As captured January 15, 2025

1 files changed, 4526 insertions, 4526 deletions

diff --git a/73697-0.txt b/73697-0.txt
index 468be4f..0f7b145 100644
--- a/73697-0.txt
+++ b/73697-0.txt
@@ -1,4526 +1,4526 @@
-

-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73697 ***

-

-

-

-

-

-KETUN SEIKKAILUSTA HARAKAN VANKEUTEEN

-

-Eläintarinoita

-

-

-Kirj.

-

-LOUIS PERGAUD

-

-

-Ranskankielisen alkuteoksen yhdeksännestä painoksesta suomensi

-

-—i —a

-

-

-

-Concourt-Akademlan v. 1910 palkitsema

-

-

-

-

-

-Hämeenlinnassa,

-Arvi A. Karisto,

-1911.

-

-

-

-

-SISÄLTÖ:

-

-Alkusana.

-Mikko Repolaisen surullinen seikkailu.

-Maan alla.

-Kaamea tie vapauteen.

-Kultarinnan kuolema.

-Kaniinien salakapina.

-Uteliaan palkka.

-Kuolemaa pakoon.

-Hölpän vankeus.

-

-

-

-

-ALKUSANA.

-

-

-Tämän kirjan tekijä, Louis Pergaud, on kasvanut keskellä luontoa, jota

-hän pienestä pitäen on oppinut rakastamaan. Hän syntyi tammikuun 22

-päivänä 1882 kaakkois-Ranskassa lähellä Besanfonin kaupunkia, joka

-sijaitsee Juravuorten rinteellä. Jo poikasesta hän, kuten isänsä ja

-isoisänsä, on ollut kätevä pyssyn käyttäjä. Risteillessään metsissä

-ja kedoilla pyssyinänsä oppi hän tuntemaan eläinten elämää. Mutta

-mikäli hän näihin metsän asukkaisiin tutustui, sikäli oppi hän niitä

-rakastamaan, eikä sitten enää tahtonut murha-asetta niitä vastaan

-tähdätä. Vähitellen syntyi hänessä halu sanoa sana niiden puolesta,

-jotka itse ovat kykenemättömiä ihmiselle tajuttavin keinoin ilmaisemaan

-tarpeensa ja taivaaseen huutavan hätänsä. Näin syntyi m.m. se teos,

-joka nyt suomenkielisessäkin asussa pyrkii vetoomaan ihmisen jaloimpiin

-tunteisiin.

-

-Elättääkseen henkensä rupesi Louis Pergaud opettajaksi. Iltahetkensä

-käytti hän vanhojen ranskalaisten mestariteosten lukemiseen, ammentaen

-niistä kirjallista inspiratsionia. Hän sepitti myös runoja, joita hän

-aluksi lähetti maaseudulla ilmestyviin kirjallisiin aikakauslehtiin;

-sittemmin julkaisi hän ne kahtena kokoelmana, jotka ranskalainen yleisö

-suopeasti otti vastaan.

-

-Kerran jätti hän kotonsa, metsänsä ja kyläkoulunsa ja lähti Pariisiin.

-Siellä hän sai kokea, kuten moni muu vähävarainen, paljon vaikeuksia,

-kunnes sai vaatimattoman toimen, jolla kykeni henkeänsä elättämään.

-Pariisissa tutustui hän toisiin nuoriin kirjailijoihin, joiden kanssa

-yhdessä toimitti virkeää aikakauslehteä.

-

-Mutta Louis Pergaud ei viihtynyt Pariisissa; hän olisi tahtonut

-viettää ainakin joitakin kuukausia vuodesta syntymäseudullaan, missä

-tunsi kirjallisen inspiratsioninsa lähteiden löytyvän. Mutta kun hän

-toimeltaan ei voinut saada pitempiaikaista lomaa, pyrki hän jälleen

-opetusalalle ja sai paikan Pariisin lähellä. Samalla seudulla on

-eläinlääkäriopisto ja sairaala eläimiä varten. Eläinraukat, joita hän

-täällä näki, saivat hänen entistä enemmän kaipaamaan kotiseutunsa

-voimakkaita, villejä metsänasukkaita. Uudessa toimessaan oli hänellä

-lomaa kaksi kuukautta, jonka ajan hän käytti tutkien eläinten elämää

-kedoilla ja metsissä. Ja lukukauden aikana kävi hän joka päivä,

-päätettyään työnsä koulussa, missä hän 65 oppilaalle opetti luku- ja

-kirjotustaitoa, Pariisissa, missä kirjoitteli eläinkuvauksiansa, joista

-osa muodostaa teoksen De Goupil à Margot.

-

-Tällaisissa oloissa on siis syntynyt se kirja, joka nyt

-suomalaisellekin yleisölle tarjotaan. Kaikkiaan on tämä nuori

-kirjailija julaissut neljä eläinkuvauksia sisältävää teosta, m.m.

-romaanin jahtikoirasta ja kissan elämäkerran.

-

-Louis Pergaud'n eläinkuvaukset ovat kotimaassaan saavuttaneet suosiota

-sekä suuren yleisön että korkeimpain kirjallisten piirien puolelta.

-Edellistä suosiota todistaa nyt suomennetun teoksen laaja leveneminen

-— sitä on kotimaassaan ilmestynyt yhdeksän painosta — jälkimmäistä

-Goncourt-akatemian palkinto, mikä on tunnustus teoksen taiteellisesta

-kypsyydestä.

-

-Saakoon tämä kirja suomalaisellekin lukijalle puhua sydämen kieltä,

-saakoon se hänenkin nähtäväkseen avata maailman, joka iloineen

-ja kärsimyksineen on kyllin mieltäkiinnittävä luomisen herrankin

-katseltavaksi ja joka on lähellä meitä jokaista, vaikka ihmissilmämme

-ovat liiaksi itsekkyyden sokaisemat sitä näkemään.

-

-Suomentaja.

-

-

-

-

-MIKKO REPOLAISEN SURULLINEN SEIKKAILU.

-

-

-I.

-

-Oli leppeä maaliskuun ilta, aivan tavallinen kevätilta. Kuu paistoi

-täydeltä terältään, ja virkeä tuuli sai arat silmikot säilymään

-pihkaisessa piilossaan mahdollisen hallan pelosta.

-

-Tämä ilta ei ollut Mikko Repolaiselle muiden iltojen kaltainen. Jo

-aamuhämärissä, jolloin hämyharso oli vielä seudun peittänyt, korottaen

-kukkuloita ja syventäen laaksoja, olivat metsän eläimet lähteneet

-liikkeelle asunnoistaan. Mutta hän, jota ei vähääkään näyttänyt

-liikuttavan se salaperäinen elämä mikä kuohui tuossa tutunomaisessa

-hämärässä, hän joka oli haudattuna Kiimäen kallion koloon, mistä

-aamulla oli salametsästäjä Simpan koiran ahdistamana hakenut

-turvapaikan itselleen, hän ei vähääkään valmistunut ottamaan siihen

-osaa, niinkuin tapansa oli joka ilta ollut. Ei siihen kumminkaan

-ollut syynä aavistus siitä, että oli hyödytöntä lähteä kiertelemään

-läheisessä metsässä pitkin lehdistöjä, sillä kettu kyllä tietää, että

-kirkkaina ja tuulisina kuutamoiltoina lähtevät arat jänikset, joita

-kuunvalo pettää ja oksien kahina pelottaa, lymypaikoistaan vasta sangen

-myöhään yöllä. Eikä siihen myöskään ollut syynä tuulen kohina puissa,

-sillä vanha, tarkkakorvainen metsäneläjä osaa kyllä hyvin erottaa

-ihmismelun metsänäänistä. Ei ollut myöskään väsymys antanut aihetta

-tähän pitkälliseen mietiskelemiseen, tähän outoon toimettomuuteen,

-koskapa hän oli levännyt koko päivän, ensin pitkällään kuin kuollut,

-perin väsyneenä raivokkaasta takaa-ajosta jonka esineenä oli ollut,

-sitten kokoonkääriytyneenä, hieno musta turpa takakäpälien varassa,

-suojassa kaikelta kiusalliselta, pistävältä.

-

-Nyt hän pysyttelihe kuin kivettyneenä samassa asennossa, jalat

-taivuksissa mahan alla, silmät puoleksi ummessa, korvat pystyssä, ja

-antoi aivojensa läpi kulkea tunnelma- ja kuvasarjan, vaistomaisen,

-salaperäisen ja sangen johdonmukaisen, joka piti hänet virkeänä. Eikä

-mikään häirinnyt hänen ajatustyötänsä siellä kallionkolossa, minne hän

-oli kapeasta halkeamasta tunkeutunut.

-

-Tämä Kiimäen luola ei ollut Mikko Repolaisen tavallinen asunto: se

-oli kuin linnantorni, josta piiritetty etsii viimeistä turvapaikkaa

-äärimmäisen vaaran uhatessa.

-

-Vielä tänään oli hän aamunkoitteessa vaipunut uneen vadelmapensaikossa,

-samalla paikalla, missä hän voimakkailla hampaillaan oli purrut

-poikki selkärangan jäniksenpojalta, joka oli lymypaikkaan tullut,

-ravitakseen itsensä sen lihalla. Hän torkkui siellä, kun Simpan koiran

-Pyryn kulkunen herätti hänet säälittä siitä unenhorroksesta, johon

-hänet leppeä keväinen aurinko ja tyydytetyn ruokahalun rauha olivat

-vaivuttaneet.

-

-Kaikkien seudun koirien joukossa, jotka vuorotellen syysaamujen

-hämärässä ja syyssateiden turvin olivat häntä ajaneet, ei Mikko

-Repolainen tuntenut itsepäisempää vihollista kuin Pyry. Hän tiesi

-kalliiden ja kovien kokemuksiensa nojalla, että tuohon viholliseen

-viekkaus ei tehonnut. Heti kun Pyryn haukunta tai sen kulkusen ääni

-ilmaisi vihollisen lähestymistä, lähtikin kettu kiitämään suoraan

-eteenpäin sellaista vauhtia minkä hermostuneet käpälänsä sallivat.

-Eksyttääkseen Simppaa kulki hän vastoin kaikkien kettujen vaistoa ja

-vastoin tapojaan kauas, tehden äärettömän pitkän kierroksen; kulki

-pitkin teitä kuin jänis; riensi sitten, käännyttyään Kiimäkeen päin,

-täyttä vauhtia alas kiviröykkiötä pitkin, joka päätyi hänen pesälleen,

-varmana siitä, etteivät hänen käpälänsä olleet jättäneet viholliselle

-riittäviä tienmerkkejä perille asti.

-

-Tämä se oli hänen viimeinen temppunsa, jota ei vielä mikään ikävä

-tapahtuma ollut saanut häntä muuttamaan, ja tänään se oli onnistunut

-kuten tavallisesti. Mutta Mikko Repolainen ei kuitenkaan ollut

-rauhallisella mielellä, sillä hän oli näkevinään noin kymmenkunnan

-harppauksen päässä polulta, pyökkipuun rungon taakse piiloutuneena

-Pyryn omistajan, salametsästäjä Simpan muodon.

-

-Mikko Repolainen tunsi hänet hyvin. Mutta tällä kertaa hän ei ollut

-vavahtanut pyssynpamausta, joka aina ilmaisi näiden kahden vihollisen

-yhteenjoutumista; hän ei ollut kuullut korvissaan tuulennopeiden ja

-vihlovien lyijyrakeiden vinkunaa, joiden puremat, talvisesta turkista

-huolimatta, ovat polttavampia ja syvempiä kuin orjantappuranokaiden

-pistokset. Hän oli epäluuloinen, ja hänen asemansa epävarmuus synnytti

-mielessä salaista levottomuutta, herättäen pahoja aavistuksia, jotka

-pakottivat hänen pysymään luolassa lähellä aavistamaansa vaaraa,

-ennenkuin kova välttämättömyys häntä vaatikaan sinne jäämään.

-

-Hautautuneena mahdollisimman syvälle kallionpohjaan, oli hän huomannut

-epäiltäviä ääniä, jotka kylläkin saattoivat syntyä vain niiden kivien

-vierimisestä, joihin hänen käpälänsä olivat koskeneet. Mutta outo

-rakennus, jota hän ei milloinkaan ollut huomannut, tuntui kumoovan

-tämän järkeenkäyvän selityksen.

-

-Mikko Repolainen vainusi pyydystä. Mikko oli Simpan vanki.

-

-

-II.

-

-Näytti siltä, kuin hän olisi lopen tylsänä unohtunut kivettyneeseen

-asentoonsa, mutta nytkähtelevät etukäpälät, pystyt korvat, jotka

-sävähtivät jokaista meluisampaa ääntä mikä yön pimeydessä kuului,

-silmien tuokioittain salamoiva tuli, joka välähteli pitkänsoikeassa

-silmäterässä puoliavoimen silmäluomiverhon takana, ilmaisivat, että

-koko hänen olentonsa valvoi jännitettynä.

-

-Vanhan kulkurin syvää mietiskelyä kesti koko yön. Eipä hänellä muutoin

-ollutkaan pakko lähteä liikkeelle. Hänen vatsansa, tottuneena usein

-sattuviin pitkiin paastoihin, yllytti häntä päinvastoin, riittävästi

-ravittu kun oli aamullisella jäniksenliha-aterialla, jäämään

-oivalliseen turvapaikkaan, joka niin usein oli hänelle elämänsä

-vaaranhetkinä suonut suojan.

-

-Vaikka yö tarjosi hänelle apuansa, oli hän liiaksi epäluuloinen

-käyttääkseen hyväkseen sen hiljaisuuden ja pimeyden pettävää

-suojelusta. Hän odotteli koittavaa aamuhämärää, uskoen sen mukana

-ilmaantuvan jotakin uutta, joka varmentamalla hänen epäluulojaan

-tai vahvistamalla hänen toiveitaan saisi hänen ratkaisemaan, mihin

-menettelytapaan oli ryhdyttävä.

-

-Tunnit kuluivat. Kuun valo kävi yhä kirkkaammaksi, ja tässä valossa

-esiintyivät puunoksien hahmot mustina tummaa taivasta vasten, ja

-paisuneet silmikot oksanhaarojen hienonhienossa päässä muodostivat

-ikäänkuin metsää peittävän kevyen harson.

-

-Pitkät rivit lakastuvia lehviä, jotka halonhakkaajat olivat

-nesteen noustua hakanneet puista ja latoneet vierekkäin, jatkuivat

-silmänkantamattomiin.

-

-Rastaat, jotka hämärissä kilpaa riemuitsivat ja pitivät

-lauluharjotuksiaan joka ilmansuunnalla, olivat aikoja sitten vaienneet.

-Ainoastaan tuuli pärisytti rumpuansa puissa, ja sen pärinän yli

-kuului sieltä täältä hiiriäispöllön ääni tai huuhkajan huuto, ja

-neitseellisestä maasta nousi epämääräinen, hieno ja läpitunkeva tuoksu,

-joka tuntui ikäänkuin siemeneen kätkevän kaikki metsän tuoksut.

-

-Aamun koittaessa ilmestyi mies, Pyry edellään. Mikko Repolainen kuuli

-koiran, joka oli hänestä saanut vihiä, nuuskivan luolan suulla ja

-salametsästäjän kiroovan synkeästi tehdessään arviota siitä, miten

-paljon ketunnahka, jonka hän kyllä uskoi vielä lopultakin vangitulta

-uhriltaan nylkevänsä, ehtisi raha-arvolleen laskea — ketut näet ovat

-hyvin tunnetut kärsivällisyydestään ja itsepintaisuudestaan.

-

-Mutta työntäen punaisen kielensä pienelle ja laihalle kuonollensa,

-onnitteli kettuveitikka itseään siitä, että tavallaan oli välttänyt

-suoranaisen vaaran, ja ryhtyi miettimään keinoja, millä pääsisi

-pujahtamaan vihollistaan pakoon.

-

-Ainoastaan kaksi keinoa ilmaantui: oli joko paettava tai nälän

-uhallakin koetettava loppuun vanginvartijan kärsivällisyys, kunnes tämä

-ehkä uskoisi vankinsa todellakin paenneen ja nostaisi pyydyksen pois.

-Tämä toinen temppu oli vain hätäkeino ja ensimäistä piti kettu aluksi

-parempana.

-

-Koska pyydys esti Mikko Repolaista pääsemästä ulos kolostaan, ryhtyi

-hän käpälillään ja turvallaan pelonsekaisena tutkimaan vankilansa

-ympäristöjä. Tämä tarkastus loppui lyhyeen: kalliota takana, kalliota

-yläpuolella, oikealla ja vasemmalla kalliota; mahdotonta ensinkään

-yrittää. Alapuolella, mustahkolla maaperällä, jättivät käpäläin kynnet

-vähäiset jäljet: ehkäpä pelastus olikin siellä? Ja heti ryhtyi hän

-epätoivoisen rohkeudella ja sitkeydellä kaivamaan tätä pehmeätä maata.

-

-Päivän päättyessä oli hän kaivanut runsaan jalan syvyisen reiän, jonka

-hänen ruumiinsa täytti, kun väsyneiden käpälien kynnet karskahtivat

-jotakin kovaa vastaan... siellä oli kivi. Mikko Repolainen kaivoi

-etemmäs... aina vain kiveä; hän kuopi yhä, kuopi koko yön, toivoen

-kalliosta löytävänsä pääsyn vapauteen... Vitkaan, huomaamatta nousi

-kalliopohja, heltiämättä ja säälimättä kaartuen, päättyäkseen luolan

-suulle; mutta innostuksen kuumeessa ei kettu sitä huomannut: hän

-kaivoi, kaivoi vimmastuneena... Hän kaivoi kolme päivää ja kolme yötä,

-purren multaa raivoissaan, valuttaen turvastaan mustaa sylkeä; hän

-kulutti pilalle kyntensä, hän ruhjoi rikki hampaansa, hän loukkasi

-turpansa, hän käänsi ylösalaisin luolan koko maapohjan. Säälimättömänä

-levitteli kallio läpitunkematonta pintaansa, ja onneton vanki,

-nälkiintyneenä, kuumeisena, taisteltuaan kunnes voimat tyyten uupuivat,

-vaipui viheliäiselle luolanpohjalle ja nukkui kaksitoista pitkää tuntia

-lyijynraskasta unta, joka seuraa suuria voimainmenetyksiä.

-

-

-III.

-

-Mikko Repolainen heräsi aikoja sitten tyhjentyneen vatsansa vihloviin

-puremiin synkässä maakolossa, jossa vallitsi täydellinen sekasorto.

-Häikäisevä päivänvalo hymyili hänen kalliokolonsa takaa; silmikot

-aukenivat; metsän vehreys eri värivivahduksissaan lisäsi elämän iloa

-auringon alla ja kultarintakerttujen ja rastaiden laulut täyttivät

-ilman vapauden ylistyksellä, joka oli omansa suuresti ärsyttämään

-vangin kuulohermoja. Todellisuudentunto iski hänen aivoihinsa kuin

-raateleva hammas jäniksen vatsaan, ja kohtaloonsa alistuen hän asettui,

-jalat taivuksissa mahan alla, mahdollisimman mukavaan asentoon

-miettimään, paastoomaan ja odottamaan. Ja hänen edessään kohosi

-pyydys, houkutellen tekemään tuttavuutta, pilkallisena uhmaillen hänen

-kärsivällisyyttään.

-

-Se oli hyvin yksinkertainen pyydys, jonka Simppa oli pystyttänyt:

-kaksi pystyyn lyötyä puuta, jotka muistuttivat mestauslavan tukipuita,

-kannattivat vaakasuoraa tammilautaa, joka näkyi ulottuvan niitä

-pitemmälle. Mutta jos otus tunkihe tähän turmiolliseen katettuun

-käytävään, liukui tammilauta, joka oli molemmilta sivuiltaan teräväksi

-veistetty, sukkelan vehkeen avulla kavalasti kuin puukko pitkin

-tukipuissa olevaa uurretta ja taittoi selän sisäänmurtajalta.

-

-Nälän kiihdyttämänä palautti Mikko silloin muistoonsa entiset

-hekumalliset ateriat, herätti mielikuvituksessaan eloon herkuttelut

-lihan ja veren ääressä, siirtyi sitten muistoissaan talvipäivien

-niukkaan ravintoon, jolloin tien varrella ahmaistiin joku kuollut

-myyrä tai lehtensä varistaneissa pensaikoissa tähteeksi jääneitä

-punaisia marjoja, tai löydettiin kosteista, mädänneistä lehtikasoista

-metsäomenia. Kuinka monta jänistä olikaan nipistetty hengiltä

-niitynojissa ja maanteiden risteyksissä retkeiltäessä, kuinka monta

-jäniksenpoikaa tapettu apila- tai mailaskedoilla, kuinka monta

-peltopyytä säikäytetty pois pesistään, kuinka monta kanaa siepattu,

-jotka uskaliaina olivat lentäneet kauas taloista koiria ja pyssyjen

-pamauksia pakoon!

-

-Hetket kuluivat hirvittävän yksitoikkoisina ja hänen kärsimyksensä

-lisääntyivät uusilla vatsanvaivoilla.

-

-Paikoiltaan hievahtamatta, nojaten mahaansa maahan kuin tahtoisi hän

-sen likistää kokoon, ryhtyi Mikko Repolainen muistelemaan, kuinka

-hän oli entiset vaarat välttänyt: kuinka oli livistänyt lyijysateita

-pakoon, kuinka oli juossut, monia mutkia tehden, vainuamaan koirain

-jälkiä, kuinka oli jättänyt maistamatta myrkylliset lihakappaleet,

-jotka kiihottivat hänen nälkäänsä. Mutta pahojen päivien joukosta

-palasi hänen mieleensä selvimpänä eräs talviyö, jonka kaikki

-yksityispiirteet olivat hänen muistoonsa syöpyneet; hän eli sen

-uskollisessa muistissaan kokonaan uudelleen kohta kohdaltaan.

-

-"Maa on ihan valkoinen, puut ihan valkoiset, ja kirkkaalla taivaalla

-tähdet tylyinä luovat siihen himmeän, kylmän ja ikäänkuin ilkkuvan

-valon. Jänikset eivät ole vielä lähteneet pesästään, peltopyyt ovat

-siirtyneet lähemmä kyliä, myyrät nukkuvat maanalaisten käytäviensä

-kaukaisimmassa sopukassa; ei ole enää jäätyneitä marjoja laaksojen

-paatsamapensaissa, ei enää omenia metsäomenapuissa. Ei ole enää mitään,

-ei mitään muuta kuin tuo sädehtivä ja pehmeä, kristallisin koristuksin

-helmeilevä valkopeite, jonka pakkanen kaunistaa vielä hienommaksi ja

-joka ikäänkuin tunkee ihoon asti, talvisesta turkista huolimatta.

-

-"Etäinen kylä nukkuu rautapeltikattoisen kellotapulinsa turvissa. Hän

-suuntaa sinne kulkunsa ja kiertää sitä varovaisena, sitten, supistaen

-kierroksiansa, saaliinhimon kiehtomana lähenee sitä vähitellen.

-

-"Ei vähintäkään melua, jollei ota lukuun neljännestunnittain uudistuvaa

-kimeätä ääntä, joka kepeänä liitelee hiljaisuuteen kellotapulista,

-tai unissaan liikahtelevain härkäin kellojen metallista sointia.

-Voimakas lihanhaju tunkee hänen sieraimiinsa: joku eläimen raato, jonka

-alkava mädäntyminen suloisesti kutkuttaa nälkiintyneen hajuaistia, on

-epäilemättä lähettyvillä. Varovasti hän kulkee hiipien aitoviertä,

-käyttäen hyväkseen puiden varjoja, aina muutamien harppauksien päähän

-siitä paikasta, missä hän aavistaa sen löytyvän, tuon ruskean kasan

-puhtaan valkoisella lumella.

-

-"Vastapäätä oleva talo on vaipunut syvään uneen; suuresta, tyhjästä

-ikkunasta voi nähdä, että se joko on asumaton tai että siellä nukutaan.

-Mutta Mikko Repolainen on epäluuloinen. Pettämätön vaistonsa ohjaa

-hänet ikkunan eteen, jonne hän urheasti täyttä vauhtia kiitää. Hän luo

-silmänsä, raadon eteen pysähtymättä, epäluulonalaiseen ikkunaan. Joku

-toinen ei olisi mitään huomannut, mutta vanhan metsäeläimen läpitunkeva

-katse on nähnyt erään ikkunaruudun yläkulmasta kajastavan heikon

-punerruksen, ja siinä on tarpeeksi, hän on asian oivaltanut.

-

-"Mies joka tuolla asuu, lataa ehkä pyssyänsä ja on valmiina

-paukahuttamaan, mutta lyijykuulat eivät vaan ole Mikko Repolaista

-varten. Sillä Mikko on varma siitä, että tuon hiljaisen ikkunan takana

-pitää vahtia mies, yksi hänen vihollisiaan, hänen rotunsa tuhooja; hän

-on sammuttanut lamppunsa uskotellakseen nukkuvansa, mutta uuninluukut,

-jotka hän on jättänyt sulkematta, ilmiantavat hänet, ja Mikko, joka

-on jo kuullut pyssynpamauksia tänä yönä, tietää nyt minkätähden mies

-valvoo. Kuka tietää, kuinka moni vähemmän epäluuloisista on saanut

-hengellään maksaa varomattomuutensa asettuessaan pyssynkantaman

-piiriin! Ja Mikko kuvaili mielessään nuo näytelmät: mies istuu

-rauhallisena salamyhkäisessä asunnossaan ja tähystelee onnettomia

-eläimiä tarjoten heille, millä nälkänsä tyydyttävät, ja hetken tullen,

-pimeän turvissa ampuu uhrinsa raollaan olevasta ikkunasta. Täälläpä

-ovat saaneet surmansa ne hänen toverinsa, jotka, kyeten vähemmän

-vastustamaan halujansa kuin hän, läksivät seikkailemaan kylää kohti ja

-katosivat ainaiseksi hänen näköpiiristään.

-

-"Ja kettu, jonka varovaisuus on pettämätön, lähtee sipsuttamaan takaisin

-metsätielleen, kun eräällä aidalla näkyy valoa vasten kissan hahmo.

-Ketun suuret, sumeat silmät ovat yön pimeydessä nähneet kotieläimen

-fosforinkiiltävät silmäterät, ja aimo loikkauksin kiitää hän tämän

-jälkeen.

-

-"Kissa tietää kyllä, ettei hän kynsiään näyttämällä, mikä riittää

-lannistamaan koirien rohkeuden, saa lamautetuksi vanhan metsäelävän

-kiihkoa ja ettei häntä pakeneminen myöskään turvaisi Mikko Repolaisen

-hyökkäykseltä. Mutta omenapuu on lähellä. Hän pääsee sen juurelle,

-rupee jo kiipeemään sitä pitkin, kun vihlaiseva hampaanisku pysäyttää

-hänet, ja hän jää vihollisensa haltuun, joka lopettaa hänet. Ja

-hiljaisessa yössä kuuluu surkea ja pitkä nau'unta, kuolonhuuto, joka

-saa kaikki kylän ja lähitalojen koirat haukkumaan kauan koppiensa

-kynnyksellä tai piharakennusten perällä.

-

-"Ja muitakin muistoja tuli hänen mieleensä, milloin ilahduttavia,

-milloin värisyttäviä, sill'aikaa kun hetket yksitoikkoisina vierivät ja

-päivät kuluivat.

-

-"Sitten Mikko Repolaisen ajatukset sekaantuivat, hämmentyivät;

-nautinnonmuistot yhtyivät kauhunkuvien kanssa hirveiksi painajaisiksi:

-mahdottoman suuret jänikset pyörivät piiriä hänen ympärillään,

-pamahuttivat pyssyjänsä, joilla he pehmittivät hänen nahkaansa ja

-kiskoivat siitä pitkiä karvajuovia saamatta häntä hengiltä. Hänet

-valtasi kova kuume; musta, kylmä turpa huokui kuumuutta, silmät kävivät

-punaisiksi, kyljet huohottivat, pitkä, hieno kieli riippui ulkona

-kidasta kuin kostea ja risainen riepu, ja sen keskiuurteesta helmeili

-aika ajoin hikipisara, jonka hän kuumeisin liikkein vei kitaansa sitä

-viileyttämään.

-

-"Aika kului. Hän oli saanut vihiä pyydyksestä ja koettanut sitä

-karttaakseen saada käsityksen uhkaavasta vaarasta, mutta hänen

-metsäeläin-aivonsa eivät tajunneet mitään ihmisten koneistoista, ja

-hän näki mieluummin nälkää varmassa turvapaikassa kuin yritti käyttää

-hyväkseen turmantuottavaa, salaperäistä pyydystä.

-

-"Eräänä aamuna hän ilostui ja luuli pääsevänsä vapaaksi. Mies tuli. Hän

-viipyi siellä joitakin hetkiä, liikutti jotakin ja lähti pois; mutta

-julma kirous, jonka hän lähtiessään laski suustaan, jätti ainoastaan

-hyvin heikon toivon ketun sydämeen. Simppa oli vain koetellut pyydystä,

-ja nyt tuli hän joka päivä aamunkoitteessa, tuntien loppuratkaisun

-lähenevän.

-

-"Tähän aikaan vaivasi kuume Mikko Repolaista entistä enemmän. Väliin

-hän jäi pitkälleen moneksi minuutiksi, epätoivoisesti huohottaen,

-nousi toisinaan jaloilleen ja kulki piirissä ympäri vankilaansa etsien

-ulospääsypaikkaa, jonka hän yhä kaikesta huolimatta toivoi löytävänsä.

-

-"Kuu oli viimeisellä neljänneksellä. Punainen kuunsyrjä näytti veriseltä

-lihapalaselta, jota joku julma mahti kuletti pilvilaatalla. Nopeasti

-kurotti kettu sitä kohti ohuen kaulansa, laihan kuononsa, oudon

-suuret silmänsä. Niinkuin vankeuden ensimäisenä iltana, kajahtelivat

-nytkin voimakkain henkäyksin tuulen kuorosäveleet metsän vehreissä

-käytävissä, ja kettu oli kuulevinaan suuren jahtikoiraparven haukunnan,

-joka vuoksen ja luoteen tavoin nousi ja laski vähitellen läheten.

-Väliin taas hänen humisevassa päässään syntyi mielikuva lähteestä,

-ja sammuttaakseen siinä polttavaa janoansa kääntyi hän lakkaamatta

-ympäriinsä, etsien joka puolelta vettä, kirkasta vettä, jota hän pitkin

-hörppäyksin latkisi.

-

-"Yhdennentoista päivän aamunkoitto kajasti maidonvalkeana honkametsän

-latvassa. Nyt oli loppu tehtävä vankeudesta. Äkkiä teki Mikko

-Repolainen päätöksen ja ympärilleen katsomatta, kooten kaiken tarmonsa

-laihtuneisiin käpäläparkoihinsa, teki hän hyppäyksen ja syöksyi

-epätoivon rohkeudella tuntemattoman kohtalon syliin!..."

-

-

-IV.

-

-Teeskentelevän raskain askelin — siten peittääkseen astuntansa nopeutta

-— kulki Simppa tuona päivänä, niinkuin edellisinäkin päivinä, kapeata

-solaa. Hänen suurten, raskaitten saappaittansa naulat olivat maahan

-painaneet epäselvän polun, joka päätyi Mikko Repolaisen vankilaan.

-

-Hyvin kasvatettuna koirana kulki uskollinen Pyry muutamia harppauksia

-hänen edellään. Otusta ajaessaan koira ei milloinkaan etääntynyt

-hänestä vissiä välimatkaa kauvemmaksi, jonka pitkäaikainen tottumus

-ja molemminpuolinen sopimus oli määrännyt. Mutta tänään täytyi Simpan

-lyhyin vihellyksin alinomaa muistuttaa vanhaa toveriansa entisistä

-sopimuksista.

-

-Kuono pystyssä, häntäänsä huiskien vainusi Pyry saalista, ja Simppa,

-joka arvasi Mikko Repolaisen tulleen ulos luolastaan, hykersi

-iloisena känsäisiä kämmeniään. Mutta hän ei kiirehtinyt käyntiänsä,

-jatkoihan vain tyyneesti kulkuansa maakoloa kohti, minkä edustalla

-koira, joka hänen edellään oli kulkenut, jännitetyssä asennossa,

-kuono ojona, katse kuin yhteen kohtaan kiinninaulattuna, vartalo

-maahan taivutettuna, odotti ainoastaan isäntänsä saapumista ja hänen

-merkkiänsä hypähtääkseen pystyyn. Lauenneen, raskaan tammilaudan alla

-makasi uupunut, puoleksi paljasihoinen kettu oikealla kyljellään,

-takaruumis tarttuneena pyydykseen, johon hän oli jäänyt reisitaipeita

-myöten. Pakolainen oli painautunut hiukan kyljelleen, ja näin hänen

-selkärankansa säilyi surman iskulta. Vaaleahko lima pursui sieramista

-ja suuret, punaiset ja rääppäiset silmät olivat sulkeutuneet

-tainnuttavan iskun kohdatessa. Hän oli nähtävästi ollut siinä tilassa

-neljännestunnin, kun Simppa saapui.

-

-Voittajan ilkeämielinen ja halveksiva hymyily ilmaisi, että hänen

-ilonsa voitetusta oli sangen mitätön. Nahka ei enää ollut minkään

-arvoinen, ja kukapa köyhä raukka lie ollut niin nälkäinen, että olisi

-viitsinyt käydä käsiksi noin viheliäiseen turkkiin, annettuaan ensin

-ruumiin vähän jäähtyä saadakseen otuksesta pois metsäeläinhajua edes

-osaksi.

-

-Yht'äkkiä näki salametsästäjä, joka piti uhriaan tarkoin silmällä,

-Mikko Repolaisen kylkien vavahtelevan. Tämä oli todellakin vain

-tajuttomassa tilassa.

-

-Äkkiä sai Simppa päähänsä tuuman, miten kostaa uhrillensa ja tehdä

-siitä pilaa.

-

-Hiljaa irrotti hän kaulanauhan koiraltaan ja kiinnitti sen suoraapäätä

-ketun kaulaan, käänsi nurin vanhojen, puolivillaisten housujen taskut,

-joista sieltä täältä näkyivät sinertävät pumpuliset kudelangat. Niistä

-purjelanganpätkistä, jotka hän taskuistaan veti esiin, laittoi hän

-sukkelaan lujan kuonokopan, jolla sulki vanhan kuleksijan kuonon,

-sitoi nenäliinallaan yhteen hänen takakäpälänsä, nosti pois pyydyksen,

-jonka kätki viereiseen pensaikkoon, ja tarttuen molemmin käsin ketun

-käpäliin, heitti tämän yli olkainsa kuin kaulanauhan ja lähti taas

-nopein ja raskain askelin tallustelemaan kylätietä takaisin.

-

-Pyry kulki jälessä, katse kuin kiinninaulattuna tuohon suippokuonoon,

-joka hytki edestakaisin miehen olalla.

-

-Tahdikas astunta, auringon lämpö ja kauniin kevätaamun tuoksuva, puhdas

-ilma herättivät Mikko Repolaisen vähitellen tajuunsa.

-

-Aluksi tunsi hän sangen suloista huojennusta ja kevennystä, aivan

-vastaista sille vihlovan tuskan ja kaamean hädän tunteelle, joka hänet

-valtasi silloin kun pyydyslauta häneen iski. Sitten heräsi hänen

-mielessään, raittiin ja hyvätuoksuisen ilman hiljalleen virratessa

-laajeneviin keuhkoihin, muistot ajoista, jolloin hän vapaana

-kuljeskeli metsissä. Sanalla sanoen, hän itsetiedottomasti iloitsi

-raittiista valosta ja nautti ihanasta auringonnoususta, jonka hän jo

-puolihorroksissa tajusi.

-

-Mutta mikäli hänen tajunsa palasi, sikäli tunnekuvat muuttuivat;

-aluksi tuntui käpälissä ja kaulassa hankausta ja päässä painoa;

-sitten outo haju, ihmisen ja koiran haju, joka välittömästi tunkihe

-hänen tajuntaansa, pakotti hänen tylysti, äkkiä kokonaan palaamaan

-todellisuuteen. Hän avasi kuumeiset silmänsä selkiselälleen ja näki

-kaikki: miehen kantamassa häntä, koiran kulkemassa jälessä, käpälänsä

-puristettuina salametsästäjän koviin kouriin, ja etäisen kylän

-laavakattoineen, tuon salamyhkäisen kylän, joka oli täynnä pyydyksiä ja

-vihollisia.

-

-Hän tunsi koko olentonsa vaistomaisesti, epätoivon pakosta jäykistyvän;

-hän jännitti lihakset äärimmilleen yrittääkseen vapautua Simpan käsistä

-ja paetakseen metsään. Mutta mies oli varuillaan; hän puristi lujempaan

-mukuraiset nyrkkinsä, jotka entistä tiukemmin hankasivat onnettoman

-käpäliä, ja Pyry puolestaan osotti merkitsevällä murinalla leppymätöntä

-valppauttaan.

-

-Entistä kaameampi hätä, joka sai Mikko Repolaisen unhottamaan kaiken,

-unhottamaan nälän, janon ja kivut, valtasi hänen mielensä. Vaara oli

-muuttanut muotoaan, mutta se oli entistä suoranaisempi, varmempi,

-kauheampi. Hän melkein kaipasi niitä kidutuksen hetkiä jolloin oli

-nääntyä nälkään luolassaan ja mietti itsekseen, mitä vaivoja hän mahtoi

-saada ennen kuolemaansa kärsiä.

-

-Hän oli jo näkevinään itsensä käpälistään sidottuna, jätettynä koirain

-revittäväksi tai Simpan lyijyrakeiden maalitauluksi. Hän kuvaili

-olevansa jo puoleksi nyletty, oli tuntevinaan ihon vavahtelevan, luiden

-murtuvan ja lihaksiin tunkeutuvan vihlovia lyljyrakeita, joista ei

-tiedä mistä ne tulevat, jotka tarttuvat kiinni kuin okaat ja joiden

-tekemistä reijistä pulppuaa veri, jonka loppumatonta vuotoa vastaan ei

-saa apua.

-

-Pyry näytti jo teräviä hampaitaan, ja vastatakseen tähän härnäämiseen

-paljasti Mikko Repolainenkin turpaa hankaavan kuonokopan silmukkojen

-takaa vaalentuneet ikeneensä, joista pistivät esiin teräväkärkiset

-kulmahampaat. Voi, kuinka mielellään hän olisi purrut pyöveliä joka

-häntä kantoi, mutta tämä, aivan varmana siitä ettei uhrinsa kyennyt

-hänelle kostamaan, jatkoi matkaansa hiljaa hymyillen, säälimättömästi

-tehden pilaa vangistaan.

-

-Kettu kuuli kylästä tulevat äänet, jotka hän melkein osasi erottaa,

-koska oli ennenmuinoin melua kaikoten niitä etäältä tutkinut. Muutamat

-olivat hänelle yhdentekeviä, toiset erikoisesti liikuttivat häntä

-kissojen metsästäjänä ja takapihojen nuuskijana, muutamat taas,

-kaikkein kauheimmat, muistuttivat hänelle, että ihminen ja hänen

-uskottunsa, koira, olivat vihollisia, joiden lempeyteen ei koskaan

-ollut luottamista. Sieltä kuului lehmien ammuntaa, ajopelien räminää,

-siipikarjan kaakotusta, koirain haukuntaa ja asumusten kynnyksillä

-leikkivien ja kinastelevien poikasien kimeitä ääniä. Voitettu oli jo

-näkevinään itsensä verenhimoisen joukon, läpäisemättömän vihollisrivin

-ympäröimänä ja tunsi yhä selvemmin tuhonsa lähenevän.

-

-Onneksi hänelle oli Simpan pieni asunto hiukan syrjässä. Hän kääntyi

-syrjätielle, jonka molemmin puolin kasvoi orapihlajarivi. Orvokkeja

-poimivat poikaset näkivät ihmeekseen oudon ja ilkeännäköisen eläimen

-metsästäjän hartioilla hytkivän, ja seurasivat kuin vartijajoukko tätä

-aina hänen asunnolleen saakka.

-

-Simppa sitoi tuvassaan Mikko Repolaisen köydellä sängynjalkaan kiinni

-ja söi aamiaisekseen savivadista höyryävää lientä, jota hänen vaimonsa

-hänelle tarjosi. Sitten lähti hän jokapäiväisiin askareihinsa, jättäen

-Pyryn huomaan vanhan, kuonokoppaisen metsänelävän, joka joka hetki

-luuli koiran hyppäävän kimppuunsa ja repivän hänet kuoliaaksi.

-

-Kuitenkaan ei tapahtunut mitään sellaista; Pyry ainoastaan laskeusi

-pitkälleen hurstisäkille uunin viereen heittäen aika-ajoin kettuun

-vihaisia silmäyksiä, tietoisena siitä edesvastuusta, johon oli joutunut.

-

-Lasten meluavat huudot, heidän kinastelunsa ja naurunsa pitivät vangin

-tuskallisen mielialan vallassa. Kaikki kylän poikaset, jotka olivat

-saaneet ketusta kuulla niiltä jotka sen olivat nähneet, pitivät vahtia

-talon ympärillä toivoen, että hekin sen näkisivät.

-

-Väliin kiipesi joku uskaliaampi ikkunalle ja sai tuokiossa vilaistuksi

-salaperäiseen huoneeseen; kun häneltä sitten muut tiedustelivat

-mitä hän oli nähnyt, turvautui hän — koska ei ollut mitään nähnyt —

-vaitioloon, joka aina saattoi jotakin merkitä.

-

-Tämä melu tuntui Mikko Repolaisesta uhkaavalta. Uupumuksen tunne

-valtasi hänen mielensä entistä enemmän; niin moni yllättävä tapaus

-teki hänet tunnottomaksi ja tylsäksi. Hän ei huomannut, että päivä

-laski mailleen, mutta hän vavahti nähdessään salametsästäjän palaavan

-mukanaan useita vihollisia, samanhajuisia kuin hänkin, jotka puhalsivat

-piipuistaan pitkiä, sinerviä savupilviä. He nauroivat.

-

-Mikko Repolainen ei tuntenut tupakan hajua; se takertui hänen

-sieramiinsa ja kurkkuunsa ahdistavana kuoleman esimakuna. Hän ei

-ymmärtänyt naurua. Pyry, jonka havaintokyky oli terävä, oli oppinut

-ymmärtämään, että tämä ulkonainen merkki merkitsi hänelle hänen

-herransa hyväilyjä ja maukkaita suupaloja; hänkin, niinkuin monet hänen

-sukuunsa kuuluvat, koetti, nostamalla kuonoansa enemmän tai vähemmän

-siroin liikkein, saada ihmiselle ymmärrettäväksi hyvän tuulensa ja

-alamaisuudentunteensa. Mutta niin ei ollut vanhan metsänelävän, joka

-tässä mielenilmaisussa näki vain tupakan kellastuttamia lohjenneita

-hampaita, jotka irvistivät verenhimoisista ikenistä, ja hytkyviä

-vatsoja, jotka ikäänkuin itse tahtoivat ahmia sisäänsä himotun saaliin.

-

-Mikko Repolainen kykeni ainoastaan huomaamaan nämä silmiinpistävät

-hampaat ja hyppelehtivät vatsat, ja se oli hänen mielestään kauhea,

-uhkaava vaaran merkki.

-

-Simppa puhui viittoen käsillään, ja suut suurenivat ja hampaat

-pitenivät ja vatsat hytkivät hurjemmin ja kasvot kävivät kauheamman

-näköisiksi. Ratkaisu oli lähellä.

-

-Rauhallisina istuutuivat miehet ikäänkuin määräämään viimeisiä

-valmistuksia ratkaisua varten, sill'aikaa kun Simppa valmisti vehkeitä,

-joita varmaankin piti käytettämän kiduttamaan kuolemaan tuomittua.

-Tämä pujahti peloissaan piiloon sängyn nurkkaan, jonne hän turhaan

-koetti kätkeytyä. Voi, kuinka mielellään hän olisi tahtonut häipyä

-olemattomiin, hävitä tykkänään pois!

-

-Vihdoinkin salametsästäjä näkyi saaneen työnsä suoritetuksi. Hän piti

-toisessa kädessään jonkunlaisia mustia metallipihtejä, toisessa pientä

-onteloista metallipalloa, jonka läpi oli pistetty kaksi pyöreää reikää,

-raadon silmiä muistuttavaa, ja toiselle puolelle uurrettu leveä rako,

-joka oli kuin ilkeään nauruun vääntynyt suu.

-

-Yht'äkkiä kävi salametsästäjä Mikko Repolaisen kimppuun, jonka rinnan

-ja kaulan hän puristi polviensa väliin. Tämä tunsi olevansa hukassa ja

-alistui kohtaloonsa, yritettyään laimeasti vastustella ja huomattuaan

-vähäisimmänkin toiveen turhaksi. Hän tunsi kylmän rautalangan kaulansa

-ympärillä, huomasi teräspihtien äkkiä painautuvan kiinni tähän lankaan

-ja yhä tiukemmin, kiusallisesti kiristävän hänen kaulaansa... Hänet

-aijottiin kuristaa!...

-

-Mutta Simppa lykkäsi tuon kuolemanrangaistuksen toistaiseksi,

-pisti sormen kaulan ja raudan väliin, pani uudelleen kiinni Pyryn

-kaulaan nahkaisen hihnan, jonka oli päästänyt auki, tarttui sitten

-metallipalloon ja laahasi tyrmistyneen ketun ovea kohden hurja ja

-säälimätön miesjoukko perässään.

-

-Kohti lätäkköä, josta kuului sammakkojen kurnutusta, kuljetti

-salametsästäjä Mikko Repolaisen, ja ennenkuin tämä oli oikein ehtinyt

-käsittää mitä tapahtui, jätti Simppa hänet, antaen aika potkun

-takapuoleen, yön avaraan syliin.

-

-

-V.

-

-Kettu ei yrittänytkään käsittää asiaintilaa, ja vaistoansa seuraten

-kiiti hän täyttä vauhtia synnyinmetsäänsä kohti, niinkuin vedestä

-nostettu kala hyppelehtii omille vesilleen päin. Mutta hänen

-kauhukseen seurasi häntä juostessaan Pyryn kulkunen, tuo onnettomuutta

-tuottava, sama kulkunen joka hänet oli herättänyt vadelmapensaikossa

-jäniksenlihan jäännösten ääreltä.

-

-Tämä ei ollut kuulohäiriö, vaan todellakin oli jossain lähettyvillä

-kulkunen. Sen kimeät ja katkonaiset äänet erotti selvästi metsän

-hiljaisesta hyminästä, johon sekaantui hyönteisten surinaa. Pyry

-ei päästänyt ääntäkään, ei laskenut kidastaan tuota pitkää ja

-säännöllistä vinguntaa, joka aina kuului metsässä kaiun monistamana

-hänen seuratessaan otuksen jälkiä. Tämä äänetön takaa-ajo olikin

-salaperäisyytensä tähden vain kauheampaa, kiihottavampaa. Epäilemättä

-koira oli hänen kintereillään, oli ehkä häneen tarttumaisillaan, ja

-kettu luuli joka hetki terävän hampaan iskevän nahkaansa; jo luuli hän

-tuntevansa kiinnitavottelevan hurtan jalkojen hipaisun ja kuulevansa

-sen hengästyneitten keuhkojen hätäisen läähätyksen.

-

-Tämä oli kilpajuoksua, se oli epätoivon taistelua, jossa paremmilla

-lihaksilla varustettu, kestävämpi, voittaisi toisen.

-

-Sen kestäessä pysyi kulkunen itsepintaisesti hänen kintereillään,

-tasaväkisenä, voittamatta tai häviämättä kilpailussa. Urhoollista,

-mutta epätasaista taistelua: toisella puolella tarmokas, kostonhimoinen

-koira, toisella kettu, joka oli yksitoista vuorokautta nähnyt

-nälkää, jonka kuume oli uuvuttanut ja jota ylläpiti ainoastaan

-itsensäsäilyttämisvaisto, saaden hänen kuluttamaan loppuun viimeiset

-voimansa ennenkuin alistuisi kohtaloonsa.

-

-Lisäten vauhtinsa kaksinkertaiseksi painui hän yön pimeyteen. Hän ei

-katsellut mitään, ei tuntenut mitään, ei nähnyt mitään; hän kuuli vain

-kulkusen äänen, jonka jokainen kilahdus ruoskaniskun tavoin yllytti

-hänen horjuvaa rohkeuttansa, jälleen ojensi hänen kompastelevat

-käpälänsä ja tuntui hänen uupuneisiin lihaksiinsa vuodattavan

-voimanvoidetta.

-

-Metsänreuna mataloine sammaltuneine kiviaitoineen, josta kivet

-paikotellen olivat vierineet alas, sekä puoleksi tukkeutunut oja oli

-lähellä. Hän harppasi yhdellä hyppäyksellä ojan yli eräälle aitakivelle

-lähelle sen rajalinjan aukkoa, josta jänikset tavallisesti kulkivat

-saalismatkoilleen. Hän pujahti sinne aprikoimatta, voimakkaan vaiston

-vetämänä, joka ehkä hänelle uskotteli, että koira kenties lähtee hänen

-jäliltään ajamaan jänistä, joka käytävän suusta voi ilmestyä heidän

-eteensä. Mutta Pyry oli itsepäinen ja kulkunen yhä kilisi sen mukana.

-

-Suoraviivainen metsälinja, jota metsänvartijat eivät olleet tarkoin

-karsineet, näytti ylempää äärettömän pitkältä vehreältä holvilaelta,

-josta puiden alimmat oksat riippuivat kuin köynnöskasvit alas.

-Niiden verkon lävitse syttyivät tähdet vähitellen, rastaat alkoivat

-monivaihteluisen hämylaulunsa, ja lukemattomat hyönteisparvet nousivat

-kedoilta ja lensivät nuortean vihreään metsään päin synnyttäen kauas

-kantavan, voimakkaan surinan, joka aallon tavoin nousi ja laski.

-

-Kettu pakeni, pakeni vimmastuneena, kulki ohi metsäpalstain rajakivien

-niihin edes vilkaisematta, yhden sivuuttaneena ja toisen saavuttaen,

-kulki läpi näreikön halkometsään, ja halki halkometsän kedolle,

-epämiellyttävä kulkunen yhä kintereillään.

-

-Kuu kohosi taivaalle. Mikko Repolainen syöksyi jälleen halkometsiin

-sitten tiheisiin näreikköihin, joiden läpi hän vanhan metsänelävän

-taitavuudella pääsi kiitämään kuin varjo seinää pitkin ja jossa hän

-toivoi vadelma- ja elämänlankapensaihin jälkensä häviävän vauhkolta

-takaa-ajavalta hurtalta.

-

-Hän kierteli tammipuita, pujahti läpi toisiinsa takertuneiden

-vadelmapensaiden, jotka häntä ohikulkiessaan pistivät, eikä hänen

-kuumeinen kiihkonsa tyyntynyt eikä tau'onnut. Hän hävisi umpipoluille,

-joiden varrella oli outoa kasvullisuutta, ja viiden tai kuuden

-askeleen päässä sukelsi esille sädehtivään kuunvaloon, ja yhäti, yhäti

-kuului hänen takanaan kulkusen kilinä kuin hautajaiskellojen ääni,

-yksitoikkoisesti ja herkeämättä.

-

-Missä hän kulki, siellä nousivat metsänelävät makuultaan, yllätetyt

-linnut lähtivät äkkiä lentoon, näyttäen mustilta pilkuilta metsän

-kolkkoa puolipimeää vastaan; huuhkajat ja tarhapöllöt, joiden huomiota

-kulkusen ääni herätti, seurasivat ääneti tätä outoa kulkua, ja

-pehmeästi lentäen yhdyttivät toisensa pakenijan yläpuolella.

-

-Kettu painautui päättäväisenä tiheimpiin metsikköihin. Kerta pysähdytti

-hänet elämänlanka; äkkinäisellä hyppäyksellä hän katkaisi sen, lähti

-uudelleen juoksemaan, ja — kulkunen lakkasi soimasta. Toivo paisutti

-pakolaisen rintaa ja jännitti uudella voimalla hänen lihaksiansa; Pyry

-oli epäilemättä kadottanut hänet näkyvistään, ja hän kiiti nuolena

-suoraan eteenpäin. Hän juoksi ehkä pari-kolmesataa askelta tämän

-toivoa herättävän hiljaisuuden vallitessa, pysähtyi sitten äkkiä,

-vakuuttautuakseen siitä että oli yksin, ja heitti silmäyksen taakseen.

-Tuskin oli hän kääntänyt päätään, kun kulkusen kimeä ja katkonainen

-ääni uudelleen vihiäsi hänen korviansa ja pakotti hänen taas lähtemään

-metsien halki, kaikki epätoivon kauhut rinnassaan.

-

-Hän juoksi koko yön levähtämättä, kunnes hänen ajettuneet ja

-jäykistyneet raajansa eivät enää kannattaneet ja hän kaatui hervotonna

-kuin riepu muutaman askeleen päähän lähteestä maahan, johon hän suistui

-tiedotonna, puolikuolleena, heittämättä katsetta ympärilleen ja

-päästämättä valitusta rinnastaan.

-

-Ja samassa vaikeni kulkunenkin, ikäänkuin sen tehtävä olisi päättynyt.

-

-

-VI.

-

-Ei kukaan osaisi sanoa, kuinka kauan Mikko Repolainen oli tässä

-täydellisen uupumuksen tilassa, joka ei ollut enää elämää, mutta

-ei vielä kuolemaakaan. Vanhan metsäneläjän elinvoiman täytyi olla

-sangen voimakas, kun se vielä niin pitkän paaston ja niin monien

-mielenliikutuksien, niin suuren uupumuksen ja niin kovien tuskien

-jälkeen herätti hänet horrostilastaan elämään.

-

-Hänen sekaiset mielikuvansa vaihtelivat alinomaa. Syvän, suojelevan

-hiljaisuuden häntä ympäröidessä, ja ennenkuin vatsa ehti häntä

-liian selvästi muistuttaa tuskallisesta todellisuudesta, herätti

-hänet kiusallinen tunne kaulassa: tuo Simpan rautalanka, johon

-hänen ajatuksensa kiihkeästi kiintyi ja johon hänen uusi elämänsä

-tuntui keskittyvän. — Saattoiko muuten kaksi mielikuvaa mahtua hänen

-heikontuneeseen tajuntaansa? Oliko hän hereillään? Nukkuiko hän? Näkikö

-hän unta? Hän ei tiennyt sitä. Hänen silmänsä olivat ummessa, hän avasi

-ne. Hän avasi ne vitkaan, ruumista liikauttamatta, ja antoi katseensa

-kiitää ympärillä olevan rauhallisen maiseman yli; sitten käänsi hän

-päätään harkitun hitaasti, yhtä hitaasti kuin hän ennen iltaisin

-kyyristyi, tarkan hajuaistinsa ohjaamana, peltopyyparveja vaanimaan.

-— Ei mitään epäiltävää; hän veti henkeään. — Minnekkähän koira oli

-kadonnut? — Häipynyt kuin paha uni. Ehkäpä hänellä lopulta olikin ollut

-vain pitkällinen painajainen? — Eipä kuitenkaan: tämä kiusallinen

-rautalanka oli jälellä vakuuttamassa hänelle, että hänen kauhistavan

-kolkko vankeutensa oli ollut todellista.

-

-Vaistomaisesti kosketti Mikko Repolainen käpälällään sitä, toivoen

-siitä mahdollisesti pääsevänsä. Mutta tuskin oli hän ehtinyt

-siihen kajota, kun kulkunen kilahti uudelleen, ja hän tunsi pitkän

-kauhunväristyksen karmivan selkäpiitään. Hän ei voinut enää paeta,

-hänellä ei ollut enää voimia. Hän heitti pikaisen silmäyksen yli koko

-näköalan. — Ei mitään! Kumminkin oli kulkunen aivan lähellä! — Ja

-yhtäkkiä Mikko Repolaiselle selvisi kaikki.

-

-Tuo metallipallo ilkkuvine suineen ja raadonsilmineen, jonka Simppa

-oli pujottanut siihen rautalankaan minkä hän ripusti Mikko Repolaisen

-kaulaan, se oli Pyryn kulkunen. Tämä tuhoisa kulkunen kaulassaan hän

-oli juossut koko yön luullen koiran olevan kintereillään. Tämä oli

-Simpan kostoa; tämän tähden hän siis oli yöllä juossut kahdeksan

-tuntia ja tyhjentänyt tuskien maljan viimeiseen pisaraan saakka, ja

-nyt, kun hän jälleen virkosi toivoon ja eloon, oli tuo kosto häntä

-säälimättömänä seuraava, oli myrkyttävä hänen päivänsä ja kaikesta

-huolimatta täyttävä turmiollisen tehtävänsä.

-

-Vaivaloisesti hän kohousi laihojen käpäliensä varaan, ensin etu- sitten

-takarajoilleen ja kulki lähteelle, jonka herkeämätön ja yksitoikkoinen

-lirinä oli kuin hiljaisuuden hyminää, jonka sävellajiin metsän

-asukasten eri äänet rauhallisesti sopeutuivat.

-

-Hän latki vitkalleen kirkasta vettä, kuin olisi kastanjetteja

-[Kastanjetit ovat pieniä, onteloista, kastanjan puolikkaan muotoisia,

-puusta tai norsunluusta tehtyjä esineitä, joita isketään vastakkain,

-kun tahdotaan osottaa tanssisäveleen tahtia.] iskenyt vastakkain,

-hämmentäen veden kalvossa kuvansa, laihtuneen Mikon kuvan, joka ei

-muualla tarjoutunut hänen nähtäväkseen. Suippokuono yksin eli kuvassa,

-ja kaksi lyhyttä, pystyä ja ikäänkuin irtirepäistyä korvaa törrötti

-päässä kuin kaksoistorni, joka tähystää seudulta kuuluvia ääniä

-lakkaamatta peljäten erottavansa hiljaisessa ympäristössä vihollisääniä.

-

-Sitten aikoi hän syödä, ja koska metsä ei tarjonnut hänelle riittävästi

-ravintoaineita, lähti hän ruohottuneelle aukealle, josta leivoset

-tuontuostakin riemuiten pyrähtivät lentoon, kohosivat edestakaisin

-leijuen ylemmä taivasta kohti, täyttäen ilman viserryksillään, ja

-laskeusivat ilonhuumeessa alas sinikorkeuksista.

-

-Sieltä hän varmaankin löytäisi yrttejä, jotka hän vanhastaan oli

-tuntenut tai myöhemmin oppinut tuntemaan: suolaheiniä, ehkäpä joitakin

-herkkusieniä, vatsaa puhdistavia juolavehniä, ehkäpä lisäksi joitakin

-myyränmättäitä, joiden kimppuun hän tarmokkaasti kävisi, vieläpä

-mahdollisesti talven aikana kuolleiden eläinten tai lintujen puoleksi

-mädäntyneitä raatoja, joita ei vielä kukaan ollut löytänyt.

-

-Mutta kuinka kiusallinen tuo kulkunen olikaan! Epäilemättä hän tottuisi

-jokseenkin pian siihen, että rautalanka kuristi kaulaa, mutta tuo ääni,

-joka oli tarrautunut häneen kuin takkiainen, muistuttaen hänelle liian

-selvästi sekä vältettyjä että edessäolevia vaaroja, turmeli salaa sitä

-iloa, jota hän olisi tuntenut nauttiessaan täydellisesti elämästä.

-Siinä hänen vapautensa lunnaat, joita hänen oli tuomittu kuolemaan

-saakka kantamaan mukanaan! Ja häntä kidutti hillitön halu päästä niistä

-vapaaksi.

-

-Lukemattomia kertoja oli hän, maaten selällään takakäpälät ilmassa,

-tahallaan ja vihoissaan ne jäykistäen, etukäpälillään hangannut kaulaa

-säännöllisin ja hermostunein nykäyksin irrottaakseen tai katkaistakseen

-Simpan kuristavan rautalangan. Hän ei saanut aikaan muuta, kuin että

-nyki irti karvat kaulasta joka puolelta päätä ja litisti käpäliensä

-kynnet, mutta rautalanka ei lakannut vähääkään kuristamasta, ja

-jokaisella käpälän kosketuksella tuntui kulkunen päästävän röyhkeän

-naurun tai ivallisesti yllyttävän otteluun. Ja kettu koetti siihen

-tottua, mutta turhaan, ja mieletön raivo, jota ei mikään voinut

-hillitä, kuristi hänen kurkkuansa ja pingotti hänen lihaksiansa. Hänen

-täytyi sittenkin elää.

-

-Hän jäi elämään.

-

-Hän sai jokapäiväisen ravintonsa vuoroin kedon ruohoista, vuoroin

-heinäsirkoista, joita hän ravisteli pensaista. Sitten tuli

-pikkulintujen pesien vuoro, joita hän osui löytämään turvallisten,

-vehreiden pensasaitojen suojasta ja okaisten metsäviinimarjapensaiden

-alta. Toisinaan hän hotki niistä suuhunsa munat, toisinaan ahmi

-kitaansa pienet linnunpoikaset, pienet punaihoiset olennot, joiden

-silmät olivat ummessa ja jotka avasivat nokkansa selkiselälleen,

-kuullessaan yläpuolellaan oksien kahisten jakaantuvan. Hän saattoi

-ylettyä aina rastaiden pesille asti, jotka olivat rakennetut

-pähkinäpuiden alioksille, hän hävitti orasvainioilla koko pesälliset

-peltokanan ja peltopyyn poikasia, saattoipa kulkusensa turvissa

-lähestyä talojakin huomiota herättämättä.

-

-Hän vihasi erikoisesti muuatta Vanhan-Hallan kukkoa, vanhaa

-kimeä-äänistä Kukkelikuuta, jolla oli raskaat, höyhenpeitteiset

-koivet ja oli yhtä viekas kuin hänkin. Kukkelikuu oli kaikkivoipa

-ja mustasukkainen pasha laajassa kanahaaremissaan, jossa sen tuloa

-aavistettiin joka kerta sen lähestyessä. Kaulaansa ojentaen ja siipiään

-räpäyttäen laski se ilmoille kutsuvan kieuntansa, hätäisen merkinannon,

-joka varotti kanoja vaarasta ja sai ne sikinsokin rientämään

-koirankoppia kohti, missä tiesivät olevansa turvassa.

-

-Jo aikoja sitten oli Mikko Repolainen päättänyt tappaa sen. Useampana

-päivänä peräkkäin hän vakoili sitä, tuli sitten eräänä kauniina aamuna,

-kun jo riittävästi tunsi kukon tavat, pensasaidan taa odottamaan.

-

-Harja pystyssä, silmä verenkarvaisena, höyhenet taisteluvalmiina asteli

-Kukkelikuu lähemmä kaakattavan lauman etunenässä. Mutta sen käytöksessä

-ei ollut sitä kevyttä siroutta eikä sitä pöyhkeilevää rohkeutta,

-jota siinä näki, kun se tunsi olonsa turvalliseksi; silminnähtävästi

-se vainusi vaaraa. Mikko Repolainen kilahutti kulkustansa, ja tämä

-kotoinen ääni rauhotti vihollista; sitten antoi kettu, kuten vanha,

-kärsivällinen metsästäjä ainakin, saaliinsa hiljalleen lähestyä, ja kun

-se oli hyvin lähellä eikä enää voinut pujahtaa häneltä pakoon, teki

-hän sitä kohti aimo hyppäyksen, ajoi sitä, sai sen kiinni, likisti

-sen rinnan leukapielensä väliin, ja ylpeänä voitostaan, pää pystyssä,

-kanojen hätääntymisestä välittämättä, vei tuo vanha veitikka saaliinsa

-metsään, missä hän sen kyni ja söi.

-

-Hän pienensi sitten helposti naapurin ällistynyttä kanalaumaa. Hän kävi

-siellä niin vaihtelevin väliajoin, niin eri hetkinä päivästä, että

-tämä ei yllättänyt häntä milloinkaan työssä. Ja koska hän ei ollut

-Mikkoa lainkaan nähnyt eikä saanut vihiä varkaasta muuten kuin minkä

-oli kuullut kulkusen kilinää eikä myöskään tiennyt Mikko Repolaisen

-seikkailusta mitään, syytti hän tiukasti Pyryä kanojensa tappajaksi,

-jopa uhkasi haastaa Simpan oikeuteen tai hävittää tämän kelvottoman

-koiran.

-

-Sillä välillä Mikko Repolainen lihoi, ja vaikka hänen oli pitänyt

-jättää jänikset melkein kokonaan rauhaan, sai hän, Vanhan-Hallan

-siipikarjan tarjotessa hänelle riittävää korvausta, uudelleen uskoa

-elämään.

-

-Yksi seikka kumminkin painosti häntä hirveästi: hänen yksinäisyytensä.

-

-Aina siitä illasta lähtien, jolloin hän joutui kiinni, ei hän

-kertaakaan ollut tavannut ketään heimolaistaan. Hän ei voinut olla

-tuntematta syvää liikutusta muistellessaan topakkaa kinastelua ja

-pientä näykkimistä suurten yhteisten retkien edellä, sekä vaikean

-saaliinjaon aiheuttamia ankaroita riitoja, jolloin taisteluhaluiset

-paljastivat voimakkaat hammasrivinsä mustien kuonojensa takaa.

-

-Ei mitään, ei mitään muuta kuin metsää! Näytti siltä, kuin hänen

-heimonsa olisi hävinnyt hänen joutuessaan vangiksi.

-

-Ja kumminkin tunsi hän alinomaa sen läsnäolon ympärillään. Hän tunsi

-sen jäljistä, joita toiset ketut jättivät kosteille näreikköpoluille,

-ruohoisille metsäaukeille tai pensaiden alaoksille. Ja varsinkin

-hän sen huomasi erityisistä äänistä, jotka olivat merkkinä kahden

-osakumppanin öisestä jahdista: toinen oli koira, joka päästi heikon,

-kimeän, hieman käheän vingahduksen, sillävälin kun toinen asettui sille

-paikalle, mistä haukunnan mukaan saattoi otaksua jäniksen kulkevan, ja

-missä sitten otusta ajamatta sieppaisi sen suuhunsa.

-

-Nuo retket tunsi hän kaikki ja erehtyi harvoin niiden suunnasta. Olipa

-hän itse, kerran kun nälkä häntä vähän hätyytti, uskaltanut asettua

-väijyksiin ja nipistää kuoliaaksi erään pitkäkorvaisen otuksen, jota

-Pyry ajoi. Mutta hän ei ollut sitä milloinkaan tehnyt uudelleen, sillä

-tuo hurtta, joka oli yhtä viekas kuin hän, oli, aavistaen varkaan

-kepposen, hetkeäkään hukkaamatta uudella innolla lähtenyt häntä takaa

-ajamaan. Koska painava saalis hidastutti hänen kulkuansa, olisi

-hän auttamatta joutunut kiinni, jollei olisi ollut kyllin viisas

-jättääkseen viholliselleen tämän ryöstösaaliin, josta hänelle olisi

-tullut sangen runsas ateria. Epäilemättä oli Pyry löytänyt jäniksen

-jyrkästä rotkosta, johon hän oli sen jättänyt, ja karvajätteet ja

-veritahrat kivillä puhuivat kylliksi siitä runsaasta suupalasta, jolla

-tämä oli mielihyvin itsensä ravinnut.

-

-Mikko Repolainen aikoi luonnollisesti käyttää hyväkseen heimolaistensa

-metsästystä, mutta onnistui siinä vain harvoin, sillä joskin kulkunen

-jätti aina takaa-ajajan pitkän matkan päähän väijyksiin, sattui

-myöskin sangen usein, että Mikko karkotti jäniksen, jonka korva

-oli herkkä kaikille metsän äänille. Mutta tällaisten tilaisuuksien

-tarjoutuessa koetti hän hartaasti tavata toisia kettuja saadakseen

-heidät ymmärtämään, että hän ei ollut heidän vihollisensa, — turha

-vaiva, erakko ei saanut luokseen vauhkoja veljiään eikä päässyt heidän

-pariinsa; hänen kutsuihinsa vastasi vain kaiku, joka ikäänkuin pilkaten

-kertasi hänen valittelevan ulvahduksensa.

-

-Eräänä iltana hän kuuli entisen metsästystoverinsa äänen. Toveri oli

-nyt liittynyt toiseen, epäilemättä kilpailijaan, ja hän tuli siitä

-surulliseksi, sillä hän tunsi joutuneensa ulkopuolelle rotuaan ja

-olevansa kuin kuollut muilta ketuilta.

-

-Kuinka monta kertaa hän olikaan yrittänyt, vieläpä ilman saaliinhimoa,

-lähestyä niitä, jotka olivat saaliinajossa! Mutta heti kun hän

-lähestyi, tuntui jahtijoukko häipyvän pois, kaikki kävi jälleen

-hiljaiseksi: kulkunen teki kaikki hänen ympärillään salamyhkäiseksi ja

-autioksi.

-

-

-VII.

-

-Tuli sitten kiiman aika.

-

-Kiimaisten naaraskettujen jäljillä vainusi Mikko Repolainen

-hekumallisia tuoksuja, jotka saivat hänen leukapielensä vavahtelemaan

-ja verensä kiehumaan. Koko hänen olentonsa värisi silloin sitä suurta

-rohkeutta, jota tarvittiin häätaisteluihin, jotka olivatkin vain häiden

-korkein muoto. Ja hän oli näkevinään haavoitettujen, häpeillään olevien

-ja voitettujen kilpakosijain edessä hennon naaraan alttiina voittajan

-haluille.

-

-Voi noita tappeluita metsien pimennossa, noita hurjia otteluita,

-jolloin hampaat iskettiin toisen turkkiin ja veri sai vuotaa, noita

-meluisia kaksintaisteluita, joiden päätyttyä voittaja, hänkin

-haavoitettuna ja verta vuotavana, nautti voitostaan, sillävälin kun

-voitetut, vieläkin uhmailevina, etäämpää näyttivät hampaitaan tai

-kiertelivät levottomina ja nurpeilla mielin yhteenliittynyttä paria!

-

-Mikko Repolainen oli noita voimakkaita. Hän oli usein jäänyt

-voittajaksi näissä öisissä turnajaisissa ja saavuttamattoman päämäärän

-raivostuttamana seurasi hän nyt noita moninkertaisia jälkiä, joissa

-kilpakosijain askeleet peittyivät lemmittyjen jalan jälkiin. Mutta

-päämäärä häipyi saavuttamattomiin, sillä kirottu kulkunen, joka ilmotti

-asiaankuulumattoman olevan lähellä, sai kilpailijat vaaran uhatessa

-sopimaan ja rakastavaiset ryhmät pötkimään pakoon.

-

-Ja hän juoksi kaiket yöt, hylkäsi yhdet jäljet lähteäkseen

-seuraamaan toisia, mielessään aina se pettävä toivo, että hänen

-kutsu-ulvahtelunsa, joita hän lakkaamatta lähetti naaraalle,

-riittäisivät estämään tätä pakenemasta lähestyvää kulkusen kilinää.

-

-Hän joutui epätoivoon. Hän ei muistanut enää käydä varastamassa kanoja

-eikä juomassa lähteestä. Rakkauskuume uuvutti häntä ja mielettömän

-raivon vallassa heittäytyi hän, kuten ensimäisinä vapaina päivinään,

-maahan selälleen yrittäen rajuin tempauksin katkaista rautaa, joka

-hänen elämässään oli häviämättömänä merkkinä ihmisten julmuudesta.

-

-Turha vaiva.

-

-Eräänä iltana hän kumminkin muutti menettelytapaansa. Hän oli juuri

-astunut yli kiimaisen naaraan ihka vereksien jälkien ja päätti, maksoi

-mitä maksoi, saada sen kiinni, keskittäen tähän päämäärään kiihkoisen

-koiraan täyden tarmon.

-

-Mutta kulkunen oli saatava vaikenemaan. Onnistuakseen siinä päätti hän

-kulkea hitaasti ja notkeasti läpi oksien sekasortoisten sokkelojen,

-niin että pää ja kaula pysyisivät niin täsmällisen jäykkinä kuin

-suinkin. Hän läksi siis naaraan jälille, koko ruumis äärimmäisen

-jännittyneenä, jalat koukussa, pää puolittain alasvaipuneena.

-

-Mahdollisimman varovaisesti kulki hän eteenpäin, alistaen vaistomaiset

-mielenliikutukset halunsa ja tahtonsa alaisiksi. Kun hänen tielleen

-sattui polku tai oja, pakottautui hän kulkemaan hitaasti sen poikki,

-vaikkakin jokin hänen olentonsa sisimmässä hänen tietämättään jo

-koukisti säärilihaksia, jotta hän yhdellä harppauksella pääsisi sen

-poikki tai saisi vaivatta siepatuksi saaliin, jonka nopeata pakoa hänen

-silmänsä tahtomattaan seurasivat.

-

-Hän milloin kulki oksien päällitse, milloin mateli pensasryhmien

-tyvioksien alitse, toisinaan kynsien kärjille kohoten, väliin taas

-painautuen notkeiden polvitaipeiden nojaan. Hän kulki hitaasti,

-tuskaisessa jännityksessä, hänen päätään pyörrytti ja sydän löi

-rajusti; ja mikäli hän läheni päämäärää, sitä selvemmin tunsi hän

-hekumallisen hajun huumaavan aistinsa, ja silloin piti hän silmällä

-pienintäkin kaulan liikettä, vähäisintäkin kulkusen värähdystä.

-

-Hän pääsi perille.

-

-Keskellä häikäisevää kuunvaloa tappeli jo kaksi koirasta naaraasta,

-joka katseli heitä. Hampaat iskeytyivät vastustajan nahkaan, samalla

-kun kuului hillittyä murinaa, kangistuneet käpälät ojentuivat

-suonenvedontapaisesti toisen selkää ja raajoja vastaan, veripisaroita

-putoeli ja silmät kiiluivat verenhimoisina.

-

-Kiertäen kaaressa kilpakosijoita kuun valaisemalla, ahtaalla,

-turvepeitteisellä sysihaudalla, katseli naaras heitä rauhallisena,

-silmät puoleksi ummessa, häntä edestakaisin häälyen kuin naisen puvun

-laahustin.

-

-Hän osui Mikko Repolaisen eteen, sai hänestä vihiä ja läheni häntä, ja

-tämä, rohkaistuna, kiihottuneena, muistamatta että kaula oli pidettävä

-jäykkänä, välittämättä noista tappelevista, mitään kuulematta ja mitään

-näkemättä, yritteli lemmenkohtauksen alkuhyväilyjä.

-

-Mutta juuri kun hän yritti naaraan päälle kohottaen eturuumista nopein

-liikkein, kuului yön hiljaisuudessa kulkusen kilahdus, ja kaikki, sekä

-tappelijat että naaras, syöksyivät ikäänkuin näkymättömien jousien

-ponnahuttamina pakoon niin tuimaa ja rajua vauhtia, että ennenkuin

-Mikko Repolainen ehti nähdäkään heidän katoavan, seisoi hän yksin

-tyrmistyneenä kuun valaisemalla autiolla paikalla.

-

-Silloin erakkoparka alkoi purra kuin hillittömän raivon vallassa kuun

-valaisemaa nurmea, ja ulvoa, ulvoa epätoivoisesti, antaen ilkeän

-kulkusen soida hurjasti, kilistä kylläkseen. Ja sillävälin kuu

-irvistellen tanssitti puiden varjoja hänen ympärillään, ja yölinnut,

-joiden huomiota tämä outo kohtaus herätti, lentelivät salamyhkäisinä ja

-kolkon äänettöminä milloin yhteen, milloin erilleen hänen yllään.

-

-Valkeneva päivä yllätti hänet siinä tilassa, ja vaaroineen, joita se

-mukanaan toi, vetosi se ketun itsensäsäilyttämisvaistoon. Nyt, kun

-elämänhalu oli uudelleen herännyt hänessä kuten toipuvassa sairaassa

-ankaran taudinkäänteen jälkeen, tunsi hän olemassaolon kaikkien

-ongelmoiden painavan itseään, ja selvittääkseen ne oikealla ajallaan

-kätkeytyi hän aluksi tiheään viidakkoon keskelle metsää, missä hän

-vaipui sellaiseen unenhorrokseen, joka on vainotulle ja levottomalle

-olennolle ominainen.

-

-Ja näin kului pitkiä päiviä. Metsäelämä, joka niin täydellisesti

-vastasi hänen vaistojansa, hymyili hänelle uudelleen. Pitäessään huolta

-jokapäiväisestä ravinnostaan hän melkein sai takaisin entisen halunsa

-risteillä metsissä ja tyytyi siihen tuskansekaiseen nautintoon, siihen

-katkeraan hekumaan, että kuunteli etäältä kuin kadotetun paratiisin

-juhlavirttä heimolaistensa elämää, josta öiset jahdit hänelle useita

-kertoja muistuttivat.

-

-Elokuun painostava helle pakotti hänen hämärissä kulkemaan teiden

-varsilla oleville niityille, missä hän uskoi varmasti tapaavansa

-umpisilmäisiä myyriä, jotka maanpinnalta hakivat apua tukahduttavaa

-kuumuutta vastaan ja harhailivat keskellä vereksiä ävärniitoksia,

-joutuen kuoleman uhriksi ainoastaan sentähden, että olivat lähteneet

-liikkeelle alkuperäisiltä olinpaikoiltaan kuivuneen myyränmättään alta.

-

-Siinä oli ketulla taattu avunlähde, sillä vaikkapa hän ei olisi

-löytänytkään enää elävinä myyriä, jotka viheliäisinä harhailivat

-kaksinkertaisen taakan, turvattomuutensa sekä sen hädän painamana, joka

-heidät ajoi pakoon sulatusuunin kuumuutta hehkuvasta maa-asunnostaan,

-tiesi hän ne varmasti löytävänsä kuolleina pitkin teiden varsia. Sillä

-kun myyrä kerta lähtee sokkeloisesta asunnostaan, ei se sinne palaa

-enää milloinkaan, vaan hukkuu ensimäisen ja viimeisen erehdyksensä

-uhrina.

-

-Saapuipa sitten hiljalleen hedelmärikkauksineen syksy, joka

-olisi tehnyt hänen elämänsä erittäin rauhalliseksi, jolleivät

-jahtikoiraparvet, jotka rajua melua pitäen risteilivät joka puolella

-hänen asuntoaan, olisi liian paljon hänelle muistuttaneet sekä Simppaa

-että Pyryä, sekä hänen vankeuttaan että yksinäisyyttään.

-

-Koska hän oli käynyt tavallistaankin varovaisemmaksi, uskalsi hän nyt

-hautaantua kaksikäytäväiseen maakoloon vasta sitten, kun oli taitavia

-mutkia tehden haihduttanut jäliltään epäiltävimmätkin vainuavat hurtat.

-

-Kaikesta huolimatta tuntui elämä hänestä huokealta, eikä tuo

-hetkenlapsi ajatellut vähintäkään lähestyvää talvea, jonka pikaista ja

-tuimaa tuloa ilmaisivat sekä sepelkyyhkyjen ennenaikainen muutto että

-hänen turkkinsa äkillinen karvanlähtö.

-

-

-VIII.

-

-Talvi tuli äkkiä, niinkuin usein sattuu vuoristossa, heti lokakuun

-loppu- ja marraskuun alkupäivien kylmien vihmasateiden jälkeen.

-Joitakin punaisia marjoja näkyi vielä kiiltävän pensasaitojen

-marjapensaissa, joitakin sinipunervia oratuomen marjoja, joiden kuoren

-ensimäinen halla oli käpertänyt kokoon, riippui vielä varsissa,

-sittenkun pakkanen oli karistanut pois kolme neljäsosaa. Sitten putosi

-eräänä kauniina aamuna, jolloin tuuli tuntui rauenneen, ensimäinen lumi

-kuin varkain, pehmeänä, leppeänä, ääneti, tuulen tuntumatta, kestävän

-rauhallisena kuin kunnon työmies, jota ei mikään pidätä, ei mikään

-hoputa, ja joka tietää, että hänellä on hyvää aikaa.

-

-Kaksi päivää ja kaksi yötä satoi herkeämättä lunta, joka pyyhkäisi

-kukkulat sileiksi, täytti laaksot, tasotti kaikki möyheän peitteensä

-alle, jota ei mikään voinut nostaa pois. Ja koko aikana, minkä lunta

-satoi, ei metsän eläimistä eikä talvilinnuista yksikään hievahtanut

-huolellisesti valitsemaltaan tyyssijalta.

