diff options
Diffstat (limited to '59435-0.txt')
| -rw-r--r-- | 59435-0.txt | 3452 |
1 files changed, 3452 insertions, 0 deletions
diff --git a/59435-0.txt b/59435-0.txt new file mode 100644 index 0000000..25d5165 --- /dev/null +++ b/59435-0.txt @@ -0,0 +1,3452 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59435 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +PHAIDROS + +Kirj. + +PLATON + +Suomentanut + +Niilo Lehmuskoski + + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1920. + + + + +JOHDANTO. + + +Phaidros-dialogi tuntuu syntyneen niitten voimakkaitten vaikutelmien +herättämänä, jotka Platon on saanut opettajatoiminnastaan Akademiassa. +Se on persoonallisen, suusanallisen opetuksen ylistystä kuollutta +kirjatietoa vastaan, joka ei Platonin mielestä voi antaa mitään uutta +tietoa, vaan korkeintaan palauttaa muistiin, mitä entuudestaan +tiedämme. Ensi sijassa suuntautuu hyökkäys retoriikkaa vastaan, joka +pohjautumatta ja pyrkimättä todelliseen tietoon puhtaasti ulkonaisin +keinoin koettaa vaikuttaa kuulijoihin. Vain sellaisen puhetaidon, joka +perustuu todelliseen käsitteelliseen sekä synteettistä että +analyyttistä tietä saavutettuun tietoon niin hyvin kyseessäolevasta +aineesta kuin kuulijoitten luonteista, voi Platon myöntää taiteeksi. +Sama kuin retoriikan on laita runouden ja lakienlaadinnan, jonka Platon +lukee kirjallisuuteen. Niilläkin on arvoa vain sikäli kuin ne +perustuvat tähän edellämainittuun käsitteellisen ajattelemisen taitoon. +Sille, joka on tämän taidon saavuttanut, ovat nimitykset puhuja, +lakienlaatija ja runoilija sopimattomat. Viisaudenystävä, filosofi, on +hänen oikea nimensä. + +Filosofinen tietämys asetetaan siis ainoaksi arvonmittaajaksi +kirjalliselle tuotannolle. Mutta ei edes silloin, kun se tältä kannalta +arvosteltuna täyttää kaikki vaatimukset, se kohoa suullisen esityksen +rinnalle. Todellisen filosofin on tässäkin tapauksessa myönnettävä +harjoittavansa taidettaan vain leikin vuoksi. + +Sillä, joka lausuu tällaisia ajatuksia kirjallisen työn arvosta, täytyy +olla takanaan pitkä kokemus, joka yksin on voinut näyttää, miten vaikea +on siirtää kirjalliseen ilmaisumuotoon sitä, mikä ihmisessä on +persoonallisinta. Tällaiset ajatukset ovat ehkä seuranneet +luonnollisina vastavaikutuksina suurta, kaikkia henkisiä voimia +jännittänyttä työtä, joka valmistuttuaan ei ole tyydyttänyt +tekijätänsä. Valtiota on Platon itse varmaankin pitänyt pääteoksenaan. +Eiköhän tunnu luonnolliselta, että Phaidros on syntynyt sitä +seuranneena lepokautena? Dialogin muodolliset epätasaisuudet ja +ristiriitaisuudet itse ajatuksissa kenties osoittavat jonkinlaista +ajatuksen väsähtäneisyyttä, ja toiselta puolen ei tätä otaksumaa +kumonne se runollinen lento, johon Platon paikoin kohoaa. Sehän oli +mahdollinen sitä suuremmassa määrässä, mitä enemmän dialektikko Platon +väistyi runoilija Platonin tieltä. Useat tutkijat pitävät myöskin +erinäisiä dialogin kohtia käsitettävinä vasta Valtiossa esitettyjen +sukulaisajatusten valossa, ja n.s. kielistatistinen tutkimus on +niinikään nyttemmin määrännyt Phaidrokselle tämän sijan Platonin +dialogien joukossa. + +Tämä mielipide dialogin syntymäajasta on kuitenkin vasta viime aikoina +alkanut saavuttaa yhä yleisempää tunnustusta. Jo vanhalla ajalla oli +varsin laajalle levinnyt se käsitys, että virheiksi tajutut dialogin +tyylilliset omituisuudet todistivat tekijässä "poikamaisuutta" ja +dialogin itsensä ensimäiseksi Platonin kirjoituksista. Uudella ajalla +on varsinkin Schleiermacher voimakkaasti puolustanut tätä +katsantokantaa. Aikansa spekulatiivisen hengen mukaisesti hän +epähistoriallisesti käsitti Platonilla olleen filosofian olemassa jo +valmiina järjestelmänä ennenkuin hän ryhtyi kirjoittamaan ja +Phaidroksessa hän oli löytävinänsä tämän järjestelmän luonnoksen. +Schleiermacherin käsitys Phaidroksen syntymisajasta on saanut +puoltajia. Nykyään kuitenkin dialogi yleisesti sijoitetaan +järjestyksessä paljoa myöhemmäksi. Jonkinlainen välittävä kanta on se, +joka otaksuu olleen olemassa kaksi Phaidros-laitosta, joista vasta +jälkimäiseen on sisältynyt se ihmeellinen myytti ihmissielusta ja +rakkaudesta, jonka Sokrates esittää ja joka ensi tutustumalla näyttää +kasvavan ulkopuolelle dialogin puitteitten. + +Phaidros osoittaa tosiaankin selvemmin kuin ehkä mikään muu Platonin +teoksista ne kaksi puolta hänen luonteessaan, jotka alinomaa +taistelivat keskenään, runoilijan ja ajattelijan. Se asettaa hänessä +myöskin opettajan kirjailijaa vastaan. Phaidros särkee kuvan +systemaattisesta ajattelijasta, mutta antaa sensijaan kenties jalomman +kuvan Platon-ihmisestä. + +Jo dialogi sinänsä, sen olemassaolo, on ristiriidassa siinä lausuttujen +ajatusten kanssa. Jos Platon kerran arvioi kirjallisen työn niin +alhaiseksi, niin miksi hän ylipäätään kirjoittaa? Vain leikinkö vuoksi, +kuten Sokrates lopussa sanoo koko keskustelun tapahtuneen? Ehkä +ennemminkin siksi, että hänen kaikesta huolimatta sittenkin täytyi +kirjoittaa. Ehkä Platonillakin oli käskijänsä, inspiratio, se +jumalallinen hulluus, jonka mahdin Platon nyt kerrankin tunnustaa, ja +joka on herkistänyt hänen aistinsa vastaanottaviksi sillekin +kauneudelle, jota luonto säteilee, ja kohottanut sen siihen +metafyysilliseen lentoon, joka kannattaa äsken mainittua Sokrateen +esittämää myyttiä. Ja kuitenkin -- runoilija Platon on runoilijain +vihollinen. Tosin hän nyt on heitä kohtaan suvaitsevampi kuin +Valtiossa, missä hän ei heille löydä sijaa, vaan langettaa heistä +jyrkän tuomion: hehän kuvauksillaan jumalista häpäisevät jumaluuden ja +väärentävät heidän olemuksensa, hehän herättävät epämiehekkäitä +mielenliikutuksia ja korkeimmasta todellisuudesta he loitontavat +ihmiset tarjoamalla heille vain jäljennösten jäljennöksiä. Nyt toki voi +runoilijakin olla filosofi -- sikäli kuin hän sitä on. Itsessään hän on +kaukana filosofista. Kun filosofin sielu on korkeinta, mitä Platon +tuntee, kuuluu runoilijan sielulle hänen arvomaailmassaan vasta kuudes +sija. + +Se kysymys, jonka ratkaisemisessa Platon osoittaa retoriikan +täydellisen heikommuuden filosofian rinnalla, koskee rakkautta. Ei +tosin sitä rakkautta, jonka me tunnemme. Omituista on, että +kreikkalaisessa psykhessä naislemmellä oli tuskin mitään sijaa. Eros +tajuttiin varsinkin myöhemmin niitten suhteitten valtiaaksi, jotka +kehittyivät kauniiden nuorukaisten ja heitä vanhempien miesten välille. +Mikäli nämä suhteet muodostuivat aistillisiksi lemmensuhteiksi, ovat ne +meistä vastenmielisiä ja meidän koko rakkauselämällemme vieraita. Mutta +toiselta puolen on myönnettävä, että milloin rakastajassa vallitsi +voimakas siveellinen tahto, hänen rakkautensa silloin oli pyrkimystä +henkisesti kohottavasti ja jalostavasti vaikuttaa lemmikkeihinsä. +Tällainen suhde on varmasti vallinnut Sokrateen ja hänen oppilastensa +välillä, tällainen oli varmaankin Akademiassa palveltu Eros. Mutta +Eroksen mahti on Platonille vielä suurempi. Jo Symposionissa laajenee +rakkaus universaaliseksi pyrkimykseksi, joka lopulta johtaa tajuamaan +kauneuden idean. Phaidroksessa kauneus herättää rakkautta juuri sen +takia, että se muistuttaa kauneudesta itsestään, jota sielu kerran on +saanut katsella matkatessaan jumalien saatossa. Rakkaus kohoaa +asteettain portaaksi, joka varmimmin vie sielun takaisin +transscendenttiseen maailmaan. + +Ulkokohtainen retoriikka ei kykene tunkeutumaan kysymyksen ytimeen. Se +tuntuu vielä kuolleemmalta siinä ympäristössä, johon keskustelu on +sijoitettu. Ainoan kerran vie Platon Sokrateen, joka nytkin on hänen +ajatustensa tulkki, vapaaseen luontoon, jota Sokrates yleensä karttoi, +koska se ei, kuten hän tässä dialogissa sanoo, voinut hänelle mitään +opettaa. Oppia hän saattoi ainoastaan kaupungissa olevista ihmisistä. +Sokrates pysyttelikin melkein yhtä itsepintaisesti Ateenassa -- vain +sotaretkelle hän sieltä poistui -- kuin myöhemmin Kant +Königsbergissään. + +Ulkopuolelle kaupungin muurien Sokrates on lähtenyt saadakseen kuulla +Lysiaan, kuuluisan reetorin uusimman puheen rakkaudesta tämän +innokkaalta ihailijalta _Phaidrokselta_, samalta pintapuoliselta ja +fanaattisessa puhujain-ihailussaan hiukan koomillisesti vaikuttavalta +ateenalaiselta, jonka tunnemme Symposion-dialogista. Puhe, joka +mahdollisesti on jonkun Lysiaan pitämän puheen vapaa mukailu, +osoittautuu ajatuksiltaan köyhäksi ja heikoksi kokoonpanoltaan. Perin +teennäinen on teemakin: kauniin nuorukaisen ei tule olla mieliksi +sille, joka häntä rakastaa, vaan sille, joka ei rakasta. Eipä ihme, +että Sokrates dialogin lopussa tuomitsee puheet itsepuolustukseen +kykenemättömiksi. Tällä kertaa hän -- verhotuin kasvoin, osoittaakseen, +ettei hän nyt ilmaise todellisia ajatuksiaan -- pitää puheen samasta +aineesta, muodoltaan raskaamman kuin Lysiaan puhe oli ollut, mutta +ajatuspitoisemman ja psykologisesti syvällisemmän. -- Juuri kun +keskustelutoverit tekevät lähtöä, tuntee Sokrates kuitenkin +daimonioninsa syyttävän häntä siitä, että hän on herjannut Erosta, ja +niin hän runoilija Stesikhoroksen esimerkkiä noudattaen tämän +peruutuslaulun, _Palinodian_, mukaan pitää uuden puheen, joka on +edellisille täysin vastakkainen. + +Hulluudeksi myöntää Sokrates nytkin rakkauden. Mutta siinä itsessään +hän ei näe pahaa. Päinvastoin on jumalallinen hulluus tuottanut +suurinta onnea ihmisille. Se on synnyttänyt ennustustaidon, ja +mysteriokultin, vain sen varassa syntyy todellinen runous. Jumalallista +hulluutta on rakkauskin. Se voi olla jumalallista vain sentakia, että +sielu on kuolematon. Sielun kuolemattomuuden Sokrates todistaa sillä, +että se oman liikkeensä alkuna on syntymätön ja häviämätön, Phaidonissa +ja Valtiossa esitettyihin todistuksiin liittyy näin uusi, sellainen, +joka tosin psyykilliseen puoleen rajoitettuna sisältää jokseenkin saman +perusajatuksen kuin nykyinen voiman säilymisen laki. + +Vasta sielun olemuksen täydellinen tunteminen voi selvittää rakkauden +olemuksen. Mutta sen esittämisestä tarkasti käsitteellisen ajatuksen +kannalta Sokrates -- taikka oikeammin Platon -- ilmeisesti vastoin +dialogin lopussa asetettuja vaatimuksia luopuu. Platon tunnustaa, ettei +inhimillinen tietämys siihen kykene. Niin ankarasti kuin Platon +vaatiikin käsitteellistä ajattelua, näyttävät hänen perusoppinsa +sittenkin syntyneen intuitiivista tietä. Runous on Platonille sittenkin +silta ideain puhtaaseen maailmaan, nimittäin se runous, jonka hän itse +luo. Myytti on useinkin se muoto, johon hän syvimmät ajatuksensa pukee. + +Aivan toiselle tasolle kuin millä keskustelu Phaidroksessa yleensä +liikkuu, kohoaa Sokrateen esittämä sielun olemusta vertauksin kuvaava +myytti. Platon rikkoo sillä dialogin yhtenäisyyden, mutta sovitukseksi +paljastaa meille näkemyksensä suuruuden ja koko sielunsa tulisuuden. + +Valtiossa oli Platon eroittanut sielussa kolme osaa, järjen, uljuuden +ja halun. Nyt [Myöskin Valtiossa havainnollistutetaan oppia sielun +kolmijaosta vertauksella: Ihmisvaippaan on kätketty monipäinen hirviö, +jalopeura ja ihminen. Jos ihminen hallitsee, on kokonaisolemus +onnellinen.] hän antaa Sokrateen verrata sielua kokonaisuuteen, jonka +muodostavat parivaljakko, jonka toinen hevonen on jalo, kaunis, +hyveellinen ja helposti ohjattavissa, toinen taas huono, ruma, paheiden +raskauttama ja uppiniskainen. Siivekkäänä on sielu kerran kulkenut +jumalien autuaassa saatossa voimiensa ja tahtonsa mukaan heitä +seuraten. Se on aina ollut vaarassa vaipua maahan, koska paheiden +täyttämä hevonen on häirinnyt tasapainoa ja pyrkinyt painamaan +valjaikkoa alas. Täydellisimmät kuolemattomiksi kutsutut sielut +kohoavat ulkopuolelle taivaankin ja saavat nähdä todellisen olevaisen, +ideamaailman, missä erikoisesti oikeudenmukaisuuden, kohtuullisuuden ja +tiedon ideat loistavat esiin. Jos sielut saattavat seurata jumalia, +säilyvät ne vahingoittumattomina, jolleivät, kadottavat ne siipensä ja +putoavat maahan. Sen mukaan, miten sielut ovat jaksaneet kohota +jumalien mukana tai olleet kohoamatta ja tyytyneet vain arvelusta +lähtevään ravintoon, saavat ne paikkansa maallisessa vaelluksessa. +Suurin onni on tulla istutetuksi siemeneen, josta kehittyy viisautta ja +kauneutta rakastava, Musain taiteita (ei kuitenkaan runoutta) +harjoittava ja Erosta kunnioittava mies. Sitä seuraava aste on +lainkuuliaisen, sotaan ja hallitsemiseen kykenevän kuninkaan siemen. Ja +niin jatkuu arvojärjestys alenevassa sarjassa, jonka sofisti ja tyranni +päättävät, ja jossa runoilijalle on vasta kuudes sija yhdeksästä. + +Sielut palaavat sinne, mistä ovat lähteneet, vasta kymmenen tuhannen +vuoden kuluttua; vain sen sielu, joka vilpittömästi on harrastanut +filosofiaa tai filosofisella tavalla harjoittanut poikarakkautta, saa +siivet kolmantena tuhatvuotisjaksona. Maisen elämänsä jälkeen saavat +sielut joko maan alla suorittaen rangaistustaan tai asuen jossakin +kohdassa taivasta oikeudenmukaisen palkintonsa. Joka tuhannentena +vuotena ne saavat valita uuden elämän. + +Nämä ajatukset ovat läheistä sukua Valtion sielunvaellusopille ja +tietävät kehitystä Phaidonissa esitetystä kannasta, minkä mukaan vain +filosofeille luvataan ruumiiton elämä vielä kauniimmissa asunnoissa +kuin maiset ovat. + +Jotta maahan vaipunut sielu voisi palata entiseen asemaansa, on hänen +uudelleen saatava siivet. Tämä taas on mahdollista vain sikäli, mikäli +voimme tässä maailmassa olevissa ideamaailman jäljennöksissä tajuta +jotakin tuosta entisestä maailmastamme. Vain kauneuden ideasta on +terävimmän aistimme, näkömme havaittavissa selvä kuva. Tämä kauneus +synnyttää rakkauden. Rakastetun olemus herättää sielussa muiston +todellisesta kauneudesta ja muodostuu siksi voimaksi, joka johtaa +sielua kohti ideain autuasta maailmaa. Vaikea on tosin kulkea tämä tie. +Sielun alhainen osa, tuo hillitön ja epäjalo hevonen, koettaa syöstä +koko sielun huonoihin nautintoihin. Vain filosofisesti harjoitettu +rakkaus johtaa oikeaan. + +Että Platon monin verran syvemmin saattoi tunkeutua asian ytimeen kuin +Lysias osoittaa tämä myytti. Mutta se näyttää myös, mitenkä vaikeata on +vetää jyrkkää rajaa ajattelun ja runouden välille. Filosofin sielu +tuskin voi tunkeutua tosiolevaisen maailmoihin ilman jotakin osaa siitä +näkemyksestä, joka synnyttää tosi runouden. Ja toiselta puolen ei +suurta runoutta synny ilman filosofiaa. + +Runoilijaolemuksellaan kenties yhtä paljon kuin hellittämättömällä +pyrkimyksellä viisauteen veti Platon Ateenan nuorukaisista jaloimmat +Akademiaansa, missä Platon koko persoonallisuutensa voimalla harjoitti +"sielujen ohjaustaitoa". Lienee kuitenkin ollut monta, jotka jättivät +hänet ja kääntyivät toisaalle, missä kansalaiseksi ja ihmiseksi näytti +helpommin voivan kehittyä. Useitten oppilaistaan sai Platon nähdä +siirtyvän puhetaidon opettajan Isokrateen kouluun, joka hänkin käsitti +toimintansa ennen kaikkea nuorisoa kasvattavaksi. Platonin mielestä ei +Isokrateen viittoma tie ollut oikea. Se, joka ei pyrkinyt herättämään +kasvateissaan todellista tietoa, ei myöskään voinut synnyttää heissä +hyveitä. Ja se, mitä Platon antaa Sokrateen Isokrateesta lausua +viimeisissä vuorosanoissaan, onkin kai käsitettävä pettymyksen +ilmaukseksi siitä, ettei Isokrates ollut täyttänyt niitä lupauksia, +joita hänen luontaiset lahjansa ja filosofinen luonteensa olivat +hänestä antaneet silloin, kun hän vielä oli nuori. Ja niin lieneekin +syvimmältään Isokrates se objekti, johon polemiikki retoriikkaa +vastaan kohdistuu, eikä jo silloin kuollut Lysias, jonka Platon on +tuonut näyttämölle vain siksi, että hänen persoonansa ja +taiteilijaominaisuutensa ulkonaisesti paremmin kuin Isokrateen +soveltuivat Platonin tarkoituksiin. + +Lysias ja Sokrates edustavat vastakohtia, jotka ulottuvat kautta +aikojen. Filosofia ja retoriikka, ajatus ja puhe, sisältö ja muoto ovat +vain harvoin yhtyneet sopusuhtaiseksi kokonaisuudeksi. Ehkä niistä +synteeseistä, jotka nämä kaksi antiteesiä ovat synnyttäneet, on +täydellisimpiä se, jonka Platon, itse tosin olematta siitä tietoinen, +on luonut. + +_Suomentaja_. + + + + +PHAIDROS. + + +Vuoropuhelun henkilöt: + + Sokrates + Phaidros + + +SOKRATES: Rakas Phaidros, minne ja mistä? + +PHAIDROS: Lysiaan,[1] Kephaloksen pojan luota, Sokrates. Olen matkalla +kävelemään kaupungin muurin ulkopuolelle. Sillä olen kuluttanut pitkän +ajan istuessani siellä aamuvarhaisesta alkaen. Noudattaen yhteisen +ystävämme, Akumenoksen[2] neuvoa teen kävelymatkani pitkin teitä. Hän +näet vakuuttaa kävelyn siellä olevan virkistävämpää kuin +kilparadoilla.[3] + +SOKRATES: Siinä hän on aivan oikeassa, hyvä ystävä. Lysias oli siis -- +kuten näyttää -- kaupungissa? + +PHAIDROS: Kyllä, Epikrateen[4] luona, Morykhoksen[5] talossa, tässä +näin, joka on lähellä Olympolaisen (Zeun) temppeliä.[6] + +SOKRATES: Mitä ajanvietettä teillä oli? Tai tietysti Lysias kestitsi +teitä puheella? + +PHAIDROS: Saat sen tietää, jos sinulla on aikaa kulkea kanssani ja +kuunnella. + +SOKRATES: Kuinka? Etkö luule, että minulle on, käyttääkseni +Pindaroksen[7] sanoja, kiirettäkin tärkeämpää kuulla, mitä sinulla ja +Lysiaalla on ollut sanottavaa toisillenne. + +PHAIDROS: Lähde siis matkaan! + +SOKRATES: Ja kerro sinä! + +PHAIDROS: Tosiaankin, Sokrates, on kuunteluaihe sinulle sopiva. Sillä +puhe, jonka parissa vietimme aikaamme, koski tavallaan rakkautta. +Lysias on näet kuvannut, mitenkä jonkun kauniin nuorukaisen rakkautta +koetetaan voittaa. Valloitusyritystä ei kuitenkaan tee hänen +rakastajansa, ja siinä juuri onkin ajatuksen hienous. Hän sanoo +nimittäin, että on osoitettava suurempaa suosiota sille, joka ei +rakasta, kuin sille, joka rakastaa. + +SOKRATES: Mikä jalo mies! Olisipa hän vain kirjoittanut, että tulee +enemmän suosia köyhää kuin rikasta, vanhaa kuin nuorta ja kaikkea muuta +joka soveltuu sekä minuun että useimpiin teistä. Sillä silloin +tosiaankin nämä puheet olisivat sivistäviä ja yleishyödyllisiä. Minä +puolestani olen nyt saanut sellaisen halun kuulla, että jos sinä ulotat +kävelymatkasi vaikka aina Megaraan[8] asti ja Herodikoksen[9] tavoin +kuljet kaupungin muurille saakka ja sieltä takaisin, en kuitenkaan jää +pois seurastasi. + +PHAIDROS: Mitä tarkoitat, parahin Sokrates? Luuletko sinä, että minä, +joka olen oppimaton mies, voin muististani esittää, mitä Lysias, +nykyajan ihmisistä kirjoitustaidossa etevin, pitkän ajan kuluessa +rauhassa kaikilta häiriöiltä on sommitellut, tavalla, joka olisi hänen +arvoistaan. Kaukana siitä. Ja kuitenkin tahtoisin kyetä tähän paljoa +mieluummin kuin saada paljon rahaa. + +SOKRATES: Hyvä Phaidros! Jollen tunne Phaidrosta, on minun täytynyt +unohtaa itsenikin. Mutta ei kumpaakaan tästä ole tapahtunut. Sillä +tiedän hyvin, että se mies kuullessaan Lysiaan puheen ei ole kuullut +sitä vain yhtä kertaa, vaan on yhä uudestaan pyytänyt tätä lukemaan sen +hänelle, jota pyyntöä tämä mielellään on noudattanut. Eikä edes tämä +ole hänelle riittänyt, vaan lopuksi on hän ottanut kirjan ja tutkinut +niitä kohtia, jotka ovat häntä enimmin miellyttäneet. Ja kun hän näin +tehden on istunut varhaisesta aamusta asti, on hän lopuksi väsynyt ja +lähtenyt kävelemään opittuaan -- kuten minä ainakin luulen, koira +vieköön -- puheen ulkoa, jollei se ole ollut kovin pitkä. Ja hän kulki +ulkopuolelle kaupungin muurin, voidakseen sitä rauhassa harjoitella. Ja +kun hän kohtasi erään, joka sairastaa halua kuulla puheita, niin hän +tuli iloiseksi hänet nähtyään, koska hän nyt luuli saavansa +haltioitumistoverin,[10] ja pyysi tätä kävelykumppanikseen. Mutta kun +puheitten lempijä käski häntä puhumaan, niin teeskenteli hän +haluttomuutta puhua. Ja kuitenkin hän lopulta, vaikkei kukaan häntä +vapaasta tahdostaan kuuntelisi, väkisin puhuisi. Pyydä siis, sinä +Phaidros, häntä heti tekemään se, minkä hän kaikissa tapauksissa pian +on tekevä. + +PHAIDROS: Minun on tosiaankin parasta esittää se niin hyvin kuin voin. +Sillä näyttää siltä, ettet sinä päästä minua, ennenkuin olen sen +jollakin tavalla sinulle lausunut. + +SOKRATES: Aivan oikea on tämä arvelusi minusta. + +PHAIDROS: Minä teen siis niin. Sillä itse asiassa, hyvä Sokrates, en +ole mitenkään oppinut ulkoa hänen sanojaan, mutta sisällön melkein +kaikesta, minkä kautta hän sanoi rakastavan aseman eroavan sen +asemasta, joka ei rakasta, tulen kyllä pääkohdittain järjestyksessä +esittämään alusta alkaen. + +SOKRATES: Kuitenkin näytettyäsi ensin, rakkaani, mitä sinulla on +vasemmassa kädessäsi vaipan alla. Minä näet aavistan, että sinulla +siellä on itse puhe. Jos niin on laita, niin ole vain siinä uskossa, +että pidän paljon sinusta, mutta suurta halua ei minulla ole, jos +kerran Lysias on läsnä, tarjoutua sinun opetettavaksesi. Kuule, näytä +se minulle! + +PHAIDROS: Seis! Sinä, Sokrates, olet riistänyt minulta toivoni saada +harjoitella sinä kuulijanani. Mutta minne tahdot meidän istuutuvan +lukemaan? + +SOKRATES: Poiketkaamme tästä ja käykäämme alas Ilisokselle![11] Sitten +voimme rauhassa istuutua minne hyväksi näemme. + +PHAIDROS: Oivallinen sattuma, kuten näyttää, että olen avojaloin. +Sinähän olet aina niin. Nythän on erinomaisen mukavaa kulkea vedessä ja +kastella jalkojansa. Oikein se on suloista erittäinkin tähän aikaan +vuotta ja vuorokautta. + +SOKRATES: Käy siis edellä ja katso samalla, minne voimme istuutua! + +PHAIDROS: Näetkö tuon korkeimman plataanin tuolla? + +SOKRATES: Miksen näkisi? + +PHAIDROS: Siellä on varjoa ja vain kohtalainen tuuli ja nurmikko, minne +voimme istuutua, tai -- jos niin haluamme -- heittäytyä pitkäksemme. + +SOKRATES: Eteenpäin siis! + +PHAIDROS: Sano minulle, Sokrates, eikö täältä Ilisoksen luota kerrota +Boreaan[12] ryöstäneen Oreithyiaa. + +SOKRATES: Kerrotaan kyllä. + +PHAIDROS: Kenties juuri tästä paikasta? Ihanalta ainakin sekä puhtaalta +ja selkeältä näyttää vesi ja sopivalta tyttöjen leikkiin sen partaalla. + +SOKRATES: Ei, vaan suunnilleen kaksi tai kolme stadionia alempaa, siltä +kohdalta, mistä pääsee joen yli Artemiin temppelin luo. Ja siellä +jossakin on Boreaan alttari. + +PHAIDROS: Sitä en ole tiennyt. Mutta sano, kautta Zeun, Sokrates, +uskotko sinä, että tämä tarina on tosi. + +SOKRATES: Jos olisin uskomatta, kuten nuo viisaat, en suinkaan olisi +typerä. Viisastellen minä sanoisin, että pohjatuuli oli viskannut hänet +alas läheisiltä kallioilta, kun hän leikki Pharmakeian kanssa, ja kun +hän näin oli kuollut, kerrottiin että Boreas oli hänet ryöstänyt -- tai +alas Areiopagokselta, sillä niinkin taru kerrotaan, että hänet +ryöstettiin sieltä, eikä täältä. -- Minusta, Phaidros, tuntuu kyllä +tällainen muuten hienolta, mutta siihen nähdäkseni vaaditaan taitavaa +ja uupumatonta miestä ja sen lisäksi sellaista, joka ei ole varsin +onnellisessa asemassa, ei minkään muun takia kuin sen, että hänen sen +jälkeen on käytävä korjaamaan Kentaurien[13] olemusta ja sitten +Khimairan[14] ja että hänen luokseen tulvii kaikenlaisten Gorgonien ja +Pegasosten joukko ja määrätön paljous muita käsittämättömiä ja +eriskummallisia olentoja. Ja jos joku, joka ei niihin