diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 78375-0.txt | 7514 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 7530 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/78375-0.txt b/78375-0.txt new file mode 100644 index 0000000..a0a92f6 --- /dev/null +++ b/78375-0.txt @@ -0,0 +1,7514 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78375 *** +language: Finnish + + + + +ILOJEN KAUPUNKI + +Kirj. + +Arnold Bennett + + +Englanninkielestä suomentanut + +Aune Lindström + + + + + +Helsingissä, +Kustannusliike Minerva Oy, +1925. + + + + + + +SISÄLLYS: + +I OSA: CARPENTARIA. + + I. Kaupungin yläpuolella. + II. Haastattelija. + III. Innoitusta. + IV. Mrs. Ilam. + V. Orkesteri. + VI. Musta taakka. + VII. Kissa. + VIII. Juliette katoaa. + IX. Kuollut koira. + X. Hyppysellinen nuuskaa. + XI. Takaisin elämään. + XII. Pyörässä. + XIII. Jetsamin toimet. + XIV. Kaksoiset astuvat näyttämölle. + +II OSA: KAKSOISET. + + XV. Josephus tekee ehdotuksen. + XVI. Musta lipas. + XVII. mies parvekkeella. + XVIII. Avioliittotarjous. + XIX. Iloisen kaupungin sydän. + XX. Mitä Jetsam halusi. + XI. Konsertti keskeytyy. + XXII. Carpentaria salapoliisina. + XXIII. Keskustelu puutarhassa. + +III OSA: JETSAM. + + XXIV. Vene. + XXV. Palvelijat. + XXVI. Tyhjä makuuhuone. + XXVII. Valokuva. + XXVIII. Kuolinmarssi. + XXIX. Samin tarina. + XXX. Mitä Mrs. Ilam sanoi. + XXXI. Sopusointua. + + + + + + +I OSA. + +CARPENTARIA. + + + + +I LUKU. + +KAUPUNGIN YLÄPUOLELLA. + + +"Carpentaria!" + +Yksi kolmesta upeaunivormuisesta virkailijasta, jotka hoitivat +ilmapalloa, josta piti tulla Ilojen Kaupungin suurin vetonumero, +kuiskasi tämän nimen varoittavasti tovereilleen, kuin olisi hän +tarkoittanut, että heidän oli nyt parasta olla varuillaan: Ja kaikki +he vilkuivat salaa omituista olentoa, joka lähestyi aitausta sen eteen +kerääntyneen ihmisjoukon läpi. Mies oli pitkä ja hänellä oli punainen +tukka ja tarmokkaat kasvot, ja hänellä oli yllään puku, jonka sininen +väri erinomaisesti sopi punaiseen tukkaan. Aitauksen portin yläpuolelle +oli kiinnitetty emaljoitu kyltti: + +'ILOJEN KAUPUNKI.' + +Pääjohtaja: Josephus Ilam. + +Apulais- ja musiikkijohtaja: Charles Carpentaria. + +Ilmapallo nousee joka puolitunti kolmen jälkeen. Kolmentuhannen jalan +korkeus taataan. Pääsylippu puoli kruunua, kiikari siihen laskettuna. + +Kyltti oli hiukan vinossa, ja lähestyvä mies asetti sen suoraan +ennenkuin hän astui sisään ilmapallopaikalle. + +"Hyvää iltaa", sanoi hän. "Onko kaikki valmista?" + +"Hyvää päivää, mr. Carpentaria", sanoi ilmapallon ohjaaja +kunnioittavasti. "Kyllä, kaikki on valmista." + +Nuo kolme miestä ryhtyivät mahdollisimman silmiinpistävästi laittamaan +pallon köysiä kuntoon erään nuoren miehen, jolla oli kultasankaiset +lasit, äkkiä alkaessa katsella kaukaisuuteen kuin olisi hän huomannut +jotain, joka vaati hänen mielenkiintonsa kokonaan osakseen. + +"Aiotteko mennä ylös, sir?" kysyi pallon ohjaaja. + +"Kyllä", vastasi Carpentaria. "Mr. Ilam ja minä lähdemme yhdessä ylös. +Meillä on kai aikaa siihen? Kello on vasta puoli kolme." + +"Kyllä, sir." + +Carpentaria loi tutkivan katseen suureen ilmapalloon, joka värisi ja +leijui ja tempoili köysissään pyrkien ylöspäin tuolla kaipuulla, joka +on niin ominainen hyvin täytetyille ilmapalloille, Hän oli kuin ei hän +olisi nähnyt kultasankalasista miestä. + +"Missä on laskinvarjomies?" kysyi Carpentaria. + +Laskinvarjostimella hyppääjän piti antaa loistetta silkkisen pallon +ensimmäiselle nousulle heittäytymällä siitä alas Thamesiin tai +jonnekin muualle. Hänen koneistonsa riippui suuren, pyöreän gondoolin +alapuolella. + +"Hän on oleva täällä ennen kolmea, sir", sanoi pallon ohjaaja. + +"Hän on täällä tuossa tuokiossa", sanoi toinen mies tahtoen näyttää, +että hänelläkin oli oikeus puhua suuren Carpentarian kanssa. + +Pari silmänräpäystä myöhemmin tuli kunnianarvoisa pääjohtaja itse. + +Mr. Josephus Ilam oli pitkä kuten toverinsakin, mutta paljon lihavampi. +Hän oli miltei yhtä mahtavan näköinen kuin olutkuski, ja kädetkin +olivat känsäiset. Häh oli viisikymmenvuotias, kymmenen vuotta +Carpentariaa vanhempi, ja luultavasti oli kymmenen vuotta kulunut siitä +kuin hän viimeksi näki omat jalkansa. Hän oli sileäksi ajeltu, poskilla +ja leuassa sinisiä varjoja, jotka muistuttivat merta kartalla, ja hänen +tukkansa — mikä siitä oli jälellä — näytti epäröivän mustan ja harmaan +välillä. + +"Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän Carpentarialta. + +"Oh, minusta oli vain hauskaa lähteä teidän kanssanne mukaan ensi +matkalle", vastasi Carpentaria. "Minulla on jotain näyttämistä teille +tuolta ylhäältä." + +Kädenliikkeellä hän osoitti taivasta, ja hänen hymynsä osoitti, että +hän piti Ilamin suostumusta luonnollisena. + +Ilam hymyili turpeasti ja suostui ehdotukseen. Hän ei tahtonut esittää +vastaväitteitä alaistensa kuullen. Mutta miten hyödytöntä oli nousta +nyt itse avajaispäivänä taivasta kohti, juuri kun tuon laitoksen +suunnaton järjestely vaati alituista huolenpitoa maassa, se oli hänelle +sangen selvillä. Hän ryömi varovasti palmikoidun gondoolin reunan yli, +ja Carpentaria seurasi häntä. + +"Liikkeelle siis!" sanoi Carpentaria iloisesti. "Liikkeelle!" toisti +hän kärsimättömästi, kun pallo pysähtyi noin kymmenen jalan korkeuteen. + +"Kyllä, sir", vastasi pallon ohjaaja innokkaasti. + +Pallon hoitajien välillä näytti vallanneen erimielisyyttä jostakin. + +Oli ensimmäinen päivä toukokuuta, mutta Lontoon kevät oli nyt päättänyt +olla oikullinen ja järjetön. Lumen, kylmän ja itätuulen sijasta, +jotka tavallisesti aina seuraavat huhtikuuta, jota niin verisen +ivallisesti kutsutaan "iloiseksi kuukaudeksi", vallitsi kirkas, +loistava päivänpaiste ja oli aivan tyyni. Aurinko kimalteli ja paistoi +pallon etupuolelle, mutta sitä eivät tietenkään gondoolissaolijat +voineet nähdä. He eivät voineet huomata mitään muuta kuin että maailma +vähitellen vaipui heidän allaan. Pallo oli lakannut tärisemästä, se +oli niin hiljaa kuin se olisi pantu tukien varaan, ja Ilojen Kaupunki +vaipui yhä alemmaksi, ja viidenkymmenen tuhannen katsojan ylöspäin +kääntyneet kasvot kävivät yhä pienemmiksi. + +Olisi mielenkiintoista ja varmastikin opettavaista kertoa niistä +arvoituksista ja dramaattisista kohtauksista, jotka olivat tapahtuneet +Ilojen Kaupungin esihistoriassa, siitä asti kuin Carpentaria saatuaan +päähänpiston sai myöskin käsiinsä Josephus Ilamin välttämättömäksi +miljonääriksi, aina tähän kiireiseen ja sekaiseen avajais-aattoiltaan +asti, mutta ne eivät kuulu tähän kertomukseen. On vain välttämätöntä +huomauttaa lukijalle kaupungin asemasta. Alemmassa kulmassa vasemmalla +millä Lontoon kartalla tahansa huomaa suuren, miltei tyhjän alueen, +joka