diff options
| -rw-r--r-- | 59079-0.txt | 2680 | ||||
| -rw-r--r-- | 59079-8.txt | 3066 |
2 files changed, 2680 insertions, 3066 deletions
diff --git a/59079-0.txt b/59079-0.txt new file mode 100644 index 0000000..b2f7e73 --- /dev/null +++ b/59079-0.txt @@ -0,0 +1,2680 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59079 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +UUTEEN ELÄMÄÄN + +Idylli erämaasta + +Kirj. + +VÄINÖ KATAJA + + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto, +1909. + + + + +I. + + +Kaksi miestä kävelee kapeaa, mutkittelevaa polkua pitkin asutuilta +mailta kiveliöön päin. Edellä astuvalla on kannannainen taakka +selässään, mutta jälkimäisellä vain pieni kainalolaukku, joka riippuu +olan yli nahkakantimessa. Polku on kapea, paikoitellen kivikkorovaa ja +pounikkoa. Väliin se nousee sileälle vaaran kyljelle ja toisin ajoin, +kuin kulkijalle huviksi, viepi hietaista männikkökangasta pitkin. +Soiden poikki ei vie eikä halkaise jänkkiä, vaan kiertää niiden +rantoja, metsän peitossa pysyen. + +On valoisa ja lämmin Pohjolan kesäyö. + +Vanhemmalle miehelle, joka astuu edellä taakkoineen, tuntuu tulevan +lämmin ja palava. Hiki tippuu hänen kasvojaan pitkin, joita hän tuon +tuostakin pyyhkäisee puseronsa hihalla. Mutta reippaasti hän astuu, +tottuneesti kiertää polulla olevat kivet, ja varmasti nousee jalka +polun poikki kaatuneen lahon yli. Voimaa on vielä jänteissä ja +tukevassa varressa, joustavuutta koko olennossa. Eivät ole hartiat +kumarassa, sillä hän on lyhyenläntä ja tanakkaa tekoa kuin petäjän +tyvi. + +Paras miehuuden aika on sentään jo ollutta; harmahtavat hiukset +ohimolla ja rypyt silmäin ympärillä tietävät vanhuuden päivien +alkaneen. Mutta hän on tottunut kantamaan taakkoja selässään, oppinut +polkuja astumaan ja kiveliöitä kulkemaan. Koko ikänsä on kiveliössä +asunut ja monasti sinne selässään kuljettanut perheelleen elatuksen. + +Hänen jäljessään kävelevä mies on nuori vielä, hoikka ja +heikonnäköinen. Vaatteet ja kengät ovat herrasmiehen, ja keppi, jota +hän levottomasti heiluttelee, on hienon maailmanmiehen. Tukka on +mustankiiltävä, silmät suuret ja siniset, mutta niiden ilme on väsynyt +ja arka, samoin kuin koko olemuksessa on jotakin pelonsekaista ja +pehmeää. Mutta vaikka häntä ei paino rasita, näyttää hän paljoa +väsyneemmältä kuin hänen vanhempi kumppaninsa. Sillä hän on tottumaton +kulkemaan kivikkopolkuja eikä näytä karaistuneelta kestämään erämaan +vaivoja ja elämää. Vähän väliä hänen jalkansa töksähtää polun kiviin +tai tarttuu risuihin. Vari on hänelläkin, vielä varimpi kuin toverilla. +Lakkaamatta hän pyyhkii hikeä kasvoiltaan ja huitoo nenäliinallaan +sääskiä ympäriltään. + +Vanhemman miehen nimi on Heikki Kotarova, Illinginjärven uudistalon +kovaa kokenut isäntä. Nuorempi on Kaarlo Savio, eteläsuomalainen +kirjailija. + +Kaksi päivää he ovat jo olleet matkalla. Suoraan itää kohden ovat +taivaltaneet, ensin koskista jokea pitkin veneen varassa, sitten +jalkapatikassa. Nyt on viimeinen, mutta myöskin pisin ja raskain taival +kuljettavana, ennenkuin pääsisivät perille suuren, saivovedestään +kuuluisan Illinginjärven rannalle, missä oli yksi ainoa asukas ja talo. + +Outoa ja omituista oli taival ollut Savion mielestä, outoa ja omituista +koko tämä pohjoinen maailma, josta ei ollut kuullut muuta kuin satuja +kerrottavan. Kun he kirkonkylästä veneellä lähtivät painamaan +vastavirtaan synkistä kiveliöistä juoksevaa jokea pitkin, tuntui +hänestä, että se oli viimeisiä ponnistuksia siihen uuteen elämään, jota +hän oli hakemassa. Jyrkkien koskien alla hän oli noussut maihin ja +kävellyt polkua pitkin sen niskalle, sillä aikaa kun Heikki +kumppaneineen kiskoi venettä ylös koskea. Yön aikoina oli kuljettu ja +kuumimman päivän ollessa noustu maihin johonkin koskenrannalla olevaan +taloon, jossa levähdettiin. + +Alajuoksultaan olivatkin joen molemmanpuoliset rannat olleet taajaan +asuttuja, mutta kuta ylemmäs he ehtivät, sitä mukaa harveni asutus, +pienenivät viljelykset. Synkkä kiveliö alkoi heti joen rannasta ja +näytti ulottuvan maailman ääriin. Sinne tänne joenrannalle, etelään +viettävälle rinteelle, oli vielä joku uskaltanut mökkinsä salvaa ja +kuokkia peltoa sen ympärille. Mutta joen latvoilla, suurten järvien +rannoilla, kuului olevan vankkoja asutuksia ja varakkaita kyliä, joiden +asukkaat viillättivät näitäkin vesiä alas valtaväylän varsille, mutta +kulkivat toisaalle päinkin erämaiden poikki leikkaavia jokiloita pitkin +toisen suuren valtaväylän rannoille ja kirkonkylään. + +Tämä polku, joka vei Illinginjärvelle, oli alkanut joen lompalolta +korkean vaaran alta. Siinä oli jokitörmän päällä, kuusikon suojassa, +Heikillä vakituinen venehuoneensa, jossa sitä säilytti talvisin ja +johon sen kesäisinkin veti suojaan aina kun kirkolta palasi. Siinä oli +hänen varastohuoneensakin, johon veneestä tuomisensa kokosi, ne sitten +selässään kantaakseen vähissä erin kotiaan. Neljä säkkiä jauhoja oli +sinne nytkin jätetty ja säkki suoloja. Kesän evääksi ne oli tuotu, kun +oman pellon vilja oli aikoja loppunut. + +Ihmetellen ja kuin unta nähden oli Kaarlo tarkkaillut Heikin ja hänen +kumppaniensa raskaita ponnistuksia, kun he kiivasta virtaa ylös +sauvoivat jauholastissa olevaa raskasta venettä. Kuntoa ja miehuutta +siinä kysyttiin. + +Vähitellen hän oli alkanut herätä unestaan ja herännytkin oikeaan +todellisuuteen. Mitäpä olikaan hän tiennyt erämaan asukkaiden elämästä +ja niistä ponnistuksista ja vaivoista, joita he saivat kokea +jokapäiväisen leivän hankinnassa! Ei mitään hän niistä tiennyt, ei +koskaan omin silmin ollut nähnyt. Tosin oli joskus pääkaupungista +maaseudulla käynyt, mutta mitäpä se oli sekään kansan elämä muuta kuin +näennäistä hyvinvointia hyvien kulkureittien varsilla... Mutta tämä! + +Tämä oli sitä todellista, tervettä elämää, Suomen kansan elämää, josta +oli kuullut puhuttavan ja lukenut kirjallisuudessakin... Tämän sitkeän, +kovaa kokeneen kansan raskasta elämää, karua maata ja kylmää ilmanalaa +vastaan... + +Kun hän silmäsi edellään kävelevää Heikkiä, jonka hartioita painoivat +hänen matkakapineensa ja jonka harmenevia hiuksia pitkin hiki tippui, +tuli hänen niin sääli Heikkiä, että esitteli levähdettäväksi... + +"Ei ole enää pitkä matka järvelle", vastasi Heikki eikä katsonutkaan +taakseen, toisen ollessa vähän väliä kompastua kiviin. + +Kaarloa ihmetytti miehen sitkeys. Monta vuorokautta oli raskasta lastia +sauvonut vastavirtaan... nyt tuommoinen taakka selässä... ja kuitenkin +astui kuin levännyt, nuori mies... Ei taakseen joutanut silmäämään, ei +taakkaansa mättäälle laskemaan. + +"Tästä alkavat heti... tuo jänkkäpilkka kun on kierretty... hyvät maat +ja paremmat polut", puheli Heikki hetken kuluttua. + +"Joko olemme puolivälissä?" kysyi Kaarlo nyt. Oli aikaa jo aikonut +kysyä, mutta peläten, ettei vielä oltaisi, oli hän koettanut säästää +kysymystään niin kauan kuin mahdollista. + +"Jo toki!" kuului Heikin rauhoittava vastaus. "Eihän tätä väliä vedestä +veteen pitäisi olla kuin kolme neljännestä... vaan liekö tuota kukaan +oikein mitannut." + +"Sanoittehan olevan tuolta joen rannalta kotia toista penikulmaa", +muisteli Kaarlo. + +"Niinpä niin. Mutta siinäpä onkin järvi välissä, toista neljännestä +leveä..." + +"Teidän talonne on siis tuolla puolella järveä?" + +"Niin on -- ei sinne tietämättä kulkija kostu... Ja kyllä siellä saapi +olla rauhassa se, joka ei muita ihmisiä ikävöi... Kun kuulutte +semmoiseen paikkaan haluavan... On sekin!..." + +Kaarlo pani merkille, että kuta likemmäksi he saapuivat Illinginjärveä, +ja kuta synkempi ja lyömättömämpi erämaa heitä ympäröitsi, sitä +puheliaammaksi kävi Heikki. Kirkonkylässä, jossa yhteen tulivat, ei +Heikki ollut monta sanaa virkkanut, ja tullessakin haasteli hyvin +vähän. Joskus vain jonkun sanan lausui, kun osui vastuspaikka. +Silloinkin tyynesti ja rauhallisella äänellä. Mutta nyt vasta näytti +kuin kotiutuvan, kun oli loitottu asutuilta mailta. Täällä se olikin +Heikin kehto, täällä kovan kiveliön keskellä, täällä hänen elämänsä, +ilonsa ja onnensa. + +Ei ollut Heikki Kaarlolle kertonut juuri mitään kotioloistaan. Lyhyeen +oli vastannut ja siihen lopettanut keskustelun. Sen oli Kaarlo saanut +tietää, että nuorena, naimattomana miehenä Heikki oli tänne +Illinginjärven rannalle hakenut kruununtorpan paikan ja siihen alkanut +rakentaa mökkiä. Toisen sydänmaanjärven rannalta oli kotoisin, suuren +lapsilauman nuorin poika. + +"Kauanko Heikki on jo täällä asunut?" + +"Kolmaskymmenesviides kesä on kulumassa." + +Taas näytti Heikki tiukentavan kulkuaan. Ainakin Kaarlosta tuntui niin, +sillä hänen ja Heikin väli pyrki pitenemään. + +"Tässä on juuri heti, kun pääsemme tuon Hiirimaanvaaran pohjukalle, +minun tavallinen lepokiveni... Jospa siinä levähtäisimme!" kuuli Kaarlo +Heikin edestäpäin puhuvan kuin kehoittavalla äänellä. + +He olivatkin jo rannanneet äskeisen jänkän ja nousseet +männikköharjulle, jota pitkin polku näytti nousevan korkeammalle. + +"Tästä se alkaa Hiirimaanvaara... Kun pääsemme tuonne paljukalle, niin +siintää sinne jo kappale järven lahtea", selitteli Heikki taas. + +Kaarlo koetti joutua perässä, mutta sittenkin ehti Heikki äkkimutkassa +kadota näkyvistä. Ei ollut hänestä, helsinkiläisestä elostelijasta, +erämaan polkuja kulkemaan! tuumaili hän mielessään. + +Polku nousi nousemistaan ja näytti kiipeävän vaaran laelle. Harvenevan +mäntymetsän läpi siinsi kaukaa puuttomia, harmaita vaarojen lakia, +näkyi tummia korpia ja lehtoja loivien nousujen rinteiltä. Mutta +yhtäkkiä aukeni eteen puuton vaarankylki, paljukka, jossa kulovalkea +oli aikoinaan tehnyt tuhoa. Nousevan taimiston seassa loikoi siellä +honkia ristikkäin, sikin sokin. + +Paljukan laidassa oli iso, tasainen paasi, se Heikin lepokivi. Heikki +oli ehtinyt laskea taakkansa maahan ja istahtaa kivelle ennenkuin +Kaarlo saapui. Pyyhkien hikeä kasvoiltaan hän istahti väsyneesti Heikin +viereen ja arveli: + +"Kyllä te olette vallan hurja kävelijä, vaikka tuommoinen taakka on +selässä." + +"On tätä täytynyt kulkea raskaammankin painon alla... neljäkymmentä +vuotta jo..." + +Hän tarjosi Heikille sikaarin, mutta sytytti itse paperossin. + +"Tuosta kun katsotte tuon kelohongan oikealta puolelta... tuon pitkän +kuusen latvaa kohden, joka näkyy tuolta laaksosta alempaa, niin +vilahtelee vettä metsän välistä... Siinä on muudan Illinginjärven +lahti", neuvoi Heikki ja osoitteli kädellään. + +Kaarlo katsoi sinnepäin, mihin Heikki viittasi. Sieltä näkyi, kaukana +vielä, välkkyvän vesiä. "Mutta taloa ei vielä näy", sanoi hän. "Ei näy +juuri tälle kivelle, vaan jos kehtaisi nousta tämän vaaran lakeen, niin +näkyisi koko järvi ympäristöineen ja muitakin järviä edempänä. Mutta +pianhan tästä nyt olemme tämänpuolisessa venevalkamassa... Ja mitäpä +siinä liioin on sydänmaan järvessä katselemista!... Lihavammat ovat +maat siellä etelässä..." + +"Lienevätkö lihavammat... kaunista metsäähän täälläkin kasvaa. Olenkin +muuten hyvin vähän oleskellut maaseudulla. Kesillä saaristossa, +sydänmaalla en koskaan..." + +"No mikä pani tänne lähtemään näin kauas?" + +"Ajattelinpa, että pitää mennä, kun kerran lähtee, niin kauas, että +Helsingin humu lakkaa kuulumasta." + +Heikkiä nauratti. + +"No, jo te parhaan paikan löysittekin! Ei tämän meidän järvemme kautta +kesän aikana kulje kukaan ihminen. Tämä on vähän syrjässä kulkuteistä +kesällä, mutta talvella pitävät poromiehet jälkeä auki kevätpuoleen +asti..." + +"En minä ketään kaipaakaan. Sitä hauskempi, kun ei näe ketään +vierasta." + +"No, on se kummaa. Mutta mitäpä siitä on hyvää ihmisten +näkemisestäkään. En minä vain ole ikävöinyt enkä kauppoja katunut, kun +aloin katsella paikkaa tänne Illinginjärven rannalle. Ei kukaan tänne +silloin halunnut, kun tämä oli niin syrjässä eikä vesiä pitkin päässyt +kulkemaan. Mutta nyt kyllä jo monet kadehtivatkin. Kun poikasena täällä +kuljin otusta hakemassa, yövyin usein tähän järven rantaan... juuri +tuonne, johon kartanoa sitten aloin rakentaa. Minua miellytti järvi... +se on saivovetinen ja kalarikas... ja miellyttivät maatkin ja +järvenrannan lihava multa. Kun muualla ensimäiset syyshallat panivat +mustikat, säilyivät ne siinä syyspakkasiin asti. Siitä ymmärsin, ettei +paikka ollut hallanarka, ja se minua innostutti." + +Heikki vetäisi sikaaristaan vahvan sauhun ja sanoi sitten: + +"Enkä saata moittia, että halla olisi viljaani hätyytellyt..." + +Kaarlo seurasi Heikin puhetta mielenkiinnolla. Kummallinen mies tämä +Heikki! Juro oli ollut kirkolla, vähäpuheinen välillä, mutta kun oli +tultu tänne kiveliöön ja päästy kahden kesken, oli muuttunut +puheliaaksi. Ja käynyt muutenkin miellyttävämmäksi. Kaarlo huomasi +vasta nyt, että Heikillä oli kauniit, tuntehikkaat silmät ja +säännölliset, miehekkäät kasvot, vaikka ne nyt olivat harvan +parransängen peitossa. Epäilemättä oli Heikki nuorena ollut komea, +miellyttävä mies. Eikä tainnut olla niin lahjatonkaan kuin Kaarlo oli +luullut. Häntä alkoi Heikki yhä enemmän ja enemmän miellyttää, ja hän +havaitsi alinomaa uusia puolia Heikissä. + +Kun he olivat tuokion tupakoineet äänettöminä, nousi Heikki ja arveli: + +"Jospa sitten katkaisemme tämän lopunkin taivalta." + +Ja kun olivat jo lähteneet sinnepäin, missä vesiä näkyi vilkkuvan, +sanoi Heikki: + +"Menkää sitten sinne meille, niin kyllä siellä toimitetaan vuode +vieraalle... Minä käyn vielä venevalkamassa..." + +"Ettäkö palaatte sinne, johon jätitte jauhosäkit ja muut tuomiset?" +kysyi Kaarlo hämmästyen. + +"Olen minä tämän taipaleen kulkenut välistä kolmeenkin kertaan yössä." + +Kaarloa kadutti, että hän oli pyytänyt kapineitaan nyt matkaansa. +Olisihan ne ehtinyt jäljestäpäin tuoda! Mutta eihän hän ymmärtänyt +erämaan asukkaan elämää! Kuka sen tiesi, kuinka suuri köyhyys siellä +oli kotona, kuinka suuri puute... ehkä leipäkin lopussa. + +"On näin yön aikana vähän viileämpää", kuuli hän Heikin vielä +arvelevan. + +Polku laskeusi nyt sakeaan kuusikkokorpeen, jossa ilma tuntui tuoreelta +ja viileältä. Polullakin kenkä upposi kosteaan sammaleeseen, ja +paikoitellen näkyi pienoisia puroja, joiden vesi juoksi joistakin +lähteistä edempää. + +Tuntui oikein herttaiselta kävellä viileän kuusikon keskellä. Ei nähnyt +mihinkään muualle kuin suoraan taivaalle, joka näytti pyörryttävän +korkealta ja kalpean sinertävältä. Outo, omituinen hyvänmielen tunne +täytti Kaarlon sydämen. Tänne oli menossa, pakoon maailmaa ja suuria +syntejä, tänne erämaiden ja vauhkojen vaarojen taakse, kauas... niin +kauas... niin kauas kuin pois kokonaan maailmasta! Tänne aloittamaan +uutta elämää, tervettä ja voimakasta, puhdasta ja himotonta suuren +luonnon koskemattomassa helmassa! Välistä vihlaisi kyllä mieltä +jonkunlainen arkuuden tunne, ja toisinaan taas tuntui kuin pelko olisi +ahdistellut sydäntä... Ellei enää koskaan pääsisi täältä pois! Kun hän +näki puuttomien vaarojen huippujen köyhännäköisinä, alastomina ja +harmaina kohoavan vasten vaaleata taivaanrantaa, tuntui hänestä, kuin +ne olisivat kauan sitten kuolleiden jättiläisten hautakumpuja... Jos +sinne eksyisi elämästä! + +Mutta toisaalta viehätti häntä ympäristön jykevä, hiljainen rauha. +Kaikki oli hänelle outoa ja ihmeellistä. Kesäyön kummallinen kirkkaus, +karun luonnon koskematon kiveliö ja metsäisten maitten puhdas, keveä +ilma... + +Hän oli alkanut tuntea, että täällä hän paranee, täällä hän kokoaa +entiset voimansa takaisin, täällä henki saa rauhoittua ja sydän +tyyntyä. Täällä kasvaa uusi veri ruumiiseen, ja saasta ja lika +hälvenevät höyrynä ilmaan! Entinen elämä on oleva kuin pahaa unta, ja +tästä alkaisi hänen uusi, voimakas ja toimellinen elämänsä. + +Reippaasti vain! Tuosta Heikistä piti ottaa esimerkkiä! Heikin elämä +oli oikeata, vaikka se oli raskasta ja köyhää! Jahka hän oikein pääsee +käsittämään sydänmaan miehen elämää... + +Kuusikkokorpi oli harvennut, ja he tulivat männikkökankaalle, joka +näytti viettävän järveen päin. Hetken kuluttua alkoikin järveä näkyä, +ensin pieninä lampina metsän läpi, mutta sitten yhä suurempina. Ja +aivan äkkiä he saapuivat järven rantaan, kun aurinko alkoi kohota +heidän takanaan, paistaen kahden suuren vaaran välistä. -- "Nyt ollaan +perillä", sanoi Heikki ja laski taakkansa rannalle. Hän alkoi hommata +tulta rantahiekalle, missä näkyi entisiä nokisia hongantyviä ja +pikkurisuja. + +Kaarlo katseli mielihyvin järvenselälle, jota nouseva päivä kultasi. +Toiselta rannalta pohotti korkealta törmältä talo, jossa näkyi joku +vastaveistettykin rakennus. Talon takaa kohosi korkea, louhikkoinen +vaara, jonka kupeella kasvoi metsää, mutta tasainen laki oli kalju ja +paljas. Se näytti niin rauhalliselta pienten peltojensa keskellä. + +"Tämä on siis Illinginjärvi?" + +"Tämäpä, tämä. Ja tuolla se on talo... Se uusi rakennus on navetta, +menneenä talvena vasta salvettu..." + +"Mutta eikö talolla ole erityistä nimeä?..." + +Heikki oli saanut tulen syttymään ja kantoi siihen märän turpeen, +saadakseen sauhun mustemmaksi. Hän naurahti. + +"On sillä nimikin, vorstmestari-vainajan antama." + +"Mikä se on?" Ja Kaarlo koetti mielessään miettiä, mikä nimi sopisi +tälle yksinäiselle uudistalolle, kaukana naapureista, kiveliön +keskellä, kirkkaan järven rannalla. + +"Kaiholaksi tämän vorstmestari-vainaja on nimittänyt, ja se tuo kuuluu +olevan kirjoissakin. Kaiholan uudistalo Illinginjärven rannalla, kuului +rovastikin papereistaan lukevan." + +"Vai Kaihola!" + +Ja Kaarlo jäi hetkeksi mietteisiinsä. Heikki kantoi kaatunutta puuta +lisää nuotioon ja tähysteli järven poikki. Kaarlo ei ollut +havainnutkaan, ettei venettä ollut rannassa. Nyt hän sen vasta huomasi +ja kysäisi: + +"Mutta millä me soudamme järven yli? Eihän näy venettä tällä +rannalla..." + +"Tällä sauhulla me veneen saamme, jahka huomaavat", sanoi Heikki. + +Kaarlo ymmärsi nyt vasta, mitä varten Heikki oli sytyttänyt tulen. + +"Tämä on siis jonkunlaista langatonta sähköttämistä", nauroi hän, sillä +ensi kertaa eläissään hän näki, miten erämaan asukas ilmoittaa järven +yli tahtovansa. + +Mitäpä hän olikaan nähnyt kansan elämästä! + +"Mutta ellei siellä kukaan ole valveilla?" hän epäili. + +"Kyllä sen aina joku huomaa. Eivät ne näin tähän aikaan kesästä nuku +öisin täällä päin... Jopahan näkyy Eeva kävelevän venevalkamaan." + +Ottaen kiikarin käsilaukustaan katseli Kaarlokin taloon päin. + +"Eeva", virkkoi hän. "Onko hän teidän tyttärenne?" + +Oli. Eeva oli nyt vanhin lapsista; kaksi vanhempaa, poikia kumpikin, +oli nuorena hukkunut järveen, heikkoon jäähän. Nuorempia oli vielä +kolme poikaa ja kaksi tytärtä. + +"Lienevät pojat menneet Kallijärveen kylästelemään, koska Eeva tulee +noutamaan", aprikoi Heikki. + +Hetken kuluttua, kun vene jo näytti olevan puolijärvellä, sanoi Kaarlo: + +"Vai on se Kaihola! Minusta se näyttää, tämä teidän talonne, sangen +rauhalliselta ja hauskalta. Mistä forstmestari-vainaja mahtoi arvata +semmoisen nimen!" + +"Mikäpä tiennee! Hän täällä kulki kalassa kesäisin ja linnustamassa +syksyisin. Oli semmoinen vähäpuheinen ja yksin elelevä mies. Mutta +minua kohtaan oli kovin hyvä, aina auttoi ja neuvoi... Ja viipyi +välisti meillä viikkomääriä. Ei hänellä ollutkaan vaimoa eikä lapsia. +Ja kuoli sitten... mikä sydämenvika lie ollut..." + +Ja Heikki kertoi minkä mitäkin forstmestari-vainajan elämästä. + +Vene oli jo saapunut likelle rantaa, ja Kaarlo näki, että soutaja tuon +tuostakin kääntyi teljolla katsomaan rannalla olijoihin. Soutaja näkyi +olevan nuori vaaleaverinen tyttö. Pitkä ja paksu palmikko oli joutunut +olkapäälle, huivin valuessa teljolle. Juuri ennenkuin vene rantaantui, +loi tyttö pitkän, kysyvän katseen Kaarloon eikä näyttänyt isäänsä +huomaavankaan. Hänellä oli suuret, siniset silmät ja kalpeat, pienehköt +kasvot. Ja kun hän nousi veneeseen seisomaan, huomasi Kaarlo, että hän +oli pitkä ja solakka, ja että vartalo oli kaunis ja sopusuhtainen. + +"Tämä on eräs herra Helsingistä, tullut tänne kalastelemaan meille +kesäksi. Sano äidille, että toimittaa vieraan tupakamariin ja laittaa +ruokaa. Ottakaa niitä poronpaisteja... eikä tämä muuta kuulu +tahtovankaan, kun vain saa maitoa kyllikseen", esitteli Heikki Kaarloa +tyttärelleen. + +Kaarlo kävi antamaan Eevalle kättä. Tyttö ei osannut hänelle mitään +sanoa, katseli vain totisin kasvoin ikäänkuin ei koskaan ennen olisi +nähnyt vierasta miestä. Mutta Kaarlo näki, että tytöllä oli +miellyttävät punaiset posket ja valkoinen kaula, joka hohti auenneen +röijyn alta. + + + + +II. + + +He työnsivät veneen vesille vasta sitten, kun Heikki oli lähtenyt +takaisin pitkin joenrantaa venevalkamaan, noutamaan sinne jätettyjä +tavaroita. + +Aurinko oli jo kohonnut korkeammalle ja paistoi yli vaarain lakien, +koko järveä kullaten. + +Eeva istuutui soutamaan ja Kaarlo perään. Ei ollut Kaarlo eläissään +puhutellut erämaassa kasvanutta tyttöä, ei tuntenut heidän +yksinkertaisia tapojaan eikä sitä luonnollisuutta, jonka aina tapaa +sydänmaan asukkaan käytöksessä. Omituinen tunne valtasi hänet, kun hän +katseli soutavaa tyttöä, joka ei näyttänyt häntä ujoavan eikä liioin +häntä herranakaan pitävän. Hänestä tuntui niinkuin hän nyt tässä +venheessä kulkisi johonkin salaperäiseen ihmemaahan, kauas pois +entisestä, uuteen kirkkaaseen elämään. Aamun loiste, erämaanjärven +jylhä ympäristö ja hänen oma haaveksiva mielensä kutoivat hänen eteensä +kuin uuden elämän sarastusta. Ei hän oikein tiennyt, näkikö unta vai +oliko valveilla... Koko maailma tuntui kultahohteessa kylpevän, +rantojen puissa lauloivat linnut, ja käkien kukunnoita kuului +kaukaisista korvista. + +Tämä järvi ja tuo talo tuolla ja sen asukkaat... tässä oli nyt se +maailma, jossa hänen tuli parantua, virkistyä, voimistua, uusiintua +kaikin puolin... Tänne eivät voineet seurata maailman pahat eivätkä +suuret synnit... täällä oli niin puhdasta ja valoisaa, niin kirkasta ja +hyvää... + +Oli sittenkin ollut onnellinen ajatus, kun päätti lähteä pakoon +suurkaupungin huumaavia humuja ja erota ja lakata surkeasta elämästä, +jossa sielu sairasti hurjien illatsujen jälkeen ja ruumis kutistui +synnissä!... Onni oli ollut, että ymmärsi pahaa paeta... + +Oliko mahtanut paha hänestä paeta! Oliko jäänyt vetten ja vaarain ja +taivalten taakse, vai seurasiko aina matkassa, koskaan jättämättä +rauhaan? + +"Kuinka vanha Eeva on?" + +Hän tahtoi jotakin jutella tytölle, sillä tämä näytti nyt ujoavan +enemmän kuin äsken. + +"Jo minä Mikkelinä täytin yhdeksäntoista." + +Hänen suunsa oli sievä ja huulet punertavat. Päällimmäisen hameensa oli +hän kohottanut korkealle, niin että lyhyt alushame peitti vain siroja +pohkeita. Takista oli auennut vielä muuan nappi, niin että valkoista +rintaakin pilkisti palanen näkyviin... + +Kaarlo tapasi ajatuksensa jostakin riettaasta kuvasta, joka tuntui +viehättävän. Mutta samassa hän osui katsomaan Eevan silmiin, joiden +ilme oli totinen ja viisas. Koko Eevan olennosta näytti viattomuus +sädehtivän -- sopusoinnussa tämän kumman kirkkaan aamun kanssa. +Katkera, vihlova vastenmielisyyden tunne omaa itseään kohtaan tärisytti +Kaarlon sisintä. Hän kirosi itseään, saastaista sisuaan, likaista +mielikuvitustaan. + +Näinkö olikin jo langennut! Näin uponnut, näin menettänyt puhtaan +mielikuvituksen maailman! Ettei ollut voimaa vangita liiteleviä +kuviaan! Ettei ollut kykyä ajatella puhtaasti puhtaan vieressä! + +Seurasivatko ne sittenkin häntä tänne erämaahankin, nuo villit, +eläimelliset vietit? Eikö koskaan enää paranisi pilaantunut liha, ja +eikö koskaan kirkastuisi himmeä, likainen mieli!... + +Hän pusersi melaa kouraansa ja vannoi vieläkin saman valan, jonka oli +vannonut porttolan eteisessä... että hän vangitsee halunsa, hänen +heikon lihansa täytyy nyt totella sielun käskyjä... hänestä on tuleva +uusi mies... Ja tuntien äskeisen pahan puuskan menneen ohi hän +rauhoittui ja alkoi jutella Eevalle. + +"Kuinka siellä äiti ja muut kotona voivat? Ovatko terveinä?" + +Mutta Eeva kysyi vuorostaan: + +"Mistä te sinne tiesitte, että täällä on talo Illinginjärven rannalla, +kun tänne arvasitte tulla?" + +"No, tiesin minä. Onko Eevan tapana kalastaa uistimella?" + +Ei ollut nyt joutanut pariin kesään, kun lehmäin hoito oli yksin hänen +toimenaan. Äidillä oli toinen käsi loukkaantunut, ettei saattanut +lypsää. Mutta pojat uistivat melkein joka yö. + +"Montako on lehmää?" + +"On nyt yksitoista vasikkain kanssa. Mennä talvena isä myi Mustikin, +joka oli paras maitolehmä..." + +"Sepä nyt oli..." + +"Kun ei saatu verorahaa ja Aapo sitten loukkasi jalkansa... kirveellä +löi kaksi varvasta poikki... Onko teillä lehmiä?" + +Eevasta tuntui luonnolliselta, että Kaarlokin oli talosta, jossa oli +lehmiä. + +Kaarloa nauratti. + +"Ei ole lehmiä. Minä olen kaupungin lapsia. Eikä Helsingissä monta +lehmää olekaan. Maito tuodaan sinne maalta." + +"Ei taida olla peltojakaan?" + +Eeva tuli yhä puheliaammaksi. Hän kysyi minkä mitäkin, niinkuin tekee +oppimaton erämaan tyttö, joka ei maailmasta ole paljoa kuullut eikä +nähnyt. Kuta enemmän puhelivat, sitä enemmän Kaarlo tunsi vapautuvansa +äskeisistä likaisista ajatuksistaan, ja hänen hellään sydämeensä levisi +hyväätekevänä, suloisena ja lämpimänä säälin ja rakkauden tunne kaikkia +näitä yksinäisyydessä eläviä hyviä ihmisiä kohtaan. Peto ja perkele oli +äsken hänen sisässään, kun hän näki Eevan paljaan, pyöreän poven... Hän +inhosi vieläkin äskeistä. + +"Kyllä täällä on kaunista ja kirkasta, täällä Pohjolassa... Helsingissä +on ainakin kesä pimeä tähän verrattuna." + +Siitä alkoi Eeva taas tiedustella. Hän teki niin kummallisia +kysymyksiä, ettei Kaarlo välisti tiennyt mitä vastata. Hän tahtoi +tietää Kaarlon isän ja perheolot. Oliko rikas vai köyhä? Joko oli +nainut? Mitä oli noissa laukuissa ja kapsäkeissä? + +"Kirjoja vain ja vähän vaatteita." + +"Onko semmoisia satukirjoja?" + +"Ei ole satukirjoja. Onko Eeva lukenut satukirjoja?" + +"Olen minä yhden. Sen toi isä kirkolta mennä kesänä. Se oli hauska +kirja..." + +He olivat jo saapuneet niin likelle talon rantaa, että peltojen +vihannoiva oras välkkyi kuin silkkinen sametti aamuauringon paisteessa. + +Asuinrakennuksen takaa lähti kellertävähiekkainen polku alas loivaa +myötälettä järven rantaan päin. Siinä oli suuren kiven vieressä +venevalkama porraspuineen. + +Peräti pieniltä näyttivät viljelykset Kaarlon mielestä; oli kuin olisi +nähnyt jonkunlaisen lasten leikkipaikan. Vai tuo louhikkoinen, korkea +vaarako teki, että kaikki sen kupeella näyttivät niin pieniltä ja +avuttomilta! + +Kaihola! Surujen ja ikävän koti! Mutta ei näyttänyt talo ikävältä. +Pihamaa oli vankan nurmen peittämä, ja akkunalaudat olivat maalatut +valkoisiksi. Rantaan vievän polun varressa oli matala pienoinen huone, +jonka musta ovi oli järvelle päin. + +"Se on sauna, ja tuo toinen, joka on aivan rannassa, on verkkohuone", +selitteli Eeva. + +"Onpa siellä uusi, vastatervattu venekin!" + +"Se on Aapon kalavene. Nyt tänä kevännä hän on sen lumen lähtiessä +tehnyt. Ensimmäinen Aapon tekemä vene, ja isä sanoi, että se on hyvin +tehty." + +Ei ollut rantaan enää monta syltä matkaa. Eeva kääntyi katsomaan, eikö +ketään näkynyt rantaan tulevaksi, ja arveli: + +"Eipä tainnut äitikään arvata, että täältä vieras tulee, koska ei näy. +Taisi nukkua. Enkä minäkään vielä isää odottanut ennenkuin tulevan yön +seutuna." + +"Eikö Eeva ollut nukkumassa?" + +"Mansikka