-

-Mikko Repolainen (hän vältti nykyään luolia) oli kuten muutkin,

-kyyristyneenä tiheän pähkinäpuuryhmän alimpien oksien suojaan,

-hautautunut käärinliinaan, joka itsestään laskostui hänen ympärilleen

-ja muodosti hänen kokoonkyyristyneen ruumiinsa mukaisen ahtaan asunnon,

-sievän ja ohutseinäisen vankikopin, jonka hauraat seinät hän kyllä

-hetken tullen osaisi särkeä. Tässä vankilassa oli hänen lämmin, sillä

-hänen turkkinsa oli tiheä, ja holvinmuotoinen lumikerros, joka peitti

-hänen köyryisen selkänsä, suojeli häntä kerrassaan kylmältä ulkoilmalta.

-

-Kun hän arveli lumisateen tauonneen, raivasi hän itselleen keskipäivän

-aikaan kapean uloskäytävän ja lähti etsimään jokapäiväistä ravintoa

-huolellisesti välttäen sen lumiluolan särkemistä, jonka luonto oli

-hänen ruumiinsa mukaiseksi muovaillut.

-

-Oli taas käsissä huonot ajat. Mikko Repolainen tunsi sen hyvin ja

-sitä selvemmin, kun tuo riivattu kulkunen, jota hänen pakosta täytyi

-joka askeleella heläyttää, saattoi hänet metsästysretkillä, etenkin

-jänisjahdissa, auttamattomasti alakynteen.

-

-Hän tiesi kyllä, että jos jänis loikkasi hänen edellään, joutui se

-auttamattomasti hänen kynsiinsä, sillä pehmeän lumen aikana eivät nuo

-onnettomat pitkäkorvat kykene nopeudessa kilpailemaan kettujen ja

-koirien kanssa. Mutta ne eivät ole lainkaan tästä huonommuudestaan

-tietämättömiä, ja heti kun kuuluu kulkusen täi askeleen outo ääni, ovat

-ne kyllin varovaisia pysytelläkseen liikkeellä tarpeellisen välimatkan

-päässä. Kettu on siis niiden mielestä enemmän kuin epäluuloa herättävä.

-

-Silloin alkoi hän uudelleen retkeillä metsissä loppumattomiin, kuopi

-pitkät ajat metsäomenapuiden juurella, kokoili kärsivällisesti

-lumitaakkansa varistaneista pensaista jälellejääneitä tähteitä, jotka

-vain puoleksi ravitsivat hänen liiankin usein tyhjän vatsansa.

-

-Hän vietti jälleen päiviä ilman ravintoa, piti jänisten kulkupaikoilla

-vahtia ja väijyi varovaisena kylän ja talojen lähistöillä, mielessään

-se epämääräinen toive, että saisi siepatuksi jonkun siipiotuksen tai

-kuristetuksi kuoliaaksi jonkun kissan.

-

-Ja tällaista kesti aina joulukuun alkupäiville saakka.

-

-Mutta siitälähtien lisääntyi kylmyys kaksinverroin. Purevat pohjatuulet

-alkoivat puhaltaa ja lumi, joka pakkasen käsissä oli muodostunut hienon

-hienoiksi kristallihelyiksi, tunkihe kaikkialle, täyttäen syvimmätkin

-laaksot, imeytyen tiheimpiinkin sokkeloihin ja muodostaen oikeita

-valkoisia särkkiä, nietoksia, jotka tuulen ajamina herkästi siirtyivät

-paikoiltaan.

-

-Hänen pesänsä pysyi kuitenkin vahingoittumatonna; olipa se

-lujettunutkin, ja hän viihtyi siellä entistä paremmin, sillä hänen

-ruumiinsa lämpö oli ylt'ympäri sulattanut hänelle lumesta leppoisen

-vuoteen, joka sitten pakkasen jäädyttämänä muodosti jonkinlaisen

-kovemman pinnan, jääholvin, joka helposti kannatti muutoin vaihtelevaa

-lumenpainoa hänen yläpuolellaan.

-

-Kaikki pensaat olivat tyyten paljaat, linnut liikuskelivat kylien

-lähistöillä, jänikset olivat näkymättömissä. Ei ollut enää mitään,

-ei mitään, ja miettiväisenä, epäröiden, mielessä vielä entinen

-seikkailunsa, alkoi kettu uudelleen kulkuesensa turvin käyttää

-hyväkseen kotieläinten luottamusta.

-

-Mutta siinä hänellä oli huono onni. Joka yö hiipi hän huomiota

-herättämättä asuntojen lähelle, karkottaen pois toiset nälkäiset ketut,

-jotka siellä jo maleksivat eivätkä olleet hänen laillaan odottaneet,

-kunnes äärimmäinen nälkä heidät pakotti haeskelemaan satunnaista

-syötävää.

-

-Mutta ei yksikään eläin aikonutkaan lähteä navetan lämpimiltä pahnoilta

-eikä lieden ääreltä, missä kissat viluisina istua kyyröttivät

-kivikiukaalla tai lämpimällä pankolla, milloin eivät olleet

-vilja-aitoissa tai asuinhuoneiden sillanra'oista väijymässä laihoja

-hiiriä, jotka, nälissään nekin, uudelleen olivat tulleet asustamaan

-taloihin.

-

-Aika-ajoin jahtikoiran vihainen haukunta muistutti hänelle, että hän

-oli joutunut liian lähelle, että hänestä oli saatu vihiä ja että hänen

-piti kiireimmiten luikkia tiehensä. Ei hän koskaan tuonut näiltä

-öisiltä retkiltään mitään mukanaan. Ei ollut näkynyt edes raatoja,

-joita ennen oli usein löytänyt ja niillä tyydyttänyt nälkäistä vatsaa;

-pahimmassakin tapauksessa niistä saattoi, pitkiä väliaikoja pitäen,

-käydä sieppaamassa palan ja heti pötkiä pakoon; kylän eläimet välttivät

-itsepäisesti tuhoaan. Mikko Repolainen kuleksi kaikesta huolimatta

-talojen lähistöllä. Kumminkin vältti hän huolellisesti Simpan asuntoa,

-ja vaikka ajatukset olivat sekaisin ja vatsa tyhjänä, livisti hän

-nopeammin tiehensä sinä yönä, jolloin kuuli Pyryn äänen vastaavan

-jonkun metsästystoverin nalkutukseen — merkki siitä, että metsän asukas

-oli lähellä.

-

-Mutta ketulla ei vieläkään ollut mitään syötävää, ja päivät kuluivat

-eikä pakkanen hellittänyt, ja entistä ankarampi nälkä uuvutti ja kalvoi

-metsän eläjiä.

-

-Ja Mikko Repolainen oli nyt laihtunut pelkäksi luurangoksi, oli käynyt

-surkeamman näköiseksi kuin taannoisen vankeutensa jälkeen. Hän oli

-enää vain varjo entisestään, kuumeen kuluttama, ja vaappui kuoleman

-ja hulluudenhan välillä. Hän oli saanut tavakseen kuljeksia kylän

-ympäristöllä, jonne hän huomaamatta hiipi aina määrätyllä hetkellä,

-tietämättä miksi. Ei hän väitellyt enää koiria, eipä edes Simpan

-asuntoa, ei toivonut mitään löytävänsä, eipä edes hakenutkaan mitään

-syötävää. Kaulassa kilisevä kulkunen oli hänet vähitellen tappanut. Hän

-oli nyt valmis viimeiseen ja äärimmäiseen koetukseen.

-

-

-IX.

-

-Joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä oli yhtä pitkää hämärää.

-Aurinkoa ei näkynyt; ainoastaan puolipäivän tienoossa olivat pitkät,

-lyijynharmaat pilvenkaistat osottaneet sen kulkua taivaanrannalla

-mustien pilvien takana, jotka levittivät synkän katoksensa aution ja

-kolkon seudun ylitse.

-

-Tuontuostakin kuului hätäilevä korpin rääyntä tai harakan nauru

-pihlajasta, jonka viimeiset punaiset marjat olivat loppumaisillaan.

-Nämä äänet häiritsivät tuokioittain hiljaisuutta ja siinä kaikki.

-

-Ainoastaan uinuksissa oleva kylä, jonka yläpuolella liikkumattomat

-savupilvet riippuivat kolkon peitteen tavoin, ikäänkuin näiden

-olkikattoisten asuntojen kuumeisena hengityksenä, oli yksinään

-näyttänyt muita elonmerkkejä aamunkoitteessa ja hämärän tullen. Silloin

-syöksyi likaantunut karja navettain ovista iloisessa innossa määräajoin

-ammuen ja juottopaikkaa kohti rynnistäen.

-

-Ja kumminkin oli koko kylänväki valveilla ja liikkeessä: olihan

-juhla-aatto. Vanhoissa romaanilaiskeittiöissä, missä lieden

-karkeatekoinen tukipylväs ja savustanut, puoliympyrän muotoinen kaareva

-katos tukivat kahta laajaa lavaa, jossa palvattiin silavaviipaleita ja

-kinkkuja suloisessa katajantuoksussa, siellä oli tavallista vilkkaampaa

-liikettä.

-

-Jouluaaton viettoa ja huomispäivän juhlaa varten olivat emännät

-leiponeet ja paistaneet kaksi uunillista leipiä ja vehnäsiä, joiden

-lämmin tuoksu täytti koko talon. Unohtaen leikkinsä ja riitansa olivat

-lapset riemuhuudahduksin katselleet kaikkia valmistuksia ja meluten

-lukeneet näitä herkkuja, odottaen kärsimättömästi sitä ikävöityä

-hetkeä, jolloin niistä saisivat nauttia. Ja paljon oli uunista tullut

-esille hyvää: oli luumuja, joita siellä oli kuivattu ristikoilla

-leipien paistuttua, oli marenkeja, joille oli ripoteltu monenvärisiä

-pikkumakeisia, ja kellarissa säilytettyjä omenia, jotka levittivät

-hienoa, eetterimäistä tuoksua.

-

-Illallinen oli ollut yltäkylläinen, hilpeä mieliala oli vallinnut

-aterialla, ja tavanmukaisesti oli koko iloinen talonväki mennyt

-kirkkoon jumalanpalvelukseen, keltaisten lyhtyjen liehuessa yön

-pimeydessä, ja tullut sieltä takaisin kotia, missä kokoontuivat

-lämpimään kakluunihuoneeseen viettämään jouluaattojuhlaa.

-

-Oli syöty ja juotu, oli laulettu ja naurettu, ja isoäiti oli alkanut,

-kuten ainakin, vapisevalla, hiukan salaperäisellä ja ikäänkuin kaukaa

-kajaavalla äänellään perinnäistarinan:

-

-"Se mitä kerron, tapahtui pitkiä, pitkiä aikoja sitten, kerran

-keskiyöllä jumalanpalveluksen jälkeen, jolloin maa, jota nyt

-viljelemme, kuului kokonaan ylhäisille herroille ja meidän

-isovanhempaimme isovanhemmat olivat heidän palvelijoinaan.

-

-"Ennen jumalanpalvelusta tuli eräs mies, jota ei kukaan ollut

-milloinkaan nähnyt, tapaamaan sen linnan kreiviä, jonka rauniot te

-tunnette. Hän kertoi, että sudenluolan perällä oli nähty metsäsikoja

-ja että nyt, kun oli kirkas kuunvalo, voitaisiin niitä helposti

-pyydystää. Intohimoinen metsästäjä kun oli, käski kreivi, unohtaen

-velvollisuutensa, heti valjastaa hevoset itselleen ja palvelijoilleen

-ja ottaa koirat mukaan. Mutta hänen hurskas vaimonsa itki ja rukoili

-häntä niin kauan, kunnes hän vihdoin suostui kirkonkellojen kaikuessa

-lähtemään kirkkoon, missä hän istuutui punaiseen, kullatulla

-valtaistuinkatoksella varustettuun nojatuoliin, joka siellä oli heille

-varattu.

-

-"Virrenveisuu oli jo alkanut, mutta katumusta ilmaiseva ryppy näkyi

-kreivin otsalla, kun tuo outo, salaperäinen vieras astui kirkkoon

-ristinmerkkiä tekemättä, tuli uudelleen tapaamaan kreiviä ja puhui

-hiljaa hänen korvaansa.

-

-"Miesparka ei enää kyennyt vastustamaan mielitekoaan, vaan lähti,

-huolimatta vaimonsa rukoilevista katseista, palvelijat mukanaan. Pian

-kuului etäältä jahtikoiraparven haukuntaa ja koko jumalanpalveluksen

-ajan kuului kuin herjauksena ulvonnan säestämä otuksenjahti. Ja

-kaikilla oli kyyneleet silmissä, ja kaikki rukoilivat hartaasti.

-

-"Tätä kesti koko yön, sitten äkkiä kävi kaikki hiljaiseksi. Mutta

-armollista herraa ei enää näkynyt linnassa; hän katosi jäljettömiin

-kirottuine koiraparvineen ja palvelijoineen, ja hän saa helvetissä

-kalliisti maksaa tuon kirkonhäväistyksen. Siksi Jumala on tuominnut

-hänen joka sadas vuosi jouluyönä metsästämään koirineen läpi yön.

-Onneton kreivitär kuoli luostarissa; ja tuota tuntematonta miestä,

-joka oli vietellyt hänen puolisonsa mukaansa, häntä ei kukaan enää

-milloinkaan nähnyt, ja jokainen tietysti ajatteli, että se oli itse

-paholainen.

-

-"Meidän äitimme ei kuullut tuota metsästystä, mutta hänen isoäitinsä

-kuuli sen. Silloin oli ilta, kuten nytkin, kolkko keskiyön hetki,

-ja..."

-

-Samassa kuului kaamea ulvonta, surullisen pitkä kuolon-ulvonta,

-joka kulki kuin kauhunhuuto läpi kylän, ja tähän vastasivat

-heti kaikki kylän ja ympäristön talojen koirat kuin johonkin

-taikamerkkiin kolkolla ja pitkällä ulvonnalla. Tuo melu paisui

-uhkaavaksi ja häipyi kuin nyyhkytys. Juuri kun se oli loppunut,

-alkoi se uudelleen — tai oikeammin: se ei loppunutkaan, se hiljeni

-tuskallisissa sävelvaihteluissa ja jatkui pöyristyttävänä, epätoivoisen

-yksitoikkoisessa tahdissa.

-

-"Rukoilkaamme, lapseni", sanoi vanhus, "rukoilkaamme kreivin sielun

-puolesta!"

-

-Kaikki kylän asukkaat olivat valveilla. Miehet olivat ottaneet seinältä

-naulasta vanhan pyssyn, jonka piippua he huolellisesti tarkastelivat,

-ja heidän hämmästyneissä kasvonilmeissään, joihin järkeilevä ajanhenki

-ehkä jo oli leimansa painanut, näkyi merkkiä entisen taikauskon

-kauhuista.

-

-Naiset ja lapset kokoontuivat ääneti lieden ympärille, etsien sen

-valossa ja lämpimässä turvaa tuntematonta vaaraa vastaan, jonka he

-luulivat olevan uhkaamassa. Mutta enemmän kuin kukaan muu, koki Simppa

-tänä yönä pelon kauhua.

-

-Tuon vanhan salametsästäjän oven edessä, miehen, joka ei pelännyt

-Jumalaa eikä perkelettä, oli ensimäinen ulvonta alkanut. Sieltäpitäen

-tämän suuren, kolkon näytelmän pääosan esittäjä johti näkymätöntä

-jahtikoiraparvea. Simppa oli työntänyt oven kohdalle suuren tammisen

-astiakaapin, jonka takana Pyry, häntä koipien välissä, karvat pystyssä,

-ulvoi epätoivoisena. Koko yön valvoi Simppa, ladattu pyssy kädessä,

-valmiina laukaisemaan. Tuntia ennen aamunkoittoa kolkko ulvonta vaikeni.

-

-Päivänvalon ja hiljaisuuden rauhottamana nosti salametsästäjä

-paikoilleen raskaan huonekalun, joka sulki hänen asuntonsa

-sisäänkäytävän, ja avasi varovaisesti oven ra'olleen.

-

-Katse tylsänä, raajat kuolon jäykistäminä ja pakkasen palelluttamina,

-iho puoleksi paljaana, makasi siinä hänen edessään Mikko Repolainen

-kuolleena, hyppyyn kyyristyneen kissan asennossa, luurangoksi

-laihtuneena, kohtalokas kulkunen kaulassaan.

-

-Pyry meni sitä pelokkaana haistelemaan ja vetäytyi puhisten sen luota

-takaisin.

-

-Ajatukset sekavina, polvet herpautuneina, palasi Simppa huoneeseensa,

-otti lapion ja säkin, johon pisti onnettoman uhrinsa ruumiin ja lähti

-metsään, koira mukanaan.

-

-Hän kaivoi siellä lumeen syvän kuopan, laski siihen ketun ruumiin, ja

-loi sen huolellisesti umpeen.

-

-Ja hän palasi sieltä kotiinsa selkä kumarassa, katse arkana ja

-pelokkaana. Vaan Pyry, jolla ei kuten isännällään ollut aihetta

-vakaviin mietteihin, laski ennen lähtöä käpälänsä ylenkatseellisen ja

-järkevän tyynen näköisenä sille harmaalle lumen- ja mullansekaiselle

-kummulle, jonka alla Mikko Repolainen nukkui viimeistä untansa.

-

-

-

-

-MAAN ALLA.

-

-

-Myyränmättään monikupuisen, multaisen katoksen kattamassa keskisuojassa

-heräsi Umpisilmä pitkästä talviunestaan, johon hän oli vaipunut

-harhailtuaan pitkät ajat yksin kylmissä käytävissään.

-

-Lämmin hyväili hänen ihoansa, savinen maa oli pehmoista, ja hermoissa

-väreilevä ilontunne sai hänen laihtuneen ruumiinsa virkoamaan

-puolihorroksista antaen hänen aavistaa, että säännöllinen elämä, joka

-oli pitkät ajat ollut keskeytyneenä, oli tämän lämmön kera alkava

-uudelleen.

-

-Siitä oli kauan, kun hän turhaan oli tutkinut metsästysalueensa pitkiä

-käytäviä. Ainoastaan sangen harvoin oli hän löytänyt vähäpätöisen

-saaliin, hyönteisen tai madon, jonka hän heti ahmasi kitaansa, milloin

-ei kohdannut voimakasta vastustajaa, jonka kanssa oli taisteltava

-ennenkuin sai rauhassa saalistaan nauttia.

-

-Hänen viimeinen suuri ottelunsa oli muistista häipymäisillään: pitkä,

-pitkä käärme pakeni sihisten hänen käytäviinsä, ja hän oli tällä

-ahtaalla alalla helposti saanut kiinni matelijan, joka ei kovinkaan

-nopeasti päässyt eteenpäin. Hän oli tarttunut sitä pyrstöstä kiinni

-ja kiipesi sen kylmälle ja pitkän pitkälle selälle. Ennenkuin tuo

-toinen oli edes ehtinyt kääntyä, oli hän voimakkailla etukäpälillään

-palotellut sen kahdeksi eripitkäksi kappaleeksi, huolimatta elävän

-hurjista, ruoskantapaisista kiemurteluista.

-

-Tämän voittosaaliin hienonmakuinen ja rasvainen liha ravitsi hänet

-pitkäksi aikaa. Sitten seurasi pitkiä unia; sitten oli hänen

-ravintonaan pienet pakkasta pakoilevat hyönteiset, sammakot ja rotat;

-sitten ei mitään.

-

-Siitä lähtien alkoivat unet kestää kauemmin, saaliinhaku ei ottanut

-päättyäkseen, ja kun pikku myyrä vihdoin huomasi käytävissään syntyneen

-vieremiä, ei hän enää siekaillut, tuntiessaan ponnistukset turhiksi,

-vaan läksi kulettamaan keskikäytävään multaa tiensä tukkeeksi.

-

-Mutta nyt, kun veres lämpö sai hänen karvansa kiiltämään, tunsi

-Umpisilmä ympärillään kemiallisten ainevaihdosten ihmetöiden, juurien

-hengityksen ja liikkeessä olevien nesteiden värisyttävästi itseensä

-vaikuttavan.

-

-Käytävien korjaustyö piti vireillä hänen elpynyttä toimintahaluansa.

-Yläpuolella riippui pitkiä, valkoisia juuria kuin pystysuoraan

-pingotettuja köysiä, toisia pisti alhaalta esiin, joka päivä

-työntyi uusia näkyviin. Ja hän kulki alati kuin ahkera työmies,

-kuin metsänvartija, joka kevään tullen karsii metsänrajat selviksi,

-katkomassa etukäpälillään, noilla tuhoisilla pikku sahoilla, tätä

-paisuvaa, vaaleaa juuriverkkoa.

-

-Hänen asuntonsa lämpö lisääntyi asteittain, ja yhä voimakkaampana tunsi

-Umpisilmä elämän ympärillään virtaavan. Päihdyttävien nesteiden tuoksu

-huumasi hänet kuin nuori viini, synnyttäen painostavan juopumustilan,

-sata kertaa valtavamman sitä, joka kevätpäivinä, hentojen silmikkojen

-puihin puhjetessa, saa kiimaiset hirvet lemmenkuumeessa kiljumaan.

-

-Hyönteisiä ilmestyi uudelleen; madot, jotka olivat kulkeneet syvimmä

-kasvikerroksiin ja nyt jälleen matelivat tuoresta vehreyttä kohti,

-eksyivät hänen käytäviinsä, ja Umpisilmä ahmi suuhunsa kaikki mitä

-retkeilyllään sattui löytämään, siten korvatakseen talven pitkät

-paastot.

-

-Nyt oli yltäkylläisten juhla-ateriain, alituisten pitojen aikaa.

-Nyt hänen rauenneet voimansa palasivat uudelleen, hänen elimistönsä

-kehittyi nopeasti. Kuohuvat, päihdyttävät nesteet kiihdyttivät

-kilpaa yltäkylläisen ravinnon kera koko hänen olentonsa kuumeiseen

-haltioitumistilaan, joka eläinten elämässä aina käy suurten käänteiden

-edellä.

-

-Hänen aikansa kului saaliinajoon ja nukkumiseen, ja hänen unensa

-yltyivät aina edellistään levottomammiksi.

-

-Tänään oli hän saalista hakiessaan huolellisesti karsinut

-mutkittelevat, holvimaiset käytävänsä puhtaiksi juolaheinien

-silkeistä juurista. Hän kulki jälleen keskikäytävään, ja siellä

-hän vaipui kuopitulle mullalle keskelle savisia pylväikköjä kuin

-valtaistuinkatoksen alle uinumaan sitä eläinten puoliunta, jota

-vaanii epämääräinen pelko tai jonka rauhaa salaa jäytää aavistus

-onnettomuudesta tai tyydyttämätön tarve.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Hän nukkuu. Hänen sametinhienot kylkensä vavahtavat äkkiä rajusti.

-Mikähän painajainen ahdistaa tuota pientä eläintä? Loriseeko tulvavesi

-käytävissä ja tunkeeko se siihen sokkeloon, jossa hän lepää? Onko

-hänellä edessä jättiläistaistelu sihisevää käärmettä vastaan, pettääkö

-hänen tarmonsa ja joutuuko hän vapisten vihollisen haltuun?

-

-Ei, tämä on maanalaista, melkein kuulumatonta raapimista, kuin outoa

-gong'in [gong on sointuva metallilaatta, johon lyödään rumpukapulan

-tapaisella puikolla] ääntä. Se täyttää hänen mielensä kauhunmuistoilla

-ja saa siinä syntymään entisen mielettömän, jo vaimentuneen

-pelontunteen. Vapisten kääntyy hän ympäri.

-

-Tulvan uhkaamana vuorikaivoksessa hyökkäävät työmiehet, kuullessaan

-hälyytyshuudon "pelastukoon ken voi" mielettöminä, sekasortoisissa

-laumoissa pelastusta kohti. Samoin sai pikku myyrän levottomassa,

-kauhunmuistojen täyttämässä ja itsetiedotonta elinvoimaa uhkuvassa

-olennossa tuo kamala vaara: koiras tulee! hälyytyshuudon voimalla

-kaiken tarmon kiteytymään yhdeksi ainoaksi ajatukseksi, puistattaen

-voimakkaasti pientä olentoa. Koiras!

-

-Koiras, jonka hyväily kirvelee kuin haava, jonka syleily on kidutusta,

-jonka odotus on tuskaa! Koiras, joka raiskaa niinkuin murhamies tappaa,

-koiras, jolle hän on jo antautunut ja jota pitää paeta, paeta kuin

-kuolemaa!

-

-Hän kuuntelee. Se se on, epäilemättä; ääni on varmasti sen käpälien,

-jotka tonkivat, kaivavat ja lähenevät.

-

-Siellä on koiras tai useampia koiraita, sillä ehkäpä etempänä,

-joissakin metsän maanalaisissa sokkeloissa, mihin hänen aistimuksensa

-ei ulotu, on vielä toisia tulossa häntä kohti, ja niiden hirveän

-tuskalliseen hääsyleilyyn täytyy alistua.

-

-Pakoon! pakoon! Mutta mihin? Valo on kuolemaa. Pikku myyrä muistaa,

-että hän päätti eräänä iltana viime vuonna lähteä hehkuvan kuumista

-käytävistään ja kiivetä kasteen kostuttamien, tuoretuoksuisten

-heinäniitosten sekaan etsimään apua kärsimyksiinsä.

-

-Mutkaisen käytävän suussa, jossa hänen eteensä ilmaantui suuren

-punaisen auringon valaisema avara iltamaisema, sulkeutuivat hänen

-heikot, valon sokaisemat silmäparkansa äkkiä, ja hän jäi siihen

-pitkäksi aikaa puolikuolleena, umpisokeana.

-

-Kun hämärä hyväätekevänä kostutti hänen pimeyteen tottuneita

-silmiänsä, ja kun hän pääsi takaisin maanalaiseen asuntoonsa, lupasi

-hän itselleen lujasti, ettei enää koskaan lähtisi seikkailemaan oman

-maailmansa ulkopuolelle tuohon silmiä häikäisevään ja tuhontuottavaan

-maailmaan, josta lakkaamatta, ikäänkuin uhmaillen, putkahtaa esiin

-vaaleita köysiä, jotka uhkaavat pilata hyvän järjestyksen hänen

-metsästysalueillansa.

-

-Mutta tuolla on vihollinen, joka lähestyy! Ääni käy selvemmäksi!

-Pakoon! pakoon!

-

-Ja kuumeisella kiireellä kaivaa hänkin uuden käytävän, mutkaisen,

-salaperäisen, eksyttävän, monikujaisen. Täytyy tehdä sellainen

-läpipääsemätön sekasokkelo, johon sisäänmurtaja eksyy! Voi, jospa tuon

-voisi muurata kiinni kivien väliin! Ja hänen etukäpälänsä tonkivat,

-kaivavat, iskevät; takakäpälät viskovat multaa; pieni herkkäliikkeinen

-kuono värisee kuumeesta ja pelosta. Käytävä pitenee. Mutta tulija!

-Missä hän on?

-

-Pikku myyrä palaa keskikäytävään ja kuuntelee. Koiras lähenee.

-Multaseinä liikahtaa; kuuluu jokin terävä, kalskahtava ääni. Ja äänen

-vangitsemana jää Umpisilmä paikalleen ällistyneenä kuuntelemaan. Mitä

-käytävää pitkin pakenisi? Saviseinä liikahtaa enemmän; hän vapisee;

-pieniä multapaloja irtaantuu kuin lohkoisi muurinmurtaja väliseinää,

-ja yhtäkkiä ilmestyy vihollinen, viimeisen lohkareen vieriessä, kuono

-mullassa, karvat liassa, samalla kun Umpisilmä vaistomaisesti syöksyy

-lähimpään käytävään ja katoo pimeyteen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Ällistynyt tulokas ei hetkiseen hievahda paikoiltaan, mutta alkaa

-sitten, jonkunlaisen hääkiemailuhalun vallassa, ravistaa päältään

-multapalasia, joilla hän on itsensä tahrinut.

-

-Sitten hän rupeaa kuuntelemaan, ja haistelee yhä vielä likaisella

-ja himosta värisevällä kuonollaan käytävien suuta; syöksyy sitten,

-päästäen kidastaan voitonhuudon, käheän ja vinkuvan kuin kuristettavan

-linnun, naaraan jälkeen, joka epätoivoisen vauhdilla kiitää

-edestakaisin synkissä, sokkeloisissa käytävissä.

-

-Mutta koiras kulkee hänen perässään, onpa usein hipaisemaisillaan

-pakenevaa, jonka sukupuolinen tuoksu yllyttää hänen tarmoansa ja

-kiihottaa hänen himoansa.

-

-Jo kymmenen kertaa ovat he käyneet keskimmäisessä komerossa savisen

-mättäänkuvun alla, joiden tukipylväitä he ohikulkiessaan ovat

-survaisseet rikki, juostessaan tätä lemmen ja kidutuksen kilpajuoksua.

-

-Umpisilmä ei enää tunne eikä näe mitään; hän kuulee aivan kintereillään

-pyövelin kutsumahuudot ja huomaa pienten, väsyneiden käpäliensä

-vapisevan.

-

-Tuossa se on. Se lähestyy. Umpisilmä tuntee sen takaa-ajoon jännitetyn

-ruumiin kyhäyksen. Se on hänen takanaan; se saa hänet kiinni! Oi!

-täytyy kääntyä päin ja tehdä vastakynttä! Hän pääsee käytävään ja

-survaisee äkkiä vihollista teräväkyntisillä käpälillään. Hurja

-yhteentörmäys! Eräs multatuki sortuu, ja Umpisilmä, joka on sen

-kääntyessään kaatanut, vierii multamurujen sekaan.

-

-Yhdellä hyppäyksellä on koiras hänen kimpussaan; se tarttuu häneen

-kiinni; se puristaa pienten hampaittensa väliin hänen hiestä kostean

-niskansa. Ja hänen päästäessään epätoivon huudahduksia, joita

-maanalainen kaiku kertaa, tyydyttää koiras sukupuolisen himonsa,

-jonka uhriksi jokainen hänen kaltaisensa joutuu, kun nesteiden puuhun

-virtaillessa kiimaisten koirasten kuumeinen veri sitä vaatii, ja jonka

-kautta tuskallisen äitiyden ylevä luomistyö ijäti jatkuu.

-

-

-

-

-KAAMEA TIE VAPAUTEEN.

-

-

-Pimeys oli läpäisemätöntä. Ei kuulunut muuta kuin jääkahleista

-vapautuneen veden solina. Yht'äkkiä metallin kalahdus viilsi kuin

-viikate hiljaisuutta, ja tuskanhuuto, joka tuntui lähtevän elämän

-ja kuoleman rajoilta, kohosi ilmaan paisuen kuin kauhua herättävä

-vesitulva, joka sulut särkee... Eläin oli joutunut pyydykseen...

-

-Kultarinta, pieni harmaanruskea näätä, joka oli syntynyt toissa keväänä

-hetkellisen lemmenkaupan hedelmänä, oli tänään, kuten tavallisesti,

-lähtenyt liikkeelle pyökkimetsän rinteeltä. Täällä oli hänellä

-talviasuntonsa vanhan, sammaltuneen pähkinäpuun oksantyvessä, johon

-aika oli kovertanut kolon.

-

-Aina lumentulosta asti, jolloin muuttolinnut olivat kolmiomaisissa

-karavaaneissa paenneet kauas pois, oli hän nähnyt ravintoaineensa

-nopeasti vähenevän. Tyydyttääkseen sammumatonta verenjanoansa oli

-hän saaliinhimoisten heimolaistensa tapaan hylännyt autiot metsät ja

-etsinyt kylän lähettyviltä jokapäiväisen ravintonsa.

-

-Hän kävi siellä joka ilta, vaikka olikin varovaisempi ja pelkurimpi

-kuin ne vanhat toverinsa, jotka jo pitkät ajat sitten olivat sinne

-järjestäneet itsellensä pakopaikkoja puiden oksantyvien onteloisiin

-suojiin.

-

-Ne ajat olivat jo kaukana, jolloin hän kiipeili nuorissa tammipuissa

-säikyttelemässä rastaanpesien nukkuvia, vastasyntyneitä poikasia,

-punaisen kuun auttaessa häntä rikoksessaan. Nyt ei ollut metsässä enää

-muita kuin joitakuita vanhoja talvilintuja, joiden varovaisuus oli

-siksi pettämätön, ettei heille milloinkaan tapahtunut yllätystä.

-

-Eräänä yönä oli hänen onnistunut pujahuttaa matomainen ruumiinsa

-sisään rikkinäisestä ikkunanruudusta, joka tökerösti oli paikattu

-paperilla. Hän pääsi oven tai matalan seinän yläreunassa olevasta

-kissojen käymäraosta katto-orsien tukikohdalta erään maatalon aittaan,

-ja hypättyään sieltä rehuluukun läpi lehmien ruuheen, tunkeutui hän

-lämpimään navettaan, missä kanat asustivat. Sitten oli hän keveästi

-ponnahtanut orrelle, missä kanat kyyristyneinä, vieri vieressä

-lepäsivät yölepoansa, ja oli imenyt niistä jok'ikisestä veren kuiviin.

-

-Hän iski hampaallaan auki korvan läheltä kulkevan valtimon, ja

-himokkaasti imien siitä virtaavaa lämmintä verta piteli hän kynsillään,

-jotka olivat terävät kuin kissan, tyrmistynyttä uhriaan, jättääkseen

-sen kamppailemaan viimeistä kuolonkamppailuaan lämpimänä, verettömänä,

-hervotonna.

-

-Kuin juopuneena, halveksien lihaa veren makuun päästyään, oli

-hän palannut metsään ilonhuumeessa, rinta veritahroissa, karva

-ryvettyneenä, ruumis pullollaan, välittämättä siitä, että käpälänsä

-saattoivat jättää ilmiantavia merkkejä.

-

-Kuinka paljon olikaan tapahtunut lyhyen ajan kuluessa, silloin kun hän

-oli itseään kohmelostaan selvittänyt!

-

-Nyt olivat kaikki talot suljettuina kuin linnoitukset, ja niiden

-pihoilla ärisivät äkäiset, vahvahampaiset koirat, olivatpa joskus

-kuutamoöinä miehetkin valvomassa. He ilmaantuivat jättiläissuurina

-ikkunan pimennosta pamahuttamaan pyssyänsä, jonka salamannopea,

-punainen tuli ja ukkosenjylinän kaltainen paukahdus sai laajalti kaikki

-nälkäiset, kylässä kuleksivat nelijalkaiset lähtemään käpälämäkeen.

-

-Öiset jahdit päättyivät hyödyttömiin ja yksitoikkoisiin harhailuihin

-pitkin puutarhojen aitovieriä, läpi hedelmätarhojen pensasaitojen tai

-metsänpuiden huojuvissa latvoissa.

-

-Kuinka monta päivää olikaan tätä kurjaa elämää kestänyt? Mutta tänä

-yönä oli hän kulkenut houkuttelevasta aidanraosta, erään tähden

-kalpeassa valossa, joka pujahti esiin kahden pilven välistä kuin olisi

-astunut jonkun ilma-asunnon ovenraosta näkyville. Hän oli kulkenut

-sikin sokin heitettyjä kuivettuneita hernekeppejä pitkin, jotka

-uursivat lumeen harmaan juovan. Ja ikäänkuin nämä puoleksi lahonneet

-kepit olisivat olleet sallimuksen sormi, oli hän niiden päässä löytänyt

-suuren, tuoreen, pehmeän munan, jota tuskin erotti valkoisesta lumesta,

-ja jonka hän oli ahneesti ahminut kitaansa... Seuraavana päivänä löysi

-hän sieltä samoin munan ja niin useampana iltana peräkkäin, sillä nyt

-hän kävi joka ilta sieltä hakemassa ainoata ravintoansa. Loppuyö kului

-hyödyttömiin tutkimusretkiin, ja myöhäinen talvi aamu tapasi hänet

-virkkuna ja varovaisena metsäasunnossaan, oksantyven kolossa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Oli tullut ilta, kevätilta, ja taivas oli lyijynväristen, paksujen

-pilvien peitossa. Suuria, vetisiä lumimöhkäleitä, valkoisia

-pyykkivaatteita muistuttavia, putoeli korkeiden puiden oksilta alemmas

-aina maahan saakka, päästäen samallaisen mäiskähtävän äänen kuin pussit

-jotka pudotessaan halkeavat. Joka haaralla lirisivät purot, ja tuntui,

-kuin suuret, salaperäiset siivet, lämpöiset ja kahisevat, hautoisivat

-maata. Ja kaiken tämän yllä vallitsi elämän ja kuoleman tuska.

-

-Oksantyven harmaaseen aukkoon oli pieni Kultarinta ilmaantunut kuin

-lumiläntti, joka hiljaa putoo korkeammalta oksalta, ja hitain liikkein

-oli pikku näätä laskeutunut maahan.

-

-Mutta sinne päästyään lähti hän aika vauhtia — sillä päivä on ollut

-pitkä ja hänen vatsansa on tyhjä — taivaltamaan tuttua tietään,

-jota hän kulkee joka ilta. Hänen käyrät, voimakkaat, teräväkyntiset

-käpälänsä tuskin hipaisevat lumen- ja mullansekaista tokaista maata;

-hänen pitkä, tuuhea häntänsä heiluu kepeästi; hän kulkee poikki

-hiljaisten polkujen, jotka lumen valaisemassa yössä näyttävät

-mustilta viivoilta; hän kulkee pitkin hakamaan rosokivistä aitaa ja

-sivu tummien, vaalealatvaisten, lakastuvien pensasaitojen, jotka

-jättiläissuurina tuntilaseina osottavat vuodenaikain vaihtumista. Toivo

-kiihdyttää pienen eläimen veren vilkkaammin virtaamaan ja hänen halunsa

-kasvaa kasvamistaan hänen lähestyessään saalispaikkaa.

-

-Tässä on se aidanaukko ja ne lahonneet oksat, joita vastaan on asetettu

-kuin vahingossa suuria hirsiä. Näiden hirsien välitse pääsee kapeata

-käytävää pitkin munaan käsiksi. Tänä iltana se hohtaa puhtaanvalkoisena

-maata vastaan, josta edellisten päiväin lumi on sulanut pois. Hän näkee

-munan, hän on varma ateriastaan, ja sydän lyö nopeammin ja rajummin.

-Vielä jokunen hyppäys, ja kohta hän saa särkeä rikki hauraan kuoren,

-hei! — Ja hän kiitää eteenpäin, kun pyydyksen säälimättömät käsivarret

-äkkiä sulkeutuvat tylyyn syleilyyn ja hurjasti yhteeniskiessään

-sieppaavat väliinsä seikkailijan pienen käpälän, pitäen sitä kiinni

-hirmuisessa puristuksessa.

-

-Tyynessä yössä kuuluu vangin sanomatonta tuskaa ilmaiseva, vihlova

-hätähuuto, ja samalla alkaa joka puolelta kuulua pientä kahinaa,

-äkillisiä töksähdyksiä, puidenoksien rasahduksia, mikä kaikki ilmaisee,

-että ympäristössä kuljeksivat metsäneläimet kiirehtivät takaisin

-pesilleen.

-

-Kauhea tuska, mikä lähtee murtuneesta käpälästä, sen rikkiviilletystä

-lihasta ja repeytyneestä nahasta, pakottaa Kultarinnan epätoivon

-voimalla pinnistämään ruumiinsa aivan jäykäksi, siten mahdollisesti

-päästäkseen tästä likistyksestä. Mutta mitäpä voi lihaksien hurjinkaan

-pingotus teräsvieterien tuskallista puserrusta vastaan!

-

-Turhaan hän niitä koettaa purra; hänen hampaansa arastelevat jo tuon

-säälimättömän metallin kylmyyttä, joka vain ne murtaisi, ja niin raukee

-jokainen tuskan yllyttämä yritys päättyen vaikeroimisiin.

-

-Kaukana kajahtaa pyssynpamaus; silloin hän ymmärtää tämän pyydykseksi.

-Pian tulee mies hänet tappamaan, eikä hän silloin voi paeta eikä

-puolustautua. Ja tuskan vihloessa ja vaaran mieltä kiihottaessa

-ravistelee ja vääntelee hän itseänsä epätoivoisin liikkein.

-

-Siinä seisoo pyydys maassa liikkumatonna. Hän viskelee pientä päätään

-taaksepäin ja pingottaa tervettä käpäläänsä, joka raivokkaasti polkee

-maata, samalla kun takakäpälät pinnistävät jäykkinä kuin jouset maata

-vastaan.

-

-Pingottuneet raajat nykivät taapäin, sivulle, eteenpäin, mutta pyydys

-ei hievahda, ei liikahda. Satimen hammasrivi, jonka rautahampaat

-julmasti purevat hänen lihaansa, on suurilla raudoilla kiinni

-aidassa olevassa renkaassa. Hän nuolee vitkaan käpälästä tippuvia

-veripisaroita. Sitten näkyy hän, ikäänkuin jättäisi taistelun silleen,

-jännittävästä ponnistuksesta uupuneena toisinaan talttuvan, unohtavan

-itsensä, nukahtavan tuskiinsa ja väsymykseensä. Toisinaan taas hän

-vääntelehtii, ikäänkuin tuhatkertaisten kipujen kiusaamana, vapisten

-elämän kauheutta, värisee, vikisee, hyppii, murtaakseen rikki tai

-saadakseen auki pihdit, jotka häntä puristavat.

-

-Mutta kaikki on turhaa, ja aika kuluu, ja mies voi saapua.

-Lumipeitteisen vuoren takaa päivä pian pilkottaa: sen ilmottaa lähellä

-oleva kukko metallisointuisella kiekunallaan, herättäen lehmät, joiden

-kellot kilahtavat yön hiljaisuudessa.

-

-Täytyy paeta, paeta mihin hintaan hyvänsä! Ja vielä rajummin pudistaa

-hän käpäläänsä, jonka luut ruskivat teräshampaiden pihdissä. Vielä

-yksi ponnistus: hän viskautuu kokonaan kyljelleen, ja nyt puljahtavat

-murtuneiden luiden irtonaiset kappaleet esille ihosta, ja jälelläoleva

-käpäläntynkä on melkein irti. Koko hänen tarmonsa keskittyy tähän

-yritykseen; hänen silmänsä, joihin on räiskynyt verta, loistavat

-kuin rubiinit, hänen kitansa vaahtoaa, karvat ovat pystyssä ja

-tahriintuneet; mutta liharepaleet ja nahka, jotka vielä ovat kiinni

-tuossa surmanansassa, pidättävät häntä. Vaara kasvaa, kukot kiekuvat

-toisilleen, ja mies voi ilmaantua.

-

-Silloin hyökkää hän äkillisessä tuskansekaisessa pelonpuuskassa,

-vapisten pyydyksen hirvittävän puristuksen alaisena, rikkirevityn

-käpälänsä kimppuun, ja nopein ottein silpoo, viiltää, ruhjoo, leikkaa

-hampaillaan veristä ja vavahtelevaa lihaa. Nyt on työ lopussa! Yksi

-lihassyy pidättää vielä: ponnahdus raajoissa, kouristus lihaksissa, ja

-hän Suhtautuu irti katkaisten vertavuotavan langanpätkän.

-

-Eipä mies saa häntä käsiinsä.

-

-Ja Kultarinta katosi sumuun tuskan huumaamana, mutta joka tapauksessa

-vapaana, eikä luonut edes jäähyväissilmäystä rikkirevittyyn ja

-punaiseen käpälätynkäänsä, joka jäi sinne todistamaan hänen

-voittamatonta vapaudenrakkauttaan ja elämänhaluaan.

-

-

-

-

-KULTARINNAN KUOLEMA.

-

-

-Laahaten kellahtavaa ja kuluneen näköistä hikiliinaansa harmaan,

-kuihtuneen maalaismaiseman yllä oli päivä valjennut, kostavan haamun

-näköisenä. Tänä talvipäivänä oli Kultarinta jättänyt ihmisen virittämän

-pyydyksen teräskouriin käpälänsä, joka oli siihen jäänyt äärimmilleen

-kehittyneen hädän merkiksi.

-

-Hän oli kävellyt, oli juossut, näkemättä mitään, tietämättä mistään,

-oli kulkenut pitkän taipaleen kunnes tyyten uupui, oli astunut

-kyynelehtivien, harmaiden pensasaitojen vieritse. Nämä olivat

-lukemattomien perhoskotelojen tahraamat, joista hyönteiset aikoinaan

-tulevat esille.

-

-Vihdoin tunsi Kultarinta rohkeutensa pettävän ja käpäläinsä

-herpautuvan. Samassa äkillinen kuolemanpelko kylmän ryöpyn tavoin

-valahti tylynä hänen lamaantuneeseen tajuntaansa saaden hänen

-selviämään tuskanhuumauksesta. Ja ajatus, järkähtämätön ja ankara,

-astui käskevänä hänen eteensä: Jollet lepää, kuolet!

-

-Hän oli pysähtynyt huokoiselle, mädänneelle lehtikasalle, josta

-enää oli vain lehtiruodit jälellä, keskelle lehtensä varistaneita,

-harventuneita orjantappurapensaikkoja. Nuoltuaan kotvan aikaa veristä

-käpäläntynkää, joka surkeana riippui hänen lavastaan kuin repaleinen

-hiha, oli hän hätäisesti ottanut selkoa ilmansuunnista päästäkseen

-eksymättä metsäasunnolleen.

-

-Hän huomasi olevansa sitä aivan lähellä. Sillä sattukoonpa

-metsäeläinten elämässä mitä suorin, säännöllisiä oloja mullistava

-häiriö, melkein aina on tylsistyneen tajunnan yllä jonkinlainen

-sallimuksen johto, joka heitä kuljettaa, jonkinlainen olemukseen

-kätketty, tiedoton varjeleva voima, joka valvoo heidän elämäänsä.

-

-Kun hän nyt väliaikaisessa turvapaikassaan voi miettiä, ryhtyi hän

-suunnittelemaan matkaansa, odottaen suotuisaa hetkeä pyrkiäkseen

-vierasvaraisen pähkinäpuunsa turviin. Tuolla metsänrinnassa se ojenteli

-pitkiä, sammaltuneita käsivarsiansa saksantammien ja pyökkipuiden

-ohuiden, paljaiden oksien lomitse.

-

-Ikäänkuin olisi tahtonut hiljalleen hankkia takaisin välttämättömän

-määrän tarmoa, koota riittävän varaston voimaa, kyyristyi hän kokoon,

-kääriytyi keräksi, hankkiakseen tyyten uupuneille lihaksilleen

-nuoren, rohkean verensä lämmön avulla sitä voimaa, joka oli hänen

-paranemisekseen välttämätöntä.

-

-Pian kohosi ratisevien puunoksien lomista hänen päänsä, hieno kuin

-käärmeen pää, varovaisena, oksia hipaisten, ja yhdellä silmäyksellä,

-yhdellä korvan humauksella tutkittuaan koko näköpiirin, juoksi hän

-pensasaitojen suojassa metsää kohti, jossa hänen asuntonsa oli.

-

-Hän pääsi pian sinne, ja niin suuri oli hänen tarmonsa, että huolimatta

-rikkirevitystä käpälästään huolimatta suuresta verenhukasta ja

-pyörryttävästä tuskasta, hän vaivatta kiipesi ilmaluolaansa, jonne hän

-tuntui vaipuvan kuin emon syliin tai äkkisyvänteen avoimeen kitaan...

-

-Kuusi päivää vietti hän siellä nuollen haavaansa, tuskasta raukeana,

-kuumeisena. Sitten tuli hän eräänä kauniina iltana esille laihtuneena,

-surkean näköisenä, silmät palavina ja tuskaisina, hartiat painuksissa,

-kulkien kuin raajarikko, joka näyttää rampaa jäsentänsä herättääkseen

-sääliä ja rukoillakseen almua henkensä pitimeksi.

-

-Ei mikään houkutellut häntä enää kylään päin, mihin hänen toverinsa

-jälleen kulkivat. Ei mikään saanut häntä lähestymään ihmisasuntoja,

-ei mikään, ei edes verenhimo ja -jano vetänyt häntä aukealle. Siellä

-kuljeskelivat nyt kanat vapaina lumettomilla niityillä ja sänkisillä

-pelloilla keskellä tähdenmuotoisia ja viheriöiviä sikurijuuria,

-noukkien pieniä matosia ja kalkkikiven muruja, joista muodostui kuorta

-munan ympärille.

-

-Metsä jäi hänen oleskelupaikaksensa ja riitti hänelle. Sieltä hän etsi

-jokapäiväisen ravintonsa, jonka avulla luuli jotenkuten tulevansa

-toimeen kevätpäiviin saakka, jolloin lehti puhkee puuhun ja linnut,

-jotka lupasivat hänelle parasta ravintoa, palaavat takaisin.

-

-Nämä ajat koittivat.

-

-Kiikkuessaan tähystyspaikassaan kuin vahti uutta urkkimassa, kuuli hän

-nyt muuttolaisten palaavan, kuuli metsän yläpuolelta niiden siipien

-äänekkään kahinan, joka oli kuin nousuveden pitkällinen pauhu, kuuli

-niiden meluisat kutsuhuudot, lemmenlaulut ja ilonpurkaukset. Ei hän

-käynyt levottomaksi, vaikka näki niiden kauas häviävän. Sillä hän

-tiesi kyllä, että näiden ensimmäisten, pohjoiseen pakenevien jälessä

-tulee pitkä jälkijoukko, joka leviää metsän yli ikäänkuin suuren,

-siipihameen laahustin ja täyttää sen syksyyn saakka lemmenleikeillään

-ja riemulauluillaan.

-

-Hänen pieni sydämensä löi kiihkeästi ilosta hänen ajatellessaan, että

-läheisessä tulevaisuudessa saisi lehtien turvissa väijyä rastaita,

-saisi pyökkipuiden latvasta hyökätä niiden pesien kimppuun ja taistella

-ankarasti korppien pesillä, nämä kun puolustivat tukevalla nokallaan

-tarmokkaasti poikasiaan.

-

-Saaliinsaanti oli vielä huonoa; pitkälliset väijymiset päättyivät usein

-hyödyttömästi. Mutta voimakas vaisto veti hänet väijymään lintujen

-lemmenleikkejä metsässä, niiden takaa-ajoja, niiden kinasteluja, niiden

-tappeluja. Nämäpä ne jouduttivat sitä aikaa, jolloin hän vehreällä

-nurmella pitäisi yltäkylläisiä verenjuominkeja leppeinä kevätaamuina

-tai viileinä kevätiltoina.

-

-Silmikot tihenivät ja paisuivat. Pian pistävät niistä voitokkaina

-esille pienet, vaaleat lehdet, avautuakseen valossa kiiltävän tuoreina

-lippuina ja sitten asettuakseen näytteille keveinä, loistavina

-päivänvarjoina.

-

-Silloinpa on pesien aika: melkein kaikissa pensaissa niitä piilee,

-suurten puiden kätköissä niitä löytyy. Silloin hän voi laatia

-ruokalistansa milloin pienistä lintusista, joita hän väijyilee

-metsänrinnassa, milloin metsäkyyhkysten painavista pesäntäyteisistä,

-joita hän löytää rotkosta, kuinka kulloinkin hetken oikku sallii.

-Nykyään hän ei voinut ajatellakaan lintujen metsästämistä päivän

-aikaan; sensijaan otti hän melkein joka ilta hengiltä rastaan.

-

-Heti hämärän tultua alkoivat rastaat, yksitellen kiikkuen ojan varrella

-kasvavien puiden tyvioksilla, arkoina laulunsa, jonka silloin tällöin

-keskeyttivät lyhyet paussit. Laulu oli intohimoista, suuriäänistä,

-itsepintaista, siinä oli vaihteluita loppumattomiin, ja tuntui, kuin

-laulajat täten olisivat tahtoneet jouduttaa kevään tuloa tai kuin kukin

-heistä olisi tahtonut voittaa naapurinsa ja pakottaa hänen vaikenemaan.

-

-Silloin Kultarinta liukui hiljaa ja notkeana maata pitkin ja saapui

-ääneti sen puun juurelle, missä kirkuja huusi äänensä käheäksi. Laulun

-kestäessä kulki hän eteenpäin, kunnes lintu omaan ääneensä kyllästyi ja

-vaikeni, jolloin hän pysähtyi ja laski alas säihkyviä rubiinisilmiänsä

-verhoavat ripsireunaiset luomet, avaten ne vasta kun lintu alkoi

-uudelleen laulunsa. Hän painautui kiinni oksaan, kuin olisi yhtä sen

-kanssa, niin että häntä oli ympäristöstään mahdoton erottaa.

-

-Kun hän tunsi olevansa kyllin lähellä, kun oli arvioinut välimatkan

-ja ottanut vauhtia, syöksyi hän yhdellä hyppäyksellä linnun kimppuun,

-jonka laulu hänen kynsissään tukahtui kaameaksi parkunaksi. Silloin

-vaipui äkkiä koko metsä yön raskaaseen hiljaisuuteen.

-

-Mutta tällaisella metsästysretkellä, joka vaati erikoista notkeutta

-ja harvinaista ketteryyttä, oli hänen arpinen käpälätynkänsä hirveän

-kiusallinen. Hänen kulkunsa oli sen takia hitaampaa, hänen tasapainonsa

-epävarmempaa, hänen hyppynsä kömpelömpiä. Olipa hän jo useita kertoja

-laskenut kynsistään saaliin, joka oli pyrähtänyt lentoon sysimustaan

-pimeyteen päästäen peloissaan kimeitä, kirkuvia ääniä, joista

-Kultarinta kyllin ymmärsi, ettei sitä enää saisi kiinni.

-

-Mutta pesimisaikana piti hän alituiseen pitoja, joita keskeyttivät

-raskaat unet. Silloin oli hän kuin juovuksissa ja selvisi kohmelostaan

-entistä janoisempana, aina verenhimoisena, aina valmiina ottamaan

-hengiltä lintuemon, jonka hän yllätti muniaan hautomassa tai poikasiaan

-vaalimassa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Auringon säteiden lämmön painamina kehittyivät tammien viimeisetkin

-myöhästyneet silmikot. Metsän vehreys esiintyi loppumattomissa

-värivivahduksissa.

-

-Siinä oli värisointua. Metsän vehreä nurmi heijasti kuin kilpaa

-vehreiden ketojen kanssa auringonvaloa kuvastimensa tuhansista

-särmistä, ja sen räikeän hehkuva ja kiiltävä vehreys vaihteli

-tyvioksien monivivahteisten vaaleiden värien kanssa. Näiden oksien

-hennot, ohuet ja hienopintaiset lehdet eivät vielä olleet saaneet

-valon täyttä hehkukastetta, eivät vielä olleet tyhjentäneet kuumien

-säteiden kultamaljaa pohjaan asti. Sillä vinosuuntaiset auringonsäteet

-eivät vielä olleet ehtineet ylenmäärin vuodattaa valoa muille kuin

-etuoikeutetuille metsänreunoille ja korkeimmille puunlatvoille.

-

-Mutta tänään kuohui kaikkialla elämä, sekä eläinten että kasvien,

-monimuotoisen rikkaana. Kuului hyönteisten surinaa ja lintujen laulua,

-silmikot aukenivat paisuvissa oksissa, jotka väräjävässä ilmassa

-rauskuivat kuin oikoilevat jäsenet.

-

-Tämä oli ensimäisiä niistä päivistä, jolloin metsä, naisen tavoin, joka

-kauan on vastustellut rakastettunsa hyväilyjä, lopulta antautuu niille.

-Silloin kuohuu sen jok'ikisessä pikku jäsenessä elämää, silloin joka

-puussa neste riemuiten kohoaa, ja auringon kuumat suutelot saartavat

-metsän vallottavan, voittoisan lemmen voimalla ja tunkevat kokonaan sen

-läpi. Eikä metsä silloin enää tarjoo eläville olennoille eksyttävissä

-varjopaikoissaan vilpoisaa, vaikka pettävää suojaa.

-

-Kaikki siinä lauloi, laulun ulospäin kumpuamatta; koko metsä kuohui

-hehkuvaa, sisäänpäin kääntynyttä, kuin keskitettyä elämää...

-

-Keskellä tätä rikasta, puhkeavaa elämää kävi Kultarinta tuona aamuna

-ryöstämässä rastaiden pesiä pähkinäpuissa ja pikku tammissa päivän

-ravinnoksi.

-

-Erään puun oksantyvessä, missä kolme keskikokoista haaraa yhtyi, istua

-värjötti rastas pesänsä reunalla, höyhenet pörröllään, pää hervotonna,

-silmät synkeän tuijottavina, kyyristyneenä poikasiensa hentojen

-ruumiiden yli, joilla tuskin oli vielä untuvapukua yllään.

-

-Jokin näköhäiriö tuntui hänet huumanneen, sanoin selittämätön pelko

-kuvastui hänen silmissään.

-

-Kaukana korkeuksissa oli hänet huomannut suuri petolintu, joka

-näytti leijailevan valossa. Räpytellen lakkaamatta siipiään,

-paikoiltaan hievahtamatta, kaula ojona, pää alhaalla, lumosi se tällä

-tyhjänpäiväisellä liikkeellään ja terävien rengassilmiensä kiehtovalla

-katseella lintuparan, joka äidillisen tunteensa pakottamana vaarasta

-huolimatta jäi pesäänsä.

-

-Kauempana kokoontuivat toiset linnut yhteen, ja niiden siipien kahina

-ja pelokas viserrys kantautui laajalle. Ne tahtoivat näin, suurella

-lukumäärällään, rähinällään ja joukkovoimalla välttää turmiollista

-lumousta ja varmaa kuolemaa, niiden kohtaloa, jotka eivät liity

-muihin. Korpit rääkyivät ja osottelivat toisilleen vihollista pelon ja

-taisteluhalun vaiheilla, valmiina torjumaan iskuja, jotka eivät heitä

-edes uhanneet.

-

-Petolintu, suuri hiirihaukka, jonka siipiväli oli sangen mittava, ei

-näyttänyt tästä välittävän, vaan oli kokonaan kiinnittänyt huomionsa

-saaliiseensa.

-

-Ja äkkiä syöksyi se, tuntiessaan rastaan varmasti olevan vallassaan,

-kuin nuijalla iskien pesän kimppuun.

-

-Mutta juuri kun sen koukistuneet kynnet, jotka jo edeltäpäin olivat

-iskuasennossa, olivat lintuun tarttumaisillaan, pisti äkkiä saman puun

-sokkeloista Kultarinnan pää uhkaavana esille.

-

-Siipiään räpytellen pysähtyi verenhimoinen petolintu yhdelle noista

-kolmesta oksasta, johon se toisella jalallaan tarttui toisen

-hapuillessa tyhjää, ja ojennetun kaulan yläpuolella latuskainen pää

-tähysti julmana vastustajaa, joka hänen kanssaan kilpaili saaliista.

-

-Istuen vastakkaisella oksalla, takapuoli ruumista pystyssä, terve

-käpälä alhaalla, lihavana ja voimakkaana tiheistä juhla-aterioistaan,

-raajat kissantapaisesti koukistuneena voimakkaaseen kaarrokseen,

-kaula pingotettuna, tappeluvalmiina, käänsi tuo pieni verenhimoinen

-eläin petolintuun päin hienon, latuskaisen päänsä liekehtivine

-timanttisilmineen, ja avasi kitansa paljastaen kaksi hohtavaa ja

-terävää hammasriviä. Kultarinta pysyi hievahtamatta, kuono pystyssä,

-sieraimet kokoon vetäytyneinä, viiksenkärjet eteenpäin, ojennettuina,

-hirmuisena suuttumuksessaan ja vihassaan.

-

-Ja molemmat vastapuolet lävistivät toisensa kiehtovilla ja

-verenhimoisilla katseillaan kuin terävillä miekoilla. Oli syntymässä

-taistelu, tulinen, vielä epätietoinen tuloksiltaan, mutta joka

-tapauksessa tuskallinen ja tuhoisa saalisparalle. Tuo onneton

-linturaukka oli siinä kahden tulen välissä, sen höyhenet oli kuumeinen

-kauhunväristys pörristänyt, niin että siitä erotti enää vain mustan,

-liikkumattoman nokan, hapuilevat ja hurjat silmät. Onnettoman kaula

-näkyi tahtovan vetäytyä ruumiin sisään välttääkseen kuristavaa kynttä

-tai viiltävää hammasta. Kärsivän eläinparan sydän löi niin rajusti,

-että pienet sokeat poikaset, jotka olivat sen hentojen siipien

-suojassa, alkoivat piipittää tietämättä mitään näytelmästä heidän

-päänsä yläpuolella.

-

-Molemmat viholliset lävistivät toisensa katseillaan kuin miekoilla.

-Olisi luullut, että näkymätön, voimakas side oli heidän välillään.

-Ja tämä side, joka kiristymistään kiristyi, jännitti myös entistä

-kiihkeämmin heidän lihaksensa taisteluun, tuimaan otteluun, johon he

-valmistuivat käymään satakertaisin, vihan kiihdyttämin voimin.

-

-Ikäänkuin Kultarinta jo olisi lihaksiinsa koonnut kylliksi voimaa

-hyökkäystä ja puolustusta varten, lensi hän, takarajoillaan ponnahtaen

-aimo hyppäykseen, vihan nuolena oksaltaan petolintuun päin.

-

-Hyökkäystä oli mahdoton torjua. Isku osui petolintuun keskelle rintaa

-ja se horjahti; mutta sen mahdottoman suuret siivet olivat sen

-tuokiossa kohottaneet jälleen pystyyn, jopa ennenkuin sen koukkunokka

-ehti nipistimillään repäistä näädän vavahtelevaa lihaa. Sitten

-tarttuivat sen kynnet ahneesti kaapaisten Kultarintaan ja se kohosi

-avaruuteen, vieden pienen eläimen mukanaan.

-

-Hiirihaukka kohosi saaliinsa painostamana viistoon. Se säästi kostonsa

-myöhemmäksi, muutamaa hetkistä tuonnemmaksi, kunnes näätä tämän

-kulun huumaamana, pyörtyneenä, typertyneenä ilmameressä, ei enää

-ajattelisikaan vastustella nokaniskuja.

-

-Se erehtyi. Kohotessaan ilmaan mahtavan linnun verisissä kynsissä

-oli Kultarinta kyllä tuntenut huimausta niinkuin ne, jotka luottavat

-vain maahan ja jalkoihinsa; hänen kauhun sokaisema katseensa ei ollut

-voinut arvioida sitä kasvavaa kuilua, joka hänet erotti maailmastaan,

-mutta raivokas viha oli hänet vallannut. Ja hän painoi syvemmä linnun

-rintaa vasten kitansa vihaa hehkuen ja verta janoten ja ponnahteli,

-voimakkaampana ja notkeampana kuin milloinkaan, kinttujänteittensä

-voimalla lähemmä petolintua, löytämättä jaloillensa tukikohtaa

-ja syöpyen hiirihaukan kynsiin, jotka häntä pitelivät tulisissa

-pihdeissään.

-

-Yhdellä iskulla, suonenvedontapaisella, epätoivoisella ponnistuksella,

-jonka voimasta hiirihaukka veti jalkansa koukkuun, oli Kultarinta

-takertunut kiinni petolinnun ruumiiseen, ja raivokkaana iskenyt sen

-sisälmyksiin kylmät, veitsenterävät hampaansa, joita ei mikään mahti

-olisi niistä saanut irti riuhtaistuksi.

-

-Kuolevan ihmisen elein nykäsi petolintu tuskissaan päätään taaksepäin.

-Avoimesta haavasta tihkui verta, ensin tulipunaisena ja lämpimänä

-kasteena, sitten nopeampina ja katkonaisina suihkuina. Ja suuria

-veripisaroita putoeli alas syvyyteen, aina suurempia sen mukaan kuin

-purema eteni ja reikä rinnassa laajeni. Hiljentäen silloin lentoansa

-ja kohoten pystysuoraan, enää mitään näkemättä, tuskien huumaamana

-nousi lintu nousemistaan, Kultarinta sydämeen syöpyneenä kuin surman

-nuoli, jota hiirihaukka puristi entistä kiihkeämmin ankaroissa

-kuolontuskissaan.

-

-Petolinnun kynnet, jotka suonenvedontapaisesti olivat iskeytyneet

-näädän selkään ja rintaan, olivat syöpyneet läpi nahan, lihaksien,

-puristaneet rikki keuhkot, sydämen, kaikki vertavuotavat sisälmykset,

-ja sotkeneet kuin taikinaa elävää ja höyryävää lihaa. Ja samalla

-Kultarinta leppymättömänä, liikkumattomana, hänkin kostoansa

-suorittaen, repi hampaillaan punaisen haavan linnun sisälmyksissä yhä

-suuremmaksi.

-

-He kohosivat hurjina kohti auringonvaloa yhtä huumaantunutta nousua.

-Äkkiä keikahti mahtava lintu verettömänä nurin syvyyden yläpuolella

-vaipuen hervottomille siivilleen. Ja kiemurrellen kuolonkamppailun

-viimeisissä tuskissa, petolinnun yhä puristaessa uhrinsa ruumista

-jäykissä kynsissään, syöksyivät molemmat ruumiit syvyyteen.

-

-

-

-

-KANIINIEN SALAKAPINA.

-

-

-Jänö-Jussi, Riihivuoren metsässä oleskeleva punaisenruskea jänis,

-aikoi vaihtaa Vattuperän vadelmapensaikon, jossa oli pitänyt asuntoa

-eräästä kesäkuun aamusta lähtien, tummiin kylvömailas- ja tuoksuviin

-nurmiapilasketoihin ja lähti matkaan hämärän turvissa.

-

-Hän oli nukkunut Vattuperän rotkossa silmät selällään, ikäänkuin

-olisi pelännyt, etteivät hänen, vanhan metsänkulkijan korvat kykenisi

-riittävän tarkasti vaarinottamaan ympäristön ääniä. Näreikön

-väriloisto, joka vaihteli lehdiköissä väreilevän valon mukaan, synnytti

-alituiseen ilkeitä, mieltä masentavia, lepoa häiritseviä painajaisunia.

-

-Vaikkei mikään ulkonainen seikka ollut Jänö-Jussille antanut pelon

-aihetta, hankki hän kumminkin itselleen varmuuden ulkonaisesta

-turvallisuudesta suunnaten vuoroon joka haaralle ruskeat,

-valkonipukkaiset korvansa niinkuin sotamies, joka tutkii asettansa

-taistelun edellä, taikkapa vain niinkuin matkustaja, joka ennen

-matkallelähtöä katsoo, että tukkansa on sileäksi kammattuna.

-

-Sitten kohottivat hänen takakäpälänsä, jotka olivat pitkät ja kestävät

-kuin teräsjouset, hänen pulskan, valkoisen takaruumiinsa korvien

-tasalle ja viskasivat hänet kuin pyssyllä lau'aisten muutamien askelten

-päähän suosiollisesta vadelmapensaikosta. Sen hän vanhan kokemuksen

-nojalla — ei vain turhasta oikusta — oli valinnut lepopaikakseen

-yhdeksi päiväksi.

-

-Jänö-Jussi, Vattuperän yksinäinen erakko ja sen nautinto-oikeuden

-omistaja, oli tämän metsäkulman ainoa hallitsija, joksi hänet kaikki

-muut jänikset olivat tunnustaneet. Kuukausia sitten oli hän eräänä

-syysyönä löytänyt aution rotkon, saapunut sinne punaisenruskeat

-säärystimet savisen loan koristamina ja ottanut sen asuinpaikakseen.

-Eikä yksikään tuohon pitkäkorvaiseen heimoon kuuluva, kuuliaisia kun

-olivat ikivanhoille vaistoille, ollut yritellytkään, kuten sadun näätä,

-riidellä häneltä pois tätä paikkaa, jonka hän ensimäisenä oli löytänyt.

-

-Ehkäpä oli hän unohtanut sen syysillan, jolloin hän uupuneena oli

-joutunut kauas syntymämetsästään mielettömänä paeten verenhimoista

-koiraa, ja laskenut ankkurinsa tälle rauhalliselle rannalle. Tehtyään

-muutamia taitavia, kaksi- tai useampikertaisia kiertoja, oli hän

-asettunut kahden lokaisen vaon väliin, joista häntä ei voinut erottaa,

-turpa tuulta vastaan, joka liittolaisena tai ystävänä huolellisesti

-painoi alas hänen selkäkarvansa paremmin hänet salatakseen. Ja koko

-yönä ja seuraavana päivänä hän ei ollut hievahtanutkaan paikaltaan.

-

-Vasta hämärässä oli hän lähtenyt taivaltamaan, haluten aluksi kulkea

-entiselle oleskelupaikalleen viepää tietä. Mutta ajatus, että edellinen

-rotkoissa oleskellut jänis oli epäilemättä joutunut metsästäjien

-käsiin jättäessään tämän ihailtavan oleskelupaikan, lisäksi apilas- ja

-mailasketojen likeisyys ja tämän tuulten suojaaman metsäkulman jylhä

-rauha olivat pidättäneet hänet siellä. Ja Riihivuoressa oleskelevat

-jäniksenpoikaset, tultuaan täysikasvuisiksi ja hakiessaan hekin

-täällä yksinäisyyttä, olivat vastustamatta jättäneet hänelle metsän

-riidattoman yliherruuden.

-

-Varovaisin loikkauksin, pysähtyen joka hypyn välillä, lähti Jänö-Jussi

-kesäkuun-illan sametinpehmeässä ja hyväilevässä puolihämärässä tuttuja

-syntymäseutujansa kohti. Hän tarkasteli ilmaa saadakseen selville

-metsän värähtämättömästä tyynestä huolimatta tuulen suunnan, jonka

-heikko henkäys sai puiden kuivat, näännyksissä olevat lehdet painumaan

-alas. Tuuli kävi etelästä, ja hän suuntasi kulkunsa sitä aituuksen

-aukkoa kohti, joka oli enimmän etelään päin, ikäänkuin tahtoisi urkkia

-tietoja niin kaukaa kuin suinkin ja erottaa erehtymättömään korvaansa

-osuvasta tuhatsorinaisesta huminasta ne melkein huomaamattomat äänet,

-joita hiljaa keinuva yöilma saattoi salata.

-

-Muutamissa hetkissä oli Jänö-Jussi poissa metsästä, ja kun hän,

-saavuttuaan aitauksen varjoon, tunsi olevansa turvassa, läksi hän pois

-alueeltaan, rinnassaan turvallisuudentunteen suoma rauha ja mielihyvä.

-Silloin tällöin nykäisten palan hyvätuoksuista ruohoa, huvittelihe

-hän kuin nuori varsa, iloiten yksinäisyydestään. Hän hyppi mättäältä

-mättäälle, hipaisten pensasaitoja ja aika-ajoin kääntyen kylään päin.

-Sieltä kantautui vielä joitakin lörpötteleviä ääniä, joista jänön

-huoleton, luottavainen mieli ei piitannut.

-

-Eräällä puna-apilaskedolla, joka oli täynnänsä makeita kukkia, tapasi

-hän tavallisesti metsän muut jänikset, öiset toverinsa. Mutta yhteen

-tai kahteen kuukauteen ei Jänö-Jussi ihmeekseen ollut tavallisella

-yhtymäpaikalla enää kohdannut noita pitkäkorvia, joiden kanssa hän

-hieroi turpaa ystävyyden merkiksi keskellä kosteita ja tuoksuvia

-vihreitä niittyjä.

-

-Hän ei niitä enää nähnyt. Ja Jänö-Jussia ihmetytti joka ilta enemmän,

-sitä enemmän, kun hän nyt näki suurten pitkäkoipien sijasta laumoittain

-pienempiä, tummempivärisiä, yltiöpäisen näköisiä heimolaisia, joiden

-lukumäärä tuntui kasvamistaan kasvavan. Nämä heittivät häneen vihaisia

-silmäyksiä ja olivat ärein äännähdyksin ja värähtelevin sieraimin

-vastanneet hänen ystävälliseen tervehdykseensä.

-

-Jänö-Jussi oli salaa levoton näistä naapureista, vaikkei vielä

-huomannut yhteyttä suurempain pitkäkoipisten katoamisen ja näiden

-outojen serkkujen ilmestymisen välillä. Kumminkin oli hänestä

-vastenmielistä, että tuo joukko, joka kaivautui maakoloihin sensijaan

-että olisi pitänyt asuntoa rotkoissa, yhä lisääntyi ja edelleen pysyi

-hänen lähellään.

-

-Jänö-Jussi oli Rähivuoren jäniksistä voimakkain ja kookkain, mutta

-ei ollut milloinkaan väärinkäyttänyt voimiaan ketään vastaan omaksi

-edukseen. Hän katselikin näitä pieniä heimolaisia, jotka hän helposti

-olisi voittanut tappelussa tai kilpajuoksussa, hyväntahtoisen

-leppeydellä ja voimakkaan tyynellä varmuudella.

-

-Hän kulki siis koko yön niityltä niitylle, hyppi ruohomättäältä

-toiselle, loikkasi pitkin polkuja ja teitä, harppasi syrjään turpa ja

-takapuoli koholla maistelemaan jotakin hyvätuoksuista rehukasvia, jota

-hänen satunnaisesta oikusta teki mieli.

-

-Oli alakuun aika. Noin yhden tienoissa aamuyöstä kohosi kuun hopeinen

-sirppi taivaalle tähtien kimmeltäessä monenvärisinä. Jänis katseli

-kuun nousua istuen pystyssä takaruumiillaan, yhä ihmeissään ja hiukan

-levotonna valosta. Äkkiä sai outo näytelmä hänen hämmästyksestä

-jähmettymään siinä mättäällä istuessaan.

-

-Suuren kiviröykkiön ympärillä, jossa oli laakson kiviä vanhan tavan

-mukaan kasattuina samaan paikkaan, huomaa hän lukuisan, oudonnäköisen

-joukon kaniineja olevan vilkkaassa liikkeessä ja neuvotteleman

-keskenään.

-

-Milloin istuen takapuolellaan, milloin kokonaan seisten

-takakäpälillään, vaihtaen paikkaa, nousten ja laskeutuen, luimistaen

-korviaan kuin miettisivät ja kuuntelisivat, viskaten ne taaksepäin

-kuin tahtoisivat ilmaista vihaa, näyttävät ne tämän nousevan

-kuun eksyttävässä valossa väliin kuin tanssivan öistä tanssia.

-Pitkäkorvainen ei tunne sitä, ja kun hänellä — yhtä vähän kuin hänen

-kaltaisillaan kenelläkään — ei ole seurusteluvaistoa, ei hän voi

-vähääkään ymmärtää noiden houkkien hillitöntä naamailveilyä.

-

-Pienet, herkkäliikkeiset turvat irvistelevät oudosti, paljastaen

-näkyviin nakertajien terävät hammasrivit. Etukäpälät lyövät vihaisesti

-pientä rintaa vasten, kohoavat sitten turvalle saakka. Usein kuuluu

-myöskin kovempi lyönti, ikäänkuin kehotus väkivallantekoon tai

-vaitiolokäsky: voimakkaampi takakäpälä iskee maahan, josta kuuluu

-kumahtava ääni, mikä voimakkaasti antaa käskylle pontta.

-

-Jänö-Jussi katselee kaukaa, pää sivulle kääntyneenä, yhdellä silmällä,

-suurella, punaisella, mykevällä, ällistyneen näköisellä, tätä outoa

-näytelmää, ikäänkuin jokainen näkemänsä liike päättäisi hänen

-vapaudestaan ja hengestään.

-

-Vihdoinkin koittaa aamu, lauma hajaantuu, ja Jänö-Jussikin aikoo

-lähteä rotkoonsa takaisin. Mutta jokaisen hänen käytävänsä suulla on

-kaksi kaniinia kuin vahtia pitämässä. Nämä katselevat häntä hänen

-sivu kulkiessaan virnistäen turvallaan, mikä ei ennusta hänelle

-hyvää. Etempänä tapaa hän toisia, niitä on vieläkin etempänä, ne

-näkyvät piirittävän rotkon. Jänö-Jussi painuu arkana ja levottomana

-syvälle metsikköön suurten vadelmapensastojen suojaan. Niitetylle

-heinämättäälle, toisiinsa takertuneiden, kasattujen heinien suojaan,

-tuulensuuntaa tutkien, kääriytyy hän keräksi ja vaipuu tavanmukaiseen

-lepoonsa.

-

-Siinä hän nukkuu savisella, hyllyvällä maaperällä, keskellä

-ruosteenvärisiä heinämättäitä, joista häntä on vaikea erottaa, korvat

-huolellisesti painettuina selkää pitkin, ja on näköjään kuin iso,

-tumma, ajan ja luonnonvoimien silottama kivi. Hän kuuntelee ja katselee

-olentonsa täydellä, itsetiedottomalla tarmolla. Korvien mustanvalkeat

-kärjet vavahtavat, kun outo ääni, jota metsässä ei tavallisesti

-kuule, epäsointuisasti yhtyy siihen yksitoikkoiseen säveleeseen, joka

-hänet tuudittaa uneen tai tavallista pitempi hiljaisuus keskeyttää

-lukemattomat sulosointuiset hänen lepoansa säestävät äänet, tai aurinko

-tavallista hehkuvampana valaa tähän loukkoon kuumaa valosuihkuaan,

-kirkastaa vadelmapensaikon hehkuvan vehreäksi ja tunkeutuu hänen

-pyhättönsä pimentoon huolimatta edessä olevista, tanakoista, tuoreista

-vesaoksista.

-

-Hänen lepoansa häiritsevät alituiseen mitä masentavimmat unet, mitä

-ilkeimmät painajaiset, jotka saavat hänen äkisti luimistamaan korviansa

-tai avaamaan silmäteränsä laajaksi ja säikähtäen havahtumaan hereille.

-

-Koska hän on hämmennyksissään edellisen yön näytelmästä ja kaniinien

-pirullisesta piirityspuuhasta, paisuu pieninkin epäilyttävä ääni hänen

-päässään tuhoatuottavaksi ukkosen jylinäksi. Samoin näyttää hänestä

-auringonvalon kajastus tuoreen lehden loistavalla pinnalla mahtavalta

-tulipalolta, heijastuessaan hänen munanmuotoiseen, kultakehyksiseen

-silmäteräänsä. Se on kuin hornan rovio, jossa viattomien jänisraukkojen

-sielut saavat palaa niinkauan kuin loppumattomia metsästysretkiä

-kestää...

-

-Iltahämärä havahuttaa hänet vihdoin tästä kiusallisesta horrostilasta.

-Hän herää. Hän kuuntelee. Hetki on rauhaisa. Metsäpuiden latvoissa

-liikahtelevat lehdet hiljaa itätuulessa, kuin liehuttaisivat puut

-hyvästinsä häipyvälle päivälle. Ja Jänö-Jussi hyppää yhdellä

-harppauksella yli metsän raja-aidan ja sen kostean ojan, joka on

-ajautunut täyteen sammaltaneita kiviä ja mädänneitä lehtiä.

-

-Mieltä rauhottava tuoksu leviää tuoreilta niityiltä; hetki on

-hiljainen ja näyttää hymyilevän hänelle, ja pian saa hän takaisin

-sitä luottavaisuutta, jota synkät, häiritsevät aavistukset ovat

-järkyttäneet. Hän unohtaa ne. Täällä on hän kaikkialle tervetullut,

-kaikkialta hän saa lempeätä kohtelua osakseen. Apilaat tuolla

-etempänä hajahtavat hunajalle. Tuossa hän jo heittää kuperkeikkaa

-rantamaiteitten ja purppuranväristen nurmiapilain seassa, onnellisena

-yksinäisyydessään. Silloin alkaa äkkiä ja joka haaralta samalla kertaa

-kuulua kimeitä, piipittäviä ääniä, jotka ovat kuin sotahuutoja tai

-liittoutuneiden keskinäisiä merkinantoja.

-

-Ovatko ne vihollisääniä? Ne eivät ole kettujen kimeätä vingahdusta, ei

-koirien raivoisaa haukuntaa eikä raa'an ihmisäänen käheyttä. Ne ovat

-tuttuja ääniä. Ja äkkiä hän säpsähtää, mielessään eilisyön muisto.

