Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 4684 insertions, 0 deletions

diff --git a/57104-0.txt b/57104-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..14b4996
--- /dev/null
+++ b/57104-0.txt
@@ -0,0 +1,4684 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57104 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+PIKKU LALLIN TÄHTIMAAILMA
+
+Kirj.
+
+Mikael Sand
+
+
+Suomensi
+
+Hannes Salovaara
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1920.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ 1. Tähtitaivas.
+ 2. Merkurius.
+ 3. Venus.
+ 4. Mars.
+ 5. Jupiter.
+ 6. Saturnus.
+ 7. Uranus.
+ 8. Neptunus.
+
+
+
+
+1. TÄHTITAIVAS.
+
+Lalli ja Maija hiipivät saliin. Tähtiä taivaalla ja tähtiä
+salinnurkassa. "Isä, mitä tähdet oikein ovat?" Kiinto- ja kiertotähtiä.
+Isä tuo kaukoputken. Lallia haluttaa käydä kiertotähdissä, varsinkin
+Merkuriuksessa.
+
+
+Oli kirkas ja kylmä ilta, maaliskuun keskivaiheilla. Sinä vuonna
+uhkaili kevät tulla myöhään, sillä vaikka päivät olivatkin lämpimät ja
+auringonpaisteiset, olivat yöt kumminkin hyvin kylmät, ja päivällä
+sulanut vesi jäätyi yöllä uudelleen.
+
+Kymmenvuotias Lalli ja hänen kaksi vuotta nuorempi Maija-siskonsa
+olivat hiipineet lastenkamarista pimeän ruokasalin ja eteisen kautta
+saliin. Maija piti kiinni veljensä takinhihasta, ja hänen pikku
+kätösensä vapisi, kun he tulivat suureen, pimeään huoneeseen, missä
+vallitsi täydellinen hiljaisuus. Kaihtimet eivät olleet alasvedetyt, ja
+ikkunasta virtaavassa kalpeassa valossa he näkivät huonekalut ja äidin
+ruukkukasvit. Näiden keskellä seisoi korkea Venuksen patsas kuin
+valkoinen haamu. Sitä eivät he kumminkaan pelänneet, sillä he olivat
+nähneet sen niin monasti ennen, mutta Maija ei mahtanut sille mitään,
+että hän yhä pelkäsi noita pimeitä nurkkia, joissa saattoi piillä mitä
+kamalaa tahansa.
+
+-- Mitä me täällä teemme;' -- kysyi Maija peloissaan.
+
+Niin, sitä ei Lalli oikein itsekään tietänyt. Hän oli vain tullut tänne
+saadakseen vähän vaihtelua lastenkamarin yksitoikkoisuuteen. Hän oli jo
+lukenut kaikki läksynsä eikä tietänyt, mitä hän oikein rupeisi
+tekemään.
+
+Hän astui ikkunan ääreen katsomaan siitä kadulle, mutta ei siellä ollut
+mitään erikoista katseltavaa. Siellä ei ollut ainoatakaan ihmistä
+tämmöisenä kylmänä iltamyöhänä.
+
+-- Katso Lalli, -- huudahti Maija, -- miten kauniit tähdet ovat tänä
+iltana! En ole milloinkaan ennen nähnyt niitä noin kirkkaina.
+
+Silloin nosti Lalli katseensa kadulta taivaalle. Todellakin, ihmeen
+kirkkaita olivat tähdet tänä iltana. Ne loistivat ja vilkkuivat ja
+sädehtivät kuin miljoonat timantit ja muodostivat merkillisiä kuvioita
+tummansiniselle pohjalle. Melkein päätä huimasi, kun niitä katseli,
+mutta kaunista tuo oli, kovin kaunista.
+
+-- Mutta kuulehan Lalli, -- kysyi Maija melkein juhlallisena, -- mitä
+tähdet oikeastaan ovat? Ovatko ne taivaan kynttilöitä?
+
+-- Ei, -- vastasi Lalli tietäväisenä. -- Sitä en usko. Kyllä ne ovat
+jotain muuta, jonkunlaisia loistavia palloja, mutta en minä muista sitä
+enää oikein. Mennään kysymään isältä!
+
+-- Hyi! -- parkaisi Maija äkkiä pelästyneenä. -- Mitä loistavia palloja
+on tuolla nurkassa? Ovatko ne tähtiä, jotka ovat joutuneet tänne
+saliin?
+
+Lalli kääntyi, ja pimeässä nurkassa hänkin näki kaksi pientä hehkuvaa
+palloa. Mutta ne liikkuivat, ja samassa hän näki Villin tumman hahmon,
+tuon suuren keltaisen kissan, joka aina oli ollut hänen ystävänsä ja
+joka pari vuotta sitten oli seurannut häntä hänen merkillisillä
+matkoillaan yli koko maapallon.
+
+-- Villi se vain on, -- sanoi hän suojelevasti. -- Jospa Villi vain
+voisi puhua kuten silloin kun olimme matkoilla, niin se kyllä kertoisi,
+mitä tähdet ovat. Mutta nyt on parasta mennä isältä kysymään.
+
+Lalli silitti kissan selkää, niin että se säkenöi pimeässä, ja Villi
+kehräsi tyytyväisenä. Sitten menivät siskokset eteisen kautta isän
+työhuoneeseen, missä isä tapansa mukaan istui kirjoittamassa suuren
+työpöytänsä ääressä.
+
+-- Isä, mitä tähdet oikein ovat? -- kysyivät molemmat yhdestä suusta.
+
+-- Vai niin, nyt ollaan taas kyselytuulella, -- sanoi isä ja laski
+kynän kädestään. -- No niin, ehkäpä olenkin kirjoittanut kylliksi tänä
+iltana. Tulkaa nyt takaisin saliin, niin selitän asian teille.
+
+Isä kulki edellä saliin, ja molemmat lapset tulivat perässä, ja sitten
+asettuivat kaikki ikkunan ääreen ja loivat katseensa ulos
+tähtikirkkaaseen iltaan.
+
+-- On kahdenlaisia tähtiä, -- selitti isä. -- Useimmat, jotka tuolla
+näemme, ovat niinsanottuja kiintotähtiä. Ne näyttävät aina olevan
+samassa asennossa toisiinsa nähden ja ne juuri muodostavat kaikki ne
+tähtiryhmät ja -kuviot, jotka löytää joka ilta ja joille on annettu eri
+nimiä kuten Otava, Joutsen, Väinämöisen viikate eli Kalevan miekka
+y.m.s. Ne ovat aurinkoja, samanlaisia kuin meidän aurinkomme, eri
+kokoisia, vieläpä eri värisiäkin, sillä on punaisia, keltaisia,
+sinisiä, ja vihreitä tähtiä. Ne ovat suunnattoman suuria, vaikka
+näyttävät noin pieniltä siksi, että ne ovat niin kaukana. Mutta sitten
+on toisia tähtiä, jotka liikkuvat näiden joukossa ja jotka siis ovat
+taivaalla milloin missäkin, aivan kuin kuu. Ne ovat niinsanottuja
+kiertotähtiä. Ne ovat maan seitsemän siskosta, jotka kiertävät auringon
+ympäri kuten maakin ja saavat samasta auringosta valonsa ja lämpönsä.
+Lähinnä aurinkoa kiertää Merkurius, mutta sitä emme voi nyt nähdä,
+sillä se on näkyvissä vain heti auringonlaskun jälkeen tai juuri vähää
+ennen auringonnousua. Seuraava on Venus eli iltatähti, joka on
+tähtitaivaamme kirkkain tähti ja kilpailee väliin loisteessa kuun
+kanssa. Katso vain, miten kirkkaasti se nytkin tuolla loistaa! Nämä
+molemmat kiertävät lähempänä aurinkoa kuin maa. Kauempana kuin maa
+kiertää ensinnäkin punainen Mars, jonka näette tuolla, ja jonka muinoin
+luultiin ennustavan sotaa ja tuhoa. Tuo kauniisti loistava tähti on
+Jupiter, ja tuo tuolla toisella puolella heikosti kimmeltävä on
+Saturnus. Sitäpaitsi on vielä kaksi kiertotähteä, Uranus ja Neptunus,
+mutta ne ovat niin kaukana, ettei niitä voi nähdä ilman kaukoputkea.
+
+Lalli tuijotti innokkaasti etäisiin kiertotähtiin. Hän voi niin hyvin
+kuvitella, miten ne riidellen kiersivät auringon ympäri aivan kuten
+maa, ja aivan kuten kuu kiertää maata. Hän muisti vielä niin hyvin ne
+merkilliset seikkailut, joissa hän kaksi vuotta sitten oli ollut, kun
+hän oli hypännyt avaruuden halki maapallolle, ja nuo loistavat
+taivaankappaleet kiihoittivat sanomattomasti hänen uteliaisuuttaan.
+Jospa hän voisi hypätä niihin samoin kuin hän oli hypännyt maapallolle.
+Kukaties hän silloin pääsisi taas ihmeellisiin seikkailuihin. Kenties
+vielä ihmeellisempiin kuin maapallolla oli ollutkaan. Mutta olihan
+tämmöinen hyppääminen vallan mahdotonta, sen hän hyvin ymmärsi. Mutta
+kunpa saisi edes nähdä ne vähän selvempinä, niin olisi jo se jotakin.
+
+-- Eikö isällä ole minkäänlaista kaukoputkea, jolla voisimme nähdä ne
+vähän lähempänä? -- kysyi hän vihdoin.
+
+-- On minulla pieni tähtikiikari, -- vastasi isä. -- Kyllä se vähän
+suurentaa ja selventää tähdet, mutta ei sinulle siitä paljoa apua ole.
+Koetetaan nyt kumminkin.
+
+Isä meni työhuoneeseensa ja toi sieltä pitkän kaukoputken. Siinä oli
+messinkijalusta, joten sen voi asettaa seisomaan ikkunan ääressä
+olevalle pienelle pöydälle. Ja nyt isä suuntasi sen huolellisesti
+Venus-tähteä kohti. Lalli ja Maija saivat sitten vuorotellen katsoa
+siihen. Loistava tähti näkyi nyt pienenä kirkkaana levynä, ja lapset
+näkivät siinä selvästi samanlaiset sakarat kuin kuussakin. Sitten he
+katsoivat Mars-tähteä ja Jupiteria, ja nämäkin näkyivät suurempina ja
+selvempinä kuin paljain silmin katsoen.
+
+-- Tahtoisin niin mielelläni nähdä Merkuriuksenkin, -- sanoi Lalli.
+
+-- Se täytyy jättää huomiseksi, -- sanoi isä. -- Kuten jo sanoin, näkyy
+se vain auringonnousun tai -laskun aikana, ja näinä päivinä vain
+auringon laskiessa. Mutta jos huomenna muistutat minulle asiasta,
+koetan hakea sen sinulle.
+
+-- Kyllä vaan, -- huudahti Lalli innoissaan. -- Sen teen varmasti.
+
+Isä jätti kaukoputken pöydälle ikkunan ääreen ja meni takaisin
+huoneeseensa. Lapset tirkistelivät vielä hetkisen eri tähtiä, mutta
+väsyivät ennen pitkää, ja palasivat lastenkamariin. Villi kömpi salin
+sohvan alta ja tuli heidän perässään.
+
+
+
+
+2. MERKURIUS.
+
+Isä sovittaa kaukoputken kuntoon. Musta tunneli ja lasilava. Villi
+tahtoo leikkiä. Kauhea hyppäys. Villi ja lapset kimmoavina palloina.
+Halstarilla paistumassa. Jalokiviä. Maija pelkää hämähäkkiä, ja Lalli
+heittää suuren kivilohkareen. Viisas muurahainen ja sen asunto.
+Merkillisiä lypsylehmiä. Päivänvarjojen suojassa. Kummallista
+kasvullisuutta. Kinastelua. Hirviö. Maija ryöstetään. Epätoivoinen
+takaa-ajo. Jäänrailo. Skorpionit.
+
+
+Seuraavana iltana seisoi Lalli salin läntisen ikkunan ääressä, mistä
+voi nähdä auringon laskevan mereen. Heti kun sen punainen loistava kerä
+oli hävinnyt värjäten jään punaiseksi, syöksyi hän isän luo.
+
+-- Nyt on aurinko laskenut, -- hän huusi innostuneena. -- Nyt voi nähdä
+Merkuriuksen.
+
+Isä oli heti valmis. Hän selaili ensin muuatta kirjaa ja luki muutamia
+rivejä ja sitten hän meni saliin sovittamaan kaukoputken kuntoon.
+
+-- Siinä se on, -- sanoi hän, -- mutta et sinä sillä paljoa näe.
+
+Maija oli myös tullut saliin, ja Villi hänen mukanaan. Hän istui
+sohvalle, ja kissa hyppäsi hänen helmaansa. Lalli kävi kaukoputken
+ääreen.
+
+Ei siinä tosiaankaan paljoa nähnyt. Oli vaikeata nähdä tuo pieni
+kiertotähti, jota iltarusko himmensi. Mutta Lallista oli kumminkin
+ihmeen jännittävää katsella tuota pientä, vaalakkaa tähteä, ja hän
+seisoi siinä niin syventyneenä katseluun, ettei hän lainkaan huomannut
+isän menevän takaisin työhuoneeseensa. Eikä hän kuullut sitäkään, että
+Maija pyysi saada hiukan katsoa. Hän vain tirkisteli tirkistelemistään.
+Kun hän katseli siniseen avaruuteen tuon pitkän mustan putken lävitse,
+oli hän niin selvästi näkevinään, miten pieni kiertotähti kiersi suurta
+aurinkoa. Hänestä tuntui melkein siltä kuin voisi hän päästä siihen,
+jos hän vain voisi ryömiä mustaa torvea myöten ulos. Ja tuohan ei kai
+olisi vallan mahdotonta!
+
+-- Emmekö koeta, voisimmeko ryömiä ulos kaukoputkesta ja sitten päästä
+sitä tietä Merkuriukseen? -- kysyi hän pikku siskoltaan, jonka tiesi
+seisovan takanaan, vaikkei hän voinut irroittaa katsettaan
+kaukoputkesta.
+
+-- Miksei, jos se vain käy päinsä, -- vastasi Maijan ääni sieltä takaa,
+ja hän kuuli Villin tyytyväisenä kehrätä hyrryttävän.
+
+Niin, hyvin helpostihan pääsisi putkeen, jos vain saisi aukaistuksi
+lasin, joka sulki tien. Hän näki, että tässä lasissa oli pieni sarana;
+täytyihän sen siis olla aukaistavissa. Hän veti siitä, ja hänen eteensä
+avautui pitkä, mustankiiltävä tunneli, jonka toisessa päässä siellä
+etäällä pieni tähti vilkutteli kutsuvasti.
+
+Hetkisen hän epäröi, mutta sitten hän ryömi rohkeasti aukosta sisään.
+Tunneli oli hyvin ahdas, joten hän ei voinut katsoa taakseen, mutta hän
+kuuli Maijan kutsuvan Villiä ja tulevan perässä. Itse hän suuntasi koko
+ajan katseensa tähteen ja ryömi nelinkontin eteenpäin mustassa
+tunnelissa, joka tähdenvalossa kiilsi kuin kivihiili. Se oli niin
+liukas, että hänen kätensä ja vallankin hänen polvensa luiskahtelivat
+yhtä mittaa, ja niin hän vähän väliä makasi mahallaan ja sätkytteli
+sääriään. Takanaan hän kuuli Maijan valittavan samaa kohtaloa, ja Villi
+sanoi jotain, mikä kuulosti vallan samanlaiselta kuin katupoikain rumat
+huudahdukset. Hirvittävän pitkä oli tämä musta tunneli, ja samalla se
+tuntui käyvän yhä ahtaammaksi, mitä lähemmäs he tulivat tunnelin suuta,
+ja lopuksi täytyi Lallin laahautua mahallaan päästäkseen lasiin saakka.
+Kun hän vihdoin pääsi siihen, työnsi hän sitä, ja se aukeni.
+
+Sarana oli lasin alareunassa, joten lasi aukiollessaan muodosti pienen
+pyöreän lavan tunnelin suun edustalle. Lalli astui varovasti sille, ja
+hänen takanaan näkyi Maijan pää, ja hänen vierellään Villin pyöreä
+keltainen kissannaama, missä silmät kiiluivat innosta.
+
+-- Sepä oli merkillinen rotankolo, -- sanoi Villi, -- mutta missä rotat
+ovat?
+
+Mutta Lalli ei kuunnellut, mitä Villi sanoi. Hän oli aivan kuin
+jähmettynyt sen näyn johdosta, joka avautui hänen nähtäväkseen. Pitkä,
+musta putki kohosi niin korkealle maanpinnan yläpuolelle, että hän
+saattoi allaan nähdä koko Helsingin ja suuren osan maatamme, ja
+Suomenlahden vastakkaisella rannalla hän näki Viron kaupunkien valot,
+mutta tämä kaikki ei ollut sittenkään hänestä niin mielenkiintoista,
+kuin se, mitä hän näki edessään. Ilma oli täällä niin kirkas, ja tähdet
+näyttivät siirtyneen niin lähelle, että hän näki ne paljon selvemmin
+kuin äsken kaukoputkella katsoen. Taivaankansi näytti syvältä,
+siniseltä mereltä, ja siinä meressä kiertelivät taivaankappaleet,
+välkkyen ja loistaen eri värisinä. Suoraan vastapäätä häntä ja
+ikäänkuin lähinnä loisti Merkurius kuin suuri, kiiltävä pallo, jonka
+pinnalla hän oli erottavinaan vuoria ja laaksoja.
+
+-- Tämäpä oli sukkelaa, -- sanoi Maija. -- Merkuriushan näyttää olevan
+aivan meidän allamme, niin että tarvitsee vain hypätä suoraan alas
+tullakseen sinne.
+
+-- Tuon ison pallon tahdon minä leikkikalukseni -- sanoi Villi, joka
+juuri oli kömpinyt lasilavalle Lallin viereen. -- Tulkaa nyt vain! Nyt
+minä hyppään. Hei!
+
+Ja niin se loikkasi kiiltävää kiertotähteä kohden. Silloin ei Lallikaan
+enää voinut malttaa mieltään.
+
+-- Ryömi sinä takaisin äidin luo, -- sanoi hän Maijalle, ja niin hän
+hyppäsi avaruuteen.
+
+Vauhti oli hirvittävä. Hänen korvissaan suhisi ja kohisi niin, että
+hengitys oli aivan salpautua. Hänen edessään oleva pallo kasvoi
+huimaavasti, ja hänen täytyi sulkea silmänsä.
+
+Vihdoin hän tunsi jalkojensa koskettavan johonkin, mutta hyvin
+keveästi, ja hän kimposi taas ylös kuin kummipallo. Hän aukaisi
+silmänsä ja näki alapuolellaan häikäisevän kirkkaassa, polttavan
+kuumassa auringon paisteessa hiekkatasangon, jossa siellä täällä oli
+matalia kumpuja. Hän ponnahti taas vähän matkaa ylös ilmaan ja näki
+ohitseen pudota tupsahtavan aivan Maijan näköisen olennon, hameet
+levällään. Sitten hän putosi taas maahan ja oli vähällä tallata Villin,
+joka ponnahti ylös vallan hänen nenänsä ohitse. Sitten lensi hän itse
+ilmaan, ja hänen perässään pyöri Maija koreine hameineen kuin perhonen.
+Se oli vasta merkillistä ja eriskummallista. Hän tunsi olevansa niin
+kevyt, ettei saanut jalkojaan pysymään maassa kiinni, vaan kimposi aina
+ylös kuin viskattu kummipallo, ja niin näytti olevan hänen
+toveriensakin laita.
+
+-- Mitä hullutusta tämä tämmöinen on, -- huusi Villi ponnahtaessaan
+kolmannen kerran Lallin nenän ohitse. -- Luulin saavani pallon, ja nyt
+olen itse muuttunut palloksi. Olen aina tottunut tulemaan jalat edellä
+maahan, mutta nyt poukahdan aina ylös taas. Koettakaapas heittäytyä
+kyljellenne, älkääkä ottako jaloilla vastaan ollenkaan.
+
+Lalli noudatti Villin neuvoa ja pudottautui seuraavalla kerralla vallan
+velttona maahan vetäen jalat koukkuun alleen. Hänen onnistuikin pudota
+kyljelleen, ja hän huomasi makaavansa maassa Villin vieressä, joka
+makasi siinä seljällään ja sätkytteli jalkojaan joka suunnalle. Maija
+ei ollut ymmärtänyt Villin neuvoa, mutta kun hän seuraavalla kerralla
+tulla liehutteli alas, tarttui Lalli hänen hameensa liepeisiin ja piti
+kiinni, niin ettei hän enää päässyt kimmahtamaan takaisin. Ja niin he
+makasivat siinä nauraen täyttä kurkkua, ja kun heidän ruumiinsa hytkyi
+naurusta, hypähtelivät he ylös alas mitä merkillisimmällä tavalla, ja
+silloin heitä nauratti yhä enemmän.
+
+Mutta kauan ei naurua riittänyt, sillä pian rupesivat he tuntemaan,
+että vallan kauhea kuumuus lähti auringosta, joka paistoi
+mustansinisellä taivaalla kuin suunnattoman suuri palava pätsi, ja
+kuumasta hiekasta, joka hehkui heidän allaan. Tuntui vallan siltä kuin
+olisivat he hehkuvalla halstarilla, missä he sätkyttelivät aivan kuin
+paistumassa olevat kalat.
+
+-- Pian, pian, -- huusi Villi kauhuissaan, -- meidän täytyy päästä
+varjoon.
+
+Lalli ja Maija nousivat jaloilleen ja yrittivät kävellä, mutta joka
+askelella he hyppäsivät aikamoisen matkan eteenpäin. He olivat keveitä
+kuin höyhenet, mutta vähän harjaannuttuaan he oppivat kulkemaan
+eteenpäin pitkin hyppäyksin melkein kuin sammakot tai heinäsirkat.
+
+He olivat pienellä hiekkatasangolla. Sen toisella puolella oli
+matalia punaisia vuoria ja toisella puoliympyrässä olevia mustia
+tulivuorenkekoja, joitten synkkä jyrkänne loisti kirkkaassa
+auringonpaisteessa kuin lasihuone. Mustista, ammottavista
+kraattereista, joista useat olivat hyvin suuria, ei kumminkaan noussut
+savua; nähtävästi olivat ne kaikki sammuneet. Koko tasangolla oli
+muuten, kuten Lalli jo pudotessaan oli huomannut, runsaasti pikku
+kumpuja.
+
+-- Kenties löydämme varjoa noiden kumpujen luona, -- sanoi Lalli
+läähättäen.
+
+Ja niin he lähtivät kaikki harppaamaan kuin virmat varsat lähintä
+kumpua kohden, joka siltä puolelta katsottuna, missä he olivat, näytti
+vallan pyöreältä ja varjottomalta. Kun he olivat päässeet sen
+edustalle, otti Lalli aika harppauksen ja hyppäsi yhdellä askelella sen
+yli ja putosi sen toiselle puolelle vilpoisaan varjoon. Sillä puolella
+oli kumpu melkein kuin pystysuoraan leikattu, ja tämän kohtisuoran
+seinän takana oli varjopaikka. Kohta Lallin perässä putosivat Villi ja
+Maija siihen hänen viereensä, ja siinä he nyt makasivat taas kaikki
+läähättäen ja nauraen.
+
+Täällä varjossa oli vilpoisaa, melkein kylmää, ja pian he tunsivat taas
+virkistyvänsä ja rupesivat uteliaina katselemaan ympärilleen tässä
+uudessa maailmassa. Se näytti lohduttomalta, aurinko kun oli paahtanut
+sen erämaaksi. Maisemaa elostuttivat vain kauniit, moniväriset kivet,
+joita oli siellä täällä hiekassa. Muutamat semmoiset loistivat ja
+kimaltelivat kuin vesipisarat, toiset hehkuivat punaisina kuin
+veripisarat tai sädehtivät kuin siniset, vihreät tai keltaiset tähdet.
+
+-- Nämä ovat timantteja, -- sanoi Lalli varmasti ja näytti
+vesikirkkaita kiviä. -- Semmoisia olen nähnyt ennen Australiassa.
+Kootaan niitä nyt muutamia ja viedään isälle. Nuo punaiset ovat
+varmaankin rubineja, siniset safireja, vihreät smaragdeja ja keltaiset
+topaseja.
+
+Maija juoksi kiireesti auringonpaahteesta piittaamatta poimimaan kiviä
+esiliinaansa, mutta äkkiä hän kirkaisi kauhistuneena ja tuli vavisten
+Lallin viereen suojaa hakemaan. Kun Lalli katsoi Maijan näyttämään
+suuntaan, kauhistui hänkin, sillä hiekkaa pitkin asteli ilkeät elukka,
+joka oli hämähäkin näköinen, mutta niin suuri kuin ruokapöytä, ja sillä
+oli neljä monen metrin pituista jalkaparia, jotka kuljettivat sitä
+eteenpäin höyryveturin nopeudella. Sillä oli kaksi julmaa, ulkonevaa
+ravunsilmää ja sen päässä oli kaksi peloittavaa myrkkykoukkua.
+
+Tuo inhottava hirviö ei ollut vielä nähnyt heitä, mutta äkkiä se käänsi
+toisen silmänsä heitä päin ja sitten toisen ja tarkasteli heitä
+uteliaan näköisenä.
+
+-- Mitä merkillisiä olentoja nuo tuommoiset ovat? -- se kummasteli
+kitisevällä äänellä. -- Mahtaisivatkohan ne kelvata syötäväksi? Täytyy
+koettaa.
+
+Ja niin se syöksähti heidän kimppuunsa myrkkykoukut harillaan ja pitkät
+koivet sen ympärillä heiluen, ja muulloin niin peloton Villikin
+jähmettyi kauhusta ja etsi katseillaan piilopaikkaa itselleen. Lalli
+astui aivan kalpeana siskonsa eteen, joka oli piilottautunut hämähäkin
+kokoisen kallionlohkareen viereen, ja kun hirviö syöksyi esiin, tarttui
+hän epätoivoissaan tähän suureen kiveen ja voi hämmästyksekseen nostaa
+sen kaksin käsin vallan helposti ja heittää vasten hämähäkkiä, joka
+litistyi sen painon alla.
+
+-- Tuo ei ollut hullummin tehty, -- sanoi piipittävä ääni heidän
+takanaan, ja kun he kääntyivät ympäri, näkivät he Lallin kokoisen
+jättiläismuurahaisen, joka uteliaana katseli heitä viisain silmin. Se
+oli kellanruskea kuin hiekka, ja sen ulkomuoto muistutti suuresti
+tavallista muurahaista.
+
+-- Mikä ihmeellinen otus sinä olet? -- kysyi Villi puoliksi ivallisena,
+puoliksi äkeissään, sillä se ei pitänyt muurahaisista yleensäkään
+saatikka sitten tuollaisista jättiläismuurahaisista.
+
+-- Minä sitä voisin kysyä suuremmalla syyllä teiltä, ellen olisi vähän
+viisaampi ja kohteliaampi kuin sinä, -- vastasi muurahainen ylpeästi.
+-- Sinä ja nuo kaksikoipiset toverisi olette ihmeellisiä otuksia täällä
+Merkuriuksessa, enkä minä. Mutta minä olen siksi paljon tutkiskellut
+asioita elämäni aikana, että saatan arvata teidän tulleen jostakin
+muusta taivaankappaleesta, luultavasti Venuksesta tai Maasta, sillä
+täällä on meillä kaikilla vähintäin kuusi jalkaa ja useilla toista
+sataa. Voin sen myös päättää teidän väkevyydestänne, sillä tuo
+merkillinen olento nosti kallionlohkareen niin kevyesti kuin olisi
+se ollut puun lehti. Se johtuu tietenkin siitä, että teidän
+taivaankappaleenne on niin paljon suurempi kuin tämä Merkurius, joka on
+vain kaksi kertaa niin suuri kuin Maan kuu, ja senvuoksi te olette
+tottuneet paljoa suurempaan painovoimaan. Täällähän te tuskin pysytte
+jaloillanne, niin kevyiksi tunnette itsenne.
+
+-- Sinähän tiedät vallan kauhean paljon, -- sanoi Maija kainosti. --
+Miten olet päässyt selville kaikesta, mitä äsken kerroit?
+
+-- Niin, niin, -- vastasi muurahainen ja hieroi itsetietoisesti
+tuntosarvellaan otsaansa. -- Katsokaapas, täällä Merkuriuksessa
+elää vain semmoisia olentoja, mitä te Maan asukkaat sanotte
+niveljalkaisiksi. Niitä on täällä hyvin erilaisia, mutta ei kumminkaan
+lentäviä, sillä meidän ilmamme on liian ohutta. Muunlaisia eläinmuotoja
+ei täällä voi kehittyä; on liian kuumaa, ja olosuhteet ovat liiaksi
+samanlaatuiset. Meidän tähtemme pitää aina saman puolen aurinkoon päin,
+sillä puolella on siis ikuinen päivä ja ainainen helle, kun taas
+toisella puolella vallitsee ikuinen yö ja ainainen talvi. Sen vuoksi me
+enimmäkseen asummekin kuuman ja kylmän alueen rajalla. Vain siinä voi
+kasvullisuus viihtyä ilman keinokastelua, ja vain siellä voivat eläimet
+hankkia elatuksensa, vaikka me sivistyneet muurahaiset olemme
+voittaneet luonnonesteet ja asumme täällä erämaassa. Muurahaisethan
+ovat maapallollakin hyönteismaailman korkeimmat edustajat, ja
+niin on asian laita täälläkin. Me tunnemme tieteen tulokset, ja me
+voimme asettua asumaan minne tahansa, vieläpä noihin mustiin
+tulivuorenkraattereihinkin, sillä me johdamme vettä lumipuolelta tänne,
+meillä on viljelyskasveja ja kotieläimiä. Meidän sienitarhojamme on
+kaikkialla tämän palaneen tasangon alla. Jos teitä huvittaa, näytän
+teille asuntomme.
+
+Lapset olivat heti halukkaat siihen, ja muurahainen painoi toisella
+tuntosarvellaan sileään seinään. Ohut, litteä levy työntyi syrjään, ja
+pyöreä aukko tuli näkyviin. Muurahainen ryömi siitä ensin sisään, ja
+hänen perässään tulivat molemmat lapset ja Villi, viimeksimainittu
+itsekseen muristen viekkaudesta ja satimista.
+
+Siellä sisällä oli miellyttävän vilpoisaa, mutta ensi aluksi oli vaikea
+nähdä mitään. Huone sai näet valaistuksensa seinässä olevista vinoista
+rei'istä, joiden asento oli semmoinen, ettei auringonpaiste koskaan
+päässyt niistä sisään vaan ainoastaan valoviiru. Pian he kumminkin
+saattoivat nähdä olevansa pitkässä, laajassa huoneessa, jossa vilisi
+erilaisissa töissä touhuavia muurahaisia. Ne vatkasivat vahvoilla
+leuoillaan erilaisia aineita, joita sitten laahattiin kaikkiin suuntiin
+johtavia käytäviä myöten pesän sisustassa oleviin muihin huoneisiin. Ne
+olivat niin innostuneita työhönsä, että ne vain ohimennen tekivät
+joitakuita lyhyitä kysymyksiä sille muurahaiselle, joka oli lapset
+tuonut sinne. Vain jotkut harvat, joiden Lalli kuulemastaan
+keskustelusta päätteli olevan tiedemiehiä, tutkivat tarkoin vieraita
+tuntosarvillaan ja riitelivät keskenään heidän eri ruumiinosiensa
+merkityksestä.
+
+-- Täällä sisällä onkin vilpoisaa ja suloista, -- sanoi Villi
+tyytyväisenä. -- Merkillistä, ettei aurinko paahda tätä leivinuunia
+kuumemmaksi, ja ettei se koskaan paista ikkunoista sisään.
+
+-- Ei se ole ollenkaan merkillistä sen mielestä, jolla on viisaammat.
+aivot kuin sinulla, -- vastasi muurahainen, ilmeisesti ylpeänä
+sivistyksensä etevämmyydestä. Täällä on yllinkyllin asbesti-nimistä
+ainetta, ja sillä me verhoamme huoneemme, sillä sen lävitse ei kuumuus
+juuri voi tunkeutua. Kun meidän kiertotähtemme aina kääntää saman
+puolen aurinkoon päin, on aurinko meihin nähden aina samalla paikalla
+taivaalla, ja me asetamme ikkunamme niin, ettei aurinko voi paistaa
+niistä sisään.
+
+-- Mutta mitenkäs te saatte täällä vettä ja ruokaa? -- kysyi Lalli.
+
+-- Tule katsomaan, -- vastasi muurahainen.
+
+Ja niin se vei heidät ovesta ympyränmuotoiseen käytävään, joka näytti
+kulkevan koko pesän ympäri. Tästä käytävästä haaraantui molemmille
+puolille sivukäytäviä, ja siinä oli kahden puolen ovia, joista pääsi
+eri saleihin. Kun he katsoivat noihin näköjään päättymättömiin
+haarakäytäviin, näkivät he niiden keskellä juoksevan kapean vesiojan,
+ja tämän molemmin puolin kasvoi valkoisia, munanmuotoisia sieniä.
+Muutamissa saleissa oli muurahaisia työskentelemässä, toisissa
+ruokittiin toukkia, eräissä he näkivät merkillisiä, kömpelöitä,
+pehmeitä hyönteisiä, jotka näyttivät olevan sekä sokeita että kuuroja,
+ja joita muurahaiset hyvin hellästi hoitelivat.
+
+-- Mitä nuo rumat elukat ovat, jotka näyttävät jonkinlaisilta
+iljettäviltä kovakuoriaisilta? -- kysäisi Maija.
+
+-- Nehän ovat meidän lypsylehmiämme, -- vastasi muurahainen hieman
+närkästyneenä. -- Täällä erämaassa me emme voi pitää sitä lajia, joka
+elää puiden lehdillä, vaan meidän täytyy hoitaa noita raukkoja, jotka
+eivät eläisi ilman meidän hoitoamme. Kenties ei maitotilkkanen
+maistuisi teistä hullummalta näin kävelyn jälkeen?
+
+Muurahainen otti saviastian ja lypsi erään kovakuoriaisen, ja kun
+lapset maistoivat maitoa, oli se makeata ja virkistävää kuin
+hunajavesi.
+
+Monia mutkikkaita teitä kulkien opasti muurahainen heitä ylt'ympäri
+koko pesän, ja viimeksi he tulivat suureen saliin, joka nähtävästi oli
+pesän keskustassa. Se näytti valtavan suurelta leivinuunilta. Täällä
+eivät lapset ylettyneet kattoon saakka kuten pienemmissä huoneissa.
+Tässäkin huoneessa tehtiin työtä kuumeisella kiireellä, ja vasta nyt he
+huomasivat, että osa muurahaisia oli mustia, ja että juuri näiden
+suoritettavana oli raskain työ.
+
+-- Miksi muutamat teistä ovat mustia? -- kysyi Lalli.
+
+-- Nehän ovat meidän orjiamme, -- vastasi muurahainen ylpeänä. --
+Meidän sotilaamme ryöstävät noiden mustain pakanain pesät ja tuovat
+sieltä kotelot, joista sitten kuoriutuu orjia.
+
+-- Mutta eikö se ole väärin? -- kysyi Maija arasti.
+
+-- Väärin? -- toisti muurahainen kummastellen. -- Miksi se olisi
+väärin? Eikö vahvempi saa tehdä heikommalle, mitä tahtoo? Niin on tehty
+tuhansien vuosien aikana, niin kaukaisista ajoista saakka kuin meidän
+historiamme ulottuu. Mutta nyt ei minulla ole enää aikaa seisoa täällä
+puhumassa pötyä, -- jatkoi se aivan kuin olisivat sen leuat ruvenneet
+syyhyämään työnhalusta. -- Mutta minä annan teille lahjan, joka voi
+teille olla hyödyksi, kun tulette ulos. Se on asbestista tehty
+auringonvarjo, joka suojelee kuumalta paahteelta. Me käytämme semmoisia
+suojaamaan koteloitamme, joita täytyy silloin tällöin tuulettaa ulkona,
+ja sitäpaitsi eräisiin muihinkin tarkoituksiin, mutta voittehan tekin
+saada pari semmoista, muuten te aivan paistutte, noin ohutnahkaisia
+kuin olette. On meillä tosin maanalaisiakin käytäviä, jotka ulottuvat
+aina kasvivyöhykkeeseen saakka, mutta ne ovat liian matalia teille,
+jotka kävelette noin hassulla tavalla.
+
+-- Hassulla, -- toisti Villi harmistuneena. -- Sinä senkin
+kuusikoipinen orjakauppias!
+
+Mutta tätä hän ei sanonut ääneen, sillä hän kumminkin pelkäsi noita
+lukuisia jättiläismuurahaisia.
+
+Muurahainen kutsui nyt luokseen mustan orjan, ja käski tämän tuoda
+kaksi auringonvarjoa ja näyttää vieraille pesästä johtavan lyhimmän
+tien. Lalli kiitti kohteliaasti hyvin tehdyistä auringonvarjoista, ja
+niin sanoivat he hyvästit muurahaiselle, joka jo maltittomana hieroi
+etujalkojaan haluten kiihkeästi saada aloittaa työnsä. Sitten he
+pääsivät ulos samaa tietä kuin olivat tulleetkin.
+
+Ennen pitkää ilmeni, että heidän saamansa suuret, harmaat päivänvarjot
+olivat peräti arvokkaat heille, sillä aurinko paahtoi niin kauheasti,
+että he todennäköisesti olisivat jo muutaman askeleen otettuaan
+kuolleet auringonpistokseen, ellei heillä olisi ollut suojana
+päivänvarjokaan.
+
+-- Olen minä aina pitänyt auringonpaisteesta, -- tuskitteli Villi, --
+mutta näkyy sitäkin hyvää voivan saada liian paljon.
+
+Se koetti pysytellä Maijan päivänvarjon suojassa, mutta rinnakkain
+pysyminen ei ollut niinkään helppoa, kun Maija poukkoili pitkin maata
+kuin kummipallo. Hyvää vauhtia mentiin kumminkin eteenpäin, ja pian
+rupesi seutu muuttumaan toisenmoiseksi. He näkivät kummallisten
+kasvien, piikkisten ja kyhmyisten, kohoavan hiekasta. Muutamilla oli
+koreat, suuret, tuoksuvat kukat, toisilla taas mitä hirmuisimman
+näköisiä piikkejä. Paikoitellen ne muodostuivat tiheiksi pensaikoiksi,
+joiden lävitse oli mahdoton tunkeutua, mutta kun matkamiehemme tulivat
+semmoisiin paikkoihin, loikkasivat he vain korkealle, ja niin oli
+esteen yli päästy.
+
+Tämmöisissä pensaikoissa he näkivät usein kammottavan näköisiä eläimiä,
+enimmäkseen hämähäkin tai ravun muotoisia, jotka ojentelivat
+myrkkykynsiään heitä kohti, ja monasti he välttivät kuoleman vain
+nopealla paolla.
