diff options
Diffstat (limited to '57104-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57104-0.txt | 4684 |
1 files changed, 4684 insertions, 0 deletions
diff --git a/57104-0.txt b/57104-0.txt new file mode 100644 index 0000000..14b4996 --- /dev/null +++ b/57104-0.txt @@ -0,0 +1,4684 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57104 *** + + + + + + + + + + + +PIKKU LALLIN TÄHTIMAAILMA + +Kirj. + +Mikael Sand + + +Suomensi + +Hannes Salovaara + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1920. + + + + +SISÄLLYS: + + 1. Tähtitaivas. + 2. Merkurius. + 3. Venus. + 4. Mars. + 5. Jupiter. + 6. Saturnus. + 7. Uranus. + 8. Neptunus. + + + + +1. TÄHTITAIVAS. + +Lalli ja Maija hiipivät saliin. Tähtiä taivaalla ja tähtiä +salinnurkassa. "Isä, mitä tähdet oikein ovat?" Kiinto- ja kiertotähtiä. +Isä tuo kaukoputken. Lallia haluttaa käydä kiertotähdissä, varsinkin +Merkuriuksessa. + + +Oli kirkas ja kylmä ilta, maaliskuun keskivaiheilla. Sinä vuonna +uhkaili kevät tulla myöhään, sillä vaikka päivät olivatkin lämpimät ja +auringonpaisteiset, olivat yöt kumminkin hyvin kylmät, ja päivällä +sulanut vesi jäätyi yöllä uudelleen. + +Kymmenvuotias Lalli ja hänen kaksi vuotta nuorempi Maija-siskonsa +olivat hiipineet lastenkamarista pimeän ruokasalin ja eteisen kautta +saliin. Maija piti kiinni veljensä takinhihasta, ja hänen pikku +kätösensä vapisi, kun he tulivat suureen, pimeään huoneeseen, missä +vallitsi täydellinen hiljaisuus. Kaihtimet eivät olleet alasvedetyt, ja +ikkunasta virtaavassa kalpeassa valossa he näkivät huonekalut ja äidin +ruukkukasvit. Näiden keskellä seisoi korkea Venuksen patsas kuin +valkoinen haamu. Sitä eivät he kumminkaan pelänneet, sillä he olivat +nähneet sen niin monasti ennen, mutta Maija ei mahtanut sille mitään, +että hän yhä pelkäsi noita pimeitä nurkkia, joissa saattoi piillä mitä +kamalaa tahansa. + +-- Mitä me täällä teemme;' -- kysyi Maija peloissaan. + +Niin, sitä ei Lalli oikein itsekään tietänyt. Hän oli vain tullut tänne +saadakseen vähän vaihtelua lastenkamarin yksitoikkoisuuteen. Hän oli jo +lukenut kaikki läksynsä eikä tietänyt, mitä hän oikein rupeisi +tekemään. + +Hän astui ikkunan ääreen katsomaan siitä kadulle, mutta ei siellä ollut +mitään erikoista katseltavaa. Siellä ei ollut ainoatakaan ihmistä +tämmöisenä kylmänä iltamyöhänä. + +-- Katso Lalli, -- huudahti Maija, -- miten kauniit tähdet ovat tänä +iltana! En ole milloinkaan ennen nähnyt niitä noin kirkkaina. + +Silloin nosti Lalli katseensa kadulta taivaalle. Todellakin, ihmeen +kirkkaita olivat tähdet tänä iltana. Ne loistivat ja vilkkuivat ja +sädehtivät kuin miljoonat timantit ja muodostivat merkillisiä kuvioita +tummansiniselle pohjalle. Melkein päätä huimasi, kun niitä katseli, +mutta kaunista tuo oli, kovin kaunista. + +-- Mutta kuulehan Lalli, -- kysyi Maija melkein juhlallisena, -- mitä +tähdet oikeastaan ovat? Ovatko ne taivaan kynttilöitä? + +-- Ei, -- vastasi Lalli tietäväisenä. -- Sitä en usko. Kyllä ne ovat +jotain muuta, jonkunlaisia loistavia palloja, mutta en minä muista sitä +enää oikein. Mennään kysymään isältä! + +-- Hyi! -- parkaisi Maija äkkiä pelästyneenä. -- Mitä loistavia palloja +on tuolla nurkassa? Ovatko ne tähtiä, jotka ovat joutuneet tänne +saliin? + +Lalli kääntyi, ja pimeässä nurkassa hänkin näki kaksi pientä hehkuvaa +palloa. Mutta ne liikkuivat, ja samassa hän näki Villin tumman hahmon, +tuon suuren keltaisen kissan, joka aina oli ollut hänen ystävänsä ja +joka pari vuotta sitten oli seurannut häntä hänen merkillisillä +matkoillaan yli koko maapallon. + +-- Villi se vain on, -- sanoi hän suojelevasti. -- Jospa Villi vain +voisi puhua kuten silloin kun olimme matkoilla, niin se kyllä kertoisi, +mitä tähdet ovat. Mutta nyt on parasta mennä isältä kysymään. + +Lalli silitti kissan selkää, niin että se säkenöi pimeässä, ja Villi +kehräsi tyytyväisenä. Sitten menivät siskokset eteisen kautta isän +työhuoneeseen, missä isä tapansa mukaan istui kirjoittamassa suuren +työpöytänsä ääressä. + +-- Isä, mitä tähdet oikein ovat? -- kysyivät molemmat yhdestä suusta. + +-- Vai niin, nyt ollaan taas kyselytuulella, -- sanoi isä ja laski +kynän kädestään. -- No niin, ehkäpä olenkin kirjoittanut kylliksi tänä +iltana. Tulkaa nyt takaisin saliin, niin selitän asian teille. + +Isä kulki edellä saliin, ja molemmat lapset tulivat perässä, ja sitten +asettuivat kaikki ikkunan ääreen ja loivat katseensa ulos +tähtikirkkaaseen iltaan. + +-- On kahdenlaisia tähtiä, -- selitti isä. -- Useimmat, jotka tuolla +näemme, ovat niinsanottuja kiintotähtiä. Ne näyttävät aina olevan +samassa asennossa toisiinsa nähden ja ne juuri muodostavat kaikki ne +tähtiryhmät ja -kuviot, jotka löytää joka ilta ja joille on annettu eri +nimiä kuten Otava, Joutsen, Väinämöisen viikate eli Kalevan miekka +y.m.s. Ne ovat aurinkoja, samanlaisia kuin meidän aurinkomme, eri +kokoisia, vieläpä eri värisiäkin, sillä on punaisia, keltaisia, +sinisiä, ja vihreitä tähtiä. Ne ovat suunnattoman suuria, vaikka +näyttävät noin pieniltä siksi, että ne ovat niin kaukana. Mutta sitten +on toisia tähtiä, jotka liikkuvat näiden joukossa ja jotka siis ovat +taivaalla milloin missäkin, aivan kuin kuu. Ne ovat niinsanottuja +kiertotähtiä. Ne ovat maan seitsemän siskosta, jotka kiertävät auringon +ympäri kuten maakin ja saavat samasta auringosta valonsa ja lämpönsä. +Lähinnä aurinkoa kiertää Merkurius, mutta sitä emme voi nyt nähdä, +sillä se on näkyvissä vain heti auringonlaskun jälkeen tai juuri vähää +ennen auringonnousua. Seuraava on Venus eli iltatähti, joka on +tähtitaivaamme kirkkain tähti ja kilpailee väliin loisteessa kuun +kanssa. Katso vain, miten kirkkaasti se nytkin tuolla loistaa! Nämä +molemmat kiertävät lähempänä aurinkoa kuin maa. Kauempana kuin maa +kiertää ensinnäkin punainen Mars, jonka näette tuolla, ja jonka muinoin +luultiin ennustavan sotaa ja tuhoa. Tuo kauniisti loistava tähti on +Jupiter, ja tuo tuolla toisella puolella heikosti kimmeltävä on +Saturnus. Sitäpaitsi on vielä kaksi kiertotähteä, Uranus ja Neptunus, +mutta ne ovat niin kaukana, ettei niitä voi nähdä ilman kaukoputkea. + +Lalli tuijotti innokkaasti etäisiin kiertotähtiin. Hän voi niin hyvin +kuvitella, miten ne riidellen kiersivät auringon ympäri aivan kuten +maa, ja aivan kuten kuu kiertää maata. Hän muisti vielä niin hyvin ne +merkilliset seikkailut, joissa hän kaksi vuotta sitten oli ollut, kun +hän oli hypännyt avaruuden halki maapallolle, ja nuo loistavat +taivaankappaleet kiihoittivat sanomattomasti hänen uteliaisuuttaan. +Jospa hän voisi hypätä niihin samoin kuin hän oli hypännyt maapallolle. +Kukaties hän silloin pääsisi taas ihmeellisiin seikkailuihin. Kenties +vielä ihmeellisempiin kuin maapallolla oli ollutkaan. Mutta olihan +tämmöinen hyppääminen vallan mahdotonta, sen hän hyvin ymmärsi. Mutta +kunpa saisi edes nähdä ne vähän selvempinä, niin olisi jo se jotakin. + +-- Eikö isällä ole minkäänlaista kaukoputkea, jolla voisimme nähdä ne +vähän lähempänä? -- kysyi hän vihdoin. + +-- On minulla pieni tähtikiikari, -- vastasi isä. -- Kyllä se vähän +suurentaa ja selventää tähdet, mutta ei sinulle siitä paljoa apua ole. +Koetetaan nyt kumminkin. + +Isä meni työhuoneeseensa ja toi sieltä pitkän kaukoputken. Siinä oli +messinkijalusta, joten sen voi asettaa seisomaan ikkunan ääressä +olevalle pienelle pöydälle. Ja nyt isä suuntasi sen huolellisesti +Venus-tähteä kohti. Lalli ja Maija saivat sitten vuorotellen katsoa +siihen. Loistava tähti näkyi nyt pienenä kirkkaana levynä, ja lapset +näkivät siinä selvästi samanlaiset sakarat kuin kuussakin. Sitten he +katsoivat Mars-tähteä ja Jupiteria, ja nämäkin näkyivät suurempina ja +selvempinä kuin paljain silmin katsoen. + +-- Tahtoisin niin mielelläni nähdä Merkuriuksenkin, -- sanoi Lalli. + +-- Se täytyy jättää huomiseksi, -- sanoi isä. -- Kuten jo sanoin, näkyy +se vain auringonnousun tai -laskun aikana, ja näinä päivinä vain +auringon laskiessa. Mutta jos huomenna muistutat minulle asiasta, +koetan hakea sen sinulle. + +-- Kyllä vaan, -- huudahti Lalli innoissaan. -- Sen teen varmasti. + +Isä jätti kaukoputken pöydälle ikkunan ääreen ja meni takaisin +huoneeseensa. Lapset tirkistelivät vielä hetkisen eri tähtiä, mutta +väsyivät ennen pitkää, ja palasivat lastenkamariin. Villi kömpi salin +sohvan alta ja tuli heidän perässään. + + + + +2. MERKURIUS. + +Isä sovittaa kaukoputken kuntoon. Musta tunneli ja lasilava. Villi +tahtoo leikkiä. Kauhea hyppäys. Villi ja lapset kimmoavina palloina. +Halstarilla paistumassa. Jalokiviä. Maija pelkää hämähäkkiä, ja Lalli +heittää suuren kivilohkareen. Viisas muurahainen ja sen asunto. +Merkillisiä lypsylehmiä. Päivänvarjojen suojassa. Kummallista +kasvullisuutta. Kinastelua. Hirviö. Maija ryöstetään. Epätoivoinen +takaa-ajo. Jäänrailo. Skorpionit. + + +Seuraavana iltana seisoi Lalli salin läntisen ikkunan ääressä, mistä +voi nähdä auringon laskevan mereen. Heti kun sen punainen loistava kerä +oli hävinnyt värjäten jään punaiseksi, syöksyi hän isän luo. + +-- Nyt on aurinko laskenut, -- hän huusi innostuneena. -- Nyt voi nähdä +Merkuriuksen. + +Isä oli heti valmis. Hän selaili ensin muuatta kirjaa ja luki muutamia +rivejä ja sitten hän meni saliin sovittamaan kaukoputken kuntoon. + +-- Siinä se on, -- sanoi hän, -- mutta et sinä sillä paljoa näe. + +Maija oli myös tullut saliin, ja Villi hänen mukanaan. Hän istui +sohvalle, ja kissa hyppäsi hänen helmaansa. Lalli kävi kaukoputken +ääreen. + +Ei siinä tosiaankaan paljoa nähnyt. Oli vaikeata nähdä tuo pieni +kiertotähti, jota iltarusko himmensi. Mutta Lallista oli kumminkin +ihmeen jännittävää katsella tuota pientä, vaalakkaa tähteä, ja hän +seisoi siinä niin syventyneenä katseluun, ettei hän lainkaan huomannut +isän menevän takaisin työhuoneeseensa. Eikä hän kuullut sitäkään, että +Maija pyysi saada hiukan katsoa. Hän vain tirkisteli tirkistelemistään. +Kun hän katseli siniseen avaruuteen tuon pitkän mustan putken lävitse, +oli hän niin selvästi näkevinään, miten pieni kiertotähti kiersi suurta +aurinkoa. Hänestä tuntui melkein siltä kuin voisi hän päästä siihen, +jos hän vain voisi ryömiä mustaa torvea myöten ulos. Ja tuohan ei kai +olisi vallan mahdotonta! + +-- Emmekö koeta, voisimmeko ryömiä ulos kaukoputkesta ja sitten päästä +sitä tietä Merkuriukseen? -- kysyi hän pikku siskoltaan, jonka tiesi +seisovan takanaan, vaikkei hän voinut irroittaa katsettaan +kaukoputkesta. + +-- Miksei, jos se vain käy päinsä, -- vastasi Maijan ääni sieltä takaa, +ja hän kuuli Villin tyytyväisenä kehrätä hyrryttävän. + +Niin, hyvin helpostihan pääsisi putkeen, jos vain saisi aukaistuksi +lasin, joka sulki tien. Hän näki, että tässä lasissa oli pieni sarana; +täytyihän sen siis olla aukaistavissa. Hän veti siitä, ja hänen eteensä +avautui pitkä, mustankiiltävä tunneli, jonka toisessa päässä siellä +etäällä pieni tähti vilkutteli kutsuvasti. + +Hetkisen hän epäröi, mutta sitten hän ryömi rohkeasti aukosta sisään. +Tunneli oli hyvin ahdas, joten hän ei voinut katsoa taakseen, mutta hän +kuuli Maijan kutsuvan Villiä ja tulevan perässä. Itse hän suuntasi koko +ajan katseensa tähteen ja ryömi nelinkontin eteenpäin mustassa +tunnelissa, joka tähdenvalossa kiilsi kuin kivihiili. Se oli niin +liukas, että hänen kätensä ja vallankin hänen polvensa luiskahtelivat +yhtä mittaa, ja niin hän vähän väliä makasi mahallaan ja sätkytteli +sääriään. Takanaan hän kuuli Maijan valittavan samaa kohtaloa, ja Villi +sanoi jotain, mikä kuulosti vallan samanlaiselta kuin katupoikain rumat +huudahdukset. Hirvittävän pitkä oli tämä musta tunneli, ja samalla se +tuntui käyvän yhä ahtaammaksi, mitä lähemmäs he tulivat tunnelin suuta, +ja lopuksi täytyi Lallin laahautua mahallaan päästäkseen lasiin saakka. +Kun hän vihdoin pääsi siihen, työnsi hän sitä, ja se aukeni. + +Sarana oli lasin alareunassa, joten lasi aukiollessaan muodosti pienen +pyöreän lavan tunnelin suun edustalle. Lalli astui varovasti sille, ja +hänen takanaan näkyi Maijan pää, ja hänen vierellään Villin pyöreä +keltainen kissannaama, missä silmät kiiluivat innosta. + +-- Sepä oli merkillinen rotankolo, -- sanoi Villi, -- mutta missä rotat +ovat? + +Mutta Lalli ei kuunnellut, mitä Villi sanoi. Hän oli aivan kuin +jähmettynyt sen näyn johdosta, joka avautui hänen nähtäväkseen. Pitkä, +musta putki kohosi niin korkealle maanpinnan yläpuolelle, että hän +saattoi allaan nähdä koko Helsingin ja suuren osan maatamme, ja +Suomenlahden vastakkaisella rannalla hän näki Viron kaupunkien valot, +mutta tämä kaikki ei ollut sittenkään hänestä niin mielenkiintoista, +kuin se, mitä hän näki edessään. Ilma oli täällä niin kirkas, ja tähdet +näyttivät siirtyneen niin lähelle, että hän näki ne paljon selvemmin +kuin äsken kaukoputkella katsoen. Taivaankansi näytti syvältä, +siniseltä mereltä, ja siinä meressä kiertelivät taivaankappaleet, +välkkyen ja loistaen eri värisinä. Suoraan vastapäätä häntä ja +ikäänkuin lähinnä loisti Merkurius kuin suuri, kiiltävä pallo, jonka +pinnalla hän oli erottavinaan vuoria ja laaksoja. + +-- Tämäpä oli sukkelaa, -- sanoi Maija. -- Merkuriushan näyttää olevan +aivan meidän allamme, niin että tarvitsee vain hypätä suoraan alas +tullakseen sinne. + +-- Tuon ison pallon tahdon minä leikkikalukseni -- sanoi Villi, joka +juuri oli kömpinyt lasilavalle Lallin viereen. -- Tulkaa nyt vain! Nyt +minä hyppään. Hei! + +Ja niin se loikkasi kiiltävää kiertotähteä kohden. Silloin ei Lallikaan +enää voinut malttaa mieltään. + +-- Ryömi sinä takaisin äidin luo, -- sanoi hän Maijalle, ja niin hän +hyppäsi avaruuteen. + +Vauhti oli hirvittävä. Hänen korvissaan suhisi ja kohisi niin, että +hengitys oli aivan salpautua. Hänen edessään oleva pallo kasvoi +huimaavasti, ja hänen täytyi sulkea silmänsä. + +Vihdoin hän tunsi jalkojensa koskettavan johonkin, mutta hyvin +keveästi, ja hän kimposi taas ylös kuin kummipallo. Hän aukaisi +silmänsä ja näki alapuolellaan häikäisevän kirkkaassa, polttavan +kuumassa auringon paisteessa hiekkatasangon, jossa siellä täällä oli +matalia kumpuja. Hän ponnahti taas vähän matkaa ylös ilmaan ja näki +ohitseen pudota tupsahtavan aivan Maijan näköisen olennon, hameet +levällään. Sitten hän putosi taas maahan ja oli vähällä tallata Villin, +joka ponnahti ylös vallan hänen nenänsä ohitse. Sitten lensi hän itse +ilmaan, ja hänen perässään pyöri Maija koreine hameineen kuin perhonen. +Se oli vasta merkillistä ja eriskummallista. Hän tunsi olevansa niin +kevyt, ettei saanut jalkojaan pysymään maassa kiinni, vaan kimposi aina +ylös kuin viskattu kummipallo, ja niin näytti olevan hänen +toveriensakin laita. + +-- Mitä hullutusta tämä tämmöinen on, -- huusi Villi ponnahtaessaan +kolmannen kerran Lallin nenän ohitse. -- Luulin saavani pallon, ja nyt +olen itse muuttunut palloksi. Olen aina tottunut tulemaan jalat edellä +maahan, mutta nyt poukahdan aina ylös taas. Koettakaapas heittäytyä +kyljellenne, älkääkä ottako jaloilla vastaan ollenkaan. + +Lalli noudatti Villin neuvoa ja pudottautui seuraavalla kerralla vallan +velttona maahan vetäen jalat koukkuun alleen. Hänen onnistuikin pudota +kyljelleen, ja hän huomasi makaavansa maassa Villin vieressä, joka +makasi siinä seljällään ja sätkytteli jalkojaan joka suunnalle. Maija +ei ollut ymmärtänyt Villin neuvoa, mutta kun hän seuraavalla kerralla +tulla liehutteli alas, tarttui Lalli hänen hameensa liepeisiin ja piti +kiinni, niin ettei hän enää päässyt kimmahtamaan takaisin. Ja niin he +makasivat siinä nauraen täyttä kurkkua, ja kun heidän ruumiinsa hytkyi +naurusta, hypähtelivät he ylös alas mitä merkillisimmällä tavalla, ja +silloin heitä nauratti yhä enemmän. + +Mutta kauan ei naurua riittänyt, sillä pian rupesivat he tuntemaan, +että vallan kauhea kuumuus lähti auringosta, joka paistoi +mustansinisellä taivaalla kuin suunnattoman suuri palava pätsi, ja +kuumasta hiekasta, joka hehkui heidän allaan. Tuntui vallan siltä kuin +olisivat he hehkuvalla halstarilla, missä he sätkyttelivät aivan kuin +paistumassa olevat kalat. + +-- Pian, pian, -- huusi Villi kauhuissaan, -- meidän täytyy päästä +varjoon. + +Lalli ja Maija nousivat jaloilleen ja yrittivät kävellä, mutta joka +askelella he hyppäsivät aikamoisen matkan eteenpäin. He olivat keveitä +kuin höyhenet, mutta vähän harjaannuttuaan he oppivat kulkemaan +eteenpäin pitkin hyppäyksin melkein kuin sammakot tai heinäsirkat. + +He olivat pienellä hiekkatasangolla. Sen toisella puolella oli +matalia punaisia vuoria ja toisella puoliympyrässä olevia mustia +tulivuorenkekoja, joitten synkkä jyrkänne loisti kirkkaassa +auringonpaisteessa kuin lasihuone. Mustista, ammottavista +kraattereista, joista useat olivat hyvin suuria, ei kumminkaan noussut +savua; nähtävästi olivat ne kaikki sammuneet. Koko tasangolla oli +muuten, kuten Lalli jo pudotessaan oli huomannut, runsaasti pikku +kumpuja. + +-- Kenties löydämme varjoa noiden kumpujen luona, -- sanoi Lalli +läähättäen. + +Ja niin he lähtivät kaikki harppaamaan kuin virmat varsat lähintä +kumpua kohden, joka siltä puolelta katsottuna, missä he olivat, näytti +vallan pyöreältä ja varjottomalta. Kun he olivat päässeet sen +edustalle, otti Lalli aika harppauksen ja hyppäsi yhdellä askelella sen +yli ja putosi sen toiselle puolelle vilpoisaan varjoon. Sillä puolella +oli kumpu melkein kuin pystysuoraan leikattu, ja tämän kohtisuoran +seinän takana oli varjopaikka. Kohta Lallin perässä putosivat Villi ja +Maija siihen hänen viereensä, ja siinä he nyt makasivat taas kaikki +läähättäen ja nauraen. + +Täällä varjossa oli vilpoisaa, melkein kylmää, ja pian he tunsivat taas +virkistyvänsä ja rupesivat uteliaina katselemaan ympärilleen tässä +uudessa maailmassa. Se näytti lohduttomalta, aurinko kun oli paahtanut +sen erämaaksi. Maisemaa elostuttivat vain kauniit, moniväriset kivet, +joita oli siellä täällä hiekassa. Muutamat semmoiset loistivat ja +kimaltelivat kuin vesipisarat, toiset hehkuivat punaisina kuin +veripisarat tai sädehtivät kuin siniset, vihreät tai keltaiset tähdet. + +-- Nämä ovat timantteja, -- sanoi Lalli varmasti ja näytti +vesikirkkaita kiviä. -- Semmoisia olen nähnyt ennen Australiassa. +Kootaan niitä nyt muutamia ja viedään isälle. Nuo punaiset ovat +varmaankin rubineja, siniset safireja, vihreät smaragdeja ja keltaiset +topaseja. + +Maija juoksi kiireesti auringonpaahteesta piittaamatta poimimaan kiviä +esiliinaansa, mutta äkkiä hän kirkaisi kauhistuneena ja tuli vavisten +Lallin viereen suojaa hakemaan. Kun Lalli katsoi Maijan näyttämään +suuntaan, kauhistui hänkin, sillä hiekkaa pitkin asteli ilkeät elukka, +joka oli hämähäkin näköinen, mutta niin suuri kuin ruokapöytä, ja sillä +oli neljä monen metrin pituista jalkaparia, jotka kuljettivat sitä +eteenpäin höyryveturin nopeudella. Sillä oli kaksi julmaa, ulkonevaa +ravunsilmää ja sen päässä oli kaksi peloittavaa myrkkykoukkua. + +Tuo inhottava hirviö ei ollut vielä nähnyt heitä, mutta äkkiä se käänsi +toisen silmänsä heitä päin ja sitten toisen ja tarkasteli heitä +uteliaan näköisenä. + +-- Mitä merkillisiä olentoja nuo tuommoiset ovat? -- se kummasteli +kitisevällä äänellä. -- Mahtaisivatkohan ne kelvata syötäväksi? Täytyy +koettaa. + +Ja niin se syöksähti heidän kimppuunsa myrkkykoukut harillaan ja pitkät +koivet sen ympärillä heiluen, ja muulloin niin peloton Villikin +jähmettyi kauhusta ja etsi katseillaan piilopaikkaa itselleen. Lalli +astui aivan kalpeana siskonsa eteen, joka oli piilottautunut hämähäkin +kokoisen kallionlohkareen viereen, ja kun hirviö syöksyi esiin, tarttui +hän epätoivoissaan tähän suureen kiveen ja voi hämmästyksekseen nostaa +sen kaksin käsin vallan helposti ja heittää vasten hämähäkkiä, joka +litistyi sen painon alla. + +-- Tuo ei ollut hullummin tehty, -- sanoi piipittävä ääni heidän +takanaan, ja kun he kääntyivät ympäri, näkivät he Lallin kokoisen +jättiläismuurahaisen, joka uteliaana katseli heitä viisain silmin. Se +oli kellanruskea kuin hiekka, ja sen ulkomuoto muistutti suuresti +tavallista muurahaista. + +-- Mikä ihmeellinen otus sinä olet? -- kysyi Villi puoliksi ivallisena, +puoliksi äkeissään, sillä se ei pitänyt muurahaisista yleensäkään +saatikka sitten tuollaisista jättiläismuurahaisista. + +-- Minä sitä voisin kysyä suuremmalla syyllä teiltä, ellen olisi vähän +viisaampi ja kohteliaampi kuin sinä, -- vastasi muurahainen ylpeästi. +-- Sinä ja nuo kaksikoipiset toverisi olette ihmeellisiä otuksia täällä +Merkuriuksessa, enkä minä. Mutta minä olen siksi paljon tutkiskellut +asioita elämäni aikana, että saatan arvata teidän tulleen jostakin +muusta taivaankappaleesta, luultavasti Venuksesta tai Maasta, sillä +täällä on meillä kaikilla vähintäin kuusi jalkaa ja useilla toista +sataa. Voin sen myös päättää teidän väkevyydestänne, sillä tuo +merkillinen olento nosti kallionlohkareen niin kevyesti kuin olisi +se ollut puun lehti. Se johtuu tietenkin siitä, että teidän +taivaankappaleenne on niin paljon suurempi kuin tämä Merkurius, joka on +vain kaksi kertaa niin suuri kuin Maan kuu, ja senvuoksi te olette +tottuneet paljoa suurempaan painovoimaan. Täällähän te tuskin pysytte +jaloillanne, niin kevyiksi tunnette itsenne. + +-- Sinähän tiedät vallan kauhean paljon, -- sanoi Maija kainosti. -- +Miten olet päässyt selville kaikesta, mitä äsken kerroit? + +-- Niin, niin, -- vastasi muurahainen ja hieroi itsetietoisesti +tuntosarvellaan otsaansa. -- Katsokaapas, täällä Merkuriuksessa +elää vain semmoisia olentoja, mitä te Maan asukkaat sanotte +niveljalkaisiksi. Niitä on täällä hyvin erilaisia, mutta ei kumminkaan +lentäviä, sillä meidän ilmamme on liian ohutta. Muunlaisia eläinmuotoja +ei täällä voi kehittyä; on liian kuumaa, ja olosuhteet ovat liiaksi +samanlaatuiset. Meidän tähtemme pitää aina saman puolen aurinkoon päin, +sillä puolella on siis ikuinen päivä ja ainainen helle, kun taas +toisella puolella vallitsee ikuinen yö ja ainainen talvi. Sen vuoksi me +enimmäkseen asummekin kuuman ja kylmän alueen rajalla. Vain siinä voi +kasvullisuus viihtyä ilman keinokastelua, ja vain siellä voivat eläimet +hankkia elatuksensa, vaikka me sivistyneet muurahaiset olemme +voittaneet luonnonesteet ja asumme täällä erämaassa. Muurahaisethan +ovat maapallollakin hyönteismaailman korkeimmat edustajat, ja +niin on asian laita täälläkin. Me tunnemme tieteen tulokset, ja me +voimme asettua asumaan minne tahansa, vieläpä noihin mustiin +tulivuorenkraattereihinkin, sillä me johdamme vettä lumipuolelta tänne, +meillä on viljelyskasveja ja kotieläimiä. Meidän sienitarhojamme on +kaikkialla tämän palaneen tasangon alla. Jos teitä huvittaa, näytän +teille asuntomme. + +Lapset olivat heti halukkaat siihen, ja muurahainen painoi toisella +tuntosarvellaan sileään seinään. Ohut, litteä levy työntyi syrjään, ja +pyöreä aukko tuli näkyviin. Muurahainen ryömi siitä ensin sisään, ja +hänen perässään tulivat molemmat lapset ja Villi, viimeksimainittu +itsekseen muristen viekkaudesta ja satimista. + +Siellä sisällä oli miellyttävän vilpoisaa, mutta ensi aluksi oli vaikea +nähdä mitään. Huone sai näet valaistuksensa seinässä olevista vinoista +rei'istä, joiden asento oli semmoinen, ettei auringonpaiste koskaan +päässyt niistä sisään vaan ainoastaan valoviiru. Pian he kumminkin +saattoivat nähdä olevansa pitkässä, laajassa huoneessa, jossa vilisi +erilaisissa töissä touhuavia muurahaisia. Ne vatkasivat vahvoilla +leuoillaan erilaisia aineita, joita sitten laahattiin kaikkiin suuntiin +johtavia käytäviä myöten pesän sisustassa oleviin muihin huoneisiin. Ne +olivat niin innostuneita työhönsä, että ne vain ohimennen tekivät +joitakuita lyhyitä kysymyksiä sille muurahaiselle, joka oli lapset +tuonut sinne. Vain jotkut harvat, joiden Lalli kuulemastaan +keskustelusta päätteli olevan tiedemiehiä, tutkivat tarkoin vieraita +tuntosarvillaan ja riitelivät keskenään heidän eri ruumiinosiensa +merkityksestä. + +-- Täällä sisällä onkin vilpoisaa ja suloista, -- sanoi Villi +tyytyväisenä. -- Merkillistä, ettei aurinko paahda tätä leivinuunia +kuumemmaksi, ja ettei se koskaan paista ikkunoista sisään. + +-- Ei se ole ollenkaan merkillistä sen mielestä, jolla on viisaammat. +aivot kuin sinulla, -- vastasi muurahainen, ilmeisesti ylpeänä +sivistyksensä etevämmyydestä. Täällä on yllinkyllin asbesti-nimistä +ainetta, ja sillä me verhoamme huoneemme, sillä sen lävitse ei kuumuus +juuri voi tunkeutua. Kun meidän kiertotähtemme aina kääntää saman +puolen aurinkoon päin, on aurinko meihin nähden aina samalla paikalla +taivaalla, ja me asetamme ikkunamme niin, ettei aurinko voi paistaa +niistä sisään. + +-- Mutta mitenkäs te saatte täällä vettä ja ruokaa? -- kysyi Lalli. + +-- Tule katsomaan, -- vastasi muurahainen. + +Ja niin se vei heidät ovesta ympyränmuotoiseen käytävään, joka näytti +kulkevan koko pesän ympäri. Tästä käytävästä haaraantui molemmille +puolille sivukäytäviä, ja siinä oli kahden puolen ovia, joista pääsi +eri saleihin. Kun he katsoivat noihin näköjään päättymättömiin +haarakäytäviin, näkivät he niiden keskellä juoksevan kapean vesiojan, +ja tämän molemmin puolin kasvoi valkoisia, munanmuotoisia sieniä. +Muutamissa saleissa oli muurahaisia työskentelemässä, toisissa +ruokittiin toukkia, eräissä he näkivät merkillisiä, kömpelöitä, +pehmeitä hyönteisiä, jotka näyttivät olevan sekä sokeita että kuuroja, +ja joita muurahaiset hyvin hellästi hoitelivat. + +-- Mitä nuo rumat elukat ovat, jotka näyttävät jonkinlaisilta +iljettäviltä kovakuoriaisilta? -- kysäisi Maija. + +-- Nehän ovat meidän lypsylehmiämme, -- vastasi muurahainen hieman +närkästyneenä. -- Täällä erämaassa me emme voi pitää sitä lajia, joka +elää puiden lehdillä, vaan meidän täytyy hoitaa noita raukkoja, jotka +eivät eläisi ilman meidän hoitoamme. Kenties ei maitotilkkanen +maistuisi teistä hullummalta näin kävelyn jälkeen? + +Muurahainen otti saviastian ja lypsi erään kovakuoriaisen, ja kun +lapset maistoivat maitoa, oli se makeata ja virkistävää kuin +hunajavesi. + +Monia mutkikkaita teitä kulkien opasti muurahainen heitä ylt'ympäri +koko pesän, ja viimeksi he tulivat suureen saliin, joka nähtävästi oli +pesän keskustassa. Se näytti valtavan suurelta leivinuunilta. Täällä +eivät lapset ylettyneet kattoon saakka kuten pienemmissä huoneissa. +Tässäkin huoneessa tehtiin työtä kuumeisella kiireellä, ja vasta nyt he +huomasivat, että osa muurahaisia oli mustia, ja että juuri näiden +suoritettavana oli raskain työ. + +-- Miksi muutamat teistä ovat mustia? -- kysyi Lalli. + +-- Nehän ovat meidän orjiamme, -- vastasi muurahainen ylpeänä. -- +Meidän sotilaamme ryöstävät noiden mustain pakanain pesät ja tuovat +sieltä kotelot, joista sitten kuoriutuu orjia. + +-- Mutta eikö se ole väärin? -- kysyi Maija arasti. + +-- Väärin? -- toisti muurahainen kummastellen. -- Miksi se olisi +väärin? Eikö vahvempi saa tehdä heikommalle, mitä tahtoo? Niin on tehty +tuhansien vuosien aikana, niin kaukaisista ajoista saakka kuin meidän +historiamme ulottuu. Mutta nyt ei minulla ole enää aikaa seisoa täällä +puhumassa pötyä, -- jatkoi se aivan kuin olisivat sen leuat ruvenneet +syyhyämään työnhalusta. -- Mutta minä annan teille lahjan, joka voi +teille olla hyödyksi, kun tulette ulos. Se on asbestista tehty +auringonvarjo, joka suojelee kuumalta paahteelta. Me käytämme semmoisia +suojaamaan koteloitamme, joita täytyy silloin tällöin tuulettaa ulkona, +ja sitäpaitsi eräisiin muihinkin tarkoituksiin, mutta voittehan tekin +saada pari semmoista, muuten te aivan paistutte, noin ohutnahkaisia +kuin olette. On meillä tosin maanalaisiakin käytäviä, jotka ulottuvat +aina kasvivyöhykkeeseen saakka, mutta ne ovat liian matalia teille, +jotka kävelette noin hassulla tavalla. + +-- Hassulla, -- toisti Villi harmistuneena. -- Sinä senkin +kuusikoipinen orjakauppias! + +Mutta tätä hän ei sanonut ääneen, sillä hän kumminkin pelkäsi noita +lukuisia jättiläismuurahaisia. + +Muurahainen kutsui nyt luokseen mustan orjan, ja käski tämän tuoda +kaksi auringonvarjoa ja näyttää vieraille pesästä johtavan lyhimmän +tien. Lalli kiitti kohteliaasti hyvin tehdyistä auringonvarjoista, ja +niin sanoivat he hyvästit muurahaiselle, joka jo maltittomana hieroi +etujalkojaan haluten kiihkeästi saada aloittaa työnsä. Sitten he +pääsivät ulos samaa tietä kuin olivat tulleetkin. + +Ennen pitkää ilmeni, että heidän saamansa suuret, harmaat päivänvarjot +olivat peräti arvokkaat heille, sillä aurinko paahtoi niin kauheasti, +että he todennäköisesti olisivat jo muutaman askeleen otettuaan +kuolleet auringonpistokseen, ellei heillä olisi ollut suojana +päivänvarjokaan. + +-- Olen minä aina pitänyt auringonpaisteesta, -- tuskitteli Villi, -- +mutta näkyy sitäkin hyvää voivan saada liian paljon. + +Se koetti pysytellä Maijan päivänvarjon suojassa, mutta rinnakkain +pysyminen ei ollut niinkään helppoa, kun Maija poukkoili pitkin maata +kuin kummipallo. Hyvää vauhtia mentiin kumminkin eteenpäin, ja pian +rupesi seutu muuttumaan toisenmoiseksi. He näkivät kummallisten +kasvien, piikkisten ja kyhmyisten, kohoavan hiekasta. Muutamilla oli +koreat, suuret, tuoksuvat kukat, toisilla taas mitä hirmuisimman +näköisiä piikkejä. Paikoitellen ne muodostuivat tiheiksi pensaikoiksi, +joiden lävitse oli mahdoton tunkeutua, mutta kun matkamiehemme tulivat +semmoisiin paikkoihin, loikkasivat he vain korkealle, ja niin oli +esteen yli päästy. + +Tämmöisissä pensaikoissa he näkivät usein kammottavan näköisiä eläimiä, +enimmäkseen hämähäkin tai ravun muotoisia, jotka ojentelivat +myrkkykynsiään heitä kohti, ja monasti he välttivät kuoleman vain +nopealla paolla. + +Aurinko oli jo varsin matalalla, ja Lalli ymmärsi, että he lähenivät +kiertotähden yöpuolta. Vilpoisia tuulia leyhähteli heitä vastaan tuoden +tullessaan kosteita, kukkaistuoksuisia höyryjä. Siellä täällä nousi +korkeita puita piikkikasvien joukosta, ja nämä rumat kasvit kävivät yhä +harvinaisemmiksi