-Vaara on tarjona! Täytyy livistää pakoon. Ja hänen silmänsä laajenevat

-suuren suuriksi, hänen korvansa liikkuvat vastakkain ja ristitysten

-ikäänkuin toisiinsa iskevät miekat, mutta joka suunnalta kohoaa ääniä,

-jotka paisumistaan paisuvat.

-

-Ja nyt näkee hän laskevan päivän epäselvässä valossa niiden, jotka hän

-eilen näki vanhan kiviröykkiön ympärillä, joka haaralta tulevan esille

-ja hyppivän häntä kohti. Niiden luku on eilisestään lisääntynyt, ja ne

-kulkevat häntä kohden piirissä, joka sangen nopeaan supistuu.

-

-Ne lähenevät, ne likistävät toisiansa ja tuuppivat toisiansa; ne

-näyttävät kasvavan, niitä on määrätön luku, ne ovat jättiläisiä. Minne

-paeta? Ja siinä on Jänö-Jussi tyrmistyneenä, kaula pitkänä. Vaara

-kasvaa, vaara lähenee, vaara käsittää hänet pian... mutta mikä vaara?

-

-Tuntuu kuin muurinmurtajan isku hänen rinnassaan; turvat puhisevat,

-käpälät kärsimättöminä tallaavat maata. Jänö-Jussi on kaadettu kumoon,

-häntä poljetaan, purraan, revitään. Sitten lauma loittonee. Kaikki on

-ohitse!

-

-Ei, hän on vasta vankina! Kaksi pientä, verenhimoista kaniinia

-puree rikki hänen korvansa viiltävillä hampaillaan ja pitää häntä,

-saatuaan hänet kumoon, kuin kiinninaulittuna maassa; toiset kaksi ovat

-etukäpälien kimpussa, ja kaksi voimakkaampaa, jotka jo ovat kokeneita

-ja taitavia ammatissaan, jäykistävät hänen takakäpäliänsä estäen niitä

-liikkumasta, pitäen niitä hajallaan rivossa asennossa.

-

-Hillitön lauma hänen ympärillään nousee ja laskee kuin elävä aita;

-turvat vavahtelevat, ja tiheään räpyttävien silmäluomien sisäpuolella

-punertavat kuperapintaiset silmät verenhimoisina, ilmaisten

-hellittämätöntä vihaa. Tyrmistynyt Jänö-Jussi pysyy liikkumatonna,

-hievahtamatta paikoiltaan. Elävä aita häälyy, sitten pysähtyy

-edessäpäin liikkumattomaksi; ainoastaan takapuolella olevat kohottavat

-ilmaan verenhimoisia turpiaan, ja niiden punaiset silmät näyttävät

-tahtovan hänet lävistää.

-

-Ja nyt uhripappi alkaa työnsä.

-

-Hän painaa hienoturpaisen päänsä Jänö-Jussin mahaa vasten. Hänen

-hampaansa, jotka ovat terävät kuin terässakset, viipyvät hetken

-punertavassa karvassa, ja yhdellä iskulla repäisee hän irti

-kivespussin, jonka hän, samoinkuin veriset lihat, sylkee pois

-suustansa, katsojain tömistäessä jalkojaan nopeassa tahdissa.

-Jänö-Jussin vihlova, epätoivoinen valitus, jonka kipu ja pelko

-paisuttavat kaameaksi voihkinaksi, kaikuu rotkossa vallitsevassa

-hiljaisuudessa. Lauma ei liikahda, ääneti se nauttii näistä huudoista

-ja katselee mykkänä näitä kärsimyksiä, tylyyn vihaan jähmettyneenä.

-

-Etemmä ja syvemmä lihaan upottaa säälimätön raatelija aseensa. Kuuluu

-toisiaan vastaan kalahtavien hampaitten terävää, karskahtavaa ääntä ja

-punaisessa turvassa heiluu sinne tänne läsnäolijain nähden muodoton

-ja verinen liharepale, jonka hän virallisin elein jättää apulaiselle,

-jotta se kulkisi hampaista hampaisiin. Turvat näyttävät irvistelevän

-ja Jänö-Jussin valitus kohoo yhä yksinäisenä ja entistä kaameampana

-laskeutuvaan yöhön.

-

-Pyöveli aikoo jatkaa työtään. Mutta siiloin kuuluu läheltä rattaitten

-jyrinää ja joku koira, jonka nenään tuuli on vienyt viestin kaniinien

-läsnäolosta, alkaa vimmatusti haukkua. Koiran kulkusen kilahtaessa

-alkaa silloin vihainen piiri Jänö-Jussin ympärillä särkyä ja hajaantua

-ja hän, villi kulkurieläin, jää yksin tuon ihanan yön helmaan, joka

-lupasi nautintoja.

-

-Mutta viimeisestä koiraskilpailijasta ei enää ollut pelkoa, viimeinen

-salakapina oli onnistunut, kaniinien viha oli tyydytetty.

-

-Ja silvottu Jänö-Jussi, mieletönnä kivusta ja pelosta, livahti tänä

-hiljaisena onnettomuuden yönä tiehensä Vattuperästä ja kiiruhti täyttä

-vauhtia kohti pensastoa, jossa hän ensi kertaa oli nähnyt päivänvalon,

-siihen kaukaiseen seutuun, josta raivostunut jahtikoiraparvi oli

-hänet eräänä syyspäivänä karkottanut. Ja Jänö-Jussi ymmärsi nyt

-liiankin selvästi, miksi hänen suuret, ruskeakarvaiset veljensä olivat

-jättäneet rotkon, nuo veljet, joiden kanssa hän kuuttomina öinä hieroi

-turpaa ystävyyden merkiksi keskellä tummia kylvömailasia ja tuoksuvia

-nurmiapilaita.

-

-

-

-

-UTELIAAN PALKKA.

-

-

-Ollervo hyppeli, tammenterho hampaissa, polkua reunustavien

-pähkinäpuiden ja leppien oksilla, missä hän oli jo monen monta kertaa

-tänään käynyt. Pienet korvat olivat luimussa, silmissä oli ilon

-ilme, häntä oli toisinaan kietaistuna ylös kuin laahustin, toisinaan

-kohollaan töyhtönä, levittäytyen siron päivänvarjon tapaisesti suoraan

-hänen päänsä ylitse.

-

-Hänen painostaan kimmoiset oksat nousivat ja laskivat, hipaisten puiden

-juurella kasvavia sanajalkoja. Ja tuo taitava hyppijä, väsymätön

-ilonpitäjä jännitti, kohoilevien oksien antamaa vauhtia hyväkseen

-käyttäen, koipensa yhä korkeampiin ja pitempiin hyppyihin, ikäänkuin

-pensaat olisivat hänet puhaltaneet ilmaan tai ikäänkuin hän olisi ollut

-pallo, elävä ja iloinen lelupallo metsän asukkaiden käsissä.

-

-Hän kulki hypellen eteenpäin, joka lihas jännitettynä kimmahti

-korkealle, ja kupsahti taas maahan asti. Ja missä hän auringonvaloa

-vasten vilahteli oksien lomitse, oli häntä vaikea keinuvista

-puunoksista erottaa. Siellä hän uiskenteli vehreässä aallokossa,

-keikkui siellä kuin vedessä ajelehtiva esine, kauniin ilman

-houkuttelemana.

-

-Hän oli paluumatkalla metsänrinteeltä, missä kävi pähkinä- ja

-tammipuista etsimässä talviravinnokseen keltaisia pähkinöitä ja kypsiä

-tammenterhoja, jotka siellä joutuivat varemmin kuin hänen asuntonsa

-lähistöllä.

-

-Oli aika koota ruokavaroja talteen. Oli lopussa kisapäivät, jotka oli

-vietetty kuusien ja tammien oksilla. Ei enää ollut aikaa alituisiin

-kisailuihin, ei joutanut enää olemaan piilosilla puiden oksilla, ei

-tekemään huimaavia ilmahyppyjä ja uhkarohkeita viippahyppyjä. Vuotuinen

-elonkorjuu oli ovella, sillä pianpa putoisivat puiden hedelmät maahan

-mätänemään, pianpa talvi, pakkaset, sateet ja lumi pakottaisivat hänen

-sulkeutumaan luolaan tai ilma-asuntoonsa. Sillä talviasunnokseen hän

-ehkä valitsee kallionkolon, jonka hän puhdistaa hyvin ja pehmittää

-huolellisesti sammalilla ja kuivilla lehdillä. Sitten hän jakaa

-sen yhtäsuuriin osastoihin, eri aittoihin, joihin hän tallettaa

-ruokavaransa, lajitellen ne eri kasoihin. Tai asettuu hän aarniopuuhun

-tilavaan koloon, tuulen ajamien lehtien tai sammaleen peittoon,

-ja tukee asuntonsa risuilla. Näin syntyy pieni, hyvin varustettu

-linnoitus, suuren, luoksepääsemättömän puun, mieluimmin kuusen tukevaan

-oksantyveen.

-

-Sinne hän palasi joka retkellä, puoliavoimessa kidassaan etuhampaitten

-välissä keltainen, sileä, paljas pähkinä tai hyvin paisunut, kookas

-ja painava tammenterho, jonka hän oli valinnut kolmikulmaisesta

-siemenkopasta kaikella sillä huolellisuudella, jonka hänen

-eläinvaistonsa ja varma kokemuksensa hänelle olivat neuvoneet.

-

-Heti pesäänsä saavuttuaan laski hän saaliinsa pieneen aittaansa, jonka

-hän talveksi aikoi tarkoin tilkitä. Täältä aikoi hän tarpeen mukaan

-ottaa esille ruokavaroja ja heittää pois tarpeettomat ja tilaa vievät

-jäännökset joko pienestä sivu- tai isommasta pääaukosta. Ja näin

-haaveillen ryhtyi hän korjaamaan, yhä iloisena, hypellen pitkää ja

-kapeaa sisäänkäytävää, jonka hän sisäpuolelta saattoi avata ja jälleen

-tanakasti sulkea kestävällä sammalmuurauksella.

-

-Näin hän oli tehnyt edellisenä vuonna ja näin hän tekee joka vuosi.

-Lämpimäksi vuodenajaksi jätti hän aina asuntonsa autioksi ja tyhjäksi

-ikäänkuin tuuleutumaan pitkän talven ummehtuneesta ilmasta, ottaakseen

-sen täysin puhtaana jälleen huostaansa.

-

-Hän oli viettänyt kauniin vuodenajan huvilassaan, pienessä pyöreässä

-sammalpesässä, jonka hän joka kevät rakensi uudelleen. Tässä vihreässä

-kesämajassaan, joka riippui tammen oksantyvessä, soi hän suojan

-vuosittain vaihdetuille lemmityilleen.

-

-Mutta heti kun poikaset olivat kasvaneet täysikäisiksi, lähteneet

-pesästä hajotakseen kukin haaralleen, oli hän jäänyt yksin viettämään

-iloista ja huoletonta elämää auringon alla, syöden huomisesta

-huolehtimatta sellaisia metsän hedelmiä, jotka säilyvät vain kotvasen.

-Joskus lähti hän seikkailemaan rajaniityille ahmiakseen mahansa täyteen

-kirsikoita, joita ei voi säilyttää, ja joskus myöskin, vaikka sangen

-harvoin, nipisti verenhimoisena kuoliaaksi pikku lintusia niiden

-pesissä tai oksilla, josta hän ne äkkiarvaamatta sieppasi kynsiinsä.

-

-Useimmiten hyppeli hän oksalta oksalle, tyytyväisenä päiväänsä ja

-elämäänsä, koko ruskea ruumis ilmassa, ponnahtaen kuin raketti

-ylös vähimmänkin sysäyksen heilauttaessa puuta, tai kuin loistava

-leikkisuihku, jonka lyhteenmuotoisissa säteissä näkee monenvärisiä

-kimalluksia.

-

-Hän söi siellä missä kulloinkin oli, useimmiten kumminkin määrätyssä

-paikassa korkeiden kuusien juurella, metsämeren helmassa jylhässä

-saaressa, jossa hän tapasi iloisia tovereita.

-

-He kiipesivät pitkin korkeita, suoria honkapuita, jotka olivat paljaita

-latvaan saakka ja näyttivät luonnon tekemiltä viiritangoilta. Siellä

-panivat he joukolla toimeen metsäjuhlat keskuudessaan. Näiden honkien

-latvoissa, suurissa yläoksissa riippui painavia käpyjä, jotka ikäänkuin

-tarjoutuivat palkinnoiksi rohkeille vallottajille ja joiden siemenille

-nämä olivat ahneita. Sinne he kiipesivät milloin vuorotellen, milloin

-jälekkäin, päästäen kurkustaan kimeitä huudahduksia. Mieluummin

-liikkuivat he noissa pyörryttävissä latvoissa kuin pehmeätä maata

-myöten, jossa käpäläin pitkät kynnet hidastuttivat kulkua.

-

-Ja kun linnun tai muun eläimen ääni saapui heidän korviinsa, käänsivät

-he ilmassa pikku päätään, kuuntelivat tarkkaavina ja syöksyivät

-nuolena heti äänen suuntaan tapaamaan iloista Närhi-Jaakkoa tai

-Hölppä-harakkaa, iloitakseen niiden naurun säkätyksestä, niiden

-kuperkeikoista, niiden lemmittelyistä tai niiden riidoista. Katsellen

-niitä ylhäältä asettuivat he useimmiten oksien tyveen, pää yksin

-näkyvissä, leveä, tuuhea häntä joko selkää pitkin painuneena tai

-ruumiin ympärille viuhkan tapaan levinneenä, eksyttääkseen vihollista,

-jonka äkkiarvaamatonta hyökkäystä heillä ehkä oli syytä peljätä.

-

-Tänään oli Ollervo lähtenyt metsästä. Hän oli kulkenut metsänrintaan

-suurelle, sammaltuneelle, polttavan helteiselle kiviaidalle ja

-säikytellyt sisiliskoja, jotka siellä olivat päivää paistattamassa,

-mutta äkkiä lähtivät pakoon turvapaikkoihinsa nähdessään hänen kiitävän

-häntä vaakasuorana, takaruumis korkealla, pää alhaalla, ikäänkuin

-rangaistusta pakenemassa.

-

-Hän oli oleillut pähkinä- ja pyökkipuissa, valinnut terhon ja kulkenut

-takaisin metsänrintaan oksia myöten, joka hänestä oli tutuin ja mukavin

-tie.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Polku aukeni pimeänä katettuna käytävänä, jonka ristikaarinen

-holvi välkkyi auringon valossa, ja jonka laki, leväten kuin

-sillankansi kahdella tummalla reunuksella, ylhäällä aivan väreili

-valomeressä. Lukemattomat juuret pistivät esiin maaperästä, joka

-oli tallattu sileäksi kuin permanto, ja virkeä tuuli puhalsi

-lähettäen maininkinsa kasveihin polun reunoille. Ihmisten tallaamat

-pahkuraiset juuret risteilivät poikkipuolin polulla muistuttaen

-paloteltuja jättiläiskäärmeitä, joiden pää ja pyrstö olivat peittyneet

-vadelmapensaiden, mädänneiden oksien ja lakastuneiden lehtien sekaan.

-Katkenneista oksista kuuluva rotan arka rapina ja vähäinen liikahdus

-keskellä tuota epäterveellistä ja myrkyllistä ryteikköä rotan pään

-pistäessä näkyviin ja hännän heilahtaessa, saattoi usein antaa näille

-kyhmyisille juurikasoille todellakin sellaisen näön, kuin ne olisivat

-olleet eläviä.

-

-Tällä karunlaisella paikalla olivat muutamat pähkinäpuut ja lepät

-päässeet kasvamaan ja muodostivat jonkinlaisen harvan, läpinäkyvän

-aidan. Tämä aita jatkui pitkin polun syrjää pehmeänä, ohuena, huojuvana

-ketjuna, jonka renkaihin siellä täällä puutarhurin veitsi oli käynyt

-aukkoja tekemässä ja joka paikka paikoin ehkäisi tai tukahdutti

-saarnipuun tai pyökin tyvioksat kasvussaan.

-

-Aurinko, joka hyväili latvoja, yrittäen ajattelemattoman ystävän

-tavoin tunkeutua korkean metsän perhesalaisuuksiin, lennätti paikka

-paikoin sinne joitakin säteitään urkkimaan. Nämä sattuivat maahan

-tai kimmahtivat siitä takaisin viekkaasti pujottauduttuaan läheisten

-harvempilehtisten oksien lomitse.

-

-Mutta siellä täällä ojentui laaja, tuuhea tammenoksa ylöspäin kuin

-siveä käsi, joka toisaalle päin piti vahtia ikäänkuin kätkeäkseen

-jokaiselta tunkeilevalta katseelta metsän arat elimet. Näin pitivät

-metsän suuret, kokeneet vanhukset, vastuunalaisina tehtävistään, huolta

-siitä, ettei asiaton tungeskelija saanut mitään ihmettelemisen aihetta.

-

-Tarkaten eri ääniä, iloiten auringon valosta, linnun laulusta,

-kärpäsen surinasta, pysähtyi Ollervo välistä keinuvan oksan päähän

-tervehtimään avaruutta, uhmaillen tyhjyyttä allaan. Ja hän lähti

-uudelleen matkaan entistä uljaampana, pingotti äärimmilleen lihaksensa

-ja hermonsa, lensi näin korkeammalle määräpaikkaansa, johon hän sirosti

-laskeusi kimmoisten oksien antaessa hiukan myöten, käpälät eteenpäin

-ojennettuina, häntä suorana, kynnet koukistettuina tukeviksi ja

-varmoiksi pihdeiksi.

-

-Polulta, jonka varrella hänen lähtiessään oli vallinnut hiljaisuus,

-kuului parhaallaan suuren tammen juurella rastaan mieltä ilahduttava

-kutsulaulu.

-

-Mitähän tuo juhlallisen jäykkä kapellimestari, joka kävi aina

-virheettömään hännystakkiin puettuna, mahtoi tarkottaa kevätkonsertilla

-tähän aikaan päivästä? Tavallisesti kuului aamunkoitteessa tai

-hämärissä sen säännöllinen "tsa-tsa" varotuksena toisille linnuille tai

-yön tunnussanana. Outoa oli tämä! Täytyy mennä katsomaan. Ja Ollervo

-rientää, pieni pää kaulaan uponneena, kuin neuvoton juoksupoika,

-kumartuu nopein liikkein oikealle, vasemmalle, eteenpäin ja sivulle,

-nähdäkseen puunoksien monenkertaisen lehtiverhon takaa keltasaappaisen

-viheltäjän veljiään kutsumassa.

-

-Laskeuduttuaan tarpeeksi alas notkealle oksalle, kumartui hän

-hermostuneesti eteenpäin, ja hänen vilkas katseensa tunkihe läpi

-tyhjyyden. Mutta ihmeekseen ei hän nähnyt eikä kuullut mitään. Silloin

-ilmestyi puun juurelle suuri, punaisenruskea koira, joka haukkui

-vimmatusti, puhisi äkäisesti kuono pystyssä, säikäyttäen rähisevällä

-esiintymisellään ja haukunnallaan Ollervon, joka kauhuissaan hyppäsi

-syrjään. Samalla kuului kova ihmisääni, ja ankara pamahdus sai

-aamutuulen hivelemät puiden lehdet säikähdyksestä lepattamaan.

-

-Ja samassa huomasi Ollervo ympärillään korvia vihlovaa surinaa, kuin

-olisi koiran kintereillä ärtyneitä ampiaisia ollut lentämässä, jotka

-tuulenpuuskan nopeudella kulkivat ohi häipyen äkkiä kuulumattomiin.

-

-Korvien karvatupsut pörrössä, häntä kilpenä selällä, hampaat vihasta

-ja pelosta kalisevina, kiiti hän nuolena eteenpäin, asettuen oksille

-kaikkiin mahdollisiin asentoihin, kieri pallona puiden ympärillä,

-hyppi eteenpäin, ylös, alas ja sivuille. Näin pakeni hän hillittömän

-hurjaa vauhtia jälillään haukkuvaa vihollista, joka oli häntä

-säikäyttänyt rähinällään ja uhannut noilla vinkuvilla rakeillaan.

-Sillä Ollervo, joka oli nähnyt vain koiran eleet, luki tietysti, aivan

-johdonmukaisesti, hänen syykseen sekä pyssynpaukkeen että vinkuvat

-lyijyrakeet.

-

-Hän saapui taitavia mutkia tehden sammalpesäänsä, johon hän laski

-huolellisesti säilyttämänsä tammenterhon, ja kiipesi piiloon viereisen

-puun latvaan, tutkien syvyyttä allaan ja kuunnellen poistuvan koiran

-etenevää haukuntaa. Koiran poistuttua vaimeni hiljalleen hänen

-peljästyksensä ja hänen vihansa lauhtui.

-

-Kuinka olikaan tuo kömpelö eläin, joka uhkasi häntä maasta, voinut

-sinkahuttaa hänen jälkeensä nuo vinkuvat rakeet, jotka saivat pakenijan

-karvat nousemaan pystyyn ja hänen raajansa herpautumaan! Mutta

-metsässä ei enää ollut mitään häiritsevää ja Ollervo lähti uudelleen

-keräämään ruokavaroja, kulkien pitkin tuttua polkua, aukoen nopeilla

-ja rajuilla hypyillään sen reunalla olevia vihreitä uutimia ja siten

-auttaen urkkivaa aurinkoa, joka heti pujahti rikostoverinsa tekemistä

-verkonsilmistä.

-

-Näin kului useita päiviä rauhallisessa, iloisessa keräystyössä.

-

-Ollervo kulki jälleen polkuansa alaspäin, tällä kertaa hampaissaan

-pähkinä. Sen hän aikoi kantaa siihen aittansa komeroon, joka tälle

-muonalle oli varattu. Äkkiä säpsähti hän maiskahtavaa ääntä, jonka

-jälkeen kuului useita kurkkuääniä. Peljästyksissään kiipesi hän

-suoraapäätä siihen korkeaan puuhun, jonka alitse hän kulki.

-

-Kun hän oli tullut ensimäisille oksille ja tunsi olevansa tavalliselta

-hyökkäykseltä turvassa, pysähtyi hän äkkiä ja katsahti maahan. Hän

-näki siellä oudon, kaksijalkaisen olennon, joka häntä tarkkaavaisena

-katseli. Ollervo kääntyi heti päin miestä, kätkeytyen pyökkipuun rungon

-suojaan, ja katseli hänkin vuorostaan tuota outoa, moniväristä olentoa,

-valmiina ensimäisen uhkaavan liikkeen huomatessaan hyppäämään syrjään

-ja eksyttämään vihollisensa, kuten edellisellä kerralla oli rähisevän

-koiran jätiltään haihduttanut.

-

-Mutta mies ei haukkunut kuin koira eikä tehnyt uhkaavia liikkeitä, ei

-siis voinut olla vaarallinen, olihan vain hiukan hullunkurinen, sitäkin

-hullunkurisempi kun näkyi ikäänkuin pienenevän ja vajoovan kokoon.

-

-Se kävi yhä vähemmän uhkaavaksi, näyttipä olevan aivan peloissaan tästä

-kohtauksesta. Aivan ihmeissään katseli Ollervo sitä.

-

-Silloin tuo toinen nosti olkapäälleen pitkän putken, johon sen pää

-näytti kuin hengetönnä nojaavan, ja kohotti sen tarkkaan siihen

-suuntaan, missä Ollervo oli. Tämä ei käynyt vähääkään levottomaksi,

-katseli vain toista hievahtamatta.

-

-Pian putki pysähtyi liikkumattomaksi. Upottaessaan katseensa tähän

-mustaan reikään, joka Ollervoa tarkasti tähysteli ja miehen pyöreään

-silmään, joka tähtäsi piipun päällitse ja samoin häntä tarkasti, tunsi

-orava äkkiä kaamean hädän vahaavan koko olentonsa.

-

-Hän olisi tahtonut paeta, vaikkei voinut huomata vaaraa. Hän tunsi

-kuitenkin selittämätöntä ahdistusta tuon oudon nähtävän edessä, josta

-hänen katseensa ei enää voinut irtaantua, sen kun oli tuo liikkumaton

-ja ammottava putkenreikä vanginnut.

-

-Hänen päänsä painuu pitemmälle eteenpäin, tuska ahdistaa mieltä yhä

-enemmän, ja katse kiintyy entistä tarkemmin tuohon ammottavaan, tyhjään

-kuiluun ja siihen leimaavaan silmään, joka näkyi piipun yläpuolelta.

-

-Voi vilja-aittaa, kauniita keltaisia pähkinöitä, täyteläisiä

-tammenterhoja, tyyniä talvipäiviä rauhallisessa, turvallisessa,

-lämpimässä, korkealla sijaitsevassa asunnossa!

-

-Ollervo tuntee, että päässä ei enää ole yhtään ajatusta. Täytyy

-paeta, paeta! Äkkiä hän aikoo riuhtautua irti tästä lumouksesta,

-yrittää päästä liikkeelle, ottaa vauhtia. Liian myöhään! Kauhea,

-punainen salama leimahtaa tyhjästä aukosta, entistä ahdistavampi ja

-mielettömämpi kauhu valtaa pienen pääpakuran lyijyrakeiden iskeytyessä

-eläinparan rinnan alle lämpimään sydämeen. Ja Ollervo pudota kupsahti

-alas maahan, hampaissaan vieläkin suuri, keltainen pähkinä, jota hän

-entistä lujemmin likisti kuolemassa jäykistyvien leukapieliensä väliin.

-

-

-

-

-KUOLEMAA PAKOON.

-

-

-Lammikossa oli vesi ummehtunutta, kesäkuun helteisen

-keskipäivänauringon paahtamaa. Läpinäkyvä, melkein huomaamaton

-höyryharso, joka näytti olevan reunoiltaan kiinniharsittu rannan

-korkeihin ruokokasveihin, peitti sen kirkkaan peilipinnan hienolla

-hunnullaan. Vesikasvien suuret, leveät lehdet, tyynessä vedessä

-kasvavat tahmeat ajokkaat, putkilevien toisiinsa kietoutuneet

-vihertävät varret lepäsivät sen välkehtivällä peilipinnalla, joka

-väreili päivänaikana voimakkaiden auringonsäteiden kosketuksesta ja

-öisin maidonvalkean kuunvalon hyväilystä.

-

-Pajut lammen länsipuolella kietoivat varjonsa runkonsa suojaksi kuin

-naiset, jotka kokoovat hameensa jalkojensa ympärille suojellakseen

-niitä lätäköiltä ja polttavalta katupölyltä.

-

-Keveät, haihtuvat kaasukuplat särkyivät aika-ajoin raskaaksi

-huokaukseksi kulkiessaan pitkin ulpukan paksuja varsia kuin henkitorvea

-myöten. Nämä reunustivat leveät lehtensä alituiseen vaihtuvalla

-vesivärepitsillä, ikäänkuin tahtoen salaa ottaa mahdollisimman laajan

-tilan tällä taivasta kuvastavalla ikuisella peilipinnalla.

-

-Mutta melkein tuokiossa vaipui kaikki painostavaan horrostilaan, jota

-ei tuulen henkäyskään häirinnyt, ei linnunlaulu ilahuttanut, ja jota

-säesti tuutulaulullaan ainoastaan niitetyillä kedoilla surisevain

-heinäsirkkain yksitoikkoinen ääni.

-

-Vihreä sammakkoparvi oli aamunkoitosta saakka ollut melkein ääneti.

-Ainoastaan jotkut harvat, muutamat innostuneet solistit, joilla

-oli valkoinen kaulakupu leuan alla, olivat aamulla, pullistaen

-rumpukalvonsa ihon tasalle, vetäneet yksitoikkoista nuottiansa: kurnuu,

-kurnuu.

-

-Mutta nyt ei näkynyt liikettäkään. Koko parvi oli kuin jähmettyneenä

-lehdillä, uupumuksen yllättämänä. Siellä ne lepäsivät, kultareunaiset

-silmät selkiselällään, vetäen keuhkoihinsa avaraa ilmaa mitään

-miettimättä, ääneti, eivätkä edes huolineet silmätäkään varomattomia

-heinäsirkkoja, jotka julkeina äkkiarvaamatta olivat hypänneet heidän

-joukkoonsa, tai monivärisiä kärpäsiä, jotka melkein kuin hukkuneina

-vesihöyryyn lentelivät heidän tyyssijojensa ympärillä.

-

-Sammakoilla oli nyt suuren rauhan ja syvän levon hetki. Hekin vaipuivat

-yleiseen horrostilaan, he olivat osallisia yhteisestä levosta, joka

-vaivutti heidät uneen samoinkuin kaiken elämän, ja yhdisti heidät

-muuhun luomakuntaan itsetiedottoman luottamuksen siteellä, niin ettei

-vaaraa tuntunut olevan tarjona eikä vihollista pelättävänä.

-

-Muutamat olivat lähteneet seikkailumatkoille rannan korkeihin

-ruohostoihin, ja hekin antautuivat täysin nauttimaan tästä

-hyväätekevästä horrostilasta, johon elämä iloineen oli vaipunut,

-levätessään kosteassa maassa, joka tällä hetkellä ei kumahdellut

-askeleista.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Auringon paahtamassa lammikossa oli vesi ummehtunutta. Pää pystyssä,

-raajat koukussa, selkä tylsänä kulmana, maha turvoksissa, lepäsi

-Rana siinä pyhässä asennossa, johon hänet keskipäivän aurinko oli

-vaivuttanut, lepäsi keinuvalla lumpeenlehdellä, jonka väriin hänen

-vihreä, kultakuituinen pukunsa hyvin sulautui.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Rana oli jo viisi tai kuusi kertaa nähnyt sen vuodenajan palaavan,

-jolloin veri vähitellen jähmettyy samoin kuin näinä helteisinä

-puolipäivähetkinä. Silloin kuljetti salainen mahti hänet tylsistyneiden

-ja mykkien tovereinsa kera tuohon vihreään, ajokkaiden reunustamaan

-vesikasvimetsään etsimään talvisuojaa savipohjaisista syvänteistä.

-

-Viisi tai kuusi kertaa oli hän nähnyt lammikon syksysateiden aikana

-täynnänsä vallattomia parvia: oli ruskahtavia, tummaohimoisia

-sammakoita, ja oli muuttolintuja, jotka keväisin, lemmenajan loputtua,

-jättivät lammen ja läksivät kedoille ja niityille pyydystämään

-heinäsirkkoja ja matoja.

-

-Lammikolla vallitseva hiljaisuus oli entistä painostavampaa ja

-uuvuttavampaa kuin käänteen edellä. Melkein huomaamattomat merkit

-näkyivät ilmaisevan, että elämä vähitellen, asteittain oli uudelleen

-tarttuva kaikkeen ja viepä kaikki virtansa mukana.

-

-Rana lehdellään vilkaisi ympärilleen. Antoiko hän täten elämälle

-merkin, että se saisi alkaa uudelleen — tai tuliko tuo merkki muuten

-taivaasta vai maasta? — Lämmin ja kevyt tuulenhenkäys sai lammikon

-pinnan melkein huomaamatta karehtimaan; joku lintu vihelsi; etäällä

-kumahti maa painavista askeleista, jota Ranan rannan ruokokasveissa

-piileksivät toverit vapisivat. Elämä alkoi uudelleen vaaroineen ja

-taisteluineen, eikä kukaan kyennyt arvaamaan, mikä näkymätön, salassa

-vaikuttava mahti sen oli havahuttanut siitä unen tilasta, johon se

-vähitellen oli vaipunut.

-

-Suuri, vihreä, lihavaraajainen heinäsirkka, jonka pitkät tuntosarvet

-olivat kuin hevosen tupsukoristeet keikailevasti heitetyt taaksepäin,

-hyppäsi Ranan eteen. Sen koukkujalat olivat kuin kaksi yhdensuuntaista

-sauvaa ruumiin kummallakin puolen. Heinäsirkan hentoja kasvinlehtiä

-muistuttavat ohutsuoniset siivet eivät olleet vielä ehtineet sulkeutua

-kun Rana, ojentaen takaraajojansa, avasi kitansa ja nielaisi sen,

-pudoten itse veteen, jonka pinta tuntui kimmoisena painuvan hänen

-allaan.

-

-Metsästeleminen alkoi uudelleen.

-

-Värillisiä hyönteisiä ja kärpäsiä kierteli lähellä lammikon pintaa,

-ja niiden hiljainen surina säesti veden pinnalla lämmenneiden

-ilmakerroksien alituista väreilyä.

-

-Alituiset molskahtavat äänet ruovostossa ilmaisivat, että lammella

-oli elämää. Lentävät lintuparvet näkyivät juovina sinitaivaalla,

-heinämiesten huutoja, hevosten hirnuntaa kuului kedoilta, härkien

-raskaat askeleet tömisyttivät maata.

-

-Rana oli jälleen heräämässä tajuunsa. Äkkiä havahuttivat hänet täysin

-valveille toverinsa, jotka hätäisin, kiihkein hypyin syöksyivät

-peräkkäin veteen ilmaisten, että vaara oli tarjona.

-

-Mikä vaara? Oliko ihminen vai härkä täällä astumassa?

-

-Mutta sihinä saraheinissä juuri hänen edessään sai hänen äkkiä

-tyrmistymään.

-

-Ruokokasvien pylväikköjen keskellä mateli suuri kyykäärme, jättäen

-vihreään virvilään, joka tällä kohtaa peitti lammikon, kolkon jäljen,

-jota vesikin vieroi. Käärme käänsi latuskaista päätään Ranaan päin,

-tähdäten häneen tiukasti terävät silmänsä.

-

-Säikähdys esti sammakkoa vaistomaisesti seuraamasta tovereitaan ja

-kasvoi herpauttavaksi hädäksi. Hän jäi voimattomana veden pinnalle,

-airoiksi ojennettujen, liikkumattomain takaraajojen tukiessa häntä

-haaraisilla räpylöillään hänen tahtomattaan. Kyykäärme tähysteli

-häntä pyöreillä, terävillä silmillään, varmana saaliistaan, jota

-se ei jättänyt näkyvistä. Sen kirkkaanvärinen kaulajuova vaihteli

-vaaleankeltaisen ja oranssinvärin välillä sen kiihkon mukaisesti, joka

-käärmeen oli vallannut; sen selkä ja vihertävän väriset sivut tuskin

-huomattavasti erosivat siitä suokasvullisuuden väristä, jota sen

-mustansinervä vatsa hipaisi.

-

-Kita oli vielä kiinni. Eläin näytti olevan hievahtamatta paikoiltaan,

-mutta huomaamatta kohosi sen pyrstö, joka oli levännyt ruohossa, päätä

-ylemmä, ja leveästä kidasta, joka hitaasti aukeni venyvien leukapielien

-välistä, työntyi esiin hieno, kaksiteräinen, läpättävä kieli.

-

-Rana ei enää huomannut elämää ympärillään. Hän oli kuin poissa

-maailmastaan, kuin erossa toveriensa seurasta ja lammikostaan, jota

-hän ei enää tuntenut. Hän oli aivan kokonaan voittamattoman mahdin

-vallassa, joka hänet yhdisti itseensä ja repi tai paremmin sanoen

-kalvoi poikki kaikki siteet, jotka hänet olivat kiinnittäneet elämään.

-

-Hän näki kidan aukenevan kuiluksi, johon hän oli vaipuva. Tässä oli

-jotakin, joka häntä ei hellittänyt, yhtä vähän kuin tuo kohtalokas

-vaisto, joka ohjasi hänet syys-sateiden aikana talviasuntoonsa. Mutta

-hän ei tuntenut ahdistavaa hätää silloin, kun kaivoi pienen kuoppansa

-lammikon mutaan, jotavastoin se hätä ja pelko, jota hän tuon oudon

-eläimen edessä auttamattomasti tunsi, sai hänen tuskissaan vetäytymään

-kokoon.

-

-Kita aukeni aukenemistaan; välimatka väheni, tuon toisen tahto

-ahdisti äskeistä ankarammin ja leppymättömämmin, otti hänet kokonaan

-valtoihinsa, sekä hermot että lihakset, ja ennakolta valmisti koko

-hänen olentonsa aijottuun päämäärään.

-

-Rana ei enää nähnyt muuta kuin selkiselällään olevan kidan, joka tuskin

-oli puolen jalan päässä hänestä, ja hän veti jalkansa kokoon mahan alle.

-

-Silloin viskautui hän äkkiä yhdellä ainoalla matemaattisen

-täsmällisesti harkitulla hypyllä pää edellä kuiluun.

-

-Laaja kita venyi vähitellen yhä laajemmaksi. Rana ei enää tuntenut

-mitään, vaikka hänen sitkeä sydämensä yhä sykki ja hänen haarallaan

-olevat takaraajansa vielä heikosti sätkivät syvyyden ulkopuolella

-ikäänkuin sanoakseen viimeiset hyvästit elämälle.

-

-Tahmea ja lämmin lima ympäröi hänet, hidas ja vastustamaton liike

-painoi hänet säälimättä luisumaan syvyyksiä kohti.

-

-Ja kaikki kävi hiljaiseksi.

-

-Näin kulki kuolema hänen ylitsensä, tai oikeastaan tämä ei ollut

-vielä kuolemaa, se oli passiivista, melkein negatiivista elämää, ei

-levollista lojumista keskipäivän paahteessa, vaan niin sanoaksemme

-elämän kiteytymistä tuskan tuntoon. Sillä vielä väreili hänessä heikko

-elonliekki, hitunen tajuntaa tuskaa käsittämään.

-

-Sitten tuntui ankara täräys, jonka hän epäselvästi tajusi vielä

-vapaissa raajoissaan, ja vähitellen, itsekseen, väheni ja häipyi

-sammuneen tahdon tuska jättäen jälelle pelkkää ruumiillista kärsimistä.

-

-Nielemisliike, joka häntä kuljetti mustaa kuilua kohti, oli itsestään

-tauonnut. Kuilun ympäristöt, kyykäärmeen emätin oli pehmeä ja antoi

-helposti myöten. Ranan takaraajat olivat riipuksissa vetäen häntä

-hiljalleen taaksepäin. Silloin sätkäytti hän niitä etsiäkseen

-tukikohtaa: hän ei kohdannut mitään vastusta. Hän tunsi liukuvansa

-vähitellen taapäin saamatta selville mitä oli paraillaan tapahtumassa,

-ja yhtäkkiä, ikäänkuin outo sallimuksen voima olisi vetänyt hänet ulos

-kuilusta, pääsi hän kömpelösti pujahtamaan kidasta ja kupsahti alas

-tyhjyyteen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Kyykäärmeen ahneesti nieleskellessä saalistansa lätäköllään, paikaltaan

-hievahtamatta, leukapielet kauheasti venyneinä, turvallisuuttansa

-ajattelematta, oli suuri petolintu, jättiläishiirihaukka sen huomannut,

-oli yhdellä nokaniskulla halaissut sen pääkallon ja vienyt sen

-kynsissään pois iltamurkinakseen.

-

-Tämän täräyksen oli Rana epäselvästi tajunnut, tuntiessaan

-vapautuneensa ryöstetyn eläimen hypnoottisesta vaikutuksesta. Käärme

-oli linnun kynsissä taittunut kahtia ja sen pää oli riipuksissa. Ranan

-oma paino oli vetänyt häntä alaspäin saaden hänen liukumaan ryöstäjänsä

-kidan limaista pohjaa myöten.

-

-Ja hän putosi raskaasti, raajat hajallaan alaspäin. Sillävälin häipyi

-hänen tuntematon pelastajansa jäljettömiin, katosi äärettömyyksiin,

-jonne Rana ei sitä jaksanut silmillään seurata.

-

-Koska hän ei vielä ollut täysin tointunut horroksistaan, ei hänellä

-ollut selvillä mitä oli tapahtumassa. Silloin syöksähti koko hänen

-ruumiinsa hurjasti kovaa ja säröistä maata vasten, lyöden hänet äkkiä

-litteäksi. Iskun voimasta jäykistyivät raajat tuskissaan, vatsanpohja

-kävi araksi, keuhkot, joista ilma puhaltui ulos kuin rykäistessä,

-litistyivät kokoon, ja sisälmykset ja vatsa pyrkivät ulos kidasta

-leveän ja lihaisen kielen ylitse, joka pysyen kiinni entisissä

-liitteissään sekin iskun täräyksestä työntyi eteenpäin.

-

-Päivä kului, hetket vierivät. Rana pysyi edelleen paikoiltaan

-hievahtamatta. Olisipa luullut hänen siihen kuolleen, jollei

-sisälmykset, vatsa ja kieli olisi jonkun ajan kuluttua, hitaasti,

-sisäisten, näkymättömien voimien vaikutuksesta, sijottuneet kidan

-kautta paikoilleen.

-

-Vähitellen täyttyivät myöskin keuhkot. Rana tunsi paisuvansa kuin

-rakko, hämärän puhaltaessa häneen henkeä. Surmaniskun sulkemat

-silmäluomet kaartuivat jälleen kultareunaisten silmien yli, joiden

-katse oli hämmästynyt. Hän räpäytti silmiänsä, ne sulkeutuivat jälleen

-ja raajat vetäytyivät vaistomaisesti kokoon ruumiin alle.

-

-Uudelleen tunsi hän ulkomaailman: hänen silmänsä näkivät, hänen

-rumpukalvonsa pingottuivat, hänen kyhmyinen ihonsa värisi. Hän antoi

-aistimuksilleen vapaan tien, sitten pyrki niitä tajuamaan; hän näki ja

-kuuli.

-

-Ylhäällä pimeydessä loistivat taivaan tulet, kuten joka ilta, nuo

-luvatun paratiisin tummien niittyjen saavuttamattomat kiiltomadot,

-muistuttaen hänelle toverein kultareunaisia silmiä. Mutta häneltä

-puuttui tavanmukainen toveriseura, ruokokasvipalatsit ja lammikon

-tuttu, suloinen kosteus.

-

-Kuinka hän olikaan voinut joutua pois tuosta turvallisesta paikasta?

-Mikähän lemmon heinäsirkkajahti oli hänet kuljettanut näin kauas?

-Mitä oli tapahtunut? Ei mistään kuulunut vastausta. Täytyi kaikin

-mokomin löytää elämän tärkein alkuaine: hyvää, lämpöistä vettä, jossa

-hän mielihyvin, ilolla huvitteleisi. Hänen ympärillään oli outoja

-ja pehmeitä, voimakastuoksuisia yrttejä; heinäsirkat sirkuttivat,

-viiriäiset kuhersivat, vanhat peltopyyt vetivät nuottiansa "ti-irui".

-

-Ja äkkiä kantautui hänen korviinsa kaukaa tiheän, tuoksuvan ruohoston,

-jäykkävartisten, täytelätähkäisten heinäkasvien, villien porkkanain,

-tummaterttuisten ukonputkien ja suurten, hopeateräisten satakaunojen

-takaa toverien yksitoikkoinen kurnutus.

-

-Mitään muistamatta, yrittämättäkään mielessään liittää toisiinsa näitä

-kahta, seikkailun erottamaa elämänsä jaksoa, hyppi hän läpi tiheikköjen

-ääniä kohti, pysähtyi joka hypyn jälkeen uudelleen määräämään kulkunsa

-suuntaa, näin estyäkseen eksymästä ja aikaa hukkaamasta.

-

-Hän hyppi, hyppi nopeaan, yhä nopeampaan, kuohuvan elämän virran

-mukana, joka hänet tempasi matkaansa.

-

-Pian kohosi hänen edessään neliönmuotoinen saraheinäala, joka idässä

-reunusti lammikkoa. Sen hän kiersi saapuakseen pajujen juurelle veden

-pinnan yli kohoavalle lammin töyräälle, josta pisti esiin pieniä,

-valkopahkuraisia päitä.

-

-Silloin siirtyi hän yhdellä komealla ja keveällä hyppäyksellä jälleen

-maailmaansa ja liitti äänensä kumppaniensa ääniin, jotka kurnuttivat

-tähtikirkkaassa yössä.

-

-

-

-

-HÖLPÄN VANKEUS.

-

-

-Höpisten tyhjänpäiväisiä kuin lapsellinen vanhus, joka tietämättään

-kertaa saman sanan, nuotilleen yksitoikkoisen ja tyhjäsisältöisen,

-juovuksissa aamusta iltaan, tuntematta sitä metsäneläimen arvoa,

-jonka vankinakin oli voinut säilyttää vanginvartijainsa silmissä,

-oli Hölppä-harakka, alentuessaan ihmisten leluksi, jo kauvan sitten

-unohtanut katkerat mietteensä, jotka olivat synkentäneet hänen

-vankeutensa ensi päiviä.

-

-Nyt olivat kaukana, hyvin kaukana nuo aaltoilevat lehdistöt, vehreät

-käytävät, vierasvaraiset tammipuut, joissa hän muinoin nuorena,

-vapaana ollessaan huvittelihe keskellä tuoksuvaa metsää. Miksikä

-olikaan hän antanut ottaa itsensä kiinni, kun kerta kumminkin oli

-päässyt pujahtamaan pakoon lammikon linnunliimaa, linnustajan sadinta,

-salametsästäjän lyijyä ja houkuttelulintua! Ja tässä tilassa hänen

-täytyi vihdoin kuolla!

-

-       *       *       *       *       *

-

-Eräänä aamuna, lennettyään pesästään muutaman siivenkantaman päähän,

-oli hän yht'äkkiä tullut tietoiseksi elämästään, kun ei enää emon

-nokasta saanut tavallista hyönteis- ja hedelmä-ravintoansa. Ei yksikään

-lihassyy hänessä ollut värähtänyt hänen huomatessaan olevansa näin

-orpo; lapsenvaistoa, joka muutamilla korkeammilla eläimillä joskus

-kestää yli kasvuajan, ei hänellä ollut ensinkään, ja emon huolenpito

-oli lakannut samalla kun hänessä tietoisuus heräsi. Eipä hän tuntenut

-edes sitä huolta, joka johtuu tietämättömyydestä ja ahdistaa olentoja,

-jotka ensi kertaa ovat jätetyt oman onnensa nojaan, katsomaan

-olemassaolon kaikkia ongelmoita silmiin. Jokin hänen sisässään sanoi

-hänelle, että hänen ei tarvinnut pelätä elämää. Metsä aukeni hänelle

-alana, joka kuohui väriä, valoa, ääntä, joka hehkui lämpöä, joka

-oli ylen täynnä ruokaa. Hänen tarvitsi vain kulkea sen läpi, vain

-heittäytyä elämän aallon varaan, joka oli syntynyt hänen kerällään

-ja kuin häntä varten; ja keveänä, huoletonna, lörpötellen ja nauraen

-toverien joukossa, joilla heilläkin oli metsä asuntonaan, eli hän

-iloista elämää, ja hänen mielestään, kuten ainakin nuoren, onnellisen

-mielestä, oli elämä vain valoa ja juhlaa.

-

-Toverit olivat hänelle vain kotoinen seura tultuine tapoineen ja

-yhteisine tottumuksineen, se kiinnekohta, johon hänen oma elämänsä,

-hänen eläinitsekkyytensä saattoi nojautua; heidän eleensä olivat

-hänelle vain tuiki tarpeellisena tunnusmerkkinä, jonka mukaan hän

-saattoi arvostella toisia siivekkäitä olentoja, jotka hänen laillaan

-oleksivat metsähonkien tuuheilla oksilla. Hän säilytti niiden ja koko

-heimonsa kesken sen rodun yhteistunteen, joka ei ole niin voimakas

-talvi- kuin muuttolinnuilla, sillä näillä jälkimäisillä on suurempi

-tarve liittyä yhteen, auttaa ja puolustaa toinen toisiansa.

-

-Ei hän olisi kuten Räikkä, korppi, tuonut apua veljelleen, joka oli

-vaaralliselta petolinnulta riitelemässä ryöstettyä saalista. Hän

-kuului niihin metsän etuoikeutettuihin, joissa altruistiset vaistot

-ovat vähimmän kehittyneitä, siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen

-tarpeensa, nämä tunteiden ja vaikuttimien mahtavat herrat, olivat

-vähemmän pakottavat ja vaaransa vähemmän uhkaavat.

-

-Varpuis- ja hiirihaukoilla ei ollut aikomustakaan laittaa itselleen

-Hölpästä ateriaa, sillä parempana kuin epätietoista seikkailua ja

-taistelua niin vähän herkullisesta suupalasta, pitivät ne pienempien

-lintujen, varpusien, villien hyvänmakuisten kanalintujen pyydystämistä,

-jotka ainoastaan pakenemalla saattoivat varjeltua heidän tarmokkaalta

-ja hurjalta hyökkäykseltään.

-

-Hänen ei tarvinnut ylenmäärin huolehtia ravinnostaan, sillä ollen

-vähemmän tarkka ruoanvalinnassa, ahmi hän väliä pitämättä hyönteisiä,

-hedelmiä, saattoipa tilaisuuden tarjoutuessa hävittää ja hotkia

-suuhunsa myöhästyneen pesällisen pikkulinnun poikasia, kovilla

-nokaniskuilla tapettuaan tai karkotettuaan emän, jota äidinvaisto

-pidätti pesässä.

-

-Hänen monivivahduksinen ruumiinverhonsa, hänen pitkä- ja kaitaliepeinen

-höyhenpukunsa ei juuri pystynyt houkuttelemaan ihmisiä enempää kuin

-hänen kitkeränmakuinen ja sitkeä lihansakaan, eikä hänellä todellakaan

-ollut syytä peljätä muuta kuin joutilasta, murhamielistä metsästäjää,

-silloin kun tämä oli koettelemassa ampumataitoansa. Mutta hänestä ei

-Hölppä tiennyt.

-

-Kadehtimatta muilta metsän yltäkylläistä ravintoa, kutsuikin hän

-usein näpistelyretkillä olevia tovereitaan vieraikseen käheällä,

-hiukan kyyhkysen ääntä muistuttavalla säkättävällä naurullaan, joka

-ei ollut vailla suloa ja kuulosti melkein hellältä. Sitten jakoi hän

-heidän kanssaan jossakin korkeassa tammipuussa metsäaukealla tai

-metsänrinnassa saaliinsa, milloin tammenterhoja, milloin jälkiruuaksi

-sopivia, punaisia ja makeita hedelmiä, joita he kaikki kilvan ahmivat,

-jaaritellen kuin hieman juopuneet miehet runsaan juomapöydän ääressä.

-

-Joskus, aika useinkin, saivat he vieraakseen Närhi-Jaakon, iloisen,

-keikailevan serkkunsa, joka komeili punaisenruskeassa, sinireunaisessa

-puvussaan. Hän tuli heidän kutsumanaan ottamaan osaa ateriaan ja täytti

-kivipiiransa niin pullolleen että oli tukehtua.

-

-Ja joka ilta joivat he yhdessä jostakin syrjäisestä lätäköstä tai

-metsälähteestä, jonka jälkeen he oikutellen lähtivät lentoon kohti

-taivaanrantaa. Hajaantuen sitten eri haaroille metsään vastasivat he

-vanhan Hölpän, metsän vanhimman harakan kutsuun, joka kehotti heitä

-kokoontumaan tammeen tai pyökkipuuhun; sen hän huolellisesti oli kuun,

-sään, tuulten tai muiden toisarvoisten seikkojen mukaan, eläinvaistonsa

-ja äidillisen huolenpitonsa opastamana yöksi valinnut.

-

-He tunsivat toisensa vähäisistä, iloisista, hillityistä, melkein

-hellistä huudahduksista. He hyppivät oksalta oksalle, epäröivinä,

-oikullisina, hiljaa kiistellen paikasta, jota eivät halunneet, tuuppien

-toisiansa, elävöittäen puun, jonka oksat heiluivat ja lehdet lepattivat

-heidän alituisesta liikehtimisestään ja joka näytti iloitsevan siitä,

-että sai kätkeä sisäänsä tätä kuohuvaa ja onnellista elämää.

-

-Mikäli sitten aurinko vähitellen vaipui alemma, valo heikkeni ja

-salaperäinen yö vaaroineen levisi heidän yllään, vaimeni melukin, ja

-lopulta häiritsi hiljaisuutta enää vain siellä täällä oksilta kuuluva

-kevyt huudahdus, myöhäinen hyvän yön toivotus tai kehotus nukkumaan.

-

-Näin oli kulunut auringon alla onnellisia päiviä lörpötellen ja

-herkutellen tiheiden metsien monimutkaisissa ja vaihtelevissa

-palatseissa, halkometsän aurinkoisissa, kirkkaissa huvimajoissa

-moukkamaisten närhien, reippaiden ja vilkkaiden rastaiden, töykeiden ja

-ikävien korppien ja harmillisten tai pelkurien laulurastaiden parissa.

-

-Hän tunsi vierasvaraiset puut, suojaiset solatiet, raikkaat lähteet,

-ystävät, kilpailijat ja viholliset lintujen joukossa.

-

-Hän hämmästyi aikalailla nähdessään närhien aamukaudet matkaavan metsän

-ylitse, laskeutuvan kuin ennakollisesta sopimuksesta samaan, suureen,

-kuivaoksaiseen tammeen kuin tarkoin määrättyyn levähdyspaikkaan

-ainakin. Hän oli alussa kulkenut ensimäisten mukana, mutta nähdessään

-niiden etääntyvän metsästä ja painuvan etelää kohti pitkänä harmaana

-ketjuna, oli hän ne jättänyt palatakseen lähtöpaikkaansa, ja oli

-vartijana, huvitettuna ja uteliaana, kokonaisen viikon ajan saattanut

-niiden yksitoikkoista ja pitkää jonoa niiden kulkiessa hänen alueensa

-läpi.

-

-Minnekkähän ne noin kulkivat? Mikä mahtava vihollinen, mikä tavattoman

-verenhimoinen petolintu ajoi heidät pois synnyinmetsästä samaan aikaan

-kuin metsäkyyhkyisten hiljaiset laumat ja nuo tummat kottaraisparvet,

-jotka kiertelivät kuin pilvet rajuilman edellä, ennenkuin laskeusivat

-ruohoisille sänkipelloille tai vasta käännetyille kesannoille? Hän

-seurasi ällistyneenä heidän hankkeitansa, tarkaten vähintäkin uutta

-näytelmää, vähintäkin outoa kirkunaa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Uteliaisuus oli Hölpän vika, samoinkuin kaikkien hänen siskojensa

-helmasynti. He riensivät ottamaan selvää kaikesta mikä heille oli

-vähänkin uutta.

-

-He olivat kaukaa ja arkaillen ympäröineet Ollervo-oravan, joka

-lensi ilman siipiä, uskomattomia hyppyjä tehden, yli puidenvälisten

-syvyyksien ja kiipesi pystysuoraan käsittämättömän ketterästi, vieläpä

-jäniskoirien haukunnan säestäessä hänen liikkeitään.

-

-Eivät kimeimmätkään äänet, ei hurjinkaan melu pelottanut Hölppää

-vähintäkään. Hän oli kuullut ukkosen jyrinää, joka oli pakottanut

-pitkäkorvaisen arvelematta keskeyttämään ravinnonhakunsa; hän oli

-uteliaana ja mitään ymmärtämättä seurannut miehen liikkeitä tämän

-viskatessa olkapäälleen pitkän, savuavan putken ja toisella kädellään

-riiputtaessa kuollutta jänistä, jonka veden hän laski maahan

-metsästäjien vanhan tavan mukaan, painamalla toisella kädellä mahaa.

-

-Ainoastaan ruudin savu oli hänestä vastenmielistä ja oli herättänyt

-hänessä epäluuloja, mutta siitä huolimatta oli hän piilopaikkaakaan

-hakematta jäänyt alalleen katselemaan tuollaisia näytelmiä, jotavastoin

-rastaat olivat kimakasti kirkuen paenneet ja korpit lentäneet pois

-rääkyen hyvin merkitsevästi.

-

-Hölpälle ei milloinkaan ollut koitunut vaaraa ihmisen läsnäolosta,

-mutta nähdessään jäniksen liikkumatonna voittajansa käsissä oli hänestä

-kuitenkin tuntunut, että ihmiseen ei sopinut luottaa. Ei hän sittenkään

-voinut huomata, että häntä, siivekästä olentoa, joka ei ollut noiden

-outojen, maassa liikkuvien olentojen saavutettavissa, voisi uhata samat

-vaarat kuin tuota tapettua jänistä. Hän oli melkein yhtä rauhallinen

-kuin Ollervo, joka ihmisen nähden kiipeilee lähimmässä puussa, asettuu

-siinä oksantyveen ja luullen toistaiseksi olevansa turvassa kurkistelee

-sieltä piilostaan ja odottaa uhkaavaa liikettä lähteäkseen vasta sitä

-pakoon, ja antaa näin salametsästäjän tähdätä häntä rauhassa, kunnes

-keikahtaa alas korkeasta turvapaikastaan.

-

-Mutta näytti tosiaankin siltä, kuin syyspäivien kera ja närhien ja

-metsäkyyhkysten poismuuttaessa, kaitselmuskin, joka hänen elämänsä ensi

-kuukaudet oli tehnyt niin suloisiksi, olisi kerrassaan hänet jättänyt.

-

-Kieltämättä pysyi ravinto runsaana ja vaihtelevana, purot lirisivät

-yhtä kristallikirkkaina, mutta ensimäiset syyskylmät, jotka olivat

-seuranneet syyskuun viime päivien myrskyisiä, alituisia sateita, saaden

-hänen vilusta värisemään, olivat pukeneet metsän ikäänkuin surupukuun.

-Siivekäs joukko kävi siellä yhä harvalukuisemmaksi, ja kosteus,

-joka auringon häipyvässä lämmössä haihtui tuoreiksi, pitkällisiksi

-sumuiksi, kietoi hänet, kuten sairas kääritään pumpulivanu-siteisiin,

-yksinäisyyteen ja ikävään. Lehtirikkaisiin puidenlatvoihin ilmestyi

-aukkopaikkoja, ne kellastuivat ja harvenivat vähitellen, ja kavalasti

-antoivat sadepisaroiden kastella puiden tutut asukkaat, jotka oksilla

-olivat hakeneet turvaa, vieden kiillon heidän höyhenpuvustaan ja

-kangistaen heidän siipensä.

-

-Lehdet putoilivat puista. Tyyninä iltoina laskeutuivat ne maahan

-hitaasti, vastenmielisesti, yksitellen, ja ainoastaan niiden väristä

-saattoi arvata, että niiden häviö oli lähellä. Pohjatuulen puhaltaessa

-lensivät ne puuskittain, ja niiden kuiva ja terävä kahina pelotti

-punaisenruskeat jänikset lymypaikkoihinsa vadelmapensaikkoon tai

-kesannon harmaiden vakojen väliin, jotka näyttivät yhtä viluisilta kuin

-vanhat, ruskeat jänöset.

-

-Metsässä yltyi yltymistään yksinäisyys, ikävä ja tuska, painaen Hölpän

-ja hänen toveriensa mieltä. Auringon noustessa lähtivät he vaistonsa

-ohjaamana yhdessä parvessa, hätäisesti kiillotettuaan yön sumun

-pörristämät höyhenet, lentämään auringonvaloa kohti. Sitten varisivat

-he kuin aamutuulen sirottamat siemenet pitkin pensasaitoja, jotka

-reunustivat laakson tai tasangon niittyjä. He tulivat sinne etsimään

-hedelmiä, joita helposti olisivat löytäneet metsästä, mutta mieluummin

-muualta hakivat.

-

-Ja ikäänkuin luonnonvoimat eivät yksistään olisi riittäneet

-häiritsemään hänen elämäänsä, synkistyttämään hänen päiviänsä, myöskin

-tapahtumat tuntuivat rupeevan näiden rikostovereiksi ja liittoutuvan

-hänen heimoansa vastaan.

-

-Eräänä kauniina iltana hämärissä, jolloin auringonvalo silasi pienen,

-pajun varjostaman lammen kirkkaan pinnan kuparinväriseksi, oli hän,

-nokka vieläkin pensasaitojen makeiden marjojen tuhraamana, iloisena

-yhdyttänyt toverinsa; nämä laskeusivat sinne kaikki hetkiseksi,

-ennenkuin lähtivät vanhimman valitsemaan yömajaan.

-

-Mutta silloinpas sattui, että kun yksi tovereista aikoi lentää pois, se

-ei voinutkaan kohota ilmaan. Samoin kävi toisen ja kolmannenkin.

-

-Hermostuneet, koukistuneet jalat koettivat turhaan kohota vauhtia

-ottamaan. Ne kieltäytyivät irtautumasta maasta ja kohoamasta hyppyyn,

-mikä oli välttämätöntä lentoon pääsöä varten, sillä siipiä ei levitetä

-lentoon suoraan maasta. Siinä olivat nuo onnettomat yhtä saamattomina

-kuin liian lyhytjalkaiset pääskyset, haaksirikkoutuneina liejuisella

-rannalla.

-

-Ikäänkuin näkymättömän voiman pidättäminä jäivät ne siihen jalat

-liikkumattomina, räpytellen siipiään ja kirkuen hädissään. Ja Hölppä

-ihmetteli itsekseen, mikä niitä vaivasi. Suurella vaivalla onnistui

-vankien vitkalleen nostaa uupunutta jalkaa koholleen, jonka joka

-kynteen oli tarttunut jotakin taipuisan köyden näköistä, joka venyi

-hiljalleen, silti katkeamatta, sitten pysyi sellaisenaan, venyen

-ja supistuen aina jalan liikkeen mukaan toisen jalan pysyessä

-hievahtamatta sen limaisen painon alaisena, joka sitä veti alaspäin.

-Ja jos he aikoivat nostaa vuorostaan tätä toista jalkaa, täytyi

-heidän ensinnä levähtää kootakseen tarpeeksi voimaa ponnistukseen,

-riuhtautuakseen uudelleen irti maasta.

-

-Kolme oli sillä tavalla vankina, ne jotka ensimäisinä olivat saapuneet

-paikalle ja valinneet mukavimmat tilat juodakseen siitä lammin vettä.

-Muiden, muunmuassa Hölpän, oli täytynyt kiivetä suurille kiville,

-joita siellä ei näkynyt edellisinä päivinä. Näitä oli lammen ympärillä

-muualla paitsi siellä, missä vankiraukat koettivat riuhtautua irti, ja

-ne ympäröivät vettä kaulakoristeen tai kaidepuiden tapaan.

-

-Harakkain täytyi, ylettyäkseen lammen pinnalle, kyyristyä kokoon ja

-kaula ojona kumartua eteenpäin, ollen vaarassa pudota ja hukkua tuon

-vihertävän sammaleen sekaan, joka peitti pehmeän mutapohjan.

-

-He keskeyttivät työlään, nopeatahtisen särpimisen ja koettivat, vaikka

-turhaan, ymmärtää onnettomuutta, joka äkkiä oli kohdannut heidän

-tovereitaan. Turhaan lentelivät he näiden yläpuolella ja ympärillä;

-nämä vain ruikuttivat yhä mielettöminä nostaen vuorotellen jalkojaan,

-ikäänkuin hulluudenpuuska olisi ne äkkiä yllättänyt.

-

-Aurinko vaipui lännessä purppuranvärisen pilvimuurin taa. Oli aika

-lähteä autiolta kedolta ja jälleen käydä levolle metsään. Kaukaa kuului

-vanhan harakan kutsu. Ja yksitellen, hitaasti, melkein vastenmielisesti

-olivat Hölppä ja hänen toverinsa lähteneet lentoon jättäen vankiparat,

-jotka, nähdessään heidän lähtevän, riuhtoivat vielä hurjemmin

-jalkojansa ja pieksivät ilmaa voimattomilla siivillään, kirkuen

-epätoivoisesti, sydäntävihlovasti.

-

-Luonnollisesti kertoivat he seikkailusta harakkavanhukselle. Mutta kun

-he aamun koittaessa palasivat takaisin lammelle, eivät he siellä enää

-löytäneet muuta kuin revityitä höyheniä ja muutamia nakerrettuja luita,

-jotka puhuivat öisestä, salaperäisestä ja kauheasta näytelmästä.

-

-Tästälähtien olikin lammikko Hölpälle ja kaikille harakoille kirottu

-paikka, eivätkä he enää koskaan, ei edes helteisinä kesäpäivinä,

-antaneet sen raikkaan, peilikirkkaan veden houkutella itseään kastamaan

-siinä nokkaansa ja kiillottamaan sulkiansa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Seurasi ikäviä päiviä täynnä vastoinkäymisiä, sillä kaikesta huolimatta

-vähenivät tästäpuoleen ruokavarat. Kypsät hedelmät putoilivat puista

-ja mätänivät maassa, hyönteiset kuolivat tai hakivat itselleen suojan

-puunkuorien lämpimän viitan takaa; tuli tähkien korjuun ja niukkojen

-ateriain aika.

-

-Mutta näissä vaistoilleen uskollisissa linnuissa vallitsi kumminkin

-itsekunkin piintyneestä itsekkyydestä huolimitta jonkinlainen

-korkeampi, syvälle olentoon kätketty tarve: huolenpito elämän ja rodun

-säilymisestä. Ja ikäänkuin joku säkättävä kiusanhenki olisi heitä

-yllyttänyt, pääsi heiltä ruokaa löytäessä kurkusta kokoonkutsuva

-kirkuna kuin vahingossa, ja silloin tulivat joka ilmansuunnalta

-hajallaan olevat toverit koolle, joiden kanssa alkoi sitten hurja

-kilpailu niukasta ateriasta, jonka kimppuun kaikki ahneesti hyökkäsivät.

-

-Oli sumuinen iltapäivä; hetkeä oli mahdoton sanoa. Väijyen paljaalla

-puunoksalla, jolla lepäili tuloksettoman saaliinhaun jälkeen,

-tarkasteli Hölppä avaruutta urkkivin ja vilkkain katsein. Silloin kuuli

-hän vielä tiheästä metsiköstä, vielä lehtensä säilyttäneen tammen

-juurelta heimonsa kutsuhuudon ja vastasi siihen heti.

-

-Kohotessaan ilmaan puoleksi paljaan metsän yläpuolelle, huomasi hän

-etäällä kaksi muuta harakkaa täyttä vauhtia lentämässä yhtymäpaikkaa

-kohti, josta merkki oli annettu, ja sinne hänkin suuntasi lentonsa.

-

-Pian tunsi hän sieraimissaan vastenmielistä ruudinhajua, ihan samaa

-kuin sinä päivänä, jolloin oli nähnyt ammutun jäniksen. Hän ei

-välittänyt jyrisevästä pamauksesta, joka oli kajahtanut ennenkuin

-ruudinhajua alkoi ilmassa tuntua, kosk'ei tiennyt mitään tämän seikan

-syistä ja seurauksista ja koska nuo äänet hänelle eivät olleet

-läheskään niin vastenmielisiä kuin haju.

-

-Hän jatkoi kulkuaan, ja ruudinhaju nousi ilmaan paksumpana ja

-vastenmielisempänä uuden pamauksen jyrähtäessä. Ei mikään pelottanut

-häntä pysähtymään; Hänkin saapui perille, vaikka vasta taitavampien

-siskojensa jälessä, juuri kun uusi salamanleimaus repäisi ilmaa

-kaameasti valaisten näreikön. Silloin kuului hänen korvissaan kimeää

-vinkunaa, ja rinnassa tuntui viiltävää kipua, niin että hän parkaisten

-käännähti lennossaan ja lähti pakenemaan pois.

-

-Ja melkein samassa tämä havainto liittyi hänen tajunnassaan erääseen

-entiseen: mies pitää pitkää, savuavaa piippua ja kiirehtii nostamaan

-maasta murhatun toverin liikkumatonta ruumista.

-

-Oma veri, jota hän ei milloinkaan ollut nähnyt, putoeli punaisina

-pisaroina, näivettyneiden pihlajanmarjain näköisenä kirjavalle

-höyhenpuvulle, jonka tahratut höyhenet takertuivat toisiinsa kuin

-luonnon suomaksi siteeksi haavalle. Yksi lyijyrae oli tunkeutunut

-hänen lihaansa ja oli täten opettanut hänelle, asettamatta alttiiksi

-hänen henkeänsä, että ihminen oli vaarallinen. Mutta mitähän merkitsi

-murhaajan vieressä tuo petturisisko, joka heidät viekoitteli ansaan?

-Kutsumerkki annettiin aina samasta paikasta tyyninä iltapäivinä

-syksyn lopussa, jolloin ei ilman värähdystäkään tuntunut metsässä, ja

-heikkojen oksien viimeiset lehdet viittoivat hyvästinsä surullisina

-kuin rumat kädet; ääni kantautui etäisyyksiin ja aika-ajoin sama kaamea

-pamaus kuului vihlaisevana ilmassa. Harakoita, närhejä, myöhästyneet

-laulu- ja viimeiset mustarastaat joutuivat väijymäpaikkaan; ainoastaan

-vanhat talvilinnut, kokeneet ja varovaiset, viisaat, tarkkakorvaiset

-korpit eivät sinne hairahtuneet ensinkään, koska osasivat sangen

-tarkasti erottaa linnun äänen viekkaasta matkijasta, metsästäjän

-kavalan houkuttelulinnun kutsusta.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Näin alkoi hän oppia elämän ankaroita läksyjä taistellessaan yht'aikaa

-tuota kolmiliittoa: luonnonvoimia, nälkää ja ihmistä vastaan.

-

-Niin, ihmistä! Hän pelkäsi tätä nyt kovasti, olipa tämä aseissa tai ei.

-Sillä koska hän ei ollut niin älykäs kuin korpit ja vanhat siivekkäät

-toverit, ei hän ensinkään erottanut vaarallista, murha-aseilla

-varustettua metsästäjää rauhallisesta kävelijästä, jolla oli viaton

-keppi kädessään. Hän pakeni heitä kaikkia, vaikka uteliaisuus, hänen

-vallitseva intohimonsa, malttamattomuutensa tyydykkeeksi usein asetti

-hänet alttiiksi vaarallisille kohtauksille.

-

-Oli yksi noita viimeisiä, vielä aurinkoisia jälkisyksyn päiviä, joiden

-kuulakas kauneus saa talven tulon tuntumaan kolkolta. Hölppä oli

-noudattanut haluaan nähdä erästä perintövihollistaan, tarhapöllöä,

-hyypiää tai huuhkajaa, hirveää yölintua, joka oli päivänvalossa

-eksynyt, hukkunut ja haaksirikkoutunut, ja aikoi ilkamoiden ja

-nokallaan iskien ruhjoa sen mäsäksi.

-

-Kuinka uljaasti päivälinnut hyökkäsivätkään tuon yhteisen vihollisen

-kimppuun, jonka kaameaa parkunsa ympäristön kaiku kertasi!

-

-Kaikki syöksyivät katsomaan, kuinka se räpytti siivillään, aukoi hurjia

-silmiään, jotka eivät mitään nähneet, ja kuinka se oli kykenemätön

-vastaamaan vihollisten vimmastuneisiin nokaniskuihin. Kuului

-monenlaista, kiihkeätä, vastakkain iskevien siipien kahinaa. Kuului

-pesistään puunrungoista lähteneiden kultarintakerttujen siipien keveätä

-kahinaa, joka säesti niiden monivivahteista "tui-tui" laulua. Ja tämän

-jatkona kuului suurten, räyhäävien korppien kumeaa siivenpieksäntää.

-Ahneet korpit ojenneltuine kynsineen näyttivät vapisevan halusta

-ajatellessaan, että pian saisivat lujalla nokankärjellään viiltää

-tuoretta lihaa.

-

-Mutta yhtäkkiä mustien lintujen piiri hajaantui. Heidän

-taistelurintamassaan syntyi epäjärjestystä. Yhden huudosta laskeutui

-kuriin tottunut joukko, kuuliaisena annetulle merkille tai käskylle,

-tammipuihin muutamien satojen metrien päähän. Ja juuri kun Hölppäkin

-saapui paikalle ottamaan osaa yhteisiin saaliinjakajaisiin, putosi

-yksi lintu metsästäjän murhaavan lyijyn lävistämänä. Samalla kajahti

-ilmassa hyvin tuttu pamahdus, korpit lähtivät päättävästi pakosalle ja

-tekolinnun ympärillä kiertelivät enää vain varomattomat, joita ihmisen

-lyijyrakeet ehtimiseen pudottelivat maahan.

-

-Hän oli välttänyt vaaran.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Rauhallisena, leppeänä talvi-iltana laskeusi lumi kuin kevyt pöly

-maahan, peittäen sen ohuella verholla, jossa siellä täällä näkyi

-kosteita paikkoja. Seuraavana aamuna esiintyivät sen valossa oksien

-vienon sirot piirteet selvinä kuin liidulla piirrettyinä.

-

-Koska Hölpällä ei ollut mitään syötävää, lähti hän kuljeskelemaan

-ympäri kylää etsimään hedelmäpuutarhoja ja hakamaan aitojen suojista

-ihmisten hylkäämistä jätteistä itselleen päivän ravintoa. Pensasaitojen

-suojassa, johon lumi ei ollut päässyt tunkeutumaan, näkyi paljasta

-maata. Hän hyökkäsi sinne, vilkuen sivulle suojaisiin taloihin, joiden

-ovet olivat pakkasta vastaan tiiviisti suljetut.

-

-Sieraimiin tunkeusi murenneen mättään turvekokkareiden seasta suloinen

-lihantuoksu. Olipa hyvä onni! Ja aimo suupala aamiaiseksi! Mutta

-juuri kun hän oli kajonnut näkymättömästä pyydysraudasta viekkaasti

-esiinpistävään silavaviipaleeseen, sai hän kummallekin puolen päätä

-kauhean korvapuustin, pyörtyi ja jäi paikalleen vangiksi.

-

-Kuinka kauan hän lienee ollut siinä tilassa?

-

-Hän heräsi kumeaan ääneen ja maa, jossa hän lepäsi, tömähti. Tuolla

-näkyi jonkun suuren olennon hahmopiirteet.

-

-Silloin huomasi hän olevansa vankina, ymmärsi näkemänsä satimeksi

-ja syötiksi, ja ponnistaen hurjasti jaloillaan, pingottaen kaikin

-voimin lihaksiansa, ojentaen päänsä ja nokkansa kuin kaulan jatkoksi,

-onnistui hänen irtautua niistä kahdesta metallisilmukasta, jotka häntä

-pidättivät. Paikalle kiirehtivän ällistyneen miehen nähden lähti hän

-lentämään, halveksien silavapalaa, joka lopulta oli käynyt viattomaksi,

-ja painui, kirkuen pelosta, häikäisevää lumista taivaanrantaa kohden,

-jonne keskipäivän lämmin aurinko vähitellen vaipui.

-

-Tähän saakka oli hän onnellisesti päässyt ihmisten kynsistä, ja hän

-lupasi itselleen juhlallisesti, että vasta olisi varovaisempi ja

-antautuisi seikkailuun vain silloin, kun toverien esimerkki olisi

-hänelle riittävästi vakuuttanut, ettei siitä olisi mitään vaaraa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Oli talviaamu. Valkoinen huurre kimalteli puissa monenvärisenä nousevan

-auringon valossa. Tasangon lumipeite välkähteli suurena monisärmäisenä

-timanttipintana. Ei tuntunut lähellä eikä kaukana olevan pelättävissä

-sadinta eikä vihollista. Miksipä ei Hölppä olisi siskojensa mukana

-rientänyt kärsivän toverin luo sen hätähuudon kuultuaan!

-

-Ehkäpä täällä tarjoutui nähtäväksi samallainen tapaus kuin kerta ennen

-hämärissä lähellä kirottua lampea. Mutta täällä ei ollut vettä eikä

-yhtään puuta. Etäältä multavallin takaa nousi sinertävä savu tyynenä ja

-suorana kylmään, kuivaan aamuilmaan.

-

-Niinkuin kerta lammen rannalla, oli täälläkin todella harakka

-omituisella tavalla joutunut vangiksi. Se makasi selällään

-leveähköllä lankulla, ikäänkuin tahtoisi suojata itseään maan

-kosteudelta, tuhkatiheään nostaen ilmaan jalkaparkojansa ja ruikuttaen

-epätoivoisesti. Vaikea oli arvata, mikä tässä aiheutti tuollaista

-kärsimistä ja hätää.

-

-Ja joka haaralta yht'aikaa, metsästä ja läheisistä puista, saapui tuota

-tyhjännaurajaväkeä paikalle kutsun kuultuaan, vähemmän tuodakseen apua

-vaarassa olevalle toverille kuin katsellakseen huvittavaa näytelmää,

-joka tyydytti näiden joutilaiden uteliaisuutta.

-

-Siivet parista kohdasta kiinni lankussa, pään oikea puoli sitä vasten

-painuneena makasi vanki siinä epämukavassa asennossa, julmia tuskia

-kärsien, jalat ja vatsa ylöspäin. Kuin koko avaruus olisi romahtamassa

-hänen päälleen, tutki hän tuskan huumaamana ainoalla aukiolevalla,

-kivun ja kauhun suurentamalla silmällään sinitaivaan ääretöntä

-syvyyttä, jonka nyt nuo kirkuvat ja kieppunevat siskot häneltä

-pimittivät.

-

-Vähitellen kävivät he lähemmä vankia lentäen yhä alemmas ja asettuivat

-vihdoin kaikki uteliaina hänen ympärilleen, kaula ja nokka oikosenaan,

-supistaen hiljalleen piiriä tuon heidän uteliaisuutensa esineen

-ympärillä. Pian hääri Hölppä, joka oli toisia kiihtyneempi, unohtaen

-entisen päätöksensä, pahaa aavistamatta edestakaisin kirkujan

-yläpuolella, jonka jalkojen kynnet alituiseen koukistuivat, avautuivat

-ja sulkeutuivat ikäänkuin etsien tukikohtaa mihin tarttua pystyyn

-päästäkseen.

-

-Toiset harakat kävivät myös lähemmäs. Ei yksikään saanut selville

-asiaa, ja onnetonta hermostutti toverien loppumaton säkätys. Siinä

-toiset tunkivat tieltään toisia, siinä näkyi jos jonkinlaisia eleitä,

-ällistyneitä, urkkivia katseita. Mutta äkkiä tarttui tuo onneton

-jaloillaan hurjasti Hölppää kaulaan, tämän joutuessa vangin kynsien

-ulottuviin ja kumartuessa hänen ylitsensä paremmin asiasta selvän

-saadakseen. Onneton, jonka hermot epätoivo oli ylenpalttisesti

-kiihottanut, takertui häneen kaikin voimin. Toinen huuto, tukahtunut ja

-kimeä, Hölpän oma huuto kuului vastauksena vangin kirkunaan ja heidän

-äänensä yhtyivät oudoksi epäsoinnuksi, joka sai toiset hämmästyksestä

-pysähtymään liikkumattomiksi ja kauhusta jäämään ääneti.

-

-Hölppä tahtoi kaikin mokomin irtautua, ja koska hän ei huudoillaan

-saanut toista hellittämään heikkoa ja liikkuvaa tukeaan, syntyi

-molempien välillä ällistyneen joukon nähden outo ja tuima

-kaksintaistelu.

-

-Vangin kynnet, tarttuvat kuristaen Hölpän kaulaan, joka vetäytyy kaikin

-voimin taaksepäin päästäkseen hänestä vapaaksi; turhaan. Hänen kiukun

-ja pelon jäykistämät jalkansa tepastelevat jäätyneessä maassa, ne

-luiskahtavat ja hän kaatuu toverin päälle pitkäkseen, mutta nousee heti

-taas hirmuisesti rynnistäen pystyyn ja koettaa puoleksi hervottomalla

-nokallaan lävistää vangin rinnan tai puhkaista hänen silmänsä. Hän

-on taas jaloillaan ja upottaa kynnet toisen vatsaan, tempautuen

-hurjin nykäyksin taaksepäin. Hän polkee vankia raivokkaasti; tämä

-taas, ikäänkuin olisi tunnoton toisen iskuille, kouristaa kynsiänsä

-piintyneen itsepintaisena entistä lujemmin.

-

-Hölppä on tukehtumaisillaan, hänen silmänsä punertaa, hänen nokkansa

-aukeaa alituiseen vetääkseen tyhjiin keuhkoihin ilmaa, hänen sydämensä

-lyö rajusti. Lauma hänen ympärillään, huvitettuna tästä raa'asta

-ottelusta, kikattaa ja säkättää. Noiden taistelevien, vihaa puhkuvien,

-olemassaoloaan puolustavien ruikuttavat äänet kohoovat ilmaan yhä

-kimeämpinä, yhä hätäisempinä, yhä tukehtuneempina. Äkkiä pyrähtävät

-ympärillä-olijat lentoon halkaisten siivillään ilmaa ja molempien

-taistelevien yllä syntyvä hiljaisuus tuntuu yhtä oudolta kuin virran

-pauhu erämaassa.

