Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 2607 insertions, 2988 deletions

diff --git a/56983-0.txt b/56983-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..9dc4d6d
--- /dev/null
+++ b/56983-0.txt
@@ -0,0 +1,2607 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56983 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+MURATTlKÖYNNÖS
+
+Runoja
+
+
+Kirj.
+
+L. ONERVA
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Ahjo,
+1918.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Melankolia.
+
+Murattiköynnös.
+
+ Muratti.
+ Ilta.
+ Yössä valvon.
+ Muistojuhla.
+ Syyshuokaus.
+ Columbarium.
+ Styx'iltä palannut.
+ Autio polku.
+ Tuhlari.
+ Virvaliekit.
+ Harmaa Kuolema.
+ Reseedat tuoksuu.
+ Epilogi.
+ Hän kolkuttaa.
+ Tähti-yö.
+ Maljakko.
+
+Utuneiet.
+
+ Varjoleikkiä.
+ Metsälammella.
+ Kadonnut joulu.
+ Talvinen taival.
+ Metsäkohtaus.
+ Lemmen onni.
+ Toukokuun yö.
+ Venheessä.
+ Sävel-aallot.
+ Kevätodotusta.
+ Suoyrtit.
+ Hätähuuto.
+ Lumoissa.
+ Muuttolinnut.
+ Syksy.
+ Sanajalka.
+ Päivänlasku.
+
+Vasamat.
+
+ Tulipiirto.
+ Vapauden aamuna.
+ Pääsiäis-yö.
+ Tottako on?
+ Tähtitulet.
+ Isänmaalle.
+ Korkein hetki.
+ Vartiolaulu.
+ Maan nousu.
+ Lemminkäisen äiti.
+ Suomen lippu.
+ Z. Topelius.
+ Työn veljien virsi.
+ Robert Kajanuksen täyttäessä 60 vuotta.
+ Eino Leinolle 6.VII.1918.
+ Viipurin laulu.
+ Juhannustunnelma 1918.
+
+Haavekellot.
+
+ Don Quijote.
+ Huokaus.
+ I.N.R.I.
+ Aamun siinto.
+ Kehtolaulu.
+ Lemmen muisto.
+ Ad astra!
+ Kaiho.
+ Juhla-ilta.
+ Helmikuu.
+ Varhaiskevät.
+ Luonnon ikävä.
+ Lux.
+ Suviyön sävel.
+ Ihminen.
+ Salainen sytö.
+ Faustin loppusanat.
+ Kajastus.
+ Serenitas.
+
+
+
+
+MELANKOLIA.
+
+
+    Aamuinen sade hiljaa pisaroi;
+    kuin haavekellot paatehen se soi.
+    huuhdellen pois kuin aika armoton.
+    tään laulun kalvahan,
+    min hiekkaan kirjoitan,
+    näin vihkein unholle, mi unhon on.
+
+    Niin haihdun itsekin kuin laulu tää;
+    vain haavekellot haudalleni jää,
+    elämän murhe ylle öisen veen.
+    Mut lapset tumman maan
+    tuon murheen saatuaan
+    mun lauluani laulaa edelleen.
+
+
+
+
+MURATTIKOYNNOS.
+
+
+
+MURATTI
+
+
+    Sa murheen muratti, sa tumma yrtti,
+    mun tumman luona on sun hyvä olla.
+    Niin peität pehmein sormin sydän-raukkaa
+    kuin hautaa yksinäistä kalmistolla.
+    Ma kätken joka kuiskees hiljaisen,
+    ma joka lehteäsi hyväilen.
+
+    Sa kyynelköynnös, kimaltava risti,
+    sa toivoin turhain odelmainen musta,
+    niin luen hartahana helminauhaas
+    kuin sielu katoolinen rukousta,
+    ja kiitän eestä joka kyynelen,
+    sa suuri kasvattaja sydämen!
+
+    Sun lasken, sydämeni kallein kukka,
+    kuin rukouksen, tervehdyksen lauhan
+    kummulle elon taistoon murtuneiden,
+    kuin muiston, siunauksen seppelnauhan,
+    kuin lohdun laulun yöhön kärsiväin,
+    poloisten ihmisyyteen rientäjäin!
+
+
+
+ILTA.
+
+
+    Jo muistot taivaltani varjostaa,
+    käyn taaksepäin;
+    on muistot sielun suuri kotimaa,
+    jost' orvoks jäin.
+    Näin illan kalve syömmeen lankeaa,
+    oi ystäväin!
+
+    Yö ylleni kuin huntu leviää,
+    yö ikuinen.
+    Viel' elon kukkarannat häämöittää
+    ääriltä sen,
+    käs' armas huiskuttaa... Hyvästi jää,
+    oi armainen!
+
+
+
+YÖSSÄ VALVON.
+
+
+    Yössä valvon. Aistin salatuinta,
+    katson kohtaloni synkkään syteen,
+    korva kooten hiljaisuuden pauhun,
+    silmä auki suureen pimeyteen.
+
+    Yössä valvon. Niinkuin vartoin jotain,
+    jot' ei koskaan kuulu tulevaksi.
+    Sydän hiiltyy, teot uljaat uupuu
+    yksinäisen sielun unelmaksi.
+
+    Yössä valvon. Äänettyyden mailta,
+    tummuudesta tiuvut korvaan helää.
+    Kuolon kulkuset noin kutsuu rauhaan
+    vainajaa, mi kummitellen elää.
+
+
+
+MUISTOJUHLA.
+
+
+    On pyhät mulle puistot vieraan maan,
+    jääsinerväiset lammet kuurassaan,
+    unessa talven. Kaikki muistan ne,
+    nuo mykät todistajat lempemme
+    ja tuskamme. Jäi sinne rakkautemme,
+    mut tuska ijäks kietoi sydämemme.
+
+    Se siellä elää, siellä riuduttaa,
+    mut raskahimman, konsa marrasmaa
+    saa talvimielen, puistot saartaa hyy,
+    jääriitteheksi lammet sinertyy.
+    On raskas muistojuhla mulla silloin:
+    kuollutta rakkauttain itken illoin.
+
+
+
+SYYSHUOKAUS.
+
+
+    Soi -- soi --
+    syksyinen sade,
+    pisare pieni,
+    muuten on kuluton tieni;
+    ei minun sieluni enää
+    laulaa voi.
+
+    Näy -- näy --
+    punainen puola
+    armaani tiellä,
+    hohtele kirkkaalla miellä;
+    pois jo mun poskeni hohto
+    himmentäy.
+
+    Jää -- jää --
+    ystävän ylle
+    iltainen rusko,
+    loista kuin rintani usko
+    kaunein, jonka ei äärtä
+    silmäni nää!
+
+    Luo -- luo --
+    kanervakangas
+    kalveesi mulle,
+    vaipaksi unhoitetulle;
+    helmaasi lapsesi raukeen
+    nukkua suo!
+
+
+
+COLUMBARIUM.
+
+
+    Sadat vainajat uinuvat noin
+    tomu-untaan unhossa uurnain.
+    Kuva mantelisilmä, ah, miks
+    mua viivytät, maanitat luo?
+    Sa keskenkö katkesit pois
+    tuliriemusta kuohuvain kuumain?
+    Tuhatvuotinen unhotuskaan
+    ei lohtua, viihtyä suo?
+
+    Tai kadutko kuumia öitäs,
+    sa karkelon kaunehin impi?
+    Suus haastaa, sa kuiskutat noin
+    punahuulosin kelmennein:
+    -- Elon leikkihin seppelepäin
+    ah, öisin nyt alttihimpi:
+    Suren unta ma elämän yön,
+    sitä en, mitä kelmeä tein.
+
+    Ma ehtinyt aueta en,
+    sydän mulle ei sykkinyt mikään,
+    tuhat vuotta jo kuollut oon,
+    ja elänyt konsana en.
+    Siks uurnani tyhjyys tää
+    yhä hehkuvi ijästä ikään.
+    Käy luo, hymy myöhäinen
+    suo varjolle kauneuden!
+
+
+
+STYXILTÄ PALANNUT.
+
+
+    I.
+
+    Aattelen, mietin
+    menneitä aikoja,
+    jotka ma taistelon hurmassa vietin.
+
+    Tuska ja riemu
+    nuoruuden taikoja,
+    loihtuja sainion sammuneen!
+    Armoton autius,
+    tyhjyyden tuijotus
+    kytkevi mielen
+    muinaisen muistelon hiillokseen.
+
+    Oi elämääni!
+    Kärsimyshetkein
+    liekkinen kehrä ympäri pääni,
+    marttyyrikirkkaus aurinkoretkein
+    yllä mun haahteni joella Styx'in,
+    noin minä halasin
+    suurena, yksin,
+    salaisen sankariratani päättää!
+
+    Äyräältä palasin
+    sisäisin vammoin,
+    jäsenin rammoin,
+    harteilla taakka
+    ikävään, hämärään,
+    pirttiin pimeään.
+
+    Näin saan riutua
+    ääneti, salassa,
+    yö sydänalassa
+    kuolohon saakka.
+
+
+    II.
+
+    Niin vielä leikin, laulan elämästä
+    kuin tuhat kertaa muinoinkin ma tein,
+    mut varjo vain oon elon mailla näillä:
+    siit' irti ammoin on jo sydämein.
+
+    Tuoll' alla akkunani keltakrassit
+    kuin kulta aaltoo, säleen alta soi
+    kuin tuttu sydänhelke. -- Kaiku menneen!
+    Noin nauraa, itkeä en enää voi!
+
+
+
+AUTIO POLKU.
+
+
+    On syksy tullut ja synkät yöt,
+    on ehtynyt purojen juoksu,
+    ja parmailla ruskean, raukean maan
+    on kuolleiden kukkien tuoksu.
+
+    Myös sieluni pohjalla kylmä on yö,
+    kato kulmilla kukkaisteiden,
+    vain polku autio eespäin vie
+    yli korsien paleltuneiden.
+
+
+
+TUHLARI.
+
+
+    Elämän kaiken
+    tuhlari olin,
+    tuhlarin polkuja tuhmia polin.
+    Nyt olen köyhä,
+    tyhjä on sydän, autio pää nyt;
+    ei ole ainoaa,
+    ainoaa laulua yöhöni jäänyt.
+
+    Kerran ne raikuivat kaikkien kuulla,
+    Sirkkuina ilman,
+    sulolla suulla
+    kun minä rintani aarteita jaoin.
+    Nyt olen köyhä,
+    köyhä ja vanha,
+    otsani uurrettu murheen vaoin.
+
+    Laupias Luoja,
+    muistuta mieleen
+    elämän parhain!
+    Kiinnä se särkyneen soittoni kieleen,
+    jotta se sieltä
+    siunaten helkkäis,
+    kaikuisi ylitse kohtalon harhain;
+
+    jotta ma unessa
+    näkisin vielä
+    lempeni vehreän morsiusmyrtin,
+    onneni yrtin,
+    sulkisin sieluuni
+    suvisen taulun,
+    elämän suuren aurinkolaulun!
+
+    Myöskin ma loimusin, kuoleman lapsi,
+    auringon lailla
+    juhlassa elon,
+    kons' olin nuori ja seppelehapsi.
+    Elämä suuri,
+    sult' eikö riitä
+    säkene pienoinen yöhöni siitä?
+
+    Turhia toivon
+    tuhlari rukka,
+    turhaan se aukes mun unteni kukka.
+    Yllä ei luokseni
+    ei sulosointu, ei valon säen.
+    Aution, kolkon
+    eessäni taipaleen tuomitun näen.
+
+    Katumuskaavun ja kerjäläis-sauvan!
+    Ah, kuinka kauvan
+    näin saan astua
+    aukeita armahan, ryöstetyn puiston,
+    kuollehen, paljaan,
+    jossa ei yhtään
+    yrttiä, ei edes ruusuja muiston!
+
+
+
+VIRVALIEKIT.
+
+
+    Niin polttaa tuntoani se, min tein ma,
+    hukatun voiman turhan pieni jäännös,
+    kuin elon taistelossa raukeevassa
+    viel' oisi mahdollista täysikäännös.
+
+    Niin polttaa tuntoani se, min sain ma,
+    kuin katinkulta-siru halvin, kelmein,
+    min sieppas käsi haaksirikon yössä
+    painuissa pohjaan suurten jalohelmein.
+
+    Mut virvaliekit, jotka paloi kerran
+    yön aartehien yksinäisten yllä
+    ma joit' en totellut, vaan ohi kuljin,
+    vaikk' kutsunsa ma kuuman tunsin kyllä,
+
+    ne tuskaisimmin tuntoani polttaa,
+    työt tekemättömät, jo jääneet taaksi,
+    nuo aarteet hukkaan mua rukoelleet,
+    pimennon syliin syöstyt ainiaaksi!
+
+
+
+HARMAA KUOLEMA.
+
+
+    Tää harmaus, mi sielun huntuaa,
+    on kuolemaa;
+    se lukinlankoihinsa langettaa.
+
+    Ah, hiljalleen
+    se kutoo kaihen raskaan katseeseen
+    ja sydämeen.
+
+    Kuin usvan peitossa ma harhailen.
+    Hämärtyy maa, myös itse myötä sen
+    pois himmenen.
+
+
+
+RESEEDAT TUOKSUU.
+
+
+    Reseedat tuoksuu, katsehilta piillen,
+    nuo kaunot, loiston kruunaamattomat;
+    vain öinen kaste säihkynsä luo niillen,
+    Reseedat tuoksuu. -- Arka hiljaisuus
+    maan, meren kiertää niinkuin enkelsiipi;
+    kuin kirkon kuisti seisoo hento heisi.
+    On niinkuin joku yössä rukoileisi
+    Luojalta armolahjaa hyvyyden,
+    ja on kuin tuntisin ma äänen sen! --
+    Tää yö mun kutoo kummaan riutumukseen.
+    Ma muistan vaimon maasta varjojen,
+    mi ammoin kerran, vuoks mun poloisen,
+    pois huokas, niinkuin Luojaan sammumaan
+    yökynttiläisen tuikku huokaistaan,
+    järkensä valon tuhon rukoukseen --
+    Reseedat tuoksuu. -- Vieno enkelsiipi
+    mun varjoo niinkuin lasna, yö kun hiipi,
+    maan kahlehista irroittaen, nostain.
+    Reseedat tuoksuu. -- Äidin silmä hymyy
+    mun sydämeeni suoraan -- kaukaa jostain --
+
+
+
+EPILOGI.
+
+
+    Taas talvi saapuu niinkuin usein ennen,
+    kumartuu pää, mi muinen nousta tohti.
+    Ja yhä tyhjempänä, köyhempänä
+    ma kuljen tummaa ijäisyyttä kohti.
+
+    Miss' on sun leiviskäs, suur' synnyinlahjas?
+    kysytään multa. Mitä silloin vastaan?
+    Kaikk' kadotin. Ei mitään, Herra, mulla,
+    elämän suuri suru ainoastaan.
+
+    Tuhlaajapojan lailla kotiin palaan
+    mielellä nöyrällä ja murretulla.
+    Niin alastonna viel' ei tullut kenkään.
+    Luojansa luokse: mitään ei oo mulla!
+
+
+
+HÄN KOLKUTTAA.
+
+
+    Hän kolkuttaa, Hän kolkuttaa,
+    tuo Poika Jumalan.
+    Ken ottaa Hänet, lempeän,
+    majaansa vastahan?
+
+    Sa sielu sairas, murheinen,
+    muit' alttiimpi liet sa,
+    liet tullut taivaan rannalle
+    maa-elon matkalla.
+
+    Pois vieri auvos maallinen
+    laineilla kyynelveen.
+    On varaa sulla, köyhällä,
+    vain sääliin, hyvyyteen.
+
+    Hän kolkuttaa, Hän kolkuttaa.
+    Ken avaa Hälle, ken?
+    Hän murheen mustan kirkastaa
+    ja kruunaa hyvyyden.
+
+    Laps surussasi suloinen,
+    jo riennä avaamaan!
+    Hän saapuu orjan vaatteissa,
+    tuo Poika Kuninkaan.
+
+    Vaeltaa yössä pimeessä
+    maailman Valkeus,
+    tylyillä itkee ovilla
+    koditon Rakkaus.
+
+    Hän kolkuttaa, Hän kolkuttaa
+    porteilla sydänten.
+    Ken armahtaa, hän armon saa,
+    elämän ijäisen.
+
+
+
+TÄHTI-YÖ.
+
+
+    Miks on tuskaa, miksi syytä,
+    ylväimmänkin yllä yö?
+    Kypenäiset taivahalta
+    kysyjälle vastaan lyö:
+
+    Yö on suurempi kuin suru,
+    suru suurempi kuin syy,
+    yö on alku avaruuden,
+    yössä taivaat tähdittyy.
+
+    Syy on porras syyttömyyden,
+    polku päivän maille yö,
+    suru kaste, kiirastuli:
+    polttaa, puhtahaksi syö.
+
+    Takaa tuskan, surun summan
+    tähtitemplit häämöittää,
+    takaa suuren vaikenevan
+    sfäärein laulut heläjää.
+
+
+
+MALJAKKO.
+
+
+    Sa valkomaljakko, sa rukoilet,
+    sun että viini taikka ruusut täyttäis,
+    taas elävältä että sulos näyttäis,
+    min julma käsi äsken tyhjiin kaasi.
+    Kuin mykkä orja vaiti vartoat
+    elämän antajata, valtiaasi.
+
+    Kuin mykkä orja varron minäkin,
+    ja sieluni amfooran tyhjän lailla
+    on sisältöä, kauneutta vailla,
+    osaton ruusustoista onnetarten.
+    Taas täytä maljani, ma rukoilen,
+    suur' Jumaluus, oon luotu sua varten!
+
+
+
+
+UTUNEIET,
+
+
+
+VARJOLEIKKIÄ.
+
+
+    Yön kaukotaivahalla heloittaa
+    heleän purppurainen liekkein maa.
+    Sotien soihtu! Rauha sunnuntainen!
+
+    Ees, ihmislapset, nopsaan rientäkää!
+    Pois kiirehtää maa-elon onni tää,
+    tää aineen lumekuva armahainen!
+
+    Ja tummat kädet ilmaan ojentuu,
+    tyhjyyttä haukkoo tukehtuva suu:
+    Liet Helvetti! Liet Taivaan valtakunta!
+
+    Näin elon varjoleikit temmeltää
+    ja häviää. Ei muuta jälkeen jää
+    kuin savua, kuin utua ja unta.
+
+
+
+METSÄLAMMELLA.
+
+
+    Yössä korven venho yksinäinen
+    tuudittelee mieltä yksinäistä.
+    Laulu äänetön soi kaislain päistä,
+    unta punoo unhon lummekukat,
+    veden yllä sumuneiet heijaa,
+    kelohonkain alla hiipii hukat.
+
+    Vaiti tuijottaapi synkkä tummuus
+    metsälammen pohjattoman sylin
+    niinkuin murhe, jota salaa kannan.
+    Tänne iltahuuruun soisen rannan
+    vaipuneet on pitkät sukupolvet,
+    yksilöiden elon-aatos ylin.
+
+    Myöskin minä, tumma orpolapsi,
+    tänne painunko kuin taatot muinen?
+    Rauhaan halaa rinta tuiretuinen.
+    Kerran uupuin elon taistoon, riitaan,
+    ijäks viihtyy mureneni tänne,
+    Tuonen mykkään, himmeähän viitaan.
+
+
+
+KADONNUT JOULU.
+
+
+    Taas Joulu-aamu sarastaa
+    kuin muisto lapsuuden.
+    Mut kansat kaikki arastaa
+    äänt' ylhäin kellojen.
+
+    Maa-elon enkelhaaveita
+    ne ennen meille toi;
+    nyt on ne surman aaveita:
+    kuin ilkkuen ne soi!
+
+    Lie tehnyt iki-pahoja
+    syän rakkaudeton,
+    kun kylvi hurmein ahoja
+    käs' inha inehmon,
+
+    kun herjas rauhaa tähtien
+    raudalla murhamies.
+    Himmeenä siitä lähtien
+    on ollut Joulun lies.
+
+    Ei tähtiä, ei Joulua,
+    vain kuolon kulkuset!
+    Elämän kovaa koulua
+    pyhät ja arkeimet!
+
+    Ei vehnästä, ei olusta
+    myös yhdelläkään lie!
+    Ei tiedä kenkään polusta,
+    mi Joulukirkkoon vie.
+
+    Kuin eksyneet me harhaamme,
+    me tuhmat lapset maan.
+    On kadoksissa parhaamme,
+    ei tuika tuletkaan.
+
+    Ei kutsu rauhan kuusien
+    säteilyt kulkijaa.
+    Vuossatain vanhain, uusien
+    yömyrskyt meuruaa.
+
+    Oi milloin, milloin heräämme
+    taas enkel-lauleluun,
+    maan lapset kaikki keräämme
+    taas ympär joulupuun?
+
+
+
+TALVINEN TAIVAL.
+
+
+    Kimaltain talven taulut leviää
+    yön haavekylläisyyttä kylmää täynnä.
+    Puut lumiharkoin halkoo hämärää,
+    tienviitat vaiti vastaan sinertää.
+    Vain kuuraholvein pimennoista kuuluu
+    jäähileen himmeätä helinää.
+
+    Ne helisee kuin helmet, kyyneleet,
+    kuin soittais yhteen oudot sukupolvet,
+    niin tulevat kuin ennen eläneet,
+    ja kyselis: mit teit sa? mitä teet?
+    kuin kuiskis halujansa hangen alla
+    keväiset silmut, lehdet varisseet.
+
+    Kuin taru vierii taival talvinen.
+    Maan kukkeus ja kurjuus, kaikki kuultaa
+    kalvosta kuvastimen kaukaisen.
+    Jääkahleissa on kielet kantelen.
+    On vielä matkaa vapauden voittoon
+    ja pauhuun suurten kevätvirtojen.
+
+
+
+METSÄKOHTAUS.
+
+
+    -- Muistatko, muistatko, muinainen armas,
+    leikkejä niitä,
+    joita me lapsina leikittiin?
+    -- Niin, niin,
+    mut siitä on aikoja siitä!
+
+    -- Muistatko, muistatko, muinainen armas,
+    kuuvalo-öitä,
+    kuinka me lemmessä leimuttiin?
+    -- Niin, niin,
+    älä muistele hullun töitä!
+
+    -- Muistatko, vilpikäs valkeaparmas,
+    vavahdit, armas,
+    ehtoota, jolloin me erottiin?
+    -- Sinä iltana, niin,
+    ma itkin itseni nukuksiin.
+
+    -- Hyvästi, hyvästi, muinainen armas!
+    Sinusta irti mun retkeni vei.