kohta poikii, niin nousin navetassa käymään, ja silloin näin, +että isä oli jo Raakonrannalla, kun savu nousi." + +Kaarloa huvittivat Eevan puheet, jotka käsittelivät sellaista, mikä oli +likinnä hänen sydäntään. Kaarlo alkoi vähitellen ymmärtää häntä. + +"Vai poikii Mansikka pian", sanoi hän, kuin asia häntä hyvinkin +huvittaisi. Ei ymmärtänyt silloin, että lehmän poikiminen köyhässä +erämaanperheessä oli merkkitapaus, mutta jäljestäpäin se kyllä selvisi +hänelle. + +"Siitä tulee yhtä hyvä lehmä kuin Mustikistakin, joka myytiin." + +"No, sepä on hauskaa!" + +Järven pohjasta pohotti kellertävä hiekka kuin kulta saivoveden läpi. +Pohja näytti olevan tasainen kuin lattia ja madaltui hienosti kuin +hyvin loivana myötäleenä venevalkamaa kohden. + +"Mutta jopa on kerrassaan hyvä uimaranta tässä", puhkesi Kaarlo +ihmettelemään. + +"On se. Eikä ole liekoja eikä kiviä. Saunasta tultua minäkin juoksen +järveen. Mutta pojat käyvät päivilläkin." + +"Tässä minä käyn joka päivä, ja saunassa myöskin." + +Ja Kaarlo antoi toisen kämmenensä rentona uiskennella vedessä. + +Samassa kolahti vene porraspuihin. + +Kaarlolle oli tehty vuode tupakamariin, joka oli järven puolella +rakennusta. Sinne tultiin tuvan läpi, jossa ei talvisin asuttu ja jossa +ei ollut uunia eikä vasituisia parsia. Viereinen kamari oli myöskin +keskentekoinen, mutta siitä ei puuttunut muuta kuin uuni. Toisessa +päässä oli perheen huone, kookas valoisa pirtti, jossa oli neljä +ikkunaa. + +Päivä oli jo korkealla, kun Kaarlo alkoi riisuutua. Hitaasti otti hän +vaatekappaleen kerrallaan päältään ja katseli järvelle. Sieltä ei +näkynyt muuta kuin sileä, päiväpaisteinen selkä ja suuri, synkkä +sydänmaa sen takana... kauas silmän kantamattomiin... leivättömään +Lappiin, tunturien maahan. Korkeita paljaspäisiä kukkuloita siellä +kohosikin kiveliön keskeltä, muutamat kuin kiinni taivaanrannassa. Ei +mikään osoittanut, että siellä olisi asuttua maailmaa... Oliko kukaan +ihminen koskaan kulkenutkaan! + +Hänen väsynyt mielensä kietoi ajatukset kuin harson sisään. Hän +kuvitteli siirtyneensä pois entisestä maailmasta, muuttaneensa toiseen, +outoon maailmaan, jossa ei ollut muita ihmisiä kuin tämän talon väki +eikä muita asumuksia kuin tämä Kaihola... + +Mitä varten hän oli tänne tullut? + +Oli kuin hän itsekään ei sitä enää tietäisi taikka niinkuin nyt vasta +havahtuisi, että ainakin oli tänne tullut... + +Oliko todella lähtenyt pakoon pahaa maailmaa? Oliko todella väsähtänyt +ja tahtonut lepoa, uusia voimia ja uutta mieltä? + +Oli. Niin oli. + +Hän oli niin väsynyt kaikkeen siihen, mitä maailma iloineen tarjosi, +ettei hän enää mistään tuntenut iloa eikä rauhaa. Senkö tähden, että +hän ei ollut osannut elää säästävämmin ja säännöllisemmin, vaan oli +kuluttanut nuoren elämänsä iloissa ja nautinnoissa? Vai oliko syynä se, +että elämän ikivoima oli hänestä jo loppuun kulunut, ja alkaisi +kuihtumus ja jäykistyminen... + +Ei voinut olla niin. Hänhän tunsi vielä veren pulppuavan lämpöisenä ja +nuorteana, hänhän rakasti elämää ja koko kärsivää ihmiskuntaa! Hänen +henkensä tuli ei ollut vielä loppuun palanut, eikä mielensä joustavuus +kangistunut... + +Hän rakasti elämää, mutta ei sairasta eikä synnillistä elämää, vaan +tervettä ja voimakasta. Ei semmoista elämää, jota oli viettänyt ja +jossa ei koskaan ollut onnea tuntenut. + +Silloin hän äkkiä teki päätöksensä, samana yönä, jona hän toveriensa +kanssa, tuliaismaljoja maistellen, vietti kekkereitä ulkomaanmatkalta +palattuaan. Rikkaan isän poikana hän oli saanut kaikkia halujansa +tyydyttää. Ja nyt viimeksi tehdä sen onnettoman ulkomaanmatkan, joka +oli ollut hänen suurin erehdyksensä! + +Mitä hän teki ulkomailla, hän, joka ei vielä tuntenut omaa maatansa +muualta kuin kartasta eikä kansaansa muutoin kuin kirjoista... + +Ja synkkänä katumuksen hetkenä, jona mieli on musta kuin sysi, sielu ja +ruumis sairaana eikä maailma enää huvita, lensi hänen uupuneeseen +mieleensä vilkas ja veres ajatus. Se sai veret liikkeelle ja uudet +toiveet syttymään. + +Pois täältä, pois synkän saloseudun sydämeen, missä luonto on +koskematon; sinne eivät maailman viestit kuulu, eivätkä siellä himot +huumaa... Sinne hän pakenee, niin kauas kuin oman maan mannerta on; +siellä hän kykenee työhön ja parantaa särkyneen mielensä... Nyt hän oli +saapunut tänne! + +Oli oikein huvittavaa ajatella, ettei kukaan, ei edes hänen lähimmistä +sukulaisistaan, tiennyt minne hän oli mennyt. + +"Menenpähän katselemaan omaakin maatani, jota en tunne kuin pienen +palasen." + +Ei hän matkastaan muuta selittänyt. + +Elämä tuntui nyt niin oudon viehkeältä. Oliko erämaa jo upottanut +rauhansa hänen sydämeensä? Oliko Pohjolan kirkas kesäinen yö jo +valaissut hänen pimeää mieltänsä? + +Hänestä tuntui siltä. Suloinen raukeus valtasi mielen, leppeä väsymys +ruumiin. + +Hänen ympärillään oli hiljaista, ei kuulunut mitään liikettä, ei tuulen +tohinaa. Totinen ja uhkaava oli tuo erämaa tuolla järven takana, yhtä +ääretön joka suunnalle. Ja tuo vankka louhinen vaara melkein päälle +kaatumassa... Ei ollut täältä polkuja pahan maailman markkinoille, +eivät päässeet viestit tuomaan eivätkä viemään... + +Erämaan rauhassa... Erämaan rauhassa... + +Hän katsoi vuoteeseensa, joka valkoisine pieluksineen oli häntä varten +valmistettu. Peite oli aivan uusi ja lakanat hohtavan valkoiset. + +Mistä oli heillä täällä synkässä sydänmaassa näin?... Köyhiä, kovaa +kokeneita ihmisiä he olivat, puutetta kärsineitä, kovaa työtä +tehneitä... Parhaansa olivat hänelle, maailman elostelijalle tuoneet... + +Häntä melkein hävetti, ja sanomaton säälin tunne pulppusi hänen +sydämessään. + +Miten voisi hän osoittaa kiitollisuutta, miten olla hyvien ihmisten +mieliksi! + +Hän heittäysi vuoteeseen ja painoi päänsä pehmeään pielukseen. Samassa +hän muisti Eevan, muisti Eevan solakan varren, pyöreät käsivarret ja +kauniit silmät ja tuuhean tukan... Tyttö-raukka! Hän ei tiennyt vielä +mitään syntisestä maailmasta!... + +Kun hänen ei koskaan tarvitsisikaan tietää! Ja hän nukkui raskaaseen +uneen. + + + + +III. + + +Hän heräsi siihen, että kuuli puhelua jostakin pihasalta ja pääskysten +liverryksiä ilmasta. Hän oli nukkunut niin, ettei ensin muistanut missä +olikaan. + +Mutta kun hän pääsi oikein valveille, palasivat kuluneen yön muistot +mieleen. Päivä oli kai jo hyvin lännellä. Hän ei nähnyt aurinkoa, mutta +hänestä tuntui, että hän oli nukkunut kauan ja hyvin. Tunsi mielensä +virkeäksi, vaikka jalkapohjat olivat arkoina eilisen kävelyn jälkeen. +Hän nousi ylös ja päätti lähteä uimaan. Ei pannut kenkiäkään jalkaansa. +Täytyi nyt aloittaa oikeaa metsäelämää kaikin voimin! Karaista +ruumistansa, puhdistaa sieluansa! Ja viheltäen käveli hän tuvan poikki +ja meni pirttiin. + +Heikkikin oli juurikään saapunut tuliaisineen. Koko perhe oli +kokoontunut pöydän ympärille, jolle Heikki lappoi laukustaan minkä +mitäkin tuomista. Siinä olivat kaikki pojatkin, Aapo, Erkki ja Akseli, +joita Kaarlo ei ollut vielä nähnyt. Siinä seisoivat pikku tytötkin +Laila ja Maria äitinsä vieressä, uteliaina katsellen isän tuomisia. +Heikki komensi pojat kättelemään Kaarloa ja sanoi: + +"Kiittäkää myöskin! Tämä herra se antoi rahaa tuliaisiin ja maksoi +vielä jauhotkin kauppiaaseen!" + +Pojat tulivat kättelemään. Olivat vankkoja poikia, Aapo jo pitempi +isäänsä, avojaloin, mutta puhtaat paidat kaikilla. Emäntä oli pitkähkö, +laiha nainen leppeine sinisine silmineen, joiden ilme oli samanlainen +kuin Eevankin. + +"Missä Eeva on?" kysyi Kaarlo. + +"Se tulee heti... meni teille lypsämään maitoa." + +Aapolle isä oli tuonut uuden, kiiltävän uistimen, pikkupojille onget ja +jokaiselle sitäpaitsi kirveen omiin nimiinsä, Eevalle ja pikkutytöille +huivit ja emännälle pakan liinakangasta. + +Kaikki olivat niin hyvillään, että Kaarloa huvitti. Heikki oli itsekin +hyvällä tuulella, laski leikkiä ja kertoi: + +"Kun rovasti minulle esitti, että 'ottakaa sinne teille kesäksi asumaan +eräs Helsingin herra, hän tahtoo rauhalliseen paikkaan', niin minä +sanoin, että meillä on niin talonpoikainen ja metsäinen elämä, että ei +taida tyytyä... Rovasti siihen, että semmoiseen elämään se juuri +tahtookin... Niin minä sanoin, että tulkoon vain... ja niin on nyt +tullut..." + +"Tänne kiveliöön!..." virkkoi emäntä. "Ei täällä ole vieraalle mitään +antamista..." + +"Onpa järvessä kaloja ja metsissä riistaa, ja särvintä saadaan +myöskin... ei hätää... Tämä tyytyykin, kun saapi maitoa kyllikseen... +Mutta, pojat, menkääpä hoputtamaan Eevaa, että tuopi verestä maitoa, +että maisteri on jo valveilla", tuumaili Heikki, eikä häntä vieläkään +näyttänyt väsymys vaivaavan. + +Pojat rynnistivät kaikin ulos semmoisella voimalla, että pirtin jykevä +ja paksu ovi paukahti auki, jotta eteisen seinät helisivät. + +Kaarlokin istuutui Heikin viereen penkille ja kysyi: + +"Eikö Heikkiä väsytä hyvin? Minun jalkapohjani ovat niin kipeät, +että..." + +"Kuinkas sitä on nukuttu? Minkälainen oli vuode?" kysyi Heikki vastaan. + +"Hyvin olen nukkunut; niin makeasti, etten herättyäni ensin muistanut, +missä olinkaan!" + +"Niin, että oli joutunut tänne keskelle kiveliötä", virkkoi emäntä. + +"Täällähän on suuri järvi ja hyvä uimaranta", nauroi Kaarlo. "Mikä on +hätänä!" + +"Ei täällä käy kaikkina kesinä yhtään ihmistä, eikä talvellakaan kuin +joku poromies", tenäsi emäntä yhä; hänen tuntui käyvän sääliksi +Kaarloa, että oli tänne hautautunut. + +"Kyllähän minä jo ihmisiä olen nähnyt", puolusteli Kaarlo. "En minä +täällä mitään kaipaa." + +Heikki sanoi siihen: + +"Ja jos ikävä tulee, niin pääseehän täältä pois milloin hyvänsä... +Vaikka huomenna jo..." + +"Ei toki... en minä mitään ikävöi..." + +Kaarlo käveli pihalle, jota peitti vankka nurmikko. Pääskyset +lentelivät pesistään, joita oli vieri vieressä koko pirtin räystäs +täynnä, lensivät yli uuden navetan järvelle päin. Toisia palasi +pesiinsä, ja yhtenä viserryksenä oli koko piha. Päivä paistoi korkean, +louhikkoisen vaaran takaa; ilma tuntui vähän nuoskeammalta kuin +tullessa aamuvarhaisella. + +Navetasta kuului lehmän kello kalkahtavan, ja vaaran alla kukkui käki. + +Samassa hän näki Eevan tulevan maitokellarista, joka oli matala, +puoleksi maahan kaivettu huone päärakennuksen pohjoispäässä. Hänellä +oli maitoa iso kippo kädessään. Kaarlon silmät seurasivat Eevaa +mielihyvin. Tyttö oli kuin muuttunut. Hänellä oli erilainen huivi, joka +oli solmittu niskaan. Hänen kasvonsa olivat punakat ja niiden ilme +iloinen ja ystävällinen. Kaikin puolin näytti Eeva somemmalta ja +miellyttävämmältä kuin yöllä järveltä tullessa. Silmien sini oli kuin +tummempi, ja Kaarlo huomasi nyt, kun Eeva hymyili, että hänen hymynsä +oli hurmaavaa. + +Pojatkin joutuivat siihen. + +"Lähtekää tekin, maisteri, uimaan!" sanoi Eevan takaa nuorin, Akseli. +"Eeva sanoi, että te olette hyvä uimaan." + +"Olet nyt", varoitti Eeva ja nipisti poikaa hiuksista. + +"Me lähdemme miehissä tästä", sanoi Kaarlo ja laski huulilleen +maitoastian. "Ja sitten kalastamaan!" + +"Minullakin on onki!" huomautti Akseli taas toimessaan. + +Hetken kuluttua olivat kaikin menossa järven rantaan kellervähiekkaista +polkua pitkin, joka lähti maitokellarin päästä. Kaarlo oli avojaloin, +lakitta ja paitahihasillaan. + +Sillä välin meni Eeva kamariin vieraan huonetta siistimään. Ikkunasta +hän näki, miten Kaarlo ja pojat riisuutuivat. Pojat joutuivat ensiksi +veteen, kahlasivat niin pitkälle, että vesi ulottui kaulaan, ja +heittäysivät sitten uimaan. Kaarlo seisoi kauan kiven päällä +venevalkamassa ja lämmitteli jäseniään, laskeusi sitten veteen, kasteli +päänsä ja rintansa ja juoksi, veden pärskyessä hänen ympärillään, +järveen. Pojat huusivat ja nauroivat, ja kuului Kaarlokin nauravan. + +Kaarlo oli Eevan mielestä komea mies. Hänen silmänsä olivat kauniit, ja +hän puheli niin kovin ystävällisesti. Miten lieneekin ollut oppinut, +kun oli näin paljon kirjojakin. + +Kaarlo oli avannut kapsäkkinsä ja jättänyt sen selälleen lattialle, +otettuaan siitä pyyheliinan. Toinenkin kapsäkki oli auki. Siinä oli +vain kirjoja. Eeva ei tohtinut niitä liikuttaa. Mutta kun hän näki +niitä niin paljon, ei hän malttanut olla koskettamatta päällimmäistä. +Hän avasi kannen ja luki "Kalevala". + +Mikä lienee? Ja kiireesti asetti Eeva kirjan paikoilleen. + +Äitikin tuli kamariin. + +"Rikas se taitaa olla. Isällekin oli antanut jauhoihin rahaa, sanoen, +että kyllä sitten sovitaan, ja rovastikin oli maininnut, että kyllä se +olostansa maksaa, kun vain saapi olla rauhassa", selitteli emäntä +Eevalle. + +"Paljon sillä näkyy olevan kirjoja ja vaatteita tuossa toisessa", +näytteli Eeva ja kehuskeli. + +"Mutta ei se ollut virastaan mitään selvää tehnyt, vaikka isä oli +välillä kysynytkin", tiesi emäntä. "Saattaa olla isokin virka. Kuinka +lienee vanha? Nuorelta näyttää, mutta on sillä semmoista somaa +alamielisyyttä silmissään." + +"Sanoi viisikolmatta täyttäneensä." + +Eeva havaitsi nyt ikkunalaudalla kultakellon ja sormuksen, jotka Kaarlo +oli siihen jättänyt. + +Yhdessä he niitä emännän kanssa kävivät tunnustelemaan ja tutkimaan. + +"Antaisipa noita kirjoja luettavaksi!" toivoi Eeva. + +"Ne ovat varmaan vieraskielisiä kaikki." + +"Tämä tässä on suomalainen..." + +Ja Eeva otti "Kalevalan" uudestaan kapsäkistä. + +"Elä missään nimessä koske!" varoitti äiti, vaikka itsekin olisi ollut +utelias näkemään. + +"Kyllä minä vielä jolloinkin pyydän lainaksi", arveli Eeva. + +"Et saa pyytää. Voipi suuttua." + +"Ei suinkaan suutu... niinpä on lempeäsilmäinen." + +Ja Eeva katseli vieläkin "Kalevalaa". + +"Se on silmistään vähän vorstmestari-vainajan näköinen... liekö sitten +niin siivo ja hyväsydäminen", tunnusteli emäntä. Häntäkin oli vieras +miellyttänyt. + +"Mistä meille tiesi tulla?" kysyi Eeva. + +"Rovasti oli neuvonut. Pappilaan oli isä käsketty. Siinä olivat yhteen +tulleet." + +"Hyvä tämä on ja ystävällinen. Tiedusteli lehmistäkin. Katsokaa, äiti, +kuinka se on hyvä uimaankin... noin vain... nyt keljottaa selällään +kuin hauki..." + +"Niin näkyy. Siisti nyt huone, ja laitamme ruokaa sille." + +Emäntä meni, mutta Eeva jäi siistimään huonetta ja panemaan vuodetta +kokoon. + +Herttainen mies oli, siivonnäköinen ja soma. Ei ollut naimisissa, mutta +varmaan oli ystävä jossakin kaukana... + +Ja ajatuksissaan tarttui Eeva uudelleen "Kalevalaan" ja luki muutamia +rivejä. + + + + +IV. + + +Suurimman, kirkkaimman valon vallassa oli Pohjola. + +Ei ollut pimeänaikaa ollenkaan. Kaiket yöt oli aurinko näkynyt vaarojen +yli, vaikka sen loisto vähän vaimenikin sydänyöllä. + +Tämä valo, tämä outo kirkkaus, vaikutti Kaarloon omituisesti. Hän eli +kuin eri elämää. Hänestä tuntui niinkuin hän kevenisi ja puhdistuisi, +nuortuisi, ja niinkuin uusi elämä olisi hänessä alkanut. Pari viikkoa +oli hän vasta ollut Kaiholassa. Hän oli jo ryhtynyt siihen työhön, +jonka hän kesän aikana oli päättänyt täällä valmistaa. Hän oli +nauttinut tästä ihmeellisestä valoisuudesta ja karusta sydänmaan +luonnosta. Öisin, kun oli vähän viileämpää, hän souti poikain kanssa +uistinta ja palasi vasta sitten kun päivä alkoi lämmittää. + +Eevakin oli joskus mukana. Tähän aikaan elivät Kaiholan asukkaat +omituista elämää: nukkuivat useinkin päivillä, mutta öisin olivat +liikkeellä. + +Öisin kulki Heikkikin kuokkamaalla, ja sinne piti poikainkin joutua +silloin kun Kaarlo ei tarvinnut kalastuskumppania. + +Alussa hän oli rauhallinen, nukkui levollisesti ja tunsi saavansa uusia +voimia. + +Yksi seikka oli alkanut häntä kiusata, eikä hänen onnistunut karkoittaa +mielikuviaan, vaikka kuinka koettikin. Eeva oli niin hempeä, ja kaunis, +niin luonnollinen ja suora!... + +Kuta useammin he olivat yhdessä, sitä somemmaksi tuli Eeva Kaarlon +mielestä. Ja vaikka Eeva ei näyttänyt enempää välittävän Kaarlosta kuin +ennenkään, luuli Kaarlo huomaavansa, että tytön sinisissä silmissä oli +lempeämpi ilme kuin heidän tutustumisensa ensi päivänä... + +Ja se oli kumma, että Kaarlon silmät aina osuivat niin, että tuli +nähneeksi aistillista siinä, missä puhtaan mielen ei olisi pitänyt sitä +havaita. + +Ja taas hän kirosi itseään. + +Eihän tyttö kiemaillut eikä millään osoittanut, että olisi entisestään +muuttunut. Yhtä luonnollinen, iloinen ja ystävällinen oli kuin +alussakin. Puheliaampi hiukan. Ei, Eevassa ei ollut vikaa, Eeva ei +ollut tietensä herättänyt hänen pahoja halujansa. -- Hänen oma syynsä +oli, oman irstaan mielensä ja silmäinsä syy oli, että hänen hiljainen +rauhansa ja tyyni elämänsä oli tullut häirityksi. + +Mitä varten hänen tarvitsi eräänä aamuvarhaisena, kun palasi kalasta, +kulkea ohi aitan, jossa tiesi Eevan nukkuvan? Omaa haluaan +tyydyttääkseen. Ovi oli raollaan, ja hänen ilkeään mieleensä iskeysi +heti, että Eeva olikin sen häntä varten jättänyt auki... Hän nousi +kynnykselle ja katsoi sisälle, luullen Eevan olevan valveilla. Mutta +Eeva nukkuikin. Toinen jalka oli puikahtanut peitteen alta ja +solahtanut sängyn laidalle, polvesta asti paljaana... Paljaat +käsivarret olivat koukistettuna niskan taakse, poven kohotessa +avoimena... Hän kysyi hiljaisella äänellä: "Nukutko Eeva?... nukutko +Eeva?..." + +Mutta Eeva ei vastannut. Hän tunsi, kuinka kuuma sähkö virtasi hänen +sisässään, ja hillitön halu veti häntä sängyn viereen... Silloin hän +muisti Heikin, hänen kovan työnsä ja kamppailunsa ja koko tämän +ystävällisen talon ihmiset... + +Ja kiireesti hän riensi pois. + +Silloin hän vannoi, ettei siitäpitäen anna mielijohteilleen valtaa! + +Sillä laillako hän palkitsisi näiden köyhien ihmisten ystävyyden, että +veisi ja turmelisi sen, mitä heillä oli parasta... + +Mutta kun hän oli laskeutunut levolle, tuli kiusaaja, viettelijä, hänen +mieltänsä häiritsemään. -- Eeva oli kokematon erämaan lapsi, -- +kuiskaili se. -- Pian hän sinuun rakastuu, rakastuu silmittömästi... +Mitä ihanaa elämää voisitkaan viettää täällä Eevan kanssa!... Mikä +notkeus ja sirous on hänen varressaan, ja mikä taivaan sulo hänen +silmissään... Elämäsi ihanimmat hetket voisit hänen kanssaan viettää... +Etkä koskaan enää kohtaa niin puhdasta tyttöä... Ei Eeva siitä sen +onnettomammaksi tule... Muistaa vain sinua, suree aikansa ja sitten +lakkaa... + +Mutta sellaisina hetkinä hän hypähti pystyyn ja kirosi. Oliko taivas +lähettänyt Eevan tänne erämaahan hänen kiusakseen, hänen viettejään +ärsyttämään? + +Ja silloin hän aina muisti, mitä varten oli tullut, mitä varten hakenut +tämän kaukaisen paikan: että oli aikonut karaistua uuteen elämään... + +Ja hän puhui kiukkuisena kiusaajalle: + +-- Riehu, sydän, ja hyppää rinnassa, -- ja rakenna ihmelinnoja, +saastainen halu, mutta minä olen minä... + +Ja kun hän aamuisin näki Eevan iloisen, himottoman ja viisaan katseen, +häpesi hän yöllisiä kuviaan, niin ettei tahtonut Eevaa silmiin katsoa. + +Mutta hän ei sittenkään päässyt rauhaan. + +Oli kummallista, että hän aina osui sinne, missä tiesi Eevan olevan. +Eräänä iltana, kun Heikki ja pojat olivat kuokkamaalla ja emäntä +pikkutyttöjen kera rannassa, oli Eeva lypsämässä. Kaarlo käveli +navettaan päin, kun tiesi Eevan olevan siellä. Häntä oli alkanut +kyllästyttää kalastaminen, eikä hän suomennostyötäkään jaksanut tehdä. +Eeva istui lypsämässä, pää painettuna lehmän kuvetta vasten ja toinen +jalka oikaistuna suoraksi, niin että lyhyt hame ei ulottunut peittämään +polvea... tuota valkoista, pyöreää, sievää polvea... + +Kaarlo jäi ovelle seisomaan. Eeva ei näyttänyt hämmästyvän, ei vetänyt +polveaan hameensa peittoon... + +"Pojat ovat varmaan isän kanssa kuokkamaalla?" sanoi hän Eevalle. + +"Siellä ne ovat. Aikoiko maisteri järvelle?" + +"No, en tiedä. Olisi tässä jo aika ruveta minunkin tosityöhön. Kesä +kuluu." + +"Mutta tehän kirjoitatte ihan myötäänsä! Mitä te kirjoitatte?" + +"Minä suomennan erästä ranskalaista romaania." + +Eeva ei osannut siihen mitään sanoa. Hetken kuluttua virkkoi: + +"Mutta jo teillä on paljon kirjoja!" + +"Ei niitä täällä ole paljon." + +Eeva nousi lypsämästä. Hänen hiuksensa olivat valahtaneet ohimoille ja +posket punoittivat. Kun hän kävi kiulua tyhjentämässä pyttyyn, joka oli +keskellä navetan lattiaa, kumartui hän niin, että Kaarlo näki hänen +pulleat, sirot pohkeensa takaapäin... + +"Olisi minulla ollut yksi pyyntö, mutta äiti ei ole luvannut..." + +Eeva katsoi häntä suoraan silmiin, loistavin, viisain katsein. Hän tuli +melkein Kaarlon viereen... + +"Mikä se olisi? Sano pois vain! Jos voin täyttää pyyntösi, niin teen +sen heti..." + +Hän laski kätensä Eevan olkapäälle ja painoi etusormellaan poskeen. +Eeva ei muuttanut ilmettä kasvoissaan, vaan sanoi päättävästi: + +"Huomenna sanon..." + +Ja hän asettui toista lehmää lypsämään. + +"Miksei nyt?" + +Kaarlo meni navettaan ja seisahtui Eevan viereen. + +"En minä nyt. Tämä se nyt on se Mansikka, josta teille selitin, kun +järvellä tulimme. Se on nyt poikinut ja antaa toista kiulua maitoa +aamuin, illoin." + +"Vai niin." Kaarlon teki mieli laskea kätensä Eevan hiuksille, jotka +olivat niin silkinhienot ja pehmoiset, ja hiuksilta sitten paljaalle +valkoiselle kaulalle. Mutta ei tehnyt kuitenkaan. Äskeinen kosketus jo +häntä kadutti, ja hän ponnisti kaiken kykynsä poistuakseen. + +"No, Eeva sanoo sitten huomenna! Minäpä lähden tästä käymään +kuokkamaalla..." + +Ja hän poistui navetasta, sydän rinnassa takoen kuin vasaralla... + +Mikä siinä oli tuossa tytössä, joka viehätti ja kiihoitti niin... +niin... Äh...! Hänessä oli jotakin sanoin kuvaamatonta suloa, niin +viehättävää, viekoittelevaa hempeyttä, ettei Kaarlo koskaan muistanut +nähneensä... + +Hän käveli kuokkamaalle päin ja koetti tyynnyttää herääviä pahoja +halujaan. Ja taas hän tunsi, kuinka saastainen, likainen ja häijy hän +oli... ja kuinka hänen mielensä ja ajatuksensa aina hakivat +ruumiillisia suloja... pyöreitä rintoja, polvia ja pohkeita... Miksei +hän nähnyt tytössä muita piirteitä? + +Siksi, ettei hän ollut tahtonutkaan nähdä. Nämä olivat niitä hänen +entisen elämänsä maininkeja, jotka _täytyi_ tyynnyttää, _täytyi_ +asettaa... Omantuntonsa nimessä hän ei saanut enää ajatella eikä +kuvitella mitään kohtausta Eevan kanssa... Hänen elämänsä täällä +maanpovessa olisi muutoin turhaa, eikä siitä uudesta elämästä, jota oli +aikonut aloittaa, sitten enää koskaan tulisi mitään... _Jos_ hän nyt +lankeaisi, ei hän milloinkaan enää nousisi!... + +Oli ollut jo hyvin vaapperaa tämäkin päätös... + +Niin hän mietiskeli kävellessään kuokkamaalle, joka oli korkean vaaran +alla lihavassa kuusikkokorvessa. + +Siellä kuokki Heikki. Kuokki suuren kuusen juuret ensin paljaiksi, +hakkasi sitten kirveellään juuret poikki, ja miehissä työnsivät kuusen +pitkälleen. Pojat irroittivat pienempää puuta, koivua, leppää, +männynalkuja ja kuostoja, kantaen ne kaikki läjiin, jotka sytyttivät +nuotioiksi. Oli jo ennen kuokittu monta sarkaa sitä samaa korpea. +Muutamissa saroissa jo rehoitti lihava ohra, joka paikoin jo hiusta +näytti. + +Kaarlo ihmetteli. Kun hän tuli tänne pari viikkoa sitten, ei saroilla +ollut kuin lyhyt oras... nyt jo pitkä oljenalku... pian kai olisi +tähkällä. + +"Kuudessa viikossa hyvinä kesinä joutuu täällä ohra tynnyristä +tynnyriin", selitti Heikki. + +Vaikkei Kaarlo isojakaan tiennyt maanviljelyksestä, ymmärsi hän, ettei +tämmöistä vauhtia voinut kasvullisuudelle antaa mikään muu kuin valo... +tämä ihmeellinen kirkas valo, jota kasvikunta yötä päivää sai nauttia. + +Hän istuutui kannon nokkaan, savuisen nuotion viereen, katsellen +poikain töitä. Vankkoja ja sitkeitä olivat jo pojatkin juuria poikki +repimään. Nuorinkin, Akseli, jo touhusi naama nokisena, että pois +tieltä. + +"Riskejä poikia te olette!" + +Noin sitä maata viljeltiin, noin kiskottiin lakittomin päin, hiki +tippuen pitkin nokista naamaa! Mitä saivat palkakseen tästä kovasta, +rasittavasta työstä? + +Kaarlo alkoi vähitellen ymmärtää oman kansansa taistelua, ymmärtää, +ettei tätä kansaa syyttä ollut sanottu sitkeäksi ja niukkaan tuloon +tyytyväiseksi. + +"Kun nuo pojat tässä jaksaisi miehiksi kasvattaa, niin kyllä me tästä +talon tekisimme", jutteli Heikki Kaarlolle. "Vähältä näyttää tämä +meidän vainiomme vielä... Vaikka töitä tässä olen tehnyt... Tuossa on +vieläkin navetan takana iso mänty, jonka juurelle ensin laukkuni +laskin... Ja siitä aloin... Kahteen kesään en saanut kerätyksi +heiniä kuin yhdelle lehmälle... Niittyä minä sitten ensi vuosina +harrastinkin... raivasin Kuverojan varren ja laitoin tammen. Siitä on +tullut nyt hyvä niitty, on maaheinää aika paljon paikoitellen... Niitty +on pellon äiti, sanotaan. Ja niin minä sitä olen lisännyt ja lisännyt, +latoja kevätahavain aikana salvanut... Mutta mitäpä minä niistä nyt +teille juttelen..." + +"Jutelkaahan vain! Hauskaa on kuulla, kuinka tässä olette elämään +alkaneet", kehoitti Kaarlo. + +Nyt hän vasta alkoi oikein ymmärtää "kansan elämää". + +"Ei sitä yksi mies sentään maailmaa kerkiä", sanoi Heikki. + +"Pankaa nyt täältä sikaari ja istahtakaa tähän levähtämään", kehoitti +Kaarlo. + +Heikki näyttikin kovin uupuneelta, ja hänen silmäinsä kirkas ilmekin +oli kuin himmennyt. + +"Väsymys jo alkaa minussakin tuntua", hän sanoi ja istahti Kaarlon +viereen, poikain ahertaessa nuotion ympärillä. "Olisi pitänyt saada +tämä sarka kuokituksi ennen heinäntekoa, vaan keskiin näyttää jäävän... +huomenna jo pitää alkaa lehtikerppuja lampaille... ja sitten +heinäntekoon... Pojista alkaa jo olla hyvä apu: Aapo tuo käykin +täydestä miehestä, eikä ole kehnokuntoinen Erkkikään, ja Akselikin jo +niittää kampailee toisten jäljessä lakeisensa niinkuin muutkin. Eeva se +olisi hyvä heinäntekijä ja joutuisa haravamies, mutta kun kuivi tuolta +äidiltä käsi, ettei kykene lypsämään, niin ei Eeva pääse kuin +lähiniityille päivänajaksi... Mutta nyt ei enää ole hätää. Ensi alussa +oli, kun kahden vain kahlaten perkasimme veteliä jänkkiä... Ja siinä se +meni äidiltäkin terveys, kun raskaaksi vielä sattui kesänajaksi..." + +"Kyllä on ollut hirveää", sanoi Kaarlo, jonka sydän pian lämpeni ja +mieli heltyi. + +"Ei sekään niin. Mutta se oli, kun Eeva syntyi. Ei ollut paljon mitään +suuhun panemista ja täytyi yksin jättää vaimo ja vastasyntynyt, lähteä +ensimmäisiin kyliin apua hakemaan..." + +Kaarloa ihan hirvitti. Ja Heikki kertoi kaikki tyynesti, tasaisesti, +aivan kuin kaikki olisi ollut ja tapahtunut kuten luonnollisinta ja +selvintä oli. Mutta kuka kuitenkaan tiesi, mitä tuon jäykän miehen +rinnassa oli liikkunut, mitä oli tuntenut ja kärsinyt näinä pitkinä +vuosina nälän ja puutteen ahdistamana, keskellä asumatonta kiveliötä! + +Tällä laillako olivat kaikki korvet asutuiksi tulleet? Nälkää ja kipuja +kärsienkö oli Suomi tullut viljellyksi? + +Niin oli. Kaarlo ymmärsi sen nyt. Eikä mitään ollut hän ennen nähnyt +eikä tiennyt! + +-- Jospa ne tietäisivät siellä kotona Helsingissä, mitä minä täällä +näen ja tutkin, tuntisivat korven asukkaan elämää! + +"Ei sitä silloin kukaan uskonut, kun minä tähän tulin, että tästä taloa +koskaan tulee, mutta nyt uskovat. Meillä nyt jo sentään elättää +kaksitoistakin nautaeläintä ja hevosen... Kun nyt vain jaksaa saada +peltoa lisää, niin... Ja olen minä ajatellut, että kun tämän +perintömaaksi saapi, niin on tässä lapsilla toista aloittaa elämäänsä +kuin meillä... Peltoa vain tarvitsee saada lisää... Tämä on melkoisen +hyvää peltomaata... Nuo sarat tuossa... Eikö ole kaunis laiho, vaikka +ei niihin liiennyt lantaakaan kuin