-

-Epäilemättä on näköpiiriin juuri ilmestynyt yhteinen vihollinen. Ja

-vaikkei Hölppä näe mitään, aavistaa hän, että ihminen on tulossa. Hän

-ymmärtää, että ihmisvihollista on väistettävä ja senvuoksi oltava

-ääneti, mutta ei kumminkaan jätä rajua tappeluaan vihollistensa

-vastaan. Toinen ruikuttaa kumminkin edelleen täyttä kurkkua, ja kohta

-saa pelätty vaara etäisyydestä huolimatta selvät piirteet ja töykeän

-muodon. Kaukaa, hiljalleen kasvaen, jättiläiskokoisena, hirviömäisenä

-lähestyy ihminen. Hän on parikymmentä kertaa Hölppää pitempi, hirveä,

-eriskummainen, liikkuva massanpaljous. Hänen askeleensa tömisyttävät

-maata, joka niiden alla lohkeilee, ja painavat pitkän, kaamean

-hävityksen leiman ruohoiselle töyräälle, missä kaste timanttihelminä

-kimaltelee niitetyllä nurmella.

-

-Hän tulee pelottavan näköisenä, kähisevänä, puhkuen kuin tulivuori

-kuumaa hengitystään, joka höyryää aamupakkasessa, ja muistuttaa

-uuninpiippua tai halkometsän sysihautaa.

-

-Mies onkin pelottavan näköinen, sillä hänet havaitessaan Hölppä unohtaa

-kuristavan tuskan kaulassaan, ja mieleen muistuvat entiset vaarat,

-jotka saavat hänen kauhun valtaan. Oi! häntä uhkaa sama vaara kuin

-tuota tapettua pitkäkorvaa ja lyijyraesateessa hukkuneita siskojaan. Ja

-vaikkei hän ymmärrä kuolemaa, tuntee hän sen tulevan noiden raskaiden,

-lähenevien askeleiden mukana.

-

-Hän on epäilemättä merkillisen näköinen pörröisine höyhenineen ja

-hurjine katseineen, sillä tarkastaessaan häntä kylmin silmin purskahtaa

-mies äänekkääseen, ilkeään nauruun, joka saa harakan koko ruumiin

-vapisemaan ja hänen mielensä entistä suuremman kauhun valtaan.

-

-Sitten mies kumartuu ja harakka tuntee jalkainsa olevan miehen

-känsäisessä kourassa, noissa hirveissä pihdeissä, jotka ovat

-moninverroin voimakkaammat kuin ne kynnet, jotka häntä pidättävät.

-Hölppä kadottaa tasapainonsa ja jää riippumaan tappelutoverinsa

-yläpuolelle, ollen kovassa puristuksessa toisen harakan vihaisien

-kynsien sekä miehen kuumien ja epämiellyttävien pihtien välissä.

-Korinan tapainen ääni pääsee hänen kurkustaan. Hän luulee turmion

-hetken tulleen ja kuolemanpelon huumauksessa antaa hän miehen tarttua

-hervottomiin siipiinsä, jotka ovat kuin elottomat airot.

-

-Mutta äkkiä tuntee hän miehen lihaksisen peukalon voimakkaana

-vipusimena painuvan hänen lihaansa vasten ja irrottavan hänet

-vangitsevien kynsien puristuksesta. Hän hengittää vihdoin, hän ei ole

-kuollut, hänen päänsä on irti, hänen kaulansa vapaa. Hän on nyt enää

-vain tuon miehen vankina, joka pitelee häntä jaloista, katsellen häntä

-vangitsevalla, pyöreällä, terävällä silmällä, hymyillen voittajan

-julkeaa hymyä, josta hän ei ymmärrä mitään, paitsi että hänen asemansa

-on kauhea ja että hän ei milloinkaan enää näe metsäänsä.

-

-Silloin yrittää hän hurjassa itsensäsäilyttämispuuskassa taistella

-vangitsijaansa vastaan ja iskee heti kaikin voimin kartiomaisella

-nokallaan päästäkseen irti käsistä, jotka häntä pitelevät.

-

-Mutta salametsästäjän kourat ovat kovat kuin vanhat tammipölkyt,

-joiden kuoren sisäpuolella hyönteisiä kesällä liikkuu, ja mies

-vastaa hänen vimmattuihin ja voimattomiin hyökkäyksiinsä äänekkäillä

-naurunhohotuksilla, jotka saavat harakan vielä entistä hurjemmin

-iskemään häntä nokallaan itsensäsäilytysvaistonsa kuumeisessa kiihkossa.

-

-Ikäänkuin olisi tähän lopen väsynyt, avaa mies suuren häkin, jonka

-asiaa viisaasti edeltäpäin harkiten on tuonut mukanaan. Häkin hän

-on laskenut maahan ja heittää sinne Hölpän sulkien heti vankilan

-rautaristikko-oven.

-

-Hölppä hyökkää ristikkoja vastaan, yrittää nokkansa ja jalkojensa,

-kynsiensä ja siipiensä avulla murtaa rikki tuon metalliseinän, jonka

-takana hän on vankina, pistää ulos jalkansa, iskee päänsä ristikkoja

-vastaan, mutta kaikki hänen ponnistuksensa ovat turhia: häkin seinät

-eivät liikahda, eivät anna myöten, eivät taivu.

-

-Ja hänen päänsä yläpuolella kuljettaa pilkallinen, raaka ja kauhea

-käsi, jota hän ei voi haavottaa ja johon hän ei ulotu, koukusta tuota

-liikkuvaa vankilaa vieden häntä tuntematonta kohtaloa ja kuolemaa kohti.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Mitä erilaisimpia ja aavistamattomimpia ääniä soi Hölpän korvissa,

-vaan hän ei niistä välittänyt. Hänet oli vallannut yksi ainoa ajatus:

-pakeneminen; hänellä oli yksi ainoa silmämäärä: rautaristikon

-murtaminen tai irrottaminen. Ja kun hän näki jättiläismäisen

-ihmismuurin ympärillään, oli hänen mahdoton arvata, kuinka ja millä

-ihmeen vauhdilla vihollislauma oli voinut kasvaa noin moninkertaiseksi.

-

-Hän ei kyennyt erottamaan niitä toisistaan; ne olivat kaikki toistensa

-kaltaisia, huolimatta erilaisesta koostaan, erilaisista kasvoistaan ja

-erilaisista puvuistaan. Niissä oli kaikissa hänen mielestään sama haju,

-ne olivat hänen pyövelinsä ystäviä ja yhdessä edustivat yhtä ainoaa

-käsitettä: vihollista, vaaraa, kuolemaa.

-

-Vihollispiiri liikkui hänen mukanaan. Sieltä kuului hurjia huutoja,

-naurua, sanoja, jotka kauhistuttivat Hölppää, sillä hän ei ymmärtänyt

-ihmisten naurunhohotuksesta hituistakaan. Ja kun hänessä edelleen

-sangen valtavana eli itsensäsäilytysvaisto, luuli hän, sovittaen

-itseensä näkemänsä tapahtumat, näiden huutojen ilmaisevan vain

-surmanhalua, jotta sitten hänen lihansa joutuisi nautittavaksi. Niin

-oli hän ennen nähnyt ahneiden korppien tekevän, oli nähnyt niiden

-kauheasti rääkyen sikinsokin iskevän puoleksi mädänneen eläimenraadon

-kimppuun tai piirittävän jäniksen, joka nokaniskuilla haavotettiin,

-tapettiin ja tuokiossa kilpaa syödä ahmittiin. Näin epäilemättä

-kävisi hänenkin, ja jokainen huuto, sana tai naurunpurskahdus joka

-pääsi ihmiskurkusta, sai hänen lämpimän, nuoren, vilkasverisen

-linnunsydämensä kiivaammin sykkimään mustanvalkoisen, pitkäliepeisen

-höyhenpuvun alla.

-

-Keskellä tätä sekasortoa ja rähinää, outojen hajujen, raskaan ja kuuman

-ilman tunkeutuessa Hölpän sieraimiin, kävi hänen ympärillään äkkiä

-pimeäksi. Tämä yllättävä pimeys koski kipeästi hänen mustiin silmiinsä,

-joiden silmäterät kauhusta suunnattomasti laajenivat.

-

-Huono ilma ja kolkko pimeys piti Hölpän muutamia hetkiä pelon vallassa;

-sitten hän vähitellen tottui. Tämä ei ollut yön pimeyttä, se oli

-likaisen talonpoikaiskeittiön harmaata puolihämärää. Talonisäntä oli

-palannut kaupungista taskussaan joku vähä rahaa, ja kunnianhimon

-harhaan johtamana muuttanut talonsa ravintolaksi, missä keittiöstä

-kylläkin tyhmästi tehtiin anniskeluhuone.

-

-Keskellä huonetta kohosi tukeva kivipylväs kömpelöille

-kankirautakoukkuineen, joita siihen oli sinne tänne lyöty. Ne olivat

-yhtä vanhat kuin itse pylväskin, ja niihin oli ripustettu epäiltävän

-näköisiä käsipyyhkeitä. Kahdessa nurkassa näkyi mataloita pöytiä,

-joilla oli puolityhjiä sameita laseja, ja toisella puolen kookas,

-lyhyt-torvinen, punaluukkuinen kaakeliuuni, jonka kirkas takkavalkea

-levitti koko huoneeseen ummehtunutta lämmintä. Vihdoin, huoneen

-perällä, oven puolella kohosi tupauunirakennus, suunnattoman suuri

-maalaisuuni, jonka pohja oli neljää neliömetriä laaja. Se suippeni

-ylhäältä pyramiidin muotoiseksi, ja avattiin ja suljettiin kahdella

-liikkuvalla laudalla. Nämä muodostivat katolla liikkuvan laitoksen,

-jota sisäpuolelta hoidettiin pitkällä, kovettuneella ja mustuneella

-hamppuköydellä lähellä leipäuunin suuta. Pylvääseen yhtyi suorassa

-kulmassa kaksi tynnyriholvia, jotka tukivat uunirakennuksen huoneen

-puoleisia kylkiä; talon seinät muodostivat samalla muurin ulkosyrjät.

-

-Katonrajassa kannattivat paksut, kuivat, mustat ja kovat poikkiorret

-kuivattuja liikkiöitä ja lihamakkararivejä, ja kahdella vastakkaisella

-seinällä riippui seinään muuratuissa suurissa rautakoukuissa

-kaksi mahdottoman suurta sianlihakimpaletta, teurastetun porsaan

-veriset puolikkaat, joiden alla paloi hiljainen katajavalkea. Ja

-keskellä kaikkea tätä puuhaili punakkana ja lihavana emäntä pesten

-kullankiiltäviä kupari- ja kalisevia pöytäastioitansa huuhdelaitteen

-ääressä, josta vesi johtui pihalle, ja hänen apunaan hyöri isäntä ja

-kaksi lasta, pieni poika ja tyttönen. Näistä piti nyt lyhyen sopimuksen

-nojalla tulla Hölpän isäntäväki.

-

-Äkkiä heitettiin häkki pöydälle likaisten lasien keskelle, joissa

-vieläkin näkyi juopuneiden sormien tahmeat jäljet, ja viisi kuusi

-ihmistä oli heti Hölpän ympärillä.

-

-Hän näki suurien käsivarsien ja käsien tyrkkivän toisiaan ja seurasi

-hurjistuneilla, kauhun suurentamilla silmillään näitä liikkeitä

-kauhistuneempana kuin milloinkaan, ikäänkuin nyt olisi näkemässä

-surmansa valmistuksia. Näkyi pieniä sormia liikkuvan vankilan

-ristikoilla; ne ehkä halusivat tutustua Hölppään ja hyväillä häntä,

-mutta ne olivat hänestä kovin uhkaavia, ja hän heittäytyi kokonaan

-pahki häkin vastakkaiseen seinään miettien itsekseen, uhkaisiko ja

-iskisikö nokallaan noita viholliskynsiä, jotka olivat heikommat kuin

-hänen ja joiden kärjet olivat hyökkäykseen kelpaamattomat.

-

-Mutta Hölpän pelko kiihtyi kiihtymistään. Hänen ympärillään kuului

-toisiaan vastaan iskevien lasien kilinää, näkyi kumartuvia päitä,

-turpeita kauloja, liikkuvia käsivarsia, virtaavia nesteitä.

-

-Oli varpuis- ja hiirihaukkoja sata, tuhat kertaa pelottavampia olivat

-nämä jättiläisviholliset monine vehkeineen. Nämä olisivat yhdellä

-ainoalla pikarillisella voineet juoda kuiviin kirkkaan vesilätäkön,

-joka näreikön kosteassa ja liejuisessa maaperässä oli karjalta säilynyt

-ja yhdellä ainoalla kulauksella olisi se tuollaisen ihmismahan

-mahdottoman suureen säiliöön hävinnyt.

-

-Entä sitten kaikki nuo oudot esineet, jotka Hölpästä näyttivät

-vihollisilta: terävät, häikäisevän kirkkaat veitset, joiden ohuen

-terän, ihmisen rikostoverin, hän näki vaivatta kahtia halkaisevan

-suuret leipäkimpaleet; kupariastiat, jotka helähtivät vähimmästäkin

-sysäyksestä; ja eräällä seinällä naulaan ripustettuna hyvin tuttu

-metalliputki, pyssy, jonka hän ennen oli nähnyt jäniksen ja

-varomattomien siskojen murhaajan käsissä.

-

-Mutta vielä enemmän kuin kaikki tämä, pelottivat häntä nuo kauheat

-ihmisjoukot, jotka vetelehtivät huoneessa. Ne näyttivät ilmestyvän

-salasta ja häviävän avaruuteen. Tuo suuri, joka puolelta umpinainen

-katto ahdisti häntä koko painollaan, ja epäselvästi pelkäsi hän

-sen luhistuvan. Kaiken tämän lisäksi sai ruhjoutumisen pelko hänen

-huumaantuneena lyyhistymään kokoon joka kerta, kun jokin seinällä

-riippuva esine heilahti, tai peräytymään häkkinsä kaukaisimpaan soppeen

-ympärillä olevien häärivien miesten vähimmästäkin liikkeestä.

-

-Tässä sanoin kuvaamattomassa ajatusten ja tunteiden hämminkitilassa,

-johon seikkailu hänet oli saattanut, tunsi hän kaikesta huolimatta

-jonkunlaista tyydytystä huomatessaan itsensä ja pyöveliensä välillä

-ohuen rautaristikkoverkon. Häkki oli alussa hänen vihollisensa, mutta

-kävi sitten liittolaiseksi ja suojelijaksi, sillä Hölppä ei voinut tätä

-aselepoa selittää muuten kuin siten, että hänen vihollisensa olivat nyt

-kykenemättömiä halujansa tyydyttämään.

-

-Hänen täytyi pian luopua tästä käsityksestä, mutta niin kauan kun

-hän ei ollut selvillä siitä, missä määrin ristikot voisivat kestää

-äkkiarvaamatonta hyökkäystä, tunsi hän niiden takana olevansa suojassa

-surmalta, jonka hän ilman niitä luuli auttamattomasti uhkaavan.

-

-Koko päivä kului näin ylenmääräisessä levottomuudessa, alituisessa

-pelossa keskellä loppumatonta vihollisten hyörinää, jotka kaikki

-uudelleen ja uudelleen tekivät saman liikkeen, kohottivat huulilleen

-täyden lasin, ikäänkuin ymmärrettävällä merkkikielellä näyttääkseen

-Hölpälle mikä kohtalo häntä odotti.

-

-Kuitenkaan ei kukaan tehnyt hänelle pahaa. Ilkeimmät ottivat vain

-pyörittääkseen häkkiä, mikä suunnattomasti kauhistutti harakkaa, hän

-kun ei voinut arvata syytä asuntonsa tutinaan. Tämä oli epäilemättä

-hyökkäystä hänen turvapaikkaansa vastaan, mutta minkälaista? — Ja hän

-luuli, että seinät ne pyörivät, miehet juoksivat, pöydät kääntyivät,

-kastrullit, huonekalut rupesivat heilumaan nielaistakseen hänet ja

-vetääkseen hänet tuohon rähisevään ja sekavaan mylläkkään.

-

-Vihdoin tuli pimeä. Väsymyksen, mielenliikutuksien ja nälän uuvuttamana

-sulki vanki, joka oli tottunut rupeemaan aikaisin levolle, kaikesta

-huolimatta silmänsä. Viileä leyhäys hänen yläpuolellaan sai hänen ne

-jälleen avaamaan: hänen yllään liiteli kaameannäköinen käsi koskettaen

-häntä ja kadoten, samalla kun kuului vieterin lipsahtava ääni.

-Häkin oven oli vihollinen uudelleen avannut; hän ei ollut turvassa

-rautaristikkojen takana. Vielä säilyneen tahtonsa viimeisetkin voimat

-ponnistaen harakka aprikoi ja mietti tätä kauheata ajatusta, kun

-keinotekoinen valo, ensin punertavana ja savuavana, näkyi puolipimeän

-läpi, sitten säteili kirkkaasti, suurina, selvinä valojuovina, jotka

-tekivät salaperäisiksi varjopaikat, missä mellastelevien hahmot

-epäselvinä häälyivät.

-

-Hölpän silmäluomet, kirkkaaseen lampunvaloon tottumattomina,

-sulkeutuivat äkisti verhoten riittämättömästi silmiä, sillä tämän

-ohuen ihokalvon läpi tunkihe tuska, sille kun hänen ensimäinen

-kauhea näkemänsä avasi tien. Ja koko illanvieton ajan rasitti häntä

-painajaisena sekava ja kaamea tunto ympärillä liikkuvista häärivistä

-olennoista, joita vastaan hän oli aivan kykenemätön puolustautumaan.

-

-Lopulta kuitenkin koitti yö ja tuli hiljaisuus ja uni. Tämä uni oli

-lepoa. Ei se luonnollisestikaan ollut kesäöiden hiljaista autuutta,

-lepoa kimmoisten vihreiden katosten suojassa toverien läheisessä

-seurassa. Mutta Hölppä ei kuulunut niihin korkeampiin eläimiin, joiden

-itsensäsäilytysvaisto on voimakkaampi kuin levon tarve, ja jotka

-jaksavat valvoa kauan katsoen vaaraa silmästä silmään ja teeskennellä

-tajuttomuutta, siten saadakseen jälleen kadotetun vapautensa; hän

-vaipui siis levolliseen uneen.

-

-Herättyään aamunkoitteessa kaikkien muiden talossa vielä nukkuessa

-näki hän esineiden hitaasti sukeltavan esille hämärästä, näki ne

-liikkumattomina, elottomina seinällä tai lattialla. Ja nyt pystyi hän

-tekemään ensimäisen jaotuksen näiden, liikkumattomien esineiden ja

-liikkuvain ihmisten välillä: edelliset eivät olleet vihollisia, niillä

-oli hänen metsänsä kaltainen elämä; ainoastaan elävät olivat pelättäviä.

-

-Tämän ensimäisen ja pitkän tutkimuksen jälkeen, jonka kestäessä

-uteliaisuus melkein aina lopulta vei kauhistaviin tuloksiin, kävi

-hän väliä pitämättä tuttujen, häkin pohjalla olevien siemenien sekä

-toisten, outojen tavaroiden, sulotuoksuisten ja houkuttelevien

-herkkujen kimppuun yhtä luontevasti kuin olisi ollut metsässään,

-miettimättä mistä hänelle mahtoi tulla tämä odottamaton ravinto. Siinä

-oli piirakkaa, leivosta, sokuria, jota kaikkea joku kaitseva käsi oli

-ristikkojen läpi vankilaan pistänyt.

-

-Pieni kulpponen oli täynnä haalistettua vettä, jonka pinnalla

-pölyhiukkasia ryhmittäin uiskenteli. Hän ojensi kaulansa melkein

-vaakasuoraksi, aukaisi nokan vedenpinnan tasalla, pisti sen upoksiin

-raottaen sen hyvin teräväksi kulmaksi, kohotti sitten jälleen päänsä

-nopeasti nielaistakseen näin ammennetun veden, kaula ja nokka

-oikoisenaan, kuin olisi katsellut kattoa tai ollut salaperäisessä

-haltioitumistilassa. Ja näin hän teki useampia kertoja. Näin joi

-hän ennen vapaana ollessaan näreikköjen savipohjaisissa notkelmissa

-lymyilevistä raikkaista lätäköistä.

-

-Silloin syntyi hänen mielessään, joka kipeimpäin tarpeiden saatua

-osittaisen tyydytyksen oli melkein rauhottunut, ensi kerta ajatus,

-että nuo rähisevät ja kauheat olennot hänen ympärillään eivät ehkä

-tahtoneetkaan saattaa häntä hengiltä: olivathan he murtaneet auki

-turvapaikan hänelle pahaa tekemättä ja antaneet hänelle tarpeellista

-ravintoa. Mutta kuullessaan läheisestä navetasta kukon kiekunaa ja

-koiran haukuntaa, kiirehti hän ahmimaan kitaansa kaikki ruuan tähteet

-peljäten uudelleen joutuvansa satimeen ja vangittavaksi, ehkäpä myöskin

-varoen tämän rautaristikkojen sisälle joutuneen ravinnon hukkumista.

-

-Koirat olivat hänelle tuttuja. Ne saattoivat hänet vain vähäisen

-levottomaksi, sillä hänen ei ollut tarvinnut kärsiä mitään niiden

-tähden eikä vähintäkään varoa noita nelijalkaisia rähisijöitä, joiden

-nokka, niiden hurjimmassakin laukassa ja rajuimmassakin innostuksessa,

-ei koskaan jättänyt maata ja halveksi avaraa ilmaa, jossa hän elämänsä

-vietti. Mutta hän pelkäsi aikalailla peuhaavia kanoja, joista hänellä

-ei ollut minkäänlaisia kokemuksia. Ja kun kohta huoneen seinien takaa

-alkoi kuulua sysäyksien ja kumean kolinan säestämiä ihmisääniä, valtasi

-hänen mielensä taas outouden ankeus.

-

-Pian näyttäytyi mies astuen kiireesti kömpelöillä puukengillään.

-Hölppä piti sitä vielä vihollisenaan, ja se hänestä muistutti hänen

-vangitsijaansa. Sillä myöhemminkin, kun hän jo tunsi erikseen talon

-joka asukkaan, ei hän pystynyt heistä milloinkaan erottamaan sitä, joka

-oli hänet siirtänyt härmäiseltä kedolta korisemasta toverinsa kynsissä,

-tähän kolkkoon ja savuiseen taloon.

-

-Hän katseli syrjäsilmällä miestä uteliaana ja epäluuloisena, nokka

-ojennettuna, puolustukseen valmiina, ja tuo toinen, nähdessään että

-harakka oli ahminut ruokansa, puhkesi ilonpurkaukseen, jonka sisällöstä

-vanki erehtyi, sillä hänen kaulahöyhenensä pörristyivät ja hänen musta

-silmänsä välkkyi suurenneena ja entistä tuimempana.

-

-Silloin tuo vihollinen heitti taas siemeniä häkin pohjalle ja laski

-ristikkojen välistä uusia makeita herkkuja, Hölpän siivet levällään

-peloissaan peräytyessä vastakkaiselle puolelle, nokka miestä kohti

-tähdättynä.

-

-Sitten mies ryhtyi työhönsä ja siistiessään keittiötä luuta kädessä

-piti syrjästä harakkaa silmällä nähdäkseen, koskisiko se herkkuihin,

-joita hän taas oli sille antanut. Hölppä ei sitä ensinkään ajatellut;

-hän näki pölypilvien kohoovan ja pakenevan vaaniskelevan miehen luutaa;

-hän tunsi mieltään painavan kysymyksen, mitä miehen syrjäkatseet

-mahtoivat merkitä; hän luuli olevansa miehen ponnistuksien ja työn

-päämääränä ja koetti tarkasti tutkia miehen tekoja ja eleitä,

-saadakseen niiden nojalla käsityksen miehen aikeista hänen suhteensa.

-

-Kaksi pääajatusta taisteli keskenään hänen aivoissaan: olivatko miehen

-liikkeet ja äänet hänelle suosiollisia vai olivatko ne vihamielisiä?

-Tai tarkemmin sanoen — sillä nuo kaksi alituista ajatusta olivat

-tarkoin määrätyt ja selvät — tahtoiko mies laskea hänet vapaaksi vai

-tappaa? Sillä Hölppä ei arvannut, että näiden kahden mahdollisuuden

-välillä saattoi olla kolmas, koskei milloinkaan ollut nähnyt vankia

-eikä itse ollut vankina.

-

-Hänen olonsa häkissä näytti hänestä siis ohimenevältä välitilalta,

-jonkinlaiselta pysähdykseltä vapautumisen tai kuoleman tiellä.

-

-Ja heti syntyi hänen mielessään toivo, että mies laskee hänet vapaaksi,

-koskapa hän jo kauan oli antanut hänen olla rauhassa ja tarjonnut

-hänelle ruokaa, jonka puutetta vapaat, laihat toverit nyt saivat

-paljaassa metsässä kärsiä.

-

-Tällä hetkellä liikahti kamarin ovi uudelleen ja emäntä astui sisään.

-Kysymys kävi monimutkaisemmaksi, Hölpän katseet siirtyivät vuorotellen

-toisesta toiseen, hän koetti huomata eroavaisuuksia näiden kahden

-samanlaisen olennon välillä ja tutkia, oliko hänen syytä epäillä toista

-enemmän kuin toista.

-

-Hajuaistinsa ja kuulonsa, etupäässä hajuaistinsa nojalla aavisti hän

-vaimon olevan hyväntahtoisemman, sillä tämä ei hajahtanut tupakalle,

-ja vaikka hänen äänensä olikin epämiellyttävä ja kirkuva, muistutti se

-soinnullaan jonkun verran Hölpän heimoon kuuluvien olentojen ääntä,

-sillä se ei ollut niin karhea ja käheä kuin miehen ääni. Mutta kun

-lapset näyttäytyivät, arvosteli hän ne edellisistä eroaviksi, koska ne

-ylettyivät vain pöydän tasalle. Hänen ei tarvinnut nostaa nokkaansa

-tarkatakseen niiden silmiä eikä peljätä että ne kaatuvat hänen päälleen

-ja musertavat hänet.

-

-Näin oppi hän tuntemaan kodin ihmiset ja tavarat. Lapset kävivät

-piipittämässä hänen häkillään puhellen hänelle lempeitä ja hyväileviä

-sanoja, joita hän kuunteli naisellisin, hiukan keikailevin elein pää

-kallellaan. Usein he pistivät ristikkojen läpi pieniä korpun ja kakun

-palasia, joita hän silloin tällöin noukkasi kiihkeästi ja hätäisesti,

-mikä hänen suureksi ällistyksekseen sai lapset purskahtamaan nauruun.

-

-Mutta koska he eivät yrittäneetkään tehdä hänelle pahaa, — eivät

-ylipäätään enempää kuin muutkaan ihmiset, jotka päivän kuluessa kävivät

-istuskelemassa pöydän ympärillä, kilistämässä lasia, kirkumassa ja

-nauramassa ja toisiaan tuuppimassa —, sai hän pian luottamusta talon

-ihmisiin, ja iltapuolella otti vastaan melkein kaikki ne herkut,

-joita hänelle ristikkojen läpi tarjottiin. Koska oli aamusta lähtien

-ylenpalttisesti ahminut ruokaa, kajosi hän niihin vain hiukkasen makuun

-päästäkseen, sitten antoi niiden pudota vadin viereen muka talteen,

-ties minkä vaiston opastuksesta, jota ei milloinkaan hänen vapaana

-ollessaan oltu nähty, vaan jonka epäilemättä synnytti hänen vangiksi

-joutuessaan salainen levottomuus ja haihtumaton epäluulo ihmisiä

-kohtaan.

-

-Näin kului useampia päiviä peräkkäin hitaassa ja tyynessä

-totuttautumisessa ihmisiin ja esineisiin. Ja yhä toivoi hän vapautuksen

-olevan lähellä ja ilmaisi tätä vapaudenikäväänsä iskemällä nokallaan

-vankilan ristikkoseiniä.

-

-Hän tunsi nyt talon kaikki asukkaat. Hän oli oppinut muista erottamaan

-lapset niiden erikoisen hajun ja puvun perusteella ja antautui

-niiden kanssa tekemisiin mikäli ne hänessä luottamusta herättivät.

-Eikä hän saanut niihin luottamusta niin paljon omien persoonallisten

-kokemuksiensa kuin lasten erikoisominaisuuksien, niiden hajun, äänen,

-puvun, liikkeiden, koon nojalla. Hän luotti vaistoonsa enemmän kuin

-siihen mitä näki. Hän piti emännästä ja pienestä hiljaisesta tytöstä

-enemmän kuin meluavasta ja vilkkaasta pikkupojasta, ja erittäinkin

-enemmän kuin lasten karheaäänisestä isästä, jonka kudotun mekon joka

-silmukka tuli tupakalle ja joka suustaan puhalteli saastuttavaa savua.

-Tämä oli vastenmielisempää kuin se savu, mikä hänen sieraimiaan kiusasi

-sinä päivänä, jolloin hänen punainen verensä helmeili hänen tuuhealla,

-kirjavalla puvullaan.

-

-Hän odotti väsymättömästi vapautustaan, uskoen siihen koko

-elämänrakkautensa täydellä voimalla, jonka vitkalleen saatu luottamus

-häntä ympäröiviin olentoihin oli lisännyt kymmenkertaiseksi.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Hän eli pian jonkunlaisessa kuumeessa, jonka vallassa katseli

-tavallisimpiakin toimia, joita näki suoritettavan, niitäkin joihin jo

-oli tottunut ja joiden tarkotuksesta oli päässyt selville, yhdeltä

-ainoalta näkökohdalta, antaen niille kokonaan toisen, halunsa

-ja tarpeensa mukaisen merkityksen. Toiselta puolen selittivät

-vanginvartijat tuon oudon vilkkauden, hyppelehtivän kepeyden, alituisen

-lörpöttelyhalun kohtaloon tyytymiseksi ja aikoivat vihdoinkin toteuttaa

-tuumansa ja antaa Hölpälle hänen lopullisen paikkansa perheessä.

-

-Molemminpuolisesta ymmärtämyksen puutteesta syntyi siis väärinkäsitys,

-saattaen vangin äärettömän vaaralliseen tilaan, joka väkistenkin

-joudutti kohtalokasta ratkaisua.

-

-Oli kolea iltapäivä lopputalvella. Sade ilma pakotti ihmiset

-pysyskelemään seinien sisällä lämpimien huoneiden raukaisevassa

-rauhassa. Mutta ulkona kävi maa paljaaksi, likaiseksi, harmaaksi,

-sade piiskasi sitä, tuuli pieksi ilmaa ja luonto näytti hoippuvan

-raskasmielisenä kuin juopunut, joka lähtee liikkeelle nukuttuaan

-maantienojissa.

-

-Ikävä piiritti taloa, rasitti olennoita, tunkihe läpi seinien.

-Vuodenaikain vaihtumisen tuska kajahti kumein äänin ihmisten sydämissä,

-mutta Hölppä hyppelehti ilosta ja lörpötteli kuumekiihkoisena, mikä sai

-hänen isäntäväkensä jouduttamaan tuumansa toteuttamista.

-

-Kohta avasi häkin oven käsi, jota Hölppä luuli odotetuksi

-vapauttajaksi. Ja hän jo syöksyi oviaukkoa kohti, kun tuo käsi avasi

-hänen yllään, kuten ennenmuinoin salametsästäjän käsi, uhkaavat,

-lihaksiset, kavalat viisihaaraiset pihtinsä.

-

-Hölppä peräytyi häkin perälle, mutta käsi seurasi häntä itsepäisenä

-ja hirveän näköisenä, ja kohta se taas leijaili hänen yllään kuin

-petolintu, joka on saaliiseensa iskemäisillään. Tuskin Hölppä ehti

-nostaa nokkaansa ja katsahtaa siihen, kun se todellakin laskeutui

-ilkeänä ja paksuna, ympäröi hänet leveänä vyönä, puristi hänen

-rintaansa ja selkäänsä ja veti hänet ulos häkistä vastustuksesta

-huolimatta, veden vuotaessa kumoon kaatuneesta kulpposesta ja häkin

-vieriessä lattialle.

-

-Mutta silloinpas Hölppä irtautui miehen käsistä räpyttäen rajusti ja

-hätäisesti siivillään, puolustautui hurjasti nokallaan ja kynsillään ja

-pyrähti äkkiä lentoon valoa ja vapautta kohti.

-

-Hurja isku, kivuntunne nokassa, haava rinnassa — ja hän putosi keittiön

-kosteaan huuhdelaitteeseen kumoon kaatuvien ja särkyvien pöytäastioiden

-sekaan. Sillävälin laskeutui käsi äskeistä kovemmin ja töykeämmin hänen

-ylitsensä ja puristi häntä vimmatusti.

-

-Hölppä ei tiennyt mitään ikkunasta ja sen läpikuultavista

-lasiruuduista, jotka läpäisemättömänä ja kavalana välimuurina erottivat

-vapaan ulkoilman vankilasta. Hän oli hyökännyt lasia vastaan, joka

-oli iskun kestänyt, ja ällistyneenä sellaisesta tuloksesta laskenut

-siipensä kokoon töksähtäen raskaasti alas.

-

-Nyt piteli mies Hölppää vihaisena käsissään puristaen häntä hurjasti

-kuin aikoisi vankinsa tukahuttaa, ja Hölppä, joka nyt ymmärsi että

-häntä ei lasketa vapauteen, luuli viimeisen hetkensä lyöneen.

-

-Hän pyristeli kaikin voimin vastaan, koettaen tarrautua kynsillään

-noihin koviin käsiin jotka pitelivät häntä vankinaan, mutta pääsi pian

-selville siitä, että hänen ponnistuksensa olivat turhat kuten ennen

-onnettomalla kentällä. Hän vavahti joka sulassaan nähdessään vaimon

-käsissä kiiltävät sakset, jotka avautuivat kuin suuri, petollinen nokka

-ja sulkeutuivat kaameasti viuhahtaen.

-

-Tuo nokka se hänet tuhoaa.

-

-Oudot kädet kääntelivät, likistelivät häntä ja jäykistivät hänet

-liikkumattomaksi. Kohta tunsi hän pyrstössään julmaa tuskaa, ikäänkuin

-suuret pyrstösulat, joilla hän ohjasi lentoansa, olisivat joutuneet

-hammasrattaiden väliin ja käännähtäneet kiinnekohdassaan ennen

-irtaantumistaan.

-

-Sitten tuli siipisulkien vuoro. Hän tunsi vuorottain oikean ja vasemman

-siipensä kauheassa nipistyksessä turtuvan, sitten kuuli hän kuivaa

-narskahdusta, jota seurasi pienten, kepeäin esineiden putoamisesta

-syntynyt heikko kahina.

-

-Samassa alkoi hän miehen kouran puoleksi tukahuttamana korista

-kaameasti kuin teurastettava kana henkihieverissään. Hän odotti

-loppuiskua eikä epäillytkään — vaikkei hänellä siitä ollut vähintäkään

-kokemusta — että se olisi juuri kokemaansa sanomatonta tuskaa vieläkin

-vihlovampi.

-

-Äkkiä lakkasi puristus, hänen ymmärtämättään minkätähden, ja ainoastaan

-pahoinpidellyissä sulissa tuntui yhä vielä kovaa kipua. Ällistyneenä

-huomasi hän olevansa pöydän kulmalla, ja ympäriltä kuului talonväen ja

-kapakassa-kävijäin ivallinen pilanauru, jota hän kerta kaikkiaan ei

-ymmärtänyt.

-

-Tapahtunutta selvittämättä hän hypähti koholle, levitti siipensä aikoen

-uudelleen kaikesta huolimatta täyttä vauhtia lentää ikkunaa kohden.

-Mutta hänen voimattomat siipensä — päinvastoin kuin lammella sattuneen

-onnettomuuden tapahtuessa — eivät häntä kohottaneetkaan lentoon. Hän

-putosi jälleen raskaasti pöydälle ympärillä-olijain purskahtaessa

-entistä rämisevämpään nauruun.

-

-Kauan räpytteli hän katkottuja siipiänsä, mutta turhaan: hän ei päässyt

-kohoomaan. Jalat, jotka edelleen olivat käyttökelpoiset, suorittivat

-kyllä tuon alkuhypyn, joka tavallisesti oli niin siro, mutta nyt

-naurettavan kömpelö. Ja tuo silvottu lintuparka ravisti turhaan

-päätänsä, jalkojansa, vartaloansa, ikäänkuin esittäisi surullisen

-naurettavaa tanssia, mutta ainoana tuloksena oli ärsyttävät, rähisevät

-naurunhohotukset.

-

-Silloin selvisi hänelle, että jotakin oli muuttunut, että juuri

-äskettäin avattiin kuilu hänen ja vapauden välille, että hän ei enää

-voinut lentää eikä paeta, että oli auttamattomasti vankina. Ja hän

-pakeni kuin hurjan epätoivon puuskassa suljettua häkkiänsä kohti,

-ja kun ei päässyt sisälle, kiersi sen ylt'ympäri, kyyristyi sen taa

-ristikkoja vasten, painoi päänsä katkottujen siipien suojaan ja

-kieltäytyi itsepäisesti iltapäivän pitkään syömästä, juomasta ja

-liikkumasta.

-

-Ihmiset hänen ympärillään käyttäytyivät kuin olisivat sairasta

-oppimassa, tuumaillen ja puhellen keskenään vakavina. Hän antoi heidän

-puhella ja kulkea ohitseen vähääkään heistä piittaamatta, ilmaisten

-pohjattomia kärsimyksiään ainoastaan pörristämällä höyheniänsä

-värisevänä ja ikäänkuin viluissaan, merkiksi, että sanomaton epätoivo

-vapisutti turvatonta, silvottua lintuparkaa.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Mutta Hölppä oli vielä nuori ja hetkellisiä olivat hänen vaikutelmansa,

-tunteet aivojen tasalla. Yöunesta herättyään — hän oli näet kaikesta

-huolimatta nukkunut — ei hän ollut täydelleen unohtanut kohtaloansa ja

-vankeuttansa, mutta tyydyttämätön ruokahalu ja huoli turvallisuudesta

-olivat epätoivon vaimentaneet. Hän söi siis kakkuja ja muita herkkuja,

-joita hänelle tarjottiin; hän joi kulpposesta raikasta vettä, jota

-hänelle siihen kaadettiin, ja hänen sopimattoman uteliaana hypellessään

-pöydältä pöydälle, huoneesta toiseen haihtui tuska vähitellen.

-

-Hän tutki kaikkea aivan turhantarkan huolellisesti. Mutta kukapa

-voisi varmaan sanoa, minkä tarpeiden kannalta hän esineitä arvosteli?

-Oli varmaan sellaisia, joita saattoi syödä; sitten vetivät kiiltävät

-esineet puoleensa hänen huomionsa, vedoten hänen vaistomaiseen,

-vaaralliseen ja vastustamattomaan uteliaisuuteensa. Enimmät esineet

-huvittivat häntä vain uutuudellaan, toisinaan niiden paikka kiinnitti

-epämääräisesti hänen huomiotansa, toisinaan taas se aivan erikoinen

-hyöty, joka hänellä niistä saattoi tilapäisesti olla.

-

-Hän rupesi pian erityisesti suosimaan pöytää, jolta hänelle makeat

-suupalat putoilivat. Siellä kiiltelivät metalliset pöytäkalut,

-teräsrautaveitset, viinin ja marjamehujen lämpimät värit loistivat

-kirkkaina ja valo heijastui säteilevänä maljojen pinnasta.

-

-Ruuan aikana kierteli hän aterioitsevien ympärillä pää kallellaan ja

-sivulleen kääntyneenä. Hän seurasi aterioitsevien liikkeitä, kuunteli

-ja odotti, että joku heistä kutsuisi häntä rääpiäisille. Hänen

-tajunnassaan oli syönnin hekuman mielikuvaan pian alkanut liittyä

-hänen kaksitavuinen Hölppä-nimensä yhdeksi käsitteeksi. Kun hän kuuli

-nimeänsä mainittavan, käänsi hän tähystelypaikassaan päätään tarkan

-täsmällisesti suoraan sitä kohti, joka hänen nimensä lausui, hyppi ja

-juoksi sen luo siiventyngät levällään juoksua helpottaakseen ja kulkua

-jouduttaakseen.

-

-Hän hääräili pöydän ympärillä seuranaan Pyry-koira, jota hän ei juuri

-pelännyt, sekä Mirri-kissa, jonka käynti oli pehmeätä, korvat erittäin

-herkät, sieraimet värähtelevät ja häntä alituisessa liikkeessä. Mirrin

-terävää kynttä hän pelkäsi vielä nytkin, vaikka kumpikin heistä oli

-salaa suostunut toista suvaitsemaan. Tämä suostumus oli syntynyt

-erään hurjan ottelun jälkeen, jossa he olivat oppineet kunnioittamaan

-toisiaan, harakka kissan kynsiä, tämä taas edellisen vahvaa nokkaa.

-

-Sitten alkoivat päivät vieriä yksitoikkoisina ja harmaina keskellä

-yltäkylläistä, hyvänmakuista ja vaihtelevaa ravintoa, ja vankeuden ensi

-päivien syvä, epätoivoinen tuska vaimeni vähitellen sekä tupakansavun

-täyttämän huoneen raskaan, raukaisevan lämmön että alituisen, uutteran

-herkuttelun vaikutuksesta.

-

-Ulkomaailma, katu, aurinko olivat häneltä vielä kielletyt, mutta hän

-oli ne melkein unohtanut, ja ainoastaan uinuva vaisto sai hänen vielä

-aina herätessään räpäyttämään siipitynkiänsä kuin yrittääkseen luvatta

-lähteä lentoon ja ilmaistakseen kadotetun vapauden ikävää.

-

-Hän tunsi keittiön rauhaisat sopukat, tunsi turvapaikan uunin takana

-kivisen tuhkapesän lähettyvillä alempana leivinuunin suuta; hän tunsi

-ne paikat, mistä saattoi tehdä pilaa Mirristä ja nipistellä Pyryä

-tarvitsematta peljätä edellisen kynsiä ja jälkimäisen hampaita.

-

-Muuten hänen pilailunsa Pyryn kanssa ei koskaan mennyt yli sen

-leikillisyyden, mikä on suvaittua hyvien tovereiden kesken. Pyry

-oli heti heidän ensi kertaa kohdatessaan haistellut häntä kauan,

-sieraimet värähtelevinä, tuuppaillutkin hiukan kuonollaan, mikä kaikki

-ilmaisi sangen hienoja tunnevivahduksia ja samalla oli jonkunlaisena

-varotuksena. Tämän pohjalla oli hän harakasta muodostanut käsityksensä

-ja tunsi melkein välinpitämätöntä tai pikemmin passiivista sääliä tuota

-vangittua, surkastunutta villiolentoa kohtaan, joka ei edes kelvannut

-syötäväksi ja oli kykenemätön häntä vahingoittamaan.

-

-Pyry, ajokoira, harrasti vain karvaisen otuksen metsästämistä;

-ainoastaan paremman puutteessa, poikkeustapauksissa, hätätilassa,

-ahdisti hän peltopyitä ja viiriäisiä. Mitä laulu- ja mustarastaisiin,

-harakoihin ja muihin metsälintuihin tulee, hyi! ne eivät hänelle

-kelvanneet.

-

-Kun Hölppää nykyään vaivasi ylenpalttinen ikävä tai kun hänen hyvä

-tuulensa paisui yli äyräittensä, tarttui hän salavihkaa takaapäin

-nokallaan koiran hännänpäähän, nipisti sitä hiukan, pujahti piiloon ja

-tuli hetken kuluttua uudelleen näkyviin. Pyry taas, joka oikeastaan

-ei ollut kovinkaan kyllästyksissään eikä suutuksissaan, vilkaisi

-häneen syrjästä suurella, pyöreällä silmällä, ärähti tai uhkaili äkkiä

-hampaillaan hälväisten, tekemättä hänelle milloinkaan vähintäkään

-pahaa. Näin käyttäytyi hän muutoin lapsiakin kohtaan, joihin oli

-tottunut.

-

-Hölppä ei näin uskaltanut vehkeillä Mirrin kanssa, ja jos sattumalta

-syntyi riitaa herkkupalasta, peräytyi hän viisaasti annettuaan

-viholliselleen itserakkautensa tyydykkeeksi muutaman aimo näpsäyksen,

-kuten kohtuullista olikin.

-

-Hän pelkäsi suuresti juomareita, joiden isot kädet häntä

-kauhistuttivat, ja ylipäätään hän ei pitänyt siitä, että hänet otettiin

-kädelle, sillä isäntä uudisti saksineen ensimäisen leikkauksen, joka

-Hölpältä lopullisesti oli sulkenut ilmojen tien, alussa joka viikko,

-myöhemmin joka toinen, peläten harakan salaa pääsevän karkuun.

-

-Kun Hölppä näki miehen tarttuvan tuohon viuhahtavaan, kiiltävään

-metallinokkaan, alkoikin hän lymyillä missä vain luuli olevansa muilta

-salassa tai saavuttamattomissa: huonekalujen alla, pimeissä ja ahtaissa

-loukoissa, ainapa jousipatjain vieterein lomissa, jolloin oli pakko

-mullistaa kaikki sänkyvaatteet häntä pyydystettäessä. Silloin syntyi

-huoneessa sanomaton sekasorto, mahdoton mylläkkä. Lopulta oli talossa

-syntynyt päätön takaa-ajo, sillä kun Hölppä huomasi, että hänet oli

-löydetty ja että hän oli kiinni joutumaisillaan, etsi hän paossa

-pelastustaan. Vasta neljännestunnin kuluttua, juostuaan ristiinrastiin,

-kun jo voimat olivat lopussa ja sydän löi rajusti, antautui hän kiinni

-pikku tytölle, jonka tiesi vähemmän raa'aksi ja sääliväisemmäksi

-kuin muut. Mutta pienokaisen täytyi jättää hänet miehelle, ja Hölpän

-oli pakko alistua kohtaloonsa nyt niinkuin ennenkin, tuohon siipien

-tuskalliseen ja häpäisevään leikkaukseen.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Sillävälin saapui kevät. Aurinko tunkeutui talon huoneisiin murtautuen

-läpi höyryharsojen, tanssittaen säteittensä ympärillä pölyhiukkasia,

-valaisten koreaväristen seinäalmanakkojen vanhoja kehyksiä, leikitellen

-kiillotetuilla pinnoilla, laskeutuen mielihyvin pullojen kyljille

-ja liemimaljojen pinnoille, jotka loistivat kuin juopuneen viinistä

-hehkuvat pöhöttyneet posket.

-

-Tänään oli Hölppä tavallistaan vilkkaampi, kuumeisempi, ja hyppi

-entistä enemmän. Usein hypähti hän ikkunalle asti, näppäillen nokallaan

-kovia lasiruutuja mitään ymmärtämättä ja hengitti joka huokosellaan

-tätä luonnollista lämpöä, josta hän niin pitkän ajan kuluessa oli

-vieraantunut.

-

-Hän ei ollut koskaan uskaltanut mennä ulos ovesta, sillä joka kerta,

-kun se äkkiä naristen, humahtaen työntyi auki, pilkisti oviaukosta

-ovipielien kehyksien välitse erään kotiolion juron näköinen naama. Tätä

-oliota hän aina epäili ja pelkäsi sen painavaa ja huojuvaa massaa.

-Sen hyllyillä tärisivät vadit, lasit ja pullot arasti ja pelokkaasti

-kalisten.

-

-Ehkäpä esineetkin tunsivat pelkoa, koskapa ne natisivat ja vapisivat,

-kun ihminen niitä lähestyi polkien lattiaa suurilla naulapohjaisilla

-kengillään.

-

-Hän tahtoi päästä ulos ikkunasta. Se avattiinkin hänelle eräänä

-kirkkaana toukokuun päivänä puolenpäivän aikaan..

-

-Kun hän ikkunan ulkoreunalla muutti äkkiä toiseen ilmapiiriin, siirtyi

-keittiön epäterveellisestä ja löyhkäävän raskaasta ilmasta puhtaaseen,

-raikkaaseen kevätilmaan, tunsi hän melkein samaa kuin ennen huoneeseen

-hautautuessaan.

-

-Kun hän nyt oli tottumaton valoon, puhtaaseen ilmaan, äärettömään

-avaruuteen, jossa hän ennen liikuskeli, häikäisi se hänen silmiänsä, ja

-hän vaistomaisesti pelkäsi unohdetun, etäisen, melkein vieraan maailman

-jälleennäkemistä.

-

-Mutta tätä tunnelmaa ei kestänyt. Sydämensä syvimmässä oli hänellä

-elävänä säilynyt rakkaus avaruuksiin ja villieläimen vaisto, nimittäin

-tarve elää elämänsä vertaistensa parissa eikä muukalaisten keskellä.

-

-Olemuksen syvyyksistä kohoava hämärä muisto pyyhkäisi hyökyaallon

-tavoin hänen mielestään kaiken tapahtuneen ja hänen vapisevat siipensä

-avautuivat levälleen kohottautuakseen lentoon metsää kohti.

-

-Raskaasti putosi hän maahan ällistyen putoamistaan, jota ei ollut

-osannut aavistaa. Nyt muisti hän asemansa, jonka hän innostuksen

-huumeessa oli unohtanut, ja tunsi pohjatonta epätoivoa, jota vastaan

-tahtoi taistella. Metsä oli etäällä auringon puolella; varmasti hän

-sinne kumminkin menee, juoksee jaloillaan, räpyttää siiventyngillään ja

-on vapaa! Ja hän läksi.

-

-Mutta tuskin oli hän ottanut kymmentä hyppäystä, kun kadun rähinä ja

-liike häntä alkoi kauhistuttaa. Eläimiä, joita hän ei milloinkaan ollut

-nähnyt läheltä eikä alhaalta päin: hevosia ja härkiä, jotka laahasivat

-perässään vihlovan rämiseviä rautaesineitä, kulki uhkaavan näköisinä

-lähettyvillä, hirnuen ja mölisten; miehiä, heiluva ruoska kädessä

-tuli näiden jälessä kimeästi huutaen; poikasia, jotka viskelivät

-kiviä, kulki kirkuen häntä kohti: kaikkialla oli vaaraa, ruhjoutumisen

-ja kuoleman uhkaa. Lakkaamatta vaihtuva läpäisemätön joukko sulki

-häneltä tien, kuolema vaani häntä täällä, pojat viskelivät häntä

-kohden kiviä tullen yhä lähemmäs; täytyi mitä kiireimmiten paeta

-turvaan. Tämä oli hänelle tuskallista; hän tuli takaisin sisälle ja

-riensi synkkänä ja epätoivoisena piiloutumaan uuninsuun alle lähelle

-kivistä tuhkasäiliötä, jossa pysyi koko päivän liikkumatonna ja yhtä

-lohduttomana kuin sinä iltapäivänä, jolloin isäntä oli häneltä siivet

-katkonut.

-

-Unen mukana vaimeni kumminkin tuska, ja seuraavana päivänä ilmestyi hän

-näkymättömän voiman vetämänä ikkunalaudalle, epäilevänä ja alistuneena

-tarkaten huolellisesti tuota rajotettua alaa, jossa hän vasta voisi

-vaaratta vapaana liikuskella.

-

-Taloon ei päässyt suoraan kadulta. Sinne vei kahden rakennuksen

-välinen pieni kuja, leveän polun tapainen, kivien reunustama, joiden

-välitse pisti esiin hyvätuoksuista ja voimakasta tuuheaa ruohoa. Mutta

-oven edessä, asuinrakennuksen ja vaunuvajan välissä, joka oli avoin

-muilta sivuilta paitsi kujanpuoleiselta, levisi koko laaja, melkein

-hiekaton piha, jonka lyhyt nurmi paikotellen kiilteli kuuraisena. Pihaa

-rajotti pohjoispuolella jättiläismäinen lantatunkio, josta ruskahtavaa

-nestettä tihkuili mustiin ojiin, jotka ympäröivät sitä kuin vallihaudat

-entisaikojen läänityslinnaa.

-

-Sen ikkunan alla, minkä laudalla Hölppä oleksi, oli suuri,

-nelikulmainen, kolmen kömpelön jalan tukema penkki, josta kohosi

-pyörätahko viikatteitten hiomista varten; hän hyppäsi sinne päästäkseen

-loukkaantumatta maahan eikä huomannut tässä ensimäisessä seikkailussa

-suoranaista vaaraa.

-

-Hän liikuskeli silloin varovasti koko pihalla ja vaunuvajassa, tutki

-kotopaikkoja, käänteli laudanpalasia, pyöritteli kiviä ja kulki

-yhtäpäätä lyhyin hypyin ajopelien aisalle, voidakseen tarpeeksi

-korkealta ja eri paikoilta katsella sitä seutua, jossa hän tuli

-päivänsä viettämään, ja tutustuakseen mahdollisimman nopeaan niihin

-esineisiin, joiden kanssa joutui tekemisiin.

-

-Mirri istui korvat vaakasuorana kynnyksellä, joka keskeltä oli

-puukenkien ja nahkasaappaitten suurten pohjanaulojen kuluttama,

-vaanimassa — vaikkei siltä näyttänyt — sisältä kuuluvaa melua ja

-katseli välinpitämätönnä Hölppää.

-

-Kukon kiekuna säikäytti Hölppää aluksi siihen määrin, että hän

-piiloutui liiterin puupinojen taakse; mutta hetken kuluttua tuli hän

-sieltä esille nähdessään, ettei kukko ollut lähtenyt häntä ajamaan.

-Ja huomattuaan, mistä tämä tyhjänpäiväinen rähinä lähti, pysyi hän

-muutaman hetken paikoillaan ihmetellen, kuinka niin pieni lintu saattoi

-kurkustaan päästää niin monenlaisia ja kauas kantavia ääniä.

-

-Hän tutki kukkoa kauan, luullen tässä olevan huiputusta tai metsästäjän

-houkutuspilliä tai selvä-äänistä hyypiää muistuttavaa petosta. Hän

-kierteli Kukkelikuuta, joka harjakoristeen ja helakanpunaisten helttain

-heiluessa katseli häntä välinpitämätönnä kuten ainakin sellaista, joka

-ei ensinkään kuulunut hänen haaremiinsa.

-

-Kun Hölppä oli tullut selville siitä, että kukko oli oikea ja elävä,

-jäi hän hiukan ällistyneenä paikalleen seisomaan, ja vähitellen läheni

-hän kukkoa arkaillen sitä kuin eriskummallista ja ongelmaista olentoa.

-

-Vasta myöhemmin, kun hän oli tarkoin tutkinut sen liikkeitä ja päässyt

-ymmärtämään sen elämää, alkoi hän sitäkin kohtaan tuntea samaa

-halveksivaa vihaa, jota hän tunsi sensukuisia lintuja kohtaan.

-

-Tästä lähtien eli hän puolittain pihalla puolittain sisällä, kävellen,

-nuuskien joka sopen, tarkaten kaikkea mitä tapahtui ulkona, vilkaisten

-kadulle, tutkien hartaasti mitä löytyisi pienten puunkappaleiden alta,

-kiiveten mahdollisimman korkealle ja väijyskelevän varpusia, jotka

-herättivät hänessä sekavia ja epämääräisiä tunteita: epämääräistä

-kateutta, milloin hän näki niiden vapaina lentelevän, ja halveksumista,

-milloin näki niiden tahallaan ihmistä lähentelevän. Hän yritti tappaa

-niitä näppäillen niitä rivakasti nokallaan, mutta nämäpä eivät

-ensinkään antautuneet tähän leikkiin, ja vaikk'eivät vähintäkään

-pelänneet kanoja, välttelivät ne häntä huolellisesti.

-

-Hän ei uskaltanut liian paljoa antautua tekemisiin Kukkelikuun eikä

-tämän kanojen kanssa, jotka koosta päättäen saattoivat tappelussa vetää

-hänelle vertoja; sitäpaitsi näki hän niiden olevan ihmisen vankeja,

-eikä hänellä vielä tähän aikaan ollut tuota rotua, kuten varpusia

-kohtaan, selviä vihan aiheita.

-

-Mutta mikäli auringonvalo kävi lämpimämmäksi, mikäli ilma täyttyi

-tuoksuilla ja puut rupesivat viheriöimään, syntyi hänessä epäselvä

-juopumustila, joka hämmensi häntä ja ilmeni pian käsittämättömänä

-suuttumuksena kanoihin, joiden hän näki kieppuroivan pölyssä, tonkivan

-tunkiolla ja pakoilevan kukkoa. Mikähän hänessä saattoi synnyttää tämän

-kylmän ja kiihtyvän vihan? Kanat eivät olleet vapaita eivätkä Mirrin

-tavalla riidelleet häneltä isäntäväen pöydältä pudonneita herkkujen

-jätteitä. Ei!... Hän jätti ne kumminkin rauhaan katsellen niitä vain

-karsaasti. Mutta eräänä aamuna purkautui tämä viha tuoden selvästi ilmi

-hänen salaiset ja tiedottomat vaikuttimensa.

-

-Niinkuin kaikilla metsän linnuilla, niinkuin melkein kaikilla

-eläimillä, sai kevät Hölpänkin suonissa veren kiihkeämmin virtaamaan.

-Jos hän olisi ollut vapaa, olisi hän harakkasiskojensa tapaan nauttinut

-korkeissa puiden latvoissa tai lehtiholveissa lemmensyleilyyn

-alistumisen täyttä iloa; hän olisi kiihottanut koirasten halua, olisi

-yllyttänyt niitä toisiansa nokkimaan ja onnellisena vaappuvassa

-asennossa antautunut kukkaisella oksalla voittajan syleilyyn. Hän ei

-ollut milloinkaan ruumiissaan tuntenut tuota hekuman tunnetta, jonka

-vallassa etsitään koiraan seuraa ja lemmentäyteisinä piipitetään häntä

-luokseen. Ja koska hänellä ei ollut tarkkoja muistoja eikä silmäin

-edessä esimerkkejä ja oli kaukana syntymäpaikoiltaan, tunsi hän

-ainoastaan hämärästi hääsyleilyn tarvetta, joka olisi ilmieläväksi

-vironnut, jos hänellä olisi ollut edessään toverien esimerkki tai

-ympärillään liehakoivia kilpakosijoita.

-

-Senpätähden hän, huomatessaan Kukkelikuun häärivän Tupun ympärillä ja

-aavistaen outoa iloa, josta hän väärin oli vierotettu, tunsi katkeraa,

-tiedotonta kateutta, joka vain odotti tilaisuutta puhjetakseen.

-

-Astuen alas lantatunkiota höyhenet pörröllään syöksyi Kukkelikuu pää

-vaakasuorana, kaula ojona, siivet levällään kulkua jouduttaakseen,

-kaikin voimin pakenevaa Tupua kohden, ikäänkuin tämä olisi aikonut

-olla osottamatta alamaisuuttaan, johon kukko tahtoi hänet väkivallalla

-pakottaa. Juoksu loppui lyhyeen. Kun kana tunsi olevansa kiinni ja

-kun ei enää ollut epäilemistäkään mikä kohtalo häntä odotti, painui

-hän maahan jaloilleen, hajottaen keskimäiset pyrstösulkansa pyrstön

-levittäytyessä vaakasuoraksi viuhkaksi.

-

-Kukkelikuu hyppäsi raskaasti hänen selkäänsä vetäen kokoon jalkojaan,

-pörristäen kaulaa, nipisti nokallaan kanan kaulahöyheniä kuin olisi

-niitä purren suudellut ja laski pyrstöpuolen alas. Hetken kuluttua

-nousi hän pystyyn keikailevana, räpyttäen silmiään, harja pystyssä,

-taivutti kaulan kaarevaksi ja lähti korskeana tiehensä. Tupu, vieläkin

-hämmennyksissään seikkailusta, ravistelihe kuin nainen, joka juur'ikään

-on tyhmästi liannut hameensa teolla, jota on paras pitää salassa, ja

-kiillotti nokallaan hankaantuneita höyheniään, mikä hänen mielestään

-oli välttämätön toimenpide.

-

-Hän oli näin pukuaan korjaamassa kun Hölppä, joka uteliaana oli

-tarkannut kaikkea tätä menoa, syöksyi minkä jaloista läksi hänen

-kimppuunsa, täynnä vaistomaista suuttumusta ja mustasukkaisuutta.

-Ankarasti alkoi hän nokallaan löylyttää Tupua, joka ei tästä mitään

-ymmärtänyt, vaan tyhmyyttään ja arkuuttaan läksi pakoilemaan

-vihollista. Tämä yltyi pakenevaa takaa-ajaessaan ja näykkiessään yhä

-kiihkeämmäksi eikä pysähtynyt, ennenkuin itse oli tästä tavattomasta

-hakkaamisesta lopen uupunut.

-

-Jok'ikinen takapihan Tupu sai vajaan viikon kuluessa kokea Hölpän

-nokan lujuutta ja hänen kaulalihaksiensa kestävyyttä. Hän oli

-välinpitämättömän näköisenä kävelevinään tai leikkivinään, ja hetkellä,

-jolloin kanat vähimmin osasivat hyökkäystä odottaa, hyppäsi hän

-hurjana heidän kimppuunsa, ponnisti ylenpalttisesti voimiaan heitä

-takaa-ajaessaan ja löylyyttäessään ja iloitsi siitä, että edes näin sai

-pakottavan lemmentarpeensa tyydyttää.

-

-Hän alkoi Tupuille antaa ylimääräisiäkin selkäsaunoja, koettaen saada

-ne ahdistetuksi johonkin nurkkaan, jossa ällistynyt pakolainen otti

-vastaan löylytyksen pörristäen höyheniänsä, varoen päätään ja heikosti,

-tukahtuneesti kaakattaen tuskissaan ja peloissaan. Eikä tuo pitkällisen

-kotiorjuuden lopen masentama eläin typeryydessään yrittänytkään

-vastustaa näin rohkean päättäväistä hyökkäystä.

-

-Kaikki olisi käynyt hyvin ja Hölppä olisi kauan pysynyt Tupujen

-tunnustettuna voittajana, jollei hän eräänä päivänä puolenpäivän

-tienoossa, jolloin kanat olivat koolla nokkimassa emännän heille

-ripottelemia jyväsiä, olisi halunnut jatkaa urotöitään ja hyökännyt

-yhden kanan kimppuun. Siitä koitui hänelle pahaa. Koko kanalauma,

-tuntiessaan näin koolla ollessaan voimansa, hyökkäsi siskon puolesta

-kaulat lyhyinä Hölpän kimppuun ja rupesi joukolla ja anteliaasti

-suorittamaan velkaansa, maksaen takaisin ne nokaniskut, joita hän

-oli heille jakanut. Siinä syntyi mellakka: päät kohosivat, jyvät

-unohtuivat, höyhenet pörristyivät, siivet pullistuivat, ja hätäiset

-ja lyhyet vihanpurkaukset, jotka pääsivät ilmoille kaikista noista

-eteenpäin ojennetuista nokista, saivat aikaan sanoinselittämättömän

-kaakatuksen. Kun Tuput tiesivät lukumääränsä ja kiitetyn yhteistuntonsa

-antavan heille voimaa, hyökkäsivät he Hölpän kimppuun löylyttäen häntä

-kaikin voimin. Hölppä syöksyi tätä uhkaavaa laumaa pakoon. Mutta

-vihainen joukko riensi hänen kintereillään, toiset yrittivät tarttua

-Hölppään, toiset iskeä häntä nokallaan, kiskoen häneltä irti höyheniä

-ja lyöden reikiä hänen ihoonsa.

-

-Talon ovi oli auki. Hölppä painui sisälle ja hänen perässään tulla

-töytäsi kiukun vimmassa koko vihainen, kostonjanoinen lauma, joka hänet

-auttamattomasti olisi repinyt kappaleiksi, jolleivät miehet olisi

-kavahtaneet pystyyn katsomaan tätä äkkiarvaamatonta hyökkäystä ja

-ajamaan kaakattavaa laumaa pakosalle.

-

-Senjälkeen Hölppä ei enää löylytellyt Tupuja.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Sadepäivinä hän oli ravintolan isäntäväen sulona ilahduttaen

-heitä vikkelillä liikkeillään, huvittavalla uteliaisuudellaan ja

-naurunsäkätyksellään. Hän otti vastaan kaikki mitä hänelle heitettiin,

-olipa se syötäväksi kelpaavaa eli ei, ja, kuten kulloinkin päähän

-pisti, söi sen tai kätki johonkin nurkkaan lankun tai kevyen kiven

-alle. Pihalla ei enää ollut puunkappaletta, jonka suojasta ei löytynyt

-leivän-, sokurin- tai perunanpalaa, vieläpä kuparirahojakin, joiden

-löytö oli talon nulikoille sangen mieluinen yllätys. Ihmeteltiin, miten

-nämä kätköt, joita kanat käyttivät hyväkseen, olivat syntyneet, sillä

-harvoin kävi niitä Hölppä tarkastamassa, jolla ei milloinkaan ollut

-nälkä ja jota nuo pienet kiillottomat kuparirahat eivät erikoisesti

-hurmanneet.

-

-Mutta hopeiset pöytäkalut, terässakset, miehen kello häntä viehättivät.

-Ihmeteltävästi arvasi hän, että isäntäväki olisi kurittanut häntä, jos

-hän niitä anasti heidän nähtensä. Kun hänelle sattui vastustamaton

-anastamispuuska ja oikein erikoinen itaruuden tuuli, odotteli hän

-hetkeä jolloin olisi yksin, varastaakseen ja kätkeäkseen haluamiansa

-kiiltäviä esineitä. Näin varasti hän useita hopeisia pöytäkaluja,

-kuljettaakseen ne puuvajan perälle suureen kuoppaan risuaidan suojaan,

-jonne hän tästä puoleen vei kaikki hiukankin kiiltävät esineet, joita

-sai siepatuksi. Näin hän tietämättään eräänä päivänä aiheutti tappelun,

-joka oli vähällä päättyä surullisesti.

-

-Eräänä sumuisena iltapäivänä kuljeskeli hän joutilaana pöytien alla,

-etsien esineiden seasta jotakin, joka auttaisi häntä leikin tai

-vehkeilyn alkuun, kavahtaen joutumasta juopottelijain poljettavaksi,

-jotka siellä kuluttivat aikaansa kallistellen laseja ja juttuja

-kertoillen.

-

-Siellä oli heitä neljä tai viisi pyöreän pöydän ympärillä,

-lynkäpäisillään pöydän vahaliinalla, jolle viiniä oli läikkynyt.

-He lörpöttelivät ja nauroivat, aikalailla liikutuksissaan, melkein

-päihtyneinä, kilistellen laseja ja pulloja. Jo parikymmentä kertaa

-olivat he vähällä tarttua toinen toisensa tukkaan jostakin muka

-loukkaavasta sanasta tai likaisesta jutusta, jossa — kiihtyneessä

-tilassaan kun olivat käyneet epäluuloisiksi — olivat huomaavinaan

-häpäiseviä salaviittauksia.

-

-Kyllästyneenä näihin juomavieraisiin käski isäntä heitä maksamaan

-juominkinsa ja lähtemään tiehensä, lujasti kieltäytyen enää heille

-mitään antamasta.

-

-Vähäsen vielä sovintoa hierottuaan ja tyhjennettyään lasinsa, veti

-heistä muuan, joka oli toisia päihtyneempi, taskustaan esiin suuren,

-monivärisen nahkakukkaron, jonka hihnoja hän hitaasti aukoili, ja otti

-sieltä esille kahdenkymmenen markan kultarahan, jonka aikoi laskea

-kapakan isännän käteen. Hölppä hyppeli yhä lattialla melkein miehen

-jaloissa. Pahaksi onneksi pääsi kultaraha paksujen, pitkäaikaisesta

-juopottelusta pöhöttyneiden sormien lomitse liukumaan ja putosi

-lattialle. Juopunut työnsi tuoliaan taapäin saadakseen riittävästi

-tilaa kumartumaan ja ottamaan maasta rahan. Hän ei nähnyt mitään.

-Toiset olivat meluten vieneet säärensä hajalleen ja Hölppä mennä

-vilisti, kuin olisi tästä rähinästä peloissaan, nokka pystyssä ovea

-kohden. Ei kukaan häntä huomannut. Juopunut haki, kiroili; toisetkin

-kumartuivat etsimään; isäntä ja emäntä tulivat myös lähemmäs ja

-tutkivat terävin katsein lattianrakoja. Ei näkynyt mitään. Raapaistiin

-tulta, sytytettiin kynttilä. Ei näkynyt mitään. Juopunut kiroili

-kovemmin, ärjyi, suuttui. Hän oli kyllä ottanut esille kahdenkymmenen

-markan kultarahan — jonkun oli täytynyt ottaa se. Ei käynyt päinsä

-tehdä tällaista pilaa juomavieraalle tai ystävälle! Toiset juopuneet

-vakuuttivat viattomuuttaan, hän myönsi heidän olevan syyttömiä

-ja syytti isäntää, joka oli käskenyt heidän poistua. Miksikähän

-hän käskikään heidän mennä ulos? Silloin alkoi sadella kirouksia,

-uhkauksia, huutoja; kuului korvapuustien läimäyksiä, nyrkkejä

-heristettiin, lakit lentelivät ilmassa, nenät vuotivat verta; pöytä

-huojui, läkkituopit ja lasit menivät kumoon pelottavassa sekasorrossa

-miesten verisesti otellessa, repiessä ja iskiessä toisiaan ja

-ulvoen vakuuttaessa viattomuuttaan; emäntä kohotti kätensä taivasta

-kohti ja lähetti hakemaan naapureita erottamaan näitä miehiä, jotka

-iskivät toisiaan aivan umpimähkään eivätkä oikeastaan tienneet, miksi

-tappelivat.

-

-Koska kultarahaa ei milloinkaan näkynyt, päätteli ravintolan isäntä,

-että juopunut ei ollutkaan ottanut kukkarostaan mitään, että hän oli

-avannut sen vain etsiäkseen tappelun aihetta, ja kaikki yhtyivät häneen.

-

-Hölppä yksin tiesi asian oikean laidan. Hän lähti niin äkisti pihalle

-sentähden, että hänellä oli nokassaan kultaraha, jonka hän oli

-siepannut juopuneen kengältä samassa kun se oli siihen ääntä antamatta

-pudonnut.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Näihin aikoihin eräs juomavieraista sai päähänsä tuon Hölpälle tuhoisan

-tuuman: jospa sen opettaisi juomaan viiniä!

-

-Tuuma oli hankala toteuttaa, koska Hölppä tunsi voittamatonta epäluuloa

-sekä viinin hajua että sen väriä kohtaan. Täytyi käyttää petosta ja

-vedota harakan hyvin tunnettuun herkutteluhaluun. Eräänä päivänä oli

-Hölppä pöydällä, jonka ääressä eräs juomavieras istui jakaen harakan

-kanssa sokerileivän, jolle tämä oli ahne. Silloin pudotti mies kuin

-vahingossa lasiinsa, johon oli kaatanut enimmäkseen valkoista, hyvin

-sokeripitoista viiniä, palan, jota tarjosi Hölpälle. Tämä lähestyi

-lasia ja epäluulostaan huolimatta nokki pieninä murusina sokerileivän,

-sillä se oli mennyt palasiksi, maistaen näin samalla sokeroitua

-nestettä, joka hänestä tuntui oivalliselta. Kun mies sitten hetkisen

-perästä tarjosi lasin ilman sokerileipää, tulikin hän sitä hotkien

-juomaan, palasipa sitten houkuttelemattakin lasin ääreen useita kertoja

-peräkkäin.

-

-Huomaamatta väritettiin neste ja sokeriannosta vähennettiin, niin

-että jonkun ajan kuluttua Hölppä joi pelkkää viiniä ja syvästi

-halveksi raikasta vettä, jonka pinnalla pölyhiukkaset harmaana kuorena

-uiskentelivat.

-

-Viinin ensimäiset vaikutukset Hölppään olivat omituiset: se lörpötteli

-päivät päästään hyppien pöydältä toiselle, näykkien juomavieraita,

-iskien niitä nokallaan, hääri sitten ivanhaluisen näköisenä Mirrin

-edessä, joka häntä katseli viikset oikosenaan, korvat nurin ja astui

-heti julkeasti nykimään hännästä Pyryä, joka ärähti hänelle tavallista

-kovemmin, ilmaisten näin selvästi, että tätä ilveilyä oli tarpeeksi

-kestänyt.

-

-Ällistyneenä tästä läksytyksestä, asettui hän seisomaan jalat

-haarallaan kohottaen hiukan siipiänsä niinkuin akka, joka kädet

-lanteilla valmistuu haukkumaan naapurimuijaa, ja piti Pyrylle

-neljännestunnin kestävän, pitkäpiimäisen ja vaikeasti tajuttavan

-esitelmän, jossa samat kerakkeet säännöllisin väliajoin kertautuivat

-niinkuin vanhoissa kiroussanoissa. Mutta Pyry oli kyllin älykäs, ettei

-antanut tämän rauhaansa häiritä.

-

-Kuin sekaisin omasta sanatulvastaan, meni Hölppä sitten piiloon

-tuhkapesän viereen turvapaikkaansa ja vaipui uneen.

-

-Joka päivä joi hän enemmän ja hänen paha tuulensa yltyi. Pyry ärisi jo

-hänelle vihaisesti, juopot potkivat häntä hieman takapuoleen ja Mirri

-raapaisi häntä kynsillään joitakin kertoja tosissaan.

-

-Nyt hän ei enää tahtonut juoda muuta kuin viiniä, ja kun joskus

-joku juopottelija tarjosi hänelle huvikseen vesilasin, kasteli hän

-siinä nokkansa; näykkäsi sitten hetkellisen mielialansa vallassa

-suutuksissaan aikalailla tarjoojaa tästä huonosta pilasta tai kaasi

-päällään ja kaulallaan tämän lasin äkkiä kumoon.

-

-Täysin tahdottomana alistuen himojensa valtaan, joiden varalle

-eläimillä ei olennossaan ole hillitsevää eikä ohjaavaa voimaa, sieti

-hän tästälähtien epäluuloitta mitä tyhmintä ja ilkeintä pilantekoa.

-

-Koska hän erotuksetta tarttui kaikkeen mitä hänelle ojennettiin,

-kätkeäkseen sen sitten, otti hän eräänä päivänä juopuneelta vastaan

-juuri sytytetyn paperossin tarttuen sen palavaan päähän. Ensin kuuli

-hän paperossin nokassaan kihahtavan, tunsi sitten palohajua, sitten

-kuului heikko, vihlova tuskan korahdus ja sill'aikaa kun juopottelijat

-olivat pakahtua naurusta, pakoili eläinparka nokka auki sanomattomassa

-tuskassa, mitään näkemättä joka haaralle, syöksyen pahki seiniin ja

-huonekaluihin, päästäen kurkustaan vaikeroivaa kirkunaa ja epätoivon

-korahduksia. Kaksi päivää oli hän syömättä ja juomatta pitäen nokkaa

-auki. Vähitellen opetti häntä kärsimyksensä jälleen tajuamaan

-eläinelämäänsä, rappiotilaansa, ja hän olla jurotti kaiket päivät

-synkkänä ja yksinäisenä pimeässä nurkassaan.

-

-Vihdoin rupesi hän jälleen syömään ja juomaan, ensin vettä, sitten

-uudelleen viiniä, jota särpi vähin siemauksin. Hän kävi jälleen

-riitaiseksi, leikki yhä vähemmän, janosi yhä enemmän alkohoolia,

-ja kulutti aikaansa särpien viiniä juopottelijain lasista, nukkuen

-nurkassaan tai puolivalveillaan hokien päihtyneenä yhtä ainoata,

-yksitoikkoista ja tyhjäsisältöistä ääntä: puee, puee!

-

-       *       *       *       *       *

-

-Tänään ei ollut tapahtunut mitään erityistä. Hölppä oli juonut kuten

-tavallisesti ja tapansa mukaan mennyt maata hämärissä vähän sen jälkeen

-kun kanat olivat asettuneet yöpuulleen.

-

-Kyyristyneenä turvapaikkaansa höyhenet pörröllään, pää kaulan sisään

-vajonneena, nokka riipuksissa, paljaat silmäluomet suljettuina, vapisi

-hän kumman painajaisen vallassa, missä mitä lystillisimmät mielikuvat

-liittyivät mitä tuskallisimpiin.

-

-Öljylampun varjostin oli syrjään vedetty, niin että valo osui kirkkaana

-hänen piilopaikkaansa. Silloin hänestä tuntui, että kissat ja kanat

-laumottain olivat liittyneet häntä vastaan ja piirittivät hänet uhaten

-sytytetyillä, palavilla paperosseilla. Hän ravisti itseään päästäkseen

-niiden takaa-ajoa pakoon, nosti vuoroin kumpaakin jalkaansa ja sulki

-epätoivon voimalla nokkansa, jottei polttaisi sitä.

-

-Äkkiä heräsi hän tästä painostavasta unesta kuullessaan kovalla äänellä

-lausuttavan kaksitavuista nimeänsä. Hän avasi silmänsä, mutta sulki

-ne äkisti jälleen tuntiessaan kirkkaan lampunvalon niitä pistävästi

-sokaisevan. Mutta uudelleen kuului: Hölppä!

-

-Hän ei liikahtanut, koska vielä oli painajaisunen ahdistuksen vallassa.

-Hänen mieltään kalvoi epäluulo ja tuska hänen tuntiessaan, ettei tässä

-oudossa, hänelle melkein tuntemattomassa ympäristössä kyennyt pääsemään

-pakoon, ja hän pelkäsi sekä valoa että pimeää.

-

-Mutta kaksi kättä nosti hänet ylös ja viskasi tylysti pöydälle

-vastapäätä lamppua, punaiselta välkkyvällä nesteellä täytettyjen

-pikarien keskelle, joita näkyi pöydän joka reunalla ikäänkuin rajana,

-jonka yli hän ei saanut astua. Häikäistynä ja hurjana pelosta kääntyi

-hän valoa pakoon, joka koski kipeästi silmiin, miesten nauraa

-hohottaessa hänen neuvottomuudelleen ja tuskalleen.

-

-— Otappas kulaus, Hölppä! Hänelle tarjottiin lasi.

-

-Mutta Hölppä piti nokkansa ja silmänsä itsepintaisesti kiinni, tuntien

-hämärästi tuossa käheässä äänessä vaaran piilevän.

-

-— Hän ei haluakaan enää viiniä, tuo herkkusuu, sanoi eräs juopunut. —

-Jospa hänelle tarjoisi vähän väkevämpää!

-

-Ja oitis hän tarjosi Hölpälle pienestä lasista paloviinaa. Mutta nokka

-pysyi suljettuna, koska säikähtynyt eläin ei ymmärtänyt eikä halunnut

-mitään.

-

-Silloin eräs mies aukaisi väkisin Hölpän nokan toisen kaataessa

-kurkkuun yhtä päätä vähissä erin kolme lusikallista alkohoolia.

-

-Vaikutus oli eriskummainen.

-

-Heti Hölppä suorihe pystyyn, tuntui kuin pitenevän, repäsi hurjat

-silmänsä auki, riuhtasi rajusti siipensä levälleen ja syöksyi tarmonsa

-takaa lamppua kohti, saaden juopot kauhistuksissaan peräytymään.

-Veristen silmien salamoidessa hyppäsi hän vastustamattomalla voimalla

-kohti valoa tuon lampun kimppuun, jota hänen hullaantuneet aivonsa

-pitivät yksinomaisena syyllisenä hänen sisässään riehuvaan polttoon.

-

-Lamppu ei kestänyt tätä hurjaa hyökkäystä, vaan kaatui ja vieri

-lattialle särkyen sirpaleiksi, öljy syttyi tuleen, joka poltti

-seinäpapereita, tuoleja, pöytiä, uhaten näin taloa tulipalolla. Hölppä

-tuleen tukehtuen paloi elävältä, mutta tämän ulkonaisen tuskan rinnalla

-tuntui ehkä hänen sisäinen, aivoissa ja sisälmyksissä riehuva polttonsa

-helpommalta.

