diff options
Diffstat (limited to '57012-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57012-0.txt | 1820 |
1 files changed, 1820 insertions, 0 deletions
diff --git a/57012-0.txt b/57012-0.txt new file mode 100644 index 0000000..26aa354 --- /dev/null +++ b/57012-0.txt @@ -0,0 +1,1820 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57012 *** + + + + + + + + + + + +MISS HARRIET + +Kirj. + +Guy de Maupassant + + +Ranskankielestä suomentanut Timo Tuura + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto, +1909. + + + + +SISÄLLYS: + +Miss Harriet. +Viinuri, lasi olutta! +Jules setäni. +Lapsi. + + + + +Guy de Maupassant syntyi _Miromesnilin_ linnassa Normandiassa elokuun +5 p:nä 1850. Suku oli vanhaa lothringilaista aatelissukua, jolle +taiteelliset ja kirjalliset harrastukset eivät olleet vieraita +-- kirjailijan äidin synt. _Le Pottevin_, serkkuja oli _Gustave +Flaubert_, joka tosiystävän tavoin ohjasi Maupassantin ensi yrityksiä +kirjallisella alalla, muun muassa painostaen hänen luontaista +erikoisalaansa, novellistiikkaa. Keskeytettyään opintonsa ottaakseen +vapaaehtoisena osaa 1870--71 vuosien sotaan, toimi Maupassant +ministeristö-virkamiehenä -- tosin vain näön vuoksi. Pääharrastus +suuntautui kirjallisiin töihin. Vuosikausia harjoiteltuaan kynäänsä +vain lähimmän ympäristönsä tieten, hän ensin julkaisi pari runoteosta. +Kuuluisaksi kirjailijana teki hänet 1880 julkaisemansa novelli _Boule +de Suif_ -- sotakertomus vuodelta 1870. Nyt seurasi teos nopeasti +toistaan. Maupassant on julaissut 27 nidosta niinä kymmenenä vuotena, +joina hänen kirjallinen toimintansa kesti. Hänen novellikokoelmistaan +ovat mainittavimmat _La maison Tellier_ (1881), _Miss Harriet_ (1884), +_Monsieur Parent_ (1885), _Le Horla_ (1887), _L'inutile Beauté_ +(1890). Romaaneista mainittakoon pariisilaisia sanomalehtimies-piirejä +kuvaileva _Bel-Ami_ (1885), tuskaisen surullinen avioliittokertomus +_Une vie_ (1883), rakkaustarinat _Mont-Oriol_ (1887), _Fort comme +la mort_ (1889), _Notre coeur_ (1890), joista keskimmäinen lienee +suosituimpia Maupassantin romaaneista, vaikkei silti paraimpia sekä +_Pierre et Jean_ (1888). Näytelmänkirjoittajana kokeili Maupassant +dramatiseeratessaan novellin _Mussote_ (1891), joka saavutti suuren +menestyksen. Suoraan näyttämöä varten kirjoitettu _La paix du Menage_ +(1893) onnistui huonommin. + +Maupassantin elämä oli lyhyt. Kirjallisen maineen kasvaessa synkistyi +hänen mielensä, kuumeinen työ tuhosi voimat tuomatta tosi-iloa ja +tyydytystä. Maupassantin suvussa oli mielipuolisuus sukusairaus, pimeät +voimat kietoivat vähitellen kirjailijan sielun harhapauloihinsa hänen +itsensä täysin tajutessa uhkaavan vaaran. Maupassant kuoli eräässä +Pariisin yksityisessä houruinlaitoksessa heinäkuun 7:nä 1893. + + + + +MISS HARRIET + + +Meitä oli seitsemän matkustajaa breakissa, neljä naista ja kolme +miestä, joista yksi istui ajajan vieressä, kuskin istuimella, ja me +nousimme hevosten astuessa käymäjalkaa ylös pitkää mäkirinnettä, jossa +tie kulki kiemurrellen. + +Olimme lähteneet Étretatista aamunkoitteessa käydäksemme katsomassa +Tancarvillen raunioita ja torkuimme vieläkin raikkaan aamuilman +raukaisemina. Naiset etenkin, tottumattomina niin varhaiseen +ylösnousemiseen, painoivat vähäväliä silmäluomensa umpeen, nuokkuivat +tai haukottelivat tunnottomina nousevan päivän herättämälle tunnelmalle. + +Oli syksy. Molemmin puolin tietä levisivät paljaat kentät, joita +lyhyeksi leikattu kauran ja vehnän sänki keltasi, peittäen maata kuin +huonoksi ajeltu parta. Kostea maa näytti höyryävän. Leivosia lauloi +ilmassa, muita lintuja viserteli pensaikossa. + +Aurinko nousi viimein edessämme taivaanrannalle ihan punaisena, ja +sitä mukaan kuin se nousi hetki hetkeltä kirkastuen, näytti kenttäkin +heräävän, hymyilevän, ravistelevan itseään ja riisuvan valkoisesta +usvasta kudotun paitansa kuten tyttö, joka nousee vuoteesta. + +Kreivi d'Étraille, joka istui kuskin istuimella, huudahti: "Kas jänis", +ja hän ojensi käsivartensa oikealle päin, osoittaen muuatta apilamaata. +Eläin juosta hyppelehti miltei kokonaan ruohon peitossa, niin että +ainoastaan suuret korvat olivat näkyvissä, sitten se oikasi kynnöstä +kohden, pysähtyi, teki hullunkurisen hyppäyksen, muutti suuntaa, +pysähtyi uudelleen levottomana vainuten vaaraa, kahdenvaiheilla tiestä; +sitten se alkoi juosta pitkin hyppäyksin ja katosi suureen neliömäiseen +juurikasmaahan. Miehet olivat kaikki heränneet ja katselivat eläimen +liikkeitä. + +René Lemanoir virkkoi: "Emme ole juuri kohteliaita naisia kohtaan tänä +aamuna", ja silmäillen naapuriansa, pikku paroonitar de Sérennesta, +joka taisteli unta vastaan sanoi hän tälle puoliääneen: "Te ajattelette +miestänne paroonitar. Olkaa huoleti, hän palaa vasta lauvantaina. +Teillä on vielä neljä päivää aikaa." + +Paroonitar vastasi unisesti hymyillen: "Te olette hupsu!" Sitten lisäsi +hän karistaen päältään kaiken unisuutensa: "Kas niin, kertokaapa +meille jotakin, joka saisi meidät nauramaan. Te herra Chenal, jolla +sanotaan olleen parempi onni kuin herttua Richelieulla, kertokaa joku +rakkausseikkailu, jonka olette itse kokenut, mikä tahansa." + +Léon Chenal, ijäkäs maalari, joka oli ollut hyvin kaunis, hyvin +voimakas, hyvin ylpeä ulkomuodostaan ja hyvin rakastettu, tarttui +pitkään valkeaan partaansa ja hymyili; sitten tuli hän, hetkisen +mietittyään, äkkiä vakavaksi: + +"Kertomukseni ei ole iloinen, hyvät naiset; kerron teille surkeimmasta +rakkaudesta elämässäni. Toivon etteivät ystäväni joudu samankaltaisen +rakkauden esineeksi." + + +I + +Olin silloin kaksikymmentäviisivuotias ja kuljeskelin pitkin Normandian +rannikoita kuten vaeltava maalarinsälli konsanaan. + +Kutsun "vaeltavan maalarinsällin lailla" kulkemiseksi tuota +harhailemista reppu selässä majatalosta toiseen tarkoituksessa maalata +harjoitelmia ja maisemia luonnosta. En tiedä mitään hauskempaa, +kuin tuollainen vaeltaminen sattuman varassa. Olet vapaa, ilman +minkäänlaisia kahleita, ilman huolia, ilman ennakkoluuloja, ilman +huolehtimista huomisesta. Kulet tietä, joka sinua miellyttää, ilman +muuta opasta kuin mielikuvituksesi, ilman muuta neuvonantajaa kuin +se, mikä viehättää silmiäsi. Pysähdyt kun puro sinua houkuttelee, +kun paistetut perunat ravintolan oven edessä tuoksuvat hyviltä. +Joskus määrää valintasi clematiksen tuoksu tai majatalon tyttösten +teeskentelemätön silmänluonti. Ei pidä halveksia maalaistytön +hellyydenosoituksia. Noilla tytöillä on sielu ja aistit ja kiinteät +posket ja raikkaat huulet ja heidän raju suudelmansa on voimakas +ja mehevä kuin villi hedelmä. Rakkaus on aina suuriarvoinen, mistä +se sitte tuleekin. Sydän joka sykkii kun te lähestytte, silmä, +joka kyyneltyy kun te lähdette, ovat siksi erinomaisia, suloisia, +kallisarvoisia asioita, ettei niitä pidä milloinkaan ylenkatsoa. + +Minä olen ollut lemmenkohtauksissa kevätesikkojen peittämissä ojissa, +navetan takana, missä lehmät nukkuvat ja ullakkojen oljilla, jotka +vielä ovat lämpöiset päivän helteen jälkeen. Muistan karkean harmaan +palttinan verhoaman kiinteän, joustavan ihon ja kaipaan lapsellisia ja +teeskentelemättömiä hyväilyjä, jotka totisuudessaan ja rajuudessaan +ovat herkullisemmat kuin viehättävien ja hienostuneiden naisten +herättämät henkevämmät nautinnot. + +Mutta enin kaikesta pidän näillä seikkailumatkoilla tasangosta, +metsästä, auringonnoususta, hämärästä, kuutamosta. Ne ovat maalareille +kuin häämatkoja maan kera. Olet yksin aivan lähellä sitä kuin +pitkässä rauhallisessa kahdenkohtauksessa. Käyt istumaan niitylle +päivänkukkien ja unikoitten keskeen ja katselet viehättyneenä loistavan +auringonlaskun valaisemaa pientä kylää, suippoine kellotorneineen, +joista puolipäivän soitto kuuluu. + +Istuudut tammen juurelle tuuheaan, korkeaan, elinvoimasta kiiltävään +ruohikkoon. Polvistut, kumarrut, juot kylmää ja kirkasta vettä, joka +kastelee viiksesi ja nenäsi, juot sitä tuntien ruumiillista nautintoa, +aivankuin jos suutelisit lähdettä huuli huulta vasten. Välistä kun +tapaat syvän paikan jonkun pienen virran varrella, heittäydyt siihen +ilkialastomana ja tunnet ihollesi virtaavan veden nopean ja keveän +liikkeen jääkylmänä ja suloisena hyväilynä. + +Tunnet iloa seisoessasi kukkulalla, surumielisyyttä lammikoiden +partaalla, olet haltioissasi katsellessasi kuinka aurinko kylpee +veripunaisten pilvien valtameressä ja valaa virtojen veteen punertavan +heijastuksen. Ja illalla kuutamossa ajattelet tuhansia ihmeellisiä +ajatuksia, jotka eivät juolahtaisi mieleesikään päivän polttavassa +paahteessa. + +Niinpä saavuin eräänä iltana vaeltaessani tätä samaa seutua, jossa +olemme olleet tänä vuonna, pieneen Bénonvillen kylään, joka sijaitsee +jyrkän rantakallion juurella Yportin ja Étretatin välillä. Olin tullut +Fécampista käsin pitkin rantaa, korkeata rantaa, joka on pystysuora +kuin seinä ulospistävine kallionlohkareineen. Olin kävellyt aamusta +asti ruohikolla joka on lyhyttä ja hienoa ja pehmeää kuin matto ja +joka rehoittaa jyrkänteen reunalla suolaisessa merituulessa. Ja +täyttä kurkkua laulaen, kävellen pitkin askelin, seuraten katseillani +milloin lokin hidasta ja kaareilevaa lentoa ja sen valkeiden siipien +muodostamaa polvea sinisellä taivaalla, milloin kalastaja-aluksen +ruskeata purjetta vihreällä merellä, olin viettänyt hupaisen päivän +huolettomana ja vapaana. + +Minulle oli neuvottu erästä pientä maataloa jossa otettiin vastaan +matkustavaisia. Se oli eräänlainen majatalo, jota piti vanha +maalaisnainen kaksinkertaisen pyökkirivin ympäröimässä normandilaisessa +talossa. + +Jätin rantakallion ja saavuin suurten puiden ympäröimään kylään, missä +menin mummo Lecacheurin puheille. + +Tämä oli vanha, ryppyinen, totinen maalaisnainen, joka aina näytti +ottavan vieraat vastaan vastenmielisesti ja epäluuloisena. + +Toukokuu oli käsissä; suuret omenapuut peittivät pihan tuoksuvalla +lehtikatoksellaan, niistä sateli lakkaamatta pieniä vaaleanpunaisia +lehtiä, jotka putoilivat ihmisten päälle ja ruohoon. + +Kysyin: "No, rouva Lecacheur, onko teillä huonetta minulle?" + +Hämmästyneenä siitä, että näki minun tietävän hänen nimensä, vastasi +hän: "Enpä tiedä, kaikki on vuokrattu. Saammehan kuitenkin katsoa." + +Viiden minuutin kuluttua olimme sopineet huoneesta, ja minä vein +reppuni maalaishuoneeseen, jossa lattiana oli maa ja huonekaluina +vuode, kaksi tuolia, pöytä ja pesukaappi. Ovi vei avaraan, savusta +mustuneeseen keittiöön, missä