+    Kauaksi lähden.
+    -- Ei, ei,
+    mua sääli, oi, murheeni tähden!
+
+    -- Hyvästi, hyvästi, muinainen armas!
+    -- Elosi tie
+    kunne siis kulkee, minnekkä vie?
+    -- Niin, niin,
+    se hiljaa painuvi syvyyksiin.
+
+    -- Milloin sa palajat, milloin, milloin?
+    -- Kenties ma palajan silloin, silloin,
+    kun vuokseni mun,
+    niin, niin,
+    taas itket itsesi nukuksiin.
+
+
+
+LEMMEN ONNI.
+
+
+    Niin olit lemmen onni suven kuva
+    kuin ruusu neidon rintaan rutistuva,
+    julmaa haltijaansa pelkääväinen.
+
+    Nyt sydämessä rakkauden muisto
+    on kaunis kalmisto, syyskirkas puisto,
+    otsallansa helminauha jäinen.
+
+
+
+TOUKOKUUN YO.
+
+Katkelma.
+
+(_Alfred de Musset_.)
+
+
+    RUNOTAR:
+
+    Runoilija, luuttuusi tartu ja suutelo suo!
+    Tänä yönä ruusupensahan umput aukee
+    ja suven hehkua ilman tuuloset tuo.
+    Pää sievän sirkkusen oksalla unehen raukee
+    yöpuulle se painuu vihreän silmikon luo.
+    Runoilija, luuttuusi tartu ja suutelo suo!
+
+    RUNOILIJA:
+
+    Valot vaipuu taivahilta,
+    lankee laaksoon tumma ilta.
+    On kuin nähnyt oisin näyn!
+    Väikkyi lailla hengen aran
+    varjo yllä kukkasaran!
+    Haaveet saartaa sielu-paran.
+    Yksinhän ma yössä käyn!
+
+    RUNOTAR:
+
+    Runoilija, luuttuusi tartu, on yöhyt lauha
+    ja länsituuloset tuoksuvin siivin leijaa!
+    Oi, kuuntele, luonnossa on kuni pyhäinen rauha,
+    vain ruusun umppunen nuori himmeenä heijaa
+    vuotellen helmiäisperhoja simaisin suin.
+    Käy niinipuun alle, unelmahan unhoittuin,
+    ja mielitiettysi armaita juonteita muista!
+    Säde sammuvan päivän soi kuin jäähyväiskuiske;
+    kuin lemmenleikki, kuin morsiushuntujen huiske
+    jo kuuluu yöstä, niittyjen yltä ja puista,
+
+    RUNOILIJA:
+
+    Mikä levottomuus mulla
+    sydämessä tuiretulla?
+    Ukseen pälyn säikkyen.
+    Joku kolkuttiko salaa?
+    Miksi lampuntuikku palaa
+    loimahdellen, häikäisten?
+    Taivas, kuinka värisenkään!
+    Joku kutsuu! Harhaluulo!
+    Yksin olen, -- petti kuulo --
+    yksin, köyhä kuin ei kenkään!
+
+    RUNOTAR:
+
+    Runoilija, luuttuusi tartu, nyt nuoruuden viini
+    tänä yönä virtaa suonissa jumalien!
+    On poveni rauhaton, huuleni hehkuva kiini
+    pysy ei, kun lietsovat tuuloset keväimen.
+    Oi, laps, mua katso, oon kaunis niinkuin ei kukaan,
+    jo unhoititko ensi lempesi sun?
+    Sua enkö ma silloin korjannut kalvaana mukaan,
+    ja etkö sa itkien vaipunut helmaani mun?
+    Ah, siipeini alla ma tuuditin tuskasi karvaan:
+    olit lemmen murheesta painua alle maan!
+    Tänä iltana lohduta mua, et kieltäy, arvaan;
+    rukouksin käykäämme aamuhun valkenevaan.
+
+    RUNOILIJA:
+
+    Runottaren tuo on ääni!
+    Kaivattuni, kuoloton!
+    Lien nyt liki ystävääni,
+    ainutta, mi elämääni
+    uskollisna jäänyt on.
+    Ah, sun luokses sielu halaa,
+    lemmittyisen, sisaren!
+    Yössä tunnen, kuinka salaa
+    sädehuntus helee valaa
+    kultaa yöhön sydämen.
+
+    RUNOTAR:
+
+    Runoilija, luuttuas lyö, iki-itsesi oon!
+    Sun murheessa, mykkänä, yksin istuvan näin,
+    olen rientänyt taivaista tuskasi ahdinkoon
+    kuin liitävi lintu luo poikainsa piipittäväin.
+    Sa, ystävä, kärsit, sun kanssasi itkeä halaan,
+    joku yksin-nyyhky povessasi polossa on,
+    joku lemmenkaiho lie syöpynyt sydänalaan,
+    joku riemun varjo, uhkaus kohtalon.
+    Jumalalle ne laulakaamme helkkyvin kielin!
+    Sun kanssasi suudelmaan pois haihtua mielin,
+    pois pilvien taa, elon erheet jättäen taaksi.
+    Vaan onnemme oikkuja tottelee haaveemme haaksi,
+    kun soljumme siinä vienosti haastellen,
+    me kahden vain, me valtiaat kaikkeuden,
+    maailman kaiken muuttaen untemme maaksi!
+
+
+
+VENHEESSÄ.
+
+
+    Veen yli saartuu suuri suvi-ilta,
+    huntuilee ympärillä metsäin helmat.
+    Päin kaupunkia venho kääntäkää!
+    Jäähyväisiksi saaren laiturilta
+    kas liina, punaverka häilähtää.
+    Niin airon pirskeet vanavirtaan jää
+    kuin muiston kimmeltävät runoelmat.
+
+    Ah, tänne meren, taivaan siintohon
+    ijäksi jäisin, täällä hyvä on:
+    pois tietymättä vieris päiväin luku
+    ja elon hetket niinkuin laulu, uni,
+    vain mainingit sois hiljaa sieluhuni,
+    kuin tarinoisi atlantiidein suku.
+
+    Mut sydän tuo niin monin toivein, töin
+    viel' elon kytketty on turhuuteen,
+    ma etten rauhaa saa, vaan päivin, öin,
+    tuot' omaa pettymystäin ikävöin!
+
+    Tuoll' yli usvan siintää kaunehinna
+    äärillä kaukotaivaan ruskorannan,
+    kuparivyössä aurinkoisen sannan
+    suurkaupunki kuin outo satulinna.
+    Mut kummalta jos kuinka kuultanet,
+    sa synnyinkylä, mulle outo et!
+    Nuo kiusan kivet, harmin haarniskat
+    ainaisen jäljen rintaan polttivat!
+
+    Sa satakieli, taivaankaari-sulin
+    sa helkyit kerran liian ihanasti;
+    sua kuunnellessani mielipuoleks tulin:
+    nyt lumoissasi käyn ma hautaan asti!
+
+    Sa kultakala, kiiltosuomuin uit
+    katveessa kauniin viuhkapalmu-altaan,
+    kyynpyrstös vedenneidon vaippaan puit,
+    seireenin lailla suortuvias suit,
+    sähköisen lukinlanka-verkkos valtaan
+    ma kunnes jouduin, teon hurjan tein:
+    sun syötiksesi heitin sydämein!
+
+    Sun omas olin, ajatuksin, vaistoin,
+    sua tutkin, lemmin, kaikki maljas maistoin,
+    sun vuokses painoin joka tuskan palkeen;
+    yöt, päivät hehkui ahjo kiirasvalkeen!
+
+    Suurkaupunki! Sa polttava ja jäinen!
+    Muurahaispesä, korpi yksinäinen!
+    Ken kauhus, kauneutes kaikki keksi!
+    Sun, kurjuuden ja onnen onkalon,
+    sun tunnen jo, nyt verkkos vaaraton,
+    mut entistänsä rakkahampi on:
+    sun helmassasi kypsyin ihmiseksi!
+
+    Lyö meri venhon laitaan lainein loivin
+    Jo veteen kuultaa kivimuurit kuumat,
+    kolahtaa rantamöljään lavat airon.
+    Kaleeri-orjan lailla kapinoivin,
+    mut nöyrin mielin vankilaani palaan.
+    Kuin uudet Kleopatrat vanhan Kairon
+    kaikk' ihmispedot ilveksestä kettuun
+    taas ympärillä teuhaa, helkkää huumat
+    elämän tyhjän, ruman, ruttohisen.
+    Ja vanha inho vanhaan rakastettuun
+    ja tyrannihin, kurjaan kultakalaan,
+    mun valtaa taas. Pois ulapalle halaan,
+    unhoisaan lauluun laineen onnellisen.
+
+
+
+SÄVEL-AALLOT
+
+(_Baudelaire_.)
+
+    Niin heittäyn kuin meren helmaan hyrskyävään
+    sävel-aaltojen valtaan;
+    sukeltavan eetterin sineen ma purteni nään,
+    alle usvien paltaan.
+
+    Kuin purjehet tunnen ma keuhkoni pullistuvan,
+    ja innossa hetken
+    ylös laineharjojen selkähän ponnahdan;
+    yö verhoaa retken.
+
+    Soi karjunta pohjalla sieluni ulvahtaen
+    kuin hukkuvan laivan;
+    siell' ärjyt on myrskyn ja kaikki hirviöt sen.
+
+    Taas kauhun ja vaivan
+    vesipeili jo peitti. Siin' uinuu ulpuina aivan
+    syyt sydämen.
+
+
+
+KEVÄT-ODOTUSTA.
+
+
+    On yllämme kuin kevätyö
+    jo suven suuren tuntu,
+    se heijaa, väikkyy ilmassa
+    kuin sinipiikain huntu.
+
+    Se metsän puissa huiskuttaa,
+    lyö lainehena rantaan
+    ja lainesormin kirjoittaa
+    kuin lupauksen santaan.
+
+    Mut suvi viipyy, kylm' on yö
+    ja yössä peikot tuiskii,
+    ne silmiin seuloo sumua
+    ja korvaan turmaa kuiskii:
+
+    "Ken tietää, vaikka ruskonne
+    vain oiskin päivän lasku,
+    kaikk' unelmanne, uskonne
+    vain kaunis lastenkasku!"
+
+    No ollaan sitten lapsia,
+    mut uskomast' ei laata,
+    ett' aamun kaunis aurinko
+    viel' armastaapi maata.
+
+    Niin kulkee mielen kaipaus
+    kuin onnen päiviin uusiin
+    tai nousee kuvat kultaiset
+    kuin muiston kukkakuusiin:
+
+    Kuin koivut notkuu valkeat
+    suv'illan suussa immet,
+    niin silmät täynnä unelmaa
+    kuin suuret salorimmet.
+
+    Ja Suomen poiat pellollaan
+    kuin hongan rungot vankat.
+    Työn, lemmen piilopirteistä
+    saa rauhan savut sankat.
+
+    Näin oudon onnen näkyjä
+    me näämme lapset hullut!
+    Se untako on kesästä,
+    mi milloinkaan ei tullut?
+
+
+
+SUO-YRTTI.
+
+
+    Heloitti äsken heinät Maarian
+    ja päivänsäteet leikki korkealla.
+    Nyt ehtoo hiipii, mua kiehtoo loihdut
+    suo-yrttein yksinäisten vaarain alla.
+
+    Yön sydän vetää synkkiin syväriinsä.
+    Maa-emo valmistaikse maatapanoon.
+    Sen hetesilmää tummaa ikävöitsen,
+    sen huuruavaa hengitystä janoon!
+
+    Ei lehti liiku, ääret taivahan
+    vain leimuavat uhmaa kylmän palon.
+    On valkohurstin saaneet laaksot, alhot,
+    yökosteen turpeen tuoksu saartaa salon.
+
+    Keinuilkaa jalan alla sammalkeitaat,
+    lemutkaa yrtit, teistä taitan parhaan!
+    Katajat, höytykukat, pursut kuiskaa:
+    myös itse kuulut öiseen ryytitarhaan.
+
+
+
+HÄTÄHUUTO.
+
+
+    Miks viihdy ei koskaan
+    suru sydämessäin?
+    Enää kuulla en kestä
+    iki-ikävätäin!
+
+    Tuhat kertaa jo tuskas
+    ykstoikkoisen näin:
+    Noin hukka vain ulvoo
+    vilutähtiä päin!
+
+    Noin hylje vain haukkuu
+    sumupaadellaan!
+    Noin huutavi huuhkain
+    yön kattaissa maan!
+
+    Hätä rinnasta häipyy,
+    hätähuuto vain jää.
+    Koko luonnon on tuskaa
+    mun huutoni tää!
+
+
+
+LUMOISSA.
+
+
+    Niin vieras on tie,
+    ei kotiin se vie.
+    En taloa tunne,
+    en maata, en puita,
+    en taivastakaan.
+    Kulen horjuen
+    ja itseä, muita
+    pois torjuen.
+    Ah keitä, ah keitä
+    te lienette kaikki,
+    te lapsoset maan?
+    En tunne ma teitä!
+
+    Kai unta mä nään!
+    Niin laakea kansi
+    on ilman tään!
+    Niin ahdasta täällä
+    on alhossa!
+    Oli kotini korkea
+    huipulla,
+    veen, pilvien päällä.
+    Ja siell' olit sa,
+    sydän-ystävä mun.
+    Mistä löydän ma sun?
+
+    Ja itseäin nää
+    minä missään en.
+    Ole entinen
+    ei itseni tää,
+    mi oudoille puhuu
+    kuin tuttuja ois ne,
+    kyläraitille huhuu
+    kuin armahan tois se,
+    vaikk' armaani ajoi
+    vain hattara-ratsain,
+    säde-orhilla päivin
+    ja öin tulenpatsain;
+    ei jalkansa koskenut
+    tomuhun maan,
+    ei morsionkaan!
+
+    Niin minä silloin
+    morsius-illoin
+    istuin sirpillä kuun,
+    keinua joutelin,
+    aavoja soutelin,
+    vierellä ylhän
+    unteni purjepuun.
+    Loitos matkasin
+    satujen saariin,
+    kauas katselin
+    taivahan kaariin,
+    huumion kukkasin
+    kiertelin pään.
+    Ehkä ma silloin
+    sieluni hukkasin
+    onneeni häikäisevään.
+
+    -- Tuu tuu tummahuista!
+    Ihaninta et itseäs
+    löydä, et muista!
+    Tuu tuu ruma-parkaa,
+    syynraskasta, arkaa!
+    Soi toisin, ah, kerran
+    sun vertesi tahti!
+    Olet loihdittu muoto,
+    lumokoira ja vahti,
+    kahlittu ikuisin
+    pakkovyö-kahlehin
+    portille Helvetin!
+
+    -- Tuu tuu Manan hurtta,
+    sisu ilkeä sulla,
+    ei hyvä lie vieraan
+    sun lähelles tulla.
+    Olit kuitenkin kerran
+    sa ihminen hellä
+    ja liidätit vienoa
+    lemmen purtta!
+    Nyt syömmes on kellä?
+
+    -- Hau hau, Manan Halli!
+    Et rintaasi sairasta
+    koskea salli,
+    et silittää selkää.
+    Kaikk' yrmyäs pelkää.
+    Ken olet, ken olit?
+    Ken päästäisi loihdun
+    ja heittäisi sieluhus
+    auringon soihdun?
+    Tuu tuu tuiretuinen!
+
+    Olen itseni ilta,
+    vain kummitus, aave,
+    vain himmeä haave,
+    ah, päiviltä muinen
+    niin onnellisilta.
+    Ei sielua mulla,
+    sen kadotin ma.
+    Se sulla, se sulla
+    on tallella,
+    sydän-ystävä mun.
+    Ma itseni löydän,
+    jos löydän ma sun!
+
+
+
+MUUTTOLINNUT.
+
+
+    Niityt tummuu, vainiolla vaiti,
+    alastomia sänki rukiin, kauran.
+    Rientää kukkaisempain kumpuin puoleen
+    saatto muuttolintuin lumi-auran,
+    Siipein havina kuin haave soi,
+    mieli vaikeroi:
+
+    Sinne, sinne, kerallanne kauas,
+    sinne kukkaisempain kumpuin puoleen!
+    Sinne, sinne, joss' on lohdun yrtit,
+    huojennusta joka tuskaan, huoleen,
+    lempeämpiin lehtoloihin pois,
+    kunpa lentää vois!
+
+
+
+SYKSY.
+
+
+    Maaemon syksynkypsään äidinhelmaan
+    niin lasna katsoin syvään, ihaellen
+    kuin ihanaiseen tauluun, runoelmaan.
+
+    Nuoruuden seppelöimään nousi päähän
+    syysrypäl-viini maljass' elojuhlan:
+    kuin häihin syöksyin hävityksen säähän.
+
+    Taas huminoivat huilut syksyn tuulen,
+    mut häihin ei, ah pelkään: hautajaisiin;
+    sen omaan rintahani tulleeks kuulen.
+
+    Kuink' olin rikas, kun mun kaukaa kaarsit,
+    yön, kuihtumuksen karkeloiva kuoro,
+    kuin köyhä nyt, kun sydämeni saarsit!
+
+    Veronsa vertyin maksaa elämälle
+    maaeon parmas. Toist' on ihmislapsen:
+    varisee kaikki, mitään ei jää hälle.
+
+
+
+SANAJALKA.
+
+
+    Sanajalka, miks sua pelkään,
+    salasiittiö inha ja kuolemankoura!
+    Väre kylmä nousevi selkään,
+    kun lehvies lomitse joiun
+    yli varjoisan polun.
+
+    Et pure, et pistä,
+    kudot pitsiä helmellistä
+    ja katveessa korven
+    päälakeas lauhkeaa kampaat.
+    Mut juurissa sulla on sakset
+    ja loukut ja raateluhampaat!
+    On niinkuin haastaisi mulle,
+    vuostuhanten takainen muisti:
+    on alla sun vaippasi päärmeen
+    vihan sakka ja vihreä myrkky
+    sen kuningaskäärmeen,
+    esi-äitimme Eevan mi suisti.
+
+    Valituksesi raskahan kuulen.
+    Sanajalka, sua säälin, ma luulen!
+    Liet valtias syösty,
+    jälkeläinen sen jättiläisruohon,
+    mi kerran juurtui
+    alkuaikojen hehkuvaan suohon,
+    yläilmoille suurtui,
+    kera saurusten julmain
+    näin hallitsi piiriä maan.
+
+    Nyt eksynyt sydänmaan lehtoon
+    miljoona-vuotisen ehtoon
+    liet nähnyt sa hämärtäyvän,
+    elon kaiken pieneksi käyvän.
+    Myös itse oot orpo ja heikko,
+    vain vaivaispeikko,
+    mi koristaa helmoja korven
+    ikimurheellaan.
+
+
+
+PÄIVÄNLASKU.
+
+
+    Jo päivän läikkä painui vuorten taa.
+    Se sinne palajaa,
+    miss' alkaa aamun maa,
+    tie ilman kotkien
+    taa yltää pilvien
+    ja metsän harhasalit aukeaa,
+    ja minne sielu mun,
+    yön helmaan vangitun,
+    ah, ijät kaiket turhaan halajaa!
+
+    Maa huoliutuu huntuun illan sään.
+    Pien' peippo aran pään
+    jo verhoo siivellään,
+    siks kunnes aamun koi
+    taas yllään karkeloi,
+    vain ihmislaps jää pitkään ikävään.
+    Niin sydän verkkaan lyö,
+    kuin sais jo iki-yö,
+    kaikk' ainiaaks jäis alle varjon tään.
+
+
+
+
+VASAMAT.
+
+
+
+TULIPIIRTO.
+
+
+    Tuli taivahan löi, savu noroista nous,
+    tuhatpäisenä aaltosi kansa.
+    Jumal-aattehet synkkien sieluissa sous:
+    elo kaipasi kalleintansa.
+    Ota säilä ja jous,
+    sillä halkaise yösi,
+    riko rautaiset vyösi!
+    Vapaus, vapaus jalo sankarityösi!
+
+    Veli veljensä kätehen tarttuvi rehtiin.
+    Elo sai, mitä kauneinta pyys.
+    Vapaus, vapaus, vuoks sun tämä tehtiin:
+    tulipiirto jäi kohtalon kirjan lehtiin.
+    Suur-ihmisyys,
+    älä voimias salaa,
+    nyt valloita alaa!
+    Jo kansasta kansaan sun loimusi palaa!
+
+    Myös otsalla sun, polo synnyinmaa,
+    jo on kansojen kruunu kallein:
+    vapaus, vapaus sua johdattaa
+    oman lippusi hulmuta sallein!
+    Nyt onneas jaa
+    joka orvonkin kantaa;
+    nyt on oikeus antaa!
+    Päin purtemme rientää jo untemme rantaa.
+
+                              III. 1917.
+
+
+
+VAPAUDEN AAMUNA.
+
+
+    Nousivat sankarit, särkivät teljet.
+    Ihmisyys suuri nyt viiriä vie.
+    Kätenne tänne, te ihmiset, veljet;
+    yhtään ei rintaa kylmänä lie!
+
+    Vapauden ruusu, kylvetty verin,
+    aamuhun outohon aukenee.
+    Veljeyden lilja, ah, lempein terin
+    heimosta heimohon siltaa tee!
+
+    Vait'olon vanki, kahlittu kansa,
+    kuuletko: vapausvirtesi soi!
+    Tulkita tunteita parhaitansa
+    vieläkö sielusi sorrettu voi?
+
+    Painajais-untesi alta jo havaa
+    ihanaan ilmaan ja aurinkohon!
+    Häkkilintunen, siipesi avaa!
+    Vieläkö nousuhun voimaa on?
+
+    Isänmaan rakkaus loimua yöstä
+    taivaankantehen valkenevaan!
+    Ei sua enää syytetä, syöstä;
+    hehku nyt puolesta poljetun maan!
+
+    Muotosi entisen puhtahat juonteet
+    aika on jällehen kirkastaa.
+    Kaikk' alas iske sa alhaiset luonteet,
+    uudesti syntyvä synnyinmaa.
+
+    Huomaatko päivästä säteilevästä:
+    hetki on lyönyt, aika on uus!
+    Vaativat tilille hetkestä tästä
+    mennehet vaiheet ja vastaisuus.
+
+    Satojen vuosien sammalen alta
+    kirkkaana nouse ja kaikille näy!
+    Oikeus, kansojen maailmanvalta,
+    lippusi nosta ja voittohon käy!
+
+                      III. 1917.
+
+
+
+PÄÄSIÄIS-YÖ.
+
+
+    Tuli sammakot inhat ja rutto ja rakeet,
+    tuli sirkkojen lauma, mi leivän söi,
+    tuli pimeys suuri ja pilvet sakeet.
