaan _teloista_ nokinen aita. +Isoisten ahoilla aumat saattoivat pysyä yli talvenkin. Rikkaiden +Karstulan ja Kivijärven halmeäijien metsäaitauksissa nähtiin joskus +vanhoja, aivan mustia ja _aijastuneita_ viljakekoja. Heidän taloissaan +ei nälkä asunut. + +Metsiä vanha erämaalainen osasi kaataa ja savustaa, mutta hänen +_peltonsa_ olivat kovin pienet. Vetelin kirkon "historiakirjassa" +mainitaan 1753, että veteliläiset — joihin perhoset ja halsuaiset +luettiin — ovat ruvenneet "vähitellen raivaamaan peltoja ja niittyjä, +joka viljelys nykyään yhä lisääntyy". Varsin vähäiset kyllä olivat +perämetsien raivaukset vielä paljoa myöhemminkin. Perhon papereissa +sanotaan 1810 koko kappelissa olevan raivattua maata vain 130 +tynnyrinalaa ja siitä puolet kylvössä. Vain pikkuruisina tilkkuina +pellot olivat metsätalon ympärillä, leipämaan pälvi siellä, toinen +täällä ahonlaidassa, monesti pitkä kivikasa vieressä vartijana. +Edesmenneet ukot olivat niitä polvi polvelta nälissään raataneet +tilkkupahasen toisensa perästä, kanniskelleet kiviä kasoihin, niin että +veri sormista tiukkui. Muinaisten raatajaraukkojen ankaria päiviä +kivikasat ja pitkät kiviset aidat vain enää muistelevat. Monet pellot +pysyivät tekijäinsä ja viljelijäinsä nimissä vielä senkin jälkeen, kun +omistaja oli jo aikoja jättänyt maallisen aherruksensa. Tialankylän +mailla on _Ollinpelto_, jonka tekijästä ei enää kukaan tiedä mitään. +Hookonan ukot kyntävät entisturien peltotilkkuja, sellaisia kuin +_Antinketo, Mikonpelto, Simonpelto, Leskenpelto ja Vasamäen pelto, +Aho-Aapan sarat ja Seksmannin pellot_. + +_Ruis ja ohra_ olivat ylimaalaisen vanhat pellonviljat. Rukiin hän +kylvi leipänsä tarpeiksi, ohrasta hän keitti puuroa ja muttia, leipoi +myös rieskaa sekä monesti pani lisäainetta jokapäiväiseen leipäänkin. +Rukiin ja ohran mukaan yliperäläinen järjesti peltojensa kolmivuotiset +viljelysvuorot siementäen _kesantonsa aina_ rukiilla, kylväen rukiin +jälkeen ohran ja ohralta heittäen pellon taas kesantoon. Kaksi _toukoa_ +köyhä maa vain jaksoi tuottaa, ja sitten sen taas piti saada levähtää +kesäkausi. Mutta ketoon, heinämaiksi, pienet peltotilkut eivät +joutaneet, eikä ketoon laskettuja peltoja erämaan mies huonoilla +aseillaan enää olisi saanutkaan pehmitetyksi muuten kuin kuokkimalla. +Laihtuneen kesantopellon metsäperäläinen lannoitti niin hyvästi, että +se samalla höystämisellä tuotti vielä ohrankin. Navetta, talli ja +tunkio olivat parhaat pellon parannuspaikat. Navettaan tuotiin +vielä metsänvoimaa, _hakoja_, kuivikkeiksi. Vanhojen turien ja +pojankelterien, akkojen ja tyttökenttojenkin talvikautisena työnä oli +seisoa _hakoränkyn_ ääressä _hakorauvalla_ napsimassa kuormittain +havuja silpuiksi. Vedätettiin tunkioon sonnanjatkoksi muutakin +metsäntörkyä, muurahaispesää, turvetta ja sammalta. Talvella +rakenneltiin kesantopellolle tunkioita kuin suuria kusiaispesiä, ajaen +kolmeen kertaan kolmet kerrokset lantaa, mutaa ja silputtuja hakoja. Ne +kun kesällä pengottiin pitkin kesantoa ja kotitunkiosta tuotiin lisää, +saattoi ruis siitä ottaa voimaa. + +_Kauraa_ vanha yliperä ei viljellyt. Se joutui tänne vasta aikojen +kuluttua. Mutta _nauris_ oli ikivanha tuttava, nähty jo ennenkuin +perunasta tiedettiin mitään. Naurista metsien kansa piti parhaana +herkkunaan aina siksi, kunnes oppi kasvattamaan _peruja_, jotka +vähitellen veivät vanhalta kaskiporon kasvatilta kokonaan suuvuoron. +Peruna sai sijansa kesantomaassa ohran jälkimiehenä. _Pellavat ja +hamputkin_ kasvoivat metsäperäläisen pellossa saaden joka kesä pienen +tilkun kesantomaan laidasta. + +Uskalsi metsien mies viimein astella aseineen vetelän nevan laitaan +rääpimään veto-ojaa sekä suuria sarkaojia. Kuokkien hän sitten otti +nevan hereille, ja kun märkä mätäs oli kuivanut, ukko kurahdutti tuleen +koko nevasarat ja kylvi _kytömaahansa_ rukiin. Sitten hän taas kynti +kytönsä, poltti poroksi pinnan ja kylvi rukiin, ja taas kynti, poltti +ja kylvi rukiin, kylvi sitten jo kerran kauran, kun kytö ei enää oikein +jaksanut lykätä ruista. Kytösteli ja kyntää töhri sekä savusteli ukko +yhä nevasarkojansa ja otti kauraa. Mutta lopulta kytömaa tykkänään +kyllästyi myös kauraan ja rupesi omin päinsä kasvattamaan kastelatvaa +sekä muuta heinää. Tuskastui kytö viimein heinäänkin ja rupesi äijälle +lykkäämään koko saran leveydeltä sudensammalta ja kurjenruista. Silloin +ukkokin kyllästyi, kuokki kytönsä nurin, kaivoi ojat auki ja alkoi taas +uuden polttokauden, saaden ruista, kauraa ja heinää sekä lopuksi +sudensammalta, kunnes kytöpahanen ei enää osannut muuta antaakaan kuin +sammalta. + +Monilla entisukoilla oli jo suurenlaiset kytömaat ja polttokeinot. +Mutta sitten vasta aikojen kuluttua opittiin Maakunnan miehiltä suuri +ja satoisa savenajo, joka pani syrjään vanhat savustamiset. + +Monesti entinen, aina yksituumaisena ahertava metsäkylien kansa ryhtyi +kovan korven ja nevan myllerrykseen oikein joukkovoimalla. Maan isäntä +vain lähetti kutsuja: "Jos tulisitte auttamaan... meillä on +talkookset". Tuli silloin kuokkamiestä, kirveskouraa ja lapionkantajaa, +tuli poikasia ja vaimoisiakin henkiä kuokkineen, lapioineen. Kohta +korpi ryskyi ja räiskyi, kun talkookansa siellä kilvaten heilutti +asetta. Pitkänä rivinä siinä rynnättiin korpea vastaan rinnan sekä mies +että nainen, vanha akka ja nuori tyttökin yhtä rotevana käyttäen +kuokkaansa. Väkivoimalla väännettiin kannot suorastaan maasta ylös, ja +sarkoja syntyi kovaankin ryteikköön. Savu vain nousi työmaalta, kun +tuli kulki edellä kärventäen korpea. + +_Talkooksilla_ ylimaan mies usein korjasi viljansakin, lennättäen vain +sanan, ja koko kylä kokoontui leikkuupellolle. Siinä kyllä sirpit +liikkuivat, ja pelto oli kirjavana kansaa, joka yhtä mittaa kumartui ja +nousi, leikkasi viljaa ja teki sitomia. Laihon laita pakeni nopeasti, +ja kuhilaita syntyi pitkät rivit. Leikkuumiehet olivat iloisia ja +pellon isäntä tyytyväinen. Annettiin talossa talkooväelle ruokaa ja +juomaa, annettiin hyvät ryypyt, ja kaiken lopuksi saatiin illalla +tanssia. + +Leikatut ohrat metsäperäläinen siteli _nikuleihin_, kuusin _lapein_ +samaan kiertositeeseen, ja rakensi seitsemästä nikulista kuhilaan, +mutta rukiit hän sitoi _lyhteisiin_ pannen niitä viisitoista +kuhilaaseen. Kun _summamies_ pääsi leikkuupellolle, hän sai kiskoa +ruiskapasta kymmenen kuhilasta, ja lyhteiden piti olla oikeaa käsialaa: +yhdeksän tuumaa siteen kohdalta lävitse. Joskus ajautui leikkuumies +toisen kiertämään _saareen_ ja silloin piti huudella hänelle +pelastajaa. Hätääntyi joku katkaisemaan kesäviljojen viimeiset korret, +saaden siitä koko elämänsä penkoa _kätkytpahnoja_ taikka joutuen +_isoksi syömäriksi_. Mutta kun sattui _Siikanen_ menemään kurkkuun tai +silmään täytyi sanoa: + + "Siikanen sinun nimesi, + pihanrikka, pellonrikka, + kupu kultainen orava, + hyvin teit, kun menit, + paremmin vielä, kun palasit. + Suurvuori vieressäs, + synkkä salo eissäs, + pellon päällinen jumala". + +Ja leikkuutyön loputtua piti sirpit viedä emännän kaulaan. Siitä emäntä +hyvillään keitti väelleen puolukoista ja ruisjauhoista taikka +survotuista ohraryyneistä hyvän _sirppipuuron_. + +Joutui riihenpuinti, ja korpien raataja sai leipä- ja puuroviljaa, +minkä pelto antoi. _Varttoilla_ hän vanhaan tapaan puida kolkutteli, +_lattian_ aina kerrallaan, ja käsin hän vain _viskaimella_ +heitellen puhdisti viljansa _ruumenista ja kaleista_, sitten vielä +_käsipohtimella_ tuuletteli pölyn pois. Jo aikaisin aamulla talonväki +meni _riihelle_, ja niin aikaisin iltapäivällä joutui valmiiksi, että +vielä ennätti käydä _raunioille marjailemaan_. Uutisia riiheen +pannessaan Lestin ukko teki kolmen lepän kolmesta oksasta yhdeksäisen +vastan ja sillä lakaisi riihensä, ettei siihen kateen pilaus pystyisi, +ja viimeisen riihen hän heitti _tomuttamatta_ seuraavaan uutiseen. +Saunamäen ukko jätti viimeisen riihen parsille _nikulin puimatta_, +etteivät viljat menisi siemenkatoon. + +Lopuksi pidettiin _parttenkoliaiset_. Isäntä haki arkustaan mustan +pullon, ison _rapamahan_, josta kulahdutti hyvän ryypyn joka miehelle +ja naiselle ja pikku tirahduksen lapsillekin. _Tomuryypyksi_ lestiset +sitä sanoivat, ja sitten hyvillään repivät toisiltaan rumat +riihivaatteet risoiksi. Ja tämä oli vanhasta turasta hyvin mieluista. + +Ja jos Jumala oli antanut jonkinlaisen vuoden, oli eloa erämaalaisen +aitassa ainakin niin paljon, että elämisen alkuun päästiin. Parhaina +vuosina mahtitalojen aitan hinkalot ja leukalaarit täyttyivät kullaa +myöten. Mehtä-Poranen täytti viljalla vielä vanhan tuhvan tekemän +tavattoman ammeenkin, johon mahtui seitsemän tynnyriä. + +Mutta niin oli kuin saunamäkeläinen sanoi: + + "Kaikilla syksyllä kyllä-kyllä, + Mutta keväällä ja uutisen eellä kellä-kellä". + +Kevättalvella jo monen aitanlaarit kolisivat tyhjyyttään. Talvenselkä +oli liian pitkä, ja uutinen kovin kaukana, aitanlaari oli varsin pieni, +ja lapsilla oli suuri vatsa. Leipää, puuroa ja muttia tarvittiin +paljon. Ja ylimaalainen sai lähteä Maakuntaan ajelemaan, ellei rumia +Maakunnan miehiä ruvennut tulemaan raskaine ruiskuormineen. Moni +Suomenselän mies kävi kevättalvella viljanostossa, Perhon Peltokankaan +emäntäkin ajoi Lapualle asti, osti viljaa, käytti heti myllyssä ja tuli +valmista jauhokuormaa ajellen kotiin. Näin metsäperän mies aina +keinotteli joukkonsa kesään ja uutiseen asti, jolloin jo taas +hetkiseksi helpoitti. Vanhat saunamäkeläiset olivat opettaneet, että +toiselle haasteltaessa oli aina + + "Maantuloja vähennettävä, + Karjanantia isonnettava". + +Tiesi moni sydänmaalainen tämän, eikä suinkaan liikoja isonnellut ei +vähennellyt maantulojaan, eikä ollut syytäkään. Sillä maa tavallisesti +ei antanut tarpeeksikaan. + +Hyvin olisi vaikka jokainen metsäperäläinen tarvinnut _tontun_ taikka +_pirityisen_, joka muutamilla isoisilla rikkailla tiedettiin olevan. +Tonttu, vanhan pikkuisen äijänkässykän haamussa taikka nilkkuna pikku +tummuna, puikkelehti nurkissa ja kantoi ruista ynnä muuta viljaa +rikkaammista paikoista kotiinsa, niin että leukalaarit olivat +kukkuroillaan kullaan asti. Halsuan Hotakaisen ja Karvosen tontut ihan +kilvaten lennättivät eloa housuissaankin ja joskus joutuivat keskenään +tappelemaan, niin että housut halkesivat ja rukiita remahti maahan +kokonainen tynnyri. Pirityinen, joka oli kuin sontiainen, taas hyrräsi +isäntänsä lukolliseen arkkuun rahaa, niin ettei se talosta koskaan +loppunut. Piti pirityistä kyllä palvoa, samoin tonttuakin, palvella ja +ruokkia hyvästi voisilmä-puurolla, ettei olisi käynyt niinkuin +Aholassa, jossa tonttu sai aihetta renkitoljanan ilkeyden johdosta +lähteä pois koko talosta manaillen: + + "Vehnääkin Venäjältä hain, + Paskapuuro palkakseni keitettiin". + +Maa ei antanut entiselle metsäperäläiselle liikoja jumalanviljoja, ja +tonttuja oli vain harvoilla. Eipä ollut varsin ihme, että kaikkein +köyhimmän perukan, Perhon, vanha tuhva päästyään kerran katselemaan +Etelä-Suomen reheviä viljavainioita saattoi surullisin mielin +huokaista: + +— Voi, Herra Jumala, mistä min' olen kotoisin! + + + + +"JA HALLA NÄLÄN TUSKAN TOI" + + +Metsäperäläisen perintömaa oli karua, pellonviljelys alkuperäistä, ja +aidan takana puhalteli suuri kylmä neva. Samanlaista Jumalan rakentamaa +köyhää viljelysseutua oli Lesti, Halsua, Perho, Kinnusten maa ja +Kivijärvi sekä Alajärvi ja Soinikin. Perhon laaja erämaa oli köyhäin +kirjoissa kyllä aina ensi lehdellä, ja on siinä ollut kautta aikojen. +Jo 1608 mainitaan, että "Uxkåskij By'n" pellot ovat huonot ja hallan +arat, ja 1621 lueteltaessa hallan tuhotöitä Kokkolan pitäjän mailla, +sanotaan, että Ukskosken Siimon Pietarinpoika ei ole pellostaan saanut +kerrassaan mitään, ei ohraa eikä ruista. Niinpä aina kävikin, että +nälkävuosi ajaessaan Suomenselälle kulki Perhon ja Lestin kautta. Nämä +köyhät nevamaat aina ensiksi joutuivat puutteeseen, ja sitten toinen +toisensa jälkeen koko yliperä. Hyvinäkään Herran vuosina täällä eivät +kaikki päässeet oman pellon suuruksilla talven ylitse ja uutiseen asti, +ja kun taas Jumala koetteli köyhää korpelaistaan huonolla vuodella, +koko metsäperä kohta, muutamia isoisia lukuun ottamatta, asui +puutteessa. Silloin moni erämaan raataja tunsi kamalan vieraan olevan +taas liikkeellä, ja jo hengessä kauhtui, kun + + "Nälkä näkyy tulevan, + meille päin menevän + olki petkele olalla, + survokakku kainalossa". + +Survokakun ja olkipetkeleen kamala haamu nousi usein metsäperäläisen +harmaalle taivaalle. Suurien nevojen ja rimpien hallaisesta usvasta se +jo viileinä kesäöinä häämöitti. Vielä kaameampana se komotti koleina +heinä- ja elokuun aamuina, kun maa kopisi kylmänä, vesilätäköissä +ritisi jää, ja paksu kuura valkoisena kuolinverhona peitti maanruohot, +ja hallaiset usvat kohosivat taivaalle kylmiksi pilventönkyröiksi. Se +oli kamala aamu, ja tätä koko eilinen päivä jo oli aavistanut. +Pohjoinen oli puhkunut kovin jäätävänä, vetäissyt viimein taivaanverhot +syrjään ja sitten illalla henkeään pidättäen jäänyt odottamaan ja +katsomaan, miten erämaalaisen elon käy. Kävi niinkuin oli tarkoituskin. +Jo aamulla heti nähtiin, että elo oli mennyt. Viljasta tihkui vesi, +perunain varret ja lehdet retkottivat mustina ja ruttuisina, ja +surullinen kalmanhaju liikkui ilmassa. Kirkas aurinko kohosi taivaalle +kuin ennenkin, katseli metsäperän surullista leipämaata ja kohosi yhä +ylemmäksi. Se oli kyllä nähnyt samojen asiain toistuvan kerta kerralta +miltei joka kesä. Karjankello kalahteli tanhualla, kun elukat lähtivät +kylmille nevoilleen, ja niityltä, jonka notkojen varjoihin kuura oli +paennut piileskelemään, kuului yksitoikkoinen viikatteen hiominen. Ja +metsäperäläiset olivat tavallista harvapuheisempia. + +Tämä oli erämaan raatajalle hyvin tuttu kokemus. Kyllä metsien mies +tunsi harmaan hallan sekä hänen tapansa ja mielitekonsa, tiesi myös, +mitä sitten seurasi. Halla haamuili edellä, ja perässä kulki +petkelemies, survokakun kantaja. Monesti halla ennätti tänne jo ihan +parhaimman mettumaarin aikana palelluttaen nousevan rukiin tuppeensa. +_Tuppihallaksi_ yliperä oli tämän ristinyt. Mutta kaikkein pahimman +työn teki _Jaakon halla_, joka vanhan Jaakon kanssa ajeli heinäkuussa +tuhoten pehmeän, parhaillaan valmistuvan jyvän. Yritti paha vielä +jälkikorjausta elokuussa _Laurin hallana_, mutta silloin tavallisesti +oli vilja jo niin varoissaan, ettei kylmä siihen kovin pystynyt. +Perunanvarret sen sijaan saivat menonsa. + +Kielteli sydänmaalainen lapsia tekemästä paljon väkkäröitä kartanolle, +koska se oli köyhtymisen merkki, kielteli hän sikiöitä kantamasta +tuoreita käpyjä tupaan, koska se ennusti huonoa vuotta. Mutta huono +vuosi osasi tulla tänne ilmankin, ja ihmisrukka pysyi köyhänä, vaikkei +kartanolla olisi ollut ainoatakaan väkkärää. Kirkossa rukoiltiin kyllä +joka pyhä varjelusta vilulta ja kylmyydeltä, hedelmättömistä vuosista, +nälästä ja kalliista ajasta sekä pyydettiin: "Kaunista vuodentulo +hyvyydellä ja anna askelees tiukkua lihavuudesta!" Kaunisti +Kaikkivaltias väliin vuodentulon hyvyydellään, saattoi erämaa ehkä +joskus tiukkua lihavuudestakin, mutta useimmin taivaallinen Isä +koetteli kansaansa kärsimyksillä. + +Kaikkein kovimpia katoja sekä kärsimysten päiviä erämaan kansa sai +kokea 1860-luvulla, jolloin seitsemän ankaraa, hedelmätöntä ajastaikaa +ajaen toinen toisensa kintereillä vaelsi kautta koko maan. Silloin +suuri köyhä metsäperä lopultakin yritti uupua hätäänsä, ja pienet +pellot jäädä siemenen puutteessa mahoiksi. Vanhimmat tuhvat ja tummut +tämän, parhaan nuoruutensa surkean ajan, vielä kyllä muistavat. + +Jo 1861 tulla rymähti ensimmäinen kova vuosi. Juhannuksen tienoissa, +kun ruis juuri oli päässyt tähälle, pakkanen puraisi, niin että tähkä +paleltui. Muutamat niittivät viljansa karjalle, mutta toiset antoivat +pellon vielä yrittää. Tuottikin maa hiukan eloa, ja metsäperä pääsi +jotenkuten talven toiselle puolelle. Mutta seuraava kesä, 1862, oli jo +kamala. Silloin Suomenselän vierillä ei saatu juuri mitään. Kun Perhon +Koivu-tuhva ahtoi riihensä ja pui, niin pohtimella koko panoksen +saaliin kantoi tupaan, ja pohtimessa oli jumalanluomia rukiita, vaikka +ne olivat kuin palaneita kuusenneuloja. Sattui seurakunnan lukkari +olemaan talossa, ja Koivu-äijä tarjosi hänelle saatavistaan koko vuoden +tulosta, mutta lukkari sanoi, että anna ennemmin vähän jauhoja, ei +noilla mitään tee. Eikä Koivukoski toista kertaa yrittänyt sinä syksynä +rukiitaan riihitä. Tuli niin kallis aika, ettei monessa talossa oman +viljan takia tarvinnut pataa panna tulelle. Mutta mäntyä halla ei +pannut. Petäjästä tehtiin leipää ja petäjästä tehtiin tervaa. +Vedätettiin tervaa Kokkolaan ja saatiin vaihettaa ruistynnyri +tervatynnyrillä. Kun kolmitynnyrisen tervakuorman kanssa jaksoi +kaupunkiin, sai ajella taas kolmitynnyrisen ruiskuorman kanssa kotiin. +Poltettiin myös paljon potaskaa, ja silläkin saatiin kaupungista +elatusta. + +Tuli taas suvi, ja erämaalainen kynti ja kylvi pienet peltotilkkunsa, +uskoi kesään ja uskoi taivaalliseen Isään. Mutta suven matkassa vaelsi +jälleen halla ja vei parhaan osan sekä samoin toisenakin kesänä 1864. +Ja sitten taas tuli suvi ja tuli hallakin vieden parhaat, tuli vielä +seuraavanakin vuonna 1866. Nälkäinen mies sai yhä nylkeä mäntyä, syödä +pettua ja polttaa tervaa. Mutta erämaalais-rukka aina edelleenkin uskoi +ja toivoi, kynti ja kylvi, odottaen joka kerta, kun kaunis kevät nousi, +että Herra kaunistaisi vuodentulonkin. + +Mutta metsien kansan kovien koettelemusten päivät eivät vieläkään +olleet lopussa. Saapui vuosi 1867. Seitsemättä ajastaikaa kiusattu +korpelainen vartoi taas kevättä ja kesää. Mutta näytti lopulta käyvän +niin kolkosti, ettei enää anneta kesääkään. Jo toukokuussa oli täällä +sentään opittu yrittämään kylvöpellolle, vaikka oli huonokin vuosi +ollut, mutta nyt vielä Erkkinä hevoshanget peittivät maita, ja Urpona +viitat piipottivat pystyssä järvien selällä. Vasta mettumaarin aikoina +aukenivat maat, niin että epäuskoon langennut ihmisparka pääsi miltei +toivottomalta näyttävään touontekoon. Uskottiin touot kylmän maan ja +Jumalan haltuun, ja pelto nousi oraalle, hangen alla talvehtinut +ruiskin rupesi yrittämään, ja kansa eli jo toivossa. Mutta elokuun yönä +nousi pakkanen ja pani koko maan valkoiseen kuuraan. Siinä meni +myöhästynyt elo, ja siinä meni usko ja toivokin Koko metsäperän +ruissato korjattiin yhtenä yönä, samoin melkein kaikki kevätviljat. +Vain mäkikylien korkeista pelloista saatiin hiukan huonoja ohrankahuja, +mutta perunat olivat kuin herneitä. Vanha nauris ei vain pelännyt +pakkasta, sen leveä lehti pysyi vihantana ja poromullassa kasvoi komea +juuri. + +Nyt vasta nälänhaamu kaikkein kaameimpana irvisteli, ja alkoi erämaan +kansan talvikautinen synkkä taistelu kurjasta elämästä. Melkein koko +metsäperä kolisi tyhjänä pellonviljasta. Vain isot rikkaat tulivat +hyvin toimeen. Heillä oli entisiä säästöjä, he monin miehin polttaa +rymistivät tervaa ja potaskaa, ostivat kalliita rukiita ja elivät +selvällä jumalanviljalla, jopa jotkut jaksoivat varata joulukseen +kahviakin sekä ohrista survottuja suurimoita. Mehtä-Poranenkin söi +aivan selvää leipää. + +Mutta monien muiden metsäperäläisten parhaana leipänä oli _pettäinen_. +Pitkin talvea karhottiin koloraudalla männynkylkeä ja taas keväällä, +kun kuori rupesi irtautumaan, nyljettiin petäjästä kokonaisia vuotia ja +kannettiin kotiin, puhdistettiin, paahdettiin uunissa ja vielä +kuivattiin. Sitten kuoret survottiin _huumarossa_ ja seulottiin hienot +jauhot erilleen karkeista rouheista. Tehtiin leipää myös oljista. +Silputtiin ohranolkia niinkuin elukoille, kuivattiin ja jauhatettiin +myllyssä tai jauhettiin käsikivillä ja leivottiin _olkileipää eli +silppuleipää_. Muutamat kaapivat nälissään kankailta _jäkäliä_, +muutamat koettivat kuivata ja jauhaa _vesisammalta_, jotkut +turvautuivat _kuusenluppoihin_, ja jotkut etsivät vatsansa täytteeksi +_suolaheiniä_. Möksyn Linkkiläis-vainaja sotki leipäänsä _savea_, ja +halsualainen jauhoi eläinten luita leipoen _lualeipää_, mutta se +oli ilkeätä ja maistui manalaiselle. Hyvännäköinen leipä tuli +rahkasammalesta, mutta nälkä ei siitä paljon parannut, ja olkileipä oli +myös kaunista, mutta kaikkein huonointa. Se pakkautui ja kuivi suoliin, +niin ettei tahtonut lähteä uloskaan muuta kuin veren kanssa, ja kun +olkia jauhettaessa pärevalkean karsi sattui putoamaan jauhokasaan, koko +leipävarat tömähtivät tuleen. Suolaheinästä nälkäinen sai hyvänlaista +syötävää, mutta kaikkein parhainta oli vanhastaan koeteltu pettu, +_parkkileipä_. Sen metsällinen pihkanmaku oli niin terveellistä, ettei +petäjäisestä tullut sairaaksi. Jos metsäperäläinen oli niin varoissaan, +että jaksoi sekoittaa jumalanviljasta leivänjuuren ja sitten vastata +sen metsänviljalla ynnä lopuksi silittää rukiisella, sai hän sellaisen +kakun, että saattoi syödä ja elää. Mutta _jäkäläleipä_ oli elukkain +ruokaa ja yritti ihmisen tappaa. Mutta kaikkea nälkäisen täytyi syödä, +ja vaikka mies ahtoi vatsansa niin täyteen, että mahanahkaa pakotti, +niin sittenkin aina kova nälkä ja syömisenhimo asui vatsassa. + +Suurena apuna metsien kansalle oli karjanvilja. Sen turvin monet saivat +silkan pettunsa ja silppuleivän syödyksi ja jaksoivat keinotella +kevääseen. Ei karjalla eikä karjanviljalla ollutkaan katoa. Päinvastoin +karja lypsi entistä paremmin, sillä olkina se sai syödä vihantana +niitettyä pellonviljaa. + +Mutta kaikilla ei ollut kylliksi karjanviljaakaan, ja heidän elämänsä +oli kaikkein kurjinta. Vuosikausia huonosti ruokittu korpelainen ei +lopulta enää pysynyt pystyssä pelkän petun ja olkileivän varassa, eikä +muilla metsällisillä syötävillä. Moni köyhä metsien raataja, joka +ikänsä oli koettanut pitää kotipälveänsä ihmisten kirjoissa, uupui ja +joutui kirkonmultiin. Vanhat ja lapset sortuivat ensiksi, mutta monta +meni parhaassa iässäänkin. Rotmon suuri Saara, joka aina oli miestä +parempana miesten joukossa raatanut, sai leponsa uuden kevään +koittaessa. Samoin kävi Saaran vahvan Anna-sisaren. Tuskin oli Saara +päässyt vaivoistaan, kun jo tuli Annan vuoro. Kokoili eukko nälissään +tallinsoimesta heinänkulmuja ja keitti niistä puuron, söi ja lähti +kontti selässä kirkonkylästä etsimään apua. Mutta Jylhän taakse, +Palokankaan laitaan konttiselkäinen Anna uupui. Siellä tien vieressä +hän kevätpäivän paisteessa kontti päänalaisenaan makasi, kun Jylhän +miehet palasivat kirkolta isäänsä hautaamasta. Kulmupuuro viimeisenä +eväänään Rotmon väkevä tytär oli sortunut kuin kurja kerjäläinen +maantien viereen. Nälkä menetti Tialan Lampuodin syytinkivaarit, Aapan +ja Jussin, vaikkahan talon eläketuhvia olivatkin. Jussi oli valmis jo +maaliskuussa, mutta Aapa-raiska kesti kevääseen asti. Toukokuussa, kun +kohta ruvettiin karjaa laskemaan laitumelle, vaari lähti lehmänkello +kaulassa astelemaan kylille. Kukkopurolle saakka karjankelloa kantava +laiha ukko laahusteli ja sieltä viimein sai tavarallaan vaihtaa pienen +jauhotukun. Puuroa Aapa rupesi heti keittämään, ja siitä tuli +vaariparan viimeinen ateria. Nälkään sortui Vipu-Samulin eukko ja kaksi +lasta Saunamäen Puiratin korpimökillä, ja tämä oli niin surkeata, ettei +Samuli, kova metsänkävijä, enää osannut itkeäkään. Lestin Lappiin kuoli +vanha tura jauhopussi päänalaisenaan, Leskelän nälkäinen eukko nääntyi +metsään halkotarakan alle, ja ukko löydettiin kuolleena uunista. Näin +väsähti köyhiä erämaalaisia, toinen siellä, toinen täällä. Mutta +Vallingin Sipon tervapirtissä, Metelhaamin korvessa, yritettiin kaiken +nälkäkurjuuden kidassa vain lisätä erämaan kärsivää joukkoa. Sipo oli +ruokaa etsimässä, ja akka lapsineen elää kitisi tyhjässä pirtissä. +Lapset kantoivat kylästä aidan tauksilta tyhjiksi kaluttuja luita, ja +niitä metsämökissä päiväkausin keitettiin, otettiin padasta, jyrsittiin +ja imeskeltiin, hakattiin kirvespohjalla ja taas pantiin kiehumaan. +Vaihteeksi jyrsittiin ja kaavittiin vanhoja jauhoropeita, niin ettei +niistä lopulta ollut paljon tuohtakaan jäljellä. Kun luut ja +tuohiropeet loppuivat, pirtti sai vielä neljä, viisi päivää mitään +syömättä odotella, ennenkuin Sipo tulla kyökytti jauhopusseineen. +Ovelta ukko jo kysyi: + +— Onko täällä enää ketään hengissä? + +— Ollaan täällä... ja on tullut vielä yksi lisääkin, eukko pimeästä +saunanperästä kitisi. Ja äidin vieressä pirtin makuulavalla, ryysyjen +seassa kirahteli pieni laiha ihmissielu, turhaan nilkoen emonsa +näivettynyttä rintaa, josta ei herunut tilkkaakaan. + +Rukiisen ruskean vesivellin isä keitti nälkäiselle pirttiväelle, +ja se oli siitä kaikkein parhainta herkkua. Antoi Sipo kurjalle +kuopukselleenkin ruskeaa herkkuruokaa. Maitosarven hän täytti vellillä +ja sitoi sen suuhun karkeasta piikkosesta nisän, jota pieni saattoi +imeä. Kaksi sarvea nälkäinen raukka sitä ahmi... mutta enempää hän ei +tarvinnut. Pieni nälkävuoden sikiö, joka ei tuntenut elämästä muuta +kuin kalvavan nälän, pääsi vaivoistaan saatuaan kerran sen tyydyttää. + +Köyhässä tyhjässä erämaassa ei ollut ihmisrukilla paljon +ansiomahdollisuuksia. Nuoret miehet saattoivat ruveta ruokapalkoillakin +parempiosaisten rengeiksi. Möttösen ukkoa palveli kolme renkiä kaksi +kuukautta. Mutta kun isännällä ei enää ollut antaa työtä eikä ruokaa, +täytyi rengit panna pois, ja itku miesparoilta pääsi. Nälkäinen Jängän +ukko taas markan maksusta latoi Möttösen suuren tervahaudan. +Pikkuruisen jauhoja mies sai markallaan, niin että saattoi suurustaa +petäjäisensä ja pysyä hengissä ne päivät, mitkä latominen kesti. + +Laitettiin hätääntyneille erämaalaisille sentään hiukan ansiotyötäkin, +nälkäisten työtä jauhopalkoilla. Niinpä Halsualla tehtiin koko joukolla +Kanasen tietä, ja Lestin ja Perhon rajoilla kapuloitiin Valvatin +nevapolkua. Yrttikosken ja Hirvikosken välistä Perhonjokea oikaistiin +ja kaivettiin iso kanava niemen poikki, Kanavasaaren ohitse. Jokityötä +tehdä rähjättiin pitkin talvea kolmisen kuukautta, ja leivätön kansa +naisista ja lapsista alkaen sai siinä ahertaa, miehet saaden +puolitoista naulaa päivässä, naiset naulan, lapset puoli. Keväällä, kun +jauhoja vielä riitti, tasoiteltiin Jängänharjun hautausmaata, ja kun +siinä oli aikansa kyökytelty, niin kaiken lopuksi keitettiin +työkansalle oikein ison talon puuro. Tuotiin tavaton muuripata, ja koko +jauhomatto tomahdutettiin siihen. Puuroa tuli, niin että kaikki saivat +kerrankin kyllikseen. Taloista lainattiin viilihulikoita, taikinaruuhia +ja muita päkkinöitä puurokupeiksi, ja lusikkalastasia miehet +vuoleksivat seipäistä ja aidanvitsaksista. Siltään vain kastikkeetta +keittoa ahmittiin, vaikkei se ennättänyt edes oikein kypsyäkään. + +Mutta monet ihmiset, jotka olivat niin _jalkavia_, että kykenivät +liikkumaan, heittivät koko nälkäisen korven ja lähtivät etsimään +parempiosaisia paikkoja, toiset ajautuen hyväksi mainittuun Maakuntaan, +toiset taas kulkien viljavaksi sanottuun Savonmaahan ja Karjalaan. +Nuoret astelivat työtä ja palvelusta etsimään, vanhat ja lapset taas +kysymään _kylänpalasta_. Rautalammelle, Kangasniemelle, Leppävirralle, +Kuopioon ja Viipuriin asti monen etsintämatka ulottui. Kukkopuron +tytär-pari sekä Kivelän Heikki ja Kaisa, kaikki alle 20-vuotiaita, +lähtivät Savoa kohden, lantteja matkassa niin paljon, että jaksoivat +yhteisesti ostaa jauhonaulan päivässä neljään henkeen, kun naula maksoi +40 penniä. Läpi Karstulan, Saarijärven Laukaan ja niin aina asteltiin +ja syötiin puurona tai vellinä jauhonaula päivässä. Tyttäret pääsivät +Kangasniemelle piioiksi, mutta Heikki paineli Lahteen asti ruveten +tekemään Pietarin rautatietä. Kangasniemelle