täyshoitolaiset aterioivat yhdessä +maatilan väen ja emännän kanssa, joka oli leski. + +Pesin käteni, sitten läksin huoneestani. Vanhus valmisti päivälliseksi +kananpoikaviilokkia suurella liedellään, jonka uuninkoukku oli mustunut +savusta. + +-- "Onko teillä matkustajia tätä nykyä?" kysyin häneltä. + +Hän vastasi tyytymättömän näköisenä: "Onhan minulla yksi +vanhanpuoleinen englannitar. Hän asuu toisessa huoneessa." + +Viiden soun lisämaksulla päivässä hankin oikeuden saada kauniilla +ilmalla syödä yksinäni pihalla. + +Päivälliseni katettiin siis ulos ja minä aloin jyrsiä normandilaisen +kananpojan laihoja jäseniä juoden kirkasta omenaviiniä ja pureskellen +karkeata valkoista leipää, joka oli neljän päivän vanhaa, mutta silti +erittäin hyvää. + +Äkkiä avautui puinen portti, joka vei tielle ja omituisen näköinen +olento tuli taloa kohti. Se oli hyvin laiha, hyvin pitkä. Punaraitainen +skotlantilainen vaippa oli niin tiukasti kiedottuna hänen ympärilleen, +että olisi luullut häntä kädettömäksi, ellei lanteiden kohdalta +olisi pistänyt esiin valkeaa matkailijapäivänvarjoa pitelevä pitkä +käsi. Hänen muumionkeltaiset kasvonsa, joita harmaa tukka ympäröi +korkkiruuvinmuotoisina kiharoina, panivat minut, en tiedä miksi, +ajattelemaan savustettua silliä, jolla on papiljotit. Hän kulki +ohitseni kiireesti, silmät maahan luotuina ja katosi olkikattoiseen +majaan. + +Tämä omituinen ilmiö huvitti minua, se oli varmaankin naapurini, +vanhanpuoleinen englannitar, josta emäntämme oli puhunut. + +En nähnyt häntä enää sinä päivänä. Seuraavana päivänä kun olin +maalaamassa tuon viehättävän laakson pohjukassa, jonka tekin tunnette +ja joka leviää aina Étretatiin saakka, näin äkkiä katsahtaessani ylös +oudon esineen mäenharjalla; sitä olisi voinut luulla lipputangoksi. Se +oli englannitar. Minut nähtyään hän katosi. + +Menin puolenpäivän aikaan aamiaiselle, kävin istumaan yhteisen +pöydän ääreen tutustuakseni tuohon vanhaan originaaliin. Mutta +hän ei vastannut kohteliaisuuksiini eikä välittänyt pienistä +huomaavaisuudenosoituksistani. Tarjosin itsepintaisesti hänelle vettä +ja ojensin innokkaasti hänelle ruokalajit. Kevyt, tuskin huomattava +päännyökkäys ja joku englantilainen sana, joka lausuttiin niin hiljaa, +etten kuullut sitä, oli kaikki mitä sain kiitokseksi. + +Jätin hänet rauhaan, vaikkakin hän vaivasi ajatuksiani. + +Kolmen päivän kuluttua tiesin hänestä yhtä paljon kun rouva Lecacheur +itse. + +Hänen nimensä oli miss Harriet. Hän oli etsinyt syrjäistä kylää +missä viettäisi kesää ja pysähtyi kuusi viikkoa sitten Bènonvilleen, +eikä näyttänyt aikovan ollenkaan sieltä lähteä. Hän ei puhunut +milloinkaan ruokapöydässä, söi nopeasti samalla lukien pientä +protestanttista lähetysvihkosta. Noita vihkosia hän jakoi kaikille. +Kirkkoherrallekin oli niitä vienyt neljä eräs poikanen, joka sai kaksi +souta vaivastaan. Hän saattoi välillä sanoa emännällemme, yhtäkkiä +ilman mitään esipuheita: "Rakastan Herraa yli kaiken, ihailen häntä +koko hänen luomakunnassaan, jumaloin häntä hänen luonnossaan, kannan +hänet aina sydämessäni." Ja hän antoi hämmästyneelle eukolle yhden +lentokirjasistaan, joiden tarkoituksena oli kääntää koko maailma. + +Kylässä hänestä ei pidetty. Senjälkeen kuin kansakoulunopettaja +oli julistanut: "Hän on ateisti", hän oli tavallaan pannaan pantu. +Kirkkoherra, jolta rouva Lecacheur oli kysynyt neuvoa, oli vastannut: +"Hän on kerettiläinen, mutta Jumala ei tahdo syntisen kuolemaa, ja minä +luulen, että hän on erinomaisen siveellinen henkilö." + +Sanat "ateisti -- kerettiläinen", joiden merkitystä ei tarkoin +tunnettu, kylvivät epäilystä mieliin. Väitettiinpä päälle päätteeksi, +että englannitar oli rikas ja että hän oli koko ikänsä matkustellut +paikasta toiseen, sentähden, että hänen omaisensa olivat hänet +hyljänneet. Minkävuoksi olivat sitten omaiset hänet hyljänneet? +Tietenkin hänen jumalattomuutensa vuoksi. + +Hän oli todella noita kiihkomielisiä periaatteen ihmisiä, noita +itsepäisiä puritaaneja, joita Englanti synnyttää niin runsaasti, yksi +noita vanhoja ja kilttejä sietämättömiä neitoja, joita tapaa kaikkialla +Europassa hotellien päivällispöydissä, jotka pilaavat Italian, +turmelevat Sveitsin, tekevät Välimeren ihanat kaupungit mahdottomiksi +asua. Kaikkialle he tuovat mukanaan omituiset päähänpistonsa, tapansa, +jotka ovat kivettyneen vestaalin, kummalliset pukunsa ja eräänlaisen +guttaperkan tuoksun, joka saa luulemaan, että heidät yöksi suljetaan +rasiaan. Kun näen heitä hotellissa, pakenen kuin lintu, joka näkee +linnunpelottimen pellolla. + +Tämä englannitar oli kuitenkin siksi omituinen, ettei hän ollut +minusta epämiellyttävä. Rouva Lecacheur, joka vaistomaisesti vihasi +kaikkea, mikä ei ollut maalta, tunsi yksinkertaisuudessaan miltei +vihaa vanhanpiian kiihkomielistä olentoa kohtaan. Hän oli keksinyt +erään sanan, jota hän tästä käytti, halventavan sanan, joka oli tullut +hänen huulilleen jonkun selittämättömän, epäselvän ja salaperäisen +ajatustyön tuloksena. Hän sanoi: "Tuo on pirunriivaama." Ja tämä sana +käytettynä tuosta ankarasta ja tuntehikkaasta olennosta, oli minusta +vastustamattoman naurettava. En enää itsekään kutsunut häntä muuksi +kuin "pirunriivaamaksi" ja tunsin hullunkurista iloa lausuessani, hänet +nähdessäni, ihan ääneen nuot tavut. + +Kysyin mummo Lecacheurilta: "No, mitä pirunriivaama puuhailee tänään?" + +Ja eukko vastasi loukkaantuneen näköisenä: -- "Voitteko uskoa, herra, +hän on ottanut sammakon, jonka koipi on murskaantunut ja vienyt sen +huoneeseensa ja pannut sen pesuastiaan ja hoidellut sitä kuin ihmistä. +Jollei se ole säädytöntä, niin ei mikään!" + +Toisella kertaa oli hän ostanut rantakallion juurella kävellessään +suuren kalan, joka juuri oli saatu merestä, ainoastaan siinä mielessä, +että sai heittää sen takaisin mereen. Ja kalastaja, vaikkakin oli +saanut runsaan hinnan siitä, oli suunnattomasti suuttunut, enemmän +kuin jos miss Harriet olisi ottanut rahaa hänen taskustaan. Hän ei +vielä kuukaudenkaan kuluttua voinut puhua asiasta raivostumatta ja +puhkeamatta sadatuksiin. Sepä se, miss Harriet oli pirunriivaama, mummo +Lecacheurilla oli ollut nerokas hetkensä, kun hän oli ristinyt hänet +siksi. + +Tallirengillä, jonka liikanimenä oli Sapeur syystä että hän oli +nuoruudessaan palvellut sapöörinä Afrikassa, oli toinen mielipide. Hän +sanoi ilkeämielisen näköisenä: "Hän on entinen rangaistusvanki, joka on +istunut aikansa." + +Olisipa tuo naisparka tiennyt! + +Céleste nuori palvelustyttö ei suostunut millään ehdolla häntä +palvelemaan -- en voinut käsittää miksi. Ehkä yksinomaan siitä syystä, +että hän oli muukalainen, että hänellä oli toinen kieli ja uskonto. +Olihan hän sitäpaitsi pirunriivaama. + +Hän vietti aikansa kuljeskelemalla pitkin seutua, etsien ja palvellen +Jumalaa luonnossa. Eräänä iltana näin hänet polvillaan pensaikossa. +Lehtien välistä pilkoitti jotain punaista, minä työnsin syrjään oksat +ja miss Harriet nousi seisomaan hämillään kun olin hänet nähnyt siinä +asennossa, ja tuijotti minuun kauhistunein silmin kuin kissapöllö, joka +on yllätetty päivänvalossa. + +Työskennellessäni kalliolla, näin hänet välistä seisomassa rantakallion +reunalla, kuin mikäkin sähkölennätinpylväs. Hän katseli intohimoisesti +aavaa merta, jonka valo kultasi, ja avaraa taivasta, jonka tuli +purppuroi. Välistä keksin hänet laakson pohjukasta; hän käveli nopeaan +-- hänellä oli englannittaren joustava käynti -- ja minä menin häntä +kohden tietämättä miksi, yksinomaan saadakseni nähdä hänen kirkastuneet +kasvonsa, hänen kuihtuneet ihmeelliset kasvonsa, jotka kertoivat +syvästä ja sisäisestä ilosta. + +Usein tapasin hänet myöskin erään maatalon kolkassa. Hän istui +ruohikossa omenapuun varjossa pieni raamattu avattuna polvilla ja katse +kaukana harhaillen. + +Sillä minä en lähtenytkään pois, minua kiinnitti tuohon rauhaiseen +paikkakuntaan tuhannet siteet rakkaus, sen laajoihin ja ihaniin +näköaloihin. Viihdyin mainiosti syrjäisessä maakylässä, kaukana +kaikesta, lähellä maata, hyvää, tervettä, kaunista ja vihreätä maata, +jota me kaikki kerran höystämme ruumiillamme. Ja kukaties -- täytyy +tunnustaa -- liittyi siihen, mikä sai minut jäämään mummo Lecacheurin +luo, hiukkanen uteliaisuutta. Olisin tahtonut oppia hiukan tuntemaan +miss Harrietia ja saada tietää, mitä liikkuu vanhojen vaeltavien +englannittarien yksinäisissä sieluissa. + + +II + +Tuttavuutemme alkoi jotenkin omituisesti. Olin saanut valmiiksi +harjoitelman, joka oli mielestäni hyvä ja olikin sitä. Se myötiin +viisitoista vuotta myöhemmin kymmenestä tuhannesta frangista. Sen +aihe oli yksinkertaisempi kuin että kaksi kertaa kaksi on neljä, eikä +se noudattanut mitään akateemisia sääntöjä. Koko oikea puoli kuvasi +kalliota, suunnattoman suurta rosoista ruskeiden, keltaisten ja +punaisten merenruohojen peittämää kalliota, jolle auringonvalo virtaili +kuin öljy. Ilman että aurinko oli näkyvissä, virtasi valo kivelle ja +kultasi sen tulenkarvaiseksi. Siinä kaikki. Liekehtivä, suurenmoinen +etuala oli hämmästyttävä valorikkaudessaan. + +Vasemmalla meri, ei sininen meri, liuskakivenkarvainen meri, vaan +maksakivenkarvainen, vihertävä, tumma ja uhkaava meri synkän taivaan +alla. + +Olin työhöni niin tyytyväinen, että hypähtelin kantaessani sitä +majataloon. Olisin suonut koko maailman näkevän sen heti. Muistan että +näytin sitä tien varrella olevalle lehmälle ja huusin: + +"Katso tätä, lehmäparka. Etpä saa usein nähdä sen vertaista." + +Pihaan päästyäni kutsuin täyttä kurkkua huutaen mummo Lecacheuria +katsomaan: + +"Hoi, hoi, emäntä, tulkaa tänne ja silmäilkää hiukan tätä." + +Eukko tuli ja katseli maalaustani tylsin katsein, jotka eivät tajunneet +mitään. Hän ei nähnyt edes kuvattiinko siinä taloa vai härkää. + +Miss Harriet tuli kotiin ja kulki ohitseni juuri sillä hetkellä kun +näytin tauluani ravintolan emännälle pitäen sitä levitettynä molemmin +käsin. Pirunriivaama ei voinut olla sitä näkemättä, sillä pidin sitä +tahallani niin, että hänen katseensa täytyi osua siihen. Hän pysähtyi +äkisti hämmästyneenä, ihastuneena. Se oli kai hänen oma kallionsa, +jolle hän kiipesi rauhassa haaveilemaan. + +Hän mutisi englantilaisen "Ah" sellaisella äänellä ja niin ihaillen, +että minä käännyin hymyillen häneen päin ja sanoin: + +-- Siinä on viimeinen tauluni, neiti. + +Hän kuiskasi haltijoissaan, naurettavana ja liikuttavana: + +-- "Oi, herra, te ymmärrätte luontoa sydäntä liikuttavalla tavalla." + +Kunniani