on nurinpäin käännetyn U-kirjaimen muotoinen. Tätä aluetta +rajoittaa Thames joka puolelta paitsi varresta. Se on nimittäin niemi, +jonka Thames muodostaa, ja ihmeellisen harvaan asuttu verrattuna +Hammersmithin hälinään toisella puolen virtaa. + +Ilam ja Carpentaria ostivat tai vuokrasivat koko keskiosan nientä +Ilamin rahoilla. Se oli yli kolmensadan acren suuruinen. He olisivat +ostaneet koko paikan Barnesiin asti, elleivät nuo hullut Ranelaghin +golf-klubilaiset olisi olleet niin itsepäisiä, etteivät luopuneet +golf-kentistään, vaikka heille tarjottiin satumaisia summia joka +tuumasta. Ilam ja Carpentaria ottivat haltuunsa loppupään Bridge +Roadia, joka leikkasi niemimaan kahtia, ja johtivat raitioliikenteen +Hammersmithin ja Barnesin välillä Lonsdaleen. He repivät jokaisen talon +Bridge Roadin varrella tuhoten siten noin seitsemänkymmentä onnellista +englantilaista kotia, ja sitten he alkoivat rakentaa Ilojen Kaupunkia, +jonka he olivat aikoneet siksi, miksi nyt koko maailma sen myöntää, +suurimmaksi huvipaikaksi, mitä Eurooppa koskaan oli nähnyt. + +Sikäli kuin ilmapallo nousi, näkyivät Ilojen Kaupungin ääriviivat yhä +enemmän. Miltei pohjoisesta etelään Hammersmith Bridgesta lähtien kulki +Keskuskatu, tuo loistava liikennetie, joka oli seurannut Bridge Roadia, +Se oli sata jalkaa leveä, ja joka suuntaan kulki iloisenkirjavia +raitiovaunuja kaupungin eteläisen ja pohjoisen sisäänkäytävän välillä. +Molemmin puolin oli kaikenlaisia rakennuksia, kaikki kermanvalkeiksi +maalattuja — teatteri, varietee, konserttisali, panoraamarakennus, +esitelmäsali, eläinkokoelma, ravintoloita, kahviloita, baareja ja +noita lukuisia paikkoja, missä myydään hyödyttömiä ja kalliita +muistoesineitä, joita ilman ei todellinen brittiläinen voi olla +sinä päivänä, jolloin hän on lähtenyt huvittelemaan. Jalankulkijain +käytävien yllä oli lasikatos ja niiden sekä ajoradan välillä oli +kaksi riviä puita, jotka kauniin ilman vaikutuksesta puhkesivat yhä +kauniimpaan lehteen. Sivukäytävät ja ajoradat olivat täpötäynnä väkeä, +ja katu näytti iloiselta, ei vain naisten loistavien pukujen ja +päivänvalojen kirjavuuden vuoksi, vaan myös pitkien norsu-, kameeli- +ja muiden eläinten muodostamain jonojen vuoksi, joissa värillisten ja +mustien olentojen-ohjaamina ratsasti lukemattomia kaikenikäisiä lapsia, +joka katolta liehui suuria, tummanpunaisia lippuja, joissa komeili +kultakirjoitus: Ilojen Kaupunki. Pääjohtaja: Ilam. Apulaisjohtaja: +Carpentaria. Lisätkää tähän lukuisten orkesterien musiikki ja +päivänpaiste, älkääkä unohtako kaikkien kauniisti leikeltyjen +päätysivujen uutta maalausta, niin voitte saada käsityksen siitä +näystä, jonka esplanaadi tarjosi Ilamille ja Carpentarialle. + +Keskivälissä pohjoista ja eteläistä sisäänkäytävää laajeni Keskuskatu +pyöreäksi aukeaksi, jossa oli suuri pronssisuihkukaivo keskellä. +Länteenpäin oli niin kutsuttu näyttelypalatsin pääty, se oli +suunnaton neliskulmainen rakennus, jonka parvekkeille voi mahtua +kaksikymmentätuhatta ihmistä sadepäivinä. Rakennuksen saleissa oli +esillä kaikkea, mikä naisia, koskee, korkeakorkoisesta kengästä +valtaistuimiin saakka, oli suorastaan ihmeteltävää miten paljon +naisten tavaraa siellä oli. Pohjoiseen näyttelypalatsista levisi +huvipuisto, missä ihmiset ajoivat vuoristoradoilla, ampuivat +ampumaradoilla, kiersivät suurissa pyörissä j.n.e., ja täällä oli myös +ilmapallon paikka. Etelään huvittelupuistosta oli urheilukenttä, missä +krikettipeli oli täydessä käynnissä. + +Vihdoin näkyi idässä kaikkein tärkein, komea sisäänkäynti itämaisiin +puutarhoihin, jotka olivat Itamin ja Carpentarian ylpeys. Itämaiset +puutarhat käsittivät koko kaupungin itäisen osan ja laskivat alas +jokea kohti. Siinä oli yli 100 acrea puutarhaa, metsää ja lehtoa, mikä +oli kaikki upeasti suunniteltu. Kukkia loisti siellä vuodenajasta +huolimatta, kaikkialla kohtasivat silmää puut ja pensaat, kentät ja +kuvapatsaat, lammikot ja suihkukaivot. Keskellä oli Carpentarian oma +erikoinen orkesterikoroke. Noin, kahdentuhannenviidensadan jalan +mittainen pengermä kulki virtaa myöten, ja siitä pisti ulos silta, +mihin höyrylaivat toivat kaupungissa kävijöitä. + + + + +II LUKU. + +HAASTATTELIJA. + + +Ilmapallossa olijat voivat nähdä kaiken. He näkivät ihmisten nousevan +höyrylaivoista, he näkivät ihmisjoukon nousevan maasta uudella +maanalaisella asemalla Hammersmith Bridgen päässä, he näkivät +junat, jotka tulivat Barnesiin, he näkivät miten ihmiset tappelivat +päästäkseen lippuluukuille kaupungin sisäänkäytävillä, he näkivät +ihmisiä, jotka virtasivat alas Ilojen Kaupunkia kohti Barnesista +ja Richmond Roadia myöten. Ilojen Kaupungin ilmoitukset eivät +olleet turhaan täyttäneet kokosivua jokaisessa Lontoon ja monessa +maaseudun lehdessä koko viikon ajan. Ihmisiä virtasi nyt sinne noin +seitsemänkymmentä tunnissa, ja maksu oli shillinki mieheen. + +Pallon alla tuntui pieni nykäisy. Tuhannen jalan mittainen köysi oli +lopussa, ja pallo pysyi nyt liikkumatta. + +Silloin kuului heikko ääni kaupungista, joka oli kuin jotain +kivääritulen räiskeen ja rantaa vasten vyöryväin aaltojen kohinan +välillä. + +"He, huutavat hurraata", sanoi Josephus Ilam. "Minkä vuoksi?" + +"Meille tietysti", vastasi Carpentaria kiihtyneenä. "Eikö se ole +suurenmoista?" + +"Suurenmoista?" sanoi Ilam ja hengitti raskaasti. "Täällä on kuuma. +Mitä tahdoitte näyttää minulle täällä ylhäällä?" + +"Tämän!" huudahti Carpentaria ja osoitti kaupunkia. "Ja tuon!" lisäsi +hän viitaten Lontoota, joka levisi heidän alleen kaikkine torneineen ja +savupiippuineen äärettömänä ja rajattomana. "Se on meidän saaliimme! +Meidän voittomme!" + +Ja hän alkoi laulaa toreadoorin laulua 'Carmenista' kiidättäen +riemuitsevat säveleet taivasta kohti. + +"Mr. Carpentaria", sanoi Ilam odottamattoman katkerasti, "onko tämä +teidän käskyksenne huumorista? Houkutella minut tänne ylös katsomaan +Lontoota ja meidän laitostamme, ikäänkuin en niitä tuntisi yhtä hyvin +kuin omia taskujani!" + +Ilamin salainen viha Carpentariaa kohtaan, joka oli kasvanut hitaasti +päivä päivältä yli vuoden ajan, kuten tuli salaa leviää laivan +lastihuoneessa, näytti nyt puhkeavan esiin. Carpentaria hätkähti. Tällä +hetkellä hän näki jossain määrin, miten suureksi Ilamin vastenmielisyys +häntä kohtaan oli kehittynyt, mutta hän ei käsittänyt sitä kokonaan. Ja +miten hän olisikaan voinut sitä käsittää? + +"Tosiaankin", ajatteli hän itsekseen, "luulenpa vanhan veikon olevan +minulle nyrpeissään! Miksi ihmeessä?" Hän ei voinut ymmärtää syytä +siihen. "Vahinko", ajatteli hän edelleen, "sillä jos tällaisen +laitoksen johtajat eivät voi elää sovussa, voi syntyä ikävyyksiä." + +Ja siinä hän oli paljon enemmän oikeassa kuin aavistikaan. + +Hän