As captured February 5, 2025

2 files changed, 5503 insertions, 0 deletions

diff --git a/old/50804-8.txt b/old/50804-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..ff709c4
--- /dev/null
+++ b/old/50804-8.txt
@@ -0,0 +1,5503 @@
+The Project Gutenberg eBook, Kaukainen onni, by Arvi Järventaus
+
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
+other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
+whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
+the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
+www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
+to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
+
+
+
+
+Title: Kaukainen onni
+       Kertomus etsijän ikävästä
+
+
+Author: Arvi Järventaus
+
+
+
+Release Date: December 31, 2015  [eBook #50804]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+
+***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUKAINEN ONNI***
+
+
+E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
+
+
+
+KAUKAINEN ONNI
+
+Kertomus etsijän ikävästä
+
+Kirj.
+
+ARVI JÄRVENTAUS
+
+
+
+
+
+
+Helsinki,
+Kustannusosakeyhtiö Kirja,
+1922.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ Suuri uutinen
+ Menneitä vuosia
+ Lähtö
+
+
+
+
+SUURI UUTINEN
+
+
+I.
+
+Kauppias Raattaman pihalla kävelee pikkuinen mies. Hän on vain
+poikasen kokoinen, vaikka päälaki on aivan kalju. Liikkeet ovat
+tiukat, kiirehtivät, vähän kuin hermostuneet -- jos niin saattaisi
+sanoa -- sillä Posti-Iisakki kyllä ei tuosta herrasväen taudista
+tiedä niin hiukkasen hiventä. Päinvastoin -- hän on maailman
+lujahermoisin mies, sillä hän on puoliväliin kolmattakymmentä kesää
+kantanut postia Tenomuotkan tunturikylästä kuuden penikulman päässä
+olevaan Lainioon, joka jo vastaa vähän niinkuin "maalikylältä". Ja
+sellaista vauhtia kuin hän tavallisesti kulki! Ei siinä painanut
+postilaukku enempää kuin tavallinen poromiehen reppu. Eikä hänen
+perässään pysynyt joka mies, -- ei edes Horstavallesmannikaan, vaikka
+tämä viimeiset kymmenen vuotta oli kestinnyt Lainion herrasväkeä
+jutuillaan Lapissa tekemistään nopeista jalkamatkoista. Ei,
+Posti-Iisakki oli jättänyt hänet ensimmäisen jängän laitaan ja vasta
+Passuvannonkaarkossa odottanut. Sillä kertaa ei Horsta-vallesmanni
+ollut pitänyt Posti-Iisakista, kun tämä Passuvannonkaarkon pirtissä
+oli kuin ihmetellen huomauttanut: 'No pianhan se vallesmanni ennätti.'
+
+Posti-Iisakki, Tenomuotkan postimies, viuhtoo edestakaisin kauppias
+Raattaman pihalla. Ohut lumi narskahtelee hänen vuotakenkäinsä alla.
+Hän pysähtyy väliin ja tarkastelee päärakennuksen savupiippuja:
+yhdestä, pääkimmäisestä, nousee savu. Siellä palvelijatar keittää
+aamukahvia. Posti-Iisakki mujahuttaa suutaan ja vetäisee aimo
+annoksen savua piippunysästä, joka rehevänä sojottaa hänen
+suupielessään. Sieltä ne lähtisi... kahvitkin... jos... vilahtaa
+hänen päässään, mutta... ei... eipä nyt vielä... Hän tuntee omituista
+levottomuutta ja haistelee miettiväisenä aamuilmaa kuin äsken
+makuulta noussut poro. Kumma, kun ei etelän postia kuulunut. Ja hän,
+Posti-Iisakki, kun aavisti suuria tapahtumia.
+
+Mutta jopahan kalahtaa maantiellä... kalahtaa jossakin siellä
+kirkon ja Hietasen välillä. Se on postin kello, ihan varmaan.
+Posti-Iisakkiin se vaikuttaa kuin sotatorvi vanhaan ratsuun: -- hän
+pyörähtää kujalle ja tarkkaa tiukasti maantietä. Apteekin kohdalla ei
+näy vielä mitään, eikä kirkkoväärtinkään, -- mutta... jopahan tuolta
+Hietasen takaa sukeltaa näkyviin hevosen pää... reki ja löntystävä,
+puoliturkkiin puettu mies reen jäljessä. Se on etelän posti.
+
+Posti-Iisakki unohtaa aamukahvit, unohtaa postin myöhästymisen. Hänen
+on taas niin huokea antaa anteeksi kaikille... Raattaman piialle
+yhtä hyvin kuin Nivan Heikillekin, postimiehelle. Sillä miksi ei
+olisi Raattaman piika saattanut tulla portaille ja sanoa: 'No, eikö
+se Iisakki tule sisään?' Niin oli aina entinen piika, se Linnunpään
+Mari, sanonut. Mutta tämä, metsäperäläinen, ei ymmärtänyt. Turjotti
+vain tukka pörhössä kuin mikäkin pirttikarhu. Toista oli Linnunpään
+Mari... Mutta hyvän miehenpä hän saikin.
+
+Posti-Iisakki kaapaisee jo sillalla. Nivan Heikki on ehtinyt apteekin
+kohdalle ja silmää verhottuihin ikkunoihin. Niin... silmää sinä
+vain. Ei ole enää Viina-Tofferi apteekissa. Se mies se antoi ja
+möi... mistä lienevät varastot riittäneetkään. Mutta sai sieltä vain
+kuka kerkesi... sai Nivan Heikkikin. Nyt ei uusi apteekkari antanut
+pisaratakaan.
+
+-- Jopas tulet, jopas tulet... huutelee Posti-Iisakki vastaan jo
+hyvän matkan päästä. -- Oletpa viipynyt taas.
+
+-- Aja sinä tämmöisellä kelillä, kun ei lunta juuri alkamaankaan...
+Ja niin riivatun raskas posti.
+
+-- Jaa, jaa... niinpä näkyy, niinpä näkyy... tuota... no, mitä uutta
+alas?
+
+-- Eipä erikoisempaa. Rovasti on päässyt.
+
+Nivan Heikki lausuu sen aivan rauhallisesti, vaikka kuuluukin Lainion
+seurakuntaan. Mutta Posti-Iisakki, vieroseurakuntalainen, lyö näppiä
+ja huudahtaa:
+
+-- Vai on päässyt! No vie sun...!
+
+Muuta hän ei sano, mutta siinä onkin kyllin. Sitä uutista hän oli
+odottanutkin. Annapa nyt, äijän saada se tietää. Jo lähtisi kahvit.
+
+Posti-Iisakki silmää Nivan Heikkiä kuin varmistuakseen, ettei tällä
+vain ollut minkäänlaisia aikeita. Ei, Heikki nahjusteli reen perässä,
+kuin ei mitään olisi tapahtunut. Hän teki äkkipäätöksen.
+
+-- Ajahan vain sinne Raattaman pihaan. Minä pistäydyn hiukan muualla.
+
+Posti-Iisakki lähtee harppaamaan hevosen edellä. No, jopa nyt oli ilo
+syntyvä Lainion pappilassa. Rovasti Stark oli päässyt... vihdoinkin
+päässyt, monen monituisen yrityksen jälkeen, päässyt etelään,
+Jolmanrannan suureen seurakuntaan. Jopa hän viimeinkin tarttui, kun
+kauan pyydysti. Ei ollut näemmä sittenkään rovastin suuri kuomureki
+turhaan kulkenut Lainion ja kaupungin väliä. Vihdoinkin onnistunut
+vaalimatka. Eivät olleet jokivarren kievarit suotta kiskottaneet
+rumilasta, kiskottaneet ja kironneet. Mikäs auttoi... jokaisella
+matkustajalla oli oikeus ajaa omalla reellään ja saada kievarista
+vain hevonen. Se oli selvä sääntö. Vai jo viimeinkin... vie pois...
+
+Posti-Iisakki oikaisee vainion poikki ja saapuu pappilan pihaan.
+Siellä makasi reki kallellaan liiterin perällä kuomun selkä pihalle
+päin. Posti-Iisakin teki mieli huutaa sille hyvää huomenta. Jopa
+vihdoinkin veit isäntäsi onnen satamaan, vanha lautta!
+
+Pappilassa nukuttiin vielä. Verhot peittivät ikkunoita visusti.
+Ei tiennyt Tarkka, minkä ilosanoman päivä toisi tullessaan.
+Jolmanrantaan, hei!... pois lainiolaisten hampaista... vähän isomman
+leivän ääreen. Jo nyt kannatti laittaa uudet palttoot ja talvilakit.
+Jo sopi rovastin myydä huutokaupassa kaikki vanhat roskat.
+
+Posti-Iisakki näkee jo itsensä Starkin vanha naapukka päässä.
+Totisesti, hän tinkaisi sen helpolla. Ei viitsisi rovasti isoja periä
+vanhasta reuhkasta. Hänelle, Posti-Iisakille, siinä sentään olisi
+vielä lakkia loppuiäksi.
+
+Posti-Iisakki seisoo pappilan pääportailla. Ei hän kyökin kautta
+nyt... kun saapui kuin mikäkin taivaan lähettiläs. Pääportaita vain
+ja talo hereille, aivan kuin olisi tuli rakennuksen nurkassa.
+
+Posti-Iisakki kolkuttaa, kolkuttaa kuin henkensä edestä. Kyllä
+kannattikin. Jolmanranta oli iso seurakunta ja vehnäskahvit
+harvinaiset näin arkiaamuna.
+
+Joku raottaa kyökin ikkunaverhoa. Piika! Pois piiat ja itse ruustinna
+esiin! Kyllä ovi kesti. Ei ollut tämä Lainion pappila vielä niin
+lahonut. Hei, hei!
+
+Jopa raottaa joku ruokasalinkin ikkunaverhoa. Kas niin, kas niin,
+siitä Posti-Iisakki nauttii! Ruustinna itse tummassa aamunutussaan.
+Hei, hei, tulkaa avaamaan!
+
+Jopa aukeaa ovi... varovaisesti, kuin kummastellen, ja Posti-Iisakki
+seisoo ruustinna Starkin edessä, joka hengästyksissään ja kalpeana
+tuijottaa melkein lattiaan saakka kumartelevaan mieheen.
+
+-- No, mikä nyt on?
+
+-- Onnea... saan toivottaa onnea... ja menestystä... ja pitkää ikää
+ja paljon... (Posti-Iisakki oli sanomaisillaan "lapsia", mutta
+muistikin, etteivät nyt olleet häät)... onnea vain. Rovasti on
+päässyt!
+
+-- Päässyt.. mihin? Ruustinna ei ole yhtään selvillä tilanteesta.
+
+-- No, Herra siunatkoon... Jolmanrantaan! Enemmistö ääniä ja muutto
+varma.
+
+Jo tajuaa ruustinnakin. Tuo pikkuinen, kaljupäinen mies näyttää
+hänestä kauniilta ryppyisine kasvoineen, ihan taivaan enkeliltä.
+Hänen tekee mieli melkein syleillä sanantuojaa. Kolkko eteinen
+tulvahtaa päivänvaloa täyteen. On kesä ja ikkunoilla kukkivat
+ruustinnan istuttamat krassit. Hyvä Jumala sentään, mikä onni...
+
+-- Onkohan se jo aivan varma? uskaltaa hän arasti kysyä.
+
+-- Varma? Posti-Iisakki vie kätensä kaulalle ja tekee paljonpuhuvan
+liikkeen.
+
+-- Tuosta poikki!
+
+Jo uskoo ruustinnakin. Merkit ovat liian selvät. Mitäpä se
+Posti-Iisakki turhaan viitsisi.
+
+Sillä välin on rovastikin saapunut eteiseen. Posti-Iisakki on
+toistamiseen suorittamassa onnitteluseremoniaansa. Mutta nyt hän
+kohtaakin itse epäuskon kallion.
+
+-- Ei minun sovi uskoa, ennenkuin näen lehdistä.
+
+Uskoa! Herra Jumala! Oli siinäkin pappi ja niin epäuskon vallassa
+kuin nautasonni! Posti-Iisakki tuntee suuttumusta. Hän saa voimakkaan
+halun lähteä Raattaman pihaan, repiä hajalleen koko Nivan Heikin
+kuorman ja kaivaa esille sanomalehdet. Mutta hän luopuu siitä, sillä
+ruustinna on hänen puolellaan.
+
+-- Keneltä Iisakki sen kuuli?
+
+-- Nivan Heikiltä, postimieheltä.
+
+-- Kyllä sen täytyy olla totta, kun kerran Heikki on sen kertonut.
+
+-- Tietysti. Enkähän minäkään, vanha mies, tyhjän vuoksi lähde
+ihmisiä herättelemään.
+
+Rovasti Stark huomaa menneensä liian pitkälle. Hän pyytelee anteeksi
+ja peräytyy. Hänen silmänsä olivat vain sattuneet kuomureen selkään
+liiterin perällä ja epäusko oli vallannut hänet. No, ehkäpä
+kuitenkin... kaipa sitten... hyvä isä sentään.
+
+Hänen silmänsä kostuvat, niin myös ruustinnan. Ja kostuvat
+Posti-Iisakinkin silmät. Mikä kumma se nyt hänetkin sai heltymään?
+Hänenhän tulisi iloita ja nauraa kuten ainakin ilosanoman tuojan,
+mutta hänenkin täytyy pyyhkiä silmiään karkealla nuttunsa hihalla.
+Tämä oli sentään niin merkillistä alusta loppuun asti.
+
+Ruustinna pyytää Posti-Iisakkia sisään ja rovasti yhtyy ruustinnan
+pyyntöön. Hänen äänessään värähtää hiukan samankaltainen sävy kuin
+lausuisi hän piispalle: 'Olkaa hyvä!'
+
+Ja Posti-Iisakki astuu Lainion pappilan avaraan saliin ja asettuu
+istumaan ovensuuhun rovastin isävainajan kuvaa vastapäätä. Ja hänestä
+tuntuu, kuin istuisi hän kirkossa.
+
+
+II.
+
+Totta se oli, mutta tuntui kuitenkin sadulta. Rovasti Stark oli
+lukenut uutisen lehdestä tiesi kuinka monta kertaa. Lopuksi olivat
+hänen silmänsä kostuneet ja hän oli liittänyt kätensä ristiin.
+
+Mutta aurinko, joka oli tunkeutunut esiin pilvien lomasta ja
+täyttänyt kansliahuoneen tulvivalla valollaan, oli kuivannut Jonatan
+Starkin silmät ja saanut ne loistamaan niinkuin ennen hänen nuorena
+ollessaan vuosikymmeniä sitten.
+
+Sitä päivää, jonka aloitti Posti-Iisakin meluisa käynti, eivät
+Lainion pappilan pullistuneet seinät voineet pitkään aikaan unohtaa.
+
+Tarinan aloitti makuuhuone ja siihen yhtyivät sitten vuorostaan
+kaikki, ahtaasta keittiön perässä olevasta ruokakomerosta avaraan
+saliin saakka.
+
+Makuuhuone oli vuosien varrella tottunut rovastin ja ruustinnan
+hiljaiseen nousuun. Ei siinä tavallisesti monta sanaa virketty.
+"Hyvää huomenta, mamma", ja "hyvää huomenta, pappa", eikä sitten
+juuri muuta. Kaikki aamut olivat toistensa kaltaisia. Vain silloin,
+kun rovastin vanhin poika oli kotona käymässä -- mikä viime vuosina
+oli tapahtunut ylen harvoin -- kuuli makuuhuone vähän muutakin:
+"Martti on laihtunut hiukan", tahi: "pitää kudottaa Martille muudan
+pari sukkia" -- taikka jotakin muuta samankaltaista. Tänäkin aamuna
+se oli kuullut taas tuon tavanmukaisen "hyvää huomenta, mamma", mutta
+nyt se oli lausuttu levottomasti, aivan kuin vaaraa peljäten, sillä
+rakennus oli tärissyt portailta kuuluvasta kolkutuksesta. "Mikähän
+ihme siellä nyt on?" "En tiedä, olisiko joku kiireinen sairaan luo
+hakija."
+
+Ja sitten se oli alkanut: -- kahvikuppien kilinä niin iloinen, niin
+leikkisä, ettei ruokasali muistanut sellaista kuulleensa sitten
+entisen papin tyttären häiden. Mutta sitä pappia ei ollutkaan Lappi
+lumonnut: -- hän oli muuttanut "alas" jo kuuden vuoden päästä.
+
+Ja sitten Posti-Iisakin iloinen juttelu. Hän tosin oli usein nähty
+vieras Lainion pappilassa, mutta sellaista puheensorinaa ei hänkään
+ollut ennen saanut aikaan. Posti-Iisakki oli kertonut, miten hän
+oli tullut sellaiseen ajatukseen: -- totta nyt vihdoin täytyi
+tulla rovastinkin vuoro, kun hän, Iisakki, oli aamulla nähnyt niin
+merkillisen unen.
+
+Unen? Rovastin äänessä oli jälleen värähtänyt epäuskon sävel.
+
+Niin juuri, unen, ja koko merkillisen vielä.
+
+Hän oli torkahtanut suutarin tuvan penkille ja uneksinut tulleensa
+Lainion pappilaan. Hän oli mennyt suurimmasta ovesta sisään ja
+huomannut yht'äkkiä seisovansa pappilan salissa. Aluksi se oli
+näyttänyt salilta, tavalliselta ihmisasunnolta, mutta muuttunutkin
+sitten äkkiä -- rekiliiteriksi. Kärrypari ja suuri kuomureki olivat
+olleet siellä kuin kotonaan. Kun hän aikansa ihmeteltyään oli ollut
+astumaisillaan kansliahuoneeseen, oli rovasti ilmestynyt ovelle
+ja sanonut nauraen: 'Tule tänne, Iisakki, me asumme nyt uudessa
+paikassa.' Hän oli lähtenyt rovastia seuraamaan yhä ihmetellen
+tapahtunutta muutosta, kun oli äkkiä huomannut seisovansa suuren,
+muhkean rakennuksen edessä. 'Tässä se nyt on uusi pappila', oli
+rovasti sanonut. Kun hän edelleenkin ihmeisiinsä vaipuneena oli
+vuoroin tuijottanut muhkeaa rakennusta, vuoroin vieressään seisovaa
+hymyilevää rovastia, oli tämä kuin vähän moittien lausunut:
+'Katsohan, pitäähän kuomureelläkin olla kunnon suoja. Eihän se nyt
+halkovaja ole mikään.' -- Siihen hän oli herännyt ja lähtenyt kiireen
+kaupalla Raattaman pihalle etelän postia vastaan. Ja eikös ollutkin
+Nivan Heikki jo heti ensi sanoikseen kertonut rovastin päässeen.
+
+Näin oli Posti-Iisakki ruokasalissa jutellut kahvikuppien kilistessä
+ja rovastin ja ruustinnan iloisina kuunnellessa. Posti-Iisakin mentyä
+oli rovasti kävellyt saliin ja huomauttanut sieltä ruustinnalle:
+"Vanhusten valokuvista olisi pyyhittävä tomut." Hänet oli yht'äkkiä
+vallannut sellainen omituinen tarkastuksen henki, aivan kuin
+olisi piispa ollut tulossa. Kirjahylly oli järjestetty kokonaan
+uudelleen, jokaista esinettä oli hiukan liikautettu. Ja mikä
+merkillisintä: -- heti Posti-Iisakin mentyä oli rovasti asettanut
+liimapannun tulelle ja liimannut paikoilleen makuuhuoneen sänkyjen
+päistä irtautuneet sorvatut nupit. Ne olivat yhdeksäntoista
+vuotta odottaneet tätä toimenpidettä ja nyt vihdoinkin ne olivat
+päässeet paikoilleen ajelehdittuaan sitä ennen eteisen vaatekomeron
+hyllyllä. Useamman kuin yhden kerran ne olivat Jonatan Starkille
+huomauttaneet: 'No, milloinkas meidän vuoromme tulee päästä täältä
+pois?' -- johon rovasti oli vain hajamielisenä pudistanut päätään.
+Samapa niille. Pitkien vuosien aikana ne olivat jo tottuneet
+pimeään vankikomeroonsa. Nyt tultiin lopuksi nekin vapauttamaan
+ja asettamaan entiseen ylhäiseen asemaansa takaisin, makuuhuoneen
+sänkyjen muhkeihin päihin. Ne olivat niiden oikeat paikat. Sieltä
+ylhäältä ne olivat tottuneet vartioimaan talon isännän ja emännän
+unta ja niiden ympärillä tuoksui jälleen ruustinna Starkin käyttämä
+kölninvesi. Mutta vähän kummastellen ne sentään katselivat
+ympärilleen oltuaan niin pitkän ajan poissa. Makuuhuoneessa oli koko
+paljon sellaista, mitä ne ennen eivät olleet nähneet. Löysiväthän ne
+sentään mielihyvikseen vanhan tutunkin: ruskeaksi maalatun pesukaapin
+uuninnurkkauksesta. Mutta sitäkin oli aika kolhinut sitten viime
+näkemän: porsliininuppi sen ovessa oli murtunut juuresta poikki.
+
+Ja sitten olivat saapuneet sanomalehdet. Piika Sandra oli tuonut
+postilaukun kansliahuoneeseen aivan samaan tapaan kuin satoja
+kertoja ennenkin. Rovasti oli avannut laukun, näennäisesti yhtä
+tyynenä kuin ennenkin, ja vetänyt esiin sanomalehdet. Mutta tummat,
+juhlallisen näköiset arkistokaapit olivat kuitenkin panneet merkille,
+että rovastin kädet olivat vavahdelleet hänen avatessaan lehtiä
+ja syventyessään lukemaan uutista Jolmanrannan vaalista. Sitten
+oli lehti vaipunut polvelle ja silmät harhailleet oudon kirkkaina
+paikasta toiseen, kunnes ne lopuksi olivat pysähtyneet piispa
+Mansneruksen ankarapiirteiseen kuvaan kanslian seinällä. Ja ihme ja
+kumma: Jonatan Starkista oli tuntunut -- ensi kerran yhdeksäntoista
+vuoden aikana -- että piispa Mansnerus hymyili, tosin hiukan
+hermostuneesti, mutta hymyili kuitenkin.
+
+Sitten oli ruustinna tullut huoneeseen hiljaa, melkein varpaisillaan,
+ja pysähtynyt ovensuuhun kuin ujo rippikoulutyttö, joka on saapunut
+kuulemaan, pääsikö hän ripille vai ei. Ja hän oli kuitenkin
+rovastintytär, tyttökoulun käynyt ja perehtynyt pianonsoittoon sekä
+puhui hiukan ranskaakin. Mutta niin nöyräksi tekee Lappi ihmislapsen
+yhdeksäntoista vuoden kuluessa. Ja sitten -- niin, mitä sitten?
+Rovasti oli kohottanut päätänsä ja silmännyt puolisoaan sillä
+oudonkirkkaalla katseella, jota kansliahuone jo oli ihmetellyt, ja
+lausunut: 'Niin... mamma'. Muuta hän ei ollut sanonut. Mutta sillä
+kertaa olivat nuo sanat soineet musiikilta ruustinna Starkin korvissa
+ja hän oli tajunnut niissä vahvistuksen aamulliselle uutiselle. Ja
+sitten -- niin, mitä sitten? Tokko kerromme sitä? Niin -- katsokaas,
+kun viidenkymmenen ikäinen nainen kieppuu miehensä kaulassa kuin
+koulutyttö ja suutelee häntä kyynelten virratessa poskia pitkin, --
+niin se ei ole mikään jokapäiväinen tapahtuma. Onko Lainion pappilan
+kansliahuone koskaan nähnyt mitään niin liikuttavaa ja samalla
+juhlallista?
+
+Ruustinnan mukana levisi ilon ja tyytyväisyyden tunne keittiön
+puolelle. Se tuntui tarttuneen kaikkiin, piika Sandraan yhtä hyvin
+kuin pienimpäänkin esineeseen keittiössä. Lainion pappilan keittiön
+hylly astioineen oli kyllä aina loistanut puhtauttaan antaen talojen
+emännille ihmettelyn aihetta joka juhannus ja joulu. Mutta nyt
+julistivat kuparisten kattiloiden hohtavat kyljet outoa sanomaa:
+'Rovasti on päässyt, rovasti on päässyt! Me muutamme kaikki.'
+
+Niin, niin. Pitkästä ajasta lainehti päivänpaiste ja ilo Lainion
+pappilassa. Rovasti ja ruustinna elivät päivän hetket verkalleen,
+kuin säästellen. He istuivat aamiaispöytään harvapuheisina kuten
+tavallisesti. Lausuivathan vain jonkun sanan lapsistaan. 'Milloin
+Martti viimeksi kirjoittikaan?' Johon ruustinna vastasi jotakin
+parista kuukaudesta. Mutta molempain ajatus askarteli samassa
+asiassa: 'Nyt Marttikin sen tietää... ja tyttäret.' Niin --.
+tyttäret. Rosindalla oli virka muutaman pikkukaupungin koulussa ja
+Laine ja Helinä olivat naimisissa, kumpikin tahollaan. Tuntui somalta
+puhella lapsista nyt ja ikäänkuin niiden turvissa ajatella poispääsyä
+Lapista. Rovasti ja ruustinna olivat kuin kaksi rakastunutta, jotka
+eivät vielä oikein saata tunteitaan julkilausua. He puhuivatkin
+enemmän kädenliikkeillä kuin sanoilla... Kun rovasti pyysi voita,
+ojensi ruustinna voilautasen hänelle niin ihmeen sirosti, aivan kuin
+olisi lausunut: 'Kuinka minä rakastan sinua, Jonatan Stark!' Ja kun
+rovasti sanoi "kiitos", väreili siinä aivan samanlainen tunne. He
+tunsivat itsensä nuoriksi, vasta kihloihin menneiksi, istuessaan
+siinä toisiaan vastapäätä. Vanha käkikello rovastin takana kukkui
+yhtätoista. Rovasti katsahti ruustinnaa silmiin. Tämä hymyili
+valoisasti, vaikka silmät kostuivatkin. Niin -- he tulkitsivat
+kellon kukunnan aivan samalla lailla: se kukkui heidän onnelleen.
+Niin merkillisen herkiksi oli Lappi kasvattanut heidät kummankin.
+He olivat tottuneet iloitsemaan vain pienistä, jokapäiväisistä
+tapahtumista. Nyt he ikäänkuin vaipuivat ilon raskaan taakan alle,
+-- ilon, joka yht'äkkiä oli rynnännyt heidän hiljaisia portaitaan
+ylös. Oi tuota ihmeellistä onnea, josta Jumala toisinaan lohkaisee
+tavallista suuremman murusen maan lapsille, niin suuren, että
+saajasta tuntuu, kuin olisi taivaalliselle jakajalle sattunut
+pieni erehdys. Sitä rovasti Stark nyt ajatteli. Häntä, unohdettua,
+yksinäistä Lapin pappia, oli kohdannut ennenkuulumaton onni. Hän
+pääsisi muuttamaan etelään, hymyilevämmille maille.
+
+Päivällisen aikana sujui keskustelu jo paremmin. Ruokapöydän
+ympärillä vuosikausia vallinnut äänettömyys oli vähitellen alkanut
+murtua. Sen aika oli nyt mennyt. Rovasti ja ruustinna ojensivat
+hengessä kätensä toisilleen. Se oli kuin uusi, sanaton liitto, jossa
+kumpikin vannoutui rakastamaan toistansa myötä- ja vastoinkäymisessä.
+Ja he olivat kuitenkin olleet naimisissa jo kaksikymmentäviisi
+vuotta. Eivätkö he sitten olleet rakastaneet toisiaan? Kyllä, --
+mutta niin armoton on Lappi, että se kalvaa rakkaudenkin kuin
+mato terveen puun. Yksinäisyyden painolla se tukahduttaa elämän
+tuoreimmatkin voimat. Rovasti ja ruustinna Starkin välistä rakkautta
+se tosin ei ollut pystynyt tappamaan. Mutta se oli lyönyt sen
+tainnoksiin kuten talvi kesän kukkean elämän. Niin heistä ainakin
+oli tuntunut. Nyt, kun he olivat varmat poispääsystään, se heräsi
+väkevänä eloon. Se muistutti siinä suhteessa Lapin heräävää kevättä.
+Yhtä voimakkaana ja tuoreena kuin purkautuu keväinen puro tunturin
+rinnettä alas, purkautui heidän sydämistään tämä vuosikausia nukkunut
+rakkaus. Rovasti katsahti salaa vaimoaan ja muisti sen hetken,
+jolloin hän näki Julia Hagelinin ensi kerran. Siitä oli kauan, mutta
+samalla tavalla sykähti hänen sydämensä nyt kuten silloinkin. Veri
+virtasi lämpimänä siihen. Ruustinna katsahti miestään tämän ollessa
+kumartuneena lautasensa yli. Sama runoilijan otsa, johon hän ensi
+näkemältä oli ihastunut. Ruustinnan kirkastunut katse ei huomannut
+ryppyjä siinä. Heidän olisi tehnyt mieli keskeyttää syöntinsä ja
+katsoa vain toisiaan silmiin. Mutta jos he sen olisivat tehneet,
+olisivat kyyneleet ihan varmaan puhjenneet esiin. Pitkä oloaika
+Lapissa oli taas tehnyt heistä niin kummallisen kömpelöitä, etteivät
+he tienneet, miten olisivat selvinneet tunteiden tulvasta, jos
+olisivat sen valloilleen laskeneet. He siis söivät iloiten siitä,
+että ateria tarjosi siksikin varman tuen tunteiden hillinnälle. Vain
+silloin, kun heillä oli ruokaa suussa, he lausuivat toisilleen jonkun
+ystävällisen sanan. Se oli heistä hauskaa ja he hymyilivät toisilleen
+yhtä paljon tuon oudon keskustelutavan kuin toisiansa kohtaan
+tuntemansa hellyydenkin vuoksi.
+
+Iltapäivä kului samanlaisen onnellisen tunnelman vallitessa. Rovasti
+vain teki sen merkillisen poikkeuksen, että tuon tuostakin pistäysi
+keittiöön. Hänellä ei ollut mitään erityistä asiaa. Hän halusi vain
+nähdä, kuinka hänen rouvansa, entinen Julia Hagelin, puuhaili siellä,
+ja hän hyräili itsekseen pientä laulunpätkää. Pari asiamiestäkin
+pistäysi pappilassa. He tiedustelivat hiukan epävarmoina rovastin
+poislähtöä. Olivat kuulleet Raattamassa. Kun rovasti vaatimattomasti
+kertoi, mitä asiasta tiesi, näyttivät miehet tulevan hyvilleen. Hekin
+olivat -- tietämättänsä -- Lapin painamia ja rakastivat vaihtelua.
+Eikähän kumma, jos he sitä pappiin nähden jo kaipasivatkin. Rovasti
+Stark puolestaan ymmärsi sen erinomaisen hyvin.
+
+Niin saapui ilta Lainion pappilaan, ilta ja lampunsytytysaika,
+niinkuin oli saapunut lukemattomia kertoja ennen. Mutta tänä iltana
+tapahtui se ihme, että ruustinna avasi pianon kannen. Sitä hän
+ei ollut tehnyt moneen pitkään kuukauteen. Hän lauloi Merikannon
+sävellyksen Eino Leinon lauluun: "Oi kiitos sa, Luojani armollinen."
+Rovasti oli kuullut laulun ennenkin, mutta tänä iltana hän vasta
+oikein ymmärsi sen sanat ja sävelen. Tänä iltana hän käsitti, että
+laulu oli pulpahtanut kiitollisesta sydämestä. Hän tunsi sen, sillä
+hän itse oli niin suuresti kiitollinen Jumalalle, ihmisille, kaikille.
+
+
+
+
+MENNEITÄ VUOSIA
+
+
+I.
+
+Jonatan Stark oli mies parhaassa iässään muuttaessaan Lappiin,
+juuri täyttänyt kolmekymmentä vuotta. Sen ikäisenä uskaltaa mies
+käydä käsiksi elämän kovaan todellisuuteen, varsinkin jos hän on
+terve ja vasta mennyt naimisiin. Jonatan Stark oli kumpaakin. Hänen
+punakat kasvonsa todistivat lujaa, rautaista terveyttä. Ja hänen
+nuori rouvansa oli tulomatkalla saanut useammassa kuin yhdessä
+kievarissa kertoa, montako kuukautta hän oli ollut naimisissa tuon
+vankkarakenteisen papin kanssa, joka kievarin pihalla nosteli
+raskaita matka-arkkuja, kuin olisivat ne sisältäneet vain paljaita
+höyheniä. Jokivarsi otti selvän, ketä sen kautta kulloinkin kulki.
+Mistä se ei muuten päässyt varmuuten, sen se kysyi, suoraan ja
+häikäilemättä. Jonatan Starkista se oli heti nähnyt, että tämä oli
+terve, mutta hänen naimisissaolo-aikaansa se ei tiennyt. Siksi se
+kysyi sen. Sellainen on jokivarsi, Lainiosta kaupunkiin saakka.
+
+Paljon muuta lisäksi tiedusteli jokivarsi Lappiin muuttavalta
+nuorelta pappisparikunnalta. Oltiinko uskomassa? Jonatan Starkia se
+oli oudostuttanut. Täällä, jokivarrella, otettiin miehen uskostakin
+selvä, monesti jo ennen, kuin tämä edes kunnolla oli ehtinyt saada
+matkaturkit yltään. Otettiin vieras kiinni jo heti ovessa. Ja
+jos tämä huomautti kysymyksenteon sopimattomasta hetkestä, oli
+jokivarrella vastaus heti valmiina: 'Olkaa aina valmiit vastaamaan,
+jos joku teidän autuutenne toivon perustusta tiedustelee.' Mihinkäpä
+siitä juuri papinmuotoinenkaan mies pääsi. Jonatan Stark oli siis
+aivan turhaan tehnyt vastaväitteitä. Uskonasian piti olla aina
+selvänä, joka minuutti, joka hetki. Oliko se heillä itsellään kenties
+joka hetki selvänä? Kyllä, kyllä vain: -- he olivat kerta kaikkiaan
+tehneet parannuksen ja he saattoivat sanoa, missä ja milloin se
+oli tapahtunut. Saattoiko ehkä pappi selittää kristityksitulonsa
+yhtä tarkkaan? Hän oli ollut kauan Jumalan koulussa. Ohoo, niitä
+koululaisia oli Jumalalla paljonkin, mutta harvoin niistä valmista
+tuli. Jäivät aina veräjällä kiinni ja pyörsivät siitä takaisin. Ehei,
+kyllä piti autuudenasiasta saada varmempi ote.
+
+Sellainen oli jokivarsi, se ei hellittänyt. Se otti asioista selvän
+omalla, sitkeällä, omituisella tavallaan. Oltiinko ehkä korkeaakin
+lähtöä? Vai rovastinpoikia. No, oliko isä uskomassa? Siinä oli taas
+ollut uusi pulma edessä. Jonatan Stark oli toivonut, että isäukko
+itse olisi saanut kysymykseen vastata korkean kansliapulpettinsa
+takaa. Hän oli ollut varma, että jokivarren ihmisten olisi silloin
+ollut pakko taipua opetettavan asemaan. -- Oli helpottanut hiukan,
+kun kyseleminen oli siirtynyt muihin asioihin. Oltiinko ehkä aatelia?
+Ei toki, tavallista, aivan tavallista sukua vain. Mutta mistä juuri
+sellainenkin kysymys? No, katsokaahan: oli kerran ollut metsäherra
+aatelia ja hänellä oli ollut jos jonkinlaisia koukkuja. Häntä
+oli yritetty uskoon useammankin kerran, mutta aina yhtä huonolla
+tuloksella. "Haukka-parooni" ei ollut muuta kuin nauranut vain, ei
+edes suuttunut kertaakaan. Ja niitä oli taas sellaisiakin, jotka
+loukkaantuivat. Niinkuin eräskin -- mikä lie ollut kaupparatsu
+--, joka kirjoitti päiväkirjaan muistutuksen "sopimattomasta
+käytöksestä". Hyvä isä sentään, sopimattomasta käytöksestä! Eikä
+äijärievulle oltu muuta tehty, kuin siivosti kysytty hänen uskoaan.
+
+Jonatan Starkin oli täytynyt nauraa. Perin omituisen ja alkuperäisen
+kansan keskuuteen hän oli joutunut. Jotakin tämäntapaista hän tosin
+oli lähtiessään kuullut, mutta tällaiseksi hän ei sentään ollut
+jokivarren elämää osannut kuvitella. Minkälaista mahtoi olla sitten
+ylempänä, Lainiossa?
+
+Samanlaista oli ollut ylempänäkin. Ihmiset yhtä alkuperäisiä ja yhtä
+selvillä uskostaan. Joka asiassa he olivat pohjautuneet raamattuun.
+Muuan torpanvaimo ainoastaan oli tehnyt poikkeuksen. Hänen oli ollut
+vaikea uskoa, että lapset olivat Herran lahja. 'Niin se kyllä oli
+vanhassa valkeudessa, mutta liekö tämän uuden valkeuden aikana?'
+Vaimoparalla oli ollutkin täysi tusina. Ei siis ihme, että epäuskokin
+oli jo pakannut muutamasta reiästä sisään.
+
+Ja sitten perillä Lainiossa. Suuri joukko kirkonkyläläisiä oli
+kerääntynyt pappilan pihalle uutta pappia vastaanottamaan. Siinä oli
+ollut miehiä, naisia ja lapsia, jotka suu auki olivat katselleet
+mahtavaa kuomurekeä. Sellaista ei oltu näillä perillä ennen nähty.
+Kirkkoherra mahtoi olla rikas. Ei edes maaherra ollut sellaisella
+reellä ajanut. Ja hänkin oli käynyt Lainiossa kerran, parikin.
+"Jumalan terve" oli täällä kajahtanut lempeämpänä, lauhkeampana.
+Sen ihmeen oli ilmeisesti saanut aikaan kuomureki. Tuli sekin aika,
+jolloin sen ympärillä kaikuivat kiroukset Lainion kievarista pitkin
+jokivartta alas kaupunkiin asti. Mutta se aika oli vielä silloin
+ollut kaukana eikä tulohetkenä kukaan sitä edes ollut aavistanutkaan.
+
+Pappilassa oli tarjottu tervetuliaiskahvit metsänhoitajan
+rouvan hääriessä emäntänä. Hän oli puhjennut itkuun ruustinna
+Starkia tervehtiessään. Raukasta oli tuntunut hyvältä saada
+"onnettomuustoveri" tänne kauas tuntureiden taa. Se oli vaikuttanut
+hiukan omituiselta, häirinnyt jonkun verran yleistä ilon tunnelmaa,
+mutta jälkeenpäin oli ruustinna Stark tapausta monesti muistanut.
+Metsäherran rouva oli ollut oikeassa. Onnettomuudelta oli lopulta
+ruvennut tuntumaan koko Lainioon muutto.
+
+Mutta niin olivat vuodet vierähtäneet yksi toisensa jälkeen. Jonatan
+Stark oli nähnyt kesän saapuvan, kesän jälkeen syksyn ja sitten
+taasen talven. Yhdeksäntoista kertaa hän oli nähnyt kinosten kohoavan
+pirttirakennuksen päähän, ja joka vuosi melkein yhtä korkealle.
+Yhdeksäntoista vuotta hän oli istunut tämän saman kansliapöydän
+ääressä ja katsellut vuoroin maantietä, vuoroin kauppias Raattaman
+pihaa, joka parahiksi sopi näkymään maantien yli, navettarakennuksen
+ja jyväaitan välistä. Kauppiaan rouva kulki joka aamu kellariin ja
+kellarista takaisin keittiöön. Vanhin poika, Konrad, joka työskenteli
+isänsä konttorissa, ilmestyi säännöllisesti puolenpäivän tienoissa
+portaille, poltti savukkeen ja katseli sitten hetkenaikaa kirkolle
+päin, missä maantie jyrkkään kääntyi kylän näkyvistä suoraan kohti
+etelää. Konrad oli katsellut tuota maantienpolveketta niin kauan
+kuin jaksoi muistaa. Se toi hänelle mieleen koulumatkat. Silloin hän
+oli aina maantienkäänteessä pyörähtänyt ympäri ja katsellut häviävää
+kylää, josta viimeiseksi näkyi hänen kotitalonsa pirttirakennus ja
+pappilan jyväaitta. Ja palatessaan loma-ajoiksi kotiin hän oli jo
+hyvän matkaa ennen maantienpolveketta ollut varuillaan. Hän oli
+tahtonut nähdä tutun pirttirakennuksen ja pappilan jyväaitan, heti
+kun ne vain sopivat näkymään. Jyväaitan portailla hän oli leikkinyt
+entisen papin tyttären kanssa monen monta kesää. Ja lopuksi, kun
+lie kumpikin olivat jo olleet liian suuria leikkiin, he olivat
+istuneet jyväaitan portailla ja silloin oli Konrad saanut tehdä
+Angelikalle selkoa edellisen päivänsä puuhista. Eikä niitä ollut
+paljoa ollut, enimmäkseen uneksimista vain. Mutta Angelika oli
+muuttanut "alas" vanhempainsa kanssa ja siihen oli se satu loppunut.
+Hän oli hävinnyt maantienkäänteeseen muutamana keväänä jäiden
+lähdön aikana. Tiesi vain, oliko tuo paikka käynyt Konrad-herralle
+muita rakkaammaksi pappilan Angelikan vuoksi, mutta sinne hän vain
+oli katsellut jok'ikinen päivä, -- katsellut niin kauan, kunnes
+muutamana marraskuun aamuna tienkäänteestä oli sukeltanut esiin
+kyytihevonen. Se oli tuonut Lainioon Laine Lindemanin, uuden
+postineidin. Se oli ollut ennakolta tietty asia eikä se ollut
+Konrad-herraan sen suurempia vaikuttanut. Mutta vuoden päästä olivat
+asiat toisin: Konrad Raattama oli naimisissa Laine Lindemanin
+kanssa ja postikonttori oli siirretty Raattaman pirttirakennukseen.
+Konrad-herra työskenteli edelleenkin isänsä konttorissa,
+ilmestyen portaille puolenpäivän tienoissa savukettaan polttamaan
+kuten ennenkin. Se ei ollut mikään ihme. Mutta sitä kyläläiset
+kummastelivat, että hän edelleenkin katseli maantienpolveketta. Minkä
+vuoksi hän sitä katseli? Senkö vuoksi, että sen taakse kerran oli
+hävinnyt pappilan Angelika, vai senkö vuoksi, että sen takaa kerran
+oli ilmestynyt Laine Lindeman, hänen rouvansa. Tuskinpa Konrad-herra
+sitä itsekään tiesi. Se kun se vain oli tullut hänen tavakseen.
+
+Ihmiset muodostuivat perin omituisiksi täällä keskellä kiveliötä --
+virkamiehet olletikin. He eivät näyttäneet Lappia kestävän. Useimmat
+sortuivat kesken ikänsä, tylsistyivät, rupesivat juomaan ja kuolivat
+pois, jolleivät ajoissa päässeet muuttamaan. Hautuumaalla seisoi
+pari kolme ristiä, joiden kunkin alla lepäsi sangen traagillisesti
+päättynyt elämä, joukossa yksi pappikin. Raukat olivat eksyneet
+Lapin sokkeloiseen labyrinttiin, ja epätoivon hetkellä kohottaneet
+huulilleen Bakkuksen maljan. Se oli lopuksi sortanut heidät kokonaan.
+Vain aniharva oli löytänyt tien ulos ja pelastunut.
+
+Yksi sellainen oli metsäherra Malmström, joka kolmekymmentä vuotta
+oli asunut puustellissaan "Jerikossa" ja kestänyt, ihmeellisesti
+kestänyt. Mutta hän olikin ainoa, jonka mielestä Lainio oli
+paratiisi, pikkuinen paratiisi, missä ihminen vielä sai rauhassa
+elää. Malmströmistä olikin vuosien varrella kehittynyt oikea
+kulttuurin vihaaja. Hän ei kannattanut maanteitä eikä telefooneja,
+rautateistä puhumattakaan. Maantietä, joka kymmenisen vuotta sitten
+oli ulotettu Lainioon saakka, hän tavallisesti kutsui "Könösen
+tieksi", koska kansakoulunopettaja Könönen oli ollut sen innokkaimpia
+puuhaajia. Suurin vääryys, joka hänelle Lainiossa oloaikana oli
+tapahtunut, oli se, että uusi maantie oli johdettu niin läheltä
+Jerikoa, että hänen saunansa oli jäänyt maantien toiselle puolen.
+Ajatella, sellainen julkeus! Hän ei koskaan voinut olla kiroamatta
+kulkiessaan lauantai-iltana maantien yli saunaan. Hän oli joskus
+huomauttanut Jonatan Starkille, että sitä syntiä kerran punnittaessa
+oli välttämättä otettava huomioon maantie, aivan välttämättä. Vanha
+Malmström oli kauhistunut kuullessaan kansakoulunopettajan aikomuksen
+ruveta puuhaamaan rautatietä Lainioon. Herre Jämmer, rautatietä! Mitä
+sillä tehtäisiin? Jonatan Stark oli leikillä huomauttanut sellaisesta
+mahdollisuudesta, että pappilan vasikat joutuisivat ensimmäisinä
+junan alle. Mutta vanha Malmström ei ollut sillä kertaa leikkiä
+ymmärtänyt. Asia oli näyttänyt hänestä verisen vakavalta. 'Herre
+jämmer', hän oli huudahtanut, 'jahtikoirat juuri varmaan joutuisivat
+junan alle!' Se Stellakin, joka oli sellainen utelias veitikka. Ei,
+ei, harrastakoon Könönen turnipsin viljelystä. Siinä oli "uudenajan
+tuulta" Lainioon kyllin.