väistyäkseen vihdoin kokonaan varjoisain puiden ja +erilaisten pensaiden tieltä, joilla kaikilla oli kumminkin se yhteinen +ominaisuus, että niiden leveät lehtilavat olivat kääntyneet aurinkoon +päin. Näiden puiden oksien välissä hyppeli ja poukkoili kaikenlaisia +pikku hyönteisiä, jotka kaikki näyttivät lentotaidottomilta. Ne +istuivat puiden lehdillä kuin sammakot syöden lehtiin pyöreitä reikiä, +joista auringonsäteet sitten pääsivät lävitse. Muutamilla lehdillä +ryömi muurahaisia, jotka näyttivät lypsävän näitä hyönteisiä. Ne olivat +siis niitä lehmiä, joista muurahainen heille oli kertonut. Eräissä +puissa oli hedelmiä, jotka lasten suussa maistuivat hyviltä ja +virkistäviltä, kun he niitä maistoivat. + +Nyt peitti maan pitkä, ruokomainen ruoho, josta siellä täällä kohosi +korkeita kukkaperiä. Lasten pään päällä suhisivat korkeat puut, ja +oksilla laulelivat hyönteiset kitisevää lauluaan, joka muistutti +tuhansien sirkkojen sirinää. Taivas kaareutui niin tummansinisenä, +ettei se koskaan ollut heistä näyttänyt maapallolla semmoiselta, ja +aurinko paistoi leppoisasti siinä, missä puut eivät olleet +varjostamassa. Se oli nyt niin alhaalla, että heidän ruumiinsa varjot +olivat miltei loppumattoman pitkät, kun ne siinä ruohikossa hyppelivät +ja keikkuivat heidän edessään. Kaikkialla pulppui maasta lähteitä ja +lirisi puroja, elämää vilisi kihisten joka paikassa. + +-- Ei tällä merkillisellä taivaankappaleella ole hullumpaa elää, -- +sanoi Villi tyytyväisenä ja pyydysti siinä ohimennen loikkivan +hyönteisen, jonka hän söi illalliseksi. + +-- Ei olekaan, siitä voit olla varma, -- sanoi muuan toinen +hyönteinen, joka näytti suurelta vihreänhohtoiselta, pitkäsarviselta +kovakuoriaiselta, mutta joka kulki eteenpäin pitkin naksuvin +harppauksin ja oli juuri pudonnut maahan Villin viereen. -- Te olette +kaikki niin hullunkurisen näköisiä, ettette varmaankaan ole tästä +maasta kotoisin. Muurahaiset, jotka tietävät kaikki, ovat minulle +maininneet, että on olemassa muitakin taivaankappaleita, ja te tulette +arvatenkin joko Venuksesta tai Maasta. Voi, miten kummallisesti te +liikutte nelin jaloin! Kahta jalkaa te heiluttelette ilmassa ja +kahdella te hypitte ellen ota lukuun tuota pikku raukkaa, joka hyppii +kaikin nelin jaloin. Niin, niin, kyllä me täällä vaan olemme viisaampia +ja parempia ja tiedämme niin paljon. Minäkin tiedän esimerkiksi, että +maapallolla on vuosi neljä kertaa niin pitkä kuin täällä meillä ja... + +-- Ja että meillä on kuusi kertaa paremmat käyttäytymistavat kuin +teillä, -- vastasi Villi kiukusta sähisten. -- Emme me kiertele +ylt'ympäri tekemässä hävyttömiä huomautuksia muista eläimistä, enkä +minä sitä liioin siedä sinunlaiseltasi kuusikoipiselta lurjukselta. + +Villi valmistautui jo hyppäämään kovakuoriaisen kimppuun, mutta samalla +syöksähti vallan kauhea eläin ulos pensaikosta. Se näytti neljän metrin +pituiselta, mustankiiltävältä tuhatjalkaiselta, jonka jalat olivat +hyvin pitkät ja ensimmäisessä jalkaparissa oli peloittavat +myrkkykynnet. Hädintuskin pelastuivat lapset sen kynsistä hyppäämällä +äkkiä sivulle. + +-- Kuusikoipinen, -- sähisi tuhatjalkainen uhkaavana, ja sen mustat, +suomuiset nivelet kalisivat onnettomuutta ennustaen, kun se kääntyi +ajamaan heitä takaa. -- Jos olisit sanonut satakuusikoipinen, olisit +osunut lähemmäs totuutta. Kyllä minä näytän teille, ettei saa tulla +tuolla tavoin kuokkavieraaksi muille taivaankappaleille ja kaiken +lisäksi ruveta herjaamaan maan omia asukkaita. Mitä tekemistä teillä on +täällä? + +Ja niin se syöksähti tavoittamaan Maijaa, joka vavisten seisoi piilossa +puun takana. Epätoivoisena etsi Lalli katseillaan jotakin asetta, millä +lyödä tuota kamalaa hirviötä, mutta täällä metsässähän ei ollut kiviä. +Villinkin rohkeus oli pettänyt, ja se juoksi pensaikkoon turvapaikkaa +hakemaan. Vain vihreä kuoriainen naureskeli ilkkuen. + +Tuhatjalkainen syöksyi kalisten Maijaa kohti, joka taas hyppäsi sen +tieltä pois mutta menetti samalla tasapainonsa ja kaatui. Lalli +kirkaisi kauhusta ja sulki silmänsä säästyäkseen näkemästä enempää, +mutta kun hän hetken perästä kuuli tuhatjalkaisen sähisevän pettyneesti +ja sitten tuon kamalan kalinan vähitellen heikkenevän etäisenä, aukaisi +hän taas silmänsä. + +Ei näkynyt jälkeäkään Maijasta sen enempää kuin tuhatjalkaisestakaan, +Villi vain seisoi siinä hänen vieressään häpeissään ja häntä +riipuksissa. + +-- Minne Maija joutuin -- kysyi Lalli itkien. + +-- En tiedä, -- vastasi Villi alakuloisena. -- Sen vain tiedän, että +tähän tuli suuri, lehmän kokoinen eläin, joka oli melkein sen näköinen +kuin jättiläisheinäsirkka, ja että se sieppasi hänet leukoihinsa ja +loikki sitten tiehensä aivan tuon hirviön nokan edessä, mutta minne he +sitten joutuivat, sitä en voi sanoa. Kiirehdi nyt vain, niin seuraamme +heitä! + +Lalli lähti kohta pitkin askelin harppaamaan samaan suuntaan kuin +tuhatjalkainen oli mennyt. Matkalla hän sai käsiinsä kaatuneen +puunrungon, suuren tammen kokoisen. Hän heitti päivänvarjon pois, otti +tuon puun ja heilutteli sitä rajusti päänsä päällä. + +Aurinko painui yhä alemmas, ja puiden varjossa rupesi tuntumaan yhä +kylmemmältä. Ruoho kävi lyhyemmäksi, puut tulivat toisenmuotoisiksi, +pitkiksi ja kapeiksi, ja niillä oli vain latvassa lehtiröyhelö. Äkkiä +he näkivät vasemmalla puolellaan suuren järven, ja edessään loivan +vuoren. Tämän rinteellä kävi kasvullisuus taas rehevämmäksi, ja Lalli +ymmärsi, että tasangolle aurinko paistoi aivan taivaanrannalta, mutta +kun he olivat nousseet ylemmäs, pääsi se paistamaan varjostavien puiden +ylitse. Villi juoksi koko ajan supatellen ja rupatellen kaikenmoisten +pikkuitikkain kanssa, joita liikkui puissa tai maassa, ja kysellen +niiltä, olivatko ne nähneet heinäsirkkaa tai tuhatjalkaista, ja näin he +voivat seurata rosvojen jälkiä. Kaikki nämä eläimet tuntuivat vihaavan +tuhatjalkaista, ja moni niistä seurasi jonkun matkan päästä Lallia ja +Villiä saadakseen nähdä, miten tässä oikein tulee käymään, ja lopulta +oli heillä häntänä perässään pitkä jono ryömiviä ja hyppeleviä +olentoja, jotka kitisten ja vikisten toivottivat pedolle tuhoa. + +-- Tuolla se on, tuolla se on, -- huusi lopulta muuan pieni, lystikkään +näköinen, keltainen olento, joka taitavasti hyppeli oksalta oksalle, ja +Lalli näki todellakin tuhatjalkaisen mustankiiltävät renkaat kappaleen +matkan päässä edessään. + +Hän hyppäsi vielä muutaman kerran valtavan korkealle ilmaan heiluttaen +suurta nuijaansa. Viimeisellä hypähdyksellä hän putosi suoraan hirviön +päälle, joka sähisten tavoitteli häntä myrkkykynsillään. Raskas runko +putosi voimakkaasti sen päähän ja musersi sen, mutta sen sadat jalat +sätkyttelivät ja kiemurtelivat suonenvetoisesti vielä kappaleen aikaa. + +-- Siitä sait, siitä sait! -- huusi tuo keltainen pikkuolento, ja Lalli +kuuli takanaan kaikkien muiden itikkain kirkuvan ja piipittävän ja +vikisevän samalla tavalla. + +-- Mutta missä, missä on Maija? -- kysyi Lalli huolissaan. Meidän on +riennettävä löytämään hänet, ennenkuin heinäsirkka ehtii tekemään +hänelle pahaa. + +Niin he juoksivat edelleen samaan suuntaan, mutta kaikki pikkuitikat +jäivät tanssimaan riemutanssia vihatun tuhatjalkaisen ympärillä. Pian +tulivat he vuoren huipulle ja aikoivat samaa vauhtia hypätä sen +toiselle rinteelle, mutta pysähtyivät jo ensi hyppyynsä aivan +jähmettyneinä ihmetyksestä ja pian myös kylmästä. + +Kirkkaasta päivänpaisteesta he olivat hypänneet mustaan yöhön. Melkein +mustana kaareutui taivas heidän päällään, siroteltuna täyteen niin +kirkkaita ja kauniisti kimmeltäviä tähtiä, etteivät he maapallolla +koskaan olleet semmoisia nähneet. Varsinkin kaksi tähteä oli ihmeen +suurta ja kaunista. Mutta merkillisintä oli sittenkin sikäläinen +maisema. Sen sijaan, että Lallia äsken ympäröi lehtevä metsä, joka oli +täynnä elämää ja liikettä, oli nyt hänen edessään kuollut, jäinen maa. +Jäiset ja lumiset vuoret ja laaksot nousivat ja laskivat kuin +jähmettyneen meren aallot, vivahtaen tähtienvalossa siniseen ja +vihreään, ja niin kylmää oli, että hengitysilma näkyi savuna tulevan +heidän suustaan, ja että hampaat aivan kalisivat. Hiljaisuus oli +niinikään vallan kammottava, kunnes äkkiä heidän korviinsa kuului +Maijan hiljainen itku. + +-- Maija, Maija, missä olet? -- huusi Lalli. + +-- Täällä, täällä, -- valitti Maija, ja ääni kuului tulevan jostain +syvältä heidän jalkainsa alta. + +Aivan heidän edessään ammotti leveä railo jäässä, ja kun Lalli kumartui +katsomaan sinne, kuuli hän siskonsa äänen selvemmin. + +-- Tule auttamaan minua! -- se sanoi. -- Olen pudonnut tänne railoon, +ja heinäsirkka on kuollut. + +Lalli laski silloin puunrungon railoon, ja se ulottui nipin napin +pohjaan saakka. Sitten kapusivat hän ja Villi alas pimeään, kylmään +rotkoon, missä he löysivät Maijan makaamassa, melkein jähmettyneenä +kylmästä, ja heinäsirkan näköjään kuolleena. + +Lalli aikoi vihoissaan potkaista sitä, mutta Maija pidätti hänet sitä +tekemästä. + +-- Älä, älä! -- hän sanoi. -- Se on ollut hyvin ystävällinen minulle. +Se tahtoi pelastaa minut tuhatjalkaiselta. Se aikoi vain vähäksi aikaa +tuoda minut tänne pakkaspuolelle, minne hirviö ei olisi uskaltanut +meitä seurata, mutta sitten se tapaturmaisesti putosi jäänrailoon. +Heinäsirkkaparka! -- + +Sitten kantoi Lalli ensin Maijan ja sitten kuolleen heinäsirkan +railosta ylös, ja Villi tuli vilusta väristen perässä. Pian olivat +kaikki taas lämpimässä päivänpaisteessa vastakkaisella vuorenrinteellä. + +Maija kertoi nyt, miten heinäsirkka oli varovaisesti kantanut häntä +hyppien pitkin loikkauksin eteenpäin ja koko ajan pitänyt äkäistä +murinaa tuhatjalkaisesta, joka vainosi sitä ja sen sukulaisia. Se oli +lohdutellut Maijaa ja luvannut viedä hänet paikkaan, missä hän oli +varmassa turvassa pedolta, mutta sitten he olivat yhdessä pudonneet +railoon, jonka seinät olivat niin liukkaat, ettei edes heinäsirkka +voinut hypätä sieltä ylös, ja niin oli se raukka hyvin pian jähmettynyt +ja kuollut. + +-- En minä vielä kuollut ole, -- sanoi piipittävä mutta ystävällinen +ääni heidän takanaan, ja siinä istui heinäsirkka tuijottaen hieman +pökertyneenä heihin. Silloin hyppäsi Maija esiin ja suuteli sitä sen +vihreälle suulle, ja heinäsirkka virnisteli tyytyväisenä. + +-- Olipas se merkillinen temppu! -- sanoi se. -- Sillä tavalla +emme me tee täällä Merkuriuksessa. Tiedän kyllä, että te tulette +jommastakummasta noista suurista tähdistä, Venuksesta tai Maasta, jotka +näkyvät tuolta yöpuolelta, ja teillä on varmaankin omat tapanne +osoittaa kiitollisuuttanne. + +-- Voi, voi.., -- huusi se äkkiä ilmeisesti kauhuissaan, -- nyt olemme +kaikki hukassa. En minä voi kantaa pois teitä kaikkia, ja nyt on parvi +murhaajaskorpioneja ympäröinyt meidät aivan huomaamattamme. Katsokaa +nyt! + +Kun lapset katsoivat ympärilleen, näkivät he piirissä joka puolella +kummallisia eläimiä, jotka muistuttivat eräänlaisia äyriäisiä, mutta +olivat suuria kuin norsut, ja jotka kaikki käyristivät päänsä yli +pyrstön, missä oli peloittava piikki. Näitä kauheita eläimiä oli +varmaankin sata, ja kaiken onnettomuuden lisäksi oli Lalli jättänyt +aseensa, tuon puunrungon, railoon. Eivät he liioin voineet ajatella +hypätä niiden ylitse, sillä ne olivat hyvin korkeita ja niitä oli +peräkkäin monessa rivissä, joten lapset varmasti olisivat pudonneet +toiseen riviin, jos olisivat ensimmäisen yli hypänneet. + +-- Hypätkää suoraan avaruuteen, kuten teimme aina silloin kun +maapallolla jouduimme pulaan, -- huusi Villi. -- Tuo suuri pallo tuolla +on varmankin Maa. Joutukaa nyt! Miau! + +Ja niin hyppäsi Villi avaruuteen, ja Lalli ja Maija seurasivat perässä. +Lallin korvissa vinkui ja suhisi, ja hänen oli vaikea hengittää. +Lopuksi hän menetti tajunsa. + +Kun hän taas tointui, huomasi hän istuvansa tuolilla kaukoputken +takana, pää käsivarsille kallistuneena. Huoneessa oli pimeä; hän ei +ensin nähnyt ketään, mutta tarkemmin katsellessaan hän näki Maijan +makaamassa sohvalla Villin vieressä. Molemmat olivat tietysti menneet +tainnoksiin kuten hänkin pudotessaan tuon kamalan matkan avaruuden +halki. + +-- Maija, Maija! -- huusi Lalli. -- Oletko kuollut? + +-- Mitä sinä oikein huudat? -- kysyi Maija unisena. -- En minä ole +kuollut enkä edes kuuro. + +-- Minä luulin, että sinä olit loukannut itsesi, kun hyppäsimme alas +Merkuriuksesta, -- sanoi Lalli silitellen Villiä, joka myös oli +herännyt. + +Maija tuijotti hieman ihmeissään veljeensä, mutta oli vielä niin +unenpöpperöinen, ettei oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. + +-- Hyppäsimme alas Merkuriuksesta? -- mutisi hän vain. + +-- Niin, niin, kun skorpionit olivat piirittäneet meidät, -- sanoi +Lalli innokkaana. -- Etkö sinä muista? + +Mutta Maija-raukka ei muistanut yhtään mitään. Hän oli niin uninen ja +välinpitämätön, että Lalli suuttui ja jätti hänet rauhaan, kunnes he +olivat päässeet sänkyynsä ja äiti mennyt pois. Silloin hän maaten +kertoi Maijalle kaikesta, mitä he olivat Merkuriuksessa ollessaan +kokeneet, ja Maija kuunteli halukkaasti. Ja sitä mukaa kuin Lallin +kertomus jatkui, alkoi Maijakin muistaa kaiken niin selvästi ja näki +tapahtumat aivan kuin silmiensä edessä. Hän oli vain putoamisen jälkeen +ollut niin pyörällä päästään, ettei ollut kohta voinut muistaa, mitä +oli tapahtunut. Mutta hänen täytyi luvata Lallille olla puhumatta tästä +kaikesta yhtään sanaa äidille ja isälle, sillä he varmaankin +sanoisivat, että Lalli oli vain nähnyt unta. + + + + +3. VENUS. + +Kiltit lapset. Hopeavene. Kummallinen keinu ja närkästynyt lentolisko. +Pieni pää ja loppumattoman pitkä kaula. Setä Ankannokka. Kalaliskoja ja +joutsenliskoja. Villi tekee ilmamatkan. Lalli ja Maija toivovat +pääsevänsä pois Venuksesta, ja jymylisko toivoo näkevänsä auringon. +Hirmupedot tulevat. + + +Seuraavana päivänä oli lapsilla keskinäistä sipinää ja supinaa, ja he +olivat niin kilttejä ja hiljaisia, että äiti oli oikein ihmeissään. He +juttelivat koko ajan vain tähdistä ja taivaankappaleista ja varsinkin +Merkuriuksesta, ja aprikoivat, mahtoiko heinäsirkkaparka pelastua +skorpioneilta. He suunnittelivat myös uusia retkiä ja päättivät vielä +samana iltana lähteä johonkin muuhun kiertotähteen. Lalli ehdotti, että +he kävisivät Venuksessa, sillä sehän oli seuraava järjestyksessä +auringosta päin laskien. Ja heti kun tuli pimeä, ja isä ja äiti +alkoivat vetää pientä päivällisuntaan, hiipivät molemmat lapset +varpaisillaan saliin, missä kaukoputki vielä oli ikkunalla +messinkijalustimineen. Villi oli tietenkin mukana, ja se istahti heti +ikkunan vieressä olevalle tuolille ja katseli tähtiä, vallan valmiina +matkalle lähtemään. + +-- Ryömitään nyt kaukoputkeen, -- sanoi Maija innoissaan. Mutta kun he +katsoivat sitä, näytti se niin pieneltä, että tuntui aivan +mahdottomalta päästä sinne sisälle. + +-- Odota, odota vain! -- sanoi Lalli lohdutellen. -- Tuon seikan minä +kyllä tunnen. Täytyy vain istua hiljaa kaukoputken ääressä ja tirkistää +siihen, niin se kyllä suurenee. Niin kävi viime kerrallakin. Odota +vain, kunnes huudan sinua, ja tule sitten sukkelaan perässä Villin +kanssa! + +Sitten hän suuntasi kaukoputken loistavaa Venusta kohti, joka kimmelsi +niin kirkkaana valkoisessa talvi-illassa. Siellä se ui kuin hopeinen +vene sinisellä taivaanmerellä, molemmat päät suippoina ja korkeina, ja +mitä kauemmin hän sitä katseli, sitä selvemmin hän ymmärsi, että +kaukoputkeen todella voi ryömiä ja lopulta hän taas aukaisi sen paksun +lasin, joka oli tuon kiiltävänmustan putken aukon edessä, huusi +Maijalle, että tämä tulisi perässä ja ryömi tunneliin. Samoin kuin +edellisenäkin iltana tuli hän nytkin pitkän konttaamisen jälkeen putken +toisessa päässä olevalle pyöreälle lasille, ja ennen pitkää olivat +Maija ja Villi hänen vieressään katselemassa tuota suurta, välkkyvää +hopeavenettä, joka ui avaruudessa aivan heidän edessään niin, että +näytti varsin helpolta hypätä siihen. + +-- Hei vaan! -- huusi Maija ja hyppäsi tasajalkaa ulos avaruuteen, ja +epäröimättä seurasi Lalli perässä niin, että korvissa vain viuhui. + +Nytkin suureni heidän edessään oleva taivaankappale nopeasti, ja pian +he saattoivat nähdä, ettei se ollutkaan veneen muotoinen vaan +pallomainen, vaikka vain sen toinen puolisko loisti, kun taas +auringosta poispäin oleva puolisko oli yöhön verhoutunut. Koko +kiertotähti näytti olevan hohtavan valkoisen villakerroksen ympäröimä, +ja pian he sukelsivatkin paksuun pilviverhoon. Sitten kävi vauhti niin +vinhaksi, etteivät he voineet enää nähdä mitään, ja lopuksi tunsi Lalli +pudonneensa jollekin pehmoiselle esineelle, joka taipui hänen ruumiinsa +painosta. Se keinui ja keikkui hänen allaan, ja kun hän aukaisi +silmänsä, näki hän istuvansa summattoman suurella vihreällä lehdellä, +joka muistutti saniaista. Hän piti suonenvetoisesti kiinni sen +ruodista, jottei putoisi, ja näki lähellään Maijan olevan samassa +asemassa kuin hän itsekin. Samassa tuli Villi nelinkontin alashypellen +ja tarttui terävillä kynsillään kiinni lehtilapaan. + +Pökertyneenä katseli Lalli ympärilleen. Katsoessaan suoraan alaspäin ei +hän voinut nähdä muuta kuin läpitunkematonta lehvikköä, joka näytti +laajoilla aloilla peittävän maan. Toiselle sivulle katsoessaan hän näki +lyijynvärisen vedenkalvon häämöttävän paksun, vesihöyryllä kyllästetyn +ilman takaa, ja toisella sivulla kohosi jyrkkiä vuoria ja teräviä +tulivuorenkekoja, joiden kraattereista syöksyi tulta ja tuprusi +savupilviä. Näiden tulivuorien alempia rinteitä verhosi rehevä vihanta, +mutta ylemmät rinteet olivat laavan peitossa ja näyttivät autioilta ja +synkiltä. Ilma oli kuumaa ja kosteata kuin saunassa, vielä pahempaa +kuin oli ollut Etelä-Amerikan aarniometsissä. Jättiläissaniaisten +lehtien välistä tuntui nousevan kuumia höyryjä, jotka kasaantuivat koko +taivasta peittäväksi harmaaksi pilviverhoksi. Mädänneistä kasveista ja +eläimistä lähti inhottava löyhkä, ja ilmassa heidän ympärillään lauloi +ja piipitti miljoonittain suuria ja pieniä hyönteisiä ja itikoita, kun +taas vedestä kuului polskinaa ja pärskettä ja huohotusta, joka ei juuri +hyvää ennustanut. + +-- Hyi, kun täällä on ilkeää! -- huudahti Maija aivan kauhuissaan. + +Villi seisoi kuin koukistuneena hyppäämään vihollisten kimppuun, joiden +voi odottaa tulevan milloin tahansa. + +-- Täällä on oltava varuillaan, kun menemme alas, -- se tuumi. -- +Tämmöisissä paikoissa on aina vaara väijymässä, sen olen ennen kokenut. +On kai parasta, että minä menen ensin pienelle tiedusteluretkelle. +Älkää liikkuko paikaltanne, ennenkuin minä tulen takaisin! + +Ja niin se läksi varovasti kapuamaan lehtiruotia alas ja katosi tiheään +lehvikköön Lallin ja Maijan jäädessä uteliaina tarkastelemaan +ympäristön elämää. Pieni vihreä sisilisko tuli ilman halki lentäen +mustin lepakonsiivin, istuutui heidän vierelleen lehdelle ja katseli +heitä terävin, välkkyvin silmin. + +-- Mitä ihmeen eläviä te olette? -- se kysyi sähisten ja ivallisella +äänellä. -- Mokomia en ole eläissäni nähnyt. Teillähän on niin pehmeä, +valkoinen nahka, että kuka tahansa voi purra sen läpi, ja niin +merkilliset, pitkät suomut päässänne! + +-- En ole minäkään ennen nähnyt lentäviä sisiliskoja, -- vastasi Lalli. +-- Me olemme toisesta taivaankappaleesta tulleita vieraita, ja sinun +tulee nyt olla kohtelias ja kertoa meille jotakin tästä merkillisestä +maailmasta. + +-- Ellet ole nähnyt lentäviä liskoja, niin et luomakunnasta paljoakaan +tiedä, -- vastasi sisilisko ja lipsutteli pilkallisesti kaksihaaraista +kieltään. -- Odota vain, saat ehkä nähdä semmoisia enemmän kuin +kylliksesi! + +Ja sitten se levitti ylpeästi mustat lepakonsiipensä ja koetti siepata +suuhunsa suuren, korean sudenkorennon, joka lensi ohitse. + +-- Kutti, kutti, saitkos sen! -- sanoi Maija ja työnsi kielen ulos +suustaan aivan kuin pettynyt liskokin. + +-- Kyllä minä opetan sinut pilkkaamaan kunnon lentoliskoa, -- sanoi tuo +pieni eläin kiukkuisena. -- Tätä saat katua. Lähetän hirmupedot +kimppuunne, ne pian nakertelevat luitanne. + +-- Kielikello, juorukontti, ohhoh! -- nauroi Maija ja näytti taas +kieltään, mutta Lalli ei siitä pitänyt. Hän oli edellisillä matkoillaan +oppinut, että täytyy olla kohtelias kaikille olennoille, ja hän tunsi +levottomuutta nähdessään pienen liskon uhkaavana sähisten levittävän +lepakonsiipensä ja lentävän pois huojuvien saniaislehtien lomitse. + +Heidän siinä istuessaan ja kärsimättöminä odotellessaan Villin paluuta, +kuulivat he metsästä hidasta, jymisevää astelua ja samalla kumeata +mörinää ja maiskuttelua puiden latvojen keskeltä. Ääni tuli yhä +lähemmäksi, mutta he eivät nähneet mitään. Äkkiä kohosi kumminkin pää +ylös aivan vastapäätä sitä lehteä, missä he istuivat. Se oli +merkillinen mustankiiltävä, suomuinen pää, jonka pienet, uniset silmät +kummastellen tirkistivät heitä suun natustellessa saniaisenlehden +reunaa. + +-- Hyvää päivää, hyvää päivää, -- tervehti Lalli saadakseen tämän uuden +olennon heti alun pitäen suopeaksi. -- Mikäs sinä oikein olet? En +käsitä, missä sinä seisot, kun voit syödä tätä lehteä. + +-- Hm, hm, -- mörisi pää. -- Kysymyksesi on yhtä ihmeellinen kuin +ulkomuotosikin. Minähän olen jymylisko. Sen tietää jokainen Venuksen +asukas. Ja tietysti minä seison maassa. Mutta mitä te olette ja mitä te +tällä lehdellä teette, sen Plesiosaurus vain tietää. + +-- Me olemme Maasta kotoisin olevia ihmisiä, -- selitti Lalli ylpeänä, +-- ja me olemme tulleet tänne tarkastamaan tätä taivaankappaletta. +Mutta en voi käsittää, miten sinä maassa seisot. Silloinhan voimme kai +mekin päästä sinne alas. + +-- Ole hyvä! -- vastasi jymylisko sävyisästi. -- Voit liukua alas +kaulaani pitkin, jos haluat. + +Se oli Lallista ja Maijasta hyvin hauskaa, ja kun jymylisko oli +suoristautunut vähän korkeammaksi, tarttui Lalli sen kaulaan ja alkoi +luisua alas sitä pitkin. Pian hän sukelsi lehtien alle ja liukui yhä +alemmas ja alemmas. Kaula tuntui vallan loppumattoman pitkältä ja kävi +vähitellen yhä paksummaksi. Ennen pitkää tottuivat hänen silmänsä +siellä alhaalla vallitsevaan vihreään hämärään, ja hän näki +yläpuolellaan Maijan tulevan luikua laskien, ja alla häämötti maa niin +syvällä, että päätä oikein huimasi. + +Hänen kätensä olivat pahoin hankaantuneet, kun hän lopultakin tuli +leveälle, suomupeitteiselle, mustankiiltävälle selälle, joka oli +norsunselän näköinen. Jonkun hetken perästä tuli siihen Maijakin, +puoliksi nauraen, puoliksi itkien, ja niin he istuivat siinä läähättäen +ja ympärilleen katsellen. He olivat ikäänkuin suuressa salissa, jonka +pylväinä olivat puiden rungot, lattiana vihreä sammalikko ja mädänneitä +lehtiä ja varsia, ja kattona vihreä lehtikatos. Mutta kaikkein +ihmeellisin oli se eläin, jonka selässä he istuivat. Se oli hirvittävä +olento, ruumis kuin norsulla, mutta sillä oli lisäksi pitkä, laahustava +krokotiilinpyrstö, ja sitten tuo loppumaton pitkä sirahvinkaula, joka +häipyi puiden lehvikköön. Sen selkä oli niin korkealla maasta, ettei +voinut ajatellakaan hypätä alas sieltä. + +-- Tämäpä on ruma ja ihmeellinen otus, -- sanoi Maija. -- Sehän voisi +syödä vaikka viisikerroksisen helsinkiläisen kivitalon katolta. + +-- Niin, niin, -- kuului paksun puunrungon takaa rääkättävä ääni. + + -- "Kun aamuateriansa se varhain aloittaa, + niin ruuan vatsahansa vast' iltaseksi saa." + +Ja sitten kuului kuivaa, rämisevää naurua puunrungon takaa, ja kun +lapset katsoivat tarkemmin sinne, häämötti siellä kummallinen hahmo, +joka hitaasti tulla tallusteli kahdella jalalla astellen metsän +pimennosta. Kun se tuli lähemmäs, huomasivat he, että sekin oli jokin +lisko, pystyasennossa oleva krokotiili, jonka etujalat olivat heikot ja +takajalat paksut, ja viimeksimainituilla se asteli arvokkaasti suipon +hännän laahatessa maata. Pää oli pieni, ja siinä oli leveä ankannokka, +kasvot olivat kiltin ja sävyisän näköiset. + +-- Hyvää päivää, setä Ankannokka! -- tervehti Maija puoliksi +piloillaan, puoliksi säikähtyneenä, mutta Lalli kumarsi kohteliaasti. + +-- Päivää, päivää, lapsukaiset -- lausui lisko arvokkaasti +vastatervehdykseksi ja nyökytteli päätään lystikkäästi. -- Ei minun +nimeni sentään ole Ankannokka vaan Iguanodon, mutta sehän on +samantekevää. Näen, että olemme tänään saaneet vieraita jostakin +toisesta taivaankappaleesta. No niin, hauskaa tutustua, hauskaa +tutustua. Tuntuukin toisinaan hieman yksitoikkoiselta nähdä vain +liskoja ja muita matelijoita kaikkialla ympärillään. Noista pienistä +imettäväisraukoista, joita täällä on, ei juuri kannata puhua, sillä +eivät ne paljoakaan meistä eroa, vaikka niillä mukamas onkin karvapeite +ja lämmintä verta suonissa. Jos imettäväisillä olisi joku sen kokoinen +edustaja kuin tämä pitkäkurkku tässä, niin sitten voisi ne ottaa +lukuun. No niin, me liskot olemme Venuksessa herroina tähän aikaan, ja +voi olla hupaisaa tavata muutakin väkeä. + +Samassa laskeutui jymyliskon pää puiden latvuksista käärmeen pään +tavoin heiluen pitkän kaulan varassa. + +-- Niin, mutta eivätkö ne olekin merkillisiä, -- se sanoi ja katseli +taas lapsia tihrusilmillään, -- mutta minä pidän niistä sittenkin. +Niillä on niin viisaat silmät. Vaihtelu tuottaa iloa, kuten sanot. + +Ja se ojensi pienen päänsä aivan lähelle lapsia ja lipsutti +kaksihaaraista kieltään. Silloin tunsi Maija heltyvänsä ja taputti sitä +päähän. + +-- Taidat olla kiltti, vaikket olekaan kaunis, -- hän sanoi +ystävällisesti. -- Mahtaisitko sinä ottaa meidät pienelle +ratsastusmatkalle tämän maan halki. + +-- Mitäpä minulla sitä vastaan olisi, -- vastasi jymylisko. Ettehän te +paina yhtään mitään, ja minä olen juuri aikonut lähteä rantaan juomaan +ja sitten tuonne lämpimälle vuorenrinteelle vetämään päivällisunta. Te +voitte kernaasti istua selässäni sen ajan. + +-- Minä tulen kappaleen matkaa mukananne, -- sanoi setä Ankannokka. -- +Aterioitsen tuolla rannalla ja matkalla saan vähäsen jutella. On +hauskaa tavata semmoisia, jotka ovat nähneet tätä maailmaa eri +puolilta. + +Ja niin he läksivät liikkeelle, että maa tärisi noiden suurten eläinten +jalkojen alla. Jymylisko kulki hitain, horjuvin askelin ja otti aina +silloin tällöin suuntäyden puiden latvuksista, ja setä Ankannokka +asteli arvokkaasti vieressä, pärisi litteällä nokallaan ja ojensi +ajoittain pystyyn kuuden metrin korkuisen vartalonsa poimiakseen +oksista suuhun pantavaa. + +Monta askelta ei vielä oltu kuljettu, kun lapset huomasivat, että metsä +oli täynnä jymyliskoja, jotka toinen toisensa perästä liittyivät +kulkueeseen, kiikuttaen pitkää kaulaansa ja ällistyneinä mutisten +kummasteluaan noiden uusien olentojen johdosta, jotka istuivat heidän +toverinsa selässä. + +-- Mutta emmehän me voi mennä ilman Villiä, -- sanoi Maija epäröiden. + +-- Villi, Villi! -- huusi Lalli niin kovasti kuin jaksoi, mutta +vastausta ei kuulunut. + +-- Kuka Villi on? -- kysäsivät molemmat liskot yht'aikaa ja pysähtyivät +äkkiä. + +-- Toivon, ettei hän ole joutunut onnettomuuden uhriksi, -- sanoi setä +Ankannokka vakavana. -- Metsä on täynnä erilaisia petoliskoja. + +-- Eivät ne niinkään helpolla saa kiinni Villiä, -- sanoi Lalli ylpeänä +ja uhkavarmana. -- Se on suoriutunut niin monesta vaikeudesta ennenkin, +ettei se nytkään antaudu vangiksi. Mutta kyllä meidän pitäisi saada +sille lähetetyksi tieto, minne menemme. + +-- Sen minä kyllä toimitan, -- vikisi heikko ääni pienestä +rantalätäköstä. -- Se on kai minun etäinen sukulaiseni, kuten tekin, +vaikka te olette kenties liian ylpeitä myöntämään itseänne minun +sukulaisikseni. + +Kun Lalli tarkemmin katsoi ääntä kohden, huomasi hän pienen +nokkaeläimen näköisen olennon, joka makasi lätäkön partaalla katsellen +heitä uteliain, pirtein silmin. + +-- Päivää, päivää, serkku, -- tervehti hän piloillaan. -- Olet kiltti, +jos teet sen. + +Ja he jatkoivat matkaansa rantaan päin. + +Kun he olivat tulleet ulos metsästä, aukeni heidän edessään laaja, +kuohuva meri, jonka pitkät, raskaat, lyijynväriset aallot loiskivat +hiekkarantaan, missä oli runsaasti näkinkenkiä ja merkillisen muotoisia +äyriäiseläimiä. Kaikki jymyliskot marssivat oikopäätä veteen niin +syvälle, että laineet oli vai vähällä huuhdella lapsiakin, ja sitten ne +työnsivät pitkät kaulansa veteen ja nostivat sieltä suun täydeltä +meriruohoa. + +-- Se maistuu hyvältä, -- sanoi lasten ystävä ja pärskähteli +tyytyväisenä. + +Sillä valin paneutui setä Ankannokka vatsalleen tyrskyävään aallokkoon +ja rupesi nokallaan penkomaan pohjaa, josta se näkyi löytävän paljon +syötävää, arvatenkin nilviäisiä ja äyriäisiä. Toisinaan se ui pitkiä +matkoja veden alla ja potki tällöin voimakkailla takajaloillaan kuin +sammakko. + +Lapset silmäilivät uteliaina tätä autiota, kuohuavaa merta. Ennen +pitkää he näkivät lauman eläimiä tulla porhaltavan aaltoja pitkin. Ne +olivat kalojen tai ehkä vielä enemmän valaitten näköisiä ja noin +kymmenen metrin pituisia, mutta pää, jonka ne kohottivat vedestä +katsellakseen lapsia, muistutti enemmän liskojen kuin kalojen päätä, se +oli suomupeitteinen, ja suussa oli runsaasti peloittavia hampaita. + +-- Mitä te oikein olette? -- kysyi Lalli. + +-- Kalaliskoja ollaan, -- vastasi niiden johtaja, -- ja minulla on hyvä +halu syödä teidät kumpaisetkin, mutta nuo jymyliskot ovat hieman liian +kömpelöitä, niin että saatte nyt jäädä toiseen kertaan. + +-- Kiitoksia ystävällisyydestänne, -- nauroi Maija. -- Toivottavasti se +toinen kerta ei koita koskaan. + +Samassa rupesi ulompana merellä näkymään eloa ja liikettä. Siellä +kiemurteli ja kaareili kuin olisi suuri käärme siellä uimassa, mutta +samalla näkyi kömpelö ruumis kohoavan hiukan vedestä. + +-- Luulenpa, että laittaudun täältä tieheni, -- sanoi setä Ankannokka +hieman hermostuneena. -- Tuolta tulee joutsenlisko, eikä sitä tiedä, +mimmoisella tuulella se sattuu tänään olemaan. Parasta on, että sinä +teet samoin, Brontosaurus-serkku, sillä