+    Käsi Herran Pharaon huoneen löi.
+    On Pääsiäis-yö,
+    Pian valkeaa.
+    Ylös kansa, ja vapaus valloittakaa,
+    ja Siinain vuori ja Kaanaan maa!
+
+    Syvä kaipaus kannusta kylkiä ratsaan!
+    Niin pitkä ja outo on eessämme tie.
+    Mut Oikeus ohjaa, kuin tulenpatsaan
+    valoviiri se korvessa kansaansa vie!
+    On Pääsiäis-yö,
+    kevät-tuoksuva sää.
+    Niin kaukana, kaukana määrän on pää,
+    sitä nähnekään sukupolvi ei tää!
+
+    Mut kaihomme keitaass' on Saaronin liljat
+    ja palmut ja seedrit ja granaattipuut;
+    siell' aaltoo lehdoissa lempeät viljat,
+    pyhän Jordanin päilyvi lahtien suut.
+    On Pääsiäis-yö.
+    Ijät muistoa sen
+    me vietämme polvesta polvehen
+    kera harppujen, huilujen, symbaalien!
+
+                                1917.
+
+
+
+TOTTAKO ON?
+
+
+    Untako tää vai tottako on?
+    Kansako vapaa ja kahleheton?
+    Muuttuiko riemuks, mi murhe ol' ennen,
+    harteilta vierikö orjuuden taakka,
+    hengen mi salpasi lapsesta saakka,
+    viel' oli saattona Manalle mennen?
+    Tottako on:
+    Suomi on vapaa ja kahleheton?
+
+    Untako tää vai tottako on:
+    päästy on tyrmästä aurinkohon!
+    Aavojen tuulet jo purttamme ajaa,
+    keuhkot paisuu, valtimot tykkää,
+    sydämet suuresti, laajasti sykkää,
+    ei ole onnella määrää, rajaa!
+    Tottako on:
+    päästy on tyrmästä aurinkohon!
+
+    Untako tää vai tottako on:
+    leppyneet vallat on kohtalon!
+    Saa taas syttyä nuorten mieli,
+    laineena laulaa vapauden vaisto;
+    arvonsa entisen saa elon taisto,
+    kaikunsa kantelon kaunein kieli.
+    Tottako on:
+    leppyneet vallat on kohtalon!
+
+                            1917.
+
+
+
+TÄHTITULET.
+
+
+    Saa talven tähtihuntuun suuret salot.
+    Lumisten töllein akkunoista valot
+    taas kuusten loistaa, mut ei koskaan ennen
+    näin loistaneet ne synkkiin sydämiin.
+    Ja tähtitulet Suomen taivahalla
+    näin tuikkaneet ei vuosiin tuhansiin.
+
+    Ne kylvää kohtaloja, tulta, tuhkaa;
+    ne lupaa autuutta, ne syyttää, uhkaa.
+    Mik' onkaan osamme? Nuor' vapautemme,
+    tuo kauan kaivattu, jo valittaa,
+    sen aateluus kun suotiin alhaisille...
+    Vuoks sorron oman huokaa vapaa maa!
+
+    Hyvyyden juhlaan käymme, vaikka lymyy
+    hyvyyden henget. Huulet kalvaat hymyy,
+    kuin unelmalle, joulu-aatokselle.
+    Lävitse nälän, hurmeen, kyyneleen
+    kaikk' kurkoittavat kansat onneen yhteen:
+    ah, joulurauhaan, rauhaan ikuiseen!
+
+                           XII. 1917.
+
+
+
+ISÄNMAALLE.
+
+_Nuorten laulu_.
+
+
+    Isänmaa, ota lempemme lämpöinen,
+    käsivartemme voima ja työ!
+    Veren, hengen me annamme alttiiksi,
+    jotta poistuis yltäsi yö!
+
+    Isänmaa, sun tuskasi kyyneleet
+    meist' urhoja kasvattaa:
+    ei sortaja polkea milloinkaan
+    sun muistojes tannerta saa!
+
+    Isänmaa, sulle hehkuvi rintamme lies;
+    sinut kannamme kirkkauteen!
+    Elonpäivämme sitten vaipua saa
+    kuin rantaan aaltonen veen!
+
+    Isänmaa, ijäks tenhosi henkemme
+    sinijärves ja harjantees!
+    Paras palkkamme nuorena nukahtaa,
+    emo suuri, sun siunauksees!
+
+                            1918.
+
+
+
+KORKEIN HETKI.
+
+
+    Jo täyttyy maassa miehen työt
+    ja nuoruus-unelmamme,
+    siks säilä säihkyt, sydän lyöt,
+    kaikk' yhteen loimuamme!
+    Jo saapui hetki sankarin,
+    tuo hetki korkein, ankarin,
+    jot' aavisteli taatot,
+    vuossatain harmaat saatot.
+
+    Ja vapauden viiri, niin,
+    nyt välkkää kädessämme!
+    Sit' ennen lahjaks aneltiin,
+    nyt sydänverellämme
+    sen iki-omaks ostamme,
+    maan kansain keskeen nostamme
+    kuin kotilieden lunnaan
+    yl' armaan kotikunnaan.
+
+    Nyt vaappuu vaaka kohtalon.
+    Koht' antaa Klio selon.
+    Jokainen urhoks' tulkohon!
+    Nyt lyödään arpa elon:
+    me sanoako saatamme
+    vapaaksi synnyinmaatamme
+    ja elää, kuollen sille,
+    polville tuleville.
+
+                  1918.
+
+
+
+VARTIOLAULU.
+
+
+    Me linna oomme Suomenmaan,
+    sen vankempaa ei lie.
+    Vain puhki meidän rintamme
+    käy vihollisen tie!
+
+    Me lippu oomme Suomenmaan,
+    käy tiemme valkeuteen.
+    Jos vaadit, hurmein kastamme
+    tään kalliin tantereen!
+
+    Me sulle valan vannomme,
+    mi kestää haudan taa:
+    me emme väisty, ennenkuin
+    on vapaa Suomenmaa!
+
+                     1918.
+
+
+
+MAAN NOUSU.
+
+
+    Tuhatvuosien tyrmästä, vuorien alta
+    maan sankarit rynnistää:
+    Enää heimoushenkemme maata ei malta!
+    Nyt voita tai hangelle jää!
+    Maa, orjuuden käynyt mi on joka asteen,
+    elon hinnaksi vaativi hurmeisen kasteen!
+
+    Puna-aurinko nous, loi luontomme tenhoon,
+    yön päiväksi vaihettaen.
+    Kuin saapuvan Väinämön vaskiseen venhoon
+    me katsomme kaarehen sen.
+    Uus Sampo jo soutavi kannella taivaan;
+    ijäks vallattu on se nyt tietäjän laivaan.
+
+    Taas Kaleva kasvaa ja Karjala suurtuu,
+    elon kauneus karkeloi;
+    nimi Suomen uutena lauleloon uurtuu,
+    maanpiiri sen virsiä soi.
+    Sen kannel ja kalpa nyt kilvan kaikaa
+    tätä kansamme kohtalon korkeinta aikaa!
+
+    Mut sankarivainajain karsikot suuret
+    iki-ylväässä murheessaan
+    kera sankarten kätkevät Sampomme juuret
+    syvän helmahan synnyinmaan.
+    Sitä sielt' enää riistä ei Louhen valta,
+    maan suojelushenkien siipien alta!
+
+                                  1918.
+
+
+
+LEMMINKÄISEN ÄITI.
+
+
+    Voi mua, voi, -- kantaja Kalevan kansan!
+    Voi sua, voi, -- kullainen kuopuksein!
+    Kaukoni kaunis nyt uhrina katalan ansan!
+    Niin sinut ilmoille saattelin murheeksein.
+    Niin sinut, sankariks luodun, langetti halpa
+    sokean paimenen patto, ei kunnian kalpa!
+
+    Liioin sä lienetkin ollut läikkyvä, lieto,
+    sull' oli uljuus, ei ollut partasuun tieto;
+    liioin sa vieraissa vierit, halasit uutta,
+    vapaus sulle ol' leikkiä, vallattomuutta.
+    Laps olit vielä, et untesi urho, et mies.
+    Mieheksi kasvaa tähdissä säätty on ties.
+
+    Haravoin poikaani koprusta kolean Tuonen,
+    muruja miehen jo menneen, lapseni rakkaan.
+    Voi emon sydäntä, vasta ma itkusta lakkaan,
+    kun sun jälleen helmaani sulkea saan.
+    Vahvempi rakkaus valtoja Tuonen maan.
+    Vielä, ah, kerran sulle ma elämän suonen!
+
+    Luojani totinen, käy avuks hetkellä tällä!
+    Äityen murheisen lemmellä äärettömällä
+    voitelen vihoja vesun, kähyjä kyyn,
+    huuhtelen haavoja, liennän polttoa syyn,
+    liittelen rohkean rinnan ja ylvähän pään,
+    juottelen jäsenet nuoret jänteviin uumiin...
+    Vieläkö saanen yhtehen hengen ja ruumiin,
+    sykkimään sydämen lävitse kuoleman jään!
+    Rakennan raukkaani lemmellä äärettömällä.
+    Luojani totinen, käy avuks hetkellä tällä!
+
+                                  V. 1918.
+
+
+
+SUOMEN LIPPU.
+
+
+    Pois viiri veripunainen
+    valkeesta Suomestamme,
+    pois värit veljeshurmehen!
+    Sa lippu sinivalkoinen,
+    sun kohotamme taivaallen,
+    sun syvään juurrutamme
+    maan nuoreen kevätnurmehen
+
+    Oi, liehu vaate valkoinen
+    harjalla linnan oman!
+    Pois rikos veljesliitojen!
+    Sitele, risti sininen,
+    taas sydänlangat yhtehen
+    heimomme onnettoman
+    vierillä Tuonen viitojen!
+
+    Ennusta aikaa armaampaa
+    ja suurta sunnuntaita!
+    Ei liehtojana sotien
+    nuor' vapautes olla saa,
+    mi suvi-ilmaan hulmuaa.
+    Se turvaksemme laita,
+    suojaksi Suomen kotien!
+
+    Jo saapui lapset auringon
+    ja virvet vihannoivat.
+    Vihitty olet valohon;
+    kuin taivas ollos tahraton,
+    sa lippu Suomen kohtalon.
+    Jos taistoon rummut soivat,
+    niin liitä liittoon jalohon!
+
+                    VI. 1918.
+
+
+
+Z. TOPELIUS.
+
+_Satavuotismuisto_.
+
+
+    On hyvyys haave, mut ei haave vainen:
+    sa elit; olit ihanteesi lainen.
+    Viel' lempee hymys niinkuin rusko päilyy
+    vuossatain myrskypilvein paltehella,
+    soi laulus lauha yli tykkein pauhun:
+    maailman voittaa voi vain rakkaudella!
+
+    Ol' ilmass' silloin kevättä ja taikaa,
+    kun meille ennustelit onnen aikaa!
+    Sun kanssas Lönnrot, Runeberg ja Snellman
+    säihkyivät sätehinä talven maassa;
+    sovulla seppelöit sa Suomen linnan,
+    pyhäinen lehti onnen apilaassa!
+
+    Soi toisin nyt kuin silloin kanteleemme.
+    Kuin usviin uppos iki-ihanteemme?
+    Ja raskaammin kuin koskaan nyt me polot,
+    me lapset ajan ankaramman, karun
+    kaipaamme seesteisyyttä, rauhaa syvää
+    sun sydämesi heljän päiväntarun.
+
+    Taas päästä mielimme sun jalkais juureen
+    ja uskoa sun unelmaasi suureen:
+    isien maahan, yhteiseen ja yhteen,
+    myös valtaan rakkauden ja hengen valoon
+    Suur' tietäjä, ah, hienoin sydänlangoin
+    kohota kansaas ihmisyytees jaloon!
+
+
+
+TYÖN VELJIEN VIRSI.
+
+
+    Työn veljiä oomme, työn orjia emme,
+    työ voimamme on, tie vapautemme!
+    Yön lapsilla meillä kiire on valoon,
+    ylös kummuille, säihkyvän päivyen paloon!
+
+    Ei tallaten toista, ei huonolle kostain,
+    vaan ylväänä itsemme ilmoille nostain!
+    Työn kultaiset tähkät me taitamme sille,
+    ken työn on tehnyt, ei arvottomille.
+
+    Alas alhoon, missä on kurjuus ja hätä,
+    emme veljeä, siskoa yhtään me jätä!
+    Pian valkenee ankeille elämän taulu!
+    On rakkaus kauniimpi kuin sotalaulu!
+
+    Ken sortajaks nousi, sen sorto löi alas,
+    ken surmasi, sukuhun susien palas!
+    Me rintamaan astumme rauhan aattein
+    ja paistavin palmuin ja valkehin vaattein.
+
+    Ei horjuta vastus ulkoisen muurin.
+    Oman rintamme rotkot vaara on suurin.
+    Oi, aurinko, aurinko, luo säde sinne,
+    miss' synkin on rotko ja iljaisin rinne!
+
+
+
+ROBERT KAJANUKSEN TÄYTTÄESSÄ 60 VUOTTA.
+
+
+    Sahkösielu Suomen yössä,
+    Paloit niinkuin lempi Luojan
+    Armain aatos elos' työssä
+    tahto lämmön, valon tuojan.
+
+    Nuoriin mieliin intomieltä
+    lietsoit, loihdit sankarkuvan,
+    soitit suurta sydänkieltä
+    synnyinmaasi valveutuvan!
+
+    Jos kielet kaikkialta
+    soi, sa tiedät henkes helää;
+    jos jo siirtyy pimeen valta,
+    näät: sun säkeneesi elää!
+
+    Tuhat tulta hehkuu sulle,
+    huomaatko, ah, piilostansa:
+    kiitos sulle, siunatulle!
+    Nostajaansa nostaa kansa.
+
+    Tai et huomaa: vainen antaa,
+    muut' ei pyydä henki ylväs.
+    Suomen temppeliä kantaa
+    vaka vanha, tyyni pylväs,
+
+
+
+EINO LEINOLLE
+
+6.VII.1918.
+
+
+    Suomen suven suuri lapsi,
+    kansan hengen kannelniekka,
+    usein itkit halla-öissä,
+    useammin vielä iski
+    tuskas tulta, löi kuin miekka;
+    sotatorvin helskyi hiekka,
+    missä vierit, unten urho,
+    päitä listit noidan lieron
+    eestä heimon kahlehditun,
+    vasten valtaa suuren Kieron,
+
+    Vastavirtaa viljoin sousit,
+    tuosta tietäjäksi nousit,
+    ilmoille toit syyn ja salan
+    muinais-yöstä Kalevalan,
+    kukkalatvan liitit juureen,
+    valonsotaan soitit suureen,
+    taikas kaikui taivahalla:
+    humisit kuin harmaa honka
+    taikka vanhus valkohapsi,
+    sinä, suven suuri lapsi!
+
+    Kuka arvas loitsus hinnan!
+    Alla kovan pantsarpinnan
+    värähteli vienot kielet
+    niinkuin vaski vaaran alla.
+
+    Jo lie tullut Suomen suvi,
+    Sampo kaunis saatu käteen,
+    jota kauan kaihoit, toivoit,
+    Suomen nuori Väinämöinen,
+    vaikk'ei soi sen kansi karu
+    kuin soi kieli unten säteen,
+    sydänkaihos tuhat-öinen!
+
+    Viel' on surman tiessä mieli
+    musta, paino yllä, alla,
+    uhkaa täynnä ilmanpieli.
+    Sentään voi jo vapaa kansa
+    ylös nostaa kilvellensä
+    vapahaksi laulajansa.
+
+    Kiitos sulle, Suomen sulho,
+    kansan hengen kannelniekka,
+    että välkkyi vaskivyölläs
+    sekä kannel että miekka,
+    että helkkyi hallan maassa
+    sankarlaulus raskastöinen!
+
+    Välky, helky eelleen meille,
+    sotapappi hengen työssä,
+    tietäjämme, taitajamme,
+    loihtijamme Lapin yössä!
+    Viel' on meillä taival pitkä
+    aurinkohon Suomen suosta.
+    Loista yllä Suomen saloin
+    niinkuin omatunto jaloin.
+
+    Mistä kuljet, kaikki tietää:
+    polku kaunein kulkee tuosta
+    noustaksemme jumaloitiin,
+    niinkuin nousee kaipuu noihin
+    henkes pyhäisimmän pyyteen:
+    ikuisempaan ihmisyyteen!
+
+
+
+VIIPURIN LAULU.
+
+
+    Nyt laulamme kunniaa Karjalan armaan
+    ja Karjalan linnan vuossatais-harmaan.
+    Vanha Viipuri, oi,
+    yhä kantelos soi!
+    Sa muinaisten muistojen tyyssija ylväs,
+    ain' olkosi maasi lippu ja pylväs!
+
+    Kylä kuuluisa kestein ja kultavuon kehto,
+    niin kiehtoen siintää sun laulujes lehto.
+    Vanha Viipuri, oi,
+    yhä kantelos soi!
+    Yhä hopeita helkkyvi kukunta käen
+    yli Karjalan kauniin karkeloväen.
+
+    Nyt laulamme kiitosta Karjalan hilpeen
+    ja helmen, min kuulu sai kunniakilpeen.
+    Vanha Viipuri, oi,
+    yhä kantelos soi,
+    kisatanhut herkkien hetken lasten,
+    pyhä pantsar iskujen kohtalokasten!
+
+
+
+JUHANNUSTUNNELMA 1918.
+
+
+    Maa kylvetty hurmein vehreään vaipoittuu
+    ja täyteen kukkahan puhkee tuoksuva terttu.
+    Mitä tiedät sa kertoa portilla pihlajapuu?
+    Kenen haudalla kaihoas helkytät, koditon kerttu?
+    Liet eksynyt seutuun outohon merien takaa:
+    pesäräystähäs poissa on, ystäväs maassa jo makaa...
+
+    Niin, käynyt on myrsky, mut jälleen puhdas on sää.
+    Oi, lennä, leivonen, ilmojen korkeuteen
+    ja kaksin verroin kirkkaana kauneus nää
+    maan, taivahan loiston, järvien kimmelveen!
+
+    Mies miekan töiltä astuvi verkalleen
+    kotipientaren luo, luo kuokan ja viikatteen.
+    Lemu tuttu jo sieraimeen käy mullan ja havun
+    ja leyhkäys lehmihautehen, turpeen savun;
+    ja kyynel poskelle karkeelle herahtaa:
+
+    "Ole siunattu, siunattu, ravinnon-antaja maa,
+    sa isien maa, min puolesta munkin suotiin
+    pisar vertani antaa, kun vapauttasi luotiin!
+    Maa ravinnon-antaja, antaja ikuisen unen,
+    sun helmahas suureen kohta ma unhoittunen,
+    ijäks raukenen pois, -- mut taistoni palkaks saan
+    ma maata mullassa kukkivan, vapaan maan!"
+
+    Jo korpitemppelin korkeat kellot soi.
+    Salon humisevaisen himmeään siimekseen,
+    syvähetteiden luo, ne kutsuu kalvahtaneen.
+    Nyt on luonnon juhla ja Luojan, mi luodut loi:
+    maa loukattu leppyy, jälleen lahjoja jakaa.
+    Suven laupiaan suurelle Luojalle kumartakaa,
+    te ihmiset kaikki; vain taittuva kaislan korsi
+    on ihmisen tie ja vallassa Korkeimman.
+    Ei kypsytä tanner tallaama herjaajan
+    elon tähkää, tyhjäksi jäävät auma ja orsi.
+
+    On merkit oudot taivaalla, maassa ja veessä:
+    on takana taistelu, raskaampi kenties eessä.
+    Maa laupias, liittomme yhdy ja vaarassa auta,
+    tään antaos murheenlastesi laakson itää;
+    sun lupaamme ijäti pyhänä, kalliina pitää,
+    sa vapaussankariemme sankarihauta!
+
+    On luonnossa juhla, mielissä hartaus vakaa.
+    Te ihmiset kaikki, luonnolle kumartakaa!
+
+
+
+
+HAAVEKELLOT.
+
+
+
+DON QUIJOTE.
+
+
+    Ken syntyi urhoks sankar-unelmain,
+    ei taltu lapseks laumain harmajain.
+
+    Kun yllä joukkoin sotahuudot soi,
+    hän kivettyy, ei myötä mennä voi.
+
+    Ei viihdä häntä varma voiton tie:
+    loputon kaiho kauemmaksi vie.
+
+    Kuin outo, orpo täällä kulkee hän
+    tenhoissa suuren jumal-hämärän.
+
+    Hän näyt näkee, joita muut ei nää;
+    hän muille arvoitukseks, narriks jää.
+
+    -- Kas, kas ne pilkkaa. Tuolla houreissaan
+    suur' don Quijote taas nousee satulaan! --
+
+    Hän haamun lailla katvehessa kuun
+    yön tuulta vastaan samoo taisteluun.
+
+    Saa ritariksi ruusun kuollehen;
+    voimansa varisee kuin lehdet sen.
+
+    Hän kesken teon myrskyn pauhaavan
+    laul' yksinäisen laulaa unelman.
+
+    Kuin pilven varjo, läikkä tumman veen
+    hän soutaa tyhjyydestä tyhjyyteen,
+
+    jäljettä rauentuen rantaan maan,
+    syyskellastuvain kaislain kahinaan.
+
+
+
+HUOKAUS.
+
+
+    Taas kukkaset puhkeaa pientaren pieliin,
+    käet kultaiset kukkuu.
+    Kuin ennen ne riemua ei tuo mieliin.
+    Oi, Herra, sun maailmas verehen hukkuu,
+    sun ihmiskuntasi, kuvasi vaipuu,
+    oi, Herra, miks lapsesi tahdot syöstä!
+    Vain kuolevain silmät kiiluvat yöstä
+    kevätkimmeltävästä.
+    Miten polttavi tuntoa tuska ja kaipuu
+    pois alhosta tästä!
+
+    Ijäks tuomitut liemmekö syymme vaivaan!
+    Herra, armahda meitä!
+    Kuin paasi niin painavi paltehet taivaan.
+    Me pyysimme painia Jaakopin painin,
+    näin tähtihin nousta:
+    jäi taaksemme tuhkaa, jälkeä Kainin.
+    Maan kansat kulkevat kirojen teitä.
+    Herra, armahda meitä!
+    Vanhurskahan vihasi viivytä jousta!
+
+
+
+I.N.R.I.
+
+
+    Mua ahdistaa
+    meri, ilma ja maa,
+    elo ihmisten,
+    nimi ihvehinen
+    "maan kuninkaan",
+    jota otsallaan
+    nään kantavan tuon jumal-syntyisen
+    ja ristiinnaulitun Vapauden.