usko, yrittää +vetää niitä kutakin todennäköisyyspiiriin, nojautuen tavalliseen moukan +viisauteen, niin kysyy se häneltä paljon aikaa. Minulla ei mitenkään +ole siihen aikaa. Ja siihen on, hyvä ystävä, syynä se, etten +delphoilaisen kirjoituksen[15] mukaan, kykene tuntemaan itseäni. +Naurettavalta tosiaan näyttää minusta tutkia muita asioita, niin kauan +kuin tämä tuntemus minulta puuttuu. Sentähden annan minä tämän jäädä +silleen ja omaksuen siitä vallalla olevan käsityksen tutkin minä, kuten +äsken sanoin, en tätä, vaan itseäni, nimittäin, olenko minä +Typhonia[16] mutkikkaampi ja pöyhkeämpi otus vai olenko kesympi ja +yksinkertaisempi olento, luonnostani osallinen jostakin jumalallisesta +ja jalosta elämänosasta. Mutta, ystävä, asiasta toiseen. Eikö tämä +ollut se puu, jonka luo sinun piti meitä viedä? + +PHAIDROS: Kyllä, juuri tämä. + +SOKRATES: Kautta Heran, tämähän on kaunis lepopaikka! Sillä platani +itse on hyvin tuuhealehväinen ja korkea, ja pensaston korkeus muodostaa +kauniin siimeksen ja sitäpaitsi on se täydessä kukoistuksessa, niin +että se täyttää paikan mitä ihanimmalla tuoksulla. Ja mitä suloisin +lähde platanin alla pulppuaa raittihinta vettä, jos voi luottaa +jalkaansa. Neitojen kuvapatsaista ja vihkilahjoista päättäen näyttää +tässä olevan joidenkuiden nymfien ja Akhelooksen[17] pyhäkkö. Ja +sitten, jos sallit minun siitä huomauttaa, tuntuu leppoisa tuulenhenki +tässä paikassa niin miellyttävältä ja erinomaisen suloiselta ja yhtyy +suvisena ja sointuvana heinäsirkkojen kuoroon. Kaikista ihaninta on +kuitenkin ruoho, sitä kun loivalla rinteellä kasvaa niin runsaasti, +että siihen hyvin mukavasti voi nojata päätään. Erinomainen opas olet +siis ollut, hyvä Phaidros. + +PHAIDROS: Sinä ihmeellinen mies, taas osoittaudut perin kummalliseksi! +Sillä, kuten itse sanot, näytät sinä kokonaan muukalaiselta, joka antaa +kuljettaa itseään ympäri, etkä paikkakuntalaiselta. Siihen määrään sinä +kartat retkiä kaupungista ympäristöön etkä minusta ainakaan näytä +kulkevan edes kaupunginmuurin ulkopuolelle. + +SOKRATES: Anna minulle anteeksi, hyvä ystävä! Sillä minä olen +opinhaluinen, eivätkä paikat ja puut voi minua missään suhteessa +opettaa, vaan ihmiset, jotka ovat kaupungissa. Mutta sinä näytät +keksineen keinon houkutellaksesi minut sieltä ulos. Sillä niinkuin +paimenet saavat nälkäiset eläimet mukaansa näyttämällä heille lehvää +tai jyviä jonkun verran, samoin sinä näytät voivan kuljettaa minua +ympäri koko Attikan ja minne muualle vain haluat, kun noin pidät +edessäni kirjakääröjä puheineen. Mutta kun minä nyt kerran olen tullut +tänne, niin aion heittäytyä pitkäkseni. Valitse sinä taas sellainen +asento, jossa luulet olevan mukavinta lukea, ja lue! + +PHAIDROS: Kuule siis! + +"Minun asemani sinä tunnet ja olet kuullut, että minä arvelen tämän +hyödyttävän meitä, jos se tapahtuu. Mutta minä vaadin, ettei minun +toivomukseni sen takia jää täyttymättä, etten satu olemaan rakastajasi. +Sillä nämä katuvat silloin, kun ovat tyydyttäneet himonsa, sitä hyvää, +mitä ovat tehneet. Toisilla taasen ei ole hetkeä, jolloin heidän +tarvitsisi muuttaa mieltään. Sillä he tekevät voimainsa mukaan hyvää, +eivät pakosta vaan vapaaehtoisesti, samoin kuin he parhaimmalla tavalla +saattavat pitää huolta omista asioistaan. + +"Lisäksi ne, jotka rakastavat, ottavat huomioon ne puolet omista +asioistaan, mitä he ovat huonosti hoitaneet rakkauden takia ja mitä +hyvää he ovat tehneet, ja kun he lisäävät siihen sen vaivan, minkä he +ovat nähneet, arvelevat he jo aikoja sitten osoittaneensa rakastetuille +niin paljon kiitollisuutta kuin he ansaitsevat. Mutta ne, jotka eivät +rakasta, eivät voi vedota omien asioittensa laiminlyöntiin tämän takia, +eivät ottaa lukuun menneitä ponnistuksia, eivätkä syyttää sitä, että +olisivat joutuneet riitoihin omaistensa kanssa. Kun siis kaikki näin +suuret huonot puolet jäävät pois, ei jää jälelle mitään muuta +mahdollisuutta, kuin alttiisti tehdä tekoja, joilla he saattavat luulla +tekevänsä heille mieliksi. Ja edelleen, jos niitä, jotka rakastavat, +sen takia kannattaa pitää suuressa arvossa, että he sanovat olevansa +niiden parhaita ystäviä, joita he rakastavat, ja valmiita noudattamaan +rakastettujen tahtoa, vaikka he sekä sanojensa että töittensä takia +joutuvat muitten ihmisten vihoihin, niin on helppoa huomata, onko tämä +väite tosi, koska he tulevat pitämään kaikkia niitä, joihin he +myöhemmin rakastuvat, suuremmassa arvossa kuin noita edellisiä ja +ilmeisesti, jos hyväksi näkevät, tulevat tekemään näille pahaakin. +Mutta mitenkä on kohtuudenmukaista uhrata sellaista lahjaa sille, jolla +on tällainen sairaus, jota ei kukaan, olkoonpa asiantuntijakin, +saattaisi edes ryhtyä parantamaan. Sillä itsekin he myöntävät ennemmin +olevansa sairaita kuin mieleltään terveitä ja tietävänsä, että ovat +heikkojärkisiä, mutta etteivät voi päästä itsensä herroiksi. Mitenkä he +siis tultuaan järkiinsä saattaisivat arvella, että se on oikein, mitä +he tällaisessa mielentilassa tahtovat? Ja varmaankin, jos sinä +rakastajien joukosta valitsisit parhaan, saattaisi valintasi tapahtua +vain harvojen joukosta. Jos taas muitten joukosta valitsisit itsellesi +sopivimman, saattaisi vaalisi tapahtua monen joukosta. Paljoa suurempi +toivo on siis, että sinä ollessasi näiden monien joukossa löydät sen, +joka on ystävyytesi arvoinen. + +"Jos sinä taas pelkäät vallitsevaa mielipidettä, sitä nimittäin, että +sinulle koituu häpeää, jos ihmiset saavat sen tietää, on tosin +todennäköistä, että ne, jotka rakastavat, uskoessaan että muut heitä +kadehtivat niinkuin he itse kadehtivat toinen toistaan, pöyhkeilevät +kertomalla ja turhamaisesti kaikille kerskumalla, etteivät heidän +ponnistuksensa ole menneet hukkaan; mutta toiselta puolen on +todennäköistä, että ne, jotka eivät rakasta, kyeten hallitsemaan +itseään, pitävät sen, mikä on parasta, parempana sitä kunniaa, minkä +ihmiset heille suovat. Edelleen moni pakostakin huomaa ja näkee, +mitenkä ne, jotka rakastavat, ajavat takaa rakastettujaan, työkseen +tätä tehden, niin että kun heidät nähdään keskustelemassa keskenänsä, +heidän silloin luullaan olevan yhdessä joko sen takia, että ovat +tyydyttäneet halunsa tai aikovat sitä tyydyttää. Mutta niitä, jotka +eivät rakasta, ei edes yritetä syyttää siitä, että ovat yhtyneet +tapaamaan toisiansa, koska tiedetään, että on välttämätöntä keskustella +jonkun kanssa, joko sitten ystävyydestä tai muuten vain huvittelun +halusta. Jos sinusta taas tuntuu peloittavalta ajatellessasi, mitenkä +vaikeata ystävyyden on olla pysyvä, ja mitenkä toisessa tapauksessa, +kun erimielisyys syntyy, molempia yhteisesti kohtaa onnettomuus, mutta +tässä tapauksessa, kun olet uhrannut sen, mikä sinulle on arvokkainta, +sinä saat kärsiä suurta vahinkoa, niin täydellä syyllä voit enemmän +pelätä niitä, jotka rakastavat. Sillä monet asiat kiusaavat heitä ja he +luulevat kaiken tapahtuvan heidän vahingokseen. Sen takia koettavat he +estää rakastettujaan kohtaamasta muita, peläten että ne, jotka ovat +hankkineet itselleen omaisuutta, varoillaan vievät heistä voiton, ja +että ne taas, jotka ovat sivistyneitä, ymmärryksellään saavuttavat +etusijan. Ja jos joku on hankkinut joitakin muita etuja, koettavat he +ehkäistä jokaisen tällaisen miehen vaikutusta. Jos he siis saavat sinut +antautumaan heidän vihoihinsa, saattavat he sinut vaille ystäviä, jos +sinä taas pidät omaa etuasi silmällä ja ajattelet paremmin kuin he, +joudut sinä riitoihin heidän kanssaan. Ne taas, jotka eivät ole olleet +rakastajia, vaan oman kuntonsa kautta ovat saavuttaneet, mitä ovat +kaivanneet, eivät saata kadehtia seuratovereitasi, vaan päinvastoin +voivat vihata niitä, jotka eivät tahdo olla tovereitasi, koska heillä +on se käsitys, että nämä halveksivat heitä, mutta että heillä +seuratovereista on hyötyä. Niinpä onkin paljoa suurempi syy toivoa, +että tällainen suhde synnyttää ystävyyttä kuin vihamielisyyttä. + +"Myöskin ovat useat niistä, jotka rakastavat, ennen alkaneet tuntea +himoa ruumiilliseen nautintoon, kuin he ovat tunteneet asianomaisen +luonteenlaadun ja ne olosuhteet, joissa hän elää, niin että on +epävarmaa, vieläkö he silloin tahtovat olla heidän ystäviänsä, kun he +ovat tyydyttäneet himonsa. Mitä taas niihin tulee, jotka eivät rakasta, +ja jotka ovat näin tehneet, jo aikaisemmin oltuaan ystäviä keskenään, +niin on todennäköistä, ettei se hyvä, jota ovat kokeneet, heikennä +heidän ystävyyttään, vaan että tämä säilyy merkkinä siitä, mitä tuleva +on. Vieläpä on sinulla mahdollisuus tulla paremmaksi, jos tottelet +minua kuin jos tottelet rakastajaa. Sillä he kiittävät vastoin sitä, +mikä on parasta, mitä sinä puhut tai teet, osaksi sentakia, että +pelkäävät joutuvansa vihoihisi, osaksi sentakia, että he himonsa +takia eivät kykene paremmin ymmärtämään. Sillä seuraavanlaisia +ilmenemismuotoja on rakkaudella: ne, joilla ei ole onnea mukanaan, se +saattaa pitämään tuskallisena sitä, mikä ei tuota toisille tuskaa, ne +taas, joita onni suosii, se saattaa kohdistamaan kiitoksensa siihenkin, +mikä ei ole nautinnon arvoista. Niinpä siis tulee rakastavia paljoa +ennemmin sääliä kuin kadehtia. Jos taas noudatat minun mieltäni, niin +en ensiksikään seurustele kanssasi vain hetken nautintoa ajatellen, +vaan myös tulevaa hyötyä, en rakkauden voittamana, vaan itseni +voittaen, en pikku asioitten takia ankarasti vihastuen, vaan suurten +asiain takia hitaasti ja lievästi pahastuen, antaen anteeksi sen, mikä +ei ole tahallista ja koettaen torjua sitä, mikä on tahallista. Sillä +nämä ovat merkkejä ystävyydestä, joka on kauan kestävä. Jos taas +sinusta tuntuu siltä, ettei ystävyyssuhde voi olla luja, jollei ole +rakastunut, tulee sinun ajatella, ettemme siinä tapauksessa pitäisi +poikiamme suuressa arvossa emmekä isiämme ja äitejämme, ettei meillä +olisi uskollisia ystäviä, joita emme ole saaneet sellaisen himon takia, +vaan muitten pyrkimyksien tähden. + +"Edelleen, jos tulee enimmän tehdä mieliksi niille, jotka tätä +pyytävät, niin on soveliasta myöskin mitä muihin ihmisiin tulee tehdä +hyvää, ei parhaille, vaan avuttomimmille. Sillä vapautettuina +suurimmasta pahasta tulevat he tuntemaan suurinta kiitollisuutta. Niin, +vieläpä yksityisiin pitoihinsa ei kannattaisi kutsua ystäviään, vaan +niitä, jotka kerjäävät ja ovat kunnollisen ravinnon puutteessa. Sillä +he tulevat osoittamaan kiitollisuuttaan hyväntekijöilleen, seuraamaan +heitä, saapumaan heidän ovelleen, suuresti iloitsemaan, tuntemaan mitä +syvintä kiitollisuutta ja toivottamaan heille kaikkea hyvää. + +"Mutta kenties onkin soveliasta, ettei tee niille mieliksi, jotka sitä +kiihkeimmin pyytävät, vaan niille, jotka kykenevät osoittamaan suurinta +kiitollisuutta ei ainoastaan niille, jotka rakkautta kerjäävät, vaan +niille, jotka ovat sen arvoisia, ei kaikille niille, jotka tulevat +nauttimaan nuoruudestasi, vaan niille, jotka ovat valmiit antamaan +sinulle tultuasi vanhemmaksi omista hyvyyksistään, ei niille, jotka +saatuaan tahtonsa täytetyksi, ylpeilevät muitten edessä, vaan niille +jotka häveliäinä pitävät sen salaisuutena kaikilta, ei niille, jotka +vain vähän aikaa ovat innostuneita, vaan niille, jotka samalla tavoin +koko elämänsä tulevat olemaan ystäviäsi, ei niille, jotka tyydytettyään +himonsa etsivät tekosyytä riitaan, vaan niille, jotka osoittavat +hyvettään silloinkin, kun toiselta on nuoruuden kukoistus kuihtunut. +Paina siis muistiisi mitä on sanottu, ja ajattele sitä, että ystävät +nuhtelevat -- niitä, jotka rakastavat, ikäänkuin heidän harrastuksensa +olisi huonoa, mutta ettei koskaan ole kukaan moittinut niitä, jotka +eivät rakasta, siinä mielessä, että he sen takia huonosti pitäisivät +huolta itsestään. + +"Mahdollisesti nyt kysyt minulta, kehoitanko minä sinua olemaan +mieliksi kaikille niille, jotka eivät rakasta. Mutta minä luulen, ettei +edes se, joka rakastaa, neuvoisi sinua samalla tavoin ajattelemaan +kaikista rakastajista. Sillä eihän tämä itse asiassa velvoita sitä, +joka rakkautta saa osakseen, yhtäläiseen kiitokseen, eikä se sinulle +ole samassa määrässä mahdollista, jos haluat pysyä toisilta +huomaamatta. Siitä ei tule koitua kenellekään vahinkoa, vaan molemmille +hyötyä. + +"Minä pidän riittävänä sen, mitä olen puhunut. Jos sinä jotakin +kaipaat, jonka luulet unohtuneen, niin kysele." + +Miltä tuntuu sinusta puhe, Sokrates? Eikö se tunnu olevan erinomainen +sekä muissa suhteissa että erittäinkin sanontansa puolesta? + +SOKRATES: Aivan haltioittava, hyvä ystävä, niin että minun on pääni +aivan pyörällä. Ja näin on minun käynyt sinun takiasi, Phaidros, sinua +katsellessani. Sillä kasvosi näyttivät minusta säteilevän puheen +synnyttämää riemua. Ja kun minä ajattelin, että sinä paremmin ymmärrät +tällaisia asioita kuin minä, seurasin sinua ja seuratessani sinua olen +minäkin joutunut hurmioon sinun mukanasi, sinä jumalallinen ihminen! + +PHAIDROS: Kas vaan! Sinusta näyttää sopivalta tällä tavoin laskea +leikkiä? + +SOKRATES: Näyttääkö sinusta sitten siltä, että minä lasken leikkiä ja +etten siis ole puhunut täyttä totta? + +PHAIDROS: Ei suinkaan, Sokrates. Mutta sano nyt, Sokrates, +vilpittömästi, kautta Zeun, ystävyyden suojelijan: luuletko sinä, että +kukaan toinen helleeneistä voisi samasta asiasta esittää toisia +ajatuksia, näitä suurempia ja näitä enemmän? + +SOKRATES: Mitä sinä tarkoitat? Tuleeko sinun ja minun kiittää puhetta, +siltäkin kannalta, että sen sepittäjä on esittänyt asianmukaisia +ajatuksia, eikä vain siltä kannalta, että koko sanonta huolellisesti on +hiottu selkeäksi ja pyöristetyksi. Jos näet tulee näin tehdä, on minun +kai annettava myöten sinun mieliksesi, sillä minulta tämä on jäänyt +huomaamatta mitättömyyteni takia. Minä näet kiinnitin huomiotani vain +puhetaidolliseen puoleen ja se luullakseni ei itse Lysiasta olisi +tyydyttänyt. Ja nyt tuntui siltä -- jollet sinä, Phaidros, esitä +jotakin toista käsitystä -- että hän kahdesti tai kolmasti lausui saman +asian, niinkuin hänen ei olisi aivan helppoa puhua paljoa samasta +asiasta, tai kenties sentakia, ettei hän lainkaan välittänyt +tällaisesta. Ja niin tuntui hän minusta poikamaiselta tahtoessaan +osoittaa, että hän kykenee, puhuipa hän tavalla tai toisella samasta +asiasta, molemmilla tavoin puhumaan oivallisesti. + +PHAIDROS: Puhut perättömiä, Sokrates. Sillä juuri tätä (sisältöä) +puheessa on erikoisessa määrässä. Sillä siitä, mitä tässä asiassa oli +paikallaan puhua, ei hän ole mitään sivuuttanut, niin ettei kukaan +koskaan saata lausua muuta, joka sisältäisi enemmän ja arvokkaampia +ajatuksia kuin ne, jotka sisältyivät hänen puheeseensa. + +SOKRATES: Tätä sinun väitettäsi minä en enää voi taipua uskomaan. Sillä +muinaisten aikojen viisaat miehet ja naiset, jotka ovat näistä asioista +puhuneet ja kirjoittaneet, tulevat todistamaan minua vastaan, jos +mieliksesi myönnän sinun olevan oikeassa. + +PHAIDROS: Keitä ne ovat? Ja missä sinä olet kuullut parempaa kuin tämä +on? + +SOKRATES: Nyt juuri tällä hetkellä en sitä osaa sanoa. Mutta +ilmeistä on, että olen kuullut tätä joiltakuilta, joko kenties +kaunotar Sappholta tai viisaalta Anakreonilta tai joiltakin +proosakirjailijoilta. Mistä minä näin päättelen? Sinä oivallinen mies, +sydämeni on täynnä ja minä huomaan, että osaisin esittää muita +ajatuksia, jotka eivät olisi näitä huonompia. Mutta minä tiedän hyvin, +etten itsestäni ole mitään niistä keksinyt, tietoinen kun olen omasta +tietämättömyydestäni. On siis luullakseni jälellä vain se mahdollisuus, +että minä kuulemalla olen ikäänkuin astia täyttynyt vieraista +lähteistä. Mutta tylsyydestä taas olen unohtanut juuri senkin, mitenkä +ja keiltä minä olen tätä kuullut. + +PHAIDROS: Oi sinä jalo mies, olet puhunut erinomaisen kauniisti! Älä +siis sano, vaikka sinua käskisinkin, keiltä ja mitenkä sinä olet tämän +kuullut, vaan tee juuri se, mistä sinä puhut! Ryhdy esittämään muuta, +joka on parempaa eikä vähäpätöisempää kuin se, mikä on tässä käärössä, +mutta pysy tästä erilläsi! Ja minä lupaan sinulle, kuten yhdeksän +arkhonttia,[18] vihkilahjana pystyttää Delphoihin kultaisen +luonnollista kokoa olevan kuvan en vain itsestäni, vaan myös sinusta. + +SOKRATES: Sinä olet sangen ystävällinen ja tosiaan kultainen, Phaidros, +jos luulet minun väittävän, että Lysias koko asiaan nähden osui +harhaan, ja että on mahdollista puhua kaikkea tätä vastaan muuta. Näin +ei luullakseni saattaisi käydä edes kehnoimmalle proosakirjailijalle. +Mitä heti esimerkiksi siihen tulee, mistä nyt on puhe, niin kenenkä, +joka sanoo, että tulee tehdä ennemmin mieliksi sille, joka ei rakasta, +kuin sille, joka rakastaa, mutta jättää ylistämättä edellisen +järkevyyttä ja moittimatta jälkimäisen järjettömyyttä, vaikka tämä +juuri on välttämätöntä -- sinä sitten luulet voivan esittää jotakin +muuta? Mutta tämä tällainen on paras jättää huomioonottamatta eikä +puhujalle saa siinä tehdä vaatimuksia. Eikä keksintää tällaisessa ole +kiitettävä, vaan jäsentelyä; siinä taas, mikä ei ole välttämätöntä ja +mitä on vaikea keksiä, on jäsentelyn lisäksi kiitettävä keksintää. + +PHAIDROS: Myönnän sen, mitä sanot. Sillä sinä näytät puhuneen +kohtuudenmukaisesti. Senpätakia minäkin olen tekevä näin: Minä annan +sinun lähteä siitä edellytyksestä, että se, joka rakastaa, on sairaampi +kuin se, joka ei rakasta, mutta jos sinä muuten voit esittää enemmän ja +arvokkaampaa kuin Lysias, olet sinä taltoin muovailtuna seisova +Olympiassa Kypselidien vihkilahjan[19] vieressä. + +SOKRATES: Olet kiivastunut, Phaidros, siitä että olen kiusaten sinua +hyökännyt lemmikkisi kimppuun. Ja sinä luulet siis nyt, että minä +ryhdyn puhumaan jotakin, joka on taitehikkaampaa kuin hänen +viisautensa. + +PHAIDROS: Mitä tähän tulee, ystävä, olet sinä joutunut yhtä vaikeaan +asemaan. Sillä puhuttava sinun nyt joka tapauksessa on sillä +tavoin kuin osaat, jottei meidän olisi pakko käyttää tuota +huvinäytelmänkirjoittajain[20] kömpelöä keinoa ja vastatessamme +toisillemme jauhaa samaa asiaa. Ja älköön sinulla olko halua pakottaa +minua sanomaan tuohon äskeiseen tapaan: "Jollen, oi Sokrates, tunne +Sokratesta, olen unohtanut itsenikin", ja: "hän halusi kyllä puhua, +mutta esteli turhamaisuudessaan." Mutta ajattele nyt sitä, ettemme +täältä lähde, ennenkuin olet puhunut mitä sanoit olevan sydämelläsi. Me +olemme täällä kahdenkesken yksinäisessä seudussa, ja minä olen +voimakkaampi ja nuorempi. Käsitä nyt kaikesta tästä, mitä tarkoitan, +äläkä mitenkään mieluummin halua puhua pakosta kuin vapaaehtoisesti. + +SOKRATES: Mutta, onnellinen Phaidros, minä joudun naurunalaiseksi, jos +minä, oppimaton mies, hyvän taiteilijan jälkeen valmistautumatta puhun +samasta asiasta. + +PHAIDROS: Tiedätkö, millä kannalla asiat ovat? Lakkaa nyt kursailemasta +minun edessäni. Sillä olenpa valmis sanomaan sanan, jolla pakotan sinut +puhumaan. + +SOKRATES: Älä sitä kuitenkaan millään muotoa sano! + +PHAIDROS: Kyllä sanon kuin sanonkin ja sanani tulevat olemaan vala. +Sillä minä vannon sinulle -- mutta kenenkä nimessä, kenenkä jumalan +nimessä? -- vai haluatko sitä -- tämän plataanin nimessä? -- että minä +varmasti en milloinkaan, jollet sinä pidä puhetta juuri tätä +(plataania) vastapäätä, tule näyttämään enkä lukemaan sinulle mitään +muuta enkä kenenkään muun puhetta. + +SOKRATES: Kas vaan sinua ilkimystä, miten oivan keinon keksit +pakoittaaksesi puheita rakastavaa miestä tekemään mitä käsket! + +PHAIDROS: Mistä syystä siis enää viivyttelet? + +SOKRATES: En mistään, senjälkeen kuin sinä olet vannonut tämän valan. +Sillä mitenkä voisin olla tällaista juhlaravintoa paitsi? + +PHAIDROS: Puhu siis! + +SOKRATES: Tiedätkö, miten aion tehdä? + +PHAIDROS: Missä suhteessa? + +SOKRATES: Minä aion puhua silmät peitettyinä,[21] jotta voisin päästä +puheeni loppuun niin nopeasti kuin mahdollista ja jotten katsoessani +sinuun ujostuisi ja joutuisi hämilleni. + +PHAIDROS: Puhu vain ja tee muissa suhteissa miten haluat! + +SOKRATES: Kuulkaa siis runottaret, joko teillä on nimenne _ligeiai_[22] +(kirkkaasti laulavat) laulutapanne takia tai laulua rakastavan ligyein +(ligurien) sukukunnan mukaan, auttakaa minua aloittamaan puhetta, jota +puhumaan tämä parahin mies minua pakottaa, jotta hänen ystävänsä, joka +jo ennenkin on hänestä näyttänyt olevan viisas, nyt näyttäisi olevan +sitä vielä enemmän. + +Olipa kerran poika, tai oikeammin nuorukainen, joka oli hyvin kaunis. +Ja hänellä oli sangen paljon rakastajia. Eräs heistä oli viekas mies; +sillä vaikka hän rakasti häntä yhtä paljon kuin kaikki toisetkin, oli +hän saanut pojan uskomaan, ettei rakastanut tätä. Ja kerran, kun hän +vaati tältä rakkautta, koetti hän saada hänet uskomaan, että tulee olla +ennen mieliksi sille, joka ei rakasta, kuin sille, joka rakastaa. Ja +hän puhui tähän tapaan: + +Joka asiassa, rakas poika, on vain yksi lähtökohta niille, jotka +aikovat hyvin harkita asioita: tulee tietää, mitä harkinta koskee, tai +välttämättömästi osuu kokonaan harhaan. Mutta useimmilta on jäänyt +huomaamatta, etteivät tiedä jokaisen olion olemusta. Luullen siis +tietävänsä eivät he tutkistelun alussa tee asiata toisilleen selväksi, +mutta kun he ovat päässeet eteenpäin, kärsivät he tästä ansaitun +rangaistuksen; he näet eivät pääse yksimielisyyteen itsensä eivätkä +toistensa kanssa. Älköön siis minulle ja sinulle tapahtuko sitä, mistä +me toisia moitimme, vaan kun sinulla ja minulla on pohdittavana +kysymys, onko ennemmin käytävä ystävyyssuhteeseen sellaisen kanssa, +joka rakastaa, kuin sellaisen, joka ei rakasta, niin määritelkäämme +ensin yhteisymmärryksessä rakkautta, nimittäin, millainen se on ja mikä +vaikutus sillä on, ja sitä silmälläpitäen ja siihen nojautuen +ryhtykäämme tutkistelemaan, tarjoaako se hyötyä vai vahinkoa. + +Että rakkaus on jotakin halua, on jokaiselle selvää, mutta tiedämme +myös, että nekin, jotka eivät rakasta, tuntevat halua kauniiseen. Mistä +siis saatamme erottaa rakastavan siitä, joka ei rakasta? Tulee edelleen +havaita, että jokaisessa meistä on kaksi hallitsevaa ja johtavaa +pyrkimystä, joita me seuraamme, minne ne meitä johtavatkin, toinen +synnynnäinen, nautintojen halu, toinen hankittu, nimittäin arvelu, joka +tähtää siihen, mikä on parasta. Nämä ovat meissä toisinaan +sopusoinnussa, mutta toisinaan ne joutuvat riitaan keskenään. Ja +silloin on milloin toinen, milloin toinen voitolla. Jos nyt arvelu +järjellisen harkinnan perusteella johtaa meidät siihen, mikä on parasta +ja jos se on voitolla, on tällä vallitsevalla tilalla nimi +kohtuullisuus. Mutta kun halu järjettömästi vetää meitä nautintoihin ja +on meissä hallitsevana, kutsutaan tätä sen valtaa hillittömyydeksi. +Mutta hillittömyys on moniniminen käsite, se kun on moniosainen ja +monenlaatuinen. Ja se näistä sen lajeista, joka sattuu olemaan +etualalla, vaikuttaa sen, että sen omistajaa nimitetään sille +kuuluvalla nimellä, joka ei suinkaan ole kaunis eikä omistamisen +arvoinen. Sillä syömiseen kohdistuvaa halua, joka voittaa parhaan +harkinnan ja muut halut, kutsutaan ahmattiudeksi ja se on myöskin +hankkiva omistajalleen samaa tarkoittavan nimityksen. Mitä taas siihen +haluun tulee, joka on yksinvaltias juomisen alalla ja joka johtaa +omistajaansa tätä tietä, niin on selvää, minkä nimityksen se saa. Ja +mitä muihin sisarnimityksiin ja sisarhalujen nimityksiin tulee, on +selvää, mikä nimitys soveltuu kulloinkin vallassa olevalle. Minkä halun +takia kaikki edellä lausuttu on sanottu, on kai jo jokseenkin selvää, +mutta kaikki on selvempää julkilausuttuna kuin lausumattomana. Sillä se +halu, joka järjettömästi voittaa oikeaan pyrkivän arvelun ja joka +tähtää kauneuden nautintoon ja jota sen sukulaishalut raskaasti +raskauttavat pyrkimyksellä ruumiiden kauneuteen, saa voittoiseksi +päästyään itse tästä raskaudesta nimen ja sitä kutsutaan +rakkaudeksi.