istuutui huolimattomasti gondoolin laidalle vasen jalka riippuen +ulkona, ja tarttui kiikariin, joka riippui gondoolipunoksen +sisäpuolella ohuessa teräslangassa. Hän kohotti sen silmilleen ja +katsoi itämaisia puutarhoja kohti. Hän huomasi kai siellä jotakin, +joka suuresti kiinnitti hänen mieltään, sillä hän piti kiikaria kauan +silmillään. + +"Kysyn vielä kerran", sanoi Ilam ja nousi ylös, "onko tämä teidän +käskyksenne huumorista?" + +Hän oli aivan lähellä Carpentariaa ja hänen katseensa oli vihamielinen. + +"Ystäväni", sanoi Carpentaria hiljaa ja laski kiikarin alas, "teidän +vikanne on se, että ette ole taiteilija: Jos olisitte, niin tuntisitte +kuten minä sen tenhon, mikä sisältyy meidän suurtyömme ja Lontoon +katselemiseen. Te olisitte minulle kiitollinen siitä, että toin teidät +tänne ylös." + +"Minä olen liikemies — yksinkertainen liikemies, en muuta", sanoi Ilam. +"En ole koskaan väittänyt olevani taiteilija, enkä tahdo sitä olla. +Sanonpa teille, että, minun-tulisi olla nyt ilmoitusosastossa eikä +haaskata aikaani täällä keinumiseen, mr. Carpentaria." + +"Rakas ystävä", sanoi Carpentaria nopeasti, "pyydän anteeksi. +Laskeutukaamme heti alas." + +"Ja siitä puhuttaessa", jatkoi Ilam välittämättä keskeytyksestä — +hänen suuttumuksensa oli kuin kivi, joka vieri alas rinnettä — "siitä +puhuttaessa sanon teille myös, että teidän mielipiteenne ilmoituksista +ravintoloiden seinillä on järjetön." + +"Mutta rakas Ilam", vastusti Carpentaria, "ei kukaan-viitsi lukea +ilmoituksia syödessään. Sellaiset vain peloittavat heidät pois. +Esimerkiksi, jos saatte nähdä, että G.H. Mumm on maailman parasta +samppanjaa, juuri kun juotte Heidsickia, tai jos Wallsin makkaroita +ajetaan väkisin alas kurkustanne juuri kun syötte jäätelöä — ei +sellaisesta pidetä. Meidän täytyy ajatella kannattajiamme. Ja +sitäpaitsi se on epätaiteellista..." + +"Lorua!" sanoi Ilam. "Jos nämä ilmoitukset jollain tavoin pantaisiin +seinille, tuottaisivat ne meille sata puntaa viikossa." + +"Niin, mutta mitä on sata puntaa viikossa?" + +"Se on sadankahdenkymmenen punnan suuruisen pääoman korot", vastasi +Ilam vilkkaasti. — "Ja sitten tulee lisäksi jotain muutakin. Teidän on +parempi käyttää aikaanne tarkastukseen eikä pitää harjoituksia ja — +johtaa orkesteria. Antakaa minulle vain tahtipuikko, niin minäkin voin +sen tehdä. Mutta tarkastus —" + +"Minun ihana orkesterini!" änkytti Carpentaria pelästyneenä. + +Tämä oli isku hänen sisintä sieluaan kohtaan, mitä ei tule ihmetellä, +kun muistaa, että tämä orkesteri oli ollut kuuluisa kahden mantereen +pääkaupungeissa kahtenatoista vuotena yhteen menoon. + +"Niin", sanoi Ilam, "olen saanut siitä kyllikseni." Hänen olkapäänsä +kosketti Carpentariaa, ja hänen silmänsä — pienet porsaansilmät — +iskivät tulta. "Jospa nyt työntäisin teidät alas? Silloin olisi laitos +minun eikä kukaan sekaantuisi asioihin." + +Hänen kasvonsa vääntyivät ilkeään nauruun. + +"Teillä on kuitenkin huumorintajua Ilam", vastasi gondoolin laidalla +istuva mies iloisesti. Hän kierteli tyytyväisenä punaisia viiksiään, +mutta tuli kuitenkin alas paikaltaan. + +"Tahdoin vain saada teidät ymmärtämään", alkoi Ilam jälleen. + +Mutta tällä hetkellä pisti pää gondoolin sisemmän aukon laidan yli, ja +Ilam keskeytti. + +Se oli tuon nuoren miehen pää, jolla oli kultasankaiset silmälasit. + +"Minä olen Smithers Morning Heraldista", sanoi nuori mies reippaalla ja +tyynellä äänellä, "ja minä olen käyttänyt tätä tilaisuutta hyväkseni +saadakseni tavata herroja yksin. Teidän väkenne teki vastaväitteitä +minun tarttuessani kiinni laskuvarjostinlaitteihin, mutta te käskitte +heitä lähtemään liikkeelle, ja niin he tekivätkin. Minun oli hiukan +vaikea kiivetä tänne laskuvarjostimen tangosta, mutta nyt olen tässä. +Uskallan toivoa, että olette kuulleet kansanjoukkojen huutavan +eläköötä." + +"Hänelle he siis hurrasivat", sanoi Ilam katsahtaen Carpentariaan. + +Ilam ei ollut mikään nero keskustelun taidossa. Hän voi vain sanoa +suoraan sen, mitä tarkoitti, ja kun Ilojen Kaupungin reklaami kaipasi +keskustelutaitoa, täytyi hänen turvautua Carpentariaan, vaikka hän +olisi ollut tälle miten raivoissaan tahansa. + +"Mikä on tarkoituksenne?" kysyi Carpentaria. + +"Niin", sanoi Smithers kohteliaasti, "enkö teidän mielestänne ansaitse +haastattelua?" + +"Ettekö tiedä, että olemme ehdottomasti kieltäytyneet haastatteluista?" + +"Kyllä, ja juuri sen vuoksi Herald niin tahtoo haastattelua ja siksi +minä olen riippunut tuhannen jalan korkeudessa ilmassa." + +Carpentaria ja Ilam vaihtoivat katseita. Molemmat tiesivät mitä toinen +ajatteli — että Smithers ehkä oli kuullut heidän keskustelunsa ja että +hänen suhteensa senvuoksi täytyi olla varovainen. + +"Mr. Smithers, Heraldista", sanoi Carpentaria, "me ihailemme koko +sydämestämme sitä rohkeutta, mitä osoitatte vaarallista elatustanne +ansaitessanne, mutta tällä kertaa olette kielletyillä teillä..." + +"Anteeksi, sitä en ole", sanoi Smithers, "Ilmassa ei ole mitään teitä, +ja minun sanomalehtikorttini on kunnossa. Puhukaa siis nyt jotain +minulle!" + +"Mehän puhumme teille." + +"Tarkoitan, vastatkaa kysymyksiini inhimillisyyden vuoksi. Minä olen +perheen isä, jolla on kaksi köyhää tätiä, ja Herald eroittaa minut, +ellen saa tätä haastattelua toimeen. Ajatelkaa sitä!" + +"Olen kernaammin sitä ajattelematta. Mutta me vastaamme jokaiseen +rehelliseen kysymykseen, jonka meille teette, yhdellä ehdolla", sanoi +Carpentaria. + +"Sanokaa ehtonne", vastasi Smithers salamannopeasti. + +"Sanon sen jälestäpäin", sanoi Carpentaria, ja katsoi Ilamiin. + +"Hyvä on", sanoi Smithers, "Minä suostun mihin tahansa." + +"Te näytätte olevan rehellinen mies. Minä luotan teihin", sanoi +Carpentaria. + +"Kaikki sanomalehtimiehet ovat kunnon väkeä", sanoi Smithers, "vain +heidän työnantajansa ovat välistä... no niin, se ei kuulu tähän. Te +voitte luottaa minuun. Sanokaa nyt minulle: Miksi te ette tahdo tulla +haastatelluiksi? Se hämmästyttää ihmisiä, sillä tämähän on liikeyhtymä, +eikö totta?" + +"Siinähän juuri on syy", sanoi Carpentaria, "me emme oli filmitähtiä +emmekä kiertävä teatteriseurue. Me olemme haastattelujen yläpuolella. +Oletteko koskaan haastatelleet suuria maailmanliikkeitä?" + +"Eipä kai!" sanoi Ilam äkäisesti. + +"Ihmiset, jotka kieltäytyvät haastatteluista, saavat aseman, joka +on yläpuolella kaikkien muiden. Meidän laitoksemme on meidän +laitoksemme. Kun haluamme ihmisten saavan tietää siitä jotain, +maksamme kaksisataaviisikymmentä puntaa yhdestä sivusta Heraldissa, +ja sille sivulle annamme painattaa sen, mitä tahdomme sanottavan, +omilla sanoillamme. Me emme tarvitse haastattelijoita, siinä on koko +salaisuus. Seuraava kysymys?" + +"Sehän on sangen selvää", myönsi Smithers. "Mutta