kautta, minä punastuin enemmän hyvilläni tästä +kohteliaisuudesta kuin jos sen olisi lausunut joku kuningatar. Olin +ihastunut, valloitettu, voitettu. Kunniasanallani, olisin voinut +suudella häntä. + +Istuin pöydässä hänen vieressään kuten aina. Ensikerran hän puhui +jatkaen ääneen ajatustaan: "Oh, minä rakastan niin sanomattomasti +luontoa." + +Aterian jälkeen me nousimme yhtäaikaa pöydästä ja menimme pihan poikki. +Minä avasin rantakalliolle vievän veräjän luultavasti sen peloittavan +tulipalon houkuttelemana, jonka auringonlasku sytytti merellä, ja me +lähdimme rinnatusten kulkemaan tyytyväisinä kuten henkilöt, jotka +ymmärtävät toisensa ja tuntevat toisensa perinpohjin. + +Ilta oli lämmin ja vieno, yksi noita herttaisia iltoja, jolloin sielun +ja ruumiin on hyvä olla. Kaikki on nautintoa, kaikki on lumousta. +Leyhkeä ilma täynnä heinän ja lehväin tuoksua hyväilee hajuaistia +villillä lemullaan, hyväilee makuaistia merta muistuttavalla maullaan, +hyväilee mieltä tenhoavalla suloudellaan. Kuljimme nyt jyrkänteen +reunalla, yläpuolella aavan meren, joka vyörytteli aaltoloitaan satasen +metriä allamme. Ja me joimme täysin siemauksin tuota raikasta ilmaa, +joka oli kulkenut poikki valtameren ja nyt hiljaa hiveli ihoamme +suolaisena aaltojen pitkästä suudelmasta. + +Ruudukkaiseen vaippaan kääriytyneenä katseli englannitar +haltioittuneena, kasvot tuuleen päin, kuinka suunnattoman suuri aurinko +vaipui mereen. Kaukana taivaanrannalla kuvastui kolmimastoisen täysin +purjein kulkevan laivan varjo punertavalla taivaalla. Lähempänä kulki +savua tupruttava höyrylaiva, joka jätti jälkeensä poikki näköpiirin +ulottuvan pilven. + +Punainen pallo vaipui alemma hitaasti. Pian se kosketti vettä juuri +tuon liikkumattoman laivan takana, joka nyt näyttäikse tulikehyksessä +loistavan taivaankappaleen keskellä. Se vaipui verkalleen valtameren +helmaan. Se pieneni, katosi. Näytelmä oli loppunut. Näkyi enää vaan +tuo pieni laiva, jonka ääripiirteet kuvastuivat etäisen taivaan +kultapohjalle. + +Miss Harriet katseli intohimoisin katsein loistavaa auringonlaskua. +Hänellä oli varmaan hillitön halu syleillä taivasta, merta, koko +näköpiiriä. + +Hän kuiskasi: "Ah, rakastan... rakastan... rakastan..." Näin kyyneleitä +hänen silmissään. Hän jatkoi: "Tahtoisin olla pieni lintu saadakseni +lentää avaruuteen." + +Ja hän seisoi, kuten niin usein olin hänen nähnyt seisovan +rantajyrkänteellä punaisena punaisessa vaipassaan. Olisi tehnyt mieleni +piirtää hänet luonnoskirjaani. Siitä olisi tullut haltioitumisen +irvikuva. + +Käännyin poispäin, jotten olisi hymyillyt. + +Sitten puhuin hänelle maalauksesta, aivankuin olisin puhunut +jollekin toverille, ottamalla huomioon värien vivahdukset, eri +asteet ja voimakkuuden, käyttäen ammattisanoja. Hän kuunteli minua +tarkkaavaisesti, ymmärtäen, koettaen arvata sanojen hämärää merkitystä, +saada selville ajatusta. Vähä väliä hän lausui: "Oh, ymmärrän, kyllä +ymmärrän. Se on hyvin liikuttavaa." + +Me palasimme kotiin. + +Seuraavana päivänä hän tuli nähdessään minut kiireesti luokseni ja +ojensi kättään tervehdykseksi. Ja meistä tuli heti ystävät. + +Hän oli kelpo naisolento, jonka sielu oli kokoonpantu jousista, jotka +herkästi laukesivat vireestä hänen tuon tuostakin innostuessaan. +Häneltä puuttui tasapaino, kuten kaikilta nelikymmenvuotisilta +naimattomilta naisilta. Hän oli kietoutunut katkeroittaneen +viattomuuden vaippaan, mutta hänen sydämessään oli jotakin hyvin +nuorekasta, hehkuvaa. Hän rakasti luontoa ja eläimiä kiihkoisella +rakkaudella, joka kuohui kuin liian vanha viini, aistillisella +rakkaudella, josta hän ei ollut mitään antanut miehille. + +Varmaa on, että kun hän näki imettävän koiran, tamman joka juoksenteli +niityllä varsa kintereillä, linnunpesän täynnä piipittäviä, avosuisia, +suurpäisiä, paljasruumiisia poikasia, alkoi hänen sydämensä sykkiä +kiihkeästä mielenliikutuksesta. + +Yksinäiset olentoraukat, hotellien päivällispöytien vaeltavaiset ja +surulliset vieraat, naurettavat ja säälittävät olentoraukat, minä +rakastan teitä siitä lähtien, kun olen oppinut tuntemaan tämän yhden +teistä! + +Huomasin pian, että hänellä oli minulle jotakin sanottavaa, mutta hän +ei uskaltanut sanoa sitä ja minua huvitti hänen ujoutensa. Kun aamuisin +lähdin reppu selässä, seurasi hän minua kylän päähän asti, äänettömänä, +silminnähtävästi huolissaan ja tavoitellen sanoja alkaakseen. Sitten +lähti hän äkisti luotani, kulkien kiireesti, hypähtelevin askelin. + +Eräänä päivänä hän viimein rohkaisi mielensä: "Tahtoisin nähdä kuinka +te maalaatte. Sallitteko? Olen hyvin utelias." Ja hän punastui +ikäänkuin olisivat hänen sanansa olleet äärettömän rohkeat. + +Vein hänet Petit-Valin pohjukkaan, missä aloin maalata suurta +harjoitelmaa. + +Hän seisoi takanani seuraten jokaista liikettäni väsymättömän +tarkkaavaisena. + +Sitten sanoi hän äkkiä, ehkä peläten minua häiritsevänsä: "Kiitos" ja +lähti pois. + +Mutta vähitellen hän tuli tuttavallisemmaksi ja alkoi seurata minua +joka päivä silminnähtävästi hyvin huvitettuna. Hän toi kainalossaan +vaatetuolinsa, jota hän ei sallinut minun kantaa ja istuutui viereeni. +Hän jäi siihen istumaan tuntikausiksi liikkumatta ja ääneti seuraten +katseellaan siveltimeni jokaista liikettä. Kun äkisti vetäsemällä +kankaalle suuren väritäplän saavutin oikean ja odottamattoman +värivivahduksen, päästi hän tahtomattaan pienen hämmästyksen, +ilon ja ihailun huudahduksen. Hän tunsi taulujani kohtaan hellää +kunnioitusta, miltei uskonnollista kunnioitusta tuota työtä kohtaan, +joka pienoiskoossa oli jumalallisen luomistyön inhimillistä toisintoa. +Tauluni olivat hänestä pyhiä; ja välistä hän puhui minulle Jumalasta +koettaen minua kääntää. + +Hänen hyvä Jumalansa oli omituinen, kiltti ukko, jonkunlainen +kyläfilosofi, jonka valta ja voima ei ollut suuri, sillä miss Harriet +kuvitteli häntä aina murheellisena vääryyksistä, jotka tapahtuivat +hänen silmiensä edessä -- ikäänkuin ei hän olisi voinut niitä estää. + +Miss Harriet oli muuten erinomaisen hyvissä väleissä jumalansa kanssa +ja näytti tuntevan hänen salaisuutensa ja vastoinkäymisensä. Hän sanoi: +"Jumala tahtoo" tai "Jumala ei tahdo" kuten aliupseeri joka ilmoittaa +sotamiehille: "Kapteeni on käskenyt". + +Hän oli sydämensä pohjasta suruissaan minun tietämättömyydestäni +taivaallisten asiain suhteen, joita hän koetti minulle ilmisaattaa ja +joka päivä minä löysin taskuistani, lakistani, jonka olin laskenut +maahan, värilaatikostani, kengistäni, jotka aamusin seisoivat oveni +edessä, noita pieniä hengellisiä lentokirjasia, joita hän epäilemättä +sai suoraan paratiisista. + +Kohtelin häntä sydämellisen suorasukaisesti kuten vanhaa ystävää. Mutta +pian huomasin että hänen käytöksensä oli hiukan muuttunut. En ollut +ensi aikoina pistänyt sitä merkille. + +Kun maalasin laaksossa tai jollakin autiolla tiellä, näin äkkiä +hänen tulevan nopeasti ja tahdikkaasti käyden. Hän istuutui äkisti +hengästyneenä, aivankuin hän olisi juossut tai aivankuin olisi +syvä mielenliikutus hänet vallannut. Hänen kasvoillaan oli tuo +englantilainen punastus, jota ei tapaa kenelläkään muilla; sitten +hän syyttä suotta kalpeni, kävi kalmankarvaiseksi ja näytti olevan +pyörtymäisillään. Vähitellen sai hän kuitenkin takaisin tavallisen +ulkonäkönsä ja alkoi puhella. + +Sitten hän äkkiä jätti lauseen kesken ja poistui niin kiireesti ja +kummallisesti että minä mietiskelin, olinko ehkä tehnyt jotakin, joka +oli häntä suututtanut tai loukannut. + +Ajattelin viimein, että tuo mahtoi olla hänen varsinaista +käytöstapaansa, jota osoittamani kunnioitus tuttavuutemme ensi aikoina +oli hiukan muuttanut. + +Kun hän tuntikausia käveltyään rannalla tuulessa, palasi maataloon, +olivat hänen pitkät korkkiruuvikiharansa usein irtaantuneet ja +riippuivat aivankuin olisi niiden joustin katkennut. Hän ei ennen ollut +välittänyt siitä vähääkään vaan tullut aivan kainostelematta pöytään, +tukka tuulen pörröttämänä. + +Nyt meni hän kamariinsa järjestämään noita lampunlasejaan, kuten +minä niitä nimitin; ja kun minä hänelle sanoin tuttavallisella +kohteliaisuudella, josta hän aina suuttui; "Te olette kaunis kuin päivä +tänään, miss Harriet", tuli hänen poskiinsa heti hiukan punaa, kuten +nuorella tytöllä, kuten viisitoistavuotiaalla. + +Sitten hän tuli aivan villiksi ja lakkasi käymästä katsomassa, +kun minä maalasin. Ajattelin: "Se on käänne, se menee ohi." Mutta +se ei mennyt ohi. Kun puhuin hänelle, vastasi hän teeskennellyn +välinpitämättömästi tai vaikeni ärsyttävästi. Ja hänellä oli +kiivastumisen ja kärsimättömyyden puuskia, hermostumiskohtauksia. +En nähnyt häntä muulloin, kuin aterioilla ja me emme enää ollenkaan +jutelleet. Ajattelin todenteolla, että olin häntä jotenkin loukannut, +ja niin kysyin häneltä eräänä iltana: "Miss Harriet, minkävuoksi ette +ole enää minua kohtaan samanlainen kuin ennen? Millä olen teidät tehnyt +tyytymättömäksi itseeni? Olen hyvin pahoillani." + +Hän vastasi aivan naurettavan vihaisella äänellä: "Minä olen teitä +kohtaan sama kuin ennen. Se ei ole totta, se ei ole totta", ja hän +sulkeutui kiireesti kamariinsa. + +Hän katsoi minuun toisinaan kummallisesti. Olen sittemmin usein +ajatellut, että kuolemaantuomitut mahtavat katsoa siten, kun +heille ilmoitetaan heidän viimeinen hetkensä. Hänen katseessaan +oli jonkinlaista mielenvikaisuutta, salaperäistä ja hurjaa +mielenvikaisuutta ja vielä jotakin muutakin, kuumetta, katkeraa, +kärsimätöntä ja voimatonta halua johonkin, jota oli mahdoton saavuttaa. +Ja minusta näytti, että hänessä oli käymässä taistelu, jossa hänen +sydämensä kamppaili tuntematonta voimaa vastaan, jonka hän olisi +tahtonut lannistaa. Ja kukaties jotakin muuta vielä... Niin, en tiedä. + + +III + +Siitä tuli todella outo selitys. + +Olin jonkun aikaa joka päivä noustuani aamunkoitteessa maalannut taulua, +jonka aihe oli seuraava: + +Levisi syvä rotko, jonka kummallakin seinämällä kasvoi vattupensaita ja +puita ja kaikkea tätä vaippasi tuo maidonkarvainen usva, tuo puuvilla, +jota toisinaan leijailee laaksoissa ennen auringonnousua. Ja kaukana +tiheässä ja läpinäkyvässä usvassa häämötti kaksi ihmistä, poika ja +tyttö, jotka seisoivat toisiinsa puristautuneina, suudellen toisiaan, +tyttö nojaten päätään poikaan ja poika kumartuneena tyttöä kohti ja suu +suuta vasten. + +Auringon ensi säde pilkisti esiin oksien lomitse ja halkasi sumun, +väritti sen ruusunkarvaiseksi maalaisrakastavaisten takana, teki heidän +epäselvät