voihan sille pälkähtää päähän +siepata nuo selässäsi istujat. + +Ja tuo ihmeellinen olento tulla porhalsi tosiaankin vettä halkoen +suoraan heitä kohden, kohottaen kamalan, kiiltävähampaisen kitansa +vedenpinnan yläpuolelle. Oli vaikeata erottaa sen ääriviivoja, mutta +hirveän suuri se mahtoi olla. Nuolena lennähti sen käärmeenpää pitkän, +joutsenenkaulaa muistuttavan kaulan sinkahuttamana, sen hirvittävä, +kiiltävä kita tavoitteli maiskuttaen Lallia. Hidas jymylisko oli tuskin +ennättänyt vielä ruveta köntystämään vedestä ylös, mutta samassa +silmänräpäyksessä syöksyi koko kalaliskolauma pedon kimppuun kuin +metsästyskoira-parvi. Muutamat iskivät sitä pyrstöön, toiset kaulaan, +sillä sen vartalo näytti olevan mainion suomuisen panssaripaidan +suojaama. + +Nyt alkoi vedessä hirveä taistelu, ja sen aikana jymyliskot vetäytyivät +varovasti pois tieltä. Aallot värjäytyivät verestä punaisiksi, +joutsenliskon pää jakeli hurjana iskuja joka suunnalle, mutta lopulta +se painui aaltojen alle raivoisain kalaliskojen repimänä. Salatuista +syvyyksistä tuli nyt näkyviin haikaloja ja suunnattoman suuria kamalan +näköisiä mustekaloja, saamaan nekin osansa saaliista. Siinä oli +polskinaa ja pärskinää, läähätystä ja ruiskutusta, ja kaikkialla kiilsi +peloittavia, teräviä hammasrivejä tai ryömi limaisia ruumiita ja +tuijotti saaliinhimoisia silmiä. + +-- Hyi, -- sanoi Maija tuskastuneena ja peitti kädellään silmänsä, -- +mennään pian pois täältä. En minä pidä tästä merestä. + +-- Ei ole niinkään varmaa, että metsä on sen parempi, -- sanoi setä +Ankannokka hieman surumielisesti. + +Kun he taas olivat rannalla, näkivät he pienen ilmalaivan kaltaisen +olennon leijailevan puunlatvojen ylitse heitä kohden. Vähitellen se +kävi jättiläislepakon muotoiseksi, ja kun se oli tullut vielä lähemmäs, +näkivät he, että se oli jättiläiskokoinen lentolisko, vähän sen +näköinen, jonka he olivat nähneet siellä puunlatvassa, mutta kahden +metrin pituinen ja siivenkärkien väli oli yli kymmenen metriä. Sen +nokka oli terävähampainen, ja silmät loistivat julmina ja +saaliinhimoisina, -- se oli hyvin vaarallisen näköinen. + +-- Terve taas! -- kajahti tuttu ääni liskon selästä, ja Villin pyöreä +pää kurkotti kaarevan liskonkaulan takaa. + +-- Kas vaan, siellähän sinä Villi olet, -- huudahti Lalli ilostuneena. +-- Tiesinhän minä, että sinä kyllä suoriudut. Mutta missä oikein olet +oleskellut? + +-- No, minä toimitin asiani vain hieman perusteellisemmin kuin olin +aikonut, -- sanoi Villi välinpitämättömällä äänellä lentoliskon +kaarrellessa hitaasti koko seurueen ympärillä ja katsellessa sitä +epäluuloisesti säkenöivin silmin. -- Minusta tämä maa näytti niin +vaaralliselta, että minun piti sitä ensin tutkia vähän lähemmin, +ennenkuin sallin teidän tulla alas puusta. Näin kyllä nuo ukkelit, +joiden mukana te olette, mutta suuresta koostaan huolimatta ne +näyttivät kilteiltä. Metsässä on kumminkin vaarallisempaakin joukkoa. + +-- Niin, niin, -- päätteli setä Ankannokka pudistellen huolissaan +päätään. -- Samaa olen minäkin heille sanonut. Esimerkiksi +allosaurukset ja tyrannosaurukset ja lelapsit. + +Lentolisko teki vielä siron kaaren jymyliskon ympäri ja kehoitti Villiä +hyppäämään alas, minkä tämä tekikin, ja ennen pitkää se seisoi lasten +vieressä jymyliskon selässä. + +-- Saanko minäkin vähän ratsastaa? -- huusi Maija lentoliskolle. + +-- Sinun kanssasi ei minulla ole mitään tekemistä, sinulle en ole +kiitollisuuden velassa, -- sähähti tämä kiukkuisesti. -- Minua +haluttaisi puraista poikki sinun hyödytön, pehmeä nokkasi, mutta +ystäväsi vuoksi jätän sen tekemättä. + +Ja sitten se leijaili pois siivet liikkumattomina levällään. + +-- Kiitos hyvästä kyydistä! -- huusi Villi sille, -- mutta ensi +kerralla täytyy sinun olla kiltimpi ystävilleni. + +-- Miten jouduit tekemisiin tuon vekkulin kanssa? -- kysyi Lalli. + +-- Niin, sillä tavalla se kävi, että minua hiukan peloitti laskeutua +maahan ja siksi minä kuljin puusta puuhun. Olin juuri tullut suureen, +paksuoksaiseen puuhun, kun satuin huomaamaan tuon olennon riippuvan +kynsillään puunoksasta, pää alaspäin, melkein kuin lepakko, siivet +kääriytyneinä ruumiin ympäri kuin tummanharmaa huivi. Se oli ilmeisesti +nukahtanut raskaaseen uneen. Mutta aivan puun alla seisoi kaksi ilkeätä +olentoa vaanien. Ne olivat sen näköiset kuin olisivat kahdella jalalla +seisovia norsuja, jotka hyppivät kuin kenkurut. Niiden lyhyissä +etujaloissa oli hirvittävät kynnet, ja leveä sammakonsuu täynnä +hampaita, joiden rinnalla krokotiilin hampaat ovat lastenleluja. Niiden +voimakkaista takajaloista päätin, että ne voivat hypätä korkealle ja +näinkin niiden juuri valmistautuvan hyppyyn vetääkseen lentoliskon +alas. Ne näyttivät niin ilkeiltä, etten voinut suoda niille sitä +nautintoa. Vaikken minä juuri sekaannukaan muiden eläinten asioihin, +loikkasin minä nyt sille oksalle, missä lisko riippui, ja huusin sille, +että vaara uhkaa. Se heräsi heti, levitti siipensä ja leijaili +korkeuteen, juuri kun noiden petojen leuat loksahtivat sillä kohdalla, +missä sen pää äsken oli riippunut. + +-- Kamalaa, -- sanoi setä Ankannokka, ja koko sen kuusi metriä pitkä +ruumis vapisi. -- Ne olivat varmaankin allosauruksia. + +-- No niin, -- jatkoi Villi kertomustaan, -- tuo lentolisko rupesi +sitten kaikesta päättäen tuntemaan kiitollisuutta, ja niin se tarjosi +minulle vapaan kyydin selässään. Minusta oli mukava näin ottaa selvää +seudusta, ja me kiertelimmekin pitkät matkat, mutta se minun täytyy +sanoa, ettei minusta täällä ole hyvä olla. Kynteni eivät mahda mitään +kaikkien noiden liskojen suomuille, joten minusta ei ole teille +suurtakaan apua. Sen neuvon annan, ettette täällä pitkälti kulkisi +maitse, sillä Intia oli vain lastenkamari Venukseen verrattuna. Kun +olin tästä seikasta tullut selville, palasin lentoliskon kanssa +takaisin, ja sitten tapasin erään lätäkön rannalla pienen piipertäjän, +joka huusi meille, mihin te olitte menneet. + +Tällä välin lönkytteli jymylisko hitaasti halki komean metsän, jossa +näkyi kasvavan vain saniaisia, palmuja ja kortteen näköisiä +jättiläiskasveja, joiden varsi oli nivelikäs ja joka nivelestä lähti +kapeita lehtiä. He näkivät erilaisten merkillisten liskojen lojuvan ja +piehtaroivan likaisissa lätäköissä, niiden joukossa oli muutamia, jotka +näyttivät jättiläissioilta ja joiden kuonosta kohosi kolme sarvea. Kun +he juuri olivat menossa erään tuollaisen parven ohitse, kuului metsästä +rätinää, ja sieltä hyppäsi näkyviin kaksin jaloin kulkeva hirvittävä +petolisko. Takajaloissa oli pitkät, kammottavat kynnet, se teki +valtavan ponnahduksen ja hyppäsi erään sikaliskon selkään painaen +kyntensä sen ruumiiseen ja iskien kauheat leukansa sen kurkkuun. +Liskoparka päästi vihlovan tuskanhuudon, joka vielä kauan kaikui lasten +korvissa, ja sortui maahan vihollisensa painamana. + +-- Se on lelaps, pian pois täältä! -- voivotteli setä Ankannokka, ja +suurelle jymyliskollekin tuli kiire päästä ajoissa tiehensä. + +Lalli ja Maija olivat aivan kalpeina pelästyksestä ja alkoivat jo +toivoa olevansa poissa tästä maasta, mutta hetkiseksi he unhottivat +pelkonsa tullessaan ihanaan metsään, missä kasvoi kauniita puita, +jokseenkin kuusen näköisiä tai kenties vielä enemmän äidin araukariaa +muistuttavia. Samalla kävi maa korkeammaksi, ja pian he tulivat +vuorenharjalle, josta avautui näköala yli laakson, jonka halki leveä +joki virtasi. Laakson toisella puolella kohosivat tornien tavoin samat +vuoret, jotka he jo olivat puunlatvasta nähneet. Niistä syöksyi savua +ja tulta, ja parista juoksi leveä laavavirta alas laaksoon. Ilmassa oli +runsaasti rikkihöyryjä ja kuumia kaasuja, niin että oli vaikea +hengittää. Raskaina ja harmaina painuivat pilvet miltei vuorenhuipuille +saakka ja yhdistyivät tulivuorien höyryihin muodostaen synkän verhon, +joka peitti maiseman puolihämärään, ja tässä hämärässä loistivat +tulivuorien tulipatsaat ja hehkuvat laavajoukkiot kaamean punaisina. Ei +ollut missään ainoatakaan lintua laulamassa; virran rannalta vain +kuului merkillistä mylvinää ja rummutusta, mikä todennäköisesti oli +lähtöisin joistakin muista iljettävistä matelijoista. + +-- Ei, tästä maasta minä en pidä, -- sanoi Villi päättävästi. -- Eihän +täällä näytä aurinkokaan olevan koskaan näkyvissä. + +-- Aurinko? Mikä se semmoinen on? -- kysyi setä Ankannokka. + +-- Etkö koskaan ole auringosta kuullut puhuttavan? -- kysyi Lalli +hämmästyneenä. -- Se on se, mikä valaisee ja lämmittää kaikkia +kiertotähtiä. + +-- Emme me aurinkoa tarvitse, -- sanoi matelija kummastellen. -- Onhan +ilma lämmin, ja maasta tulee lisäksi lämpöä ja vuorista tulee tulta. + +-- Kyllä aurinko sentään on tuolla ylhäällä pilvien takana, setä hyvä, +-- selitti Villi itsetietoisena, -- mutta näyttää siltä kuin eivät +pilvet täällä koskaan hajaantuisi, joten ette koskaan saa sitä nähdä. +Ellei sitä olisi, olisi täälläkin kylmää. Mutta ellet ole sitä nähnyt, +niin ei se mahda usein tulla pilkistämään, ja silloin on kuin onkin +meillä paljon parempi olo maapallolla. + +-- Minä tahtoisin nähdä auringon, -- sanoi nyt äkkiä jymylisko, joka +tähän asti ei ollut puhunut ainoatakaan sanaa koko matkalla. -- Ettekö +voi ottaa minua mukananne maapallolle? + +-- Kylläpä sinä tosiaan olisit kauniin näköinen Helsingin katuja +astelemassa! -- nauroi Maija. -- Ihmiset voisivat antaa sinulle ruokaa +viidennen kerroksen ikkunoista. Voi Lalli, miten hauskaa olisi, jos +todellakin voisimme sen ottaa mukaamme! + +Silloin ei Lallikaan voinut olla nauramatta moiselle päähänpistolle. +Olihan se aivan mahdoton, mutta siitä juolahti hänen mieleensä muuan +seikka. + +-- Mietin tässä, miksei maapallolla ole tämmöisiä matelijoita, ja +miksei Venuksella taas ole lainkaan suuria imettäväisiä, -- hän sanoi. + +-- Sen voin sinulle selittää, -- huusi piipittävä ääni heidän päänsä +päältä, ja kun he katsoivat ylös, näkivät he sen pienen lentoliskon, +jonka he olivat puunlatvassa tavanneet, leijailevan hiljalleen heidän +yläpuolellaan. -- Siitä ei ole haittaa, jos sen teille selitän, sillä +joka tapauksessa te kumminkin kohta kuolette. Minä teille olen sen +kohtalon toimittanut rangaistukseksi siitä, että tuo tyttö oli hävytön +minua kohtaan. Ja nyt selitän. Venus on nuorempi kuin maa. Eläimet +kehittyvät alhaisemmista korkeammiksi eläimiksi, ja imettäväiset ovat +mukamas korkeampia kuin me, vaikka minä puolestani otaksun asian olevan +päinvastoin. Joka tapauksessa vallitsee Venuksessa nyt matelijain +aikakausi, ja kestää varmaankin miljoonia vuosia ennenkuin imettäväiset +ehtivät syrjäyttää meidät. Sillä välin me olemme täällä herroina, ja +sen saatte tekin pian kokea, te maapallolta kotoisin olevat +kavalakieliset anastajat, joiden nahkakin on kuin kalanvatsaa. Ei +teillä ole kynsiä, ei teillä ole suomuja, eikä edes mainitsemisen +arvoisia hampaitakaan. Miten on päähänne pälkähtänytkin tulla tänne? +Luulette kai, mokomatkin, olevanne parempia kuin me sen vuoksi, että +meidän vuodessamme on vain seitsemän ja puoli semmoista kuukautta, jota +te sanotte kuukaudeksi. + +Ja sitten nauroi lisko myrkyllistä naurua, ja lapset tunsivat olonsa +kaameaksi ja katsoivat kauhistuneina ympärilleen. + +Ja kas, tuolla metsänreunassa liikkui tosiaankin jotain, mikä hyppeli +sinne tänne kuusen oksien välissä, ja pian tuli kokonainen liuta +kamalia hirviöitä rynnäten pitkin harppauksin metsästä suoraan heitä +kohden. Niillä oli kauheat kynnet, ja niiden avoin kita oli täynnä +pitkiä, kiiltäviä hampaita. Ne liikkuivat hyppien takajaloillaan kuin +kenkurut, ja maa tärisi niiden hyppäyksissä syntyvistä jysähtelyistä. + +-- Olemme hukassa, -- parkui setä Ankannokka kuolemantuskassa ja koetti +hoiperrellen kiirehtiä ainoaan mahdolliseen suuntaan, virralle. + +Jymyliskokin näytti pahoin pelästyvän ja rupesi pitkin askelin ja +hätäisenä läähättäen juoksemaan virralle päin, mutta petoliskot olivat +liian nopeita ja lähenivät yhä lähemmäs. + +Oli kumminkin vielä pikkuruisen toivoa ehtiä ajoissa veteen, mutta kun +he olivat lähellä rantaa, kohtasi heitä toinen kauhistuttava näky. +Virtaa reunustavain ruokokasvien joukossa he näkivät pitkän rivin +ammottavia kitoja, jotka olivat krokotiilinkidan näköisiä, mutta niin +suuria ja leveitä, että voi nähdä syvälle veripunaiseen kurkkuun +saakka. Itse eläimiä he eivät voineet nähdä, sillä ne olivat miltei +kokonaan painuneet veteen tai makasivat ruovikon piilossa. + +Sillävälin tulivat hirmupedot yhä lähemmäs, ja poloinen setä +Ankannokka, joka liikkui hyvin hitaasti ja kauhusta oli aivan +kadottanut mielenmalttinsa, jäi pian niiden uhriksi. Hurjina mylvien +syöksyivät pedot sen kimppuun ja repivät sen palasiksi, ja kauhusta +väristen käänsivät lapset kasvonsa pois tästä julmasta näystä. + +Mutta nyt tuli heidän vuoronsa. Hurjat matelijat hyppivät pitkin, +raskain harppauksin joka puolelta heidän ympärillään, tarrautuivat +kiinni jymylisko-rukan kurkkuun, häntään ja jalkoihin vertavaluvilla +leuoillaan, jotka loksahtivat kiinni uhkaavasti paukkuen. Muutamat +pedoista ojensivat kuononsa jo lapsia ja kissaa kohti. + +-- Hypätkää, hypätkää! -- huusi Villi. -- Ei kannata yrittääkään +puolustautua noita suomunahkaisia vastaan. Hypätkää! + +Maija hyppäsi heti melkein itku kurkussa ylös, ja kun Lalli oli nähnyt +siskonsa olevan turvassa, hyppäsi hänkin avaruuteen. + +Pudottuaan hän heräsi siihen, että äiti pani kätensä hänen olalleen. +Koko hänen ruumiinsa vapisi. + +-- Täälläkö sinä nukut istuallasi, poikaa -- kysyi äiti. -- Oletko +nukahtanut kaukoputkesi viereen? + +Mutta Lalli ei puhunut mitään, tirkisteli vain ympärilleen, missä Maija +ja Villi olivat. Sisko seisoi äidin vieressä haukotellen niin, että +leuat olivat mennä sijoiltaan, mutta ei hänkään mitään puhunut, ja +Villi oli tipotiessään. + +-- Minä olin vain... -- änkytti Lalli lopulta, mutta sitten sulki hän +huulensa kiinni. Oli vielä vallan liian aikaista kertoa äidille noista +ihmeellisistä seikkailuista, ja kumma kyllä äitikin veti suunsa hiukan +hymyyn, ja vei lapset lastenkamariin. + +-- No, mitä me nyt olemme oikein tehneet, -- kysyi Maija innokkaasti, +kohta kun äiti oli sulkenut oven. + +Ja Lalli oli yhtä innokas kuin hänkin, ja kertoi hehkuvin silmin heidän +merkillisistä seikkailuistaan Venuksessa, ja Maija kuunteli niin +hartaasti kuin ei hän itse olisi mitään tiennyt koko asiasta, eikä +keskeyttänyt kertaakaan veljensä kertomusta. + +-- Niin, niin, kyllä se oli kamalaa, -- sanoi hän lopulta, kun Lalli +lopetti. -- Olivat ne hirveitä otuksia. -- Mutta mennään nyt +ruokasaliin hakemaan jotakin syötävää. + + + + +4. MARS. + +Punainen pallo ja pyöreä täplä. Tuhoisa erehdys. Ihminen vain eläin. +Virkistävä ilmavirta. Lallia ja Maijaa luullaan villeiksi. Valkoinen +jauhe. Hyönteiset vaiko linnut? Vedenpuutetta ja korttijauhetta. +Päivölän kaupunki. Kaksitoista vanhaa marsin-eukkoa. Maija näyttää +pitkää nenää. Käynti kaupungissa. Miesparat. Sähkövoimaa kaikkialla. +Tasa-arvoisuutta. Vedenalaisia peltoja. Väkijoukko kahtena puolueena. +Marsin miehet. Kaksi kuuta. Kapina. Vanhat marsilaisprofessorit. Villi +pelastajana. + + +Koko seuraavan päivän lapset puhuivat vain liskoista ja tuumiskelivat, +mahtoivatko hirmupedot syödä myös jymyliskon. Lalli piirteli +lyijykynällä setä Ankannokan ja jymyliskon kuvia, ja Maija ihaili hänen +taitoaan. Kun he leikkivät ulkona kauniissa maaliskuisessa +päivänpaisteessa, koetti Lalli muovailla lumesta noita eläimiä, mutta +ei saanut niitä koskaan kyllin suuriksi. + +Heti kun aurinko oli laskenut, ja tähdet taas loistivat tummalla +taivaalla, seisoivat he taas ikkunan ääressä kaukoputken vieressä. +Tällä kerralla tahtoi Maija ensiksi kömpiä putkeen, mutta miten hän +siinä seisoikin tirkistellen ja odotellen, ei hän vaan sinne päässyt, +ja lopuksi hänen täytyi antaa Lallin koettaa. + +Lalli oli suunnannut kaukoputken Marsia kohti, jonka isä oli hänelle +näyttänyt, ja joka tänä iltana loisti niin kirkkaana. Kauan hän siinä +seisoi katsellen ikävöiden tuota punaista palloa, joka liukui sinisessä +avaruudessa, ja lopulta hän huomasi mahtuvansa mustaan, kiiltävään +tunneliin. Pian hän olikin kaukoputken ulkolasilla, Maija ja Villi +mukana, ja punainen pallo oli aivan heidän vastapäätään. + +Näin lähempää katsoen se ei näyttänyt aivan niin punaiselta kuin +ikkunasta, ja hän voi erottaa tummia laikkuja sen pinnalla sekä napojen +kohdalla valkoiset pyörylät aivan kuin maapallollakin. Eräässä kohdassa +näkyi pyöreä, selväpiirteinen valkoreunainen tumma täplä. + +-- No, minne nyt hypätään? -- kysyi Maija. + +-- Ei ainakaan noille valkoisille navoille, -- vastasi Villi jyrkästi. +-- Semmoisesta sain kyllikseni silloin, kun hyppäsimme pohjoisnavalle. + +-- Koetetaan päästä tuohon pyöreään täplään, -- arveli Lalli. -- No +nyt, olkaa valmiina! Hei vaan! + +Ja niin sitä mentiin halki huimaavan avaruuden kohti loistavaa +taivaankappaletta, joka suureni nopeasti, kunnes he näkivät allaan +laakean maiseman, ja pian huomasi Lalli kauhukseen, että se pyöreä +pilkku, jota kohden he putosivat, oli suuri, pyöreä järvi. Kauhuissaan +hän sulki silmänsä ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua hän tunsi +sukeltavansa jalat edellä veteen. Pohja ei kumminkaan ollut kovin +etäällä ja hän potkaisi siihen saadakseen vauhtia ylöspäin ja ennen +pitkää hän kohottikin päänsä vedenpinnasta ylös. + +Ravisteltuaan veden silmistään näki hän Maijan ja Villin polskivan +aivan vieressään tyvenellä kimaltelevalla vedenpinnalla kirkkaassa +auringonpaisteessa. Maija-rukka ei osannut ollenkaan uida ja huusi +vaikeroiden apua, kun taas Villi aivasteli ja sylki ja sähisi rumia +sanoja pojista, joilla ei ole järkeä enemmän kuin rotilla ja koirilla. + +Muutamalla vetäisyllä pääsi Lalli Maijan avuksi, ja täpärällä se apu jo +olikin, sillä Maija olisi muuten hetimiten painunut veden alle. Mutta +Lalli tiesi, ettei hänkään kauan voi pysytellä pinnalla Maijaa +kannattaen. Hän katui katkerasti, että oli saattanut heidät tämmöiseen +tilanteeseen, ja näki kauhistuen siskon pään painuvan veden alle hänen +ponnisteluistaan huolimatta. Vielä kerran onnistui hänen nostaa Maija +pinnalle, ja samassa hän kuuli kovaa suhinaa. Ääni kuului aivan hänen +vieressään, vettä pärskähti hänen kasvoilleen, ja sitten hän tunsi +jonkun tarttuvan hänen kaulukseensa ja vetävän hänet ylös. Hän itse ei +irroittanut otettaan Maijasta, ja niin kohosi tämäkin vedenpinnalle, +missä häneen tartuttiin kiinni ja hänkin nostettiin ylös. + +Kaikki tämä oli käynyt niin nopeasti, ettei Lalli ollut ennättänyt +katsoa, mikä heidät oli pelastanut, mutta kohta kun hän tunsi +seisovansa kiinteällä pohjalla, tarkasteli hän ympärilleen varsin +uteliaana. + +Hän oli valkoisesta metallista tehdyssä veneessä, ja hänen päänsä +päällä surisi neljä tuulimyllynsiipien näköistä pyörää veneen +molemmilla puolilla, kaksi keulassa ja kaksi perässä. Mutta kaikkein +merkillisin oli sentään veneen keskellä istuva olento, joka vast'ikään +oli vetänyt vettävaluvan Villin veneeseen. Ensin luuli Lalli, ettei +siinä ollut muuta kuin suuri kalju pää ja sen terävien, viisasten +silmien edessä olevat silmälasit, mutta sitten hän huomasi pienen +surisevan koneen takana olevan tuohon päähän kuuluvan pienen ja leveän +vartalon ja lyhyen jalkaparin, joiden verhona oli ruumiinmukaiset +mustat vaatteet. Tuon olennon -- oli se sitten mies, nainen tai eläin +-- ainoina pitkinä ruumiinosina olivat kädet ja vallankin sormet, jotka +hyvin nopeasti hypistelivät jotakin koneenosaa. + +Samassa keskeytyi hänen havaintojentekonsa siihen, että hengitys kävi +hänelle sietämättömän vaikeaksi. Hänestä tuntui, että hän kuolee, ellei +hän saa enemmän ilmaa, ja hän tunsi päässään kummallista kohinaa. Mutta +samassapa tarttui veneessä istuva olento valkoiseen säkkiin, jommoisia +veneen pohjalla oli koko kasa, ja kiinnitti nopeasti ja reippaasti sen +aukosta riippuvan kummiletkun Lallin nenään. Ja sitä letkua myöten +virtasi nyt virkistävä ilmavirta Lallin keuhkoihin, ja ennen pitkää hän +tunsi voivansa taas vallan hyvin. Samoin teki se olento Maijalle ja +Villille, jotka makasivat läähättäen veneen pohjalla, ja sitten se +kiinnitti säkit heidän selkäänsä, niin että tämä ilma aina virkisti +heitä, ilman että heillä oli vähintäkään vaivannäköä. + +-- Moista kummaa en ole koskaan kuullut, -- sanoi lempeä ääni. -- En +ole ennen kuullut, että Marsiin olisi tullut Maan lapsia, sillä +muualtahan te ette voi olla. Te olette aivan samannäköisiä kuin meidän +museoissamme säilytettävät muinaisaikojen kansojen kuvat, jotka +esittävät miljoonia vuosia sitten eläneitä ihmisiä. Tämä löytö tekee +minut kuuluisaksi koko Marsissa, Meille on ikuinen häpeä, että te +olette ensin tulleet meidän tähteemme, vaikka me olemme aina kerskuneet +korkeammasta sivistyksestämme. Mutta te raukat ette olleet ottaneet +huomioon, että ilma on täällä paljon ohuempaa kuin maapallolla. Ellen +minä olisi tullut paikalle ilmasäkkeineni, olisitte nyt kuolleina. + +Molemmat lapset katselivat kummastellen tuota merkillistä olentoa, ja +silmät pyöreinä ihmetyksestä tuijotti Villikin siihen. Ja vasta nyt +huomasi Lalli, että silläkin oli valkoinen säkki selässä ja kummiletku +nenällä. Letku oli kiinnitetty silmälaseihin ja näytti hyvin pieneltä. + +-- Mikä kumma sinä oikein olet? -- kysyi Maija arastellen. -- Oletko +ihminen vai eläin? + +Silloin naurahti olento helakasti. + +-- Nuori tyttöhän minä olen, -- se sanoi ystävällisesti -- ja nimeni on +Senni. -- Olin ulkona pienellä aamulennolla, kun näin teidän putoavan +halki ilman. Kiirehdin heti paikalle ja ennätin juuri parahiksi +onkimaan teidät kuiville. + +-- Kiitoksia paljon! -- sanoivat Lalli ja Maija yhdestä suusta, ja +Villi, joka tähän saakka oli itseään pesten maannut veneen pohjalla, +rupesi nyt kehräämään ja hyrisemään jonkun sanan kiitokseksi. + +-- Mikä eläin tuo on? -- kysyi Senni ihmetellen. + +-- Kissahan minä olen, -- vastasi Villi ylpeänä, -- koko luomakunnan +viisain olento, paljon viisaampi kuin ihmiset. + +Silloin naurahti tyttö taas. + +-- Meillä täällä ei, nähkääs, ole enää eläimiä ollenkaan -- hän sanoi +selitykseksi, -- vaikka niiden kuvia kyllä on ja museoissa on niiden +luurankoja. Meillä ei ole varaa elättää eläimiä tähdessämme, sillä +ruokaa ei silloin riittäisi ihmisille. + +-- Mutta mitä te itse sitten syötte? -- kysyi Lalli. -- Ettekö te syö +lihaa? + +-- Hyi! -- huudahti tyttö ilmeisesti inhoten. -- Emmehän me toki ole +raakalaisia! Meillähän on valkoista jauhetta, jota valmistetaan +tehtaissa, ja enempää emme tarvitse, kunhan sitä vain saisimme +kylliksemme. Tahdotko maistaa vähän? + +Ja sitten hän otti ruumiinmukaisen takkinsa taskusta laatikon, joka +näytti selluloidista tehdyltä, ja kun hän sen aukaisi, näkivät lapset +siinä valkoista jauhetta. Sitten hän laski vesisäiliöstä vettä lasiin +ja sekoitti siihen vähän jauhetta. Vesi tuli maidonkarvaiseksi, ja hän +antoi lasten juoda siitä. Se maistui kermansekaiselta maidolta, ja +juotuaan lasillisen, tunsivat lapset olevansa niin kylläiset kuin jos +olisivat syöneet runsaan aterian. Villikin sai puolen lasillista, ja +tyttö silitteli hyväillen sen keltaista kipinöivää turkkia. + +-- Onpa tosiaan ikävää, ettemme me enään voi pitää tämmöisiä hauskoja +eläimiä, -- hän sanoi. -- Oikein kyllästyy, kun aina näkee vain ihmisiä +ympärillään ja enimmäkseen vain muita naisia. Sinä olet varmaankin +poika, sinä siinä? -- hän sanoi Lallille. -- Niin, niin, kyllä te +olette paljon kauniimpia kuin me. Sivistyksellä voi olla hyvät +puolensa, mutta ei se meitä kauniimmiksi tee. Siitä alkaen kun me +olemme ruvenneet syömään valkojauhetta, on meiltä vatsa melkein +kokonaan hävinnyt, ja nyt, kun emme enää juuri koskaan kävele, ovat +jalkammekin surkastuneet. Voi, luulenpa, että ikävöin sitä vanhaa hyvää +aikaa, jolloin ihmiset söivät niin, että samalla nauttivat ateriastaan, +ja jolloin he kävelivät omin jaloin metsissä ja kedoilla. Mutta lihaa +en voisi koskaan suuhuni panna. Hyi, hyi! + +Silloin nauroivat Lalli ja Maija, ja Villikin veti kissannaamansa +pilkalliseen irvistykseen. + +-- Riippuu kai siitä, mihin tottuu -- tuumi Lalli viisastelevana. -- +Mitä huvia olisikaan elämästä, ellei saisi syödä voileipiä ja ohukaisia +ja hilloa ja leivoksia ja omenoita ja muuta hyvää! + +-- Eikö teillä ole muita huveja siellä maapallolla? -- kysyi Senni +hieman ivallisesti. + +Silloin hävetti Lallia, mutta Maija vastasi reippaasti: + +-- Onhan meillä leikkejä ja laulua ja soittoa ja teatterinäytäntöjä ja +eläviäkuvia... ja matkoja muihin taivaankappaleihin. + +Nyt oli marsintytön vuoro hävetä, sillä hän ei koskaan ollut käynyt +omaa taivaankappalettaan edemmä. + +-- No, saammeko nähdä vähän sinun maatasi? -- kysyi Lalli. + +-- Tietysti, -- vastasi Senni myöntyväisenä. -- Täytyy tässä minunkin +kohta lähteä Päivölän kaupunkiin työtunneilleni. + +Ja sitten hän hypisteli konetta pitkillä sormillaan, ja suristen nousi +vene suoraan ylös ilmaan. + +-- Näin ei voi tehdä meidän ilmatasoillamme -- huomautti Lalli. -- +Niiden täytyy ensin ottaa vauhtia. + +-- Vieläkö te käytätte ilmatasoja? -- kysyi marsintyttö halveksuen. -- +Me olemme jo vuosituhansia sitten laanneet niitä käyttämästä. Ne kyllä +kelpasivat silloin, kun käytettiin raskaita ja kömpelötekoisia koneita +ja linnut otettiin lentämistaidon esikuviksi. Mutta pian huomasivat +meikäläiset tiedemiehet, että hyönteiset lensivät aivan toisella +tavalla ja paljon paremmin. He rakennuttivat hyvin pieniä mutta samalla +hyvin voimakkaita moottoreja ja omaksuivat hyönteisten lentotavan: +hyvin nopean räpyttelyn suurin siivin. + +-- Kyllä ne vaan lentävätkin paremmin, -- murisi Villi. -- Sen tietää +jokainen, joka on ollut tekemisissä nenäkkään kärpäsen kanssa tai +nähnyt kimalaisen surisevan kukasta toiseen. + +Tällä välin nousi ilmalaiva nopeasti, ja laaja maisema avautui heidän +nähtäväkseen. Se näytti aivan laakealta niin kauas kuin silmä kantoi. +Oli kumminkin hieman vaihtelua, sillä allaan he näkivät suuren, pyöreän +järven, jota tyttö sanoi Päivölänjärveksi ja sen ympärillä oli valtavan +suuri kaupunki, jonka kaikki rakennukset olivat valkoiset. Siinä asui +Sennin puheiden mukaan miltei koko Marsin väestö. Siitä oli näet +jokaisen niin mukava lentäen mennä työhönsä mihin Marsinosaan tahansa, +ettei tahdottu asettua asumaan kauas tästä koko tähden sivistyselämän +keskuksesta. Tietysti oli työläisasuntoja muillakin työpaikoilla, mutta +niitä oli kumminkin harvassa Päivölän kaupungin väestöön verraten, joka +nousi kolmeensataan miljoonaan. + +Kaupungin kaikki talot näyttivät olevan kutakuinkin samanlaisia, noin +kymmenkerroksisia. Kaduilla vilisi väkeä, kaikki liikkuivat hyvin +nopeasti. Maisema oli kaupungin ympärillä vihanta, mutta kauempana oli +laajoja punaisia alueita. + +-- Mitä tuo punainen oikein on? -- kysyi Lalli. -- Se se varmaankin +aiheuttaa sen, että Mars näyttää punaiselta maapallosta katsottuna. + +Silloin huokasi Senni syvään. + +-- Se on hiekkaa, pelkkää hiekkaa -- sanoi hän surullisena. Meidän +tähdessä on näet niin vähän vettä, ettei se riitä kostuttamaan koko +tähden pintaa, vaikka me johdammekin sitä tuhansia kanavia myöten +kaikkialle, missä maaperä on viljelyskelpoista. Meressä on kyllä +suolaista vettä ja sitä me tislaamme, mikäli meillä riittää voimaa +siihen, ja sitten me johdamme napaseutujen lumen sulaessa muodostuvan +veden ja pumppuamme vettä tähtemme sisustasta, mutta ei se sittenkään +riitä. Suuri osa sitä vettä kerääntyy Päivölänjärveen, joka keväisin on +täynnä, mutta syksyn edellä on siinä vain muutamia kaivoja jäljellä ja +muu on kaikki peltomaana. Voit jo nytkin nähdä, että vesi on laskenut. + +Ja Lalli näki todellakin kaupungin ja rannan välissä leveän +peltovyöhykkeen, josta osa oli vihreänä, toinen osa vastakynnetty. + +-- Mutta mitäs te pelloilla teette, kun ette leipää syö? -- kysäsi +Maija. + +-- Kaikki viljelyskasvit viedään jauhetehtaisiin, -- selitti Senni. -- +Siellä sekoitetaan kasviaineet kivennäisaineisiin tarkoin siinä +suhteessa, jonka ihmisruumis tarvitsee, ja jokainen meistä saa juuri +niin paljon kuin tarvitsee, mutta ei ollenkaan enemmän. Sitä saadaan +korteilla, ja minun täytyy pyytää valtiolta ylimääräinen annos sen +korvaukseksi, mitä teille annoin.. + +Ja sitten hän päästi taas huokauksen. Siinä hän näytti silmälaseineen +yht'aikaa lapselliselta ja vanhalta. + +-- Miten vanha sinä Senni oikeastaan olet? -- kysyi Lalli. + +-- Kymmenen vuoden, -- vastasi tyttö. + +-- Aivan minun ikäiseni! -- huudahti Lalli. + +-- Meidän vuotemmehan ovat pitemmät kuin teidän, -- sanoi tyttö. -- +Tiedät sinä kai, että Mars tarvitsee vuoden ja kymmenen ja puoli +kuukautta -- teidän ajanmittojenne mukaan -- kiertääkseen kerran +auringon ympäri? + +Sitä ei tiennyt Lalli paremmin kuin Maijakaan, mutta siitä he eivät +mitään puhuneet. + +Ilmassa oli nyt oikein vilisemällä eri kokoisia ilmalaivoja, jotka +kiertelivät heidän ympärillään ja joka laivasta tirkistelivät uteliaat +silmäparit silmälasien takaa heitä. Sennille huudettiin kysymyksiä, +mutta hän vain viittasi erästä kaupungin toria kohti eikä vastannut +mitään. Tälle torille laskeutui nyt heidän ilmalaivansa tehden loivan +kaaren, ja pian he astuivat maihin suurelle sileälle kentälle, missä +ennen heitä jo oli pitkä rivi lentokoneita. Senni antoi merkin, ja +heti vieri kolme tuolia, joissa kussakin oli kolme pientä pyörää, +heidän luokseen. Itse hän istui yhteen ja kehoitti Lallia ja Maijaa +istumaan jäljellä oleviin, ja Villi hyppäsi Maijan polvelle. Sitten +näytti Senni, miten tuolit sai liikkeelle painamalla nappia ja miten +niitä ohjattiin pienellä vipusimella. Se ei ollut vaikeata ymmärtää, ja +pian he ajaa huristivat keskellä marsilaisvilinää torin poikki muuatta +suurta rakennusta kohti, joka täytti tuon valtavan aukeaman yhden +kokonaisen