+
+Takavuosina Malmströmkin oli hakenut lohdutusta lasista, mutta nyt
+se oli jäänyt melkein kokonaan pois. Hänenkin, niinkuin kaikkien
+muidenkin, oli täytynyt kamppailla henkiriepunsa puolesta. Mutta
+hän oli voittanut. Hän oli vapauttanut henkensä Lapin kiroista
+eläytymällä vanhoihin muistoihinsa.
+
+Niitä muistoja muuten kelpasi kuulla. Jonatan Stark oli useamman kuin
+yhden kerran palannut Jerikosta kuin uudesti-syntyneenä. Sellainen
+kauhea riistamäärä, mikä Jerikon konttorihuoneen lattialle oli
+kasaantunut illan kuluessa! Sieraimet värähtelivät kuvitellusta veren
+hajusta ja 'puh! puh!' oli Jonatan Stark puuskuttanut kahlatessaan
+kotiin umpeenlyönyttä tietä myöten. Se oli johtunut yhtä paljon
+sisäisestä innostuksesta kuin lumen paljoudestakin. Sellainen
+kertoja! Sellainen jumalainen mielikuvitus! Ja niin omituinen mies,
+ettei saattanut katsoa puun kaatumista, vaan kääntyen selin kiristeli
+hampaitaan joka kerta kuin satavuotias petäjä tuli rymisten maahan.
+Mutta siitä huolimatta pudotti armotta metson. Se metsästäjäveri!
+Vanha Malmström oli perinyt sen tiesi kuinka monennessa polvessa.
+Sitä riistamäärää, jonka hän kolmenkymmenen vuoden kuluessa oli
+kaatanut, olisi kadehtinut itse pyhä Hubertuskin, vanhan Malmströmin
+kaima. Sellainen joukko metsoja, teeriä, koppeloita, pyitä,
+haapanoita ja sorsia -- taveista puhumattakaan! Oh, kirkkokankaan
+petäjät eivät olisi riittäneet niille istuinpuiksi paremmin kuin
+kirkkolahden rannat pesimäpaikoiksi. Mutta ne olivat melkein
+poikkeuksetta pyydetyt ritarillisella tavalla. Malmström ei koskaan
+ampunut muuten kuin lentoon. Se oli hänen metsästyssäännöistään
+numero yksi. Piti toki tarjota otukselle tilaisuus pakoon. Jos se ei
+sitten päässyt, se oli toinen asia. Metsämies otti sen ja sillä hyvä.
+Vanhemmaksi tultuaan hän oli lopettanutkin pyynnin aivan tyyten.
+Hän ei ollut halunnut luopua ritarillisuudestaan. Pyhän Hubertuksen
+tavoin hän oli vetäytynyt hartaudenharjoituksiin: vanhojen
+mestarilaukaustensa muistelemiseen. Ja sitä paitsi: -- hänen aikansa
+kului arkiston hoitelemisessa.
+
+Se Malmströmin arkisto olikin nähtävyys. Sitä kelpasi katsella.
+Suuri, tamminen kaappi tukevine pilareineen, juurikuin jonkun
+tuomiokirkon ovi. Ja sisällä... siellä vallitsi järjestys, jonka
+vertaista ei löytynyt. Kaapin ylä- ja alaosa olivat jaetut
+osastoihin. Siellä oli metsähallitus, lääninhallitus, uutistalot,
+juoksevat asiat. Jokainen metsänvartijakin oli saanut oman
+lokeronsa. Ja täytyi myöntää, ettei valtio pitänyt sellaista huolta
+alamaisistaan kuin Hubertus Malmström arkistopapereistaan. Hän
+saattoi jo melkein päältäpäin nähdä, puuttuiko joku, vai oliko
+vahingossa siirtynyt väärään lokeroon. Mutta sellaista sattumaa ei
+juuri koskaan tullut. Toverit olivat toisinaan panneet Malmströmin
+hakemaan jotakin asiakirjaa pimeässä. Malmström oli väittänyt ensi
+kerralla tuovansa oikean. Ja ihme ja kumma! Hetken päästä hän oli
+palannut silmät loistaen, kädessä vaadittu asiakirja. No, miten
+ihmeessä? Herre jämmer, kyllähän hän arkistonsa tunsi: -- toinen
+lokero oikealta kaapin yläosaston alimmaisessa kerroksessa ja Lainion
+pitäjän aitaussääntö siinä viidentenä päältäpäin laskien! Se oli
+"Jeegis" se! Kummakos, kun hän oli lukenutkin joka asiakirjan ainakin
+kolmeen kertaan läpi.
+
+Sellainen oli metsäherra Hubertus Malmström, metsänhoitajain patronus
+Lainion Lapissa. Mutta hän olikin ainoa lajiaan. Nimismies Forstadius
+ei vetänyt hänelle vertoja, vaikka olikin metsämies ja mainio
+"muistelija". Hän kaipasi etelään niinkuin kaikki toisetkin. Hän
+ei ollut päässyt niille rauhallisille suvantovesille, joita vanha
+Malmström jo souteli. Hänen oli monen vastuksen jälkeen onnistunut
+päästä nimismieheksi, mutta ainoastaan Lappiin. Hänen suurin
+surunsa oli se, ettei vouti halunnut puoltaa hänelle laajennettua
+eri vapautusta. Hänellä oli muka huono käsiala. Herra siunatkoon,
+vaikka hän löi kirjoituskoneella jok'ikisen virkakirjeen! -- Mutta
+erinomainen mies oli tämä "Horsta". Niin ystävällinen ja puhelias
+eikä pahastunut joutavista, -- ei edes siitäkään, että vanha
+Malmström toisinaan huomautti: "Nå, spotta nu emellan!" Horsta vain
+naurahti ja tuumaili: "No, kerrohan sinä, veli, nyt."
+
+Jonatan Stark oli viettänyt nimismiehen luona lukemattomat
+iltahetket. Silloin oli haasteltu maat ja taivaat, jätetty kauas
+taaksepäin elämän karu todellisuuden ranta ja laskettu täysin purjein
+mielikuvituksen äärettömälle ulapalle, missä laineet toisinaan löivät
+vahvasti vettä venheeseen. Mutta sellaisina iltoina ei hän, Jonatan
+Stark, ollut peljännyt hukkumista, vaikka Horsta toisinaan oli
+lasketellutkin ihan mahdottomia. Siinä oli vain ilta kulahtanut kuin
+siivellä pyyhkäisten ja kun kello oli lyönyt yksitoista oli Jonatan
+Stark ottanut lakkinsa nöyrästi kuin koulupoika, jonka on lähdettävä
+jälki-istuntoon. Elämän todellisuus oli palannut. Retkeilijät olivat
+monien seikkailujensa jälkeen ajautuneet takaisin lähtöpaikkaansa.
+
+Jonatan Stark oli tallustellut kotiinsa pimeää tietä myöten
+ja entinen alakuloisuus oli vallannut hänet jälleen. Kaikki
+tuollaiset "purjehdusretket" olivat tuntuneet vain keinotekoiselta
+hengitykseltä. Hän ei koskaan pääsisi niiden avulla virkoamaan.
+Mutta sellaisina hetkinä hän ei ollut muistanut, mitä hän taskussaan
+kantoi. Jos hän sen olisi muistanut, hän ehkä olisi ajatellut toisin.
+Hän olisi koettanut tyytyä kuten tyytyy lapsi saatuaan mieluisan
+leikkikalun.
+
+Jonatan Stark oli tullut kotiin, sytyttänyt lampun ja istahtanut
+väsähtäneenä kansliapöytänsä ääreen. Hän ei ollut ajatellut mitään.
+Olihan vain tylsästi tuijottanut mustaan ikkunaruutuun tahi
+kansliakaapin tummaan oveen. Korkeintaan hän oli miettinyt, kuinka
+kauan kaappi tulisi seisomaan tuossa ovisuuseinämällä. Luultavasti
+satoja vuosia. Kukaan ei rupeaisi sitä siirtämään, puhumattakaan
+siitä, että kukaan rupeaisi lukemaan läpi sen kaikkia asiakirjoja,
+kuten Hubertus Malmström. Se olisi ollutkin kunnioitettava
+voimannäyte.
+
+Julia-rouva oli tullut huoneeseen ja pysähtynyt kynnykselle.
+Papparukalla oli taas synkät hetkensä. "Haluaako pappa, että mamma
+istuu täällä?" Jonatan Stark ei ollut sitä oikein tiennyt, vaan oli
+katsahtanut vaimoonsa kuin neuvoa kysyen. Julia-rouva oli istahtanut
+hetkisen, noussut sitten huokaisten ja pyytänyt miestään illalliselle.
+
+Mutta seuraavana päivänä, kun hän oli kaivellut taskujaan, oli niistä
+löytynyt merkillisiä kapineita: -- puoli tusinaa berdankiväärin
+patruunia, nahkaremelistä leikattu pyssynrassi, karhulankarulla,
+silkkinen ongensiima, lakkatanko ja kappale vahaa. Tai jotakin
+muuta samantapaista. Jonatan Starkin kasvot olivat kirkastuneet. Se
+hyväsydäminen Horsta! He olivat edellisenä iltana istuneet Horstan
+pöytälaatikon ääressä onnellisina kuin koulupojat ja tarkastelleet
+laatikon sisältöä. Horsta-veli oli näytellyt omaisuuttaan. Siinä
+oli ollut nallinkiskojia, lataajia, onkirullia ja jos jonkinlaisia
+tapseja ja leikareita. Viimeksimainitut olivat johdattaneet mieleen
+kesän, jolloin toverukset istuivat Huomenjärvellä vetämässä
+suunnattomia ahvenia. Jonatan Stark oli melkein kuullut, miten ne
+molskivat. Se tulisi olemaan hauskaa. Niin, niin. Mutta -- oliko
+veljellä berdanpatruunoita? Eikö? No tässä oli. Veli oli vain hyvä
+ja pisti taskuunsa. Mutta mitä hän niillä, kun ei hänellä ollut
+kivääriäkään? No kas... kiväärin voisi kyllä jälkeenpäin saada.
+Patruunoista oli alituinen puute. Veli oli vain hyvä ja pisti
+taskuunsa.
+
+Olikos veljellä karhulankaa? Eikö? Sitä ei nykyään saanut Lainion
+kaupoista. Hän, Horsta, oli tilannut "alhaalta". Sitähän tarvittiin
+alituiseen. Veli oli vain hyvä ja pisti taskuunsa. Mutta hänpä,
+Jonatan Stark, maksaisi. Ole nyt...! Horsta oli huitaissut kädellään
+ja nauranut.
+
+Sellainen oli Horsta-vallesmanni, hyväsydäminen ja antelias. Riisui
+vaikka takin päältään, jos vain toinen kehtasi pyytää. Mutta hänpä
+olikin Hubertus Malmströmiä lukuunottamatta ainoa, joka jossakin
+määrin oli pitänyt päänsä pinnalla. Muut olivat jo aikoja painuneet.
+Lääkäri ja tuomari eivät enää taistelleet. He olivat hellittäneet
+otteensa.
+
+Ensinmainittu, lahjakas, etevä mies, oli nuorena sortunut Lappiin,
+pää aatteita täynnä. Hän oli suunnitellut kokonaista vallankumousta.
+Uuden ajan piti koittaa Lapin kova-osaisille seuduille. Uusi,
+ajanmukainen sairaala oli ollut yksi hänen suunnitelmiaan. Mutta
+pääkaupungissa ei oltu ymmärretty hänen aatteitaan. Mitä tekisi
+Lainio sairaalalla? Puolisen tuhatta ihmistä kaukana tunturin kolossa
+-- ja sairaala! Se olisi ollut samaa kuin heittää valtion varoja
+kaivoon. Ei, apteekki sai riittää. Sekin tuotti vain tappiota.
+
+Pääkaupungin herrat olivat nauraneet lääkärin suunnitelmille. Ne
+eivät heidän mielestään yhtään pohjautuneet paikallisiin oloihin.
+Tuulentupia alusta loppuun. Lääkäri kyllästyi. Alituinen ylempää
+tullut ymmärtämyksen puute lamautti hänen tarmonsa. Hän rupesi
+oleilemaan ja se oli aina näyttäytynyt Lapissa sangen vaaralliseksi.
+Pimeät talvet, jolloin aurinkoa ei nähty puoleentoista kuukauteen,
+rupesivat painostamaan häntä. Hän ei ollut urheilija eikä pyssymies.
+Hän oli päinvastoin mitä yksipuolisin kirjatoukka. Mutta kirjatkin
+rupesivat tympäisemään.
+
+Silloin lääkäri oli ruvennut katselemaan ympärilleen ja hymyilemään
+pahaenteisesti: hän oli päättänyt turvautua morfiiniin. Nyt hän
+nautti sitä jok'ikinen päivä. Morfiinihumalassa hän nyt esitelmöi
+Jobin kirjasta ja Keopsin pyramiidista sekä esitteli hallitukselle
+mitä suurisuuntaisimpia alotteita Lapin hyväksi. Lainioon piti saada
+lentokone. Muulla kulkupeliä ei enää päästy. Mutta lentokoneella
+olisi päässyt niin pappi kuin lääkärikin. Ei muuta kuin antoi
+hurista vain, yli tuntureiden, yli lumiaapojen. -- Taikka: --
+Lapin piti pyrkiä irti koko muusta Suomesta, itsenäiseksi, omaksi
+kuningaskunnaksi. Tanskassa kuului olevan joutilaita prinssejä, jotka
+kuuleman mukaan tulivat kovin kalliiksi pienelle maalle. Ei muuta
+kuin yksi sellainen Lappiin. Jonatan Stark saisi kruunata hänet
+poronsarvista tehdyllä kruunulla Lainion turvekattoisessa kirkossa
+ja lukkari Poikkijärvi veisaisi "Te Deum'in". Peijakas! Sota piti
+julistaa Suomea, Lanta-Suomea vastaan ja Horsta valita Lapin armeijan
+ylipäälliköksi. Se poika ei peljännyt tungosta!
+
+Sellaisissa unelmissa eleli Lainion lääkäri ja hän oli mennyttä
+miestä. Hän pakkasi jokaiseen illanviettoon ja aina hänellä oli
+joku uusi keksintö. Komein itsemurha! Hei, tiesivätkö veljet, missä
+saattaisi suorittaa komeimman itsemurhan? Keilatunturin laella,
+kasvot kohti itää, vähää ennen auringonnousua. Se olisi jotakin!
+Kiivetä kivelle ja laittaa silmukka valmiiksi tyynesti... tyynesti...
+hätäilemättä... juuri samanlaisella tyyneydellä, millä Jonatan Stark
+valmistausi sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen. Sittenkuin aurinko
+olisi kohonnut tunturien takaa, viimeinen katse pienoiseen kylään,
+lentosuukkonen avaruuteen ja naru kaulaan... vapisemattomin käsin,
+sulavin liikkein... juuri samankaltaisin, kuin millä kavaljeeri
+taivutti pitsikauluksen naisensa päällystakin alle. Ja sitten: --
+hyppäys ilmaan ja -- slut! Se olisi ollut gentlemannin kuolema, eikö
+totta?
+
+Sellainen oli Lainion lääkäri, oppinut mies, suuri teoreetikko, mutta
+auttamattomasti pilalle mennyt. Eikä tuomari ollut juuri kummempi,
+vaikk'ei ollutkaan morfinisti.
+
+Tämän oli Lappi taas musertanut paljolla työllä. Vuosikymmeniä hän
+ei ollut muuta tehnyt kuin istunut pöytäkirjainsa ääressä niitä
+korjaillen aamusta iltaan. Hän ei koskaan saanut niistä mieleisiään.
+Ne kummittelivat hänen mielessään alituiseen eikä hän puhunut juuri
+mistään muusta. Hän pelkäsi hovioikeutta pahemmin kuin kuolemaa.
+Sieltä palauttivat hänen päätöksiään kihlakuntaan alituiseen eikä hän
+lopulta tiennyt, miten olisi tehnyt seisovan päätöksen. Aina puuttui
+joku asia, vaikka hän oli koettanut olla mahdollisimman huolellinen.
+Niinkuin hänen pöytäkirjoistaan kyllä näkyi. Niissä oli jokainen
+sanan loppuun vedetty sakara melkein millimetrilleen yhtä pitkä.
+Ja hän kun ei luottanut edes puhtaaksikirjoittajiin! -- Ei, hän ei
+enää käsittänyt, missä vika oli, ja hän toivoi hartaasti pääsevänsä
+Lapista pois pienempään tuomiokuntaan.
+
+Sellaiseksi muovasi Lappi virkamiehensä. Toisten elämän se
+täytti touhulla ja työllä, toisia se taas kidutti alituisessa
+toimettomuudessa, jolloin asianomainen hyvin jouti omaa itseään
+tarkkailemaan, nypläämään sielunsa sairaita liikkeitä. Sellaiseksi
+oli muodostunut hänkin, Jonatan Stark. Jokaisen merkitsi Lappi
+tavalla tahi toisella omaan inventarioonsa kuuluvaksi.
+
+Niinkuin esimerkiksi Malmströmin.
+
+Tämä oli kuuleman mukaan aikoinaan esiintynyt sangen hienosti
+puettuna, oikein gentlemannin tavoin. Niin oli kulkenut kauluksissa
+ja kalvostimissa arkipäivinäkin. Nyt ei Jonatan Stark viimeisten
+kymmenen vuoden kuluessa muistanut nähneensä häntä kuin kerran
+herraspuvussa. Se oli ollut Horstan lapsen ristiäisissä. Vanha
+Malmström vältti sellaisia tilaisuuksia, missä olisi vaadittu
+juhlapukua. Hän pysyi mieluummin poissa. Hänestä oli kovin vaikeaa
+istua pitkässä takissa. Kädet eivät joutaneet muuhun kuin korttien
+varjelemiseen. Ei, sarkatakki oli parempi. Se sopeutui hyvin lakinkin
+kanssa, jossa oli suuri, karvaton laikka. Vanha Malmström saattoi
+toisinaan innostua kertomaan, kuinka tehtaatkin pettivät. Hänen
+talvilakkinsa oli siitä erinomaisena todistuksena. Ajatelkaapas:
+puuhkan syrjään oli istutettu irtonainen karvatupsu, millä lie...
+liimalla tai liisterillä siihen juotettu kiinni. Ensimmäisellä
+räntäsateella se oli luonnollisesti irtaantunut ja siitä oli "kapi"
+saanut alkunsa. Nyt oli karvaton paikka jo kahden kruunun kokoinen ja
+ihan pyöreä, juuri kuin vaakuna taikka viraston sinetti. Hahhahhaa!
+
+Vanha Malmström oli siis suhtautunut sangen murheettomasti pitkän
+Lapissa oloaikansa lahjomattomaan todistajaan. Sitä ei Jonatan Stark
+ollut saattanut tehdä. Hänelläkin oli omat merkkinsä, jotka kertoivat
+pitkistä, tuskallisista vuosista: kaksi syvää uraa lattiassa
+kansliapöydän alla. Ne olivat hänen jalkansa lattiaan uurtaneet
+yhdeksäntoista vuoden aikana. Oi noita tahdottomia liikkeitä! Ne
+olivat viimeisten kymmenen vuoden aikana sisältäneet vastaamattoman,
+epätoivoisen kysymyksen:
+
+Milloin, milloin?
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kaksi ensimmäistä vuotta oli kulunut nopeasti, melkein kuin
+huomaamatta. Lapin suurenmoinen luonto tuntureineen, kirkasvetisine
+jokineen ja järvineen, rannattomine, penikulmaisine aapoineen ja
+pohjattomille pounujänkineen oli ollut uusi maailma, johon etelästä
+muuttanut nuori ja herkkä Jonatan Stark oli astunut ihmetellen
+kuin sadun maalaispoika kuninkaan linnaan. Valtava talvi, joka
+kokonaisena, eheänä kuin taivaan lahja, oli tullut tämän pohjoisen
+seudun osaksi, vangitsi mielen ehdottomasti, samoinkuin valoisa,
+hiukan surunvoittoinen kesäkin. Tämän luonnon keskellä liikkui
+umpimielinen kansa kuin elämän ikuista arvoitusta miettien. Se oli
+kansa, joka vaelteli näillä mailla samankaltaisissa mietteissä kuin
+vangitut israelilaiset Baabelissa kerran. Heidän elämänsä ainoana
+toiveena oli kerran päästä "kirkkaaseen ilmaan". Sellaisina he
+tekivät ensi näkemältä hiukan kömpelön, haaveellisen vaikutuksen.
+Jonatan Starkin mielenkiintoa he eivät aluksi olleet herättäneet.
+Mutta -- kun hän oli päässyt syventymään heidän sieluunsa, missä
+vanhat tarinat ja taikausko elelivät rinnan kristinopin alkuperäisten
+käsitysten kanssa, hänen mielenkiintonsa oli herännyt. Hän oli
+löytänyt kultakaivoksen.
+
+Niin -- ne vanhat tarinat. Ne oli heitetty huiskin haiskin ja
+ajelehtivat ihmisten jaloissa kuin lastunhelpeet pitkin pirtin
+lattiaa. Ne olivat niin jokapäiväistä tavaraa, ettei niihin sen
+suurempaa huomiota kiinnitetty. Vasta kun joku vieras rupesi niitä
+tarkkaamaan, hän teki sen havainnon, että ne kuuluivat oleellisesti
+tämän umpimielisen kansan elämään.
+
+Jonatan Stark oli hymyillyt itsekseen. Hän oli löytänyt vanhan
+taikauskon elinvoimaisena ja väkevänä. Häntä oli huvittanut panna
+merkille, kuinka lapsellisesti kansa siihen luotti, ja häntä oli
+naurattanut muistellessaan, mitä seurakuntavuosikertomukset tässä
+kohden sisälsivät. Niiden mukaan ei taikauskoa enää Lapissa tavattu.
+Tervaristit navetoiden ovissa todistivat kuitenkin toista. Niitä
+ilmestyi sinne joka kesä lehmien uloslasku-aikaan. Revontulten
+loimutessa oli vaarallista hiihtää. Kas, sauvojen "kiernaseminen"
+pakkaskelillä saattoi ärsyttää taivaan valkeat ylimielisen kulkijan
+kimppuun. Varovaisinta oli siis hiihtää sauvat kainalossa.
+
+Jonatan Stark oli elänyt kuin satumaassa, kuin lumotussa linnassa.
+Hänen papilliset vaistonsa olivat nukkuneet hurskaan unta. Niitä ei
+ollut yhtään ärsyttänyt taikauskon voima. Ne olivat suhtautuneet
+tyynesti vanhoihin "lukuihin" kuten toisiinsa saman talon kissa ja
+koira. Vanhat tarinat tietäjistä ja "myrrysäijistä" olivat hiljaisen
+rukin hyrinän tavoin tuudittaneet Jonatan Starkin papilliset vaistot
+syvään, rauhalliseen uneen.
+
+Hän ei siis noussut saarnaamaan "pimeyttä" vastaan. Ei, hän oli
+asettanut entistä mukavampaan asentoon ja kuunnellut, kuunnellut
+henkeään pidättäen. Hän oli rakastunut tuohon vanhain tärinäin
+maailmaan niin, että oli uhrannut virkansa, vaikutusvaltansa ja
+uskonsa. Toisin sanoen: -- hän oli antanut ihmisten saada sellaisen
+käsityksen, ettei hän ollut "uskomassa" niinkuin entinen pappi. Se
+kun hän vain muuten oli sattunut "kirkkopapiksi" lukemaan.
+
+Ihmiset olivatkin kummastelleet aluksi. Mikä se sellainen pappi oli,
+joka ei kristillisyydestä puhunut? Kuunteli vain vanhoja loruja
+makaillen pirtin penkillä kuin mikäkin etelän jätkä piippunysä
+suupielessä. Ei entinen pappi ollut sillä tavoin käyttäytynyt. Ei,
+hän oli mennyt seurojen jälkeen kamariin ja istahtanut soututuoliin
+keinumaan asettaen kädet ristiin vatsansa päälle. Niin hän oli
+keinuskellut odotellen, tulisiko joku kristillisyydestä puhelemaan.
+Ja tulihan se aina joku vanha vaimo tai eläkevaari. Mutta tämä,
+Tarkka, lojui pirtissä kaiket illat ja kuunteli ruotiukon juttuja.
+-- Ja kaikkea se kyselikin! Niinkuin sitäkin, minkävuoksi veneen
+kaaripuihin ja reunalistaan aina piirrettiin kolme viirua vierekkäin.
+No ka, kun se oli niin "somaton" ilman niitä, rikkoviivoja. Eihän
+rikkomatonta venettä kukaan edes ostanutkaan.
+
+Ei, ei se ollut sen vuoksi. Jonatan Stark oli maannut totisena ja
+tuijottanut kattoon. Joku muu syy siihen täytyi olla.
+
+Emäntä väki pyörähteli suu naurunmujeessa. Joku piikatytöistä
+tirskahti ja juoksi lopulta navettaan nauramaan. Miehet iskivät
+toisilleen silmää...
+
+Mutta papin vakavuus oli saanut voiton. Se oli saattanut koko
+pirttiväen oudon hämmingin valtaan. Kunnes ruotivaari lopuksi oli
+laukaissut lumouksen:
+
+No ka, kun rikkomaton vene tuotti onnettomuutta. Ei sellaisella
+kukaan vesille lähtenyt. Hukutti itsensä jo ensimmäisessä koskessa.
+Se oli nähty useamman kuin yhden kerran.
+
+Ruotivaari oli katsellut pirtti väkeä kuin uhmaten: "Ei teistä
+yksikään uskalla totuutta sanoa!"
+
+Jo menivät vakaviksi miehetkin ja naisten nauru tyrehtyi. Niin...
+kyllä vaari oikeassa oli. Vene piti "rikkoa" niinkuin rekikin.
+Silloin ne vasta taipuivat ihmisen palvelukseen eivätkä juonitelleet.
+
+Pappi puhalteli mietteissään savuja ilmaan. Hän oli merkillisen
+totinen, melkein totisempi kuin rippiä jakaessaan. Nyt hän vasta
+oikein papilta näytti, jollei vain olisi maannut seljällään tuossa
+pirtin penkillä.
+
+Pirtin väki tarkasteli häntä salavihkaa ja pudisteli päätä. Ei, tämä
+ei ollut oikea pappi. Niin huonoissa vaatteissakin kulki. Mistä
+maailmasta lie hankkinut nuo nahkahousunsakin? Ihan se makasi siinä
+kuin Sapalakki lovessa.
+
+Pirtissä vallitsee hiiskahtamaton hiljaisuus. Henget liikkuvat
+siellä. Lapset kyyköttävät suurin silmin takan loukossa. Heitä
+pelottaa.
+
+Mutta yhä makaa pappi seljällään pirtin penkillä. Hänen kasvoillaan
+lepää haaveksiva ilme. Hän vaeltaa hengessä himottuja maita. Lappi,
+vanha, salaperäinen Lappi, on avannut hänelle ovensa. Haltijat
+seisovat lakki kourassa taikalinnan portilla. He lausuvat yhteen
+ääneen: "Astu sisään, Jonatan Stark, sinä kapan ja kauluksen
+kantaja!" "Sinä osaat syödä meidän ruokaamme siitä kuolematta."
+
+Ja Jonatan Stark astuu sisään. Hänet istutetaan parhaaseen pöytään.
+Hän on kuin Iisak, joka syö himoruokaansa. Mutta häntä ei petetä. Hän
+syö avosilmin. Täällä ei sovi erehtyä laulamaan: "Herra olkoon teidän
+kanssanne!" Se olisi sama kuin lyhyt loppu koko juhlallisuudesta. Ei,
+täällä oli yhdyttävä tonttujen lauluun:
+
+    "Kulki muinoin matkojaan
+    Sapalakki noita.
+    Tarvinnut ei toisinaan
+    ajoahkioita.
+    Rovaniemeen kyydin toi
+    tuuli myrskysäässä.
+    Tuokio -- niin murkinoi
+    jo Inarjärven päässä."
+
+Kuinka kauan olisi Jonatan Stark mahtanut kulkeakaan Sapalakin
+parissa, jollei emäntä olisi tarjonnut kahvia.
+
+-- Nukkuiko se pappi jo siihen?
+
+Jonatan Stark nousee. Ei hän ole nukkunut. Hän oli taas antautunut
+mielikuviensa matkaan. Nyt ne johtavat hänet ulos taikalinnasta ja
+vanhin haltijoista ripustaa portilla papinkauhtanan jälleen hänen
+hartioilleen.
+
+Jonatan Stark juo kahvia eikä huomaa, että hänen kauhtanaansa on
+tullut vika tämän ensimmäisen osanoton jälkeen Lapin tonttujen
+kesteihin. Vasta vuosia jälkeenpäin se selviää hänelle. Hänen
+kauhtanassaan on kolme laskosta molemmissa rintapielissä. Se on
+vanhaa mallia eikä hän ole siihen huomiota kiinnittänyt. Mutta
+seurakuntalaiset näkevät laskokset uudessa valossa. Ne eivät
+enää merkitse pyhää kolminaisuutta, vaan aivan toista. Pappi oli
+kysellyt "rikotuista" veneistä. Nyt oli paholainen "rikkonut" hänen
+kauhtanansa.
+
+Kuka ymmärtää erämaan lasten sielunelämän, tuon kansan, joka
+toisinaan esiintyy avomielisenä kuin lapsi, toisinaan juroutuu
+umpimielisyyteensä ihan käsittämättömällä tavalla? Jonatan Stark
+ei näiden kahden vuoden kuluttua saanut enää nähdä luonnonlasta,
+joka takkatulen ääressä vanhoja "muistelee". Se puoli maailmaa
+sulkeutui hänelle tyyten. Kukaan ei enää ruvennut kertomaan hänelle
+mitään. Vain joskus, aniharvoin, hänen onnistui houkutella joku
+talon nuoremmasta väestä "muistelemaan". Mutta se, mitä hän kuuli,
+kerrottiin ylimielisesti, naurun ja kokkapuheiden säestämänä. Siitä
+oli kadonnut entinen naivi hartaus.
+
+Tämän jälkeen Jonatan Stark oli nähnyt seurakuntansa uudessa valossa.
+Sen uskonnollinen puoli oli ruvennut kiinnittämään hänen huomiotansa.
+Hän oli jo tulomatkallaan saanut tehdä tuttavuutta sen kanssa. Mutta
+nyt hän syventyi sitä lähemmin tutkimaan.
+
+Kaikkein eniten hän oli huvitettu seuroissa esiintyvistä
+liikutuksista. Hän oli aluksi kauhistunut niitä. Sellaisia omituisia
+ääniä hän ei olisi ikinä uskonut ihmisen suusta lähtevän. Aluksi
+istuttiin hiljaa, totisina, kuten hartaustilaisuudessa ainakin.
+Mutta kuta pitemmälle ilta kului, sitä hermostuneemmaksi muuttui
+kuulijakunta. Ja kun Kurki-Aatami, saarnamies, ääni itkusta
+väristen viimein rupesi puhumaan Vapahtajan viidestä haavasta,
+silloin puhkesi myrsky. Kuulijat kavahtivat penkeiltään, rupesivat
+hypähtelemään ja tanssimaan. Kuului vain yhtenäinen "voi, voi!"
+ja "hih, hih" Toisinaan kuulosti siltä, kuin olisi joku nauranut,
+mutta sekin muuttui yht'äkkiä käheäksi parkumiseksi, aivan kuin
+olisi asianomaista pieksetty. Ne olivat liikutuksia, Lapin kansan
+uskonnollisen hurmiotilan ilmauksia.
+
+Aluksi hän oli koettanut niitä hillitä. Hän oli noussut puhumaan.
+Mutta se oli vain vaikuttanut kiihdyttävästi. Liikutukset
+olivat kasvaneet myrskyksi. Se oli uhannut nielaista hänetkin,
+yliopistollisen sivistyksen saaneen miehen. Siinä oli ollut jotakin
+suggeroivaa. Hän oli tuntenut sen ja paennut.
+
+Hän oli miettinyt kysymyksen ratkaisua, miettinyt kauan ja pitkään.
+Hän oli ollut tekevinään tarkkojakin havaintoja ja päätynyt toisinaan
+aivan lystikkäihinkin loppupäätelmiin. Miksi ei liikutuksia syntynyt
+enää sen jälkeen, kun hän ensi kerran oli seuroissa istunut? Miksi
+ei Kurki-Aatami lämmennyt kuten tavallisesti? Eikö Pyhä Henki voinut
+vaikuttaa papin läsnäollessa? Pelkäsikö Pyhä Henki pappia?
+
+Se oli tuntunut naurettavalta. Se ei voinut olla mahdollista. Mutta
+miten oli selitettävissä, ettei liikutuksia enää esiintynyt hänen
+läsnäollessaan? Hän oli koettanut asiasta alkaen ottaa niistä
+selvää. Ne olivat herättäneet hänessä samanlaista mielenkiintoa
+kuin vanhat tarinat staaloista ja tietäjistä. Hän oli toisinaan
+oikein vilpittömästi pyrkinyt saarnamiesten ystävyyteen löytääkseen
+arvoitukselle ratkaisun. Mutta vastaus oli aina ollut sama: "Ei
+luonnollinen ihminen ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat. Ne ovat
+hänelle hulluus."
+
+Hän oli toistamiseen seisonut lukitun linnan portilla. Tämän linnan
+haltijat olivat yhtä itsepintaisia kuin ensimmäisenkin. Ne eivät
+avanneet portteja omallekaan väelle hänen sattuessaan joukkoon.
+
+Epäonnistumisistaan huolimatta Jonatan Stark oli yrittänyt
+yrittämistään, mutta lopuksi hänen oli täytynyt lakata. Hän oli
+tyytynyt vain kauempaa katselemaan ja silloin hän oli tehnyt toisen
+mielenkiintoisen havainnon.
+
+Kurki-Aatami ja muut saamamiehet puhuivat merkillisen
+yksinkertaisesti. Oikeastaan se ei ollut mitään puhetta, vaan
+jonkunlaista vakavaa juttelua. He juttelivat "aapostoleista" ja
+profeetoista sangen alkuperäisellä, klassillisella tavalla.
+
+Jonatan Starkin oli täytynyt tunnustaa, ettei hän olisi pystynyt
+siten puhumaan. Kurki-Aatamin esityksessä oli mieskohtaisen
+puhuttelun leima. Mutta se oli kokonaan toisenlaista kuin papilla.
+Siinä soi vielä persoonallisempi sävy. Yksin apostoleitakin kohtaan
+hän käyttäysi tuttavallisesti. Hän puhui "Pekka-veljestä" ja
+"Paavo-veljestä". Jonatan Stark oli aluksi loukkaantunut tällaisesta
+tuttavallisuudesta. Hän oli tahtonut puolustaa apostolisten
+esimiestensä kunniaa. Mutta turhaan. "Pekka" ja "Paavo" vaelsivat
+ympäri seuratuvassa. Ja vaikka Jonatan Starkista oli aluksi tuntunut,
+että heillä oli peski päällä, oli hän lopuksi oppinut näkemään
+apostolisen paimensauvan heidän kädessään. Ja siitä alkaen peski oli
+ruvennut loistamaan hänen silmissään paavin purppuralta.
+
+Oli totta, että Lappi "taamoi", taivutti alleen. Se oli riistänyt
+Jonatan Starkilta kyvyn tunkeutua lukitun linnan pyhäkköön:
+liikutusten salaperäisyyden perille. Mutta samalla se oli taivuttanut
+hänet näkemään apostoli Paavalin ja Pietarin lähempinä tuttuina
+Kurki-Aatamin kanssa. Eikä se edes viime aikoina ollut enää
+kadehdittanut häntä. Siinä määrässä Lappi taamoi.
+
+Ihmeellinen, salaperäinen Lappi. Jonatan Stark oli yhdeksäntoista
+vuotta etsinyt sen sielua, kuten kuninkaanpoika noita-akaksi
+loihdittua prinsessaa, mutta ei ollut löytänyt. Häneltä nähtävästi
+puuttui taikasana, se jumalallinen "sesam", joka olisi avannut
+hänelle portit lapinelämän kätkettyihin kammioihin. Alussa hän oli
+luullut onnistuneensa. Se oli alkuaikoina. Mutta kuta kauemmin
+hän oli Lapin kansan keskellä elänyt, sitä lujemmin hän oli
+ruvennut uskomaan Lapin sielun saavuttamattomuuteen. Se pakeni
+kuin riekkoparvi hänen edellään. Kesämatkailjat kulkivat riemuiten
+etelään. He luulivat löytäneensä tämän etsityn helmen. Mutta itse
+asiassa he olivat löytäneet vain värjätyn lasipalasen. Surullista
+oli vain se, että useimmat heistä uskottelivat itselleen ja muille
+löytäneensä oikean.
+
+Jonatan Stark oli siis koettanut jos kukaan, mutta turhaan. Lapin
+sielu, tuo äänetön ja kuitenkin kuuluva, tuo näkymätön ja kuitenkin
+joka päivä näkyvä, pakeni hänen edellään kuten poro, joka ei tahdo
+antautua kiinni. Se oli "menentelijä sielu". Sen nimen hän oli
+antanut sille. Hän näki vain vilahduksia siitä. Milloin se häivähti
+silmään kotalappalaisen kirkkopeskin koristuksissa, milloin hän
+oli kuulevinaan sen äänen Kurki-Aatamin saarnassa. Silloin se
+usein muistutti jänkälinnun yksitoikkoista piipitystä. Toisinaan,
+kesäöinä, hän oli näkevinään sen nousevan maasta ilmaan kevyen usvan
+kaltaisena. Ihminen asui sen keskellä, mutta ei saanut sitä käsiinsä.
+Milloin se muistutti tanssivaa keijukaista, harsopukuista ja hienoa,
+milloin pimeästä tuijottavaa kuolleen silmää. Ja joskus: -- sillä ei
+ollut silmiä ollenkaan. Se oli kuin pääkallo.
+
+Jonatan Stark oli lopettanut Lapin sielun etsimisen, sillä hän oli
+"taamoutunut", käynyt niin kesyksi ja hiljaiseksi kuin poro, joka
+pitkän temppuilun jälkeen on saatu kulkemaan suoraan.
+
+Hän oli kulkenutkin "suoraan" nämä viimeiset vuodet, mutta matka oli
+hänestä ollut mielenkiintoa vailla. Hän halusi uusille palkisille,
+etelään -- sinne, missä ihmiset elivät onnellisempina kuin täällä
+karun kiveliön keskellä.
+
+Mutta -- olivatko etelän ihmiset sen onnellisempia?
+
+Merkillistä. Nyt, kun hän oli saanut varmuuden poispääsystään,
+oli tämänkaltaisia kysymyksiä johtunut hänen mieleensä. Hän oli
+vuosikausia kurkottanut kättänsä maljaa kohti, joka hänen mielestään
+sisälsi onnen. Mutta nyt hän oli ruvennut pelkäämään: eikö senkin
+maljan pohjalla ajelehtinut kaipaus, kaipaus uuteen, parempaan,
+valoisampaan, ehyempään -- kaipaus onneen, kaukaiseen onneen?
+
+
+III.
+
+Jonatan Stark muisti ensimmäiset hautajaiset, joihin hän Lainiossa
+oli joutunut. Ne eivät olleet millään tavalla poikenneet tavallisista
+lainiolaisista hautajaisista, mutta hänen mieleensä ne olivat
+painuneet sen vuoksi, että hän niissä oli ensi kerran joutunut
+väittelyyn Kurki-Aatamin ja paikkakunnan uskovaisten kanssa.
+
+Kaisan-Juntti, vanha mäkitupalainen, oli kuollut. Hänen arkkunsa
+oli levännyt kuusimajassa Poikelan talon pihalla. Juntti oli
+aikomaan ottanut osaa moneen heinäntekoon Poikelan Aapon avaroilla
+luonnonniityillä ja siitä hyvästä oli Aapo-isäntä kustantanut Juntin
+hautajaiset. Juntilta ei nimittäin ollut jäänyt ketään läheisempiä
+omaisia.
+
+Juntti-vainaja oli ollut ahkera kirkossakävijä. Joka sunnuntai hän
+oli istunut määrätyllä paikallaan Lainion pienessä kirkossa. Mutta
+hän ei ollut kuulunut paikkakunnalla vallitsevaan uskonsuuntaan. Se
+seikka oli laskettu Juntin menopuolitilille sangen painavasti.
+
+-- Hyvä mies, mutta huonosti kävi, oli joku hautajaisvieraista
+huomauttanut.
+
+-- Kuinka niin? oli Jonatan Stark kysynyt.
+
+-- No, kun meni liikkumattomana. Kyllä kai kirkkoherra sen tietää,
+mihin silloin joudutaan.
+
+-- Tarkoitatteko, ettei hän olisi tullut autuaaksi?
+
+Halveksiva pihaus tuvan täyteisestä miesjoukosta. Vielä nyt
+autuudesta puhuttiin Kaisan-Juntin hautajaisissa!
+
+-- Sanotaan suoraan, mitäpä tässä kierrellään. Kaisan-Juntti meni
+helvettiin niin että tömähti.
+
+Jonatan Stark oli kauhistunut. Hän oli muistanut jokivarren.
+Se hoiti uskonasioita ankaralla kädellä. Tiukalla oli häntä
+itseäänkin pidetty. Mutta lausua nyt noin ankara tuomio köyhästä
+vainajasta, joka oli koko elämänsä ajan harrastanut jumalisuutta ja
+kirkossakäyntiä. Tiesivätkö läsnäolijat Kaisan-Juntista mitään pahaa?
+
+-- No ei! Siitä se nyt ainakin oli poikki! Rehellisempää miestä ei
+ollut asunut koko törmällä... mutta ei kai pappi tarkoittanut, että
+sinne Jumalan eteen paljaalla rehellisyydellä...?
+
+Ei kyllä, mutta hedelmistähän puu tunnettiin.
+
+Sama halveksiva pihaus kuin edelliselläkin kertaa. Oli siinä pappi,
+joka ei uskosta paljon tiennyt!
+
+Mihinkäs pappi sen uudensyntymisen pani?
+
+No tietysti! Sitä ei Jonatan Stark ollut tahtonut syrjään työntää.
+Mutta se kun oli kerta kaikkiaan Jumalan työ, ei hänellä, papilla,
+ollut oikeutta sitä parantelemaankaan ruveta.
+
+Silloin oli myrsky lauennut. Vai Jumalan työ! No niin... kyllä
+tavallaan... mutta välittäjät, ihmiset, mihinkäs ne pantiin?
+Huonostipa osasi tämä Lainion uusi pappi Raamattunsa. Eikö Vapahtaja
+ollut Luukkaan evankeliumin 15:ssä luvussa selvästi näyttänyt,
+että palvelijoita tarvittiin? Kuka puki tuhlaajapojalle parhaat
+vaatteet ylle? Kuka pani kengät hänen jalkoihinsa ja sormuksen
+hänen sormeensa? Eivätkö ne olleet palvelijat.. kristityt... joille
+Jumala oli jättänyt vallan pukea ja riisua, avata ja sulkea? Ja
+mikäs tehtävä oli seurakunnalla? Eikö vaimo evankeliumissa lakaissut
+huonetta siihen asti kunnes löysi kadottamansa rahan? Eikö pappi
+ollut Ilmestyskirjaa lukenut? Ehei... seurakunta piti olla...
+seurakunta, joka etsi ja löysi. Mutta eikö ollut Kaisan-Juntti mennyt
+ilman seurakuntaa... vanhan... suuripränttisen virsikirjansa varassa,
+jossa oli rautalankaha'at ja messinkinupit? Kyllä taisi Jumala
+taivaassa vähän ihmetellen avata kirjan ja kysyä: "Mitäs pränttiä se
+tämä on?" "Uusi virsikirja!" "Kylläpä on kaunisteltu!" "Kun ei pirun
+nimeä edes kehdata mainita, vaikka pojalla oli sellainen kamppailu
+tämän kanssa siellä korvessa."
+
+Siitä oli syntynyt kiivas väittely. Jonatan Stark oli silloin ollut
+kolmenkymmenen vanha ja hänellä oli vankka niska. Sitäpaitsi hänellä
+oli ollut uusi papintakki ja hohtavan valkoiset liperit. Hän oli siis
+ottanut väittelyyn osaa virkansa puolesta. Mutta Kurki-Aatami ei
+ollut antanut perään, vaikk'ei hänellä ollut ollutkaan yllään kuin
+kotikutosarkaa ja poronsarvista sorvatut napit takissaan. Häntä ei
+ollut häikäissyt papin punakka, hiukan kiivastunut muoto. Hän oli
+siis lyönyt tämän laudalta kuin mies, kuulijoiden vakuutellessa:
+"Niin on kuin Aatami sanoo. Ahtaasta portista on kaikkien mentävä,
+jos mieli autuaaksi tulla."
+
+Mutta hyvä mies oli Kaisan-Juntti ollut, hyvä ja luonnonsiivo.
+Siitä oli vallinnut vain yksi mielipide. Sellaista niittomiestä ei
+kirkonkylän törmällä ollut löytynyt toista, jollei nyt itse Poikelan
+Aapo... Mutta ei... alakynteen oli Poikelan Aapokin tunnustanut
+joutuneensa. Ei Juntin kanssa ollut kilpasille pystynyt kukaan. Siinä
+se olisi kirkkoherrallekin ollut heinämies.
+
+Keskustelu oli suuntautunut rauhallisemmille aloille, heinäntekoon ja
+kalanpyyntiin. Niillä aloilla oli Jonatan Stark'kin saanut asemansa
+pitää. Hän olikin innokas kalamies, joka jo tullessaan oli tuonut
+alhaalta kaksi valtavaa rysää. Niillä kelpasi koettaa jokivuopajista
+jäänlähdön aikaan. Sen olivat lainiolaisetkin myöntäneet.