liimaksi..." + +Sitä Kaarlo jo oli tässä ihmetellytkin. + +Hyvillä mielin jatkoi Heikki: + +"Kun nyt vain kesä pysyisi tämmöisenä, niin Laurin päivänä joutuisi +leikattavaksi... Ja jos täyteen jyvään pääsee, niin kyllä tulee leipää +koko talveksi..." + +Hyvissä toiveissa näytti Heikki olevan, ja hänen kasvonsa loistivat +ilosta, kun hän katseli peltojaan. + +"Mutta merkillistä on sittenkin, että olette tässä näinkin hyvään +elämänalkuun päässeet!" kummasteli Kaarlo. + +"On tässä nähty monenlaista huonoakin päivää, mutta niinpähän on Jumala +huolen pitänyt... Tänä kesänä ei tarvinnut ottaa velkaakaan... Mitä nyt +teille tulee, kun jauhoihinkin rahan annoitte... Mutta ei ole nyt +kauppiaaseen mitään..." + +"Niistä minun anneistani emme puhu mitään, kunnon Heikki", sanoi +Kaarlo, ja hän tunsi, että hän yhä enemmän ja enemmän alkoi ymmärtää ja +kunnioittaa tätä hiljaista, vaivojaan valittamatonta miestä. + +He istuivat hetkisen ääneti, omissa mietteissään kumpikin. Ilta oli +kaunis ja kirkas, aurinko oli kukkulain lakien tasalla melkein suoraan +pohjoisessa. Suuri, äänetön erämaan rauha vallitsi ympäristössä. + +"Näin se lyhyt kesä kuluu hupaisesti", alkoi Heikki puhua. "Aurinkokin +on jo öisin piilossa tuolla vaarain takana... nyt jo laskee tuon +Mainavaaran huipun taakse... Siitä minä aina pidän merkkiä, jotta +milloin heinän teon aloitan... Ja on se tuokin, että kun ohra hiusta +näyttää, niin varta silloin viikatteesi... Nyt jo on ensimmäinen kylvö +hiuksella..." + +"Onpa Heikillä varmat merkit", hymähti Kaarlo. -- Luonnon lapsia +opettaa luonto, -- ajatteli hän. Mitä oli hän oppinut luonnosta? + +Ei muistanut mitään oppineensa. + +"Menkääpä, pojat, panemaan sauna lämpiämään", käski Heikki poikia. +"Jopa tässä nyt on täksi päiväksi revittykin juuria... pitää tässä +hautoa jäseniään..." + +Mieleen olikin pojille, että saivat heittää kuokkimisen. Heillä olikin +ollut verrattain helppoa siitä asti, kun Kaarlo tuli. Saivat vain +kalastella järvellä maisterin kanssa; se oli paljon hauskempaa kuin +repiä kivoja juuria ja polttaa rutoläjiä. + +"Lähdemmekö uistille, kun saunasta tullaan?" huusi Akseli saunalle +mennessään. + +"Pankaa te kovasti puita, että tulee hyvää löylyä", varoitti Heikki. +"Varmaan maisterikin taas saunaan..." + +"No, johan toki! Minäkö laiminlöisin hyvät kylvyt! En vain!" + +Pojat riensivät juoksujalassa saunalle, jonka ikkunoista ja mustasta +ovesta alkoi hetken kuluttua nousta sakea sauhu, paksuna pilvenä +hajaantuen järvelle päin. + +"Mikäpä alkaa tuntua tämä kiveliön elämä?" kysyi Heikki. + +"Hauskaa on ollut. Ei ole kuultu kahteen viikkoon maailmalta mitään!" +vastasi Kaarlo. + +"Eipä tänne näin kesän aikana, kun ei satu kulkijoita... Ja menee +talvisinkin kuukausia, ettei ketään näy, mutta siihen tottuu..." + +Heikki meni pirttiin ja Kaarlo käveli tuvan läpi kamariinsa. Pöydällä +ikkunan luona olivat hänen kirjansa ja kirjoitusvehkeensä levällään. +Hän istahti tuolilleen ja katseli rantaan päin, saunalle, josta musta +sauhu pakkasi ulos rei'istä ja ikkunoista. + +Hän tunsi kummallista apeutta mielessään. Oliko ikävä vai mitä? Olihan +hän täällä nyt löytänyt, mitä oli halunnutkin: rauhaa ja yksinäisyyttä, +lepoa, jota oli ikävöinyt, tervettä erämaan elämää ja kirkasta Pohjolan +ilmaa. Parantuakseen hän oli tänne tullut, unhoittaakseen entisyytensä +ja aloittaakseen uutta elämää. + +Sillä eihän se ollut oikeaa elämää, jota hän oli viettänyt! Kun hän oli +päässyt ylioppilaaksi, oli hänelle auennut vapaus. Upeassa +kauppiaskodissa kasvaneena, mutta kovan kurin alaisena, ei hän +pääkaupungissa ollut saanut kouluajalla minkäänlaista vapautta. Mutta +kun ankara isä kuoli juuri hänen ylioppilaaksi tultuaan ja hän sai +perinnön käsiinsä, päätti hän tutkia elämää. Ulkomailla hän oli +matkustellut näiden viiden vuoden aikana -- tuskin mitään saaden +aikaan. Kieliä oli tosin vähän opiskellut ja tutustunut kirjallisuuteen +ja tuhlannut rahoja. Maailman elämä ja suurkaupungin viettelykset +olivat olleet liian houkuttelevia. Hän ei ollut jaksanut vastustaa +niitä... tuskin oli oikein tahtonutkaan... + +Mutta sitten tuli äkkiä ikävä ja kaipuu kotimaahan, äitelä mieli ja +kyllästyminen kaikkeen siihen, mitä näki vieraassa maassa. Hän oli +uskonut kehittävänsä kirjailijalahjojansa ja oppivansa taitavaksi +suomentajaksi. Mutta vähiin olivat suomennostyöt supistuneet. +Kotimaahan oli tosin silloin tällöin lähettänyt pienen +novellisuomennoksen, mutta ei mitään muuta. Alkuperäistä tekelettä hän +ei ollut luonut, vaikka monesti oli miettinyt aiheita. Mutta kesän +aikana hän oli aikonut suomentaa erään Emile Zolan laajimmista +romaaneista... + +Työ oli tuossa vasta alulla! + +Nyt hänen täytyy käydä tosityöhön, päätteli hän. Hän oli nuori! Hän +paranisi nyt täällä kaikesta entisestä: ruumis saisi uutta verta, mieli +erämaan surumielisyyttä. Hän uisi ja kylpisi, kävelisi maita ja +vaaroja, joisi kirkkaitten lähteitten vesiä... + +Ja salaperäisintä oli juuri se, ettei kukaan tietänyt, missä hän oli. + +"Mihin sinä oikeastaan aiot?" kysyivät toverit ja tuttavat. + +"Menenpähän levähtämään jonnekin." + +He uskoivat varmaan, että hän oli matkustanut Savoon tai Karjalan +maille. Kukaan ei arvannut, että hän oli saapunut tänne kauas +Pohjolaan... Lapin raukoille rajoille... + +Mutta mikä häntä nyt oikeastaan vaivasi tänään? + +Ei mikään muu kuin hänen entinen elämänsä, joka vieläkin vilisi +sydämessä kuin vetten viri... + + + + +V. + + +Oli lauantai-ilta. + +Heikki oli jo poikain kanssa aloitellut heinäntekoa. Olivat olleet +yökunnassa Uittosaajossa, joka oli kotojänkkää loitompana, heinävä +suonsilmä vaarojen välissä. Mutta nyt lauantai-iltana olivat saapuneet +kotia. + +Olivat saunoneet ja istuivat pirtissä, pannen verkalleen vaatteita +päälleen. Kaarlokin oli joukossa. Oli melkein puoliyön aika, mutta +aivan valoisaa vielä, vaikka aurinko oli hetkeksi laskenut Mainavaaran +taakse. + +Emäntä keitteli saunakahvia, ja Eeva oli navetalla, sillä lehmät olivat +tänä iltana palanneet hyvin myöhään kotia. + +Oli haasteltu kaikenlaisista asioista, maanviljelyksestä etupäässä. +Kaarloa äsken hävetti, kun hän niin vähän tunsi maanviljelystä, että +tuskin mihinkään Heikin tekemään kysymykseen tiesi vastata. Heikki +tuntui olevan tiedonhaluinen mies, joka muisti kaikki, mitä kerran +kuuli. + +"Ensi viikolla minäkin tulen heinäntekoon", puheli Kaarlo. "Aapo on +lainannut minulle pitkävartiset saappaansa... kyllä tästä nyt +kyetään..." + +"Kuverojalla meillä onkin iso niittypirtti ja tahko loukossa", selitti +Akseli. "Siellä ei tarvitse kuusen juurella yötä olla. Lähtekää jo +meidän kanssamme", esitteli hän Kaarlolle, sillä he olivat tulleet +oikein hyviksi ystäviksi. + +"Vaikkapa lähdenkin!" + +"Mutta mitenkä käypi, kun ei siellä olekaan maitoa?" nauroi Heikki. +"Eipä taida piimä lystää..." + +"Kyllä kelpaa piimäkin", uskoi Kaarlo itse. "Onko se isokin niitty, se +Kuveroja?" hän kysyi sitten. + +"No, jos on kirkkaita poutia, niin kyllä sen sitten puolessatoista +viikossa saamme tehdyksi... Se onkin paras ja laajin niitty", selitti +Heikki. + +"Kylläpä siinä on työtä", kummasteli Kaarlo; "vai niin kauan menee!" + +"Ja matkassa pitää sittenkin olla aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja jos +sateita sattuu, niin menee siinä kaksikin viikkoa umpeen..." + +"Niin, mutta sitten on vielä Sammaljoki, Hanhisaajo ja Risuniitty", +luetteli Akseli. + +Kun he olivat juoneet saunakahvin ja Eeva tuonut Kaarlolle kipollisen +maitoa, sanoi Kaarlo leikillä: + +"Ei ole kuulunut muusta maailmasta mitään... vaikka olisi palanut koko +homma..." + +"Eipä ole kuulunut, että olisi palanutkaan..." + +"Tulevana kesänä minäkin pääsen juhannuskirkkoon", iloitsi Akseli. Ja +Kaarlo sai nyt kuulla, etteivät Eeva ja Aapokaan olleet käyneet +kirkonkylässä kuin kaksi kertaa eläissään... rippikouluaikana. + +"Eikö tee joskus mieli?" kysyi hän Aapolta. + +"Eipä juuri." + +Aapo olikin sellainen vähäpuheinen, hiljainen miehen alku. Haasteli +niinkuin vanhat miehet. + +"Entä eikö Eevan tee mieli?" + +"Minkäpä tekee, jos mieli olisikin?" + +Eevan silmissä vilahti kuin ikävää. + +Siihen taukosi keskustelu. Heikki ei arvellut sinne eikä tänne. + +Tultuaan huoneeseensa Kaarlo alkoi riisuutua. + +Pitkin viikkoa hän oli työskennellyt eikä ollut usein Eevankaan kanssa +joutunut puheisiin. Eeva näytti nyt ujostelevan häntä enemmän kuin +ensin. Pikkutyttöjen kanssa oli Kaarlo käynyt järvellä kalastamassa, +sillä Eeva oli, heti kun oli saanut lehmät hoidetuksi ja päästänyt ne +metsään, mennyt kerppuja tekemään vainioiden taakse. + +Eeva oli välistä näyttänyt olevan syvissä mietteissä, mutta ei ollut +Kaarlolle sanonut sitä tuonnoista asiaa. + +Mikä asia hänellä saattoi olla? kysyi hän itseltään, mutta ei saanut +siihen mitään vastausta. + +Joka yö oli kiusaaja häirinnyt hänen rauhaansa. Kun miesväki oli +yökunnassa niityllä, ja emäntä ja pikkutytöt nukkuivat pirtissä, tiesi +Kaarlo Eevan olevan yksin aitassaan... + +Kiusaaja kehoitti häntä lähtemään, painautumaan Eevan viereen viileään, +lehdittyyn aittaan... Eeva ei panisi sitä pahakseen... sallisi siihen +viereensä asettua... antaisi käden kietoa kaulaansa. Nyt oli +lauantai-ilta... Silloinhan aina maalaispojatkin lähtivät yökenkään... + +Ja yhtäkkiä kiusaaja kuiskasi hänelle: -- Entäpä se onkin juuri sitä, +joka Eevalla on asiana sanoa, että tulla sinne vain hänen viereensä... +hänen on yksin ikäväkin... + +Kaarlo oli jo vuoteessa ja kääntelehti siinä paremmin sovittaakseen +ruumiinsa. Mutta kesken kaiken hän muisti Eevan silmien ilmeen... + +Se ilme ei voinut olla aistillista ikävöimistä eikä lihan himoa... Se +oli jotakin muuta ikävömistä, joka kaivaten ilmausi hänen suuriin +sinisiin silmiinsä... + +Mitä se lienee ollut? + +Nämä olivat muutenkin kummallisia ihmisiä kaikki. Koskaan ei Kaarlo +ollut kuullut Heikin kiroilevan eikä puhuvan mitään rumaa, ei kahden +kesken eikä lasten kuullen. Ja maallahan kuuluttiin puhuvan kaikista +seikoista peittelemättä ja selvästi. Merkillisintä oli, etteivät +pojatkaan koskaan puhuneet rumaa eivätkä kiroilleet. + +Kun Kaarlo kalassa ollessa oli jonkun kerran noitunut, että "voi +perhana, kun pääsi komea ahven", eivät pojat näyttäneet siitä +ymmärtävän mitään... + +Mutta Eevan täytyi jo ymmärtää yhtä ja toista, oli juuri naiseksi +puhjennut, viehkeimmillään... hehkeimmillään... + +Mutta eipä ollut tässä kerran, silloin kun siitä asiastaan mainitsi, +ollut millänsäkään, vaikka Kaarlo painoi sormellaan hänen poskeensa... +Saattoi vain odottaakin, että Kaarlo häntä hyväilisi... + +Hän innostui siinä mietteissään niin, että nousi jo istumaan vuoteelle +ja päätti hiipiä... Hän unohti kaiken muun: minkä vuoksi oli tullut +tänne erämaahan ja lujan päätöksensä olla näille hyville ihmisille hyvä +kesävieras... + +Mutta juuri kun hän aikoi nousta vuoteestaan, kuuli hän askeleita, ovi +kävi, ja Eeva tuli hänen kamariinsa. Hän säpsähti ja vetäytyi peiton +alle. Eeva oli vähän kalpeampi, mutta sanomattoman suloisen näköinen +puhtaassa valkeassa röijyssään, alushameessaan ja avojaloin. Kaarlon +äskeinen säpsähdys katosi, ja villi, himokas riemu syöksyi hänen +sydämeensä. + +"Eeva", sanoi hän ja kohosi istumaan vuoteessaan. + +Eeva seisoi oven luona, ja Kaarlosta näytti, että hän nyt oli +suloisempi kuin koskaan ennen. + +"Eeva... tule tänne lähemmäs", sanoi hän houkuttelevalla äänellä +uudestaan. + +"Nyt minä tulin sitä asiaa... Huomenna kun on sunnuntai, olisi +aikaa..." + +Eevan ääni oli luonnollinen ja tyyni, ja hänen silmäinsä ilme omituisen +pehmeä. + +"Tulehan tänne!" ja Kaarlo kurotti kättään Eevaa kohti. Mutta kun hän +vilahdukselta silmäsi tytön kasvoihin, tunsi hän kuin jotakin kylmää +olisi kulkenut hänen selkärankaansa pitkin. Hän selkisi huumauksestaan, +paiskautui pitkäkseen kuin häveten ja kysyi: + +"Mitä Eeva tahtoi?" + +Eeva astui nyt pari askelta likemmäksi ja puhui kuin anteeksi pyytäen: + +"Sitä minä olen koko ajan aikonut, mutta äiti on kieltänyt... tuota +kirjaa lukeakseni..." + +Ja Eeva osoitti nurkassa olevaa avonaista kapsäkkiä, joka oli kirjoja +täynnä. + +Kaarlo tunsi omituista pettymystä mielessään ja jonkunlaista +hämmästystä. Ymmärsikö Eeva kirjoista? Osasiko oikein sisältäkään +lukea? Hän ei tiennyt mitä vastata, joten Eeva jatkoi: + +"Minä siihen kerran vilkaisin, mutta en ole uskaltanut koskea. Se on +suomalainen kirja, 'Kalevala'... Äiti on kovin vihainen, kun siihen +koskin, että jos te suututte. Mutta minä niin mielelläni tahtoisin +lukea..." + +Kaarlo yhä katseli hämmästyksissään Eevaa. Kuinka hänen otsansa oli +sievä ja hyvin muodostunut, hiussuorto niin verrattoman kaunis! Pitkien +silmäripsien alta loistivat suuret, tummansiniset silmät omituisen +arasti ja pehmeästi. Niiden ilme oli viisas ja tarkkaava. Hiukset +olivat valuneet ohimoille, ja palmikko ulottui lanteitten alapuolelle. + +"Vai tahtoisi Eeva lukea", sanoi Kaarlo vihdoin, mutta aivan kuin ei +olisi vieläkään oikein ymmärtänyt Eevan tarkoitusta. "Onko Eeva ennen +lukenut kertomuksia?" osasi hän sitten kysyä. + +"Olen minä Genoveevan, mutta pojat ovat sen repineet." + +Eeva seisoi kuin tuomiotaan odotellen, väliin luoden pitkän silmäyksen +kirjoihin päin. + +"Saapihan Eeva mitä tahtoo... Vai 'Kalevalaa'... Annappa sieltä +kapsäkistä..." + +Nopeasti kumartui Eeva nurkkaan, jossa kapsäkki kirjoineen oli, ja otti +sukkelaan pinkasta "Kalevalan". Se oli sidottu mustiin kansiin, mutta +Eeva tunsi sen jo päältäkin, vaikkei ollut kuin kerran käyttänyt +kädessään. + +Mutta sillä aikaa kun Eeva kumartui "Kalevalaa" ottamaan, ehti Kaarlon +rietas mielikuvitus rynnätä muihin mietteisiin... + +-- Tämä oli Eevan omaa keksimää, päästäkseen tänne puheille, kun ei +minussa ollut miestä menemään hänen luokseen... osasipa tyttö oivan +koukun!... + +Eeva ojensi Kaarlolle "Kalevalan" ja sanoi: + +"Tämä on se kirja, jota halusin..." + +Kaarlosta kuului niinkuin Eevan ääni olisi vavissut. Hänen sieraimiinsa +tuoksahti Eevan puvusta hajuheinäin ja lehtien lemua. + +"Syksyllä on isä luvannut, kun kesävoi viedään kauppiaaseen, ostaa +minulle kansakoulukirjoja... Tänä kesänä tuleekin paljon enemmän voita +kuin viime kesänä... Minä olen niin hyvin koettanut ruokkia lehmiä... +Eikä ole itse maistettu rieskamaitoa kuin sunnuntai-aamuisin... Nyt on +jo voita melkein niin paljon kuin menneenä kesänä oli Mikkelinä, ja on +vasta Jaakon päivä huomenna..." + +Eeva puhui loistavin kasvoin, hyvässä toivossa, että hän syksyn tullen +saisi kansakoulukirjoja... Hän seisoi niin likellä sänkyä, että Kaarlo +olisi ylettänyt kaappaamaan hänen lanteestaan kiinni ja vetämään hänet +sänkynsä laidalle. Käsi jo ojentui, mutta laskeusi hänen kuullessaan +Eevan äänen ja puheen, ja häpeän puna nousi hänen poskilleen. + +"Eeva saapi lukea vaikka kaikki kirjat", sanoi hän, painautui maata ja +asetti molemmat kämmenensä niskan taakse. + +"Oikein paljo kiitoksia!" + +Ja Eeva pusersi kirjaa käteensä kuin peläten sen putoavan. + +"Pojat ovat menneet hilloon... Huomenna saatte hilloja... Ja hyvästi +nyt! Nukkukaa rauhassa!" + +Ja Eeva pyörähti kuin varjo ovesta ulos. + +Kaarlo näki hänen ovea avatessaan katsovan häneen omituisen viehkeästi +ja lämpimästi. + +Oliko ehkä kiitollisuutta, että oli kirjan saanut? Kaarlon ajatukset +tuntuivat olevan kuin sekaisin. Mikä oli tämä Eeva? Tulee yksin +yöpuvussa nuoren miehen huoneeseen... Mutta eihän Eeva ymmärtänyt sitä +sopimattomaksi! + +Kuka hänelle sitä olisi neuvonut! Ei, ei! Eeva oli luonnollinen, +viaton, puhdas tyttö, joka ei osannut eikä tiennyt aavistaa, mitä +toisen riettaassa rinnassa liikkui. Olisipa hänen pitänyt jo heti +alussa se nähdä, huomata Eevan koko olemuksesta... + +Jumalan kiitos kuitenkin, ettei tullut vedetyksi Eevaa hameesta +sänkyyn... + +Häneltä pääsi kuin helpotuksen huokaus, ettei ollut tehnyt, mitä oli +aikonut. Oliko se ollut hänen ansiotaan? + +Ei, tuhannen kertaa ei. + +Jos olisi Eevan silmissä, liikkeissä, jossakin muussa nähnyt +pienimmänkin viittauksen siihen, ettei Eevalle olisi vastenmielistä +tulla viereen, niin aivan empimättä hän olisi vetänyt Eevan luokseen... + +Ja silloin... silloin olisi hänen rauhansa mennyt, ja Eevan ilo ehkä +iäksi kadonnut. Ja mitä olisi tyttö-parka hänestä uskonut! + +Hän oli taas erehtynyt, taas ollut tekemäisillään tyhmyyden, jota koko +elinaikansa olisi saanut katua! Ja vaikka oli niin moneen kertaan +vakuuttanut itselleen, ettei enää anna millekään alhaiselle halulle +valtaa, oli hän taaskin tavannut itsensä ruokottomuudesta... + +Olihan hän usein mietiskellyt, että vaikka Eeva aina puhui hänelle +hymyssä suin, ja vaikka silmät loistivatkin kirkkaasti, ei hänessä +koskaan ilmaantunut lihallista kevytmielisyyttä, ei notkean varren +liikkeissä, ei silmien ilmeessä, ei missään. Päinvastoin hänen kapeat, +sievät kasvonsa näyttivät joskus hyvin miettiviltä, jolloin silmäin +väliin, nenän yläpäähän, muodostui kaksi pientä ryppyä... + +Eevan äskeinen käynti teki Kaarloon kumman vaikutuksen. Ensin hän ei +tahtonut uskoa, että tyttö olisi ainoastaan kirjan takia tullut; +hänellä täytyi muka olla joku muu syy. Mutta kun hän tarkemmin asiaa +mietiskeli, alkoi se hänestä tuntua todelta. Hän muisti nyt, että Eeva +usein oli puhunut kirjoista ja tiedustellut, mitä kirjoja Kaarlolla oli +kapsäkissään. Hän oli luullut sitä vain tavalliseksi maalaisen +uteliaisuudeksi, eikä ollut sen tarkemmin tehnyt selvää +kirjavarastostaan... + +Mutta miksi ei Eeva ollut jo ennen pyytänyt lainaksi? Äiti oli +kieltänyt. Niinkö he uskoivat hänet kitsaaksi, vai minkätähden äiti oli +kieltänyt... + +Ja kun Kaarlo muisteli yhtä ja toista seikkaa, mitä hän ja Eeva olivat +puhelleet, selvisi hänelle, että Eevalla täytyi olla tavattoman hyvä +muisti. Kerran kun olivat järvellä kalastamassa, oli Kaarlo itsekseen +hyräillyt kappaletta Runebergin "Torpan tytöstä". Seuraavana päivänä +hän kuuli Eevan laulavan samoja säkeitä navetalla... + +Ja Kaarlo alkoi nähdä Eevaa aivan uudessa valossa. Ehkä tuo ikävöivä +ilme, joka hänen silmissään hetkittäin kuvastui, oli tiedon kaipuu, +sielun jano johonkin, jota ei itsekään tiennyt. Kuka osasi arvata, +mitkä voimat, rikkaat hengen aarteet, olivat kätkettyinä tuohon hentoon +varteen! + +Kaarlo ei ollut sitä puolta Eevassa ennen huomannut. Ei ollut tullut +sitäkään ajatelleeksi, että Eevalla saattoi olla tunteellisesti +väräjävä sielu ja lämmin sydän, jotka olivat puhdasta kultaa... + +Ehkä ei tyttö-parka vielä tiennyt mistään siitä pahasta, mikä hänelle +itselleen oli tuttua ja tunnettua. Missäpä olisikaan Eeva nähnyt, +kuinka syntinen oli se maailma, joka oli tämän yksinäisen järven +ympärillä! + +Mutta silloinhan Eeva oli juuri semmoinen tyttö, jota hän oli +ajatellut! + +Nytkö vasta hän sen ymmärsi! + +Hän tunsi kummallista ahdistusta rinnassaan; mutta samalla tuntui +niinkuin hän nyt vasta olisi saanut silmänsä oikein auki, niinkuin nyt +vasta oikein heräisi todellisuuteen. Kaikki hänen ajatuksensa olivat +tähän asti viipyneet ja viihtyneet vain Eevan ruumiillisia suloja +katsellessa... + +Sokko oli hän ollut ja irstaan mielensä halpa orja! + +Uni kaikkosi hänen silmistään. Hän nousi ylös, pani tupakaksi ja istui +katselemaan järvelle, jota peitti keveä kesäyön harso. Korkean, +kaljupäisen Mainavaaran takaa näkyi punertava aamurusko... + +-- Suuri, sininen erämaan silmä, kolkon kiveliön keskellä... kesäisin +kirkas ja sininen, talvisin hohtavan valkoinen ja häikäisevän puhdas... +-- runoili hän ja tunsi kummallisesti mielensä alakuloiseksi. -- Sen +kirkkaan järven rannalle saapui kerran mieron kulkija ja maailman +matkoista väsynyt mies... ja löysi aarteen, suuren ja kalliin... Se +tyttö oli kaunis kuin Pohjolan kesäinen aamu, jona taivaan ja maan +valot toisiansa syleilevät... Se tyttö oli puhdas pulmunen... sen veri +nuorteaa ja vilkasta, eikä sen silmien sineen ollut kenenkään kuva +uponnut... Oli niinkuin Luojan kädestä lähtenyt... + +Semmoista tyttöä hän oli ajatellut, muttei koskaan uskonut löytävänsä. + +Mutta ehkä nyt oli kohdannut! + +Hän nousi kävelemään, hänen verensä vilkastui, ja hän tunsi sydämensä +kummasti lämpenevän. Eeva ilmausi hänen silmäinsä eteen sellaisena kuin +äsken kamarissa käydessä. Nyt hän teki sen havainnon, että Eevan kädet +olivat herttaisen sievät, käsivarret pyöreät ja iho puhtaan, puhtaan +valkoista... Suunkin näki, josta tasaiset valkoiset hampaat päilyivät +kuin helmet... + +Eevan katse oli lähtiessä ollut niin lämpöinen ja herttainen... + +-- Täällä elelen onnen elämää. Tulen täällä terveeksi ja opin +rakastamaan. Opin rakastamaan tätä köyhää, kallista maata ja tätä +sitkeää, kärsivää kansaani... Voi, tulkaa tänne erämaahan kaikki +väsyneet ja vaivaiset ja puolihullut ja hermoheikot... paetkaa pois +sumuisesta suurkaupungista keskelle kiveliötä... ja te paranette! + +Aurinko alkoi kohota Mainavaaran takaa. Kiillahti ensin kaari sen +ylälaitaa kirkkaan tummanpunaisena, mutta samassa se paljastui koko +loistossaan... Oli kummaa nähdä, kuinka keveät, häikäisevät valot +silmänräpäyksessä kultasivat kaikkien korkeimpien kukkulain lakia, +tummien laaksojen ollessa hämärässä varjossa... Kaarlo aukaisi ikkunan +ja katseli kaukaiseen, ihanaan erämaahan... Ei olisi saanut nukkua +yhtenäkään yönä... ei päästää tätä salaa ohitseen... + +Hän kuuli lintujen rupeavan laulamaan vainioiden takana ja rannan +koivuissa, näki pääskysten pyrähtävän pesistään ja nuolena kiitävän +järvelle... + +Oliko hän koskaan vieraalla maalla ollessa tämmöistä tuntenut? Oliko +mieli tuntunut koskaan näin levolliselta? Oliko sydän näin tyynesti, +hiljaisesti riemuinnut? + +Ei muistanut hän tällaista. + +Kun hän aamulla käveli avojaloin pirttiin, näki hän porstuan ja portaat +katajahavuilla ripotelluiksi. + +Raitis katajanhavun lemu levisi ympärille, ja jonkunlainen +juhlatunnelma valtasi hänet. + +Pirtin lattia oli lehditettynä, ja Heikki istui pöydän päässä raamattua +lukien. Emäntä istui toisessa päässä ja näytti kuuntelevan Heikin +lukua. + +Nyt oli sunnuntai, oli Jaakonpäivän sunnuntai. + +Heikki luki kappaleen loppuun, luki hartaalla, veisaavalla äänellä, +mutta selvään. Lopetettuaan lukunsa, hän siirsi raskaan raamattunsa +vähän syrjään ja alkoi tuumailla Kaarlon kanssa. + +Minkätähden oli porstua ja portaat havutettu ja pirtin lattia +lehditetty? + +"No isä tahtoo sillä lailla, kun hänellä on toisena nimenä Jaakko", +sanoi emäntä. + +"On siinä muukin syy, ja se on suurempi. Ohra on jo maitojyvällä", +sanoi Heikki. "Jos näin lämmintä riittää, niin Laurin päivän tienoissa +saapi leikata ensimmäiset kylvöt." + +"Milloin se on Laurin päivä?" kysäisi Kaarlo. + +"Elokuun kymmenes päivä." + +Hän sai tietää muutakin. Tänään syötiin ensi kerran uusia perunoita. Ja +kaikki lapset olivat menneet marjaan, hilloja poimimaan, joita tänä +kesänä oli verrattoman paljon. Hyvä kesä oli kaikin puolin. Heiniäkin +tuli runsaasti. + +"Mutta muistan minä erään poutakesän, siitä on nyt tämä kymmenes, kun +ensimmäiset kylvöt leikattiin näin Jaakonpäivän viikolla... Semmoista +kesää ei minun eläissäni ole ollut..." + +"Silloin saimme uusia perunoita jo ennen Jaakonpäivää", muisteli +emäntäkin. + +Kaarlo ihmetteli. + +Ja he läksivät Heikin kanssa katselemaan peltoja. Heikki oli ajanut +parransängen poskiltaan. Hänellä oli eheät housut ja puhdas valkoinen +paita. Näytti nuoremmaltakin nyt ja oli oikein mainiolla tuulella. + +Päivä paistoi lämpimästi, taivas oli aivan pilvetön, ja lämmin +tuulenhenki huokui järveltä päin. Pihan nurmi tuntui paljaaseen +jalkapohjaan lämpöiseltä, ja hiekkapoluilla melkein poltti. + +He kävelivät navetan taitse pellon pientaretta pitkin. Kauniina tasona +siinä ohranpäät nyökkyivät. Heikki taittoi yhden pään, puristi jyvää, +josta roiskahti pisara valkoista nestettä, ja näytti Kaarlolle. + +"Tuommoistako sitä maitojyväksi sanotaan?" + +"Tämmöistä... viikon päästä se jo on kova ja kahden viikon kuluttua +valmis..." + +Peltoja kierrettyään he saapuivat kuokkamaalle, josta polku lähti +niitylle, Kuverojalle päin. + +Kaarlo oli jostakin kaukaa laaksosta kuulevinaan ääniä. + +"Mihin päin ne ovat menneet marjaan?" hän kysyi. + +"Kivijankalle he aikoivat, mutta luultavasti ovat käyneet muillakin +jänkillä ja saajoissa." + +"Tuolta kuuluu ääniä!" + +He pysähtyivät kuuntelemaan ja tunsivat Eevan ja Aapon äänet. Ne +tulivat yhä likemmäksi, ja Kaarlo kuuli selvään Eevan äänen, vaikkei +tulijoita vielä näkynyt kuusikon peitosta. Ulkomuististaanko vaiko +kirjasta lienee Eeva ladellut runoa. Kaarlo erotti selvään sanat: + + Tuuli neittä tuuitteli, + aalto impeä ajeli + ympäri selän sinisen, + lakkapäisen lainehisen. + Vuotta seitsemän satoa, + yheksän yrön ikeä + vieri impi veen emona; + uipi idät, uipi lännet, + uipi luotehet, etelät, + uipi kaikki ilmanrannat -- + itkeä hyryttelevi, + sanan virkkoi, noin nimesi: + "Voi, poloinen päiviäni, + lapsi kurja kulkuani! + Jo olen joutunut johonkin, + iäkseni ilman alle, + tuulten tuuiteltavaksi, + aaltojen ajeltavaksi." + +Mutta kun tulijat metsän peitosta ilmestyivät kuokkamaa-aukealle ja +näkivät Kaarlon ja Heikin seisovan pientareella, lakkasi tyttö runoa +lukemasta. Heillä oli kaikilla suuret tuohiropposet täynnä kauniita, +punaisen kellertäviä hilloja. Eevalla oli kaikkein isoin, mutta +pikkutytöilläkin oli näppärät tuohiset täpö täynnä. + +"Nyt on hilloja jänkät aivan keltaisena!" huusi Akseli ja lisäsi: "Eeva +taitaa niin soman runon; minäkin jo sen osaan." + +Eeva oli niin herttaisen miellyttävän näköinen, kun hänen poskensa +punottivat, ja huivi oli solmittu niskan taakse kiinni. Se somisti +häntä. Hän riensi Kaarlon luo ja tarjosi tuohisestaan, silmät ilosta +loistaen. Kaikki muutkin tulivat ja tarjosivat. + +"Onpa nyt... onpa nyt!" riemuitsi Kaarlo. "Kovin ovatkin kauniita ja +suuria!" + +He lähtivät kaikki pihaan päin. + +"Ja nyt minä annan kaikille, mitä olen luvannut. Aapolle rahaa uusiin +pieksuihin, Erkille ja Akselille uusiin talvilakkeihin ja pikkutytöille +Lailalle ja Marille kenkiin ja hameisiin ja röijyihin." + +Kaikin kuuntelivat suu hymyssä. + +"Mitä te Eevalle annatte?" muisti Akseli kysyä. + +Kaarlo silmäsi Eevaan. Ensi kerran Eeva loi katseensa alaspäin ja +punastui. + +"Voi, antakaa se runokirja, se Väinämöisen runokirja Eevalle", esitteli +Akseli. + +"No, Eeva saa kirjan." + +Kun tyttö nosti katseensa Kaarloon päin, näki tämä siinä saman ilmeen +kuin eilen illallakin, kun Eeva lähtiessään häntä silmäsi. + +Hän tunsi lämpöisen laineen loiskahtavan sydämessään. + +Merkillinen... merkillinen tyttö, mietti hän. Eikä hänelle selvinnyt, +mitä Eevan lempeä katse oikeastaan tarkoitti. + + + + +VI. + + +Kuverojalla oli heinä saatu tehdyksi, ja nyt oltiin jo Hanhisaajossa, +josta kuljettiin yöksi kotia. + +Lehmät aamuisin lypsettyään läksi Eevakin luo'olle. Kaarlo seurasi +mukana. + +Heillä oli nyt niin paljon puhelemista, että melkein unohtivat kaiken +muun. Kaarlo ei voinut kyllin ihmetellä Eevaa. Hän osasi ulkoa melkein +joka runon "Kalevalasta" ja kyseli aina uutta ja uutta Kaarlolta. +Maailman alusta piti Kaarlon selittää. Ja Eeva muisti kaikki, mitä +kuuli Kaarlon puhuvan maailmasta ja sen historiasta. Ja yhä lisää +tietoja tahtoi. + +Kaarlo jätti sikseen kirjallisen työnsäkin ja oleskeli aina Eevan +seurassa. He olivat kerran käyneet