[23] + +Mutta, rakas Phaidros, näyttääkö sinusta kuten minusta itsestäni, että +olen joutunut jumalallisen innostuksen valtaan? + +PHAIDROS: Varmasti, Sokrates, on ainakin epätavallinen puhetulva +vallannut sinut. + +SOKRATES: Kuule siis hiljaa minua! Sillä tosiaankin näyttää olevan +jumalallinen tämä paikka, niin että sinun ei pidä ihmetellä, jos +useastikin puheen kestäessä joudun nymfien lumoihin. Sillä se, mitä nyt +lausun, ei enää ole kaukana dithyrambeista. + +PHAIDROS: Olet aivan oikeassa. + +SOKRATES: Tähän olet sinä syypää. Mutta kuule edelleen, sillä kukaties +voisi se, mikä lankeaa päälleni, hävitä tiehensä. Siitä kuitenkin +pitäköön jumala huolen, meidän on jälleen puheessamme käännyttävä pojan +luo. + +Hyvä, paras ystävä! Se siis, mikä on käsiteltävänämme, on nyt lausuttu +ja määritelty, ja tätä silmälläpitäen esittäkäämme, mitä on jäljellä: +mitä hyötyä tai vahinkoa siitä, joka rakastaa, tai siitä, joka ei +rakasta, todennäköisesti sille koituu, joka tekee heille mieliksi? + +Sen, jota himo hallitsee ja joka on nautinnon orja, on välttämättä +koetettava saattaa se, jota hän rakastaa, mieluisimmaksi itselleen. +Mutta himosta sairaalle on kaikki suloista, joka ei tee vastarintaa, +mutta väkevämpi tai tasavertainen vastenmielistä. Senpä takia ei +rakastaja mielellään siedä sitä, että lemmikki on häntä parempi tai +hänen vertaisensa, vaan pyrkii aina tekemään hänet heikommaksi ja +huonommaksi. Heikompi taas on oppimaton viisasta, pelkuri urhoollista, +puhetaidoton puhetaitoista, hitaasti ajatteleva ajatuksiltaan nopeata. +Kun niin paljon ja vielä enemmän huonoja ominaisuuksia syntyy +rakastetun mielessä ja on siellä jo myötäsyntyneinä, niin on rakastajan +pakko toisista iloita, toisia taas pyrkiä kehittämään, tai muussa +tapauksessa menettää hetken nautinto. Hänen on pakko olla kateellinen +ja pysyttämällä lemmikkiä erillään monesta muusta hyödyllisestäkin +seurasta, mikä häntä enimmän kehittäisi mieheksi, aiheuttaa suurta +vahinkoa, suurinta kuitenkin pysyttämällä lemmikkiä erillään +sellaisesta, mikä häntä kehittäisi niin ymmärtäväiseksi kuin +mahdollista. Tätä taas on jumalallinen viisauden harrastus (filosofia), +josta rakastajan on pakko pitää lemmikkinsä kaukana, koska hän kovasti +pelkää joutuvansa halveksituksi. Ja muutenkin on hänen pakko keksiä +keinoja, jotta rakastaja olisi kaikessa tietämätön ja kaikessa ottaisi +ohjetta rakastajasta. Tällaisena hän kyllä lienee toiselle mitä +mieluisin, mutta itselleen mitä suurimmaksi vahingoksi. Sielun kannalta +katsoen ei siis rakkautta tunteva mies millään tavoin ole hyödyllinen +holhooja ja seuralainen. + +Tämän jälkeen on katsottava, miten taas se, joka on tullut pakoitetuksi +tavoittelemaan miellyttävää hyvän asemasta, vaalii sen ruumiin tilaa ja +hoitoa, jonka herraksi hän on tullut. Silloin osoittautuu, että hän +etsii velttoa, ei karaistunutta, ei sellaista, joka on kasvanut +kirkkaan auringon valossa, vaan sellaista, joka on kasvanut synkässä +varjossa, joka on kokematon miesmäisissä voimankoetuksissa ja ankarissa +ponnistuksissa ja tottunut veltostuneeseen ja epämiehekkääseen +elämäntapaan, joka koristautuu vierain värein ja koristuksin omien +puutteessa ja joka harrastaa kaikkea muuta, mikä läheisesti tähän +kuuluu. Tämä on tunnettua eikä sitä kannata pitemmälle selvitellä, vaan +rajoitumme vain yhteen pääkohtaan ja siirrymme sitten toiseen asiaan: +tällainen ruumis herättää sodassa ja kaikissa muissa tärkeissä +tilanteissa vihollisissa rohkeutta, mutta ystävissä ja rakastajissa +itsessään pelkoa. Tämä jätettäköön nyt tunnettuna sikseen. + +Tämän jälkeen on esitettävä, mitä hyötyä tai vahinkoa rakastavan seura +ja holhonta tuottaa omaisuudellemme. Nyt on ilmeistä jokaiselle, mutta +erittäinkin rakastajalle, että hän toivoisi ennenkaikkea rakastetulta +puuttuvan rakkaimman, suopeimman ja jumalallisimman omaisuuden. Sillä +hän näkisi mielellään, että hän menettäisi isän, äidin, omaiset ja +ystävät, koska nämä hänen mielestään häiritsevät ja moittivat +suloisinta yhteyttä hänen kanssaan. Mutta jos hänellä on omaisuutta +joko kullassa tai jossakin muussa tavarassa, ei häntä hänen mielestään +ole helppo valloittaa eikä valloitettuna helppo käsitellä. Tästä siis +on se aivan välttämätön seuraus, että rakastaja kadehtii lemmikkiä, jos +hänellä on omaisuutta, ja iloitsee, kun se häviää. Vielä sen lisäksi +rakastaja mahtaa toivoa, että lemmikki niin pitkän ajan kuin +mahdollista on naimaton, lapseton ja koditon, haluten mitä kauimmin +nauttia tuota hänelle niin suloista hedelmää. + +Onpa vielä muutakin pahaa, mutta joku haltia on enimpään sekoittanut +hetkellistä nautintoa. Niinpä imartelijaankin, kamalaan otukseen ja +suuren tuhon tuojaan, on luonto sekoittanut lahjan tuottaa nautintoa, +eikä aivan epähienoakaan. Hetairaa voisi myös moittia vahingolliseksi +ja useita muita olentoja ja asioita, joilla kuitenkin on se ominaisuus, +että ne hetkisen ovat mitä suloisimmat. Mutta lemmikille on rakastaja +vielä sen lisäksi, että on turmiollinen, jokapäiväisessä +kanssakäymisessä jotakin kaikkein vastenmielisintä. Sillä jo vanha +sananlasku sanoo samanikäisten toisiaan huvittavan. Samanikäisyys näet +johtaa samanlaisiin nautintoihin ja herättää tämän yhtäläisyyden kautta +ystävyyttä. Ja sittenkin seurustelu samanikäisten kesken herättää +kyllästymystä. Edelleen sanotaan pakon kaikessa tuntuvan kaikille +raskaalta, ja pakkoa taas on erikoisesti iän erilaisuuden lisäksi +rakastajan suhteessa lemmikkiin. Sillä ollen vanhempi hän +seurustellessaan nuoremman kanssa ei tahdo tästä erkaantua päivin eikä +öin, vaan häntä hallitsee vastustamaton intohimo, joka häntä johtaa +aina lahjoittaen hänelle nautintoja, antaen hänen nähdä, kuulla ja +kosketella sekä kaikin aistein aistita rakastettuaan, niin että hän +hellittämättä nautinnolla häntä palvelee. Mutta mitä lohdutusta tai +mitä nautintoja saattaa hän tuottaa rakastetulle, voidakseen estää +tätä, joka yhtä pitkän ajan saa olla hänen seurassaan, joutumasta +äärimäisen inhon valtaan, kun hän saa nähdä jo iäkkäät, nuoruuden +kukoistuksen menettäneet kasvot, ja muuta, mitä tähän ilmiöön liittyy, +minkä kuvailemistakaan ei ole nautinto kuulla, saati sitten +todellisuudessa alituisen pakon alaisena joutua sen kanssa +kosketuksiin, kun häntä kaikessa ja kaikilta epäluuloisesti +vartioidaan, kun hän saa kuulla sopimattomia ja liioittelevia +kiitossanoja ja samalla tavoin haukkumasanoja, jotka selvänkään suusta +lähteneinä eivät ole siedettäviä, mutta juopuneen lausumina ovat, +puhumattakaan siitä, että ovat sietämättömiä, häpäiseviä, sen +rivouksien höystämän ja ruokottoman puhetavan takia, jota tämä käyttää. + +Niin kauan kuin hän rakastaa, on hän turmiollinen ja vastenmielinen, ja +lakattuaan rakastamasta, hän on uskoton vastaisuuteen nähden, jota +varten hän monin valoin ja rukouksin teki monia lupauksia ja näin +vaivoin sai toisen sietämään silloista vaivalloista yhdessäoloa, etujen +toivossa. Mutta silloin kun hänen pitäisi täyttää lupauksensa, onkin +hän vaihtanut itsessään hallitsijaa ja esimiestä, rakkauden ja +hulluuden sijaan saavuttanut järkevyyden ja mielen terveyden ja on +lemmikkinsä huomaamatta tullut toiseksi ihmiseksi. Mutta tämä vaatii +korvausta entisestä, muistuttaen häntä siitä, mitä on tehty ja puhuttu, +siinä uskossa, että hän keskustelee saman ihmisen kanssa. Toinen taas +ei ujoudesta rohkene sanoa, että hänestä on tullut toinen mies eikä +tiedä, miten täyttää järjettömän valtakauden aikuiset valat ja +lupaukset, kun hän nyt on tullut järkeväksi ja mieleltään terveeksi, +jottei hän tekemällä kuten entinen itsensä tulisi sen kaltaiseksi ja +jälleen samaksi. Pakolainen hänestä tulee tämän johdosta, ja +pakotettuna syömään sanansa entinen rakastaja, liuskan pudottua +toisella tavalla[24] (onnen käännyttyä) saa vaihtaa osaa ja pötkiä +tiehensä. Toinen tulee pakotetuksi ajamaan häntä takaa kiukuissaan ja +manaten, oivaltamatta, miten koko asia alusta alkaen on, nimittäin +ettei hänen milloinkaan tulisi olla mieliksi sille, joka rakastaa ja +pakosta on järjetön, vaan paljon ennemmin sellaiselle, joka ei rakasta +ja on järkevä; että hänen muussa tapauksessa olisi pakko antautua +epäluotettavalle, ärtyisälle, kateelliselle, epämiellyttävälle, +omaisuudelle turmiolliselle ja ruumiin hyvinvoinnille turmiolliselle, +mutta ennen kaikkea sielun kehitykselle turmiolliselle. Ja sitähän +arvokkaampaa ei tosiaankaan ole eikä koskaan tule olemaan ihmisillä +eikä jumalilla. Tätä tulee siis, poika, miettiä ja tuntea rakastajan +ystävyys: ettei siihen liity hyväntahtoisuutta vaan että se tähtää +tyydytykseen kuten ruuan halu. + +"Kuin sudet lampaita lempivät niin myös lempijät poikaa".[25] + +Tässä se on, Phaidros. Enää et saa kuulla minun puhuvan pitemmälti, +vaan olkoon puhe nyt lopussa. + +PHAIDROS: Ja minä kun luulin, että sinä olit vasta puolivälissä ja että +sinä tulisit puhumaan samaa siitä, joka ei rakasta, mitenkä hänelle +tulee ennemmin olla mieliksi, ja osoittamaan kaikki ne edut, mitä +hänellä puolestaan on. Miksi siis lopetat nyt jo, Sokrates? + +SOKRATES: Etkö ole huomannut, miekkonen, että jo lausun heksametrejä, +enkä enää dithyrambeja, ja näin teen moittiessani. Jos minä nyt alan +kiittää tuota toista, niin mitä luuletkaan minun sepittävän? Tiedätkö +sinä, että nymfit, joiden uhriksi sinä olet minut vakaasta aikomuksesta +heittänyt, saattavat minut kerrassaan haltioihini. Sanon siis yhdellä +sanalla, että yhtä paljon kuin toisessa on sitä, mistä sitä moitimme, +yhtä paljon on toisessa aivan päinvastaista, hyvää. Ja mitä pitkistä +puheista? Sillä molemmista on kyllin sanottu. Ja saakoon nyt esitelmäni +sen kohtalon kuin se ansaitsee! Minä menen tämän joen ylitse ja lähden +pois, ennenkuin sinä ehdit pakottaa minua johonkin vielä suurempaan +juttuun. + +PHAIDROS: Älä vielä ainakaan, Sokrates, ennenkuin helle on ohitse! Vai +etkö näe, että nyt on puolipäivä, n.s. auringon kiintokohta? Jääkäämme +tänne keskustelemaan siitä, mitä on puhuttu; niin pian kuin ilma +viilenee, lähdemme. + +SOKRATES: Jumalallinen olet sinä, Phaidros, suhtautumisessasi +puheisiin, aivan yksinkertaisesti ihmeellinen. Minä luulen näet, että +kaikista, joita sinun elämäsi aikana on pidetty, ei kukaan ole saanut +useampia syntymään kuin sinä, joko sinä sitten itse olet niitä pitänyt +tai jollakin erikoisella tavalla pakottanut toisia niitä pitämään. +Thebalaista Simmiasta[26] en ota lukuun. Kaikista muista olet vahvasti +voitolla. Nytkin sinä taas näytät aiheuttaneen sen, että yksi puhe +pidetään. + +PHAIDROS: Et ainakaan mitään sotaa julista minulle. Mutta miten ja mikä +puhe nyt syntyy? + +SOKRATES: Kun minä, hyvä ystävä, olin aikeissa kulkea joen poikki, niin +ilmestyi minulle haltiani[27] ja tavallinen ennemerkki -- se pidättää +minua aina siitä, mitä aion tehdä -- ja olin kuulevinani sieltä äänen, +joka ei salli minun poistua, ennenkuin olen puhdistautunut, ikäänkuin +olisin jotakin rikkonut jumaluutta vastaan. Olen kyllä ennustaja, en +tosin erikoisen pätevä, vaan kuten lukutaidossa kehnot, noin vain +omiksi tarpeikseni. Selvästi minä jo huomaan syntini. Onhan toki +sielussakin, hyvä ystävä, jokin määrä ennustuskykyä. Sillä jo kotvan +aikaa minun puhuessani on jokin herättänyt minussa levottomuutta ja +minä pelkään melkein, kuten Ibykos[28] sanoo, että minä ostaisin +kunniaa ihmisiltä tekemällä jotakin syntiä jumalia vastaan. Mutta nyt +olen huomannut rikokseni. + +PHAIDROS: Mitä sinä sitten tarkoitat? + +SOKRATES: Hirveän puheen, Phaidros, olet sekä sinä itse tänne +kuljettanut että pakottanut minut pitämään. + +PHAIDROS: Mitenkä niin? + +SOKRATES: Yksinkertaisen ja jossakin määrin jumalattoman. Ja mikä +saattaisi olla hirveämpää kuin tämä. + +PHAIDROS: Ei mikään, jos sinä vain puhut totta. + +SOKRATES: Kuinka? Etkö pidä Erosta Aphroditen poikana ja jumalana? + +PHAIDROS: Niin ainakin sanotaan. + +SOKRATES: Mutta niin ei sano Lysias, eikä sinun puheesi, joka +esitettiin sinun taikomasi minun suuni kautta. Mutta jos Eros on -- +kuten hän todella on -- jumala tai jotakin jumalallista, ei hän voi +olla mitään pahaa. Äskeiset puheet taas puhuivat hänestä, ikäänkuin hän +olisi sellainen. Siinä ne siis tekivät syntiä Erosta vastaan, ja +sitäpaitsi oli niiden yksinkertaisuus aika hupaisaa, ne kun lausumatta +mitään tervettä tai totta pöyhkeilevät ikäänkuin jotakin olisivat, jos +ne todella ovat saaneet joitakuita ihmispahasia uskomaan ja +saavuttaneet arvonantoa heidän keskuudessaan. Minun on siis, hyvä +ystävä, puhdistauduttava. Niille, jotka erehtyvät jumalia koskevassa +perimätiedossa, on vanha puhdistuskeino, jota Homeros ei tosin +tuntenut, mutta kyllä Stesikhoros.[29] Sillä kun häneltä oli riistetty +silmien valo, sentakia että oli herjannut Helenaa, ei hän ollut +tietämättä sen aihetta kuten Homeros, vaan ollen Musain lemmikki, tunsi +syyn ja runoili heti: + + Ei oo tosi tää sana varmaan. + Et astunut laivoihin kannellisiin, + et saapunut linnahan Troian, + +ja kun hän oli sepittänyt koko tuon niin kutsutun Peruutuslaulun +(Palinodian) sai hän heti näkönsä jälleen. Juuri tässä aion minä olla +viisaampi kuin nuo molemmat. Sillä ennenkuin olen saanut mitään kärsiä +herjauksesta Erosta vastaan, koetan minä omistaa hänelle peruutuksen +paljain päin, enkä kuten silloin ennen ujoudesta verhotuin kasvoin. + +PHAIDROS: Mitään tätä suloisempaa, Sokrates, et minulle voisi sanoa. + +SOKRATES: Huomaathan sinä, hyvä Phaidros, mitä hävyttömyyksiä nuo +molemmat puheet lausuivat, sekä tämä äskeinen että kääröstä luettu. +Sillä jos joku luonteeltaan jalo ja lempeä mies, joka rakastaa tai +joskus ennen on rakastanut toista samanluonteista, kuulisi meidän +väittävän, että rakastajat pikkuasioitten takia synnyttävät suuria +riitoja ja ovat kateellisia ja vahingollisia lemmikille, niin mitenkä +voit olla uskomatta, että hän luulee kuulevansa sellaisia, jotka ovat +kasvaneet merimiesten parissa ja jotka eivät koskaan ole nähneet jaloa +rakkautta ja että hän ei lähestulkoonkaan yhdy meihin siinä, mistä me +Erosta moitimme? + +PHAIDROS: Mahdollisesti, kautta Zeun, on niin, Sokrates. + +SOKRATES: Minä häpeän tätä ja pelkään Erosta ja siksi minä haluan +makealla sanalla ikäänkuin huuhtoa pois suolan maun korvista. Ja sen +neuvon minä myös annan Lysiaalle, että mitä nopeimmin kyhää puheen +siitä, että tulee muuten samanlaisissa olosuhteissa ennemmin tehdä +mieliksi sille, joka rakastaa, kuin sille, joka ei rakasta. + +PHAIDROS: Ole varma siitä, että niin on käyvä! Sillä kun sinä olet +puhunut rakastajan ylistystä, on minun ihan pakko pakottaa Lysiasta +kirjoittamaan puhe taas tästäkin. + +SOKRATES: Sen minä uskon, niin kauvan kuin pysyt sinä, mikä sinä olet. + +PHAIDROS: Puhu siis nyt rohkeasti! + +SOKRATES: Missähän on poika, jolle minä puhuin? Hänen pitäisi kuulla +tämäkin, jottei hän sitä kuulematta ehtisi tekemään sille mieliksi, +joka ei rakasta. + +PHAIDROS: Hän on aina aivan lähelläsi, kun sinä vain haluat. + +SOKRATES: Tiedä siis, kaunis poika, että edellinen puhe oli +myrrinusilaisen miehen, Pythokleen pojan, Phaidroksen. Se, jonka nyt +aion esittää, on himeralaisen Stesikhoroksen, Euphemoksen pojan.[30] Se +on esitettävä seuraavasti: Ei ole tosi se puhe,[31] joka väittää, että +silloinkin, kun on olemassa joku, joka rakastaa, ennemmin tulee olla +sille mieliksi, joka ei rakasta, sentakia että edellinen on hullu, +jälkimäinen taas terve mieleltään.[32] Jos asia olisi yksinkertaisesti +niin, että hulluus on pahaa, olisi tämä väite paikallaan. Mutta nyt +tulevatkin meille suurimmat hyvyydet hulluudesta, joka annetaan +jumalallisena lahjana. Sillä Delphoin naisprofeetta[33] ja Dodonan[34] +papittaret ovat hulluudessaan tehneet Hellaalle sekä yksityisten että +valtioiden asioissa useita kauniita tekoja, mutta täydessä järjessään +ollen vähäisiä tai ei mitään. Ja jos me puhuisimme Sibyllasta ja +kaikista muista, jotka jumalallisella ennustustaidollaan ovat useille +edeltäpäin julistaneet tulevia asioita ja siten auttaneet heitä monessa +kohden menettelemään oikein, niin kävisimme pitkäveteisiksi puhuessamme +sellaista, mikä on jokaiselle tuttua. Se kuitenkin ansaitsee +mainitsemista, että entisajan miehistä ne, jotka määräsivät nimitykset, +eivät pitäneet hulluutta (maniaa) häpeällisenä eikä häpeänä. Sillä +eivät he siinä tapauksessa olisi sovittaneet juuri tätä nimitystä +kauneimpaan taiteeseen, jonka avulla tulevaisuutta arvostellaan, ja +kutsuneet sitä _manike'ksi_ (hullaantumistaidoksi), vaan koska he +pitivät sitä kauniina, joka kerta kun se syntyy jumalallisen +sallimuksen kautta, ovat he antaneet tämän nimen. Mutta nykyajan +ihmiset ovat mauttomasti tunkeneet väliin t:n ja kutsuneet sitä +_mantike'ksi_[35] (ennustustaidoksi). Niinpä ovat he nimittäneet +ymmärtäväisten ihmisten tulevaisuudentutkimusta, joka on nojautunut +lintuihin ja muihin merkkeihin, he kun ajattelulla hankkivat +inhimilliselle arvelulle järkeä ja tietoa, _oionoistike'ksi_, jota +uudemman ajan ihmiset komeillen venyttämällä o:ta oo:ksi kutsuvat +_oioonistiké'ksi_. (linnunkatsontataidoksi). Niin paljoa pyhempi ja +arvokkaampi kuin ennustustaito on linnunkatsontataitoa, sekä nimi nimeä +että toimi tointa, niin paljoa tervejärkisyyttä kauniimman todistavat +entisajan ihmiset hulluuden olevan, tuon jumalien lahjan niin paljoa +kauniimman ihmisavua. Vieläpä suurimmista taudeista ja kärsimyksistä, +jotka joidenkuiden muinaisten jumalien tuomioitten johdosta ovat +levänneet muutamien sukujen yllä, on hulluus, asetuttuaan asumaan +ihmisiin ja ennustettuaan heille tulevia asioita, vapauttanut ne, +joiden on tullut saada vapautus. Se on näet turvautunut jumalien +rukoilemiseen ja palvomiseen -- ja sitä tietä päästyään osalliseksi +puhdistus- ja vihkimenoista saattanut sen, joka on siitä osallinen, +nykyisyyteen ja tulevaisuuteen nähden turvalliseksi, löytämällä sille, +joka on oikealla tavalla hullu ja haltioissaan, vapautuksen nykyisistä +onnettomuuksista. Kolmas laji innoitusta ja hulluutta, nimittäin se, +joka on kotoisin runottarista, valtaa hennon ja puhtaan sielun, ja +innostaa ja kiihoittaa sitä juhlalauluihin ja muuhun runouteen ja +kasvattaa jälkeentulevia ihannoimalla tuhansia esi-isien töitä. Ken +taas ilman runotarten suomaa hulluutta saapuu runouden oville, luullen +että hän pelkän taidon nojalla on kehittyvä aidoksi runoilijaksi, on +itse jäävä vihkimättömänä epätäydelliseksi ja tämän, terveesti +ajattelevan, runous jää varjoon hulluuden täyttämien luoman runouden +rinnalla. + +Näin paljon ja vielä useampia jumalista lähtevän hulluuden kauniita +tekoja saatan esittää, niin että meidän ei pidä pelätä juuri tätä, +älköönkä meitä hämmentäkö joku puhe, joka peloittaa meitä sillä, että +tulee ystäväksi valita mieluummin terveesti ajatteleva kuin +hurmiotilassa oleva. Vaan vasta sitten saakoon tämä puhe +voitonpalkinnon, jos se edellisen lisäksi voi osoittaa, että jumalat +eivät lähetä rakkautta hyödyksi rakastavalle ja rakastetulle. Meidän +taas on todistettava vastakohta, että tällainen hulluus annetaan +jumalien taholta mitä suurimmaksi onneksi. Mutta tämä todistus on oleva +rikkiviisaista epäluotettava, viisaista luotettava. Ensinnäkin tulee +saada oikea tieto sielun sekä jumalallisesta että inhimillisestä +luonnosta tutkimalla sitä, mitä se kokee ja tekee. Todistelun alku on +seuraava: + +Jokainen sielu on kuolematon.