+
+Omituisten tunteiden vallassa oli Jonatan Stark niistä hautajaisista
+palannut. Hän oli taistellut ensimmäisen taistelunsa uskon puolesta
+ja joutunut tappiolle. Vielä olivat kylänpoikaset nostaneet lakkia
+hänelle, mutta hänestä oli tuntunut, että se pian lakkaisi. Niinkuin
+oli tehnytkin. Vain päätä nyökäyttivät vastaan tullessaan, jos
+nyökäyttivät ollenkaan.
+
+Siitä alkaen oli yhteisymmärrys hänen ja seurakunnan välillä ollut
+rikki. Eivätkä seuraavat vuodet olleet sitä korjatuksi saaneet.
+Kumpikaan puoli ei ollut halunnut myydä mielipiteitään. Jonatan
+Stark oli ensi vuosina saarnannut armonjärjestystä lujasti, enemmän
+kuin oli itsekään halunnut. Sillä oikeastaan hän ei kuulunut
+dogmien palvojiin. Mutta täällä, missä uskonkappaleet seisoivat
+perustuksillaan lujina kuin lumihuippuiset tunturit keskellä
+erämaata, se oli näyttänyt tarpeelliselta. Hän oli toivonut
+ihmisten tulevan järkiinsä. Mutta -- turha toive. -- Kurki-Aatami
+veti vastavedon joka sunnuntai. Jos Jonatan Stark, innostuneena ja
+lämminneenä, oli nostanut Nikodemuksen taivaaseen, oli Kurki-Aatami
+iltaseuroissa hänet sieltä alaskiskaissut. Tuota vanhaa juutalaisten
+ylimmäistä oli siis riepoitettu taivaan ja kadotuksen väliä. Kunnes
+Jonatan Stark oli kyllästynyt. Hän oli heittänyt Nikodemuksen ja
+muut erimielisyyttä herättävät Raamatun henkilöt oman onnensa nojaan
+ja saarnannut vain sellaista, josta ei suoranaisia uskonriitoja
+syntynyt. Viime vuosina hän olikin saarnannut itselleen enemmän
+kuin muille, rohkaistakseen itseään tässä karussa erämaassa.
+Jumalanpalveluksista oli muodostunutkin virkistyshetkiä, ainoita,
+joita hänellä kalastusta ja kirjallisuuden viljelyä lukuunottamatta
+vielä oli.
+
+Kovaa oli siis ollut hänen virkansa ulkonainen puoli, mutta sitä
+siunatummaksi se oli muodostunut sisäänpäin.
+
+Jonatan Stark oli näiden yhdeksäntoista vuoden kuluessa arvioinut
+uskonnolliset arvot uudelleen, sikäli kuin hän kirjallisuuden
+puutteessa oli pystynyt niille kaikille selvää muotoa antamaan. Mutta
+Lapin suuren hiljaisuuden keskellä hän oli oppinut aavistelemaan
+totuutta siinäkin, missä lujaa pohjaa ei muuten löytynyt. Hän oli
+kehittänyt oman teologiansa, joka kyllä -- kun hän siitä suljetussa
+seurassa puhui -- usein sangen surkeasti kärsi kiinteiden puitteiden
+puutetta, mutta jossa siitä huolimatta sykähteli uusi elämä.
+Se oli riittänyt ylläpitämään hänen yksinäisen sielunsa usein
+sammumaisillaan lepattavaa liekkiä tämän harmaan yksitoikkoisuuden
+keskellä. Hän oli vuosien varrella varovaisesti raaputellut
+Vapahtajan kuvan haalistunutta kultausta ja löytänyt ilokseen sen
+alta uusia, tuoreempia värejä. Monta ennen rakasta kultalevyn palasta
+hän tosin oli tässä työssä menettänyt, mutta löytämänsä uusi väri oli
+tuoreudellaan korvannut menetetyn, korvannut moninkertaisesti.
+
+Hänelle oli selvinnyt, ettei uskonnossa ollut tärkeintä sen
+ulkonainen muoto, ei edes opinkappalten vanha asukaan, vaan se, että
+ihminen eli, eli sisällisesti uutta, täydellisempää elämää. Näin
+hän oli päässyt henkisyyden korkeammalle tasolle, jolta katsottuna
+elämä oli ruvennut näyttämään toiselta kuin ennen. Hän oli oppinut
+ymmärtämään enemmän ja suhtautumaan myönteisesti sellaiseenkin, jota
+hän ennen oli jyrkästi tuominnut.
+
+Mutta tämä uuden uskonnollisen maailman löytö oli vaikuttanut
+sangen haitallisesti hänen ulkonaiseen asemaansa. Kun hän ei
+kuulijakuntansa kehittymättömyyden vuoksi voinut uusia oppejaan
+julistaa, hän oli vuosien varrella yhä enemmän sulkeutunut itseensä,
+vetäytynyt erilleen ihmisistä, muistamatta, että nämä luonnonlapsen
+uteliaisuudella seurasivat jokaista hänen askeltaan. Harhaopista
+he eivät pystyneet puhumaan, mutta he puhuivat sitä enemmän hänen
+muuttuneesta olennostaan. He moittivat häntä ylpeäksi.
+
+Jonatan Stark oli alkuaikoina esiintynyt moitteettomasti puettuna,
+arkipäivinäkin kauluksissa ja kalvostimissa. Silloin olivat
+lainiolaiset ihailleet hänen 'alhaisuuttaan'. Nyt, kun hän sisäiseen
+maailmaansa vetäytyneenä ei enää tullut tarpeeksi kiinnittäneeksi
+huomiota ulkonaiseen, kummastelivat seurakuntalaiset, että mies
+paikatuissa sarkahousuissa saattoi olla niin luoksepääsemätön
+ja ylpeä. Vain joskus, kun yksitoikkoiset, toistensakaltaiset
+päivät eivät enää tuoneet minkäänlaista pienintäkään vaihtelua
+tullessaan, hän saattoi keskellä viikkoa pukeutua juhlapukuun ja
+astella pappilan salissa pitkin, miettivin askelin. Oli, kuin olisi
+epätoivoinen sieluparka kiiltävien kaulusten ja kalvostinten avulla
+rimpuillut pinnalla pysyäkseen. Oli miten oli: tulos tällaisesta
+"muodonvaihdoksesta" oli hänelle itselleen tavallisesti ollut sangen
+vähäinen, mutta ulospäin, kirkonkyläläisiin, se aina oli vaikuttanut
+voimakkaasti. "Mitäs nyt kirkkoherra juhlii, kun on luopunut
+paikkahousuistaan ja pukeutunut parhaaseen verkaan? Ja oikein
+kauluksissa keskellä viikkoa! Oliko siellä vieraita, vai mitä juhlaa
+pappilassa vietettiin?"
+
+Kauppias Raattaman palvelijatar oli juossut ottamaan siitä selvää,
+mutta palannut pettyneenä takaisin. Ei sinne vieraita ollut tullut
+eikä pappilan palvelijatar ollut tiennyt mitään merkkipäivästäkään.
+Kirkkoherran rouva vain oli sanonut papalla taas olevan hänen raskaat
+aikansa. Mitkä ihmeen raskaat ajat? Lainiossa, hyvätuloisessa
+seurakunnassa, ja kaksi tervettä ihmistä, joiden lapsetkin jo olivat
+aikuiset? Palkkaa runsaasti ja työtä vähän. Ei siinä olisi luullut
+raskaiden aikojen käsiksi pystyvän.
+
+Mutta kirkonkyläläiset eivät ymmärtäneet, he, jotka olivat seudulla
+syntyneet ja kasvaneet. He eivät käsittäneet, kuinka musertavaksi
+hiljaisuuskin toisinaan saattoi ihmiselle käydä, -- ihmiselle, joka
+oli elänyt vilkkaammissa oloissa. He eivät aavistaneet, että pappi
+taisteli synkkämielisyyden kanssa, taisteli kunnes voitti.
+
+Sellaisten hetkien jälkeen oli Jonatan Stark leikkinyt sielussaan
+kuin lapsi päivänpaisteisella nurmikolla.. Kaikki oli tuntunut
+ihmeellisen hauskalta ja mielenkiintoiselta. Hän oli muuttunut aivan
+lapselliseksi, niin että hänen vaimonsa oli täytynyt väkistenkin
+nauraa. "Kun nyt yltyy kiilloittamaan vanhojen kaulusnappien
+kantojakin!" "Siunatkoon sitä pappaa, se on toisinaan juuri kuin
+pikkuinen poika!" Mutta Julia-rouva ei ymmärtänyt, että kun hänen
+miehensä sielussa paistoi päivä, tuli hänelle tavaton kiire saada
+kaikki yhtä kirkkaaksi ja loistavaksi ympäristössäänkin. Ja kun ei
+lopuksi enää muuta kiilloittamista löytynyt, hän haki kaulusnapit
+esille ja ryhtyi kiilloittamaan niiden mustuneita kantoja.
+
+Taikka -- kyllähän Julia-rouva sen tavallaan ymmärsikin. Sellaisina
+päivinähän todettiin kaikenmoiset pikkuasiat. Neule kirkkoherran
+paulakengissä oli ihan riittävän korkea. Ne olivatkin norjalaista
+mallia, jota Lainiossa yleisesti käytettiin. Ja se Johan Henrik
+Huikuri oli kerrassa erinomainen suutari. Paria vanhaa kaulusta
+saattoi yhtä hyvin pitää nurinpäinkin, kunhan Julia-rouva vain ne
+nurjalta puolen silitti. Ruskeaa kenkämustetta oli vielä puoli
+purkkia. Se riitti vielä ensi kesän yli, joten ei tarvinnut tilata
+uutta. Mutta se piti säilyttää kosteassa ja kylmässä paikassa, jottei
+se kuivaisi. Sandra-piika sai nimenomaisen määräyksen viedä purkin
+kellariin.
+
+Ne olivat valoisia päiviä Lainion pappilassa. Aurinko paistoi
+saliin myöhäissyksyn vaisulla loisteella, mutta Jonatan Stark kulki
+hyräillen kukkaruukulta toiselle kooten pudonneita lehtiä kouraansa
+ja heitellen niitä uuniin. Hän poimi sielunsa alakuloisuuden siruja
+ja hävitti ne tyyten. Isävainajan kuva riippui hiukan vinosti
+seinällä. Se oikaistiin matemaattisella tarkkuudella. Kirjoituspöydän
+pulpettialmanakka, joka osoitti viittä vuotta ajassa taaksepäin,
+sai uuden imupaperin. Kynän varret varustettiin uusilla terillä,
+lyijykynät teroitettiin ja lopuksi ryhtyi kirkkoherra hiomaan
+puukkoaan.
+
+"Saisit sinä kerran laskea kyökkiveitsetkin, Jonatan", oli
+Julia-rouva sanonut nähdessään miehensä työinnon. Sitä ei ollut
+tarvinnut kahdesti sanoa. Oikopäätä oli Jonatan Stark lähtenyt
+suntion mökille. Siellä oli hyvä pyörätahko, jolla sopi teroittaa.
+Mäki-Roope oli vääntänyt tahkoa ja Jonatan Stark laskenut. Hänen
+sielussaan olivat taas pitkästä ajasta soineet elämän sävelet ja
+veitsistä piti tulla hyvät. Oliko Roope koskaan nähnyt parempaa
+terästä? Se oli sitä kuuluisaa Kauhavan rautaa, josta jo laulussakin
+mainittiin. Niinpä niin. Hyvää taisi olla, mutta hyvää oli Norjan
+teräskin. Raaterovan porvarilla oli kerran ollut puukko, jolla oli
+saanut ajaa parran, milloin vain halusi. Oliko kirkkoherra koskaan
+sellaista puukkoa nähnyt?
+
+Yksinkertainen Roope! Hän oli ollut onnellinen nähtyään kerran
+Raaterovan porvarilla "sellaisen puukon". Hän olisi tuntenut itsensä
+sata kertaa onnellisemmaksi, jos kerrankin olisi saanut istua
+pääkaupungin parturin tuoliin. Hän, Jonatan Stark, oli istunut niissä
+monta monituista kertaa. Mutta -- mahtoikohan käydä niin, että hän
+joskus tulisi kadehtimaan Roopen onnea?
+
+Eikö Julia ollut joskus laulanut:
+
+    "Dort, wo du nicht bist,
+    dort ist das Glück?"
+
+    (Siellä, missä sinä et ole,
+    siellä on onni.)
+
+Kummallista, kummallista kaikki.
+
+
+IV.
+
+Kuka mittaa kaikki yksinäisen Lapin papin pitäjämatkat? Kuka
+luettelee ne lukemattomat ahkionjäljet, jotka talvien kuluessa ovat
+piirtyneet lumisten aapojen pintaan? Yhdeksäntoista vuoden tuiskut
+ovat ne peittäneet umpeen.
+
+Kuka voi osoittaa ne levähdyskivet, joilla Lapin pappi on
+pitäjämatkoillaan istunut, sillä aikaa kuin opas pisti
+piippuun "Ruijan leikkoja" ja yksikantaan jutteli ilmoista ja
+vuodentulotoiveista? Erämaa lepäsi ympärillä hiljaisena. Sääsket
+vain survoivat vimmoissaan. Niiden kiukku ihmistä ja jokaista elävää
+kohtaan oli pysynyt samana sitten aikojen alun. Sama yksitoikkoinen
+ininä, vuoroin intohimoisempi, vuoroin tylsä ja kalsea. Niin -- kuka
+voi laskea ne hyttyset, jotka Jonatan Stark on yhdeksäntoista kesän
+kuluessa pyyhkäissyt kasvoiltaan maahan? Niiden nimi on legio ja ne
+makaavat hajallaan pounumättäiden lomissa ja saraheinäin tyvillä
+antaakseen laihan, säälittävän pienen ruumiinsa höysteeksi karulle
+maalle.
+
+Nyt, kun Jonatan Stark tietää pääsevänsä pois, hän kulkee
+muistoissaan entisiä pitäjämatkojaan. Hän retkeilee yhdeksäntoista
+kesää ja talvea. Mutta nyt kuluvat matkat kuin siivellä pyyhkäisten.
+Vanhat muistot antavat valjastaa itsensä ahkion eteen ja hui! --
+ne suorittavat nuo tutut taipaleet suunnattomalla nopeudella. Ne
+käyttävät häntä eksyksissäkin kädenkäänteessä ihan. Ne juoksevat
+aavat, jängät ja tunturiseljanteet pienessä, lyhyessä tuokiossa,
+kaikki pysähdysajat lukuunotettuina. Jonatan Stark, ehtii useamman
+kerran hengessään huutaa: "hohooi!" johon hiljainen, luminen kiveliö
+vastaa: "hohooi!" Mutta kerran hän on huutanut "hohoita" tuska ja
+epätoivo sydämessä.
+
+Hän oli jo luullut jääneensä erämaahan kuolemaan.
+
+Hän muistaa senkin päivän kuin eilisen. Se oli tapahtunut kolmantena
+talvena hänen tulonsa jälkeen. Hän oli silloin hoitanut Tenomuotkan
+kappeliseurakuntaa, josta pappi oli muuttanut etelään kulkusten
+soidessa. Tuo pappi, Filemon Krook, oli sillä kertaa upeillut
+purgapeskissään kuin keisari kruunausmanttelissa, ja hän, Jonatan
+Stark, oli hiukan säälinyt miestä. Hän oli vielä silloin elänyt
+nousutunnelmissa ja oli melkein loukkaantunut Filemon Krookiin. Tämä
+oli rekeen istuessaan lausunut: "No, terve, Jonatan Stark, jos löydät
+piippuni sieltä käsivarren puolesta, niin pidä se muistona minulta."
+Filemon Krook oli ollut sellainen iloinen velikulta. Seuraavana
+syksynä hän oli lähtenyt "käsivarteen" kouluntarkastusmatkalle. Siitä
+matkasta oli vähällä ollut muodostua hänen viimeisensä.
+
+Lähdettyään tuossa neljän tienoissa iltapäivällä Kierukkavaaran
+talosta aikeissa ajaa Äkässuvantoon, Norjan puolen kirkolle
+yöksi, hän olikin ajanut harhaan. Kierukkavaaran Kalla oli
+yksityiskohtaisesti neuvonut: -- piti vain välttää vasemmanpuoleista
+heinätietä, joka parin, kolmen kilometrin päässä talosta oli
+valtatieltä poikennut syrjään.
+
+Hän oli lähtenyt. Iltapäivä oli ollut kaunis, tuollainen
+surumielisyyttä herättävä Lapin kevättalven iltapäivä, ja keli
+erinomainen. "Humu", hänen uskollinen ajokkaansa, oli tolvannut
+virkeänä. Se oli Kierukkavaarassa saanut runsaasti jäkälää. Hän
+oli vaipunut omituisiin tunnelmiin. Hänestä oli tuntunut, että
+hän oli viimeisen päivän mies, joka ajeli auringonlaskua kohti.
+Maailma hänen takanaan pimeni, mutta edessäpäin loisti avaruus
+kirkkaana. Sinne... kauas meren äärille oli kerääntynyt koko
+maailma. Siellä... rannattomalla rannalla, lumihuippuisten tunturien
+totisina katsellessa, pidettäisiin tuomio kaiken lihan yli, sillä
+siellä oli valoa. Yksinäiset mökit joen rannalla olivat näyttäneet
+autioilta. Aurinko oli kullannut niiden pienipuitteisia ikkunoita.
+Se tarkasteli, olivatko kaikki lähteneet. Kaikki, kaikki olivat
+menneet. Vain hän, Jonatan Stark, Lainion pappi, oli ajellut vielä
+kuin myöhästyneenä, tutkien itseään. Hiljaisuus hänen ympärillään,
+laskevan auringon raukea hohde lumelle, oli nostattanut kaikenmoisia
+kysymyksiä hänen sielunsa sisimmästä. Oli ollut taas yksi niitä
+hetkiä, jolloin hän oli käynyt käräjiä itsensä kanssa. Ympäröivä
+luonto oli hellittämättömällä tavalla pannut hänet katumaan
+sellaistakin, jota hän tavallisissa oloissa ei katunut. Hän oli taas
+kokenut, että Lapin hiljaisuuden keskellä elämän pikkutapauksetkin
+saivat aivan uuden tunnesisällön.
+
+Tällaisissa omituisissa, hiukan raskasmielisissä tunnelmissa hän
+oli ajellut eteenpäin yhtään huomaamatta, että poro oli poikennut
+heinätielle. Hän oli ajellut menemään tarkaten auringonlaskun
+aikaansaamia värivivahduksia taivaalla. Jo olivat hävinneet
+viimeisetkin keltaiset juovat ja hämärä oli laskenut tiheänä huntuna
+yli seudun. Ympäristö oli ruvennut elämään eikä hiljaisuus ollut enää
+tuntunut niin oudolta.
+
+Jänkiä ja aapoja ja vuoroin metsäsaarekkeita. Hän oli hiukan
+ihmetellyt. Niemi, jonka yli hänen oli ollut ajettava, oli tuntunut
+luonnottoman laajalta. Eikä hän edellisiltä matkoiltaan Krookin
+kanssa ollut siellä puolen muistanut jänkiä olevankaan.
+
+Mutta tie oli ollut leveä ja kova. Se oli johtanut suoraan eteenpäin
+yli järviltä näyttävien aukeamain ja kiivennyt toisinaan synkkään
+korpeen.
+
+Oikealla puolen oli kohonnut tunturinselkiä, toinen toistaan
+korkeampia. Tie oli kulkenut matalampaa vaaran seljännettä, jossa
+kasvoi vankkoja, kääkkyräisiä mäntyjä. Niiden välistä olivat
+kuumottaneet siniseltä välkehtivät tunturit, joita tiestä oli
+näyttänyt erottavan vain jyrkkä, kapea rotko.
+
+Hän oli pysäyttänyt poronsa ja katsonut tulitikun valossa kelloaan.
+Se oli osoittanut puolta yhdeksää. Tavallisten laskujen mukaan hänen
+olisi jo seitsemältä pitänyt olla perillä Äkässuvannossa. Hän oli
+huomannut eksyneensä.
+
+Sinä iltana olivat Norjan tunturit saaneet kuulla Lainion
+kirkkoherran Jonatan Starkin messuäänen. "Hohooi, hohooi!" Kaikesta
+päättäen ne olivat pitäneet ääntä hyvänä, sillä ne olivat kilpaa --
+tosin hiukan kuin ilkkuen -- vastanneet: "Hohooi!" Mutta hän, Jonatan
+Stark, ei ollut sinä iltana ollut leikkipäällä: -- hän oli tuntenut
+itsensä vaivaiseksi syntiseksi.
+
+Eksyneen mielialoja ei ymmärrä kukaan muu kuin se, joka on itse
+kerrankin pahanlaisesti eksynyt. Jonatan Stark tiesi sen illan
+jälkeen, mitä kaikkea voi mieleen tulla.
+
+Hän oli siirtynyt kuin itsensä ulkopuolelle katselemaan elettyä
+elämäänsä. Ja se, mitä hän oli nähnyt, oli nostattanut kaipauksen
+kyyneleet hänen silmiinsä.
+
+Hän oli istunut kumoonkäännetyllä ahkiolla ja tarkannut elämänsä eri
+jaksoja. Ne olivat vyöryneet hänen silmäinsä ohitse kuin kuvaelmat
+moniosaisessa näytelmässä.
+
+Jonatan Stark ylioppilaana istumassa sängyssään "Saima"-nimisessä
+matkailijakodissa Helsingissä. Hämärä, hauskannäköinen huone ja
+sen pöydällä ikkunan edessä valkoinen ylioppilaslakki. Sen hän
+oli edellisenä iltana saanut ja rinta laajeni vieläkin Alppilan
+muistoista. Ylioppilas nousee vuoteestaan, asettaa ylioppilaslakin
+päähänsä ja jää paitasillaan katselemaan nukkuvia kivimuurien
+päätyjä...
+
+Toinen kuva: -- Jonatan Stark nuorena pappiskokelaana seisomassa
+Porvoon vanhassa tuomiokirkossa. Valkohapsinen piispa alttarilla
+puhuu lempeästi. Hän puhuu kristittyjen veljeydestä. Jonatan Stark
+katselee alttaritaulua edessään. Niin selvinä, niin häikäisevän
+kauniina hän ei ollut koskaan nähnyt itämaalaisten pukujen loistavia
+värejä kuin silloin eksyksissä ollessaan. Vapahtajan sininen tooga
+oli näyttänyt yhtä siniseltä kuin kaakon taivas hänen ajaessaan jokea
+pitkin...
+
+Hän ei ollut hirvennyt ajatella Lainion pappilaa sen yksityiskohtia
+myöten, vaan oli torjunut ne kuvat mielestään hukkuvan epätoivolla.
+Tuo pieni rakennus oli tuntunut paratiisilta, mutta niin
+saavuttamattomalta. Hän oli riistäynyt niistä kuvista irti
+luontaisella päättäväisyydellään, joka ei vielä ollut häntä tyystin
+jättänyt. "Ei pappilaa, ei pappilaa"; hän oli hokenut haaliessaan
+kokoon puita yönuotiota varten. Hänellä oli onneksi ollut kirves ja
+tulitikut matkassa. Poro oli viety kaivamaan pienen matkan päähän
+ja hän itse oli heittäynyt maata ahkion suojaan tulen loisteeseen.
+Olipa sillä kertaa osoittautunut hyväksi, että hän ylioppilasaikanaan
+oli nukkunut rakovalkealla useamman yön. Mutta maat olivat silloin
+olleet tutut. Nyt ne sitävastoin olivat uppo-oudot. Sinä yönä hän
+oli täydellisesti käsittänyt Jaakobin tilan tämän viettäessä yötään
+erämaassa kivi päänsä alla. Eroitus oli vain ollut siinä, ettei hän
+ollut unissa nähnyt enkeleitä, vaan hirvittäviä susilaumoja, jotka
+joka hetki olivat valmistautuneet hyökkäämään hänen kimppuunsa.
+
+Vitkaan, perin vitkaan oli päivä valjennut. Hämärä oli kuin kiusaa
+tehden viipynyt lumella ja puiden oksilla. Hän oli seurannut sen
+leikkiä toivon ja pelon vaiheilla. Kunhan ei aamusta vain rupeaisi
+satamaan lunta. Silloin hän ei osaisi takaisin. Hän oli lähettänyt
+korkeuteen palavan rukouksen: "Ei lunta, ei hinnalla millään!"
+Uutistalokkaat väylän varrella toivoivat sitä kyllä. Heistä oli ollut
+vielä liian jyleä ajaa. Mutta hän, Jonatan Stark, oli hengessään
+taistellut heidän toivomuksiaan vastaan. Kai Jumala sentään oli
+siksi oikeamielinen, että pani ainakin kymmenen velttoa huokausta
+yhtä kiinteää, hätääntyneestä sydämestä lähtenyttä rukousta vastaan,
+-- kun sen vielä päällepäätteeksi rukoili mies, joka hoiti kahta
+seurakuntaa. Suunnilleen tähän tapaan olivat hänen ajatuksensa
+risteilleet. Arveluttavan kohtalon painon alla hän ei ollut johtunut
+ajattelemaan, kuinka naiviksi hän oli tullut uskossaan, -- hän,
+laudatuurin pappi ja rovastin poika kymmenennessä polvessa. Mutta
+mitä välitti Lapin kiveliö laudatuureista ja rovastinpojista.
+Se kohteli kaikkia samalla tavalla taivuttaen oppineen Lainion
+kirkkoherrankin ajattelemaan yhtä mutkattomasti kuin ajatteli joku
+lappalainen. Lopputulos oli kuitenkin ollut se, ettei lunta ollut
+satanut.
+
+Hän oli ajanut entisiä jälkiään takaisin ja kymmenen tienoissa
+aamupäivällä istunut jälleen Kierukkavaaran pirtissä.
+
+Mutta -- siellä hän oli jälleen ollut laudatuurin pappi ja
+rovastinpoika kymmenennessä polvessa. Hän oli kertonut yöllisen
+seikkailunsa ja siitä oli ollut leikki kaukana. Kun ihmiselle tuli
+oikea hengenhätä, merkitsi hänelle elämää tai kuolemaa sellainenkin
+jokapäiväinen seikka kuin tämä: -- ripsahuttiko aamuyöstä lunta vai
+ei. Jos olisi hiukankin ripsahuttanut, ei hän, Jonatan Stark, nyt
+istuisi tässä muistelemassa, vaan harhailisi, tiesi missä. Mutta kun
+ihminen oikein sydämensä pohjasta huusi Herraa, oikein sillä Eliaan
+rohkeudella: että "näytä tänä päivänä" j.n.e., silloin tuli apu. Sen
+oli hän, Jonatan Stark, saanut elävästi kokea.
+
+Talonväki oli päivitellyt ja siunaillut. Hyvänen aika sentään! Me
+tässä nukutaan, tuuhotetaan lämpimässä... ja sillä aikaa pappi
+paljaan taivaan alla! O Herra Jietari, kokonainen yö metsässä!
+Todellakin: -- jos vain olisi ripsahuttanut, ei pappi olisi osannut
+takaisin. Tässä meidän isä juuri noustessaan toivotteli, että
+annapa nyt ripsahuttaa hiukan enemmän... mutta varjelkoon, se
+olisi ollut sama kuin varma kuolema... (Kierukkavaaran Liisa oli
+säikähtyneenä pysähtynyt keskelle lattiaa ja hänen silmistään oli
+saattanut lukea, mitä hän ajatteli.) Olisipa nyt Jumala vain Kallan
+toivomuksen kuullut, olisivat Kierukkavaaran lehmät tosin saaneet
+vereksiä heiniä, mutta Lainion pappi olisi eksynyt erämaahan. Ja kuin
+yhteisymmärryksestä taivaallisen haltijan kanssa oli Liisa-emäntä
+laittanut kahvipannun tulelle tavallisuudesta poikkeavalla kiireellä.
+
+Kirkkoherran eksymisestä oli riittänyt puhetta koko aamurupeamaksi.
+Oli siinä yksi ja toinen aamuaskar jäänyt toimittamatta, mutta
+eihän nyt aina ollut pappikaan talossa ja vielä sellaisen retken
+jälkeen. Yksi ja toinen naapurikin oli pistäytynyt Kallan pirttiin
+ja jokainen oli saanut tarpeekseen siunailla ja päivitellä. Kun nyt
+ihan oppaatta, kulki! Kun nyt ei Kallakaan ollut lähtenyt papin
+matkaan? -- Kalla oli joutunut hiukan ahtaalle. -- Kuinkapa se hän...
+kun se Ruukikin oli kulkenut yksin... Vieläpä nyt Ruuki, joka oli
+sellainen tunturien karpeaja. Se poika ei välittänyt, vaikka olisi
+viikon kiveliötä kiertänyt, kunhan vain tupakat riittivät. Oli se
+sekin eksynyt kerran ja juuri samalle kairalle. Piippunsakin oli
+äijä pudottanut ja niin oli ollut kovassa tupakantuskassa, että
+"rötkäleitä" oli tehnyt Kuttasen Petterin lapsen ristimäkirjasta.
+Ei ollut sattunut muuta paperia matkaan. Paluumatkalla hänen oli
+häätynyt ottaa lapsen nimet ja kummit uudelleen muistiin. Oli siinä
+jo ollut hätä... papilla.
+
+-- No, kun ei repinyt käsikirjastaan lehtiä?
+
+-- Ei... sekin oli jäänyt kotiin. Se oli...Ruuki-pappi sellainen,
+ettei sillä toisinaan ollut rippineuvojakaan matkassa. Mikä lie
+ollut... maailman harava... hänkin, mutta iloinen ja leikkisä mies.
+Ja Kierukkavaaran Kalla oli ruvennut kertomaan Ruuki-papista.
+
+Kerrankin... Äkässuvannossa oli nimismies panettanut tämän kiinni.
+Ei ollut tuntenut Suomen puolen pappia. Tämä oli tainnutkin olla
+ensi kertaa Äkässuvannossa käymässä... Oli tiukannut passia kylän
+tiellä... No... eihän papilla mitään kirjoja ollut. Ei muuta kuin
+lähde konttoriin. Ruuki-pappi oli talsinut nimismiehen edellä ja
+pyydellyt, että eikö hän saisi pappilassa käydä... Hänellä olisi
+ollut kirkkoherralle asiaa... Mitä vielä... ei kirkkoherra joutanut
+kaikkien kulkurien kanssa... Mitäpä siinä. Ruuki-pappi oli talsinut
+nimismieheen ja sielläkös oli tiukalle otettu... Mistä mies ja
+mikä nimi? Hilemon Ruuk... Ammatti? Pappi... Mitä... pappi? "Tässä
+ei kieroileminen auta!" Kyllä... pappi kuin pappi! Ei se siitä
+parannut. No... merkillistä! "Ettehän vain ole Tenomuotkan pappi?"
+"Kyllä, juuri se enkä kukaan muu." Nimismies oli pyydellyt anteeksi
+ja noitunut itsekseen. "Ei se mitään", oli Ruuki-pappi vakuutellut,
+"saatiinhan tehdä tuttavuutta." -- Kyllä oli Äkässuvannon kirkkoherra
+nauranut ihan katketakseen, kun oli tapauksen kuullut.
+
+Sellaista se oli. Missä lie nyt sekin mies? Ainakohan asunee siellä
+Helsingin korvallisella?
+
+Siellä oli, mutta ikävää kuuluu pitävän.
+
+-- Ikävää? Mitenkäs siellä ikävä... sakeammassa kansassa?
+
+Niin -- kummalta se kuului, mutta niin oli pastori Krook
+kirjoittanut, että yksinäisyyden tunne saattoi siellä toisinaan käydä
+vielä painavammaksi kuin Lapissa. Katuvan kuului muuttoaan.
+
+Kierukkavaaran Kalla oli vaipunut mietteisiinsä. Hän oli pudistanut
+päätään. Sen hän hyvin käsitti, että hänen moisellaan siellä olisi
+ollut ikävä. Mutta -- Ruuki-pappi, joka oli valittanut ikävää täällä
+ja nyt -- ikävä siellä. Herroista ei päässyt koskaan selvyyteen.
+
+Ei se ole ainoa kerta ollut, jolloin Jonatan Stark on eksyksissä
+harhaillut. Mutta niin pahasti kuin tuolla kertaa tuskin milloinkaan
+ennen tai myöhemmin. Aina hän oli sentään taloon yöksi päässyt.
+
+Niin -- ne Lapin talot. Olivat nekin hiukan omituisempia paikkoja
+kuin talot muualla maailmassa. Jonatan Stark oli tehnyt sen
+havainnon, että kuta pohjoisempana ihminen asui, sitä hatarammin
+hän asumuksensa kyhäsi. Lainiossa käytettiin jo kaksoisikkunoita
+ihan yleiseen, mutta Tenomuotkan puolella niitä ei tavattu lainkaan.
+Pakkanen huurusi kyynärän pituudelta ikkunan raoista huoneeseen, joka
+sekin oli niin kylmä, ettei riisuutuminen tullut kysymykseenkään.
+Talonväki istui takkatulen ääressä aamusta iltaan. Siinä pysyi
+sentään sulana. Mutta aamulla kun herättiin, oli kahvikuppi jäätynyt
+lautaseen kiinni. Koko hoidon saattoi korvasta kiikuttaa pataan.
+
+Monenlaisissa paikoissa hän oli näiden yhdeksäntoista vuoden aikana
+öitä viettänyt. Nyt poismuuton edellä oli niiden muisteleminen
+hauskaa. Lapinkota oli sentään jäänyt parhaiten mieleen.
+Sellaisessakin hän oli useampia öitä maannut.
+
+Aluksi se oli tuntunut sangen kodikkaalta. Heittäytyä noin
+vain täysissä pukimissa, peski päällä, lapinlakki päässä ja
+poronnahkakengät jaloissa porontaljavuoteelle nukkumaan paksujen
+Ruijan raanujen alle. Tuli sammui hiljakseen, kodan väki asettui
+levolle, koirat sijoittuivat ihmisten jalkopäähän tahi seljän taakse,
+savuaukosta tuikkivat taivaan tähdet ja ympärillä huokaili luminen
+erämaa, missä yö tuuli vain hiljaa tohahteli. Jossakin lähellä
+kalahti poronkello. Siellä kaivoi tokka, lappalaisen satapäinen lauma.
+
+Mutta keskellä yötä kavahtaa isäntä ylös komentaen rengit jalkeille,
+sieppaa rihlansa ja syöksyy koirien kera ulos. Susi on poroissa!
+Alkaa vimmattu haukunta, jonka katkaisee laukaus... parikin.
+Koiranhaukku yltyy, poronkellot kalkattavat, rengit hoilaavat. Koko
+kiveliö raikuu monenkaltaisen äänen pauhusta. Öinen hiljaisuus on
+rikottu. Kunnes isäntä palaa hengästyneenä, heittää rihlansa kodan
+nurkkaan ja heittäytyy pitkälleen. No, mitenkäs kävi? Hajaantuivat.
+Pari kolme laukausta lyijyä kintuille ja sillä hyvä. Ei tainnut
+sattua? Mikä se pimeässä satutti! Pääasia vain, että kaikkosivat.
+Olivatko ehtineet vahinkoa tehdä? Yhden vasan olivat haavoittaneet.
+Se täytyi tappaa... No hyvä kaikki, pari rengeistä sai jäädä vahtiin
+aamuun saakka... Keskustelu lakkaa ja hetken päästä vallitsee kodassa
+taas syvä hiljaisuus.
+
+Sellaista oli Lapin elämä. Jonatan Stark oli ehtinyt sitä kyllikseen
+nähdä. Illalla, tulen valossa teki kota romanttisen, sadunomaisen
+vaikutuksen, mutta aamulla näytti kaikki harmaalta, synkältä ja
+ikävältä, varsinkin jos sattui pilvinen päivä. Mielellään lähti
+silloin ajamaan kotia kohti.
+
+Kuka mittaa kaikki yksinäisen Lapin papin matkat? Kuka luettelee
+kaikki hänen yönviettopaikkansa? Aamutähti, joka muita kirkkaampana
+heloittaa taivaalta, on kerran tervehtinyt Jonatan Starkia sänkyyn
+Liepimän Petterin vaatimattomassa kamarissa. Se pääsi parahiksi
+paistamaan muutamasta lämpimän katon halkeamasta sisään ja vilkutti
+niin ystävällisesti, että Jonatan Stark oli luullut näkevänsä
+unta. Sillä kertaa ei kamarin kohdalla ollut sattunut vesikattoa
+olemaankaan. Petteriltä olivat kattolaudat loppuneet kesken ja niin
+oli kamarin kohta jäänyt vesikattoa vaille. Oli siis siitä sopinut
+aamutähden sisälle pilkistellä.
+
+Se oli ollut sitä aikaa.
+
+Kerran oli sama aamutähti tervehtinyt Jonatan Starkia kotipappilassa
+kaukana Pohjanmaalla. Hän oli ollut viimeistä yötä vanhassa kodissa
+ennen Lappiin lähtöään. Aamutähti oli heloittanut vinttikamarin
+ikkunasta suoraan hänen sänkyynsä. Mutta silloin hän oli maannut
+mukavasti kahden lakanan välissä.
+
+Se oli ollut sitä aikaa.
+
+
+V.
+
+Muistaako Jonatan Stark "Sturm und Drang"-kauttansa Lainion Lapissa?
+
+Toki hän sen muistaa, sillä pienemmätkin asiat johtuvat hänen
+mieleensä, saatikka sitten sellainen aika.
+
+Sturm und Drang -- myrsky- ja kiihkokausi. Sellaisenkin ajanjakson
+hän on Lainiossa elänyt.
+
+Paljon ennättää tapahtua yhdeksässätoista vuodessa, -- varsinkin kun
+kulunutta aikaa jälkeenpäin rupeaa muistelemaan. Siihen mahtuvat ne
+toti-illatkin, jotka Jonatan Stark on apteekilla viettänyt.
+
+Myrsky- ja kiihkokausi kuuluu tavallisesti nuoruusvuosien
+elämään, sinne ylioppilasaikoihin tahi lähivuosiin heti jälkeen.
+Se muodostuu itsekullekin luonteen ja taipumusten mukaiseksi,
+yhdelle rajummaksi, toiselle tyynemmäksi. Jonatan Stark ei sitä
+aikaisemmin ollut elänytkään -- ei ainakaan siinä mielessä, kuin
+mitä sillä tavallisesti tarkoitettiin. Se oli häneltä säästynyt
+Lappiin. Harmaiden vuosien paino, yksitoikkoinen, tappava elämä oli
+sen loihtinut esiin. Ja se oli eletty totilasin ääressä apteekin
+suuhuoneessa siellä Kyläkosken toisella rannalla.
+
+Vanhaan aikaan ei sitä olisi pidetty minään? -- siihen aikaan,
+jolloin pappiloissa vielä yleisesti tarjottiin totia. Niin oli tehty
+Jonatan Starkinkin kotona. Vasta elämänsä loppupuolella oli vanha
+rovasti Stark mukautunut ajan henkeen ja totikutsut olivat loppuneet.
+Jonatan Stark oli taas ylioppilasaikoinaan kuulunut ehdottoman
+raittiuden kannattajiin. Hän oli halunnut kulkea eri tietä kuin
+isäukko eikä hän koskaan olisi uskonut tulevansa istumaan maljan
+ääressä. Mutta niin oli kuitenkin käynyt.
+
+Kerran, kun elämä oli tuntunut oikein raskaalta, -- muutamana
+talvi-iltana vuoden pimeimpään aikaan --, kun kirjatkaan eivät
+enää olleet huvittaneet, ei edes rakastettu Frenssen, oli Jonatan
+Stark suunnannut askeleensa kosken yli apteekille. Siellä oli
+'Viina-Tofferi' häärinyt iloisena purkkiensa ääressä ja Jonatan
+Starkia vastaan oli tuulahtanut jonkunlainen kamferttitippojen ja
+konjakin sekainen akateemisuuden tuoksu. Loistihan pullojen kyljistä
+selvä latina -- vaikkakin lyhennetyssä muodossa -- ja kaasihan Tapfer
+parast'aikaa helmeilevää konjakkia kimaltelevaan kristallikarahviin.
+
+-- Tjänare! Tulitpa sopivaan aikaan, oli Tapfer lausunut silmää
+iskien. -- Tässä juuri veli Hubertuksen kanssa aioimme aloittaa.
+
+Se oli tietysti ollut leikkiä apteekkarin puolelta. Tiesihän hän,
+että pappi oli raittiusmies. Hän oli sanonut sen muuten vain. Mutta
+Jonatan Stark ei ollut sillä kertaa sattunut leikkituulelle. Hän oli
+näyttänyt jokseenkin synkältä ja vastannut:
+
+-- Sepä sattuikin. Minä olenkin sen aineen tarpeessa, jos kukaan.
+
+Mitäpä siinä, apteekkari Tapfer oli ollut mies, joka kyllä oli
+osannut tilanteihin suhtautua. Hän oli iskenyt silmää ja vienyt papin
+sisään.
+
+Siellä, suuhuoneessa, oli jo istunut vanha Malmström. Kulunut
+naapukka oli maannut tuolilla kuin kavin syömä koira. Jonatan Stark
+oli pannut merkille, että karvaton laikka oli melkoisesti kasvanut
+sitten viime näkemän. "Terve, terve!" "Vai tuli veli Jonatankin."
+Niinpä niin.
+
+Apteekkari oli laittanut totivehkeet valmiiksi ja sitten oli
+sekoitettu. Vanha Malmström oli katsahtanut pappiin kummissaan.
+
+-- Onko velikin ruvennut...?
+
+-- En. Aion nyt vasta ruveta.
+
+Mitäpä siinä. Vanha Malmström oli sen "suunnilleen" ymmärtänyt...
+suunnilleen, suunnilleen. Saihan nyt pappikin hiukan... kuinka
+nyt sanoisi... maistaa, -- varsinkin näin kaukana napapiirin
+pohjoispuolella.
+
+Ei Jonatan Stark ollut isosti aikonutkaan. Sen verran vain, että
+pilvenreunat rupeaisivat hiukan punertamaan.
+
+Niinpä niin... niinpä niin... Se oli... kuinka nyt sanoisi...
+runollisesti sanottu. Veli Jonatanilla oli hiukan niitäkin lahjoja.
+
+Vanha Malmström oli kumarrellut syvään lasi kädessä.
+
+-- Jos me nyt sitten... terve!
+
+Hubertus Malmström oli muistanut muutaman Jonatan Starkin
+joulusaarnan. Se oli ollut kerrassaan mainio, se Betlehemin pimeys ja
+sitten se suuri valkeus. Todellakin... veli Jonatan oli sattuvasti
+verrannut Vapahtajaa ritariin prinsessa Ruususen sadussa. Se oli
+ollut mainio kuvaus! Terve!
+
+Niin siinä oli sitten istuttu tupakoiden ja tarinoiden. Vanha
+Malmström oli vilkastunut. Hän oli ruvennut kertomaan viimeisestä
+leimausmatkastaan. Uskoivatko veljet, se oli ollut vaikea
+matka vanhalle miehelle? Reumatismi... reumatismi ja sellainen
+saakelinmoinen pakkanen... (Veli Jonatan soisi anteeksi, että hän,
+vanha Jeegis, kirosi... hän koettaisi muistaa...). Mutta hän,
+Malmström, oli jo eläkkeensä saanut: reumatismin, jonka jokainen
+Lapin virkamies vuosien lopulla sai... juuri varmaan... juuri
+varmaan. Eikä sitä tarvinnut senaatilta hakea.
+
+Mutta virka piti hoitaa siitä huolimatta. Ei auttanut. Olipa soma
+nähdä, kelpasivatko A. B. Prospector O. Y:lle ne tukkipuut, jotka
+hän, Malmström, oli Pasmarovasta leimannut. Edellisestä paikasta
+oli yhtiö riitelemällä päässyt eroon, mutta se nyt ei ollutkaan
+ihme. Täytyihän -- puolueettomasti asiaa harkiten -- myöntää, ettei
+Komsiovaara ollut kenenkään ajopaikka. Sieltä kaukaa, latvajokien
+varsilta niitä tuskin koskaan olisi saanut uitetuksi. Olisi täytynyt
+kaivaa kanavia ja perkata koskia eikä Prospector ollut halunnut
+sellaiseen puuhaan ryhtyä muutaman sadan tukkipuun vuoksi. Se ei
+olisi kannattanut. -- Mutta miksi antoi metsähallitus vapaat kädet?
+"Metsänhoitaja leimatkoon paikasta oman valintansa mukaan..." Niin
+oli seisonut määräyksessä. Hän, Malmström, oli luonnollisesti
+leimannut sieltä, mistä valtion etu oli parhaiten vaatinut. Ja
+Komsiovaara oli juuri ollut sellainen paikka: -- sieltä ei uittanut
+vihollinenkaan, hahhah! Mutta -- mitäpä se hänelle kuului. Hän,
+Malmström, oli seurannut määräystä. Jokainen hoiti virkansa parhaan
+ymmärryksensä mukaan, vai mitä veli apteekkari arveli?
+
+Se oli selvä! Niin hänkin teki. Hän, Tapfer, ei juuri mielellään
+myynyt paljasta spriitä. Hän tiesi, ettei se tavara lappalaisten
+hyppysissä siunausta tuottanut. Joivat ja mellastivat juhla-aikoina,
+niin että siitä toisinaan häiriytyi koko kylän elämä. (Stark pappina
+saattoi sen parhaiten todistaa). -- Ei, hän teki tippoja. Ne eivät
+olleet lähimainkaan niin vaarallisia kuin tuo yhdeksänkymmenenkuuden
+prosentin "alkuaine". Niitä kesti sentään koko paljon nauttia,
+ennenkuin mies tuli hullupäiseksi. Ja toiseksi: -- sillä tavoin hän
+ansaitsi hiukan enemmän, -- seikka, joka ei suinkaan merkinnyt vähää
+tällaisessa paikassa, missä lääkäri kerran oli saanut sellaisen
+fix-idean, että lappalaisille riitti vain terveydenhoito-opetus.