nyt toinen seikka: +Miksi olette päättäneet kutsua tätä paikkaa Ilojen Kaupungiksi?" + +"Koska se on Ilojen Kaupunki", ärähti Ilam. + +"Niin, mutta se kuuluu keksityltä nimeltä — hiukan liian runolliselta +ja korkealentoiselta, eikö totta?" + +"Se on vain siksi, että sanomalehtimiehiltä puuttuu mielikuvitusta", +selitti Carpentaria. "Te ette ole vielä tottuneet tähän nimeen. Te +sanomalehtimiehet juuri huusitte, että Kristallipalatsi oli liian +romanttinen ja korkealentoinen nimi tuolle vastapäätä olevalle +lasirakennukselle." Hän osoitti kaukana näkyvää kahta tornia. +"Mutta sitten te totuitte siihen, ja nyt myönnätte, että se on +Kristallipalatsi eikä muuta." + +Smithers hymyili. + +"Hyvä", sanoi hän. "Tuo kaikki ei merkitse mitään. Tulkaamme nyt asian +ytimeen. Luuletteko te tämän yrityksen kannattavan? Onko todella +tarkoitus, että sen tulee kannattaa, tai onko se vain miljonäärin +päähänpisto? Tiedättehän kaikkien asiantuntijoiden sanovan, ettei se +voi kannattaa." + +"Vai niin? Eikö?" huudahti Ilam. + +"Me tulemme saamaan viisitoistatuhatta puntaa pääsymaksuista +tänään", sanoi Carpentaria. "Korkein lukumäärä kävijöitä Pariisin +maailmannäyttelyssä 1900 oli kuusisataatuhatta. Kuvitteletteko ettemme +me pääsisi niin korkealle? Me ylitämmekin sen. Odottakaahan juhliimme +asti elokuussa! Odottakaahan kongresseihimme syyskuussa! Keskimäärä +kävijöitä Pariisin kolmessa viime näyttelyssä oli neljäkymmentäviisi +miljoonaa. Me toivomme pääsevämme viiteenkymmeneen miljoonaan. Se +merkitsee, että me saamme kaksi miljoonaa vain sisäänpääsymaksua. +Chicagon näyttelyssä oli miltei puolitoista miljoonaa voittoa. Ettekö +luule meidän pääsevän sen yli, kun ulkopuolella on kuuden miljoonan +kaupunki ja Lancashiren ja Yorkshiren miljoonat vain neljän tunnin +matkan päässä täältä?" + +"Mutta Chicago sai valtioapua", huomautti Smithers. + +"Valtioapua!", huudahti Ilam. "Chicago oli huonoimmin järjestetty +näyttely kaikista maailmannäyttelyistä St Louisia lukuunottamatta. Jos +valtio tulisi minun luokseni, niin minä... niin minä... + +"Antaisin sille almun ja käskisin sen mennä seuraavaan pihaan +posetiiviaan soittamaan", lopetti Carpentaria hänen puolestaan. + +"Tämä on kovin mielenkiintoista", sanoi sanomalehtimies. "Ja nyt +tulemme henkilökuntanne lukumäärään." + +Hän hymyili itsekseen tyytyväisenä siitä mainiosta haastattelusta, +jonka hän sai toimeen Carpentarian ja Ilamin kanssa, hehän vastasivat +kaikkeen mitä hän kysyi. Ilam ensiksi alkoi vaatia, että he +laskeutuisivat alas. + +"Nyt tulee ehtoni", sanoi Carpentaria. + +"Sanokaa se vain", sanoi sanomalehtimies. + +"Te tahdoitte meidän kertovan kaiken, ja sen olemme tehneet. Ehtona +on, että, pidätte kaikkea mitä olette täällä kuullut, aivan salaisena, +huomatkaa — kaikkea! Te ette sano sitä kenellekään ettekä päästä sitä +painoon. Muistakaa, että olette rehellinen ihminen." + +"Mutta tämähän on ilveilyä", huudahti Smithers hämmästyneenä. + +"Ei suinkaan", sanoi Carpentaria lempeästi. "Voitteko te kuvitella +meidän teidän ammattinne, perheenne ja köyhien tätienne vuoksi luopuvan +periaatteistamme? Minua ei ainakaan koskaan ole haastateltu." + +"Onko tämä viimeinen sananne?" kysyi sanomalehtimies. + +"On", sanoi Carpentaria. + +"Hyvä on", sanoi Smithers, ja hänen päänsä katosi. + +"Laskeutukaamme alas", sanoi Ilam ihastuneena. Hän antoi +alaslaskumerkin. + +"Me emme mene vielä alas", sanoi sanomalehtimies, jonka pää jälleen +tuli näkyviin. + +"Ja miksei?" + +"Siksi, että olen leikannut köyden poikki." + +Carpentaria, joka aina oli tyyni, kun ei ollut kysymys taiteesta, +repi palasen kuoresta, joka hänellä oli taskussa ja heitti sen ulos +gondoolista. Se vaipui hyvin nopeasti. Sitäpaitsi he voivat nyt +selvästi paljaalla silmällä huomata, että heidän ja maan välimatka koko +ajan eneni. + +"Otan lupaukseni takaisin tällä hetkellä", sanoi sanomalehtimies ja +kiipesi varovaisesti takaisin gondooliin. "Kaikki, mitä tästä lähtien +sanotaan, tulee painetuksi. Meille tulee kyllä jännittävä matka. Ehkä +pääsemme aina Ranskaan asti. Joka tapauksessa saan hienon kirjoituksen +maanantain numeroon. Herrat eivät vielä ole käsittäneet mitä +uudenaikainen sanomalehti on." + +Sitten ilmapallossa vallitsi hiljaisuus. + +Ilam loi suuttuneen katseensa kohti maata, joka katosi nopeasti +hänen altaan. Hän ei huomannut ihanaa päivänpaistetta. Häh tahtoi +olla ilmoitusosastolla, järjestää sitoumuksia. Hän ajatteli, että +Carpentarian hullut päähänpistot olivat saattaneet hänet tähän asemaan. +Hän oli niin vihainen, että miltei unohti vaaran, missä hän oli. + +"Tässä me siis olemme", sanoi sanomalehtimies, "ettekä te voi mitään!" + + + + +III LUKU. + +INNOITUSTA. + + +"Sallikaa minun huomauttaa, mr. Smithers", sanoi Carpentaria vihdoin, +"että temppunne on turha. Sivistyksen apukeinot eivät ole vielä +lopussa. Me laskeudumme jo paraikaa." + +Käteensä hän puristi nuoraa, joka johti ylös heidän päittensä +yläpuolelle ja katosi köysistöön. Hän oli avannut venttiilin +selkoselälleen. + +"Älkää koettako liikahtaa", sanoi hän, "sillä silloin mr. Ilam +vääntää teiltä niskat nurin. Koko tämä juttu ei maksa meille muuta +kuin muutaman tuhat kuutiojalkaa kaasua puolen shillingin hintaan +tuhannelta. Mitä se teille maksaa, sitä olen tarkemmin miettivä." + +Ja sanomatta muuta irroitti hän ohuen teräsköyden, joka oli kierretty +itse gondoolissa olevaan kehään, ja alkoi laskea sitä alas, kun hän oli +sitonut valkoisen lipun sen toiseen päähän. Kiitos täydellisen tyynen +ilman oli pallo vielä huvipuiston yläpuolelle. + +Pian voivat gondoolissa olijat nähdä alhaalla olevan kiihtyneen +kansanjoukon liikkuvan heidän mukaansa, ja kun valkoinen lippu kosketti +maata, tarttuivat siihen pallon ohjaajien innokkaat kädet, ja hitaasti +laskeutui pallo alas maahan tilassa, joka näytti miltei vaaralliselta. +Ja toisen kerran tänään kuului innostuneita hurraa-huutoja kaikkialta. + +"Olisittehan itse voinut arvata", sanoi Carpentaria heidän ollessaan +kymmenen jalan päässä maasta, "että tällaisessa huvipuistossa on +ryhdytty kaikkiin toimenpiteihin onnettomuustapauksien ja tyhmyrien +varalta." + +Smithers, joka oli miltei yhtä surkean näköinen kuin ilmapallo, ei +vastannut. Josephus Ilam katseli hurjin katsein. + +"Se ei ollut mitään, ei mitään!" huusi Carpentaria ihmisille, jotka +keräytyivät kysellen heidän ympärillen. "Täyttäkää pallo uudella +kaasulla niin pian kuin mahdollista, kiinnittäkää köysi ja laittakaa se +kuntoon yleisöä varten. Älkää häiritkö minua!" + +Ja niin sanoen hän hypähti pois gondoolista ja juoksi tiehensä Ilamin +huutaessa häntä. + +"Hei! Pysähtykää hiukan! Mitä teemme tälle tyhmeliinille!" + +"Miksi hän juoksee pois tuolla tavoin", mutisi hän itsekseen, "mikähän +hänen seuraava päähänpistonsa lieneekään?" + +"Unohdin sen aivan", sanoi Carpentaria ja pysähtyi. 