Kuverojallakin, vaikka sinne oli +niin pitkä matka. + +Nyt olivat menossa Hanhisaajoon. + +Sinne lähti polku saunan luota rannasta ja vei ensin hiekkaista +järvenrantaa pitkin ensimmäisen rantakallion luo. Se oli kivinen, +louhikkoinen niemi, joka näytti juoksevan suoraan suuresta ja +laajalakisesta Susijupukasta edempää erämaasta. Se ei pysähtynyt vielä +järvenrantaankaan, vaan sukelsi rantahiekkaan päästyään veden alle ja +kiilteli sieltä sylien syvyydestä. + +He astelivat peräkkäin, Eeva edellä, Kaarlo perässä, kummallakin +haravat olalla. Kun ehtivät kivisen niemen luo, niin lähtivät sen +kuvetta noudattaen kiveliöön päin. + +"Tässä isä toissa syksynä sai ahman... tuosta juuri... noiden kahden +kallion lomasta oli kurkistellut", näytti Eeva. + +Mutta Kaarlo tuntui olevan muissa mietteissä. Eeva oli iltaisin +opetellut kirjoittamaan Kaarlon kynällä. Nyt jo kirjoitteli kokonaisia +lauseita, vaikka kirjaimet vielä näyttivätkin kömpelöiltä. Kuinka +lahjakas Eeva varmaan olikaan, kuinka terävä hänen älynsä ja +muistinsa!... Ollapa, että Eeva olisi istunut koulunpenkillä! + +Kaarlo näki Eevan sorean varren takaapäin, näki pitkän vaalean palmikon +riippuvan huivin alta ja nautti tytön joustavista liikkeistä. Kun polku +väliin oli kivinen, väliin porrastettu ja paikoitellen koukersi suurten +kuusten oksain alitse, notkui Eevan varsi aina sen mukaan kuin polku +vaati. + +Nämä viimeiset päivät olivat Kaarlosta kuluneet tavattoman nopeaan. Oli +ollut hetkiä, kun hän ja Eeva istuivat kahden ja hän opasteli tyttöä +kirjoittamaan, että hän unohti koko muun maailman. Kun hän tutki +itseään ja kysyi sydämeltään, täytyi hänen myöntää, että Eeva oli hänet +kokonaan vallannut. Ja kuitenkaan ei tyttö näyttänyt hänestä itsestään +paljon välittävän. Hänen puheitaan ja opetuksiaan vain kuunteli, mutta +väliin katsoi suoraan silmiin niinkuin sydämeen olisi tahtonut nähdä. + +Mitä lienee mietiskellyt? Mutta sen Kaarlo tunsi selvemmin ja selvemmin +joka päivä, että aivan outo voima veti häntä Eevan lähelle. Se ei enää +ollut paljaiden polvien ja pyöreän poven ihailemista, se oli jotakin +muuta kummallista tunnetta, jossa tuntui sääliäkin tyttö-parkaa +kohtaan, tämä kun oli niin tiedonhaluinen ja opiskeluun luontuva... + +"Osaisin minäkin tehdä lauluja", sanoi Eeva, kun jo olivat lähempänä +Hanhisaajoa. + +"Oletko koettanut?" + +"Olen. Mutta se taitaa olla niin ruma." + +Eeva kääntyi takaperin nähdäkseen Kaarlon kasvot. + +"Koetahan sanoa!" + +"En minä nyt. Illalla sitten... Mutta kyllä se Lemminkäinen kuitenkin +oli aika hulivili... Mutta teiltä jäi kesken se Kaarina Maununtyttären +tarina..." + +"Ei se ole tarina. Se on historiallinen totuus. Kaarina joutui +naimisiin kuninkaanpojan kanssa ja sai paljon kärsiä." + +Ja Kaarlo kertoi pitkälti Kaarina Maununtyttärestä. + +Hetken kuluttua arvosteli Eeva: + +"Mutta he rakastivat kuitenkin toisiaan! Kuinka ihmeen kaunis onkaan se +Kaarina ollut!" + +Ja taas hetken perästä: + +"Mahtaa olla kaunista sentään tämä Jumalan luoma maailma... Joka +kerrankin sen näkisi!..." + +"Siellä maailmassa on niin paljon pahaa... syntiä, tuskaa ja suruja, +verta, vainoa ja sotia... Ei sinne kannata haluta..." + +"Sinne minä nyt tahtoisin!" + +Eeva käännähti taas katsomaan Kaarloon. Hänen silmissään välähti kuin +salama, ja Kaarlo huomasi niissä saman ilmeen kuin silloinkin, kun Eeva +kuuli jotakin merkillistä maailmassa tapahtuneen. + +"Joko te pian lähdette?" kysäisi hän sitten melkein väräjävällä +äänellä. + +"En minä vielä. Minun on niin hyvä ja hauska täällä olla..." + +"Eikö teidän ole ikävä? Kyllä minunkin on joskus ollut ikävä, mutta ei +nyt tänä kesänä..." + +"Mihinkä Eeva ikävöitsi?" + +"En tiennyt... Oli vain ikävä... välistä kirkonkylään..." + +He saapuivat jo niin lähelle niittyä, että kuulivat viikatteen hiontaa +ja näkivät niittomiehet. + +Akseli huomasi heidät ensiksi. + +"Maisteri ja Eeva tulevat luo'olle", hän huusi. + +Niittäjät seisahtuivat katsomaan. + +"Jo on maisterillakin harava!" iloitsi Akseli. + +Eeva ja Kaarlo alkoivat luokoilla, kooten siipikarhet sieviin +kokkosiin. Kaarloa työ oudosti, eikä hän ehtinyt neljättä osaa nakata +miten Eeva. Välistä Eeva purskahti nauramaan, kun Kaarlo pyrki tulemaan +samalle karhelle kuin Eevakin. Mutta Eeva auttoi aina Kaarloa, niin +että he koko ajan olivat lähekkäin ja voivat keskenään puhella. He +viipyivät koko päivän, ja hauskaa oli heillä kaikilla. Illalla ennen +auringon laskua kannettiin kuivat heinät latojen luo. Eeva ja Kaarlo +kantoivat samalla sapilasparilla, mutta Kaarlolta kävi työ kömpelösti, +sillä niitty oli pehmeää jänkkää, vaikkei jalkaa syvempään uponnutkaan. +Mutta hikipäässä hän peuhasi, ja nähtyään, että pojat ja Heikki olivat +avopäin, heitti hänkin lakkinsa ladon nurkkaan. + +"Maamies teistä tuleekin", kiitteli häntä Heikki, kun Kaarlo hankosi +heiniä latoon ja Eeva oli ladossa niitä vastaanottamassa. + +"Jahka minä tässä vähän opettelen, kyllä minä vielä tartun +viikatteeseenkin." + +"Onkin jo jalan käynti tullut taatummaksi kuin ensin oli", arveli +Heikki. + +"Niin... kun en hankkinut osata polkua pitkin kulkea, vaan aina kiviin +ja risuihin kompastuin..." + +"Niin oli, niin oli", naurahti Heikki. "Mutta kyllä kiveliö poikansa +opettaa." + +He palasivat kaikki yhdessä joukossa kotia yöksi. Akseli käveli +eellimmäisenä ja lasketteli "Kalevalasta" säkeitä, jotta korpi kaikui. + +"Näin maailma luotiin", hän huusi edellä kävellessään ja luki pitkän +luvun "Kalevalasta". + +"Itsekö se on lukenut?" kysyi Kaarlo. + +"Ei ole itse. Minun on kuullut lukevan, niin muistaa kaikki", vastasi +Eeva. + + "Kussa pohjasi jalalla, + kalahauat kaivaeli; + kussa ilmaan..." + +kuului Akselin ääni edeltä. + +Saapuessaan rantapolulle, joka johti saunalle, he näkivät emännän ja +pikkutyttöjen puuhailevan rakennuksen edustalla. + +"Parhaiksi tulitte. Kylpy on valmis", huusi heille Laila, joka äidin ja +Marin kanssa oli valmistanut kylvyn niittymiehille. + +Kylvyn ja aterian jälkeen tuli Eeva, iltatyöt tehtyään, Kaarlon luo. +Kaarlo oli luvannut opastaa kirjoituksessa. Eevan posket punoittivat +saunoituksen jälkeen kuin mansikat, ja muutenkin hän näytti niin ihmeen +somalta. Mutta Kaarlo oli huomaavinaan, että hänen silmissään oli jokin +alakuloinen ilme, ja että ääni ei soinut niin kirkkaalta kuin päivällä. + +"Mutta se sinun runosi, Eeva? Nyt sinun pitää se minulle lukea!" + +Hän seisoi aivan Eevan edessä ja silitteli hänen hiuksiaan +kämmenellään. + +"Se on niin ruma", sanoi Eeva, mutta ajatuksissaan hän pisti kätensä +Kaarlon takinnappiin ja pyöritteli sitä sormillaan. + +"Sano vain! Olkoon kuinka ruma hyvänsä!" + +"Oikein omaksiko minä saan 'Kalevalan?'" + +"Saatpa tietysti, ja saat nämä kaikki muutkin suomenkieliset kirjat. +Saat ottaa jo nämä omaan haltuusi." + +Ja Kaarlo latoi kapsäkistään kirjoja suuren pinon pöydälle. + +"Tässä on uusinta suomalaista kaunokirjallisuutta." + +Eeva katseli hämmästyksissään. + +"Mutta mistä te sitten itse saatte, kun annatte kaikki minulle!" + +"Kyllä minä saan! En viitsi niitä takaisin kuljettaa. Sinulle olen ne +ajatellutkin antaa..." + +"Mitä minä sitten teille annan!" + +Eeva näytti kovin onnettomalta. + +"Olethan koko kesän ollut hyvä minulle, siinä on kyllä." + +Kaarlon ääni oli pehmeä, ja hän katsoi Eevaa silmiin niin, että Eeva +laski katseensa alaspäin. + +"No, nyt se runosi!" + +"Mutta se on teistä." + +"Minusta? No sitä hauskempi. Istu nyt tähän tuolille... minä istun +tänne ikkunan luo..." + +Oli jo vähän hämärä huoneessa, niin ettei Kaarlo huomannut, kuinka +Eevan veret muuttuivat. + +Eeva alkoi: + + "Kerran kesän alussa, + juhannuksen jälkeisenä, + kulki kauas Kaiholaamme, + kiveliön kuuluville, + mies meren takainen: + saapui valon vallitessa, + päivän öitä valaistessa, + taivon tähtein piilotessa + alla siintävän sinisen. + Silloin saapui siro, sievä, + kävi kaunis Kaiholahan. + Siellä tyttö, tyhmänlainen, + mietti mit' on miehiänsä, + kun on kirjoja kosolta, + pitkä pino painettua. + Mietti maata mennessänsä, + aamuin aina aprikoien: + saisko sairas parannusta, + jos sais kirjaan kurkistella, + käsin käyä 'Kalevalaan'..." + +"Semmoinen se on alku... Mutta en minä enää..." + +Kaarlo oli kuunnellut Eevan runoa ja tunsi ja ehti ajatella siinä +monenlaista. + +"Sekö tyttöä enimmin miellytti... ne merentakaisen miehen kirjat?" + +"Ne ensin..." + +"Ei mies itse vähääkään?" + +"On se lopussa sekin..." + +"Anna minulle se runo!" pyysi Kaarlo, ja hänen äänessään helähti +semmoista hellyyttä, jota ei Eeva koskaan ennen ollut kuullut. + +"En minä sitä ole kirjoittanut..." + +"Milloin sinä olet sen sepittänyt?" + +"Kerran illalla... kun jo olin maata pannut." + +He olivat pitkän aikaa ääneti. + +"Tiedätkö, Eeva, että sinulla on verraton muisti ja paljon muutakin..." + +"Minulla olisi niin kauhea halu lukea... Kun oppisi oikein paljon. +Siellä suuressa maailmassa taitaa saada lukea niin paljon kuin +tahtoo..." + +"Älä sinne kaipaa. Sinä et tiedä, kuinka suuria syntejä siellä +tehdään..." + +"Mutta sinnepä tekin taas lähdette!" + +"Niin, mutta sinun on parempi täällä, sinä et tunne elämää... et tiedä, +kuinka pahoja ihmiset maailmassa ovat..." + +"Ettepähän tekään ole paha..." + +"Minä juuri olenkin paha... Jos sinä tietäisit, kuinka paha minä +olen... olisin voinut sinutkin pettää, jos sinä olisit ollut semmoinen +kuin muut tytöt..." + +"Enkö sitten ole semmoinen?" + +"Et, sillä sinä olet hyvä. Sano minulle, eikö sinua kukaan poika ole +suudellut tai muuten..." + +"Ei ole koskaan. Minkätähden te sitä kysytte?" + +"Ilman vain." + +Kaarlo siirsi tuoliaan vähä lähemmäs Eevaa. + +"Miten oli sitten se runon loppu? Sano nyt!" + +Eeva luki lopunkin. Siinä hän kuvasi rakastavansa sitä kaunista miestä. +Kaarlo kuunteli henkeään pidättäen, ja kun Eeva lopetti, otti hän +varovasti Eevan kädestä kiinni ja kysyi: + +"Tosiko se on tuo sinun runosi?" + +"Tosi se on." + +"Eeva, Eeva... sinä olet kaikkein paras tyttö koko maailmassa..." + +Hän tunsi ääretöntä onnea, suloa ja kaipuuta samalla kertaa. Hän yritti +painaa Eevan rinnalleen, suudella noita viehkeitä, punertavia huulia ja +vakuuttaa... Mutta oli jotakin, mikä esti... Hänestä tuntui, että Eeva +oli liian hyvä hänen hyväiltäväkseen... niin lapsellinen, vilpitön ja +suora. Mutta hän tunsi, että Eevan käsi vapisi hänen omassaan... + +"Erämaan kukka... kovan kiveliön kävijä... Tiedätkö, että olet minulle +niin rakas... niin rakas, etten minä sitä osaa sanoa... Te olette +minulle rakkaita kaikki... isä, äiti ja pojat ja pikkutytöt..." + +Hän heltyi niin, että pillahti itkuun. + +"Minun tulee niin äärettömän ikävä, kun te lähdette..." + +"Lähtisitkö sinä minun kanssani?" + +"Lähtisin minä..." + +"Mutta jos minä sinut pettäisin ja jättäisin sitten..." + +"Ette te voi minua pettää..." + +"Mistä sen niin varmaan tiedät?" + +"Minä näen sen teidän silmistänne, ja muutenkin... te olette hyvä." + +"Lapsi-raukka! Rakastatko minua?" + +"Rakastan minä... nyt minä oikein rakastankin..." + +"Mutta isä ja äiti ja pojat ja pikkutytöt?" + +Eeva jäi sanattomaksi. Kaarlo läheni häntä ja painoi kuuman suudelman +hänen otsalleen. + +Eevan poistuttua Kaarlo tunsi elävänsä jaloa, puhdasta, ihanaa elämää. +Kaikki saasta ja lika tuntui lähteneen hänestä... + +Rakastiko hän Eevaa? + +Rakasti nyt, rakasti puhtaammin kuin ennen nuorena, josta jo oli pitkä +aika. Hänestä tuntui niinkuin hän nyt vasta alkaisikin elää, ja että +entinen elämä oli vain pahaa unennäköä... + +Ja kun elokuun pehmeä hämy hiipi huoneeseen, loi hänen +mielikuvituksensa suloisia haaveita sydämeen... + +Se entinen katala ja köyhä elämä kangasti vielä, ja tunto soimaili +hukkaan menneistä vuosista... + +Jo oli hän nähnyt ja kokenut maailman elämää! Miksi enää pyrkiä sinne +takaisin, josta onnellinen sallimus johdatti pois? Miksi palata +takaisin viekoitusten ja viettelysten teille... + +Täällä hän oli löytänyt sen uuden elämän, jota oli hakenut ja +ikävöinyt... löysi vielä paljon muutakin... tapasi suuren, puhtaan ja +kalliin aarteen, joka oli parempi kuin kaiken maailman kunnia ja +rikkaus... + +Miksei hän voisi jäädä tänne koko elinajakseen? Eläisi täällä... Eeva +rupeaisi hänen vaimokseen... He tekisivät uuden talon tuonne +Raakonrannalle... Siellä olisi maita ja metsiä... Hän katoaisi pois +maailmasta... ei kukaan häntä kaipaisi, ja toveritkin unohtaisivat. + +Mutta sitten syntyi toinen kuva... Jos veisi Eevan täältä matkassaan... +näyttäisi siellä niille Helsingin mamselleille erämaan kukan... Mitä ne +olivat kaikkine sivistyksineen? Hampaat mustia, madonsyömiä tynkiä, +huulet vaaleat ja kuin nuollut, poskien puna lievää ja sairasta... Hyi! + +Eeva oppisi pian suuren maailman tapoja. Hänen erinomainen muistinsa +ihmetyttäisi kaikkia... + +Ja kaikki häntä ihailisivat... + +Niin, kaikki! Mutta jos sieltä joukosta ilmaantuisi semmoinen, joka +olisi uljaampi kuin hän ja viekottelisi Eevan hänen viereltään... + +Sitä ei tiennyt. Maailma oli niin paha, ja niin kaunista ja lahjakasta +tyttöä ei ollut olemassakaan kuin Eeva... + +Ei, ei. Parempi oli sittenkin Eevan saada olla täällä vankkojen +vaarojensa ja suurien salojensa takana. Yksinäistä oli tämä elämä, +mutta se oli tervettä ja rauhallista... + +Mutta voisiko hän nyt erota Eevasta, kun he kumpikin rakastivat? + +Tyttö-parka! Kovaa koulua kävi täällä työtä tehden ja karjaansa +hoidellen, mutta hänen elämänsä oli kuitenkin onnea, rauhaa ja suloista +sopusointua... Mistä oli hän saanut kaipuun maailmalle, kun sinne mieli +teki? Oliko hän liian paljon kertonut tytölle ja herättänyt nukkuvia +haluja? Oliko tullut sanotuksi maailmaa paremmaksi ja kauniimmaksi kuin +se oli? + +Eeva oli niin herkkä ja hellä, ja hänen mielikuvituksensa nopea kuin +salama. Jos hän joutuisi ihmisjoukkoon ja näkisi kirjavaa +ihmiselämää... näin yhtäkkiä erämaan rauhasta vilisevään +ihmisvirtaan... Ja taas hän mietti: + +-- Tänne tulen takaisin... täällä elän... tänne kuolen. En missään +olisi minä parantunut näin terveeksi... En missään muualla olisi saanut +takaisin kuihtuvia voimiani, en karaistua siveellistä tarmoani... Tämä +on onnelani, ja elämäni paratiisi... + +Tämmöistä oli kai ollut ennen Suomen kansan elämä, silloin kun se tämän +karun, mutta ihanan maan valitsi isänmaakseen. Laulun ja soiton +ihmemaa! + +Kärsivällisyyttä, siveellistä tarmoa ja sitkeää työtä! Siinä se oli +heidän voittonsa ollut... + +Täällä oli jälellä vielä sitä voimaa, jolla Suomen korvet oli +viljaviksi vainioiksi viljelty! Heikki oli sitkeän suomalaisen perikuva +ja Eeva laulun ja soiton hengetär, jonka suonissa varmaan vielä +virtaili vanhan Väinämöisen viisasta verta. + +-- Ihme tyttö! Ihana tyttö! Sinun kirkkaan silmäsi himoton ilme on +nostanut minut elämän, oikean, terveen elämän kukkulalle... + +-- Sinun siveellinen voimasi minut on parantanut! Omat voimani olivat +jo lopussa! Kuinka minä sinua nyt rakastan, puhdas, kaunis pulmuni! +Vedän sinut povelleni ilman kiihkoa ja rakastan sinua niin, että... + +-- En tahdo sinua täältä siirtää pois pahan maailman markkinoille... Ei +kukaan saa sinun taivaanihaniin silmiisi kurkistella, eikä kukaan +huultesi punaa vaalentaa. Elät täällä semmoisena kuin Luojan kädestä +lähdit... erämaan kiveliön ihmetyttö... + +Hän paneusi levolle ja nukkui pian, hyvän omantunnon ja suloisen rauhan +täyttäessä hänen sydämensä. + + + + +VII. + + +Pohjolan kesä on lyhyt. + +Valo muuttuu vaaleaksi hämyksi elokuun alussa, ja öinen verho kattaa +taivaan. Yhtäkkiä Kaarlo huomasi, että syksy henki jo ilmassa, ja +luonnossa alkoi lakastua kesän voimakas vihreys. + +Oli ollut niin kummallista hänen elämänsä täällä erämaassa, täällä +valon ja hiljaisen rauhan ympäröimänä, ettei hän itsekään oikein +käsittänyt. Mutta hän tunsi astuvansa maailmaan uutena miehenä, joka +tietää sen mutkikkaat polut. + +Mutta kun hän ajatteli eroaan ja lähtöään, valtasi hänet kumma kaiho ja +ikävä. Tämä kesä oli ollut hauskin hänen koko elämässään. Niin tervettä +ja puhdasta, virkistävää ja opettavaa. Mikään ei tuntunut hänestä niin +hyvältä kuin se, että hänen suhteensa Eevaan oli säilynyt niin +puhtaana. Nyt hän sen tunsi. + +Mitä olisi hänen ilonsa ollut, jos olisi antanut himojensa mellastaa +herrana? Kurjana ja häpeässä saisi hän nyt hyvästi jättää... eikä +koskaan voisi tulla takaisin... + +Mutta nyt voipi. + +Hän käveli pellolle, jossa koko talon väki oli leikkuulla. Enin osa +peltoja oli jo haasioissa ja kuhilaalla, eikä leikkaamatta ollut enää +kuin navetan takainen pelto. + +Kaarlon tullessa nousi Eeva leikkaamasta ja alkoi teroittaa sirppiään. + +"Viikon päästä siis lähdette", sanoi tyttö hiljaisella äänellä. + +Kaarlo istui pientareelle vastapäätä Eevaa. + +"Kun minä pääsisin kirkonkylään asti saattamaan... Mutta äiti ei saata +lypsää..." + +"Minä lähetän sinulle hyviä tuliaisia isän matkassa, ja talvella +kirjoitan..." + +"Ja sitten ensi kesäksi tulette taas tänne meille!..." + +"Jos elän, niin varmaan tulen, ja silloin tulet matkaani..." + +Eevan silmissä ilo aivan salamoi. + +"Kun olisi talvi oikein lyhyt..." + +"Sinä kirjoitat minulle... Kerrot, kuinka täällä metsänriistaa +saatte..." + +"Niin, niin..." + +Heikkikin tuli siihen. + +"Onnen te toitte tänne matkassanne", sanoi hän. "Hyvä on kesä ollut, ja +vuosi tulee runsas ja raskas... Näin runsasta vuotta en ole koskaan +ennen saanut..." + +"Saatte leipää koko talveksi?" + +"Hyvinkin. Liikenee ruunallekin appeeseen komahuttaa. Tässä on nyt... +kun tämän vielä leikkaamme, niin kaikki on kuhilaalla." + +"Eipä ole hallaa näkynyt..." + +"Ei ole tämän järven rannalla, mutta kuuluu kirkonkylässä ja muuallakin +jokivarrella arimmilla paikoin hätyytelleen." + +"Niinkö? Kuka sieltä on sanomia tuonut? Onko sieltä ollut kulkijoita?" + +"Tuolta Auttojyppyrästä, johon meiltä on penikulma, on ruotilainen +kuollut, ja sitä on käyty hautaan saattamassa. Saattomiehet olivat +kertoneet Aapolle..." + +"Missä Aapo ne kohtasi?" + +"Aapo on käynyt linnustamassa..." + +Kaarlo jutteli siinä Heikin kanssa minkä mitäkin, mutta parhaasta +päästä hän katseli Eevaa, joka reimasti leikkasi ohran kellertäviä +olkia. Ja kun vähänkin oli väliä, kuiskasivat he toisilleen lämpimän +sanan. + +"Huomenna ollaan jo riihellä, ja kun heti myllyyn toimitan, niin saatte +tekin maistaa uutisleipää", tuumaili Heikki. "Käyppä, Akseli, +lisäämässä koivuja riihen pesään." + +Rannempana kuin navetta, metsän laidassa, kivisen rovan päällä oli +riihi latoineen ja ruumenhuoneineen. Räystään alta, seinänraoista ja +ikkunoista tuprusi vaaleaa koivuhalkojen savua kirkkaaseen ilmaan. + +"Paistamme pottuja tänä iltana riihen pesässä", esitteli Akseli. + +Paistetut perunat olivat herkkua vastakirnutun voin kanssa. Kerran +saaristossa ollessaan oli Kaarlokin syönyt paistinperunoita. + +"Niin me teemme, Akseli", sanoi hän. "Pidämme oikein hauskaa tänä +iltana." + +"Jotta senkin hauskan vielä näkee", sanoi Heikkikin ja painautui +leikkaamaan. + +Hämyn tullessa saatiin kaikki leikkuu loppumaan. Enin osa lyhteitä oli +jo haasioituna, kuhilailla oli vain navetan takainen pelto. + +Istuivat kaikin suuren kirkkaan takkavalkean ääressä pirtissä, ja +Kaarlo kertoi olostaan ulkomailla. Kahvit juotua päättivät nuoret +lähteä riihelle perunoita paistamaan. Mutta hämyn enetessä kirkastui +taivas, ja tähtiä alkoi vilkkua siellä täällä. Järven päälle laskeusi +sakea usva, joka siihen kokoontui suomailta, vuorten kallioisista +rotkoista ja pohjattomilta leviltä. + +Kun Heikki tuli sisälle, arveli hän: + +"Jopahan taitaa halla tänä yönä olla liikkeellä... Seestyy taivas, eikä +tuulen henkeä käy... Parahiksi taisimme ehtiä lopettaa leikkuun..." + +Äskeinen iloisuus katosi, ja Kaarlo huomasi kaikkien kasvoilla +pelästyneen ilmeen. Halla on niin kova vieras, että sen paljas nimi jo +vapisutti, vaikkei enää ollutkaan pelkoa, että se leivän ryöstäisi. + +"Kyllä minä sitä vähin olen aavistellut, kun tuuli on monta päivää +ollut pohjoisessa, ja siksi olen kiirettä pitänytkin leikkuussa. Olisin +vielä tuon navettapellon antanut olla... antanut tuleentua pari päivää, +mutta epäilin, että kyllä se... ja aamulla on kyllä kuura maassa, se +nähdään." + +He lähtivät kaikin ulos. Kaarlo tunsi jo portailla, että ilma oli +kylmennyt, ja taivaalta välkkyivät tähdet kirkkaina. Hän ei ollut +koskaan tiennyt hallaöistä mitään. Tuskin oli koskaan ajatellut niin +pitkältä, että olisi tiennyt hallan yhtenä ainoana aamuhetkenä vievän +kaiken toivon ja kesänvaivat. Mutta kun hän nyt näki Heikin vakavat +kasvot ja hänen silmissään riemun siitä, että vilja oli ehtinyt kypsyä +ja se saatu leikatuksi, ymmärsi hän taas paremmin erämaan elämää. Yksi +solmu oli taas auennut, ja taas hän tunsi siirtyvänsä lähemmäksi näitä +ihmisiä. + +Pihalla seisoessaan puheli Heikki Kaarlolle: + +"Tämmöinen se on... Vaikka on lämmin päivä olevinaan, voipi silti tulla +hallayö. Jos tämmöisenäkin yönä vilja vielä on keskissä, niin kaikki +viepi... ei muuta jää kuin lentäviä kaunoja... Voipi välisti tulla +kylmä keskellä kesääkin..." + +"Mutta tämähän ei ole hallanarka?" muisteli Kaarlo. + +"Ei olekaan, ja minä kun tavallisesti teen kevätkylvöni hyvin aikaiseen +heti lumen lähdettyä, niin joutuu pian leikattavaksi. Mutta kyllä +tämmöisenä yönä vie kaikki, ken vain ei ole ehtinyt leikata ja kenen +pellot eivät ole joutuneet kypsiksi..." + +He seisoivat kauan äänettöminä, taivaalle katsellen. + +Silloin Akseli juoksi riiheltä ja huusi, että perunat olivat jo +kypsyneet. + +Heikkikin seurasi riihelle paistinperunoita maistelemaan. + +Ja varhain seuraavana aamuna noustiin ensimmäistä riihtä puimaan. + + + + +VIII. + + +On vielä varhainen aamu. + +Yö on ollut kylmä. Valkoisena huurteena hohtelevat Kaiholan +uudistalossa pellon sänget ja pihamaan nurmikko. Kirkkaana nousee +syysaurinko ja kimaltelee valkoisten kattojen harjoilla. + +Venevalkamassakin ovat porraspuut huurteessa ja jäänriittaa palanen +rantahiekan reunalla. + +Heikki siinä puuhaa veneen luona, asetellen uusia hankavitsoja +paikoilleen. Kun kuura on maasta sulanut ja päivä noussut korkeammalle, +työnnetään vene vesille. Kaarlo on nyt poislähdössä Kaiholasta. Eeva ja +Akseli lähtevät venheessä saattamaan poikki järven Raakonrannalle, +mutta Heikki menee kirkonkylään asti, johon nyt on muitakin asioita. + +Rannalla seisovat emäntä ja pikkutytöt, ja Aapo ja Erkki katselevat, +kun vene loittonee rannasta. + +Eeva on nytkin istunut soutamaan. Heikki pitää perää, ja Kaarlo ja +Akseli istuvat keskipiitan päällä. Eevan silmissä on kostea kiilto ja +koko hänen olemuksensa on alakuloista. + +"Silloin oli aamuyö", sanoo Eeva hiljaa. + +"Niin oli... se oli ihana aamu... Mutta kaunis päivä nytkin tulee... +Kas nyt, kun jo näkyy keltalehtiä tuolla lehdoissa... syksy tulee..." + +"Ja sitten se talvi..." + +Eevan ääni on surullinen. + +Kaarlo on omituisissa mietteissä, ja kummalliset, ristiriitaiset +tunteet mellastavat hänen sydämessään. Kun hän muistaa sitä maailmaa, +josta oli tänne uuteen elämään tullut, tuntuu välisti vieläkin, että +ikävöi sinne takaisin... Mutta kun vertasi sitä entistä tähän +nykyiseen, niin sydän vavahti. Jos se vieläkin veisi pyörteisiinsä, jos +se vieläkin voisi viehättää... jos sillä vieläkin olisi nautintonsa... +jos hän ei enää jaksaisikaan... + +Mutta sen hän tunsi, että häntä halu veti takaisin, mutta toinen, +väkevämpi, pidätti. Syvällä sydämessä oli kuin epämääräinen pelko +siitä, ettei sieltä enää jaksaisi tänne takaisin tulla, jos kerran +pyörteeseen joutuu... + +Mutta mitäpä hänen tarvitsee suin päin entiseensä vajota. Hän järjestää +vain asiansa, kulkee varovasti, silmät auki, pää pystyssä, kulkee +niinkuin vuorivaeltaja jyrkänteen rantaa ja varoo, ettei putoa +kuiluun... ja tulee tänne takaisin... oman rakkaan, ihanan impensä +syliin ja erämaan yksinäiseen rauhaan. + +"Kuinka lie teillä hauska ollut, mutta kyllä te paljoa riskimmän +näköinen nyt olette kuin tänne tullessa", puhelee Heikki veneen +perästä. + +Oli toki! Kaarlo oli lihonut ja ahvettunut. Näytti siinä pieksujalassa +aika sydänmaan mieheltä. + +"Täällähän elää paljaasta ilmasta", naurahti hän. "En ole koskaan +tuntenut itseäni näin terveeksi..." + +"Terveinä mekin täällä olemme pysyneet." + +Kaarlo koettaa haastella jotakin hauskaa, mutta ei hymähdä Akselikaan. +Suurin, totisin silmin poika katselee ja on kuin tahtoisi laueta +itkuun. + +"Jouluksi minä lähetän Akselille kuvakirjan ja pikkutytöille myös." + +Mutta ei huvita sekään poikaa. + +"Tulkaa sitten vain kesäksi", pyysi poika pitkän väliajan perästä. + +"Varmaan tulen." + +Eevan silmissä on yhä kostea kiilto, ja Kaarlosta näyttää kuin hänen +hento povensa kohoilisi tuskasta. + +"Jos te ette muistakaan minua!" + +Eeva puhuu hiljaisella äänellä. + +"Minä muistan aina ja iäti! Muista sinäkin minua... ja isän kanssa jo +kirjoitan ja lähetän tuliaisia, ja kirjoja saat kovasti..." + +"Jos minä Mikkelinä pääsen isän kanssa voinvientiin kirkonkylään, niin +silloin käyn kirjettä kysymässä..." + +"Niin tee. Silloin siellä jo on." + +Jo kopsahtaa vene Raakonrannan hiekkaiseen venevalkamaan, jossa vielä +näkyy nokisia hangon palasia kesällisestä merkkitulesta. + +"Mahtuisi tänne toinenkin talo", arvelee Kaarlo. + +"Jo toki, mutta eipä ole miestä, joka paljain kämmenin uskaltaisi +alottaa." + +Ja sen sanottuaan nousee Heikki veneen perästä, nostaa Kaarlon kapsäkit +rantahiekalle ja alkaa asettaa niitä korentoon, sitten olalla +kantaakseen. + +"Kevenneet nämä ovat. Ne kirjatko ne niin raskaita olivat!" + +"Nepä ne." + +Kaarlo on irroittanut sievän kiiltävän sormuksensa sormestaan, ja kun +hyvästelee Eevaa, niin painaa sen tytön sormeen. + +"Pidä nyt tämä muisto minulta, ja kiitos kaikesta!" + +Akseli pillahtaa itkuun, ja silloin ei Eevakaan enää voi pidättyä. + +Heikki kulkee taas edellä, Kaarlo perässä. Hyvää vauhtia astuvat, +eivätkä tee enää Kaarlonkaan kävelylle kiusaa polulla olevat kivet ja +risut. + +Kun he ovat ehtineet siihen Heikin lepokivelle, esittelee Kaarlo, että +siinä levähdettäisiin. Siitä näki vielä läikkiä järvestä ja tuttuja +vaarojen lakia järven ympäriltä. + +Heikin istuessa kivellä nousee Kaarlo suurelle kallion lohkareelle, +jolta näköala on avarin. Sieltä näkyy melkein koko järvi ja talo +korkealla törmällä. Puolijärvessä jo menevät Eeva ja Akseli... + +-- Onnen järvi! Sydänmaan, kiveliön kirkas silmä! Kesäisin kirkas ja +sininen, talvisin hohtavan valkoinen ja häikäisevän puhdas... Voi, +nähnenkö sinut vielä onneni ja iloni päivinä... + +Hän pyyhkäisi kyyneleet poskiltaan ja vilkaisi vielä kerran Kaiholaan +päin. Ja sitten eteläisille ilmoille, josta näkyi ääretöntä +päivänpaisteista erämaata ja jostakin hyvin kaukaa vesien välkettä... + +Kun hän vertasi entistä elämäänsä tähän nykyiseen, vavahti sydän... Jos +vieläkin se entinen veisi pyörteisiinsä... jos se vieläkin voisi +viehättää... jos sillä vieläkin olisi nautintonsa ja ellei enää +jaksaisikaan tulla takaisin... + +Syvällä sydämessä oli kuin epämääräinen pelko siitä, aavistus, ettei +enää koskaan kykenisi palaamaan, jos sen pyörteeseen joutuisi... + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59079 *** diff --git a/59079-8.txt b/59079-8.txt deleted file mode 100644 index b072a40..0000000 --- a/59079-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3066 