Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 1820 insertions, 0 deletions

diff --git a/57012-0.txt b/57012-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..26aa354
--- /dev/null
+++ b/57012-0.txt
@@ -0,0 +1,1820 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57012 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+MISS HARRIET
+
+Kirj.
+
+Guy de Maupassant
+
+
+Ranskankielestä suomentanut Timo Tuura
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto,
+1909.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Miss Harriet.
+Viinuri, lasi olutta!
+Jules setäni.
+Lapsi.
+
+
+
+
+Guy de Maupassant syntyi _Miromesnilin_ linnassa Normandiassa elokuun
+5 p:nä 1850. Suku oli vanhaa lothringilaista aatelissukua, jolle
+taiteelliset ja kirjalliset harrastukset eivät olleet vieraita
+-- kirjailijan äidin synt. _Le Pottevin_, serkkuja oli _Gustave
+Flaubert_, joka tosiystävän tavoin ohjasi Maupassantin ensi yrityksiä
+kirjallisella alalla, muun muassa painostaen hänen luontaista
+erikoisalaansa, novellistiikkaa. Keskeytettyään opintonsa ottaakseen
+vapaaehtoisena osaa 1870--71 vuosien sotaan, toimi Maupassant
+ministeristö-virkamiehenä -- tosin vain näön vuoksi. Pääharrastus
+suuntautui kirjallisiin töihin. Vuosikausia harjoiteltuaan kynäänsä
+vain lähimmän ympäristönsä tieten, hän ensin julkaisi pari runoteosta.
+Kuuluisaksi kirjailijana teki hänet 1880 julkaisemansa novelli _Boule
+de Suif_ -- sotakertomus vuodelta 1870. Nyt seurasi teos nopeasti
+toistaan. Maupassant on julaissut 27 nidosta niinä kymmenenä vuotena,
+joina hänen kirjallinen toimintansa kesti. Hänen novellikokoelmistaan
+ovat mainittavimmat _La maison Tellier_ (1881), _Miss Harriet_ (1884),
+_Monsieur Parent_ (1885), _Le Horla_ (1887), _L'inutile Beauté_
+(1890). Romaaneista mainittakoon pariisilaisia sanomalehtimies-piirejä
+kuvaileva _Bel-Ami_ (1885), tuskaisen surullinen avioliittokertomus
+_Une vie_ (1883), rakkaustarinat _Mont-Oriol_ (1887), _Fort comme
+la mort_ (1889), _Notre coeur_ (1890), joista keskimmäinen lienee
+suosituimpia Maupassantin romaaneista, vaikkei silti paraimpia sekä
+_Pierre et Jean_ (1888). Näytelmänkirjoittajana kokeili Maupassant
+dramatiseeratessaan novellin _Mussote_ (1891), joka saavutti suuren
+menestyksen. Suoraan näyttämöä varten kirjoitettu _La paix du Menage_
+(1893) onnistui huonommin.
+
+Maupassantin elämä oli lyhyt. Kirjallisen maineen kasvaessa synkistyi
+hänen mielensä, kuumeinen työ tuhosi voimat tuomatta tosi-iloa ja
+tyydytystä. Maupassantin suvussa oli mielipuolisuus sukusairaus, pimeät
+voimat kietoivat vähitellen kirjailijan sielun harhapauloihinsa hänen
+itsensä täysin tajutessa uhkaavan vaaran. Maupassant kuoli eräässä
+Pariisin yksityisessä houruinlaitoksessa heinäkuun 7:nä 1893.
+
+
+
+
+MISS HARRIET
+
+
+Meitä oli seitsemän matkustajaa breakissa, neljä naista ja kolme
+miestä, joista yksi istui ajajan vieressä, kuskin istuimella, ja me
+nousimme hevosten astuessa käymäjalkaa ylös pitkää mäkirinnettä, jossa
+tie kulki kiemurrellen.
+
+Olimme lähteneet Étretatista aamunkoitteessa käydäksemme katsomassa
+Tancarvillen raunioita ja torkuimme vieläkin raikkaan aamuilman
+raukaisemina. Naiset etenkin, tottumattomina niin varhaiseen
+ylösnousemiseen, painoivat vähäväliä silmäluomensa umpeen, nuokkuivat
+tai haukottelivat tunnottomina nousevan päivän herättämälle tunnelmalle.
+
+Oli syksy. Molemmin puolin tietä levisivät paljaat kentät, joita
+lyhyeksi leikattu kauran ja vehnän sänki keltasi, peittäen maata kuin
+huonoksi ajeltu parta. Kostea maa näytti höyryävän. Leivosia lauloi
+ilmassa, muita lintuja viserteli pensaikossa.
+
+Aurinko nousi viimein edessämme taivaanrannalle ihan punaisena, ja
+sitä mukaan kuin se nousi hetki hetkeltä kirkastuen, näytti kenttäkin
+heräävän, hymyilevän, ravistelevan itseään ja riisuvan valkoisesta
+usvasta kudotun paitansa kuten tyttö, joka nousee vuoteesta.
+
+Kreivi d'Étraille, joka istui kuskin istuimella, huudahti: "Kas jänis",
+ja hän ojensi käsivartensa oikealle päin, osoittaen muuatta apilamaata.
+Eläin juosta hyppelehti miltei kokonaan ruohon peitossa, niin että
+ainoastaan suuret korvat olivat näkyvissä, sitten se oikasi kynnöstä
+kohden, pysähtyi, teki hullunkurisen hyppäyksen, muutti suuntaa,
+pysähtyi uudelleen levottomana vainuten vaaraa, kahdenvaiheilla tiestä;
+sitten se alkoi juosta pitkin hyppäyksin ja katosi suureen neliömäiseen
+juurikasmaahan. Miehet olivat kaikki heränneet ja katselivat eläimen
+liikkeitä.
+
+René Lemanoir virkkoi: "Emme ole juuri kohteliaita naisia kohtaan tänä
+aamuna", ja silmäillen naapuriansa, pikku paroonitar de Sérennesta,
+joka taisteli unta vastaan sanoi hän tälle puoliääneen: "Te ajattelette
+miestänne paroonitar. Olkaa huoleti, hän palaa vasta lauvantaina.
+Teillä on vielä neljä päivää aikaa."
+
+Paroonitar vastasi unisesti hymyillen: "Te olette hupsu!" Sitten lisäsi
+hän karistaen päältään kaiken unisuutensa: "Kas niin, kertokaapa
+meille jotakin, joka saisi meidät nauramaan. Te herra Chenal, jolla
+sanotaan olleen parempi onni kuin herttua Richelieulla, kertokaa joku
+rakkausseikkailu, jonka olette itse kokenut, mikä tahansa."
+
+Léon Chenal, ijäkäs maalari, joka oli ollut hyvin kaunis, hyvin
+voimakas, hyvin ylpeä ulkomuodostaan ja hyvin rakastettu, tarttui
+pitkään valkeaan partaansa ja hymyili; sitten tuli hän, hetkisen
+mietittyään, äkkiä vakavaksi:
+
+"Kertomukseni ei ole iloinen, hyvät naiset; kerron teille surkeimmasta
+rakkaudesta elämässäni. Toivon etteivät ystäväni joudu samankaltaisen
+rakkauden esineeksi."
+
+
+I
+
+Olin silloin kaksikymmentäviisivuotias ja kuljeskelin pitkin Normandian
+rannikoita kuten vaeltava maalarinsälli konsanaan.
+
+Kutsun "vaeltavan maalarinsällin lailla" kulkemiseksi tuota
+harhailemista reppu selässä majatalosta toiseen tarkoituksessa maalata
+harjoitelmia ja maisemia luonnosta. En tiedä mitään hauskempaa,
+kuin tuollainen vaeltaminen sattuman varassa. Olet vapaa, ilman
+minkäänlaisia kahleita, ilman huolia, ilman ennakkoluuloja, ilman
+huolehtimista huomisesta. Kulet tietä, joka sinua miellyttää, ilman
+muuta opasta kuin mielikuvituksesi, ilman muuta neuvonantajaa kuin
+se, mikä viehättää silmiäsi. Pysähdyt kun puro sinua houkuttelee,
+kun paistetut perunat ravintolan oven edessä tuoksuvat hyviltä.
+Joskus määrää valintasi clematiksen tuoksu tai majatalon tyttösten
+teeskentelemätön silmänluonti. Ei pidä halveksia maalaistytön
+hellyydenosoituksia. Noilla tytöillä on sielu ja aistit ja kiinteät
+posket ja raikkaat huulet ja heidän raju suudelmansa on voimakas
+ja mehevä kuin villi hedelmä. Rakkaus on aina suuriarvoinen, mistä
+se sitte tuleekin. Sydän joka sykkii kun te lähestytte, silmä,
+joka kyyneltyy kun te lähdette, ovat siksi erinomaisia, suloisia,
+kallisarvoisia asioita, ettei niitä pidä milloinkaan ylenkatsoa.
+
+Minä olen ollut lemmenkohtauksissa kevätesikkojen peittämissä ojissa,
+navetan takana, missä lehmät nukkuvat ja ullakkojen oljilla, jotka
+vielä ovat lämpöiset päivän helteen jälkeen. Muistan karkean harmaan
+palttinan verhoaman kiinteän, joustavan ihon ja kaipaan lapsellisia ja
+teeskentelemättömiä hyväilyjä, jotka totisuudessaan ja rajuudessaan
+ovat herkullisemmat kuin viehättävien ja hienostuneiden naisten
+herättämät henkevämmät nautinnot.
+
+Mutta enin kaikesta pidän näillä seikkailumatkoilla tasangosta,
+metsästä, auringonnoususta, hämärästä, kuutamosta. Ne ovat maalareille
+kuin häämatkoja maan kera. Olet yksin aivan lähellä sitä kuin
+pitkässä rauhallisessa kahdenkohtauksessa. Käyt istumaan niitylle
+päivänkukkien ja unikoitten keskeen ja katselet viehättyneenä loistavan
+auringonlaskun valaisemaa pientä kylää, suippoine kellotorneineen,
+joista puolipäivän soitto kuuluu.
+
+Istuudut tammen juurelle tuuheaan, korkeaan, elinvoimasta kiiltävään
+ruohikkoon. Polvistut, kumarrut, juot kylmää ja kirkasta vettä, joka
+kastelee viiksesi ja nenäsi, juot sitä tuntien ruumiillista nautintoa,
+aivankuin jos suutelisit lähdettä huuli huulta vasten. Välistä kun
+tapaat syvän paikan jonkun pienen virran varrella, heittäydyt siihen
+ilkialastomana ja tunnet ihollesi virtaavan veden nopean ja keveän
+liikkeen jääkylmänä ja suloisena hyväilynä.
+
+Tunnet iloa seisoessasi kukkulalla, surumielisyyttä lammikoiden
+partaalla, olet haltioissasi katsellessasi kuinka aurinko kylpee
+veripunaisten pilvien valtameressä ja valaa virtojen veteen punertavan
+heijastuksen. Ja illalla kuutamossa ajattelet tuhansia ihmeellisiä
+ajatuksia, jotka eivät juolahtaisi mieleesikään päivän polttavassa
+paahteessa.
+
+Niinpä saavuin eräänä iltana vaeltaessani tätä samaa seutua, jossa
+olemme olleet tänä vuonna, pieneen Bénonvillen kylään, joka sijaitsee
+jyrkän rantakallion juurella Yportin ja Étretatin välillä. Olin tullut
+Fécampista käsin pitkin rantaa, korkeata rantaa, joka on pystysuora
+kuin seinä ulospistävine kallionlohkareineen. Olin kävellyt aamusta
+asti ruohikolla joka on lyhyttä ja hienoa ja pehmeää kuin matto ja
+joka rehoittaa jyrkänteen reunalla suolaisessa merituulessa. Ja
+täyttä kurkkua laulaen, kävellen pitkin askelin, seuraten katseillani
+milloin lokin hidasta ja kaareilevaa lentoa ja sen valkeiden siipien
+muodostamaa polvea sinisellä taivaalla, milloin kalastaja-aluksen
+ruskeata purjetta vihreällä merellä, olin viettänyt hupaisen päivän
+huolettomana ja vapaana.
+
+Minulle oli neuvottu erästä pientä maataloa jossa otettiin vastaan
+matkustavaisia. Se oli eräänlainen majatalo, jota piti vanha
+maalaisnainen kaksinkertaisen pyökkirivin ympäröimässä normandilaisessa
+talossa.
+
+Jätin rantakallion ja saavuin suurten puiden ympäröimään kylään, missä
+menin mummo Lecacheurin puheille.
+
+Tämä oli vanha, ryppyinen, totinen maalaisnainen, joka aina näytti
+ottavan vieraat vastaan vastenmielisesti ja epäluuloisena.
+
+Toukokuu oli käsissä; suuret omenapuut peittivät pihan tuoksuvalla
+lehtikatoksellaan, niistä sateli lakkaamatta pieniä vaaleanpunaisia
+lehtiä, jotka putoilivat ihmisten päälle ja ruohoon.
+
+Kysyin: "No, rouva Lecacheur, onko teillä huonetta minulle?"
+
+Hämmästyneenä siitä, että näki minun tietävän hänen nimensä, vastasi
+hän: "Enpä tiedä, kaikki on vuokrattu. Saammehan kuitenkin katsoa."
+
+Viiden minuutin kuluttua olimme sopineet huoneesta, ja minä vein
+reppuni maalaishuoneeseen, jossa lattiana oli maa ja huonekaluina
+vuode, kaksi tuolia, pöytä ja pesukaappi. Ovi vei avaraan, savusta
+mustuneeseen keittiöön, missä täyshoitolaiset aterioivat yhdessä
+maatilan väen ja emännän kanssa, joka oli leski.
+
+Pesin käteni, sitten läksin huoneestani. Vanhus valmisti päivälliseksi
+kananpoikaviilokkia suurella liedellään, jonka uuninkoukku oli mustunut
+savusta.
+
+-- "Onko teillä matkustajia tätä nykyä?" kysyin häneltä.
+
+Hän vastasi tyytymättömän näköisenä: "Onhan minulla yksi
+vanhanpuoleinen englannitar. Hän asuu toisessa huoneessa."