+
+Aurinko oli jo varsin matalalla, ja Lalli ymmärsi, että he lähenivät
+kiertotähden yöpuolta. Vilpoisia tuulia leyhähteli heitä vastaan tuoden
+tullessaan kosteita, kukkaistuoksuisia höyryjä. Siellä täällä nousi
+korkeita puita piikkikasvien joukosta, ja nämä rumat kasvit kävivät yhä
+harvinaisemmiksi väistyäkseen vihdoin kokonaan varjoisain puiden ja
+erilaisten pensaiden tieltä, joilla kaikilla oli kumminkin se yhteinen
+ominaisuus, että niiden leveät lehtilavat olivat kääntyneet aurinkoon
+päin. Näiden puiden oksien välissä hyppeli ja poukkoili kaikenlaisia
+pikku hyönteisiä, jotka kaikki näyttivät lentotaidottomilta. Ne
+istuivat puiden lehdillä kuin sammakot syöden lehtiin pyöreitä reikiä,
+joista auringonsäteet sitten pääsivät lävitse. Muutamilla lehdillä
+ryömi muurahaisia, jotka näyttivät lypsävän näitä hyönteisiä. Ne olivat
+siis niitä lehmiä, joista muurahainen heille oli kertonut. Eräissä
+puissa oli hedelmiä, jotka lasten suussa maistuivat hyviltä ja
+virkistäviltä, kun he niitä maistoivat.
+
+Nyt peitti maan pitkä, ruokomainen ruoho, josta siellä täällä kohosi
+korkeita kukkaperiä. Lasten pään päällä suhisivat korkeat puut, ja
+oksilla laulelivat hyönteiset kitisevää lauluaan, joka muistutti
+tuhansien sirkkojen sirinää. Taivas kaareutui niin tummansinisenä,
+ettei se koskaan ollut heistä näyttänyt maapallolla semmoiselta, ja
+aurinko paistoi leppoisasti siinä, missä puut eivät olleet
+varjostamassa. Se oli nyt niin alhaalla, että heidän ruumiinsa varjot
+olivat miltei loppumattoman pitkät, kun ne siinä ruohikossa hyppelivät
+ja keikkuivat heidän edessään. Kaikkialla pulppui maasta lähteitä ja
+lirisi puroja, elämää vilisi kihisten joka paikassa.
+
+-- Ei tällä merkillisellä taivaankappaleella ole hullumpaa elää, --
+sanoi Villi tyytyväisenä ja pyydysti siinä ohimennen loikkivan
+hyönteisen, jonka hän söi illalliseksi.
+
+-- Ei olekaan, siitä voit olla varma, -- sanoi muuan toinen
+hyönteinen, joka näytti suurelta vihreänhohtoiselta, pitkäsarviselta
+kovakuoriaiselta, mutta joka kulki eteenpäin pitkin naksuvin
+harppauksin ja oli juuri pudonnut maahan Villin viereen. -- Te olette
+kaikki niin hullunkurisen näköisiä, ettette varmaankaan ole tästä
+maasta kotoisin. Muurahaiset, jotka tietävät kaikki, ovat minulle
+maininneet, että on olemassa muitakin taivaankappaleita, ja te tulette
+arvatenkin joko Venuksesta tai Maasta. Voi, miten kummallisesti te
+liikutte nelin jaloin! Kahta jalkaa te heiluttelette ilmassa ja
+kahdella te hypitte ellen ota lukuun tuota pikku raukkaa, joka hyppii
+kaikin nelin jaloin. Niin, niin, kyllä me täällä vaan olemme viisaampia
+ja parempia ja tiedämme niin paljon. Minäkin tiedän esimerkiksi, että
+maapallolla on vuosi neljä kertaa niin pitkä kuin täällä meillä ja...
+
+-- Ja että meillä on kuusi kertaa paremmat käyttäytymistavat kuin
+teillä, -- vastasi Villi kiukusta sähisten. -- Emme me kiertele
+ylt'ympäri tekemässä hävyttömiä huomautuksia muista eläimistä, enkä
+minä sitä liioin siedä sinunlaiseltasi kuusikoipiselta lurjukselta.
+
+Villi valmistautui jo hyppäämään kovakuoriaisen kimppuun, mutta samalla
+syöksähti vallan kauhea eläin ulos pensaikosta. Se näytti neljän metrin
+pituiselta, mustankiiltävältä tuhatjalkaiselta, jonka jalat olivat
+hyvin pitkät ja ensimmäisessä jalkaparissa oli peloittavat
+myrkkykynnet. Hädintuskin pelastuivat lapset sen kynsistä hyppäämällä
+äkkiä sivulle.
+
+-- Kuusikoipinen, -- sähisi tuhatjalkainen uhkaavana, ja sen mustat,
+suomuiset nivelet kalisivat onnettomuutta ennustaen, kun se kääntyi
+ajamaan heitä takaa. -- Jos olisit sanonut satakuusikoipinen, olisit
+osunut lähemmäs totuutta. Kyllä minä näytän teille, ettei saa tulla
+tuolla tavoin kuokkavieraaksi muille taivaankappaleille ja kaiken
+lisäksi ruveta herjaamaan maan omia asukkaita. Mitä tekemistä teillä on
+täällä?
+
+Ja niin se syöksähti tavoittamaan Maijaa, joka vavisten seisoi piilossa
+puun takana. Epätoivoisena etsi Lalli katseillaan jotakin asetta, millä
+lyödä tuota kamalaa hirviötä, mutta täällä metsässähän ei ollut kiviä.
+Villinkin rohkeus oli pettänyt, ja se juoksi pensaikkoon turvapaikkaa
+hakemaan. Vain vihreä kuoriainen naureskeli ilkkuen.
+
+Tuhatjalkainen syöksyi kalisten Maijaa kohti, joka taas hyppäsi sen
+tieltä pois mutta menetti samalla tasapainonsa ja kaatui. Lalli
+kirkaisi kauhusta ja sulki silmänsä säästyäkseen näkemästä enempää,
+mutta kun hän hetken perästä kuuli tuhatjalkaisen sähisevän pettyneesti
+ja sitten tuon kamalan kalinan vähitellen heikkenevän etäisenä, aukaisi
+hän taas silmänsä.
+
+Ei näkynyt jälkeäkään Maijasta sen enempää kuin tuhatjalkaisestakaan,
+Villi vain seisoi siinä hänen vieressään häpeissään ja häntä
+riipuksissa.
+
+-- Minne Maija joutuin -- kysyi Lalli itkien.
+
+-- En tiedä, -- vastasi Villi alakuloisena. -- Sen vain tiedän, että
+tähän tuli suuri, lehmän kokoinen eläin, joka oli melkein sen näköinen
+kuin jättiläisheinäsirkka, ja että se sieppasi hänet leukoihinsa ja
+loikki sitten tiehensä aivan tuon hirviön nokan edessä, mutta minne he
+sitten joutuivat, sitä en voi sanoa. Kiirehdi nyt vain, niin seuraamme
+heitä!
+
+Lalli lähti kohta pitkin askelin harppaamaan samaan suuntaan kuin
+tuhatjalkainen oli mennyt. Matkalla hän sai käsiinsä kaatuneen
+puunrungon, suuren tammen kokoisen. Hän heitti päivänvarjon pois, otti
+tuon puun ja heilutteli sitä rajusti päänsä päällä.
+
+Aurinko painui yhä alemmas, ja puiden varjossa rupesi tuntumaan yhä
+kylmemmältä. Ruoho kävi lyhyemmäksi, puut tulivat toisenmuotoisiksi,
+pitkiksi ja kapeiksi, ja niillä oli vain latvassa lehtiröyhelö. Äkkiä
+he näkivät vasemmalla puolellaan suuren järven, ja edessään loivan
+vuoren. Tämän rinteellä kävi kasvullisuus taas rehevämmäksi, ja Lalli
+ymmärsi, että tasangolle aurinko paistoi aivan taivaanrannalta, mutta
+kun he olivat nousseet ylemmäs, pääsi se paistamaan varjostavien puiden
+ylitse. Villi juoksi koko ajan supatellen ja rupatellen kaikenmoisten
+pikkuitikkain kanssa, joita liikkui puissa tai maassa, ja kysellen
+niiltä, olivatko ne nähneet heinäsirkkaa tai tuhatjalkaista, ja näin he
+voivat seurata rosvojen jälkiä. Kaikki nämä eläimet tuntuivat vihaavan
+tuhatjalkaista, ja moni niistä seurasi jonkun matkan päästä Lallia ja
+Villiä saadakseen nähdä, miten tässä oikein tulee käymään, ja lopulta
+oli heillä häntänä perässään pitkä jono ryömiviä ja hyppeleviä
+olentoja, jotka kitisten ja vikisten toivottivat pedolle tuhoa.
+
+-- Tuolla se on, tuolla se on, -- huusi lopulta muuan pieni, lystikkään
+näköinen, keltainen olento, joka taitavasti hyppeli oksalta oksalle, ja
+Lalli näki todellakin tuhatjalkaisen mustankiiltävät renkaat kappaleen
+matkan päässä edessään.
+
+Hän hyppäsi vielä muutaman kerran valtavan korkealle ilmaan heiluttaen
+suurta nuijaansa. Viimeisellä hypähdyksellä hän putosi suoraan hirviön
+päälle, joka sähisten tavoitteli häntä myrkkykynsillään. Raskas runko
+putosi voimakkaasti sen päähän ja musersi sen, mutta sen sadat jalat
+sätkyttelivät ja kiemurtelivat suonenvetoisesti vielä kappaleen aikaa.
+
+-- Siitä sait, siitä sait! -- huusi tuo keltainen pikkuolento, ja Lalli
+kuuli takanaan kaikkien muiden itikkain kirkuvan ja piipittävän ja
+vikisevän samalla tavalla.
+
+-- Mutta missä, missä on Maija? -- kysyi Lalli huolissaan. Meidän on
+riennettävä löytämään hänet, ennenkuin heinäsirkka ehtii tekemään
+hänelle pahaa.
+
+Niin he juoksivat edelleen samaan suuntaan, mutta kaikki pikkuitikat
+jäivät tanssimaan riemutanssia vihatun tuhatjalkaisen ympärillä. Pian
+tulivat he vuoren huipulle ja aikoivat samaa vauhtia hypätä sen
+toiselle rinteelle, mutta pysähtyivät jo ensi hyppyynsä aivan
+jähmettyneinä ihmetyksestä ja pian myös kylmästä.
+
+Kirkkaasta päivänpaisteesta he olivat hypänneet mustaan yöhön. Melkein
+mustana kaareutui taivas heidän päällään, siroteltuna täyteen niin
+kirkkaita ja kauniisti kimmeltäviä tähtiä, etteivät he maapallolla
+koskaan olleet semmoisia nähneet. Varsinkin kaksi tähteä oli ihmeen
+suurta ja kaunista. Mutta merkillisintä oli sittenkin sikäläinen
+maisema. Sen sijaan, että Lallia äsken ympäröi lehtevä metsä, joka oli
+täynnä elämää ja liikettä, oli nyt hänen edessään kuollut, jäinen maa.
+Jäiset ja lumiset vuoret ja laaksot nousivat ja laskivat kuin
+jähmettyneen meren aallot, vivahtaen tähtienvalossa siniseen ja
+vihreään, ja niin kylmää oli, että hengitysilma näkyi savuna tulevan
+heidän suustaan, ja että hampaat aivan kalisivat. Hiljaisuus oli
+niinikään vallan kammottava, kunnes äkkiä heidän korviinsa kuului
+Maijan hiljainen itku.
+
+-- Maija, Maija, missä olet? -- huusi Lalli.
+
+-- Täällä, täällä, -- valitti Maija, ja ääni kuului tulevan jostain
+syvältä heidän jalkainsa alta.
+
+Aivan heidän edessään ammotti leveä railo jäässä, ja kun Lalli kumartui
+katsomaan sinne, kuuli hän siskonsa äänen selvemmin.
+
+-- Tule auttamaan minua! -- se sanoi. -- Olen pudonnut tänne railoon,
+ja heinäsirkka on kuollut.
+
+Lalli laski silloin puunrungon railoon, ja se ulottui nipin napin
+pohjaan saakka. Sitten kapusivat hän ja Villi alas pimeään, kylmään
+rotkoon, missä he löysivät Maijan makaamassa, melkein jähmettyneenä
+kylmästä, ja heinäsirkan näköjään kuolleena.
+
+Lalli aikoi vihoissaan potkaista sitä, mutta Maija pidätti hänet sitä
+tekemästä.
+
+-- Älä, älä! -- hän sanoi. -- Se on ollut hyvin ystävällinen minulle.
+Se tahtoi pelastaa minut tuhatjalkaiselta. Se aikoi vain vähäksi aikaa
+tuoda minut tänne pakkaspuolelle, minne hirviö ei olisi uskaltanut
+meitä seurata, mutta sitten se tapaturmaisesti putosi jäänrailoon.
+Heinäsirkkaparka! --
+
+Sitten kantoi Lalli ensin Maijan ja sitten kuolleen heinäsirkan
+railosta ylös, ja Villi tuli vilusta väristen perässä. Pian olivat
+kaikki taas lämpimässä päivänpaisteessa vastakkaisella vuorenrinteellä.
+
+Maija kertoi nyt, miten heinäsirkka oli varovaisesti kantanut häntä
+hyppien pitkin loikkauksin eteenpäin ja koko ajan pitänyt äkäistä
+murinaa tuhatjalkaisesta, joka vainosi sitä ja sen sukulaisia. Se oli
+lohdutellut Maijaa ja luvannut viedä hänet paikkaan, missä hän oli
+varmassa turvassa pedolta, mutta sitten he olivat yhdessä pudonneet
+railoon, jonka seinät olivat niin liukkaat, ettei edes heinäsirkka
+voinut hypätä sieltä ylös, ja niin oli se raukka hyvin pian jähmettynyt
+ja kuollut.
+
+-- En minä vielä kuollut ole, -- sanoi piipittävä mutta ystävällinen
+ääni heidän takanaan, ja siinä istui heinäsirkka tuijottaen hieman
+pökertyneenä heihin. Silloin hyppäsi Maija esiin ja suuteli sitä sen
+vihreälle suulle, ja heinäsirkka virnisteli tyytyväisenä.
+
+-- Olipas se merkillinen temppu! -- sanoi se. -- Sillä tavalla
+emme me tee täällä Merkuriuksessa. Tiedän kyllä, että te tulette
+jommastakummasta noista suurista tähdistä, Venuksesta tai Maasta, jotka
+näkyvät tuolta yöpuolelta, ja teillä on varmaankin omat tapanne
+osoittaa kiitollisuuttanne.
+
+-- Voi, voi.., -- huusi se äkkiä ilmeisesti kauhuissaan, -- nyt olemme
+kaikki hukassa. En minä voi kantaa pois teitä kaikkia, ja nyt on parvi
+murhaajaskorpioneja ympäröinyt meidät aivan huomaamattamme. Katsokaa
+nyt!
+
+Kun lapset katsoivat ympärilleen, näkivät he piirissä joka puolella
+kummallisia eläimiä, jotka muistuttivat eräänlaisia äyriäisiä, mutta
+olivat suuria kuin norsut, ja jotka kaikki käyristivät päänsä yli
+pyrstön, missä oli peloittava piikki. Näitä kauheita eläimiä oli
+varmaankin sata, ja kaiken onnettomuuden lisäksi oli Lalli jättänyt
+aseensa, tuon puunrungon, railoon. Eivät he liioin voineet ajatella
+hypätä niiden ylitse, sillä ne olivat hyvin korkeita ja niitä oli
+peräkkäin monessa rivissä, joten lapset varmasti olisivat pudonneet
+toiseen riviin, jos olisivat ensimmäisen yli hypänneet.
+
+-- Hypätkää suoraan avaruuteen, kuten teimme aina silloin kun
+maapallolla jouduimme pulaan, -- huusi Villi. -- Tuo suuri pallo tuolla
+on varmankin Maa. Joutukaa nyt! Miau!
+
+Ja niin hyppäsi Villi avaruuteen, ja Lalli ja Maija seurasivat perässä.
+Lallin korvissa vinkui ja suhisi, ja hänen oli vaikea hengittää.
+Lopuksi hän menetti tajunsa.
+
+Kun hän taas tointui, huomasi hän istuvansa tuolilla kaukoputken
+takana, pää käsivarsille kallistuneena. Huoneessa oli pimeä; hän ei
+ensin nähnyt ketään, mutta tarkemmin katsellessaan hän näki Maijan
+makaamassa sohvalla Villin vieressä. Molemmat olivat tietysti menneet
+tainnoksiin kuten hänkin pudotessaan tuon kamalan matkan avaruuden
+halki.
+
+-- Maija, Maija! -- huusi Lalli. -- Oletko kuollut?
+
+-- Mitä sinä oikein huudat? -- kysyi Maija unisena. -- En minä ole
+kuollut enkä edes kuuro.
+
+-- Minä luulin, että sinä olit loukannut itsesi, kun hyppäsimme alas
+Merkuriuksesta, -- sanoi Lalli silitellen Villiä, joka myös oli
+herännyt.
+
+Maija tuijotti hieman ihmeissään veljeensä, mutta oli vielä niin
+unenpöpperöinen, ettei oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti.
+
+-- Hyppäsimme alas Merkuriuksesta? -- mutisi hän vain.
+
+-- Niin, niin, kun skorpionit olivat piirittäneet meidät, -- sanoi
+Lalli innokkaana. -- Etkö sinä muista?
+
+Mutta Maija-raukka ei muistanut yhtään mitään. Hän oli niin uninen ja
+välinpitämätön, että Lalli suuttui ja jätti hänet rauhaan, kunnes he
+olivat päässeet sänkyynsä ja äiti mennyt pois. Silloin hän maaten
+kertoi Maijalle kaikesta, mitä he olivat Merkuriuksessa ollessaan
+kokeneet, ja Maija kuunteli halukkaasti. Ja sitä mukaa kuin Lallin
+kertomus jatkui, alkoi Maijakin muistaa kaiken niin selvästi ja näki
+tapahtumat aivan kuin silmiensä edessä. Hän oli vain putoamisen jälkeen
+ollut niin pyörällä päästään, ettei ollut kohta voinut muistaa, mitä
+oli tapahtunut. Mutta hänen täytyi luvata Lallille olla puhumatta tästä
+kaikesta yhtään sanaa äidille ja isälle, sillä he varmaankin
+sanoisivat, että Lalli oli vain nähnyt unta.
+
+
+
+
+3. VENUS.
+
+Kiltit lapset. Hopeavene. Kummallinen keinu ja närkästynyt lentolisko.
+Pieni pää ja loppumattoman pitkä kaula. Setä Ankannokka. Kalaliskoja ja
+joutsenliskoja. Villi tekee ilmamatkan. Lalli ja Maija toivovat
+pääsevänsä pois Venuksesta, ja jymylisko toivoo näkevänsä auringon.
+Hirmupedot tulevat.
+
+
+Seuraavana päivänä oli lapsilla keskinäistä sipinää ja supinaa, ja he
+olivat niin kilttejä ja hiljaisia, että äiti oli oikein ihmeissään. He
+juttelivat koko ajan vain tähdistä ja taivaankappaleista ja varsinkin
+Merkuriuksesta, ja aprikoivat, mahtoiko heinäsirkkaparka pelastua
+skorpioneilta. He suunnittelivat myös uusia retkiä ja päättivät vielä
+samana iltana lähteä johonkin muuhun kiertotähteen. Lalli ehdotti, että
+he kävisivät Venuksessa, sillä sehän oli seuraava järjestyksessä
+auringosta päin laskien. Ja heti kun tuli pimeä, ja isä ja äiti
+alkoivat vetää pientä päivällisuntaan, hiipivät molemmat lapset
+varpaisillaan saliin, missä kaukoputki vielä oli ikkunalla
+messinkijalustimineen. Villi oli tietenkin mukana, ja se istahti heti
+ikkunan vieressä olevalle tuolille ja katseli tähtiä, vallan valmiina
+matkalle lähtemään.
+
+-- Ryömitään nyt kaukoputkeen, -- sanoi Maija innoissaan. Mutta kun he
+katsoivat sitä, näytti se niin pieneltä, että tuntui aivan
+mahdottomalta päästä sinne sisälle.
+
+-- Odota, odota vain! -- sanoi Lalli lohdutellen. -- Tuon seikan minä
+kyllä tunnen. Täytyy vain istua hiljaa kaukoputken ääressä ja tirkistää
+siihen, niin se kyllä suurenee. Niin kävi viime kerrallakin. Odota
+vain, kunnes huudan sinua, ja tule sitten sukkelaan perässä Villin
+kanssa!
+
+Sitten hän suuntasi kaukoputken loistavaa Venusta kohti, joka kimmelsi
+niin kirkkaana valkoisessa talvi-illassa. Siellä se ui kuin hopeinen
+vene sinisellä taivaanmerellä, molemmat päät suippoina ja korkeina, ja
+mitä kauemmin hän sitä katseli, sitä selvemmin hän ymmärsi, että
+kaukoputkeen todella voi ryömiä ja lopulta hän taas aukaisi sen paksun
+lasin, joka oli tuon kiiltävänmustan putken aukon edessä, huusi
+Maijalle, että tämä tulisi perässä ja ryömi tunneliin. Samoin kuin
+edellisenäkin iltana tuli hän nytkin pitkän konttaamisen jälkeen putken
+toisessa päässä olevalle pyöreälle lasille, ja ennen pitkää olivat
+Maija ja Villi hänen vieressään katselemassa tuota suurta, välkkyvää
+hopeavenettä, joka ui avaruudessa aivan heidän edessään niin, että
+näytti varsin helpolta hypätä siihen.
+
+-- Hei vaan! -- huusi Maija ja hyppäsi tasajalkaa ulos avaruuteen, ja
+epäröimättä seurasi Lalli perässä niin, että korvissa vain viuhui.
+
+Nytkin suureni heidän edessään oleva taivaankappale nopeasti, ja pian
+he saattoivat nähdä, ettei se ollutkaan veneen muotoinen vaan
+pallomainen, vaikka vain sen toinen puolisko loisti, kun taas
+auringosta poispäin oleva puolisko oli yöhön verhoutunut. Koko
+kiertotähti näytti olevan hohtavan valkoisen villakerroksen ympäröimä,
+ja pian he sukelsivatkin paksuun pilviverhoon. Sitten kävi vauhti niin
+vinhaksi, etteivät he voineet enää nähdä mitään, ja lopuksi tunsi Lalli
+pudonneensa jollekin pehmoiselle esineelle, joka taipui hänen ruumiinsa
+painosta. Se keinui ja keikkui hänen allaan, ja kun hän aukaisi
+silmänsä, näki hän istuvansa summattoman suurella vihreällä lehdellä,
+joka muistutti saniaista. Hän piti suonenvetoisesti kiinni sen
+ruodista, jottei putoisi, ja näki lähellään Maijan olevan samassa
+asemassa kuin hän itsekin. Samassa tuli Villi nelinkontin alashypellen
+ja tarttui terävillä kynsillään kiinni lehtilapaan.
+
+Pökertyneenä katseli Lalli ympärilleen. Katsoessaan suoraan alaspäin ei
+hän voinut nähdä muuta kuin läpitunkematonta lehvikköä, joka näytti
+laajoilla aloilla peittävän maan. Toiselle sivulle katsoessaan hän näki
+lyijynvärisen vedenkalvon häämöttävän paksun, vesihöyryllä kyllästetyn
+ilman takaa, ja toisella sivulla kohosi jyrkkiä vuoria ja teräviä
+tulivuorenkekoja, joiden kraattereista syöksyi tulta ja tuprusi
+savupilviä. Näiden tulivuorien alempia rinteitä verhosi rehevä vihanta,
+mutta ylemmät rinteet olivat laavan peitossa ja näyttivät autioilta ja
+synkiltä. Ilma oli kuumaa ja kosteata kuin saunassa, vielä pahempaa
+kuin oli ollut Etelä-Amerikan aarniometsissä. Jättiläissaniaisten
+lehtien välistä tuntui nousevan kuumia höyryjä, jotka kasaantuivat koko
+taivasta peittäväksi harmaaksi pilviverhoksi. Mädänneistä kasveista ja
+eläimistä lähti inhottava löyhkä, ja ilmassa heidän ympärillään lauloi
+ja piipitti miljoonittain suuria ja pieniä hyönteisiä ja itikoita, kun
+taas vedestä kuului polskinaa ja pärskettä ja huohotusta, joka ei juuri
+hyvää ennustanut.
+
+-- Hyi, kun täällä on ilkeää! -- huudahti Maija aivan kauhuissaan.
+
+Villi seisoi kuin koukistuneena hyppäämään vihollisten kimppuun, joiden
+voi odottaa tulevan milloin tahansa.
+
+-- Täällä on oltava varuillaan, kun menemme alas, -- se tuumi. --
+Tämmöisissä paikoissa on aina vaara väijymässä, sen olen ennen kokenut.
+On kai parasta, että minä menen ensin pienelle tiedusteluretkelle.
+Älkää liikkuko paikaltanne, ennenkuin minä tulen takaisin!
+
+Ja niin se läksi varovasti kapuamaan lehtiruotia alas ja katosi tiheään
+lehvikköön Lallin ja Maijan jäädessä uteliaina tarkastelemaan
+ympäristön elämää. Pieni vihreä sisilisko tuli ilman halki lentäen
+mustin lepakonsiivin, istuutui heidän vierelleen lehdelle ja katseli
+heitä terävin, välkkyvin silmin.
+
+-- Mitä ihmeen eläviä te olette? -- se kysyi sähisten ja ivallisella
+äänellä. -- Mokomia en ole eläissäni nähnyt. Teillähän on niin pehmeä,
+valkoinen nahka, että kuka tahansa voi purra sen läpi, ja niin
+merkilliset, pitkät suomut päässänne!
+
+-- En ole minäkään ennen nähnyt lentäviä sisiliskoja, -- vastasi Lalli.
+-- Me olemme toisesta taivaankappaleesta tulleita vieraita, ja sinun
+tulee nyt olla kohtelias ja kertoa meille jotakin tästä merkillisestä
+maailmasta.
+
+-- Ellet ole nähnyt lentäviä liskoja, niin et luomakunnasta paljoakaan
+tiedä, -- vastasi sisilisko ja lipsutteli pilkallisesti kaksihaaraista
+kieltään. -- Odota vain, saat ehkä nähdä semmoisia enemmän kuin
+kylliksesi!
+
+Ja sitten se levitti ylpeästi mustat lepakonsiipensä ja koetti siepata
+suuhunsa suuren, korean sudenkorennon, joka lensi ohitse.
+
+-- Kutti, kutti, saitkos sen! -- sanoi Maija ja työnsi kielen ulos
+suustaan aivan kuin pettynyt liskokin.
+
+-- Kyllä minä opetan sinut pilkkaamaan kunnon lentoliskoa, -- sanoi tuo
+pieni eläin kiukkuisena. -- Tätä saat katua. Lähetän hirmupedot
+kimppuunne, ne pian nakertelevat luitanne.
+
+-- Kielikello, juorukontti, ohhoh! -- nauroi Maija ja näytti taas
+kieltään, mutta Lalli ei siitä pitänyt. Hän oli edellisillä matkoillaan
+oppinut, että täytyy olla kohtelias kaikille olennoille, ja hän tunsi
+levottomuutta nähdessään pienen liskon uhkaavana sähisten levittävän
+lepakonsiipensä ja lentävän pois huojuvien saniaislehtien lomitse.
+
+Heidän siinä istuessaan ja kärsimättöminä odotellessaan Villin paluuta,
+kuulivat he metsästä hidasta, jymisevää astelua ja samalla kumeata
+mörinää ja maiskuttelua puiden latvojen keskeltä. Ääni tuli yhä
+lähemmäksi, mutta he eivät nähneet mitään. Äkkiä kohosi kumminkin pää
+ylös aivan vastapäätä sitä lehteä, missä he istuivat. Se oli
+merkillinen mustankiiltävä, suomuinen pää, jonka pienet, uniset silmät
+kummastellen tirkistivät heitä suun natustellessa saniaisenlehden
+reunaa.
+
+-- Hyvää päivää, hyvää päivää, -- tervehti Lalli saadakseen tämän uuden
+olennon heti alun pitäen suopeaksi. -- Mikäs sinä oikein olet? En
+käsitä, missä sinä seisot, kun voit syödä tätä lehteä.
+
+-- Hm, hm, -- mörisi pää. -- Kysymyksesi on yhtä ihmeellinen kuin
+ulkomuotosikin. Minähän olen jymylisko. Sen tietää jokainen Venuksen
+asukas. Ja tietysti minä seison maassa. Mutta mitä te olette ja mitä te
+tällä lehdellä teette, sen Plesiosaurus vain tietää.
+
+-- Me olemme Maasta kotoisin olevia ihmisiä, -- selitti Lalli ylpeänä,
+-- ja me olemme tulleet tänne tarkastamaan tätä taivaankappaletta.
+Mutta en voi käsittää, miten sinä maassa seisot. Silloinhan voimme kai
+mekin päästä sinne alas.
+
+-- Ole hyvä! -- vastasi jymylisko sävyisästi. -- Voit liukua alas
+kaulaani pitkin, jos haluat.
+
+Se oli Lallista ja Maijasta hyvin hauskaa, ja kun jymylisko oli
+suoristautunut vähän korkeammaksi, tarttui Lalli sen kaulaan ja alkoi
+luisua alas sitä pitkin. Pian hän sukelsi lehtien alle ja liukui yhä
+alemmas ja alemmas. Kaula tuntui vallan loppumattoman pitkältä ja kävi
+vähitellen yhä paksummaksi. Ennen pitkää tottuivat hänen silmänsä
+siellä alhaalla vallitsevaan vihreään hämärään, ja hän näki
+yläpuolellaan Maijan tulevan luikua laskien, ja alla häämötti maa niin
+syvällä, että päätä oikein huimasi.
+
+Hänen kätensä olivat pahoin hankaantuneet, kun hän lopultakin tuli
+leveälle, suomupeitteiselle, mustankiiltävälle selälle, joka oli
+norsunselän näköinen. Jonkun hetken perästä tuli siihen Maijakin,
+puoliksi nauraen, puoliksi itkien, ja niin he istuivat siinä läähättäen
+ja ympärilleen katsellen. He olivat ikäänkuin suuressa salissa, jonka
+pylväinä olivat puiden rungot, lattiana vihreä sammalikko ja mädänneitä
+lehtiä ja varsia, ja kattona vihreä lehtikatos. Mutta kaikkein
+ihmeellisin oli se eläin, jonka selässä he istuivat. Se oli hirvittävä
+olento, ruumis kuin norsulla, mutta sillä oli lisäksi pitkä, laahustava
+krokotiilinpyrstö, ja sitten tuo loppumaton pitkä sirahvinkaula, joka
+häipyi puiden lehvikköön. Sen selkä oli niin korkealla maasta, ettei
+voinut ajatellakaan hypätä alas sieltä.
+
+-- Tämäpä on ruma ja ihmeellinen otus, -- sanoi Maija. -- Sehän voisi
+syödä vaikka viisikerroksisen helsinkiläisen kivitalon katolta.
+
+-- Niin, niin, -- kuului paksun puunrungon takaa rääkättävä ääni.
+
+    -- "Kun aamuateriansa se varhain aloittaa,
+    niin ruuan vatsahansa vast' iltaseksi saa."
+
+Ja sitten kuului kuivaa, rämisevää naurua puunrungon takaa, ja kun
+lapset katsoivat tarkemmin sinne, häämötti siellä kummallinen hahmo,
+joka hitaasti tulla tallusteli kahdella jalalla astellen metsän
+pimennosta. Kun se tuli lähemmäs, huomasivat he, että sekin oli jokin
+lisko, pystyasennossa oleva krokotiili, jonka etujalat olivat heikot ja
+takajalat paksut, ja viimeksimainituilla se asteli arvokkaasti suipon
+hännän laahatessa maata. Pää oli pieni, ja siinä oli leveä ankannokka,
+kasvot olivat kiltin ja sävyisän näköiset.
+
+-- Hyvää päivää, setä Ankannokka! -- tervehti Maija puoliksi
+piloillaan, puoliksi säikähtyneenä, mutta Lalli kumarsi kohteliaasti.
+
+-- Päivää, päivää, lapsukaiset -- lausui lisko arvokkaasti
+vastatervehdykseksi ja nyökytteli päätään lystikkäästi. -- Ei minun
+nimeni sentään ole Ankannokka vaan Iguanodon, mutta sehän on
+samantekevää. Näen, että olemme tänään saaneet vieraita jostakin
+toisesta taivaankappaleesta. No niin, hauskaa tutustua, hauskaa
+tutustua. Tuntuukin toisinaan hieman yksitoikkoiselta nähdä vain
+liskoja ja muita matelijoita kaikkialla ympärillään. Noista pienistä
+imettäväisraukoista, joita täällä on, ei juuri kannata puhua, sillä
+eivät ne paljoakaan meistä eroa, vaikka niillä mukamas onkin karvapeite
+ja lämmintä verta suonissa. Jos imettäväisillä olisi joku sen kokoinen
+edustaja kuin tämä pitkäkurkku tässä, niin sitten voisi ne ottaa
+lukuun. No niin, me liskot olemme Venuksessa herroina tähän aikaan, ja
+voi olla hupaisaa tavata muutakin väkeä.
+
+Samassa laskeutui jymyliskon pää puiden latvuksista käärmeen pään
+tavoin heiluen pitkän kaulan varassa.
+
+-- Niin, mutta eivätkö ne olekin merkillisiä, -- se sanoi ja katseli
+taas lapsia tihrusilmillään, -- mutta minä pidän niistä sittenkin.
+Niillä on niin viisaat silmät. Vaihtelu tuottaa iloa, kuten sanot.
+
+Ja se ojensi pienen päänsä aivan lähelle lapsia ja lipsutti
+kaksihaaraista kieltään. Silloin tunsi Maija heltyvänsä ja taputti sitä
+päähän.
+
+-- Taidat olla kiltti, vaikket olekaan kaunis, -- hän sanoi
+ystävällisesti. -- Mahtaisitko sinä ottaa meidät pienelle
+ratsastusmatkalle tämän maan halki.
+
+-- Mitäpä minulla sitä vastaan olisi, -- vastasi jymylisko. Ettehän te
+paina yhtään mitään, ja minä olen juuri aikonut lähteä rantaan juomaan
+ja sitten tuonne lämpimälle vuorenrinteelle vetämään päivällisunta. Te
+voitte kernaasti istua selässäni sen ajan.
+
+-- Minä tulen kappaleen matkaa mukananne, -- sanoi setä Ankannokka. --
+Aterioitsen tuolla rannalla ja matkalla saan vähäsen jutella. On
+hauskaa tavata semmoisia, jotka ovat nähneet tätä maailmaa eri
+puolilta.
+
+Ja niin he läksivät liikkeelle, että maa tärisi noiden suurten eläinten
+jalkojen alla. Jymylisko kulki hitain, horjuvin askelin ja otti aina
+silloin tällöin suuntäyden puiden latvuksista, ja setä Ankannokka
+asteli arvokkaasti vieressä, pärisi litteällä nokallaan ja ojensi
+ajoittain pystyyn kuuden metrin korkuisen vartalonsa poimiakseen
+oksista suuhun pantavaa.
+
+Monta askelta ei vielä oltu kuljettu, kun lapset huomasivat, että metsä
+oli täynnä jymyliskoja, jotka toinen toisensa perästä liittyivät
+kulkueeseen, kiikuttaen pitkää kaulaansa ja ällistyneinä mutisten
+kummasteluaan noiden uusien olentojen johdosta, jotka istuivat heidän
+toverinsa selässä.
+
+-- Mutta emmehän me voi mennä ilman Villiä, -- sanoi Maija epäröiden.
+
+-- Villi, Villi! -- huusi Lalli niin kovasti kuin jaksoi, mutta
+vastausta ei kuulunut.
+
+-- Kuka Villi on? -- kysäsivät molemmat liskot yht'aikaa ja pysähtyivät
+äkkiä.
+
+-- Toivon, ettei hän ole joutunut onnettomuuden uhriksi, -- sanoi setä
+Ankannokka vakavana. -- Metsä on täynnä erilaisia petoliskoja.
+
+-- Eivät ne niinkään helpolla saa kiinni Villiä, -- sanoi Lalli ylpeänä
+ja uhkavarmana. -- Se on suoriutunut niin monesta vaikeudesta ennenkin,
+ettei se nytkään antaudu vangiksi. Mutta kyllä meidän pitäisi saada
+sille lähetetyksi tieto, minne menemme.
+
+-- Sen minä kyllä toimitan, -- vikisi heikko ääni pienestä
+rantalätäköstä. -- Se on kai minun etäinen sukulaiseni, kuten tekin,
+vaikka te olette kenties liian ylpeitä myöntämään itseänne minun
+sukulaisikseni.
+
+Kun Lalli tarkemmin katsoi ääntä kohden, huomasi hän pienen
+nokkaeläimen näköisen olennon, joka makasi lätäkön partaalla katsellen
+heitä uteliain, pirtein silmin.
+
+-- Päivää, päivää, serkku, -- tervehti hän piloillaan. -- Olet kiltti,
+jos teet sen.
+
+Ja he jatkoivat matkaansa rantaan päin.
+
+Kun he olivat tulleet ulos metsästä, aukeni heidän edessään laaja,
+kuohuva meri, jonka pitkät, raskaat, lyijynväriset aallot loiskivat
+hiekkarantaan, missä oli runsaasti näkinkenkiä ja merkillisen muotoisia
+äyriäiseläimiä. Kaikki jymyliskot marssivat oikopäätä veteen niin
+syvälle, että laineet oli vai vähällä huuhdella lapsiakin, ja sitten ne
+työnsivät pitkät kaulansa veteen ja nostivat sieltä suun täydeltä
+meriruohoa.
+
+-- Se maistuu hyvältä, -- sanoi lasten ystävä ja pärskähteli
+tyytyväisenä.
+
+Sillä valin paneutui setä Ankannokka vatsalleen tyrskyävään aallokkoon
+ja rupesi nokallaan penkomaan pohjaa, josta se näkyi löytävän paljon
+syötävää, arvatenkin nilviäisiä ja äyriäisiä. Toisinaan se ui pitkiä
+matkoja veden alla ja potki tällöin voimakkailla takajaloillaan kuin
+sammakko.
+
+Lapset silmäilivät uteliaina tätä autiota, kuohuavaa merta. Ennen
+pitkää he näkivät lauman eläimiä tulla porhaltavan aaltoja pitkin. Ne
+olivat kalojen tai ehkä vielä enemmän valaitten näköisiä ja noin
+kymmenen metrin pituisia, mutta pää, jonka ne kohottivat vedestä
+katsellakseen lapsia, muistutti enemmän liskojen kuin kalojen päätä, se
+oli suomupeitteinen, ja suussa oli runsaasti peloittavia hampaita.
+
+-- Mitä te oikein olette? -- kysyi Lalli.
+
+-- Kalaliskoja ollaan, -- vastasi niiden johtaja, -- ja minulla on hyvä
+halu syödä teidät kumpaisetkin, mutta nuo jymyliskot ovat hieman liian
+kömpelöitä, niin että saatte nyt jäädä toiseen kertaan.
+
+-- Kiitoksia ystävällisyydestänne, -- nauroi Maija. -- Toivottavasti se
+toinen kerta ei koita koskaan.
+
+Samassa rupesi ulompana merellä näkymään eloa ja liikettä. Siellä
+kiemurteli ja kaareili kuin olisi suuri käärme siellä uimassa, mutta
+samalla näkyi kömpelö ruumis kohoavan hiukan vedestä.
+
+-- Luulenpa, että laittaudun täältä tieheni, -- sanoi setä Ankannokka
+hieman hermostuneena. -- Tuolta tulee joutsenlisko, eikä sitä tiedä,
+mimmoisella tuulella se sattuu tänään olemaan. Parasta on, että sinä
+teet samoin, Brontosaurus-serkku, sillä voihan sille pälkähtää päähän
+siepata nuo selässäsi istujat.