sivun. + +-- Se on hallitustalo, -- selitti Senni, ääni levottomuutta ilmaisten. +-- Saa nähdä, mitä ne teistä sanovat, sillä kuten mainitsin, ei täällä +Marsissa saa olla eläimiä, enkä oikein tiedä, pitävätkö he teitä kahta +eläiminä vai ihmisinä. Kissa tuomitaan joka tapauksessa hengiltä. +Meillä ei ole varaa pitää mitään tarpeetonta. Täällä ei kasva yhtään +ainoata kasvia, joka ei ole syötävä tai muuten hyödyllinen, ja kaikki +viljelyskelpoinen maa on viljeltynä. + +-- Kyllä minä siitä huolehdin, etteivät ne minua saa kiinni, senkin +simput! -- sanoi Villi halveksuvasti eikä Lallikaan ollut levoton. + +Heidän tuolinsa vierivät paksujen pylväiden lomitse suureen avonaiseen +eteiseen ja siitä hissiin, joka nosti heidät erääseen ylempään +kerrokseen, ja sitten he vietiin suureen saliin, missä kaksitoista +vanhaa ryppyistä marsilaista istui kukin sanelukoneensa takana. He +katselivat lapsia ja kissaa voimatta salata uteliaisuuttaan, mutta +kaikki heidän kysymyksensä olivat kuivakiskoisia ja vailla +minkäänlaista myötätuntoa. + +Aluksi sai Senni kertoa, miten hän oli löytänyt lapset, ja sitten piti +näiden selvittää, miten he olivat tulleet Marsiin. + +-- Sinä siis tahdot väittää, että te olette hypänneet tänne avaruuden +halki? -- kysyi muuan ryppynaamainen tuomari ankarana. + +-- Juuri niin, -- vastasi Lalli varmana. + +-- Se on tietysti valhe. Te tahdotte salata meiltä keksimänne keinon +päästä tänne, -- sanoi tuomari silmäillen häntä terävästi silmälasiensa +takaa. -- Mutta se on vallan tarpeetonta. Me olemme luomakunnan +herroja, ja kerran me keksimme teidän salaisuutenne, ja voi silloin +teitä! + +Sitten annettiin merkki, että he saivat siirtyä viereiseen huoneeseen. +Hetkisen perästä avattiin ovet taas, ja tuomio julistettiin. Sen mukaan +he saivat olla yhden päivän Marsilla, jolloin oppineiden piti heitä +tutkia ja heitä piti näytettämän kansalle, mutta sitten heidän täytyi +muka kuolla. Sen jälkeen piti heidän ruumiinsa täytettämän yliopiston +kokoelmissa säilytettäviksi. + +Kuullessaan tuomion oli Senni hyvin huolestuneen näköinen, mutta Maija +vain näytti pitkäänenää tuomareille, ja Villi sylkäisi pilkallisesti. + +-- Nuo pitkäsormiset pölkkypäät luulevat ymmärtävänsä kaikkea, -- tuumi +Lalli halveksuvasti. -- Mutta olemme me päässeet pahemmistakin +pintehistä. + +Silloin rypistivät marsintuomarit vielä enemmän korkeata kaljua +otsaansa ja aivan kuin lävistivät heidät naskalinterävillä katseillaan. + +-- Te luulette varmaankin pääsevänne takaisin maapallolle juoruamaan, +mitä täällä olette nähneet, -- sanoi puheenjohtaja, -- mutta semmoinen +ei voi tulla kysymykseenkään. Ei vakoilijoita lasketa niin vaan +menemään. Te olette koko ajan valvonnan alaisina. + +Mutta Villi vain nauraa virnisteli. + +Lapset ja kissa saivat nyt luvan mennä katselemaan kaupunkia Sennin +seurassa, mutta koko ajan seurasi heitä kaksi julman näköistä +marsilaista, joilla oli pieni kiiltävä putki kädessä. Senni selitti, +että noilla putkilla ne voivat tuhota heidät kaikki pitkän matkan +päästä. + +-- Emme me käy enää sotia Marsilla, -- selitti hän, -- mutta poliiseja +meidän täytyy sentään pitää, sillä on paljon niitä, jotka eivät hyväksy +täällä vallitsevaa tasa-arvoisuutta. Ne sanovat, että semmoisten +henkilöiden, jotka ovat nerokkaampia ja työkykyisempiä, tulee saada +siitä myös itselleen etua ja oikeutta nauttia elämästä enemmän kuin +tuhmain ja laiskain. Ja sitten juonittelevat miehet väittäen, että +heitä sorretaan. Muuten olemme täällä kaikki samanarvoisia, paitsi että +miehet saavat vähän enemmän ruokaa kuin naiset. Mutta niinpä ei täällä +olekaan monta miestä. He eivät voi päästä minkäänlaiseen johtavaan +asemaan, mutta sen sijaan heitä käytetään vain kevyeen työhön: +suorittamaan vaikeimpia laskutehtäviä ja piirustamaan koneiden +suunnitelmia. Useimmat poikalapset surmataan juuri sen vuoksi, että ne +syövät enemmän, ja väestön valtavana enemmistönä ovat naiset, sillä he +ovat ahkerampia ja tasaisempia työssään. Ruumiillista voimaa ei täällä +tarvita, sillä kaiken työn suorittavat helposti hoidettavat koneet. Me +teemme kaikki kaksi tuntia maanviljelystyötä, kaksi tuntia tehdastyötä +ja kaksi tuntia konttorityötä tai viimeksimainitun sijasta hoidamme +kaksi tuntia lapsia. + +Hänen puhellessaan olivat he tulleet torille ja astuneet ilmalaivaan, +jolla heidän piti päästä lentoretkelle yli maan ja sitten tulla sille +paikalle, missä yleisön piti saada heitä katsella. Suristen nousi laiva +katonharjojen yläpuolelle, ja Senni näytti heille ne suuret tehtaat, +joissa valmistettiin kaikkien Marsin asukasten ruoka ja kaikki muutkin +välttämättömät tarpeet. Suuri osa kaupunkia oli tämmöisenä +tehdasalueena, mutta lapsista se oli kolkkoa eikä ollenkaan +mielenkiintoista. + +-- Miksi ei tehtaista näy savua nousevana -- kysyi Lalli. + +Silloin Senniä nauratti. + +-- Luuletko meidän polttavan kivihiiliä kuten satatuhatta vuotta +sitten? -- hän kysyi. -- Ei, hiili ja muu polttoaine on aikoja sitten +täältä loppunut, emmekä sitä tarvitsekaan. Kaikki koneet käyvät +sähköllä, jota saamme osaksi auringosta, osaksi tuulesta ja osaksi +meren aalloista. Sähkövoima käyttää lentokonettani, sähkötuolia ja +kaikkia muita Marsin koneita. Ei tarvitse muuta kuin soittaa +langattomalla puhelimella lähimpään voimakeskukseen, niin saa +langatonta tietä voimaa luokseen vaikkapa ilmassa ollessaan. + +Ja niin he leijailivat kaupungin ohitse ja näkivät alapuolellaan +laajoja vihreitä peltomaita, mutta ennen pitkää aukeni heidän +nähtäväkseen vain erämaan yksitoikkoinen punainen pinta. Hetkisen +perästä he näkivät taas pitkän, tummanvihreän juovan taivaanrannalla ja +sen keskellä sinisen viirun. + +Siellä on muuan kastelukanavamme, -- selitti Senni. -- Semmoisilla me +johdamme vettä joka paikkaan kiertotähdellemme, missä maaperä parhaiten +soveltuu maanviljelykseen. Katsokaa, tuolla on kohta, missä kaksi +kanavaa leikkaa toisensa. Siinä risteyksessä on pieni pyöreä järvi, +samannäköinen kuin Päivölänjärvi mutta paljoa pienempi. Koko maisema +tuntui lapsista yksitoikkoiselta ja pani heidän mielensä apeaksi. +Kaikki muu oli ihmiskäden muovailemaa paitsi erämaan punainen hiekka; +ei ollut siinä taulussa pienintäkään virkistävää vaihtelua, ei metsiä +eikä vuoria. + +-- No, mitä pidät tähdestämme? -- kysyi Senni. + +-- Minusta se on yksitoikkoinen ja ikävä, -- sanoi Lalli. + +-- Ikävään minä kuolisin, jos täällä täytyisi elää, -- murisi Villi. + +-- Mutta hirveän paljon keksintöjä te olette tehneet, -- koetti Maija +lievitellä. + +-- Niin, -- sanoi marsintyttö hieman hämillään. -- Ne ovat kaikki +tehdyt monta kymmentä tuhatta vuotta sitten. Mutta kun tasa-arvoisuus +tuli täydelliseksi ja vallankin sen jälkeen kun naiset tulivat +vallitseviksi ja kaiken työn tekijöiksi, ei enää ole uusia keksintöjä +tehty. No niin, eihän niitä sentään tarvitakaan. Emme me enää parempaa +saisi, jos koettaisimmekin. + +-- Mutta missä sinun kotisi on? -- kysyi Maija. + +-- Kotini? -- toisti Senni kummastellen. -- Meillä on jokaisella +huoneensa kaupungissa, kaikilla aivan samanlaiset, sillä täällä ei saa +kellään olla mitään parempaa kuin toisillakaan. + +-- Mutta entäs lapset? -- kysyi Lalli. + +-- Ne ottaa valtio heti huostaansa ja kasvattaa kaikki samalla tavalla +suurissa kasvatuslaitoksissa, -- kertoi Senni, -- ne lapset tietenkin, +jotka saavat jäädä eloon, sillä heikot ja sairaat ja useimmat +poikalapset surmataan sähköllä. Meidän täytyy aina pitää asukasluku +määrätyissä rajoissa, ja vuosisata vuosisadalta se pienenee, sillä vesi +vähenee hitaasti täällä Marsissa. Viidensadan tuhannen vuoden kuluttua +on täällä tuskin ainoatakaan asukasta. Kenties me kaikki olemme silloin +muuttaneet maapallolle. + +-- Jos me huolimme teitä sinne, -- intti Lalli vastaan. Häntä ei +ollenkaan miellyttänyt ajatus, että marsilaiset kävisivät maapallolla +häntä tervehtimässä, ja häntä harmitti nuo poliisit, jotka koko ajan +pysyttelivät heidän lähellään ja mulkoilivat heitä silmälasiensa takaa. + +Nyt he tekivät suuren kaarroksen ja lensivät meren yläpuolelle, jonka +he olivat jo kauan nähneet vasemmalla puolellaan. Se oli hyvin laaja, +mutta näytti samalla olevan varsin matala, sillä sieltä korkeudesta he +näkivät kaikkialla sen pohjaan. Sen pinnalla mennä viiletteli suuria +kuljetuslaivoja ja muutamia pienempiä veneitä, jotka näyttivät olevan +kalastuspuuhissa. + +-- Syöttepä te sentään kalaa, -- sanoi Villi vähän pisteliäästi, sillä +se ei voinut sietää sitä, että Senni niin inhosi lihaa. + +-- Emme syö, eikä meressä enää kaloja olekaan, -- vastasi Senni, -- +mutta me viljelemme eräitä meriruohoja merenpohjalla. Kaikki sekin +viedään tehtaisiin. Eihän meillä ole toki varaa antaa meren olla +tuottamatta minkäänlaista hyötyä. + +Silloin huokasi Villi raskaasti ja paneutui makaamaan ilmalaivan +pohjalle. Kaikki tämä hyöty oli hänestä hirmuisen ikävää, ja +ikävystyttävää se oli lapsistakin huolimatta kaikista niistä +mielenkiintoisista koneista, joita he näkivät. He ikävöivät +luonnolliseen metsään, jossa eläimet hyppelevät ja linnut laulavat ja +jossa on marjoja ja kukkia ja sieniä, ja täällä oli vain tasaisia +peltomaita ja vesikanavia ja kaupunki, missä tuhansien rakennusten +kaikki huoneet olivat samanlaisia aivan kuin mehiläispesän kennot. + +Tällävälin oli ilmalaiva kääntynyt takaisin kaupunkiin toisen poliisin +ankarasta komennuksesta, ja pian he olivat taas keskellä muiden +ilmalaivojen vilinää, joita kierteli talojen ympärillä aivan kuin +suriseva mehiläisparvi. Siinä oli suuria raskaita kuormalaivoja, pitkiä +matkustajalaivoja ja vallan vilisemällä pieniä yksityisveneitä, +semmoisia kuin Sennin. Kaikista noista ilmalaivoista suunnattiin heitä +kohden pieniä kaukoputkia, heitä tarkastettiin joka puolelta, heistä +puheltiin ja heitä ihmeteltiin. Jotkut paheksuivat sitä, että hallitus +oli päättänyt surmauttaa heidät, kun taas toiset pitivät sen vallan +oikeudenmukaisena. Sillävälin oli Sennin laiva laskeunut torille, jossa +oli aivan sullomalla pyörätuoleissaan tulleita, yhtä uteliaita ihmisiä +kuin oli ollut ylhäällä ilmassa, ja yhtä eripuraisia olivat nämäkin +hallituksen menettelystä. Mielipiteiden vaihto kävi yhä vilkkaammaksi +ja kiihkeämmäksi ja sukeutui lopuksi yleiseksi riitelyksi, vaikka +poliisi teki parhaansa sen tyynnyttämiseksi huutamalla suuriin +huutotorviin, jotka vahvistivat huutajan äänen, niin että se aivan +jylisi yli valtavan torin: + +-- Ei kukaan saa seisahtua! Pysykää liikkeessä, olkaa hyvät! Jokainen, +joka tahtoo nähdä Maan ihmisiä, asettukoon jonoon, ajaakseen sitten +heidän sivuitse! + +Ja niin alkoi vieriä loputon rivi tuoleja lasten ohi ja yhtä loputon +rivi kaljuja päitä. Jotkut katselivat heitä kylmin, uteliain katsein, +toiset mielenkiinnolla, toiset taas säälien. + +-- Mutta missä katti on? -- kysyi muuan ääni joukosta, ja Sennikin etsi +ällistynein katsein Villiä, mutta tätä ei näkynyt missään. + +-- Katti on kadonnut! -- kaikui harmistunut sorina torilla. -- +Hävetköön hallitus, joka hoitaa asiansa niin huonosti. + +-- Villi on kai hypännyt takaisin Maahan, - kuiskasi Lalli Maijalle, -- +ja niin kait olisi meidänkin parasta tehdä, mutta minä olen utelias +näkemään, miten tämä riita päättyy, ja onhan meillä hyvää aikaa. +Kuules, miten ne kirkuvat! + +Lalli huomasi, että muutamilla marsilaisilla oli parta ja että näiden +kasvot olivat jäntevämmät kuin muiden, mutta niitä semmoisia oli vähän. +Hän teki sen johtopäätöksen, että ne mahtoivat olla miehiä, vaikkei +niiden puvussa ollut mitään, mikä olisi ne erottanut naisista. Melkein +poikkeuksetta ne kuuluivat siihen puolueeseen, joka tahtoi jättää +Lallin ja Maijan henkiin, ja ne tekivät myös ivallisia huomautuksia +naisvallasta ja tuhmasta tasa-arvoisuudesta, joka tukahdutti kaiken +henkisen kehityksen. Mars ei ollut -- väittivät he -- edistynyt +kukonaskelen vertaa siitä pitäin kun naiset saivat vallan käsiinsä, ja +se, kellä oli älyä, ei viitsinyt sitä käyttää, kun hän ei saanut +vaivastaan mitään hyötyä itselleen. Olot kävivät aivan sietämättömiksi, +ellei hallitusta kukisteta. + +Näihin miehiin liittyi suuri joukko naisia, vallankin nuorempia, ja +siihen puolueeseen tuntui Sennikin kuuluvan, kun taas vanhat +ryppynaamat kirkuen vaativat lapsille surmaa ja miehille tyrmää. +Siinäkös oli hälinää ja surinaa ja loputonta sekamelskaa, ja pian Lalli +huomasi, että katselijat, jotka olivat ajaneet heidän ohitsensa, +ryhmittyivät kahteen puolueeseen, toinen puolue torin toiselle, toinen +toiselle sivustalle, ja että miesten puolue näytti lukuisammalta. +Poliisi huusi huutotorviinsa ja kehoitti kansaa noudattamaan +rauhallisuutta ja lainkuuliaisuutta, ja ylhäällä hallitustalon +ikkunassa näkyi muuan noista kahdestatoista ryppynaamasta. Hänkin puhui +kansalle huutotorven välityksellä ja selitti hallituksen kantana +olevan, että lakia on noudatettava ja ettei ainoatakaan eläintä eikä +laiskuria voitu sietää Marsissa. + +Pilkkanaurua, hyväksyvää sorinaa, vihellyksiä ja hyvähuutoja kuului +vastaukseksi tähän puheeseen. + +-- Alas hallitus... Eläköön hallitus... kaikui vuoronperään tuossa +sekavassa kirkunassa. -- Akkavalta on kukistettava... Kuolemaa +miehille... Vapaata kehitystä... Oikeutta älylle... Pois raakalaiset... +Vapauttakaa Maasta tulleet ihmiset... Uudistuksia... Vapautta... +Kehitystä... Uusi äänestys, uusi äänestys... + +Kaiken tämän hälinän kestäessä laski aurinko, ja tähdet tuikkivat +mustansinisellä taivaalla melkein yhtä kirkkaina kuin Merkuriuksesta +katsoen. Niiden joukosta he saattoivat selvästi erottaa Maan, joka +täältä näytti melkein semmoiselta kuin Venus Maasta. Päivölän katuja ja +toreja valaisi nyt merkilliset sähkövalot, jotka olivat loistavina +kaarina niiden yläpuolella. Lasten ihmeeksi oli taivaalla paistamassa +kaksi kuuta. Varsinkin toinen niistä oli heidän mielestään merkillinen, +se kun liikkui tähtien seassa ihmeen nopeata kyytiä, niin että se +muutamassa tunnissa oli kulkenut yli koko taivaankannen ja Sennin +väitteen mukaan tuli vielä kerran nousemaan ennen auringonnousua. + +-- Meidän kuut ovat hyvin pieniä teidän kuihin verrattuina -- kertoi +Senni, -- mutta ne ovat lähempänä meitä ja näyttävät senvuoksi yhtä +suurilta, ja sitten ne kulkevat niin vinhaa vauhtia, että läheisempi +tarvitsee vain seitsemän tuntia kiertääkseen tämän kiertotähden ja +etäisempi kolmekymmentä tuntia. + +Pimeän tultua kävi meteli kaduilla yhä hurjemmaksi ja kiihkoisammaksi, +ja vallankumouksellisten joukko kasvoi ilmeisesti yhä nopeammin. Taas +näkyi ryppyiset kasvot hallitustalon ikkunassa, mutta samassa Lalli +näki oikeanpuolisesta väkijoukosta, sieltä, missä kapinalliset olivat, +singahtavan vihreän salaman, ja sihisten muuttui ikkunassa ollut pää +savuksi ja tuhaksi. + +Syntyi kamala ulvonta molemmilla puolin väkijoukoissa, ja samanlaisia +vihreitä salamoita rupesi sinkoilemaan puolelta toiselle levittäen +kuolemaa ympärilleen, ja kitkerä savu täytti ilman. Samassa tulla +huristi pari poliisia lasten viereen käyden käsiksi heihin. + +-- Hallitus on päättänyt, että teidän täytyy heti kuolla, jottei täällä +syntyisi yleistä kapinaa, selittivät he puoleksi uhkaavina puoleksi +huolestuneina, -- mutta sitä ennen on professorien saatava tutkia teitä +lähemmin. + +Senni koetti tehdä vastaväitteitä ja vedota ensimmäiseen tuomioon, +mutta kaikki oli turhaa. Hän ei saanut edes enää seurata lapsia, kun +heidät vietiin pois. Kaksi poliisia pidätti hänet, ja kyyneleet +silmissä hän heilutti lapsille jäähyväisiksi. + +Nyt olisivat Lalli ja Maija mielellään hypänneet takaisin maapallolle, +mutta heidän vangitsemisensa oli tapahtunut niin äkkiä, ettei +hyppääminen käynyt enää päinsä. Lalli oli kumminkin tyyni ja rohkea, ja +Maija oli liian ylpeä näyttämään, miten häntä peloitti. + +Heidät vietiin nyt suureen rakennukseen ja sitten hissillä ylös saliin, +jonka sähkövalokaaret kirkkaasti valaisivat! Siellä oli heitä +odottamassa muutamia vanhoja näivettyneitä marsilaisia, ympärillään +eriskummallisia koneita ja kojeita. Ne lähettivät poliisit pois, ja +tarttuivat itse lapsiin pitkillä, laihoilla, luisevilla käsillään. + +-- Nyt on teidän ensiksi vastattava eräisiin kysymyksiin -- sanoi +laihin ja ryppyisin, jonka pää oli kuin suuri paleltunut kaalinkerä. -- +Mimmoiset ovat olot nykyisin maapallolla? Me olemme aikoneet tulla pian +sinne ottamaan sen haltuumme. + +-- Paljon paremmat kuin täällä teidän kehnolla taivaankappaleellanne, +-- vastasi Lalli pisteliäästi. -- Me kyllä otamme teidät vastaan, kun +tulette, ja näyttelemme teitä rahasta eläintarhoissa. + +-- No, no, rauhoitu nyt vain, sinä pieni raakalainen! -- sanoi +professori närkästyneenä. -- Onko teillä kylliksi vettä? + +-- On sitä aina niin paljon, että voimme upottaa sinut ja kaikki nämä +muut gorillat, -- huusi Maija ja koetti potkaista professoria nenään. +Potku sattui kumminkin leukaan, niin että hampaaton suu maiskahti +kiinni, ja silmälasit putosivat lattialle. Professori muljautteli +julmasti silmillään ja heilutteli terävää veistä ilmassa, mutta toiset +pidättelivät häntä. + +-- Kertokaa nyt jotakin teikäläisistä tavoista ja aseista! -- sanoi +toinen professori. + +-- Me emme asu mehiläispesissä, emme syö vain valkopulveria, voimme +kävellä omin jaloin, -- vastasi Lalli pilkallisesti. -- Ja sitten on +meillä vielä jonkun verran vapautta, ja hieman oikeata luontoa, metsiä, +järviä ja vuoria. Mutta tepä olettekin eläimiä, muurahaisia, mehiläisiä +ettekä ihmisiä. + +-- Ei noiden raakalaisten kanssa kannata puhella -- sanoi kolmas +professori. -- Aika kuluu vain, ja vallankumous leviää. Kuulkaa vain! +Ne tulevat nyt tännepäin. + +Ja kadulta kuului todellakin kauhea melu, ja lapset kuulivat selvästi, +miten huudettiin: + +-- Vapauttakaa Maasta tulleet ihmiset! Kuolema professoreille! + +-- Me vain leikkaamme hiukan teitä, niin kauan kuin olette hengissä, -- +sanoi ensimmäinen professori, joka nyt oli saanut silmälasinsa +paikoilleen. -- Me tahdomme nähdä, mimmoisia te olette sisäpuolelta. + +Ja hän tarttui kiinni Lalliin, joka turhaan potki ja huitoi. +Marsilaisen käsivarret olivat niin pitkät ja hänen sormensa niin +voimakkaat, ettei Lalli ylettynyt häneen, nyt kun hän tiesi olla +varuillaan. Mutta samassa kuului uhkaavaa sähinää ja syljeksimistä, ja +Villi syöksähti piilopaikastaan, tuolin alta, marsilaisen kasvoille +raappien verisiä naarmuja ja tavoitellen hänen silmiään. Professori +kirkui ja ulvoi, ja muut koettivat vapauttaa hänet raivoisasta +kissasta, mutta Villi hyppeli toiselta kaljulta päälaelta toiselle niin +sukkelaan, ettei sitä saatu kiinni, ja huusi lapsille, jotka nyt olivat +päässeet irti: + +-- Joutukaa ikkunalle ja hypätkää maapallolle! + +Sitä ei tarvinnut sanoa kahdesti Lallille ja Maijalle, he riensivät +kiireimmän kaupalla ikkunan ääreen. Kun he saivat sen auki, näkivät he +raivoisana räyhäävän väkijoukon ajavan pyörätuoleillaan pitkin katua ja +vihreiden salamain sinkoilevan ristiin rastiin, mutta samassa he +hyppäsivät avaruuteen. + + + + +5. JUPITER. + +Tytöt ovat pelkureita. Paratiisi. Villi syö hedelmiä. Villi tulee +linnun ystäväksi. Kiltti leijona. Kuu eikä kiertotähti. Kiittäkää +onneanne! Jupiteremo. Sarvimetsässä. Kaksi ihmistä. Käärme. Ihana näky. +Käärme ja Villi. Hyvän- ja pahantiedon puu. Maijan viisaus. Kiusaus. +Lapset lähtevät vapaaehtoisesti paratiisista. + + +Lalli päästi helpotuksen huokauksen herätessään salin tuolilla, ja koko +illan lapset supattelivat keskenään niin salaperäisinä, että äiti kävi +oikein uteliaaksi, mutta isä iski vain veitikkamaisena silmää, eikä +kumpikaan kysynyt mitään. Villiä hyväiltiin ja siliteltiin, ja Lalli +kaatoi salaa kermaa sen maitoon näyttääkseen edes jollakin lailla +kiitollisuuttaan siitä avusta, minkä Villi oli tuona vaarallisena +hetkenä antanut. + +Seuraavana päivänä oli niin hauskaa laskea mäkeä Kaisaniemessä, että he +hetkiseksi unohtivat Marsissa kokemansa kauheat seikkailut, mutta kun +Lalli iltapäivällä vaivasi päätään vaikeilla laskutehtävillä, ei hän +voinut olla Maijalle sanomatta: + +-- Kyllä täällä maapallollakin saattaa elämä toisinaan tuntua +surkealta, mutta en minä sentään vaihtaisi täkäläistä elämää mihinkään +niistä kiertotähdistä, jotka tähän saakka olemme nähneet. Mutta kuka +tietää, voi olla semmoinenkin tähti, jossa ei tarvitse lukea läksyjä. + +-- Aiotko taas uusille matkoille? -- kysyi Maija epäröiden. + +-- Tietysti, -- vastasi Lalli. + +-- Mutta vieläkö uskallamme, kun se on niin vaarallista? -- kysyi Maija +hieman vavisten. + +-- Minä kyllä uskallan, -- sanoi Lalli ylpeänä. -- Olin minä yhtä +vaarallisissa paikoissa matkustaessani maapallolla, mutta tytöt ovat +aina semmoisia pelkureita, ja sinä saat pysyä kotona, jos tahdot. + +-- En minä tahdo kotiin jäädä, -- sanoi Maija nyreissään. -- En minä +välitä vaaroista. Minä tulen Jupiteriin, sillä tiedän, että Jupiter on +seuraava tähti, ja isä sanoi, että se on suurin kaikista +kiertotähdistä. + +Taas he hiipivät hiljaa saliin ja katselivat tuikkivaa tähtitaivasta, +ja pian he olivat saaneet silmiinsä Jupiterin, joka loisti niin +valkoisena ja kirkkaana, vallan toisenvärisenä kuin punainen Mars. +Villi hyppi tuolilla Lallin vieressä aivan kuin olisi se hyvin +innostunut pääsemään mukaan uusiin seikkailuihin ja Lalli silitteli +hyväillen sen selkää. Täällä pimeässä he näkivät selvästi +sähkökipinöiden säkenöivän sen pehmoisesta turkista, ja Villi kehräsi +tyytyväisenä, mutta ei sanonut mitään. + +Lalli suuntasi nyt kaukoputken Jupiteriin ja tarkasteli kauan loistavaa +tähteä. Kun hän oikein tirkisteli, saattoi hän nähdä kolme pientä +kiiltävää pistettä aivan ison tähden vieressä. Ne olivat kolme +Jupiterin kuuta, mutta neljättä hän ei löytänyt. + +Tuntui niin ihmeelliseltä katsella tuota kirkasta valkoista tähteä ja +sen kolmea pientä kuuta, jotka seurasivat sitä aivan kuin olisivat sen +lapsia, että Lalli pian unohti koko ympäristönsä, eikä kestänyt kauan, +ennen kuin hän huomasi voivansa kiivetä putkeen. Eikä hän edes +muistanut huutaa Maijaa, mutta pitkää aikaa hän ei ollut seisonut +kuperalla lasilavalla, ennen kuin sekä Maija että Villi olivat hänen +vieressään. Täältä näkyi tähti selvänä valkoisena loistavana levynä, +mutta sen keskellä oli leveä vyö, joka näytti olevan tummaa pilveä. +Vallan selvästi he saattoivat myös nähdä nuo kolme kuuta. + +Mutta mihin nyt hypätään? -- kysyi Maija vähän alakuloisena. -- Minä +pelkään noita pilvivalleja, enkä näe maan näköistä missään. + +-- Katsokaa, -- sanoi Villi, -- tuolla on pieni pyöreä musta täplä, +hyvin hauskan näköinen. Se on liian musta järveksi. Minusta voisimme +hypätä siihen. + +-- Olkoon menneeksi, -- sanoi Lalli epäröiden. -- En minä keksi +parempaa ehdotusta. Hellurei! + +Matka avaruuden halki kesti tällä kerralla vielä kauemmin kuin heidän +hypätessään Marsiin, ja Lallin hengitys oli jo salpautunut, kun hän +lopultakin tunsi putoavansa johonkin pehmeään. Kesti kauan, ennenkuin +hän pääsi istumaan ja katselemaan ympärilleen, mutta kun hän vihdoin +voi sen tehdä, kävivät hänen silmänsä ihastuksesta pyöreiksi. + +Hän oli pudonnut pitkää tuoksuavaa ruohoa kasvavalle niitylle, josta +korkeat siniset, valkoiset, keltaiset ja punaiset liljanvarret +kohottivat kukkaterttujaan, levittäen samalla niin voimakasta +sulotuoksua, ettei hän moista ennen ollut kokenut. Niitty ei ollut +suuri, ja sen ympärillä oli metsä vihreänä muurina, ja Lalli huomasi, +että puissa oli yht'aikaa kukkia, raakiloita ja kypsiä hedelmiä, ja +nämä hedelmät olivat niin kauniita, että hän heti ymmärsi niiden +maistuvan hyvälle. + +Enempää hän ei ollut ehtinyt ajatella, kun Maija hyppäsi ruohikosta +hänen viereensä ja taputteli käsiään ihastuksesta. + +-- Voi Lalli, Lalli, -- hän huusi, -- tällä kerralla olemme tainneet +joutua paratiisiin. + +Villikin tuli esiin ruohon seasta silmät pyöreinä kummastuksesta. + +-- En tiedä, pidänkö tästä vai enkö pidä -- se sanoi omituisen +arastelevalla ja epävarmalla äänellä. -- Tuntuu kuin täällä ei olisi +luvallista rottien pyydystely, kenties ei edes sähiseminen ja +syljeksiminen. Täällä on ilmassa jotakin, joka paremmin soveltuu +kaniineille kuin kissoille. + +-- Mutta lämmintä ja suloista täällä on joka tapauksessa, -- sanoi +Lalli katsellen säihkyvin silmin ympärilleen. -- Katsokaa vain noita +hedelmäpuita ja kukkia ja noita suuria koreita perhosia, joita +lepattelee kaikkialla ja puroa, joka luikertelee niityn halki kuin +hopeavyö. Eikö täällä ole ihmeen ihanaa! + +Mutta Maija ei häntä enää kuunnellut. Hän oli jo juossut metsänreunaan +ja poiminut maahan pudonneen hedelmän ja iskenyt valkoiset hampaansa +sen mehevään maltoon, niin että mehu vuoti suupielistä alas. Silloin ei +Lallikaan malttanut enää pidättää itseään tekemästä samoin, ja hetken +aikaan ei kumpikaan heistä puhunut halaistua sanaa, söivät vain ja +maistoivat milloin mitäkin hedelmää, ja heistä tuntui mahdottomalta +sanoa, mikä niistä maistui parhaimmalle. Sillävälin katseli Villi heitä +yhä silmät pyöreinä ihmetyksestä, mutta lopulta ei sekään voinut olla +puraisematta muuatta maahan varissutta hedelmää, ja silloin pääsi +tyytyväisyyttä ilmaiseva maiskutus sen huulilta. + +-- Sepä merkillistä! -- se sanoi pureskellen yhä hartaammin hedelmää ja +nuoleskellen sen mehua. -- En olisi koskaan uskonut minkään koko +maailmassa maistuvan paremmalle kuin linnunveri, mutta kyllä minun nyt +täytyy myöntää, ettei lintujen surmaaminen pälkähtäisi milloinkaan +päähäni, jos minulla aina olisi tämmöistä syötävää. + +-- Ja sitäpaitsi, sanon minä, et sinä saakaan sitä tehdä, -- sanoi +Lalli pyyhkien nenäliinallaan hedelmämehua huuliltaan. -- Jos surmaat +tässä tähdessä yhdenkin olennon ilman, että se on itsepuolustukseksi +välttämätöntä, niin tulet minun kanssani tekemisiin. + +Samassa helkähti puiden latvoista pehmoisia hopeankirkkaita säveleitä, +laulurastaan säveleiden kaltaisia mutta paljon sointuisampia ja +vaihtelevampia. Sulosointuisina ne vierivät lauhaan ilmaan, ja pian +yhtyi niihin läheisistä puista muita ääniä muodostuen mitä ihanimmaksi +lintukuoroksi, ja lapset ymmärsivät laulujen sanat, jotka ylistivät +luojan hyvyyttä. + +Lalli oli usein nähnyt, mimmoinen Villi oli lintua katsellessaan. Sen +silmät olivat kiiluneet hurjina, se oli työntänyt kyntensä ulos +käpälistä ja kyyristynyt hyppyyn, mutta tällä kertaa se vain makasi +hiljaa ruohikossa ja kuunteli silmät raollaan ja kynnet sisään +vedettyinä. + +-- Se on kaunista, sanoi Villi kumman lempeällä äänellä, -- ja kauniita +ovat linnut itsekin. Katsokaa vain, miten koreat höyhenet niillä on, +vihreitä, punaisia, sinisiä ja keltaisia ja kaikki metallinhohtoisia. +Minä pidän niistä paljon, en sillä tavalla, että tahtoisin syödä ne, +vaan aivan kuin ystävistä. + +Silloin hyppäsi muuan kaunis lintu alas puusta ja tuli nokallaan +hyväillen silittämään Villin turpaa, ja Villi vain kehräsi +tyytyväisenä. + +-- Merkillistä, että täällä on niin lämmintä ja suloista, vaikka +aurinko näyttää niin pieneltä ja etäiseltä, -- sanoi Villi vihdoin. + +Vasta nyt huomasi Lalli unohtaneensa katsoa taivaalle, maassa kun oli +ollut niin paljon ihmeitä nähtävänä. Ja hän näki nyt, että aurinko +tosiaankin näytti pieneltä ja mitättömältä, ja että siitä säteilevä +lämpö tuntui vain siltä kuin olisi poskelle hyväillen sipaistu. Oli +kuin ilmassa itsessään olisi lämpöä, joka tuli lauhoina tuulahduksina +hiljaisen tuulen puhaltaessa. + +-- Meidän pitäisi löytää joku, joka tietää kertoa meille jotakin tästä +tähdestä, ja täytyy minun sitä enemmän nähdäkin, -- hän sanoi ja nousi +ylös. -- Nyt olen aivan kylläinen. Kenties jonakin päivänä voimme tulla +tänne isä ja äiti mukanamme. + +He kulkivat nyt yhdessä purolle, joka kiemurrellen juoksi niityn halki. +Sen vesi oli läpinäkyvää kuin kristalli, ja pohjalla välkkyi hiekka +kuin olisi siinä kultaa, ja kun Lalli sitä kahmaisi kourallisen, +huomasi hän, että se todella olikin kultaa, kimaltelipa siinä siellä +täällä suuria kirkkaita timanttejakin. + +-- Tässä maassa ei mahda olla ihmisiä ollenkaan, -- tuumi Villi +viisastellen. -- Ne eivät antaisi tämmöisen hiekan jäädä tähän. + +Ja Lallin täytyi myöntää, että kissan puheessa oli perää. + +He kulkivat puroa pitkin ja tulivat pian syvälle metsään. Siellä oli +vilisemällä sekä lintuja että kaikenlaisia nelijalkaisia eläimiä. +Apinat kieppuivat oksalta toiselle riemuisina huudellen, ja +kaikenlaisia muita eläimiä juoksenteli puiden alla. Kaikki ne näyttivät +hyvänsuovilta ja vaarattomilta, ja ihmetellen ne katselivat lapsia kuin +mitäkin kummaa. Kun lapset kiersivät erään paksun puunrungon ympäri, +huomasivat he äkkiä seisovansa aivan vastapäätä suurta leijonaa, joka +parast'aikaa söi maahan pudonneita hedelmiä, aivan kuin Villi +tuonnottain oli tehnyt. + +-- Halloo, serkku, -- huusi Villi, -- eikö tuo maistukin paremmalle +kuin veri? + +-- Hyi! -- mörisi leijona. -- Mitä puhetta se on? Kuka söisikään verta! + +Se oli ilmeisesti niin ällistynyt, että Villiä oikein hävetti, ja tämä +koettikin vaihtaa keskustelunaihetta. + +-- Kauniissa maassa sinä, serkku, asut, -- se sanoi. Jupiter näyttää +olevan kaunein kaikista niistä kiertotähdistä, joissa tähän asti olemme +käyneet. + +-- Anteeksi, että keskeytän, -- sanoi nyt muuan karkea ääni aivan +läheltä, -- mutta ei tämä ole Jupiter. Tämä on vain yksi sen +seitsemästä kuusta. Ja paratiisi voi aivan yhtä hyvin olla kuussa kuin +jossakin suuressa kiertotähdessä. + +Kun lapset kääntyivät katsomaan taakseen, näkivät he jättiläiskokoisen +norsun seisovan puun vieressä ja leyhyttelevän suuria viuhkanmuotoisia +korviaan. + +-- Kuuko? -- huudahti Lalli kummaksuen, mutta samassa välähti hänessä +koko asia selville. + +Se tumma täplä, johon he olivat hypänneet, olikin neljäs kuu, jota hän +ei ollut saanut näkyviinsä, ja joka oli näyttänyt täplältä tähden +valoisaa pintaa vasten katsottuna. + +-- Mutta kuitahan on vain neljä, -- intti hän vastaan. + +-- Ei, -- sanoi norsu, -- seitsemän niitä on, vaikka yhtä on vaikea +nähdä Maasta, koska se on niin lähellä loistavaa Jupiteria, ja kaksi on +taas niin kaukana siitä, että ne sen vuoksi ovat vaikeasti nähtävissä. + +-- Silloin meidän kai pitää hypätä Jupiteriin, -- sanoi Lalli +epäröiden. + +-- Älkää veikkoset! -- mörisi toinen karkea ääni, ja metsästä astui +suuren suuri karhu, joka astellessaan lipoi suuhunsa maassa kasvavia +marjoja. -- Jupiter ei ole vielä niin jäähtynyt, että siinä voisi asua. +Sen pinta on enimmäkseen kiehuvaa vettä ja muita nesteitä ja sen +ilmakehä on kuumaa höyryä. Kiittäkää onneanne, ettette joutuneet sinne! + +-- Jupiter on emomme, -- puuttui leijona puheeseen innostuksesta +hehkuen. Siitä me saamme suurimmaksi osaksi lämpömme, sillä auringosta +ei paljon tule. Me rakastamme kaikki Jupiteria. + +-- Miten se voi niin kaukaa lämmittää? -- kysyi Maija epäillen. + +-- Kaukaa teidän aurinkonnekin lämmittää, -- vastasi leijona. -- Kun se +on niin paljon suurempi ja kuumempi, voi se lämmittää niin paljon +pitemmän matkan päästä, mutta matka täältä Jupiteriin on vallan lyhyt +verrattuna auringon etäisyyteen. Sinä kenties arvelet, ettei se voi +lämmittää, koska se ei loista omalla valollaan, mutta lämmittäähän +kaakeliuunikin ja Jupiter onkin mainio uuni. Juuri sen vuoksi, että se +ei ole hehkuva, vaan lämmin vain, on ilmastomme niin miellyttävää ja +tasaista, ei liian kuumaa eikä liian kylmää. Sen saatte muuten itse +kohta kokea, jahka aurinko laskee. + +Lalli katsoi aurinkoon päin ja näki sen painuvan ihmeen nopeasti +taivaanrantaa kohden. + +-- Ei, kyllä meidän pitää mennä katselemaan vielä ympärillemme, -- +sanoi hän. -- Täällä on niin hirveän kaunista, etten tahtoisi palata +kotiin ollenkaan. + +Ja hän katseli taas korkeita puita, joiden latvukset huojuivat; toiset +olivat palmujen näköisiä, toiset lehtevien lehtipuiden, ja kaikki +olivat täpötäynnä hedelmiä tai monivärisiä kukkia, ja kukasta toiseen +liiteli perhosia ja pieniä mesilintuja, jotka näyttivät lenteleviltä +jalokiviltä. + +-- Minä tulen mukaanne, -- sanoi norsu. -- Kenties tarvitsette joitakin +selityksiä. Minussa on hieman tähtientutkijaa ja minä tunnen +kiertotähdet. Kenties ette tiedä sitäkään, että Jupiter kiertää +auringon 11 vuodessa ja 10 kuukaudessa. + +-- Kiitoksia paljon! -- sanoi Lalli. -- Meistä on varsin hauskaa, jos +sinä tulet mukaan. + +-- Minä myös... minä myös... -- mörisivät karhu ja leijona. + +Ja niin he vaelsivat edemmäs ja tulivat pian uudelle tasangolle. Se +näytti olevan sarvimetsän peitossa, ja sarvien alta katselivat tuhannet +lempeät ruskeat silmät lapsia ystävällisen uteliaina. Siinä oli hirviä, +antilopeja, sirahveja, puhveleita ja muita kasvinsyöjiä, mutta mikään +ei näyttänyt pelkäävän ihmisiä enempää kuin petoeläimiäkään, ne vain +väistyivät levollisina hieman sivulle, jotta nämä pääsisivät kulkemaan. + +Tällä tasangolla laski puro suureen virtaan, ja virran toisella +puolella kohosi metsäinen vuorijono, joka vivahteli ihmeellisin +väriloistein tummansinistä iltataivasta vasten. Siinä oli purppuraa ja +ruusunpunaista, sinistä ja vihreää. Tasangon toisella puolella oli +meri, joka kimalteli ja hehkui kuin viini iltaruskon hohteessa, ja +suuret valkoiset linnut liitelivät sen yläpuolella siivet loistaen +ruusunpunaisina iltavalossa, ja leveällä hiekkarannalla kimalteli +säkenöiviä kullankappaleita, koralleja ja kirjavia näkinkenkiä. +Koreanväriset kalat pistivät päänsä vedenpinnasta ylös ja katselivat +lapsia, kauempana merellä oli valaita ja merileijonia läiskyttelemässä +ja temmeltämässä. + +Lalli ja Maija katselivat tätä kaikkea silmät kyynelten sumentamina. +Kaikki oli niin kaunista, että melkein itketti, ja Villikin huokasi +itsekseen samalla kehrätä hyrryttäen. + +Samassa he näkivät kahden olennon astelevan metsästä viimeisten +auringonsäteiden valaistuksessa. Siinä oli kaksi nuorta kaunista +ihmistä, mutta he olivat aivan alasti. Pitkät, tummat suortuvat +aaltoilivat pitkin heidän selkäänsä, heidän kasvonsa olivat tyynet ja +hyvännäköiset ja heidän silmänsä säteilivät. + +-- Luulin, että olimme jo nähneet paratiisimme kaikki olennot, -- sanoi +toinen, joka oli nainen, -- mutta nuo tuolla näyttävät myös ihmisiltä, +ellei heidän ruumiinsa ympärillä olisi tuota kummallista rumaa nahkaa, +joka tekee heidät epämiellyttävän näköisiksi. + +-- Juuri niin, Avee, -- sanoi toinen, mies. -- Epämiellyttävältä se +minustakin tuntuu, ja sitäpaitsi on heidän kasvoissaan omituinen +tutkiva ja kysyvä ilme, josta minä en pidä, mutta muutenhan ne ovat +aivan meidän näköisiä. + +-- Se, että he käyttävät pukua, johtuu vain siitä, että he tietävät, +mikä on säädyllistä, ja te ette sitä tiedä, -- sanoi sähisevä ääni +lähistöstä, ja kun lapset katsoivat sinne päin, näkivät he suuren +kiiltävänvihreän käärmeen, joka välkkyi hiottujen timanttien lailla. -- +Jos olisitte noudattaneet neuvoani ja syöneet hyvän- ja pahantiedon +puusta, niin olisitte tekin ymmärtäneet, että nyt olette alasti. + +-- Hyvän- ja pahantiedon puu... käärme... -- ajatteli Lalli, -- mutta +tämähän on todella paratiisi ensimmäisine ihmisineen. + +Maija oli kääntynyt poispäin ja seisoi selin noihin ihmisiin, mutta +Lalli tarttui hänen käsivarteensa ja käänsi hänet taas niihin päin. + +-- Hyi! -- sanoi Maija punastuen, -- nehän ovat aivan alasti. Onhan +vallan sopimatonta käydä tuolla tavalla. + +Mutta Lalli vain piti häntä kädestä ja talutti hänet noiden ihmisten +luo. Hän ojensi heille ystävällisesti kätensä, ja he lausuivat lapset +sydämellisesti tervetulleiksi. + +-- Mene tiehesi, häijy käärme, -- sanoi Lalli sitten suuttuneena +käärmeelle, joka ivallisesti oli katsellut äskeistä toimitusta. -- +Tulemme kyllä toimeen ilman sinuakin. + +-- No, no, älkää kiivastuko, -- sähisi käärme. -- Teidän puolellannehan +minä olen. Näen kyllä, ettei maapallolla ole oltu yhtä tyhmiä kuin +täällä, ja senvuoksi tekin olette nyt täällä ja tiedätte maailmasta +jotakin, mutta nuo kaksi pässinpäätä vain kävelevät täällä, syövät, +juovat ja makaavat. He eivät käsitä edes sitä, ettei tätä tämmöistä voi +ajan pitkään jatkua, sillä jos tämä maailma on vielä tuhannenkin vuotta +olemassa ja ihmiset ja eläimet vain lisääntyvät, niin ei ole enää +ruohonkortta elukkain syötäväksi eikä ainoatakaan hedelmää puissa, ja +maassa on nelijalkaisia ja kaksijalkaisia päällekkäin, niin etteivät ne +mahdu liikkumaan, ja sitten täytyy niiden kumminkin ruveta syömään +toisiaan kuten niin monesti jo olen leijonalle sanonut. Ei suinkaan +sillä ole tuommoisia hampaita ja kynsiä vain senvuoksi, että se söisi +niillä omenia. + +Lalli oli nyt niin suutuksissaan, että hän vapisi, mutta hän huomasi, +että nuo kaksi ihmistä vain lempeän surullisina katselivat ilkeätä +käärmettä, eikä hän silloin voinut itsekään ruveta väkivaltaa +käyttämään. Hänellä oli sitäpaitsi semmoinen tunne, ettei väkivalta +ollut luvallistakaan tässä paratiisissa. + +-- Mikä teidän nimenne on? -- hän sen sijaan kysyi noilta molemmilta +ystävällisellä äänellä. + +-- Imataa ja Avee, -- he vastasivat, -- mutta kertokaa meille jotakin +itsestänne! + +-- Ei, ei, älkää tehkö sitä! -- sähisi käärme. -- Se on tietoa, ja sitä +eivät nuo elukkaparat saa itselleen hankkia. He eivät saa syödä tiedon +puusta. + +-- Ei puhuta niin paljon, -- sanoi Imataa hieman alakuloisella äänellä. +-- Käärme sanoo aina jotakin häijyä joukkoon. Meistä on itse asiassa +yhdentekevää, keitä te olette ja mistä tulette. Pääasia on, että te +olette vierainamme, ja jos tahdotte, voitte itse tulla katsomaan tiedon +puuta. Mielellämme viemme teidät sinne, vaikka se on ainoa puu, johon +emme saa koskea, emmekä sitä haluakaan tehdä. Kas nyt laskee aurinko, +ja Jupiter nousee. + +Ja samassa painui aurinko todellakin taivaanrannan taakse jättäen +jälkeensä kapean kultaviirun viininväriseen mereen, mutta +vastakkaisella puolella nousi puiden takaa valtavan suuri loistava +hopeakiekko täyttäen suuren osan senpuoleista taivaankantta ja hohtaen +niin, että melkein silmiä häikäisi. Siitä tuntui virtaavan leppoisaa, +miellyttävää lämpöä, ja edelleenkin oli yhtä valoisaa kuin ennen +auringonlaskua. Linnut, jotka hetkiseksi olivat laanneet laulamasta +ikäänkuin tätä ihmettä odotellen, virittivät nyt entistäkin suloisemmat +sävelensä, ja kukista lähti entistä huumaavampi sulotuoksu, ja kirjavat +perhoset lentää lepattelivat kukasta kukkaan kuin ennenkin. + +Nopeasti nousi loistava kiekko korkeammalle, ja pian he näkivät sen +kokonaan. Sen keskellä he näkivät taas tummia pilviä leveinä juovina, +ne muodostivat merkillisiä kuvioita tuolle hopeiselle kilvelle, siinä +oli uhkaavia ukkospilviä ja valkoisia loistavia kesähattaroita. Siellä +täällä näkyi punaisia laikkuja aivan kuin olisi siinä tulenliekkejä. +Koko levy oli kummaltakin sivultaan litistynyt, joten se näytti melkein +soikealta. + +Sanattomina hämmästyksestä katselivat lapset tätä ihmeellistä +satunäytelmää, joka kävi vieläkin kauniimmaksi, kun he samalla näkivät +kaksi Jupiterin kuuta, jotka paistoivat samanvärisinä kuin maapallonkin +kuu. + +-- Oi, miten kaunista! -- sanoi Maija. -- Mutta miksei se ole pyöreä? + +-- Älkää kysykö noilta ihmisiltä, -- sanoi käärme ivallisesti. -- He +eivät tiedä yhtään mitään. He eivät muusta välitä kuin syömisestä ja +juomisesta. + +-- Sen voin minä sinulle selittää, -- puuttui norsu puheeseen ja astui +esiin vielä pureskellen mehevää oksaa. -- Se johtuu siitä, että Jupiter +pyörii akselinsa ympäri hyvin nopeasti. Tuo keskellä oleva vyö kiertää +vielä nopeammin kuin keskiosa, sillä se on vain höyryä. Se tarvitsee +yhteen kierrokseen vain seitsemän teikäläistä tuntia, kun taas keskiosa +tarvitsee yhdeksän. Se on, tiedättekös, huimaa menoa, sillä Jupiter on +monta kertaa suurempi kuin maapallo, vaikka sen ainejoukkio on niin +harvaa, ettei se paina enempää kuin kolme kertaa niin paljon kuin Maa. + +-- Mutta entä nuo punaiset pilkuta -- kysyi Maija. + +-- Sisustasta pursuu vielä tulta esiin siellä täällä, -- vastasi norsu. + +-- Siellä on tuli- ja tulikivijärviä, -- sanoi käärme, ja sen terävät +timanttisilmät säkenöivät häijysti kiertotähden lumoavassa valossa. + +Avee tarttui Maijan käteen ja Imataa Lallin, ja niin he kulkivat +eteenpäin norsun, leijonan, karhun ja monen kasvinsyöjän seuraamina. +Käärmekin mateli koko ajan heidän vieressään ruohikossa, pysytellen +Villin läheisyydessä. + +-- Pidätkö sinä tästä luiruttelevasta elämästä? -- se kysyi kissaan +kääntyneenä. -- Ajatteleppas, rohkeus ja taito eivät merkitse tässä +maassa niin mitään. Ei kukaan tiedä mitään pyydystelyn tuottamasta +nautinnosta ja jännityksestä. Semmoiset mitättömät olennot kuin hiiret +ja rotat voivat hyvin ja lisääntyvät, kunnes koko maa on niitä +tulvillaan, ja samaten on pian laita noiden kasvinsyöjäin. Jonkun +vuoden perästä niitä on tasangoilla niin tiheässä, että kaikkialla voi +astella niiden selältä selälle, ja silloin niillä ei ole enää mitään +syötävää. Niille itselleen olisi parempi, jos joku söisi muutamia +niistä tuon iänikuisen vihannessyönnin vaihteeksi. + +Villin silmät kiiluivat ja välkkyivät, kun hän ajatteli, miten hyvälle +pieni liha-ateria taas maistuisi, mutta hän vastasi vain: + +-- Maassa täytyy olla maan tavoin. Olen nähnyt niin monta erilaista +maata, ettei minua enää mikään ihmetytä, ja sitäpaitsi Lalli ei +suvaitse minun surmaavan täällä mitään. + +Sillävälin kulkivat Lalli ja Maija puhellen Aveen ja Imataan kanssa, ja +nämä näyttivät ylväinä heille paratiisin kaikki ihmeet ja osoittivat +erilaisia hedelmäpuita. Toisinaan kävi matka ohi vilpoisain, +salaperäisten luolien, joista voi saada sateen suojaa, toisinaan he +nousivat kunnaille, joilta oli näköala yli koko tämän ihanan maiseman, +meri taustana. Tämä meri oli nyt Jupiterin valaistuksessa kuin suuri +hopeapeili, ja hopeasta kohosi paikoitellen pieniä saaria, joissa oli +terävähuippuisia sinisiä vuoria tai tummanvihreitä appelsiini-, +palmu- tai muunlaisia hedelmäpuulehtoja. + +Jonkun aikaa kuljettuaan tulivat he taas pyöreälle tasangolle, jolla +kasvoi helakoita kukkia. Keskellä tätä tasankoa kohosi jättiläispuu, +jonka oksat näyttivät ulottuvan taivaaseen saakka. Se oli niin suuri, +että Lallista tuntui kuin taivaan tähdet olisivat riippuneet sen +oksilla. Varoittavien sormien tavoin suuntautuivat nämä oksat sinistä, +salaperäistä taivaankantta kohden, missä Jupiterin kiekko nyt oli +osittain oksien ja lehtien peitossa, osittain puun latvan +hopeakruununa. Joka oksalta riippui merkillisen näköisiä hedelmiä, +kaikki eri värisiä ja eri muotoisia, mutta kaikki hyvin houkuttelevan +näköisiä. Mahtava, väräjävä suhina kuului valtavasta latvuksesta, ja +lehdet lipattivat tuhansin salaperäisin kuiskein, kutsuvin ja +kiehtovin. + +Lalli seisoi kuin lumottuna katsellen ylös puuhun, ja hänestä tuntui +kuin tuo mahtava suhina olisi kuulostanut tutulta ja kuin olisi hän +usein maistellut noita merkillisiä hedelmiä, ja lopulta hän ei voinut +enää pidättäytyä Maijalle sanomasta: + +-- Miten merkillistä! Minusta tuntuu kuin noiden hedelmäin syöminen ei +olisikaan pahaa ja kuin olisin monesti ennen niitä syönyt. + +Maija näytti sillä hetkellä merkillisen miettiväiseltä ja vakavalta ja +rypisti otsaansa kovin tuumivaisena. + +-- Luullakseni asian laita on niin, -- sanoi hän lopulta, -- että me +emme siitä enää sen huonommiksi tule, kun synti kerran on meidän +maailmaamme tullut, ja siksi luulen, että on parasta syödä noita +hedelmiä yhä enemmän, kun kerran on syömään ruvennut, sillä muuten +tässä kuvittelee tietävänsä jotain, vaikkei tiedäkään, ja se on +kaikkein pahinta, sanoo isä. Hän sanoo myös, että koko elämä on koulua, +ja kun on kerran ruvennut koulua käymään, niin on parasta olla ahkera +ja käydä kaikki luokat, vaikka kenties olisikin ollut onnellisempi, +ellei olisi ensinkään käynyt koulua, kuten se vanha italialainen +posetiivinsoittaja, joka aina on iloinen, vaikkei tunne kirjaintakaan. + +-- Mistä sinä tiedät kaiken tuon? -- kysyi Lalli aivan ymmällä siskonsa +viisaudesta. -- Mutta oikeassa sinä luullakseni kumminkin olet, ja +tokkopa me kaksi enää sovellumme tähän paratiisiin, sillä me voisimme +tahtomattamme houkutella nämä ihmiset maistamaan kielletyn puun +hedelmiä ja tuhota heidän onnensa. Kuules, mitä käärme haastelee! + +Käärme makasi kiemurassa Imataan ja Aveen välissä ja sihisi heille. + +-- Katsokaa noita Maan ihmisiä, -- se sanoi ja osoitti lipsuttavalla +kielellään lapsia. -- Heidän esi-isänsä ovat syöneet tämän puun +hedelmiä, ja siksi he nyt tietävät niin paljon. Siksi he matkustavat +avaruuksien halki, katselevat kaikkea ja ymmärtävät kaiken, mutta te +molemmat kävelette täällä kuin lampaat ja syötte ruohoa. Siksi he +ymmärtävät verhota ruumiinsa pehmeillä, lämpöisillä vaatteilla, mutta +te kuljeksitte alasti ja säädyttömästi kuin eläimet ja palelette, kun +tulee kylmä. + +-- Vaiti, käärme! -- tiuskaisi Lalli uhkaavasti. -- Jos vielä sanot +sanankin, niin lyön sinut kuoliaaksi. + +Mutta käärme vain lipsutteli kavalaa kaksihaaraista kieltään. + +-- Sinä koetat saada minut vaikenemaan senvuoksi, ettet tahdo näiden +ihmisten tulevan yhtä viisaiksi kuin teikäläiset ovat, -- se sanoi +myrkyllisestä -- Tiedät hyvin, että puhun totta. + +Silloin otti Lalli kepin ja aikoi lyödä sitä, mutta se mateli +sähisevästi nauraen pakoon ja asettui Villin viereen. + +Tällä välin seisoivat Imataa ja Avee ikävöiden katsellen kiellettyä +puuta, ja Lalli näki selvästi, että käärmeen sanat olivat tehneet +heihin valtavan vaikutuksen. Hän ymmärsi hyvin, että he olivat paljon +onnellisempia kuin maapallon ihmiset ja että olisi vallan kauheata, jos +he tekisivät syntiä syömällä kiellettyä hedelmää, ja hän ymmärsi myös, +että kiusaus oli kaksin verroin suurempi, kun he näkivät rinnallaan +toisia, jotka jo olivat maistaneet noita hedelmiä ja kenties saattoivat +ulkonaisesti näyttää heitä etevämmiltä. Hänelle selvisi, että hänen +velvollisuutensa oli jättää paratiisi, jottei johtaisi enää heitä +kiusaukseen. + +-- Katsos, katsos! -- sähisi käärme Villille. -- Tuon linnun liha +maistuu paremmalle kuin mikään muu koko tässä taivaankappaleessa. Se on +niin rasvaista ja valkoista, että oikein suussa sulaa. + +Ja se näytti kielellään lintua, joka istui jättiläispuun juurella. Se +oli erinomaisen kaunis lintu, sen päässä oli loistava töyhtö, ja sen +pitkä pyrstö välkkyi sateenkaaren kaikissa väreissä. + +Villin silmät säkenöivät saaliinhimosta, sen kynnet työntyivät ulos +käpälistä ja sen hampaat välähtelivät. Hiljaa se hiipi lintua kohden ja +oli juuri hyppäämäisillään, kun Lallin katse sattui siihen. + +Kammottavan selvästi Lalli nyt ymmärsi, että paratiisin rauha todella +oli nyt uhanalainen joka taholta, ja että heidän tulonsa paratiisiin +oli ollut suuri onnettomuus. Hän heilutti samaa keppiä, jolla hän oli +käärmettä uhkaillut, ja juoksi Villin luo, mutta tämä ymmärsi saavansa +selkäsaunan ja kimmahti avaruuteen, ja Lalli seurasi empimättä perässä. + +-- Tule pian kotiin, Maija! -- hän huusi ennenkuin hyppäsi. -- Ellemme +heti laittaudu täältä tiehemme, niin tuhoomme pian koko tämän +paratiisin. + +Ja sitten hän suhahti avaruuden halki. + +Kun hän sitten heräsi entisellä paikallaan kaukoputken vieressä, istui +hän kauan ääneti ja miettien. -- Miten merkillistä, että hänen noin +piti päästä paratiisiin ja että hän sitten hyppäsi vapaaehtoisesti +sieltä pois. Eikö hän ollut tuhma noin tehdessään? + +Ja kumminkin tuntui hänestä, että hän vain siten tekemällä oli +menetellyt oikein. Jos hän olisi jäänyt sinne, olisivat nuo +ihmispoloiset loppujen lopuksi syöneet tiedon hedelmiä, ja silloin +olisi hänen omallatunnollaan ollut heidän paratiisinsa tuhoutuminen. +Kuka tiesi nytkään, miten siellä sitten oli käynyt. Kenties oli käärme +jo saanut heidät pauloihinsa. Ehkä hänen olisi pitänyt lyödä se +kuoliaaksi samalla, mutta semmoinen yritys olisi voinut päättyä +huonosti; käärme oli suuri ja nopea ja kukaties myrkyllinen; ja sitten +ei hän ollut lainkaan varma, että hän olisi ollut oikeutettu surmaamaan +tuossa paratiisissa, jossa kukaan ei muuten tehnyt toiselle pahaa. + +Hän herätti Maijan, joka nukkui sohvalla, j%k kysyi, mitä hän arveli +asiasta, mutta kuten tavallista oli hän matkan jälkeen niin pyörällä +päästään, ettei hän vastannut mitään, vaan pyysi Lallin kertomaan, mitä +oli tapahtunut, ennenkuin hän tahtoi lausua ajatustaan. + +Kun Lalli sitten oli kertonut heidän seikkailunsa, miten kaunista oli +Jupiterin kuussa ollut ja miten he olivat olleet vähällä aiheuttaa +siellä onnettomuutta, istui Maija kauan ääneti. + +-- Kyllä me sentään oikein teimme, -- sanoi hän vihdoin pikkuvanhalla +sävyllä, aivan kuin isoäiti. -- Ei tuo paratiisi ollut meitä varten, +sillä maapallon ensimmäiset ihmisethän karkoitettiin paratiisistaan, ja +me olemme kaikki syntisiä kuten hekin. Opettaja sanoi kerran, että +ainoa, minkä voimme tehdä, on paratiisin takaisin hankkiminen +uutteralla työllä, mutta ettei näin saatu paratiisi ole sittenkään sama +kuin tuo entinen, mutta kenties parempi. Se on kumminkin varmaa, ettei +meillä ollut oikeutta sinne jäädä. + +Maija saattoi toisinaan olla niin ihmeellisen viisas, kun sikseen +sattui, eikä Lalli voinut muuta kuin myöntää hänen olevan oikeassa. Ja +olihan hän itse asiassa lausunut vain Lallin oman ajatuksen vaikka +selvemmin kuin Lalli itse. + +Sinä iltana hän nukkui levollisesti ja tunsi olevansa tyytyväinen +itseensä. Oli hyvä tietää menetelleensä oikein. Sitäpaitsi hän tunsi, +ettei hän voisi jäädä paratiisiinkaan, ellei isä ja äiti olisi siellä, +ja että tiedonhalu ennemmin tai myöhemmin pakottaisi hänet poistumaan +sieltäkin. Maailma ei ollut vielä täydelleen tutkittu. Vielä oli monta +kiertotähteä, joissa piti käydä. + + + + +6. SATURNUS. + +Merkillinen kiertotähti. Mieluummin kuuhun. Putoaminen lumikinokseen. +Karhu, joka potee reumatismia ja on tohvelisankari. Raivoisa +emo. Sapelihammas-tiikeri. Villi pelastajana. Kamala taistelu. +Mammutti-setä. Karhut menevät takuuseen. Rakkaus saa jalansijan +Titanissa. Kuka on Titanin kuningas? Renkaita ja kuita. Salakuoppa. +Raakalaiset. Karhut tulevat apuun. Lalli luolassa. Vapautuminen. +Neuvottelupuu. Taistelu vallasta loppuu. Jäähyväiset. + + +Kohta kun seuraavana iltapäivänä oli tullut pimeä, pyysi Lalli isän +asettamaan kaukoputken niin, että Saturnus näkyisi siinä. + +-- Vai niin, vai et sinä vielä ole unohtanut kiertotähtiä, -- sanoi isä +hymyillen. -- No niin, kukaties sinusta tulee vielä joskus +tähtientutkija, eikä siinä ole mitään moitittavaa. Katsotaanpas nyt +ensin kalenterista! + +Isä otti kirjakaapista kirjan ja selaili sitä hetkisen. Löydettyään +mitä etsi, hän meni Lallin kanssa saliin ja suuntasi kaukoputken +muuatta taivaanrannan lähellä olevaa pistettä kohti. + +-- Siinä se on, -- sanoi hän. -- Ei siinä ole paljon katseltavaa. + +Heti kun isä oli mennyt takaisin huoneeseensa, juoksi Lalli +lastenkamariin hakemaan Maijaa ja Villiä, ja sitten he menivät kaikki +yhdessä saliin katsomaan pientä kaukoputkessa näkyvää tähteä. Kuten isä +oli sanonut, ei siinä paljon ollut katsottavaa, mutta oli Lalli siinä +sentään näkevinään valorenkaan sen ympäriltä. Se oli kumminkin niin +epäselvä, ettei hän siitä sen viisaammaksi tullut, vaikka hän +tirkisteli, niin että silmiä alkoi kirveliä. Aivan varmaan näkisi hän +nytkin paremmin, jos konttaisi taas kaukoputkeen. Hän oli niin +innostunut, ettei edes muistanut huutaa Maijaa ja Villiä, ennenkuin +aukaisi lasin ja kömpi putkeen, mutta tuskin hän oli päässyt ylälasille +saakka niin jo näkyivät Maijan innostuksesta säteilevät kasvot aukossa, +ja ennen pitkää seisoivat he kaikin siinä tuijottaen edessään näkyvään +ihmeelliseen kuvaan. + +Siinä ui todella merkillisin kiertotähti, minkä he tähän saakka olivat +nähneet. Ja siinä näkyi se rengas, oikeammin kaksikin rengasta, joka +kaukoputkessa oli häämöttänyt. Molemmat renkaat olivat selvästi +erillään toisistaan ja itse tähdestä, ja ylempi ja kapeampi rengas +näytti vielä olevan jakautunut kahtia, vaikkei siinä ollut välipaikka +niin suuri. Kauniisti ne loistivat, nuo leveät renkaat, ja niiden +ulkopuolella näkyi vielä useita erikokoisia kuita, mitkä kauempana +toisistaan, mitkä lähempänä toisiaan. + +-- Minusta tuo tähti näyttää melkeinpä kaamealta, -- sanoi Villi. -- +Mitä ainetta nuo renkaat mahtavat oikein olla? Kenties sielläkin on +kuumaa niinkuin Jupiterissa, joten me kiehuisimme kuoliaiksi, jos sinne +hyppäisimme. Ehkäpä olisi varovaisinta hypätä johonkin kuuhun, kuten +viime kerralla teimme. + +Ja mitä kauemmin Lalli katseli tuota merkillistä tähteä, sitä +järkevämmiltä hänestä tuntuivat Villin sanat. Se näytti niin sumuiselta +ja eriskummalliselta, että siitä voi epäillä mitä tahansa, kun taas +muuan sen kuista näytti niin kirkkaalta ja kiinteältä ja tuntui paljon +sopivammalta paikalta kuin itse kiertotähti. + +Mennään sitten tuohon suureen kuuhun, -- sanoi hän lopulta. -- +Hypätkää! + +Ja sitten hän lensi avaruuden halki vallan kauhean pitkän matkan, ja +tuo merkillinen tähti kasvoi kasvamistaan hänen edessään, ja pieni kuu +tuli yhä suuremmaksi, kunnes se näytti itse kiertotähden kokoiselta. + +Lopuksi hän ei nähnyt mitään ja tuli tajuihinsa vasta tuntiessaan +kylmän pehmoisen lumen hautovan kasvojaan. Silloin hän nousi istualleen +ja katseli jännittyneenä ympärilleen. + +Hän istui sulavassa kinoksessa valtavan kuusen juurella, ja hänen +vieressään sätkytteli Maija pää syvällä kinoksessa ja jalat pystyssä, +ja lähellä oli Villi miltei kokonaan hautautuneena pehmoiseen +lumisohjoon. + +-- Mitä tyhmyyksiä? -- napisi Villi päästyään lopultakin jaloilleen. +Olemmeko tulleet takaisin maapallolle? En minä ennen ole lunta nähnyt +näissä kiertotähdissä. + +-- Ei, ei, -- puuskutti Maija, kun hänkin oli päässyt seisaalleen. -- +Katsokaa, katsokaa! Onko tuo tuolla olevinaan aurinko! Kylläpä se +sitten on vaivainen täällä! + +Ja hän näytti taivaalle, missä oli pieni aurinko, joka valaisi paljon +heikommin kuin Jupiterilla ja lähetti lämpöä niin vähän, että se tuntui +poskelle vain lievänä hipaisuna. + +-- Ei se toki noin pitkän matkan päästä voikaan paljon lämmittää, -- +sanoi Lalli. Me olemme nyt niin kaukana avaruudessa, että Maasta +aurinkoon on lyhyempi matka kuin täältä Maahan. + +-- Voi, voi, voi! -- vaikeroi mörisevä ääni surkeasti kuusen toisella +puolella. -- Kuka siellä puhuu, että aurinko on kaukana. Niin, niin, +voi kyllä ollakin, sillä kauhean hitaasti edistyy lumen sulaminen tänä +vuonna, eikä minusta Saturnuskaan lämmitä enää niinkuin ennen. Voi, +voi, kun tuo reumatismi ahdistaa vanhaa luolakarhuparkaa! + +Lalli kurkisteli kuusenoksien lomitse ja näki kuusen takana kohoavan +korkean, jyrkän kallioseinän ja siinä luolan aukon. Tämän aukon suulla +istui kauhean suuri pörröinen karhu, paljon suurempi kuin se harmaa +karhu, jonka hän oli nähnyt Pohjois-Amerikassa. Siinä se istui hyvin +surkean näköisenä, nosteli milloin toista milloin toista etujalkaansa +ja hieroi sitä kuonollaan tai puri siihen aivan kuin sitä olisi +särkenyt. + +-- Päivää, päivää, Nalle! -- hän tervehti ystävällisesti. -- Kolottaako +jalkojasi? + +-- Niin oikein, Jumala paratkoon, -- vastasi karhu surullisena. Ei ole +helppo sietää tätä ilmastoa. Talvi on ollut ankara ja kesä lyhyt. +Minusta tuntuu kuin täällä Titanissa tulisi vuosi vuodelta kylmempää, +vaikka tätä jääkautta on ulottunut niin kauas taaksepäin kuin esi-isäni +ovat muistaneet. Hohhoo, jaa, jaa, ei lämmitä aurinko enää, kuten äsken +sanoit. + +Ja sitten se nousi voihkien seisaalleen ja tuli ulos luolan aukosta. +Kauhean suuri se oli, mutta kasvot hyvänsävyiset. Hitaasti se linkutti +lasten luo heitä tervehtimään. + +-- Eukkoni on tuolla sisällä pentujen kanssa, -- se kuiskasi luoden +puolittain arastelevan katseen luolaan. -- On parasta, ettette mene +sisälle häntä häiritsemään. Ei hän tahdo minuakaan laskea tämmöisinä +aikoina sisään, vaan minun täytyy istua ovella palelemassa ja +valvomassa, ettei luolaleijona tai sapelihammas-tiikeri hiivi +kimppuumme ja ryöstä meiltä pentua. Pahimmat vihollisemme ovat +kumminkin ihmiset, jotka ovat melkein sen näköiset kuin te, ainakin +sikäli, että ne käyvät kaksin jaloin, vaikka niiden nahka on erilainen, +ne kun pukeutuvat kuolleiden eläinten taljoihin, eikä niiden kasvot ole +noin hienot ja valkoiset kuin teidän, ja niiden hiukset ovat mustat +eivätkä keltaiset. Te olette paljon kauniimman ja kiltemmän näköiset, +ja siksi luotan teihin, ettekä te liioin heiluttele semmoista keppiä, +jonka päässä on teräviä kiviä. + +-- Nalle parka! -- sanoi Maija säälien ja taputteli karhun suurta +päätä. -- Reumatismia sulla on, ja kaikki ovat häijyjä sulle, vieläpä +oma eukkosikin. Tahtoisin niin mielelläni nähdä pienokaisiasi, mutta +hän ei taida sitä sallia. + +-- Ei, ei, ei millään muotoa, -- vastasi karhu kauhistuneena. Hän +hotkaisisi teidät kaikki suuhunsa. On parasta, että laittaudutte +ajoissa täältä matkoihinne, sillä hän voi herätä milloin tahansa. + +-- Kuka siellä? -- kuului peloittava karjunta luolasta, niin että koko +kallioseinä tärisi. -- Luulen kuulevani ihmisääniä. Odottakaa vain, +kohta saatte nähdä, senkin verenimijät! + +Ja siellä sisällä rytisi ja kumahteli, ja lapset katselivat kauhuissaan +pakotietä itselleen. + +-- Kiivetkää kuuseen! -- huusi Villi ja loikki itse ensimmäisenä +pilvenkorkuiseen puuhun. Lalli ja Maija tulivat hitaammin perässä. He +eivät olisi ollenkaan ehtineet puuhun, ellei vanha uroskarhu olisi +asettunut luolan suulle niin, että naaraskarhun kesti vähän aikaa +tuuppia häntä pois tieltään. + +-- Pois tieltä, pois tieltä, senkin vanha köntys! -- karjui se +kamalalla äänellä, ja luolan aukossa näkyi ammollaan oleva kita, vielä +suurempi kuin uroksen, ja hehkuva silmäpari. + +-- Rauhoitu, rauhoitu, muoriseni! -- koetti uros lepytellä. -- Ne ovat +ystävällisiä eläimiä, eivät ne tee meille pahaa. + +Mutta naaraskarhun säkenöivät silmät olivat jo nähneet lapset, jotka +eivät olleet ennättäneet korkealle puuhun, eikä sitä voinut enää +hillitä, kun se syöksyi, jyristen kuin ukkonen, kuusenrungon luo ja +rupesi lasten kauhuksi kiipeämään heidän perässään. + +Villi oli jo puun latvassa ja Lalli ja Maija kiipesivät perässä, minkä +ennättivät. Onneksi oli naaraskarhu niin raskas, ettei se voinut kauan +seurata heitä, kun oksat kävivät ylempänä yhä heikommiksi. Lopuksi sen +täytyi pysähtyä, ja he näkivät vain vähän matkaa alapuolellaan sen +punaisen kidan ja suuret, välkkyvät hampaat. Puun juurella istui uros +takajaloillaan, rukoillen sitä tulemaan taas takaisin, ja luolan suulla +näkyi kaksi pientä pörröistä, kirkassilmäistä olentoa leikkivän +tuuppien toisiaan kuin koiranpennut. + +Mutta Lalli näki muutakin alhaalla kallioseinämän vieressä. Siinä oli +kauhea eläin, vähän tiikerin näköinen mutta paljoa suurempi. Sen kamala +näkö johtui siitä, että sen suusta riippui pitkälti alas kaksi hammasta +aivan kuin kaksi välkkyvää käyrää miekkaa. Sen silmät kiiluivat +murhanhalusta, kun se hiipi kallioseinämää pitkin pieniä, pahaa +aavistamattomia karhunpentuja kohti. + +-- Ole varuillasi! -- huusi Lalli maassa olevalle vanhalle +uroskarhulle. -- Tiikeri on tuolla ja vaanii penikoitasi. + +Karhu pyörähti ympäri, naaraskarhukin katsoi alas puusta, ja molemmat +päästivät vihan ja kauhun kiljahduksen. + +-- Sapelihammas-tiikeri! -- ne ulvoivat. -- Joutuin luolaan, penikat! + +Samassa otti tiikeri pitkän hyppäyksen iskeäkseen sapelihampaansa +toiseen poikaseen ja olisi varmaan onnistunutkin, ellei Villi, joka +vast'ikään oli huomaamatta liukunut maahan muuatta taipuisaa +kuusenoksaa myöten, olisi ollut vielä nopeampi kuin se ja rynnännyt +tuota kömpelöä pikku palleroa vasten, niin että se äkillisen sysäyksen +johdosta