varjonsa hopeanhohtaviksi. Se oli hyvin maalattu, kunniani +kautta, oikein hyvin maalattu. + +Maalasin rinteellä joka vei pieneen Étretatin laaksoon. + +Sinä aamuna oli sattumalta laaksossa leijailevaa usvaa, jota tarvitsin. + +Joku olento nousi seisomaan edessäni kuin aave, se oli miss Harriet. +Nähdessään minut hän aikoi paeta. Mutta minä kutsuin häntä huutaen: +"Tulkaa tänne, neiti, tulkaa, minulla on teille pieni taulu." + +Hän lähestyi kuin katuen. Ojensin hänelle harjoitelmani. Hän ei sanonut +mitään, mutta hän seisoi kauvan liikkumattomana katsellen ja äkkiä +hän purskahti itkuun. Hän itki suonenvedontapaisesti nytkähdellen +kuten ihminen, joka kauvan on taistellut kyyneleitä vastaan, eikä enää +voi pidättää niitä, mutta vastustaa vieläkin. Minä nousin vavahtaen +liikutettuna surusta, jota en ymmärtänyt, ja tartuin hänen käsiinsä +äkillisen hellyyden pakoittamana -- kuten tosi ranskalainen ainakin, +joka toimii ennenkuin ajattelee. + +Hän salli käsiensä muutaman silmänräpäyksen viipyä omissani ja minä +tunsin niiden vapisevan, kuin olisivat hänen hermonsa vääntyneet. +Sitten veti hän ne äkisti pois, tai oikeammin riuhtasi ne irti. + +Tuo vavistus oli minulle tuttu, tiesin mitä se merkitsi; siitä en +voinut erehtyä. Oi, naisen rakkauden vavistus, olkoonpa hän sitten +viisitoista, tai neljänkymmenenvuotias, kansannainen tai mailmannainen, +löytää niin hyvin tien suoraan sydämeeni, etten milloinkaan epäröi sen +suhteen. + +Koko hänen olemuksensa oli vavissut, värähdellyt, horjunut. Minä +tiesin sen. Hän lähti ilman että sain sanaakaan sanoneeksi. Olin niin +hämmästynyt, kuin jos olisin nähnyt ihmeen ja niin lohduton, kuin jos +olisin tehnyt rikoksen. + +En lähtenyt aamiaiselle. Kävelin pitkin rantakallion reunaa, minun +teki yhtäpaljon mieleni itkeä kuin nauraa, tapahtuma oli naurettava +ja surkea ja minä olin mielestäni naurettava ja häntä minä pidin niin +onnettomana, että hän saattoi tulla hulluksi. + +Kysyin itseltäni, mitä minun oli tehtävä. + +Arvelin ettei ollut muuta neuvoa kuin lähteä paikkakunnalta ja minä +päätin tehdä sen heti. + +Harhailtuani päivälliseen saakka hiukan surumielisenä, hiukan +haaveillen, palasin kotiin päivällisajaksi. + +Istuuduttiin pöydän ääreen tavalliseen tapaan. Miss Harriet oli mukana, +hän söi vakavana puhuttelematta ketään, kohottamatta katsettaan. Hänen +kasvonsa ja käytöksensä olivat muuten tavalliset. + +Odotin aterian loppuun, sitten sanoin emännän puoleen kääntyen: "No +niin, rouva Lecacheur, en viivy enää kauvan luonanne." + +Kelpo eukko huudahti hämmästyneenä ja pahoillaan pitkäveteisellä +äänellään: "Mitä sanottekaan hyvä herra? Ettäkö jätätte meidät? Ja me +kun olemme niin tottuneet teihin!" + +Katselin syrjästä miss Harrietia; hänen kasvonsa eivät värähtäneetkään. +Mutta Céleste, tuo nuori palvelustyttö, kohotti minuun katseensa. +Hän oli suurikasvuinen kahdeksantoistavuotias tyttö, punakka, terve, +vahva kuin hevonen ja siisti, mikä on harvinaista. Minä suutelin häntä +toisinaan syrjäisissä paikoissa uskollisena ravintolatottumuksilleni, +en muun vuoksi. + +Ja ateria päättyi. + +Menin polttamaan piippua omenapuiden alle ja kävelin ristiin rastiin +pihalla, toisesta päästä toiseen. Kaikki mietteet, jotka olivat +heränneet päivän kuluessa, aamun outo keksintö, tavaton ja intohimoinen +rakkaus, jonka esineenä olin, muistot, jotka olivat seurauksena +tuosta keksinnöstä, suloiset ja liikuttavat muistot, ehkä myöskin +palvelustytön katse sillä hetkellä kun ilmoitin poislähtöni, kaikki +tämä yhdessä sai minut iloiselle mielelle. Huuleni ikäänkuin kaipasivat +suudelmia ja suonissani kiersi veri rauhattomana pakoittaen minua +tekemään hullutuksia. + +Yö tuli heittäen varjonsa puiden juurelle ja minä näin Célesten +menevän sulkemaan kanatarhaa pihan toisessa päässä. Minä hiivin hänen +perässään niin kevyin askelin ettei Céleste kuullut mitään ja kun hän +nousi ylös pantuaan kumoon pienet rappuset joita pitkin kanat kulkevat +sisään ja ulos, suljin hänet syliini ja peitin hänen suuret ja pyöreät +kasvonsa lukemattomilla suudelmilla. Hän taisteli vastaan, mutta nauroi +yhtäkaikki, tottunut kun oli sellaiseen. + +Minkävuoksi päästin hänet äkkiä? Miksi käännyin säpsähtäen? Kuinka +saatoin tuntea, että oli joku takanani? + +Se oli miss Harriet, joka palasi kotiin ja näki meidät ja seisoi +liikkumattomana kuin olisi nähnyt kummituksen. Sitten hän katosi yöhön. + +Minua hävetti, harmitti, olin enemmän pahoillani siitä, että miss +Harriet oli nähnyt minut siten kuin jos hän olisi yllättänyt minut +jostakin rikoksesta. + +Nukuin huonosti, olin liian väsynyt, surulliset ajatukset vaivasivat +minua. Luulin kuulevani jonkun itkevän. Epäilemättä erehdyin. Useamman +kerran luulin myöskin kuulevani, että joku käveli talossa, ja että +ulko-ovi avattiin. + +Aamupuoleen yötä nukuin viimein väsymyksen voittamana. Heräsin myöhään +enkä näyttäytynyt ennenkuin aamiaisella, ollen vieläkin hämilläni ja +tietämättä miten käyttäytyä. + +Miss Harrietia ei ollut kukaan nähnyt. Häntä odotettiin, mutta häntä +ei kuulunut. Mummo Lecacheur kävi hänen huoneessaan, englannitar oli +lähtenyt ulos. Hän oli kaiketi mennyt ulos aamunkoitteessa, kuten niin +usein ennenkin nähdäkseen auringonnousun. + +Se ei herättänyt kummastusta, ja me rupesimme syömään hiljaisuuden +vallitessa. + +Oli kuuma, hyvin kuuma, yksi noita helteisiä, painostavia päiviä, +jolloin lehtikään ei liikahda. Pöytä oli katettu omenapuun alle, +vähänväliä sai Sapeur käydä täyttämässä saviastian omenaviinillä, niin +paljon me joimme. Céleste toi ruoan keittiöstä, lampaanlihamuhennosta +perunain kera, kaniinia ja salaattia. Jälkiruuaksi hän asetti eteemme +lautasellisen kirsikoita, ensimäiset sinä vuonna. + +Haluten huuhtoa niitä, pyysin palvelustyttöä noutamaan ämpärillisen +hyvin kylmää vettä. + +Hän tuli viiden minuutin kuluttua takaisin ja ilmoitti että kaivo oli +kuivunut. Kun hän oli laskenut alas koko köyden, oli ämpäri koskettanut +pohjaa ja tullut tyhjänä ylös. Mummo Lecacheur tahtoi itse ottaa selon +asiasta ja meni katsomaan kaivoa. Hän palasi ilmoittaen että hänen +kaivossaan näkyi jotakin outoa. Joku naapuri oli luultavasti heittänyt +sinne olkilyhteitä kostoksi. + +Minäkin tahdoin katsoa toivoen näkeväni paremmin ja kumarruin laidan +yli. Eroitin epäselvästi valkean esineen. Mutta mikä se mahtoi olla? +Keksin silloin että oli laskettava alas lyhty köyden päässä. Keltainen +valo karkeloi kiviseinämillä laskeutuen yhä alemmas. Me olimme kaikki +neljä, Sapeur ja Céleste mukana kumartuneina aukon yli. Lyhty pysähtyi +epäselvän mustan ja valkean selittämättömän esineen yläpuolella. Sapeur +huudahti: + +"Se on hevonen. Näen kavion. Se on pudonnut sinne tänä yönä karattuaan +laitumelta." + +Mutta äkkiä värisytti minua kiireestä kantapäähän. Tunsin jalan ja +koholla olevan säären; itse ruumis ja toinen jalka olivat veden alla. + +Sopersin hyvin hiljaa ja vavisten niin ankarasti, että lyhty hyppeli +vimmatusti alhaalla kaivossa: + +-- Tuolla alhaalla on... on... tuolla alhaalla... on miss Harriet. + +Sapeur yksin ei rävähyttänyt silmiäänkään. Hän oli Afrikassa nähnyt +kummempaakin. + +Mummo Lecacheur ja Céleste alkoivat kirkua ja juoksivat pakoon. + +Kuollut oli saatava ylös. Sidoin köyden lujasti rengin vyötäisille ja +laskin hänet sen avulla alas ja katselin kuinka hän vajosi hämäryyteen. +Hänellä oli kädessä lyhty ja toinen köysi. Pian kuului hänen äänensä, +joka tuntui tulevan maan uumenista: "Seis!" ja minä näin hänen +kohottavan vedestä jotakin, se oli jalka, sitten sitoi hän molemmat +jalat yhteen ja huusi: "Hinatkaa." + +Minä aloin hinata häntä ylös, mutta tunsin käsivarteni voimattomiksi, +lihakseni veltoiksi, pelkäsin päästäväni köyden ja pudottavani miehen +kaivoon. Kun hänen päänsä tuli kaivonkannen tasalle, kysyin: "No?" +aivankuin olisin odottanut hänen tuovan uutisia häneltä, joka oli +alhaalla kaivon pohjassa. + +Nousimme molemmat kivelle ja aloimme seisoen vastatusten kumartuneina +aukon yli hinata ylös ruumista. + +Mummo Lecacheur ja Céleste pitivät matkan päässä meitä silmällä, talon +seinän taakse kätkeytyneinä. Kun he näkivät hukkuneen mustien kenkien +ja valkoisten sukkien tulevan esiin aukosta, katosivat he näkyvistä. + +Sapeur kävi häneen käsiksi nilkoista ja niin vedimme sieltä tuon siveän +tyttöraukan mitä sopimattomimmassa asennossa. Pää oli kamalan näköinen, +mustunut ja revitty; ja hänen pitkät harmaat hiuksensa riippuivat +märkinä, ainaiseksi suoristuneina, vettävaluvina ja tahraisina. Sapeur +virkkoi halveksivalla äänellä: + +"Kylläpä on laiha!" + +Me kannoimme hänet kamariinsa ja kun ei kumpaistakaan naisista vielä +kuulunut sain minä tallirengin avulla pukea hänet ruumiiksi. + +Minä pesin hänen surulliset, muodottomat kasvonsa. Koskettaessani +avautui toinen silmä hiukan ja katsoi minuun tuolla kalpealla kylmällä +katseella, tuolla kamalalla ruumiiden katseella, joka tuntuu tulevan +haudantakaisesta elämästä. Minä suin parhaani mukaan hänen hajallaan +olevat hiuksensa ja järjestin ne tottumattomin sormin otsalta aivan +uudella ja ihmeellisellä tavalla. Sitten riisuin hänen vettä vuotavat +vaatteensa ja paljastin hiukan häveten ikäänkuin olisin tehnyt +pyhätön solvauksen, hänen olkapäitään ja rintaansa ja hänen pitkiä +käsivarsiaan, jotka olivat hoikat kuin puunoksat. + +Menin sitten etsimään kukkia, unikoita, ruiskukkia, päivänkukkia, +tuoreita ja tuoksuvia heiniä, joilla peitin hänen vuoteensa. + +Sitten täytyi minun, yksin kun olin hänen luonaan, suorittaa +tavanmukaiset muodollisuudet. Hänen taskustaan löydetyssä kirjeessä +joka oli kirjoitettu hänen viime hetkellään, oli pyyntö että hänet +haudattaisiin tähän kylään jossa hän oli viettänyt viimeiset +elonpäivänsä. Hirveä ajatus ahdisti sydäntäni. Minunko tähteni hän +tahtoi jäädä tälle seudulle. + +Illansuussa tuli lähiseudun akkoja katsomaan vainajaa; mutta minä en +päästänyt heitä sisään; tahdoin olla yksin; ja minä valvoin koko yön. + +Minä katselin kynttilän valossa tuota onnetonta, tuntematonta naista, +joka kuoli niin kaukana, niin surullisesti. Oliko hänellä ehkä jossakin +sukulaisia, ystäviä? Millainen oli ollut hänen lapsuutensa, hänen +elämänsä? Mistä olikaan hän tullut niin tuiki yksinäisenä, kodittomana, +eksyneenä kuin kodistaan karkoitettu koira. Minkä kärsimyksen ja +epätoivon salaisuuden olikaan tuo suloton ruumis kätkenyt, tuo ruumis, +jota hän oli kantanut koko elämänsä ajan kuin häpeällistä vammaa, tuo +naurettava verho, joka