+
+    Ma polvistun
+    luo ristisi sun:
+    "Ole armollinen
+    maan lapsillen,
+    ota, Tuskien mies,
+    pois orjuuden ies!"
+    Sun opetuslapsesi vartomaan jää
+    ylösnousemus-aamuas häikäisevää.
+
+
+
+
+AAMUN SARASTUS.
+
+
+    Rannalla kauhun yön
+    ui siinto kalvas aamun ensi säteen.
+    Kuin arastellen veli veljen käteen
+    käy jälkeen murhatyön.
+    Tää Kainin merkki millä voidaan pestä
+    pois synkän ihmisyyden sydämestä?
+
+    Suur' rakkaus sen voi.
+    Välkähtää valot pilvilinna-viirin:
+    kohoaa ylle murheisen maanpiirin
+    ikuisen rauhan koi,
+    kun puhkee tuhatvuotis-päivä tästä
+    titaani-yöstä, jumal-härnärästä!
+
+
+
+KEHTOLAULU.
+
+
+    Tuuti tulisoroista
+    esiin elon noroista,
+    tuuti tulta taivahan
+    tuskaan, sielun vaivahan!
+
+    Kerran murrat kehtosi,
+    tunnet elinehtosi,
+    sytyt pyhään palohon,
+    poltat tiesi valohon!
+
+    Tuuti lasta syväksi,
+    hyypiötäin hyväksi,
+    tuuti tulta taivahan
+    tuskaan, sielun vaivahan!
+
+
+
+LEMMEN MUISTO.
+
+
+    Sieluani suruun uupunutta
+    hiljaa keinuttelee haahti unten;
+    lapsuuteni rakastetun nään,
+    sinisilmäin hymyn, armaan pään...
+    Ah, ken voisi halki aikain lunten
+    päästä lapsuus-onnen hämärään!
+
+    Ah, ken saisi varhaisnuoruutensa
+    valkeet yöt ja lemmenraskaat päivät!
+    Kultahaaveita ne mieleen toi.
+    Ihanimmat, jotka sydän loi,
+    utuisiksi unelmiksi jäivät;
+    mutta vielä rinnassa ne soi...
+
+    Palaa aatos varjoin valtakuntaan,
+    maille vienon ensilemmen muiston:
+    konsa illoin yksikseni jään,
+    lapsuuteni rakastetun nään...
+    Putoo päältä sydän-öisen puiston
+    tähdenlento tyhjään elämään.
+
+
+
+AD ASTRA!
+
+
+    Sa laupias syys!
+    Ma tunnen sen tulon
+    jo laulussa laineen
+    ja humussa puun.
+    Kukat polttamat kulon,
+    uniraukean aineen
+    se lepohon tuutivi siunattuun.
+
+    Sa yksinäisyys
+    syystaivahan alla!
+    Pois lakastumuksen
+    laduilta sa viet.
+    Sua kuuntelemalla
+    yön arvoituksen
+    syli aukee, siintävät tähtein tiet.
+
+
+
+KAIHO.
+
+
+    Oi kaihoni, kauneuskaihoni kuolematon,
+    sa arkeni halki hohtava autere sees,
+    tie ohitse onnen, yksinkulkuhun jylhään,
+    ikiväistyvän luo, ikiriutumuksehen ylhään,
+    salaruoska, mi viiltäen liehdot rientämään ees,
+    tuliorjantappura raukan otsani yllä,
+    mun kiedot äärettömyytesi syleilyllä,
+    käsivarsin aineettomin, ikiorjuutees!
+    Oi kaihoni, kauneuskaihoni kuolematon!
+
+    Ikiväistyvä, oi, ihanuutesi unta vain lie,
+    mut mulle sa viittaat, mulle oot kohtalon tie,
+    sun katseesi alla murtuvi kauneus aineen,
+    sun kutsusi rinnalla halpa on houkutus maineen:
+    unohtuu aika ja hetki ja kukkaset maan.
+    Ah, koskaan et antau kiinni, sa ylhä ja arka!
+    Mut autuas oon, jos vilvoitellakin parka
+    ees huntusi varjolla pään polon polttoa saan!
+    Ikiväistyvä, oi, ihanuutesi unta vain lie!
+
+
+
+JUHLA-ILTA.
+
+
+    Kaikki rientää riemun syliin,
+    ääreen juhlakynttilöiden,
+    valon kimmeltäviin kyliin,
+    jotka välkkyy halki öiden
+    tauottua arkitöiden.
+
+    Keltä puuttuu kynttilöitä
+    käydä vastaan joulu-öitä,
+    lainaa suuren juhlavalon
+    akkunoista tähtitalon,
+    säkeniltä, jotka sataa
+    iltataivaan syvään sineen:
+    niitä katsoo ystävineen.
+
+    Kellä lienee koti hellä,
+    kodin onni sydämellä;
+    kellä haave vanha vainen
+    sielussaan kuin kellonsoitto,
+    muiston kuuran kuvajainen,
+    kaiho, joululaulun lainen.
+
+    Jokainen on tämän kerran
+    rikas, nuori jonkun verran.
+    Missä liikkuu Herran henki,
+    siell' on jakaa toisellenki.
+    Älä kysy: miksi, kelle?
+    Oves avaa hyvyydelle!
+
+    Kesän kesti ruusu uhkee,
+    nyt jo nukkuu hangen alla,
+    vilu-neitten parmahalla.
+    Kukat kuolottomat puhkee
+    vasta ihmissydämistä
+    hellemmiksi heltyvistä,
+    rakkahasta rauhantyöstä,
+    hyväntahdon joulu-yöstä.
+
+
+
+HELMIKUU.
+
+
+    Talven helmi, taivaan tähtiseule,
+    pimentoihin unhoitettu kuu,
+    hanki-valkeata valtaa käytän,
+    mieltä puhtaampaa kuin kukaan muu.
+
+    Veret kuumat hyydän, liikkeen jäädän!
+    ajan kello hetkeks seisahtaa.
+    Hiljaisten maan lasten sieluun silloin
+    ikuisuuden aatos lankeaa.
+
+    Seulon sieluja, oi, pakkashenget!
+    Surmatkaa ja kootkaa aarteeseen!
+    Sen vain korjaan, joka kylmän kestää,
+    ikihelmeks käyvän kyyneleen.
+
+    Kiteet kulmillain on tähtiyöltä;
+    helkehuntu lahja alku-jään.
+    Vilu vieras tääll' oon, Pohjan vanki,
+    kruununi jäi aikain hämärään.
+
+    Lien ma elon kaiken kaukotaulu,
+    tausta, loppu, liikkumattomuus.
+    Kerran vielä kaiken luomakunnan
+    saartaa sama himmee hiljaisuus.
+
+    Kaartaa kimallukset äärtä vailla
+    rantaa autioiden maisemain.
+    Kalmistossa valkohiutaleiden
+    ihminen ja aika, muisto vain!
+
+    Silloin istun jälleen kruunu päässä
+    äyrähällä tyhjyyden ja yön,
+    tutkin linnani jääkuvaisesta
+    turhaan jälkeä poislaastun työn.
+
+    Lumiruusuin kuudankatvehessa
+    kerran iki-unta uinut maa.
+    Hetken hermot, turhan työnne orjat,
+    kuumehoureestanne lakatkaa!
+
+    Astu sielu sydämeni jäähän,
+    haaveitteni hopeehelinään!
+    Kiedon laakealla vilpehellä
+    huomishuolten liekitsemän pään.
+
+
+
+VARHAISKEVÄT.
+
+
+    Tippuvi räystäät, vierillä teiden
+    pelmuten pulppuaa hilpeät purot.
+    Paistavi päivä, läikkyvi ilma,
+    herahtaa hymyhyn kasvot jurot.
+
+    Tunnetko, tunnetko, kulkija-parka:
+    sulaa ja soi myös talvinen rinta,
+    sykähtää synkkien verien virrat,
+    värähtää kummasti paatunut pinta?
+
+    Kaikk' kovat yösilmä-, jääsilmä-peikot
+    auringon kaunista katsetta lymyy.
+    Lokaisen, nauravan lammikon kalvoon
+    korkea taivas takaisin hymyy.
+
+    Tunnetko, tunnetko, kulkija-parka:
+    jouduit jo valkeain valtojen alle;
+    paistaa sun täytyvi auringon lailla
+    pahimmalle ja parhaimmalle!
+
+    Valkeita silkkiäispulmuja säähän
+    leutoon puhkovat rimpien raidat.
+    Havahtaa tuuli, lehahtaa tuoksu,
+    punertaa vienojen viitojen laidat.
+
+    Tunnetko, tunnetko kulkija-parka,
+    että sa syvinnä kaipaat jotain:
+    aikojen autuahampien rauhaan
+    tuskista elämän turhain sotain.
+
+    Painuvi päivä, helisee routa,
+    taivaasta maahan käy sinisiltä.
+    Hopeakyyneltä, helmeä täynnä
+    välkkyvi kuulas, kalpea ilta.
+
+
+
+LUONNON IKÄVÄ.
+
+
+    Oi, maa-emon helmaan
+    mun sieluni halaa,
+    pois rinnoilta riehun ja riidan,
+    pois korpeen, miss' elo ehjänä säilyy,
+    salolammelle, miss' yön ulpukat päilyy,
+    unilinnojen kuvitelmaan!
+    Sinne sieluni palaa
+    luo rakkahan virran ja viidan.
+
+    Oi, tuokion verran
+    ma uinua soisin
+    mesimättäällä muistojen lehdon,
+    miss' haltiat haastoi ja kuusikot kuiski,
+    suviöiden haavetta keijuset huiski
+    mun lapsensilmääni kerran!
+    Kuin autuas oisin
+    ma keinussa luonnon kehdon!
+
+
+
+LUX.
+
+(_Victor Hugo_).
+
+
+    I.
+
+    Oi, vastaisuus! Näky valkea tuolla!
+    Kaikk' kansat on vankilan ulkopuolla.
+    Sora, hiekka jo heilivi vihertyen,
+    kulot kasvavat umpeen nurmikkomailla.
+    Maa seppelepää on morsion lailla
+    ja ihminen ylvähin ylkä on sen.
+
+    Kuin hämärän halki tai verhotun uksen
+    viel' aaluu kauneus kangastuksen,
+    mut kerran me täyttyvän tiedämme sen.
+    Vapahiksi me kerran pääsemme ihan,
+    jos menneisyys kävi merkeissä vihan,
+    tulevaisuus tulkki on rakkauden.
+
+    Jo nytkin syvältä synkeydestä
+    soi sävele kansojen veljeydestä,
+    se taivaalle kiuruna kirpoaa,
+    ja kohtaloin kolkkojen, murheemme yllä
+    se helkkyvi vienolla hyväilyllä.
+    Oi, siivekäs haave, jo luoksemme saa!
+
+    Te nähkää, yö on jo valkenemassa!
+    Maailmassa suuressa, vapautuvassa
+    Capetingit ja Caesarit syösty jo on.
+    Jo hoivansa taivaan hengetär tarjoo:
+    sukupuut täyskypsät piiriinsä varjoo
+    suur' rauhansiipi liikkumaton.
+
+    Oi Ranska, suortunut vaivojen alta!
+    Oi terve, valkeain huntujen valta
+    ja voitto jälkehen kauhujen yön!
+    Taas sees on taivas ja linnut on täällä,
+    orapihlajain oksilla, päittemme päällä;
+    pajat puhkuu ja lietsoo painetta työn.
+
+    Ja tapparat, keihäät joutavat loukkoon,
+    tykit, pommit ruosteisten romujen joukkoon;
+    ne unheessa maatuvat, murtuvat pois.
+    Koht' enää ei jälellä niistä sen verran,
+    että kourulla koukata vettä vois kerran,
+    että sirpaleen laidasta sirkkunen jois.
+
+    Katos kauna ja syy, vihamieliset linnat.
+    Sama täyttävi tunne nyt kaikkien rinnat,
+    sama kaikille viittovi määränpää.
+    Näin Jumala sielumme liittävi yhteen
+    ja sitovi kansoista kaunihin lyhteen.
+    Hätäkellojen köys saa levähtää.
+
+    Oi katsokaa, välke ui taivaan rantaan!
+    Se kasvaa, sen loisto jo kauaksi kantaa,
+    jo joudumme valtaan valkean sen.
+    Tasavalta maailman, eessäin sun näen!
+    Jos lienetkin vielä nyt pienoinen säen,
+    olet huomenna aurinko ijäinen!
+
+
+    II.
+
+    Kovan kohtalon lyömät, ei kauan se paina!
+    Kuin vuoksi ja luode niin vaihtuvat aina
+    valot, varjot Salliman lain.
+    Pahat päivät haihtuvat varjon lailla.
+    Pian riemuaa kansat auringon mailla:
+    yö unt' oli vain!
+
+    Ajat onnellisemmat koittavat meille
+    ja kansoille kaikille vapautuneille.
+    Enää orjuutta, kurjuutta ei!
+    Vaan juhannusvirttä olemassa-olon
+    koko ihmisyys soi, tie häädetyn polon
+    kun kotihin vei.
+
+    Hirmuvaltiain sammuvi sumea suku,
+    punaruskossa nousevi uus ajan luku
+    sinitaivahan kannellen.
+    Käsi kädessä, veljinä ihmiset kulkee,
+    jumaluus sama,:suur', heidät helmaansa sulkee,
+    Isä kaikkeuden.
+
+    Soi rauhan viestit jo yllä ja alla;
+    ne ruokopillillä, pasuunalla
+    kautt' ilmojen kuuluuttaa:
+    Ole vapaa, maa! Enää orjuuden vaivaan
+    sua tuomita ei! Ole kaltainen taivaan
+    polo ihmisten maa!
+
+    Edistys, tarutammi, sen keskelle juurtuu;
+    Ameriikan ja Euroopan saartavaks suurtuu
+    pyhä laulujen puu.
+    Sen oksilla valkeat kyyhkyset häilyy,
+    sen kautta päivällä aurinko päilyy
+    ja öisin tähdet ja kuu.
+
+    Tää haave ylväin totta on milloin?
+    Me marttyyrit haudassa liemme jo silloin,
+    nuo kauniit kun kahleetta käy.
+    Käy autuaampina aamun he koissa,
+    kun meille, ah, Tuonelan kammitsoissa
+    yö hämärtäy.
+
+
+    III.
+
+    Kylät, kaupungit riemua täys, elon intoa sorjaa!
+    Taivaalla ei helvettiä, ei lain alla orjaa!
+    Ja missä lie pyövelin piilu? Se tuntematon
+    maan uudesti-syntynehille heimoille on.
+    Ei onnea yksilön kurjuus kansojen salpaa.
+    Sotamiestä ei enää, ei rintamaa, tappavaa kalpaa,
+    verotaakat on poissa, myös ristit jo hyljättiin.
+    Tahra Euroopan tää: kuninkaitako palveltiin?
+    Ameriikan ihmetys: orjia ollutko meillä?
+    Runo, tiede ja taide käy oppaina elämän teillä.
+    Pois hälveni huoli, ja kuivui jo kyynelveet.
+    On jalkarautansa kahlitut karistaneet.
+    Kuin perhettä samaa suuri on ihmiskunta,
+    pyhä kaikkien työ, teko vastaava parhainta unta.
+    Elonpäiviä kiertää kiitosvirsien vuo:
+    yhtä kallis on korsi, min pieninkin kekohon tuo,
+    Tää ääretön, summaton, valossa-kylpevä kansa
+    se heikoimmallekin velkaa on onnestansa,
+    sille suonut on lahjan halvimman torpan mies;
+    joka yksilön rinta on yhteisen työpajan lies.
+    Ikivihreät kuuset, voittajat myrskyjen rankkain
+    ja tuuheat oksat ja lehvät tammien vankkain
+    ja seetripuut vanhat, graniitti-kuoriset nuo,
+    kaikk' kilvan toukokuun sirkulle suojaa suo;
+    värähtää jättien sielu ja valtaisan orren
+    ne hellästi kaartavat katteeksi ruohonkorren.
+
+    Oi aurinko-maa, sädehohtava tulevaisuus!
+    Sun henkesi nousu se on, sa ihminen uus!
+
+
+
+SUVIYÖN SÄVEL.
+
+
+    Kuin tähtihärmää sieluhuni sataa
+    suvisen kentän lailla unelmoivaan,
+    ja kaikk' on mulla, mikä muuten puuttuu.
+    Häviön, kalman kauhut, turhuus, tuska,
+    kaikk' katoaa ja laulun onneks muuttuu,
+    ja rinnassani kastehelmet soi vaan.
+
+    Soi sävel outo, sävel kummallinen,
+    soi kunniata kaiken olevaisen
+    heijaavain heinänkortten kahinalla.
+    Ah, kiitosvirttä kyynelhelmellistä
+    ne laulaa suulla yhtä sorealla
+    elämän ijäisen ja katoovaisen.
+
+    Kultaiset korret, metsäin keijuskuorot,
+    kuin pirrat vetten yllä aranvienot,
+    te luonnon kannelpuussa sielunkielet,
+    heliskää kautta kaikkein ihmisrintain;
+    saa hetkeks rauhan rauhattomat mielet
+    valahtaa huolten ylle hunnut hienot.
+
+
+
+IHMINEN.
+
+
+    Tavoittaa tyhjyys jumal-ajatuksen
+    kuin tähdenlennon ikikierroltaan,
+    Leimahtaa siivet liekkiin lentäväisen,
+    mi tuhaks raukee tulen saatuaan:
+    unohtuu Minä, vaihtuu, muuttuu muiksi,
+    maan matosiksi, ruohoksi ja puiksi.,.
+    Tään turhan onnen vuoks me ihmiset
+    näin kiusataan ja tullaan kiusatuiksi!
+
+    Poroksi polttain astuu jumal-aatos
+    sielusta sieluun soihtu kirpoaa;
+    ja suurempana joka sukupolvi
+    ja kauniimpana tulisurman saa.
+    On kirkastuksen kruunu surmatulla,
+    ehompi elää sen, ken jälkeen jää.
+    Oi, ihminen, on kaunis osa sulla
+    näin taistella ja voitetuksi tulla!
+
+
+
+SALAINEN SYTÖ.
+
+
+    Sa syömmeni sorretun hehkuva säen,
+    sa rohkea, pyhä,
+    yht' ylväänä yhä
+    sun sorronkin alla ma suitsevan näen!
+
+    Ah, askelten alla!
+    Sala-yössä kuin korvessa miilun hehku,
+    niin peittää äänetön turpehen pehku
+    salokankahalla!
+
+    Sa sitkeä, synkkä, sa kestät, joskaan
+    syvyytesi tähden
+    et outojen nähden
+    voi ilmiliekkinä loimuta koskaan!
+
+    Tai hetkikö koittais
+    tuo korkea, jolloin ois leimuta valta,
+    sydän maailman syttyisi kaikkialta
+    ja kahleensa voittais,
+
+    ja hyvyyden hiljaisen pilkattu voima,
+    nyt piillen mi sytee,
+    vain kaihona kytee,
+    ois tekojen suurien aateloima?
+
+    Sen hetken jos näen,
+    niin ilmoille roihua vaikk' alta vuoren,
+    syki keralla maailman sydämen nuoren
+    pyhä, hehkuva säen!
+
+
+
+FAUSTIN LOPPUSANAT.
+
+(_Goethe_)
+
+
+    Näin sijaa valmistan mä miljoonille,
+    mut unteloille ei, vaan uurtajille.
+    Vihertyy niitut, pellot kellertäy,
+    inehmo, karja kunnahalla käy
+    rotunsa rohkeen luottain voimaan, valtaan,
+    suojansa saaden maalta raivaamaltaan.
+    Kuin Eedenissä täällä kukkii työ,
+    tuoll' ympärillä aalto ahnas lyö,
+    mut uhkaavaks jos käy sen hurja kulku,
+    niin yhteisvoimin nostetahan sulku.
+    Mun puolestani kaikkein kuuluville
+    viisauden viime sana olla saa:
+    Elämä, vapaus vain kuuluu sille,
+    ken hetki hetkeltä sen valloittaa.
+    Partaalla vaaran, sentään pystypäin
+    kehdosta hautaan kamppaellaan näin.
+    Ma taiston nähdä soisin moiseen tapaan
+    vapaassa maassa, kera kansan vapaan.
+    Hetkelle silloin huutaa haihtuvalle
+    ma mielin: viivy, ihanin!
+    Ei vaipua voi aioonien alle
+    eloni päivät jäljettömihin.
+    Tään nyt jo tunnen onnen hurmion,
+    tää korkein hetki elämässäin on!
+
+
+
+KAJASTUS.
+
+
+    Korkean rauhan maan
+    valkeat tornit katsovat kaukaa
+    kuiluun kuohuavaan.
+
+    Siintävät silmään sen,
+    jolla on rinnassa hiipuvin kaipuu
+    ylitse syövärien.
+
+    Erheiden eksyttäväin
+    alhosta nousevi ihmisen henki
+    kunnaalle seppelepäin.
+
+    Voittaja taistelon
+    ei ole murhamies; tuomittu, syösty
+    hurmeinen sankari on.
+
+    Eessä on uskonto uus:
+    kilvelle nostettu kaitsijaks kansain
+    sielujen aateluus.
+
+    Maaemon heimousvyön
+    uurtavat multahan rauta ja teräs,
+    talttuneet tahkoiksi työn.
+
+    Kansojen, yksilöjen
+    kilvan on kukkiva kirjava keto
+    turvissa veljeyden.
+
+    Ah, yli maan, yli veen
+    kuin hymy Jumalan käy kajo kaunis
+    ihmisen kirkastuneen!
+
+
+
+SERENITAS.
+
+
+    Ma rauhan sain. Ei enää jalka liestä.
+    Vain hiljaa liityn ihmisyytehen
+    kuin liittyy luontoon lehdon kukkanen,
+    niin vailla valtiaan kuin orjan iestä.
+
+    Mut syrjään jäin ma elon valtatiestä.
+    Sen halpa kunnia, kiistailu sen
+    huonosti sopi soitoks sydämen:
+    se vaati vankia tai miekan miestä.
+
+    Pois kylmä kiiltokuori sielun jäätää.
+    Pelastan sieluni, muu kadotkoon!
+    Mun maineen Parnassolta saatte häätää!
+
+    Vain sinne halaan, missä hyvyys säätää,
+    miel' leivon lailla puhkee lauleloon.
+    Ma pienimpänä suurin, vapain oon!