kellahti kumoon ja pyöri keränä luolaan päin. + +-- Hyvä, Villi! -- huusi Maija. + +Tiikeri kiljaisi pettyneenä, mutta ei ehtinyt juosta penikan perässä, +sillä samassa oli vanha uroskarhu pyrynä sen kimpussa, ja se sai +käyttää kaiken sulavuutensa välttääkseen ahdistajansa raskasten +käpäläin raskaat iskut. Se oli kumminkin niin nopealiikkeinen, että se +luultavasti olisi päässyt pakoon, ellei naaraskarhu olisi liukunut alas +puusta ja juuri ratkaisevalla hetkellä katkaissut sen paluutien. Oli +merkillistä nähdä, miten nopeat nuo näköjään niin kömpelöt karhut +saattoivat olla, kun oli kysymys niiden penikoista. Parilla +hyppäyksellä oli raivoisa emo tiikerin kimpussa, kallioseinä kun esti +tämän pakenemasta muualle päin. Tiikeri vetäisi päänsä taaksepäin kuin +kyykäärme ja sysäsi salaman nopeudella sapelihampaansa naaraskarhun +lapaan, mutta samassa silmänräpäyksessä sai se raskaan käpäläniskun ja +kaatui kumoon, jolloin uroskarhu syöksyi sen kimppuun ja murskasi sen +pään voimakkaalla puraisulla. + +-- Huh! -- sanoi naaraskarhu ja ravisteli kuollutta vihollistaan +niinkuin kissa ravistelee rottaa, ja veri vuoti sen haavoittuneesta +kyljestä. -- Se oli vähällä saada pikku kullanmuruseni. + +-- Kuka käskee sinun hätiköimään ja ajamaan ystäviä takaa sen sijaan, +että ajaisit vihollisia, -- mörisi uros. -- Elleivät nuo tuolla olisi +olleet niin ystävällisiä ja varoittaneet meitä, olisi tiikeri saanut +molemmat poikaset. + +Silloin muisti naaraskarhu puussa olevat lapset ja katseli sinne ylös +silmät kosteina kiitollisuudesta. + +-- Tulkaa alas, tulkaa alas, jotta saan teitä kiittää! -- se huusi, ja +epäröimättä kiipesivät lapset alas kuusesta. + +Sillävälin karhut kokosivat pentunsa ja nuoleskelivat niitä päästäkseen +selville, olivatko ne loukkaantuneet, ja kun Villi samassa tuli +rauhallisena luolasta aivan kuin ei olisi mitään erikoista tapahtunut, +nuolivat ne sitäkin ja mörisivät parhaat kiitoksensa. Kun Lalli ja +Maija olivat ehtineet puusta alas, nuoleksivat ne heidän käsiään ja +pyysivät heitä olemaan hyviä ja käymään luolaan, jos he tahtoivat +lämmitellä. + +-- Kiitos! -- sanoi Lalli ystävällisesti ja taputteli muuatta pörröistä +pentua, -- mutta meillä on hieman kiire. Me olemme vain katselemassa +tätä maata vähäisen. Mika sen nimi on? + +-- Se on Titan, Saturnuksen kuita, -- vastasi karhu, -- ja kylmä ja +kelvoton maa tämä on. Viimeisenä vuosituhantena on ilmasto vain +kylmennyt kylmenemistään, eikä kohta enää tiedä, mitä tässä tekee. +Kauniit hedelmäpuut, joita täällä ennen kasvoi, ovat kuolleet, ja +niistä eläimistä, jotka silloin elivät puissa nelin käsin kiipeillen, +ovat kehittyneet nuo julmat ihmiset, koko Titanin pahimmat pedot. Kun +he eivät enää löytäneet puiden hedelmiä, rupesivat he käymään kaksin +jaloin maassa poimiakseen marjoja ja pyydystääkseen saalista. Kun +ilmasto kävi liian kylmäksi, keksivät he keinon pukeutua surmattujen +eläinten nahkoihin ja käyttivät kiviä ja keppejä eläinten +surmaamiseksi, ja lopuksi he keksivät punaisen kukan, joka polttaa ja +valaisee pimeässä, ja sen jälkeen on rauha hävinnyt Titanista. Kaiken +tämän on mammutti minulle kertonut, ja hän on vanha ja viisas. Hän on +taas sen kuullut äidiltään, ja tämä taas omalta äidiltään, ja niin on +tieto kulkenut vuosituhansien takaa. + +-- Emo, emo! -- huusi äkkiä toinen pörröinen karhunpenikka, joka oli +leikkinyt Maijan kanssa. -- Tuolta Mammutti-setä tulee. + +Samassa rätisivät puiden oksat, ja kun lapset katsoivat sinnepäin, +näkivät he valtavan suuren punaruskean eläimen, merkillisen norsun +näköisen, jolla oli hyvin pitkät ylöspäin kaartuvat torahampaat, +tulevan tuuheasta kuusitiheiköstä. Se tarkasteli heitä terävästi +pienillä viisailla silmillään. + +Ihmislapsia, -- ärjäisi se lopulta, ja sen ääni vyöryi vihaisena kuin +etäällä jylisevä ukkonen. -- Näen, että olette ihmisiä, tekin, vaikka +toisennäköisiä kuin ennen olen nähnyt, mutta arvaan, että jos saatte +elää ja kasvaa, te voitte tulla vielä vaarallisemmiksi meille kuin nämä +toiset. Teidän silmistänne näen, että te taidatte paremmin kuin he +käyttää hyväksenne kaikenmoisia surmalaitteita, ja luullakseni on +parasta tuhota teidät heti, ennenkuin olette kasvaneet suuremmiksi ja +ehtineet tuottaa vahinkoa. + +Lalli astui rohkeasti tuon vihastuneen eläimen eteen ja kumarsi tapansa +mukaan kohteliaasti. + +-- Sinä olet viisas mies, herra Mammutti, -- hän sanoi kunnioittavasti. +-- Olemme ihmisiä kuten sanoit, mutta siinä erehdyt, kun luulet meidän +tekevän pahaa. Me olemme tulleet tänne vain katsellaksemme hieman tätä +tähteä. On olemassa hyviäkin ihmisiä, jotka pitävät eläimistä. + +Mammutin pienet säkenöivät silmät saivat hieman ystävällisemmän ilmeen. + +-- Käytöstapasi on kohteliasta ja osoittaa, että olet saanut hyvän +kasvatuksen, -- se sanoi, -- ja jos voit löytää jonkun täältä +Titanista, joka menee sinusta takuuseen, saatte jäädä tänne yhdeksi +päiväksi ja yöksi saadaksenne katsella seutua, mutta sen ajan kuluttua +on teidän kaikkien poistuttava kuoleman uhalla. + +-- Kunnioitettava herra, -- sanoi naaraskarhu, -- mieheni ja minä +menemme mielellämme takuuseen näitten kolmen puolesta, sillä he ovat +pelastaneet poikaseni sapelitiikerin hampaihin joutumasta. + +-- Vai niin, -- sanoi mammutti kummastellen, -- sehän kuulostaa hyvin +ihmeelliseltä. Olisinko sittenkin erehtynyt luullessani niitä ihmisten +sukulaisiksi. En ole siltä taholta kuullut muuta kuin julmuutta ja +väkivaltaa, mutta myöntää täytyy, että nämä ovat ystävällisen näköisiä. +No niin, sittenpähän nähdään. Joka tapauksessa pysyn sanassani, että he +saavat jäädä tänne yhdeksi päiväksi ja yöksi. + +-- Kiitoksia! -- sanoi Lalli kumartaen taas. -- Pitempää aikaa emme +tarvitsekaan. + +Sillävälin oli Maija uteliaana tullut tuon mahtavan suuren eläimen +lähelle ja oli lopulta aivan sen edessä. Vihdoin hän ei enää voinut +vastustaa kiusausta, vaan ojensi kätensä ja silitti hiljaa pitkää +pehmeätä kärsää. Ensin mammutti säpsähti ja katseli säkenöivillä +silmillään epäluuloisesti häntä, mutta sitten se seisoi aivan hiljaa ja +salli hänen jatkaa ja lopuksi se rupesi vastahyväilyyn silitellen +kevyesti kärsällään tytön kiharaista päätä. + +-- Tämä käy yli ymmärrykseni, -- se sanoi lopulta lempeällä äänellä. -- +Sydänalassani tuntuu niin omituisen lämpöiseltä, aivan kuin olisit oma +poikaseni. Tämmöistä ei ole minulle ennen sattunut. Täällä Titanissa +elävät kaikki eläimet toistensa vihollisina ja pelkäävät, vihaavat tai +halveksivat toisiaan tai parhaassa tapauksessa antavat toinen toisensa +olla rauhassa, mutta nyt valtaa minun sydämeni rakkaus ja halu palvella +sinua. Mitä tämä oikein on? Mitä ihmeellisiä aikoja nyt koittaneekaan? + +Mutta Maija vain hymyili sille seisoessaan sen hirvittäväin +syöksyhammasten keskellä ja lopulta hän kietoi käsivartensa sen kärsän +ympäri. + +-- Tiesinhän minä, että sinä olet herttainen ukki, vaikka sinä puhuit +niin juhlallisesti, -- hän sanoi. -- Minä pidin alun pitäin sinusta. +Sinä olet niin viisaan ja kunnianarvoisan näköinen. Päästä minut nyt +ratsastamaan leveään selkääsi! + +-- Minut myös, minut myös! -- pyysi Lalli, ja mammutti tarttui heihin +varovasti kärsällään ja nosti selkäänsä. Samassa hyppäsi Villikin +heidän viereensä puunoksalta, minne se oli kiivennyt. + +-- Hyvästi Nalle, hyvästi rouva Nalle, hyvästi pienokaiset! -- huusivat +lapset mammutin astellessa pitkin, liukuvin askelin metsää kohden. + +Tämä metsä oli hyvin samanlainen kuin olivat kotoiset metsät varhaisena +kevätpäivänä. Se vain oli erotuksena, että puut olivat täällä paljoa +suuremmat ja koko maisema paljoa villimpi. Paikoitellen oli metsä niin +tiheätä ja ryteikköistä, että tuntui aivan mahdottomalta tunkeutua sen +lävitse, mutta mammutti kävi pitkin leveäksi tallattua polkua, joka +kulki heidän oikealla puolellaan jyrkkänä kohoavan kallioseinän +vieritse. Siellä täällä oli seinämässä sinisiä jäämuureja, joita pitkin +vesi tihkui solisevina puroina. Toisinaan, kun seinämä paikoitellen +kävi hieman matalammaksi, häämötti sen yläpuolella samanlaisia sinisiä +jääjoukkioita, jotka jyrkkinä ja eri värisinä kimallellen kohosivat +pilviin ja ylempänä muuttuivat häikäisevän valkoiseksi lumeksi. + +Alhaalla maassa teki lumi sulamistaan, ja puiden runkojen ympärillä oli +pyöreitä lumettomia päiviä tai vesilätäkköjä, ja muutamilla lämpöisillä +rinnemailla versoi nuorta hentoa vihantaa, ja siellä täällä kurkisti +mättäiltä pieniä valkoisia tai vaaleankeltaisia kukkia. Ilmassa oli +paikan, kostean mullan ja hennon ruohon tuoksua, ja puiden runkojen +lomista näki auringon nopeasti laskevan kalpeana ja lämpöä luomatta. + +He näkivät metsässä paljon eri eläinlajeja. Muutamat olivat susien tai +hyenain näköisiä, ja ne ulvoivat nähdessään lapset mammutin selässä. +Eräällä rinteellä oli kokonainen lauma komeita hirviä laiduntamassa, ja +eräällä toisella rinteellä he näkivät ryhmän eläimiä, jotka ensimmältä +näyttivät suurilta kivenlohkareilta, mutta kun he tulivat lähemmä, +huomasivat he siinä olevan lauman kauhean suuria härkiä ja lehmiä, +hieman biisonihärkien näköisiä. Ne mulkoilivat lapsia uhkaavin katsein +pörröisten, sarvekasten otsainsa alta. + +-- Mitä sinä kannat selässäsi? -- mylvivät ne mammutille. -- Eivätkö +nuokin ole ihmisiä? Eivätkö ne ole terävillä kepeillään tappaneet +tarpeeksi monta meikäläistä, ettei sinun enää tarvitsisi kanneskella +niitä ja suojella niitä? + +Mammutti ravisti niille pitkiä peloittavia hampaitaan ja vastasi: + +-- He ovat ystäviäni, ja minä suojelen heitä. Enkö minä ole tämän +metsän kuningas ja enkö saa tehdä, mitä haluan? + +-- Kuningas, kuningas, -- ärjyi kallioluolasta ukkosenkaltainen ääni. +-- Siitä seikastahan me kaksi olemme aina kiistelleet. Kerran kai se +myös ratkaistaan, kumpi meistä on Titanin hallitsija. Kuka hyvänsä voi +nyt nähdä, ettet sinä enää ole kelvollinen pysymään kuninkaana, kun +rupeat juoksentelemaan kuin hullu, ihmislapsia selässäsi kantaen. + +Kallioluolan suulle ilmaantui suuri kellanruskea kissaeläin, sen +näköinen kuin harjaa vailla oleva leijona. Se irvisteli peloittavilla +hampaillaan mammutille, joka pysähtyi ja katseli sitä silmät +säkenöiden. + +-- Sinä kuningas! -- sanoi mammutti ivallisesti. -- Miten sinä voisit +hallita viisaudella, sinä, joka surmaat ja syöt heikot. Sinun +hallinnastasi tulisi vain hirmuhallitus, ja se tuottaisi rajatonta +kurjuutta. Luulet olevasi hallitsijaksi syntynyt, koska olet väkevä ja +julma, mutta jos muut eläimet saavat valita, niin kyllä ne visusti +varovat ottamasta sinua kuninkaakseen, sillä ne tuntevat, että +kuninkaan tulee olla viisas ja suojella heikkoja. + +-- Valita, valita, -- kiljui leijona. -- Onko moista ennen kuultu, että +alamaiset saisivat valita? Niidenhän on vain alistuttava väkevän +hallitsijan valtaan eikä valittava. No niin, sen seikan tulevaisuus +ratkaiskoon. Jonakin päivänä haastan sinut kaksintaisteluun, +ja silloin saadaan nähdä, mutta tänä yönä kutsun kaikki eläimet +neuvottelukokoukseen ja kerron heille, että sinä olet solminut liiton +ihmisen, meidän kaikkien yhteisen vihollisen kanssa. + +-- Tee niin! -- vastasi mammutti ylväänä. -- Nämä kaksi eivät ole +tavallisia ihmisiä, enkä ole antanut heille lupaa oleskella Titanissa +kauemmin kuin yhden päivän ja yön. Ellei eläinten neuvosto toivo heidän +viipyvän kauvempaa, niin saavat he mennä. + +-- Vatsaani -- -- -- sanoi leijona lauseen täytteeksi päästäen samalla +ukkosena kaikuvan naurun. + +-- Siitä seikasta me olemme eri mieltä, -- huusi mammutti, joka jo oli +lähtenyt liikkeelle, -- mutta nyt ei minulla ole enää aikaa. + +-- Hyvästi, serkku, hyvästi! -- huusi Villi leijonalle. -- Kyllä me +opetamme sinulle parempia tapoja, jos jäämme tänne kyllin pitkäksi +ajaksi. + +Ja niin hölkytteli mammutti edelleen, mutta piti vielä kauan toisen +silmänsä suunnattuna luolaan, valmiina torjumaan salakavalan +hyökkäyksen. + +Aurinko teki nopeasti laskuaan, ja Lalli seurasi silmillään sen pientä +kalpeata kerää. + +-- Ei tuosta ole suurtakaan hyötyä, -- sanoi hän. + +-- Ei olekaan, -- vastasi Mammutti. -- Se on niin etäällä, että kuluu +kaksikymmentä yhdeksän ja puoli teikäläistä vuotta, kun Saturnus kerran +kiertää auringon. Mutta emme me sitä niin paljoa tarvitsekaan, kun +meillä on Saturnus-emomme. + +Silloin Lalli muisti Jupiterissa vallitsevat olot ja ymmärsi, että +täällä mahtoivat asiat olla kutakuinkin samoin. Senvuoksi hän odotti +jännityksellä saavansa nähdä auringonlaskun jälkeen, minkä näköinen +tämä kiertotähti oli. + +Ei kestänytkään kauan ennenkuin aurinko laski, ja jo sitä ennen hän +näki, että metsän ja vuorten yläpuolella alkoi valjeta. He tulivat nyt +hieman aukeammalle maalle, mistä voivat nähdä korkeat jäätiköt, ja +äkkiä hän näki vuorten olevan leveän valorenkaan, aivan kuin sädekehän, +ympäröiminä. Rengas kohosi yhä ylemmä ja sen jälkeen näkyi vielä +toinen, sen sisäpuolella oleva valorengas, ja pian nousi kiertotähden +säteilevä levy kimaltelevan, sinisen jäävuoren yläpuolelle. Ylemmä ja +yhä ylemmä se nousi, kunnes se oli kokonaan taivaalla, kummankin +merkillisen renkaansa keskellä, majesteetillisena ja kauniina, ja sen +ympärillä oli taivaalla sitäpaitsi paistamassa seitsemän erikoista +kuuta. Tämä kaikki oli niin lumoisan kaunista, että Lalli ja Maija +istuivat aivan vaipuneina ihasteluun. + +-- Seitsemän kuuta, -- huomautti Villi ihmeissään. -- Tämmöisenä yönä +kelpaisi pitää kissannaukujaisia! + +-- Niitä on kymmenen, -- sanoi mammutti -- mutta nykyisin on kaksi +Saturnuksen takana ja kymmenes on Titan. + +-- No niin, ette te juuri voi kerskua, että teillä on paljon +auringonvaloa, -- sanoi Maija nauraen, -- mutta kuunvaloa on sitä +enemmän ja renkaanvaloa vielä kaupantekijäisiksi. Ei ole liioin helppo +sanoa, mikä vuorokaudenaika on lämpöisin, sillä minusta lämmittää +Saturnus enemmän kuin aurinko. + +Lallin mielestä oli Maija vallan oikeassa, sillä tuosta suuresta +loistavasta levystä lähti aivan kuin Jupiterista leppoisaa miellyttävää +lämpöä, joka sulatti lunta yhä nopeammin. Vuorilla solisivat purot +voimakkaammin, ja metsästä kuului erilaisia linnunääniä, jotka +tervehtivät Saturnuksen nousua. + +Mammutti lähti taas liikkeelle, ja kapea, tallattu polku kiemurteli +jättiläispuiden lomitse, jotka täyttivät ilman pihkaisella tuoksullaan. +Se oli ihana ratsastusmatka, mutta se päättyi äkkiä kamalalla tavalla. +Yht'äkkiä tuntui, kuin olisi maa vajonnut mammutin jalkojen alla, ja se +syöksähti kauhusta ulvoen syvään, jyrkkäseinäiseen kuoppaan, niin +syvään, että sen selässä istuvat lapset olivat maanpinnan tasalla. + +Lalli huomasi heti, että tässä oli ihmisten kaivama salakuoppa, sillä +sen seinät olivat niin pystysuorat ja se oli niin taitavasti katettu +oksilla ja lumella. Hän hyppäsi heti alas mammutin selästä kuopan +reunalle, ja Maija ja Villi seurasivat hänen esimerkkiään. + +-- Mitä nyt on tehtävät? -- kysyi Lalli levottomana. + +Mammutti oli ilmeisesti mitä syvimmän kauhun vallassa, se huohotti ja +voivotteli, että sen viimeinen hetki oli nyt lyönyt, että pian tulivat +kai julmat ihmiset tappamaan sen terävillä keihäillään. + +-- Älä pelkää! -- sanoi Lalli lohdutellen. -- Me koetamme kaivaa sinut +ylös sieltä, ennenkuin he ehtivät tulemaan. + +Hän juoksi puiden sekaan ja rupesi etsimään sopivaa seivästä, millä +kaivaa maata, ja Maija teki samoin. Pian oli kumpikin löytänyt +itselleen semmoisen, ja he rupesivat heti ahertamaan, niin että hiki +tippui. He irroittivat maata kuopan reunoilta, ja pudottivat +irtautuneet kokkareet pohjaan, missä mammutti tallasi ne alleen, joten +kuoppa kävi yhä matalammaksi. Työ edistyi kumminkin hyvin hitaasti, +sillä seipäät eivät olleet kyllin terävät. Lalli lähetti senvuoksi +Maijan metsään hakemaan parempia seipäitä, ja jatkoi itse työtä, ja +siinä oli Villikin raaputtamassa ja potkimassa nelin jaloin maata +kuoppaan. Mutta äkkiä keskeytti puitten seasta tien vierestä kaikuva +terävä vihellys heidän työnsä, ja kuusenoksien välistä näki Lalli +keltaisia, hirvittävän rumia eläimellisiä kasvoja. + +-- Ihmiset, ihmiset, -- vaikeroi mammutti epätoivoissaan. -- Ne tulevat +tappamaan meidät kaikki. + +-- Juokse pian kutsumaan karhut avuksemme! -- kuiskasi Lalli Villille. +-- Minä koetan niitä pidätellä niin kauan. + +Villi hävisi kuin salama puiden joukkoon, ja siihen ryntäsi nyt villi +lauma nahkaanpuettuja ihmisiä, joilla oli pitkät käsivarret kuin +apinoilla, hyvin matala otsa ja vahvat, ulkonevat leuat. He olivat +varustetut nuijilla ja keihäillä, joissa oli luu- tai kivikärki, ja +heidän pienet vinot silmänsä kiiluivat murhanhalusta. + +Lalli asettui kuopan eteen ja tervehti heitä ystävällisesti tavalliseen +kohteliaaseen tapaansa. + +-- Hyvää päivää, ihmiset! -- hän sanoi. -- Mitä te haluatte meistä? + +Villit miehet pysähtyivät kummastuneina. + +-- Mikäs sinä olet miehiäsi? -- kysyi suurin ja julmin heistä, äänessä +raaka, uhkaava sävy. + +-- Olen ihminen kuin sinäkin, -- vastasi Lalli. -- Olen tullut tänne +ystävänäsi katsomaan maatasi. + +Villit katselivat toisiaan ymmällään. + +-- Niin, samanlainen sinä olet kuin mekin, -- sanoi julma mies, joka +kaikesta päättäen oli heidän päällikkönsä, -- mutta samalla sinä olet +hyvin erilainen. En ole milloinkaan nähnyt semmoista eläintä, jonka +nahasta sinä teet vaatteesi, ja sinun oma nahkasi on valkoisempaa kuin +meidän ja puhtoista kuin kukan terälehdet. + +-- Olen hyvin kaukaa, -- selitti Lalli. -- Olen tullut kaukana, kaukana +avaruudessa olevasta tähdestä. + +Silloin tuijottivat villit vielä uteliaampina häneen ja tulivat +vähitellen yhä lähemmäksi. He rupesivat tunnustelemaan hänen käsiään, +kasvojaan ja hiuksiaan ja erikoisesti hänen vaatteitaan ja vaihtoivat +keskenään kummastelun ja ihastelun huudahduksia. + +-- Ovatko kaikki siinä tähdessä asuvat ihmiset samanlaisia kuin sinä? +-- kysyivät he vihdoin. + +-- Eivät suinkaan, -- vastasi Lalli. -- Siellä on valkoisia, mustia, +punaisia ja keltaisia ihmisiä, ja minä olen vasta lapsi. + +Silloin olivat villit vielä enemmän ihmeissään, sillä vaikka he olivat +täysikasvuisia miehiä, eivät he olleet Lallia paljon pitemmät. + +-- Kun tulet suureksi, täytyy sinun tulla päälliköksemme, -- he +sanoivat. -- Sinun pitää tulla kanssamme luolaamme, jotta naisemme +saavat nähdä sinut, mutta ensiksi on meidän surmattava tuo mammutti. + +-- Ei, sitä ette saa tehdä, -- sanoi Lalli jyrkästi. -- Se on ystäväni. + +-- Mutta jos sinä olet ihminen, miten voit olla eläimen ystävä? -- +kysyi päällikkö epäluuloisesti. -- Ehket olekaan ihminen, tai kenties +olet velho? + +-- Meidän tähdessä on ihmisillä paljon ystäviä eläinten parista, -- +selitteli Lalli kärsivällisenä. -- Me elätämme niitä ja ne tekevät +työtä hyväksemme ja palvelevat meitä. + +-- Silloin olette varmaankin kaikki velhoja, -- tuumi päällikkö. -- +Mutta sehän on samantekevää. Ei olisi hullumpaa, jos heimomme saisi +poppamiehen päällikökseen. Silloin se tulisi mahtavammaksi kuin +yksikään muu Titanin kansaheimo. + +-- Tulen kernaasti kanssanne luolaanne, kunhan vain annatte ystäväni +mammutin mennä rauhassa, -- sanoi Lalli. + +Mutta silloin miehet vain nauroivat villiä ivanaurua. + +-- Luuletko, että me olisimme suorittaneet raskaan kuopankaivuun +päästääksemme sen rauhassa menemään? -- he kysyivät ja samassa he +riensivät kuopan reunalle heiluttaen keihäitään ja nuijiaan +mammuttiparan pään päällä, mutta samassa kajahti metsässä hirveä +möräjäminen ja ulvonta. + +-- Kuulkaa nyt! -- huusi Lalli. -- Karhut ovat myös ystäviäni ja nyt ne +tulevat tänne ja syövät teidät jok'ikisen, ellette heti juokse +tiehenne. + +-- Karhut, karhut, -- huusivat villit ja juoksivat metsään, mutta +päällikkö oli rohkea mies, ja ennen kuin hän lähti pakoon, sieppasi hän +Lallin vyötäisistä ja kantoi hänet mennessään juosten semmoista +vauhtia, että se enemmän muistutti hirveä kuin ihmistä. + +Takanaan Lalli näki molemmat luolakarhut, jotka tulivat hurjaa vauhtia +pitkin polkua, ja heidän rinnallaan juoksi Villi häntä ilmassa ja +karvat pystyssä. + +-- Ottakaa päällikkö kiinni! -- huusi Lalli, mutta raakalainen vain +lisäsi vauhtiaan. + +-- Tullaan, tullaan, -- puuskutti Villi ja läksi ajamaan raakalaista +takaa kummankin karhun seuraamana, mutta päällikkö oli niin nopea, +etteivät edes ne päässeet häntä lähenemään, ei ainakaan aluksi. Pari +raakalaista kompastui ja kaatui, ja karhut antoivat niille +ohimennessään läimäyksen suurista käpälistään, mutta se vain hidastutti +niiden vauhtia, joten päällikkö sai vielä enemmän etumatkaa. + +Vähitellen alkoi kumminkin tuntua siltä, että hänen voimansa uupuivat +kesken, ja Lalli jo luuli, että Villi ja karhut saavat hänet kiinni, +kun raakalainen samassa päästi riemuhuudon ja heitti taakkansa +vuorenseinämässä olevaan ahtaaseen aukkoon, missä innokkaat kädet kohta +tarttuivat Lalliin ja vetivät hänet pimeään luolaan, ja heti sen +jälkeen tuli päällikkö nelinkontin ryömien ja tyytyväisenä nauraen. +Silmänräpäys vain, ja sitten pimeni tuo ahdas aukko, ja luolassa +loimottavan tulen valossa Lalli näki naaraskarhun suunnattoman suuren +pään, ja sen valtavat hampaat kiilsivät tulen valossa. + +-- Ole varuillasi! -- hän huusi, sillä aukko oli ilmeisesti vallan +liian ahdas karhulle, ja sen molemmin puolin seisoi jo villejä nuijat +pystyssä, valmiina musertamaan vihollisensa pään. + +Karhu vetäytyi taas ulos, ja koko vuori vapisi noiden kahden eläimen +pettymyksen ulvonnasta. + +Raakalaiset päästivät nyt Lallin vapaaksi, mutta ovelle pantiin kaksi +miestä keihäs kädessä vartioimaan, joten oli vallan mahdotonta +ajatellakaan pakoa. Hän tunsi olevansa hyvin onneton, ei niin paljon +oman itsensä vuoksi kuin Maijan, sillä miten kävisi tämän, kun hän oli +poissa? Hän ei voinut tehdä mitään muuta kuin odottaa ja luottaa Villin +viisauteen. Tällä välin hän katseli luolaa loimuavan nuotiotulen +valossa. Se oli suuri ja ihmeen kaunis. Korkealla hänen päänsä päällä +kaareutui tumma katto, jota välkkyvät, valkoiset pylväät kannattivat, +niin että luuli olevansa valtavan suuressa kirkossa. Vain +sisäänkäytävän lähellä olivat seinät, katto ja pylväät mustuneet +savusta, joka haki tiensä ulos luolasta jonkin näkymättömän katonaukon +kautta. Luolassa oli vilisemällä raakalaisia, varsinkin lapsia, jotka +leikkivät kivillä, luunikamilla ja pienillä eläinten pääkalloilla, sekä +naisia, jotka istuivat ja neuloivat luuneuloilla ja eläinten jänteillä +nahkavaatteita. Kaikki olivat hirvittävän rumia, ja heidän rähinänsä ja +rupattelunsa miltei pani Lallin korvat särkemään. + +Heidän keskellään seisoi päällikkö kertoen ylpeänä, miten hän oli +vanginnut tuon pienen velhonpenikan, joka saattoi komentaa eläimiä, ja +josta nyt piti kasvatettaman heimon päällikkö hänen seuraajakseen, +sillä hänellä ei ollut poikaa. Kaikki kerääntyivät nyt pojan ympärille, +ja miehet kunnioittivat häntä päällikkönsä poikana. Naiset +tunnustelivat uteliaina häntä ja silittelivät hänen hiuksiaan, ja +lapset töllistelivät häneen silmät suurina ja sormet suussa. Mutta +Lalli-parka vain ikävöi Maijan ja Villin luo, eikä välittänyt vähääkään +saamistaan kunnianosoituksista. Eihän tässä enää tiennyt, miten kaikki +päättyy. Ei hän voinut edes hypätä takaisin maapallolle, kun hän oli +täällä luolassa. + +-- Lalli, Lalli! -- kuului Maijan ääni aukon suulta. -- Oletko siellä +sisällä? + +-- Olen, -- vastasi Lalli. -- Ole varuillasi, etteivät ne saa sinuakin. + +-- Eivät saa, -- vastasi Maija reippaasti. -- Täällä ovat kanssani +karhut ja mammutti, jonka ne kaivoivat ylös kuopasta ja joka on +luvannut pelastaa sinut. + +-- Kuka siellä on? -- kysyivät raakalaiset. + +-- Sisareni, -- vastasi Lalli uhkamielisesti. -- Hän sanoo, että karhut +ja mammutti ovat luolan edustalla, eivätkä päästä ainoatakaan teistä +ulos, ennenkuin päästätte minut menemään. Koko heimoanne odottaa +silloin nälkäkuolema. + +Mutta päällikkö naureskeli vain. + +-- Luolaan on toinenkin sisäänkäytävä, josta sinulla ei ole tietoa -- +vastasi hän, -- ja nuoret metsämiehemme kulkevat siitä ruokaa +hankkimaan. + +-- Sitä en usko, -- vastasi Lalli pilkallisesti; hän tunsi nyt olevansa +täysin rohkea, sillä hän oli nähnyt Villin keltaisen hahmon hiipivän +luolaan seinän vieritse, melkein toisen ovenvartijan jalkojen välitse. +-- Miksette silloin käyttäisi sitä joka päivä? + +-- Siksi, että se on liian suuri, joten petoeläimetkin voisivat siitä +tulla -- vastasi päällikkö, -- mutta senpä vuoksi olemme sulkeneet sen +puunrungoilla ja vyörykivillä, mutta ne voimme aina tarpeen tullen +ottaa pois. + +Villin varjo katosi luolan pimeyteen, mutta palasi taas hetkisen +kuluttua luolan aukkoon huomaamattoman vartijan selän takaa, kun tämä +katseli Lallia, muuta näkemättä ja kuulematta. + +Raakalaiset toivat nyt Lallille paistettua lihaa ja metsämarjoja, ja +hän söi samalla katsellen, miten he nakuttelivat piikivisiä +työkalujaan, teroittivat luisia keihäänkärkiään ja muovailivat +saviastioita. He kerskailivat hänelle rohkeudestaan, jota olivat +osoittaneet taistellessaan villieläimiä ja toisia heimoja vastaan, ja +kauhukseen kuuli Lalli, että he söivät vihollistensa lihaa. Kun hän +koetti selittää heille, miten väärää tämmöinen menettely oli, sanoivat +he, että heidän esi-isänsä olivat ennen heitä tehneet samoin ja että +vihollisten syöminen oli yhtä oikeutettua kuin eläinten syöminen, jotka +eivät milloinkaan olleet mitään pahaa tehneet, ja silloin ei Lalli enää +tiennyt mitä sanoa. Koko heidän elämänsä oli alinomaista taistelua +nälkää ja erilaisia vihollisia vastaan, ja niin oli aina ollut siitä +saakka kun heidän esi-isänsä olivat laanneet asumasta puissa, jotka +eivät enää ilmaston kylmettyä kantaneet hedelmiä. Ennen he olivat +olleet apinoita, mutta nyt he olivat ihmisiä, ja ennemmin tai myöhemmin +he kyllä tulisivat koko Titanin herroiksi, kunhan vain saisivat aikaa +valmistaa oikein hyviä aseita. + +Lalli sääli heitä heidän julmuudestaan huolimatta, sillä heidän +elämänsä oli ankaraa ja kurjaa, mutta äkkiä keskeytti luolan perältä +kaikuva ryske hänen mietteensä. Hän näki valonsäteen pilkistävän sen +etäisestä hämärästä, ja aukko suureni suurenemistaan. Hän näki nyt, +että siellä oli hänen ystävänsä mammutti, joka oli tehnyt suuren aukon +seinään, ja muutaman hetken perästä, ennenkuin raakalaiset ehtivät sitä +estää, ryntäsi naaraskarhu sisään ja koko heimo pakeni kauhusta ulvoen +luolan suulle, mutta siellä oli heitä vastassa toinen karhu. Lalli +juoksi heti ystäviään vastaan, eivätkä villit edes ajatelleet häntä +estää. Koko luola kaikui voivotteluista ja valitushuudoista, joihin +sekaantui karhujen karjunta. + +-- Pelasta meidät, pelasta meidät! -- kirkuivat raakalaiset. -- Puhu +puolestamme ystävillesi, sinä poppamies! + +-- Antakaa niiden nyt olla! -- sanoi Lalli raivoisalle naaraskarhulle. +-- Säästäkää ne minun tähteni! + +Ja hurja karhu hillitsi itsensä kesken vimmattua rynnistystään ja +seurasi häntä sisäänkäytävään, missä mammutti odotti. Sen vieressä +seisoivat Maija ja Villi ja huusivat hänelle tervetuloa. + +Maija nauroi ja hyppi ja kirkui ilosta, niin että kesti kotvasen ennen +kuin Lalli sai hänen kertomaan, miten he näin olivat voineet tulla +hänen avukseen, ja Villikin tuntui olevan aivan pyörällä päästään, +mutta hetkisen kuluttua he hieman rauhoittuivat. + +Sitten otti mammutti heidät kaikki selkäänsä, ja Maija kertoi, miten +Villi oli huutanut karhut avuksi. Kun karhut olivat jättäneet sikseen +raakalaisten takaa-ajon, olivat ne palanneet kuopalle, missä Maija oli +liittynyt niihin, ja sitten ne olivat vahvoilla kynsillään kaivaneet +mammutin ylös kuopasta. Sitten olivat he kaikin seuranneet raakalaisten +jälkiä luolalle saakka, Villi oli vakoilemalla keksinyt suuren +takakäytävän, ja mammutin oli helppo syöksyhampaillaan ja kärsällään +poistaa sen sulkuna olevat puunrungot ja kivet. + +-- Ja minne sinä viet meidät nyt? -- kysyi Lalli mammutilta. + +-- Meidän on kaikkien mentävä neuvottelupuulle, -- vastasi mammutti +syvällä äänellä. -- Luolaleijona on kutsunut sinne koko eläinkunnan +koettaakseen riistää minulta vallan ja saadakseen oikeuden syödä teidät +molemmat, ja meidän on mentävä sinne puolustamaan teidän henkeänne ja +minun valtaani. + +Ja taas he ratsastivat metsässä kiertotähden säteillessä ja +merkillisten valorenkaiden loistaessa taivaalla. Jonkun aikaa +ratsastettuaan he tulivat suurelle aukealle paikalle, jonka keskellä +kohosi puu, niin mahtava, etteivät lapset semmoista olleet ennen +nähneet, tiedon puuta kenties lukuunottamatta. Se oli eräänlainen +mänty, ja sen runko oli niin paksu, että sen läpi olisi voinut ajaa +nelivaljakolla, jos se olisi ontto. Ja semmoinen se näytti olevankin, +sillä he näkivät aukon sen toisella sivulla, ja siinä näkyi +luolaleijonan julma pää. Puun ympärille oli kerääntynyt valtava joukko +erilaisia eläimiä, useimmat pitkä- ja lämminvillaisia. Siellä oli +suuria alkuhärkiä, hirviä, hyenoja, susia, sapelihammas-tiikerejä, +näätiä sekä suuri joukko sarvipäitä märehtijöitä ja hevosmaisia, +eläimiä, ja puiden oksilla istui kaikenmoisia lintuja. + +-- Sieltä ne tulevat, -- karjui leijona. -- Siinä nyt näette kaikki, +että olen oikeassa. Mammutti on liittoutunut ihmisten kanssa ja kantaa +heitä selässään. On vihdoinkin aika teidän syöstä hänet valtaistuimelta +ja valita joku arvokkaampi, joka paremmin voi taistella eläinten +oikeuden puolesta heidän yhteistä vihollistaan vastaan. + +-- Niin, niin, -- huusivat ja ulvoivat, ammuivat ja visersivät eläimet. + +Silloin juoksi karhu piirin keskelle ja mörisi suuttuneena: + +-- Pölkkypäitä te olette kaikki tyyni. Ettekö älyä, että leijona haluaa +päästä valtaan saadakseen paremmin syödä vatsan täydeltä teidän +lihaanne? Me olemme vast'ikään olleet taistelemassa ihmisten kanssa ja +tunkeutuneet heidän luolaansa, ja nämä, joita arvoisa herramme