+
+Ja tuo ihmeellinen olento tulla porhalsi tosiaankin vettä halkoen
+suoraan heitä kohden, kohottaen kamalan, kiiltävähampaisen kitansa
+vedenpinnan yläpuolelle. Oli vaikeata erottaa sen ääriviivoja, mutta
+hirveän suuri se mahtoi olla. Nuolena lennähti sen käärmeenpää pitkän,
+joutsenenkaulaa muistuttavan kaulan sinkahuttamana, sen hirvittävä,
+kiiltävä kita tavoitteli maiskuttaen Lallia. Hidas jymylisko oli tuskin
+ennättänyt vielä ruveta köntystämään vedestä ylös, mutta samassa
+silmänräpäyksessä syöksyi koko kalaliskolauma pedon kimppuun kuin
+metsästyskoira-parvi. Muutamat iskivät sitä pyrstöön, toiset kaulaan,
+sillä sen vartalo näytti olevan mainion suomuisen panssaripaidan
+suojaama.
+
+Nyt alkoi vedessä hirveä taistelu, ja sen aikana jymyliskot vetäytyivät
+varovasti pois tieltä. Aallot värjäytyivät verestä punaisiksi,
+joutsenliskon pää jakeli hurjana iskuja joka suunnalle, mutta lopulta
+se painui aaltojen alle raivoisain kalaliskojen repimänä. Salatuista
+syvyyksistä tuli nyt näkyviin haikaloja ja suunnattoman suuria kamalan
+näköisiä mustekaloja, saamaan nekin osansa saaliista. Siinä oli
+polskinaa ja pärskinää, läähätystä ja ruiskutusta, ja kaikkialla kiilsi
+peloittavia, teräviä hammasrivejä tai ryömi limaisia ruumiita ja
+tuijotti saaliinhimoisia silmiä.
+
+-- Hyi, -- sanoi Maija tuskastuneena ja peitti kädellään silmänsä, --
+mennään pian pois täältä. En minä pidä tästä merestä.
+
+-- Ei ole niinkään varmaa, että metsä on sen parempi, -- sanoi setä
+Ankannokka hieman surumielisesti.
+
+Kun he taas olivat rannalla, näkivät he pienen ilmalaivan kaltaisen
+olennon leijailevan puunlatvojen ylitse heitä kohden. Vähitellen se
+kävi jättiläislepakon muotoiseksi, ja kun se oli tullut vielä lähemmäs,
+näkivät he, että se oli jättiläiskokoinen lentolisko, vähän sen
+näköinen, jonka he olivat nähneet siellä puunlatvassa, mutta kahden
+metrin pituinen ja siivenkärkien väli oli yli kymmenen metriä. Sen
+nokka oli terävähampainen, ja silmät loistivat julmina ja
+saaliinhimoisina, -- se oli hyvin vaarallisen näköinen.
+
+-- Terve taas! -- kajahti tuttu ääni liskon selästä, ja Villin pyöreä
+pää kurkotti kaarevan liskonkaulan takaa.
+
+-- Kas vaan, siellähän sinä Villi olet, -- huudahti Lalli ilostuneena.
+-- Tiesinhän minä, että sinä kyllä suoriudut. Mutta missä oikein olet
+oleskellut?
+
+-- No, minä toimitin asiani vain hieman perusteellisemmin kuin olin
+aikonut, -- sanoi Villi välinpitämättömällä äänellä lentoliskon
+kaarrellessa hitaasti koko seurueen ympärillä ja katsellessa sitä
+epäluuloisesti säkenöivin silmin. -- Minusta tämä maa näytti niin
+vaaralliselta, että minun piti sitä ensin tutkia vähän lähemmin,
+ennenkuin sallin teidän tulla alas puusta. Näin kyllä nuo ukkelit,
+joiden mukana te olette, mutta suuresta koostaan huolimatta ne
+näyttivät kilteiltä. Metsässä on kumminkin vaarallisempaakin joukkoa.
+
+-- Niin, niin, -- päätteli setä Ankannokka pudistellen huolissaan
+päätään. -- Samaa olen minäkin heille sanonut. Esimerkiksi
+allosaurukset ja tyrannosaurukset ja lelapsit.
+
+Lentolisko teki vielä siron kaaren jymyliskon ympäri ja kehoitti Villiä
+hyppäämään alas, minkä tämä tekikin, ja ennen pitkää se seisoi lasten
+vieressä jymyliskon selässä.
+
+-- Saanko minäkin vähän ratsastaa? -- huusi Maija lentoliskolle.
+
+-- Sinun kanssasi ei minulla ole mitään tekemistä, sinulle en ole
+kiitollisuuden velassa, -- sähähti tämä kiukkuisesti. -- Minua
+haluttaisi puraista poikki sinun hyödytön, pehmeä nokkasi, mutta
+ystäväsi vuoksi jätän sen tekemättä.
+
+Ja sitten se leijaili pois siivet liikkumattomina levällään.
+
+-- Kiitos hyvästä kyydistä! -- huusi Villi sille, -- mutta ensi
+kerralla täytyy sinun olla kiltimpi ystävilleni.
+
+-- Miten jouduit tekemisiin tuon vekkulin kanssa? -- kysyi Lalli.
+
+-- Niin, sillä tavalla se kävi, että minua hiukan peloitti laskeutua
+maahan ja siksi minä kuljin puusta puuhun. Olin juuri tullut suureen,
+paksuoksaiseen puuhun, kun satuin huomaamaan tuon olennon riippuvan
+kynsillään puunoksasta, pää alaspäin, melkein kuin lepakko, siivet
+kääriytyneinä ruumiin ympäri kuin tummanharmaa huivi. Se oli ilmeisesti
+nukahtanut raskaaseen uneen. Mutta aivan puun alla seisoi kaksi ilkeätä
+olentoa vaanien. Ne olivat sen näköiset kuin olisivat kahdella jalalla
+seisovia norsuja, jotka hyppivät kuin kenkurut. Niiden lyhyissä
+etujaloissa oli hirvittävät kynnet, ja leveä sammakonsuu täynnä
+hampaita, joiden rinnalla krokotiilin hampaat ovat lastenleluja. Niiden
+voimakkaista takajaloista päätin, että ne voivat hypätä korkealle ja
+näinkin niiden juuri valmistautuvan hyppyyn vetääkseen lentoliskon
+alas. Ne näyttivät niin ilkeiltä, etten voinut suoda niille sitä
+nautintoa. Vaikken minä juuri sekaannukaan muiden eläinten asioihin,
+loikkasin minä nyt sille oksalle, missä lisko riippui, ja huusin sille,
+että vaara uhkaa. Se heräsi heti, levitti siipensä ja leijaili
+korkeuteen, juuri kun noiden petojen leuat loksahtivat sillä kohdalla,
+missä sen pää äsken oli riippunut.
+
+-- Kamalaa, -- sanoi setä Ankannokka, ja koko sen kuusi metriä pitkä
+ruumis vapisi. -- Ne olivat varmaankin allosauruksia.
+
+-- No niin, -- jatkoi Villi kertomustaan, -- tuo lentolisko rupesi
+sitten kaikesta päättäen tuntemaan kiitollisuutta, ja niin se tarjosi
+minulle vapaan kyydin selässään. Minusta oli mukava näin ottaa selvää
+seudusta, ja me kiertelimmekin pitkät matkat, mutta se minun täytyy
+sanoa, ettei minusta täällä ole hyvä olla. Kynteni eivät mahda mitään
+kaikkien noiden liskojen suomuille, joten minusta ei ole teille
+suurtakaan apua. Sen neuvon annan, ettette täällä pitkälti kulkisi
+maitse, sillä Intia oli vain lastenkamari Venukseen verrattuna. Kun
+olin tästä seikasta tullut selville, palasin lentoliskon kanssa
+takaisin, ja sitten tapasin erään lätäkön rannalla pienen piipertäjän,
+joka huusi meille, mihin te olitte menneet.
+
+Tällä välin lönkytteli jymylisko hitaasti halki komean metsän, jossa
+näkyi kasvavan vain saniaisia, palmuja ja kortteen näköisiä
+jättiläiskasveja, joiden varsi oli nivelikäs ja joka nivelestä lähti
+kapeita lehtiä. He näkivät erilaisten merkillisten liskojen lojuvan ja
+piehtaroivan likaisissa lätäköissä, niiden joukossa oli muutamia, jotka
+näyttivät jättiläissioilta ja joiden kuonosta kohosi kolme sarvea. Kun
+he juuri olivat menossa erään tuollaisen parven ohitse, kuului metsästä
+rätinää, ja sieltä hyppäsi näkyviin kaksin jaloin kulkeva hirvittävä
+petolisko. Takajaloissa oli pitkät, kammottavat kynnet, se teki
+valtavan ponnahduksen ja hyppäsi erään sikaliskon selkään painaen
+kyntensä sen ruumiiseen ja iskien kauheat leukansa sen kurkkuun.
+Liskoparka päästi vihlovan tuskanhuudon, joka vielä kauan kaikui lasten
+korvissa, ja sortui maahan vihollisensa painamana.
+
+-- Se on lelaps, pian pois täältä! -- voivotteli setä Ankannokka, ja
+suurelle jymyliskollekin tuli kiire päästä ajoissa tiehensä.
+
+Lalli ja Maija olivat aivan kalpeina pelästyksestä ja alkoivat jo
+toivoa olevansa poissa tästä maasta, mutta hetkiseksi he unhottivat
+pelkonsa tullessaan ihanaan metsään, missä kasvoi kauniita puita,
+jokseenkin kuusen näköisiä tai kenties vielä enemmän äidin araukariaa
+muistuttavia. Samalla kävi maa korkeammaksi, ja pian he tulivat
+vuorenharjalle, josta avautui näköala yli laakson, jonka halki leveä
+joki virtasi. Laakson toisella puolella kohosivat tornien tavoin samat
+vuoret, jotka he jo olivat puunlatvasta nähneet. Niistä syöksyi savua
+ja tulta, ja parista juoksi leveä laavavirta alas laaksoon. Ilmassa oli
+runsaasti rikkihöyryjä ja kuumia kaasuja, niin että oli vaikea
+hengittää. Raskaina ja harmaina painuivat pilvet miltei vuorenhuipuille
+saakka ja yhdistyivät tulivuorien höyryihin muodostaen synkän verhon,
+joka peitti maiseman puolihämärään, ja tässä hämärässä loistivat
+tulivuorien tulipatsaat ja hehkuvat laavajoukkiot kaamean punaisina. Ei
+ollut missään ainoatakaan lintua laulamassa; virran rannalta vain
+kuului merkillistä mylvinää ja rummutusta, mikä todennäköisesti oli
+lähtöisin joistakin muista iljettävistä matelijoista.
+
+-- Ei, tästä maasta minä en pidä, -- sanoi Villi päättävästi. -- Eihän
+täällä näytä aurinkokaan olevan koskaan näkyvissä.
+
+-- Aurinko? Mikä se semmoinen on? -- kysyi setä Ankannokka.
+
+-- Etkö koskaan ole auringosta kuullut puhuttavan? -- kysyi Lalli
+hämmästyneenä. -- Se on se, mikä valaisee ja lämmittää kaikkia
+kiertotähtiä.
+
+-- Emme me aurinkoa tarvitse, -- sanoi matelija kummastellen. -- Onhan
+ilma lämmin, ja maasta tulee lisäksi lämpöä ja vuorista tulee tulta.
+
+-- Kyllä aurinko sentään on tuolla ylhäällä pilvien takana, setä hyvä,
+-- selitti Villi itsetietoisena, -- mutta näyttää siltä kuin eivät
+pilvet täällä koskaan hajaantuisi, joten ette koskaan saa sitä nähdä.
+Ellei sitä olisi, olisi täälläkin kylmää. Mutta ellet ole sitä nähnyt,
+niin ei se mahda usein tulla pilkistämään, ja silloin on kuin onkin
+meillä paljon parempi olo maapallolla.
+
+-- Minä tahtoisin nähdä auringon, -- sanoi nyt äkkiä jymylisko, joka
+tähän asti ei ollut puhunut ainoatakaan sanaa koko matkalla. -- Ettekö
+voi ottaa minua mukananne maapallolle?
+
+-- Kylläpä sinä tosiaan olisit kauniin näköinen Helsingin katuja
+astelemassa! -- nauroi Maija. -- Ihmiset voisivat antaa sinulle ruokaa
+viidennen kerroksen ikkunoista. Voi Lalli, miten hauskaa olisi, jos
+todellakin voisimme sen ottaa mukaamme!
+
+Silloin ei Lallikaan voinut olla nauramatta moiselle päähänpistolle.
+Olihan se aivan mahdoton, mutta siitä juolahti hänen mieleensä muuan
+seikka.
+
+-- Mietin tässä, miksei maapallolla ole tämmöisiä matelijoita, ja
+miksei Venuksella taas ole lainkaan suuria imettäväisiä, -- hän sanoi.
+
+-- Sen voin sinulle selittää, -- huusi piipittävä ääni heidän päänsä
+päältä, ja kun he katsoivat ylös, näkivät he sen pienen lentoliskon,
+jonka he olivat puunlatvassa tavanneet, leijailevan hiljalleen heidän
+yläpuolellaan. -- Siitä ei ole haittaa, jos sen teille selitän, sillä
+joka tapauksessa te kumminkin kohta kuolette. Minä teille olen sen
+kohtalon toimittanut rangaistukseksi siitä, että tuo tyttö oli hävytön
+minua kohtaan. Ja nyt selitän. Venus on nuorempi kuin maa. Eläimet
+kehittyvät alhaisemmista korkeammiksi eläimiksi, ja imettäväiset ovat
+mukamas korkeampia kuin me, vaikka minä puolestani otaksun asian olevan
+päinvastoin. Joka tapauksessa vallitsee Venuksessa nyt matelijain
+aikakausi, ja kestää varmaankin miljoonia vuosia ennenkuin imettäväiset
+ehtivät syrjäyttää meidät. Sillä välin me olemme täällä herroina, ja
+sen saatte tekin pian kokea, te maapallolta kotoisin olevat
+kavalakieliset anastajat, joiden nahkakin on kuin kalanvatsaa. Ei
+teillä ole kynsiä, ei teillä ole suomuja, eikä edes mainitsemisen
+arvoisia hampaitakaan. Miten on päähänne pälkähtänytkin tulla tänne?
+Luulette kai, mokomatkin, olevanne parempia kuin me sen vuoksi, että
+meidän vuodessamme on vain seitsemän ja puoli semmoista kuukautta, jota
+te sanotte kuukaudeksi.
+
+Ja sitten nauroi lisko myrkyllistä naurua, ja lapset tunsivat olonsa
+kaameaksi ja katsoivat kauhistuneina ympärilleen.
+
+Ja kas, tuolla metsänreunassa liikkui tosiaankin jotain, mikä hyppeli
+sinne tänne kuusen oksien välissä, ja pian tuli kokonainen liuta
+kamalia hirviöitä rynnäten pitkin harppauksin metsästä suoraan heitä
+kohden. Niillä oli kauheat kynnet, ja niiden avoin kita oli täynnä
+pitkiä, kiiltäviä hampaita. Ne liikkuivat hyppien takajaloillaan kuin
+kenkurut, ja maa tärisi niiden hyppäyksissä syntyvistä jysähtelyistä.
+
+-- Olemme hukassa, -- parkui setä Ankannokka kuolemantuskassa ja koetti
+hoiperrellen kiirehtiä ainoaan mahdolliseen suuntaan, virralle.
+
+Jymyliskokin näytti pahoin pelästyvän ja rupesi pitkin askelin ja
+hätäisenä läähättäen juoksemaan virralle päin, mutta petoliskot olivat
+liian nopeita ja lähenivät yhä lähemmäs.
+
+Oli kumminkin vielä pikkuruisen toivoa ehtiä ajoissa veteen, mutta kun
+he olivat lähellä rantaa, kohtasi heitä toinen kauhistuttava näky.
+Virtaa reunustavain ruokokasvien joukossa he näkivät pitkän rivin
+ammottavia kitoja, jotka olivat krokotiilinkidan näköisiä, mutta niin
+suuria ja leveitä, että voi nähdä syvälle veripunaiseen kurkkuun
+saakka. Itse eläimiä he eivät voineet nähdä, sillä ne olivat miltei
+kokonaan painuneet veteen tai makasivat ruovikon piilossa.
+
+Sillävälin tulivat hirmupedot yhä lähemmäs, ja poloinen setä
+Ankannokka, joka liikkui hyvin hitaasti ja kauhusta oli aivan
+kadottanut mielenmalttinsa, jäi pian niiden uhriksi. Hurjina mylvien
+syöksyivät pedot sen kimppuun ja repivät sen palasiksi, ja kauhusta
+väristen käänsivät lapset kasvonsa pois tästä julmasta näystä.
+
+Mutta nyt tuli heidän vuoronsa. Hurjat matelijat hyppivät pitkin,
+raskain harppauksin joka puolelta heidän ympärillään, tarrautuivat
+kiinni jymylisko-rukan kurkkuun, häntään ja jalkoihin vertavaluvilla
+leuoillaan, jotka loksahtivat kiinni uhkaavasti paukkuen. Muutamat
+pedoista ojensivat kuononsa jo lapsia ja kissaa kohti.
+
+-- Hypätkää, hypätkää! -- huusi Villi. -- Ei kannata yrittääkään
+puolustautua noita suomunahkaisia vastaan. Hypätkää!
+
+Maija hyppäsi heti melkein itku kurkussa ylös, ja kun Lalli oli nähnyt
+siskonsa olevan turvassa, hyppäsi hänkin avaruuteen.
+
+Pudottuaan hän heräsi siihen, että äiti pani kätensä hänen olalleen.
+Koko hänen ruumiinsa vapisi.
+
+-- Täälläkö sinä nukut istuallasi, poikaa -- kysyi äiti. -- Oletko
+nukahtanut kaukoputkesi viereen?
+
+Mutta Lalli ei puhunut mitään, tirkisteli vain ympärilleen, missä Maija
+ja Villi olivat. Sisko seisoi äidin vieressä haukotellen niin, että
+leuat olivat mennä sijoiltaan, mutta ei hänkään mitään puhunut, ja
+Villi oli tipotiessään.
+
+-- Minä olin vain... -- änkytti Lalli lopulta, mutta sitten sulki hän
+huulensa kiinni. Oli vielä vallan liian aikaista kertoa äidille noista
+ihmeellisistä seikkailuista, ja kumma kyllä äitikin veti suunsa hiukan
+hymyyn, ja vei lapset lastenkamariin.
+
+-- No, mitä me nyt olemme oikein tehneet, -- kysyi Maija innokkaasti,
+kohta kun äiti oli sulkenut oven.
+
+Ja Lalli oli yhtä innokas kuin hänkin, ja kertoi hehkuvin silmin heidän
+merkillisistä seikkailuistaan Venuksessa, ja Maija kuunteli niin
+hartaasti kuin ei hän itse olisi mitään tiennyt koko asiasta, eikä
+keskeyttänyt kertaakaan veljensä kertomusta.
+
+-- Niin, niin, kyllä se oli kamalaa, -- sanoi hän lopulta, kun Lalli
+lopetti. -- Olivat ne hirveitä otuksia. -- Mutta mennään nyt
+ruokasaliin hakemaan jotakin syötävää.
+
+
+
+
+4. MARS.
+
+Punainen pallo ja pyöreä täplä. Tuhoisa erehdys. Ihminen vain eläin.
+Virkistävä ilmavirta. Lallia ja Maijaa luullaan villeiksi. Valkoinen
+jauhe. Hyönteiset vaiko linnut? Vedenpuutetta ja korttijauhetta.
+Päivölän kaupunki. Kaksitoista vanhaa marsin-eukkoa. Maija näyttää
+pitkää nenää. Käynti kaupungissa. Miesparat. Sähkövoimaa kaikkialla.
+Tasa-arvoisuutta. Vedenalaisia peltoja. Väkijoukko kahtena puolueena.
+Marsin miehet. Kaksi kuuta. Kapina. Vanhat marsilaisprofessorit. Villi
+pelastajana.
+
+
+Koko seuraavan päivän lapset puhuivat vain liskoista ja tuumiskelivat,
+mahtoivatko hirmupedot syödä myös jymyliskon. Lalli piirteli
+lyijykynällä setä Ankannokan ja jymyliskon kuvia, ja Maija ihaili hänen
+taitoaan. Kun he leikkivät ulkona kauniissa maaliskuisessa
+päivänpaisteessa, koetti Lalli muovailla lumesta noita eläimiä, mutta
+ei saanut niitä koskaan kyllin suuriksi.
+
+Heti kun aurinko oli laskenut, ja tähdet taas loistivat tummalla
+taivaalla, seisoivat he taas ikkunan ääressä kaukoputken vieressä.
+Tällä kerralla tahtoi Maija ensiksi kömpiä putkeen, mutta miten hän
+siinä seisoikin tirkistellen ja odotellen, ei hän vaan sinne päässyt,
+ja lopuksi hänen täytyi antaa Lallin koettaa.
+
+Lalli oli suunnannut kaukoputken Marsia kohti, jonka isä oli hänelle
+näyttänyt, ja joka tänä iltana loisti niin kirkkaana. Kauan hän siinä
+seisoi katsellen ikävöiden tuota punaista palloa, joka liukui sinisessä
+avaruudessa, ja lopulta hän huomasi mahtuvansa mustaan, kiiltävään
+tunneliin. Pian hän olikin kaukoputken ulkolasilla, Maija ja Villi
+mukana, ja punainen pallo oli aivan heidän vastapäätään.
+
+Näin lähempää katsoen se ei näyttänyt aivan niin punaiselta kuin
+ikkunasta, ja hän voi erottaa tummia laikkuja sen pinnalla sekä napojen
+kohdalla valkoiset pyörylät aivan kuin maapallollakin. Eräässä kohdassa
+näkyi pyöreä, selväpiirteinen valkoreunainen tumma täplä.
+
+-- No, minne nyt hypätään? -- kysyi Maija.
+
+-- Ei ainakaan noille valkoisille navoille, -- vastasi Villi jyrkästi.
+-- Semmoisesta sain kyllikseni silloin, kun hyppäsimme pohjoisnavalle.
+
+-- Koetetaan päästä tuohon pyöreään täplään, -- arveli Lalli. -- No
+nyt, olkaa valmiina! Hei vaan!
+
+Ja niin sitä mentiin halki huimaavan avaruuden kohti loistavaa
+taivaankappaletta, joka suureni nopeasti, kunnes he näkivät allaan
+laakean maiseman, ja pian huomasi Lalli kauhukseen, että se pyöreä
+pilkku, jota kohden he putosivat, oli suuri, pyöreä järvi. Kauhuissaan
+hän sulki silmänsä ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua hän tunsi
+sukeltavansa jalat edellä veteen. Pohja ei kumminkaan ollut kovin
+etäällä ja hän potkaisi siihen saadakseen vauhtia ylöspäin ja ennen
+pitkää hän kohottikin päänsä vedenpinnasta ylös.
+
+Ravisteltuaan veden silmistään näki hän Maijan ja Villin polskivan
+aivan vieressään tyvenellä kimaltelevalla vedenpinnalla kirkkaassa
+auringonpaisteessa. Maija-rukka ei osannut ollenkaan uida ja huusi
+vaikeroiden apua, kun taas Villi aivasteli ja sylki ja sähisi rumia
+sanoja pojista, joilla ei ole järkeä enemmän kuin rotilla ja koirilla.
+
+Muutamalla vetäisyllä pääsi Lalli Maijan avuksi, ja täpärällä se apu jo
+olikin, sillä Maija olisi muuten hetimiten painunut veden alle. Mutta
+Lalli tiesi, ettei hänkään kauan voi pysytellä pinnalla Maijaa
+kannattaen. Hän katui katkerasti, että oli saattanut heidät tämmöiseen
+tilanteeseen, ja näki kauhistuen siskon pään painuvan veden alle hänen
+ponnisteluistaan huolimatta. Vielä kerran onnistui hänen nostaa Maija
+pinnalle, ja samassa hän kuuli kovaa suhinaa. Ääni kuului aivan hänen
+vieressään, vettä pärskähti hänen kasvoilleen, ja sitten hän tunsi
+jonkun tarttuvan hänen kaulukseensa ja vetävän hänet ylös. Hän itse ei
+irroittanut otettaan Maijasta, ja niin kohosi tämäkin vedenpinnalle,
+missä häneen tartuttiin kiinni ja hänkin nostettiin ylös.
+
+Kaikki tämä oli käynyt niin nopeasti, ettei Lalli ollut ennättänyt
+katsoa, mikä heidät oli pelastanut, mutta kohta kun hän tunsi
+seisovansa kiinteällä pohjalla, tarkasteli hän ympärilleen varsin
+uteliaana.
+
+Hän oli valkoisesta metallista tehdyssä veneessä, ja hänen päänsä
+päällä surisi neljä tuulimyllynsiipien näköistä pyörää veneen
+molemmilla puolilla, kaksi keulassa ja kaksi perässä. Mutta kaikkein
+merkillisin oli sentään veneen keskellä istuva olento, joka vast'ikään
+oli vetänyt vettävaluvan Villin veneeseen. Ensin luuli Lalli, ettei
+siinä ollut muuta kuin suuri kalju pää ja sen terävien, viisasten
+silmien edessä olevat silmälasit, mutta sitten hän huomasi pienen
+surisevan koneen takana olevan tuohon päähän kuuluvan pienen ja leveän
+vartalon ja lyhyen jalkaparin, joiden verhona oli ruumiinmukaiset
+mustat vaatteet. Tuon olennon -- oli se sitten mies, nainen tai eläin
+-- ainoina pitkinä ruumiinosina olivat kädet ja vallankin sormet, jotka
+hyvin nopeasti hypistelivät jotakin koneenosaa.
+
+Samassa keskeytyi hänen havaintojentekonsa siihen, että hengitys kävi
+hänelle sietämättömän vaikeaksi. Hänestä tuntui, että hän kuolee, ellei
+hän saa enemmän ilmaa, ja hän tunsi päässään kummallista kohinaa. Mutta
+samassapa tarttui veneessä istuva olento valkoiseen säkkiin, jommoisia
+veneen pohjalla oli koko kasa, ja kiinnitti nopeasti ja reippaasti sen
+aukosta riippuvan kummiletkun Lallin nenään. Ja sitä letkua myöten
+virtasi nyt virkistävä ilmavirta Lallin keuhkoihin, ja ennen pitkää hän
+tunsi voivansa taas vallan hyvin. Samoin teki se olento Maijalle ja
+Villille, jotka makasivat läähättäen veneen pohjalla, ja sitten se
+kiinnitti säkit heidän selkäänsä, niin että tämä ilma aina virkisti
+heitä, ilman että heillä oli vähintäkään vaivannäköä.
+
+-- Moista kummaa en ole koskaan kuullut, -- sanoi lempeä ääni. -- En
+ole ennen kuullut, että Marsiin olisi tullut Maan lapsia, sillä
+muualtahan te ette voi olla. Te olette aivan samannäköisiä kuin meidän
+museoissamme säilytettävät muinaisaikojen kansojen kuvat, jotka
+esittävät miljoonia vuosia sitten eläneitä ihmisiä. Tämä löytö tekee
+minut kuuluisaksi koko Marsissa, Meille on ikuinen häpeä, että te
+olette ensin tulleet meidän tähteemme, vaikka me olemme aina kerskuneet
+korkeammasta sivistyksestämme. Mutta te raukat ette olleet ottaneet
+huomioon, että ilma on täällä paljon ohuempaa kuin maapallolla. Ellen
+minä olisi tullut paikalle ilmasäkkeineni, olisitte nyt kuolleina.
+
+Molemmat lapset katselivat kummastellen tuota merkillistä olentoa, ja
+silmät pyöreinä ihmetyksestä tuijotti Villikin siihen. Ja vasta nyt
+huomasi Lalli, että silläkin oli valkoinen säkki selässä ja kummiletku
+nenällä. Letku oli kiinnitetty silmälaseihin ja näytti hyvin pieneltä.
+
+-- Mikä kumma sinä oikein olet? -- kysyi Maija arastellen. -- Oletko
+ihminen vai eläin?
+
+Silloin naurahti olento helakasti.
+
+-- Nuori tyttöhän minä olen, -- se sanoi ystävällisesti -- ja nimeni on
+Senni. -- Olin ulkona pienellä aamulennolla, kun näin teidän putoavan
+halki ilman. Kiirehdin heti paikalle ja ennätin juuri parahiksi
+onkimaan teidät kuiville.
+
+-- Kiitoksia paljon! -- sanoivat Lalli ja Maija yhdestä suusta, ja
+Villi, joka tähän saakka oli itseään pesten maannut veneen pohjalla,
+rupesi nyt kehräämään ja hyrisemään jonkun sanan kiitokseksi.
+
+-- Mikä eläin tuo on? -- kysyi Senni ihmetellen.
+
+-- Kissahan minä olen, -- vastasi Villi ylpeänä, -- koko luomakunnan
+viisain olento, paljon viisaampi kuin ihmiset.
+
+Silloin naurahti tyttö taas.
+
+-- Meillä täällä ei, nähkääs, ole enää eläimiä ollenkaan -- hän sanoi
+selitykseksi, -- vaikka niiden kuvia kyllä on ja museoissa on niiden
+luurankoja. Meillä ei ole varaa elättää eläimiä tähdessämme, sillä
+ruokaa ei silloin riittäisi ihmisille.
+
+-- Mutta mitä te itse sitten syötte? -- kysyi Lalli. -- Ettekö te syö
+lihaa?
+
+-- Hyi! -- huudahti tyttö ilmeisesti inhoten. -- Emmehän me toki ole
+raakalaisia! Meillähän on valkoista jauhetta, jota valmistetaan
+tehtaissa, ja enempää emme tarvitse, kunhan sitä vain saisimme
+kylliksemme. Tahdotko maistaa vähän?
+
+Ja sitten hän otti ruumiinmukaisen takkinsa taskusta laatikon, joka
+näytti selluloidista tehdyltä, ja kun hän sen aukaisi, näkivät lapset
+siinä valkoista jauhetta. Sitten hän laski vesisäiliöstä vettä lasiin
+ja sekoitti siihen vähän jauhetta. Vesi tuli maidonkarvaiseksi, ja hän
+antoi lasten juoda siitä. Se maistui kermansekaiselta maidolta, ja
+juotuaan lasillisen, tunsivat lapset olevansa niin kylläiset kuin jos
+olisivat syöneet runsaan aterian. Villikin sai puolen lasillista, ja
+tyttö silitteli hyväillen sen keltaista kipinöivää turkkia.
+
+-- Onpa tosiaan ikävää, ettemme me enään voi pitää tämmöisiä hauskoja
+eläimiä, -- hän sanoi. -- Oikein kyllästyy, kun aina näkee vain ihmisiä
+ympärillään ja enimmäkseen vain muita naisia. Sinä olet varmaankin
+poika, sinä siinä? -- hän sanoi Lallille. -- Niin, niin, kyllä te
+olette paljon kauniimpia kuin me. Sivistyksellä voi olla hyvät
+puolensa, mutta ei se meitä kauniimmiksi tee. Siitä alkaen kun me
+olemme ruvenneet syömään valkojauhetta, on meiltä vatsa melkein
+kokonaan hävinnyt, ja nyt, kun emme enää juuri koskaan kävele, ovat
+jalkammekin surkastuneet. Voi, luulenpa, että ikävöin sitä vanhaa hyvää
+aikaa, jolloin ihmiset söivät niin, että samalla nauttivat ateriastaan,
+ja jolloin he kävelivät omin jaloin metsissä ja kedoilla. Mutta lihaa
+en voisi koskaan suuhuni panna. Hyi, hyi!
+
+Silloin nauroivat Lalli ja Maija, ja Villikin veti kissannaamansa
+pilkalliseen irvistykseen.
+
+-- Riippuu kai siitä, mihin tottuu -- tuumi Lalli viisastelevana. --
+Mitä huvia olisikaan elämästä, ellei saisi syödä voileipiä ja ohukaisia
+ja hilloa ja leivoksia ja omenoita ja muuta hyvää!
+
+-- Eikö teillä ole muita huveja siellä maapallolla? -- kysyi Senni
+hieman ivallisesti.
+
+Silloin hävetti Lallia, mutta Maija vastasi reippaasti:
+
+-- Onhan meillä leikkejä ja laulua ja soittoa ja teatterinäytäntöjä ja
+eläviäkuvia... ja matkoja muihin taivaankappaleihin.
+
+Nyt oli marsintytön vuoro hävetä, sillä hän ei koskaan ollut käynyt
+omaa taivaankappalettaan edemmä.
+
+-- No, saammeko nähdä vähän sinun maatasi? -- kysyi Lalli.
+
+-- Tietysti, -- vastasi Senni myöntyväisenä. -- Täytyy tässä minunkin
+kohta lähteä Päivölän kaupunkiin työtunneilleni.
+
+Ja sitten hän hypisteli konetta pitkillä sormillaan, ja suristen nousi
+vene suoraan ylös ilmaan.
+
+-- Näin ei voi tehdä meidän ilmatasoillamme -- huomautti Lalli. --
+Niiden täytyy ensin ottaa vauhtia.
+
+-- Vieläkö te käytätte ilmatasoja? -- kysyi marsintyttö halveksuen. --
+Me olemme jo vuosituhansia sitten laanneet niitä käyttämästä. Ne kyllä
+kelpasivat silloin, kun käytettiin raskaita ja kömpelötekoisia koneita
+ja linnut otettiin lentämistaidon esikuviksi. Mutta pian huomasivat
+meikäläiset tiedemiehet, että hyönteiset lensivät aivan toisella
+tavalla ja paljon paremmin. He rakennuttivat hyvin pieniä mutta samalla
+hyvin voimakkaita moottoreja ja omaksuivat hyönteisten lentotavan:
+hyvin nopean räpyttelyn suurin siivin.
+
+-- Kyllä ne vaan lentävätkin paremmin, -- murisi Villi. -- Sen tietää
+jokainen, joka on ollut tekemisissä nenäkkään kärpäsen kanssa tai
+nähnyt kimalaisen surisevan kukasta toiseen.
+
+Tällä välin nousi ilmalaiva nopeasti, ja laaja maisema avautui heidän
+nähtäväkseen. Se näytti aivan laakealta niin kauas kuin silmä kantoi.
+Oli kumminkin hieman vaihtelua, sillä allaan he näkivät suuren, pyöreän
+järven, jota tyttö sanoi Päivölänjärveksi ja sen ympärillä oli valtavan
+suuri kaupunki, jonka kaikki rakennukset olivat valkoiset. Siinä asui
+Sennin puheiden mukaan miltei koko Marsin väestö. Siitä oli näet
+jokaisen niin mukava lentäen mennä työhönsä mihin Marsinosaan tahansa,
+ettei tahdottu asettua asumaan kauas tästä koko tähden sivistyselämän
+keskuksesta. Tietysti oli työläisasuntoja muillakin työpaikoilla, mutta
+niitä oli kumminkin harvassa Päivölän kaupungin väestöön verraten, joka
+nousi kolmeensataan miljoonaan.
+
+Kaupungin kaikki talot näyttivät olevan kutakuinkin samanlaisia, noin
+kymmenkerroksisia. Kaduilla vilisi väkeä, kaikki liikkuivat hyvin
+nopeasti. Maisema oli kaupungin ympärillä vihanta, mutta kauempana oli
+laajoja punaisia alueita.
+
+-- Mitä tuo punainen oikein on? -- kysyi Lalli. -- Se se varmaankin
+aiheuttaa sen, että Mars näyttää punaiselta maapallosta katsottuna.
+
+Silloin huokasi Senni syvään.
+
+-- Se on hiekkaa, pelkkää hiekkaa -- sanoi hän surullisena. Meidän
+tähdessä on näet niin vähän vettä, ettei se riitä kostuttamaan koko
+tähden pintaa, vaikka me johdammekin sitä tuhansia kanavia myöten
+kaikkialle, missä maaperä on viljelyskelpoista. Meressä on kyllä
+suolaista vettä ja sitä me tislaamme, mikäli meillä riittää voimaa
+siihen, ja sitten me johdamme napaseutujen lumen sulaessa muodostuvan
+veden ja pumppuamme vettä tähtemme sisustasta, mutta ei se sittenkään
+riitä. Suuri osa sitä vettä kerääntyy Päivölänjärveen, joka keväisin on
+täynnä, mutta syksyn edellä on siinä vain muutamia kaivoja jäljellä ja
+muu on kaikki peltomaana. Voit jo nytkin nähdä, että vesi on laskenut.
+
+Ja Lalli näki todellakin kaupungin ja rannan välissä leveän
+peltovyöhykkeen, josta osa oli vihreänä, toinen osa vastakynnetty.
+
+-- Mutta mitäs te pelloilla teette, kun ette leipää syö? -- kysäsi
+Maija.
+
+-- Kaikki viljelyskasvit viedään jauhetehtaisiin, -- selitti Senni. --
+Siellä sekoitetaan kasviaineet kivennäisaineisiin tarkoin siinä
+suhteessa, jonka ihmisruumis tarvitsee, ja jokainen meistä saa juuri
+niin paljon kuin tarvitsee, mutta ei ollenkaan enemmän. Sitä saadaan
+korteilla, ja minun täytyy pyytää valtiolta ylimääräinen annos sen
+korvaukseksi, mitä teille annoin..
+
+Ja sitten hän päästi taas huokauksen. Siinä hän näytti silmälaseineen
+yht'aikaa lapselliselta ja vanhalta.
+
+-- Miten vanha sinä Senni oikeastaan olet? -- kysyi Lalli.
+
+-- Kymmenen vuoden, -- vastasi tyttö.
+
+-- Aivan minun ikäiseni! -- huudahti Lalli.
+
+-- Meidän vuotemmehan ovat pitemmät kuin teidän, -- sanoi tyttö. --
+Tiedät sinä kai, että Mars tarvitsee vuoden ja kymmenen ja puoli
+kuukautta -- teidän ajanmittojenne mukaan -- kiertääkseen kerran
+auringon ympäri?
+
+Sitä ei tiennyt Lalli paremmin kuin Maijakaan, mutta siitä he eivät
+mitään puhuneet.
+
+Ilmassa oli nyt oikein vilisemällä eri kokoisia ilmalaivoja, jotka
+kiertelivät heidän ympärillään ja joka laivasta tirkistelivät uteliaat
+silmäparit silmälasien takaa heitä. Sennille huudettiin kysymyksiä,
+mutta hän vain viittasi erästä kaupungin toria kohti eikä vastannut
+mitään. Tälle torille laskeutui nyt heidän ilmalaivansa tehden loivan
+kaaren, ja pian he astuivat maihin suurelle sileälle kentälle, missä
+ennen heitä jo oli pitkä rivi lentokoneita. Senni antoi merkin, ja
+heti vieri kolme tuolia, joissa kussakin oli kolme pientä pyörää,
+heidän luokseen. Itse hän istui yhteen ja kehoitti Lallia ja Maijaa
+istumaan jäljellä oleviin, ja Villi hyppäsi Maijan polvelle. Sitten
+näytti Senni, miten tuolit sai liikkeelle painamalla nappia ja miten
+niitä ohjattiin pienellä vipusimella. Se ei ollut vaikeata ymmärtää, ja
+pian he ajaa huristivat keskellä marsilaisvilinää torin poikki muuatta
+suurta rakennusta kohti, joka täytti tuon valtavan aukeaman yhden
+kokonaisen sivun.
+
+-- Se on hallitustalo, -- selitti Senni, ääni levottomuutta ilmaisten.
+-- Saa nähdä, mitä ne teistä sanovat, sillä kuten mainitsin, ei täällä
+Marsissa saa olla eläimiä, enkä oikein tiedä, pitävätkö he teitä kahta
+eläiminä vai ihmisinä. Kissa tuomitaan joka tapauksessa hengiltä.
+Meillä ei ole varaa pitää mitään tarpeetonta. Täällä ei kasva yhtään
+ainoata kasvia, joka ei ole syötävä tai muuten hyödyllinen, ja kaikki
+viljelyskelpoinen maa on viljeltynä.