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Murattiköynnös, by L. Onerva
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56983 ***
diff --git a/56983-8.txt b/56983-8.txt
deleted file mode 100644
index 1c8d27b..0000000
--- a/56983-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,2988 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Murattiköynnös, by L. Onerva
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Murattiköynnös
-       Runoja
-
-Author: L. Onerva
-
-Release Date: April 15, 2018 [EBook #56983]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MURATTIKÖYNNÖS ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-MURATTlKÖYNNÖS
-
-Runoja
-
-
-Kirj.
-
-L. ONERVA
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Ahjo,
-1918.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Melankolia.
-
-Murattiköynnös.
-
- Muratti.
- Ilta.
- Yössä valvon.
- Muistojuhla.
- Syyshuokaus.
- Columbarium.
- Styx'iltä palannut.
- Autio polku.
- Tuhlari.
- Virvaliekit.
- Harmaa Kuolema.
- Reseedat tuoksuu.
- Epilogi.
- Hän kolkuttaa.
- Tähti-yö.
- Maljakko.
-
-Utuneiet.
-
- Varjoleikkiä.
- Metsälammella.
- Kadonnut joulu.
- Talvinen taival.
- Metsäkohtaus.
- Lemmen onni.
- Toukokuun yö.
- Venheessä.
- Sävel-aallot.
- Kevätodotusta.
- Suoyrtit.
- Hätähuuto.
- Lumoissa.
- Muuttolinnut.
- Syksy.
- Sanajalka.
- Päivänlasku.
-
-Vasamat.
-
- Tulipiirto.
- Vapauden aamuna.
- Pääsiäis-yö.
- Tottako on?
- Tähtitulet.
- Isänmaalle.
- Korkein hetki.
- Vartiolaulu.
- Maan nousu.
- Lemminkäisen äiti.
- Suomen lippu.
- Z. Topelius.
- Työn veljien virsi.
- Robert Kajanuksen täyttäessä 60 vuotta.
- Eino Leinolle 6.VII.1918.
- Viipurin laulu.
- Juhannustunnelma 1918.
-
-Haavekellot.
-
- Don Quijote.
- Huokaus.
- I.N.R.I.
- Aamun siinto.
- Kehtolaulu.
- Lemmen muisto.
- Ad astra!
- Kaiho.
- Juhla-ilta.
- Helmikuu.
- Varhaiskevät.
- Luonnon ikävä.
- Lux.
- Suviyön sävel.
- Ihminen.
- Salainen sytö.
- Faustin loppusanat.
- Kajastus.
- Serenitas.
-
-
-
-
-MELANKOLIA.
-
-
-    Aamuinen sade hiljaa pisaroi;
-    kuin haavekellot paatehen se soi.
-    huuhdellen pois kuin aika armoton.
-    tään laulun kalvahan,
-    min hiekkaan kirjoitan,
-    näin vihkein unholle, mi unhon on.
-
-    Niin haihdun itsekin kuin laulu tää;
-    vain haavekellot haudalleni jää,
-    elämän murhe ylle öisen veen.
-    Mut lapset tumman maan
-    tuon murheen saatuaan
-    mun lauluani laulaa edelleen.
-
-
-
-
-MURATTIKOYNNOS.
-
-
-
-MURATTI
-
-
-    Sa murheen muratti, sa tumma yrtti,
-    mun tumman luona on sun hyvä olla.
-    Niin peität pehmein sormin sydän-raukkaa
-    kuin hautaa yksinäistä kalmistolla.
-    Ma kätken joka kuiskees hiljaisen,
-    ma joka lehteäsi hyväilen.
-
-    Sa kyynelköynnös, kimaltava risti,
-    sa toivoin turhain odelmainen musta,
-    niin luen hartahana helminauhaas
-    kuin sielu katoolinen rukousta,
-    ja kiitän eestä joka kyynelen,
-    sa suuri kasvattaja sydämen!
-
-    Sun lasken, sydämeni kallein kukka,
-    kuin rukouksen, tervehdyksen lauhan
-    kummulle elon taistoon murtuneiden,
-    kuin muiston, siunauksen seppelnauhan,
-    kuin lohdun laulun yöhön kärsiväin,
-    poloisten ihmisyyteen rientäjäin!
-
-
-
-ILTA.
-
-
-    Jo muistot taivaltani varjostaa,
-    käyn taaksepäin;
-    on muistot sielun suuri kotimaa,
-    jost' orvoks jäin.
-    Näin illan kalve syömmeen lankeaa,
-    oi ystäväin!
-
-    Yö ylleni kuin huntu leviää,
-    yö ikuinen.
-    Viel' elon kukkarannat häämöittää
-    ääriltä sen,
-    käs' armas huiskuttaa... Hyvästi jää,
-    oi armainen!
-
-
-
-YÖSSÄ VALVON.
-
-
-    Yössä valvon. Aistin salatuinta,
-    katson kohtaloni synkkään syteen,
-    korva kooten hiljaisuuden pauhun,
-    silmä auki suureen pimeyteen.
-
-    Yössä valvon. Niinkuin vartoin jotain,
-    jot' ei koskaan kuulu tulevaksi.
-    Sydän hiiltyy, teot uljaat uupuu
-    yksinäisen sielun unelmaksi.
-
-    Yössä valvon. Äänettyyden mailta,
-    tummuudesta tiuvut korvaan helää.
-    Kuolon kulkuset noin kutsuu rauhaan
-    vainajaa, mi kummitellen elää.
-
-
-
-MUISTOJUHLA.
-
-
-    On pyhät mulle puistot vieraan maan,
-    jääsinerväiset lammet kuurassaan,
-    unessa talven. Kaikki muistan ne,
-    nuo mykät todistajat lempemme
-    ja tuskamme. Jäi sinne rakkautemme,
-    mut tuska ijäks kietoi sydämemme.
-
-    Se siellä elää, siellä riuduttaa,
-    mut raskahimman, konsa marrasmaa
-    saa talvimielen, puistot saartaa hyy,
-    jääriitteheksi lammet sinertyy.
-    On raskas muistojuhla mulla silloin:
-    kuollutta rakkauttain itken illoin.
-
-
-
-SYYSHUOKAUS.
-
-
-    Soi -- soi --
-    syksyinen sade,
-    pisare pieni,
-    muuten on kuluton tieni;
-    ei minun sieluni enää
-    laulaa voi.
-
-    Näy -- näy --
-    punainen puola
-    armaani tiellä,
-    hohtele kirkkaalla miellä;
-    pois jo mun poskeni hohto
-    himmentäy.
-
-    Jää -- jää --
-    ystävän ylle
-    iltainen rusko,
-    loista kuin rintani usko
-    kaunein, jonka ei äärtä
-    silmäni nää!
-
-    Luo -- luo --
-    kanervakangas
-    kalveesi mulle,
-    vaipaksi unhoitetulle;
-    helmaasi lapsesi raukeen
-    nukkua suo!
-
-
-
-COLUMBARIUM.
-
-
-    Sadat vainajat uinuvat noin
-    tomu-untaan unhossa uurnain.
-    Kuva mantelisilmä, ah, miks
-    mua viivytät, maanitat luo?
-    Sa keskenkö katkesit pois
-    tuliriemusta kuohuvain kuumain?
-    Tuhatvuotinen unhotuskaan
-    ei lohtua, viihtyä suo?
-
-    Tai kadutko kuumia öitäs,
-    sa karkelon kaunehin impi?
-    Suus haastaa, sa kuiskutat noin
-    punahuulosin kelmennein:
-    -- Elon leikkihin seppelepäin
-    ah, öisin nyt alttihimpi:
-    Suren unta ma elämän yön,
-    sitä en, mitä kelmeä tein.
-
-    Ma ehtinyt aueta en,
-    sydän mulle ei sykkinyt mikään,
-    tuhat vuotta jo kuollut oon,
-    ja elänyt konsana en.
-    Siks uurnani tyhjyys tää
-    yhä hehkuvi ijästä ikään.
-    Käy luo, hymy myöhäinen
-    suo varjolle kauneuden!
-
-
-
-STYXILTÄ PALANNUT.
-
-
-    I.
-
-    Aattelen, mietin
-    menneitä aikoja,
-    jotka ma taistelon hurmassa vietin.
-
-    Tuska ja riemu
-    nuoruuden taikoja,
-    loihtuja sainion sammuneen!
-    Armoton autius,
-    tyhjyyden tuijotus
-    kytkevi mielen
-    muinaisen muistelon hiillokseen.
-
-    Oi elämääni!
-    Kärsimyshetkein
-    liekkinen kehrä ympäri pääni,
-    marttyyrikirkkaus aurinkoretkein
-    yllä mun haahteni joella Styx'in,
-    noin minä halasin
-    suurena, yksin,
-    salaisen sankariratani päättää!
-
-    Äyräältä palasin
-    sisäisin vammoin,
-    jäsenin rammoin,
-    harteilla taakka
-    ikävään, hämärään,
-    pirttiin pimeään.
-
-    Näin saan riutua
-    ääneti, salassa,
-    yö sydänalassa
-    kuolohon saakka.
-
-
-    II.
-
-    Niin vielä leikin, laulan elämästä
-    kuin tuhat kertaa muinoinkin ma tein,
-    mut varjo vain oon elon mailla näillä:
-    siit' irti ammoin on jo sydämein.
-
-    Tuoll' alla akkunani keltakrassit
-    kuin kulta aaltoo, säleen alta soi
-    kuin tuttu sydänhelke. -- Kaiku menneen!
-    Noin nauraa, itkeä en enää voi!
-
-
-
-AUTIO POLKU.
-
-
-    On syksy tullut ja synkät yöt,
-    on ehtynyt purojen juoksu,
-    ja parmailla ruskean, raukean maan
-    on kuolleiden kukkien tuoksu.
-
-    Myös sieluni pohjalla kylmä on yö,
-    kato kulmilla kukkaisteiden,
-    vain polku autio eespäin vie
-    yli korsien paleltuneiden.
-
-
-
-TUHLARI.
-
-
-    Elämän kaiken
-    tuhlari olin,
-    tuhlarin polkuja tuhmia polin.
-    Nyt olen köyhä,
-    tyhjä on sydän, autio pää nyt;
-    ei ole ainoaa,
-    ainoaa laulua yöhöni jäänyt.
-
-    Kerran ne raikuivat kaikkien kuulla,
-    Sirkkuina ilman,
-    sulolla suulla
-    kun minä rintani aarteita jaoin.
-    Nyt olen köyhä,
-    köyhä ja vanha,
-    otsani uurrettu murheen vaoin.
-
-    Laupias Luoja,
-    muistuta mieleen
-    elämän parhain!
-    Kiinnä se särkyneen soittoni kieleen,
-    jotta se sieltä
-    siunaten helkkäis,
-    kaikuisi ylitse kohtalon harhain;
-
-    jotta ma unessa
-    näkisin vielä
-    lempeni vehreän morsiusmyrtin,
-    onneni yrtin,
-    sulkisin sieluuni
-    suvisen taulun,
-    elämän suuren aurinkolaulun!
-
-    Myöskin ma loimusin, kuoleman lapsi,
-    auringon lailla
-    juhlassa elon,
-    kons' olin nuori ja seppelehapsi.
-    Elämä suuri,
-    sult' eikö riitä
-    säkene pienoinen yöhöni siitä?
-
-    Turhia toivon
-    tuhlari rukka,
-    turhaan se aukes mun unteni kukka.
-    Yllä ei luokseni
-    ei sulosointu, ei valon säen.
-    Aution, kolkon
-    eessäni taipaleen tuomitun näen.
-
-    Katumuskaavun ja kerjäläis-sauvan!
-    Ah, kuinka kauvan
-    näin saan astua
-    aukeita armahan, ryöstetyn puiston,
-    kuollehen, paljaan,
-    jossa ei yhtään
-    yrttiä, ei edes ruusuja muiston!
-
-
-
-VIRVALIEKIT.
-
-
-    Niin polttaa tuntoani se, min tein ma,
-    hukatun voiman turhan pieni jäännös,
-    kuin elon taistelossa raukeevassa
-    viel' oisi mahdollista täysikäännös.
-
-    Niin polttaa tuntoani se, min sain ma,
-    kuin katinkulta-siru halvin, kelmein,
-    min sieppas käsi haaksirikon yössä
-    painuissa pohjaan suurten jalohelmein.
-
-    Mut virvaliekit, jotka paloi kerran
-    yön aartehien yksinäisten yllä
-    ma joit' en totellut, vaan ohi kuljin,
-    vaikk' kutsunsa ma kuuman tunsin kyllä,
-
-    ne tuskaisimmin tuntoani polttaa,
-    työt tekemättömät, jo jääneet taaksi,
-    nuo aarteet hukkaan mua rukoelleet,
-    pimennon syliin syöstyt ainiaaksi!
-
-
-
-HARMAA KUOLEMA.
-
-
-    Tää harmaus, mi sielun huntuaa,
-    on kuolemaa;
-    se lukinlankoihinsa langettaa.
-
-    Ah, hiljalleen
-    se kutoo kaihen raskaan katseeseen
-    ja sydämeen.
-
-    Kuin usvan peitossa ma harhailen.
-    Hämärtyy maa, myös itse myötä sen
-    pois himmenen.
-
-
-
-RESEEDAT TUOKSUU.
-
-
-    Reseedat tuoksuu, katsehilta piillen,
-    nuo kaunot, loiston kruunaamattomat;
-    vain öinen kaste säihkynsä luo niillen,
-    Reseedat tuoksuu. -- Arka hiljaisuus
-    maan, meren kiertää niinkuin enkelsiipi;
-    kuin kirkon kuisti seisoo hento heisi.
-    On niinkuin joku yössä rukoileisi
-    Luojalta armolahjaa hyvyyden,
-    ja on kuin tuntisin ma äänen sen! --
-    Tää yö mun kutoo kummaan riutumukseen.
-    Ma muistan vaimon maasta varjojen,
-    mi ammoin kerran, vuoks mun poloisen,
-    pois huokas, niinkuin Luojaan sammumaan
-    yökynttiläisen tuikku huokaistaan,
-    järkensä valon tuhon rukoukseen --
-    Reseedat tuoksuu. -- Vieno enkelsiipi
-    mun varjoo niinkuin lasna, yö kun hiipi,
-    maan kahlehista irroittaen, nostain.
-    Reseedat tuoksuu. -- Äidin silmä hymyy
-    mun sydämeeni suoraan -- kaukaa jostain --
-
-
-
-EPILOGI.
-
-
-    Taas talvi saapuu niinkuin usein ennen,
-    kumartuu pää, mi muinen nousta tohti.
-    Ja yhä tyhjempänä, köyhempänä
-    ma kuljen tummaa ijäisyyttä kohti.
-
-    Miss' on sun leiviskäs, suur' synnyinlahjas?
-    kysytään multa. Mitä silloin vastaan?
-    Kaikk' kadotin. Ei mitään, Herra, mulla,
-    elämän suuri suru ainoastaan.
-
-    Tuhlaajapojan lailla kotiin palaan
-    mielellä nöyrällä ja murretulla.
-    Niin alastonna viel' ei tullut kenkään.
-    Luojansa luokse: mitään ei oo mulla!
-
-
-
-HÄN KOLKUTTAA.
-
-
-    Hän kolkuttaa, Hän kolkuttaa,
-    tuo Poika Jumalan.
-    Ken ottaa Hänet, lempeän,
-    majaansa vastahan?
-
-    Sa sielu sairas, murheinen,
-    muit' alttiimpi liet sa,
-    liet tullut taivaan rannalle
-    maa-elon matkalla.
-
-    Pois vieri auvos maallinen
-    laineilla kyynelveen.
-    On varaa sulla, köyhällä,
-    vain sääliin, hyvyyteen.
-
-    Hän kolkuttaa, Hän kolkuttaa.
-    Ken avaa Hälle, ken?
-    Hän murheen mustan kirkastaa
-    ja kruunaa hyvyyden.
-
-    Laps surussasi suloinen,
-    jo riennä avaamaan!
-    Hän saapuu orjan vaatteissa,
-    tuo Poika Kuninkaan.
-
-    Vaeltaa yössä pimeessä
-    maailman Valkeus,
-    tylyillä itkee ovilla
-    koditon Rakkaus.
-
-    Hän kolkuttaa, Hän kolkuttaa
-    porteilla sydänten.
-    Ken armahtaa, hän armon saa,
-    elämän ijäisen.
-
-
-
-TÄHTI-YÖ.
-
-
-    Miks on tuskaa, miksi syytä,
-    ylväimmänkin yllä yö?
-    Kypenäiset taivahalta
-    kysyjälle vastaan lyö:
-
-    Yö on suurempi kuin suru,
-    suru suurempi kuin syy,
-    yö on alku avaruuden,
-    yössä taivaat tähdittyy.
-
-    Syy on porras syyttömyyden,
-    polku päivän maille yö,
-    suru kaste, kiirastuli:
-    polttaa, puhtahaksi syö.
-
-    Takaa tuskan, surun summan
-    tähtitemplit häämöittää,
-    takaa suuren vaikenevan
-    sfäärein laulut heläjää.
-
-
-
-MALJAKKO.
-
-
-    Sa valkomaljakko, sa rukoilet,
-    sun että viini taikka ruusut täyttäis,
-    taas elävältä että sulos näyttäis,
-    min julma käsi äsken tyhjiin kaasi.
-    Kuin mykkä orja vaiti vartoat
-    elämän antajata, valtiaasi.
-
-    Kuin mykkä orja varron minäkin,
-    ja sieluni amfooran tyhjän lailla
-    on sisältöä, kauneutta vailla,
-    osaton ruusustoista onnetarten.
-    Taas täytä maljani, ma rukoilen,
-    suur' Jumaluus, oon luotu sua varten!
-
-
-
-
-UTUNEIET,
-
-
-
-VARJOLEIKKIÄ.
-
-
-    Yön kaukotaivahalla heloittaa
-    heleän purppurainen liekkein maa.
-    Sotien soihtu! Rauha sunnuntainen!
-
-    Ees, ihmislapset, nopsaan rientäkää!
-    Pois kiirehtää maa-elon onni tää,
-    tää aineen lumekuva armahainen!
-
-    Ja tummat kädet ilmaan ojentuu,
-    tyhjyyttä haukkoo tukehtuva suu:
-    Liet Helvetti! Liet Taivaan valtakunta!
-
-    Näin elon varjoleikit temmeltää
-    ja häviää. Ei muuta jälkeen jää
-    kuin savua, kuin utua ja unta.
-
-
-
-METSÄLAMMELLA.
-
-
-    Yössä korven venho yksinäinen
-    tuudittelee mieltä yksinäistä.
-    Laulu äänetön soi kaislain päistä,
-    unta punoo unhon lummekukat,
-    veden yllä sumuneiet heijaa,
-    kelohonkain alla hiipii hukat.
-
-    Vaiti tuijottaapi synkkä tummuus
-    metsälammen pohjattoman sylin
-    niinkuin murhe, jota salaa kannan.
-    Tänne iltahuuruun soisen rannan
-    vaipuneet on pitkät sukupolvet,
-    yksilöiden elon-aatos ylin.
-
-    Myöskin minä, tumma orpolapsi,
-    tänne painunko kuin taatot muinen?
-    Rauhaan halaa rinta tuiretuinen.
-    Kerran uupuin elon taistoon, riitaan,
-    ijäks viihtyy mureneni tänne,
-    Tuonen mykkään, himmeähän viitaan.
-
-
-
-KADONNUT JOULU.
-
-
-    Taas Joulu-aamu sarastaa
-    kuin muisto lapsuuden.
-    Mut kansat kaikki arastaa
-    äänt' ylhäin kellojen.
-
-    Maa-elon enkelhaaveita
-    ne ennen meille toi;
-    nyt on ne surman aaveita:
-    kuin ilkkuen ne soi!
-
-    Lie tehnyt iki-pahoja
-    syän rakkaudeton,
-    kun kylvi hurmein ahoja
-    käs' inha inehmon,
-
-    kun herjas rauhaa tähtien
-    raudalla murhamies.
-    Himmeenä siitä lähtien
-    on ollut Joulun lies.
-
-    Ei tähtiä, ei Joulua,
-    vain kuolon kulkuset!
-    Elämän kovaa koulua
-    pyhät ja arkeimet!
-
-    Ei vehnästä, ei olusta
-    myös yhdelläkään lie!
-    Ei tiedä kenkään polusta,
-    mi Joulukirkkoon vie.
-
-    Kuin eksyneet me harhaamme,
-    me tuhmat lapset maan.
-    On kadoksissa parhaamme,
-    ei tuika tuletkaan.
-
-    Ei kutsu rauhan kuusien
-    säteilyt kulkijaa.
-    Vuossatain vanhain, uusien
-    yömyrskyt meuruaa.
-
-    Oi milloin, milloin heräämme
-    taas enkel-lauleluun,
-    maan lapset kaikki keräämme
-    taas ympär joulupuun?
-
-
-
-TALVINEN TAIVAL.
-
-
-    Kimaltain talven taulut leviää
-    yön haavekylläisyyttä kylmää täynnä.
-    Puut lumiharkoin halkoo hämärää,
-    tienviitat vaiti vastaan sinertää.
-    Vain kuuraholvein pimennoista kuuluu
-    jäähileen himmeätä helinää.
-
-    Ne helisee kuin helmet, kyyneleet,
-    kuin soittais yhteen oudot sukupolvet,
-    niin tulevat kuin ennen eläneet,
-    ja kyselis: mit teit sa? mitä teet?
-    kuin kuiskis halujansa hangen alla
-    keväiset silmut, lehdet varisseet.
-
-    Kuin taru vierii taival talvinen.
-    Maan kukkeus ja kurjuus, kaikki kuultaa
-    kalvosta kuvastimen kaukaisen.
-    Jääkahleissa on kielet kantelen.
-    On vielä matkaa vapauden voittoon
-    ja pauhuun suurten kevätvirtojen.
-
-
-
-METSÄKOHTAUS.
-
-
-    -- Muistatko, muistatko, muinainen armas,
-    leikkejä niitä,
-    joita me lapsina leikittiin?
-    -- Niin, niin,
-    mut siitä on aikoja siitä!
-
-    -- Muistatko, muistatko, muinainen armas,
-    kuuvalo-öitä,
-    kuinka me lemmessä leimuttiin?
-    -- Niin, niin,
-    älä muistele hullun töitä!
-
-    -- Muistatko, vilpikäs valkeaparmas,
-    vavahdit, armas,
-    ehtoota, jolloin me erottiin?
-    -- Sinä iltana, niin,
-    ma itkin itseni nukuksiin.
-
-    -- Hyvästi, hyvästi, muinainen armas!
-    Sinusta irti mun retkeni vei.
-    Kauaksi lähden.
-    -- Ei, ei,
-    mua sääli, oi, murheeni tähden!
-
-    -- Hyvästi, hyvästi, muinainen armas!
-    -- Elosi tie
-    kunne siis kulkee, minnekkä vie?
-    -- Niin, niin,
-    se hiljaa painuvi syvyyksiin.
-
-    -- Milloin sa palajat, milloin, milloin?
-    -- Kenties ma palajan silloin, silloin,
-    kun vuokseni mun,
-    niin, niin,
-    taas itket itsesi nukuksiin.
-
-
-
-LEMMEN ONNI.
-
-
-    Niin olit lemmen onni suven kuva
-    kuin ruusu neidon rintaan rutistuva,
-    julmaa haltijaansa pelkääväinen.
-
-    Nyt sydämessä rakkauden muisto
-    on kaunis kalmisto, syyskirkas puisto,
-    otsallansa helminauha jäinen.
-
-
-
-TOUKOKUUN YO.
-
-Katkelma.
-
-(_Alfred de Musset_.)
-
-
-    RUNOTAR:
-
-    Runoilija, luuttuusi tartu ja suutelo suo!
-    Tänä yönä ruusupensahan umput aukee
-    ja suven hehkua ilman tuuloset tuo.
-    Pää sievän sirkkusen oksalla unehen raukee
-    yöpuulle se painuu vihreän silmikon luo.
-    Runoilija, luuttuusi tartu ja suutelo suo!
-
-    RUNOILIJA:
-
-    Valot vaipuu taivahilta,
-    lankee laaksoon tumma ilta.
-    On kuin nähnyt oisin näyn!
-    Väikkyi lailla hengen aran
-    varjo yllä kukkasaran!
-    Haaveet saartaa sielu-paran.
-    Yksinhän ma yössä käyn!
-
-    RUNOTAR:
-
-    Runoilija, luuttuusi tartu, on yöhyt lauha
-    ja länsituuloset tuoksuvin siivin leijaa!
-    Oi, kuuntele, luonnossa on kuni pyhäinen rauha,
-    vain ruusun umppunen nuori himmeenä heijaa
-    vuotellen helmiäisperhoja simaisin suin.
-    Käy niinipuun alle, unelmahan unhoittuin,
-    ja mielitiettysi armaita juonteita muista!
-    Säde sammuvan päivän soi kuin jäähyväiskuiske;
-    kuin lemmenleikki, kuin morsiushuntujen huiske
-    jo kuuluu yöstä, niittyjen yltä ja puista,
-
-    RUNOILIJA:
-
-    Mikä levottomuus mulla
-    sydämessä tuiretulla?
-    Ukseen pälyn säikkyen.
-    Joku kolkuttiko salaa?
-    Miksi lampuntuikku palaa
-    loimahdellen, häikäisten?
-    Taivas, kuinka värisenkään!
-    Joku kutsuu! Harhaluulo!
-    Yksin olen, -- petti kuulo --
-    yksin, köyhä kuin ei kenkään!
-
-    RUNOTAR:
-
-    Runoilija, luuttuusi tartu, nyt nuoruuden viini
-    tänä yönä virtaa suonissa jumalien!
-    On poveni rauhaton, huuleni hehkuva kiini
-    pysy ei, kun lietsovat tuuloset keväimen.
-    Oi, laps, mua katso, oon kaunis niinkuin ei kukaan,
-    jo unhoititko ensi lempesi sun?
-    Sua enkö ma silloin korjannut kalvaana mukaan,
-    ja etkö sa itkien vaipunut helmaani mun?
-    Ah, siipeini alla ma tuuditin tuskasi karvaan:
-    olit lemmen murheesta painua alle maan!
-    Tänä iltana lohduta mua, et kieltäy, arvaan;
-    rukouksin käykäämme aamuhun valkenevaan.
-
-    RUNOILIJA:
-
-    Runottaren tuo on ääni!
-    Kaivattuni, kuoloton!
-    Lien nyt liki ystävääni,
-    ainutta, mi elämääni
-    uskollisna jäänyt on.
-    Ah, sun luokses sielu halaa,
-    lemmittyisen, sisaren!
-    Yössä tunnen, kuinka salaa
-    sädehuntus helee valaa
-    kultaa yöhön sydämen.
-
-    RUNOTAR:
-
-    Runoilija, luuttuas lyö, iki-itsesi oon!
-    Sun murheessa, mykkänä, yksin istuvan näin,
-    olen rientänyt taivaista tuskasi ahdinkoon
-    kuin liitävi lintu luo poikainsa piipittäväin.
-    Sa, ystävä, kärsit, sun kanssasi itkeä halaan,
-    joku yksin-nyyhky povessasi polossa on,
-    joku lemmenkaiho lie syöpynyt sydänalaan,
-    joku riemun varjo, uhkaus kohtalon.
-    Jumalalle ne laulakaamme helkkyvin kielin!
-    Sun kanssasi suudelmaan pois haihtua mielin,
-    pois pilvien taa, elon erheet jättäen taaksi.
-    Vaan onnemme oikkuja tottelee haaveemme haaksi,
-    kun soljumme siinä vienosti haastellen,
-    me kahden vain, me valtiaat kaikkeuden,
-    maailman kaiken muuttaen untemme maaksi!
-
-
-
-VENHEESSÄ.
-
-
-    Veen yli saartuu suuri suvi-ilta,
-    huntuilee ympärillä metsäin helmat.
-    Päin kaupunkia venho kääntäkää!
-    Jäähyväisiksi saaren laiturilta
-    kas liina, punaverka häilähtää.
-    Niin airon pirskeet vanavirtaan jää
-    kuin muiston kimmeltävät runoelmat.
-
-    Ah, tänne meren, taivaan siintohon
-    ijäksi jäisin, täällä hyvä on:
-    pois tietymättä vieris päiväin luku
-    ja elon hetket niinkuin laulu, uni,
-    vain mainingit sois hiljaa sieluhuni,
-    kuin tarinoisi atlantiidein suku.
-
-    Mut sydän tuo niin monin toivein, töin
-    viel' elon kytketty on turhuuteen,
-    ma etten rauhaa saa, vaan päivin, öin,
-    tuot' omaa pettymystäin ikävöin!
-
-    Tuoll' yli usvan siintää kaunehinna
-    äärillä kaukotaivaan ruskorannan,
-    kuparivyössä aurinkoisen sannan
-    suurkaupunki kuin outo satulinna.
-    Mut kummalta jos kuinka kuultanet,
-    sa synnyinkylä, mulle outo et!
-    Nuo kiusan kivet, harmin haarniskat
-    ainaisen jäljen rintaan polttivat!
-
-    Sa satakieli, taivaankaari-sulin
-    sa helkyit kerran liian ihanasti;
-    sua kuunnellessani mielipuoleks tulin:
-    nyt lumoissasi käyn ma hautaan asti!
-
-    Sa kultakala, kiiltosuomuin uit
-    katveessa kauniin viuhkapalmu-altaan,
-    kyynpyrstös vedenneidon vaippaan puit,
-    seireenin lailla suortuvias suit,
-    sähköisen lukinlanka-verkkos valtaan
-    ma kunnes jouduin, teon hurjan tein:
-    sun syötiksesi heitin sydämein!
-
-    Sun omas olin, ajatuksin, vaistoin,
-    sua tutkin, lemmin, kaikki maljas maistoin,
-    sun vuokses painoin joka tuskan palkeen;
-    yöt, päivät hehkui ahjo kiirasvalkeen!
-
-    Suurkaupunki! Sa polttava ja jäinen!
-    Muurahaispesä, korpi yksinäinen!
-    Ken kauhus, kauneutes kaikki keksi!
-    Sun, kurjuuden ja onnen onkalon,
-    sun tunnen jo, nyt verkkos vaaraton,
-    mut entistänsä rakkahampi on:
-    sun helmassasi kypsyin ihmiseksi!
-
-    Lyö meri venhon laitaan lainein loivin
-    Jo veteen kuultaa kivimuurit kuumat,
-    kolahtaa rantamöljään lavat airon.
-    Kaleeri-orjan lailla kapinoivin,
-    mut nöyrin mielin vankilaani palaan.
-    Kuin uudet Kleopatrat vanhan Kairon
-    kaikk' ihmispedot ilveksestä kettuun
-    taas ympärillä teuhaa, helkkää huumat
-    elämän tyhjän, ruman, ruttohisen.
-    Ja vanha inho vanhaan rakastettuun
-    ja tyrannihin, kurjaan kultakalaan,
-    mun valtaa taas. Pois ulapalle halaan,
-    unhoisaan lauluun laineen onnellisen.
-
-
-
-SÄVEL-AALLOT
-
-(_Baudelaire_.)
-
-    Niin heittäyn kuin meren helmaan hyrskyävään
-    sävel-aaltojen valtaan;
-    sukeltavan eetterin sineen ma purteni nään,
-    alle usvien paltaan.
-
-    Kuin purjehet tunnen ma keuhkoni pullistuvan,
-    ja innossa hetken
-    ylös laineharjojen selkähän ponnahdan;
-    yö verhoaa retken.
-
-    Soi karjunta pohjalla sieluni ulvahtaen
-    kuin hukkuvan laivan;
-    siell' ärjyt on myrskyn ja kaikki hirviöt sen.
-
-    Taas kauhun ja vaivan
-    vesipeili jo peitti. Siin' uinuu ulpuina aivan
-    syyt sydämen.
-
-
-
-KEVÄT-ODOTUSTA.
-
-
-    On yllämme kuin kevätyö
-    jo suven suuren tuntu,
-    se heijaa, väikkyy ilmassa
-    kuin sinipiikain huntu.
-
-    Se metsän puissa huiskuttaa,
-    lyö lainehena rantaan
-    ja lainesormin kirjoittaa
-    kuin lupauksen santaan.
-
-    Mut suvi viipyy, kylm' on yö
-    ja yössä peikot tuiskii,
-    ne silmiin seuloo sumua
-    ja korvaan turmaa kuiskii:
-
-    "Ken tietää, vaikka ruskonne
-    vain oiskin päivän lasku,
-    kaikk' unelmanne, uskonne
-    vain kaunis lastenkasku!"
-
-    No ollaan sitten lapsia,
-    mut uskomast' ei laata,
-    ett' aamun kaunis aurinko
-    viel' armastaapi maata.
-
-    Niin kulkee mielen kaipaus
-    kuin onnen päiviin uusiin
-    tai nousee kuvat kultaiset
-    kuin muiston kukkakuusiin:
-
-    Kuin koivut notkuu valkeat
-    suv'illan suussa immet,
-    niin silmät täynnä unelmaa
-    kuin suuret salorimmet.
-
-    Ja Suomen poiat pellollaan
-    kuin hongan rungot vankat.
-    Työn, lemmen piilopirteistä
-    saa rauhan savut sankat.
-
-    Näin oudon onnen näkyjä
-    me näämme lapset hullut!
-    Se untako on kesästä,
-    mi milloinkaan ei tullut?
-
-
-
-SUO-YRTTI.
-
-
-    Heloitti äsken heinät Maarian
-    ja päivänsäteet leikki korkealla.
-    Nyt ehtoo hiipii, mua kiehtoo loihdut
-    suo-yrttein yksinäisten vaarain alla.
-
-    Yön sydän vetää synkkiin syväriinsä.
-    Maa-emo valmistaikse maatapanoon.
-    Sen hetesilmää tummaa ikävöitsen,
-    sen huuruavaa hengitystä janoon!
-
-    Ei lehti liiku, ääret taivahan
-    vain leimuavat uhmaa kylmän palon.
-    On valkohurstin saaneet laaksot, alhot,
-    yökosteen turpeen tuoksu saartaa salon.
-
-    Keinuilkaa jalan alla sammalkeitaat,
-    lemutkaa yrtit, teistä taitan parhaan!
-    Katajat, höytykukat, pursut kuiskaa:
-    myös itse kuulut öiseen ryytitarhaan.
-
-
-
-HÄTÄHUUTO.
-
-
-    Miks viihdy ei koskaan
-    suru sydämessäin?
-    Enää kuulla en kestä
-    iki-ikävätäin!
-
-    Tuhat kertaa jo tuskas
-    ykstoikkoisen näin:
-    Noin hukka vain ulvoo
-    vilutähtiä päin!
-
-    Noin hylje vain haukkuu
-    sumupaadellaan!
-    Noin huutavi huuhkain
-    yön kattaissa maan!
-
-    Hätä rinnasta häipyy,
-    hätähuuto vain jää.
-    Koko luonnon on tuskaa
-    mun huutoni tää!
-
-
-
-LUMOISSA.
-
-
-    Niin vieras on tie,
-    ei kotiin se vie.
-    En taloa tunne,
-    en maata, en puita,
-    en taivastakaan.
-    Kulen horjuen
-    ja itseä, muita
-    pois torjuen.
-    Ah keitä, ah keitä
-    te lienette kaikki,
-    te lapsoset maan?
-    En tunne ma teitä!
-
-    Kai unta mä nään!
-    Niin laakea kansi
-    on ilman tään!
-    Niin ahdasta täällä
-    on alhossa!
-    Oli kotini korkea
-    huipulla,
-    veen, pilvien päällä.
-    Ja siell' olit sa,
-    sydän-ystävä mun.
-    Mistä löydän ma sun?
-
-    Ja itseäin nää
-    minä missään en.
-    Ole entinen
-    ei itseni tää,
-    mi oudoille puhuu
-    kuin tuttuja ois ne,
-    kyläraitille huhuu
-    kuin armahan tois se,
-    vaikk' armaani ajoi
-    vain hattara-ratsain,
-    säde-orhilla päivin
-    ja öin tulenpatsain;
-    ei jalkansa koskenut
-    tomuhun maan,
-    ei morsionkaan!
-
-    Niin minä silloin
-    morsius-illoin
-    istuin sirpillä kuun,
-    keinua joutelin,
-    aavoja soutelin,
-    vierellä ylhän
-    unteni purjepuun.
-    Loitos matkasin
-    satujen saariin,
-    kauas katselin
-    taivahan kaariin,
-    huumion kukkasin
-    kiertelin pään.
-    Ehkä ma silloin
-    sieluni hukkasin
-    onneeni häikäisevään.
-
-    -- Tuu tuu tummahuista!
-    Ihaninta et itseäs
-    löydä, et muista!
-    Tuu tuu ruma-parkaa,
-    syynraskasta, arkaa!
-    Soi toisin, ah, kerran
-    sun vertesi tahti!
-    Olet loihdittu muoto,
-    lumokoira ja vahti,
-    kahlittu ikuisin
-    pakkovyö-kahlehin
-    portille Helvetin!
-
-    -- Tuu tuu Manan hurtta,
-    sisu ilkeä sulla,
-    ei hyvä lie vieraan
-    sun lähelles tulla.
-    Olit kuitenkin kerran
-    sa ihminen hellä
-    ja liidätit vienoa
-    lemmen purtta!
-    Nyt syömmes on kellä?
-
-    -- Hau hau, Manan Halli!
-    Et rintaasi sairasta
-    koskea salli,
-    et silittää selkää.
-    Kaikk' yrmyäs pelkää.
-    Ken olet, ken olit?
-    Ken päästäisi loihdun
-    ja heittäisi sieluhus
-    auringon soihdun?
-    Tuu tuu tuiretuinen!
-
-    Olen itseni ilta,
-    vain kummitus, aave,
-    vain himmeä haave,
-    ah, päiviltä muinen
-    niin onnellisilta.
-    Ei sielua mulla,
-    sen kadotin ma.
-    Se sulla, se sulla
-    on tallella,
-    sydän-ystävä mun.
-    Ma itseni löydän,
-    jos löydän ma sun!
-
-
-
-MUUTTOLINNUT.
-
-
-    Niityt tummuu, vainiolla vaiti,
-    alastomia sänki rukiin, kauran.
-    Rientää kukkaisempain kumpuin puoleen
-    saatto muuttolintuin lumi-auran,
-    Siipein havina kuin haave soi,
-    mieli vaikeroi:
-
-    Sinne, sinne, kerallanne kauas,
-    sinne kukkaisempain kumpuin puoleen!
-    Sinne, sinne, joss' on lohdun yrtit,
-    huojennusta joka tuskaan, huoleen,
-    lempeämpiin lehtoloihin pois,
-    kunpa lentää vois!
-
-
-
-SYKSY.
-
-
-    Maaemon syksynkypsään äidinhelmaan
-    niin lasna katsoin syvään, ihaellen
-    kuin ihanaiseen tauluun, runoelmaan.
-
-    Nuoruuden seppelöimään nousi päähän
-    syysrypäl-viini maljass' elojuhlan:
-    kuin häihin syöksyin hävityksen säähän.
-
-    Taas huminoivat huilut syksyn tuulen,
-    mut häihin ei, ah pelkään: hautajaisiin;
-    sen omaan rintahani tulleeks kuulen.
-
-    Kuink' olin rikas, kun mun kaukaa kaarsit,
-    yön, kuihtumuksen karkeloiva kuoro,
-    kuin köyhä nyt, kun sydämeni saarsit!
-
-    Veronsa vertyin maksaa elämälle
-    maaeon parmas. Toist' on ihmislapsen:
-    varisee kaikki, mitään ei jää hälle.
-
-
-
-SANAJALKA.
-
-
-    Sanajalka, miks sua pelkään,
-    salasiittiö inha ja kuolemankoura!
-    Väre kylmä nousevi selkään,
-    kun lehvies lomitse joiun
-    yli varjoisan polun.
-
-    Et pure, et pistä,
-    kudot pitsiä helmellistä
-    ja katveessa korven
-    päälakeas lauhkeaa kampaat.
-    Mut juurissa sulla on sakset
-    ja loukut ja raateluhampaat!
-    On niinkuin haastaisi mulle,
-    vuostuhanten takainen muisti:
-    on alla sun vaippasi päärmeen
-    vihan sakka ja vihreä myrkky
-    sen kuningaskäärmeen,
-    esi-äitimme Eevan mi suisti.
-
-    Valituksesi raskahan kuulen.
-    Sanajalka, sua säälin, ma luulen!
-    Liet valtias syösty,
-    jälkeläinen sen jättiläisruohon,
-    mi kerran juurtui
-    alkuaikojen hehkuvaan suohon,
-    yläilmoille suurtui,
-    kera saurusten julmain
-    näin hallitsi piiriä maan.
-
-    Nyt eksynyt sydänmaan lehtoon
-    miljoona-vuotisen ehtoon
-    liet nähnyt sa hämärtäyvän,
-    elon kaiken pieneksi käyvän.
-    Myös itse oot orpo ja heikko,
-    vain vaivaispeikko,
-    mi koristaa helmoja korven
-    ikimurheellaan.
-
-
-
-PÄIVÄNLASKU.
-
-
-    Jo päivän läikkä painui vuorten taa.
-    Se sinne palajaa,
-    miss' alkaa aamun maa,
-    tie ilman kotkien
-    taa yltää pilvien
-    ja metsän harhasalit aukeaa,
-    ja minne sielu mun,
-    yön helmaan vangitun,
-    ah, ijät kaiket turhaan halajaa!
-
-    Maa huoliutuu huntuun illan sään.
-    Pien' peippo aran pään
-    jo verhoo siivellään,
-    siks kunnes aamun koi
-    taas yllään karkeloi,
-    vain ihmislaps jää pitkään ikävään.
-    Niin sydän verkkaan lyö,
-    kuin sais jo iki-yö,
-    kaikk' ainiaaks jäis alle varjon tään.
-
-
-
-
-VASAMAT.
-
-
-
-TULIPIIRTO.
-
-
-    Tuli taivahan löi, savu noroista nous,
-    tuhatpäisenä aaltosi kansa.
-    Jumal-aattehet synkkien sieluissa sous:
-    elo kaipasi kalleintansa.
-    Ota säilä ja jous,
-    sillä halkaise yösi,
-    riko rautaiset vyösi!
-    Vapaus, vapaus jalo sankarityösi!
-
-    Veli veljensä kätehen tarttuvi rehtiin.
-    Elo sai, mitä kauneinta pyys.
-    Vapaus, vapaus, vuoks sun tämä tehtiin:
-    tulipiirto jäi kohtalon kirjan lehtiin.
-    Suur-ihmisyys,
-    älä voimias salaa,
-    nyt valloita alaa!
-    Jo kansasta kansaan sun loimusi palaa!
-
-    Myös otsalla sun, polo synnyinmaa,
-    jo on kansojen kruunu kallein:
-    vapaus, vapaus sua johdattaa
-    oman lippusi hulmuta sallein!
-    Nyt onneas jaa
-    joka orvonkin kantaa;
-    nyt on oikeus antaa!
-    Päin purtemme rientää jo untemme rantaa.
-
-                              III. 1917.
-
-
-
-VAPAUDEN AAMUNA.
-
-
-    Nousivat sankarit, särkivät teljet.
-    Ihmisyys suuri nyt viiriä vie.
-    Kätenne tänne, te ihmiset, veljet;
-    yhtään ei rintaa kylmänä lie!
-
-    Vapauden ruusu, kylvetty verin,
-    aamuhun outohon aukenee.
-    Veljeyden lilja, ah, lempein terin
-    heimosta heimohon siltaa tee!
-
-    Vait'olon vanki, kahlittu kansa,
-    kuuletko: vapausvirtesi soi!
-    Tulkita tunteita parhaitansa
-    vieläkö sielusi sorrettu voi?
-
-    Painajais-untesi alta jo havaa
-    ihanaan ilmaan ja aurinkohon!
-    Häkkilintunen, siipesi avaa!
-    Vieläkö nousuhun voimaa on?
-
-    Isänmaan rakkaus loimua yöstä
-    taivaankantehen valkenevaan!
-    Ei sua enää syytetä, syöstä;
-    hehku nyt puolesta poljetun maan!
-
-    Muotosi entisen puhtahat juonteet
-    aika on jällehen kirkastaa.
-    Kaikk' alas iske sa alhaiset luonteet,
-    uudesti syntyvä synnyinmaa.
-
-    Huomaatko päivästä säteilevästä:
-    hetki on lyönyt, aika on uus!
-    Vaativat tilille hetkestä tästä
-    mennehet vaiheet ja vastaisuus.
-
-    Satojen vuosien sammalen alta
-    kirkkaana nouse ja kaikille näy!
-    Oikeus, kansojen maailmanvalta,
-    lippusi nosta ja voittohon käy!
-
-                      III. 1917.
-
-
-
-PÄÄSIÄIS-YÖ.
-
-
-    Tuli sammakot inhat ja rutto ja rakeet,
-    tuli sirkkojen lauma, mi leivän söi,
-    tuli pimeys suuri ja pilvet sakeet.
-    Käsi Herran Pharaon huoneen löi.
-    On Pääsiäis-yö,
-    Pian valkeaa.
-    Ylös kansa, ja vapaus valloittakaa,
-    ja Siinain vuori ja Kaanaan maa!
-
-    Syvä kaipaus kannusta kylkiä ratsaan!
-    Niin pitkä ja outo on eessämme tie.
-    Mut Oikeus ohjaa, kuin tulenpatsaan
-    valoviiri se korvessa kansaansa vie!
-    On Pääsiäis-yö,
-    kevät-tuoksuva sää.
-    Niin kaukana, kaukana määrän on pää,
-    sitä nähnekään sukupolvi ei tää!
-
-    Mut kaihomme keitaass' on Saaronin liljat
-    ja palmut ja seedrit ja granaattipuut;
-    siell' aaltoo lehdoissa lempeät viljat,
-    pyhän Jordanin päilyvi lahtien suut.
-    On Pääsiäis-yö.
-    Ijät muistoa sen
-    me vietämme polvesta polvehen
-    kera harppujen, huilujen, symbaalien!
-
-                                1917.
-
-
-
-TOTTAKO ON?
-
-
-    Untako tää vai tottako on?
-    Kansako vapaa ja kahleheton?
-    Muuttuiko riemuks, mi murhe ol' ennen,
-    harteilta vierikö orjuuden taakka,
-    hengen mi salpasi lapsesta saakka,
-    viel' oli saattona Manalle mennen?
-    Tottako on:
-    Suomi on vapaa ja kahleheton?
-
-    Untako tää vai tottako on:
-    päästy on tyrmästä aurinkohon!
-    Aavojen tuulet jo purttamme ajaa,
-    keuhkot paisuu, valtimot tykkää,
-    sydämet suuresti, laajasti sykkää,
-    ei ole onnella määrää, rajaa!
-    Tottako on:
-    päästy on tyrmästä aurinkohon!
-
-    Untako tää vai tottako on:
-    leppyneet vallat on kohtalon!
-    Saa taas syttyä nuorten mieli,
-    laineena laulaa vapauden vaisto;
-    arvonsa entisen saa elon taisto,
-    kaikunsa kantelon kaunein kieli.
-    Tottako on:
-    leppyneet vallat on kohtalon!
-
-                            1917.
-
-
-
-TÄHTITULET.
-
-
-    Saa talven tähtihuntuun suuret salot.
-    Lumisten töllein akkunoista valot
-    taas kuusten loistaa, mut ei koskaan ennen
-    näin loistaneet ne synkkiin sydämiin.
-    Ja tähtitulet Suomen taivahalla
-    näin tuikkaneet ei vuosiin tuhansiin.
-
-    Ne kylvää kohtaloja, tulta, tuhkaa;
-    ne lupaa autuutta, ne syyttää, uhkaa.
-    Mik' onkaan osamme? Nuor' vapautemme,
-    tuo kauan kaivattu, jo valittaa,
-    sen aateluus kun suotiin alhaisille...
-    Vuoks sorron oman huokaa vapaa maa!
-
-    Hyvyyden juhlaan käymme, vaikka lymyy
-    hyvyyden henget. Huulet kalvaat hymyy,
-    kuin unelmalle, joulu-aatokselle.
-    Lävitse nälän, hurmeen, kyyneleen
-    kaikk' kurkoittavat kansat onneen yhteen:
-    ah, joulurauhaan, rauhaan ikuiseen!
-
-                           XII. 1917.
-
-
-
-ISÄNMAALLE.
-
-_Nuorten laulu_.
-
-
-    Isänmaa, ota lempemme lämpöinen,
-    käsivartemme voima ja työ!
-    Veren, hengen me annamme alttiiksi,
-    jotta poistuis yltäsi yö!
-
-    Isänmaa, sun tuskasi kyyneleet
-    meist' urhoja kasvattaa:
-    ei sortaja polkea milloinkaan
-    sun muistojes tannerta saa!
-
-    Isänmaa, sulle hehkuvi rintamme lies;
-    sinut kannamme kirkkauteen!
-    Elonpäivämme sitten vaipua saa
-    kuin rantaan aaltonen veen!
-
-    Isänmaa, ijäks tenhosi henkemme
-    sinijärves ja harjantees!
-    Paras palkkamme nuorena nukahtaa,
-    emo suuri, sun siunauksees!
-
-                            1918.
-
-
-
-KORKEIN HETKI.
-
-
-    Jo täyttyy maassa miehen työt
-    ja nuoruus-unelmamme,
-    siks säilä säihkyt, sydän lyöt,
-    kaikk' yhteen loimuamme!
-    Jo saapui hetki sankarin,
-    tuo hetki korkein, ankarin,
-    jot' aavisteli taatot,
-    vuossatain harmaat saatot.
-
-    Ja vapauden viiri, niin,
-    nyt välkkää kädessämme!
-    Sit' ennen lahjaks aneltiin,
-    nyt sydänverellämme
-    sen iki-omaks ostamme,
-    maan kansain keskeen nostamme
-    kuin kotilieden lunnaan
-    yl' armaan kotikunnaan.
-
-    Nyt vaappuu vaaka kohtalon.
-    Koht' antaa Klio selon.
-    Jokainen urhoks' tulkohon!
-    Nyt lyödään arpa elon:
-    me sanoako saatamme
-    vapaaksi synnyinmaatamme
-    ja elää, kuollen sille,
-    polville tuleville.
-
-                  1918.
-
-
-
-VARTIOLAULU.
-
-
-    Me linna oomme Suomenmaan,
-    sen vankempaa ei lie.
-    Vain puhki meidän rintamme
-    käy vihollisen tie!
-
-    Me lippu oomme Suomenmaan,
-    käy tiemme valkeuteen.
-    Jos vaadit, hurmein kastamme
-    tään kalliin tantereen!
-
-    Me sulle valan vannomme,
-    mi kestää haudan taa:
-    me emme väisty, ennenkuin
-    on vapaa Suomenmaa!
-
-                     1918.
-
-
-
-MAAN NOUSU.
-
-
-    Tuhatvuosien tyrmästä, vuorien alta
-    maan sankarit rynnistää:
-    Enää heimoushenkemme maata ei malta!
-    Nyt voita tai hangelle jää!
-    Maa, orjuuden käynyt mi on joka asteen,
-    elon hinnaksi vaativi hurmeisen kasteen!
-
-    Puna-aurinko nous, loi luontomme tenhoon,
-    yön päiväksi vaihettaen.
-    Kuin saapuvan Väinämön vaskiseen venhoon
-    me katsomme kaarehen sen.
-    Uus Sampo jo soutavi kannella taivaan;
-    ijäks vallattu on se nyt tietäjän laivaan.
-
-    Taas Kaleva kasvaa ja Karjala suurtuu,
-    elon kauneus karkeloi;
-    nimi Suomen uutena lauleloon uurtuu,
-    maanpiiri sen virsiä soi.
-    Sen kannel ja kalpa nyt kilvan kaikaa
-    tätä kansamme kohtalon korkeinta aikaa!
-
-    Mut sankarivainajain karsikot suuret
-    iki-ylväässä murheessaan
-    kera sankarten kätkevät Sampomme juuret
-    syvän helmahan synnyinmaan.
-    Sitä sielt' enää riistä ei Louhen valta,
-    maan suojelushenkien siipien alta!
-
-                                  1918.
-
-
-
-LEMMINKÄISEN ÄITI.
-
-
-    Voi mua, voi, -- kantaja Kalevan kansan!
-    Voi sua, voi, -- kullainen kuopuksein!
-    Kaukoni kaunis nyt uhrina katalan ansan!
-    Niin sinut ilmoille saattelin murheeksein.
-    Niin sinut, sankariks luodun, langetti halpa
-    sokean paimenen patto, ei kunnian kalpa!
-
-    Liioin sä lienetkin ollut läikkyvä, lieto,
-    sull' oli uljuus, ei ollut partasuun tieto;
-    liioin sa vieraissa vierit, halasit uutta,
-    vapaus sulle ol' leikkiä, vallattomuutta.
-    Laps olit vielä, et untesi urho, et mies.
-    Mieheksi kasvaa tähdissä säätty on ties.
-
-    Haravoin poikaani koprusta kolean Tuonen,
-    muruja miehen jo menneen, lapseni rakkaan.
-    Voi emon sydäntä, vasta ma itkusta lakkaan,
-    kun sun jälleen helmaani sulkea saan.
-    Vahvempi rakkaus valtoja Tuonen maan.
-    Vielä, ah, kerran sulle ma elämän suonen!
-
-    Luojani totinen, käy avuks hetkellä tällä!
-    Äityen murheisen lemmellä äärettömällä
-    voitelen vihoja vesun, kähyjä kyyn,
-    huuhtelen haavoja, liennän polttoa syyn,
-    liittelen rohkean rinnan ja ylvähän pään,
-    juottelen jäsenet nuoret jänteviin uumiin...
-    Vieläkö saanen yhtehen hengen ja ruumiin,
-    sykkimään sydämen lävitse kuoleman jään!
-    Rakennan raukkaani lemmellä äärettömällä.
-    Luojani totinen, käy avuks hetkellä tällä!
-
-                                  V. 1918.
-
-
-
-SUOMEN LIPPU.
-
-
-    Pois viiri veripunainen
-    valkeesta Suomestamme,
-    pois värit veljeshurmehen!
-    Sa lippu sinivalkoinen,
-    sun kohotamme taivaallen,
-    sun syvään juurrutamme
-    maan nuoreen kevätnurmehen
-
-    Oi, liehu vaate valkoinen
-    harjalla linnan oman!
-    Pois rikos veljesliitojen!
-    Sitele, risti sininen,
-    taas sydänlangat yhtehen
-    heimomme onnettoman
-    vierillä Tuonen viitojen!
-
-    Ennusta aikaa armaampaa
-    ja suurta sunnuntaita!
-    Ei liehtojana sotien
-    nuor' vapautes olla saa,
-    mi suvi-ilmaan hulmuaa.
-    Se turvaksemme laita,
-    suojaksi Suomen kotien!
-
-    Jo saapui lapset auringon
-    ja virvet vihannoivat.
-    Vihitty olet valohon;
-    kuin taivas ollos tahraton,
-    sa lippu Suomen kohtalon.
-    Jos taistoon rummut soivat,
-    niin liitä liittoon jalohon!
-
-                    VI. 1918.
-
-
-
-Z. TOPELIUS.
-
-_Satavuotismuisto_.
-
-
-    On hyvyys haave, mut ei haave vainen:
-    sa elit; olit ihanteesi lainen.
-    Viel' lempee hymys niinkuin rusko päilyy
-    vuossatain myrskypilvein paltehella,
-    soi laulus lauha yli tykkein pauhun:
-    maailman voittaa voi vain rakkaudella!
-
-    Ol' ilmass' silloin kevättä ja taikaa,
-    kun meille ennustelit onnen aikaa!
-    Sun kanssas Lönnrot, Runeberg ja Snellman
-    säihkyivät sätehinä talven maassa;
-    sovulla seppelöit sa Suomen linnan,
-    pyhäinen lehti onnen apilaassa!
-
-    Soi toisin nyt kuin silloin kanteleemme.
-    Kuin usviin uppos iki-ihanteemme?
-    Ja raskaammin kuin koskaan nyt me polot,
-    me lapset ajan ankaramman, karun
-    kaipaamme seesteisyyttä, rauhaa syvää
-    sun sydämesi heljän päiväntarun.
-
-    Taas päästä mielimme sun jalkais juureen
-    ja uskoa sun unelmaasi suureen:
-    isien maahan, yhteiseen ja yhteen,
-    myös valtaan rakkauden ja hengen valoon
-    Suur' tietäjä, ah, hienoin sydänlangoin
-    kohota kansaas ihmisyytees jaloon!
-
-
-
-TYÖN VELJIEN VIRSI.
-
-
-    Työn veljiä oomme, työn orjia emme,
-    työ voimamme on, tie vapautemme!
-    Yön lapsilla meillä kiire on valoon,
-    ylös kummuille, säihkyvän päivyen paloon!
-
-    Ei tallaten toista, ei huonolle kostain,
-    vaan ylväänä itsemme ilmoille nostain!
-    Työn kultaiset tähkät me taitamme sille,
-    ken työn on tehnyt, ei arvottomille.
-
-    Alas alhoon, missä on kurjuus ja hätä,
-    emme veljeä, siskoa yhtään me jätä!
-    Pian valkenee ankeille elämän taulu!
-    On rakkaus kauniimpi kuin sotalaulu!
-
-    Ken sortajaks nousi, sen sorto löi alas,
-    ken surmasi, sukuhun susien palas!
-    Me rintamaan astumme rauhan aattein
-    ja paistavin palmuin ja valkehin vaattein.
-
-    Ei horjuta vastus ulkoisen muurin.
-    Oman rintamme rotkot vaara on suurin.
-    Oi, aurinko, aurinko, luo säde sinne,
-    miss' synkin on rotko ja iljaisin rinne!
-
-
-
-ROBERT KAJANUKSEN TÄYTTÄESSÄ 60 VUOTTA.
-
-
-    Sahkösielu Suomen yössä,
-    Paloit niinkuin lempi Luojan
-    Armain aatos elos' työssä
-    tahto lämmön, valon tuojan.
-
-    Nuoriin mieliin intomieltä
-    lietsoit, loihdit sankarkuvan,
-    soitit suurta sydänkieltä
-    synnyinmaasi valveutuvan!
-
-    Jos kielet kaikkialta
-    soi, sa tiedät henkes helää;
-    jos jo siirtyy pimeen valta,
-    näät: sun säkeneesi elää!
-
-    Tuhat tulta hehkuu sulle,
-    huomaatko, ah, piilostansa:
-    kiitos sulle, siunatulle!
-    Nostajaansa nostaa kansa.
-
-    Tai et huomaa: vainen antaa,
-    muut' ei pyydä henki ylväs.
-    Suomen temppeliä kantaa
-    vaka vanha, tyyni pylväs,
-
-
-
-EINO LEINOLLE
-
-6.VII.1918.
-
-
-    Suomen suven suuri lapsi,
-    kansan hengen kannelniekka,
-    usein itkit halla-öissä,
-    useammin vielä iski
-    tuskas tulta, löi kuin miekka;
-    sotatorvin helskyi hiekka,
-    missä vierit, unten urho,
-    päitä listit noidan lieron
-    eestä heimon kahlehditun,
-    vasten valtaa suuren Kieron,
-
-    Vastavirtaa viljoin sousit,
-    tuosta tietäjäksi nousit,
-    ilmoille toit syyn ja salan
-    muinais-yöstä Kalevalan,
-    kukkalatvan liitit juureen,
-    valonsotaan soitit suureen,
-    taikas kaikui taivahalla:
-    humisit kuin harmaa honka
-    taikka vanhus valkohapsi,
-    sinä, suven suuri lapsi!
-
-    Kuka arvas loitsus hinnan!
-    Alla kovan pantsarpinnan
-    värähteli vienot kielet
-    niinkuin vaski vaaran alla.
-
-    Jo lie tullut Suomen suvi,
-    Sampo kaunis saatu käteen,
-    jota kauan kaihoit, toivoit,
-    Suomen nuori Väinämöinen,
-    vaikk'ei soi sen kansi karu
-    kuin soi kieli unten säteen,
-    sydänkaihos tuhat-öinen!
-
-    Viel' on surman tiessä mieli
-    musta, paino yllä, alla,
-    uhkaa täynnä ilmanpieli.
-    Sentään voi jo vapaa kansa
-    ylös nostaa kilvellensä
-    vapahaksi laulajansa.
-
-    Kiitos sulle, Suomen sulho,
-    kansan hengen kannelniekka,
-    että välkkyi vaskivyölläs
-    sekä kannel että miekka,
-    että helkkyi hallan maassa
-    sankarlaulus raskastöinen!
-
-    Välky, helky eelleen meille,
-    sotapappi hengen työssä,
-    tietäjämme, taitajamme,
-    loihtijamme Lapin yössä!
-    Viel' on meillä taival pitkä
-    aurinkohon Suomen suosta.
-    Loista yllä Suomen saloin
-    niinkuin omatunto jaloin.
-
-    Mistä kuljet, kaikki tietää:
-    polku kaunein kulkee tuosta
-    noustaksemme jumaloitiin,
-    niinkuin nousee kaipuu noihin
-    henkes pyhäisimmän pyyteen:
-    ikuisempaan ihmisyyteen!
-
-
-
-VIIPURIN LAULU.
-
-
-    Nyt laulamme kunniaa Karjalan armaan
-    ja Karjalan linnan vuossatais-harmaan.
-    Vanha Viipuri, oi,
-    yhä kantelos soi!
-    Sa muinaisten muistojen tyyssija ylväs,
-    ain' olkosi maasi lippu ja pylväs!
-
-    Kylä kuuluisa kestein ja kultavuon kehto,
-    niin kiehtoen siintää sun laulujes lehto.
-    Vanha Viipuri, oi,
-    yhä kantelos soi!
-    Yhä hopeita helkkyvi kukunta käen
-    yli Karjalan kauniin karkeloväen.
-
-    Nyt laulamme kiitosta Karjalan hilpeen
-    ja helmen, min kuulu sai kunniakilpeen.
-    Vanha Viipuri, oi,
-    yhä kantelos soi,
-    kisatanhut herkkien hetken lasten,
-    pyhä pantsar iskujen kohtalokasten!
-
-
-
-JUHANNUSTUNNELMA 1918.
-
-
-    Maa kylvetty hurmein vehreään vaipoittuu
-    ja täyteen kukkahan puhkee tuoksuva terttu.
-    Mitä tiedät sa kertoa portilla pihlajapuu?
-    Kenen haudalla kaihoas helkytät, koditon kerttu?
-    Liet eksynyt seutuun outohon merien takaa:
-    pesäräystähäs poissa on, ystäväs maassa jo makaa...
-
-    Niin, käynyt on myrsky, mut jälleen puhdas on sää.
-    Oi, lennä, leivonen, ilmojen korkeuteen
-    ja kaksin verroin kirkkaana kauneus nää
-    maan, taivahan loiston, järvien kimmelveen!
-
-    Mies miekan töiltä astuvi verkalleen
-    kotipientaren luo, luo kuokan ja viikatteen.
-    Lemu tuttu jo sieraimeen käy mullan ja havun
-    ja leyhkäys lehmihautehen, turpeen savun;
-    ja kyynel poskelle karkeelle herahtaa:
-
-    "Ole siunattu, siunattu, ravinnon-antaja maa,
-    sa isien maa, min puolesta munkin suotiin
-    pisar vertani antaa, kun vapauttasi luotiin!
-    Maa ravinnon-antaja, antaja ikuisen unen,
-    sun helmahas suureen kohta ma unhoittunen,
-    ijäks raukenen pois, -- mut taistoni palkaks saan
-    ma maata mullassa kukkivan, vapaan maan!"
-
-    Jo korpitemppelin korkeat kellot soi.
-    Salon humisevaisen himmeään siimekseen,
-    syvähetteiden luo, ne kutsuu kalvahtaneen.
-    Nyt on luonnon juhla ja Luojan, mi luodut loi:
-    maa loukattu leppyy, jälleen lahjoja jakaa.
-    Suven laupiaan suurelle Luojalle kumartakaa,
-    te ihmiset kaikki; vain taittuva kaislan korsi
-    on ihmisen tie ja vallassa Korkeimman.
-    Ei kypsytä tanner tallaama herjaajan
-    elon tähkää, tyhjäksi jäävät auma ja orsi.
-
-    On merkit oudot taivaalla, maassa ja veessä:
-    on takana taistelu, raskaampi kenties eessä.
-    Maa laupias, liittomme yhdy ja vaarassa auta,
-    tään antaos murheenlastesi laakson itää;
-    sun lupaamme ijäti pyhänä, kalliina pitää,
-    sa vapaussankariemme sankarihauta!
-
-    On luonnossa juhla, mielissä hartaus vakaa.
-    Te ihmiset kaikki, luonnolle kumartakaa!
-
-
-
-
-HAAVEKELLOT.
-
-
-
-DON QUIJOTE.
-
-
-    Ken syntyi urhoks sankar-unelmain,
-    ei taltu lapseks laumain harmajain.
-
-    Kun yllä joukkoin sotahuudot soi,
-    hän kivettyy, ei myötä mennä voi.
-
-    Ei viihdä häntä varma voiton tie:
-    loputon kaiho kauemmaksi vie.
-
-    Kuin outo, orpo täällä kulkee hän
-    tenhoissa suuren jumal-hämärän.
-
-    Hän näyt näkee, joita muut ei nää;
-    hän muille arvoitukseks, narriks jää.
-
-    -- Kas, kas ne pilkkaa. Tuolla houreissaan
-    suur' don Quijote taas nousee satulaan! --
-
-    Hän haamun lailla katvehessa kuun
-    yön tuulta vastaan samoo taisteluun.
-
-    Saa ritariksi ruusun kuollehen;
-    voimansa varisee kuin lehdet sen.
-
-    Hän kesken teon myrskyn pauhaavan
-    laul' yksinäisen laulaa unelman.
-
-    Kuin pilven varjo, läikkä tumman veen
-    hän soutaa tyhjyydestä tyhjyyteen,
-
-    jäljettä rauentuen rantaan maan,
-    syyskellastuvain kaislain kahinaan.
-
-
-
-HUOKAUS.
-
-
-    Taas kukkaset puhkeaa pientaren pieliin,
-    käet kultaiset kukkuu.
-    Kuin ennen ne riemua ei tuo mieliin.
-    Oi, Herra, sun maailmas verehen hukkuu,
-    sun ihmiskuntasi, kuvasi vaipuu,
-    oi, Herra, miks lapsesi tahdot syöstä!
-    Vain kuolevain silmät kiiluvat yöstä
-    kevätkimmeltävästä.
-    Miten polttavi tuntoa tuska ja kaipuu
-    pois alhosta tästä!
-
-    Ijäks tuomitut liemmekö syymme vaivaan!
-    Herra, armahda meitä!
-    Kuin paasi niin painavi paltehet taivaan.
-    Me pyysimme painia Jaakopin painin,
-    näin tähtihin nousta:
-    jäi taaksemme tuhkaa, jälkeä Kainin.
-    Maan kansat kulkevat kirojen teitä.
-    Herra, armahda meitä!
-    Vanhurskahan vihasi viivytä jousta!
-
-
-
-I.N.R.I.
-
-
-    Mua ahdistaa
-    meri, ilma ja maa,
-    elo ihmisten,
-    nimi ihvehinen
-    "maan kuninkaan",
-    jota otsallaan
-    nään kantavan tuon jumal-syntyisen
-    ja ristiinnaulitun Vapauden.