+
+Viiden soun lisämaksulla päivässä hankin oikeuden saada kauniilla
+ilmalla syödä yksinäni pihalla.
+
+Päivälliseni katettiin siis ulos ja minä aloin jyrsiä normandilaisen
+kananpojan laihoja jäseniä juoden kirkasta omenaviiniä ja pureskellen
+karkeata valkoista leipää, joka oli neljän päivän vanhaa, mutta silti
+erittäin hyvää.
+
+Äkkiä avautui puinen portti, joka vei tielle ja omituisen näköinen
+olento tuli taloa kohti. Se oli hyvin laiha, hyvin pitkä. Punaraitainen
+skotlantilainen vaippa oli niin tiukasti kiedottuna hänen ympärilleen,
+että olisi luullut häntä kädettömäksi, ellei lanteiden kohdalta
+olisi pistänyt esiin valkeaa matkailijapäivänvarjoa pitelevä pitkä
+käsi. Hänen muumionkeltaiset kasvonsa, joita harmaa tukka ympäröi
+korkkiruuvinmuotoisina kiharoina, panivat minut, en tiedä miksi,
+ajattelemaan savustettua silliä, jolla on papiljotit. Hän kulki
+ohitseni kiireesti, silmät maahan luotuina ja katosi olkikattoiseen
+majaan.
+
+Tämä omituinen ilmiö huvitti minua, se oli varmaankin naapurini,
+vanhanpuoleinen englannitar, josta emäntämme oli puhunut.
+
+En nähnyt häntä enää sinä päivänä. Seuraavana päivänä kun olin
+maalaamassa tuon viehättävän laakson pohjukassa, jonka tekin tunnette
+ja joka leviää aina Étretatiin saakka, näin äkkiä katsahtaessani ylös
+oudon esineen mäenharjalla; sitä olisi voinut luulla lipputangoksi. Se
+oli englannitar. Minut nähtyään hän katosi.
+
+Menin puolenpäivän aikaan aamiaiselle, kävin istumaan yhteisen
+pöydän ääreen tutustuakseni tuohon vanhaan originaaliin. Mutta
+hän ei vastannut kohteliaisuuksiini eikä välittänyt pienistä
+huomaavaisuudenosoituksistani. Tarjosin itsepintaisesti hänelle vettä
+ja ojensin innokkaasti hänelle ruokalajit. Kevyt, tuskin huomattava
+päännyökkäys ja joku englantilainen sana, joka lausuttiin niin hiljaa,
+etten kuullut sitä, oli kaikki mitä sain kiitokseksi.
+
+Jätin hänet rauhaan, vaikkakin hän vaivasi ajatuksiani.
+
+Kolmen päivän kuluttua tiesin hänestä yhtä paljon kun rouva Lecacheur
+itse.
+
+Hänen nimensä oli miss Harriet. Hän oli etsinyt syrjäistä kylää
+missä viettäisi kesää ja pysähtyi kuusi viikkoa sitten Bènonvilleen,
+eikä näyttänyt aikovan ollenkaan sieltä lähteä. Hän ei puhunut
+milloinkaan ruokapöydässä, söi nopeasti samalla lukien pientä
+protestanttista lähetysvihkosta. Noita vihkosia hän jakoi kaikille.
+Kirkkoherrallekin oli niitä vienyt neljä eräs poikanen, joka sai kaksi
+souta vaivastaan. Hän saattoi välillä sanoa emännällemme, yhtäkkiä
+ilman mitään esipuheita: "Rakastan Herraa yli kaiken, ihailen häntä
+koko hänen luomakunnassaan, jumaloin häntä hänen luonnossaan, kannan
+hänet aina sydämessäni." Ja hän antoi hämmästyneelle eukolle yhden
+lentokirjasistaan, joiden tarkoituksena oli kääntää koko maailma.
+
+Kylässä hänestä ei pidetty. Senjälkeen kuin kansakoulunopettaja
+oli julistanut: "Hän on ateisti", hän oli tavallaan pannaan pantu.
+Kirkkoherra, jolta rouva Lecacheur oli kysynyt neuvoa, oli vastannut:
+"Hän on kerettiläinen, mutta Jumala ei tahdo syntisen kuolemaa, ja minä
+luulen, että hän on erinomaisen siveellinen henkilö."
+
+Sanat "ateisti -- kerettiläinen", joiden merkitystä ei tarkoin
+tunnettu, kylvivät epäilystä mieliin. Väitettiinpä päälle päätteeksi,
+että englannitar oli rikas ja että hän oli koko ikänsä matkustellut
+paikasta toiseen, sentähden, että hänen omaisensa olivat hänet
+hyljänneet. Minkävuoksi olivat sitten omaiset hänet hyljänneet?
+Tietenkin hänen jumalattomuutensa vuoksi.
+
+Hän oli todella noita kiihkomielisiä periaatteen ihmisiä, noita
+itsepäisiä puritaaneja, joita Englanti synnyttää niin runsaasti, yksi
+noita vanhoja ja kilttejä sietämättömiä neitoja, joita tapaa kaikkialla
+Europassa hotellien päivällispöydissä, jotka pilaavat Italian,
+turmelevat Sveitsin, tekevät Välimeren ihanat kaupungit mahdottomiksi
+asua. Kaikkialle he tuovat mukanaan omituiset päähänpistonsa, tapansa,
+jotka ovat kivettyneen vestaalin, kummalliset pukunsa ja eräänlaisen
+guttaperkan tuoksun, joka saa luulemaan, että heidät yöksi suljetaan
+rasiaan. Kun näen heitä hotellissa, pakenen kuin lintu, joka näkee
+linnunpelottimen pellolla.
+
+Tämä englannitar oli kuitenkin siksi omituinen, ettei hän ollut
+minusta epämiellyttävä. Rouva Lecacheur, joka vaistomaisesti vihasi
+kaikkea, mikä ei ollut maalta, tunsi yksinkertaisuudessaan miltei
+vihaa vanhanpiian kiihkomielistä olentoa kohtaan. Hän oli keksinyt
+erään sanan, jota hän tästä käytti, halventavan sanan, joka oli tullut
+hänen huulilleen jonkun selittämättömän, epäselvän ja salaperäisen
+ajatustyön tuloksena. Hän sanoi: "Tuo on pirunriivaama." Ja tämä sana
+käytettynä tuosta ankarasta ja tuntehikkaasta olennosta, oli minusta
+vastustamattoman naurettava. En enää itsekään kutsunut häntä muuksi
+kuin "pirunriivaamaksi" ja tunsin hullunkurista iloa lausuessani, hänet
+nähdessäni, ihan ääneen nuot tavut.
+
+Kysyin mummo Lecacheurilta: "No, mitä pirunriivaama puuhailee tänään?"
+
+Ja eukko vastasi loukkaantuneen näköisenä: -- "Voitteko uskoa, herra,
+hän on ottanut sammakon, jonka koipi on murskaantunut ja vienyt sen
+huoneeseensa ja pannut sen pesuastiaan ja hoidellut sitä kuin ihmistä.
+Jollei se ole säädytöntä, niin ei mikään!"
+
+Toisella kertaa oli hän ostanut rantakallion juurella kävellessään
+suuren kalan, joka juuri oli saatu merestä, ainoastaan siinä mielessä,
+että sai heittää sen takaisin mereen. Ja kalastaja, vaikkakin oli
+saanut runsaan hinnan siitä, oli suunnattomasti suuttunut, enemmän
+kuin jos miss Harriet olisi ottanut rahaa hänen taskustaan. Hän ei
+vielä kuukaudenkaan kuluttua voinut puhua asiasta raivostumatta ja
+puhkeamatta sadatuksiin. Sepä se, miss Harriet oli pirunriivaama, mummo
+Lecacheurilla oli ollut nerokas hetkensä, kun hän oli ristinyt hänet
+siksi.
+
+Tallirengillä, jonka liikanimenä oli Sapeur syystä että hän oli
+nuoruudessaan palvellut sapöörinä Afrikassa, oli toinen mielipide. Hän
+sanoi ilkeämielisen näköisenä: "Hän on entinen rangaistusvanki, joka on
+istunut aikansa."
+
+Olisipa tuo naisparka tiennyt!
+
+Céleste nuori palvelustyttö ei suostunut millään ehdolla häntä
+palvelemaan -- en voinut käsittää miksi. Ehkä yksinomaan siitä syystä,
+että hän oli muukalainen, että hänellä oli toinen kieli ja uskonto.
+Olihan hän sitäpaitsi pirunriivaama.
+
+Hän vietti aikansa kuljeskelemalla pitkin seutua, etsien ja palvellen
+Jumalaa luonnossa. Eräänä iltana näin hänet polvillaan pensaikossa.
+Lehtien välistä pilkoitti jotain punaista, minä työnsin syrjään oksat
+ja miss Harriet nousi seisomaan hämillään kun olin hänet nähnyt siinä
+asennossa, ja tuijotti minuun kauhistunein silmin kuin kissapöllö, joka
+on yllätetty päivänvalossa.
+
+Työskennellessäni kalliolla, näin hänet välistä seisomassa rantakallion
+reunalla, kuin mikäkin sähkölennätinpylväs. Hän katseli intohimoisesti
+aavaa merta, jonka valo kultasi, ja avaraa taivasta, jonka tuli
+purppuroi. Välistä keksin hänet laakson pohjukasta; hän käveli nopeaan
+-- hänellä oli englannittaren joustava käynti -- ja minä menin häntä
+kohden tietämättä miksi, yksinomaan saadakseni nähdä hänen kirkastuneet
+kasvonsa, hänen kuihtuneet ihmeelliset kasvonsa, jotka kertoivat
+syvästä ja sisäisestä ilosta.
+
+Usein tapasin hänet myöskin erään maatalon kolkassa. Hän istui
+ruohikossa omenapuun varjossa pieni raamattu avattuna polvilla ja katse
+kaukana harhaillen.
+
+Sillä minä en lähtenytkään pois, minua kiinnitti tuohon rauhaiseen
+paikkakuntaan tuhannet siteet rakkaus, sen laajoihin ja ihaniin
+näköaloihin. Viihdyin mainiosti syrjäisessä maakylässä, kaukana
+kaikesta, lähellä maata, hyvää, tervettä, kaunista ja vihreätä maata,
+jota me kaikki kerran höystämme ruumiillamme. Ja kukaties -- täytyy
+tunnustaa -- liittyi siihen, mikä sai minut jäämään mummo Lecacheurin
+luo, hiukkanen uteliaisuutta. Olisin tahtonut oppia hiukan tuntemaan
+miss Harrietia ja saada tietää, mitä liikkuu vanhojen vaeltavien
+englannittarien yksinäisissä sieluissa.
+
+
+II
+
+Tuttavuutemme alkoi jotenkin omituisesti. Olin saanut valmiiksi
+harjoitelman, joka oli mielestäni hyvä ja olikin sitä. Se myötiin
+viisitoista vuotta myöhemmin kymmenestä tuhannesta frangista. Sen
+aihe oli yksinkertaisempi kuin että kaksi kertaa kaksi on neljä, eikä
+se noudattanut mitään akateemisia sääntöjä. Koko oikea puoli kuvasi
+kalliota, suunnattoman suurta rosoista ruskeiden, keltaisten ja
+punaisten merenruohojen peittämää kalliota, jolle auringonvalo virtaili
+kuin öljy. Ilman että aurinko oli näkyvissä, virtasi valo kivelle ja
+kultasi sen tulenkarvaiseksi. Siinä kaikki. Liekehtivä, suurenmoinen
+etuala oli hämmästyttävä valorikkaudessaan.
+
+Vasemmalla meri, ei sininen meri, liuskakivenkarvainen meri, vaan
+maksakivenkarvainen, vihertävä, tumma ja uhkaava meri synkän taivaan
+alla.
+
+Olin työhöni niin tyytyväinen, että hypähtelin kantaessani sitä
+majataloon. Olisin suonut koko maailman näkevän sen heti. Muistan että
+näytin sitä tien varrella olevalle lehmälle ja huusin:
+
+"Katso tätä, lehmäparka. Etpä saa usein nähdä sen vertaista."
+
+Pihaan päästyäni kutsuin täyttä kurkkua huutaen mummo Lecacheuria
+katsomaan:
+
+"Hoi, hoi, emäntä, tulkaa tänne ja silmäilkää hiukan tätä."
+
+Eukko tuli ja katseli maalaustani tylsin katsein, jotka eivät tajunneet
+mitään. Hän ei nähnyt edes kuvattiinko siinä taloa vai härkää.
+
+Miss Harriet tuli kotiin ja kulki ohitseni juuri sillä hetkellä kun
+näytin tauluani ravintolan emännälle pitäen sitä levitettynä molemmin
+käsin. Pirunriivaama ei voinut olla sitä näkemättä, sillä pidin sitä
+tahallani niin, että hänen katseensa täytyi osua siihen. Hän pysähtyi
+äkisti hämmästyneenä, ihastuneena. Se oli kai hänen oma kallionsa,
+jolle hän kiipesi rauhassa haaveilemaan.
+
+Hän mutisi englantilaisen "Ah" sellaisella äänellä ja niin ihaillen,
+että minä käännyin hymyillen häneen päin ja sanoin:
+
+-- Siinä on viimeinen tauluni, neiti.
+
+Hän kuiskasi haltijoissaan, naurettavana ja liikuttavana:
+
+-- "Oi, herra, te ymmärrätte luontoa sydäntä liikuttavalla tavalla."
+
+Kunniani kautta, minä punastuin enemmän hyvilläni tästä
+kohteliaisuudesta kuin jos sen olisi lausunut joku kuningatar. Olin
+ihastunut, valloitettu, voitettu. Kunniasanallani, olisin voinut
+suudella häntä.
+
+Istuin pöydässä hänen vieressään kuten aina. Ensikerran hän puhui
+jatkaen ääneen ajatustaan: "Oh, minä rakastan niin sanomattomasti
+luontoa."
+
+Aterian jälkeen me nousimme yhtäaikaa pöydästä ja menimme pihan poikki.