+
+-- Kyllä minä siitä huolehdin, etteivät ne minua saa kiinni, senkin
+simput! -- sanoi Villi halveksuvasti eikä Lallikaan ollut levoton.
+
+Heidän tuolinsa vierivät paksujen pylväiden lomitse suureen avonaiseen
+eteiseen ja siitä hissiin, joka nosti heidät erääseen ylempään
+kerrokseen, ja sitten he vietiin suureen saliin, missä kaksitoista
+vanhaa ryppyistä marsilaista istui kukin sanelukoneensa takana. He
+katselivat lapsia ja kissaa voimatta salata uteliaisuuttaan, mutta
+kaikki heidän kysymyksensä olivat kuivakiskoisia ja vailla
+minkäänlaista myötätuntoa.
+
+Aluksi sai Senni kertoa, miten hän oli löytänyt lapset, ja sitten piti
+näiden selvittää, miten he olivat tulleet Marsiin.
+
+-- Sinä siis tahdot väittää, että te olette hypänneet tänne avaruuden
+halki? -- kysyi muuan ryppynaamainen tuomari ankarana.
+
+-- Juuri niin, -- vastasi Lalli varmana.
+
+-- Se on tietysti valhe. Te tahdotte salata meiltä keksimänne keinon
+päästä tänne, -- sanoi tuomari silmäillen häntä terävästi silmälasiensa
+takaa. -- Mutta se on vallan tarpeetonta. Me olemme luomakunnan
+herroja, ja kerran me keksimme teidän salaisuutenne, ja voi silloin
+teitä!
+
+Sitten annettiin merkki, että he saivat siirtyä viereiseen huoneeseen.
+Hetkisen perästä avattiin ovet taas, ja tuomio julistettiin. Sen mukaan
+he saivat olla yhden päivän Marsilla, jolloin oppineiden piti heitä
+tutkia ja heitä piti näytettämän kansalle, mutta sitten heidän täytyi
+muka kuolla. Sen jälkeen piti heidän ruumiinsa täytettämän yliopiston
+kokoelmissa säilytettäviksi.
+
+Kuullessaan tuomion oli Senni hyvin huolestuneen näköinen, mutta Maija
+vain näytti pitkäänenää tuomareille, ja Villi sylkäisi pilkallisesti.
+
+-- Nuo pitkäsormiset pölkkypäät luulevat ymmärtävänsä kaikkea, -- tuumi
+Lalli halveksuvasti. -- Mutta olemme me päässeet pahemmistakin
+pintehistä.
+
+Silloin rypistivät marsintuomarit vielä enemmän korkeata kaljua
+otsaansa ja aivan kuin lävistivät heidät naskalinterävillä katseillaan.
+
+-- Te luulette varmaankin pääsevänne takaisin maapallolle juoruamaan,
+mitä täällä olette nähneet, -- sanoi puheenjohtaja, -- mutta semmoinen
+ei voi tulla kysymykseenkään. Ei vakoilijoita lasketa niin vaan
+menemään. Te olette koko ajan valvonnan alaisina.
+
+Mutta Villi vain nauraa virnisteli.
+
+Lapset ja kissa saivat nyt luvan mennä katselemaan kaupunkia Sennin
+seurassa, mutta koko ajan seurasi heitä kaksi julman näköistä
+marsilaista, joilla oli pieni kiiltävä putki kädessä. Senni selitti,
+että noilla putkilla ne voivat tuhota heidät kaikki pitkän matkan
+päästä.
+
+-- Emme me käy enää sotia Marsilla, -- selitti hän, -- mutta poliiseja
+meidän täytyy sentään pitää, sillä on paljon niitä, jotka eivät hyväksy
+täällä vallitsevaa tasa-arvoisuutta. Ne sanovat, että semmoisten
+henkilöiden, jotka ovat nerokkaampia ja työkykyisempiä, tulee saada
+siitä myös itselleen etua ja oikeutta nauttia elämästä enemmän kuin
+tuhmain ja laiskain. Ja sitten juonittelevat miehet väittäen, että
+heitä sorretaan. Muuten olemme täällä kaikki samanarvoisia, paitsi että
+miehet saavat vähän enemmän ruokaa kuin naiset. Mutta niinpä ei täällä
+olekaan monta miestä. He eivät voi päästä minkäänlaiseen johtavaan
+asemaan, mutta sen sijaan heitä käytetään vain kevyeen työhön:
+suorittamaan vaikeimpia laskutehtäviä ja piirustamaan koneiden
+suunnitelmia. Useimmat poikalapset surmataan juuri sen vuoksi, että ne
+syövät enemmän, ja väestön valtavana enemmistönä ovat naiset, sillä he
+ovat ahkerampia ja tasaisempia työssään. Ruumiillista voimaa ei täällä
+tarvita, sillä kaiken työn suorittavat helposti hoidettavat koneet. Me
+teemme kaikki kaksi tuntia maanviljelystyötä, kaksi tuntia tehdastyötä
+ja kaksi tuntia konttorityötä tai viimeksimainitun sijasta hoidamme
+kaksi tuntia lapsia.
+
+Hänen puhellessaan olivat he tulleet torille ja astuneet ilmalaivaan,
+jolla heidän piti päästä lentoretkelle yli maan ja sitten tulla sille
+paikalle, missä yleisön piti saada heitä katsella. Suristen nousi laiva
+katonharjojen yläpuolelle, ja Senni näytti heille ne suuret tehtaat,
+joissa valmistettiin kaikkien Marsin asukasten ruoka ja kaikki muutkin
+välttämättömät tarpeet. Suuri osa kaupunkia oli tämmöisenä
+tehdasalueena, mutta lapsista se oli kolkkoa eikä ollenkaan
+mielenkiintoista.
+
+-- Miksi ei tehtaista näy savua nousevana -- kysyi Lalli.
+
+Silloin Senniä nauratti.
+
+-- Luuletko meidän polttavan kivihiiliä kuten satatuhatta vuotta
+sitten? -- hän kysyi. -- Ei, hiili ja muu polttoaine on aikoja sitten
+täältä loppunut, emmekä sitä tarvitsekaan. Kaikki koneet käyvät
+sähköllä, jota saamme osaksi auringosta, osaksi tuulesta ja osaksi
+meren aalloista. Sähkövoima käyttää lentokonettani, sähkötuolia ja
+kaikkia muita Marsin koneita. Ei tarvitse muuta kuin soittaa
+langattomalla puhelimella lähimpään voimakeskukseen, niin saa
+langatonta tietä voimaa luokseen vaikkapa ilmassa ollessaan.
+
+Ja niin he leijailivat kaupungin ohitse ja näkivät alapuolellaan
+laajoja vihreitä peltomaita, mutta ennen pitkää aukeni heidän
+nähtäväkseen vain erämaan yksitoikkoinen punainen pinta. Hetkisen
+perästä he näkivät taas pitkän, tummanvihreän juovan taivaanrannalla ja
+sen keskellä sinisen viirun.
+
+Siellä on muuan kastelukanavamme, -- selitti Senni. -- Semmoisilla me
+johdamme vettä joka paikkaan kiertotähdellemme, missä maaperä parhaiten
+soveltuu maanviljelykseen. Katsokaa, tuolla on kohta, missä kaksi
+kanavaa leikkaa toisensa. Siinä risteyksessä on pieni pyöreä järvi,
+samannäköinen kuin Päivölänjärvi mutta paljoa pienempi. Koko maisema
+tuntui lapsista yksitoikkoiselta ja pani heidän mielensä apeaksi.
+Kaikki muu oli ihmiskäden muovailemaa paitsi erämaan punainen hiekka;
+ei ollut siinä taulussa pienintäkään virkistävää vaihtelua, ei metsiä
+eikä vuoria.
+
+-- No, mitä pidät tähdestämme? -- kysyi Senni.
+
+-- Minusta se on yksitoikkoinen ja ikävä, -- sanoi Lalli.
+
+-- Ikävään minä kuolisin, jos täällä täytyisi elää, -- murisi Villi.
+
+-- Mutta hirveän paljon keksintöjä te olette tehneet, -- koetti Maija
+lievitellä.
+
+-- Niin, -- sanoi marsintyttö hieman hämillään. -- Ne ovat kaikki
+tehdyt monta kymmentä tuhatta vuotta sitten. Mutta kun tasa-arvoisuus
+tuli täydelliseksi ja vallankin sen jälkeen kun naiset tulivat
+vallitseviksi ja kaiken työn tekijöiksi, ei enää ole uusia keksintöjä
+tehty. No niin, eihän niitä sentään tarvitakaan. Emme me enää parempaa
+saisi, jos koettaisimmekin.
+
+-- Mutta missä sinun kotisi on? -- kysyi Maija.
+
+-- Kotini? -- toisti Senni kummastellen. -- Meillä on jokaisella
+huoneensa kaupungissa, kaikilla aivan samanlaiset, sillä täällä ei saa
+kellään olla mitään parempaa kuin toisillakaan.
+
+-- Mutta entäs lapset? -- kysyi Lalli.
+
+-- Ne ottaa valtio heti huostaansa ja kasvattaa kaikki samalla tavalla
+suurissa kasvatuslaitoksissa, -- kertoi Senni, -- ne lapset tietenkin,
+jotka saavat jäädä eloon, sillä heikot ja sairaat ja useimmat
+poikalapset surmataan sähköllä. Meidän täytyy aina pitää asukasluku
+määrätyissä rajoissa, ja vuosisata vuosisadalta se pienenee, sillä vesi
+vähenee hitaasti täällä Marsissa. Viidensadan tuhannen vuoden kuluttua
+on täällä tuskin ainoatakaan asukasta. Kenties me kaikki olemme silloin
+muuttaneet maapallolle.
+
+-- Jos me huolimme teitä sinne, -- intti Lalli vastaan. Häntä ei
+ollenkaan miellyttänyt ajatus, että marsilaiset kävisivät maapallolla
+häntä tervehtimässä, ja häntä harmitti nuo poliisit, jotka koko ajan
+pysyttelivät heidän lähellään ja mulkoilivat heitä silmälasiensa takaa.
+
+Nyt he tekivät suuren kaarroksen ja lensivät meren yläpuolelle, jonka
+he olivat jo kauan nähneet vasemmalla puolellaan. Se oli hyvin laaja,
+mutta näytti samalla olevan varsin matala, sillä sieltä korkeudesta he
+näkivät kaikkialla sen pohjaan. Sen pinnalla mennä viiletteli suuria
+kuljetuslaivoja ja muutamia pienempiä veneitä, jotka näyttivät olevan
+kalastuspuuhissa.
+
+-- Syöttepä te sentään kalaa, -- sanoi Villi vähän pisteliäästi, sillä
+se ei voinut sietää sitä, että Senni niin inhosi lihaa.
+
+-- Emme syö, eikä meressä enää kaloja olekaan, -- vastasi Senni, --
+mutta me viljelemme eräitä meriruohoja merenpohjalla. Kaikki sekin
+viedään tehtaisiin. Eihän meillä ole toki varaa antaa meren olla
+tuottamatta minkäänlaista hyötyä.
+
+Silloin huokasi Villi raskaasti ja paneutui makaamaan ilmalaivan
+pohjalle. Kaikki tämä hyöty oli hänestä hirmuisen ikävää, ja
+ikävystyttävää se oli lapsistakin huolimatta kaikista niistä
+mielenkiintoisista koneista, joita he näkivät. He ikävöivät
+luonnolliseen metsään, jossa eläimet hyppelevät ja linnut laulavat ja
+jossa on marjoja ja kukkia ja sieniä, ja täällä oli vain tasaisia
+peltomaita ja vesikanavia ja kaupunki, missä tuhansien rakennusten
+kaikki huoneet olivat samanlaisia aivan kuin mehiläispesän kennot.
+
+Tällävälin oli ilmalaiva kääntynyt takaisin kaupunkiin toisen poliisin
+ankarasta komennuksesta, ja pian he olivat taas keskellä muiden
+ilmalaivojen vilinää, joita kierteli talojen ympärillä aivan kuin
+suriseva mehiläisparvi. Siinä oli suuria raskaita kuormalaivoja, pitkiä
+matkustajalaivoja ja vallan vilisemällä pieniä yksityisveneitä,
+semmoisia kuin Sennin. Kaikista noista ilmalaivoista suunnattiin heitä
+kohden pieniä kaukoputkia, heitä tarkastettiin joka puolelta, heistä
+puheltiin ja heitä ihmeteltiin. Jotkut paheksuivat sitä, että hallitus
+oli päättänyt surmauttaa heidät, kun taas toiset pitivät sen vallan
+oikeudenmukaisena. Sillävälin oli Sennin laiva laskeunut torille, jossa
+oli aivan sullomalla pyörätuoleissaan tulleita, yhtä uteliaita ihmisiä
+kuin oli ollut ylhäällä ilmassa, ja yhtä eripuraisia olivat nämäkin
+hallituksen menettelystä. Mielipiteiden vaihto kävi yhä vilkkaammaksi
+ja kiihkeämmäksi ja sukeutui lopuksi yleiseksi riitelyksi, vaikka
+poliisi teki parhaansa sen tyynnyttämiseksi huutamalla suuriin
+huutotorviin, jotka vahvistivat huutajan äänen, niin että se aivan
+jylisi yli valtavan torin:
+
+-- Ei kukaan saa seisahtua! Pysykää liikkeessä, olkaa hyvät! Jokainen,
+joka tahtoo nähdä Maan ihmisiä, asettukoon jonoon, ajaakseen sitten
+heidän sivuitse!
+
+Ja niin alkoi vieriä loputon rivi tuoleja lasten ohi ja yhtä loputon
+rivi kaljuja päitä. Jotkut katselivat heitä kylmin, uteliain katsein,
+toiset mielenkiinnolla, toiset taas säälien.
+
+-- Mutta missä katti on? -- kysyi muuan ääni joukosta, ja Sennikin etsi
+ällistynein katsein Villiä, mutta tätä ei näkynyt missään.
+
+-- Katti on kadonnut! -- kaikui harmistunut sorina torilla. --
+Hävetköön hallitus, joka hoitaa asiansa niin huonosti.
+
+-- Villi on kai hypännyt takaisin Maahan, - kuiskasi Lalli Maijalle, --
+ja niin kait olisi meidänkin parasta tehdä, mutta minä olen utelias
+näkemään, miten tämä riita päättyy, ja onhan meillä hyvää aikaa.
+Kuules, miten ne kirkuvat!
+
+Lalli huomasi, että muutamilla marsilaisilla oli parta ja että näiden
+kasvot olivat jäntevämmät kuin muiden, mutta niitä semmoisia oli vähän.
+Hän teki sen johtopäätöksen, että ne mahtoivat olla miehiä, vaikkei
+niiden puvussa ollut mitään, mikä olisi ne erottanut naisista. Melkein
+poikkeuksetta ne kuuluivat siihen puolueeseen, joka tahtoi jättää
+Lallin ja Maijan henkiin, ja ne tekivät myös ivallisia huomautuksia
+naisvallasta ja tuhmasta tasa-arvoisuudesta, joka tukahdutti kaiken
+henkisen kehityksen. Mars ei ollut -- väittivät he -- edistynyt
+kukonaskelen vertaa siitä pitäin kun naiset saivat vallan käsiinsä, ja
+se, kellä oli älyä, ei viitsinyt sitä käyttää, kun hän ei saanut
+vaivastaan mitään hyötyä itselleen. Olot kävivät aivan sietämättömiksi,
+ellei hallitusta kukisteta.
+
+Näihin miehiin liittyi suuri joukko naisia, vallankin nuorempia, ja
+siihen puolueeseen tuntui Sennikin kuuluvan, kun taas vanhat
+ryppynaamat kirkuen vaativat lapsille surmaa ja miehille tyrmää.
+Siinäkös oli hälinää ja surinaa ja loputonta sekamelskaa, ja pian Lalli
+huomasi, että katselijat, jotka olivat ajaneet heidän ohitsensa,
+ryhmittyivät kahteen puolueeseen, toinen puolue torin toiselle, toinen
+toiselle sivustalle, ja että miesten puolue näytti lukuisammalta.
+Poliisi huusi huutotorviinsa ja kehoitti kansaa noudattamaan
+rauhallisuutta ja lainkuuliaisuutta, ja ylhäällä hallitustalon
+ikkunassa näkyi muuan noista kahdestatoista ryppynaamasta. Hänkin puhui
+kansalle huutotorven välityksellä ja selitti hallituksen kantana
+olevan, että lakia on noudatettava ja ettei ainoatakaan eläintä eikä
+laiskuria voitu sietää Marsissa.
+
+Pilkkanaurua, hyväksyvää sorinaa, vihellyksiä ja hyvähuutoja kuului
+vastaukseksi tähän puheeseen.
+
+-- Alas hallitus... Eläköön hallitus... kaikui vuoronperään tuossa
+sekavassa kirkunassa. -- Akkavalta on kukistettava... Kuolemaa
+miehille... Vapaata kehitystä... Oikeutta älylle... Pois raakalaiset...
+Vapauttakaa Maasta tulleet ihmiset... Uudistuksia... Vapautta...
+Kehitystä... Uusi äänestys, uusi äänestys...
+
+Kaiken tämän hälinän kestäessä laski aurinko, ja tähdet tuikkivat
+mustansinisellä taivaalla melkein yhtä kirkkaina kuin Merkuriuksesta
+katsoen. Niiden joukosta he saattoivat selvästi erottaa Maan, joka
+täältä näytti melkein semmoiselta kuin Venus Maasta. Päivölän katuja ja
+toreja valaisi nyt merkilliset sähkövalot, jotka olivat loistavina
+kaarina niiden yläpuolella. Lasten ihmeeksi oli taivaalla paistamassa
+kaksi kuuta. Varsinkin toinen niistä oli heidän mielestään merkillinen,
+se kun liikkui tähtien seassa ihmeen nopeata kyytiä, niin että se
+muutamassa tunnissa oli kulkenut yli koko taivaankannen ja Sennin
+väitteen mukaan tuli vielä kerran nousemaan ennen auringonnousua.
+
+-- Meidän kuut ovat hyvin pieniä teidän kuihin verrattuina -- kertoi
+Senni, -- mutta ne ovat lähempänä meitä ja näyttävät senvuoksi yhtä
+suurilta, ja sitten ne kulkevat niin vinhaa vauhtia, että läheisempi
+tarvitsee vain seitsemän tuntia kiertääkseen tämän kiertotähden ja
+etäisempi kolmekymmentä tuntia.
+
+Pimeän tultua kävi meteli kaduilla yhä hurjemmaksi ja kiihkoisammaksi,
+ja vallankumouksellisten joukko kasvoi ilmeisesti yhä nopeammin. Taas
+näkyi ryppyiset kasvot hallitustalon ikkunassa, mutta samassa Lalli
+näki oikeanpuolisesta väkijoukosta, sieltä, missä kapinalliset olivat,
+singahtavan vihreän salaman, ja sihisten muuttui ikkunassa ollut pää
+savuksi ja tuhaksi.
+
+Syntyi kamala ulvonta molemmilla puolin väkijoukoissa, ja samanlaisia
+vihreitä salamoita rupesi sinkoilemaan puolelta toiselle levittäen
+kuolemaa ympärilleen, ja kitkerä savu täytti ilman. Samassa tulla
+huristi pari poliisia lasten viereen käyden käsiksi heihin.
+
+-- Hallitus on päättänyt, että teidän täytyy heti kuolla, jottei täällä
+syntyisi yleistä kapinaa, selittivät he puoleksi uhkaavina puoleksi
+huolestuneina, -- mutta sitä ennen on professorien saatava tutkia teitä
+lähemmin.
+
+Senni koetti tehdä vastaväitteitä ja vedota ensimmäiseen tuomioon,
+mutta kaikki oli turhaa. Hän ei saanut edes enää seurata lapsia, kun
+heidät vietiin pois. Kaksi poliisia pidätti hänet, ja kyyneleet
+silmissä hän heilutti lapsille jäähyväisiksi.
+
+Nyt olisivat Lalli ja Maija mielellään hypänneet takaisin maapallolle,
+mutta heidän vangitsemisensa oli tapahtunut niin äkkiä, ettei
+hyppääminen käynyt enää päinsä. Lalli oli kumminkin tyyni ja rohkea, ja
+Maija oli liian ylpeä näyttämään, miten häntä peloitti.
+
+Heidät vietiin nyt suureen rakennukseen ja sitten hissillä ylös saliin,
+jonka sähkövalokaaret kirkkaasti valaisivat! Siellä oli heitä
+odottamassa muutamia vanhoja näivettyneitä marsilaisia, ympärillään
+eriskummallisia koneita ja kojeita. Ne lähettivät poliisit pois, ja
+tarttuivat itse lapsiin pitkillä, laihoilla, luisevilla käsillään.
+
+-- Nyt on teidän ensiksi vastattava eräisiin kysymyksiin -- sanoi
+laihin ja ryppyisin, jonka pää oli kuin suuri paleltunut kaalinkerä. --
+Mimmoiset ovat olot nykyisin maapallolla? Me olemme aikoneet tulla pian
+sinne ottamaan sen haltuumme.
+
+-- Paljon paremmat kuin täällä teidän kehnolla taivaankappaleellanne,
+-- vastasi Lalli pisteliäästi. -- Me kyllä otamme teidät vastaan, kun
+tulette, ja näyttelemme teitä rahasta eläintarhoissa.
+
+-- No, no, rauhoitu nyt vain, sinä pieni raakalainen! -- sanoi
+professori närkästyneenä. -- Onko teillä kylliksi vettä?
+
+-- On sitä aina niin paljon, että voimme upottaa sinut ja kaikki nämä
+muut gorillat, -- huusi Maija ja koetti potkaista professoria nenään.
+Potku sattui kumminkin leukaan, niin että hampaaton suu maiskahti
+kiinni, ja silmälasit putosivat lattialle. Professori muljautteli
+julmasti silmillään ja heilutteli terävää veistä ilmassa, mutta toiset
+pidättelivät häntä.
+
+-- Kertokaa nyt jotakin teikäläisistä tavoista ja aseista! -- sanoi
+toinen professori.
+
+-- Me emme asu mehiläispesissä, emme syö vain valkopulveria, voimme
+kävellä omin jaloin, -- vastasi Lalli pilkallisesti. -- Ja sitten on
+meillä vielä jonkun verran vapautta, ja hieman oikeata luontoa, metsiä,
+järviä ja vuoria. Mutta tepä olettekin eläimiä, muurahaisia, mehiläisiä
+ettekä ihmisiä.
+
+-- Ei noiden raakalaisten kanssa kannata puhella -- sanoi kolmas
+professori. -- Aika kuluu vain, ja vallankumous leviää. Kuulkaa vain!
+Ne tulevat nyt tännepäin.
+
+Ja kadulta kuului todellakin kauhea melu, ja lapset kuulivat selvästi,
+miten huudettiin:
+
+-- Vapauttakaa Maasta tulleet ihmiset! Kuolema professoreille!
+
+-- Me vain leikkaamme hiukan teitä, niin kauan kuin olette hengissä, --
+sanoi ensimmäinen professori, joka nyt oli saanut silmälasinsa
+paikoilleen. -- Me tahdomme nähdä, mimmoisia te olette sisäpuolelta.
+
+Ja hän tarttui kiinni Lalliin, joka turhaan potki ja huitoi.
+Marsilaisen käsivarret olivat niin pitkät ja hänen sormensa niin
+voimakkaat, ettei Lalli ylettynyt häneen, nyt kun hän tiesi olla
+varuillaan. Mutta samassa kuului uhkaavaa sähinää ja syljeksimistä, ja
+Villi syöksähti piilopaikastaan, tuolin alta, marsilaisen kasvoille
+raappien verisiä naarmuja ja tavoitellen hänen silmiään. Professori
+kirkui ja ulvoi, ja muut koettivat vapauttaa hänet raivoisasta
+kissasta, mutta Villi hyppeli toiselta kaljulta päälaelta toiselle niin
+sukkelaan, ettei sitä saatu kiinni, ja huusi lapsille, jotka nyt olivat
+päässeet irti:
+
+-- Joutukaa ikkunalle ja hypätkää maapallolle!
+
+Sitä ei tarvinnut sanoa kahdesti Lallille ja Maijalle, he riensivät
+kiireimmän kaupalla ikkunan ääreen. Kun he saivat sen auki, näkivät he
+raivoisana räyhäävän väkijoukon ajavan pyörätuoleillaan pitkin katua ja
+vihreiden salamain sinkoilevan ristiin rastiin, mutta samassa he
+hyppäsivät avaruuteen.
+
+
+
+
+5. JUPITER.
+
+Tytöt ovat pelkureita. Paratiisi. Villi syö hedelmiä. Villi tulee
+linnun ystäväksi. Kiltti leijona. Kuu eikä kiertotähti. Kiittäkää
+onneanne! Jupiteremo. Sarvimetsässä. Kaksi ihmistä. Käärme. Ihana näky.
+Käärme ja Villi. Hyvän- ja pahantiedon puu. Maijan viisaus. Kiusaus.
+Lapset lähtevät vapaaehtoisesti paratiisista.
+
+
+Lalli päästi helpotuksen huokauksen herätessään salin tuolilla, ja koko
+illan lapset supattelivat keskenään niin salaperäisinä, että äiti kävi
+oikein uteliaaksi, mutta isä iski vain veitikkamaisena silmää, eikä
+kumpikaan kysynyt mitään. Villiä hyväiltiin ja siliteltiin, ja Lalli
+kaatoi salaa kermaa sen maitoon näyttääkseen edes jollakin lailla
+kiitollisuuttaan siitä avusta, minkä Villi oli tuona vaarallisena
+hetkenä antanut.
+
+Seuraavana päivänä oli niin hauskaa laskea mäkeä Kaisaniemessä, että he
+hetkiseksi unohtivat Marsissa kokemansa kauheat seikkailut, mutta kun
+Lalli iltapäivällä vaivasi päätään vaikeilla laskutehtävillä, ei hän
+voinut olla Maijalle sanomatta:
+
+-- Kyllä täällä maapallollakin saattaa elämä toisinaan tuntua
+surkealta, mutta en minä sentään vaihtaisi täkäläistä elämää mihinkään
+niistä kiertotähdistä, jotka tähän saakka olemme nähneet. Mutta kuka
+tietää, voi olla semmoinenkin tähti, jossa ei tarvitse lukea läksyjä.
+
+-- Aiotko taas uusille matkoille? -- kysyi Maija epäröiden.
+
+-- Tietysti, -- vastasi Lalli.
+
+-- Mutta vieläkö uskallamme, kun se on niin vaarallista? -- kysyi Maija
+hieman vavisten.
+
+-- Minä kyllä uskallan, -- sanoi Lalli ylpeänä. -- Olin minä yhtä
+vaarallisissa paikoissa matkustaessani maapallolla, mutta tytöt ovat
+aina semmoisia pelkureita, ja sinä saat pysyä kotona, jos tahdot.
+
+-- En minä tahdo kotiin jäädä, -- sanoi Maija nyreissään. -- En minä
+välitä vaaroista. Minä tulen Jupiteriin, sillä tiedän, että Jupiter on
+seuraava tähti, ja isä sanoi, että se on suurin kaikista
+kiertotähdistä.
+
+Taas he hiipivät hiljaa saliin ja katselivat tuikkivaa tähtitaivasta,
+ja pian he olivat saaneet silmiinsä Jupiterin, joka loisti niin
+valkoisena ja kirkkaana, vallan toisenvärisenä kuin punainen Mars.
+Villi hyppi tuolilla Lallin vieressä aivan kuin olisi se hyvin
+innostunut pääsemään mukaan uusiin seikkailuihin ja Lalli silitteli
+hyväillen sen selkää. Täällä pimeässä he näkivät selvästi
+sähkökipinöiden säkenöivän sen pehmoisesta turkista, ja Villi kehräsi
+tyytyväisenä, mutta ei sanonut mitään.
+
+Lalli suuntasi nyt kaukoputken Jupiteriin ja tarkasteli kauan loistavaa
+tähteä. Kun hän oikein tirkisteli, saattoi hän nähdä kolme pientä
+kiiltävää pistettä aivan ison tähden vieressä. Ne olivat kolme
+Jupiterin kuuta, mutta neljättä hän ei löytänyt.
+
+Tuntui niin ihmeelliseltä katsella tuota kirkasta valkoista tähteä ja
+sen kolmea pientä kuuta, jotka seurasivat sitä aivan kuin olisivat sen
+lapsia, että Lalli pian unohti koko ympäristönsä, eikä kestänyt kauan,
+ennen kuin hän huomasi voivansa kiivetä putkeen. Eikä hän edes
+muistanut huutaa Maijaa, mutta pitkää aikaa hän ei ollut seisonut
+kuperalla lasilavalla, ennen kuin sekä Maija että Villi olivat hänen
+vieressään. Täältä näkyi tähti selvänä valkoisena loistavana levynä,
+mutta sen keskellä oli leveä vyö, joka näytti olevan tummaa pilveä.
+Vallan selvästi he saattoivat myös nähdä nuo kolme kuuta.
+
+Mutta mihin nyt hypätään? -- kysyi Maija vähän alakuloisena. -- Minä
+pelkään noita pilvivalleja, enkä näe maan näköistä missään.
+
+-- Katsokaa, -- sanoi Villi, -- tuolla on pieni pyöreä musta täplä,
+hyvin hauskan näköinen. Se on liian musta järveksi. Minusta voisimme
+hypätä siihen.
+
+-- Olkoon menneeksi, -- sanoi Lalli epäröiden. -- En minä keksi
+parempaa ehdotusta. Hellurei!
+
+Matka avaruuden halki kesti tällä kerralla vielä kauemmin kuin heidän
+hypätessään Marsiin, ja Lallin hengitys oli jo salpautunut, kun hän
+lopultakin tunsi putoavansa johonkin pehmeään. Kesti kauan, ennenkuin
+hän pääsi istumaan ja katselemaan ympärilleen, mutta kun hän vihdoin
+voi sen tehdä, kävivät hänen silmänsä ihastuksesta pyöreiksi.
+
+Hän oli pudonnut pitkää tuoksuavaa ruohoa kasvavalle niitylle, josta
+korkeat siniset, valkoiset, keltaiset ja punaiset liljanvarret
+kohottivat kukkaterttujaan, levittäen samalla niin voimakasta
+sulotuoksua, ettei hän moista ennen ollut kokenut. Niitty ei ollut
+suuri, ja sen ympärillä oli metsä vihreänä muurina, ja Lalli huomasi,
+että puissa oli yht'aikaa kukkia, raakiloita ja kypsiä hedelmiä, ja
+nämä hedelmät olivat niin kauniita, että hän heti ymmärsi niiden
+maistuvan hyvälle.
+
+Enempää hän ei ollut ehtinyt ajatella, kun Maija hyppäsi ruohikosta
+hänen viereensä ja taputteli käsiään ihastuksesta.
+
+-- Voi Lalli, Lalli, -- hän huusi, -- tällä kerralla olemme tainneet
+joutua paratiisiin.
+
+Villikin tuli esiin ruohon seasta silmät pyöreinä kummastuksesta.
+
+-- En tiedä, pidänkö tästä vai enkö pidä -- se sanoi omituisen
+arastelevalla ja epävarmalla äänellä. -- Tuntuu kuin täällä ei olisi
+luvallista rottien pyydystely, kenties ei edes sähiseminen ja
+syljeksiminen. Täällä on ilmassa jotakin, joka paremmin soveltuu
+kaniineille kuin kissoille.
+
+-- Mutta lämmintä ja suloista täällä on joka tapauksessa, -- sanoi
+Lalli katsellen säihkyvin silmin ympärilleen. -- Katsokaa vain noita
+hedelmäpuita ja kukkia ja noita suuria koreita perhosia, joita
+lepattelee kaikkialla ja puroa, joka luikertelee niityn halki kuin
+hopeavyö. Eikö täällä ole ihmeen ihanaa!
+
+Mutta Maija ei häntä enää kuunnellut. Hän oli jo juossut metsänreunaan
+ja poiminut maahan pudonneen hedelmän ja iskenyt valkoiset hampaansa
+sen mehevään maltoon, niin että mehu vuoti suupielistä alas. Silloin ei
+Lallikaan malttanut enää pidättää itseään tekemästä samoin, ja hetken
+aikaan ei kumpikaan heistä puhunut halaistua sanaa, söivät vain ja
+maistoivat milloin mitäkin hedelmää, ja heistä tuntui mahdottomalta
+sanoa, mikä niistä maistui parhaimmalle. Sillävälin katseli Villi heitä
+yhä silmät pyöreinä ihmetyksestä, mutta lopulta ei sekään voinut olla
+puraisematta muuatta maahan varissutta hedelmää, ja silloin pääsi
+tyytyväisyyttä ilmaiseva maiskutus sen huulilta.
+
+-- Sepä merkillistä! -- se sanoi pureskellen yhä hartaammin hedelmää ja
+nuoleskellen sen mehua. -- En olisi koskaan uskonut minkään koko
+maailmassa maistuvan paremmalle kuin linnunveri, mutta kyllä minun nyt
+täytyy myöntää, ettei lintujen surmaaminen pälkähtäisi milloinkaan
+päähäni, jos minulla aina olisi tämmöistä syötävää.
+
+-- Ja sitäpaitsi, sanon minä, et sinä saakaan sitä tehdä, -- sanoi
+Lalli pyyhkien nenäliinallaan hedelmämehua huuliltaan. -- Jos surmaat
+tässä tähdessä yhdenkin olennon ilman, että se on itsepuolustukseksi
+välttämätöntä, niin tulet minun kanssani tekemisiin.
+
+Samassa helkähti puiden latvoista pehmoisia hopeankirkkaita säveleitä,
+laulurastaan säveleiden kaltaisia mutta paljon sointuisampia ja
+vaihtelevampia. Sulosointuisina ne vierivät lauhaan ilmaan, ja pian
+yhtyi niihin läheisistä puista muita ääniä muodostuen mitä ihanimmaksi
+lintukuoroksi, ja lapset ymmärsivät laulujen sanat, jotka ylistivät
+luojan hyvyyttä.
+
+Lalli oli usein nähnyt, mimmoinen Villi oli lintua katsellessaan. Sen
+silmät olivat kiiluneet hurjina, se oli työntänyt kyntensä ulos
+käpälistä ja kyyristynyt hyppyyn, mutta tällä kertaa se vain makasi
+hiljaa ruohikossa ja kuunteli silmät raollaan ja kynnet sisään
+vedettyinä.
+
+-- Se on kaunista, sanoi Villi kumman lempeällä äänellä, -- ja kauniita
+ovat linnut itsekin. Katsokaa vain, miten koreat höyhenet niillä on,
+vihreitä, punaisia, sinisiä ja keltaisia ja kaikki metallinhohtoisia.
+Minä pidän niistä paljon, en sillä tavalla, että tahtoisin syödä ne,
+vaan aivan kuin ystävistä.
+
+Silloin hyppäsi muuan kaunis lintu alas puusta ja tuli nokallaan
+hyväillen silittämään Villin turpaa, ja Villi vain kehräsi
+tyytyväisenä.
+
+-- Merkillistä, että täällä on niin lämmintä ja suloista, vaikka
+aurinko näyttää niin pieneltä ja etäiseltä, -- sanoi Villi vihdoin.
+
+Vasta nyt huomasi Lalli unohtaneensa katsoa taivaalle, maassa kun oli
+ollut niin paljon ihmeitä nähtävänä. Ja hän näki nyt, että aurinko
+tosiaankin näytti pieneltä ja mitättömältä, ja että siitä säteilevä
+lämpö tuntui vain siltä kuin olisi poskelle hyväillen sipaistu. Oli
+kuin ilmassa itsessään olisi lämpöä, joka tuli lauhoina tuulahduksina
+hiljaisen tuulen puhaltaessa.
+
+-- Meidän pitäisi löytää joku, joka tietää kertoa meille jotakin tästä
+tähdestä, ja täytyy minun sitä enemmän nähdäkin, -- hän sanoi ja nousi
+ylös. -- Nyt olen aivan kylläinen. Kenties jonakin päivänä voimme tulla
+tänne isä ja äiti mukanamme.
+
+He kulkivat nyt yhdessä purolle, joka kiemurrellen juoksi niityn halki.
+Sen vesi oli läpinäkyvää kuin kristalli, ja pohjalla välkkyi hiekka
+kuin olisi siinä kultaa, ja kun Lalli sitä kahmaisi kourallisen,
+huomasi hän, että se todella olikin kultaa, kimaltelipa siinä siellä
+täällä suuria kirkkaita timanttejakin.
+
+-- Tässä maassa ei mahda olla ihmisiä ollenkaan, -- tuumi Villi
+viisastellen. -- Ne eivät antaisi tämmöisen hiekan jäädä tähän.
+
+Ja Lallin täytyi myöntää, että kissan puheessa oli perää.
+
+He kulkivat puroa pitkin ja tulivat pian syvälle metsään. Siellä oli
+vilisemällä sekä lintuja että kaikenlaisia nelijalkaisia eläimiä.
+Apinat kieppuivat oksalta toiselle riemuisina huudellen, ja
+kaikenlaisia muita eläimiä juoksenteli puiden alla. Kaikki ne näyttivät
+hyvänsuovilta ja vaarattomilta, ja ihmetellen ne katselivat lapsia kuin
+mitäkin kummaa. Kun lapset kiersivät erään paksun puunrungon ympäri,
+huomasivat he äkkiä seisovansa aivan vastapäätä suurta leijonaa, joka
+parast'aikaa söi maahan pudonneita hedelmiä, aivan kuin Villi
+tuonnottain oli tehnyt.
+
+-- Halloo, serkku, -- huusi Villi, -- eikö tuo maistukin paremmalle
+kuin veri?
+
+-- Hyi! -- mörisi leijona. -- Mitä puhetta se on? Kuka söisikään verta!
+
+Se oli ilmeisesti niin ällistynyt, että Villiä oikein hävetti, ja tämä
+koettikin vaihtaa keskustelunaihetta.
+
+-- Kauniissa maassa sinä, serkku, asut, -- se sanoi. Jupiter näyttää
+olevan kaunein kaikista niistä kiertotähdistä, joissa tähän asti olemme
+käyneet.
+
+-- Anteeksi, että keskeytän, -- sanoi nyt muuan karkea ääni aivan
+läheltä, -- mutta ei tämä ole Jupiter. Tämä on vain yksi sen
+seitsemästä kuusta. Ja paratiisi voi aivan yhtä hyvin olla kuussa kuin
+jossakin suuressa kiertotähdessä.
+
+Kun lapset kääntyivät katsomaan taakseen, näkivät he jättiläiskokoisen
+norsun seisovan puun vieressä ja leyhyttelevän suuria viuhkanmuotoisia
+korviaan.
+
+-- Kuuko? -- huudahti Lalli kummaksuen, mutta samassa välähti hänessä
+koko asia selville.
+
+Se tumma täplä, johon he olivat hypänneet, olikin neljäs kuu, jota hän
+ei ollut saanut näkyviinsä, ja joka oli näyttänyt täplältä tähden
+valoisaa pintaa vasten katsottuna.
+
+-- Mutta kuitahan on vain neljä, -- intti hän vastaan.
+
+-- Ei, -- sanoi norsu, -- seitsemän niitä on, vaikka yhtä on vaikea
+nähdä Maasta, koska se on niin lähellä loistavaa Jupiteria, ja kaksi on
+taas niin kaukana siitä, että ne sen vuoksi ovat vaikeasti nähtävissä.
+
+-- Silloin meidän kai pitää hypätä Jupiteriin, -- sanoi Lalli
+epäröiden.