'Nuori mies', +kääntyi hän Smithersin puoleen, "seuratkaa minua, älkääkä keksikö +mitään tekosyitä!" + +"Kuulkaapa", sanoi hän. "Meillä on aivan liian kiire ehtiäksemme ryhtyä +oikeusjuttuihin. Ja sitäpaitsi meidän täytyy muistaa teidän köyhiä +tätejänne. Juoskaa! Laittautukaa tiehenne! Minä ihailen teitä itse +asiassa, ymmärrättekö?" + +Smithers ymmärsi ja katosi. + +Carpentaria kiiruhti edelleen, syöksyi Keskuskadun yli, vältti nipin +napin yliajetuksi joutumisen ja tuli sitten yksityistietä myöten, +joka kulki kahden rakennuksen välistä, itämaisiin puutarhoihin. Ja +juuri näiden puutarhojen sisäpuolella, aivan sisäänkäytävän vieressä, +oli kummallakin puolella suuri rakennus, jota ympäröi puutarha. +Toisessa näistä rakennuksista asui Josephus Ilam äitineen, toisessa +Carpentaria ja hänen sisarpuolensa Juliette d'Avray. Ilamin talon ja +Keskuskadun puolitien takapäädyn välillä oli tuollainen tyhjä paikka, +jollaisia niin usein syntyy, kun suunnitellaan näyttelyä tai jotain +sen kaltaista. Se oli yleisön katseilta peitetty aidalla, ja tässä +aidassa oli ovi, joka oli maalattu siten, että sitä ei voinut nähdä, +ellei tiennyt siitä. Carpentaria astui sisään ja sulki oven jälessään. +Keski-ikäinen mies, jolla oli kuluneen näköinen sininen puku yllään, +istui jollain laudanpätkällä. Hän hypähti ylös ja näytti horjuvan. + +"Mitä te teette, täällä?" kysyi Carpentaria lyhyesti. + +"Kuulkaapas", sanoi mies ja tuli hoippuen Carpentariaa kohti. "Minä +olen hieno herra, ymmärrättekö? Tulin tänne — hik, lepäämään — +ymmärrättekö? Antakaa te minun olla rauhassa, niin minä annan teidän +olla. Seis, tuossa saatte korttini." + +Mies oli silminnähtävästi juovuksissa, eikä Carpentariaa huvittanut +haaskata kallista aikaa neuvotteluihin tämän Bakkuksen uhrin +kanssa. Hän lähti hänen luotaan ja sulki oven miehen haparoidessa +nimikorttikoteloaan. Hän aikoi lähettää jonkun heittämään miehen ulos, +mutta unohti sen. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli huvilansa +työhuoneessa. + +"Nopeasti!" sanoi hän Juliettelle, joka oli harvinaisen sievä, pieni, +noin kolmenkymmenen ikäinen nainen. + +Hän vaipui tuoliin kirjoituspöytänsä ääreen. Juliette asetti +nuottipaperia hänen eteensä ja pani kynän hänen käteensä ja hän +kirjoitti arkin poikki: Ilmapallo-kehtolaulu, ja alkoi sitten raapustaa +nuotteja — ristejä, pausseja, tempomerkkejä ja muita ihmeellisiä +merkkejä — koko paperille. + +"Se tuli äkkiä mieleeni", mutisi hän, "ollessamme ilmapallossa." + +"Älä puhu, rakkaani", sanoi Juliette, "Kirjoita." Ja hän kirjoitti. + +Kun se oli valmis, pyyhki Carpentaria hikeä otsaltaan ja joi +wiskya ja maitoa, mitä Julie oli hänelle sekoittanut. Hän huokasi +tyytyväisyydestä ja väsymyksestä. Luomistuska oli ohi. + +"Soita se", huudahti hän. + +Ja Juliette istuutui pianon ääreen ikkunan luo, mistä voi +nähdä yli ihanan puutarhan, ja soitti pehmeästi Carpentarian +kahdeksannensadannenneljännenkymmenennenseitsemännen opuksen. + +"Se on ihana", sanoi hän. + +"Niin", myönsi Carpentaria. "Se on mallikelpoinen pikku kappale. Pisti +yhtäkkiä päähäni!" + +Hän napautti sormiaan. + +"Sillä tavoin parhaat teoksesi tulevat", hymyili Juliette. + +"Tänä iltana se on esitettävä!" päätti Carpentaria. + + + + +IV LUKU. + +MRS. ILAM. + + +Hiukan myöhemmin samana iltapäivänä istui Josephus Ilam juomassa teetä +äitinsä kanssa vastapäisessä talossa. Vanha mrs. Ilam, — joka oli laiha +ja pieni, niin että hänen poikansa olisi riittänyt tusinaan sellaisia +olentoja — istui hirvittävän suorana tuolissaan, kun Josephus taas +oli heittäytynyt sohvaan asentoon, joka ilmaisi hänen suuttunutta +mielentilaansa. Mrs. Ilamilla oli leskenharso, vaikka oli monta vuotta +siitä kun hän oli kadottanut miehensä, joka oli kerännyt omaisuuden +soodavesikaupoilla. Hänellä oli terävät, kovat kasvot, aivan mustat +silmät ja aivan valkoinen tukka, ja kun hän suuntasi nuo silmät +poikaansa, oli helppo nähdä, että tämä poika oli hänen epäjumalansa ja +orjansa. Hän oli elänyt yksinomaan tätä miestä varten, joka ei ollut +ollut poissa hänen luotaan juuri päivääkään. Hänelle tuo lihamöhkäle +oli yhä lapsi, joka tarvitsi hoitoa ja neuvoja. Hän hemmotteli häntä +kyllä, mutta siitä huolimalta oli poika alituisessa pelossa hänen +takiaan. Se, että hän oli tehnyt isänsä jälkeenjättämän omaisuuden +kaksinkertaiseksi sijoittamalla rahat ravintoloihin ja hotelleihin, +ei lainkaan tehnyt häntä huomattavaksi vanhan rouvan silmissä, joka +piti häntä vain näppäränä poikana, jolla oli taipumuksia liikealalle. +Sitäpaitsi oli jokainen penni Ilamin omaisuutta hänelle kuuluvaa +niinkauan kuin hän eli. Ilamin osa Ilojen Kaupungistakin oli hänen. +Kun Carpentaria oli Ilamin keksinyt, täytyi hänen päättää, tahtoiko +hän sijoittaa miljoonan puntaa yritykseen vai eikö, ja hänen äitinsä +sen ratkaisi ja sanoi hänelle, että hän olisi hullu, jos heittäisi +sellaisen yrityksen. + +"No", sanoi vanha rouva kimeällä, värisevällä äänellä ojentaessaan +hänelle kupin teetä — kuppi kilisi teevadilla hänen keltaisessa, +sinisuonisessa kädessään. — "Et siis tule toimeen Carpentarian kanssa. +Sitä pelkäsinkin." + +"Hän ei tahdo mitenkään kuulla järkisyitä ilmoitusten suhteen", sanoi +Ilam happamana ja kiersi lusikkaa teessä. + +"Eikö?" + +"Ja hän on aivan järjetön kun on kysymys tuosta hänen musiikistaan. Hän +on harjoittanut kaksi tuntia kahtena viime päivänä. Minun täytyy tehdä +kaikki työt." + +"Niinkö?" + +"Ja sitten hän kaupanpäällisiksi vie minut ylös ilmapallossa ja haaskaa +siten aikaa." + +"Ilmapallossa!" + +Ilam kertoi tapahtuman ilmapallossa. + +"Ja sitten hän päästää tuon kirotun sanomalehtimiehen vapaaksi — aivan +vapaaksi!" + +"Jos", sanoi hänen äitinsä, "minua vain ihmetyttää, että olet vielä +elossa." + +"Vahinko, että Carpentaria on elossa", vastasi Ilam. + +Hänen äitinsä hehkuva katse kohtasi hänen omansa. + +"Juuri sitä olen ajatellut", sanoi hän tyynesti. Hänen poikansa katse +vaipui alas. + +"Miten kauan?" + +"Siitä asti kuin aloit valittaa hänestä, noin viikko sitten, poikaseni." + +"Me emme tarvitse häntä nyt enää", mutisi Ilam. "Olemme toteuttaneet +kaikki hänen aatteensa ja nyt tämä on vain liikekysymys, eikä +Carpentarialla ole aavistustakaan liikeasioista. Ajattelehan vain hänen +syitään ilmoituksia vastaan!" + +"Älä välitä siitä nyt, Jos", keskeytti hänen äitinsä. + +"Hän on vain tiellä nyt", jatkoi Jos synkkänä. + +"Otaksun, että hän ei aio vetäytyä syrjään", huomautti mrs. Ilam. + +"Vetäytyä pois? Ei tietenkään. Ei mikään saisi häntä siihen. Hän +nauttii siitä — nauttii minun kiusaamisestani." + +"Joka tapauksessa", sanoi