-

-Ja kun juopuneet olivat saaneet tuon juoppohullun harakan sytyttämän

-tulen sammuksiin, tulkitsi yksi heistä, katsellen kuolleen tai

-oikeammin vapautuneen eläimen puoleksi hiiltynyttä ja jäykistynyttä

-ruumista, yleisen mielipiteen, jossa ilmeni ihmisten äärimmäinen

-tunnottomuus:

-

-— Äh! kuinka ilkeä tuokin raato sentään on!

-

-

-

-

-

-

-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73697 ***

+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73697 ***
+
+
+
+
+
+KETUN SEIKKAILUSTA HARAKAN VANKEUTEEN
+
+Eläintarinoita
+
+
+Kirj.
+
+LOUIS PERGAUD
+
+
+Ranskankielisen alkuteoksen yhdeksännestä painoksesta suomensi
+
+—i —a
+
+
+
+Concourt-Akademlan v. 1910 palkitsema
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto,
+1911.
+
+
+
+
+SISÄLTÖ:
+
+Alkusana.
+Mikko Repolaisen surullinen seikkailu.
+Maan alla.
+Kaamea tie vapauteen.
+Kultarinnan kuolema.
+Kaniinien salakapina.
+Uteliaan palkka.
+Kuolemaa pakoon.
+Hölpän vankeus.
+
+
+
+
+ALKUSANA.
+
+
+Tämän kirjan tekijä, Louis Pergaud, on kasvanut keskellä luontoa, jota
+hän pienestä pitäen on oppinut rakastamaan. Hän syntyi tammikuun 22
+päivänä 1882 kaakkois-Ranskassa lähellä Besanfonin kaupunkia, joka
+sijaitsee Juravuorten rinteellä. Jo poikasesta hän, kuten isänsä ja
+isoisänsä, on ollut kätevä pyssyn käyttäjä. Risteillessään metsissä
+ja kedoilla pyssyinänsä oppi hän tuntemaan eläinten elämää. Mutta
+mikäli hän näihin metsän asukkaisiin tutustui, sikäli oppi hän niitä
+rakastamaan, eikä sitten enää tahtonut murha-asetta niitä vastaan
+tähdätä. Vähitellen syntyi hänessä halu sanoa sana niiden puolesta,
+jotka itse ovat kykenemättömiä ihmiselle tajuttavin keinoin ilmaisemaan
+tarpeensa ja taivaaseen huutavan hätänsä. Näin syntyi m.m. se teos,
+joka nyt suomenkielisessäkin asussa pyrkii vetoomaan ihmisen jaloimpiin
+tunteisiin.
+
+Elättääkseen henkensä rupesi Louis Pergaud opettajaksi. Iltahetkensä
+käytti hän vanhojen ranskalaisten mestariteosten lukemiseen, ammentaen
+niistä kirjallista inspiratsionia. Hän sepitti myös runoja, joita hän
+aluksi lähetti maaseudulla ilmestyviin kirjallisiin aikakauslehtiin;
+sittemmin julkaisi hän ne kahtena kokoelmana, jotka ranskalainen yleisö
+suopeasti otti vastaan.
+
+Kerran jätti hän kotonsa, metsänsä ja kyläkoulunsa ja lähti Pariisiin.
+Siellä hän sai kokea, kuten moni muu vähävarainen, paljon vaikeuksia,
+kunnes sai vaatimattoman toimen, jolla kykeni henkeänsä elättämään.
+Pariisissa tutustui hän toisiin nuoriin kirjailijoihin, joiden kanssa
+yhdessä toimitti virkeää aikakauslehteä.
+
+Mutta Louis Pergaud ei viihtynyt Pariisissa; hän olisi tahtonut
+viettää ainakin joitakin kuukausia vuodesta syntymäseudullaan, missä
+tunsi kirjallisen inspiratsioninsa lähteiden löytyvän. Mutta kun hän
+toimeltaan ei voinut saada pitempiaikaista lomaa, pyrki hän jälleen
+opetusalalle ja sai paikan Pariisin lähellä. Samalla seudulla on
+eläinlääkäriopisto ja sairaala eläimiä varten. Eläinraukat, joita hän
+täällä näki, saivat hänen entistä enemmän kaipaamaan kotiseutunsa
+voimakkaita, villejä metsänasukkaita. Uudessa toimessaan oli hänellä
+lomaa kaksi kuukautta, jonka ajan hän käytti tutkien eläinten elämää
+kedoilla ja metsissä. Ja lukukauden aikana kävi hän joka päivä,
+päätettyään työnsä koulussa, missä hän 65 oppilaalle opetti luku- ja
+kirjotustaitoa, Pariisissa, missä kirjoitteli eläinkuvauksiansa, joista
+osa muodostaa teoksen De Goupil à Margot.
+
+Tällaisissa oloissa on siis syntynyt se kirja, joka nyt
+suomalaisellekin yleisölle tarjotaan. Kaikkiaan on tämä nuori
+kirjailija julaissut neljä eläinkuvauksia sisältävää teosta, m.m.
+romaanin jahtikoirasta ja kissan elämäkerran.
+
+Louis Pergaud'n eläinkuvaukset ovat kotimaassaan saavuttaneet suosiota
+sekä suuren yleisön että korkeimpain kirjallisten piirien puolelta.
+Edellistä suosiota todistaa nyt suomennetun teoksen laaja leveneminen
+— sitä on kotimaassaan ilmestynyt yhdeksän painosta — jälkimmäistä
+Goncourt-akatemian palkinto, mikä on tunnustus teoksen taiteellisesta
+kypsyydestä.
+
+Saakoon tämä kirja suomalaisellekin lukijalle puhua sydämen kieltä,
+saakoon se hänenkin nähtäväkseen avata maailman, joka iloineen
+ja kärsimyksineen on kyllin mieltäkiinnittävä luomisen herrankin
+katseltavaksi ja joka on lähellä meitä jokaista, vaikka ihmissilmämme
+ovat liiaksi itsekkyyden sokaisemat sitä näkemään.
+
+Suomentaja.
+
+
+
+
+MIKKO REPOLAISEN SURULLINEN SEIKKAILU.
+
+
+I.
+
+Oli leppeä maaliskuun ilta, aivan tavallinen kevätilta. Kuu paistoi
+täydeltä terältään, ja virkeä tuuli sai arat silmikot säilymään
+pihkaisessa piilossaan mahdollisen hallan pelosta.
+
+Tämä ilta ei ollut Mikko Repolaiselle muiden iltojen kaltainen. Jo
+aamuhämärissä, jolloin hämyharso oli vielä seudun peittänyt, korottaen
+kukkuloita ja syventäen laaksoja, olivat metsän eläimet lähteneet
+liikkeelle asunnoistaan. Mutta hän, jota ei vähääkään näyttänyt
+liikuttavan se salaperäinen elämä mikä kuohui tuossa tutunomaisessa
+hämärässä, hän joka oli haudattuna Kiimäen kallion koloon, mistä
+aamulla oli salametsästäjä Simpan koiran ahdistamana hakenut
+turvapaikan itselleen, hän ei vähääkään valmistunut ottamaan siihen
+osaa, niinkuin tapansa oli joka ilta ollut. Ei siihen kumminkaan
+ollut syynä aavistus siitä, että oli hyödytöntä lähteä kiertelemään
+läheisessä metsässä pitkin lehdistöjä, sillä kettu kyllä tietää, että
+kirkkaina ja tuulisina kuutamoiltoina lähtevät arat jänikset, joita
+kuunvalo pettää ja oksien kahina pelottaa, lymypaikoistaan vasta sangen
+myöhään yöllä. Eikä siihen myöskään ollut syynä tuulen kohina puissa,
+sillä vanha, tarkkakorvainen metsäneläjä osaa kyllä hyvin erottaa
+ihmismelun metsänäänistä. Ei ollut myöskään väsymys antanut aihetta
+tähän pitkälliseen mietiskelemiseen, tähän outoon toimettomuuteen,
+koskapa hän oli levännyt koko päivän, ensin pitkällään kuin kuollut,
+perin väsyneenä raivokkaasta takaa-ajosta jonka esineenä oli ollut,
+sitten kokoonkääriytyneenä, hieno musta turpa takakäpälien varassa,
+suojassa kaikelta kiusalliselta, pistävältä.
+
+Nyt hän pysyttelihe kuin kivettyneenä samassa asennossa, jalat
+taivuksissa mahan alla, silmät puoleksi ummessa, korvat pystyssä, ja
+antoi aivojensa läpi kulkea tunnelma- ja kuvasarjan, vaistomaisen,
+salaperäisen ja sangen johdonmukaisen, joka piti hänet virkeänä. Eikä
+mikään häirinnyt hänen ajatustyötänsä siellä kallionkolossa, minne hän
+oli kapeasta halkeamasta tunkeutunut.
+
+Tämä Kiimäen luola ei ollut Mikko Repolaisen tavallinen asunto: se
+oli kuin linnantorni, josta piiritetty etsii viimeistä turvapaikkaa
+äärimmäisen vaaran uhatessa.
+
+Vielä tänään oli hän aamunkoitteessa vaipunut uneen vadelmapensaikossa,
+samalla paikalla, missä hän voimakkailla hampaillaan oli purrut
+poikki selkärangan jäniksenpojalta, joka oli lymypaikkaan tullut,
+ravitakseen itsensä sen lihalla. Hän torkkui siellä, kun Simpan koiran
+Pyryn kulkunen herätti hänet säälittä siitä unenhorroksesta, johon
+hänet leppeä keväinen aurinko ja tyydytetyn ruokahalun rauha olivat
+vaivuttaneet.
+
+Kaikkien seudun koirien joukossa, jotka vuorotellen syysaamujen
+hämärässä ja syyssateiden turvin olivat häntä ajaneet, ei Mikko
+Repolainen tuntenut itsepäisempää vihollista kuin Pyry. Hän tiesi
+kalliiden ja kovien kokemuksiensa nojalla, että tuohon viholliseen
+viekkaus ei tehonnut. Heti kun Pyryn haukunta tai sen kulkusen ääni
+ilmaisi vihollisen lähestymistä, lähtikin kettu kiitämään suoraan
+eteenpäin sellaista vauhtia minkä hermostuneet käpälänsä sallivat.
+Eksyttääkseen Simppaa kulki hän vastoin kaikkien kettujen vaistoa ja
+vastoin tapojaan kauas, tehden äärettömän pitkän kierroksen; kulki
+pitkin teitä kuin jänis; riensi sitten, käännyttyään Kiimäkeen päin,
+täyttä vauhtia alas kiviröykkiötä pitkin, joka päätyi hänen pesälleen,
+varmana siitä, etteivät hänen käpälänsä olleet jättäneet viholliselle
+riittäviä tienmerkkejä perille asti.
+
+Tämä se oli hänen viimeinen temppunsa, jota ei vielä mikään ikävä
+tapahtuma ollut saanut häntä muuttamaan, ja tänään se oli onnistunut
+kuten tavallisesti. Mutta Mikko Repolainen ei kuitenkaan ollut
+rauhallisella mielellä, sillä hän oli näkevinään noin kymmenkunnan
+harppauksen päässä polulta, pyökkipuun rungon taakse piiloutuneena
+Pyryn omistajan, salametsästäjä Simpan muodon.
+
+Mikko Repolainen tunsi hänet hyvin. Mutta tällä kertaa hän ei ollut
+vavahtanut pyssynpamausta, joka aina ilmaisi näiden kahden vihollisen
+yhteenjoutumista; hän ei ollut kuullut korvissaan tuulennopeiden ja
+vihlovien lyijyrakeiden vinkunaa, joiden puremat, talvisesta turkista
+huolimatta, ovat polttavampia ja syvempiä kuin orjantappuranokaiden
+pistokset. Hän oli epäluuloinen, ja hänen asemansa epävarmuus synnytti
+mielessä salaista levottomuutta, herättäen pahoja aavistuksia, jotka
+pakottivat hänen pysymään luolassa lähellä aavistamaansa vaaraa,
+ennenkuin kova välttämättömyys häntä vaatikaan sinne jäämään.
+
+Hautautuneena mahdollisimman syvälle kallionpohjaan, oli hän huomannut
+epäiltäviä ääniä, jotka kylläkin saattoivat syntyä vain niiden kivien
+vierimisestä, joihin hänen käpälänsä olivat koskeneet. Mutta outo
+rakennus, jota hän ei milloinkaan ollut huomannut, tuntui kumoovan
+tämän järkeenkäyvän selityksen.
+
+Mikko Repolainen vainusi pyydystä. Mikko oli Simpan vanki.
+
+
+II.
+
+Näytti siltä, kuin hän olisi lopen tylsänä unohtunut kivettyneeseen
+asentoonsa, mutta nytkähtelevät etukäpälät, pystyt korvat, jotka
+sävähtivät jokaista meluisampaa ääntä mikä yön pimeydessä kuului,
+silmien tuokioittain salamoiva tuli, joka välähteli pitkänsoikeassa
+silmäterässä puoliavoimen silmäluomiverhon takana, ilmaisivat, että
+koko hänen olentonsa valvoi jännitettynä.
+
+Vanhan kulkurin syvää mietiskelyä kesti koko yön. Eipä hänellä muutoin
+ollutkaan pakko lähteä liikkeelle. Hänen vatsansa, tottuneena usein
+sattuviin pitkiin paastoihin, yllytti häntä päinvastoin, riittävästi
+ravittu kun oli aamullisella jäniksenliha-aterialla, jäämään
+oivalliseen turvapaikkaan, joka niin usein oli hänelle elämänsä
+vaaranhetkinä suonut suojan.
+
+Vaikka yö tarjosi hänelle apuansa, oli hän liiaksi epäluuloinen
+käyttääkseen hyväkseen sen hiljaisuuden ja pimeyden pettävää
+suojelusta. Hän odotteli koittavaa aamuhämärää, uskoen sen mukana
+ilmaantuvan jotakin uutta, joka varmentamalla hänen epäluulojaan
+tai vahvistamalla hänen toiveitaan saisi hänen ratkaisemaan, mihin
+menettelytapaan oli ryhdyttävä.
+
+Tunnit kuluivat. Kuun valo kävi yhä kirkkaammaksi, ja tässä valossa
+esiintyivät puunoksien hahmot mustina tummaa taivasta vasten, ja
+paisuneet silmikot oksanhaarojen hienonhienossa päässä muodostivat
+ikäänkuin metsää peittävän kevyen harson.
+
+Pitkät rivit lakastuvia lehviä, jotka halonhakkaajat olivat
+nesteen noustua hakanneet puista ja latoneet vierekkäin, jatkuivat
+silmänkantamattomiin.
+
+Rastaat, jotka hämärissä kilpaa riemuitsivat ja pitivät
+lauluharjotuksiaan joka ilmansuunnalla, olivat aikoja sitten vaienneet.
+Ainoastaan tuuli pärisytti rumpuansa puissa, ja sen pärinän yli
+kuului sieltä täältä hiiriäispöllön ääni tai huuhkajan huuto, ja
+neitseellisestä maasta nousi epämääräinen, hieno ja läpitunkeva tuoksu,
+joka tuntui ikäänkuin siemeneen kätkevän kaikki metsän tuoksut.
+
+Aamun koittaessa ilmestyi mies, Pyry edellään. Mikko Repolainen kuuli
+koiran, joka oli hänestä saanut vihiä, nuuskivan luolan suulla ja
+salametsästäjän kiroovan synkeästi tehdessään arviota siitä, miten
+paljon ketunnahka, jonka hän kyllä uskoi vielä lopultakin vangitulta
+uhriltaan nylkevänsä, ehtisi raha-arvolleen laskea — ketut näet ovat
+hyvin tunnetut kärsivällisyydestään ja itsepintaisuudestaan.
+
+Mutta työntäen punaisen kielensä pienelle ja laihalle kuonollensa,
+onnitteli kettuveitikka itseään siitä, että tavallaan oli välttänyt
+suoranaisen vaaran, ja ryhtyi miettimään keinoja, millä pääsisi
+pujahtamaan vihollistaan pakoon.
+
+Ainoastaan kaksi keinoa ilmaantui: oli joko paettava tai nälän
+uhallakin koetettava loppuun vanginvartijan kärsivällisyys, kunnes tämä
+ehkä uskoisi vankinsa todellakin paenneen ja nostaisi pyydyksen pois.
+Tämä toinen temppu oli vain hätäkeino ja ensimäistä piti kettu aluksi
+parempana.
+
+Koska pyydys esti Mikko Repolaista pääsemästä ulos kolostaan, ryhtyi
+hän käpälillään ja turvallaan pelonsekaisena tutkimaan vankilansa
+ympäristöjä. Tämä tarkastus loppui lyhyeen: kalliota takana, kalliota
+yläpuolella, oikealla ja vasemmalla kalliota; mahdotonta ensinkään
+yrittää. Alapuolella, mustahkolla maaperällä, jättivät käpäläin kynnet
+vähäiset jäljet: ehkäpä pelastus olikin siellä? Ja heti ryhtyi hän
+epätoivoisen rohkeudella ja sitkeydellä kaivamaan tätä pehmeätä maata.
+
+Päivän päättyessä oli hän kaivanut runsaan jalan syvyisen reiän, jonka
+hänen ruumiinsa täytti, kun väsyneiden käpälien kynnet karskahtivat
+jotakin kovaa vastaan... siellä oli kivi. Mikko Repolainen kaivoi
+etemmäs... aina vain kiveä; hän kuopi yhä, kuopi koko yön, toivoen
+kalliosta löytävänsä pääsyn vapauteen... Vitkaan, huomaamatta nousi
+kalliopohja, heltiämättä ja säälimättä kaartuen, päättyäkseen luolan
+suulle; mutta innostuksen kuumeessa ei kettu sitä huomannut: hän
+kaivoi, kaivoi vimmastuneena... Hän kaivoi kolme päivää ja kolme yötä,
+purren multaa raivoissaan, valuttaen turvastaan mustaa sylkeä; hän
+kulutti pilalle kyntensä, hän ruhjoi rikki hampaansa, hän loukkasi
+turpansa, hän käänsi ylösalaisin luolan koko maapohjan. Säälimättömänä
+levitteli kallio läpitunkematonta pintaansa, ja onneton vanki,
+nälkiintyneenä, kuumeisena, taisteltuaan kunnes voimat tyyten uupuivat,
+vaipui viheliäiselle luolanpohjalle ja nukkui kaksitoista pitkää tuntia
+lyijynraskasta unta, joka seuraa suuria voimainmenetyksiä.
+
+
+III.
+
+Mikko Repolainen heräsi aikoja sitten tyhjentyneen vatsansa vihloviin
+puremiin synkässä maakolossa, jossa vallitsi täydellinen sekasorto.
+Häikäisevä päivänvalo hymyili hänen kalliokolonsa takaa; silmikot
+aukenivat; metsän vehreys eri värivivahduksissaan lisäsi elämän iloa
+auringon alla ja kultarintakerttujen ja rastaiden laulut täyttivät
+ilman vapauden ylistyksellä, joka oli omansa suuresti ärsyttämään
+vangin kuulohermoja. Todellisuudentunto iski hänen aivoihinsa kuin
+raateleva hammas jäniksen vatsaan, ja kohtaloonsa alistuen hän asettui,
+jalat taivuksissa mahan alla, mahdollisimman mukavaan asentoon
+miettimään, paastoomaan ja odottamaan. Ja hänen edessään kohosi
+pyydys, houkutellen tekemään tuttavuutta, pilkallisena uhmaillen hänen
+kärsivällisyyttään.
+
+Se oli hyvin yksinkertainen pyydys, jonka Simppa oli pystyttänyt:
+kaksi pystyyn lyötyä puuta, jotka muistuttivat mestauslavan tukipuita,
+kannattivat vaakasuoraa tammilautaa, joka näkyi ulottuvan niitä
+pitemmälle. Mutta jos otus tunkihe tähän turmiolliseen katettuun
+käytävään, liukui tammilauta, joka oli molemmilta sivuiltaan teräväksi
+veistetty, sukkelan vehkeen avulla kavalasti kuin puukko pitkin
+tukipuissa olevaa uurretta ja taittoi selän sisäänmurtajalta.
+
+Nälän kiihdyttämänä palautti Mikko silloin muistoonsa entiset
+hekumalliset ateriat, herätti mielikuvituksessaan eloon herkuttelut
+lihan ja veren ääressä, siirtyi sitten muistoissaan talvipäivien
+niukkaan ravintoon, jolloin tien varrella ahmaistiin joku kuollut
+myyrä tai lehtensä varistaneissa pensaikoissa tähteeksi jääneitä
+punaisia marjoja, tai löydettiin kosteista, mädänneistä lehtikasoista
+metsäomenia. Kuinka monta jänistä olikaan nipistetty hengiltä
+niitynojissa ja maanteiden risteyksissä retkeiltäessä, kuinka monta
+jäniksenpoikaa tapettu apila- tai mailaskedoilla, kuinka monta
+peltopyytä säikäytetty pois pesistään, kuinka monta kanaa siepattu,
+jotka uskaliaina olivat lentäneet kauas taloista koiria ja pyssyjen
+pamauksia pakoon!
+
+Hetket kuluivat hirvittävän yksitoikkoisina ja hänen kärsimyksensä
+lisääntyivät uusilla vatsanvaivoilla.
+
+Paikoiltaan hievahtamatta, nojaten mahaansa maahan kuin tahtoisi hän
+sen likistää kokoon, ryhtyi Mikko Repolainen muistelemaan, kuinka
+hän oli entiset vaarat välttänyt: kuinka oli livistänyt lyijysateita
+pakoon, kuinka oli juossut, monia mutkia tehden, vainuamaan koirain
+jälkiä, kuinka oli jättänyt maistamatta myrkylliset lihakappaleet,
+jotka kiihottivat hänen nälkäänsä. Mutta pahojen päivien joukosta
+palasi hänen mieleensä selvimpänä eräs talviyö, jonka kaikki
+yksityispiirteet olivat hänen muistoonsa syöpyneet; hän eli sen
+uskollisessa muistissaan kokonaan uudelleen kohta kohdaltaan.
+
+"Maa on ihan valkoinen, puut ihan valkoiset, ja kirkkaalla taivaalla
+tähdet tylyinä luovat siihen himmeän, kylmän ja ikäänkuin ilkkuvan
+valon. Jänikset eivät ole vielä lähteneet pesästään, peltopyyt ovat
+siirtyneet lähemmä kyliä, myyrät nukkuvat maanalaisten käytäviensä
+kaukaisimmassa sopukassa; ei ole enää jäätyneitä marjoja laaksojen
+paatsamapensaissa, ei enää omenia metsäomenapuissa. Ei ole enää mitään,
+ei mitään muuta kuin tuo sädehtivä ja pehmeä, kristallisin koristuksin
+helmeilevä valkopeite, jonka pakkanen kaunistaa vielä hienommaksi ja
+joka ikäänkuin tunkee ihoon asti, talvisesta turkista huolimatta.
+
+"Etäinen kylä nukkuu rautapeltikattoisen kellotapulinsa turvissa. Hän
+suuntaa sinne kulkunsa ja kiertää sitä varovaisena, sitten, supistaen
+kierroksiansa, saaliinhimon kiehtomana lähenee sitä vähitellen.
+
+"Ei vähintäkään melua, jollei ota lukuun neljännestunnittain uudistuvaa
+kimeätä ääntä, joka kepeänä liitelee hiljaisuuteen kellotapulista,
+tai unissaan liikahtelevain härkäin kellojen metallista sointia.
+Voimakas lihanhaju tunkee hänen sieraimiinsa: joku eläimen raato, jonka
+alkava mädäntyminen suloisesti kutkuttaa nälkiintyneen hajuaistia, on
+epäilemättä lähettyvillä. Varovasti hän kulkee hiipien aitoviertä,
+käyttäen hyväkseen puiden varjoja, aina muutamien harppauksien päähän
+siitä paikasta, missä hän aavistaa sen löytyvän, tuon ruskean kasan
+puhtaan valkoisella lumella.
+
+"Vastapäätä oleva talo on vaipunut syvään uneen; suuresta, tyhjästä
+ikkunasta voi nähdä, että se joko on asumaton tai että siellä nukutaan.
+Mutta Mikko Repolainen on epäluuloinen. Pettämätön vaistonsa ohjaa
+hänet ikkunan eteen, jonne hän urheasti täyttä vauhtia kiitää. Hän luo
+silmänsä, raadon eteen pysähtymättä, epäluulonalaiseen ikkunaan. Joku
+toinen ei olisi mitään huomannut, mutta vanhan metsäeläimen läpitunkeva
+katse on nähnyt erään ikkunaruudun yläkulmasta kajastavan heikon
+punerruksen, ja siinä on tarpeeksi, hän on asian oivaltanut.
+
+"Mies joka tuolla asuu, lataa ehkä pyssyänsä ja on valmiina
+paukahuttamaan, mutta lyijykuulat eivät vaan ole Mikko Repolaista
+varten. Sillä Mikko on varma siitä, että tuon hiljaisen ikkunan takana
+pitää vahtia mies, yksi hänen vihollisiaan, hänen rotunsa tuhooja; hän
+on sammuttanut lamppunsa uskotellakseen nukkuvansa, mutta uuninluukut,
+jotka hän on jättänyt sulkematta, ilmiantavat hänet, ja Mikko, joka
+on jo kuullut pyssynpamauksia tänä yönä, tietää nyt minkätähden mies
+valvoo. Kuka tietää, kuinka moni vähemmän epäluuloisista on saanut
+hengellään maksaa varomattomuutensa asettuessaan pyssynkantaman
+piiriin! Ja Mikko kuvaili mielessään nuo näytelmät: mies istuu
+rauhallisena salamyhkäisessä asunnossaan ja tähystelee onnettomia
+eläimiä tarjoten heille, millä nälkänsä tyydyttävät, ja hetken tullen,
+pimeän turvissa ampuu uhrinsa raollaan olevasta ikkunasta. Täälläpä
+ovat saaneet surmansa ne hänen toverinsa, jotka, kyeten vähemmän
+vastustamaan halujansa kuin hän, läksivät seikkailemaan kylää kohti ja
+katosivat ainaiseksi hänen näköpiiristään.
+
+"Ja kettu, jonka varovaisuus on pettämätön, lähtee sipsuttamaan takaisin
+metsätielleen, kun eräällä aidalla näkyy valoa vasten kissan hahmo.
+Ketun suuret, sumeat silmät ovat yön pimeydessä nähneet kotieläimen
+fosforinkiiltävät silmäterät, ja aimo loikkauksin kiitää hän tämän
+jälkeen.
+
+"Kissa tietää kyllä, ettei hän kynsiään näyttämällä, mikä riittää
+lannistamaan koirien rohkeuden, saa lamautetuksi vanhan metsäelävän
+kiihkoa ja ettei häntä pakeneminen myöskään turvaisi Mikko Repolaisen
+hyökkäykseltä. Mutta omenapuu on lähellä. Hän pääsee sen juurelle,
+rupee jo kiipeemään sitä pitkin, kun vihlaiseva hampaanisku pysäyttää
+hänet, ja hän jää vihollisensa haltuun, joka lopettaa hänet. Ja
+hiljaisessa yössä kuuluu surkea ja pitkä nau'unta, kuolonhuuto, joka
+saa kaikki kylän ja lähitalojen koirat haukkumaan kauan koppiensa
+kynnyksellä tai piharakennusten perällä.
+
+"Ja muitakin muistoja tuli hänen mieleensä, milloin ilahduttavia,
+milloin värisyttäviä, sill'aikaa kun hetket yksitoikkoisina vierivät ja
+päivät kuluivat.
+
+"Sitten Mikko Repolaisen ajatukset sekaantuivat, hämmentyivät;
+nautinnonmuistot yhtyivät kauhunkuvien kanssa hirveiksi painajaisiksi:
+mahdottoman suuret jänikset pyörivät piiriä hänen ympärillään,
+pamahuttivat pyssyjänsä, joilla he pehmittivät hänen nahkaansa ja
+kiskoivat siitä pitkiä karvajuovia saamatta häntä hengiltä. Hänet
+valtasi kova kuume; musta, kylmä turpa huokui kuumuutta, silmät kävivät
+punaisiksi, kyljet huohottivat, pitkä, hieno kieli riippui ulkona
+kidasta kuin kostea ja risainen riepu, ja sen keskiuurteesta helmeili
+aika ajoin hikipisara, jonka hän kuumeisin liikkein vei kitaansa sitä
+viileyttämään.
+
+"Aika kului. Hän oli saanut vihiä pyydyksestä ja koettanut sitä
+karttaakseen saada käsityksen uhkaavasta vaarasta, mutta hänen
+metsäeläin-aivonsa eivät tajunneet mitään ihmisten koneistoista, ja
+hän näki mieluummin nälkää varmassa turvapaikassa kuin yritti käyttää
+hyväkseen turmantuottavaa, salaperäistä pyydystä.
+
+"Eräänä aamuna hän ilostui ja luuli pääsevänsä vapaaksi. Mies tuli. Hän
+viipyi siellä joitakin hetkiä, liikutti jotakin ja lähti pois; mutta
+julma kirous, jonka hän lähtiessään laski suustaan, jätti ainoastaan
+hyvin heikon toivon ketun sydämeen. Simppa oli vain koetellut pyydystä,
+ja nyt tuli hän joka päivä aamunkoitteessa, tuntien loppuratkaisun
+lähenevän.
+
+"Tähän aikaan vaivasi kuume Mikko Repolaista entistä enemmän. Väliin
+hän jäi pitkälleen moneksi minuutiksi, epätoivoisesti huohottaen,
+nousi toisinaan jaloilleen ja kulki piirissä ympäri vankilaansa etsien
+ulospääsypaikkaa, jonka hän yhä kaikesta huolimatta toivoi löytävänsä.
+
+"Kuu oli viimeisellä neljänneksellä. Punainen kuunsyrjä näytti veriseltä
+lihapalaselta, jota joku julma mahti kuletti pilvilaatalla. Nopeasti
+kurotti kettu sitä kohti ohuen kaulansa, laihan kuononsa, oudon
+suuret silmänsä. Niinkuin vankeuden ensimäisenä iltana, kajahtelivat
+nytkin voimakkain henkäyksin tuulen kuorosäveleet metsän vehreissä
+käytävissä, ja kettu oli kuulevinaan suuren jahtikoiraparven haukunnan,
+joka vuoksen ja luoteen tavoin nousi ja laski vähitellen läheten.
+Väliin taas hänen humisevassa päässään syntyi mielikuva lähteestä,
+ja sammuttaakseen siinä polttavaa janoansa kääntyi hän lakkaamatta
+ympäriinsä, etsien joka puolelta vettä, kirkasta vettä, jota hän pitkin
+hörppäyksin latkisi.
+
+"Yhdennentoista päivän aamunkoitto kajasti maidonvalkeana honkametsän
+latvassa. Nyt oli loppu tehtävä vankeudesta. Äkkiä teki Mikko
+Repolainen päätöksen ja ympärilleen katsomatta, kooten kaiken tarmonsa
+laihtuneisiin käpäläparkoihinsa, teki hän hyppäyksen ja syöksyi
+epätoivon rohkeudella tuntemattoman kohtalon syliin!..."
+
+
+IV.
+
+Teeskentelevän raskain askelin — siten peittääkseen astuntansa nopeutta
+— kulki Simppa tuona päivänä, niinkuin edellisinäkin päivinä, kapeata
+solaa. Hänen suurten, raskaitten saappaittansa naulat olivat maahan
+painaneet epäselvän polun, joka päätyi Mikko Repolaisen vankilaan.
+
+Hyvin kasvatettuna koirana kulki uskollinen Pyry muutamia harppauksia
+hänen edellään. Otusta ajaessaan koira ei milloinkaan etääntynyt
+hänestä vissiä välimatkaa kauvemmaksi, jonka pitkäaikainen tottumus
+ja molemminpuolinen sopimus oli määrännyt. Mutta tänään täytyi Simpan
+lyhyin vihellyksin alinomaa muistuttaa vanhaa toveriansa entisistä
+sopimuksista.
+
+Kuono pystyssä, häntäänsä huiskien vainusi Pyry saalista, ja Simppa,
+joka arvasi Mikko Repolaisen tulleen ulos luolastaan, hykersi
+iloisena känsäisiä kämmeniään. Mutta hän ei kiirehtinyt käyntiänsä,
+jatkoihan vain tyyneesti kulkuansa maakoloa kohti, minkä edustalla
+koira, joka hänen edellään oli kulkenut, jännitetyssä asennossa,
+kuono ojona, katse kuin yhteen kohtaan kiinninaulattuna, vartalo
+maahan taivutettuna, odotti ainoastaan isäntänsä saapumista ja hänen
+merkkiänsä hypähtääkseen pystyyn. Lauenneen, raskaan tammilaudan alla
+makasi uupunut, puoleksi paljasihoinen kettu oikealla kyljellään,
+takaruumis tarttuneena pyydykseen, johon hän oli jäänyt reisitaipeita
+myöten. Pakolainen oli painautunut hiukan kyljelleen, ja näin hänen
+selkärankansa säilyi surman iskulta. Vaaleahko lima pursui sieramista
+ja suuret, punaiset ja rääppäiset silmät olivat sulkeutuneet
+tainnuttavan iskun kohdatessa. Hän oli nähtävästi ollut siinä tilassa
+neljännestunnin, kun Simppa saapui.
+
+Voittajan ilkeämielinen ja halveksiva hymyily ilmaisi, että hänen
+ilonsa voitetusta oli sangen mitätön. Nahka ei enää ollut minkään
+arvoinen, ja kukapa köyhä raukka lie ollut niin nälkäinen, että olisi
+viitsinyt käydä käsiksi noin viheliäiseen turkkiin, annettuaan ensin
+ruumiin vähän jäähtyä saadakseen otuksesta pois metsäeläinhajua edes
+osaksi.
+
+Yht'äkkiä näki salametsästäjä, joka piti uhriaan tarkoin silmällä,
+Mikko Repolaisen kylkien vavahtelevan. Tämä oli todellakin vain
+tajuttomassa tilassa.
+
+Äkkiä sai Simppa päähänsä tuuman, miten kostaa uhrillensa ja tehdä
+siitä pilaa.
+
+Hiljaa irrotti hän kaulanauhan koiraltaan ja kiinnitti sen suoraapäätä
+ketun kaulaan, käänsi nurin vanhojen, puolivillaisten housujen taskut,
+joista sieltä täältä näkyivät sinertävät pumpuliset kudelangat. Niistä
+purjelanganpätkistä, jotka hän taskuistaan veti esiin, laittoi hän
+sukkelaan lujan kuonokopan, jolla sulki vanhan kuleksijan kuonon,
+sitoi nenäliinallaan yhteen hänen takakäpälänsä, nosti pois pyydyksen,
+jonka kätki viereiseen pensaikkoon, ja tarttuen molemmin käsin ketun
+käpäliin, heitti tämän yli olkainsa kuin kaulanauhan ja lähti taas
+nopein ja raskain askelin tallustelemaan kylätietä takaisin.
+
+Pyry kulki jälessä, katse kuin kiinninaulattuna tuohon suippokuonoon,
+joka hytki edestakaisin miehen olalla.
+
+Tahdikas astunta, auringon lämpö ja kauniin kevätaamun tuoksuva, puhdas
+ilma herättivät Mikko Repolaisen vähitellen tajuunsa.
+
+Aluksi tunsi hän sangen suloista huojennusta ja kevennystä, aivan
+vastaista sille vihlovan tuskan ja kaamean hädän tunteelle, joka hänet
+valtasi silloin kun pyydyslauta häneen iski. Sitten heräsi hänen
+mielessään, raittiin ja hyvätuoksuisen ilman hiljalleen virratessa
+laajeneviin keuhkoihin, muistot ajoista, jolloin hän vapaana
+kuljeskeli metsissä. Sanalla sanoen, hän itsetiedottomasti iloitsi
+raittiista valosta ja nautti ihanasta auringonnoususta, jonka hän jo
+puolihorroksissa tajusi.
+
+Mutta mikäli hänen tajunsa palasi, sikäli tunnekuvat muuttuivat;
+aluksi tuntui käpälissä ja kaulassa hankausta ja päässä painoa;
+sitten outo haju, ihmisen ja koiran haju, joka välittömästi tunkihe
+hänen tajuntaansa, pakotti hänen tylysti, äkkiä kokonaan palaamaan
+todellisuuteen. Hän avasi kuumeiset silmänsä selkiselälleen ja näki
+kaikki: miehen kantamassa häntä, koiran kulkemassa jälessä, käpälänsä
+puristettuina salametsästäjän koviin kouriin, ja etäisen kylän
+laavakattoineen, tuon salamyhkäisen kylän, joka oli täynnä pyydyksiä ja
+vihollisia.
+
+Hän tunsi koko olentonsa vaistomaisesti, epätoivon pakosta jäykistyvän;
+hän jännitti lihakset äärimmilleen yrittääkseen vapautua Simpan käsistä
+ja paetakseen metsään. Mutta mies oli varuillaan; hän puristi lujempaan
+mukuraiset nyrkkinsä, jotka entistä tiukemmin hankasivat onnettoman
+käpäliä, ja Pyry puolestaan osotti merkitsevällä murinalla leppymätöntä
+valppauttaan.
+
+Entistä kaameampi hätä, joka sai Mikko Repolaisen unhottamaan kaiken,
+unhottamaan nälän, janon ja kivut, valtasi hänen mielensä. Vaara oli
+muuttanut muotoaan, mutta se oli entistä suoranaisempi, varmempi,
+kauheampi. Hän melkein kaipasi niitä kidutuksen hetkiä jolloin oli
+nääntyä nälkään luolassaan ja mietti itsekseen, mitä vaivoja hän mahtoi
+saada ennen kuolemaansa kärsiä.
+
+Hän oli jo näkevinään itsensä käpälistään sidottuna, jätettynä koirain
+revittäväksi tai Simpan lyijyrakeiden maalitauluksi. Hän kuvaili
+olevansa jo puoleksi nyletty, oli tuntevinaan ihon vavahtelevan, luiden
+murtuvan ja lihaksiin tunkeutuvan vihlovia lyljyrakeita, joista ei
+tiedä mistä ne tulevat, jotka tarttuvat kiinni kuin okaat ja joiden
+tekemistä reijistä pulppuaa veri, jonka loppumatonta vuotoa vastaan ei
+saa apua.
+
+Pyry näytti jo teräviä hampaitaan, ja vastatakseen tähän härnäämiseen
+paljasti Mikko Repolainenkin turpaa hankaavan kuonokopan silmukkojen
+takaa vaalentuneet ikeneensä, joista pistivät esiin teräväkärkiset
+kulmahampaat. Voi, kuinka mielellään hän olisi purrut pyöveliä joka
+häntä kantoi, mutta tämä, aivan varmana siitä ettei uhrinsa kyennyt
+hänelle kostamaan, jatkoi matkaansa hiljaa hymyillen, säälimättömästi
+tehden pilaa vangistaan.
+
+Kettu kuuli kylästä tulevat äänet, jotka hän melkein osasi erottaa,
+koska oli ennenmuinoin melua kaikoten niitä etäältä tutkinut. Muutamat
+olivat hänelle yhdentekeviä, toiset erikoisesti liikuttivat häntä
+kissojen metsästäjänä ja takapihojen nuuskijana, muutamat taas,
+kaikkein kauheimmat, muistuttivat hänelle, että ihminen ja hänen
+uskottunsa, koira, olivat vihollisia, joiden lempeyteen ei koskaan
+ollut luottamista. Sieltä kuului lehmien ammuntaa, ajopelien räminää,
+siipikarjan kaakotusta, koirain haukuntaa ja asumusten kynnyksillä
+leikkivien ja kinastelevien poikasien kimeitä ääniä. Voitettu oli jo
+näkevinään itsensä verenhimoisen joukon, läpäisemättömän vihollisrivin
+ympäröimänä ja tunsi yhä selvemmin tuhonsa lähenevän.
+
+Onneksi hänelle oli Simpan pieni asunto hiukan syrjässä. Hän kääntyi
+syrjätielle, jonka molemmin puolin kasvoi orapihlajarivi. Orvokkeja
+poimivat poikaset näkivät ihmeekseen oudon ja ilkeännäköisen eläimen
+metsästäjän hartioilla hytkivän, ja seurasivat kuin vartijajoukko tätä
+aina hänen asunnolleen saakka.
+
+Simppa sitoi tuvassaan Mikko Repolaisen köydellä sängynjalkaan kiinni
+ja söi aamiaisekseen savivadista höyryävää lientä, jota hänen vaimonsa
+hänelle tarjosi. Sitten lähti hän jokapäiväisiin askareihinsa, jättäen
+Pyryn huomaan vanhan, kuonokoppaisen metsänelävän, joka joka hetki
+luuli koiran hyppäävän kimppuunsa ja repivän hänet kuoliaaksi.
+
+Kuitenkaan ei tapahtunut mitään sellaista; Pyry ainoastaan laskeusi
+pitkälleen hurstisäkille uunin viereen heittäen aika-ajoin kettuun
+vihaisia silmäyksiä, tietoisena siitä edesvastuusta, johon oli joutunut.
+
+Lasten meluavat huudot, heidän kinastelunsa ja naurunsa pitivät vangin
+tuskallisen mielialan vallassa. Kaikki kylän poikaset, jotka olivat
+saaneet ketusta kuulla niiltä jotka sen olivat nähneet, pitivät vahtia
+talon ympärillä toivoen, että hekin sen näkisivät.
+
+Väliin kiipesi joku uskaliaampi ikkunalle ja sai tuokiossa vilaistuksi
+salaperäiseen huoneeseen; kun häneltä sitten muut tiedustelivat
+mitä hän oli nähnyt, turvautui hän — koska ei ollut mitään nähnyt —
+vaitioloon, joka aina saattoi jotakin merkitä.
+
+Tämä melu tuntui Mikko Repolaisesta uhkaavalta. Uupumuksen tunne
+valtasi hänen mielensä entistä enemmän; niin moni yllättävä tapaus
+teki hänet tunnottomaksi ja tylsäksi. Hän ei huomannut, että päivä
+laski mailleen, mutta hän vavahti nähdessään salametsästäjän palaavan
+mukanaan useita vihollisia, samanhajuisia kuin hänkin, jotka puhalsivat
+piipuistaan pitkiä, sinerviä savupilviä. He nauroivat.
+
+Mikko Repolainen ei tuntenut tupakan hajua; se takertui hänen
+sieramiinsa ja kurkkuunsa ahdistavana kuoleman esimakuna. Hän ei
+ymmärtänyt naurua. Pyry, jonka havaintokyky oli terävä, oli oppinut
+ymmärtämään, että tämä ulkonainen merkki merkitsi hänelle hänen
+herransa hyväilyjä ja maukkaita suupaloja; hänkin, niinkuin monet hänen
+sukuunsa kuuluvat, koetti, nostamalla kuonoansa enemmän tai vähemmän
+siroin liikkein, saada ihmiselle ymmärrettäväksi hyvän tuulensa ja
+alamaisuudentunteensa. Mutta niin ei ollut vanhan metsänelävän, joka
+tässä mielenilmaisussa näki vain tupakan kellastuttamia lohjenneita
+hampaita, jotka irvistivät verenhimoisista ikenistä, ja hytkyviä
+vatsoja, jotka ikäänkuin itse tahtoivat ahmia sisäänsä himotun saaliin.
+
+Mikko Repolainen kykeni ainoastaan huomaamaan nämä silmiinpistävät
+hampaat ja hyppelehtivät vatsat, ja se oli hänen mielestään kauhea,
+uhkaava vaaran merkki.
+
+Simppa puhui viittoen käsillään, ja suut suurenivat ja hampaat
+pitenivät ja vatsat hytkivät hurjemmin ja kasvot kävivät kauheamman
+näköisiksi. Ratkaisu oli lähellä.
+
+Rauhallisina istuutuivat miehet ikäänkuin määräämään viimeisiä
+valmistuksia ratkaisua varten, sill'aikaa kun Simppa valmisti vehkeitä,
+joita varmaankin piti käytettämän kiduttamaan kuolemaan tuomittua.
+Tämä pujahti peloissaan piiloon sängyn nurkkaan, jonne hän turhaan
+koetti kätkeytyä. Voi, kuinka mielellään hän olisi tahtonut häipyä
+olemattomiin, hävitä tykkänään pois!
+
+Vihdoinkin salametsästäjä näkyi saaneen työnsä suoritetuksi. Hän piti
+toisessa kädessään jonkunlaisia mustia metallipihtejä, toisessa pientä
+onteloista metallipalloa, jonka läpi oli pistetty kaksi pyöreää reikää,
+raadon silmiä muistuttavaa, ja toiselle puolelle uurrettu leveä rako,
+joka oli kuin ilkeään nauruun vääntynyt suu.
+
+Yht'äkkiä kävi salametsästäjä Mikko Repolaisen kimppuun, jonka rinnan
+ja kaulan hän puristi polviensa väliin. Tämä tunsi olevansa hukassa ja
+alistui kohtaloonsa, yritettyään laimeasti vastustella ja huomattuaan
+vähäisimmänkin toiveen turhaksi. Hän tunsi kylmän rautalangan kaulansa
+ympärillä, huomasi teräspihtien äkkiä painautuvan kiinni tähän lankaan
+ja yhä tiukemmin, kiusallisesti kiristävän hänen kaulaansa... Hänet
+aijottiin kuristaa!...
+
+Mutta Simppa lykkäsi tuon kuolemanrangaistuksen toistaiseksi,
+pisti sormen kaulan ja raudan väliin, pani uudelleen kiinni Pyryn
+kaulaan nahkaisen hihnan, jonka oli päästänyt auki, tarttui sitten
+metallipalloon ja laahasi tyrmistyneen ketun ovea kohden hurja ja
+säälimätön miesjoukko perässään.
+
+Kohti lätäkköä, josta kuului sammakkojen kurnutusta, kuljetti
+salametsästäjä Mikko Repolaisen, ja ennenkuin tämä oli oikein ehtinyt
+käsittää mitä tapahtui, jätti Simppa hänet, antaen aika potkun
+takapuoleen, yön avaraan syliin.
+
+
+V.
+
+Kettu ei yrittänytkään käsittää asiaintilaa, ja vaistoansa seuraten
+kiiti hän täyttä vauhtia synnyinmetsäänsä kohti, niinkuin vedestä
+nostettu kala hyppelehtii omille vesilleen päin. Mutta hänen
+kauhukseen seurasi häntä juostessaan Pyryn kulkunen, tuo onnettomuutta
+tuottava, sama kulkunen joka hänet oli herättänyt vadelmapensaikossa
+jäniksenlihan jäännösten ääreltä.
+
+Tämä ei ollut kuulohäiriö, vaan todellakin oli jossain lähettyvillä
+kulkunen. Sen kimeät ja katkonaiset äänet erotti selvästi metsän
+hiljaisesta hyminästä, johon sekaantui hyönteisten surinaa. Pyry
+ei päästänyt ääntäkään, ei laskenut kidastaan tuota pitkää ja
+säännöllistä vinguntaa, joka aina kuului metsässä kaiun monistamana
+hänen seuratessaan otuksen jälkiä. Tämä äänetön takaa-ajo olikin
+salaperäisyytensä tähden vain kauheampaa, kiihottavampaa. Epäilemättä
+koira oli hänen kintereillään, oli ehkä häneen tarttumaisillaan, ja
+kettu luuli joka hetki terävän hampaan iskevän nahkaansa; jo luuli hän
+tuntevansa kiinnitavottelevan hurtan jalkojen hipaisun ja kuulevansa
+sen hengästyneitten keuhkojen hätäisen läähätyksen.
+
+Tämä oli kilpajuoksua, se oli epätoivon taistelua, jossa paremmilla
+lihaksilla varustettu, kestävämpi, voittaisi toisen.
+
+Sen kestäessä pysyi kulkunen itsepintaisesti hänen kintereillään,
+tasaväkisenä, voittamatta tai häviämättä kilpailussa. Urhoollista,
+mutta epätasaista taistelua: toisella puolella tarmokas, kostonhimoinen
+koira, toisella kettu, joka oli yksitoista vuorokautta nähnyt
+nälkää, jonka kuume oli uuvuttanut ja jota ylläpiti ainoastaan
+itsensäsäilyttämisvaisto, saaden hänen kuluttamaan loppuun viimeiset
+voimansa ennenkuin alistuisi kohtaloonsa.
+
+Lisäten vauhtinsa kaksinkertaiseksi painui hän yön pimeyteen. Hän ei
+katsellut mitään, ei tuntenut mitään, ei nähnyt mitään; hän kuuli vain
+kulkusen äänen, jonka jokainen kilahdus ruoskaniskun tavoin yllytti
+hänen horjuvaa rohkeuttansa, jälleen ojensi hänen kompastelevat
+käpälänsä ja tuntui hänen uupuneisiin lihaksiinsa vuodattavan
+voimanvoidetta.
+
+Metsänreuna mataloine sammaltuneine kiviaitoineen, josta kivet
+paikotellen olivat vierineet alas, sekä puoleksi tukkeutunut oja oli
+lähellä. Hän harppasi yhdellä hyppäyksellä ojan yli eräälle aitakivelle
+lähelle sen rajalinjan aukkoa, josta jänikset tavallisesti kulkivat
+saalismatkoilleen. Hän pujahti sinne aprikoimatta, voimakkaan vaiston
+vetämänä, joka ehkä hänelle uskotteli, että koira kenties lähtee hänen
+jäliltään ajamaan jänistä, joka käytävän suusta voi ilmestyä heidän
+eteensä. Mutta Pyry oli itsepäinen ja kulkunen yhä kilisi sen mukana.
+
+Suoraviivainen metsälinja, jota metsänvartijat eivät olleet tarkoin
+karsineet, näytti ylempää äärettömän pitkältä vehreältä holvilaelta,
+josta puiden alimmat oksat riippuivat kuin köynnöskasvit alas.
+Niiden verkon lävitse syttyivät tähdet vähitellen, rastaat alkoivat
+monivaihteluisen hämylaulunsa, ja lukemattomat hyönteisparvet nousivat
+kedoilta ja lensivät nuortean vihreään metsään päin synnyttäen kauas
+kantavan, voimakkaan surinan, joka aallon tavoin nousi ja laski.
+
+Kettu pakeni, pakeni vimmastuneena, kulki ohi metsäpalstain rajakivien
+niihin edes vilkaisematta, yhden sivuuttaneena ja toisen saavuttaen,
+kulki läpi näreikön halkometsään, ja halki halkometsän kedolle,
+epämiellyttävä kulkunen yhä kintereillään.
+
+Kuu kohosi taivaalle. Mikko Repolainen syöksyi jälleen halkometsiin
+sitten tiheisiin näreikköihin, joiden läpi hän vanhan metsänelävän
+taitavuudella pääsi kiitämään kuin varjo seinää pitkin ja jossa hän
+toivoi vadelma- ja elämänlankapensaihin jälkensä häviävän vauhkolta
+takaa-ajavalta hurtalta.
+
+Hän kierteli tammipuita, pujahti läpi toisiinsa takertuneiden
+vadelmapensaiden, jotka häntä ohikulkiessaan pistivät, eikä hänen
+kuumeinen kiihkonsa tyyntynyt eikä tau'onnut. Hän hävisi umpipoluille,
+joiden varrella oli outoa kasvullisuutta, ja viiden tai kuuden
+askeleen päässä sukelsi esille sädehtivään kuunvaloon, ja yhäti, yhäti
+kuului hänen takanaan kulkusen kilinä kuin hautajaiskellojen ääni,
+yksitoikkoisesti ja herkeämättä.
+
+Missä hän kulki, siellä nousivat metsänelävät makuultaan, yllätetyt
+linnut lähtivät äkkiä lentoon, näyttäen mustilta pilkuilta metsän
+kolkkoa puolipimeää vastaan; huuhkajat ja tarhapöllöt, joiden huomiota
+kulkusen ääni herätti, seurasivat ääneti tätä outoa kulkua, ja
+pehmeästi lentäen yhdyttivät toisensa pakenijan yläpuolella.
+
+Kettu painautui päättäväisenä tiheimpiin metsikköihin. Kerta pysähdytti
+hänet elämänlanka; äkkinäisellä hyppäyksellä hän katkaisi sen, lähti
+uudelleen juoksemaan, ja — kulkunen lakkasi soimasta. Toivo paisutti
+pakolaisen rintaa ja jännitti uudella voimalla hänen lihaksiansa; Pyry
+oli epäilemättä kadottanut hänet näkyvistään, ja hän kiiti nuolena
+suoraan eteenpäin. Hän juoksi ehkä pari-kolmesataa askelta tämän
+toivoa herättävän hiljaisuuden vallitessa, pysähtyi sitten äkkiä,
+vakuuttautuakseen siitä että oli yksin, ja heitti silmäyksen taakseen.
+Tuskin oli hän kääntänyt päätään, kun kulkusen kimeä ja katkonainen
+ääni uudelleen vihiäsi hänen korviansa ja pakotti hänen taas lähtemään
+metsien halki, kaikki epätoivon kauhut rinnassaan.
+
+Hän juoksi koko yön levähtämättä, kunnes hänen ajettuneet ja
+jäykistyneet raajansa eivät enää kannattaneet ja hän kaatui hervotonna
+kuin riepu muutaman askeleen päähän lähteestä maahan, johon hän suistui
+tiedotonna, puolikuolleena, heittämättä katsetta ympärilleen ja
+päästämättä valitusta rinnastaan.
+
+Ja samassa vaikeni kulkunenkin, ikäänkuin sen tehtävä olisi päättynyt.
+
+
+VI.
+
+Ei kukaan osaisi sanoa, kuinka kauan Mikko Repolainen oli tässä
+täydellisen uupumuksen tilassa, joka ei ollut enää elämää, mutta
+ei vielä kuolemaakaan. Vanhan metsäneläjän elinvoiman täytyi olla
+sangen voimakas, kun se vielä niin pitkän paaston ja niin monien
+mielenliikutuksien, niin suuren uupumuksen ja niin kovien tuskien
+jälkeen herätti hänet horrostilastaan elämään.
+
+Hänen sekaiset mielikuvansa vaihtelivat alinomaa. Syvän, suojelevan
+hiljaisuuden häntä ympäröidessä, ja ennenkuin vatsa ehti häntä
+liian selvästi muistuttaa tuskallisesta todellisuudesta, herätti
+hänet kiusallinen tunne kaulassa: tuo Simpan rautalanka, johon
+hänen ajatuksensa kiihkeästi kiintyi ja johon hänen uusi elämänsä
+tuntui keskittyvän. — Saattoiko muuten kaksi mielikuvaa mahtua hänen
+heikontuneeseen tajuntaansa? Oliko hän hereillään? Nukkuiko hän? Näkikö
+hän unta? Hän ei tiennyt sitä. Hänen silmänsä olivat ummessa, hän avasi
+ne. Hän avasi ne vitkaan, ruumista liikauttamatta, ja antoi katseensa
+kiitää ympärillä olevan rauhallisen maiseman yli; sitten käänsi hän
+päätään harkitun hitaasti, yhtä hitaasti kuin hän ennen iltaisin
+kyyristyi, tarkan hajuaistinsa ohjaamana, peltopyyparveja vaanimaan.
+— Ei mitään epäiltävää; hän veti henkeään. — Minnekkähän koira oli
+kadonnut? — Häipynyt kuin paha uni. Ehkäpä hänellä lopulta olikin ollut
+vain pitkällinen painajainen? — Eipä kuitenkaan: tämä kiusallinen
+rautalanka oli jälellä vakuuttamassa hänelle, että hänen kauhistavan
+kolkko vankeutensa oli ollut todellista.
+
+Vaistomaisesti kosketti Mikko Repolainen käpälällään sitä, toivoen
+siitä mahdollisesti pääsevänsä. Mutta tuskin oli hän ehtinyt
+siihen kajota, kun kulkunen kilahti uudelleen, ja hän tunsi pitkän
+kauhunväristyksen karmivan selkäpiitään. Hän ei voinut enää paeta,
+hänellä ei ollut enää voimia. Hän heitti pikaisen silmäyksen yli koko
+näköalan. — Ei mitään! Kumminkin oli kulkunen aivan lähellä! — Ja
+yhtäkkiä Mikko Repolaiselle selvisi kaikki.
+
+Tuo metallipallo ilkkuvine suineen ja raadonsilmineen, jonka Simppa
+oli pujottanut siihen rautalankaan minkä hän ripusti Mikko Repolaisen
+kaulaan, se oli Pyryn kulkunen. Tämä tuhoisa kulkunen kaulassaan hän
+oli juossut koko yön luullen koiran olevan kintereillään. Tämä oli
+Simpan kostoa; tämän tähden hän siis oli yöllä juossut kahdeksan
+tuntia ja tyhjentänyt tuskien maljan viimeiseen pisaraan saakka, ja
+nyt, kun hän jälleen virkosi toivoon ja eloon, oli tuo kosto häntä
+säälimättömänä seuraava, oli myrkyttävä hänen päivänsä ja kaikesta
+huolimatta täyttävä turmiollisen tehtävänsä.
+
+Vaivaloisesti hän kohousi laihojen käpäliensä varaan, ensin etu- sitten
+takarajoilleen ja kulki lähteelle, jonka herkeämätön ja yksitoikkoinen
+lirinä oli kuin hiljaisuuden hyminää, jonka sävellajiin metsän
+asukasten eri äänet rauhallisesti sopeutuivat.
+
+Hän latki vitkalleen kirkasta vettä, kuin olisi kastanjetteja
+[Kastanjetit ovat pieniä, onteloista, kastanjan puolikkaan muotoisia,
+puusta tai norsunluusta tehtyjä esineitä, joita isketään vastakkain,
+kun tahdotaan osottaa tanssisäveleen tahtia.] iskenyt vastakkain,
+hämmentäen veden kalvossa kuvansa, laihtuneen Mikon kuvan, joka ei
+muualla tarjoutunut hänen nähtäväkseen. Suippokuono yksin eli kuvassa,
+ja kaksi lyhyttä, pystyä ja ikäänkuin irtirepäistyä korvaa törrötti
+päässä kuin kaksoistorni, joka tähystää seudulta kuuluvia ääniä
+lakkaamatta peljäten erottavansa hiljaisessa ympäristössä vihollisääniä.
+
+Sitten aikoi hän syödä, ja koska metsä ei tarjonnut hänelle riittävästi
+ravintoaineita, lähti hän ruohottuneelle aukealle, josta leivoset
+tuontuostakin riemuiten pyrähtivät lentoon, kohosivat edestakaisin
+leijuen ylemmä taivasta kohti, täyttäen ilman viserryksillään, ja
+laskeusivat ilonhuumeessa alas sinikorkeuksista.
+
+Sieltä hän varmaankin löytäisi yrttejä, jotka hän vanhastaan oli
+tuntenut tai myöhemmin oppinut tuntemaan: suolaheiniä, ehkäpä joitakin
+herkkusieniä, vatsaa puhdistavia juolavehniä, ehkäpä lisäksi joitakin
+myyränmättäitä, joiden kimppuun hän tarmokkaasti kävisi, vieläpä
+mahdollisesti talven aikana kuolleiden eläinten tai lintujen puoleksi
+mädäntyneitä raatoja, joita ei vielä kukaan ollut löytänyt.
+
+Mutta kuinka kiusallinen tuo kulkunen olikaan! Epäilemättä hän tottuisi
+jokseenkin pian siihen, että rautalanka kuristi kaulaa, mutta tuo ääni,
+joka oli tarrautunut häneen kuin takkiainen, muistuttaen hänelle liian
+selvästi sekä vältettyjä että edessäolevia vaaroja, turmeli salaa sitä
+iloa, jota hän olisi tuntenut nauttiessaan täydellisesti elämästä.
+Siinä hänen vapautensa lunnaat, joita hänen oli tuomittu kuolemaan
+saakka kantamaan mukanaan! Ja häntä kidutti hillitön halu päästä niistä
+vapaaksi.
+
+Lukemattomia kertoja oli hän, maaten selällään takakäpälät ilmassa,
+tahallaan ja vihoissaan ne jäykistäen, etukäpälillään hangannut kaulaa
+säännöllisin ja hermostunein nykäyksin irrottaakseen tai katkaistakseen
+Simpan kuristavan rautalangan. Hän ei saanut aikaan muuta, kuin että
+nyki irti karvat kaulasta joka puolelta päätä ja litisti käpäliensä
+kynnet, mutta rautalanka ei lakannut vähääkään kuristamasta, ja
+jokaisella käpälän kosketuksella tuntui kulkunen päästävän röyhkeän
+naurun tai ivallisesti yllyttävän otteluun. Ja kettu koetti siihen
+tottua, mutta turhaan, ja mieletön raivo, jota ei mikään voinut
+hillitä, kuristi hänen kurkkuansa ja pingotti hänen lihaksiansa. Hänen
+täytyi sittenkin elää.
+
+Hän jäi elämään.
+
+Hän sai jokapäiväisen ravintonsa vuoroin kedon ruohoista, vuoroin
+heinäsirkoista, joita hän ravisteli pensaista. Sitten tuli
+pikkulintujen pesien vuoro, joita hän osui löytämään turvallisten,
+vehreiden pensasaitojen suojasta ja okaisten metsäviinimarjapensaiden
+alta. Toisinaan hän hotki niistä suuhunsa munat, toisinaan ahmi
+kitaansa pienet linnunpoikaset, pienet punaihoiset olennot, joiden
+silmät olivat ummessa ja jotka avasivat nokkansa selkiselälleen,
+kuullessaan yläpuolellaan oksien kahisten jakaantuvan. Hän saattoi
+ylettyä aina rastaiden pesille asti, jotka olivat rakennetut
+pähkinäpuiden alioksille, hän hävitti orasvainioilla koko pesälliset
+peltokanan ja peltopyyn poikasia, saattoipa kulkusensa turvissa
+lähestyä talojakin huomiota herättämättä.
+
+Hän vihasi erikoisesti muuatta Vanhan-Hallan kukkoa, vanhaa
+kimeä-äänistä Kukkelikuuta, jolla oli raskaat, höyhenpeitteiset
+koivet ja oli yhtä viekas kuin hänkin. Kukkelikuu oli kaikkivoipa
+ja mustasukkainen pasha laajassa kanahaaremissaan, jossa sen tuloa
+aavistettiin joka kerta sen lähestyessä. Kaulaansa ojentaen ja siipiään
+räpäyttäen laski se ilmoille kutsuvan kieuntansa, hätäisen merkinannon,
+joka varotti kanoja vaarasta ja sai ne sikinsokin rientämään
+koirankoppia kohti, missä tiesivät olevansa turvassa.
+
+Jo aikoja sitten oli Mikko Repolainen päättänyt tappaa sen. Useampana
+päivänä peräkkäin hän vakoili sitä, tuli sitten eräänä kauniina aamuna,
+kun jo riittävästi tunsi kukon tavat, pensasaidan taa odottamaan.
+
+Harja pystyssä, silmä verenkarvaisena, höyhenet taisteluvalmiina asteli
+Kukkelikuu lähemmä kaakattavan lauman etunenässä. Mutta sen käytöksessä
+ei ollut sitä kevyttä siroutta eikä sitä pöyhkeilevää rohkeutta,
+jota siinä näki, kun se tunsi olonsa turvalliseksi; silminnähtävästi
+se vainusi vaaraa. Mikko Repolainen kilahutti kulkustansa, ja tämä
+kotoinen ääni rauhotti vihollista; sitten antoi kettu, kuten vanha,
+kärsivällinen metsästäjä ainakin, saaliinsa hiljalleen lähestyä, ja kun
+se oli hyvin lähellä eikä enää voinut pujahtaa häneltä pakoon, teki
+hän sitä kohti aimo hyppäyksen, ajoi sitä, sai sen kiinni, likisti
+sen rinnan leukapielensä väliin, ja ylpeänä voitostaan, pää pystyssä,
+kanojen hätääntymisestä välittämättä, vei tuo vanha veitikka saaliinsa
+metsään, missä hän sen kyni ja söi.
+
+Hän pienensi sitten helposti naapurin ällistynyttä kanalaumaa. Hän kävi
+siellä niin vaihtelevin väliajoin, niin eri hetkinä päivästä, että
+tämä ei yllättänyt häntä milloinkaan työssä. Ja koska hän ei ollut
+Mikkoa lainkaan nähnyt eikä saanut vihiä varkaasta muuten kuin minkä
+oli kuullut kulkusen kilinää eikä myöskään tiennyt Mikko Repolaisen
+seikkailusta mitään, syytti hän tiukasti Pyryä kanojensa tappajaksi,
+jopa uhkasi haastaa Simpan oikeuteen tai hävittää tämän kelvottoman
+koiran.
+
+Sillä välillä Mikko Repolainen lihoi, ja vaikka hänen oli pitänyt
+jättää jänikset melkein kokonaan rauhaan, sai hän, Vanhan-Hallan
+siipikarjan tarjotessa hänelle riittävää korvausta, uudelleen uskoa
+elämään.
+
+Yksi seikka kumminkin painosti häntä hirveästi: hänen yksinäisyytensä.
+
+Aina siitä illasta lähtien, jolloin hän joutui kiinni, ei hän
+kertaakaan ollut tavannut ketään heimolaistaan. Hän ei voinut olla
+tuntematta syvää liikutusta muistellessaan topakkaa kinastelua ja
+pientä näykkimistä suurten yhteisten retkien edellä, sekä vaikean
+saaliinjaon aiheuttamia ankaroita riitoja, jolloin taisteluhaluiset
+paljastivat voimakkaat hammasrivinsä mustien kuonojensa takaa.
+
+Ei mitään, ei mitään muuta kuin metsää! Näytti siltä, kuin hänen
+heimonsa olisi hävinnyt hänen joutuessaan vangiksi.
+
+Ja kumminkin tunsi hän alinomaa sen läsnäolon ympärillään. Hän tunsi
+sen jäljistä, joita toiset ketut jättivät kosteille näreikköpoluille,
+ruohoisille metsäaukeille tai pensaiden alaoksille. Ja varsinkin
+hän sen huomasi erityisistä äänistä, jotka olivat merkkinä kahden
+osakumppanin öisestä jahdista: toinen oli koira, joka päästi heikon,
+kimeän, hieman käheän vingahduksen, sillävälin kun toinen asettui sille
+paikalle, mistä haukunnan mukaan saattoi otaksua jäniksen kulkevan, ja
+missä sitten otusta ajamatta sieppaisi sen suuhunsa.
+
+Nuo retket tunsi hän kaikki ja erehtyi harvoin niiden suunnasta. Olipa
+hän itse, kerran kun nälkä häntä vähän hätyytti, uskaltanut asettua
+väijyksiin ja nipistää kuoliaaksi erään pitkäkorvaisen otuksen, jota
+Pyry ajoi. Mutta hän ei ollut sitä milloinkaan tehnyt uudelleen, sillä
+tuo hurtta, joka oli yhtä viekas kuin hän, oli, aavistaen varkaan
+kepposen, hetkeäkään hukkaamatta uudella innolla lähtenyt häntä takaa
+ajamaan. Koska painava saalis hidastutti hänen kulkuansa, olisi
+hän auttamatta joutunut kiinni, jollei olisi ollut kyllin viisas
+jättääkseen viholliselleen tämän ryöstösaaliin, josta hänelle olisi
+tullut sangen runsas ateria. Epäilemättä oli Pyry löytänyt jäniksen
+jyrkästä rotkosta, johon hän oli sen jättänyt, ja karvajätteet ja
+veritahrat kivillä puhuivat kylliksi siitä runsaasta suupalasta, jolla
+tämä oli mielihyvin itsensä ravinnut.
+
+Mikko Repolainen aikoi luonnollisesti käyttää hyväkseen heimolaistensa
+metsästystä, mutta onnistui siinä vain harvoin, sillä joskin kulkunen
+jätti aina takaa-ajajan pitkän matkan päähän väijyksiin, sattui
+myöskin sangen usein, että Mikko karkotti jäniksen, jonka korva
+oli herkkä kaikille metsän äänille. Mutta tällaisten tilaisuuksien
+tarjoutuessa koetti hän hartaasti tavata toisia kettuja saadakseen
+heidät ymmärtämään, että hän ei ollut heidän vihollisensa, — turha
+vaiva, erakko ei saanut luokseen vauhkoja veljiään eikä päässyt heidän
+pariinsa; hänen kutsuihinsa vastasi vain kaiku, joka ikäänkuin pilkaten
+kertasi hänen valittelevan ulvahduksensa.
+
+Eräänä iltana hän kuuli entisen metsästystoverinsa äänen. Toveri oli
+nyt liittynyt toiseen, epäilemättä kilpailijaan, ja hän tuli siitä
+surulliseksi, sillä hän tunsi joutuneensa ulkopuolelle rotuaan ja
+olevansa kuin kuollut muilta ketuilta.
+
+Kuinka monta kertaa hän olikaan yrittänyt, vieläpä ilman saaliinhimoa,
+lähestyä niitä, jotka olivat saaliinajossa! Mutta heti kun hän
+lähestyi, tuntui jahtijoukko häipyvän pois, kaikki kävi jälleen
+hiljaiseksi: kulkunen teki kaikki hänen ympärillään salamyhkäiseksi ja
+autioksi.
+
+
+VII.
+
+Tuli sitten kiiman aika.
+
+Kiimaisten naaraskettujen jäljillä vainusi Mikko Repolainen
+hekumallisia tuoksuja, jotka saivat hänen leukapielensä vavahtelemaan
+ja verensä kiehumaan. Koko hänen olentonsa värisi silloin sitä suurta
+rohkeutta, jota tarvittiin häätaisteluihin, jotka olivatkin vain häiden
+korkein muoto. Ja hän oli näkevinään haavoitettujen, häpeillään olevien
+ja voitettujen kilpakosijain edessä hennon naaraan alttiina voittajan
+haluille.
+
+Voi noita tappeluita metsien pimennossa, noita hurjia otteluita,
+jolloin hampaat iskettiin toisen turkkiin ja veri sai vuotaa, noita
+meluisia kaksintaisteluita, joiden päätyttyä voittaja, hänkin
+haavoitettuna ja verta vuotavana, nautti voitostaan, sillävälin kun
+voitetut, vieläkin uhmailevina, etäämpää näyttivät hampaitaan tai
+kiertelivät levottomina ja nurpeilla mielin yhteenliittynyttä paria!
+
+Mikko Repolainen oli noita voimakkaita. Hän oli usein jäänyt
+voittajaksi näissä öisissä turnajaisissa ja saavuttamattoman päämäärän
+raivostuttamana seurasi hän nyt noita moninkertaisia jälkiä, joissa
+kilpakosijain askeleet peittyivät lemmittyjen jalan jälkiin. Mutta
+päämäärä häipyi saavuttamattomiin, sillä kirottu kulkunen, joka ilmotti
+asiaankuulumattoman olevan lähellä, sai kilpailijat vaaran uhatessa
+sopimaan ja rakastavaiset ryhmät pötkimään pakoon.
+
+Ja hän juoksi kaiket yöt, hylkäsi yhdet jäljet lähteäkseen
+seuraamaan toisia, mielessään aina se pettävä toivo, että hänen
+kutsu-ulvahtelunsa, joita hän lakkaamatta lähetti naaraalle,
+riittäisivät estämään tätä pakenemasta lähestyvää kulkusen kilinää.
+
+Hän joutui epätoivoon. Hän ei muistanut enää käydä varastamassa kanoja
+eikä juomassa lähteestä. Rakkauskuume uuvutti häntä ja mielettömän
+raivon vallassa heittäytyi hän, kuten ensimäisinä vapaina päivinään,
+maahan selälleen yrittäen rajuin tempauksin katkaista rautaa, joka
+hänen elämässään oli häviämättömänä merkkinä ihmisten julmuudesta.
+
+Turha vaiva.
+
+Eräänä iltana hän kumminkin muutti menettelytapaansa. Hän oli juuri
+astunut yli kiimaisen naaraan ihka vereksien jälkien ja päätti, maksoi
+mitä maksoi, saada sen kiinni, keskittäen tähän päämäärään kiihkoisen
+koiraan täyden tarmon.
+
+Mutta kulkunen oli saatava vaikenemaan. Onnistuakseen siinä päätti hän
+kulkea hitaasti ja notkeasti läpi oksien sekasortoisten sokkelojen,
+niin että pää ja kaula pysyisivät niin täsmällisen jäykkinä kuin
+suinkin. Hän läksi siis naaraan jälille, koko ruumis äärimmäisen
+jännittyneenä, jalat koukussa, pää puolittain alasvaipuneena.
+
+Mahdollisimman varovaisesti kulki hän eteenpäin, alistaen vaistomaiset
+mielenliikutukset halunsa ja tahtonsa alaisiksi. Kun hänen tielleen
+sattui polku tai oja, pakottautui hän kulkemaan hitaasti sen poikki,
+vaikkakin jokin hänen olentonsa sisimmässä hänen tietämättään jo
+koukisti säärilihaksia, jotta hän yhdellä harppauksella pääsisi sen
+poikki tai saisi vaivatta siepatuksi saaliin, jonka nopeata pakoa hänen
+silmänsä tahtomattaan seurasivat.
+
+Hän milloin kulki oksien päällitse, milloin mateli pensasryhmien
+tyvioksien alitse, toisinaan kynsien kärjille kohoten, väliin taas
+painautuen notkeiden polvitaipeiden nojaan. Hän kulki hitaasti,
+tuskaisessa jännityksessä, hänen päätään pyörrytti ja sydän löi
+rajusti; ja mikäli hän läheni päämäärää, sitä selvemmin tunsi hän
+hekumallisen hajun huumaavan aistinsa, ja silloin piti hän silmällä
+pienintäkin kaulan liikettä, vähäisintäkin kulkusen värähdystä.
+
+Hän pääsi perille.
+
+Keskellä häikäisevää kuunvaloa tappeli jo kaksi koirasta naaraasta,
+joka katseli heitä. Hampaat iskeytyivät vastustajan nahkaan, samalla
+kun kuului hillittyä murinaa, kangistuneet käpälät ojentuivat
+suonenvedontapaisesti toisen selkää ja raajoja vastaan, veripisaroita
+putoeli ja silmät kiiluivat verenhimoisina.
+
+Kiertäen kaaressa kilpakosijoita kuun valaisemalla, ahtaalla,
+turvepeitteisellä sysihaudalla, katseli naaras heitä rauhallisena,
+silmät puoleksi ummessa, häntä edestakaisin häälyen kuin naisen puvun
+laahustin.
+
+Hän osui Mikko Repolaisen eteen, sai hänestä vihiä ja läheni häntä, ja
+tämä, rohkaistuna, kiihottuneena, muistamatta että kaula oli pidettävä
+jäykkänä, välittämättä noista tappelevista, mitään kuulematta ja mitään
+näkemättä, yritteli lemmenkohtauksen alkuhyväilyjä.
+
+Mutta juuri kun hän yritti naaraan päälle kohottaen eturuumista nopein
+liikkein, kuului yön hiljaisuudessa kulkusen kilahdus, ja kaikki, sekä
+tappelijat että naaras, syöksyivät ikäänkuin näkymättömien jousien
+ponnahuttamina pakoon niin tuimaa ja rajua vauhtia, että ennenkuin
+Mikko Repolainen ehti nähdäkään heidän katoavan, seisoi hän yksin
+tyrmistyneenä kuun valaisemalla autiolla paikalla.
+
+Silloin erakkoparka alkoi purra kuin hillittömän raivon vallassa kuun
+valaisemaa nurmea, ja ulvoa, ulvoa epätoivoisesti, antaen ilkeän
+kulkusen soida hurjasti, kilistä kylläkseen. Ja sillävälin kuu
+irvistellen tanssitti puiden varjoja hänen ympärillään, ja yölinnut,
+joiden huomiota tämä outo kohtaus herätti, lentelivät salamyhkäisinä ja
+kolkon äänettöminä milloin yhteen, milloin erilleen hänen yllään.
+
+Valkeneva päivä yllätti hänet siinä tilassa, ja vaaroineen, joita se
+mukanaan toi, vetosi se ketun itsensäsäilyttämisvaistoon. Nyt, kun
+elämänhalu oli uudelleen herännyt hänessä kuten toipuvassa sairaassa
+ankaran taudinkäänteen jälkeen, tunsi hän olemassaolon kaikkien
+ongelmoiden painavan itseään, ja selvittääkseen ne oikealla ajallaan
+kätkeytyi hän aluksi tiheään viidakkoon keskelle metsää, missä hän
+vaipui sellaiseen unenhorrokseen, joka on vainotulle ja levottomalle
+olennolle ominainen.
+
+Ja näin kului pitkiä päiviä. Metsäelämä, joka niin täydellisesti
+vastasi hänen vaistojansa, hymyili hänelle uudelleen. Pitäessään huolta
+jokapäiväisestä ravinnostaan hän melkein sai takaisin entisen halunsa
+risteillä metsissä ja tyytyi siihen tuskansekaiseen nautintoon, siihen
+katkeraan hekumaan, että kuunteli etäältä kuin kadotetun paratiisin
+juhlavirttä heimolaistensa elämää, josta öiset jahdit hänelle useita
+kertoja muistuttivat.
+
+Elokuun painostava helle pakotti hänen hämärissä kulkemaan teiden
+varsilla oleville niityille, missä hän uskoi varmasti tapaavansa
+umpisilmäisiä myyriä, jotka maanpinnalta hakivat apua tukahduttavaa
+kuumuutta vastaan ja harhailivat keskellä vereksiä ävärniitoksia,
+joutuen kuoleman uhriksi ainoastaan sentähden, että olivat lähteneet
+liikkeelle alkuperäisiltä olinpaikoiltaan kuivuneen myyränmättään alta.
+
+Siinä oli ketulla taattu avunlähde, sillä vaikkapa hän ei olisi
+löytänytkään enää elävinä myyriä, jotka viheliäisinä harhailivat
+kaksinkertaisen taakan, turvattomuutensa sekä sen hädän painamana, joka
+heidät ajoi pakoon sulatusuunin kuumuutta hehkuvasta maa-asunnostaan,
+tiesi hän ne varmasti löytävänsä kuolleina pitkin teiden varsia. Sillä
+kun myyrä kerta lähtee sokkeloisesta asunnostaan, ei se sinne palaa
+enää milloinkaan, vaan hukkuu ensimäisen ja viimeisen erehdyksensä
+uhrina.
+
+Saapuipa sitten hiljalleen hedelmärikkauksineen syksy, joka
+olisi tehnyt hänen elämänsä erittäin rauhalliseksi, jolleivät
+jahtikoiraparvet, jotka rajua melua pitäen risteilivät joka puolella
+hänen asuntoaan, olisi liian paljon hänelle muistuttaneet sekä Simppaa
+että Pyryä, sekä hänen vankeuttaan että yksinäisyyttään.
+
+Koska hän oli käynyt tavallistaankin varovaisemmaksi, uskalsi hän nyt
+hautaantua kaksikäytäväiseen maakoloon vasta sitten, kun oli taitavia
+mutkia tehden haihduttanut jäliltään epäiltävimmätkin vainuavat hurtat.
+
+Kaikesta huolimatta tuntui elämä hänestä huokealta, eikä tuo
+hetkenlapsi ajatellut vähintäkään lähestyvää talvea, jonka pikaista ja
+tuimaa tuloa ilmaisivat sekä sepelkyyhkyjen ennenaikainen muutto että
+hänen turkkinsa äkillinen karvanlähtö.
+
+
+VIII.
+
+Talvi tuli äkkiä, niinkuin usein sattuu vuoristossa, heti lokakuun
+loppu- ja marraskuun alkupäivien kylmien vihmasateiden jälkeen.
+Joitakin punaisia marjoja näkyi vielä kiiltävän pensasaitojen
+marjapensaissa, joitakin sinipunervia oratuomen marjoja, joiden kuoren
+ensimäinen halla oli käpertänyt kokoon, riippui vielä varsissa,
+sittenkun pakkanen oli karistanut pois kolme neljäsosaa. Sitten putosi
+eräänä kauniina aamuna, jolloin tuuli tuntui rauenneen, ensimäinen lumi
+kuin varkain, pehmeänä, leppeänä, ääneti, tuulen tuntumatta, kestävän
+rauhallisena kuin kunnon työmies, jota ei mikään pidätä, ei mikään
+hoputa, ja joka tietää, että hänellä on hyvää aikaa.
+
+Kaksi päivää ja kaksi yötä satoi herkeämättä lunta, joka pyyhkäisi
+kukkulat sileiksi, täytti laaksot, tasotti kaikki möyheän peitteensä
+alle, jota ei mikään voinut nostaa pois. Ja koko aikana, minkä lunta
+satoi, ei metsän eläimistä eikä talvilinnuista yksikään hievahtanut
+huolellisesti valitsemaltaan tyyssijalta.
+
+Mikko Repolainen (hän vältti nykyään luolia) oli kuten muutkin,