+
+-- Älkää veikkoset! -- mörisi toinen karkea ääni, ja metsästä astui
+suuren suuri karhu, joka astellessaan lipoi suuhunsa maassa kasvavia
+marjoja. -- Jupiter ei ole vielä niin jäähtynyt, että siinä voisi asua.
+Sen pinta on enimmäkseen kiehuvaa vettä ja muita nesteitä ja sen
+ilmakehä on kuumaa höyryä. Kiittäkää onneanne, ettette joutuneet sinne!
+
+-- Jupiter on emomme, -- puuttui leijona puheeseen innostuksesta
+hehkuen. Siitä me saamme suurimmaksi osaksi lämpömme, sillä auringosta
+ei paljon tule. Me rakastamme kaikki Jupiteria.
+
+-- Miten se voi niin kaukaa lämmittää? -- kysyi Maija epäillen.
+
+-- Kaukaa teidän aurinkonnekin lämmittää, -- vastasi leijona. -- Kun se
+on niin paljon suurempi ja kuumempi, voi se lämmittää niin paljon
+pitemmän matkan päästä, mutta matka täältä Jupiteriin on vallan lyhyt
+verrattuna auringon etäisyyteen. Sinä kenties arvelet, ettei se voi
+lämmittää, koska se ei loista omalla valollaan, mutta lämmittäähän
+kaakeliuunikin ja Jupiter onkin mainio uuni. Juuri sen vuoksi, että se
+ei ole hehkuva, vaan lämmin vain, on ilmastomme niin miellyttävää ja
+tasaista, ei liian kuumaa eikä liian kylmää. Sen saatte muuten itse
+kohta kokea, jahka aurinko laskee.
+
+Lalli katsoi aurinkoon päin ja näki sen painuvan ihmeen nopeasti
+taivaanrantaa kohden.
+
+-- Ei, kyllä meidän pitää mennä katselemaan vielä ympärillemme, --
+sanoi hän. -- Täällä on niin hirveän kaunista, etten tahtoisi palata
+kotiin ollenkaan.
+
+Ja hän katseli taas korkeita puita, joiden latvukset huojuivat; toiset
+olivat palmujen näköisiä, toiset lehtevien lehtipuiden, ja kaikki
+olivat täpötäynnä hedelmiä tai monivärisiä kukkia, ja kukasta toiseen
+liiteli perhosia ja pieniä mesilintuja, jotka näyttivät lenteleviltä
+jalokiviltä.
+
+-- Minä tulen mukaanne, -- sanoi norsu. -- Kenties tarvitsette joitakin
+selityksiä. Minussa on hieman tähtientutkijaa ja minä tunnen
+kiertotähdet. Kenties ette tiedä sitäkään, että Jupiter kiertää
+auringon 11 vuodessa ja 10 kuukaudessa.
+
+-- Kiitoksia paljon! -- sanoi Lalli. -- Meistä on varsin hauskaa, jos
+sinä tulet mukaan.
+
+-- Minä myös... minä myös... -- mörisivät karhu ja leijona.
+
+Ja niin he vaelsivat edemmäs ja tulivat pian uudelle tasangolle. Se
+näytti olevan sarvimetsän peitossa, ja sarvien alta katselivat tuhannet
+lempeät ruskeat silmät lapsia ystävällisen uteliaina. Siinä oli hirviä,
+antilopeja, sirahveja, puhveleita ja muita kasvinsyöjiä, mutta mikään
+ei näyttänyt pelkäävän ihmisiä enempää kuin petoeläimiäkään, ne vain
+väistyivät levollisina hieman sivulle, jotta nämä pääsisivät kulkemaan.
+
+Tällä tasangolla laski puro suureen virtaan, ja virran toisella
+puolella kohosi metsäinen vuorijono, joka vivahteli ihmeellisin
+väriloistein tummansinistä iltataivasta vasten. Siinä oli purppuraa ja
+ruusunpunaista, sinistä ja vihreää. Tasangon toisella puolella oli
+meri, joka kimalteli ja hehkui kuin viini iltaruskon hohteessa, ja
+suuret valkoiset linnut liitelivät sen yläpuolella siivet loistaen
+ruusunpunaisina iltavalossa, ja leveällä hiekkarannalla kimalteli
+säkenöiviä kullankappaleita, koralleja ja kirjavia näkinkenkiä.
+Koreanväriset kalat pistivät päänsä vedenpinnasta ylös ja katselivat
+lapsia, kauempana merellä oli valaita ja merileijonia läiskyttelemässä
+ja temmeltämässä.
+
+Lalli ja Maija katselivat tätä kaikkea silmät kyynelten sumentamina.
+Kaikki oli niin kaunista, että melkein itketti, ja Villikin huokasi
+itsekseen samalla kehrätä hyrryttäen.
+
+Samassa he näkivät kahden olennon astelevan metsästä viimeisten
+auringonsäteiden valaistuksessa. Siinä oli kaksi nuorta kaunista
+ihmistä, mutta he olivat aivan alasti. Pitkät, tummat suortuvat
+aaltoilivat pitkin heidän selkäänsä, heidän kasvonsa olivat tyynet ja
+hyvännäköiset ja heidän silmänsä säteilivät.
+
+-- Luulin, että olimme jo nähneet paratiisimme kaikki olennot, -- sanoi
+toinen, joka oli nainen, -- mutta nuo tuolla näyttävät myös ihmisiltä,
+ellei heidän ruumiinsa ympärillä olisi tuota kummallista rumaa nahkaa,
+joka tekee heidät epämiellyttävän näköisiksi.
+
+-- Juuri niin, Avee, -- sanoi toinen, mies. -- Epämiellyttävältä se
+minustakin tuntuu, ja sitäpaitsi on heidän kasvoissaan omituinen
+tutkiva ja kysyvä ilme, josta minä en pidä, mutta muutenhan ne ovat
+aivan meidän näköisiä.
+
+-- Se, että he käyttävät pukua, johtuu vain siitä, että he tietävät,
+mikä on säädyllistä, ja te ette sitä tiedä, -- sanoi sähisevä ääni
+lähistöstä, ja kun lapset katsoivat sinne päin, näkivät he suuren
+kiiltävänvihreän käärmeen, joka välkkyi hiottujen timanttien lailla. --
+Jos olisitte noudattaneet neuvoani ja syöneet hyvän- ja pahantiedon
+puusta, niin olisitte tekin ymmärtäneet, että nyt olette alasti.
+
+-- Hyvän- ja pahantiedon puu... käärme... -- ajatteli Lalli, -- mutta
+tämähän on todella paratiisi ensimmäisine ihmisineen.
+
+Maija oli kääntynyt poispäin ja seisoi selin noihin ihmisiin, mutta
+Lalli tarttui hänen käsivarteensa ja käänsi hänet taas niihin päin.
+
+-- Hyi! -- sanoi Maija punastuen, -- nehän ovat aivan alasti. Onhan
+vallan sopimatonta käydä tuolla tavalla.
+
+Mutta Lalli vain piti häntä kädestä ja talutti hänet noiden ihmisten
+luo. Hän ojensi heille ystävällisesti kätensä, ja he lausuivat lapset
+sydämellisesti tervetulleiksi.
+
+-- Mene tiehesi, häijy käärme, -- sanoi Lalli sitten suuttuneena
+käärmeelle, joka ivallisesti oli katsellut äskeistä toimitusta. --
+Tulemme kyllä toimeen ilman sinuakin.
+
+-- No, no, älkää kiivastuko, -- sähisi käärme. -- Teidän puolellannehan
+minä olen. Näen kyllä, ettei maapallolla ole oltu yhtä tyhmiä kuin
+täällä, ja senvuoksi tekin olette nyt täällä ja tiedätte maailmasta
+jotakin, mutta nuo kaksi pässinpäätä vain kävelevät täällä, syövät,
+juovat ja makaavat. He eivät käsitä edes sitä, ettei tätä tämmöistä voi
+ajan pitkään jatkua, sillä jos tämä maailma on vielä tuhannenkin vuotta
+olemassa ja ihmiset ja eläimet vain lisääntyvät, niin ei ole enää
+ruohonkortta elukkain syötäväksi eikä ainoatakaan hedelmää puissa, ja
+maassa on nelijalkaisia ja kaksijalkaisia päällekkäin, niin etteivät ne
+mahdu liikkumaan, ja sitten täytyy niiden kumminkin ruveta syömään
+toisiaan kuten niin monesti jo olen leijonalle sanonut. Ei suinkaan
+sillä ole tuommoisia hampaita ja kynsiä vain senvuoksi, että se söisi
+niillä omenia.
+
+Lalli oli nyt niin suutuksissaan, että hän vapisi, mutta hän huomasi,
+että nuo kaksi ihmistä vain lempeän surullisina katselivat ilkeätä
+käärmettä, eikä hän silloin voinut itsekään ruveta väkivaltaa
+käyttämään. Hänellä oli sitäpaitsi semmoinen tunne, ettei väkivalta
+ollut luvallistakaan tässä paratiisissa.
+
+-- Mikä teidän nimenne on? -- hän sen sijaan kysyi noilta molemmilta
+ystävällisellä äänellä.
+
+-- Imataa ja Avee, -- he vastasivat, -- mutta kertokaa meille jotakin
+itsestänne!
+
+-- Ei, ei, älkää tehkö sitä! -- sähisi käärme. -- Se on tietoa, ja sitä
+eivät nuo elukkaparat saa itselleen hankkia. He eivät saa syödä tiedon
+puusta.
+
+-- Ei puhuta niin paljon, -- sanoi Imataa hieman alakuloisella äänellä.
+-- Käärme sanoo aina jotakin häijyä joukkoon. Meistä on itse asiassa
+yhdentekevää, keitä te olette ja mistä tulette. Pääasia on, että te
+olette vierainamme, ja jos tahdotte, voitte itse tulla katsomaan tiedon
+puuta. Mielellämme viemme teidät sinne, vaikka se on ainoa puu, johon
+emme saa koskea, emmekä sitä haluakaan tehdä. Kas nyt laskee aurinko,
+ja Jupiter nousee.
+
+Ja samassa painui aurinko todellakin taivaanrannan taakse jättäen
+jälkeensä kapean kultaviirun viininväriseen mereen, mutta
+vastakkaisella puolella nousi puiden takaa valtavan suuri loistava
+hopeakiekko täyttäen suuren osan senpuoleista taivaankantta ja hohtaen
+niin, että melkein silmiä häikäisi. Siitä tuntui virtaavan leppoisaa,
+miellyttävää lämpöä, ja edelleenkin oli yhtä valoisaa kuin ennen
+auringonlaskua. Linnut, jotka hetkiseksi olivat laanneet laulamasta
+ikäänkuin tätä ihmettä odotellen, virittivät nyt entistäkin suloisemmat
+sävelensä, ja kukista lähti entistä huumaavampi sulotuoksu, ja kirjavat
+perhoset lentää lepattelivat kukasta kukkaan kuin ennenkin.
+
+Nopeasti nousi loistava kiekko korkeammalle, ja pian he näkivät sen
+kokonaan. Sen keskellä he näkivät taas tummia pilviä leveinä juovina,
+ne muodostivat merkillisiä kuvioita tuolle hopeiselle kilvelle, siinä
+oli uhkaavia ukkospilviä ja valkoisia loistavia kesähattaroita. Siellä
+täällä näkyi punaisia laikkuja aivan kuin olisi siinä tulenliekkejä.
+Koko levy oli kummaltakin sivultaan litistynyt, joten se näytti melkein
+soikealta.
+
+Sanattomina hämmästyksestä katselivat lapset tätä ihmeellistä
+satunäytelmää, joka kävi vieläkin kauniimmaksi, kun he samalla näkivät
+kaksi Jupiterin kuuta, jotka paistoivat samanvärisinä kuin maapallonkin
+kuu.
+
+-- Oi, miten kaunista! -- sanoi Maija. -- Mutta miksei se ole pyöreä?
+
+-- Älkää kysykö noilta ihmisiltä, -- sanoi käärme ivallisesti. -- He
+eivät tiedä yhtään mitään. He eivät muusta välitä kuin syömisestä ja
+juomisesta.
+
+-- Sen voin minä sinulle selittää, -- puuttui norsu puheeseen ja astui
+esiin vielä pureskellen mehevää oksaa. -- Se johtuu siitä, että Jupiter
+pyörii akselinsa ympäri hyvin nopeasti. Tuo keskellä oleva vyö kiertää
+vielä nopeammin kuin keskiosa, sillä se on vain höyryä. Se tarvitsee
+yhteen kierrokseen vain seitsemän teikäläistä tuntia, kun taas keskiosa
+tarvitsee yhdeksän. Se on, tiedättekös, huimaa menoa, sillä Jupiter on
+monta kertaa suurempi kuin maapallo, vaikka sen ainejoukkio on niin
+harvaa, ettei se paina enempää kuin kolme kertaa niin paljon kuin Maa.
+
+-- Mutta entä nuo punaiset pilkuta -- kysyi Maija.
+
+-- Sisustasta pursuu vielä tulta esiin siellä täällä, -- vastasi norsu.
+
+-- Siellä on tuli- ja tulikivijärviä, -- sanoi käärme, ja sen terävät
+timanttisilmät säkenöivät häijysti kiertotähden lumoavassa valossa.
+
+Avee tarttui Maijan käteen ja Imataa Lallin, ja niin he kulkivat
+eteenpäin norsun, leijonan, karhun ja monen kasvinsyöjän seuraamina.
+Käärmekin mateli koko ajan heidän vieressään ruohikossa, pysytellen
+Villin läheisyydessä.
+
+-- Pidätkö sinä tästä luiruttelevasta elämästä? -- se kysyi kissaan
+kääntyneenä. -- Ajatteleppas, rohkeus ja taito eivät merkitse tässä
+maassa niin mitään. Ei kukaan tiedä mitään pyydystelyn tuottamasta
+nautinnosta ja jännityksestä. Semmoiset mitättömät olennot kuin hiiret
+ja rotat voivat hyvin ja lisääntyvät, kunnes koko maa on niitä
+tulvillaan, ja samaten on pian laita noiden kasvinsyöjäin. Jonkun
+vuoden perästä niitä on tasangoilla niin tiheässä, että kaikkialla voi
+astella niiden selältä selälle, ja silloin niillä ei ole enää mitään
+syötävää. Niille itselleen olisi parempi, jos joku söisi muutamia
+niistä tuon iänikuisen vihannessyönnin vaihteeksi.
+
+Villin silmät kiiluivat ja välkkyivät, kun hän ajatteli, miten hyvälle
+pieni liha-ateria taas maistuisi, mutta hän vastasi vain:
+
+-- Maassa täytyy olla maan tavoin. Olen nähnyt niin monta erilaista
+maata, ettei minua enää mikään ihmetytä, ja sitäpaitsi Lalli ei
+suvaitse minun surmaavan täällä mitään.
+
+Sillävälin kulkivat Lalli ja Maija puhellen Aveen ja Imataan kanssa, ja
+nämä näyttivät ylväinä heille paratiisin kaikki ihmeet ja osoittivat
+erilaisia hedelmäpuita. Toisinaan kävi matka ohi vilpoisain,
+salaperäisten luolien, joista voi saada sateen suojaa, toisinaan he
+nousivat kunnaille, joilta oli näköala yli koko tämän ihanan maiseman,
+meri taustana. Tämä meri oli nyt Jupiterin valaistuksessa kuin suuri
+hopeapeili, ja hopeasta kohosi paikoitellen pieniä saaria, joissa oli
+terävähuippuisia sinisiä vuoria tai tummanvihreitä appelsiini-,
+palmu- tai muunlaisia hedelmäpuulehtoja.
+
+Jonkun aikaa kuljettuaan tulivat he taas pyöreälle tasangolle, jolla
+kasvoi helakoita kukkia. Keskellä tätä tasankoa kohosi jättiläispuu,
+jonka oksat näyttivät ulottuvan taivaaseen saakka. Se oli niin suuri,
+että Lallista tuntui kuin taivaan tähdet olisivat riippuneet sen
+oksilla. Varoittavien sormien tavoin suuntautuivat nämä oksat sinistä,
+salaperäistä taivaankantta kohden, missä Jupiterin kiekko nyt oli
+osittain oksien ja lehtien peitossa, osittain puun latvan
+hopeakruununa. Joka oksalta riippui merkillisen näköisiä hedelmiä,
+kaikki eri värisiä ja eri muotoisia, mutta kaikki hyvin houkuttelevan
+näköisiä. Mahtava, väräjävä suhina kuului valtavasta latvuksesta, ja
+lehdet lipattivat tuhansin salaperäisin kuiskein, kutsuvin ja
+kiehtovin.
+
+Lalli seisoi kuin lumottuna katsellen ylös puuhun, ja hänestä tuntui
+kuin tuo mahtava suhina olisi kuulostanut tutulta ja kuin olisi hän
+usein maistellut noita merkillisiä hedelmiä, ja lopulta hän ei voinut
+enää pidättäytyä Maijalle sanomasta:
+
+-- Miten merkillistä! Minusta tuntuu kuin noiden hedelmäin syöminen ei
+olisikaan pahaa ja kuin olisin monesti ennen niitä syönyt.
+
+Maija näytti sillä hetkellä merkillisen miettiväiseltä ja vakavalta ja
+rypisti otsaansa kovin tuumivaisena.
+
+-- Luullakseni asian laita on niin, -- sanoi hän lopulta, -- että me
+emme siitä enää sen huonommiksi tule, kun synti kerran on meidän
+maailmaamme tullut, ja siksi luulen, että on parasta syödä noita
+hedelmiä yhä enemmän, kun kerran on syömään ruvennut, sillä muuten
+tässä kuvittelee tietävänsä jotain, vaikkei tiedäkään, ja se on
+kaikkein pahinta, sanoo isä. Hän sanoo myös, että koko elämä on koulua,
+ja kun on kerran ruvennut koulua käymään, niin on parasta olla ahkera
+ja käydä kaikki luokat, vaikka kenties olisikin ollut onnellisempi,
+ellei olisi ensinkään käynyt koulua, kuten se vanha italialainen
+posetiivinsoittaja, joka aina on iloinen, vaikkei tunne kirjaintakaan.
+
+-- Mistä sinä tiedät kaiken tuon? -- kysyi Lalli aivan ymmällä siskonsa
+viisaudesta. -- Mutta oikeassa sinä luullakseni kumminkin olet, ja
+tokkopa me kaksi enää sovellumme tähän paratiisiin, sillä me voisimme
+tahtomattamme houkutella nämä ihmiset maistamaan kielletyn puun
+hedelmiä ja tuhota heidän onnensa. Kuules, mitä käärme haastelee!
+
+Käärme makasi kiemurassa Imataan ja Aveen välissä ja sihisi heille.
+
+-- Katsokaa noita Maan ihmisiä, -- se sanoi ja osoitti lipsuttavalla
+kielellään lapsia. -- Heidän esi-isänsä ovat syöneet tämän puun
+hedelmiä, ja siksi he nyt tietävät niin paljon. Siksi he matkustavat
+avaruuksien halki, katselevat kaikkea ja ymmärtävät kaiken, mutta te
+molemmat kävelette täällä kuin lampaat ja syötte ruohoa. Siksi he
+ymmärtävät verhota ruumiinsa pehmeillä, lämpöisillä vaatteilla, mutta
+te kuljeksitte alasti ja säädyttömästi kuin eläimet ja palelette, kun
+tulee kylmä.
+
+-- Vaiti, käärme! -- tiuskaisi Lalli uhkaavasti. -- Jos vielä sanot
+sanankin, niin lyön sinut kuoliaaksi.
+
+Mutta käärme vain lipsutteli kavalaa kaksihaaraista kieltään.
+
+-- Sinä koetat saada minut vaikenemaan senvuoksi, ettet tahdo näiden
+ihmisten tulevan yhtä viisaiksi kuin teikäläiset ovat, -- se sanoi
+myrkyllisestä -- Tiedät hyvin, että puhun totta.
+
+Silloin otti Lalli kepin ja aikoi lyödä sitä, mutta se mateli
+sähisevästi nauraen pakoon ja asettui Villin viereen.
+
+Tällä välin seisoivat Imataa ja Avee ikävöiden katsellen kiellettyä
+puuta, ja Lalli näki selvästi, että käärmeen sanat olivat tehneet
+heihin valtavan vaikutuksen. Hän ymmärsi hyvin, että he olivat paljon
+onnellisempia kuin maapallon ihmiset ja että olisi vallan kauheata, jos
+he tekisivät syntiä syömällä kiellettyä hedelmää, ja hän ymmärsi myös,
+että kiusaus oli kaksin verroin suurempi, kun he näkivät rinnallaan
+toisia, jotka jo olivat maistaneet noita hedelmiä ja kenties saattoivat
+ulkonaisesti näyttää heitä etevämmiltä. Hänelle selvisi, että hänen
+velvollisuutensa oli jättää paratiisi, jottei johtaisi enää heitä
+kiusaukseen.
+
+-- Katsos, katsos! -- sähisi käärme Villille. -- Tuon linnun liha
+maistuu paremmalle kuin mikään muu koko tässä taivaankappaleessa. Se on
+niin rasvaista ja valkoista, että oikein suussa sulaa.
+
+Ja se näytti kielellään lintua, joka istui jättiläispuun juurella. Se
+oli erinomaisen kaunis lintu, sen päässä oli loistava töyhtö, ja sen
+pitkä pyrstö välkkyi sateenkaaren kaikissa väreissä.
+
+Villin silmät säkenöivät saaliinhimosta, sen kynnet työntyivät ulos
+käpälistä ja sen hampaat välähtelivät. Hiljaa se hiipi lintua kohden ja
+oli juuri hyppäämäisillään, kun Lallin katse sattui siihen.
+
+Kammottavan selvästi Lalli nyt ymmärsi, että paratiisin rauha todella
+oli nyt uhanalainen joka taholta, ja että heidän tulonsa paratiisiin
+oli ollut suuri onnettomuus. Hän heilutti samaa keppiä, jolla hän oli
+käärmettä uhkaillut, ja juoksi Villin luo, mutta tämä ymmärsi saavansa
+selkäsaunan ja kimmahti avaruuteen, ja Lalli seurasi empimättä perässä.
+
+-- Tule pian kotiin, Maija! -- hän huusi ennenkuin hyppäsi. -- Ellemme
+heti laittaudu täältä tiehemme, niin tuhoomme pian koko tämän
+paratiisin.
+
+Ja sitten hän suhahti avaruuden halki.
+
+Kun hän sitten heräsi entisellä paikallaan kaukoputken vieressä, istui
+hän kauan ääneti ja miettien. -- Miten merkillistä, että hänen noin
+piti päästä paratiisiin ja että hän sitten hyppäsi vapaaehtoisesti
+sieltä pois. Eikö hän ollut tuhma noin tehdessään?
+
+Ja kumminkin tuntui hänestä, että hän vain siten tekemällä oli
+menetellyt oikein. Jos hän olisi jäänyt sinne, olisivat nuo
+ihmispoloiset loppujen lopuksi syöneet tiedon hedelmiä, ja silloin
+olisi hänen omallatunnollaan ollut heidän paratiisinsa tuhoutuminen.
+Kuka tiesi nytkään, miten siellä sitten oli käynyt. Kenties oli käärme
+jo saanut heidät pauloihinsa. Ehkä hänen olisi pitänyt lyödä se
+kuoliaaksi samalla, mutta semmoinen yritys olisi voinut päättyä
+huonosti; käärme oli suuri ja nopea ja kukaties myrkyllinen; ja sitten
+ei hän ollut lainkaan varma, että hän olisi ollut oikeutettu surmaamaan
+tuossa paratiisissa, jossa kukaan ei muuten tehnyt toiselle pahaa.
+
+Hän herätti Maijan, joka nukkui sohvalla, j%k kysyi, mitä hän arveli
+asiasta, mutta kuten tavallista oli hän matkan jälkeen niin pyörällä
+päästään, ettei hän vastannut mitään, vaan pyysi Lallin kertomaan, mitä
+oli tapahtunut, ennenkuin hän tahtoi lausua ajatustaan.
+
+Kun Lalli sitten oli kertonut heidän seikkailunsa, miten kaunista oli
+Jupiterin kuussa ollut ja miten he olivat olleet vähällä aiheuttaa
+siellä onnettomuutta, istui Maija kauan ääneti.
+
+-- Kyllä me sentään oikein teimme, -- sanoi hän vihdoin pikkuvanhalla
+sävyllä, aivan kuin isoäiti. -- Ei tuo paratiisi ollut meitä varten,
+sillä maapallon ensimmäiset ihmisethän karkoitettiin paratiisistaan, ja
+me olemme kaikki syntisiä kuten hekin. Opettaja sanoi kerran, että
+ainoa, minkä voimme tehdä, on paratiisin takaisin hankkiminen
+uutteralla työllä, mutta ettei näin saatu paratiisi ole sittenkään sama
+kuin tuo entinen, mutta kenties parempi. Se on kumminkin varmaa, ettei
+meillä ollut oikeutta sinne jäädä.
+
+Maija saattoi toisinaan olla niin ihmeellisen viisas, kun sikseen
+sattui, eikä Lalli voinut muuta kuin myöntää hänen olevan oikeassa. Ja
+olihan hän itse asiassa lausunut vain Lallin oman ajatuksen vaikka
+selvemmin kuin Lalli itse.
+
+Sinä iltana hän nukkui levollisesti ja tunsi olevansa tyytyväinen
+itseensä. Oli hyvä tietää menetelleensä oikein. Sitäpaitsi hän tunsi,
+ettei hän voisi jäädä paratiisiinkaan, ellei isä ja äiti olisi siellä,
+ja että tiedonhalu ennemmin tai myöhemmin pakottaisi hänet poistumaan
+sieltäkin. Maailma ei ollut vielä täydelleen tutkittu. Vielä oli monta
+kiertotähteä, joissa piti käydä.
+
+
+
+
+6. SATURNUS.
+
+Merkillinen kiertotähti. Mieluummin kuuhun. Putoaminen lumikinokseen.
+Karhu, joka potee reumatismia ja on tohvelisankari. Raivoisa
+emo. Sapelihammas-tiikeri. Villi pelastajana. Kamala taistelu.
+Mammutti-setä. Karhut menevät takuuseen. Rakkaus saa jalansijan
+Titanissa. Kuka on Titanin kuningas? Renkaita ja kuita. Salakuoppa.
+Raakalaiset. Karhut tulevat apuun. Lalli luolassa. Vapautuminen.
+Neuvottelupuu. Taistelu vallasta loppuu. Jäähyväiset.
+
+
+Kohta kun seuraavana iltapäivänä oli tullut pimeä, pyysi Lalli isän
+asettamaan kaukoputken niin, että Saturnus näkyisi siinä.
+
+-- Vai niin, vai et sinä vielä ole unohtanut kiertotähtiä, -- sanoi isä
+hymyillen. -- No niin, kukaties sinusta tulee vielä joskus
+tähtientutkija, eikä siinä ole mitään moitittavaa. Katsotaanpas nyt
+ensin kalenterista!
+
+Isä otti kirjakaapista kirjan ja selaili sitä hetkisen. Löydettyään
+mitä etsi, hän meni Lallin kanssa saliin ja suuntasi kaukoputken
+muuatta taivaanrannan lähellä olevaa pistettä kohti.
+
+-- Siinä se on, -- sanoi hän. -- Ei siinä ole paljon katseltavaa.
+
+Heti kun isä oli mennyt takaisin huoneeseensa, juoksi Lalli
+lastenkamariin hakemaan Maijaa ja Villiä, ja sitten he menivät kaikki
+yhdessä saliin katsomaan pientä kaukoputkessa näkyvää tähteä. Kuten isä
+oli sanonut, ei siinä paljon ollut katsottavaa, mutta oli Lalli siinä
+sentään näkevinään valorenkaan sen ympäriltä. Se oli kumminkin niin
+epäselvä, ettei hän siitä sen viisaammaksi tullut, vaikka hän
+tirkisteli, niin että silmiä alkoi kirveliä. Aivan varmaan näkisi hän
+nytkin paremmin, jos konttaisi taas kaukoputkeen. Hän oli niin
+innostunut, ettei edes muistanut huutaa Maijaa ja Villiä, ennenkuin
+aukaisi lasin ja kömpi putkeen, mutta tuskin hän oli päässyt ylälasille
+saakka niin jo näkyivät Maijan innostuksesta säteilevät kasvot aukossa,
+ja ennen pitkää seisoivat he kaikin siinä tuijottaen edessään näkyvään
+ihmeelliseen kuvaan.
+
+Siinä ui todella merkillisin kiertotähti, minkä he tähän saakka olivat
+nähneet. Ja siinä näkyi se rengas, oikeammin kaksikin rengasta, joka
+kaukoputkessa oli häämöttänyt. Molemmat renkaat olivat selvästi
+erillään toisistaan ja itse tähdestä, ja ylempi ja kapeampi rengas
+näytti vielä olevan jakautunut kahtia, vaikkei siinä ollut välipaikka
+niin suuri. Kauniisti ne loistivat, nuo leveät renkaat, ja niiden
+ulkopuolella näkyi vielä useita erikokoisia kuita, mitkä kauempana
+toisistaan, mitkä lähempänä toisiaan.
+
+-- Minusta tuo tähti näyttää melkeinpä kaamealta, -- sanoi Villi. --
+Mitä ainetta nuo renkaat mahtavat oikein olla? Kenties sielläkin on
+kuumaa niinkuin Jupiterissa, joten me kiehuisimme kuoliaiksi, jos sinne
+hyppäisimme. Ehkäpä olisi varovaisinta hypätä johonkin kuuhun, kuten
+viime kerralla teimme.
+
+Ja mitä kauemmin Lalli katseli tuota merkillistä tähteä, sitä
+järkevämmiltä hänestä tuntuivat Villin sanat. Se näytti niin sumuiselta
+ja eriskummalliselta, että siitä voi epäillä mitä tahansa, kun taas
+muuan sen kuista näytti niin kirkkaalta ja kiinteältä ja tuntui paljon
+sopivammalta paikalta kuin itse kiertotähti.
+
+Mennään sitten tuohon suureen kuuhun, -- sanoi hän lopulta. --
+Hypätkää!
+
+Ja sitten hän lensi avaruuden halki vallan kauhean pitkän matkan, ja
+tuo merkillinen tähti kasvoi kasvamistaan hänen edessään, ja pieni kuu
+tuli yhä suuremmaksi, kunnes se näytti itse kiertotähden kokoiselta.
+
+Lopuksi hän ei nähnyt mitään ja tuli tajuihinsa vasta tuntiessaan
+kylmän pehmoisen lumen hautovan kasvojaan. Silloin hän nousi istualleen
+ja katseli jännittyneenä ympärilleen.
+
+Hän istui sulavassa kinoksessa valtavan kuusen juurella, ja hänen
+vieressään sätkytteli Maija pää syvällä kinoksessa ja jalat pystyssä,
+ja lähellä oli Villi miltei kokonaan hautautuneena pehmoiseen
+lumisohjoon.
+
+-- Mitä tyhmyyksiä? -- napisi Villi päästyään lopultakin jaloilleen.
+Olemmeko tulleet takaisin maapallolle? En minä ennen ole lunta nähnyt
+näissä kiertotähdissä.
+
+-- Ei, ei, -- puuskutti Maija, kun hänkin oli päässyt seisaalleen. --
+Katsokaa, katsokaa! Onko tuo tuolla olevinaan aurinko! Kylläpä se
+sitten on vaivainen täällä!
+
+Ja hän näytti taivaalle, missä oli pieni aurinko, joka valaisi paljon
+heikommin kuin Jupiterilla ja lähetti lämpöä niin vähän, että se tuntui
+poskelle vain lievänä hipaisuna.
+
+-- Ei se toki noin pitkän matkan päästä voikaan paljon lämmittää, --
+sanoi Lalli. Me olemme nyt niin kaukana avaruudessa, että Maasta
+aurinkoon on lyhyempi matka kuin täältä Maahan.
+
+-- Voi, voi, voi! -- vaikeroi mörisevä ääni surkeasti kuusen toisella
+puolella. -- Kuka siellä puhuu, että aurinko on kaukana. Niin, niin,
+voi kyllä ollakin, sillä kauhean hitaasti edistyy lumen sulaminen tänä
+vuonna, eikä minusta Saturnuskaan lämmitä enää niinkuin ennen. Voi,
+voi, kun tuo reumatismi ahdistaa vanhaa luolakarhuparkaa!
+
+Lalli kurkisteli kuusenoksien lomitse ja näki kuusen takana kohoavan
+korkean, jyrkän kallioseinän ja siinä luolan aukon. Tämän aukon suulla
+istui kauhean suuri pörröinen karhu, paljon suurempi kuin se harmaa
+karhu, jonka hän oli nähnyt Pohjois-Amerikassa. Siinä se istui hyvin
+surkean näköisenä, nosteli milloin toista milloin toista etujalkaansa
+ja hieroi sitä kuonollaan tai puri siihen aivan kuin sitä olisi
+särkenyt.
+
+-- Päivää, päivää, Nalle! -- hän tervehti ystävällisesti. -- Kolottaako
+jalkojasi?
+
+-- Niin oikein, Jumala paratkoon, -- vastasi karhu surullisena. Ei ole
+helppo sietää tätä ilmastoa. Talvi on ollut ankara ja kesä lyhyt.
+Minusta tuntuu kuin täällä Titanissa tulisi vuosi vuodelta kylmempää,
+vaikka tätä jääkautta on ulottunut niin kauas taaksepäin kuin esi-isäni
+ovat muistaneet. Hohhoo, jaa, jaa, ei lämmitä aurinko enää, kuten äsken
+sanoit.
+
+Ja sitten se nousi voihkien seisaalleen ja tuli ulos luolan aukosta.
+Kauhean suuri se oli, mutta kasvot hyvänsävyiset. Hitaasti se linkutti
+lasten luo heitä tervehtimään.
+
+-- Eukkoni on tuolla sisällä pentujen kanssa, -- se kuiskasi luoden
+puolittain arastelevan katseen luolaan. -- On parasta, ettette mene
+sisälle häntä häiritsemään. Ei hän tahdo minuakaan laskea tämmöisinä
+aikoina sisään, vaan minun täytyy istua ovella palelemassa ja
+valvomassa, ettei luolaleijona tai sapelihammas-tiikeri hiivi
+kimppuumme ja ryöstä meiltä pentua. Pahimmat vihollisemme ovat
+kumminkin ihmiset, jotka ovat melkein sen näköiset kuin te, ainakin
+sikäli, että ne käyvät kaksin jaloin, vaikka niiden nahka on erilainen,
+ne kun pukeutuvat kuolleiden eläinten taljoihin, eikä niiden kasvot ole
+noin hienot ja valkoiset kuin teidän, ja niiden hiukset ovat mustat
+eivätkä keltaiset. Te olette paljon kauniimman ja kiltemmän näköiset,
+ja siksi luotan teihin, ettekä te liioin heiluttele semmoista keppiä,
+jonka päässä on teräviä kiviä.
+
+-- Nalle parka! -- sanoi Maija säälien ja taputteli karhun suurta
+päätä. -- Reumatismia sulla on, ja kaikki ovat häijyjä sulle, vieläpä
+oma eukkosikin. Tahtoisin niin mielelläni nähdä pienokaisiasi, mutta
+hän ei taida sitä sallia.
+
+-- Ei, ei, ei millään muotoa, -- vastasi karhu kauhistuneena. Hän
+hotkaisisi teidät kaikki suuhunsa. On parasta, että laittaudutte
+ajoissa täältä matkoihinne, sillä hän voi herätä milloin tahansa.
+
+-- Kuka siellä? -- kuului peloittava karjunta luolasta, niin että koko
+kallioseinä tärisi. -- Luulen kuulevani ihmisääniä. Odottakaa vain,
+kohta saatte nähdä, senkin verenimijät!
+
+Ja siellä sisällä rytisi ja kumahteli, ja lapset katselivat kauhuissaan
+pakotietä itselleen.
+
+-- Kiivetkää kuuseen! -- huusi Villi ja loikki itse ensimmäisenä
+pilvenkorkuiseen puuhun. Lalli ja Maija tulivat hitaammin perässä. He
+eivät olisi ollenkaan ehtineet puuhun, ellei vanha uroskarhu olisi
+asettunut luolan suulle niin, että naaraskarhun kesti vähän aikaa
+tuuppia häntä pois tieltään.
+
+-- Pois tieltä, pois tieltä, senkin vanha köntys! -- karjui se
+kamalalla äänellä, ja luolan aukossa näkyi ammollaan oleva kita, vielä
+suurempi kuin uroksen, ja hehkuva silmäpari.
+
+-- Rauhoitu, rauhoitu, muoriseni! -- koetti uros lepytellä. -- Ne ovat
+ystävällisiä eläimiä, eivät ne tee meille pahaa.
+
+Mutta naaraskarhun säkenöivät silmät olivat jo nähneet lapset, jotka
+eivät olleet ennättäneet korkealle puuhun, eikä sitä voinut enää
+hillitä, kun se syöksyi, jyristen kuin ukkonen, kuusenrungon luo ja
+rupesi lasten kauhuksi kiipeämään heidän perässään.
+
+Villi oli jo puun latvassa ja Lalli ja Maija kiipesivät perässä, minkä
+ennättivät. Onneksi oli naaraskarhu niin raskas, ettei se voinut kauan
+seurata heitä, kun oksat kävivät ylempänä yhä heikommiksi. Lopuksi sen
+täytyi pysähtyä, ja he näkivät vain vähän matkaa alapuolellaan sen
+punaisen kidan ja suuret, välkkyvät hampaat. Puun juurella istui uros
+takajaloillaan, rukoillen sitä tulemaan taas takaisin, ja luolan suulla
+näkyi kaksi pientä pörröistä, kirkassilmäistä olentoa leikkivän
+tuuppien toisiaan kuin koiranpennut.
+
+Mutta Lalli näki muutakin alhaalla kallioseinämän vieressä. Siinä oli
+kauhea eläin, vähän tiikerin näköinen mutta paljoa suurempi. Sen kamala
+näkö johtui siitä, että sen suusta riippui pitkälti alas kaksi hammasta
+aivan kuin kaksi välkkyvää käyrää miekkaa. Sen silmät kiiluivat
+murhanhalusta, kun se hiipi kallioseinämää pitkin pieniä, pahaa
+aavistamattomia karhunpentuja kohti.
+
+-- Ole varuillasi! -- huusi Lalli maassa olevalle vanhalle
+uroskarhulle. -- Tiikeri on tuolla ja vaanii penikoitasi.
+
+Karhu pyörähti ympäri, naaraskarhukin katsoi alas puusta, ja molemmat
+päästivät vihan ja kauhun kiljahduksen.
+
+-- Sapelihammas-tiikeri! -- ne ulvoivat. -- Joutuin luolaan, penikat!
+
+Samassa otti tiikeri pitkän hyppäyksen iskeäkseen sapelihampaansa
+toiseen poikaseen ja olisi varmaan onnistunutkin, ellei Villi, joka
+vast'ikään oli huomaamatta liukunut maahan muuatta taipuisaa
+kuusenoksaa myöten, olisi ollut vielä nopeampi kuin se ja rynnännyt
+tuota kömpelöä pikku palleroa vasten, niin että se äkillisen sysäyksen
+johdosta kellahti kumoon ja pyöri keränä luolaan päin.
+
+-- Hyvä, Villi! -- huusi Maija.