äiti, "on sinulla se ilo, että laitos saa +suuren menestyksen." + +Hän katseli ulos ikkunasta yli puutarhan. + +"Niin", murisi Ilam, "ja hän saa puolet voitosta. Minä olen hankkinut +kaikki rahat, hän ei penniäkään. Mutta hän saa puolet voitosta, ja +minkä vuoksi? Muutamista päähänpistoista — ei muusta. Hän on olevinaan +apulaisjohtajana, mutta hän ei johda mitään muuta kuin tuota siunattua +orkesteria. Ja minä olen laskenut, että me saamme kymmenentuhannen +punnan nettovoiton viikossa! Puolet kymmenestä on viisi." + +"Hän saa puolet voitosta vain niin kauan kuin elää, Jos", sanoi mrs. +Ilam. "Sen jälkeen ei mitään." + +"Ei mitään", sanoi Jos ja puraisi lämmintä torttua. "Mutta niin kauan +kuin hän elää, maksaa hän minulle noin viisituhatta puntaa viikossa +lukuunottamatta harmia." + +"On mahdollista, ettei hän elä niin kauan", uskalsi mrs. Ilam sanoa. + +"Mutta hän voi elää vaikka viisikymmentä vuotta." + +"Entäpä jos hän kuolisi aivan äkkiä, Jos", jatkoi mrs. Ilam +rauhallisesti, "silloin hän ei olisi ensimmäinen, joka on ollut +tielläsi ja joka on kadonnut äkkiä ja odottamatta." + +"Äiti!" + +Ilam miltei huusi tuon sanan ja hypähti ylös. + +"Olisiko hän sitten ensimmäinen?" intti mrs. Ilam. + +"Ei, ei olisi", mutisi Josephus ja hänen äänensä vapisi. + +Mrs. Ilam sammutti väkiviinalampun, joka paloi teekattilan alla, kuin +olisi hän puhaltanut Carpentarian elämän sammuksiin. + +"Minun täytyy mennä", sanoi Josephus hermostuneesti. + +"Odota hetkinen, lapseni. Soita palvelijaa." + +Palvelustyttö tuli sisään. + +"Tuokaa tänne herranne kudottu liivi", sanoi mrs. Ilam. + +"Mutta äiti, en tarvitse sitä." + +"Kyllä tarvitset, Jos. Ei mikään ole niin petollista kuin toukokuun +lämmin. Ota se yllesi minun ilokseni." + +Poika totteli, kumartui alas suutelemaan ryppyistä äitiään ja meni. + +"Ajattele mitä sanoin", huusi äiti hänen perästään. + +"Ja mitä sanot hänen sisarestaan", kysyi poika. + +"Älä sekoita yhteen kahta eri asiaa", vastasi mrs. Ilam. "Sitäpaitsi +hän ei ole hänen sisarensa." + + + + +V LUKU. + +ORKESTERI. + + +Sinä iltana oli Ilojen Kaupunki valaistu. Kahdeksankymmentätuhatta +pientä sähkölamppua riippui köynnöksinä pitkin Keskuskatua, kaikkien +huvipaikkojen päätyihin oli vedetty tulijuovia, puodit kimallelivat, +ja kiertoradoilla näkyi nimikirjaimet I ja C, jotka välkähtelivät +vuorotelleen. Kello kahdeksan olivat käytävät täpötäynnä väkeä ja +ravintoloissa söi viisituhatta ihmistä illallista tarvitsematta +häiriintyä ilmoituksista. Joka paikka oli täynnä, mutta eniten +iloitsivat ihmiset itämaisista puutarhoista, minne oli kerääntynyt +viidenkymmenentuhannen suuruinen joukko. Kiinalaiset lyhdyt loistivat +kuin ihmeelliset kukkaset, jotka olivat puhjenneet tunnissa +kukoistukseen ja jotka nyt hohtivat kaikissa sateenkaaren väreissä. +Vain orkesterilava oli sähköllä valaistu. Se loisti puutarhan keskellä +kuin suuri kruunu, ja vaikka se vielä oli tyhjä, herätti se suurinta +huomiota. + +Ja kaikki nuo monet tuhannet ihmiset, jotka kaikki tunsivat jotain +uutta tapahtuneen huvien historiassa, odottivat Carpentariaa, Ilojen +Kaupungin suurta vetovoimaa. + +Hänen orkesterinsa soittaisi kahdeksasta kymmeneen, ja suuret +ilmoitustaulut, joita oli kiinnitetty kahviloihin, ilmoittivat: +"Carpentarian orkesteri soittaa Ilmapallo-kehtolaulun, Carpentarian +uusimman sävellyksen, joka on sävelletty tänä iltapäivänä." + +Kymmenen minuuttia vailla kahdeksan tuli orkesterin kuusikymmentä +jäsentä puettuina purppuraisiin univormuihinsa marssien puutarhan +läpi lavalle. Kymmenen askeleen päässä viimeisestä miehestä tuli +Carpentaria edessään pieni poika, joka kantoi hänen tahtipuikkoaan +pienellä tyynyllä. Kaikki, mitä Carpentaria teki, oli valtavaa ja +juhlallista. Ylemmät henkilöt nauroivat tälle juhlallisuudelle, mutta +suuri enemmistö ei nauranut, he hurrasivat, he ihailivat. Olivatpa +he nyt oikeassa tai ei, oli kuitenkin tosiasia, että tällainen oli +aivan luontaista Carpentarialle, se oli hänen teatterimaisen henkensä +ilmaisu, se oli itseensä luottavan miehen keksintöä. + +Täsmälleen kello kahdeksan seisoi Carpentaria lavalla +viiteenkymmeneentuhanteen kuulijaan päin kääntyneenä, ja kumarreltuaan +juhlallisesti kolme kertaa kääntyi hän orkesteriin päin ja kohotti +tahtipuikkonsa. + +Se oli dramaattinen silmänräpäys. Ilojen Kaupungin todelliset avajaiset. + +Eläköön ja hurraa-huudot kaikuivat suurina aaltoina yli ihmisjoukon, +eivätkä tahtonet lakata, ja nekin, jotka eivät Carpentariaa tunteneet, +ymmärsivät mitä oli olla pääkaupunkien suosikki, johtava tähti kaikkien +yleisön suosimain ja tervehtimäin loistavain tähtien joukossa. + +Carpentaria seisoi liikkumattomana, kuin olisi hän ollut hakattu +kiveen, kunnes kättentaputus oli lakannut, sitä kesti noin viisi +ja puoli minuuttia. Konsertti viivästyi siis noin viisi ja puoli +minuuttia. Carpentaria ei itse koskaan tullut liian myöhään, mutta +hänen yleisönsä viivästytti tavallisesti häntä. + +Äkkiä hän laski tahtipuikkonsa nykäyksellä, joka vaikutti +odottamattomalta, ja kuningashymni alkoi. + +Nähdä Carpentarian johtavan orkesteriaan oli maailman suurimpia +ihmeitä. Hän ei johtanut vain kädellään ja silmillään, vaan koko +vartalollaan ja univormullaan. Hänestä sanottiin, että hän osasi +johtaa Beethovenin Eroica-sinfonian vasemmalla jalallaan — ja kukapa +voisi sitä kieltää? Kuningashymni oli hänelle vain lastenleikkiä, ja +sitäpaitsi hän oli hyvin hillitty sen suhteen. Hän johti sitä vain +niin että hän teki sen vaikutuksen kuin hän itse olisi hymnin sanojen +mukaan 'suojellut' kuningasta. Siinä kaikki. Mutta miten loistavasti, +mukaansatempaavasti ja hillitysti hän 'suojeli' kuningasta! +Kättentaputukset raikuivat heti hurjina. + +Seuraavana numerona oli Ilojen Kaupungin marssi, jonka Carpentaria +oli säveltänyt. Carpentaria ei nimittäin johtanut muuta kuin +kansallishymnejä, omia sävellyksiään ja ehkä korkeintaan Wagneria +ja Beethoovenia. Tämä marssi oli täydellisesti Carpentarian tyyliin +ja sävelletty sitä varten, että hän voisi esittää loistavia +johtaja-ominaisuuksiaan. Hän oli jo tehnyt sen kuuluisaksi +juhlakiertueellaan Yhdysvaltojen läpi edellisenä vuonna. Se alkoi +mahdollisimman suurella hälinällä. Siinä oli jotain tarttuvan iloista, +ja sekä tuo iloisuus että suuriäänisyys kestivät koko kappaleen +läpi ilman vähintäkään laskukohtaa. Ja miten hän johti sen! Hänen +tahtipuikkonsa oli vuorotellen valtikka, kaivonpumppu, juhlapylväs, +keppi, rumpukapula, lippu, hammastikku, luuta, heiluri, piiska, +lääkepullo, skorpiooni. Hän ruoski, kiusasi, kehitti päästi irroilleen, +vangitsi, maalasi, mittaili, hallitsi, levitti, työnsi takaisin, veti +syrjään ja väänteli orkesteriaan, ja kun sen innostus näytti