[36] Sillä se, mikä iäti liikkuu, on +kuolematonta. Mutta sen elämä, joka liikuttaa jotakin muuta ja jonka +jokin muu panee liikkeeseen, loppuu, koska sen liikekin pysähtyy. Vain +se, mikä liikuttaa itseään, ei milloinkaan lakkaa liikkumasta, koska se +ei jätä itseänsä, vaan on kaikelle muullekin, mikä liikkuu, liikkeen +lähde ja alku. Alku taas on jotakin syntymätöntä. Sillä alustahan +täytyy kaiken syntyväisen syntyä, mutta sen ei mistään. Sillä jos alku +syntyisi jostakin, ei se enää olisi alku. Mutta koska se on jotakin +syntymätöntä, täytyy sen olla myös jotakin häviämätöntä. Sillä jos alku +häviää, ei se itse enää voi milloinkaan syntyä mistään, eikä siitä voi +syntyä muuta, koska kerran kaiken tulee syntyä alusta. Näin on siis +liikunnon alku se, mikä itseänsä liikuttaa. Ja sen ei ole mahdollista +hävitä eikä syntyä, tai silloin koko taivas ja koko maailma luhistuisi +ja seisoisi paikallaan eikä niillä olisi mitään, mikä panisi ne +liikkumaan ja saisi ne syntymään. Kun kuolemattomaksi on osoittautunut +se, mikä itsestänsä liikkuu, ei kenenkään tarvitse hävetä, joka +selittää sielun olemuksen ja käsitteen juuri täksi, Sillä jokainen +ruumis, jolle liikkuminen tulee ulkoapäin, on sieluton, se taas, jolle +se tulee sisältä, siitä itsestään, on sielullinen, koska tämä on sielun +luonne. Jos asian laita siis on se, että se mikä panee itsensä +liikkeeseen, ei ole muuta kuin sielu, täytynee sielun olla jotakin +syntymätöntä ja häviämätöntä. + +Riittäköön tämä sielun kuolemattomuudesta. Sen olemuksesta on sanottava +seuraavasti: Vaaditaan joka tapauksessa aivan jumalallista ja laajaa +esitystä osoittamaan millainen se on, mutta inhimillinen ja lyhyempi +voi selittää, mihin sitä voi verrata. Näin me nyt tahdomme asian +esittää. Verrattakoon sitä siivekkään valjakon ja ajomiehen +yhdistyneeseen voimaan. Jumalien hevoset ja ajomiehet ovat kaikki itse +hyviä ja hyvistä syntyisin, mutta muilla on kaikki sekoitettua. +Ensiksikin ohjaa meidän ohjaajamme valjakkoa, sitten on hevosista +hänellä toinen kaunis ja hyvä ja sellaisista syntyisin, toinen taas +päinvastainen ja päinvastaisista syntyisin. Vaikeata ja vaivalloista on +sentähden pakostakin ohjata sitä, mikä meissä on. + +Mutta nyt on koetettava selittää, mistä johtuvat nimitykset kuolevainen +ja kuolematon olento. Kaikki mikä on sielua, vallitsee kaikkea +sielutonta ja kulkee halki koko taivaan esiintyen milloin toisessa, +milloin toisessa hahmossa. Jos sielu on täydellinen ja siivekäs,[37] +liikkuu se korkeimmissa ilmapiireissä ja hallitsee koko maailmaa. Se +taas, joka on kadottanut siipensä, ajelehtii sinne tänne, kunnes se +osuu johonkin kiinteään, jonne se asettuu asumaan, pukeutuen maiseen +ruumiiseen, joka näyttää itseään liikuttavan sen voimasta. Tämä +kokonaisuus, sielu ja ruumis yhdistyneenä, on saanut nimen elävä olento +ja liikanimen kuolevainen. Nimitys kuolematon taas ei johdu mistään +järjellisesti perustellusta syystä, vaan sekä näkemättä että kylliksi +käsittämättä jumalaa me kuvittelemme sitä joksikin kuolemattomaksi +olennoksi, jolla on sielu ja jolla on ruumis, ja nämä iäisesti +yhtyneinä. Tämä olkoon nyt ja sanottakoon sillä tavoin kuin se on +jumalalle rakasta! Mutta käykäämme etsimään syytä siipien häviämiseen, +miksi ne putoavat sielusta. Se on suunnilleen seuraava: + +Siivellä on luonnostaan kyky viedä ylös sitä, mikä on painavaa, ja +kohottaa sitä korkeuksiin, missä jumalien suku asuu, ja kaikesta +ruumiillisesta on se enimmin osallista siitä, mikä on jumalallista. Se, +mikä on jumalallista, on kaunista, viisasta, hyvää ja kaikkea muuta +tällaista. Tämä kasvattaa ja kehittää sielun siipiä, mutta mikä on +häpeällistä, huonoa ja yleensä vastakkaista äsken mainitulle, riuduttaa +niitä ja tuhoaa ne. Suuri hallitsija taivaassa, Zeus, ajaa siivekkäitä +vaunuja ja kulkee ensimäisenä järjestäen kaikki ja pitäen kaikesta +huolta, ja häntä seuraa jumalien ja haltiain sotajoukko, järjestettynä +yhteentoista osastoon. Sillä Hestia[38] yksin jää jumalien asuntoon, +muista taas kaikki ne, jotka on luettu kahdentoista lukuun, kulkevat +johtavina jumalina edellä, kukin siinä järjestyksessä kuin hänelle on +määrätty. Nyt on paljon autuaallisia näköaloja ja kulkuteitä taivaan +piirin sisäpuolella, joita kohti autuaitten jumalien suku kääntyy +jokaisen suorittaessa omaa tehtäväänsä. Joka kulloinkin tahtoo ja voi, +saa seurata. Sillä kateus asustaa ulkopuolella jumalien piirin. Aina +taas kun he menevät aterialle tai kemuihin, kulkevat he jyrkästi +ylöspäin kohti taivaanlaen ylintä kohtaa. Jumalien vaunut, jotka +tasapainossaan ovat helposti ohjattavia, kulkevat helposti, mutta muut +vain vaivoin. Sillä pahuuden vaivaama hevonen painuu alas, jolleivät +ohjaajat ole sitä kauniisti kasvattaneet, vaipuen maata kohti ja painaa +vaunuja mukanaan, ja siitä johtuu sielulle äärimäisiä ponnistuksia ja +taisteluita. Kuolemattomiksi kutsutut sielut taas saavuttuaan +korkeimmalle huipulle kulkevat sen ulkopuolelle ja pysähtyvät taivaan +selälle; ja heidän siellä seistessään kuljettaa kiertoliike heitä +ympäri, ja he saavat nähdä sen, mitä on taivaan ulkopuolella. + +Ylitaivaallista paikkaa ei ole kukaan täkäläinen runoilija laulanut +eikä ole milloinkaan laulava sen arvon mukaisesti. Mutta se on +seuraavanlainen: (On näet uskallettava lausua totuus, erittäinkin kun +puhuu totuudesta.) Värittömän, muodottoman ja näkymättömän todellisesti +olevaisen olemuksen voi havaita ainoastaan sielun ohjaaja, järki, ja +tämän tosiolevan ympärillä on tämä paikka sillä, mikä kuuluu +todelliseen tietoon. Kun siis jumalan ymmärrys saa ravintonsa järjestä +ja tiedosta -- ja samoin jokaisen sielun ymmärrys, joka vain on +vastaanottavainen sille, mikä on oikeata -- niin se nähtyään jonkun +ajan päästä olevaisen riemuitsee ja saa ravintoa ja onnea toden +katselemisesta, kunnes kiertoliike vie sen samaan paikkaan (mistä se on +lähtenyt). Kiertomatkallaan saa se nähdä itse oikeamielisyyden, +kohtuullisuuden, tiedon, ei sitä, jolla on synty, ei sitä, joka on +milloin millaistakin riippuen siitä, mitä se koskee siitä, mitä me nyt +kutsumme todeksi, vaan sen tiedon, joka on siinä, mikä on todellisesti +olevaista. Ja kun se samalla tavoin on muutenkin saanut nähdä +todellisesti olevaisen ja siitä nauttinut, laskeutuu se jälleen sisälle +taivaaseen ja palaa kotiin. Ja kun se on saapunut kotiin, asettaa +ajomies hevoset seimen luo, heittää heidän eteensä ambrosiaa ja juottaa +niitä sen jälkeen nektarilla. + +Tämä on jumalien elämää. Mitä muihin sieluihin tulee, niin se, joka +parhaiten seuraa jumalaa ja on enimmän hänen kaltaisensa, kohottaa +ajajan päätä ulkopuoliseen avaruuteen ja kulkee sen mukana +kiertoretken, mutta hevoset häiritsevät sitä ja se voi tuskin nähdä +olevaisen. Toinen taas milloin nousee, milloin laskee ja hevosten +vallattomuuden takia osan näkee, osaa ei. Kaikki muut sielut tosin +seuraavat pyrkien ylöspäin, mutta siihen kykenemättöminä ne ajelehtivat +alemmissa piireissä tallaten ja tuuppien toisiaan, toisen yrittäessä +päästä toisen edelle. Näin syntyy hälinää, kiistaa ja hikoilua +äärimäisessä määrin ja ohjaajien kehnouden takia useat tulevat +raajarikkoisiksi, useilta taas taittuu paljon sulkia, ja kaikki +palaavat paljon vaivaa nähtyään tulematta vihityiksi olevaisen +katselemiseen, ja palattuaan on heillä ravintona pelkkä arvelu,[39] ja +tuo suuri into päästä näkemään, missä totuuden kenttä on, johtuu juuri +siitä, että siellä olevalta niityltä tulee sielun parhaalle osalle +sopiva ruoka ja siipien luontainen voima, jolla sielu kohoaa ylös, saa +siitä ravintoa. Ja Adrasteian[40] laki on tämä, että jokainen sielu, +joka tultuaan jumalan seuralaiseksi näkee jotakin siitä, mikä on totta, +on toiseen kiertokulkuun saakka oleva vahingoittumattomana, ja jos se +voi aina näin tehdä, aina vahingosta vapaana. Mutta kun se voimatta +seurata ei tätä näe vaan joutuneena johonkin onnettomuuteen täyttyy +unohduksesta ja huonoudesta ja niin käy painavaksi ja painavaksi +käytyään menettää siipensä ja putoaa maahan, silloin on voimassa laki, +ettei sitä ensi syntymässä istuteta mihinkään eläimelliseen luontoon, +vaan se, joka on nähnyt enimmän, joutuu sellaisen miehen siemeneen, +josta on tuleva viisauden tai kauneuden rakastaja tai runotarten ja +rakkauden palvoja; seuraava joutuu lainkuuliaisen tai sotaisan ja +hallintakykyisen kuninkaan siemeneen; kolmas valtiomiehen, tai jonkun +taloudenhoitajan tai elinkeinonharjoittajan siemeneen, neljäs +rasittavien ruumiinharjoitusten harrastajan siemeneen tai sellaisen, +jonka toimialana on ruumiin parantaminen, viides on elävä tietäjän tai +salamenoihin pyhitettyä elämää; kuudennelle sopii runoilijan elämä tai +jonkun muun, joka harjoittaa jäljittelyä, seitsemännelle käsityöläisen +tai maamiehen elämä, kahdeksannelle sofistin tai kansansuosion +tavoittelijan, yhdeksännelle itsevaltiaan. + +Kaikista näistä saa se, joka on elänyt oikeamielisesti, osakseen +paremman kohtalon, joka vääryyttä tehden, huonomman. Sillä samaan +paikkaan, mistä kukin sielu on lähtenyt, ei se kymmenessätuhannessa +vuodessa palaa. Sillä se ei saa siipiä ennenkuin näin pitkä aika on +kulunut, lukuunottamatta sen sielua, joka ilman vilppiä on harrastanut +filosofiaa tai filosofisesti harjottanut poikarakkautta. Nämä saavat +siivet kolmantena tuhatvuotisena ajanjaksona, jos ne kolmasti peräkkäin +valitsevat tämän elämäntavan, ja palaavat kolmantenatuhannentena +vuotena. Muut taas joutuvat, kun ovat päättäneet ensimäisen elämänsä, +tuomittaviksi ja tuomittuina joutuvat toiset maanalaisiin +rankaisupaikkoihin ja kärsivät siellä rangaistuksensa, toiset taas +nostaa heidän tuomionsa johonkin taivaan paikkaan, ja he viettävät +siellä elämää, joka vastaa sitä, mitä he ihmishaahmossa ovat eläneet. +Mutta tuhannentena vuotena joutuvat molemmat seuraavaa elämää koskevaan +arvanheittoon ja vaaliin, ja kukin valitsee sen elämän, minkä hän +haluaa. Silloin voi ihmissielu joutua eläimen elämään, ja eläimestä se, +joka kerran oli ihminen, takaisin ihmiseen. Sillä se, joka ei +milloinkaan ole nähnyt totuutta, ei ole pääsevä tähän hahmoon. Sillä +ihmisen täytyy ymmärtää se, mitä kutsutaan käsitteeksi, joka useista +aistimuksista ajatuksen kokoamana yhtyy yhdeksi. Mutta tämä taas on sen +muistelemista, jota sielumme kerran on nähnyt kulkiessaan yhdessä +jumalan kanssa katsoen ylitse sen, minkä me nyt sanomme olevan +olemassa, ja kohottautuen todellisesti olevaiseen. Sentakia onkin +oikein, että filosofin henki saa siivet. Sillä muistillaan se kykynsä +mukaan pysyttäytyy siinä, missä pysyttäytymällä jumala on jumalallinen. +Ja kun ihminen oikein käyttää tällaisia muisteluja, voi hän ja vain hän +aina vihkiytyen täydellisiin vihkimenoihin tulla todella täydelliseksi. +Kun hän näin pysyttäytyy erillään inhimillisistä harrastuksista ja +omistautuu sille, mikä on jumalallista, soimaa häntä suuri yleisö +pitäen häntä mielipuolena, eikä huomaa sitä, että hän on jumalan +innoittama.[41] + +Tähän on siis tullut koko meidän puheemme neljännestä lajista +hulluutta, jonka takia jotakuta -- kun hän näkee täkäläisen kauneuden +ja muistellen todellista kauneutta saa siivet ja siivekkäänä haluaa +lentää ylöspäin, mutta ei siihen kykenekään ja silloin linnun tavoin +katsoo ylös ja on välittämättä siitä, mikä on täällä alhaalla -- +syytetään siitä, että on hulluuden tilassa, tähän on siis puheemme +tullut, että juuri tämä on kaikista hurmiotiloista paras ja parasta +alkuperää sekä sille, joka sen omistaa, että sille, joka siitä pääsee +osalliseksi ja että kauneutta rakastavaa, joka on tästä hulluudesta +osallinen, kutsutaan rakastajaksi. Sillä, kuten sanottu, on jokainen +ihmissielu luonnostaan katsellut olevaista; muuten se näet ei olisi +tullutkaan tähän olentoon. Mutta joka sielulle ei ole helppoa näiden +olojen johdosta muistella noita entisiä, ei niille, jotka pikimältään +ovat nähneet sen, mitä siellä oli, eikä niille, jotka pudottuaan tänne +ovat joutuneet onnettomuuteen, niin että he jonkun seurustelun +johtamina siihen, mikä on väärää, ovat unohtaneet sen pyhän, minkä +silloin näkivät. Jää vain harvoja, joilla on muistia riittämiin. Kun ne +saavat nähdä jonkin jäljennöksen sikäläisestä maailmasta, joutuvat he +haltioihinsa eivätkä enää hallitse itseänsä, mutta eivät tiedä mitä he +oikeastaan kokevat, koska he eivät sitä havaitse tarpeeksi selvästi. +Nyt ei oikeamielisyyden, kohtuullisuuden ja kaiken muun sieluille +arvokkaan täkäläisissä jäljennöksissä ole mitään loistoa, vaan tylsillä +välikappaleilla voivat ainoastaan harvat, kun he menevät näiden kuvien +luo, nähdä sen suvun, jota on jäljennetty. Kauneus oli silloin +loistavaa nähdä, kun autuaallisen kuoron seurassa -- me kulkien Zeun +saatossa, toiset toisten jumalain -- näimme autuaallisen näyn ja +näytelmän ja kun meidät vihittiin salamenoihin, joita on oikeus sanoa +autuaallisimmiksi ja joita me harjoitimme itse nuhteettomina ja +kohtaamatta niitä onnettomuuksia, jotka myöhemmin meitä odottivat, +vihittyinä ja pyhitettyinä katsellen täydellisiä, yksinkertaisia, +muuttumattomia ja autuaita olentoja puhtaassa valossa itse puhtaina ja +ilman merkkiäkään siitä, jota me nyt, kahlehdittuina siihen kuin +simpukka, kannamme nimittäen sitä ruumiiksi. + +Tämä olkoon sanottu mieliksi muistille, jonka takia nyt silloisen +elämän kaipuusta on pitemmälti puhuttu. Mitä taas kauneuteen tulee, +niin se, kuten sanoimme, loisti ollessaan tuossa toisessa maailmassa, +ja tänne tultuamme me olemme käsittäneet sen selkeimmällä aisteistamme +sen itse loistaessa kaikista selkeimmin. Sillä näkö on ruumiillisista +aisteistamme terävin, mutta viisautta ei sillä nähdä. Se näet +herättäisi kiihkeän rakkauden meissä, jos se tarjoaisi sellaisen +selkeän kuvan itsestään nähtäväksi kuin kaikki muu, joka on +rakastettavaa. Nyt on ainoastaan kauneus saanut tämän osan, että se on +kirkkain ja enimmin rakkautta herättävä. Se, joka ei ole vastavihitty +tai joka on turmeltunut, ei tunne kiihkeätä pyrkimystä täältä sinne, +kauneutta itseään kohti, kun hän katselee sitä, millä täällä on sen +nimi. Niinpä hän ei kunnioita sitä, sitä katsellessaan, vaan +antautuneena nautinnon valtaan hän pyrkii nelijalkaisen eläimen tavoin +siittämään ja synnyttämään lapsia ja kun hän raakuudessa yhtyy, ei hän +pelkää eikä häpeä tavoitella luonnonvastaista nautintoa. Mutta kun +vastavihitty, joka paljon on katsellut tuota silloista maailmaa, näkee +jumalankaltaiset kasvot, jotka ovat hyvä jäljennös kauneudesta, tai +jonkin ruumiin muodon, niin hän ensiksi värisee ja hänet valtaa jokin +noista tuonnoisista pelontunteista, sitten hän katselee häntä +kunnioittaen häntä kuin jumalaa, ja jollei hän pelkäisi joutuvansa +täydellisen hullun huutoon, uhraisi hän lemmikille kuin pyhälle kuvalle +tai jumalalle. Ja kun hän on nähnyt hänet, valtaa hänet ikäänkuin +vilutaudin puuskan jälkeen lämmönvaihdos, hikoilu ja tavaton kuumuus. +Sillä kun hän silmillään vastaanottaa kauneuden virtailun, lämpenee hän +ja siten hänen sulkiensa idut ja hänen lämmettyään sulaa itujen +ympäristö, joka jo kauan sitten kiinteäksi kovettuneena esti niitä +versomasta. Ja kun ravintoa virtaa, paisuu sulkien ruoto ja kiiruhtaa +kasvamaan juuresta yli koko sielun. Sillä ennen se oli kokonaan sulkien +peittämä. + +Sillä aikaa koko sielu kiehuu ja kuohuu, ja sen sielu, jolle alkaa +kasvaa siipiä, tuntee samaa tunnetta kuin se hampaitten seutuvilla, +jolle alkaa kasvaa hampaita: syhyntää ja ärsytystä ikenissä. Se kiehuu, +on ärtynyt ja syhyy sen työntäessä ilmoille siipiä. Kun se siis luoden +silmänsä pojan kauneuteen ja vastaanottaen sieltä virtaavat ja +kaikkoavat osat -- joita sentakia kutsutaankin kaihoksi[42] -- kaihossa +kostuu ja lämpenee, saa se lievennystä tuskasta ja riemastuu. Kun se +joutuu hänestä erilleen ja kuivuu, niin kuivuvat myös tiehyitten suut, +mistä siivet puhkeavat, menevät umpeen ja sulkevat siipien oraan, joka, +kun siltä ja siihen liittyneeltä kaipuulta sulkeutuu tie, hyppii kuten +suoneniskut ja tunkeutuu joka puolella sille tarjoutuvaan tiehyeen, +niin että sielu yltympäriinsä tuntee pistoksia, raivoaa ja kärsii +tuskia. Mutta jos sillä toiselta puolen on muisto kauniista, tuntee se +riemua. Molempien näitten tunteitten sekaantuminen tekee sen +levottomaksi tuon omituisen tilan takia ja neuvotonna se on +raivoissaan, ja tässä raivon tilassa se ei voi öisin nukkua eikä päivin +viipyä siinä paikassa, missä on, vaan juoksee kaihoissaan sinne, missä +luulee näkevänsä sen, jolla on kauneus. Kun se on nähnyt hänet ja +imenyt itseensä uuden kaipuun, niin se särkee sen, mikä on hyytynyt +kiinteäksi, hengähtää ja vapautuu pistoksista sekä tuskista ja korjaa +jälleen itselleen hetkellisesti mitä suloisimman nautinnon. Sentähden +se ei vapaaehtoisesti hänestä luovu eikä pidä mitään suuremmassa +arvossa kuin kauneutta, vaan unohtaa äidit, veljet ja kaikki toverit +eikä välitä lainkaan siitä, että omaisuus huolimattomuuden takia +häviää, halveksii kaikkea tahdikasta ja sopivaa, johon hän ennen pani +suurta huolta, ja on valmis olemaan kaipuun esineen orja ja lepäämään +tätä niin likellä kuin hän vain sallii. + +Sillä sen kunnioituksen lisäksi, jota hän osoittaa kauneuden +omistajalle, on hän tästä löytänyt ainoan mitä suurimpien kipujen +parantajan. Tätä mielentilaa, kaunis poika, jota puheeni tarkoittaa, +kutsuvat ihmiset rakkaudeksi (Erokseksi), mutta jos sinä kuulet, miksi +jumalat sitä kutsuvat, niin sinä todennäköisesti tulet hymyilemään +asian uutuuden takia. Muutamat Homerideista[43] lausuvat luullakseni +salattujen säkeitten joukossa pari säettä Erokselle, joista toinen on +jokseenkin uskallettu eikä erikoisen hyvä runomitaltaan. Näin he näet +laulavat: + + Siivehikäspä Eros nimi hällä on ihmisten mailla, + Vaan jumalilta Pteros nimen sai hän voimasta siipein. + +Tähän voi uskoa tai olla uskomatta. Kuitenkin on juuri tämä +rakastavaisten tila ja sen syy. + +Se Zeun seuralaisista, joka joutuu rakkauden valtaan, voi voimakkaammin +kantaa sen taakan, jonka siivekkääksi mainittu tuo mukanaan. Mutta kun +ne, jotka ovat Areen palvelijoita ja hänen seurassaan ovat vaeltaneet, +joutuvat Eroksen vangeiksi ja luulevat kärsivänsä jotakin vääryyttä +rakastetun puolelta, käyvät he murhanhimoisiksi ja ovat valmiit +uhraamaan itsensä ja lemmikkinsä. Näin on laita jokaiseen jumalaan +nähden: kenenkä piiriin kukin kuului, sitä voimainsa mukaan +kunnioittaen ja jäljitellen hän elää, niin kauan kuin hän on +turmeltumaton ja elää täällä ensi syntyänsä, ja tällä tavoin hän +seurustelee rakastettujen ja muiden kanssa ja heihin suhtautuu. +Rakkaussuhteen kauneihin ihmisiin valitsee jokainen luonteensa +mukaisesti ja pitäen rakastettua jumalanaan hän muovailee ja koristaa +häntä kuin jumalankuvaa palvoakseen ja juhliakseen häntä. Zeulle +kuuluvat pyrkivät siihen, että heidän rakastamansa olisi jotenkin Zeun +kaltainen sielu. He katsovat siis, onko hän luonteeltaan filosofinen +tai hallitsemaan sopiva, ja kun he hänet löydettyään ovat häneen +rakastuneet, tekevät he kaikkensa, jotta hänestä tulisi sellainen. +Jolleivät he ennemmin ole harrastaneet tällaista asiaa, niin he käyvät +siihen silloin käsiksi ja ottavat oppia mistä vain voivat ja +tutkiskelevat ominkin neuvoin. Ja kun he koettavat itsestään löytää +jumalansa luonnon, onnistuvat he siinä, koska he ovat pakotettuja +yhtäjaksoisesti katsomaan jumalaan, ja kun he muistissaan koskettavat +häneen, niin he hänen innoittaminaan omaksuvat hänen tapansa siinä +määrin kuin ihmisen on mahdollista saada itselleen jotakin osaa +jumalasta. Ja pitäen rakastettua syynä tähän kiintyvät he häneen vielä +enemmän. Jos he ammentavat Zeusta kuten Bakkhottaret,[44] niin +vuodattavat he (mitä ovat ammentaneet) rakastettunsa sieluun ja +tekevät, mikäli mahdollista, hänet oman jumalansa kaltaiseksi. Ne taas, +jotka seurasivat Heraa, etsivät kuninkaallista rakastettua, ja kun ovat +löytäneet sellaisen, menettelevät he tätä kohtaan samalla tavalla. +Apollonin seuralaiset taas ja jokaisen muun jumalan halajavat sitä, +että heidän poikansa olisi luonnostaan heidän jumalansa kaltainen, ja +kun he ovat saaneet sellaisen omakseen, he sekä itse jäljittelevät +jumalaa että koettavat lemmikkiä taivuttaa siihen, kasvattaa häntä ja +johtaa häntä jumalan elintapaan ja olemukseen, kukin kykynsä mukaan, +antamatta sijaa kateudelle tai epäjalolle vihamielisyydelle lemmikkiä +kohtaan, vaan menetellen siten, että kaikin tavoin koettavat saattaa +hänet itsensä ja sen jumalan kaltaiseksi, jota he kunnioittavat. +Todellisesti rakastavien into ja vihkimys, jos he kuvaamallani tavalla +saavuttavat, mitä haluavat, niin kaunis ja onnellistuttava, tulee +rakkaudesta hullun ystävän taholta ystävän osaksi, jos hänet on +valloitettu. Hänet valloitetaan taas seuraavalla tavalla. + +Tämän tarun alussa jaoimme jokaisen sielun kolmeen osaan, joista kaksi +on hevosenmuotoista ja kolmas ajomiehen tapainen. Säilyttäkäämme +edelleen tämä jaoitus. Hevosista taas on, sanoimme me, toinen hyvä, +toinen ei. Sitä me emme sanoneet, mikä on hyvän hyve, ja mikä pahan +pahe, mutta nyt se on sanottava. Se niistä, joka on jalommassa +asemassa, on vartaloltaan suora ja hyvärakenteinen, korkeakaulainen, +kaarevaturpainen, vaaleanvärinen, mustasilmäinen, kunnianhimoinen +hillitysti ja häveliäästi, oikean arvelun ystävä, ja sitä ohjataan +ilman lyöntejä, pelkällä käskyllä ja sanalla. Toinen taas on +notkoselkäinen, kömpelö, muodoton, paksuniskainen, lyhytkaulainen, +tylppäturpainen, mustanvärinen, sen silmät ovat lasimaiset ja +veristyneet, se on hillittömyyden ja uppiniskaisuuden ystävä, korvien +ympäriltä paksukarvainen, kuuro ja se tuskin tottelee ruoskaa ja +piikkiä. + +Kun ajomies on saanut nähdä rakastetun olennon, tällä aistimuksella +levittänyt lämpöä koko sieluun ja kaikkialla tuntee kutkutuksen ja +kaipuun pistoksia, niin ajomiestä totteleva hevonen, jota aina ja +silloinkin häveliäisyys pitää aisoissa, pidättäytyy hyppäämästä +rakastetun päälle. Toinen ei enää välitä ajomiehen piikeistä eikä +ruoskasta, vaan syöksyy eteenpäin hillitönnä ja väkivalloin, tuottaa +kaikkia ikävyyksiä valjakkoparilleen ja ajomiehelle ja pakoittaa niitä +menemään lemmikin luo ja ajattelemaan lemmen suloa. Toiset ponnistavat +alussa pahastuneina vastaan pitäen sitä, mihin heitä pakotetaan, +kauheana ja laittomana. Viimein, kun ilkivallasta ei tule loppua, +antautuvat he sen vietäviksi luvaten tehdä, mitä käsketään. Ja he +tulevat hänen luokseen ja näkevät lemmikin loistavan muodon. + +Kun ajomies on nähnyt hänet, niin hänen muistonsa kulkee kauneuden +luontoon ja hän näkee sen jälleen kohtuullisuuden seurassa seisovan +pyhällä paikalla. Kun hän sen näkee, pelästyy hän, ja täynnä +kunnioitusta hän lankeaa taaksepäin ja samalla hän pakostakin vetää +ohjaksia taaksepäin min rajusti, että molemmat hevoset joutuvat +istumaan lautasilleen, toinen mielellään, koska se ei ponnista vastaan, +mutta tuo toinen, tuo hillitön, sangen vastahakoisesti. Kun ne ovat +poistuneet kauemmaksi, kostuttaa toinen häpeästä ja hämmästyksestä koko +sielun hiellä, toinen taas, kun kipu on lakannut, jonka suitset ja +kaatuminen ovat aiheuttaneet, ja se töintuskin on vironnut entiselleen, +syytää kiukuissaan herjauksia, monella tavoin haukkuen sekä ajomiestä +että iestoveria siitä, että he pelkuruudesta ja miehuuttomuudesta ovat +jättäneet paikkansa ja rikkoneet sopimuksensa. Ja kun se koettaa +pakottaa heitä vastoin heidän tahtoaan menemään eteenpäin, niin se töin +tuskin heidän pyynnöstään suostuu lykkäämään tätä tuonnemmaksi. Kun +sovittu aika on tullut, niin muistuttaa se näitä, jotka teeskentelevät +sen unohtaneensa, käyttää väkivaltaa, hirnuu, riuhtoo ja pakottaa +heidät uudestaan lähestymään lemmikkiä samassa tarkoituksessa, ja kun +he ovat lähellä, kumartuu se ja ojentaa häntänsä ilmaan, pureskelee +suitsia ja laahaa heitä hävyttömästi mukaansa. Ajomies, joka tuntee +vielä enemmän samaa tunnetta (kuin äsken), heittäytyy taaksepäin +ikäänkuin rajanuoran luota[45] ja tempoo vielä rajummin suitsia +taaksepäin villin hevosen hampaista, saattaa verille herjaavan kielen +ja leuat ja painaen hänen jalkansa ja lautasensa maahan tuottaa hänelle +kipuja. Kun huono hevonen on useasti saanut kokea samaa, niin sen +hillittömyys lauhtuu ja talttuneena se jo seuraa ajomiehen järkevää +johtoa, ja nähdessään jonkun kauniin ihmisen, on se pelosta aivan +menehtynyt. Siksipä käykin niin, että rakastajan sielu ujona ja +peloissansa seuraa lemmikkiä. + +Kun nyt rakastaja tätä kaikella tavoin palvelee kuten jumalien +vertaista, hän kun ei teeskentele rakkautta, vaan todellisuudessa on +tätä kokenut, ja kun tämä luonnostaan tuntee ystävyyttä ihailijaa +kohtaan, niin hänet, joskin hän saattaa, kun häntä ensin toverit tai +jotkut muut soimaavat, sanoen että on häpeällistä lähestyä rakastajaa, +sentakia työntää tämän luotaan, jonkun ajan kuluttua sekä nuoruus että +välttämättömyys vievät siihen, että hän sallii hänen tulla seuraansa. +Sillä ei milloinkaan ole määrätty, että huono on huonon ystävä, tai +että hyvä ei ole hyvän ystävä. Mutta kun hän on päästänyt hänet +luokseen ja antautunut seurusteluun ja keskusteluun hänen kanssaan, +niin hyväntahtoisuus, joka rakastajan puolelta läheltä tulee hänen +osakseen, saattaa rakastetun hämmästymään, kun hän havaitsee, ettei +kaikkien muitten ystävien ja tuttavien ystävyys miltään osaltakaan ole +verrattavissa siihen, jota innoittunut ystävä tarjoaa. + +Kun hän näin jatkaa, lähestyy häntä ja tulee kosketuksiin hänen +kanssaan sekä gymnasioissa että muissa kokoontumistilaisuuksissa, niin +silloin juuri sen virran lähde, jota Zeus Ganymedesta[46] rakastaen +kutsui kaipuuksi, vuolaana virtaa rakastajaan; osa imeytyy häneen, osa +juoksee pois, kun hän jo on täyttynyt. Ja kuten tuuli tai kaiku kimpoaa +sileistä ja kovista kappaleista ja kulkee takaisin sinne, mistä se on +lähtenyt, niin kulkee myös