+
+Tiikeri kiljaisi pettyneenä, mutta ei ehtinyt juosta penikan perässä,
+sillä samassa oli vanha uroskarhu pyrynä sen kimpussa, ja se sai
+käyttää kaiken sulavuutensa välttääkseen ahdistajansa raskasten
+käpäläin raskaat iskut. Se oli kumminkin niin nopealiikkeinen, että se
+luultavasti olisi päässyt pakoon, ellei naaraskarhu olisi liukunut alas
+puusta ja juuri ratkaisevalla hetkellä katkaissut sen paluutien. Oli
+merkillistä nähdä, miten nopeat nuo näköjään niin kömpelöt karhut
+saattoivat olla, kun oli kysymys niiden penikoista. Parilla
+hyppäyksellä oli raivoisa emo tiikerin kimpussa, kallioseinä kun esti
+tämän pakenemasta muualle päin. Tiikeri vetäisi päänsä taaksepäin kuin
+kyykäärme ja sysäsi salaman nopeudella sapelihampaansa naaraskarhun
+lapaan, mutta samassa silmänräpäyksessä sai se raskaan käpäläniskun ja
+kaatui kumoon, jolloin uroskarhu syöksyi sen kimppuun ja murskasi sen
+pään voimakkaalla puraisulla.
+
+-- Huh! -- sanoi naaraskarhu ja ravisteli kuollutta vihollistaan
+niinkuin kissa ravistelee rottaa, ja veri vuoti sen haavoittuneesta
+kyljestä. -- Se oli vähällä saada pikku kullanmuruseni.
+
+-- Kuka käskee sinun hätiköimään ja ajamaan ystäviä takaa sen sijaan,
+että ajaisit vihollisia, -- mörisi uros. -- Elleivät nuo tuolla olisi
+olleet niin ystävällisiä ja varoittaneet meitä, olisi tiikeri saanut
+molemmat poikaset.
+
+Silloin muisti naaraskarhu puussa olevat lapset ja katseli sinne ylös
+silmät kosteina kiitollisuudesta.
+
+-- Tulkaa alas, tulkaa alas, jotta saan teitä kiittää! -- se huusi, ja
+epäröimättä kiipesivät lapset alas kuusesta.
+
+Sillävälin karhut kokosivat pentunsa ja nuoleskelivat niitä päästäkseen
+selville, olivatko ne loukkaantuneet, ja kun Villi samassa tuli
+rauhallisena luolasta aivan kuin ei olisi mitään erikoista tapahtunut,
+nuolivat ne sitäkin ja mörisivät parhaat kiitoksensa. Kun Lalli ja
+Maija olivat ehtineet puusta alas, nuoleksivat ne heidän käsiään ja
+pyysivät heitä olemaan hyviä ja käymään luolaan, jos he tahtoivat
+lämmitellä.
+
+-- Kiitos! -- sanoi Lalli ystävällisesti ja taputteli muuatta pörröistä
+pentua, -- mutta meillä on hieman kiire. Me olemme vain katselemassa
+tätä maata vähäisen. Mika sen nimi on?
+
+-- Se on Titan, Saturnuksen kuita, -- vastasi karhu, -- ja kylmä ja
+kelvoton maa tämä on. Viimeisenä vuosituhantena on ilmasto vain
+kylmennyt kylmenemistään, eikä kohta enää tiedä, mitä tässä tekee.
+Kauniit hedelmäpuut, joita täällä ennen kasvoi, ovat kuolleet, ja
+niistä eläimistä, jotka silloin elivät puissa nelin käsin kiipeillen,
+ovat kehittyneet nuo julmat ihmiset, koko Titanin pahimmat pedot. Kun
+he eivät enää löytäneet puiden hedelmiä, rupesivat he käymään kaksin
+jaloin maassa poimiakseen marjoja ja pyydystääkseen saalista. Kun
+ilmasto kävi liian kylmäksi, keksivät he keinon pukeutua surmattujen
+eläinten nahkoihin ja käyttivät kiviä ja keppejä eläinten
+surmaamiseksi, ja lopuksi he keksivät punaisen kukan, joka polttaa ja
+valaisee pimeässä, ja sen jälkeen on rauha hävinnyt Titanista. Kaiken
+tämän on mammutti minulle kertonut, ja hän on vanha ja viisas. Hän on
+taas sen kuullut äidiltään, ja tämä taas omalta äidiltään, ja niin on
+tieto kulkenut vuosituhansien takaa.
+
+-- Emo, emo! -- huusi äkkiä toinen pörröinen karhunpenikka, joka oli
+leikkinyt Maijan kanssa. -- Tuolta Mammutti-setä tulee.
+
+Samassa rätisivät puiden oksat, ja kun lapset katsoivat sinnepäin,
+näkivät he valtavan suuren punaruskean eläimen, merkillisen norsun
+näköisen, jolla oli hyvin pitkät ylöspäin kaartuvat torahampaat,
+tulevan tuuheasta kuusitiheiköstä. Se tarkasteli heitä terävästi
+pienillä viisailla silmillään.
+
+Ihmislapsia, -- ärjäisi se lopulta, ja sen ääni vyöryi vihaisena kuin
+etäällä jylisevä ukkonen. -- Näen, että olette ihmisiä, tekin, vaikka
+toisennäköisiä kuin ennen olen nähnyt, mutta arvaan, että jos saatte
+elää ja kasvaa, te voitte tulla vielä vaarallisemmiksi meille kuin nämä
+toiset. Teidän silmistänne näen, että te taidatte paremmin kuin he
+käyttää hyväksenne kaikenmoisia surmalaitteita, ja luullakseni on
+parasta tuhota teidät heti, ennenkuin olette kasvaneet suuremmiksi ja
+ehtineet tuottaa vahinkoa.
+
+Lalli astui rohkeasti tuon vihastuneen eläimen eteen ja kumarsi tapansa
+mukaan kohteliaasti.
+
+-- Sinä olet viisas mies, herra Mammutti, -- hän sanoi kunnioittavasti.
+-- Olemme ihmisiä kuten sanoit, mutta siinä erehdyt, kun luulet meidän
+tekevän pahaa. Me olemme tulleet tänne vain katsellaksemme hieman tätä
+tähteä. On olemassa hyviäkin ihmisiä, jotka pitävät eläimistä.
+
+Mammutin pienet säkenöivät silmät saivat hieman ystävällisemmän ilmeen.
+
+-- Käytöstapasi on kohteliasta ja osoittaa, että olet saanut hyvän
+kasvatuksen, -- se sanoi, -- ja jos voit löytää jonkun täältä
+Titanista, joka menee sinusta takuuseen, saatte jäädä tänne yhdeksi
+päiväksi ja yöksi saadaksenne katsella seutua, mutta sen ajan kuluttua
+on teidän kaikkien poistuttava kuoleman uhalla.
+
+-- Kunnioitettava herra, -- sanoi naaraskarhu, -- mieheni ja minä
+menemme mielellämme takuuseen näitten kolmen puolesta, sillä he ovat
+pelastaneet poikaseni sapelitiikerin hampaihin joutumasta.
+
+-- Vai niin, -- sanoi mammutti kummastellen, -- sehän kuulostaa hyvin
+ihmeelliseltä. Olisinko sittenkin erehtynyt luullessani niitä ihmisten
+sukulaisiksi. En ole siltä taholta kuullut muuta kuin julmuutta ja
+väkivaltaa, mutta myöntää täytyy, että nämä ovat ystävällisen näköisiä.
+No niin, sittenpähän nähdään. Joka tapauksessa pysyn sanassani, että he
+saavat jäädä tänne yhdeksi päiväksi ja yöksi.
+
+-- Kiitoksia! -- sanoi Lalli kumartaen taas. -- Pitempää aikaa emme
+tarvitsekaan.
+
+Sillävälin oli Maija uteliaana tullut tuon mahtavan suuren eläimen
+lähelle ja oli lopulta aivan sen edessä. Vihdoin hän ei enää voinut
+vastustaa kiusausta, vaan ojensi kätensä ja silitti hiljaa pitkää
+pehmeätä kärsää. Ensin mammutti säpsähti ja katseli säkenöivillä
+silmillään epäluuloisesti häntä, mutta sitten se seisoi aivan hiljaa ja
+salli hänen jatkaa ja lopuksi se rupesi vastahyväilyyn silitellen
+kevyesti kärsällään tytön kiharaista päätä.
+
+-- Tämä käy yli ymmärrykseni, -- se sanoi lopulta lempeällä äänellä. --
+Sydänalassani tuntuu niin omituisen lämpöiseltä, aivan kuin olisit oma
+poikaseni. Tämmöistä ei ole minulle ennen sattunut. Täällä Titanissa
+elävät kaikki eläimet toistensa vihollisina ja pelkäävät, vihaavat tai
+halveksivat toisiaan tai parhaassa tapauksessa antavat toinen toisensa
+olla rauhassa, mutta nyt valtaa minun sydämeni rakkaus ja halu palvella
+sinua. Mitä tämä oikein on? Mitä ihmeellisiä aikoja nyt koittaneekaan?
+
+Mutta Maija vain hymyili sille seisoessaan sen hirvittäväin
+syöksyhammasten keskellä ja lopulta hän kietoi käsivartensa sen kärsän
+ympäri.
+
+-- Tiesinhän minä, että sinä olet herttainen ukki, vaikka sinä puhuit
+niin juhlallisesti, -- hän sanoi. -- Minä pidin alun pitäin sinusta.
+Sinä olet niin viisaan ja kunnianarvoisan näköinen. Päästä minut nyt
+ratsastamaan leveään selkääsi!
+
+-- Minut myös, minut myös! -- pyysi Lalli, ja mammutti tarttui heihin
+varovasti kärsällään ja nosti selkäänsä. Samassa hyppäsi Villikin
+heidän viereensä puunoksalta, minne se oli kiivennyt.
+
+-- Hyvästi Nalle, hyvästi rouva Nalle, hyvästi pienokaiset! -- huusivat
+lapset mammutin astellessa pitkin, liukuvin askelin metsää kohden.
+
+Tämä metsä oli hyvin samanlainen kuin olivat kotoiset metsät varhaisena
+kevätpäivänä. Se vain oli erotuksena, että puut olivat täällä paljoa
+suuremmat ja koko maisema paljoa villimpi. Paikoitellen oli metsä niin
+tiheätä ja ryteikköistä, että tuntui aivan mahdottomalta tunkeutua sen
+lävitse, mutta mammutti kävi pitkin leveäksi tallattua polkua, joka
+kulki heidän oikealla puolellaan jyrkkänä kohoavan kallioseinän
+vieritse. Siellä täällä oli seinämässä sinisiä jäämuureja, joita pitkin
+vesi tihkui solisevina puroina. Toisinaan, kun seinämä paikoitellen
+kävi hieman matalammaksi, häämötti sen yläpuolella samanlaisia sinisiä
+jääjoukkioita, jotka jyrkkinä ja eri värisinä kimallellen kohosivat
+pilviin ja ylempänä muuttuivat häikäisevän valkoiseksi lumeksi.
+
+Alhaalla maassa teki lumi sulamistaan, ja puiden runkojen ympärillä oli
+pyöreitä lumettomia päiviä tai vesilätäkköjä, ja muutamilla lämpöisillä
+rinnemailla versoi nuorta hentoa vihantaa, ja siellä täällä kurkisti
+mättäiltä pieniä valkoisia tai vaaleankeltaisia kukkia. Ilmassa oli
+paikan, kostean mullan ja hennon ruohon tuoksua, ja puiden runkojen
+lomista näki auringon nopeasti laskevan kalpeana ja lämpöä luomatta.
+
+He näkivät metsässä paljon eri eläinlajeja. Muutamat olivat susien tai
+hyenain näköisiä, ja ne ulvoivat nähdessään lapset mammutin selässä.
+Eräällä rinteellä oli kokonainen lauma komeita hirviä laiduntamassa, ja
+eräällä toisella rinteellä he näkivät ryhmän eläimiä, jotka ensimmältä
+näyttivät suurilta kivenlohkareilta, mutta kun he tulivat lähemmä,
+huomasivat he siinä olevan lauman kauhean suuria härkiä ja lehmiä,
+hieman biisonihärkien näköisiä. Ne mulkoilivat lapsia uhkaavin katsein
+pörröisten, sarvekasten otsainsa alta.
+
+-- Mitä sinä kannat selässäsi? -- mylvivät ne mammutille. -- Eivätkö
+nuokin ole ihmisiä? Eivätkö ne ole terävillä kepeillään tappaneet
+tarpeeksi monta meikäläistä, ettei sinun enää tarvitsisi kanneskella
+niitä ja suojella niitä?
+
+Mammutti ravisti niille pitkiä peloittavia hampaitaan ja vastasi:
+
+-- He ovat ystäviäni, ja minä suojelen heitä. Enkö minä ole tämän
+metsän kuningas ja enkö saa tehdä, mitä haluan?
+
+-- Kuningas, kuningas, -- ärjyi kallioluolasta ukkosenkaltainen ääni.
+-- Siitä seikastahan me kaksi olemme aina kiistelleet. Kerran kai se
+myös ratkaistaan, kumpi meistä on Titanin hallitsija. Kuka hyvänsä voi
+nyt nähdä, ettet sinä enää ole kelvollinen pysymään kuninkaana, kun
+rupeat juoksentelemaan kuin hullu, ihmislapsia selässäsi kantaen.
+
+Kallioluolan suulle ilmaantui suuri kellanruskea kissaeläin, sen
+näköinen kuin harjaa vailla oleva leijona. Se irvisteli peloittavilla
+hampaillaan mammutille, joka pysähtyi ja katseli sitä silmät
+säkenöiden.
+
+-- Sinä kuningas! -- sanoi mammutti ivallisesti. -- Miten sinä voisit
+hallita viisaudella, sinä, joka surmaat ja syöt heikot. Sinun
+hallinnastasi tulisi vain hirmuhallitus, ja se tuottaisi rajatonta
+kurjuutta. Luulet olevasi hallitsijaksi syntynyt, koska olet väkevä ja
+julma, mutta jos muut eläimet saavat valita, niin kyllä ne visusti
+varovat ottamasta sinua kuninkaakseen, sillä ne tuntevat, että
+kuninkaan tulee olla viisas ja suojella heikkoja.
+
+-- Valita, valita, -- kiljui leijona. -- Onko moista ennen kuultu, että
+alamaiset saisivat valita? Niidenhän on vain alistuttava väkevän
+hallitsijan valtaan eikä valittava. No niin, sen seikan tulevaisuus
+ratkaiskoon. Jonakin päivänä haastan sinut kaksintaisteluun,
+ja silloin saadaan nähdä, mutta tänä yönä kutsun kaikki eläimet
+neuvottelukokoukseen ja kerron heille, että sinä olet solminut liiton
+ihmisen, meidän kaikkien yhteisen vihollisen kanssa.
+
+-- Tee niin! -- vastasi mammutti ylväänä. -- Nämä kaksi eivät ole
+tavallisia ihmisiä, enkä ole antanut heille lupaa oleskella Titanissa
+kauemmin kuin yhden päivän ja yön. Ellei eläinten neuvosto toivo heidän
+viipyvän kauvempaa, niin saavat he mennä.
+
+-- Vatsaani -- -- -- sanoi leijona lauseen täytteeksi päästäen samalla
+ukkosena kaikuvan naurun.
+
+-- Siitä seikasta me olemme eri mieltä, -- huusi mammutti, joka jo oli
+lähtenyt liikkeelle, -- mutta nyt ei minulla ole enää aikaa.
+
+-- Hyvästi, serkku, hyvästi! -- huusi Villi leijonalle. -- Kyllä me
+opetamme sinulle parempia tapoja, jos jäämme tänne kyllin pitkäksi
+ajaksi.
+
+Ja niin hölkytteli mammutti edelleen, mutta piti vielä kauan toisen
+silmänsä suunnattuna luolaan, valmiina torjumaan salakavalan
+hyökkäyksen.
+
+Aurinko teki nopeasti laskuaan, ja Lalli seurasi silmillään sen pientä
+kalpeata kerää.
+
+-- Ei tuosta ole suurtakaan hyötyä, -- sanoi hän.
+
+-- Ei olekaan, -- vastasi Mammutti. -- Se on niin etäällä, että kuluu
+kaksikymmentä yhdeksän ja puoli teikäläistä vuotta, kun Saturnus kerran
+kiertää auringon. Mutta emme me sitä niin paljoa tarvitsekaan, kun
+meillä on Saturnus-emomme.
+
+Silloin Lalli muisti Jupiterissa vallitsevat olot ja ymmärsi, että
+täällä mahtoivat asiat olla kutakuinkin samoin. Senvuoksi hän odotti
+jännityksellä saavansa nähdä auringonlaskun jälkeen, minkä näköinen
+tämä kiertotähti oli.
+
+Ei kestänytkään kauan ennenkuin aurinko laski, ja jo sitä ennen hän
+näki, että metsän ja vuorten yläpuolella alkoi valjeta. He tulivat nyt
+hieman aukeammalle maalle, mistä voivat nähdä korkeat jäätiköt, ja
+äkkiä hän näki vuorten olevan leveän valorenkaan, aivan kuin sädekehän,
+ympäröiminä. Rengas kohosi yhä ylemmä ja sen jälkeen näkyi vielä
+toinen, sen sisäpuolella oleva valorengas, ja pian nousi kiertotähden
+säteilevä levy kimaltelevan, sinisen jäävuoren yläpuolelle. Ylemmä ja
+yhä ylemmä se nousi, kunnes se oli kokonaan taivaalla, kummankin
+merkillisen renkaansa keskellä, majesteetillisena ja kauniina, ja sen
+ympärillä oli taivaalla sitäpaitsi paistamassa seitsemän erikoista
+kuuta. Tämä kaikki oli niin lumoisan kaunista, että Lalli ja Maija
+istuivat aivan vaipuneina ihasteluun.
+
+-- Seitsemän kuuta, -- huomautti Villi ihmeissään. -- Tämmöisenä yönä
+kelpaisi pitää kissannaukujaisia!
+
+-- Niitä on kymmenen, -- sanoi mammutti -- mutta nykyisin on kaksi
+Saturnuksen takana ja kymmenes on Titan.
+
+-- No niin, ette te juuri voi kerskua, että teillä on paljon
+auringonvaloa, -- sanoi Maija nauraen, -- mutta kuunvaloa on sitä
+enemmän ja renkaanvaloa vielä kaupantekijäisiksi. Ei ole liioin helppo
+sanoa, mikä vuorokaudenaika on lämpöisin, sillä minusta lämmittää
+Saturnus enemmän kuin aurinko.
+
+Lallin mielestä oli Maija vallan oikeassa, sillä tuosta suuresta
+loistavasta levystä lähti aivan kuin Jupiterista leppoisaa miellyttävää
+lämpöä, joka sulatti lunta yhä nopeammin. Vuorilla solisivat purot
+voimakkaammin, ja metsästä kuului erilaisia linnunääniä, jotka
+tervehtivät Saturnuksen nousua.
+
+Mammutti lähti taas liikkeelle, ja kapea, tallattu polku kiemurteli
+jättiläispuiden lomitse, jotka täyttivät ilman pihkaisella tuoksullaan.
+Se oli ihana ratsastusmatka, mutta se päättyi äkkiä kamalalla tavalla.
+Yht'äkkiä tuntui, kuin olisi maa vajonnut mammutin jalkojen alla, ja se
+syöksähti kauhusta ulvoen syvään, jyrkkäseinäiseen kuoppaan, niin
+syvään, että sen selässä istuvat lapset olivat maanpinnan tasalla.
+
+Lalli huomasi heti, että tässä oli ihmisten kaivama salakuoppa, sillä
+sen seinät olivat niin pystysuorat ja se oli niin taitavasti katettu
+oksilla ja lumella. Hän hyppäsi heti alas mammutin selästä kuopan
+reunalle, ja Maija ja Villi seurasivat hänen esimerkkiään.
+
+-- Mitä nyt on tehtävät? -- kysyi Lalli levottomana.
+
+Mammutti oli ilmeisesti mitä syvimmän kauhun vallassa, se huohotti ja
+voivotteli, että sen viimeinen hetki oli nyt lyönyt, että pian tulivat
+kai julmat ihmiset tappamaan sen terävillä keihäillään.
+
+-- Älä pelkää! -- sanoi Lalli lohdutellen. -- Me koetamme kaivaa sinut
+ylös sieltä, ennenkuin he ehtivät tulemaan.
+
+Hän juoksi puiden sekaan ja rupesi etsimään sopivaa seivästä, millä
+kaivaa maata, ja Maija teki samoin. Pian oli kumpikin löytänyt
+itselleen semmoisen, ja he rupesivat heti ahertamaan, niin että hiki
+tippui. He irroittivat maata kuopan reunoilta, ja pudottivat
+irtautuneet kokkareet pohjaan, missä mammutti tallasi ne alleen, joten
+kuoppa kävi yhä matalammaksi. Työ edistyi kumminkin hyvin hitaasti,
+sillä seipäät eivät olleet kyllin terävät. Lalli lähetti senvuoksi
+Maijan metsään hakemaan parempia seipäitä, ja jatkoi itse työtä, ja
+siinä oli Villikin raaputtamassa ja potkimassa nelin jaloin maata
+kuoppaan. Mutta äkkiä keskeytti puitten seasta tien vierestä kaikuva
+terävä vihellys heidän työnsä, ja kuusenoksien välistä näki Lalli
+keltaisia, hirvittävän rumia eläimellisiä kasvoja.
+
+-- Ihmiset, ihmiset, -- vaikeroi mammutti epätoivoissaan. -- Ne tulevat
+tappamaan meidät kaikki.
+
+-- Juokse pian kutsumaan karhut avuksemme! -- kuiskasi Lalli Villille.
+-- Minä koetan niitä pidätellä niin kauan.
+
+Villi hävisi kuin salama puiden joukkoon, ja siihen ryntäsi nyt villi
+lauma nahkaanpuettuja ihmisiä, joilla oli pitkät käsivarret kuin
+apinoilla, hyvin matala otsa ja vahvat, ulkonevat leuat. He olivat
+varustetut nuijilla ja keihäillä, joissa oli luu- tai kivikärki, ja
+heidän pienet vinot silmänsä kiiluivat murhanhalusta.
+
+Lalli asettui kuopan eteen ja tervehti heitä ystävällisesti tavalliseen
+kohteliaaseen tapaansa.
+
+-- Hyvää päivää, ihmiset! -- hän sanoi. -- Mitä te haluatte meistä?
+
+Villit miehet pysähtyivät kummastuneina.
+
+-- Mikäs sinä olet miehiäsi? -- kysyi suurin ja julmin heistä, äänessä
+raaka, uhkaava sävy.
+
+-- Olen ihminen kuin sinäkin, -- vastasi Lalli. -- Olen tullut tänne
+ystävänäsi katsomaan maatasi.
+
+Villit katselivat toisiaan ymmällään.
+
+-- Niin, samanlainen sinä olet kuin mekin, -- sanoi julma mies, joka
+kaikesta päättäen oli heidän päällikkönsä, -- mutta samalla sinä olet
+hyvin erilainen. En ole milloinkaan nähnyt semmoista eläintä, jonka
+nahasta sinä teet vaatteesi, ja sinun oma nahkasi on valkoisempaa kuin
+meidän ja puhtoista kuin kukan terälehdet.
+
+-- Olen hyvin kaukaa, -- selitti Lalli. -- Olen tullut kaukana, kaukana
+avaruudessa olevasta tähdestä.
+
+Silloin tuijottivat villit vielä uteliaampina häneen ja tulivat
+vähitellen yhä lähemmäksi. He rupesivat tunnustelemaan hänen käsiään,
+kasvojaan ja hiuksiaan ja erikoisesti hänen vaatteitaan ja vaihtoivat
+keskenään kummastelun ja ihastelun huudahduksia.
+
+-- Ovatko kaikki siinä tähdessä asuvat ihmiset samanlaisia kuin sinä?
+-- kysyivät he vihdoin.
+
+-- Eivät suinkaan, -- vastasi Lalli. -- Siellä on valkoisia, mustia,
+punaisia ja keltaisia ihmisiä, ja minä olen vasta lapsi.
+
+Silloin olivat villit vielä enemmän ihmeissään, sillä vaikka he olivat
+täysikasvuisia miehiä, eivät he olleet Lallia paljon pitemmät.
+
+-- Kun tulet suureksi, täytyy sinun tulla päälliköksemme, -- he
+sanoivat. -- Sinun pitää tulla kanssamme luolaamme, jotta naisemme
+saavat nähdä sinut, mutta ensiksi on meidän surmattava tuo mammutti.
+
+-- Ei, sitä ette saa tehdä, -- sanoi Lalli jyrkästi. -- Se on ystäväni.
+
+-- Mutta jos sinä olet ihminen, miten voit olla eläimen ystävä? --
+kysyi päällikkö epäluuloisesti. -- Ehket olekaan ihminen, tai kenties
+olet velho?
+
+-- Meidän tähdessä on ihmisillä paljon ystäviä eläinten parista, --
+selitteli Lalli kärsivällisenä. -- Me elätämme niitä ja ne tekevät
+työtä hyväksemme ja palvelevat meitä.
+
+-- Silloin olette varmaankin kaikki velhoja, -- tuumi päällikkö. --
+Mutta sehän on samantekevää. Ei olisi hullumpaa, jos heimomme saisi
+poppamiehen päällikökseen. Silloin se tulisi mahtavammaksi kuin
+yksikään muu Titanin kansaheimo.
+
+-- Tulen kernaasti kanssanne luolaanne, kunhan vain annatte ystäväni
+mammutin mennä rauhassa, -- sanoi Lalli.
+
+Mutta silloin miehet vain nauroivat villiä ivanaurua.
+
+-- Luuletko, että me olisimme suorittaneet raskaan kuopankaivuun
+päästääksemme sen rauhassa menemään? -- he kysyivät ja samassa he
+riensivät kuopan reunalle heiluttaen keihäitään ja nuijiaan
+mammuttiparan pään päällä, mutta samassa kajahti metsässä hirveä
+möräjäminen ja ulvonta.
+
+-- Kuulkaa nyt! -- huusi Lalli. -- Karhut ovat myös ystäviäni ja nyt ne
+tulevat tänne ja syövät teidät jok'ikisen, ellette heti juokse
+tiehenne.
+
+-- Karhut, karhut, -- huusivat villit ja juoksivat metsään, mutta
+päällikkö oli rohkea mies, ja ennen kuin hän lähti pakoon, sieppasi hän
+Lallin vyötäisistä ja kantoi hänet mennessään juosten semmoista
+vauhtia, että se enemmän muistutti hirveä kuin ihmistä.
+
+Takanaan Lalli näki molemmat luolakarhut, jotka tulivat hurjaa vauhtia
+pitkin polkua, ja heidän rinnallaan juoksi Villi häntä ilmassa ja
+karvat pystyssä.
+
+-- Ottakaa päällikkö kiinni! -- huusi Lalli, mutta raakalainen vain
+lisäsi vauhtiaan.
+
+-- Tullaan, tullaan, -- puuskutti Villi ja läksi ajamaan raakalaista
+takaa kummankin karhun seuraamana, mutta päällikkö oli niin nopea,
+etteivät edes ne päässeet häntä lähenemään, ei ainakaan aluksi. Pari
+raakalaista kompastui ja kaatui, ja karhut antoivat niille
+ohimennessään läimäyksen suurista käpälistään, mutta se vain hidastutti
+niiden vauhtia, joten päällikkö sai vielä enemmän etumatkaa.
+
+Vähitellen alkoi kumminkin tuntua siltä, että hänen voimansa uupuivat
+kesken, ja Lalli jo luuli, että Villi ja karhut saavat hänet kiinni,
+kun raakalainen samassa päästi riemuhuudon ja heitti taakkansa
+vuorenseinämässä olevaan ahtaaseen aukkoon, missä innokkaat kädet kohta
+tarttuivat Lalliin ja vetivät hänet pimeään luolaan, ja heti sen
+jälkeen tuli päällikkö nelinkontin ryömien ja tyytyväisenä nauraen.
+Silmänräpäys vain, ja sitten pimeni tuo ahdas aukko, ja luolassa
+loimottavan tulen valossa Lalli näki naaraskarhun suunnattoman suuren
+pään, ja sen valtavat hampaat kiilsivät tulen valossa.
+
+-- Ole varuillasi! -- hän huusi, sillä aukko oli ilmeisesti vallan
+liian ahdas karhulle, ja sen molemmin puolin seisoi jo villejä nuijat
+pystyssä, valmiina musertamaan vihollisensa pään.
+
+Karhu vetäytyi taas ulos, ja koko vuori vapisi noiden kahden eläimen
+pettymyksen ulvonnasta.
+
+Raakalaiset päästivät nyt Lallin vapaaksi, mutta ovelle pantiin kaksi
+miestä keihäs kädessä vartioimaan, joten oli vallan mahdotonta
+ajatellakaan pakoa. Hän tunsi olevansa hyvin onneton, ei niin paljon
+oman itsensä vuoksi kuin Maijan, sillä miten kävisi tämän, kun hän oli
+poissa? Hän ei voinut tehdä mitään muuta kuin odottaa ja luottaa Villin
+viisauteen. Tällä välin hän katseli luolaa loimuavan nuotiotulen
+valossa. Se oli suuri ja ihmeen kaunis. Korkealla hänen päänsä päällä
+kaareutui tumma katto, jota välkkyvät, valkoiset pylväät kannattivat,
+niin että luuli olevansa valtavan suuressa kirkossa. Vain
+sisäänkäytävän lähellä olivat seinät, katto ja pylväät mustuneet
+savusta, joka haki tiensä ulos luolasta jonkin näkymättömän katonaukon
+kautta. Luolassa oli vilisemällä raakalaisia, varsinkin lapsia, jotka
+leikkivät kivillä, luunikamilla ja pienillä eläinten pääkalloilla, sekä
+naisia, jotka istuivat ja neuloivat luuneuloilla ja eläinten jänteillä
+nahkavaatteita. Kaikki olivat hirvittävän rumia, ja heidän rähinänsä ja
+rupattelunsa miltei pani Lallin korvat särkemään.
+
+Heidän keskellään seisoi päällikkö kertoen ylpeänä, miten hän oli
+vanginnut tuon pienen velhonpenikan, joka saattoi komentaa eläimiä, ja
+josta nyt piti kasvatettaman heimon päällikkö hänen seuraajakseen,
+sillä hänellä ei ollut poikaa. Kaikki kerääntyivät nyt pojan ympärille,
+ja miehet kunnioittivat häntä päällikkönsä poikana. Naiset
+tunnustelivat uteliaina häntä ja silittelivät hänen hiuksiaan, ja
+lapset töllistelivät häneen silmät suurina ja sormet suussa. Mutta
+Lalli-parka vain ikävöi Maijan ja Villin luo, eikä välittänyt vähääkään
+saamistaan kunnianosoituksista. Eihän tässä enää tiennyt, miten kaikki
+päättyy. Ei hän voinut edes hypätä takaisin maapallolle, kun hän oli
+täällä luolassa.
+
+-- Lalli, Lalli! -- kuului Maijan ääni aukon suulta. -- Oletko siellä
+sisällä?
+
+-- Olen, -- vastasi Lalli. -- Ole varuillasi, etteivät ne saa sinuakin.
+
+-- Eivät saa, -- vastasi Maija reippaasti. -- Täällä ovat kanssani
+karhut ja mammutti, jonka ne kaivoivat ylös kuopasta ja joka on
+luvannut pelastaa sinut.
+
+-- Kuka siellä on? -- kysyivät raakalaiset.
+
+-- Sisareni, -- vastasi Lalli uhkamielisesti. -- Hän sanoo, että karhut
+ja mammutti ovat luolan edustalla, eivätkä päästä ainoatakaan teistä
+ulos, ennenkuin päästätte minut menemään. Koko heimoanne odottaa
+silloin nälkäkuolema.
+
+Mutta päällikkö naureskeli vain.
+
+-- Luolaan on toinenkin sisäänkäytävä, josta sinulla ei ole tietoa --
+vastasi hän, -- ja nuoret metsämiehemme kulkevat siitä ruokaa
+hankkimaan.
+
+-- Sitä en usko, -- vastasi Lalli pilkallisesti; hän tunsi nyt olevansa
+täysin rohkea, sillä hän oli nähnyt Villin keltaisen hahmon hiipivän
+luolaan seinän vieritse, melkein toisen ovenvartijan jalkojen välitse.
+-- Miksette silloin käyttäisi sitä joka päivä?
+
+-- Siksi, että se on liian suuri, joten petoeläimetkin voisivat siitä
+tulla -- vastasi päällikkö, -- mutta senpä vuoksi olemme sulkeneet sen
+puunrungoilla ja vyörykivillä, mutta ne voimme aina tarpeen tullen
+ottaa pois.
+
+Villin varjo katosi luolan pimeyteen, mutta palasi taas hetkisen
+kuluttua luolan aukkoon huomaamattoman vartijan selän takaa, kun tämä
+katseli Lallia, muuta näkemättä ja kuulematta.
+
+Raakalaiset toivat nyt Lallille paistettua lihaa ja metsämarjoja, ja
+hän söi samalla katsellen, miten he nakuttelivat piikivisiä
+työkalujaan, teroittivat luisia keihäänkärkiään ja muovailivat
+saviastioita. He kerskailivat hänelle rohkeudestaan, jota olivat
+osoittaneet taistellessaan villieläimiä ja toisia heimoja vastaan, ja
+kauhukseen kuuli Lalli, että he söivät vihollistensa lihaa. Kun hän
+koetti selittää heille, miten väärää tämmöinen menettely oli, sanoivat
+he, että heidän esi-isänsä olivat ennen heitä tehneet samoin ja että
+vihollisten syöminen oli yhtä oikeutettua kuin eläinten syöminen, jotka
+eivät milloinkaan olleet mitään pahaa tehneet, ja silloin ei Lalli enää
+tiennyt mitä sanoa. Koko heidän elämänsä oli alinomaista taistelua
+nälkää ja erilaisia vihollisia vastaan, ja niin oli aina ollut siitä
+saakka kun heidän esi-isänsä olivat laanneet asumasta puissa, jotka
+eivät enää ilmaston kylmettyä kantaneet hedelmiä. Ennen he olivat
+olleet apinoita, mutta nyt he olivat ihmisiä, ja ennemmin tai myöhemmin
+he kyllä tulisivat koko Titanin herroiksi, kunhan vain saisivat aikaa
+valmistaa oikein hyviä aseita.
+
+Lalli sääli heitä heidän julmuudestaan huolimatta, sillä heidän
+elämänsä oli ankaraa ja kurjaa, mutta äkkiä keskeytti luolan perältä
+kaikuva ryske hänen mietteensä. Hän näki valonsäteen pilkistävän sen
+etäisestä hämärästä, ja aukko suureni suurenemistaan. Hän näki nyt,
+että siellä oli hänen ystävänsä mammutti, joka oli tehnyt suuren aukon
+seinään, ja muutaman hetken perästä, ennenkuin raakalaiset ehtivät sitä
+estää, ryntäsi naaraskarhu sisään ja koko heimo pakeni kauhusta ulvoen
+luolan suulle, mutta siellä oli heitä vastassa toinen karhu. Lalli
+juoksi heti ystäviään vastaan, eivätkä villit edes ajatelleet häntä
+estää. Koko luola kaikui voivotteluista ja valitushuudoista, joihin
+sekaantui karhujen karjunta.
+
+-- Pelasta meidät, pelasta meidät! -- kirkuivat raakalaiset. -- Puhu
+puolestamme ystävillesi, sinä poppamies!
+
+-- Antakaa niiden nyt olla! -- sanoi Lalli raivoisalle naaraskarhulle.
+-- Säästäkää ne minun tähteni!
+
+Ja hurja karhu hillitsi itsensä kesken vimmattua rynnistystään ja
+seurasi häntä sisäänkäytävään, missä mammutti odotti. Sen vieressä
+seisoivat Maija ja Villi ja huusivat hänelle tervetuloa.
+
+Maija nauroi ja hyppi ja kirkui ilosta, niin että kesti kotvasen ennen
+kuin Lalli sai hänen kertomaan, miten he näin olivat voineet tulla
+hänen avukseen, ja Villikin tuntui olevan aivan pyörällä päästään,
+mutta hetkisen kuluttua he hieman rauhoittuivat.
+
+Sitten otti mammutti heidät kaikki selkäänsä, ja Maija kertoi, miten
+Villi oli huutanut karhut avuksi. Kun karhut olivat jättäneet sikseen
+raakalaisten takaa-ajon, olivat ne palanneet kuopalle, missä Maija oli
+liittynyt niihin, ja sitten ne olivat vahvoilla kynsillään kaivaneet
+mammutin ylös kuopasta. Sitten olivat he kaikin seuranneet raakalaisten
+jälkiä luolalle saakka, Villi oli vakoilemalla keksinyt suuren
+takakäytävän, ja mammutin oli helppo syöksyhampaillaan ja kärsällään
+poistaa sen sulkuna olevat puunrungot ja kivet.
+
+-- Ja minne sinä viet meidät nyt? -- kysyi Lalli mammutilta.
+
+-- Meidän on kaikkien mentävä neuvottelupuulle, -- vastasi mammutti
+syvällä äänellä. -- Luolaleijona on kutsunut sinne koko eläinkunnan
+koettaakseen riistää minulta vallan ja saadakseen oikeuden syödä teidät
+molemmat, ja meidän on mentävä sinne puolustamaan teidän henkeänne ja
+minun valtaani.
+
+Ja taas he ratsastivat metsässä kiertotähden säteillessä ja
+merkillisten valorenkaiden loistaessa taivaalla. Jonkun aikaa
+ratsastettuaan he tulivat suurelle aukealle paikalle, jonka keskellä
+kohosi puu, niin mahtava, etteivät lapset semmoista olleet ennen
+nähneet, tiedon puuta kenties lukuunottamatta. Se oli eräänlainen
+mänty, ja sen runko oli niin paksu, että sen läpi olisi voinut ajaa
+nelivaljakolla, jos se olisi ontto. Ja semmoinen se näytti olevankin,
+sillä he näkivät aukon sen toisella sivulla, ja siinä näkyi
+luolaleijonan julma pää. Puun ympärille oli kerääntynyt valtava joukko
+erilaisia eläimiä, useimmat pitkä- ja lämminvillaisia. Siellä oli
+suuria alkuhärkiä, hirviä, hyenoja, susia, sapelihammas-tiikerejä,
+näätiä sekä suuri joukko sarvipäitä märehtijöitä ja hevosmaisia,
+eläimiä, ja puiden oksilla istui kaikenmoisia lintuja.
+
+-- Sieltä ne tulevat, -- karjui leijona. -- Siinä nyt näette kaikki,
+että olen oikeassa. Mammutti on liittoutunut ihmisten kanssa ja kantaa
+heitä selässään. On vihdoinkin aika teidän syöstä hänet valtaistuimelta
+ja valita joku arvokkaampi, joka paremmin voi taistella eläinten
+oikeuden puolesta heidän yhteistä vihollistaan vastaan.
+
+-- Niin, niin, -- huusivat ja ulvoivat, ammuivat ja visersivät eläimet.
+
+Silloin juoksi karhu piirin keskelle ja mörisi suuttuneena:
+
+-- Pölkkypäitä te olette kaikki tyyni. Ettekö älyä, että leijona haluaa
+päästä valtaan saadakseen paremmin syödä vatsan täydeltä teidän
+lihaanne? Me olemme vast'ikään olleet taistelemassa ihmisten kanssa ja
+tunkeutuneet heidän luolaansa, ja nämä, joita arvoisa herramme kantaa
+selässään, ovat meitä auttaneet ja ovat eläinten ystäviä, sen voimme
+eukkoni ja minä todistaa.
+
+-- Ohoo, kas vaan! -- huusi muuan kettu. -- Ette kai luulleet, että
+näin teidän säästävän ihmiset juuri tuon pojan pyynnöstä. Teidän olisi
+tietenkin pitänyt surmata heidät kaikki tyyni, kun kerran olitte heidän
+luolassaan. Kavaltajia olette, kavaltajia!