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Uuteen elämään, by Väinö Kataja - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Uuteen elämään - Idylli erämaasta - - -Author: Väinö Kataja - - - -Release Date: March 17, 2019 [eBook #59079] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UUTEEN ELÄMÄÄN*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -UUTEEN ELÄMÄÄN - -Idylli erämaasta - -Kirj. - -VÄINÖ KATAJA - - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto, -1909. - - - - -I. - - -Kaksi miestä kävelee kapeaa, mutkittelevaa polkua pitkin asutuilta -mailta kiveliöön päin. Edellä astuvalla on kannannainen taakka -selässään, mutta jälkimäisellä vain pieni kainalolaukku, joka riippuu -olan yli nahkakantimessa. Polku on kapea, paikoitellen kivikkorovaa ja -pounikkoa. Väliin se nousee sileälle vaaran kyljelle ja toisin ajoin, -kuin kulkijalle huviksi, viepi hietaista männikkökangasta pitkin. -Soiden poikki ei vie eikä halkaise jänkkiä, vaan kiertää niiden -rantoja, metsän peitossa pysyen. - -On valoisa ja lämmin Pohjolan kesäyö. - -Vanhemmalle miehelle, joka astuu edellä taakkoineen, tuntuu tulevan -lämmin ja palava. Hiki tippuu hänen kasvojaan pitkin, joita hän tuon -tuostakin pyyhkäisee puseronsa hihalla. Mutta reippaasti hän astuu, -tottuneesti kiertää polulla olevat kivet, ja varmasti nousee jalka -polun poikki kaatuneen lahon yli. Voimaa on vielä jänteissä ja -tukevassa varressa, joustavuutta koko olennossa. Eivät ole hartiat -kumarassa, sillä hän on lyhyenläntä ja tanakkaa tekoa kuin petäjän -tyvi. - -Paras miehuuden aika on sentään jo ollutta; harmahtavat hiukset -ohimolla ja rypyt silmäin ympärillä tietävät vanhuuden päivien -alkaneen. Mutta hän on tottunut kantamaan taakkoja selässään, oppinut -polkuja astumaan ja kiveliöitä kulkemaan. Koko ikänsä on kiveliössä -asunut ja monasti sinne selässään kuljettanut perheelleen elatuksen. - -Hänen jäljessään kävelevä mies on nuori vielä, hoikka ja -heikonnäköinen. Vaatteet ja kengät ovat herrasmiehen, ja keppi, jota -hän levottomasti heiluttelee, on hienon maailmanmiehen. Tukka on -mustankiiltävä, silmät suuret ja siniset, mutta niiden ilme on väsynyt -ja arka, samoin kuin koko olemuksessa on jotakin pelonsekaista ja -pehmeää. Mutta vaikka häntä ei paino rasita, näyttää hän paljoa -väsyneemmältä kuin hänen vanhempi kumppaninsa. Sillä hän on tottumaton -kulkemaan kivikkopolkuja eikä näytä karaistuneelta kestämään erämaan -vaivoja ja elämää. Vähän väliä hänen jalkansa töksähtää polun kiviin -tai tarttuu risuihin. Vari on hänelläkin, vielä varimpi kuin toverilla. -Lakkaamatta hän pyyhkii hikeä kasvoiltaan ja huitoo nenäliinallaan -sääskiä ympäriltään. - -Vanhemman miehen nimi on Heikki Kotarova, Illinginjärven uudistalon -kovaa kokenut isäntä. Nuorempi on Kaarlo Savio, eteläsuomalainen -kirjailija. - -Kaksi päivää he ovat jo olleet matkalla. Suoraan itää kohden ovat -taivaltaneet, ensin koskista jokea pitkin veneen varassa, sitten -jalkapatikassa. Nyt on viimeinen, mutta myöskin pisin ja raskain taival -kuljettavana, ennenkuin pääsisivät perille suuren, saivovedestään -kuuluisan Illinginjärven rannalle, missä oli yksi ainoa asukas ja talo. - -Outoa ja omituista oli taival ollut Savion mielestä, outoa ja omituista -koko tämä pohjoinen maailma, josta ei ollut kuullut muuta kuin satuja -kerrottavan. Kun he kirkonkylästä veneellä lähtivät painamaan -vastavirtaan synkistä kiveliöistä juoksevaa jokea pitkin, tuntui -hänestä, että se oli viimeisiä ponnistuksia siihen uuteen elämään, jota -hän oli hakemassa. Jyrkkien koskien alla hän oli noussut maihin ja -kävellyt polkua pitkin sen niskalle, sillä aikaa kun Heikki -kumppaneineen kiskoi venettä ylös koskea. Yön aikoina oli kuljettu ja -kuumimman päivän ollessa noustu maihin johonkin koskenrannalla olevaan -taloon, jossa levähdettiin. - -Alajuoksultaan olivatkin joen molemmanpuoliset rannat olleet taajaan -asuttuja, mutta kuta ylemmäs he ehtivät, sitä mukaa harveni asutus, -pienenivät viljelykset. Synkkä kiveliö alkoi heti joen rannasta ja -näytti ulottuvan maailman ääriin. Sinne tänne joenrannalle, etelään -viettävälle rinteelle, oli vielä joku uskaltanut mökkinsä salvaa ja -kuokkia peltoa sen ympärille. Mutta joen latvoilla, suurten järvien -rannoilla, kuului olevan vankkoja asutuksia ja varakkaita kyliä, joiden -asukkaat viillättivät näitäkin vesiä alas valtaväylän varsille, mutta -kulkivat toisaalle päinkin erämaiden poikki leikkaavia jokiloita pitkin -toisen suuren valtaväylän rannoille ja kirkonkylään. - -Tämä polku, joka vei Illinginjärvelle, oli alkanut joen lompalolta -korkean vaaran alta. Siinä oli jokitörmän päällä, kuusikon suojassa, -Heikillä vakituinen venehuoneensa, jossa sitä säilytti talvisin ja -johon sen kesäisinkin veti suojaan aina kun kirkolta palasi. Siinä oli -hänen varastohuoneensakin, johon veneestä tuomisensa kokosi, ne sitten -selässään kantaakseen vähissä erin kotiaan. Neljä säkkiä jauhoja oli -sinne nytkin jätetty ja säkki suoloja. Kesän evääksi ne oli tuotu, kun -oman pellon vilja oli aikoja loppunut. - -Ihmetellen ja kuin unta nähden oli Kaarlo tarkkaillut Heikin ja hänen -kumppaniensa raskaita ponnistuksia, kun he kiivasta virtaa ylös -sauvoivat jauholastissa olevaa raskasta venettä. Kuntoa ja miehuutta -siinä kysyttiin. - -Vähitellen hän oli alkanut herätä unestaan ja herännytkin oikeaan -todellisuuteen. Mitäpä olikaan hän tiennyt erämaan asukkaiden elämästä -ja niistä ponnistuksista ja vaivoista, joita he saivat kokea -jokapäiväisen leivän hankinnassa! Ei mitään hän niistä tiennyt, ei -koskaan omin silmin ollut nähnyt. Tosin oli joskus pääkaupungista -maaseudulla käynyt, mutta mitäpä se oli sekään kansan elämä muuta kuin -näennäistä hyvinvointia hyvien kulkureittien varsilla... Mutta tämä! - -Tämä oli sitä todellista, tervettä elämää, Suomen kansan elämää, josta -oli kuullut puhuttavan ja lukenut kirjallisuudessakin... Tämän sitkeän, -kovaa kokeneen kansan raskasta elämää, karua maata ja kylmää ilmanalaa -vastaan... - -Kun hän silmäsi edellään kävelevää Heikkiä, jonka hartioita painoivat -hänen matkakapineensa ja jonka harmenevia hiuksia pitkin hiki tippui, -tuli hänen niin sääli Heikkiä, että esitteli levähdettäväksi... - -"Ei ole enää pitkä matka järvelle", vastasi Heikki eikä katsonutkaan -taakseen, toisen ollessa vähän väliä kompastua kiviin. - -Kaarloa ihmetytti miehen sitkeys. Monta vuorokautta oli raskasta lastia -sauvonut vastavirtaan... nyt tuommoinen taakka selässä... ja kuitenkin -astui kuin levännyt, nuori mies... Ei taakseen joutanut silmäämään, ei -taakkaansa mättäälle laskemaan. - -"Tästä alkavat heti... tuo jänkkäpilkka kun on kierretty... hyvät maat -ja paremmat polut", puheli Heikki hetken kuluttua. - -"Joko olemme puolivälissä?" kysyi Kaarlo nyt. Oli aikaa jo aikonut -kysyä, mutta peläten, ettei vielä oltaisi, oli hän koettanut säästää -kysymystään niin kauan kuin mahdollista. - -"Jo toki!" kuului Heikin rauhoittava vastaus. "Eihän tätä väliä vedestä -veteen pitäisi olla kuin kolme neljännestä... vaan liekö tuota kukaan -oikein mitannut." - -"Sanoittehan olevan tuolta joen rannalta kotia toista penikulmaa", -muisteli Kaarlo. - -"Niinpä niin. Mutta siinäpä onkin järvi välissä, toista neljännestä -leveä..." - -"Teidän talonne on siis tuolla puolella järveä?" - -"Niin on -- ei sinne tietämättä kulkija kostu... Ja kyllä siellä saapi -olla rauhassa se, joka ei muita ihmisiä ikävöi... Kun kuulutte -semmoiseen paikkaan haluavan... On sekin!..." - -Kaarlo pani merkille, että kuta likemmäksi he saapuivat Illinginjärveä, -ja kuta synkempi ja lyömättömämpi erämaa heitä ympäröitsi, sitä -puheliaammaksi kävi Heikki. Kirkonkylässä, jossa yhteen tulivat, ei -Heikki ollut monta sanaa virkkanut, ja tullessakin haasteli hyvin -vähän. Joskus vain jonkun sanan lausui, kun osui vastuspaikka. -Silloinkin tyynesti ja rauhallisella äänellä. Mutta nyt vasta näytti -kuin kotiutuvan, kun oli loitottu asutuilta mailta. Täällä se olikin -Heikin kehto, täällä kovan kiveliön keskellä, täällä hänen elämänsä, -ilonsa ja onnensa. - -Ei ollut Heikki Kaarlolle kertonut juuri mitään kotioloistaan. Lyhyeen -oli vastannut ja siihen lopettanut keskustelun. Sen oli Kaarlo saanut -tietää, että nuorena, naimattomana miehenä Heikki oli tänne -Illinginjärven rannalle hakenut kruununtorpan paikan ja siihen alkanut -rakentaa mökkiä. Toisen sydänmaanjärven rannalta oli kotoisin, suuren -lapsilauman nuorin poika. - -"Kauanko Heikki on jo täällä asunut?" - -"Kolmaskymmenesviides kesä on kulumassa." - -Taas näytti Heikki tiukentavan kulkuaan. Ainakin Kaarlosta tuntui niin, -sillä hänen ja Heikin väli pyrki pitenemään. - -"Tässä on juuri heti, kun pääsemme tuon Hiirimaanvaaran pohjukalle, -minun tavallinen lepokiveni... Jospa siinä levähtäisimme!" kuuli Kaarlo -Heikin edestäpäin puhuvan kuin kehoittavalla äänellä. - -He olivatkin jo rannanneet äskeisen jänkän ja nousseet -männikköharjulle, jota pitkin polku näytti nousevan korkeammalle. - -"Tästä se alkaa Hiirimaanvaara... Kun pääsemme tuonne paljukalle, niin -siintää sinne jo kappale järven lahtea", selitteli Heikki taas. - -Kaarlo koetti joutua perässä, mutta sittenkin ehti Heikki äkkimutkassa -kadota näkyvistä. Ei ollut hänestä, helsinkiläisestä elostelijasta, -erämaan polkuja kulkemaan! tuumaili hän mielessään. - -Polku nousi nousemistaan ja näytti kiipeävän vaaran laelle. Harvenevan -mäntymetsän läpi siinsi kaukaa puuttomia, harmaita vaarojen lakia, -näkyi tummia korpia ja lehtoja loivien nousujen rinteiltä. Mutta -yhtäkkiä aukeni eteen puuton vaarankylki, paljukka, jossa kulovalkea -oli aikoinaan tehnyt tuhoa. Nousevan taimiston seassa loikoi siellä -honkia ristikkäin, sikin sokin. - -Paljukan laidassa oli iso, tasainen paasi, se Heikin lepokivi. Heikki -oli ehtinyt laskea taakkansa maahan ja istahtaa kivelle ennenkuin -Kaarlo saapui. Pyyhkien hikeä kasvoiltaan hän istahti väsyneesti Heikin -viereen ja arveli: - -"Kyllä te olette vallan hurja kävelijä, vaikka tuommoinen taakka on -selässä." - -"On tätä täytynyt kulkea raskaammankin painon alla... neljäkymmentä -vuotta jo..." - -Hän tarjosi Heikille sikaarin, mutta sytytti itse paperossin. - -"Tuosta kun katsotte tuon kelohongan oikealta puolelta... tuon pitkän -kuusen latvaa kohden, joka näkyy tuolta laaksosta alempaa, niin -vilahtelee vettä metsän välistä... Siinä on muudan Illinginjärven -lahti", neuvoi Heikki ja osoitteli kädellään. - -Kaarlo katsoi sinnepäin, mihin Heikki viittasi. Sieltä näkyi, kaukana -vielä, välkkyvän vesiä. "Mutta taloa ei vielä näy", sanoi hän. "Ei näy -juuri tälle kivelle, vaan jos kehtaisi nousta tämän vaaran lakeen, niin -näkyisi koko järvi ympäristöineen ja muitakin järviä edempänä. Mutta -pianhan tästä nyt olemme tämänpuolisessa venevalkamassa... Ja mitäpä -siinä liioin on sydänmaan järvessä katselemista!... Lihavammat ovat -maat siellä etelässä..." - -"Lienevätkö lihavammat... kaunista metsäähän täälläkin kasvaa. Olenkin -muuten hyvin vähän oleskellut maaseudulla. Kesillä saaristossa, -sydänmaalla en koskaan..." - -"No mikä pani tänne lähtemään näin kauas?" - -"Ajattelinpa, että pitää mennä, kun kerran lähtee, niin kauas, että -Helsingin humu lakkaa kuulumasta." - -Heikkiä nauratti. - -"No, jo te parhaan paikan löysittekin! Ei tämän meidän järvemme kautta -kesän aikana kulje kukaan ihminen. Tämä on vähän syrjässä kulkuteistä -kesällä, mutta talvella pitävät poromiehet jälkeä auki kevätpuoleen -asti..." - -"En minä ketään kaipaakaan. Sitä hauskempi, kun ei näe ketään -vierasta." - -"No, on se kummaa. Mutta mitäpä siitä on hyvää ihmisten -näkemisestäkään. En minä vain ole ikävöinyt enkä kauppoja katunut, kun -aloin katsella paikkaa tänne Illinginjärven rannalle. Ei kukaan tänne -silloin halunnut, kun tämä oli niin syrjässä eikä vesiä pitkin päässyt -kulkemaan. Mutta nyt kyllä jo monet kadehtivatkin. Kun poikasena täällä -kuljin otusta hakemassa, yövyin usein tähän järven rantaan... juuri -tuonne, johon kartanoa sitten aloin rakentaa. Minua miellytti järvi... -se on saivovetinen ja kalarikas... ja miellyttivät maatkin ja -järvenrannan lihava multa. Kun muualla ensimäiset syyshallat panivat -mustikat, säilyivät ne siinä syyspakkasiin asti. Siitä ymmärsin, ettei -paikka ollut hallanarka, ja se minua innostutti." - -Heikki vetäisi sikaaristaan vahvan sauhun ja sanoi sitten: - -"Enkä saata moittia, että halla olisi viljaani hätyytellyt..." - -Kaarlo seurasi Heikin puhetta mielenkiinnolla. Kummallinen mies tämä -Heikki! Juro oli ollut kirkolla, vähäpuheinen välillä, mutta kun oli -tultu tänne kiveliöön ja päästy kahden kesken, oli muuttunut -puheliaaksi. Ja käynyt muutenkin miellyttävämmäksi. Kaarlo huomasi -vasta nyt, että Heikillä oli kauniit, tuntehikkaat silmät ja -säännölliset, miehekkäät kasvot, vaikka ne nyt olivat harvan -parransängen peitossa. Epäilemättä oli Heikki nuorena ollut komea, -miellyttävä mies. Eikä tainnut olla niin lahjatonkaan kuin Kaarlo oli -luullut. Häntä alkoi Heikki yhä enemmän ja enemmän miellyttää, ja hän -havaitsi alinomaa uusia puolia Heikissä. - -Kun he olivat tuokion tupakoineet äänettöminä, nousi Heikki ja arveli: - -"Jospa sitten katkaisemme tämän lopunkin taivalta." - -Ja kun olivat jo lähteneet sinnepäin, missä vesiä näkyi vilkkuvan, -sanoi Heikki: - -"Menkää sitten sinne meille, niin kyllä siellä toimitetaan vuode -vieraalle... Minä käyn vielä venevalkamassa..." - -"Ettäkö palaatte sinne, johon jätitte jauhosäkit ja muut tuomiset?" -kysyi Kaarlo hämmästyen. - -"Olen minä tämän taipaleen kulkenut välistä kolmeenkin kertaan yössä." - -Kaarloa kadutti, että hän oli pyytänyt kapineitaan nyt matkaansa. -Olisihan ne ehtinyt jäljestäpäin tuoda! Mutta eihän hän ymmärtänyt -erämaan asukkaan elämää! Kuka sen tiesi, kuinka suuri köyhyys siellä -oli kotona, kuinka suuri puute... ehkä leipäkin lopussa. - -"On näin yön aikana vähän viileämpää", kuuli hän Heikin vielä -arvelevan. - -Polku laskeusi nyt sakeaan kuusikkokorpeen, jossa ilma tuntui tuoreelta -ja viileältä. Polullakin kenkä upposi kosteaan sammaleeseen, ja -paikoitellen näkyi pienoisia puroja, joiden vesi juoksi joistakin -lähteistä edempää. - -Tuntui oikein herttaiselta kävellä viileän kuusikon keskellä. Ei nähnyt -mihinkään muualle kuin suoraan taivaalle, joka näytti pyörryttävän -korkealta ja kalpean sinertävältä. Outo, omituinen hyvänmielen tunne -täytti Kaarlon sydämen. Tänne oli menossa, pakoon maailmaa ja suuria -syntejä, tänne erämaiden ja vauhkojen vaarojen taakse, kauas... niin -kauas... niin kauas kuin pois kokonaan maailmasta! Tänne aloittamaan -uutta elämää, tervettä ja voimakasta, puhdasta ja himotonta suuren -luonnon koskemattomassa helmassa! Välistä vihlaisi kyllä mieltä -jonkunlainen arkuuden tunne, ja toisinaan taas tuntui kuin pelko olisi -ahdistellut sydäntä... Ellei enää koskaan pääsisi täältä pois! Kun hän -näki puuttomien vaarojen huippujen köyhännäköisinä, alastomina ja -harmaina kohoavan vasten vaaleata taivaanrantaa, tuntui hänestä, kuin -ne olisivat kauan sitten kuolleiden jättiläisten hautakumpuja... Jos -sinne eksyisi elämästä! - -Mutta toisaalta viehätti häntä ympäristön jykevä, hiljainen rauha. -Kaikki oli hänelle outoa ja ihmeellistä. Kesäyön kummallinen kirkkaus, -karun luonnon koskematon kiveliö ja metsäisten maitten puhdas, keveä -ilma... - -Hän oli alkanut tuntea, että täällä hän paranee, täällä hän kokoaa -entiset voimansa takaisin, täällä henki saa rauhoittua ja sydän -tyyntyä. Täällä kasvaa uusi veri ruumiiseen, ja saasta ja lika -hälvenevät höyrynä ilmaan! Entinen elämä on oleva kuin pahaa unta, ja -tästä alkaisi hänen uusi, voimakas ja toimellinen elämänsä. - -Reippaasti vain! Tuosta Heikistä piti ottaa esimerkkiä! Heikin elämä -oli oikeata, vaikka se oli raskasta ja köyhää! Jahka hän oikein pääsee -käsittämään sydänmaan miehen elämää... - -Kuusikkokorpi oli harvennut, ja he tulivat männikkökankaalle, joka -näytti viettävän järveen päin. Hetken kuluttua alkoikin järveä näkyä, -ensin pieninä lampina metsän läpi, mutta sitten yhä suurempina. Ja -aivan äkkiä he saapuivat järven rantaan, kun aurinko alkoi kohota -heidän takanaan, paistaen kahden suuren vaaran välistä. -- "Nyt ollaan -perillä", sanoi Heikki ja laski taakkansa rannalle. Hän alkoi hommata -tulta rantahiekalle, missä näkyi entisiä nokisia hongantyviä ja -pikkurisuja. - -Kaarlo katseli mielihyvin järvenselälle, jota nouseva päivä kultasi. -Toiselta rannalta pohotti korkealta törmältä talo, jossa näkyi joku -vastaveistettykin rakennus. Talon takaa kohosi korkea, louhikkoinen -vaara, jonka kupeella kasvoi metsää, mutta tasainen laki oli kalju ja -paljas. Se näytti niin rauhalliselta pienten peltojensa keskellä. - -"Tämä on siis Illinginjärvi?" - -"Tämäpä, tämä. Ja tuolla se on talo... Se uusi rakennus on navetta, -menneenä talvena vasta salvettu..." - -"Mutta eikö talolla ole erityistä nimeä?..." - -Heikki oli saanut tulen syttymään ja kantoi siihen märän turpeen, -saadakseen sauhun mustemmaksi. Hän naurahti. - -"On sillä nimikin, vorstmestari-vainajan antama." - -"Mikä se on?" Ja Kaarlo koetti mielessään miettiä, mikä nimi sopisi -tälle yksinäiselle uudistalolle, kaukana naapureista, kiveliön -keskellä, kirkkaan järven rannalla. - -"Kaiholaksi tämän vorstmestari-vainaja on nimittänyt, ja se tuo kuuluu -olevan kirjoissakin. Kaiholan uudistalo Illinginjärven rannalla, kuului -rovastikin papereistaan lukevan." - -"Vai Kaihola!" - -Ja Kaarlo jäi hetkeksi mietteisiinsä. Heikki kantoi kaatunutta puuta -lisää nuotioon ja tähysteli järven poikki. Kaarlo ei ollut -havainnutkaan, ettei venettä ollut rannassa. Nyt hän sen vasta huomasi -ja kysäisi: - -"Mutta millä me soudamme järven yli? Eihän näy venettä tällä -rannalla..." - -"Tällä sauhulla me veneen saamme, jahka huomaavat", sanoi Heikki. - -Kaarlo ymmärsi nyt vasta, mitä varten Heikki oli sytyttänyt tulen. - -"Tämä on siis jonkunlaista langatonta sähköttämistä", nauroi hän, sillä -ensi kertaa eläissään hän näki, miten erämaan asukas ilmoittaa järven -yli tahtovansa. - -Mitäpä hän olikaan nähnyt kansan elämästä! - -"Mutta ellei siellä kukaan ole valveilla?" hän epäili. - -"Kyllä sen aina joku huomaa. Eivät ne näin tähän aikaan kesästä nuku -öisin täällä päin... Jopahan näkyy Eeva kävelevän venevalkamaan." - -Ottaen kiikarin käsilaukustaan katseli Kaarlokin taloon päin. - -"Eeva", virkkoi hän. "Onko hän teidän tyttärenne?" - -Oli. Eeva oli nyt vanhin lapsista; kaksi vanhempaa, poikia kumpikin, -oli nuorena hukkunut järveen, heikkoon jäähän. Nuorempia oli vielä -kolme poikaa ja kaksi tytärtä. - -"Lienevät pojat menneet Kallijärveen kylästelemään, koska Eeva tulee -noutamaan", aprikoi Heikki. - -Hetken kuluttua, kun vene jo näytti olevan puolijärvellä, sanoi Kaarlo: - -"Vai on se Kaihola! Minusta se näyttää, tämä teidän talonne, sangen -rauhalliselta ja hauskalta. Mistä forstmestari-vainaja mahtoi arvata -semmoisen nimen!" - -"Mikäpä tiennee! Hän täällä kulki kalassa kesäisin ja linnustamassa -syksyisin. Oli semmoinen vähäpuheinen ja yksin elelevä mies. Mutta -minua kohtaan oli kovin hyvä, aina auttoi ja neuvoi... Ja viipyi -välisti meillä viikkomääriä. Ei hänellä ollutkaan vaimoa eikä lapsia. -Ja kuoli sitten... mikä sydämenvika lie ollut..." - -Ja Heikki kertoi minkä mitäkin forstmestari-vainajan elämästä. - -Vene oli jo saapunut likelle rantaa, ja Kaarlo näki, että soutaja tuon -tuostakin kääntyi teljolla katsomaan rannalla olijoihin. Soutaja näkyi -olevan nuori vaaleaverinen tyttö. Pitkä ja paksu palmikko oli joutunut -olkapäälle, huivin valuessa teljolle. Juuri ennenkuin vene rantaantui, -loi tyttö pitkän, kysyvän katseen Kaarloon eikä näyttänyt isäänsä -huomaavankaan. Hänellä oli suuret, siniset silmät ja kalpeat, pienehköt -kasvot. Ja kun hän nousi veneeseen seisomaan, huomasi Kaarlo, että hän -oli pitkä ja solakka, ja että vartalo oli kaunis ja sopusuhtainen. - -"Tämä on eräs herra Helsingistä, tullut tänne kalastelemaan meille -kesäksi. Sano äidille, että toimittaa vieraan tupakamariin ja laittaa -ruokaa. Ottakaa niitä poronpaisteja... eikä tämä muuta kuulu -tahtovankaan, kun vain saa maitoa kyllikseen", esitteli Heikki Kaarloa -tyttärelleen. - -Kaarlo kävi antamaan Eevalle kättä. Tyttö ei osannut hänelle mitään -sanoa, katseli vain totisin kasvoin ikäänkuin ei koskaan ennen olisi -nähnyt vierasta miestä. Mutta Kaarlo näki, että tytöllä oli -miellyttävät punaiset posket ja valkoinen kaula, joka hohti auenneen -röijyn alta. - - - - -II. - - -He työnsivät veneen vesille vasta sitten, kun Heikki oli lähtenyt -takaisin pitkin joenrantaa venevalkamaan, noutamaan sinne jätettyjä -tavaroita. - -Aurinko oli jo kohonnut korkeammalle ja paistoi yli vaarain lakien, -koko järveä kullaten. - -Eeva istuutui soutamaan ja Kaarlo perään. Ei ollut Kaarlo eläissään -puhutellut erämaassa kasvanutta tyttöä, ei tuntenut heidän -yksinkertaisia tapojaan eikä sitä luonnollisuutta, jonka aina tapaa -sydänmaan asukkaan käytöksessä. Omituinen tunne valtasi hänet, kun hän -katseli soutavaa tyttöä, joka ei näyttänyt häntä ujoavan eikä liioin -häntä herranakaan pitävän. Hänestä tuntui niinkuin hän nyt tässä -venheessä kulkisi johonkin salaperäiseen ihmemaahan, kauas pois -entisestä, uuteen kirkkaaseen elämään. Aamun loiste, erämaanjärven -jylhä ympäristö ja hänen oma haaveksiva mielensä kutoivat hänen eteensä -kuin uuden elämän sarastusta. Ei hän oikein tiennyt, näkikö unta vai -oliko valveilla... Koko maailma tuntui kultahohteessa kylpevän, -rantojen puissa lauloivat linnut, ja käkien kukunnoita kuului -kaukaisista korvista. - -Tämä järvi ja tuo talo tuolla ja sen asukkaat... tässä oli nyt se -maailma, jossa hänen tuli parantua, virkistyä, voimistua, uusiintua -kaikin puolin... Tänne eivät voineet seurata maailman pahat eivätkä -suuret synnit... täällä oli niin puhdasta ja valoisaa, niin kirkasta ja -hyvää... - -Oli sittenkin ollut onnellinen ajatus, kun päätti lähteä pakoon -suurkaupungin huumaavia humuja ja erota ja lakata surkeasta elämästä, -jossa sielu sairasti hurjien illatsujen jälkeen ja ruumis kutistui -synnissä!... Onni oli ollut, että ymmärsi pahaa paeta... - -Oliko mahtanut paha hänestä paeta! Oliko jäänyt vetten ja vaarain ja -taivalten taakse, vai seurasiko aina matkassa, koskaan jättämättä -rauhaan? - -"Kuinka vanha Eeva on?" - -Hän tahtoi jotakin jutella tytölle, sillä tämä näytti nyt ujoavan -enemmän kuin äsken. - -"Jo minä Mikkelinä täytin yhdeksäntoista." - -Hänen suunsa oli sievä ja huulet punertavat. Päällimmäisen hameensa oli -hän kohottanut korkealle, niin että lyhyt alushame peitti vain siroja -pohkeita. Takista oli auennut vielä muuan nappi, niin että valkoista -rintaakin pilkisti palanen näkyviin... - -Kaarlo tapasi ajatuksensa jostakin riettaasta kuvasta, joka tuntui -viehättävän. Mutta samassa hän osui katsomaan Eevan silmiin, joiden -ilme oli totinen ja viisas. Koko Eevan olennosta näytti viattomuus -sädehtivän -- sopusoinnussa tämän kumman kirkkaan aamun kanssa. -Katkera, vihlova vastenmielisyyden tunne omaa itseään kohtaan tärisytti -Kaarlon sisintä. Hän kirosi itseään, saastaista sisuaan, likaista -mielikuvitustaan. - -Näinkö olikin jo langennut! Näin uponnut, näin menettänyt puhtaan -mielikuvituksen maailman! Ettei ollut voimaa vangita liiteleviä -kuviaan! Ettei ollut kykyä ajatella puhtaasti puhtaan vieressä! - -Seurasivatko ne sittenkin häntä tänne erämaahankin, nuo villit, -eläimelliset vietit? Eikö koskaan enää paranisi pilaantunut liha, ja -eikö koskaan kirkastuisi himmeä, likainen mieli!... - -Hän pusersi melaa kouraansa ja vannoi vieläkin saman valan, jonka oli -vannonut porttolan eteisessä... että hän vangitsee halunsa, hänen -heikon lihansa täytyy nyt totella sielun käskyjä... hänestä on tuleva -uusi mies... Ja tuntien äskeisen pahan puuskan menneen ohi hän -rauhoittui ja alkoi jutella Eevalle. - -"Kuinka siellä äiti ja muut kotona voivat? Ovatko terveinä?" - -Mutta Eeva kysyi vuorostaan: - -"Mistä te sinne tiesitte, että täällä on talo Illinginjärven rannalla, -kun tänne arvasitte tulla?" - -"No, tiesin minä. Onko Eevan tapana kalastaa uistimella?" - -Ei ollut nyt joutanut pariin kesään, kun lehmäin hoito oli yksin hänen -toimenaan. Äidillä oli toinen käsi loukkaantunut, ettei saattanut -lypsää. Mutta pojat uistivat melkein joka yö. - -"Montako on lehmää?" - -"On nyt yksitoista vasikkain kanssa. Mennä talvena isä myi Mustikin, -joka oli paras maitolehmä..." - -"Sepä nyt oli..." - -"Kun ei saatu verorahaa ja Aapo sitten loukkasi jalkansa... kirveellä -löi kaksi varvasta poikki... Onko teillä lehmiä?" - -Eevasta tuntui luonnolliselta, että Kaarlokin oli talosta, jossa oli -lehmiä. - -Kaarloa nauratti. - -"Ei ole lehmiä. Minä olen kaupungin lapsia. Eikä Helsingissä monta -lehmää olekaan. Maito tuodaan sinne maalta." - -"Ei taida olla peltojakaan?" - -Eeva tuli yhä puheliaammaksi. Hän kysyi minkä mitäkin, niinkuin tekee -oppimaton erämaan tyttö, joka ei maailmasta ole paljoa kuullut eikä -nähnyt. Kuta enemmän puhelivat, sitä enemmän Kaarlo tunsi vapautuvansa -äskeisistä likaisista ajatuksistaan, ja hänen hellään sydämeensä levisi -hyväätekevänä, suloisena ja lämpimänä säälin ja rakkauden tunne kaikkia -näitä yksinäisyydessä eläviä hyviä ihmisiä kohtaan. Peto ja perkele oli -äsken hänen sisässään, kun hän näki Eevan paljaan, pyöreän poven... Hän -inhosi vieläkin äskeistä. - -"Kyllä täällä on kaunista ja kirkasta, täällä Pohjolassa... Helsingissä -on ainakin kesä pimeä tähän verrattuna." - -Siitä alkoi Eeva taas tiedustella. Hän teki niin kummallisia -kysymyksiä, ettei Kaarlo välisti tiennyt mitä vastata. Hän tahtoi -tietää Kaarlon isän ja perheolot. Oliko rikas vai köyhä? Joko oli -nainut? Mitä oli noissa laukuissa ja kapsäkeissä? - -"Kirjoja vain ja vähän vaatteita." - -"Onko semmoisia satukirjoja?" - -"Ei ole satukirjoja. Onko Eeva lukenut satukirjoja?" - -"Olen minä yhden. Sen toi isä kirkolta mennä kesänä. Se oli hauska -kirja..." - -He olivat jo saapuneet niin likelle talon rantaa, että peltojen -vihannoiva oras välkkyi kuin silkkinen sametti aamuauringon paisteessa. - -Asuinrakennuksen takaa lähti kellertävähiekkainen polku alas loivaa -myötälettä järven rantaan päin. Siinä oli suuren kiven vieressä -venevalkama porraspuineen. - -Peräti pieniltä näyttivät viljelykset Kaarlon mielestä; oli kuin olisi -nähnyt jonkunlaisen lasten leikkipaikan. Vai tuo louhikkoinen, korkea -vaarako teki, että kaikki sen kupeella näyttivät niin pieniltä ja -avuttomilta! - -Kaihola! Surujen ja ikävän koti! Mutta ei näyttänyt talo ikävältä. -Pihamaa oli vankan nurmen peittämä, ja akkunalaudat olivat maalatut -valkoisiksi. Rantaan vievän polun varressa oli matala pienoinen huone, -jonka musta ovi oli järvelle päin. - -"Se on sauna, ja tuo toinen, joka on aivan rannassa, on verkkohuone", -selitteli Eeva. - -"Onpa siellä uusi, vastatervattu venekin!" - -"Se on Aapon kalavene. Nyt tänä kevännä hän on sen lumen lähtiessä -tehnyt. Ensimmäinen Aapon tekemä vene, ja isä sanoi, että se on hyvin -tehty." - -Ei ollut rantaan enää monta syltä matkaa. Eeva kääntyi katsomaan, eikö -ketään näkynyt rantaan tulevaksi, ja arveli: - -"Eipä tainnut äitikään arvata, että täältä vieras tulee, koska ei näy. -Taisi nukkua. Enkä minäkään vielä isää odottanut ennenkuin tulevan yön -seutuna." - -"Eikö Eeva ollut nukkumassa?" - -"Mansikka kohta poikii, niin