pääsevän +voitolle, rauhoitti hän sitä lääkepullollaan. Kappale oli vuorotellen +marssi, tappelu, palava talo, kilpajuoksu, sadantonnin kanuunan +laukaus, ilotulitus, suuri juhla ja toruva äiti. + +Se oli suurenmoista. + +Lopun jälkeen, joka tuli yhtä äkkiä kuin ovi, joka paiskataan lukkoon, +vallitsi omituinen hiljaisuus, ja sen jälkeen puhkesi suosionosoitus, +joka oli yhtä voimakas kuin marssi itse. + +Carpentaria kumarsi, koko orkesteri kumarsi, Carpentaria kumarsi +jälleen. Vihdoin hän osoitti erästä huilunsoittajaa tahtipuikollaan ja +tämä tuli esiin jakamaan kunniaa Carpentarian kanssa. Miksi Carpentaria +oli valinnut juuri tämän huilunsoittajan, sitä ei kukaan tiennyt. +Neljäkymmentäkään huilua ei olisi kuulunut tässä kauheassa rumpujen ja +metallisoittimien pauhinassa. Mutta Carpentaria oli Carpentaria. + +"Kuuliko kukaan teistä laukausta?" kysyi Carpentaria hiljaa kääntyen +orkesterinsa puoleen. + +"Laukausta, sir? Ei, sir", kuului monesta suusta. "Miksi niin, sir?" + +"Siksi, että kuula hipaisi korvaani. Se oli neljäs tahti lopusta." + +Hän vei käden korvalleen ja näytti, että sormissa oli verta. + +"Se ei ole mitään, ei siitä tarvitse välittää. Odotan, että suhtaudutte +siihen todellisina sotilaina." + +"Kyllä, sir", vastasi rohkea orkesteri. + +Carpentaria tuijotti äkkiä rautatankoa, joka kannatti kattoa, se oli +raapiintunut ja tullut kuhmuille. Hän pani kaksi rummunlyöjää etsimään +lattialta, ja muutaman hetken kuluttua olivat he löytäneet litteäksi +litistyneen kuulan, jonka hän pisti taskuunsa. + +"Numero kolme!" sanoi hän tiukasti astuessaan johtajakorokkeelleen ja +naputtaessaan tahtipuikkoaan siihen. + +Numero kolme oli kehtolaulu. Ei voinut olla sen suurempaa vastakohtaa +marssille. Se oli niin hieno, niin kaunis, että sitä tuskin voi kuulla, +— ja kuitenkin se kuului yli koko puiston. Carpentaria houkutteli +suloisia — säveliä orkesterista samannäköisenä kuin taikuri vetää +kirjavia paperiliuskoja suustaan näytettyään ensin, että se on aivan +tyhjä, Oli kuin soitto olisi leijunut silkkiharsona ilmassa. Se sai +äitien silmät kyyneltymään ja vahvat miehet sulkemaan silmänsä. +Sellaisia vastakohtia oli Carpentarian sielussa. + +Kättentaputus oli raivoisa. + +Carpentaria meni käsinojan luo ja rauhoitti yleisöä kädenliikkeellä. + +"Annan teille kunniasanani, naiset ja herrat", sanoi hän, "että kello +neljä tänään ei nuottiakaan tästä pienestä kappaleesta oltu sävelletty." + +Hän ei osoittanut vähintäkään kiihtymyksen merkkiä. Mutta kun konsertti +oli lopussa eikä useampia kuulia ollut tullut, pyyhki hän otsansa +helpotusta tuntien ja useimmat orkesterilaiset tekivät samoin. + +Carpentaria kulki penkereellä joenrannalla tunnin ajan ja koetti saada +lepoa. Hän ajatteli vuoroin kuulaa ja vuoroin Ilamia. + +Tähän asti oli hänen ja Ilamin väli ollut ehdottoman ystävällinen, ja +hän oli tehnyt niin paljon Ilamin hyväksi, pistänyt uuden omaisuuden +hänen laskuunsa. Loistava menestys, joka laitoksen avajaisilla oli +ollut, oli Carpentarian aatteiden ansiota. Mutta kuitenkin Ilam +häntä vihasi. Hän miltei hätkähti ajatellessaan sitä hetkeä, jolloin +hän istui gondoolin reunalla ja Ilam uhkasi häntä ja puhkesi sitten +kamalaan nauruun. + +Itämaiset puutarhat olivat tyhjinä ja pimeinä. Iloinen ihmisjoukko oli +kadonnut, valot sammuneet. Vain Ilamin huoneesta loisti valo kuten oli +koko illan loistanut. Carpentarian oma huvila oli pimeänä. Hän mietti +mitä Juliette mahtoi tehdä. + +Vihdoin hän meni kotiin puutarhan läpi. Ja juuri mennessään ovesta +sisään hän muisti, ettei ollut antanut mitään määräystä juovuksissa +olevan miehen suhteen. Hän meni takaisin portaita aitauksen taakse +ja sytytti tulitikun. Mies makasi maassa epäilemättä syvään uneen +vaipuneena. + +Hän sai päähänpiston, jälleen yhden noita ihmeellisiä päähänpistojaan. +Hän nosti ylös tajuttoman miehen, joka pysyi jäykkänä eikä edes +huokaissutkaan, ja kantoi hänet ilman erikoista rasitusta — sillä +Carpentaria oli hyvin voimakas — Ilamin huvilan sivuovelle, Siellä hän +asetti miehen ovea vasten. Joka yö jo viikkokausia oli Ilam tullut ulos +siitä ovesta keskiyön aikana lähteäkseen tarkastusretkelle. Hän tunsi, +että hän oli pienen kepposen velkaa Ilamille. Sitten hän peräytyi +varjoon ja odotti. + +Sitten ovi aukeni, ja Ilam kaatui miehen yli kuten Carpentaria oli +odottanutkin, nousi ylös, kiroillen ja veti valkeaa tulitikkuun +katsoakseen miestä. + +Samassa silmänräpäyksessä kulki nainen Carpentarian ohi pimeässä. Hän +hämmästyi tuntiessaan Julietten. Hän kosketti häntä. + +"Oh!" huudahti tämä hiljaa peräytyen. + +"Miksi niin hätkähdit?" kysyi Carpentaria. + +"Sinä — sinä peloitit minua", sanoi Juliette. + +Hän saattoi sisarpuolensa kotiin. Hänen tullessaan jälleen ulos astui +Ilam alas sivukäytävän portaita. Ei mitään näkynyt oven lähellä. + +"Oletteko nähnyt juopunutta miestä?" huusi Carpentaria. + +"En", sanoi Ilam hetkisen vaiettuaan. + +"Ette ovenne lähellä?" + +"En. Miksi niin?" + +"Oh, muuten vain. Luulin teidän nähneen." + +"Hyvää yötä", murisi Ilam, mutta sen sijaan, että olisi lähtenyt +retkelleen, palasi hän nopeasti taloon. + + + + +VI LUKU. + +MUSTA TAAKKA. + + +"Omituista!" ajatteli Carpentaria palatessaan kotiinsa. "Miksi ystäväni +ja toverini Ilam kieltää nähneensä juopunutta miestä, vaikka omin +silmin näin hänen kompastuvan häneen. Ja mikäli voin kuulla hänen +äänestään, ei hän ollut suuttunutkaan. Ääni kuulosti pikemminkin +masentuneelta." + +"Ja edelleen: miten ystäväni juopuneen kävi? Hänenhän täytyy olla +jossain! Onko hän Ilamin talossa? Miksi hän olisi siellä? Ei Ilam +eikä hänen äitinsä ole juuri laupiaita samarialaisia ja ellei hän +ole siellä, onko hän äkkiä tullut järkiinsä ja hoippunut tiehensä? +Mahdotonta! Minäkin olen ollut kerran juovuksissa, ja sanon, +mahdotonta. Onko Josephus kantanut hänet jonnekin? Ja minne hän on +kantanut hänet, ja miksi?" + +Carpentaria astui halliinsa ja sulki ulko-ovensa. Hänen tapansa ei +ylimalkaan ollut olla erikoisen tarkka ovensa lukitsemisen suhteen. +Sehän olikin naurettavaa täällä, kun huvila oli keskellä puolen +englantilaisen neliöpenikulman suuruista yksityisaluetta ja kun +kaikilla porteilla oli varmat vahdit. Mutta tänä iltana hän lukitsi +oven hyvin tarkasti, itsekään tietämättä miksi. Hän kuvitteli +kuulevansa askeleita hallista keittiöön vievässä käytävässä, ja hän +sytytti nopeasti sähkövalon ja katsoi käytävään. Mutta siellä ei +ollut mitään. Hän käsitti olevansa hyvin hermostunut ja suunniltaan. +Palvelijat olivat epäilemättä menneet jo aikaa sitten maata. Hän +sammutti valon ja meni ylös työhuoneeseensa ja istuutui nojatuoliinsa +— kuuluisaan tuoliin, missä hän oli säveltänyt niin monta kuuluisista +kappaleistaan. Hän