+
+Nousi hirveä meteli. Kaikki huusivat toinen toistaan kovemmin, hampaat
+kirisivät, sarvet heiluivat. Koko joukko jakautui kahteen puolueeseen,
+toinen kannatti leijonaa, toinen mammuttia. Leijonan puolueeseen
+kuuluivat useimmat petoeläimet, sudet, hyenat, ketut ja sakalit, sillä
+kun leijona oli surmannut jonkun eläimen, jäi aina jotain niillekin.
+Sapelihammas-tiikeritkin liittyivät niihin, sillä ne vihasivat lapsia,
+koska he olivat varoittaneet karhuja, kun muuan niistä aikoi rosvota
+näiltä pennut. Niinikään kuului useita lintuja, kuten korpit ja
+varikset, leijonan puolueeseen. Sitävastoin liittyivät useimmat
+sarvelliset eläimet mammuttiin, ja kun tämä oli järjestänyt joukkonsa,
+ja alkuhärät ja hirvet siinä seisoivat sarvet alassuunnattuina ja
+karhut seisoivat takajaloillaan ja heiluttivat peloittavia käpäliään,
+niin ei ollut tämäkään suinkaan halveksittava puolue.
+
+Leijona näytti tämän ymmärtävän ja kesti hyvän aikaa, ennenkuin se
+antoi hyökkäyskäskyn. Tätä odotusaikaa käytti Lalli hyväkseen ja nousi
+seisaalleen mammutin selkään.
+
+-- Kuulkaa, mitä sanon, älkääkä olko hulluja! -- hän huusi tuolle
+karjuvalle ja ulvovalle joukolle. -- Sanon, että teette viisaimmin
+solmimalla heti rauhan ja tunnustamalla mammutin edelleenkin
+kuninkaaksenne. Jos niin teette, lähden minä siskoni kanssa heti
+Titanista omaan tähteemme. Sen olimme muutenkin aikoneet tehdä, eikä
+kukaan teistä voi sitä estää eikä tehdä meille mitään pahaa. Mutta
+ellette niin tee, niin palaan minä maapallolta ja tuon tullessani
+aseita, jotka surmaavat etäältä kuin salama ja jyrähtävät kuin ukkonen,
+ja silloin minä tuhoan teidät jok'ikisen.
+
+Meteli taukosi hetkeksi, ja eläimet neuvottelivat keskenään mumisten.
+Vähitellen näkyi toinen toisen perästä hiipivän mammutin puolelle, ja
+lopuksi oli luolaleijona siinä vain parin sapelihammas-tiikerin
+seurassa, huiskuttaen häpeissään ja kiukuissaan kylkiään hännällään.
+
+Silloin remahti raikuva riemuhuuto mammutin kannattajajoukossa. Siinä
+ammuttiin ja möristiin, hirnuttiin ja ulvottiin, ja luolaleijona hiipi
+hurjasti karjuen takaisin metsään.
+
+Sitten nousivat Lalli ja Maija mammutin selästä ja sanoivat
+sydämelliset jäähyväiset kaikille ystävilleen, ja sudetkin sekä hyenat
+ja sakalit heiluttivat heille häntäänsä, ja Villi juoksenteli ympäri
+nauraen ja tehden pilkkaa luolaleijonasta ja matkien sitä. Maija kietoi
+kätensä mammutin kärsän ympäri ja suuteli sitä, ja mammutti oikein itki
+surusta ja mielenliikutuksesta, ja karhutkin huokailivat ja löivät
+käpälillään epätoivoisina rintojaan vakuuttaen, etteivät he ikinä
+unohda Maasta tulleita ystäviään.
+
+Ja ylhäällä oli Saturnuksen suuri, loistava levy, katsellen heitä kuin
+suuret, hyväntahtoiset kasvot, ympärillään leveät ihmeelliset renkaat
+ja seitsemän kuuta.
+
+-- Hyvästi, hyvästi! -- huudettiin kaikkialta ja kaikilla mahdollisilla
+eläintenäänillä, ja sitten hyppäsivät lapset avaruuteen.
+
+
+
+
+7. URANUS.
+
+Isä tarvitsee puhelinta. Vihreä pallo ja kauhea matka. Satumaailmassa.
+Maija on haavoittunut. Tonttu maanpakolaisena. Taitava takoja. Laulaja
+iänikuinen. Jättiläiset ja Tor. Jumalien luona. Kaksi eriskummallista
+olentoa. Muinaisroomalaisia jumalia. Minervan ehdotus.
+
+
+-- Isä, isä, -- huusi Lalli seuraavana iltana, juosten isänsä
+työhuoneeseen, -- miten löydän Uranuksen kaukoputkella? Tahtoisin niin
+mielelläni nähdä Uranuksen.
+
+-- Hm, -- sanoi isä ja hymyili tavallista hyväntahtoista hymyään, -- se
+ei kenties ole niinkään helppoa. Vanhan ajan kansat eivät tienneet,
+että Uranusta oli olemassakaan, sillä sitä ei voi nähdä paljain silmin.
+He luulivat, että Uranus oli uloimmainen kiertotähti. Vasta
+seitsemäntoistasataluvulla keksivät tiedemiehet sen saatuaan paremmat
+kaukoputket. Mutta voinhan minä koettaa puhelimitse tiedustella
+tähtitornista, mistä sitä on etsittävä.
+
+Ja sitten isä meni puhelimeen ja puheli siinä hetkisen, sen jälkeen hän
+astui Lallin kanssa saliin, sovitti kaukoputken, tirkisteli, tirkisteli
+ja sanoi lopuksi:
+
+-- Ei sitä hyvin näe. Se on vain tuo pieni vihreähkö piste tuon suuren
+tähden vasemmalla puolella.
+
+Mutta Lalli vain hymyili. Hän tiesi suoriutuvansa hyvin, kun vain sai
+näkyviinsä itse tähden. Hän kiitti isää tämän vaivoista, ja sitten isä
+palasi työhuoneeseensa tyytyväisenä myhäillen itsekseen.
+
+Kuten isä oli sanonut, ei kaukoputkessa tosiaankaan ollut paljoakaan
+näkemistä. Vihertävä piste, josta isä oli puhunut, oli niin pieni, että
+Lalli töin tuskin saattoi nähdä sen, eikä Maija, joka tietysti oli
+sinne kutsuttu samoin kuin Villikin, voinut nähdä sitä ollenkaan. Siksi
+hän asettuikin veljensä taakse, kun tämä siinä seisoi ja ikävöiden
+katseli tähteä.
+
+-- Mitähän saattoi piillä tuossa vihreässä kiertotähdessä. Mitä
+merkillisyyksiä mahtoi siellä olla nähtävänä.
+
+Ja kun hän siinä seisoi tirkistellen, tapahtui taas samoin kuin
+ennenkin. Pitkä musta tunneli avautui hänen eteensä, ja ennen pitkää
+seisoi hän, Maija ja Villi vieressään, ulkona lasilavalla.
+
+-- Mitä teillä nyt taas on mielessä? -- kysyi Villi hieman äreissään.
+-- Alan tulla vanhaksi tämmöisiin puuhiin, ja jonakin kauniina päivänä
+joudumme kaikki tyyni parempiin suihin tai saamme muulla tavoin
+surmamme. Ette te ole missään tyytyväisiä, ei edes paratiisissa. Ensi
+kerralla minä jään kotiin uuninnurkkaan.
+
+-- Älä koetakaan minulle moista uskotella, -- sanoi Lalli nauraen. --
+Et sinä kumminkaan voisi pysyä kotona, vaikka koettaisitkin. Muuten
+voit jo nytkin ryömiä takaisin ja paneutua maata. Kyllä Maija ja minä
+tulemme hyvin toimeen ilman sinuakin.
+
+-- Mitä vielä! -- sanoi Villi ivallisesti. -- Kyllä minun täytyy tulla
+pitämään vaaria teistä. Minä olen vastuussa, jos onnettomuus kohtaisi
+teitä, ja senvuoksi tulen nytkin mukananne tähän uuteen hullutteluun.
+Mihinkä haljuun maahan tällä kerralla matkustetaan?
+
+Lalli loi silmäyksen avaruuteen, ja siinä hänen edessään loisti vihreä
+pallo neljän pienen kuun ympäröimänä.
+
+-- Uranukseen, -- huusi Lalli. -- Se on merkillisen näköinen, Villi.
+Kukaties et uskallakaan tulla mukaan.
+
+Villi ei vastannut mitään, tuijotti vain, ja sen silmät tulivat yhtä
+vihreiksi kuin tuo tähti, ja äkkiä se otti vauhtia ja syöksyi
+avaruuteen. Lalli ja Maija seuraavat nauraen perässä.
+
+Matkat avaruuden halki tuntuivat käyvän yhä kauheammiksi. Matka
+Uranukseen mahtoi olla huiman pitkä, sillä Lalli menetti tällä matkalla
+kokonaan tajuntansa ja heräsi vasta siihen, että joku hautoi hänen
+ohimoitaan kylmällä vedellä. Hän aukaisi silmänsä, mutta sulki ne taas.
+Untahan tämän täytyi olla, sillä ympärillään hän oli nähnyt
+keijukaispiirin, aivan samanlaisen kuin hän ennen oli nähnyt
+satukirjojen kuvissa. Mutta siinä ne yhä seisoivat puhtaissa
+valkoisissa vaatteissaan niin ihmeen kauniina ja niin kevyinä, että
+ruoho tuskin taipui niiden jalkojen alla. Pieni keijukainen oli hänen
+vieressään vesimalja kädessä, ja hänen edessään seisoi keijupari,
+jolla oli kultakruunu päässä, siinä oli ilmeisesti keijukuningas
+ja -kuningatar. Kuningatar oli hyvin kaunis ja kuningas jalon ja
+viisaan näköinen, mutta samalla oli hänen kasvoillaan pettymyksen,
+melkeinpä vihan ilme, kun hän katsoi Lalliin.
+
+Myös koko maisema oli kuin satumaata. Ruoho, missä Lalli makasi, ei
+ollut vihreätä vaan kauniin sinistä, ja niittyä ympäröivät puutkin
+olivat sinisiä; siinä oli sinisen eri vivahduksia vaalean
+taivaansinisestä tumman indigosiniseen. Sen sijaan oli taivas
+kirkkaanvihreä ja samoin oli alla välkkyvä pieni järvi korean vihreä,
+ja se kapea viiru, jonka pieni, heikosti vihertävä aurinko loi järven
+pinnalle, väräjöi kauniin oranssinvärisenä rannalta toiselle, Aurinko
+oli niin heikko, että saattoi nähdä taivaan tähdet sekä kaksi tämän
+tähden neljästä kuusta, jotka näyttivät vihreiltä juustoilta.
+
+Kaikki näytti niin sadunomaiselta ja ihmeelliseltä, että Lalli melkein
+unohti ihmetellä keijukaisia, mutta ennen pitkää hän muisti Maijan,
+jota hän ei nähnyt missään.
+
+-- Missä on siskoni ja kissani? hän kysyi.
+
+-- Kyllä minä täällä olen, -- kuului Villin ääni keijujen keskeltä, ja
+Lalli näki, että muudan niistä parast'aikaa silitti hyväillen kissan
+selkää.
+
+-- Ja siskosi on täällä, -- vastasi muudan toinen keiju, -- mutta hän
+on pahoin loukannut päänsä.
+
+Lalli juoksi heti sinne ja näki Maijan makaavan liikkumattomana
+sinisessä ruohikossa ja veren vuotavan hänen päästään. Silloin rupesi
+hän katkerasti itkemään ja moitti itseään siitä, että oli ottanut
+siskonsa huimapäisiin, vaarallisiin seikkailuihinsa.
+
+-- Enkös minä sitä sanonut! -- mumisi Villi, mutta se ei suinkaan
+lohduttanut Lallia vaan pani hänen itkemään yhä enemmän.
+
+-- Älä itke! -- sanoi keijukaiskuningatar säälien. -- Ei hän ole
+kuollut, vaikkei sekään ihme olisi semmoisen putoamisen perästä. Te
+ihmiset olette aina valmiit kuolemaan vähimmästäkin kolauksesta.
+
+-- Älä puhu niiden kanssa! -- sanoi kuningas tuimalla äänellä. -- He
+ovat karkoittaneet meidät maapallolta tänne saakka, miltei
+aurinkokuntamme äärimmäiseen reunaan, ja nyt he tulevat perässämme
+tännekin. Parempi olisi, jos tyttö kuolisi, mutta en henno kumminkaan
+antaa hänen kuolla. He näyttävät molemmat oikein kunnollisilta
+ollakseen ihmisiä. Tonttu, joka aina on ollut ihmisten hyvä ystävä, voi
+viedä heidät vanhan Väinämöisen luo, ja hän voi sitten parantaa tytön
+laulullaan.
+
+Eräs keijuista liiteli heti niityn yli toisten sitoessa Maijan päätä
+harsoisella vyöllä. Hän makasi siinä niin kalpeana ja liikkumatonna,
+aivan kuin kuolleena, eikä Lalli voinut muuta kuin itkeä. Villi seisoi
+vieressä ja nuoleskeli Maijan ojossa olevaa kättä.
+
+Hetkisen kuluttua tuli tonttu juoksujalkaa niityn poikki, niin että
+punainen lakki heilui ja pitkä harmaa parta tutisi.
+
+-- Onko täällä oikeita ihmisiä? -- se huusi jo kaukaa läähättäen
+ponnistuksestaan, -- Pitkästä aikaa en ole nähnyt muita kuin peikkoja
+ja jumalia. Häijyjä ihmiset ovat usein, mutta sille en mahda mitään,
+että siitä huolimatta pidän heistä, lapsista eritoten. Ja hän kiirehti
+siihen toisten joukkoon, puristi sydämellisesti Lallin kättä ja silitti
+surkutellen Maija-paran hiuksia.
+
+-- Ja siinähän on oikea kissakin, -- hän sanoi peräti ilostuneena. --
+Ne olivat usein tovereinani talleissa ja riihissä, kun kiertelin öisin
+hoitamassa talon asioita vanhaan hyvään aikaan, jolloin ihmiset vielä
+panivat ulos vadillisen puuroa jouluyönä minua varten.
+
+Ja Villikin tuntui käyvän hyvin iloiseksi, kyyristi selkäänsä ja
+kehräsi.
+
+-- Olen kuullut esivanhempaini puhuvan sinusta, -- se sanoi. -- Mutta
+minkä vuoksi olet muuttanut näin kauas.
+
+-- Niin, niin, -- huokasi tonttu. -- Ihmiset eivät tarvinneet minua
+enää. He tulivat niin viisaiksi, etteivät he edes uskoneet minua
+olevankaan, eivätkä panneet enää puuroa minulle, ja kun sitten kaikki
+muut kuolemattomat olennot muuttivat tänne Uranukseen, tulin minäkin
+heidän mukanaan. Olemme kaikki täällä maanpaossa, sillä kun ei kukaan
+enää uskonut meihin, niin ei kannattanut jäädä maapallolle. En minä
+tästä sinisestä ruohosta pidä enkä liioin tuosta ruohonvihreästä
+merestä, mutta mitä tehdä. Mutta nyt on meidän kiireesti saatava tyttö
+vanhan Väinämöisen luo, ennenkuin hän kuolee.
+
+Ja tonttu otti Maijan vahvoille käsivarsilleen ja kantoi hänet vallan
+kevyesti, ja Lalli ja Villi tulivat perässä otettuaan ensin jäähyväiset
+keijukaisilta, jotka kaipaavin katsein seurasivat heitä, ja kuninkaan
+kasvot kävivät entistään surullisemmiksi ja ankarammiksi, ja kuningatar
+pyyhki kyynelen silmistään. Oli selvää, että hekin kaipasivat maapalloa
+ja kenties ihmisiäkin, vaikka olivat liian ylpeitä sitä myöntämään.
+
+Kun Lalli siinä asteli tontun jäljessä, kuuli hän vihreän meren
+rannalta valittavia säveleitä ja katsoessaan sinnepäin, näki hän vanhan
+vihreäpartaisen ukon istuvan sinisessä ruovikossa kannelta soittaen.
+Sen ääni kuulosti niin surulliselta, että Lallin sydäntä oikein särki
+surusta ja säälistä.
+
+-- Kuka tuo on? -- kysyi hän tontulta.
+
+-- Sehän on vanha Ahti, -- vastasi tämä. -- Oikeastaan pitäisi kai
+hänen partansa olla sinisen, mutta hän ei viitsi enää vaihtaa sen
+väriä. Ei hän viihdy tässä vihreässä meressä ja aina hän valittaa sitä,
+että aurinko on niin kaukana ja että hänen päänsä menee vallan
+pyörälle, kun täällä on neljä kuuta. Ukko soittaisi kai mieluimmin
+yöllä, mutta se ei käy päinsä täällä, sillä yö on liian pitkä ja kylmä.
+Se kestää näet kaksikymmentäneljä teikäläistä vuotta, sillä Uranuksen
+akseli on samassa tasossa kuin sen kiertorata auringon ympäri. Silloin,
+kun tähden toinen napa on aurinkoon päin kääntynyt, on siellä päivää
+koko ajan, vaikka tähti pyöriikin akselinsa ympäri, ja toisen navan
+puolella on yhtä pitkä yö, mutta kun se on tullut toiselle puolelle
+aurinkoa, ovat olot päinvastaiset. Täkäläiseen vuoteen menee
+kahdeksankymmentäneljä teikäläistä vuotta, mutta se ei merkitse mitään
+meille, jotka olemme kuolemattomia. Useimmat vain muuttavat
+päivänpuolelle, kun pitkä, kylmä talviyö tulee. Vain kääpiöt, jotka
+asuvat noissa vuorissa, jäävät tänne talveksikin sekä jotkut Lapin
+peikot.
+
+Ja tonttu näytti nenällään eräitä korkeita vuoria, jotka
+jyrkkäseinäisinä kohosivat hieman kauempana rannasta. Ne olivat
+kummallisen näköiset, sillä monin paikoin ja vallankin huipuissaan ne
+olivat korean punaisia, kun taas toiset kohdat olivat tummansinisen
+metsän peitossa.
+
+-- Mutta miten täällä voi olla näin lämmintä, vaikka aurinko on niin
+kaukana? -- kysyi Lalli.
+
+-- Osittain se johtuu siitä, ettei tähti ole vielä täysin jäähtynyt,
+vaan siitä haihtuu omaa lämpöä, ja osittain siitä, että aurinko saa
+paistaa joka paikkaan niin pitkän ajan, -- selitti tonttu.
+
+-- Nyt meidän täytyy pysytellä vuorten ja meren keskivälissä -- sanoi
+hän, kun he olivat kulkeneet kappaleen matkaa, -- sillä ei ole niinkään
+varmaa, mitä mieltä vuoren peikot ja vedenhaltijat ovat, jos saavat
+nähdä teidät. Vedenneidot saattavat houkutella sinut hulluttelemaan, ja
+vanha Ahti ei ole hyvällä tuulella vihreässä meressään. Häijy Hiisi
+asuu niinikään noissa vuorissa ilkeine seurueineen, sillä tämä osa
+maata on suomalaisten jumalien ja peikkojen asumaa. Muut asuvat vuoren
+toisella puolella.
+
+Lallia oikein puistatti kuullessaan puhuttavan kaikista näistä
+peikoista ja jumalista. Miten hän voikaan puolustautua niitä vastaan.
+Eivät edes Villin kynnet ja hampaat voi auttaa häntä kuolemattomia
+vastaan. Mutta pian hän unohti kaikki vaarat ihaillessaan merkillistä
+maisemaa. Se oli suuressa määrin tavallisen maapallon-maiseman
+näköinen, värit vain olivat vallan päinvastaiset. Puut, pensaat ja
+kukat olivat tietysti hänelle ventovieraat ja usein merkillisen
+muotoiset. Puiden lehdet olivat tavallisesti hyvin suuret ja leveät,
+jotta ne voisivat kerätä heikon auringonvalon. He näkivät vain muutamia
+eläimiä, ja nämä olivat hyvin arkoja, ikäänkuin olisivat heitä
+epäilleet. Lallin huomio kiintyi erikoisesti siihen, että niillä
+kaikilla oli suuret silmät, samanlaiset kuin pöllöillä. Kun he tulivat
+lähemmäksi vuoria, ja olivat näiden etumaisten harjanteiden kohdalla,
+näki hän, että niiden punainen väri aiheutui niiden rinteitä
+peittävästä koreanpunaisesta sammaleesta. Maassa kasvavat kukat olivat
+eri väriset, niiden joukossa oli vihreitäkin, ja nämä näyttivät hyvin
+kauniilta sinisessä ruohikossa. Erään harjun rinteellä on hirsimaja,
+jonka katosta nousi savupatsas vihreätä taivasta kohden. Sisältä kuului
+raskaita vasaranlyöntejä ja syvä, miehekäs laulunääni.
+
+-- Kuka siellä on? -- kysyi Lalli.
+
+-- Seppo Ilmarinen, -- vastasi tonttu. -- Hän takoo uutta sampoa, sillä
+vanha tuhoutui, kun se ryöstettiin Pohjolasta. Joku on sanonut hänelle,
+että hänen kansansa nyt kipeästi tarvitsee sellaista, että se elää
+köyhyydessä ja puutteessa, ja hän tahtoisi niin mielellään auttaa,
+mutta hänen näyttää olevan vaikea saada syntymään uutta semmoista.
+
+Niin, Lalli oli kyllä Kalevalasta lukenut tuosta taitavasta takojasta
+ja oli hyvin utelias näkemään, mimmoinen tämä oli. Kun he menivät pajan
+oven ohi, joka oli auki, kurkisti hän siis sisään ja näki voimakkaan
+hartevan miehen, jolla oli nahkainen esiliina, seisomassa alasimen
+ääressä heiluttaen tavattoman suurta moukaria, joka jylisten putosi
+alasimelle, niin että säkenet sinkoilivat. Ahjossa loimottava tuli
+valaisi hänen vakavat ja tarmokkaat, tuuhean mustan parran ympäröimät
+kasvonsa. Suurten palkeiden ääressä seisoi neljä orjaa lietsoen niin,
+että hiki valui nokisilta otsilta.
+
+-- Hyvää päivää, Ilmarinen! -- tervehti Lalli.
+
+Seppä laski joutuisasti moukarin kädestään, ja hänen synkät kasvonsa
+saivat iloisen ilmeen.
+
+-- Mikäs kumma pikku mies siinä puhuu minun omaa kieltäni? -- hän kysyi
+ojentaen samalla nokisen kouransa.
+
+-- Nimeni on Lalli, ja olen Suomesta kotoisin, -- vastasi poika.
+
+-- Voi, voi, -- huokasi Ilmarinen, -- jospa vain pääsisi sinne takaisin
+ja saisi nähdä vihreät mäntymetsät, valkorunkoiset koivut ja
+sinijärvet. Kunhan tässä vain saan samponi taotuksi, niin kenties tulen
+vanhan Väinämön kanssa. Hän se lauloi meidät molemmat tähän kirjavaan
+maahan, kun ihmiset siellä kotona eivät enää uskoneet häneen, mutta
+niinpä hän ikävöikin alituiseen sinne takaisin ja sanoo, että kerran
+koittaa se päivä, jolloin hänen kansansa tarvitsee häntä, ja siksi
+päiväksi on minun saatava sampo valmiiksi. Mutta astu nyt sisään,
+poika, ja kerro minulle vähän kotikuulumisia vanhasta maastani.
+
+-- En ehdi, -- vastasi Lalli. -- Siskoni on loukkaantunut, ja minun on
+vietävä hänet Väinämöisen luo parannettavaksi.
+
+-- Niin, niin, jääköön sitten toiseen kertaan, -- sanoi Ilmarinen
+huoaten. -- Voittehan molemmat tulla tänne, kun asianne on toimitettu.
+Sanokaa äijälle terveisiä minulta!
+
+Ja sitten puristi Ilmarinen taas Lallin kättä ja tarttui suureen
+moukariinsa.
+
+Matka jatkui meren ja vuorten välillä olevaa kapeata maakaistaletta
+myöten, ja Lalli näki kaikenlaisia merkillisiä eläimiä vilahtelevan
+vedessä ja maalla. Siinä oli vedenhaltijoita ja metsänhaltijoita, ja
+vuorten sisustasta kuului kääpiöiden vasarain kalkutusta.
+
+-- Joudu, joudu! -- huusi tonttu äkkiä. -- Hiisi ajaa meitä takaa...
+
+Ja metsistä kuului tosiaankin kohinaa ja suhinaa, ja puut huojuivat
+kuin myrskyn myllertäessä. Tonttu rupesi juoksemaan kantaen Maijaa
+sylissään, ja Lalli ja Villi tulivat perässä, minkä pääsivät. Kohina
+kuului yhä lähempää, puut kaatuivat jo aivan heidän takanaan, ja Lalli
+oli jo menettää toivonsa päästä koskaan Väinämöisen tupaan, kun hän
+samassa näki sen aivan edessään suurta kivilohkaretta kaartavassa
+tienmutkauksessa. Se oli melkein samannäköinen kuin Ilmarisen tupa,
+rakennettu suurista hirsistä, savupiippua vailla, musta reppana
+katossa, mutta suurempi se oli. Rappusilla istui vanha Väinämöinen
+kantele polvillaan ja soitti ja lauloi. Ihmeellisinä ja mahtavina
+vierivät sävelet kanteleesta, ja ne näyttivät tyynnyttäneen myrskyn ja
+karkoittaneen pahat henget, sillä heidän ympärillään kävi kaikki
+hiljaiseksi ja rauhalliseksi.
+
+-- Hyvää päivää, Väinämöinen! -- tervehti Lalli taas.
+
+Pitkä- ja hopeapartainen vanhus nosti miettivät, ryppyiset kasvonsa
+ylös, ja hänen silmistään loisti hyvyys ja viisaus.
+
+Sitten hän vastasi laulaen samalla äänellä kuin äsken:
+
+    -- Kummat kuulen, ihmeet elän:
+    korvaan vanhan Väinämöisen
+    kaikuu sanat suomalaiset,
+    Kalevalan kieli kaunis.
+    Kuka olet, poika pieni,
+    suomea mi haastat selvää
+    puhut kieltä kalevaista?
+
+Silloin kertoi Lalli lyhyesti, kuka hän oli ja mitä oli tapahtunut.
+
+Vanhus kuunteli tarkkaavaisena ja sitten hän lauloi:
+
+    Totta tuohon apu saadaan
+    tukitahan veren vuoto.
+    Vaka vanha Väinämöinen
+    tuntee toki syntysanat,
+    tietävi kivenki synnyn,
+    johon siskosi satutti,
+    tyttö pieni päänsä iski.
+
+Ja sitten hän asettui Maijan eteen ja alkoi laulaa pitkää loitsua, ja
+hänen kanteleestaan vierivät sävelet salaperäisinä ja hillittyinä.
+Hänen laulaessaan näki Lalli Maijan haavan vähitellen kasvavan umpeen,
+ja hänen kasvoihinsa tuli entinen ruusunpuna, ja ennen pitkää hän
+aukaisi suuret iloiset silmänsä ja katseli uteliaana Väinämöistä.
+
+-- Oi, sinä vanha, rakas, herttainen Väinämöinen! -- huusi hän
+ihastuneena ja kietoi käsivartensa ukon kaulaan. -- Minä tunsin heti
+sinut. Olen nähnyt monesti kuvasi ja kuvapatsaasi Helsingissä, ja minä
+pidän sinusta.
+
+Silloin valahtivat kyynelet vanhan Väinämöisen silmiin, mutta hän
+pyyhkäisi ne pois kämmenellä ja lauloi:
+
+    -- Eipä laulajan sopisi,
+    vanhan miehen, partasuisen,
+    itkeskellä tytön nähden,
+    lapsen lailla vetistellä.
+    Vaan on heikko Väinämöinen,
+    ei voi tunteitaan hillitä,
+    peittää mielialojansa,
+    vaikka peikkoja pahoja
+    hillitsevi, hallitsevi.
+    Lähde nyt laulajan majasta,
+    tervehenä tuvastani,
+    jätä ukko yksinäinen
+    huolinensa, kaihoinensa!
+    Palaja sinä kotiisi
+    saloille suloisen Suomen,
+    Kalevalan kankahille!
+    Kerro terveiset Väinämön,
+    lausu laulajan lupaus:
+    Kerran saapuu Väinämöinen,
+    palavi uros Kalevan,
+    kun on kansansa sopuisa,
+    vapaa veriviastansa,
+    kun ei keskenään kiistele
+    lapset saman emon armaan,
+    veli ei veljyttä kadehdi.
+    Silloin laulu kaunis kaikuu
+    virsi vierivi verevä
+    rannoilla suloisen Saimaan,
+    kantele hopeakieli
+    kesäyössä hempeässä
+    helkähtävi heleästi.
+    Silloin saapuu Väinämöinen.
+
+Vanhuksen ääni värähteli rajatonta kaihoa, ja kun hän lopetti, kääntyi
+hän poispäin kuin olisi hänen sydämensä ollut liian täynnä, ja lapset
+ymmärsivät, että hän halusi olla yksin. He hiipivät hiljaa pois metsään
+kapeata polkua pitkin, ja heidän perässään asteli Villi hyvin
+miettiväisen näköisenä.
+
+-- Mutta missä tonttu on? kysyi Lalli äkkiä.
+
+-- Tonttu? -- toisti Maija kummastellen. -- En minä ole mitään tonttua
+nähnytkään.
+
+-- Niin, sinähän olit tainnoksissa koko ajan, -- selitti Lalli, --
+mutta juuri hän sinut kantoi tänne ja näytti meille tien.
+
+-- Hän ei tahtonut häiritä, -- sanoi Villi. -- Hän luuli meidän
+viipyvän Väinämöisen luona. Hän sanoi, että he kaksi eivät kuuluneet
+samaan aikakauteen.
+
+-- Ja minä kun en saanut häntä nähdä enkä kiittää, -- pahoitteli Maija.
+-- Mutta mitä nyt tehdään?
+
+-- Meidän täytyy itse löytää pois täältä -- sanoi Lalli. -- Täällä
+ulottuvat vuoret aina mereen saakka, joten täytyy mennä niiden yli.
+
+He jatkoivat siis matkaansa metsän halki ja kulkivat pienen mökin
+ohitse, joka näytti olevan kauttaaltaan tehty sokerista ja
+piparkakuista, mutta silloin he tiesivät, että "Hannu ja Greta"-nimisen
+sadun ilkeä noita-akka asui siinä, eivätkä käyneet sinne sisälle.
+Sitten he nousivat punaisille vuorille ja näkivät eräässä rotkossa
+lauman ilkeitä vuorenpeikkoja leikkimässä, mutta onneksi nämä eivät
+huomanneet lapsia.,
+
+He kapusivat korkeiden jyrkkien vuorien yli ja tulivat niiden toisella
+puolella olevaan jylhään metsäseutuun. Täällä oli suuria kivilohkareita
+siellä täällä puiden joukossa, ja muutamia puita oli juurineen
+päivineen revitty maasta ja viskelty hujan hajan. Oli hyvin vaikeata
+päästä eteenpäin tässä sekamelskassa, ja kun he olivat tulleet erään
+suuren kallionlohkareen luo, pysähtyivät he äkkiä kauhusta
+jähmettyneinä, sillä siinä istui kamala jättiläinen puolinukuksissa,
+selkä kalliota vasten.
+
+-- Pian metsään! -- kuiskasi Lalli, ja he vetäytyivät takaisin
+kallionnurkan taakse, mutta jättiläisellä näytti olevan tarkka kuulo,
+ja se nousi ylös kauheasti karjuen.
+
+-- Tuntuu kristityn ihmisen lihan haju, -- se huusi, ja silmät pyörivät
+hurjasti sen päässä. Se olisi varmasti heti huomannut lapset, ellei
+Villi olisi äkkiä juossut kallionlohkareen ympäri, karannut ylös toista
+jalkaa pitkin sen kasvoille ja silmille ja sitten alas samaa kyytiä
+pitkin sen selkää, ennenkuin jättiläinen oli ehtinyt ottaa sitä kiinni.
+Sitten kissa hyppäsi maahan ja juoksi metsään.
+
+Sillävälin kun jättiläinen kiukusta karjuen ajoi kissaa takaa, saivat
+Lalli ja Maija aikaa vetäytyä metsään piiloon, ja he luulivat jo
+olevansa turvassa, kun he kauhukseen näkivät toisen jättiläisen tulevan
+kävellen metsän halki taivuttaen käsillään puita pois tieltään melkein
+niinkuin taivutetaan pitkää ruohoa. Se nuuski ja haisteli aivan kuin
+olisi sekin hajusta tuntenut heidän läsnäolonsa ja suuntasi lopulta
+askelensa suoraan heitä kohden irvistellen hyvillään.
+
+-- Hyvä paisti, hyvä paisti! -- se mutisi ja kurkoitti eteenpäin
+nähdäkseen paremmin lapset, mutta sitten se pysähtyi kuin olisi se
+pelästynyt.
+
+Samassa kuulivat lapsetkin ukkosenkaltaisen jylinän, joka läheni
+nopeasti. Molemmat jättiläiset liittyivät toisiinsa ja huusivat
+puoliksi peloissaan, puoliksi suuttuneina:
+
+-- Tor tulee.
+
+Jylinä oli nyt aivan lähellä, ja taivaalle nousi tumma ukkospilvi,
+josta sinkoili häikäisevän kirkkaita salamoita. Pian sai tämä pilvi
+suurten vaunujen muodon, joita veti kaksi jättiläiskokoista pukkia ja
+joissa istui pilvenkorkuinen olento teräksensiniseen sotisopaan
+puettuna. Kädessään hän heilutti suurta vasaraa ja ohjasi ihmeellisen
+valjakkonsa suoraan jättiläisiä kohden, jotka vimmatusti heiluttelivat
+nuijiaan häntä vastaan. Taistelu ei kumminkaan tullut pitkäksi, ja pian
+makasivat molemmat jättiläiset maassa murskatuin päin.
+
+Nyt huomasi Tor lapset, jotka seisoivat siinä vavisten.
+
+-- Totta tosiaan, siinähän on ihmislapsia! -- sanoi hän puoleksi
+huvitettuna, puoleksi pettyneenä. -- Luulinpa, ettei minun olisi
+tarvinnut niitä enää nähdä. Mutta saattaahan olla hauskaakin uudistaa
+tuttavuus näiden tuhannen vuoden perästä. Tulkaa tänne, lapsukaiset,
+niin pääsette ajamaan!
+
+Lalli ja Maija eivät tunteneet ollenkaan pelkäävänsä tuota suurta
+hyvätuulista jumalaa. Epäröimättä he nousivat hänen vaunuihinsa ja
+sitten sitä mentiin ilmojen halki yli puiden latvojen, ja pian he
+tulivat suureen linnaan, jota ympäröivät korkeat muurit ja vallihaudat.
+Vaunut ajoivat linnanpihalle, ja siellä tuli heitä vastaan vanhoja
+partasuisia urhoja, jotka uteliaina katselivat heitä.
+
+-- Tulkaa sisään, pienokaiset, -- sanoi Tor hymyillen leveää suopeata
+hymyään, -- niin saatte nähdä, miten vanhat jumalat elävät täällä
+Valhallassa.
+
+Sitten ohjasi hän heidät valtavan suureen saliin, jonka keskellä oli
+pitkä pöytä. Pöydän ääressä istui jumalia ja jumalattaria juoden simaa
+suurista juomasarvista ja syöden sianlihaa, jota leikkelivät
+suunnattoman suuren karjun selästä. Karjuparka juoksi urallaan salissa
+ja kirkui hirveästi, kun jumalat sitä leikkasivat, mutta heti kasvoi
+lihaa entiselle paikalle, joten sitä voi leikata loppumattomiin. Siellä
+olijoista lapset tunsivat heti viisaan silmäpuoli Odinin, Freijan ja
+Friggan, siellä olivat Heimdall ja valkea Balder ja moni muu, ja Balder
+katsoi niin lempeästi heihin, että hän heti voitti heidän sydämensä.
+
+-- Vielä elävät vanhat jumalat, -- he huusivat kaikki ja joivat maljan
+lasten kanssa ja iskivät heille silmää ystävällisesti. Villi hyppäsi
+heti Friggan polvelle, ja hän silitti sen selkää, ja valkea Balder
+silitti lasten hiuksia ja kysyi, miten pohjolassa voidaan.
+
+-- Toivottavasti kaikki pohjolan kansat ovat ystäviä ja veljeksiä, --
+sanoi hän.
+
+-- Ja toivottavasti he antavat selkään kaikille muille kansoille,
+vallankin idän pitkäparroille, -- tokaisi Tor, joka oli istunut pöydän
+ääreen ja juuri leikannut aikamoisen lihakimpaleen karjun selästä.
+
+-- Maailmassa on ollut suuri sota ja paljon kurjuutta, -- selitti Lalli
+vakavana, -- mutta Skandinavia ei ole ottanut siihen osaa.
+
+-- Häpeä sille! -- jyrisi Tor vihaisena, mutta Balder vain hymyili
+lempeätä hymyään.
+
+-- Kenties valkoinen Kristus on voittanut puolelleen heidän sydämensä,
+-- sanoi hän leppeästi.
+
+Mutta Tor oli huonolla tuulella ja joi hirveästi väkevää simaa, ja Odin
+oli vakavan ja miettivän näköinen, kun taas jumalattaret laskivat
+leikkiä ja nipistivät Maijaa poskeen ja narrasivat Lallin juomaan
+simaa, joka hänen mielestään oli kauhean karvasta.
+
+-- Mutta miten ja minkä vuoksi te oikeastaan olette tänne tulleet? --
+kysyi Frigga.
+
+Silloin Lalli alkoi kertoa heidän retkistään ja seikkailuistaan, ja
+kaikki jumalat ja jumalattaret kuuntelivat ihmetellen.
+
+-- Mutta on noissa, lempo soikoon, sentään uljuutta, -- huusi
+Tor ja löi nyrkkinsä pöytään, että kumahti. -- He ovat yhtä hyviä
+kuin vanhat viikingit, vaikkeivät he tappelekaan, ja saakoot he
+kaiken kunnioitukseni. Huomaan nyt, että voi saada seikkailuja
+taistelemattakin.
+
+Mutta äkkiä kuului ulkoa torventoitotusta, ja kaikki jumalat ryntäsivät
+pystyyn istuimiltaan.
+
+-- Taisteluun, taisteluun! -- he huusivat ja tarttuivat aseisiinsa, ja
+samassa tuokiossa oli sali tyhjänä.
+
+Lalli ja Maija menivät perässä, mutta kun he näkivät jumalien marssivan
+urhojensa etunenässä taistelemaan toista sotajoukkoa vastaan, joka
+odotti kentällä, rupesi heitä peloittamaan ja he riensivät kiireesti
+toiseen suuntaan. He kulkivat taas metsän halki ja kapusivat vuorten
+ylitse ja näkivät kummallisten hahmojen vilahtelevan puiden lomitse ja
+rotkoissa. Lähteiden partailla istui nymfejä, ja merkilliset olennot,
+puoliksi hevosia, puoliksi miehiä, syöksähtelivät metsän halki nymfejä
+takaa-ajaen. Silloin tällöin kajahti metsässä lumoavan kiehtova
+huilunääni, hieman laulurastaan laulua muistuttava, ja se viritti
+ihmeellisiä tunteita lasten sydämissä, iloisia ja samalla kaihoisia, ja
+palautti mieleen kotoiset kesäillat.
+
+Merkillinen huilunsoittaja tuli yhä lähemmäs, ja puiden välistä näkyi
+kummallinen olento, puoliksi pukki, puoliksi ihminen, ja sillä oli
+huilu kädessä. Sen rinnalla asteli nuori kaunis mies, jonka otsalla oli
+viininlehväseppele. Hän soitti kitaraa ja hyräili iloista sävelmää.