pakenivat ja pääsivät +palvelukseen Jylhän tyttäretkin ja sinne jäivät. Mutta useimmat ihmiset +lähtivät suorastaan kerjuulle, armopalojen kysyntään. Eikä toki +tarvinnut yksin lähteä. Pitkin talvea kulki jalkamiestä ja taas oikein +hevoskuormittain ajeli kerjäävää joukkoa Kivijärveltä, Kinnulasta, +Lestiltä ja mistä asti lienee tullutkaan. Ryysyisinä, laihoina ja +väsyneinä laahustivat jalkamiehet, laihoilla kaakeilla ajaa kahnustivat +hevosmiehet, reki täynnä nälkäistä joukkoa. Tyhjiksi kalutuilta +metsäperiltä he tulivat, ja tyhjäksi kalutun metsäperän lävitse he +matkasivat edelleen kohti etelää, missä toivoivat käsittävänsä leipää. + +Samaan kylänpalasten kysyjien loppumattomaan jonoon moni +yliperäläinenkin liittyi, köyhät perhoset ensi miehinä, toiset +jalkaväkeen, toiset hevoskaakkien ryysykuormastoon. Näivettynyt akka ja +nälkäisiä sikiöitä, joiden vatsat pullottivat petun, silppuleivän ja +vesisammalen alituisesta ahtamisesta, oli laihan ukkorukan kurjaa +omaisuutta, ja _kiitoksia_ oli hänellä kaupantavarana. Risaturkeissaan +ja karvattomissa karvakengissään laahusteleva kuorman päämies sai kerta +toisensa perästä kovia sanoja ja vihaisia kieltoja, sai hän aina +uudestaan isoiselle isännälle pienenä ja puolettomana selittää: + +— Käyn ehtimässä leipää ja kattoa pääni päälle ja hyvää Herran +palvelusta. + +Raskas oli armopaloja ajelevan ukon retki ja ryysyinen kuorma. Saattoi +kuorma kyllä matkalla keventyä, mutta samalla tulla entistä +raskaammaksi kuljetella. Aapa Kivelän akka kaksine lapsineen nääntyi +Vaasan tietä ajettaessa Lapualle, ja Aapa itse sortui Rautalammelle. +Maija-tyttö ja Erkki-poika tuotiin kruunun kyytiläisinä kotikirkolleen. +Siellä pieni Erkki, kun sai hyvän vellin, seurasi äitiään ja +sisaruksiaan, mutta Maija-tyttö jäi elämään. + +Kaikkein nälkäisimpiä ja kurjimpia auttamaan laitettiin kevättalvella +valtion toimesta köyhiin peräpitäjiin hoitoloita. Soinissa oli +_vellihoito_ ainakin Pellonpäässä, ja Vilumäki ruokki kruunun jauhoilla +nälkäisiä päivitellen: "Vaikeat kohat... vaikeat kohat!" +Alajärveläisiä ruokittiin Kurejoen vellihoidossa, ja Halsuan kurjia +elätettiin ja kuoletettiin Meriläisen _hoitoriihessä_. Perhonkin +metsäperille saatiin kolme, neljä nälkäisten asuntolaa, _hoijakkaa_, +kirkolle, lukkarin taloon iso ja syrjäkyliin pienempiä. Väsyneitä +vanhoja sekä avuttomia lapsia oli tarkoitus vain hoijakkoihin ottaa, +mutta kun nälkäinen ihminen viimeisin voimin sinne laahusti, täytyi +hänet korjata, vaikka hän iältään olisi ollutkin vielä kykenevien +kirjoissa. Jauhomattoja saatiin kruunulta, mutta niin niukasti niitä +riitti, ettei kaikiste voitu edes leipää laittaa. Täytyi keittää vain +vetelää vesivelliä ja sillä koettaa pitää horjuvaa joukkoa hengissä. +_Nälkätaloksi_ hoijakkaa myös sanottiin, ja nälkää siellä nähtiinkin, +vaikka oltiinkin olevinaan korkean kruunun ruokavieraita. + +Ei metsäperän väsyneellä raatajalla mielestään vielä olisi ollut +kuoleman aika, eikä hän olisi halunnut luopua köyhästä vaelluksestaan, +jossa aina sentään saattoi toivolla lohduttaa itseään, mutta kuolema +kumminkin tuli ja lupaa kysymättä korjasi. Keväällä saapui ankarana +isäntänä nälkäkuume, _lämmintauti_, tehden nälän kanssa yhteisin voimin +selvää väsyneestä kärsivästä metsäperän kansasta. Kun tauti kerran +tarttui hoitolan uupuneeseen parveen, sen oli helppo vaeltaa mies +mieheltä läpi koko joukon. Ei ollut hoitajaa, eikä ollut taitajaa, +jokainen sai vain parhaansa mukaan tulla toimeen omin neuvoin. Ei juuri +ennätetty huolehtia loppua tekevänkään viimeisistä hetkistä, eikä kurja +sielu aina saanut edes papin lohdutusta. Kaikkein enimmin kärsittiin ja +kuoltiin Perhon kirkonkylän isossa hoijakassa, johon suurin osa pitäjän +kurjia kerääntyi. Joka päivä siellä joku teki loppua, toisinaan meni +monta samana päivänä, uupuen milloin mihinkin, leposijalleen, +lattialle, nurkkaan, portaille. Joku puhalsi henkensä ulos saunassa, +joku kaatui kartanolle ja siihen oikesi, muuan paneutui seinän viereen +päiväpaisteeseen levähtämään, ja siinä Jumalan kirkkaassa +kevätauringossa sai, raukka, kutsun pois kurjasta maailmasta. Ja +huoneissa, missä sairaat ja nälkäiset ja jalkeillaan olijat suuressa +ahtaudessa asustivat, oli tukahduttava löyhkä. Koko hoijakka oli kuin +kuolemanalho, minkä kautta erämaan kansan kärsimysten tie kulki +kirkkomaan ikuiseen lepoon. Hiljaiset, kärsivät, ainaisessa puutteessa +eläneet ihmisparat lopulta aivan turtuivat ja tottuivat kuoleman +kulkuun ja hengenlähtöön, niin että se oli — niinkuin olikin — aivan +jokapäiväinen asia. "Nyt oli sen vuoro... ja nyt oli sen vuoro... +kohta lienee minun vuoroni", oli tavallista ajatusten kulkua. + +Ja kun nälkäinen kerran kuoli, niin siinä oli hänen menonsa. Toiset +nälkäiset saivat vain heti ruveta korjaamaan kuollutta pois. +Harjupatanan Elias tehdä röykytti arkkuja niin nopeasti kuin suinkin +ennätti, saaden pari markkaa kappaleesta. Metsästä ukko vain kaatoi +tuoretta mäntyä, halkoi ja vähän veistää pälhi lautoja sekä kopsi +kokoon maalaamattomia laatikkoröttelöitä. Laittoi Elias samasta +maksusta vainajan arkkuunkin ja kävi jo joskus loppua tekevästä +ihmisrukasta ottamassa mittaa. Rotmon Anna-vainajan miestä, Juoksuahon +Jussia, joka viimeisiään huokuili, Elias rupesi mittailemaan. +Jussi-raukka kyllä vaiteli vastaan, ettei pitäisi elävästä ottaa +mittaa, mutta arkkumestari sanoi: + +— Piä suus... kyllä sinä pian sitä tarvihtet! + +Jussi kuolikin, ennenkuin arkku oli valmiskaan. + +Vaateketineissään ja pesemättä vainajat vain paiskattiin laatikkoon, +joka ei suinkaan aina ollut oikean mitan mukainen. Monesti joutui +leposija toiselle, vaikka oli toiselle tehty. Halsuan poika-vainaja +täytyi panna niin lyhyeen laatikkoon, että piti päälauta lyödä pois. +Jalat vain nilkkoja myöten piipottivat ulkona, kun poikaa vietiin +viimeiseen lepoonsa. Soinin Pellonpään vellihoidosta nostettiin +kuolleet aittaan, ja se oli lopulta niin täynnä, että vainajien sääret +vain ovesta näkyivät. Kun sitten ruvettiin ruumiita korjaamaan hautaan, +niin Ahopellon Matti niitä peseskeli, roiski vettä päälle ja huuhteli +havuluudalla. + +Perhon lukkarin hoitolasta oli kyllä lyhyt matka kirkkomaalle, eikä +sitä varten tarvinnut hevosta hankkia. Nälkäiset, horjuvat turat vain +kelkalla vetää rähjäsivät pois päässeitä kärsimyskumppaneitaan +Jängänharjulle toisen toisensa perästä. Vitsaköysistä ukot monin miehin +kiskoivat ja toiset työnsivät perästä, kun mäkeä mentiin ylös. Oikeaa +järjestystä noudattaen äijät aina yrittivät yhtaikaa nykäistä ja +huudella niinkuin joukkotyö vaati: + +— Hii — hop... hii — hop! + + +Surkeata tämä totisesti oli, ja kovin kamalaksi perämetsien elämä +oli sortunut. Kauhtuen Jylhän Karhu-Matti katseli tällaisia +maahanpaniaisia, katseli kun Paavon Matti toisten äijien kanssa raahasi +paljaita ukkoja ja akkoja kirkkomäelle. Ja Karhu-Matti päivitteli: + +— Kammahettiin ennen, kun kuolemansanomia kuultiin. Hiihoppia nyt vain +huuetaan, kun ruumiita hautaan veetään. + +Lähti lämmintauti kiertämään kyliäkin tehden pitkin matkaa tuhojansa. +Monessa talossa tauti kaatoi koko väen vuoteeseen ja joskus vei samasta +kodista kolmekin henkeä samaan hautaan. Köyhiä nälkäisiä ihmisiä sortui +joka perukalla, ja varakkaammat saivat niiden ruumiita kuljettaa talo +talolta kirkolle hautausmaahan. Nälkätalven perästä oli tullut suuri +_kuolovuosi_. Joka sunnuntai oli kirkkomaan multiin pyrkimässä useita +vainajia, kymmenkuntakin samalla kertaa. Kerran kevätpyhänä peitettiin +Perhon Jängänharjun lepoon neljänäkymmentä väsynyttä erämaan vaeltajaa, +ja Alajärvellä sanotaan samana pyhänä haudatun 50 ruumista. Kevätkuut +olivat kaikkein pahimmat. Sydäntalvella tammikuussa kuoli vain +muutamia, helmi- ja maaliskuussa jo enemmän, mutta huhti- ja +toukokuussa jo meni kymmenittäin, meni vielä kesäkuussakin, joku +heinäkuussa, mutta elokuussa suurkuolo alkoi loppua. Vähäväkisestä +Perhosta otettiin suurena kuolovuotena yli 130 sielua, eli enemmän kuin +kymmenes osa koko raatajakansasta. Melkein yhtä kovalla mitalla +otettiin väkeä muistakin yliperän pitäjistä, Halsuakin menetti +tuhannesta eläjästään toistasataa. Heikkoina horjuvina haamuina eloon +jääneet ihmiset liikkuivat askareissaan, ja kun taudin kourista +nousseet pitkän ajan kuluttua saapuivat kirkkomäelle, tuttavat eivät +olleet toisiaan tunteakaan. Nälkä ja kuume olivat pitäneet ihmistä +kovilla, tukankin karistaneet päästä. Herra oli totisesti etsinyt ja +koetellut erämaan köyhää kansaa. + +Mutta suuri metsäperä ei sortunut nälkään eikä tautiinkaan. +Jo kevättalvella, kun parhaillaan horjuttiin nälän käsissä, ja +tauti kaatoi kansaa, elävät ihmiset ajattelivat ensi kesäistä +pellonsiemennystä. Nälässä horjuvallakin miehellä oli korvenraatajan +lannistumaton mieli. Kun omalla metsäperällä ei ollut pellonsiementä +aluksikaan, noudettiin siemenohria Kokkolasta, jopa aina Kaskisista +asti, ja pellot aiottiin panna taas koettamaan. + +Ja korpien kansalle, joka oli synkeän talven taistellut kaamean kalman +kanssa sekä myötäänsä katsellut kuolemaa silmiin, annettiin taas kevät +ja ihana kesä. Kalliit touot saatiin ajallaan maahan, metsäperä eli +jälleen toivossa. Herra antoi taas päivänsä paistaa ynnä pilvensä +kastaa maata, ja touko nousi tohisten. Kesä kasvatti eloa niin +väkevästi, että vaikka minkälaiseen rotkoon olisi siemenen heittänyt, +niin korsi olisi noussut ja tehnyt terää. Tuli kerrankin, tuli +metsäperällekin viljainen vuosi. Pellonraataja korjasi kymmenkertaisen +hedelmän, paikoin kaksikymmenisenkin, ja seitsemässä viikossa ohra +joutui vakasta vakkaan. + +Herra oli kaunistanut vuodentulon hyvyydellään, ja antoi Hän askeleensa +tiukkua lihavuudesta. Metsäperän köyhä kansa saattoi taas elää uskossa +ja toivossa. + + + + +ERÄMAAN JOULU + + +Yksitoikkoista arkista aherrusta oli metsäperäläisen elämä: köyhyyttä +paljon, nälkääkin aina silloin tällöin ja pitkiä talvenselkiä joka +vuosi. Mutta joka vuosi taas _joulukin_ osasi tänne, jopa kaikkein +pimeimpänä sydäntalvena. Tämä oli mieluinen asia. Sillä koko erämaa +odotti joulua kuin parasta pappia ja Jumalan vierasta, nevojen takainen +metsämökkikin sitä varten varusteli parhaansa. Olikin syytä ilahtua. +Syksyn synkät kuut ja yhä lyhenevät pimeät päivät oli eletty, ja pimeän +takaa nousi joulu, joulukirkko ja kirkkaat kynttilät. Köyhänkin mieli +saattoi siitä kirkastua. + +Suuren vieraan saapuminen tuntui jo aikoja ennen, tuntui ihan kuin +ilmassa. Oli hiljaista hämärää päivälläkin, ja suuressa erämaassa suuri +luminen rauha. Mutta erämaan eläjät kyllä ahersivat, talven töitä piti +toimitella, ja jokaisella piti joulukseen olla jotakin varattuna. + +Jo joulun _eelusviikolla_ seurakunnan lukkari saapui saatavilleen. +Oikein matkahäkeissä veisuumies kulki ajellen kappojaan. Emäntä istua +kenotti häkin perässä, ja ukko itse kykötti keulassa kyytimiehenä. +Kolme kappaa viljaa joka savulta lähti lukkarin häkkiin sekä kynttilä +kultakin parikunnalta joulukirkon kruunua varten. Monesta talosta lähti +vielä vähän perunoita, lampaanlihaa ja makkaraa, jopa hyvä ryyppykin, +niin että ajelu tuntui aika mukavalta. Kulki myös seurakunnan vehtari, +toinen kirkonmies, jouluhyviään keräilemässä. Talo talolta hänenkin +matkansa kiertyi ympäri metsäperää, ja leipä sekä suuri makkara +jokaiselta savulta olivat hänen virkasaataviaan, lihakimpaleen ja +ryypyn hyvä talo antoi omasta halustaan. Näin erämaan kirkonmiehet +saattoivat hyvin ottaa joulun vastaan. + +Hyvin ja kunniallisesti tahtoivat erämaan talotkin ottaa joulun +huoneeseensa. Rikkaat raatajat tiesivät kyllä, mitä suuri juhla heiltä +vaatii. Leipää piti olla joka laatua: rukiista tehtyä _hapantaleipää_, +hyvää, maitoon leivottua _nosteleipää_ ynnä ohutta _näkkileipää_, jota +hammasreunaisella _ruusupuulla_ oli koristeltu, sekä paksua +_ohrarieskaa_, ja vielä lopuksi _varileipää_, tukevaa tummaa +ruistumppua, jonka suurukset oli takan lämpöisessä imelletetty ja +sitten leivottu kaikkein parhaaksi joulupöydän makuleiväksi. Työnsi iso +talo uuniinsa vielä isolla _kourulla_ suuria lehmän ja sonninreisiä. +Pyörivillä palikoilla kouru lykättiin kiukaaseen, ja viereen asetettiin +kuppi, johon lihan paistuessa rasva saattoi _rännyä_ myöten valua. Piti +jouluna olla palvattuakin lihaa. Monet korvensivat saunassa paisteja, +niin että saunakin oli korventua. Löylyä lyötiin lihoille, kiuas +paukkui, ja rasva tippui alle asetettuihin kaukaloihin. + +Ison talon ovensuussa oli suuri _ryynihuumaro_. Jylkkyi se vain ja +lattiakin jyskähteli, kun tuhvat ja tummut siinä rautakangella taikka +rautapäisellä _ryynipetkeleellä_ survoivat ohria joulupuuron ryyneiksi. +Kostuttivat survomiehet väliin panoksiaan lämpöisellä vedellä, väliin +puohtimessa pöllyyttelivät ja taas petkeleellä jylkyttivät. + +Vaati pimeän talven juhla valoikseen joka talolta vielä joukon +_kynttilöitä_. Niitä oli jo syksyllä teurastusaikana valettu iso joukko +tavallisia talikynttilöitä sekä muutamia _kolmihaaraisia_ joulupöydän +komeuksia ynnä lopuksi pieniä pihiseviä _kusipoikia_ lasten iloiksi. + +Ei saanut aikatalon joulupöydästä suinkaan _olut_ puuttua. Emäntä +mittasi säkillisen ohria, lioitti ne järvessä itusuulle, löylytti +imeliksi saunan _mallaslavalla_ ja valeli _kattaaveellä_ sekä korvensi +saunan niin kuumaksi, että pihka seinistä kihosi, ja korvarenkaat +polttelivat korvanlehtiä, kun emäntä maltaitaan käsitteli. Käsikivillä +maltaat jauhettiin, ja sitten niistä _kynässä_ laskettiin makea +_vierre_, josta taas käytettiin väkevä jouluolut. Tynnyriin se +tiiviisti suljettiin joulua odottamaan. Oluttuopin rinnalla rikas +isäntä kaipasi vielä viinapulloa. Vanhaan hyvään aikaan parhaat ukot +osasivat itse keittää kotiviinansa. Aina lupa-aikoina, keväällä, ja +syksyllä, viinapannu höyrysi, ja kahdesta torvesta tippui kirkasta +viljannestettä. Se oli hyvää jouluna ja talven pakkasissa sekä +muulloinkin. Entinen Saunamäen tura oli muistellut, kuinka itse pappi +oli muinoin saarnaten sanonut: + +— Jos suomalainen rahvas sen tietäis, kuinka terveellinen viina on, +niin se sitä keittäis ja jois että skoolit. + +Vanha hyvä _Tuomas_ oli jo joulun miehiä ja toi tullessaan +_joulurauhan_, jota kesti aina loppiaiseen asti. Naiset siirsivät +rukkinsa ja karttansa syrjään ja rupesivat jouluajan askareisiin. Mutta +pahankurisille sikiöille Tuomas oli peloittava päivä. Silloin ankara +_Risu-Tuomas_ kurkisteli ikkunapielestä ja saattoi helposti tuiskahtaa +tupaankin pieksämään tottelematonta lasta. Ja olikin entiseen aikaan +joskus lapset Tuomaanpäivänä pieksetty, että sitten joulurauha paremmin +säilyisi. + +Aaton aattona naiskansalla oli tavaton työ huoneiden siistimisessä. +Seinät ja katto piti siivota, astiat ja huonekalut pestä ja lattiat +hangata vedellä ja hiekalla. Naiset hulauttelivat ämpärillisittäin +vettä lattialle ja sitten hiekkapesulla hankasivat. Koko talo oli +sekaisin, tavarat sikin sokin, ja vaimot vallan päällä. Nälkäisillä +miehillä ei ollut juuri missään olinsijaa eikä sanansijaa, kun +törkyinen tupa oikein ahersi. Mutta illaksi tupa kirkastui. Seinät ja +katto olivat puhtaina, laaja lattia oikein valkoisuuttaan hohti, ja +takassa loimotti lämmittävä valkea. Vaimoiset henget olivat loihtineet +tupaan jo oikein joulutunnelman. Tuotiin vielä _olkia_ lattialle, ja +siinä kohta kova mylläkkä kävi, kun lapsikansa pääsi temmeltämään. +Heille oli joulu jo tullut, ja siltä melkein tuntui aikuisistakin. Ja +kun ennenvanhaiset ihmiset olivat tuvan mustat seinät ja laipion +peittäneet _päreristikoilla_, oli koko huone hohtanut jaloa juhlaa, +vielä enemmän, kun oli oljista ja kirjavista tilkuista rakennettu +kattoon korea _jouluruunu_. + +Mutta _aattona_ oli vielä kovempi touhu. Aamulla jo aikaisin noustiin +ylös. Naiset ryhtyivät töihinsä, ja miehet lähtivät jo neljän, viiden +aikana nevaniityltä heiniä noutamaan, toiset taas rupesivat särkemään +puita pyhien tarpeiksi. Puolipäiviin piti kaiken joutua valmiiksi, +sillä puolelta päivin ei enää kättä pantu työhön. Valmistettiin vain +juhlan tuloa, siistittiin huoneita ja laitettiin ruokia. + +Lumikattoinen sauna pihan takana, hankien keskellä, jo joulua +aavistellen puhalteli viimeisiä haikujaan, riutuvia suitsuja +räppänäaukosta ja raolleen tuetun oven kamanasta. Lyhyen päivän +hämärtyessä sinne jo kansakin joutui, miesväki ensin ja sitten naisten +ja lasten joukko. Aivan hyvästä mielestä kiukaan kivet kihahtelivat ja +paukkuivat, löyly tuntui entistä mieluisemmalta, ja nokisessa +saunassa asui joulun harras henki. Täällä mustassa savuntuntuisessa +saunapirtissä metsäperäläinen oli aikoinaan aloittanut elämänsä, täältä +hän aina kävi jouluaankin noutamassa. + +Puhtaissa pyhävaatteissa koko talon väki sitten saunasta päästyään +istui pitkän pöydän ääreen. "Kaikkein silmät vartioitsevat sinua, +Herra, ja sinä annat heille ruan ajallansa...!" isäntä luki +ruokasiunaukseksi, ja pöytäkansa veisasi vielä jouluvirren. Juhlan +arvoinen oli ruokapöytä, jota varten vaimoinen väki oli koko aamupäivän +häärinyt. Leipää oli monenlaista ja voita myös, oli lihaa ja +lihaperunoita, oli makkarapaistiakin laitettu, niin että oikein hyvälle +tuoksui, oli vielä ohraryynipuuroa. Ja ryypättävänä oli piimää +pahkakupeissa sekä olutta kaksikorvaisissa tuopeissa. Olut olikin +oikeata joulun juotavaa. Parhaan vierteen emäntä oli erikseen +valmistanut ja varannut juuri joulun pyhiksi. Niinpä olut oli niin +makeaa kuin siirappia, huulet miltei tarttuivat yhteen, kun sitä oli +juonut, mutta oli se niin väkevääkin, että aivan korviin kihahti. +Hyvässä talossa annettiin vielä ruokaryyppy. Isäntä itse sen kaatoi +pieneen, pahkaiseen _viinanappuun_, ja pulloa taikka monivanteista +lekkeriään hän säilytti kamarin arkussa. Antoipa ison karjatalon emäntä +jouluaaton hyviksi jokaiselle kokonaisen juuston, ja varsinkin nuorelle +kansalle se oli mieluinen, parastakin parempi lahja. Tyttäret panivat +juustonsa talteen antaakseen pojille sitten tahvania, ja pojatkin +piilottivat saaliinsa ylisänkyyn tyynyn alle, käyden silloin tällöin +sitä näpertelemässä, mutta käyden myös salaa nipistelemässä tyttöjen +juustoa. + +Joulun suurta tuntua lisäsi ison takan loimottava _ristirasu_, +koivuhaloista ladottu tuli, joka kovasti lämmitti ja valaisi. Oli +siinä pitkän pyhäisen illan kuluessa puhtaalla, pahnaisella lattialla +puhtain valkoisin paitahihasin hauska kisata ja koetella voimiaan. +_Sormikoukun_ veto ja _kissanhännän_ kiskominen siinä heti kiertyi, jo +_väkikartunkin_ veto. Kesti muuan kiikkua pikkusormellaan orren +nuoralänkissä, osasi toinen pitkittäin vartaalla istuen _hevosta +kengittää_, jaksoi moni nostaa _sianliha-leiviskän_, jopa joku kykeni +kohottamaan _karhuntarakan_. Sitten taas nostettiin _toolia_, +heitettiin jo _juurikkaakin_, vedettiin _niskanuoraa ja tukkanuottaa_, +vieläpä _karhua salvettiin_ sekä käytiin _Pietarista tupakkia +ostamassa_. Jokaisella oli joulun tuoma lapsen ja nuoren mieli, jäykät +jäsenet olivat joulusaunassa lientyneet, leveällä lattialla oli mukava +koetella, mihin kukin pystyi. + +Avautui illan suussa tuon tuostakin tuvanovi, hiukan vain mutta +nopeasti, pieni käärö lennähti sisään, ja oudoksi tekeytyvän äänen +sanomana kuultiin, kenelle käärö oli tarkoitettu. _Joululahveina_ +sieltä tuli nuorelle väelle, naisille ja lapsille milloin sukkaa, +sukkarihmaa, milloin vantutta, vyöliinaa, köyhälle väelle taas +ruokatavaraa. + +Avautuipa taas kerran ovi, ja kamalannäköinen kummituinen köntysteli +sisään. Parkaisten lapset kapaisivat piiloon, jopa joskus isommatkin +hätkähtivät, kun ruma _joulupukki_ turkit nurin päällä ja puulusikat +korvina uhkaili hirveällä nokallaan, joka kirveenteränä tai rukin +käsivartena pistihe pystyyn nostetusta turkinhihasta. Talosta taloon +joulupukki kulki peloitellen ja puhua möristen, ja nuoret miehet +kulkivat sen saattomiehinä, Peloittava kummitus oli kyllä mielivieras, +olutta ja ryyppyjä sille annettiin ja ruokaakin tarjottiin. Sillä +joulun ilo vaelsi hänen matkassaan. + +Illalla kun takasta loppui tuli, viritettiin kynttilöitä palamaan. +Messinkijalkoihin niitä aseteltiin, sekä perunoihin ja nauriisiin +istutettiin pieniä kusipoikia ja pantiin ikkunoille. Vietiinpä +talliinkin hevosten iloksi muuan kynttiläinen. Läpi jouluyön kynttilät +saivat palaa tuikuttaa. Ja kun sydänyön hetki oli vierähtänyt ohitse, +emäntä saatteli jonkun kynttilän navettaankin. Karjalleen hän jakeli +hyviä perkkiöheiniä ja sanoi: + +— Joulu nyt on lehmoseni! Nyt on Iesuksen syntymämuisto. + +Mutta monet vanhat tuhvat, joista pitkäkin ikä tuntui olleen vain +turhaa ahertamista, ajattelivat ainoastaan edessään olevaa lyhyttä +taivalta sekä sen takaista pitkää iankaikkisuutta. He istuskelivat koko +jouluyön kirjan ääressä, lukien ja veisaten. "Tapahtui täällä tain +päivän päällä yks' ihmelinen ihme", turat pitkään ja vapisevin äänin +laulaa luikuttivat ja sitten taas laskettivat: "Piltin synnytti +Petlehem, Petlehem..." + +Piltin oli Petlehem synnyttänyt, ja sitä sanomaa metsäperien kansa +lähti pimeänä jouluaamuna perämetsistään kirkkoon kuulemaan. Sama asia +oli kyllä kuultu jo sadat kerrat, mutta joka joulu se yhä tuntui +uudelta. Moni metsien talo ei jouluyönä paljoa joutanut nukkumaankaan, +kun jo varhain aamulla oli lähdettävä kirkkoa kohden. Roti-Paavon +talossa sytytettiin myöhäisenä iltahetkenä ehjä kynttilä palamaan, ja +kun se oli tuikuttanut loppuun, oli aamuvarhainen ja kirkkoon +lähtemisen aika. Joka perukka ja joka mökkikin painui taipaleelle. +Toiset ajoivat vain liistereellä, toiset matkahäkillä, parhaat oikein +kirkkoreellä, ja kaikkien ajopelit oli ahdettu täyteen kirkkomiehiä. +Pimeä yö asui erämaassa. Vain kalpea kuu taikka ainoastaan kylmät +tähdet valaisivat kirkkokansan tietä. Synkässä metsässä ei niitäkään +näkynyt. Mutkainen metsätie vain pujotteli toisesta korvenpimennosta +toiseen, oiustaen sitten taas kalpeaan valoon aavalle nevanselälle, +jossa öisinä kummituksina kaameat, korkeajalkaiset kuvahaiset +äänettöminä ajoivat samaa matkaa kohti hiljaista kirkkotarhaa. Ja nevan +takarannalta saattoi kuulua nälkäisten susien kolkko ulvonta. +Metsänväki vietti joulua omalla tavallaan. Nälkäänsä kurjat lienevät +huutaneet, sillä tuskinpa heillä oli tallessaan sellaisiakaan +jouluvaroja kuin köyhimmällä mökkiläisellä. Mutta kristikansa ajoi +joulukirkkoon, niin että metsänväkikin sen kuuli. Kulkuset vain +helisivät joka suunnalla, köyhän nevantakaisenkin hevoskaakin korvalla +joku tiuku kilahteli. Rikkaat ajoivat oikein isolla helinällä. +Heidän hevosensa helyinä kilisi koko tusina nahkavanteeseen +kiinnitettyjä _kaulakulkusia_, pikkuisia tiukuja, niin että vain miehen +peukalo mahtui sisään. Vanhojen turien hevosen kaulassa taas oli +viisisoittoinen vyyhti. Siinä keskellä pää-äänen antajana iso _plootun +kulkunen_ mouhusi, sivuilla soivat vähän pienemmät _riksin kulkuset_, +ja ylinnä korvan juuressa pimpattivat pienet _puolenriksin kulkuset_. +Muutamilla taas helisi länkien sarvissa komea _umpikulkunen_, pyöreä +reiäkäs messinkipallo, taikka oli ilonpitäjinä useita pieniä +umpikulkusia sonnustettuina ympäri länkien harjustinhihnan. Vetelin +Lammasojan sepältä oli useimmat kulkuset kaupunkimatkoilla ostettu. +Muutamat kovat äijät, metsänmöyryt, ajoivat niin isoisesti, että leveä +kappale _karhunnahkaa_ löyhki länkien sarvissa ulottuen aina ruomiin +asti. Risumäestä lasketeltiin neljällä hevosella Kivijärven kirkolle, +ja jokaisen längissä oli karhunnahkainen puuhka. + +Joka suunnalta tuli kirkolle ajajaa, hevoset ohjattiin talojen +pihamaille ja työnnyttiin tupaan takkaloimun ääreen lämmittelemään, +ennenkuin käytiin kirkkoon. + +Joulua tervehtien kynttilät kaksittain tuikkivat joka talon ikkunasta, +mutta vielä kirkkaammin pieni kirkko kimalteli. Jäähuuruisten +ikkunainkin lävitse valo hohti, ja kun astuttiin sisään, niin kirkkaus +oikein silmiä häikäisi. Kylmä kyllä kirkko oli. Kristikansan hengitys +puhaltui harmaana huuruna ulos, vanhojen ukkojen paljaana paistava +päälaki oli aivan paleltua, jouluvirretkin näyttivät lähtevän lukkarin +suusta pelkkänä huuruna, ja kun pappi puhui kirkontäyteiselle +korpikansalle Petlehemin pienestä piltistä, koko Herran temppeli kopisi +palelevien jalkojen takomana, niin ettei saarna kaikiste tavoittanut +sanankuulijain korvaa. + +Mutta pyhässä temppelissä oli oltu, veisattu ja kuultu sanomaa +syntisten Vapahtajasta, ja hyvällä mielellä lähdettiin ajamaan +kotiperukoita kohden. Kovat kilpa-ajot tavallisesti syntyivät, kun +samanperäläiset sattuivat samaan menoon. Jokainen tahtoi olla joukon +etupäässä. Lumi vain ryöppysi, ja kulkuset kilvan pauhasivat, ja +jalkamiehet saivat hypätä hankeen, kun hevosmiehet toisinaan laukottaen +yrittivät toistensa ohitse. Risumäkeläinen lasketti Peurajärven jäätä, +että karhunnahka löyhki, ja Löytö-Iisakki hosui ja kyökytti +matkahäkeissään pitkin Iiroonjärveä, niin että Sussu ja perälauta +putosivat. Vasta Iiroon pihalla Iisakki huomasi ja haikaisi: + +— Hevosia tulee tulemistaan ja kulusia kuuluu kuulumistaan, mutta ei +kuulu Sussua eikä per'lautaa! Ja suuri päivä oli vasta valkenemassa. + +Kotona odotti kirkkokansaa lämmin takkaloimu sekä kelvollinen +ruokapöytä, makkarapaistit ja muut hyvät. + +Mutta hätkähti moni kirkkomies kotipirttiin astuessaan, kun +sivupenkillä ikkunain välissä taikka oven puolessa istua könötti oudon +näköinen äijänköntys. Tuohesta oli sen naama, silminä messinkinapit, +taikka oli naamana heinillä täytetty retupää, johon noella oli +töherretty silmät, nenä ja suu. Oikein miehen vaatteissa äijä istui, ja +kengät oli jaloissa, mutta vain heiniä ja olkia oli tuhvan sisäkerta. +_Joulu-ukoksi_ paksua vaaria sanottiin sekä myöskin _joulupukiksi_. +Kotoinen väki oli sen jouluyönä valmistanut, mutta vasta joulun +aamuvarhaisena se ilmestyi penkkisijalleen. Oli äijällä siinä +ruokavaratkin edessään, vaikkei hän näyttänyt niistä perustavan. Eikä +ukko ollut kuulevinaankaan, vaikka itse isäntä tarjosi hänelle ryyppyä +sanoen: + +— Ryyppää pois sinäkin! + +Hiljaisesti kului joulupäivä. Metsäperän kansa asusteli vain kodeissaan +valvotun yön ja kylmän kirkkomatkan perästä. Olisi ollut kovin +synnillistä lähteä kyläilemään joulupäivänä. Uskovaiset ukot ja tummut +viljelivät sanaa, mutta nuori kansa lepäili penkillä taikka loikoi +sängyssä. Ja tuvassa asui suuri joulurauha. Lapset vain tahtoivat +levottomina telmätä, sillä suurena pyhänä ei heitäkään laskettu kylään. + +Mutta kun _Tahvanan_ päivä nousi, niin nousi myös eri meno. +_Tahvananajossa_ piti olla jokaisen, jolla vain oli nelijalkainen +hevoskaakki. Vanhat tuhvatkin ajoivat kaksin, kolmin, että _tie_ +ryöppysi, kompuroivat tupaan seiväs kourassa ja sanoa tolittivat: + +— Tahvania... elikkä tantari poikki, ja piisi alas! + +Saattoivat äijät jo seipäällään uhkaillakin, mutta kun isäntä tuli ja +monivanteisesta lekkeristään pulputti puunapullisen mieheen, niin hyvä +tuli. Tuhvat vain turisivat talossa jonkin aikaa ja taas lähtivät +ajelemaan. Oli tahvananajossa ison talon isäntiä, mutta saattoi olla +taipaleella sellaistakin väkeä, josta voitiin sanoa: + + "Siinä on kaksi hyvää: + Puuronen ja Rellikka!" + +Tulivat pojatkin, nuoret miehet, ajaa kahnustaen, tulivat tyttötaloon, +ja heti kuultiin: + +— Tahvania... eli takka toiseen nurkkaan! Jos ei ole tahvania, niin +tantari poikki! + +Silloin tyttärille ja piioille hätä käsiin. Piti antaa pojille +sovinnoiksi sukkarihmaa, jopa syöttää heille juustosäästöjäkin. Jotkut +tyttäret antoivat vielä viinaryypyn. Monet olivat aivan tahvania varten +kutoneet sukkarihmaa kymmenin kyynärin. Mutta kun Lehmä-Jussi meni +Vetelin ukon tupaan uhkailemaan uunin kaatamista, veteliläinen nakkasi +Jussin tanhualle ja sanoi: + +— Se pitää olla piree ja paree, joka mun takkani kaataa! + +Olikin oikein laillista, että Vetelissä tällä tavalla tahvanin tahtojia +paiskittiin, sillä jo 1823 oli siellä sakon uhalla kielletty antamasta +tahvanan ajajille viinaa. + +Oli jo hyvä remu tahvananpäivänä. Joulu-ukkokin siinä hötäkässä +tavallisesti menetti virkansa, pahnat katosivat lattialta, ja lapset +pääsivät puolelta päivin kyliä kukkomaan. Mutta oikea nuoren kansan +jouluilo pääsi valloilleen vasta _Jussin_ päivänä, joka oli jo niinkuin +arkipäivä, vaikka kaikkein vanhanaikaisimmat ukot ja talot pitivät sen +työttömänä pyhäpäivänä, samoin kuin seuraavan arjen, _viattomain lasten +päivän_. Jussinpäivänä aikuiset Jussit saivat tarjota toisille miehille +viinaryyppyjä, taikka muuten metsäperäläiset paiskasivat heidät +tunkiolle. Mutta nuoret kokoontuivat taloihin, missä vain heille tilaa +suotiin. Ja olikin joka perukalla mukavia isäntiä ja iso tupa, joka +kyllä otti vastaan remuavan jussinpäivän joukon. Vanhaan aikaan +vietettiin pyhäisiä joutohetkiä tavallisesti ollen _konstisilla_, ja +silloin oli kaikilla hauskaa. Väliin _hyppyytettiin risaa tai myötiin +liinaa_, väliin _kitkettiin sormusta_ hokien: + + "Kitken, kätken, sormusta kätken! + Arvaa, kellä sormus lienee, lienee?" + +Juosta kouhotettiin taas _sokkosilla_, oltiin _parisilla, äijäkäpäsillä +ja nauriisilla_, sekä sitten taas _hapanperäisillä_ ollen vaihdettiin +sijaa, niin että paikat kolisivat, ja vielä pyörittiin _veheriäisellä +keollakin_. Sitten taas jo vedettiin sormikoukkua, väkikarttua ja +oteltiin monta muuta kovaa kisaa, tytötkin hyvin puolensa pitävinä +samassa rymyssä. Saattoivat pojat heittää monenlaista painiakin, niin +että lattia tömisi. + +Myöhemmin tuli jo tanssienkin vuoro, suurien _jussinpäivätanssien_, +joita isolla rymyllä vietettiin. Monet _polkat, valssit ja +polskat_ vaativat taitajansa, ja isot tanssit aloitettiin oikein +_hääalokemarssilla_. Vanhat taitavat pelimannit, sellaiset kuin +Kuus-Jaakko ja Kooki-Aapa, soittivat, mutta jos ei soittomiestä ollut, +vihellettiin vain ja laulettiin, vaikkapa: + + "Muori se kerihti kissanparran + taikapussiksensa, + koitteli nuoria, komeita poikia + vävy-jussiksensa". + +Taikka taas kuultiin: + + "Ei kukaa ole niin koria, + kun Kurssin Anna-Liisa. + Ja kun sinne poikia menee, + niin Seppälään se viisaa". + +Viattomain lasten päivänä ei mitään suuria töitä toimiteltu, kyläiltiin +vain toisissa taloissa, ajeltiin sukulaisissa ja tuttavissa. Sitten +vasta tuli ankarampia arkipäiviä, mutta perässä ajeli kohta _uusivuosi +eli uusijoulu_. Hyvä juhla oli sekin, vaikkei sitä enää niin suuresti +vietetty kuin joulua. Kynttilöissä kyllä oltiin kirkossa suurin +joukoin, ja hyvää koetettiin syödä, vaikka paras jouluolut oli kyllä jo +loppunut. + +Uudenvuoden yönä oli hyvä _valaa tinaa_ ja siitä ennustella tulevia +asioita. Jokaiselle porahdutettiin oma tinansa, kaikkein ensinnä +_maanvaarille_. Tytöt taas — ja pojatkin — salaisin puolin yöllä +etsivät _peilikongista_ tulevaa hyväänsä. Mutta talon vanha tummu +tasoitteli illalla takan poron, ja aamulla taas kiirehti katsomaan, +minkä elukan jälki siihen oli yöllä ilmestynyt. Jos jälki oli +takanperään päin, niin se eläinlaji väheni sinä vuonna, mutta +lisääntyi, jos jälki oli lattialle käsin. + +Vierähti uusivuosi, ja tuli jo _loppiainen_, juhla sekin ja +merkkipäivä. Silloin poltettiin kirkossa kynttiläin loputkin, ja +metsätaloissa elettiin joulun lopputunnuissa. Jouluolut, vedelläkin +jatkettuna, oli jo kohta kaikki ja sakat vain tynnyrissä sekä mäskit +kynän pohjassa. Saapuikin _Hiiva-Nuutti_ päättäen suuren joulujuhlan, +joka erämaan ahkeralle _raatajalle_ oli antanut virkistäviä hetkiä. +Hiukan alakuloinen tuntu oli Nuutti-ukon matkassa. Pitkä talvenselkä ja +luminen korpi tervasmetsineen komotti edessä. Melkein pahoilla mielin +muisteltiin mennyttä joulua ja sanottiin: + + "Hyvä Tuomas joulun tuo, + Paha Nuutti pois sen ve". + + + + +KUN VUOSI VIERÄHTÄÄ + + +Herran vuosi vaelsi hiljalleen erämaan kautta. Metsien raatajan pitkät +päivät tarttuivat toisiinsa keräytyen viikoiksi, viikoista karttui +kuunkiertoja, ja kuut kiertyivät viimein vuosikausiksi. + +Yksittäin kyllä ankarat päivät vierivät, mutta viikoittain entinen +metsäperä mittasi vuotensa. + + "Köyristä seihtemän jouluun, + Raahesta kaheksan Ouluun", + +oli jo vanhoille sanottu. Oli vanhoilta kuultu myöskin, että Tuomaasta +lukien saapui + + "Hentrikki neljännellä, + Paavali viijennellä, + kynttilä kuuvennella". + +Ja siitä lähtien vanhat taas vetivät viikkoja vuoden pitkään selkään: + + "Kynttilästä kolme Mattiin, + Matista neljä Mariaan, + Mariasta viisi Vappuun, + Vapusta neljä Urpoon, + siitä neljä Jaakkoon, + Jaakosta neljä Pertteliin, + Perttelistä viisi Mikkeliin, + Mikkelistä viisi köyriin, + köyristä seihtemän jouluun". + +Tämä oli vanhankansan _sääkirja_, eikä moni sen kummempaa hoitoa +tarvinnut pysyäkseen vuosikierron matkassa. Pyhät, juhlat sekä muut +_santtipäivät_ tämän mukaan kyllä tavattiin taipaleella. + +Tarvittiin erämaalaisen pitkällä taipaleella mieluisia hetkiä, ettei +raataja olisi kokonaan uupunut. Ankara elämä ajoi ihmistä aina vuosi +vuodelta työhön, ja työt taas ajoivat toisiaan rynnäten monesti esiin +kaksin, kolminkin yhtaikaa. Metsien kansa sai arkisen viikkonsa ottaa +täydestä heti maanantai-aamusta alkaen ja kiristää yhtä mittaa +myöhäiseen lauantaisaunaan asti. + +Hiiva-Nuuttiin loppui joulunpito, ruokaisa joulupöytä katosi jo ennen +sitäkin. Joulu vaati joulun hyvät, mutta arkinen viikko pani kansan +työhön, syöttäen vain arkipäiväisillä raatajan ruoilla. Korviin +kihahtavan jouluoluen sijaan tuotiin pöydälle vain tavallista _kaljaa_, +jota oli _rykätty_ ruisjauhoista kuumaan veteen. Oli särpimenä myös +sinistä _sintua ja piimää, pitkääpiimää_, jota talossa _pohjapiimällä_ +siementäen oli polvi polvelta viljelty, välittämättä kivijärveläisten +ja muiden rajantakaisten _kolkkupiimästä_. Joulun monenlaisten leipien +sijasta syötiin kovaa hapanta _reikäleipää_, vaikka jo Kivijärvellä ja +Kimingissä käytettiin pehmeää leipää, Viitasaarella oikein paksua +_savonlimppua. Ohrapuurot ja -vellit_ olivat jokapäiväistä ruokaa sekä +monenlaiset perunat. Vanhat olivat tyytyneet nauriiseen ja saaneet +_naurispuuroa, naurislohkoa ja keitikkäitä_ sekä uunissa tai tuhassa +haudottuja _paistikkaita_. Kesällä saatiin vaihteeksi kalaa ja +suolattiinkin sitä, mutta ei kivijärveläisten tavalla hapatettu. +_Penkkivelli eli varijuuri_, imellytetty ja käytetty ruisjauhovelli, +jota lehmällisen puutteessa ryystettiin leivän särpimenä, ei kaikille +kelvannut, vaikka sitä noposet kyllä söivät. Mutta _mutti_ oli oikeaa +työmiehen herkkua. Ohrajauhoista se tehtiin, niin että koko keiton +jauhot kerralla tomahdutettiin vesipataan ja sitten sekoittamatta +kiehutettiin kypsäksi. _Muttikepillä_ vain pisteltiin reikiä, että +höyry pääsi nousemaan ylös, ja sitten voin ja maidon kanssa sitä +syötiin, niin että jauhot vain tomahtelivat. Karstunen ei syönyt muttia +haukkui vain sitä _tikkupuuroksi_. Karstusten ja kivijärvisten +himoruoka oli piimään sekoitettu _talkkuna_, josta taas Kainuun puoli +ei välittänyt. Tiala, Mehtä-Poranen ja Möksy sitä sentään suvaitsivat. + +Ruokaveronsa päälle metsien mies tarvitsi hyvät kessusavut. _Kessut_ +olivat kotoista viljaa, itse kylvettyä ja hoidettua. Kartanon takana +oli pieni kessupelto, ja syksyisin oli tuvanlaipio täynnä kuivamaan +ripustettuja tupakkivihkoja. Niistä sitten kirveellä hakattiin piipun +täytettä. + +Näillä suuruksilla vanha metsäperä vaelsi elämänsä lävitse ja joulusta +päästyään lähti talvenselkää laukomaan. Perunat ja nauriit, piimä ja +leipä, puuro ja mutti olivat tavallista arkisen suun ravintoa, jonka +voimalla tervametsässä liikuttiin ja maata möyrittiin polvesta polveen. +Vain pyhinä ja santtipäivinä raatajankin suu halusi hiukan parempaa ja +saikin ryynipuuroa, lihaperunoita ja viiliä. Mutta kessunsavu oli aina +samaa. + +Nousikin aina pyhä arkisen viikon takaa ja silloin tällöin muitakin +merkkipäiviä. Hiiva-Nuuttia ajoi heti _Heikin_ päivä, joka kyllä oli +vain tavallinen työ- ja ruokapäivä, mutta muuten merkillinen, sillä +silloin "talvenselkä taitettiin". Silloin joutui + + "Eläinten elo kahtia, + Ihmisten kolmia", + +ja silloin myöskin karhu käänsi ronkkaansa. Talvenselän vanha metsäperä +taittoikin niin että tuntui. Lapsisikiöt, poikakersat ja ketä vain +kynsille kykeni, laukkoivat iltapimeissä ympäri kylää, kalistellen kuka +lehmänkelloa, kuka hevosen- ja lampaankelloa, ken taas kulkusia +kilistellen tai rämistäen läkkiastiaa, niin että koko kylä kilisi, +kalisi ja rämisi. Lapset laukkasivat talojen ympäritse ja väliin +paukahduttivat seinään huutaen: + + "Nyt talvenselkä katkesi" + +Seinät tärähtivät, ja iltasella istuva talonväki säikähti, niin että +lusikat kirposivat kädestä. Mutta kersat vain kiersivät taloa, että +kopisi, mennä mouhusivat toiseenkin taloon ja koko kylään. Siitä kylä +kuuli ja kuulivat kylän lehmätkin, että talvenselkä oli taitettu. + +Oli kyllä talvenselkä taitettu, mutta talvi silti kaikkein ankarimpana +hallitsi. _Paavalina_ piti pakkasen pahimmin kiristää, mutta jos +silloin oli sumua, niin ettei kana päässyt pyrstön koskematta alatse +kulkemaan, tuli halla heinäkuussa. Kovana koetti helmikuukin olla, +vaikka sen täytyi tunnustaa: + + "Jos olisin tammikuun sijassa, + jäävyttäisin emännän käet taikinapurtiloon + ja varsan tamman mahaan". + +Oli kylmä myös _kynttilänä_, joka helmikuun alussa vierähti esiin +vaimoväkeä kovistelemaan. Sillä + + "Kynttilä kysyy, + Mit' on tullut talven työksi". + +Orret piti olla täynnä talven kuluessa kehrättyjä lankoja, hamppua, +pellavaa ja villaa. Huono oli talo, missä kynttilä kohtasi kovin +vajavat orret. Mutta työnraatajaa kynttilä muisti kantaen +päivällispöytään eläinten kyntösistä herneiden ja ryynien kanssa +keitetyn rasvaisen rokan. Se oli hyvää, ja aina muistettiinkin: + + "Kynttilänä kyntösiä". + +Mutta vielä parempi santtipäivä oli _laskiainen_, joka tuli heti +perässä kynttilän kyytimiehenä. Silloin korvenraataja taas eli ja +lämpeni, kun sai vatsansa täyteen rasvaista _laskiaisrokkaa_, joka oli +keitetty sianjaloista ja lihasta sekä verimakkarasta. Oli näet +niinkuin laissa määrätty, että sianjalat piti syödä, ja vielä, että +_rasvarieskoja_ piti olla, ja Kivijärven kinnusten kirjoittamaton laki +vaati _kala-_ja _sianlihakukkoa_. Jo puolipäiväiseksi rasvaiset ruoat +saatiin, ja niin pyhä laskiainen oli, ettei ahkera naiskansa saanut +enää puolilta päivin hyrryyttää rukkiaan, eivätkä miehetkään suurin +töitä tehdä, ei ainakaan hakata tuoretta puuta. Siitä lampaat olisivat +tulleet pyöräpäisiksi ja lehmät kesällä nilkuiksi. Lapset ja nuoret +kiirehtivät iltapuoleen mäkeä laskemaan. Jota kauemmas ja kaatumatta +kelkka luisti, sitä pitempiä ja parempia pellavia ensi kesä kasvatti, +varsinkin jos laskumies muisti huutaa: + + "Pitkiä hamppuja, pellavia, + Rannin muorille tappuroita!" + +Vanhat tummut pitivät laskiaista niin kalliina päivänä, että leipoivat +rasvarieskojen lopuista kolme kämmenen levyistä kakkua lehmille +karjanlaskupäiväksi ja ripustivat ne uunipellin vetimeen kuivamaan +aina kevääseen asti. Timolan muori teki karjaansa varten oikein +_karvarieskan_, taputtaen sen paljaalla polvellaan ja sekoittaen siihen +lehmästä nyhdettyjä karvoja. Aikaisin emännät lämmittivät saunan, jo +päivänäöllä sieltä piti joutua pois ja päivänäöllä piti ennättää +levollekin. Sitten lehmät tulivat kesällä metsästä hyvin kotiin. Mutta +Puikon muori Tialassa laukkasi alastonna vasta kainalossa, ammuen +metsästä käsin navettaan. Ja tummun lehmät muistivat kyllä tulla +kesällä kotiin ammuen kuin tummukin. + +Tärkeänä pyhänä tyttäritkin pitivät laskiaista. Kun he illalla +salaisesti kampasivat ja laittoivat päänsä yhdeksän kertaa ja söivät +häntä edellä yhdeksän suolaista silakkaa, niin tuleva mielipoika kävi +yöllä unissa tarjoamassa juotavaa sängyn viereen asetetusta +vesituopista. + +Yhdeksän kertaa lakaistiin laskiaisaamuna tuvanlattia ja rikat +tomahdutettiin toisen talon porraspäähän taikka kolmen tien haaraan, ja +silloin talon kirput ja luteet lähtivät samassa matkassa. Eivätkä +kesällä itikat kiusanneet ihmistä, jos hän malttoi olla puhumatta +laskiaissaunassa. + +Kynttilänä vielä pakkanen porotti, mutta _Mattina _jo räystäät +tippuivat. Kaikki tiesivät: + + "Matti narraa lapsia + Pitkällä parrallaan seinustalle". + +Silloin oli päiväkin jo niin jatkunut, että + + "Matinpäivän aikana oli päivä päreenä". + +Hyvä olikin, että talvi alkoi hellittää, ja tarvitsi jo vähän +suvetakin, + +sillä + + "Kun heikinpäivän jälkeen + ensi kerran suveaa, + niin että vesi tipahtaa, + niin siitä on yheksän viikkoa kesään". + +Maaliskuussa olisi pitänyt jo näkyä sulanmaan päiviä, sillä vanhat +sanoivat: + + "Jos ei maaliskuu maata näytä, + Niin ei huhtikuu humauta". + +Kevätpuoli jo laskiaisesta alkaen oli kallista _paastonaikaa_, jolloin +suuri pääsiäinen oli tulossa. Silloin nuoret eivät saaneet tanssia, +eivätkä kovin muutakaan iloa pitää. Varsin synnillistä oli +paastonaikana liikkua koreissa, punaisissa vaatteissa. + +Tuli _piinaviikko_ tuoden perässään kevättalven suuren juhlan, +_pääsiäisen_. Hyvin iloista oli pääsiäisen aamuvarhaisena joltakin +mäeltä katsoa, kun nouseva _aurinko tanssi_, hänkin iloiten Vapahtajan +ylösnousemisesta. Kirkkaana loisti kevättalven aurinko, ja hanget +hohtivat valkoisina ennustaen hyvää kevättä. Varsinkin nuoret +riemuitsivat keväthankien juhlasta ja pyhittivät sitä kokkoa +polttamalla. Aattoiltana kun pimeä laskeutusi maille, he roihuttelivat +vanhoja tervatynnyreitä sekä risuja. Vimpeiset polttivat olkia, niin +että kylät loimusivat. Aidanseipäisiin he työnsivät olkikupoja suuriksi +soihduiksi ja toisia olkisoihtuja he kanniskelivat seipäissä. +Kyyjärvelläkin pääsiäiskokot roihusivat joka kulmakunnan mäellä. Siellä +paloi vanhoja veneitä, olkia ja lammasrisuja. Nuoret telmäsivät +ympärillä, ja kun kokko rupesi vaipumaan, kouhittiin kepillä tulta, +viskattiin ylös ja hihkuttiin, jopa rohkeimmat hypätä roikkivat yli +tulenkin. + +Mutta tämä suuri keväthankien juhla, jolloin aurinko ilosta hyppi, ja +nuoret polttivat kauas loimottavia kokkoja, oli myöskin suurien noitien +ja _rullien_ liikkumisaika. Kun pääsiäisyö pimeni, niin vanhat +noitaämmät ja väkevät tummut lensivät ilmassa, niin että tohisi. +Noitasarvestaan muorit voitelivat itsensä, istuivat kahdareisin +uuniluudalle ja karjaisivat: + + "Ylös ja alas, + Eikä mihkään kiinni!" + +Uuniluudalla ratsastaen akat puhaltuivat korsteinista ulos, ja sitten +lentää vouhottivat halki pimeän avaruuden. Kyyjärven muorit istuivat +uuniluutineen puohtimessa ja siinä mennä vihkaisivat, ja Lestin akka +laukotti vasikan selässä. Kristikansan navettoihin piti rullitummujen +päästä varastamaan itselleen toisen lammasonnea. Helposti sen saikin: +keritsi vain pussiinsa villoja lampaiden korvallisilta ja lautaselta. +Mutta kova työ silti tummuilla oli. Yhdeksän emäkirkon ylitse heidän +piti yössä lentää tohistaa, ja sitten viimeisenä pääsiäisyönä vielä +kokoontua vanhaan tuulimyllyyn paholaisen kanssa punnitsemaan ja +jakamaan öisin kerättyä saalistaan. + +Kristikansa kyllä koetti varjella navettaansa rullitummujen käynneiltä. +Rentolan Riikka aina laskiaisesta alkaen, _kun paasto tuli sisälle_, +luki illalla navetan ovea sulkiessaan isä-meidän ja piirsi kädellään +oveen ristin, ettei rulli olisi päässyt sisään. Toiset taas +pääsiäisöinä valvoivat ja pitivät tulta takassa sydänyöhön asti. +Silloin rulli ei päässyt ohitse, vaan hänen täytyi tulla tupaan tulen +valoon. Aholassa oli tulen ääressä istuttu ja odotettu: jo vanha +Viita-Maija tulla paukahtaa tupaan, vaikka ovi on haassa. Möttösen +kyliltä eukko vain asioikseen sanoo tulevansa ja sitten nolona lähtee +tiehensä. Toisessa talossa taas oli niin luja emäntä, ettei rullina +kähmivä Jussin-Maija päässyt hänen navetastaan ulos jättämättä pantiksi +puolisilkkistä huivia, johon oli tehty yhdeksän solmua. Lammaskettaan +huivi oli hätäpäissä heitetty. + +Mutta kun mentiin navettaan odottelemaan, saatiin monesti tavata rulli +toimessaan. Pimeässä kähmivä noita kyllä kristityn nähdessään muutti +muotonsa, ruveten vaikka _puutaikoksi_. Ukskosken kylillä renki meni +navettaan, näki puutadikon ja ravisteli sen vartta, niin että naapurin +tummulta oli sitten aivan tukka lähtenyt. Möttösen perukoilla taas +renki kirveellä nappasi tadikolta haaran poikki, ja tapahtui niin, että +toisen talon emäntä oli yöllä katkaissut koipensa. Mutta Similän +Esavainaja Lestillä löi tervakiulun alassuin tadikon varteen, ja kapine +hävisi paikalla, keritsimet vain jäivät kettään. Aamulla Esa lähti +tervaisia jälkiä, ja Remeksen kylille ne kuljettivat, ohjaten vanhan +muorin portaille asti. Elävin silmin Esa tämän näki, mutta sitä hän +ihmetteli, miten ruma ämmä oli osannut itsensä muuttaa puutadikoksi. + +Pelkäämättömät ihmiset menivät toisinaan pääsiäisöinä kuuntelemaan, kun +rullit ilmassa lentää vouhottivat. Kolmesti muutetun huoneen harjalla +piti istua verisellä vasikannahalla ja äänetönnä kuunnella, mitä +pimeästä yöstä oli tuleva. Kuuluikin öisestä maailmasta kaikenlaista, +muutakin kuin rullien vohkinaa. Välipakan Kukko-Matti oli kuullut, kun +Salamajärvellä kovasti ajettiin ja uikutettiin. Ja sitten pian Aholasta +paloi tupa, ja talonväki joutui voivotellen ajamaan järven ylitse +ihmisiin. Kukko-Aleksi taas kuuli, kun Pakkennassa paukutettiin +lautoja, ja juhannuksen aikana siellä niitä paukutettiinkin +ruumisarkkua tehtäessä. Paavolan tummu nuorena ollessaan yritti +tovereineen kuunnella, mutta kun alkoi pimeästä avaruudesta kuulua +ökinää ja suhinaa, tuli kuuntelijoille kiire kapaista alas ja juosta +tupaan. Rullien täytyi lentää niin lähitse vasikannahalla istujia, että +tohina aivan kuului. Silloin oli hyvä karjaista: + + "Sussu, Saara, + Vappu, Laara, + putoa maahan!" + +Ja ilmassa lentävä noita-akka mätkähti heti alas. Haaparannan +Erkki-vainaja oli kerran nähnyt vanhan muorin lentää vouhottavan ja +karjunut sille täyttä kurkkua, mutta ei ollut saanut putoamaan. + +Pääsiäisestä alkoi keväinen vaellus kohti yhä lähestyvää kesää, jolloin +nälkäinenkin metsien raataja taas kostui elämään. Huhtikuussa lumi +humahti maasta, ja toukokuu tomahdutti viimeisetkin. Valoisina +_suviöinä_, huhtikuun puolimoissa saattoi vielä kyllä pakkanen +rakennella hankia, ja se oli paha. Sillä silloin piti kylmätä yhdeksän +yötä jokaiselle pakkasyölle, ellei ennen, niin pitkin kesää aina +Pertteliin asti. Paha oli jos pakkanen piti _Markuksen_ yön hallussaan, +sillä silloin se otti ohratkin kesällä. + +Keväinen _Vappu_ oli sellainen merkkipäivä, että silloin karjaemäntien +piti kiertää ympäri metsiä niin kauas kuin karja kulki kesälaitumilla +ja iskeä kirveellä sinne tänne koloja sekä panna koloihin merellistä. +Siitä tuli niin kovat paikat, etteivät karhut eivätkä sudet tulleet +kesällä niille maille ahdistelemaan elukoita. Karja laskettiin +metsäisille ruokamailleen jo _Erkin_ päivänä, vaikka silloin monesti +vielä + + "Erkki einettä anoi, + Urpokin vielä uikutti". + +Nämä viikot olivat kallista touonaikaa. Silloin juuri, kahden puolen +Erkkiä, kun lehti oli _hiirenkorvalla_, ja oli yläkuu, metsäperä peitti +ohransa peltoon ja toivoi Jumalalta kasvunantoa. + +Olikin jo ihana alkukesän aika. _Suvilinnut_ lauloivat joka paikassa, +jokainen omalla äänellään. Niitä oli toinen toisensa perästä tulla +tohistanut pitkin kevättä, kaikkein varhaisimpana varis, joka vanhaa +liittoaan seuraten, oli lähtiessään sanonut: + + "Jos ei minua Maria-kuussa näy, + Niin sano miestä menneeksi". + +Jo hankien aikana _leironenkin_ tuli ja lauloi kevättä, että ilma +helisi, vaikka kesä oli vielä kaukana. Vanhat sanoivat, että kesään on + + "Leirosesta lemmon matka, + västäräkistä on vähän, + pääskysestä ei ole enää päivääkään". + +Suviöitten perästä alkoi jo kuulua _kuren_ luikkaaminen, ja +yliperäläinen sanoi pojalleen: + + "Kun kuulet kuren äänen, + Älä mene järven jäälle." + +_Hanhet_ tulivat ja menivät päin pohjoista, samoin _jouhtenet_, jotka +pysähtyivät isoille vesille. Tuli muitakin vesilintuja sekä sitten jo +_vanhana Vappuna_ + + "Käki lauloi vaikka hongan uutosta". + +Tuli vielä pieni _pajulintu_, tuli _tiltaltti_ sekä aivan kesän suussa +_pääskynen ja pirkkainen eli pirkkalainen_, ruveten rakentamaan +pesäänsä, edellinen huoneeseen, jälkimmäinen räystään alle. + +— Nyt jo pirkkainen on täällä, ja pääskynen! metsäperä hyvillään +todisti, ja pääskynen halkopyrstö lentää kiepsahdutti sukkelan +äkkiväärän tervehtien vanhaa tuttuaan: + + "Se vie... se vie!" + +Sitten pieni pääskylintu pyörähti seipäännokkaan lasketellen siitä +vielä viimekesäistä tarinaansa: + + "Vit-vit-vit, + kyllä Ristus tietää! + Tippuroista, tappuroista + mulle paita tehtiin, + minä panin pappilan + aijan seipääseen, + siitä varastettiin. + Kyllä Maija tietää!" + +Kuului ahoilta ja puronvarsilta myös _pajupillin_ piipottaminen. Siellä +poikakersat ja tyttökentat liikuskelivat laitellen pajunkuorisia +soittoja. Kuului väliin nakutus, kun kuorta irroitettiin ja sitten heti +oikein moniääninen piipotus. Tehtiin kevätahoilla vielä pihlajaisia, +koreita _kierrekeppejä_, joita lepänkuorella värjättiin. + +Lehti kasvoi kauniisti ja tuomi teki pian valkoisen, tuoksuvan kukan. +Koivunoksista metsien asukas taitteli kohta uuden pehmeän vastan +lauantai-illan saunaansa, ja saunasta palattuaan hän heitti vastansa +kolme kertaa ilmaan. Jos se joka kerta putosi maahan tyvi kirkolle +käsin, ennusti tämä kylpijälle kuolemaa, ennenkuin taas joutui uusi +kesä. + +Meni alkukesän iso juhla, _helluntai_, saatellen perässään suvista +kesäkuuta, jolloin toukomies peitti perunat ja pellavankin peltoon +_Kustaan_ päivänä. Mutta nauriinsa hän _sylki_ viimeiseksi vasta +juhannuksen aikana. + +Hyvä kesä jo oli, lehti puussa ja ruoho maassa, kukkakin kolmantena, +kun joutui _juhannus_, vanhankansan _mettumaari eli messumaari_, +kukilla kaunistettu _lehtimajan_ juhla. Perämetsien asukas oli +hyvillään, ja ihanan keskikesän juhlaksi hän nuorista koivuista +rakensi pihalle portaiden eteen vihannan lehtimajan, jossa saattoi +päiväpaisteessa istuskella ja tuntea kesän tuoretta tuoksua. Tuotiin +tuvanseinille vielä tuomenkukkia taikka pihlajanoksia. Joka talon ja +pikkuruisen mökinkin porraspää oli korkean mettumaarin tunnussa, ja +kyyjärveläinen sitaisi _juhannusoksansa_ kerpuksi, jonka kesän +terveisinä syötti jouluna lampaille. + +Lyhyt kesäinen yö ei jaksanut erämaata panna pimeään varjoonsa, hämärän +verhon se vain vetäisi yli torkkuvan maan. Silloin, yön hämärimpänä +hetkenä leimahti nuorten sytyttämä _kokko_ jollakin mäenharjalla, +leimahti toinen toiselta mäeltä, kolmas ja neljäskin tuikahti +tuonnempana. Nuoret siellä pitivät sydänkesän iloa, vanhatkin +olivat joskus mukana. Mutta kun kokko oli palanut, nuoret tyttäret +hiipivät hiljaa pitkin ruispeltojen ojia sitelemään _onnenlankoja_ +kolmikorsisiin rukiinolkiin. Korret he leikkasivat poikki ensimmäisen +solmun yläpuolelta ja sitoivat tuohon punaisen, tähän valkoisen ja +tähän mustan langan. Punaisella merkitty korsi kasvoi häiksi, valkoinen +ennusti sairautta ja musta kuolemaa. Muutamat tyttäret astelivat +metsälähteelle ja tirkistelivät kolme kertaa käytetyn vihkisormuksen +lävitse veteen nähdäkseen tulevan ylkänsä. Uskalsipa joku rohkea tytär +kavuta kuohuvan kosken kivelle ja siinä öisessä kohinassa yksinään +istuen odotella mielitiettynsä ilmestymistä. + +Mutta vanhat muorit taas kulkea touhottivat pitkin niittyjä, laahaten +perässään suurta hurstia, mihin yökastetta keräytyi. Hurstista tummut +väänsivät veden talteensa ja antoivat sitä naapurien lehmille. Eikä +siinä talossa enää saatu voita, vaikka mitenkä olisi huhdottu. Kirnuus +kuohui vain, mutta voille se ei tullut. + +Mettumaarin hämyisinä öinä itse _maanvaari_ poltteli kokkojaan. +Siellä täällä, milloin missäkin nähtiin vaisun valon liekehtivän ja +häilähtelevän. Maanvaari siellä hiljaisessa yksinäisyydessä salaisesti +puhdisteli aarteitaan ja poltteli niistä roskaa ja hometta pois. Eihän +niitä taitamaton ihminen käsittänyt, vaikka niitä oli pitkin maita +kaikkialla. Paloniemen pellosta aarre oli kerran kynnettäessä tullut +näkyviin, mutta jälleen kadonnut, kun ei tiedetty sen uhria. + +Kirkossa metsäperä kävi mettumaarina suurin joukoin, kävi myös muina +kesäpyhinä, kuka jalkaisin, kuka hevosella ajaen. Ukot itse +rakentelivat korkealaitaisia _puolakärryjä_, joiden istuin oli +notkuvien vartaiden varassa, ja lavakin puolestaan notkahteli, kun se +oli kiinnitetty aisoihin koivun kyljestä kiskotuilla joustavilla +kannatinpuilla. Niillä kyllä kelpasi huonoakin metsäperän tietä myöten +ajaa körötellä. Mutta jotkut ajaa poukottivat kirkkomäelle lyhyellä +lavalla, ajaja istuen edessä jalat hevosen hännässä, toinen taas +ruhnikkana kyköttäen ajomiehen takana kinttukoukut perälaudalla. + +Touko nousi pelloille, ja kesä kasvatti heinää, erämaalainen katseli +peltojansa ja katseli aina jumalanilmojakin. Sillä jumalanilmojen +hallussa oli pellonvilja ja metsäperän leipä. Kauniina kesänä päivä +oikein paistaa lekotti, pienet perhoset lentää lipittelivät pitkin +kukkarantoja, poutahaukka kiljui nevaniityillä, ja silloin tällöin +yhtäkkiä mennä riehkaisi _tuuliaispää_ kiertäen ja navaroiden ympäri +vainioita ja kuljettaen matkassaan lapinnoitaa. Sitten taas toisin +vuoroin kurki nevoilla huuteli sadetta ja palokärki tillitteli +kankailla, ja kun sateenkaaren _vesitolppa_ tönötti taivaalla, sanoi se +sadetta huomiseksi. Oikein kovilla vesisateilla putosi _pilveä_ maahan, +ja se oli kuin sammakonkutua, silmätautiin hyvää lääkettä. Mutta käki +kukkui talon lähellä kylmää kesää, ja kun kylmä ynnä lämmin törmäsivät +vastakkain, niin tuli leimahteli, ja paukkui sekä taivas että koko +maailma hirmuisesta Herran voimasta. + +Entiset turat tarkastelivat taivaan ilmoja sääkirjasta. Viisaat +_tähtipojat_, jotka aina olivat _kahtomisen päällä_, miten tähdet +kiertävät, merkitsivät asiat sääkirjaan, ja siitä taas vanhat ukot +niitä selvittelivät. Humalajoen äijä oli hyvä sääkirjan taitaja, +ja Kukkopuron tuhva tutki myös sitä ahkerasti ja ennusti ilmoja, +samoin vanha lestinenkin. Paljon olikin pienessä sääkirjassa +selvittämistä, koska se oli merkkejä melkein täynnä. _Kanttitähti eli +kapanmitta_ ennusti aina kylmää, mille päivälle se oli pantu, +_kaheksanmerkki_ tahtoi antaa roskasäitä, ja kun _neljänmerkki_ +hallitsi, oli kylmät ja raskaat ilmat, _merikuriuskin_ pani usein +kylmän sään, varsinkin silloin kun se oli _auringonlinjan_ +etupuolella, eikä aurinko vielä ollut sitä voittanut. Mutta jos se oli +jälkipuolella, merkitsi se lämmintä.[10] _Korppi_[11] oli toisin +vuoroin hyvä, toisin paha, ja kun _härkä_ oli lähellä aurinkoa, tahtoi +olla huonot härkäilmat. _Kaksoiset, rapu ja vesimies_ lähestyivät +aurinkoa lämpöisiksi säiksi, mutta _joussimiehestä_ ei saattanut oikein +hyvää sanoa. _Mars_ oli tuulitähti ainakin silloin, kun se hallitsi +kuuta. Mutta oikea _tuulitähti_ työntyi toisinaan kaksittain samalle +päivälle ottaen vielä mukaansa koko parven _huoripoikiansa_,[12] ja +silloin koko rymäkkä nousi, kun ne kaikki olivat samassa mujussa. +_Lehtiäinen_ taas antoi kylmää, jos sen iso rengas oli ylöskäsin, mutta +jos se oli toisinpäin, toi se lämmintä talvellakin, ellei muuta niin +ainakin ryöhkäytti suuren suojan. + +Sääkirja sanoi vuoden juoksun, ilmoittipa ilman juoksunkin, ja vanha +seinäkello helähdytteli tunteja. Mutta niinkuin monet elivät vain oman +sääkirjansa varassa, ilmatiedoissakin, niin myös monet ottivat +päivänjuoksun vanhaan tapaan vain auringosta. Rotmon metsätalo oli +pannut merkille, että oli aamuseitsemän, kun aurinko katsoi +takkaikkunasta, ja kun se paistoi ovilasista, oli aamiaisen aika. +Keskipäivällä aurinko pilkisti peränurkkaan ja kohta tunnin kuluttua se +kävi poikki lattiaan, mutta illalla juuri seitsemän ajoissa kurkisti +perälasista sattuen keskelle vuorilautaa. Monessa talossa oli +ikkunalautaan piirretty _puolenpäivän naarmu_, johon ikkunapielen varjo +sattui juuri 12 aikana. Metsäniityillä elettiin aivan auringon varassa. +Siellä päivällislepoa otettaessa nukuttiin _jalkahaarukka mieheen_ +eli niin kauan, että aurinko siirtyi kentällä loikovan miehen +säärivarresta toiseen. Heinäniityillä kyllä ja tervahaudoilla sekä +monien metsämökkien pihoillakin nähtiin _päiväkello_, kannon päässä +lauta napatikkuineen, ja se oikein viisarilla ja numeroilla näytti ajan +kulumisen. + +Isot isännät eivät kyllä tällaisia metsäkelloja tarvinneet. Kotona +komea kaappikello tönötti ylpeänä peräseinällä, hakata naksutti +alituisesti kuin _rahkiainen_ ja sitten taas löi että helisi, ja +metsäniityillä pullotti ja nakutti heidän taskussaan _lakkarikello_. +Sellainen merkillinen ajannäyttäjä, kaksikuorinen _enkliskakello_ +naksutti jo Pollarin äijän taskussa, ja niinpä äijä saattoikin itse +Kokkolan kadulla vetelinkielellä loilotella: + + "Ei trenkin palkalla paljo saara, + ei sillä saara plakkarikellua + eikä paitaliinaa". + +Hyvä kello naksui monen muunkin mahtiukon povessa, Pölkki-Matillakin +oli suuri hopeakuorinen mollisko. Kulki myös Kinniän Matti-tura kello +taskussa, kulki ja putosi kerran Salamajärveen mennen aivan +umpisukkeloon. Mutta kun tura, joka kotioloissaan manasi vain +_sammakon_ nimen kautta, sai päänsä ylös jäistä, hän hätäisenä +parkaisi: + +— Perkele! Auttamaan, auttamaan... menee kelloon vesi! + +Heinäkuu ajoi kansan raatamaan nevaniityille ja perkkiöihin. Elokuussa +tuli viljankorjuu ja rukiinkylvö. Vanha metsäperäläinen oli parhaissa +kylvöpuuhissaan _Samulin_päivän aikana samalla, kun toiset häärivät +leikkuupellolla. Viljan pitikin valmistua viimeistään Pertteliksi, sen +jälkeen elo ei enää kypsynyt. Vanhat tiesivät: + + "Jos ei Perttelinä valmis, + niin peri pellolta pois!" + +Tiesivät he vielä: + + "Päivän Perttelin perästä + vie sirppi vihantimpaan paikkaan. + Silloin ei kaste katoa katvasta, + eikä halla haon alta". + +Syksy alkoi jo Pertteliltä huokua. Suvilinnut lähtivät taas pitkälle +matkalleen. Jo heinäkuussa käki heitti kukkumisvirkansa, muuttui +haukaksi ja söi elättäjänsä. Elokuun alkupuolella kurjet alkoivat +luikkia huutaen keräytyä joukkoihin. + + "Laurilta laumaan, + Pertteliltä peräti pois", + +oli niiden vanha meno. Pertteliltä ne jo lähtivät vieden vielä +selässään pääskysiä ja västäräkkejä. _Linnunlentoon, halki ilmaan_ ne +laukoivat, kohti _Turunnientä_, ja ikävin mielin erämaalainen katseli +heidän menoaan. Lakin ukko otti päästään, kumarsi ja huusi: + + "Länttä kohen... länttä kohen!" + +Laulavat kesälinnut katosivat, ruma _yökkö_, joka oli syntynyt, kun +piru yritti tehdä pääskystä, vain elokuun hämärinä öinä lentää +lekotteli. Vanha variskin mennä kahnusti muiden suvilintujen perässä, +muka lämpöisiin maihin hänkin, mutta musta korppi jäi koko talveksi +sydänmaille lonkkumaan. Närhi tuli kartanon ympärille kärisemään +harakan kanssa, mutta tervapääskyset menivät suurissa nikuleissa +talveksi järvenpohjaan noustakseen taas keväällä lentelemään. + +Oli kasvanut ja oli syöty kesän marjoja, mustikoista ja puolukoista +alkaen koiranjuolukkoihin asti sekä kaikkein enimmin nevamarjoja, +suurien soitten keltaisia hedelmiä. Ja sitten oli koottu +maanhedelmätkin, pellonviljat ja perunat talteen, nauriit kytöpelloista +nyhdetty ja listitty maakuoppiin. Kiirettä usein oli täytynyt pitää, +sillä joutui kohta _mikkeli_, joka oli niin suuri merkkipäivä, että +vaati viljat laariin, perunat ja nauriit kuoppaan sekä kaikki kesätyöt +tehdyiksi. + +Mikkelin jälkeen toimitettiin veriset _lahtaukset_, jolloin hyvässä +talossa lyötiin lihoiksi kymmeniä eläimiä, lehmää, härkää, mullikkaa ja +lampaita koko joukko. Elukkain nahat levitettiin orsille kuivamaan, +lihat pantiin suolaan, ja ison talon aitta tuli täyteen lihatynnyreitä. +Verestä tehtiin makkaroita vartaallisittain, talit keitettiin ja +kastettiin kynttilöiksi, ja roskataleista sekä rasvaisista, kalutuista +luista keitettiin väkevässä lipeässä _soopaa_ monet astialliset. Näin +oli talo kesän kasvuista koonnut aittaansa elämisen keinoa pitkän +talven varaksi, kynttilöitäkin kymmenkunnin ja soopaa, niin että se +riitti pesuihin aina seuraavaan kesään asti. + +Syksy vain synkistyi, viimeisetkin suven linnut, hanhet ja joutsenet +menivät, ja saapui + + "Halla hanhen varpaissa, + Talvi jouhtenen takana". + +Saapui myös syksyn suuri santtipäivä, _köyri_, jolloin piti olla +ruokaista ruokaa kuin laskiaisena. Lampaanpäistä keitettiin rasvainen +rokka, ja joskus pantiin sianpääkin joukkoon. Vanha Taivas-Matti muisti +aina varoittaa: + +— Muista se, akka, että säästät sianpään köyriksi! + +Köyrinaika oli palvelusväen suuri santtiaika. Jo viikkoa ennen +köyripyhää palvelijat pääsivät taloistaan vapaiksi, _juko katkesi_ +heiltä lauantaina, ja pikku nyytteineen, jossa olivat vaatevähäset, +emännän antama leipä ja juusto sekä hiukan voita ja lihaa, +vuosikautiset toisen käskettävät lähtivät omina käskijöinään vaeltamaan +pieneen kotiinsa. Vapaa _irtanaisviikko_ oli heidän oma viikkonsa, ja +silloin palveluskansa ja koko nuori väki eli suuressa humussa. +Kuljettiin kyliä laulellen, ja tanssittiin ahkerasti milloin missäkin +talossa. + +Köyriaattona, _reppulauantaina_, palvelijat taas nyytteineen palasivat +toimeensa, toiset entiseen paikkaansa, toiset uuteen taloon. Ja näin +jälleen alkoi vuoden mittainen aherrus toisen työssä, toisen leivissä +ja toisen lämpöisissä. + +Synkkää syksyä riitti vielä köyriltäkin. Vanhoista ajoista oli tuttu: + + "Kesää köyriin, syksyä jouluun". + +Ennätti kyllä pakkanenkin perämetsien maille ja tuli lunta entisukkojen +sanomaan aikaan: + + "Simo sillat tekee, + Antti aisat antaa". + +Siitä jo nevojentakainenkin pääsi ajelemaan ihmisten ilmoille ja +tervantekijä metsähaudoilleen. Tuli taas koko talvinen lumessa, pyryssä +ja pakkasessa ahertaminen, joka kesti toisinaan toukokuuhun asti, +niinkuin oli monesti nähty: + + "Antti aisat antaa, + Urpo naulalle kantaa". + +Siinä syystalven lumia ajeltaessa ja hämärinä päivinä ja pimeinä öinä +tuherrettaessa joutui jälleen jalo joulu. Siitä rikas ja köyhäkin +ilostui, pani parhaansa ja taas lähti taivaltamaan samaa loppumatonta +metsäperäläisen kiertokulkua. + + + + +MESTAREITA JA MUITA + + +Vuoden vieriessä tarvittiin talossa aina silloin tällöin mestarimiehiä +sellaisiin töihin, joihin ei itse pystytty. Tällaisia taitajia oli +metsäperä kasvattanut kyllä omiksi tarpeikseen. Isännät vain asian +tullen kutsuivat taitomiehen taloonsa. Suurin mestareista oli _seppä_, +raudan ja tulisen pajanahjon päämies. Jokaisessa hyvässä talossa oli +paja ja palkeet sekä jonkinlaiset pajakalutkin, ja moni isäntä yritteli +hoitaa pajatulta sekä vasaroida yhtä ja toista. Mutta oikeihin +sepäntöihin tarvittiin oikea seppä, joka oli niin hyvä raudantuttu, +että pystyi päästämään pihdeistään mitä tahansa talon kaipaamaa +rautakalua. Ja tämä oli jo niin suuri mestari, että häntä piti ruokkia +oikein kamarissa niinkuin muitakin virkamiehiä ja paremmilla eväillä +kuin tavallista ihmistä, ryyppykin piti olla ruoalle ruvetessa. + +Sellaisia mestariseppiä oli _Haukilahen Antti_ Vetelistä, kuulu +_Hauki-seppä_, seppä jo syntymästään saakka ja sepän poika, mainittavan +_Hauki-Erkin_ perillinen virassa ja sukupolvessa. Keväällä hän +tavallisesti haettiin taloon, ja silloin alkoi pajanalasin helkkyä ja +tuli ahjossa tohista. Joku talon miehistä oli apulaisena lietsomassa ja +moukaria käyttämässä, ja kaikki talon rautakalut katsottiin. Vanhoja +korjattiin ja uusia tehtiin, kirvestä, lapiota, tadikkoa, viikatetta, +puukkoa, vielä kärrytkin lyötiin rautoihin. + +Mutta ennenkuin Hauki-seppä saattoi ruveta tulisiin töihinsä, piti +hänelle heti taloon tultua tarjota _halstooppi_ viinaa. Seppä otti koko +pullon hoitoonsa ja laski sen nahkoihinsa samalla istumalla. Korkin +mestari putkautti kohta pois, eikä sitä enää kiinni pannut. Peukaloaan +hän vain piti pullon suulla ja pulloa polvellaan, ottaen sitten ryypyn +toisensa perästä ja sanoen vastapäätä istuvalle isännälle: + +— Tussali lullaa, sanoi Hauinpoika! + +Ja vasta sitten, kun pullo oli tyhjä, seppämestari mennä keikutteli +virkapaikkaansa ja alkoi laulattaa alasinta. + +— Tussali lullaa, sanoi Hauinpoika! seppä vain puhalteli ulos, kun +palkeet alkoivat puhkua ja ahjo tulisena tohista. Haukilahen poika oli +omassa luonnossaan ja omassa työssään. + +Hyvä oli Halsuan _Seppä-Heikkikin_, Tofferin ukko. Parhaat kirveet ja +viikatteet hän takeli, kun ohrankylvön aikana kalkutteli talon pajassa. +Viinaa hänkin tarvitsi, eikä muuten saanutkaan syntymään hyvää terää +aseisiin. Varsinkin viikatetta valmistaessa viina oli tarpeellista. +Heikki heilahdutti ryypyn nokiseen naamaansa, tarttui työhön ja sanoi: + +— No, se meni pitkin vikahteen terää, tuo ryyppy! + +Hyvän ryypyn vaati myös _Keisas-Retu_, Soinin suur-seppä, viikatetta +karaistessaan. Pullo piti olla silloin pajanlaudalla, kun Keisas-Retu +rupesi tarkkaan työhön, puhellen: + +—... jotta saa viinaan karaista, sekun piimään... tulee parempi +terä. + +Keisas-Retu olikin parhaita rautioita. Oli äijä takonut kotitaloonsa, +Keisalaan, aivan erinomaiset ovenvetimet, ja saranat sellaiset, että ne +olivat kiukeroita ja koukeroita vaikka minnekkä päin. Kontti selässä +seppä kulki takomassa muuallakin, ja tunnettiin hänet kyllä kaikkialla. +Tunsi hänet metsän lintukin, lorupekka. Ainakin se kerran, kun Retu +kontteineen asteli Alajärveä kohden, huuteli kuusenlatvasta: + + "Keisas-Retu, Keisas-Retu + käyvä veksii, käyvä veksii, + paikkatakki päällä + ja paikkalakki päässä, + kahet pihit kontissa, + ja viila... ja viiiila!" + +Mutta oikein _seihtemän seurakunnan seppä_ asui Lestillä Kangasvieren +mökissä, sukkelasuinen _Seppä-Santeli_, halliten seitsemää +metsäpitäjää. Painava tuohikontti hartioillaan ukko kierteli Lestit, +Lampit, Reisjärvet, Haapajärvet, Putaat, Viitasaaret ja Kivijärvet +kinnusineen, tullen hakematta taloon, milloin vain tarvittiin. Ja kun +rautio oikein äityi takomaan, niin hän viinakorttelin vedolla otti ja +nakutteli samalla lämmittämällä puoli tusinaa kelvollisia hevosenkengän +nauloja. + +Hyvä oli _suutarikin_, vaikkei hän toki ollutkaan niin korkea virkamies +eikä niin suuripalkkainen kuin seppä. Silti kyllä häntäkin isännän piti +käydä tietelemässä: + +— Milloinkahan suutari joutaa? Meiän nahat ovat jo valmiit. + +Suutari lupasi ja tuli heti, kun aikaa sai. Pikikouraisena hän omin +neuvoin tulla kyökytti kantaen polvihihnassa _arkkua ja lestanippua_ +olallaan kuin haarakasta _teininpussia_. Ja kun suutari kalahdutti +kymmenisen lestinippunsa lattialle ja lateli arkkunsa sisällön +sivupenkille, niin oli siinä kampetta kaikenlaista: vasaroita ja +veitsiä, pikipallia ja pikilankaa, naskaleita viisin, kuusin, +harjaksia, ruusupuita-, vanhoja kellonrattaita ja luupuikkoja. Näki +kyllä, että mestari oli tullut taloon. + +Kevättalvella Marian tienoissa tämä tavallisesti tapahtui, ja talo +itse oli jo etukäteen huolehtinut kenkänahat kuntoon. Nahat +oli karvattu ja parkittu, kuivattu ja hierottu, joskus vielä +puristeltu _nahkamyllyssä_. Oli jäljellä itse nahkojen päämestarin, +suutarin, saavuttua enää vain viimeinen pehmitys, _pihtisuun_ käyttö. +Suutari itse piteli nahkaa pihtisuun sarvissa, ja talonmiehet +kingottelivat sitä kangilla. Sitten suutari siveli nahan lämpöisellä +terva-talivoiteella, kääräisi kokoon ja käänteli nyyttiään +pölkynpäässä, kun miehet kaksin puumoukarein, _nahkakurikoin_, sitä +vuoro-vuoroon moikottivat. Tervatynnyrin pohjalle laitettiin jostakin +ovesta lava, ja siinä mestari veteli ja leikkeli nahasta kaikenlaisia +kengäntarpeita. Avonaiseen silakkanelikon puoliskoon naulattiin +nahkainen kansi, ja se oli kenkäsepän valtaistuin. "Syli suutarille +sijaa", oli hänen virkapaikkansa alana sivuikkunan edessä, ja siinä kun +mestari köyrynä istui, pisteli ja pujotteli ja ojenteli syltään sekä +väliin seisoi konkkajalkana kehräten pikilankaa, syntyi kaikenlaista +jalkinetta _pieksusta ja saappaasta_ alkaen _upokkaaseen ja +korvalopposeen_ asti. Pimeästä pimeään, illalla vielä kynttilän valossa +kenkäseppä kyökytti, niin että hartiat painuivat yhä köyrymmiksi, +peukalo hiertyi pikiseksi, ja pikilanka puristi kouriin syvät uurteet. + +Puusepän töihin moni pystyi itse, mutta kaapit ja muut komeat +huonekalut teetettiin _nikkareilla_, joita oli siellä täällä. +Entisaikaisia _mestarimaalareita_ oli harvassa, mutta aina joku joka +kulmalla, sellaisia kuin Lestillä _Laitalan_ ukko, joka oli niin +taitava, että _teki kuvia ja ränttäsi_, ja maalasi Syrissä +porraskatoksen oven kamanan yläpuolelle karhun ja pyssymiehen. Soinin +Mesiäislehtoon tuotiin mestari Töysästä maalaamaan kaappia ja sänkyä. +Kauniiksi hän ne kirjavoi ja vielä ränttäsi sängyn päähän: "Eriki +Erikin Poika Mesijä Lehto 1866" sekä porraskatoksen otsikkoon: "Eriki +Matin poika 29/4 1829". Tällainen mestari oli jo isotaitoinen mies. + +Samanarvoinen kuin suutari oli _raatarikin_, hyvillä eväillä kamarissa +ruokittava niinkuin muutkin hyvät. Syksyllä, kun sarat oli saatu +_tampista_, raatari kävi varustamassa talon talvivaatteilla ja keväällä +taas panemassa kansan kesätamineisiin. Entisten ukkojen pukumestari +käytti aseinaan vain saksia, neulaa ja rässirautaa. Pari viikkoa +neulamies saattoi talossa istua, ja kirposi hänen käsistään sellaisia +vanhojen ukkojen vaatteita, joita viimeiseksi nähtiin pikkuisen +Koivu-tuhvan yllä sekä isolla Mehtä-Porasen äijällä ynnä joillakuilla +muilla ikäturilla. Mustanharmaasta paksusta sarasta raatari pani kokoon +tukevat _lahvihousut_ kaksine etunappeineen, ja lahkeiden ulkosivuun +hän ompeli isoja messinkinappeja vieri viereen koko säären mitalta. +Kuroi ukko sarasta kiinteän _västin_, jonka leveähkö helma ulottui vain +vyötäröön, ja istutti sen rintaan messinkinappeja kaksi komeaa riviä. +Kaulaan asti västi oli napitettu kiinni, niin että alta ainoastaan +vähäisen näkyi _hurstipaidan_ kaulus sekä sen hopeainen solki, +_riiski_. Mutta jos västi oli avoinna ja paidan sepalus rempallaan, +paistoi turan povi punaisena kuin ryövärin rinta. Samasta sarasta +raatari sai ommella päällyskauhtanan, _polosen_, joka ulottui polven +alle ja kiinnitettiin messinkisillä _pullonapeilla_ sekä leuan alta +hakasilla. Sen leveä kaulus painui aina puolihartioihin. Talvella oli +polonen äijien päällä kirkossa ja matkoilla. Mutta kylmillä ilmoilla ja +pitkillä matkoilla oli yllä sarkapäällyksinen lammasnahkainen +_isoturkki_, joka pitkällä _lankavyöllä_ sonnustettiin kiinni. Sai +raatari kursia lyhyen päällyksettömän ja hihattoman _kelsiturkin_, +jonka entisukot vetivät ylleen mennessään tervahaudalle ja +talviajoihin. Lammasnahkainen _karvalakki_ oli ukkojen talvipäähine, +mutta kesällä heidän päässään piipotti tupsupäinen punainen tikattu +lakki tai pikkulippuinen nyörikäs _kairalakki_. + +Turkkeihin tarvittavat lampaannahat _paitottiin_ ja muokattiin talossa +itse. Toisinaan, kun nahat oli käytetty paitossa, kutsuttiin joku vanha +vaari niitä muokkaamaan. _Kukko-Jussi_ oli perholaisten paittomestari. +Pieni tuhva tulla nilkutteli ja hääri nahkojen kimpussa aamusta iltaan, +nousten niin varhain, että ennätti jo talonväkeä herätellä. +Laulellen pikku vaari kihnutteli muikeita turkiksia _vinnarilla ja +hankaraudalla_, laski leikkiä ympärillä häärivien lasten kanssa ja taas +loilotteli: + + "Olipahan ennen Suomessa, + kylmässä Pohjan puolessa + leipä vahva puuttumatt', + työtä tehtiin suuttumatt'". + +Paittonahkojen kihnuttaja vaari ei ollut toki raatarin eikä +suutarinkaan arvoinen virkamies, tavallinen työvaari vain, joka pisteli +ruokaveronsa talonväen kanssa samasta kupista. Samanlainen pieni +virkamies oli _Viriä-Matti_, Kaustisen ukko, joka talvisin kulki taloja +myöten kelaten _jouhiköyttä_. Hevosten ja lehmien häntäjouhet kerättiin +tarkoin talteen. Pari kertaa vuodessa ne leikattiin lyhyemmiksi, ja kun +eläin lopetettiin, nykittiin jouhet pois. Oli talossa koko kasa +häntäkarvoja, kun kirkkokuntia kiertelevä Viriä-Matti monine +_värttänöineen_ tulla kepsutteli tanhuaa pitkin taloon työtä kysymään. +Hienoa _suihtiohjasta_ sekä tavallista _rekiköyttä_ Matti niistä +värttänöi, ja jauhomattojen niinistä ukko kelasi _niiniköyttä_. +Pojankeltereille siinä pahin työ alkoi, sillä heidän piti olla +apulaisina pitämässä narua, kun äijä värttänöillään kehräsi. +Köydäntekoon tottumattomat kersat eivät aina osanneet hoitaa virkaansa +mestarin mielen mukaan, ja silloin Viriä-Matti pyörähteli, niin että +nahkainen housujen takapaikka läikkyi. Monesti ukko karjaisi +apulaiselleen: + +— Piä kiinteämmällä! + +Mutta _vihtaköyven_ mestareita oli melkein joka talossa, ja joka talo +entisaikaan ajeli vitsaköysissä. Kello-Kalle oli niin ankara +vitsaköyden mies, että vielä vedättäessään Perhon uuden kirkon hirsiä +käytti vain vitsaköysiä vakuutellen, ettei hän niin kauan elä, että +rupeaisi köyttä ostamaan, kun sitä kerran saa metsästä ilmaiseksi.[13] +Halsuan ukko teki metsällistä köyttä vielä paljoa myöhemminkin. +Pienistä sievistä koivuvitsoista ukot väänsivät ja kiersivät +kolmisäistä köyttä neljin, viisin sylin. Vahvaa se oli ja notkeaakin, +jos sen ensin kuivasi ja sitten liotti suolavedessä. Eikä se pakkasella +jäätynyt niinkuin hamppuköysi. + +Talven kuluessa saapui sydänmaan taloon silloin tällöin kaupanmiehiä, +jotka kiertelivät ympäri maata myyskennellen minkä mitäkin. Oli hyvä, +että yhtä ja toista tarpeellista tavaraa tuli aivan kotipihalle ja +kotipirttiin, sillä kaupunki oli kaukana, eikä asunta-kauppamiestä +ollut koko kuuluvilla. _Koivu-Eppo_, joka eleli pikku mökissä +Jylhänjärvellä, kävi kerran talvessa aina Pietarista asti noutamassa +tavaraa, tupakkia, karttuunaa, huiveja, kivikuppeja, neuloja, +renikoita, ja sitten niitä myyskennellen ajeli kotiperiä kohden tuoden +tavaraa kotikylilleenkin. + +Mutta _Matti Övermarkki_ oli oikein suuri Pietarin kävijä. Ukko ajoi +itse edellä kuin iso herra, ja perässä tulla natisteli seitsemän, +kahdeksan rahtikuormaa, joissa oli kaikenlaista Pietarin tavaraa aina +renikkoihin asti, venäjänlehtiäkin suurina vastoina. + +Ajelipa kauppamiehenä myös kivijärveläinen _Kattaa-Antti_, tuon +tuostakin tulla kahnustaen pihaan. Antin kuormasta nousi kivivatia, +lasiastiaa, savikukkoa, neulaa, naskalia ja muuta tarpeellista. +Kattaa-Antti kierteli tavaroineen aina Savoa myöten. Saipa Anterus +Savosta kerran matkaansa hyvän talon perillisen. Savontytär lähti heti +kaikkine kamppeineen, vielä kirkkoreki sonnustettiin Kattaa-Antin reen +perään, ja tytär asettui perintöineen kirkkorekeen kenottamaan. Mutta +taipaleella kivivatien ja savikukkojen kauppamiestä rupesi harmittamaan +viimeinen kaupantekonsa ja koko kirkkorekihoito, niin että hän +muutamassa metsän myötämäessä silpaisi nuorat poikki ja hosuen +suitsiperillä hevostaan lähti laukottamaan tiehensä kuulematta, vaikka +savontytär kirkui perään: + +— Tpruu, tpruu! Antti, älä jätä! Letkuti katkes'! + +Mutta Kattaa-Antti ajaa kahnutti kauppakuormineen yhtä mittaa +Suomenselän länsivierteille asti. + +Mutta kun nättyinen _Reipsaaren Jussi_, Nättyseksi nimitelty, kahisti +kuormineen kartanolle, sai ostaa melkein vaikka mitä, arvottomilla +lumppurääsyilläkin sai vaihettaa täyttä tavaraa. Kun Jussi meni +rekeänsä penkomaan, löytyi sen heinistä kivivateja ja savikukkoja, +renikkakorikin sekä iso pikiöljytynnyri ynnä arkullinen kaikenlaisia +hyviä tavaroita ja aineita, joita Nättynen kuin kinkereillä katkismusta +lukien lasketteli pitkän juotkun. Siinä oli neuloja, nappeja, +naskaleita, hakasia, äimiä, kampoja, peilejä, sukkapuikkoja, +kuvapaperia, santelia, alunaa, anelia, kuparröökiä, sinistä alunaa, +runsyyrää, rikseeliä, aniksia, lakeria, jäärnestä, tuuleista, alveeta, +matoryyniä, hokmanninroppia, inkivääriä, pirunpaskaa ja kokkolanpötkyä. +Oli siinä lääkettä jos muutakin, niin että Nättynen oli aivan +tarpeellinen mies, kun hän tuli metsäperän taloon. + +Tarpeellinen mies oli _pikiöljyäijäkin_, vaikka hän saapui vain +kelkassaan vetää kinnaten pikiöljytynnyriä ja tuoksuen alituisesti +samalta kuin hänen tynnyrinsäkin. Akkaväen kanssa pikiöljyn vetäjä +tavallisesti teki kauppaansa. Emäntien pitkäkaulainen pikiöljypullo, +joka oli kuin leivänmyky, killui nuorassa seinällä katajakoukussa, ja +siihen äijä sai tirahduttaa vähän lisää, jos se oli kovin vaillentunut. +Talven pakkasessa ei pikiöljytilkan laskeminen ollut oikein hupaista +askartelua. Käsiä siinä paleli, ja kallista ainetta saattoi mennä +toinen verta hankeen, niin että ukkoparan täytyi ahkerasti viljellä +rumia sanoja. Tiesi sen koko metsäperä, että siinä hääri mies, joka oli + + "Äkäinen kuin pikiöljyäijä". + +Pyörähti tupaan nyytteineen joskus russakanmyrkkyä kauppaileva +_Myrkky-tummu_, tulla kuupotti toisinaan _Vehkalahen tummu_, jolta +saatiin ostaa taikka villoilla vaihettaa _yskänlakeria ja nyyskyä_. + +Monin nauloin tummu kaupitteli yskänlakeriaan metsäperän köhivälle +kansalle, ja _vennäänlehistä_ hän jauhoi hyvää nyyskyä, joka oli +monen vanhan muorin ainoa elämän ilo sekä paras nautinto köyhässä +vaelluksessa. Ilkeät ihmiset kyllä väittivät, että kauppatummu hieroa +tuhersi nyyskynsä sekaan lampaanpapuja aina kahmalollisen naulaa kohti. +Eikä tämä vanhoille nyyskymuoreille ollut suinkaan mieluinen uutinen. +Puhdasta viljaa hekin kaipasivat. + + + + +KUN SAA HETKEN HENGÄHTÄÄ + + +Metsäperä sai kyllä arkiset viikkonsa aamusta iltaan ahertaa +jokapäiväisen leivän haussa, mutta kun Herran säätämät lepopäivät +saapuivat, se monesti jaksoi taas heittäytyä huolettomiin leikkeihin ja +kisoihin. Suuren jouluajan pitkinä pimeinä sekä pyhäpäivien iltapuolina +nuoret ja vanhatkin kokoontuivat kyläisissä kylissä yhteiseen +lepohetken viettoon. Sillä kestääkseen erämaan ankaraa elämää ja +jaksaakseen taas koko viikon ryskätä työssä, piti raatajien iloikseen +ja virkistyksekseen askarrella aina silloin tällöin yksissä. Sitten oli +taas paljoa keveämpi painella salolle. + +Talvi-iltojenkin pitkinä puhteina toisinaan satuttiin koko joukolla +saman takkavalkean ääreen. Istuskeltiin ja haasteltiin siinä niin kauan +kuin tuli paloi takassa sekä vielä monta päreen mittaa, kunnes +talonväki rupesi hankkiutumaan levolle. Vanhojen vaarien vanhoja +kaskuja kuunnellessa aika vierähti sukkelasti. Jos Vipu-Samuli, +Puiratin metsämökin tarinakas tura, sattui joukkoon, saatiin pian +kuulla, vaikkapa ukon suuresta hauesta taikka merkillisestä +pyynmetsästyksestä, jolloin Samuli savustamalla sai kuusipensaikosta +pyitä heinähäkillisen. Jylhän Karhu-Matti taas haasteli niin vanhoista +asioista kuin karhun ja ketun yhteisestä halmeenviljelyksestä, joka +päättyi niin, että karhu menetti häntänsä avantoon. Koko tupa kuunteli +ja nauroi, kun ovela kettu kerta toisensa perästä petti hyvännahkaista +karhuvaaria. Kinniän äijä saattoi muistella muinaisesta sepästä, joka +sielunsa hinnalla oli ollut pirulla viisi vuotta oppipoikana ja tullut +sellaiseksi mestariksi, että takoi mitä tahtoi. Mutta kun piru sitten +tuli ovelaa seppää noutamaan, tämä työnsi pyssynsuun pajan seinäreiästä +ulos ja narrasi pahan ryömimään pyssynpiippuun, jotta se on muka +pajatie. Piru ryömi ja ryömi ja moitti, että onpa pitkä ja pimeä tie. + +— Pimeä, pimeä, mutta tule vain! seppä sanoi. — Tahotkos, että +valkaisen? + +— Valkaise, veli kulta! piru pyysi. + +Silloin seppä ampua paukahdutti, ja piru lensi ilmassa parkuen: + +— Tuli ja leimaus! Sepäst' ei huolita helvettiinkään. + +Tätä kyllä kelpasi illan kuluksi kuunnella, samoin kuin sitäkin, kun +Tialan tura tiesi, että sama piru oli taas tulisissa vaunuissa ajellut +toista äijää noutamaan ja tulla rymistänyt oikein kirkkoon asti. Mutta +jyristen oli paha taaskin saanut lennättää tiehensä, kun pappi oli +päässyt äijän avuksi. + +Lestin ukkokin muisti haastella, kuinka ruma metsäpiru oli tullut +kalapirtille Ojalan äijää peloittelemaan, irvistellen. koko oviaukon +täydeltä ja vielä kysyen: + +— Ookkos tuollaisia hampaita ennen nähnyt? + +Mutta pelkäämätön Ojalan äijä oli vetäissyt kuumalla puurohärkkimellä +vasten suuta ja karjaissut: + +— Ookkos sinä tuollaista puuroa ennen saanut? + +Piti Saunamäen ukon sanoa, minkä hän oli kumman kuullut, kun ajoi +ohitse Limakon kallion Koivukosken luona. Kamala näkymätön _ihkiriekko, +ilkirietta_ lähti kalliosta matkaan pimeänä yönä seuraten aina Jylhän +taakse, Sallauven metsikköön, koko ajan pitäen hirveää menoa, milloin +rääkyen kuin rietas, milloin itkien kuin pikkulapsi, milloin taas +maristen kuin kissanpoika ja aina väliin matkia jamaten kaikkea mitä +kuuli, niin että ihan kamalalta tuntui. Limakon kallion rumaan luolaan +kun mustalaisakka oli heittänyt surmatun sikiönsä, niin siitä kurja +kummituinen oli saanut alkunsa ja lähtenyt rauhatonna sieluna +vaeltamaan, ja täytyi sen olla liikkeellä niin kauan, kunnes koitti +hetki, joksi surmatun sikiön luonnollinen kuolema oli määrätty. + +Oli tässä päretulen liehuvassa valossa sanottava sekin, kun Ves'ojan +Jussi oli ollut jossakin talossa yötä ja kuullut outoa kähmimistä +toisesta huoneesta ja kurkistanut sinne: siellä ruumislautaa kiskotaan +kahden puolen. Toisesta päästä vetää itse vainaja ähkien, ja toisesta +nykivät kähisten kamalat homeiset, irvistävät kummituiset. Kiskotaan ja +nahistaan koko yö, pyöriskellään suurena kalmantuoksuisena keränä +pitkin lattiaa nurkasta nurkkaan, aina sängynalustaa myöten, kunnes +auringonterän pilkahtaessa toiset häviävät, ja ruumis rojahtaa laudalle +selälleen, niin että kova ryskähdys kuuluu... + +Hämärä tupa oikein hätkähtää: Eihän vain kuulunutkin kähinää jostakin? +Mikä siellä porstuassa... niinkuin olisi rojahtanut. + +Oli metsien turilla juttuja loppumattomiin, vaikka koko yö olisi +istuttu ja koko pärekasa poltettu. Sillä hiljainen erämaa, vaikka sen +vaellus näytti aivan arkiselta ja mitään tapahtumattomalta, sittenkin +eli täyttä elämää, ja täällä tapahtui paljon asioita ja niin +merkillisiä asioita, ettei missään muualla. Vanhat kummituiset ja +haltiat, tontut, pirityiset, parat ja rullit asuivat täällä +metsäperillä omilla kotipihoillaan, maanvaari savusteli aarteitaan, ja +ihkiriekko räkätti metsänpimennossa ja matki kristittyä. Vanhat tuhvat +ja tummut, metsäperien monikymmenvuotiset vaeltajat olivat itse paljon +nähneet ja kuulleet ja heidän tarinansa olivat aina tosia. Siksi ukot +saattoivatkin sanoa: + +— Toet pittää puhua tosina ja valleet valeina! + +Eikä kukaan niitä yrittänytkään väittää valheiksi, sillä melkein +jokainen oli jotakin nähnyt ja kokenut. + +Olivat vanhat ukot kyllä kuulleet muutakin kuin kamalia kummituisia ja +metsänpeikkoja. Soinin äijä tiesi haastella tiltaltin ja yörastaan +laulutaidon merkillisistä perustuksista. Olivat linnut panneet vetoa, +kumpi aamulla osaa paremmin laulaa ja lähteneet kaupunkiin oppiin. +Yörastas oli mennyt ilotalon harjalle ja kuunnellut, kun talossa +soitettiin kaikella lailla, mutta tiltaltti oli istahtanut olutkaupan +katolle ja saanut kuunnella koko yön oluttynnyrin tippumista. Siitäpä +sitten tiltaltti rukka ei ollut oppinut enempää kuin ainaisen "tilt +talt, tilt talt'insa", mutta yörastas osasi tämän jälkeen laulaa vaikka +millä äänellä, niin että koko korpi helisi. + +Toisinaan tapahtui niin, että iltapuhteen istujat joutuivat +_arvauksille_, ja silloin taas koko tupa pienimpiä myöten oli matkassa. +Viisaat ja nokkelat siinä lennättivät kysymyksen toisen toistaan +merkillisemmän ja panivat taitamattoman _Hytelään_ että napsahti. Sillä +kukapa tavallinen metsäperäläinen hoksasi, että tarkoitettiin siivilää, +kun sanottiin: + + "Yhellä suulla syö, + sa'alla kurkulla nielee". + +Eikä sitäkään kuka tahansa älynnyt, että saapaskenkä + + "Päivät panee lisun lasun, + yöksi loukkoon menee". + +Ja kun tahdottiin sanoa taikinan sotkemista, niin mainittiin: + + "Luinen luti, puinen puti, + suonelliset sotkottimet". + +Uuniluudasta oli huomattu: + + "Ei tee tietä mennessään, + vaan tekee tien tullessaan". + +Takasta oli saatu hyvä arvaus: + + "Tummu istuu nurkassa, + punaisia helmiä helma täynnä". + +Kirkon lukkaria ja pappia arvautettiin niinkuin sopiikin: + + "Maatikki ammoo, Torstikki toivoo, + keskellä linnaa, parasta paikkaa". + +Arvaamatta nämä ja monet muut monelta jäivät, jäi sekin, minkä sai +reivinpuista sanoman: + + "Neljä reittä renkkelissä, + metelinkeihä keskellä". + +Eikä joka tollo hoksannut karvakengän olevan asiassa, kun +napsahdutettiin: + + "Yksi hiiri, kaksi häntää, + kenkä se on ja kenkä sen arvaa". + +Jos kymmenen arvausta jäi tietämättä, niin silloin taitamaton sai +kuulla: + + "Hyi, hyi, Hytelään, + Hytelän koirat haukkumaan: + Kuka sieltä tulee? + Vanha tummu-räppänä, + sammakko hevosena, + kapusta rekenä, + sikalisko siimana, + kärme ohjaksina". + +Retuisissa vaaterökäleissä arvausten arvaamaton sai lähteä Hytelään, +jossa hänet pilkaten otettiin vastaan ja kohdeltiin monilla rumilla +haukkumanimillä. + +Arvausten taitamattomat sentähden mielellään siirtyivät muihin +asioihin, vaikkapa laskettamaan lorua: + + "Pietari tattari höyryn, löyryn, + näin minun akkani ennen lauloi + saunaa lämmittäissään". + +Jo siinä taas muuan muisti ottaa asiaksi kielen notkeuden +koetukset. Sokakielinen silloin kyllä heti joutui alakynteen, eikä +sukkelasuiseltakaan helposti lähtenyt oikein, kun piti sanoa, vaikkapa: + + "Kiiran leilin prunti, + kirkon peripilari, + Kankhaanrannan pokkakränkky". + +Sekaisin meni monen puheneuvot, kun jouduttiin selvittelemään jonkun +ihkoviisaan heittämää vyyhteä: + + "Pyy istuu, pyy astuu + keskellä keskimmäistä + kesäpuun oksaa, + kaksi saksannaskalia käessä". + +Ja kohta taas takkaloimun kansa papatti täysin suin, niin että koko +tupa rokkapatana ropisi, kun oli asiana ajaa selvästi lävitse: + + "Appilan pappilan + apupapin papupata + kiehuu kuohuu + tuoreita kuoreita + merikalan rasvoja". + +Hyvä oli harjoitella kielen kerkeyttä, vaikkei siitä ollut apua, kun +ruvettiin puhumaan vierailla kielillä. Silloin jo ummikot olivat aivan +ymmällä, kun _tee-kielen_ taitoinen puhua teetitti: + + "Teemi teenä teekart teetaan". + +Metsäperäksi tämä oli vain: minä karttaan. Ei ymmärtänyt yksikielinen +_hernekieltäkään_, kun joku sitä puhuen sanoi: + + "Maaver iiver miiver syyver", + +mikä oli suomeksi sanoen: Maija istuu minun sylissäni. Samoin +_pääskysen kieli_ oli monelle outoa puhetta, vaikka toiset sitäkin +visertelivät. + + "Katvet pitvet Matvet sytvet", + +oli oikeata pääskysen kieltä, ja se merkitsi: Kaisa pitää Maijaa +sylissä. Mutta kun tyttäret rupesivat keskenään laskettelemaan outoa +_risakieltä_, silloin viisaimmatkin kielimiehet joutuivat ihmeisiin. +Tyttärien suusta lähti aivan rentonaan: + + "Rinna-asa riisa-lisa rii-esa rioli-husa rissista-jusa, + Hikka-vasa rissi-jusa riilee-lusa". + +Yliperäksi sanottuna tämä oli: Anna-Liisa ei huoli Jussista, vaikka +Jussi luulee. Yhtä vierasta ja vaikeaa oli _konttikielenkin_ +konkottaminen. Sitäkin hyvät kielitaiturit keveästi puhuivat. Metsien +suomella sanottiin: Maija lämmitti Matille tiiliuunia. Mutta kontiksi +käännettynä se oli: + + "Koija-mantti kommitti-läntti kotille-mantti + kooli-tintti koonia-untti". + +Pyhäillan tuvassa oli kuitenkin kaikkein hauskinta, kun nuorin joukoin +ruvettiin _konstisille_. Silloin koko tupa eli ja rymysi niinkuin vain +elämänhuolia tuntematon nuori väki voi rymytä, piti iloa niin että +useasti monet vanhatkin sotkeutuivat samaan rysyyn ja rytäkkään. Satoja +kertoja leikityt jouluaaton ja jussinpäivän kisat siinä taas uudestaan +ja yhä uudestaan otettiin, ja aina oli yhtä hauskaa. Oli jo oikein +mukavaa, kun pari henkeä talutteli _sokkoa_ keskelle lattiaa sanellen: + + "Sokkoa viijään sottaan, + venäläistä Viipuriin". + +Ja sokko, huivinaama, kysyi: + + "Mikä tässä?" + "Koanpata!" vastattiin. + "Mitä tässä keitetään?" + "Isännälle ja emännälle riisryynipuuroa". + "Mitäs minulle?" + "Kissan kuumaa ruikkua!" + "Mikäs lusikaksi?" + "Haukka-Aapan rupikäppi! + Pää tervatynnyriin! + — Ota kiinni, jos saat!" + +Alkoi ankara perävilkka ympäri tupaa, niin että paikat kolisivat, +pöytäkin rytkähteli, ja tuolit lennähtelivät sinne ja tänne. Sokko +haapsotti ympäri tupaa kädet levällään kuin lentoon yritellen, ja +näkevät menivät milloin samassa rysyssä nurkasta toiseen, milloin +sukeltelivat sokean käsien alatse pakoon. Kenen sokko sai kiinni, sen +hän vei penkille ja sanoi: + +"Patapää penkkiin, kissanmakkarat kaulaan!" + +Ensiksi kiinni joutunut päätyi sitten vuorostaan sokonvirkaan. Kun oli +kylliksi sokkosilla rymytty, saatiin muita kisoja: liinan myynnit, +äijäkäpäiset, päriset, kätkenkiviset ja mitä vain muistettiin. + +Mutta kesällä, kirkkaana Herran päivänä oli hyvä telmätä ulkona +tasaisella tanhualla, joen sillalla tai järvenrannan sileällä +nurmikolla, heinäpeltojen vierellä. Siinä heti aivan kuin omassa +luonnossaan oltiin _veheriäisellä keolla_ ja kohta kiertyi korea +nuorten rinki, ja käsikoukusta pyörähdytellen kuljettiin ympäri piiriä +kukin omaansa etsien ja laulaen: + + "Kun minä lähin keolle, + veheriäiselle paikalle, + siellä mä kultani havaihtin, + josta suuresti riemuihtin. + + Sikaniemen mäellä, + sillä lavialla keolla, + uuen portin takana + kuin oli Turun puolella. + Siellä löysi hän kultansa + ja iloihti sen kanssa". + +Monta kertaa niin talvella kisatuvassa kuin kesäisellä kentällä +innostuttiin koettelemaan voimaa ja notkeutta. Vaikka olikin kuusi +päivää raadettu tervahaudalla, niin silti vielä seitsemäntenä riitti +luontoa koviin yhteen ottoihin. Sillä kun ihminen oikein tottui kovaan +työhön ja kiristämään koko viikon, hän kyllä jaksoi samaa vielä +sunnuntainakin. Miehellä piti olla voimaa, niin ettei se loppunut +kesken, ja se miesten mies, joka oli kaikkia muita väkevämpi. Monella +tavalla osattiin miestä mittailla. Karhun tarakka, leiviskän nosto, +niskanuoran veto, miehen nosto, hirren nosto, juurikan heitto ja monet +muut otettiin monikertaan, ja sitten taas kesäisellä tantereella +heitettiin painia, niin että kenttä tömisi ja kantapäät kyntivät maata +kuin puskevien sonnien sorkat. Mutta kun tukkanuotan vedossa vanuttiin +kaksin kourin toistensa pitkiin harjaksiin ja niskavilloihin, niin +siinä vasta luontoa vaadittiin, että jaksoi pitää päänahkansa ja panna +toisen pyytämään. Jylhän Moukarikurkku itse joulukirkkoon mennessään +ajoi naapurin kautta saadakseen kiskoa aamutuimaan hyvän tukkanuotan. +Ovilattialla ukot rymysivät, ja Moukarikurkku päkitti: + +— Tunnustakkos, jälttä-jylhänen, tätinipoika, että min' oon parempi +kun sinä! + +Tavallista kesäpäivän pyhätyötä oli _kärryjen viskaaminen_ akselista +pään ylitse. Siihen kyllä, jos kärryt olivat isot, ei joka mies +kyennyt. Suutari-Vihtori yritti kerran ja väänsi itsensä pilalle, mutta +monet raavaat ukot heittelivät kärryjä vain kerta toisensa perästä. +Ehjää miestä vaati _väkikivenkin_ nosto, joka myös oli jokapyhäistä +askartelua. Monen talon kartanolla oli komea väkikivi, jota sadat +kourat olivat kuluttaneet ja yhä kuluttivat. Monesti vielä naisetkin +olivat kivennostossa miesten kanssa kilpasilla. Jylhän naiset olivat +oikein raikuja ihmisiä, puhumattakaan Rotmon tyttäristä. Mutta kun +Poras-äijä meni suurta väkikiveä kiskovan miesjoukon luo, otti hän ja +heitti kiven aidan ylitse ja sanoi: + +— Ei tuollaista kehtaa mies nostella! + +Vanha Poras-äijä olikin sellainen metsäläinen, että kanteli täysinäisiä +tervatynnyreitä kaksittain vain sormikoukullaan tapinreiästä kiinni +pitäen. Mutta Kaustisenkylän Mosalan isäntä oli aikoinaan vielä +mokomampi. Koko seutu tiesi häntä mainita, ja itse Kokkolan väkevä +sotaherra ratsasti häntä katsomaan, tapasi tanhualla ja sanoi: + +— Olen kuullut, että on täällä riskiä miehiä... jotta saisi koitella. + +— Vai on kuultu! Mosalainen vain sanoi. + +Kun iso sotaherra sitten halusi panna hevosensa hetkeksi heinämaahan, +Mosalainen näytti, että tuossa on aidan takana heinäpelto. Herra taas +kysyi, mistä sinne pääsee, kun ei näy veräjää. + +— No, kyllä sinne nyt yhen hevosen saa, vaikka mistä, Mosalainen +sanoi, kopaten hevosen syliinsä ja nostaen aidan ylitse pellolle. + +— Isäntäpä taitaa olla riski mies, sotaherra jo ihmetteli. Mutta +Mosalan äijä sanoi vain: + +— On niitä riskimpiäkin! Kivijärvelläkin Urpilainen... en ole sille +koskaan piisannut. + +Kivijärven Urpilainen oli oikeita vanhankansan raavaita miehiä. Hän söi +kuin aikamies ja sitten tehdä rymisti työtä kuin jätti. Möi ukko +Kokkolan porvarille härän ja edusti kaupantekiäisiksi vielä ruokaveron. +Mutta pelästyi porvari, kun syömistä kannettiin pöytään, ja +kivijärveläinen työnsi kaikki kurkkuunsa. Tuotiin lisää monet kerrat ja +sonninmyöjä ahtoi aina kaikki vatsaansa. Viimein kauppamies suuttui: + +— Nyt pappa söö herke yly! + +— Män'pähän härkä ylös eli alas, mutta syyvä minä tahon kaupan +jälkeen, Urpilainen vain arveli ja pyysi lisää. + +Lähti hyvin syönyt Urpilaisen ukko sitten kotiperukoitaan kohden, +vieden ostokset matkassaan. Tynnyrin suolasäkin hän löi +selkälaipioilleen, kuuden kannun padan painoi päähänsä hatuksi ja +keppinään keikutteli leiviskäistä rautakankea. Näin Kivijärven suuri +tura tallusteli yli kymmenpenikulmaisen erämaan syöden vain kerran +puolitaipaleessa, mihin oli eväänsä loput heittänyt menomatkalla. Ja +kolmella syönnillä ukko teki koko Kokkolan retkensä. + +Väkevä Urpilainen, Mosalan ukko ja Mehtä-Porasen äijä, Rotmon tyttäret +ja Jylhän naiset — siinä olivat vanhan metsäperän väki-ihmiset. Heitä +vielä yliperä parhainaan mainitsee ja muistelee. Sillä entinen erämaa +vaati voimaa ja kovaa luontoa. Erämaa itse niitä kasvatti, ja +pyhäisissä yhteen otoissaan miehet vielä luontoaan terästivät. Ellei +Urpilaisen ukkoja eikä Roti-Paavon tyttäriä ollutkaan joka kylässä, oli +aina kumminkin kylän parhaita. Ja minkä voimat puuttuivat, sen korvasi +kova luonto ja kiukkuinen yritys. + + + + +TIETÄJIÄ JA POHAKOITA + + +Avaroissa perämetsissä piili kaikkein pohjimmaisena ikivanha esi-isien +usko, ja koko erämaata hallitsi vuosisatainen henki. Kirkko kyllä +komotti mäellä ja pyhäkellot moukuivat, ja pappila paistoi +lähirannalla, mutta metsissä karjui nostettu kouko taikka rääkyi +ruumiiton ihkiriekko. Aurinko kyllä tanssi pääsiäisaamuna, ja +kristikansa riensi kilvaten kirkkoon, mutta öisin rullit lentää +tohistivat halki ilmojen, haltiat kolistelivat vanhoissa myllyissä, +ja vainajat lähtivät liikkeelle siunatusta kirkkomaastakin. +Kirkonkelloilla kutsuttiin ristirahvasta pyhään temppeliin, mutta taas, +kun metsä piilotti jonkun elukan peittoonsa, soitettiin samoilla +kelloilla, jotta suuri metsä vapauttaisi vankinsa. Hartaina istuivat +vanhat tummut temppelissä sanaa kuunnellen ja veisaten virttä taivaan +Herralle, mutta Erkin aamuna he laskivat karjansa kesälaitumelle yhtä +hartaina poltellen tulikytöstä navetan kynnyksen vieressä ja lukien +äideiltä oppimiaan vanhankansan väkisanoja. + +Tämä metsien takainen korpien ja nevojen maa oli aivan kuin pyhitetty +menneitten aikojen kotimaaksi. Samaa sääkirjaa täällä kyllä elettiin +rintamaiden kanssa, mutta sittenkin kaikki kuluttava aika oli täällä +armollisempi ja vaelsi hitaammin kuin alamaissa. Metsäperien kansa sai +asustella omassa rauhassaan, ja aivan oman mielensä mukaan käydä ulos +ja sisälle, niinkuin edesmenneet hyvät vaarit ja muoritkin olivat +tehneet, vaeltaen sekä painetun pitkän katkismuksen hengessä että +painamattomien, vielä pitempien esi-isien kirjojen hengessä. Sillä +kaukametsien kansalla oli omat aapeluksensa ja omat satalukuiset +kymmenet käskynsä, jotka perittyihin veriin painettuina seisoivat yhtä +lujina ja peloittavina kuin kivisiin tauluihin kirjoitetut +Siinainvuoren sanat. Hyvä oli täällä tummujen hoidella huonekuntaansa +ja tehdä satoja temppujaan, ja oikein oli, että tuhvatkin täyttivät, +minkä vanha laki vaati. + +Ja näin metsäperä tekikin. Tulta iskiessään kinnunen kilkutti piikiveä +tuliraudalla huudahtaen: + + "Hiiri vettä kantamaan, + kärpänen sammuttamaan: + kissanpojan pää palaa!" + +Saunaan mennessään vanha tummu muisti puhaltaa kipeää kohtaa ja sanoa: + + "Tiku pihalle, lämmin saunaan, + häkä rötkön perään!" + +Valkopäinen ikätura karkoitti käärmeet kartanosta vetäen rautaromua +perässään ja leppävastoilla hosuen ja hokien: + + "Kukis kuloo, kukis kuloo!" + +Heinämies sattuessaan sohaisemaan ampiaispesää, teki pienet +piikkimiehet tehottomiksi sanoen: + + "Tapiainen tarkka poika, + pistä piikkis ketoon, + kannukses kankaaseen!" + +Mutta isopäisen _voijesirkan_ heinämies koppasi koivista kiinni, asetti +sen nokan haavalle ja uhkaili: + + "Heinäsirkka, heinäsirkka, + jos et anna minulle voijetta, + niin minä kitkasen katkasen kaulas!" + +Pieni soinilainen pojankersakin saattoi sanella pahaiselle +sisiliskolle: + + "Sisulisko, silmänkisko, + joka oot niin raskas + kuin rauta puran pää. + Minä oon niin kevyt kuin lehti!" + +Mikäpä oli tarpeellisempaa kuin panna _pirunpallit pihtiin_, kun +jotakin tavaraa ei etsimälläkään löydetty. Ei tarvinnut muuta kuin +leikata kolme rukiinoljen solmukohtaa, panna ne halkaistuun tikkuun ja +pistää seinänrakoon, niin heti löytyi. Eikä tämä ollut mitään +noitumista enempää kuin sekään, että palokärjen nokalla kaivettiin +hammasta, jota mato jäyti, taikka puhallettiin ja sylkäistiin +kolmineuvoiseen tuppeen kolme kertaa, kun lapsessa oli _kohtaus_. +Rauhassa sai täällä huoneen kynnyksellä, jonka ylitse oli kuolleita +kuljetettu, kirveellä hakata _narua_ pois, samoin taas puukupissa +puohtaa _tulenlentoa_. Rauhassa Huuhkaisen entinen tura rakenteli ojiin +turpasportteja ja ryömi niiden lävitse terveyttään etsien, eikä äijä +suinkaan tuhmin tehnyt astellessaan uuteen asuntoonsa takaperin ja +piirrellen jälkiinsä viisloppiaisia. Samoin kaikilla muillakin oli +heidän taitonsa. Kalamiehet tarvitsivat omat tietonsa, niin myös +metsänkävijät, maanmyyrtäjällä oli hänen oppinsa, ja karjatummut +tiesivät, mikä oli heille tarpeellista. + +Mutta kaukainen erämaa tarvitsi vielä oikeita tietäjiä, jotka olivat +tehoisempia kuin tavalliset korpelaiset. Metsien vanha henki niitä +kyllä nosti ja kasvatti. Harmaat tietoturat olivat täällä omassa +ympäristössään ja pysyivät hyvin luonnossaan, sillä kaikkialla oli +suuri jylhä erämaa, ja koko erämaa uskoi sekä pelkäsi. + +Entisinä aikoina oli täällä monta ja monenlaista mahtajaa. Oli siellä +täällä pieniä _maapohakoita ja höpisijöitä_ ja pikku _parantajia_, +sellaisia kuin _Jängän Tiina_, joka suitsien päitsimien lävitse +pujotteli ja ruumiinlaudalla mittautti kohtauksen saaneita, sekä +Kaustisenkylän _Matti-tuhari_, joka teki kointoppeloita, ja Soinin +_Heinä-Matti_, joka viinasta katsoi taudin tapauksia, ynnä Kyyjärven +_Lintu-Matti_, joka piiskasi rukkia leppärisuilla, kun se heitteli +nyörejä päältään. Pikku höpisijöitä oli _Kalliokosken Liisa_, joka +saunankiukaan lävitse valetuilla vesillä paranteli käärmeen pistämisiä, +samoin Soinin _Värilehon_ akka, joka tyttöä korventeli padassa +järvenrannalla, rääpien haukankynsillä ja tutkien: + + "Onko sinuun ottanut + kivestä vaiko kannosta, + vaiko vanhasta vatturauniosta, + vaiko siitä puusta, + jossa korppi on korvettu, + ja musta lintu murhattu?" + +Lestin _Matti Tuikka_ ajoi pois painaisia tulikivellä, ruudilla ja +palavilla päreillä, _Lankarin Aapa_ nylki käärmeitä, nimitteli niitä +kangashaueiksi ja kuivaili kepissä seinän vieressä. _Sannan-Mikon +Antti_, keppi kädessä köpsöttelevä huutolaisukko, ajoi pois kohtauksia +kirveellä, pölkyllä ja palavalla saunavastalla, ja _Taipaleen äijä_ +Lestillä pesi _murhaa_, mikä oli tarttunut kuolleitten luista, vei +pesuveden kirkkomaahan ja sanoi: + + "Mistä on suku suupunut, + sinne suku suupukoon, + vanha kalma kaatukoon, + kirkon kirjavan kittaan, + satalauvan lappeeseen, + tervaristin tienohille, + tervahauvan hartioille". + +Mutta oli täällä suuria _pohakoitakin ja tietäjiä ynnä +kuohareita_, oli myös _noitia_, jotka saattoivat tehdä pahaa, sekä +_noitahenkisiä_ihmisiä, jotka kuvattelivat toista jos toistakin, +milloin nostaen koukoja, milloin käärmeitä, milloin taas yllyttäen +suuren syyttömän metsän kantamaan vihaa. + +Näihin kaikkiin tarvittiin taitoa, kovaa voimaa ja sellaista +luontoa, jota oli vain harvoilla. Eikä oikein väkeväksi noidaksi +kovin helposti päästy. Karstulan _Vorspakan_ tietäjän oli pitänyt +kolmen-kuninkaanverellä vetää piiri ympärilleen lattiaan ja siinä +Kaikkein Korkeimman nimeen pyytää itselleen noitavoimaa. Lujalle oli +entinen _Lakasen lukkari_ pantu, kun hänestä oli aiottu suurta noitaa. +Vimpelin pääpohakka oli miestä koulannut monella lailla ja sitten +viimein vienyt hänet juhannusyönä istumaan isolle kivelle keskelle +Kasarinkoskea, mihin itse pääpirun piti tulla kastamaan hänet +isoksi-noidaksi. Yksinään Lakanen oli hämäränä juhlayönä istua +kyhjöttänyt kuohuvan kosken kivellä ja odottanut. Oli noussut koskesta +kaikennäköistä hirveätä elukkaa ja kummituista, ja Lakasen oli +pelkäämättä pitänyt puhutella jokaista. Mutta oli viimein kuohuista +kohonnut iso käärme, vönkinyt rinnoille ja ruvennut yrittämään +miehen suuhun. Silloin oli Lakasen luonto loppunut, ja hän oli +kauhistuksissaan porhaltanut pakoon. Eikä ollut Lakanen päässyt +suurnoidaksi, mutta Perhon lukkariksi hän oli päässyt, ja sen verran +hän jo oli ennättänyt oppia, että oli pystynyt veren seisottamaan. + +Luonto loppui Karstulan _Pohjois-Eerultakin_, kun hänen olisi pitänyt +ruveta noidaksi. Ajoi Eeru Pohjanmaalle suurelta tietäjältä, +Hietapellon Pekalta, lehmäonnea hakemaan, ottaen evääkseen viisi kannua +viinaa. Eeru sai pilatun onnen korjatuksi, ja sitten ukot hyvillään +törsäsivät koko viikon viiden kannun ääressä, ja Pekka jo kysyi: + +— Etkö taho oppia loihtemaan? + +— Mukavaahan tuo olisi, Eeru sanoi, jos minäkin jotakin osaisin... +minäkin. + +Pitkän rupeaman Hietapellon Pekka siinä loitsi, ja Pohjois-tura +kuunteli korvat pystyssä, saaden kuulla niinkin kauheita sanoja, että +oikein sydänalaa karmi. Kun viiden kannun vilja oli loppunut ja Eerun +piti lähteä kotiin, Hieta-Pekka sanoi, että kyllä sinä vielä kaikki +muistat, kun kohta kotiin tultuasi karjaiset terveisiä häneltä. Mutta +pitää varoa kovin kovasti karjaisemasta, ettei vain laipio putoa alas. +Eeru ajoi kotiinsa ja heti tupaan päästyään pamahdutti: + +— Terveisiä Hietapellon Pekalta! + +Tupa vain jysähti, niin että piitta halkesi päästä päähän, ja multaa +räsähti lattialle. Siinä olivat Hieta-Pekan terveiset. Ja taisi siinä +olla itse jyrisevä noitakin matkassa, koska äijän luvut rupesivat heti +nousemaan Eerun mieleen. Koko yön Pohjois-turan täytyi muistella ja +loitsia sanoja toisensa perästä, ja kun ukko aamulla hankkiusi +tervametsään, luvut yhä kumpusivat esiin. Niinkuin isämeitää lukien +Eeru lasketteli koko matkan kaikenlaisia loitsuja ja manauksia. Ja +tervaksia ajaessaan ukon piti vain päivät päästään muistella kovia +sanoja: + + Kustas tulet, kuisman koisma? + Tuolta toisesta talosta + — — — — — + Seiso veri, tyysty veri, + tyystyi ennen Tyrsmänkoski + — — — — — + O, sinä perna perkeleestä, + sinä saatanan salakka + — — — — — + Jos sinä pistät yksin pistoin, + niin minä pistän kaksin pistoin + — — — — — + Ite noita nuolihinsa, + velho veihtirautoihinsa + — — — — — + +Aivan vaivaksi Hietapellon Pekan luvut lopulta jo olivat, sillä +Pohjois-tura ei ollut noidaksi kelvollinen, eikä hänellä ollut noidan +pelotonta, karkeaa luontoa. Paljoa mieluummin kuin karmivia lukuja, hän +olisi ajatellut vain tervahommiaan ja pitänyt lukua, montako tynnyriä +tervaa mahtaa haudasta valua. Mutta Eeru-paha ei saanut manauksia pois +päästään. Viimein ukko varusti katkismuksen matkaansa tervahaudalle ja +rupesi sitä lukemaan saadakseen synnillisiksi sanotut loitsut +unohtumaan. "Minä olen Herra, sinun Jumalas, ei sinun pidä pitämän +muita jumalia minun edesäni", tervaksien vetäjä aloitti, ja katkismus +karkoittikin taikaluvut pois. Mutta heti kun Eeru pisti kirjan +taskuunsa, nousi päähän: + + Jos sinä pistät yksin pistoin, + niin minä pistän kaksin pistoin + — — — — — + O, sinä perna perkeleestä + — — — — — + +Ja taas täytyi kiireesti tarttua jumalansanaan. Moneen kertaan +tervapuiden ajaja ennätti lukea katkismuksen lävitse, jopa oppia aivan +ulkoa koko kirjan, ennenkuin pääsi Hietapellon Pekan tavattomista +terveisistä. + +Muinainen _Jylhän Aapa_, Samulinpoika, rautaseppä, pyssyseppä ja +lentomestari, sai velhonopin itse lapinnoidalta. Siitä on jo +toistasataa vuotta, ja Aapa oli aivan nuori vielä, mutta oli jo +kumminkin saanut pappilassa salaa lukea mustaakirjaa ja siitä päässyt +hyvään alkuun. Sattui sitten tulemaan lapintietäjä Jylhälle, ja kun +Aapa kuuli, mikä mies oli, hän sai äijän jäämään taloon yöksi. Aitassa +maaten lapinnoita koko yön lateli Jylhän pojalle tietojaan ja +taitojaan, ja näin Aapa sai oppia täyden noituuden, niin että kykeni +melkein mihin tahansa, lukitussa kirkossakin yöllä avaimitta käymään. + +Lapinnoidat, jotka olivat kaikkein suurimpia pääpohakoita, kulkivat +entisaikaan ahkerasti etelässä. Niinkuin musta puupuntari ne päivällä +tuuliaispäässä lentää porhalsivat halki maiden, halki ilmojen ja taas +öisin vikelsivät puntaripäisinä _noijannuolina_, niin että tulinen +viiru vain perässä piipotti. Jos niille huusi: "Vetteen peräs! Vetteen +peräs!" niin putosivatpa alas, että mätkähti. Saattoivat väkevät +lapinnoidat lentää tohistaa myös lintuparvena. Pohjoissydänmaalle, +Ruuhilammen tervahaudalle tohahti kerran auringonlaskulla tavaton +metsoparvi täyttäen kaikki lähimännyt hautapirtin ympärillä. Miehet +katsoivat kummissaan, mutta Puiratin Samuli otti pyssyn, tähtäsi ja +sanoi: + +— Issointapa piän! + +Mutta metsot eivät välittäneet vähääkään, lentelivät vain puusta puuhun +ja katsoa tollottivat, vaikka Puiratin ukko paukutteli ääressä. +Silloin Samuli pyörähdytti pyssynkuulaa kolme kertaa peräpuolessaan +ja taas pamahdutti. Isoin keikahti, ja maahan rötkähti pieni +tuohikonttiselkäinen lapinäijä, joka kättään pidellen huutaa kipitti +pyssymiehelle: + +— Kuka sinua on opettanut suuruksella ampumaan? Ei minuun ole vielä +kertaakaan luoti pystynyt. + +Ja Lapin pieni äijänkähmyrä sai tuohikontteineen lähteä jalkaisin +kepsuttelemaan Suomenselän suuria nevoja. + +Merkillisestä _mustastakirjasta_ monet tietäjät ja pohakat ottivat +mahtinsa. Se oli kyllä kaikilla papeilla, mutta he eivät suinkaan +saaneet näyttää sitä seurakuntalaisilleen. Mutta muutamat suuret +pohakat olivat osanneet hankkia kirjan itselleen. Oli se ollut +_Hautakankaan Antilla_, joka asui Rotmossa, ja Antin isä, Vimpelin +ukko, oli saanut sen, kumma kyllä, itse Lappajärven rovastilta, joka +oli lähettänyt hänet kirja kainalossa asettamaan Poikkijoen navettaan +pesiytynyttä paholaista. Väkevä oli kirja ollut. Kun ukko aarteineen +oli ilmestynyt navettaan, oli sieltä heti musta koira lähtenyt +luikkimaan ja tulla luimistellut ukon edellä aina Sääskenkylään ja +kadonnut siellä vanhaan tuulimyllyyn. Kallista mahtikirjaa oli +Hauta-Antti sitten säilytellyt ja käyttänyt. Mutta vanhana äijänä oli +hän sen luvannut saunamäkeläiselle korvaukseksi viidestä ruiskapasta, +puhellen: + +— En pysty maksamaan, mutta on minulla mustakirja. Sinä kun olet +sellainen noitahenkinen, saat sen kun kuolen... Se on sängynoljissa +päänpohjissa tai riihen alla liuttukivien välissä... ota sieltä +sitten! En minä enää kauan elä. + +Kirja kyllä jäi saamatta. Antin kuoltua akka poltti sen noitapusseineen +sänkyolkien kanssa. + +Sanotaan salaisen kirjan olleen myös Jylhän Aapalla, ja saman kirjan +taas sukuperintönä joutuneen Kykyrin Aapalle Kälviällä. _Haukankin_ +vanhat pohakat olivat tutkineet peloittavaa taikakirjaa, jossa toinen +rivi oli ollut punainen ja toinen musta, ja manauksia sekä kovia +konsteja siinä oli opetettu. Jo aikoja sitten kuolleella _Kellokosken +Jussilla_ oli niinikään ollut kamala noitakirja, josta ukko oli oppinut +kovia velhokonsteja. Sillanpään Heikki-vainaja oli sen aikoinaan +Kello-Jussille tuonut kontissaan Pietarista, eikä mies ollut koskaan +pelännyt niin kovasti kuin silloin, kun piti kuljettaa muassaan +sellaista pirullista kirjaa. Kolkko kappale se oli ollutkin. +Kivikankaan Jussi-vaari oli kerran salaa saanut sitä katsella, ja +vaarin tukka oli oikein noussut pystyyn, kun kirja oli väliin kironnut +ihan kauneimman kautta ja sitten taas siunannut kaikkein kalleimmasti, +niin että aivan sydänalaa viilsi. Koivu-tuhvakin, Kellokosken vävy, oli +sitä joskus lueskellut ja oppinut siitä ainakin lujat verensanat: + + "Seiso veri, tyysty veri, + seisoi joki Joortanissa, + jossa Ristus ristittiin, + Kaikkivaltias kastettiin". + +Arkussa Kello-tura oli kirjaansa tarkoin tallettanut. Mutta kerran se +oli unohtunut pöydälle. Vasta niityllä ukko oli muistanut asian, ja +kiireesti hän oli lähtenyt juosta köpöttämään kotia kohden. Tupa oli +ollut jo väkeä täynnä, niin että äijällä oli ollut täysi työ ennenkuin +oli saanut kirjan taas arkkuun lukon taakse.[14] + +Äkäisiä, kovia äijiä ja tylyjä tummuja monet näistä metsäperän +noitakoulun käyneistä olivat. Entinen _Polvilammen muori_ oli niin +luonnokas, että suututtuaan Hauta-ahon ukkoon avopäin konttasi +katajikossa ja noitui, niin että karhu kaatoi koko Hauta-ahon karjan, +sonninkin sotki nevaan, ettei muuta kuin sarvet vain näkyivät. Vanha +_Roti-Paavo_ äkämystyi möttösläisiin, jotka syöttivät karjallaan hänen +pienen perkkiönsä, hyppi ja karjui: + +— Panen luusta ja lihasta aijan, niin ettei sinne enää mennäkään. + +Ja kun karja taas yritti Paavon heinämaahan, tuli karhu ja löi +ryteikköön kuusi lehmää. Kivijärven _Huttu-seppä_, pelättävä mies, jota +sanottiin _Huttu-kärmeeksi_, pistäisi nostetulle käärmeelle, joka +järvellä tuli uiden venettä kohden, tulitaulan suuhun ja sanoi: + +— Koskas meinaat päälle tulla, niin tuos' on! Ja mene sinne, mist' +olet tullutkin! + +Vähän ajan kuluttua alkoikin järven takaisesta talosta nousta musta +savu. Sanoi sama Huttu-seppä Istolan äijälle, joka kerskaili, että +hänellä onkin sellainen ruuna, ettei nostettukaan karhu selkään pääse: + +— Älä kouhi minua! Kouhi muita miehiä! + +Mutta kun Istolan äijä vain kouhi ja kerskui, Huttu-kärme jyrähdytti +kantapäänsä varpaalta lattiaan ja karjaisi: + +— Pääsee se ainakin puunlengolta! + +Aamulla kun mentiin hevosen hakuun, löydettiin Istolan ruuna karhun +repimänä. Kontio oli hypännyt ruunan selkään lengon puun rungolta, mikä +oli aivan lähellä kaatopaikkaa. + +Kova voima oli _Puiratin Samulinkin_ sanoilla. Tyrehtyi pahakin +verenvuoto, kun äijä vain sanoman saatuaan tukka pystyssä ärjäisi: +"Eipä se enää vuuakkaa!" Mutta kun Pohjoisen ukko juovuspäissään +pilkaten löi Puirattia suuta vasten, niin että veri turskahti, äijä +sieppasi vasemmasta jalastaan kengän, puhalsi siihen yhdeksän kertaa ja +karjaisi: + +— Yheksän kertaa tulkoon kostetuksi! + +Kun Pohjois-ukko juovuksissa meni kotiinsa, tuli siellä kova kärhäkkä +ja tappelu, jossa ukon selkään ja takasiin viillettiin yhdeksän suurta +verihaavaa. + +Äkäinen pohakka oli myös _Vasa-seppä_, Vasamäen vanha Taavetti, joka +suuttuessaan saattoi panna vaikka minkälaiset pahat. Noitui äijä +veljensä lehmän seisomaan kalliolla koko vuorokauden, niin ettei sitä +nähty, ennen kuin Jylhän tietomies päästi sen irti ja pani painajaisen +itseensä Taavettiin. Koville otti Vasa-sepän, mutta kun hän meni ja +kiroten iski pihaan rautakangen sekä pani lakkinsa sen päähän, niin sai +kyllä nukkumarauhan. Pahoin kävi Keskitalon rengin, joka varasti linnun +Taavetin satimesta: sai kirkonväen eikä päässyt siitä erilleen ilman +Taavetin apua. Mutta kun Vasa-seppä viritti loukkunsa Keskitalon +myllytammen viereen, ja saukko tarttui siihen, Keskitalon Soppo +kirvesti kolme koivuista kankea, väänsi loukun auki ja muljahdutti +elukan koskeen, otti sen sieltä, vei kotiinsa ja nylki. Vasa-Taavetti +kirosi ja kirosi, niin että koivuiset kanget myllyn luona alkoivat +hyppiä ja hyppelivät ylös ja alas kolme vuorokautta. Koko kylä kävi +sitä ihmettelemässä. Mutta Soppoon, joka oli noituen tehnyt tekosensa, +Taavetin manaus ei pystynyt. + +Tialan _Lampuodissa_ oli ennen ollut kamala noita. Ukon kuoltuakin +vielä vanhassa tallissa aina pimeän tullen ritisi ja ratisi. Kun talli +sitten purettiin, löytyi sen lattian alta kokonainen pärekorillinen +tuohiin käärittyjä ruumiinluita: sormia, kalvoskappaleita, käsivarsia. +Luukontti vietiin kiireesti pellolle ja heitettiin suureen nuotioon. +Kova pätkähdys vain kuului, kun kirkonväki siinä joutui tulen käsiin, +ja vanha noita sai kostonsa. Tialan noita oli ollut niin kauhea mies, +että oli omat lapsensakin menettänyt temppuihinsa sitä myöten, kun sai +niitä maailmaan. Mutta näinpä äijäparka sitten oli kuolemantuskissaan +nähnyt ympärillään kaikki perillisensä ja kauhtuen siunaillut: + +— Herra Iesus, minun lapsiani, kun niitä on paljon! + +Osasivat vanhat noidat ja pohakat tehdä toki muutakin kuin pahaa ja +ilkeyttä toisilleen ja muille ihmisille. Hautakankaan Antti paranteli +lankeevatautisiakin. Ruisahon Jussi tuli terveeksi kohta, kun ukko +laski verta hänen nilkastaan, höpisi siihen ja juotti sen jälleen +Jussille. Veren äijä seisautti sanoillaan, ja kun Juoksuahon pojan +jalka oli säikähdyksestä ajettunut aina polvea myöten, ukko teki hyvät +hauteet, pannen veteen yhdeksää kusiaispesää, kolmen puun kolme +kolmihaaraista oksaa sekä kolme ruumiinlaudasta vuoltua lastua. +Rupitautia äijä pesi koskenvaahdolla, ja rupeamisiin hän laittoi peseet +metsälähteen vedestä vuollen siihen kuparirahaa ja kiehauttaen sen +pajanahjossa kuumennetulla paloaatran kärkiraudalla. Moniin muihin +Hauta-Antti pystyi, ja sanotaan, että hän osasi lumota käärmeitäkin. +Männynlatvasta tehdyllä parikorttelisella putkella hän puhalteli, +pillitteli, ja käärmeet loikertelivat piiloistaan esiin ja rupesivat +tanssimaan. + +Möttösen _Mylly-Matti_ ei kyllä ruvennut käärmeille pilliä +soittelemaan. Nähdessään vanhan madon Matti manasi: + + "Sinä synnin synnyttäjä, + matele maan rakkoon!" + +Mutta otti Matti taas käärmeen kiinnikin, vaikka se luokkaa heittäen +mennä koukkasi, puristi niskasta, nylki ja pani talin talteensa. +Käärmeentaliviinalla ukko voiteli ajettumia. Koinvoidetta Matti teki +yhdeksästä aineesta, ja kohtaukseen hän valutti veden yhdeksän oven +vetimen lävitse, eikä koko maailmassa osattu tehdä parempaa +kohtausvettä. Veri seisahtui heti kuin seinä, kun äijä vain ärjäisi. +Mutta sattui kerran tulemaan taloon, juuri kun ukko oli veren sulkenut, +joku akka-paha alkaen siunailla: "Onko täällä Jumala käynyt? Onko +täällä Jumala käynyt?" Sitä ei olisi saanut sanoa, sillä veri alkoi +taas paikalla puhaltua. Äijä suuttui ja sulki haavan uudestaan. +Mylly-Matti olikin oikea korpinoita jo ulkonäöltäänkin: suuri +kumarahartiainen ukko, jolla oli mustat kulmapehkot ja nenä kuin +oolannin pukinsarvi. Kädet haarallaan äijä aina seisoi, ja löylyä hän +otti saunassa niin että kiuas paukkui, ja toiset kylpymiehet kopisten +hyppivät lavalta lattialle. + +Pohakkamiehiä olivat Lestin _Karhunpiilon_ karhumiehet. Ruumiin +pääkalloilla ja metsänvoimalla he ajoivat pois kipuja, särkytautejakin. +Kova noita oli Lestin _Tiais-kuohari_, joka otti varkaan kiinni siten, +että pani hevosen sääriluuhun kirkkomaan multaa ja heitti sen virtaan. +Siitä _kirkonpainainen ja veenpainainen_ nousivat vastakkain ja kävivät +varkaan kimppuun, ottaen niin lujille, että varastettu tavara täytyi +viedä pois. Kinnulan _Isä-Pokko_ oli niin tyly noita, että saattoi ajaa +pois _ves'perkeleen_. Kuumassa saunassa Pokko makautti sairasta kylän +ruumislaudalla sekä kylvetti häntä taikavesillään, pyyhki siipioravan +nahalla ja karhunhampaalla, joka oli ollut kolmen kuolleen suussa. +Soinin noita, _Höykkälän ukko_, paranteli kaatuvatautisia sammakon +jalasta ja kukon pääkammasta otetulla verellä käyttäen apuna vielä +pajanahjosta ja metsästä otettuja aineita, aina yhdeksää lajia. + +Noita oli _Kalmo-Sakrikin_, ruma mies, joka asusteli metsässä +Karstulan ja Perhon rajamailla. Iso kontti selässä äijä usein +kuljeskeli metsäperäläisiä parantelemassa, ja kaikki tiesivät, että +"Kalmo-Sakrilla oli yheksän keinoa, kiepoo kymmenes". Kontissa oli +kyllä keinoja enemmänkin, pulloja nelisenkymmentä ja niissä +kaikenlaisia aineita vihteröljystä ja hokmannista alkaen. Koskenvesistä +ja maanruohoista Sakri vielä valmisteli lisää, ja kun oikein kova +paikka tuli, hän käytti välikappaleinaan ruumiinjäseniä ja +kuolleenluita. Niistä noita sai kovat aineet, vaikka mihin asiaan. +Möttösten lehmiä varten, jotka Säynälampea kiertäen aina saapuivat +Sakrin mökin tauksille, ei toki näin väkeviä välikappaleita tarvittu. +Äijä karkoitti lehmät siten, että heitti lakkinsa kentälle ylösalaisin, +hyppi sen ylitse edestakaisin ja kiroili: + +— Sinull' ei piä oleman karvan kantajaa! + +Siitä Möttösen lehmät tulivat niin hulluiksi, että vielä +navetassakin reuhasivat ja olivat hirttää itsensä. Täytyi etsiä apua +_Mikkeli-Antilta_, joka asettikin elukat. Anttikaan ei ollut vain +pelkkä jokapäiväisen leivän nakertaja. Hän oli Maakunnan karkeita +äijiä, Kauhavan Lummukasta lähtenyt metsäkontio, joka Maijoineen ja +kastamattomine kakaroineen eleli kuin pakana Säynälammen tauksilla +Kontinlevon tervapirtissä ja taas toisin vuoroin kierteli maata kuin +mustilainen kuohiten kaikenlaisia elukoita, jopa mennen lukittuun +kirkkoonkin, niin että ovet räsähtivät. + +Mutta Kivijärven vanha _Murri_ oli niin väkevä noita, että ajoi Herran +temppeliin hevosella. Äijä mennä köpötteli jalkaisin joulukirkkoon ja +pääsi matkalla toisen ukon ajomieheksi, kun tämä valitteli, että käsiä +paleltaa. + +— Vaikka alasti istuisin, ei minua palella! Murri sanoi hypäten +ohjaksiin. Ja ukko riisuutui ilkoisen alastomaksi, kääri vaatteensa +myttyyn reensepiin, istui ja ajeli niin että kaikki kansa kauhistui. + +— Kyllä vaatteet lämmittää, oli ne päällä tai reessä, Murri vain +puheli ja kysyi sitten kirkkoa lähestyttäessä: + +— Päästänkö mä vielä kirkon läpi? + +— Päästä vaikka kirkon alate eli ylite, hevosen omistaja murahti. + +Murri laski täyttä hyppyä kirkonovea kohden. Kun hevosen jalat +sattuivat kirkonportaisiin, niin ovet remahtivat auki, ja koni laukkasi +kirkkoon niin että kopina vain kuului ja lensi samaa kapsetta läpi +temppelin toiselle ovelle. Ja ovet taas remahtivat auki, mutta heti kun +reenjalasten kantapäät kapsahtivat kynnykseltä alas, ne pamahtivat +paikoilleen. + +Avojaloin saattoi vanha noita astella vasta hiottua viikatteen terää, +eikä häntä tulikaan voinut vahingoittaa. Oravan talossa iltaa +istuttaessa nuoret pilkkailivat Murria. Äijä suuttui, löi puuta ison +takan täyteen, riisui sitten vaatteensa, työnsi lautapalasen tuleen ja +kömpi sille istumaan huutaen palavasta pätsistä: + +— Lisäkkää ja öysäkkää tulta! + +Kauhistunut talonisäntä tempaisi Murrin tulesta ja poltti pahoin +kätensä, mutta Murrilta ei kärventynyt karvaakaan. + +Kykeni _Kyyrän Jussikin_, joka asui Saarijärven kulmilla, kulkemaan +kirkon lukituista ovista, ja uskalsi ukko mustana yönä mennä +kirkonmaalle kuolleita puhuttelemaan. Pimeässä kähmien Kyyrä kaivoi +arkun esiin, väänsi kannen auki ja kahmaisi homeisen vainajan syliinsä +pannen sen kalloon leppäisen vitsapannan, jota oli ensin sovitellut +omaan päähänsä. Sitten noita kolmella leppäisellä vaajalla alkoi +kiilata leppäistä vitsapantaa tiukemmalle ja tiukemmalle, niin että +irvistelevän, tyhjillä silmäkuopillaan tollottavan vainajan viimein +täytyi ruveta haastelemaan niitä asioita, joita Kyyrä tahtoi häneltä +kysellä. Kaamealla äänellä kuollut puhua honotti, ja home vain +pölähteli leuoilta, mutta se ei noitaa peloittanut. + +Vanha _Kukko-Jussi_, Kukkopuron metsätalon äijä oli niin äkäinen, että +kun hän äyskäisi käärmeelle, joka onnettomuudekseen sattui matelemaan +tervahaudalle, niin matopahasen piti suoraa päätä vönkiä haudan +tuliseen kitaan. Nostetun kirkonväen ukko pani takaisin niin kovalla +voimalla, että sen lähettäjä joutui menoteilleen, ja painaisen täytyi +mustana kissana laukata pakoon, kun äijä ahdisteli sitä kolmen +tervakannon lastulla ja kolmen kaivon vedellä. Koihin Kukko-tura +tarvitsi yhdeksät aineet: sipulia, ruisjauhoja, raudanruostetta, hopeaa +ja kuparirahaa, lukinverkkoa, piipunihveä, kermaa ja tervaa. +Väkiaineistaan tura keitti mustan mämmin ja tehosti sen vielä kovalla +luvulla: + + "Kustas tulet, kuisman koisma? + Tuolta tulen toisesta talosta pellon takaa, + luun syön, lihan märätän, + veren matoina tiputan. + Yheksän yötä unetonta, + kannu märkää välissä". + +Veren ukko sulki sanoillaan, tulenvihoja paranteli lampaan mahapaidalla +ja lampaan luiden ytimellä ynnä siankärsällä, ja yhdeksänlaisia +kohtauksia hän korjaili yhdeksillä eri keinoilla. + +Mutta Pöyry-Jussi, mainittava _Kuohari-Pöyry_ Halsualta, oli suuri ja +salaperäinen noita, joka ei taitojaan ilmoittanut ainoallekaan +kuolevaiselle, kehahteli vain: + +— Pöyry ei ole mikään noita eikä näkijä, mutta kun Pöyry pesee, niin +aina paranee. + +Pieni mies Pöyry oli, mutta paksu ja pahankurinen, silmäpuolella hän +vain katsoa tiiroitti, mutta näki silläkin tarpeekseen, ja nenäpielestä +oli tappelussa puukolla silpaistu kappale pois. Suuri säkki selässä +paksu kuohari kulkea rähjäsi seitsemät seurakunnat, Vimpelit, Perhot ja +Vetelit, Halsuat, Lestit, Kivijärvet ja Karstulat, ja kaikkialla koirat +koko joukoin kiukkuisina ärhentelivät hänen kintereillään. Mutta +terävin veitsin Pöyry piti kaikki koirat ja koiraat kurissa ja kulki +pitkää virkatietään. Ukon säkki oli täynnä välikappaleita, yökönverta, +käärmeennahkoja ynnä käärmeenrasvaa, kähisipä vielä elävä käärmekin +tuohirasiassa. Käärmeellä Pöyry nokitti madonsuoloja, joilla paranteli +tuuleista, ja kun hän yökönverellä pyyhki silmät, rupesi näkemään +näkymättömiä. Äijän säkkiä ei ollut hyvä kosketella, eikä hän sitä +koskaan, ei yöksikään heittänyt luotaan. Pelkäsivät monet äkäistä +ukkoa, ja syytä oli pelätäkin. Suuttui Pöyry sisareensakin, kun tämä ei +antanut hänelle yösijaa, niin että äyskähti: "Härkä pönttöön!" Eikä +ennättänyt kulua kuin kolme päivää, kun härkä nyrjähdytti lapansa niin +pahasti, että täytyi tappaa. Metsänväkikin pelkäsi rumaa kuoharia. Kun +Laajasten hevonen oli joutunut hukkaan, ei Pöyryn tarvinnut tehdä muuta +kuin kävellä kolme kertaa vanhan tervahaudan ympäritse, niin jo tuli +vaimoinen henki vastaan, että vaatteet kahisivat. + +— Onko näkynyt Laajasten hevosta? Pöyry heti ärjäisi, ja vaimoisen +hengen täytyi sanoa, että se on ollut heidän hallussaan metsässä, mutta +tuolla se jo on kotiin menossa. + +Kuohari-Pöyryn päävirka oli kumminkin eläinten salvaminen, ja sitä +varten hän aina oli maata kiertämässä. Ja niin kova mahti äijässä oli, +että hän villit oriitkin sekä suuret sonnit leikkasi suorastaan vain +ilman köyttämättä puhumattakaan vähäisistä pässeistä. Vapisten elukat +kyllä seisoivat ja väri niiden tuli, mutta eivät ne ääntäkään +päästäneet. Oriille äijä sanoi: + + "Oma kirppus puri, + saraheinä vihlaisi!" + +Ja tulisella rautakangella Pöyry korventeli suonia, sylkäisi vain, +vetäisi tulipunaisen raudan kouransa lävitse, niin että valkea suihki, +ja sitten äyskähti sivullisille: + +— Pois nurkan takaa! Ei tässä nurkkapilkkisillä olla! + +Kollikissan Pöyry puristi vain polviensa väliin ja lumosi sen, niin +ettei se edes sähissyt. Mutta koiran äijä pani säkkiin ja piti vielä +olla sillä pitäjäkin. Sillä koiraa Pöyry pelkäsi, niin että hän +asiantoimitettuaan kiireesti laukkasi pakoon huutaen apumiehelleen: + +— Älä pirkuletta päästä irti, ennenkuin olen päässyt tupaan! + + + + +NAISET KÄSITÖISSÄ + + +Erämaa kasvatti perillisensä ankaraksi työmaaorajaksi — ei ainoastaan +miestä, vaan myöskin naisen. Jos korpi miehestään monesti puristi +kaikki, mikä siitä suinkin lähti, niin yhtä kova isäntä se oli +naisellekin, heikommalle astialle. Nevamaiden tytär oli luotu miehen +ainaiseksi työkumppaniksi. Jok'ainoaan raadantaan, mihin mies pystyi, +naisenkin piti tarttua ja pystyä. Talviset tervanteot ja puidenajot +sekä kaupunkimatkat olivat metsien tyttärien tavallisia asioita. +Kesällä taas nainen nähtiin miehen rinnalla kaikkialla, uudispeltoakin +kuokkimassa, jopa vetelää nevaojaa kaivamassa. Ruokottomia rapaisia +liekoja he vääntelivät ylös yhtä hyvin kuin vahvat miehet, ja taas +tarttuivat lapioon taikka kirveeseen ja riehuivat niin että rapa +roiskui. Kyntäminen, sahran kurjessa asteleminen oli tavallista naisen +ammattia. Kaukaisille nevaniityille mentäessä naisetkin saivat kantaa +raskaita eväsriippejä. Siihen he olivat kyllä tottuneita, varsinkin +sydänmaiden pienet eläjät, jotka saivat kesäisin kantamalla kuljetella +ruokatavaransa kulkuteiden varsilta. + +Kaiken raatamisen lisäksi oli naisten huolena vielä karjanhoito. +Kaikkein ensimmäiseksi emäntä kopisti piiat ja muut naiset aamulla ylös +navettaan karjaa katsomaan. Ja kumminkin, kun miehet lähtivät töihin, +piti naisten jo olla matkassa, saaden monesti leipä ja suolakala +helmassaan juosta haapsottaa muiden jälkeen. + +Miehillä oli heidän ruokaleponsa ja muut joutohetkensä aina silloin +tällöin, mutta ahkera nainen ei saanut levähtää paljon milloinkaan. +Talvisella hautapirtillä oli hänellä sukankutimensa mukana, ja +kesällä töihin mentäessä naisen kädet aina näppärästi käyttelivät +sukkapuikkoja. Nevaniitylle asteltaessa keräkoukku keikkui ronkalla, +selässä poukkui piimäleili, ja mitä sukkelammin metsäpolkua paineltiin, +sitä sukkelammin myös piirrot liikkuivat. Jalat veivät naista +metsäniittyä kohden, ajatukset kulkivat omilla teillään, mutta sormet +vain vanhasta tottumuksesta askartelivat sukkapuikkojen kanssa. +Silloinkin kun miehet niityn rantakentällä väsyneinä kuorsasivat +ruokalepoja, naiset istuivat ja pistelivät silmiä sukankutimeensa. +Saattoivatpa ahkerimmat tuikata muutamia tikkauksia kutimeen sillä +aikaa, kun miehet seisahtuivat viikatetta tikkuamaan. Eloja riiheen +ahdettaessa oli lyhteiden antelijalla kudin, johon elokuormaa +odottaessaan ennätti aina jonkun silmän pistältää. Mutta Vetelin +naisilla sanottiin olevan hurstipaidan neule matkassa kirkkotielläkin, +ja sitä sydänmaalainen jo piti liiallisena ja sanoi: + + "Neuloo kun Vetelin akka paitaa kirkkotiellä!" + +Sukan ja vanttuun kutominen, _tikkaaminen_, oli käsitaitoja, joita +yliperän nainen oli jo pienestä pitäen saanut opetella ja kaikkein +enimmin koko elämänsä aikana tehdä. Jo viisivuotiaalle tyttärelleen emo +saattoi pistää _piirrot_ käteen ja panna pienet sormet pistelemään +sukkarihmaa. Ja siitä alkoi elinkautinen sormien ja piirtojen +kanssakäyminen, tuottaen sukkaa ja vantutta. Kaikkein ahkerin +_tikkausaika_ oli kumminkin syksyllä, mikkeliltä, kun ulkotöistä oli +päästy. Silloin koko talon naisväki kulki kutimet käsissä, lankaa kului +kerä toisensa perästä ja orret täyttyivät talven varaksi villaisilla +käsineillä ja jalkineilla, sekä uusilla että uudistetuilla. Sen jälkeen +piirrot joutuivat taas vähäksi aikaa _merenruohoista tai pilleistä_ +tehtyihin _piirtotönttöröihin_. + +Pitkä talvi oli naisten paras työaika. Silloin kun miehet rähjäsivät +lumisissa metsissä, naiset ahersivat kotoisissa puuhissa, jotka kyllä +eivät suinkaan aina olleet kaikkein helpoimpia. Joutuipa syksyllä heti, +kun tikkausten aika oli mennyt ohitse, ankara _pellavan ja hampun +siivoaminen_, ja tämä kyllä oli kaikkein kovinta, mitä kotoinen +naiskansa sai kokea. Jo kolmelta, neljältä aamulla, joskus kahdeltakin, +naiset kiiruhtivat saunaan _loukuttamaan_. Se oli tavatonta työtä. +Kovia hampunluita ja pellavia sai päiväkaudet raskaalla loukulla hakata +rikki, niin että ihan käsiselät turposivat ja kalvoset kävivät +helliksi. Saunassa oli kuuma, ja hampuista karisevaa pölyä ja +savunnokea oli huonepöksä niin täynnä, että alussa heikot henget aivan +tulivat kipeiksi ja antoivat ylön. Mutta loukunkantta vain piti hakata, +että luut rutisivat, ja isoissa saunoissa oli neljäkin loukkua yhtaikaa +käynnissä. Moniksi päiviksi riitti loukuttamista, sillä viisi-, +kuusisataa hamppu- ja pellavakerppua saattoi olla hyvässä talossa, +parhaissa tuhatkunta. Kun loukuttaminen loppui, alkoi _lihtaaminen_, ja +sitten piti vielä _vitimellä_ pieksää päistäreitä pois, sitten +_häklätä_ ja lopuksi _harjata_ niin puhtaiksi, ettei alla olevaan +vesiastiaan laskeutunut tomuhiukkastakaan. Häkläten ja harjaten saadut +_tappurat_ pantiin talteen, ja pellavat kierrettiin _sormauksiin_, +joita aina kaksikymmentä sidottiin samaan _lettiin_. + +Kun saunasta saadut hamput ja pellavat otettiin esille, oli taas työmaa +koko talon naiskansalla. Aamusta iltaan rukit hyrräsivät tuvassa. +Karjaa vain välillä käytiin ruokkimassa, ja taas heti istuttiin rukin +ääreen. Isossa Korpeisessa pörräsi yhtaikaa seitsemän rukkia ison takan +ympärillä, pörräsi myöhäiseen iltaan asti. Pökköä vain paiskattiin +tuleen, niin että koko tupa loimotti ja surisi talvista iltaa, ja +tavaton hiilos punoitti takanperässä, kun väki viimein lähti levolle. +Piikakentta vain sai jäädä hoitelemaan peltejä kiinni ja kampailemaan +tukkaansa pysyäkseen hereillä. + +Kova kilpa oli kehrääjillä, jokainen yritti, kuka vain saisi enimmin +valmista, aloittelevat tyttäretkin koettivat vääntää tappurakuontalosta +lankaa, minkä pienet hyppyset kestivät ja vanha rukki veti päälleen. +Mutta tottuneet aikuiset ja tummut kehräsivät täyttä pellavaa ja +hamppua että surisi, ja suu vain tahtoi alituisesta näppien +kastamisesta aivan kuivua. Oikein hyvät kehrääjät ujuttelivat +valituista parhaista pellavista hienoa _rihmaa_, jota tarvittiin +vaatteiden ompelemiseen sekä _suutarinlangaksi_. + +Koko syystalven, aina jouluun asti rukit saivat hyrrätä pellavan ja +hampun kimpussa. Sitten jo niistä päästiin, mutta joululta alkoi yhtä +ahkera villojen kehrääminen. Ja taas sydänkuilla oli talossa täysi työ +ja surina, kun villoja laitettiin langoiksi. Toiset naiset karttasivat +ja toiset kehräsivät, ja vuoro vuoroon siinä joutuivat käsiteltäviksi +lampaiden _jouluvalat ja matinvillat, kesävillat ja loimivillat, vielä +karitsain lieminkivillatkin_. Karttaajanaiset istuivat takan vieressä, +villat olivat takalla lämpöisessä, kartat raaputtivat ahkerasti +toisiaan, tehden aina silloin tällöin pikku kieppauksen toisin +puolinkin, ja keveitä _lepeitä_ pyörähteli sukkelasti lattialle +_levekoppaan_. Kehrääjät taas hyrryttivät rukkejaan oikein kilvan. +Näppärimmät naiset päästivät päivässä kymmeniä _pasmoja_. Möttösen +tummun rukki kieppui, niin että hurina kävi, kieppui illalla vielä +senkin jälkeen, kun muut jo olivat menneet nukkumaan. Tummun +päivämääränä olikin 30 pasmaa saranloimia. Jylhän Liisa hyrräsi 35 +pasmaa, ja ennätti vielä hoitaa lehmät, mutta muori liikkuikin aina +juoksujalkaa yli pihan mennessään. + +Monesti emännät, kun villat tuottivat kovan kiireen, kutsuivat naapurin +naisia _karttuu- ja kehruutalkooksiin_ yhteisin voimin auttamaan. Hyvät +kyläläiset kyllä mielihyvin tulla hynttyyttivät, kuka kartat +kainalossa, kuka rukki olkapäällä, ja kohta tupa, naiskansalla ja +rukeilla ahdettu, surisi ja porisi. Rukit hyrräsivät ympäri lattiaa, ja +karttaavat naiset täyttivät takan ympärystän. Ei hyväsuisillakaan +akoilla ollut aikaa tarttua takan _juorurenkaisiin_ puhelunpitoa +varten, mutta silti kyllä otettiin, minkä vain työltä ennätettiin, +koko seutukunnan asiat suureen puhemyllyyn. Hupaisesti vieri tunti +toisensa perästä, kun tuvantäyteinen vaimoinen väki sai siinä aivan +omin päinsä aherrella. Ja emäntä aina silloin tällöin muisti +apulaisvieraitaan kahvilla, jopa iltapuolella lihaperunoilla. Hyvillä +mielin rukkiselkäinen, karttoja kantava naiskansa lähti illalla +astelemaan kotiinsa, kokoontuakseen taas jonakin toisena päivänä +toiseen taloon. + +Villain kehräämistä kesti helmikuun loppupuolelle, ja sitten saatiin +rukit siirtää syrjään. Alkoi kova pellava- ja hamppulankojen +_keittäminen_. Isoon pataan lyötiin tuhkaa ja lankavyyhtejä, keitettiin +päiväkausi. Sitten _viihet_ pestiin ja huuhdottiin sekä aseteltiin +vartaisiin ladon tai aitan seinälle päivän puolelle kuivamaan ja +valkenemaan. Viikkokausia viihet saivat kevättalven ilmassa paistattaa +päivää saaden vuoroonsa sadetta ja tuulta sekä taas pakkastakin. + +Oli työ emännillä myös lankojen _painamisessa_. Pitovaatteisiin +tarvittavia villa- ja pellavalankoja piti painaa milloin minkin +värisiksi ja omilla kotoisilla keinoilla naiset siitä suoriutuivat. +Purojen pohjasta nostettiin mustaa rapakkoa, keitettiin sitä +lepänkuorien ja kuusenkäpyjen kanssa ja saatiin kestävää _mustaa_ +väriä. Käytettiin myös sianmarjanvarpuja. Tällä samalla metsäpaineella +entiset ukot myös _rookasivat_ verkkoja. _Harmaata_ painettiin lepän, +pihlajan ja koivunkuorilla, _ruskeaa_ tehtiin kiventieroilla taikka +väkevillä nevakanervilla ja _keltaista_ koivunlehdillä sekä kovalla +lipeällä. _Sinistä_ väriä haudottiin sinipaineesta lammaskettaan +kuopatussa virtsapöntössä. _Veheriäistä_ eivät eukot osanneet painaa, +eivät liioin _punaista_, vaan täytyi nämä värjäykset toimittaa +Kokkolassa. + +Marianpäivältä alkoi _kankaiden kutominen_, jota riitti koko +kevättalveksi, kunnes kaiken kansan piti joutua kesän tuomiin +ulkotöihin. Saivat nyt _kelat_ kerta toisensa perästä piikakenttojen ja +muiden käsissä kieppuen vetää lankaa selkäänsä, ja sitten taas +kiehittää kankaan loimiksi _reivinpuille_. Keskilattialla +reivinpuut aina vähän päästä neljin nurkkapatsain heittivät +edestakaista piiritanssia, kun kankaantekijä lasketti loimilankaa +_kaipuusta_ kilipuuhun varoen, että rihmat juoksivat järjestyksessä +eivätkä ristiin työntyen laittaneet _housuja_. Jo reivatessa kutoja +määräsi kankaan pituuden _mittarihmalla_, samoin kuin väriyhtymät sekä +muut asiat. + +Isoissa taloissa helskyivät yhtaikaa kahdetkin kangaspuut, ja ahkerat +naiset kyökyttivät tasaista tahtiaan heitellen sukkulaista vuoroin +oikealla, vuoroin vasemmalla kädellään. _Polkuset_ keikahtelivat +ylös ja alas, _niijet_ hyppivät samaa tahtia, _lulut_ pyörähtelivät +sinne ja tänne, sukkulainen_ suikahteli edestakaisin, ja _luvat +kaiteineen_ paukahduttivat aina lopuksi painavan sanansa. Pyöreältä +_tukilta_ laskettiin loimilankoja ja valmis kangas kierrettiin +_kähräpuun_ ympärille. Kotilampaan villoista saatu harmaa täysi +_sarka_, jolla keväiset kutomiset aloitettiin, oli entisen erämaan +miehen talvinen vaate, ja sillä puettiin sekä vanha tura että nouseva +pojankelteri. Niin vahvaa piti saran olla, että se kesti kaksi talvea +kuluttaa, ja ainakin joka toinen vuosi emäntien piti purkaa +kangaspuistaan sitä niin pitkä panos, kymmeniä kyynäriä, että talon +miesväki saatiin uusiin harmaisiin. Sitten piti sarka vielä, isännän +puumerkillä kirjattuna, käyttää _tamppimyllyssä tampattavana_. Sieltä +se palasi paljon kutistuneena, mutta vahvana ja kauniin harmaana, jos +vain emännät olivat osanneet sekoitella villat tasaisesti. Nähtiin +kyllä ja naurettiin, kun taitamattomien naisten miesväki asteli pyhällä +kirkkomäelläkin, vaikka takinselkämys oli kirjava ja rantuinen. + +Kun sarka oli saatu pois puista, pantiin tilalle _kesäkangas_, josta +laitettiin miesväelle suvinen pyhäpuku. Joka vuosi kesäkangas +kudottiin, ja entiset emännät, ison lammaskatraan hoitajat, jaksoivat +senkin kutoa täydestä villasta. Harmaata niinkuin talvensarka oli +tavallisesti kesäkangaskin väriltään, mutta laitettiin myös mustaa sekä +tummansinistä. Kotona vain kesävaate tampattiin, kierrettiin tiukasti +pyöreälle _kaulille_ ja samalla pirskoitettiin kankaaseen lämmintä +vettä. Sitten isolla pöydällä kangaspölkkyä työnneltiin edestakaisin +_kaulilauvalla_, niin että pöytä jytisi. Kangas sai olla pölkyllä +siksi, kunnes raatari tuli taloon, ja se oli silloin kuin _rässättyä_. +Kelpasi mestarin siitä ommella miehelle vaikka lahvihousuja sekä +västejä, ja kelpasi ylimaalaisen silloin komeilla kesäisellä +kirkkomäellään. + +Mutta vielä komeampina naiset liikkuivat kirkkomatkoillaan, ja aivan +omatekoisessa koreudessaan. Kevättalven töinä piti myös heidän saada +kangasta kesäpukineikseen. Harmaata _nykköshametta_, viheriäisine, +punaisine ja mustine helmaraitoineen, naiset pitivät alusvaatteenaan +taikka hamppulangoista kudottua hametta, joka keltaiseksi painettuna +paistoi ja leimahteli kuin tuli kirkkomatkalla päällysverhon alta. +Mutta päällyshameet olivat vielä komeampia, kesällä pellavasta +kudottuja, talvella puolivillaisia. _Suorarantuisia_ hameet olivat, +harmaapohjaista tai punaruskeaa vaatetta ja siinä pitkittäin ylhäältä +alas punaisia, viheriäisiä, keltaisia ja mustia _pölkkyjä_. Mutta +oikein koreamieliset tarvitsivat vielä koreampaa. Korpeisen tyttäret +ottivat värimallin suoraan taivaalta, laittaen hamekankaansa +_vesikaaren rantuiseksi_. Seitsemällä sukkulaisella tyttäret suikkivat +loimiensuuta käyttäen sellaisia värejä, ettei taitamaton tietänyt +niiden nimeäkään. Sen vain hoksasi, että siinä oli punaista ja vähän +punertavaa, oli myös viheriäistä ja keltaista sekä sinistä ja +mustansinistä ynnä jotakin vaaleaa. Korpeisen tummulla oli nuorena +ollessaan tällainen korea pyhähame, joka kirkkomatkoilla välkkyi kuin +taivaankaari, ja samanlainen oli myös Korpeisen komealla Liisalla, +Kello-tummun tyttäretkin ylpistyivät ja yrittivät lainata taivaan +ylpeitä värejä, mutta eivät siinä oikein hyvin onnistuneet. Ainakin +Kello-muori, jonka mielestä vanhojen kolmessa, neljässä väripölkyssä +oli kylliksi koreutta, tyytymätönnä motkotti naapurin muorille: + +—... kun meijän tyttäret kutoi seihtemällä sukkulaisella... eikä +tullut paskaa parempaa! + +Pitkälti piti kutoa hamekangasta, sillä _viisi pieintä_ tarvittiin +hameen leveydeksi, jopa isot ja ylpeät panivat kuusikin. Mutta +karstuset olivat niin hengestä ylpeitä, että sonnustivat vielä hameensa +sisäkertaan pyöreäksi pöngittävät _rinuliinit_ ja tulivat ylpeyksissään +Perhon pieneen kirkkoon, joku istuen melkein Ahvenkosken akan syliin. +Mutta kun akka pujotteli kätensä hameen alle ja pimpautti rinuliinin +poikki, karstusen täytyi kiireesti tohistaa ulos. Ihonmukaiset mustat +_liivit_ sekä kiinteät, harmaat tai mustat _röijyt_ myös itse kudottiin +ja laitettiin, samoin kuin _helmarantuiset vyölinät_, mustat talviset +turkinpäälliset sekä moniraitaiset kesällä käytettävät _luurihuivit_ ja +muut huivit. + +Joutui jo hamppu- ja pellavakankaiden vuoro. Pantiin kangaspuihin +kaksivartinen karkea _piikkonen_, joka kudottiin tappuralangoilla. +Piikkosta talo tarvitsi paljon. Siitä tehtiin _sänkypiikkosia_, +patjankuoria, säkkejä sekä myös _hantuukeja_, vaikka entiset ihmiset, +jotka vain kerran pari viikossa pesaisivat näköpuolensa, käyttivät +silmipyyhkeinään vanhoja paitaresuja. Laittoivat naiset piikkosesta +vielä _paijanalusia eli kivijalkoja_, karkeita _karhuaitoja_. + +Vielä enemmän kuin piikkosta, tarvittiin _hurstia_, jonka vuoro joutui +piikkosen perästä. Se oli nelivartista vaatetta, tappurakuteista ja +paljoa hienompaa kuin piikkonen. _Sänkyhursteja_ ja patjankuoria siitä +laitettiin sekä pyyheliinoja, mutta kaikkein enimmin sitä tarvittiin +_paitoihin_. Hursti oli entisen metsäkansan tavallinen paitavaate. +Karkeampi hamppuhursti oli aina arkisella iholla, ja vain varakas +saattoi panna pyhäksi päälleen hienomman pellavahurstisen paidan, mutta +hänkin heitti sen syrjään ja vetäisi päälleen maanantaiaamuna +hamppupaidan. Tehtiin hurstista myös alushousuja. Kesällä koko +metsäperä liikkui kokonaan valkoisissa hursteissa. Niityllä miesjoukko +heilui valkoisena kuin pulmusparvi, monet menivät puhtaissa +pellavahursteissaan kirkkaana kesäpyhänä Herran temppeliinkin, ja +silloin kyllä kirkkomäki oli kaunis katsella. Naisten parvi liikkui +taivaankaaren monikirjaisena katraana, ja miehet kepsuttelivat joukossa +valkeina hallavina päämiehinä. Välkähtelivät taivaalta lainatut värit +ja lyyhähtelivät alaskäsin sekä ukkojen valkeat vavahtivat, kun kirkon +pääpaimen mustapukuisena asteli mäelle ja painui kirjavan laumansa +edellä temppeliin. + +Piti kevään korvissa vielä kutoa _nukeri_, sänkyolkien karkea peitto, +jonka loimiksi käytettiin hamppulankoja sekä kuteiksi valkoisia +riepusuikaleita. Kevään viimeisinä kutomatöinä olivat _hevosenloimet +ja rekivaatteet_, jotka hamppuloimiin kudottiin tappura- ja +karvalangoilla. Siihen päättyi naiskansan talvinen tupatyö. Miehet jo +kiirehtivätkin: + +"Kangaspuut kasaan, ja naiset mehtään!" + + + + +KAHTA YHTEEN + + +Hämärä aitta taikka luhdin piiloinen yläkomero tai tuvan kullan +päätypuoleen rakennettu ylikamari oli entisten erämaan tyttärien +kesäisenä asuinmajana. Päivä sai tirkistellä tyttökomeroon vain +syrjäsilmällä pienestä peräseinän ikkunaruudusta, vaikka olisi +mielellään katsonut koko näölläänkin. Ikkunan edessä oli kyllä vain +pieni vaatimaton pöytä, nurkassa sänky ja lattialla jokunen rahi tai +tuoli, mutta orsilla ja seinillä oli tyttärien paras rikkaus, aivan +katsomisen arvoinen. Orret notkuivat ja seinät loistivat koreata +vaatetavaraa, taivaankaaren raitaisista hameista, helmarantuisista +vyölinöistä ja monikirjaisista noukkaraanuista alkaen valkoisiin +karhuaitapaitoihin asti. Hameita, huiveja, paitoja oli kymmenluvuin, +vielä vanttuita ja sukkiakin sekä kirjavia nauhoja. + +Ja täällä omakätisesti aherretun rikkautensa suojissa metsäperän +tyttäret nukkuivat kesäiset yönsä punoittaen terveinä ja raikkaina +Jumalan ja kesäpäivän jäljiltä, samoin kuin aitan orret ja seinät +hohtivat heidän kättensä jäljiltä. Juhannuksen aikoina luhdin haltijat +tehostivat ja ilahduttivat kesämajaansa pistellen sinne tänne tuoksuvia +tuomen taikka pihlajan kukkia, ja lauantai-iltoina sekoittui tuomen ja +pihlajan tuoksuun vielä tyttärien savusaunasta tuoma ihana tuntu. +Värikäs hämyinen aitta oli kuin metsäperän pieni pyhättö. Tuomi tai +pihlaja tuoksahti vastaan, kun ovi avattiin, taivaan hehkuvat värit +välähtelivät, ja kirjavaruutuiset luurihuivit orsilla hengähtivät +keveästi. Saattoipa aittaan aivan helposti omaansa etsivä nuori +metsäperäläinen eksyä ja — unohtua. + +Entisten erämaan poikien ikivanha isiltä peritty tapa oli kulkea +pyhäöisin tyttöjen aittoja myöten, koputellen sekä oveen että pieneen +ikkunaruutuun. Hyvin tunsivat aitan hämärissä heräävät herkät tyttäret +tutun äänen. Kuului kohta hiljainen hipsutus, lattiapalkkien hillitty +narahtelu, ja kirahtaen ovi pian avautui raolleen. Kolahtelivat vain +sitten aitanportaat, ja luhdin pystyt rappuset natisivat sekä hämyisen +etukammion pitkät palkit longahtelivat, kun yliperän pojat liikkuivat +kosioretkillään. + +Luhtien hiljaisessa hämärässä pantiin alulle monet erämaalaisten +elämänikäiset liitot. Kirjoverhoisten aittojen ja lenseiden kesäöiden +kautta — talvella voitiin öitsiä tuvassakin — kulki kymmenien +metsäperäläisten polku papin eteen vihkisaatille. Aitan rauhassa oli +hyvä haastella ja rakennella yhteistä tulevaisuutta sekä haaveilla +tulevista päivistä. Rahkiainen vain seinässä nakutellen mittasi +nykyisyyttä, ja yörastas metsässä tarinoi toverilleen. Vasta kun päivä +rupesi nousemaan, kukko kiekaisi pitkän aamuluikauksensa. + +Tapasivat nuoret kyllä toisiaan milloin missäkin, samankyläläiset +miltei joka päivä työnteossa, tervametsässä, nevaniityillä, +kaupunkimatkoilla, talvisessa puunajossa. Naapurikylien kanssa taas +tultiin yhteen joululeikeissä ja jussinpäivän tansseissa, +irtanaisviikon remuissa sekä miltei jokapyhäisissä kisoissa. Siitä +sitten vanha isien polku veti pojat aittojen ovia koputtelemaan. + +Kulki nuorten asia toisinaan toisiakin teitä, ilman aittoja. Kyyjärven +Metsäpellon komean Marjaanan, joka Vetelissä palveli piikana, Jylhän +pitkä poika tapasi kirkkomatkalla maantien vieressä istumassa +karjanpaimenena ja sanoi: + +— Jo minä viimeinkin sinut näen, ja saan puhutella. + +Ja pitkä Jylhän poika rupesi heti kosiskelemaan komeaa paimentyttöä. +Mutta karjanpaimen sanoi vain: + +— Monta on pettäjää... Vasta syksyllä saat tulla. Mutta aittaani en +laske! + +Syksyllä Jylhän poika palattuaan Kokkolasta tervanviennistä pysähdytti +hevosensa talon kohdalle ja kutsui piian puheilleen. Yli kärryjen siinä +haasteltiin, ja kosiva jylhänen todisti: + +— Olen viisi vuotta ajatellut sitä, että sinut otan jos saan. + +Ja siinä syksyisellä tiellä, tervaiset kärryt välimiehenä, tehtiin +ikuiset liitot. Komea piikatyttö lupasi köyriltä lähteä Jylhän pojan +emännäksi. + + "Nuutti kumppaninsa löytää, + vakka kantensa valihtee", + +vanhat sanoivat, ja niin tapahtuikin. Jokainen etsi omaansa, minkä +metsäperä oli aivan häntä varten kasvattanut. Mutta metsäperän +elämänkulku kävi tavallisesti niin, että isot etsivät ja isoille +annettiin isoisia, kun taas pienet saivat tyytyä vähäisiin +vastavertoihinsa. Isoille Möttösille katsottiin aina pitäjän parhaita, +paksuille Pölkeille pantiin isoja Möttösiä ja muita hyviä, rikkaan +Mehtä-Porasen nevapoluille saateltiin Tiaista ja muuta rahanarvoista, +ja niin aina joka perukalla. Sitten taas Liimataisen Maijan mies etsi +ja ansaitsi Maijan, joka hyvin sopeutui sekä savuisen tervapirtin +tuhruiseksi emännäksi että mustilaisena ukkonsa kanssa maata +kiertämään. Ja tällä lailla laaja metsäperä seulottiin sekaisin ja +valikoitiin ristiin ja rastiin rikkaista köyhiin saakka. + +Mutta monen täytyi lähteä katselemaan kumppaniansa rajantakaisen +naapurin tyttötarhasta. Tialan Lampuodin entiset pojat. Aapa ja Jussi, +sekaantuivat Kokkolan tervamatkalla naimahommiin Vetelissä. Jussilla +oli siellä jo Maija katsottuna, mutta toisen Maijan, ennen +näkemättömän, hän kumminkin lopuksi sai matkaansa, ja Aapan rekeen +istutettiin pitkä ja kovaääninen Kampelin Eeva, joka tönötti kuin +korsteini reen perässä. Seurakunnasta toiseen vietiin tyttöjä. Möttösen +ja Tialan kylille noudettiin usein noposia ja karstusia, jopa paljon +kinnusiakin. Jollekulle oli katsottu elämänikäinen tupakumppani kaukaa +Maakunnan rajoilta, Lappajärveltä, toiselle taas Saarijärveltä, jopa +joku sai hakea omansa aina Savonmaasta asti. Savosta sanottiin lähtevän +tyttäriä miltei vielä helpommin kuin Nopolasta ja Kinnulasta. +Mitättömätkin miehet saivat Savosta hyvännäköisiä tyttöjä. Kun muuan +koukkupolvi toi Kauka-Savosta oikein komean emännän, koko kylä kohahti: + +— Kuinkahan komian sieltä oikea mies saisikaan? + +Sellaiset pojanvempulat, joilla ei ollut menestystä omilla +tyttötanhuvilla, tavallisesti näin joutuivat kaukamaita metsästelemään. +Jotkut miehet olivat niin halvassa arvossa, ettei heille edes aitanovi +avautunut. Mutta toiset taas osasivat korjata asiansa etsimällä apua +vanhalta tietäjältä. Äijä kun saatteli epäkelpoisen miehen salaiselle +alakivelle ja siinä alastonna seisotti sekä kylvetteli leppäisillä +vitsoilla, niin paranipa pojan luonto ja nousi häneen miehen terä. +Iisalmen Vannepää antoi verkapakan Kello-Jussille, mustankirjan +hoitajalle, ja kun Kello-tura teki temppunsa, Vannepää sai pian nuoren +ja komean Anna-Maijan emännäkseen. Jylhän entinen seppä taas pani +Vertalan tyttären hullaantumaan Jylhän poikaan, kun tämä toi hänelle +kolme varkain otettua tytön hiuskarvaa. Seppä pelehti niiden kanssa +pajassa ja lopuksi karjaisi pojalle: + +— Kyllä naimas! + +Samoin kuin rikkaat ja komeat pojat olivat kaikkien katsottuja samoin +myös hyvän talon kauniit tyttäret olivat hyvin haluttuja. Kova kopina +kuului aina pyhäöisin, kun pojat rummuttivat heidän aittansa ikkunaa. +Mutta oli joitakin tyttöjä, jotka pyhä pyhältä turhaan saivat odotella +edes pikku napsahdusta toivottomaan yöhön tuijottavaan ikkunaansa. Eipä +ollut kesäruohoa tallattu heidän seinävieriltään, eikä heille suotu +ilonsekaista pelkoa, että öinen kopina herättäisi äkäisen isäukon +taikka juoksuttaisi juoruakan papin luokse siunailemaan maailman +pahuutta. Mutta kun syrjään sysätty ikätytär seivästi kevätlammikosta +tervaskannon terävään tikkuun kutusammakkoparin ja vei saaliinsa kirkon +porrasten alle siksi, kunnes sammakoista oli vain luut jäljellä, kävi +sitten kääntämässä sammakkojen pääpuolet ulospäin ja antoi olla siellä +vielä kolme pyhää sekä sitten kuljetti raadot kolmen tien haaraan, niin +jo alkoi miestä virrata joka suunnalta, ja kohta kopina kuulua +hylätynkin aitan vieriltä. Hyvä oli myös etsiä apua Saunamäen +tietäjältä. Tämä lämmitti kylyn ukkosen särkemillä puilla, kylvetteli +hyljeksittyä tyttöä yhdeksän puun oksista sidotulla, hyvin urpuisella +vastalla ja loitsi: + + "Niin monta miestä tarjolla, + kuinka monta urpua vastassa, + joista on vara valita, + mikä parhaiten passaa". + +Kaukaisen metsämaan kansa, jo pienestä pitäen tottunut mitä ankarimpiin +töihin, nousi jo varhain aikaihmisten kirjoihin. Isän takeissa liikkuva +puolikasvuinen pojantolkki kävi työmaalla aikamiehestä, vaikkei +leuhottavaa vaatetta täyttänytkään. Mutta puuro ja mutti oli hyvää +jumalanviljaa, ja poika oli pian takin täyteinen, jopa kohta omissa +takeissaan ja aikamiehenä uskalsi astella kokeneitten mukana öisiä +aitan ikkunoita koputtelemaan. Heti rippikoulusta päästyään +yliperäläiset olivatkin aikaihmisiä ja alkoivat etsiä omaansa. Monet +löysivät valittunsa varsin pian, ja sitten aivan nuorina tekivät +liitot ja astelivat pappilaan. Ukskosken Anna-Liisa oli vain +viisitoista-vuotias ja seisoi penkillä ikkunasta kärpäsiä pyydystellen, +kun ison Korpeisen Jussi tuli, kosi ja kihlasi hänet morsiamekseen. +Moni tytär meni miehelle 16-vuotiaana, niinkuin Ison-Möttösen Maria ja +Hookonan tytär, ja vielä useampi 18-19:n ikäisenä. Tämä olikin +aivan tavallinen naimaikä. Mutta kun metsäperän tyttö pääsi yli +kahdenkymmenen, oli hän jo vanhapiika, eikä kolmikymmenisestä huolinut +enää kukaan. Kahdeksissatoista oli mieskin jo niin mies, että saattoi +yhden akan elättää ja lapsenkin. Nähtiin kyllä näin nuoria pareja, +vaikka saattoi joskus sattua niin surkeasti, että pienen esikoisen +ratketessa itkemään, pääsi itku äidiltäkin, jopa lopulta 18-vuotias +isäukko ja perheen päämies alkoi epätoivoissaan voivotella. +Parikymmen-vuotias oli jo parhaassa isämiehen iässä, mutta +kolmattakymmentä lähentelevä oli saamaton vanhapoika, jolle ei +tavallinen tyttö kehdannut aittansa ovea avata. + + "Kun talonpoika ostaa kihlasilkin, + niin nurkat maata laahaa". + +Metsäpellon Marjaana näin lauloi kolmille kosijoilleen, kun he +tyrkyttivät hänelle kihlojaan, lisäten vielä: "Mistä niin ison silkin +minulle saatte?" + +Parhaat pojat ajoivatkin _kihlamarkkinoille_ Kokkolaan ostaen sieltä +tytölleen silkkihuivin, sormuksen, kaksikin, komeat korvaheltut ja +vielä kenkunatkin, niin että jokainen näki, ettei tytär ollutkaan +köyhän morsian, kun oli koreaa sormissa ja korvissa. Mutta vähäväkiset +saivat tyytyä paljon halvempiin tavaroihin. Metsäpellon komea +Marjaana, vaikka hylkäsikin kolmet kosijat, sai päähänsä vain mustan +satiinihuivin ja nimettömäänsä hopeasormuksen ynnä kaksitoista markkaa +rahaa. Eikä Antti Möttönenkään, kun kihlasi Haapalan torpan näppärän +tyttären, jaksanut hänelle rahastaa enempää kuin kolmen markan huivin, +50 pennin hopeasormuksen ja 10 pennin kuparisormuksen. Korpeisen Liisa +taas ajoi joulun edellä Kinniän Antin kanssa Kokkolaan, kumpainenkin +kolmitynnyrisellä tervakuormalla, ja samalla matkalla Antti tervarahoja +tuhlaten kihlasi Liisan antaen hänelle mustan lastinkihuivin ja +punaisen kukkareunaisen musliinihuivin, 80 pennin korvarenkaat sekä +markan hintaisen hopeasormuksen. Mutta kaikkein pienimmät naivat +melkein kihloitta ja ottivat eukon sormuksitta. Mäki-Matti, kun meni +Liisansa kanssa vihille, lainasi Jylhän pojalta hopeasormuksen, jonka +tämä oli Marjaanaansa varten ostanut. Samalla sormuksella sitten +vihittiin myös ullavalainen Maununmäen Matti ja Jylhän tytär. + +Mutta kun komeat pojat komeine morsiamineen palasivat Kokkolasta, +useinkin monin parein, jopa juuri helluntaiaattona, koko kylä riensi +_morsianjoukkoja_ vastaan. Ja komeat pojat olivat mielestään miehiä, +vaikkei ikävuosia olisi ollut paria kymmentäkään. Vieressä istui ruskea +nevamaiden tytär, jonka korvissa killuivat pojan rahastamat raskaat +heltut, ja sormessa läikkyi korea rengas, ja päässä kahisi rahaa +maksava huivi. Ajoi poika niin että jyrisi ja puolakärryt poukkuivat, +mutta vastaan rientänyt kansa oli vetänyt tien poikki köysiä ja pitkiä +riukuja, niin että täytyi pysähtyä, varsinkin kun vielä tartuttiin +hevosen päähän ja otettiin sulhaselta suitset pois. Kummannäköistä +väkeä vastaanottajat olivat. Toisten turkit ja vaatteet olivat nurin, +toisilla oli virsut jaloissa ja tuohikontti ylösalaisin selässä, +muutamilla oli tuohinaama, muutamien naama noettu, ja muutamat +ylpeilivät olkivöissä. Jotkut kantoivat kuokkaa, jotkut kirnua, +kapustaa ja hierintä. Vanhat ikäturat köpöttelivät luutakynä keppinään, +akat olivat vetäneet verhoikseen vanhoja verkkoja, niin että kivet vain +helmoissa kalisivat, ja tytöt taas haapsottivat hajalla hapsin, +ympärillään valkeita lakanaresuja, jollakulla lapsenkehto kainalossa. +Huudettiin ja kiljuttiin kovasti, varsinkin räyrinkiläiset pitivät +kovaa meteliä. Sulhasen kotiin kummituiset veivät kihloilta tulijat, +kantoivat morsiamen tupaan, nostivat häntä ja huusivat, nostivat +huutaen sulhastakin. Mutta nuoren ylkämiehen piti tämä kaikki palkita +viinalla, ja viinaa piti olla paljon. Rupesipa vain juotava kesken +puuttumaan, kummituisten hyvä mieli helposti häilähti ilkimieleksi, ja +silloin ruvettiin puhumaan nuoresta parista piloja. Toisinaan tapahtui +pappilassa käynti samalla kertaa, kun kihlojen ostosta palattiin. Sitä +ennen kumminkin sulhasen piti käydä kysymässä morsiamen vanhemmilta +lupaa. Tavallisesti _puhemies_ yksinään pistäysi luvat kysymässä, ja +tyttö kutsuttiin sanomaan mielensä, ja sitten puhemies sulhasen ja +morsiamen kanssa ajaa karahdutti pappilaan _kuulutuskirjan ottoon_. +Siellä nuoret joutuivat kovalle kirjan koetukselle, ja morsian sai +antaa papille villasukat, mutta sitten heidän asiansa oli hyvässä +alussa ja papin tallessa. + +Mieluista oli vanhan temppelin kuulla, kun sielunpaimen julisti +metsäkuntansa nuoria avioliittoon aikovia, toisinaan useita pareja +samalla kertaa. Kohahti pieni temppeli, ja jokainen korvat herkkinä +kuunteli tuttuja nimiä, vaikka tavallisesti asia jo etukäteen +tiedettiin. Nuoret oli kohotettu _kirkonkattoon_ koko metsäperän +katsottaviksi. Siitäpä illalla pidettiin hyvät ilot, _naittaiset eli +iskiäiset_ sulhasen kotona. Siellä tanssittiin ja annettiin rahaa, +pelimannit kihnuttivat viulujaan, ja sulhasen puolesta tarjottiin +vieraille viinaa, sitä enemmän, mitä ahkerammin he tanssivat rahaa. + +Morsian jäi sulhasen kotiin _kelpausviikolle eli morsiankestiin_. Sai +silloin pojan valittu näyttää parhaansa, tehden talon töitä, tosin vain +ompelutyötä ja muuta pientä näperrystä, mutta siitäkin jo viisas emäntä +näki, minkälainen miniä oli tulossa. Mieluinen vieras morsian oli, ja +hyvin häntä kohdeltiin. Mehtä-Porasen tomera muori kyllä sanoi +pojalleen, joka toi Tiaisen tyttären taloon ja pyysi äidin häntä +hyvästi ruokkimaan: + +— Aina meiän pöyällä niin paljon ruokaa on kuin tiainen nokkii. + +Tuli toinen kuulutuspyhä, ja ylkämies vei morsiamensa kirkkoon +kuulemaan ja katsomaan. Olisi ollut liika koreaa hommaa, jopa +naurettavaa, jos nuoret olisivat kirkkomäellä kävelleet vierekkäin, ja +koko kumma olisi nähty, jos he olisivat menneet samaan penkkiin +istumaan. Kumpikin omalla puolellaan kirkonkäytävää nuoret totisina +tönöttivät, silloin tällöin vain salaa katsahtaen toiselle puolelle. +Mutta asiaa kuulemassa piti olla, että vasta naimisissa oltaessa hyvin +heräisi, kun lapsi yöllä rupeaa itkemään. + +Kolmantena pyhänä nuoret _puotettiin kirkon katosta_ alas, että +rojahti, ja asia oli jo melkein umpisolmussa. + +Mutta kuulutetulle morsiamelle alkoi ankara aika: tavaton _antimien_ +valmistus. Antimiin tarvittiin paljon tavaraa, niin ettei sitä +hyvässäkään talossa tahtonut riittää omasta takaa. Mutta kun tyttö +lähti _morsiankerjuulle_ kiertelemään talo talolta, ja koko metsäperä +otettiin avuksi, karttui kyllä yhtä ja toista. _Koreat kerjäläiset_, +morsian ja _kaasi eli sauva_, kulkivat jalkaisin ympäri kyliä, ja +koreita he olivatkin, varsinkin morsian. Punainen huivi oli päässä ja +tukka kahdella isolla letillä, niin että punaiset nauhapäät +riepsahtelivat rinnoilla, koreassa vyöliinassa oli punaiset ripsut, +ja käsivarrella heilahteli kaunis huivi. Kaasi kantoi säkkiä, +punaristi-rantuista tyynynliinaa, johon saadut tavarat sullottiin. +Edellä hän kepsutteli taloon ja heti ajoi asiansa: + +— Tämä on morsian, ja minä kerjään tälle morsian-antia. + +Ja joka talosta lähti jotakin: villoja, pellavia ja hamppuja sekä +kaikenlaista vaatetavaraa, rikkaat emännät saattoivat mitata hyvälle +sukulaistytölle kymmenin kyynärin sarkaa. Ja pussi tuli lopulta niin +täyteen, että kulkurit tuskin jaksoivat sitä kantaa. Jotkut koreat +kerjäläiset astelivat aina naapuripitäjänkin maille. Alajärven morsian +tuli sauvoineen joskus perhosilta veroa kantamaan, ja oli niin komea ja +leveä, että kyllä kehtasi liikkua. Sahin ylisängyssä kun morsian nukkui +ja hameenhelmat riippuivat laidalla, niin Perhon akat laskivat, että +hänellä oli ainakin kuusi hametta. + +Kova kiire metsäperän morsiamella oli antimien teossa. Yhtäpäätä hän +sai tikata ja ommella, kehrätä ja kutoa, ja monen silti piti vielä +käydä ulkotöissäkin. Niinpä toisinaan häät saattoivat lykkäytyä +kuukausimäärin. + +Kulki viimein _häihin käskymies_, joku sulhasen sukulainen, kierteli +pitkin pitäjää käyden joka talossa, missä vain sukua ja tuttua asui, +sanomassa: + +"Terveisiä niiltä ja niiltä, että tulla heijän häihinsä silloin ja +silloin". + +Sulhasen kotiin, missä häät tavallisesti pidettiin, kutsutut saapuivat +parhaissa vaatteissaan. Ylkämies komeili morsiamen kutomissa, ja +morsian taas oli kuin erämaahan tuotu ilmestys. Jumala kyllä oli luonut +metsäperän tyttären, kenen kauniimmaksi, kenen vähemmän kauniiksi, ja +nevamaiden poika oli hänet kihlonut, mutta Nopolan Koskipään Liisa +taikka joku muu taitava vaimo oli metsäperän varsinainen morsiamen +tekijä. Viidellä markalla, kymmenellä, eukko rakensi tavallisesta +nevanniittäjästä ja kytöajan kaivajastakin niin mieluisen nähtävän, +että sitä ihaili koko häähuone, pienet tyttökentat ja pojankersat +kuvittelivat jo enkeleitä. Sulhasen ansiosta ei tarvinnut morsiamella +olla muuta kuin mustat kenkunat ja musta hame, eikä aina sitäkään. +Eukolla oli tarvitsevalle hamekin, ja hartioille hän löyhäytti +valkoisen _luurin_. Päähän hän sonnusti komean _ruunun_, joka välkkyi +kullalta ja hopealta ja paistoi punaiselta, siniseltä ja viheriäiseltä +sekä kilisi ja kalisi ja ritisi, kun monet hetulat siinä liikahtelivat. +Korkea ruunu kohotti morsiamen muita ylemmäksi, ja valkea luuri +heilahteli kuin lentoon lehahtaakseen. Olikin kaunista, kun koreana +kesäpäivänä morsianjoukko ajoi pappilasta tai kirkosta vihiltä, ja +häätalosta pelimannien ja viinaryyppyjen kanssa mentiin vastaan ja +sitten tultiin taloon, niin että jyrisi, helisi ja välkkyi, ja +kartanolla vielä pyssyt paukkuivat. + +Isot rikkaat tavallisesti kutsuivat papin, ja vihkiminen toimitettiin +kotona. Talon iso tupa oli rakennettu ihanaksi hääsaliksi, niin että +oikein silmiä häikäisi. Kirjavia raanuja ja ripsulakanoita sekä peilejä +oli seinät täynnä, kattokin oli peitetty lakanoilla ja raanuilla, ja +keskellä kattoa oli komea _morsiustaivas_, ripsulakana nurkista +ripustettuna sekä sen alla monivärisiä, toinen toistansa pienempiä +huiveja, kaikkien kulmat riippumassa. Hohtavan valkoisella +honkalattialla oli leveä raanu ja siinä _vihkimätooli_. Siihen nuori +pari polvistui papin eteen, ja _vihkiliinan pitäjät_, kaksi, kolme +paria poikia ja tyttöjä, kannattivat isoa silkkihuivia tai suurta +valkoista lakanaa heidän yläpuolellaan. Paras hääkansa seisoi +ympärillä, miehet toisella, naiset toisella puolella tupaa. Vihkimisen +jälkeen naineet miehet tarttuivat sulhaseen ja kantoivat häntä +käsillään, heittelivät ylös ja huutaen nostivat hänet _äijämieheksi_. +Samoin myös naidut naiset elämöiden nostivat morsiamen joukkoonsa +kuuluvaksi _akaksi_. + +Alkoipa siitä häätanssien vuoro. Puhemies, häiden ylimmäinen vieras, +kuulutti: + +"Tässä alkaa piot! Morsianta saa lahjoa, ja joka morsianta lahjoo, +sille miehissä viinaa annetaan... Mutta joka tappelun alottaa, sitä +miehissä rangaistaan". + +Mutta aluksi piti saada hyvät ryypyt. Sulhanen oli varannut +_hääviinoja_ isoihin pitoihin sata kannua, toistakin sataa, ja +mahtihäissä kulki kaksi miestä kannujen kanssa tarjoten ryyppyjä. +Oikein mahtavissa häissä oli jo tiellä vastassa kaksi ryypynantajaa, +porstuassa toiset kaksi ja tuvassa kolmas pari. Tinakannusta kaadettiin +ryyppyjä hopeapikariin taikka puukuppiin, ja siitä sai sekä mies että +nainen, niin että veret lähtivät liikkeelle. + +Ja _purppuri_ pantiin lattialle. Se oli komea tanssi, ja komeasti se +tanssittiinkin. Täydessä purppurissa liikkui laajalla lattialla +neljäkolmatta paria, mutta pienissä pidoissa piti kaksitoista paria jo +hyvän menon. Siinä suuret sukulaiset liikkuivat ylimmäisinä, ja muut +astelivat alempana arvonsa mukaan. Vuoroin käveltiin parittain ympäri +lattiaa, vuoroin taas sievästi pyörittiin valssia, ja pelimannit +soittivat komeasti. + +Pelimannit panivatkin parastaan. _Pönkä-Matti_, Halsuan mies, vaikka +olikin niin pikkuruinen äijäntössä, että mahtui viuluineen pärekoriin +istumaan, oli oikein mahtisoittaja. "Pelaa, Pönkä!" hänelle huudettiin, +ja pieni Pönkä soitti kuin paholainen ja vielä kerskaili: "Pönkä pelaa, +ja Pönkä taitaa!" Hyvä viulumies oli Vetelin _Leppä-Jussi_, ja Perhon +pelimanneja olivat _Kuus-Jaakko ja Kooki-Aapa_. Kuus-Jaakko oli aina +parhaana soittajana ja monesti Kooki-Aapa toisena. Kun he kaksin +vetelivät viuluistaan nuottia, niin riemastui koko häähuone, ja iloinen +tanssi liikkui kohta lattian laajuisena. Laulettiinkin joukkoon, +tanssijat lauloivat täysin kurkuin, ja Jaakko viulua vinguttaen yhtyi +samaan lauluun: + + "Kuusi-Jaakko komia poika, + Koivu-Jussin renki..." + +Parikin tuntia kestäneen purppurin jälkeen alkoi suuri _rahapolska_. +Silloin koko hääkansa parittain toinen toisensa perästä meni sulhasen +ja morsiamen kanssa tanssimaan neljän hengen polskaa, pani pöydälle +asetettuun _morsianvatiin_ lahjansa ja sai viinanjakajilta ryypyn. +Entiseen aikaan parhaat panivat lautaselle kahdentoista markan +setelinkin, toiset kolmen markan paperin, muutamat helähdyttivät vain +markan. Monet naiset pokkasivat sukkaparin, toiset huivin, vyölinän, +muutamat lampaan, ilmoittaen lahjansa määkymällä, jopa joku +polskatessaan ammui, ja siitä arvattiin että lehmä oli luvassa. Isännät +saattoivat tanssia tervatynnyreitä. + +Rahapolskan jälkeen tuli _joutotanssien_ vuoro. Silloin ilman +rahanmenoa pyörittiin lattialla. Ikä-äijätkin kuohahtivat, ja heidän +mielivalssinsa oli: + + "Arvon mekin ansaitsemme + Suomenmaassa suuressa..." + +Se oli kaunis valssi, ja sitä vanhat ukot vanhan parinsa valiten +komeasti hiihattelivat, eivätkä nuoret saaneet silloin mennä lattiaa +sekoittamaan. Ja sanat piti vanhoille laulaa täydeltä terältään, niin +että huonotkin korvat kuulivat. + +Hyvissä häissä oli talon ruoka jos työkin, toistasataakin henkeä kävi +mahtipidoissa ruokapöydän ääressä. Tarjottiin tavallisia metsäperän +pyhäruokia lihaperunoista nosteleipään asti. Ruokaryypyt kallistettiin +tinakannusta, olutta juotiin kaksikorvaisista puutuopeista ja ruokaa +pisteltiin puulusikoilla puukupeista. Ruokavirttä veisattiin, että +pöytä tärisi, ja pöydällä oli kuppi, johon vieraat saivat panna +lahjarahansa. + +Pari, kolme päivää isot rymyt kestivät. Kun perjantaina aloitettiin, +niin lauantaina tavallisesti päästiin loppuun, väliyö vain koko joukoin +nukahdettiin lattialle levitetyillä oljilla. Toisen päivän iltana +nuoren morsiamen helisevä koreus, korkea ja komea ruunu, riisuttiin ja +alennettiin matalaksi, mustaksi _akan lakiksi_, joka kovana kuppina +valkoisten nyytinkien kanssa sonnustettiin kovin nuorelle +pääkukkuralle. + +Asettuipa sulhasen koko kotiväki odottavaan riviin ympäri lattiaa, ja +pitkä rivi siinä pienen morsianrukan mielestä oli. Sillä kaikille piti +hänellä nyt olla jotakin antamista, ja koko hääkansan kasvojen edessä +piti antimien jako toimittaa. Kun Ison-Möttösen Maija-Liisa viisi +vuosikymmentä takaperin anninkasa käsivarrellaan asteli Vähän-Möttösen +isolla lattialla, sai hän jakaa lahjoja kahdeksalletoista ottajalle. +Siinä meni 70 kyynärää omakutoista liinaakin aivan paidoiksi ommeltuna. +Sai talon muori komean pitkänpaidan ynnä sukat, ja tyttäret kauniita +kivijalkoja ynnä sukat, sai vaari paidan ja sukat, samoin pojatkin ja +pikku tytöt, sitten vielä toinen jos toinenkin huivia, vyölinää ja +muuta. Mutta piian palkoilla aherrellut Vetelin Maija jaksoi Korpeiseen +mennessään antaa vain paidan muorille ja toisen vaarille. + +Siihen hyvät pidot loppuivat. Metsämaiden kansa oli saanut taas pari +päivää elää suuressa hääilossa. Soitettiin vain _lähtöpolska_, ja +hääkansa painui kotimatkalle, parhaat lahjantuojat kantaen vielä +povessaan ylkämiehen antamaa eväspulloa. Paljon oli kulunut ruokaa +parin päivän suursyöminkeihin, ja viinaa oli virrannut kuin Kaanaan +häissä. Mutta nuoret olivat saaneet koko joukon kaikenlaista tavaraa, +ja mahtihäissä oli polskattu rahaa kokoon viisi-, kuusisataa markkaa. + +Sunnuntaina kyllä vielä vähän pitää kahistettiin _pikkuhäitä_, mutta +sitten isot ilot lopulta päättyivät, ja metsäperän nuorelle tyttärelle +alkoi uusi elämä, johon häntä pari, kolme päivää tanssien oli laitettu. + +Nuoren miehensä kotitaloon _miniäksi_ nuori vaimo vietiin. Tyhjänä ei +metsäperänkään tytär suinkaan saapunut uuteen kotiinsa. Ainakin +vaatteen puolta hänellä oli, niin että toimeen tuli. Pieni +piikatyttökin oli raskaina työvuosinaan ennättänyt ahertaa kokoon, niin +että hänellä mennessään Korpeisen muorin miniäksi oli 27 hametta, +toistakymmentä paitaa, silkkihuivi, isohuivi ja monta pikku huivia, +verkaröijy ja lyhyt verkatakki sekä Jooseppi-ryssältä ostettu palttoo, +vielä kaksi tyynyä, raanu, ranssilakana ja väskettiraanulla +päällystetyt vällyt, ynnä lopuksi hyvä rukki. Mutta kun Metsäpellon +komea Marjaana Kyyjärveltä ajoi kuormineen Jylhän pitkän pojan köyhään +kotiin, hän melkein täytti koko talon tavarallaan. Pieneen navettaan, +jossa inui vanha lehmänkanttura ja kerran poikinut hieho sekä +ruokkolehmä kolmantena, Marjaana talutti neljännen, ja aitan orret hän +ahtoi vaatteita täyteen. Oli miniällä vielä muutakin kuormissaan ja +matkassaan, kahdet työkärryt ja hyvät siiat ynnä kirkkoreki, oli +karstusten kangaspuut, reivinpuut ja rukki sekä isän tekemä korea +kuontalolanka, oli vielä kaappi, pöytä ja kaksi arkkutuolia. Kun +kuormia ruvettiin purkamaan, nousi niistä vielä suuri tavarain +paljous: kiulu, ämpäri, kaksitoista leppäistä viilihulikkaa, kaksi +tammilautasta, neljä puulusikkaa ja hopeapikari, saavi, tuoppi ja +tuohikontti ynnä nahkalaukku leveine peuransarvisine leukoineen, nousi +vielä sirppi ja kassari, neljä viikatetta, kolme kirvestä ja piilu, +rautakourainen tadikko, perunakuokka ja kytökuokka, kolme navaria ja +kolme höylää sekä lopuksi hyvät sudenraudat. + +Outoa ja vierasta oli nuoresta miniästä uuden kodin elämä. Vaikka hän +koko ikänsä oli asunut metsäperillä sekä tiesi ja taisi koko erämaan +tavat ja työt, elettiin sittenkin täällä eri elämää kuin miniän +entisessä kodissa. Itkumielin moni nuori tytär saapui miniän paikkaansa +ja ikävä hänellä oli, vaikka olikin heti taloon tultuaan tarttunut +takan tantariin uutta kotiliettään tervehtien ja tutuksi tahtoen. +Vieras henkilö hän monta kertaa tunsi olevansa. Vanha metsäperä tämän +kyllä tiesi ja totesi: + + "Vävyn rukkaset on aina ovinaulassa, + ja miniän rukki oviloukossa." + +Kovaan raatamiseen erämaan tytär oli tottunut lapsesta asti, ja samaa +ankaraa elämää jatkui miehelässäkin. Metsäpellon Marjaana kun 60 vuotta +sitten neljäntenä adventtisunnuntaina vihittiin ja vietiin Jylhälle, +vietiin heti maanantaiaamuna lumisiin perämetsiin Viitalammen kankaalle +latomaan tervahautaa. Ja tervahaudalta toiselle nuori eukko sai koko +talven ajelehtia. Samaan kovaan työhön joutui heti häähuoneestaan moni +muukin tytär, toiset taas saivat lähteä miehensä mukana puidenajoon +taikka kesällä kaivamaan nevaojaa. + +Eipä saanut miniä kotioloissaankaan juuri olla jouten. Tavallisesti oli +hänen tehtävänään puiden ja veden vetäminen tupaan, tuvan siivoaminen +ja astiain pesu. Talvella nuori tulokas sai avannolta raahata raskasta +vesikeikkaa, ja joka päivä piti hänen hiekalla hiertäen ja hangaten +pestä puhtaiksi kymmenet viilihulikat, tuopit, kupit ja lusikat ja +asetella ne kuivamaan. Kirnuaminen oli miniän töitä sekä taikinan +sotkeminen ja leipominen, ja kun muori huolehti leivän paistamisesta, +sai miniä juoksuttaa leivät hänen lapiolleen uunin eteen. Pyykin +pesussa miniä sai ensimmäisenä ahertaa. Oli kovimpia talven töitä +kerran ja parikin kertaa kuukaudessa seisoa jäisin helmoin, talvisen +avannon ääressä ja mäiskyttää lipeällä ja soovalla haudottuja likaisia +vaatteita. Ja navetan hoidokit olivat kaikki kuin miniää varten, +ensimmäisenä hän sai niistäkin huolehtia. Näin aina työ ajoi työtä, ja +miniän piti pystyä ja ennättää joka työhön. Lampuodin Aapan tuoman +Kampelin Eevan piti kyetä korjaamaan uunin arinaakin. Ryömi pitkä Eeva +isoon uuniin, istui siellä selkä köyryssä ja mäiski savea, saaden +sitten kyllä muorilta palkakseen viiliä ja rieskavoileipää. + +Kaikesta muori huolehti. Kun miniä sai lapsia, muori piti niistäkin +huolen, sarvettaen ja hoivaten sikiöitä silloin, kun miniä kävi +tervametsässä tai muissa ulkotöissä. Vuosikausia miniänvirka saattoi +kestää, kymmenen, parikymmentäkin vuotta, ennenkuin muori väistyi, ja +miniä sai nousta emännän paikalle, joutuen hänkin taas vuorostaan +muorina kasvattamaan ja juoksuttamaan miniäänsä sekä sarvettamaan uutta +sikiöpolvea, kun uusi miniä rehki nevoilla ja tervametsässä. + +Ja "muori" saattoi olla vasta neljissäkymmenissä. Erämaassa piti herätä +varhain ahertamaan ja ottaa päivä kiinni aamusta alkaen — ja aikaisin +siellä piti joutua naimisiinkin. + + + + +ERÄMAAN KIRKKO + + +Entinen perämetsä eli loputonta arkea, johon malmikellon ääni ei +pyhäisiä lepohetkiä kumahdutellut. Suomenselän suuret mäet, Rotmo, +Taivassalo ja Pyhämäki, Keisala ja Ulvonmäki olivat ainoita korven +korkeuksia, taivaisiin kohoava kangaspetäjien ruskea pilaristo oli +metsän parhaana temppelinä, ja vain mustakauhtanainen, punahiippainen +palokärki täällä luikkaili saaden vastauksen aavalla nevalla +astelevalta harmaalta kurjelta. + +Niinkuin korpien mustat virrat vetivät Suomenselän vieriltä kahtaalle, +etelään ja länteen, niin myös korpelaisten taivallus maavesiä seuraten +ohjautui kahtianne, kahden suuren emäkirkon helmoihin. Etelässä suorin +tein viidentoista penikulman takana, Hämeen ja Savon rajoilla, oli +vanha Rautalampi, jonka temppelin hoitoihin oli otettu korpelaiset aina +Salamajärven ja Elämäisen perukoille saakka. Yli kymmenen penikulman +päässä länsimeren rannalla taas oli Pietarsaaren ikivanha kivinen +kirkko — ja sitten kohta toinenkin kivitemppeli Kokkolan mäellä, ja +nämä hallitsivat sieluja Lestiä, pyhää Kirvesmäkeä ja kaukaista +Iiroonjärveä myöten. Harvoin muinainen metsien mies vaelsi etäiselle +kirkkomäelle, jossa hänenkin sielustaan huolehdittiin. Vain suurina +juhlina ja pyhäpäivinä kaukaisin raataja erämaiden peräkulmilta sinne +ennätti ja sitten palattuaan kertoi merkillistä tarinaa jumalan +karitsasta, joka maksaa maailman synnit. Merkillistä se oli kotona +istuskelleen isäturankin kuulla, niin että hänenkin piti ihmetellä, +että yhäkö vielä puhutaan samoista asioista kuin silloinkin, kun hän +kävi kirkossa. Toisinaan vasta omin jaloin taivaltavina matkamiehinä +entiset erämaalaiset saateltiin pyhälle kasteelle. Pölkin emäntä +mennä tohmersi Rautalammen kirkolle koko perhekuntansa kanssa, ja monta +asiaa oli hänelle karttunut. Oli eukolla entinen mies-vainaja +"kuoletettavana" ja uusi ukko vihittävänä sekä vielä entisen miehen +poika jopa uudenkin miehen poika kastettavana. Pojankelterit jo juosta +kipittivät kintereillä, toinen riidellen, ettei hän rupea Paavoksi, +toinen tolkuttaen, että hän tahtoo olla Esa. Isona miehen alkuna +perhosen poikakin vietiin Kokkolaan kastettavaksi. Poika kuuli ensi +kerran kirkonkellojen kumahtelun, kuunteli ja kummasteli: + +— Voi voi, isä, kun moikaa! + +Kumahtelivat kirkonkellot sitten aikojen kuluttua jo kohta erämaan +vierillä, idässä käsin ensin Viitasaaren suurilla järvimailla +1600-luvun alkupuolella ja sitten saman sataluvun lopulla jo Kivijärven +kaltailla sekä taas lännessä Lappajärven rannoilla 1637 ja Vetelin +jokitörmällä 1639. Vanha synkkä perämetsä kyllä pelkäsi pyhää +ristinkirkkoa. Ainakin kun Kivijärven rannalle, Pirttiniemelle +ruvettiin tekemään temppeliä, metsien kyöpelit yöllä aina purkivat +maahan, minkä kristityt kinnuset päivällä panivat kokoon. Viimein +täytyi heittää koko paikka pahojen haltuun ja ruveta etsimään parempaa. +Istutettiin hirrelle kukko, hirsi työnnettiin järveen ja päätettiin, +mihin puu kulkeutuu ja kukko lentää rannalle, siihen tehdään temppeli. +Hirsi ajelehti, ajelehti viimein ympäri niemen Heinolahdelle, +ajautui rantaan, ja hirrellä ajelija lentää räpsähdytti maalle, +_Kukkohiekkalle_, ja siitä saatiinkin luja paikka. Kivijärvi pystytti +siihen kirkkonsa, palveli siellä taivaan Herraa, eivätkä metsän pahat +voimat enää vainonneet. Vanha Tialakin Salamajärven rannoiltaan +vaelsi sadat vuodet Kukkohiekan temppeliin, soutaen Salmijärviä +ohitse _Kirkkokiven_ ja yhä pujotellen Hepojokea pitkin vanhaan +venevalkamaansa, mistä lähdettiin astelemaan pitkää polkua läpi metsien +Heinolahteen. Suuria Tapion viljamaita kirkkomiehet saivat halkoa ja +monesti taivaltaa samoja keinoja kuin metsänväkikin. Tialan pojat +rippikoulumatkallaan sattuivat yksille teille itse kontion kanssa, joka +kulki kankaita kapsehtimassa. Kohtaus päättyi niin, että koukoparan +korpivaellus loppui. + +Muu Perho Möttöstä, Kuusjärveä ja Korpeista myöten kävi Vetelin +kirkossa. Oli sinne matkaa, kuusin, seitsemin penikulmin perimmäisistä +kylistä. Talven aikana voitiin kyllä tehdä taivalta pitkin savolaisten +ikivanhoja, joka vuosi ajamia kauppateitä, niin että kulkuset vain +helisivät, mutta kesäkirkon Jumala vaati palvojaltaan paljoa enemmän. +Silloin yliperäläinen sai astella jalkaisin pitkän jokivartensa +mutkaisia rantapolkuja taikka pujotella veneellä tuhatpolvista jokea, +joka milloin luikerteli halki nevojen, milloin sukeltautui synkkään +korpeen, milloin taas kohisi kovana koskena. Mutta kaikkein raskainta +oli, kun tapahtui niin, että metsien asukas kesäiseen aikaan kutsuttiin +iankaikkiseen lepoon, ja piti lähteä häntä saattelemaan Vetelin +siunattuun kirkkopeltoon. Vietiin vainajaa veneellä jokea myöten ja +taas kannettiinkin pitkin rantoja. Vappusalon lähellä, Ketunnevan +laidassa on _Kirkkosaari_, jossa muinaiset kirkonkävijät kantamuksineen +ovat levähtäneet, ja Ahvenkosken tienoilla he ovat huoahtaneet +_Istumasaarella_ sekä taas Vetelin puolen _Kirkkosaarella_, Räyringin +lähimailla joki kulki kapean Haapajärven lävitse; Järven rannalla +sydänmaan kirkkomiehet tavallisesti yöpyivät, ja vainajansa he +peittivät hautaan järven reunaan, _Ruumissaareen_, missä vieläkin näkyy +hautasijoja. Mutta joki sattui joskus niin vähävetiseksi, ettei se +voinut kuljettaa vainajan venettä. Entiset Möttöset mennä rähjäsivät +kuolleineen ja pääsivät Kivikankaalle asti. Mutta sinne he uupuivat, +hautasivat ruumiinsa saareen keskelle koskea, tulivat sitten vasta +talvella uudestaan ja veivät vainajan Vetelin multiin. Saarta ruvettiin +sanomaan _Möttösen saareksi_. Sanotaan kesän vainajia haudatun +toisinaan kotiperän vierille ja vasta talvella kuljetetun kirkkomaahan. +Ikivanha kesäkuolleitten sija, _Ruumissaari_, on Möttösen kylän +laidassa, matalan jokirannan metsäinen saarikumpare, ja Salamajärvessä +on Tialan kylällä pieni _Ruumissaarensa_, jota sanotaan tarvitun jo +silloin, kun kuolleita piti saatella aina Rautalammelle asti. + +Tuohivirsuissa vain metsien kesäisiä kirkkopolkuja asteltiin, monesti +paljain jaloin, uusia virsuja käsivarrella kanniskellen. Vasta Vetelin +kirkkoa lähestyttäessä, _Ristiharjun_ takana, istahdettiin isolle +_Virsukivelle_ ja pantiin paljaat jalat tuohiseen kenkään. + +Samoin kuin Perhon peräläiset pitivät jokeaan kirkkotienä, samoin myös +Alajärven, Soinin ja Lehtimäen metsäperä vaelsi omaa vesiväyläänsä +Pietarsaarta kohden ja sitten myöhemmin Lappajärven emäkirkolle. +Soinilainen souteli Kuninkaanjokea Alajärvelle ja sai siellä joukkoonsa +lisäksi alajärveläisiä, ja sitten yksissä mutkiteltiin Lappajärvelle ja +niin edelleen. Mutta sattui Lappajärven isolla ulapalla joskus niin +kova myrsky ja aallonkäynti, että täytyi matkassa olevat vainajat +heittää ja haudata _Ruumissaareen_. + +Lestin kaukainen yliperä lasketteli muinoin kapeaa Lestijokeaan vanhaan +Lohtajan merenrantakylään, joka oli Kokkolan kappelina jo 1400-luvulla. +Vainajansa sanotaan Lestin haudanneen kesäiseen aikaan järven rannalle, +_Rantaharjuun_, josta talvella kuljetti ne siunattuun maahan. + +Mutta Kinnulan perän kinnuset soutelivat Kivijärven Kukkohiekalle +isolla yhdeksähankaisella kirkkoveneellä ja kiskoivat kilpaa Niemen +kyläläisten kanssa, niin että kokka kohisi, ja keikkuen vain kinnusten +kirkkoveneet halkaisivat ison Lintuselänkin. + +Kaipasi kaukainen metsäperä omaa kirkkoa ja omaa kirkonkelloa, joka +kumahtelullaan kirvoittaisi metsänpeitotkin sekä kutsuisi erämaan +kansaa temppeliin, missä oma sielunpaimen julistaisi sanaa korven +huutavana äänenä. Silloin olisi erämaalaisen vaikea kirkkomatka +lyhyempi ja helpompi sekä taivaantiekin paremmin pilkoitettu. + +Lestin synkässä korpimaassa kerrotaan jo kaukaisina aikoina olleen +pienen saarnapirtin Lestijärven _Kirkkosaaressa_, ja sanotaan sinne +erämaalaisia haudatunkin. Ainakin saarella on ollut hautakuoppia, ja on +sieltä joskus tarttunut kulkijan jalkaan murha. Pikkuinen metsäkirkko +oli sitten _Änäkkälän_ kankaalla, järven etelärannalla, ja kirkon +vierillä pieni kiviaitauksella ympäröity kalmisto. Vain seitsemän +penkkiä kirkossa oli puolellaan sekä miehille että vaimoisille ja +perässä vielä pikkuinen sakasti. Kirkon vieressä oli patsaiden nenässä +kello, jolla metsäkansaa kutsuttiin temppeliin. _Matti-pappi_, sukujaan +_Alavolanteri_,[15] kirkossa aikoinaan saarnasi ja merkitsi lestisiä +kirjoihinsa sekä sai sitten leponsa muiden lestisten vieressä +kalmistossa kirkon juurella 1822. Uusi isompi kirkko saatiin muutamia +vuosia myöhemmin Lestijärven lounaiskulmaan nevojen ja järven väliselle +kankaalle, ja Änäkkälään jäi vain yksinäinen, harmaan kiviaidan +piirittämä kalmisto, ja siellä Matti-papin harmaa hautakoppero. + +Avaralla yliperällä jokainen kulmakunta olisi tahtonut kirkon +mahdollisimman lähelle kotipihaansa, kun erämaihin kerran ruvettiin +temppeliä tekemään. Alajärvellä aiottiin kirkkoa ensin pitkälle +_Pynttärinniemelle_, jossa jo vanhastaan oli vahvasti asuttu, mutta +sitten se kumminkin 1751 rakennettiin lahden toiselle puolelle, järven +länsirannalle. + +Mutta Soinin mäkikylien entiset kaskenkorventajat ja tervanpolttajat +rupesivat rytistämään kirkkoa kolmelle kukkulalle. Iso _Pahkamäen äijä_ +Laasalan takana ajeli temppelinhirsiä korkealle kotitöyrylleen, ja +toisaalla Karstulan rajoilla pahankurinen ja rikas Pöntinen raahasi +paksuja pölkkyjä omalle maalleen, _Kirkkomäelle_, köyristellen ja +taputellen takasiaan toiselle kirkkomestarille, Pahka-äijälle, ja +ilkkuen: + +— Jos sinä tuon muutat toiselle puolelle, niin sitten kirkonkin +muutat! + +Mutta ei kohonnut kirkkoa Pahkamäelle eikä Pöntisenkään Kirkkomäelle, +vaan se rakennettiin 1793 keskelle seurakuntaa, _Mäkäräisen_ mäelle. +Pahkamäki sai hirsistään kopsia ison tuparakennuksen, ja Pöntisenkin +temppelipuut jäivät joutilaiksi. + +Perhon yliperillä kohosi ainoastaan kaksikolmatta savua, muutamat +niistä vain heikkoja, vasta sytytettyjä uudistalojen haikuja, kun +perholaiset saivat äänensä niin kuuluviin, että kesäkuussa 1780 isot +herrat saapuivat metsänkorpeen etsimään sopivaa kirkonpaikkaa. Helposti +se löytyikin. _Jängänharjulta_, joen pohjoisrannalta kuului kova kolke +ja kirvesten pauke. Metsäperän miehet siellä omin lupinsa jo täyttä +päätä poukuttivat rakentaen Herran temppeliä. _Matti Kuorikoski_, +taitava talonisäntä Kaustisista, oli vedellyt viivoja paperille +kirkonmalliksi ja sitten ruvennut ohjailemaan ukkojen temppelintekoa. +Jängänharjun vanhat hongat oli lyöty maahan, laskettu kirkon kivijalka +ja jo seiniäkin salvettu, kun tarkastusmiehet tulivat temppelinsijaa +etsimään. Jängänharjun hekin katsoivat sopivaksi, ja siihen jo +edesmenneet metsänvanhimmat olivat aikoinaan kirkkomäen ja vainajien +leposijan valinneet. Ainakin Ukskosken ukolle, joka Jängänharjulla +tervaa polttaessaan oli nukahtanut, oli sanottu unissa: "Makaat lapses +hauan päällä!" Metsän piiloissa kyllä koko harju oli, ja kylmä neva +uhkui sen äärillä, matalarantainen korpijoki sen vieritse mustana +kierteli, ja vain pari talopahaista, Sahi ja Koivukoski, oli +lähimailla. Mutta koko yliperä oli samanlaista synkkää nevaista korpea. + +Ja Jängänharjulle perholaisten pieni ristikirkko nousi, yksitoista +syltä pitkä toisinpäin, vähän lyhyempi toisin ja yksitoista korkeakin, +vahvoista kangaspetäjistä miesvoimin rakennettu. Koko metsäperä ahersi +temppelin töissä, Riihimäen Kaakas-Niekkakin hääri sellaisena +mestarina, että tasakertaan saatuja korkeita seiniä piilusi neljä +hirsikertaa alaskäsin seisoen vain ylimmän hirren selkäpiillä. Tehtiin +kirkon viereen tapulikin, alussa vain patsaslaitos ja saatiin siihen +pieni kello, jonka kyljessä oli kirjoitus: "Älä pelkä sinä piskuinen +Lauma", sekä: "Herra Anders Christian Chydeniuxen Provastina ja +Kirkkoherrana ollesa Kockolan pitäjäsä, ja Herra v. Pastorin Henric +Hedbergin Kappalaisa Ylivetelin Seurakunnasa on tämä kello vuonna 1782 +ostettu Perhon Seurakunnan Asuvilda". + +Kelpasi erämaan piskuisen lauman kyllä sitten mennä omaan kirkkoonsa, +kun Jängänharjulta heitä oikein kellolla kutsuttiin. Ja kaunis olikin +pyhä maja. Valkoisina hohtivat maalatut seinät, ovet ja ikkunapielet +olivat siniset, penkit punaiset ja saarnatuoli viheriäinen, +kultareunainen, ja torvea soittavia, kauniita enkeleitä oli vielä +saarnatuolin kyljessä. Korkealta, keskeltä kirkon kattoa kumotti kuin +kirkas kultainen aurinko, puisia kynttiläkruunuja riippui katosta, ja +seinillä oli läkkipeltisiä kynttiläkilpiä. Alttari oli kyllä verhottu +Vetelin kirkon lahjoittamalla vanhalla punaveralla, ja pappi oli puettu +Vetelistä saatuun messukaapuun, ehtoollismaljakin oli tinainen, mutta +hyvä oli näinkin. Oli oma pyhäkkö omilla kotiperillä. + +Ahkerasti entinen yliperä kävikin Herran temppelissä. Jo viikolla +sovittiin, kuka jää kotiin ja ketä menee kirkkoon, ja sitten +lähdettiin, oli ilma millainen hyvänsä. Tiettömiltä korpikulmiltakin +tultiin toisinaan koko joukolla, varsinkin juhlina ja rippipyhinä ja +kaikkein enimmin parhaan kesän pyhänä juhannuksen jälkeen, jolloin +heinänteon aloittajaisiksi kirkossa pidettiin _isorippi_. Silloin +metsän koko seurakunta oli matkalla temppeliin. Tialaisetkin astella +kepsuttelivat perä-perää pitkin metsäpolkua ja nevojen kapulaportaita +Korpijärvelle, jossa Huutoniemen kainalossa, _Kesätien valkamassa_, oli +kaksi kirkkovenettä, toinen parikymmentä henkeä kannattava, toinen +kymmenen. Vanha Kinniän Tiais-Matti istui toisen perämelassa ja +toisessa kenotti Lampuodin Aapa-äijä. Nuoret istuivat keskiveneessä +soutaen kolmella, neljällä airoparilla, mutta pahankurisella Kentän +tummulla oli oma istuinkaarensa keulassa, _Kentän sija_, johon ei +kukaan uskaltanut asettua. Asteltiin sitten Jängänkangasta +Jängänjärvelle, soudettiin korpeisten niittyveneillä ylitse ja taas +tarsittiin kuin karhut pahaa roskamaata Komanteenjärvelle, jonka ylitse +vanhat soutivat veneellä, mutta nuoret juoksivat vain ryteikkörantoja +myöten ympäritse. Komanteenkangasta oli taas hyvä astella ja samoin +Hautakangasta aina kirkolle asti. Mutta Paavonpurolla pistettiin +tervatut pieksut jalkoihin, ja naiset panivat vielä lakit ja nyytingit +päähänsä, sitten eväät työnnettiin sillan alle piiloon paluumatkaksi ja +lähdettiin astelemaan kirkkomäelle. + +Kumahteli kello harvakseen, kun metsäperä asteli Jängänharjulle, ja +tapulin seinältä tervehti mustapukuinen Puu-Matti, jäykkä +paljaskalloinen kirkonäijä, joka rintaansa pidellen kerjäili +armopaloja. Kirkossa kapsahti kumpikin ihmissuku omalle +penkkipuolelleen, miten vain sijaa oli. Nättys-Liisa, körttieukko, +kyllä istui aina omassa paikassaan pohjoisristillä, lukkarin muori meni +joka kerta aivan saarnatuolin alle nyökkäämään, ja papin emännän penkki +oli ihan käytävän vieressä, mutta suntion akka kyykähti mihin +milloinkin sattui. Isoisen papinrouvan penkkiin eivät toki muut +uskaltaneet tunkeutua, mutta kun karstuset ja noposet tulivat Perhon +kirkkoon, he kyllä tohtivat mennä touhottaa siihenkin. + +Mieluista ja virkistävää oli istua metsäperän pienessä temppelissä +suuren kesäpyhän harras hetki, kuunnellen sanaa ja käyden armopöydän +vieraana. Komeasti soi täällä virsi, kun korpien kansa sitä +lukkarin johdattamana järeästi veisasi. Vehtari-ukko, unilukkari, +kulkea kepsutteli arvokkaana läpi kirkon, väliin kanniskellen +multauskapineita, väliin käyden asettelemassa virren numeroita, ja +sitten taas jo käydä hipsuttaen ja kurotellen penkki penkiltä +pitkävartista haaviaan. Pieni kulkunen haavin pohjassa kilisteli +vehtarille huomiota, ja sieltä täältä aina joku lantti putosi hänen +kukkaroonsa. Mutta vasta sitten temppeli oikein Herran temppeliltä +tuntui, kun pappi joutui alttarille messuamaan sekä taas saarnatuoliin +julistamaan armonsanaa metsäperän kansalle. + +Moni sielunpaimen erämaan kaukaisessa temppelissä saarnasi, ja moni +kaitsi korpien köyhää kansaa, usein itsekin eläen suuressa köyhyydessä. +Pahainen pappila joen matalalla vastarannalla oli saarnamiehen +yksinäisenä asuntona, ja pappilan takana huokaili suuri korpi mustine +nevoineen. Täällä, vasta rakennetun temppelin ensimmäisenä paimenena +toimi _Jaakko Chydenius_, ja pääpaimenena oli itse Kokkolan rovasti, +kuulu _Antti Chydenius_, joka aina ahkerasti huolehti laajan +seurakuntansa sekä hengellisestä että maallisesta hyvinvoinnista. +Täällä sitten _Jaakko Perander_ yhtä vaille kolmekymmentä vuotta +vaikutti ja sairasteli, niin että sai pitkät ajat pitää apulaista, +toista toisensa jälkeen. Köyhän metsäperän palkkalaisena suuriperheinen +pappi-parka täällä elää kitisi. _Isot saatavat_ — kaikkiaan +parikymmentä tynnyriä viljaa sekä puolitoista naulaa voita joka +lehmältä — pappi sai kesällä kotiinsa, mutta joulun edellä Jaakon +täytyi kierrellä ympäri kyliä _pikku saatavillaan_, keräten, mitä vain +kukin antoi: villoja, hamppuja, perunoita, leipää, juustoa ja +lehmänlapoja. Kolme, neljä nälkäistä perillistä kyhjötti Jaakko-papin +reessä, kun hän saataviensa kerjäläisenä ajella kahnusti talosta +taloon, viilihulikan äärestä viilihulikan ääreen. Ei ollut sairaasta +Peranderista saarnamieheksi, vapistustauti hänet heti tapasi, kun astui +kirkonpönttöön. Mutta monet hänen apulaisistaan olivat ankaria +sananmiehiä. _Vaaleri_ jo hyvin jyristi, ja vielä väkevämmin +_Varpperi_. Tämä kova körttipappi, "Varpperi pyhä", Heikki +Schwartzberg, julistikin metsäperän kirkossa ankaraa synnintuntoa, +parannuksen tekoa ja maailman turhuudesta luopumista, niin että moni +mustien korpien asukas sai heränneen tunnon ja joutui armon +kerjäläiseksi. Kahdet korpeiset pukeutuivat körttivaatteisiin, samoin +Hookonan seksmanni emäntineen sekä Mehtä-Porasen Matti Kaisoineen, +vielä Nättys-Liisakin ynnä moni muu. + +Kuuli Jängänharjun temppeli sitten muitakin hyviä sananjulistajia. +Peranderin jälkeen _Emanuel Snellman_, isoääninen mies, saarnasi ja +messusi, niin että pieni kirkko kajahteli, ja _Silkki_ — Johan Silcke +— oli niin ankara pauhaamaan, että karstusetkin ja kaustiset +ihmettelivät hänen hyviä hengenlahjojaan ja kadehtivat perholaisia — +vaikka pappi muuten oli vain tavallinen syntinen ihmisparka. + +Sai täälläkin korkeilla perukoilla sielunpaimen ahkerasti huolehtia, +että erämaan köyhä kansa alituisen raatamisensa ohessa ennättäisi edes +hetkiseksi kiinnittyä hengellisiin asioihin ja ajattelisi kuolematonta +sieluansa. Jo Antti Chydenius ankarasti valvoi kaukaisimpiakin +kappeleita ja toisinaan itsekin kävi metsäperillä saarnaamassa samalla +pitäen kovia lukukinkereitä. Etukäteen hän jo lähetti laumalleen +kehoittavia paimenkirjeitä ja ilmoitti tulostaan. Niinpä Chydenius +aikoessaan Perhon perille maaliskuussa, jo joulukuussa lähetti sinne +"lukkaripostissa" sanoman ja kehoituksen: + +"Lukukinkerit ovat päätyt ja asetetut ei vain lasten ja nuoren kansan +tähden mutta myös niden vanhain ja ijällisten johdatukseksi Elävän +Jumalan pelkoon ja tundemiseen, jonga tähden siis kaikki vanhemmat +yksivakaisesti käsketään ja varoitetaan että he kaikella ahkeruudella +harjoittelevat itsiän Kirjanlugusa sekä ulkoa että erinomattain +sisäldä ja että he suremmalla vireydellä huolta pitävät lastensa ja +nuoren kansan lugusta. Takaperäisyys maallisisa askareisa ja +toimituksesa myötäns saa onnettomuden täällä ajasa, mutta huolettomus +kristillisydesä turmele sielun ja ruumihin kaikesa ijankaikkisudesa. +S.K. Esivallan säännöt ja teidän omatundonne vaatii teildä ahkeruutta +teidän kristillisydesänne. Jumala lupa myös niille runsaan siunauksen, +jotka hänen Sanastaan hartaan ja halullisen vaarin ottavat. Olkat siis +viriät ja ahkerat oppimasa ja tekemäsä sitä kuin hyvä ja Jumalalle +otollinen on, nin Herra Zebaoth on teidän kanssanne ja täyttää teidät +onnella ja autudella sekä ajasa että ijankaikkisudesa. Gamla Carleby 23 +Joulu Kuusa 1781". + +Ison Anteruksen eteen, kun hän saapui metsäperän kristillisyyttä +tutkimaan, piti astua koko korpimaan, sekä nuoren että vanhan, ja piti +myös auttavasti osata kirjansa. Muuten rovasti otti kansan koville. +Perhon kinkereilläkin maaliskuun 23 p:nä 1782 Kellokoskella sakotettiin +kahdeksaa yliperäläistä, jotka eivät olleet tilaisuuteen saapuneet, ja +kinkerimiehistä Haukka-Aapa sekä Kinnus-Matti tuomittiin _jalkapuuhun_, +elleivät ensi kerraksi paranna lukutaitoaan. + +Avoreikäinen jalkapuu piti niinkuin muutkin peloittavat kirkonmiehet +ankaraa huolta, että metsäperäläiset ahkeroivat kristillisen lukutaidon +tiellä. Kellotapulin alakerrassa se aina valmiina ammotti, ja moni +tarttui sen kitaan kuin karhu rautoihin, — _mustatooli_ sen vieressä +taas puolestaan oli varkaiden ja muiden pahantekijäin kauhuna. Ellei +kotona saatu kirjantaitoa päähän, eikä lukkarin luona paukkaaminen +auttanut, eikä rippikoulustakaan ollut apua, vaikka jotkut sitä käydä +väännättivät niin kauan, että kontin kuva painui selkään, niin silloin +jo jalkapuu rupesi irvistelemään. Aina silloin tällöin se iski jonkun +metsäperäläisen nilkkaan kiinni. Punapää-Matti ja Haukan Jussi siinä +muuanna talvisunnuntaina kurjina ja viluisina istua kyköttivät, kun +muut viisaina kirjamiehinä ylpeästi astelivat Herran temppeliin. +Vielä niinkin myöhään kuin 1847 istutettiin kirkkomäen reikäpuussa +22-vuotiasta Möttös-Jussia "itselleen ojennukseksi ja muille +pahantapaisille varoitukseksi, koska ei ollut koskaan käynyt +kinkereillä", sekä sitten taas Kuusjärven Erkkiä huonon lukutaitonsa ja +kinkereiltä poissa olonsa tähden. Mitä lienee outo istunto vaikuttanut +Möttös-Jussiin, mutta ainakin Kuus-Erkin jalkapuussa istuminen oli niin +tehoisa, että Erkki myöhemmin kelpasi istumaan käräjätuvassa oikein +lautamiehen penkillä. + +Metsäperä, joka yletaikojaan täällä kaukana nevojensa keskellä möyri ja +möykkäsi tervanteossa sekä kamppaili koukojen ja metsän kummituisten +kanssa, tarvitsi kyllä Herran temppelin, tarvitsi sielunpaimenen ja +tarvitsi myös jalkapuunkin. Temppeli komotti Jängänharjulla aina, +jalkapuu pysyi kellotapulin suojissa, mutta saarnamiestä tuli ja taas +pian saman tien meni. Köyhinä he tulivat, ja vielä köyhempinä he +lähtivät. Neljänäkymmentä sananjulistajaa ennätti erämaan pappilassa +asua vuosisadan vierähtäessä, ja kaksi niistä Jängänharju sai peittää +multiinsa. Perander rukka joutui sinne ensin ja sitten suurena +nälkävuonna nuori Wegelius. Sakastin ikkunan alla saamamiehet saivat +viimeisen majansa, ja Peranderin leposija merkittiin vain tervatulla +puuristillä. + + + + +VIITESELITYKSET: + + +[1] K.J. Jalkanen, Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia. + +[2] K.J. Jalkanen, e.m.t. + +[3] K.J. Jalkanen, e.m.t. + +[4] K.J. Jalkanen, e.m.t. + +[5] K.J. Jalkanen, e.m.t. + +[6] Perhon kirkonkirjaan on 1808 merkitty kuolleiksi isä, äiti ja kolme +lasta. + +[7] 153 cm. + +[8] 201 cm. + +[9] Kalat-tähtikuvion merkki almanakassa. + +[10] Auringonlinjan etupuolella — almanakassa merkki: "etel", +jälkipuolella almanakassa merkki: "alemp." + +[11] Skorpioni. + +[12] Eri merkkejä "tuulitähden" vieressä. + +[13] Perhon uusi kirkko valmistui 1903. + +[14] Kellokosken Jussin mustakirja on sama kirja, minkä Tuomas +Taittonen 1862 sai Perhossa haltuunsa ja on nyk. Suomalaisen +Kirjallisuuden Seuran huostassa. Sama kirja lienee aikaisemmin ollut +Haukan miesten hoidossa. + +[15] Matti Arvelander. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79219 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f4fe85b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1 @@ +[Project Gutenberg](https://www.gutenberg.org) public repository for eBook [#79219](https://www.gutenberg.org/ebooks/79219) |