nousin navetassa käymään, ja silloin näin, -että isä oli jo Raakonrannalla, kun savu nousi." - -Kaarloa huvittivat Eevan puheet, jotka käsittelivät sellaista, mikä oli -likinnä hänen sydäntään. Kaarlo alkoi vähitellen ymmärtää häntä. - -"Vai poikii Mansikka pian", sanoi hän, kuin asia häntä hyvinkin -huvittaisi. Ei ymmärtänyt silloin, että lehmän poikiminen köyhässä -erämaanperheessä oli merkkitapaus, mutta jäljestäpäin se kyllä selvisi -hänelle. - -"Siitä tulee yhtä hyvä lehmä kuin Mustikistakin, joka myytiin." - -"No, sepä on hauskaa!" - -Järven pohjasta pohotti kellertävä hiekka kuin kulta saivoveden läpi. -Pohja näytti olevan tasainen kuin lattia ja madaltui hienosti kuin -hyvin loivana myötäleenä venevalkamaa kohden. - -"Mutta jopa on kerrassaan hyvä uimaranta tässä", puhkesi Kaarlo -ihmettelemään. - -"On se. Eikä ole liekoja eikä kiviä. Saunasta tultua minäkin juoksen -järveen. Mutta pojat käyvät päivilläkin." - -"Tässä minä käyn joka päivä, ja saunassa myöskin." - -Ja Kaarlo antoi toisen kämmenensä rentona uiskennella vedessä. - -Samassa kolahti vene porraspuihin. - -Kaarlolle oli tehty vuode tupakamariin, joka oli järven puolella -rakennusta. Sinne tultiin tuvan läpi, jossa ei talvisin asuttu ja jossa -ei ollut uunia eikä vasituisia parsia. Viereinen kamari oli myöskin -keskentekoinen, mutta siitä ei puuttunut muuta kuin uuni. Toisessa -päässä oli perheen huone, kookas valoisa pirtti, jossa oli neljä -ikkunaa. - -Päivä oli jo korkealla, kun Kaarlo alkoi riisuutua. Hitaasti otti hän -vaatekappaleen kerrallaan päältään ja katseli järvelle. Sieltä ei -näkynyt muuta kuin sileä, päiväpaisteinen selkä ja suuri, synkkä -sydänmaa sen takana... kauas silmän kantamattomiin... leivättömään -Lappiin, tunturien maahan. Korkeita paljaspäisiä kukkuloita siellä -kohosikin kiveliön keskeltä, muutamat kuin kiinni taivaanrannassa. Ei -mikään osoittanut, että siellä olisi asuttua maailmaa... Oliko kukaan -ihminen koskaan kulkenutkaan! - -Hänen väsynyt mielensä kietoi ajatukset kuin harson sisään. Hän -kuvitteli siirtyneensä pois entisestä maailmasta, muuttaneensa toiseen, -outoon maailmaan, jossa ei ollut muita ihmisiä kuin tämän talon väki -eikä muita asumuksia kuin tämä Kaihola... - -Mitä varten hän oli tänne tullut? - -Oli kuin hän itsekään ei sitä enää tietäisi taikka niinkuin nyt vasta -havahtuisi, että ainakin oli tänne tullut... - -Oliko todella lähtenyt pakoon pahaa maailmaa? Oliko todella väsähtänyt -ja tahtonut lepoa, uusia voimia ja uutta mieltä? - -Oli. Niin oli. - -Hän oli niin väsynyt kaikkeen siihen, mitä maailma iloineen tarjosi, -ettei hän enää mistään tuntenut iloa eikä rauhaa. Senkö tähden, että -hän ei ollut osannut elää säästävämmin ja säännöllisemmin, vaan oli -kuluttanut nuoren elämänsä iloissa ja nautinnoissa? Vai oliko syynä se, -että elämän ikivoima oli hänestä jo loppuun kulunut, ja alkaisi -kuihtumus ja jäykistyminen... - -Ei voinut olla niin. Hänhän tunsi vielä veren pulppuavan lämpöisenä ja -nuorteana, hänhän rakasti elämää ja koko kärsivää ihmiskuntaa! Hänen -henkensä tuli ei ollut vielä loppuun palanut, eikä mielensä joustavuus -kangistunut... - -Hän rakasti elämää, mutta ei sairasta eikä synnillistä elämää, vaan -tervettä ja voimakasta. Ei semmoista elämää, jota oli viettänyt ja -jossa ei koskaan ollut onnea tuntenut. - -Silloin hän äkkiä teki päätöksensä, samana yönä, jona hän toveriensa -kanssa, tuliaismaljoja maistellen, vietti kekkereitä ulkomaanmatkalta -palattuaan. Rikkaan isän poikana hän oli saanut kaikkia halujansa -tyydyttää. Ja nyt viimeksi tehdä sen onnettoman ulkomaanmatkan, joka -oli ollut hänen suurin erehdyksensä! - -Mitä hän teki ulkomailla, hän, joka ei vielä tuntenut omaa maatansa -muualta kuin kartasta eikä kansaansa muutoin kuin kirjoista... - -Ja synkkänä katumuksen hetkenä, jona mieli on musta kuin sysi, sielu ja -ruumis sairaana eikä maailma enää huvita, lensi hänen uupuneeseen -mieleensä vilkas ja veres ajatus. Se sai veret liikkeelle ja uudet -toiveet syttymään. - -Pois täältä, pois synkän saloseudun sydämeen, missä luonto on -koskematon; sinne eivät maailman viestit kuulu, eivätkä siellä himot -huumaa... Sinne hän pakenee, niin kauas kuin oman maan mannerta on; -siellä hän kykenee työhön ja parantaa särkyneen mielensä... Nyt hän oli -saapunut tänne! - -Oli oikein huvittavaa ajatella, ettei kukaan, ei edes hänen lähimmistä -sukulaisistaan, tiennyt minne hän oli mennyt. - -"Menenpähän katselemaan omaakin maatani, jota en tunne kuin pienen -palasen." - -Ei hän matkastaan muuta selittänyt. - -Elämä tuntui nyt niin oudon viehkeältä. Oliko erämaa jo upottanut -rauhansa hänen sydämeensä? Oliko Pohjolan kirkas kesäinen yö jo -valaissut hänen pimeää mieltänsä? - -Hänestä tuntui siltä. Suloinen raukeus valtasi mielen, leppeä väsymys -ruumiin. - -Hänen ympärillään oli hiljaista, ei kuulunut mitään liikettä, ei tuulen -tohinaa. Totinen ja uhkaava oli tuo erämaa tuolla järven takana, yhtä -ääretön joka suunnalle. Ja tuo vankka louhinen vaara melkein päälle -kaatumassa... Ei ollut täältä polkuja pahan maailman markkinoille, -eivät päässeet viestit tuomaan eivätkä viemään... - -Erämaan rauhassa... Erämaan rauhassa... - -Hän katsoi vuoteeseensa, joka valkoisine pieluksineen oli häntä varten -valmistettu. Peite oli aivan uusi ja lakanat hohtavan valkoiset. - -Mistä oli heillä täällä synkässä sydänmaassa näin?... Köyhiä, kovaa -kokeneita ihmisiä he olivat, puutetta kärsineitä, kovaa työtä -tehneitä... Parhaansa olivat hänelle, maailman elostelijalle tuoneet... - -Häntä melkein hävetti, ja sanomaton säälin tunne pulppusi hänen -sydämessään. - -Miten voisi hän osoittaa kiitollisuutta, miten olla hyvien ihmisten -mieliksi! - -Hän heittäysi vuoteeseen ja painoi päänsä pehmeään pielukseen. Samassa -hän muisti Eevan, muisti Eevan solakan varren, pyöreät käsivarret ja -kauniit silmät ja tuuhean tukan... Tyttö-raukka! Hän ei tiennyt vielä -mitään syntisestä maailmasta!... - -Kun hänen ei koskaan tarvitsisikaan tietää! Ja hän nukkui raskaaseen -uneen. - - - - -III. - - -Hän heräsi siihen, että kuuli puhelua jostakin pihasalta ja pääskysten -liverryksiä ilmasta. Hän oli nukkunut niin, ettei ensin muistanut missä -olikaan. - -Mutta kun hän pääsi oikein valveille, palasivat kuluneen yön muistot -mieleen. Päivä oli kai jo hyvin lännellä. Hän ei nähnyt aurinkoa, mutta -hänestä tuntui, että hän oli nukkunut kauan ja hyvin. Tunsi mielensä -virkeäksi, vaikka jalkapohjat olivat arkoina eilisen kävelyn jälkeen. -Hän nousi ylös ja päätti lähteä uimaan. Ei pannut kenkiäkään jalkaansa. -Täytyi nyt aloittaa oikeaa metsäelämää kaikin voimin! Karaista -ruumistansa, puhdistaa sieluansa! Ja viheltäen käveli hän tuvan poikki -ja meni pirttiin. - -Heikkikin oli juurikään saapunut tuliaisineen. Koko perhe oli -kokoontunut pöydän ympärille, jolle Heikki lappoi laukustaan minkä -mitäkin tuomista. Siinä olivat kaikki pojatkin, Aapo, Erkki ja Akseli, -joita Kaarlo ei ollut vielä nähnyt. Siinä seisoivat pikku tytötkin -Laila ja Maria äitinsä vieressä, uteliaina katsellen isän tuomisia. -Heikki komensi pojat kättelemään Kaarloa ja sanoi: - -"Kiittäkää myöskin! Tämä herra se antoi rahaa tuliaisiin ja maksoi -vielä jauhotkin kauppiaaseen!" - -Pojat tulivat kättelemään. Olivat vankkoja poikia, Aapo jo pitempi -isäänsä, avojaloin, mutta puhtaat paidat kaikilla. Emäntä oli pitkähkö, -laiha nainen leppeine sinisine silmineen, joiden ilme oli samanlainen -kuin Eevankin. - -"Missä Eeva on?" kysyi Kaarlo. - -"Se tulee heti... meni teille lypsämään maitoa." - -Aapolle isä oli tuonut uuden, kiiltävän uistimen, pikkupojille onget ja -jokaiselle sitäpaitsi kirveen omiin nimiinsä, Eevalle ja pikkutytöille -huivit ja emännälle pakan liinakangasta. - -Kaikki olivat niin hyvillään, että Kaarloa huvitti. Heikki oli itsekin -hyvällä tuulella, laski leikkiä ja kertoi: - -"Kun rovasti minulle esitti, että 'ottakaa sinne teille kesäksi asumaan -eräs Helsingin herra, hän tahtoo rauhalliseen paikkaan', niin minä -sanoin, että meillä on niin talonpoikainen ja metsäinen elämä, että ei -taida tyytyä... Rovasti siihen, että semmoiseen elämään se juuri -tahtookin... Niin minä sanoin, että tulkoon vain... ja niin on nyt -tullut..." - -"Tänne kiveliöön!..." virkkoi emäntä. "Ei täällä ole vieraalle mitään -antamista..." - -"Onpa järvessä kaloja ja metsissä riistaa, ja särvintä saadaan -myöskin... ei hätää... Tämä tyytyykin, kun saapi maitoa kyllikseen... -Mutta, pojat, menkääpä hoputtamaan Eevaa, että tuopi verestä maitoa, -että maisteri on jo valveilla", tuumaili Heikki, eikä häntä vieläkään -näyttänyt väsymys vaivaavan. - -Pojat rynnistivät kaikin ulos semmoisella voimalla, että pirtin jykevä -ja paksu ovi paukahti auki, jotta eteisen seinät helisivät. - -Kaarlokin istuutui Heikin viereen penkille ja kysyi: - -"Eikö Heikkiä väsytä hyvin? Minun jalkapohjani ovat niin kipeät, -että..." - -"Kuinkas sitä on nukuttu? Minkälainen oli vuode?" kysyi Heikki vastaan. - -"Hyvin olen nukkunut; niin makeasti, etten herättyäni ensin muistanut, -missä olinkaan!" - -"Niin, että oli joutunut tänne keskelle kiveliötä", virkkoi emäntä. - -"Täällähän on suuri järvi ja hyvä uimaranta", nauroi Kaarlo. "Mikä on -hätänä!" - -"Ei täällä käy kaikkina kesinä yhtään ihmistä, eikä talvellakaan kuin -joku poromies", tenäsi emäntä yhä; hänen tuntui käyvän sääliksi -Kaarloa, että oli tänne hautautunut. - -"Kyllähän minä jo ihmisiä olen nähnyt", puolusteli Kaarlo. "En minä -täällä mitään kaipaa." - -Heikki sanoi siihen: - -"Ja jos ikävä tulee, niin pääseehän täältä pois milloin hyvänsä... -Vaikka huomenna jo..." - -"Ei toki... en minä mitään ikävöi..." - -Kaarlo käveli pihalle, jota peitti vankka nurmikko. Pääskyset -lentelivät pesistään, joita oli vieri vieressä koko pirtin räystäs -täynnä, lensivät yli uuden navetan järvelle päin. Toisia palasi -pesiinsä, ja yhtenä viserryksenä oli koko piha. Päivä paistoi korkean, -louhikkoisen vaaran takaa; ilma tuntui vähän nuoskeammalta kuin -tullessa aamuvarhaisella. - -Navetasta kuului lehmän kello kalkahtavan, ja vaaran alla kukkui käki. - -Samassa hän näki Eevan tulevan maitokellarista, joka oli matala, -puoleksi maahan kaivettu huone päärakennuksen pohjoispäässä. Hänellä -oli maitoa iso kippo kädessään. Kaarlon silmät seurasivat Eevaa -mielihyvin. Tyttö oli kuin muuttunut. Hänellä oli erilainen huivi, joka -oli solmittu niskaan. Hänen kasvonsa olivat punakat ja niiden ilme -iloinen ja ystävällinen. Kaikin puolin näytti Eeva somemmalta ja -miellyttävämmältä kuin yöllä järveltä tullessa. Silmien sini oli kuin -tummempi, ja Kaarlo huomasi nyt, kun Eeva hymyili, että hänen hymynsä -oli hurmaavaa. - -Pojatkin joutuivat siihen. - -"Lähtekää tekin, maisteri, uimaan!" sanoi Eevan takaa nuorin, Akseli. -"Eeva sanoi, että te olette hyvä uimaan." - -"Olet nyt", varoitti Eeva ja nipisti poikaa hiuksista. - -"Me lähdemme miehissä tästä", sanoi Kaarlo ja laski huulilleen -maitoastian. "Ja sitten kalastamaan!" - -"Minullakin on onki!" huomautti Akseli taas toimessaan. - -Hetken kuluttua olivat kaikin menossa järven rantaan kellervähiekkaista -polkua pitkin, joka lähti maitokellarin päästä. Kaarlo oli avojaloin, -lakitta ja paitahihasillaan. - -Sillä välin meni Eeva kamariin vieraan huonetta siistimään. Ikkunasta -hän näki, miten Kaarlo ja pojat riisuutuivat. Pojat joutuivat ensiksi -veteen, kahlasivat niin pitkälle, että vesi ulottui kaulaan, ja -heittäysivät sitten uimaan. Kaarlo seisoi kauan kiven päällä -venevalkamassa ja lämmitteli jäseniään, laskeusi sitten veteen, kasteli -päänsä ja rintansa ja juoksi, veden pärskyessä hänen ympärillään, -järveen. Pojat huusivat ja nauroivat, ja kuului Kaarlokin nauravan. - -Kaarlo oli Eevan mielestä komea mies. Hänen silmänsä olivat kauniit, ja -hän puheli niin kovin ystävällisesti. Miten lieneekin ollut oppinut, -kun oli näin paljon kirjojakin. - -Kaarlo oli avannut kapsäkkinsä ja jättänyt sen selälleen lattialle, -otettuaan siitä pyyheliinan. Toinenkin kapsäkki oli auki. Siinä oli -vain kirjoja. Eeva ei tohtinut niitä liikuttaa. Mutta kun hän näki -niitä niin paljon, ei hän malttanut olla koskettamatta päällimmäistä. -Hän avasi kannen ja luki "Kalevala". - -Mikä lienee? Ja kiireesti asetti Eeva kirjan paikoilleen. - -Äitikin tuli kamariin. - -"Rikas se taitaa olla. Isällekin oli antanut jauhoihin rahaa, sanoen, -että kyllä sitten sovitaan, ja rovastikin oli maininnut, että kyllä se -olostansa maksaa, kun vain saapi olla rauhassa", selitteli emäntä -Eevalle. - -"Paljon sillä näkyy olevan kirjoja ja vaatteita tuossa toisessa", -näytteli Eeva ja kehuskeli. - -"Mutta ei se ollut virastaan mitään selvää tehnyt, vaikka isä oli -välillä kysynytkin", tiesi emäntä. "Saattaa olla isokin virka. Kuinka -lienee vanha? Nuorelta näyttää, mutta on sillä semmoista somaa -alamielisyyttä silmissään." - -"Sanoi viisikolmatta täyttäneensä." - -Eeva havaitsi nyt ikkunalaudalla kultakellon ja sormuksen, jotka Kaarlo -oli siihen jättänyt. - -Yhdessä he niitä emännän kanssa kävivät tunnustelemaan ja tutkimaan. - -"Antaisipa noita kirjoja luettavaksi!" toivoi Eeva. - -"Ne ovat varmaan vieraskielisiä kaikki." - -"Tämä tässä on suomalainen..." - -Ja Eeva otti "Kalevalan" uudestaan kapsäkistä. - -"Elä missään nimessä koske!" varoitti äiti, vaikka itsekin olisi ollut -utelias näkemään. - -"Kyllä minä vielä jolloinkin pyydän lainaksi", arveli Eeva. - -"Et saa pyytää. Voipi suuttua." - -"Ei suinkaan suutu... niinpä on lempeäsilmäinen." - -Ja Eeva katseli vieläkin "Kalevalaa". - -"Se on silmistään vähän vorstmestari-vainajan näköinen... liekö sitten -niin siivo ja hyväsydäminen", tunnusteli emäntä. Häntäkin oli vieras -miellyttänyt. - -"Mistä meille tiesi tulla?" kysyi Eeva. - -"Rovasti oli neuvonut. Pappilaan oli isä käsketty. Siinä olivat yhteen -tulleet." - -"Hyvä tämä on ja ystävällinen. Tiedusteli lehmistäkin. Katsokaa, äiti, -kuinka se on hyvä uimaankin... noin vain... nyt keljottaa selällään -kuin hauki..." - -"Niin näkyy. Siisti nyt huone, ja laitamme ruokaa sille." - -Emäntä meni, mutta Eeva jäi siistimään huonetta ja panemaan vuodetta -kokoon. - -Herttainen mies oli, siivonnäköinen ja soma. Ei ollut naimisissa, mutta -varmaan oli ystävä jossakin kaukana... - -Ja ajatuksissaan tarttui Eeva uudelleen "Kalevalaan" ja luki muutamia -rivejä. - - - - -IV. - - -Suurimman, kirkkaimman valon vallassa oli Pohjola. - -Ei ollut pimeänaikaa ollenkaan. Kaiket yöt oli aurinko näkynyt vaarojen -yli, vaikka sen loisto vähän vaimenikin sydänyöllä. - -Tämä valo, tämä outo kirkkaus, vaikutti Kaarloon omituisesti. Hän eli -kuin eri elämää. Hänestä tuntui niinkuin hän kevenisi ja puhdistuisi, -nuortuisi, ja niinkuin uusi elämä olisi hänessä alkanut. Pari viikkoa -oli hän vasta ollut Kaiholassa. Hän oli jo ryhtynyt siihen työhön, -jonka hän kesän aikana oli päättänyt täällä valmistaa. Hän oli -nauttinut tästä ihmeellisestä valoisuudesta ja karusta sydänmaan -luonnosta. Öisin, kun oli vähän viileämpää, hän souti poikain kanssa -uistinta ja palasi vasta sitten kun päivä alkoi lämmittää. - -Eevakin oli joskus mukana. Tähän aikaan elivät Kaiholan asukkaat -omituista elämää: nukkuivat useinkin päivillä, mutta öisin olivat -liikkeellä. - -Öisin kulki Heikkikin kuokkamaalla, ja sinne piti poikainkin joutua -silloin kun Kaarlo ei tarvinnut kalastuskumppania. - -Alussa hän oli rauhallinen, nukkui levollisesti ja tunsi saavansa uusia -voimia. - -Yksi seikka oli alkanut häntä kiusata, eikä hänen onnistunut karkoittaa -mielikuviaan, vaikka kuinka koettikin. Eeva oli niin hempeä, ja kaunis, -niin luonnollinen ja suora!... - -Kuta useammin he olivat yhdessä, sitä somemmaksi tuli Eeva Kaarlon -mielestä. Ja vaikka Eeva ei näyttänyt enempää välittävän Kaarlosta kuin -ennenkään, luuli Kaarlo huomaavansa, että tytön sinisissä silmissä oli -lempeämpi ilme kuin heidän tutustumisensa ensi päivänä... - -Ja se oli kumma, että Kaarlon silmät aina osuivat niin, että tuli -nähneeksi aistillista siinä, missä puhtaan mielen ei olisi pitänyt sitä -havaita. - -Ja taas hän kirosi itseään. - -Eihän tyttö kiemaillut eikä millään osoittanut, että olisi entisestään -muuttunut. Yhtä luonnollinen, iloinen ja ystävällinen oli kuin -alussakin. Puheliaampi hiukan. Ei, Eevassa ei ollut vikaa, Eeva ei -ollut tietensä herättänyt hänen pahoja halujansa. -- Hänen oma syynsä -oli, oman irstaan mielensä ja silmäinsä syy oli, että hänen hiljainen -rauhansa ja tyyni elämänsä oli tullut häirityksi. - -Mitä varten hänen tarvitsi eräänä aamuvarhaisena, kun palasi kalasta, -kulkea ohi aitan, jossa tiesi Eevan nukkuvan? Omaa haluaan -tyydyttääkseen. Ovi oli raollaan, ja hänen ilkeään mieleensä iskeysi -heti, että Eeva olikin sen häntä varten jättänyt auki... Hän nousi -kynnykselle ja katsoi sisälle, luullen Eevan olevan valveilla. Mutta -Eeva nukkuikin. Toinen jalka oli puikahtanut peitteen alta ja -solahtanut sängyn laidalle, polvesta asti paljaana... Paljaat -käsivarret olivat koukistettuna niskan taakse, poven kohotessa -avoimena... Hän kysyi hiljaisella äänellä: "Nukutko Eeva?... nukutko -Eeva?..." - -Mutta Eeva ei vastannut. Hän tunsi, kuinka kuuma sähkö virtasi hänen -sisässään, ja hillitön halu veti häntä sängyn viereen... Silloin hän -muisti Heikin, hänen kovan työnsä ja kamppailunsa ja koko tämän -ystävällisen talon ihmiset... - -Ja kiireesti hän riensi pois. - -Silloin hän vannoi, ettei siitäpitäen anna mielijohteilleen valtaa! - -Sillä laillako hän palkitsisi näiden köyhien ihmisten ystävyyden, että -veisi ja turmelisi sen, mitä heillä oli parasta... - -Mutta kun hän oli laskeutunut levolle, tuli kiusaaja, viettelijä, hänen -mieltänsä häiritsemään. -- Eeva oli kokematon erämaan lapsi, -- -kuiskaili se. -- Pian hän sinuun rakastuu, rakastuu silmittömästi... -Mitä ihanaa elämää voisitkaan viettää täällä Eevan kanssa!... Mikä -notkeus ja sirous on hänen varressaan, ja mikä taivaan sulo hänen -silmissään... Elämäsi ihanimmat hetket voisit hänen kanssaan viettää... -Etkä koskaan enää kohtaa niin puhdasta tyttöä... Ei Eeva siitä sen -onnettomammaksi tule... Muistaa vain sinua, suree aikansa ja sitten -lakkaa... - -Mutta sellaisina hetkinä hän hypähti pystyyn ja kirosi. Oliko taivas -lähettänyt Eevan tänne erämaahan hänen kiusakseen, hänen viettejään -ärsyttämään? - -Ja silloin hän aina muisti, mitä varten oli tullut, mitä varten hakenut -tämän kaukaisen paikan: että oli aikonut karaistua uuteen elämään... - -Ja hän puhui kiukkuisena kiusaajalle: - --- Riehu, sydän, ja hyppää rinnassa, -- ja rakenna ihmelinnoja, -saastainen halu, mutta minä olen minä... - -Ja kun hän aamuisin näki Eevan iloisen, himottoman ja viisaan katseen, -häpesi hän yöllisiä kuviaan, niin ettei tahtonut Eevaa silmiin katsoa. - -Mutta hän ei sittenkään päässyt rauhaan. - -Oli kummallista, että hän aina osui sinne, missä tiesi Eevan olevan. -Eräänä iltana, kun Heikki ja pojat olivat kuokkamaalla ja emäntä -pikkutyttöjen kera rannassa, oli Eeva lypsämässä. Kaarlo käveli -navettaan päin, kun tiesi Eevan olevan siellä. Häntä oli alkanut -kyllästyttää kalastaminen, eikä hän suomennostyötäkään jaksanut tehdä. -Eeva istui lypsämässä, pää painettuna lehmän kuvetta vasten ja toinen -jalka oikaistuna suoraksi, niin että lyhyt hame ei ulottunut peittämään -polvea... tuota valkoista, pyöreää, sievää polvea... - -Kaarlo jäi ovelle seisomaan. Eeva ei näyttänyt hämmästyvän, ei vetänyt -polveaan hameensa peittoon... - -"Pojat ovat varmaan isän kanssa kuokkamaalla?" sanoi hän Eevalle. - -"Siellä ne ovat. Aikoiko maisteri järvelle?" - -"No, en tiedä. Olisi tässä jo aika ruveta minunkin tosityöhön. Kesä -kuluu." - -"Mutta tehän kirjoitatte ihan myötäänsä! Mitä te kirjoitatte?" - -"Minä suomennan erästä ranskalaista romaania." - -Eeva ei osannut siihen mitään sanoa. Hetken kuluttua virkkoi: - -"Mutta jo teillä on paljon kirjoja!" - -"Ei niitä täällä ole paljon." - -Eeva nousi lypsämästä. Hänen hiuksensa olivat valahtaneet ohimoille ja -posket punoittivat. Kun hän kävi kiulua tyhjentämässä pyttyyn, joka oli -keskellä navetan lattiaa, kumartui hän niin, että Kaarlo näki hänen -pulleat, sirot pohkeensa takaapäin... - -"Olisi minulla ollut yksi pyyntö, mutta äiti ei ole luvannut..." - -Eeva katsoi häntä suoraan silmiin, loistavin, viisain katsein. Hän tuli -melkein Kaarlon viereen... - -"Mikä se olisi? Sano pois vain! Jos voin täyttää pyyntösi, niin teen -sen heti..." - -Hän laski kätensä Eevan olkapäälle ja painoi etusormellaan poskeen. -Eeva ei muuttanut ilmettä kasvoissaan, vaan sanoi päättävästi: - -"Huomenna sanon..." - -Ja hän asettui toista lehmää lypsämään. - -"Miksei nyt?" - -Kaarlo meni navettaan ja seisahtui Eevan viereen. - -"En minä nyt. Tämä se nyt on se Mansikka, josta teille selitin, kun -järvellä tulimme. Se on nyt poikinut ja antaa toista kiulua maitoa -aamuin, illoin." - -"Vai niin." Kaarlon teki mieli laskea kätensä Eevan hiuksille, jotka -olivat niin silkinhienot ja pehmoiset, ja hiuksilta sitten paljaalle -valkoiselle kaulalle. Mutta ei tehnyt kuitenkaan. Äskeinen kosketus jo -häntä kadutti, ja hän ponnisti kaiken kykynsä poistuakseen. - -"No, Eeva sanoo sitten huomenna! Minäpä lähden tästä käymään -kuokkamaalla..." - -Ja hän poistui navetasta, sydän rinnassa takoen kuin vasaralla... - -Mikä siinä oli tuossa tytössä, joka viehätti ja kiihoitti niin... -niin... Äh...! Hänessä oli jotakin sanoin kuvaamatonta suloa, niin -viehättävää, viekoittelevaa hempeyttä, ettei Kaarlo koskaan muistanut -nähneensä... - -Hän käveli kuokkamaalle päin ja koetti tyynnyttää herääviä pahoja -halujaan. Ja taas hän tunsi, kuinka saastainen, likainen ja häijy hän -oli... ja kuinka hänen mielensä ja ajatuksensa aina hakivat -ruumiillisia suloja... pyöreitä rintoja, polvia ja pohkeita... Miksei -hän nähnyt tytössä muita piirteitä? - -Siksi, ettei hän ollut tahtonutkaan nähdä. Nämä olivat niitä hänen -entisen elämänsä maininkeja, jotka _täytyi_ tyynnyttää, _täytyi_ -asettaa... Omantuntonsa nimessä hän ei saanut enää ajatella eikä -kuvitella mitään kohtausta Eevan kanssa... Hänen elämänsä täällä -maanpovessa olisi muutoin turhaa, eikä siitä uudesta elämästä, jota oli -aikonut aloittaa, sitten enää koskaan tulisi mitään... _Jos_ hän nyt -lankeaisi, ei hän milloinkaan enää nousisi!... - -Oli ollut jo hyvin vaapperaa tämäkin päätös... - -Niin hän mietiskeli kävellessään kuokkamaalle, joka oli korkean vaaran -alla lihavassa kuusikkokorvessa. - -Siellä kuokki Heikki. Kuokki suuren kuusen juuret ensin paljaiksi, -hakkasi sitten kirveellään juuret poikki, ja miehissä työnsivät kuusen -pitkälleen. Pojat irroittivat pienempää puuta, koivua, leppää, -männynalkuja ja kuostoja, kantaen ne kaikki läjiin, jotka sytyttivät -nuotioiksi. Oli jo ennen kuokittu monta sarkaa sitä samaa korpea. -Muutamissa saroissa jo rehoitti lihava ohra, joka paikoin jo hiusta -näytti. - -Kaarlo ihmetteli. Kun hän tuli tänne pari viikkoa sitten, ei saroilla -ollut kuin lyhyt oras... nyt jo pitkä oljenalku... pian kai olisi -tähkällä. - -"Kuudessa viikossa hyvinä kesinä joutuu täällä ohra tynnyristä -tynnyriin", selitti Heikki. - -Vaikkei Kaarlo isojakaan tiennyt maanviljelyksestä, ymmärsi hän, ettei -tämmöistä vauhtia voinut kasvullisuudelle antaa mikään muu kuin valo... -tämä ihmeellinen kirkas valo, jota kasvikunta yötä päivää sai nauttia. - -Hän istuutui kannon nokkaan, savuisen nuotion viereen, katsellen -poikain töitä. Vankkoja ja sitkeitä olivat jo pojatkin juuria poikki -repimään. Nuorinkin, Akseli, jo touhusi naama nokisena, että pois -tieltä. - -"Riskejä poikia te olette!" - -Noin sitä maata viljeltiin, noin kiskottiin lakittomin päin, hiki -tippuen pitkin nokista naamaa! Mitä saivat palkakseen tästä kovasta, -rasittavasta työstä? - -Kaarlo alkoi vähitellen ymmärtää oman kansansa taistelua, ymmärtää, -ettei tätä kansaa syyttä ollut sanottu sitkeäksi ja niukkaan tuloon -tyytyväiseksi. - -"Kun nuo pojat tässä jaksaisi miehiksi kasvattaa, niin kyllä me tästä -talon tekisimme", jutteli Heikki Kaarlolle. "Vähältä näyttää tämä -meidän vainiomme vielä... Vaikka töitä tässä olen tehnyt... Tuossa on -vieläkin navetan takana iso mänty, jonka juurelle ensin laukkuni -laskin... Ja siitä aloin... Kahteen kesään en saanut kerätyksi -heiniä kuin yhdelle lehmälle... Niittyä minä sitten ensi vuosina -harrastinkin... raivasin Kuverojan varren ja laitoin tammen. Siitä on -tullut nyt hyvä niitty, on maaheinää aika paljon paikoitellen... Niitty -on pellon äiti, sanotaan. Ja niin minä sitä olen lisännyt ja lisännyt, -latoja kevätahavain aikana salvanut... Mutta mitäpä minä niistä nyt -teille juttelen..." - -"Jutelkaahan vain! Hauskaa on kuulla, kuinka tässä olette elämään -alkaneet", kehoitti Kaarlo. - -Nyt hän vasta alkoi oikein ymmärtää "kansan elämää". - -"Ei sitä yksi mies sentään maailmaa kerkiä", sanoi Heikki. - -"Pankaa nyt täältä sikaari ja istahtakaa tähän levähtämään", kehoitti -Kaarlo. - -Heikki näyttikin kovin uupuneelta, ja hänen silmäinsä kirkas ilmekin -oli kuin himmennyt. - -"Väsymys jo alkaa minussakin tuntua", hän sanoi ja istahti Kaarlon -viereen, poikain ahertaessa nuotion ympärillä. "Olisi pitänyt saada -tämä sarka kuokituksi ennen heinäntekoa, vaan keskiin näyttää jäävän... -huomenna jo pitää alkaa lehtikerppuja lampaille... ja sitten -heinäntekoon... Pojista alkaa jo olla hyvä apu: Aapo tuo käykin -täydestä miehestä, eikä ole kehnokuntoinen Erkkikään, ja Akselikin jo -niittää kampailee toisten jäljessä lakeisensa niinkuin muutkin. Eeva se -olisi hyvä heinäntekijä ja joutuisa haravamies, mutta kun kuivi tuolta -äidiltä käsi, ettei kykene lypsämään, niin ei Eeva pääse kuin -lähiniityille päivänajaksi... Mutta nyt ei enää ole hätää. Ensi alussa -oli, kun kahden vain kahlaten perkasimme veteliä jänkkiä... Ja siinä se -meni äidiltäkin terveys, kun raskaaksi vielä sattui kesänajaksi..." - -"Kyllä on ollut hirveää", sanoi Kaarlo, jonka sydän pian lämpeni ja -mieli heltyi. - -"Ei sekään niin. Mutta se oli, kun Eeva syntyi. Ei ollut paljon mitään -suuhun panemista ja täytyi yksin jättää vaimo ja vastasyntynyt, lähteä -ensimmäisiin kyliin apua hakemaan..." - -Kaarloa ihan hirvitti. Ja Heikki kertoi kaikki tyynesti, tasaisesti, -aivan kuin kaikki olisi ollut ja tapahtunut kuten luonnollisinta ja -selvintä oli. Mutta kuka kuitenkaan tiesi, mitä tuon jäykän miehen -rinnassa oli liikkunut, mitä oli tuntenut ja kärsinyt näinä pitkinä -vuosina nälän ja puutteen ahdistamana, keskellä asumatonta kiveliötä! - -Tällä laillako olivat kaikki korvet asutuiksi tulleet? Nälkää ja kipuja -kärsienkö oli Suomi tullut viljellyksi? - -Niin oli. Kaarlo ymmärsi sen nyt. Eikä mitään ollut hän ennen nähnyt -eikä tiennyt! - --- Jospa ne tietäisivät siellä kotona Helsingissä, mitä minä täällä -näen ja tutkin, tuntisivat korven asukkaan elämää! - -"Ei sitä silloin kukaan uskonut, kun minä tähän tulin, että tästä taloa -koskaan tulee, mutta nyt uskovat. Meillä nyt jo sentään elättää -kaksitoistakin nautaeläintä ja hevosen... Kun nyt vain jaksaa saada -peltoa lisää, niin... Ja olen minä ajatellut, että kun tämän -perintömaaksi saapi, niin on tässä lapsilla toista aloittaa elämäänsä -kuin meillä... Peltoa vain tarvitsee saada lisää... Tämä on melkoisen -hyvää peltomaata... Nuo sarat tuossa... Eikö ole kaunis laiho, vaikka -ei niihin liiennyt lantaakaan kuin liimaksi..." - -Sitä Kaarlo jo oli