-
-    Ma polvistun
-    luo ristisi sun:
-    "Ole armollinen
-    maan lapsillen,
-    ota, Tuskien mies,
-    pois orjuuden ies!"
-    Sun opetuslapsesi vartomaan jää
-    ylösnousemus-aamuas häikäisevää.
-
-
-
-
-AAMUN SARASTUS.
-
-
-    Rannalla kauhun yön
-    ui siinto kalvas aamun ensi säteen.
-    Kuin arastellen veli veljen käteen
-    käy jälkeen murhatyön.
-    Tää Kainin merkki millä voidaan pestä
-    pois synkän ihmisyyden sydämestä?
-
-    Suur' rakkaus sen voi.
-    Välkähtää valot pilvilinna-viirin:
-    kohoaa ylle murheisen maanpiirin
-    ikuisen rauhan koi,
-    kun puhkee tuhatvuotis-päivä tästä
-    titaani-yöstä, jumal-härnärästä!
-
-
-
-KEHTOLAULU.
-
-
-    Tuuti tulisoroista
-    esiin elon noroista,
-    tuuti tulta taivahan
-    tuskaan, sielun vaivahan!
-
-    Kerran murrat kehtosi,
-    tunnet elinehtosi,
-    sytyt pyhään palohon,
-    poltat tiesi valohon!
-
-    Tuuti lasta syväksi,
-    hyypiötäin hyväksi,
-    tuuti tulta taivahan
-    tuskaan, sielun vaivahan!
-
-
-
-LEMMEN MUISTO.
-
-
-    Sieluani suruun uupunutta
-    hiljaa keinuttelee haahti unten;
-    lapsuuteni rakastetun nään,
-    sinisilmäin hymyn, armaan pään...
-    Ah, ken voisi halki aikain lunten
-    päästä lapsuus-onnen hämärään!
-
-    Ah, ken saisi varhaisnuoruutensa
-    valkeet yöt ja lemmenraskaat päivät!
-    Kultahaaveita ne mieleen toi.
-    Ihanimmat, jotka sydän loi,
-    utuisiksi unelmiksi jäivät;
-    mutta vielä rinnassa ne soi...
-
-    Palaa aatos varjoin valtakuntaan,
-    maille vienon ensilemmen muiston:
-    konsa illoin yksikseni jään,
-    lapsuuteni rakastetun nään...
-    Putoo päältä sydän-öisen puiston
-    tähdenlento tyhjään elämään.
-
-
-
-AD ASTRA!
-
-
-    Sa laupias syys!
-    Ma tunnen sen tulon
-    jo laulussa laineen
-    ja humussa puun.
-    Kukat polttamat kulon,
-    uniraukean aineen
-    se lepohon tuutivi siunattuun.
-
-    Sa yksinäisyys
-    syystaivahan alla!
-    Pois lakastumuksen
-    laduilta sa viet.
-    Sua kuuntelemalla
-    yön arvoituksen
-    syli aukee, siintävät tähtein tiet.
-
-
-
-KAIHO.
-
-
-    Oi kaihoni, kauneuskaihoni kuolematon,
-    sa arkeni halki hohtava autere sees,
-    tie ohitse onnen, yksinkulkuhun jylhään,
-    ikiväistyvän luo, ikiriutumuksehen ylhään,
-    salaruoska, mi viiltäen liehdot rientämään ees,
-    tuliorjantappura raukan otsani yllä,
-    mun kiedot äärettömyytesi syleilyllä,
-    käsivarsin aineettomin, ikiorjuutees!
-    Oi kaihoni, kauneuskaihoni kuolematon!
-
-    Ikiväistyvä, oi, ihanuutesi unta vain lie,
-    mut mulle sa viittaat, mulle oot kohtalon tie,
-    sun katseesi alla murtuvi kauneus aineen,
-    sun kutsusi rinnalla halpa on houkutus maineen:
-    unohtuu aika ja hetki ja kukkaset maan.
-    Ah, koskaan et antau kiinni, sa ylhä ja arka!
-    Mut autuas oon, jos vilvoitellakin parka
-    ees huntusi varjolla pään polon polttoa saan!
-    Ikiväistyvä, oi, ihanuutesi unta vain lie!
-
-
-
-JUHLA-ILTA.
-
-
-    Kaikki rientää riemun syliin,
-    ääreen juhlakynttilöiden,
-    valon kimmeltäviin kyliin,
-    jotka välkkyy halki öiden
-    tauottua arkitöiden.
-
-    Keltä puuttuu kynttilöitä
-    käydä vastaan joulu-öitä,
-    lainaa suuren juhlavalon
-    akkunoista tähtitalon,
-    säkeniltä, jotka sataa
-    iltataivaan syvään sineen:
-    niitä katsoo ystävineen.
-
-    Kellä lienee koti hellä,
-    kodin onni sydämellä;
-    kellä haave vanha vainen
-    sielussaan kuin kellonsoitto,
-    muiston kuuran kuvajainen,
-    kaiho, joululaulun lainen.
-
-    Jokainen on tämän kerran
-    rikas, nuori jonkun verran.
-    Missä liikkuu Herran henki,
-    siell' on jakaa toisellenki.
-    Älä kysy: miksi, kelle?
-    Oves avaa hyvyydelle!
-
-    Kesän kesti ruusu uhkee,
-    nyt jo nukkuu hangen alla,
-    vilu-neitten parmahalla.
-    Kukat kuolottomat puhkee
-    vasta ihmissydämistä
-    hellemmiksi heltyvistä,
-    rakkahasta rauhantyöstä,
-    hyväntahdon joulu-yöstä.
-
-
-
-HELMIKUU.
-
-
-    Talven helmi, taivaan tähtiseule,
-    pimentoihin unhoitettu kuu,
-    hanki-valkeata valtaa käytän,
-    mieltä puhtaampaa kuin kukaan muu.
-
-    Veret kuumat hyydän, liikkeen jäädän!
-    ajan kello hetkeks seisahtaa.
-    Hiljaisten maan lasten sieluun silloin
-    ikuisuuden aatos lankeaa.
-
-    Seulon sieluja, oi, pakkashenget!
-    Surmatkaa ja kootkaa aarteeseen!
-    Sen vain korjaan, joka kylmän kestää,
-    ikihelmeks käyvän kyyneleen.
-
-    Kiteet kulmillain on tähtiyöltä;
-    helkehuntu lahja alku-jään.
-    Vilu vieras tääll' oon, Pohjan vanki,
-    kruununi jäi aikain hämärään.
-
-    Lien ma elon kaiken kaukotaulu,
-    tausta, loppu, liikkumattomuus.
-    Kerran vielä kaiken luomakunnan
-    saartaa sama himmee hiljaisuus.
-
-    Kaartaa kimallukset äärtä vailla
-    rantaa autioiden maisemain.
-    Kalmistossa valkohiutaleiden
-    ihminen ja aika, muisto vain!
-
-    Silloin istun jälleen kruunu päässä
-    äyrähällä tyhjyyden ja yön,
-    tutkin linnani jääkuvaisesta
-    turhaan jälkeä poislaastun työn.
-
-    Lumiruusuin kuudankatvehessa
-    kerran iki-unta uinut maa.
-    Hetken hermot, turhan työnne orjat,
-    kuumehoureestanne lakatkaa!
-
-    Astu sielu sydämeni jäähän,
-    haaveitteni hopeehelinään!
-    Kiedon laakealla vilpehellä
-    huomishuolten liekitsemän pään.
-
-
-
-VARHAISKEVÄT.
-
-
-    Tippuvi räystäät, vierillä teiden
-    pelmuten pulppuaa hilpeät purot.
-    Paistavi päivä, läikkyvi ilma,
-    herahtaa hymyhyn kasvot jurot.
-
-    Tunnetko, tunnetko, kulkija-parka:
-    sulaa ja soi myös talvinen rinta,
-    sykähtää synkkien verien virrat,
-    värähtää kummasti paatunut pinta?
-
-    Kaikk' kovat yösilmä-, jääsilmä-peikot
-    auringon kaunista katsetta lymyy.
-    Lokaisen, nauravan lammikon kalvoon
-    korkea taivas takaisin hymyy.
-
-    Tunnetko, tunnetko, kulkija-parka:
-    jouduit jo valkeain valtojen alle;
-    paistaa sun täytyvi auringon lailla
-    pahimmalle ja parhaimmalle!
-
-    Valkeita silkkiäispulmuja säähän
-    leutoon puhkovat rimpien raidat.
-    Havahtaa tuuli, lehahtaa tuoksu,
-    punertaa vienojen viitojen laidat.
-
-    Tunnetko, tunnetko kulkija-parka,
-    että sa syvinnä kaipaat jotain:
-    aikojen autuahampien rauhaan
-    tuskista elämän turhain sotain.
-
-    Painuvi päivä, helisee routa,
-    taivaasta maahan käy sinisiltä.
-    Hopeakyyneltä, helmeä täynnä
-    välkkyvi kuulas, kalpea ilta.
-
-
-
-LUONNON IKÄVÄ.
-
-
-    Oi, maa-emon helmaan
-    mun sieluni halaa,
-    pois rinnoilta riehun ja riidan,
-    pois korpeen, miss' elo ehjänä säilyy,
-    salolammelle, miss' yön ulpukat päilyy,
-    unilinnojen kuvitelmaan!
-    Sinne sieluni palaa
-    luo rakkahan virran ja viidan.
-
-    Oi, tuokion verran
-    ma uinua soisin
-    mesimättäällä muistojen lehdon,
-    miss' haltiat haastoi ja kuusikot kuiski,
-    suviöiden haavetta keijuset huiski
-    mun lapsensilmääni kerran!
-    Kuin autuas oisin
-    ma keinussa luonnon kehdon!
-
-
-
-LUX.
-
-(_Victor Hugo_).
-
-
-    I.
-
-    Oi, vastaisuus! Näky valkea tuolla!
-    Kaikk' kansat on vankilan ulkopuolla.
-    Sora, hiekka jo heilivi vihertyen,
-    kulot kasvavat umpeen nurmikkomailla.
-    Maa seppelepää on morsion lailla
-    ja ihminen ylvähin ylkä on sen.
-
-    Kuin hämärän halki tai verhotun uksen
-    viel' aaluu kauneus kangastuksen,
-    mut kerran me täyttyvän tiedämme sen.
-    Vapahiksi me kerran pääsemme ihan,
-    jos menneisyys kävi merkeissä vihan,
-    tulevaisuus tulkki on rakkauden.
-
-    Jo nytkin syvältä synkeydestä
-    soi sävele kansojen veljeydestä,
-    se taivaalle kiuruna kirpoaa,
-    ja kohtaloin kolkkojen, murheemme yllä
-    se helkkyvi vienolla hyväilyllä.
-    Oi, siivekäs haave, jo luoksemme saa!
-
-    Te nähkää, yö on jo valkenemassa!
-    Maailmassa suuressa, vapautuvassa
-    Capetingit ja Caesarit syösty jo on.
-    Jo hoivansa taivaan hengetär tarjoo:
-    sukupuut täyskypsät piiriinsä varjoo
-    suur' rauhansiipi liikkumaton.
-
-    Oi Ranska, suortunut vaivojen alta!
-    Oi terve, valkeain huntujen valta
-    ja voitto jälkehen kauhujen yön!
-    Taas sees on taivas ja linnut on täällä,
-    orapihlajain oksilla, päittemme päällä;
-    pajat puhkuu ja lietsoo painetta työn.
-
-    Ja tapparat, keihäät joutavat loukkoon,
-    tykit, pommit ruosteisten romujen joukkoon;
-    ne unheessa maatuvat, murtuvat pois.
-    Koht' enää ei jälellä niistä sen verran,
-    että kourulla koukata vettä vois kerran,
-    että sirpaleen laidasta sirkkunen jois.
-
-    Katos kauna ja syy, vihamieliset linnat.
-    Sama täyttävi tunne nyt kaikkien rinnat,
-    sama kaikille viittovi määränpää.
-    Näin Jumala sielumme liittävi yhteen
-    ja sitovi kansoista kaunihin lyhteen.
-    Hätäkellojen köys saa levähtää.
-
-    Oi katsokaa, välke ui taivaan rantaan!
-    Se kasvaa, sen loisto jo kauaksi kantaa,
-    jo joudumme valtaan valkean sen.
-    Tasavalta maailman, eessäin sun näen!
-    Jos lienetkin vielä nyt pienoinen säen,
-    olet huomenna aurinko ijäinen!
-
-
-    II.
-
-    Kovan kohtalon lyömät, ei kauan se paina!
-    Kuin vuoksi ja luode niin vaihtuvat aina
-    valot, varjot Salliman lain.
-    Pahat päivät haihtuvat varjon lailla.
-    Pian riemuaa kansat auringon mailla:
-    yö unt' oli vain!
-
-    Ajat onnellisemmat koittavat meille
-    ja kansoille kaikille vapautuneille.
-    Enää orjuutta, kurjuutta ei!
-    Vaan juhannusvirttä olemassa-olon
-    koko ihmisyys soi, tie häädetyn polon
-    kun kotihin vei.
-
-    Hirmuvaltiain sammuvi sumea suku,
-    punaruskossa nousevi uus ajan luku
-    sinitaivahan kannellen.
-    Käsi kädessä, veljinä ihmiset kulkee,
-    jumaluus sama,:suur', heidät helmaansa sulkee,
-    Isä kaikkeuden.
-
-    Soi rauhan viestit jo yllä ja alla;
-    ne ruokopillillä, pasuunalla
-    kautt' ilmojen kuuluuttaa:
-    Ole vapaa, maa! Enää orjuuden vaivaan
-    sua tuomita ei! Ole kaltainen taivaan
-    polo ihmisten maa!
-
-    Edistys, tarutammi, sen keskelle juurtuu;
-    Ameriikan ja Euroopan saartavaks suurtuu
-    pyhä laulujen puu.
-    Sen oksilla valkeat kyyhkyset häilyy,
-    sen kautta päivällä aurinko päilyy
-    ja öisin tähdet ja kuu.
-
-    Tää haave ylväin totta on milloin?
-    Me marttyyrit haudassa liemme jo silloin,
-    nuo kauniit kun kahleetta käy.
-    Käy autuaampina aamun he koissa,
-    kun meille, ah, Tuonelan kammitsoissa
-    yö hämärtäy.
-
-
-    III.
-
-    Kylät, kaupungit riemua täys, elon intoa sorjaa!
-    Taivaalla ei helvettiä, ei lain alla orjaa!
-    Ja missä lie pyövelin piilu? Se tuntematon
-    maan uudesti-syntynehille heimoille on.
-    Ei onnea yksilön kurjuus kansojen salpaa.
-    Sotamiestä ei enää, ei rintamaa, tappavaa kalpaa,
-    verotaakat on poissa, myös ristit jo hyljättiin.
-    Tahra Euroopan tää: kuninkaitako palveltiin?
-    Ameriikan ihmetys: orjia ollutko meillä?
-    Runo, tiede ja taide käy oppaina elämän teillä.
-    Pois hälveni huoli, ja kuivui jo kyynelveet.
-    On jalkarautansa kahlitut karistaneet.
-    Kuin perhettä samaa suuri on ihmiskunta,
-    pyhä kaikkien työ, teko vastaava parhainta unta.
-    Elonpäiviä kiertää kiitosvirsien vuo:
-    yhtä kallis on korsi, min pieninkin kekohon tuo,
-    Tää ääretön, summaton, valossa-kylpevä kansa
-    se heikoimmallekin velkaa on onnestansa,
-    sille suonut on lahjan halvimman torpan mies;
-    joka yksilön rinta on yhteisen työpajan lies.
-    Ikivihreät kuuset, voittajat myrskyjen rankkain
-    ja tuuheat oksat ja lehvät tammien vankkain
-    ja seetripuut vanhat, graniitti-kuoriset nuo,
-    kaikk' kilvan toukokuun sirkulle suojaa suo;
-    värähtää jättien sielu ja valtaisan orren
-    ne hellästi kaartavat katteeksi ruohonkorren.
-
-    Oi aurinko-maa, sädehohtava tulevaisuus!
-    Sun henkesi nousu se on, sa ihminen uus!
-
-
-
-SUVIYÖN SÄVEL.
-
-
-    Kuin tähtihärmää sieluhuni sataa
-    suvisen kentän lailla unelmoivaan,
-    ja kaikk' on mulla, mikä muuten puuttuu.
-    Häviön, kalman kauhut, turhuus, tuska,
-    kaikk' katoaa ja laulun onneks muuttuu,
-    ja rinnassani kastehelmet soi vaan.
-
-    Soi sävel outo, sävel kummallinen,
-    soi kunniata kaiken olevaisen
-    heijaavain heinänkortten kahinalla.
-    Ah, kiitosvirttä kyynelhelmellistä
-    ne laulaa suulla yhtä sorealla
-    elämän ijäisen ja katoovaisen.
-
-    Kultaiset korret, metsäin keijuskuorot,
-    kuin pirrat vetten yllä aranvienot,
-    te luonnon kannelpuussa sielunkielet,
-    heliskää kautta kaikkein ihmisrintain;
-    saa hetkeks rauhan rauhattomat mielet
-    valahtaa huolten ylle hunnut hienot.
-
-
-
-IHMINEN.
-
-
-    Tavoittaa tyhjyys jumal-ajatuksen
-    kuin tähdenlennon ikikierroltaan,
-    Leimahtaa siivet liekkiin lentäväisen,
-    mi tuhaks raukee tulen saatuaan:
-    unohtuu Minä, vaihtuu, muuttuu muiksi,
-    maan matosiksi, ruohoksi ja puiksi.,.
-    Tään turhan onnen vuoks me ihmiset
-    näin kiusataan ja tullaan kiusatuiksi!
-
-    Poroksi polttain astuu jumal-aatos
-    sielusta sieluun soihtu kirpoaa;
-    ja suurempana joka sukupolvi
-    ja kauniimpana tulisurman saa.
-    On kirkastuksen kruunu surmatulla,
-    ehompi elää sen, ken jälkeen jää.
-    Oi, ihminen, on kaunis osa sulla
-    näin taistella ja voitetuksi tulla!
-
-
-
-SALAINEN SYTÖ.
-
-
-    Sa syömmeni sorretun hehkuva säen,
-    sa rohkea, pyhä,
-    yht' ylväänä yhä
-    sun sorronkin alla ma suitsevan näen!
-
-    Ah, askelten alla!
-    Sala-yössä kuin korvessa miilun hehku,
-    niin peittää äänetön turpehen pehku
-    salokankahalla!
-
-    Sa sitkeä, synkkä, sa kestät, joskaan
-    syvyytesi tähden
-    et outojen nähden
-    voi ilmiliekkinä loimuta koskaan!
-
-    Tai hetkikö koittais
-    tuo korkea, jolloin ois leimuta valta,
-    sydän maailman syttyisi kaikkialta
-    ja kahleensa voittais,
-
-    ja hyvyyden hiljaisen pilkattu voima,
-    nyt piillen mi sytee,
-    vain kaihona kytee,
-    ois tekojen suurien aateloima?
-
-    Sen hetken jos näen,
-    niin ilmoille roihua vaikk' alta vuoren,
-    syki keralla maailman sydämen nuoren
-    pyhä, hehkuva säen!
-
-
-
-FAUSTIN LOPPUSANAT.
-
-(_Goethe_)
-
-
-    Näin sijaa valmistan mä miljoonille,
-    mut unteloille ei, vaan uurtajille.
-    Vihertyy niitut, pellot kellertäy,
-    inehmo, karja kunnahalla käy
-    rotunsa rohkeen luottain voimaan, valtaan,
-    suojansa saaden maalta raivaamaltaan.
-    Kuin Eedenissä täällä kukkii työ,
-    tuoll' ympärillä aalto ahnas lyö,
-    mut uhkaavaks jos käy sen hurja kulku,
-    niin yhteisvoimin nostetahan sulku.
-    Mun puolestani kaikkein kuuluville
-    viisauden viime sana olla saa:
-    Elämä, vapaus vain kuuluu sille,
-    ken hetki hetkeltä sen valloittaa.
-    Partaalla vaaran, sentään pystypäin
-    kehdosta hautaan kamppaellaan näin.
-    Ma taiston nähdä soisin moiseen tapaan
-    vapaassa maassa, kera kansan vapaan.
-    Hetkelle silloin huutaa haihtuvalle
-    ma mielin: viivy, ihanin!
-    Ei vaipua voi aioonien alle
-    eloni päivät jäljettömihin.
-    Tään nyt jo tunnen onnen hurmion,
-    tää korkein hetki elämässäin on!
-
-
-
-KAJASTUS.
-
-
-    Korkean rauhan maan
-    valkeat tornit katsovat kaukaa
-    kuiluun kuohuavaan.
-
-    Siintävät silmään sen,
-    jolla on rinnassa hiipuvin kaipuu
-    ylitse syövärien.
-
-    Erheiden eksyttäväin
-    alhosta nousevi ihmisen henki
-    kunnaalle seppelepäin.
-
-    Voittaja taistelon
-    ei ole murhamies; tuomittu, syösty
-    hurmeinen sankari on.
-
-    Eessä on uskonto uus:
-    kilvelle nostettu kaitsijaks kansain
-    sielujen aateluus.
-
-    Maaemon heimousvyön
-    uurtavat multahan rauta ja teräs,
-    talttuneet tahkoiksi työn.
-
-    Kansojen, yksilöjen
-    kilvan on kukkiva kirjava keto
-    turvissa veljeyden.
-
-    Ah, yli maan, yli veen
-    kuin hymy Jumalan käy kajo kaunis
-    ihmisen kirkastuneen!
-
-
-
-SERENITAS.
-
-
-    Ma rauhan sain. Ei enää jalka liestä.
-    Vain hiljaa liityn ihmisyytehen
-    kuin liittyy luontoon lehdon kukkanen,
-    niin vailla valtiaan kuin orjan iestä.
-
-    Mut syrjään jäin ma elon valtatiestä.
-    Sen halpa kunnia, kiistailu sen
-    huonosti sopi soitoks sydämen:
-    se vaati vankia tai miekan miestä.
-
-    Pois kylmä kiiltokuori sielun jäätää.
-    Pelastan sieluni, muu kadotkoon!
-    Mun maineen Parnassolta saatte häätää!
-
-    Vain sinne halaan, missä hyvyys säätää,
-    miel' leivon lailla puhkee lauleloon.
-    Ma pienimpänä suurin, vapain oon!
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Murattiköynnös, by L. Onerva
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MURATTIKÖYNNÖS ***
-
-***** This file should be named 56983-8.txt or 56983-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/6/9/8/56983/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-