+Ei, niin kauan kuin tohtori ei määrännyt tavallisia lääkkeitä, oli
+hänen, apteekkari Tapferin, pakko myydä tippoja edes jotenkuten
+toimeentullakseen.
+
+Veli Tapferia ei voinut moittia, hän oli oikeassa. Jokainen hoiti
+virkansa parhaan ymmärryksensä mukaan. Niinkuin hänkin, Jonatan
+Stark, joka kohta vuosikymmenen oli joka vuosi rakentanut Lainion
+lapsille Jerusalemin ja sitten taasen hävittänyt sen - tietysti
+Baabelin kuninkaan Nebukadnesarin suosiollisella avulla. Vai
+luulivatko veljet, että oli niinkään helppo joka syksy aloittaa
+Aatamista ja lopettaa kristinuskon voittokululla kautta maailman?
+Totisesti -- siinä kysyttiin kärsivällisyyttä ja lujaa tahtoa, ettei
+pappi vain päästänyt Jaakobin poikia liian monta kertaa Egyptiin.
+Mitä ne olisivat ylimalkaan siellä tehneet?... Ei, piti vain laskea
+kahdesti... kahdesti... ja vasta toisella kerralla Benjamin. -- Tai
+luulivatko veljet, että oli kovinkaan hauskaa antaa Mooseksen joka
+vuosi lyödä egyptiläinen kuoliaaksi? Totisesti -- siinä jo rupesi
+toivomaan, ettei mies olisi joka kerta yhtä kovasti lyönyt. Olisihan
+kerrankin ollut muutteen vuoksi soma selittää, että se tummaverinen
+lurjus virkosi. Silloin olisi Mooseskin kenties päässyt sakoilla...
+sensijaan että hänen nyt joka vuosi täytyi talsia Midianiin. Eikä
+Jetro-veljellä siellä kuitenkaan ollut koskaan sen parempaa tointa
+hänelle annettavana kuin halpa lammaspaimenen virka. Teepä sitä
+sitten neljäkymmentä vuotta ja pidä kurssi korkealla, jotta lopuksi
+pääset johtamaan Israelin kansaa Egyptistä luvattuun maahan! -- Mutta
+siinä meillä on esimerkki, mitä mies saa aikaan, kun hän ei anna
+perään... korvessakaan.
+
+Jonatan Stark oli päässyt puhumaan mieliaineestaan: lapinvirkamiehen
+Midianista. Eikö ollut totta: -- tällainenkin paikka kuin tämä
+Lainio oli todellakin kuin mikäkin Midianin korpi. Täällä elää
+kituutti kerran akatemian ovia kolkutellut mies yksinkertaisen kansan
+keskellä, joka ei isosti välittänyt maailman menosta. Sille riitti
+vain se, että tuli hyvä vuosi... ja että Kurki-Aatami piti seuroja
+silloin tällöin. Ihanteellinen kansa! Se ei kaivannut sanomalehtiä
+eikä kirjallisuutta. Sille riitti almanakka ja Raamattu. Mitä se
+siis ymmärsi sellaisen ihmisen sielunkärsimyksistä, joka oli syönyt
+vähän isomman omenan hyvän ja pahantiedon puusta? Ei kerrassa mitään!
+Ja sitä he olivat tehneet kaikki, tämänkin pitäjän virkakunta:
+-- opiskelleet, lukeneet, eläneet kerran "mukana"... suuremmassa
+maailmassa, missä ihminen löytää vaihtelua henkirievulleen.
+
+-- Katsopas nyt, Tapfer, tätä Malmströmiä tässä. Sama lakki
+vuosikymmenet läpeensä ja karvattomat paikat sen puuhkassa suurenevat
+vain. (Suo anteeksi, Malmström, että otan esimerkin näin läheltä,
+mutta minä säälin sinua, vaikka tiedänkin, ettet sääliäni kaipaa.
+Sinustahan tämä Lainio on paratiisi.). Eikä se suinkaan johdu
+köyhyydestä, vaan siitä, että mies on kolmekymmentä vuotta hoitanut
+Lainion metsänhoitajan virkaa Suomen Lapissa. Siinä ajassa totisesti
+näivettyy pakostakin. Minä ymmärrän sen, minä, joka vasta olen
+elänyt täällä kymmenen vuotta. Viidentoista vuoden perästä minä
+olen juuri samanlainen -- sillä erotuksella vain, että olen käynyt
+tavattoman katkeraksi kaikkia ihmisiä ja koko yhteiskuntaa kohtaan.
+Minä en silloin saata enää Malmströmin lailla sanoa: 'Suunnilleen,
+suunnilleen', -- vaan minä sanon: 'Zum Teufel!' niin pappi kuin
+olenkin. Sillä se ei ole enää Jumalankaan järjestyksen mukaista,
+että joku pappi tahi metsänhoitaja istuu itsensä tylsäksi jossakin
+lapinpitäjässä, sillä aikaa kuin toiset riehuvat etelässä kuin
+kärpäset puurovadin ympärillä.
+
+Vanha Malmström yksin oli pannut terhakasti vastaan. Hän ei ollut
+tahtonut myöntää olevansa "Lapin painama", niinkuin veli Stark oli
+sen tulkinnut. Hänestä oli Lainio ollut maailman paras paikka --
+paratiisi. Siinä oli veli Stark sanonut aivan oikein. Jos vain olisi
+saatu mylly Kyläkoskenrannalle, eihän puolestaan olisi enää kaivannut
+mitään.
+
+Niin -- mylly! Tosiaankin -- mylly ja sähkölaitos! Jonatan Stark
+oli saanut uutta tuulta purjeisiinsa. Hän ei ollut pannut merkille,
+että Malmström oli vastustanut sähkölaitosta. Hän oli maininnut
+suunnitelmasta, joka hänenkin ajatustaan oli pitemmät ajat
+askarruttanut.
+
+Niin -- todellakin. Kyläkosken rantaan. Se kohisi tuossa juuri
+apteekin ikkunan alla ja oli kuin luotu myllyn paikaksi. Siitä saisi
+voimansa myös saha ja sähkölaitos. Nyt sai hänkin, pappi, jauhattaa
+jyvänsä kahdeksan penikulman päässä. Karttui siinä ohrarieskalle
+hintaa. Mikä huojennus, jos olisi ollut mylly ja saha. Sahautapas nyt
+lautoja. Kyllä -- käsipelillä niitä sait, mutta -- mitä ne tulivat
+maksamaan? Ja kuinka paljon niitä miespari päiväkaudessa sahasi?
+Toista olisi ollut turbiinilla käypä saha. Totisesti! Eiköhän ruvettu
+herättelemään Lainion rahamiehiä, jotta saataisiin sähkölaitos kylään?
+
+Oli innostuttu ja tuumittu, kunnes lopuksi oli huomattu yrityksen
+mahdottomuus. Sellaista uskallusta ei lainiolaisissa ollut. Olisi
+vaatinut vuosikausien muokkaamista, ennenkuin heidän kukkaronsa
+olisivat sellaiseen yritykseen avautuneet. Se oli kyllä nähty --
+pienemmistäkin asioista.
+
+Mutta -- olihan saatu suunnitella, kuvitella ja haaveilla, --
+vaikkapa vain Lainiossakin. Eihän kuvittelu mitään maksanut. Saihan
+siten iltansa kulumaan ja -- se oli pääasia.
+
+Tämä ei suinkaan ollut ensi kerta, jolloin apteekin suuhuoneessa
+oli myllyn rakentamista suunniteltu. Mutta ennen ei siihen ollut
+osaaottanut pitäjän arvoisa kirkkoherra. Nyt oli saatu yksi mies
+lisää, joka antoi kannatuksensa hyvälle asialle. Vaikkapa vain
+kannatuksensa, -- sillä olihan kysymys teoriassa ratkaistu. Joskus
+maailmassa se ratkaistaisiin käytännössäkin. Silloinpa tultaisiin
+heitäkin muistamaan: -- Ne... metsänhoitaja, pappi ja apteekkari sitä
+jo aikoinaan suunnittelivat. Sitä ei silloin uskottu, mutta -- nyt
+se on käynyt toteen. Siinä hyrräsi turbiini Kyläkoskessa ja pappilan
+navetassakin loisti sähkövalo.
+
+Kello oli lähennellyt puolta yötä, kun toverukset olivat eronneet.
+Jonatan Stark oli ollut intoa ja elämänhalua täynnä.
+
+-- Katsopas, Malmström, kyllä on sentään tämä Lappi kaunis!
+Katselepas noita revontulia tuolla pohjan taivaalla... Niitä ei nähdä
+Helsingissä. Katso... katsopas... lumen pintakin elää! Siellä juoksee
+yön salaperäinen hengetär... tohvelit jalassa. Ja tuolta... tuolta
+Keilatunturin huipulta katselee Isä-Jumala yömyssy päässä ja hymyilee.
+
+Jonatan Stark oli osoittanut kuuta, joka parhaillaan oli tehnyt
+nousua Keilatunturin takaa.
+
+He olivat kulkeneet metsänhoitajan kanssa jutellen ja haastellen
+tähdistä ja muista taivaankappaleista. Uskoiko veli Stark, että
+Marsissa asui ihmisiä?
+
+Kyllä, kyllä... mutta minkälaisia virkamiehiä luuli veli Malmström
+siellä olevan?
+
+Tjaah! -- Vanhan Malmströmin oli ollut hiukan vaikea siihen
+kysymykseen vastata.
+
+Katsopas... siellä oli paljon helpompi toimia esimerkiksi
+metsänhoitajana. Saattoi jo konttorista nähdä, kuka kulloinkin
+kruununmetsää varasti. Jaha, vai Ranta-Manne, joka vastikään oli
+maan päältä muuttanut eikä ollut vielä käynyt piirilääkäriltä
+sähkösilmälasia. Se veitikka siellä hakkasi. Ei muuta kuin annapas
+haaste, niin tiesi mies tottua maan tapoihin. -- Ja pappinakin siellä
+oli kerrassa helppo olla. Katsopas... ihmisillä oli vain päätä...
+eikä muuta ruumista juuri ollenkaan. Siellä kävi rippikouluopetuskin
+ihan leikiten vain... Ei niille... Marsin lapsille tarvinnut Jaakobin
+poikain nimiä päähän takoa... Muistivat jo ensi lukemalta...
+
+Jonatan Stark oli saatellut metsänhoitajaa kotiin. Kaatuneen
+kilometripylvään luona he olivat pysähtyneet ja se oli antanut
+heille aihetta syvällekäypiin mietiskelyihin. Metsänhoitaja oli
+puhunut huonosta viranhoidosta. Joutaisi se "Horsta" nyt tuon
+korjauttamaan. Sääli matkannäyttäjää, joka keuvotti ojan syrjällä
+kuin tukkihumalainen. Mutta Jonatan Stark oli siinä nähnyt symboolin
+itsestään.
+
+-- Katsos, Malmström, tuommoinen olen minä. Minäkin olen
+matkannäyttäjä, mutta tavallisissa oloissa minä makaan murtuneena
+kuin tuo kilometripylväs tuossa. Minä olen masentunut, Lapin painama,
+epätoivoon saakka. Minusta ei ole papiksi kuin kauniiksi ilmoiksi
+toisinaan. Mutta nyt... tällaisena iltana minä pystyisin saarnaamaan.
+Minä saarnaisin niin, että kivetkin itkisivät. Vahinko vain, ettei
+seurakunta minua nytkään ymmärtäisi -- paremmin kuin selvillänikään
+ollessa... Kuule, Malmström, jokohan meillä meni hiukan hattuun?
+
+Puustellin veräjällä olivat toverukset eronneet ja Jonatan Stark
+oli lähtenyt hoippumaan kotiinsa. Hän oli hengessään pitänyt
+puhetta tähdille ja nämä olivat sangen ymmärtäväisesti vilkuttaneet
+hänelle. Mutta kotona, pappilassa, oli Julia-rouva itkenyt,
+itkenyt katketakseen. Sitä oli Jonatan Starkin ollut hiukan vaikea
+käsittää. Hän oli itse ollut niin kerrassaan iloisella päällä.
+Lopuksi oli Julia-rouvankin täytynyt nauraa hänen tempuilleen ja
+silloin oli Jonatan Stark tehnyt sen havainnon, että kyyneleet
+hänen vaimonsa silmissä olivat kimallelleet kuin tähdet. Hän oli
+sinä iltana selittänyt vaimolleen inhimillisyyden arvoitusta. Sitä
+eivät ihmislapset tavallisesti käsittäneet, -- niin kummalta kuin
+se kuuluikin. Mutta oli yksi, joka sen käsitti paremmin kuin kukaan
+muu, käsitti täydellisesti, ja tämä yksi se katseli tälläkin kertaa,
+kuinka nöyrästi Julia Stark, o.s. Hagelin, veti housut miehensä,
+kirkkoherra Jonatan Starkin, jaloista, joka mainittu herrasmies oli
+kyllä maistanut "pikku liite" liian paljon, mutta siitä huolimatta
+kykeni seisomaan yhdellä jalalla vaikka tunnin.
+
+Sellaista se oli ollut. Pari, kolme kertaa kuukaudessa oli Jonatan
+Stark "hairahtunut" apteekille ja sitä oli kestänyt nelisen vuotta.
+Mutta se ei ollut vielä kaikkein pahinta. Hänellä oli vielä eräs
+lankeemus, jota muistellessa häpeän puna vieläkin toisinaan valahti
+hänen poskilleen.
+
+Löytyikö maailmassa toista pappia, joka kylmällä sydämellä on
+tyhjentänyt pullon rippiviiniä ja sitten kirjoittanut ylistysrunon
+"Kristuksen kyyneleelle", kuinka se viiniin sekoitettuna antoi tälle
+taivaan ja kadotuksen esimaun? Jonatan Stark on sen tehnyt, Lainion
+pappi ja "hieno mies", -- hän, joka sunnuntaisin saarnaa kauniisti ja
+messuaa kuin Herran enkeli. Hän on sen tehnyt.
+
+Ja se tapahtui muutamana synkänsynkkänä hetkenä hänen elämässään.
+
+Se oli ollut omituinen ilta. Julia-rouva oli mennyt levolle
+tavallista aikaisemmin. Hän oli valittanut päänkipua. Jonatan Stark
+oli istunut pöytänsä ääressä ja katsellut, kuinka ukkospilviä
+kerääntyi Keilatunturin ylle. Rajuilma oli uhannut yöksi.
+
+Kylä oli levännyt varjossa kuin hyvästit heittäneenä Norjan
+puoleiselle, valossa uivalle rannalle. Kansliahuone oli pimennyt. Se
+pimeys oli rynnännyt Jonatan Starkin sydämeenkin ja saanut siellä
+aikaan kammottavan hiljaisuuden.
+
+Silloin -- juuri kun ensimmäinen salama oli leimahtanut ja sitä
+seurannut jyrähdys pannut pappilan vapisemaan, Jonatan Stark oli
+tehnyt päätöksensä. Hän oli astunut kansliakaapille, avannut oven
+ja katsellut sen hyllyllä seisovaa viinipulloriviä. Ne olivat
+rippiviinipulloja, mutta sinä hetkenä ne olivat hänestä tuntuneet
+elämän viimeisiltä vartijoilta, joihin kuoleva turvautuu. Hän oli
+ottanut yhden pullon ja asettanut sen eteensä pöydälle.
+
+Hän, Jonatan Stark, aikoi istua kuin muinoinen Neero ja katsella
+maailman häviötä. Hänellä ei tosin ollut luuttua kuten tuolla
+kerrallisella hävityksen ihailijalla. Mutta hänellä oli pullo parasta
+italialaisia viiniä, "kirkonviiniä", nimeltä "Lacryma Christi". Se
+saisi hänen sydämensä laulamaan kaiken häviötä ja ikuista unohdusta.
+
+Salamoiden leimahdellessa ja ukkosen jyrähdellessä hän oli
+ryypiskellyt tyynesti kuten näytelmän katselija. Hei, siellä iski
+salama metsään kylän laidassa! Paksu savupatsas kohosi valtavana
+ilmaan. Kaipa nyt Lainio paloi tänä yönä. Hän, Jonatan Stark, ei
+aikonut panna tikkua ristiin sen pelastamiseksi.
+
+Nyt iski salama kirkon ristiin. Kirkas välähdys ja omituinen,
+kumiseva ääni oli kantautunut heikkona hänen korviinsa. "Tuomion
+pitää Jumalan huoneesta alkaman", oli välähtänyt hänen aivoissaan.
+Niin -- se oli oikein: ensin kirkko ja sitten pappila ja sitten
+kaikki muut talot perässä! Ei ollut ihme, että korkeus puski
+vihojaan. Olihan siinä kirkossa saarnannut hän, Jonatan Stark,
+jo toistakymmentä vuotta. Mutta temppeli oli kuitenkin viaton
+ja kas: -- se seisoikin vielä. Taivas säästi ilmeisesti Suomen
+evankelisluterilaisten seurakuntain paloapuyhtiötä. Ja oikein se
+olikin, sillä kirkko oli vakuutettu 50.000 markasta. Tännepäin...
+tännepäin siis! Ei pappilaa... Herra siunatkoon!... _Ei pappilaa!_
+-- se oli palovakuutettu myös -- vaan suoraan kohti kansliahuoneen
+ikkunaa... suoraan Jonatan Stark'ia sydämeen! Yksin häntä... yksin
+häntä vain... pappilaa vahingoittamatta.
+
+Kas niin... se välähti jo ihan nenän edessä! Mutta -- terve! Ei ollut
+vielä aika...
+
+Jonatan Stark oli nauranut, kädessä täytetty viinilasi. Hänen
+oli tehnyt mieli laulaa... Mutta silloin hän oli muistanut,
+että Julia-rouva saattaisi tulla katsomaan. Hän oli vääntänyt
+kansliahuoneen oven lukkoon.
+
+Kas niin... nyt sai paukkua taas. Ja kyllä oli paukkunutkin.
+Julia-rouva oli huutanut makuuhuoneesta. Hän, raukka, oli herännyt
+kesken ukonilman ja peljännyt... peljännyt hirmuisesti. Hän oli
+huutanut miestänsä apuun.
+
+Mutta Jonatan Stark oli siirtynyt pois säälin mailta. Jokainen
+huolehtikoon itsestään. Hänellä oli pullo vielä puolillaan... eikä
+Julia-rouva sitäpaitsi uskaltanut vuoteestaan mihinkään. Hei vain...
+taivas iski vanhurskauden salamoita, mutta tässä istui Lainion pappi
+kilistäen poissaolevien ystäväinsä kanssa.
+
+Terve, Tofferi! Sinunkin talosi seisoo vielä, vaikka oletkin myynyt
+pirtua niin jumalattomasti ja pannut vielä Kyläkosken vettä sekaan.
+Jos kuka meistä ensiksi lähtee, olet se sinä, veljeni. Terve!
+
+Hän oli humaltunut vähitellen ja kulkenut hoippuen huoneessa,
+ikkunasta toiselle, sitä mukaa missä salama kulloinkin oli
+kiinteimmin iskenyt alas. Mutta ihme ja kumma, vaikka metsä ympärillä
+oli savunnut, ei kylään ollut sattunut ainoatakaan salamaa, --
+lukuunottamatta niitä, jotka ukkosenjohdatin kirkontornissa oli
+puoleensa houkutellut.
+
+Vähitellen oli rajuilma lakannut. Kesäyön aurinko oli jälleen
+pilkistänyt kansliahuoneen maantienpuoleisesta ikkunasta sisään. Se
+oli nähnyt surullisen näyn.
+
+Pöydällä oli seisonut tyhjä viinipullo ja sen nimilipussa oli ollut
+luettavana: "Lacryma Christi". Humalainen pappi oli paitahihasillaan
+istunut pöydän ääressä ja kirjoittanut jotakin, suuret kyynelet
+poskillaan. Mitä pappi oli kirjoittanut, sitä ei aurinko kaikkea
+ollut nähnyt. Vain viimeisen, päällimmäisen liuskan se oli lukenut
+papin maata mentyä. Siihen oli kirjoitettu näin:
+
+    "Lacryma Christi,
+    sä kyynel helmenkirkas,
+    näin viinin kera sinut juonut oon.
+    Sa, jumalainen, hoidit hyvin virkas:
+    nyt portit Gehennan siis auetkoon!
+    Tää viime malja sinun maljas on,
+    sen muistolles juo miesi onneton."
+
+Jonatan Stark muisti aamun tuon jumalattoman yön jälkeen. Hän oli
+lukenut runonsa selvin päin ja hänen sydämensä oli kiemurrellut
+kadotuksen tuskissa. Hän, pappi, pyhään virkaan vihitty, oli
+juomahimoaan tyydyttänyt rippiviinillä ja sitten ylistänyt
+"Kristuksen kyyneltä" tuntemistansa taivaan riemuista ja kadotuksen
+tuskista. Hän oli tuominnut itsensä ajaksi ja iankaikkisuudeksi: --
+hän oli tehnyt synnin Pyhää Henkeä vastaan.
+
+Jonatan Stark ei voinut käsittää, ettei hän sinä aamuna ollut tehnyt
+itsemurhaa. Hänen elämänsä oli tuntunut kurjaakin kurjemmalta.
+Hän oli vuoroin sadatellut itseään, vuoroin tuntikausia maannut
+kasvoillaan lukitussa kansliahuoneessa. Ihmiset olivat nähneet hänen
+kurjan muotonsa, mutta kukaan, ei edes hänen vaimonsakaan, ollut
+aavistanut, mitä oli tapahtunut. Hän uskoikin, ettei yksikään ihminen
+olisi voinut häntä ymmärtää. Yksimielinen tuomio olisi tullut hänen
+osaksensa. Ainoastaan Jumala oli nähnyt hänen sielunsa huutavan
+hädän. Ja Jumala oli lopuksi häntä armahtanut.
+
+Se lankeemus, lankeemuksista suurin, oli kuitenkin koitunut hänelle
+siunaukseksi. Juopottelu oli loppunut kuin yhdellä iskulla. Eivät
+astuneet enää hänen jalkansa apteekin portaita ylös entisissä
+aikeissa. Hänestä oli jälleen tullut raittiusmies ja hiljalleen oli
+rauha palannut hänen sydämeensä.
+
+Hänen myrsky- ja kiihkokaudellaan oli kuitenkin ollut sangen
+ratkaiseva vaikutus ulospäin, seurakuntalaisiin. Siitä huolimatta,
+että hän jo kohta viitisen vuotta oli elänyt ehdottomasti raittiina,
+hän kantoi yhä edelleenkin "Toti-Tarkan" nimeä. Ihmiset olivat
+hitaita unohtamaan ja anteeksiantamaan. He kyllä puhuivat siitä
+paljonkin, mutta itse asiassa ei siitä elämässä suuria jälkiä
+näkynyt. Joka kerran oli ottanut ryypyn, oli juoppo, auttamattomasti
+juoppoja asianomainen sai tyytyä siihen.
+
+Jonatan Stark oli jo oppinut tyytymään. Hänelle oli Lappi opettanut
+niin paljon, ettei hän enää nurissut. Hän oli jo päässyt sille
+asteelle, jolloin ihminen tyynenä nielee suurimmankin loukkauksen.
+Hän oli siinä suhteessa valmis.
+
+"Omalle Herralleen jokainen seisoo ja lankee". Nämä sanat ovat
+muuttuneet Jonatan Starkin uskontunnustukseksi. Hän on monesti
+langennut, mutta hän on langennut "omalle Herralleen". Toisin sanoen:
+se on jäänyt hänen ja hänen Jumalansa väliseksi asiaksi, johon
+muilla, parhaimmillakaan, ei ollut oikeutta sekaantua. Tämä Herra oli
+myös auttanut häntä nousemaan yhä uudestaan, auttanut läpi raskaiden,
+pimeiden aikojen, auttanut surussa ja auttanut ilossa. Tätä Herraansa
+kohtaan tuntee Jonatan Stark syvää kiitollisuutta. Se täyttää hänen
+sydämensä kokonaan. Hänen on nyt niin helppo osoittaa ystävällisyyttä
+ja rakkautta kaikkia kohtaan, pahimpia parjaajiaankin kohtaan. Sillä
+hän on päässyt elämässään nousemaan sille tasolle, jolta ihminen
+näkee selvemmin asioiden ytimeen, ymmärtää syyt ja vaikuttimet -- ja
+siitä Jonatan Stark on ennen kaikkea kiitollinen Herralleen.
+
+
+VI.
+
+Siinä harmaassa yksitoikkoisuudessa, missä päivät Lainiossa
+tavallisesti kuluvat, muodostaa syntymä- ja nimipäivien vietto
+terveellisen vaihtelun, joka virkistää mieliä moneksi aikaa. Ne
+ovat kuin keitaita Saharan erämaassa ja pappilan Julia-rouva on
+odotellut niitä samanlaisella kärsimättömyydellä, kuin millä aavikon
+matkaaja odottaa viheriöitsevää palmulehtoa. Almanakat ovat varsinkin
+viime vuosina tulleet varustetuiksi punaisilla, määrättyjen nimien
+alle vedetyillä viivoilla. Se on ollut Juliarouvan mielityötä aina
+edellisen vuoden lopulla.
+
+Tammikuun kohdalla ei löytynyt yhtään punaista viivaa, mutta
+helmikuun 6. päivän kohdalla jo löytyi. Silloin vietti Horstan
+Dortte-rouva nimipäiväänsä. Seuraavalla viikolla otti taas
+pappilan rouva vastaan Julian päivän vieraita. Maalis- ja huhtikuu
+olivat niinikään jääneet punaisista viivoista osattomiksi. Mutta
+ne kuukaudet olivat sentään kuluneet muutenkin. Olihan silloin
+oikeastaan Lapin ihanin vuodenaika: kevät kimaltelevine hankineen
+ja erinomaisine keleineen. Niinä kuukausina Jonatan Stark suoritti
+kinkeri- ja kouluntarkastusmatkansa.
+
+Mutta toukokuu oli muodostunut oikeaksi juhlien kuukaudeksi. Silloin
+kokoonnuttiin ensinnäkin pappilaan vappuna. Kahden päivän perästä
+vaellettiin taas Jerikoon. Siellä hallitsi Roosa Malmström --.
+"Jerikon ruusu", niinkuin häntä kylän kesken kutsuttiin -- ja se oli
+ainoa kerta vuodessa, jolloin Lainion pieni virkakunta pyörähteli
+tanssin sävelien mukaan. Malmström omisti vanhan gramofoonin, jonka
+levyt oli vuosien varrella soitettu pilalle. Vain pari, kolme levyä
+oli vielä siinä kunnossa, että niitä saattoi soittaa, ja niiden
+sävelten tahdissa pyörähtivät nimismies ja apteekkarin rouva sekä
+apteekkari ja pappilan Julia-rouva.
+
+Olihan se vaihtelua sekin, vaikka kyläläiset saivatkin siitä paljon
+puhumisen aihetta ja Kurki-Aatami tekstin seuraavan sunnuntai-illan
+seuroihin. Mutta mitäpä siitä välittivät pappilan Julia-rouva
+paremmin kuin apteekkarin rouvakaan. Kun heidät kerran oli
+suruttomien joukkoon luettu, he olivat sitä ja sillä hyvä.
+
+Yhtä murheettomina vaellettiin siis seuraavalla viikolla apteekille
+Flooran päiville. Siellä ei tosin tanssittu, mutta siellä oli taas
+muuta hauskaa, varsinkin herroilla. Apteekkari vei miesvieraansa
+apteekin suuhuoneeseen ja tarjosi todit. Silloin juteltiin taas
+vahvasti viranhoidosta ja sähkölaitoksesta, joka kerran tultaisiin
+rakentamaan Kyläkosken rannalle, ja jolloin Lainio kiitollisena
+muistelisi kolmea aatteen miestä, metsänhoitaja Malmströmiä,
+apteekkaria ja Jonatan Starkia. Horsta-vallesmanni ei ottanut
+ryypiskelyyn osaa, sillä hän oli sitä mieltä, ettei Lapissa saanut
+väkijuomia ollenkaan nauttia.
+
+Mutta siihen panivat Malmström ja apteekkari jyrkästi vastaan. Laissa
+oli kielletty vain Lappiin tuonti, mutta juonnista ei oltu mainittu
+sanaakaan. Jos veli Horsta tapasi jonkun väkeviä kuljettamassa,
+silloin: -- pass på! -- mutta ei muulloin.
+
+Nimismies väitti vastaan. Kuinka silloin voitaisiin juoda, jos ei
+kerta saanut tuoda?
+
+Niin juuri -- siinäpä se niksi olikin. Mutta -- jos jonkun onnistui
+tilkkanen tuoda, niin ettei veli Horsta sitä huomannut, silloin
+hän sai myös sen juoda. Ne lainsäätäjät olivat noin vain hienosti
+jättäneet tuollaisen pienen takaportin. Ne olivat hienoja miehiä --
+siis: terve!
+
+Horsta-vallesmanni jäi siis auttamattomasti tappiolle niin juristi
+kuin hän olikin. Minkäs sille mahtoi. Mutta tappiostaan närkästyneenä
+hän ei kannattanut sähkölaitostakaan. Mikäpäs siinä: jälkipolvi
+jättäisi hänet mainitsematta vuodattaessaan kiitollisuuttaan aatteen
+kannattajille. Yhtähyvin olisi nyt Horstakin otettu mukaan. Mutta --
+joka jäi pois, se jäi pois. He, apteekkari, metsänhoitaja ja pappi,
+aikoivat kerran kuolemansa jälkeen ajaa triumfivaunuissa läpi Lainion
+kylän ja kuunnella Konrad Raattaman juhlapuhetta, joka päättyisi
+huutoon: "Eläkööt Lainion myllyn ryynikivet!"
+
+Olipa siis toukokuu juhlien kuukausi. Julia Starkin almanakassa oli
+nimittäin vielä yksi punainen viiva sen kuukauden kohdalla. Se oli
+Alarik-nimen alla. Sen omistaja oli apteekkari Tapfer ja siis: --
+sinä päivänä kokoonnuttiin taas apteekille panemaan uudelleen pystyyn
+Lainion sähkölaitosta ja ajamaan triumfivaunuissa Lainion kylän läpi.
+Mutta siihen juhlat loppuivatkin pitkiksi kuukausiksi. Olihan niitä
+sattunutkin yhden kuun osalle tavallista enemmän. Joudettiin siis
+paastoamaan ja odottamaan Gottfridin päivää.
+
+Gottfridin päivän vietto oli näet muodostunut suurenmoisimmaksi
+kaikista -- ainakin miesten mielestä. Silloin ei tosin tarjottu
+totia, ei soitettu gramofoonia eikä tanssittu, mutta sittenkin
+pitivät miehet, että Horstalla oli kaikkein hauskin. Se johtui
+kai siitä, että jokainen oli edellisenä yönä ollut ensi kertaa
+jäniksenajossa ja sai nyt kertoa kokemuksiaan.
+
+Jokaisella olikin kerrottavaa yllin kyllin. Kirkkoherra oli ollut
+metsällä apteekkarin kanssa ja heidän saaliinsa oli kaikkiaan
+kahdeksan jänistä. Lukumäärää sitä oli siinäkin, -- mutta nimismies,
+päivän sankari, oli ampunut kaikkiaan kahdeksantoista! Ja ihan yksin.
+Se vasta oli ollut alstuuti! Hän, Horsta, oli soittanutkin sen vasta
+kotiin lähtiessään. Niin oli puhaltanut lujaa, että Raatikaisen
+mökissä olivat kaikki heränneet, luullen tuomiopäivän koittaneen.
+
+Vieraat iskivät toisilleen silmää. Se oli sitä Horstan metsästystä.
+Mies liioitteli silmää räpäyttämättä kuin turkkilainen, varsinkin
+jos oli jahdista ja yleensä pyyntihommista kysymys. Se tiedettiin
+vanhastaan ja Horsta oli siinä suhteessa parantumaton. Ei hänelle
+enää kehdattu siitä huomauttaakaan. Se ei olisi sitäpaitsi
+sopinutkaan, -- varsinkaan nimipäivillä. Dortte-rouvan leivokset
+olivat kuulut kautta Lainion ja talo muutenkin vierasvaraisuuden
+esikuva. Kuunneltiin siis tyynesti talonisännän lohkomisia, joita
+kyllä riitti.
+
+Vai kahdeksantoista? Millä suunnalla oli veli ollut?
+
+Niin, milläkö suunnalla? Hän oli kulkenut ristiin rastiin
+koko Rajasaaren ja ampunut jok'ikisen, mitä siellä löytyi. Ja
+kahdeksantoista niitä oli löytynyt. Sen saattoi todistaa vaikka
+Raatikaisen Heikki, joka oli ollut apuna kantamassa saalista kotiin.
+Se olisi kai kuulunut Norjalle, koska saarikin kuului, mutta
+kun Norjan hallitus ei kerta ollut asettanut ketään oikeuksiaan
+valvomaan, oli hän, Horsta, merkinnyt jänikset Suomen tiliin.
+
+Kyllähän Horsta tunnettiin. Ei hän raja-asetuksista isosti
+välittänyt, vaikka esiintyikin viina-asioissa ankarana. Mutta se nyt
+taisi olla enemmän Dortte-rouvan ansiota ja kuin oikusta oli lakikin
+sattunut Horstan puolelle.
+
+Gottfridin päivillä ei kuitenkaan väitelty kieltolaista -- ei, se
+kuului apteekkiin -- vaan puhuttiin yksinomaan pyssyistä, koirista
+ja pyyntiasioista. Vanha Malmström kuunteli juttuja ihastuksissaan.
+Hän ei enää jaksanut metsälle. Hän siis nautti kaksin verroin veli
+Horstan kokemuksista tällä alalla. Uskoivatko veljet, että hän,
+Horsta, oli kerran saanut yhdellä laukauksella kaksi hanhea, kaksi
+haapanaa ja koppelon?
+
+Se oli tuntunut mahdottomalta. Mutta -- älähän huoli, kyllä Horsta
+osasi selittää.
+
+Hän oli muutamana keväänä jäänlähdön aikaan ollut Kuruseljässä.
+Niinpä niin. Silloin hän äkkää joella, alempana, kaksi hanhea ja
+kaksi haapanaa jäälautan reunalla. No mitäs... hän lähtee hiipimään
+rinnettä alas ja pääsee tuuhean kuusen alle. Siinä on jo kerrassa
+soma tähtäyspaikka. Hän tähtää... tähtää... odottaen, että linnut
+asettuisivat yhteen linjaan. Jopa asettuivatkin... asettuivat riviin
+kuin sotamiehet. No, nyt oli hyvä laukaista. Hän tärähyttää ja --
+kups! -- sinne kaatuvat linnut jäälautan reunalle.
+
+Mutta -- miten ollakaan -- saman kuusen latvassa, jonka alla hän
+oli lintuja vaaninut, istui iso koppelo. Hän, Horsta, ei tiennyt
+siitä mitään. Naapurikuusen latvassa taas kyykötti koppelohaukka.
+Tämä oli tietysti ajanut koppeloa, mutta ihmisen nähdessään luopunut
+hetkeksi takaa-ajosta. Siinä istuvat nyt molemmat katsellen
+toisiaan, koppelolla sydän kurkussa. Kun laukaus pamahtaa, kahahtaa
+koppelo lentoon. Silloin -- tui! -- koppelohaukka suoraan koppelon
+niskaan. Mutta raskas lintu ei olekaan niin helppo saalistettava.
+Koppelohaukka räpyttelee... räpyttelee... mutta ei pääse kohoamaan.
+Yhä alemmas painuu vedenpintaa kohti. Silloin -- juuri kuin Horsta
+hyökkää paikalle, saa koppelohaukka kyntensä irti koppelon seljästä.
+Jo ovatkin molemmat ihan joessa. Hän, Horsta, hotaisee haavoitettua
+lintua pyssynperällä ja niin on hänellä viisi lintua selkään
+lyötäväksi. Jos veljet eivät usko, kysykööt Dortelta. Hän kyllä
+todistaa, että heillä syötiin samana päivänä hanhea ja koppeloa.
+
+Uskoivathan veljet, mikä ettei... kummempiakin niitä oli maailmassa
+sattunut.
+
+Niinpä kyllä.
+
+-- Vai miten oli se sinun kerrallinen oravanmetsästyksesi, Horsta?
+
+Malmström katsoo nimismiestä veitikka silmäkulmassa.
+
+Niin -- olihan se sekin. Kolmattasataa "häntähirvasta" yhdestä
+ainoasta honganrungosta.
+
+Kolmattasataa? Jo nyt Jonatan Stark panee sinut pannaan, Gottfrid
+Forstadius!
+
+Se oli _totinen_ tosi! Eikä hän, Horsta, ampunut laukaustakaan.
+
+Ei laukaustakaan? Sinä olet sentään suurenmoinen valehtelija,
+Gottfrid Forstadius. Sinä olet taiteilija sillä alalla.
+
+No vaikka tuosta poikki! Nimismies asettaa kämmensyrjän kaulalleen
+ja tekee paljonpuhuvan liikkeen. Katsokaas, hän kaasi kerran
+Halsikankaalla hongan. Mitä hän sillä teki, sitä hän ei nyt oikein
+muista. Mutta samapa se -- pääasia vain, että hän kaasi kerran
+Halsikankaalla hongan. Niinpä niin. No ihme ja kumma! Honka oli
+ontto sisältä ja täältäkös rupesi tippumaan kuolleita oravanpoikasia
+ihan köytenä aivan. Hän laskee ja laskee... pääsee kahteensataan
+ja heittää. Niin -- niitä oli hyvän joukon kolmattasataa. --
+Katsokaapas... orava oli joka vuosi penikoinut samaan honganrunkoon.
+Syystä tai toisesta olivat poikaset kuolleet... nähtävästi
+paleltuneet. Siitä tuo tavaton luku, heh!
+
+Vanha Malmströmkin innostuu. Hänkin on metsästänyt viisikolmatta
+vuotta, vaikka ei olekaan yhdellä kertaa saanut kolmattasataa
+"häntähirvasta" niinkuin Horsta, -- mutta yhtä ja toista on
+hänellekin sentään ehtinyt tapahtua. Uskoivatko veljet, että hän
+kerran oli ampunut jäniksen pimeässä, ihan säkkipimeässä?
+
+Mikä ettei... kyllähän se uskottiin. Veli oli vain hyvä ja kertoi.
+
+No niin... hän oli kerran ollut pikku Hubertuksen, poikansa, kanssa
+metsällä. Siinä..., kotiin palatessa, oli puhe johtunut erilaisiin
+ampumatapoihin. Toiset olivat sitä mieltä, että oli varminta käydä
+hanat päällevedettyinä. Mutta hän, Malmström, oli aina vastustanut
+sellaista tapaa. Se oli ensinnäkin vaarallista: -- pyssy saattoi
+laueta tapaturmaisesti -- ja sitten: -- se ei ollut ylimalkaan
+tarpeellistakaan. Kyllä metsämies ennätti alasviedessään vetää
+molemmat hanat päälle, jos tarve vaati. Sitä hän oli ollut pikku
+Hubertukselle selittämässä, kun tämä samassa oli huudahtanut: 'Pappa,
+jänis!' Hän oli katsonut, missä, missä? Pimeää metsä-aukeamaa oli
+kiitänyt valkoinen otus. Herre jämmer! Hän, Malmström, oli kuin
+vaistomaisesti suorittanut äsken selittämänsä liikkeet: pyssy
+alas!... hanat päälle!... tähtäys ja... pam! (Toinen piippu oli
+tyhjennyt.) Sen synnyttämässä valaistuksessa uusi tarkistettu tähtäys
+ja... pam! Sitten -- säkkipimeys ylt'ympäri ja syvä hiljaisuus,
+kunnes pikku Hubertus huudahtaa: 'Pappa, siinä on jänis kuolleena.'
+Herre jämmer, se oli ollut laukaus, mestarilaukaus kerrassaan!
+
+Vanha Malmström nauraa kyynelet silmissä. Vanha muisto virkistää
+hänen sydäntään jalon viinin tavoin. Herre jämmer, kyllä toisinaan
+sattui niin kummituksen kummasti, että saattoi jo ruveta epäilemään,
+oliko paholainen mukana pelissä.
+
+Hänelle oli edellisellä viikolla sattunut sellainen tapaus, että
+hän tulisi siitä iloitsemaan koko loppuikänsä. Saattoivatko veljet
+ajatella, että kolme laukausta sadan metrin päästä ammuttuina sattui
+yhteen ja samaan reikään?
+
+Olipa se koko tapaus! Herrat höristävät korviaan.
+
+Niin -- sellainen oli sattunut hänelle, Malmströmille, edellisellä
+viikolla. Hän oli ottanut pikku Hubertuksen sotakiväärin ja lähtenyt
+koettamaan, sattuisiko vielä maaliin. Välimatka oli ollut sata
+metriä senttimetrin päälle mitattuna. Kyllähän veljet tiesivät hänen
+patterinsa siellä Jerikon takana?... Juu, juu... sadan metrin päästä
+hän oli päättänyt koettaa ja makuultaan. -- Ensimmäinen laukaus
+oli sattunut keskelle, ihan keskelle! 'Se oli sattuma', hän oli
+päätellyt, mutta -- Herre jämmer! -- se oli sentään tuntunut kovin
+hauskalta. Hän oli ampunut toisen ja kolmannen kerran ja mennyt
+katsomaan. Silloin hän oli kironnut: -- molemmat jälkimmäiset olivat
+lentäneet yli... metsään!...
+
+Mutta -- miten ollakaan... hän oli tarkastanut maalia lähemmin ja
+-- ei ollut enää voinut uskoa omia silmiään. 'Roosa, tule nopeasti
+katsomaan! Minä luulen, että täällä on käynyt kummituksen kummasti:
+kolme laukausta yhteen reikään!' Roosa-rouva oli juossut paikalle
+ja todennut niin tapahtuneen. Herre jämmer, kolme laukausta yhteen
+reikään ja vielä päällepäätteeksi pikku Hubertuksen sotakiväärillä,
+joka vei hiukkasen vasempaan laitaan! Saattoivatko veljet sitä
+käsittää?
+
+Jonatan Stark ottaa sananvuoron. Hänellä on selitys valmiina. Pyhä
+Hubertus, metsästäjäin suojeluspyhimys, jonka henki elää suurissa
+erämaissa, oli sattunut lehahtamaan paikalle, kun veli Malmström
+tähtäsi. Häntä oli huvittanut nähdä veli metsänhoitaja vatsallaan
+tähtäämässä pikku Hubertuksen sotakiväärillä. Häntä oli liikuttanut
+vanhan Jeegiksen into ja hänen sydämensä oli vallannut armollinen
+suosion osoittamisen tarve. 'Sallimme vanhalle miehelle suuren ilon:
+-- kolme laukausta yhteen reikään!' Siinä oli selitys.
+
+Herrat nauravat. Vanha Malmström nauraa mukana, niin että kyyneleet
+taas kohoavat silmiin. Mutta yht'äkkiä hän muuttuu vakavaksi ja
+katsoo veljiä totisena:
+
+-- Mutta -- jos se oli piru?
+
+Niin... niin juuri, niinkuin oopperassa "Friskytten" kävi...
+de... de... de... kuka se nyt olikaan, joka siinä ampui sen
+mestarilaukauksen?
+
+Eikö mitä. Veli Malmström sai olla varma, että se oli pyhä Hubertus,
+kaimamies, eikä mikään piru.
+
+Keskustelu purkautuu vapauttavaan nauruun. Vanha Malmströmkin nauraa,
+niin että pää tutajaa. Juu... juu... niinhän se... niinhän se...
+kummituksen kummitus... juuri varmaan.
+
+Ei vanha Malmström enää metsälle jaksa. Hän on jo tullut
+vanhaksi. Tai oikeastaan hän ei vielä niin vanha ole, hän on vain
+raihnaantunut. Hän istuskelee siis kotosalla ja miettii. Viime
+aikoina hän on mietiskellyt koirakysymystä. -- Kun voisi kasvattaa
+sellaisen koiran, joka ajaisi jänistä, haukkuisi lintua ja seisoisi
+linnulle. Se olisi jotakin! Hänellä oli kotona, Jerikossa, pentu,
+josta hän luulisi sellaisen tulevan, suunnilleen, "Den lilla Roliga".
+Kun olisi vain joku, joka opettaisi...
+
+Jah, jah, se olisi jotakin! Siitä mainittaisiin koiraklubin
+aikakauskirjoissakin. Den lilla Roliga! Siitä tulisi kuuluisa koira
+ja sen jälkeläiset kilpailisivat kunniasta Gordon- ja Irlannin
+setterien kanssa.
+
+Sellaista oli herrojen puolella. Entäs naisten?
+
+Siellä istuivat rouvat keskustellen omasta maailmastaan.
+Heillähän oli jokaisella omat huolensa. Palvelijatarkysymyksestä
+se tavallisesti alkoi ja päättyi kylän tuoreimpiin
+skandaalihistorioihin. Niinkuin pienessä Lainiossa olisi sellaisia
+tapahtunut sanan vasituisessa merkityksessä. Eivät ne koskeneet
+avioliittodraamoja eivätkä rakkausseikkailuja, ei -- sillä
+sellaiset uudenaikaisuudet kuin esim. avioero, olivat Lainiossa
+tuiki tuntemattomia. Jokainen oli tyytyväinen "ukkoonsa" ja mitäs
+niissä ukoissa olisi sitten moittimista ollut. Ei, ne olivat
+maailman parhaita ukkoja jok'ikinen. Mutta sellainen tapaus kuin se
+viimeviikkoinen oli sentään saanut kielet käyntiin. Ajatelkaapa,
+hyvät ihmiset, kun sepän koira oli syönyt kätilöltä kanan! Se oli
+jo sensatsioonitapaus, jollei sitä jo sanottu skandaaliksi. Kätilö,
+joka ensimmäisenä Lainiossa oli ruvennut kananhoitoa harrastamaan,
+oli tämän tapauksen jälkeen korotettu aatteensa marttyyriksi.