kantaa +selässään, ovat meitä auttaneet ja ovat eläinten ystäviä, sen voimme +eukkoni ja minä todistaa. + +-- Ohoo, kas vaan! -- huusi muuan kettu. -- Ette kai luulleet, että +näin teidän säästävän ihmiset juuri tuon pojan pyynnöstä. Teidän olisi +tietenkin pitänyt surmata heidät kaikki tyyni, kun kerran olitte heidän +luolassaan. Kavaltajia olette, kavaltajia! + +Nousi hirveä meteli. Kaikki huusivat toinen toistaan kovemmin, hampaat +kirisivät, sarvet heiluivat. Koko joukko jakautui kahteen puolueeseen, +toinen kannatti leijonaa, toinen mammuttia. Leijonan puolueeseen +kuuluivat useimmat petoeläimet, sudet, hyenat, ketut ja sakalit, sillä +kun leijona oli surmannut jonkun eläimen, jäi aina jotain niillekin. +Sapelihammas-tiikeritkin liittyivät niihin, sillä ne vihasivat lapsia, +koska he olivat varoittaneet karhuja, kun muuan niistä aikoi rosvota +näiltä pennut. Niinikään kuului useita lintuja, kuten korpit ja +varikset, leijonan puolueeseen. Sitävastoin liittyivät useimmat +sarvelliset eläimet mammuttiin, ja kun tämä oli järjestänyt joukkonsa, +ja alkuhärät ja hirvet siinä seisoivat sarvet alassuunnattuina ja +karhut seisoivat takajaloillaan ja heiluttivat peloittavia käpäliään, +niin ei ollut tämäkään suinkaan halveksittava puolue. + +Leijona näytti tämän ymmärtävän ja kesti hyvän aikaa, ennenkuin se +antoi hyökkäyskäskyn. Tätä odotusaikaa käytti Lalli hyväkseen ja nousi +seisaalleen mammutin selkään. + +-- Kuulkaa, mitä sanon, älkääkä olko hulluja! -- hän huusi tuolle +karjuvalle ja ulvovalle joukolle. -- Sanon, että teette viisaimmin +solmimalla heti rauhan ja tunnustamalla mammutin edelleenkin +kuninkaaksenne. Jos niin teette, lähden minä siskoni kanssa heti +Titanista omaan tähteemme. Sen olimme muutenkin aikoneet tehdä, eikä +kukaan teistä voi sitä estää eikä tehdä meille mitään pahaa. Mutta +ellette niin tee, niin palaan minä maapallolta ja tuon tullessani +aseita, jotka surmaavat etäältä kuin salama ja jyrähtävät kuin ukkonen, +ja silloin minä tuhoan teidät jok'ikisen. + +Meteli taukosi hetkeksi, ja eläimet neuvottelivat keskenään mumisten. +Vähitellen näkyi toinen toisen perästä hiipivän mammutin puolelle, ja +lopuksi oli luolaleijona siinä vain parin sapelihammas-tiikerin +seurassa, huiskuttaen häpeissään ja kiukuissaan kylkiään hännällään. + +Silloin remahti raikuva riemuhuuto mammutin kannattajajoukossa. Siinä +ammuttiin ja möristiin, hirnuttiin ja ulvottiin, ja luolaleijona hiipi +hurjasti karjuen takaisin metsään. + +Sitten nousivat Lalli ja Maija mammutin selästä ja sanoivat +sydämelliset jäähyväiset kaikille ystävilleen, ja sudetkin sekä hyenat +ja sakalit heiluttivat heille häntäänsä, ja Villi juoksenteli ympäri +nauraen ja tehden pilkkaa luolaleijonasta ja matkien sitä. Maija kietoi +kätensä mammutin kärsän ympäri ja suuteli sitä, ja mammutti oikein itki +surusta ja mielenliikutuksesta, ja karhutkin huokailivat ja löivät +käpälillään epätoivoisina rintojaan vakuuttaen, etteivät he ikinä +unohda Maasta tulleita ystäviään. + +Ja ylhäällä oli Saturnuksen suuri, loistava levy, katsellen heitä kuin +suuret, hyväntahtoiset kasvot, ympärillään leveät ihmeelliset renkaat +ja seitsemän kuuta. + +-- Hyvästi, hyvästi! -- huudettiin kaikkialta ja kaikilla mahdollisilla +eläintenäänillä, ja sitten hyppäsivät lapset avaruuteen. + + + + +7. URANUS. + +Isä tarvitsee puhelinta. Vihreä pallo ja kauhea matka. Satumaailmassa. +Maija on haavoittunut. Tonttu maanpakolaisena. Taitava takoja. Laulaja +iänikuinen. Jättiläiset ja Tor. Jumalien luona. Kaksi eriskummallista +olentoa. Muinaisroomalaisia jumalia. Minervan ehdotus. + + +-- Isä, isä, -- huusi Lalli seuraavana iltana, juosten isänsä +työhuoneeseen, -- miten löydän Uranuksen kaukoputkella? Tahtoisin niin +mielelläni nähdä Uranuksen. + +-- Hm, -- sanoi isä ja hymyili tavallista hyväntahtoista hymyään, -- se +ei kenties ole niinkään helppoa. Vanhan ajan kansat eivät tienneet, +että Uranusta oli olemassakaan, sillä sitä ei voi nähdä paljain silmin. +He luulivat, että Uranus oli uloimmainen kiertotähti. Vasta +seitsemäntoistasataluvulla keksivät tiedemiehet sen saatuaan paremmat +kaukoputket. Mutta voinhan minä koettaa puhelimitse tiedustella +tähtitornista, mistä sitä on etsittävä. + +Ja sitten isä meni puhelimeen ja puheli siinä hetkisen, sen jälkeen hän +astui Lallin kanssa saliin, sovitti kaukoputken, tirkisteli, tirkisteli +ja sanoi lopuksi: + +-- Ei sitä hyvin näe. Se on vain tuo pieni vihreähkö piste tuon suuren +tähden vasemmalla puolella. + +Mutta Lalli vain hymyili. Hän tiesi suoriutuvansa hyvin, kun vain sai +näkyviinsä itse tähden. Hän kiitti isää tämän vaivoista, ja sitten isä +palasi työhuoneeseensa tyytyväisenä myhäillen itsekseen. + +Kuten isä oli sanonut, ei kaukoputkessa tosiaankaan ollut paljoakaan +näkemistä. Vihertävä piste, josta isä oli puhunut, oli niin pieni, että +Lalli töin tuskin saattoi nähdä sen, eikä Maija, joka tietysti oli +sinne kutsuttu samoin kuin Villikin, voinut nähdä sitä ollenkaan. Siksi +hän asettuikin veljensä taakse, kun tämä siinä seisoi ja ikävöiden +katseli tähteä. + +-- Mitähän saattoi piillä tuossa vihreässä kiertotähdessä. Mitä +merkillisyyksiä mahtoi siellä olla nähtävänä. + +Ja kun hän siinä seisoi tirkistellen, tapahtui taas samoin kuin +ennenkin. Pitkä musta tunneli avautui hänen eteensä, ja ennen pitkää +seisoi hän, Maija ja Villi vieressään, ulkona lasilavalla. + +-- Mitä teillä nyt taas on mielessä? -- kysyi Villi hieman äreissään. +-- Alan tulla vanhaksi tämmöisiin puuhiin, ja jonakin kauniina päivänä +joudumme kaikki tyyni parempiin suihin tai saamme muulla tavoin +surmamme. Ette te ole missään tyytyväisiä, ei edes paratiisissa. Ensi +kerralla minä jään kotiin uuninnurkkaan. + +-- Älä koetakaan minulle moista uskotella, -- sanoi Lalli nauraen. -- +Et sinä kumminkaan voisi pysyä kotona, vaikka koettaisitkin. Muuten +voit jo nytkin ryömiä takaisin ja paneutua maata. Kyllä Maija ja minä +tulemme hyvin toimeen ilman sinuakin. + +-- Mitä vielä! -- sanoi Villi ivallisesti. -- Kyllä minun täytyy tulla +pitämään vaaria teistä. Minä olen vastuussa, jos onnettomuus kohtaisi +teitä, ja senvuoksi tulen nytkin mukananne tähän uuteen hullutteluun. +Mihinkä haljuun maahan tällä kerralla matkustetaan? + +Lalli loi silmäyksen avaruuteen, ja siinä hänen edessään loisti vihreä +pallo neljän pienen kuun ympäröimänä. + +-- Uranukseen, -- huusi Lalli. -- Se on merkillisen näköinen, Villi. +Kukaties et uskallakaan tulla mukaan. + +Villi ei vastannut mitään, tuijotti vain, ja sen silmät tulivat yhtä +vihreiksi kuin tuo tähti, ja äkkiä se otti vauhtia ja syöksyi +avaruuteen. Lalli ja Maija seuraavat nauraen perässä. + +Matkat avaruuden halki tuntuivat käyvän yhä kauheammiksi. Matka +Uranukseen mahtoi olla huiman pitkä, sillä Lalli menetti tällä matkalla +kokonaan tajuntansa ja heräsi vasta siihen, että joku hautoi hänen +ohimoitaan kylmällä vedellä. Hän aukaisi silmänsä, mutta sulki ne taas. +Untahan tämän täytyi olla, sillä ympärillään hän oli nähnyt +keijukaispiirin, aivan samanlaisen kuin hän ennen oli nähnyt +satukirjojen kuvissa. Mutta siinä ne yhä seisoivat puhtaissa +valkoisissa vaatteissaan niin ihmeen kauniina ja niin kevyinä, että +ruoho tuskin taipui niiden jalkojen alla. Pieni keijukainen oli hänen +vieressään vesimalja kädessä, ja hänen edessään seisoi keijupari, +jolla oli kultakruunu päässä, siinä oli ilmeisesti keijukuningas +ja -kuningatar. Kuningatar oli hyvin kaunis ja kuningas jalon ja +viisaan näköinen, mutta samalla oli hänen kasvoillaan pettymyksen, +melkeinpä vihan ilme, kun hän katsoi Lalliin. + +Myös koko maisema oli kuin satumaata. Ruoho, missä Lalli makasi, ei +ollut vihreätä vaan kauniin sinistä, ja niittyä ympäröivät puutkin +olivat sinisiä; siinä oli sinisen eri vivahduksia vaalean +taivaansinisestä tumman indigosiniseen. Sen sijaan oli taivas +kirkkaanvihreä ja samoin oli alla välkkyvä pieni järvi korean vihreä, +ja se kapea viiru, jonka pieni, heikosti vihertävä aurinko loi järven +pinnalle, väräjöi kauniin oranssinvärisenä rannalta toiselle, Aurinko +oli niin heikko, että saattoi nähdä taivaan tähdet sekä kaksi tämän +tähden neljästä kuusta, jotka näyttivät vihreiltä juustoilta. + +Kaikki näytti niin sadunomaiselta ja ihmeelliseltä, että Lalli melkein +unohti ihmetellä keijukaisia, mutta ennen pitkää hän muisti Maijan, +jota hän ei nähnyt missään. + +-- Missä on siskoni ja kissani? hän kysyi. + +-- Kyllä minä täällä olen, -- kuului Villin ääni keijujen keskeltä, ja +Lalli näki, että muudan niistä parast'aikaa silitti hyväillen kissan +selkää. + +-- Ja siskosi on täällä, -- vastasi muudan toinen keiju, -- mutta hän +on pahoin loukannut päänsä. + +Lalli juoksi heti sinne ja näki Maijan makaavan liikkumattomana +sinisessä ruohikossa ja veren vuotavan hänen päästään. Silloin rupesi +hän katkerasti itkemään ja moitti itseään siitä, että oli ottanut +siskonsa huimapäisiin, vaarallisiin seikkailuihinsa. + +-- Enkös minä sitä sanonut! -- mumisi Villi, mutta se ei suinkaan +lohduttanut Lallia vaan pani hänen itkemään yhä enemmän. + +-- Älä itke! -- sanoi keijukaiskuningatar säälien. -- Ei hän ole +kuollut, vaikkei sekään ihme olisi semmoisen putoamisen perästä. Te +ihmiset olette aina valmiit kuolemaan vähimmästäkin kolauksesta. + +-- Älä puhu niiden kanssa! -- sanoi kuningas tuimalla äänellä. -- He +ovat karkoittaneet meidät maapallolta tänne saakka, miltei +aurinkokuntamme äärimmäiseen reunaan, ja nyt he tulevat perässämme +tännekin. Parempi olisi, jos tyttö kuolisi, mutta en henno kumminkaan +antaa hänen kuolla. He näyttävät molemmat oikein kunnollisilta +ollakseen ihmisiä. Tonttu, joka aina on ollut ihmisten hyvä ystävä, voi +viedä heidät vanhan Väinämöisen luo, ja hän voi sitten parantaa tytön +laulullaan. + +Eräs keijuista liiteli heti niityn yli toisten sitoessa Maijan päätä +harsoisella vyöllä. Hän makasi siinä niin kalpeana ja liikkumatonna, +aivan kuin kuolleena, eikä Lalli voinut muuta kuin itkeä. Villi seisoi +vieressä ja nuoleskeli Maijan ojossa olevaa kättä. + +Hetkisen kuluttua tuli tonttu juoksujalkaa niityn poikki, niin että +punainen lakki heilui ja pitkä harmaa parta tutisi. + +-- Onko täällä oikeita ihmisiä? -- se huusi jo kaukaa läähättäen +ponnistuksestaan, -- Pitkästä aikaa en ole nähnyt muita kuin peikkoja +ja jumalia. Häijyjä ihmiset ovat usein, mutta sille en mahda mitään, +että siitä huolimatta pidän heistä, lapsista eritoten. Ja hän kiirehti +siihen toisten joukkoon, puristi sydämellisesti Lallin kättä ja silitti +surkutellen Maija-paran hiuksia. + +-- Ja siinähän on oikea kissakin, -- hän sanoi peräti ilostuneena. -- +Ne olivat usein tovereinani talleissa ja riihissä, kun kiertelin öisin +hoitamassa talon asioita vanhaan hyvään aikaan, jolloin ihmiset vielä +panivat ulos vadillisen puuroa jouluyönä minua varten. + +Ja Villikin tuntui käyvän hyvin iloiseksi, kyyristi selkäänsä ja +kehräsi. + +-- Olen kuullut esivanhempaini puhuvan sinusta, -- se sanoi. -- Mutta +minkä vuoksi olet muuttanut näin kauas. + +-- Niin, niin, -- huokasi tonttu. -- Ihmiset eivät tarvinneet minua +enää. He tulivat niin viisaiksi, etteivät he edes uskoneet minua +olevankaan, eivätkä panneet enää puuroa minulle, ja kun sitten kaikki +muut kuolemattomat olennot muuttivat tänne Uranukseen, tulin minäkin +heidän mukanaan. Olemme kaikki täällä maanpaossa, sillä kun ei kukaan +enää uskonut meihin, niin ei kannattanut jäädä maapallolle. En minä +tästä sinisestä ruohosta pidä enkä liioin tuosta ruohonvihreästä +merestä, mutta mitä tehdä. Mutta nyt on meidän kiireesti saatava tyttö +vanhan Väinämöisen luo, ennenkuin hän kuolee. + +Ja tonttu otti Maijan vahvoille käsivarsilleen ja kantoi hänet vallan +kevyesti, ja Lalli ja Villi tulivat perässä otettuaan ensin jäähyväiset +keijukaisilta, jotka kaipaavin katsein seurasivat heitä, ja kuninkaan +kasvot kävivät entistään surullisemmiksi ja ankarammiksi, ja kuningatar +pyyhki kyynelen silmistään. Oli selvää, että hekin kaipasivat maapalloa +ja kenties ihmisiäkin, vaikka olivat liian ylpeitä sitä myöntämään. + +Kun Lalli siinä asteli tontun jäljessä, kuuli hän vihreän meren +rannalta valittavia säveleitä ja katsoessaan sinnepäin, näki hän vanhan +vihreäpartaisen ukon istuvan sinisessä ruovikossa kannelta soittaen. +Sen ääni kuulosti niin surulliselta, että Lallin sydäntä oikein särki +surusta ja säälistä. + +-- Kuka tuo on? -- kysyi hän tontulta. + +-- Sehän on vanha Ahti, -- vastasi tämä. -- Oikeastaan pitäisi kai +hänen partansa olla sinisen, mutta hän ei viitsi enää vaihtaa sen +väriä. Ei hän viihdy tässä vihreässä meressä ja aina hän valittaa sitä, +että aurinko on niin kaukana ja että hänen päänsä menee vallan +pyörälle, kun täällä on neljä kuuta. Ukko soittaisi kai mieluimmin +yöllä, mutta se ei käy päinsä täällä, sillä yö on liian pitkä ja kylmä. +Se kestää näet kaksikymmentäneljä teikäläistä vuotta, sillä Uranuksen +akseli on samassa tasossa kuin sen kiertorata auringon ympäri. Silloin, +kun tähden toinen napa on aurinkoon päin kääntynyt, on siellä päivää +koko ajan, vaikka tähti pyöriikin akselinsa ympäri, ja toisen navan +puolella on yhtä pitkä yö, mutta kun se on tullut toiselle puolelle +aurinkoa, ovat olot päinvastaiset. Täkäläiseen vuoteen menee +kahdeksankymmentäneljä teikäläistä vuotta, mutta se ei merkitse mitään +meille, jotka olemme kuolemattomia. Useimmat vain muuttavat +päivänpuolelle, kun pitkä, kylmä talviyö tulee. Vain kääpiöt, jotka +asuvat noissa vuorissa, jäävät tänne talveksikin sekä jotkut Lapin +peikot. + +Ja tonttu näytti nenällään eräitä korkeita vuoria, jotka +jyrkkäseinäisinä kohosivat hieman kauempana rannasta. Ne olivat +kummallisen näköiset, sillä monin paikoin ja vallankin huipuissaan ne +olivat korean punaisia, kun taas toiset kohdat olivat tummansinisen +metsän peitossa. + +-- Mutta miten täällä voi olla näin lämmintä, vaikka aurinko on niin +kaukana? -- kysyi Lalli. + +-- Osittain se johtuu siitä, ettei tähti ole vielä täysin jäähtynyt, +vaan siitä haihtuu omaa lämpöä, ja osittain siitä, että aurinko saa +paistaa joka paikkaan niin pitkän ajan, -- selitti tonttu. + +-- Nyt meidän täytyy pysytellä vuorten ja meren keskivälissä -- sanoi +hän, kun he olivat kulkeneet kappaleen matkaa, -- sillä ei ole niinkään +varmaa, mitä mieltä vuoren peikot ja vedenhaltijat ovat, jos saavat +nähdä teidät. Vedenneidot saattavat houkutella sinut hulluttelemaan, ja +vanha Ahti ei ole hyvällä tuulella vihreässä meressään. Häijy Hiisi +asuu niinikään noissa vuorissa ilkeine seurueineen, sillä tämä osa +maata on suomalaisten jumalien ja peikkojen asumaa. Muut asuvat vuoren +toisella puolella. + +Lallia oikein puistatti kuullessaan puhuttavan kaikista näistä +peikoista ja jumalista. Miten hän voikaan puolustautua niitä vastaan. +Eivät edes Villin kynnet ja hampaat voi auttaa häntä kuolemattomia +vastaan. Mutta pian hän unohti kaikki vaarat ihaillessaan merkillistä +maisemaa. Se oli suuressa määrin tavallisen maapallon-maiseman +näköinen, värit vain olivat vallan päinvastaiset. Puut, pensaat ja +kukat olivat tietysti hänelle ventovieraat ja usein merkillisen +muotoiset. Puiden lehdet olivat tavallisesti hyvin suuret ja leveät, +jotta ne voisivat kerätä heikon auringonvalon. He näkivät vain muutamia +eläimiä, ja nämä olivat hyvin arkoja, ikäänkuin olisivat heitä +epäilleet. Lallin huomio kiintyi erikoisesti siihen, että niillä +kaikilla oli suuret silmät, samanlaiset kuin pöllöillä. Kun he tulivat +lähemmäksi vuoria, ja olivat näiden etumaisten harjanteiden kohdalla, +näki hän, että niiden punainen väri aiheutui niiden rinteitä +peittävästä koreanpunaisesta sammaleesta. Maassa kasvavat kukat olivat +eri väriset, niiden joukossa oli vihreitäkin, ja nämä näyttivät hyvin +kauniilta sinisessä ruohikossa. Erään harjun rinteellä on hirsimaja, +jonka katosta nousi savupatsas vihreätä taivasta kohden. Sisältä kuului +raskaita vasaranlyöntejä ja syvä, miehekäs laulunääni. + +-- Kuka siellä on? -- kysyi Lalli. + +-- Seppo Ilmarinen, -- vastasi tonttu. -- Hän takoo uutta sampoa, sillä +vanha tuhoutui, kun se ryöstettiin Pohjolasta. Joku on sanonut hänelle, +että hänen kansansa nyt kipeästi tarvitsee sellaista, että se elää +köyhyydessä ja puutteessa, ja hän tahtoisi niin mielellään auttaa, +mutta hänen näyttää olevan vaikea saada syntymään uutta semmoista. + +Niin, Lalli oli kyllä Kalevalasta lukenut tuosta taitavasta takojasta +ja oli hyvin utelias näkemään, mimmoinen tämä oli. Kun he menivät pajan +oven ohi, joka oli auki, kurkisti hän siis sisään ja näki voimakkaan +hartevan miehen, jolla oli nahkainen esiliina, seisomassa alasimen +ääressä heiluttaen tavattoman suurta moukaria, joka jylisten putosi +alasimelle, niin että säkenet sinkoilivat. Ahjossa loimottava tuli +valaisi hänen vakavat ja tarmokkaat, tuuhean mustan parran ympäröimät +kasvonsa. Suurten palkeiden ääressä seisoi neljä orjaa lietsoen niin, +että hiki valui nokisilta otsilta. + +-- Hyvää päivää, Ilmarinen! -- tervehti Lalli. + +Seppä laski joutuisasti moukarin kädestään, ja hänen synkät kasvonsa +saivat iloisen ilmeen. + +-- Mikäs kumma pikku mies siinä puhuu minun omaa kieltäni? -- hän kysyi +ojentaen samalla nokisen kouransa. + +-- Nimeni on Lalli, ja olen Suomesta kotoisin, -- vastasi poika. + +-- Voi, voi, -- huokasi Ilmarinen, -- jospa vain pääsisi sinne takaisin +ja saisi nähdä vihreät mäntymetsät, valkorunkoiset koivut ja +sinijärvet. Kunhan tässä vain saan samponi taotuksi, niin kenties tulen +vanhan Väinämön kanssa. Hän se lauloi meidät molemmat tähän kirjavaan +maahan, kun ihmiset siellä kotona eivät enää uskoneet häneen, mutta +niinpä hän ikävöikin alituiseen sinne takaisin ja sanoo, että kerran +koittaa se päivä, jolloin hänen kansansa tarvitsee häntä, ja siksi +päiväksi on minun saatava sampo valmiiksi. Mutta astu nyt sisään, +poika, ja kerro minulle vähän kotikuulumisia vanhasta maastani. + +-- En ehdi, -- vastasi Lalli. -- Siskoni on loukkaantunut, ja minun on +vietävä hänet Väinämöisen luo parannettavaksi. + +-- Niin, niin, jääköön sitten toiseen kertaan, -- sanoi Ilmarinen +huoaten. -- Voittehan molemmat tulla tänne, kun asianne on toimitettu. +Sanokaa äijälle terveisiä minulta! + +Ja sitten puristi Ilmarinen taas Lallin kättä ja tarttui suureen +moukariinsa. + +Matka jatkui meren ja vuorten välillä olevaa kapeata maakaistaletta +myöten, ja Lalli näki kaikenlaisia merkillisiä eläimiä vilahtelevan +vedessä ja maalla. Siinä oli vedenhaltijoita ja metsänhaltijoita, ja +vuorten sisustasta kuului kääpiöiden vasarain kalkutusta. + +-- Joudu, joudu! -- huusi tonttu äkkiä. -- Hiisi ajaa meitä takaa... + +Ja metsistä kuului tosiaankin kohinaa ja suhinaa, ja puut huojuivat +kuin myrskyn myllertäessä. Tonttu rupesi juoksemaan kantaen Maijaa +sylissään, ja Lalli ja Villi tulivat perässä, minkä pääsivät. Kohina +kuului yhä lähempää, puut kaatuivat jo aivan heidän takanaan, ja Lalli +oli jo menettää toivonsa päästä koskaan Väinämöisen tupaan, kun hän +samassa näki sen aivan edessään suurta kivilohkaretta kaartavassa +tienmutkauksessa. Se oli melkein samannäköinen kuin Ilmarisen tupa, +rakennettu suurista hirsistä, savupiippua vailla, musta reppana +katossa, mutta suurempi se oli. Rappusilla istui vanha Väinämöinen +kantele polvillaan ja soitti ja lauloi. Ihmeellisinä ja mahtavina +vierivät sävelet kanteleesta, ja ne näyttivät tyynnyttäneen myrskyn ja +karkoittaneen pahat henget, sillä heidän ympärillään kävi kaikki +hiljaiseksi ja rauhalliseksi. + +-- Hyvää päivää, Väinämöinen! -- tervehti Lalli taas. + +Pitkä- ja hopeapartainen vanhus nosti miettivät, ryppyiset kasvonsa +ylös, ja hänen silmistään loisti hyvyys ja viisaus. + +Sitten hän vastasi laulaen samalla äänellä kuin äsken: + + -- Kummat kuulen, ihmeet elän: + korvaan vanhan Väinämöisen + kaikuu sanat suomalaiset, + Kalevalan kieli kaunis. + Kuka olet, poika pieni, + suomea mi haastat selvää + puhut kieltä kalevaista? + +Silloin kertoi Lalli lyhyesti, kuka hän oli ja mitä oli tapahtunut. + +Vanhus kuunteli tarkkaavaisena ja sitten hän lauloi: + + Totta tuohon apu saadaan + tukitahan veren vuoto. + Vaka vanha Väinämöinen + tuntee toki syntysanat, + tietävi kivenki synnyn, + johon siskosi satutti, + tyttö pieni päänsä iski. + +Ja sitten hän asettui Maijan eteen ja alkoi laulaa pitkää loitsua, ja +hänen kanteleestaan vierivät sävelet salaperäisinä ja hillittyinä. +Hänen laulaessaan näki Lalli Maijan haavan vähitellen kasvavan umpeen, +ja hänen kasvoihinsa tuli entinen ruusunpuna, ja ennen pitkää hän +aukaisi suuret iloiset silmänsä ja katseli uteliaana Väinämöistä. + +-- Oi, sinä vanha, rakas, herttainen Väinämöinen! -- huusi hän +ihastuneena ja kietoi käsivartensa ukon kaulaan. -- Minä tunsin heti +sinut. Olen nähnyt monesti kuvasi ja kuvapatsaasi Helsingissä, ja minä +pidän sinusta. + +Silloin valahtivat kyynelet vanhan Väinämöisen silmiin, mutta hän +pyyhkäisi ne pois kämmenellä ja lauloi: + + -- Eipä laulajan sopisi, + vanhan miehen, partasuisen, + itkeskellä tytön nähden, + lapsen lailla vetistellä. + Vaan on heikko Väinämöinen, + ei voi tunteitaan hillitä, + peittää mielialojansa, + vaikka peikkoja pahoja + hillitsevi, hallitsevi. + Lähde nyt laulajan majasta, + tervehenä tuvastani, + jätä ukko yksinäinen + huolinensa, kaihoinensa! + Palaja sinä kotiisi + saloille suloisen Suomen, + Kalevalan kankahille! + Kerro terveiset Väinämön, + lausu laulajan lupaus: + Kerran saapuu Väinämöinen, + palavi uros Kalevan, + kun on kansansa sopuisa, + vapaa veriviastansa, + kun ei keskenään kiistele + lapset saman emon armaan, + veli ei veljyttä kadehdi. + Silloin laulu kaunis kaikuu + virsi vierivi verevä + rannoilla suloisen Saimaan, + kantele hopeakieli + kesäyössä hempeässä + helkähtävi heleästi. + Silloin saapuu Väinämöinen. + +Vanhuksen ääni värähteli rajatonta kaihoa, ja kun hän lopetti, kääntyi +hän poispäin kuin olisi hänen sydämensä ollut liian täynnä, ja lapset +ymmärsivät, että hän halusi olla yksin. He hiipivät hiljaa pois metsään +kapeata polkua pitkin, ja heidän perässään asteli Villi hyvin +miettiväisen näköisenä. + +-- Mutta missä tonttu on? kysyi Lalli äkkiä. + +-- Tonttu? -- toisti Maija kummastellen. -- En minä ole mitään tonttua +nähnytkään. + +-- Niin, sinähän olit tainnoksissa koko ajan, -- selitti Lalli, -- +mutta juuri hän sinut kantoi tänne ja näytti meille tien. + +-- Hän ei tahtonut häiritä, -- sanoi Villi. -- Hän luuli meidän +viipyvän Väinämöisen luona. Hän sanoi, että he kaksi eivät kuuluneet +samaan aikakauteen. + +-- Ja minä kun en saanut häntä nähdä enkä kiittää, -- pahoitteli Maija. +-- Mutta mitä nyt tehdään? + +-- Meidän täytyy itse löytää pois täältä -- sanoi Lalli. -- Täällä +ulottuvat vuoret aina mereen saakka, joten täytyy mennä niiden yli. + +He jatkoivat siis matkaansa metsän halki ja kulkivat pienen mökin +ohitse, joka näytti olevan kauttaaltaan tehty sokerista ja +piparkakuista, mutta silloin he tiesivät, että "Hannu ja Greta"-nimisen +sadun ilkeä noita-akka asui siinä, eivätkä käyneet sinne sisälle. +Sitten he nousivat punaisille vuorille ja näkivät eräässä rotkossa +lauman ilkeitä vuorenpeikkoja leikkimässä, mutta onneksi nämä eivät +huomanneet lapsia., + +He kapusivat korkeiden jyrkkien vuorien yli ja tulivat niiden toisella +puolella olevaan jylhään metsäseutuun. Täällä oli suuria kivilohkareita +siellä täällä puiden joukossa, ja muutamia puita oli juurineen +päivineen revitty maasta ja viskelty hujan hajan. Oli hyvin vaikeata +päästä eteenpäin tässä sekamelskassa, ja kun he olivat tulleet erään +suuren kallionlohkareen luo, pysähtyivät he äkkiä kauhusta +jähmettyneinä, sillä siinä istui kamala jättiläinen puolinukuksissa, +selkä kalliota vasten. + +-- Pian metsään! -- kuiskasi Lalli, ja he vetäytyivät takaisin +kallionnurkan taakse, mutta jättiläisellä näytti olevan tarkka kuulo, +ja se nousi ylös kauheasti karjuen. + +-- Tuntuu kristityn ihmisen lihan haju, -- se huusi, ja silmät pyörivät +hurjasti sen päässä. Se olisi varmasti heti huomannut lapset, ellei +Villi olisi äkkiä juossut kallionlohkareen ympäri, karannut ylös toista +jalkaa pitkin sen kasvoille ja silmille ja sitten alas samaa kyytiä +pitkin sen selkää, ennenkuin jättiläinen oli ehtinyt ottaa sitä kiinni. +Sitten kissa hyppäsi maahan ja juoksi metsään. + +Sillävälin kun jättiläinen kiukusta karjuen ajoi kissaa takaa, saivat +Lalli ja Maija aikaa vetäytyä metsään piiloon, ja he luulivat jo +olevansa turvassa, kun he kauhukseen näkivät toisen jättiläisen tulevan +kävellen metsän halki taivuttaen käsillään puita pois tieltään melkein +niinkuin taivutetaan pitkää ruohoa. Se nuuski ja haisteli aivan kuin +olisi sekin hajusta tuntenut heidän läsnäolonsa ja suuntasi lopulta +askelensa suoraan heitä kohden irvistellen hyvillään. + +-- Hyvä paisti, hyvä paisti! -- se mutisi ja kurkoitti eteenpäin +nähdäkseen paremmin lapset, mutta sitten se pysähtyi kuin olisi se +pelästynyt. + +Samassa kuulivat lapsetkin ukkosenkaltaisen jylinän, joka läheni +nopeasti. Molemmat jättiläiset liittyivät toisiinsa ja huusivat +puoliksi peloissaan, puoliksi suuttuneina: + +-- Tor tulee. + +Jylinä oli nyt aivan lähellä, ja taivaalle nousi tumma ukkospilvi, +josta sinkoili häikäisevän kirkkaita salamoita. Pian sai tämä pilvi +suurten vaunujen muodon, joita veti kaksi jättiläiskokoista pukkia ja +joissa istui pilvenkorkuinen olento teräksensiniseen sotisopaan +puettuna. Kädessään hän heilutti suurta vasaraa ja ohjasi ihmeellisen +valjakkonsa suoraan jättiläisiä kohden, jotka vimmatusti heiluttelivat +nuijiaan häntä vastaan. Taistelu ei kumminkaan tullut pitkäksi, ja pian +makasivat molemmat jättiläiset maassa murskatuin päin. + +Nyt huomasi Tor lapset, jotka seisoivat siinä vavisten. + +-- Totta tosiaan, siinähän on ihmislapsia! -- sanoi hän puoleksi +huvitettuna, puoleksi pettyneenä. -- Luulinpa, ettei minun olisi +tarvinnut niitä enää nähdä. Mutta saattaahan olla hauskaakin uudistaa +tuttavuus näiden tuhannen vuoden perästä. Tulkaa tänne, lapsukaiset, +niin pääsette ajamaan! + +Lalli ja Maija eivät tunteneet ollenkaan pelkäävänsä tuota suurta +hyvätuulista jumalaa. Epäröimättä he nousivat hänen vaunuihinsa ja +sitten sitä mentiin ilmojen halki yli puiden latvojen, ja pian he +tulivat suureen linnaan, jota ympäröivät korkeat muurit ja vallihaudat. +Vaunut ajoivat linnanpihalle, ja siellä tuli heitä vastaan vanhoja +partasuisia urhoja, jotka uteliaina katselivat heitä. + +-- Tulkaa sisään, pienokaiset, -- sanoi Tor hymyillen leveää suopeata +hymyään, -- niin saatte nähdä, miten vanhat jumalat elävät täällä +Valhallassa. + +Sitten ohjasi hän heidät valtavan suureen saliin, jonka keskellä oli +pitkä pöytä. Pöydän ääressä istui jumalia ja jumalattaria juoden simaa +suurista juomasarvista ja syöden sianlihaa, jota leikkelivät +suunnattoman suuren karjun selästä. Karjuparka juoksi urallaan salissa +ja kirkui hirveästi, kun jumalat sitä leikkasivat, mutta heti kasvoi +lihaa entiselle paikalle, joten sitä voi leikata loppumattomiin. Siellä +olijoista lapset tunsivat heti viisaan silmäpuoli Odinin, Freijan ja +Friggan, siellä olivat Heimdall ja valkea Balder ja moni muu, ja Balder +katsoi niin lempeästi heihin, että hän heti voitti heidän sydämensä. + +-- Vielä elävät vanhat jumalat, -- he huusivat kaikki ja joivat maljan +lasten kanssa ja iskivät heille silmää ystävällisesti. Villi hyppäsi +heti Friggan polvelle, ja hän silitti sen selkää, ja valkea Balder +silitti lasten hiuksia ja kysyi, miten pohjolassa voidaan. + +-- Toivottavasti kaikki pohjolan kansat ovat ystäviä ja veljeksiä, -- +sanoi hän. + +-- Ja toivottavasti he antavat selkään kaikille muille kansoille, +vallankin idän pitkäparroille, -- tokaisi Tor, joka oli istunut pöydän +ääreen ja juuri leikannut aikamoisen lihakimpaleen karjun selästä. + +-- Maailmassa on ollut suuri sota ja paljon kurjuutta, -- selitti Lalli +vakavana, -- mutta Skandinavia ei ole ottanut siihen osaa. + +-- Häpeä sille! -- jyrisi Tor vihaisena, mutta Balder vain hymyili +lempeätä hymyään. + +-- Kenties valkoinen Kristus on voittanut puolelleen heidän sydämensä, +-- sanoi hän leppeästi. + +Mutta Tor oli huonolla tuulella ja joi hirveästi väkevää simaa, ja Odin +oli vakavan ja miettivän näköinen, kun taas jumalattaret laskivat +leikkiä ja nipistivät Maijaa poskeen ja narrasivat Lallin juomaan +simaa, joka hänen mielestään oli kauhean karvasta. + +-- Mutta miten ja minkä vuoksi te oikeastaan olette tänne tulleet? -- +kysyi Frigga. + +Silloin Lalli alkoi kertoa heidän retkistään ja seikkailuistaan, ja +kaikki jumalat ja jumalattaret kuuntelivat ihmetellen. + +-- Mutta on noissa, lempo soikoon, sentään uljuutta, -- huusi +Tor ja löi nyrkkinsä pöytään, että kumahti. -- He ovat yhtä hyviä +kuin vanhat viikingit, vaikkeivät he tappelekaan, ja saakoot he +kaiken kunnioitukseni. Huomaan nyt, että voi saada seikkailuja +taistelemattakin. + +Mutta äkkiä kuului ulkoa torventoitotusta, ja kaikki jumalat ryntäsivät +pystyyn istuimiltaan. + +-- Taisteluun, taisteluun! -- he huusivat ja tarttuivat aseisiinsa, ja +samassa tuokiossa oli sali tyhjänä. + +Lalli ja Maija menivät perässä, mutta kun he näkivät jumalien marssivan +urhojensa etunenässä taistelemaan toista sotajoukkoa vastaan, joka +odotti kentällä, rupesi heitä peloittamaan ja he riensivät kiireesti +toiseen suuntaan. He kulkivat taas metsän halki ja kapusivat vuorten +ylitse ja näkivät kummallisten hahmojen vilahtelevan puiden lomitse ja +rotkoissa. Lähteiden partailla istui nymfejä, ja merkilliset olennot, +puoliksi hevosia, puoliksi miehiä, syöksähtelivät metsän halki nymfejä +takaa-ajaen. Silloin tällöin kajahti metsässä lumoavan kiehtova +huilunääni, hieman laulurastaan laulua muistuttava, ja se viritti +ihmeellisiä tunteita lasten sydämissä, iloisia ja samalla kaihoisia, ja +palautti mieleen kotoiset kesäillat. + +Merkillinen