+Minä avasin rantakalliolle vievän veräjän luultavasti sen peloittavan
+tulipalon houkuttelemana, jonka auringonlasku sytytti merellä, ja me
+lähdimme rinnatusten kulkemaan tyytyväisinä kuten henkilöt, jotka
+ymmärtävät toisensa ja tuntevat toisensa perinpohjin.
+
+Ilta oli lämmin ja vieno, yksi noita herttaisia iltoja, jolloin sielun
+ja ruumiin on hyvä olla. Kaikki on nautintoa, kaikki on lumousta.
+Leyhkeä ilma täynnä heinän ja lehväin tuoksua hyväilee hajuaistia
+villillä lemullaan, hyväilee makuaistia merta muistuttavalla maullaan,
+hyväilee mieltä tenhoavalla suloudellaan. Kuljimme nyt jyrkänteen
+reunalla, yläpuolella aavan meren, joka vyörytteli aaltoloitaan satasen
+metriä allamme. Ja me joimme täysin siemauksin tuota raikasta ilmaa,
+joka oli kulkenut poikki valtameren ja nyt hiljaa hiveli ihoamme
+suolaisena aaltojen pitkästä suudelmasta.
+
+Ruudukkaiseen vaippaan kääriytyneenä katseli englannitar
+haltioittuneena, kasvot tuuleen päin, kuinka suunnattoman suuri aurinko
+vaipui mereen. Kaukana taivaanrannalla kuvastui kolmimastoisen täysin
+purjein kulkevan laivan varjo punertavalla taivaalla. Lähempänä kulki
+savua tupruttava höyrylaiva, joka jätti jälkeensä poikki näköpiirin
+ulottuvan pilven.
+
+Punainen pallo vaipui alemma hitaasti. Pian se kosketti vettä juuri
+tuon liikkumattoman laivan takana, joka nyt näyttäikse tulikehyksessä
+loistavan taivaankappaleen keskellä. Se vaipui verkalleen valtameren
+helmaan. Se pieneni, katosi. Näytelmä oli loppunut. Näkyi enää vaan
+tuo pieni laiva, jonka ääripiirteet kuvastuivat etäisen taivaan
+kultapohjalle.
+
+Miss Harriet katseli intohimoisin katsein loistavaa auringonlaskua.
+Hänellä oli varmaan hillitön halu syleillä taivasta, merta, koko
+näköpiiriä.
+
+Hän kuiskasi: "Ah, rakastan... rakastan... rakastan..." Näin kyyneleitä
+hänen silmissään. Hän jatkoi: "Tahtoisin olla pieni lintu saadakseni
+lentää avaruuteen."
+
+Ja hän seisoi, kuten niin usein olin hänen nähnyt seisovan
+rantajyrkänteellä punaisena punaisessa vaipassaan. Olisi tehnyt mieleni
+piirtää hänet luonnoskirjaani. Siitä olisi tullut haltioitumisen
+irvikuva.
+
+Käännyin poispäin, jotten olisi hymyillyt.
+
+Sitten puhuin hänelle maalauksesta, aivankuin olisin puhunut
+jollekin toverille, ottamalla huomioon värien vivahdukset, eri
+asteet ja voimakkuuden, käyttäen ammattisanoja. Hän kuunteli minua
+tarkkaavaisesti, ymmärtäen, koettaen arvata sanojen hämärää merkitystä,
+saada selville ajatusta. Vähä väliä hän lausui: "Oh, ymmärrän, kyllä
+ymmärrän. Se on hyvin liikuttavaa."
+
+Me palasimme kotiin.
+
+Seuraavana päivänä hän tuli nähdessään minut kiireesti luokseni ja
+ojensi kättään tervehdykseksi. Ja meistä tuli heti ystävät.
+
+Hän oli kelpo naisolento, jonka sielu oli kokoonpantu jousista, jotka
+herkästi laukesivat vireestä hänen tuon tuostakin innostuessaan.
+Häneltä puuttui tasapaino, kuten kaikilta nelikymmenvuotisilta
+naimattomilta naisilta. Hän oli kietoutunut katkeroittaneen
+viattomuuden vaippaan, mutta hänen sydämessään oli jotakin hyvin
+nuorekasta, hehkuvaa. Hän rakasti luontoa ja eläimiä kiihkoisella
+rakkaudella, joka kuohui kuin liian vanha viini, aistillisella
+rakkaudella, josta hän ei ollut mitään antanut miehille.
+
+Varmaa on, että kun hän näki imettävän koiran, tamman joka juoksenteli
+niityllä varsa kintereillä, linnunpesän täynnä piipittäviä, avosuisia,
+suurpäisiä, paljasruumiisia poikasia, alkoi hänen sydämensä sykkiä
+kiihkeästä mielenliikutuksesta.
+
+Yksinäiset olentoraukat, hotellien päivällispöytien vaeltavaiset ja
+surulliset vieraat, naurettavat ja säälittävät olentoraukat, minä
+rakastan teitä siitä lähtien, kun olen oppinut tuntemaan tämän yhden
+teistä!
+
+Huomasin pian, että hänellä oli minulle jotakin sanottavaa, mutta hän
+ei uskaltanut sanoa sitä ja minua huvitti hänen ujoutensa. Kun aamuisin
+lähdin reppu selässä, seurasi hän minua kylän päähän asti, äänettömänä,
+silminnähtävästi huolissaan ja tavoitellen sanoja alkaakseen. Sitten
+lähti hän äkisti luotani, kulkien kiireesti, hypähtelevin askelin.
+
+Eräänä päivänä hän viimein rohkaisi mielensä: "Tahtoisin nähdä kuinka
+te maalaatte. Sallitteko? Olen hyvin utelias." Ja hän punastui
+ikäänkuin olisivat hänen sanansa olleet äärettömän rohkeat.
+
+Vein hänet Petit-Valin pohjukkaan, missä aloin maalata suurta
+harjoitelmaa.
+
+Hän seisoi takanani seuraten jokaista liikettäni väsymättömän
+tarkkaavaisena.
+
+Sitten sanoi hän äkkiä, ehkä peläten minua häiritsevänsä: "Kiitos" ja
+lähti pois.
+
+Mutta vähitellen hän tuli tuttavallisemmaksi ja alkoi seurata minua
+joka päivä silminnähtävästi hyvin huvitettuna. Hän toi kainalossaan
+vaatetuolinsa, jota hän ei sallinut minun kantaa ja istuutui viereeni.
+Hän jäi siihen istumaan tuntikausiksi liikkumatta ja ääneti seuraten
+katseellaan siveltimeni jokaista liikettä. Kun äkisti vetäsemällä
+kankaalle suuren väritäplän saavutin oikean ja odottamattoman
+värivivahduksen, päästi hän tahtomattaan pienen hämmästyksen,
+ilon ja ihailun huudahduksen. Hän tunsi taulujani kohtaan hellää
+kunnioitusta, miltei uskonnollista kunnioitusta tuota työtä kohtaan,
+joka pienoiskoossa oli jumalallisen luomistyön inhimillistä toisintoa.
+Tauluni olivat hänestä pyhiä; ja välistä hän puhui minulle Jumalasta
+koettaen minua kääntää.
+
+Hänen hyvä Jumalansa oli omituinen, kiltti ukko, jonkunlainen
+kyläfilosofi, jonka valta ja voima ei ollut suuri, sillä miss Harriet
+kuvitteli häntä aina murheellisena vääryyksistä, jotka tapahtuivat
+hänen silmiensä edessä -- ikäänkuin ei hän olisi voinut niitä estää.
+
+Miss Harriet oli muuten erinomaisen hyvissä väleissä jumalansa kanssa
+ja näytti tuntevan hänen salaisuutensa ja vastoinkäymisensä. Hän sanoi:
+"Jumala tahtoo" tai "Jumala ei tahdo" kuten aliupseeri joka ilmoittaa
+sotamiehille: "Kapteeni on käskenyt".
+
+Hän oli sydämensä pohjasta suruissaan minun tietämättömyydestäni
+taivaallisten asiain suhteen, joita hän koetti minulle ilmisaattaa ja
+joka päivä minä löysin taskuistani, lakistani, jonka olin laskenut
+maahan, värilaatikostani, kengistäni, jotka aamusin seisoivat oveni
+edessä, noita pieniä hengellisiä lentokirjasia, joita hän epäilemättä
+sai suoraan paratiisista.
+
+Kohtelin häntä sydämellisen suorasukaisesti kuten vanhaa ystävää. Mutta
+pian huomasin että hänen käytöksensä oli hiukan muuttunut. En ollut
+ensi aikoina pistänyt sitä merkille.
+
+Kun maalasin laaksossa tai jollakin autiolla tiellä, näin äkkiä
+hänen tulevan nopeasti ja tahdikkaasti käyden. Hän istuutui äkisti
+hengästyneenä, aivankuin hän olisi juossut tai aivankuin olisi
+syvä mielenliikutus hänet vallannut. Hänen kasvoillaan oli tuo
+englantilainen punastus, jota ei tapaa kenelläkään muilla; sitten
+hän syyttä suotta kalpeni, kävi kalmankarvaiseksi ja näytti olevan
+pyörtymäisillään. Vähitellen sai hän kuitenkin takaisin tavallisen
+ulkonäkönsä ja alkoi puhella.
+
+Sitten hän äkkiä jätti lauseen kesken ja poistui niin kiireesti ja
+kummallisesti että minä mietiskelin, olinko ehkä tehnyt jotakin, joka
+oli häntä suututtanut tai loukannut.
+
+Ajattelin viimein, että tuo mahtoi olla hänen varsinaista
+käytöstapaansa, jota osoittamani kunnioitus tuttavuutemme ensi aikoina
+oli hiukan muuttanut.
+
+Kun hän tuntikausia käveltyään rannalla tuulessa, palasi maataloon,
+olivat hänen pitkät korkkiruuvikiharansa usein irtaantuneet ja
+riippuivat aivankuin olisi niiden joustin katkennut. Hän ei ennen ollut
+välittänyt siitä vähääkään vaan tullut aivan kainostelematta pöytään,
+tukka tuulen pörröttämänä.
+
+Nyt meni hän kamariinsa järjestämään noita lampunlasejaan, kuten
+minä niitä nimitin; ja kun minä hänelle sanoin tuttavallisella
+kohteliaisuudella, josta hän aina suuttui; "Te olette kaunis kuin päivä
+tänään, miss Harriet", tuli hänen poskiinsa heti hiukan punaa, kuten
+nuorella tytöllä, kuten viisitoistavuotiaalla.
+
+Sitten hän tuli aivan villiksi ja lakkasi käymästä katsomassa,
+kun minä maalasin. Ajattelin: "Se on käänne, se menee ohi." Mutta
+se ei mennyt ohi. Kun puhuin hänelle, vastasi hän teeskennellyn
+välinpitämättömästi tai vaikeni ärsyttävästi. Ja hänellä oli
+kiivastumisen ja kärsimättömyyden puuskia, hermostumiskohtauksia.
+En nähnyt häntä muulloin, kuin aterioilla ja me emme enää ollenkaan
+jutelleet. Ajattelin todenteolla, että olin häntä jotenkin loukannut,
+ja niin kysyin häneltä eräänä iltana: "Miss Harriet, minkävuoksi ette
+ole enää minua kohtaan samanlainen kuin ennen? Millä olen teidät tehnyt
+tyytymättömäksi itseeni? Olen hyvin pahoillani."
+
+Hän vastasi aivan naurettavan vihaisella äänellä: "Minä olen teitä
+kohtaan sama kuin ennen. Se ei ole totta, se ei ole totta", ja hän
+sulkeutui kiireesti kamariinsa.
+
+Hän katsoi minuun toisinaan kummallisesti. Olen sittemmin usein
+ajatellut, että kuolemaantuomitut mahtavat katsoa siten, kun
+heille ilmoitetaan heidän viimeinen hetkensä. Hänen katseessaan
+oli jonkinlaista mielenvikaisuutta, salaperäistä ja hurjaa
+mielenvikaisuutta ja vielä jotakin muutakin, kuumetta, katkeraa,
+kärsimätöntä ja voimatonta halua johonkin, jota oli mahdoton saavuttaa.
+Ja minusta näytti, että hänessä oli käymässä taistelu, jossa hänen
+sydämensä kamppaili tuntematonta voimaa vastaan, jonka hän olisi
+tahtonut lannistaa. Ja kukaties jotakin muuta vielä... Niin, en tiedä.
+
+
+III
+
+Siitä tuli todella outo selitys.
+
+Olin jonkun aikaa joka päivä noustuani aamunkoitteessa maalannut taulua,
+jonka aihe oli seuraava:
+
+Levisi syvä rotko, jonka kummallakin seinämällä kasvoi vattupensaita ja
+puita ja kaikkea tätä vaippasi tuo maidonkarvainen usva, tuo puuvilla,
+jota toisinaan leijailee laaksoissa ennen auringonnousua. Ja kaukana
+tiheässä ja läpinäkyvässä usvassa häämötti kaksi ihmistä, poika ja
+tyttö, jotka seisoivat toisiinsa puristautuneina, suudellen toisiaan,
+tyttö nojaten päätään poikaan ja poika kumartuneena tyttöä kohti ja suu
+suuta vasten.
+
+Auringon ensi säde pilkisti esiin oksien lomitse ja halkasi sumun,
+väritti sen ruusunkarvaiseksi maalaisrakastavaisten takana, teki heidän
+epäselvät varjonsa hopeanhohtaviksi. Se oli hyvin maalattu, kunniani
+kautta, oikein hyvin maalattu.
+
+Maalasin rinteellä joka vei pieneen Étretatin laaksoon.
+
+Sinä aamuna oli sattumalta laaksossa leijailevaa usvaa, jota tarvitsin.
+
+Joku olento nousi seisomaan edessäni kuin aave, se oli miss Harriet.
+Nähdessään minut hän aikoi paeta. Mutta minä kutsuin häntä huutaen:
+"Tulkaa tänne, neiti, tulkaa, minulla on teille pieni taulu."