kauneuden virta takaisin kauniiseen ihmiseen +silmien kautta, mistä on luonnollinen tie sieluun, ja sinne tultuaan se +istuttaa sulkia sulkatiehyihin, kostuttaa niitä, kiihdyttää niiden +kasvua ja täyttää taas rakkaudella rakastetun sielun. Hän rakastaa +siis, mutta ei tiedä, ketä, eikä hän tiedä eikä osaa selittää, mitä on +kokenut, vaan on kuten se, joka toiselta on saanut silmätaudin,[47] +kykenemätön ilmaisemaan syyn; ei hän liioin huomaa, että hän +rakastajassa näkee itsensä kuten peilissä. Ja kun tämä on läsnä, +vapautuu hän tuskasta samoinkuin tämäkin. Kun tämä taas on poissa, +kaipaa hän puolestaan yhtä paljon kuin häntä kaivataan, koska hänessä +on rakkauden varjokuva, vastarakkaus. Tätä hän ei kylläkään nimitä +rakkaudeksi eikä luule sen olevan sitä, vaan ystävyyttä. Samalla tavoin +kuin tuo toinen, joskin vähemmin, hän haluaa nähdä, kosketella ja +suudella tuota toista sekä levätä hänen vieressään ja kuten +luonnollista on, tekeekin pian tällä tavoin. Heidän näin levätessään +vierekkäin on rakastajan kurittomalla hevosella jotakin sanottavaa +ajomiehelle, ja se vaatii suurten ponnistusten palkaksi hiukan +nautintoa. Lemmikin hevosella tosin ei ole mitään sanottavaa, mutta +hämärien vaistojen kiihoittamana hän syleilee ja suutelee rakastajaa ja +armastelee häntä kuten parasta ystäväänsä. Ja kun he lepäävät +vierekkäin, on hän valmis olemaan kieltäytymättä omasta puolestaan +noudattamasta rakastajan mieltä, jos tämä sitä pyytäisi. Mutta +valjakkotoveri ja ohjaaja ponnistavat sekä häveliäisyydestä että +järkevyydestä vastaan. + +Jos ymmärryksen paremmat voimat, jotka johtavat säännölliseen +elämäntapaan ja filosofiaan, voittavat, niin viettävät he täällä +autuaallista ja sopuisata elämää, koska he itseänsä halliten ja +siveellisinä ovat nujertaneet sen puolen sielua, missä pahe asusti, ja +vapauttaneet sen, missä asui hyve. Kuoltuaan he, miltei täysin +sulkiintuneina ja keveinä ovat voittaneet yhden kolmesta todella +olympialaisesta ottelusta,[48] jota suurempaa hyvyyttä ei inhimillinen +tervejärkisyys eikä jumalallinen hulluus kykene ihmiselle hankkimaan. +Jos he taas viettävät alhaisempaa epäfilosofista, mutta kuitenkin +kunniaa rakastavaa elämää, voivat helposti heidän ollessaan juovuksissa +tai jonakin muuna huolettomuuden hetkenä vauhkot hevoset saada +valtaansa vartioitsemattomat sielut ja viedä ne yhteen, ja niin valita +ja tehdä sen, mitä joukko pitää onnellisimpana. Ja kun he ovat sen +kerran tehneet, niin he edelleenkin siitä nauttivat, kuitenkin harvoin, +koska he eivät tee sitä koko ymmärryksen suostumuksella. Ystävinä siis, +joskin vähemmässä määrin kuin nuo edelliset, elävät nämäkin, sekä +rakkauden kestäessä että sen loputtua, käsittäen molemminpuolisesti +antaneensa ja ottaneensa mitä suurimpia uskollisuuden lupauksia, joita +ei ole oikein milloinkaan rikkoa ja siten joutua epäsopuun. Kuolemassa +he tosin astuvat ruumiista sulattomina mutta valmiina sulkiintumaan, +niin että he saavat melkoisen palkinnon rakkaudenhulluudestaan. Sillä +ei ole säädetty, että ne, jotka jo ovat aloittaneet taivaallisen +matkan, enää joutuvat pimeyteen maanalaiselle taipalelle, vaan että he +onnellisina elävät valoisaa elämää matkaten toistensa seurassa ja että +he yhtaikaa saavat, jos saavat, sulat rakkautensa takia. + +Näitä näin suuria ja jumalallisia lahjoja antaa sinulle, rakas poika, +rakastajan puolelta lähtenyt ystävyys. Mutta tuttavallisuus, joka on +lähtöisin hänestä, joka ei rakasta, ja joka on sekoittunut maiseen +tervejärkisyyteen, on vain kuolevaisten ja niukkojen lahjojen valtias, +ja se synnyttää rakkaaseen sieluun joukon hyveeksi ylistämän +alhaisuuden ja on syynä siihen, että se yhdeksäntuhatta vuotta +ajelehtii järjettömänä ympäri maata ja maan alla. + +Tämä on nyt, rakas Eros, se peruutuspuhe, jonka olemme sinulle +omistaneet ja hyvityksenä suorittaneet niin kauniisti ja hyvin kuin +vain olemme osanneet. Sen esittämiseen yleensä ja sanankäänteitten +runollisuuteen erittäin on Phaidros ollut syypää. Mutta anna nyt +anteeksi edelliset sanani ja omista näille suosiotasi, ole hyvänsuopa +ja lempeä minua kohtaan, älä riistä minulta äläkä heikennä vihassasi +sitä rakkauden taitoa, jonka olet minulle antanut, vaan suo minun +nauttia vielä suurempaa kunnioitusta kauniiden ihmisten puolelta. Jos +Phaidros ja minä edellisessä puheessa olemme sanoillamme sinua jotenkin +loukanneet, niin lue se Lysiaan syyksi, joka on puheen isä, ja saata +hänet filosofiaan, kuten hänen veljensä Polemarkhos[49] on kääntynyt, +jottei tämä hänen rakastajansa tässä enää häilyisi sinne tänne, vaan +suoraan omistaisi elämänsä filosofisessa tutkimuksessa Erokselle. + +PHAIDROS: Minä rukoilen kanssasi, Sokrates, että niin tapahtuisi, jos +kerran on parempi meille että niin käy. Sinun puhettasi minä jo kauan +olen ihaillut, mitenkä paljon edellistä kauniimmaksi sinä olet tämän +valmistanut, niin että pelkään, että Lysias minusta tulee näyttämään +mitättömältä, jos hän tahtoo sinkahuttaa tätä puhetta vastaan +toisen. Häntä onkin, oi ihmeellinen mies, äskettäin muuan +valtiomiehistämme[50] parjaten juuri tästä herjannut ja kutsunut häntä +pitkin herjauspuhettaan puheittenkirjoittajaksi. Sen takia hän kenties +saattaakin kunniantunnosta pidättäytyä kirjoittamasta. + +SOKRATES: Nuorukainen, sinä lausut jokseenkin naurettavan arvelun, ja +erehdyt suuresti ystäväsi suhteen, jos pidät häntä noin arkana +moitteelle. Kenties sinä myös luulet, että se, joka häpäisi häntä, +todella tarkoitti sitä, mitä hän sanoi. + +PHAIDROS: Niin hän näytti tekevän, Sokrates. Ja tiedäthän toki itsekin +yhtä hyvin kuin minä, että mahtavimmat ja kunnianarvoisimmat miehet +valtiossa häpeävät kirjoittaa puheita ja jättää kirjoituksia jälkeensä +peläten myöhemmän ajan mielipidettä, nimittäin että heitä kutsutaan +sofisteiksi. + +SOKRATES: Sinä et huomaa, Phaidros, koko asian suloista mutkaa.[51] Ja +sen lisäksi sinulta jää huomaamatta, että korskeimmat valtiomiehistä +rakastavat puheitten kirjoittamista ja kirjoitusten jättämistä +jälkeensä, koska he, aina kun kirjoittavat jonkun puheen, ovat niin +ihastuneita sen ylistäjiin, että ensimäisiksi kirjoittavat niiden +nimet, jotka kulloinkin ovat heitä kiittäneet. + +PHAIDROS: Mitä sinä tarkoita? Minä en näet käsitä. + +SOKRATES: Etkö käsitä, että valtiomiehen kirjoitukseen on heti alkuun +ensimäiseksi kirjoitettu sen nimi, joka on kirjoitusta kiittänyt? + +PHAIDROS: Mitenkä? + +SOKRATES: "Neuvosto", sanoo hän, "on hyväksi nähnyt",[52] tai "kansa on +nähnyt hyväksi", tai "molemmat". -- Sanomalla sitten, kuka sen on +esittänyt, kirjailija hyvin juhlallisesti puhuu itsestään ja kiittää +itseänsä. Senjälkeen hän puhuu edelleen, esittäen viisauttaan +ylistäjille ja joskus sepittäen aika pitkän kirjoituksen. Vai näyttääkö +sinusta tämä tällainen olevan jotakin muuta kuin kirjoitettu puhe? + +PHAIDROS: Ei minusta. + +SOKRATES: Jos siis tämä jää säilymään, niin sepittäjä rientää +näyttämöltä. Mutta jos se pyyhitään pois eikä hän saakaan puhettaan +kirjoitetuksi, vaan jää arvottomaksi mitään kirjoittamaan, suree sekä +hän itse että hänen ystävänsä. + +PHAIDROS: Kovastikin. + +SOKRATES: Ilmeisesti ei sentakia, että he halveksisivat tätä +harrastusta, vaan sitä ihaillen. + +PHAIDROS: Aivan niin. + +SOKRATES: Entä sitten? Kun puhuja tai kuningas on päässyt niin +pitkälle, että hän saavutettuaan Lykurgoksen tai Solonin tai Dareioksen +valta-aseman on tullut valtionsa kuolemattomaksi puheitten sepittäjäksi +-- eikö hän jo eläissään pidä itseään jumalien vertaisena ja eivätkö +myöhemmät polvet ajattele hänestä tätä samaa katsellessaan hänen +kirjoituksiaan? + +PHAIDROS: Suurestikin. + +SOKRATES: Luuletko sinä siis, että joku sellaisista, jotka ovat +vihamielisiä Lysiaalle, kuka hän sitten lieneekin ja millä tavalla hän +lienee, on häntä soimannut juuri siitä, että hän kirjailee? + +PHAIDROS: Sen nojalla, mitä sinä puhut, ei se ole todennäköistä, sillä +silloin hän, kuten näyttää, parjaisi omaa harrastustaan. + +SOKRATES: Tämä siis on kaikille selvää, ettei puheiden kirjoittaminen +itsessään ole häpeällistä. + +PHAIDROS: Aivan varmaan. + +SOKRATES: Mutta se minun mielestäni on jo häpeällistä, ettei puhu eikä +kirjoita kauniisti, vaan rumasti ja huonosti. + +PHAIDROS: Luonnollisesti. + +SOKRATES: Mikä siis on se tapa, jolla saattaa kirjoittaa kauniisti tai +epäkauniisti? Onko meidän tarvis, Phaidros, tässäkin suhteessa tutkia +Lysiasta ja muita, jotka joskus ovat jotakin kirjoittaneet tai tulevat +kirjoittamaan, joko jotakin valtiollista tai yksityisluontoista +kirjoitusta, joko runomitassa runoilijoina tai ilman runomittaa +proosakirjailijoina? + +PHAIDROS: Sinä kysyt, onko meidän tarvis. Minkätakia sitä sitten -- +haluaisin sanoa -- elettäisiin, jollei tällaisten nautintojen takia. +Sillä ei kai niitä varten eletä, joitten takia saa alussa tuntea tuskaa +tai sitten olla tuntematta tyydytystä, joka ominaisuus on melkein +kaikilla ruumiillisilla nautinnoilla, minkä takia niitä syystä +kutsutaankin alhaisiksi. + +SOKRATES: Onhan meillä aikaa, kuten näyttää. Ja samalla minusta näyttää +siltä, kuin sirkat, jotka, kuten ainakin helteessä, laulelevat meidän +päämme päällä ja keskustelevat keskenään, katselisivat meitä. Jos ne +nyt näkisivät meidän joukon tavoin keskipäivän aikaan olevan +keskustelematta ja ymmärryksen tylsyydestä olevan unen horroksissa +heidän tenhoaminaan, niin ne syystä nauraisivat meitä ja luulisivat, +että me olemme joitakin orjia, jotka ovat tulleet tähän lepopaikkaan +elukkain tavoin keskipäivän aikaan nukkuakseen lähteen reunalla. Mutta +jos ne näkevät meidän keskustelevan ja purjehtivan heidän ohitsensa +kuten seireenien ohitse, joutumatta heidän lumoihinsa, niin ne +tyytyväisinä pian kyllä antaisivat meille sen lahjan, joka heillä on +saatuna jumalilta ihmisille annettavaksi. + +PHAIDROS: Mikä lahja heillä on? Minusta tuntuu, etten ole sattunut sitä +kuulemaan. + +SOKRATES: On sopimatonta, ettei runottaria rakastava mies ole tällaista +kuullut. Sillä kerrotaan, että nämä olivat ihmisiä niiden joukossa, +jotka elivät ennenkuin runottaria oli. Kun runottaret olivat syntyneet +ja laulu oli ilmestynyt, oli muutamat silloisista tämä nautinto niin +hurmannut, että he laulaessaan laiminlöivät ruoan ja juoman ja kuolivat +huomaamattaan. Heistä on kehittynyt sitten sirkkojen suku, joka on +runottarilta saanut sen lahjan, että se synnyttyään ei tarvitse yhtään +ruokaa,[53] vaan että se heti laulaa syömättä ja juomatta kuolemaan +asti ja että se tämän jälkeen saavuttuaan runotarten luo ilmoittaa, +kuka täällä olevista ketäkin heistä kunnioittaa. Terpsikhoralle[54] he +siis ilmoittavat ne, jotka ovat häntä khooreissa kunnioittaneet ja +tekevät ne hänelle rakkaammiksi, Eratolle ne, jotka rakkauslauluissa +ovat palvelleet häntä, ja siten muillekin aina sen tavan mukaan, miten +kutakin kunnioitetaan. Vanhimmalle, Kalliopelle, ja häntä lähinnä +seuraavalle Uranialle, joitten harrastus enimmin kaikista runottarista +kohdistuu taivaaseen ja jumalallisiin ja inhimillisiin puheisiin ja +jotka kaiuttavat kauneinta ääntä, he taas ilmoittavat ne, jotka elävät +filosofisesti ja jotka kunnioittavat sitä muusillisen taidon alaa, joka +kuuluu heille.[55] Useista syistä siis on puhuttava eikä nukuttava +puolipäivän aikana. + +PHAIDROS: Siis on puhuttava. + +SOKRATES: On siis tarkasteltava sitä kysymystä, jonka äsken itsellemme +asetimme, nimittäin millä tavoin puhutaan ja kirjoitetaan kauniisti ja +millä tavoin ei. + +PHAIDROS: Tietysti. + +SOKRATES: Eikö tule olla ehtona, jos tahdotaan puhua hyvin ja +kauniisti, että puhujan ymmärryksen pitää olla tietoinen sen +todellisesta olemuksesta, mistä hän aikoo puhua? + +PHAIDROS: Minä olen tästä kuullut siten, rakas Sokrates, ettei ole +pakko sen, joka aikoo tulla puhujaksi oppia sitä, mikä todellisuudessa +on oikeata, vaan mikä siltä näyttää joukosta, joka tulee tuomitsemaan, +eikä myöskään sitä, mikä todellisuudessa on hyvää tai kaunista, vaan +mikä vain siltä tulee näyttämään. Sillä sen perusteella voi taivuttaa +ihmisiä mielipiteensä puolelle, ei totuuden perusteella. + +SOKRATES: Ei tosiaankaan tule olla hyljätty, Phaidros, se sana,[56] +minkä sanovat viisaat miehet, vaan tulee tutkia, tarkoittavatko he +sillä mahdollisesti jotakin. Niinpä ei ole heitettävä syrjään äsken +lausuttuakaan. + +PHAIDROS: Oikein sanottu. + +SOKRATES: Tarkastakaamme sitä sitten seuraavasti! + +PHAIDROS: Mitenkä? + +SOKRATES: Jos minä haluaisin taivuttaa sinua torjumaan vihollisia +hankkimalla hevosen, emmekä me kumpikaan tuntisi hevosta, vaan minä +sattumalta sen verran tietäisin sinusta, että Phaidros pitää hevosena +sitä, jolla kesyistä eläimistä on suurimmat korvat -- + +PHAIDROS: Sehän olisi naurettavaa, Sokrates. + +SOKRATES: Ei vielä se, vaan jos minä kaikella innolla koettaisin sinua +suostuttaa ja sepittäisin ylistyspuheen aasista, jota nimittäisin +hevoseksi ja sanoisin, että kaikella muotoa kannattaa pitää hevosta +kotona ja sotaretkellä, koska sillä on taistelussa sopiva sotia ja +koska se on kykenevä kantamaan varustuksia ja monessa muussakin +suhteessa hyödyllinen. + +PHAIDROS: Sehän olisi aivan naurettavaa. + +SOKRATES: Mutta eikö ole parempi, että ystävänä on naurettava kuin +vaarallinen ja vihamielinen ihminen. + +PHAIDROS: Siltä tuntuu. + +SOKRATES: Kun siis puhetaituri, joka ei tunne hyvää eikä pahaa, löytää +samanlaisen valtion, ja alkaa sitä suostutella, ei ylistäen aasia +hevosena, vaan pahaa hyvänä, ja kun hän pyrittyään tuntemaan vain +joukon mielipiteitä yrittää taivuttaa sitä tekemään pahaa hyvän +asemasta, niin millaisen hedelmän luulet puhetaidon tämän jälkeen +korjaavan siitä, mitä se on kylvänyt? + +PHAIDROS: En erikoisen hyvää. + +SOKRATES: Mutta olemmeko me, hyvä ystävä, moittineet puhumisen taitoa +karkeammin kuin tulee? Se saattaisi kenties sanoa: "Mitä te ihmeelliset +miehet lörpöttelette? Minähän en pakota ketään, joka ei tunne totuutta, +puhumista oppimaan, vaan jos joku seuraa minun neuvoani, hankkii hän +ensin taidon siitä ja käy sitten vasta minuun käsiksi. Mutta siitä minä +kerskun, ettei se, joka tuntee olevaisen, ilman minua kaikista +huolimatta voi taiteen sääntöjen mukaan taivuttaa muita mielipiteensä +puolelle." + +PHAIDROS: Eikö se ole oikeassa tätä väittäessään? + +SOKRATES: Myönnän olevan, jos ne väitteet, jotka ovat sitä lähenemässä, +todistavat, että se on taidetta. Sillä olen kuulevinani muutamien +vastaväitteitten lähenevän ja väittävän, että se valehtelee, ja ettei +se ole taidetta vaan epätaiteellista askartelua. + +[Puhumisen todellista taidetta[57] -- sanoo Lakedaimonilainen -- ei ole +ilman käsitystä totuudesta eikä tule olemaankaan.] + +PHAIDROS: Näitä vastaväitteitä on tarvis. Tuo ne siis tänne ja tutki, +mitä ja millä tavalla ne puhuvat! + +SOKRATES: Tulkaa tänne, jalot lapset, ja koettakaa saada Phaidros, +kauniiden lasten isä, uskomaan, että jollei hän tarpeeksi pyri +viisauteen, hän ei koskaan ole kykenevä puhumaan mistään! Vastatkoon +nyt Phaidros! + +PHAIDROS: Kysykää! + +SOKRATES: Eikö puhetaito yleensä mahda olla sielujen ohjausta sanojen +avulla, ei vain oikeussaleissa ja muissa julkisissa kokouksissa, mitä +niitä sitten onkaan, vaan myös yksityisissä, ollen sama, olkoon kysymys +sitten pienestä tai suuresta. Ja eikö sen oikea käyttö ole yhtä +arvokasta tärkeissä kuin vähäpätöisissäkin asioissa? Vai miten sinä +olet tästä kuullut? + +PHAIDROS: En kautta Zeun ole kuullut lainkaan tällä tavalla, vaan +taiteellisesti puhutaan ja kirjoitetaan varsinaisesti oikeusasioissa ja +myöskin kansanpuheissa siten puhutaan. Enempää en ole kuullut. + +SOKRATES: Oletko siis kuullut ainoastaan Nestorin ja Odysseun[58] +puhetaidonoppaista, mitkä he kyhäsivät vapaina hetkinä Ilionin luona, +mutta et ole kuullut Palamedeen[59] ohjeista? + +PHAIDROS: En, kautta Zeun, ole kuullut Nestorin ohjeista mitään, jollet +sinä tee Gorgiaasta Nestoria, tai jostakin Thrasymakhoksesta tai +Theodoroksesta Odysseuta. + +SOKRATES: Ehkä. Mutta jättäkäämme nämä! Sinä taas sano, mitä +vastapuolet tekevät tuomioistuinten edessä! Eivätkö he puhu toisiansa +vastaan vai mitä sanaa meidän tulee siitä käyttää? + +PHAIDROS: Juuri niin he tekevät. + +SOKRATES: Oikeasta ja väärästä? + +PHAIDROS: Aivan niin, + +SOKRATES: Eikö siis se, joka esiintyy taiteen sääntöjen mukaan, saa +aikaan, että sama asia samoista ihmisistä näyttää milloin oikealta ja +milloin, kun hän niin tahtoo, väärältä. + +PHAIDROS: Kuinkas muuten? + +SOKRATES: Ja puheessa kansalle hän taas saa samat asiat näyttämään +milloin hyviltä valtiolle, milloin taas päinvastaisilta? + +PHAIDROS: Niin kyllä. + +SOKRATES: Emmekö tiedä, että elealainen Palamedes puhuu siinä määrin +taiteen sääntöjen mukaisesti, että kuulijoista sama asia näyttää +samanlaiselta ja erilaiselta, yhdeltä ja monelta, levossa olevalta ja +liikkuvalta? + +PHAIDROS: Kyllä. + +SOKRATES: Se taito, jolla esitetään väitteitä ja vastaväitteitä, ei +rajoitu vain tuomioistuimiin ja kansankokoukseen, vaan, kuten näyttää, +kaikessa puhumisessa lienee vain yksi ainoa ja sama taide, -- jos +sellaista ylimalkaan on -- jolla kyetään tekemään kaikkea mahdollista +kaiken mahdollisen kaltaiseksi ja paljastamaan toinen, kun hän +yhtäläistyttää asioita ja siten salaa jotakin. + +PHAIDROS: Mitä sitä oikeastaan tällä tarkoitat? + +SOKRATES: Jos sitä tutkistelemme, luulen sen seuraavalla tavalla +selviävän: syntyykö petos ennemmin paljon kuin vähän toisistaan +eroavissa asioissa? + +262 PHAIDROS: Vähän eroavissa. + +SOKRATES: Mutta jos siirryt jonkin vastakohtaan pienin askelin, on +siirtymisesi vähemmin huomattava kuin jos siirryt suurin askelin. + +PHAIDROS: Luonnollisesti. + +SOKRATES: Sen, joka siis tahtoo pettää toista, mutta itse olla +joutumatta petetyksi, tulee tarkasti tuntea olioitten yhtäläisyys ja +erilaisuus. + +PHAIDROS: Hänen täytyy tuntea. + +SOKRATES: Mutta jos hän ei tunne kaikkien olioitten todellista +olemusta, niin onko hän silloinkin kykenevä havaitsemaan muissa pientä +tai suurta yhtäläisyyttä tuntemattoman kanssa? + +PHAIDROS: Se on mahdotonta. + +SOKRATES: Niille siis, joilla on todellisen vastaisia arveluja ja jotka +näin pettyvät, on tämä päässyt tapahtumaan joidenkin yhtäläisyyksien +takia. + +PHAIDROS: Niin se kylläkin tapahtuu. + +SOKRATES: Onko siis mahdollista, että joku, joka ei tiedä, mitä mikin +olevaisesta on, omaa taidon pienin askelin johtaa muita yhtäläisyyksien +kautta olevaisesta kulloinkin päinvastaiseen tai itse välttää tulemasta +näin johdetuksi? + +PHAIDROS: Ei milloinkaan, + +SOKRATES: Se siis, ystäväni, joka ei tunne totuutta, vaan on +pyydystellyt arveluja, tulee tekemään, kuten näyttää, puhetaidon aivan +naurettavaksi ja epätaiteelliseksi. + +PHAIDROS: Siltä näyttää. + +SOKRATES: Tahdotko nyt, että katsomme Lysiaan puheesta, jota kannat +mukanasi ja siitä, mitä me puhuimme, jotakin sellaista, mitä kutsuimme +epätaiteelliseksi ja taiteelliseksi? + +PHAIDROS: Kaikkein kernaimmin sitä, sillä tähän asti olemme puhuneet +niin sanoakseni alastomasti eikä meillä ole ollut riittävästi +esimerkkejä. + +SOKRATES: Onneksi toki esitettiin tässä, kuten näyttää, sellaisia +puheita, jotka sisälsivät esimerkin siitä, mitenkä se, joka tietää +totuuden, puheessaan saattaa leikillään johtaa kuulijat harhaan. Minä +puolestani, Phaidros, luen sen tämän paikan jumalien ansioksi. Kenties +myös runotarten palvelijat, päämme päällä leijailevat laulajat, ovat +meihin henkineet tämän lahjan. Sillä minä ainakaan en ole osallinen +mistään puhetaidosta. + +PHAIDROS: Olkoon, kuten sanot! Selitä vain, mitä sanoillasi tarkoitat. + +SOKRATES: Kuule, lueppas minulle vielä Lysiaan puheen alku! + +PHAIDROS: "Minun asemani sinä tunnet ja olet kuullut, että arvelen +tämän hyödyttävän meitä, jos se tapahtuu. Mutta minä vaadin, ettei +minun toivomukseni sentakia jää täyttymättä, etten satu olemaan +rakastajasi. Sillä nämä katuvat silloin -- --" + +SOKRATES: Lopeta! On sanottava, missä hän erehtyy ja menettelee +epätaiteellisesti. Eikö niin? + +PHAIDROS: Kyllä. + +SOKRATES: Eikö nyt ole jokaiselle selvää se, että muutamista asioista +olemme yhtä mieltä, toisista taas eri mieltä? + +PHAIDROS: Luulen ymmärtäväni, mitä sinä tarkoitat, mutta sano vielä +selvemmin! + +SOKRATES: Kun joku mainitsee sanan "rauta" tai "hopea", niin emmekö +silloin kaikki ajattele samaa. + +PHAIDROS: Varmasti. + +SOKRATES: Mutta mitenkä on laita, jos joku mainitsee sanat +"oikeamielisyys" ja "hyvyys"? Eikö silloin kuljeta kuka kunnekin ja +emmekö joudu erimielisyyksiin toistemme ja itsemme kanssa? + +PHAIDROS: Kyllä. + +SOKRATES: Toisista asioista olemme siis yksimielisiä, toisista emme. + +PHAIDROS: Niin, + +SOKRATES: Kummassako tapauksessa olemme helpommin petettävissä ja +kummassako puhetaito saa enemmän aikaan? + +PHAIDROS: Ilmeisesti siinä, missä me olemme häilyväisiä. + +SOKRATES: Siis sen, joka aikoo saavuttaa puhetaidon, tulee ensinnä +oikean menettelytavan kautta osata eroittaa nämä asiat ja hankkia +itselleen joku tunnusmerkki kummastakin lajista, siitä, missä joukon +välttämättä täytyy horjua, ja siitä, missä sen ei täydy. + +PHAIDROS: Se, joka tämän olisi hankkinut, olisi muodostanut itselleen +kauniin käsitteen, Sokrates. + +SOKRATES: Senjälkeen -- luulen minä -- ei yksityistapausten pitäisi +jäädä häneltä huomaamatta, vaan hänen pitäisi terävästi havaita, +kumpaanko lajiin se kuuluu, josta hän aikoo puhua. + +PHAIDROS: Tietenkin. + +SOKRATES: Miten siis? Sanommeko Eroksen kuuluvan riidanalaisiin +tapauksiin vai riidattomiin? + +PHAIDROS: Riidanalaisiin kai! Vai luuletko sinä, että hän muuten olisi +sallinut sinun sanoa, mitä äsken sanoit hänestä, että hän on perikato +rakastetulle ja rakastajalle, ja taas, että hän on suurinta siitä, mikä +on hyvää? + +SOKRATES: Erinomaisen hyvin puhuttu. Mutta sano minulle tämäkin -- +haltioitumiseni takia minä näet en täysin muista -- määrittelinkö +puheeni alussa rakkauden. + +PHAIDROS: Kyllä, kautta Zeun, ja tavattoman hyvin. + +SOKRATES: Kas vaan, miten paljoa taitavammiksi puhujiksi sinä esität +Akhelooksen Nymfit ja Panin, Hermeen pojan, kuin Lysiaan, Kephaloksen +pojan. Tai ehkä minä puhun hölynpölyä, ja ehkä Lysias rakkauspuheensa +alussa pakoitti meidät käsittämään rakkauden olioitten joukosta +joksikin määrätyksi, miksi itse tahtoi ja minkä mukaan hän sommitteli +ja jatkoi loppuun saakka puheen jälkiosan? Tahdotko, että taas luemme +alun siitä? + +PHAIDROS: Jos niin haluat. Mutta sitä, mitä etsit, ei siinä ole. + +SOKRATES: Lue, jotta saan kuulla häntä itseään! + +PHAIDROS: "Minun asemani sinä tunnet ja olet kuullut, että minä arvelen +tämän hyödyttävän meitä, jos se tapahtuu. Mutta minä vaadin, ettei +minun toivomukseni sen takia jää täyttymättä, etten satu olemaan +rakastajasi. Sillä nämä katuvat, kun ovat tyydyttäneet himonsa, sitä +hyvää, mitä ovat tehneet." + +SOKRATES: Tämä näyttää olevan kaukana siitä, että tekisi, mitä me +etsimme; sillä hän ei ryhdy puheeseen alusta, vaan lopustakäsin uimaan +takaperin puheen lävitse, joka alkaa siitä, mihin rakastaja lemmikille +puhuessaan lopettaisi. Vai puhuinko hölynpölyä, Phaidros, rakas +ystäväni? + +PHAIDROS: Loppu se näyttää todellakin olevan, Sokrates, mistä hän +puhuu. + +SOKRATES: Ja miten on muun laita? Eikö näytä siltä, että puheen osat on +heitetty sikin sokin? Vai näyttääkö siltä, että sen, joka on sanottu +toiseksi, välttämättä täytyy olla toisena, vai että joku muu kohta +puheesta on paikallaan? Sillä minusta näyttää, minä kun en ymmärrä +mitään, että puheen sepittäjä ylpeästi on lausunut mitä hänelle on +mieleen muistunut. Mutta sinä ehkä tiedät jonkin puhetaidollisen +välttämättömyyden, minkä takia hän on asettanut nämä kohdat vierekkäin +tässä järjestyksessä? + +PHAIDROS: Sinä olet ystävällinen, kun luulet minun niin tarkkaan +kykenevän arvostelemaan hänen tuotettaan. + +SOKRATES: Mutta sen sinä luullakseni toki myöntäisit, että jokaisen +puheen tulee olla rakennettu kuin elävän olennon, niin että sillä on +oma omituinen ruumiinsa, ettei se ole päätön eikä jalaton, vaan että +sillä on keskiruumis ja ulkonevat osat, jotka ovat sepitetyt toisiinsa +ja kokonaisuuteen soveltuviksi. + +PHAIDROS: Tietysti. + +SOKRATES: Tarkasta nyt ystäväsi puhetta, onko se sellainen vai +toisenlainen! Ja sinä olet huomaava, ettei se lainkaan eroa siitä +hautakirjoituksesta, jonka muutamat kertovat sepitetyn phrygialaiselle +Midaalle.