+Että saattoikin tuollainen ruskea lappalaisrössö tehdä sellaisen
+sivistymättömän teon! Ja arvatenkin nautti seppä vahingosta, sillä
+hänen ja kätilön välillä tiedettiin vallinneen vanhaa kaunaa. Niin
+-- miehet olivat aina itsekkäitä, asettuivat väkevämmän puolelle.
+Heillä, pappilassa, oli jo käyty kiivas väittely siitä, maksaisiko
+seppä vahingon vai ei. Jonatan-rovasti oli tietysti ollut sitä
+mieltä, ettei seppä maksaisi, ei vaikka mikä olisi, -- ei ainakaan
+kätilön pakotuksesta. Tyydytyksellä todettiin, että Jerikossa ja
+apteekilla oli väitelty niinikään ja juuri samasta asiasta. Samaa
+mieltä olivat olleet apteekkari ja metsänhoitajakin: ei maksaisi!
+Mutta tietty nyt meidän pappa, jonka mielestä koirien piti saada
+tehdä, mitä ikinä halusivat. "Den lilla Roligaakin" pidettiin kohta
+parempana kuin häntä, Roosa-rouvaa.
+
+Äsken niin kiltit ukot saivat nyt yksi toisensa perästä hienoja
+nuhteita. Eihän kukaan saattanut jäädä huonommaksi toista, kun kerran
+metsänhoitajan rouva oli asian alulle pannut. Sellaisia olivat
+miehet! Rouvakuoro oli yhtenä äänenä.
+
+Nimismiehen Dortte vain oli toista mieltä. Ei nyt niin yksipuolisesti
+pitänyt päättää. Hänen Gottfridinsa esimerkiksi oli heti huomauttanut
+siitä mahdollisuudesta, että seppä joutuisi maksamaan. (Niin,
+niin, kyllähän se ymmärrettiin. Dortte-rouvan täytyi esiintyä
+juuri noin, koska hänen tiedettiin määräävän talossa kaiken.)
+Pappilan Julia-rouva ja "Jerikon Ruusu" vaihtoivat merkitseviä
+silmäyksiä. Mutta Dortte-rouva nosti päänsä juhlallisesti pystyyn
+ja katseli ystävättäriään silmälasiensa takaa ja silloin vaikenivat
+kapinoitsijat hetipaikalla. "Katsokaahan, se on suora rikos lakia
+vastaan." "Kätilöllä on laki puolellaan." (Dortte-rouva vilkaisi
+silmälasiensa yli miesten huoneeseen kuin nähdäkseen, kuuliko
+nimismies häntä.) Niinpä tietysti. Ja vaikk'ei lakiinkaan mentäisi,
+niin kyllä kätilö muutenkin puolensa pitäisi. Hän oli siksi sisukas
+ihminen. Itsetyytyväisyyden häivähdys käväisi rouvien kasvoilla. Piti
+nyt naisenkin kerran voittaa tässä maailmassa!
+
+Siirryttiin rauhallisemmille aloille, päivän hintoihin ja lasten
+hoitoon. Niistä riitti puhetta loppumattomiin. Mistä nyt esimerkiksi
+johtui, että Raattama peri aina hiukan enemmän kuin Könni?
+Samanlainen pumpulikangas maksoi ensinmainitussa kymmenen penniä
+enemmän metriltä.
+
+No, eikö Floora-rouva ollut sitä ajatellut? Raattama, asuen keskellä
+kylää, luotti siihen, etteivät ihmiset kymmenen pennin vuoksi
+viitsineet lähteä kävelemään Konniin, kahden kilometrin päähän. Mutta
+hän, Dortte-rouva, aikoi tästälähtien kävellä. Taloudellinen piti
+olla, muuten ei tultu toimeen.
+
+Mitäs nyt Dortte-sisko tyhjiä puhui? Etteikö tultu toimeen? Oh,
+hyvänen aika! Lapsetkin vielä pieniä ja miehellä kaikki maailman
+virat, metsäkasöörin, sairaalan taloudenhoitajan ja mitkä kaikki.
+Rouva-kuoro oli jälleen yhtenä äänenä tukevaa, juhlallista
+Dortte-siskoa vastaan. Pappilan rouva varsinkin korotti äänensä
+korkealle. Toista oli esimerkiksi heidän. Tihuntia saatiin, jos
+saatiin, ja sekin, mitä saatiin, oli useimmassa tapauksessa aivan
+ala-arvoista tavaraa -- paljaita kahuja vain. Jollei valtion palkkaa
+olisi tullut, ei Julia-rouva tiennyt, miten olisi toimeentultu.
+
+Mutta silloinkos hän sai vastaansa toiset, joilla tietysti oli
+paljon huonommin asiat, varsinkin apteekkarin rouvan. Heillä se
+köyhyys oli! Kun ei hänenkään, Floora-rouvan, ollut vielä pitänyt
+saada uutta leninkiä ylleen. Vanhalla sai kulkea, että ihan hävetti.
+Nytkin oli toisilla ihkasen uudet, mutta katsoisivatpa siskot häntä.
+Tämän ruskean, helmirintaisen, oli jo nähnyt jokainen Lainion ruoti
+vaivainenkin. Jollei hänen miehensä olisi myynyt tippoja, he olisivat
+jo aikoja olleet maantiellä joka sorkka.
+
+Mutta silloinkos vasta pauhu nousi. Vai että Floora-sisko ihan
+tosissaan puhui köyhyydestä!
+
+Ai, ai, ei olisi pitänyt. Kyllähän apteekkarin varallisuus
+tiedettiin. Jos jollakin läsnäolijoista olisi ollut kymmeneskään osa
+siitä, hän olisi käynyt silkissä ja sametissa.
+
+Siitä olisi ehkä syntynyt vakavampikin sanakiista, jollei
+nimismiehen pikku tyttö olisi juossut huoneeseen. Ne lapset, ne
+lapset, ne olivat sentään parasta tässä maailmassa. Jokainen rupesi
+puhumaan lapsistaan, niiden hyvyydestä, teräväpäisyydestä ja pikku
+kepposista, jotka nekin -- ainakin näin kylässä -- laskettiin noiden
+pikkuolentojen ansiopuolelle. Jokaisen lapset olivat parhaat ja
+niinhän piti ollakin.
+
+Gottfridin päivä! Mitä olisi Lainion tunturipitäjän herrojen ja
+rouvien elämä ilman Gottfridin päivää?
+
+Viimemainitut olisivat olleet paljon tyytymättömämpiä. Joku
+palvelustyttö olisi saanut toria hiukan useammin kuin mitä nyt sai.
+Mutta Gottfridin päivän jälkeen vallitsi rouvien ja palvelustyttöjen
+välillä suloinen sopu ja yksimielisyys jonkun aikaa. Rouvat olivat
+saaneet keventää sydäntänsä, neuvoa ja lohduttaa toisiaan. Kyllä
+kaikki lopuksi hyvin kävi.
+
+Ja herrat -- hekin olivat tyytyväisiä.
+
+Ainoastaan Lainion jänisten yhteiskunta näytti kärsineen suunnattoman
+häviön.
+
+Mutta mitä merkitsi jänisten häviö sen rinnalla, että
+Horsta-vallesmannilla oli nimipäivänään ollut kertomista.
+Sillä, itse asiassa: -- se häviö oli kai sittenkin ollut paljon
+vähäisempi metsässä, Rajasaarella ja jokivarren lepistöissä, kuin
+mitä se oli seuraavana päivänä Gottfrid Forstadiuksen pienessä
+työhuoneessa, -- siellä, missä paloi se maailman ihmeellisin lamppu,
+öljykaasulamppu, jota seudun lappalaiset katselivat kunnioituksen
+sekaisella pelolla, kuin olisi se ollut itse Jumala. Siellä, Gottfrid
+Forstadiuksen kamarissa, kajahtelivat laukaukset nimipäivävieraiden
+mielikuvituksessa paljon lukuisammin kuin metsässä edellisenä yönä.
+Siellä huudettiin "alstuutia" aina vähäväliä. Siellä puhuivat
+toisinaan kaikki yhteen ääneen, kun jokainen koetti selittää, millä
+kivellä hän edellisenä yönä oli istunut ja miten ampunut. Herre
+jämmer, sitähän ampui toisinaan ihan kuin naulan kantaan ja taas
+toisin vuoroin: -- hiu vaan! Jänisjussi meni että vilisi. Herre
+jämmer, kyllähän hännän ja tuulen väliin ampua kesti, kun sattui
+huono onni. De... de... siinä koirakin toisinaan hermostui ja lähti
+suuttuneena kotiin. Niin oli kerran käynyt Hubertus Malmströmille
+siellä ihan Jerikon takana. Herre jämmer, oli sekin ollut: -- ihan
+hän. oli koiran katseesta lukenut, että 'olet se sinäkin koko mies,
+äijäparka, kun toinen saa haukkua vatsansa rikki ja ajaa riistan ihan
+nenäsi eteen, etkä sittenkään osaa.' Hehhehhee!
+
+Se oli siunattu päivä se Gottfridin päivä, vaikka ei silloin
+nautittukaan kuin kahvia ja tupakkaa. Mutta vanha metsämies juopui
+toisinaan jäniksen verestäkin, niin että vielä kotimatkallakin
+huudahteli toverilleen maantiellä: 'Herre jämmer, kyllä se jahti on
+hauskaa, kyllä se on, kyllä se on, juuri varmaan se on hauskaa! Mitä
+olisi elämä Lainiossa ilman sitä? No, suunnilleen niinkuin _alstot_,
+suunnilleen, suunnilleen. Kaikki kuollutta, kaikki kuollutta.
+
+
+VII.
+
+Kuka voisi uskoa, että tavallinen sittiäinen pystyisi vapahtamaan
+ihmisen alakuloisuuden lumoista, pystyisi osoittamaan olemisen
+tarkoituksen ja havainnollisesti opettamaan elämisen taitoa? Kuka
+voisi uskoa, että sittiäinen, tuo mustatakki, jonka oma olemus ja
+elämä näyttää niin kankealta, pystyisi saarnaamaan ilon evankeliumia
+ihmislapselle, jota synkkämielisyys painaa? Kuka voisi uskoa, että
+sittiäinen, tuo kaavoihin kangistunut teoloogi koppakuoriaisten
+monikirjavassa seurakunnassa, kykenisi avaamaan virka veljelleen
+ihmislasten keskuudessa oven elämän kukkivaan paratiisiin?
+
+Sitä on ehkä vaikea uskoa, jollei sitä itse ole sattunut kokemaan.
+
+Jonatan Stark, Lainion pappi, olisi ennen nauranut moisille
+väitteille, -- silloin kuin hänen sydämessään vielä kumpusi ilon
+lähde ja veri virtasi raikkaana hänen suonissaan. Mutta Lapissa sai
+ihminen toisinaan kääntyä luomakunnan kaikkein vähäväkisimpäinkin
+puoleen neuvoa ja lohtua saadakseen. Jonatan Stark oli niin tehnyt ja
+tullut lohdutetuksi.
+
+Tahi oikeammin: aloite ei ollut lähtenyt hänestä, vaan kävellessään
+kerran mustien mietteiden ahdistamana, muutamana kesäpäivänä,
+Pekkalan talon takana lähellä maantienpolveketta, hän oli tiellä
+tavannut sittiäisen, joka oli hänelle opettanut elämisen taidon.
+
+Siunattu sittiäinen.
+
+Jonatan Stark muisti senkin päivän, muisti kuin eilisen. Ei kyennyt
+aina Lapin ihana kesäpäiväkään ilahduttamaan ihmislapsen mieltä.
+Aurinko kulki niin korkealle ja näytti jättäneen maan asukkaat
+oman onnensa nojaan. Se seurasi vain luonnon järjestystä ja sitä
+liikutti vähät tahi ei ollenkaan, mitä pienessä Lainiossa tapahtui.
+Ihmiset tekivät heinää vainioillaan ja näyttivät tyytyväisiltä.
+He, onnelliset, eivät pystyneet filosofoimaan. Heille riitti
+vain se, että niitty tuoksui tuoreuttaan sateen jälkeen ja ettei
+pilvenlonkaakaan näkynyt taivaanrannalla.
+
+Mutta pappi, joka oli vuokrannut maansa, käveli toimetonna pitkin
+maantietä. Hän ei näyttänyt kuuluvan tähän työstä kuhisevaan
+yhteiskuntaan. Hän oli vain katselija, kuin muualta tullut turisti.
+Häneltä puuttui vain turistin tunkeilevaisuus ja lörpöttelyhalu. Hän
+oli nähnyt toistakymmentä kesää tämän saman tienoon ja nuo samat
+ihmiset, kuin myöskin nuo samat sapilaat kauppias Raattaman aitan
+päässä. Joku intomielinen Lapin hullaama olisi saattanut kuvitella
+niitä Jaakobin tikapuiksi, jotka johtivat taivaaseen, -- tuonne
+korkealle, missä kiuru näkymättömissä lauloi pakahtuakseen. Mutta
+Jonatan Stark ei ollut niitä miehiä. Hän huomasi vain ruskettuneen
+oksan sijan toisen sapilaan puolitiessä. Se oli suurenpuoleinen oksa
+ja Jonatan Starkin alakuloisessa mielessä oli ailahtanut epämääräinen
+ajatus: kumma, kun ei sapilas katkennut. Sekin ajatus syntyi kuin
+vanhalta muistilta, heräsi eloon kuin talvikärpänen, joka kankein
+siivin pörrää huoneessa. Jonatan Stark muisti ajatelleensa saman
+ajatuksen jo monena kesänä ennemmin ja häntä oli tympäissyt niin,
+että hän oli sylkäissyt.
+
+Ei ollut hän kehdannut Raattamaankaan poiketa. Mitäpä hän siellä
+olisi tehnyt? Siellä olisi uusiutunut sama näytelmä kuin niin monena
+kesänä ennen, heinänteon aikaan. Kauppias ei olisi antanut hänen
+jäädä puotiin katselemaan sen vaatimatonta varastoa.
+
+Ja sitä hän juuri olisi halunnut katsella, jos kerran olisi
+mennyt. Hän olisi tahtonut seisoskella puodissa ja tarkastella
+erikokoisia lehmänkelloja, joita riippui rykelmä muurin kupeella, --
+samoinkuin tiukuja, joita oli puodin ovensuuseinä täynnä. Se olisi
+ollut jonkinlaista museossa käyntiä. Hän olisi halunnut koetella
+kellojen ja tiukujen ääntä ja sitten vaipua miettimään niitä
+erilaisia ajatuksia, joita nuo äänet olisivat hänen alakuloisessa
+mielessään herättäneet. Hän oli nimittäin sangen usein kokenut,
+kuinka tuollainen, tyhjänpäiväiseltä näyttävä erilaisten esineiden
+katseleminen, oli tuottanut lepoa hänen kiusaantuneelle sielulleen.
+Mutta kuinka olisi Raattama ymmärtänyt sitä? Hänestä olisi tietysti
+tuntunut hassunkuriselta, että pappi, etsi lehmänkelloista elämän
+säveltä. Ei, hän olisi vienyt vieraan puotikamariin ja siellä
+olisi jälleen virinnyt yksitoikkoinen, unettava keskustelu hyvistä
+poutapäivistä. Siihen keskusteluun olisi sitten kuin voiteena
+sekaantunut tylsähköä surkuttelua sen johdosta, että 'rovasti oli
+vuokrannut maansa' eikä saanut 'heilua omalla niityllään'. Ei,
+Jonatan Stark ei saattanut poiketa Raattamaan. Hänen osansa oli
+kävellä pölyistä "kruununtietä" ja kuunnella hautajaiskellojen
+soittoa alakuloisessa sielussaan.
+
+Mikä olikaan tämä Lappi, tämä etelän ihmisten ihannoima paratiisi,
+tämä "satumaa", jossa sääsket lauloivat kuolettavan yksitoikkoista
+säveltään, ja jossa tehtiin kaikki sitten, kun hyvästi kerjettiin.
+Touhua näytti olevan maantien kummallakin puolen, mutta aniharva
+sentään viitsi heinää tehdä niin paljon, kuin olisi tarvinnut talven
+katkaisemiseksi. Heinät loppuivat...
+
+Ei, tämä oli kirottu maa, maa täynnä unteluutta ja velttoutta,
+matalamielisyyttä ja äärimmäistä ahneutta. Lapin asukkaat
+muistuttivat karhua, joka talvet pesässään makaa. Se oli syksyllä
+kaatanut uutistalokkaan lehmän ja kömpinyt sitten pesäänsä nukkumaan.
+Sellaisia olivat lainiolaisetkin. Hekin nukkuivat suurimman osan
+vuotta.
+
+Jonatan Stark kävelee sillalle ja nojautuu kaidepuuta vasten.
+Olisihan siinä ollut istuinpenkkikin, jollei joku mammonan orja olisi
+kiskonut irti sitä kannattavaa rautatankoa ja vienyt muassaan. Se
+kai kannatti takan otsapuolta jossakin kirkonkylän talossa. Valtio
+huolehti lainiolaisten mukavuudesta laitattamalla istuinpenkit
+silloille. Lainiolaiset osoittivat kiitollisuuttaan valtiota kohtaan
+varastamalla sopivassa tilaisuudessa niitä kannattavat rautatangot.
+Se tuli huokeammaksi, sillä Raattama ei antanut rautatavaraa
+ilmaiseksi.
+
+Siellä juosta liritti joki sillan alta muodostaen hiukan
+alempana apteekin kohdalla kosken, Kyläkosken, jonka rannalle
+he, kirkonkylän herrat, olivat talvi-iltoina rakentaneet saha- ja
+myllylaitoksen senkin seitsemät kerrat. Siinä oli jokipahanen
+juossut maailman alusta alkaen ja juoksisi maailman loppuun saakka.
+Koste joen keskellä törröttävän kiven takana oli ollut samanlainen
+sata vuotta sitten ja olisi kai sadan vuoden päästäkin. Virta
+pyyhkäiseisi eteenpäin kiven molemmin puolin. Mutta kosteessa
+kieppuva lastunpalanen ei tietäisi minnepäin lähtisi. Se lähenisi
+virran reunaa juuri niinkuin nytkin, mutta kuin hyljäten tämän
+päättämättömän, puoleen ja toiseen horjuvan olennon, virran lieve
+heittäisi sen yhä uudestaan kosteeseen, joka mielihyvin ottaisi sen
+vastaan kieputellakseen sitä ympäri ja sukelluttaakseen sitä vähän
+väliä kiven suojassa. Juuri niinkuin nytkin. Lasturiepu: se luuli
+kai kulkevansa eteenpäin nähdessään virran kiinteän juoksun molemmin
+puolin itseään eikä huomannut, kuinka surkeasti sitä petettiin. Virta
+kulki tasaista vauhtiaan laskien alempana kirkon kohdalla suurempaan
+rajaväylään, lastun jäädessä kieppuamaan kosteen helmaan. Vain
+vedennousu tahi joku muu onnellinen sattuma saisi sen irti kosteen
+lumoista ja riennättäisi rajaväylän avaraan syliin. Sieltä aukeneisi
+sille tie mereen, suureen, avaraan maailmaan.
+
+Jonatan Stark näki lastun taistelussa oman elämänsä taistelun.
+Noin hänkin oli tullut virran kiidättämänä onnensa hakuun ja
+pysähtynyt kieppumaan Lainion harmaan yksitoikkoisuuden kosteeseen.
+Noin hänkin oli vakinaisen virkapaikan toivossa kiepahtanut kiven
+suojaan luulotellen itseään tavattoman onnelliseksi. Siinä hän oli
+kitunut toistakymmentä vuotta pääsemättä enää virran matkaan monista
+yrityksistään huolimatta. Häntä sukellutti ja kieputti Lainio
+niinkuin koste lastunpalasta, ja hän, raukka, oli luullut sitä
+elämäksi. Ei, elämä oli tuolla kaukana... tuolla, missä rajaväylä
+laski mereen... siellä, missä ensimmäinen kaupunki tervehti ylimaasta
+saapuvaa matkustajaa.
+
+Jonatan Stark huokaa raskaasti lähtien jatkamaan matkaansa. Siinä
+on apteekki, vanha tuttu paikka. Sen oveen on ilmaantunut huomiota
+herättävä paperilappu: 'Kaikki matkustajat, jotka ovat innostuneet
+skruuvipeliin, ovat tervetulleet apteekkiin.' Jonatan Stark tutkii
+itseään. Hän ei ole innostunut mihinkään. Hän kävelee vain tässä
+hengeltään köyhänä ja vaivaisena. Hän olisi maksanut sata markkaa
+ryypystä hyvää konjakkia, mutta nykyinen apteekkari ei anna. Toista
+oli Tapfer, veli Tapfer, hän olisi antanut, sillä hän oli saattanut
+jo melkein ostajan silmistä lukea, mitä tämä kulloinkin tarvitsi.
+Mutta Tapfer lepäsi hautausmaassa ja hänen leskensä oli muuttanut
+"alas".
+
+Jonatan Stark kävelee alakuloisena. Hänen katseestaan kuvastuu
+epätoivo. Sieluparka kamppailee viimeisiä taistelujaan. Siellä,
+apteekin takana kalliolla, kasvaa kääkkyräinen petäjä. Sen oksat ovat
+vahvat ja ryhmyiset. Yksi niistä ojentautuu koukkuisena kuin valtava
+käsivarsi piirtyen selvästi sinistä taivasta vasten.
+
+Yht'äkkiä Jonatan Stark pysähtyy keskelle maantietä. Ajatus ei ole
+uusi, mutta se huimaa häntä tällä hetkellä, keskellä kirkasta päivää.
+Niin pimeää on hänen sielussaan, että hän innostuu runoilijan tavoin
+kuvittelemaan oman kuolemansa toimeenpanoa. Tuonne korkealle...
+taivaan ja maan välille, olisi ripustettava köysi. Köyden toisessa
+päässä olisi luja silmukka. Lähellä olevalle kannolle olisi helppo
+nousta ja sitten: -- potkaisu vain ja Jonatan Stark riippuisi
+kuolinpuussaan kaiken kansan nähtävänä.
+
+Se tekisi suurenmoisen vaikutuksen. Keskellä kirkasta Jumalan päivää!
+Parhaan työtouhun vallitessa! Ja sellaiselle paikalle... näkyvälle
+kuin Golgata.
+
+Mutta siitä tulisikin toinen Golgata. Hän, Jonatan Stark, kuolisi
+suuren aatteen puolesta -- aatteen, joka varmaan hänen kuolemansa
+jälkeen löytäisi hallitusmiehissä toteuttajansa. Miksi ei sallittu
+Lapin pappien valtion kustannuksella muuttaa joka kesä pariksi
+kuukaudeksi etelään? Sellainen matka olisi virkistänyt heitä
+sanomattomasti. Nyt he kulkivat täällä itsemurha-ajatuksia hautoen
+keskellä kirkasta Jumalan päivää. Eikä yksikään taivaassa eikä maan
+päällä kohottanut sormeansakaan estääkseen sellaisia ajatuksia
+syntymästä.
+
+Jonatan Stark kääntyy lähtien jatkamaan matkaansa 'Herra Jumala',
+hokee hän itsekseen, 'millaista onkaan taas talvella?' Hänen
+mieleensä johtuvat vanhat, käytetyt kirjekuoret. Jumalan kiitos,
+niitä on kasaantunut taas. Hän ei kääntäisi niitä ennenkuin vasta
+talvella, pimeimpänä aikana. Häntä helpottaa hiukan ajatellessaan,
+että apteekista sai arabikumia. Paluumatkalla hän poikkeaisi sitä
+ostamaan.
+
+Eteenpäin, eteenpäin, pitkin päivän paahtamaa tietä. Hän kiiruhtaa
+askeleitaan kuin päästäkseen eroon äskeisistä hirvittävistä
+ajatuksista. Hyvä Jumala sentään, kuinka kurjassa tilassa mies
+vaeltaa! Miettii jo itsemurhaa kuin suuri rikollinen. Mitä sanoisi
+Julia ja lapset? Itsemurhan tehneen papin puoliso ja lapset. Ohhoi,
+elämä oli sentään raskasta raskaampaa!
+
+Jonatan Stark kulkee huomaamatta vastaantulijoita. Nämä katsahtavat
+kummissaan pappia, joka astuu kuin unissaan. Olisiko juovuksissa
+taas? Vastaantulijat kääntyvät katsomaan. Ei tuntunut väkevien hajua.
+Vastaantulijat iskevät itsekseen silmää: -- herroilla oli herrain
+konstit.
+
+Jonatan Stark sivuuttaa Pekkalan. Se on viimeinen talo ennen
+maantienpolveketta. Rakennuksen läpi johtaa ajoportti pihaan.
+Toisella puolen porttia on talli, toisella asuinrakennus. Molemmat
+ovat yhteisen katoksen alla. Tallin ovi on raollaan. Jonatan Stark
+näkee hevosen koukistuneen takajalan. Se muistuttaa hänen mielestään
+nauravan paholaisen koparaa.
+
+Mutta korkealla kummulla Pekkalan talon takana seisoo kirkko.
+Auringonvalo kimaltelee sen ikkunoissa. Turvekatolla kasvaa heinää.
+Tuuli huojuttelee heinänkorsia. Ne nyökäyttävät Jonatan Starkille ja
+sanovat: 'Täällä olemme turvassa, tänne ei viikatemies uletu.'
+
+Niin... niin... jokaisella on aikansa. Niittyheinän kaataa
+niittomies. Mutta heinän kirkon katolta kaataa syksy. Ne kuihtuvat
+sinne korkeuteensa, käyvät kuiviksi ja keltaisiksi, sillä aikaa kuin
+niiden heimolaiset lepäävät ladoissa, -- tosin kuolleina, mutta
+elinnesteet suonissaan tuoreina, vaikka jähmettyneinä.
+
+Ihmeellinen oli luonnon järjestys. Jokaiselle tuli aikansa. Hän,
+Jonatan Stark, oli noiden kirkon katolla kasvavain heinänkorsien
+kaltainen, jotka syksy kuihduttaisi. Paljon mieluummin hän kuolisi
+miehuutensa parhaissa voimissa. Mutta niittomiestä, joka leikkaisi
+poikki hänen elämänsä langan, ei kuulunut. Eikä hän itse tahdo
+alentua sen virkaa toimittamaan.
+
+Jonatan Stark pysähtyy keskelle maatietä. Hän seisoo siinä jalat
+haarallaan, kädet upotettuina syvälle takin taskuihin. Hän
+tarkastelee outoa ilmiötä jalkainsa juuressa: -- sittiäinen mataa
+maantien poikki ahkerasti liikutellen tuntosarviaan joka suuntaan.
+
+Jonatan Stark tuntee omituista mielihyvää. Siinä kamppailee
+virkaveli, "mustatakki", maailman suuressa erämaassa. Viiden ja
+puolen metrin levyinen maantie on siitä kuin mikäkin Sahara. Se on
+tullut niityltä, maantien toiselta puolen, kiivennyt yli leveän ojan,
+kiertänyt kivet ja puunpalaset, samonnut läpi ojanreunaa peittävän
+tiheän ruohikon. Sepä on ollut sen mielestä kokonainen aarniometsä!
+Niin se on saapunut hiekkaisen erämaan laitaan. Tuntosarviaan
+liikutellen ylös ja alas se on tunnustellut: ei aarniometsää enää,
+vaan -- Gobin erämaa, karkeaa maantiensoraa, joka sen matkalle
+tuottaa suunnatonta hankaluutta. Se miettii, uskaltaako yli, vai
+palatako takaisin suojaavan ruohikon kätköön. Mutta se haluaa
+vuoristoon, korkeaan, rauhalliseen seutuun, missä illoin kohoavat
+ilmoille lämpimät huurut, -- tuoreen lehmänlannan virkistävät höyryt.
+Siellä -- Pekkalan navetan takana on retkeilijän luvattu maa, himottu
+Himalaja -- valtainen lantakasa. Ei siis muuta kuin yli vain, yli
+penikulmaisen hiekkaerämaan.
+
+Sittiäinen ei epäröi, se lähtee rohkeana maantien yli. Se ei
+ajattele, että kulkijan jalka voisi sen kuoliaaksi tallata tahi
+kärrynpyörä ajaa yli. Se kulkee hitaasti, mutta varmasti. Tuon
+tuostakin se pysähtyy jonkun suuremman kiven edessä. Se tutkii sitä
+joka puolelta, yrittää yli, mutta -- pyörtää lopuksi takaisin.
+Kuin äkeissään viivytyksestä se levittää hiukan mustankiiltäviä
+peitesiipiään, jolloin niiden, raosta pilkistää esiin valkoinen
+paidan selkä. Onpa pastorilla puhtaat liinavaateet, ihan kuin
+oikealla gentlemannilla! Niin pitääkin olla. Sen, mikä ei näy, tulee
+aina olla ehdottoman kunnollista, sillä jokainenhan nyt voi parasta
+päällimmäiseksi panna, vaikk'ei alla sitten olisikaan muuta kuin
+paljaita ryysyjä. Alusvaatteistaan maailmanmies tunnetaan. 'Mitäs
+sill' pairall' välii, kunhan on hienot mansetit.' Sinä, veljeni, et
+hyväksy sellaista elämänjärjestystä.
+
+Sittiäinen tuumii, sulkee siipensä ja kiertää kiven. Miksi se ei
+olisi voinut lentääkin. Huihai, olisi varallakin! Mutta se ei
+_tahdo_, -- se haluaa _tutkia_ elämän karun erämaankin. Jokainen
+askel merkitsee sille uutta mielenkiintoista kokemusta. Siinä on
+multakokkare, veljeni, siinä taas kivi... siinä on auringon kuivaama
+lantapalanen. Kas niin, se on sinulle tuttua maata! Se ei ole mikään
+_terra incognita_ -- tuntematon seutu... Mutta liian kuiva, veljeni,
+liian kuiva. Pekkalan navetan takana on paljon mehukkaampaa lantaa.
+Sinä tiedät sen... se kun sinä vain tutkit ja tunnustelet, veljeni
+mustatakki... Siinä on kärrynpyörän jälki. Sitä myöten saapuvat
+sanomat suuresta maailmasta... sieltä, mihin veljesi niin palavasti
+ikävöi. Ne saapuvat kahdesti viikossa -- eilen viimeksi. Mutta...
+vähän oli uutisia, vähän näin kesähelteellä. Koko maailmaa painaa
+uneliaisuus... Tutki vain tarkkaan.
+
+Kas! -- siinäpä kohosi vallitus eteesi! Sen on kärrynpyörä
+muodostanut pehmeään multaan. Se on kulttuurin kirousta kaikki,
+veljeni mustatakki. Pääsetkö yli, sinä koppakuoriaisten
+lääninrovasti? Kas -- pääsithän kuin pääsitkin! Ja nyt: -- kipi,
+kipi... yli ajoradan! Älä luulekaan, veli, että olet jo kaikesta
+selviytynyt. Ei kulttuurista niinkään vain eroon päästä. Kas niin
+-- jopa arvasin! Siellä makaat nyt seljälläsi pikku jalat taivasta
+kohti! Ne liikkuvat edestakaisin kuin sahanterät... nopeasti. Joko
+turmelus valtasi sydämesi? Kuuluu niinkuin hiljaista turinaa sieltä
+kärrynpyörän jäljestä? -- vähän samanlaista kuin separaattorin
+alkusoitto... Älä, älä, veljeni, ei turmeluksella pitkälle
+potkita! No niin -- vihaksi se hiukan pistää. Jonatan Stark, Lapin
+lääninrovasti, ymmärtää sinut erinomaisen hyvin. Älä vilkuta valkean
+paitasi selkämystää. Jonatan Stark kyllä uskoo, että se on priimaa...
+ostettu Turun paitakaupasta Helsingistä. Sieltä on Julia-rouvakin
+tilannut tusinan etupaitoja veljellesi. -- Kas niin -- nyt olet
+rauhallinen taas ja matka jatkuu turvallisesti. Onhan kiviä ja
+kallioita vielä edessäsi. Kaukana on vielä maantien toinen ruohoa
+kasvava reuna -- toinen aarniometsä. Mutta sinä kuljet harkiten...
+jokaista askeltasi miettien. Uusia kokemuksia, uusia kokemuksia,
+veljeni mustatakki! Sinä olet paljon rikastunut tällä matkalla. Sinä
+tiedät, mitä Sahara on. Siellä käy polttava samum-tuuli. Kas niin --
+sait hiukan pölyä kauhtanallesi! Älä välitä... veljelläsi, Jonatan
+Starkilla, on käännetty kauhtana ja sen nykyinenkin päällypuoli
+alkaa jo näyttää melko haalistuneelta. Maailman korvessa ei kannata
+kiinnittää huomiota ulkonaiseen. Sisäinen elämä on ainoa arvokas. Se
+on kerätty monenlaisista kokemuksista pitkien vuosien varrella ja
+kärsimykset muodostavat sen jalokivikokoelman. Ja onpa sinullakin
+niitä, veljeni mustatakki, joka tulet kukkaiselta niityltä ja nyt
+maantien yli matkatessasi kellahdit taas kumoon! Ei pidä olla
+uhkarohkea. Se on vain tavallinen nyrkinkokoinen kivi, mutta sinulle
+se on jättiläinen, hiidenkivi. Kas niin... sivuitse on paras mennä...
+Etkö jo erota aarniometsää maantien toisella laidalla? Siellä
+huojuvat palmut ja sykomooripuut. On vielä kuljettava ojan yli, mutta
+sitten alkaakin ihana seutu -- Pekkalan vainio! Siellä on heinä vielä
+kaatamatta. Siellä kasvaa leiniköitä, kurjenpolvia, lemmikeitä ja
+tähtikukkia. Siellä avautuu eteesi kokonainen yrttitarha, paratiisi,
+sinulle, pitkästä erämaanmatkasta väsyneelle. Eikä Pekkalan
+lantatunkiokaan ole vallan kaukana. Kas niin -- nyt olet maantien
+yli! Kulttuurin vaikeudet ovat onnellisesti voitetut.
+
+Mitä nyt --?
+
+Etkö aiokaan käydä aarniometsään? Etkö tarvitsekaan levähtää? Mitä
+tarkoitat, veljeni mustatakki?
+
+Mitä -- aiotko todellakin lentää, -- nyt, vaivojen jälkeen...?
+
+Surrr!
+
+Sittiäinen on lähtenyt pörräten lentämään yli kukkia kasvavan
+niityn. Jonatan Stark seuraa sen suuntaa. Se pitää tiukasti Pekkalan
+lantatunkiota kohti. Auringonvalo välkehtii sen siivissä ja Jonatan
+Stark seuraa sen lentoa niin kauaksi kuin saattaa.
+
+Nyt se hävisi näkyvistä. Hetken päästä se istuisi Pekkalan lantaläjän
+kupeella ja antaisi auringon paistaa mustaan selkäänsä. Sitten se
+kaivautuisi piiloon lantaläjän sisään ja olisi tyytyväinen.
+
+Jonatan Stark kohottaa päätään ja vetää ilmaa keuhkoihinsa. Raskaat
+ajatukset ja sydämen pakottava tuska ovat kuin poispuhalletut. Hän
+katselee ympärilleen ja hänestä tuntuu, kuin näkisi hän ensi kertaa
+edessään leviävän kylän. Siellä on Raattama... siellä pappila.
+Etempänä kohoaa Konnin komea kauppakartano ja sen vieressä uusi
+lääkärinpuustelli. Parvi lapsia leikkii Pekkalan talon pihalla.
+Niillä on kukkaseppeleet päässä ja ne laulavat:
+
+    "Majan rakennan ma yrttitarhaan,
+    missä linnut laulaa aamuin varhain.
+    En mä rakenna sit' itselleni,
+    vaan sille, joka on mun ystäväin.
+    Ai, ai, ai, vai niin!
+    Ai, ai, ai, vai niin!"
+
+Lapset lyövät käsiään yhteen kuin ihmetellen toistensa suurenmoisia
+suunnitelmia.
+
+Jonatan Starkin täytyy hymyillä. Kesä, kesä! Koko luonto mitä
+juhlallisimmassa valaistuksessa!
+
+Hänen tekee mieli kääntyä aurinkoon päin ja komentaa sitä seisomaan
+alallaan, kuten muinoin oli tehnyt Joosua Vanhan Testamentin aikaan.
+'Aurinko, seiso alallasi Giibeonissa!' Tämä tuskien ja taistelujen
+päivä, jolloin kuitenkin oli saatu niin ihana voitto, ei saisi loppua
+koskaan.
+
+Jonatan Stark lähtee kulkemaan takaisin kylää kohti. Keilatunturin
+selkä kohoaa mahtavana hänen edessään. Jopa kylvetti aurinko
+rosopintaista jättiläistä! Se höyrysi. Ilma on täynnä auerta kuin
+metsäpalon savua, mutta nenään tuoksuu vain kukkien lemu.
+
+Jonatan Stark astuu reippain askelin. Hän katselee tunturia ja
+hyräilee hiljaa.
+
+Hän poikkeaa apteekkiin. Apteekkari pilkistää uteliaana kamarin
+ovelta.
+
+-- Kas, hyvää päivää! Se olikin rovasti.
+
+-- Niin... pitäisi saada arabikumia jonkun verran.
+
+-- Paljonko pannaan?
+
+-- No, parin markan arvosta.
+
+-- Rovastilla taitaa olla paljon liimaamista?
+
+Apteekkari hymyilee ystävällisesti.
+
+Jonatan Stark katsahtaa häneen hiukan arasti.
+
+-- Ainahan sitä on... yhtä ja toista.
+
+Hän maksaa ja yrittää lähteä, mutta apteekkari kysäisee:
+
+-- Ei rovasti pelaa skruuvia?
+
+Jonatan Stark hymähtää hengessään. Se ainainen skruuvi! Mutta samassa
+hänen käy apteekkaria sääli. Tämä kärsii ikävästä ilmeisesti.
+
+-- Ikävä kyllä, en osaa, mutta shakkia minä osaan jonkun verran.
+
+Apteekkarin kasvot kirkastuvat.
+
+-- Ei rovastilla taitaisi olla aikaa...? Hän avaa varovasti
+puotipöydän taakse johtavan oven.
+
+On Jonatan Starkilla aikaa, on. Hän haluaa auttaa ikävän kanssa
+kamppailevaa miestä. Hän on itse tullut ihmeellisesti autetuksi.
+Hänkö ei siis auttaisi veljeään. Hän astuu sisään.
+
+Kun Jonatan Stark parin tunnin kuluttua palaa, on apteekkari tehnyt
+hänestä "matin" puolikymmentä kertaa. Tämä on tyytyväinen ja
+vakuuttelee ihastuksissaan, ettei rovasti ole ollut pelituulella.
+Mutta joka tapauksessa hän nauttii voitoistaan.
+
+Jonatan Stark sallii kernaasti hänelle sen ilon. Hänellä itsellään on
+ihmeen hyvä olla pitkästä aikaa.
+
+Sillalla hän pysähtyy. Kuin jonkinlaisesta uteliaisuudesta hän haluaa
+nähdä, kieppuiko päivällinen lastu vielä kiven kosteessa.
+
+Ei kieppunut. Koste pyöri rauhallisena. Suuria vaahtotäpliä ajelehti
+sen pinnalla.
+
+Jonatan Stark tuntee omituista mielihyvää. Lastu oli päässyt
+vankeudestaan. Se oli löytänyt tien rajaväylään ja oli nyt matkalla
+kohti merta -- vapauteen!
+
+Valoisin ajatuksin astuu Jonatan Stark pappilaa kohti.
+
+
+VIII.
+
+Monien muistojen joukosta, joista useimmat ovat ikäviä ja
+alakuloisia, välkähtävät Jonatan Starkille kirkkaina mieleen
+kesämuistot. Nousee kuin usvan seasta sielun silmien eteen
+Huomenjärven hohtava, tyyni pinta. Sitä reunustavat tuuheat,
+koskemattomat rantakoivikot, joissa yörastas laulaa. Kalamaja sen
+rannalla, korkealla törmällä, on rauhan satama, maailman tapahtumien
+ulkopuolella oleva paikka korven kätkössä. Siellä on Jonatan Stark
+viettänyt monta monituista yötä veli Horstan kanssa.
+
+Se on ehkä ainoa paikka, jossa Jonatan Stark on tuntenut elävänsä,
+henkensä virkoavan näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. Siellä
+on puhunut hänen väsyneelle sielulleen erämaa, kiveliö. Siellä
+hän on tuntenut itsensä onnelliseksi ja vapaaksi. Siellä on hän,
+kulttuurin kiroama, päässyt lähelle elämän alkusielua, missä
+kaikki tajuinen ja tajuton yhtyy. Siellä on juttelu Horstan kanssa
+saanut hänet unohtamaan elämän jokapäiväisyyden, vaikka juttelu
+itsessään on ollut kaikkein jokapäiväisintä. Vain se seikka, että
+he olivat olleet kahden keskellä hiljaista saloa, missä kolmatta
+aniharvoin kohtasi, oli antanut heidän juttelulleen erikoisen,
+salaperäisen viehättäväisyyden leiman. He olivat olleet kuin
+kaksi alkuihmistä, jotka ensi kertaa ovat työntäneet venheensä
+järvelle, minkä yllä vielä äsken Jumalan henki liikkui. Tämä
+Jumala lymyili jossakin rantakoivikon katveessa katsellen, kuinka
+kaksi ihmislasta onki ahvenia, jotka nekin kuin äsken luotuina
+kimaltelivat niin harvinaisen heleän vihreinä, että onkija hämmästyi.
+Heidän tämänkaltaisia tunnelmiaan ja mielikuviaan ei ollut yhtään
+häirinnyt Horstan vavassa killunut koreanpunainen kuuluvainen,
+joka ilmeisesti oli johdattanut mieleen Raattaman puodin pöydällä
+komeilevan lasikantisen laatikon, -- tahi Jonatan Starkin jalkain
+juuressa virunut norjalainen selkäreppu, josta sangen hauskasti oli
+pistänyt esille termospullon kiiltävää pää. He eivät näiden, eivätkä
+muiden samantapaisten uudenaikaisuuksien vuoksi olleet hetkeksikään
+joutuneet kiusaukseen filosofoida, kuinka kaksi "alkuihmistä"
+saattoi olla varustettu sellaisilla vehkeillä. He pistivät molemmat
+tupakaksi ja niskat kyyryssä kuuntelivat, kuinka Jumala käyskenteli
+rantakoivikossa ja toisinaan pisti juoksuksikin, niin että nilkat
+napsuivat. Heitä ei yhtään häirinnyt sellainen sivuajatus, että se
+oli poro. Kun he eivät sitä nähneet, he tyytyivät siihen, että se oli
+Jumala.
+
+Mutta "kun ilta viileeksi tuli", kävi heille kuten muinoin Aatamille
+ja Eevalle: -- he halusivat lymytä puiden sekaan paratiisissa t.s.
+he muistivat, keitä olivat ja halusivat päästä kalamajalle yöksi.
+Vuotava vene oli vettä puolillaan. Se ammennettiin äänekkäästi,
+reippaasti viskaamalla vesi yli laidan, yhtään huomioonottamatta
+hiljaisuuden häiriintymistä, -- mistä he päivällä olivat olleet niin
+arkoja.
+
+Parhaan syönnin aikana pidetyt pikku pakinat olivat menettäneet
+viehätyksensä. Ahvenet veneen pohjalla olivat tummuneet. Niiden
+heleänvihreä väri oli hävinnyt. Syönti oli loppunut, lumous särkynyt.
+Lännen taivas oli vetäytynyt pilveen. Yöksi teki sade tuloaan.
+Horsta-vallesmanni nosti ankkurin ja istahti keulatuhdolle soutamaan.
+Hän souteli levein vedoin. Hänen soutunsa oli nyt aivan toisenlaista
+kuin päivällä: -- silloin hän vain oli liputellut hiljaa. Hän oli
+nyt nimismies Gottfrid Forstadius, joka ei voinut antaa anteeksi
+voudille, että tämä vastusti hänen erivapausanomustaan. Niinkuin
+hän ei olisi osannut virkakirjeitä kirjoittaa. Helkutti, joka oli
+maailman yksinkertaisin asia! 'Siihen katsoen, että...' tahi:
+'Sittenkuin allekirjoittanut Herra Kruununvoudin määräyksen
+johdosta...' Eikö se ollut juuri lakikieltä?
+
+Niinpä niin... mitäs se muuta oli. Ne virastot, ne virastot!
+Vainosivat rauhaa rakastavaa Lapin virkamiestä turhilla
+tiedusteluilla. 'Kiireellisesti!' Niinkuin sitä sanaa olisi tunnettu
+napapiirin pohjoispuolella! Ei, kyllä oli vanha Malmström tehnyt
+oikein kerran metsähallitukselle vastatessaan, ettei sitä sanaa
+löytynyt täkäläisessä murteessa.
+
+Hohoi! Mutta saatiinpa kaloja! Se oli vielä, Jumalan kiitos, hyvä,
+ettei onkimista tarvinnut viran puolesta harjoittaa. Silloin sille
+olisi antanut palttua. Mutta nyt... nyt se menetteli, kun saatiin
+olla omissa oloissa... kaukana virkapaikoista, täällä Huomenjärvellä,
+keskellä Lapin ääretöntä saloa. Vene töksähti rantaan. Horsta kömpi
+varovasti pystyyn, astui maalle ja vetäisi veneen tiukempaan.
+
+Hei, pojat, oli taas mammalle viemistä! Oli viemistä ja syömistä ja
+piikatyttärille perkkaamista. Ne tahtoivat mutista, kun eivät koko
+kesänä päässeet ahvenen perkkuusta. Mutta minkäs sille mahtoi? Talon
+työ kuin talon työ, vaikka olisi isäntää piesty. Toverukset kokosivat
+saaliinsa tuohikontteihin upottaen ne hetteeseen yöksi. Aamuyöstä
+vielä yritettäisiin ennen kotiinlähtöä.