+
+-- Hahaha, -- nauroi pukkimies. -- Kautta suuren Jupiterin parran, eikö
+tuolta tule kaksi ihmislasta ja oikea mainen katti vielä kaiken
+lisäksi! Miten Pluton nimessä he ovat tänne tulleet?
+
+-- Yhdentekevää, yhdentekevää, rakas Pan, -- vastasi nuorukainen
+välinpitämättömästi. -- Lapsista en ole koskaan piitannut. Vain
+kaunisten nuorukaisten ja voimakasten miesten kanssa minä olin
+tekemisissä. Katit ja lapset ovat juomingeissa vain tiellä.
+
+-- No, no, -- älä nyt, Bakkus, puhu tyhmyyksiä, -- sanoi pukki-ihminen
+hieman kärsimättömästi. -- Tiedäthän sinä yhtähyvin kuin minäkin, että
+lapsista kaavaa nuorukaisia ja neitosia, ja etteivät siihen kuluvat
+vuodet merkitse meille kuolemattomille paljoakaan. Siitähän nyt on
+kysymys, mistä nuo lapset ovat tänne tulleet ja miten kauan he täällä
+viipyvät. Jonakin kauniina päivänä saat sinä heistä seuraa.
+
+-- Näyttävät olevan siskoksia, -- vastasi Bakkus yhtä
+välinpitämättömänä. -- En usko, että Venuskaan heistä välittää. Voit
+viedä heidät Minervan luo, kenties häntä haluttaa päntätä viisauttaan
+heihin, ellei Juno tahdo ruveta heidän mammakseen.
+
+-- Meillä on oma äiti, emmekä huoli kenestäkään muusta, -- sanoi Maija
+uhitellen. -- Me olemme vain tulleet tänne katsomaan Uranusta ja
+menemme pian pois taas.
+
+-- No, no, piikaseni, -- nauroi Bakkus. -- Sinustahan tulee vielä aito
+Xantippa, jos saat elää. Katsos, Xantippa ja viininjumala eivät ole
+koskaan pitäneet toisistaan, mutta siitä et voi olla niinkään varma,
+etteikö veljesi silti rupea minusta pitämään.
+
+-- Hän on humalassa, -- kuiskasi Villi, -- ja sellaisten kanssa ei saa
+kiistellä.
+
+Lalli nieli sen äkäisen vastauksen, jonka hän oli antamaisillaan
+viininjumalalle ja kääntyi sensijaan rinnallaan olevan merkillisen,
+takkuisen pukki-ihmisen puoleen, joka kirkkaine pirteine silmineen ja
+vilkkaine liikkeineen miellytti häntä paljoa enemmän kuin juopunut
+viininjumala.
+
+-- Kuka sinä olet? -- hän kysyi.
+
+-- Hei, hei, -- vastasi Pan. -- Minä olen metsän jumala, enkä
+seurustele niin usein ihmisten kanssa kuin ystäväni Bakkus. Minä vain
+soittelen heille salomailla ja opetan heitä rakastamaan luontoa ja
+vapautta.
+
+-- Minä pidän sinusta, -- sanoi Lalli avomielisesti. -- Sinä muistutat
+jollain lailla Suomen metsiä ja järviä.
+
+-- Vai olet sinä siitä maasta kotoisin, -- sanoi Pan, ja hänen
+äänessään väreili kaihoa. -- Niin, minä tunnen hyvin sen maan. Siellä
+on kaunis luonto, ja ellei ukko Tapio olisi ottanut haltuunsa niitä
+metsiä, niin olisin minä muuttanut mielelläni sinne, kun roomalaiset
+lakkasivat uskomasta minuun. Mutta samantekeväähän se nyt on, kun
+meidän kaikkien kuitenkin piti muuttaa tähän tähteen. Minulle ei se ole
+sanottavasti mitään merkinnyt, vaikka metsät täällä tosin ovat siniset,
+mutta ystävälleni Bakkukselle se oli ikävä seikka, ja siksipä minun
+täytyy toisinaan pitää hänelle seuraa. Pahinta oli muutto vanhalle
+Neptunukselle. Hän ei voi lainkaan viihtyä täällä ruohonvihreässä
+meressä, joka on aivan erilainen kuin hänen vanha rakas Välimerensä, ja
+sentähden hän onkin muuttanut uloimpaan kiertotähteen, joka on saanut
+hänen nimensä. Siellä on vain merta, eikä maata lainkaan, ja siksi hän
+viihtyy siellä mainiosti, ja tähystelee avaruudessa liikkuvia
+pyrstötähtiä ja muita vaarallisia kappaleita ja varoittaa meitä, kun
+semmoisia tulee lähelle. Sinne teidän pitäisi mennä ukkoa tervehtimään,
+sillä varmaankin hän toisinaan tuntee olonsa yksinäiseksi, kun hänellä
+ei ole laivoja lyötävänä säpäleiksi pahan tuulensa purkamiseksi. Ensin
+voitte sentään tulla tervehtimään tovereitamme, muita roomalaisia
+jumalia, jotka niinikään ilostuvat saadessaan taas tavata ihmisiä
+enemmän kuin tuhannen vuoden perästä. Kas niin, Bakkus, tuletko mukaan?
+
+Mutta Bakkus vain hyräili itsekseen:
+
+    -- Oh meri taivaanvihreä! --
+
+-- En, -- vastasi hän vihdoin viimein, kun Pan oli toistanut
+kysymyksensä. -- Mieluummin minä paneudun ruohikkoon nukkumaan, ja sinä
+voit ruveta lastenhoitajaksi, jos se sinua niin huvittaa.
+
+Pan nauroi, ja niin lähtivät he matkaan. He kapusivat korkean pyöreän
+kukkulan harjulle ja tulivat pian kaupunkiin, minkä rakennukset olivat
+komeat, marmorista rakennetut ja kaunein pylväskäytävin kaunistetut.
+Suurella avoimella paikalla, joka oli kivetty marmorilaatoin ja jonka
+keskellä oli suihkukaivo, istui tai lojui useita miehiä ja naisia,
+jotkut sotisopaan puettuina, toiset valkeisiin vaatteisiin ja muutamat
+olivat miltei aivan alasti.
+
+-- Tuolla on meidän kaikkien isä, Jupiter, -- esitteli Pan osoittaen
+muuatta komearyhtistä jalopiirteistä miestä, -- ja tuo hieman pyylevä
+nainen on hänen puolisonsa Juno. Tuo nuori mies, joka on täysiin
+varustuksiin pukeutuneena ja jolla on siivet jaloissa, on Merkurius.
+Tuo kunnianarvoisa valkopartainen ukko on Saturnus. Hän on meistä
+vanhin ja hän on ajan jumala. Tuo reipas, voimakas mies on sodanjumala
+Mars. Ja tuo kaunis nainen, jolla on noin vähän vaatteita yllään, on
+Venus. Ystävämme Pluto, tulenjumala, pysyttelee mieluimmin tähden
+sisustan kuumissa osissa eikä tule useinkaan tänne meitä tervehtimään.
+Ja tuolla on teidän suojelijattarenne, viisauden ja opin jumalatar,
+arvoisa Minerva.
+
+Kaikki jumalat tervehtivät lapsia ystävällisesti hymyillen.
+
+-- Eikö olekin merkillistä, -- sanoi Lalli, joka ei voinut kauemmin
+hillitä uteliaisuuttaan, -- että kaikilla kiertotähdillä on sama nimi
+kuin jollakin teistä.
+
+Silloin nauroivat jumalat oikein sydämen pohjasta.
+
+-- Niinpä niinkin, -- vastasi Jupiter. -- Se oli siihen aikaan, jolloin
+luultiin, että tähdet vaikuttivat ihmisten kohtaloihin, ja sen vuoksi
+annettiin tähti kullekin meistä. Vahinko vain, että minun tähteni on
+liian kuuma asuttavaksi.
+
+-- Ikävää sekin on, että minä, joka olen kaupanjumala, -- sanoi
+Merkurius, -- olen saanut tähden, jossa ei kauppaa käydä.
+
+-- Ja minä, -- hymyili Venus, -- joka olen rakkauden jumalatar, olen
+saanut semmoisen, missä asuu vain kylmäverisiä matelijoita.
+
+-- Ja minulle, sodan jumalalle, on annettu tähti, jossa ei enää sotia
+ole, -- sanoi Mars syvällä äänellä.
+
+-- Ja minä, -- sanoi iäkäs Saturnus vanhuudesta väräjävin äänin, --
+olen saanut semmoisen, jossa ei voi maanviljelystä harjoittaa, vaikka
+olenkin maanviljelyksen suojelija.
+
+Ja sitten he nauroivat taas kaikki. Minerva tuli nyt lasten luo, ja
+hänen viisaat ja jalot kasvonsa säteilivät ystävällisyyttä.
+
+-- Olen oikein ikävöiden teitä odottanut, lapsukaiset, -- hän sanoi.
+Olen ollut hyvin huvitettu matkoistanne ja kaukoputkellani olen
+seurannut teitä kaikkialle. Olen huomannut, että Lalli on hyvin
+innostunut oppimaan, ja siitä minä pidän. Nyt olette matkustaneet
+melkein koko aurinkokunnan halki. Tosin on Marsin ja Jupiterin välillä
+ryhmä pieniä kiertotähtiä eli planetoideja, jotka kiertävät auringon
+ympäri, mutta niissä ei ole elämää, eikä sinne kannata matkustaa. Niin
+on siis enää vain yksi kiertotähti näkemättä. Siellä elää vanha
+Neptunus, mutta koko tähti on veden peitossa, joten ette voi hypätä
+sinne kuten olette muihin tähtiin hypänneet. Jos tahdotte käväistä
+Neptunuksen luona, niin ei ole muuta keinoa kuin että palaatte
+Väinämöisen luo ja pyydätte hänen laulamaan itsenne sinne, niin
+pääsette suoraan Neptunuksen veneeseen. Mutta ensin voitte jäädä tänne
+hetkiseksi juttelemaan ja lepäämään.
+
+Lapset istuivat nyt jumalien joukkoon ja nämä kysyivät heiltä, miten
+maapallolla elettiin ja mitä Roomasta kuului. He näyttivät heille myös
+kauniit asuntonsa, jotka olivat muinaisten temppelien näköiset, ja
+tarjosivat heille virvokkeita, mutta lapset eivät voineet juoda paljon
+väkevää viiniä, joka nousi päähän. Kun he sitten rupesivat tekemään
+lähtöä Väinämöisen luo, tarjoutui Pan saattamaan heitä matkalla, ettei
+heille sattuisi mitään onnettomuutta.
+
+-- Pan yksin kuljeskelee alueemme ulkopuolella ja muiden kansojen
+jumalien joukossa, -- selitti Minerva. -- Muussa tapauksessa olisin
+itse mielelläni saattanut teitä. Täällä on vielä koko joukko muiden
+kansojen jumalia, mutta en usko, että kannattaa käydä niiden luona.
+Koulussa saatte kumminkin lukea tärkeimmistä. Hyvästi nyt, pienokaiset!
+
+Ja sitten hän suuteli kumpaakin ja silitti Villin selkää, ja muut
+jumalat nyökkäsivät ja heiluttivat kättään jäähyväisiksi, ja sitten
+opasti Pan heidät takaisin vuorien ylitse vanhan Väinämöisen luo.
+
+
+
+
+8. NEPTUNUS.
+
+Villi tekee tenän. Väinämöisen laulu. Neptunus ja hänen veneensä.
+Huvimatkalla delfinien vetämänä. Maailmojen synty. Äärettömyys.
+Pyrstötähti. Villi tulla tupsahtaa. Kotiin takaisin. Isä ja äiti.
+
+
+-- Enkös minä sitä sanonut! -- murisi Villi matkalla juostessaan Lallin
+rinnalla ja Maijan rientäessä edempänä Panin kanssa. -- Oli vallan
+tarpeetonta, että ollenkaan tulin tänne. Ei kunniallisen kissan sovi
+seurustella kaikenkarvaisten peikkojen ja jumalien kanssa. Yhtä hyvin
+olisin voinut pysyä kotona.
+
+-- Älä nyt juttele joutavia, Villi! -- sanoi Lalli vähän
+kärsimättömästi. -- Tiedäthän hyvin, että pelastit meidät ensimmäisen
+jättiläisen kourista ja etten minä mielelläni matkusta, ellet sinä ole
+mukana.
+
+-- Viis siitä, -- vastasi Villi äreänä. -- Tälle uudelle hullunmatkalle
+en aijo enää tulla mukaan. Olen saanut tarpeekseni. Ja jos oikein
+ymmärsin heidän juttunsa, on koko tuo kiertotähti veden peitossa, ja
+sinä tiedät hyvin, etten minä pidä vedestä. Olet jo kyllin monasti
+narrannut minut ennen siihen putoamaan. Minä olen vanha ja tarvitsen
+lepoa ja mukavuutta. Voit mennä ilman minua.
+
+-- Maija, Maija! -- huusi Lalli vallan suunniltaan. -- Nyt ei Villi aio
+tulla kanssamme Neptunukseen. Mitä nyt tehdään?
+
+-- Oli sekin kysymys! -- vastasi Maija ivallisesti. -- Hypätköön Villi
+takaisin maapallolle ja kömpiköön takalle, ja me menemme ilman häntä.
+
+-- Kissa vieköön, luulenpa, että teillä ovat tytöt nykyisin yhtä
+pontevat kuin pojatkin, -- sanoi Pan ihastuneena.
+
+Villi katsoa luinautti vihaisena häneen.
+
+-- Toivon, että kissa tosiaankin voisi viedä sinut, senkin pörröinen
+pukinjalka! -- se sanoi kiukkuisena. -- Hyvästi vaan! Ei minulla ole
+halua tulla tuon vanhan pöhkön luo, joka puhuu vain runomittaisesti.
+Hyvästi!
+
+Ja samassa ponnahti Villi ylös ja häipyi avaruuteen, ja kummeksuen
+katselivat Lalli ja Maija hänen jälkeensä.
+
+-- Mikä kumma on Villiin mennyt! -- sanoi Lalli. -- Hän on aina ollut
+niin innostunut tulemaan mukaan eikä ole minua jättänyt suurimmissakaan
+vaaroissa.
+
+-- Ehkä hän on rakastunut ja täytyi kiirehtiä kotiin pitämään
+serenaadia lemmitylleen, -- päätteli Pan, ja sitten he nauroivat kaikki
+niin, että aivan unohtivat harmitella Villin uskottomuutta.
+
+Vanha Väinämöinen istui yhä entisellä paikallaan kanteletta soittaen.
+Kun hän näki heidän tulevan, kirkasti hymy hänen ryppyiset kasvonsa
+osoittaen, että hän tunsi heidät. Lapset tervehtivät, ja Lalli selitti
+heidän tulonsa syyn. Vanhus tuli ensin hyvin vakavaksi, mutta lupautui
+sitten laulamaan heidät Neptunukseen.
+
+Hän viritti kanteleensa ja rupesi laulamaan, ensin hiljaa, sitten yhä
+kovemmin, kunnes sävelet kaikuivat mahtavina ja voimakkaina vihreän
+meren yli. Kummalliset olivat hänen laulunsa sanat, ja Maija ja Lalli
+menivät aivan hämmennyksiin, eivätkä voineet seurata kaikkia hänen
+sanojaan. Koko ruumiissa tuntui niin merkillinen olo ikäänkuin
+vanhuksen sanat olisivat voineet nostaa heidät ylös maasta. Lopulta
+kävi laulu niin voimakkaaksi, että he unhottivat kaiken ympärillään.
+Heidän korvissaan suhisi ja tulet leiskuivat silmissä niin, että he
+hetkiseksi menivät tainnoksiin, ja kun he taas tulivat tajuihinsa,
+katselivat he kummeksuen ympärilleen.
+
+He istuivat helmiäishohtoisessa sirosti kiemurtuneessa veneessä tai
+vaunuissa, joka näytti olevan tehty valtavan kokoisesta näkinkengästä.
+Se eteni nopeasti ja keinuen ihanalla sinisellä merellä, jota ulottui
+niin kauas kuin silmä kantoi ja jonka aaltoihin kuvastui yhtä sininen
+taivas pienine himmeine aurinkoineen ja miljoonine kimmeltävine
+tähtineen. Oli omituinen hämärä, puoliksi päivä, puoliksi yö, mutta
+ilma oli leuto ja miellyttävä, ja lämpöä näytti huokuvan vedestä veneen
+ympäriltä, jota veti virma delfinivaljakko.
+
+Veneen keskellä seisoi vanha mies suureen kolmikärkeen nojaten. Hänen
+vielä kauniissa kasvoissaan oli pitkä merenvihreä parta ja terävät,
+viisaat, vihreät silmät. Hän katseli kummastellen lapsia, jotka
+istuivat veneen pohjalla hänen jalkainsa juuressa.
+
+-- Maasta tulleita vieraita, -- hän mutisi itsekseen. -- Mitähän tämä
+merkinnee?
+
+Lalli tervehti kohteliaasti, kuten hänen tapansa oli, ja sanoi, että he
+olivat tulleet katselemaan tätä vanhuksen kiertotähteä, ja että heillä
+oli terveisiä tuotavana muilta roomalaisilta jumalilta, erikoisesti
+Minervalta, joka oli pyytänyt Neptunusta hyväntahtoisesti antamaan
+heille selityksiä, mikäli hän voi.
+
+-- Niin, niin, -- vastasi ukko hymyillen, -- on hyvä, että viisauden
+jumalatar lähettää oppilaansa saamaan opetusta minunlaiseltani vanhalta
+merenjumalalta. Siitä näkyy, miten vähäinen on itse asiassa erotus
+oppineiden ja oppimattomain välillä, sillä toden sanoakseni emme me
+paljoakaan tiedä, nimittäkäämmepä sitten itseämme jumaliksi tai
+ihmisiksi, sillä sen suuren koneiston mestari, jota sanotaan
+maailmankaikkeudeksi, on enemmän kuin Jupiter ja Odin. Me vaivaiset
+saimme vain jonkun yksityisen luonnonvoiman leikkikaluksemme, mutta hän
+yksin tuntee kokonaisuuden salaisuuden. Mutta Minervan vuoksi minä
+mielelläni kerron, minkä tiedän, kunhan te ensin kerrotte minulle, mitä
+te jo tiedätte.
+
+Lalli kertoi sitten heidän kaikista edellisistä seikkailuistaan, ja
+Neptunus kuunteli mielenkiinto yhä kasvaen.
+
+-- Jos olet nähnyt niin paljon, -- hän sanoi kunnioittavasti, kun Lalli
+oli lopettanut, -- niin tiedät jo monesta seikasta enemmän kuin minä,
+ja sinun tarvitsee vain oppia yhdistämään sarjaan kaiken, mitä olette
+nähneet, ja ymmärtämään sen sisäinen yhteys. Mutta ensinnähän teidän
+piti nähdä tämä kiertotähti, ja niinpä voimmekin tehdä pienen
+huvimatkan. Hei hopsis, delfinini!
+
+Ja hän löi piiskalla korskahtelevia delfinejään, jotka ruiskuttivat
+ilmaan korkeita vesisuihkuja, ja sitten mentiin, niin että vesi kohisi
+näkinkengän ympärillä, yli tummansinisen meren, jota valaisivat pieni
+aurinko, suuri kuu ja miljoonat tähdet, kaikki yhtaikaa. Tähtien
+joukossa näki Lalli erään, joka oli hyvin ihmeellisen, melkeinpä
+kamalan näköinen, sillä näet oli perässään pitkä, viuhkanmuotoinen
+pyrstö, ja hän aikoi juuri kysyä vanhukselta, mikä se semmoinen oli,
+kun Maija keskeytti hänet.
+
+-- Eikö täällä ole enempää nähtävänä? -- hän kysyi.
+
+-- Ei muuta kuin minkä nyt edessämme näemme, -- vastasi Neptunus, --
+mutta sille, joka rakastaa merta, on tässä kylliksi. Koko tähti on
+veden peitossa, mutta tähden oma sisäinen lämpö pitää tämän veden
+lämpimänä, sillä auringosta ei täällä ole suurtakaan hyötyä, kuten
+näet.
+
+-- Eikö täällä ole ollenkaan eläimiä eikä kasveja? -- kysyi Maija kovin
+pettyneenä.
+
+-- On täällä vedessä sekä eläimiä että kasveja, -- vastasi vanhus. --
+On eräänlaisia äyriäiseläimiä, trilobiitteja, ja erilaisia simpukoita
+ja muita nilviäisiä, mutta ei suurempia eläimiä, delfinejäni
+lukuunottamatta. Ja sepä se juuri tekee täälläolon niin rauhaisaksi ja
+viihtyisäksi.
+
+-- Kylläpä! -- sanoi Maija. -- En minä vaan tahtoisi täällä elää. Minä
+tahdon nähdä lintuja ja puita ja kukkia.
+
+Neptunus naurahti kuivakiskoisesti.
+
+-- Niin, niin, -- sanoi hän, -- niin tahtoo moni muukin. Mikä mistäkin
+pitää. Mutta mitä hyödyttää kaikki tuo ryömiminen ja juokseminen ja
+räpytteleminen? Mitä tarkoitusta siinä on? Muutamia päiviä ryömitään,
+ja siihen se sitten loppuu, ja taas täytyy syntyä uusia olentoja, ja
+kaikki tappelevat ja taistelevat keskenään ja koettavat sysätä toinen
+toisensa pois tieltään ja syödä toisiaan. Toisin on laita avaran meren.
+Sekin on liikkeessä, ja sen aallot vyöryvät ja loiskivat riemuisina tai
+ärjyvät vihaisina, mutta siellä ei valitella eikä siinä ole kuolemaa.
+
+Maija ravisti tyytymättömänä päätään.
+
+-- Lohduttaakseni sinua, kerron sulle, miten maapallon ihmiset joskus
+voivat olla kekseliäitä, -- sanoi Neptunus ystävällisesti. -- Tarinan
+olen kuullut Minervalta viimeksi käydessäni Uranuksessa. Aivan
+äskettäin ei ainoakaan ihminen tietänyt tämän Neptunus-tähden
+olemassaolostakaan, mutta muut tunnettiin hyvin ja laskettiin
+sekunnilleen niiden kiertoajat. Mutta sitten rupesi kaksi tiedemiestä,
+toinen Parisissa, toinen Lontoossa, kummastelemaan, minkä vuoksi Uranus
+mahtoi muutamissa paikoissa hieman poiketa radastaan, ja sitten he
+tekivät sen johtopäätöksen, että nuo poikkeamat aiheutuivat jostakin
+suuremmasta kiertotähdestä, joka oli Uranuksen ulkopuolella ja joka
+veti sitä puoleensa, kun ne kulkivat toistensa ohitse. He tekivät niin
+tarkkoja laskelmia, että lopuksi voivat sanoa, miltä paikoilta taivasta
+tuo tähti oli löydettävissä, mutta sitä oli vaikea nähdä, muut pienet
+tähdet kun olivat siinä sekottamassa. Näihin aikoihin oli Berlinissä
+laadittu tähtikartta juuri siitä taivaanosasta, ja ranskalainen
+tiedemies pyysi saksalaisia tarkastamaan, olisiko taivaalla joku tähti,
+jota ei ollut kartalle merkitty. Nämä tekivät niin, ja silloin
+keksittiin tämä tähti, joka sai minun nimeni.
+
+Lalli ja Maija kuuntelivat tarkkaavaisina, ja Lalli päätti mielessään,
+että mieheksi kasvettuaan hänkin vielä tekee jonkun suuren
+tähtitieteellisen löydön.
+
+-- Mutta miksi täällä on vain vettä eikä maata ollenkaan? -- kysyi
+Maija.
+
+-- Sen selittääkseni täytyy minun kertoa koko aurinkokunnan historia,
+-- vastasi Neptunus. -- Hei delfinit! Mennään nyt aika vauhtia, niin
+minä kerron sillä aikaa.
+
+Ja ukko heilahdutti suurta kolmikärkeään, ja silloin alkoi vinha tuuli
+suhista mereltä, ja laineet rupesivat loiskimaan korkeina ja
+lakkapäisinä. Delfinit mennä viilettivät semmoista vauhtia, että ne
+väliin hyppivät vedenpinnan yläpuolelle, ja Neptunus heilutteli
+kolmikärkeään vielä voimakkaammin, ja myrsky yltyi, ja aallot kohisivat
+yhä enemmän, ja sitten hän alkoi kertoa kovalla äänellä, joka kuului
+yli kaiken pauhun:
+
+-- Otaksun, että tiedätte kaikkien luonnon aineiden kylmetessään
+tiivistyvän. Niin on laita veden, joka hyvin korkeassa lämpötilassa on
+höyrynä. Jos höyryä kylmennetään, muuttuu se nesteeksi, ja vielä
+enemmän kylmennettäessä se tiivistyy kiinteäksi jääksi. Kaikilla
+aineilla on siis kolme olotilaa: kaasumainen, nestemäinen ja kiinteä,
+mutta eri aineet tarvitsevat hyvin erilaisia lämpötiloja näitä eri
+olotiloja varten. Niinpä käy vesi kiinteäksi jo jäätymispisteessä,
+mutta elohopea jähmettyy vasta 40 asteen pakkasessa. Kivet ovat
+nesteinä tulivuorten sisässä ja rauta masuuneissa. No niin! Koko tämä
+aurinkokunta, joka tuntuu meistä niin suurelta, mutta joka itse asiassa
+on vain pienoinen pisara maailmankaikkeudessa, oli alussa vain
+kaasupilveä, joka pyöri tyhjässä avaruudessa hirvittävällä nopeudella.
+Sitten jotkut aineet rupesivat muuttumaan nestemäisiksi muodostaen
+valkohehkuisen keskuksen, jonka ympärillä oli paksu kaasuverho. Se oli
+aurinko, joka valaisi ja lämmitti kauas avaruuteen. Mutta sen suuren
+pyörimisnopeuden johdosta sinkosi siitä irti valtavia kaasujoukkioita,
+joista kiertotähdet syntyivät. Nämäkin pyörivät ympäri samoin kuin
+aurinko, ja niistä sinkoili taas pienempiä kaasujoukkioita, joista
+syntyivät niiden kuut. Kaikki nämä suuremmat ja pienemmät pallot
+jähmettyivät sitä mukaa, miten suuria ja vanhoja ne olivat, pienimmät
+nopeimmin, kuten maapallon kuu, joka jo on kuollut ja ilmakehää vailla,
+kun taas suurimmat, Jupiter ja Saturnus, ovat vielä hyvin kuumia, ja
+Neptunus on niin lämmin, että siinä on miellyttävää elää. Ensin
+muodostui kiinteä sydän, jota ympäröi kiehuva vesi ja kaasut, ja sitten
+peitti vesi, joka oli syntynyt näiden kaasujen tiivistymisestä, koko
+taivaankappaleet. Sillävälin olivat tuliperäiset voimat toiminnassa
+niiden sisustassa, puristaen sieltä esiin sulaa ainetta, joka nousi
+veden yli vuoriksi ja kohottaen kokonaisia mantereita ja vajottaen ne
+taas syvyyteen. Veteen muodostui liejua, soraa ja hiekkaa, ja niin
+syntyi maaperä, missä kasvit ja eläimet saattoivat ruveta viihtymään.
+Joko alat ymmärtää yhtenäisyyden tässä kaikessa, poikani?
+
+Lalli oli tarkkaavaisena kuunnellut vanhuksen selityksiä. Hän oli aina
+tuntenut mielenkiintoa kaikkea kohtaan, mikä koski luontoa, ja
+vanhuksen puhe oli hänestä paljon hauskempaa kuin joku intiaanikirja.
+
+-- Kyllä, luulen ainakin, -- sanoi hän miettiväisenä. -- Ensimmäisten
+eläinten täytyi elää vedessä, ja niitä on vielä jäljellä täällä
+Neptunuksessa, nuo trilobitit ja nilviäiset. Sitten tulevat kenties
+kaikki ne eläimet, jotka näimme Venuksessa.
+
+-- Tietysti siinä oli pitkiä ajanjaksoja välissä, -- vastasi vanhus, --
+jolloin eli vielä alempia eläimiä, jotka saattoivat oleskella sekä
+vedessä että maalla kuten sammakkoeläimet, mutta jota enemmän maa
+kohosi, sitä korkeammaksi kehittyi maaelämä, kunnes imettäväisten
+joukosta lopuksi kehittyi ihminen.
+
+-- Niin, niin, -- huudahti Lalli ihastuneena, -- sen näin Titanissa.
+Siellä oli kaikenkaltaisia kömpelörakenteisia imettäväisiä sekä
+ihmisiä, jotka eivät eläimistä paljoakaan eronneet.
+
+-- Aivan niin, -- sanoi vanhus hyväksyen. -- Maapallolla voi vielä
+nähdä hyvin monella eri kehitysasteella olevia ihmisiä, mutta jos
+tahtoo nähdä ihmisen vielä pitemmälle kehittyneenä, täytyy matkustaa
+Marsiin. Venus, Maa, -- tai kuten teikäläiset oppineet sitä nimittävät
+minun kielelläni, latinaksi, Tellus, -- ja Mars ovat melkein yhtä
+suuret, mutta Mars on vanhin ja Venus nuorin.
+
+-- Miten ihmeellistä kaikki tämä onkaan! -- huudahti Lalli. -- Mutta
+mitä kaikki muut tähdet sitten ovat?
+
+-- Ne ovat eri ikäisiä ja eri kokoisia aurinkoja, -- vastasi vanhus, --
+ja niitä kiertää taas joukoittain kiertotähtiä, vaikkemme voi niitä
+nähdä, kun ne ovat tummia. Sanoin jo sinulle, että koko tämä koneisto
+on niin ihmeellinen, ettei kukaan meistä voi sitä käsittää. Vaikka
+minua sanotaan jumalaksi, menee vanha pääni sekaisin, kun sitä
+ajattelen. Iäisyyttä ja äärettömyyttä emme voi käsittää, mutta kaikki
+nuo lukemattomat auringot kulkevat määrättyjä ratojaan toistensa ympäri
+ja muodostavat niinsanottuja aurinkonebuloosoja, jotka etäältä
+katsottuina näyttävät valosumulta. Meidän nebuloosaa sanotaan
+Linnunradan nebuloosaksi, ja se, mitä te sanotte linnunradaksi, on vain
+lukematon joukko niin etäällä olevia aurinkoja, että näyttää siltä kuin
+niiden välissä ei olisi välipaikkoja ollenkaan. Tämä nebuloosa on
+pyöreän piparkakun muotoinen, ja meidän aurinko on lähellä sen
+keskikohtaa. Semmoisia nebuloosoja on rajaton määrä tuolla avaruudessa,
+missä ne uiskentelevat aivan kuin limaeläimet vesilasissa, parveillen
+toistensa ympäri, ja miten kiidämmekin ajatuksissamme nebuloosasta
+toiseen, niin loppua ei tule koskaan. Tämä panee meidät nöyrtymään sen
+mestarin edessä, joka tämän kaiken on järjestänyt ja joka on kaiken
+tämän olemassaolon välttämätön edellytys. Hänen edessään täytyy meidän
+kaikkien kumartua, sillä hänellä ei ole erotusta suuren ja pienen,
+läheisen ja etäisen, sekunnin ja vuosituhannen välillä, hän on
+riippumaton ajasta ja paikasta. Äärettömyys ja ikuisuus panee jokaisen
+ajattelevan olennon myöntämään, että täytyy olla olemassa äärettömyyden
+ja ikuisuuden jumala, sillä ilman häntä ei voi ajatella maailman
+kaikkeudenkaan olemassaoloa. Minun aikani roomalaiset aavistivat hänen
+olemassaolonsa, mutta kun he eivät voineet häntä löytää, jakoivat he
+hänen valtansa meidän kesken, mutta sydämissään he uskoivat silti
+iäisyyden jumalaan, ja niin on laita kaikkien epäjumalain palvelijain.
+He eivät voi nähdä kylliksi kauas, ja niin ne alkavat kunnioittaa vain
+muutamia todellisen jumalan ominaisuuksia.
+
+Puhuessaan tarkasteli vanhus tuikeasti sitä ihmeellistä pyrstötähteä,
+jonka Lalli jo ennen oli huomannut. Se suureni hyvin nopeasti ja näytti
+tulevan yhä lähemmäksi. Se näytti onnettomuutta tuottavalta ja
+kamalalta ja sai lapset tuijottamaan siihen kummastellen ja täytti
+heidän sydämensä pelolla, ja lopulta Lalli kysyi:
+
+-- Onko tuo pyrstötähti? Eikö se ole vaarallinen?
+
+-- Pyrstötähti se kyllä on, -- vastasi vanhus, -- ja varmaankin se
+kuvittelee olevansa hyvin vaarallinen, mutta kyllä minä tiedän antaa
+sille hyvän vastaanoton.
+
+-- Mutta mitä pyrstötähti oikein on? -- kysyi Maija.
+
+-- Se on maailmanavaruudessa kiertelevä kulkuri, -- vastasi Neptunus.
+-- Se on tähti, joka syöksyy hullun lailla aurinkokuntamme halki
+laahaten valopyrstöään perässään. Pyrstötähdet kiertävät hyvin pitkiä
+soikion muotoisia ratoja joutuen toisinaan aivan lähelle aurinkoa,
+toisinaan taas niin kauas, että ne silloin ovat kenties jo toisissa
+aurinkokunnissa. Muutamat palaavat säännöllisesti takaisin, toiset taas
+ilmestyvät äkkiä näkyviin kuin kummitus ja häviävät jälleen. Jotkut
+ovat vaarattomia sumuolentoja, mutta toisilla on valkohehkuinen
+sisusta, joka kenties voisi vilahduksessa sulattaa koko maapallon, jos
+ne joskus sattuisivat yhteen törmäämään. Siihen päättyisi teidän
+kaikkien tarina. Te palaisitte kaikki tomuksi ja tuhaksi kaikkine
+sivistyssaavutuksinenne. Tuo veitikka on juuri sitä lajia ja se suuntaa
+kulkunsa suoraan meitä kohti, eikä sillä varmaankaan ole juuri hyviä
+aikeita.
+
+Ja tosiaankin kasvoi tuo kamala tähti hirvittävää kyytiä, ja Lalli voi
+jo nähdä, että siinä oli valkohehkuinen sisusta ja sen ympärillä
+pyörivää loistavaa pilveä.
+
+-- Täytyykö meidän nyt kaikkien palaa kuoliaaksi? -- kysyi Maija
+vavisten, kun tuo kauhea tulipilvi täytti suuren osan taivasta.
+
+Mutta Neptunus vain nauroi tuikeata nauruaan ja äkkiä hän alkoi kaikin
+voimin heiluttaa kolmikärkeään, toisinaan sillä hosuen mylleröivää
+merta ja toisinaan uhaten lähenevää tähteä.
+
+Silloin muuttui kaikki heidän ympärillään. Raskaat, mustat myrskypilvet
+vyöryivät taivaalle sotavaunujen tavoin, ja ukkonen jylisi. Kävi
+pimeäksi kuin yöllä, ja tätä kamalaa näytelmää valaisivat vain
+häikäisevät salamat, jotka melkein taukoamatta sinkoilivat ristiin
+rastiin. Kauhea rajutuuli kohisi mereltä nostaen mustalle taivaalle
+vesipilviä, ja pimeyden halki ja suoraan poikki vaahtopäisten laineiden
+mennä viilettivät Neptunuksen vaunut korskuvien delfinien vetäminä. Yhä
+huimemmaksi kiihtyi meno, ja yhä kiihkeämmin heilutti vihastunut jumala
+kolmikärkeään, ja lopulta tuntui kalpeista ja pelästyneistä lapsista
+kuin olisi tuo vimmattu rajumyrsky viskannut ylös monen peninkulman
+paksuisen vesisuihkun, joka kohisten ja sähisten sekaantui mustiin
+pilviin.
+
+Vielä hetkisen jatkui tätä hirvittävää myllerrystä, ja sen keskeltä
+kajahti Neptunuksen riemuisa voitonnauru. Mutta äkkiä hän painoi
+kolmikärkensä näkinkengän pohjaan, ja heti taukosi myrsky, ja
+ihmeellinen hiljaisuus vallitsi koko luonnossa. Mustat pilvet
+hajaantuivat, ja niiden halkeamista pilkisti tähti toisensa jälkeen ja
+lopuksi myös pieni aurinko, joka valoi kultiaan yhä lainehtivaan
+mereen. Pian tuli taivas aivan kirkkaaksi ja siniseksi kuin ei se
+koskaan olisi ollutkaan ainoankaan pilven tummentama, aallot asettuivat
+ja lipattelivat leikkien näkinkengän laidoilla. Katsoessaan ylöspäin
+näkivät lapset vaarallisen tähden olevan jo kaukana, aivan kuin
+pakomatkalla avaruuden halki.
+
+Lalli aukaisi jo suunsa lausuakseen julki ihailunsa, kun merkillinen
+tapaus keskeytti hänet. Villi näet samassa pudota tupsahti jysähtäen
+veneeseen ja seisoi siinä tuijottaen heihin vallan pyörällä päästään
+aivan kuin hengitys olisi matkalla salpautunut. Lopulta hän sentään sai
+sanotuksi:
+
+-- Joutuin, joutuin! Äiti on juuri menossa saliin hakemaan teitä.
+Teidän täytyy pian tulla kotiin, muuten käy hullusti.
+
+Lalli ja Maija ponnahtivat pystyyn istuimiltaan ja ehtivät vain
+pikimiten puristaa jäähyväisiksi vanhan Neptunuksen kättä, ennenkuin he
+päätäpahkaa heittäytyivät avaruuteen.
+
+Kun Lalli sitten heräsi tuon hurjan hyppäyksen jälkeen, seisoi äiti
+hänen vieressään ja ravisteli häntä, ja Maija istui sohvalla silmiään
+hieroen.
+
+-- Miten hirveän raskaasti sinä nukutkaan! -- sanoi äiti. -- Miksi
+istut täällä pimeässä?
+
+-- Anteeksi, äiti, -- vastasi Lalli unenpöpperöisenä. -- Olin niin
+pökerryksissä hypättyäni alas Neptunuksesta.
+
+-- Vai niin, -- naureskeli äiti, -- oletko sinä taas ollut
+matkustelemassa? Se sinun pitää kertoa alusta alkaen isälle ja minulle.
+
+-- Niin, -- huusi Maija voitonriemuisena, -- ja minä olen ollut koko
+ajan mukana, ja me olemme nähneetkin vähän merkillisiä asioita noissa
+kiertotähdissä. Sinun pitää kertoa isälle kaikki, Lalli!
+
+Ja sitten he menivät kaikki isän työhuoneeseen, missä hän istui
+kirjoituspöytänsä ääressä. Hän laski heti kynän kädestään.
+
+-- No, mitä nyt on tekeillä? -- hän kysyi.
+
+-- Lalli ja Maija ovat taas olleet matkustelemassa, -- vastasi äiti
+hilpeänä, -- ja tällä kerralla kuuleman mukaan aina kiertotähdissä
+saakka. No niin, Lalli, kerrohan nyt juurta jaksain!
+
+Ja Lalli istui isän pehmoiseen nojatuoliin, ja isä ja äiti istuivat
+sohvaan, ja Maija pääsi istumaan toiseen nojatuoliin, ja sitten rupesi
+Lalli kertomaan heidän ihmeellisistä seikkailuistaan alusta alkaen.
+
+-- Tästä pitää kirjoittaa kirja, -- sanoi isä, kun Lalli oli
+lopettanut.
+
+Ja sen hän tekikin.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Pikku Lallin tähtimaailma, by Mikael Sand
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57104 ***