tässä ihmetellytkin. - -Hyvillä mielin jatkoi Heikki: - -"Kun nyt vain kesä pysyisi tämmöisenä, niin Laurin päivänä joutuisi -leikattavaksi... Ja jos täyteen jyvään pääsee, niin kyllä tulee leipää -koko talveksi..." - -Hyvissä toiveissa näytti Heikki olevan, ja hänen kasvonsa loistivat -ilosta, kun hän katseli peltojaan. - -"Mutta merkillistä on sittenkin, että olette tässä näinkin hyvään -elämänalkuun päässeet!" kummasteli Kaarlo. - -"On tässä nähty monenlaista huonoakin päivää, mutta niinpähän on Jumala -huolen pitänyt... Tänä kesänä ei tarvinnut ottaa velkaakaan... Mitä nyt -teille tulee, kun jauhoihinkin rahan annoitte... Mutta ei ole nyt -kauppiaaseen mitään..." - -"Niistä minun anneistani emme puhu mitään, kunnon Heikki", sanoi -Kaarlo, ja hän tunsi, että hän yhä enemmän ja enemmän alkoi ymmärtää ja -kunnioittaa tätä hiljaista, vaivojaan valittamatonta miestä. - -He istuivat hetkisen ääneti, omissa mietteissään kumpikin. Ilta oli -kaunis ja kirkas, aurinko oli kukkulain lakien tasalla melkein suoraan -pohjoisessa. Suuri, äänetön erämaan rauha vallitsi ympäristössä. - -"Näin se lyhyt kesä kuluu hupaisesti", alkoi Heikki puhua. "Aurinkokin -on jo öisin piilossa tuolla vaarain takana... nyt jo laskee tuon -Mainavaaran huipun taakse... Siitä minä aina pidän merkkiä, jotta -milloin heinän teon aloitan... Ja on se tuokin, että kun ohra hiusta -näyttää, niin varta silloin viikatteesi... Nyt jo on ensimmäinen kylvö -hiuksella..." - -"Onpa Heikillä varmat merkit", hymähti Kaarlo. -- Luonnon lapsia -opettaa luonto, -- ajatteli hän. Mitä oli hän oppinut luonnosta? - -Ei muistanut mitään oppineensa. - -"Menkääpä, pojat, panemaan sauna lämpiämään", käski Heikki poikia. -"Jopa tässä nyt on täksi päiväksi revittykin juuria... pitää tässä -hautoa jäseniään..." - -Mieleen olikin pojille, että saivat heittää kuokkimisen. Heillä olikin -ollut verrattain helppoa siitä asti, kun Kaarlo tuli. Saivat vain -kalastella järvellä maisterin kanssa; se oli paljon hauskempaa kuin -repiä kivoja juuria ja polttaa rutoläjiä. - -"Lähdemmekö uistille, kun saunasta tullaan?" huusi Akseli saunalle -mennessään. - -"Pankaa te kovasti puita, että tulee hyvää löylyä", varoitti Heikki. -"Varmaan maisterikin taas saunaan..." - -"No, johan toki! Minäkö laiminlöisin hyvät kylvyt! En vain!" - -Pojat riensivät juoksujalassa saunalle, jonka ikkunoista ja mustasta -ovesta alkoi hetken kuluttua nousta sakea sauhu, paksuna pilvenä -hajaantuen järvelle päin. - -"Mikäpä alkaa tuntua tämä kiveliön elämä?" kysyi Heikki. - -"Hauskaa on ollut. Ei ole kuultu kahteen viikkoon maailmalta mitään!" -vastasi Kaarlo. - -"Eipä tänne näin kesän aikana, kun ei satu kulkijoita... Ja menee -talvisinkin kuukausia, ettei ketään näy, mutta siihen tottuu..." - -Heikki meni pirttiin ja Kaarlo käveli tuvan läpi kamariinsa. Pöydällä -ikkunan luona olivat hänen kirjansa ja kirjoitusvehkeensä levällään. -Hän istahti tuolilleen ja katseli rantaan päin, saunalle, josta musta -sauhu pakkasi ulos rei'istä ja ikkunoista. - -Hän tunsi kummallista apeutta mielessään. Oliko ikävä vai mitä? Olihan -hän täällä nyt löytänyt, mitä oli halunnutkin: rauhaa ja yksinäisyyttä, -lepoa, jota oli ikävöinyt, tervettä erämaan elämää ja kirkasta Pohjolan -ilmaa. Parantuakseen hän oli tänne tullut, unhoittaakseen entisyytensä -ja aloittaakseen uutta elämää. - -Sillä eihän se ollut oikeaa elämää, jota hän oli viettänyt! Kun hän oli -päässyt ylioppilaaksi, oli hänelle auennut vapaus. Upeassa -kauppiaskodissa kasvaneena, mutta kovan kurin alaisena, ei hän -pääkaupungissa ollut saanut kouluajalla minkäänlaista vapautta. Mutta -kun ankara isä kuoli juuri hänen ylioppilaaksi tultuaan ja hän sai -perinnön käsiinsä, päätti hän tutkia elämää. Ulkomailla hän oli -matkustellut näiden viiden vuoden aikana -- tuskin mitään saaden -aikaan. Kieliä oli tosin vähän opiskellut ja tutustunut kirjallisuuteen -ja tuhlannut rahoja. Maailman elämä ja suurkaupungin viettelykset -olivat olleet liian houkuttelevia. Hän ei ollut jaksanut vastustaa -niitä... tuskin oli oikein tahtonutkaan... - -Mutta sitten tuli äkkiä ikävä ja kaipuu kotimaahan, äitelä mieli ja -kyllästyminen kaikkeen siihen, mitä näki vieraassa maassa. Hän oli -uskonut kehittävänsä kirjailijalahjojansa ja oppivansa taitavaksi -suomentajaksi. Mutta vähiin olivat suomennostyöt supistuneet. -Kotimaahan oli tosin silloin tällöin lähettänyt pienen -novellisuomennoksen, mutta ei mitään muuta. Alkuperäistä tekelettä hän -ei ollut luonut, vaikka monesti oli miettinyt aiheita. Mutta kesän -aikana hän oli aikonut suomentaa erään Emile Zolan laajimmista -romaaneista... - -Työ oli tuossa vasta alulla! - -Nyt hänen täytyy käydä tosityöhön, päätteli hän. Hän oli nuori! Hän -paranisi nyt täällä kaikesta entisestä: ruumis saisi uutta verta, mieli -erämaan surumielisyyttä. Hän uisi ja kylpisi, kävelisi maita ja -vaaroja, joisi kirkkaitten lähteitten vesiä... - -Ja salaperäisintä oli juuri se, ettei kukaan tietänyt, missä hän oli. - -"Mihin sinä oikeastaan aiot?" kysyivät toverit ja tuttavat. - -"Menenpähän levähtämään jonnekin." - -He uskoivat varmaan, että hän oli matkustanut Savoon tai Karjalan -maille. Kukaan ei arvannut, että hän oli saapunut tänne kauas -Pohjolaan... Lapin raukoille rajoille... - -Mutta mikä häntä nyt oikeastaan vaivasi tänään? - -Ei mikään muu kuin hänen entinen elämänsä, joka vieläkin vilisi -sydämessä kuin vetten viri... - - - - -V. - - -Oli lauantai-ilta. - -Heikki oli jo poikain kanssa aloitellut heinäntekoa. Olivat olleet -yökunnassa Uittosaajossa, joka oli kotojänkkää loitompana, heinävä -suonsilmä vaarojen välissä. Mutta nyt lauantai-iltana olivat saapuneet -kotia. - -Olivat saunoneet ja istuivat pirtissä, pannen verkalleen vaatteita -päälleen. Kaarlokin oli joukossa. Oli melkein puoliyön aika, mutta -aivan valoisaa vielä, vaikka aurinko oli hetkeksi laskenut Mainavaaran -taakse. - -Emäntä keitteli saunakahvia, ja Eeva oli navetalla, sillä lehmät olivat -tänä iltana palanneet hyvin myöhään kotia. - -Oli haasteltu kaikenlaisista asioista, maanviljelyksestä etupäässä. -Kaarloa äsken hävetti, kun hän niin vähän tunsi maanviljelystä, että -tuskin mihinkään Heikin tekemään kysymykseen tiesi vastata. Heikki -tuntui olevan tiedonhaluinen mies, joka muisti kaikki, mitä kerran -kuuli. - -"Ensi viikolla minäkin tulen heinäntekoon", puheli Kaarlo. "Aapo on -lainannut minulle pitkävartiset saappaansa... kyllä tästä nyt -kyetään..." - -"Kuverojalla meillä onkin iso niittypirtti ja tahko loukossa", selitti -Akseli. "Siellä ei tarvitse kuusen juurella yötä olla. Lähtekää jo -meidän kanssamme", esitteli hän Kaarlolle, sillä he olivat tulleet -oikein hyviksi ystäviksi. - -"Vaikkapa lähdenkin!" - -"Mutta mitenkä käypi, kun ei siellä olekaan maitoa?" nauroi Heikki. -"Eipä taida piimä lystää..." - -"Kyllä kelpaa piimäkin", uskoi Kaarlo itse. "Onko se isokin niitty, se -Kuveroja?" hän kysyi sitten. - -"No, jos on kirkkaita poutia, niin kyllä sen sitten puolessatoista -viikossa saamme tehdyksi... Se onkin paras ja laajin niitty", selitti -Heikki. - -"Kylläpä siinä on työtä", kummasteli Kaarlo; "vai niin kauan menee!" - -"Ja matkassa pitää sittenkin olla aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja jos -sateita sattuu, niin menee siinä kaksikin viikkoa umpeen..." - -"Niin, mutta sitten on vielä Sammaljoki, Hanhisaajo ja Risuniitty", -luetteli Akseli. - -Kun he olivat juoneet saunakahvin ja Eeva tuonut Kaarlolle kipollisen -maitoa, sanoi Kaarlo leikillä: - -"Ei ole kuulunut muusta maailmasta mitään... vaikka olisi palanut koko -homma..." - -"Eipä ole kuulunut, että olisi palanutkaan..." - -"Tulevana kesänä minäkin pääsen juhannuskirkkoon", iloitsi Akseli. Ja -Kaarlo sai nyt kuulla, etteivät Eeva ja Aapokaan olleet käyneet -kirkonkylässä kuin kaksi kertaa eläissään... rippikouluaikana. - -"Eikö tee joskus mieli?" kysyi hän Aapolta. - -"Eipä juuri." - -Aapo olikin sellainen vähäpuheinen, hiljainen miehen alku. Haasteli -niinkuin vanhat miehet. - -"Entä eikö Eevan tee mieli?" - -"Minkäpä tekee, jos mieli olisikin?" - -Eevan silmissä vilahti kuin ikävää. - -Siihen taukosi keskustelu. Heikki ei arvellut sinne eikä tänne. - -Tultuaan huoneeseensa Kaarlo alkoi riisuutua. - -Pitkin viikkoa hän oli työskennellyt eikä ollut usein Eevankaan kanssa -joutunut puheisiin. Eeva näytti nyt ujostelevan häntä enemmän kuin -ensin. Pikkutyttöjen kanssa oli Kaarlo käynyt järvellä kalastamassa, -sillä Eeva oli, heti kun oli saanut lehmät hoidetuksi ja päästänyt ne -metsään, mennyt kerppuja tekemään vainioiden taakse. - -Eeva oli välistä näyttänyt olevan syvissä mietteissä, mutta ei ollut -Kaarlolle sanonut sitä tuonnoista asiaa. - -Mikä asia hänellä saattoi olla? kysyi hän itseltään, mutta ei saanut -siihen mitään vastausta. - -Joka yö oli kiusaaja häirinnyt hänen rauhaansa. Kun miesväki oli -yökunnassa niityllä, ja emäntä ja pikkutytöt nukkuivat pirtissä, tiesi -Kaarlo Eevan olevan yksin aitassaan... - -Kiusaaja kehoitti häntä lähtemään, painautumaan Eevan viereen viileään, -lehdittyyn aittaan... Eeva ei panisi sitä pahakseen... sallisi siihen -viereensä asettua... antaisi käden kietoa kaulaansa. Nyt oli -lauantai-ilta... Silloinhan aina maalaispojatkin lähtivät yökenkään... - -Ja yhtäkkiä kiusaaja kuiskasi hänelle: -- Entäpä se onkin juuri sitä, -joka Eevalla on asiana sanoa, että tulla sinne vain hänen viereensä... -hänen on yksin ikäväkin... - -Kaarlo oli jo vuoteessa ja kääntelehti siinä paremmin sovittaakseen -ruumiinsa. Mutta kesken kaiken hän muisti Eevan silmien ilmeen... - -Se ilme ei voinut olla aistillista ikävöimistä eikä lihan himoa... Se -oli jotakin muuta ikävömistä, joka kaivaten ilmausi hänen suuriin -sinisiin silmiinsä... - -Mitä se lienee ollut? - -Nämä olivat muutenkin kummallisia ihmisiä kaikki. Koskaan ei Kaarlo -ollut kuullut Heikin kiroilevan eikä puhuvan mitään rumaa, ei kahden -kesken eikä lasten kuullen. Ja maallahan kuuluttiin puhuvan kaikista -seikoista peittelemättä ja selvästi. Merkillisintä oli, etteivät -pojatkaan koskaan puhuneet rumaa eivätkä kiroilleet. - -Kun Kaarlo kalassa ollessa oli jonkun kerran noitunut, että "voi -perhana, kun pääsi komea ahven", eivät pojat näyttäneet siitä -ymmärtävän mitään... - -Mutta Eevan täytyi jo ymmärtää yhtä ja toista, oli juuri naiseksi -puhjennut, viehkeimmillään... hehkeimmillään... - -Mutta eipä ollut tässä kerran, silloin kun siitä asiastaan mainitsi, -ollut millänsäkään, vaikka Kaarlo painoi sormellaan hänen poskeensa... -Saattoi vain odottaakin, että Kaarlo häntä hyväilisi... - -Hän innostui siinä mietteissään niin, että nousi jo istumaan vuoteelle -ja päätti hiipiä... Hän unohti kaiken muun: minkä vuoksi oli tullut -tänne erämaahan ja lujan päätöksensä olla näille hyville ihmisille hyvä -kesävieras... - -Mutta juuri kun hän aikoi nousta vuoteestaan, kuuli hän askeleita, ovi -kävi, ja Eeva tuli hänen kamariinsa. Hän säpsähti ja vetäytyi peiton -alle. Eeva oli vähän kalpeampi, mutta sanomattoman suloisen näköinen -puhtaassa valkeassa röijyssään, alushameessaan ja avojaloin. Kaarlon -äskeinen säpsähdys katosi, ja villi, himokas riemu syöksyi hänen -sydämeensä. - -"Eeva", sanoi hän ja kohosi istumaan vuoteessaan. - -Eeva seisoi oven luona, ja Kaarlosta näytti, että hän nyt oli -suloisempi kuin koskaan ennen. - -"Eeva... tule tänne lähemmäs", sanoi hän houkuttelevalla äänellä -uudestaan. - -"Nyt minä tulin sitä asiaa... Huomenna kun on sunnuntai, olisi -aikaa..." - -Eevan ääni oli luonnollinen ja tyyni, ja hänen silmäinsä ilme omituisen -pehmeä. - -"Tulehan tänne!" ja Kaarlo kurotti kättään Eevaa kohti. Mutta kun hän -vilahdukselta silmäsi tytön kasvoihin, tunsi hän kuin jotakin kylmää -olisi kulkenut hänen selkärankaansa pitkin. Hän selkisi huumauksestaan, -paiskautui pitkäkseen kuin häveten ja kysyi: - -"Mitä Eeva tahtoi?" - -Eeva astui nyt pari askelta likemmäksi ja puhui kuin anteeksi pyytäen: - -"Sitä minä olen koko ajan aikonut, mutta äiti on kieltänyt... tuota -kirjaa lukeakseni..." - -Ja Eeva osoitti nurkassa olevaa avonaista kapsäkkiä, joka oli kirjoja -täynnä. - -Kaarlo tunsi omituista pettymystä mielessään ja jonkunlaista -hämmästystä. Ymmärsikö Eeva kirjoista? Osasiko oikein sisältäkään -lukea? Hän ei tiennyt mitä vastata, joten Eeva jatkoi: - -"Minä siihen kerran vilkaisin, mutta en ole uskaltanut koskea. Se on -suomalainen kirja, 'Kalevala'... Äiti on kovin vihainen, kun siihen -koskin, että jos te suututte. Mutta minä niin mielelläni tahtoisin -lukea..." - -Kaarlo yhä katseli hämmästyksissään Eevaa. Kuinka hänen otsansa oli -sievä ja hyvin muodostunut, hiussuorto niin verrattoman kaunis! Pitkien -silmäripsien alta loistivat suuret, tummansiniset silmät omituisen -arasti ja pehmeästi. Niiden ilme oli viisas ja tarkkaava. Hiukset -olivat valuneet ohimoille, ja palmikko ulottui lanteitten alapuolelle. - -"Vai tahtoisi Eeva lukea", sanoi Kaarlo vihdoin, mutta aivan kuin ei -olisi vieläkään oikein ymmärtänyt Eevan tarkoitusta. "Onko Eeva ennen -lukenut kertomuksia?" osasi hän sitten kysyä. - -"Olen minä Genoveevan, mutta pojat ovat sen repineet." - -Eeva seisoi kuin tuomiotaan odotellen, väliin luoden pitkän silmäyksen -kirjoihin päin. - -"Saapihan Eeva mitä tahtoo... Vai 'Kalevalaa'... Annappa sieltä -kapsäkistä..." - -Nopeasti kumartui Eeva nurkkaan, jossa kapsäkki kirjoineen oli, ja otti -sukkelaan pinkasta "Kalevalan". Se oli sidottu mustiin kansiin, mutta -Eeva tunsi sen jo päältäkin, vaikkei ollut kuin kerran käyttänyt -kädessään. - -Mutta sillä aikaa kun Eeva kumartui "Kalevalaa" ottamaan, ehti Kaarlon -rietas mielikuvitus rynnätä muihin mietteisiin... - --- Tämä oli Eevan omaa keksimää, päästäkseen tänne puheille, kun ei -minussa ollut miestä menemään hänen luokseen... osasipa tyttö oivan -koukun!... - -Eeva ojensi Kaarlolle "Kalevalan" ja sanoi: - -"Tämä on se kirja, jota halusin..." - -Kaarlosta kuului niinkuin Eevan ääni olisi vavissut. Hänen sieraimiinsa -tuoksahti Eevan puvusta hajuheinäin ja lehtien lemua. - -"Syksyllä on isä luvannut, kun kesävoi viedään kauppiaaseen, ostaa -minulle kansakoulukirjoja... Tänä kesänä tuleekin paljon enemmän voita -kuin viime kesänä... Minä olen niin hyvin koettanut ruokkia lehmiä... -Eikä ole itse maistettu rieskamaitoa kuin sunnuntai-aamuisin... Nyt on -jo voita melkein niin paljon kuin menneenä kesänä oli Mikkelinä, ja on -vasta Jaakon päivä huomenna..." - -Eeva puhui loistavin kasvoin, hyvässä toivossa, että hän syksyn tullen -saisi kansakoulukirjoja... Hän seisoi niin likellä sänkyä, että Kaarlo -olisi ylettänyt kaappaamaan hänen lanteestaan kiinni ja vetämään hänet -sänkynsä laidalle. Käsi jo ojentui, mutta laskeusi hänen kuullessaan -Eevan äänen ja puheen, ja häpeän puna nousi hänen poskilleen. - -"Eeva saapi lukea vaikka kaikki kirjat", sanoi hän, painautui maata ja -asetti molemmat kämmenensä niskan taakse. - -"Oikein paljo kiitoksia!" - -Ja Eeva pusersi kirjaa käteensä kuin peläten sen putoavan. - -"Pojat ovat menneet hilloon... Huomenna saatte hilloja... Ja hyvästi -nyt! Nukkukaa rauhassa!" - -Ja Eeva pyörähti kuin varjo ovesta ulos. - -Kaarlo näki hänen ovea avatessaan katsovan häneen omituisen viehkeästi -ja lämpimästi. - -Oliko ehkä kiitollisuutta, että oli kirjan saanut? Kaarlon ajatukset -tuntuivat olevan kuin sekaisin. Mikä oli tämä Eeva? Tulee yksin -yöpuvussa nuoren miehen huoneeseen... Mutta eihän Eeva ymmärtänyt sitä -sopimattomaksi! - -Kuka hänelle sitä olisi neuvonut! Ei, ei! Eeva oli luonnollinen, -viaton, puhdas tyttö, joka ei osannut eikä tiennyt aavistaa, mitä -toisen riettaassa rinnassa liikkui. Olisipa hänen pitänyt jo heti -alussa se nähdä, huomata Eevan koko olemuksesta... - -Jumalan kiitos kuitenkin, ettei tullut vedetyksi Eevaa hameesta -sänkyyn... - -Häneltä pääsi kuin helpotuksen huokaus, ettei ollut tehnyt, mitä oli -aikonut. Oliko se ollut hänen ansiotaan? - -Ei, tuhannen kertaa ei. - -Jos olisi Eevan silmissä, liikkeissä, jossakin muussa nähnyt -pienimmänkin viittauksen siihen, ettei Eevalle olisi vastenmielistä -tulla viereen, niin aivan empimättä hän olisi vetänyt Eevan luokseen... - -Ja silloin... silloin olisi hänen rauhansa mennyt, ja Eevan ilo ehkä -iäksi kadonnut. Ja mitä olisi tyttö-parka hänestä uskonut! - -Hän oli taas erehtynyt, taas ollut tekemäisillään tyhmyyden, jota koko -elinaikansa olisi saanut katua! Ja vaikka oli niin moneen kertaan -vakuuttanut itselleen, ettei enää anna millekään alhaiselle halulle -valtaa, oli hän taaskin tavannut itsensä ruokottomuudesta... - -Olihan hän usein mietiskellyt, että vaikka Eeva aina puhui hänelle -hymyssä suin, ja vaikka silmät loistivatkin kirkkaasti, ei hänessä -koskaan ilmaantunut lihallista kevytmielisyyttä, ei notkean varren -liikkeissä, ei silmien ilmeessä, ei missään. Päinvastoin hänen kapeat, -sievät kasvonsa näyttivät joskus hyvin miettiviltä, jolloin silmäin -väliin, nenän yläpäähän, muodostui kaksi pientä ryppyä... - -Eevan äskeinen käynti teki Kaarloon kumman vaikutuksen. Ensin hän ei -tahtonut uskoa, että tyttö olisi ainoastaan kirjan takia tullut; -hänellä täytyi muka olla joku muu syy. Mutta kun hän tarkemmin asiaa -mietiskeli, alkoi se hänestä tuntua todelta. Hän muisti nyt, että Eeva -usein oli puhunut kirjoista ja tiedustellut, mitä kirjoja Kaarlolla oli -kapsäkissään. Hän oli luullut sitä vain tavalliseksi maalaisen -uteliaisuudeksi, eikä ollut sen tarkemmin tehnyt selvää -kirjavarastostaan... - -Mutta miksi ei Eeva ollut jo ennen pyytänyt lainaksi? Äiti oli -kieltänyt. Niinkö he uskoivat hänet kitsaaksi, vai minkätähden äiti oli -kieltänyt... - -Ja kun Kaarlo muisteli yhtä ja toista seikkaa, mitä hän ja Eeva olivat -puhelleet, selvisi hänelle, että Eevalla täytyi olla tavattoman hyvä -muisti. Kerran kun olivat järvellä kalastamassa, oli Kaarlo itsekseen -hyräillyt kappaletta Runebergin "Torpan tytöstä". Seuraavana päivänä -hän kuuli Eevan laulavan samoja säkeitä navetalla... - -Ja Kaarlo alkoi nähdä Eevaa aivan uudessa valossa. Ehkä tuo ikävöivä -ilme, joka hänen silmissään hetkittäin kuvastui, oli tiedon kaipuu, -sielun jano johonkin, jota ei itsekään tiennyt. Kuka osasi arvata, -mitkä voimat, rikkaat hengen aarteet, olivat kätkettyinä tuohon hentoon -varteen! - -Kaarlo ei ollut sitä puolta Eevassa ennen huomannut. Ei ollut tullut -sitäkään ajatelleeksi, että Eevalla saattoi olla tunteellisesti -väräjävä sielu ja lämmin sydän, jotka olivat puhdasta kultaa... - -Ehkä ei tyttö-parka vielä tiennyt mistään siitä pahasta, mikä hänelle -itselleen oli tuttua ja tunnettua. Missäpä olisikaan Eeva nähnyt, -kuinka syntinen oli se maailma, joka oli tämän yksinäisen järven -ympärillä! - -Mutta silloinhan Eeva oli juuri semmoinen tyttö, jota hän oli -ajatellut! - -Nytkö vasta hän sen ymmärsi! - -Hän tunsi kummallista ahdistusta rinnassaan; mutta samalla tuntui -niinkuin hän nyt vasta olisi saanut silmänsä oikein auki, niinkuin nyt -vasta oikein heräisi todellisuuteen. Kaikki hänen ajatuksensa olivat -tähän asti viipyneet ja viihtyneet vain Eevan ruumiillisia suloja -katsellessa... - -Sokko oli hän ollut ja irstaan mielensä halpa orja! - -Uni kaikkosi hänen silmistään. Hän nousi ylös, pani tupakaksi ja istui -katselemaan järvelle, jota peitti keveä kesäyön harso. Korkean, -kaljupäisen Mainavaaran takaa näkyi punertava aamurusko... - --- Suuri, sininen erämaan silmä, kolkon kiveliön keskellä... kesäisin -kirkas ja sininen, talvisin hohtavan valkoinen ja häikäisevän puhdas... --- runoili hän ja tunsi kummallisesti mielensä alakuloiseksi. -- Sen -kirkkaan järven rannalle saapui kerran mieron kulkija ja maailman -matkoista väsynyt mies... ja löysi aarteen, suuren ja kalliin... Se -tyttö oli kaunis kuin Pohjolan kesäinen aamu, jona taivaan ja maan -valot toisiansa syleilevät... Se tyttö oli puhdas pulmunen... sen veri -nuorteaa ja vilkasta, eikä sen silmien sineen ollut kenenkään kuva -uponnut... Oli niinkuin Luojan kädestä lähtenyt... - -Semmoista tyttöä hän oli ajatellut, muttei koskaan uskonut löytävänsä. - -Mutta ehkä nyt oli kohdannut! - -Hän nousi kävelemään, hänen verensä vilkastui, ja hän tunsi sydämensä -kummasti lämpenevän. Eeva ilmausi hänen silmäinsä eteen sellaisena kuin -äsken kamarissa käydessä. Nyt hän teki sen havainnon, että Eevan kädet -olivat herttaisen sievät, käsivarret pyöreät ja iho puhtaan, puhtaan -valkoista... Suunkin näki, josta tasaiset valkoiset hampaat päilyivät -kuin helmet... - -Eevan katse oli lähtiessä ollut niin lämpöinen ja herttainen... - --- Täällä elelen onnen elämää. Tulen täällä terveeksi ja opin -rakastamaan. Opin rakastamaan tätä köyhää, kallista maata ja tätä -sitkeää, kärsivää kansaani... Voi, tulkaa tänne erämaahan kaikki -väsyneet ja vaivaiset ja puolihullut ja hermoheikot... paetkaa pois -sumuisesta suurkaupungista keskelle kiveliötä... ja te paranette! - -Aurinko alkoi kohota Mainavaaran takaa. Kiillahti ensin kaari sen -ylälaitaa kirkkaan tummanpunaisena, mutta samassa se paljastui koko -loistossaan... Oli kummaa nähdä, kuinka keveät, häikäisevät valot -silmänräpäyksessä kultasivat kaikkien korkeimpien kukkulain lakia, -tummien laaksojen ollessa hämärässä varjossa... Kaarlo aukaisi ikkunan -ja katseli kaukaiseen, ihanaan erämaahan... Ei olisi saanut nukkua -yhtenäkään yönä... ei päästää tätä salaa ohitseen... - -Hän kuuli lintujen rupeavan laulamaan vainioiden takana ja rannan -koivuissa, näki pääskysten pyrähtävän pesistään ja nuolena kiitävän -järvelle... - -Oliko hän koskaan vieraalla maalla ollessa tämmöistä tuntenut? Oliko -mieli tuntunut koskaan näin levolliselta? Oliko sydän näin tyynesti, -hiljaisesti riemuinnut? - -Ei muistanut hän tällaista. - -Kun hän aamulla käveli avojaloin pirttiin, näki hän porstuan ja portaat -katajahavuilla ripotelluiksi. - -Raitis katajanhavun lemu levisi ympärille, ja jonkunlainen -juhlatunnelma valtasi hänet. - -Pirtin lattia oli lehditettynä, ja Heikki istui pöydän päässä raamattua -lukien. Emäntä istui toisessa päässä ja näytti kuuntelevan Heikin -lukua. - -Nyt oli sunnuntai, oli Jaakonpäivän sunnuntai. - -Heikki luki kappaleen loppuun, luki hartaalla, veisaavalla äänellä, -mutta selvään. Lopetettuaan lukunsa, hän siirsi raskaan raamattunsa -vähän syrjään ja alkoi tuumailla Kaarlon kanssa. - -Minkätähden oli porstua ja portaat havutettu ja pirtin lattia -lehditetty? - -"No isä tahtoo sillä lailla, kun hänellä on toisena nimenä Jaakko", -sanoi emäntä. - -"On siinä muukin syy, ja se on suurempi. Ohra on jo maitojyvällä", -sanoi Heikki. "Jos näin lämmintä riittää, niin Laurin päivän tienoissa -saapi leikata ensimmäiset kylvöt." - -"Milloin se on Laurin päivä?" kysäisi Kaarlo. - -"Elokuun kymmenes päivä." - -Hän sai tietää muutakin. Tänään syötiin ensi kerran uusia perunoita. Ja -kaikki lapset olivat menneet marjaan, hilloja poimimaan, joita tänä -kesänä oli verrattoman paljon. Hyvä kesä oli kaikin puolin. Heiniäkin -tuli runsaasti. - -"Mutta muistan minä erään poutakesän, siitä on nyt tämä kymmenes, kun -ensimmäiset kylvöt leikattiin näin Jaakonpäivän viikolla... Semmoista -kesää ei minun eläissäni ole ollut..." - -"Silloin saimme uusia perunoita jo ennen Jaakonpäivää", muisteli -emäntäkin. - -Kaarlo ihmetteli. - -Ja he läksivät Heikin kanssa katselemaan peltoja. Heikki oli ajanut -parransängen poskiltaan. Hänellä oli eheät housut ja puhdas valkoinen -paita. Näytti nuoremmaltakin nyt ja oli oikein mainiolla tuulella. - -Päivä paistoi lämpimästi, taivas oli aivan pilvetön, ja lämmin -tuulenhenki huokui järveltä päin. Pihan nurmi tuntui paljaaseen -jalkapohjaan lämpöiseltä, ja hiekkapoluilla melkein poltti. - -He kävelivät navetan taitse pellon pientaretta pitkin. Kauniina tasona -siinä ohranpäät nyökkyivät. Heikki taittoi yhden pään, puristi jyvää, -josta roiskahti pisara valkoista nestettä, ja näytti Kaarlolle. - -"Tuommoistako sitä maitojyväksi sanotaan?" - -"Tämmöistä... viikon päästä se jo on kova ja kahden viikon kuluttua -valmis..." - -Peltoja kierrettyään he saapuivat kuokkamaalle, josta polku lähti -niitylle, Kuverojalle päin. - -Kaarlo oli jostakin kaukaa laaksosta kuulevinaan ääniä. - -"Mihin päin ne ovat menneet marjaan?" hän kysyi. - -"Kivijankalle he aikoivat, mutta luultavasti ovat käyneet muillakin -jänkillä ja saajoissa." - -"Tuolta kuuluu ääniä!" - -He pysähtyivät kuuntelemaan ja tunsivat Eevan ja Aapon äänet. Ne -tulivat yhä likemmäksi, ja Kaarlo kuuli selvään Eevan äänen, vaikkei -tulijoita vielä näkynyt kuusikon peitosta. Ulkomuististaanko vaiko -kirjasta lienee Eeva ladellut runoa. Kaarlo erotti selvään sanat: - - Tuuli neittä tuuitteli, - aalto impeä ajeli - ympäri selän sinisen, - lakkapäisen lainehisen. - Vuotta seitsemän satoa, - yheksän yrön ikeä - vieri impi veen emona; - uipi idät, uipi lännet, - uipi luotehet, etelät, - uipi kaikki ilmanrannat -- - itkeä hyryttelevi, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Voi, poloinen päiviäni, - lapsi kurja kulkuani! - Jo olen joutunut johonkin, - iäkseni ilman alle, - tuulten tuuiteltavaksi, - aaltojen ajeltavaksi." - -Mutta kun tulijat metsän peitosta ilmestyivät kuokkamaa-aukealle ja -näkivät Kaarlon ja Heikin seisovan pientareella, lakkasi tyttö runoa -lukemasta. Heillä oli kaikilla suuret tuohiropposet täynnä kauniita, -punaisen kellertäviä hilloja. Eevalla oli kaikkein isoin, mutta -pikkutytöilläkin oli näppärät tuohiset täpö täynnä. - -"Nyt on hilloja jänkät aivan keltaisena!" huusi Akseli ja lisäsi: "Eeva -taitaa niin soman runon; minäkin jo sen osaan." - -Eeva oli niin herttaisen miellyttävän näköinen, kun hänen poskensa -punottivat, ja huivi oli solmittu niskan taakse kiinni. Se somisti -häntä. Hän riensi Kaarlon luo ja tarjosi tuohisestaan, silmät ilosta -loistaen. Kaikki muutkin tulivat ja tarjosivat. - -"Onpa nyt... onpa nyt!" riemuitsi Kaarlo. "Kovin ovatkin kauniita ja -suuria!" - -He lähtivät kaikki pihaan päin. - -"Ja nyt minä annan kaikille, mitä olen luvannut. Aapolle rahaa uusiin -pieksuihin, Erkille ja Akselille uusiin talvilakkeihin ja pikkutytöille -Lailalle ja Marille kenkiin ja hameisiin ja röijyihin." - -Kaikin kuuntelivat suu hymyssä. - -"Mitä te Eevalle annatte?" muisti Akseli kysyä. - -Kaarlo silmäsi Eevaan. Ensi kerran Eeva loi katseensa alaspäin ja -punastui. - -"Voi, antakaa se runokirja, se Väinämöisen runokirja Eevalle", esitteli -Akseli. - -"No, Eeva saa kirjan." - -Kun tyttö nosti katseensa Kaarloon päin, näki tämä siinä saman ilmeen -kuin eilen illallakin, kun Eeva lähtiessään häntä silmäsi. - -Hän tunsi lämpöisen laineen loiskahtavan sydämessään. - -Merkillinen... merkillinen tyttö, mietti hän. Eikä hänelle selvinnyt, -mitä Eevan lempeä katse oikeastaan tarkoitti. - - - - -VI. - - -Kuverojalla oli heinä saatu tehdyksi, ja nyt oltiin jo Hanhisaajossa, -josta kuljettiin yöksi kotia. - -Lehmät aamuisin lypsettyään läksi Eevakin luo'olle. Kaarlo seurasi -mukana. - -Heillä oli nyt niin paljon puhelemista, että melkein unohtivat kaiken -muun. Kaarlo ei voinut kyllin ihmetellä Eevaa. Hän osasi ulkoa melkein -joka runon "Kalevalasta" ja kyseli aina uutta ja uutta Kaarlolta. -Maailman alusta piti Kaarlon selittää. Ja Eeva muisti kaikki, mitä -kuuli Kaarlon puhuvan maailmasta ja sen historiasta. Ja yhä lisää -tietoja tahtoi. - -Kaarlo jätti sikseen kirjallisen työnsäkin ja oleskeli aina Eevan -seurassa. He olivat kerran käyneet Kuverojallakin, vaikka