+
+Hän lähestyi kuin katuen. Ojensin hänelle harjoitelmani. Hän ei sanonut
+mitään, mutta hän seisoi kauvan liikkumattomana katsellen ja äkkiä
+hän purskahti itkuun. Hän itki suonenvedontapaisesti nytkähdellen
+kuten ihminen, joka kauvan on taistellut kyyneleitä vastaan, eikä enää
+voi pidättää niitä, mutta vastustaa vieläkin. Minä nousin vavahtaen
+liikutettuna surusta, jota en ymmärtänyt, ja tartuin hänen käsiinsä
+äkillisen hellyyden pakoittamana -- kuten tosi ranskalainen ainakin,
+joka toimii ennenkuin ajattelee.
+
+Hän salli käsiensä muutaman silmänräpäyksen viipyä omissani ja minä
+tunsin niiden vapisevan, kuin olisivat hänen hermonsa vääntyneet.
+Sitten veti hän ne äkisti pois, tai oikeammin riuhtasi ne irti.
+
+Tuo vavistus oli minulle tuttu, tiesin mitä se merkitsi; siitä en
+voinut erehtyä. Oi, naisen rakkauden vavistus, olkoonpa hän sitten
+viisitoista, tai neljänkymmenenvuotias, kansannainen tai mailmannainen,
+löytää niin hyvin tien suoraan sydämeeni, etten milloinkaan epäröi sen
+suhteen.
+
+Koko hänen olemuksensa oli vavissut, värähdellyt, horjunut. Minä
+tiesin sen. Hän lähti ilman että sain sanaakaan sanoneeksi. Olin niin
+hämmästynyt, kuin jos olisin nähnyt ihmeen ja niin lohduton, kuin jos
+olisin tehnyt rikoksen.
+
+En lähtenyt aamiaiselle. Kävelin pitkin rantakallion reunaa, minun
+teki yhtäpaljon mieleni itkeä kuin nauraa, tapahtuma oli naurettava
+ja surkea ja minä olin mielestäni naurettava ja häntä minä pidin niin
+onnettomana, että hän saattoi tulla hulluksi.
+
+Kysyin itseltäni, mitä minun oli tehtävä.
+
+Arvelin ettei ollut muuta neuvoa kuin lähteä paikkakunnalta ja minä
+päätin tehdä sen heti.
+
+Harhailtuani päivälliseen saakka hiukan surumielisenä, hiukan
+haaveillen, palasin kotiin päivällisajaksi.
+
+Istuuduttiin pöydän ääreen tavalliseen tapaan. Miss Harriet oli mukana,
+hän söi vakavana puhuttelematta ketään, kohottamatta katsettaan. Hänen
+kasvonsa ja käytöksensä olivat muuten tavalliset.
+
+Odotin aterian loppuun, sitten sanoin emännän puoleen kääntyen: "No
+niin, rouva Lecacheur, en viivy enää kauvan luonanne."
+
+Kelpo eukko huudahti hämmästyneenä ja pahoillaan pitkäveteisellä
+äänellään: "Mitä sanottekaan hyvä herra? Ettäkö jätätte meidät? Ja me
+kun olemme niin tottuneet teihin!"
+
+Katselin syrjästä miss Harrietia; hänen kasvonsa eivät värähtäneetkään.
+Mutta Céleste, tuo nuori palvelustyttö, kohotti minuun katseensa.
+Hän oli suurikasvuinen kahdeksantoistavuotias tyttö, punakka, terve,
+vahva kuin hevonen ja siisti, mikä on harvinaista. Minä suutelin häntä
+toisinaan syrjäisissä paikoissa uskollisena ravintolatottumuksilleni,
+en muun vuoksi.
+
+Ja ateria päättyi.
+
+Menin polttamaan piippua omenapuiden alle ja kävelin ristiin rastiin
+pihalla, toisesta päästä toiseen. Kaikki mietteet, jotka olivat
+heränneet päivän kuluessa, aamun outo keksintö, tavaton ja intohimoinen
+rakkaus, jonka esineenä olin, muistot, jotka olivat seurauksena
+tuosta keksinnöstä, suloiset ja liikuttavat muistot, ehkä myöskin
+palvelustytön katse sillä hetkellä kun ilmoitin poislähtöni, kaikki
+tämä yhdessä sai minut iloiselle mielelle. Huuleni ikäänkuin kaipasivat
+suudelmia ja suonissani kiersi veri rauhattomana pakoittaen minua
+tekemään hullutuksia.
+
+Yö tuli heittäen varjonsa puiden juurelle ja minä näin Célesten
+menevän sulkemaan kanatarhaa pihan toisessa päässä. Minä hiivin hänen
+perässään niin kevyin askelin ettei Céleste kuullut mitään ja kun hän
+nousi ylös pantuaan kumoon pienet rappuset joita pitkin kanat kulkevat
+sisään ja ulos, suljin hänet syliini ja peitin hänen suuret ja pyöreät
+kasvonsa lukemattomilla suudelmilla. Hän taisteli vastaan, mutta nauroi
+yhtäkaikki, tottunut kun oli sellaiseen.
+
+Minkävuoksi päästin hänet äkkiä? Miksi käännyin säpsähtäen? Kuinka
+saatoin tuntea, että oli joku takanani?
+
+Se oli miss Harriet, joka palasi kotiin ja näki meidät ja seisoi
+liikkumattomana kuin olisi nähnyt kummituksen. Sitten hän katosi yöhön.
+
+Minua hävetti, harmitti, olin enemmän pahoillani siitä, että miss
+Harriet oli nähnyt minut siten kuin jos hän olisi yllättänyt minut
+jostakin rikoksesta.
+
+Nukuin huonosti, olin liian väsynyt, surulliset ajatukset vaivasivat
+minua. Luulin kuulevani jonkun itkevän. Epäilemättä erehdyin. Useamman
+kerran luulin myöskin kuulevani, että joku käveli talossa, ja että
+ulko-ovi avattiin.
+
+Aamupuoleen yötä nukuin viimein väsymyksen voittamana. Heräsin myöhään
+enkä näyttäytynyt ennenkuin aamiaisella, ollen vieläkin hämilläni ja
+tietämättä miten käyttäytyä.
+
+Miss Harrietia ei ollut kukaan nähnyt. Häntä odotettiin, mutta häntä
+ei kuulunut. Mummo Lecacheur kävi hänen huoneessaan, englannitar oli
+lähtenyt ulos. Hän oli kaiketi mennyt ulos aamunkoitteessa, kuten niin
+usein ennenkin nähdäkseen auringonnousun.
+
+Se ei herättänyt kummastusta, ja me rupesimme syömään hiljaisuuden
+vallitessa.
+
+Oli kuuma, hyvin kuuma, yksi noita helteisiä, painostavia päiviä,
+jolloin lehtikään ei liikahda. Pöytä oli katettu omenapuun alle,
+vähänväliä sai Sapeur käydä täyttämässä saviastian omenaviinillä, niin
+paljon me joimme. Céleste toi ruoan keittiöstä, lampaanlihamuhennosta
+perunain kera, kaniinia ja salaattia. Jälkiruuaksi hän asetti eteemme
+lautasellisen kirsikoita, ensimäiset sinä vuonna.
+
+Haluten huuhtoa niitä, pyysin palvelustyttöä noutamaan ämpärillisen
+hyvin kylmää vettä.
+
+Hän tuli viiden minuutin kuluttua takaisin ja ilmoitti että kaivo oli
+kuivunut. Kun hän oli laskenut alas koko köyden, oli ämpäri koskettanut
+pohjaa ja tullut tyhjänä ylös. Mummo Lecacheur tahtoi itse ottaa selon
+asiasta ja meni katsomaan kaivoa. Hän palasi ilmoittaen että hänen
+kaivossaan näkyi jotakin outoa. Joku naapuri oli luultavasti heittänyt
+sinne olkilyhteitä kostoksi.
+
+Minäkin tahdoin katsoa toivoen näkeväni paremmin ja kumarruin laidan
+yli. Eroitin epäselvästi valkean esineen. Mutta mikä se mahtoi olla?
+Keksin silloin että oli laskettava alas lyhty köyden päässä. Keltainen
+valo karkeloi kiviseinämillä laskeutuen yhä alemmas. Me olimme kaikki
+neljä, Sapeur ja Céleste mukana kumartuneina aukon yli. Lyhty pysähtyi
+epäselvän mustan ja valkean selittämättömän esineen yläpuolella. Sapeur
+huudahti:
+
+"Se on hevonen. Näen kavion. Se on pudonnut sinne tänä yönä karattuaan
+laitumelta."
+
+Mutta äkkiä värisytti minua kiireestä kantapäähän. Tunsin jalan ja
+koholla olevan säären; itse ruumis ja toinen jalka olivat veden alla.
+
+Sopersin hyvin hiljaa ja vavisten niin ankarasti, että lyhty hyppeli
+vimmatusti alhaalla kaivossa:
+
+-- Tuolla alhaalla on... on... tuolla alhaalla... on miss Harriet.
+
+Sapeur yksin ei rävähyttänyt silmiäänkään. Hän oli Afrikassa nähnyt
+kummempaakin.
+
+Mummo Lecacheur ja Céleste alkoivat kirkua ja juoksivat pakoon.
+
+Kuollut oli saatava ylös. Sidoin köyden lujasti rengin vyötäisille ja
+laskin hänet sen avulla alas ja katselin kuinka hän vajosi hämäryyteen.
+Hänellä oli kädessä lyhty ja toinen köysi. Pian kuului hänen äänensä,
+joka tuntui tulevan maan uumenista: "Seis!" ja minä näin hänen
+kohottavan vedestä jotakin, se oli jalka, sitten sitoi hän molemmat
+jalat yhteen ja huusi: "Hinatkaa."
+
+Minä aloin hinata häntä ylös, mutta tunsin käsivarteni voimattomiksi,
+lihakseni veltoiksi, pelkäsin päästäväni köyden ja pudottavani miehen
+kaivoon. Kun hänen päänsä tuli kaivonkannen tasalle, kysyin: "No?"
+aivankuin olisin odottanut hänen tuovan uutisia häneltä, joka oli
+alhaalla kaivon pohjassa.
+
+Nousimme molemmat kivelle ja aloimme seisoen vastatusten kumartuneina
+aukon yli hinata ylös ruumista.
+
+Mummo Lecacheur ja Céleste pitivät matkan päässä meitä silmällä, talon
+seinän taakse kätkeytyneinä. Kun he näkivät hukkuneen mustien kenkien
+ja valkoisten sukkien tulevan esiin aukosta, katosivat he näkyvistä.
+
+Sapeur kävi häneen käsiksi nilkoista ja niin vedimme sieltä tuon siveän
+tyttöraukan mitä sopimattomimmassa asennossa. Pää oli kamalan näköinen,
+mustunut ja revitty; ja hänen pitkät harmaat hiuksensa riippuivat
+märkinä, ainaiseksi suoristuneina, vettävaluvina ja tahraisina. Sapeur
+virkkoi halveksivalla äänellä:
+
+"Kylläpä on laiha!"
+
+Me kannoimme hänet kamariinsa ja kun ei kumpaistakaan naisista vielä
+kuulunut sain minä tallirengin avulla pukea hänet ruumiiksi.
+
+Minä pesin hänen surulliset, muodottomat kasvonsa. Koskettaessani
+avautui toinen silmä hiukan ja katsoi minuun tuolla kalpealla kylmällä
+katseella, tuolla kamalalla ruumiiden katseella, joka tuntuu tulevan
+haudantakaisesta elämästä. Minä suin parhaani mukaan hänen hajallaan
+olevat hiuksensa ja järjestin ne tottumattomin sormin otsalta aivan
+uudella ja ihmeellisellä tavalla. Sitten riisuin hänen vettä vuotavat
+vaatteensa ja paljastin hiukan häveten ikäänkuin olisin tehnyt
+pyhätön solvauksen, hänen olkapäitään ja rintaansa ja hänen pitkiä
+käsivarsiaan, jotka olivat hoikat kuin puunoksat.
+
+Menin sitten etsimään kukkia, unikoita, ruiskukkia, päivänkukkia,
+tuoreita ja tuoksuvia heiniä, joilla peitin hänen vuoteensa.
+
+Sitten täytyi minun, yksin kun olin hänen luonaan, suorittaa
+tavanmukaiset muodollisuudet. Hänen taskustaan löydetyssä kirjeessä
+joka oli kirjoitettu hänen viime hetkellään, oli pyyntö että hänet
+haudattaisiin tähän kylään jossa hän oli viettänyt viimeiset
+elonpäivänsä. Hirveä ajatus ahdisti sydäntäni. Minunko tähteni hän
+tahtoi jäädä tälle seudulle.
+
+Illansuussa tuli lähiseudun akkoja katsomaan vainajaa; mutta minä en
+päästänyt heitä sisään; tahdoin olla yksin; ja minä valvoin koko yön.
+
+Minä katselin kynttilän valossa tuota onnetonta, tuntematonta naista,
+joka kuoli niin kaukana, niin surullisesti. Oliko hänellä ehkä jossakin
+sukulaisia, ystäviä? Millainen oli ollut hänen lapsuutensa, hänen
+elämänsä? Mistä olikaan hän tullut niin tuiki yksinäisenä, kodittomana,
+eksyneenä kuin kodistaan karkoitettu koira. Minkä kärsimyksen ja
+epätoivon salaisuuden olikaan tuo suloton ruumis kätkenyt, tuo ruumis,
+jota hän oli kantanut koko elämänsä ajan kuin häpeällistä vammaa, tuo
+naurettava verho, joka oli karkoittanut kauas hänestä kaiken hellyyden
+ja kaiken rakkauden.
+
+Kuinka onnettomia olentoja onkaan maailmassa! Näin tylyn luonnon
+ikuisen vääryyden tuon ihmisolennon kohtalossa. Hänen elämänsä oli
+päättynyt ilman että hän luultavasti milloinkaan oli tuntenut sitä,
+mikä ylläpitää kovaosaisimpiakin olentoja, toivoa tulla kerran
+rakastetuksi. Sillä miksipä hän muuten olisi piilottautunut, karttanut
+muita ihmisiä. Miksi olisi hän intohimoisen hellästi rakastanut koko
+luontoa ja kaikkia eläviä olentoja, jotka eivät olleet ihmisiä.