oli karkoittanut kauas hänestä kaiken hellyyden +ja kaiken rakkauden. + +Kuinka onnettomia olentoja onkaan maailmassa! Näin tylyn luonnon +ikuisen vääryyden tuon ihmisolennon kohtalossa. Hänen elämänsä oli +päättynyt ilman että hän luultavasti milloinkaan oli tuntenut sitä, +mikä ylläpitää kovaosaisimpiakin olentoja, toivoa tulla kerran +rakastetuksi. Sillä miksipä hän muuten olisi piilottautunut, karttanut +muita ihmisiä. Miksi olisi hän intohimoisen hellästi rakastanut koko +luontoa ja kaikkia eläviä olentoja, jotka eivät olleet ihmisiä. + +Ja minä käsitin, että hän uskoi Jumalaan ja odotti toisessa +elämässä saavansa korvauksen kurjuudestaan. Hänen ruumiinsa oli nyt +hajoava ja muuttuva vuorostaan kasviksi. Hän tulisi kukoistamaan +auringonpaisteessa, lehmät söisivät hänet suuhunsa, linnut veisivät +hänet siemenenä ja eläinten ruumiista tulisi hän ihmisruumiiseen. Mutta +se, mitä nimitetään sieluksi, oli sammunut mustan kaivon pohjassa. Hän +ei kärsinyt enää. Hän oli vaihtanut elämänsä toisiin elonmuotoihin, +jotka saivat alkunsa hänestä. + +Tunnit vierivät synkässä ja äänettömässä kahdenolossa. Vaalea kajastus +ennusti aamun koittamista. Punertava säde hiipi vuoteelle ja heitti +hehkuvan valojuovan vaatteille ja käsille. Oli se vuorokauden hetki, +jota hän niin suuresti rakasti. Linnut heräsivät ja visertelivät puissa. + +Avasin akkunan selkoselälleen, työnsin verhot syrjään, jotta koko +taivas olisi nähnyt meidät ja kumartuen kangistuneen ruumiin yli, otin +hänen muodottomat kasvonsa käsiini ja painoin hiljaa tuntematta kauhua +tai vastenmielisyyttä suudelman, pitkän suudelman noille huulille, +joille ei milloinkaan elämässä oltu sitä suotu... + +Léon Chenal vaikeni. Naiset itkivät. Kreivi d'Étraillen kuultiin +ajajan istuimella kerran toisensa perästä niistävän nenäänsä. Kuski +yksin nukkui. Ja hevoset, joita ei enää ruoska hätyytellyt, olivat +hiljentäneet käyntiänsä, vetivät laiskasti. Break-vaunut tuskin enää +ollenkaan liikkuivat: ne olivat äkkiä käyneet raskaiksi, aivankuin +olisivat ne olleet täynnä surua. + + + + +VIINURI, LASI OLUTTA!... + + +Minkätähden meninkään sinä iltana tuohon kapakkaan? En tiedä. +Oli kylmä. Satoi hieman tihkusadetta, joka verhosi kaasuliekit +läpinäkyvällä usvalla, pani kiiltämään katukäytävät, joille valo +puotien ikkunoista lankesi valaisten lokaista katua ja ohikulkijain +likaisia jalkoja. + +En ollut mihinkään menossa. Olin vaan hiukan kävelemässä päivällisen +jälkeen. Kuljin Grédit Lyonnais-katua, Vivienne-katua ja vielä +joitakuita muitakin. Huomasin sattumalta suuren kapakan, joka oli +puolillaan väkeä. Astuin sisään ilman mitään syytä. En ollut janoissani. + +Loin silmäyksen ympärilleni etsiessäni paikkaa, missä ei olisi +tungosta ja istuuduin erään vanhannäköisen miehen viereen, joka poltti +sysimustaa, kahden sousin piippua Kuusi tai kahdeksan lasinalustaa oli +hänen edessään pöydällä ilmoittaen hänen tyhjentämiensä olutlasien +lukumäärän. Minä en tarkastellut naapuriani. Yhdellä silmäyksellä +näin, että siinä oli oluenjuoja, yksi noita ravintolain säännöllisiä +vieraita, jotka saapuvat aamulla avattaessa ja lähtevät illalla +suljettaessa. Hän oli likainen, hänen rasvaiset, harmahtavat hiuksensa +ulottuivat takin kaulukselle. Hänen liian suuret vaatteensa olivat +nähtävästi teetetyt hänen hyvinvointinsa päivinä. Saattoi arvata, että +hänen housunsa olivat kehnot ja ettei miesparka voinut astua kymmentä +askelta kohentamatta tuota huonosti kiinnitettyä vaatekappaletta. +Olikohan hänellä liivejä? Pelkkä ajatuskin siitä, millaiset olivat +hänen jalkineensa ja mitä ne peittivät, kauhistutti minua. Hänen +risaiset kalvosimensa olivat aivan mustareunaiset, kuten kynnetkin. + +Niin pian kuin olin istuutunut, sanoi tämä henkilö minulle +rauhallisella äänellä: "Kuinka jaksat?" + +Minä käännähdin ja katsoin häneen. Hän jatkoi: "Etkö tunne minua?" + +-- "En." + +-- "Des Barrets." + +Minä ällistyin. Sehän oli kreivi Jean des Barrets, entinen +koulutoverini. + +Minä puristin hänen kättään niin hämilläni, etten keksinyt mitään +sanottavaa. + +Vihdoin sopersin; "Ja kuinka sinä jaksat?" + +Hän vastasi tyynesti: "Tuossahan se menee." + +Hän vaikeni. Tahdoin olla rakastettava, sanoin jotain sanoakseni: +"Ja... mitä sinä toimitat?" + +Hän vastasi tyynesti: "Niinkuin näet." + +Tunsin punastuvana. Kyselin yhä: "Mutta päivisin?" + +Hän lausui tuprutellen paksuja savupilviä: "Sama juttu päivisin." + +Sitten koputti hän yhden sousin rahalla marmoripöytään ja huusi: +"Viinuri, kaksi lasia!" + +Kaukainen ääni toisti: "Kaksi lasia numero neljälle!" Toinen vielä +etäisempi ääni huusi kimeään: "Valmis!" Valkoesiliinainen mies tuli +kantaen kahta lasia, joista tuodessa läikkyi keltaisia pisaroita +hiekoitetulle lattialle. + +Des Barrets tyhjensi lasinsa yhdellä siemauksella ja pani sen pöydälle +imeskellen viiksiin jäänyttä vaahtoa. + +Sitten hän kysyi: "Ja mitä uutta?" + +Minulla ei todellakaan ollut mitään uutta kerrottavaa. Minä sopersin: +"Ei mitään ukkoseni, ei mitään. Minä olen liikemies." + +Hän lausui välinpitämättömällä äänellään: "No... huvittaako se sinua?" + +-- "Ei, mutta ymmärräthän toki! jotakinhan täytyy tehdä!" + +-- "Miksi niin?" + +-- "No mutta... eihän sitä voi toimetonnakaan olla." + +-- "Mitä se hyödyttää? Minä en toimita mitään, niinkuin näet, en +milloinkaan mitään. Kun ihmisellä ei ole rahaa, niin ymmärrän, että hän +tekee työtä. Kun hänellä on mistä elää, on se hyödytöntä. Minkävuoksi +tehdä työtä? Teetkö sitä itseäsi varten, vai muiden hyväksi. Jos +teet työtä itsesi vuoksi, teet sitä siksi, että sinua huvittaa, siis +niinkuin olla pitääkin; jos teet muiden hyväksi, olet suoraan sanoen +houkkio." + +Sitten huusi hän uudelleen koputtaen piipullaan marmoriin: "Viinuri, +lasi olutta" ja jatkoi: + +"Minä tulen puhumisesta janoiseksi. En ole siihen tottunut. Niin, minä +en tee mitään, annan kaiken mennä menojaan, vanhenen. Kuollessani ei +minulla ole mitään kaduttavaa. Minulla ei ole muuta muistoa kuin tämä +kapakka. Ei vaimoa, ei lapsia, ei huolia, ei murheita, ei mitään. On +parasta niin." + +Hän tyhjensi lasin, joka oli hänelle tuotu, nuolasi huuliaan ja tarttui +piippuunsa. + +Minä katsoin häntä kauhistuneena. Kysyin häneltä: + +-- "Mutta ethän ole aina ollut tuollainen?" + +-- "Anteeksi, aina kouluajoilta saakka." + +-- "Tuo ei ole elämää, ystäväni. Tuo on kauheata. Eikö totta, sinä teet +toki jotakin, rakastat jotakin, sinulla on ystäviä." + +-- "Ei. Minä nousen puolenpäivän ajoissa. Tulen tänne, syön aamiaista, +juon, odotan yötä, syön päivällistä, juon; sitten, kello puoli kaksi +menen nukkumaan, koska silloin suljetaan. Se on kaikkein ikävintä. +Kymmenestä vuodesta olen kuusi viettänyt tässä ravintolassa, +nurkassani, loput ajasta vuoteessani, en milloinkaan muualla. Joskus +puhelen täällä kävijöiden kanssa." + +-- "Mutta Pariisiin saapuessasi, mitä teit ensin?" + +-- "Luin oikeustiedettä... Médicisin kahvilassa." + +-- "Mutta sitten?" + +-- "Sitten... kuljin Seine-virran toiselle puolelle ja asetuin tänne." + +-- "Minkä vuoksi vaivasit itseäsi senverran?" + +-- "Eihän sitä toki voi koko ikäänsä viettää quartier Latinissa. +Ylioppilaat meluavat liiaksi. Nyt en liiku enää mihinkään. Viinuri, +lasi olutta!" + +Luulin hänen laskevan leikkiä. Kyselin yhä: + +-- "Kas niin, ole nyt suora. Onko sinulla ollut joku suuri suru? Ehkä +toivoton rakkaus? Aivan varmasti olet sinä onnettomuuden murtama mies. +Vanhako sinä olet?" + +-- "Kolmekymmentä kolme vuotta. Mutta ulkonäöltäni olen vähintäin +neljäkymmentäviisi vuotias." + +Katselin tarkasti hänen kasvojaan. Hänen kuihtunut, näivettynyt +vartalonsa oli näköjään vanhuksen. Päälaelta riippui muutamia pitkiä +hiushaituvia alas iholle, jonka puhtaus oli epäilyttävä. Hänellä oli +tavattoman tuuheat kulmakarvat, suuret viikset ja harva parta. Olin +äkkiä näkevinäni pesuvadin täynnä mustaa vettä, jossa tuo likainen +tukka oli pesty. + +Sanoin hänelle: "Sinä näytät todellakin vanhemmalta kuin olet. Varmasti +on sinulla ollut suruja." + +Hän sanoi: "Vakuutan sinulle, ettei ole ollut. Minä olen vanha siksi, +etten milloinkaan ole raittiissa ilmassa. Ei mikään vahingoita ihmistä +niinkuin kahvilaelämä." + +En voinut uskoa häntä. "Olet toki ainakin hurjistellut. Ihminen ei tule +kaljupäiseksi, kuten sinä, ilman, että hän on paljon rakastanut." + +Hän ravisti levollisesti päätään: "En, minä olen aina ollut järkevä." +Ja kohottaen katseensa kattolamppuun, joka kuumensi päätämme: "Jos olen +kaljupäinen, on se kaasun syy. Se on hiusten vihollinen. -- Viinuri, +lasi olutta! -- Oletko janoinen?" + +-- "En, kiitos. Mutta sinä herätät todellakin mielenkiintoani. Mistä +asti olet ollut noin toivoton? Se ei ole tavallista, se ei ole +luonnollista. Siinä piilee joku salaisuus." + +-- "Niin, se on alkanut lapsuudessani. Olen saanut pienenä iskun, joka +on tehnyt minut synkkämieliseksi koko elämäni ajaksi." + +-- "Iskun?" + +-- Tahdotko tietää? Kuule sitten. Muistat ehkä linnan, jossa olen +kasvanut, sillä olet ollut siellä viisi tai kuusi kertaa lupa-aikoina? +Muistat tuon suuren harmaan rakennuksen, suuren puiston keskellä ja +pitkät tammikäytävät, jotka levisivät joka ilmansuunnalle! Muistat +äitini ja isäni, molemmat jäykkiä, juhlallisia. + +Jumaloin äitiäni, pelkäsin isääni ja kunnioitin heitä molempia, +tottunut kun olin näkemään kaikkien kumartuvan heidän edessään. He +olivat kotiseudullaan herra kreivi ja rouva kreivitär; ja naapurimme +Tannemaren, Raveletin, Brennevillen perheet osoittivat vanhemmilleni +erityistä arvonantoa. + +Olin silloin kolmentoista vuotias. Olin iloinen, tyytyväinen, niinkuin +sillä ijällä ollaan, täynnä onnea. + +Silloin, syyskuun loppupuolella, muutamia päiviä ennen, kun minun piti +lähteä kouluun, kun leikin sutta puistossa, juosten oksien ja lehtien +keskellä, huomasin juostessani erään käytävän poikki, että isä ja äiti +olivat kävelemässä. + +Muistan sen kun eilisen päivän. Oli hyvin tuulinen päivä. Tuuli +tuiversi puiden latvoja, ne valittivat, tuntuivat päästävän ääniä, +kumeita, syviä ääniä, joita kuulee metsässä myrskyllä. + +Irtaantuneet ja kellastuneet lehdet lentelivät kuin linnut, pyörivät +ilmassa, putosivat maahan, juoksivat sitten pitkin käytävää kuin +vikkelät eläimet. + +Ilta oli tulossa. Tiheikössä hämärsi. Tuulen ja oksien synnyttämä +kahina kiihoitti minua, pani minut juoksemaan kuin hullu ja ulvomaan +matkien sutta. + +Huomattuani vanhempani kuljin nopein askelin heitä kohden