[60] + +PHAIDROS: Millainen hautakirjoitus se on ja mitä omituista siinä on? + +SOKRATES: Se kuuluu näin: + + Vaskinen neito ma oon ja Midaan minä kummulla seison. + Aina kunis vesi virtaa ja puut vain vihreöi pitkät, + kummulla tällä mä seisova oon monikyynelisellä, + annan kulkijan kuulla: Midas tähän haudattu ompi. + +Sinä kai huomaat -- luulen minä -- ettei ole mitään väliä, mikä siitä +sanotaan ensimäiseksi, mikä viimeiseksi. + +PHAIDROS: Sinä teet pilkkaa meidän puheestamme, Sokrates. + +SOKRATES: Jättäkäämme se siis, jottet sinä suuttuisi -- vaikkakin se +minusta näyttää sisältävän useita esimerkkejä, joista saattaisi hyötyä, +jos niitä tarkastelee, muttei paljoakaan, jos niitä ryhtyy +jäljittelemään -- ja käykäämme toisiin puheisiin. Sillä niissä oli +käsittääkseni jotakin, jota niiden on sopivata katsella, jotka tahtovat +tarkastella puheita. + +PHAIDROS: Mitä sinä tarkoitat? + +SOKRATES: Nehän olivat toisilleen vastakkaisia. Toinenhan näet esitti, +että tulee olla mieliksi sille, joka rakastaa, toinen taas, että tulee +olla sille mieliksi, joka ei rakasta. + +PHAIDROS: Ja sangen urheasti molemmat. + +SOKRATES: Minä luulin, että olisit sanonut totuuden ja lausunut: hullun +tavoin. Sillä se ainakin, mitä ne etsivät, on juuri tätä. Sanoimmehan +näet rakkauden olevan jonkinlaista hulluutta. Eikö niin? + +PHAIDROS: Kyllä. + +SOKRATES: Mutta hulluutta sanoimme olevan kahta lajia, joista toinen +syntyy inhimillisistä taudeista, toinen taas jumalallisen muutoksen +kautta, joka siirtää pois tavallisesta tilasta. + +PHAIDROS: Aivan niin. + +SOKRATES: Jumalallisen hulluuden jaoitimme neljän jumalan mukaan +neljään osaan ja omistimme Apollonille tietäjähaltioitumisen, +Dionysokselle salamenoihin innoittumisen, runottarille haltioitumisen +runouteen, neljännen, rakkaudenhulluuden taas Aphroditelle ja Erokselle +ja sen me sanoimme olevan parhaan. Ja esittäessämme ties minkälaisin +kuvin rakkauden intohimoa, jolloin kenties jotenkuten osuimme oikeaan +tai kenties myös jouduimme toisille teille, ja näin sommiteltuamme +puheen, joka ei ollut kokonaan uskomaton, yhdistimme me siihen +tarunomaisen laulun ja lauloimme leikillisesti, mutta tahdikkaasti, ja +hurskaasti, Phaidros, minun ja sinun herrasi, Eroksen, kauniiden +lapsien huoltajan ylistystä. + +PHAIDROS: Mikä minusta ei suinkaan ollut vastenmielistä kuulla. + +SOKRATES: Ottakaamme nyt tästä tarkastelun alaiseksi, mitenkä puhe +saattoi siirtyä moittimisesta kiittämiseen! + +PHAIDROS: Mitä sinä tällä tarkoitat? + +SOKRATES: Minusta näyttää, että kaikki muu todellisuudessa on puhuttu +leikillä. Mutta kun nyt tämä sattumalta lausuttu jakautuu kahteen eri +lajiin, ei olisi hullummaksi, jos joku taiteen avulla voisi käsittää +näiden kahden lajin perusolemuksen. + +PHAIDROS: Minkä lajien? + +SOKRATES: Ensiksikin, että pitämällä silmällä vain yhtä ainoata +käsitettä voi koota yhteen monella tavoin hajaantuneen, jotta joka +kohtaa tarkkaan määrittelemällä voisi tehdä selväksi, mistä kulloinkin +haluaa opetusta antaa, kuten äsken puhuttiin rakkaudesta, joko sitten +hyvin tai huonosti, senjälkeen kuin oli määritelty, mitä se on. Tällä +tavoin voisi puheen ajatusjuoksu ainakin olla selvä ja johdonmukainen. + +PHAIDROS: Ja mikä on se toinen laji, josta puhut? + +SOKRATES: Se taas on siinä, että osaa käsitteellisesti jakaa +jäsenittäin, niiden luontaisten kiintokohtain mukaan eikä rupea huonon +kokin tavoin murtamaan yhtään osaa, vaan menettelee, kuten äsken +meneteltiin puheessamme, jotka käsittivät järjettömän puolen sieluamme +yhdeksi yhteiseksi käsitteeksi, ja samoinkuin ruumiista, joka on yksi, +kasvaa kaksittain samannimisiä jäseniä, joista toisia kutsutaan +vasemmiksi, toisia oikeiksi, samoin käsittivät molemmat puheet +järjettömyyden meissä luonteeltaan yhdeksi käsitteeksi ja toinen niistä +jakaen vasemmanpuolista osaa ei herjennyt tästä jakamisesta ennen kuin +se löysi siitä vasemmanpuoliseksi nimitetyn rakkauden, mitä se syystä +panetteli; toinen taas vei meitä hulluuden oikealle puolelle ja +löydettyään sieltä rakkauden, joka tosin oli samanniminen kuin +edellinen, mutta päinvastainen kuin se, jumalallinen, sekä näytettyään +sitä, se ylisti sitä suurimpain meitä kohdanneitten hyvyyksien +aiheuttajaksi. + +PHAIDROS: Aivan oikein. + +SOKRATES: Näiden rakastaja minä itse olen, Phaidros, näiden erittelyjen +ja yhdistelyjen, jotta olisin kykenevä puhumaan ja ajattelemaan. Ja jos +pidän jotakuta toista kykenevänä tajuamaan sen, mikä on syntynyt +ykseydeksi tai moneudeksi, niin hänen jäljissään minä seuraan kuten +jumalan. Niitä, jotka osaavat näin tehdä -- jumala tietää, nimitänkö +heitä oikein vai enkö -- olen tähän asti kaikissa tapauksissa kutsunut +dialektikoiksi. Mutta sanoppas, miksi tulee kutsua niitä, jotka ovat +oppineet äsken esitetyn taidon sinulta ja Lysiaalta! Vai onko tämä sitä +puhetaitoa, jota noudattaen Thrasymakhos ja muut ovat kehittyneet +viisaiksi puhumaan ja muitakin siksi tekevät, jotka vain tahtovat +heille kantaa lahjoja kuten kuninkaille? + +PHAIDROS: Kuninkaallisia miehiä he ovatkin, vaikkeivät ymmärrä sitä, +mitä sinä kyselet. Tätä suuntaa sinä näytät minusta kutsuvan oikein, +kutsuessasi sitä dialektiseksi. Retoriikka näyttää toistaiseksi jääneen +meille hämäräksi. + +SOKRATES: Miten sanot? Se mahtaa olla jotakin kaunista, joka, vaikka +onkin erillään tästä (dialektiikasta), on käsitettävissä taiteen +avulla. Kaikessa tapauksessa ei minun eikä sinun ole sitä +halveksittava, vaan on esitettävä, mitä puhetaidosta vielä on jälellä. + +PHAIDROS: Aika paljonkin sentään, Sokrates, sellaista ainakin, mitä on +puhetaidosta kirjoitetuissa kirjoissa. + +SOKRATES: Sepä hyvä, että muistutat minua siitä. Ensinnäkin luulen +minä, että johdanto on lausuttava puheen alussa. Näitähän sinä +tarkoitat -- eikö niin -- näitä taiteen hienouksia. + +PHAIDROS: Niin. + +SOKRATES: Ja sitä, että toisena on kertomus siihen liittyvine +todistajalausuntoineen, kolmantena todistukset, neljäntenä +todennäköisyyssyyt, ja luulenpa, että tuo parahin Byzantionin mies, tuo +sana-Daidalos,[61] puhuu vakuuttelusta ja lisävakuuttelusta. + +PHAIDROS: Tarkoitatko oivaa Theodorosta? + +SOKRATES: Kuinkas muuten? Ja että syytösten kumoamisen ja +lisäkumoamisen tulee tapahtua sekä syytös- että puolustuspuheessa. Ja +emmekö tuo esiin tuota ihaninta Paroksen miestä Euenosta,[62] joka +ensinnä keksi vihjaustaidon ja sivukiitokset. Toiset sanovat hänen +puhuneen sivumoitteista runomitassa -- muistin vahvistamiseksi. Sillä +hän on viisas mies. Jättäkäämme rauhaan Tisias[63] ja Gorgias, jotka +ovat huomanneet että todennäköistä on pidettävä suuremmassa arvossa +kuin totta, ja jotka sanan voimalla saavat pienen näyttämään suurelta +ja suuren pieneltä, jotka saavat uuden näyttäytymään vanhassa asussa ja +vanhan uudessa, ja jotka ovat keksineet, miten kaikesta voi puhua +lyhyesti ja rajattoman pitkälti. Kun taas Prodikos[64] minulta kerran +tämän kuuli, nauroi hän ja sanoi, että hän yksin oli keksinyt taidon, +mitä puheita tulee käyttää: ei tule näet käyttää pitkiä eikä lyhyitä, +vaan kohtalaisia. + +PHAIDROS: Kerrassaan viisaasti, Prodikos! + +SOKRATES: Emmekö mainitse Hippiasta?[65] Sillä minä luulen, että Elean +muukalainenkin[66] yhtyisi häneen. + +PHAIDROS: Niinpä tietenkin. + +SOKRATES: Kuinka emme taas mainitsisi Poloksen[67] sanakokoelmia, +hänen, joka sitäpaitsi on sepittänyt toistantaopin, mietelmä- ja +kuvakieliopin ja niitten sanojen sointuopin, jotka Likymnios hänelle +lahjoitti. + +PHAIDROS: Mutta eikö jotakin sentapaista ole lähtöisin +Protagoraasta.[68] + +SOKRATES: Jonkinlainen oikeakielisyysoppi ainakin, poikani, ja paljon +muuta kaunista. Mutta surkeasti valittavissa, vanhuutta ja köyhyyttä +koskevissa puheissa näyttää Khalkedonilainen[69] voimassaan taiteellaan +vieneen voiton. Sitäpaitsi on hän tavaton saamaan joukon kiivastumaan +ja jälleen -- hänen omien sanojensa mukaan -- taikalaululla lepyttämään +vihastuneet. Myös panettelemisessa ja panettelun torjumisessa -- mistä +se sitten onkaan lähtöisin -- on hän etevin. Kaikki taas näyttävät +minusta tulleen yhteiseen päätökseen puheen lopusta, jolle toiset +antavat nimen yleiskatsaus, toiset jonkun toisen nimen. + +PHAIDROS: Sinä tarkoitat sitä, että lopussa tulee pääpiirteissään +muistuttaa kuulijoita kaikesta siitä, mitä on puhuttu. + +SOKRATES: Sitä minä tarkoitan ja muuta, jos sinulla on sellaista +esitettävänä puhetaidosta. + +PHAIDROS: Pikkuasioita eikä mainitsemisen arvoisia. + +268 SOKRATES: Antakaamme pikkuasiain olla. Mutta katsokaamme valossa +tarkemmin näitä (edellä esitettyjä) asioita, mikä taiteellinen vaikutus +niillä on ja milloin. + +PHAIDROS: Sangen voimakas, Sokrates, ainakin kansankokouksissa. + +SOKRATES: Niin on. Mutta katso sinäkin, merkillinen mies, näyttääkö +sinusta koko kutomus yhtä höllältä kuin minustakin. + +PHAIDROS: Osoita se vain! + +SOKRATES: Sanohan minulle: Jos joku tulisi ystäväsi Eryximakhoksen tai +hänen isänsä Akumenoksen luo ja sanoisi: "Minä ymmärrän johdattaa +ruumiiseen jotakin sellaista, että saan sen sekä lämpenemään, jos +tahdon, että kylmenemään, ja että, jos hyväksi näen, saan sen +oksentamaan, tai jos niin haluan, tyhjenemään alaspäin, ja paljon muuta +sentapaista, ja tämän ymmärrykseni takia väitän olevani lääkäri ja +voivani siksi tehdä muita, joille minä tietoa tästä tarjoan" -- niin +mitä luulisit heidän sanovan tämän kuultuaan? + +PHAIDROS: Mitä muuta kuin kysyvän, ymmärtääkö hän myöskin, keneen ja +koska ja kuinka pitkälle hänen tulee soveltaa kutakin näistä +hoitotavoista. + +SOKRATES: Jos hän nyt sanoisi: "En suinkaan, vaan vaadin, että se, joka +tätä oppii minulta, itse kykenee tekemään, mitä sinä kyselet." + +PHAIDROS: He luullakseni sanoisivat, että mies on hullu ja luulee, +saatuaan jostakin kirjoista tai muuten sattumalta tietää lääkeaineista, +olevansa lääkäri, vaikka hän ei ymmärrä koko taidosta mitään. + +SOKRATES: Miten taas kävisi, jos joku tulisi Sophokleen luo ja +Euripideen ja sanoisi, että hän ymmärtää pikku asiasta laatia +tavattoman pitkiä vuorosanoja ja suuresta asiasta hyvin lyhyitä, +mielensä mukaan sääliä herättäviä ja päinvastoin taas pelottavia ja +uhkaavia ja kaikkea muuta sentapaista ja luulee tätä opettaessaan +opettavansa murhenäytelmän sepittämistä? + +PHAIDROS: Nämäkin, Sokrates, luullakseni nauraisivat sille, joka luulee +murhenäytelmän olevan jotakin muuta kuin näiden eri osien sellaista +kokoonpanoa että ne soveltuvat toisiinsa ja kokonaisuuteen. + +SOKRATES: Eivät he kuitenkaan, luullakseni, raa'asti häntä +haukkuisi,[70] kuten ei säveltaiteilijakaan, jos hän kohtaa miehen, +joka luulee olevansa sointumestari sentakia että hän sattumalta taitaa +virittää kielen mahdollisimman korkealle tai matalalle, raa'asti +sanoisi: "Sinä surkea mies, olet sekaisin päästäsi", vaan kuten +säveltaiteilija ainakin kohteliaammin: "Oi parahin mies, kyllä sen, +joka aikoo tulla sointumestariksi, täytyy ymmärtää tätäkin, mutta +kuitenkaan ei mikään estä, että henkilö, jolla on sinun taitosi, voi +olla aivan ymmärtämätön sointuopissa. Sinä näet taidat sointuopin +välttämättömät esitiedot, muttet itse sointuoppia." + +PHAIDROS: Aivan oikein. + +SOKRATES: Niinpä siis Sophokles sanoisi sille, joka heille taidoistansa +kerskuisi, että hän taitaa murhenäytelmärunouden esitiedot, mutta ettei +hän itse tätä runoutta ymmärrä, ja Akumenos taas, että asianomaisella +on lääketaidon esitiedot, muttei itse taitoa. + +PHAIDROS: Aivan niin. + +SOKRATES: Mitä taas luulemme mesikieli Adrastoksen[71] tai vieläpä +Perikleen sanovan, jos he kuulisivat noista koreista taidekeinoista, +joita nyt olemme tarkastelleet, lyhyesti puhumisesta tai kuvissa +puhumisesta, ja kaikesta muusta, jota sanoimme valossa olevan syytä +tutkia -- pahastiko ja sivistymättömästi kuten sinä ja minä, sanovan +epähienon sanan niille, jotka ovat tätä kirjoittaneet ja opettaneet +puhetaitona, vaiko meitäkin tulevan torumaan, koska ovat meitä +viisaampia, sanoen: "Phaidros ja Sokrates, ei tule suuttua, vaan antaa +anteeksi, jos jotkut, jotka eivät ymmärrä puhua käsitteellisesti, ovat +olleet kykenemättömiä määrittelemään, mitä puhetaito oikeastaan on, ja +tämän tilansa takia, omatessaan taidon välttämättömät esitiedot, ovat +luulleet löytäneensä puhetaidon ja opettaessaan tätä muille katsovat +opettaneensa muille täydellisesti puhetaidon, mutta ajattelevat, että +jokaisen eri kohdan esittämisen vakuuttavalla tavalla ja kokonaisuuden +suunnittelemisen heidän oppilastensa itse tulee saada puheissaan +aikaan, koska tässä ei ole mitään vaikeutta." + +PHAIDROS: Mutta suunnilleen sentapaista, Sokrates, näyttää se taide +olevan, jota nämä miehet opettavat ja kirjallisesti esittävät +puhetaitona, ja minusta sinä näytät puhuneen totta. Mutta mitenkä ja +mistä sitten taitaisi hankkia itselleen todella kaunopuheisen ja +vakuuttavan puhujan taidon? + +SOKRATES: Mitä taitamiseen tulee, Phaidros, niin että kehittyy +täydelliseksi taistelijaksi, on laita todennäköisesti, ehkäpä +välttämättömästikin, sama kuin muuallakin. Jos sinulla on luontaiset +puhujalahjat, on sinusta tuleva kuuluisa puhuja, kun olet hankkinut +lisää tietoa ja harjoitusta, mutta jos sinussa on jossakin suhteessa +näihin nähden joitakin puutteellisuuksia, olet sinä siinä suhteessa +oleva epätäydellinen. Mutta siihen, mikä siitä on taidetta, ei sillä +tiellä minusta näytä ilmenevän selvää johdatusta oikeaan, jota Tisias +ja Thrasymakhos kulkevat. + +PHAIDROS: Mutta millä tiellä sitten? + +SOKRATES: Näyttää kai toki, parahin ystävä, Perikles olleen +puhetaidossa täydellisin. + +PHAIDROS: Eiköhän. + +SOKRATES: Kaikkiin suuriin taiteisiin kuuluu välttämättä myös lennokas +filosofointi asioitten olemuksesta. Sillä sieltäpäin näyttää johtuvan +se ylevämielisyys ja kaikinpuolinen täydellisyys, minkä Perikleskin +hankki suurten luonnonlahjojensa lisäksi. Sillä kohdattuaan +Anaxagoraan,[72] joka oli juuri sellainen mies, hän luullakseni +täyttyneenä hänen lennokkuudestaan ja päästyään perille järjen ja +järjettömyyden olemuksesta, mistä Anaxagoras niin paljon puhui, siirsi +sieltä puhetaitoon sen mikä sitä hyödytti. + +PHAIDROS: Mitä sinä tällä tarkoitat? + +SOKRATES: Lääketaidon laita on kai sama kuin puhetaidonkin. + +PHAIDROS: Kuinka niin? + +SOKRATES: Molemmissa tulee eroittaa olemus, edellisessä ruumiin, +jälkimäisessä sielun, jos haluat et vain harjaantumisen ja kokemuksen +nojalla, vaan taiteen sääntöjen mukaan hankkia ruumiille, lääkkeitä ja +ravintoa määräämällä, terveyttä ja voimaa, sieluun taas, opettamalla +sitä ja osoittamalla sille säädyllisiä pyrkimyksiä, istuttaa sen +vakaumuksen, minkä haluat, ja hyveen. + +PHAIDROS: Todennäköisesti ainakin, Sokrates, on asia siten. + +SOKRATES: Luuletko sinä, että oikein voi tuntea sielun olemusta +tuntematta kokonaisuuden olemusta. + +PHAIDROS: Jos tulee luottaa Asklepiadeihin[73] kuuluvaan +Hippokrateeseen, ei voi tietää mitään edes ruumiista ilman tätä +menettelytapaa. + +SOKRATES: Oikein hän siinä sanoo, hyvä ystävä. Mutta Hippokrateen +lisäksi tulee tutkiskella järkeä, onko se samaa mieltä. + +PHAIDROS: Sen minä myönnän. + +SOKRATES: Katso nyt, mitä Hippokrates ja tosi järki sanovat asioiden +olemuksesta. Eikö tule ajatella seuraavasti minkä olemuksesta tahansa? +Ensinnäkin, onko se, jossa me itse tahdomme olla taiteilijoita tai +muita siksi tehdä, yksin- vaiko moninkertaista; edelleen, eikö tule, +jos se on yksinkertaista, tarkastaa sen kykyä luonnostaan vaikuttaa +johonkin muuhun tai ottaa vastaan joltakin muulta vaikutuksia, jos +siinä taas on monta lajia, laskea ja tarkastaa kussakin erikseen sitä, +mitä tarkastettiin siinä, mikä oli yhtä, nimittäin, minkä kautta se +luonnostaan vaikuttaa ja mitä vaikutuksia se siten saa. + +PHAIDROS: Siltä näyttää, Sokrates. + +SOKRATES: Se menettelytapa, jolta puuttuisivat nämä tarkastelut, olisi +aivan kuin sokean vaelluksen kaltainen. Mutta ei mitenkään ole +verrattava sitä, joka taiteen sääntöjen mukaan tavoittelee mitä asiata +tahansa, sokeaan eikä kuuroon, vaan selvää on, että jos joku esittää +puhetta jollekulle taiteen sääntöjen mukaan, hän tarkasti osoittaa sen +luonteen olemuksen, johonka hän puheensa kohdistaa. Mutta tämä kai on +sielu. + +PHAIDROS: Mitä se muuta olisi? + +SOKRATES: Hänen kilvoituksensa on siis kokonaan kohdistunut tähän. +Sillä tässä hän pyrkii herättämään vakaumusta. Eikö niin? + +PHAIDROS: Kyllä. + +SOKRATES: Ilmeisesti siis Thrasymakhoksenkin ja kenen muun tahansa, +joka vakavasti esittää puhumisen taitoa, ensinnä tulee kaikella +tarkkuudella kuvailla sielua ja tehdä havaittavaksi, onko se +luonnostaan yksi ja samankaltainen vaiko ruumiin tapaan moninainen. +Sillä tätä me kutsumme asioiden olemuksen osoittamiseksi. + +PHAIDROS: Aivan niin. + +SOKRATES: Toiseksi, minkä kautta ja mitä se vaikuttaa, ja keltä ja mitä +vaikutuksia se saa. + +PHAIDROS: Kuinkas muuten! + +SOKRATES: Kolmanneksi on hänen järjestyksessä esitettyään puheitten ja +sielujen eri lajit ja näiden kokemat vaikutukset tarkasteltava syitä, +niin että hän sovelluttaa kunkin kuhunkin ja osoittaa, millainen sielu +välttämättä saadaan taivutetuksi johonkin vakaumukseen tai jää +taivuttamatta, millaisin puhein ja mistä syystä. + +PHAIDROS: Parhaiten tapahtuisi se näin minun nähdäkseni. + +SOKRATES: Varmasti siis, hyvä ystävä, ei koskaan taiteen sääntöjen +mukaan kirjoiteta tai puhuta tätä eikä mitään muuta, jos se osoitetaan +tai puhutaan toisella tavalla. Mutta ne, joita sinä olet kuullut ja +jotka nykyään kirjoittavat puhetaidon oppaita, ovat ovelia ja vaikka +heillä on varsin hyvät tiedot sielusta, salaavat he ne. Mutta ennenkuin +he puhuvat ja kirjoittavat tällä tavalla, emme usko heidän kirjoittavan +taiteen sääntöjen mukaan. + +PHAIDROS: Millä tavalla sitten? + +SOKRATES: Asian lausuminen määrätyin sanoin ei ole helppoa. Mutta +tahdon esittää, mitenkä tulee kirjoittaa, jotta se olisi niin +taiteellista kuin mahdollista. + +PHAIDROS: Esitä sitten! + +SOKRATES: Koska puheen voima on sielunohjauksessa, tulee sen, joka +aikoo tulla puhujaksi, tietää, kuinka monta lajia sielulla on. Näitä +taas on niin ja niin monta ja sellaisia ja sellaisia, minkä johdosta +toiset ihmiset ovat sellaisia, toiset tällaisia. Kun tämä jaoitus on +tehty, on puheittenkin lajeja niin ja niin monta, jokainen niistä taas +on sellainen ja sellainen. Sen ja sen tapaiset ihmiset ovat sen ja sen +tapaisin puhein siitä ja siitä syystä taivutettavissa sen ja sen +tapaiseen käsitykseen, toisenlaiset taas toisesta syystä ovat vaikeat +taivuttaa. Jos on tämän riittävästi käsittänyt, tulee tämän jälkeen +tarkastaa sitä käytännössä ja voida sitä, kun sitä toteutetaan, +havainnolla tarkasti seurata, tai ei osaa mitään enempää kuin ne +ohjeet, jotka opintoaikanaan on kuullut. Kun pätevästi kykenee +sanomaan, millainen on millaisinkin keinoin taivutettavissa ja +kohdatessaan tällaisen, tuntemaan hänet ja itselleen osoittamaan, että +tämä se nyt on ja tässä on nyt se luonne, josta silloin oli puhe ja +joka nyt todellisuudessa on hänen edessään, johonka on kohdistettava +juuri nämä puheet tällä tavalla, jotta hän uskoisi tätä; kun joku tämän +kaiken taitaa ja vielä oivaltaa oikean hetken, milloin on puhuttava ja +milloin lakattava, ja myöskin tietää milloin on sopiva tai sopimaton +hetki lyhyeen, liikuttavaan, kauhistuttavaan ja jokaiseen puhetapaan, +jonka hän on oppinut, silloin on hänen taiteensa kauniisti ja +täydellisesti kehitetty, mutta ei ennen, vaan jos joku laiminlyö +jotakin näistä eri puolista puhuessaan, opettaessaan tai +kirjoittaessaan, mutta siitä huolimatta väittää puhuvansa +taiteellisesti, niin on se oikeassa, joka ei usko häneen. "Kuinka siis, +Sokrates ja Phaidros?" on kirjailijamme ehkä sanova. "Näyttävätkö nämä +vaiko jollakin muulla tavalla esitetyt puhetaidon ohjeet +hyväksyttäviltä?" + +PHAIDROS: Eivät mitenkään jollakin muulla tavalla esitetyt. Mutta +miltään vähäiseltä työltä ei tämä näytä. + +SOKRATES: Olet oikeassa. Tämänpä takia tulee kääntää kaikki puheet +ylösalaisin ja tähystellä, näyttäisikö jostakin tähän taitoon vievän +helpompi ja lyhyempi tie, jottei turhaan lähtisi pitkälle ja +epätasaiselle, kun tarjona on lyhyt ja tasainen. Mutta jos sinulla on +jotakin apua siitä, mitä olet kuullut Lysiaan tahi jonkun muun puhuvan, +niin koeta sitä muistutella ja esittää. + +PHAIDROS: Kokeena minä kai voisin esittää, mutta en nyt ainakaan ole +siinä kunnossa. + +SOKRATES: Tahdotko sinä siis, että minä esitän muutaman lausunnon, +jonka olen kuullut joiltakuilta, jotka näitä asioita harrastavat? + +PHAIDROS: Tietysti. + +SOKRATES: Sanotaanhan toki, Phaidros, olevan oikein ajaa sudenkin +asiaa. + +PHAIDROS: Tee siis sinäkin niin! + +SOKRATES: He sanovat siis, ettei tarvitse käsitellä asiaa niin +juhlallisesti eikä johtaa siihen pitkiä kiertoteitä myöten. Sillä kuten +tämän puheen alussa sanoimme, ei sen, joka aikoo kehittyä taitavaksi +puhujaksi, tarvitse lainkaan olla osallinen oikeitten tai hyvien +asioitten todellisesta tuntemuksesta eikä ihmistenkään, jotka +ovat sellaisia joko luonnostaan tai kasvatuksen kautta. Sillä +tuomioistuimissa ei kukaan ollenkaan välitä siitä, mikä näissä asioissa +on totta, vaan ainoastaan siitä, mikä on uskottavaa. Tämä taas on yhtä +kuin se mikä on todennäköistä ja siihen tulee sen, joka aikoo kehittyä +taiteen sääntöjä noudattavaksi puhujaksi, kiinnittää huomiotansa. Eipä +toisinaan tule enempää syytös- kuin puolustuspuheessakaan esittää edes +sitä, mikä on tapahtunut, jollei se ole tapahtunut todennäköisellä +tavalla, vaan sitä, mikä on todennäköistä. Ja kaikin tavoin on puhujan +tavoiteltava vain todennäköisyyttä ja sanottava