huilunsoittaja tuli yhä lähemmäs, ja puiden välistä näkyi +kummallinen olento, puoliksi pukki, puoliksi ihminen, ja sillä oli +huilu kädessä. Sen rinnalla asteli nuori kaunis mies, jonka otsalla oli +viininlehväseppele. Hän soitti kitaraa ja hyräili iloista sävelmää. + +-- Hahaha, -- nauroi pukkimies. -- Kautta suuren Jupiterin parran, eikö +tuolta tule kaksi ihmislasta ja oikea mainen katti vielä kaiken +lisäksi! Miten Pluton nimessä he ovat tänne tulleet? + +-- Yhdentekevää, yhdentekevää, rakas Pan, -- vastasi nuorukainen +välinpitämättömästi. -- Lapsista en ole koskaan piitannut. Vain +kaunisten nuorukaisten ja voimakasten miesten kanssa minä olin +tekemisissä. Katit ja lapset ovat juomingeissa vain tiellä. + +-- No, no, -- älä nyt, Bakkus, puhu tyhmyyksiä, -- sanoi pukki-ihminen +hieman kärsimättömästi. -- Tiedäthän sinä yhtähyvin kuin minäkin, että +lapsista kaavaa nuorukaisia ja neitosia, ja etteivät siihen kuluvat +vuodet merkitse meille kuolemattomille paljoakaan. Siitähän nyt on +kysymys, mistä nuo lapset ovat tänne tulleet ja miten kauan he täällä +viipyvät. Jonakin kauniina päivänä saat sinä heistä seuraa. + +-- Näyttävät olevan siskoksia, -- vastasi Bakkus yhtä +välinpitämättömänä. -- En usko, että Venuskaan heistä välittää. Voit +viedä heidät Minervan luo, kenties häntä haluttaa päntätä viisauttaan +heihin, ellei Juno tahdo ruveta heidän mammakseen. + +-- Meillä on oma äiti, emmekä huoli kenestäkään muusta, -- sanoi Maija +uhitellen. -- Me olemme vain tulleet tänne katsomaan Uranusta ja +menemme pian pois taas. + +-- No, no, piikaseni, -- nauroi Bakkus. -- Sinustahan tulee vielä aito +Xantippa, jos saat elää. Katsos, Xantippa ja viininjumala eivät ole +koskaan pitäneet toisistaan, mutta siitä et voi olla niinkään varma, +etteikö veljesi silti rupea minusta pitämään. + +-- Hän on humalassa, -- kuiskasi Villi, -- ja sellaisten kanssa ei saa +kiistellä. + +Lalli nieli sen äkäisen vastauksen, jonka hän oli antamaisillaan +viininjumalalle ja kääntyi sensijaan rinnallaan olevan merkillisen, +takkuisen pukki-ihmisen puoleen, joka kirkkaine pirteine silmineen ja +vilkkaine liikkeineen miellytti häntä paljoa enemmän kuin juopunut +viininjumala. + +-- Kuka sinä olet? -- hän kysyi. + +-- Hei, hei, -- vastasi Pan. -- Minä olen metsän jumala, enkä +seurustele niin usein ihmisten kanssa kuin ystäväni Bakkus. Minä vain +soittelen heille salomailla ja opetan heitä rakastamaan luontoa ja +vapautta. + +-- Minä pidän sinusta, -- sanoi Lalli avomielisesti. -- Sinä muistutat +jollain lailla Suomen metsiä ja järviä. + +-- Vai olet sinä siitä maasta kotoisin, -- sanoi Pan, ja hänen +äänessään väreili kaihoa. -- Niin, minä tunnen hyvin sen maan. Siellä +on kaunis luonto, ja ellei ukko Tapio olisi ottanut haltuunsa niitä +metsiä, niin olisin minä muuttanut mielelläni sinne, kun roomalaiset +lakkasivat uskomasta minuun. Mutta samantekeväähän se nyt on, kun +meidän kaikkien kuitenkin piti muuttaa tähän tähteen. Minulle ei se ole +sanottavasti mitään merkinnyt, vaikka metsät täällä tosin ovat siniset, +mutta ystävälleni Bakkukselle se oli ikävä seikka, ja siksipä minun +täytyy toisinaan pitää hänelle seuraa. Pahinta oli muutto vanhalle +Neptunukselle. Hän ei voi lainkaan viihtyä täällä ruohonvihreässä +meressä, joka on aivan erilainen kuin hänen vanha rakas Välimerensä, ja +sentähden hän onkin muuttanut uloimpaan kiertotähteen, joka on saanut +hänen nimensä. Siellä on vain merta, eikä maata lainkaan, ja siksi hän +viihtyy siellä mainiosti, ja tähystelee avaruudessa liikkuvia +pyrstötähtiä ja muita vaarallisia kappaleita ja varoittaa meitä, kun +semmoisia tulee lähelle. Sinne teidän pitäisi mennä ukkoa tervehtimään, +sillä varmaankin hän toisinaan tuntee olonsa yksinäiseksi, kun hänellä +ei ole laivoja lyötävänä säpäleiksi pahan tuulensa purkamiseksi. Ensin +voitte sentään tulla tervehtimään tovereitamme, muita roomalaisia +jumalia, jotka niinikään ilostuvat saadessaan taas tavata ihmisiä +enemmän kuin tuhannen vuoden perästä. Kas niin, Bakkus, tuletko mukaan? + +Mutta Bakkus vain hyräili itsekseen: + + -- Oh meri taivaanvihreä! -- + +-- En, -- vastasi hän vihdoin viimein, kun Pan oli toistanut +kysymyksensä. -- Mieluummin minä paneudun ruohikkoon nukkumaan, ja sinä +voit ruveta lastenhoitajaksi, jos se sinua niin huvittaa. + +Pan nauroi, ja niin lähtivät he matkaan. He kapusivat korkean pyöreän +kukkulan harjulle ja tulivat pian kaupunkiin, minkä rakennukset olivat +komeat, marmorista rakennetut ja kaunein pylväskäytävin kaunistetut. +Suurella avoimella paikalla, joka oli kivetty marmorilaatoin ja jonka +keskellä oli suihkukaivo, istui tai lojui useita miehiä ja naisia, +jotkut sotisopaan puettuina, toiset valkeisiin vaatteisiin ja muutamat +olivat miltei aivan alasti. + +-- Tuolla on meidän kaikkien isä, Jupiter, -- esitteli Pan osoittaen +muuatta komearyhtistä jalopiirteistä miestä, -- ja tuo hieman pyylevä +nainen on hänen puolisonsa Juno. Tuo nuori mies, joka on täysiin +varustuksiin pukeutuneena ja jolla on siivet jaloissa, on Merkurius. +Tuo kunnianarvoisa valkopartainen ukko on Saturnus. Hän on meistä +vanhin ja hän on ajan jumala. Tuo reipas, voimakas mies on sodanjumala +Mars. Ja tuo kaunis nainen, jolla on noin vähän vaatteita yllään, on +Venus. Ystävämme Pluto, tulenjumala, pysyttelee mieluimmin tähden +sisustan kuumissa osissa eikä tule useinkaan tänne meitä tervehtimään. +Ja tuolla on teidän suojelijattarenne, viisauden ja opin jumalatar, +arvoisa Minerva. + +Kaikki jumalat tervehtivät lapsia ystävällisesti hymyillen. + +-- Eikö olekin merkillistä, -- sanoi Lalli, joka ei voinut kauemmin +hillitä uteliaisuuttaan, -- että kaikilla kiertotähdillä on sama nimi +kuin jollakin teistä. + +Silloin nauroivat jumalat oikein sydämen pohjasta. + +-- Niinpä niinkin, -- vastasi Jupiter. -- Se oli siihen aikaan, jolloin +luultiin, että tähdet vaikuttivat ihmisten kohtaloihin, ja sen vuoksi +annettiin tähti kullekin meistä. Vahinko vain, että minun tähteni on +liian kuuma asuttavaksi. + +-- Ikävää sekin on, että minä, joka olen kaupanjumala, -- sanoi +Merkurius, -- olen saanut tähden, jossa ei kauppaa käydä. + +-- Ja minä, -- hymyili Venus, -- joka olen rakkauden jumalatar, olen +saanut semmoisen, missä asuu vain kylmäverisiä matelijoita. + +-- Ja minulle, sodan jumalalle, on annettu tähti, jossa ei enää sotia +ole, -- sanoi Mars syvällä äänellä. + +-- Ja minä, -- sanoi iäkäs Saturnus vanhuudesta väräjävin äänin, -- +olen saanut semmoisen, jossa ei voi maanviljelystä harjoittaa, vaikka +olenkin maanviljelyksen suojelija. + +Ja sitten he nauroivat taas kaikki. Minerva tuli nyt lasten luo, ja +hänen viisaat ja jalot kasvonsa säteilivät ystävällisyyttä. + +-- Olen oikein ikävöiden teitä odottanut, lapsukaiset, -- hän sanoi. +Olen ollut hyvin huvitettu matkoistanne ja kaukoputkellani olen +seurannut teitä kaikkialle. Olen huomannut, että Lalli on hyvin +innostunut oppimaan, ja siitä minä pidän. Nyt olette matkustaneet +melkein koko aurinkokunnan halki. Tosin on Marsin ja Jupiterin välillä +ryhmä pieniä kiertotähtiä eli planetoideja, jotka kiertävät auringon +ympäri, mutta niissä ei ole elämää, eikä sinne kannata matkustaa. Niin +on siis enää vain yksi kiertotähti näkemättä. Siellä elää vanha +Neptunus, mutta koko tähti on veden peitossa, joten ette voi hypätä +sinne kuten olette muihin tähtiin hypänneet. Jos tahdotte käväistä +Neptunuksen luona, niin ei ole muuta keinoa kuin että palaatte +Väinämöisen luo ja pyydätte hänen laulamaan itsenne sinne, niin +pääsette suoraan Neptunuksen veneeseen. Mutta ensin voitte jäädä tänne +hetkiseksi juttelemaan ja lepäämään. + +Lapset istuivat nyt jumalien joukkoon ja nämä kysyivät heiltä, miten +maapallolla elettiin ja mitä Roomasta kuului. He näyttivät heille myös +kauniit asuntonsa, jotka olivat muinaisten temppelien näköiset, ja +tarjosivat heille virvokkeita, mutta lapset eivät voineet juoda paljon +väkevää viiniä, joka nousi päähän. Kun he sitten rupesivat tekemään +lähtöä Väinämöisen luo, tarjoutui Pan saattamaan heitä matkalla, ettei +heille sattuisi mitään onnettomuutta. + +-- Pan yksin kuljeskelee alueemme ulkopuolella ja muiden kansojen +jumalien joukossa, -- selitti Minerva. -- Muussa tapauksessa olisin +itse mielelläni saattanut teitä. Täällä on vielä koko joukko muiden +kansojen jumalia, mutta en usko, että kannattaa käydä niiden luona. +Koulussa saatte kumminkin lukea tärkeimmistä. Hyvästi nyt, pienokaiset! + +Ja sitten hän suuteli kumpaakin ja silitti Villin selkää, ja muut +jumalat nyökkäsivät ja heiluttivat kättään jäähyväisiksi, ja sitten +opasti Pan heidät takaisin vuorien ylitse vanhan Väinämöisen luo. + + + + +8. NEPTUNUS. + +Villi tekee tenän. Väinämöisen laulu. Neptunus ja hänen veneensä. +Huvimatkalla delfinien vetämänä. Maailmojen synty. Äärettömyys. +Pyrstötähti. Villi tulla tupsahtaa. Kotiin takaisin. Isä ja äiti. + + +-- Enkös minä sitä sanonut! -- murisi Villi matkalla juostessaan Lallin +rinnalla ja Maijan rientäessä edempänä Panin kanssa. -- Oli vallan +tarpeetonta, että ollenkaan tulin tänne. Ei kunniallisen kissan sovi +seurustella kaikenkarvaisten peikkojen ja jumalien kanssa. Yhtä hyvin +olisin voinut pysyä kotona. + +-- Älä nyt juttele joutavia, Villi! -- sanoi Lalli vähän +kärsimättömästi. -- Tiedäthän hyvin, että pelastit meidät ensimmäisen +jättiläisen kourista ja etten minä mielelläni matkusta, ellet sinä ole +mukana. + +-- Viis siitä, -- vastasi Villi äreänä. -- Tälle uudelle hullunmatkalle +en aijo enää tulla mukaan. Olen saanut tarpeekseni. Ja jos oikein +ymmärsin heidän juttunsa, on koko tuo kiertotähti veden peitossa, ja +sinä tiedät hyvin, etten minä pidä vedestä. Olet jo kyllin monasti +narrannut minut ennen siihen putoamaan. Minä olen vanha ja tarvitsen +lepoa ja mukavuutta. Voit mennä ilman minua. + +-- Maija, Maija! -- huusi Lalli vallan suunniltaan. -- Nyt ei Villi aio +tulla kanssamme Neptunukseen. Mitä nyt tehdään? + +-- Oli sekin kysymys! -- vastasi Maija ivallisesti. -- Hypätköön Villi +takaisin maapallolle ja kömpiköön takalle, ja me menemme ilman häntä. + +-- Kissa vieköön, luulenpa, että teillä ovat tytöt nykyisin yhtä +pontevat kuin pojatkin, -- sanoi Pan ihastuneena. + +Villi katsoa luinautti vihaisena häneen. + +-- Toivon, että kissa tosiaankin voisi viedä sinut, senkin pörröinen +pukinjalka! -- se sanoi kiukkuisena. -- Hyvästi vaan! Ei minulla ole +halua tulla tuon vanhan pöhkön luo, joka puhuu vain runomittaisesti. +Hyvästi! + +Ja samassa ponnahti Villi ylös ja häipyi avaruuteen, ja kummeksuen +katselivat Lalli ja Maija hänen jälkeensä. + +-- Mikä kumma on Villiin mennyt! -- sanoi Lalli. -- Hän on aina ollut +niin innostunut tulemaan mukaan eikä ole minua jättänyt suurimmissakaan +vaaroissa. + +-- Ehkä hän on rakastunut ja täytyi kiirehtiä kotiin pitämään +serenaadia lemmitylleen, -- päätteli Pan, ja sitten he nauroivat kaikki +niin, että aivan unohtivat harmitella Villin uskottomuutta. + +Vanha Väinämöinen istui yhä entisellä paikallaan kanteletta soittaen. +Kun hän näki heidän tulevan, kirkasti hymy hänen ryppyiset kasvonsa +osoittaen, että hän tunsi heidät. Lapset tervehtivät, ja Lalli selitti +heidän tulonsa syyn. Vanhus tuli ensin hyvin vakavaksi, mutta lupautui +sitten laulamaan heidät Neptunukseen. + +Hän viritti kanteleensa ja rupesi laulamaan, ensin hiljaa, sitten yhä +kovemmin, kunnes sävelet kaikuivat mahtavina ja voimakkaina vihreän +meren yli. Kummalliset olivat hänen laulunsa sanat, ja Maija ja Lalli +menivät aivan hämmennyksiin, eivätkä voineet seurata kaikkia hänen +sanojaan. Koko ruumiissa tuntui niin merkillinen olo ikäänkuin +vanhuksen sanat olisivat voineet nostaa heidät ylös maasta. Lopulta +kävi laulu niin voimakkaaksi, että he unhottivat kaiken ympärillään. +Heidän korvissaan suhisi ja tulet leiskuivat silmissä niin, että he +hetkiseksi menivät tainnoksiin, ja kun he taas tulivat tajuihinsa, +katselivat he kummeksuen ympärilleen. + +He istuivat helmiäishohtoisessa sirosti kiemurtuneessa veneessä tai +vaunuissa, joka näytti olevan tehty valtavan kokoisesta näkinkengästä. +Se eteni nopeasti ja keinuen ihanalla sinisellä merellä, jota ulottui +niin kauas kuin silmä kantoi ja jonka aaltoihin kuvastui yhtä sininen +taivas pienine himmeine aurinkoineen ja miljoonine kimmeltävine +tähtineen. Oli omituinen hämärä, puoliksi päivä, puoliksi yö, mutta +ilma oli leuto ja miellyttävä, ja lämpöä näytti huokuvan vedestä veneen +ympäriltä, jota veti virma delfinivaljakko. + +Veneen keskellä seisoi vanha mies suureen kolmikärkeen nojaten. Hänen +vielä kauniissa kasvoissaan oli pitkä merenvihreä parta ja terävät, +viisaat, vihreät silmät. Hän katseli kummastellen lapsia, jotka +istuivat veneen pohjalla hänen jalkainsa juuressa. + +-- Maasta tulleita vieraita, -- hän mutisi itsekseen. -- Mitähän tämä +merkinnee? + +Lalli tervehti kohteliaasti, kuten hänen tapansa oli, ja sanoi, että he +olivat tulleet katselemaan tätä vanhuksen kiertotähteä, ja että heillä +oli terveisiä tuotavana muilta roomalaisilta jumalilta, erikoisesti +Minervalta, joka oli pyytänyt Neptunusta hyväntahtoisesti antamaan +heille selityksiä, mikäli hän voi. + +-- Niin, niin, -- vastasi ukko hymyillen, -- on hyvä, että viisauden +jumalatar lähettää oppilaansa saamaan opetusta minunlaiseltani vanhalta +merenjumalalta. Siitä näkyy, miten vähäinen on itse asiassa erotus +oppineiden ja oppimattomain välillä, sillä toden sanoakseni emme me +paljoakaan tiedä, nimittäkäämmepä sitten itseämme jumaliksi tai +ihmisiksi, sillä sen suuren koneiston mestari, jota sanotaan +maailmankaikkeudeksi, on enemmän kuin Jupiter ja Odin. Me vaivaiset +saimme vain jonkun yksityisen luonnonvoiman leikkikaluksemme, mutta hän +yksin tuntee kokonaisuuden salaisuuden. Mutta Minervan vuoksi minä +mielelläni kerron, minkä tiedän, kunhan te ensin kerrotte minulle, mitä +te jo tiedätte. + +Lalli kertoi sitten heidän kaikista edellisistä seikkailuistaan, ja +Neptunus kuunteli mielenkiinto yhä kasvaen. + +-- Jos olet nähnyt niin paljon, -- hän sanoi kunnioittavasti, kun Lalli +oli lopettanut, -- niin tiedät jo monesta seikasta enemmän kuin minä, +ja sinun tarvitsee vain oppia yhdistämään sarjaan kaiken, mitä olette +nähneet, ja ymmärtämään sen sisäinen yhteys. Mutta ensinnähän teidän +piti nähdä tämä kiertotähti, ja niinpä voimmekin tehdä pienen +huvimatkan. Hei hopsis, delfinini! + +Ja hän löi piiskalla korskahtelevia delfinejään, jotka ruiskuttivat +ilmaan korkeita vesisuihkuja, ja sitten mentiin, niin että vesi kohisi +näkinkengän ympärillä, yli tummansinisen meren, jota valaisivat pieni +aurinko, suuri kuu ja miljoonat tähdet, kaikki yhtaikaa. Tähtien +joukossa näki Lalli erään, joka oli hyvin ihmeellisen, melkeinpä +kamalan näköinen, sillä näet oli perässään pitkä, viuhkanmuotoinen +pyrstö, ja hän aikoi juuri kysyä vanhukselta, mikä se semmoinen oli, +kun Maija keskeytti hänet. + +-- Eikö täällä ole enempää nähtävänä? -- hän kysyi. + +-- Ei muuta kuin minkä nyt edessämme näemme, -- vastasi Neptunus, -- +mutta sille, joka rakastaa merta, on tässä kylliksi. Koko tähti on +veden peitossa, mutta tähden oma sisäinen lämpö pitää tämän veden +lämpimänä, sillä auringosta ei täällä ole suurtakaan hyötyä, kuten +näet. + +-- Eikö täällä ole ollenkaan eläimiä eikä kasveja? -- kysyi Maija kovin +pettyneenä. + +-- On täällä vedessä sekä eläimiä että kasveja, -- vastasi vanhus. -- +On eräänlaisia äyriäiseläimiä, trilobiitteja, ja erilaisia simpukoita +ja muita nilviäisiä, mutta ei suurempia eläimiä, delfinejäni +lukuunottamatta. Ja sepä se juuri tekee täälläolon niin rauhaisaksi ja +viihtyisäksi. + +-- Kylläpä! -- sanoi Maija. -- En minä vaan tahtoisi täällä elää. Minä +tahdon nähdä lintuja ja puita ja kukkia. + +Neptunus naurahti kuivakiskoisesti. + +-- Niin, niin, -- sanoi hän, -- niin tahtoo moni muukin. Mikä mistäkin +pitää. Mutta mitä hyödyttää kaikki tuo ryömiminen ja juokseminen ja +räpytteleminen? Mitä tarkoitusta siinä on? Muutamia päiviä ryömitään, +ja siihen se sitten loppuu, ja taas täytyy syntyä uusia olentoja, ja +kaikki tappelevat ja taistelevat keskenään ja koettavat sysätä toinen +toisensa pois tieltään ja syödä toisiaan. Toisin on laita avaran meren. +Sekin on liikkeessä, ja sen aallot vyöryvät ja loiskivat riemuisina tai +ärjyvät vihaisina, mutta siellä ei valitella eikä siinä ole kuolemaa. + +Maija ravisti tyytymättömänä päätään. + +-- Lohduttaakseni sinua, kerron sulle, miten maapallon ihmiset joskus +voivat olla kekseliäitä, -- sanoi Neptunus ystävällisesti. -- Tarinan +olen kuullut Minervalta viimeksi käydessäni Uranuksessa. Aivan +äskettäin ei ainoakaan ihminen tietänyt tämän Neptunus-tähden +olemassaolostakaan, mutta muut tunnettiin hyvin ja laskettiin +sekunnilleen niiden kiertoajat. Mutta sitten rupesi kaksi tiedemiestä, +toinen Parisissa, toinen Lontoossa, kummastelemaan, minkä vuoksi Uranus +mahtoi muutamissa paikoissa hieman poiketa radastaan, ja sitten he +tekivät sen johtopäätöksen, että nuo poikkeamat aiheutuivat jostakin +suuremmasta kiertotähdestä, joka oli Uranuksen ulkopuolella ja joka +veti sitä puoleensa, kun ne kulkivat toistensa ohitse. He tekivät niin +tarkkoja laskelmia, että lopuksi voivat sanoa, miltä paikoilta taivasta +tuo tähti oli löydettävissä, mutta sitä oli vaikea nähdä, muut pienet +tähdet kun olivat siinä sekottamassa. Näihin aikoihin oli Berlinissä +laadittu tähtikartta juuri siitä taivaanosasta, ja ranskalainen +tiedemies pyysi saksalaisia tarkastamaan, olisiko taivaalla joku tähti, +jota ei ollut kartalle merkitty. Nämä tekivät niin, ja silloin +keksittiin tämä tähti, joka sai minun nimeni. + +Lalli ja Maija kuuntelivat tarkkaavaisina, ja Lalli päätti mielessään, +että mieheksi kasvettuaan hänkin vielä tekee jonkun suuren +tähtitieteellisen löydön. + +-- Mutta miksi täällä on vain vettä eikä maata ollenkaan? -- kysyi +Maija. + +-- Sen selittääkseni täytyy minun kertoa koko aurinkokunnan historia, +-- vastasi Neptunus. -- Hei delfinit! Mennään nyt aika vauhtia, niin +minä kerron sillä aikaa. + +Ja ukko heilahdutti suurta kolmikärkeään, ja silloin alkoi vinha tuuli +suhista mereltä, ja laineet rupesivat loiskimaan korkeina ja +lakkapäisinä. Delfinit mennä viilettivät semmoista vauhtia, että ne +väliin hyppivät vedenpinnan yläpuolelle, ja Neptunus heilutteli +kolmikärkeään vielä voimakkaammin, ja myrsky yltyi, ja aallot kohisivat +yhä enemmän, ja sitten hän alkoi kertoa kovalla äänellä, joka kuului +yli kaiken pauhun: + +-- Otaksun, että tiedätte kaikkien luonnon aineiden kylmetessään +tiivistyvän. Niin on laita veden, joka hyvin korkeassa lämpötilassa on +höyrynä. Jos höyryä kylmennetään, muuttuu se nesteeksi, ja vielä +enemmän kylmennettäessä se tiivistyy kiinteäksi jääksi. Kaikilla +aineilla on siis kolme olotilaa: kaasumainen, nestemäinen ja kiinteä, +mutta eri aineet tarvitsevat hyvin erilaisia lämpötiloja näitä eri +olotiloja varten. Niinpä käy vesi kiinteäksi jo jäätymispisteessä, +mutta elohopea jähmettyy vasta 40 asteen pakkasessa. Kivet ovat +nesteinä tulivuorten sisässä ja rauta masuuneissa. No niin! Koko tämä +aurinkokunta, joka tuntuu meistä niin suurelta, mutta joka itse asiassa +on vain pienoinen pisara maailmankaikkeudessa, oli alussa vain +kaasupilveä, joka pyöri tyhjässä avaruudessa hirvittävällä nopeudella. +Sitten jotkut aineet rupesivat muuttumaan nestemäisiksi muodostaen +valkohehkuisen keskuksen, jonka ympärillä oli paksu kaasuverho. Se oli +aurinko, joka valaisi ja lämmitti kauas avaruuteen. Mutta sen suuren +pyörimisnopeuden johdosta sinkosi siitä irti valtavia kaasujoukkioita, +joista kiertotähdet syntyivät. Nämäkin pyörivät ympäri samoin kuin +aurinko, ja niistä sinkoili taas pienempiä kaasujoukkioita, joista +syntyivät niiden kuut. Kaikki nämä suuremmat ja pienemmät pallot +jähmettyivät sitä mukaa, miten suuria ja vanhoja ne olivat, pienimmät +nopeimmin, kuten maapallon kuu, joka jo on kuollut ja ilmakehää vailla, +kun taas suurimmat, Jupiter ja Saturnus, ovat vielä hyvin kuumia, ja +Neptunus on niin lämmin, että siinä on miellyttävää elää. Ensin +muodostui kiinteä sydän, jota ympäröi kiehuva vesi ja kaasut, ja sitten +peitti vesi, joka oli syntynyt näiden kaasujen tiivistymisestä, koko +taivaankappaleet. Sillävälin olivat tuliperäiset voimat toiminnassa +niiden sisustassa, puristaen sieltä esiin sulaa ainetta, joka nousi +veden yli vuoriksi ja kohottaen kokonaisia mantereita ja vajottaen ne +taas syvyyteen. Veteen muodostui liejua, soraa ja hiekkaa, ja niin +syntyi maaperä, missä kasvit ja eläimet saattoivat ruveta viihtymään. +Joko alat ymmärtää yhtenäisyyden tässä kaikessa, poikani? + +Lalli oli tarkkaavaisena kuunnellut vanhuksen selityksiä. Hän oli aina +tuntenut mielenkiintoa kaikkea kohtaan, mikä koski luontoa, ja +vanhuksen puhe oli hänestä paljon hauskempaa kuin joku intiaanikirja. + +-- Kyllä, luulen ainakin, -- sanoi hän miettiväisenä. -- Ensimmäisten +eläinten täytyi elää vedessä, ja niitä on vielä jäljellä täällä +Neptunuksessa, nuo trilobitit ja nilviäiset. Sitten tulevat kenties +kaikki ne eläimet, jotka näimme Venuksessa. + +-- Tietysti siinä oli pitkiä ajanjaksoja välissä, -- vastasi vanhus, -- +jolloin eli vielä alempia eläimiä, jotka saattoivat oleskella sekä +vedessä että maalla kuten sammakkoeläimet, mutta jota enemmän maa +kohosi, sitä korkeammaksi kehittyi maaelämä, kunnes imettäväisten +joukosta lopuksi kehittyi ihminen. + +-- Niin, niin, -- huudahti Lalli ihastuneena, -- sen näin Titanissa. +Siellä oli kaikenkaltaisia kömpelörakenteisia imettäväisiä sekä +ihmisiä, jotka eivät eläimistä paljoakaan eronneet. + +-- Aivan niin, -- sanoi vanhus hyväksyen. -- Maapallolla voi vielä +nähdä hyvin monella eri kehitysasteella olevia ihmisiä, mutta jos +tahtoo nähdä ihmisen vielä pitemmälle kehittyneenä, täytyy matkustaa +Marsiin. Venus, Maa, -- tai kuten teikäläiset oppineet sitä nimittävät +minun kielelläni, latinaksi, Tellus, -- ja Mars ovat melkein yhtä +suuret, mutta Mars on vanhin ja Venus nuorin. + +-- Miten ihmeellistä kaikki tämä onkaan! -- huudahti Lalli. -- Mutta +mitä kaikki muut tähdet sitten ovat? + +-- Ne ovat eri ikäisiä ja eri kokoisia aurinkoja, -- vastasi vanhus, -- +ja niitä kiertää taas joukoittain kiertotähtiä, vaikkemme voi niitä +nähdä, kun ne ovat tummia. Sanoin jo sinulle, että koko tämä koneisto +on niin ihmeellinen, ettei kukaan meistä voi sitä käsittää. Vaikka +minua sanotaan jumalaksi, menee vanha pääni sekaisin, kun sitä +ajattelen. Iäisyyttä ja äärettömyyttä emme voi käsittää, mutta kaikki +nuo lukemattomat auringot kulkevat määrättyjä ratojaan toistensa ympäri +ja muodostavat niinsanottuja aurinkonebuloosoja, jotka etäältä +katsottuina näyttävät valosumulta. Meidän nebuloosaa sanotaan +Linnunradan nebuloosaksi, ja se, mitä te sanotte linnunradaksi, on vain +lukematon joukko niin etäällä olevia aurinkoja, että näyttää siltä kuin +niiden välissä ei olisi välipaikkoja ollenkaan. Tämä nebuloosa on +pyöreän piparkakun muotoinen, ja meidän aurinko on lähellä sen +keskikohtaa. Semmoisia nebuloosoja on rajaton määrä tuolla avaruudessa, +missä ne uiskentelevat aivan kuin limaeläimet vesilasissa, parveillen +toistensa ympäri, ja miten kiidämmekin ajatuksissamme nebuloosasta +toiseen, niin loppua ei tule koskaan. Tämä panee meidät nöyrtymään sen +mestarin edessä, joka tämän kaiken on järjestänyt ja joka on kaiken +tämän olemassaolon välttämätön edellytys. Hänen edessään täytyy meidän +kaikkien kumartua, sillä hänellä ei ole erotusta suuren ja pienen, +läheisen ja etäisen, sekunnin ja vuosituhannen välillä, hän on +riippumaton ajasta ja paikasta. Äärettömyys ja ikuisuus panee jokaisen +ajattelevan olennon myöntämään, että täytyy olla olemassa äärettömyyden +ja ikuisuuden jumala, sillä ilman häntä ei voi ajatella maailman +kaikkeudenkaan olemassaoloa. Minun aikani roomalaiset aavistivat hänen +olemassaolonsa, mutta kun he eivät voineet häntä löytää, jakoivat he +hänen valtansa meidän kesken, mutta sydämissään he uskoivat silti +iäisyyden jumalaan, ja niin on laita kaikkien epäjumalain palvelijain. +He eivät voi nähdä kylliksi kauas, ja niin ne alkavat kunnioittaa vain +muutamia todellisen jumalan ominaisuuksia. + +Puhuessaan tarkasteli vanhus tuikeasti sitä ihmeellistä pyrstötähteä, +jonka Lalli jo ennen oli huomannut. Se suureni hyvin nopeasti ja näytti +tulevan yhä lähemmäksi. Se näytti onnettomuutta tuottavalta ja +kamalalta ja sai lapset tuijottamaan siihen kummastellen ja täytti +heidän sydämensä pelolla, ja lopulta Lalli kysyi: + +-- Onko tuo pyrstötähti? Eikö se ole vaarallinen? + +-- Pyrstötähti se kyllä on, -- vastasi vanhus, -- ja varmaankin se +kuvittelee olevansa hyvin vaarallinen, mutta kyllä minä tiedän antaa +sille hyvän vastaanoton. + +-- Mutta mitä pyrstötähti oikein on? -- kysyi Maija. + +-- Se on maailmanavaruudessa kiertelevä kulkuri, -- vastasi Neptunus. +-- Se on tähti, joka syöksyy hullun lailla aurinkokuntamme halki +laahaten valopyrstöään perässään. Pyrstötähdet kiertävät hyvin pitkiä +soikion muotoisia ratoja joutuen toisinaan aivan lähelle aurinkoa, +toisinaan taas niin kauas, että ne silloin ovat kenties jo toisissa +aurinkokunnissa. Muutamat palaavat säännöllisesti takaisin, toiset taas +ilmestyvät äkkiä näkyviin kuin kummitus ja häviävät jälleen. Jotkut +ovat vaarattomia sumuolentoja, mutta toisilla on valkohehkuinen +sisusta, joka kenties voisi vilahduksessa sulattaa koko maapallon, jos +ne joskus sattuisivat yhteen törmäämään. Siihen päättyisi teidän +kaikkien tarina. Te palaisitte kaikki tomuksi ja tuhaksi kaikkine +sivistyssaavutuksinenne. Tuo veitikka on juuri sitä lajia ja se suuntaa +kulkunsa suoraan meitä kohti, eikä sillä varmaankaan ole juuri hyviä +aikeita. + +Ja tosiaankin kasvoi tuo kamala tähti hirvittävää kyytiä, ja Lalli voi +jo nähdä, että siinä oli valkohehkuinen sisusta ja sen ympärillä +pyörivää loistavaa pilveä. + +-- Täytyykö meidän nyt kaikkien palaa kuoliaaksi? -- kysyi Maija +vavisten, kun tuo kauhea tulipilvi täytti suuren osan taivasta. + +Mutta Neptunus vain nauroi tuikeata nauruaan ja äkkiä hän alkoi kaikin +voimin heiluttaa kolmikärkeään, toisinaan sillä hosuen mylleröivää +merta ja toisinaan uhaten lähenevää tähteä. + +Silloin muuttui kaikki heidän ympärillään. Raskaat, mustat myrskypilvet +vyöryivät taivaalle sotavaunujen tavoin, ja ukkonen jylisi. Kävi +pimeäksi kuin yöllä, ja tätä kamalaa näytelmää valaisivat vain +häikäisevät salamat, jotka melkein taukoamatta sinkoilivat ristiin +rastiin. Kauhea rajutuuli kohisi mereltä nostaen mustalle taivaalle +vesipilviä, ja pimeyden halki ja suoraan poikki vaahtopäisten laineiden +mennä viilettivät Neptunuksen vaunut korskuvien delfinien vetäminä. Yhä +huimemmaksi kiihtyi meno, ja yhä kiihkeämmin heilutti vihastunut jumala +kolmikärkeään, ja lopulta tuntui kalpeista ja pelästyneistä lapsista +kuin olisi tuo vimmattu rajumyrsky viskannut ylös monen peninkulman +paksuisen vesisuihkun, joka kohisten ja sähisten sekaantui mustiin +pilviin. + +Vielä hetkisen jatkui tätä hirvittävää myllerrystä, ja sen keskeltä +kajahti Neptunuksen riemuisa voitonnauru. Mutta äkkiä hän painoi +kolmikärkensä näkinkengän pohjaan, ja heti taukosi myrsky, ja +ihmeellinen hiljaisuus vallitsi koko luonnossa. Mustat pilvet +hajaantuivat, ja niiden halkeamista pilkisti tähti toisensa jälkeen ja +lopuksi myös pieni aurinko, joka valoi kultiaan yhä lainehtivaan +mereen. Pian tuli taivas aivan kirkkaaksi ja siniseksi kuin ei se +koskaan olisi ollutkaan ainoankaan pilven tummentama, aallot asettuivat +ja lipattelivat leikkien näkinkengän laidoilla. Katsoessaan ylöspäin +näkivät lapset vaarallisen tähden olevan jo kaukana, aivan kuin +pakomatkalla avaruuden halki. + +Lalli aukaisi jo suunsa lausuakseen julki ihailunsa, kun merkillinen +tapaus keskeytti hänet. Villi näet samassa pudota tupsahti jysähtäen +veneeseen ja seisoi siinä tuijottaen heihin vallan pyörällä päästään +aivan kuin hengitys olisi matkalla salpautunut. Lopulta hän sentään sai +sanotuksi: + +-- Joutuin, joutuin! Äiti on juuri menossa saliin hakemaan teitä. +Teidän täytyy pian tulla kotiin, muuten käy hullusti. + +Lalli ja Maija ponnahtivat pystyyn istuimiltaan ja ehtivät vain +pikimiten puristaa jäähyväisiksi vanhan Neptunuksen kättä, ennenkuin he +päätäpahkaa heittäytyivät avaruuteen. + +Kun Lalli sitten heräsi tuon hurjan hyppäyksen jälkeen, seisoi äiti +hänen vieressään ja ravisteli häntä, ja Maija istui sohvalla silmiään +hieroen. + +-- Miten hirveän raskaasti sinä nukutkaan! -- sanoi äiti. -- Miksi +istut täällä pimeässä? + +-- Anteeksi, äiti, -- vastasi Lalli unenpöpperöisenä. -- Olin niin +pökerryksissä hypättyäni alas Neptunuksesta. + +-- Vai niin, -- naureskeli äiti, -- oletko sinä taas ollut +matkustelemassa? Se sinun pitää kertoa alusta alkaen isälle ja minulle. + +-- Niin, -- huusi Maija voitonriemuisena, -- ja minä olen ollut koko +ajan mukana, ja me olemme nähneetkin vähän merkillisiä asioita noissa +kiertotähdissä. Sinun pitää kertoa isälle kaikki, Lalli! + +Ja sitten he menivät kaikki isän työhuoneeseen, missä hän istui +kirjoituspöytänsä ääressä. Hän laski heti kynän kädestään. + +-- No, mitä nyt on tekeillä? -- hän kysyi. + +-- Lalli ja Maija ovat taas olleet matkustelemassa, -- vastasi äiti +hilpeänä, -- ja tällä kerralla kuuleman mukaan aina kiertotähdissä +saakka. No niin, Lalli, kerrohan nyt juurta jaksain! + +Ja Lalli istui isän pehmoiseen nojatuoliin, ja isä ja äiti istuivat +sohvaan, ja Maija pääsi istumaan toiseen nojatuoliin, ja sitten rupesi +Lalli kertomaan heidän ihmeellisistä seikkailuistaan alusta alkaen. + +-- Tästä pitää kirjoittaa kirja, -- sanoi isä, kun Lalli oli +lopettanut. + +Ja sen hän tekikin. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Pikku Lallin tähtimaailma, by Mikael Sand + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57104 *** |