+
+Ja minä käsitin, että hän uskoi Jumalaan ja odotti toisessa
+elämässä saavansa korvauksen kurjuudestaan. Hänen ruumiinsa oli nyt
+hajoava ja muuttuva vuorostaan kasviksi. Hän tulisi kukoistamaan
+auringonpaisteessa, lehmät söisivät hänet suuhunsa, linnut veisivät
+hänet siemenenä ja eläinten ruumiista tulisi hän ihmisruumiiseen. Mutta
+se, mitä nimitetään sieluksi, oli sammunut mustan kaivon pohjassa. Hän
+ei kärsinyt enää. Hän oli vaihtanut elämänsä toisiin elonmuotoihin,
+jotka saivat alkunsa hänestä.
+
+Tunnit vierivät synkässä ja äänettömässä kahdenolossa. Vaalea kajastus
+ennusti aamun koittamista. Punertava säde hiipi vuoteelle ja heitti
+hehkuvan valojuovan vaatteille ja käsille. Oli se vuorokauden hetki,
+jota hän niin suuresti rakasti. Linnut heräsivät ja visertelivät puissa.
+
+Avasin akkunan selkoselälleen, työnsin verhot syrjään, jotta koko
+taivas olisi nähnyt meidät ja kumartuen kangistuneen ruumiin yli, otin
+hänen muodottomat kasvonsa käsiini ja painoin hiljaa tuntematta kauhua
+tai vastenmielisyyttä suudelman, pitkän suudelman noille huulille,
+joille ei milloinkaan elämässä oltu sitä suotu...
+
+Léon Chenal vaikeni. Naiset itkivät. Kreivi d'Étraillen kuultiin
+ajajan istuimella kerran toisensa perästä niistävän nenäänsä. Kuski
+yksin nukkui. Ja hevoset, joita ei enää ruoska hätyytellyt, olivat
+hiljentäneet käyntiänsä, vetivät laiskasti. Break-vaunut tuskin enää
+ollenkaan liikkuivat: ne olivat äkkiä käyneet raskaiksi, aivankuin
+olisivat ne olleet täynnä surua.
+
+
+
+
+VIINURI, LASI OLUTTA!...
+
+
+Minkätähden meninkään sinä iltana tuohon kapakkaan? En tiedä.
+Oli kylmä. Satoi hieman tihkusadetta, joka verhosi kaasuliekit
+läpinäkyvällä usvalla, pani kiiltämään katukäytävät, joille valo
+puotien ikkunoista lankesi valaisten lokaista katua ja ohikulkijain
+likaisia jalkoja.
+
+En ollut mihinkään menossa. Olin vaan hiukan kävelemässä päivällisen
+jälkeen. Kuljin Grédit Lyonnais-katua, Vivienne-katua ja vielä
+joitakuita muitakin. Huomasin sattumalta suuren kapakan, joka oli
+puolillaan väkeä. Astuin sisään ilman mitään syytä. En ollut janoissani.
+
+Loin silmäyksen ympärilleni etsiessäni paikkaa, missä ei olisi
+tungosta ja istuuduin erään vanhannäköisen miehen viereen, joka poltti
+sysimustaa, kahden sousin piippua Kuusi tai kahdeksan lasinalustaa oli
+hänen edessään pöydällä ilmoittaen hänen tyhjentämiensä olutlasien
+lukumäärän. Minä en tarkastellut naapuriani. Yhdellä silmäyksellä
+näin, että siinä oli oluenjuoja, yksi noita ravintolain säännöllisiä
+vieraita, jotka saapuvat aamulla avattaessa ja lähtevät illalla
+suljettaessa. Hän oli likainen, hänen rasvaiset, harmahtavat hiuksensa
+ulottuivat takin kaulukselle. Hänen liian suuret vaatteensa olivat
+nähtävästi teetetyt hänen hyvinvointinsa päivinä. Saattoi arvata, että
+hänen housunsa olivat kehnot ja ettei miesparka voinut astua kymmentä
+askelta kohentamatta tuota huonosti kiinnitettyä vaatekappaletta.
+Olikohan hänellä liivejä? Pelkkä ajatuskin siitä, millaiset olivat
+hänen jalkineensa ja mitä ne peittivät, kauhistutti minua. Hänen
+risaiset kalvosimensa olivat aivan mustareunaiset, kuten kynnetkin.
+
+Niin pian kuin olin istuutunut, sanoi tämä henkilö minulle
+rauhallisella äänellä: "Kuinka jaksat?"
+
+Minä käännähdin ja katsoin häneen. Hän jatkoi: "Etkö tunne minua?"
+
+-- "En."
+
+-- "Des Barrets."
+
+Minä ällistyin. Sehän oli kreivi Jean des Barrets, entinen
+koulutoverini.
+
+Minä puristin hänen kättään niin hämilläni, etten keksinyt mitään
+sanottavaa.
+
+Vihdoin sopersin; "Ja kuinka sinä jaksat?"
+
+Hän vastasi tyynesti: "Tuossahan se menee."
+
+Hän vaikeni. Tahdoin olla rakastettava, sanoin jotain sanoakseni:
+"Ja... mitä sinä toimitat?"
+
+Hän vastasi tyynesti: "Niinkuin näet."
+
+Tunsin punastuvana. Kyselin yhä: "Mutta päivisin?"
+
+Hän lausui tuprutellen paksuja savupilviä: "Sama juttu päivisin."
+
+Sitten koputti hän yhden sousin rahalla marmoripöytään ja huusi:
+"Viinuri, kaksi lasia!"
+
+Kaukainen ääni toisti: "Kaksi lasia numero neljälle!" Toinen vielä
+etäisempi ääni huusi kimeään: "Valmis!" Valkoesiliinainen mies tuli
+kantaen kahta lasia, joista tuodessa läikkyi keltaisia pisaroita
+hiekoitetulle lattialle.
+
+Des Barrets tyhjensi lasinsa yhdellä siemauksella ja pani sen pöydälle
+imeskellen viiksiin jäänyttä vaahtoa.
+
+Sitten hän kysyi: "Ja mitä uutta?"
+
+Minulla ei todellakaan ollut mitään uutta kerrottavaa. Minä sopersin:
+"Ei mitään ukkoseni, ei mitään. Minä olen liikemies."
+
+Hän lausui välinpitämättömällä äänellään: "No... huvittaako se sinua?"
+
+-- "Ei, mutta ymmärräthän toki! jotakinhan täytyy tehdä!"
+
+-- "Miksi niin?"
+
+-- "No mutta... eihän sitä voi toimetonnakaan olla."
+
+-- "Mitä se hyödyttää? Minä en toimita mitään, niinkuin näet, en
+milloinkaan mitään. Kun ihmisellä ei ole rahaa, niin ymmärrän, että hän
+tekee työtä. Kun hänellä on mistä elää, on se hyödytöntä. Minkävuoksi
+tehdä työtä? Teetkö sitä itseäsi varten, vai muiden hyväksi. Jos
+teet työtä itsesi vuoksi, teet sitä siksi, että sinua huvittaa, siis
+niinkuin olla pitääkin; jos teet muiden hyväksi, olet suoraan sanoen
+houkkio."
+
+Sitten huusi hän uudelleen koputtaen piipullaan marmoriin: "Viinuri,
+lasi olutta" ja jatkoi:
+
+"Minä tulen puhumisesta janoiseksi. En ole siihen tottunut. Niin, minä
+en tee mitään, annan kaiken mennä menojaan, vanhenen. Kuollessani ei
+minulla ole mitään kaduttavaa. Minulla ei ole muuta muistoa kuin tämä
+kapakka. Ei vaimoa, ei lapsia, ei huolia, ei murheita, ei mitään. On
+parasta niin."
+
+Hän tyhjensi lasin, joka oli hänelle tuotu, nuolasi huuliaan ja tarttui
+piippuunsa.
+
+Minä katsoin häntä kauhistuneena. Kysyin häneltä:
+
+-- "Mutta ethän ole aina ollut tuollainen?"
+
+-- "Anteeksi, aina kouluajoilta saakka."
+
+-- "Tuo ei ole elämää, ystäväni. Tuo on kauheata. Eikö totta, sinä teet
+toki jotakin, rakastat jotakin, sinulla on ystäviä."
+
+-- "Ei. Minä nousen puolenpäivän ajoissa. Tulen tänne, syön aamiaista,
+juon, odotan yötä, syön päivällistä, juon; sitten, kello puoli kaksi
+menen nukkumaan, koska silloin suljetaan. Se on kaikkein ikävintä.
+Kymmenestä vuodesta olen kuusi viettänyt tässä ravintolassa,
+nurkassani, loput ajasta vuoteessani, en milloinkaan muualla. Joskus
+puhelen täällä kävijöiden kanssa."
+
+-- "Mutta Pariisiin saapuessasi, mitä teit ensin?"
+
+-- "Luin oikeustiedettä... Médicisin kahvilassa."
+
+-- "Mutta sitten?"
+
+-- "Sitten... kuljin Seine-virran toiselle puolelle ja asetuin tänne."
+
+-- "Minkä vuoksi vaivasit itseäsi senverran?"
+
+-- "Eihän sitä toki voi koko ikäänsä viettää quartier Latinissa.
+Ylioppilaat meluavat liiaksi. Nyt en liiku enää mihinkään. Viinuri,
+lasi olutta!"
+
+Luulin hänen laskevan leikkiä. Kyselin yhä:
+
+-- "Kas niin, ole nyt suora. Onko sinulla ollut joku suuri suru? Ehkä
+toivoton rakkaus? Aivan varmasti olet sinä onnettomuuden murtama mies.
+Vanhako sinä olet?"
+
+-- "Kolmekymmentä kolme vuotta. Mutta ulkonäöltäni olen vähintäin
+neljäkymmentäviisi vuotias."
+
+Katselin tarkasti hänen kasvojaan. Hänen kuihtunut, näivettynyt
+vartalonsa oli näköjään vanhuksen. Päälaelta riippui muutamia pitkiä
+hiushaituvia alas iholle, jonka puhtaus oli epäilyttävä. Hänellä oli
+tavattoman tuuheat kulmakarvat, suuret viikset ja harva parta. Olin
+äkkiä näkevinäni pesuvadin täynnä mustaa vettä, jossa tuo likainen
+tukka oli pesty.
+
+Sanoin hänelle: "Sinä näytät todellakin vanhemmalta kuin olet. Varmasti
+on sinulla ollut suruja."
+
+Hän sanoi: "Vakuutan sinulle, ettei ole ollut. Minä olen vanha siksi,
+etten milloinkaan ole raittiissa ilmassa. Ei mikään vahingoita ihmistä
+niinkuin kahvilaelämä."
+
+En voinut uskoa häntä. "Olet toki ainakin hurjistellut. Ihminen ei tule
+kaljupäiseksi, kuten sinä, ilman, että hän on paljon rakastanut."
+
+Hän ravisti levollisesti päätään: "En, minä olen aina ollut järkevä."
+Ja kohottaen katseensa kattolamppuun, joka kuumensi päätämme: "Jos olen
+kaljupäinen, on se kaasun syy. Se on hiusten vihollinen. -- Viinuri,
+lasi olutta! -- Oletko janoinen?"
+
+-- "En, kiitos. Mutta sinä herätät todellakin mielenkiintoani. Mistä
+asti olet ollut noin toivoton? Se ei ole tavallista, se ei ole
+luonnollista. Siinä piilee joku salaisuus."
+
+-- "Niin, se on alkanut lapsuudessani. Olen saanut pienenä iskun, joka
+on tehnyt minut synkkämieliseksi koko elämäni ajaksi."
+
+-- "Iskun?"
+
+-- Tahdotko tietää? Kuule sitten. Muistat ehkä linnan, jossa olen
+kasvanut, sillä olet ollut siellä viisi tai kuusi kertaa lupa-aikoina?
+Muistat tuon suuren harmaan rakennuksen, suuren puiston keskellä ja
+pitkät tammikäytävät, jotka levisivät joka ilmansuunnalle! Muistat
+äitini ja isäni, molemmat jäykkiä, juhlallisia.
+
+Jumaloin äitiäni, pelkäsin isääni ja kunnioitin heitä molempia,
+tottunut kun olin näkemään kaikkien kumartuvan heidän edessään. He
+olivat kotiseudullaan herra kreivi ja rouva kreivitär; ja naapurimme
+Tannemaren, Raveletin, Brennevillen perheet osoittivat vanhemmilleni
+erityistä arvonantoa.
+
+Olin silloin kolmentoista vuotias. Olin iloinen, tyytyväinen, niinkuin
+sillä ijällä ollaan, täynnä onnea.
+
+Silloin, syyskuun loppupuolella, muutamia päiviä ennen, kun minun piti
+lähteä kouluun, kun leikin sutta puistossa, juosten oksien ja lehtien
+keskellä, huomasin juostessani erään käytävän poikki, että isä ja äiti
+olivat kävelemässä.
+
+Muistan sen kun eilisen päivän. Oli hyvin tuulinen päivä. Tuuli
+tuiversi puiden latvoja, ne valittivat, tuntuivat päästävän ääniä,
+kumeita, syviä ääniä, joita kuulee metsässä myrskyllä.
+
+Irtaantuneet ja kellastuneet lehdet lentelivät kuin linnut, pyörivät
+ilmassa, putosivat maahan, juoksivat sitten pitkin käytävää kuin
+vikkelät eläimet.
+
+Ilta oli tulossa. Tiheikössä hämärsi. Tuulen ja oksien synnyttämä
+kahina kiihoitti minua, pani minut juoksemaan kuin hullu ja ulvomaan
+matkien sutta.
+
+Huomattuani vanhempani kuljin nopein askelin heitä kohden oksien alla,
+yllättääkseni heidät, aivankuin olisin ollut oikea maankiertäjä. Mutta
+minä pysähdyin pelon valtaamana muutaman askeleen päähän heistä. Isäni
+huusi hirveän vihaisena:
+
+-- "Äitisi on tyhmä; ja muutenkin ei ole kysymys äidistäsi, vaan
+sinusta. Sanon sinulle, että tarvitsen nuo rahat ja vaadin, että
+allekirjoitat."