+kyyristyneenä tiheän pähkinäpuuryhmän alimpien oksien suojaan,
+hautautunut käärinliinaan, joka itsestään laskostui hänen ympärilleen
+ja muodosti hänen kokoonkyyristyneen ruumiinsa mukaisen ahtaan asunnon,
+sievän ja ohutseinäisen vankikopin, jonka hauraat seinät hän kyllä
+hetken tullen osaisi särkeä. Tässä vankilassa oli hänen lämmin, sillä
+hänen turkkinsa oli tiheä, ja holvinmuotoinen lumikerros, joka peitti
+hänen köyryisen selkänsä, suojeli häntä kerrassaan kylmältä ulkoilmalta.
+
+Kun hän arveli lumisateen tauonneen, raivasi hän itselleen keskipäivän
+aikaan kapean uloskäytävän ja lähti etsimään jokapäiväistä ravintoa
+huolellisesti välttäen sen lumiluolan särkemistä, jonka luonto oli
+hänen ruumiinsa mukaiseksi muovaillut.
+
+Oli taas käsissä huonot ajat. Mikko Repolainen tunsi sen hyvin ja
+sitä selvemmin, kun tuo riivattu kulkunen, jota hänen pakosta täytyi
+joka askeleella heläyttää, saattoi hänet metsästysretkillä, etenkin
+jänisjahdissa, auttamattomasti alakynteen.
+
+Hän tiesi kyllä, että jos jänis loikkasi hänen edellään, joutui se
+auttamattomasti hänen kynsiinsä, sillä pehmeän lumen aikana eivät nuo
+onnettomat pitkäkorvat kykene nopeudessa kilpailemaan kettujen ja
+koirien kanssa. Mutta ne eivät ole lainkaan tästä huonommuudestaan
+tietämättömiä, ja heti kun kuuluu kulkusen täi askeleen outo ääni, ovat
+ne kyllin varovaisia pysytelläkseen liikkeellä tarpeellisen välimatkan
+päässä. Kettu on siis niiden mielestä enemmän kuin epäluuloa herättävä.
+
+Silloin alkoi hän uudelleen retkeillä metsissä loppumattomiin, kuopi
+pitkät ajat metsäomenapuiden juurella, kokoili kärsivällisesti
+lumitaakkansa varistaneista pensaista jälellejääneitä tähteitä, jotka
+vain puoleksi ravitsivat hänen liiankin usein tyhjän vatsansa.
+
+Hän vietti jälleen päiviä ilman ravintoa, piti jänisten kulkupaikoilla
+vahtia ja väijyi varovaisena kylän ja talojen lähistöillä, mielessään
+se epämääräinen toive, että saisi siepatuksi jonkun siipiotuksen tai
+kuristetuksi kuoliaaksi jonkun kissan.
+
+Ja tällaista kesti aina joulukuun alkupäiville saakka.
+
+Mutta siitälähtien lisääntyi kylmyys kaksinverroin. Purevat pohjatuulet
+alkoivat puhaltaa ja lumi, joka pakkasen käsissä oli muodostunut hienon
+hienoiksi kristallihelyiksi, tunkihe kaikkialle, täyttäen syvimmätkin
+laaksot, imeytyen tiheimpiinkin sokkeloihin ja muodostaen oikeita
+valkoisia särkkiä, nietoksia, jotka tuulen ajamina herkästi siirtyivät
+paikoiltaan.
+
+Hänen pesänsä pysyi kuitenkin vahingoittumatonna; olipa se
+lujettunutkin, ja hän viihtyi siellä entistä paremmin, sillä hänen
+ruumiinsa lämpö oli ylt'ympäri sulattanut hänelle lumesta leppoisen
+vuoteen, joka sitten pakkasen jäädyttämänä muodosti jonkinlaisen
+kovemman pinnan, jääholvin, joka helposti kannatti muutoin vaihtelevaa
+lumenpainoa hänen yläpuolellaan.
+
+Kaikki pensaat olivat tyyten paljaat, linnut liikuskelivat kylien
+lähistöillä, jänikset olivat näkymättömissä. Ei ollut enää mitään,
+ei mitään, ja miettiväisenä, epäröiden, mielessä vielä entinen
+seikkailunsa, alkoi kettu uudelleen kulkuesensa turvin käyttää
+hyväkseen kotieläinten luottamusta.
+
+Mutta siinä hänellä oli huono onni. Joka yö hiipi hän huomiota
+herättämättä asuntojen lähelle, karkottaen pois toiset nälkäiset ketut,
+jotka siellä jo maleksivat eivätkä olleet hänen laillaan odottaneet,
+kunnes äärimmäinen nälkä heidät pakotti haeskelemaan satunnaista
+syötävää.
+
+Mutta ei yksikään eläin aikonutkaan lähteä navetan lämpimiltä pahnoilta
+eikä lieden ääreltä, missä kissat viluisina istua kyyröttivät
+kivikiukaalla tai lämpimällä pankolla, milloin eivät olleet
+vilja-aitoissa tai asuinhuoneiden sillanra'oista väijymässä laihoja
+hiiriä, jotka, nälissään nekin, uudelleen olivat tulleet asustamaan
+taloihin.
+
+Aika-ajoin jahtikoiran vihainen haukunta muistutti hänelle, että hän
+oli joutunut liian lähelle, että hänestä oli saatu vihiä ja että hänen
+piti kiireimmiten luikkia tiehensä. Ei hän koskaan tuonut näiltä
+öisiltä retkiltään mitään mukanaan. Ei ollut näkynyt edes raatoja,
+joita ennen oli usein löytänyt ja niillä tyydyttänyt nälkäistä vatsaa;
+pahimmassakin tapauksessa niistä saattoi, pitkiä väliaikoja pitäen,
+käydä sieppaamassa palan ja heti pötkiä pakoon; kylän eläimet välttivät
+itsepäisesti tuhoaan. Mikko Repolainen kuleksi kaikesta huolimatta
+talojen lähistöllä. Kumminkin vältti hän huolellisesti Simpan asuntoa,
+ja vaikka ajatukset olivat sekaisin ja vatsa tyhjänä, livisti hän
+nopeammin tiehensä sinä yönä, jolloin kuuli Pyryn äänen vastaavan
+jonkun metsästystoverin nalkutukseen — merkki siitä, että metsän asukas
+oli lähellä.
+
+Mutta ketulla ei vieläkään ollut mitään syötävää, ja päivät kuluivat
+eikä pakkanen hellittänyt, ja entistä ankarampi nälkä uuvutti ja kalvoi
+metsän eläjiä.
+
+Ja Mikko Repolainen oli nyt laihtunut pelkäksi luurangoksi, oli käynyt
+surkeamman näköiseksi kuin taannoisen vankeutensa jälkeen. Hän oli
+enää vain varjo entisestään, kuumeen kuluttama, ja vaappui kuoleman
+ja hulluudenhan välillä. Hän oli saanut tavakseen kuljeksia kylän
+ympäristöllä, jonne hän huomaamatta hiipi aina määrätyllä hetkellä,
+tietämättä miksi. Ei hän väitellyt enää koiria, eipä edes Simpan
+asuntoa, ei toivonut mitään löytävänsä, eipä edes hakenutkaan mitään
+syötävää. Kaulassa kilisevä kulkunen oli hänet vähitellen tappanut. Hän
+oli nyt valmis viimeiseen ja äärimmäiseen koetukseen.
+
+
+IX.
+
+Joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä oli yhtä pitkää hämärää.
+Aurinkoa ei näkynyt; ainoastaan puolipäivän tienoossa olivat pitkät,
+lyijynharmaat pilvenkaistat osottaneet sen kulkua taivaanrannalla
+mustien pilvien takana, jotka levittivät synkän katoksensa aution ja
+kolkon seudun ylitse.
+
+Tuontuostakin kuului hätäilevä korpin rääyntä tai harakan nauru
+pihlajasta, jonka viimeiset punaiset marjat olivat loppumaisillaan.
+Nämä äänet häiritsivät tuokioittain hiljaisuutta ja siinä kaikki.
+
+Ainoastaan uinuksissa oleva kylä, jonka yläpuolella liikkumattomat
+savupilvet riippuivat kolkon peitteen tavoin, ikäänkuin näiden
+olkikattoisten asuntojen kuumeisena hengityksenä, oli yksinään
+näyttänyt muita elonmerkkejä aamunkoitteessa ja hämärän tullen. Silloin
+syöksyi likaantunut karja navettain ovista iloisessa innossa määräajoin
+ammuen ja juottopaikkaa kohti rynnistäen.
+
+Ja kumminkin oli koko kylänväki valveilla ja liikkeessä: olihan
+juhla-aatto. Vanhoissa romaanilaiskeittiöissä, missä lieden
+karkeatekoinen tukipylväs ja savustanut, puoliympyrän muotoinen kaareva
+katos tukivat kahta laajaa lavaa, jossa palvattiin silavaviipaleita ja
+kinkkuja suloisessa katajantuoksussa, siellä oli tavallista vilkkaampaa
+liikettä.
+
+Jouluaaton viettoa ja huomispäivän juhlaa varten olivat emännät
+leiponeet ja paistaneet kaksi uunillista leipiä ja vehnäsiä, joiden
+lämmin tuoksu täytti koko talon. Unohtaen leikkinsä ja riitansa olivat
+lapset riemuhuudahduksin katselleet kaikkia valmistuksia ja meluten
+lukeneet näitä herkkuja, odottaen kärsimättömästi sitä ikävöityä
+hetkeä, jolloin niistä saisivat nauttia. Ja paljon oli uunista tullut
+esille hyvää: oli luumuja, joita siellä oli kuivattu ristikoilla
+leipien paistuttua, oli marenkeja, joille oli ripoteltu monenvärisiä
+pikkumakeisia, ja kellarissa säilytettyjä omenia, jotka levittivät
+hienoa, eetterimäistä tuoksua.
+
+Illallinen oli ollut yltäkylläinen, hilpeä mieliala oli vallinnut
+aterialla, ja tavanmukaisesti oli koko iloinen talonväki mennyt
+kirkkoon jumalanpalvelukseen, keltaisten lyhtyjen liehuessa yön
+pimeydessä, ja tullut sieltä takaisin kotia, missä kokoontuivat
+lämpimään kakluunihuoneeseen viettämään jouluaattojuhlaa.
+
+Oli syöty ja juotu, oli laulettu ja naurettu, ja isoäiti oli alkanut,
+kuten ainakin, vapisevalla, hiukan salaperäisellä ja ikäänkuin kaukaa
+kajaavalla äänellään perinnäistarinan:
+
+"Se mitä kerron, tapahtui pitkiä, pitkiä aikoja sitten, kerran
+keskiyöllä jumalanpalveluksen jälkeen, jolloin maa, jota nyt
+viljelemme, kuului kokonaan ylhäisille herroille ja meidän
+isovanhempaimme isovanhemmat olivat heidän palvelijoinaan.
+
+"Ennen jumalanpalvelusta tuli eräs mies, jota ei kukaan ollut
+milloinkaan nähnyt, tapaamaan sen linnan kreiviä, jonka rauniot te
+tunnette. Hän kertoi, että sudenluolan perällä oli nähty metsäsikoja
+ja että nyt, kun oli kirkas kuunvalo, voitaisiin niitä helposti
+pyydystää. Intohimoinen metsästäjä kun oli, käski kreivi, unohtaen
+velvollisuutensa, heti valjastaa hevoset itselleen ja palvelijoilleen
+ja ottaa koirat mukaan. Mutta hänen hurskas vaimonsa itki ja rukoili
+häntä niin kauan, kunnes hän vihdoin suostui kirkonkellojen kaikuessa
+lähtemään kirkkoon, missä hän istuutui punaiseen, kullatulla
+valtaistuinkatoksella varustettuun nojatuoliin, joka siellä oli heille
+varattu.
+
+"Virrenveisuu oli jo alkanut, mutta katumusta ilmaiseva ryppy näkyi
+kreivin otsalla, kun tuo outo, salaperäinen vieras astui kirkkoon
+ristinmerkkiä tekemättä, tuli uudelleen tapaamaan kreiviä ja puhui
+hiljaa hänen korvaansa.
+
+"Miesparka ei enää kyennyt vastustamaan mielitekoaan, vaan lähti,
+huolimatta vaimonsa rukoilevista katseista, palvelijat mukanaan. Pian
+kuului etäältä jahtikoiraparven haukuntaa ja koko jumalanpalveluksen
+ajan kuului kuin herjauksena ulvonnan säestämä otuksenjahti. Ja
+kaikilla oli kyyneleet silmissä, ja kaikki rukoilivat hartaasti.
+
+"Tätä kesti koko yön, sitten äkkiä kävi kaikki hiljaiseksi. Mutta
+armollista herraa ei enää näkynyt linnassa; hän katosi jäljettömiin
+kirottuine koiraparvineen ja palvelijoineen, ja hän saa helvetissä
+kalliisti maksaa tuon kirkonhäväistyksen. Siksi Jumala on tuominnut
+hänen joka sadas vuosi jouluyönä metsästämään koirineen läpi yön.
+Onneton kreivitär kuoli luostarissa; ja tuota tuntematonta miestä,
+joka oli vietellyt hänen puolisonsa mukaansa, häntä ei kukaan enää
+milloinkaan nähnyt, ja jokainen tietysti ajatteli, että se oli itse
+paholainen.
+
+"Meidän äitimme ei kuullut tuota metsästystä, mutta hänen isoäitinsä
+kuuli sen. Silloin oli ilta, kuten nytkin, kolkko keskiyön hetki,
+ja..."
+
+Samassa kuului kaamea ulvonta, surullisen pitkä kuolon-ulvonta,
+joka kulki kuin kauhunhuuto läpi kylän, ja tähän vastasivat
+heti kaikki kylän ja ympäristön talojen koirat kuin johonkin
+taikamerkkiin kolkolla ja pitkällä ulvonnalla. Tuo melu paisui
+uhkaavaksi ja häipyi kuin nyyhkytys. Juuri kun se oli loppunut,
+alkoi se uudelleen — tai oikeammin: se ei loppunutkaan, se hiljeni
+tuskallisissa sävelvaihteluissa ja jatkui pöyristyttävänä, epätoivoisen
+yksitoikkoisessa tahdissa.
+
+"Rukoilkaamme, lapseni", sanoi vanhus, "rukoilkaamme kreivin sielun
+puolesta!"
+
+Kaikki kylän asukkaat olivat valveilla. Miehet olivat ottaneet seinältä
+naulasta vanhan pyssyn, jonka piippua he huolellisesti tarkastelivat,
+ja heidän hämmästyneissä kasvonilmeissään, joihin järkeilevä ajanhenki
+ehkä jo oli leimansa painanut, näkyi merkkiä entisen taikauskon
+kauhuista.
+
+Naiset ja lapset kokoontuivat ääneti lieden ympärille, etsien sen
+valossa ja lämpimässä turvaa tuntematonta vaaraa vastaan, jonka he
+luulivat olevan uhkaamassa. Mutta enemmän kuin kukaan muu, koki Simppa
+tänä yönä pelon kauhua.
+
+Tuon vanhan salametsästäjän oven edessä, miehen, joka ei pelännyt
+Jumalaa eikä perkelettä, oli ensimäinen ulvonta alkanut. Sieltäpitäen
+tämän suuren, kolkon näytelmän pääosan esittäjä johti näkymätöntä
+jahtikoiraparvea. Simppa oli työntänyt oven kohdalle suuren tammisen
+astiakaapin, jonka takana Pyry, häntä koipien välissä, karvat pystyssä,
+ulvoi epätoivoisena. Koko yön valvoi Simppa, ladattu pyssy kädessä,
+valmiina laukaisemaan. Tuntia ennen aamunkoittoa kolkko ulvonta vaikeni.
+
+Päivänvalon ja hiljaisuuden rauhottamana nosti salametsästäjä
+paikoilleen raskaan huonekalun, joka sulki hänen asuntonsa
+sisäänkäytävän, ja avasi varovaisesti oven ra'olleen.
+
+Katse tylsänä, raajat kuolon jäykistäminä ja pakkasen palelluttamina,
+iho puoleksi paljaana, makasi siinä hänen edessään Mikko Repolainen
+kuolleena, hyppyyn kyyristyneen kissan asennossa, luurangoksi
+laihtuneena, kohtalokas kulkunen kaulassaan.
+
+Pyry meni sitä pelokkaana haistelemaan ja vetäytyi puhisten sen luota
+takaisin.
+
+Ajatukset sekavina, polvet herpautuneina, palasi Simppa huoneeseensa,
+otti lapion ja säkin, johon pisti onnettoman uhrinsa ruumiin ja lähti
+metsään, koira mukanaan.
+
+Hän kaivoi siellä lumeen syvän kuopan, laski siihen ketun ruumiin, ja
+loi sen huolellisesti umpeen.
+
+Ja hän palasi sieltä kotiinsa selkä kumarassa, katse arkana ja
+pelokkaana. Vaan Pyry, jolla ei kuten isännällään ollut aihetta
+vakaviin mietteihin, laski ennen lähtöä käpälänsä ylenkatseellisen ja
+järkevän tyynen näköisenä sille harmaalle lumen- ja mullansekaiselle
+kummulle, jonka alla Mikko Repolainen nukkui viimeistä untansa.
+
+
+
+
+MAAN ALLA.
+
+
+Myyränmättään monikupuisen, multaisen katoksen kattamassa keskisuojassa
+heräsi Umpisilmä pitkästä talviunestaan, johon hän oli vaipunut
+harhailtuaan pitkät ajat yksin kylmissä käytävissään.
+
+Lämmin hyväili hänen ihoansa, savinen maa oli pehmoista, ja hermoissa
+väreilevä ilontunne sai hänen laihtuneen ruumiinsa virkoamaan
+puolihorroksista antaen hänen aavistaa, että säännöllinen elämä, joka
+oli pitkät ajat ollut keskeytyneenä, oli tämän lämmön kera alkava
+uudelleen.
+
+Siitä oli kauan, kun hän turhaan oli tutkinut metsästysalueensa pitkiä
+käytäviä. Ainoastaan sangen harvoin oli hän löytänyt vähäpätöisen
+saaliin, hyönteisen tai madon, jonka hän heti ahmasi kitaansa, milloin
+ei kohdannut voimakasta vastustajaa, jonka kanssa oli taisteltava
+ennenkuin sai rauhassa saalistaan nauttia.
+
+Hänen viimeinen suuri ottelunsa oli muistista häipymäisillään: pitkä,
+pitkä käärme pakeni sihisten hänen käytäviinsä, ja hän oli tällä
+ahtaalla alalla helposti saanut kiinni matelijan, joka ei kovinkaan
+nopeasti päässyt eteenpäin. Hän oli tarttunut sitä pyrstöstä kiinni
+ja kiipesi sen kylmälle ja pitkän pitkälle selälle. Ennenkuin tuo
+toinen oli edes ehtinyt kääntyä, oli hän voimakkailla etukäpälillään
+palotellut sen kahdeksi eripitkäksi kappaleeksi, huolimatta elävän
+hurjista, ruoskantapaisista kiemurteluista.
+
+Tämän voittosaaliin hienonmakuinen ja rasvainen liha ravitsi hänet
+pitkäksi aikaa. Sitten seurasi pitkiä unia; sitten oli hänen
+ravintonaan pienet pakkasta pakoilevat hyönteiset, sammakot ja rotat;
+sitten ei mitään.
+
+Siitä lähtien alkoivat unet kestää kauemmin, saaliinhaku ei ottanut
+päättyäkseen, ja kun pikku myyrä vihdoin huomasi käytävissään syntyneen
+vieremiä, ei hän enää siekaillut, tuntiessaan ponnistukset turhiksi,
+vaan läksi kulettamaan keskikäytävään multaa tiensä tukkeeksi.
+
+Mutta nyt, kun veres lämpö sai hänen karvansa kiiltämään, tunsi
+Umpisilmä ympärillään kemiallisten ainevaihdosten ihmetöiden, juurien
+hengityksen ja liikkeessä olevien nesteiden värisyttävästi itseensä
+vaikuttavan.
+
+Käytävien korjaustyö piti vireillä hänen elpynyttä toimintahaluansa.
+Yläpuolella riippui pitkiä, valkoisia juuria kuin pystysuoraan
+pingotettuja köysiä, toisia pisti alhaalta esiin, joka päivä
+työntyi uusia näkyviin. Ja hän kulki alati kuin ahkera työmies,
+kuin metsänvartija, joka kevään tullen karsii metsänrajat selviksi,
+katkomassa etukäpälillään, noilla tuhoisilla pikku sahoilla, tätä
+paisuvaa, vaaleaa juuriverkkoa.
+
+Hänen asuntonsa lämpö lisääntyi asteittain, ja yhä voimakkaampana tunsi
+Umpisilmä elämän ympärillään virtaavan. Päihdyttävien nesteiden tuoksu
+huumasi hänet kuin nuori viini, synnyttäen painostavan juopumustilan,
+sata kertaa valtavamman sitä, joka kevätpäivinä, hentojen silmikkojen
+puihin puhjetessa, saa kiimaiset hirvet lemmenkuumeessa kiljumaan.
+
+Hyönteisiä ilmestyi uudelleen; madot, jotka olivat kulkeneet syvimmä
+kasvikerroksiin ja nyt jälleen matelivat tuoresta vehreyttä kohti,
+eksyivät hänen käytäviinsä, ja Umpisilmä ahmi suuhunsa kaikki mitä
+retkeilyllään sattui löytämään, siten korvatakseen talven pitkät
+paastot.
+
+Nyt oli yltäkylläisten juhla-ateriain, alituisten pitojen aikaa.
+Nyt hänen rauenneet voimansa palasivat uudelleen, hänen elimistönsä
+kehittyi nopeasti. Kuohuvat, päihdyttävät nesteet kiihdyttivät
+kilpaa yltäkylläisen ravinnon kera koko hänen olentonsa kuumeiseen
+haltioitumistilaan, joka eläinten elämässä aina käy suurten käänteiden
+edellä.
+
+Hänen aikansa kului saaliinajoon ja nukkumiseen, ja hänen unensa
+yltyivät aina edellistään levottomammiksi.
+
+Tänään oli hän saalista hakiessaan huolellisesti karsinut
+mutkittelevat, holvimaiset käytävänsä puhtaiksi juolaheinien
+silkeistä juurista. Hän kulki jälleen keskikäytävään, ja siellä
+hän vaipui kuopitulle mullalle keskelle savisia pylväikköjä kuin
+valtaistuinkatoksen alle uinumaan sitä eläinten puoliunta, jota
+vaanii epämääräinen pelko tai jonka rauhaa salaa jäytää aavistus
+onnettomuudesta tai tyydyttämätön tarve.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän nukkuu. Hänen sametinhienot kylkensä vavahtavat äkkiä rajusti.
+Mikähän painajainen ahdistaa tuota pientä eläintä? Loriseeko tulvavesi
+käytävissä ja tunkeeko se siihen sokkeloon, jossa hän lepää? Onko
+hänellä edessä jättiläistaistelu sihisevää käärmettä vastaan, pettääkö
+hänen tarmonsa ja joutuuko hän vapisten vihollisen haltuun?
+
+Ei, tämä on maanalaista, melkein kuulumatonta raapimista, kuin outoa
+gong'in [gong on sointuva metallilaatta, johon lyödään rumpukapulan
+tapaisella puikolla] ääntä. Se täyttää hänen mielensä kauhunmuistoilla
+ja saa siinä syntymään entisen mielettömän, jo vaimentuneen
+pelontunteen. Vapisten kääntyy hän ympäri.
+
+Tulvan uhkaamana vuorikaivoksessa hyökkäävät työmiehet, kuullessaan
+hälyytyshuudon "pelastukoon ken voi" mielettöminä, sekasortoisissa
+laumoissa pelastusta kohti. Samoin sai pikku myyrän levottomassa,
+kauhunmuistojen täyttämässä ja itsetiedotonta elinvoimaa uhkuvassa
+olennossa tuo kamala vaara: koiras tulee! hälyytyshuudon voimalla
+kaiken tarmon kiteytymään yhdeksi ainoaksi ajatukseksi, puistattaen
+voimakkaasti pientä olentoa. Koiras!
+
+Koiras, jonka hyväily kirvelee kuin haava, jonka syleily on kidutusta,
+jonka odotus on tuskaa! Koiras, joka raiskaa niinkuin murhamies tappaa,
+koiras, jolle hän on jo antautunut ja jota pitää paeta, paeta kuin
+kuolemaa!
+
+Hän kuuntelee. Se se on, epäilemättä; ääni on varmasti sen käpälien,
+jotka tonkivat, kaivavat ja lähenevät.
+
+Siellä on koiras tai useampia koiraita, sillä ehkäpä etempänä,
+joissakin metsän maanalaisissa sokkeloissa, mihin hänen aistimuksensa
+ei ulotu, on vielä toisia tulossa häntä kohti, ja niiden hirveän
+tuskalliseen hääsyleilyyn täytyy alistua.
+
+Pakoon! pakoon! Mutta mihin? Valo on kuolemaa. Pikku myyrä muistaa,
+että hän päätti eräänä iltana viime vuonna lähteä hehkuvan kuumista
+käytävistään ja kiivetä kasteen kostuttamien, tuoretuoksuisten
+heinäniitosten sekaan etsimään apua kärsimyksiinsä.
+
+Mutkaisen käytävän suussa, jossa hänen eteensä ilmaantui suuren
+punaisen auringon valaisema avara iltamaisema, sulkeutuivat hänen
+heikot, valon sokaisemat silmäparkansa äkkiä, ja hän jäi siihen
+pitkäksi aikaa puolikuolleena, umpisokeana.
+
+Kun hämärä hyväätekevänä kostutti hänen pimeyteen tottuneita
+silmiänsä, ja kun hän pääsi takaisin maanalaiseen asuntoonsa, lupasi
+hän itselleen lujasti, ettei enää koskaan lähtisi seikkailemaan oman
+maailmansa ulkopuolelle tuohon silmiä häikäisevään ja tuhontuottavaan
+maailmaan, josta lakkaamatta, ikäänkuin uhmaillen, putkahtaa esiin
+vaaleita köysiä, jotka uhkaavat pilata hyvän järjestyksen hänen
+metsästysalueillansa.
+
+Mutta tuolla on vihollinen, joka lähestyy! Ääni käy selvemmäksi!
+Pakoon! pakoon!
+
+Ja kuumeisella kiireellä kaivaa hänkin uuden käytävän, mutkaisen,
+salaperäisen, eksyttävän, monikujaisen. Täytyy tehdä sellainen
+läpipääsemätön sekasokkelo, johon sisäänmurtaja eksyy! Voi, jospa tuon
+voisi muurata kiinni kivien väliin! Ja hänen etukäpälänsä tonkivat,
+kaivavat, iskevät; takakäpälät viskovat multaa; pieni herkkäliikkeinen
+kuono värisee kuumeesta ja pelosta. Käytävä pitenee. Mutta tulija!
+Missä hän on?
+
+Pikku myyrä palaa keskikäytävään ja kuuntelee. Koiras lähenee.
+Multaseinä liikahtaa; kuuluu jokin terävä, kalskahtava ääni. Ja äänen
+vangitsemana jää Umpisilmä paikalleen ällistyneenä kuuntelemaan. Mitä
+käytävää pitkin pakenisi? Saviseinä liikahtaa enemmän; hän vapisee;
+pieniä multapaloja irtaantuu kuin lohkoisi muurinmurtaja väliseinää,
+ja yhtäkkiä ilmestyy vihollinen, viimeisen lohkareen vieriessä, kuono
+mullassa, karvat liassa, samalla kun Umpisilmä vaistomaisesti syöksyy
+lähimpään käytävään ja katoo pimeyteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ällistynyt tulokas ei hetkiseen hievahda paikoiltaan, mutta alkaa
+sitten, jonkunlaisen hääkiemailuhalun vallassa, ravistaa päältään
+multapalasia, joilla hän on itsensä tahrinut.
+
+Sitten hän rupeaa kuuntelemaan, ja haistelee yhä vielä likaisella
+ja himosta värisevällä kuonollaan käytävien suuta; syöksyy sitten,
+päästäen kidastaan voitonhuudon, käheän ja vinkuvan kuin kuristettavan
+linnun, naaraan jälkeen, joka epätoivoisen vauhdilla kiitää
+edestakaisin synkissä, sokkeloisissa käytävissä.
+
+Mutta koiras kulkee hänen perässään, onpa usein hipaisemaisillaan
+pakenevaa, jonka sukupuolinen tuoksu yllyttää hänen tarmoansa ja
+kiihottaa hänen himoansa.
+
+Jo kymmenen kertaa ovat he käyneet keskimmäisessä komerossa savisen
+mättäänkuvun alla, joiden tukipylväitä he ohikulkiessaan ovat
+survaisseet rikki, juostessaan tätä lemmen ja kidutuksen kilpajuoksua.
+
+Umpisilmä ei enää tunne eikä näe mitään; hän kuulee aivan kintereillään
+pyövelin kutsumahuudot ja huomaa pienten, väsyneiden käpäliensä
+vapisevan.
+
+Tuossa se on. Se lähestyy. Umpisilmä tuntee sen takaa-ajoon jännitetyn
+ruumiin kyhäyksen. Se on hänen takanaan; se saa hänet kiinni! Oi!
+täytyy kääntyä päin ja tehdä vastakynttä! Hän pääsee käytävään ja
+survaisee äkkiä vihollista teräväkyntisillä käpälillään. Hurja
+yhteentörmäys! Eräs multatuki sortuu, ja Umpisilmä, joka on sen
+kääntyessään kaatanut, vierii multamurujen sekaan.
+
+Yhdellä hyppäyksellä on koiras hänen kimpussaan; se tarttuu häneen
+kiinni; se puristaa pienten hampaittensa väliin hänen hiestä kostean
+niskansa. Ja hänen päästäessään epätoivon huudahduksia, joita
+maanalainen kaiku kertaa, tyydyttää koiras sukupuolisen himonsa,
+jonka uhriksi jokainen hänen kaltaisensa joutuu, kun nesteiden puuhun
+virtaillessa kiimaisten koirasten kuumeinen veri sitä vaatii, ja jonka
+kautta tuskallisen äitiyden ylevä luomistyö ijäti jatkuu.
+
+
+
+
+KAAMEA TIE VAPAUTEEN.
+
+
+Pimeys oli läpäisemätöntä. Ei kuulunut muuta kuin jääkahleista
+vapautuneen veden solina. Yht'äkkiä metallin kalahdus viilsi kuin
+viikate hiljaisuutta, ja tuskanhuuto, joka tuntui lähtevän elämän
+ja kuoleman rajoilta, kohosi ilmaan paisuen kuin kauhua herättävä
+vesitulva, joka sulut särkee... Eläin oli joutunut pyydykseen...
+
+Kultarinta, pieni harmaanruskea näätä, joka oli syntynyt toissa keväänä
+hetkellisen lemmenkaupan hedelmänä, oli tänään, kuten tavallisesti,
+lähtenyt liikkeelle pyökkimetsän rinteeltä. Täällä oli hänellä
+talviasuntonsa vanhan, sammaltuneen pähkinäpuun oksantyvessä, johon
+aika oli kovertanut kolon.
+
+Aina lumentulosta asti, jolloin muuttolinnut olivat kolmiomaisissa
+karavaaneissa paenneet kauas pois, oli hän nähnyt ravintoaineensa
+nopeasti vähenevän. Tyydyttääkseen sammumatonta verenjanoansa oli
+hän saaliinhimoisten heimolaistensa tapaan hylännyt autiot metsät ja
+etsinyt kylän lähettyviltä jokapäiväisen ravintonsa.
+
+Hän kävi siellä joka ilta, vaikka olikin varovaisempi ja pelkurimpi
+kuin ne vanhat toverinsa, jotka jo pitkät ajat sitten olivat sinne
+järjestäneet itsellensä pakopaikkoja puiden oksantyvien onteloisiin
+suojiin.
+
+Ne ajat olivat jo kaukana, jolloin hän kiipeili nuorissa tammipuissa
+säikyttelemässä rastaanpesien nukkuvia, vastasyntyneitä poikasia,
+punaisen kuun auttaessa häntä rikoksessaan. Nyt ei ollut metsässä enää
+muita kuin joitakuita vanhoja talvilintuja, joiden varovaisuus oli
+siksi pettämätön, ettei heille milloinkaan tapahtunut yllätystä.
+
+Eräänä yönä oli hänen onnistunut pujahuttaa matomainen ruumiinsa
+sisään rikkinäisestä ikkunanruudusta, joka tökerösti oli paikattu
+paperilla. Hän pääsi oven tai matalan seinän yläreunassa olevasta
+kissojen käymäraosta katto-orsien tukikohdalta erään maatalon aittaan,
+ja hypättyään sieltä rehuluukun läpi lehmien ruuheen, tunkeutui hän
+lämpimään navettaan, missä kanat asustivat. Sitten oli hän keveästi
+ponnahtanut orrelle, missä kanat kyyristyneinä, vieri vieressä
+lepäsivät yölepoansa, ja oli imenyt niistä jok'ikisestä veren kuiviin.
+
+Hän iski hampaallaan auki korvan läheltä kulkevan valtimon, ja
+himokkaasti imien siitä virtaavaa lämmintä verta piteli hän kynsillään,
+jotka olivat terävät kuin kissan, tyrmistynyttä uhriaan, jättääkseen
+sen kamppailemaan viimeistä kuolonkamppailuaan lämpimänä, verettömänä,
+hervotonna.
+
+Kuin juopuneena, halveksien lihaa veren makuun päästyään, oli
+hän palannut metsään ilonhuumeessa, rinta veritahroissa, karva
+ryvettyneenä, ruumis pullollaan, välittämättä siitä, että käpälänsä
+saattoivat jättää ilmiantavia merkkejä.
+
+Kuinka paljon olikaan tapahtunut lyhyen ajan kuluessa, silloin kun hän
+oli itseään kohmelostaan selvittänyt!
+
+Nyt olivat kaikki talot suljettuina kuin linnoitukset, ja niiden
+pihoilla ärisivät äkäiset, vahvahampaiset koirat, olivatpa joskus
+kuutamoöinä miehetkin valvomassa. He ilmaantuivat jättiläissuurina
+ikkunan pimennosta pamahuttamaan pyssyänsä, jonka salamannopea,
+punainen tuli ja ukkosenjylinän kaltainen paukahdus sai laajalti kaikki
+nälkäiset, kylässä kuleksivat nelijalkaiset lähtemään käpälämäkeen.
+
+Öiset jahdit päättyivät hyödyttömiin ja yksitoikkoisiin harhailuihin
+pitkin puutarhojen aitovieriä, läpi hedelmätarhojen pensasaitojen tai
+metsänpuiden huojuvissa latvoissa.
+
+Kuinka monta päivää olikaan tätä kurjaa elämää kestänyt? Mutta tänä
+yönä oli hän kulkenut houkuttelevasta aidanraosta, erään tähden
+kalpeassa valossa, joka pujahti esiin kahden pilven välistä kuin olisi
+astunut jonkun ilma-asunnon ovenraosta näkyville. Hän oli kulkenut
+sikin sokin heitettyjä kuivettuneita hernekeppejä pitkin, jotka
+uursivat lumeen harmaan juovan. Ja ikäänkuin nämä puoleksi lahonneet
+kepit olisivat olleet sallimuksen sormi, oli hän niiden päässä löytänyt
+suuren, tuoreen, pehmeän munan, jota tuskin erotti valkoisesta lumesta,
+ja jonka hän oli ahneesti ahminut kitaansa... Seuraavana päivänä löysi
+hän sieltä samoin munan ja niin useampana iltana peräkkäin, sillä nyt
+hän kävi joka ilta sieltä hakemassa ainoata ravintoansa. Loppuyö kului
+hyödyttömiin tutkimusretkiin, ja myöhäinen talvi aamu tapasi hänet
+virkkuna ja varovaisena metsäasunnossaan, oksantyven kolossa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli tullut ilta, kevätilta, ja taivas oli lyijynväristen, paksujen
+pilvien peitossa. Suuria, vetisiä lumimöhkäleitä, valkoisia
+pyykkivaatteita muistuttavia, putoeli korkeiden puiden oksilta alemmas
+aina maahan saakka, päästäen samallaisen mäiskähtävän äänen kuin pussit
+jotka pudotessaan halkeavat. Joka haaralla lirisivät purot, ja tuntui,
+kuin suuret, salaperäiset siivet, lämpöiset ja kahisevat, hautoisivat
+maata. Ja kaiken tämän yllä vallitsi elämän ja kuoleman tuska.
+
+Oksantyven harmaaseen aukkoon oli pieni Kultarinta ilmaantunut kuin
+lumiläntti, joka hiljaa putoo korkeammalta oksalta, ja hitain liikkein
+oli pikku näätä laskeutunut maahan.
+
+Mutta sinne päästyään lähti hän aika vauhtia — sillä päivä on ollut
+pitkä ja hänen vatsansa on tyhjä — taivaltamaan tuttua tietään,
+jota hän kulkee joka ilta. Hänen käyrät, voimakkaat, teräväkyntiset
+käpälänsä tuskin hipaisevat lumen- ja mullansekaista tokaista maata;
+hänen pitkä, tuuhea häntänsä heiluu kepeästi; hän kulkee poikki
+hiljaisten polkujen, jotka lumen valaisemassa yössä näyttävät
+mustilta viivoilta; hän kulkee pitkin hakamaan rosokivistä aitaa ja
+sivu tummien, vaalealatvaisten, lakastuvien pensasaitojen, jotka
+jättiläissuurina tuntilaseina osottavat vuodenaikain vaihtumista. Toivo
+kiihdyttää pienen eläimen veren vilkkaammin virtaamaan ja hänen halunsa
+kasvaa kasvamistaan hänen lähestyessään saalispaikkaa.
+
+Tässä on se aidanaukko ja ne lahonneet oksat, joita vastaan on asetettu
+kuin vahingossa suuria hirsiä. Näiden hirsien välitse pääsee kapeata
+käytävää pitkin munaan käsiksi. Tänä iltana se hohtaa puhtaanvalkoisena
+maata vastaan, josta edellisten päiväin lumi on sulanut pois. Hän näkee
+munan, hän on varma ateriastaan, ja sydän lyö nopeammin ja rajummin.
+Vielä jokunen hyppäys, ja kohta hän saa särkeä rikki hauraan kuoren,
+hei! — Ja hän kiitää eteenpäin, kun pyydyksen säälimättömät käsivarret
+äkkiä sulkeutuvat tylyyn syleilyyn ja hurjasti yhteeniskiessään
+sieppaavat väliinsä seikkailijan pienen käpälän, pitäen sitä kiinni
+hirmuisessa puristuksessa.
+
+Tyynessä yössä kuuluu vangin sanomatonta tuskaa ilmaiseva, vihlova
+hätähuuto, ja samalla alkaa joka puolelta kuulua pientä kahinaa,
+äkillisiä töksähdyksiä, puidenoksien rasahduksia, mikä kaikki ilmaisee,
+että ympäristössä kuljeksivat metsäneläimet kiirehtivät takaisin
+pesilleen.
+
+Kauhea tuska, mikä lähtee murtuneesta käpälästä, sen rikkiviilletystä
+lihasta ja repeytyneestä nahasta, pakottaa Kultarinnan epätoivon
+voimalla pinnistämään ruumiinsa aivan jäykäksi, siten mahdollisesti
+päästäkseen tästä likistyksestä. Mutta mitäpä voi lihaksien hurjinkaan
+pingotus teräsvieterien tuskallista puserrusta vastaan!
+
+Turhaan hän niitä koettaa purra; hänen hampaansa arastelevat jo tuon
+säälimättömän metallin kylmyyttä, joka vain ne murtaisi, ja niin raukee
+jokainen tuskan yllyttämä yritys päättyen vaikeroimisiin.
+
+Kaukana kajahtaa pyssynpamaus; silloin hän ymmärtää tämän pyydykseksi.
+Pian tulee mies hänet tappamaan, eikä hän silloin voi paeta eikä
+puolustautua. Ja tuskan vihloessa ja vaaran mieltä kiihottaessa
+ravistelee ja vääntelee hän itseänsä epätoivoisin liikkein.
+
+Siinä seisoo pyydys maassa liikkumatonna. Hän viskelee pientä päätään
+taaksepäin ja pingottaa tervettä käpäläänsä, joka raivokkaasti polkee
+maata, samalla kun takakäpälät pinnistävät jäykkinä kuin jouset maata
+vastaan.
+
+Pingottuneet raajat nykivät taapäin, sivulle, eteenpäin, mutta pyydys
+ei hievahda, ei liikahda. Satimen hammasrivi, jonka rautahampaat
+julmasti purevat hänen lihaansa, on suurilla raudoilla kiinni
+aidassa olevassa renkaassa. Hän nuolee vitkaan käpälästä tippuvia
+veripisaroita. Sitten näkyy hän, ikäänkuin jättäisi taistelun silleen,
+jännittävästä ponnistuksesta uupuneena toisinaan talttuvan, unohtavan
+itsensä, nukahtavan tuskiinsa ja väsymykseensä. Toisinaan taas hän
+vääntelehtii, ikäänkuin tuhatkertaisten kipujen kiusaamana, vapisten
+elämän kauheutta, värisee, vikisee, hyppii, murtaakseen rikki tai
+saadakseen auki pihdit, jotka häntä puristavat.
+
+Mutta kaikki on turhaa, ja aika kuluu, ja mies voi saapua.
+Lumipeitteisen vuoren takaa päivä pian pilkottaa: sen ilmottaa lähellä
+oleva kukko metallisointuisella kiekunallaan, herättäen lehmät, joiden
+kellot kilahtavat yön hiljaisuudessa.
+
+Täytyy paeta, paeta mihin hintaan hyvänsä! Ja vielä rajummin pudistaa
+hän käpäläänsä, jonka luut ruskivat teräshampaiden pihdissä. Vielä
+yksi ponnistus: hän viskautuu kokonaan kyljelleen, ja nyt puljahtavat
+murtuneiden luiden irtonaiset kappaleet esille ihosta, ja jälelläoleva
+käpäläntynkä on melkein irti. Koko hänen tarmonsa keskittyy tähän
+yritykseen; hänen silmänsä, joihin on räiskynyt verta, loistavat
+kuin rubiinit, hänen kitansa vaahtoaa, karvat ovat pystyssä ja
+tahriintuneet; mutta liharepaleet ja nahka, jotka vielä ovat kiinni
+tuossa surmanansassa, pidättävät häntä. Vaara kasvaa, kukot kiekuvat
+toisilleen, ja mies voi ilmaantua.
+
+Silloin hyökkää hän äkillisessä tuskansekaisessa pelonpuuskassa,
+vapisten pyydyksen hirvittävän puristuksen alaisena, rikkirevityn
+käpälänsä kimppuun, ja nopein ottein silpoo, viiltää, ruhjoo, leikkaa
+hampaillaan veristä ja vavahtelevaa lihaa. Nyt on työ lopussa! Yksi
+lihassyy pidättää vielä: ponnahdus raajoissa, kouristus lihaksissa, ja
+hän Suhtautuu irti katkaisten vertavuotavan langanpätkän.
+
+Eipä mies saa häntä käsiinsä.
+
+Ja Kultarinta katosi sumuun tuskan huumaamana, mutta joka tapauksessa
+vapaana, eikä luonut edes jäähyväissilmäystä rikkirevittyyn ja
+punaiseen käpälätynkäänsä, joka jäi sinne todistamaan hänen
+voittamatonta vapaudenrakkauttaan ja elämänhaluaan.
+
+
+
+
+KULTARINNAN KUOLEMA.
+
+
+Laahaten kellahtavaa ja kuluneen näköistä hikiliinaansa harmaan,
+kuihtuneen maalaismaiseman yllä oli päivä valjennut, kostavan haamun
+näköisenä. Tänä talvipäivänä oli Kultarinta jättänyt ihmisen virittämän
+pyydyksen teräskouriin käpälänsä, joka oli siihen jäänyt äärimmilleen
+kehittyneen hädän merkiksi.
+
+Hän oli kävellyt, oli juossut, näkemättä mitään, tietämättä mistään,
+oli kulkenut pitkän taipaleen kunnes tyyten uupui, oli astunut
+kyynelehtivien, harmaiden pensasaitojen vieritse. Nämä olivat
+lukemattomien perhoskotelojen tahraamat, joista hyönteiset aikoinaan
+tulevat esille.
+
+Vihdoin tunsi Kultarinta rohkeutensa pettävän ja käpäläinsä
+herpautuvan. Samassa äkillinen kuolemanpelko kylmän ryöpyn tavoin
+valahti tylynä hänen lamaantuneeseen tajuntaansa saaden hänen
+selviämään tuskanhuumauksesta. Ja ajatus, järkähtämätön ja ankara,
+astui käskevänä hänen eteensä: Jollet lepää, kuolet!
+
+Hän oli pysähtynyt huokoiselle, mädänneelle lehtikasalle, josta
+enää oli vain lehtiruodit jälellä, keskelle lehtensä varistaneita,
+harventuneita orjantappurapensaikkoja. Nuoltuaan kotvan aikaa veristä
+käpäläntynkää, joka surkeana riippui hänen lavastaan kuin repaleinen
+hiha, oli hän hätäisesti ottanut selkoa ilmansuunnista päästäkseen
+eksymättä metsäasunnolleen.
+
+Hän huomasi olevansa sitä aivan lähellä. Sillä sattukoonpa
+metsäeläinten elämässä mitä suorin, säännöllisiä oloja mullistava
+häiriö, melkein aina on tylsistyneen tajunnan yllä jonkinlainen
+sallimuksen johto, joka heitä kuljettaa, jonkinlainen olemukseen
+kätketty, tiedoton varjeleva voima, joka valvoo heidän elämäänsä.
+
+Kun hän nyt väliaikaisessa turvapaikassaan voi miettiä, ryhtyi hän
+suunnittelemaan matkaansa, odottaen suotuisaa hetkeä pyrkiäkseen
+vierasvaraisen pähkinäpuunsa turviin. Tuolla metsänrinnassa se ojenteli
+pitkiä, sammaltuneita käsivarsiansa saksantammien ja pyökkipuiden
+ohuiden, paljaiden oksien lomitse.
+
+Ikäänkuin olisi tahtonut hiljalleen hankkia takaisin välttämättömän
+määrän tarmoa, koota riittävän varaston voimaa, kyyristyi hän kokoon,
+kääriytyi keräksi, hankkiakseen tyyten uupuneille lihaksilleen
+nuoren, rohkean verensä lämmön avulla sitä voimaa, joka oli hänen
+paranemisekseen välttämätöntä.
+
+Pian kohosi ratisevien puunoksien lomista hänen päänsä, hieno kuin
+käärmeen pää, varovaisena, oksia hipaisten, ja yhdellä silmäyksellä,
+yhdellä korvan humauksella tutkittuaan koko näköpiirin, juoksi hän
+pensasaitojen suojassa metsää kohti, jossa hänen asuntonsa oli.
+
+Hän pääsi pian sinne, ja niin suuri oli hänen tarmonsa, että huolimatta
+rikkirevitystä käpälästään huolimatta suuresta verenhukasta ja
+pyörryttävästä tuskasta, hän vaivatta kiipesi ilmaluolaansa, jonne hän
+tuntui vaipuvan kuin emon syliin tai äkkisyvänteen avoimeen kitaan...
+
+Kuusi päivää vietti hän siellä nuollen haavaansa, tuskasta raukeana,
+kuumeisena. Sitten tuli hän eräänä kauniina iltana esille laihtuneena,
+surkean näköisenä, silmät palavina ja tuskaisina, hartiat painuksissa,
+kulkien kuin raajarikko, joka näyttää rampaa jäsentänsä herättääkseen
+sääliä ja rukoillakseen almua henkensä pitimeksi.
+
+Ei mikään houkutellut häntä enää kylään päin, mihin hänen toverinsa
+jälleen kulkivat. Ei mikään saanut häntä lähestymään ihmisasuntoja,
+ei mikään, ei edes verenhimo ja -jano vetänyt häntä aukealle. Siellä
+kuljeskelivat nyt kanat vapaina lumettomilla niityillä ja sänkisillä
+pelloilla keskellä tähdenmuotoisia ja viheriöiviä sikurijuuria,
+noukkien pieniä matosia ja kalkkikiven muruja, joista muodostui kuorta
+munan ympärille.
+
+Metsä jäi hänen oleskelupaikaksensa ja riitti hänelle. Sieltä hän etsi
+jokapäiväisen ravintonsa, jonka avulla luuli jotenkuten tulevansa
+toimeen kevätpäiviin saakka, jolloin lehti puhkee puuhun ja linnut,
+jotka lupasivat hänelle parasta ravintoa, palaavat takaisin.
+
+Nämä ajat koittivat.
+
+Kiikkuessaan tähystyspaikassaan kuin vahti uutta urkkimassa, kuuli hän
+nyt muuttolaisten palaavan, kuuli metsän yläpuolelta niiden siipien
+äänekkään kahinan, joka oli kuin nousuveden pitkällinen pauhu, kuuli
+niiden meluisat kutsuhuudot, lemmenlaulut ja ilonpurkaukset. Ei hän
+käynyt levottomaksi, vaikka näki niiden kauas häviävän. Sillä hän
+tiesi kyllä, että näiden ensimmäisten, pohjoiseen pakenevien jälessä
+tulee pitkä jälkijoukko, joka leviää metsän yli ikäänkuin suuren,
+siipihameen laahustin ja täyttää sen syksyyn saakka lemmenleikeillään
+ja riemulauluillaan.
+
+Hänen pieni sydämensä löi kiihkeästi ilosta hänen ajatellessaan, että
+läheisessä tulevaisuudessa saisi lehtien turvissa väijyä rastaita,
+saisi pyökkipuiden latvasta hyökätä niiden pesien kimppuun ja taistella
+ankarasti korppien pesillä, nämä kun puolustivat tukevalla nokallaan
+tarmokkaasti poikasiaan.
+
+Saaliinsaanti oli vielä huonoa; pitkälliset väijymiset päättyivät usein
+hyödyttömästi. Mutta voimakas vaisto veti hänet väijymään lintujen
+lemmenleikkejä metsässä, niiden takaa-ajoja, niiden kinasteluja, niiden
+tappeluja. Nämäpä ne jouduttivat sitä aikaa, jolloin hän vehreällä
+nurmella pitäisi yltäkylläisiä verenjuominkeja leppeinä kevätaamuina
+tai viileinä kevätiltoina.
+
+Silmikot tihenivät ja paisuivat. Pian pistävät niistä voitokkaina
+esille pienet, vaaleat lehdet, avautuakseen valossa kiiltävän tuoreina
+lippuina ja sitten asettuakseen näytteille keveinä, loistavina
+päivänvarjoina.
+
+Silloinpa on pesien aika: melkein kaikissa pensaissa niitä piilee,
+suurten puiden kätköissä niitä löytyy. Silloin hän voi laatia
+ruokalistansa milloin pienistä lintusista, joita hän väijyilee
+metsänrinnassa, milloin metsäkyyhkysten painavista pesäntäyteisistä,
+joita hän löytää rotkosta, kuinka kulloinkin hetken oikku sallii.
+Nykyään hän ei voinut ajatellakaan lintujen metsästämistä päivän
+aikaan; sensijaan otti hän melkein joka ilta hengiltä rastaan.
+
+Heti hämärän tultua alkoivat rastaat, yksitellen kiikkuen ojan varrella
+kasvavien puiden tyvioksilla, arkoina laulunsa, jonka silloin tällöin
+keskeyttivät lyhyet paussit. Laulu oli intohimoista, suuriäänistä,
+itsepintaista, siinä oli vaihteluita loppumattomiin, ja tuntui, kuin
+laulajat täten olisivat tahtoneet jouduttaa kevään tuloa tai kuin kukin
+heistä olisi tahtonut voittaa naapurinsa ja pakottaa hänen vaikenemaan.
+
+Silloin Kultarinta liukui hiljaa ja notkeana maata pitkin ja saapui
+ääneti sen puun juurelle, missä kirkuja huusi äänensä käheäksi. Laulun
+kestäessä kulki hän eteenpäin, kunnes lintu omaan ääneensä kyllästyi ja
+vaikeni, jolloin hän pysähtyi ja laski alas säihkyviä rubiinisilmiänsä
+verhoavat ripsireunaiset luomet, avaten ne vasta kun lintu alkoi
+uudelleen laulunsa. Hän painautui kiinni oksaan, kuin olisi yhtä sen
+kanssa, niin että häntä oli ympäristöstään mahdoton erottaa.
+
+Kun hän tunsi olevansa kyllin lähellä, kun oli arvioinut välimatkan
+ja ottanut vauhtia, syöksyi hän yhdellä hyppäyksellä linnun kimppuun,
+jonka laulu hänen kynsissään tukahtui kaameaksi parkunaksi. Silloin
+vaipui äkkiä koko metsä yön raskaaseen hiljaisuuteen.
+
+Mutta tällaisella metsästysretkellä, joka vaati erikoista notkeutta
+ja harvinaista ketteryyttä, oli hänen arpinen käpälätynkänsä hirveän
+kiusallinen. Hänen kulkunsa oli sen takia hitaampaa, hänen tasapainonsa
+epävarmempaa, hänen hyppynsä kömpelömpiä. Olipa hän jo useita kertoja
+laskenut kynsistään saaliin, joka oli pyrähtänyt lentoon sysimustaan
+pimeyteen päästäen peloissaan kimeitä, kirkuvia ääniä, joista
+Kultarinta kyllin ymmärsi, ettei sitä enää saisi kiinni.
+
+Mutta pesimisaikana piti hän alituiseen pitoja, joita keskeyttivät
+raskaat unet. Silloin oli hän kuin juovuksissa ja selvisi kohmelostaan
+entistä janoisempana, aina verenhimoisena, aina valmiina ottamaan
+hengiltä lintuemon, jonka hän yllätti muniaan hautomassa tai poikasiaan
+vaalimassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Auringon säteiden lämmön painamina kehittyivät tammien viimeisetkin
+myöhästyneet silmikot. Metsän vehreys esiintyi loppumattomissa
+värivivahduksissa.
+
+Siinä oli värisointua. Metsän vehreä nurmi heijasti kuin kilpaa
+vehreiden ketojen kanssa auringonvaloa kuvastimensa tuhansista
+särmistä, ja sen räikeän hehkuva ja kiiltävä vehreys vaihteli
+tyvioksien monivivahteisten vaaleiden värien kanssa. Näiden oksien
+hennot, ohuet ja hienopintaiset lehdet eivät vielä olleet saaneet
+valon täyttä hehkukastetta, eivät vielä olleet tyhjentäneet kuumien
+säteiden kultamaljaa pohjaan asti. Sillä vinosuuntaiset auringonsäteet
+eivät vielä olleet ehtineet ylenmäärin vuodattaa valoa muille kuin
+etuoikeutetuille metsänreunoille ja korkeimmille puunlatvoille.
+
+Mutta tänään kuohui kaikkialla elämä, sekä eläinten että kasvien,
+monimuotoisen rikkaana. Kuului hyönteisten surinaa ja lintujen laulua,
+silmikot aukenivat paisuvissa oksissa, jotka väräjävässä ilmassa
+rauskuivat kuin oikoilevat jäsenet.
+
+Tämä oli ensimäisiä niistä päivistä, jolloin metsä, naisen tavoin, joka
+kauan on vastustellut rakastettunsa hyväilyjä, lopulta antautuu niille.
+Silloin kuohuu sen jok'ikisessä pikku jäsenessä elämää, silloin joka
+puussa neste riemuiten kohoaa, ja auringon kuumat suutelot saartavat
+metsän vallottavan, voittoisan lemmen voimalla ja tunkevat kokonaan sen
+läpi. Eikä metsä silloin enää tarjoo eläville olennoille eksyttävissä
+varjopaikoissaan vilpoisaa, vaikka pettävää suojaa.
+
+Kaikki siinä lauloi, laulun ulospäin kumpuamatta; koko metsä kuohui
+hehkuvaa, sisäänpäin kääntynyttä, kuin keskitettyä elämää...
+
+Keskellä tätä rikasta, puhkeavaa elämää kävi Kultarinta tuona aamuna
+ryöstämässä rastaiden pesiä pähkinäpuissa ja pikku tammissa päivän
+ravinnoksi.
+
+Erään puun oksantyvessä, missä kolme keskikokoista haaraa yhtyi, istua
+värjötti rastas pesänsä reunalla, höyhenet pörröllään, pää hervotonna,
+silmät synkeän tuijottavina, kyyristyneenä poikasiensa hentojen
+ruumiiden yli, joilla tuskin oli vielä untuvapukua yllään.
+
+Jokin näköhäiriö tuntui hänet huumanneen, sanoin selittämätön pelko
+kuvastui hänen silmissään.
+
+Kaukana korkeuksissa oli hänet huomannut suuri petolintu, joka
+näytti leijailevan valossa. Räpytellen lakkaamatta siipiään,
+paikoiltaan hievahtamatta, kaula ojona, pää alhaalla, lumosi se tällä
+tyhjänpäiväisellä liikkeellään ja terävien rengassilmiensä kiehtovalla
+katseella lintuparan, joka äidillisen tunteensa pakottamana vaarasta
+huolimatta jäi pesäänsä.
+
+Kauempana kokoontuivat toiset linnut yhteen, ja niiden siipien kahina
+ja pelokas viserrys kantautui laajalle. Ne tahtoivat näin, suurella
+lukumäärällään, rähinällään ja joukkovoimalla välttää turmiollista
+lumousta ja varmaa kuolemaa, niiden kohtaloa, jotka eivät liity
+muihin. Korpit rääkyivät ja osottelivat toisilleen vihollista pelon ja
+taisteluhalun vaiheilla, valmiina torjumaan iskuja, jotka eivät heitä
+edes uhanneet.
+
+Petolintu, suuri hiirihaukka, jonka siipiväli oli sangen mittava, ei
+näyttänyt tästä välittävän, vaan oli kokonaan kiinnittänyt huomionsa
+saaliiseensa.
+
+Ja äkkiä syöksyi se, tuntiessaan rastaan varmasti olevan vallassaan,
+kuin nuijalla iskien pesän kimppuun.
+
+Mutta juuri kun sen koukistuneet kynnet, jotka jo edeltäpäin olivat
+iskuasennossa, olivat lintuun tarttumaisillaan, pisti äkkiä saman puun
+sokkeloista Kultarinnan pää uhkaavana esille.
+
+Siipiään räpytellen pysähtyi verenhimoinen petolintu yhdelle noista
+kolmesta oksasta, johon se toisella jalallaan tarttui toisen
+hapuillessa tyhjää, ja ojennetun kaulan yläpuolella latuskainen pää
+tähysti julmana vastustajaa, joka hänen kanssaan kilpaili saaliista.
+
+Istuen vastakkaisella oksalla, takapuoli ruumista pystyssä, terve
+käpälä alhaalla, lihavana ja voimakkaana tiheistä juhla-aterioistaan,
+raajat kissantapaisesti koukistuneena voimakkaaseen kaarrokseen,
+kaula pingotettuna, tappeluvalmiina, käänsi tuo pieni verenhimoinen
+eläin petolintuun päin hienon, latuskaisen päänsä liekehtivine
+timanttisilmineen, ja avasi kitansa paljastaen kaksi hohtavaa ja
+terävää hammasriviä. Kultarinta pysyi hievahtamatta, kuono pystyssä,
+sieraimet kokoon vetäytyneinä, viiksenkärjet eteenpäin, ojennettuina,
+hirmuisena suuttumuksessaan ja vihassaan.
+
+Ja molemmat vastapuolet lävistivät toisensa kiehtovilla ja
+verenhimoisilla katseillaan kuin terävillä miekoilla. Oli syntymässä
+taistelu, tulinen, vielä epätietoinen tuloksiltaan, mutta joka
+tapauksessa tuskallinen ja tuhoisa saalisparalle. Tuo onneton
+linturaukka oli siinä kahden tulen välissä, sen höyhenet oli kuumeinen
+kauhunväristys pörristänyt, niin että siitä erotti enää vain mustan,
+liikkumattoman nokan, hapuilevat ja hurjat silmät. Onnettoman kaula
+näkyi tahtovan vetäytyä ruumiin sisään välttääkseen kuristavaa kynttä
+tai viiltävää hammasta. Kärsivän eläinparan sydän löi niin rajusti,
+että pienet sokeat poikaset, jotka olivat sen hentojen siipien
+suojassa, alkoivat piipittää tietämättä mitään näytelmästä heidän
+päänsä yläpuolella.
+
+Molemmat viholliset lävistivät toisensa katseillaan kuin miekoilla.
+Olisi luullut, että näkymätön, voimakas side oli heidän välillään.
+Ja tämä side, joka kiristymistään kiristyi, jännitti myös entistä
+kiihkeämmin heidän lihaksensa taisteluun, tuimaan otteluun, johon he
+valmistuivat käymään satakertaisin, vihan kiihdyttämin voimin.
+
+Ikäänkuin Kultarinta jo olisi lihaksiinsa koonnut kylliksi voimaa
+hyökkäystä ja puolustusta varten, lensi hän, takarajoillaan ponnahtaen
+aimo hyppäykseen, vihan nuolena oksaltaan petolintuun päin.
+
+Hyökkäystä oli mahdoton torjua. Isku osui petolintuun keskelle rintaa
+ja se horjahti; mutta sen mahdottoman suuret siivet olivat sen
+tuokiossa kohottaneet jälleen pystyyn, jopa ennenkuin sen koukkunokka
+ehti nipistimillään repäistä näädän vavahtelevaa lihaa. Sitten
+tarttuivat sen kynnet ahneesti kaapaisten Kultarintaan ja se kohosi
+avaruuteen, vieden pienen eläimen mukanaan.
+
+Hiirihaukka kohosi saaliinsa painostamana viistoon. Se säästi kostonsa
+myöhemmäksi, muutamaa hetkistä tuonnemmaksi, kunnes näätä tämän
+kulun huumaamana, pyörtyneenä, typertyneenä ilmameressä, ei enää
+ajattelisikaan vastustella nokaniskuja.
+
+Se erehtyi. Kohotessaan ilmaan mahtavan linnun verisissä kynsissä
+oli Kultarinta kyllä tuntenut huimausta niinkuin ne, jotka luottavat
+vain maahan ja jalkoihinsa; hänen kauhun sokaisema katseensa ei ollut
+voinut arvioida sitä kasvavaa kuilua, joka hänet erotti maailmastaan,
+mutta raivokas viha oli hänet vallannut. Ja hän painoi syvemmä linnun
+rintaa vasten kitansa vihaa hehkuen ja verta janoten ja ponnahteli,
+voimakkaampana ja notkeampana kuin milloinkaan, kinttujänteittensä
+voimalla lähemmä petolintua, löytämättä jaloillensa tukikohtaa
+ja syöpyen hiirihaukan kynsiin, jotka häntä pitelivät tulisissa
+pihdeissään.
+
+Yhdellä iskulla, suonenvedontapaisella, epätoivoisella ponnistuksella,
+jonka voimasta hiirihaukka veti jalkansa koukkuun, oli Kultarinta
+takertunut kiinni petolinnun ruumiiseen, ja raivokkaana iskenyt sen
+sisälmyksiin kylmät, veitsenterävät hampaansa, joita ei mikään mahti
+olisi niistä saanut irti riuhtaistuksi.
+
+Kuolevan ihmisen elein nykäsi petolintu tuskissaan päätään taaksepäin.
+Avoimesta haavasta tihkui verta, ensin tulipunaisena ja lämpimänä
+kasteena, sitten nopeampina ja katkonaisina suihkuina. Ja suuria
+veripisaroita putoeli alas syvyyteen, aina suurempia sen mukaan kuin
+purema eteni ja reikä rinnassa laajeni. Hiljentäen silloin lentoansa
+ja kohoten pystysuoraan, enää mitään näkemättä, tuskien huumaamana
+nousi lintu nousemistaan, Kultarinta sydämeen syöpyneenä kuin surman
+nuoli, jota hiirihaukka puristi entistä kiihkeämmin ankaroissa
+kuolontuskissaan.
+
+Petolinnun kynnet, jotka suonenvedontapaisesti olivat iskeytyneet
+näädän selkään ja rintaan, olivat syöpyneet läpi nahan, lihaksien,
+puristaneet rikki keuhkot, sydämen, kaikki vertavuotavat sisälmykset,
+ja sotkeneet kuin taikinaa elävää ja höyryävää lihaa. Ja samalla
+Kultarinta leppymättömänä, liikkumattomana, hänkin kostoansa
+suorittaen, repi hampaillaan punaisen haavan linnun sisälmyksissä yhä
+suuremmaksi.
+
+He kohosivat hurjina kohti auringonvaloa yhtä huumaantunutta nousua.
+Äkkiä keikahti mahtava lintu verettömänä nurin syvyyden yläpuolella
+vaipuen hervottomille siivilleen. Ja kiemurrellen kuolonkamppailun
+viimeisissä tuskissa, petolinnun yhä puristaessa uhrinsa ruumista
+jäykissä kynsissään, syöksyivät molemmat ruumiit syvyyteen.
+
+
+
+
+KANIINIEN SALAKAPINA.
+
+
+Jänö-Jussi, Riihivuoren metsässä oleskeleva punaisenruskea jänis,
+aikoi vaihtaa Vattuperän vadelmapensaikon, jossa oli pitänyt asuntoa
+eräästä kesäkuun aamusta lähtien, tummiin kylvömailas- ja tuoksuviin
+nurmiapilasketoihin ja lähti matkaan hämärän turvissa.
+
+Hän oli nukkunut Vattuperän rotkossa silmät selällään, ikäänkuin
+olisi pelännyt, etteivät hänen, vanhan metsänkulkijan korvat kykenisi
+riittävän tarkasti vaarinottamaan ympäristön ääniä. Näreikön
+väriloisto, joka vaihteli lehdiköissä väreilevän valon mukaan, synnytti
+alituiseen ilkeitä, mieltä masentavia, lepoa häiritseviä painajaisunia.
+
+Vaikkei mikään ulkonainen seikka ollut Jänö-Jussille antanut pelon
+aihetta, hankki hän kumminkin itselleen varmuuden ulkonaisesta
+turvallisuudesta suunnaten vuoroon joka haaralle ruskeat,
+valkonipukkaiset korvansa niinkuin sotamies, joka tutkii asettansa
+taistelun edellä, taikkapa vain niinkuin matkustaja, joka ennen
+matkallelähtöä katsoo, että tukkansa on sileäksi kammattuna.
+
+Sitten kohottivat hänen takakäpälänsä, jotka olivat pitkät ja kestävät
+kuin teräsjouset, hänen pulskan, valkoisen takaruumiinsa korvien
+tasalle ja viskasivat hänet kuin pyssyllä lau'aisten muutamien askelten
+päähän suosiollisesta vadelmapensaikosta. Sen hän vanhan kokemuksen
+nojalla — ei vain turhasta oikusta — oli valinnut lepopaikakseen
+yhdeksi päiväksi.
+
+Jänö-Jussi, Vattuperän yksinäinen erakko ja sen nautinto-oikeuden
+omistaja, oli tämän metsäkulman ainoa hallitsija, joksi hänet kaikki
+muut jänikset olivat tunnustaneet. Kuukausia sitten oli hän eräänä
+syysyönä löytänyt aution rotkon, saapunut sinne punaisenruskeat
+säärystimet savisen loan koristamina ja ottanut sen asuinpaikakseen.
+Eikä yksikään tuohon pitkäkorvaiseen heimoon kuuluva, kuuliaisia kun
+olivat ikivanhoille vaistoille, ollut yritellytkään, kuten sadun näätä,
+riidellä häneltä pois tätä paikkaa, jonka hän ensimäisenä oli löytänyt.
+
+Ehkäpä oli hän unohtanut sen syysillan, jolloin hän uupuneena oli
+joutunut kauas syntymämetsästään mielettömänä paeten verenhimoista
+koiraa, ja laskenut ankkurinsa tälle rauhalliselle rannalle. Tehtyään
+muutamia taitavia, kaksi- tai useampikertaisia kiertoja, oli hän
+asettunut kahden lokaisen vaon väliin, joista häntä ei voinut erottaa,
+turpa tuulta vastaan, joka liittolaisena tai ystävänä huolellisesti
+painoi alas hänen selkäkarvansa paremmin hänet salatakseen. Ja koko
+yönä ja seuraavana päivänä hän ei ollut hievahtanutkaan paikaltaan.
+
+Vasta hämärässä oli hän lähtenyt taivaltamaan, haluten aluksi kulkea
+entiselle oleskelupaikalleen viepää tietä. Mutta ajatus, että edellinen
+rotkoissa oleskellut jänis oli epäilemättä joutunut metsästäjien
+käsiin jättäessään tämän ihailtavan oleskelupaikan, lisäksi apilas- ja
+mailasketojen likeisyys ja tämän tuulten suojaaman metsäkulman jylhä
+rauha olivat pidättäneet hänet siellä. Ja Riihivuoressa oleskelevat
+jäniksenpoikaset, tultuaan täysikasvuisiksi ja hakiessaan hekin
+täällä yksinäisyyttä, olivat vastustamatta jättäneet hänelle metsän
+riidattoman yliherruuden.
+
+Varovaisin loikkauksin, pysähtyen joka hypyn välillä, lähti Jänö-Jussi
+kesäkuun-illan sametinpehmeässä ja hyväilevässä puolihämärässä tuttuja
+syntymäseutujansa kohti. Hän tarkasteli ilmaa saadakseen selville
+metsän värähtämättömästä tyynestä huolimatta tuulen suunnan, jonka
+heikko henkäys sai puiden kuivat, näännyksissä olevat lehdet painumaan
+alas. Tuuli kävi etelästä, ja hän suuntasi kulkunsa sitä aituuksen
+aukkoa kohti, joka oli enimmän etelään päin, ikäänkuin tahtoisi urkkia
+tietoja niin kaukaa kuin suinkin ja erottaa erehtymättömään korvaansa
+osuvasta tuhatsorinaisesta huminasta ne melkein huomaamattomat äänet,
+joita hiljaa keinuva yöilma saattoi salata.
+
+Muutamissa hetkissä oli Jänö-Jussi poissa metsästä, ja kun hän,
+saavuttuaan aitauksen varjoon, tunsi olevansa turvassa, läksi hän pois
+alueeltaan, rinnassaan turvallisuudentunteen suoma rauha ja mielihyvä.
+Silloin tällöin nykäisten palan hyvätuoksuista ruohoa, huvittelihe
+hän kuin nuori varsa, iloiten yksinäisyydestään. Hän hyppi mättäältä
+mättäälle, hipaisten pensasaitoja ja aika-ajoin kääntyen kylään päin.
+Sieltä kantautui vielä joitakin lörpötteleviä ääniä, joista jänön
+huoleton, luottavainen mieli ei piitannut.
+
+Eräällä puna-apilaskedolla, joka oli täynnänsä makeita kukkia, tapasi
+hän tavallisesti metsän muut jänikset, öiset toverinsa. Mutta yhteen
+tai kahteen kuukauteen ei Jänö-Jussi ihmeekseen ollut tavallisella
+yhtymäpaikalla enää kohdannut noita pitkäkorvia, joiden kanssa hän
+hieroi turpaa ystävyyden merkiksi keskellä kosteita ja tuoksuvia
+vihreitä niittyjä.
+
+Hän ei niitä enää nähnyt. Ja Jänö-Jussia ihmetytti joka ilta enemmän,
+sitä enemmän, kun hän nyt näki suurten pitkäkoipien sijasta laumoittain
+pienempiä, tummempivärisiä, yltiöpäisen näköisiä heimolaisia, joiden
+lukumäärä tuntui kasvamistaan kasvavan. Nämä heittivät häneen vihaisia
+silmäyksiä ja olivat ärein äännähdyksin ja värähtelevin sieraimin
+vastanneet hänen ystävälliseen tervehdykseensä.
+
+Jänö-Jussi oli salaa levoton näistä naapureista, vaikkei vielä
+huomannut yhteyttä suurempain pitkäkoipisten katoamisen ja näiden
+outojen serkkujen ilmestymisen välillä. Kumminkin oli hänestä
+vastenmielistä, että tuo joukko, joka kaivautui maakoloihin sensijaan
+että olisi pitänyt asuntoa rotkoissa, yhä lisääntyi ja edelleen pysyi
+hänen lähellään.
+
+Jänö-Jussi oli Rähivuoren jäniksistä voimakkain ja kookkain, mutta
+ei ollut milloinkaan väärinkäyttänyt voimiaan ketään vastaan omaksi
+edukseen. Hän katselikin näitä pieniä heimolaisia, jotka hän helposti
+olisi voittanut tappelussa tai kilpajuoksussa, hyväntahtoisen
+leppeydellä ja voimakkaan tyynellä varmuudella.
+
+Hän kulki siis koko yön niityltä niitylle, hyppi ruohomättäältä
+toiselle, loikkasi pitkin polkuja ja teitä, harppasi syrjään turpa ja
+takapuoli koholla maistelemaan jotakin hyvätuoksuista rehukasvia, jota
+hänen satunnaisesta oikusta teki mieli.
+
+Oli alakuun aika. Noin yhden tienoissa aamuyöstä kohosi kuun hopeinen
+sirppi taivaalle tähtien kimmeltäessä monenvärisinä. Jänis katseli
+kuun nousua istuen pystyssä takaruumiillaan, yhä ihmeissään ja hiukan
+levotonna valosta. Äkkiä sai outo näytelmä hänen hämmästyksestä
+jähmettymään siinä mättäällä istuessaan.
+
+Suuren kiviröykkiön ympärillä, jossa oli laakson kiviä vanhan tavan
+mukaan kasattuina samaan paikkaan, huomaa hän lukuisan, oudonnäköisen
+joukon kaniineja olevan vilkkaassa liikkeessä ja neuvotteleman
+keskenään.
+
+Milloin istuen takapuolellaan, milloin kokonaan seisten
+takakäpälillään, vaihtaen paikkaa, nousten ja laskeutuen, luimistaen
+korviaan kuin miettisivät ja kuuntelisivat, viskaten ne taaksepäin
+kuin tahtoisivat ilmaista vihaa, näyttävät ne tämän nousevan
+kuun eksyttävässä valossa väliin kuin tanssivan öistä tanssia.
+Pitkäkorvainen ei tunne sitä, ja kun hänellä — yhtä vähän kuin hänen
+kaltaisillaan kenelläkään — ei ole seurusteluvaistoa, ei hän voi
+vähääkään ymmärtää noiden houkkien hillitöntä naamailveilyä.
+
+Pienet, herkkäliikkeiset turvat irvistelevät oudosti, paljastaen
+näkyviin nakertajien terävät hammasrivit. Etukäpälät lyövät vihaisesti
+pientä rintaa vasten, kohoavat sitten turvalle saakka. Usein kuuluu
+myöskin kovempi lyönti, ikäänkuin kehotus väkivallantekoon tai
+vaitiolokäsky: voimakkaampi takakäpälä iskee maahan, josta kuuluu
+kumahtava ääni, mikä voimakkaasti antaa käskylle pontta.
+
+Jänö-Jussi katselee kaukaa, pää sivulle kääntyneenä, yhdellä silmällä,
+suurella, punaisella, mykevällä, ällistyneen näköisellä, tätä outoa
+näytelmää, ikäänkuin jokainen näkemänsä liike päättäisi hänen
+vapaudestaan ja hengestään.
+
+Vihdoinkin koittaa aamu, lauma hajaantuu, ja Jänö-Jussikin aikoo
+lähteä rotkoonsa takaisin. Mutta jokaisen hänen käytävänsä suulla on
+kaksi kaniinia kuin vahtia pitämässä. Nämä katselevat häntä hänen
+sivu kulkiessaan virnistäen turvallaan, mikä ei ennusta hänelle
+hyvää. Etempänä tapaa hän toisia, niitä on vieläkin etempänä, ne
+näkyvät piirittävän rotkon. Jänö-Jussi painuu arkana ja levottomana
+syvälle metsikköön suurten vadelmapensastojen suojaan. Niitetylle
+heinämättäälle, toisiinsa takertuneiden, kasattujen heinien suojaan,
+tuulensuuntaa tutkien, kääriytyy hän keräksi ja vaipuu tavanmukaiseen
+lepoonsa.
+
+Siinä hän nukkuu savisella, hyllyvällä maaperällä, keskellä
+ruosteenvärisiä heinämättäitä, joista häntä on vaikea erottaa, korvat
+huolellisesti painettuina selkää pitkin, ja on näköjään kuin iso,
+tumma, ajan ja luonnonvoimien silottama kivi. Hän kuuntelee ja katselee
+olentonsa täydellä, itsetiedottomalla tarmolla. Korvien mustanvalkeat
+kärjet vavahtavat, kun outo ääni, jota metsässä ei tavallisesti
+kuule, epäsointuisasti yhtyy siihen yksitoikkoiseen säveleeseen, joka
+hänet tuudittaa uneen tai tavallista pitempi hiljaisuus keskeyttää
+lukemattomat sulosointuiset hänen lepoansa säestävät äänet, tai aurinko
+tavallista hehkuvampana valaa tähän loukkoon kuumaa valosuihkuaan,
+kirkastaa vadelmapensaikon hehkuvan vehreäksi ja tunkeutuu hänen
+pyhättönsä pimentoon huolimatta edessä olevista, tanakoista, tuoreista
+vesaoksista.
+
+Hänen lepoansa häiritsevät alituiseen mitä masentavimmat unet, mitä
+ilkeimmät painajaiset, jotka saavat hänen äkisti luimistamaan korviansa
+tai avaamaan silmäteränsä laajaksi ja säikähtäen havahtumaan hereille.
+
+Koska hän on hämmennyksissään edellisen yön näytelmästä ja kaniinien
+pirullisesta piirityspuuhasta, paisuu pieninkin epäilyttävä ääni hänen
+päässään tuhoatuottavaksi ukkosen jylinäksi. Samoin näyttää hänestä
+auringonvalon kajastus tuoreen lehden loistavalla pinnalla mahtavalta
+tulipalolta, heijastuessaan hänen munanmuotoiseen, kultakehyksiseen
+silmäteräänsä. Se on kuin hornan rovio, jossa viattomien jänisraukkojen
+sielut saavat palaa niinkauan kuin loppumattomia metsästysretkiä
+kestää...
+
+Iltahämärä havahuttaa hänet vihdoin tästä kiusallisesta horrostilasta.
+Hän herää. Hän kuuntelee. Hetki on rauhaisa. Metsäpuiden latvoissa
+liikahtelevat lehdet hiljaa itätuulessa, kuin liehuttaisivat puut
+hyvästinsä häipyvälle päivälle. Ja Jänö-Jussi hyppää yhdellä
+harppauksella yli metsän raja-aidan ja sen kostean ojan, joka on
+ajautunut täyteen sammaltaneita kiviä ja mädänneitä lehtiä.
+
+Mieltä rauhottava tuoksu leviää tuoreilta niityiltä; hetki on
+hiljainen ja näyttää hymyilevän hänelle, ja pian saa hän takaisin
+sitä luottavaisuutta, jota synkät, häiritsevät aavistukset ovat
+järkyttäneet. Hän unohtaa ne. Täällä on hän kaikkialle tervetullut,
+kaikkialta hän saa lempeätä kohtelua osakseen. Apilaat tuolla
+etempänä hajahtavat hunajalle. Tuossa hän jo heittää kuperkeikkaa
+rantamaiteitten ja purppuranväristen nurmiapilain seassa, onnellisena
+yksinäisyydessään. Silloin alkaa äkkiä ja joka haaralta samalla kertaa
+kuulua kimeitä, piipittäviä ääniä, jotka ovat kuin sotahuutoja tai
+liittoutuneiden keskinäisiä merkinantoja.
+
+Ovatko ne vihollisääniä? Ne eivät ole kettujen kimeätä vingahdusta, ei
+koirien raivoisaa haukuntaa eikä raa'an ihmisäänen käheyttä. Ne ovat
+tuttuja ääniä. Ja äkkiä hän säpsähtää, mielessään eilisyön muisto.
+Vaara on tarjona! Täytyy livistää pakoon. Ja hänen silmänsä laajenevat
+suuren suuriksi, hänen korvansa liikkuvat vastakkain ja ristitysten
+ikäänkuin toisiinsa iskevät miekat, mutta joka suunnalta kohoaa ääniä,
+jotka paisumistaan paisuvat.
+
+Ja nyt näkee hän laskevan päivän epäselvässä valossa niiden, jotka hän
+eilen näki vanhan kiviröykkiön ympärillä, joka haaralta tulevan esille
+ja hyppivän häntä kohti. Niiden luku on eilisestään lisääntynyt, ja ne
+kulkevat häntä kohden piirissä, joka sangen nopeaan supistuu.
+
+Ne lähenevät, ne likistävät toisiansa ja tuuppivat toisiansa; ne
+näyttävät kasvavan, niitä on määrätön luku, ne ovat jättiläisiä. Minne
+paeta? Ja siinä on Jänö-Jussi tyrmistyneenä, kaula pitkänä. Vaara
+kasvaa, vaara lähenee, vaara käsittää hänet pian... mutta mikä vaara?
+
+Tuntuu kuin muurinmurtajan isku hänen rinnassaan; turvat puhisevat,
+käpälät kärsimättöminä tallaavat maata. Jänö-Jussi on kaadettu kumoon,
+häntä poljetaan, purraan, revitään. Sitten lauma loittonee. Kaikki on
+ohitse!
+
+Ei, hän on vasta vankina! Kaksi pientä, verenhimoista kaniinia
+puree rikki hänen korvansa viiltävillä hampaillaan ja pitää häntä,
+saatuaan hänet kumoon, kuin kiinninaulittuna maassa; toiset kaksi ovat
+etukäpälien kimpussa, ja kaksi voimakkaampaa, jotka jo ovat kokeneita
+ja taitavia ammatissaan, jäykistävät hänen takakäpäliänsä estäen niitä
+liikkumasta, pitäen niitä hajallaan rivossa asennossa.
+
+Hillitön lauma hänen ympärillään nousee ja laskee kuin elävä aita;
+turvat vavahtelevat, ja tiheään räpyttävien silmäluomien sisäpuolella
+punertavat kuperapintaiset silmät verenhimoisina, ilmaisten
+hellittämätöntä vihaa. Tyrmistynyt Jänö-Jussi pysyy liikkumatonna,
+hievahtamatta paikoiltaan. Elävä aita häälyy, sitten pysähtyy
+edessäpäin liikkumattomaksi; ainoastaan takapuolella olevat kohottavat
+ilmaan verenhimoisia turpiaan, ja niiden punaiset silmät näyttävät
+tahtovan hänet lävistää.
+
+Ja nyt uhripappi alkaa työnsä.
+
+Hän painaa hienoturpaisen päänsä Jänö-Jussin mahaa vasten. Hänen
+hampaansa, jotka ovat terävät kuin terässakset, viipyvät hetken
+punertavassa karvassa, ja yhdellä iskulla repäisee hän irti
+kivespussin, jonka hän, samoinkuin veriset lihat, sylkee pois
+suustansa, katsojain tömistäessä jalkojaan nopeassa tahdissa.
+Jänö-Jussin vihlova, epätoivoinen valitus, jonka kipu ja pelko
+paisuttavat kaameaksi voihkinaksi, kaikuu rotkossa vallitsevassa
+hiljaisuudessa. Lauma ei liikahda, ääneti se nauttii näistä huudoista
+ja katselee mykkänä näitä kärsimyksiä, tylyyn vihaan jähmettyneenä.
+
+Etemmä ja syvemmä lihaan upottaa säälimätön raatelija aseensa. Kuuluu
+toisiaan vastaan kalahtavien hampaitten terävää, karskahtavaa ääntä ja
+punaisessa turvassa heiluu sinne tänne läsnäolijain nähden muodoton
+ja verinen liharepale, jonka hän virallisin elein jättää apulaiselle,
+jotta se kulkisi hampaista hampaisiin. Turvat näyttävät irvistelevän
+ja Jänö-Jussin valitus kohoo yhä yksinäisenä ja entistä kaameampana
+laskeutuvaan yöhön.
+
+Pyöveli aikoo jatkaa työtään. Mutta siiloin kuuluu läheltä rattaitten
+jyrinää ja joku koira, jonka nenään tuuli on vienyt viestin kaniinien
+läsnäolosta, alkaa vimmatusti haukkua. Koiran kulkusen kilahtaessa
+alkaa silloin vihainen piiri Jänö-Jussin ympärillä särkyä ja hajaantua
+ja hän, villi kulkurieläin, jää yksin tuon ihanan yön helmaan, joka
+lupasi nautintoja.
+
+Mutta viimeisestä koiraskilpailijasta ei enää ollut pelkoa, viimeinen
+salakapina oli onnistunut, kaniinien viha oli tyydytetty.
+
+Ja silvottu Jänö-Jussi, mieletönnä kivusta ja pelosta, livahti tänä
+hiljaisena onnettomuuden yönä tiehensä Vattuperästä ja kiiruhti täyttä
+vauhtia kohti pensastoa, jossa hän ensi kertaa oli nähnyt päivänvalon,
+siihen kaukaiseen seutuun, josta raivostunut jahtikoiraparvi oli
+hänet eräänä syyspäivänä karkottanut. Ja Jänö-Jussi ymmärsi nyt
+liiankin selvästi, miksi hänen suuret, ruskeakarvaiset veljensä olivat
+jättäneet rotkon, nuo veljet, joiden kanssa hän kuuttomina öinä hieroi
+turpaa ystävyyden merkiksi keskellä tummia kylvömailasia ja tuoksuvia
+nurmiapilaita.
+
+
+
+
+UTELIAAN PALKKA.
+
+
+Ollervo hyppeli, tammenterho hampaissa, polkua reunustavien
+pähkinäpuiden ja leppien oksilla, missä hän oli jo monen monta kertaa
+tänään käynyt. Pienet korvat olivat luimussa, silmissä oli ilon
+ilme, häntä oli toisinaan kietaistuna ylös kuin laahustin, toisinaan
+kohollaan töyhtönä, levittäytyen siron päivänvarjon tapaisesti suoraan
+hänen päänsä ylitse.
+
+Hänen painostaan kimmoiset oksat nousivat ja laskivat, hipaisten puiden
+juurella kasvavia sanajalkoja. Ja tuo taitava hyppijä, väsymätön
+ilonpitäjä jännitti, kohoilevien oksien antamaa vauhtia hyväkseen
+käyttäen, koipensa yhä korkeampiin ja pitempiin hyppyihin, ikäänkuin
+pensaat olisivat hänet puhaltaneet ilmaan tai ikäänkuin hän olisi ollut
+pallo, elävä ja iloinen lelupallo metsän asukkaiden käsissä.
+
+Hän kulki hypellen eteenpäin, joka lihas jännitettynä kimmahti
+korkealle, ja kupsahti taas maahan asti. Ja missä hän auringonvaloa
+vasten vilahteli oksien lomitse, oli häntä vaikea keinuvista
+puunoksista erottaa. Siellä hän uiskenteli vehreässä aallokossa,
+keikkui siellä kuin vedessä ajelehtiva esine, kauniin ilman
+houkuttelemana.
+
+Hän oli paluumatkalla metsänrinteeltä, missä kävi pähkinä- ja
+tammipuista etsimässä talviravinnokseen keltaisia pähkinöitä ja kypsiä
+tammenterhoja, jotka siellä joutuivat varemmin kuin hänen asuntonsa
+lähistöllä.
+
+Oli aika koota ruokavaroja talteen. Oli lopussa kisapäivät, jotka oli
+vietetty kuusien ja tammien oksilla. Ei enää ollut aikaa alituisiin
+kisailuihin, ei joutanut enää olemaan piilosilla puiden oksilla, ei
+tekemään huimaavia ilmahyppyjä ja uhkarohkeita viippahyppyjä. Vuotuinen
+elonkorjuu oli ovella, sillä pianpa putoisivat puiden hedelmät maahan
+mätänemään, pianpa talvi, pakkaset, sateet ja lumi pakottaisivat hänen
+sulkeutumaan luolaan tai ilma-asuntoonsa. Sillä talviasunnokseen hän
+ehkä valitsee kallionkolon, jonka hän puhdistaa hyvin ja pehmittää
+huolellisesti sammalilla ja kuivilla lehdillä. Sitten hän jakaa
+sen yhtäsuuriin osastoihin, eri aittoihin, joihin hän tallettaa
+ruokavaransa, lajitellen ne eri kasoihin. Tai asettuu hän aarniopuuhun
+tilavaan koloon, tuulen ajamien lehtien tai sammaleen peittoon,
+ja tukee asuntonsa risuilla. Näin syntyy pieni, hyvin varustettu
+linnoitus, suuren, luoksepääsemättömän puun, mieluimmin kuusen tukevaan
+oksantyveen.
+
+Sinne hän palasi joka retkellä, puoliavoimessa kidassaan etuhampaitten
+välissä keltainen, sileä, paljas pähkinä tai hyvin paisunut, kookas
+ja painava tammenterho, jonka hän oli valinnut kolmikulmaisesta
+siemenkopasta kaikella sillä huolellisuudella, jonka hänen
+eläinvaistonsa ja varma kokemuksensa hänelle olivat neuvoneet.
+
+Heti pesäänsä saavuttuaan laski hän saaliinsa pieneen aittaansa, jonka
+hän talveksi aikoi tarkoin tilkitä. Täältä aikoi hän tarpeen mukaan
+ottaa esille ruokavaroja ja heittää pois tarpeettomat ja tilaa vievät
+jäännökset joko pienestä sivu- tai isommasta pääaukosta. Ja näin
+haaveillen ryhtyi hän korjaamaan, yhä iloisena, hypellen pitkää ja
+kapeaa sisäänkäytävää, jonka hän sisäpuolelta saattoi avata ja jälleen
+tanakasti sulkea kestävällä sammalmuurauksella.
+
+Näin hän oli tehnyt edellisenä vuonna ja näin hän tekee joka vuosi.
+Lämpimäksi vuodenajaksi jätti hän aina asuntonsa autioksi ja tyhjäksi
+ikäänkuin tuuleutumaan pitkän talven ummehtuneesta ilmasta, ottaakseen
+sen täysin puhtaana jälleen huostaansa.
+
+Hän oli viettänyt kauniin vuodenajan huvilassaan, pienessä pyöreässä
+sammalpesässä, jonka hän joka kevät rakensi uudelleen. Tässä vihreässä
+kesämajassaan, joka riippui tammen oksantyvessä, soi hän suojan
+vuosittain vaihdetuille lemmityilleen.
+
+Mutta heti kun poikaset olivat kasvaneet täysikäisiksi, lähteneet
+pesästä hajotakseen kukin haaralleen, oli hän jäänyt yksin viettämään
+iloista ja huoletonta elämää auringon alla, syöden huomisesta
+huolehtimatta sellaisia metsän hedelmiä, jotka säilyvät vain kotvasen.
+Joskus lähti hän seikkailemaan rajaniityille ahmiakseen mahansa täyteen
+kirsikoita, joita ei voi säilyttää, ja joskus myöskin, vaikka sangen
+harvoin, nipisti verenhimoisena kuoliaaksi pikku lintusia niiden
+pesissä tai oksilla, josta hän ne äkkiarvaamatta sieppasi kynsiinsä.
+
+Useimmiten hyppeli hän oksalta oksalle, tyytyväisenä päiväänsä ja
+elämäänsä, koko ruskea ruumis ilmassa, ponnahtaen kuin raketti
+ylös vähimmänkin sysäyksen heilauttaessa puuta, tai kuin loistava
+leikkisuihku, jonka lyhteenmuotoisissa säteissä näkee monenvärisiä
+kimalluksia.
+
+Hän söi siellä missä kulloinkin oli, useimmiten kumminkin määrätyssä
+paikassa korkeiden kuusien juurella, metsämeren helmassa jylhässä
+saaressa, jossa hän tapasi iloisia tovereita.
+
+He kiipesivät pitkin korkeita, suoria honkapuita, jotka olivat paljaita
+latvaan saakka ja näyttivät luonnon tekemiltä viiritangoilta. Siellä
+panivat he joukolla toimeen metsäjuhlat keskuudessaan. Näiden honkien
+latvoissa, suurissa yläoksissa riippui painavia käpyjä, jotka ikäänkuin
+tarjoutuivat palkinnoiksi rohkeille vallottajille ja joiden siemenille
+nämä olivat ahneita. Sinne he kiipesivät milloin vuorotellen, milloin
+jälekkäin, päästäen kurkustaan kimeitä huudahduksia. Mieluummin
+liikkuivat he noissa pyörryttävissä latvoissa kuin pehmeätä maata
+myöten, jossa käpäläin pitkät kynnet hidastuttivat kulkua.
+
+Ja kun linnun tai muun eläimen ääni saapui heidän korviinsa, käänsivät
+he ilmassa pikku päätään, kuuntelivat tarkkaavina ja syöksyivät
+nuolena heti äänen suuntaan tapaamaan iloista Närhi-Jaakkoa tai
+Hölppä-harakkaa, iloitakseen niiden naurun säkätyksestä, niiden
+kuperkeikoista, niiden lemmittelyistä tai niiden riidoista. Katsellen
+niitä ylhäältä asettuivat he useimmiten oksien tyveen, pää yksin
+näkyvissä, leveä, tuuhea häntä joko selkää pitkin painuneena tai
+ruumiin ympärille viuhkan tapaan levinneenä, eksyttääkseen vihollista,
+jonka äkkiarvaamatonta hyökkäystä heillä ehkä oli syytä peljätä.
+
+Tänään oli Ollervo lähtenyt metsästä. Hän oli kulkenut metsänrintaan
+suurelle, sammaltuneelle, polttavan helteiselle kiviaidalle ja
+säikytellyt sisiliskoja, jotka siellä olivat päivää paistattamassa,
+mutta äkkiä lähtivät pakoon turvapaikkoihinsa nähdessään hänen kiitävän
+häntä vaakasuorana, takaruumis korkealla, pää alhaalla, ikäänkuin
+rangaistusta pakenemassa.
+
+Hän oli oleillut pähkinä- ja pyökkipuissa, valinnut terhon ja kulkenut
+takaisin metsänrintaan oksia myöten, joka hänestä oli tutuin ja mukavin
+tie.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Polku aukeni pimeänä katettuna käytävänä, jonka ristikaarinen
+holvi välkkyi auringon valossa, ja jonka laki, leväten kuin
+sillankansi kahdella tummalla reunuksella, ylhäällä aivan väreili
+valomeressä. Lukemattomat juuret pistivät esiin maaperästä, joka
+oli tallattu sileäksi kuin permanto, ja virkeä tuuli puhalsi
+lähettäen maininkinsa kasveihin polun reunoille. Ihmisten tallaamat
+pahkuraiset juuret risteilivät poikkipuolin polulla muistuttaen
+paloteltuja jättiläiskäärmeitä, joiden pää ja pyrstö olivat peittyneet
+vadelmapensaiden, mädänneiden oksien ja lakastuneiden lehtien sekaan.
+Katkenneista oksista kuuluva rotan arka rapina ja vähäinen liikahdus
+keskellä tuota epäterveellistä ja myrkyllistä ryteikköä rotan pään
+pistäessä näkyviin ja hännän heilahtaessa, saattoi usein antaa näille
+kyhmyisille juurikasoille todellakin sellaisen näön, kuin ne olisivat
+olleet eläviä.
+
+Tällä karunlaisella paikalla olivat muutamat pähkinäpuut ja lepät
+päässeet kasvamaan ja muodostivat jonkinlaisen harvan, läpinäkyvän
+aidan. Tämä aita jatkui pitkin polun syrjää pehmeänä, ohuena, huojuvana
+ketjuna, jonka renkaihin siellä täällä puutarhurin veitsi oli käynyt
+aukkoja tekemässä ja joka paikka paikoin ehkäisi tai tukahdutti
+saarnipuun tai pyökin tyvioksat kasvussaan.
+
+Aurinko, joka hyväili latvoja, yrittäen ajattelemattoman ystävän
+tavoin tunkeutua korkean metsän perhesalaisuuksiin, lennätti paikka
+paikoin sinne joitakin säteitään urkkimaan. Nämä sattuivat maahan
+tai kimmahtivat siitä takaisin viekkaasti pujottauduttuaan läheisten
+harvempilehtisten oksien lomitse.
+
+Mutta siellä täällä ojentui laaja, tuuhea tammenoksa ylöspäin kuin
+siveä käsi, joka toisaalle päin piti vahtia ikäänkuin kätkeäkseen
+jokaiselta tunkeilevalta katseelta metsän arat elimet. Näin pitivät
+metsän suuret, kokeneet vanhukset, vastuunalaisina tehtävistään, huolta
+siitä, ettei asiaton tungeskelija saanut mitään ihmettelemisen aihetta.
+
+Tarkaten eri ääniä, iloiten auringon valosta, linnun laulusta,
+kärpäsen surinasta, pysähtyi Ollervo välistä keinuvan oksan päähän
+tervehtimään avaruutta, uhmaillen tyhjyyttä allaan. Ja hän lähti
+uudelleen matkaan entistä uljaampana, pingotti äärimmilleen lihaksensa
+ja hermonsa, lensi näin korkeammalle määräpaikkaansa, johon hän sirosti
+laskeusi kimmoisten oksien antaessa hiukan myöten, käpälät eteenpäin
+ojennettuina, häntä suorana, kynnet koukistettuina tukeviksi ja
+varmoiksi pihdeiksi.
+
+Polulta, jonka varrella hänen lähtiessään oli vallinnut hiljaisuus,
+kuului parhaallaan suuren tammen juurella rastaan mieltä ilahduttava
+kutsulaulu.
+
+Mitähän tuo juhlallisen jäykkä kapellimestari, joka kävi aina
+virheettömään hännystakkiin puettuna, mahtoi tarkottaa kevätkonsertilla
+tähän aikaan päivästä? Tavallisesti kuului aamunkoitteessa tai
+hämärissä sen säännöllinen "tsa-tsa" varotuksena toisille linnuille tai
+yön tunnussanana. Outoa oli tämä! Täytyy mennä katsomaan. Ja Ollervo
+rientää, pieni pää kaulaan uponneena, kuin neuvoton juoksupoika,
+kumartuu nopein liikkein oikealle, vasemmalle, eteenpäin ja sivulle,
+nähdäkseen puunoksien monenkertaisen lehtiverhon takaa keltasaappaisen
+viheltäjän veljiään kutsumassa.
+
+Laskeuduttuaan tarpeeksi alas notkealle oksalle, kumartui hän
+hermostuneesti eteenpäin, ja hänen vilkas katseensa tunkihe läpi
+tyhjyyden. Mutta ihmeekseen ei hän nähnyt eikä kuullut mitään. Silloin
+ilmestyi puun juurelle suuri, punaisenruskea koira, joka haukkui
+vimmatusti, puhisi äkäisesti kuono pystyssä, säikäyttäen rähisevällä
+esiintymisellään ja haukunnallaan Ollervon, joka kauhuissaan hyppäsi
+syrjään. Samalla kuului kova ihmisääni, ja ankara pamahdus sai
+aamutuulen hivelemät puiden lehdet säikähdyksestä lepattamaan.
+
+Ja samassa huomasi Ollervo ympärillään korvia vihlovaa surinaa, kuin
+olisi koiran kintereillä ärtyneitä ampiaisia ollut lentämässä, jotka
+tuulenpuuskan nopeudella kulkivat ohi häipyen äkkiä kuulumattomiin.
+
+Korvien karvatupsut pörrössä, häntä kilpenä selällä, hampaat vihasta
+ja pelosta kalisevina, kiiti hän nuolena eteenpäin, asettuen oksille
+kaikkiin mahdollisiin asentoihin, kieri pallona puiden ympärillä,
+hyppi eteenpäin, ylös, alas ja sivuille. Näin pakeni hän hillittömän
+hurjaa vauhtia jälillään haukkuvaa vihollista, joka oli häntä
+säikäyttänyt rähinällään ja uhannut noilla vinkuvilla rakeillaan.
+Sillä Ollervo, joka oli nähnyt vain koiran eleet, luki tietysti, aivan
+johdonmukaisesti, hänen syykseen sekä pyssynpaukkeen että vinkuvat
+lyijyrakeet.
+
+Hän saapui taitavia mutkia tehden sammalpesäänsä, johon hän laski
+huolellisesti säilyttämänsä tammenterhon, ja kiipesi piiloon viereisen
+puun latvaan, tutkien syvyyttä allaan ja kuunnellen poistuvan koiran
+etenevää haukuntaa. Koiran poistuttua vaimeni hiljalleen hänen
+peljästyksensä ja hänen vihansa lauhtui.
+
+Kuinka olikaan tuo kömpelö eläin, joka uhkasi häntä maasta, voinut
+sinkahuttaa hänen jälkeensä nuo vinkuvat rakeet, jotka saivat pakenijan
+karvat nousemaan pystyyn ja hänen raajansa herpautumaan! Mutta
+metsässä ei enää ollut mitään häiritsevää ja Ollervo lähti uudelleen
+keräämään ruokavaroja, kulkien pitkin tuttua polkua, aukoen nopeilla
+ja rajuilla hypyillään sen reunalla olevia vihreitä uutimia ja siten
+auttaen urkkivaa aurinkoa, joka heti pujahti rikostoverinsa tekemistä
+verkonsilmistä.
+
+Näin kului useita päiviä rauhallisessa, iloisessa keräystyössä.
+
+Ollervo kulki jälleen polkuansa alaspäin, tällä kertaa hampaissaan
+pähkinä. Sen hän aikoi kantaa siihen aittansa komeroon, joka tälle
+muonalle oli varattu. Äkkiä säpsähti hän maiskahtavaa ääntä, jonka
+jälkeen kuului useita kurkkuääniä. Peljästyksissään kiipesi hän
+suoraapäätä siihen korkeaan puuhun, jonka alitse hän kulki.
+
+Kun hän oli tullut ensimäisille oksille ja tunsi olevansa tavalliselta
+hyökkäykseltä turvassa, pysähtyi hän äkkiä ja katsahti maahan. Hän
+näki siellä oudon, kaksijalkaisen olennon, joka häntä tarkkaavaisena
+katseli. Ollervo kääntyi heti päin miestä, kätkeytyen pyökkipuun rungon
+suojaan, ja katseli hänkin vuorostaan tuota outoa, moniväristä olentoa,
+valmiina ensimäisen uhkaavan liikkeen huomatessaan hyppäämään syrjään
+ja eksyttämään vihollisensa, kuten edellisellä kerralla oli rähisevän
+koiran jätiltään haihduttanut.
+
+Mutta mies ei haukkunut kuin koira eikä tehnyt uhkaavia liikkeitä, ei
+siis voinut olla vaarallinen, olihan vain hiukan hullunkurinen, sitäkin
+hullunkurisempi kun näkyi ikäänkuin pienenevän ja vajoovan kokoon.
+
+Se kävi yhä vähemmän uhkaavaksi, näyttipä olevan aivan peloissaan tästä
+kohtauksesta. Aivan ihmeissään katseli Ollervo sitä.
+
+Silloin tuo toinen nosti olkapäälleen pitkän putken, johon sen pää
+näytti kuin hengetönnä nojaavan, ja kohotti sen tarkkaan siihen
+suuntaan, missä Ollervo oli. Tämä ei käynyt vähääkään levottomaksi,
+katseli vain toista hievahtamatta.
+
+Pian putki pysähtyi liikkumattomaksi. Upottaessaan katseensa tähän
+mustaan reikään, joka Ollervoa tarkasti tähysteli ja miehen pyöreään
+silmään, joka tähtäsi piipun päällitse ja samoin häntä tarkasti, tunsi
+orava äkkiä kaamean hädän vahaavan koko olentonsa.
+
+Hän olisi tahtonut paeta, vaikkei voinut huomata vaaraa. Hän tunsi
+kuitenkin selittämätöntä ahdistusta tuon oudon nähtävän edessä, josta
+hänen katseensa ei enää voinut irtaantua, sen kun oli tuo liikkumaton
+ja ammottava putkenreikä vanginnut.
+
+Hänen päänsä painuu pitemmälle eteenpäin, tuska ahdistaa mieltä yhä
+enemmän, ja katse kiintyy entistä tarkemmin tuohon ammottavaan, tyhjään
+kuiluun ja siihen leimaavaan silmään, joka näkyi piipun yläpuolelta.
+
+Voi vilja-aittaa, kauniita keltaisia pähkinöitä, täyteläisiä
+tammenterhoja, tyyniä talvipäiviä rauhallisessa, turvallisessa,
+lämpimässä, korkealla sijaitsevassa asunnossa!
+
+Ollervo tuntee, että päässä ei enää ole yhtään ajatusta. Täytyy
+paeta, paeta! Äkkiä hän aikoo riuhtautua irti tästä lumouksesta,
+yrittää päästä liikkeelle, ottaa vauhtia. Liian myöhään! Kauhea,
+punainen salama leimahtaa tyhjästä aukosta, entistä ahdistavampi ja
+mielettömämpi kauhu valtaa pienen pääpakuran lyijyrakeiden iskeytyessä
+eläinparan rinnan alle lämpimään sydämeen. Ja Ollervo pudota kupsahti
+alas maahan, hampaissaan vieläkin suuri, keltainen pähkinä, jota hän
+entistä lujemmin likisti kuolemassa jäykistyvien leukapieliensä väliin.
+
+
+
+
+KUOLEMAA PAKOON.
+
+
+Lammikossa oli vesi ummehtunutta, kesäkuun helteisen
+keskipäivänauringon paahtamaa. Läpinäkyvä, melkein huomaamaton
+höyryharso, joka näytti olevan reunoiltaan kiinniharsittu rannan
+korkeihin ruokokasveihin, peitti sen kirkkaan peilipinnan hienolla
+hunnullaan. Vesikasvien suuret, leveät lehdet, tyynessä vedessä
+kasvavat tahmeat ajokkaat, putkilevien toisiinsa kietoutuneet
+vihertävät varret lepäsivät sen välkehtivällä peilipinnalla, joka
+väreili päivänaikana voimakkaiden auringonsäteiden kosketuksesta ja
+öisin maidonvalkean kuunvalon hyväilystä.
+
+Pajut lammen länsipuolella kietoivat varjonsa runkonsa suojaksi kuin
+naiset, jotka kokoovat hameensa jalkojensa ympärille suojellakseen
+niitä lätäköiltä ja polttavalta katupölyltä.
+
+Keveät, haihtuvat kaasukuplat särkyivät aika-ajoin raskaaksi
+huokaukseksi kulkiessaan pitkin ulpukan paksuja varsia kuin henkitorvea
+myöten. Nämä reunustivat leveät lehtensä alituiseen vaihtuvalla
+vesivärepitsillä, ikäänkuin tahtoen salaa ottaa mahdollisimman laajan
+tilan tällä taivasta kuvastavalla ikuisella peilipinnalla.
+
+Mutta melkein tuokiossa vaipui kaikki painostavaan horrostilaan, jota
+ei tuulen henkäyskään häirinnyt, ei linnunlaulu ilahuttanut, ja jota
+säesti tuutulaulullaan ainoastaan niitetyillä kedoilla surisevain
+heinäsirkkain yksitoikkoinen ääni.
+
+Vihreä sammakkoparvi oli aamunkoitosta saakka ollut melkein ääneti.
+Ainoastaan jotkut harvat, muutamat innostuneet solistit, joilla
+oli valkoinen kaulakupu leuan alla, olivat aamulla, pullistaen
+rumpukalvonsa ihon tasalle, vetäneet yksitoikkoista nuottiansa: kurnuu,
+kurnuu.
+
+Mutta nyt ei näkynyt liikettäkään. Koko parvi oli kuin jähmettyneenä
+lehdillä, uupumuksen yllättämänä. Siellä ne lepäsivät, kultareunaiset
+silmät selkiselällään, vetäen keuhkoihinsa avaraa ilmaa mitään
+miettimättä, ääneti, eivätkä edes huolineet silmätäkään varomattomia
+heinäsirkkoja, jotka julkeina äkkiarvaamatta olivat hypänneet heidän
+joukkoonsa, tai monivärisiä kärpäsiä, jotka melkein kuin hukkuneina
+vesihöyryyn lentelivät heidän tyyssijojensa ympärillä.
+
+Sammakoilla oli nyt suuren rauhan ja syvän levon hetki. Hekin vaipuivat
+yleiseen horrostilaan, he olivat osallisia yhteisestä levosta, joka
+vaivutti heidät uneen samoinkuin kaiken elämän, ja yhdisti heidät
+muuhun luomakuntaan itsetiedottoman luottamuksen siteellä, niin ettei
+vaaraa tuntunut olevan tarjona eikä vihollista pelättävänä.
+
+Muutamat olivat lähteneet seikkailumatkoille rannan korkeihin
+ruohostoihin, ja hekin antautuivat täysin nauttimaan tästä
+hyväätekevästä horrostilasta, johon elämä iloineen oli vaipunut,
+levätessään kosteassa maassa, joka tällä hetkellä ei kumahdellut
+askeleista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Auringon paahtamassa lammikossa oli vesi ummehtunutta. Pää pystyssä,
+raajat koukussa, selkä tylsänä kulmana, maha turvoksissa, lepäsi
+Rana siinä pyhässä asennossa, johon hänet keskipäivän aurinko oli
+vaivuttanut, lepäsi keinuvalla lumpeenlehdellä, jonka väriin hänen
+vihreä, kultakuituinen pukunsa hyvin sulautui.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rana oli jo viisi tai kuusi kertaa nähnyt sen vuodenajan palaavan,
+jolloin veri vähitellen jähmettyy samoin kuin näinä helteisinä
+puolipäivähetkinä. Silloin kuljetti salainen mahti hänet tylsistyneiden
+ja mykkien tovereinsa kera tuohon vihreään, ajokkaiden reunustamaan
+vesikasvimetsään etsimään talvisuojaa savipohjaisista syvänteistä.
+
+Viisi tai kuusi kertaa oli hän nähnyt lammikon syksysateiden aikana
+täynnänsä vallattomia parvia: oli ruskahtavia, tummaohimoisia
+sammakoita, ja oli muuttolintuja, jotka keväisin, lemmenajan loputtua,
+jättivät lammen ja läksivät kedoille ja niityille pyydystämään
+heinäsirkkoja ja matoja.
+
+Lammikolla vallitseva hiljaisuus oli entistä painostavampaa ja
+uuvuttavampaa kuin käänteen edellä. Melkein huomaamattomat merkit
+näkyivät ilmaisevan, että elämä vähitellen, asteittain oli uudelleen
+tarttuva kaikkeen ja viepä kaikki virtansa mukana.
+
+Rana lehdellään vilkaisi ympärilleen. Antoiko hän täten elämälle
+merkin, että se saisi alkaa uudelleen — tai tuliko tuo merkki muuten
+taivaasta vai maasta? — Lämmin ja kevyt tuulenhenkäys sai lammikon
+pinnan melkein huomaamatta karehtimaan; joku lintu vihelsi; etäällä
+kumahti maa painavista askeleista, jota Ranan rannan ruokokasveissa
+piileksivät toverit vapisivat. Elämä alkoi uudelleen vaaroineen ja
+taisteluineen, eikä kukaan kyennyt arvaamaan, mikä näkymätön, salassa
+vaikuttava mahti sen oli havahuttanut siitä unen tilasta, johon se
+vähitellen oli vaipunut.
+
+Suuri, vihreä, lihavaraajainen heinäsirkka, jonka pitkät tuntosarvet
+olivat kuin hevosen tupsukoristeet keikailevasti heitetyt taaksepäin,
+hyppäsi Ranan eteen. Sen koukkujalat olivat kuin kaksi yhdensuuntaista
+sauvaa ruumiin kummallakin puolen. Heinäsirkan hentoja kasvinlehtiä
+muistuttavat ohutsuoniset siivet eivät olleet vielä ehtineet sulkeutua
+kun Rana, ojentaen takaraajojansa, avasi kitansa ja nielaisi sen,
+pudoten itse veteen, jonka pinta tuntui kimmoisena painuvan hänen
+allaan.
+
+Metsästeleminen alkoi uudelleen.
+
+Värillisiä hyönteisiä ja kärpäsiä kierteli lähellä lammikon pintaa,
+ja niiden hiljainen surina säesti veden pinnalla lämmenneiden
+ilmakerroksien alituista väreilyä.
+
+Alituiset molskahtavat äänet ruovostossa ilmaisivat, että lammella
+oli elämää. Lentävät lintuparvet näkyivät juovina sinitaivaalla,
+heinämiesten huutoja, hevosten hirnuntaa kuului kedoilta, härkien
+raskaat askeleet tömisyttivät maata.
+
+Rana oli jälleen heräämässä tajuunsa. Äkkiä havahuttivat hänet täysin
+valveille toverinsa, jotka hätäisin, kiihkein hypyin syöksyivät
+peräkkäin veteen ilmaisten, että vaara oli tarjona.
+
+Mikä vaara? Oliko ihminen vai härkä täällä astumassa?
+
+Mutta sihinä saraheinissä juuri hänen edessään sai hänen äkkiä
+tyrmistymään.
+
+Ruokokasvien pylväikköjen keskellä mateli suuri kyykäärme, jättäen
+vihreään virvilään, joka tällä kohtaa peitti lammikon, kolkon jäljen,
+jota vesikin vieroi. Käärme käänsi latuskaista päätään Ranaan päin,
+tähdäten häneen tiukasti terävät silmänsä.
+
+Säikähdys esti sammakkoa vaistomaisesti seuraamasta tovereitaan ja
+kasvoi herpauttavaksi hädäksi. Hän jäi voimattomana veden pinnalle,
+airoiksi ojennettujen, liikkumattomain takaraajojen tukiessa häntä
+haaraisilla räpylöillään hänen tahtomattaan. Kyykäärme tähysteli
+häntä pyöreillä, terävillä silmillään, varmana saaliistaan, jota
+se ei jättänyt näkyvistä. Sen kirkkaanvärinen kaulajuova vaihteli
+vaaleankeltaisen ja oranssinvärin välillä sen kiihkon mukaisesti, joka
+käärmeen oli vallannut; sen selkä ja vihertävän väriset sivut tuskin
+huomattavasti erosivat siitä suokasvullisuuden väristä, jota sen
+mustansinervä vatsa hipaisi.
+
+Kita oli vielä kiinni. Eläin näytti olevan hievahtamatta paikoiltaan,
+mutta huomaamatta kohosi sen pyrstö, joka oli levännyt ruohossa, päätä
+ylemmä, ja leveästä kidasta, joka hitaasti aukeni venyvien leukapielien
+välistä, työntyi esiin hieno, kaksiteräinen, läpättävä kieli.
+
+Rana ei enää huomannut elämää ympärillään. Hän oli kuin poissa
+maailmastaan, kuin erossa toveriensa seurasta ja lammikostaan, jota
+hän ei enää tuntenut. Hän oli aivan kokonaan voittamattoman mahdin
+vallassa, joka hänet yhdisti itseensä ja repi tai paremmin sanoen
+kalvoi poikki kaikki siteet, jotka hänet olivat kiinnittäneet elämään.
+
+Hän näki kidan aukenevan kuiluksi, johon hän oli vaipuva. Tässä oli
+jotakin, joka häntä ei hellittänyt, yhtä vähän kuin tuo kohtalokas
+vaisto, joka ohjasi hänet syys-sateiden aikana talviasuntoonsa. Mutta
+hän ei tuntenut ahdistavaa hätää silloin, kun kaivoi pienen kuoppansa
+lammikon mutaan, jotavastoin se hätä ja pelko, jota hän tuon oudon
+eläimen edessä auttamattomasti tunsi, sai hänen tuskissaan vetäytymään
+kokoon.
+
+Kita aukeni aukenemistaan; välimatka väheni, tuon toisen tahto
+ahdisti äskeistä ankarammin ja leppymättömämmin, otti hänet kokonaan
+valtoihinsa, sekä hermot että lihakset, ja ennakolta valmisti koko
+hänen olentonsa aijottuun päämäärään.
+
+Rana ei enää nähnyt muuta kuin selkiselällään olevan kidan, joka tuskin
+oli puolen jalan päässä hänestä, ja hän veti jalkansa kokoon mahan alle.
+
+Silloin viskautui hän äkkiä yhdellä ainoalla matemaattisen
+täsmällisesti harkitulla hypyllä pää edellä kuiluun.
+
+Laaja kita venyi vähitellen yhä laajemmaksi. Rana ei enää tuntenut
+mitään, vaikka hänen sitkeä sydämensä yhä sykki ja hänen haarallaan
+olevat takaraajansa vielä heikosti sätkivät syvyyden ulkopuolella
+ikäänkuin sanoakseen viimeiset hyvästit elämälle.
+
+Tahmea ja lämmin lima ympäröi hänet, hidas ja vastustamaton liike
+painoi hänet säälimättä luisumaan syvyyksiä kohti.
+
+Ja kaikki kävi hiljaiseksi.
+
+Näin kulki kuolema hänen ylitsensä, tai oikeastaan tämä ei ollut
+vielä kuolemaa, se oli passiivista, melkein negatiivista elämää, ei
+levollista lojumista keskipäivän paahteessa, vaan niin sanoaksemme
+elämän kiteytymistä tuskan tuntoon. Sillä vielä väreili hänessä heikko
+elonliekki, hitunen tajuntaa tuskaa käsittämään.
+
+Sitten tuntui ankara täräys, jonka hän epäselvästi tajusi vielä
+vapaissa raajoissaan, ja vähitellen, itsekseen, väheni ja häipyi
+sammuneen tahdon tuska jättäen jälelle pelkkää ruumiillista kärsimistä.
+
+Nielemisliike, joka häntä kuljetti mustaa kuilua kohti, oli itsestään
+tauonnut. Kuilun ympäristöt, kyykäärmeen emätin oli pehmeä ja antoi
+helposti myöten. Ranan takaraajat olivat riipuksissa vetäen häntä
+hiljalleen taaksepäin. Silloin sätkäytti hän niitä etsiäkseen
+tukikohtaa: hän ei kohdannut mitään vastusta. Hän tunsi liukuvansa
+vähitellen taapäin saamatta selville mitä oli paraillaan tapahtumassa,
+ja yhtäkkiä, ikäänkuin outo sallimuksen voima olisi vetänyt hänet ulos
+kuilusta, pääsi hän kömpelösti pujahtamaan kidasta ja kupsahti alas
+tyhjyyteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kyykäärmeen ahneesti nieleskellessä saalistansa lätäköllään, paikaltaan
+hievahtamatta, leukapielet kauheasti venyneinä, turvallisuuttansa
+ajattelematta, oli suuri petolintu, jättiläishiirihaukka sen huomannut,
+oli yhdellä nokaniskulla halaissut sen pääkallon ja vienyt sen
+kynsissään pois iltamurkinakseen.
+
+Tämän täräyksen oli Rana epäselvästi tajunnut, tuntiessaan
+vapautuneensa ryöstetyn eläimen hypnoottisesta vaikutuksesta. Käärme
+oli linnun kynsissä taittunut kahtia ja sen pää oli riipuksissa. Ranan
+oma paino oli vetänyt häntä alaspäin saaden hänen liukumaan ryöstäjänsä
+kidan limaista pohjaa myöten.
+
+Ja hän putosi raskaasti, raajat hajallaan alaspäin. Sillävälin häipyi
+hänen tuntematon pelastajansa jäljettömiin, katosi äärettömyyksiin,
+jonne Rana ei sitä jaksanut silmillään seurata.
+
+Koska hän ei vielä ollut täysin tointunut horroksistaan, ei hänellä
+ollut selvillä mitä oli tapahtumassa. Silloin syöksähti koko hänen
+ruumiinsa hurjasti kovaa ja säröistä maata vasten, lyöden hänet äkkiä
+litteäksi. Iskun voimasta jäykistyivät raajat tuskissaan, vatsanpohja
+kävi araksi, keuhkot, joista ilma puhaltui ulos kuin rykäistessä,
+litistyivät kokoon, ja sisälmykset ja vatsa pyrkivät ulos kidasta
+leveän ja lihaisen kielen ylitse, joka pysyen kiinni entisissä
+liitteissään sekin iskun täräyksestä työntyi eteenpäin.
+
+Päivä kului, hetket vierivät. Rana pysyi edelleen paikoiltaan
+hievahtamatta. Olisipa luullut hänen siihen kuolleen, jollei
+sisälmykset, vatsa ja kieli olisi jonkun ajan kuluttua, hitaasti,
+sisäisten, näkymättömien voimien vaikutuksesta, sijottuneet kidan
+kautta paikoilleen.
+
+Vähitellen täyttyivät myöskin keuhkot. Rana tunsi paisuvansa kuin
+rakko, hämärän puhaltaessa häneen henkeä. Surmaniskun sulkemat
+silmäluomet kaartuivat jälleen kultareunaisten silmien yli, joiden
+katse oli hämmästynyt. Hän räpäytti silmiänsä, ne sulkeutuivat jälleen
+ja raajat vetäytyivät vaistomaisesti kokoon ruumiin alle.
+
+Uudelleen tunsi hän ulkomaailman: hänen silmänsä näkivät, hänen
+rumpukalvonsa pingottuivat, hänen kyhmyinen ihonsa värisi. Hän antoi
+aistimuksilleen vapaan tien, sitten pyrki niitä tajuamaan; hän näki ja
+kuuli.
+
+Ylhäällä pimeydessä loistivat taivaan tulet, kuten joka ilta, nuo
+luvatun paratiisin tummien niittyjen saavuttamattomat kiiltomadot,
+muistuttaen hänelle toverein kultareunaisia silmiä. Mutta häneltä
+puuttui tavanmukainen toveriseura, ruokokasvipalatsit ja lammikon
+tuttu, suloinen kosteus.
+
+Kuinka hän olikaan voinut joutua pois tuosta turvallisesta paikasta?
+Mikähän lemmon heinäsirkkajahti oli hänet kuljettanut näin kauas?
+Mitä oli tapahtunut? Ei mistään kuulunut vastausta. Täytyi kaikin
+mokomin löytää elämän tärkein alkuaine: hyvää, lämpöistä vettä, jossa
+hän mielihyvin, ilolla huvitteleisi. Hänen ympärillään oli outoja
+ja pehmeitä, voimakastuoksuisia yrttejä; heinäsirkat sirkuttivat,
+viiriäiset kuhersivat, vanhat peltopyyt vetivät nuottiansa "ti-irui".
+
+Ja äkkiä kantautui hänen korviinsa kaukaa tiheän, tuoksuvan ruohoston,
+jäykkävartisten, täytelätähkäisten heinäkasvien, villien porkkanain,
+tummaterttuisten ukonputkien ja suurten, hopeateräisten satakaunojen
+takaa toverien yksitoikkoinen kurnutus.
+
+Mitään muistamatta, yrittämättäkään mielessään liittää toisiinsa näitä
+kahta, seikkailun erottamaa elämänsä jaksoa, hyppi hän läpi tiheikköjen
+ääniä kohti, pysähtyi joka hypyn jälkeen uudelleen määräämään kulkunsa
+suuntaa, näin estyäkseen eksymästä ja aikaa hukkaamasta.
+
+Hän hyppi, hyppi nopeaan, yhä nopeampaan, kuohuvan elämän virran
+mukana, joka hänet tempasi matkaansa.
+
+Pian kohosi hänen edessään neliönmuotoinen saraheinäala, joka idässä
+reunusti lammikkoa. Sen hän kiersi saapuakseen pajujen juurelle veden
+pinnan yli kohoavalle lammin töyräälle, josta pisti esiin pieniä,
+valkopahkuraisia päitä.
+
+Silloin siirtyi hän yhdellä komealla ja keveällä hyppäyksellä jälleen
+maailmaansa ja liitti äänensä kumppaniensa ääniin, jotka kurnuttivat
+tähtikirkkaassa yössä.
+
+
+
+
+HÖLPÄN VANKEUS.
+
+
+Höpisten tyhjänpäiväisiä kuin lapsellinen vanhus, joka tietämättään
+kertaa saman sanan, nuotilleen yksitoikkoisen ja tyhjäsisältöisen,
+juovuksissa aamusta iltaan, tuntematta sitä metsäneläimen arvoa,
+jonka vankinakin oli voinut säilyttää vanginvartijainsa silmissä,
+oli Hölppä-harakka, alentuessaan ihmisten leluksi, jo kauvan sitten
+unohtanut katkerat mietteensä, jotka olivat synkentäneet hänen
+vankeutensa ensi päiviä.
+
+Nyt olivat kaukana, hyvin kaukana nuo aaltoilevat lehdistöt, vehreät
+käytävät, vierasvaraiset tammipuut, joissa hän muinoin nuorena,
+vapaana ollessaan huvittelihe keskellä tuoksuvaa metsää. Miksikä
+olikaan hän antanut ottaa itsensä kiinni, kun kerta kumminkin oli
+päässyt pujahtamaan pakoon lammikon linnunliimaa, linnustajan sadinta,
+salametsästäjän lyijyä ja houkuttelulintua! Ja tässä tilassa hänen
+täytyi vihdoin kuolla!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä aamuna, lennettyään pesästään muutaman siivenkantaman päähän,
+oli hän yht'äkkiä tullut tietoiseksi elämästään, kun ei enää emon
+nokasta saanut tavallista hyönteis- ja hedelmä-ravintoansa. Ei yksikään
+lihassyy hänessä ollut värähtänyt hänen huomatessaan olevansa näin
+orpo; lapsenvaistoa, joka muutamilla korkeammilla eläimillä joskus
+kestää yli kasvuajan, ei hänellä ollut ensinkään, ja emon huolenpito
+oli lakannut samalla kun hänessä tietoisuus heräsi. Eipä hän tuntenut
+edes sitä huolta, joka johtuu tietämättömyydestä ja ahdistaa olentoja,
+jotka ensi kertaa ovat jätetyt oman onnensa nojaan, katsomaan
+olemassaolon kaikkia ongelmoita silmiin. Jokin hänen sisässään sanoi
+hänelle, että hänen ei tarvinnut pelätä elämää. Metsä aukeni hänelle
+alana, joka kuohui väriä, valoa, ääntä, joka hehkui lämpöä, joka
+oli ylen täynnä ruokaa. Hänen tarvitsi vain kulkea sen läpi, vain
+heittäytyä elämän aallon varaan, joka oli syntynyt hänen kerällään
+ja kuin häntä varten; ja keveänä, huoletonna, lörpötellen ja nauraen
+toverien joukossa, joilla heilläkin oli metsä asuntonaan, eli hän
+iloista elämää, ja hänen mielestään, kuten ainakin nuoren, onnellisen
+mielestä, oli elämä vain valoa ja juhlaa.
+
+Toverit olivat hänelle vain kotoinen seura tultuine tapoineen ja
+yhteisine tottumuksineen, se kiinnekohta, johon hänen oma elämänsä,
+hänen eläinitsekkyytensä saattoi nojautua; heidän eleensä olivat
+hänelle vain tuiki tarpeellisena tunnusmerkkinä, jonka mukaan hän
+saattoi arvostella toisia siivekkäitä olentoja, jotka hänen laillaan
+oleksivat metsähonkien tuuheilla oksilla. Hän säilytti niiden ja koko
+heimonsa kesken sen rodun yhteistunteen, joka ei ole niin voimakas
+talvi- kuin muuttolinnuilla, sillä näillä jälkimäisillä on suurempi
+tarve liittyä yhteen, auttaa ja puolustaa toinen toisiansa.
+
+Ei hän olisi kuten Räikkä, korppi, tuonut apua veljelleen, joka oli
+vaaralliselta petolinnulta riitelemässä ryöstettyä saalista. Hän
+kuului niihin metsän etuoikeutettuihin, joissa altruistiset vaistot
+ovat vähimmän kehittyneitä, siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen
+tarpeensa, nämä tunteiden ja vaikuttimien mahtavat herrat, olivat
+vähemmän pakottavat ja vaaransa vähemmän uhkaavat.
+
+Varpuis- ja hiirihaukoilla ei ollut aikomustakaan laittaa itselleen
+Hölpästä ateriaa, sillä parempana kuin epätietoista seikkailua ja
+taistelua niin vähän herkullisesta suupalasta, pitivät ne pienempien
+lintujen, varpusien, villien hyvänmakuisten kanalintujen pyydystämistä,
+jotka ainoastaan pakenemalla saattoivat varjeltua heidän tarmokkaalta
+ja hurjalta hyökkäykseltään.
+
+Hänen ei tarvinnut ylenmäärin huolehtia ravinnostaan, sillä ollen
+vähemmän tarkka ruoanvalinnassa, ahmi hän väliä pitämättä hyönteisiä,
+hedelmiä, saattoipa tilaisuuden tarjoutuessa hävittää ja hotkia
+suuhunsa myöhästyneen pesällisen pikkulinnun poikasia, kovilla
+nokaniskuilla tapettuaan tai karkotettuaan emän, jota äidinvaisto
+pidätti pesässä.
+
+Hänen monivivahduksinen ruumiinverhonsa, hänen pitkä- ja kaitaliepeinen
+höyhenpukunsa ei juuri pystynyt houkuttelemaan ihmisiä enempää kuin
+hänen kitkeränmakuinen ja sitkeä lihansakaan, eikä hänellä todellakaan
+ollut syytä peljätä muuta kuin joutilasta, murhamielistä metsästäjää,
+silloin kun tämä oli koettelemassa ampumataitoansa. Mutta hänestä ei
+Hölppä tiennyt.
+
+Kadehtimatta muilta metsän yltäkylläistä ravintoa, kutsuikin hän
+usein näpistelyretkillä olevia tovereitaan vieraikseen käheällä,
+hiukan kyyhkysen ääntä muistuttavalla säkättävällä naurullaan, joka
+ei ollut vailla suloa ja kuulosti melkein hellältä. Sitten jakoi hän
+heidän kanssaan jossakin korkeassa tammipuussa metsäaukealla tai
+metsänrinnassa saaliinsa, milloin tammenterhoja, milloin jälkiruuaksi
+sopivia, punaisia ja makeita hedelmiä, joita he kaikki kilvan ahmivat,
+jaaritellen kuin hieman juopuneet miehet runsaan juomapöydän ääressä.
+
+Joskus, aika useinkin, saivat he vieraakseen Närhi-Jaakon, iloisen,
+keikailevan serkkunsa, joka komeili punaisenruskeassa, sinireunaisessa
+puvussaan. Hän tuli heidän kutsumanaan ottamaan osaa ateriaan ja täytti
+kivipiiransa niin pullolleen että oli tukehtua.
+
+Ja joka ilta joivat he yhdessä jostakin syrjäisestä lätäköstä tai
+metsälähteestä, jonka jälkeen he oikutellen lähtivät lentoon kohti
+taivaanrantaa. Hajaantuen sitten eri haaroille metsään vastasivat he
+vanhan Hölpän, metsän vanhimman harakan kutsuun, joka kehotti heitä
+kokoontumaan tammeen tai pyökkipuuhun; sen hän huolellisesti oli kuun,
+sään, tuulten tai muiden toisarvoisten seikkojen mukaan, eläinvaistonsa
+ja äidillisen huolenpitonsa opastamana yöksi valinnut.
+
+He tunsivat toisensa vähäisistä, iloisista, hillityistä, melkein
+hellistä huudahduksista. He hyppivät oksalta oksalle, epäröivinä,
+oikullisina, hiljaa kiistellen paikasta, jota eivät halunneet, tuuppien
+toisiansa, elävöittäen puun, jonka oksat heiluivat ja lehdet lepattivat
+heidän alituisesta liikehtimisestään ja joka näytti iloitsevan siitä,
+että sai kätkeä sisäänsä tätä kuohuvaa ja onnellista elämää.
+
+Mikäli sitten aurinko vähitellen vaipui alemma, valo heikkeni ja
+salaperäinen yö vaaroineen levisi heidän yllään, vaimeni melukin, ja
+lopulta häiritsi hiljaisuutta enää vain siellä täällä oksilta kuuluva
+kevyt huudahdus, myöhäinen hyvän yön toivotus tai kehotus nukkumaan.
+
+Näin oli kulunut auringon alla onnellisia päiviä lörpötellen ja
+herkutellen tiheiden metsien monimutkaisissa ja vaihtelevissa
+palatseissa, halkometsän aurinkoisissa, kirkkaissa huvimajoissa
+moukkamaisten närhien, reippaiden ja vilkkaiden rastaiden, töykeiden ja
+ikävien korppien ja harmillisten tai pelkurien laulurastaiden parissa.
+
+Hän tunsi vierasvaraiset puut, suojaiset solatiet, raikkaat lähteet,
+ystävät, kilpailijat ja viholliset lintujen joukossa.
+
+Hän hämmästyi aikalailla nähdessään närhien aamukaudet matkaavan metsän
+ylitse, laskeutuvan kuin ennakollisesta sopimuksesta samaan, suureen,
+kuivaoksaiseen tammeen kuin tarkoin määrättyyn levähdyspaikkaan
+ainakin. Hän oli alussa kulkenut ensimäisten mukana, mutta nähdessään
+niiden etääntyvän metsästä ja painuvan etelää kohti pitkänä harmaana
+ketjuna, oli hän ne jättänyt palatakseen lähtöpaikkaansa, ja oli
+vartijana, huvitettuna ja uteliaana, kokonaisen viikon ajan saattanut
+niiden yksitoikkoista ja pitkää jonoa niiden kulkiessa hänen alueensa
+läpi.
+
+Minnekkähän ne noin kulkivat? Mikä mahtava vihollinen, mikä tavattoman
+verenhimoinen petolintu ajoi heidät pois synnyinmetsästä samaan aikaan
+kuin metsäkyyhkyisten hiljaiset laumat ja nuo tummat kottaraisparvet,
+jotka kiertelivät kuin pilvet rajuilman edellä, ennenkuin laskeusivat
+ruohoisille sänkipelloille tai vasta käännetyille kesannoille? Hän
+seurasi ällistyneenä heidän hankkeitansa, tarkaten vähintäkin uutta
+näytelmää, vähintäkin outoa kirkunaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Uteliaisuus oli Hölpän vika, samoinkuin kaikkien hänen siskojensa
+helmasynti. He riensivät ottamaan selvää kaikesta mikä heille oli
+vähänkin uutta.
+
+He olivat kaukaa ja arkaillen ympäröineet Ollervo-oravan, joka
+lensi ilman siipiä, uskomattomia hyppyjä tehden, yli puidenvälisten
+syvyyksien ja kiipesi pystysuoraan käsittämättömän ketterästi, vieläpä
+jäniskoirien haukunnan säestäessä hänen liikkeitään.
+
+Eivät kimeimmätkään äänet, ei hurjinkaan melu pelottanut Hölppää
+vähintäkään. Hän oli kuullut ukkosen jyrinää, joka oli pakottanut
+pitkäkorvaisen arvelematta keskeyttämään ravinnonhakunsa; hän oli
+uteliaana ja mitään ymmärtämättä seurannut miehen liikkeitä tämän
+viskatessa olkapäälleen pitkän, savuavan putken ja toisella kädellään
+riiputtaessa kuollutta jänistä, jonka veden hän laski maahan
+metsästäjien vanhan tavan mukaan, painamalla toisella kädellä mahaa.
+
+Ainoastaan ruudin savu oli hänestä vastenmielistä ja oli herättänyt
+hänessä epäluuloja, mutta siitä huolimatta oli hän piilopaikkaakaan
+hakematta jäänyt alalleen katselemaan tuollaisia näytelmiä, jotavastoin
+rastaat olivat kimakasti kirkuen paenneet ja korpit lentäneet pois
+rääkyen hyvin merkitsevästi.
+
+Hölpälle ei milloinkaan ollut koitunut vaaraa ihmisen läsnäolosta,
+mutta nähdessään jäniksen liikkumatonna voittajansa käsissä oli hänestä
+kuitenkin tuntunut, että ihmiseen ei sopinut luottaa. Ei hän sittenkään
+voinut huomata, että häntä, siivekästä olentoa, joka ei ollut noiden
+outojen, maassa liikkuvien olentojen saavutettavissa, voisi uhata samat
+vaarat kuin tuota tapettua jänistä. Hän oli melkein yhtä rauhallinen
+kuin Ollervo, joka ihmisen nähden kiipeilee lähimmässä puussa, asettuu
+siinä oksantyveen ja luullen toistaiseksi olevansa turvassa kurkistelee
+sieltä piilostaan ja odottaa uhkaavaa liikettä lähteäkseen vasta sitä
+pakoon, ja antaa näin salametsästäjän tähdätä häntä rauhassa, kunnes
+keikahtaa alas korkeasta turvapaikastaan.
+
+Mutta näytti tosiaankin siltä, kuin syyspäivien kera ja närhien ja
+metsäkyyhkysten poismuuttaessa, kaitselmuskin, joka hänen elämänsä ensi
+kuukaudet oli tehnyt niin suloisiksi, olisi kerrassaan hänet jättänyt.
+
+Kieltämättä pysyi ravinto runsaana ja vaihtelevana, purot lirisivät
+yhtä kristallikirkkaina, mutta ensimäiset syyskylmät, jotka olivat
+seuranneet syyskuun viime päivien myrskyisiä, alituisia sateita, saaden
+hänen vilusta värisemään, olivat pukeneet metsän ikäänkuin surupukuun.
+Siivekäs joukko kävi siellä yhä harvalukuisemmaksi, ja kosteus,
+joka auringon häipyvässä lämmössä haihtui tuoreiksi, pitkällisiksi
+sumuiksi, kietoi hänet, kuten sairas kääritään pumpulivanu-siteisiin,
+yksinäisyyteen ja ikävään. Lehtirikkaisiin puidenlatvoihin ilmestyi
+aukkopaikkoja, ne kellastuivat ja harvenivat vähitellen, ja kavalasti
+antoivat sadepisaroiden kastella puiden tutut asukkaat, jotka oksilla
+olivat hakeneet turvaa, vieden kiillon heidän höyhenpuvustaan ja
+kangistaen heidän siipensä.
+
+Lehdet putoilivat puista. Tyyninä iltoina laskeutuivat ne maahan
+hitaasti, vastenmielisesti, yksitellen, ja ainoastaan niiden väristä
+saattoi arvata, että niiden häviö oli lähellä. Pohjatuulen puhaltaessa
+lensivät ne puuskittain, ja niiden kuiva ja terävä kahina pelotti
+punaisenruskeat jänikset lymypaikkoihinsa vadelmapensaikkoon tai
+kesannon harmaiden vakojen väliin, jotka näyttivät yhtä viluisilta kuin
+vanhat, ruskeat jänöset.
+
+Metsässä yltyi yltymistään yksinäisyys, ikävä ja tuska, painaen Hölpän
+ja hänen toveriensa mieltä. Auringon noustessa lähtivät he vaistonsa
+ohjaamana yhdessä parvessa, hätäisesti kiillotettuaan yön sumun
+pörristämät höyhenet, lentämään auringonvaloa kohti. Sitten varisivat
+he kuin aamutuulen sirottamat siemenet pitkin pensasaitoja, jotka
+reunustivat laakson tai tasangon niittyjä. He tulivat sinne etsimään
+hedelmiä, joita helposti olisivat löytäneet metsästä, mutta mieluummin
+muualta hakivat.
+
+Ja ikäänkuin luonnonvoimat eivät yksistään olisi riittäneet
+häiritsemään hänen elämäänsä, synkistyttämään hänen päiviänsä, myöskin
+tapahtumat tuntuivat rupeevan näiden rikostovereiksi ja liittoutuvan
+hänen heimoansa vastaan.
+
+Eräänä kauniina iltana hämärissä, jolloin auringonvalo silasi pienen,
+pajun varjostaman lammen kirkkaan pinnan kuparinväriseksi, oli hän,
+nokka vieläkin pensasaitojen makeiden marjojen tuhraamana, iloisena
+yhdyttänyt toverinsa; nämä laskeusivat sinne kaikki hetkiseksi,
+ennenkuin lähtivät vanhimman valitsemaan yömajaan.
+
+Mutta silloinpas sattui, että kun yksi tovereista aikoi lentää pois, se
+ei voinutkaan kohota ilmaan. Samoin kävi toisen ja kolmannenkin.
+
+Hermostuneet, koukistuneet jalat koettivat turhaan kohota vauhtia
+ottamaan. Ne kieltäytyivät irtautumasta maasta ja kohoamasta hyppyyn,
+mikä oli välttämätöntä lentoon pääsöä varten, sillä siipiä ei levitetä
+lentoon suoraan maasta. Siinä olivat nuo onnettomat yhtä saamattomina
+kuin liian lyhytjalkaiset pääskyset, haaksirikkoutuneina liejuisella
+rannalla.
+
+Ikäänkuin näkymättömän voiman pidättäminä jäivät ne siihen jalat
+liikkumattomina, räpytellen siipiään ja kirkuen hädissään. Ja Hölppä
+ihmetteli itsekseen, mikä niitä vaivasi. Suurella vaivalla onnistui
+vankien vitkalleen nostaa uupunutta jalkaa koholleen, jonka joka
+kynteen oli tarttunut jotakin taipuisan köyden näköistä, joka venyi
+hiljalleen, silti katkeamatta, sitten pysyi sellaisenaan, venyen
+ja supistuen aina jalan liikkeen mukaan toisen jalan pysyessä
+hievahtamatta sen limaisen painon alaisena, joka sitä veti alaspäin.
+Ja jos he aikoivat nostaa vuorostaan tätä toista jalkaa, täytyi
+heidän ensinnä levähtää kootakseen tarpeeksi voimaa ponnistukseen,
+riuhtautuakseen uudelleen irti maasta.
+
+Kolme oli sillä tavalla vankina, ne jotka ensimäisinä olivat saapuneet
+paikalle ja valinneet mukavimmat tilat juodakseen siitä lammin vettä.
+Muiden, muunmuassa Hölpän, oli täytynyt kiivetä suurille kiville,
+joita siellä ei näkynyt edellisinä päivinä. Näitä oli lammen ympärillä
+muualla paitsi siellä, missä vankiraukat koettivat riuhtautua irti, ja
+ne ympäröivät vettä kaulakoristeen tai kaidepuiden tapaan.
+
+Harakkain täytyi, ylettyäkseen lammen pinnalle, kyyristyä kokoon ja
+kaula ojona kumartua eteenpäin, ollen vaarassa pudota ja hukkua tuon
+vihertävän sammaleen sekaan, joka peitti pehmeän mutapohjan.
+
+He keskeyttivät työlään, nopeatahtisen särpimisen ja koettivat, vaikka
+turhaan, ymmärtää onnettomuutta, joka äkkiä oli kohdannut heidän
+tovereitaan. Turhaan lentelivät he näiden yläpuolella ja ympärillä;
+nämä vain ruikuttivat yhä mielettöminä nostaen vuorotellen jalkojaan,
+ikäänkuin hulluudenpuuska olisi ne äkkiä yllättänyt.
+
+Aurinko vaipui lännessä purppuranvärisen pilvimuurin taa. Oli aika
+lähteä autiolta kedolta ja jälleen käydä levolle metsään. Kaukaa kuului
+vanhan harakan kutsu. Ja yksitellen, hitaasti, melkein vastenmielisesti
+olivat Hölppä ja hänen toverinsa lähteneet lentoon jättäen vankiparat,
+jotka, nähdessään heidän lähtevän, riuhtoivat vielä hurjemmin
+jalkojansa ja pieksivät ilmaa voimattomilla siivillään, kirkuen
+epätoivoisesti, sydäntävihlovasti.
+
+Luonnollisesti kertoivat he seikkailusta harakkavanhukselle. Mutta kun
+he aamun koittaessa palasivat takaisin lammelle, eivät he siellä enää
+löytäneet muuta kuin revityitä höyheniä ja muutamia nakerrettuja luita,
+jotka puhuivat öisestä, salaperäisestä ja kauheasta näytelmästä.
+
+Tästälähtien olikin lammikko Hölpälle ja kaikille harakoille kirottu
+paikka, eivätkä he enää koskaan, ei edes helteisinä kesäpäivinä,
+antaneet sen raikkaan, peilikirkkaan veden houkutella itseään kastamaan
+siinä nokkaansa ja kiillottamaan sulkiansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seurasi ikäviä päiviä täynnä vastoinkäymisiä, sillä kaikesta huolimatta
+vähenivät tästäpuoleen ruokavarat. Kypsät hedelmät putoilivat puista
+ja mätänivät maassa, hyönteiset kuolivat tai hakivat itselleen suojan
+puunkuorien lämpimän viitan takaa; tuli tähkien korjuun ja niukkojen
+ateriain aika.
+
+Mutta näissä vaistoilleen uskollisissa linnuissa vallitsi kumminkin
+itsekunkin piintyneestä itsekkyydestä huolimitta jonkinlainen
+korkeampi, syvälle olentoon kätketty tarve: huolenpito elämän ja rodun
+säilymisestä. Ja ikäänkuin joku säkättävä kiusanhenki olisi heitä
+yllyttänyt, pääsi heiltä ruokaa löytäessä kurkusta kokoonkutsuva
+kirkuna kuin vahingossa, ja silloin tulivat joka ilmansuunnalta
+hajallaan olevat toverit koolle, joiden kanssa alkoi sitten hurja
+kilpailu niukasta ateriasta, jonka kimppuun kaikki ahneesti hyökkäsivät.
+
+Oli sumuinen iltapäivä; hetkeä oli mahdoton sanoa. Väijyen paljaalla
+puunoksalla, jolla lepäili tuloksettoman saaliinhaun jälkeen,
+tarkasteli Hölppä avaruutta urkkivin ja vilkkain katsein. Silloin kuuli
+hän vielä tiheästä metsiköstä, vielä lehtensä säilyttäneen tammen
+juurelta heimonsa kutsuhuudon ja vastasi siihen heti.
+
+Kohotessaan ilmaan puoleksi paljaan metsän yläpuolelle, huomasi hän
+etäällä kaksi muuta harakkaa täyttä vauhtia lentämässä yhtymäpaikkaa
+kohti, josta merkki oli annettu, ja sinne hänkin suuntasi lentonsa.
+
+Pian tunsi hän sieraimissaan vastenmielistä ruudinhajua, ihan samaa
+kuin sinä päivänä, jolloin oli nähnyt ammutun jäniksen. Hän ei
+välittänyt jyrisevästä pamauksesta, joka oli kajahtanut ennenkuin
+ruudinhajua alkoi ilmassa tuntua, kosk'ei tiennyt mitään tämän seikan
+syistä ja seurauksista ja koska nuo äänet hänelle eivät olleet
+läheskään niin vastenmielisiä kuin haju.
+
+Hän jatkoi kulkuaan, ja ruudinhaju nousi ilmaan paksumpana ja
+vastenmielisempänä uuden pamauksen jyrähtäessä. Ei mikään pelottanut
+häntä pysähtymään; Hänkin saapui perille, vaikka vasta taitavampien
+siskojensa jälessä, juuri kun uusi salamanleimaus repäisi ilmaa
+kaameasti valaisten näreikön. Silloin kuului hänen korvissaan kimeää
+vinkunaa, ja rinnassa tuntui viiltävää kipua, niin että hän parkaisten
+käännähti lennossaan ja lähti pakenemaan pois.
+
+Ja melkein samassa tämä havainto liittyi hänen tajunnassaan erääseen
+entiseen: mies pitää pitkää, savuavaa piippua ja kiirehtii nostamaan
+maasta murhatun toverin liikkumatonta ruumista.
+
+Oma veri, jota hän ei milloinkaan ollut nähnyt, putoeli punaisina
+pisaroina, näivettyneiden pihlajanmarjain näköisenä kirjavalle
+höyhenpuvulle, jonka tahratut höyhenet takertuivat toisiinsa kuin
+luonnon suomaksi siteeksi haavalle. Yksi lyijyrae oli tunkeutunut
+hänen lihaansa ja oli täten opettanut hänelle, asettamatta alttiiksi
+hänen henkeänsä, että ihminen oli vaarallinen. Mutta mitähän merkitsi
+murhaajan vieressä tuo petturisisko, joka heidät viekoitteli ansaan?
+Kutsumerkki annettiin aina samasta paikasta tyyninä iltapäivinä
+syksyn lopussa, jolloin ei ilman värähdystäkään tuntunut metsässä, ja
+heikkojen oksien viimeiset lehdet viittoivat hyvästinsä surullisina
+kuin rumat kädet; ääni kantautui etäisyyksiin ja aika-ajoin sama kaamea
+pamaus kuului vihlaisevana ilmassa. Harakoita, närhejä, myöhästyneet
+laulu- ja viimeiset mustarastaat joutuivat väijymäpaikkaan; ainoastaan
+vanhat talvilinnut, kokeneet ja varovaiset, viisaat, tarkkakorvaiset
+korpit eivät sinne hairahtuneet ensinkään, koska osasivat sangen
+tarkasti erottaa linnun äänen viekkaasta matkijasta, metsästäjän
+kavalan houkuttelulinnun kutsusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin alkoi hän oppia elämän ankaroita läksyjä taistellessaan yht'aikaa
+tuota kolmiliittoa: luonnonvoimia, nälkää ja ihmistä vastaan.
+
+Niin, ihmistä! Hän pelkäsi tätä nyt kovasti, olipa tämä aseissa tai ei.
+Sillä koska hän ei ollut niin älykäs kuin korpit ja vanhat siivekkäät
+toverit, ei hän ensinkään erottanut vaarallista, murha-aseilla
+varustettua metsästäjää rauhallisesta kävelijästä, jolla oli viaton
+keppi kädessään. Hän pakeni heitä kaikkia, vaikka uteliaisuus, hänen
+vallitseva intohimonsa, malttamattomuutensa tyydykkeeksi usein asetti
+hänet alttiiksi vaarallisille kohtauksille.
+
+Oli yksi noita viimeisiä, vielä aurinkoisia jälkisyksyn päiviä, joiden
+kuulakas kauneus saa talven tulon tuntumaan kolkolta. Hölppä oli
+noudattanut haluaan nähdä erästä perintövihollistaan, tarhapöllöä,
+hyypiää tai huuhkajaa, hirveää yölintua, joka oli päivänvalossa
+eksynyt, hukkunut ja haaksirikkoutunut, ja aikoi ilkamoiden ja
+nokallaan iskien ruhjoa sen mäsäksi.
+
+Kuinka uljaasti päivälinnut hyökkäsivätkään tuon yhteisen vihollisen
+kimppuun, jonka kaameaa parkunsa ympäristön kaiku kertasi!
+
+Kaikki syöksyivät katsomaan, kuinka se räpytti siivillään, aukoi hurjia
+silmiään, jotka eivät mitään nähneet, ja kuinka se oli kykenemätön
+vastaamaan vihollisten vimmastuneisiin nokaniskuihin. Kuului
+monenlaista, kiihkeätä, vastakkain iskevien siipien kahinaa. Kuului
+pesistään puunrungoista lähteneiden kultarintakerttujen siipien keveätä
+kahinaa, joka säesti niiden monivivahteista "tui-tui" laulua. Ja tämän
+jatkona kuului suurten, räyhäävien korppien kumeaa siivenpieksäntää.
+Ahneet korpit ojenneltuine kynsineen näyttivät vapisevan halusta
+ajatellessaan, että pian saisivat lujalla nokankärjellään viiltää
+tuoretta lihaa.
+
+Mutta yhtäkkiä mustien lintujen piiri hajaantui. Heidän
+taistelurintamassaan syntyi epäjärjestystä. Yhden huudosta laskeutui
+kuriin tottunut joukko, kuuliaisena annetulle merkille tai käskylle,
+tammipuihin muutamien satojen metrien päähän. Ja juuri kun Hölppäkin
+saapui paikalle ottamaan osaa yhteisiin saaliinjakajaisiin, putosi
+yksi lintu metsästäjän murhaavan lyijyn lävistämänä. Samalla kajahti
+ilmassa hyvin tuttu pamahdus, korpit lähtivät päättävästi pakosalle ja
+tekolinnun ympärillä kiertelivät enää vain varomattomat, joita ihmisen
+lyijyrakeet ehtimiseen pudottelivat maahan.
+
+Hän oli välttänyt vaaran.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rauhallisena, leppeänä talvi-iltana laskeusi lumi kuin kevyt pöly
+maahan, peittäen sen ohuella verholla, jossa siellä täällä näkyi
+kosteita paikkoja. Seuraavana aamuna esiintyivät sen valossa oksien
+vienon sirot piirteet selvinä kuin liidulla piirrettyinä.
+
+Koska Hölpällä ei ollut mitään syötävää, lähti hän kuljeskelemaan
+ympäri kylää etsimään hedelmäpuutarhoja ja hakamaan aitojen suojista
+ihmisten hylkäämistä jätteistä itselleen päivän ravintoa. Pensasaitojen
+suojassa, johon lumi ei ollut päässyt tunkeutumaan, näkyi paljasta
+maata. Hän hyökkäsi sinne, vilkuen sivulle suojaisiin taloihin, joiden
+ovet olivat pakkasta vastaan tiiviisti suljetut.
+
+Sieraimiin tunkeusi murenneen mättään turvekokkareiden seasta suloinen
+lihantuoksu. Olipa hyvä onni! Ja aimo suupala aamiaiseksi! Mutta
+juuri kun hän oli kajonnut näkymättömästä pyydysraudasta viekkaasti
+esiinpistävään silavaviipaleeseen, sai hän kummallekin puolen päätä
+kauhean korvapuustin, pyörtyi ja jäi paikalleen vangiksi.
+
+Kuinka kauan hän lienee ollut siinä tilassa?
+
+Hän heräsi kumeaan ääneen ja maa, jossa hän lepäsi, tömähti. Tuolla
+näkyi jonkun suuren olennon hahmopiirteet.
+
+Silloin huomasi hän olevansa vankina, ymmärsi näkemänsä satimeksi
+ja syötiksi, ja ponnistaen hurjasti jaloillaan, pingottaen kaikin
+voimin lihaksiansa, ojentaen päänsä ja nokkansa kuin kaulan jatkoksi,
+onnistui hänen irtautua niistä kahdesta metallisilmukasta, jotka häntä
+pidättivät. Paikalle kiirehtivän ällistyneen miehen nähden lähti hän
+lentämään, halveksien silavapalaa, joka lopulta oli käynyt viattomaksi,
+ja painui, kirkuen pelosta, häikäisevää lumista taivaanrantaa kohden,
+jonne keskipäivän lämmin aurinko vähitellen vaipui.
+
+Tähän saakka oli hän onnellisesti päässyt ihmisten kynsistä, ja hän
+lupasi itselleen juhlallisesti, että vasta olisi varovaisempi ja
+antautuisi seikkailuun vain silloin, kun toverien esimerkki olisi
+hänelle riittävästi vakuuttanut, ettei siitä olisi mitään vaaraa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli talviaamu. Valkoinen huurre kimalteli puissa monenvärisenä nousevan
+auringon valossa. Tasangon lumipeite välkähteli suurena monisärmäisenä
+timanttipintana. Ei tuntunut lähellä eikä kaukana olevan pelättävissä
+sadinta eikä vihollista. Miksipä ei Hölppä olisi siskojensa mukana
+rientänyt kärsivän toverin luo sen hätähuudon kuultuaan!
+
+Ehkäpä täällä tarjoutui nähtäväksi samallainen tapaus kuin kerta ennen
+hämärissä lähellä kirottua lampea. Mutta täällä ei ollut vettä eikä
+yhtään puuta. Etäältä multavallin takaa nousi sinertävä savu tyynenä ja
+suorana kylmään, kuivaan aamuilmaan.
+
+Niinkuin kerta lammen rannalla, oli täälläkin todella harakka
+omituisella tavalla joutunut vangiksi. Se makasi selällään
+leveähköllä lankulla, ikäänkuin tahtoisi suojata itseään maan
+kosteudelta, tuhkatiheään nostaen ilmaan jalkaparkojansa ja ruikuttaen
+epätoivoisesti. Vaikea oli arvata, mikä tässä aiheutti tuollaista
+kärsimistä ja hätää.
+
+Ja joka haaralta yht'aikaa, metsästä ja läheisistä puista, saapui tuota
+tyhjännaurajaväkeä paikalle kutsun kuultuaan, vähemmän tuodakseen apua
+vaarassa olevalle toverille kuin katsellakseen huvittavaa näytelmää,
+joka tyydytti näiden joutilaiden uteliaisuutta.
+
+Siivet parista kohdasta kiinni lankussa, pään oikea puoli sitä vasten
+painuneena makasi vanki siinä epämukavassa asennossa, julmia tuskia
+kärsien, jalat ja vatsa ylöspäin. Kuin koko avaruus olisi romahtamassa
+hänen päälleen, tutki hän tuskan huumaamana ainoalla aukiolevalla,
+kivun ja kauhun suurentamalla silmällään sinitaivaan ääretöntä
+syvyyttä, jonka nyt nuo kirkuvat ja kieppunevat siskot häneltä
+pimittivät.
+
+Vähitellen kävivät he lähemmä vankia lentäen yhä alemmas ja asettuivat
+vihdoin kaikki uteliaina hänen ympärilleen, kaula ja nokka oikosenaan,
+supistaen hiljalleen piiriä tuon heidän uteliaisuutensa esineen
+ympärillä. Pian hääri Hölppä, joka oli toisia kiihtyneempi, unohtaen
+entisen päätöksensä, pahaa aavistamatta edestakaisin kirkujan
+yläpuolella, jonka jalkojen kynnet alituiseen koukistuivat, avautuivat
+ja sulkeutuivat ikäänkuin etsien tukikohtaa mihin tarttua pystyyn
+päästäkseen.
+
+Toiset harakat kävivät myös lähemmäs. Ei yksikään saanut selville
+asiaa, ja onnetonta hermostutti toverien loppumaton säkätys. Siinä
+toiset tunkivat tieltään toisia, siinä näkyi jos jonkinlaisia eleitä,
+ällistyneitä, urkkivia katseita. Mutta äkkiä tarttui tuo onneton
+jaloillaan hurjasti Hölppää kaulaan, tämän joutuessa vangin kynsien
+ulottuviin ja kumartuessa hänen ylitsensä paremmin asiasta selvän
+saadakseen. Onneton, jonka hermot epätoivo oli ylenpalttisesti
+kiihottanut, takertui häneen kaikin voimin. Toinen huuto, tukahtunut ja
+kimeä, Hölpän oma huuto kuului vastauksena vangin kirkunaan ja heidän
+äänensä yhtyivät oudoksi epäsoinnuksi, joka sai toiset hämmästyksestä
+pysähtymään liikkumattomiksi ja kauhusta jäämään ääneti.
+
+Hölppä tahtoi kaikin mokomin irtautua, ja koska hän ei huudoillaan
+saanut toista hellittämään heikkoa ja liikkuvaa tukeaan, syntyi
+molempien välillä ällistyneen joukon nähden outo ja tuima
+kaksintaistelu.
+
+Vangin kynnet, tarttuvat kuristaen Hölpän kaulaan, joka vetäytyy kaikin
+voimin taaksepäin päästäkseen hänestä vapaaksi; turhaan. Hänen kiukun
+ja pelon jäykistämät jalkansa tepastelevat jäätyneessä maassa, ne
+luiskahtavat ja hän kaatuu toverin päälle pitkäkseen, mutta nousee heti
+taas hirmuisesti rynnistäen pystyyn ja koettaa puoleksi hervottomalla
+nokallaan lävistää vangin rinnan tai puhkaista hänen silmänsä. Hän
+on taas jaloillaan ja upottaa kynnet toisen vatsaan, tempautuen
+hurjin nykäyksin taaksepäin. Hän polkee vankia raivokkaasti; tämä
+taas, ikäänkuin olisi tunnoton toisen iskuille, kouristaa kynsiänsä
+piintyneen itsepintaisena entistä lujemmin.
+
+Hölppä on tukehtumaisillaan, hänen silmänsä punertaa, hänen nokkansa
+aukeaa alituiseen vetääkseen tyhjiin keuhkoihin ilmaa, hänen sydämensä
+lyö rajusti. Lauma hänen ympärillään, huvitettuna tästä raa'asta
+ottelusta, kikattaa ja säkättää. Noiden taistelevien, vihaa puhkuvien,
+olemassaoloaan puolustavien ruikuttavat äänet kohoovat ilmaan yhä
+kimeämpinä, yhä hätäisempinä, yhä tukehtuneempina. Äkkiä pyrähtävät
+ympärillä-olijat lentoon halkaisten siivillään ilmaa ja molempien
+taistelevien yllä syntyvä hiljaisuus tuntuu yhtä oudolta kuin virran
+pauhu erämaassa.
+
+Epäilemättä on näköpiiriin juuri ilmestynyt yhteinen vihollinen. Ja
+vaikkei Hölppä näe mitään, aavistaa hän, että ihminen on tulossa. Hän
+ymmärtää, että ihmisvihollista on väistettävä ja senvuoksi oltava
+ääneti, mutta ei kumminkaan jätä rajua tappeluaan vihollistensa
+vastaan. Toinen ruikuttaa kumminkin edelleen täyttä kurkkua, ja kohta
+saa pelätty vaara etäisyydestä huolimatta selvät piirteet ja töykeän
+muodon. Kaukaa, hiljalleen kasvaen, jättiläiskokoisena, hirviömäisenä
+lähestyy ihminen. Hän on parikymmentä kertaa Hölppää pitempi, hirveä,
+eriskummainen, liikkuva massanpaljous. Hänen askeleensa tömisyttävät
+maata, joka niiden alla lohkeilee, ja painavat pitkän, kaamean
+hävityksen leiman ruohoiselle töyräälle, missä kaste timanttihelminä
+kimaltelee niitetyllä nurmella.
+
+Hän tulee pelottavan näköisenä, kähisevänä, puhkuen kuin tulivuori
+kuumaa hengitystään, joka höyryää aamupakkasessa, ja muistuttaa
+uuninpiippua tai halkometsän sysihautaa.
+
+Mies onkin pelottavan näköinen, sillä hänet havaitessaan Hölppä unohtaa
+kuristavan tuskan kaulassaan, ja mieleen muistuvat entiset vaarat,
+jotka saavat hänen kauhun valtaan. Oi! häntä uhkaa sama vaara kuin
+tuota tapettua pitkäkorvaa ja lyijyraesateessa hukkuneita siskojaan. Ja
+vaikkei hän ymmärrä kuolemaa, tuntee hän sen tulevan noiden raskaiden,
+lähenevien askeleiden mukana.
+
+Hän on epäilemättä merkillisen näköinen pörröisine höyhenineen ja
+hurjine katseineen, sillä tarkastaessaan häntä kylmin silmin purskahtaa
+mies äänekkääseen, ilkeään nauruun, joka saa harakan koko ruumiin
+vapisemaan ja hänen mielensä entistä suuremman kauhun valtaan.
+
+Sitten mies kumartuu ja harakka tuntee jalkainsa olevan miehen
+känsäisessä kourassa, noissa hirveissä pihdeissä, jotka ovat
+moninverroin voimakkaammat kuin ne kynnet, jotka häntä pidättävät.
+Hölppä kadottaa tasapainonsa ja jää riippumaan tappelutoverinsa
+yläpuolelle, ollen kovassa puristuksessa toisen harakan vihaisien
+kynsien sekä miehen kuumien ja epämiellyttävien pihtien välissä.
+Korinan tapainen ääni pääsee hänen kurkustaan. Hän luulee turmion
+hetken tulleen ja kuolemanpelon huumauksessa antaa hän miehen tarttua
+hervottomiin siipiinsä, jotka ovat kuin elottomat airot.
+
+Mutta äkkiä tuntee hän miehen lihaksisen peukalon voimakkaana
+vipusimena painuvan hänen lihaansa vasten ja irrottavan hänet
+vangitsevien kynsien puristuksesta. Hän hengittää vihdoin, hän ei ole
+kuollut, hänen päänsä on irti, hänen kaulansa vapaa. Hän on nyt enää
+vain tuon miehen vankina, joka pitelee häntä jaloista, katsellen häntä
+vangitsevalla, pyöreällä, terävällä silmällä, hymyillen voittajan
+julkeaa hymyä, josta hän ei ymmärrä mitään, paitsi että hänen asemansa
+on kauhea ja että hän ei milloinkaan enää näe metsäänsä.
+
+Silloin yrittää hän hurjassa itsensäsäilyttämispuuskassa taistella
+vangitsijaansa vastaan ja iskee heti kaikin voimin kartiomaisella
+nokallaan päästäkseen irti käsistä, jotka häntä pitelevät.
+
+Mutta salametsästäjän kourat ovat kovat kuin vanhat tammipölkyt,
+joiden kuoren sisäpuolella hyönteisiä kesällä liikkuu, ja mies
+vastaa hänen vimmattuihin ja voimattomiin hyökkäyksiinsä äänekkäillä
+naurunhohotuksilla, jotka saavat harakan vielä entistä hurjemmin
+iskemään häntä nokallaan itsensäsäilytysvaistonsa kuumeisessa kiihkossa.
+
+Ikäänkuin olisi tähän lopen väsynyt, avaa mies suuren häkin, jonka
+asiaa viisaasti edeltäpäin harkiten on tuonut mukanaan. Häkin hän
+on laskenut maahan ja heittää sinne Hölpän sulkien heti vankilan
+rautaristikko-oven.
+
+Hölppä hyökkää ristikkoja vastaan, yrittää nokkansa ja jalkojensa,
+kynsiensä ja siipiensä avulla murtaa rikki tuon metalliseinän, jonka
+takana hän on vankina, pistää ulos jalkansa, iskee päänsä ristikkoja
+vastaan, mutta kaikki hänen ponnistuksensa ovat turhia: häkin seinät
+eivät liikahda, eivät anna myöten, eivät taivu.
+
+Ja hänen päänsä yläpuolella kuljettaa pilkallinen, raaka ja kauhea
+käsi, jota hän ei voi haavottaa ja johon hän ei ulotu, koukusta tuota
+liikkuvaa vankilaa vieden häntä tuntematonta kohtaloa ja kuolemaa kohti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mitä erilaisimpia ja aavistamattomimpia ääniä soi Hölpän korvissa,
+vaan hän ei niistä välittänyt. Hänet oli vallannut yksi ainoa ajatus:
+pakeneminen; hänellä oli yksi ainoa silmämäärä: rautaristikon
+murtaminen tai irrottaminen. Ja kun hän näki jättiläismäisen
+ihmismuurin ympärillään, oli hänen mahdoton arvata, kuinka ja millä
+ihmeen vauhdilla vihollislauma oli voinut kasvaa noin moninkertaiseksi.
+
+Hän ei kyennyt erottamaan niitä toisistaan; ne olivat kaikki toistensa
+kaltaisia, huolimatta erilaisesta koostaan, erilaisista kasvoistaan ja
+erilaisista puvuistaan. Niissä oli kaikissa hänen mielestään sama haju,
+ne olivat hänen pyövelinsä ystäviä ja yhdessä edustivat yhtä ainoaa
+käsitettä: vihollista, vaaraa, kuolemaa.
+
+Vihollispiiri liikkui hänen mukanaan. Sieltä kuului hurjia huutoja,
+naurua, sanoja, jotka kauhistuttivat Hölppää, sillä hän ei ymmärtänyt
+ihmisten naurunhohotuksesta hituistakaan. Ja kun hänessä edelleen
+sangen valtavana eli itsensäsäilytysvaisto, luuli hän, sovittaen
+itseensä näkemänsä tapahtumat, näiden huutojen ilmaisevan vain
+surmanhalua, jotta sitten hänen lihansa joutuisi nautittavaksi. Niin
+oli hän ennen nähnyt ahneiden korppien tekevän, oli nähnyt niiden
+kauheasti rääkyen sikinsokin iskevän puoleksi mädänneen eläimenraadon
+kimppuun tai piirittävän jäniksen, joka nokaniskuilla haavotettiin,
+tapettiin ja tuokiossa kilpaa syödä ahmittiin. Näin epäilemättä
+kävisi hänenkin, ja jokainen huuto, sana tai naurunpurskahdus joka
+pääsi ihmiskurkusta, sai hänen lämpimän, nuoren, vilkasverisen
+linnunsydämensä kiivaammin sykkimään mustanvalkoisen, pitkäliepeisen
+höyhenpuvun alla.
+
+Keskellä tätä sekasortoa ja rähinää, outojen hajujen, raskaan ja kuuman
+ilman tunkeutuessa Hölpän sieraimiin, kävi hänen ympärillään äkkiä
+pimeäksi. Tämä yllättävä pimeys koski kipeästi hänen mustiin silmiinsä,
+joiden silmäterät kauhusta suunnattomasti laajenivat.
+
+Huono ilma ja kolkko pimeys piti Hölpän muutamia hetkiä pelon vallassa;
+sitten hän vähitellen tottui. Tämä ei ollut yön pimeyttä, se oli
+likaisen talonpoikaiskeittiön harmaata puolihämärää. Talonisäntä oli
+palannut kaupungista taskussaan joku vähä rahaa, ja kunnianhimon
+harhaan johtamana muuttanut talonsa ravintolaksi, missä keittiöstä
+kylläkin tyhmästi tehtiin anniskeluhuone.
+
+Keskellä huonetta kohosi tukeva kivipylväs kömpelöille
+kankirautakoukkuineen, joita siihen oli sinne tänne lyöty. Ne olivat
+yhtä vanhat kuin itse pylväskin, ja niihin oli ripustettu epäiltävän
+näköisiä käsipyyhkeitä. Kahdessa nurkassa näkyi mataloita pöytiä,
+joilla oli puolityhjiä sameita laseja, ja toisella puolen kookas,
+lyhyt-torvinen, punaluukkuinen kaakeliuuni, jonka kirkas takkavalkea
+levitti koko huoneeseen ummehtunutta lämmintä. Vihdoin, huoneen
+perällä, oven puolella kohosi tupauunirakennus, suunnattoman suuri
+maalaisuuni, jonka pohja oli neljää neliömetriä laaja. Se suippeni
+ylhäältä pyramiidin muotoiseksi, ja avattiin ja suljettiin kahdella
+liikkuvalla laudalla. Nämä muodostivat katolla liikkuvan laitoksen,
+jota sisäpuolelta hoidettiin pitkällä, kovettuneella ja mustuneella
+hamppuköydellä lähellä leipäuunin suuta. Pylvääseen yhtyi suorassa
+kulmassa kaksi tynnyriholvia, jotka tukivat uunirakennuksen huoneen
+puoleisia kylkiä; talon seinät muodostivat samalla muurin ulkosyrjät.
+
+Katonrajassa kannattivat paksut, kuivat, mustat ja kovat poikkiorret
+kuivattuja liikkiöitä ja lihamakkararivejä, ja kahdella vastakkaisella
+seinällä riippui seinään muuratuissa suurissa rautakoukuissa
+kaksi mahdottoman suurta sianlihakimpaletta, teurastetun porsaan
+veriset puolikkaat, joiden alla paloi hiljainen katajavalkea. Ja
+keskellä kaikkea tätä puuhaili punakkana ja lihavana emäntä pesten
+kullankiiltäviä kupari- ja kalisevia pöytäastioitansa huuhdelaitteen
+ääressä, josta vesi johtui pihalle, ja hänen apunaan hyöri isäntä ja
+kaksi lasta, pieni poika ja tyttönen. Näistä piti nyt lyhyen sopimuksen
+nojalla tulla Hölpän isäntäväki.
+
+Äkkiä heitettiin häkki pöydälle likaisten lasien keskelle, joissa
+vieläkin näkyi juopuneiden sormien tahmeat jäljet, ja viisi kuusi
+ihmistä oli heti Hölpän ympärillä.
+
+Hän näki suurien käsivarsien ja käsien tyrkkivän toisiaan ja seurasi
+hurjistuneilla, kauhun suurentamilla silmillään näitä liikkeitä
+kauhistuneempana kuin milloinkaan, ikäänkuin nyt olisi näkemässä
+surmansa valmistuksia. Näkyi pieniä sormia liikkuvan vankilan
+ristikoilla; ne ehkä halusivat tutustua Hölppään ja hyväillä häntä,
+mutta ne olivat hänestä kovin uhkaavia, ja hän heittäytyi kokonaan
+pahki häkin vastakkaiseen seinään miettien itsekseen, uhkaisiko ja
+iskisikö nokallaan noita viholliskynsiä, jotka olivat heikommat kuin
+hänen ja joiden kärjet olivat hyökkäykseen kelpaamattomat.
+
+Mutta Hölpän pelko kiihtyi kiihtymistään. Hänen ympärillään kuului
+toisiaan vastaan iskevien lasien kilinää, näkyi kumartuvia päitä,
+turpeita kauloja, liikkuvia käsivarsia, virtaavia nesteitä.
+
+Oli varpuis- ja hiirihaukkoja sata, tuhat kertaa pelottavampia olivat
+nämä jättiläisviholliset monine vehkeineen. Nämä olisivat yhdellä
+ainoalla pikarillisella voineet juoda kuiviin kirkkaan vesilätäkön,
+joka näreikön kosteassa ja liejuisessa maaperässä oli karjalta säilynyt
+ja yhdellä ainoalla kulauksella olisi se tuollaisen ihmismahan
+mahdottoman suureen säiliöön hävinnyt.
+
+Entä sitten kaikki nuo oudot esineet, jotka Hölpästä näyttivät
+vihollisilta: terävät, häikäisevän kirkkaat veitset, joiden ohuen
+terän, ihmisen rikostoverin, hän näki vaivatta kahtia halkaisevan
+suuret leipäkimpaleet; kupariastiat, jotka helähtivät vähimmästäkin
+sysäyksestä; ja eräällä seinällä naulaan ripustettuna hyvin tuttu
+metalliputki, pyssy, jonka hän ennen oli nähnyt jäniksen ja
+varomattomien siskojen murhaajan käsissä.
+
+Mutta vielä enemmän kuin kaikki tämä, pelottivat häntä nuo kauheat
+ihmisjoukot, jotka vetelehtivät huoneessa. Ne näyttivät ilmestyvän
+salasta ja häviävän avaruuteen. Tuo suuri, joka puolelta umpinainen
+katto ahdisti häntä koko painollaan, ja epäselvästi pelkäsi hän
+sen luhistuvan. Kaiken tämän lisäksi sai ruhjoutumisen pelko hänen
+huumaantuneena lyyhistymään kokoon joka kerta, kun jokin seinällä
+riippuva esine heilahti, tai peräytymään häkkinsä kaukaisimpaan soppeen
+ympärillä olevien häärivien miesten vähimmästäkin liikkeestä.
+
+Tässä sanoin kuvaamattomassa ajatusten ja tunteiden hämminkitilassa,
+johon seikkailu hänet oli saattanut, tunsi hän kaikesta huolimatta
+jonkunlaista tyydytystä huomatessaan itsensä ja pyöveliensä välillä
+ohuen rautaristikkoverkon. Häkki oli alussa hänen vihollisensa, mutta
+kävi sitten liittolaiseksi ja suojelijaksi, sillä Hölppä ei voinut tätä
+aselepoa selittää muuten kuin siten, että hänen vihollisensa olivat nyt
+kykenemättömiä halujansa tyydyttämään.
+
+Hänen täytyi pian luopua tästä käsityksestä, mutta niin kauan kun
+hän ei ollut selvillä siitä, missä määrin ristikot voisivat kestää
+äkkiarvaamatonta hyökkäystä, tunsi hän niiden takana olevansa suojassa
+surmalta, jonka hän ilman niitä luuli auttamattomasti uhkaavan.
+
+Koko päivä kului näin ylenmääräisessä levottomuudessa, alituisessa
+pelossa keskellä loppumatonta vihollisten hyörinää, jotka kaikki
+uudelleen ja uudelleen tekivät saman liikkeen, kohottivat huulilleen
+täyden lasin, ikäänkuin ymmärrettävällä merkkikielellä näyttääkseen
+Hölpälle mikä kohtalo häntä odotti.
+
+Kuitenkaan ei kukaan tehnyt hänelle pahaa. Ilkeimmät ottivat vain
+pyörittääkseen häkkiä, mikä suunnattomasti kauhistutti harakkaa, hän
+kun ei voinut arvata syytä asuntonsa tutinaan. Tämä oli epäilemättä
+hyökkäystä hänen turvapaikkaansa vastaan, mutta minkälaista? — Ja hän
+luuli, että seinät ne pyörivät, miehet juoksivat, pöydät kääntyivät,
+kastrullit, huonekalut rupesivat heilumaan nielaistakseen hänet ja
+vetääkseen hänet tuohon rähisevään ja sekavaan mylläkkään.
+
+Vihdoin tuli pimeä. Väsymyksen, mielenliikutuksien ja nälän uuvuttamana
+sulki vanki, joka oli tottunut rupeemaan aikaisin levolle, kaikesta
+huolimatta silmänsä. Viileä leyhäys hänen yläpuolellaan sai hänen ne
+jälleen avaamaan: hänen yllään liiteli kaameannäköinen käsi koskettaen
+häntä ja kadoten, samalla kun kuului vieterin lipsahtava ääni.
+Häkin oven oli vihollinen uudelleen avannut; hän ei ollut turvassa
+rautaristikkojen takana. Vielä säilyneen tahtonsa viimeisetkin voimat
+ponnistaen harakka aprikoi ja mietti tätä kauheata ajatusta, kun
+keinotekoinen valo, ensin punertavana ja savuavana, näkyi puolipimeän
+läpi, sitten säteili kirkkaasti, suurina, selvinä valojuovina, jotka
+tekivät salaperäisiksi varjopaikat, missä mellastelevien hahmot
+epäselvinä häälyivät.
+
+Hölpän silmäluomet, kirkkaaseen lampunvaloon tottumattomina,
+sulkeutuivat äkisti verhoten riittämättömästi silmiä, sillä tämän
+ohuen ihokalvon läpi tunkihe tuska, sille kun hänen ensimäinen
+kauhea näkemänsä avasi tien. Ja koko illanvieton ajan rasitti häntä
+painajaisena sekava ja kaamea tunto ympärillä liikkuvista häärivistä
+olennoista, joita vastaan hän oli aivan kykenemätön puolustautumaan.
+
+Lopulta kuitenkin koitti yö ja tuli hiljaisuus ja uni. Tämä uni oli
+lepoa. Ei se luonnollisestikaan ollut kesäöiden hiljaista autuutta,
+lepoa kimmoisten vihreiden katosten suojassa toverien läheisessä
+seurassa. Mutta Hölppä ei kuulunut niihin korkeampiin eläimiin, joiden
+itsensäsäilytysvaisto on voimakkaampi kuin levon tarve, ja jotka
+jaksavat valvoa kauan katsoen vaaraa silmästä silmään ja teeskennellä
+tajuttomuutta, siten saadakseen jälleen kadotetun vapautensa; hän
+vaipui siis levolliseen uneen.
+
+Herättyään aamunkoitteessa kaikkien muiden talossa vielä nukkuessa
+näki hän esineiden hitaasti sukeltavan esille hämärästä, näki ne
+liikkumattomina, elottomina seinällä tai lattialla. Ja nyt pystyi hän
+tekemään ensimäisen jaotuksen näiden, liikkumattomien esineiden ja
+liikkuvain ihmisten välillä: edelliset eivät olleet vihollisia, niillä
+oli hänen metsänsä kaltainen elämä; ainoastaan elävät olivat pelättäviä.
+
+Tämän ensimäisen ja pitkän tutkimuksen jälkeen, jonka kestäessä
+uteliaisuus melkein aina lopulta vei kauhistaviin tuloksiin, kävi
+hän väliä pitämättä tuttujen, häkin pohjalla olevien siemenien sekä
+toisten, outojen tavaroiden, sulotuoksuisten ja houkuttelevien
+herkkujen kimppuun yhtä luontevasti kuin olisi ollut metsässään,
+miettimättä mistä hänelle mahtoi tulla tämä odottamaton ravinto. Siinä
+oli piirakkaa, leivosta, sokuria, jota kaikkea joku kaitseva käsi oli
+ristikkojen läpi vankilaan pistänyt.
+
+Pieni kulpponen oli täynnä haalistettua vettä, jonka pinnalla
+pölyhiukkasia ryhmittäin uiskenteli. Hän ojensi kaulansa melkein
+vaakasuoraksi, aukaisi nokan vedenpinnan tasalla, pisti sen upoksiin
+raottaen sen hyvin teräväksi kulmaksi, kohotti sitten jälleen päänsä
+nopeasti nielaistakseen näin ammennetun veden, kaula ja nokka
+oikoisenaan, kuin olisi katsellut kattoa tai ollut salaperäisessä
+haltioitumistilassa. Ja näin hän teki useampia kertoja. Näin joi
+hän ennen vapaana ollessaan näreikköjen savipohjaisissa notkelmissa
+lymyilevistä raikkaista lätäköistä.
+
+Silloin syntyi hänen mielessään, joka kipeimpäin tarpeiden saatua
+osittaisen tyydytyksen oli melkein rauhottunut, ensi kerta ajatus,
+että nuo rähisevät ja kauheat olennot hänen ympärillään eivät ehkä
+tahtoneetkaan saattaa häntä hengiltä: olivathan he murtaneet auki
+turvapaikan hänelle pahaa tekemättä ja antaneet hänelle tarpeellista
+ravintoa. Mutta kuullessaan läheisestä navetasta kukon kiekunaa ja
+koiran haukuntaa, kiirehti hän ahmimaan kitaansa kaikki ruuan tähteet
+peljäten uudelleen joutuvansa satimeen ja vangittavaksi, ehkäpä myöskin
+varoen tämän rautaristikkojen sisälle joutuneen ravinnon hukkumista.
+
+Koirat olivat hänelle tuttuja. Ne saattoivat hänet vain vähäisen
+levottomaksi, sillä hänen ei ollut tarvinnut kärsiä mitään niiden
+tähden eikä vähintäkään varoa noita nelijalkaisia rähisijöitä, joiden
+nokka, niiden hurjimmassakin laukassa ja rajuimmassakin innostuksessa,
+ei koskaan jättänyt maata ja halveksi avaraa ilmaa, jossa hän elämänsä
+vietti. Mutta hän pelkäsi aikalailla peuhaavia kanoja, joista hänellä
+ei ollut minkäänlaisia kokemuksia. Ja kun kohta huoneen seinien takaa
+alkoi kuulua sysäyksien ja kumean kolinan säestämiä ihmisääniä, valtasi
+hänen mielensä taas outouden ankeus.
+
+Pian näyttäytyi mies astuen kiireesti kömpelöillä puukengillään.
+Hölppä piti sitä vielä vihollisenaan, ja se hänestä muistutti hänen
+vangitsijaansa. Sillä myöhemminkin, kun hän jo tunsi erikseen talon
+joka asukkaan, ei hän pystynyt heistä milloinkaan erottamaan sitä, joka
+oli hänet siirtänyt härmäiseltä kedolta korisemasta toverinsa kynsissä,
+tähän kolkkoon ja savuiseen taloon.
+
+Hän katseli syrjäsilmällä miestä uteliaana ja epäluuloisena, nokka
+ojennettuna, puolustukseen valmiina, ja tuo toinen, nähdessään että
+harakka oli ahminut ruokansa, puhkesi ilonpurkaukseen, jonka sisällöstä
+vanki erehtyi, sillä hänen kaulahöyhenensä pörristyivät ja hänen musta
+silmänsä välkkyi suurenneena ja entistä tuimempana.
+
+Silloin tuo vihollinen heitti taas siemeniä häkin pohjalle ja laski
+ristikkojen välistä uusia makeita herkkuja, Hölpän siivet levällään
+peloissaan peräytyessä vastakkaiselle puolelle, nokka miestä kohti
+tähdättynä.
+
+Sitten mies ryhtyi työhönsä ja siistiessään keittiötä luuta kädessä
+piti syrjästä harakkaa silmällä nähdäkseen, koskisiko se herkkuihin,
+joita hän taas oli sille antanut. Hölppä ei sitä ensinkään ajatellut;
+hän näki pölypilvien kohoovan ja pakenevan vaaniskelevan miehen luutaa;
+hän tunsi mieltään painavan kysymyksen, mitä miehen syrjäkatseet
+mahtoivat merkitä; hän luuli olevansa miehen ponnistuksien ja työn
+päämääränä ja koetti tarkasti tutkia miehen tekoja ja eleitä,
+saadakseen niiden nojalla käsityksen miehen aikeista hänen suhteensa.
+
+Kaksi pääajatusta taisteli keskenään hänen aivoissaan: olivatko miehen
+liikkeet ja äänet hänelle suosiollisia vai olivatko ne vihamielisiä?
+Tai tarkemmin sanoen — sillä nuo kaksi alituista ajatusta olivat
+tarkoin määrätyt ja selvät — tahtoiko mies laskea hänet vapaaksi vai
+tappaa? Sillä Hölppä ei arvannut, että näiden kahden mahdollisuuden
+välillä saattoi olla kolmas, koskei milloinkaan ollut nähnyt vankia
+eikä itse ollut vankina.
+
+Hänen olonsa häkissä näytti hänestä siis ohimenevältä välitilalta,
+jonkinlaiselta pysähdykseltä vapautumisen tai kuoleman tiellä.
+
+Ja heti syntyi hänen mielessään toivo, että mies laskee hänet vapaaksi,
+koskapa hän jo kauan oli antanut hänen olla rauhassa ja tarjonnut
+hänelle ruokaa, jonka puutetta vapaat, laihat toverit nyt saivat
+paljaassa metsässä kärsiä.
+
+Tällä hetkellä liikahti kamarin ovi uudelleen ja emäntä astui sisään.
+Kysymys kävi monimutkaisemmaksi, Hölpän katseet siirtyivät vuorotellen
+toisesta toiseen, hän koetti huomata eroavaisuuksia näiden kahden
+samanlaisen olennon välillä ja tutkia, oliko hänen syytä epäillä toista
+enemmän kuin toista.
+
+Hajuaistinsa ja kuulonsa, etupäässä hajuaistinsa nojalla aavisti hän
+vaimon olevan hyväntahtoisemman, sillä tämä ei hajahtanut tupakalle,
+ja vaikka hänen äänensä olikin epämiellyttävä ja kirkuva, muistutti se
+soinnullaan jonkun verran Hölpän heimoon kuuluvien olentojen ääntä,
+sillä se ei ollut niin karhea ja käheä kuin miehen ääni. Mutta kun
+lapset näyttäytyivät, arvosteli hän ne edellisistä eroaviksi, koska ne
+ylettyivät vain pöydän tasalle. Hänen ei tarvinnut nostaa nokkaansa
+tarkatakseen niiden silmiä eikä peljätä että ne kaatuvat hänen päälleen
+ja musertavat hänet.
+
+Näin oppi hän tuntemaan kodin ihmiset ja tavarat. Lapset kävivät
+piipittämässä hänen häkillään puhellen hänelle lempeitä ja hyväileviä
+sanoja, joita hän kuunteli naisellisin, hiukan keikailevin elein pää
+kallellaan. Usein he pistivät ristikkojen läpi pieniä korpun ja kakun
+palasia, joita hän silloin tällöin noukkasi kiihkeästi ja hätäisesti,
+mikä hänen suureksi ällistyksekseen sai lapset purskahtamaan nauruun.
+
+Mutta koska he eivät yrittäneetkään tehdä hänelle pahaa, — eivät
+ylipäätään enempää kuin muutkaan ihmiset, jotka päivän kuluessa kävivät
+istuskelemassa pöydän ympärillä, kilistämässä lasia, kirkumassa ja
+nauramassa ja toisiaan tuuppimassa —, sai hän pian luottamusta talon
+ihmisiin, ja iltapuolella otti vastaan melkein kaikki ne herkut,
+joita hänelle ristikkojen läpi tarjottiin. Koska oli aamusta lähtien
+ylenpalttisesti ahminut ruokaa, kajosi hän niihin vain hiukkasen makuun
+päästäkseen, sitten antoi niiden pudota vadin viereen muka talteen,
+ties minkä vaiston opastuksesta, jota ei milloinkaan hänen vapaana
+ollessaan oltu nähty, vaan jonka epäilemättä synnytti hänen vangiksi
+joutuessaan salainen levottomuus ja haihtumaton epäluulo ihmisiä
+kohtaan.
+
+Näin kului useampia päiviä peräkkäin hitaassa ja tyynessä
+totuttautumisessa ihmisiin ja esineisiin. Ja yhä toivoi hän vapautuksen
+olevan lähellä ja ilmaisi tätä vapaudenikäväänsä iskemällä nokallaan
+vankilan ristikkoseiniä.
+
+Hän tunsi nyt talon kaikki asukkaat. Hän oli oppinut muista erottamaan
+lapset niiden erikoisen hajun ja puvun perusteella ja antautui
+niiden kanssa tekemisiin mikäli ne hänessä luottamusta herättivät.
+Eikä hän saanut niihin luottamusta niin paljon omien persoonallisten
+kokemuksiensa kuin lasten erikoisominaisuuksien, niiden hajun, äänen,
+puvun, liikkeiden, koon nojalla. Hän luotti vaistoonsa enemmän kuin
+siihen mitä näki. Hän piti emännästä ja pienestä hiljaisesta tytöstä
+enemmän kuin meluavasta ja vilkkaasta pikkupojasta, ja erittäinkin
+enemmän kuin lasten karheaäänisestä isästä, jonka kudotun mekon joka
+silmukka tuli tupakalle ja joka suustaan puhalteli saastuttavaa savua.
+Tämä oli vastenmielisempää kuin se savu, mikä hänen sieraimiaan kiusasi
+sinä päivänä, jolloin hänen punainen verensä helmeili hänen tuuhealla,
+kirjavalla puvullaan.
+
+Hän odotti väsymättömästi vapautustaan, uskoen siihen koko
+elämänrakkautensa täydellä voimalla, jonka vitkalleen saatu luottamus
+häntä ympäröiviin olentoihin oli lisännyt kymmenkertaiseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän eli pian jonkunlaisessa kuumeessa, jonka vallassa katseli
+tavallisimpiakin toimia, joita näki suoritettavan, niitäkin joihin jo
+oli tottunut ja joiden tarkotuksesta oli päässyt selville, yhdeltä
+ainoalta näkökohdalta, antaen niille kokonaan toisen, halunsa
+ja tarpeensa mukaisen merkityksen. Toiselta puolen selittivät
+vanginvartijat tuon oudon vilkkauden, hyppelehtivän kepeyden, alituisen
+lörpöttelyhalun kohtaloon tyytymiseksi ja aikoivat vihdoinkin toteuttaa
+tuumansa ja antaa Hölpälle hänen lopullisen paikkansa perheessä.
+
+Molemminpuolisesta ymmärtämyksen puutteesta syntyi siis väärinkäsitys,
+saattaen vangin äärettömän vaaralliseen tilaan, joka väkistenkin
+joudutti kohtalokasta ratkaisua.
+
+Oli kolea iltapäivä lopputalvella. Sade ilma pakotti ihmiset
+pysyskelemään seinien sisällä lämpimien huoneiden raukaisevassa
+rauhassa. Mutta ulkona kävi maa paljaaksi, likaiseksi, harmaaksi,
+sade piiskasi sitä, tuuli pieksi ilmaa ja luonto näytti hoippuvan
+raskasmielisenä kuin juopunut, joka lähtee liikkeelle nukuttuaan
+maantienojissa.
+
+Ikävä piiritti taloa, rasitti olennoita, tunkihe läpi seinien.
+Vuodenaikain vaihtumisen tuska kajahti kumein äänin ihmisten sydämissä,
+mutta Hölppä hyppelehti ilosta ja lörpötteli kuumekiihkoisena, mikä sai
+hänen isäntäväkensä jouduttamaan tuumansa toteuttamista.
+
+Kohta avasi häkin oven käsi, jota Hölppä luuli odotetuksi
+vapauttajaksi. Ja hän jo syöksyi oviaukkoa kohti, kun tuo käsi avasi
+hänen yllään, kuten ennenmuinoin salametsästäjän käsi, uhkaavat,
+lihaksiset, kavalat viisihaaraiset pihtinsä.
+
+Hölppä peräytyi häkin perälle, mutta käsi seurasi häntä itsepäisenä
+ja hirveän näköisenä, ja kohta se taas leijaili hänen yllään kuin
+petolintu, joka on saaliiseensa iskemäisillään. Tuskin Hölppä ehti
+nostaa nokkaansa ja katsahtaa siihen, kun se todellakin laskeutui
+ilkeänä ja paksuna, ympäröi hänet leveänä vyönä, puristi hänen
+rintaansa ja selkäänsä ja veti hänet ulos häkistä vastustuksesta
+huolimatta, veden vuotaessa kumoon kaatuneesta kulpposesta ja häkin
+vieriessä lattialle.
+
+Mutta silloinpas Hölppä irtautui miehen käsistä räpyttäen rajusti ja
+hätäisesti siivillään, puolustautui hurjasti nokallaan ja kynsillään ja
+pyrähti äkkiä lentoon valoa ja vapautta kohti.
+
+Hurja isku, kivuntunne nokassa, haava rinnassa — ja hän putosi keittiön
+kosteaan huuhdelaitteeseen kumoon kaatuvien ja särkyvien pöytäastioiden
+sekaan. Sillävälin laskeutui käsi äskeistä kovemmin ja töykeämmin hänen
+ylitsensä ja puristi häntä vimmatusti.
+
+Hölppä ei tiennyt mitään ikkunasta ja sen läpikuultavista
+lasiruuduista, jotka läpäisemättömänä ja kavalana välimuurina erottivat
+vapaan ulkoilman vankilasta. Hän oli hyökännyt lasia vastaan, joka
+oli iskun kestänyt, ja ällistyneenä sellaisesta tuloksesta laskenut
+siipensä kokoon töksähtäen raskaasti alas.
+
+Nyt piteli mies Hölppää vihaisena käsissään puristaen häntä hurjasti
+kuin aikoisi vankinsa tukahuttaa, ja Hölppä, joka nyt ymmärsi että
+häntä ei lasketa vapauteen, luuli viimeisen hetkensä lyöneen.
+
+Hän pyristeli kaikin voimin vastaan, koettaen tarrautua kynsillään
+noihin koviin käsiin jotka pitelivät häntä vankinaan, mutta pääsi pian
+selville siitä, että hänen ponnistuksensa olivat turhat kuten ennen
+onnettomalla kentällä. Hän vavahti joka sulassaan nähdessään vaimon
+käsissä kiiltävät sakset, jotka avautuivat kuin suuri, petollinen nokka
+ja sulkeutuivat kaameasti viuhahtaen.
+
+Tuo nokka se hänet tuhoaa.
+
+Oudot kädet kääntelivät, likistelivät häntä ja jäykistivät hänet
+liikkumattomaksi. Kohta tunsi hän pyrstössään julmaa tuskaa, ikäänkuin
+suuret pyrstösulat, joilla hän ohjasi lentoansa, olisivat joutuneet
+hammasrattaiden väliin ja käännähtäneet kiinnekohdassaan ennen
+irtaantumistaan.
+
+Sitten tuli siipisulkien vuoro. Hän tunsi vuorottain oikean ja vasemman
+siipensä kauheassa nipistyksessä turtuvan, sitten kuuli hän kuivaa
+narskahdusta, jota seurasi pienten, kepeäin esineiden putoamisesta
+syntynyt heikko kahina.
+
+Samassa alkoi hän miehen kouran puoleksi tukahuttamana korista
+kaameasti kuin teurastettava kana henkihieverissään. Hän odotti
+loppuiskua eikä epäillytkään — vaikkei hänellä siitä ollut vähintäkään
+kokemusta — että se olisi juuri kokemaansa sanomatonta tuskaa vieläkin
+vihlovampi.
+
+Äkkiä lakkasi puristus, hänen ymmärtämättään minkätähden, ja ainoastaan
+pahoinpidellyissä sulissa tuntui yhä vielä kovaa kipua. Ällistyneenä
+huomasi hän olevansa pöydän kulmalla, ja ympäriltä kuului talonväen ja
+kapakassa-kävijäin ivallinen pilanauru, jota hän kerta kaikkiaan ei
+ymmärtänyt.
+
+Tapahtunutta selvittämättä hän hypähti koholle, levitti siipensä aikoen
+uudelleen kaikesta huolimatta täyttä vauhtia lentää ikkunaa kohden.
+Mutta hänen voimattomat siipensä — päinvastoin kuin lammella sattuneen
+onnettomuuden tapahtuessa — eivät häntä kohottaneetkaan lentoon. Hän
+putosi jälleen raskaasti pöydälle ympärillä-olijain purskahtaessa
+entistä rämisevämpään nauruun.
+
+Kauan räpytteli hän katkottuja siipiänsä, mutta turhaan: hän ei päässyt
+kohoomaan. Jalat, jotka edelleen olivat käyttökelpoiset, suorittivat
+kyllä tuon alkuhypyn, joka tavallisesti oli niin siro, mutta nyt
+naurettavan kömpelö. Ja tuo silvottu lintuparka ravisti turhaan
+päätänsä, jalkojansa, vartaloansa, ikäänkuin esittäisi surullisen
+naurettavaa tanssia, mutta ainoana tuloksena oli ärsyttävät, rähisevät
+naurunhohotukset.
+
+Silloin selvisi hänelle, että jotakin oli muuttunut, että juuri
+äskettäin avattiin kuilu hänen ja vapauden välille, että hän ei enää
+voinut lentää eikä paeta, että oli auttamattomasti vankina. Ja hän
+pakeni kuin hurjan epätoivon puuskassa suljettua häkkiänsä kohti,
+ja kun ei päässyt sisälle, kiersi sen ylt'ympäri, kyyristyi sen taa
+ristikkoja vasten, painoi päänsä katkottujen siipien suojaan ja
+kieltäytyi itsepäisesti iltapäivän pitkään syömästä, juomasta ja
+liikkumasta.
+
+Ihmiset hänen ympärillään käyttäytyivät kuin olisivat sairasta
+oppimassa, tuumaillen ja puhellen keskenään vakavina. Hän antoi heidän
+puhella ja kulkea ohitseen vähääkään heistä piittaamatta, ilmaisten
+pohjattomia kärsimyksiään ainoastaan pörristämällä höyheniänsä
+värisevänä ja ikäänkuin viluissaan, merkiksi, että sanomaton epätoivo
+vapisutti turvatonta, silvottua lintuparkaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta Hölppä oli vielä nuori ja hetkellisiä olivat hänen vaikutelmansa,
+tunteet aivojen tasalla. Yöunesta herättyään — hän oli näet kaikesta
+huolimatta nukkunut — ei hän ollut täydelleen unohtanut kohtaloansa ja
+vankeuttansa, mutta tyydyttämätön ruokahalu ja huoli turvallisuudesta
+olivat epätoivon vaimentaneet. Hän söi siis kakkuja ja muita herkkuja,
+joita hänelle tarjottiin; hän joi kulpposesta raikasta vettä, jota
+hänelle siihen kaadettiin, ja hänen sopimattoman uteliaana hypellessään
+pöydältä pöydälle, huoneesta toiseen haihtui tuska vähitellen.
+
+Hän tutki kaikkea aivan turhantarkan huolellisesti. Mutta kukapa
+voisi varmaan sanoa, minkä tarpeiden kannalta hän esineitä arvosteli?
+Oli varmaan sellaisia, joita saattoi syödä; sitten vetivät kiiltävät
+esineet puoleensa hänen huomionsa, vedoten hänen vaistomaiseen,
+vaaralliseen ja vastustamattomaan uteliaisuuteensa. Enimmät esineet
+huvittivat häntä vain uutuudellaan, toisinaan niiden paikka kiinnitti
+epämääräisesti hänen huomiotansa, toisinaan taas se aivan erikoinen
+hyöty, joka hänellä niistä saattoi tilapäisesti olla.
+
+Hän rupesi pian erityisesti suosimaan pöytää, jolta hänelle makeat
+suupalat putoilivat. Siellä kiiltelivät metalliset pöytäkalut,
+teräsrautaveitset, viinin ja marjamehujen lämpimät värit loistivat
+kirkkaina ja valo heijastui säteilevänä maljojen pinnasta.
+
+Ruuan aikana kierteli hän aterioitsevien ympärillä pää kallellaan ja
+sivulleen kääntyneenä. Hän seurasi aterioitsevien liikkeitä, kuunteli
+ja odotti, että joku heistä kutsuisi häntä rääpiäisille. Hänen
+tajunnassaan oli syönnin hekuman mielikuvaan pian alkanut liittyä
+hänen kaksitavuinen Hölppä-nimensä yhdeksi käsitteeksi. Kun hän kuuli
+nimeänsä mainittavan, käänsi hän tähystelypaikassaan päätään tarkan
+täsmällisesti suoraan sitä kohti, joka hänen nimensä lausui, hyppi ja
+juoksi sen luo siiventyngät levällään juoksua helpottaakseen ja kulkua
+jouduttaakseen.
+
+Hän hääräili pöydän ympärillä seuranaan Pyry-koira, jota hän ei juuri
+pelännyt, sekä Mirri-kissa, jonka käynti oli pehmeätä, korvat erittäin
+herkät, sieraimet värähtelevät ja häntä alituisessa liikkeessä. Mirrin
+terävää kynttä hän pelkäsi vielä nytkin, vaikka kumpikin heistä oli
+salaa suostunut toista suvaitsemaan. Tämä suostumus oli syntynyt
+erään hurjan ottelun jälkeen, jossa he olivat oppineet kunnioittamaan
+toisiaan, harakka kissan kynsiä, tämä taas edellisen vahvaa nokkaa.
+
+Sitten alkoivat päivät vieriä yksitoikkoisina ja harmaina keskellä
+yltäkylläistä, hyvänmakuista ja vaihtelevaa ravintoa, ja vankeuden ensi
+päivien syvä, epätoivoinen tuska vaimeni vähitellen sekä tupakansavun
+täyttämän huoneen raskaan, raukaisevan lämmön että alituisen, uutteran
+herkuttelun vaikutuksesta.
+
+Ulkomaailma, katu, aurinko olivat häneltä vielä kielletyt, mutta hän
+oli ne melkein unohtanut, ja ainoastaan uinuva vaisto sai hänen vielä
+aina herätessään räpäyttämään siipitynkiänsä kuin yrittääkseen luvatta
+lähteä lentoon ja ilmaistakseen kadotetun vapauden ikävää.
+
+Hän tunsi keittiön rauhaisat sopukat, tunsi turvapaikan uunin takana
+kivisen tuhkapesän lähettyvillä alempana leivinuunin suuta; hän tunsi
+ne paikat, mistä saattoi tehdä pilaa Mirristä ja nipistellä Pyryä
+tarvitsematta peljätä edellisen kynsiä ja jälkimäisen hampaita.
+
+Muuten hänen pilailunsa Pyryn kanssa ei koskaan mennyt yli sen
+leikillisyyden, mikä on suvaittua hyvien tovereiden kesken. Pyry
+oli heti heidän ensi kertaa kohdatessaan haistellut häntä kauan,
+sieraimet värähtelevinä, tuuppaillutkin hiukan kuonollaan, mikä kaikki
+ilmaisi sangen hienoja tunnevivahduksia ja samalla oli jonkunlaisena
+varotuksena. Tämän pohjalla oli hän harakasta muodostanut käsityksensä
+ja tunsi melkein välinpitämätöntä tai pikemmin passiivista sääliä tuota
+vangittua, surkastunutta villiolentoa kohtaan, joka ei edes kelvannut
+syötäväksi ja oli kykenemätön häntä vahingoittamaan.
+
+Pyry, ajokoira, harrasti vain karvaisen otuksen metsästämistä;
+ainoastaan paremman puutteessa, poikkeustapauksissa, hätätilassa,
+ahdisti hän peltopyitä ja viiriäisiä. Mitä laulu- ja mustarastaisiin,
+harakoihin ja muihin metsälintuihin tulee, hyi! ne eivät hänelle
+kelvanneet.
+
+Kun Hölppää nykyään vaivasi ylenpalttinen ikävä tai kun hänen hyvä
+tuulensa paisui yli äyräittensä, tarttui hän salavihkaa takaapäin
+nokallaan koiran hännänpäähän, nipisti sitä hiukan, pujahti piiloon ja
+tuli hetken kuluttua uudelleen näkyviin. Pyry taas, joka oikeastaan
+ei ollut kovinkaan kyllästyksissään eikä suutuksissaan, vilkaisi
+häneen syrjästä suurella, pyöreällä silmällä, ärähti tai uhkaili äkkiä
+hampaillaan hälväisten, tekemättä hänelle milloinkaan vähintäkään
+pahaa. Näin käyttäytyi hän muutoin lapsiakin kohtaan, joihin oli
+tottunut.
+
+Hölppä ei näin uskaltanut vehkeillä Mirrin kanssa, ja jos sattumalta
+syntyi riitaa herkkupalasta, peräytyi hän viisaasti annettuaan
+viholliselleen itserakkautensa tyydykkeeksi muutaman aimo näpsäyksen,
+kuten kohtuullista olikin.
+
+Hän pelkäsi suuresti juomareita, joiden isot kädet häntä
+kauhistuttivat, ja ylipäätään hän ei pitänyt siitä, että hänet otettiin
+kädelle, sillä isäntä uudisti saksineen ensimäisen leikkauksen, joka
+Hölpältä lopullisesti oli sulkenut ilmojen tien, alussa joka viikko,
+myöhemmin joka toinen, peläten harakan salaa pääsevän karkuun.
+
+Kun Hölppä näki miehen tarttuvan tuohon viuhahtavaan, kiiltävään
+metallinokkaan, alkoikin hän lymyillä missä vain luuli olevansa muilta
+salassa tai saavuttamattomissa: huonekalujen alla, pimeissä ja ahtaissa
+loukoissa, ainapa jousipatjain vieterein lomissa, jolloin oli pakko
+mullistaa kaikki sänkyvaatteet häntä pyydystettäessä. Silloin syntyi
+huoneessa sanomaton sekasorto, mahdoton mylläkkä. Lopulta oli talossa
+syntynyt päätön takaa-ajo, sillä kun Hölppä huomasi, että hänet oli
+löydetty ja että hän oli kiinni joutumaisillaan, etsi hän paossa
+pelastustaan. Vasta neljännestunnin kuluttua, juostuaan ristiinrastiin,
+kun jo voimat olivat lopussa ja sydän löi rajusti, antautui hän kiinni
+pikku tytölle, jonka tiesi vähemmän raa'aksi ja sääliväisemmäksi
+kuin muut. Mutta pienokaisen täytyi jättää hänet miehelle, ja Hölpän
+oli pakko alistua kohtaloonsa nyt niinkuin ennenkin, tuohon siipien
+tuskalliseen ja häpäisevään leikkaukseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillävälin saapui kevät. Aurinko tunkeutui talon huoneisiin murtautuen
+läpi höyryharsojen, tanssittaen säteittensä ympärillä pölyhiukkasia,
+valaisten koreaväristen seinäalmanakkojen vanhoja kehyksiä, leikitellen
+kiillotetuilla pinnoilla, laskeutuen mielihyvin pullojen kyljille
+ja liemimaljojen pinnoille, jotka loistivat kuin juopuneen viinistä
+hehkuvat pöhöttyneet posket.
+
+Tänään oli Hölppä tavallistaan vilkkaampi, kuumeisempi, ja hyppi
+entistä enemmän. Usein hypähti hän ikkunalle asti, näppäillen nokallaan
+kovia lasiruutuja mitään ymmärtämättä ja hengitti joka huokosellaan
+tätä luonnollista lämpöä, josta hän niin pitkän ajan kuluessa oli
+vieraantunut.
+
+Hän ei ollut koskaan uskaltanut mennä ulos ovesta, sillä joka kerta,
+kun se äkkiä naristen, humahtaen työntyi auki, pilkisti oviaukosta
+ovipielien kehyksien välitse erään kotiolion juron näköinen naama. Tätä
+oliota hän aina epäili ja pelkäsi sen painavaa ja huojuvaa massaa.
+Sen hyllyillä tärisivät vadit, lasit ja pullot arasti ja pelokkaasti
+kalisten.
+
+Ehkäpä esineetkin tunsivat pelkoa, koskapa ne natisivat ja vapisivat,
+kun ihminen niitä lähestyi polkien lattiaa suurilla naulapohjaisilla
+kengillään.
+
+Hän tahtoi päästä ulos ikkunasta. Se avattiinkin hänelle eräänä
+kirkkaana toukokuun päivänä puolenpäivän aikaan..
+
+Kun hän ikkunan ulkoreunalla muutti äkkiä toiseen ilmapiiriin, siirtyi
+keittiön epäterveellisestä ja löyhkäävän raskaasta ilmasta puhtaaseen,
+raikkaaseen kevätilmaan, tunsi hän melkein samaa kuin ennen huoneeseen
+hautautuessaan.
+
+Kun hän nyt oli tottumaton valoon, puhtaaseen ilmaan, äärettömään
+avaruuteen, jossa hän ennen liikuskeli, häikäisi se hänen silmiänsä, ja
+hän vaistomaisesti pelkäsi unohdetun, etäisen, melkein vieraan maailman
+jälleennäkemistä.
+
+Mutta tätä tunnelmaa ei kestänyt. Sydämensä syvimmässä oli hänellä
+elävänä säilynyt rakkaus avaruuksiin ja villieläimen vaisto, nimittäin
+tarve elää elämänsä vertaistensa parissa eikä muukalaisten keskellä.
+
+Olemuksen syvyyksistä kohoava hämärä muisto pyyhkäisi hyökyaallon
+tavoin hänen mielestään kaiken tapahtuneen ja hänen vapisevat siipensä
+avautuivat levälleen kohottautuakseen lentoon metsää kohti.
+
+Raskaasti putosi hän maahan ällistyen putoamistaan, jota ei ollut
+osannut aavistaa. Nyt muisti hän asemansa, jonka hän innostuksen
+huumeessa oli unohtanut, ja tunsi pohjatonta epätoivoa, jota vastaan
+tahtoi taistella. Metsä oli etäällä auringon puolella; varmasti hän
+sinne kumminkin menee, juoksee jaloillaan, räpyttää siiventyngillään ja
+on vapaa! Ja hän läksi.
+
+Mutta tuskin oli hän ottanut kymmentä hyppäystä, kun kadun rähinä ja
+liike häntä alkoi kauhistuttaa. Eläimiä, joita hän ei milloinkaan ollut
+nähnyt läheltä eikä alhaalta päin: hevosia ja härkiä, jotka laahasivat
+perässään vihlovan rämiseviä rautaesineitä, kulki uhkaavan näköisinä
+lähettyvillä, hirnuen ja mölisten; miehiä, heiluva ruoska kädessä
+tuli näiden jälessä kimeästi huutaen; poikasia, jotka viskelivät
+kiviä, kulki kirkuen häntä kohti: kaikkialla oli vaaraa, ruhjoutumisen
+ja kuoleman uhkaa. Lakkaamatta vaihtuva läpäisemätön joukko sulki
+häneltä tien, kuolema vaani häntä täällä, pojat viskelivät häntä
+kohden kiviä tullen yhä lähemmäs; täytyi mitä kiireimmiten paeta
+turvaan. Tämä oli hänelle tuskallista; hän tuli takaisin sisälle ja
+riensi synkkänä ja epätoivoisena piiloutumaan uuninsuun alle lähelle
+kivistä tuhkasäiliötä, jossa pysyi koko päivän liikkumatonna ja yhtä
+lohduttomana kuin sinä iltapäivänä, jolloin isäntä oli häneltä siivet
+katkonut.
+
+Unen mukana vaimeni kumminkin tuska, ja seuraavana päivänä ilmestyi hän
+näkymättömän voiman vetämänä ikkunalaudalle, epäilevänä ja alistuneena
+tarkaten huolellisesti tuota rajotettua alaa, jossa hän vasta voisi
+vaaratta vapaana liikuskella.
+
+Taloon ei päässyt suoraan kadulta. Sinne vei kahden rakennuksen
+välinen pieni kuja, leveän polun tapainen, kivien reunustama, joiden
+välitse pisti esiin hyvätuoksuista ja voimakasta tuuheaa ruohoa. Mutta
+oven edessä, asuinrakennuksen ja vaunuvajan välissä, joka oli avoin
+muilta sivuilta paitsi kujanpuoleiselta, levisi koko laaja, melkein
+hiekaton piha, jonka lyhyt nurmi paikotellen kiilteli kuuraisena. Pihaa
+rajotti pohjoispuolella jättiläismäinen lantatunkio, josta ruskahtavaa
+nestettä tihkuili mustiin ojiin, jotka ympäröivät sitä kuin vallihaudat
+entisaikojen läänityslinnaa.
+
+Sen ikkunan alla, minkä laudalla Hölppä oleksi, oli suuri,
+nelikulmainen, kolmen kömpelön jalan tukema penkki, josta kohosi
+pyörätahko viikatteitten hiomista varten; hän hyppäsi sinne päästäkseen
+loukkaantumatta maahan eikä huomannut tässä ensimäisessä seikkailussa
+suoranaista vaaraa.
+
+Hän liikuskeli silloin varovasti koko pihalla ja vaunuvajassa, tutki
+kotopaikkoja, käänteli laudanpalasia, pyöritteli kiviä ja kulki
+yhtäpäätä lyhyin hypyin ajopelien aisalle, voidakseen tarpeeksi
+korkealta ja eri paikoilta katsella sitä seutua, jossa hän tuli
+päivänsä viettämään, ja tutustuakseen mahdollisimman nopeaan niihin
+esineisiin, joiden kanssa joutui tekemisiin.
+
+Mirri istui korvat vaakasuorana kynnyksellä, joka keskeltä oli
+puukenkien ja nahkasaappaitten suurten pohjanaulojen kuluttama,
+vaanimassa — vaikkei siltä näyttänyt — sisältä kuuluvaa melua ja
+katseli välinpitämätönnä Hölppää.
+
+Kukon kiekuna säikäytti Hölppää aluksi siihen määrin, että hän
+piiloutui liiterin puupinojen taakse; mutta hetken kuluttua tuli hän
+sieltä esille nähdessään, ettei kukko ollut lähtenyt häntä ajamaan.
+Ja huomattuaan, mistä tämä tyhjänpäiväinen rähinä lähti, pysyi hän
+muutaman hetken paikoillaan ihmetellen, kuinka niin pieni lintu saattoi
+kurkustaan päästää niin monenlaisia ja kauas kantavia ääniä.
+
+Hän tutki kukkoa kauan, luullen tässä olevan huiputusta tai metsästäjän
+houkutuspilliä tai selvä-äänistä hyypiää muistuttavaa petosta. Hän
+kierteli Kukkelikuuta, joka harjakoristeen ja helakanpunaisten helttain
+heiluessa katseli häntä välinpitämätönnä kuten ainakin sellaista, joka
+ei ensinkään kuulunut hänen haaremiinsa.
+
+Kun Hölppä oli tullut selville siitä, että kukko oli oikea ja elävä,
+jäi hän hiukan ällistyneenä paikalleen seisomaan, ja vähitellen läheni
+hän kukkoa arkaillen sitä kuin eriskummallista ja ongelmaista olentoa.
+
+Vasta myöhemmin, kun hän oli tarkoin tutkinut sen liikkeitä ja päässyt
+ymmärtämään sen elämää, alkoi hän sitäkin kohtaan tuntea samaa
+halveksivaa vihaa, jota hän tunsi sensukuisia lintuja kohtaan.
+
+Tästä lähtien eli hän puolittain pihalla puolittain sisällä, kävellen,
+nuuskien joka sopen, tarkaten kaikkea mitä tapahtui ulkona, vilkaisten
+kadulle, tutkien hartaasti mitä löytyisi pienten puunkappaleiden alta,
+kiiveten mahdollisimman korkealle ja väijyskelevän varpusia, jotka
+herättivät hänessä sekavia ja epämääräisiä tunteita: epämääräistä
+kateutta, milloin hän näki niiden vapaina lentelevän, ja halveksumista,
+milloin näki niiden tahallaan ihmistä lähentelevän. Hän yritti tappaa
+niitä näppäillen niitä rivakasti nokallaan, mutta nämäpä eivät
+ensinkään antautuneet tähän leikkiin, ja vaikk'eivät vähintäkään
+pelänneet kanoja, välttelivät ne häntä huolellisesti.
+
+Hän ei uskaltanut liian paljoa antautua tekemisiin Kukkelikuun eikä
+tämän kanojen kanssa, jotka koosta päättäen saattoivat tappelussa vetää
+hänelle vertoja; sitäpaitsi näki hän niiden olevan ihmisen vankeja,
+eikä hänellä vielä tähän aikaan ollut tuota rotua, kuten varpusia
+kohtaan, selviä vihan aiheita.
+
+Mutta mikäli auringonvalo kävi lämpimämmäksi, mikäli ilma täyttyi
+tuoksuilla ja puut rupesivat viheriöimään, syntyi hänessä epäselvä
+juopumustila, joka hämmensi häntä ja ilmeni pian käsittämättömänä
+suuttumuksena kanoihin, joiden hän näki kieppuroivan pölyssä, tonkivan
+tunkiolla ja pakoilevan kukkoa. Mikähän hänessä saattoi synnyttää tämän
+kylmän ja kiihtyvän vihan? Kanat eivät olleet vapaita eivätkä Mirrin
+tavalla riidelleet häneltä isäntäväen pöydältä pudonneita herkkujen
+jätteitä. Ei!... Hän jätti ne kumminkin rauhaan katsellen niitä vain
+karsaasti. Mutta eräänä aamuna purkautui tämä viha tuoden selvästi ilmi
+hänen salaiset ja tiedottomat vaikuttimensa.
+
+Niinkuin kaikilla metsän linnuilla, niinkuin melkein kaikilla
+eläimillä, sai kevät Hölpänkin suonissa veren kiihkeämmin virtaamaan.
+Jos hän olisi ollut vapaa, olisi hän harakkasiskojensa tapaan nauttinut
+korkeissa puiden latvoissa tai lehtiholveissa lemmensyleilyyn
+alistumisen täyttä iloa; hän olisi kiihottanut koirasten halua, olisi
+yllyttänyt niitä toisiansa nokkimaan ja onnellisena vaappuvassa
+asennossa antautunut kukkaisella oksalla voittajan syleilyyn. Hän ei
+ollut milloinkaan ruumiissaan tuntenut tuota hekuman tunnetta, jonka
+vallassa etsitään koiraan seuraa ja lemmentäyteisinä piipitetään häntä
+luokseen. Ja koska hänellä ei ollut tarkkoja muistoja eikä silmäin
+edessä esimerkkejä ja oli kaukana syntymäpaikoiltaan, tunsi hän
+ainoastaan hämärästi hääsyleilyn tarvetta, joka olisi ilmieläväksi
+vironnut, jos hänellä olisi ollut edessään toverien esimerkki tai
+ympärillään liehakoivia kilpakosijoita.
+
+Senpätähden hän, huomatessaan Kukkelikuun häärivän Tupun ympärillä ja
+aavistaen outoa iloa, josta hän väärin oli vierotettu, tunsi katkeraa,
+tiedotonta kateutta, joka vain odotti tilaisuutta puhjetakseen.
+
+Astuen alas lantatunkiota höyhenet pörröllään syöksyi Kukkelikuu pää
+vaakasuorana, kaula ojona, siivet levällään kulkua jouduttaakseen,
+kaikin voimin pakenevaa Tupua kohden, ikäänkuin tämä olisi aikonut
+olla osottamatta alamaisuuttaan, johon kukko tahtoi hänet väkivallalla
+pakottaa. Juoksu loppui lyhyeen. Kun kana tunsi olevansa kiinni ja
+kun ei enää ollut epäilemistäkään mikä kohtalo häntä odotti, painui
+hän maahan jaloilleen, hajottaen keskimäiset pyrstösulkansa pyrstön
+levittäytyessä vaakasuoraksi viuhkaksi.
+
+Kukkelikuu hyppäsi raskaasti hänen selkäänsä vetäen kokoon jalkojaan,
+pörristäen kaulaa, nipisti nokallaan kanan kaulahöyheniä kuin olisi
+niitä purren suudellut ja laski pyrstöpuolen alas. Hetken kuluttua
+nousi hän pystyyn keikailevana, räpyttäen silmiään, harja pystyssä,
+taivutti kaulan kaarevaksi ja lähti korskeana tiehensä. Tupu, vieläkin
+hämmennyksissään seikkailusta, ravistelihe kuin nainen, joka juur'ikään
+on tyhmästi liannut hameensa teolla, jota on paras pitää salassa, ja
+kiillotti nokallaan hankaantuneita höyheniään, mikä hänen mielestään
+oli välttämätön toimenpide.
+
+Hän oli näin pukuaan korjaamassa kun Hölppä, joka uteliaana oli
+tarkannut kaikkea tätä menoa, syöksyi minkä jaloista läksi hänen
+kimppuunsa, täynnä vaistomaista suuttumusta ja mustasukkaisuutta.
+Ankarasti alkoi hän nokallaan löylyttää Tupua, joka ei tästä mitään
+ymmärtänyt, vaan tyhmyyttään ja arkuuttaan läksi pakoilemaan
+vihollista. Tämä yltyi pakenevaa takaa-ajaessaan ja näykkiessään yhä
+kiihkeämmäksi eikä pysähtynyt, ennenkuin itse oli tästä tavattomasta
+hakkaamisesta lopen uupunut.
+
+Jok'ikinen takapihan Tupu sai vajaan viikon kuluessa kokea Hölpän
+nokan lujuutta ja hänen kaulalihaksiensa kestävyyttä. Hän oli
+välinpitämättömän näköisenä kävelevinään tai leikkivinään, ja hetkellä,
+jolloin kanat vähimmin osasivat hyökkäystä odottaa, hyppäsi hän
+hurjana heidän kimppuunsa, ponnisti ylenpalttisesti voimiaan heitä
+takaa-ajaessaan ja löylyyttäessään ja iloitsi siitä, että edes näin sai
+pakottavan lemmentarpeensa tyydyttää.
+
+Hän alkoi Tupuille antaa ylimääräisiäkin selkäsaunoja, koettaen saada
+ne ahdistetuksi johonkin nurkkaan, jossa ällistynyt pakolainen otti
+vastaan löylytyksen pörristäen höyheniänsä, varoen päätään ja heikosti,
+tukahtuneesti kaakattaen tuskissaan ja peloissaan. Eikä tuo pitkällisen
+kotiorjuuden lopen masentama eläin typeryydessään yrittänytkään
+vastustaa näin rohkean päättäväistä hyökkäystä.
+
+Kaikki olisi käynyt hyvin ja Hölppä olisi kauan pysynyt Tupujen
+tunnustettuna voittajana, jollei hän eräänä päivänä puolenpäivän
+tienoossa, jolloin kanat olivat koolla nokkimassa emännän heille
+ripottelemia jyväsiä, olisi halunnut jatkaa urotöitään ja hyökännyt
+yhden kanan kimppuun. Siitä koitui hänelle pahaa. Koko kanalauma,
+tuntiessaan näin koolla ollessaan voimansa, hyökkäsi siskon puolesta
+kaulat lyhyinä Hölpän kimppuun ja rupesi joukolla ja anteliaasti
+suorittamaan velkaansa, maksaen takaisin ne nokaniskut, joita hän
+oli heille jakanut. Siinä syntyi mellakka: päät kohosivat, jyvät
+unohtuivat, höyhenet pörristyivät, siivet pullistuivat, ja hätäiset
+ja lyhyet vihanpurkaukset, jotka pääsivät ilmoille kaikista noista
+eteenpäin ojennetuista nokista, saivat aikaan sanoinselittämättömän
+kaakatuksen. Kun Tuput tiesivät lukumääränsä ja kiitetyn yhteistuntonsa
+antavan heille voimaa, hyökkäsivät he Hölpän kimppuun löylyttäen häntä
+kaikin voimin. Hölppä syöksyi tätä uhkaavaa laumaa pakoon. Mutta
+vihainen joukko riensi hänen kintereillään, toiset yrittivät tarttua
+Hölppään, toiset iskeä häntä nokallaan, kiskoen häneltä irti höyheniä
+ja lyöden reikiä hänen ihoonsa.
+
+Talon ovi oli auki. Hölppä painui sisälle ja hänen perässään tulla
+töytäsi kiukun vimmassa koko vihainen, kostonjanoinen lauma, joka hänet
+auttamattomasti olisi repinyt kappaleiksi, jolleivät miehet olisi
+kavahtaneet pystyyn katsomaan tätä äkkiarvaamatonta hyökkäystä ja
+ajamaan kaakattavaa laumaa pakosalle.
+
+Senjälkeen Hölppä ei enää löylytellyt Tupuja.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sadepäivinä hän oli ravintolan isäntäväen sulona ilahduttaen
+heitä vikkelillä liikkeillään, huvittavalla uteliaisuudellaan ja
+naurunsäkätyksellään. Hän otti vastaan kaikki mitä hänelle heitettiin,
+olipa se syötäväksi kelpaavaa eli ei, ja, kuten kulloinkin päähän
+pisti, söi sen tai kätki johonkin nurkkaan lankun tai kevyen kiven
+alle. Pihalla ei enää ollut puunkappaletta, jonka suojasta ei löytynyt
+leivän-, sokurin- tai perunanpalaa, vieläpä kuparirahojakin, joiden
+löytö oli talon nulikoille sangen mieluinen yllätys. Ihmeteltiin, miten
+nämä kätköt, joita kanat käyttivät hyväkseen, olivat syntyneet, sillä
+harvoin kävi niitä Hölppä tarkastamassa, jolla ei milloinkaan ollut
+nälkä ja jota nuo pienet kiillottomat kuparirahat eivät erikoisesti
+hurmanneet.
+
+Mutta hopeiset pöytäkalut, terässakset, miehen kello häntä viehättivät.
+Ihmeteltävästi arvasi hän, että isäntäväki olisi kurittanut häntä, jos
+hän niitä anasti heidän nähtensä. Kun hänelle sattui vastustamaton
+anastamispuuska ja oikein erikoinen itaruuden tuuli, odotteli hän
+hetkeä jolloin olisi yksin, varastaakseen ja kätkeäkseen haluamiansa
+kiiltäviä esineitä. Näin varasti hän useita hopeisia pöytäkaluja,
+kuljettaakseen ne puuvajan perälle suureen kuoppaan risuaidan suojaan,
+jonne hän tästä puoleen vei kaikki hiukankin kiiltävät esineet, joita
+sai siepatuksi. Näin hän tietämättään eräänä päivänä aiheutti tappelun,
+joka oli vähällä päättyä surullisesti.
+
+Eräänä sumuisena iltapäivänä kuljeskeli hän joutilaana pöytien alla,
+etsien esineiden seasta jotakin, joka auttaisi häntä leikin tai
+vehkeilyn alkuun, kavahtaen joutumasta juopottelijain poljettavaksi,
+jotka siellä kuluttivat aikaansa kallistellen laseja ja juttuja
+kertoillen.
+
+Siellä oli heitä neljä tai viisi pyöreän pöydän ympärillä,
+lynkäpäisillään pöydän vahaliinalla, jolle viiniä oli läikkynyt.
+He lörpöttelivät ja nauroivat, aikalailla liikutuksissaan, melkein
+päihtyneinä, kilistellen laseja ja pulloja. Jo parikymmentä kertaa
+olivat he vähällä tarttua toinen toisensa tukkaan jostakin muka
+loukkaavasta sanasta tai likaisesta jutusta, jossa — kiihtyneessä
+tilassaan kun olivat käyneet epäluuloisiksi — olivat huomaavinaan
+häpäiseviä salaviittauksia.
+
+Kyllästyneenä näihin juomavieraisiin käski isäntä heitä maksamaan
+juominkinsa ja lähtemään tiehensä, lujasti kieltäytyen enää heille
+mitään antamasta.
+
+Vähäsen vielä sovintoa hierottuaan ja tyhjennettyään lasinsa, veti
+heistä muuan, joka oli toisia päihtyneempi, taskustaan esiin suuren,
+monivärisen nahkakukkaron, jonka hihnoja hän hitaasti aukoili, ja otti
+sieltä esille kahdenkymmenen markan kultarahan, jonka aikoi laskea
+kapakan isännän käteen. Hölppä hyppeli yhä lattialla melkein miehen
+jaloissa. Pahaksi onneksi pääsi kultaraha paksujen, pitkäaikaisesta
+juopottelusta pöhöttyneiden sormien lomitse liukumaan ja putosi
+lattialle. Juopunut työnsi tuoliaan taapäin saadakseen riittävästi
+tilaa kumartumaan ja ottamaan maasta rahan. Hän ei nähnyt mitään.
+Toiset olivat meluten vieneet säärensä hajalleen ja Hölppä mennä
+vilisti, kuin olisi tästä rähinästä peloissaan, nokka pystyssä ovea
+kohden. Ei kukaan häntä huomannut. Juopunut haki, kiroili; toisetkin
+kumartuivat etsimään; isäntä ja emäntä tulivat myös lähemmäs ja
+tutkivat terävin katsein lattianrakoja. Ei näkynyt mitään. Raapaistiin
+tulta, sytytettiin kynttilä. Ei näkynyt mitään. Juopunut kiroili
+kovemmin, ärjyi, suuttui. Hän oli kyllä ottanut esille kahdenkymmenen
+markan kultarahan — jonkun oli täytynyt ottaa se. Ei käynyt päinsä
+tehdä tällaista pilaa juomavieraalle tai ystävälle! Toiset juopuneet
+vakuuttivat viattomuuttaan, hän myönsi heidän olevan syyttömiä
+ja syytti isäntää, joka oli käskenyt heidän poistua. Miksikähän
+hän käskikään heidän mennä ulos? Silloin alkoi sadella kirouksia,
+uhkauksia, huutoja; kuului korvapuustien läimäyksiä, nyrkkejä
+heristettiin, lakit lentelivät ilmassa, nenät vuotivat verta; pöytä
+huojui, läkkituopit ja lasit menivät kumoon pelottavassa sekasorrossa
+miesten verisesti otellessa, repiessä ja iskiessä toisiaan ja
+ulvoen vakuuttaessa viattomuuttaan; emäntä kohotti kätensä taivasta
+kohti ja lähetti hakemaan naapureita erottamaan näitä miehiä, jotka
+iskivät toisiaan aivan umpimähkään eivätkä oikeastaan tienneet, miksi
+tappelivat.
+
+Koska kultarahaa ei milloinkaan näkynyt, päätteli ravintolan isäntä,
+että juopunut ei ollutkaan ottanut kukkarostaan mitään, että hän oli
+avannut sen vain etsiäkseen tappelun aihetta, ja kaikki yhtyivät häneen.
+
+Hölppä yksin tiesi asian oikean laidan. Hän lähti niin äkisti pihalle
+sentähden, että hänellä oli nokassaan kultaraha, jonka hän oli
+siepannut juopuneen kengältä samassa kun se oli siihen ääntä antamatta
+pudonnut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näihin aikoihin eräs juomavieraista sai päähänsä tuon Hölpälle tuhoisan
+tuuman: jospa sen opettaisi juomaan viiniä!
+
+Tuuma oli hankala toteuttaa, koska Hölppä tunsi voittamatonta epäluuloa
+sekä viinin hajua että sen väriä kohtaan. Täytyi käyttää petosta ja
+vedota harakan hyvin tunnettuun herkutteluhaluun. Eräänä päivänä oli
+Hölppä pöydällä, jonka ääressä eräs juomavieras istui jakaen harakan
+kanssa sokerileivän, jolle tämä oli ahne. Silloin pudotti mies kuin
+vahingossa lasiinsa, johon oli kaatanut enimmäkseen valkoista, hyvin
+sokeripitoista viiniä, palan, jota tarjosi Hölpälle. Tämä lähestyi
+lasia ja epäluulostaan huolimatta nokki pieninä murusina sokerileivän,
+sillä se oli mennyt palasiksi, maistaen näin samalla sokeroitua
+nestettä, joka hänestä tuntui oivalliselta. Kun mies sitten hetkisen
+perästä tarjosi lasin ilman sokerileipää, tulikin hän sitä hotkien
+juomaan, palasipa sitten houkuttelemattakin lasin ääreen useita kertoja
+peräkkäin.
+
+Huomaamatta väritettiin neste ja sokeriannosta vähennettiin, niin
+että jonkun ajan kuluttua Hölppä joi pelkkää viiniä ja syvästi
+halveksi raikasta vettä, jonka pinnalla pölyhiukkaset harmaana kuorena
+uiskentelivat.
+
+Viinin ensimäiset vaikutukset Hölppään olivat omituiset: se lörpötteli
+päivät päästään hyppien pöydältä toiselle, näykkien juomavieraita,
+iskien niitä nokallaan, hääri sitten ivanhaluisen näköisenä Mirrin
+edessä, joka häntä katseli viikset oikosenaan, korvat nurin ja astui
+heti julkeasti nykimään hännästä Pyryä, joka ärähti hänelle tavallista
+kovemmin, ilmaisten näin selvästi, että tätä ilveilyä oli tarpeeksi
+kestänyt.
+
+Ällistyneenä tästä läksytyksestä, asettui hän seisomaan jalat
+haarallaan kohottaen hiukan siipiänsä niinkuin akka, joka kädet
+lanteilla valmistuu haukkumaan naapurimuijaa, ja piti Pyrylle
+neljännestunnin kestävän, pitkäpiimäisen ja vaikeasti tajuttavan
+esitelmän, jossa samat kerakkeet säännöllisin väliajoin kertautuivat
+niinkuin vanhoissa kiroussanoissa. Mutta Pyry oli kyllin älykäs, ettei
+antanut tämän rauhaansa häiritä.
+
+Kuin sekaisin omasta sanatulvastaan, meni Hölppä sitten piiloon
+tuhkapesän viereen turvapaikkaansa ja vaipui uneen.
+
+Joka päivä joi hän enemmän ja hänen paha tuulensa yltyi. Pyry ärisi jo
+hänelle vihaisesti, juopot potkivat häntä hieman takapuoleen ja Mirri
+raapaisi häntä kynsillään joitakin kertoja tosissaan.
+
+Nyt hän ei enää tahtonut juoda muuta kuin viiniä, ja kun joskus
+joku juopottelija tarjosi hänelle huvikseen vesilasin, kasteli hän
+siinä nokkansa; näykkäsi sitten hetkellisen mielialansa vallassa
+suutuksissaan aikalailla tarjoojaa tästä huonosta pilasta tai kaasi
+päällään ja kaulallaan tämän lasin äkkiä kumoon.
+
+Täysin tahdottomana alistuen himojensa valtaan, joiden varalle
+eläimillä ei olennossaan ole hillitsevää eikä ohjaavaa voimaa, sieti
+hän tästälähtien epäluuloitta mitä tyhmintä ja ilkeintä pilantekoa.
+
+Koska hän erotuksetta tarttui kaikkeen mitä hänelle ojennettiin,
+kätkeäkseen sen sitten, otti hän eräänä päivänä juopuneelta vastaan
+juuri sytytetyn paperossin tarttuen sen palavaan päähän. Ensin kuuli
+hän paperossin nokassaan kihahtavan, tunsi sitten palohajua, sitten
+kuului heikko, vihlova tuskan korahdus ja sill'aikaa kun juopottelijat
+olivat pakahtua naurusta, pakoili eläinparka nokka auki sanomattomassa
+tuskassa, mitään näkemättä joka haaralle, syöksyen pahki seiniin ja
+huonekaluihin, päästäen kurkustaan vaikeroivaa kirkunaa ja epätoivon
+korahduksia. Kaksi päivää oli hän syömättä ja juomatta pitäen nokkaa
+auki. Vähitellen opetti häntä kärsimyksensä jälleen tajuamaan
+eläinelämäänsä, rappiotilaansa, ja hän olla jurotti kaiket päivät
+synkkänä ja yksinäisenä pimeässä nurkassaan.
+
+Vihdoin rupesi hän jälleen syömään ja juomaan, ensin vettä, sitten
+uudelleen viiniä, jota särpi vähin siemauksin. Hän kävi jälleen
+riitaiseksi, leikki yhä vähemmän, janosi yhä enemmän alkohoolia,
+ja kulutti aikaansa särpien viiniä juopottelijain lasista, nukkuen
+nurkassaan tai puolivalveillaan hokien päihtyneenä yhtä ainoata,
+yksitoikkoista ja tyhjäsisältöistä ääntä: puee, puee!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tänään ei ollut tapahtunut mitään erityistä. Hölppä oli juonut kuten
+tavallisesti ja tapansa mukaan mennyt maata hämärissä vähän sen jälkeen
+kun kanat olivat asettuneet yöpuulleen.
+
+Kyyristyneenä turvapaikkaansa höyhenet pörröllään, pää kaulan sisään
+vajonneena, nokka riipuksissa, paljaat silmäluomet suljettuina, vapisi
+hän kumman painajaisen vallassa, missä mitä lystillisimmät mielikuvat
+liittyivät mitä tuskallisimpiin.
+
+Öljylampun varjostin oli syrjään vedetty, niin että valo osui kirkkaana
+hänen piilopaikkaansa. Silloin hänestä tuntui, että kissat ja kanat
+laumottain olivat liittyneet häntä vastaan ja piirittivät hänet uhaten
+sytytetyillä, palavilla paperosseilla. Hän ravisti itseään päästäkseen
+niiden takaa-ajoa pakoon, nosti vuoroin kumpaakin jalkaansa ja sulki
+epätoivon voimalla nokkansa, jottei polttaisi sitä.
+
+Äkkiä heräsi hän tästä painostavasta unesta kuullessaan kovalla äänellä
+lausuttavan kaksitavuista nimeänsä. Hän avasi silmänsä, mutta sulki
+ne äkisti jälleen tuntiessaan kirkkaan lampunvalon niitä pistävästi
+sokaisevan. Mutta uudelleen kuului: Hölppä!
+
+Hän ei liikahtanut, koska vielä oli painajaisunen ahdistuksen vallassa.
+Hänen mieltään kalvoi epäluulo ja tuska hänen tuntiessaan, ettei tässä
+oudossa, hänelle melkein tuntemattomassa ympäristössä kyennyt pääsemään
+pakoon, ja hän pelkäsi sekä valoa että pimeää.
+
+Mutta kaksi kättä nosti hänet ylös ja viskasi tylysti pöydälle
+vastapäätä lamppua, punaiselta välkkyvällä nesteellä täytettyjen
+pikarien keskelle, joita näkyi pöydän joka reunalla ikäänkuin rajana,
+jonka yli hän ei saanut astua. Häikäistynä ja hurjana pelosta kääntyi
+hän valoa pakoon, joka koski kipeästi silmiin, miesten nauraa
+hohottaessa hänen neuvottomuudelleen ja tuskalleen.
+
+— Otappas kulaus, Hölppä! Hänelle tarjottiin lasi.
+
+Mutta Hölppä piti nokkansa ja silmänsä itsepintaisesti kiinni, tuntien
+hämärästi tuossa käheässä äänessä vaaran piilevän.
+
+— Hän ei haluakaan enää viiniä, tuo herkkusuu, sanoi eräs juopunut. —
+Jospa hänelle tarjoisi vähän väkevämpää!
+
+Ja oitis hän tarjosi Hölpälle pienestä lasista paloviinaa. Mutta nokka
+pysyi suljettuna, koska säikähtynyt eläin ei ymmärtänyt eikä halunnut
+mitään.
+
+Silloin eräs mies aukaisi väkisin Hölpän nokan toisen kaataessa
+kurkkuun yhtä päätä vähissä erin kolme lusikallista alkohoolia.
+
+Vaikutus oli eriskummainen.
+
+Heti Hölppä suorihe pystyyn, tuntui kuin pitenevän, repäsi hurjat
+silmänsä auki, riuhtasi rajusti siipensä levälleen ja syöksyi tarmonsa
+takaa lamppua kohti, saaden juopot kauhistuksissaan peräytymään.
+Veristen silmien salamoidessa hyppäsi hän vastustamattomalla voimalla
+kohti valoa tuon lampun kimppuun, jota hänen hullaantuneet aivonsa
+pitivät yksinomaisena syyllisenä hänen sisässään riehuvaan polttoon.
+
+Lamppu ei kestänyt tätä hurjaa hyökkäystä, vaan kaatui ja vieri
+lattialle särkyen sirpaleiksi, öljy syttyi tuleen, joka poltti
+seinäpapereita, tuoleja, pöytiä, uhaten näin taloa tulipalolla. Hölppä
+tuleen tukehtuen paloi elävältä, mutta tämän ulkonaisen tuskan rinnalla
+tuntui ehkä hänen sisäinen, aivoissa ja sisälmyksissä riehuva polttonsa
+helpommalta.
+
+Ja kun juopuneet olivat saaneet tuon juoppohullun harakan sytyttämän
+tulen sammuksiin, tulkitsi yksi heistä, katsellen kuolleen tai
+oikeammin vapautuneen eläimen puoleksi hiiltynyttä ja jäykistynyttä
+ruumista, yleisen mielipiteen, jossa ilmeni ihmisten äärimmäinen
+tunnottomuus:
+
+— Äh! kuinka ilkeä tuokin raato sentään on!
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 73697 ***