iloiset hyvästit +totuudelle. Tämän näkökohdan säilyttäminen kautta koko puheen juuri +synnyttää koko taiteen. + +PHAIDROS: Juuri sitä olet tarkastellut, Sokrates, mitä ne puhuvat, +jotka ilmoittavat olevansa asiantuntijoita puhetaiteessa. Minä +muistuttelen, että aikaisemmin jo lyhyesti koskettelimme tällaista +seikkaa, mutta se näyttääkin olevan erittäin suuriarvoinen asia niille, +jotka näitä kysymyksiä harrastavat. + +SOKRATES: Sinähän olet suurella innolla tutkinut itse Tisista. Sanokoon +siis Tisias meille tämänkin, tarkoittaako hän todennäköisellä mitään +muuta kuin sitä, miksi suuri yleisö sen käsittää. + +PHAIDROS: Mitäpä muuta sitten? + +SOKRATES: Hän on siis esittänyt seuraavan tapauksen, jonka hän -- kuten +näyttää -- on keksinyt viisaaksi ja samalla taiteen sääntöjen +mukaiseksi: Jos joku heikko, mutta miehekäs mies on antanut selkään +väkevälle, mutta pelkurimaiselle miehelle ja ryöstänyt häneltä vaipan +tai jotakin muuta, ja siitä viedään oikeuteen, ei kummankaan tule sanoa +totuutta, vaan tuon pelkurin pitää sanoa, ettei tuo miehekäs mies yksin +ole pehmittänyt häntä, toisen taas näyttää toteen, että he olivat +kahdenkesken, mutta erikoisesti käyttää tätä kysymystä: mitenkä minä, +joka olen tällainen, olisin voinut käydä käsiksi tuollaiseen? Tämä taas +ei ole tunnustava omaa huonouttaan, vaan ryhtyessään jotakin muuta +valehtelemaan hän piankin tarjoaisi vastapuolelle vastatodistuksen +käteen. Ja muissakin tapauksissa on taiteenmukaisella puheella +suunnilleen samat säännöt. Eikö olekin, Phaidros? + +PHAIDROS: On tietysti. + +SOKRATES: Oi voi, kylläpä on kamalasti salattu se taide, jonka Tisias +on keksinyt tai kuka hän nyt onkin ja keneltä hän lieneekään saanut +nimensä. Mutta, hyvä ystävä, onko meidän sanottava hänelle näin vai +eikö? + +PHAIDROS: Mitenkä? + +SOKRATES: Jo kauan sitten, ennen sinunkin tuloasi, Tisias, olemme +sattumalta lausuneet, että todennäköisyys valtaa alaa suuressa +yleisössä totuuden kaltaisuuden takia. Mutta yhtäläisyyksiä juuri äsken +tarkastellessamme huomasimme me, että se, joka tuntee totuuden, +kaikkialla osaa ne parhaiten keksiä. Niinpä siis, jos sinulla on +jotakin muuta sanottavaa puhetaidosta, kuuntelisimme sitä kyllä, +jollei, tulemme uskomaan sitä, mitä äsken olemme tarkastelleet: että +jollei joku ole erikseen lajitellut kuulijoitten luonteita eikä ole +kykenevä jakamaan oliota lajeihin tai yhdistämään jokaista +yksityisoliota yhden käsitteen alle, ei hänestä koskaan ole tuleva +puhujana taiteilijaa, mikäli se on ihmiselle mahdollista. Tätä hän ei +milloinkaan ole saavuttava ilman suurta ponnistusta, jota järkevän ei +tule kestää sitä varten, että voisi puhua ja toimia ihmisten parissa, +vaan sen takia, että voisi puhua sellaista, joka miellyttää jumalia, ja +kaikessa toimia niin paljon kuin mahdollista heidän mielikseen. Sillä +eihän toki tule, Tisias -- niin sanovat meitä viisaammat -- järkimiehen +pyrkiä miellyttämään kanssaorjiaan -- siinä sivussa se voi tapahtua -- +vaan hyviä ja hyvistä syntyisin olevia herroja. Senpätakia älä +ihmettele, jos kiertotie on pitkä, sillä sitä on kuljettava suurten +asioitten takia, ei sen vuoksi kuin sinä luulet. Mutta jos joku haluaa, +on tämäkin, kuten puheemme osoittaa, parhaiten saavutettavissa +mainittua tietä. + +PHAIDROS: Minusta näyttää tämä olevan erinomaisesti puhuttu, Sokrates, +jos vain joku kykenisi tähän. + +SOKRATES: Sille, joka käy käsiksi kauniiseen, on kaunista myöskin +kokea, mitä hyvänsä hän sattuukin kokemaan. + +PHAIDROS: Onpa hyvinkin. + +SOKRATES: Riittäköön nyt se, mitä on sanottu puhumisen taiteesta ja +epätaiteellisuudesta. + +PHAIDROS: Se riittää kyllä. + +SOKRATES: Esitys siitä, mikä on soveliasta ja mikä sopimatonta +kirjoittamisessa, missä määrin sen käyttäminen on paikallaan ja missä +sopimatonta, on vielä jälellä. Eikö niin? + +PHAIDROS: Kyllä. + +SOKRATES: Tiedätkö sinä siis, millä tavoin sinä puhumisen alalla sanoin +tai töin enimmin voit miellyttää jumalia? + +PHAIDROS: En suinkaan. Entä sinä? + +SOKRATES: Kyllä osaan kertoa entisajan ihmisistä polveutuvan tarinan; +totuuden tietävät vain he itse. Mutta jos me itse voisimme sen löytää, +niin vieläkö pitäisimme lukua ihmisten mielipiteistä? + +PHAIDROS: Naurettava kysymys! Mutta kerro, mitä väität kuulleesi! + +SOKRATES: Olen siis kuullut,[74] että Naukratiin lähellä Egyptissä eli +muuan sikäläisistä vanhoista jumalista, jolle on pyhitetty lintukin, +jota he kutsuvat Ibikseksi. Itse jumalan nimi oli Theuth. Tämä on +ensinnä keksinyt luvun ja laskutaidon, mittausopin ja tähtitieteen, +edelleen lauta- ja kuutiopelit ja niin myös kirjaimet. Koko Egyptin +kuninkaana taas oli silloin Thamus ylimaassa suuressa kaupungissa, jota +helleenit kutsuvat Egyptin Thebaiksi kuten he kutsuvat jumalaa +Ammoniksi. Tämän luo tuli Theuth, näytteli taitojaan ja sanoi, että +niitä piti jakaa muille egyptiläisille. Hän kysyi silloin, mitä hyötyä +kustakin oli ja toisen esitellessä, hän milloin moitti, milloin kiitti +sen mukaan kuin Theuth näytti puhuvan oikein tai väärin. Ja Thamuksen +sanotaan kustakin taidosta lausuneen kumpaankin suuntaan laajoja +arvosteluja, joita kävisi liian pitkäksi tarkoin esittää. Mutta kun hän +oli kirjainten kohdalla, sanoi Theuth: "Tämä oppi, oi kuningas, tekee +egyptiläiset viisaammiksi ja muistiltaan paremmiksi, sillä se on +keksitty apukeinoksi muistille ja viisaudelle." Tämä vastasi: + +"Taitavin Theuth! Toiset kykenevät synnyttämään sitä, mitä taitoihin +kuuluu, toiset taas arvostelemaan, miten suuri osuus hyötyä, ja miten +suuri vahinkoa siitä koituu niille, jotka joutuvat sitä käyttämään. +Niinpä sinä, kirjainten isä, olet kiintymyksestä niihin esittänyt aivan +päinvastaista kuin ne aikaansaavat. Sillä niiden sieluissa, jotka +oppivat tämän taidon, se synnyttää unhoitusta siitä syystä, että he +laiminlyövät muistia, koska he luottaen kirjoitukseen palauttavat +asioita mieleensä ulkoapäin vieraitten merkkien vaikutuksesta, ei +sisältäpäin omasta itsestään. Et siis ole keksinyt apuneuvoa muistille, +vaan mieleenpalauttamiselle. Ja vain rikkiviisauden toimitat +opetuslapsille, et todellista viisautta. Sillä ilman opetusta paljon +kuultuaan luulevat he olevansa monitietoisia, vaikka he enimmältä +osalta ovat tietämättömiä ja ikäviä seurustelussa, tultuaan +rikkiviisaiksi sen sijaan että olisivat tulleet viisaiksi." + +PHAIDROS: Hyvä Sokrates, helposti sepität sinä egyptiläisiä ja +minkämaisia tarinoita vain tahdot. + +SOKRATES: Toiset ovat sanoneet, hyvä ystävä, että dodonalaisen Zeun +pyhätössä olevan tammen sanat ovat olleet ensimäiset ennussanat. +Silloiset ihmiset, he kun eivät olleet niin viisaita kuin te nuoret, +tyytyivät yksinkertaisuudessaan kuuntelemaan tammea ja paatta, jos ne +vain puhuivat totta. Mutta sinusta kenties on eroa siinä, kuka puhuja +on ja mistä kotoisin. Sillä sinä et pidä vain sitä silmällä, onko +asianlaita niin vaiko toisin. + +PHAIDROS: Syystä moitit minua, ja minusta näyttää kirjainten laita +olevan niin kuin thebalainen sanoi. + +SOKRATES: Se joka siis luulee kirjaimissa jättävänsä jälkeensä jonkun +taideopin ja se joka on ottanut sen vastaan siinä uskossa, että +kirjaimista on lähtevä jotakin selkeätä ja varmaa, se lienee jokseenkin +yksinkertainen eikä itse asiassa käsitä Ammonin ennustusta, +arvellessaan, että kirjoitetuilla puheilla olisi jotain enempää +tehtävää, kuin muistuttaa sitä, joka tuntee ne asiat, mistä ne on +kirjoitettu. + +PHAIDROS: Aivan oikein. + +SOKRATES: Sillä kirjoituksella on, Phaidros, seuraava vika ja se on +todellakin siinä maalaustaiteen kaltainen. Sillä senkin tuotteet +seisovat aivan kuin elävinä, mutta jos niiltä jotakin kysyy, ovat ne +juhlallisen hiljaa. Samalla tavalla on puheitten laita. Sillä luulisipa +niitten puhuvan jotakin ymmärtäen, mutta jos kysyy jotakin puhutusta +haluten saada siitä selvemmän käsityksen, niin ilmaisevat ne aina vain +yhtä ja samaa. Ja jokainen puhe, kun se kerran on kirjoitettu, vierii +kaikkialle, yhtä hyvin niiden luo, jotka sitä ymmärtävät, kuin niiden +luo, joille se ei lainkaan sovellu, eikä ymmärrä, keille sen tulee +puhua, keille ei. Jos sitä taas loukataan ja syyttömästi parjataan, +tarvitsee se aina isänsä apua. Sillä itse se ei kykene puolustautumaan +eikä auttamaan itseään. + +PHAIDROS: Tässäkin puhut aivan oikein. + +SOKRATES: Mutta mitä tuumit? Tarkastammeko toista puhetta, joka on +edellisen täysi veli, millä tavoin se syntyy, ja kuinka paljoa +paremmaksi ja kykenevämmäksi tätä se kehittyy? + +PHAIDROS: Mitä puhetta sitten ja millä tavoin syntyvää tarkoitat? + +SOKRATES: Sitä, joka ymmärryksellä piirretään oppivan sieluun, joka +kykenee puolustamaan itseänsä, ja tietää, keille tulee puhua ja keiden +seurassa olla vaiti. + +PHAIDROS: Sitä tarkoitat tietävän elävää ja sielukasta puhetta, jonka +varjokuvaksi täydellä syyllä voisi kirjoitettua kutsua. + +SOKRATES: Aivan niin. Mutta sano minulle seuraavaa: Kylväisikö järkevä +maanviljelijä ne siemenet, joista hän erikoisesti pitäisi huolta ja +toivoisi saavansa satoa, täydellä todella kesällä Adoniin[75] +yrttitarhoihin ja iloitsisi nähdessään niiden kahdeksassa päivässä +kehittyvän täyteen mittaan, vai tekisikö hän näin huvin vuoksi ja +juhlan takia, kun hän ylipäätään niin tekisi? Eikö hän päinvastoin +kylväisi, maanviljelystaidon sääntöjä noudattaen niitä siemeniä, joiden +takia hän oli nähnyt paljon vaivaa, sopivaan maahan ja olisi +tyytyväinen, jos se, minkä hän on kylvänyt, kypsyisi kahdeksantena +kuukautena? + +PHAIDROS: Niin hän varmaankin tulisi tekemään, Sokrates, tämän +tosissaan, tuon taas, kuten sanot, muuten vain. + +SOKRATES: Pitääkö meidän nyt väittää, että sillä, jolla on tietoa +oikeasta, kauniista ja hyvästä, on vähemmän järkeä omiin siemeniinsä +nähden kuin maanviljelijällä? + +PHAIDROS: Ei mitenkään. + +SOKRATES: Tosissaan hän siis ei niitä piirrä musteeseen ja kylvä niitä +ruokokynää myöten puheitten mukana, jotka ovat kykenemättömät sanalla +itseään auttamaan ja kykenemättömiä opettamaan totuutta. + +PHAIDROS: Ei todennäköisesti ainakaan. + +SOKRATES: Ei varmastikaan, vaan kirjaintarhoihin hän on -- kuten +näyttää -- kylvävä ja piirtävä huvin vuoksi, kun hän piirtää, ja hän +kokoaa itsellensä varastoon muistiinpanoja huonomuistista vanhuutta +varten, siltä varalta, että hän siihen ehtii, ja hän on iloitseva +nähdessään hentojen tainten kasvavan. Ja kun muut nauttivat muista +huvituksista, kostutellen itseään juomingeissa ja muissa +tilaisuuksissa, jotka ovat näille läheistä sukua, silloin hän, kuten +näyttää, näitten huvitusten asemasta huvittelee siten kuten olen +kertonut. + +PHAIDROS: Sinä kuvaat ihanaa ajanvietettä alhaisen ohella, Sokrates, +sen ajanvietettä, joka kykenee leikkimään sanoilla kertoillen +oikeamielisyydestä ja muusta, mistä sinä puhut. + +SOKRATES: Niin on, rakas Phaidros. Mutta paljon kauniimpaa on +luullakseni näiden asiain harrastaminen, kun noudattamalla dialektista +taidetta, sittenkuin on tavannut sopivan sielun, istuttaa ja kylvää +ymmärryksellä puheita, jotka kykenevät auttamaan itseänsä ja +istuttajaansa ja jotka eivät ole hedelmättömiä, vaan omaavat siemenen, +josta muut puheet muissa mielissä puhkeavat ja kykenevät tekemään tämän +ikuisesti kuolemattomaksi ja tekemään sen omistajan niin onnelliseksi +kuin ihmiselle vain on mahdollista. + +PHAIDROS: Tämä, jota nyt puhut, on vielä paljoa kauniimpaa. + +SOKRATES: Nyt voimme jo ratkaista tuon äskeisen kysymyksen, kun olemme +päässeet tästä yksimielisyyteen. + +PHAIDROS: Minkä sitten? + +SOKRATES: Sen, jota me oikeastaan halusimme nähdä, vaikka sitten olemme +tulleet tähän, nimittäin että tutkisimme Lysiaaseen puheitten +kirjoittamisesta kohdistettua moitetta ja itse puheita, joita +kirjoitettiin joko noudattaen tai noudattamatta taiteen sääntöjä. Mutta +mikä on taiteellista, mikä ei, näyttää minusta olevan riittävästi +selvitetty. + +PHAIDROS: Siltä tuntui. Mutta muistuta minua vielä uudestaan, miten se +selvitettiin. + +SOKRATES: Ennenkuin joku tuntee jokaisen asian todellisen laadun, josta +puhuu tai kirjoittaa, ja pystyy sitä kokonaisuutena siitä itsestään +määrittelemään, ja määrittelyn jälkeen kykenee jaoittamaan sitä +alalajeihin jakamattomuuteen asti ja ennenkuin hän samalla tavoin +tarkasteltuaan sielun luonnetta on keksinyt jokaiselle luonteelle +sopivan ilmaisutavan, ja siten kokoonpannut ja yksityiskohtia myöten +muovaillut puheensa, että hän monisäikeiselle sielulle tarjoaa +monisäikeisiä mutta sopusuhtaisia puheita, yksinkertaiselle taas +yksinkertaisia -- ennen ei ole mahdollista niin taiteenmukaisesti kuin +asian luonteeseen nähden on mahdollista ryhtyä käsittelemään puheitten +luonnetta, olkoon kysymys sitten opettamisesta tai mielipiteeseensä +taivuttamisesta, kuten koko edellinen tutkistelumme on osoittanut. + +PHAIDROS: Aivan sillä tavoin suunnilleen asianlaita minustakin näyttää +olevan. + +SOKRATES: Mitä taas tulee siihen, onko kaunista vai häpeällistä pitää +tai kirjoittaa puheita, ja missä olosuhteissa tapahtuvana sitä syyllä +voisi moittia tai olla moittimatta, se on selvitetty juuri äsken +lausutussa. + +PHAIDROS: Missä sitten? + +SOKRATES: Sanottiin että, jos Lysias tai joku muu milloinkaan on +kirjoittanut tai tulee kirjoittamaan joko yksityisissä tai valtion +asioissa, sommitellen lakiehdotuksia tai kirjoittaen valtiollisen +kirjoituksen siinä uskossa, että siinä vallitsee suuri varmuus ja +selvyys, siinä tapauksessa koituu häpeää kirjoittajalle, joko sen +hänelle joku sanoo tai ei. Sillä täydellinen tietämättömyys oikeasta ja +väärästä ja pahasta ja hyvästä ei voi olla olematta todella +häpeällistä, ei, vaikka koko rahvas sitä kiittäisi. + +PHAIDROS: Ei tietystikään. + +SOKRATES: Mutta se, joka on sitä mieltä, että kirjoitetussa puheessa +jokaisesta asiasta täytyy paljon olla leikkiä, ja ettei milloinkaan ole +mitään runomittaista tai suorasanaista puhetta kirjoitettu tai puhuttu, +joka ansaitsisi vakavaa harrastusta -- kuten rapsodien esitykset, jotka +esitettiin ilman tutkiskelua ja opetusta vain ihmisten voittamiseksi -- +vaan että todellisuudessa parhaat niistä ovat olleet niiden +muistuttamiseksi, jotka jo tietävät asiat; että ainoastaan opettavissa +ja opetuksen takia esitetyissä ja todella sieluun piirretyissä +oikeutta, kauneutta ja hyvyyttä koskevissa puheissa on selkeyttä, +täydellisyyttä ja harrastuksen arvoista; että tulee sanoa tällaisten +puheitten olevan oikeita poikiaan, ensinnä sitä joka on asianomaisessa +itsessään ja hänen keksimänään hänessä asuu, sitten niitä tämän +jälkeläisiä ja veljiä, joita mahdollisesti on istutettu muihin ja +muitten ihmisten sieluihin kunkin ansion mukaan -- se joka niin +ajattelee ja joka ei puutu muihin puheisiin, tämä näyttää olevan +sellainen mies, millaiseksi minä ja sinä toivoisimme tulevamme. + +PHAIDROS: Aivan niin minä tahdon ja toivon kuin sinä puhut. + +SOKRATES: Kylliksi olkoon jo laskettu leikkiä puheista. Ja kun sinä +menet Lysiaan luo, niin ilmoita hänelle, että me laskeuduttuamme +nymfien lähteelle ja lepopaikalle kuulimme puheita, jotka käskivät +sanoa Lysiaalle ja muille, jotka mahdollisesti sepittävät puheita, +Homerokselle ja muille, jotka sepittävät runoutta joko semmoisenaan tai +laulamalla esitettäväksi, ja kolmanneksi Solonille ja jokaiselle, joka +valtion asioissa on kirjoittanut kirjoituksia nimittäen niitä laeiksi, +että jos hän on sepittänyt näitä, tuntien asian todellisen olemuksen ja +kyeten auttamaan niitä tarkemmin käsittelemällä sitä, mistä on +kirjoittanut, ja puhumalla itse kykenee osoittamaan, sen mitä on +kirjoittanut, vähäarvoiseksi, tällaista miestä ei tule nimittää tätä +kirjoitettua sanaa tarkoittavalla nimellä, vaan sellaisella, joka +tarkoittaa sitä, mitä hän on vakavasti harrastanut. + +PHAIDROS: Mitä nimiä sinä siis annat hänelle? + +SOKRATES: Kutsua häntä viisaaksi näyttää minusta olevan liian paljon ja +soveltuvan vain jumalalle. Mutta nimi viisauden ystävä (filosofi) tai +jokin sentapainen soveltunee ja kuulunee hänelle paremmin. + +PHAIDROS: Se ei ole lainkaan poissa paikaltaan. + +SOKRATES: Sitä taas, jolla ei ole mitään arvokkaampaa kuin se, +minkä hän pitkän aikaa sinne tänne vääntelemällä, yhteensovittamalla +ja poispyyhkimällä on sommitellut tai kirjoittanut, sitä +oikeudenmukaisesti voit kutsua runoilijaksi tai puheitten sepittäjäksi +tai lakienkirjoittajaksi. + +PHAIDROS: Kuinkas muuten? + +SOKRATES: Ilmoita tämä nyt ystävällesi! + +PHAIDROS: Entäs miten sinä olet tekevä? Sillä eihän tule sivuuttaa +sinun ystävääsi. + +SOKRATES: Ketä sitten? + +PHAIDROS: Kaunista Isokratesta.[76] Mitä sinä tulet hänelle +ilmoittamaan, Sokrates. Mitä me sanomme hänen olevan? + +SOKRATES: Isokrates on vielä nuori, Phaidros. Mutta aion kuitenkin +sanoa, mitä hänestä aavistan. + +PHAIDROS: Mitä sitten? + +SOKRATES: Hän näyttää luonnonlahjoiltaan olevan parempi kuin että häntä +ja Lysiaan tyyliin kulkevia puheita voisi rinnastaa, ja hänen +luonteensa on jalompaa yhdistelmää, niin ettei olisi lainkaan +ihmeellistä, jos hän, iän varttuessa, puheissa, joita hän nyt +harrastaa, paljon voittaisi muut, jotka milloinkaan ovat puhetaitoa +harrastaneet, kuin lapset, ja jos häntä, siinä tapauksessa ettei tämä +häntä tyydytä, ajaisi jumalallisempi into suurempiin tehtäviin. Sillä +luonnostaan on miehen sielussa jotakin pyrkimystä viisauteen. Tämän +tervehdyksen vien minä näiltä jumalilta Isokrateelle, lemmikilleni, vie +sinä nuo toiset Lysiaalle, sinun lemmikillesi! + +PHAIDROS: Niin on tapahtuva. Mutta lähtekäämme, koska hellekin on +helpottanut! + +SOKRATES: Eikö ole sopivaa, ennenkuin lähdemme, rukoilla näitä jumalia? + +PHAIDROS: Miksei. + +SOKRATES: Oi rakas Pan ja kaikki muut jumalat, jotka olette täällä! +Antakaa minulle sisäistä kauneutta ja antakaa sen, mikä minussa on +ulkonaista, olla sopusoinnussa sisäisen olemukseni kanssa! Rikas olkoon +minusta viisas! Mutta kultaa olkoon minulla sellainen määrä, jota ei +voisi kantaa eikä kuljettaa muu kuin kohtuullinen mies.[77] Vieläkö +rukoilemme jotakin muuta, Phaidros? Minä puolestani olen näet kylliksi +rukoillut. + +PHAIDROS: Rukoile tätä minunkin puolestani! Sillä yhteistä on ystävien +omaisuus. + +SOKRATES: Lähtekäämme! + + + + +SELITYKSIÄ. + + +[1] _Lysias_, aikansa kuuluisimpia puhujia, syntyi v. 445 Ateenassa, +minne hänen isänsä, kilpitehtailija Kephalos, oli Syrakusasta +siirtynyt. Vuodet 429-412 nautti hän Etelä-Italiassa olevassa Thurioin +kaupungissa kuuluisan reetori Tisiaan opetusta. Ateenaan palattuaan +hoiti hän yhdessä veljensä, Phaidroksessakin mainitun Polemarkhoksen, +kanssa isänsä Peiraieuksessa olevaa tehdasta. Kolmenkymmenen tyrannin +päästyä Ateenassa valtaan joutuivat veljekset vainon alaisiksi. +Polemarkhos menetti henkensä ja Lysias pelastui töin tuskin Megaraan, +mistä päin hän innokkaasti otti osaa kansanvallan palauttamista +tarkoittaviin suunnitelmiin. Kun nämä onnistuivat, koetti Thrasybulos, +kumouksen johtaja, hankkia Lysiaalle Ateenan kansalaisoikeuksia +yrityksessään kuitenkaan onnistumatta. L. kuoli v. 380. Lysiaan +puhujamaineelle laski perustan se puhe, jonka hän v. 403 piti veljensä +murhaajaa vastaan. Sittemmin Lysias toimi etupäässä logographina +(nimitys tarkoitti silloin asianajajaa, aikaisemmin kronikoitsijaa). +Hänen nimellään kulkevista puheista piti antiikin tutkimus +autenttisena. Se puhe, joka esitetään Phaidroksessa, on luultavasti +jonkin hänen todella pitämänsä puheen mukailu. Muuten on 34 puhetta +häneltä kokonansa säilynyt. -- Vaikkakin Lysiaalta puuttuu ajatusten +syvyyttä, on hän kuitenkin yleensä parempi sitä kuvaa, jonka +Phaidros-dialogi hänestä antaa. Varsinkin on huomattava hänen kykynsä +luonnehtia niitä henkilöitä, jotka hän esittää puhuvina oikeuden edessä +sekä hänen esitystapansa yksinkertaisuus, koruttomuus ja selkeys. +Myöhempi n.s. attikalainen puhetaidon suunta, joka tavoitteli näitä +ominaisuuksia, piti häntä suuressa arvossa. Hänen tyylinsä +roomalaisista jäljittelijöistä mainittakoon erikoisesti C. Iulius +Caesar. Vrt. muuten johdantoa. + +[2] _Akumenos_ ja myöhemmin mainittu _Eryximakhos_, joka esiintyy +Symposion-dialogissa, olivat tunnetuita lääkäreitä. E. mainitaan myös +Protagoras-dialogissa. + +[3] _Kilparadat_, joilla varsinaiset nuorukaisten juoksuharjoitukset ja +-kilpailut tapahtuivat, olivat samalla iäkkäämpien ihmisten tavallisia +kävelypaikkoja. + +[4] _Epikrates_, luultavasti joku senaikuisia demagoogeja. + +[5] _Morykhos_ on mahdollisesti sama henkilö, jota vanha attikalainen +komedia ivaa tunnettuna elostelijana. + +[6] _Olympolaisen_ Zeun temppeli oli kaupungin kaakkoisosassa. Vanhin +temppelirakennus, joka mahdollisesti ei edes valmistunut, on +Peisistratoksen ajoilta. Myöhemmin alkoi kuningas Antiokhos IV +Epiphanes rakennuttaa paikalle suuremmoista temppeliä, jonka +rakennustyön vasta keisari Hadrianus saattoi päätökseen. + +[7] _Pindaroksen sanoja_. Viittaus I:n Isthmolaisen oodin 2-3 +sakeisiin. + +[8] _Megaraan_ asti, jonne Ateenasta oli n. 4 penikulmaa. + +[9] _Herodikos_ on kai sama henkilö, jonka Protagoras-dialogissa +sanotaan olevan syntyisin Megarasta. Epävarmaa on, onko Valtiossa +mainittu voimistelunopettaja sama mies. + +[10] ... _haltioitumistoverin_. Alkuteksti edellyttäisi oikeastaan +käännöstä: toverin koryhanttihurmiossa, johonka alkuaan phrygialaisen +jumalattaren Kybelen palvelijat, tämän seuralaisia, korybantteja, +jäljitellen pyrkivät pääsemään. + +[11] _Ilisos_, pieni joki Ateenan eteläpuolella. + +[12] _Boreas_, pohjatuulen jumala, oli tarun mukaan ryöstänyt +attikalaisen kuninkaan Erekhtheun tyttären, _Oreithyian_ Ilisoksen +rannalta. Tarua ovat käsitelleet tragediassaan Oreithyia sekä Aiskhylos +että Sophokles. _Pharmakeia_ oli nimenä eräällä najadilla ja hänen +Ilisoksen luona olevalla lähteellään. Lause "tai Areiopagokselta... +eikä täältä" on mahdollisesti myöhempi lisäys. Itse tarun +yhteydessä saa Platon tilaisuuden esittää kantansa siitä kuivan +ratsionalistisesta, allegorisoivasta myyttien selitystavasta, jota +_viisaat_, s.o. sofistit harjoittivat. Vaikka häntä ei suinkaan +kansanuskonto tyydyttänyt, ei hän voinut yhtyä niihin, jotka näin +pyrkivät tuhoamaan jumalat kokonaan. + +[13] _Kentaurit_ kuvaa myöhempi taide olennoiksi, joilla oli yläruumis +ihmisen-, mutta varsinainen vartalo hevosenkaltainen. Aikaisemman +käsityksen mukaan heillä oli ihmisruumiiseen yhtynyt puolikas +hevosruumista. Heidän luontonsa oli villi ja hillitön. + +[14] _Khimaira_ Typhonin tytär (kts. alemma) oli tulta syöksevä hirviö, +edestä jalopeura, keskeltä vuohi ja takaa käärme, joka asui Lykiassa, +minkä vulkaanisen luonnon personifikatio hän oli. Hänet tappoi tarun +Korinthokseen sijoittama Bellerephon (B. alkuaan merijumala) +ihmeratsultaan _Pegasokselta_. Sittemmin Pegasos esti kavioniskullaan +Muusain laulusta hurmautuneen Helikon vuoren kohoamasta taivaaseen ja +synnytti Hippokrenen (Hevoslähteen). Runoilijain palvelukseen on vasta +myöhempi aika sijoittanut Pegasoksen. + +[15] Kuulu _delphoilainen kirjoitus_, "gnothi