oksien alla, +yllättääkseni heidät, aivankuin olisin ollut oikea maankiertäjä. Mutta +minä pysähdyin pelon valtaamana muutaman askeleen päähän heistä. Isäni +huusi hirveän vihaisena: + +-- "Äitisi on tyhmä; ja muutenkin ei ole kysymys äidistäsi, vaan +sinusta. Sanon sinulle, että tarvitsen nuo rahat ja vaadin, että +allekirjoitat." + +Äitini vastasi lujalla äänellä: + +-- "Minä en allekirjoita. Nuo rahat ovat Jeanin omaisuutta, Minä +säilytän ne hänelle, enkä tahdo, että sinä tuhlaat niitä kaikenlaisten +lutkien ja palvelustyttöjesi kanssa, niinkuin olet tehnyt omalle +perinnöllesi." + +Isä kääntyi silloin vihasta vavisten ja tarttuen vaimonsa kurkkuun, +alkoi hän lyödä häntä toisella kädellään kaikin voimin vasten kasvoja. + +Äidin päähine putosi. Hänen harmaat hiuksensa valahtivat auki; hän +koetti välttää lyöntejä, mutta ei voinut. Ja isä löi, löi kuin hullu. +Äiti kaatui maahan ja kätki kasvonsa molemmin käsin. Silloin isä käänsi +hänet selälleen lyödäkseen häntä vieläkin ja irroitti hänen kätensä, +joilla hän koetti peittää kasvojaan. + +Minä, ystäväni, niin minusta tuntui, kuin täytyisi maailman luhistua +kokoon, kuin olisivat ikuiset lait muuttuneet. Hämmennyin kun jonkun +yliluonnollisen tapauksen, hirveän mullistuksen, korjaamattoman +onnettomuuden edessä. Tulin mielettömäksi, kadotin järkeni. Aloin +huutaa kaikin voimin, tietämättä miksi, suunnattoman kauhun, tuskan, +peljästyksen vallassa. Isäni kuuli sen, kääntyi, näki minut ja nousi ja +tuli minun luokseni. Luulin, että hän tappaisi minut ja minä pakenin +kuin vainottu eläin suoraan eteenpäin metsään. + +Kuljin ehkä tunnin, ehkä kaksi, en tiedä kauvanko. Yö oli tullut, minä +vaivuin uupuneena ruohoon ja jäin siihen masentuneena, peloissani, +surun kalvamana, surun, joka kaikiksi ajoiksi musersi sydänraukkani. +Minua palelti, minun oli kukaties nälkä. Päivä valkeni. Minä en +uskaltanut nousta, en kävellä, peljäten kohtaavani isäni, jota en +tahtonut enää nähdä. + +Olisin ehkä kuollut kurjuuteen ja nälkään, ellei metsänvartija olisi +minua löytänyt ja vienyt väkivallalla pois. + +Tapasin vanhempani vallan kaltaisinaan. Äitini sanoi ainoastaan: + +"Kuinka olen pelännyt puolestasi, sinä paha poika, en ole nukkunut koko +yönä." + +Minä en vastannut mitään, vaan aloin itkeä. Isäni ei lausunut sanaakaan. + +Viikkoa myöhemmin palasin kouluun. + +No niin, hyvä ystävä, minulta oli kaikki lopussa. Olin nähnyt asioiden +toisen puolen, huonon puolen; en ole sen koommin nähnyt niiden hyvää +puolta. Mitä tapahtuikaan sielussani? Mikä outo ilmiö vaikuttikaan, +että ajatukseni niin kokonaan muuttuivat. En tiedä mitään. Mutta +minulla ei siitä päivästä lähtien ollut halua mihinkään, rakkautta +kehenkään, himoa mihinkään, kunnianhimoa tai toiveita. Olen yhä +vieläkin näkevinäni äitiraukkani maassa käytävällä isäni häntä +rääkätessä. Äitini kuoli muutamia vuosia sen jälkeen. Isäni elää +vieläkin. En ole häntä nähnyt. -- "Viinuri, lasi olutta!..." + +Hänelle tuotiin lasi, jonka hän kulahutti kurkkuunsa yhdellä +siemaksella. Mutta ottaessaan piippunsa, hänen kätensä vapisi ja hän +rikkoi sen. Silloin teki hän toivottoman liikkeen ja sanoi: + +-- "Ei, mutta katsohan! Siinä näet todellisen surun, esimerkiksi. +Minulta kuluu kokonainen kuukausi, ennenkuin saan poltettua uuden +piipun yhtä hyväksi kuin tuo vanha oli". + +Ja hän singahutti suureen saliin päin, joka nyt oli täynnä savua ja +väkeä, ainaisen huutonsa: -- "Viinuri, lasi olutta -- ja uusi piippu!" + + + + +JULES SETÄNI. + + +Vanha valkopartainen kerjäläinen pyysi meiltä almua. Toverini Joseph +Davranche antoi hänelle sata sousta. Minä näytin kummastuneelta. Hän +sanoi minulle: + +-- Tuo raukka toi mieleeni erään tapauksen, jonka muisto on vaivannut +minua lakkaamatta. Se oli tällainen: + +Perheeni, joka oli kotoisin Havresta, ei ollut rikas. Tultiin juuri +ja juuri toimeen, siinä kaikki. Isäni ponnisteli, palasi myöhään +virastosta mutta ansaitsi kehnosti. Minulla oli kaksi sisarta. + +Äitini kärsi paljon varattomuudestamme ja hän sanoi toisinaan +miehelleen katkeria sanoja, verhottuja ja vääriä moitteita. Miesraukka +teki silloin liikkeen, joka koski minuun kipeästi. + +Hän pyyhkäsi kädellään otsaansa, ikäänkuin pyyhkiäkseen hikeä jota +ei ollut, eikä vastannut mitään. Minä aavistin hänen voimattoman +murheensa. Me säästimme kaikessa, me emme noudattaneet milloinkaan +päivälliskutsuja, jottei meidän olisi tarvinnut kutsua vuorostamme +muita; me ostimme puodeista jätteitä, joita saimme alennuksella. +Sisareni ompelivat itse vaatteensa ja heillä oli pitkät keskustelut +ja neuvottelut nyörikoristuksesta, jonka hinta oli neljäkymmentä +centime'ia metriltä. Jokapäiväisenä ruokanamme oli sakea häränlihasoppa +ja kaikenlaiset puurot. Sitä pidettiin terveellisenä ja voimakkaana; +minä olisin kernaimmin syönyt muunlaisia ruokalajeja. + +Minä sain ankarat nuhteet kadonneitten nappien ja revittyjen housujen +vuoksi. + +Mutta joka sunnuntai läksimme me kävelylle täydessä juhla-asussamme. +Isäni pitkässä takissa, korkeassa hatussa, hansikkaissa, ojensi +käsivartensa äidilleni, joka oli liputettu kuin laiva juhlapäivänä. +Sisareni, jotka tulivat ensimäisinä valmiiksi, odottivat +lähtösignaalia, mutta viime hetkessä keksittiin aina joku tahrapilkku +perheenisän takista, ja sitä täytyi kaikessa kiireessä pyyhkiä pois +bentsiiniin kastetulla tilkulla. + +Isä odotti hattu päässä, paitahihasillaan, kunnes toimitus oli +loppuunsuoritettu, sillä välin kun äitini teki parastaan, pantuaan +silmälasit nenälleen ja otettuaan hansikkaat kädestään, jottei olisi +turmellut niitä. + +Lähdettiin liikkeelle juhlallisina. Sisareni kulkivat eellimmäisinä +käsi kädessä. He olivat naimaijässä ja heitä tahdottiin näyttää +kaupungilla. Minä kävelin äitini vasemmalla puolella ja isäni +oikealla. Ja minä muistan vanhusraukkojen muhkean ulkonäön noilla +sunnuntaikävelyillä, heidän piirteidensä jäykkyyden ja heidän +liikkeidensä ankaruuden. He astuivat eteenpäin vakavin askelin, ruumis +suorana ja jalat kankeina, aivan kuin heidän käyttäytymisestään olisi +riippunut joku tavattoman tärkeä asia. + +Ja joka sunnuntai nähdessämme suurten laivojen, jotka saapuivat +kaukaisista ja tuntemattomista maista, laskevan satamaan, lausui isäni +muuttamatta samat sanat: + +-- Mitä! jos Jules olisi tuolla, mikä yllätys! + +Jules setäni, isäni veli, oli perheen ainoa toivo, oltuaan ensin sen +kauhu. Olin lapsuudestani saakka kuullut hänestä puhuttavan ja minusta +tuntui, että olisin tuntenut hänet yhdellä silmäyksellä, siksi paljon +olin häntä ajatellut. Tunsin kaikki yksityiskohdat hänen elämässään +aina siihen päivään saakka, jolloin hän oli lähtenyt Amerikaan, +vaikkakin hänen siihenastisesta elämästään puhuttiin vain hiljaisella +äänellä. + +Näytti siltä, että hän oli käyttäytynyt huonosti, se on, hän oli +tuhlannut paljon rahaa, mikä on suurin rikos, mihin köyhä ihminen +voi tehdä itsensä vikapääksi. Jos rikas mies huvittelee, niin +hän tekee tyhmyyksiä. Häntä kutsutaan hymyillen hurjastelijaksi. +Varattomien keskuudessa pojasta, joka pakoittaa vanhempansa vähentämään +omaisuuttaan, tulee lurjus, kerjäläinen, narri. + +Tämä eroitus on oikea, vaikkakin asianlaita on sama, sillä seuraukset +yksinään määräävät jonkun teon siveellisen laadun. + +Viimein oli Jules setäni tuntuvasti vähentänyt isälleni kuuluvaa +perintöä, tuhlattuaan oman osansa viimeiseen sous'iin. + +Hänet oli lähetetty Amerikaan, kuten silloin oli tapana, kauppalaivalla +joka kulki Havren ja Nev-Yorkin välillä. + +Jouduttuaan kerran sinne, Jules setäni rupesi kauppiaaksi -- en tiedä +mitä hän möi -- ja hän kirjoitti sieltä pian, että hän ansaitsi hiukan +ja että hän toivoi voivansa isälleni korvata tekemänsä vääryyden. +Tämä kirje herätti perheessä syvää liikutusta. Julesista, joka, kuten +sanotaan, ei maksanut neljää koiran koipea, tuli äkkiä kunniallinen +mies, lellipoika, todellinen Davranche, moitteeton kuten kaikki +Davranchit. + +Eräältä kapteenilta saimme tietää, että Jules oli vuokrannut suuren +huoneuston ja harjoitti suurkauppaa. + +Toinen kirje, joka saapui kaksi vuotta myöhemmin, kuului: "Rakas +Philippe, kirjoitan sinulle, jottet huolehtisi terveydestäni, joka +on hyvä. Asiani menestyvät hyvin. Lähden huomenna pitkälle matkalle +Etelä-Amerikaan. Kuluu ehkä useampia vuosia, ennenkuin annan sinulle +uusia tietoja. Älä ole huolestunut, ellen kirjoita. Palaan kerran +Havreen rikkaana miehenä. Toivon ettei siihen ole pitkää aikaa ja me +elämme sitten onnellisina yhdessä..." + +Tästä kirjeestä tuli perheen evankeliumi. Sitä luettiin kaikissa +tilaisuuksissa ja sitä näytettiin kaikille ihmisille. + +Jules sedästä ei todellakaan kymmeneen vuoteen kuulunut mitään; mutta +isäni toivo kasvoi sitä mukaan kuin aika kului ja äitikin sanoi usein: + +-- Kun kelpo Jules palaa, muuttuu asemamme tykkänään. Siinä on mies, +joka on ymmärtänyt hoitaa asiansa. + +Ja joka sunnuntai, katsellessamme kuinka taivaanrannalta tuli näkyviin +mustia höyrylaivoja tupruuttaen savua taivaalle, toisti isäni tuon +ikuisesti saman lauseen: + +-- Mitä! jos Jules olisi tuolla, mikä yllätys! + +Ja me odotimme melkein näkevämme hänen heiluttavan nenäliinaa ja +huutavan: + +-- Hei! Philippe! + +Me olimme rakentaneet lukemattomia suunnitelmia tuon otaksutun paluun +varaan; sedän rahoilla me ostaisimme pienen talon maalta Ingouvillen +läheltä. Minä en pääse siitä uskosta, ettei isäni jo ollut ryhtynyt +neuvotteluihin tässä suhteessa. + +Vanhin sisareni oli silloin kaksikymmentäkahdeksan vuotias, nuorempi +kaksikymmentäkuusi. He eivät olleet joutuneet naimisiin ja se oli suuri +suru meille kaikille. + +Kosija ilmaantui viimein nuoremmalle. Se oli muuan virkamies, ei juuri +rikas, mutta kunnioitettu. Minä olen yhä vieläkin vakuutettu siitä, +että Jules setäni kirje, jonka nuori mies eräänä iltana sai nähdäkseen, +oli karkoittanut hänen epäröimisensä ja saanut hänet päätökseen. + +Tarjoukseen myönnyttiin mitä suurimmalla alttiudella ja päätettiin, +että häiden jälkeen koko perhe tekisi yhdessä huvimatkan Jerseyhin. + +Jersey oli köyhien matkailijoiden luvattu maa. Se on lähellä; lähdetään +merelle postialuksessa ja ollaan ulkomailla, sillä tämä saari kuuluu +Englantiin. Siten tarjoutuu ranskalaisille tilaisuus kahden tunnin +merimatkan jälkeen nähdä naapurikansaa sen omalla alueella ja tutkia +sen tapoja, jotka muuten ovat surkuteltavat tällä saarella, jonka +täyttää englantilainen paviljonki, kuten sanovat ihmiset, jotka +käyttävät suoraa kieltä. + +Tämä Jerseyn matka anasti kaikki ajatuksemme, se oli odotuksemme ja +unelmiemme ainoa esine. + +Lähdettiin viimein. Näen sen, kuin olisi se tapahtunut eilen: +höyrylaivan, joka porisi Granvillen satamasillan luona; isäni, joka +typertyneenä piti huolta matkakapineistamme; äitini, joka huolestuneena +oli tarttunut vanhemman sisareni käsivarteen, joka tyttöparka +nuoremman lähdön jälkeen näytti eksyneeltä kuin yksin pesään jäänyt +kananpoikanen; ja kaikkien meidän takana vastanaineet, jotka aina +pysyttelivät taa'immaisina, mikä seikka usein sai minut katsomaan +taakseni. + +Laiva vihelsi. Me nousimme kannelle ja laiva jättäen taakseen +aallonmurtajan, eteni merelle, joka oli sileä kuin vihreä marmoripöytä. +Me katselimme, kuinka rannat häipyivät näkyvistä, onnellisina ja +ylpeinä kuten ainakin sellaiset ihmiset, jotka matkustavat vähän. + +Isäni pullisti rintaansa pitkän takkinsa alla, josta samana aamuna oli +hangattu pois kaikki tahrapilkut ja hän levitti ympärilleen bensinin +tuoksua kuten aina päivinä, jolloin hän oli liikkeellä. + +Yhtäkkiä hän keksi kaksi hienoa naista, joille kaksi herraa tarjosi +ostereita. Muuan vanha repaleinen matruusi ojensi veitsenkärjellä +osterit herroille ja nämä vuorostaan ojensivat ne naisille. Nämä +söivät erittäin herkullisella tavalla, pitäen kuorta nenäliinallaan ja +lähentäen suutaan, jotteivät tahraisi pukujaan. Sitten he joivat veden +pienellä nopealla liikkeellä ja heittivät kuoren mereen. + +Isäni epäilemättä lumosi tuo outo toimitus syödä ostereita merellä. Hän +piti sitä kuuluvana hienoihin tapoihin, se oli valikoittua ja ylhäistä, +ja hän lähestyi äitiäni ja sisariani kysästen: + +-- Tahdotteko, että tarjoon teille muutamia ostereita? + +Äitini epäröi, ajatellen rahanmenoa; mutta sisareni myöntyivät heti. +Äitini sanoi moittivalla äänellä: + +-- Pelkään, ettei se tee hyvää vatsalleni. Tarjoahan vaan lapsille, +mutta ei liiaksi, etteivät tule sairaiksi. + +Sitten hän lisäsi kääntyen minuun: + +-- Joseph ei myöskään tarvitse niitä, ei pidä hemmotella poikia. + +Minä jäin siis äitini viereen, pitäen tuollaista eroittelemista hyvin +vääränä. Seurasin katseillani isääni, joka komeasti johti kahta +tytärtään ja vävyään matruusin luo. + +Nuo kaksi neitiä olivat juuri lähteneet ja isäni neuvoi sisariani +kuinka piti syödä niin ettei vettä tippunut; hän tahtoi itse antaa +esimerkin ja nielasi osterin. Koettaessaan jäljitellä naisia, kaasi hän +koko nesteen takilleen ja minä kuulin äitini mutisevan: + +-- Olisi parempi pysyä aisoissa. + +Mutta äkkiä isä näytti pelästyneeltä. Hän eteni muutaman askeleen, +katsoi tarkasti perhettään, joka tunkeili osterikauppiaan ympärillä +ja äkkiä hän tuli meitä kohti. Hän oli hyvin kalpea ja hänen silmänsä +olivat omituisen näköiset. Hän sanoi puoliääneen äidilleni: + +-- On omituista kuinka tuo mies, joka myy ostereita, on Julesin +näköinen. + +Äitini keskeytti kysyen: + +-- Kenen Julesin. Isäni virkkoi: + +-- Veljeni tietenkin... Jollen tietäisi hänen olevan hyvässä asemassa +Amerikassa, uskoisin että se on hän. + +Äitini sopersi kauhistuneena: + +-- Sinä olet hullu. Koska kerran tiedät, että se ei voi olla hän, niin +miksi tässä jaarittelet tyhmyyksiä? + +Mutta isäni jatkoi: + +-- Mene katsomaan häntä, Clarisse, tahdon että tulet itse siitä +vakuutetuksi, omin silmin. + +Äitini nousi ja meni tyttäriensä luo. Minäkin silmäilin miestä. Hän +oli vanha, likainen, aivan ryppyinen, eikä kääntänyt katsettaan +askareestaan. + +Äitini palasi. Minä näin, että hän vapisi. Hän sanoi hyvin kiivaasti: + +-- Luulen, että se on hän. Mene hankkimaan tietoja kapteenilta. +Ennenkaikkea ole varovainen, ettei tuo kelvoton nyt joudu ristiksemme. +Isäni poistui, mutta minä seurasin häntä. Olin tavattoman liikutettu. + +Kapteeni, suurikasvuinen, laiha, pitkäviiksinen herrasmies käveli +komentosillalla tärkeän näköisenä, kuin olisi komentanut Intiaan +menevää postilaivaa. + +Isäni lähestyi häntä kohteliaasti ja teki hänelle hänen ammattinsa +johdosta joukon kysymyksiä höystäen puhettaan kohteliaisuuksilla. + +-- Millainen on Jerseyn asema? Sen tuotteet? Sen asutus? Sen tavat? +Maan laatu? j.n.e. + +Olisi luullut vähintäin Amerikan Yhdysvaltain olevan kysymyksessä. + +Sitten puhuttiin laivasta, joka meitä kuljetti ja jonka nimi oli +Express, sitten tultiin miehistöön. Viimein lausui isäni epävarmalla +äänellä: + +-- Teillä on täällä laivassa eräs vanha osterien myyjä, joka näyttää +hyvin mieltäkiinnittävältä. Tiedättekö mitään lähemmin tuosta kunnon +miehestä. + +Kapteeni, jota keskustelu alkoi kiusata, vastasi kuivasti: + +-- Hän on vanha ranskalainen irtolainen, jonka menneenä vuonna löysin +Amerikasta ja toin kotimaahan. Hänellä kuuluu olevan sukulaisia +Havressa, mutta hän ei tahdo palata heidän luokseen, koska hän on +heille velkaa. Hänen nimensä on Jules... Jules Darmanche tai Darvanche, +jotain sinne päin. Hän lienee ollut rikas siellä lännessä jonkun aikaa, +mutta näettehän itse mihin hän nyt on joutunut. + +Isäni kalpeni, hänen kurkkuaan ahdisti, silmänsä tuijottivat, kun hän +lausui: + +-- Ah! ah! se on hyvä... erittäin hyvä... Se ei minua kummastuta... +Tuhannet kiitokset kapteeni. + +Ja hän lähti merimiehen kummastellen katsellessa hänen jälkeensä. + +Hän palasi äitini luo niin menehtyneenä, että tämä sanoi hänelle: + +-- Istuudu, muuten huomaavat jotain. Hän vaipui penkille änkyttäen: + +-- Se on hän, se on varmasti hän! Ja sitten hän kysyi: + +-- Mitä nyt teemme? Äitini vastasi kiivaasti: + +-- Täytyy toimittaa lapset pois. Menköön Joseph heitä hakemaan, koska +hän tietää kaikki. Ennenkaikkea on pidettävä varalla, ettei vävymme +aavista mitään. + +Isäni näytti masentuneelta. Hän sanoi: + +-- Mikä onnettomuus! + +Äitini lisäsi aivan raivoissaan: + +-- Minä olen aina epäillyt, ettei tuosta varkaasta tule miestä ja että +vielä kerran saamme hänet elätettäväksemme. Ikäänkuin voisi odottaakaan +mitään joltakin Davranchelta. + +Isäni pyyhkäsi otsaansa, niinkuin hän teki kuunnellessaan vaimonsa +moitteita. + +Äitini lisäsi: + +-- Anna Josephille rahaa, jotta hän menee maksamaan nyt heti nuo +osterit. Puuttuisi vaan, että tuo kerjäläinen tuntisi meidät. Siitäpä +tulisi kaunis juttu. Menkäämme toiselle puolelle ja laita niin, ettei +tuo mies enää tule lähellemme. + +Hän poistui ja he poistuivat jätettyään minulle sadan sousin rahan. + +Sisareni odottivat ihmeissään isääni. Ilmoitin, että äiti oli alkanut +voida pahoin merellä ja kysyin osterien myyjältä: + +-- Paljonko olemme teille velkaa herra? + +Olisin kernaasti sanonut: setäni. + +Hän vastasi: + +-- Kaksi frangia ja neljäkymmentä. + +Minä ojensin hänelle sata sousta ja hän antoi minulle takaisin rahaa. + +Minä katsoin hänen kättään, ryppyistä käsiraukkaa ja minä katsoin hänen +kasvojaan, vanhoja ja viheliäisiä, suruisia, murtuneita kasvoja, sanoen +itselleni: + +-- Se on setäni, isäni veli, setäni! + +Minä annoin hänelle kymmenen sousta. Hän kiitti minua: + +-- Jumala siunatkoon teitä, nuori herra! Köyhän äänellä, joka kiittää +almusta. + +Minä ajattelin, että hänen oli täytynyt kerjätä tuolla kaukana. + +Sisareni katsoivat minuun kummastuneina anteliaisuudestani. + +Kun annoin isälleni kaksi frangia, kysyi äitini ihmetellen: + +-- Maksoivatko ne kolme frangia? Se ei ole mahdollista. + +Minä selitin lujalla äänellä: + +-- Minä annoin kymmenen sousta juomarahaa. + +Äitini hätkähti ja katsoi minua silmiin: + +-- Sinä olet hullu! antaa kymmenen sousta tuolle miehelle, tuolle +kerjäläiselle!... + +Hän keskeytti puheensa nähdessään isäni katsovan merkitsevästi vävyynsä. + +Sitten vaiettiin. + +Edessämme taivaanrannalla sinipunerva varjo näytti kohoovan merestä. Se +oli Jersey. + +Kun lähestyimme aallonmurtajaa, valtasi minut voimakas halu vielä +kerran nähdä Jules setääni. Lähestyä häntä, sanoa hänelle jotakin +lohduttavaa, hellää. + +Mutta kun kukaan ei enää syönyt ostereita, oli hän kadonnut, +laskeutunut epäilemättä johonkin löyhkäävään soppeen, jossa onneton +asusti. + +Ja me palasimme Saint-Malo-laivalla jottemme olisi tavanneet häntä. +Äitini oli puolikuollut levottomuudesta. + +Minä en enää milloinkaan nähnyt isäni veljeä. + +Ja siinä syy, miksi jonkun kerran olet nähnyt minun antavan sata sousta +kerjäläiselle. + + + + +LAPSI. + + +Vakuutettuaan kauvan, ettei milloinkaan menisi naimisiin, oli Jacques +Bourdillière äkkiä muuttanut mielipidettä. Se oli tapahtunut äkisti +eräänä kesänä merikylpypaikassa. + +Kun hän oli eräänä aamuna loikonut hietikolla, vaipuneena katselemaan +naisten nousemista vedestä, oli pieni jalka herättänyt hänen huomiotaan +kauneudellaan ja siroudellaan. Kohotettuaan katseensa miellytti häntä +jalan omistajakin. Tästä hän ei muuten nähnyt muuta kuin nilkat ja +pään, jotka pistivät esiin huolellisesti kiinnipannusta, valkeasta +villakankaasta tehdystä vaipasta. Jacques Bourdillièrea pidettiin +aistillisena ja hurjastelijana. Hänet lumosi ensin pelkkä muodon +kauneus; sittemmin hänet kahlehti nuoren tytön henkinen sulous, hänen +luonnollisuutensa ja hyvyytensä, hänen sielunsa, joka oli yhtä raitis +kuin hänen huulensa ja poskensa. + +Hänet esitettiin perheelle, hän miellytti ja hänen rakkautensa kiihtyi +pian hulluuteen saakka. Kun hän kaukaa näki Bertha Lannisin keltaisen +hiekan peittämällä aavalla rannalla, vapisi hän kiireestä kantapäähän. +Hänen läheisyydessään mykistyi hän, menetti puhe- ja ajatuskykynsä, +samalla kun hänen sydämensä jyskytti, hänen korvissaan humisi ja hänen +mielensä täytti pelko. Oliko sellainen rakkautta? + +Hän ei sitä tiennyt, ei käsittänyt, mutta kuitenkin kaikitenkin pysyi +hän päätöksessään tehdä tuo lapsi vaimokseen. + +Tytön vanhemmat epäröivät kauvan nuoren miehen huonon maineen +peloittamina. Kerrottiin, että hänellä oli rakastajatar, vakinainen +rakastajatar, pitkäaikainen ja luja suhde, yksi noita siteitä, jotka +luulet katkaistuiksi, mutta jotka pitävät yhtäkaikki. + +Sitäpaitsi rakasti hän milloin pitemmän milloin lyhyemmän ajan kaikkia +naisia, jotka tulivat hänen lähettyviinsä. + +Nyt hän muutti tapansa, eikä suostunut edes yhtä ainoata +kertaa tapaamaan sitä naista, joka pitkät ajat oli ollut hänen +rakastajattarensa. Muuan ystävä järjesti niin, että tämä sai vuotuisen +apurahan, joka turvasi hänen toimeentulonsa. Jacques maksoi, mutta ei +tahtonut kuulla hänestä puhuttavan, eikä sittemmin ollut tuntevinaan +häntä nimeltäkään. Nainen kirjoitti kirjeitä, ilman että hän niitä +aukaisikaan. Joka viikko tunsi hän hyljätyn vihatun käsialan +kirjekuoressa; ja viikko viikolta tunsi hän yhä suurempaa vihaa tätä +kohtaan ja hän repi äkisti rikki kuoren ja paperin avaamatta, lukematta +riviäkään, ainoatakaan riviä, tietäen ennakolta, mitä valituksia ja +moitteita se sisälsi. + +Koska hänen kestävyyteensä ei luotettu, kesti koetusaikaa koko talven +ja vasta keväällä myönnyttiin hänen kosintaansa. + +Häät vietettiin Pariisissa toukokuun ensi päivinä. + +Oli päätetty, etteivät he tekisi tavanmukaista häämatkaa. +Vaatimattomien tanssijaisten jälkeen perheen keskuudessa, +tanssijaisten, joiden piti kestää korkeintaan yhteentoista, jottei tuo +pitkä päivä väsyttävine juhlamenoineen venyisi kovin pitkäksi, piti +vastanaineiden viettää ensimäinen yhteinen yönsä morsiamen kodissa ja +lähteä seuraavana aamuna kahden rakkaalle rannikolle, jossa he olivat +oppineet tuntemaan ja rakastamaan toisiaan. + +Oli tullut yö, suuressa vierashuoneessa tanssittiin. He olivat kahden +vetäytyneet pieneen japanilaiseen huoneeseen, joka oli verhottu +kiiltävällä silkillä, ja jota tänä iltana hämärästi valaisi himmeä valo +suuresta värilyhdystä, joka riippui katosta kuin suuri muna. Akkuna oli +puoliavoinna päästäen aika ajoin sisään raittiin tuulahduksen ulkoa, +ilman vienon kosketuksen, joka hyväili kasvoja, sillä ilta oli lämmin +ja tyyni, täynnä kevään tuoksuja. + +He eivät puhuneet mitään; he pitivät toisiaan kädestä, puristaen niitä +välistä kaikin voimin. Nuori tyttö istui siinä harhailevin katsein, +hiukan suunniltaan elämässään tapahtuvan suuren muutoksen vuoksi, +mutta hymyilevänä, liikutettuna, valmiina itkemään, välistä myöskin +miltei pyörtymäisillään ilosta. Hän luuli koko maailman muuttuneen +sen johdosta mitä hänelle oli tapahtunut, häntä peloitti ilman että +hän tiesi miksi ja tunsi, että koko hänen ruumiinsa ja sielunsa oli +vallannut kuvaamaton ja suloinen uupumus. + +Nuori mies katsoi häneen herkeämättä huulilla ainainen hymy. Hän tahtoi +puhua, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa ja jäi istumaan pannen +kaiken tulensa kädenpuristukseen. Vähänväliä hän kuiskasi: "Berthe!" +ja joka kerralla loi tyttö häneen silmänsä lempeällä ja hellällä +katseella; he katselivat toisiaan hetkisen, sitten vaipui tytön katse +alas miehen katseen läpitunkemana ja lannistamana. + +He eivät keksineet ainoatakaan ajatusta toisilleen sanoakseen. He +saivat olla yksin, mutta välistä loi joku tanssiva pari ohimennen +heihin pikaisen katseen, aivankuin olisi se ollut vaiteliaana +todistajana ja uskottuna jossakin salaisuudessa. + +Sivuovi avautui ja palvelija tuli sisään tuoden tarjottimella +kiireellisen kirjeen, jonka kaupunginlähetti oli juuri tuonut. +Jacques otti sen vavisten, epämääräisen ja äkillisen pelon valtaamana, +salaperäisen pelon, joka käy äkillisen onnettomuuden edellä. + +Hän silmäili kauan kirjekuorta, jonka käsialaa hän ei tuntenut, +uskaltamatta sitä avata, saaden mielettömän halun jättää se lukematta, +jäädä epätietoisuuteen, pistää se taskuunsa ja sanoa itselleen: +"Jääköön huomiseen. Huomenna olen kaukana, ja se on minulle +yhdentekevää!" Mutta kaksi alleviivattua sanaa: _hyvin kiireellistä_, +kirjeen kulmassa pidättivät häntä ja herättivät hänessä pelkoa. Hän +kysyi: "Sallitteko ystäväni?" mursi kuoren ja luki. Hän luki paperin +tullen hirveän kalpeaksi, silmäili sen nopeasti läpi ja näkyi hitaasti +sitä tavailevan. + +Kun hän kohotti päätään, kuvastui hänen kasvoissaan hämmennys. Hän +sopersi: "Rakkaani, se on... se on parhaimmalta ystävältäni, jolle on +tapahtunut suuri, hyvin suuri onnettomuus. Hän tarvitsee minua heti... +aivan heti... on kysymyksessä elämä tai kuolema. Sallitteko, että +poistun kahdeksikymmeneksi minuutiksi? Palaan heti." + +Nuori tyttö änkytti vavisten, peloissaan: "Menkää, ystäväni!" Hän ei +ollut vielä ollut kylliksi kauvan naimisissa uskaltaakseen kysyä, +vaatiakseen saada tietää. Ja Jacques katosi. Berthe jäi yksin +kuuntelemaan kuinka viereisessä huoneessa tanssittiin. + +Jacques otti ensimäisen hatun, mikä käsiin sattui, ja jonkun +päällystakin ja juoksi portaita alas. Ennenkuin hän astui kadulle +pysähtyi hän eteisen kaasulampun alle ja luki vielä kerran kirjeen. + +Se oli näin kuuluva: + + "K. H! + + Ravet niminen tyttö, entinen rakastajattarenne on juuri + synnyttänyt lapsen, jonka hän väittää olevan teidän. Äiti + on kuolemaisillaan ja rukoilee saada tavata teitä. Rohkenen + kirjoittaa teille ja pyytää teitä suomaan tämän viimeisen + kohtauksen naiselle, joka on hyvin onneton ja joka ansaitsee + sääliä. + + Kunnioituksella: + + tohtori Bonnard." + +Kun hän ennätti kuolevan huoneeseen oli kuolinkamppailu jo alkanut. Hän +ei tuntenut sairasta ensin. Lääkäri ja kaksi sairaanhoitajaa hoitivat +tätä ja kaikkialla lattialla oli sankoja täynnä jäätä ja verisiä +liinavaatteita. + +Lattialle läikytetty veri lainehti; kaksi kynttilää paloi jollakin +huonekalulla; sängyn takana pienessä korivuoteessa huusi lapsi ja joka +kerta kun se huusi, koetti äiti tuskissaan liikahtaa, väristen vilusta +jääkylmissä kääreissään. + +Hänestä vuosi verta; tuo synnytys oli haavoittanut hänet kuoliaaksi, +surmannut hänet. Hänen elämänsä juoksi hukkaan ja jäistä huolimatta, +hoidosta huolimatta, kesti vastustamatonta verenvuotoa yhä jouduttaen +hänen viime hetkeään. + +Hän tunsi Jacquesin ja koetti kohottaa käsivartensa, mutta ei jaksanut, +niin heikot ne olivat, mutta hänen kuolonkalpeille kasvoilleen alkoi +valua kyyneleitä. + +Jacques laskeutui polvilleen vuoteen ääreen, tarttui hänen rentona +riippuvaan käteensä ja suuteli sitä kiihkeästi; sitten läheni hän +vähitellen laihoja kasvoja, jotka vapisivat kun hän niitä kosketti. +Toinen sairaanhoitajattarista seisoi vieressä valaisten heitä +kynttilällä ja lääkäri siirryttyään tuonnemmaksi katseli heitä perältä +huonetta. + +Sairas sanoi silloin läähättäen heikolla äänellä: "Minä kuolen kohta, +armas; lupaa, että jäät loppuun asti. Oi, älä jätä minua viimeisellä +hetkelläni!" + +Jacques suuteli nyyhkyttäen hänen otsaansa hänen hiuksiaan. Hän +kuiskasi, "Ole rauhallinen, minä jään." + +Sairas vaikeni vähän aikaa, ennenkuin kykeni taas puhumaan, niin heikko +ja riutunut hän oli. Hän jatkoi: "Pienokainen on sinun. Minä vakuutan +sen sinulle Jumalan edessä, minä vakuutan sen sinulle sieluni autuuden +kautta, minä vakuutan sen sinulle kuolinhetkelläni. En ole rakastanut +ketään muuta kuin sinua... Lupaa minulle, ettet sitä hylkää." Jacques +koetti vielä kerran ottaa syliinsä tuon revityn ruumisraukan, josta +veri oli juossut kuiviin. Hän sopersi suunniltaan katumuksesta ja +surusta: "Lupaan sinulle, että kasvatan sen ja rakastan sitä. Se +on oleva aina luonani." Silloin kuoleva koetti suudella Jacquesia. +Jaksamatta kohottaa voimatonta päätään, ojensi hän vaaleat huulensa +suudelmaa odottaen. Jacques lähensi suutaan, ottaakseen vastaan tuon +surullisen ja rukoilevan hellyydenosoituksen. + +Jonkun verran tyyntyneenä kuiskasi kuoleva hiljaa: "Tuo lapsi tänne +jotta näen rakastatko sitä." + +Ja Jacques meni hakemaan lasta. + +Hän laski sen hiljaa vuoteelle heidän väliinsä ja pieni raukka lakkasi +itkemästä. Kuoleva kuiskasi: "Älä liiku enää." Eikä Jacques enää +liikahtanut. Hän pysyi paikoillaan, pitäen kuumassa kädessään kättä, +jota kuolinkamppailun väristykset vavahduttivat, niinkuin hän oli +hetki sitten pitänyt kädessään toista kättä, joka vapisi rakkaudesta. +Aika ajoin hän vilkasi kelloon, pitäen silmällä viisaria, joka näytti +kahtatoista, sitten yhtä, sitten kahta. + +Lääkäri oli lähtenyt pois; sairaanhoitajattaret jotka olivat jonkun +aikaa hiljaisin askelin kävelleet edestakaisin huoneessa, nukkuivat +nyt nojatuoleissaan. Lapsi nukkui ja äitikin, joka lepäsi silmät +suljettuina, näytti lepäävän. + +Yhtäkkiä, kun vaalea päivänvalo jo kuumotti akkunaverhojen välistä, +ojensi sairas kätensä niin äkisti ja kiivaasti, että lapsi oli vähällä +pudota maahan. Hänen kurkussaan korisi; sitten lepäsi hän seljällään, +liikkumattomana, kuolleena. + +Sairaanhoitajat juoksivat vuoteen ääreen ja ilmoittivat: "Hän on +kuollut." + +Jacques katsoi viimeisen kerran sitä naista, jota hän oli rakastanut, +sitten kelloa, joka näytti neljää ja läksi huoneesta ilman +päällystakkia juhlapuvussa, lapsi käsivarsilla. + +Yksin jäätyään oli hänen nuori vaimonsa odottanut, ensin jotakuinkin +tyynesti, pienessä jaapanilaisessa huoneessa. Nähtyään, ettei Jacques +palannut oli hän astunut vierashuoneeseen, näköjään huolettomana ja +levollisena, mutta hirveästi huolissaan. Hänen äitinsä oli kysynyt +nähdessään hänen olevan yksin: "Missä on miehesi?" Hän oli vastannut: +"Huoneessaan; hän tulee kohta." + +Tunnin kuluttua, kun kaikki alkoivat kysellä häneltä, oli hän kertonut +kirjeestä ja Jacquessin tyrmistyneestä ulkonäöstä ja pelostaan että +onnettomuus oli tapahtunut. + +Odotettiin vielä. Kutsuvieraat lähtivät; ainoastaan läheisimmät +sukulaiset jäivät. Kello kahdeltatoista kävi nyyhkyttävä morsian +vuoteeseen. Hänen äitinsä ja kaksi tätiä istuivat vuoteen ääressä ja +kuuntelivat hänen itkuaan ääneti ja lohduttomina... Isä oli lähtenyt +poliisikomisariuksen luo tiedustelemaan. + +Kello viiden aikaan kuului käytävästä hiljaista melua: ovi avautui ja +sulkeutui hiljaa. Sitten kuului äänettömässä talossa heikko huuto joka +muistutti kissan naukumista. + +Kaikki naiset hypähtivät ylös ja Berthe lähti ensimäisenä liikkeelle +yöpuvussaan huolimatta äitinsä ja tätinsä estelyistä. + +Jacques seisoi keskellä huonetta kalmankalpeana läähättäen, lapsi +käsivarrella. + +Nuo neljä naista katsoivat häntä kauhistuneina; mutta Berthe, joka +äkkiä tuli rohkeaksi kiiruhti tuskan valtaamana hänen luokseen: "Mitä +tämä merkitsee, sanokaa, mitä se on?" + +Jacques oli hurjan näköinen, hän vastasi katkonaisesti: "Se +merkitsee... se merkitsee... että minulla on lapsi ja että äiti on +juuri kuollut..." Ja hän näytti tottumattomin käsin huutavaa pienokaista. + +Sanaakaan sanomatta otti Berthe lapsen, suuteli sitä, puristi sitä +rintaansa vasten; sitten kysyi hän kohottaen mieheensä katseen +silmistään, jotka olivat täynnä kyyneleitä: "Sanoitteko että äiti on +kuollut?" Jacques vastasi: "On, hetki sitten... sylissäni... Olin +purkanut kesällä... En tiennyt mitään... lääkäri kutsui minut..." + +Berthe kuiskasi: "No hyvä, siispä me kasvatamme pienokaisen." + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Miss Harriet, by Guy de Maupassant + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57012 *** |