+
+Äitini vastasi lujalla äänellä:
+
+-- "Minä en allekirjoita. Nuo rahat ovat Jeanin omaisuutta, Minä
+säilytän ne hänelle, enkä tahdo, että sinä tuhlaat niitä kaikenlaisten
+lutkien ja palvelustyttöjesi kanssa, niinkuin olet tehnyt omalle
+perinnöllesi."
+
+Isä kääntyi silloin vihasta vavisten ja tarttuen vaimonsa kurkkuun,
+alkoi hän lyödä häntä toisella kädellään kaikin voimin vasten kasvoja.
+
+Äidin päähine putosi. Hänen harmaat hiuksensa valahtivat auki; hän
+koetti välttää lyöntejä, mutta ei voinut. Ja isä löi, löi kuin hullu.
+Äiti kaatui maahan ja kätki kasvonsa molemmin käsin. Silloin isä käänsi
+hänet selälleen lyödäkseen häntä vieläkin ja irroitti hänen kätensä,
+joilla hän koetti peittää kasvojaan.
+
+Minä, ystäväni, niin minusta tuntui, kuin täytyisi maailman luhistua
+kokoon, kuin olisivat ikuiset lait muuttuneet. Hämmennyin kun jonkun
+yliluonnollisen tapauksen, hirveän mullistuksen, korjaamattoman
+onnettomuuden edessä. Tulin mielettömäksi, kadotin järkeni. Aloin
+huutaa kaikin voimin, tietämättä miksi, suunnattoman kauhun, tuskan,
+peljästyksen vallassa. Isäni kuuli sen, kääntyi, näki minut ja nousi ja
+tuli minun luokseni. Luulin, että hän tappaisi minut ja minä pakenin
+kuin vainottu eläin suoraan eteenpäin metsään.
+
+Kuljin ehkä tunnin, ehkä kaksi, en tiedä kauvanko. Yö oli tullut, minä
+vaivuin uupuneena ruohoon ja jäin siihen masentuneena, peloissani,
+surun kalvamana, surun, joka kaikiksi ajoiksi musersi sydänraukkani.
+Minua palelti, minun oli kukaties nälkä. Päivä valkeni. Minä en
+uskaltanut nousta, en kävellä, peljäten kohtaavani isäni, jota en
+tahtonut enää nähdä.
+
+Olisin ehkä kuollut kurjuuteen ja nälkään, ellei metsänvartija olisi
+minua löytänyt ja vienyt väkivallalla pois.
+
+Tapasin vanhempani vallan kaltaisinaan. Äitini sanoi ainoastaan:
+
+"Kuinka olen pelännyt puolestasi, sinä paha poika, en ole nukkunut koko
+yönä."
+
+Minä en vastannut mitään, vaan aloin itkeä. Isäni ei lausunut sanaakaan.
+
+Viikkoa myöhemmin palasin kouluun.
+
+No niin, hyvä ystävä, minulta oli kaikki lopussa. Olin nähnyt asioiden
+toisen puolen, huonon puolen; en ole sen koommin nähnyt niiden hyvää
+puolta. Mitä tapahtuikaan sielussani? Mikä outo ilmiö vaikuttikaan,
+että ajatukseni niin kokonaan muuttuivat. En tiedä mitään. Mutta
+minulla ei siitä päivästä lähtien ollut halua mihinkään, rakkautta
+kehenkään, himoa mihinkään, kunnianhimoa tai toiveita. Olen yhä
+vieläkin näkevinäni äitiraukkani maassa käytävällä isäni häntä
+rääkätessä. Äitini kuoli muutamia vuosia sen jälkeen. Isäni elää
+vieläkin. En ole häntä nähnyt. -- "Viinuri, lasi olutta!..."
+
+Hänelle tuotiin lasi, jonka hän kulahutti kurkkuunsa yhdellä
+siemaksella. Mutta ottaessaan piippunsa, hänen kätensä vapisi ja hän
+rikkoi sen. Silloin teki hän toivottoman liikkeen ja sanoi:
+
+-- "Ei, mutta katsohan! Siinä näet todellisen surun, esimerkiksi.
+Minulta kuluu kokonainen kuukausi, ennenkuin saan poltettua uuden
+piipun yhtä hyväksi kuin tuo vanha oli".
+
+Ja hän singahutti suureen saliin päin, joka nyt oli täynnä savua ja
+väkeä, ainaisen huutonsa: -- "Viinuri, lasi olutta -- ja uusi piippu!"
+
+
+
+
+JULES SETÄNI.
+
+
+Vanha valkopartainen kerjäläinen pyysi meiltä almua. Toverini Joseph
+Davranche antoi hänelle sata sousta. Minä näytin kummastuneelta. Hän
+sanoi minulle:
+
+-- Tuo raukka toi mieleeni erään tapauksen, jonka muisto on vaivannut
+minua lakkaamatta. Se oli tällainen:
+
+Perheeni, joka oli kotoisin Havresta, ei ollut rikas. Tultiin juuri
+ja juuri toimeen, siinä kaikki. Isäni ponnisteli, palasi myöhään
+virastosta mutta ansaitsi kehnosti. Minulla oli kaksi sisarta.
+
+Äitini kärsi paljon varattomuudestamme ja hän sanoi toisinaan
+miehelleen katkeria sanoja, verhottuja ja vääriä moitteita. Miesraukka
+teki silloin liikkeen, joka koski minuun kipeästi.
+
+Hän pyyhkäsi kädellään otsaansa, ikäänkuin pyyhkiäkseen hikeä jota
+ei ollut, eikä vastannut mitään. Minä aavistin hänen voimattoman
+murheensa. Me säästimme kaikessa, me emme noudattaneet milloinkaan
+päivälliskutsuja, jottei meidän olisi tarvinnut kutsua vuorostamme
+muita; me ostimme puodeista jätteitä, joita saimme alennuksella.
+Sisareni ompelivat itse vaatteensa ja heillä oli pitkät keskustelut
+ja neuvottelut nyörikoristuksesta, jonka hinta oli neljäkymmentä
+centime'ia metriltä. Jokapäiväisenä ruokanamme oli sakea häränlihasoppa
+ja kaikenlaiset puurot. Sitä pidettiin terveellisenä ja voimakkaana;
+minä olisin kernaimmin syönyt muunlaisia ruokalajeja.
+
+Minä sain ankarat nuhteet kadonneitten nappien ja revittyjen housujen
+vuoksi.
+
+Mutta joka sunnuntai läksimme me kävelylle täydessä juhla-asussamme.
+Isäni pitkässä takissa, korkeassa hatussa, hansikkaissa, ojensi
+käsivartensa äidilleni, joka oli liputettu kuin laiva juhlapäivänä.
+Sisareni, jotka tulivat ensimäisinä valmiiksi, odottivat
+lähtösignaalia, mutta viime hetkessä keksittiin aina joku tahrapilkku
+perheenisän takista, ja sitä täytyi kaikessa kiireessä pyyhkiä pois
+bentsiiniin kastetulla tilkulla.
+
+Isä odotti hattu päässä, paitahihasillaan, kunnes toimitus oli
+loppuunsuoritettu, sillä välin kun äitini teki parastaan, pantuaan
+silmälasit nenälleen ja otettuaan hansikkaat kädestään, jottei olisi
+turmellut niitä.
+
+Lähdettiin liikkeelle juhlallisina. Sisareni kulkivat eellimmäisinä
+käsi kädessä. He olivat naimaijässä ja heitä tahdottiin näyttää
+kaupungilla. Minä kävelin äitini vasemmalla puolella ja isäni
+oikealla. Ja minä muistan vanhusraukkojen muhkean ulkonäön noilla
+sunnuntaikävelyillä, heidän piirteidensä jäykkyyden ja heidän
+liikkeidensä ankaruuden. He astuivat eteenpäin vakavin askelin, ruumis
+suorana ja jalat kankeina, aivan kuin heidän käyttäytymisestään olisi
+riippunut joku tavattoman tärkeä asia.
+
+Ja joka sunnuntai nähdessämme suurten laivojen, jotka saapuivat
+kaukaisista ja tuntemattomista maista, laskevan satamaan, lausui isäni
+muuttamatta samat sanat:
+
+-- Mitä! jos Jules olisi tuolla, mikä yllätys!
+
+Jules setäni, isäni veli, oli perheen ainoa toivo, oltuaan ensin sen
+kauhu. Olin lapsuudestani saakka kuullut hänestä puhuttavan ja minusta
+tuntui, että olisin tuntenut hänet yhdellä silmäyksellä, siksi paljon
+olin häntä ajatellut. Tunsin kaikki yksityiskohdat hänen elämässään
+aina siihen päivään saakka, jolloin hän oli lähtenyt Amerikaan,
+vaikkakin hänen siihenastisesta elämästään puhuttiin vain hiljaisella
+äänellä.
+
+Näytti siltä, että hän oli käyttäytynyt huonosti, se on, hän oli
+tuhlannut paljon rahaa, mikä on suurin rikos, mihin köyhä ihminen
+voi tehdä itsensä vikapääksi. Jos rikas mies huvittelee, niin
+hän tekee tyhmyyksiä. Häntä kutsutaan hymyillen hurjastelijaksi.
+Varattomien keskuudessa pojasta, joka pakoittaa vanhempansa vähentämään
+omaisuuttaan, tulee lurjus, kerjäläinen, narri.
+
+Tämä eroitus on oikea, vaikkakin asianlaita on sama, sillä seuraukset
+yksinään määräävät jonkun teon siveellisen laadun.
+
+Viimein oli Jules setäni tuntuvasti vähentänyt isälleni kuuluvaa
+perintöä, tuhlattuaan oman osansa viimeiseen sous'iin.
+
+Hänet oli lähetetty Amerikaan, kuten silloin oli tapana, kauppalaivalla
+joka kulki Havren ja Nev-Yorkin välillä.
+
+Jouduttuaan kerran sinne, Jules setäni rupesi kauppiaaksi -- en tiedä
+mitä hän möi -- ja hän kirjoitti sieltä pian, että hän ansaitsi hiukan
+ja että hän toivoi voivansa isälleni korvata tekemänsä vääryyden.
+Tämä kirje herätti perheessä syvää liikutusta. Julesista, joka, kuten
+sanotaan, ei maksanut neljää koiran koipea, tuli äkkiä kunniallinen
+mies, lellipoika, todellinen Davranche, moitteeton kuten kaikki
+Davranchit.
+
+Eräältä kapteenilta saimme tietää, että Jules oli vuokrannut suuren
+huoneuston ja harjoitti suurkauppaa.
+
+Toinen kirje, joka saapui kaksi vuotta myöhemmin, kuului: "Rakas
+Philippe, kirjoitan sinulle, jottet huolehtisi terveydestäni, joka
+on hyvä. Asiani menestyvät hyvin. Lähden huomenna pitkälle matkalle
+Etelä-Amerikaan. Kuluu ehkä useampia vuosia, ennenkuin annan sinulle
+uusia tietoja. Älä ole huolestunut, ellen kirjoita. Palaan kerran
+Havreen rikkaana miehenä. Toivon ettei siihen ole pitkää aikaa ja me
+elämme sitten onnellisina yhdessä..."
+
+Tästä kirjeestä tuli perheen evankeliumi. Sitä luettiin kaikissa
+tilaisuuksissa ja sitä näytettiin kaikille ihmisille.
+
+Jules sedästä ei todellakaan kymmeneen vuoteen kuulunut mitään; mutta
+isäni toivo kasvoi sitä mukaan kuin aika kului ja äitikin sanoi usein:
+
+-- Kun kelpo Jules palaa, muuttuu asemamme tykkänään. Siinä on mies,
+joka on ymmärtänyt hoitaa asiansa.
+
+Ja joka sunnuntai, katsellessamme kuinka taivaanrannalta tuli näkyviin
+mustia höyrylaivoja tupruuttaen savua taivaalle, toisti isäni tuon
+ikuisesti saman lauseen:
+
+-- Mitä! jos Jules olisi tuolla, mikä yllätys!
+
+Ja me odotimme melkein näkevämme hänen heiluttavan nenäliinaa ja
+huutavan:
+
+-- Hei! Philippe!
+
+Me olimme rakentaneet lukemattomia suunnitelmia tuon otaksutun paluun
+varaan; sedän rahoilla me ostaisimme pienen talon maalta Ingouvillen
+läheltä. Minä en pääse siitä uskosta, ettei isäni jo ollut ryhtynyt
+neuvotteluihin tässä suhteessa.
+
+Vanhin sisareni oli silloin kaksikymmentäkahdeksan vuotias, nuorempi
+kaksikymmentäkuusi. He eivät olleet joutuneet naimisiin ja se oli suuri
+suru meille kaikille.
+
+Kosija ilmaantui viimein nuoremmalle. Se oli muuan virkamies, ei juuri
+rikas, mutta kunnioitettu. Minä olen yhä vieläkin vakuutettu siitä,
+että Jules setäni kirje, jonka nuori mies eräänä iltana sai nähdäkseen,
+oli karkoittanut hänen epäröimisensä ja saanut hänet päätökseen.
+
+Tarjoukseen myönnyttiin mitä suurimmalla alttiudella ja päätettiin,
+että häiden jälkeen koko perhe tekisi yhdessä huvimatkan Jerseyhin.
+
+Jersey oli köyhien matkailijoiden luvattu maa. Se on lähellä; lähdetään
+merelle postialuksessa ja ollaan ulkomailla, sillä tämä saari kuuluu
+Englantiin. Siten tarjoutuu ranskalaisille tilaisuus kahden tunnin
+merimatkan jälkeen nähdä naapurikansaa sen omalla alueella ja tutkia
+sen tapoja, jotka muuten ovat surkuteltavat tällä saarella, jonka
+täyttää englantilainen paviljonki, kuten sanovat ihmiset, jotka
+käyttävät suoraa kieltä.
+
+Tämä Jerseyn matka anasti kaikki ajatuksemme, se oli odotuksemme ja
+unelmiemme ainoa esine.
+
+Lähdettiin viimein. Näen sen, kuin olisi se tapahtunut eilen:
+höyrylaivan, joka porisi Granvillen satamasillan luona; isäni, joka
+typertyneenä piti huolta matkakapineistamme; äitini, joka huolestuneena
+oli tarttunut vanhemman sisareni käsivarteen, joka tyttöparka
+nuoremman lähdön jälkeen näytti eksyneeltä kuin yksin pesään jäänyt
+kananpoikanen; ja kaikkien meidän takana vastanaineet, jotka aina
+pysyttelivät taa'immaisina, mikä seikka usein sai minut katsomaan
+taakseni.
+
+Laiva vihelsi. Me nousimme kannelle ja laiva jättäen taakseen
+aallonmurtajan, eteni merelle, joka oli sileä kuin vihreä marmoripöytä.
+Me katselimme, kuinka rannat häipyivät näkyvistä, onnellisina ja
+ylpeinä kuten ainakin sellaiset ihmiset, jotka matkustavat vähän.
+
+Isäni pullisti rintaansa pitkän takkinsa alla, josta samana aamuna oli
+hangattu pois kaikki tahrapilkut ja hän levitti ympärilleen bensinin
+tuoksua kuten aina päivinä, jolloin hän oli liikkeellä.
+
+Yhtäkkiä hän keksi kaksi hienoa naista, joille kaksi herraa tarjosi
+ostereita. Muuan vanha repaleinen matruusi ojensi veitsenkärjellä
+osterit herroille ja nämä vuorostaan ojensivat ne naisille. Nämä
+söivät erittäin herkullisella tavalla, pitäen kuorta nenäliinallaan ja
+lähentäen suutaan, jotteivät tahraisi pukujaan. Sitten he joivat veden
+pienellä nopealla liikkeellä ja heittivät kuoren mereen.
+
+Isäni epäilemättä lumosi tuo outo toimitus syödä ostereita merellä. Hän
+piti sitä kuuluvana hienoihin tapoihin, se oli valikoittua ja ylhäistä,
+ja hän lähestyi äitiäni ja sisariani kysästen:
+
+-- Tahdotteko, että tarjoon teille muutamia ostereita?
+
+Äitini epäröi, ajatellen rahanmenoa; mutta sisareni myöntyivät heti.
+Äitini sanoi moittivalla äänellä:
+
+-- Pelkään, ettei se tee hyvää vatsalleni. Tarjoahan vaan lapsille,
+mutta ei liiaksi, etteivät tule sairaiksi.
+
+Sitten hän lisäsi kääntyen minuun:
+
+-- Joseph ei myöskään tarvitse niitä, ei pidä hemmotella poikia.
+
+Minä jäin siis äitini viereen, pitäen tuollaista eroittelemista hyvin
+vääränä. Seurasin katseillani isääni, joka komeasti johti kahta
+tytärtään ja vävyään matruusin luo.
+
+Nuo kaksi neitiä olivat juuri lähteneet ja isäni neuvoi sisariani
+kuinka piti syödä niin ettei vettä tippunut; hän tahtoi itse antaa
+esimerkin ja nielasi osterin. Koettaessaan jäljitellä naisia, kaasi hän
+koko nesteen takilleen ja minä kuulin äitini mutisevan:
+
+-- Olisi parempi pysyä aisoissa.
+
+Mutta äkkiä isä näytti pelästyneeltä. Hän eteni muutaman askeleen,
+katsoi tarkasti perhettään, joka tunkeili osterikauppiaan ympärillä
+ja äkkiä hän tuli meitä kohti. Hän oli hyvin kalpea ja hänen silmänsä
+olivat omituisen näköiset. Hän sanoi puoliääneen äidilleni:
+
+-- On omituista kuinka tuo mies, joka myy ostereita, on Julesin
+näköinen.
+
+Äitini keskeytti kysyen:
+
+-- Kenen Julesin. Isäni virkkoi:
+
+-- Veljeni tietenkin... Jollen tietäisi hänen olevan hyvässä asemassa
+Amerikassa, uskoisin että se on hän.
+
+Äitini sopersi kauhistuneena:
+
+-- Sinä olet hullu. Koska kerran tiedät, että se ei voi olla hän, niin
+miksi tässä jaarittelet tyhmyyksiä?
+
+Mutta isäni jatkoi:
+
+-- Mene katsomaan häntä, Clarisse, tahdon että tulet itse siitä
+vakuutetuksi, omin silmin.
+
+Äitini nousi ja meni tyttäriensä luo. Minäkin silmäilin miestä. Hän
+oli vanha, likainen, aivan ryppyinen, eikä kääntänyt katsettaan
+askareestaan.
+
+Äitini palasi. Minä näin, että hän vapisi. Hän sanoi hyvin kiivaasti:
+
+-- Luulen, että se on hän. Mene hankkimaan tietoja kapteenilta.
+Ennenkaikkea ole varovainen, ettei tuo kelvoton nyt joudu ristiksemme.
+Isäni poistui, mutta minä seurasin häntä. Olin tavattoman liikutettu.
+
+Kapteeni, suurikasvuinen, laiha, pitkäviiksinen herrasmies käveli
+komentosillalla tärkeän näköisenä, kuin olisi komentanut Intiaan
+menevää postilaivaa.
+
+Isäni lähestyi häntä kohteliaasti ja teki hänelle hänen ammattinsa
+johdosta joukon kysymyksiä höystäen puhettaan kohteliaisuuksilla.
+
+-- Millainen on Jerseyn asema? Sen tuotteet? Sen asutus? Sen tavat?
+Maan laatu? j.n.e.
+
+Olisi luullut vähintäin Amerikan Yhdysvaltain olevan kysymyksessä.
+
+Sitten puhuttiin laivasta, joka meitä kuljetti ja jonka nimi oli
+Express, sitten tultiin miehistöön. Viimein lausui isäni epävarmalla
+äänellä:
+
+-- Teillä on täällä laivassa eräs vanha osterien myyjä, joka näyttää
+hyvin mieltäkiinnittävältä. Tiedättekö mitään lähemmin tuosta kunnon
+miehestä.
+
+Kapteeni, jota keskustelu alkoi kiusata, vastasi kuivasti:
+
+-- Hän on vanha ranskalainen irtolainen, jonka menneenä vuonna löysin
+Amerikasta ja toin kotimaahan. Hänellä kuuluu olevan sukulaisia
+Havressa, mutta hän ei tahdo palata heidän luokseen, koska hän on
+heille velkaa. Hänen nimensä on Jules... Jules Darmanche tai Darvanche,
+jotain sinne päin. Hän lienee ollut rikas siellä lännessä jonkun aikaa,
+mutta näettehän itse mihin hän nyt on joutunut.
+
+Isäni kalpeni, hänen kurkkuaan ahdisti, silmänsä tuijottivat, kun hän
+lausui:
+
+-- Ah! ah! se on hyvä... erittäin hyvä... Se ei minua kummastuta...
+Tuhannet kiitokset kapteeni.
+
+Ja hän lähti merimiehen kummastellen katsellessa hänen jälkeensä.
+
+Hän palasi äitini luo niin menehtyneenä, että tämä sanoi hänelle:
+
+-- Istuudu, muuten huomaavat jotain. Hän vaipui penkille änkyttäen:
+
+-- Se on hän, se on varmasti hän! Ja sitten hän kysyi:
+
+-- Mitä nyt teemme? Äitini vastasi kiivaasti:
+
+-- Täytyy toimittaa lapset pois. Menköön Joseph heitä hakemaan, koska
+hän tietää kaikki. Ennenkaikkea on pidettävä varalla, ettei vävymme
+aavista mitään.
+
+Isäni näytti masentuneelta. Hän sanoi:
+
+-- Mikä onnettomuus!
+
+Äitini lisäsi aivan raivoissaan:
+
+-- Minä olen aina epäillyt, ettei tuosta varkaasta tule miestä ja että
+vielä kerran saamme hänet elätettäväksemme. Ikäänkuin voisi odottaakaan
+mitään joltakin Davranchelta.
+
+Isäni pyyhkäsi otsaansa, niinkuin hän teki kuunnellessaan vaimonsa
+moitteita.
+
+Äitini lisäsi:
+
+-- Anna Josephille rahaa, jotta hän menee maksamaan nyt heti nuo
+osterit. Puuttuisi vaan, että tuo kerjäläinen tuntisi meidät. Siitäpä
+tulisi kaunis juttu. Menkäämme toiselle puolelle ja laita niin, ettei
+tuo mies enää tule lähellemme.
+
+Hän poistui ja he poistuivat jätettyään minulle sadan sousin rahan.
+
+Sisareni odottivat ihmeissään isääni. Ilmoitin, että äiti oli alkanut
+voida pahoin merellä ja kysyin osterien myyjältä:
+
+-- Paljonko olemme teille velkaa herra?
+
+Olisin kernaasti sanonut: setäni.
+
+Hän vastasi:
+
+-- Kaksi frangia ja neljäkymmentä.
+
+Minä ojensin hänelle sata sousta ja hän antoi minulle takaisin rahaa.
+
+Minä katsoin hänen kättään, ryppyistä käsiraukkaa ja minä katsoin hänen
+kasvojaan, vanhoja ja viheliäisiä, suruisia, murtuneita kasvoja, sanoen
+itselleni:
+
+-- Se on setäni, isäni veli, setäni!
+
+Minä annoin hänelle kymmenen sousta. Hän kiitti minua:
+
+-- Jumala siunatkoon teitä, nuori herra! Köyhän äänellä, joka kiittää
+almusta.
+
+Minä ajattelin, että hänen oli täytynyt kerjätä tuolla kaukana.
+
+Sisareni katsoivat minuun kummastuneina anteliaisuudestani.
+
+Kun annoin isälleni kaksi frangia, kysyi äitini ihmetellen:
+
+-- Maksoivatko ne kolme frangia? Se ei ole mahdollista.
+
+Minä selitin lujalla äänellä:
+
+-- Minä annoin kymmenen sousta juomarahaa.
+
+Äitini hätkähti ja katsoi minua silmiin:
+
+-- Sinä olet hullu! antaa kymmenen sousta tuolle miehelle, tuolle
+kerjäläiselle!...
+
+Hän keskeytti puheensa nähdessään isäni katsovan merkitsevästi vävyynsä.
+
+Sitten vaiettiin.
+
+Edessämme taivaanrannalla sinipunerva varjo näytti kohoovan merestä. Se
+oli Jersey.
+
+Kun lähestyimme aallonmurtajaa, valtasi minut voimakas halu vielä
+kerran nähdä Jules setääni. Lähestyä häntä, sanoa hänelle jotakin
+lohduttavaa, hellää.
+
+Mutta kun kukaan ei enää syönyt ostereita, oli hän kadonnut,
+laskeutunut epäilemättä johonkin löyhkäävään soppeen, jossa onneton
+asusti.
+
+Ja me palasimme Saint-Malo-laivalla jottemme olisi tavanneet häntä.
+Äitini oli puolikuollut levottomuudesta.
+
+Minä en enää milloinkaan nähnyt isäni veljeä.
+
+Ja siinä syy, miksi jonkun kerran olet nähnyt minun antavan sata sousta
+kerjäläiselle.
+
+
+
+
+LAPSI.
+
+
+Vakuutettuaan kauvan, ettei milloinkaan menisi naimisiin, oli Jacques
+Bourdillière äkkiä muuttanut mielipidettä. Se oli tapahtunut äkisti
+eräänä kesänä merikylpypaikassa.
+
+Kun hän oli eräänä aamuna loikonut hietikolla, vaipuneena katselemaan
+naisten nousemista vedestä, oli pieni jalka herättänyt hänen huomiotaan
+kauneudellaan ja siroudellaan. Kohotettuaan katseensa miellytti häntä
+jalan omistajakin. Tästä hän ei muuten nähnyt muuta kuin nilkat ja
+pään, jotka pistivät esiin huolellisesti kiinnipannusta, valkeasta
+villakankaasta tehdystä vaipasta. Jacques Bourdillièrea pidettiin
+aistillisena ja hurjastelijana. Hänet lumosi ensin pelkkä muodon
+kauneus; sittemmin hänet kahlehti nuoren tytön henkinen sulous, hänen
+luonnollisuutensa ja hyvyytensä, hänen sielunsa, joka oli yhtä raitis
+kuin hänen huulensa ja poskensa.
+
+Hänet esitettiin perheelle, hän miellytti ja hänen rakkautensa kiihtyi
+pian hulluuteen saakka. Kun hän kaukaa näki Bertha Lannisin keltaisen
+hiekan peittämällä aavalla rannalla, vapisi hän kiireestä kantapäähän.
+Hänen läheisyydessään mykistyi hän, menetti puhe- ja ajatuskykynsä,
+samalla kun hänen sydämensä jyskytti, hänen korvissaan humisi ja hänen
+mielensä täytti pelko. Oliko sellainen rakkautta?
+
+Hän ei sitä tiennyt, ei käsittänyt, mutta kuitenkin kaikitenkin pysyi
+hän päätöksessään tehdä tuo lapsi vaimokseen.
+
+Tytön vanhemmat epäröivät kauvan nuoren miehen huonon maineen
+peloittamina. Kerrottiin, että hänellä oli rakastajatar, vakinainen
+rakastajatar, pitkäaikainen ja luja suhde, yksi noita siteitä, jotka
+luulet katkaistuiksi, mutta jotka pitävät yhtäkaikki.
+
+Sitäpaitsi rakasti hän milloin pitemmän milloin lyhyemmän ajan kaikkia
+naisia, jotka tulivat hänen lähettyviinsä.
+
+Nyt hän muutti tapansa, eikä suostunut edes yhtä ainoata
+kertaa tapaamaan sitä naista, joka pitkät ajat oli ollut hänen
+rakastajattarensa. Muuan ystävä järjesti niin, että tämä sai vuotuisen
+apurahan, joka turvasi hänen toimeentulonsa. Jacques maksoi, mutta ei
+tahtonut kuulla hänestä puhuttavan, eikä sittemmin ollut tuntevinaan
+häntä nimeltäkään. Nainen kirjoitti kirjeitä, ilman että hän niitä
+aukaisikaan. Joka viikko tunsi hän hyljätyn vihatun käsialan
+kirjekuoressa; ja viikko viikolta tunsi hän yhä suurempaa vihaa tätä
+kohtaan ja hän repi äkisti rikki kuoren ja paperin avaamatta, lukematta
+riviäkään, ainoatakaan riviä, tietäen ennakolta, mitä valituksia ja
+moitteita se sisälsi.
+
+Koska hänen kestävyyteensä ei luotettu, kesti koetusaikaa koko talven
+ja vasta keväällä myönnyttiin hänen kosintaansa.
+
+Häät vietettiin Pariisissa toukokuun ensi päivinä.
+
+Oli päätetty, etteivät he tekisi tavanmukaista häämatkaa.
+Vaatimattomien tanssijaisten jälkeen perheen keskuudessa,
+tanssijaisten, joiden piti kestää korkeintaan yhteentoista, jottei tuo
+pitkä päivä väsyttävine juhlamenoineen venyisi kovin pitkäksi, piti
+vastanaineiden viettää ensimäinen yhteinen yönsä morsiamen kodissa ja
+lähteä seuraavana aamuna kahden rakkaalle rannikolle, jossa he olivat
+oppineet tuntemaan ja rakastamaan toisiaan.
+
+Oli tullut yö, suuressa vierashuoneessa tanssittiin. He olivat kahden
+vetäytyneet pieneen japanilaiseen huoneeseen, joka oli verhottu
+kiiltävällä silkillä, ja jota tänä iltana hämärästi valaisi himmeä valo
+suuresta värilyhdystä, joka riippui katosta kuin suuri muna. Akkuna oli
+puoliavoinna päästäen aika ajoin sisään raittiin tuulahduksen ulkoa,
+ilman vienon kosketuksen, joka hyväili kasvoja, sillä ilta oli lämmin
+ja tyyni, täynnä kevään tuoksuja.
+
+He eivät puhuneet mitään; he pitivät toisiaan kädestä, puristaen niitä
+välistä kaikin voimin. Nuori tyttö istui siinä harhailevin katsein,
+hiukan suunniltaan elämässään tapahtuvan suuren muutoksen vuoksi,
+mutta hymyilevänä, liikutettuna, valmiina itkemään, välistä myöskin
+miltei pyörtymäisillään ilosta. Hän luuli koko maailman muuttuneen
+sen johdosta mitä hänelle oli tapahtunut, häntä peloitti ilman että
+hän tiesi miksi ja tunsi, että koko hänen ruumiinsa ja sielunsa oli
+vallannut kuvaamaton ja suloinen uupumus.
+
+Nuori mies katsoi häneen herkeämättä huulilla ainainen hymy. Hän tahtoi
+puhua, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa ja jäi istumaan pannen
+kaiken tulensa kädenpuristukseen. Vähänväliä hän kuiskasi: "Berthe!"
+ja joka kerralla loi tyttö häneen silmänsä lempeällä ja hellällä
+katseella; he katselivat toisiaan hetkisen, sitten vaipui tytön katse
+alas miehen katseen läpitunkemana ja lannistamana.
+
+He eivät keksineet ainoatakaan ajatusta toisilleen sanoakseen. He
+saivat olla yksin, mutta välistä loi joku tanssiva pari ohimennen
+heihin pikaisen katseen, aivankuin olisi se ollut vaiteliaana
+todistajana ja uskottuna jossakin salaisuudessa.
+
+Sivuovi avautui ja palvelija tuli sisään tuoden tarjottimella
+kiireellisen kirjeen, jonka kaupunginlähetti oli juuri tuonut.
+Jacques otti sen vavisten, epämääräisen ja äkillisen pelon valtaamana,
+salaperäisen pelon, joka käy äkillisen onnettomuuden edellä.
+
+Hän silmäili kauan kirjekuorta, jonka käsialaa hän ei tuntenut,
+uskaltamatta sitä avata, saaden mielettömän halun jättää se lukematta,
+jäädä epätietoisuuteen, pistää se taskuunsa ja sanoa itselleen:
+"Jääköön huomiseen. Huomenna olen kaukana, ja se on minulle
+yhdentekevää!" Mutta kaksi alleviivattua sanaa: _hyvin kiireellistä_,
+kirjeen kulmassa pidättivät häntä ja herättivät hänessä pelkoa. Hän
+kysyi: "Sallitteko ystäväni?" mursi kuoren ja luki. Hän luki paperin
+tullen hirveän kalpeaksi, silmäili sen nopeasti läpi ja näkyi hitaasti
+sitä tavailevan.
+
+Kun hän kohotti päätään, kuvastui hänen kasvoissaan hämmennys. Hän
+sopersi: "Rakkaani, se on... se on parhaimmalta ystävältäni, jolle on
+tapahtunut suuri, hyvin suuri onnettomuus. Hän tarvitsee minua heti...
+aivan heti... on kysymyksessä elämä tai kuolema. Sallitteko, että
+poistun kahdeksikymmeneksi minuutiksi? Palaan heti."
+
+Nuori tyttö änkytti vavisten, peloissaan: "Menkää, ystäväni!" Hän ei
+ollut vielä ollut kylliksi kauvan naimisissa uskaltaakseen kysyä,
+vaatiakseen saada tietää. Ja Jacques katosi. Berthe jäi yksin
+kuuntelemaan kuinka viereisessä huoneessa tanssittiin.
+
+Jacques otti ensimäisen hatun, mikä käsiin sattui, ja jonkun
+päällystakin ja juoksi portaita alas. Ennenkuin hän astui kadulle
+pysähtyi hän eteisen kaasulampun alle ja luki vielä kerran kirjeen.
+
+Se oli näin kuuluva:
+
+    "K. H!
+
+    Ravet niminen tyttö, entinen rakastajattarenne on juuri
+    synnyttänyt lapsen, jonka hän väittää olevan teidän. Äiti
+    on kuolemaisillaan ja rukoilee saada tavata teitä. Rohkenen
+    kirjoittaa teille ja pyytää teitä suomaan tämän viimeisen
+    kohtauksen naiselle, joka on hyvin onneton ja joka ansaitsee
+    sääliä.
+
+    Kunnioituksella:
+
+                                             tohtori Bonnard."
+
+Kun hän ennätti kuolevan huoneeseen oli kuolinkamppailu jo alkanut. Hän
+ei tuntenut sairasta ensin. Lääkäri ja kaksi sairaanhoitajaa hoitivat
+tätä ja kaikkialla lattialla oli sankoja täynnä jäätä ja verisiä
+liinavaatteita.
+
+Lattialle läikytetty veri lainehti; kaksi kynttilää paloi jollakin
+huonekalulla; sängyn takana pienessä korivuoteessa huusi lapsi ja joka
+kerta kun se huusi, koetti äiti tuskissaan liikahtaa, väristen vilusta
+jääkylmissä kääreissään.
+
+Hänestä vuosi verta; tuo synnytys oli haavoittanut hänet kuoliaaksi,
+surmannut hänet. Hänen elämänsä juoksi hukkaan ja jäistä huolimatta,
+hoidosta huolimatta, kesti vastustamatonta verenvuotoa yhä jouduttaen
+hänen viime hetkeään.
+
+Hän tunsi Jacquesin ja koetti kohottaa käsivartensa, mutta ei jaksanut,
+niin heikot ne olivat, mutta hänen kuolonkalpeille kasvoilleen alkoi
+valua kyyneleitä.
+
+Jacques laskeutui polvilleen vuoteen ääreen, tarttui hänen rentona
+riippuvaan käteensä ja suuteli sitä kiihkeästi; sitten läheni hän
+vähitellen laihoja kasvoja, jotka vapisivat kun hän niitä kosketti.
+Toinen sairaanhoitajattarista seisoi vieressä valaisten heitä
+kynttilällä ja lääkäri siirryttyään tuonnemmaksi katseli heitä perältä
+huonetta.
+
+Sairas sanoi silloin läähättäen heikolla äänellä: "Minä kuolen kohta,
+armas; lupaa, että jäät loppuun asti. Oi, älä jätä minua viimeisellä
+hetkelläni!"
+
+Jacques suuteli nyyhkyttäen hänen otsaansa hänen hiuksiaan. Hän
+kuiskasi, "Ole rauhallinen, minä jään."
+
+Sairas vaikeni vähän aikaa, ennenkuin kykeni taas puhumaan, niin heikko
+ja riutunut hän oli. Hän jatkoi: "Pienokainen on sinun. Minä vakuutan
+sen sinulle Jumalan edessä, minä vakuutan sen sinulle sieluni autuuden
+kautta, minä vakuutan sen sinulle kuolinhetkelläni. En ole rakastanut
+ketään muuta kuin sinua... Lupaa minulle, ettet sitä hylkää." Jacques
+koetti vielä kerran ottaa syliinsä tuon revityn ruumisraukan, josta
+veri oli juossut kuiviin. Hän sopersi suunniltaan katumuksesta ja
+surusta: "Lupaan sinulle, että kasvatan sen ja rakastan sitä. Se
+on oleva aina luonani." Silloin kuoleva koetti suudella Jacquesia.
+Jaksamatta kohottaa voimatonta päätään, ojensi hän vaaleat huulensa
+suudelmaa odottaen. Jacques lähensi suutaan, ottaakseen vastaan tuon
+surullisen ja rukoilevan hellyydenosoituksen.
+
+Jonkun verran tyyntyneenä kuiskasi kuoleva hiljaa: "Tuo lapsi tänne
+jotta näen rakastatko sitä."
+
+Ja Jacques meni hakemaan lasta.
+
+Hän laski sen hiljaa vuoteelle heidän väliinsä ja pieni raukka lakkasi
+itkemästä. Kuoleva kuiskasi: "Älä liiku enää." Eikä Jacques enää
+liikahtanut. Hän pysyi paikoillaan, pitäen kuumassa kädessään kättä,
+jota kuolinkamppailun väristykset vavahduttivat, niinkuin hän oli
+hetki sitten pitänyt kädessään toista kättä, joka vapisi rakkaudesta.
+Aika ajoin hän vilkasi kelloon, pitäen silmällä viisaria, joka näytti
+kahtatoista, sitten yhtä, sitten kahta.
+
+Lääkäri oli lähtenyt pois; sairaanhoitajattaret jotka olivat jonkun
+aikaa hiljaisin askelin kävelleet edestakaisin huoneessa, nukkuivat
+nyt nojatuoleissaan. Lapsi nukkui ja äitikin, joka lepäsi silmät
+suljettuina, näytti lepäävän.
+
+Yhtäkkiä, kun vaalea päivänvalo jo kuumotti akkunaverhojen välistä,
+ojensi sairas kätensä niin äkisti ja kiivaasti, että lapsi oli vähällä
+pudota maahan. Hänen kurkussaan korisi; sitten lepäsi hän seljällään,
+liikkumattomana, kuolleena.
+
+Sairaanhoitajat juoksivat vuoteen ääreen ja ilmoittivat: "Hän on
+kuollut."
+
+Jacques katsoi viimeisen kerran sitä naista, jota hän oli rakastanut,
+sitten kelloa, joka näytti neljää ja läksi huoneesta ilman
+päällystakkia juhlapuvussa, lapsi käsivarsilla.
+
+Yksin jäätyään oli hänen nuori vaimonsa odottanut, ensin jotakuinkin
+tyynesti, pienessä jaapanilaisessa huoneessa. Nähtyään, ettei Jacques
+palannut oli hän astunut vierashuoneeseen, näköjään huolettomana ja
+levollisena, mutta hirveästi huolissaan. Hänen äitinsä oli kysynyt
+nähdessään hänen olevan yksin: "Missä on miehesi?" Hän oli vastannut:
+"Huoneessaan; hän tulee kohta."
+
+Tunnin kuluttua, kun kaikki alkoivat kysellä häneltä, oli hän kertonut
+kirjeestä ja Jacquessin tyrmistyneestä ulkonäöstä ja pelostaan että
+onnettomuus oli tapahtunut.
+
+Odotettiin vielä. Kutsuvieraat lähtivät; ainoastaan läheisimmät
+sukulaiset jäivät. Kello kahdeltatoista kävi nyyhkyttävä morsian
+vuoteeseen. Hänen äitinsä ja kaksi tätiä istuivat vuoteen ääressä ja
+kuuntelivat hänen itkuaan ääneti ja lohduttomina... Isä oli lähtenyt
+poliisikomisariuksen luo tiedustelemaan.
+
+Kello viiden aikaan kuului käytävästä hiljaista melua: ovi avautui ja
+sulkeutui hiljaa. Sitten kuului äänettömässä talossa heikko huuto joka
+muistutti kissan naukumista.
+
+Kaikki naiset hypähtivät ylös ja Berthe lähti ensimäisenä liikkeelle
+yöpuvussaan huolimatta äitinsä ja tätinsä estelyistä.
+
+Jacques seisoi keskellä huonetta kalmankalpeana läähättäen, lapsi
+käsivarrella.
+
+Nuo neljä naista katsoivat häntä kauhistuneina; mutta Berthe, joka
+äkkiä tuli rohkeaksi kiiruhti tuskan valtaamana hänen luokseen: "Mitä
+tämä merkitsee, sanokaa, mitä se on?"
+
+Jacques oli hurjan näköinen, hän vastasi katkonaisesti: "Se
+merkitsee... se merkitsee... että minulla on lapsi ja että äiti on
+juuri kuollut..." Ja hän näytti tottumattomin käsin huutavaa pienokaista.
+
+Sanaakaan sanomatta otti Berthe lapsen, suuteli sitä, puristi sitä
+rintaansa vasten; sitten kysyi hän kohottaen mieheensä katseen
+silmistään, jotka olivat täynnä kyyneleitä: "Sanoitteko että äiti on
+kuollut?" Jacques vastasi: "On, hetki sitten... sylissäni... Olin
+purkanut kesällä... En tiennyt mitään... lääkäri kutsui minut..."
+
+Berthe kuiskasi: "No hyvä, siispä me kasvatamme pienokaisen."
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Miss Harriet, by Guy de Maupassant
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57012 ***