seauton, tunne itsesi", +on lähtökohta Sokrateella hänen pyrkimyksessään todelliseen tietoon +olevaisesta. + +[16] _Typhon_, satapäinen, tulisilmäinen hirviö, joka nousi vimmattuun +taisteluun Zeuta ja muita jumalia vastaan Kilikiassa, jonka maan +onkaloihin tai Etnan alle hän hävittyään suistui ja sieltä synnytti +maata sulattavaa kuumuutta, tuulispäitä y. m. s. luonnonilmiöitä. Hän +kuten Khimairakin on siis vulkaanisten ilmiöitten porsonifikatio. + +[17] _Akheloos_, Kreikan suurin joki, virtojen kuningas, jonka kultti +oli yleinen koko Kreikassa. Tuttu on hänen taistelunsa Herakleen kanssa +Deianeiran omistamisesta. + +[18] _Yhdeksän arkhonttia_, Ateenan korkeimmat hallitusmiehet, jotka +valittiin vuodeksi kerrallaan. Plutarkhoksen mukaan he astuessaan +virkaansa vannoivat julkisen valan, jossa lupasivat olla valtion +laeille kuuliaisia ja pysyä lahjomattomina sekä sitoutuivat siinä +tapauksessa, että valansa rikkoisivat, Apollonin oraakkelitemppeliin +pystyttämään oman luonnollista kokoa olevan kultaisen kuvansa +rangaistukseksi itselleen ja varoitukseksi muille. + +[19] _Kypselidien vihkilahja_ oli muuan arkku, jota säilytettiin Heran +temppelissä ja josta vielä kreikkalainen taidehistorioitsija Pausanias +2:sella vuos. j.Kr. esittää seikkaperäisen kuvauksen. Tässä arkussa oli +muka Kypselos, josta myöhemmin tuli Korinthin hallitsija (657-629 +e.Kr.), pelastunut sukulaistensa vainolta, jonka alaiseksi hän oli +joutunut, kun oli ennustettu, että hän kukistaisi nämä, jotka silloin +pitivät valtaa Korinthissa. Todennäköisesti vihkilahja on Kypseloksen +poikain teettämä ja Heralle vihkimä ja sellaisena Platonkin sen +esittää. + +[20] _Huvinäytelmänkirjoittajain kömpelöä keinoa_ käyttäisi Phaidros, +jos hän toistaisi ne sanat, joita Sokrates oli hänestä käyttänyt, +ennenkuin hän rupesi puhumaan. Keinon kömpelyys oli siinä, että +syytetty henkilö viskasi saman syytöksen jotenkin samoin sanoin +vastustajaan. + +[21] Sokrates _peittää silmänsä_, jottei Phaidros huomaisi, puhuuko hän +leikillään vai tosissaan. Tällä Platon ehkä myös tahtoo osoittaa, ettei +Sokrates esitä omia (eikä hänenkään, Platonin) mielipiteitä. + +[22] Sokrates johtaa leikillään runotarten epiteetin, _ligeiai_ Ligyes +nimestä, kenties jäljitellen sofistien etymologisia selityksiä. Nämähän +varsinaisesti perustivat kielitieteellisen tutkimuksen, joka kuitenkin +muodostui perin epäkriitilliseksi ja epämetodiseksi. Erittäinkin oli +niin laita äänne- ja muoto-opin. -- Ligureista (Ligyes), jotka asuivat +Pohjois-Italiassa, kerrotaan, ettei edes taisteluissa koko joukko +yht'aikaa tapellut, vaan osa jäi syrjään laululla kiihottaakseen +taistelevia. + +[23] _raskaasti raskauttavat -- raskaudesta -- rakkaus_. Olen koettanut +käännöksessä saada ilmi sen etymologisen sanaleikin, joka on sanoissa +_erromenos_ (voimakkaasti) _rhostheisa_ (voimistuneena) _ap'autés tés +rhomes_ (itse voimasta, itse voimasanasta) (se on saanut nimen) _eros_ +(rakkaus). Yleensä näyttää sopivien vastineitten keksiminen tällaisille +leikillisille etymologioille tai sanaleikeille miltei mahdottomalta, ja +on niitten valitettavasti käännöksessä täytynyt jäädä pois. -- Vrt. +muuten edellistä selitystä. + +[24] _Liuskan pudottua toisella tavalla_. Sanat tarkoittavat poikien +kesken yleistä leikkiä, missä osanottajat jakaantuivat kahteen +puolueeseen, joitten keskelle asettui eräs pojista ja heitteli ilmaan +liuskaa, joka toiselta puolen oli valkoinen, toiselta musta. Siitä, +mikä väri liuskan pudottua maahan jäi päällepäin, riippui, kumpi +puolueista sai lähteä pakoon ja kumpi ajaa takaa. Jos liuska putosi +toisella tavoin kuin ennen, vaihtuivat osat, ja takaa-ajajasta tuli +pakeneva. + +[25] "_Kuin sudet lampaita_...", säe on mahdollisesti Platonin itse +sepittämä. Tähän kohdistuu Sokrateen hiukan myöhemmin tekemä +leikillinen huomautus, että hän jo lausuu heksametrejä eikä enää +dithyrambeja. _Dithyrambi_ oli Dionysioksen palveluksessa esitetty +juhlalaulu, jota khoori lauloi tanssien ja usein huilun säestyksellä. +Ateenassa kehittyi dithyrambi myöhemmin säerakenteeltaan yhä +vapaammaksi ja itse sävelmä tuli pääasiaksi. Dithyrambin sävy oli +yleensä haltioitunut ja intohimoinen. Sokrateen jumalallinen innoitus +oli siis häviämässä ja vaihtumassa rauhalliseen eepilliseen tunnelmaan, +t.s. hänen oli jo aika lopettaa puheensa. + +[26] _Thebalainen Simmias_ on yksi keskustelijoista Phaidon-dialogissa. +Hän oli Krotonista Etelä-Italiasta kotoisin olevan pythagoralaisen +filosofin, Philolaoksen oppilas. Kriton-dialogissa mainitaan Simmiaan +hankkineen riittävän rahamäärän, millä voitaisiin lahjoa vartiat ja +siten auttaa Sokrates Kritonin suunnitelman mukaan pakenemaan +vankilasta. Diogenes Laertios, 3:nnen vuosis. alussa j.Kr. elänyt +kreikkalainen filosofianhistorioitsija mainitsee hänen kirjoittaneen 23 +dialogia. + +[27] _haltiani_. Tunnettua on, miten Sokrates usein ikäänkuin pysähtyi +kuuntelemaan sitä omituista sisäistä ääntä, jota hän kutsui +_daimonionikseen_, haltiakseen. Puhe daimonionista perustui siihen +yleiseen uskoon, että jokaisella ihmisellä oli oma daimoninsa. Kukaan +ei kuitenkaan ollut siihen sellaisessa suhteessa kuin Sokrates ja se +tapa, millä hän daimonionistaan puhui, aiheutti sen, että häntä +syytettiin m.m. siitä, että hän daimonuskollaan oli häpäissyt jumalia. + +[28] _Ibykos_ (n. 550) oli kotoisin Ala-Italian Rhegionista, mistä hän +siirtyi Samokseen kasvattamaan sen tulevaa hallitsijaa Polykratesta, +jonka hovissa hän sittemmin eli. I:n khoorilauluilla oli usein +vahvasti eroottinen luonne, mutta käsittelivät ne myös puhtaasti +eepillisiä aiheita Stesikhoroksen (kts. edemmä) tapaan, jota I. +runoteknillisestikin on lähellä. -- Tuttu on tarina I:n kuolemasta: +Pari rosvoa murhasi hänet. Mutta parvi kurkia sattui olemaa lähellä ja +nämä nähdessään myöhemmin Korinthissa rosvot antoivat ilmi itsensä +puhumalla Ibykoksen kurjista. Aihetta on Schiller käsitellyt tunnetussa +runossaan "Die Kraniche des Ibykos". + +[29] _Stesikhoros_ (n. 640-555) oli kotoisin Sisilian Himerasta, mistä +hänen täytyi paeta hirmuhallitsija Phalariin vihaa toiseen Sisilian +kaupunkiin Katanaan. Nimensä "khoorinjärjestäjä" hänen kerrotaan +saaneen khoorien järjestämisestä ja harjoittamisesta. S:n päämerkitys +on siinä, että hän khoorilyriikkaan onnellisesti yhdisti eepillisiä +aiheita (troialais-, thebalais- ja Heraklestarustosta), vakiinnutti sen +jäsentelyn ja kehitti erikoisen lyyrillisen tyylin. -- Taru kertoo että +Helena, jota S. oli eräässä laulussaan moittinut karkeasti vikapääksi +Troian sotaan, oli sokaissut hänen silmänsä, mutta antanut tälle +näkönsä jälleen, kun hän oli sepittänyt _Palinodian_, peruutuslaulun. +Tämä taru sopii sikäli S:n runoilijaluonteeseen, että hän itsenäisesti +käsitteli aiheitansa ja ikäänkuin sulatti ne uudestaan. S. näyttää +käsitelleen myyttejä korkeammalta siveelliseltä ja uskonnolliselta +kannalta kuin ne esitetään Homeroksella, ja siksi Platon ilmeisesti +asettaa hänet Homeroksen yläpuolelle. + +[30] Platon on nähtävästi tarkoituksella asettanut kummankin, sekä +Phaidroksen että Stesikhoroksen, täydelliset nimet vastakkain. +Vastakohta kuulun runoilijan ja intoilija-tyhjäntoimittajan välillä jo +sinänsä vaikuttaa. Eräs Platonin selittäjä, Ast, on ollut löytävinään +nimien merkityksissä vastakohtia. Se tapa, millä hän tulkitsee nimet, +tuntuu kuitenkin mielivaltaiselta. -- Muuten kannattaa panna merkille, +että Platon ulkonaisestikin on tahtonut osoittaa, että se metafysiikka, +joka myytissä esiintyy, ei sisällä Sokrateen omia ajatuksia, nimittäin +antaessaan Sokrateen saada puheensa Stesikhorokselta. Näin hän +muuallakin menettelee: esim. Symposionissa on Sokrateen ylistyslaulu +Erokselle ja Eroksesta muka saatu papitar Diotimalta. + +[31] _Ei ole tosi se puhe_. Puhe alkaa samoilla sanoilla kuin +Palinodia. + +[32] Monivivahteinen verbi _sophronein_ esiintyy tässä _mainesthai_ +(olla hullu) sanan vastakohtana. Käännökset "olla mieleltään terve", +"olla tervejärkinen", "ajatella terveesti", lienevät tällöin +paikallaan, samoinkuin adjektiivin _sophron_ vastineena "mieleltään +terve, tervejälkinen" ja substantiivin _sophrosyne_, "mielen terveys, +tervejärkisyys". Samalla tavoin on sanat tulkittu jo aikaisemmin +käännöksessä. + +[33] Delphoin naisprofeetta, kuulu Pythia. + +[34] _Dodonan_ oraakkelipaikka oli hyvin vanha. Historiallisena aikana +siellä palveltiin Zeuta ja tämän puolisoa Dionea. Ennustus luettiin +pyhän tammen huminasta. + +[35] Sokrateen antamat selitykset _manike ja mantiké_ sanojen suhteesta +ovat tilaisuutta varten sepitetyt ja niitä kenties ei ole otettava +vakavalta kannalta, yhtävähän kuin _oioonistiké_ sanan johtamista +tekaistusta _oionistike'sta_, johon sisällytetään tekstissä mainitut +sanat _oi-sis_ (arvelu), _nus_ (järki) ja _historia_ (tutkimus, tieto). +Platon lienee itsekin ollut tietoinen siitä, että oioonistiké johtuu +sanasta _oioonistes_ (linnuista ennustaja) ja tämä taas puolestaan +sanasta _oioonós_ (petolintu, jota ennustaessa tarkattiin). + +[36] Samansuuntainen todistus sielun kuolemattomuudesta esiintyy +Cicerolla (Tusc. disput. 1, 23, 53). Vrt. johdantoa. + +[37] _Siivekkään_. Alkutekstissä esiintyvä sana ei näytä joka kohdassa +tarkoittavan siipiä, vaan toisissa paikoin sitä käytettäneen sulista. +Siitä johtuu sanojen vaihtelu käännöksessä. + +[38] _Hestia_ jää lieden jumalattarena jumalien asuntoon. + +[39] ... _on heillä ravintona pelkkä arvelu_. Arvelu on Platonilla +alempi tietolaji, jolla ideamaailmaa ei voi käsittää. + +[40] _Adrasteia_ on kenties alkuaan sama jumaluusolento kuin +phrygialainen Kybele. Myöhemmin hänet yhdistettiin Nemesikseen ja +Tykhehen ja näin hän esiintyy välttämättömyyden ja oikeudenmukaisen +rangaistuksen ja palkinnon jumalattarena. + +[41] Platon vertaa tässä pyrkimystä päästä ideamaailman yhteyteen +salamenoihin. Saman vertauksen esittää Diotima Sokrateen suun kautta +Symposionissa. + +[42] Yhtähyvin kuin Platon johtaa sanaa _himeros_ (kaiho) sanasta +_mére_ (osat) voinee käännöksessä asettaa _kaiho_ sanan yhteyteen +_kaikkoovat_ sanan. Etymologia on luonnollisesti aivan väärä. + +[43] _Homerideiksi_ kutsuttiin Homeroksen laulujen harrastajia, joko +esittäjiä, tulkitsijoita tai jäljittelijöitä. Heidän tililleen panee +Platon säkeet, jotka kenties ovat hänen improvisoimiaan. Käännökseni +poikkeaa luultavasti kaikista muista käännöksistä. Nähdäkseni on toinen +säe "uskallettu" itse _Pteros_-nimen takia, joka on tilapäinen rohkea +muodostus _pteron_ (siipi, sulka) sanasta. Säe ei ole runomitallisesti +hyvä, koska Pteros-sanan edellä oleva _de_ on luettava lyhyeksi, vaikka +konsonanttiyhtymä _pt_ seuraa. Mitään enempää ei tästä kohdasta +käsittääkseni pidä etsiä. + +[44] _kuten Bakkhottaret_. Bakkhotarten, Bakkhoksen, Dionysioksen +papitarten mainitaan Platonin Ionissa (534) haltioituneessa tilassa +ammentavan virroista mettä ja maitoa. + +[45] _ikäänkuin rajanuoran luota_. Kuva on otettu kilpa-ajoista. + +[46] _Ganymedes_, troialainen kuninkaan poika, jonka Zeus teki +lemmikikseen ja kotkan hahmossa vei jumalien luo, joiden +juomanlaskijaksi hän G:n teki. + +[47] Sanat _kuten se, joka on toiselta saanut silmätaudin_ perustuvat +käsitykseen, että se, joka katsoi jonkun sairaisiin silmiin, siten +tartutti itseensä tämän sairauden. + +[48] ... _ovat he voittaneet yhden kolmesta todella olympialaisesta +ottelusta_. Olympialaisissa painiotteluissa julistettiin painija +voittajaksi vasta kolmesti heitettyään vastustajansa maahan. Kolme +kertaa piti filosofin vaeltaa nuhteettomasti täällä maailmassa, jotta +hänen sielunsa jälleen pääsisi takaisin jumalien luo. + +[49] _Polemarkhos_. Vrt. johdantoa. + +[50] Sen hyökkäyksen, jonka Phaidros mainitsee erään Ateenan +_valtiomiehistä_ tehneen Lysiasta vastaan, on arveltu tarkoittavan +ateenalaisen puhujan ja puoluejohtajan Arkhinoksen puhetta, jossa hän +v. 403 jyrkästi vastusti ehdotusta kansalaisoikeuksien myöntämisestä +Lysiaalle, ja tätä seikkaa on käytetty sen otaksuman tukena, että +Phaidros kuuluu Platonin varhaisimpaan tuotantoon. Vaikka myöntäisikin +mahdolliseksi otaksuman viittauksesta Arkhinoksen puheeseen, ei silti +tarvitse katsoa tämän todistavan dialogin itsensä näihin aikoihin +ilmestyneen. + +[51] _Sinä et huomaa ... suloista mutkaa_. Olen seurannut Heindorffin +lukutapaa, jonka mukaan tekstissä seuraavat erittäin vaikeasti +tulkittavat sanat ovat myöhempi interpolatio ja siis pyyhittävät. + +[52] _Neuvosto on hyväksi nähnyt_ j.n.e. Näin tavallisesti alkavat +neuvoston tai kansan päätökset. + +[53] _Se_ (sirkkojen suku) _ei synnyttyään tarvitse yhtään ruokaa_. +Vanhan kreikkalaisen sadun mukaan eivät sirkat tarvinneet mitään +ravintoa, vaan elivät pelkästään kasteesta. + +[54] _Terpsikhora_ oli tanssin ja khoorilaulun, _Erato_ rakkauslaulun, +_Kalliope_ eepillisen runouden ja _Urania_ tähtitieteen runotar. + +[55] ... jotka kunnioittavat sitä muusillisen taidon alaa, joka kuuluu +heille. Filosofiakin kuului runotarten hallitsemiin taiteisiin. + +[56] Ei tosiaankaan tule olla hyljätty se sana. Nestorin sanat +Iliadissa. II 361. + +[57] _Todellista puhetaitoa_ j.n.e. Sanat ovat todennäköisesti myöhempi +lisäys. + +[58] Leikillään esittää Sokrates Troian sodan sankarit _Nestorin_ ja +_Odysseun_ muka retoriikan teoreetikoiksi. Heihin rinnastetaan sitten +sofistit Gorgias, Thrasymakhos ja Theodoros, Nestoriin Gorgias, koska +hänen kerrotaan eläneen 108 vuoden ikäiseksi. -- _Gorgias_, joka oli +kotoisin Sisilian Leontinoista ja sieltä erään lähetystön mukana +saapunut Ateenaan, oli vanhemmista sofisteista kuuluisimpia. Puhujana +ja uuden opetuksen jakajana hänellä oli nuorison keskuudessa tavaton +menestys. Filosofina G. kielsi kaiken tiedon ja ylipäänsä kaiken +olevaisen. Hänen oppinsa ydin on: ei mitään ole olemassa; jos olisikin +jotakin, ei siitä voisi saada tietoa; jos tietoa taas voisi saada, ei +sitä voisi muille välittää. Gorgiaan edustamaa suuntaa on Platon +pahasti ruoskinut samannimisessä dialogissaan (se on ilmestynyt +suomeksikin, Kaarlo Forsmanin kääntämänä). _Thrasymakhos_, sofisti ja +retoriikan teoreetikko, esiintyy Valtio-dialogissa yhtenä +keskustelijoista. Hän oli kotoisin Khalkedonista. Hänen taiteestaan +antaa m.m. Cicero kiittävän arvostelun. _Theodoros_, Byzantionista +kotoisin oleva reetiori, saa vähän myöhemmin Sokrateelta epiteetin +sana-Daidalos. + +[59] _Palamedes_ oli kreikkalaisten neuvonantaja Troian sodassa, jonka +Odysseus lopuksi joko itse surmasi tai syytöksillään sai sotajoukon +surmaamaan. Häntä pidettiin kirjainten, lukujen, tähtitieteen, +kirjoitettujen lakien ja muittenkin hyödyllisten taitojen keksijänä. + +_Elealainen Palamedes_ oli Zenon (miehuusikä n. 460), joka terävissä +päätelmissä puolusti elealaisen filosofikoulun oppeja, jotka kielsivät +moneuden, paikallisuuden ja ajallisuuden ja kaiken liikunnon, lukien ne +vain pettävän aistinhavainnon piiriin. Zenonin syllogismeista on ehkä +kuuluisin "Akhilleus ja kilpikonna": Akhilleus ei voi saavuttaa +kilpikonnaa, jos sillä on etumatka. Zenon on, kuten Aristoteles häntä +nimittää, dialektiikan isä. + +[60] _Midas_ tarunomainen phrygialainen kuningas, kuuluisa ennen +kaikkea rikkaudestaan. _Hautakirjoituksen_ säkeet synnyttävät selvän +ajatuksen, luettakoon ne missä järjestyksessä tahansa. + +[61] _Sana-Daidalos_ on jokseenkin samaa kuin sanataituri. Nimen +jälkiosana on attikalaiseen tarustopiiriin kuuluvan kaiken taidetyön +myytillisen edustajan tunnettu nimi. Tästä yhteydestä ja seuraavasta +saamme jonkinlaisen käsityksen niistä taidekeinoista, jotka senaikuinen +sofistinen retoriikka synnytti. + +[62] _Euenos_ sofisti oli tunnettu myös elegikkona. + +[63] _Tisias_ (tai kenties on oikeammin luettava _Teisias_) Sisiliasta, +oli vanhimpia reetoreita ja m.m. Gorgiaan, Lysiaan ja Isokrateen +opettaja. + +[64] _Prodikos_, Kios saarelta kotoisin oleva sofisti, jossa +syvälliseen, vakavaan luonteeseen yhtyi suuri tutkimusinto. Platonin +ivallisista viittauksista tiedämme hänen harrastaneen synonymiikkaa. +Kansanuskontoon nähden hän asettui arvostelevalle kannalle selittäen +luonnonilmiöitten ensinnä ihmisten tajunnassa jumaloituneen. Toiset +jumalat hän taas käsitti alkuaan kuuluisiksi sankareiksi. +Elämänkatsomukseltaan hän oli pessimisti. Ihmisen parhaan lohdutuksen +hän näki työssä, ja työn sankari Herakles tuli hänen mieliheroksekseen. +Prodikoksen ylistyspuhe Herakleen kunniaksi sisälsi tunnetun episodin +"Herakles tienhaarassa". + +[65] _Hippias_, joka oli kotoisin Eliista, oli laajatietoinen ja +monipuolinen sofisti, joka maksua vastaan harjoitti reetorin tointa +useissa Kreikan kaupungeissa. Platonin molemmissa hänestä nimensä +saaneissa dialogeissa (n.s. Hippias minor ja Hippias maior) hän joutuu +epäedulliseen valoon sekä mielipiteittensä hataruuden että +turhamaisuutensa vuoksi. + +[66] Elean muukalainen on Zenon. + +[67] _Polos_ oli kotoisin Sisilian Akragas- (lat. Agrigentum) +kaupungista, Gorgiaan ja muuten tuntemattoman _Likymnoioksen_ oppilas. + +[68] _Protagoras_, syntynyt Abderassa n. 485, oli Gorgiaan ohella +vanhemmista sofisteista kuuluisin, Perikleen ystävä. Hänen +harrastuksensa kohdistui inhimillisen elämänpiirin eri aloihin. Häntä +vastaan nostetun syytöksen johdosta hän pakeni 416 Sisiliaan. Hänen +filosofisista opeistaan tärkeimpiä ovat ensiksi se, että jumalista ei +voida mitään tietää, ei edes ovatko he olemassa, ja toiseksi se +tietoteoreettinen kanta, joka sisältyy tunnettuun lauseeseen: ihminen +on kaikkien asioitten mitta. Tämä kanta kävi vaaralliseksi, kun +myöhemmät sofistit sovelluttivat sen eetilliselle alalle. Reetorina hän +erikoisesti harrasti puhdaskielisyyttä. Protagoraan persoonasta antaa +Platon samannimisessä dialogissa erinomaisen elävän, iroonisesti +piirretyn kuvan, Theaitetos dialogissa hän varsinaisesti hyökkää hänen +oppinsa kimppuun. + +[69] _Khalkedonilainen_, ylempänä mainittu Thrasymakhos. + +[70] _Eivät he kuitenkaan raa'asti häntä haukkuisi_. Hieno huomautus +Phaidrokselle, joka juuri edellä on käyttänyt sellaisia voimakkaita +sanontatapoja kuin _"hän on hullu", "hän ei ymmärrä koko taidosta +mitään"_. Näillä sanoilla on Platon kenties myös lausunut ajatuksensa +eri suuntien välillä käydyn polemiikin useinkin sopimattomasta sävystä. + +[71] _Adrastos_ oli tarunomainen Argoksen kuningas, yksi johtajista +kuuluisalla seitsemän (ruhtinaan) sotaretkellä Theebaa vastaan. Platon +kutsuu häntä hunajaapuhuvaksi, mesikieleksi (_meligerys_) luultavasti +erään Tyrtaioksen säkeen mukaan, jossa Adrastoksella on samaa +merkitsevä epiteetti _meilikhógerys_. Adrastosta itseään ei Platon +kuitenkaan tässä tarkoita, vaan käyttää hänen nimeään -- vrt. edellä +esim. rinnastusta Nestor-Gorgias jostakin senaikuisesta puhujasta, +kenties, kuten on arveltu, Antiphonista, Thukydideen opettajasta, joka +puhujana oli erittiin kuuluisa. Edustaen ylimyspuolueen oikeinta siipeä +hän oli yksi johtavimpia miehiä Ateenassa v. 411 toimeenpannussa +valtiomuodon muutoksessa. Kun vähän sen jälkeen kansanvaltainen puolue +taas pääsi aseman herraksi, tuomittiin Antiphon kuolemaan ja +mestattiin. + +[72] _Anaxagoras_, syntyi n. 500 Klazomenaissa, lähellä Smyrnaa, ja +muutti n. 463 Ateenaan. Hän toi sinne ensimäisenä filosofian ja hänen +asemansa oli sen henkisessä elämässä erittäin keskeinen. Useat +etevimmät miehet, m.m. Perikles ja Euripides, olivat hänen läheisiä +ystäviään. Perikleen vastustajat syyttivät häntä kuitenkin +jumalattomuudesta ja hänen oli jätettävä Ateena. Vähässä-Aasiassa hän +kuoli 428. A:n filosofisen käsityksen mukaan ei ole syntymistä eikä +häviämistä, vaan ainoastaan sekoittumista ja eroamista. Erilaisia +perusaineita on äärettömän paljon. Liikkeelle paneva voima on järki, +_nus_, joka kuitenkaan ei myöhemmin vaikuta mitään kehitykseen. +Varsinainen idealisti ei A. siis ole ja _nus_-käsite itsekin on +materialistinen. Nus on näet vain hienointa ja puhtainta ainetta. -- + +[73] _Asklepiadit_, joitten nimi johtuu lääketaidon jumalasta, +Asklepioksesta, olivat Kos saaren kuuluisaa lääkärisukua. Heihin +kuuluva _Hippokrates_ (n. 460-372) oli syvällinen ja perinpohjainen +tutkijaluonne ja lienee pidettävä lääketieteellisen tutkimuksen +varsinaisena alkuunpanijana. Hippokrateen nimellä on säilynyt suuri +joukko teoksia, jotka kuitenkin suureksi osaksi ovat toista alkuperää. +Phaidroksessa mainitun Hippokrateen metodin perusteella on myöskin +yritetty ratkaista kysymystä teosten oikeaperäisyydestä -- kuitenkin +vähin ja epävarmoin tuloksin. + +[74] _Olen siis kuullut_... Koko tarina on nähtävästi tilaisuutta +varten vapaasti muodostettu. Kuten monessa kohden muuallakin on +tässäkin täytynyt luopua yrityksestä siirtää alkutekstin sanaleikkejä +suomenkieleen. + +[75] _Adonis_, jonka palvelus kenties on itämaista alkuperää, oli +etelämaalaisen kukkean, mutta nopeasti lakastuvan luonnon +personifikatio, ihana nuorukainen, jota Aphrodite rakasti ja hänen +jouduttuaan väkivaltaisen kuoleman uhriksi -- Areen lähettämä +metsäkarju tappoi hänet eräällä metsästysretkellä -- kiihkeästi suri. +Hänen muistojuhlissaan esitettiin hautajaismenoja ja hänen ruumistaan +esittävän puunuken ympärille istutettiin ruukkuihin siemeniä, jotka +keinotekoisen lämmön vaikutuksesta nopeasti versoivat yrteiksi, mutta +yhtä nopeasti lakastuivat. + +[76] _Isokrates_ (436-338) syntyi Ateenassa. Nautti etevimpien +sofistien, m.m. Gorgiaan ja Prodikoksen opetusta. Hän ei julkisena +puhujana esiintynyt, vaan hänen toimintansa rajoittui opettamiseen ja +puheitten kirjoittamiseen. Isokrates oli moraalisesti korkeammalla +kannalla kuin sofistit ja opetustoimintaansa, jonka päämäärä oli +filosofia -- ei kuitenkaan sokratelaisessa eikä platonilaisessa +mielessä, vaan suunnilleen yleissivistystä tarkoittavaksi käsitettynä +-- hän piti samalla siveellisesti kasvattavana. I:n puheista useat +olivat poliittisia luonteeltaan ja niissä hän ajoi yleishelleenisen +kokoomuksen asiaa ja sotaa vanhaa vihollista, Persiaa vastaan. Erään +näistä puheistaan hän osoitti Makedonian kuninkaalle Philippokselle. +Oikean puhujan oli Isokrateen mielestä oltava proosaa käyttävä +runoilija. Hänen tyylivaistonsa on erittäin herkkä ja tyylikeinojen +käyttelyssä hän on mitä huolellisin. Hänen tyylinsä vaikutus on ollut +varsin suuri, vieläpä Platoniinkin, joka I:n tavoin myöhemmissä +dialogeissa välttää hiatuksia. I:ta on aivan viime aikoina alettu +arvioida hyvinkin korkealle ja hänen poliittisille mielipiteilleen +antaa esim. sellainen tutkija kuin Ed. Meyer Vanhanajan historiassaan +suurta tunnustusta. Vrt. muuten johdantoa. + +[77] _Mutta kultaa olkoon minulla sellainen määrä, jota ei voisi kantaa +eikä kuljettaa muu kuin kohtuullinen mies_. Sanojen ajatus on vähän +hämärä ja tekstiä ovat muutamat arvelleet turmeltuneeksi. Ajatus tuntuu +olevan se, että Sokrateen rukoilema kultamäärä on samaa kuin kullan +puute. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59435 *** |