+
+Nurkuminen vaikeni. Piikojen saama tyyni moite oli viimeinen syntisen
+sydämen purkaus, mikä muistutti siitä, että aamulliset "alkuihmiset"
+olivat taas muuttuneet tavallisiksi, jokapäiväisiksi ihmisiksi.
+He olivat tulleet paratiisista karkoitetuiksi ja nyt oli heidän
+katsottava, miten saada olo mahdollisimman mukavaksi yötä vasten.
+
+Ensimmäiset vesipisarat putoilivat. Toverukset käärivät vapansa
+ja kiiruhtivat majaan. Pian roihusi avosuisessa takassa iloinen
+pystyvalkea, kahvipannu kiikkui keitinpuun nokassa, kalakeitto
+pantiin tulelle, saappaat ja sukat ripustettiin orteen kuivamaan
+ja toverukset tassuttelivat avojaloin, piiput hampaissa. He olivat
+jälleen päässeet alkuihmisen asteelle, sillä heitä ei taaskaan ollut
+maailmassa useampaa kuin kaksi.
+
+Oikealla alkuihmisen hartaudella he keskustelevat päivällisestä
+pyynnistään. Oo, sitä siunattua Huomenjärveä! Niin viheriäistä vettä
+ei löytynyt yhdessäkään toisessa tämän puolen järvessä. Vesikin
+kukki, kukki kuin riemusta, että sai nähdä ihmisiä, näitä luomakunnan
+korkeimpia olentoja, ja tarjota heille aarteitaan. Huomenjärvi
+olisikin ollut yksinäisyyteen tuomittu, jolleivät pappi ja Horsta
+olisi silloin tällöin siellä pistäytyneet. Se kuului kalavetenä
+pappilaan ja kohtuullisen etäisyytensä vuoksi se harvoin houkutteli
+luvattomia pyytäjiä rannoilleen. Horsta ja pappi olivat siis melkein
+ainoat, joita se pinnallaan näki. Se oli siis tottunut näihin kahteen
+pyytäjään. Laki ja evankeliumi! Alkuperäisyydessään Huomenjärvi
+ymmärsi tämän raamatullisen järjestyksen erinomaisen hyvin.
+
+Horsta makoilee selkäpiillään lavitsasängyssä kahisevien kaislojen
+päällä. Hän juttelee korkista, joka painuu. Merkillistä, kuinka
+aikamiehenkin sydän saattoi iloita siitä näystä, nauttia oikein
+pikkupojan lailla. Plumps! Sinne se sukelsi, viheriän pinnan alle,
+ja katseli sieltä kuin ilkkuen, että 'vedä! vedä!' Toisinaan ei
+tehnyt yhtään mieli vetää, vaikka hiukkasta ennen oli toivonutkin
+sen painuvan. Ei, halutti vain nauttia ilo loppuun: -- nähdä, kuinka
+korkki viipotteli veden alla, teki äkkirynnistyksiä pohjaa kohti,
+kohosi hiukan, kaarsi ison kiehkuran ihan veden kalvossa, niin
+että sen läpi juoksevan sulan kärki piirsi vettä kuin vedenalaisen
+savutorvi, -- kunnes se taas yht'äkkiä painui kohti pohjaa kuin kivi.
+Mutta -- äläpäs! Etpäs mennytkään enää. Vavan kärki taipui luokille,
+siima jännittyi niin kireälle, että olisi soinut ja -- ähhäh! --
+tulitkos sieltä, senkin körri! Lippo, lippo! Tämä on iso juutas! Kas,
+kas... pyrkii veneen alle! Et mene... et mene... et piru vie mene!
+Se on Horsta, joka hoitelee vapaa ja antaa ahvenen ajaa karusellia.
+Pass på! -- Pappi sujahuttaa lipon kalan alle ja -- köntsis! Siinä
+sätkyttelee kilon painoinen ahven veneen pohjalla, niin että vene
+tärähtelee. -- Horsta nousee istumaan sängyssä. Hänen silmissään
+on onnellinen, riemuitseva kiilto. Hän on hengessään suorittanut
+mestaritempun uudestaan.
+
+Niin, niin, kyllä oli hupaista tämä onkiminen. Heti sen näki
+mallista, milloin oli ahventen ottoaika. Ne veivät korkin tyynesti
+veden alle. Mutta särkiriepu, se nyki ja tanssitti kuuluvaista kuin
+säkkipillin soittaja paholaista pullossa. Ne olivat koko veitikoita,
+veden keveäkenkäistä väkeä. Horsta vertasi niitä sosialisteihin.
+Nekin häärivät ja huitoivat sen uuden yhteiskuntansa kimpussa.
+Piti muka maailma saada äkkiä valmiiksi. Mutta heidän puuhansa
+muistuttivat särjen nykimistä: -- yhdestä koukusta toiseen ja
+viisaasti vain! Piti vain katsoa, ettei maailmaa mullistettaessa itse
+jouduttu satimeen. Pääasia vain, että korkki heilui! Mutta ahven --
+se piikkinen porvari -- se kun ryntäsi näyttämölle, niin jo tiesivät
+listit lähtönsä. Mitäs -- manttaalimies, joka elätti yhteiskunnan!
+Hei vain! -- korkki otti uudet konstit käytäntöön. Näki heti, että
+uudet oliot olivat astuneet entisten tilalle. Hätiköiminen pois ja
+vakava meininki joka suhteessa.
+
+Horsta ja pappi saattoivat toisinaan innostua niin, etteivät
+kuulleet kahvipannun kuohuntaa. Sinne meni hyvä tavara pitkin takan
+kiviä, mutta toverukset istuivat hengessään järvellä. Muistiko
+veli sitä sormenmittaista kiiskeä, joka tuli kuin muina miehinä
+keskellä parasta ahvenen syöntiä? Hahhaa, niin silmät pyöreinä kuin
+rippikoulupojalla, jota pappi kinkereillä on juuri tukistanut! Mutta
+-- joka piikki pystyssä, sepä tietty! Miehellä oli miehen sisu!
+Kumma, että raukkanen sai syöntivuoroa ollenkaan.
+
+Uusi, entistä käheämpi pihaus takasta saa papin hypähtämään pystyyn.
+Peijakas, siellä menivät makovedet pitkin kiviä ja tässä kun oli
+kahvia odotettu kieli kallellaan! (Jonatan Stark oli tehnyt sen
+havainnon, että "luonnon helmassa" pääsi häneltäkin toisinaan
+pikkuinen napsaus, -- elävä esimerkki siitä, että hän eli ja hengitti
+taas.) Horsta-veli kaivaa pussistaan uusia höysteitä. Ei hätää,
+kahvia kyllä riitti -- jäämäänkin. Saakoon piisikin, ilonantaja,
+osansa. Ei hätää, veli Jonatan. Meillä eivät pikku elävät nilkuta!
+Kas tuossa, turisepas taas sinä mustanaamainen, nuuskanokkainen
+Kaisa! Toverukset rauhoittuvat ja jatkavat pakinaansa.
+
+Mutta -- yht'äkkiä kavahtaa Horsta pystyyn ja tempaa paistinpannun:
+-- räiskäleitten paistaminen oli ollut vallan unhottua! Sehän kuului
+heidän iltaohjelmaansa. Jonatan Stark oli kyllä muistanut sen, mutta
+ei ollut viitsinyt ottaa aloitetta. Hän oli liiaksi mukavuutta
+rakastava, kalamatkoillakin. Mutta -- taikinan hän kyllä tekisi, jos
+vain Horsta ryhtyisi paistamaan.
+
+Horstalle ei tarvinnut sellaista kahdesti sanoa. Räiskäleitten
+paistaminen kuului hänen päätaitoihinsa. Hän oli kerran Krasnoje
+Selon leirillä paistanut räiskäleen muutamalle ryssän kenraalille,
+joka leiriä kierrellessään oli sattunut heidän tulilleen. Niin
+oli ojentanut pihisevän räiskäleen haarukan kärjessä hänen
+ylhäisyydelleen tehden vasemmalla kädellä kunniaa. Kenraali oli
+ottanut räiskäleen käteensä ja kironnut: -- se oli hiukan poltellut
+äijän hyppysiä. Mutta ryssä oli ryssä: -- vaikka eräs tovereista
+oli tarjonnut lautasta ja veistä, ei tämä ollut huolinut, vaan
+naureskellen syönyt kynsistään. 'Vot, vot!'
+
+Jonatan Stark nauraa. Hän on ripustanut nenäliinan leukansa alle
+ja kahden kannun vetoinen maitohinkki sojottaa hänen polviensa
+välissä. Hän sekoittaa räiskäletaikinaa, niin että sitä pärskyy
+hänen silmilleen. Horsta kääntelee paistinpannussa valtaista
+voimöhkälettä, joka nopeasti sulaa. Hänen liikkeensä todistavat,
+ettei hän ole ensikertalainen tässä ammatissa. Jo joutuu Jonatan
+Stark'kin valmiiksi. Pannu saa ensimmäisen taikina-annoksensa ja
+toverusten korviin kohahtaa äkäinen pihinä ja porahtelu. Horsta on
+vetänyt sukan käteensä ja seisoo takan ääressä sääret koukussa, kuin
+olisi kilpajuoksuun lähdössä. Hän tutkii räiskäleen reunoja. Jo
+rupeavat nämä huomattavasti ruskettumaan. Silloin: -- yks' kaks'...
+veitsi tekee nopean kierroksen pitkin paistinpannun reunoja...
+sukeltaa räiskäleen alle... ja Horstan lausuessa: 'Koko käänne,
+mars!' se kiepahtaa ilmassa kerran ja putoaa räiskähtäen pannuun,
+äskeinen päällypuoli alaspäin. Horsta sylkee hyppysiinsä, lausuu pari
+lievempää voimasanaa, pyyhkäisee kämmenselkää reittänsä vasten ja on
+jälleen paistoasennossa. Ei kulu pitkää aikaa, ennenkuin ensimmäinen
+räiskäle höyryää lautasella levittäen suloista tuoksua ympärilleen.
+
+-- Ehkä minä nyt ryhdyn paistamaan, uskaltaa Jonatan Stark arkana
+huomauttaa. Hänen omatuntonsa nuhtelee häntä: hän ei tarkoita täyttä
+totta. Hän tuntee, ettei hänestä ole Horstan tilalle.
+
+Horsta ei kuule muuta kuin rehellisen tarjouksen. Hänen
+hyväsydämisyytensä tulvahtaa yli reunojen, vaikka hän koettaakin sitä
+peittää puhumalla "ammattisalaisuuksista".
+
+-- Ei, kyllä minä, veli... katso, tässä on pieniä konsteja, jotka on
+otettava huomioon, lausuu hän pyyhkien hikeä otsaltaan.
+
+Jonatan Stark hymyilee. Sellainen on Horsta-vallesmanni,
+hyväsydäminen ja aina palvelukseen altis. Hän kai pukisi toverilleen
+vaatteetkin ylle, jos tämä vain kehtaisi sellaista esittää.
+
+Jo on pino räiskäleitä pöydällä, kalakeitto valmis, kahvi keitetty.
+Toverukset ryhtyvät aterioimaan. Siinä maistellaan toistensa eväitä.
+Horstalla on iso kimpale järvitaimenta. Hän työntää sen papin eteen
+lausuen:
+
+-- Jos vain maistaa, veli, niin syö! Minä en nyt oikein taimenesta,
+kun on tuoretta kalaa padassa. Katsos... taimen on syötävä, sillä
+ensi kerralla ei eukko väki pane laukkuun mitään, jos huomaa jotakin
+takaisintuoduksi.
+
+Toverukset aterioivat. He ovat tyytyväisiä itseensä ja toisiinsa.
+Horstan nenänpäässä on nokitahra ja papilla samanmuotoinen
+omassaan, mutta valkoinen. Se on kuivunutta räiskäletaikinaa. He
+huomauttavat siitä toisilleen ja nauravat. Heistä on kaikki niin
+tavattoman huvittavaa. Keskellä pöytää pohottaa perunapata, josta
+punaiset ahvenen pyrstöt riippuvat yli laidan. Se on kuin liputettu
+laiva. Mutta toverukset pitävät huolen, että "liputus" lakkaa.
+He ihmettelevät, että ruoka maistuu niin erinomaisesti täällä
+Huomenjärven tuvassa, kaukana kirkonkylästä. Tyhjän pullon suuhun
+pistetty kynttilä palaa pöydällä. Ulkona sataa, mutta kalamajassa on
+lämmintä ja kodikasta.
+
+Aterian jälkeen sytytetään piiput ja istutaan hetkinen takan ääressä
+tarinoiden. Mieli tekisi valvoa, mutta kun aamulla on noustava
+neljältä, katsotaan parhaaksi lopettaa haastelut ja kömpiä rankiseen.
+
+Toverukset nukkuvat. Unessa he istuvat taas järvellä ruohikon
+rinnassa ja onkivat. Korkki painuu vähä väliä ja Horsta herää siihen,
+että suuri ahven on häneltä päässyt. Pappi ei ojentanut lippoa
+ajoissa. Horsta murahtelee unenpöpperössä, kiroaakin epäselvästi,
+kavahtaa lopuksi istumaan ja toteaa, että pappi vetelee unia hänen
+vieressään, niin että maja tärisee. Hän kääntyy toiselle kyljelle ja
+taas painuu korkki. Mutta tällä kertaa hän saa jok'ikisen. Ja ne ovat
+suuria, mahdottoman suuria kaikki.
+
+Aamulla ovat toverukset jälleen pystyssä. Horsta kertoo silmät
+loistaen yöllisestä saaliistaan. Hänestä se on hyvä merkki. Hän on
+usein uneksinut seuraavan päivän saaliin. Nopeasti he ryyppäävät
+kahvit ja painuvat sitten veneelleen. Ulkona paistaa kirkas päivä.
+Tuulen viri käy järven seljällä. Sitä katsellessa karsii kylmä
+selkäpiitä. Vahva yökaste kimaltelee ruohikossa. Yksinäinen sammakko
+loiskahtaa järveen. Plumps! Se meni sanaa viemään, että tultiin taas.
+
+Voimakkain vedoin soutaa Horsta eiliselle paikalle ruohikon rintaan.
+Hänellä on sellainen usko, että jos se paikka ei anna, on turha
+yrittääkään muualta. Pappi ehdottelee niemenkärkeä ulompana.
+Siellä olisi karipohja. Mutta Horsta pudistaa päätään. Hän tuntee
+Huomenjärven tavat ja niin ankkuroi hän jälleen vanhaan, tuttuun
+paikkaan.
+
+Oikeassa on Horsta. Eilinen paikka on oikea kala-aitta. Sieltä nousee
+taas ahventa kuin tuskassa. Heti ensimmäisellä heitolla painuu
+korkki. Kalat kimaltelevat aamuauringon valossa. Kaikki käy kuin
+tanssi ja toverukset ovat tyytyväisiä.
+
+Parin tunnin kuluttua on onkiminen lopetettava. Kalaa on saatu
+runsaasti. Haikein mielin käärivät toverukset vapansa. Ei auta. Jos
+he vielä istuisivat tunnin, he eivät voisi koko saalista kotiin
+kuljettaa.
+
+Paluumatka muodostuu riemukuluksi. Kontissa onkin kolmattakymmentä
+kiloa ahvenia kummallakin. Miehet marssivat hiukan etukumarassa
+sauvat käsissä. Selkää ja hartioita painaa, ruumis on väsynyt, mutta
+mieli virkeä.
+
+He astuvat perätysten jängän poikki johtavia teloja pitkin.
+Karpalot kukkivat mättäillä telapuitten molemmin puolin. Ne ovat
+kuin kukoistavia viinitarhoja, pieniä yhteiskuntia, joissa pikku
+hyönteisiä vilisee karpalon varsien juurella. Mätäs heilahtaa
+keveästi. Kaksi mahdottoman suurta jättiläistä huojuu telapuita
+pitkin suuret kantamukset seljässä. Yhteiskunta häiriytyy hetkiseksi.
+Pienenpienet onkalot ja käytävät mättään sammalpeitteisellä
+pinnalla vavahtavat. Sitä jatkuu poikki koko jängän sitä mukaa kuin
+jättiläiset kulkevat eteenpäin.
+
+Mutta -- jängän keskipaikoilla tapahtuu kauhea hävitys. Toinen
+jättiläisistä, etumainen, astuu teloilta syrjään lähtien harppaamaan
+pitkin pounumättäitä. Kukoistavat viinitarhat sortuvat hänen
+askeltensa alla. Kummut painuvat kokoon, hennot onkalot ja luolat
+rutistuvat kasaan, karpalon varret ja myöhästyneet hillankukat
+tallaantuvat jättiläisen jalkoihin ja pikku hyönteisiä kuolee
+kymmenittäin, sadoittain. Vesi tulvahtaa sammalkäytäviin. Syntyy
+tavaton hälinä ja hätä, mutta jättiläisen korvat ovat korkealla.
+Ne eivät kuule muuta kuin sääskien, noiden korppikotkien laulun.
+Jättiläinen harppaa tuohikontti seljässä ja poimii raakoja hilloja
+suuhunsa. Siinä menee satojen pikkuhyönteisten kesämuona muille
+markkinoille.
+
+Jo lähtee toinenkin jättiläisistä syrjään. Uusi hävitys! Toiset,
+vielä äsken säästyneet viinitarhat menevät nurin. Ja tämän
+jättiläisen jälki on vielä kauheampi kuin edellisen. Se painaa
+mättään pinnalla olleet sammalkäytävät ihan kadotuksen syvyyteen,
+mistä kuuluu vain mustien pohjavesien urahtelu. Voi sitä hävityksen
+kauhistusta! Koko suuri hyönteisyhteiskunta aivan raunioina.
+
+Mutta -- ihme! Kun jättiläisten askeleet häipyvät kuulumattomiin,
+nousevat viinitarhat jälleen. Mikä ne nostattaa? Pikku hyönteistenkö
+yhteisponnistus? Ei, vaan niiden oman kauneuden voima. Ne ovat luodut
+kukoistamaan, iloa tuottamaan, ja siksi ne kohoavat uudestaan.
+Sudensammal niiden kyljissä hohtaa jälleen kuin punainen kallioseinä.
+Taipuneet karpalonvarret ojentuvat uudelleen pystyyn. Entinen elämä
+alkaa. Hyönteisyhteiskunta ei pitkään sure. Aurinko paistaa ja ilman
+täyttää sääskien yksitoikkoinen, unettava ininä.
+
+Äskeiset jättiläiset ovat jättäneet taaksensa jängän ja istuvat
+kaatuneella honganrungolla tupakoiden. Sääskiparvet hyökkäävät
+heidän kimppuunsa, mutta pikiöljy tekee niiden liiallisen lähentelyn
+vaikeaksi. Toverukset tatuoivat itsensä juhlallisesti. Äkkinäistä
+kulkijaa he voisivat säikähdyttää. Viimeiset papillisuuden piirteet
+Jonatan Starkin kasvoissa peittyvät leveiden pikiöljylaikkojen alle.
+Hän muistuttaa nyt Mefistoa. Kuin kaksi metsien intiaania istuvat
+toverukset honganrungolla puhallellen verkkaisia savuja ilmaan.
+Heidän hartiansa höyryävät hiljaa ja tuohikontin nurkasta tipahtelee
+vesipisaroita heidän selkäänsä pitkin.
+
+Metsässä vallitsee raukaiseva kuumuus. Ei edes varjopaikoissa ole
+viileämpää. Sammal toverusten jalkain juuressa uhoo kosteaa lämpöä,
+joka unettavana tunkeutuu sieraimiin. Olisi soma hetkisen uinahtaa,
+mutta sääskiltä ei saa rauhaa.
+
+Toverukset nousevat jatkamaan matkaansa. Viimeinen silmäys,
+hyvästijättösilmäys Tela-aavalle, joka vilkkuu puiden välistä
+kuumuudesta höyryten. Sen takana on Huomenjärvi, kumppanusten
+kaipaama rauhan tyyssija. Nyt sekin loistaa häikäisevän kirkkaana
+kuin olisi se erämaan silmä.
+
+Toverukset astuvat peräkanaa. Vielä on neljä kilometriä kirkonkylään.
+Puolen tusinaa jänkiä on myös kuljettava yli, mutta ne ovat jokainen
+varustetut teloilla. Entiset papit ovat pitäneet huolen niiden
+laittamisesta. Huomenjärvi on ollut heillekin rakas.
+
+Runsaan tunnin päästä he saapuvat maantielle. Se on hiljainen ja
+kuollut, mutta se tuo mieleen suuren maailman jossakin kaukana.
+He astuvat horjahdellen. Taakat ovat loppu taipaleella ruvenneet
+painamaan.
+
+Kirkko näkyy kaukaa, paljon ennen maantienpolveketta. Se seisoo
+kummullaan aivan samannäköisenä kuin heidän lähtiessäänkin. Mutta
+siitä huolimatta tuntuu toveruksista, kuin näkisivät he sen taas ensi
+kertaa pitkästä aikaa. Se on vaihtelu, joka sen saa aikaan.
+
+Jonatan Stark käsittää sen astuessaan tuossa Horstan jäljissä. Se ei
+olekaan Huomenjärven ansiota niin paljon, kuin hän oli kuvitellut.
+Sen teki vaihtelu, yksitoikkoisen kotona-istumisen äkillinen
+katkeaminen, vuorokauden oleskelu kirkonkylästä poissa.
+
+Vaihtelu -- mitä oli vaihtelu? Vain hetken kestävä unilääke, jota
+piti taas uudestaan ottaa.
+
+Jonatan Stark aavistelee jotakin, jotakin, jota ei voinut koskaan
+tyydyttää. Se lauloi sydämessä lakkaamatta, kuin laulaa maininki
+merenrantaa vasten. Se kohosi ihmisrinnasta salaa kuin huokaus korven
+povesta, kuin ikuinen etsijän ikävä. Sitä tuntiessa johtui mieleen
+etelä, hymyilevä etelä.
+
+Jonatan Stark ei voinut mietteitään jatkaa, sillä häntä häiritsi
+Horstan kovaääninen juttelu, joka pani metsän raikumaan.
+
+
+IX.
+
+Talvipäivät kuluvat toisinaan tuskallisen hitaasti. Elämä on
+menettänyt tarkoituksensa täydellisesti. Kylä uinuu hiljaisuuden
+vallassa. Ei minkäänlaista liikettä näy. Ei edes kauppias Raattaman
+rouvakaan juokse kellarissa kuten tavallisesti ja turhaan sai
+Jonatan Stark odottaa Konrad Raattamata konttorin rappusille. Hän
+ei ilmesty, vaikka kello kansliahuoneen seinällä on jo lyönyt yksi.
+Äänettömyys vallitsee pappilassakin. Julia-rouva on vetäytynyt
+makuuhuoneeseen. Mitä miettinee piika Sandrakin keittiön päässä, kun
+ei kuulu tavallista astioiden kalinaa. Tuntuu siltä, kuin olisivat
+kaikki, koko Lainion kylä, vaipuneet tarkkaamaan oman elämänsä
+tarkoituksettomuutta. "Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta",
+julistaa puoleksi kaatumaisillaan oleva kaivonvintti navetan päässä.
+Kauppias Raattaman poro, joka on kiinni jäkäläkannossa, heittäytyy
+maata ummistaen silmänsä, aivan kuin yhtyäkseen tuohon Vanhan
+Testamentin viisaan sanaan.
+
+Jonatan Stark käänteleikse tuolissaan. Hän tuntee nämä tällaiset
+päivät. Ne ovat harmaita vieraita, jotka saapuvat asioimaan papin
+luo. Ne haluavat koetella, kestikö tämä Lapin yksitoikkoisten päiväin
+painoa. Pilviröykkiöt makaavat Keilatunturin laella. Näyttää, kuin
+olisi tunturi litistynyt niiden painosta. Entä sitten ihmisten
+lapset? Miten kestivät he?
+
+Harmaja päivä on tehnyt kierroksensa heidän luonaan.
+
+Siellä istuu vanha metsänhoitaja Jerikossaan alakuloisena, sivellen
+harmahtavaa partaansa. Juuri varmaan olisi pitänyt ruveta Mäntypään
+joukkoa kartoittamaan, mutta oli niin pimeä, niin pimeä, niin pimeä.
+Ne aikoivat rakentaa kievarin sinne jonnekin Lohijoen seuduille...
+valtio... kruunu... ja sitä varten tarvittaisiin kuulemma kartta.
+Mutta oli niin pimeä, niin pimeä, ettei voinut, ei mitenkään voinut.
+Jerikon muuritkin olivat kaatuneet eikä siihen oltu tarvittu Joosuan
+sotajoukkoa, vaan tavallista harmaamman lapinpäivän rynnistys.
+
+Apteekkari istuu apteekilla korttipakka kädessä. Harmaja päivä on
+vieraana sielläkin. Ja mikä ikävintä: -- harmaja päivä ei kärsi edes
+pasianssia.
+
+Tahi jos kärsii, käy lopputuloksen aina sangen surkeasti.
+
+Apteekkari asettaa korttipakan pöydälle, jolloin "herttakuningas"
+joutuu päällimmäiseksi. Mutta harmaja päivä ei ihaile sen uljuutta.
+Päinvastoin: -- se varjostaa sen tummaksi, epäselväksi, niin että se
+alkaa apteekkarin mielestä muistuttaa paholaista.
+
+Hän astuu apteekkihuoneeseen. Harmaja päivä seuraa perässä. Se
+hiipii pitkin hyllyrivejä, sivuaa hiljaa porsliinipurkkien rintaa.
+Se opettelee latinaa. 'Clyserin', 'Garbol'... Apteekkari hiipii
+hyllyn luo. Oliko etiketteihin sattunut virhe? Ei, ei... oikeinhan
+niissä seisoi: 'Glyserin'... 'Carbol'... Hänestä vain oli hämärässä
+näyttänyt, kuin olisi C vaihtunut G:ksi ja päinvastoin. Ei soi
+apteekin ovitiuku. Yhtään asiamiestä ei näy. Kaikki tuntuu kuolleelta.
+
+Nimismies Forstadiuksen virkahuoneessa käy sen sijaan touhu. Harmaja
+talvipäivä ei ole pystynyt sen järjestystä muuttamaan, ainakaan tällä
+kertaa. Ne pyssyt... ne pyssyt. Niillähän mies puolustihe pimeää
+ja alakuloisuuttakin vastaan. Pöydällä palaa lamppu, vaikka on jo
+puolenpäivän aika. Horsta puhdistaa pyssyä hiessä päin. Oli se kumma
+mies se Stark, kun ei viitsinyt pyssyään puhtaana pitää. Ja sellainen
+ase kuin hänellä oli. Se oli ollut nyt lainassa Horstalla parisen
+viikkoa huurremetsojen ampuma-aikaan. Hän ei ollut sitä kuitenkaan
+tarvinnut. Mutta -- sellaisessa kunnossa, kuin missä se oli, hän
+ei hirvennyt sitä takaisin viedä. Sen sisus... herrajumala...
+niin täynnä likaa, etteipä juuri läpi nähnyt! Siinä menivät hyvät
+rihlat aivan pilalle. Ja hän, Horsta, kun oli sen jo kerran papille
+puhdistanut sanoen, että pidä nyt, hyvä veli, puhtaana. Se on hyvä
+pyssy. Mutta ei ollut pappi viitsinyt. Ruostua oli antanut.
+
+Harmaja lapinpäivä tekee kierrostansa kylässä. Sen asiana on istua ja
+tylsästi tuijottaa eteensä. Nyt se istuu pappilan kansliahuoneessa
+pitäen seuraa rovasti Starkille.
+
+'Minkähänvuoksi tuo kruunukin arkistokaapin päällä on lohennut?'
+Jonatan Stark istuu tuijottaen puustaveistettyyn, tummaksi maalattuun
+kruunuun, mutta kukaan ei vastaa. Harmaja talvipäivä pysyy
+äänettömänä eikä vastausta synny hänenkään päässänsä. Liekö pudonnut
+vai muuten omia aikojaan haljennut? Sen voisi kääntää toista tietä.
+Niin... kuka sen kääntäisi? Jonatan Stark ei halua sitä kääntää
+eikä kukaan muukaan sitä tee. Se ei olisi vaikeaa: nousta tuolille
+ja kääntää. Mutta Jonatan Stark ei halua nousta tuolille. Hänen
+mielestään se on tarpeetonta. Mitä se hyödyttäisi? Kolo pysyisi siinä
+kumminkin. Hän tietäisi sen! Niin rehellisyyttä rakastavana hän on
+vielä Lapissakin pysynyt, ettei anna näön pettää itseään.
+
+Mutta jotakin olisi tehtävä. Päivä ei saanut kulua tylsyyden
+vallassa. Siitä oli ravistauduttava irti hinnalla millä hyvänsä.
+Harmaja talvipäivä istuisi muuten vaikka kuinka kauan kansliahuoneen
+penkillä ja katselisi hänen toimettomuuttaan, toimeton toista
+toimetonta. Se tuntui masentavalta. Jommankumman täytyi liikkua,
+jommankumman, siitä ei päässyt! Jonatan Stark väänteleikse
+tuolissaan. Elämä tuntui niin sanomattoman lohduttomalta.
+
+Hän nousee hitaasti tuolistaan. Hänen kasvoillaan asustaa syvä
+alakuloisuus. 'Tarpeeton ihminen', välähtää hänen sielussaan. Hän
+pysähtyy keskelle lattiaa syviin mietteisiin vaipuneena. Mitä varten
+hänkin oli olemassa?
+
+Jonatan Stark avaa hiljaa arkistokaapin. Siellä on suuri läjä
+vanhoja, käytettyjä kirjekuoria. Niitä on sinne kasaantunut
+kuukausien varrella. Ne tarjoavat hänelle pelastuksen tällaisina
+harmaina päivinä. Hän ryhtyy niitä kääntämään.
+
+Elämällä on sittenkin tarkoituksensa. Älä murehdi, Jonatan Stark,
+sinä et ole turhaan elänyt. Tämä yksi ainoa päivä elämässäsi antaa
+täyden oikeutuksen kaikille ennen vietetyille vuosille: nousta
+rikkaläjältä lentoon ja kohota navetan harjan tasalle, -- onhan se
+jotakin elättivariksesta, jonka toinen siipi on leikattu lyhemmäksi.
+Käännellä käytettyjä kirjekuoria Lainion pappilan hiljaisessa
+kansliahuoneessa ja houkutella sen askartelun avulla henkensä
+lentoon, tuon häkkilinnun, jonka pimeä talvinen päivä on kahlehtinut,
+-- onhan siinä elämän tarkoitusta kylliksi, -- ainakin yhden pilvisen
+päivän osalle. Sinä käännät nurin nuo jo kerran tehtävänsä tehneet
+kirjekuoret, lähetät ne uudelleen maailmaa kiertämään. Mitäs sinä
+siitä välität, vaikka ihmiset sanovatkin: 'Stark on tullut tarkaksi,
+kääntää jo kirjekuoretkin'. Et mitään. Sinä loihdit niiden avulla
+vanhoja muistoja eloon. Sinusta tulee runoilija, joka laulaa
+kuolleet eläviksi jälleen. Tuo Bulevardin Kukkakaupan kirjekuori on
+kellastunut lehti, mutta se kertoo sinulle kesästä, joka oli lämmin
+ja kaunis. Mitäs siitä, vaikka se onkin kellastunut lehti. Sinä
+runoilet sen viheriöitseväksi jälleen.
+
+Se johdattaa mieleesi muutaman tummatukkaisen kukkaismyyjättären,
+joka kerran palveli juuri tuossa samaisessa Bulevardin kukkakaupassa.
+Sillä sieltä on Julia-rouva tilannut viimekesäiset kukkasipulinsa ja
+kuin sattumalta osui kukkakaupan kirjekuori ensimmäisenä käteesi.
+
+Sinä kätket tosin muistosi jälleen tuon saman kirjekuoren sisään ja
+kirjoitat tyyneesti päälle: 'Arvoisa Pastorinvirasto, Tenomuotka.'
+Mutta se vain todistaa, kuinka ihmeen hyvin olet oppinut itsesi
+hillitsemään. Ja kerran sinä kirjoitit vapisevalla kädellä ja veren
+lämminnä virratessa sydämeen: 'Neiti Aleksandra Ek, Bulevardin
+Kukkakauppa'.
+
+Sinä olit silloin vahvasti rakastunut, Jonatan Stark. Sinä ajattelit
+tummatukkaista tyttöä muutamassa kukkakaupassa, sillä aikaa kuin
+professori luennoi valituita kappaleita profeetta Jesajasta. Mitä
+välitit sinä hepreasta siihen aikaan. Et yhtään mitään. 'Jerusalemin
+tyttäristä' kuullessasi ajattelit vain yhtä: hänellä ei ollut
+nilkkarenkaita eikä hän kulkenut kenossa kauloin, mutta hänellä oli
+niin ihmeen kauniit ruskeat kengät ja niska kuin kuningattarella. Hän
+rakasti ruskeaa ja eikö se ollut sinunkin mielivärisi siihen aikaan,
+Jonatan Stark, ja ole vieläkin?
+
+Oh, sinä muistat ne lukemattomat illat, jolloin kuljit Bulevardia
+pitkin ja tähystelit levottomana eteesi. Sinä etsit ihmisvilinästä
+vain yhtä: Aleksandra Ekiä. Muut olivat sinulle vieraita ja
+muukalaisia. Ja kuinka sydämesi löikään, kun hän sipsutteli sinua
+vastaan ruskeassa päällystakissaan! 'Oletko se sinä, Jonna?' 'Minä,
+minä... ja sinä pääsit jo, Alix?' 'Pääsin, pääsin ja nyt mennään
+meille, Jonna.' Sitä sinä olit toivonutkin. Te lähditte yhdessä
+kulkemaan Kruunuhakaa kohti. Siellä asui Aleksandra Ek muutamassa
+kivijalassa vanhan tätinsä kanssa. Huone oli yksinkertainen ja
+vaatimattomasti kalustettu, mutta sinun mielestäsi se oli taivaan
+esikartano, sillä siellä asui Aleksandra Ek, ja hän oli kaunis ja
+hän oli tumma ja hänen silmänsä olivat vihreät kuin meri! Seinällä
+riippui kitara ja se tervehti teitä jo ovessa. "Nyt sinä laulat,
+Jonna, tänä iltana, laulat 'Caro mio ben'in'". Hän oli laulanut sydän
+onnea tulvillaan Aleksandra Ekin säestäessä häntä.
+
+Jonatan Stark katselee mietteissään edessään olevaa kirjekuorta.
+Aivan samanlainen kuin muinoin kaksikymmentäviisi vuotta taaksepäin,
+mutta käsiala oli toinen. Niin -- kuinka monta kertaa se oli
+muuttunutkaan noiden kahdenkymmenenviiden vuoden kuluessa? Uudet
+myyjättäret astuivat entisten tilalle. Mutta tuskin yksikään heistä
+lie tuollaiselle kirjekuorelle kirjoittanut loistavammin kuin
+kirjoitti kerran Aleksandra Ek: 'Herra Ylioppilas Jonatan Stark,
+Pohjois-Esplanaadinkatu 7.' Siinä oli rakkautta jokaisessa i:n
+pisteessäkin. Ja seitsemäinen -- se oli ollut kuin tanssissa liehuva
+keijukainen.
+
+Jonatan Stark huokaa ja kääntää kirjekuoren. 'Toivehet, pois,
+pois...' soi hänen rinnassaan. Sitä laulua hän oli kerran tovereista
+haalitun kuoron kanssa laulanut Aleksandra Ekin ikkunan takana tämän
+syntymäpäivän vastaisena yönä. Silloin oli loistanut täysikuu ja
+muutaman ravintolan edustalla torkkuva ajurikin oli hänen mielestään
+ollut satumainen olento. Hän olisi saattanut olla vaikka morsiusparia
+odotteleva kartanon kuski, joka mikä hetki hyvänsä oli valmis
+kiidättämään nuoren parin sulhasen kotiin läpi kuutamoisen, kirkkaan
+yön.
+
+Paljon sinä haaveilet, Jonatan Stark, mutta siihenhän on luonnollinen
+syy: Julia-rouva on loukkautuneena sulkeutunut makuuhuoneeseen. Te
+olette riidelleet aamiaispöydässä ja kuin sattumalta on Bulevardin
+kukkakaupan kirjekuori nyt ensimmäisenä käteesi osunut. Minkäs sinä
+sille mahdat? "Hvem kan nu rå för sina känslor?" oli apteekkarin
+rouva kerran kysynyt, kun puhe oli johtunut avioeroihin. Hän, se
+näpsäkkä Floora-rouva, oli lingonnut tämän kysymyksen Jonatan
+Starkille vasten silmiä, kun tämä oli epäillen pudistellut päätään.
+Ei sitä niin vain erottu, vaikka tunne-elämässä toisinaan tapahtuikin
+pieni vallankumous, aiheuttipa sen sitten vaikka hetken kinastelu
+tahi luvaton kiintymys. Solmitut siteet olivat siksi lujat.
+Tuollainen vanha muisto hiveli vain sydäntä suloisesti, kuin lääkiten
+sitä pienen vamman jälkeen. Missä lienetkään, Aleksandra Ek? Lienetkö
+elävien mailla? Jonatan Stark, entinen naivi ylioppilas, joka rakasti
+sinua tulisesti, mutta jota sinä et uskaltanut seurata, muistelee
+sinua, kädessään kirjekuori samasta kukkakaupasta, missä kerran
+palvelit myyjättärenä. Ja kirjekuori -- se on nyt käännetty nurin.
+
+Jonatan Stark kääntää ja liimaa kirjekuoria asettaen ne
+kirkonkirjojen alle painumaan, sitä mukaa kuin ne valmistuvat.
+Niitä on eri kokoa, tavallisista virkakirjekuorista pieniin,
+siroihin dandykuoriin asti. Kuka veitikka se niin hienosti elelee?
+No jo... Gösta Lagerborg, hänen vanha luokkatoverinsa, kaunosielu
+ja aatteiden mies, josta konventtiaikana odotettiin suuria, mutta
+josta ei kuitenkaan tullut muuta kuin tavallinen kauppamatkustaja.
+Hän sortui kauniilta uraltaan ja nai rikkaan lesken, joka omisti
+tuottavan kahvilan muutamassa rannikkokaupungissa. Siellä kuului
+nyt Gösta-poika soittelevan klaveeria kahvilayleisön ratoksi,
+milloin ei kauppamatkoilla kulkenut. Ja liike tuotti, tuotti hyvin.
+Gösta Lagerborg oli kirjoittanut tulevansa ensi kesänä Lainioon
+harrinongintaan ja tiedustellut Starkilta sopivia paikkoja sitä
+varten. 'Ja olisihan soma vielä istua vastatuksin ja väitellä siitä,
+ihannoiko Runeberg "Vänrikki Stoolin tarinoissa" sotaa vai ei,
+hahhah!'
+
+Jonatan Stark kääntää kirjekuoria. Hänen silmänsä säteilevät. Ajatus
+kulkee muistojen teitä eikä Lapin harmaja päivä näe enää syytä
+viipymiseensä. Se hiipii hiljaa ulos Jonatan Starkin huomaamatta.
+Keittiön puolelta rupeaa kuulumaan astioiden kalinaa ja laulun
+hyräilyä.
+
+Julia-rouva ilmesyy kansliahuoneen kynnykselle. Hän hymyilee
+ystävällisesti.
+
+-- Mitäs se pappa täällä puuhailee? Ai, ai, noitako sinä taas olet
+ruvennut kääntämään? Eikö sinulla nyt ole parempaa työtä?
+
+Jonatan Stark vastaa loistavin kasvoin:
+
+-- 'Ja hädässänsä hän turvautui yhteen sen vieraan maan
+kauppiaaseen...' Katsopas, Julia, tässäkin hommassa tulee mieleen,
+'kuinka monella minun Isäni palkollisella on kyllin leipää ja minä
+kuolen nälkään.' -- Hei, eikö olekin soma kokoelma?
+
+Julia-rouva hymyilee miehensä innostukselle.
+
+Jonatan Stark katsahtaa vaimoaan silmiin. Hän huomaa niissä anteeksi
+pyytävän ilmeen. Hänen sydämeensä tulvahtaa veri lämpimänä. Hän
+tarttuu vaimoaan kädestä.
+
+-- Näin minä täällä taistelen henkiriepuni puolesta, Julia, ja nyt
+olen voitolla taas.
+
+Julia-rouva nyökkää. Sellaistahan se oli. Hän kesti sittenkin
+paremmin kuin miehensä. Jonatanille se toisinaan kävi ylivoimaiseksi.
+
+Hän jättää miehensä työn ääreen. Hän on vakuutettu, ettei Jonatan
+enää kääntele kirjekuoria ikävänsä vuoksi, vaan siksi, että tuntee
+itsensä onnelliseksi ja tyytyväiseksi taas.
+
+Ja ihmeellistä. Tämän jälkeen ei Jonatan Stark enää ajattele
+menneitä. Hän kääntää kuoren toisensa jälkeen ja se ilo, jota hän
+nyt tuntee, on jonkunlaista ammattimiehen iloa. Työ käy näet jo
+sangen sukkelaan. Hän ajattelee väliin, tuliko helpommaksi kääntää
+vai ostaa uusia. Kumiliima maksoi... sekin... Mutta -- vaikka se
+olisi tullut kalliimmaksikin, hän olisi sittenkin kääntänyt. Se
+tuotti hänelle iloa. Ja kaikkeen, mikä Lapissa oli omiansa iloa
+tuottamaan, oli suhtauduttava vakavasti, olipa se sitten itsessään
+vaikka kuinka lapsellista. Sen oli Jonatan Stark ottanut elämänsä
+säännöksi. Hän siis kääntelee kirjekuoria, kun ei muuta työtä ole.
+Ja hauskaa oli nähdä sitä valikoimaa, joka niistä vähitellen syntyi.
+Hämähäkinverkko-kuoria oli useita. Ne tekivät oikeastaan hiukan
+taiteellisen vaikutuksen. Toiset olivat taas niin ohutta paperia,
+että rikkoutuivat käännettäessä. Vaivaiset, jotka eivät jaksaneet
+kustantaa itselleen kuin menomatkan Lappiin. Toisilla oli vielä
+varoja paluumatkaakin varten. Jonatan Stark kääntää kääntämistään.
+Hän on onnellinen ja tyytyväinen taas ja hän viheltelee hiljaa.
+Talven pitkään kulkisivat hänen kirjekuorensa alas, -- sinne, mistä
+olivat tulleetkin. Hän lähettelisi niitä kuten muinoin Noak kyyhkysiä
+arkistaan. Ne veisivät mukanaan hänen kaipauksensa.
+
+Jonatan Stark huokaa asettaen viimeisen kirjekuoren kirkonkirjan
+alle painumaan. Hän vääntää lamppua pienemmälle. Hän on hiukan
+alakuloinen, mutta kuitenkin tyytyväinen kohtaloonsa.
+
+Harmaja lapinpäivä painuu iltaan. Tyranni, sielujen kiduttaja, palaa
+linnaansa jälleen. Se on siellä jossakin Keilatunturin takana,
+rannattomien aapojen keskellä, jotka nyt kääriytyvät pimeään. Harmaja
+päivä on käynyt alustalaisiaan katsomassa ja ilokseen huomannut
+heidät lujasti valtaansa kahlehdituiksi. Vain yksi heistä, pappi,
+jonka tehtävänä on valkeutta julistaa, on hiukan saanut kahleitaan
+irroitetuksi. Hänen huoneessaan on palanut lamppu jo kello yhdestä
+saakka. Kuin merkkituli se on loistanut muille kylän asukkaille,
+jotka vähitellen, yksi toisensa jälkeen, ovat tehneet tulen pirtin
+takkaan. On se hetki, jolloin sielut saavat vapaammin hengittää.
+Takkatulen loiste ottaa haltuunsa pirtin. Se on itsevaltias, joka
+ei siedä harmajan lapinpäivän valtaa. Se valaisee ja lämmittää. Sen
+kanssa taistelevat rinnan navettakiilut ja Ruijan porsliinikupuiset
+lamput. Nekin julistavat omalta osaltaan, että yötä ja pimeyttä
+vastaan on taisteltava valolla, siksi kunnes aurinko, elonantaja, on
+jälleen saavuttanut hallitsevan asemansa Lapin taivaalla loistaakseen
+kaksi kokonaista kuukautta yhteen menoon.
+
+
+X.
+
+Viime vuosina on Jonatan Stark saarnannut melkein yksinomaan
+itselleen. Eikä hänellä juuri monta kuulijaa ollutkaan.
+Kirkonkyläläisistä eivät muut käyneet säännöllisesti kirkossa kuin
+Suutari-Kalle ja hänen hiukan yksinkertainen vaimonsa Gravilda sekä
+kylän kansakoulunopettajatar. Juhlapyhinä, kuten Marianpäivänä,
+juhannuksena ja Mikkelinä, saapuivat tosin syrjäkyläläiset
+mieslukuisina kirkolle ja silloin oli Lainion pieni kirkko ääriään
+myöten täynnä. Mutta ennen saarnaa lähti suurin osa miehistä
+tavallisesti pois, sillä heitä ei huvittanut Tarkan "muistelusten
+kuunteleminen", kuten he sanoivat. He menivät siis kirkkomäelle
+tupakalle ja juttelemaan hevoskaupoista. He ymmärsivät niitä paljon
+paremmin kuin papin puheita 'Kristuksen kuvan kultauksista', joka nyt
+oli paljasta jaaritusta.