sinne oli -niin pitkä matka. - -Nyt olivat menossa Hanhisaajoon. - -Sinne lähti polku saunan luota rannasta ja vei ensin hiekkaista -järvenrantaa pitkin ensimmäisen rantakallion luo. Se oli kivinen, -louhikkoinen niemi, joka näytti juoksevan suoraan suuresta ja -laajalakisesta Susijupukasta edempää erämaasta. Se ei pysähtynyt vielä -järvenrantaankaan, vaan sukelsi rantahiekkaan päästyään veden alle ja -kiilteli sieltä sylien syvyydestä. - -He astelivat peräkkäin, Eeva edellä, Kaarlo perässä, kummallakin -haravat olalla. Kun ehtivät kivisen niemen luo, niin lähtivät sen -kuvetta noudattaen kiveliöön päin. - -"Tässä isä toissa syksynä sai ahman... tuosta juuri... noiden kahden -kallion lomasta oli kurkistellut", näytti Eeva. - -Mutta Kaarlo tuntui olevan muissa mietteissä. Eeva oli iltaisin -opetellut kirjoittamaan Kaarlon kynällä. Nyt jo kirjoitteli kokonaisia -lauseita, vaikka kirjaimet vielä näyttivätkin kömpelöiltä. Kuinka -lahjakas Eeva varmaan olikaan, kuinka terävä hänen älynsä ja -muistinsa!... Ollapa, että Eeva olisi istunut koulunpenkillä! - -Kaarlo näki Eevan sorean varren takaapäin, näki pitkän vaalean palmikon -riippuvan huivin alta ja nautti tytön joustavista liikkeistä. Kun polku -väliin oli kivinen, väliin porrastettu ja paikoitellen koukersi suurten -kuusten oksain alitse, notkui Eevan varsi aina sen mukaan kuin polku -vaati. - -Nämä viimeiset päivät olivat Kaarlosta kuluneet tavattoman nopeaan. Oli -ollut hetkiä, kun hän ja Eeva istuivat kahden ja hän opasteli tyttöä -kirjoittamaan, että hän unohti koko muun maailman. Kun hän tutki -itseään ja kysyi sydämeltään, täytyi hänen myöntää, että Eeva oli hänet -kokonaan vallannut. Ja kuitenkaan ei tyttö näyttänyt hänestä itsestään -paljon välittävän. Hänen puheitaan ja opetuksiaan vain kuunteli, mutta -väliin katsoi suoraan silmiin niinkuin sydämeen olisi tahtonut nähdä. - -Mitä lienee mietiskellyt? Mutta sen Kaarlo tunsi selvemmin ja selvemmin -joka päivä, että aivan outo voima veti häntä Eevan lähelle. Se ei enää -ollut paljaiden polvien ja pyöreän poven ihailemista, se oli jotakin -muuta kummallista tunnetta, jossa tuntui sääliäkin tyttö-parkaa -kohtaan, tämä kun oli niin tiedonhaluinen ja opiskeluun luontuva... - -"Osaisin minäkin tehdä lauluja", sanoi Eeva, kun jo olivat lähempänä -Hanhisaajoa. - -"Oletko koettanut?" - -"Olen. Mutta se taitaa olla niin ruma." - -Eeva kääntyi takaperin nähdäkseen Kaarlon kasvot. - -"Koetahan sanoa!" - -"En minä nyt. Illalla sitten... Mutta kyllä se Lemminkäinen kuitenkin -oli aika hulivili... Mutta teiltä jäi kesken se Kaarina Maununtyttären -tarina..." - -"Ei se ole tarina. Se on historiallinen totuus. Kaarina joutui -naimisiin kuninkaanpojan kanssa ja sai paljon kärsiä." - -Ja Kaarlo kertoi pitkälti Kaarina Maununtyttärestä. - -Hetken kuluttua arvosteli Eeva: - -"Mutta he rakastivat kuitenkin toisiaan! Kuinka ihmeen kaunis onkaan se -Kaarina ollut!" - -Ja taas hetken perästä: - -"Mahtaa olla kaunista sentään tämä Jumalan luoma maailma... Joka -kerrankin sen näkisi!..." - -"Siellä maailmassa on niin paljon pahaa... syntiä, tuskaa ja suruja, -verta, vainoa ja sotia... Ei sinne kannata haluta..." - -"Sinne minä nyt tahtoisin!" - -Eeva käännähti taas katsomaan Kaarloon. Hänen silmissään välähti kuin -salama, ja Kaarlo huomasi niissä saman ilmeen kuin silloinkin, kun Eeva -kuuli jotakin merkillistä maailmassa tapahtuneen. - -"Joko te pian lähdette?" kysäisi hän sitten melkein väräjävällä -äänellä. - -"En minä vielä. Minun on niin hyvä ja hauska täällä olla..." - -"Eikö teidän ole ikävä? Kyllä minunkin on joskus ollut ikävä, mutta ei -nyt tänä kesänä..." - -"Mihinkä Eeva ikävöitsi?" - -"En tiennyt... Oli vain ikävä... välistä kirkonkylään..." - -He saapuivat jo niin lähelle niittyä, että kuulivat viikatteen hiontaa -ja näkivät niittomiehet. - -Akseli huomasi heidät ensiksi. - -"Maisteri ja Eeva tulevat luo'olle", hän huusi. - -Niittäjät seisahtuivat katsomaan. - -"Jo on maisterillakin harava!" iloitsi Akseli. - -Eeva ja Kaarlo alkoivat luokoilla, kooten siipikarhet sieviin -kokkosiin. Kaarloa työ oudosti, eikä hän ehtinyt neljättä osaa nakata -miten Eeva. Välistä Eeva purskahti nauramaan, kun Kaarlo pyrki tulemaan -samalle karhelle kuin Eevakin. Mutta Eeva auttoi aina Kaarloa, niin -että he koko ajan olivat lähekkäin ja voivat keskenään puhella. He -viipyivät koko päivän, ja hauskaa oli heillä kaikilla. Illalla ennen -auringon laskua kannettiin kuivat heinät latojen luo. Eeva ja Kaarlo -kantoivat samalla sapilasparilla, mutta Kaarlolta kävi työ kömpelösti, -sillä niitty oli pehmeää jänkkää, vaikkei jalkaa syvempään uponnutkaan. -Mutta hikipäässä hän peuhasi, ja nähtyään, että pojat ja Heikki olivat -avopäin, heitti hänkin lakkinsa ladon nurkkaan. - -"Maamies teistä tuleekin", kiitteli häntä Heikki, kun Kaarlo hankosi -heiniä latoon ja Eeva oli ladossa niitä vastaanottamassa. - -"Jahka minä tässä vähän opettelen, kyllä minä vielä tartun -viikatteeseenkin." - -"Onkin jo jalan käynti tullut taatummaksi kuin ensin oli", arveli -Heikki. - -"Niin... kun en hankkinut osata polkua pitkin kulkea, vaan aina kiviin -ja risuihin kompastuin..." - -"Niin oli, niin oli", naurahti Heikki. "Mutta kyllä kiveliö poikansa -opettaa." - -He palasivat kaikki yhdessä joukossa kotia yöksi. Akseli käveli -eellimmäisenä ja lasketteli "Kalevalasta" säkeitä, jotta korpi kaikui. - -"Näin maailma luotiin", hän huusi edellä kävellessään ja luki pitkän -luvun "Kalevalasta". - -"Itsekö se on lukenut?" kysyi Kaarlo. - -"Ei ole itse. Minun on kuullut lukevan, niin muistaa kaikki", vastasi -Eeva. - - "Kussa pohjasi jalalla, - kalahauat kaivaeli; - kussa ilmaan..." - -kuului Akselin ääni edeltä. - -Saapuessaan rantapolulle, joka johti saunalle, he näkivät emännän ja -pikkutyttöjen puuhailevan rakennuksen edustalla. - -"Parhaiksi tulitte. Kylpy on valmis", huusi heille Laila, joka äidin ja -Marin kanssa oli valmistanut kylvyn niittymiehille. - -Kylvyn ja aterian jälkeen tuli Eeva, iltatyöt tehtyään, Kaarlon luo. -Kaarlo oli luvannut opastaa kirjoituksessa. Eevan posket punoittivat -saunoituksen jälkeen kuin mansikat, ja muutenkin hän näytti niin ihmeen -somalta. Mutta Kaarlo oli huomaavinaan, että hänen silmissään oli jokin -alakuloinen ilme, ja että ääni ei soinut niin kirkkaalta kuin päivällä. - -"Mutta se sinun runosi, Eeva? Nyt sinun pitää se minulle lukea!" - -Hän seisoi aivan Eevan edessä ja silitteli hänen hiuksiaan -kämmenellään. - -"Se on niin ruma", sanoi Eeva, mutta ajatuksissaan hän pisti kätensä -Kaarlon takinnappiin ja pyöritteli sitä sormillaan. - -"Sano vain! Olkoon kuinka ruma hyvänsä!" - -"Oikein omaksiko minä saan 'Kalevalan?'" - -"Saatpa tietysti, ja saat nämä kaikki muutkin suomenkieliset kirjat. -Saat ottaa jo nämä omaan haltuusi." - -Ja Kaarlo latoi kapsäkistään kirjoja suuren pinon pöydälle. - -"Tässä on uusinta suomalaista kaunokirjallisuutta." - -Eeva katseli hämmästyksissään. - -"Mutta mistä te sitten itse saatte, kun annatte kaikki minulle!" - -"Kyllä minä saan! En viitsi niitä takaisin kuljettaa. Sinulle olen ne -ajatellutkin antaa..." - -"Mitä minä sitten teille annan!" - -Eeva näytti kovin onnettomalta. - -"Olethan koko kesän ollut hyvä minulle, siinä on kyllä." - -Kaarlon ääni oli pehmeä, ja hän katsoi Eevaa silmiin niin, että Eeva -laski katseensa alaspäin. - -"No, nyt se runosi!" - -"Mutta se on teistä." - -"Minusta? No sitä hauskempi. Istu nyt tähän tuolille... minä istun -tänne ikkunan luo..." - -Oli jo vähän hämärä huoneessa, niin ettei Kaarlo huomannut, kuinka -Eevan veret muuttuivat. - -Eeva alkoi: - - "Kerran kesän alussa, - juhannuksen jälkeisenä, - kulki kauas Kaiholaamme, - kiveliön kuuluville, - mies meren takainen: - saapui valon vallitessa, - päivän öitä valaistessa, - taivon tähtein piilotessa - alla siintävän sinisen. - Silloin saapui siro, sievä, - kävi kaunis Kaiholahan. - Siellä tyttö, tyhmänlainen, - mietti mit' on miehiänsä, - kun on kirjoja kosolta, - pitkä pino painettua. - Mietti maata mennessänsä, - aamuin aina aprikoien: - saisko sairas parannusta, - jos sais kirjaan kurkistella, - käsin käyä 'Kalevalaan'..." - -"Semmoinen se on alku... Mutta en minä enää..." - -Kaarlo oli kuunnellut Eevan runoa ja tunsi ja ehti ajatella siinä -monenlaista. - -"Sekö tyttöä enimmin miellytti... ne merentakaisen miehen kirjat?" - -"Ne ensin..." - -"Ei mies itse vähääkään?" - -"On se lopussa sekin..." - -"Anna minulle se runo!" pyysi Kaarlo, ja hänen äänessään helähti -semmoista hellyyttä, jota ei Eeva koskaan ennen ollut kuullut. - -"En minä sitä ole kirjoittanut..." - -"Milloin sinä olet sen sepittänyt?" - -"Kerran illalla... kun jo olin maata pannut." - -He olivat pitkän aikaa ääneti. - -"Tiedätkö, Eeva, että sinulla on verraton muisti ja paljon muutakin..." - -"Minulla olisi niin kauhea halu lukea... Kun oppisi oikein paljon. -Siellä suuressa maailmassa taitaa saada lukea niin paljon kuin -tahtoo..." - -"Älä sinne kaipaa. Sinä et tiedä, kuinka suuria syntejä siellä -tehdään..." - -"Mutta sinnepä tekin taas lähdette!" - -"Niin, mutta sinun on parempi täällä, sinä et tunne elämää... et tiedä, -kuinka pahoja ihmiset maailmassa ovat..." - -"Ettepähän tekään ole paha..." - -"Minä juuri olenkin paha... Jos sinä tietäisit, kuinka paha minä -olen... olisin voinut sinutkin pettää, jos sinä olisit ollut semmoinen -kuin muut tytöt..." - -"Enkö sitten ole semmoinen?" - -"Et, sillä sinä olet hyvä. Sano minulle, eikö sinua kukaan poika ole -suudellut tai muuten..." - -"Ei ole koskaan. Minkätähden te sitä kysytte?" - -"Ilman vain." - -Kaarlo siirsi tuoliaan vähä lähemmäs Eevaa. - -"Miten oli sitten se runon loppu? Sano nyt!" - -Eeva luki lopunkin. Siinä hän kuvasi rakastavansa sitä kaunista miestä. -Kaarlo kuunteli henkeään pidättäen, ja kun Eeva lopetti, otti hän -varovasti Eevan kädestä kiinni ja kysyi: - -"Tosiko se on tuo sinun runosi?" - -"Tosi se on." - -"Eeva, Eeva... sinä olet kaikkein paras tyttö koko maailmassa..." - -Hän tunsi ääretöntä onnea, suloa ja kaipuuta samalla kertaa. Hän yritti -painaa Eevan rinnalleen, suudella noita viehkeitä, punertavia huulia ja -vakuuttaa... Mutta oli jotakin, mikä esti... Hänestä tuntui, että Eeva -oli liian hyvä hänen hyväiltäväkseen... niin lapsellinen, vilpitön ja -suora. Mutta hän tunsi, että Eevan käsi vapisi hänen omassaan... - -"Erämaan kukka... kovan kiveliön kävijä... Tiedätkö, että olet minulle -niin rakas... niin rakas, etten minä sitä osaa sanoa... Te olette -minulle rakkaita kaikki... isä, äiti ja pojat ja pikkutytöt..." - -Hän heltyi niin, että pillahti itkuun. - -"Minun tulee niin äärettömän ikävä, kun te lähdette..." - -"Lähtisitkö sinä minun kanssani?" - -"Lähtisin minä..." - -"Mutta jos minä sinut pettäisin ja jättäisin sitten..." - -"Ette te voi minua pettää..." - -"Mistä sen niin varmaan tiedät?" - -"Minä näen sen teidän silmistänne, ja muutenkin... te olette hyvä." - -"Lapsi-raukka! Rakastatko minua?" - -"Rakastan minä... nyt minä oikein rakastankin..." - -"Mutta isä ja äiti ja pojat ja pikkutytöt?" - -Eeva jäi sanattomaksi. Kaarlo läheni häntä ja painoi kuuman suudelman -hänen otsalleen. - -Eevan poistuttua Kaarlo tunsi elävänsä jaloa, puhdasta, ihanaa elämää. -Kaikki saasta ja lika tuntui lähteneen hänestä... - -Rakastiko hän Eevaa? - -Rakasti nyt, rakasti puhtaammin kuin ennen nuorena, josta jo oli pitkä -aika. Hänestä tuntui niinkuin hän nyt vasta alkaisikin elää, ja että -entinen elämä oli vain pahaa unennäköä... - -Ja kun elokuun pehmeä hämy hiipi huoneeseen, loi hänen -mielikuvituksensa suloisia haaveita sydämeen... - -Se entinen katala ja köyhä elämä kangasti vielä, ja tunto soimaili -hukkaan menneistä vuosista... - -Jo oli hän nähnyt ja kokenut maailman elämää! Miksi enää pyrkiä sinne -takaisin, josta onnellinen sallimus johdatti pois? Miksi palata -takaisin viekoitusten ja viettelysten teille... - -Täällä hän oli löytänyt sen uuden elämän, jota oli hakenut ja -ikävöinyt... löysi vielä paljon muutakin... tapasi suuren, puhtaan ja -kalliin aarteen, joka oli parempi kuin kaiken maailman kunnia ja -rikkaus... - -Miksei hän voisi jäädä tänne koko elinajakseen? Eläisi täällä... Eeva -rupeaisi hänen vaimokseen... He tekisivät uuden talon tuonne -Raakonrannalle... Siellä olisi maita ja metsiä... Hän katoaisi pois -maailmasta... ei kukaan häntä kaipaisi, ja toveritkin unohtaisivat. - -Mutta sitten syntyi toinen kuva... Jos veisi Eevan täältä matkassaan... -näyttäisi siellä niille Helsingin mamselleille erämaan kukan... Mitä ne -olivat kaikkine sivistyksineen? Hampaat mustia, madonsyömiä tynkiä, -huulet vaaleat ja kuin nuollut, poskien puna lievää ja sairasta... Hyi! - -Eeva oppisi pian suuren maailman tapoja. Hänen erinomainen muistinsa -ihmetyttäisi kaikkia... - -Ja kaikki häntä ihailisivat... - -Niin, kaikki! Mutta jos sieltä joukosta ilmaantuisi semmoinen, joka -olisi uljaampi kuin hän ja viekottelisi Eevan hänen viereltään... - -Sitä ei tiennyt. Maailma oli niin paha, ja niin kaunista ja lahjakasta -tyttöä ei ollut olemassakaan kuin Eeva... - -Ei, ei. Parempi oli sittenkin Eevan saada olla täällä vankkojen -vaarojensa ja suurien salojensa takana. Yksinäistä oli tämä elämä, -mutta se oli tervettä ja rauhallista... - -Mutta voisiko hän nyt erota Eevasta, kun he kumpikin rakastivat? - -Tyttö-parka! Kovaa koulua kävi täällä työtä tehden ja karjaansa -hoidellen, mutta hänen elämänsä oli kuitenkin onnea, rauhaa ja suloista -sopusointua... Mistä oli hän saanut kaipuun maailmalle, kun sinne mieli -teki? Oliko hän liian paljon kertonut tytölle ja herättänyt nukkuvia -haluja? Oliko tullut sanotuksi maailmaa paremmaksi ja kauniimmaksi kuin -se oli? - -Eeva oli niin herkkä ja hellä, ja hänen mielikuvituksensa nopea kuin -salama. Jos hän joutuisi ihmisjoukkoon ja näkisi kirjavaa -ihmiselämää... näin yhtäkkiä erämaan rauhasta vilisevään -ihmisvirtaan... Ja taas hän mietti: - --- Tänne tulen takaisin... täällä elän... tänne kuolen. En missään -olisi minä parantunut näin terveeksi... En missään muualla olisi saanut -takaisin kuihtuvia voimiani, en karaistua siveellistä tarmoani... Tämä -on onnelani, ja elämäni paratiisi... - -Tämmöistä oli kai ollut ennen Suomen kansan elämä, silloin kun se tämän -karun, mutta ihanan maan valitsi isänmaakseen. Laulun ja soiton -ihmemaa! - -Kärsivällisyyttä, siveellistä tarmoa ja sitkeää työtä! Siinä se oli -heidän voittonsa ollut... - -Täällä oli jälellä vielä sitä voimaa, jolla Suomen korvet oli -viljaviksi vainioiksi viljelty! Heikki oli sitkeän suomalaisen perikuva -ja Eeva laulun ja soiton hengetär, jonka suonissa varmaan vielä -virtaili vanhan Väinämöisen viisasta verta. - --- Ihme tyttö! Ihana tyttö! Sinun kirkkaan silmäsi himoton ilme on -nostanut minut elämän, oikean, terveen elämän kukkulalle... - --- Sinun siveellinen voimasi minut on parantanut! Omat voimani olivat -jo lopussa! Kuinka minä sinua nyt rakastan, puhdas, kaunis pulmuni! -Vedän sinut povelleni ilman kiihkoa ja rakastan sinua niin, että... - --- En tahdo sinua täältä siirtää pois pahan maailman markkinoille... Ei -kukaan saa sinun taivaanihaniin silmiisi kurkistella, eikä kukaan -huultesi punaa vaalentaa. Elät täällä semmoisena kuin Luojan kädestä -lähdit... erämaan kiveliön ihmetyttö... - -Hän paneusi levolle ja nukkui pian, hyvän omantunnon ja suloisen rauhan -täyttäessä hänen sydämensä. - - - - -VII. - - -Pohjolan kesä on lyhyt. - -Valo muuttuu vaaleaksi hämyksi elokuun alussa, ja öinen verho kattaa -taivaan. Yhtäkkiä Kaarlo huomasi, että syksy henki jo ilmassa, ja -luonnossa alkoi lakastua kesän voimakas vihreys. - -Oli ollut niin kummallista hänen elämänsä täällä erämaassa, täällä -valon ja hiljaisen rauhan ympäröimänä, ettei hän itsekään oikein -käsittänyt. Mutta hän tunsi astuvansa maailmaan uutena miehenä, joka -tietää sen mutkikkaat polut. - -Mutta kun hän ajatteli eroaan ja lähtöään, valtasi hänet kumma kaiho ja -ikävä. Tämä kesä oli ollut hauskin hänen koko elämässään. Niin tervettä -ja puhdasta, virkistävää ja opettavaa. Mikään ei tuntunut hänestä niin -hyvältä kuin se, että hänen suhteensa Eevaan oli säilynyt niin -puhtaana. Nyt hän sen tunsi. - -Mitä olisi hänen ilonsa ollut, jos olisi antanut himojensa mellastaa -herrana? Kurjana ja häpeässä saisi hän nyt hyvästi jättää... eikä -koskaan voisi tulla takaisin... - -Mutta nyt voipi. - -Hän käveli pellolle, jossa koko talon väki oli leikkuulla. Enin osa -peltoja oli jo haasioissa ja kuhilaalla, eikä leikkaamatta ollut enää -kuin navetan takainen pelto. - -Kaarlon tullessa nousi Eeva leikkaamasta ja alkoi teroittaa sirppiään. - -"Viikon päästä siis lähdette", sanoi tyttö hiljaisella äänellä. - -Kaarlo istui pientareelle vastapäätä Eevaa. - -"Kun minä pääsisin kirkonkylään asti saattamaan... Mutta äiti ei saata -lypsää..." - -"Minä lähetän sinulle hyviä tuliaisia isän matkassa, ja talvella -kirjoitan..." - -"Ja sitten ensi kesäksi tulette taas tänne meille!..." - -"Jos elän, niin varmaan tulen, ja silloin tulet matkaani..." - -Eevan silmissä ilo aivan salamoi. - -"Kun olisi talvi oikein lyhyt..." - -"Sinä kirjoitat minulle... Kerrot, kuinka täällä metsänriistaa -saatte..." - -"Niin, niin..." - -Heikkikin tuli siihen. - -"Onnen te toitte tänne matkassanne", sanoi hän. "Hyvä on kesä ollut, ja -vuosi tulee runsas ja raskas... Näin runsasta vuotta en ole koskaan -ennen saanut..." - -"Saatte leipää koko talveksi?" - -"Hyvinkin. Liikenee ruunallekin appeeseen komahuttaa. Tässä on nyt... -kun tämän vielä leikkaamme, niin kaikki on kuhilaalla." - -"Eipä ole hallaa näkynyt..." - -"Ei ole tämän järven rannalla, mutta kuuluu kirkonkylässä ja muuallakin -jokivarrella arimmilla paikoin hätyytelleen." - -"Niinkö? Kuka sieltä on sanomia tuonut? Onko sieltä ollut kulkijoita?" - -"Tuolta Auttojyppyrästä, johon meiltä on penikulma, on ruotilainen -kuollut, ja sitä on käyty hautaan saattamassa. Saattomiehet olivat -kertoneet Aapolle..." - -"Missä Aapo ne kohtasi?" - -"Aapo on käynyt linnustamassa..." - -Kaarlo jutteli siinä Heikin kanssa minkä mitäkin, mutta parhaasta -päästä hän katseli Eevaa, joka reimasti leikkasi ohran kellertäviä -olkia. Ja kun vähänkin oli väliä, kuiskasivat he toisilleen lämpimän -sanan. - -"Huomenna ollaan jo riihellä, ja kun heti myllyyn toimitan, niin saatte -tekin maistaa uutisleipää", tuumaili Heikki. "Käyppä, Akseli, -lisäämässä koivuja riihen pesään." - -Rannempana kuin navetta, metsän laidassa, kivisen rovan päällä oli -riihi latoineen ja ruumenhuoneineen. Räystään alta, seinänraoista ja -ikkunoista tuprusi vaaleaa koivuhalkojen savua kirkkaaseen ilmaan. - -"Paistamme pottuja tänä iltana riihen pesässä", esitteli Akseli. - -Paistetut perunat olivat herkkua vastakirnutun voin kanssa. Kerran -saaristossa ollessaan oli Kaarlokin syönyt paistinperunoita. - -"Niin me teemme, Akseli", sanoi hän. "Pidämme oikein hauskaa tänä -iltana." - -"Jotta senkin hauskan vielä näkee", sanoi Heikkikin ja painautui -leikkaamaan. - -Hämyn tullessa saatiin kaikki leikkuu loppumaan. Enin osa lyhteitä oli -jo haasioituna, kuhilailla oli vain navetan takainen pelto. - -Istuivat kaikin suuren kirkkaan takkavalkean ääressä pirtissä, ja -Kaarlo kertoi olostaan ulkomailla. Kahvit juotua päättivät nuoret -lähteä riihelle perunoita paistamaan. Mutta hämyn enetessä kirkastui -taivas, ja tähtiä alkoi vilkkua siellä täällä. Järven päälle laskeusi -sakea usva, joka siihen kokoontui suomailta, vuorten kallioisista -rotkoista ja pohjattomilta leviltä. - -Kun Heikki tuli sisälle, arveli hän: - -"Jopahan taitaa halla tänä yönä olla liikkeellä... Seestyy taivas, eikä -tuulen henkeä käy... Parahiksi taisimme ehtiä lopettaa leikkuun..." - -Äskeinen iloisuus katosi, ja Kaarlo huomasi kaikkien kasvoilla -pelästyneen ilmeen. Halla on niin kova vieras, että sen paljas nimi jo -vapisutti, vaikkei enää ollutkaan pelkoa, että se leivän ryöstäisi. - -"Kyllä minä sitä vähin olen aavistellut, kun tuuli on monta päivää -ollut pohjoisessa, ja siksi olen kiirettä pitänytkin leikkuussa. Olisin -vielä tuon navettapellon antanut olla... antanut tuleentua pari päivää, -mutta epäilin, että kyllä se... ja aamulla on kyllä kuura maassa, se -nähdään." - -He lähtivät kaikin ulos. Kaarlo tunsi jo portailla, että ilma oli -kylmennyt, ja taivaalta välkkyivät tähdet kirkkaina. Hän ei ollut -koskaan tiennyt hallaöistä mitään. Tuskin oli koskaan ajatellut niin -pitkältä, että olisi tiennyt hallan yhtenä ainoana aamuhetkenä vievän -kaiken toivon ja kesänvaivat. Mutta kun hän nyt näki Heikin vakavat -kasvot ja hänen silmissään riemun siitä, että vilja oli ehtinyt kypsyä -ja se saatu leikatuksi, ymmärsi hän taas paremmin erämaan elämää. Yksi -solmu oli taas auennut, ja taas hän tunsi siirtyvänsä lähemmäksi näitä -ihmisiä. - -Pihalla seisoessaan puheli Heikki Kaarlolle: - -"Tämmöinen se on... Vaikka on lämmin päivä olevinaan, voipi silti tulla -hallayö. Jos tämmöisenäkin yönä vilja vielä on keskissä, niin kaikki -viepi... ei muuta jää kuin lentäviä kaunoja... Voipi välisti tulla -kylmä keskellä kesääkin..." - -"Mutta tämähän ei ole hallanarka?" muisteli Kaarlo. - -"Ei olekaan, ja minä kun tavallisesti teen kevätkylvöni hyvin aikaiseen -heti lumen lähdettyä, niin joutuu pian leikattavaksi. Mutta kyllä -tämmöisenä yönä vie kaikki, ken vain ei ole ehtinyt leikata ja kenen -pellot eivät ole joutuneet kypsiksi..." - -He seisoivat kauan äänettöminä, taivaalle katsellen. - -Silloin Akseli juoksi riiheltä ja huusi, että perunat olivat jo -kypsyneet. - -Heikkikin seurasi riihelle paistinperunoita maistelemaan. - -Ja varhain seuraavana aamuna noustiin ensimmäistä riihtä puimaan. - - - - -VIII. - - -On vielä varhainen aamu. - -Yö on ollut kylmä. Valkoisena huurteena hohtelevat Kaiholan -uudistalossa pellon sänget ja pihamaan nurmikko. Kirkkaana nousee -syysaurinko ja kimaltelee valkoisten kattojen harjoilla. - -Venevalkamassakin ovat porraspuut huurteessa ja jäänriittaa palanen -rantahiekan reunalla. - -Heikki siinä puuhaa veneen luona, asetellen uusia hankavitsoja -paikoilleen. Kun kuura on maasta sulanut ja päivä noussut korkeammalle, -työnnetään vene vesille. Kaarlo on nyt poislähdössä Kaiholasta. Eeva ja -Akseli lähtevät venheessä saattamaan poikki järven Raakonrannalle, -mutta Heikki menee kirkonkylään asti, johon nyt on muitakin asioita. - -Rannalla seisovat emäntä ja pikkutytöt, ja Aapo ja Erkki katselevat, -kun vene loittonee rannasta. - -Eeva on nytkin istunut soutamaan. Heikki pitää perää, ja Kaarlo ja -Akseli istuvat keskipiitan päällä. Eevan silmissä on kostea kiilto ja -koko hänen olemuksensa on alakuloista. - -"Silloin oli aamuyö", sanoo Eeva hiljaa. - -"Niin oli... se oli ihana aamu... Mutta kaunis päivä nytkin tulee... -Kas nyt, kun jo näkyy keltalehtiä tuolla lehdoissa... syksy tulee..." - -"Ja sitten se talvi..." - -Eevan ääni on surullinen. - -Kaarlo on omituisissa mietteissä, ja kummalliset, ristiriitaiset -tunteet mellastavat hänen sydämessään. Kun hän muistaa sitä maailmaa, -josta oli tänne uuteen elämään tullut, tuntuu välisti vieläkin, että -ikävöi sinne takaisin... Mutta kun vertasi sitä entistä tähän -nykyiseen, niin sydän vavahti. Jos se vieläkin veisi pyörteisiinsä, jos -se vieläkin voisi viehättää... jos sillä vieläkin olisi nautintonsa... -jos hän ei enää jaksaisikaan... - -Mutta sen hän tunsi, että häntä halu veti takaisin, mutta toinen, -väkevämpi, pidätti. Syvällä sydämessä oli kuin epämääräinen pelko -siitä, ettei sieltä enää jaksaisi tänne takaisin tulla, jos kerran -pyörteeseen joutuu... - -Mutta mitäpä hänen tarvitsee suin päin entiseensä vajota. Hän järjestää -vain asiansa, kulkee varovasti, silmät auki, pää pystyssä, kulkee -niinkuin vuorivaeltaja jyrkänteen rantaa ja varoo, ettei putoa -kuiluun... ja tulee tänne takaisin... oman rakkaan, ihanan impensä -syliin ja erämaan yksinäiseen rauhaan. - -"Kuinka lie teillä hauska ollut, mutta kyllä te paljoa riskimmän -näköinen nyt olette kuin tänne tullessa", puhelee Heikki veneen -perästä. - -Oli toki! Kaarlo oli lihonut ja ahvettunut. Näytti siinä pieksujalassa -aika sydänmaan mieheltä. - -"Täällähän elää paljaasta ilmasta", naurahti hän. "En ole koskaan -tuntenut itseäni näin terveeksi..." - -"Terveinä mekin täällä olemme pysyneet." - -Kaarlo koettaa haastella jotakin hauskaa, mutta ei hymähdä Akselikaan. -Suurin, totisin silmin poika katselee ja on kuin tahtoisi laueta -itkuun. - -"Jouluksi minä lähetän Akselille kuvakirjan ja pikkutytöille myös." - -Mutta ei huvita sekään poikaa. - -"Tulkaa sitten vain kesäksi", pyysi poika pitkän väliajan perästä. - -"Varmaan tulen." - -Eevan silmissä on yhä kostea kiilto, ja Kaarlosta näyttää kuin hänen -hento povensa kohoilisi tuskasta. - -"Jos te ette muistakaan minua!" - -Eeva puhuu hiljaisella äänellä. - -"Minä muistan aina ja iäti! Muista sinäkin minua... ja isän kanssa jo -kirjoitan ja lähetän tuliaisia, ja kirjoja saat kovasti..." - -"Jos minä Mikkelinä pääsen isän kanssa voinvientiin kirkonkylään, niin -silloin käyn kirjettä kysymässä..." - -"Niin tee. Silloin siellä jo on." - -Jo kopsahtaa vene Raakonrannan hiekkaiseen venevalkamaan, jossa vielä -näkyy nokisia hangon palasia kesällisestä merkkitulesta. - -"Mahtuisi tänne toinenkin talo", arvelee Kaarlo. - -"Jo toki, mutta eipä ole miestä, joka paljain kämmenin uskaltaisi -alottaa." - -Ja sen sanottuaan nousee Heikki veneen perästä, nostaa Kaarlon kapsäkit -rantahiekalle ja alkaa asettaa niitä korentoon, sitten olalla -kantaakseen. - -"Kevenneet nämä ovat. Ne kirjatko ne niin raskaita olivat!" - -"Nepä ne." - -Kaarlo on irroittanut sievän kiiltävän sormuksensa sormestaan, ja kun -hyvästelee Eevaa, niin painaa sen tytön sormeen. - -"Pidä nyt tämä muisto minulta, ja kiitos kaikesta!" - -Akseli pillahtaa itkuun, ja silloin ei Eevakaan enää voi pidättyä. - -Heikki kulkee taas edellä, Kaarlo perässä. Hyvää vauhtia astuvat, -eivätkä tee enää Kaarlonkaan kävelylle kiusaa polulla olevat kivet ja -risut. - -Kun he ovat ehtineet siihen Heikin lepokivelle, esittelee Kaarlo, että -siinä levähdettäisiin. Siitä näki vielä läikkiä järvestä ja tuttuja -vaarojen lakia järven ympäriltä. - -Heikin istuessa kivellä nousee Kaarlo suurelle kallion lohkareelle, -jolta näköala on avarin. Sieltä näkyy melkein koko järvi ja talo -korkealla törmällä. Puolijärvessä jo menevät Eeva ja Akseli... - --- Onnen järvi! Sydänmaan, kiveliön kirkas silmä! Kesäisin kirkas ja -sininen, talvisin hohtavan valkoinen ja häikäisevän puhdas... Voi, -nähnenkö sinut vielä onneni ja iloni päivinä... - -Hän pyyhkäisi kyyneleet poskiltaan ja vilkaisi vielä kerran Kaiholaan -päin. Ja sitten eteläisille ilmoille, josta näkyi ääretöntä -päivänpaisteista erämaata ja jostakin hyvin kaukaa vesien välkettä... - -Kun hän vertasi entistä elämäänsä tähän nykyiseen, vavahti sydän... Jos -vieläkin se entinen veisi pyörteisiinsä... jos se vieläkin voisi -viehättää... jos sillä vieläkin olisi nautintonsa ja ellei enää -jaksaisikaan tulla takaisin... - -Syvällä sydämessä oli kuin epämääräinen pelko siitä, aavistus, ettei -enää koskaan kykenisi palaamaan, jos sen pyörteeseen joutuisi... - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UUTEEN ELÄMÄÄN*** - - -******* This file should be named 59079-8.txt or 59079-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/9/0/7/59079 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |