initial commit of ebook 74366 filesHEADmain

1 files changed, 3003 insertions, 0 deletions

diff --git a/74366-0.txt b/74366-0.txt
new file mode 100755
index 0000000..9d25179
--- /dev/null
+++ b/74366-0.txt
@@ -0,0 +1,3003 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74366 ***
+
+
+
+
+
+KUOLEMA VENETSIASSA
+
+Kirj.
+
+Thomas Mann
+
+
+Saksankielestä suomentanut
+
+Toini Kivimäki
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
+1928.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU
+
+
+_Gustav Aschenbach_ eli von Aschenbach, kuten hänen nimensä hänen
+viidennenkymmenennen syntymäpäivänsä jälkeen virallisesti kuului,
+oli eräänä kevätiltapäivänä vuonna 19 joka kuukausimääriä esiintyi
+mannermaallemme niin uhkaavin elein, lähtenyt asunnostaan Münchenin
+Prinzregenten-kadun varrelta yksinään pitkähkölle kävelyretkelle.
+Aamupäivätuntien vaikean ja vaarallisen, juuri silloin mitä suurinta
+varovaisuutta, kaukonäköisyyttä ja tahdon tehokkuutta ja tarkkuutta
+vaativan työn ärsyttämänä kirjailija ei ollut kyennyt edes päivällisen
+jälkeen hillitsemään sisäisen, tuotteliaan koneistonsa puhtia, sitä
+_molus animi continuus_, joka Ciceron mukaan on kaunopuheisuuden
+olemus, eikä päässyt vaipumaan siihen vapauttavaan uneen, joka voimien
+lisääntyvän kulutuksen vuoksi oli hänelle päivittäin tuiki välttämätön.
+Niinpä hän olikin heti teen jälkeen lähtenyt ulos toivoen ulkoilman
+ja liikunnon parantavan hänet ennalleen ja auttavan häntä saamaan
+virkistävän illan.
+
+Toukokuu oli alullaan, ja kosteankylmien viikkojen jälkeen oli tullut
+petollinen sydänkesä. Englantilainen puutarha, vaikka vasta hennosti
+lehdessä, oli ollut autereinen kuin elokuussa ja lähempänä kaupunkia
+täynnä ajoneuvoja ja jalankulkijoita. Puutarhurin asunnolla, jonne
+yhä hiljenevät tiet olivat hänet opastaneet, hän oli jonkun hetken
+silmäillyt kansanomaisen eloisaa »Wirtsgartenia», jonka luo pysähtyi
+ajurinvaunuja ja yksityisten ajoneuvoja. Hän oli jo auringon laskiessa
+kääntynyt täältä kotimatkalle pitkin puiston reunaa ketoaukeaman yli
+ja odotteli, koska tunsi itsensä väsyneeksi ja Föhringiltä päin uhkasi
+rajuilma, pohjoisen hautuumaan kupeella raitiovaunua, joka veisi hänet
+suorinta tietä takaisin kaupunkiin.
+
+Sattumalta oli pysäkki ja sen lähitienoo autio. Ei kivetyllä
+Ungerer-kadulla, jonka kiskoraiteet yksinäisinä ja kiiltävinä johtivat
+Schwabingille päin, eikä Föhringin viertotiellä näkynyt ainoitakaan
+ajoneuvoja. Kivenhakkaamojen aitausten takana, missä myytävänä olevat
+ristit, muistotaulut ja hautapatsaat luovat silmien eteen ikäänkuin
+toisen asumattoman kalmiston, ei mikään liikkunut, ja vastapäinen
+bysantilaismallinen hautakappeli seisoi äänettömänä mailleen
+vaipuvan päivän kajossa. Sen kreikkalaisristien ja kirkasväristen,
+kirkollisaiheisten kuvausten koristamassa päätysivussa näkyi
+sitäpaitsi sopusuhtaisesti järjestettyjä, kultakirjaimin piirrettyjä
+otsikkolauseita, kuten: »Te käytte sisälle Jumalan asuntoon» tai
+»Ikuinen valo loistakoon teille».
+
+Odottelija oli saanut muutamaksi hetkeksi vakavaa ajanvietettä
+lukiessaan näitä mietelauseita ja antaessaan sielunsa silmien upota
+niiden kuultavaan mystiikkaan, kun hän haaveiluistaan valveutuen
+huomasi pylväskäytävässä, ulkoportaita vartioivien molempien
+ilmestyskirjan petojen yläpuolella miehen, jonka tavallisuudesta
+poikkeava ulkoasu johti hänen ajatuksensa uudelle ladulle.
+
+Epätietoiseksi jäi, oliko mies tullut kappelin sisältä pronssiportista
+vai oliko hän päässyt ulkoa tullen huomaamatta nousemaan portaille.
+Syventymättä tarkemmin tätä kysymystä harkitsemaan Aschenbach oli
+taipuvainen hyväksymään edellisen vaihtoehdon.
+
+Mies oli melko kookas, laiha, parraton ja silmäänpistävän
+nykerönenäinen, sitä punatukkaista, lajia, jolla on maidonvalkoinen
+ja kesakkoinen hipiä. Hän ei näköjään ollut ensinkään baijerilaista
+rotua: ainakin hänen päässään oleva leveä ja suoralierinen olkihattu
+antoi hänelle vierasmaalaisen ja jostakin kaukaa saapuneen matkamiehen
+leiman. Tosin hänellä oli selässä riippumassa maakuntalaiselle
+ominainen reppu ja yllään kellahtava, vyöllä sitaistu, nähtävästi
+sarasta valmistettu puku, harmaa sadevaippa vasemmalla käsivarrellaan,
+jota hän tuki kuvettaan vasten, ja oikeassa kädessä rautakärkinen,
+vinosti maahan työnnetty keppi, jonka ponteen hän jalat ristissä nojasi
+lonkkaansa.
+
+Pää pystyssä, niin että hänen väljästä urheilupaidasta esiintyöntyvässä
+laihassa kaulassaan näkyi aataminomena selvänä ja paljaana, hän katseli
+värittömin punaripsisin silmin, joiden välissä, merkillisen hyvin
+hänen lyhyeen typykkänenäänsä sopien, oli kaksi pystysuoraa tarmokasta
+vakoa, terävästi tähystellen etäisyyteen. Siten — ja ehkäpä hänen
+korotettu ja korottava asemapaikkansa oli omiaan tehostamaan sitä
+vaikutusta — hänen asennossaan oli jotakin hallitsevan kauaskantavaa,
+rohkeaa tai suorastaan hurjaa; olkoonpa sitten, että hän sokaistuna
+tuijotti laskevaa aurinkoa tai että syynä oli pysyvä, vääntynyt ilme,
+hänen huulensa näyttivät liian lyhyiltä, ne olivat työntyneet kokonaan
+hampaitten edestä, jopa niin, että nämä ikeniin saakka paljastuneina
+kiilsivät kauas valkoisina ja pitkinä.
+
+Oli hyvinkin mahdollista, että Aschenbach oli esiintynyt tahdittomasti
+silmäillessään vierasta osittain hajamielisenä osittain tutkivana,
+sillä äkkiä hän havaitsi, että mies vastasi hänen katseeseensa ja
+lisäksi niin sotaisesti, niin läpitunkevasti, niin selvästi ilmaisten
+aikovansa ajaa asian veitsenterälle asti ja pakottaa toisen katseen
+väistymään, että Aschenbach kääntyi kiusaantuneena ja lähti liikkeelle
+aitauksen viertä pitkin, päättäen olla välittämättä miehestä sen
+enempää. Seuraavassa tuokiossa hän olikin jo unohtanut vieraan.
+
+Mutta lieneekö tuo miehen olemuksessa ilmennyt vaeltajan näköisyys
+tai jokin muu ruumiillinen tai sielullinen syy vaikuttanut hänen
+mielikuvitukseensa, kuinka tahansa, hän tunsi yllättävästi sisässään
+kummallista laajentumista, eräänlaista ailahtelevaa levottomuutta,
+nuorekkaan janoista etäisyyskaipuuta. Se tunne oli niin elävä, niin
+uusi tai ainakin jo niin kauan sitten kirvoitettu ja unhossa ollut,
+että hän kädet selän takana, katse maahan luotuna, jäi kahlehdittuna
+seisomaan tutkiakseen tämän aistimuksen olemusta ja päämäärää.
+
+Se tiesi matkustushalua, ei muuta, mutta todellisesti mielijohteena
+syntyen ja paisuen intohimoksi, jopa suorastaan harha-aistimukseksi.
+Hänen himonsa yltyi näkeväksi, hänen mielikuvituksensa, joka ei ollut
+vielä rauhoittunut työhetkien jälkeen, loihti kuvan monisäikeisen
+maakamaran kaikista ihmeistä ja kauhuista, joita se koetti yhtaikaa
+esittää itselleen.
+
+Hän näki — edessä oli maisema, tiheäusvaisen taivaan kattama
+etelämainen suotienoo, kosteanrehevä ja kammottava, eräänlainen
+alkumaailma, jossa oli saaria ja soita ynnä liejua kuljettavia
+jokia — hän näki vehmaasta sanajalkatiheiköstä, lihavan, paisuneen
+ja oikullisen helokukkaisen kasviston peittämästä maakamarasta
+kohoavan karvapintaisia palmurunkoja lähellä ja kaukana, näki
+omituisen muodottomien puiden upottavan juuriaan ilman kautta maahan,
+tunkkaisiin, vihertävinä välkkyviin vuolteihin, missä maidonvalkoisten
+ja lautasen kokoisten kelluvien kukkien välissä seisoi matalikossa
+liikkumattomina sivulleen tuijottavia oudonnäköisiä lintuja, joilla oli
+korkeat hartiat ja epämuotoinen nokka, näki bamburyteikön solmuisten
+ruokorunkojen lomasta vaanivan tiikerin silmien välkähtävän hehkun
+— ja tunsi sydämensä sykkivän kauhua ja arvoituksellista halua.
+Sitten näky katosi, ja päätänsä ravistaen Aschenbach jatkoi kulkuaan
+hautakivihakkaamojen aitausten vieritse.
+
+Hän ei ollut, ainakaan siitä alkaen, jolloin hänellä oli ollut varoja
+nauttiakseen mielin määrin yleismaailmallisen yhdysliikenteen eduista,
+pitänyt matkustamista muuna kuin terveydellisenä toimenpiteenä, johon
+silloin tällöin vastoin halua ja taipumusta oli täytynyt turvautua.
+Liian paljon työssä mukana, oman persoonallisuutensa eurooppalaisen
+sielun vaatimissa tehtävissä ahertaen, tuotannon velvoituksen
+liiaksi raskauttamana, huvitukseen liian vastahakoisena voidakseen
+kelvata ulkomaailman harrastelijaksi hän oli kokonaan tyytynyt
+siihen käsitykseen, jonka kuka tahansa, liikkumatta pitkälle omasta
+piiristään, voi saada maakamarasta, eikä ollut kertaakaan edes
+yrittänyt lähteä Euroopan ulkopuolelle.
+
+Varsinkin senjälkeen kun hänen elämänsä alkoi hitaasti kallistua
+loppuaan kohden, siitä alkaen, jolloin hänen taiteilijapelkonsa,
+se ajatus, ettei ehtisi saada valmiiksi — se huoli, että aika
+loppuisi kesken, ennenkuin hän olisi täyttänyt velvollisuutensa
+ja antanut itsensä kokonaan, ei enää ollut pelkkänä päähänpistona
+karkoitettavissa, oli hänen ulkonainen olemassaolonsa rajoittunut
+melkein yksinomaan siihen kauniiseen kaupunkiin, josta oli tullut
+hänen kotiseutunsa, ja jylhään maa-asuntoon, jonka hän oli itselleen
+rakentanut vuoristoon ja jossa hän vietti sateiset kesät.
+
+Niinpä sekin mielijohde, joka juurikään oli niin myöhään ja äkkiä
+häneen iskenyt, hyvin pian hillittiin järkisyiden ja nuoresta pitäen
+kehitetyn itsekurin avulla, jolloin se sai oikean valaistuksensa.
+Hänellä oli ollut aikomus kehittää muuan teos, jota varten hän eli,
+erääseen tiettyyn kohtaan, ennenkuin hän muuttaisi maalle, ja tuo
+ajatus ruveta maankiertäjäksi, mikä kuukausiksi riistäisi hänet työn
+äärestä, oli liian kevytmielinen ja niin vastoin kaikkia suunnitelmia,
+ettei sitä kannattaisi edes vakavasti pohtia.
+
+Ja silti hän tiesi liiankin hyvin, mistä syystä tuo ahdistus niin
+äkkiarvaamatta oli johtunut. Pakokauhua se oli, tunnusti hän itselleen,
+tuo etäisyyden ja uuden kaipuu, tuo vapautuksen, helpotuksen ja
+unohduksen himo — halu päästä pois työn äärestä, jäykän, kylmän ja
+intohimoisen raatamisen arkiympäristöstä. Tosin hän rakasti sitä,
+rakasti jo melkein hermoja kuluttavaa ja päivittäin uudistuvaa
+taistelua sitkeän ja ylpeän, niin useasti koetellun tahdon ja yhä
+lisääntyvän väsymyksen välillä, josta kukaan ei saisi tietää mitään
+ja jota tuotanto ei saisi millään lailla ilmaista, ei merkilläkään
+paljastaa voimien pettäneen tai veltostuneen. Mutta järkevältä tuntui
+olla jännittämättä jousta liiaksi, itsepintaisesti tukahduttamatta niin
+elävästi tuntuvaa tarvetta.
+
+Hän ajatteli työtään, ajatteli sitä kohtaa, johon hänen jälleen tänään,
+kuten eilenkin, oli täytynyt pysähtyä ja joka ei näyttänyt mukaantuvan
+kärsivälliseen sommitteluun eikä ripeään sivallukseen. Hän tutki sitä
+uudelleen, koetti murtaa tai purkaa esteen ja luopui hyökkäyksestä,
+väristen vastenmielisyydestä. Tässä ei ollut mikään tavaton vaikeus
+voitettavana, mutta häntä lamauttivat haluttomuuden tuottamat
+epäilykset ja se paisui niin valtavaksi tyytymättömyydeksi, ettei
+mikään enää voinut sitä vaimentaa.
+
+Tyytymättömyys oli tosin jo nuorukaiselle merkinnyt kyvyn olemusta
+ja sisintä luonnetta, ja siksi hän oli hillinnyt ja viilentänyt
+tunnetta, koska hän tiesi sen olevan taipuvaisen tyytymään iloiseen
+likimääräisyyteen ja puoleen täydellisyyteen. Kostiko siis nyt tuo
+kahlehdittu aistimus jättämällä hänet ja kieltämällä hänen taiteeltaan
+kannatuksensa ja siivittämisensä ja viemällä mukanaan kaiken halun,
+muodon ja ilmaisun viehätyksen?
+
+Ei niin, että hän olisi luonut huonoa: se ainakin oli vuosien tuottama
+etu, että hän voi joka hetki olla tyynen varma mestaruudestaan. Mutta
+kansan, sitä kunnioittaessa hän itse ei siitä iloinnut, ja hänestä
+tuntui, että hänen työstään puuttuivat ne tulisesti räiskyvän mielen
+tunnusmerkit, joilla ilon synnyttäminä enemmän kuin millään sisäisellä
+arvolla on se tärkeämpi etu, että niistä tulee nauttivan maailman
+ilonaihe.
+
+Hän pelkäsi viettää kesää maalla yksinään pienessä talossa
+palvelustytön kanssa, joka valmisti hänen ruokansa, ja miespalvelijan
+kera, joka toi sen hänelle pöytään. Hän pelkäsi tuttuja maisemia
+vuorenhuippuineen ja -seinämineen, jotka jälleen ympäröisivät hänen
+tyytymätöntä hitauttaan. Ja näin ollen oli vaihtelu tuiki tarpeen,
+hiukan tilapäiselämää, tyhjäntoimittamista, kaukoilmaa ja uutta verta,
+niin että kesästä tulisi hyödyllinen ja tuottava. Matkoille siis —
+hän oli siihen tyytyväinen. Ei kovin kauas, ei juuri tiikerien luo.
+Makuuvaunussa yö ja kolmen, neljän viikon lepotovi jossakin kaiken
+maailman lomapaikassa, lempeässä etelässä.
+
+Näin hän mietti kuullessaan Ungerer-katua lähestyvän sähköraitiovaunun
+jyminän, ja vaunuun noustessaan hän päätti käyttää illan tutkimalla
+karttaa ja aikataulua. Vaununsillalla hänen päähänsä pälkähti
+etsiskellä olkihattuista miestä, joka oli ollut hänen toverinsa tämän
+kutakuinkin kohtalokkaan viivähdyksen aikana. Mutta vieraan häviäminen
+jäi selittämättömäksi: häntä ei näkynyt entisellä paikallaan, ei
+seuraavalla pysäkillä eikä vaunussakaan.
+
+
+
+
+TOINEN LUKU
+
+
+Gustav Aschenbach, »Preussin Fredrikin» elämäkertaa kuvaavan, selvän
+ja valtavan proosaeepoksen tekijä, kärsivällinen taiteilija, joka niin
+kauan ja uutterasti kutoi »Maja»-nimistä rikaskuvioista, erään aatteen
+varjossa niin monenlaista ihmiskohtaloa yhteenkeräävää romaanimattoa,
+sen väkevän tarinan luoja, jonka nimeksi oli pantu »Muuan kurja» ja
+joka osoitti kokonaiselle kiitolliselle nuorisolle, että mitä syvimmän
+tiedon toisella puolen on siveellisen päättäväisyyden mahdollisuus,
+ja vihdoin (ja näin onkin lueteltu hänen kypsyyskautensa teokset)
+»Henkeä ja taidetta» käsittelevän intohimoisen tutkielman laatija,
+joka siinä ilmenevän järjestävän kyvyn ja vastakohtiin perustuvan
+kaunopuheisuuden nojalla sai vakaat arvostelijat panemaan sen
+välittömästi Schillerin koruttomasta ja hentomielisestä runoudesta
+lausumien mietteiden rinnalle, oli syntynyt Slesian maakunnan
+piirikaupungissa L:ssä arvokkaan oikeusvirkamiehen poikana. Hänen
+esi-isänsä olivat olleet upseereita, tuomareita, hallintovirkamiehiä,
+henkilöitä, jotka kuninkaan ja valtion palveluksessa olivat viettäneet
+ryhdikästä, moitteettoman karua elämää. Syvempää henkisyyttä oli
+kerran heidän joukossaan Ilmennyt eräässä saarnamiehessä, vilkkaampaa,
+aistillisempaa verta oli perheeseen tuonut edellisen sukupolven aikana
+runoilijan äiti, böömiläisen kapellimestarin tytär. Häneltä periytyivät
+pojan ulkomuodossa ilmenevät vieraan rodun tuntomerkit. Virkatoimen
+selväpiirteisen tunnollisuuden ja tummempien, tulisempien vaistojen
+avioliitossa saattoi syntyä taiteilija, jopa tällainen erikoinen
+taiteilija.
+
+Koska hänen koko olemuksensa rakentui maineen pohjalle, osoittautui
+hän, ellei varsinaisesti varhaiskypsäksi, niin ainakin jo varhain
+julkisuudelle kypsäksi ja taidokkaaksi äänensävynsä päättäväisyyden
+ja persoonallisen ytimekkyyden nojalla. Miltei jo koulupoikana
+hänellä oli tunnettu nimi. Kymmentä vuotta myöhemmin hän oli oppinut
+edustamaan kirjoituspöytänsä äärestä, hoitamaan mainettaan, olemaan
+sävyisä ja tärkeä kirjetyylissään, jonka tuli olla lyhyttä (sillä
+menestyvän ja luotetun osalle tulee monia ahdistelevia vaatimuksia).
+Nelikymmenvuotiaana, varsinaiseen työhön kuuluvien rasitusten ja
+vaihtelujen uuvuttamana, hänen täytyi päivittäin selviytyä kirjeistä,
+joissa oli kaikkien mahdollisten maiden postimerkkejä.
+
+Yhtä kaukana kaikesta arkipäiväisestä kuin eriskummaisesta hänen
+kykynsä oli sitä laatua, että se valloitti samalla haavaa sekä suuren
+yleisön uskon että valikoivien ihailevan ja vaativan hyväksymisen.
+Siten jo nuorukaisena tuntien kaikkien vaatimuksesta velvollisuudekseen
+luoda jotakin — jopa jotakin suurenmoista — hän ei ollut milloinkaan
+kokenut joutenoloa eikä nuorten huoletonta toimettomuutta.
+
+Kun hän viidenneljättä ikäisenä sairastui Wienissä, lausui muuan terävä
+tarkkailija hänestä seurapiirissä: »Nähkääs, Aschenbach on alati elänyt
+näin» — ja puhuja puristi vasemman kätensä sormet tiukasti nyrkkiin —
+»eikä milloinkaan näin» — ja hän päästi avatun käden rennosti vaipumaan
+nojatuolin käsinojalta. Se osui oikeaan. Ja urhean siveellistä siinä
+oli se, että hän oli rakenteeltaan kaikkea muuta kuin vankkaa tekoa
+ja että alituinen ponnistelu oli hänelle ainoastaan kutsumusta eikä
+varsinaisesti synnynnäistä.
+
+Lääkärin huolenpito oli kieltänyt pojalta koulunkäynnin ja pakottanut
+turvautumaan kotiopetukseen. Hän oli kasvanut eristettynä ilman
+toveripiiriä ja kuitenkin aikaisin tullut huomaamaan, että hän kuului
+sukupolveen, jonka keskuudessa ei kyky ollut harvinainen, mutta
+kyllä ruumiillinen pohja, jota kyky vaati kehittyäkseen — siihen
+sukupolveen, joka aikaisin antaa parhaimpansa ja jossa taito harvoin
+jaksaa kestää vuosia. Mutta hänen mielilauseensa oli »kestää loppuun
+asti». Fredrik-romaanissaan hän ei nähnyt muuta kuin tämän komennuksen
+ylistystä; näihin sanoihin hänestä näytti sisältyvän kärsimysten
+uhallakin toimivan hyveen olemus. Hän toivoikin hartaasti saavansa elää
+vanhaksi, sillä hän oli alati ollut sitä mieltä, että vain sellaista
+taiteellisuutta voi sanoa todella suureksi, laajakantoiseksi, jopa
+todella arvokkaaksi, jonka oli suotu olla luonteenomaisen hedelmällinen
+kaikilla inhimisillä asteilla.
+
+Kun hän siis tahtoi hennoilla olkapäillään kantaa tehtäviä, joita kyky
+niille sälytti, ja kulkea pitkän matkan, tarvitsi hän siihen kipeästi
+kuria — ja kurihan onneksi oli hänen synnynnäinen perintöosansa
+isän puolelta. Nelikymmen-, viisikymmenvuotiaana, jopa jo siinä
+iässä, jolloin muut tuhlaavat aikaa, haaveilevat, siirtävät suurten
+suunnitelmien toteuttamisen huoleti tuonnemmaksi, hän aloitti
+päivänsä aikaisin, huuhteli rintansa ja selkänsä kylmällä vedellä ja
+tarjosi sitten, kaksi korkeaa hopeajalustaan pantua vahakynttilää
+käsikirjoituksen päässä, unen aikana kootut voimansa kahden kolmen
+aamutunnin intohimoisessa tunnontarkassa työssä uhrina taiteelle.
+
+Oli anteeksiannettavaa, vieläpä se oikeastaan merkitsi hänen
+hyveellisyytensä voittoa, kun tietämättömät pitivät »Maja»-maailmaa tai
+niitä eepillisiä mittoja, joissa Fredrikin sankarielämä esitettiin,
+keskitetyn voiman ja pitkän henkäyksen synnyttäminä, vaikka niiden
+suuruus päinvastoin oli rakennettu pieninä päivätöinä lukemattomista
+erikoisinnoituksista ja ne vain sentakia olivat niin kauttaaltaan ja
+joka kohdaltaan erinomaisia, että niiden tekijä oli tahdonkestävyydellä
+ja sitkeydellä, sentapaisella, joka valloitti hänen kotimaakuntansa,
+elänyt vuosikausia saman teoksen jännityksen alaisena ja käyttänyt
+varsinaiseen luomiseen pelkästään voimakkaimmat Ja arvokkaimmat
+hetkensä.
+
+Jotta huomattava hengentuote voisi heti tehdä laajan ja syvän
+vaikutuksen, täytyy olla salainen sukulaisuus, jopa yhtäpitäväisyys sen
+luojan oman kohtalon ja silloisen sukupolven yleisen kohtalon välillä.
+Ihmiset eivät tiedä, miksi he suovat mainetta jollekin taideteokselle.
+Ollen kaikkea muuta kuin tuntijoita he luulevat keksivänsä siitä
+satoja etuja voidakseen osoittaa tuntemansa voimakkaan mieltymyksen
+oikeutetuksi.
+
+Mutta heidän suosionsa varsinaista syytä on mahdoton punnita; se
+on myötätuntoa. Aschenbach oli kerran vähemmän näkyvällä paikalla
+välittömästi sanonut, että melkein kaikki suuri, mitä oli olemassa,
+oli syntynyt kaikesta huolimatta, surun ja tuskan, köyhyyden,
+yksinäisyyden, ruumiillisen heikkouden, puheitten, intohimon ja
+tuhansien esteitten uhallakin. Mutta se oli enemmän kuin havainto,
+se oli omaa kokemusta, se oli suorastaan hänen elämänsä ja maineensa
+kaava, hänen teostensa avain, ja ihmekö siis, että se ilmeni myös hänen
+ihmeellisimpien henkilöillensä siveellisenä luonteena ja ulkonaisena
+käyttäytymisenä.
+
+Siitä uudesta, monenmoisina yksilöllisinä ilmiöinä toistuvasta
+sankariesikuvasta, jota tämä kirjailija suosi, oli jo aikaisin eräs
+ymmärtäväinen erittelijä kirjoittanut, että se oli »älyllisen ja
+poikamaisen miehuuden» luonnos, »joka ylpeässä häveliäisyydessä puree
+hammasta ja seisoo rauhallisena, kun miekat ja keihäät lävistävät hänen
+ruumiinsa». Se oli kaunista, henkevää ja täsmällistä, huolimatta sen
+näköjään liian passiivisesta leimasta. Sillä elämänvaiheissa kestävä
+ryhti, tuskassa ilmenevä miellyttäväisyys ei ole vain kärsimystä, se
+on suoraa toimintaa, todellinen voitto, ja Sebastian-hahmo on, ellei
+yleensä niin ainakin puheena olevan taiteen ihanin vertauskuva.
+
+Jos katsahti tähän sepitettyyn maailmaan, tuli siinä esille hieno
+itsehillintä, joka viime hetkeen asti peittää maailman silmiltä
+sisäisen onttoutumisen, biologisen rappeutumisen; kellertävä,
+aistillisesti osattomaksi jäänyt rumuus, jonka onnistuu saada kytevä
+kiihko syttymään puhtaaksi liekiksi, vieläpä kohota kauneuden
+valtakunnan hallitsijaksi; kalpea voimattomuus, joka hengen hehkuvista
+syvyyksistä hakee voimaa pakottamaan kokonaisen ylimielisen kansan
+ristin juurelle, _sen_ jalkojen juurelle; miellyttävä ryhti
+muodon tyhjässä ja ankarassa palveluksessa; synnynnäisen petturin
+valheellinen, vaarallinen elämä ja hermoja nopeasti kuluttava kaipuu
+ja taito. Kun katseli kaikkia näitä kohtaloita ja vielä monta
+samantapaista, saattoi epäillä, olisiko yleensä muuta urhoollisuutta
+kuin heikkojen urhoollisuus. Mikähän sankarius olisikaan ajanmukaisempi
+kuin tämä?
+
+Gustav Aschenbach oli kaikkien niiden runoilija, jotka tekevät työtä
+uupumuksen rajamailla, liiaksirasittuneiden, jo rikkiajettujen,
+vielä pystyssä pysyvien, kaikkien niiden työtä saarnaavien, jotka
+kitukasvuisina ja haurain välinein tahdonhaltioitumisen ja viisaan
+hoidon avulla voittavat itselleen ainakin joksikin aikaa suuruuden
+vaikutukset. Niitä on paljon, he ovat aikakauden sankareita. Ja
+kaikki he tunsivat itsensä hänen teoksessaan, tapasivat tunnustusta,
+koroitusta, ylistystä; he olivat hänelle kiitollisia, kuuluttivat hänen
+nimeään.
+
+Hän oli ollut nuori ja hiomaton aikansa mukaisesti ja saatuaan siltä
+huonoja neuvoja julkisesti hairahtunut, erehtynyt, pannut itsensä
+alttiiksi, puheissaan ja teoksessaan rikkonut säädyllisyyden ja
+maltillisuuden lakia. Mutta hän oli voittanut arvon, jota tavoittamaan,
+kuten hän väitti, jokaisella suurella kyvyllä on luontainen,
+synnynnäinen kannustin, jopa voi sanoa, että koko hänen kehityksensä
+oli ollut tietoista ja uhmaavaa, kaikki epäilyn ja ivan esteet tieltään
+raivaavaa arvoonnousua.
+
+Kuvauksen elävä, henkisesti höllä kouraantuntuvaisuus huvittaa
+poroporvarillisia joukkoja, mutta intohimoisen vääjäämättömään
+nuorisoon tehoo vain se, mikä on pulmallista. Ja Aschenbach harrasti
+pulmallista; hän oli ollut niin ehdoton kuin vain joku nuorukainen.
+Hän oli palvonut henkeä, harjoittanut tiedon ryöstöviljelystä,
+jauhanut siemenhedelmää, pannut alttiiksi salaisuuksia, tehnyt kyvyn
+epäiltäväksi, kavaltanut taiteen — vieläpä hän oli, samalla kun
+hänen kuvaavat teoksensa huvittivat, kohottivat, elähdyttivät uskoen
+nauttivia, nuorekkaana taiteilijana hurmannut kaksikymmenvuotiaita
+taiteen epäiltävästä olemuksesta ja itse taide-elämästä lausumillaan
+kyynillisillä väitteillä.
+
+Mutta näyttää siltä, ettei jalo ja kelpo henki mistään nopeammin,
+perinpohjaisemmin tympeydy kuin tiedon terävästä ja katkerasta
+kiihoituksesta. Ja varmaa on, että nuorukaisen raskasmielinen, mitä
+tunnontarkin perusteellisuus merkitsee pinnallisuutta mestariksi
+varttuneen miehen syvällisen lopputuloksen rinnalla, kun hän kieltää
+tietämyksen, syrjäyttää sen ja kulkee pystyssä päin sen ohitse, mikäli
+se on omiaan vähimmässäkin määrässä lamauttamaan, herpaisemaan,
+alentamaan tehoa, tunnetta tai itse intohimoa.
+
+Kuinka olisi kuuluisa kertomus »Kurjasta» selitettävä muuksi
+kuin inhon ilmaisuksi ajan säädytöntä psykologismia vastaan? Se
+ruumiillistuu tuossa kertomuksen veltossa ja arkisessa puoliroistossa,
+joka juonittelee itselleen kohtalon, ajamalla voimattomuudessaan,
+paheellisuudessaan, siveellisessä heikkoudessaan vaimonsa erään
+parrattoman syliin ja sisimmässään uskomalla saavansa tehdä arvottomia
+tekoja. Se sanan mahtipontisuus, jolla tässä kehno tuomittiin, ilmaisi,
+että torjuttiin moraalisen epäilijämielen kaikki kadotussurkuttelu
+ja kiellettiin veltto säälinilmaus, jonka mukaan kaiken ymmärtäminen
+tietää kaiken anteeksiantamista. Ja mitä tässä valmisteltiin, jopa
+jo tapahtuikin, se oli »uudestisyntyneen ennakkoluulottomuuden
+ihmettä», josta vähän myöhemmin eräässä tekijän kaksinpuhelussa
+painavasti ja jotenkin salaperäisesti korostamalla tuli puhe. Omituisia
+sattumuksia! Oliko tämän »uudestisyntymisen», tämän uuden arvon ja
+ankaruuden henkistä seurausta, että samaan aikaan havaittiin hänen
+kauneusaistinsa miltei tavaton vahventuminen, se muodon aatelinen
+puhtaus, yksinkertaisuus ja tasasuhta, joka siitä lähtien painoi hänen
+tuotantoonsa mestarillisuuden ja klassillisuuden täysin ilmeikkään ja
+harkitun leiman?
+
+Mutta eikö hajoittavan ja toisaalta ehkäisevän tietämyksen rajojen
+ulkopuolella liikkuva siveellinen päättäväisyys merkitse jälleen
+maailman ja sielun siveellistä yksinkertaistumista ja myöskin siis
+vahvistumista pahaan, kiellettyyn ja siveellisesti mahdottomaan?
+Eikö muodolla ole kahdenlaiset kasvot? Ja eikö se yhtaikaa ole sekä
+siveellinen että epäsiveellinen — siveellinen kurin tuloksena ja
+ilmaisuna, mutta epäsiveellinen, jopa siveetön, mikäli se luonnostaan
+sisältää moraalisen välinpitämättömyyden, jopa oleellisesti pyrkii
+taivuttamaan moraalista ylpeän ja rajattoman valtikkansa alaisuuteen?
+
+Olkoonpa sen laita kuinka tahansa! Kehitys on kohtaloa, ja eikö
+sellaisen kehityksen, jonka seuralaisena on laajan julkisuuden
+myötätunto ja joukkoluottamus, tule kulkea toista latua kuin
+sellaisen, joka täyttyy ilman maineen loistoa ja sitoumuksia? Vain
+ikuinen mustalaisuus pitää sitä ikävystyttävänä ja on altis pilkkaan,
+jos suuri kyky kasvaa vapaaksi kevytmielisestä nukkeasteesta,
+totuttautuu ottamaan ilmeikkäästi huomioon hengen arvoa ja omaksuu
+sen yksinäisyyden hovitavat, joka oli täynnä omintakeisia, ankaran
+itsenäisiä kärsimyksiä ja taisteluja ja kohotti sen ihmisten
+keskuudessa valtaan ja kunniaan. Kuinka paljon onkaan kyvyn
+itsemuovailussa leikkiä, uhmaa, nautintoa!
+
+Eräänlaista virallisen kasvattavaa tuli ajanmittaan Gustav Aschenbachin
+esityksiin; hänen tyylistänsä hävisivät myöhempinä vuosina välitön
+rohkeus, ylevät ja uudet vivahdukset, hän muuttui mallikelpoisen
+vakaantuneeksi, hiotun perinnäiseksi, säilyttäväksi, muodolliseksi,
+jopa kaavamaiseksi, ja kuten muistotarina on tietävinään kertoa Ludvig
+XIV:stä, karkoitti vanheneva hallitsijapuhetavastaan kaikki alhaiset
+sanat.
+
+Siihen aikaan tapahtui, että opetusviranomaiset panivat säädettyihin
+oppikirjoihin valittuja sivuja hänen teoksistaan. Se tyydytti häntä
+sisäisesti, ja kun muuan saksalainen ruhtinas juuri valtaistuimelle
+nousseena antoi »Fredrikin» runoilijalle, hänen täyttäessään
+viisikymmentä vuotta, henkilökohtaisen aatelisarvon, ei hän
+kieltäytynyt ottamasta sitä vastaan.
+
+Muutamien levottomuusvuosien jälkeen, yritettyään pysähtyä milloin
+sinne, milloin tänne, hän valitsi jo varhain pysyväksi asuinpaikakseen
+Münchenin ja eleli siellä porvarillisessa kunnia-asemassa, jollainen
+erikoistapauksissa tulee henkisen kyvyn osaksi. Avioliiton, jonka hän
+solmi jo nuorena erään oppineen perheen tyttären kanssa, oli kuolema
+purkanut lyhyen onnenajan jälkeen. Hänelle oli jäänyt tytär, tämäkin jo
+aviovaimo. Poikaa hänellä ei ollut milloinkaan ollut.
+
+Gustav von Aschenbach oli keskikokoa hieman pienempi, tummahko,
+sileäksi ajettu. Hänen päänsä näytti hiukan liian isolta hänen miltei
+sirotekoiseen vartaloonsa verrattuna. Hänen taaksepäin suorittu,
+päälaelta ohennut, ohimoilta hyvin tuuhea ja vahvasti harmaantunut
+tukkansa kehysti korkeata, uurteista ja ikäänkuin arpista otsaa.
+Kehyksettömien kultaisten silmälasien kaari pureutui lujan, jalosti
+kaarevan nenän juureen. Suu oli iso, usein veltto, usein äkkiä kapeneva
+ja tiukka. Posket olivat laihat ja vakoiset; hyvin kehittynyt leuka oli
+pehmeästi kaksijakoinen.
+
+Melkoiset kohtalot näyttivät liitäneen tuon useimmiten kärsivästi
+sivulle painuneen pään yli. Ja kuitenkin oli juuri taide tässä saanut
+aikaan tuon ilmeiden muovailun, joka muutoin on raskaan, monivaiheisen
+elämän työtä.
+
+Tämän otsan takana olivat syntyneet Voltairen ja kuninkaan väliset
+säkenöivät, sotaa koskevat vuorosanat, nämä silmät, väsähtäneinä ja
+syvinä silmälasien takaa katsellen, olivat nähneet seitsenvuotisen
+sodan sairaalojen verisen helvetin. Persoonalliseltakin kannalta taide
+on kohotettua elämää. Se onnellistuttaa syvemmin, kuluttaa nopeammin.
+Se painaa palvelijansa kasvoihin kuviteltujen ja henkisten seikkailujen
+jäljet ja kehittää, jopa ulkonaisen elämän luostarinkaltaisessa
+hiljaisuudessa, ajanoloon hermot hemmoitelluiksi, liikahienostuneiksi
+ja uteliaiksi, mitä irstailevien intohimojen ja nautintojen täyttämä
+elämä tuskin kykenee saamaan aikaan.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU
+
+
+Moninaiset maalliset ja kirjalliset puuhat pidättivät matkahaluista
+kirjailijaa Münchenissä vielä pari viikkoa mainitun kävelyretken
+jälkeen. Hän antoi lopulta määräyksen panna maatalonsa sellaiseen
+kuntoon, että sinne voisi muuttaa neljän viikon perästä, ja matkusti
+eräänä päivänä toukokuun loppupuolella yöjunassa Triestiin, jossa hän
+viipyi vain vuorokauden ajan ja astui seuraavana aamuna Polaan menevään
+laivaan.
+
+Hän etsi nimenomaan vierasta ja eristettyä, minkä silti saattoi
+pian tavoittaa, ja valitsi senvuoksi olinpaikan eräästä joitakin
+vuosia sitten kuuluksi tulleesta, Istrian rannikon läheisestä Adrian
+saaresta, jossa asui värikkään ryysyistä, uppo-outoa kieltä puhuvaa
+maalaisväestöä ja jossa avoimen meren partaalla oli kauniisti
+lohkeilleita rantakallioita.
+
+Mutta sade ja painostava ilma, poroporvarillinen, tyystin
+itävaltalainen hotelliseura ja se puute, ettei saanut sellaista
+rauhallisen läheistä suhdetta mereen, jonka vain lieto hiekkaranta
+tarjoaa, ikävystyttivät hänet eivätkä antaneet hänelle varmuutta siitä,
+että hän oli tullut kohtalon määräämään paikkaan.
+
+Häntä huolestutti sisäinen halu päästä jonnekin, minne, siitä hän ei
+vielä ollut selvillä. Hän tarkasteli laivayhteyksiä, katseli etsien
+ympärilleen, ja äkkiä ilmestyi, yhtaikaa hämmästyttäen ja itsestään
+selvänä, päämäärä hänen silmiensä eteen. Jos yön halki tahtoi saavuttaa
+jotakin verratonta ja satumaisen erikoista, minne silloin lähdettiin?
+Mutta sehän oli selvä. Mitä hän täältä haki? Hän oli joutunut väärään
+paikkaan. Sinnehän hänen piti matkustaa.
+
+Hän ei viivytellyt sanoessaan irti sopimattoman asunnon. Puolitoista
+viikkoa hänen tulonsa jälkeen kantoi nopea moottorivene hänet
+tavaroineen utuisena aamuvarhaisena veden halki takaisin sotasatamaan,
+jossa hän astui maihin vain noustakseen heti lautakäytävää pitkin erään
+laivan kostealle kannelle, ja sitten alkoi matka Venetsiaan.
+
+Se oli iäkäs, kansallisuudeltaan italialainen alus, vanhentunut,
+nokinen ja synkkä. Laivan luolan omaisessa, keinotekoisesti valaistussa
+sisähytissä, jonne heti Aschenbachin astuttua laivaan muuan
+kyttyräselkäinen ja likainen merimies virnistävän kohteliaana opasti
+hänet, istui pöydän takana hattu vinossa silmillä ja sikarinpätkä
+suupielessä vanhanaikaisen sirkusjohtajan näköinen, pukinpartainen
+mies, joka irvistelevän kevein liikemieselein merkitsi paperille
+matkustavien henkilötiedot ja antoi heille liput.
+
+»Venetsiaan!» toisti hän Aschenbachin pyynnön, ojentaen käsivartensa ja
+kastaen kynän vinosti seisovan mustepullon puuromaiseen lopputilkkaan.
+»Venetsiaan, ensimmäinen luokka! Jaha, ei sitten muuta, hyvä herra.»
+
+Ja hän kirjoitti isoja harakanvarpaita ja ripoitti rasiasta
+kirjoitukselle sinistä hiekkaa, jonka hän antoi valua saviastiaan,
+taittoi keltaisin ja luisevin sormin paperin ja kirjoitti uudelleen.
+
+»Onnellisesti valittu matkan päämäärä!» laverteli hän sitä tehdessään.
+»Ah, Venetsia! Ihana kaupunki! Kaupunki, joka vastustamattomasti
+vetää sivistynyttä ihmistä luoksensa sekä historiansa että nykyisten
+sulojensa vuoksi.»
+
+Hänen liikkeittensä liukkaudessa ja niitä säestävässä tyhjässä
+puhelussa oli jotakin huumaavaa ja sekoittavaa, ikäänkuin hän olisi
+pelännyt, että matkustaja vielä viime hetkessä kavahtaisi päätöstään
+lähteä Venetsiaan. Hän otti rahat nopeasti ja heitti takaisin tulevat
+kolikot taitavasti kuin pelinhoitaja pöytää peittävälle tahraiselle
+liinalle.
+
+»Paljon huvia, hyvä herra!» sanoi hän kumartaen kuin näyttelijä.
+»Minulle tuottaa kunniaa, kun olette liittynyt matkustajiini... Hyvät
+herrat!» huusi hän heti senjälkeen käsi koholla, ikäänkuin liike
+olisi vilkkaassa käynnissä, vaikka paikalla ei ollut enää ainoatakaan
+asiakasta. Aschenbach palasi kannelle.
+
+Toinen käsi laivan rintasuojaa vasten nojattuna hän katseli joutilasta
+väkeä, jota vetelehti laiturilla laivan lähtöä odotellen, ja laivan
+matkustajia. Toi sen luokan matkustajat kyyristelivät etukannella
+käyttäen arkkuja ja myttyjä istuimina. Ensi kannen matkaseurana
+oli joukko nuorukaisia, nähtävästi kauppa-apulaisia Polasta, jotka
+hyväntuulisina olivat tekemässä yhteisiä huvimatkaa Italiaan. He
+pitivät aikamoista melua itsestään ja hankkeestaan, lörpöttelivät,
+imuroivat, nauttivat itsehyväisinä omasta elehtimisestään ja huusivat
+kaidepuun ylitse kumartuneina liukaskielisiä pilkkasanoja tovereilleen,
+jotka salkut kainalossa satamakatua pitkin olivat menossa liikkeisiinsä
+ja uhkailivat huvittelijoita kepeillään.
+
+Muuan vaaleankeltaiseen, ylen muodikkaasti tehtyyn kesäasuun puettu
+mies, jolla oli punainen kaulanauha ja rohkeasti ylöspäin käännetty
+panamahattu, ylitti kaikki muut kirkuvan äänekkäällä iloisuudella.
+Mutta tuskin Aschenbach oli vähän tarkemmin silmäillyt häntä, kun hän
+puolittain, kauhistuneena huomasi, että mies oli valenuorukainen.
+Hän oli vanha, siitä ei ollut epäilystäkään. Silmät ja suu olivat
+ryppyjen reunustamat. Hento puna poskilla oli maalia, ruskea tukka
+värikäsnauhaisen olkihatun alla oli irtonainen, hänen kaulansa
+oli sisäänpainunut ja jänteinen, hänen pienet irtoviiksensä ja
+leukakärpänen olivat värjätyt, hänen keltainen ja täysilukuinen
+hammasrivinsä, jota hän nauraen näytteli, oli halpaa jäljittelyä, ja
+hänen kätensä, joissa oli sinettisormus kummassakin etusormessa, olivat
+vanhuksen kädet. Kauhistuneena Aschenbach katseli häntä ja tarkkaili
+hänen tapaansa seurustella ystäviensä kanssa. Eivätkö nuorukaiset
+tietäneet, eivätkö he huomanneet, että hän oli vanha, että hän piti
+väärin heidän keikarimaista ja värikästä pukuaan, esiintyi väärin
+heikäläisenä? Itsestään selvänä asiana ja tottumuksesta he, kuten
+näytti, sietivät häntä keskuudessaan, kohtelivat häntä kuin vertaistaan
+ja vastasivat vastenmielisyyttä ilmaisematta hänen lystikkäihin
+kylki-iskuihinsa. Kuinka se oli mahdollista?
+
+Aschenbach peitti otsan kädellään ja sulki silmänsä, joita poltti,
+koska hän oli nukkunut liian vähän. Hänestä tuntui, ettei kaikki
+kulkenut tavallista latua, että satumaisen vieras ja vääntynyt maailma
+alkoi levitä kummallisuuden alalle, mikä kenties loppuisi, jos hän
+varjostaisi hieman kasvojaan ja silmäilisi jälleen ympärilleen. Mutta
+juuri siinä silmänräpäyksessä hän tunsi kuin uivansa, ja kun hän nosti
+katseensa järjettömän pelokkaasti, huomasi hän laivan raskaan ja synkän
+ruhon hitaasti irtaantuvan muuratusta rannasta. Tuuman kerrallaan,
+koneen työntäessä eteenpäin ja taaksepäin, leveni likaisen läikehtivä
+vesiraita laiturin ja laivankyljen välillä, ja kömpelösti liikehtien
+laiva käänsi kokkapuunsa aukeaa merta kohti. Aschenbach meni ylähangan
+puolelle, jonne kyttyräselkäinen oli asettanut hänelle lepotuolin ja
+jonne tahraiseen hännystakkiin puettu tarjoilija tuli kysymään hänen
+määräyksiään.
+
+Taivas oli harmaa, tuuli kostea. Satama ja saaret olivat jääneet
+taakse, ja nopeasti hävisi utuisesta näköpiiristä maa kokonaan.
+Kosteuden liuottamla hiilihiutaleita putoili pestylle kannelle, joka ei
+ottanut kuivuakseen. Jo tunnin kuluttua levitettiin purjekatos, koska
+alkoi sataa.
+
+Viittaansa kääriytyneenä, kirja sylissä, lepäili matkailija, ja
+tunnit kuluivat hänestä huomaamatta. Sade oli lakannut, liinakatos
+poistettiin. Näköpiiri oli täydellinen. Taivaan samean kupukaton
+alla levisi yltympäri aution meren suunnaton laatta. Mutta tyhjässä
+nivelettömässä avaruudessa puuttuu meiltä vaisto mitata aikaa, ja me
+häivymme mittaamattomuuteen. Varjomaisen kummallisia olioita, vanha
+keikari, laivaruuman pukinpartainen mies liikkuivat epämääräisin elein
+ja sekavin unipuhein lepäävän aivoissa, ja hän nukahti.
+
+Puolipäivän aikaan hänet käskettiin pitoihin käytävän tapaiseen
+ruokasaliin, josta ovet johtivat makuukojuihin ja jossa pitkän pöydän
+alapäässä — hän aterioi sen yläpäässä — liikeapulaiset ynnä vanhus
+olivat kello kymmenestä alkaen kilistelleet iloisen kapteenin kanssa.
+Ateria oli viheliäinen, ja hän lopetti sen nopeasti. Hän halusi
+ulkoilmaan, katsomaan taivasta, näyttäisikö se kirkastuvan Venetsiassa
+päin.
+
+Hän ei voinut kuvitella muuta kuin että näin tapahtuisi, sillä kaupunki
+oli ottanut hänet aina loistavana vastaan. Mutta taivas ja meri olivat
+yhä sameat ja lyijynväriset, ajoittain putoili sumuista sadetta, ja
+hän mukautui ajatukseen, että vesitietä tullen tapaisi Venetsian
+toisenlaisena kuin lähestyessään sitä aikaisemmin maitse.
+
+Hän seisoi keulamaston luona, katse etäisyyteen tähdättynä, odottaen
+maata. Hän ajatteli sitä surumielisen innostunutta runoilijaa, jolle
+muinoin näistä aalloista olivat nousseet hänen unelmansa kupukatot ja
+kellontornit; hän toisti hiljaa mielessään jotakin siitä, mistä silloin
+oli kunnioituksen, onnen ja surun innoittamana syntynyt hillitty
+laulu, ja jo kuvatun tunteen vaivattomasti liikuttamana hän tarkasteli
+vakavaa ja väsynyttä sydäntään todetakseen, olisiko kulkevalle
+tyhjäntoimittajalle ehkä vielä suotu uusi innostus ja hämmennys,
+tunteen myöhäinen seikkailu.
+
+Silloin sukeltautui oikealta esille laakea rannikko, kalastajaveneet
+vilkastuttivat meren, kylpysaari tuli näkyviin, laiva jätti sen
+vasemmalle puolelleen ja liukui, kulku hidastettuna, sen kapean väylän
+läpi, joka on saanut nimensä saaren mukaan, ja laguuneilla, kirjavan
+viheliäisten asuntojen edessä, se pysähtyi vallan, koska täytyi odottaa
+terveydenhoitotarkastajien alusta.
+
+Kului tunti, ennenkuin se näkyi. Oli tultu perille eikä kuitenkaan
+oltu perillä; ei ollut kiirettä, ja kuitenkin oltiin levottomuuden
+ahdistamia. Nuoret polalaiset, isänmaallisessa mielentilassa ehkä
+hyvinkin sen torvisoiton johdosta, jonka äänet kantautuivat veden yli
+yleisten puutarhojen taholta, olivat tulleet kannelle ja kuohuviinin
+innoittamina huusivat eläköötä vastapäätä rannalla aseharjoituksia
+pitäville ratsumiehille.
+
+Mutta oli vastenmielistä nähdä, millaiseen tilaan nuorison kanssa
+harjoitettu väärä veljeily oli saattanut tuon pyntätyn ukon. Hänen
+vanhat aivonsa eivät olleet nuorten tukevien aivojen lailla kyenneet
+kestämään viinin vaikutusta. Hän oli surkuteltavasti päihdyksissä.
+Katse tylsänä, savuke hytisevissä hyppysissä hän huojui paikalla
+vaivaloisesti tasapainoa tapaillen, humaltuneessa tilassaan eteen-
+ja taaksepäin kuukahtamaisillaan. Koska hän olisi ensi askeleella
+kompastunut, ei hän uskaltanut liikkua paikaltaan, mutta ilmaisi silti
+säälittävää uhkamieltä, tarttui jokaiseen häntä lähestyvään kiinni
+takinnapista, lallatti, siristeli, hihitti, kohotti sormuskoristeisen
+kurttuisen etusormensa typerään härnäilyyn ja nuoli inhoittavan
+kaksimielisellä tavalla kielenkärjellä suupieliään.
+
+Aschenbach katseli häntä synkännäköisenä, ja jälleen häneen tuli
+pyörryttävä aistimus, ikäänkuin maailma osoittaisi kevyttä, kuitenkin
+hillitöntä taipumusta vääntyä kummallisen ja hirviömäisen muotoon —
+aistimus, jonka valtaan olosuhteet tosin pidättivät häntä antautumasta,
+koska juuri silloin kone alkoi uudelleen jyskyttäen käydä ja laiva
+jatkoi jälleen niin lähellä päämäärää keskeytynyttä kulkuansa San
+Marcon kanavassa.
+
+Näin hän siis jälleen näki tuon hämmästyttävimmän maihinnousupaikan,
+tuon haaveellisen rakennustyön loistavan yhdistelmän, jonka tasavalta
+oli pannut lähestyvien merenkulkijoiden kunnioittavien katseitten
+eteen, palatsin keveän ihanuuden ja huokaustensillan rantapatsaat
+jalopeuroineen ja pyhimyksilleen, satutemppelin komeasti näkyvän
+sivustan, läpikatsauksen porttikäytävään ja jättiläiskellolle, ja
+tätä katsellessaan hän mietti, että saapuminen maitse Venetsian
+asemalle merkitsi astumista palatsiin takaoven kautta ja ettei tähän
+kaupungeista epätodellisimpaan sopisi saapua muuta tietä kuin mitä hän
+nyt tuli, laivalla, aavan meren yli.
+
+Kone pysähtyi, gondolit tunkeilivat lähettyvillä, köysitikkaat
+laskettiin alas; laivaan astui tullivirkamiehiä, jotka toimittivat
+tehtävänsä pintapuolisesti. Laivan purkaminen saattoi alkaa. Aschenbach
+ilmoitti, että hän halusi gondolin viemään hänet tavaroineen sille
+paikalle, mistä Lidon ja kaupungin väliä kulkevat pienet laivat
+lähtivät, sillä hän aikoi jäädä asumaan meren rannalle.
+
+Hänen hankkeensa hyväksytään, hänen toivomuksensa huudetaan alas
+vedenpinnalle, missä gondolinkuljettajat murteitansa puhuen torailevat
+keskenään. Hän on yhä estetty astumasta alas; hänen matka-arkkunsa,
+jota paraikaa vaivalla kiskotaan tikapuuntapaisia portaita alas,
+estää sen. Niinpä hänen on mahdoton muutamaan minuuttiin välttää
+pöyristyttävän ukon tunkeilevaisuutta, kun tämä päihtymistilassaan
+hämärästi innostuu lausumaan jäähyväiskohteliaisuuksia vieraalle.
+
+»Toivomme mitä onnellisinta oleskelua», mäkättää ukko ja raapaisee
+jalallaan. »Suosittelemme itsestämme hyvää muistoa! _Au revoir,
+excusez_ ja _bon jour_, teidän ylhäisyytenne!» Hänen suunsa vetistelee,
+hän iskee silmää, hän nuolee suupieliään ja hänen ukonhuultaan
+koristava värjätty partakärpänen harittaa pystyyn. »Tervehdyksemme»,
+lallattaa hän, vieden kaksi sormenpäätä suulleen, »tervehdyksemme
+rakastetulle, kaikkein rakkaimmalle, kauneimmalle rakastetulle». Ja
+äkkiä putoavat hänen yläleukansa tekohampaat alahuulelle. Aschenbach
+pääsee vihdoin pakoon. »Rakastetulle, hienolle rakastetulle»,
+kuulee hän vielä takanaan lausuttavan kuhertavalla, ontolla ja
+epäselvällä äänellä, kun hän köysikaiteesta kiinnipidellen kapuaa alas
+laskutikkaita myöten.
+
+Kukapa ei olisi tuntenut hetkellistä kauhua, kellä ei olisi ollut
+taisteltavana salaista arkuutta ja ahdistusta vastaan, kun piti ensi
+kerran tai pitkäaikaisen vieraantumisen jälkeen astua venetsialaiseen
+gondoliin?
+
+Ballaadikausilta muuttumattomana meille säilynyt kummallinen
+kulkuneuvo, niin omituisen musta kuin vain muutoin ruumisarkut ovat
+— se muistuttaa hiljaa liputtavassa yössä koettuja äänettömiä ja
+rikollisia seikkailuja, se muistuttaa vielä enemmän kuolemaa itseään,
+paareja sekä synkkiä hautajaisia ja viimeistä hiljaista matkaa. Ja onko
+huomattu, että tuollaisen aluksen istuin, arkunmustaksi kirjoitettu,
+himmeänmustaksi päällystetty nojatuoli on maailman pehmein, upein,
+veltostuttavin sija? Aschenbach huomasi sen istahdettuaan melojan
+jalkojen juureen vastapäätä matkatavaroitaan, jotka lojuivat siististi
+kokassa.
+
+Soutajat kinastelivat yhä, karkeasti, käsittämättömin sanoin,
+uhkaavasti elehtien. Mutta vesikaupungin erikoinen hiljaisuus tuntui
+ottavan lempeästi vastaan heidän äänensä, tekevän ne ruumiittomiksi,
+hajoittavan ne aallokon yli.
+
+Täällä satamassa oli lämmintä. Shirokko-tuulen lauhasti kasvoja
+hivellessä, myötäävän aallokon pinnalla keinahdellen, pieluksiin
+nojaten matkamies ummisti silmänsä ja nautti täysin siemauksin yhtä
+oudosta kuin suloisesta joutenolosta. Matkasta tulee lyhyt, tuumi hän;
+kunpa se kestäisi iäti! Keveässä keinahtelussa hän tunsi loittonevansa
+tungoksesta, äänten hälystä.
+
+Kuinka hiljaiseksi ja yhä hiljaisemmaksi kävi hänen ympärillään!
+Mitään muuta ei kuulunut kuin soutajan melan loiske, aaltojen kumea
+pärskähtely vasten veneen kokkaa, joka pystypäisenä, mustana ja
+kärjestään hellebardin tapaiseksi muovailtuna kohosi vedestä, ja
+lisäksi kolmantena äänenä pulleina, jupinaa — melojan kuiskattua, kun
+hän hampaitten välistä jutteli itsekseen sysäyksittäin, äännähdyksin,
+jotka hänen käsivarsiansa työskentely pusersi esiin.
+
+Aschenbach nosti katseensa ja huomasi lievästi kummastuneena,
+että laguuni laajeni hänen ympärillään ja että hänen kulkunsa oli
+suunnattu avomerelle päin. Näytti siis siltä, ettei hän saisi lepäillä
+liian paljon, vaan hänen tulisi hieman huolehtia myöskin tahtonsa
+täytäntöönpanosta.
+
+»Höyrylaivalaiturille siis», sanoi hän kääntyen puoleksi taaksepäin.
+
+Jupina taukosi. Hänelle ei vastattu.
+
+»Höyrylaivalaiturille siis», toisti hän ja kääntyi kokonaan ja
+katsahti melojaan, joka hänen takanaan korokelaudalla seisten kohosi
+vaaleaa taivasta vasten. Se oli tylynnäköinen, jopa raakailmeinen
+mies, yllään merimiehen sininen asu, jossa oli keltainen vyö ja
+päässä korskeasti kallelleen työnnetty muodoton olkihattu, jonka
+punonta oli hajoamaisillaan. Hänen kasvojensa muoto, hänen vaaleat
+kähärät viiksensä lyhyen nykerönenän alla eivät ollenkaan osoittaneet
+italialaista syntyperää. Vaikka hän olikin ruumiinrakenteeltaan
+hintelä, niin ettei häntä olisi luullut ammatissaan erikoisen
+taitavaksi, käytteli hän melaa varsin tarmokkaasti, keskittäen
+jokaiseen vetäisyyn kaikki ruumiinvoimat. Pari kertaa hänen huulensa
+ponnistelusta vetäytyivät syrjään, niin että valkoiset hampaat
+paljastuivat. Punertavat kulmakarvat kurtussa hän katsoi vieraan ohi
+vastatessaan jyrkällä, melkein karkealla äänellä:
+
+»Te menette Lidoon.»
+
+Aschenbach vastasi:
+
+»Niinpä kyllä. Mutta olen ottanut gondolin vain viemään minut San
+Marcon rannalle. Haluan matkustaa kanavalaivalla.»
+
+»Ette voi matkustaa kanavalaivalla, hyvä herra.»
+
+»Entä miksi en?»
+
+»Koska kanavalaiva ei kuljeta matkatavaroita.» Se oli totta —
+Aschenbach muisti sen. Hän oli vaiti. Mutta miehen jyrkkä, ylimielinen
+esiintyminen, joka niin tuiki vähän vastasi maan tapaa, vaikutti
+sietämättömällä. Hän sanoi:
+
+»Se on minun asiani. Ehkä haluan antaa tavarani säilytettäväksi. Teidän
+on käännyttävä.»
+
+Tuli äänettömyys. Mela läiskähteli, vesi löi kumeasti keulaan. Ja
+puhelu ja jupina alkoi jälleen. Meloja puheli itsekseen hampaitten
+välitse.
+
+Mitä oli tehtävä? Yksin aalloilla oudosti omavaltaisen, kammottavan
+päättäväisen miehen seurassa, matkamies ei keksinyt keinoa, kuinka
+toteuttaisi tahtonsa. Kuinka pehmeästi hän voisikaan lepäillä, ellei
+kiihdyttäisi itseään! Eikö hän ollut toivonut matkan kestävän kauan,
+ikuisesti? Järkevintä oli antaa asioiden mennä omaa latuaan, se oli
+tosiasiallisesti mitä miellyttävintä.
+
+Hänen istuimensa, matala musta täytetty nojatuoli, tuntui uhkuvan
+laiskuuden lumoa, kun se keinahteli keveästi hänen selkänsä takana
+seisovan itsepintaisen melojan työnnöistä. Aschenbachin mielessä
+väikkyi eräänlaisena unikuvana ajatus, että hän oli joutunut
+rikollisen käsiin — kykenemättä kehittämään ajatuksiaan teoksi
+puhkeavaan puolustukseen. Vielä ikävämmältä tuntui mahdollisuus,
+että kaikki oli alhaisen rahansaalistuksen suunnittelua. Eräänlainen
+velvollisuudentunne tai ylpeys, mieleenjohtuma, että se oli ehkäistävä,
+sai hänet vielä kerran ponnistautumaan. Hän kysyi:
+
+»Paljonko vaaditte matkasta?»
+
+Ja katsoen hänen ohitseen meloja vastasi:
+
+»Te kyllä maksatte.»
+
+Oli selvää, mitä tähän oli vastattava. Aschenbach sanoi koneellisesti:
+
+»En maksa mitään, en kerrassaan mitään, jos viette minut, minne en
+tahdo.»
+
+»Te aiotte Lidoon.»
+
+»Mutta en teidän kanssanne.»
+
+»Minä kuljetan teitä hyvin.»
+
+Se on totta, tuumi Aschenbach ja pysyi vaiti. Se on totta, sinä
+kuljetat minua hyvin. Vaikka, arvattuasi käyttövarani, lähettäisit
+minut salakavalasti melaniskulla Hadekseen, olet kuljettanut minua
+hyvin.
+
+Mutta mitään sensuuntaista ei tapahtunut. Vieläpä saapui seuraa,
+veneellinen kiertäviä soittoniekkoja, miehiä ja naisia, jotka lauloivat
+kitaran ja mandolinin säestyksellä tunkeilevasti pysytellen gondolin
+kyljessä ja täyttäen veden hiljaisuuden voitonhimoisella vieraalla
+runoudellaan. Aschenbach viskasi rahaa esille työnnettyyn hattuun.
+Joukko vaikeni silloin ja souti paikalta. Ja melojan kuiskailu alkoi
+taas kuulua, kun hän puheli itsekseen sysäyksittäin ja hajanaisesti.
+
+Niin sitten päästiin perille kaupunkiin päin menossa olevan
+höyrylaivan vanaveden keinuttamana. Kaksi kunnallisvirkamiestä
+käveli rannalla edestakaisin kädet selän takana ja katse laguuniin
+päin suunnattuna. Aschenbach nousi gondolista sillalle vanhuksen
+avulla, joka iskuhakoineen on saapuvilla jokaisessa venetsialaisessa
+maihinnousupaikassa, ja kun häneltä uupui pientä rahaa, meni hän
+laivasillan naapurissa olevaan hotelliin vaihtamaan rahaa maksaakseen
+melojalle oman harkintansa mukaan. Hän sai asiansa toimitetuksi
+hotellin eteisessä, tuli takaisin, löysi matkatavaransa laiturilla
+olevista työntörattaista, mutta gondoli ja sen kuljettaja olivat
+hävinneet.
+
+»Hän livisti tiehensä», sanoi iskuhakaa pitelevä vanhus. »Huono mies,
+mies ilman toimilupaa, armollinen herra. Hän on ainoa meloja, jolla ei
+ole toimilupa. Toiset ovat ilmoittaneet tänne puhelimitse. Hän näki,
+että häntä odotettiin. Silloin hän livisti tiehensä.»
+
+Aschenbach kohautti olkapäitänsä.
+
+»Herra on kulkenut ilmaiseksi», jatkoi vanhus ja työnsi hattunsa
+esille. Aschenbach viskasi siihen jonkun kolikon. Hän antoi määräyksen
+viedä matkatavaransa kylpylän hotelliin ja seurasi työntörattaita
+puistokujaa, valkoisena kukkivaa puistokujaa pitkin, joka kulkee
+vinosti saaren poikki rannalle ja jonka molemmilla puolilla on
+ravintoloita, myymälöitä ja täysihoitoloita.
+
+Hän saapui laajaan hotelliin takaoven kautta puutarhapengermältä
+käsin ja meni eteisen ja etuhuoneen kautta konttoriin. Kun hän
+oli ilmoittautunut, otettiin hänet vastaan avuliaan hyväksyvästi.
+Hovimestari, pieni, hiljainen, imartelevan kohtelias mies, jolla oli
+mustat viikset ja ranskalaiseen malliin tehty pitkätakki, saattoi
+hänet hissillä toiseen kerrokseen ja opasti hänet miellyttävään
+huoneeseen, jossa oli kirsikkapuinen kalusto ja joka oli koristettu
+voimakastuoksuisilla kultilla; korkeista ikkunoista oli näköala aavalle
+merelle.
+
+Kun hotellin toimihenkilö oli vetäytynyt pois, astui hän ikkunan luo,
+ja sillaikaa kun hänen takanaan tuotiin matkatavaroita sisään ja
+sijoitettiin huoneeseen, katseli hän iltapäiväisen tyhjää rantaa ja
+auringotonta merta, joka eli nousuveden aikaa ja lähetteli matalia,
+venytettyjä aaltoja rauhallisessa tasatahdissa rantaa vasten.
+
+Yksinäismykällä ovat huomiot ja tapahtumat samalla kertaa epäselvempiä
+ja tehokkaampia kuin seuranhaluisella; hänen ajatuksensa ovat
+raskaammat, kummallisemmat eivätkä koskaan vailla surumielisyyden
+vivahdusta. Kuvat ja havainnot, jotka olisi voinut keveästi karistaa
+katseella, naurahduksella, mielipiteiden vaihdolla, vaivaavat häntä
+kohtuuttomasti, syventyvät äänettömyydessä, käyvät merkitseviksi,
+elämykseksi, seikkailuksi, tunteeksi. Yksinäisyys kypsyttää
+omintakeista, rohkeasti ja vieroittavasti kaunista; siitä lähtee runo.
+Mutta se kypsyttää myöskin nurinkurista, suhteetonta, järjetöntä ja
+luvatonta.
+
+Niinpä kiusasivat tulomatkan ilmiöt, kauhea vanha, rakastetusta
+loruileva keikari, luvattomasti ammattiaan harjoittava, palkkionsa
+menettänyt gondolinkuljettaja, yhä vielä matkamiehen mieltä.
+Tuottamatta järjelle vaikeuksia, antamatta varsinaisesti aihetta
+mietiskelyyn, ne olivat kuitenkin peräti kummallisen luontoisia,
+kuten hänestä tuntui, ja ehkä juuri tämän vastakohdan vuoksi omiaan
+herättämään levottomuutta. Näiden ajatusten välillä hän tervehti
+silmillään merta ja tunsi iloa tietoisuudesta, että Venetsia oli niin
+helposti saavutettavan lähellä.
+
+Vihdoin hän kääntyi, huuhtoi kasvonsa, antoi siivoojattarelle
+mukavuutta täydentäviä määräyksiä ja salli hissiä hoitavan
+viheriäpukuisen sveitsiläisen viedä itsensä alakertaan.
+
+Hän joi teensä merenpuolisella parvekkeella, läksi sitten ulos ja
+käveli sitten rantakatua pitkin hyvän matkaa hotelli Excelsioriin
+päin. Hänen palatessaan näytti jo olevan aika muuttaa pukua illallista
+varten. Hän teki sen hitaasti ja huolellisesti tapansa mukaan, koska
+oli tottunut panemaan työtä pukeutumiseensa, ja saapui sittenkin
+vähän liian aikaisin halliin, jossa hän tapasi suuren osan hotellin
+asukkaista toisilleen vieraina ja näytellen molemminpuolista
+välinpitämättömyyttä, mutta yhteisesti ateriaa odottamassa. Hän
+otti pöydältä sanomalehden, vaipui erääseen nahkatuoliin ja katseli
+seuruetta, joka erosi miellyttävällä tavalla hänen aikaisemman
+käyntinsä aikana täällä majailleesta joukosta.
+
+Avara, kärsivällisesti monenlaista itseensä sulkeva näköpiiri avautui
+hänen eteensä. Hillitysti sekoittuivat suurten kielten äänet toisiinsa.
+Kautta maailman hyväksytty iltapuku, eräänlainen sivistyksen univormu,
+liitti ulkonaisesti inhimillisen eri muunnokset säädylliseksi
+kokonaisuudeksi. Nähtiin amerikkalaisen kuivat ja pitkät kasvot,
+monipäinen venäläinen perhe, englantilaisia naisia, saksalaisia lapsia
+ranskalaisine hoitajattarineen. Slaavilainen aines näytti olevan
+lukuisin. Lähimpänä häntä puhuttiin puolaa.
+
+Siinä oli joukko puolikasvuisia ja tuskin aikuisiksi päässeitä,
+opettajattaren tai seuranaisen huollon alaisia, jotka olivat
+kokoontuneet pienen ruokopöydän ympärille. Kolme nuorta tyttöä,
+viisitoista-, kuusitoistavuotiaita, kuten näytti, ja noin
+nelitoistavuotias pitkätukkainen poika. Hämmästyksekseen Aschenbach
+huomasi, että poika oli täydellisen kaunis. Hänen kalpeat ja
+suloisen umpimieliset, hunajavärisen tukan kehystämät kasvonsa,
+suorasti viettävä nenänsä, ihastuttava suunsa, kasvojen viehättävä
+ja jumalallinen vakavuus muistuttivat jaloimman ajan kreikkalaista
+kuvanveistosta, ja muodon puhtaamman täydellisyyden ohella oli hänessä
+jotakin niin ainutlaatuista yksilöllistä viehkeyttä, että katselija
+ei luullut tavanneensa luonnossa tai kuvaavassa taiteessa mitään yhtä
+onnistunutta.
+
+Erikoisesti herätti huomiota selvästi periaatteellinen vastakohta
+niiden kasvatusopillisten näkökohtien välillä, joiden mukaan sisarukset
+olivat puetut ja kuinka heitä muuten kohdeltiin. Mainittujen kolmen
+tytön ulkoasu — vanhinta heistä voi jo pitää aikuisena — oli rumentavan
+karkea ja siveä. Samanlainen luostarimainen, liuskakivenvärinen
+puolipitkä, arkinen ja tahallisen rumentavaa kuosia oleva puku,
+valkoinen kääntökaulus ainoana valopilkkuna, painoi ja ehkäisi vartalon
+joustavuutta. Sileästi ja piukasti päähän liimattu tukka sai kasvot
+näyttämään nunnamaisen tyhjiltä ja mitään sanomattomilta.
+
+Tässä tosiaankin hallitsi äiti, eikä hän edes ajatellut sovelluttaa
+poikaan sitä kasvatusopillista ankaruutta, joka näytti olevan hänellä
+synnynnäinen, mikäli oli puhe tyttäristä. Pehmeys ja hentous määräsivät
+ilmeisesti pojan elämänsisällön. Oli varottu kajoamasta saksilla
+hänen kauniiseen tukkaansa; se kiertyi hänen otsalleen, korvien yli
+ja syvälle niskaan. Englantilainen meripojanpuku, jonka puuhkahihat
+suippenivat suupuoleltaan ja tuskin peittivät hänen vielä lapsekkaiden,
+mutta kapeiden käsiensä hienoja jäseniä, painoi nauhoilleen,
+silmuilleen ja kirjailuineen hänen hentoon vartaloonsa rikkaan ja
+ylhäisen leiman.
+
+Poika istui sivuittain tarkastelijaan päin, mustan kiiltonahkakengän
+peittämä jalka toisen edessä, kyynärpää korituolin laitaan nojaten,
+poski nyrkkiin puristetun käden varassa, sulavassa asennossa, eikä
+hänessä lainkaan ollut sitä melkein orjamaisen jäykkyyden piirrettä,
+joka tuntui olevan luontainen hänen sisaruksissaan. Oliko hän
+sairas? Sillä hänen kasvojensa hipiä erottui norsunluun valkoisena
+niitä kaartavien kiharoitten kultaisesta tummuudesta. Vai oliko
+hän yksinkertaisesti hemmoiteltu lemmikkilapsi, puolueellisen ja
+oikullisen rakkauden valvatti? Aschenbach oli taipuvainen pitämään tätä
+todenmukaisena. Miltei jokaisella taiteilijaluonteella on synnynnäisenä
+vuolas ja pettävä halu tunnustaa kauneutta luova epäoikeudenmukaisuus
+ja osoittaa sääliä ja kunnioitusta aristokraattiselle etuoikeudelle.
+
+Tarjoilija kävi ilmoittamassa englanniksi, että ateria oli valmis.
+Vähitellen vierasjoukko katosi ruokasalin lasiovesta sisään. Eteisestä
+ja hisseistä saapui myöhästyneitä. Sisällä oli jo aloitettu tarjoilu,
+mutta nuoret puolalaiset viivyttelivät yhä ruokopöytänsä ympärillä, ja
+syvässä nojatuolissaan mukavasti lojuva ja muutenkin edessään olevaa
+kaunista ihaileva Aschenbach odotteli heidän kanssaan.
+
+Kotiopettajatar, pieni lihavahko, punakkakasvoinen nainen, teki lopulta
+eleen noustakseen. Kulmakarvat koholla hän työnsi tuolinsa taaksepäin
+ja kumarsi, kun muuan kookas, harmaisiin pukeutunut ja runsain helmin
+somistautunut rouva astui halliin. Tämän rouvan ryhdissä oli jotakin
+viileää ja harkittua; hänen lievästi jauhoitetun tukkansa järjestelyssä
+ja puvun kuosissa oli sitä yksinkertaisuutta, joka kaikkialla, missä
+hurskaus pätee ylhäisyyden perustana, määrää makusuunnan. Hän olisi
+voinut olla jonkun korkea-arvoisen saksalaisen virkamiehen vaimo.
+Jotakin haavemaisen loisteliasta tuli hänen olemukseensa jo yksistään
+hänen korujensa mukana, jotka tosiaankin tuskin olivat arvioitavissa
+ja joihin kuuluivat korvakellukkaat sekä kolminkertainen, hyvin pitkä
+kaulanauha isoja, heikosti hohtavia helmiä.
+
+Sisarukset olivat äkkiä nousseet. He kumartuivat suutelemaan
+kädelle äitiänsä, jonka hoidetuilla, mutta hieman väsyneiltä ja
+terävänenäisiltä näyttävillä kasvoilla väikkyi pidättyvä hymy ja
+joka katseli heidän päittensä ohitse puhuessaan ranskaksi muutaman
+sanan kotiopettajattarelle. Sitten hän astui lasiovelle. Sisarukset
+seurasivat häntä: tytöt rivissä iän mukaan, sitten kotiopettajatar
+ja viimeisenä poika. Jostakin syystä tämä kääntyi, ennenkuin astui
+kynnyksen yli, ja kun ei ketään muuta enää ollut hallissa, kohtasivat
+hänen kummallisen utuisen harmaat silmänsä Aschenbachin, joka
+sanomalehti polvillaan tuijotti joukon jälkeen.
+
+Mitä hän oli nähnyt, ei varmaankaan ollut yksityiskohdissaan huomiota
+herättävää. Ei ollut käyty aterialle ennen äidin tuloa, vaan oli
+odotettu, tervehditty äitiä kunnioittavasti ja ruokasaliin mentäessä
+noudatettu yleisiä tapoja. Mutta kaikki tuo oli tehty niin selvästi,
+siinä oli ollut sellainen kurin, velvollisuuden ja itsekunnioituksen
+leima, että Aschenbach tunsi itsensä kummallisen liikutetuksi. Hän
+viivytteli vielä jonkun hetken mennäkseen sitten hänkin puolestaan
+ruokasaliin. Siellä hänelle osoitettiin pieni pöytä, jonka hän
+tuokioksi pahoittelua tuntien totesi olevan kovin kaukana puolalaisen
+perheen pöydästä.
+
+Väsyneenä ja kuitenkin henkisesti vireänä hän huvitteli pitkäveteisen
+aterian aikana aineettomilla ja yliaistillisilla asioilla, mietti
+sitä salaperäistä liittoa, joka lainmukaisen ja yksilöllisen oli
+keskenään solmittava, jotta syntyisi inhimillinen kauneus, ja johtui
+siitä ajattelemaan muodon ja taiteen yleisiä pulmia, huomaten lopulta,
+että hänen ajatuksensa ja keksintönsä olivat samantapaisia kuin
+jotkut näennäisesti onnelliset unen vaikutelmat, jotka hereillä ollen
+osoittautuvat täysin tyhjiksi ja kelvottomiksi.
+
+Aterian jälkeen hän oleili iltatuoksuisessa puistossa polttaen, istuen
+ja kävellen, meni aikaisin levolle ja vietti yön kestävän syvässä,
+mutta moninaisten unikuvien elävöittämässä unessa.
+
+Ilma ei seuraavana päivänä muuttunut suotuisammaksi. Kävi maatuuli.
+Hallavan pilvisen taivaan alla lepäsi meri tylsässä levossa, samalla
+kutistuneena, taivaanranta arkisen lähellä ja rannasta niin etäälle
+paenneena, että se paljasti monta riviä hiekkasärkkiä. Kun Aschenbach
+avasi ikkunan, luuli hän tuntevansa laguunien pahentuneen hajun.
+
+Apea mieliala valtasi hänet. Jo tällä hetkellä hän mietti paluumatkaa.
+Kerran, vuosia sitten, oli lämpimien kevätviikkojen jälkeen tällainen
+ilma häntä koetellut ja vahingoittanut hänen vointiaan siinä määrin,
+että hänen oli täytynyt jättää Venetsia pakolaisen tavoin. Eikö nyt
+jo tuntunut tuo silloinen kuumeinen haluttomuus ja paine ohimoissa
+ja silmäluomien raskaus? Vielä kerran muuttaa oleskelupaikkaa olisi
+vaivaloista, mutta ellei tuuli kääntyisi, ei hän voisi jäädä tänne.
+Varmuuden vuoksi hän ei purkanut kaikkia tavaroitaan. Kello yhdeksän
+hän söi aamiaista sitä varten varatussa tarjoiluhuoneessa hallin ja
+ruokasalin välissä.
+
+Huoneessa vallitsi se juhlallinen hiljaisuus, joka on suurten
+hotellien kunnia-asia. Palvelevat tarjoilijat liikkuivat kevein
+anturoin. Teekaluston kolina, puoleksi kuiskattu sana oli kaikki,
+mitä saattoi kuulla. Eräässä nurkassa vinosti ovea vastapäätä ja
+kahden pöydän päässä hänestä huomasi Aschenbach puolalaiset tytöt
+kotiopettajattarineen. Kovin suoraselkäisinä, tuhanvaalea tukka
+juurikaan suorittuna ja silmät punoittavina, jäykissä sinipellavaisissa
+puvuissa, joissa oli valkoinen kääntökaulus ja kalvosimet, he istuivat
+siinä ja ojentelivat toisilleen hilloastiaa. He olivat melkein
+lopettaneet aamiaisensa. Poika puuttui.
+
+Aschenbach hymyili. No, pikku faiakialainen! tuumi hän. Sinulla näyttää
+olevan näiden rinnalla etuoikeus nauttia mielin määrin nukkumisesta. Ja
+äkkiä ilostuen hän lausui itsekseen säkeen:
+
+    »Taas korut uudet sai levon, kylvyn lämpimän jälkeen.»
+
+Hän söi aamiaista kiirettä pitämättä, otti ovenvartijalta, joka tuli
+huoneeseen kaluunakoristeinen lakki kädessä, jälkeensä lähetetyn postin
+ja avasi savuketta polttaen pari kirjettä. Näin tapahtui, että hän
+vielä oli läsnä, kun saapui unikeko, jota tuolla toisessa pöydässä
+odotettiin.
+
+Poika tuli lasiovesta ja meni hiljaisuuden vallitessa vinosti huoneen
+läpi sisariensa pöydän luo. Hänen käynnissään, sekä yläruumiin ryhdissä
+että polvien liikunnassa ja valkeakenkäisen jalan astunnassa, oli
+jotakin erikoista suloa, hyvin kepeää, yhtaikaa arkaa ja ylpeää ja
+lisäksi sen lapsellisen kainouden kaunistamaa, jolla hän mennessään
+kääntäen päänsä saliin päin kahdesti nosti silmänsä ja loi ne alas.
+Hymyillen, lausuen puoliääneen sanan pehmeällä, epäselvällä kielellään
+hän asettui paikalleen, ja varsinkin nyt, kun hän käänsi kasvojensa
+piirteet sivulta päin nähtäviksi, katselija hämmästyi uudelleen, jopa
+pelästyi tuon ihmislapsen todella jumalankaltaista kauneutta. Hänen
+yllään oli tänään sini- ja valkoraitainen, pesukankainen puseropuku,
+jonka rinnassa oli punasilkkinen silmukka ja kaulassa yksinkertainen
+valkoinen pystykaulus. Mutta tällä kauluksella, joka ei erikoisen
+hienonakaan ottanut sopiakseen puvun laatuun, lepäsi verrattoman
+viehkeänä pään kukkeus — marmorin kellertävään emaljiin muovailtu
+Eroksen pää hienoine ja vakavine kulmakarvoineen', ohimot ja korvat
+suorakulmaisesti esiintyöntyvän hiuskiehkuran tummasti ja pehmeästi
+peittäminä.
+
+Hyvä, hyvä! myönsi Aschenbach asiantuntijan viileään tapaan, kuten
+taiteilijat joskus taideteoksesta ilmaisevat ihastuksensa, hurmionsa.
+Ja hän tuumi edelleen: Totisesti, elleivät meri ja ranta odottaisi
+minua, jäisin tänne niin kauaksi kuin sinä olet täällä!
+
+Mutta sitten hän lähti, astui hotellin henkilökunnan tarkkaillessa
+hallin poikki, isoa pengertä alas, suoraan lautasillan yli hotellin
+vieraille aidattuun rantaosaan. Hän käski avojalkaisen vanhuksen, joka
+yllään aivinahousut, meripojan pusero ja päässään olkihattu puuhaili
+alhaalla kylpymestarina, näyttää vuokratun rantakojun, sijoitutti
+pöydän ja nojatuolin hiekkaiselle lautakorokkeelle ja asettautui
+mukavasti lepotuoliin, jonka oli kuljetuttanut meren partaalle,
+vahankeltaiselle hiekalle.
+
+Rantakuva, suruttoman aistillisesti nauttivan kulttuurin tarkkailu
+luonnonvoimien ääressä, piti vireessä ja huvitti häntä niinkuin
+tuskin milloinkaan aiemmin. Harmaa ja tasainen meri oli jo kahlaavien
+lasten, uivien, kirjavien vartaloiden elävöittämä, kun ne käsivarret
+pään taakse kierrettyinä lojuivat hiekkaharjanteilla. Toiset soutivat
+pieniä, punaiseksi ja siniseksi maalattuja, kölittömiä veneitä ja
+päästivät nauraen ne kaatumaan. Kauas ulottuvan kojurivin edessä —
+niiden korokkeilla istui kuin pienillä parvekkeilla — oli kisailevaa
+liikettä ja laiskana lojuvaa lepoa, vierailua ja rupattelua,
+huolellisesti sonnustettua aamupuvustoa alastomuuden rinnalla,
+joka uhmailevan sulavasti nautti tienoon vapauksista. Etualan
+kostealla ja kiinteällä hietikolla käyskentelivät jotkut valkoisissa
+kylpymekoissaan, väljissä värikkäissä paitapuvuissaan. Oikealle sivulle
+lasten rakentama hiekkalinna oli täynnänsä pieniä lippuja, joissa näki
+kaikkien mahdollisten maiden värit.
+
+Simpukoiden, leivosten ja hedelmien myyjät levittelivät polvillaan
+tavaroitaan. Vasemmalla, erään kojun edessä, joka oli vinosti muihin
+ja mereen ja johon ranta sillä puolella loppui, oleskeli venäläinen
+perhe: parrakkaita ja isohampaisia miehiä, nöyryytettyjä ja laiskoja
+naisia, baltilainen neiti, joka telineen edessä istuen epätoivoisin
+huudahduksin maalasi merta, kaksi hyväntahtoisen rumaa lasta, vanha
+huivipäinen palvelijatar, jolla oli hellästi alistuvan orjan eleet.
+Kiitollisina nauttien he siellä oleilivat, huusivat väsymättä
+tottelemattomina telmivien lasten nimiä, puhuivat harvoilla osaamillaan
+italialaisilla sanoilla leikillisesti kauan aikaa huumorintajuisen ukon
+kanssa, jolta he ostivat sokerimakeisia, suutelivat toisiaan poskelle
+eivätkä piitanneet kenestäkään heidän inhimillisen yhteiselämänsä
+tarkkailijasta.
+
+Tahdon siis jäädä, ajatteli Aschenbach. Missä olisikaan parempi olla?
+Ja ristiinpannut kädet sylissä hän antoi silmiensä kadota meren
+avaruuteen ja katseensa häipyä, upota, murtua avaruuden erämaan
+yksitoikkoiseen sumuun. Hän rakasti merta syvistä syistä: se oli
+raskaasti työtä tekevän taiteilijan levonkaipuuta, kun hän himoitsee
+kätkeytyä ilmiöiden vaativalta moninaisuudelta yksinkertaisen,
+suunnattoman rinnoille; se oli kiellettyä, hänen tehtävälleen
+tuiki vastakkaista ja juuri sen vuoksi niin houkuttelevaa himoa
+jäsenettömään, mittaamattomaan, ikuiseen, olemattomaan. Levätä
+täydellisen ääressä on sen kaipuuta, joka ahertaa verrattoman
+tavoittelussa, ja eikö olematon ole eräs täydellisen muoto?
+
+Mutta hänen siinä juuri tuijottaessaan haaveksien tyhjyyteen, katkaisi
+muuan ihmisvartalo vaakasuoran rantaviivan, ja kun hän kirvoitti ja
+keräsi katseensa rajattomasta, näki hän kauniin pojan, joka vasemmalta
+tullen meni hänen editseen hiekalla. Poika oli avojaloin, valmiina
+kahlaamaan, hoikat sääret polven yläpuolelle paljaina. Hän asteli
+hitaasti, mutta niin kevyesti ja ylpeästi kuin olisi vartavasten
+tottunut liikkumaan jalkineitta, ja silmäili poikittain oleviin
+kojuihin päin. Mutta tuskin hän oli huomannut venäläisperheen, joka
+siellä vetelehti kiitollisessa sovussa, kun hänen kasvojensa yli jo
+kulki vihaisen ylenkatseen ukkospilvi. Hänen otsansa synkkeni, hänen
+suunsa kohosi, huulet vääntyivät katkeraan kurttuun, joka särki
+poskiviivan, ja hänen kulmakarvansa olivat painuneet niin raskaaseen
+ryppyyn, että silmät näyttivät vajonneen luomien alle ja puhuivat
+pahansuopina ja tummina vihan kieltä. Hän katsahti maahan, silmäili
+vielä kerran uhkaavasti taaksensa, kohautti hartioitaan kiivain,
+halveksivin ja inhoavin elein ja jätti viholliset selkänsä taakse.
+
+Eräänlainen hienotunteisuus tai pelokkuus, jokin kunnioituksen
+ja häveliäisyyden tunne sai Aschenbachin kääntymään poispäin,
+ikäänkuin hän ei olisi huomannut mitään. Sillä intohimon vakavalle
+tilapäistarkkaajalle on vastenmielistä käyttää huomioitaan edes omaksi
+hyväkseen. Mutta hän oli ilahtunut ja samalla järkytetty, toisin
+sanoen onnellistunut. Tuo lapsekas kiivailu, joka oli kohdistunut mitä
+hyväntahtoisimpaan elämänpalaseen, antoi jumalalliselle eristymiselle
+inhimilliset suhteet — se sai luonnon kallisarvoisen kuvateoksen,
+joka oli kelvannut vain silmänherkuksi, näyttämään syvemmän osanoton
+arvoiselta ja loi puolikasvuiseen, muuten kauneuden takia huomattavaan
+olemukseen intohimon leiman, joka salli ottaa hänet vakavalta kannalta,
+ikäänkuin hän jo olisi vanhempi.
+
+Yhä poispäin kääntyneenä Aschenbach kuunteli pojan ääntä, kirkasta,
+heikonlaista ääntä, jolla hän jo kaukaa yritti lausua tervehdyksensä
+hiekkalinnan ympärillä touhuaville leikkitovereille. Hänelle vastattiin
+huutamalla moneen kertaan hänen nimensä tai hänen nimensä hyväilymuoto,
+ja Aschenbach kuunteli ymmärrettävän uteliaana, voimatta kuitenkaan
+käsittää muuta tarkempaa kuin kaksi sointuvaa tavua, kuten _Adgio_ tai
+vielä useammin _Adjiu_, jonka loppu-u huudettiin pitkään venyttäen.
+Häntä ilahdutti sen sointu, hän havaitsi sen kaunissävyisenä sopivan
+tuon pojan nimeksi, toisteli sitä hiljaa itsekseen ja kääntyi
+tyytyväisin mielin käsittelemään kirjeitään ja papereitaan.
+
+Pieni matkasalkku polvillaan hän ryhtyi täytekynällä suorittamaan
+kirjeenvaihtoaan. Mutta jo neljännestunnin kuluttua hän huomasi, mikä
+vahinko olisi jättää hengessä tällainen tilanne, nautinnonarvoisin
+mitä hän tunsi, ja hukata se tyhjänpäiväisellä työllä. Hän työnsi
+kirjoitusneuvot syrjään ja kääntyi takaisin merelle. Ei kulunut
+pitkää aikaa, kun hän, hiekkarakennelmalla puuhailevan lapsijoukon
+äänten houkutuksesta, kallisti päänsä oikealle tuolin selkänojaan
+tavoitellakseen katseellaan mainion Adgion hommia.
+
+Ensimmäinen silmäys keksi hänet: hänen rinnallaan heloittava punainen
+silmukka herätti kohta huomiota. Toisten kanssa hääräten, vanhaa lautaa
+asetettaessa sillaksi hiekkalinnan kostean vallihaudan yli hän huusi
+ja nyökkäsi päällänsä ohjeet. Hänen mukanaan oli kymmenkunta toveria,
+poikia ja tyttöjä, hänen ikäisiään ja nuorempia, jotka lörpöttelivät
+keskenään eri kielillä, puolaksi, ranskaksi, jopa balkanilaismurteella.
+Mutta hänen nimensä kaikui useimmin. Hän oli ilmeisesti halutuin,
+tavoitelluin, ihailluin. Varsinkin muuan, puolalainen kuten hänkin,
+roteva viikari, jolle huudettiin »Jashu»-nimeä, jonka tukka oli musta
+ja voideltu ja jolla oli yllään palttinainen vyöpuku, näytti hänen
+läheisimmältä vasalliltaan ja ystävältään. He lähtivät, sittenkun
+hiekkarakennelman työ oli sillä kerralla saatu loppuun, toisiaan
+syleillen kävelemään rannalle, ja se, jolle huudettiin »Jashu»-nimeä,
+suuteli kaunista poikaa.
+
+Aschenbach joutui kiusaukseen uhata häntä sormellaan. »Annan sinulle
+neuvon, Kritobulos», tuumi hän hymyillen; »lähde vuodeksi matkoille.
+Sillä niin paljon vähintään tarvitset aikaa parantuaksesi.» Ja sitten
+hän söi aamiaisekseen suuria, täysikypsiä mansikoita, jotka hän osti
+eräältä kaupustelijalta.
+
+Oli tullut hyvin lämmin, vaikkei aurinko kyennytkään puhkaisemaan
+taivaan usvakerrosta. Laiskuus kahlehti hengen, aistien nauttiessa
+meren hiljaisuuden suunnattomasta ja huumaavasta seuranpidosta.
+Vakavan miehen mielestä oli sopivaa, täysin tyydyttävää tehtävää ja
+työskentelyä arvata ja tutkia, mikä nimi olisi suunnilleen »Adgiota»
+vastaava. Ja turvauduttuaan eräihin Puolan historian muistikuviin hän
+totesi, että nimellä tarkoitettiin Tadziota, Tadeusz-nimen lyhennystä,
+joka huudahduksiin sovellettuna kuulosti »Tadziulta».
+
+Tadzio kylpi. Aschenbach, joka oli kadottanut hänet näkyvistään, keksi
+hänen päänsä, hänen käsivartensa, jolla meloen hän otti vauhtia, kaukaa
+mereltä. Sillä merihän oli pitkälle tasainen. Mutta silloin alettiin
+olla huolestuneita hänestä, naisäänet huutelivat häntä kojuista,
+huhuilivat jälleen nimeä, joka hallitsi rantaa miltei lunastuksen
+lailla ja joka pehmeinä äänteinä venytettyine u-loppuineen ilmaisi
+samalla sekä suloista että metsäläistä: »Tadziu, Tadziu!»
+
+Hän pyörsi takaisin, juoksi, hangoittelevaa vettä kuohuksi sotkien,
+pystypäin aallokossa. Ja kun katseli, kuinka tuo elävä vartalo,
+varhaismiehekkään suloinen ja hauras, vettävaluvin kiharoin ja kauniina
+kuin hento jumala, taivaan ja meren syvyyksien asukas, kohosi ja
+irtaantui meren sylistä, herätti se näky myytillisiä mietteitä; se
+oli kuin runoilijan kertomusta alkuajoista, muodon alkuperästä ja
+jumalten synnystä. Aschenbach kuunteli silmät ummessa tätä sisässään
+kajahtelevaa laulua ja päätteli uudelleen, että täällä oli hyvä elellä
+ja että hän halusi jäädä tänne.
+
+Myöhemmin Tadzio makasi hiekassa kylvyn jälkeen, leväten verhottuna
+valkoiseen hurstiinsa, joka oli vedetty oikean olkapään alle, ja pää
+nojasi paljaalla käsivarrella. Ja silloinkin kun Aschenbach ei häntä
+katsellut, vaan luki jonkun sivun kirjaansa, ei hän tuskin milloinkaan
+unohtanut, että poika makasi siinä ja että hänen tarvitsisi vain hieman
+kääntää päätään oikealle nähdäkseen tuon ihailun arvoisen. Hänestä
+tuntui melkein kuin hän istuisi tässä suojelemassa tuota lepäävää
+— omissa asioissaan askarrellen ja samalla kuitenkin alituisesti
+valppaana tuolla oikealla lähellä olevan ihmislapsen puolesta. Ja
+isällinen lempeys, heltynyt kiintymys kauniiseen olentoon sen taholta,
+joka uhrautuen luo hengessä kaunista, täytti ja liikutti hänen
+sydämensä.
+
+Puolipäivän jälkeen hän poistui rannalta, palasi hotelliin ja
+kuljetutti itsensä hissillä ylös huoneensa eteen. Hän viipyi sisällä
+kauan aikaa kuvastimen edessä ja katseli harmaita hiuksiaan, väsyneitä
+ja teräviä kasvojaan. Sillä hetkellä hän ajatteli mainettaan: kuinka
+monet tunsivat hänet kaduilla ja katselivat häntä kunnioittavasti
+hänen varmasti sattuvien ja sulon kruunaamien sanojensa tähden —
+manasi esille kaikki kykynsä ulkonaiset tulokset, jotka osuivat hänen
+mieleensä, jopa ajatteli saamaansa aatelisarvoa.
+
+Hän meni sitten alas lounaalle ja ruokaili pienen pöytänsä ääressä.
+Kun hän aterioituaan astui hissiin, tunkeutui nuorta väkeä, joka
+niinikään tuli aamiaiselta, hänen jälkeensä pieneen liitelevään
+koppiin, ja Tadziokin tuli sisään. Hän seisoi ihan lähellä
+Aschenbachia, ensimmäistä kertaa niin lähellä, että tämä ei katsellut
+häntä kuin kuvaa matkan päästä, vaan havaitsi ja keksi tarkoin hänen
+inhimillisyytensä yksityiskohdat.
+
+Joku puhutteli poikaa, ja vastatessaan kuvaamattoman suloisesti
+hymyillen Tadzio astui pois jo ensi kerroksessa selkä edellä ja silmät
+alasluotuina. Kauneus tekee häveliääksi, tuumi Aschenbach ja pohti
+sitten, mikä siihen oli syynä.
+
+Hän oli kuitenkin huomannut, että Tadzion hampaat eivät olleet
+ilahduttavan kauniit: piikkimäiset ja kelmeät, vailla terveyden
+kiillettä ja omituisesti hauraan läpikuultavat, jollaiset
+kalvetustautisilla joskus on. Hän on hento, hän on sairaloinen,
+ajatteli Aschenbach. Hän ei varmaankaan elä vanhaksi. Ja hän luopui
+tekemästä itselleen tiliä siitä tyydytyksen tai rauhoituksen tunteesta,
+joka tätä ajatusta seurasi.
+
+Hän vietti kaksi tuntia huoneessaan ja lähti iltapäivällä
+kanavalaivalla tunkkaisesti haisevan laguunin ylitse Venetsiaan. Hän
+astui laivasta San Marcossa, joi teensä aukealla ja aloitti sitten
+täkäläisen päiväjärjestyksensä mukaan kävelyretken katuja pitkin. Juuri
+tämä kävely toi mukanaan hänen mielentilansa ja päätöstensä täydellisen
+muutoksen.
+
+Kujilla tuntui inhoittavan tunkkaantuneelta; ilma oli niin paksua, että
+asunnoista, myymälöistä, ravintoloista virtaavat hajut, öljynhöyry,
+hajuvesipilvet ja monet muut seisoivat huuruna eivätkä hälvenneet.
+Savukkeensauhu pysyi paikallaan ja hajosi vain hitaasti. Ahtaalla
+alalla tungeksiva ihmisruuhka kiusasi kävelijää eikä lainkaan
+huvittanut.
+
+Mitä pitemmälle hän joutui, sitä tuskallisempana valtasi hänet se
+epämiellyttävä olotila, jonka meri-ilma yhtyneenä shirokko-tuuleen
+saattaa synnyttää — tila, joka on yhtaikaa kiihtymystä ja
+veltostumisia. Kiusallinen hiki purkautui hänestä. Silmät lakkasivat
+toimimasta, rintaa ahdisti; hän oli kuumeessa, veri jyskytti päässä.
+
+Hän pakeni ahdinkoisilta kauppakujilta siltojen yli köyhien poluille.
+Siellä kerjäläiset vaivasivat häntä, ja kanavien pahat höyryt
+salpasivat hengityksen. Eräällä hiljaisella paikalla, unohdetulta
+ja kirotulta näyttävässä pikku kolkassa, jommoisia on Venetsian
+sisäosassa, erään kaivon reunalla leväten hän kuivasi otsansa ja
+huomasi, että hänen täytyisi matkustaa pois.
+
+Toisen kerran ja nyt ratkaisevasti oli näyttäytynyt, että tämä kaupunki
+oli tällä säällä hänelle tuiki vahingollinen. Itsepäinen odotteleminen
+näytti järjenvastaiselta; toive, että ilma muuttuisi, oli kerrassaan
+epävarma. Oli tehtävä pikainen ratkaisu. Palata nyt jo kotiin ei
+sopinut. Ei kesä- eikä talviasunto ollut valmis häntä vastaanottamaan.
+
+Mutta merta ja rantaa ei ollut vain täällä; sitäpaitsi ne muualla
+olivat vailla laguunin ja sen kuumehöyryn tuottamaa ilkeää lisää. Hän
+muisti erään pienen, Triestin lähellä olevan merikylpylän, jota hänelle
+oli kehuttu. Miksei hän lähtisi sinne? Ja vieläpä viivyttelemättä,
+jotta oleskelupaikan vaihdos vielä kannattaisi.
+
+Hän selitti tehneensä päätöksen ja nousi. Seuraavalla gondolipysäkillä
+hän astui alukseen ja saapui kanavien sameiden sokkeloiden läpi,
+sirojen leijonakuvien reunustamien marmoriparvekkeitten alitse,
+niljaisten tornikulmien ympäritse, surevien palatsifasaadien
+ohi, jotka kuvastelivat suuria toiminimikilpiään keinuvan veden
+jätteeseen, San Marcon torille. Hänen oli työlästä päästä sinne,
+sillä gondolinkuljettaja, joka oli liitossa pitsitehtaitten ja
+lasipuhaltimoiden kanssa, koetti yhtenään saada hänet nousemaan,
+katsomaan ja ostamaan ja jos tuo omituinen matka Venetsian kautta
+alkoi tenhollaan vaikuttaa, oli vajonneen kuningattaren huijarimainen
+kauppiashenki omiaan ikävällä tavalla jälleen selvittämään mielialan.
+
+Hotelliin palattuaan hän selitti vielä ennen päivällistä konttorissa,
+että odottamattomat seikat pakottivat hänet matkustamaan varhain
+seuraavana aamuna. Asiaa valitettiin, hänen laskunsa kuitattiin. Hän
+aterioi ja kulutti lauhan illan takaparvekkeen keinutuolissa lehtiä
+lukemalla. Ennenkuin hän meni nukkumaan, sulloi hän matkalaukkunsa
+täysin lähtövalmiiksi.
+
+Hän ei nukkunut kaikkein parhaiten, sillä edessäoleva lähtö teki hänet
+rauhattomaksi. Kun hän aamulla aukaisi ikkunan, oli taivas pilvessä
+kuten eilenkin, mutta ilmassa tuntui raikkaammalta — ja silloin alkoi
+häntä jo kaduttaa. Eikö hänen ilmoituksensa ollutkin äkkipikainen ja
+erheellinen, jonkin sairaloisen ja suhteettoman olotilan aiheuttama
+teko? Jos hän olisi sitä hiukankin pidättänyt, jos hän olisi, näin
+nopeasti lähtemättä, yrittänyt sopeutua Venetsian ilmastoon tai
+odottanut sään parantumista, olisi hänellä nyt, tämän kiireen ja touhun
+asemasta, edessä rannalla vietettävä aamupäivä kuten eilenkin. Liian
+myöhäistä. Nyt hänen täytyi jatkuvasti tahtoa, mitä oli eilen tahtonut.
+Hän pukeutui ja laskeutui kello kahdeksan pohjakerrokseen aamiaiselle.
+
+Tarjoiluhuone oli hänen sinne astuessaan vielä tyhjä vieraista. Hänen
+istuessaan ja tilaamaansa odotellessaan tuli paikalle joitakuita
+vieraita. Teekuppi huulillaan hän näki puolalaistyttöjen saapuvan
+seuraneitinsä kanssa. Ankarannäköisinä ja aamunraikkaina, silmät
+tulehtuneina he astelivat ikkunasyvennyksessä olevaan pöytäänsä.
+
+Heti senjälkeen ovenvartija lähestyi häntä lakki kourassa ja kehoitti
+häntä lähtemään. Auto odotti valmiina viemään hänet ja toiset
+matkustajat Excelsior-hotelliin, mistä moottorivene kuljettaisi heidät
+yksityiskanavaa pitkin asemalle. Olisi kiire. — Aschenbachin mielestä
+ei ollut ensinkään kiire. Oli vielä runsaasti tunti aikaa junanlähtöön.
+Häntä harmitti hotellin tapa, että matkustajat toimitettiin
+lähtemään talosta ennen aikojaan, ja selitti ovenvartijalle
+haluavansa nauttia aamiaista kaikessa rauhassa. Mies poistui empien
+ja palasi viiden minuutin kuluttua. Vaunu ei voinut mitenkään
+odottaa kauempaa. Lähteköön sitten ja vieköön hänen matkalaukkunsa,
+vastasi Aschenbach ärtyneesti. Hän matkustaisi määrätyllä hetkellä
+yleisessä höyryaluksessa, ja mies olisi hyvä ja antaisi hänen itse
+huolehtia lähdöstään. Toimihenkilö kumarsi. Iloisena, kun oli saanut
+torjutuksi kiusalliset kehoitukset, Aschenbach lopetti pikku ateriansa
+kiirehtimättä ja pyysi tarjoilijaa tuomaan sanomalehden. Aikaa oli
+perin niukalti, kun hän vihdoin nousi. Samassa hetkessä sattui Tadzio
+tulemaan sisälle lasiovesta.
+
+Omaistensa pöytään pyrkiessään hän joutui sivuuttamaan lähtevän;
+harmaahapsisen, korkeaotsaisen miehen edessä hän loi kainosti katseensa
+alas, mutta kohotti sen heti suloiseen tapaansa, suuntasi sen pehmeänä
+ja avoimena häneen ja meni ohitse.
+
+Hyvästi, Tadzio! ajatteli Aschenbach. Ja vastoin tapaansa muovaillen
+ajatuksen huulillaan ja itsekseen puhellen hän lisäsi: »Ollos siunattu!»
+
+Sitten hän valmistui lähtemään, jakeli juomarahoja, otti hyvästit
+pieneltä, hiljaiselta, ranskalaiseen pitkääntakkiin pukeutuneelta
+hotellinhoitajalta ja lähti hotellista jalan kuten oli tullutkin. Hän
+suuntasi kulkunsa matkalaukkua kantavan palvelijan seurassa kukkivaa
+kujaa pitkin saaren poikki laivalaiturille. Hän saapui perille ja otti
+laivassa paikan — ja mitä sitten seurasi, oli surullista kärsimysmatkaa
+kaikkien katumuksen syvyyksien kautta.
+
+Se oli tuttua kulkua laguunien yli, San Marcon ohi, isoa kanavaa
+pitkin. Aschenbach istui pitkällä penkillä laivan laitapuolella
+kaiteeseen nojaten ja varjostaen kädellä silmiään. Yleiset puutarhat
+jäivät taakse, Piazzetta avautui vielä kerran ruhtinaallisen upeana,
+sitten sekin sivuutettiin; senjälkeen tuli palatsirivi, ja kun vesitie
+kääntyi polvekkeeksi, näkyi Rialto-sillan komea, jännitetty marmorikaan.
+
+Matkamies katseli, ja hänen rintansa oli pakahtua. Tätä kaupungin
+ilmaa, tätä meren ja suon tunkkaista lemua, jota pakoon hänellä oli
+ollut niin huutava kiire — sitä hän nyt hengitti syvin, suloisen
+tuskallisin vedoin. Oliko mahdollista, ettei hän ollut tiennyt
+eikä ajatellut, kuinka lujasti hänen sydämensä oli kaikkeen tähän
+kiintynyt? Mikä aamulla oli ollut puolittaista pahoittelua, hänen
+tekonsa oikeutuksen heikkoa epäilystä, se muuttui nyt mieliharmiksi,
+todelliseksi tuskaksi, sielunhädäksi, niin katkeraksi, että se työnsi
+monesti hänen silmiinsä kyyneleet.
+
+Hän puheli itsekseen, että hänen olisi ollut mahdotonta aavistaa sitä
+ennakolta tällaiseksi. Mitä hän tunsi niin raskaasti kestettävänä,
+hetkittäin täysin sietämättömänä, oli ilmeisesti se ajatus, ettei hän
+näkisi Venetsiaa enää milloinkaan, että hän sanoisi sille nyt ikuiset
+hyvästit. Sillä koska oli toistamiseen osoittautunut, että kaupunki
+teki hänet sairaaksi, koska hänen oli ollut toistamiseen pakko lähteä
+sieltä suinpäin, täytyisi hänen pitää sitä tästedes mahdottomana ja
+kiellettynä oleskelupaikkana, jota kestämään häntä ei ollut luotu ja
+johon vielä kerran palata olisi ollut järjetöntä.
+
+Niin, hän tunsi, että kun hän nyt lähtisi, täytyisi hävyn ja uhman
+ehkäistä häntä enää koskaan näkemästä tätä rakastettua kaupunkia, jossa
+hänen ruumiinsa oli kahdesti pettänyt. Ja tämä sielun taipumuksen ja
+ruumiin kyvyn välinen ristiriita tuntui vanhenevasta runoilijasta niin
+raskaalta ja tärkeältä, ruumiin tappio niin häpeälliseltä, ettei hän
+voinut käsittää sitä kevyttä alistumista, jolla hän oli eilen, vakaatta
+taistelutta, päättänyt sen kestää ja tunnustaa.
+
+Sillaikaa höyryalus lähestyy asemaa, ja tuska ja neuvottomuus
+kiihtyvät sekapäisyydeksi. Lähtö tuntuu kiusaantuneesta matkamiehestä
+mahdottomalta, paluu yhtä vaikealta. Näin täysin ristiriitaisin
+tuntein hän saapuu asemalle. On jo hyvin myöhä, hän ei saa menettää
+silmänräpäystäkään, jos tahtoo tavoittaa junan. Hän tahtoo eikä
+tahdo. Mutta aika rientää; se ruoskii häntä eteenpäin. Hän kiiruhtaa
+hankkimaan matkalipun ja hakee hallin hälinässä tänne sijoittunutta
+hotellin virkailijaa. Mies ilmestyy ja sanoo, että matkalaukku on
+jo lähetetty. Jo lähetetty? Niin, olkaa hyvä — Comoon. Comoon? Ja
+moninaisen touhun jälkeen, vihaisten kyselyjen ja nenäkkäitten
+vastausten tuloksena kävi selville, että matkalaukku oli jo
+Excelsior-hotellin tavarankuljetuskonttorissa toisten, vieraiden
+matkatavaroiden mukana toimitettu vallan väärälle suunnalle.
+
+Aschenbachin oli työlästä säilyttää ilme, joka tällaisissa olosuhteissa
+oli ainoa käsitettävä. Seikkailua uhkuva ilo, uskomaton riemu hytisytti
+miltei kuin kouristus hänen rintaansa. Hotellimies syöksyi paikalta
+pelastamaan mikäli mahdollista matkalaukun ja palasi, kuten odottaa
+sopikin, tyhjin toimin.
+
+Ja silloinpa Aschenbach selitti, ettei hän halunnut matkustaa ilman
+matkatavaroitaan, vaan oli päättänyt pyörtää takaisin ja odottaa
+kylpylähotellissa, kunnes matkalaukku löytyisi. Olikohan yhtiön
+moottorivene vielä aseman laiturissa? Mies vakuutti sen olevan oven
+edessä. Italialaisen sanatulvan avulla hän sai lipunmyyjän ottamaan
+takaisin jo lunastetun matkalipun; hän vannoi, että piti sähköttää,
+ettei saanut kitsastella eikä mitään lyödä laimin, jotta matkalaukku
+saataisiin pian takaisin, ja niin tapahtui se kumma, että matkamies
+kaksikymmentä minuuttia senjälkeen kuin oli tullut asemalle oli jälleen
+suurella kanavalla ja matkalla Lidoon päin.
+
+Ihmeellinen, uskomaton, hävettävä, koomillisen haaveellinen seikkailu:
+nähdä tienoot, joille juuri oli mitä syvimmän alakuloisuuden vallassa
+lausunut ikuiset hyvästit, kohtalon pyörtämänä ja viskelemänä saman
+tunnin kuluessa uudelleen! Kuohu keulan edessä, hupaisen nopeasti
+puikkelehtien gondolien ja höyryalusten lomitse syöksyi pieni kerkeä
+kulkuneuvo päämääräänsä kohden, ainoan matkustajan koettaessa salata
+harmistuneen alistuvaisuuden naamarin taakse karanneen pojan pelokkaan
+ylimielistä kiihtymystä.
+
+Yhä vieläkin hänen rintaansa hytisytti silloin tällöin nauru,
+kun hän ajatteli tätä epäonnea, jota, kuten hän arveli, mikään
+sunnuntailapsikaan ei olisi voinut kokea. Nyt piti osata selittää,
+kestää kummastelevien kasvojen ilme — sitten olisi, niin hän arveli,
+kaikki taas hyvin, sitten olisi onnettomuus torjuttu, vaikea erehdys
+korjattu, ja kaikki, mitä hän oli taaksensa jättänyt, avautuisi jälleen
+ja olisi uudestaan hänen omaansa niin kauan kuin hän halusi... Pettikö
+häntä muuten nopea vauhti vai tuliko nyt todella kaiken kukkuroiksi
+tuuli sittenkin mereltä päin?
+
+Aallot löivät sementtiseiniä vasten kapeassa kanavassa, joka ulottuu
+saaren halki Excelsior-hotelliin. Auto-omnibus odotti siellä palaavaa
+ja vei hänet karehtivan meren vieritse suoraa tietä kylpylähotelliin.
+Pieni viiksiniekka hotellinhoitaja, yllään pyöröreunainen pitkätakki,
+tuli ulkoportaita alas häntä tervehtimään.
+
+Lievästi mairitellen hän pahoitteli tapausta, piti sitä ylen
+kiusallisena itselleen ja laitokselle, mutta hyväksyi vilpittömästi
+Aschenbachin päätöksen odottaa täällä matkalaukun palauttamista. Hänen
+huoneensa oli tosin jo vuokrattu, mutta toinen, ei yhtään, huonompi,
+olisi heti hänen käytettävänään. »_Pas de chance, monsieur_», virkkoi
+sveitsiläinen hissinkuljettaja hymyillen, kun noustiin yläkerroksiin.
+Ja näin tuli pakolainen jälleen majoitetuksi huoneeseen, joka
+asemaltaan ja sisustukseltaan vastasi miltei täydellisesti edellistä.
+
+Väsyneenä, tämän kummanlaisen aamupäivän touhun huumaamana hän
+istuutui, purettuaan sinne tänne käsilaukkunsa sisällön, avonaisen
+ikkunan ääressä olevaan nojatuoliin. Meri oli saanut valjunviheriän
+vivahduksen, ilma vaikutti ohuemmalta ja puhtaammalta, ranta kojuineen
+ja veneineen värikkäämmältä, vaikka taivas olikin vielä harmaa.
+Aschenbach silmäili ulos, kädet ristissä sylissä, tyytyväisenä kun sai
+taas olla täällä ja päätänsä ravistaen tyytymättömänä ajatellessaan
+horjuvaisuuttansa, omien halujensa tuntemattomuutta.
+
+Näin hän istui ainakin tunnin, leväten ja ajatuksettomasti uneksien.
+Puolipäivän tienoissa hän huomasi Tadzion, joka yllään viirullinen,
+punasilmukkainen palttinapuku tuli mereltä päin, ollen palaamassa
+hotelliin ranta-aitauksen kautta, laudoitettua tietä pitkin. Aschenbach
+tunsi hänet heti korkeudestaan, oikeastaan ennenkuin oli tavoittanut
+hänet silmillään, ja hänen teki mieli ajatella jotakin tähän tapaan:
+»Katsohan, Tadzio, sinäkin olet jälleen siellä!» Mutta samassa hetkessä
+hän tunsi, kuinka tämä sulava tervehdys häipyi ja mykistyi hänen
+sydämensä totuuden tieltä, — tunsi verensä innostuksen, sielunsa ilon
+ja tuskan ja havaitsi, että juuri Tadzion vuoksi ero oli tuntunut
+hänestä niin raskaalta.
+
+Hän istui ihan hiljaa, näkymättömänä korkealla paikallaan ja tuijotti
+itseensä. Hänen piirteensä olivat hereillä, hänen kulmakarvansa
+kohoilivat, tarkkaava, uteliaan nerokas hymy jännitti hänen suunsa.
+Sitten hän kohotti päänsä ja teki molemmilla, tuolin käsinojan yli
+veltosti riippuvilla käsillään hitaasti kiertävän ja nostavan liikkeen
+kämmenet eteenpäin kääntyneinä, ikäänkuin aikoisi avata ja levittää
+käsivartensa. Se oli alttiisti tervetulleeksi lausuva, tyynesti
+vastaanottava liike.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU
+
+
+Päivät pääksytysten ohjasi nyt — polttavin poskin alastomana — jumala
+hehkuvaa nelivaljakkoaan taivaan avaruuksissa, ja hänen keltaiset
+suortuvansa liehuivat samaan aikaan riehahtaneessa itätuulessa.
+Vaaleansilkkinen välke väikkyi laiskana aaltoilevan Pontoksen ulapoilla.
+
+Hiekka hehkui. Ruosteenvärisiä purjekankaita oli pingoitettu
+rantakojujen eteen hopealta välkkyvän eetterin sinen alla, ja
+niiden suomalla, terävästi rajoitetulla varjoaineella vietettiin
+aamupäivän hetket. Mutta viehättävä oli iltakin, kun puiston kasvit
+uhkuivat sulotuoksua, tähdet ylhäällä astelivat ratojaan ja yön
+hämärään verhotun meren kohina hiljaisena kuuluen loihti esiin
+sielun. Tuollainen ilta antoi iloisen vakuuden helposti järjestetystä
+joutilaasta uudesta aurinkopäivästä, jota koristaisivat lukemattomat,
+ihan liki toisiaan olevat suloisen sattuman mahdollisuudet.
+
+Vieras, jonka niin tottelevainen epäonni oli tänne pidättänyt, oli
+kaukana ajatuksesta nähdä tavaroittensa takaisinsaannissa mitään syytä
+uuteen lähtöön. Hänen oli täytynyt kahtena pitkänä päivänä sietää
+erinäistä puutetta ja esiintyä suuressa ruokasalissa tarjotuilla
+aterioilla matkapuvussa. Kun harhaanjoutunut matkalaukku sitten
+vihdoinkin tuotiin hänen huoneeseensa, purki hän sen perusteellisesti
+ja täytti kaapin ja laatikot tavaroillaan, päättäen jäädä toistaiseksi
+tänne tyystin arvaamattomaksi ajaksi, tyytyväisenä, kun voisi viettää
+rantahetket silkkipuvussa ja päivällisen aikaan jälleen näyttäytyä
+säädylliseen ilta-asuun puettuna pienen pöytänsä ääressä.
+
+Tämän olotilan miellyttävä tasatahti oli jo saanut hänet lumoihinsa,
+tämän elintavan pehmeä ja loistava lempeys oli nopeasti hurmannut
+hänet. Tosiaankin, mikä oleskelupaikka, joka yhdistää itseensä
+etelämaisen rannan kultivoidun kylpyläelämän miellyttävyydet ja
+omituisen ihmeellisen kaupungin herttaisen alttiin läheisyyden!
+Aschenbach ei rakastanut nautintoa. Milloin ja missä tahansa oli
+juhlittava, levättävä, vietettävä hyviä päiviä, kaipasi hän pian —
+ja varsinkin nuorempana oli niin ollut laita — tuntien levottomuutta
+ja inhoa jälleen arkipäiviensä ylevää, työlästä aherrusta, pyhän
+selkeätä toimintaa. Vain tämä paikka lumosi hänet, sai hänen tahtonsa
+laukeamaan, teki hänet onnelliseksi.
+
+Usein aamupäivisin, kojunsa varjokankaan alla, etelän sinen yli
+uneksien, tai jonakin leutona yönä nojaten gondolinpieluksiin, kun se
+vei hänet Markustorilta, missä hän oli kauan oleillut, helotähtisen
+taivaan alla takaisin Lidolle — ja kun kirjavat valot ja serenaadin
+sulattavat äänet jäivät taakse — hän muisteli vuoristotaloaan, kesäisen
+kamppailunsa seutua, missä pilvet kulkivat synkkinä puutarhan läpi,
+kammottava rajuilma sammutti illalla talon valaistuksen ja korpit,
+joita hän ruokki, keikauttivat itsensä kuusien latvoille. Silloin
+hänestä tuntui hyvältä, ikäänkuin hänet olisi temmattu pois Elysiumin
+maille, maailman rajoille, missä ihmisille on suotu mitä kevein elämä,
+missä ei ole lunta eikä talvea, ei myrskyä eikä virtaavaa sadetta,
+vaan missä alati kohoilee vienosti vilvoittava Okeanoksen hengähdys ja
+päivät kuluvat autuaassa joutilaisuudessa, vaivattomasti, taistelutta
+kokonaan auringolle ja sen juhlille pyhitettyinä.
+
+Usein, melkein alinomaa Aschenbach näki Tadzio-pojan: rajoitettu tila,
+jokaiselle määrätty elämän järjestely vaikutti, että kaunis poika oli
+koko päivän lyhyin keskeytyksin hänen lähellään. Hän näki ja tapasi
+Tadzion kaikkialla: hotellin alakerran huoneissa, kaupunkiin tehdyillä
+vilvoittavilla merimatkoilla ja sieltä takaisin tultaessa, usein
+lisäksi teillä ja kujilla, kun sattuma tuli avuksi.
+
+Mutta pääasiallisesti ja mitä onnellisimman säännöllisesti tarjosi
+hänelle rannalla vietetty aamupäivä pitkällisen tilaisuuden antautua
+suloisen olennon hartaaseen tutkisteluun. Tämä onnen yhtenäisyys,
+olosuhteiden päivittäinen, samanlaisena uudelleen esiintyvä suosio
+täytti hänen mielensä tyytyväisyydellä ja elämänilolla, se teki hänelle
+oleskelun kallisarvoiseksi ja antoi aurinkopäivän niin miellyttävän
+odottavana liittyä toiseen.
+
+Hän nousi varhain, kuten muutoin vain vaativan työhalun ajamana, ja
+oli ennen muita rannalla, kun aurinko oli vielä lempeä ja meri lepäsi
+valkoisen häikäisevänä aamu-unessa. Hän tervehti ystävällisesti
+aitauksen vartijaa, tervehti myös tuttavallisesti paljasjalkaista
+valkopartaa, joka oli valmistanut hänen paikkansa, pingoittanut ruskean
+varjokankaan, siirtänyt kojun huonekalut ulos korokkeelle, ja asettui
+istumaan. Seuraavat kolme tai neljä tuntia olivat sitten hänen; niiden
+kuluessa aurinko nousi korkealle ja saavutti peloittavan voiman; niiden
+kuluessa meri siinsi yhä tummempana, ja silloin hän saisi nähdä Tadzion.
+
+Hän näki kaunokaisen tulevan vasemmalta, meren reunaa pitkin, näki
+hänen tulevan takaapäin kojujen välistä esille tai huomasi äkkiä ja
+iloisesti pelästyen, että poika oli tullut hänen huomaamattaan ja
+että kaivattu oli jo paikalla sinisessä ja valkoisessa kylpyasussaan,
+joka rannalla oli hänen ainoana pukunaan, että hän oli jo ryhtynyt
+auringossa ja hiekassa tavalliseen touhuunsa — siihen suloisen turhaan,
+joutilaan vaihtelevaan elämään, joka oli leikkiä ja lepoa, kuljeskelua,
+kahlaamista, kaivamista, tavoittelua, nakata ja uintia. Korokkeella
+istuvat naiset vartioivat häntä ja huutelivat hänelle, kajautellen
+hänen nimeään: »Tadziu, Tadziu!» Kiihkeästi elehtien hän tuli
+juoksujalkaa heidän luoksensa kertomaan, mitä oli kokenut, näyttämään,
+mitä oli löytänyt, saalistanut: näkinkenkiä, merihepoja, maneetteja ja
+sivuittain liikkuvia rapuja.
+
+Aschenbach ei ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä poika puhui, ja vaikka
+se olisi ollut mitä arkipäiväisintä, kuului se hänen korviinsa
+epämääräisenä soinnukkuutena. Näin korotti outous pojan puheen
+musiikiksi, ylimielinen aurinko valoi tuhlailevaa välkettään hänen
+ylitseen, ja meren ylevä kuulakkuus oli alati hänen esiintymisensä
+heijastajana ja taustana.
+
+Pian katselija tunsi tuon niin pystyn, niin vapaasti esiintyvän ruumiin
+jokaisen viivan ja asenteen, tervehti iloisesti jokaista jo tuttua
+kauneutta uudestaan, eikä hänen ihailustaan, hennosta aisti-ilostaan
+tullut loppua.
+
+Poikaa huudettiin tervehtimään vierasta, joka seurusteli naisten kanssa
+kojun edessä. Hän juoksi paikalle, juoksi märkänä, ehkä aallokon
+kostuttamana, heilautti kiharansa, ja kun hän ojensi kätensä toiselle
+jalalleen nojaten, toisen jalan ollessa varvasasennossa, taipui hänen
+ruumiinsa viehättävään kierros- ja kääntöasentoon; siinä ilmeni jotakin
+miellyttävän jäntevää, herttaisen ujostelevaa, aatelisen velvoituksen
+vaativaa mielistelynhalua.
+
+Hän makasi pitkällään, kylpylänä rinnan yli kiedottuna, hennosti
+muovailtu käsivarsi hiekkaan nojaten, leuka kämmenen varassa.
+»Jashu»-nimellä huudettu poika istui kyyristyneenä hänen vieressään ja
+tekeytyi hänelle ystäväksi eikä voinut ajatella lumoavampaa näkyä kuin
+minkä tarjosi se silmien ja huulien hymy, jonka tuo jumalten suosima
+soi katsellessaan halpa-arvoisempaa, palvelevaa.
+
+Hän seisoi meren partaalla yksinään, omaisistaan loitolla Aschenbachin
+lähellä — pystyssä, ristiin pannut kädet niskassa, hitaasti
+kinnerlihaksillaan keinahdellen ja uneksi mitään ajattelematta pienten
+rantaan lipuvien aaltojen huuhdellessa hänen varpaitaan. Hänen
+hunajanvärinen tukkansa taipui kiehkuroina ohimoille ja niskaan,
+aurinko valaisi selän yläosan untuvaa, kylkiluiden hienot piirteet ja
+rinnan tasasuhta kuulsivat vartalon niukan verhon alta, kainalokuopat
+olivat vielä sileät kuin kuvapatsaalla, polvitaipeet kiilsivät,
+ja niiden siintävä suonisto sai hänen ruumiinsa näyttämään kuin
+kirkkaammasta aineesta muovaillulta.
+
+Mikä kuri ja mikä ajatuksen täsmällisyys ilmeni tuossa suorassa ja
+nuorekkaan täydellisessä ruumiissa! Mutta eikö se ankara ja puhdas
+tahto, joka hämärästi toimien oli kyennyt tuomaan esille tämän
+jumalallisen kuvateoksen — eikö se ollut hänelle, taiteilijalle, tuttua
+ja selvää? Eikö se vaikuttanut hänessäkin, kun hän tulvillaan tervettä
+intohimoa kirvoitti kielen marmorimassasta sorean muodon, jonka oli
+hengessä nähnyt ja jonka hän esitti ihmisille henkisen kauneuden
+peruskuvana ja heijastajana.
+
+Peruskuva ja heijastaja! Hänen silmänsä ahmivat merensiinnon partaalla
+lojuvaa jalomuotoista vartaloa, ja haaveilevassa ihastuksessaan hän
+luuli tällä katseella käsittävänsä, mitä kauneus itse ja muoto oli
+jumalan ajatuksena, tavoittavansa yhtenäisen ja puhtaan täydellisyyden,
+joka elää hengessä ja jonka inhimillinen kuva ja vertaus oli pantu
+tuonne helposti ja suloisesti palveltavaksi.
+
+Se oli huumausta, ja arvelematta, jopa himoiten vanheneva taiteilija
+lausui sen tervetulleeksi. Hänen henkensä oli synnytystuskissa, hänen
+sivistyksensä joutui kuohumistilaan, hänen muistinsa loi ikivanhoja,
+nuoruuteen palautuvia ajatuksia, joita oma tuli ei tähän asti ollut
+milloinkaan elävöittänyt. Eikö ollut kirjoitettu, että aurinko kääntää
+huomiomme älyllisistä aistillisiin asioihin? Se huumaa ja taikoo — niin
+sanotaan — järjen ja muistin niin, että sielu tyytyväisyydestä kokonaan
+unohtaa varsinaisen olotilansa ja jää kummastelevan ihmettelevänä
+riippumaan kauneimpaan päiväpaisteiseen esineeseen.
+
+Niin, vain ruumiin avulla se kykenee sitten kohottautumaan vielä
+korkeampaan tarkasteluun. Amor tosin oli matemaatikkojen kaltainen,
+jotka näyttävät kykenemättömille lapsille puhtaiden muotojen
+havainnollisia kuvia. Samaa menetelmää noudatti jumala, tehdäkseen
+henkisen meille näkyväksi, turvautui mielellään ihmisnuorison muotoon
+ja väriin, koristaen sen kaikella kauneuden loistolla muistelun
+työaseeksi, ja sitä katsellessamme sitten kai sytyimme tuskaan ja
+toivoon.
+
+Näin ajatteli innostuksen saanut katselija, näin hän kykeni tuntemaan.
+Ja meren kohinasta ja auringon hehkusta kehittyi hänelle ihastuttava
+kuva. Se oli Ateenan muurien lähellä kasvava plataanipuu — se oli tuo
+pyhitetty, varjoisa, kukkivan siveyspuun tuoksun täyttämä paikka,
+jota koristivat pyhäinkuvat ja nymfien ja Akelooksen kunniaksi tuodut
+hurskaat lahjat. Kuultavan kirkkaana virtasi puro tuuheaoksaisen puun
+juurella liukkaiden kivien lomitse, ja sirkat soittivat viulua. Mutta
+nurmikolla, joka vietti loivasti, niin että maatessa saattoi pitää
+päänsä koholla, lepäili kaksi päivän helteeltä suojassa: vanheneva ja
+nuori, ruma ja kaunis, viisas rakastettavan vieressä.
+
+Ja kohteliaisuuksin ja henkevästi tavoittelevin leikkilausein Sokrates
+puhui Faidrokselle kaihosta ja hyveestä. Hän selitti oppilaalle
+kiihkeää hämmästystä, jota tuntehikas kokee, kun hänen silmänsä näkevät
+ikuisen kauneuden vertauskuvan, puhui hänelle sellaisen pyhittämättömän
+ja huonon ihmisen intohimoista, joka ei voi ajatella kauneutta, kun hän
+näkee sen kuvan, ja joka ei kykene tuntemaan kunnioitusta; puhui siitä
+pyhästä pelosta, joka valtaa jalon, kun jumalankaltaiset kasvot ja
+täydellinen ruumis hänelle näyttäytyvät — kuinka hän silloin värähtää
+ja on kuin suunniltaan ja tuskin uskaltaa katsahtaa sinne päin ja
+kuinka hän kunnioittaa sitä, jolla on kauneus, vieläpä olisi valmis
+hänelle uhraamaan kuin kuvapatsaalle, ellei hänen täytyisi pelätä
+käyvänsä ihmisten silmissä narrimaiseksi.
+
+»Sillä kauneus, Faidrokseni, vain se on yhtaikaa rakastettava ja
+näkyvä: se on, paina se tarkoin mieleesi, se henkisen ainoa muoto,
+jonka aisteillamme tunnemme, aistillisesti voimme kestää. Tai mitä
+meistä tulisi, jos muu jumalallinen, jos järki ja hyve ja totuus
+esiintyisivät meille aistillisina? Emmekö menehtyisi ja palaisi
+rakkaudesta, kuten Semele muinoin Zeuksen edessä? Niin on kauneus
+tuntehikkaan tie henkeen — vain tie, vain välikappale, pikku
+Faidrokseni...»
+
+Ja sitten opettaja ilmaisi kaikkein hienoimman, tuo ovela mielistelijä:
+sen, että rakastava oli jumalallisempi kuin rakastettu, koska jumala
+oli hänessä eikä toisessa — tuon hellimmän, ehkä ivallisimman
+ajatuksen, jota koskaan on ajateltu ja josta kumpuaa esiin kaihon
+kaikki veitikkamaisuus ja salaisin hekuma.
+
+Kirjailijan onni on ajatus, joka voi muuttua kokonaan tunteeksi, ja
+tunne, joka voi muuttua kokonaan ajatukseksi. Tällainen sykkivä ajatus,
+tällainen tarkka tunne kuului yksinäiselle ja totteli häntä silloin:
+se näet, että luonto riemusta värisi, kun henki kunnioittaen kumarsi
+kauneudelle.
+
+Äkkiä hän halusi kirjoittaa. Eros tosin kuuluu rakastavan
+joutilaisuutta, ja vain sellaisia varten hän on luotu. Mutta pulman
+tällä asteella kohdistui koetellun kiihtymys tuotantoon. Aihe oli
+melkein toisarvoinen. Muuan kysymys, heräte antautua tunnustamaan
+mielipiteensä eräästä kulttuurin ja maun suuresta ja polttavasta
+ongelmasta, oli lausuttu henkiselle maailmalle ja saapunut
+matkamiehelle. Hän oli tottunut aiheeseen, se oli hänelle elämys;
+himo antaa sen loistaa sanansa valossa kävi äkkiä vastustamattomaksi.
+Ja hänen halunsa oli tehdä työtä Tadzion läsnäollessa, ottaa pojan
+varresta mallia kirjoittamiseen, antaa tyylinsä seurata tämän ruumiin
+viivoja, joka hänestä näytti jumalalliselta, ja siirtää hänen
+kauneutensa henkiseen, kuten kotka muinoin kantoi troijalaisen paimenen
+taivaan utuun.
+
+Milloinkaan ei sanan ilo ollut tuntunut hänestä makeammalta,
+milloinkaan hän ei ollut sillä tavoin tietänyt Eroksen olevan sanassa
+kuin niiden viehättävien hetkien aikana, jolloin hän karkean pöytänsä
+ääressä varjokankaan alla, epäjumalansa nähden ja hänen äänensä
+musiikin kaikuessa korvissa, Tadzion kauneus mallina, muovaili sen
+puolentoista sivun pituisen valikoiduinta suorasanaista sisältävän
+pienen kirjoituksensa, jonka kirkkaus, aateluus ja lennokas
+tunteenjännitys kykeni lyhyessä ajassa saavuttamaan monen ihailun.
+
+Varmaankin on hyvä, että maailma tuntee vain ihanan teoksen eikä
+samalla sen alkuperiä, sen syntymisehtoja, sillä jos maailma tuntisi
+ne lähteet, joista taiteilijan mielijohteet virtaavat, saattaisivat
+ne usein sen hämille, peloittaisivat sitä ja hälventäisivät siten
+erinomaisen työn vaikutukset. Ihmeellisiä hetkiä! Ihmeellisen
+hermostuttavaa vaivaa. Hengen ja ruumiin kummallisen synnyttävää
+seurustelua! Pantuaan työnsä talteen ja lähtiessään rannalta Aschenbach
+tunsi itsensä tuiki väsyneeksi, jopa järkytetyksi, ikäänkuin omatunto
+soimaisi häntä jonkin irstailun jälkeen.
+
+Seuraavana aamuna sattui, että hän aikoessaan lähteä hotellista huomasi
+ulkoportailta, kuinka Tadzio, joka oli jo menossa merelle ja lisäksi
+yksinään, juuri lähestyi aitausta. Toivo, yksinkertainen ajatus käyttää
+tilaisuutta hyväkseen kevyen ja iloisen tuttavuuden solmimiseksi sen
+kanssa, joka tietämättään oli tuottanut hänen elämäänsä niin paljon
+ylennystä ja liikuntoa, puhutella häntä, iloita hänen vastauksestaan,
+hänen katseestaan, oli lähellä ja pakottavana. Kaunis poika käveli
+vetelehtien, hänet voi saavuttaa, ja Aschenbach joudutti askeliaan.
+
+Hän tavoittaa pojan lautapolulla kojujen takana, tahtoo laskea
+kätensä hänen päälaelleen, hänen olkapäälleen ja sanoa jonkun sanan,
+ystävällinen ranskalainen lause väikkyy jo hänen huulillaan — silloin
+hän tuntee, että hänen sydämensä, ehkä hyvinkin nopean kävelyn takia,
+lyö kuin vasara, että hän näin vaikeasti hengittäen voisi puhua vain
+puristetusti ja vapisten. Hän epäröi, koettaa hillitä itseään, pelkää
+äkkiä kulkeneensa jo liian kauan kauniin pojan kintereillä, pelkää
+tämän huomaavan sen, pelkää hänen kysyvää katsettaan, ottaa vielä
+kerran vauhtia, ei tee mitään, luopuu ja menee pää alaspainuneena
+ohitse.
+
+Liian myöhään! ajatteli hän tässä silmänräpäyksessä. Liian myöhään.
+Olikohan se sittenkään liian myöhäistä? Tuo askel, jonka hän laiminlöi,
+olisi hyvinkin luultavasti vienyt hyvään, keveään ja iloiseen, mistä
+olisi ollut seurauksena terveellinen selviäminen. Mutta asian laita oli
+kai niin, että vanheneva ei tahtonut selvitä, että huumaus oli hänelle
+liian kallisarvoinen. Kuka selittää taiteellisuuden olemuksen ja
+ilmeen! Kuka ymmärtää kurin ja kurittomuuden syvällisen vaistoyhteyden,
+josta se riippuu? Sillä kykenemättömyys tahtoa terveellistä selviämistä
+on kurittomuutta.
+
+Aschenbach ei ollut enää itsearvosteluun taipuvainen; maku, hänen
+vuosien tuoma henkinen mielentilansa, itsekunnioitus, kypsyys ja
+myöhäinen yksinkertaisuus tekivät hänet haluttomaksi erittelemään
+vaikuttimia ja ratkaisemaan, oliko hän jättänyt aikeensa täyttämättä
+omantunnon syistä vai irstaudesta ja heikkoudesta. Hän oli hämmentynyt,
+hän pelkäsi, että joku, vaikkapa vain rantavartija, oli tarkkaillut
+hänen kiirehtimistään, hänen häviötään, pelkäsi kovin tulevansa
+naurettavaksi. Muuten hän itsekin teki pilaa hullunkurisen pyhästä
+pelostaan. Säikkynyt, ajatteli hän, säikkynyt kuin kukko, joka
+pelokkaana antaa siipiensä taistelussa riippua. Jumala tosiaankin
+rakastetun nähdessämme murtaa rohkeutemme ja painaa ylpeän mielemme
+täydellisesti maan tasalle... Hän leikitteli, uneksi ja oli liian ylpeä
+pelätäkseen tunnetta.
+
+Nyt hän ei enää tarkannut sen joutoajan kulumista, jonka oli itselleen
+suonut; ajatus palata kotiin ei häntä liioin koskenut. Hän oli tilannut
+itselleen rahaa runsaasti. Hänen ainoa huolensa oli puolalaisen perheen
+mahdollinen lähtö. Hän oli kuitenkin vähän kerrallaan, ohimennen
+tiedustellen saanut selville hotellin parturilta, että perhe oli
+saapunut hotelliin vasta vähän ennen hänen omaa tuloaan.
+
+Aurinko ahavoitti hänen kasvonsa ja kätensä, kiihdyttävä
+suolantuulahdus karkaisi hänen tunnettaan, ja kuten hän oli aina
+ennenkin tottunut uhraamaan kaiken virkistyksen, jonka uni, ruoka tai
+luonto hänelle lahjoittivat, heti johonkin työhön, niin hän nytkin
+antoi kaiken, mitä aurinko, joutilaisuus ja meri-ilma toivat hänelle
+päivittäisenä voimistumisena, jalosydämisen tuhlaavaisena häipyä
+huumaukseen ja tunteeseen.
+
+Hänen unensa oli kevyttä; onnekasta rauhattomuutta täydet lyhyet yöt
+erottivat herkullisen yksitoikkoiset päivät toisistaan. Tosin hän
+vetäytyi huoneeseensa jo aikaisin, sillä kello yhdeksän tienoissa, kun
+Tadzio oli näyttämöltä kadonnut, tuntui päivä hänestä päättyneen. Mutta
+aamun sarastaessa oli hennosti puistattava pelästys havahduttamassa
+hänet, ja hänen sydämensä muisti äskeisen seikkailun, eikä hän enää
+malttanut pysyä pieluksilla. Hän nousi ja kevyesti verhottuna varhaisen
+aamun puistatusta vastaan istuutui avoimen ikkunan ääreen odottamaan
+auringonnousua.
+
+Tämä ihmeellinen tapaus täytti hartaudella hänen unen pyhittämän
+sielunsa. Taivas, maa ja meri uinuivat vielä aavemaisen lasisessa
+hämäränkalpeudessa; vielä uiskenteli sammuva tähti olemattomuudessa.
+Mutta sitten tuli henkäys, saavuttamattoman etäisiltä asuinsijoilta
+saapui siivitetty viesti, että Eros nousi puolisonsa vierestä, ja niin
+tapahtui se ensimmäinen kaukaisinten taivaan ja meren äärien suloinen
+punehtuminen, jonka mukana luomisen ruumiillistuminen ilmautuu.
+Jumalatar läheni, se nuorukaisten ryöstäjätär, joka riisti mukaansa
+Kleitoksen, Kefaloksen ja kaikkien olympolaisten kateutta uhmaten
+nautti kauniin Orionin rakkaudesta.
+
+Maailman äärellä alkoi ruusujen siroittelu, sanomattoman suloinen
+hehku ja kukoistus; lapselliset pilvet, kirkastetut, läpivalaistut
+leijailivat palvelevien amorettien lailla ruusuisessa, sinertävässä
+usvassa, purppuraa valautui merelle, joka näytti työntävän sitä
+paisuvana eteenpäin, kultaisia keihäitä vilahteli alhaalta ylös taivaan
+korkeuteen, hehku muuttui paloksi; äänettömästi, jumalallisella
+ylivoimalla vyöryi esille hehkua, paloa ja leiskuvia liekkejä, ja
+raastavin kavioin kohosivat veljen pyhät ratsastajat maanpiirin
+yläpuolelle.
+
+Jumalan komeuden säteilyssä istui yksinäinen valvoja; hän ummisti
+silmänsä ja antoi kunniakehän suudella silmäluomiaan. Entiset tunteet,
+sydämen varhaiset, herkulliset pyyteet, jotka hänen elämänsä ankarassa
+palveluksessa olivat kuolleet ja nyt palasivat niin merkillisesti
+muuttuneina — hän tunsi ne ja hymyili hämmentyneenä, kummastuneena. Hän
+mietti, hän uneksi, hitaasti hänen huulensa muovailivat erään nimen,
+ja yhä hymyillen, kasvot kohotettuina, kädet syliin ristittyinä hän
+uinahti tuoliinsa vielä kerran.
+
+Mutta päivä, joka alkoi niin tulisen juhlallisesti, kului kaikkiaan
+harvinaisen ylevänä ja mystilliseksi muuttuneena. Mistä tuli ja
+oli peräisin se henkäys, joka äkkiä niin lempeänä ja merkitsevänä,
+korkeamman kuiskailun lailla, hipoi ohimoita ja korvaa? Valkoisia
+höyhenpilvilöitä liiteli taivaalla levenneinä parvina kuin jumalten
+laitumella käyviä karjalaumoja. Voimakkaampi tuuli virisi, ja
+Poseidonin ratsut juosta karauttivat paikalle, joukossa kaiketi
+härkiäkin, jotka sinertäväkiharaista totellen syöksyivät mylvien esille
+sarvet pistoon painettuina. Mutta etäisemmän rannan kalliopaasien
+välissä hypähtelivät aallot ketterinä vuohina. Pyhästi rumentunut
+maailma, joka oli täynnänsä Panin elämää, sulki hullaantuneen syliinsä,
+ja hänen sydämensä uneksi vienoja tarinoita.
+
+Usein, kun päivä laski Venetsian taakse, hän istui puistopenkillä
+katselemassa Tadziota, joka valkoasuisena ja kirjavavöisenä huvitteli
+palloa lyöden tasoitetulla sorakentällä, ja luuli näkevänsä
+Hyakinthoksen, jonka täytyisi kuolla, koska kaksi jumalaa rakasti
+häntä. Niin, hän tunsi Zefyrin tuskallista kateutta kilpailijaa
+kohtaan, joka unohti oraakkelin, jousen ja kitaran saadakseen alati
+leikkiä kaunokaisen kanssa; hän näki julman lemmenkateuden linkoaman
+kiekon osuvan tuohon suloiseen päähän ja otti vastaan, hänkin kalveten,
+tuon runnellun ruumiin, ja kukassa, makeasta verestä versoneessa, oli
+hänen äärettömän valituksensa merkki...
+
+Mikään ei ole oudompaa, vaikeampaa kuin ihmisten suhde, jotka tuntevat
+toisensa vain silmillään, jotka tapaavat ja tarkkaavat toisiaan
+päivittäin, jopa joka hetki ja silti tapojen tai oman oikkunsa takia
+joutuvat pitämään yllä välinpitämättömän vierauden muotoa tervehtimättä
+ja sanattomasti. Heidän välillään on levottomuutta ja ärtynyttä
+uteliaisuutta, tyydyttämättömän, luonnottomasti masennetun tutustumis-
+ja vuorovaikutustarpeen hysteriaa ja nimenomaan myöskin eräänlaista
+jännitettyä kunnioitusta. Sillä ihminen rakastaa ja kunnioittaa
+ihmistä niin kauan kuin ei kykene arvostelemaan häntä, ja kaipuu on
+puutteellisen tuntemisen tulos.
+
+Aschenbachin ja nuoren Tadzion välille tuli pakostakin jonkunlainen
+suhde ja tuttavuus, ja sydämellisesti iloiten vanhempi saattoi
+todeta, että osanotto ja huomaavaisuus eivät jääneet kokonaan
+vaille vastavuoroisuutta. Mikä esimerkiksi pani kaunokaisen olemaan
+milloinkaan enää, kun hän ilmestyi aamulla rannalle, käyttämättä
+kojujen taakse kyhättyjä lautaportaita ja sensijaan hitaasti astelemaan
+omaistensa kojun luo etualan kautta, hiekkakentän yli, Aschenbachin
+oleskelupaikan ohi, melkein hipaisten hänen pöytäänsä, hänen tuoliaan?
+Vaikuttiko ylivoimaisen tunteen vetovoima ja tenho näin hänen hentoon
+ja ajatuksettomaan olemukseensa?
+
+Aschenbach odotteli joka päivä Tadzion saapumista, ja toisinaan hän oli
+olevinaan työhön syventyneenä, kun se tapahtui, ja antoi kaunokaisen
+mennä ohitse näköjään huomaamatta. Mutta toisinaan hän taas kohotti
+silmänsä, ja heidän katseensa kohtasivat toisensa. He olivat molemmat
+syvän vakavia, kun näin sattui. Vanhemman sivistyneessä ja arvokkaassa
+ilmeessä ei mikään todistanut sisäisestä liikehtimisestä, mutta Tadzion
+silmissä oli tutkisteleva, mietiskelevä kysymys, hänen kävelynsä kävi
+verkkaiseksi, hän katseli maahan, nosti katseensa jälleen suloisesti,
+ja kun hän oli mennyt ohitse, näytti jokin hänen ryhdissään ilmaisevan,
+että vain kasvatus pidätti häntä kääntymästä katsomaan taakseen.
+
+Kerran kuitenkin, eräänä iltana, kävi toisin. Puolalaiset sisarukset
+ja heidän kotiopettajattarensa eivät olleet saapuneet suureen saliin
+pääaterialle — huolestuneena Aschenbach oli sen todennut. Aterian
+jälkeen, kun hän, kovin levottomana heidän viipymisestään, käveli
+iltapuvussa, olkihattu päässään, hotellin edessä parvekkeen juurella,
+hän äkkiä näki nunnamaiset sisaret kotiopettajattarineen ja neljän
+askeleen päässä heistä Tadzion pujahtavan esiin kaarilamppujen valoon.
+Ilmeisesti he tulivat laivasillalta aterioituaan jostakin syystä
+kaupungissa.
+
+Merellä oli kai ollut viileä; Tadzion yllä oli tummansininen
+merimiestakki, jossa oli kultaiset napit, ja päässä pukuun kuuluva
+lakki. Aurinko ja meri-ilma eivät häntä paahtaneet; hänen ihonsa oli
+yhä kellertävän marmorimainen kuten alussa. Tänään hän kuitenkin näytti
+kalpeammalta kuin muulloin, lieneekö syynä ollut viileys tai lamppujen
+kalpeaksi tekevä kuutamo. Hänen sopusuhtaiset kulmakarvansa piirtyivät
+selvempinä, hänen silmiensä tumma oli syvempi. Hän oli kauniimpi kuin
+voi sanoakaan, ja Aschenbach tunsi, kuten jo useasti tuskaisin mielin,
+että sana voi vain ylistää aistillista kauneutta, mutta ei sitä kuvata.
+
+Hän ei ollut odottanut rakasta olentoa, se tuli äkkiarvaamatta,
+hänellä ei ollut aikaa kiinnittää kasvojensa ilmettä kuvastamaan
+rauhaa ja arvokkuutta. Ilo, hämmästys, ihailu olivat varmaankin
+selvästi maalattuina hänen piirteisiinsä, kun hänen katseensa kohtasi
+kaivatun olennon silmät — ja tällä sekunnilla tapahtui, että Tadzio
+hymyili: hymyili hänelle puhuvasti, tuttavallisesti, hurmaavasti ja
+peittelemättä, hymyili huulin, jotka vasta hymyssä hitaasti avautuivat.
+Se oli Narkissoksen hymy, kun hän kumartuu kuvastavan veden yli, tuo
+syvä, hurmattu, kiehdottu hymy, joka hänellä on ojentaessaan kätensä
+tavoittamaan oman kauneutensa heijastusta — pikkuruisen vääntynyt
+hymy ilmaisemassa, kuinka toivotonta on yrittää suudella varjokuvan
+suloisia huulia, keimaileva, utelias ja hiukan kiusaantunut, huumattu
+ja huumaava hymy.
+
+Tämän hymyn saaja riensi se mukanaan pois, ikäänkuin se olisi turmiota
+tuottava lahja. Hän oli niin syvästi järkytetty, että hänen oli pakko
+paeta parvekkeen ja etumaisen puutarhan valaistuksesta ja etsiä nopein
+askelin puiston takaosan pimentoa. Kummallisen julmistuneita ja helliä
+neuvoja purkautui hänestä: »Et saa noin hymyillä! Kuule, ei kenellekään
+saa noin hymyillä!» Hän heittäytyi penkille ja hengitti ihan
+suunniltaan kasvien öistä tuoksua. Ja taaksepäin nojaten, käsivarret
+riipuksissa, voitettuna ja väristyksen monen kertaan karmiessa hän
+kuiskaili kaihon vakiintuneen kaavan — tässä mahdottoman, järjettömän,
+alhaisen, naurettavan ja silti pyhän, kunnioitettavan vielä tässäkin:
+»Minä rakastan sinua!»
+
+
+
+
+VIIDES LUKU
+
+
+Oleskeltuaan Lidossa neljättä viikkoa Aschenbach teki eräitä
+ulkomaailmaa koskevia kammottavia havaintoja. Ensinnäkin hänestä
+näytti, että hänen majatalossaan oli liikenne edistyvän vuodenajan
+mukana pikemminkin pienentynyt kuin lisääntynyt, ja etenkin saksankieli
+hänen ympärillään tuntui täällä loppuvan ja vaikenevan, niin että
+aterian aikana ja rannalla kuului hänen korvissaan lopulta vain
+vieraita ääniä. Eräänä päivänä ollessaan parturilla, jonka luona hän
+nyt kävi usein, hän sieppasi puheen lomasta sanan, joka sai hänet
+hätkähtämään. Mies oli kertonut eräästä saksalaisesta perheestä, joka
+juuri oli lyhyen oleskelun jälkeen lähtenyt pois, ja lisäsi lörpötellen
+ja mielistellen:
+
+»Te jäätte tänne, hyvä herra. Ettehän te pelkää pahaa.»
+
+Aschenbach katsahti mieheen.
+
+»Pahaa?» toisti hän.
+
+Lörpöttelijä pysyi vaiti, oli olevinaan työn touhussa eikä kuulevinaan
+kysymystä. Ja kun se esitettiin tiukemmin, selitti hän, ettei hän
+tietänyt mistään, ja koetti hämillään ja kaunopuheisesti johtaa
+keskustelua toisaalle.
+
+Tämä tapahtui keskipäivän aikaan. Iltapäivällä Aschenbach lähti
+tyvenellä ilmalla ja kovassa auringonpaahteessa Venetsiaan — sillä
+häntä ajoi kiihko seurata puolalaisia sisaruksia, joiden hän oli
+nähnyt menevän laivasillalle vievää tietä pitkin. Hän ei tavannut
+epäjumalaansa San Marcolla.
+
+Juodessaan sitten teetä torin varjopuolella rautaisen, pyöreän
+pöytänsä ääressä hän vainusi ilmassa äkkiä kummallista tuoksua, jota
+haistaessa tuntui kuin se olisi jo päiväkausia, hänen tietoisuuteensa
+tunkeutumatta, kosketellut hänen aistejaan — äitelän lääkkeentapainen
+lemu, joka toi mieleen kurjuuden ja haavat ja epäilyttävän puhtauden.
+Hän tutkisteli ja tunnusteli sitä miettiväisenä, lopetti välipalansa ja
+lähti torilta liikkeelle kirkon vastapäistä puolta pitkin.
+
+Ahdingossa tuo haju tuntui voimakkaammin. Kadunkulmiin oli kiinnitetty
+julistuksia, joissa asukkaita kaupunginisällisesti varoitettiin
+eräänlaisista vatsataudeista, ne kun tällaisen sään vallitessa
+kuuluivat päiväjärjestykseen, nauttimasta ostereita ja simpukoita
+ja myös käyttämästä kanavien vettä. Julistuksen kaunistava sävy oli
+ilmeinen. Kansanjoukkoja seisoi silloilla ja aukeamilla vaiteliaina, ja
+vieras seisoi heidän keskellään vainuten ja mietiskellen.
+
+Eräältä myymälänomistajalta, joka korallinauhojen ja väärien
+ametistikoristeiden välissä nojasi holvinsa oveen, hän pyysi selitystä,
+mistä tämä ikävä haju johtui. Mies mittasi häntä raskain katsein ja
+ilahtui nopeasti.
+
+»Ehkäisevä toimenpide, hyvä herra», vastasi hän vilkkaasti elehtien.
+»Poliisin määräys, joka onkin hyväksyttävä. Tällainen sää painostaa,
+shirokkotuuli ei ole terveydelle sopiva. Lyhyesti, ymmärrättehän — ehkä
+liioiteltua varovaisuutta.»
+
+Aschenbach kiitti häntä ja jatkoi matkaansa. Laivallakin, joka kuljetti
+hänet takaisin Lidolle, hän tunsi nyt samaa torjuvan välineen hajua.
+
+Palattuaan hotelliin hän meni heti hallin sanomalehtipöydän luo ja
+tutki lehtiä. Vieraskielisistä hän ei löytänyt mitään. Kotimaiset
+lehdet levittivät huhuja, esittivät häilyviä numerotietoja, painattivat
+virallisia peruutuksia ja epäilivät niiden todenperäisyyttä. Näin oli
+itävaltalaisten ja saksalaisten ainesten lähtö selitettävissä. Muihin
+kansallisuuksiin kuuluvat eivät ilmeisesti tienneet mitään, aavistaneet
+mitään, eivät olleet vielä käyneet levottomiksi. Täytyy olla vaiti!
+ajatteli Aschenbach kiihtyneenä heittäessään sanomalehdet takaisin
+pöydälle. Täytyy pysyä siitä vaiti!
+
+Mutta samalla hänen sydämensä täytti tyytyväisyys sen seikkailun
+johdosta, johon ulkomaailma oli joutumaisillaan. Sillä intohimolle
+samoin rikoksellekaan ei arkipäivän taattu järjestys ja menestys ole
+mieleen, ja jokainen porvarillisen sauman höllentyminen, jokainen
+maailman hämmennys ja koettelemus on sille tervetullut, koska se
+voi epämääräisesti toivoa siitä koituvan itselleen etua. Niinpä
+Aschenbach tunsi hämärää tyytyväisyyttä nähdessään esivallan selittävän
+kaunistellen Venetsian likaisten kujien tapahtumia, kaupungin ilkeää
+salaisuutta, joka sulautui hänen omaan sisimpään salaisuuteensa ja
+jonka säilyttäminen oli hänelle niin tärkeätä. Sillä rakastunut ei
+ollut mistään niin huolissaan kuin siitä, että Tadzio voisi matkustaa
+pois, ja hän tajusi kauhistuen, ettei hän osaisi enää elää, jos niin
+kävisi.
+
+Viime aikoina hän ei tyytynyt kiittämään vain päiväjärjestystä
+ja sattumaa siitä, että hän pääsi kaunokaisen lähelle, vaan hän
+suorastaan ajoi takaa ja väijyi Tadziota. Sunnuntaisin esimerkiksi
+puolalaiset eivät milloinkaan näyttäytyneet rannalla; hän arvasi heidän
+menevän San Marcolle messuun. Hän kiiruhti sinne ja astuttuaan torin
+hehkusta pyhäkön kultaiseen hämärään löysi kaivattunsa rukouspenkin
+yli kumartuneena jumalanpalveluksessa. Silloin hän seisoi taempana,
+halkeamia täynnä olevalla mosaikkipermannolla, keskellä polvistuvaa,
+mutisevaa, ristinmerkkejä tekevää kansaa, ja itämaisen temppelin
+ahdinkoinen loisto painoi upeana hänen aistejaan. Etualalla liikkui,
+puuhaili ja lauloi ylen koristeltu pappi, suitsutus nousi ilmaan,
+verhoten sumuun alttarikynttilöiden voimattomat liekit, ja painostavan
+äitelään uhrituoksuun tuntui lievästi sekoittuvan toinen, sairastuneen
+kaupungin tuoksu. Mutta sumun ja väikkeen läpi Aschenbach näki, että
+Tadzio käänsi päätänsä, etsi häntä ja huomasi hänet.
+
+Kun kansanjoukko sitten virtasi avattuja käytäviä pitkin kyyhkysiä
+vilisevälle torille, piiloutui huumattu pylväskäytävään, kätkeytyi,
+asettui väijyksiin. Hän näki puolalaisten tulevan kirkosta, näki
+sisarusten kursailevin menoin sanovan hyvästi äidilleen ja näki tämän
+kääntyvän kotimatkalle Piazzettalle päin; hän totesi, että kaunokainen,
+nunnamaiset sisaret ja kotiopettajatar valitsivat oikeanpuolisen
+tien, joka vei kellotornin portin kautta Merceriaan ja päästettyään
+heidät jonkun verran edelle seurasi heitä salaa heidän retkeillessään
+Venetsian läpi. Hänen täytyi pysähtyä, kun he viivyttelivät, paeta
+ravintoloihin ja pihoihin päästääkseen takaisin palaavat ohitseen;
+hän kadotti heidät näkyvistään, etsi heitä kiihtyneenä ja uupuneena
+silloilta ja likaisilta umpikujilta ja kärsi kuolettavan tuskan hetkiä,
+kun hän näki heidän äkkiä tulevan vastaansa ahtaassa läpikulkupaikassa,
+jossa ei ollut mahdollisuutta peräytyä. Ei silti sovi sanoa, että
+hän kärsi. Hänen päänsä ja sydämensä olivat hurmaantuneet, ja hänen
+askeleensa seurasivat sen paholaisen ohjeita, jolle tuottaa huvia
+polkea jalkoihinsa ihmisen järki ja arvo.
+
+Jostakin Tadzio ja hänen omaisensa sitten kai ottivat gondolin, ja
+Aschenbach, joka heidän astuessaan veneeseen, oli jonkun rakennuksen
+ulokkeen tai kaivon suojassa, teki samoin pian senjälkeen, kun he
+olivat lykänneet veneen vesille. Hän puhui nopeasti ja hillitysti
+pyytäessään melojaa, runsaat juomarahat luvaten, huomiota herättämättä
+jonkun välimatkan päässä seuraamaan gondolia, joka juuri kääntyi nurkan
+taakse. Häntä puistatti, kun mies parittajan lailla veitikkamaisen
+auliisti samalla äänellä vakuutti, että häntä palveltaisiin
+tunnontarkasti.
+
+Niin hän sitten lipui ja keinui, pehmeihin, mustiin pieluksiin nojaten,
+toisen mustan nirkkokärkisen veneen perässä, jonka vanaveteen intohimo
+kahlitsi hänet. Toisinaan se hävisi hänen näkyvistään; silloin hän
+tunsi surua ja levottomuutta. Mutta hänen kuljettajansa, ikäänkuin
+olisi sellaisiin tehtäviin hyvin harjaantunut, osasi taitavin kääntein,
+nopeasti puikkelehtien ja lyhyimmän tien valiten tuoda halutun taas
+hänen näkyvilleen.
+
+Ilma oli tyyni ja tuoksuinen; aurinko paloi raskaana usvan takaa.
+Vesi löi kulisten puuta ja kiveä vasten. Melojan puolittain
+varoitus-, puolittain tervehdyshuutoon kuului vastaus sokkelotienoon
+hiljaisuudesta kummallisen sopimuksen mukaisesti. Pienistä, korkealle
+rakennetuista puutarhoista riippui rosoisten muurien yli kukkasarjoja,
+valkoisina ja purppuraisina, mantelilta tuoksuvina. Arabilaisia
+ikkunakehyksiä piirtyi hämyiseen ilmaan. Erään kirkon marmoriset
+porrasaskelmat ulottuivat aallokkoon, muuan kerjäläinen kyyhötti
+niillä kurjuuttaan vakuutellen, piteli hattuaan ojolla ja näytteli
+silmävalkuaisiaan tekeytyen sokeaksi. Vanhojen esineiden kaupustelija,
+myymälärähjänsä edessä seisten, kehoitti matelevin elein ohikulkijoita
+pysähtymään toivoen pääsevänsä heitä pettämään.
+
+Tämä oli Venetsia, mairitteleva ja epäilyttävä kaunotarkaupunki,
+puoleksi runo, puoleksi vierasten pyydys, jonka tunkkaisessa
+ilmassa taide muinoin rehoitti ylenpalttisena ja joka antoi
+soittotaiteilijoille keinuttavia ja riettaasti uneen tuudittavia
+säveliä. Seikkailevasta tuntui, että hänen silmänsä ahmi sellaista
+upeutta ja että hänen korvansa täyttyi sellaisista sävelistä. Hänelle
+muistui samalla mieleen, että kaupunki oli sairas, mutta salasi sen
+voitonhimonsa takia, ja hän tähysteli entistä hillittömämmin edessä
+lipuvaa gondolia.
+
+Niinpä hämmentynyt mies ei tiennyt eikä halunnut enää muuta kuin
+seurata herkeämättä olentoa, joka sytytti hänet, uneksia hänestä, kun
+ei ollut saapuvilla, ja antaa rakastuneiden lailla hänen pelkälle
+varjokuvalleen helliä nimiä. Yksinäisyys, vieraus ja myöhäisen ja syvän
+huuman onni rohkaisivat ja yllyttivät hänet häpeämättä ja punastumatta
+antautumaan sellaiseenkin oudoksuttavaan tekoon, joka sitten todella
+oli tapahtunutkin, että hän myöhään illalla Venetsiasta palattuaan
+oli hotellin ensi kerroksessa pysähtynyt kaunokaisen huoneen oven
+eteen, nojannut täydelleen humaltuneena otsansa oven pihtipieleen eikä
+kyennyt pitkään aikaan lähtemään tiehensä, vaikka oli ollut joka hetki
+vaarassa, että hänet yllätettäisiin ja tavattaisiin näin mielettömästä
+asennosta.
+
+Silti ei häneltä puuttunut mielenmaltin ja osittaisen selvyyden
+hetkiä. Millä teillä liikunkaan! ajatteli hän tyrmistyneenä. Millä
+teillä! Kuten jokainen mies, jossa luontaiset ansiot herättävät
+aristokraattista harrastusta polveutumiseensa, oli hänkin tottunut
+elämänsä saavutuksissa ja tuloksissa ajattelemaan esi-isiään,
+vakuuttautumaan hengessään heidän myöntymyksestään, heidän
+tyydyttämisestään, heidän välttämättömästä kunnioituksestaan. Hän
+ajatteli heitä nytkin, ja täällä, kietoutuneena näin kestämättömään
+elämykseen, tunteen eksoottisiin mässäilyihin vaipuneena, hän ajatteli
+heidän olemuksensa ryhdikästä ankaruutta, siveellistä miehekkyyttä ja
+hymyili raskasmielisesti. Mitä he sanoisivat?
+
+Mutta toisaalta, mitä he olisivat sanoneet koko hänen elämästään, joka
+oli loitonnut heidän elämästään suorastaan muodottomuuteen saakka,
+tästä taiteen kammitsoimasta elämästä, josta hän itse kerran isien
+porvarillisen hengen mukaisesti oli antanut kuulua niin ivallisia
+nuoruudentunnustuksia ja joka oli pohjaltaan ollut niin tuiki
+samanlaista kuin heidän! Hänkin oli palvellut, hänkin ollut sotilas
+ja taistomies kuten monet heistä — sillä taide oli sotaa, raastavaa
+taistelua, johon ei nykyisin kauan kyettäisi. Itsensä voittaneen ja
+uhmaa kantaneen elämää, karua, lujaa ja pidättyvää elämää, jonka hän
+oli muovaillut suloisen ja ajanmukaisen sankariuden vertauskuvaksi, hän
+sai sanoa ainakin miehekkääksi, urheaksi, ja hänestä oli tuntuvinaan,
+että se Eros, joka oli hänet vallannut, oli jollakin lailla erikoisen
+sopiva ja taipuvainen sellaiseen elämään.
+
+Eikö hän ollut mitä urheinten kansojen keskuudessa saavuttanut
+verratonta arvonantoa, eikö lisäksi voinut väittää, että hän oli
+niiden kaupungeissa kukoistanut urheudellaan? Lukuisat entisajan
+sotasankarit olivat kestäneet hänen ikeensä mielellään, sillä eihän
+mikään alennustila, jonka se jumala sääti, ollut pätevä, ja teot, joita
+pidettäisiin heikkouden tunnusmerkkeinä, jos ne olisivat tapahtuneet
+jonkun toisen päämäärän takia, kuten polvistumiset, valat, kiihkeät
+rukoukset ja orjamainen esiintyminen, eivät olleet rakastavalle
+häpeäksi, vaan hän niitti pikemminkin niistä kunniaa.
+
+Siinä piirissä liikkui hämmentyneen ajatustapa, siten hän koetti
+tukea itseään, puolustaa arvoaan. Mutta samalla hän alati kohdisti
+vainuavan ja itsepintaisen huomion Venetsian sisäisiin epäpuhtaihin
+tapahtumiin, siihen ulkomaailman seikkailuun, joka hämärästi liittyi
+hänen sydämensä seikkailuun ja ravitsi hänen kiihkoaan epämääräisillä,
+laittomilla toiveilla. Ahnaasti haluten saada selville jotakin
+uutta ja varmaa pahan tilasta ja kehityksestä hän selaili kaupungin
+kahviloissa paikallisia sanomalehtiä, jotka useita päiviä sitten olivat
+kadonneet hotellin hallin lukupöydältä. Niissä esitettiin väitteitä ja
+peruutuksia. Sairaus- ja kuolemantapausten lukumäärä kuului nousevan
+kahteen-, neljäänkymmeneen, sataan, jopa enempäänkin, ja samassa
+hengenvedossa pantiin kulkutauti, ellei sitä suorastaan evätty,
+ainakin esiintymään ihan yksinäisinä ulkoapäin kaupunkiin pujahtaneina
+tapauksina. Joukkoon oli siroitettu varoittavia arveluita ja
+vastalauseita italialaisten viranomaisten vaarallisen leikin johdosta.
+Varmuutta ei ollut saatavissa.
+
+Silti yksinäinen oli tietoinen jostakin erikoisoikeudesta saada
+osansa tästä salaisuudesta, ja vaikka hän olikin eristettynä, tunsi
+hän merkillistä tyydytystä, kun sai ahdistaa tietäviä kietovilla
+kysymyksillä ja pakottaa ilmeiseen valheeseen ne, jotka olivat
+sitoutuneet vaikenemaan. Niinpä haukatessaan eräänä päivänä aamiaista
+isossa ruokasalissa hän vaati tilille hotellinhoitajan, pienen hiljaa
+liikkuvan, ranskalaiseen pitkääntakkiin puetun miehen, joka tervehtien
+ja valvoen liikuskeli ruokailevien joukossa ja pysähtyi Aschenbachinkin
+pienen pöydän ääreen vaihtamaan jonkun sanan.
+
+»Minkä vuoksi oikeastaan», kysyi vieras veltosti ja kuin ohimennen,
+»minkä ihmeen vuoksi Venetsiassa on jo jonkun aikaa desinfioitu?»
+
+»Se on», vastasi hiiviskelijä, »vain poliisilaitoksen toimenpide,
+ja sen tarkoituksena on velvollisuuden mukaisesti ja ajoissa estää
+kaikenlaiset yleisen terveyden haitat ja häiriöt, joita paahtava ja
+poikkeuksellisen lämmin sää voisi synnyttää».
+
+»Poliisilaitos ansaitsee siitä tunnustuksen», vastasi Aschenbach.
+
+Tehtyään vielä joitakin ilmatieteellisiä huomautuksia hotellinhoitaja
+poistui hänen luotansa.
+
+Saman päivän illalla, päivällisen jälkeen sattui, että kaupungista
+saapunut pieni katulaulajaseurue esiintyi hotellin etupuutarhassa.
+Heitä oli kaksi miestä ja kaksi naista, ja he seisoivat erään
+kaarilampun rautaisen patsaan juurella valkoisina hohtavat kasvot
+käännettyinä parvekkeelle päin, missä kylpyläseurue kahvin ja
+vilvoittavien juomien ääressä istuen suostui nauttimaan kansanomaisesta
+esityksestä.
+
+Hotellin palveluskunta, hissipoikia, tarjoilijoita ja
+konttoriapulaisia, näkyi kuuntelemassa eteisoven luona. Venäläisperhe,
+nautinnossaan innokkaana ja perinpohjaisena, oli tuottanut itselleen
+ruokotuoleja puutarhaan päästäkseen lähemmäksi soittajia ja istui
+siellä kiitollisena puoliympyrässä. Herrasväen takana, turbaanimainen
+huivi päässä, seisoi heidän vanha orjattarensa.
+
+Kerjäläistaiturit hoitelivat mandoliinia, kitaraa, haitaria ja
+vinguttavaa viulua. Soitannollisia suorituksia seurasivat laulunumerot;
+niinpä nuorempi naisista yhtyi terävällä, rääkyvällä äänellä äitelästi
+kurkkuun laulavan tenorin kanssa kaihoavaan lemmenduettoon. Mutta
+seurueen varsinaiseksi kyvyksi ja johtajaksi osoittautui epäämättömästi
+toinen miehistä, kitaran omistaja ja näköjään eräänlainen
+koomikko-baritoni, sen ohessa melkein vailla ääntä, mutta lahjakas
+elehtijä ja huomattava kyky ilveilijänä.
+
+Usein hän erosi toisten joukosta, ruhokas soittokone sylissään, ja
+tunkeutui näytellen katsomopartaaseen päin, missä hänen hulluttelunsa
+palkittiin kehoittavalla naurulla. Erittäinkin venäläiset,
+permantopaikoillaan istuen, ilmaisivat ihastustaan nähdessään näin
+pätevää etelämaista eloisuutta ja yllyttivät häntä suosionosoituksin ja
+huudoin esiintymään yhä rohkeammin ja varmemmin.
+
+Aschenbach istui kaiteen ääressä ja vilvoitti silloin tällöin huuliaan
+granaattiomenamehun ja soodaveden sekoituksella, joka rubiininpunaisena
+kimalteli lasissa hänen edessään. Hänen hermonsa ottivat halukkaasti
+vastaan renkuttavat soinnut, jokapäiväiset ja kaihoavat sävelet, sillä
+intohimo lamauttaa valikoivan mielen ja antautuu tosissaan sulojen
+valtaan, jotka selvä järki käsittäisi humoristisesti tai hylkäisi
+harmistuneena. Ilveilijän hypyt olivat vääntäneet hänen piirteensä
+jäykkään ja jo tuskaa tuottavaan hymyyn. Hän istui siinä velttona,
+äärimmäisen tarkkaavaisuuden jännittäessä hänen sisintään, sillä kuuden
+askelen päässä hänestä nojasi Tadzio kivikaidetta vasten.
+
+Hän seisoi siinä valkoisessa vyöpuvussaan, jonka hän joskus otti ylleen
+pääaterian ajaksi, välttämättömän ja synnynnäisen suloisena, vasen
+käsivarsi rintasuojustalla, jalat ristissä, oikea käsi kannattavalla
+lanteella, ja katsellessaan laulajia hänellä oli ilme, jossa tuskin
+oli hymyä, vain kaukaista uteliaisuutta ja kohteliasta hyväksymistä.
+Väliin hän ojentautui ja veti, rintaansa laajentaen, tehden molemmilla
+käsivarsillaan kauniin liikkeen, valkoisen puseronsa suoraksi nahkavyön
+alta. Mutta väliin taas, ja vanheneva huomasi sen riemuiten, järjen
+huumaantuessa ja samalla kauhistuessa, poika käänsi katseensa epäröiden
+ja varovaisesti tai nopeasti ja äkkiä, kuin olisi mielessä yllätys,
+vasemman olkapään ylitse suosijansa paikkaa kohti. Hän ei tavannut
+Aschenbachin silmiä, sillä häpeällinen pelko pakotti hairahtuneen
+miehen pitämään katseensa tarkasti aisoissa.
+
+Parvekkeen taustalla istuivat naiset, jotka vaalivat Tadziota; ja niin
+pitkälle oli jo tultu, että rakastuneen täytyi pelätä joutuneensa
+huomion ja epäilyksen alaiseksi. Niin, miltei jähmettyneenä hän oli
+usein, rannalla, hotellin hallissa ja San Marcon torilla, tullut
+huomaamaan, että Tadziota huudettiin pois hänen läheisyydestään,
+koetettiin pitää poikaa loitolla hänestä — ja hän oli siitä tehnyt
+kauhean loukkaavan johtopäätöksen, joka sai hänen ylpeytensä
+vääntelehtimään tuntemattomissa tuskissa ja jota torjumasta omatunto
+esti häntä.
+
+Sillä välin oli kitaraniekka aloittanut yksinlaulun, monta säkeistöä
+sisältävän, juuri silloin koko Italiassa yleisesti tunnetun
+katulaulun, jonka kertoon seuralaiset joka kerta laulaen ja kaikkia
+soittimia viljellen yhtyivät ja jonka hän osasi esittää plastillisen
+dramaattisella tavalla. Hintelätekoisena ja kasvoiltaankin laihana
+ja kuoppaisena hän seisoi hiekalla seuralaisista erillään, kehno
+huopahattu niskassa, niin että töyhtö hänen punaista tukkaansa
+tuli esiin lieren alta, julkeaa taituruutta ryhdissään, ja linkosi
+soittimenkielen kumistessa tehokkaalla puhelaululla sukkeluuksiaan
+parvekkeelle, otsasuonten paisuessa tuotteliaasta ponnistuksesta.
+
+Hän ei näyttänyt olevan venetsialaista lajia, pikemminkin hän
+kuului napolilaisten koomikkojen rotuun, puoleksi ilotytön elätti,
+puoleksi näyttelijä, raaka ja uhkarohkea, vaarallinen ja huvittava.
+Hänen lauluunsa, joka sisällöltään oli vain typerä, tuli hänen
+suussansa, hänen kasvoneleittensä, ruumiinliikkeittensä, tarkoittavan
+vilkuilunsa takia ja kun hän antoi kielensä rivosti lipoa suupieliä,
+jotakin kaksimielistä, epämääräisen sopimatonta. Pehmeäkauluksisesta
+urheilupaidasta, jota hän piti vastoin muuten niin kaupunkilaista
+ulkoasuaan, nousi hänen laiha kaulansa, jossa näkyi huomattavan iso
+ja alastomalta vaikuttava aataminomena. Hänen kalpeat, nykerönenäiset
+kasvonsa, joiden parrattomista piirteistä oli vaikea arvata hänen
+ikäänsä, näyttivät irvistysten ja paheitten uurtamilta, ja hänen
+liikkuvan suunsa virnistykseen sopivat merkillisesti molemmat rypyt,
+jotka uhmailevina, käskevinä, miltei hurjina kulkivat punaisten
+kulmakarvojen välissä.
+
+Mutta Aschenbachin hartaan tarkkaavaisuuden sai häneen kohdistumaan
+etenkin se, että tuo epäilyttävä olento näytti kuljettavan mukanaan
+omaa epäilyttävää ilmapiiriään. Aina näet, kun kertosäe jälleen
+toistui, teki laulaja ilveiden, tervehtivin kädenpuristuksin
+hassunkurisen kiertokulun, joka vei hänet ihan Aschenbachin paikan
+alitse, ja joka kerta, kun näin tapahtui, lehahti hänen vaatteistaan ja
+hänen ruumiistaan vahva karbolinhaju ylös parvekkeelle.
+
+Lopetettuaan kuplettinsa hän alkoi kerätä rahaa. Hän aloitti
+venäläisistä, joiden nähtiin alttiisti maksavan hänelle, ja tuli
+sitten portaita ylös. Niin julkeana kuin hän oli esiintynyt
+tuotantonsa aikana, yhtä nöyräksi hän nyt osoittautui täällä ylhäällä.
+Köyryselkäisenä ja kumarrellen hän hiipi pöytien välissä, ja kavalan
+alamaisen hymyn takaa paljastuivat hänen tukevat hampaansa, mutta
+hänen punertavien kulmakarvojensa välissä pysyivät molemmat vaot yhä
+uhkaavina.
+
+Tätä outoa, elatustansa keräävää olentoa mittailtiin uteliain ja
+eräänlaista inhoa ilmaisevin katsein, viskattiin hyppysten kärjillä
+pikkuraha hänen huopahattuunsa ja varottiin kajoamasta häneen. Kun
+ruumiillinen välimatka poistetaan ilvehtijän ja säädyllisten ihmisten
+kesken, synnyttää se, olkoonpa hupi kuinka vaikuttava tahansa,
+aina jonkunlaista noloutta. Hän tunsi sen ja yritti puolustautua
+matelevaisuudella. Hän tuli Aschenbachin luo ja hänen mukanaan tuoksu,
+jota kukaan ympärillä olevista ei näyttänyt ajattelevan.
+
+»Kuulehan», sanoi yksinäinen kuiskaten ja miltei tahtomattaan,
+»Venetsiassa desinfisioidaan. Miksi?» Ilvehtijä vastasi käheästi:
+
+»Poliisin takia. Se on määräys, hyvä herra, tällaisessa helteessä ja
+shirokon käydessä. Shirokko painostaa. Se ei ole terveydelle hyväksi...»
+
+Hän puhui kuin kummastellen, että sellaista voi kysyä, ja näytti
+kämmenpohjallaan, kuinka kovin shirokko painosti.
+
+»Venetsiassa ei siis ole kulkutautia?» uteli Aschenbach hyvin hiljaa ja
+hammasten välistä puhuen.
+
+Kujeilijan lihaksiset piirteet vääntyivät koomillista neuvottomuutta
+ilmaisevaan virnistykseen.
+
+»Kulkutautia? Entä mitä tautia? Onko shirokko tauti? Onko kukaties
+järjestysvaltamme tauti? Suvaitsette laskea leikkiä! Tautia! Miksei
+sentään! Ehkäisevä toimenpide, ymmärrättehän! Poliisiviranomaisten
+määräys painostavan sään vaikutuksia ehkäisemään...»
+
+Hän heilautti kättänsä.
+
+»Hyvä on», virkkoi Aschenbach lyhyesti ja hiljaa ja pudotti äkisti
+hattuun määrältään suuriarvoisen kultarahan.
+
+Sitten hän viittasi katseellaan miestä poistumaan. Tämä totteli
+virnistäen ja kumarrellen. Mutta hän oli tuskin ehtinyt portaille, kun
+kaksi hotellipalvelijaa hyökkäsi hänen kimppuunsa ja ryhtyi, kasvot
+ihan lähellä hänen kasvojaan, kuiskaavalla äänellä kuulustelemaan
+häntä. Ilvehtijä kohautti hartioitaan, vakuutteli, vannoi pysyneensä
+vaiti — sen näki. Päästyään vapaaksi hän palasi puutarhaan ja
+neuvoteltuaan tuokion kaarilampun alla toveriensa kanssa astui jälleen
+esille kaiuttamaan kiitos- ja jäähyväislaulua.
+
+Se oli laulu, jota yksinäinen ei muistanut varemmin kuulleensa.
+Käsittämättömään murreasuun runoiltu julkea vetonumero, jonka
+naurukertoon seurue säännöllisesti yhtyi täysin kurkuin. Tällöin
+laukesivat sekä sanat että soittimien säestys, ja jäljelle jäi vain
+poljennollisesti jotenkuten sovitettu, mutta luontevasti käsitelty
+nauru, jonka nimenomaan johtolaulaja osasi verrattoman kyvykkäästi
+kehittää mitä pettävimmän ilmeikkääksi.
+
+Kun hänen ja herrasväen välille oli jälleen palautettu taiteellinen
+välimatka, oli hän saavuttanut uudelleen kaiken julkeutensa, ja hänen
+taidenaurunsa, hävyttömästi parvekkeelle singottu, oli ivahohotusta.
+Jo säkeistön sanallista loppua lähestyttäessä hän näytti taistelevan
+hillitsemätöntä kutitusta vastaan. Häntä nikotti, hänen äänensä
+särähti, hän painoi käden suullensa, hän väänteli olkapäitään, ja
+oikean hetken tullen hänestä räjähti, ulvahti ja puhkesi hillitön
+nauru, todellista siihen määrään jäljittelevä, että se vaikutti
+tartuttaen ja levisi kuulijoihin, niin että parvekkeellakin syntyi
+vastustamaton ja vain itsestään elävä rattoisuus. Se tuntui olevan
+omiaan yllyttämään laulajan vallattomuutta. Hän notkisti polviaan,
+läimäytteli reisiään, piteli kylkiään; hän halusi purkaa sydämensä,
+hän ei nauranut enää, hän kirkui. Hän osoitti sormellaan ylös
+ikäänkuin maailmassa ei olisi mitään koomillisempaa kuin parvekkeen
+naurava seurue, ja lopulta sitten naurettiin kaikkialla, puutarhassa
+ja parvekkeella, tarjoilijoita, hissipoikia ja ovissa liikkuvia
+palvelijoita myöten.
+
+Aschenbach ei lepäillyt enää tuolissa; hän istui pystyssä ikäänkuin
+yrittäisi torjua tai paeta jotakin. Mutta nauru, parvekkeelle
+leijaileva sairaalatuoksu ja kaunokaisen läheisyys kiehtoivat hänet
+unenlumoon, joka hellittämättä piti hänen päätänsä, hänen aistimiansa
+vangittuina.
+
+Yleisen liikehtimisen ja hajaannuksen aikana hän uskalsi silmätä
+Tadziota, ja silloin hän sai huomata, että vastatessaan hänen
+katseeseensa kaunokainen kävi vakavaksi, kuin olisi sovittanut ryhtinsä
+ja eleensä toisen esikuvan mukaan ja ikäänkuin yleinen mieliala
+ei vaikuttaisi häneen mitään, koska toinenkin sen vältti. Tässä
+lapsekkaassa ja suhdetta ilmaisevassa mukautuvaisuudessa oli jotakin
+niin aseistariisuvaa, valloittavaa, että harmaahapsi vain vaivoin
+pidättyi peittämästä kasvoja käsiinsä. Hänestä oli lisäksi tuntuvinaan,
+että Tadzion äskeinen kohottautuminen ja hengitys ilmaisi huokausta ja
+rinnan ahdistusta.
+
+Hän on kivuloinen, hän ei todennäköisesti elä vanhaksi, arveli hän
+jälleen siihen asialliseen tapaan, johon huuma ja kaipuu toisinaan
+ihmeellisesti vapautuvat. Ja puhdas säälintunne yhtyneenä irstaaseen
+tyydytykseen täytti hänen sydämensä.
+
+Venetsialaiset olivat sillä välin lopettaneet ja tekivät lähtöä.
+Suosionosoitukset saattelivat heitä, eikä heidän johtajansa unohtanut
+koristaa lähtöänsä hupaisilla tempuilla. Hänen jalanraapaisuilleen ja
+lentosuukoilleen naurettiin, ja siitä hyvästä hän yltyi yhä. Kun hänen
+toverinsa olivat jo poissa, oli hän juoksevinaan takaperin muuatta
+lampunpylvästä vasten ja hoippui tuskasta vääränä portille päin. Siellä
+vasta hän äkkiä loi kasvoiltaan koomillisen onnenheiton naamarin,
+suoristautui, poukahti joustavasti pystyyn, näytti parvekevieraille
+julkeasti kieltänsä ja katosi pimentoon.
+
+Kylpyvieraat hajaantuivat. Tadzio ei seissyt enää kaidetta vasten.
+Mutta yksinäinen istui vielä kauan tarjoilijain kummaksi pöytänsä
+ääressä, edessään omenajuoman tähteet. Yö joutui, aika kului. Hänen
+vanhempiensa kotona oli monia vuosia sitten ollut hiekkakello — hän
+näki jälleen tuon hauraan ja tärkeän pikkuesineen, ikäänkuin se
+olisi hänen edessään. Äänettömästi ja hienona suihkeena norui sen
+ruosteenpunainen hiekka ahtaasta lasikourusta, ja kun se ylemmässä
+ontelossa oli loppumaisillaan, syntyi siinä pieni, kiehuva pyörre.
+
+Ja seuraavana päivänä iltapuolella itsepintainen teki uuden yrityksen
+johdattaakseen ulkomaailman kiusaukseen, ja tällä kerralla oli tulos
+paras mahdollinen. Hän poikkesi näet Markustorilta sen laidassa olevaan
+englantilaiseen matkailutoimistoon ja vaihdettuaan kassasta hieman
+rahaa esitti virkailijalle epäluuloisen muukalaisen ilmein kohtalokkaan
+kysymyksensä. Mies oli villapukuinen, vielä nuori englantilaistyyppi,
+tukka keskeltä jakaukseen suorittu, silmät lähellä toisiaan. Hänen
+olemuksestaan ilmeni sitä täsmällistä luontevuutta, joka ilkamoivan
+nokkelassa etelässä vaikuttaa niin vieraalta ja niin merkilliseltä. Hän
+aloitti:
+
+»Ei ole syytä huolestua, sir. Vakavaa merkitystä vailla oleva
+toimenpide. Sellaiseen järjestelyyn turvaudutaan usein, jotta
+torjuttaisiin helteen ja shirokon terveydelle vaaralliset
+vaikutukset...»
+
+Mutta kehottaessaan siniset silmänsä hän tapasi muukalaisen katseen,
+väsyneen ja hieman surumielisen katseen, joka suuntautui hänen
+huuliinsa lievän halveksivasti. Silloin englantilainen punehtui.
+
+»Se on», jatkoi hän puoliääneen ja hieman liikutettuna, »virallinen
+selitys, johon täällä on pakko tyytyä. Sanon teille heti, että siihen
+kätkeytyy hieman muutakin.»
+
+Ja sitten hän kertoi totuuden rehdillä ja sulavalla kielellään.
+
+Jo useita vuosia oli intialainen kolera osoittanut lisääntyvää oiretta
+levitä ja siirtyä maasta toiseen. Siinneenä Ganges-suistomaan kuumissa
+hetteissä, nousseena myrkyllisten usvien mukana noista rehevän
+kelpaamattomista, ihmisten kaihtamista alkumetsä- ja saariaarnioista,
+joiden bambutiheiköissä tiikeri vaanii, kulkutauti oli raivonnut
+jatkuvasti ja tavattoman ankarana koko Hindustanissa, vaeltanut sieltä
+itäänpäin Kiinaan, länteen päin Afganistaniin ja Persiaan ja liikkuen
+karavaaniliikenteen valtateitä kuljettanut kauhunsa Astrakaniin,
+jopa Moskovaan saakka. Mutta Euroopan vapisten pelätessä, että
+kummitus voisi täältä löytää tiensä maitse, se putkahti, syrialaisten
+kauppiasten hoteissa meren yli päässeenä, miltei samanaikaisesti esille
+monissa Välimeren satamissa, oli nostanut päätänsä Toulonissa ja
+Malagassa, näyttänyt naamarinsa monesti Palermossa ja Napolissa eikä
+tuntunut haluavan enää väistyä koko Kalabriasta ja Apuliasta.
+
+Niemimaan pohjoisosa oli säästynyt. Mutta kuluvan vuoden toukokuun
+keskivaiheilla tavattiin Venetsiassa samana päivänä erään laivamiehen
+ja erään vihanneskaupustelijattaren kuihtuneissa, mustuneissa ruumiissa
+pelottavia vibrioneja. Nämä tapaukset salattiin. Mutta viikon kuluttua
+niitä oli kymmenen, niitä oli kaksikymmentä, kolmekymmentä lisäksi
+eri kaupunginosissa. Muuan Itävallan puolelta Venetsiaan muutamiksi
+päiviksi huvittelemaan tullut mies kuoli kotikylään palattuaan
+epäämättömin taudinoirein, ja sitä tietä joutui saksalaisiin
+päivälehtiin ensimmäinen huhu laguunikaupungissa raivoavasta
+kulkutaudista.
+
+Venetsian viranomaiset julkaisuttivat vastauksen, että kaupungin
+terveysolot eivät olleet milloinkaan olleet paremmalla kannalla, ja
+ryhtyivät välttämättömiin keinoihin taudin vastustamiseksi. Mutta
+elintarpeet olivat ilmeisesti saastuneet, vihannekset, liha tai
+maito, sillä evättynä ja vaiennettuna kuolema ahmi saalista ahtaissa
+katusokkeloissa, ja ennen aikojaan puhjennut kesähelle, joka lämmitti
+kanavien veden haaleaksi, oli erikoisen edullinen taudin leviämiselle.
+
+Tuntui kuin kulkutaudin voimat olisivat uudelleen elpyneet,
+kuin sen synnyttäjien sitkeys ja hedelmällisyys olisi kasvanut
+kaksinkertaiseksi. Toipumistapaukset olivat harvinaisia,
+kahdeksankymmentä sadasta sairastuneesta kuoli kerrassaan kauhealla
+tavalla, sillä paha ilmeni äärimmäisen rajuna ja esiintyi useimmiten
+siinä vaarallisimmassa muodossaan, jota on sanottu »kuivaksi rutoksi».
+Tällöin ei ruumis kyennyt heti hikoamaan vettä, jota suoniverkosto
+eritti vallan tavattomat määrät. Muutamissa hetkissä potilas kuihtui
+ja tukehtui kouristuksiin ja käheään voihkinaan veren muuttuessa
+pikimäisen sitkeäksi. Onnellinen se, jossa, kuten joskus sattui, tauti
+puhkesi lyhyen pahoinvoinnin jälkeen syvässä tainnostilassa, josta hän
+ei enää herännyt tai tuskin heräsi.
+
+Kesäkuun alussa täyttyivät Ospedale civicon eristysvajat kaikessa
+hiljaisuudessa, molemmissa orpokodeissa alkoi tuntua tilanahtaus, ja
+uuden laiturin ja San Michelen hautuumaan välillä oli kammottavan
+vilkas liikenne.
+
+Mutta se pelko, että koituisi suuri yleinen vahinko, huoli vastikään
+yleisissä puutarhoissa avatun taulunäyttelyn menestyksestä, se ajatus,
+kuinka tavattoman tappion hotellit, liikkeet, koko monihaarainen
+vierasliikenne joutuisivat kärsimään, jos syntyisi pakokauhu ja
+kaupunki tulisi huonoon huutoon, osoittautuivat voimakkaammiksi
+kuin totuudenrakkaus ja kansainvälisten sopimusten kunnioitus;
+ne saivat viranomaiset jatkamaan itsepintaisesti vaitiolo- ja
+kieltopolitiikkaansa. Venetsian ylin lääkintävirkamies, ansioitunut
+mies, oli närkästyneenä eronnut toimestaan, ja hänen tilalleen oli
+kädenkäänteessä nimitetty mukautuvaisempi henkilö.
+
+Kansa tiesi asiat. Ylempien mädännäisyys yhtyneenä yleiseen
+epävarmuuteen, poikkeustilaan, johon riehuva kuolema oli
+syössyt kaupungin, aiheutti alemmissa kerroksissa eräänlaisen
+tapojen höltymisen; se oli omiaan rohkaisemaan valonarkoja,
+yhteiskuntavastaisia viettejä, mikä ilmeni kohtuuttoman julkeana
+elämänä ja yltyvänä rikollisuutena.
+
+Vastoin tapaa näki iltaisin paljon päihtyneitä. Pahankuriset maleksijat
+tekivät, niin sanottiin, kadut epävarmoiksi liikkua. Ryöstötapauksia,
+jopa murhatekojakin esiintyi, sillä ainakin kahdesti oli jo todettu,
+että näennäisesti kulkutaudin uhreiksi sortuneet henkilöt oli omien
+sukulaisten toimesta myrkyllä raivattu elämästä. Ja ammattimainen
+paheellisuus sai tunkeilevia ja rivoja muotoja, joita ei muutoin täällä
+tunnettu ja jotka olivat kotoisia ainoastaan eteläosassa Italiaa ja
+itämailla.
+
+Näistä asioista englantilainen kertoi pääkohdat.
+
+»Teette oikein», lopetti hän, »jos matkustatte jo tänään ettekä
+huomenna. Kahta päivää kauempaa ei tarvinne odottaa, että julkaistaan
+kielto lähteä täältä minnekään.»
+
+»Kiitoksia», sanoi Aschenbach ja lähti toimistosta.
+
+Torilla vallitsi auringoton viileys. Tietämättömät muukalaiset istuivat
+kahvilain edessä tai seisoivat kauttaaltaan kyyhkysten peitossa kirkon
+edustalla katsellen, kuinka linnut vilisten, räpistellen ja toisiaan
+tieltä tunkien tavoittivat nokillaan kämmenellä tarjottuja maissinjyviä.
+
+Kuumeisen kiihtyneenä, riemuissaan, kun tiesi totuuden, tuntien
+kielellään ilkeän sivumaun ja sydämessään haaveellisen kauhun
+yksinäinen käveli edestakaisin loistotorin kiviliuskoilla. Hän punnitsi
+puhdistavaa ja säädyllistä toimintaa. Hän voisi illalla päivällisen
+jälkeen lähestyä helmikoristeista rouvaa ja lausua seuraavat
+suunnittelemansa sanat:
+
+»Madame, sallikaa muukalaisen auttaa teitä neuvolla, varoituksella,
+jotka voitonhimo teiltä pidättää. Matkustakaa pois, heti, Tadzion ja
+tytärtenne kanssa. Venetsia on saastutettu.»
+
+Ja sitten hän voisi hyvästiksi laskea kätensä ivallisen jumaluuden
+työaseen päälaelle, pyörähtää pois ja paeta tästä suosta.
+
+Mutta hän tunsi samalla olevansa äärettömän kaukana ajatuksesta
+tosissaan näin menetellä. Se toisi hänet takaisin, palauttaisi hänet
+itselleen. Mutta ken on ulkona, ei inhoa mitään niin kuin palaamista
+omaan itseensä.
+
+Hän muisteli muuatta valkoista rakennusta, joka oli koristettu iltaisin
+hohtavilla mietelauseilla; niiden kuultavaan mystiikkaan oli hänen
+henkensä silmä uponnut. Sitten hän muisti sen vaeltajaolennon, joka oli
+vanhenevassa herättänyt henkiin haihattelevan nuorukaiskaipuun lähteä
+tavoittamaan kaukaista ja vierasta. Ja se ajatus, että pitäisi palata
+kotiin, järkevään, selkeään, vaivaloiseen elämään ja mestaruuteen, oli
+hänestä niin vastenmielinen, että hänen kasvonsa vääntyivät ilmaisemaan
+ruumiillista pahoinvointia.
+
+»Pitää pysyä vaiti!» kuiskasi hän kiihkeästi. Ja: »Minä pysyn vaiti!»
+
+Se tietoisuus, että hän oli asiasta selvillä ja siis rikokseen
+osallinen, päihdytti hänet, kuten viinitilkka humalluttaa väsyneen
+sydämen.
+
+Taudin saastuttaman ja avuttoman kaupungin kuva, väikkyen autiona
+hänen henkensä edessä, sytytti hänessä toiveita, käsittämättömiä,
+järjen yli meneviä ja kammottavan suloisia. Mitä olisi hänelle se vieno
+onni, josta hän vielä hetki sitten oli uneksinut, näiden odotusten
+rinnalla? Mihin kelpaisivat taide ja hyve kaaoksen tuottamien etujen
+vastapainona? Hän oli vaiti ja jäi.
+
+Sinä yönä hän näki hirveän unen, mikäli uneksi voi sanoa
+ruumiillishenkistä elämystä, joka hänelle tosin sattui mitä
+syvimmässä nukkumistilassa ja täydellisimmässä riippumattomuudessa
+ja aistillisessa nykyisyydessä, mutta niin, ettei hän nähnyt itseään
+tapahtumien ulkopuolella avaruudessa liikkuvana ja mukanaolevana.
+Niiden näyttämönä oli pikemminkin hänen oma sielunsa, ja ne syöksyivät
+ulkoa sisään masentaen väkivaltaisesti hänen vastarintansa — syvän ja
+henkisen vastarinnan — kulkivat paikan läpi ja jättivät jälkeensä hänen
+olemuksensa, hänen elämänsä kulttuurin, raastettuna ja tuhottuna.
+
+Alku oli pelkoa, pelkoa ja halua ja kauhistunutta uteliaisuutta kokea,
+mitä tapahtuisi. Oli yö, ja hänen aistimensa kuuntelivat, sillä etäältä
+lähestyi jymy, ryske, sekava häly: räminää, paukkinaa ja kumeaa jymyä,
+kimeää kirahtelua ja eräänlaista venytettyyn u-ääneen päättyvää
+ulvontaa — ja kaikkeen tähän sekoittui läpikäyvänä ja kammottavan
+suloisena syvän kuhertava, julkean sitkeä huilunsoitto, joka hurmasi
+sisälmykset häpeämättömän tunkeilevalla tavalla. Mutta hän tiesi sanan,
+hämärän, mutta tulossa olevaa tarkoittavan: Vieras jumala!
+
+Savuava hehku syttyi. Hän tunsi vuoristoseudun; se muistutti hänen
+kesäasuntonsa tienoota. Ja häilähtelevässä valossa, metsäisiltä
+kukkuloilta, puunrunkojen ja sammaleisten kalliolouhosten lomitse
+vyöryi esille ja syöksyi alas yhtenä rykelmänä ihmisiä, eläimiä,
+kokonainen lauma, raivoava joukko — peittäen rinteen ruumiilla,
+liekeillä, hälyllä ja pyörryttävällä piirikarkelolla.
+
+Naiset, kompastellen vyöstä riippuviin, liian pitkiin
+nahkakaistaleihin, ravistelivat tiukurumpuja ähkyvien, taaksepäin
+taivutettujen päittensä päällä, heiluttelivat suitsuavia soihtuja
+ja paljastettuja puukkoja, pitelivät kiemurtelevia käärmeitä niiden
+keskiruumiista tai kannattelivat kirkuen molemmin käsin rintojaan.
+Sarviotsaiset miehet, turkisnahkoihin vyötetyt ja takkupintaiset,
+vääntelivät niskojaan, kohottelivat käsivarsiaan ja sääriään,
+kumisuttivat vaskiastioita ja paukuttivat raivoissaan patarumpuja
+alastomien poikien pistellen hämätessä lehtevillä kepeillä pukkeja,
+joiden sarviin he takeltuivat ja joiden hyppyjen mukana he kirmasivat
+ilosta ulisten. Ja nämä hurmioituneet ulvoivat pehmeäkerakkeista ja
+venytettyyn _u_-äänteeseen päättyvää huutoa; se oli suloista ja samalla
+hurjaa, ennen koskaan kuulematonta — tässä se kaikui kuin hirven
+mylväisynä, ja tuossa se toistui moniäänisenä, raisun voitokkaana,
+sillä kiihdytettiin karkeloon ja jäsenten liikuntaan, eikä sitä
+päästetty hetkeksikään vaikenemaan. Mutta kaikesta kuului ja kaikkea
+kannatti huilun syvä, houkutteleva ääni. Eikö se houkutellut häntäkin,
+vastahakoisesti elävää, häpeämättömän sitkeästi tämän tuomiopäivän
+uhrin juhlaan ja joukkotelmeeseen?
+
+Syvä oli hänen inhonsa, syvä hänen pelkonsa, rehellinen hänen tahtonsa
+turvata viimeiseen asti omaansa vieraalta, selkeän ja arvokkaan
+hengen viholliselta. Mutta häly, ulvonta, joka moninkertaistui
+kaikuvissa kallioseinissä, yltyi, kasvot voitokkaaksi, paisui mukaansa
+tempaavaksi hulluudeksi. Huurut tunkivat aistimiin, pukkien kirpeä
+lemu, läähättävien ruumiitten tuoksu ja lehahdus kuin tunkkaisen veden
+löyhkä ja sen mukana vielä toinen, ennestään tuttu, haavoilta ja
+kulkutaudilta tuoksahtava. Rummuniskuin takoi hänen sydämensä, hänen
+aivoissaan pyöri, raivo valtasi hänet, huikaisu, huumaava hekuma, ja
+hänen sielunsa himoitsi päästä liittymään jumalan piirikarkeloon.
+
+Jumalan jättiläiskokoinen, puusta tehty, rietas vertauskuva
+paljastettiin ja korotettiin. Joukko ulvoi silloin hillittömämmin
+tunnussanan. Vaahto huulilla he temmelsivät, kiihdyttivät toisiaan
+rivoin elein ja kosiskelevin kädenliikkein, nauraen ja ähkien,
+työnsivät okasauvoja toistensa lihaan ja nuolivat veren jäsenistä.
+Mutta heidän mukanaan, heidän joukossaan oli nyt myös unennäkijä
+vieraalle jumalalle kuuliaisena. Niin, he olivat hän itse, kun he
+raastaen ja surmaten syöksyivät eläinten kimppuun ja nielivät ahmien
+höyryäviä riekaleita, kun pöyhityllä sammalpohjalla alkoi rajaton
+sekaantuminen jumalan uhriksi. Ja hänen sielunsa maistoi perikadon
+irstaisuutta ja raivoa.
+
+Tästä unesta hän heräsi hervottomana, runneltuna ja voimattomasti pahan
+hengen lumoihin langenneena. Hän ei kaihtanut enää ihmisten tarkkaavia
+katseita; hän ei piitannut, vaikka paljastaisikin itsensä heidän
+epäluulolleen. Hehän sitäpaitsi kaikkosivat tienoolta, matkustivat
+pois. Monet rantakojut olivat tyhjillään. Ruokasalin vierasjoukkoon
+ilmestyi yhä laajempia aukkoja, ja kaupungilla näki enää harvoin
+muukalaisen. Totuus tuntui tihkuneen esille. Yhteisiä etuja ajavien
+sitkeästä ponnistelusta huolimatta ei pakokauhua voitu ehkäistä.
+
+Mutta helmikoristeinen rouva jäi omaisineen, joko siksi, etteivät huhut
+saapuneet hänen korviinsa, tai hän oli liian ylpeä ja peloton niitä
+väistääkseen. Tadzio jäi. Ja hämmennystilassaan Aschenbach arveli
+toisinaan, että pako ja kuolema voisivat karkoittaa ympäristöstä kaiken
+häiritsevän elämän ja hän saisi jäädä tälle saarelle yksin kaunokaisen
+seuraan — niin, kun hänen katseensa aamupäivisin merenpartaalla lepäsi
+raskaana, vastuuntunnotta, hievahtamattomana kaihotussa olennossa, kun
+hän päivän painuessa hiipi arvottomasti pojan jäljestä kujilla, joissa
+inha kuolema liikkui verhotulla tavalla, tuntui tämä kammottava hänestä
+toivoa lupaavalta ja siveyslaki kuolleelta.
+
+Kuten rakastava ainakin, halusi hän miellyttää ja tunsi karvasta
+tuskaa, ettei se ollut hänen vallassaan. Hän lisäili ulkoasuunsa
+nuorekkaan iloisia pikkuseikkoja; hän piti jalokiviä ja käytti
+tuoksuvesiä; hän uhrasi päivittäin paljon aikaa pukeutumiseen ja tuli
+ruokapöytään koristeltuna, kiihtyneenä ja jännittyneenä. Suloisen
+nuoruuden edessä, joka oli lumonnut hänet, hän inhosi vanhenevaa
+ruumistaan; nähdessään harmaat hiuksensa ja terävät kasvonpiirteensä
+hän vaipui häpeään ja toivottomuuteen. Häntä ajoi halu ruumiillisesti
+virkistyä ja palautua ennalleen; hän kävi usein talon parturilla.
+
+Käherrysmekko yllään, lavertelijan taitavasti hoidellessa häntä,
+nojaten tuolissaan taaksepäin, Aschenbach silmäili tuskaisin katsein
+kuvajaistansa.
+
+»Hannaa», sanoi hän suu vääntyneenä.
+
+»Vähän», vastasi mies. »Se johtuu näet pienestä laiminlyönnistä,
+huolettomuudesta ulkonaisissa asioissa, mikä etevissä henkilöissä
+on tosin ymmärrettävää, mutta mitä ei voi ehdottomasti kiittää,
+varsinkaan kun nimenomaan sellaisille henkilöille ennakkoluulot
+luonnollisesta tai keinotekoisesta ovat vähemmän sopivia. Jos eräiden
+ihmisten kosmeettiseen taiteeseen kohdistuva siveellinen ankaruus
+ulottuisi loogillisesti myöskin heidän hampaisiinsa, herättäisivät he
+melkoista pahennusta. Lopultakin olemme niin vanhat kuin sielumme ja
+sydämemme tuntevat olevansa, ja harmaat hiukset merkitsevät tietyissä
+tapauksissa todellisempaa valheellisuutta kuin mitä merkitsisi
+halveksittu korjailu. Mitä teihin tulee, hyvä herra, niin miehellä on
+oikeus saada luonnollinen tukanvärinsä. Suvaitsetteko, että annan sen
+yksinkertaisesti teille takaisin?»
+
+»Kuinka se käy?» kysyi Aschenbach.
+
+Silloin rupattelija pesi vieraansa tukan kahdenlaisella vedellä,
+kirkkaalla ja tummalla, ja hiukset kävivät mustiksi kuin
+nuoruusvuosina. Sitten hän taivutti tukan käherryssaksilla pehmeille
+laineille ja astui taaksepäin tarkastelemaan näin käsiteltyä päätä.
+
+»Nyt vain pitäisi vielä hiukan elvyttää hipiää», sanoi hän.
+
+Ja kuten sellainen, joka ei voi lopettaa, ei voi tehdä tarpeeksi,
+siirtyi hän yhä uudelleen elpyvän toimeliaasti yhdestä puuhasta
+toiseen. Aschenbach, joka mukavasti leväten, kykenemättömänä
+torjumaan, pikemminkin toivorikkaasti kiihtyneenä siitä, mitä
+tapahtui, näki kuvastimesta kulmakarvojensa kaartuvan päättävämpinä
+ja tasasuhtaisempina, silmiensä muodon soikenevan, niiden kiillon
+korostuvan, kun luomia kevyesti maalattiin, näki edelleen alempana,
+missä iho oli ollut Tuskailtavan parkittu, hennon kariniinipunan
+nousevan, vastikään verettömien huulten paisuvan vadelmanvärisinä,
+poskien ja suun uurteiden ja silmien ryppyjen katoavan voiteeseen ja
+nuoruudentuulahdukseen — sykkivin sydämin näki kukoistavan nuorukaisen.
+
+Kosmeetikko lopetti vihdoinkin tyytyväisenä ja kiitti palvelemaansa
+matelevan kohteliaasti, kuten hänen säätyistensä on tapana.
+
+»Luontoa hieman autettu», sanoi hän viimeistellen Aschenbachin
+ulkoasua. »Nyt herra voi arvelematta rakastua.»
+
+Haltioitunut poistui onnellisena kuin unessa, hämmentyneenä ja
+pelokkaana. Hänen kaulanauhansa oli punainen, hänen leveälierisen
+olkihattunsa ympärille oli sidottu monivärinen nauha.
+
+Lauhan lämmin myrskytuuli oli noussut; satoi harvoin ja niukasti, mutta
+ilma oli kosteaa, paksua ja täynnä mädän huurua. Leijailu, ropina ja
+humina ympäröi kuulon, ja ihomaalin alla kuumeessa olevasta tuntui,
+että pahanrotuiset tuulenhenget pitivät huoneessa meluaan, iljettävät
+merilinnut, jotka olivat penkoneet, nakertaneet ja lialla häväisseet
+tuomitun miehen aterian. Sillä raskas ilma ehkäisi ruokahalua, ja se
+kuvittelu, että ruoat olivat tartunta-aineiden myrkyttämät, pyrki
+esille.
+
+Kaunokaisen jälkiä seuraten Aschenbach oli eräänä iltapäivänä vaipunut
+sairaan kaupungin sisäosan hälinään. Paikallisvaiston pettäessä, koska
+sokkelon kujat, vedet, sillat ja pikku aukeamat olivat niin liiaksi
+toistensa näköiset, olematta ilmansuunnistakaan enää varma, hän oli
+kokonaan sen ajatuksen vallassa, ettei saisi kadottaa näkyvistään
+kaihoten seurattua kuvaa, ja häpeälliseen varovaisuuteen pakotettuna,
+seiniä vasten painautuen, edellä kulkevien selän takaa suojaa etsien,
+hän ei pitkään aikaan tuntenut väsymystä, uupumusta, jonka tunne
+ja alituinen jännitys olivat tuottaneet hänen ruumiilleen, hänen
+sielulleen.
+
+Tadzio käveli omaistensa takana. Ahtaissa paikoissa hän tavallisesti
+soi etusijan hoitajattarelle ja nunnamaisille sisarille, ja yksinään
+kuljeskellen hän toisinaan käänsi päänsä voidakseen katsella olkapäänsä
+yli, omituisen hämynharmailla silmillään vakuuttautua, että ainainen
+saattaja oli mukana. Hän näki suosijansa eikä antanut häntä ilmi.
+
+Tämän huomion huumaamana, noiden silmien viekoittelemana, intohimon
+pitäessä häntä narrinaan, rakastunut hiipi varkain sopimattoman
+toiveensa jäljessä — ja näki sittenkin lopulta siinä pettyvänsä.
+Puolalaiset olivat menneet lyhytkaarisen sillan yli, holvi peitti
+heidät takaa-ajavan näkyvistä, ja kun tämä puolestaan ehti sillan
+korkeimmalle kohdalle, ei hän nähnyt heitä enää. Hän etsi kolmelta
+suunnalta, suoraan edestä ja molemmilta sivuilta pitkin kapeaa ja
+likaista rantakatua. Hervotonna, nääntyvänä hänen täytyi lopulla luopua
+etsiskelystä.
+
+Hänen päätänsä poltti, hänen ruumiinsa oli talmaisen hien peitossa,
+hänen niskansa vapisi, häntä kiusasi vallan sietämätön jano. Hän etsi
+silmillään jotakin heti saatavaa virvoitusta. Pienen vihanneskaupan
+edustalta hän osti hiukan hedelmiä, mansikoita, liikakypsiä ja
+pehmeitä, ja söi niitä kävellessään.
+
+Pieni, autio, ilmeisesti kirottu tori aukeni hänen eteensä. Hän
+tunsi sen; siellä juuri hän oli viikkoja sitten saanut rauenneen
+pakoaikeensa. Aukion keskeltä kohoavan vesisäiliön portaille hän
+istuutui ja nojasi päänsä sen kivireunaan.
+
+Kaikkialla oli hiljaista, ruohoa kasvoi katukivien lomassa, jätteitä
+virui ympärillä. Rapistuneitten, epäsäännöllisen korkeiden rakennusten
+keskellä näkyi muuan palatsintapainen ja siinä suippokaariakkunoita,
+joiden takana asusti tyhjyys, ja pieniä leijonaparvekkeita. Erään
+toisen rakennuksen maakerroksessa oli apteekki. Lämpöiset tuulenvirit
+henkäilivät toisinaan karbolinlemua.
+
+Siinä nyt istui mestari, kunnioitetuksi kohonnut taiteilija,
+»Kurjan» tekijä, joka oli niin esikuvallisen puhtaassa muodossa
+kieltänyt mustalaisuuden ja samean syvyyden, evännyt myötätunnon
+perikadolla ja hylännyt turmeltuneen, korkealle noussut, joka oman
+tietämyksensä voittajana ja kaikesta ivasta kirvonneena oli tottunut
+joukkoluottamuksen kohteliaisuuksiin, mies, jonka maine oli virallinen
+ja jonka nimi oli aateloitu ja jonka tyyliä poikia kehoitettiin
+oppimaan — siinä hän istui luomet ummessa; vain joskus liukui niiden
+alta sivuille pilkallinen ja hapuileva katse kadotukseen taas heti, ja
+hänen kosmeettisesti tehostetut veltot huulensa muovailivat yksinäisiä
+sanoja siitä, mitä hänen puoliuneliaat aivonsa loivat esille omituisen
+haaveloogillista:
+
+»Sillä kauneus, Faidros, huomaa se tarkoin, vain kauneus on
+jumalallista ja samalla näkyvää, ja niin se on siis myöskin aistillisen
+tie, se on, pikku Faidros, taiteilijan tie henkeen. Mutta luuletko
+nyt, rakkaani, että se, jonka tie henkiseen käy aistimien kautta,
+voi milloinkaan tavoittaa viisautta ja todellista miehen arvoa? Vai
+luuletko pikemminkin (jätän sen vapaan ratkaisusi varaan), että
+se on vaarallisen suloinen tie, todella harha- ja synnintie, joka
+ehdottomasti vie väärään? Sillä sinun tulee tietää, että me runoilijat
+emme voi käydä kauneuden tietä, ellei Eros lyöttäydy seuraan ja
+heittäydy johtajaksi.
+
+— Ja vaikka olisimme omalla tavallamme sankareitakin ja kunniallisia
+sotureita, olemme silti kuin naiset, sillä kiihko on meidän
+kannustimemme, ja meidän kaipuumme täytyy pysyä rakkautena — se on
+meidän halumme ja häpeämme. Huomaat kai nyt, että me runoilijat emme
+voi olla viisaita ja arvokkaita? Että me ehdottomasti joudumme harhaan,
+ehdottomasti pysymme paheellisina ja tunteen seikkailijoina?
+
+— Tyylimme mestarius on valhetta ja narriutta, maineemme ja
+kunnia-arvomme ilveilyä, joukkojen luottamus meihin tuiki naurettavaa,
+taiteen avulla tapahtuva kansan- ja nuorisonkasvatus on uskallettua,
+liiaksi kiellettyä yritystä. Sillä kuinka kelpaa kasvattajaksi
+sellainen, jolla synnynnäisesti on parantumaton ja luonnollinen
+taipumus joutua perikatoon? Voimmehan sen kieltää ja tavoittaa arvon,
+mutta kuinka kääntelehdimmekin, alati se on yllämme. Siten me kenties
+kiellämme kirvoittavan tiedon, sillä tiedolla, Faidros, ei ole arvoa
+eikä ankaruutta; se on tietävää, ymmärtävää, anteeksiantavaa, vailla
+ryhtiä ja muotoa; sillä on myötätuntoa perikatoon, se on perikato. Sen
+me siis hylkäämme päättävästi, ja siitä lähtien meidän tavoittelumme
+koskee yksinomaan kauneutta, toisin sanoin yksinkertaisuutta, suuruutta
+ja uutta ankaruutta, toista luonnollisuutta ja muotoa.
+
+— Mutta muoto ja luontevuus, Faidros, johtavat huumaan ja himoon,
+johtavat jalon ehkä kammottavaan tunteenrikokseen, jonka hänen
+oma kaunis ankaruutensa hylkää alhaisena, johtavat perikatoon,
+senkin perikatoon. Meidät taiteilijat, sanon sinulle, ne johtavat
+siihen, sillä me emme kykene ponnistautumaan ylös, me pystymme vain
+huikentelemaan. Ja nyt minä menen, Faidros. Jää sinä tänne. Ja vasta
+kun et enää näe minua, lähde sinäkin.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Joku päivä senjälkeen Aschenbach, joka tunsi itsensä sairaaksi, lähti
+kylpylähotellista tavallista myöhäisempänä aamuhetkenä. Hänen oli
+taisteltava eräitä vain puoleksi ruumiillisia pyörrytyskohtauksia
+vastaan, joiden seuralaisena oli äkisti ilmenevä pelko, eräänlaista
+turvattomuuden ja toivottomuuden tunnetta vastaan, josta ei saanut
+selvää, kohdistuiko se ulkomaailmaan vai hänen omaan itseensä.
+
+Hallissa hän näki suuren joukon matkatavaraa, joka oli valmiina
+kuljetettavaksi. Hän kysyi eräältä ovenvartijalta, kuka matkustaisi,
+ja sai vastaukseksi puolalaisen aatelisnimen, jota hän salaa
+olikin odottanut. Hän otti tämän uutisen vastaan riutuneiden
+kasvonpiirteittensä muuttumatta, niukasti päätä kohottamalla, kuten
+ohimennen otetaan selvää jostakin, mitä ei oikeastaan tarvitsisi
+tietää, ja kysyi vielä: »Milloin?» Hänelle vastattiin: »Lounaan
+jälkeen.» Hän nyökkäsi ja lähti merenrannalle.
+
+Siellä oli koleata, ikävää. Aavan, tasaisen veden yli, joka erotti
+rannan ensimmäisestä venytetystä hiekkasärkästä, kulki kareita rannan
+puolelta selälle päin. Ennen niin värikkään eloisalla, nyt miltei
+autiolla huvipaikalla, jonka hiekkaa ei enää pidetty puhtaana,
+näytti lepäävän syksyinen, loppuun eletyn leima. Näköjään isännätön
+valokuvauskone seisoi merenpartaalla kolmijalkaisella telineellä, ja
+musta vaate, jolla se oli peitetty, liehui lepattaen viilenneessä
+tuulessa.
+
+Tadzio liikkui kolmen tai neljän hänelle jääneen leikkitoverin kanssa
+oikealla omaistensa kojun edessä, ja peite polvillaan, suunnilleen
+meren ja rantakojujen rivin keskivälissä, nojatuolissa leväten
+Aschenbach katseli häntä vielä kerran. Leikki, jota ei kukaan
+valvonut, sillä naiset lienevät olleet matkavalmistuspuuhissa, näytti
+säännöttömältä ja oli kehittymässä ilkikuriseksi.
+
+Se vyöpukuinen tanakka poika, jolla oli musta hiusvoiteella rasvattu
+tukka ja jota huudettiin »Jashu»-nimellä, pakotti, kasvoihin
+sattuneen hiekkaheiton ärsyttämänä ja sokaistuna, Tadzion painiin,
+joka loppui nopeasti heikomman kaunokaisen häviöön. Mutta ikäänkuin
+jäähyväishetkellä halpa-arvoisemman palveleva tunne muuttuisi
+julmaksi raakuudeksi ja pyrkisi kostamaan pitkäaikaisen orjuuden, ei
+voittaja vieläkään hellittänyt otettaan häviölle joutuneesta, vaan
+painoi, ollen polvillaan hänen selässään, hänen kasvonsa jatkuvasti
+hiekkaan, niin että jo muutenkin kamppailun hengästyttämä Tadzio
+oli tukehtumaisillaan. Hänen yrityksensä ravistaa päällänsä painava
+ahdistaja olivat kouristuksentapaiset; ne taukosivat hetkeksi kokonaan
+ja uudistuivat enää vain vavahteluina. Kauhistuneena Aschenbach tahtoi
+juosta apuun, mutta silloin väkivallantekijä vihdoin päästi uhrinsa
+vapaaksi.
+
+Lopen kalpeana Tadzio kohottautui puolittain ja istui toiseen
+käsivarteensa nojaten monta minuuttia liikkumattomana, tukka
+sekaisin ja tummenevin silmin. Sitten hän nousi pystyyn ja poistui
+hitaasti. Häntä huudettiin, alussa iloisesti, sitten pelokkaasti ja
+pyytävästi, mutta hän ei kuullut. Musta poika, joka lienee heti katunut
+kovakouraisuuttaan, tavoitti hänet ja koetti lepyttää häntä. Olkapäiden
+liike torjui yrityksen. Tadzio meni viistosti alas veteen päin. Hän oli
+paljain jaloin, ja hänen yllään oli juovikas pellavapuku, jossa oli
+punainen silmukka.
+
+Aallokon partaalla hän viivytteli, pää painuneena, piirtäen toisen
+jalan kärjellä kuvioita kosteaan hiekkaan, ja meni sitten matalaan
+rantaveteen, joka ei syvimmällä kohdallaan vielä kostuttanut edes
+hänen polviaan, kahlasi sen halki veltosti ja saapui hiekkasärkälle.
+Siellä hän seisoi hetkisen kasvot aavalle käännettyinä ja alkoi sitten
+hitaasti kävellä pitkää ja paljastettua pohjaa vasemmalle päin.
+
+Mantereesta leveän veden ja tovereista ylpeän oikun erottamana tämä
+tuiki eristetty ja irrallinen olento vaelsi kutrien hulmutessa kaukana
+meressä, tuulessa, sumuisen rajattomuuden edessä. Vielä kerran hän
+pysähtyi katselemaan. Ja äkkiä kuin jonkun muiston tai äkillisen
+mielijohteen vaikutuksesta hän käänsi, käsi lanteella, yläruumiinsa
+kauniissa kierteessä perusasennosta ja silmäili olkapäänsä yli rannalle
+päin.
+
+Katselija istui siellä, kuten oli ennen istunut, kun ensi kerran
+tuolta samalta kynnykseltä lähetettynä udunharmaa katse oli kohdannut
+hänen silmänsä. Hänen päänsä oli tuolin selkänojaan leväten hitaasti
+seurannut etäällä astelevan liikkeitä; nyt se kohosi kuin katsetta
+vastaanottamaan ja vaipui rinnalle, niin että hänen silmänsä katselivat
+alhaalta päin, ja kasvoilla oli syvän uinailun veltto, kaiken
+muun unohtanut ilme. Mutta hän oli näkevinään kalpean ja viehkeän
+sielunviettelijän tuolla kaukana hymyilevän, jopa viittoilevan,
+ikäänkuin Tadzio, hellittäen käden lanteeltaan, osoittaisi poispäin,
+liitelisi edellä lupauksista rikkaaseen suunnattomaan. Ja kuten niin
+useasti, Aschenbach liikahti aikoen häntä seurata.
+
+Kului monta minuuttia, ennenkuin sivuittain tuoliinsa lysähtäneelle
+riennettiin avuksi. Hänet vietiin huoneeseensa. Ja vielä samana päivänä
+sai kunnioittavasti järkytetty maailma tiedon hänen kuolemastaan.
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74366 ***