+
+Eivät syrjäkyläläiset paremmin kuin kirkonkyläläisetkään
+ymmärtäneet, mikä pappiin oli mennyt. Ensi vuosina tämä oli saarnata
+paukutellut kuin mies, puhunut armonjärjestyksestä ja apostoleista,
+karahteerannut synti-äijääkin tämän oikealla, raamatullisella
+nimellä. Tosin oli häneltä silloinkin synteinanteeksiantaminen ja
+Golgata jäänyt melkein säännöllisesti pois, mutta olihan nyt toki
+saatu kuulla, kuka ihmistä vietteli ja mihin lopulta päädyttiin,
+jollei parannuksia tehty, -- kuin myöskin, että Jumalan Poika se
+pelasti ja näytti pirulle lopullisen pitkän nenän, kun tämä jo oli
+valmistautunut korjaamaan syntisraukan. Nyt jutteli Tarkkapappi
+ulkomaitten kaupungeista ja turistiteistä, niinkuin niillä olisi
+minkäänlaista yhteyttä ollut Nikodemuksen ja hänen epäuskonsa kanssa.
+Vai oliko kukaan lukenut, että Nikodemus olisi ollut erikoisempi
+reissaaja? Ei sitä ainakaan kirjoitukset näyttäneet.
+
+Vikaan oli siis mennyt Tarkka-pappi, pahasti vikaan. Joku tiesi
+mainita, ettei Tarkalla enää ollut kaikki ruuvit paikoillaan,
+toinen arveli sen viinan syyksi: -- kas, kun pappi itse huonosti
+eli, ei hän saattanut terää muillekaan näyttää. Se olisi tainnut
+silloin kääntyä kohti omaa povea. Niinpä niin... Mutta Juustila oli
+taas tehnyt hyvät hevoskaupat. Olivatko miehet nähneet hänen uutta
+orittansa? Totisesti, siinä oli hevonen, joka oli pidollensa hyvä!
+Ja viidelläsadalla oli mies sen saanut. Kirkkomiehet juttelivat
+Juustilan oriista siksi kunnes kirkosta rupesi kuulumaan papin messu.
+Silloin he kopistivat piippunsa ja työntyivät jälleen kirkkoon: -- he
+olivat päättäneet ottaa ripin.
+
+Sellaista se oli. Jonatan Stark oli kyllä vuosien varrella
+manannut ja nuhdellut, pitänyt välistä pitkiäkin saarnoja kirkossa
+käyttäytymisestä, mutta kaikki turhaan. Lainiolaiset pitivät tapansa.
+Viime vuosina hän oli siitä luopunut. Hän oli lopuksi unohtanut koko
+seurakunnan ja saarnannut vain itselleen.
+
+Mutta -- jos seurakunnan enemmistö oli kääntänytkin hänelle selkänsä,
+olivat Suutari-Kalle Gravildoineen ja kylän kansakoulunopettajatar
+jääneet hänelle uskollisiksi. Kukin heistä käsitti saarnan omalla
+tavallaan, mutta siitä he olivat yksimielisiä, että rovasti saarnasi
+hyvin. Suutari-Kalle, ainoa Lainion sosialisti, piti erikoisesti
+siitä, että pappi puhui pienistä mökeistä ja kololaitaisista
+kahvikupeista. Hänen mökkinsä kirkon takana oli juuri niin
+kookas, että sänky mahtui pisimmälle seinälle, ja siinä ainoassa
+kuppiparissa, jonka he Gravildan kanssa omistivat, oli todella
+suuri lovi, niin että toinen puoli kahvia valui lautaselle. Mutta
+Suutari-Kalle iloitsi, että pappi ymmärsi köyhälistön asian ja että
+hänen äänensä sen esilletullessa värähteli erikoisen lämpimänä. Miksi
+ei -- kyllä Suutari-Kalle olisi sen suonut, että Vapahtaja olisi
+tullut heidän mökkiinsä käymään. Olisipa saanut kerran kyllikseen
+jutella köyhän ihmisen elämästä ja kysyä, oliko oikein, että Könni
+maksoi pieksun pohjauksesta puolosta vähemmän kuin muut.
+
+Kallen Gravilda ei pystynyt niin syvällekäypiin mietiskelyihin. Hän
+vain kuunteli ihastuneena selityksiä Jerusalemin vaimojen kirjavista
+puvuista ja vilkaisi silloin tällöin alttaritauluun. Todellakin...
+sellaisia pukuja olisi kannattanut pitää. Mahtoivat olla värinsä
+pitävämpiä kuin hänen retonkihameensa, joka nyt oli melkein
+siintynyt. Eikä Raattamalla paremmin kuin Könnilläkään ollut hyviä
+värjäysaineita.
+
+Ainoa, joka pystyi seuraamaan Jonatan Starkia tämän kaunopuheisilla
+poluilla, oli kansakoulunopettajatar. Hän oli lukenut paljon,
+mietiskellyt vielä enemmän, jotenka hänestä oli nautintorikasta
+kuulla kuvausta Jaakobin taistelusta Jabbok-joen rannalla. Hän näki
+hengessään auringonlaskun, itämaan loistavan auringonlaskun. Siellä,
+toisella rannalla, kuumottivat Jaakobin leirin valkeat teltat.
+Raakel ja Lea asettautuivat levolle tyynnytellen lapsiaan, jotka
+levottomina kyselivät, minne isä oli mennyt. Sinä iltana järjesti
+Raakel, tuo yksinkertainen sielu, isältänsä Laabanilta varastamansa
+kotijumalat riviin teltan perälle ja kumarteli niitä, rukoillen
+sydämensä pohjasta pelastusta Jaakobille, jota hän oli rakastanut
+siitä hetkestä saakka, jolloin tämä pitkästä matkasta uupuneena,
+mutta kuitenkin niin kauniina, oli ensi kerran suudellut häntä
+Haaranin kaivolla. Mutta siellä, toisella rannalla, istui Jaakob
+kalpeana rantakivellä sydämessä ahdistava tuska: -- miten oli Esau
+kohteleva häntä? Ja tuska oli niin suuri, että hänestä tuntui, kuin
+painiskelisi hän oudon miehen kanssa kokonaisen pitkän yön.
+
+Mutta -- sitten tuli aamu! Aurinko nousi mahtavana vuorten takaa.
+Jabbok-joen pinta kimalteli sen ensimmäisistä säteistä. Vieno
+tuulenhenkäys vastakkaiselta rannalta toi Jaakobin nenään leirisavun
+tuoksun: -- siellä olivat jo jalkeilla hänen omaisensa. Kalpea mies
+nousee. Hän tuntee itsensä vahvaksi jälleen. Rauha on palannut
+sydämeen, rauha ja lepo. Jaakob kahlaa joen yli leirin puoleiselle
+rannalle. Oi, kuinka mielellään kansakoulunopettajatar olisi tahtonut
+olla Raakelin sijassa tämän käydessä miestänsä vastaan! Mutta sitä
+hänen oli hiukan vaikeampi käsittää, millä mielellä Lea, vanhempi
+sisar, olisi silloin katsellut häntä. Ne itämaalaiset naiset olivat
+hiukan arvoituksellisia suhteessaan miehiin.
+
+Ei aavistanut Lainion suntio, vanha Mäki-Roope, minkälaisissa
+mielikuvituksissa ja ajatuksissa nuo kolme sanankuulijaa elivät
+rovastin saarnojen aikana. Hän kulki hiilihanko kädessä pitkin
+sivukäytävää ja kolisteli hirmuisesti. Hänen mielestään oli
+seurakunnan varojen tuhlausta lämmittää kirkkoa kolmea henkeä
+varten. Mutta se Tarkka oli niin täsmällinen ja tarkka, ettei vain
+saanut laiminlyödä kirkonmenoja. Miksi ei nyt noita olisi yhtä
+hyvin saattanut pitää pappilan pirtissäkin? Niin oli entinen pappi
+tehnyt. Mutta tämä... tämä oli kyllä visu omissa asioissaan, mutta
+kirkonkassasta hän ei isoja välittänyt. -- Mäki-Roope kolisteli ja
+hymähteli. Mitähän se Suutari-Kallekin hyötyi Gravildansa kanssa?
+Niin jököttivät joka pyhä samalla paikalla, Gravildalla suu puoleksi
+auki, kuin olisi avisuunissa istunut. Mäki-Roope sylkäisi kuuman
+kaminin kylkeen. Sen pihaus tulkitsi parhaiten hänen tunteitaan.
+
+Lukkari, lihava ja pyylevä Poikkijärvi, luki lauantaipostin lehtiä
+lehterillä urkuharmoonion takana. Hän ei isosti välittänyt koko
+kirkonmenoista. Hänelle riitti vain se, että sai rauhassa lukea
+lehtiään, silloinkuin ei lehterillä sattunut muita olemaan. Eikähän
+siellä, jumalankiitos, tavallisina pyhinä istunutkaan muita kuin
+hän, Basilius Poikkijärvi, lukkari ja kiertokoulunopettaja, Lainion
+varakkain vanhapoika. Hän seurasi maailmansotaa paljonsuuremmalla
+jännityksellä kuin Tarkka-rovastin saarnaa. Pääasia vain, että
+saarnan jälkeinen virsi oli valmiiksi haettu. Lukkari syventyi
+sotauutisiinsa. Vai olivat valloittaneet Varsovan. Katsos niitä
+poikia! Ne eivät muuta kuin antoivat ryssälle selkään. Oli se Saksan
+Ville poikaa...Ja Rantahalvari Lompolonsuusta tehnyt konkurssin. No
+ihme! Siinä meni taas iso rikas nurin. Olisipa lähempänä, sopisi
+huutaa maa. Sen saisi polkuhinnalla. Lukkari syventyi miettimään,
+paljonko sellaisesta uskaltaisi tarjota. Ei se ollut kaukana
+kolmestakymmenestätuhannesta. Siinä piteli korvilla. Lukkari mietti,
+kuka lainiolaisista mahdollisesti yrittäisi. Tuskinpa kukaan.
+Könnillä oli maa ja hyvä... samoin Raattamalla. Tavallisia talokkaita
+ei tarvinnut peljätä. Mutta -- miten lienevät varoissa siellä
+Lompolonsuussa? Isoja rikkaita niitä löytyi sielläkin. Mutta...
+mahtaisiko sentään kellään olla kolmeakymmentätuhatta yhdellä
+kertaa pöytään paiskata niinkuin hänellä, Basilius Poikkijärvellä.
+Kuivia rahoja oli sikäläisillä vähän. Mutta -- entäpä jos siinä
+saisi kynsilleen? Mahdotonta. Sellaiselle maalle aina ostajia
+löytyi. Kannatti siis koettaa... riskeerata hiukan... noin vähän
+amerikkalaiseen tapaan. Siinä tarjoutui hyvä ahvääri ihan kuin
+käteen...
+
+... -- Ja aurinko nousi, kun hän kävi Pnielin ohitse.
+
+Lukkari havahtui. Joko se Tarkka nyt kerkesi loppuun? Mitä? Amenhan
+sieltä taisi jo pamahtaa. Lukkari kääntyi urkuharmoonion puoleen
+ja rupesi soittamaan alkusoittoa. Hetken kuluttua kaikui kirkossa
+kansakoulunopettajattaren kirkas ääni:
+
+    "Kiitos sulle, Herra taivaan,
+    Ettäs kuulit ääneni."
+
+Ja ihmeellistä! Lukkarikin veisasi sen tällä kertaa sellaisella
+voimalla, että Jonatan Stark ihmetteli laskeutuessaan saarnatuolista
+alas.
+
+Sellaista se oli. Jonatan Stark oli viime vuosina saanut saarnata
+melkein yksinomaan itselleen. Hän oli eläytynyt uskonnollisiin
+mielikuviinsa ja hänen sydämensä oli sykähtänyt ilosta, jos joku
+tekstin sana oli sattunut välähtämään hänen sielussaan ihan uudessa
+valossa. Kullanhuuhtojan tavoin hän oli visusti säilyttänyt sen
+kultajyväsen vastaisten päivien varalle. Viime vuosien kuluessa
+hän oli tehnyt sen havainnon, että Raamatusta löytyi aina uutta
+ja mielenkiintoista. Samaa mieltä hän oli ennenkin ollut, mutta
+vasta viime vuosina sen todeksi huomannut. Tosin ihmiset pudistivat
+päätään niille kultajyväsille, joita hän Raamatusta löysi, -- se oli
+heidän mielestään katinkultaa -- mutta samapa se: -- ne ilahduttivat
+kuitenkin sanomattomasti hänen yksinäistä sieluaan. Hän siis saarnasi
+sunnuntaisin siitä ilosta, joka viikolla oli hänen sydämensä
+vallannut jonkun kultajyväsen löydettyänsä. Ja sunnuntainen saarna
+oli taas kuin kehoituksena hänen sielulleen yhä uuteen, innokkaampaan
+etsimiseen.
+
+Mutta alastoman alttarin ääressä seisoessaan hän usein masentui. Hän
+muisti veljiään etelässä. Siellä olivat kauniit, usein taiteellisesti
+koristetut kirkot hartaita kuulijoita täynnä. Urkujen ääni vyöryi
+juhlallisena yli kirkon ja veisuuseen harjaantunut seurakunta lauloi
+mukana voimakkaasti. Se tempasi mukaansa papinkin.
+
+Mutta täällä, Lainiossa, oli kirkko autio ja tyhjä eikä
+kirkkomusiikista voinut puhuakaan. Lukkari soitteli toisinaan vain
+yhdellä sormella ja veisasi, jos sattui. Ei siis kumma, jos hänen
+mieleensä muistui etelä ja siellä palvelevat virkaveljet. Siellä oli
+toki papillakin jotakin tehtävää. Mutta täällä... täällä kaukana
+korvessa... täällä tunturien takana seisoi hän, Jonatan Stark,
+sunnuntaista sunnuntaihin, vuodesta vuoteen yksin... alastoman
+alttarin ääressä, voimatta useinkaan tuntea muuta kuin syvää
+alakuloisuutta. Hän oli puhunut sielulleen, rohkaissut sitä kuin
+kuolevaa ja sanonut: 'Mitäs murehdit minun sieluni ja olet niin
+levoton minussa. Turvaa Jumalaan, sillä vielä nytkin hän sinua auttaa
+kasvoillansa.' Mutta se oli tapahtunut ylhäällä saarnatuolissa,
+jossa yksi ja toinen lohduttava näköala oli auennut hänelle yli
+tyhjän kirkon... siitä huolimatta. Siellä ylhäällä hän oli ollut
+kuin aavikon tähystäjä, nähden toisinaan kauniita kangastuksia niin
+elävästi, että mieli ilahtui ja sydän keveni.
+
+Mutta -- alttarin ääressä ne häipyivät näkyvistä. Hänet valtasi
+tyhjyyden tunne ja hän iloitsi ajatellessaan hetken päästä pääsevänsä
+kotiin, hiljaiseen kansliaansa. Sieltä, alttarin äärestä, hän ei
+nähnyt muuta kuin nuo kolme sanankuulijaa ja etupenkissä istuvan
+suntion, joka näytti varmalta kuin laivan kapteeni ja tuntui sanovan:
+'Huuda, mitä huudat, se menee niinkuin se menee.' 'Olkoon vain Herra
+sinunkin kanssas.' Masentunein mielin hän siis kääntyi lukemaan
+kollehtarukousta ja "Benedicamus" särähti heikkona ja hapuilevana.
+Ainakin lukkarin vastaus kuulosti kovin olantakaiselta. "Herran
+siunaus" tuntui taas saavan lämpöä siitä, että kaikki näyttivät
+olevan hyvillään jumalanpalveluksen päättymisestä, niin pappi kuin
+seurakuntakin.
+
+Sellaista se useimmiten oli. Mutta joskus hän oli jaksanut vielä
+jälkialttaritoimituksenkin aikana pitää katseensa tulevaisuuteen
+tähdättynä. Sellaisina sunnuntaina hän oli nähnyt suuren kuomureen
+kulkevan viimeistä kertaa jokivartta alas. Hän oli matkalla
+etelään... muuttamassa pois. Jaakobin palvelus Laabanin luona oli
+päättynyt. Hän oli palaamassa kotimaalleen takaisin. Kaikki eletyt
+vuodet olivat kauniisti kestetyt. Esau oli tullut monta kertaa
+vastaan 400 miehen kanssa. Mutta nyt... nyt viimeinkin hän oli
+leppynyt ja laskenut Jaakobin kulkemaan. Sellaisina sunnuntaina hän
+oli kävellyt pappilaan reippain mielin ja pitkistä ajoista taas
+havainnut kirkonkylän kauneuden. Punaisine ja valkeine taloineen se
+oli näyttänyt kerrassaan viehkeältä, varsinkin talvella. Kaikki oli
+uhkunut puhtautta ja tuoreutta. Oli tuntunut siltä, kuin olisi noissa
+monissa pikku taloissa asunut erinomaisen uuttera ja valveutunut
+kansa. Talvipäivän kirkas hohde oli näyttänyt ihmiset kuin uudessa
+valossa. Sellaisina sunnuntaina hän oli istunut kauan ruokasalissa
+jutellen vaimonsa kanssa. Hän ei ollut sanallakaan maininnut
+poispääsyn mahdollisuuksista. Hän oli vain puhellut muista asioista,
+mutta hänen sielussaan oli asunut kirkas kuva kotimaalle matkaavasta
+Jaakobista. Hän oli tuntenut että jos hän siitä olisi maininnut --
+vaikkapa sanasenkin -- tuo kirkas kuva olisi särkynyt ja hän olisi
+taas haparoinut pimeässä pitkät ajat. Siksi hän oli keskustellut vain
+pikkuasioista salaten ilonsa todellisen aiheen. Ja hänen äänensä oli
+soinut erikoisen lämpimänä, kun hän lopuksi oli kiittänyt vaimoaan
+kahvista ja vetäytynyt kansliaansa.
+
+Julia-rouva ei aina ollut ymmärtänyt miehensä outoa reippautta. Mutta
+siitä huolimatta hän ei ollut viitannut siihen sanallakaan. Hän oli
+vain kuunnellut ja vastaillut yksikantaan. Hänestä oli tuntunut
+hyvältä, että Jonatan keskusteli hänen kanssaan, vaikkapa vain
+sellaisista pikkuasioista kuin pirtin lämmityksestä tai uuden lukon
+laittamisesta halkovajan oveen. Hiukan hän tosin oli hämmästynyt, kun
+Jonatan oli äkkiä noussut, kiittänyt ja mennyt. Mutta silloinkaan hän
+ei ollut puhunut mitään.
+
+Jonatan Stark oli mennyt kansliaansa ja istahtanut soututuoliin.
+Hänen katseensa oli osunut kirjoituspöydän alle. Sieltä olivat
+paistaneet häntä vastaan hänen jalkainsa jäljet.
+
+Silloin oli tunnelma särkynyt ja hänen sydämestään oli jälleen
+kohonnut tuskaisa, epätoivoinen kysymys:
+
+Milloin? Milloin?
+
+
+XI.
+
+Rovasti Starkin suuri kuomureki on matkalla jokivartta alas.
+"Vaalimatka", on Lainion sillankorvassa asuva Mäki-Roope sanonut
+vaimolleen, kun rovastin reki oli tuvan ohi vilahtanut. "Vaalimatka",
+sanovat jokivarren kievaritalojen isännät ja kiroavat hiljaa.
+
+Sai taas lähteä vedättämään tuota kirottua rumilasta
+penikulmakaupalla.
+
+Hiljaa, kievari talojen isännät, vain tämä kerta ja sitten vielä
+viimeinen, -- sitten pääsette Lainion papin kuomureestä eroon
+ikuisiksi ajoiksi.
+
+Mutta -- kukas sen takasi? Jokivarren kievarit ovat vedättäneet
+Lainion rovastin kuomurekeä niin monta kertaa, että heidän uskonsa on
+loppunut. Lainion papilla on ollut huono onni, niin merkillisen huono
+onni. Kukas sen takaisi, etteivät jokivarren kievarit saisi kiskottaa
+kuomurekeä niin kauan kuin maailma seisoi.
+
+Hiljaa, jokivarren kievarit, hiljaa! Vain tämä kerta ja sitten vielä
+viimeinen. Sillä rovasti Jonatan Stark on vaalimatkalla Jolmanrantaan.
+
+Mutta jokivarren kievarit eivät ole hiljaa. Rovasti Starkin
+kuomureki on ylimalkaan sellainen laitos, että sen lähestyminen saa
+verkkaisimmatkin veret kiihdyksiin. Häijy paikka -- sen edessähän
+ihan hevosetkin uupuivat! Pitikin olla kievarisäännössä sellainen
+pykälä, että matkustajat saivat käyttää omia ajoneuvojaan. Olisi
+maaherra saanut muuttaa sen pykälän, -- jos ei muuten, niin Lainion
+papin kuomureen vuoksi.
+
+Jokivarsi kuohuu ja kohisee. Käsittämättömällä tavalla on sana
+Lainion rovastin tulosta kulkenut monta kievariväliä hänen edellään.
+Kuka sen vei? Tuuliko, joka tanssitti lunta maantiellä? Harakatko,
+jotka kieppuivat aidan seipäissä ja utelivat: 'Vaalimatka taas?'
+
+Kaipa ne olivat harakat, sillä niillä oli erikoinen syy pitää
+silmällä Lainion papin kuomurekeä, niinkuin yleensä kaikkia rekiä.
+Niiden sevistä löytyi aina jotakin. Lainion papin kuomureestä ne
+eivät olleet koskaan löytäneet mitään. Senvuoksi ne aivankuin
+kiukuissaan räkyttivät: 'Lainion papin kuomureki, kuomureki tulee!
+Älkää vaivautuko!'
+
+'Lainion rovasti kuuluu olevan vaalimatkalla.' Kaupunkiin palaava
+rahtimies kertoo sen kievarinisännälle, joka hakkaa jäätä tallin
+kynnyksestä. Kuka sitä kertoi? Viime kievarissa olivat kertoneet.
+Huomenaamulla se viimeistään on täällä, -- jollei jo ole aamuyöstä.
+
+-- Perhana! Kievarinisäntä iskee niin, että suuri kappale kynnystä
+lohkeaa hänen lyönnistään.
+
+Kievaritaloissa ryhdytään toimenpiteisiin. Isäntä määrää, mikä
+hevonen lähtee heinään, mikä jää kotiin. Sieltä kuuluu taas tulevan
+se Lainion pappi sillä sen vietävällä kuomureellään eikä sitä
+jaksanut kiskoa muut kuin "Rusko". "Rusko" jääköön siis kotiin, että
+saadaan taival katkaistuksi.
+
+Se on merkkitapaus koko jokivarrella. Ihmiset virkistyvät.
+Keskustellaan kuomureestä. Kuka muistaa, milloin se ensi kerran
+näille maille ilmestyi? Aprikoidaan, tuumitaan. Siitä on kauan,
+kuka sen muistaneekaan. Kunnes lopulta eläkevaari lausahtaa: 'Siitä
+on tullut viime keväänä yhdeksäntoista vuotta, sillä tuo Penjaami
+oli silloin viiden viikon vanha ja täyttää nyt ensi Matin päivänä
+kaksikymmentä.
+
+Niinpä niin -- eläkevaaripa sen tietää. Sillä on hyvä muisti. Osaa
+ulkoa kymmenittäin virsiäkin vanhasta virsikirjasta, vieläpä senkin,
+että 'Pujer natusin Betlehem', vaikka se olikin latinaa ja vaikk'ei
+sitä ymmärrettykään. Niinpä niin -- eläkevaari sen muistaa. Mutta
+muistiko vaari, mihin Lainion pappi nyt oli hakenut?
+
+Ei -- sitä ei vaari muista. Ei muista kuulleensakaan. Oliko se
+seisonut aviiseissa?
+
+Joku mainitsee, että oli, joku toinen tekee sen taas jyrkästi
+valheeksi. Ei auta muu kuin ruveta vanhoja sanomalehtiä hakemaan.
+Mutta niin vanhoja, joissa tuo uutinen olisi ollut, ei enää löydy.
+Joku muistaa lukeneensa uutisen ainakin kolmisen kuukautta sitten.
+Kolmisen kuukautta! Ole höpertämättä! Ei se niin vanha asia ole.
+Vastahan äijä on matkassa. -- Uutisen lukija, joka ei ole kukaan muu
+kuin Penjaami, ei voi siihen mitään sanoa. Hän istuu kuin tuomittu
+pirtinnurkassa valmiina vastaanottamaan uusia nuhteita. 'Mikset
+silloin sanonut, kun jo kerran luit?' 'Kukapa se kaikkia muistaa
+maailmalle kuuluttaa.' (Penjaamin on Lainion rovasti ristinyt. Siksi
+on uutinen hänestä ollut paremmin kuin mieskohtainen asia, jota ei
+ole tarvinnut toisille jutella.). Vai maailmalle? Olisiko tuo nyt
+maailmalle ollut, jos olisi kotiväelle maininnut. 'Sinähän tässä olet
+vakituinen aviisien lukija, niin että hoida virkasi!'
+
+Joku uskaltaa ryhtyä syytettyä puolustamaan. Ei niitä lehtiä enää
+siinä koukussa ollut. Niillähän paperoitiin tuvan peräkamari.
+Talonväki rientää kamariin. Tavaillaan seiniä, mutta uutista ei
+löydy. Se on tietysti joutunut nurjalle puolelle. Vai nurjalle
+puolelle! Sitä ei ole ollutkaan koko uutista!
+
+Mutta nyt uskaltaa jo yksi ja toinen äänensä koroittaa. Kyllä --
+kyllä siitä oli puhettakin silloin. Olikopa? No, oli varmaan! Isä
+vielä nauroi ja sanoi, että 'nyt saadaan taas kuomurekeä kiskottaa.'
+Kievarin isäntä naurahtaa, leppyy hiukan; sieppaa sitten naulasta
+längät ja painuu talliin. Mutta pihan poikki mennessään hän jälleen
+kiroaa.
+
+Sillä välin on keskustelu pirtissä päässyt vauhtiin. Penjaamikin
+uskaltaa nousta loukostaan ja siirtyä takan ääreen. Ei sillä, että
+hänellä olisi keskusteluun mitään lisättävää eikä hän olisi siihen
+pystynytkään, sillä eläkevaari ja äitimuori ovat kristillisyyden
+syvillä vesillä. 'Mikä sillä on, kun se ei pääse? Onko se niin
+huonolahjainen?' 'Eikö mitä, mutta sillä kun ei ole henkeä, Pyhää
+Henkeä.' 'No, mutta ei sitä nyt ollut Raaluntillakaan isosti ja pääsi
+kuitenkin ihan ensi yrityksellä.' 'No se -- kun se sattui niin.'
+'Niinpä niin.'
+
+Ei -- ei sitä vain aina niin menty, kuinka aiottiin. Siellä oli
+etelässäkin kristityitä ja ne kyllä hengen tunsivat. Eikä lie Tarkan
+henki Lainiossa lisääntynyt. Hyvinpä tuo muistettiin sekin päivä,
+jolloin hänen kanssaan uskosta ensi kerran tingattiin.
+
+Eläkevaari vääntäytyy istumaan sängyn laidalle. Hänen poskilleen
+kohoaa puna ja silmät säteilevät. Hän asettaa sauvan jalkainsa väliin
+ja tekee sen vaikutuksen kuin pussitaistelija, joka on kiivennyt
+renkulle ja valmistautunut lyömään.
+
+-- Niin, siitä uudensyntymisen paikastahan meillä tuli tinka.
+
+Ja vaari rupeaa kertomaan vuosikausia sitten sattunutta tapausta. Oli
+se kumma, kun ei siellä akatemiassa uskosta isosti välitetty. Oppia
+ja kirjatietoa siellä kyllä annettiin: lukivat läpi kaiken maailman
+lorut. Mutta usko ja Pyhä Henki jäivät aina pois.
+
+Niin oli Lainion pappikin lyönyt eteen jos minkälaista koukkua
+ja temppua. Oli kierrellyt kuin kissa kuumaa puuroa, latonut
+raamatunlauseita päällekkäin kuin leipiä uunista, mutta pääkohta oli
+aina jäänyt selittämättä. 'Minkä te päästätte maan päällä.' Siitä
+ei ollut ruvennut puhumaan mitään. Oli sanonut, ettei hänellä ollut
+niin paljon aikaa, kuin olisi tarvittu sen raamatunpaikan oikeaan
+valaisemiseen. Hehheh, aikaa! Niinkuin ei Vapahtajan sana olisi ollut
+selvä selittämättäkin.
+
+Eläkevaari oikaiseikse jälleen sänkyyn. Kukaan ei ole puuttunut
+hänen puheeseensa, sillä emännän ajatuksetkin ovat jo pyörähtäneet
+toisaalle. Vaari siis oikaisee sänkyyn ja on tyytyväinen.
+
+Tällaisiin keskusteluihin antaa aihetta sanoma Lainion rovastin
+tulosta. Oikeastaan niissä jää pappi syrjään, vaikka hänestä
+puhutaankin paljon. Päätekijänä niissä kuitenkin on kuomureki, suuri
+kuomureki.
+
+Ajettiinko etelässä sellaisilla rumilailla? Kaipa, koska tämäkin oli
+sieltä tuotu. Mutta siellä nyt olivat paremmat tiet ja lyhyemmät
+taipaleet. Mikäs siellä... mutta täällä, erämaassa, missä yksi
+ainoa tuisku toisinaan pysäytti viikoksi koko liikenteen. Ajomiehiä
+oli vähän, varsinkin nyt, kun ei sattunut ruukkipaikkojakaan
+läheisyyteen. Kievari yksin sai pitää huolen teiden auki pysymisestä.
+
+Lyhyesti sanoen: -- sanoma Lainion rovastin ja hänen kuomurekensä
+tulosta vaikutti herättävästi koko jokivarteen, Lainiosta
+kaupunkiin saakka. Taloissa, erityisesti kievaritaloissa, elettiin
+henkisesti virkeämpää elämää. Oli toki jälleen asia, josta riitti
+puhetta päiväkausiksi. Yksimielisesti lausuttiin toivomus, että
+"äijäriepu" vihdoinkin pääsisi, mutta se ei suinkaan johtunut
+lähimmäisenrakkaudesta, vaan kiukusta kuomurekeä kohtaan. Koko
+jokivarsi ei viikkokauteen puhunut muusta kuin Lainion rovastin
+kuomureestä ja nuo tavallisesti niin hyväluontoiset ihmiset
+kiukuttelivat, riitelivät ja torailivat aivan kuin pahankuriset
+lapset jo päiviä ennen tämän sekaannuksen aiheuttajan ilmestymistä.
+
+Mutta Jonatan Starkille siitä on vain hyötyä. Sillä kun hän
+saapuu, ei äskeisestä kiukusta näy jälkeäkään. Kievarinisännät
+ovat purkaneet sappensa jo kolme, neljä päivää aikaisemmin ja nyt
+heillä ei ole muuta sanottavaa kuin: 'Jaha, vai on se rovasti taas
+matkalla.' 'Ja yhä se entinen reki vain.' Ei sanaakaan sen painosta.
+Päinvastoin: talonväki kerääntyy ihailemaan reen kuomua. Sellainen
+soma nahkakoppero, ihan kuin pienoinen huone. Ja ikkunat, oikeat
+messinkipuitteiset lasi-ikkunat. Ja sisällä lyhty, jossa paloi
+kynttilä. Aivanhan siellä istui kuin herran kukkarossa ja lueskeli
+lyhdyn valossa. Niin, niin... mitäpä pitkillä taipaleilla juuri
+muutakaan saattoi tehdä. Joku naisista kurkistaa kuomuun ja huomaa
+istuimella kirjan. Oliko hengellinen kirja? No... eipä nyt juuri...
+olihan siinä sitäkin tosin... mutta se nyt oli paremmin sellainen
+kertomus vain...
+
+Jonatan Stark ryyppää kahvit, ristii lapset -- jos sellaisia sattuu
+olemaan -- heittää hyvästit talonväelle ja kömpii kuomuunsa. Hän
+syventyy kirjaansa, ajattelematta mitään muuta. Vaalimatkat ovat
+muodostuneet hänelle virkistysmatkoiksi. Saihan edes siten käydä
+kaupungissa -- kerran parissa, kolmessa vuodessa ja nähdä ihmisiä, --
+ihmisiä, jotka eivät olleet lainiolaisia. Pappilasta pappilaan kulkee
+hänen tiensä, nyt niinkuin ennenkin, ja hän on mieluinen vieras
+niissä jokaisessa.
+
+Mutta ihme ja kumma -- kuta lähemmäksi kaupunkia hän ehtii, sitä
+voimakkaammin hän kaipaa takaisin hiljaiseen Lainioonsa. Täällä nyt
+ei tavannut ainoatakaan kunnon ihmistä, ei yhtään lainiolaista.
+Ruustinna Kjellman suokoon anteeksi, -- hän ei suinkaan tarkoittanut
+talonväkeä. Mutta nämä maalaiset -- niin juroja ja liikkumattomia. Ei
+ystävällistä sanaa vieraalle. Herrasväki oli hyvä ja tuli Lainioon.
+Siellä otettaisiin selvää, kuinka paljon ruustinnan puserokangasta
+oli maksanut metri. Ei, häntä kadutti, että oli ollenkaan lähtenyt.
+Olisi ollut parempi pysyä poissa. Mutta tämä olikin viimeinen kerta.
+
+Jonatan Stark innostuu kuvaamaan Lainiota. Rovasti Kjellman on
+vasta muuttanut jokivarteen ja hänelle se on jo täyttä Lappia.
+Jokivarsiko? Oh, Herra! Ei! Lainio -- se vasta oli sama kuin
+Lappi. Sellainen talvi, majesteetillinen, mahtava! Vapun päivänä
+mäenlaskua Keilatunturilta peski päällä ja neljän tuulen lakki
+päässä. Kelkallako? Ei -- anteeksi! -- vatsallaan. Herra siunatkoon!
+Ruustinna Kjellman lyö hämmästyneenä käsiänsä yhteen.
+
+Entä sitten kesä! Valoisa, ihana! Niin -- "ihana", se oli
+lainiolainen adjektiivi. Ei täällä, alempana, aavistettukaan,
+millainen oli Lapin kesä. Ihmiset valvoivat, eivät hennoneet
+käydä levolle. Oli niin kaunista, satumaisen kaunista. Aurinko
+kiersi korkealla, vaikka oli puolenyön aika. Koko ympäristö
+verhoutui autereiseen, harsomaiseen valoon. Morsiusleninki! Lainion
+morsiusleninki! Ihailtiin, katseltiin, ja yks' kaks' lähdettiin
+naapuriin kylään. Yövisiitti, kesäyövisiitti kello kaksi aamulla!
+Se oli aurinko, se siunattu aurinko, joka houkutteli sellaiseen
+järjestykseen.
+
+Entä kalavedet ja metsästysmaat. Ei siellä Lainiossa haukea syöty.
+(Anteeksi, hauki maistui erinomaiselta, varsinkin kun sitä harvoin
+sai. Ruustinna Kjellman älköön käsittäkö väärin.). Mutta Lainiossa se
+oli veden peto, jota ei ihminen korjannut. Lohi ja siika... ne olivat
+kalaa... ja "ukkometso", se oli lihaa, jota syötiin kaiket talvet.
+Jonatan Stark innostuu. Hänen poskilleen kohoaa puna ja silmät
+loistavat kuin koulupojalla. Hän on päivän sankari.
+
+Ruustinna Kjellman tarjoaa riisipuuroa, kaikki jokivarren
+pappilanemännät tarjoavat riisipuuroa, nyt niinkuin ennenkin. Se on
+Jonatan Starkin mieliruoka. Uskoiko ruustinna Kjellman: häneltä,
+Jonatan Starkilta, ei käynyt saarnaaminenkaan, jollei pyhäaamuksi
+ollut paistettua riisipuuroa? Se antoi hengen, hahhah!
+
+Pappilanrouvat kestitsevät Jonatan Starkia kuin piispaa, paremmin
+kuin piispaa. Riisipuuroa aamulla, päivällä ja illalla. Sitä tuskin
+lie yksikään piispa saanut jokivarren pappiloissa niin monta kertaa
+päivässä.
+
+Jonatan Stark juttelee ja syö. Hän sanoo häpeävänsä. Häntä
+hemmoiteltiin. Oh, se veitikka, joka osasi niin mainiosti
+teeskennellä! Eivätkö pappilanrouvat olisi tarjonneet hänelle
+mielellään, niin mielellään! Hänhän puhui kuin enkeli ja toi
+tullessaan sellaisen raikkaan tuulahduksen, että se tuntui vielä
+viikkoja jälkeenkinpäin. Pappilanrouvat katselevat kaihomielellä
+valtavaa kuomurekeä sen kääntyessä pihaportista maantielle. He eivät
+sitä kiroa, he siunaavat.
+
+Jonatan Stark ajelee etelää kohti tietämättä, millaisen ilon hän on
+muassaan tuonut. Iloa -- Lainiosta? Niin kummalta kuin se kuuluikin,
+oli se kuitenkin totta. Hän, joka kotona taisteli synkkien ajatusten
+kanssa ja käänteli vanhoja kirjekuoria aikansa kuluksi, saapui
+jokivarren pappiloihin kuin mikäkin pelastuksen enkeli.
+
+Mutta erilainen Jonatan Stark matkoillaan olikin. Hän eli ja
+nautti, nautti ystävällisistä kasvoista, hyvistä ruuista, makeasta
+kahvista, tuoksuavasta sikarista, mukavasta leposohvasta, jollaista
+hänellä ei ollut. Joka kerta hän oli aikonut kotiin palattuaan
+laittaa samanlaisen, juuri samanlaisen. Kauppiaalta sai vanhoja
+pakkilaatikoita ja heiniähän löytyi joka talossa... niin,
+pappilassakin. Kauppiaasta sai myös kangasta päälliskankaaksi.
+Mutta -- joka kerta se oli jäänyt, jok'ikinen kerta. Eikä Jonatan
+Stark sitä surrut. Hänellä oli taas kotona ollut niin paljon muuta
+miettimistä. Hän oli ajatellut alamaata. Naapuriseurakuntakin oli
+hänen mielestään jo ollut alamaata. Hän oli kyllä muistanut mukavan
+leposohvankin. Mutta sekin oli kuulunut alamaahan, -- sinne, missä
+oli tarjolla jos jonkinlaisia mukavuuksia. Niin oli leposohvan
+laittaminen jäänyt aina, joka kerta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jonatan Stark on paluumatkalla. Hän on suorittanut vaalinäytteensä.
+
+Mutta miksi oli Jolmanrannassa tuntunut niin vieraalta?
+
+Senkö vuoksi, että hän oli koko ajan koettanut ajatella sitä vain
+käymäpaikaksi, jossa oli tullut vain kuin sattumalta pistäytymään.
+Niin -- kai se oli siitä johtunut. Hän oli kyllä huomannut, että
+seutu oli rehevää, pappila suuri ja muhkea -- ehkä hiukan liiankin
+suuri -- ja pappilan puutarha erinomainen. Hän oli käyskennellyt
+vanhojen omenapuiden alla, jotka vielä nukkuivat talven unta.
+Minkälaisia ne mahtoivat olla kesällä? Virkaatoimittava kirkkoherra
+oli kertonut, että he kesäisin hyvin usein aterioivat omenapuun alla.
+Jonatan Stark oli tuntenut sydämensä värähtävän. Juuri sitä hän oli
+Lainiossa monta kertaa haaveillut: -- saada kerran syödä päivällistä
+kukkivan omenapuun alla ja tietää, että puu oli oma. Mutta -- hän
+oli niin monta kertaa pettynyt, ettei hän Jolmanrannassa ollut
+uskaltautunut minkäänlaisiin kuvitteluihin. Hän oli vain kuunnellut
+talon isännän puheita tuollaisella viileällä hyväntahtoisuudella,
+joka pitää mielen tasapainossa.
+
+Mutta lähdettyään kaupungista ajamaan jokivartta ylös hän ei ollut
+enää jaksanut sydäntänsä hillitä. Se oli kuullut liian paljon,
+aivan liian paljon, ja hän oli hävennyt menomatkalla pitämiään
+ylistyspuheita. Etelä -- se oli sentään toista. Jolmanrannan
+v.t. kirkkoherra oli edellisenä syksynä myynyt kuusi kuormaa
+omenoita kaupunkiin. Herra varjele, kuusi kuormaa! Sydän ei ollut
+yhtään tyyntynyt, vaikka Jonatan Stark oli koettanut kuvitella
+niitä perunoiksi. Hän oli kerran myynyt kolme kuormaa perunoita
+Tenomuotkaan. Sydän, tuo oikullinen ja herkkä, oli vain pannut
+vastaan: 'Perunoita! Mitä ovat perunat? Alinkokansan muonaa.' Mutta
+omenat -- ne olivat filosoofien ja runoniekkojen ruokaa!
+
+Hänen oli täytynyt ponnistaa koko tahtonsa voima saadakseen sydämensä
+rauhoittumaan. Kuin turhien kuvittelujen vastapainoksi hän oli
+Lompolonsuun pappilassa ryhtynyt talon isännän kanssa kantamaan
+perunoita pirttiin. Ne oli pantu pakkilaatikoihin itämistä varten.
+Parasta oli pysytellä realiteeteissa. Sydän oli rauhoittunut
+kokonaan. Mikäs siinä. Perunat olivat perunoita ja sillä hyvä.
+
+Mutta kesä oli kulunut riuduttavassa odotuksessa. Jolmanrannasta ei
+ollut kuulunut mitään. Sanomalehdistä Jonatan Stark oli lukenut, että
+kolmannen vaalisaarnaajan sairauden vuoksi vaali oli lykkäytynyt
+myöhäiseen syksyyn. Silloin hän oli heittänyt irti. Turha toive!
+Yksikään kuolevainen ei enää muistaisi hänen huhtikuussa pitämäänsä
+vaalisaarnaa. Hän oli kävellyt puutarhaan ja vaipunut katselemaan
+kukkivaa pihlajaa. Se oli luvannut syksyksi taas runsaan sadon.
+Mutta nyt ei marjoja enää annettaisikaan tilhien syödä. Hän, Jonatan
+Stark, halusi kerran itse korjata sadon, sillä hän oli koulupojasta
+alkaen pitänyt paleltuneista pihlajanmarjoista. Jolmanrannassa söivät
+omenoita. Syökööt. Hän, Jonatan Stark, tyytyisi pihlajanmarjoihin.
+
+Mutta sitten, sitten. Niin omituisesti oli käynyt, että kun hän oli
+korjannut pihlajanmarjasatonsa, oli Jolmanrannan vaali ratkaistu
+hänen edukseen. Jumala taivaassa ei ollut saattanut sulattaa, että
+pappi aikoi syödä pihlajanmarjoja. Ne olivat sentään liian happamia.
+Ei, omenat -- ne olivat paratiisista asti olleet aatteen miesten
+ruokaa...
+
+Mutta -- viime viikkoina häntä kuitenkin oli ruvennut arveluttamaan.
+Jos siellä, etelässä, uusissa oloissa, Lappi rupeaisi kummittelemaan
+hänen mielessään? Jos Lapin sielu, jota hän yhdeksäntoista vuotta oli
+etsinyt, antautuisi kiinni vasta siellä?
+
+Silloin hän eläisi loppuikänsä onnettomana. Sillä päivästä päivään,
+vuodesta toiseen, hän kuulisi korvissaan Lapin salaperäisen kutsun,
+-- Lapin, joka veti luokseen ja työnsi taas pois, näin leikitellen
+ihmissielulla kuten oikullinen rakastaja.
+
+Jonatan Stark ei tahtonut uskoa sitä.
+
+
+
+
+LÄHTÖ
+
+
+I.
+
+Jonatan Stark seisoo Lainion kirkon saarnatuolissa. Viimeistä
+kertaa... Hän muistaa sunnuntain, jolloin hän ensi kertaa seisoi
+tässä samassa paikassa.
+
+Kuinka monet sunnuntait ovat vierineetkään hänen ohitsensa kuin
+huomaamatta...
+
+Hän on seisonut täällä ylhäällä sumu silmäin edessä. Hän ei usein ole
+nähnyt mitään. Hän on ollut kuin hukkuva, joka on puhellut itselleen
+rohkaisevia sanoja ennen kuoleman tuloa. Nyt hän näkee selvästi,
+ihmeen selvästi. Hän, joka on saavuttanut rannan, näkee veljensä
+hädässä ja hän tahtoisi ojentaa heille auttavan käden. Hän ei
+ajattele noita kaikkia, jotka täyttävät kirkon penkit. Merkillistä,
+ettei hän saata heitä kaikkia ajatella. Hehän muodostavat sentään
+hänen varsinaisen seurakuntansa. Ei, hän ajattelee vain muutamia
+yksityisiä: metsänhoitaja Malmströmiä, kansakoulunopettajatarta,
+nimismies Horstaa ja Suutari-Kallea vaimoineen. Tapfer, apteekkari
+Tapfer, on haudassa. Hänkin istuisi luultavasti täällä tänä
+sunnuntaina kuuntelemassa, mitä hänen "vanhalla veljellään" oli
+sanomista. Mutta nuo toiset... ne ovat sumua vain. Hän on elänyt
+heidän keskuudessaan yhdeksäntoista vuotta eivätkä he ole päässeet
+toisiaan ymmärtämään.
+
+Kenen oli syy?
+
+Jonatan Starkin tekisi mieli käsitellä tätä kysymystä tänä viimeisenä
+sunnuntaina. Mutta hän huomaa, ettei tilaisuus ole sitä varten. Ja
+tuskin kysymys selviäisikään. Selvittäköön jokainen sen tunnossaan.
+
+Jonatan Stark tuntee omituista liikutusta. Senkö vuoksi, että hänen
+pitää erota tästä kansasta? Ei, vaan sen vuoksi, että paikka, jossa
+hän seisoo, on käynyt hänelle tutuksi ja rakkaaksi.
+
+Hän tarkastelee kirjalautaa edessään. Se on ollut samassa maalissa
+koko hänen oloaikansa ja hän voisi melkein matemaattisella
+tarkkuudella sanoa, minkä verran puu on paljastunut hänen aikanaan.
+Aivan samalla tavalla kuin hän voisi arvostella, kuinka paljon
+karvaton laikka metsänhoitaja Malmströmin talvilakissa on kasvanut
+näiden yhdeksäntoista vuoden aikana. -- Siellä näkyy Malmströmin
+lakki penkintolpan nenässä. Karvaton laikka tuijottaa saarnatuoliin
+kuin kuolleen silmä. Jonatan Starkin sydäntä kaihertaa sanomaton
+epätoivo.
+
+Hän silmäilee ympärilleen. Kaikki on samanlaista kuin ennenkin.
+Mäki-Roope vain on käynyt kumarammaksi. Mutta yhtäläisellä
+ankaruudella hän silti kolistelee kamiineja. Häntä se ei häiritse
+eikä se häiritse Jonatan Starkiakaan enää. Päinvastoin: hänestä
+tuntuisi oudolta, jos Mäki-Roope nyt käyttäytyisi toisin kuin ennen.
+Ei, siellä hän seisoo ja sylkäistä pihauttaa kuuman kamiinin kylkeen.
+
+Lukkari istuu harmoonin takana. Hän ehkä näyttää hiukan
+tyytymättömältä. Lehteri on täynnä väkeä eikä Basilius Poikkijärvi
+nyt voi lukea lauantaipostin lehtiä. Ehkäpä hän ei sentään haluakaan.
+Ehkäpä hänkin tahtoo kuulla, mitä Tarkka lähtiäisikseen sanoo.
+
+Jonatan Stark lausuu apostolisen tervehdyksen.
+
+Kirkko kajahtaa hänen voimakkaasta äänestään. Kaikki nuo
+yhdeksäntoista vuoden aikana lausutut tervehdykset heräävät ja
+hyökkäävät saarnatuoliin. 'Mitä? Joko nyt on viimeinen? Nytkö on
+lukumme täysi?'
+
+Jonatan Stark kuuntelee myrskyä, joka hänen ympärillään pauhaa.
+Hän erottaa ensimmäisen tervehdyksen noista sadoista muista. Se on
+sukulainen tälle viimeiselle. Samanlaisella väreilevällä tunteella
+lausuttiin sekin yhdeksäntoista vuotta sitten.
+
+Mutta joukossa soi monenkaltaisia ääniä. Useimmat niistä vaikeroivat
+heikkouttaan. Ne soivat alakuloisilta, miltei synkiltä, ja Jonatan
+Starkista tuntuu, kuin ne vaikeroisivat hiljaa.
+
+Niitä on paljon, enimmät viime vuosikymmeneltä. Niiden keskellä
+käyvät muutamat harvat, soinnukkaammat, täyteläisemmät kuin
+kuninkaanpojat orjajoukon keskellä.
+
+Mutta tämä viimeinen apostolinen tervehdys on sentään isällisempi
+kaikkia muita. Siinä soi yhdeksäntoista vuoden kokemus ja hillitty
+kärsimys. Se kääntyy kuin vanhin noiden toisten puoleen ja lausuu:
+'Hiljaa! Meidän lukumme on täysi. Me saamme lähteä.'
+
+Ja 'amenen' saattamana, 'amenen', joka kajahtaa kuin lyhyt
+rummunpäristys lähtövalmiille sotajoukolle, häipyvät yhdeksäntoista
+vuoden apostoliset tervehdykset menneisyyteen.
+
+Jonatan Stark aloittaa saarnansa. Se ei ole minkäänlainen välien
+selvittely seurakunnan ja papin välillä, -- välien selvittely, jossa
+seurakuntalaisten maksettaviksi joutuisivat suurimmat velat. Ei, se
+on vain viimeinen saarna, mahdollisimman yksinkertainen ja lyhyt,
+jossa hän haluaa käsitellä kysymystä: 'Mikä on sunnuntaillisen
+sananjulistuksen käytännöllinen merkitys?'
+
+Mutta sitä ennen hän tuntee tarvetta muutamin sanoin ilmaista
+kiitollisuutensa kaikesta siitä, mitä hän yhdeksäntoista
+vuoden kuluessa on Lainiossa kokenut. Hän ei tahdo ajatella
+yksityistapauksia. Hän ajattelee vain sitä vuosien pitkää sarjaa,
+jonka hän täällä on viettänyt. Loppusumma niistä kaikista oli
+saavutettu elämänkokemus, jonka rikkausarvoa hän omalle kohdalleen
+ei voinut kyllin korkeaksi arvostella. Hän ei halua ruveta puhumaan
+minkäänlaisista "veloista", joita tällaisissa tilaisuuksissa hyvin
+usein käsiteltiin. Niiden niminä oli tavallisesti "hyvä opetus",
+"kristillinen, esimerkiksi kelpaava elämä" taikka "papillinen
+vaellus". Näistä hän ei halua puhua, koska näihinkin "saataviin"
+oli viime kädessä oikeus vain Jumalalla. Ei, hän haluaa vain
+vilpittömästi lausua kiitollisuutensa Jumalaa kohtaan siitä
+opetuksesta, jonka hän on saanut näiden yhdeksäntoista vuoden aikana.
+Ja tämän opetuksen antajina ovat tieten tahi tietämättään toimineet
+hänen seurakuntalaisensa, niin ystävät kuin vihamiehetkin.
+
+Jonatan Stark lämpenee. Tällä hetkellä hän tuntee, ettei tuo
+suuri, harmahtava ja tummankirjava joukko, joka täyttää kirkon
+penkit, ole hänelle niinkään samantekevä. Hän puhuu niistä monista
+mielenkiintoisista hetkistä, joita seurakuntalaiset tietämättään
+olivat kodeissaan hänelle valmistaneet. Hän ajattelee epälukuisia
+ristiäis- ja hautajaistilaisuuksia, joissa hän on saanut vaihtaa
+ajatuksia heidän kanssaan, saanut pilkistää erämaan lapsen sieluun.
+Hän muistelee pirtti-iltoja tunturitaloissa, jolloin on keskusteltu
+"maallisista". Hän mainitsee vanhoista tarinoista, joita hän on
+kuullut, -- varsinkin alkuaikoinaan, ja sanoo siunaavansa niitä
+hetkiä, jotka hän on viettänyt takkatulen ääressä siellä täällä
+ympäri pitäjää niitä kuunnellessaan.
+
+Mitä olisi elämä ollut hänelle ilman näitä elämyksiä? Kuivaa ja
+hedelmätöntä. Arvonanto, jota seurakunnissa yleensä nauttivat
+määrätyn uskonnollisen suunnan tahi kirkon tunnustukselle
+kirjaimellisesti uskolliset papit, ja joka arvonanto visseistä syistä
+ei ollut tullut hänen osakseen, ei olisi korvannut näitä kokemuksia.
+Hän, Jonatan Stark, on tavallaan ollut "luopio" siinä merkityksessä,
+ettei hän aina ole pysynyt oikeaoppisuuden satulassa. Tämän
+vuoksi hän ei ollut pyrkinyt vaikuttamaankaan seurakuntalaistensa
+uskonnollisiin käsityksiin, vaikka ei suinkaan ollut aina niitä
+hyväksynyt. Hänen mielilauseekseen oli tullut: 'Omalle herralleen
+jokainen seisoo ja lankee', myös hengen ja hengellisen elämän alalla.
+
+Yhdessä suhteessa hän kuitenkin joutui koskettelemaan käsitystänsä
+pappisviran käytännöllisestä merkityksestä ja niin myöskin
+hyvästijättösaarnansa varsinaista ainetta. Papin tehtävä ei
+ainoastaan ollut Raamatun selitys, uskonopillisten asioiden selostus
+eikä ylimalkaan saarnaaminen. Vaan papin tärkeimpänä tehtävänä oli
+hänen, Jonatan Starkin, mielestä auttaa ihmisiä elämän taakkaa
+kantamaan viikosta toiseen, sunnuntaista sunnuntaihin. Tätä
+auttamistyötä harjoitti pappi etupäässä saarnatoimensa kautta
+pyrkiessään Raamatun sanan pohjalta mahdollisimman monipuolisesti
+valaisemaan ihmiselämän eri ilmiöitä, yksinkertaisimpiakin. Siitä
+syystä hän oli niin usein saarnannut pelloista ja niityistä ja
+auran jäljessä astumisesta. Hän oli tahtonut solmia lujat siteet
+näiden jokapäiväisten askarten ja Jumalan isällisen rakkauden
+kesken osoittaakseen kuulijoilleen, että Jumala seurasi heitä
+pienimmässäkin. Siitä syystä hän oli mahdollisimman niukasti
+käyttänyt raamatunlauseita, koska ne olivat jokaiselle tutut ja
+lukemattomat kerrat kuultuja, ja pyrkinyt päämääräänsä sadunomaisen
+opetuksen kautta. Suurimpia totuuksia oli näet usein opetettu sadun
+muodossa. Hänen "mukavilla puheillaan" oli siis ollut hyvä ja vakava
+tarkoitus, vaikka seurakunta ehkä usein oli ne käsittänyt väärin.
+
+Jonatan Stark oli tyyntynyt saarnansa lopulla. Ääni tosin väreili
+liikutuksesta loppuun saakka, mutta hän käytti sitä hillitysti,
+puhuen välistä melkein hiljaa. Seurakunta oli kuunnellut
+hiiskahtamatta. Se ei kokonaisuudessaan ehkä sittenkään ymmärtänyt
+kaikkea, mitä Jonatan Stark sanoi, mutta se näki hänen kasvoistaan
+ja kuuli äänen värinästä, että papilla oli täysi tosi. Lopuksi hän
+toivotti kaikille seurakuntalaisille Jumalan armoa ja rauhaa ja
+lopetti toimituksen saarnatuolissa sanoilla: 'Jumalalle, Isälle,
+kaikesta kiitos ja kunnia. Amen.'
+
+Kollehtivirttä veisattiin. Jonatan Stark istui sakaristossa ja
+kuunteli haikein mielin. Hän erotti Horstan särkyneen, hiukan
+rämisevän äänen. Nyt niinkuin ennenkin valtasi hänet sitä
+kuunnellessaan sanoin selittämätön sääli. Hän painoi kädet silmilleen
+ja suuret kyyneleet rupesivat kumpuamaan sormien lomista. Horstan
+äänessä soi sellainen avuttomuus, että hänen sydäntänsä repi. Ehkä
+ei Horsta itse tuntenut sitä, vaan Jonatan Stark tunsi. Siinä lauloi
+Horstan särkynyt, pettynyt sydän, joka ei enää pitkälti jaksaisi
+kamppailla Lapin yksinäisyyden kanssa.
+
+"Horsta veljeni", hoki Jonatan Stark itsekseen. "Sinua tahtoisin
+sydämestäni auttaa, mutta enhän voi. Sinä kuolet tänne erämaahan,
+sinä murrut kesken ikäsi. Oi, jospa voisin auttaa sinua!"
+
+Kirkkoväärti tuli sakaristoon kollehtihaavia kantaen. Hän katsahti
+kummissaan Jonatan Starkia, jonka silmistä virtasivat vuolaat vedet.
+Ihmeellinen pappi! Entiset lähtevät eivät olleet vuodattaneet
+kyyneltäkään, seurakuntalaisten sen sijaan itkiessä katketakseen.
+Tämä taas itki yksin, kun sitävastoin seurakuntalaisten silmät
+pysyivät ihan kuivina. Vanha kirkkoväärti ei voinut sellaista
+käsittää.
+
+-- Kaikki sinne nyt ovat kokoontuneetkin, yksin Horstakin. Mitenkähän
+on äijä joutanut kirkkoon, kun huomenna alkaa metson rauhoitusaika?
+
+Niin -- ne metsot ja jänikset, Horsta-veljen karja. Kunpa pitäisivät
+miehestä huolen, jotta elämänhalu pysyisi yllä.
+
+Jonatan Stark ajatteli yhteisiä pyyntiretkiä Horstan kanssa. Metsä
+oli Horstan kirkko ja ihmeen hyvä kirkko se olikin. Hän muisti,
+millaisella hartaudella Horsta aina metsälle lähti, ihan kuin
+jumalanpalvelukseen. 'Minä en eläisi ilman metsää ja metsästystä!'
+oli hän monesti huudahtanut heidän yhteisillä pyyntiretkillään. Ja
+niin kai se olikin. Petäjän pankolla istuva metso oli Horstan pappi,
+istuipa se sitten siinä todellisuudessa tahi vain mielikuvituksessa.
+Mutta mitäs siitä. Pääasia vain, että oli miehellä joku, jonka
+varassa eli. Ja Horstalla oli metsä.
+
+Jonatan Stark astui kirkkoon mieli rauhallisempana. Hän messusi
+"Benedicamuksen" ja lausui viimeisen kerran Herran siunauksen
+seurakunnalle. Hän sulki siihen kaikki, Horstan ja Horstan metsotkin.
+Vanha Malmström istui allapäin sivellen pitkää partaansa. Tuntui,
+kuin olisi hän ajatellut: 'Juuri varmaan taisi olla viimeinen kerta,
+kun Jonatan-veli meille saarnasi... viimeinen kerta juuri varmaan...
+juuri varmaan...'
+
+Hän nousi penkistä lähtien kävelemään ovea kohti mietteissään
+kallistellen päätään. Hän ei huomannut, että lukkari rupesi
+soittamaan loppuvirttä. Mitäpäs hän siitä, kyllä hän sai Poikkijärven
+rimputusta aina kuulla, mutta veli Jonatan oli saarnannut viimeisen
+kerran... juuri varmaan.
+
+Jonatan Stark seisoo kirkon rappusilla jumalanpalveluksen päätyttyä.
+Kyläntiellä kulkee kirkkomiesten jono. Vähän erillään muista astuvat
+Horsta ja Malmström. Viimeksimainittu selittelee kumppanilleen
+jotakin vähä väliä sivellen partaansa. Horsta astuu kaula hiukan
+etunojossa. Jonatan Starkista tuntuu, kuin näkisi hän heidät
+viimeisen kerran. Hän pyyhkäisee kämmenseljällä silmiään.
+
+Tapulissa soittaa Mäki-Roope: 'Pim-pom! Se oli Tarkan viimeinen
+saarna. Pim-pom! Se oli Tarkan vii-mei-nen saarna.'
+
+Kaksi pikkupoikaa kurkistelee tapulin luukusta. Jonatan Stark kuulee
+heidän juttelunsa:
+
+-- Tarkka-äijä seisoo vielä portailla.
+
+--. Mitä se siinä seisoo?
+
+-- Tiesi vain.
+
+-- Minne se muuttaa?
+
+-- Minne muuttanee... sinne Helsingin taakse.
+
+-- Viekö se kuomureen?
+
+-- Vie tietysti.
+
+-- Me lähdemme kannaksille!
+
+-- Lähdemme!
+
+-- Maantienmutkauksessa pudotamme pois.
+
+Jonatan Stark lähtee astumaan kirkkomäkeä alas. "Maantienmutkauksessa
+pudotamme pois", soi hänen mielessään. Se lause sisälsi
+itsetiedottoman kohtaloonsa alistumisen. Hänen sitä oli enää mahdoton
+saavuttaa. Se kuului lapsuudelle. Mutta milloin oppisi hän alistumaan
+tietoisesti?
+
+
+II.
+
+Jonatan Stark seisoo tuolilla arkistokaapin edessä. Hän järjestelee
+kaapin viimeisiä hyllyjä. Hän on käyttänyt viimeiset päivät arkiston
+järjestämiseen. Hän haluaa jättää kaiken mahdollisimman hyvään
+kuntoon.
+
+Siinä seisovat hänen edessään ylimmäisellä hyllyllä "Kungliga
+Förordningar" vuodesta 1589 alkaen vuoteen 1808, viidessä osassa.
+Kuluneissa, keltaisissa nahkaseljissä viheriöine nimilippuineen,
+joista kirjainten kultaus on jo koko lailla haalistunut, ne
+muistuttavat vanhaa henkikaartiosastoa. Kuin itseoikeutettuina
+ne ovat saaneet parhaan ja näkyväisimmän paikan arkistokaapin
+ylähyllyllä, hyllyn keskiosassa, ihan etualalla. Niiden molemmin
+puolin ja takana on taajat rivit monenkaltaisia nidottuja
+kokoelmia kuin mitäkin linjarykmenttejä, joille ei enää ole
+riittänyt univormuja, vaan ovat saaneet tyytyä mitä erilaisimpiin
+asuihin. Mutta vanha henkikaarti seisoo niiden edessä vaatien
+kunnioitusta koko kirjavalle joukolle. Vuosikymmenien ajan se
+on uskollisesti pitänyt paikkansa. Siitä ovat merkkeinä paksut
+tomukerrokset nidosten yllä. Ylähyllyn tehtävänä on ollutkin
+vain vartioida, että alapuolella olevat pysyivät järjestyksessä.
+Siellä, alemmilla hyllyillä, sijaitsi varsinainen liikkuva armeija:
+kastettujen, vihittyjen ja kuolleiden historiakirjat ynnä monet muut
+jokapäiväisessä viranhoidossa tarvittavat paperit, tuomiokapitulin
+kiertokirjeistä nykyaikaisiin asetuskokoelmiin saakka. Ja
+uskollisesti onkin ylähylly vartiopalveluksensa suorittanut
+vuosien varrella, täydellisesti säilyttäen oman rauhansa. Jokainen
+poismuuttava pappi oli vähää ennen lähtöään pitänyt arkistokaapin
+perusteellisen tarkastuksen. Mutta ylähyllyyn ei ollut yksikään
+kajonnut. On, kuin olisivat kuninkaalliset asetukset joka kerta
+huomauttaneet: 'Täällä on kaikki hyvin, mutta alempana... siellä
+on mönsträys tarpeen'. Niiden haalistuneista kultakirjaimisista
+nimilipuista ikäänkuin säteili kuninkaallista käskyvaltaa.
+
+Jonatan Stark seisoo tuolilla, kädessä inventariokirja. Hän on
+tarkastanut alemmat hyllyt. Hän tahtoo vielä heittää silmäyksen
+kaikkein ylimmäiseenkin. Onko vanha henkikaarti paikallaan? 'On,
+herra kirkkoherra ja lääninrovasti! Tässä olemme seisseet sitten
+autuaan Manne-papin ajoista alkaen ja yhä seisomme.' Jonatan Stark ei
+kajoa hyllyyn. Siinä on kaikki koskemattomana.
+
+Hän laskeutuu tuolilta, panee inventariokirjan paikalleen ja sulkee
+hiljaa arkistokaapin oven. Sinne jää pimeään vanha henkikaarti
+linjarykmentteineen. Mutta Jonatan Stark on vakuutettu, että
+yhtä tarkasti kuin hänen silmäänsä yhdeksäntoista vuotta sitten,
+sattuisivat uudenkin papin silmään ylähyllyllä sijaitsevat
+kuninkaalliset asetukset nahkaköltereissään.
+
+Jonatan Stark luo katseen arkistokaapin päällä olevaan kolmeen
+kruunuun. Hänen katseensa osuu lohenneeseen kruununsakaraan. Ei,
+se ei saanut noin jäädä. Se oli käännettävä. Tulija ei saanut sitä
+ainakaan ensimmäiseksi havaita.
+
+Hän kiipeää uudestaan tuolille ja kääntää rikkoutuneen kruunun niin,
+ettei lohennutta kohtaa näy.
+
+Nyt on kaikki järjestyksessä. Jonatan Stark ei huomaa
+kansliahuoneessa enää mitään tekemistä. Hän on järjestänyt kaiken
+mitä huolellisimmin, hellin käsin, hieno kaipaus sydämessä. Siihen
+jäi vanha arkistokaappi seisomaan. Jonatan Stark nyökkää sille
+päätään ja astuu saliin.
+
+Se on tyhjä, niinkuin kaikki muutkin huoneet. Hän kävelee ikkunan
+ääreen vaipuen katselemaan lumen peittämiä vainiosarkoja.
+
+Siellä täällä on jo hangen pinta rikkoutunut. Länteen painuva aurinko
+luo välkkyvän hohteen lumelle. Kevät näyttää tänä vuona saapuvan
+Lappiin tavallista aikaisemmin. Kaikki merkit viittaavat siihen.
+Vesakko vainion takana hohtaa sinipunervana. Sekin heräisi eloon
+parin kuukauden päästä. Se on kasvanut sinne huomaamatta parin
+vuosikymmenen aikana. Kerran oli sekin ala ollut raivattua maata,
+Jonatan Starkin edeltäjän aikana. Nyt se kasvaa viiden kyynärän
+korkuista koivikkoa. Ei ole tullut välitetyksi siitä.
+
+Hänen sydäntään kaihertaa epätoivo. Noin pensoittuivat paikat.
+Oliko hengellisellä vaimolla asia yhtä huonosti? Surkeaa, jos oli.
+Hän tuntee yht'äkkiä halua ryhtyä työhön: kaikkein ensimmäiseksi
+olisi tuo vesakko raivattava pois. Edeltäjän käsialat eivät saisi
+unhoon jäädä. Uusi, voimakas työ olisi pantava alulle niin maan kuin
+seurakuntahoidonkin alalla.
+
+Mutta siellä, maantien syrjässä, makaa vanha kilometripylväs
+pitkällään haalistunut numerotaulu päivää vasten. Siitä erottaa vielä
+selvästi koukkunenäisen kakkosen. Näyttää siltä, kuin valittaisi
+makaaja: 'Näin varhain sorruin... jo toisella askelella.'
+
+Ei... ei täällä kukaan saisi äkkimuutoksia aikaan. Lapin rautainen
+koura puristaisi miehestä tarmon, ennenkuin tämä olisi ehtinyt
+aloittaakaan. Varmaa oli, että vaikka hän, Jonatan Stark, jäisikin,
+elämä vierisi kuitenkin entistä menoaan.
+
+-- Voi, miltä täällä nyt näyttää!
+
+Jonatan Stark pyörähtää katsomaan. Kauppias Raattaman rouva miniänsä
+kanssa oli astunut huoneeseen.
+
+-- Pappila autio ja tyhjä... ei uskoisi.
+
+Raattaman rouvan silmiin kohoavat kyyneleet.
+
+-- Kyllä te, rovasti, olisitte saanut tänne kuolla.
+
+Mutta miniä, nuorempi rouva Raattama, panee jyrkästi vastaan:
+
+-- Ihanaa, että pääsette pois! Pois minäkin lähtisin, mutta en saa
+Konradia taipumaan.
+
+Hänkin rupesi pyyhkimään silmiään.
+
+Jonatan Stark katselee molempia naisia. Siinä on kaksi eri
+katsantokantaa edustettuna. Vanhempi rouva Raattama, paikkakunnalla
+syntyneenä, ei voinut käsittää, että kukaan saattoi Lainiosta lähteä,
+-- Lainiosta, joka hänen mielestään oli paras paikka maailmassa.
+Nuorempi taas, etelästä tullut, käsitti erinomaisen hyvin,
+millaisella mielellä rovasti ja ruustinna muuttoon suhtautuivat. Hän
+itki omaa kohtaloaan.
+
+Julia-rouva tulee huoneeseen silmät itkusta punaisina. Hän on
+itkenyt koko päivän. Hänen on ollut niin paha nähdä kotinsa kappale
+kappaleelta häviävän. Huonekalut rahtimiesten reissä olivat
+näyttäneet kuin huutavan: 'Voi, me emme tahdo muuttaa! Me olemme jo
+niin tottuneet tänne.' -- Mutta rahtimiehet olivat ajaneet hevosensa
+maantielle ja siellä oli muiden muassa mennä kellottanut salin sohva,
+jalat taivasta kohti.
+
+-- Voi hyvänen aika! Ei täällä ole enää yhtään istuintakaan.
+Julia-rouva koettaa niellä kyyneleitään. Hän johdattaa itkevät naiset
+ruokasaliin.
+
+Kansliahuoneessa kuuluu kopisevan joku. Rovasti ei ollut sitä
+ennemmin huomannut. Hän menee katsomaan, kuka siellä mahtoi olla.
+
+Horsta-vallesmanni seisoo ovensuussa alakuloisen näköisenä. Hänen
+muotonsa kirkastuu, kun hän huomaa rovastin.
+
+-- Terve, terve! Istuhan, veli, siinä on sentään vielä penkinpäätä
+sen verran.
+
+Mutta Horsta ei istu. Hän ryiskelee vain ja kopeloi hajamielisenä
+taskujaan.
+
+-- Muistin sinun maininneen, että kapsäkistäsi oli lukko rikki.
+Löysin vinniltä tämän vanhan remmin. Tällä voisit sitoa, niin eivät
+tavarat tielle tipu.
+
+Se hyväsydäminen Horsta! Aina hän ajatteli lähimmäisensä parasta.
+Jonatan Starkin silmät vettyvät.
+
+-- Sinä olet, veli rakas, aina... niin ystävällinen. Minä en tiedä,
+miten sinua kiittäisin.
+
+Horstakin taistelee liikutustaan vastaan.
+
+-- Älähän nyt, veli, tällainen vanha remmi. Kyllä tämä minulta joutaa.
+
+Jonatan Stark astuu nimismiehen luo. Hänen leukansa vavahtelee ja
+silmät ovat kyyneleitä tulvillaan. Hän tarttuu nimismiestä kaulasta
+ja molemmat purskahtavat itkuun.
+
+-- Veli, veli, hokee Jonatan Stark puristaen nimismiestä rintaansa
+vasten. -- Sinä uskollinen kumppani ja toveri...
+
+Horsta nyyhkyttää kuin pieni lapsi.
+
+-- Kalareissut jäävät nyt... minulla on ollut nii-in hupainen sinun
+ka-ans-sasi... Hän tarttuu Jonatan Starkia kädestä ja sammaltaa:
+
+-- Hy-yvästi nyt, veli rakas. Sano rouvallesi terveisiä. Mi-nä en
+saata nyt mennä...
+
+Jonatan Stark vaipuu penkille istumaan Horstan antama remmi kädessä.
+Hän itkee kuin lapsi. Eteisestä kuuluvat Horstan askeleet, kun tämä
+ryiskellen laskeutuu portaita alas. Siellä menee viimeinen toveri...
+ystävä, jonka kanssa hän näiden yhdeksäntoista vuoden aikana oli
+jakanut ilot ja surut.
+
+Hän nousee ja hakee kapsäkkinsä. Remmi olikin hyvään tarpeeseen. Se
+ylti riittävästi. Köydenpätkä, jolla kapsäkki oli sidottu, jouti
+pois. Jonatan Stark vetää soljen tiukalle kyynelten tipahdellessa
+kapsäkille.
+
+Rouva Raattama miniänsä kanssa tulee hyvästiä heittämään. Jonatan
+Stark kuivaa kyynelensä. Hän tarttuu rouva Raattamaa kädestä.
+
+-- Hyvästi nyt ja Jumalan haltuun! Kiitos kaikesta ystävyydestä!
+
+Vanhemman rouva Raattaman on hyvin vaikea lähteä. Hän niiailee
+pyyhkien silmiään:
+
+-- Hyvästi, hyvästi. Jumalan haltuun jääkää tekin... ja muistakaa
+meitäkin.
+
+Miniänsä käsipuolessa hän hoippuu ulos ovesta. Mutta tämä, nuorempi
+rouva Raattama, kääntyy vielä ovessa. Kyynelet silmissä, mutta
+loistavin kasvoin hän lausuu:
+
+-- Ihanaa nähdä voimakkaan miehen itkevän. Minä muistan tämän aina.
+
+Hän nyökäyttää päätään ja kääntyy menemään.
+
+"Ihanaa!" Se oli jäänyt nuoremman rouva Raattaman melkein ainoaksi
+laatusanaksi. Siinä oli alkuvuosina ollut sointua ja sisältöä,
+mutta vuosien varrella se oli menettänyt värinsä niinkuin syksyn
+kellastama heinä. Se kai johtui siitä, että asianomainen käytti sitä
+melkein missä tilaisuudessa hyvänsä. Kaikki oli hänestä "ihanaa",
+sade ja päivänpaiste, leipomuksen onnistuminen ja venäläisten
+tappiot maailmansodassa. "Ihanaa, ihanaa!" Vain joskus hän vielä
+saattoi lausua sen entisellä lämmöllä, entinen sointu äänessään.
+Äskettäin hän todella oli ollut "ihana", kyyneleet silmissä ja
+loistavin kasvoin, kuin joku Ariadne, joka suri yksinäiselle saarelle
+jäämistään. Jonatan Stark olisi paremmalla syyllä saattanut sovittaa
+sanan häneen itseensä.
+
+Mutta nyt ajaa Posti-Iisakki reen portaiden eteen. Hän on lupautunut
+kyyditsemään kaupunkiin saakka. Saihan Iisakki siten nähdä kaupungin
+ennen kuolemataan. Poika sai pitää huolta postinkuljettamisesta
+sillä aikaa. Rovastin vanha naapukka päässä hän puuhailee kuomureen
+kimpussa, -- kuomureen, joka nyt lähtisi viimeistä kertaa alamatkalle.
+
+Kaikki on valmista. Piika Sandra auttelee ruustinnalle matkaturkkeja
+ylle. Itkettyneiltä näyttävät hänenkin kasvonsa.
+
+-- Hyvästi nyt, Sandra -- voi hyvin!
+
+-- Hyvästi, hyvästi! Voi, kun te menette...
+
+-- Täytyyhän meidän nyt mennä. Hyvästi, Sandra rukka!
+
+Nyt istuu Jonatan Stark rouvineen kuomureessä. Posti-Iisakki
+selvittelee suitsia. Hän kokoaa susiturkkinsa helmat visusti seviin
+ja nykäisee.
+
+-- Hyvästi nyt vain!
+
+Reki lähtee liikkeelle. Jonatan Stark heittää viimeisen katseen
+kansliahuoneen ikkunaan, joka tyhjänä ammottaa häntä vastaan. Hänen
+leukansa värähtää.
+
+Jo ollaan maantiellä. Siinä seisovat pappilan jyväaitat tien
+syrjässä, toinen punainen, toinen harmaa ja ilman syömä. Jonatan
+Stark nyökäyttää niille päätään kuin unissaan.
+
+Ruustinna on painautunut kuomun nurkkaan ja itkee hiljaa. Hän ei
+tahdo katsella ympärilleen. Hän pelkää, ettei hän kestäisi eroa.
+Hän on kuin mestauslavalle kulkeva, joka ei enää uskalla silmätä
+rakkaaksi käynyttä ympäristöä.
+
+Mutta Jonatan Stark katselee, katselee joka puolelle. Jokaista
+aidan seivästä sivuaa hänen katseensa. Hän tahtoo jättää hyvästit
+niillekin, pienimmällekin esineelle tien varrella.
+
+Hän on omasta mielestään kuin poikanen, joka ensi kertaa lähtee kotoa
+kouluun.
+
+Siinä on Raattama. Punainen navettarakennus maantietä vasten,
+mutta sen takaa sukeltaa näkyviin valkea päärakennus. Renki kantaa
+jauhosäkkiä makasiiniin, mutta pysähtyy huomatessaan rovastin reen.
+Hän laskee säkin maahan ja jää tyynenä katselemaan maantielle. Siellä
+se Tarkka nyt menee. Ja Posti-Iisakki kyydissä. Tenomuotkalaisia se
+olikin aina suosinut. Hyvästi, hyvästi! Renki heiluttaa lakkiaan,
+sillä rovasti on reestä viitannut hänelle kädellään.
+
+Ajetaan Mäki-Roopen mökin sivu sillan korvassa. Roopea ei näy, mutta
+Roopen vaimo kurkistaa ikkunasta. Rovasti viittaa hänellekin ja eukon
+kasvot vääntyvät ystävälliseen irvistykseen.
+
+Silta!
+
+Kuinka monta kertaa onkaan Jonatan Stark sen yli kulkenut matkalla
+apteekille. Sieltä näkyy apteekkirakennus maantien poskesta, mutta
+ei isännöi siellä enää Tapfer, Viina-Tofferi. Uudet ovat haltijat ja
+uudet talon tavat. Ei pisaraakaan herahda sieltä enää.
+
+Jonatan Stark vaipuu mietteisiinsä. Ne portaat olivat hänelle sentään
+muodostuneet nousemisen portaiksi, vaikka hän ennen oli ajatellut
+niiden johtavan kadotuksen syvyyksiin. Hänelle kirkastuu tänä
+hetkenä lankeemuksen arvo. Noita portaita noustessaan hän oli omasta
+kokemuksesta oppinut ymmärtämään, mikä ihminen oli: heikko, horjuva
+raukka, joka ei aina voinut vastustaa hetken kiusausta. Noilta
+portailta, jotka huojuivat askelten alla, hän oli saanut katsahtaa
+elämään syvemmin kuin ehkä mistään muualta. Hän oli huomannut niiden
+horjuvan ja liitoksissaan vapisevan ja hänelle oli selvinnyt, mitä
+elämä oli. Sekin oli portaiden kaltainen, -- portaiden, joilla
+ihmiset kiipeilevät, levoton halu mielessä päästä sisälle... sinne,
+missä tyydytys, onni, oli kunkin mielestä parhaiten löydettävissä.
+
+Mutta monikaan ei huomannut portaiden pettävää rakennetta. He
+nousivat rohkein, varmoin askelin, koko ruumiin painollaan, ja
+makasivat seuraavassa tuokiossa maassa. Portaat olivat pettäneet.
+Viisas kulki varovasti, tunnustellen joka askeleella, kestäisikö
+pohja jalkojen alla. Hänkin, Jonatan Stark, oli alkuvuosina kulkenut
+pää pystyssä... rohkeana ja varmana... ylpeästi sivuillensa
+katsellen. Väkijuomat eivät olleet häntä varten. Hän oli raittiusmies
+ja halveksi juoppoja. Raukat, joilla ei ollut muita pyyteitä kuin
+himonsa tyydyttäminen. Mutta kerran hänkin oli suistunut: -- apteekin
+portaat olivat johtaneet hänet sellaisiin elintapoihin, jotka olivat
+uhanneet, saattaa hänen tulevaisuutensa vaaraan. Hän oli juonut,
+juonut intohimoisesti, ollenkaan muistamatta, mikä virka hänellä oli.
+Hän oli ollut olevinaan jonkunlainen idealistinen juoppo, runoilija.
+jonkunlainen toinen Gösta Berling, -- mutta hän ei ollut ajatellut,
+ettei Lainiossa löytynyt mitään Ekebytä eikä Ekebyn rouvaa, joka
+olisi tarjonnut hänelle ja hänen vaimolleen täysihoidon mahdollisen
+haaksirikon jälkeen papin arkaluontoisessa virassa.
+
+Mutta -- _o felix culpa Adami!_ Oi, onnellinen Aatamin lankeemus!
+Niin hänen täytyi kuitenkin sanoa tuota aikaa muistellessaan. Eikö
+kirkkoisä Augustinus ollut kerran niin huudahtanut syventyessään
+katselemaan Kristuksen lunastustyötä. Ilman syntiinlankeemusta ei
+Golgatan maailmanhistoriallista näytelmää olisi koskaan esitetty.
+
+_O felix culpa Adami!_
+
+Jonatan Stark tuntee tänä hetkenä, että nuo Augustinuksen sanat
+soveltuvat hänenkin lankeemukseensa. Ilman sitä hän ei olisi koskaan
+oppinut niin perinpohjin tuntemaan omaa avuttomuuttaan, omaa
+kurjuuttaan. Ja: ilman sitä, lankeemustaan, hän ei olisi koskaan
+oppinut oikein ymmärtämään toisia langenneita.
+
+'Veljien tähden, veljien tähden', kaikuu Jonatan Starkin povessa. Hän
+ei suinkaan väheksy syyllisyyttään. Hän ei ole niitä, jotka tahtovat
+tehdä syntiä, että "armo suuremmaksi tulisi." Siinä suhteessa hän
+täysin hyväksyy apostoli Paavalin ajatuksen. Ei, vaan kun lankeemus
+kerran oli sattunut hänen elämässään, hän iloitsee nyt siitä, että se
+on kääntynyt siunaukseksi. Hän ymmärtää, että kaikki on ollut hänelle
+tarpeellista, lankeemuksetkin. Ja siksi ei niiden aiheuttama tuska
+enää vaivaa hänen tuntoaan.
+
+Apteekkitalo liukuu ohitse. Joku siirtää syrjään ikkunaverhoa.
+Jonatan Stark ei saa selville, onko se apteekkari vai hänen
+palvelijansa. Mutta -- yhtä kaikki: hyvästi, hyvästi!
+
+Maantien molemmin puolin seisoo vankkoja taloja. Siinä on m.m.
+kirkkoväärtin talo. Suuri lautakasa navetan takana kohoaa melkein
+maantien vierestä. Kirkkoväärti seisoo lantakasan harjalla talikko
+kourassa. Hän keskeyttää työnsä ja huutaa rovastille:
+
+-- Jaa... nyt sitä mennään.
+
+-- Niin... hyvästi nyt, kirkkoväärti!
+
+-- Hyvästi, Jumalan haltuun!
+
+Tuntui, kuin olisi kirkkoväärtin äänessä värähtänyt hellempi sointu
+kuin tavallisesti. Johtuiko se siitä, että lantakasa tänä vuonna oli
+entistä korkeampi, vai värähtikö äänessä todellakin kaipaus? Jonatan
+Stark ei koko Lainiossa oloaikanaan ollut voittanut kirkkoväärtin
+ystävyyttä. Itseensä sulkeutuneena ja ankaran vanhoillisena
+uskovaisena tämä oli aina suhtautunut pappiin epäluulolla.
+Minkäänlaiset lähentelemisyritykset eivät olleet auttaneet. Hän
+oli lopuksi luopunut niistä ja he olivat tavanneet toisensa vain
+virkatoimissa. Yhtä mykkänä kuin kotioloissaankin oli kirkkoväärti
+kantanut sunnuntaillisen kollehdin ja tyhjentänyt sen sakariston
+pöydälle kuin halveksien niitä, jotka moiseen rahansa viskasivat.
+Mutta nyt tuntui siltä, kuin olisi Jonatan Stark viimeinkin kuullut
+hänen sydämensä äänen.
+
+Ohi liukuvat talot molemmin puolin maantietä. Siellä täällä ilmestyy
+kasvoja ikkunoihin, mutta kukaan ei tule ulos. Lainiolaisia ei niin
+helposti järkytetty. Mutta Jonatan Stark ei ajattele sitä nyt. Hän
+miettii vain, että kaikki tämä nyt jää... kaikki nämä tutut ja
+rakkaiksi käyneet paikat. Ennemmin hän ei ole tullut sitä juuri siltä
+kannalta ajatelleeksi. Hän oli vain halunnut päästä pois. Mutta nyt
+hän tuntee eron katkeruuden.
+
+Siinä on paikka, jossa hän kerran oli katsellut sittiäisen vaellusta
+ja oppinut elämän viisautta. Ei pitänyt antaa alakuloisuudelleen
+liian suurta valtaa. Piti koettaa lentää, vaikkapa väsyneenäkin.
+Mutta, toisinaan oli ihan mahdotonta päästä siivilleen, niin
+hartaasti kuin sydän olisi halunnutkin. Hän oli kuvitellut
+lähtöhetken riemua jo kuukausia ennen. Hän oli luullut vapautuksen
+tunteen silloin täyttävän rintansa kokonaan... täydellisesti. Mutta
+nyt, kun lähtöhetki oli lyönyt, velloi sydämessä aivan päinvastainen
+tunne: suru, kaipaus, sanoin selittämätön ikävä.
+
+Kirkko seisoi mäellä muistuttaen lentoon kohoamassa olevaa lintua.
+Ristiosat olivat kuin siivet, jotka lintu on levittänyt lentoon
+noustakseen. Tapuli seisoo suorana kuin hiukan takakenollaan ja
+kirkon leveä pääovi näyttää huutavan: 'Voi teitä, te arkipäiväiset
+sielut! Te ette ymmärrä aatteen merkitystä!'
+
+Jonatan Stark tulkitsee tunnelmansa näin, sillä hänestä tuntuu, ettei
+kirkko soimaa häntä. Hänestä tuntuu päinvastoin, kuin kääntyisi se
+kankeasti katsomaan hänen jälkeensä. Hän katselee tornin, huippua ja
+nyökäyttää mietteissään päätään. Hyvästi, hyvästi!
+
+Yht'äkkiä hän havahtuu. Kuomun takaa kuuluu hiljaista puhelua. Kaksi
+pojanääntä juttelee tietämättä, että keskustelu kuuluu selvästi
+kuomun sisään.
+
+Julia-rouva suoristautuu säikähtyneenä:
+
+-- Mitä se on?
+
+Jonatan Stark tekee hänelle hillitsevän eleen ja hymyilee. Siellä
+istuvat perälaudalla samat pojat, jotka hyvästijättösunnuntaina
+olivat keskustelleet tapulissa.
+
+-- Mitä, jos me ajammekin Helsinkiin asti?
+
+-- Ei... en minä Lainiosta lähde. Isälle ja äidille tulee ikävä.
+
+-- Kyllä Tarkka antaa meille ruokaa. Tullaan sitten pois.
+
+Hetken äänettömyys, jolloin ei kuulu muuta kuin reenjalaksen kitinä.
+
+-- Ei... en minä Lainiosta lähde. Täällä kasvaa nauriita!
+
+Taas äänettömyyttä.
+
+-- Mutta etelässäpä kasvaa niin suuria nauriita kuin miehen pää!
+
+-- Ei kasva! Niin suuria ei kasva missään!
+
+-- Kasvaa Helsingissä!
+
+-- Kasvakoon, mutta sielläpä ei ole sellaista mäkeä kuin kirkkomäki.
+
+-- On siellä... suurempiakin.
+
+-- Mutta ei sellaista, joka huilaa Pekkalan asuinrehdon läpi.
+
+Toinen ei puhunut mitään. Hetken päästä kuuluu taas:
+
+-- Nyt tuli maantienmutkaus! Minä hyppään pois...
+
+Kuului kohahdus ja toinen huusi:
+
+-- Älä vielä... mennään vielä.
+
+Mutta samassa löi Posti-Iisakki hevosen juoksuun. Toinenkin pojista
+pudottautui tielle.
+
+Jonatan Starkin silmät kostuvat. Kysymys, jota hän viime päivinä oli
+mietiskellyt, selviää hänelle nyt, kun maantienpolveke on jäänyt.
+Hän oli kysynyt itseltään uudelleen ja yhä uudelleen: oliko hän
+saavuttava onnen etelässä? Nyt hän saattoi siihen vastata ja vastaus
+oli kieltävä. Etsijän ikävä jatkuisi. Nuo äskeiset pikkupojat olivat
+auttaneet häntä selvyyteen.
+
+Mutta -- samalla kuin tämä hänelle selvisi, selvisi hänelle toinenkin
+asia suurena ja vapauttavana. Se oli häivähdellyt hänen mielessään
+hänen palatessaan kerran Huomenjärveltä Horstan kanssa. Se oli soinut
+sydämessä kuin outo kello löytämättä oikeaa kaikupohjaa: -- hän oli
+vielä silloin liian kiihkeästi kaivannut etelään. Hän oli aavistellut
+sitä hyvästijättösunnuntaina kirkosta palatessaan. Nyt hän sen
+käsitti täydellisesti.
+
+Hänen kaipauksensa etelään oli vain osa siitä ikuisesta kaipauksesta,
+jonka Jumala kerran istutti ihmislapsen poveen pakottaakseen häntä
+etsimään ja pyrkimään eteenpäin, siitä huolimatta että päämäärä usein
+näytti saavuttamattomalta. Ja tämä kaipaus oli kaikkialla sama. Siitä
+johtui, että ihmiselo pohjaltaan muodostui samanlaiseksi niin Lapissa
+kuin etelässäkin: alituiseksi pyrkimiseksi, etsinnäksi ja ikäväksi.
+Mutta siinä juuri oli ihmiselon kauneus ja onni. Onnellinen oli vain
+se, joka tyytyi etsimään ja kaipaamaan, vaikk'ei sitten koskaan
+saavuttaisikaan ikuista valoa. Mutta -- ehkä kuolemassa kaikki
+selviäisi? Ehkä silloin avautuisi etsineen silmälle ikuinen kirkkaus?
+
+Kuin vastaukseksi näihin Jonatan Starkin mietteisiin levisi samassa
+seudun yli omituinen, kullanhohtoinen valo. Taivaankansi ikäänkuin
+aukeni ja aukeamasta säteili alas ihmeellinen, salaperäinen kirkkaus
+leviten hangille maantien molemmin puolin. Se oli kuin avattu tie,
+hohtava, välkähtelevä pohjoisesta etelään. Sitä kesti vain tuokion.
+Taivaankansi sulkeutui jälleen. Mutta edessäpäin häämöittävän
+metsänreunan yläpuolella tuikki iltatähti kuin kehoittaen jatkuvaan
+etsintään ja ponnisteluun.
+
+"Kaukainen onni", ajatteli Jonatan Stark, mutta hän ajatteli sen
+kohtaloonsa alistuen, joskin hiukan surumielisenä, niin kuitenkin
+tyynenä ja lujana.
+
+
+
+***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUKAINEN ONNI***
+
+
+******* This file should be named 50804-8.txt or 50804-8.zip *******
+
+
+This and all associated files of various formats will be found in:
+http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/8/0/50804
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
+States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
+specific permission. If you do not charge anything for copies of this
+eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
+for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
+performances and research. They may be modified and printed and given
+away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
+not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
+trademark license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country outside the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you'll have to check the laws of the country where you
+  are located before using this ebook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that
+
+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."
+
+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.
+
+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+* You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
+Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
+trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org 
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
+Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
+mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
+volunteers and employees are scattered throughout numerous
+locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
+Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
+date contact information can be found at the Foundation's web site and
+official page at www.gutenberg.org/contact
+
+For additional contact information:
+
+    Dr. Gregory B. Newby
+    Chief Executive and Director
+    gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
diff --git a/old/50804-8.zip b/old/50804-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..aa76e62
--- /dev/null
+++ b/old/50804-8.zip