koetti hillitä itseään ja ajatella loogillisesti. + +Mutta jälleen arveli hän kuulevansa askeleita, ja hän eroitti epäselvän +hahmon ovella. + +"Kuka siellä?" kysyi hän tiukasti. + +"Minä vain", sanoi naisen ääni ja samassa silmänräpäyksessä syttyi +sähkövalo. + +Juliette seisoi hänen edessään. + +"Miksi istut siinä pimeässä, Carlos?" kysyi hän. + +Carlos oli hänen käyttämänsä lempinimi veljestään. + +"En tiedä", vastasi tämä hiljaa. + +"Poika parka", sanoi Juliette ja meni hänen luokseen. "En ole sanonut +sinulle vielä hyvää yötä." + +Hän laski kankeat kätensä hänen olalleen ja suuteli häntä molemmille +poskille kuten hänen tapansa oli. Kiintymys Carloksen ja hänen +puoliranskalaisen sisarpuolensa välillä oli hyvä ja aito. Carpentaria +piti sisarestaan tämän pariisilais-aistikkuuden ja hänen selvien +käytännöllisten ominaisuuksiensa vuoksi, ja myöskin siksi, että sisar +piti häntä nerona. Tänä iltana häh oli herttaisempi ja sisarellisempi +kuin milloinkaan ennen. + +"Hyvää yötä", sanoi hän värisevällä äänellä ja hänellä oli kyyneleitä +silmissään. + +"Hyvää yötä", sano Carpentaria, mutta ei voinut olla ihmettelemättä, +miksi sisar oli niin kiihtynyt. + +Hän meni makuuhuoneeseensa ja sen ulkopuolella olevalle pienelle +puuparvekkeelle, mistä hänellä oli mainio näköala Ilamin sivuovelle. +Oven yläpuolella olevasta ruudusta loisti valo, ja Carpentaria +huomasi vihdoin, että ovi oli puolittain avoinna. Hän meni takaisin +makuuhuoneeseensa, sammutti kaikki valot ja palasi takaisin +parvekkeelle vartioimaan. Hän päätti katsella niin kauan kuin Ilamin +ovi olisi avoinna. Hän asettui mukavaan asentoon nojatuoliinsa, joka +oli hankittu parvekkeelle lepäämistä varten, ja pahoitteli vain, ettei +ollut viisasta sytyttää sikaaria tai savuketta. + +Vähitellen hän rauhoittui. Kiihtymys, jonka musiikki aina sai hänessä +aikaan, tyyntyi. Hän voi nyt ajatella selvästi. Mutta hän ei ajatellut +niin paljon juopunutta miestä kuin tuota kuulaa, ja sehän olikin +luonnollista. Hän oli nyt hämmästynyt siitä, että oli voinut seistä +tuossa lavalla vaaraa ajattelemattakaan senjälkeen kuin kuula oli häntä +hipaissut. Hän ihaili myös soittajien kylmäverisyyttä. Mutta hänenhän +korvaansa kuula olikin hipaissut, ei heidän. + +Kuka oli tuo mies, joka tahtoi ottaa hänet hengiltä? + +Hän ajatteli kaikkia vihollisia, joita hänellä oli, kaikkia voittamiaan +kilpailijoita, mutta oli vaikeaa muistaa heitä kaikkia. Sillä hänen +tietoisuutensa syvyyksistä nousi aina yksi nimi yhä uudelleen ja +uudelleen, kuten kuplat nousevat lammen pohjasta ja särkyvät pinnalle +ehdittyään. Ja se oli Ilamin nimi. Hän kielsi nimeä nousemasta +pinnalle, mutta se nousi kuitenkin. Hän ei voinut käsittää, miksi Ilam +vihasi häntä niin kuolettavasti. Mutta ilmapallossa sattunut tapahtuma +oli luonut äkkinäistä ja räikeää valoa Ilamin luonteeseen. Hän tunsi +tähän asti erehtyneensä Ilamistä ja Ilamin olevan miehen, jonka kanssa +ei ollut viisasta olla yhteisissä asioissa. Ja Ilamin tuntemattomat +juonet näyttivät kietoutuvan hänen ympärillen hänen istuessaan siinä +keskellä yötä, kuin suuren hämähäkinverkon säikeet, ja sitovan hänet +yhä lujemmalle ja lujemmalle. + +Silloin hänen ajatuksensa keskeytti äkkiä ääni jostain parvekkeen +alapuolelta. + +Se oli hänen oma sivuovensa, joka avattiin hyvin varovasti. Hän voi +kuulla sen aivan selvästi yön hiljaisuudessa, mutta avattiinko ovi +sisältäpäin vai ulkoapäinkö, sitä hänen oli mahdotonta päätellä. +Hän muisti, että vaikka hän oli lukinnut ja teljennyt pääoven hyvin +ja tarkoin, oli hän unohtanut lukita sivuoven. Hän kumartui alas +parvekkeelta niin kauas kuin uskalsi, mutta oli mahdotonta nähdä mitään +alla olevassa pimeydessä. + +Ja sitten kuului askeleita hiekalla ja hän näki jotain valkoista, joka +liikkui pimeydessä. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän käsitti, että tuo +hahmo oli Juliette, joka oli kietonut valkoisen huivin päänsä ympäri. +Mitä hän aikoi tuolla, ja miksi hän oli avannut oven niin varovasti? +Oliko hänellä jokin salaisuus? Hän päätti katsella häntä, Juliette meni +tielle molempien talojen välillä ja jäi siihen seisomaan ja epäröimään. +Ja juuri silloin Näyttelypalatsin suuri tornikello löi kaksitoista +juhlallisesti ja ikäänkuin varoittaen yli nukkuvan Ilojen Kaupungin. + +Oli kuin kellolla olisi ollut suuri vaikutus Carpentariaan. Hän +tunsi ettei hän voinut vakoilla Juliettea, että hän ei saanut olla +halpamainen elämänkumppaniaan kohtaan, ja siksi hän huusi hänelle +rehellisesti ja kovaa. + +"Juliette, mitä sinä teet?" + +Hän pelästyi omaa ääntään. Se kuului niin äänekkäältä ja selvältä +hiljaisuudessa. + +Syntyi lyhyt vaitiolo. + +"Carlos, luulenpa sinun tahallasi koettavan säikyttää minua tänä +iltana", vastasi Juliette. "Luulin sinun olevan nukkumassa. Sinä +kylmetyt parvekkeella. Minä tulin vain saamaan raitista ilmaa." + +Carpentarian huomiota herätti, että Juliette seisoi katsellen suoraan +Ilamin taloa, ja siitä huolimatta hän ei sanonut mitään siitä, että +sieltä loisti valoa ja ovi oli raollaan. + +"Mene, nyt sisään ja ole kiltti tyttö", sanoi Carpentaria. "Nyt sinä +kylmetyt." + +"Niin, nyt menen sisään", vastasi tyttö. + +Ja hän meni sisään. + +Mutta vielä kerran sai Carpentaria pelästyä. Jotakin liikkui itse +parvekkeella, lähellä kukkaruukkuja, Sitten hän tunsi jonkin +painautuvan hänen polveaan vasten. + +"Oh, sinäkö se olet, Beppo!" kuiskasi hän ja hymyili omalle +hermostuneisuudelleen... + +Suuri angorakissa hyppäsi hänen syliinsä ja hioi kynsiään hänen +punaisiin univormuhousuihinsa. Hän silitti kissaa, ja se vastasi +kehräämällä, ja yön hiljaisuudessa se kuului siltä kuin kokonainen +sahalaitos-olisi ollut työssä. + +"Älä kehrää niin kovaa, Beppo", sanoi hän. Mutta Beppo, joka luuli +olevansa hänen tarkkaavaisuutensa keskuksena ja jonka mielestä maailma +oli kovin ihana, kehräsi edelleen yhä äänekkäästi. + +Kului viisi minuuttia, kymmenen minuuttia, neljännestunti, ja sitten +Carpentaria kuuli raskaita askeleita tiellä Keskuskadun suunnalta. Hän +hätkähti, kuunteli tarkoin kissan sähistessä ja mennessä suuttuneena +tiehensä. Nyt ilmestyi näkyviin mies, joka meni hitaasti rakennuksia +kohti. Hän mietti kuka se voi olla, mutta kun mies meni ylös Ilamin +portaita ja työnsi auki raollaan olevan oven, näki hän, että se oli +Ilam itse, ja että hänellä oli käsivarsillaan mytty, joka näytti +mustalta kankaalta. Tämä näky kesti hyvin vähän aikaa, sillä Ilam +sulki oven samalla. Hänen oli siis täytynyt lähteä talosta ennenkuin +Carpentaria tuli parvekkeelle. Mitä tämä Ilamin omituinen käytös +merkitsi? Jännittyneenä puristi Carpentaria parvekkeen nojapuuta. + +Hetkisen kuluttua ovi jälleen avautui, ja noin viiden sekunnin ajan +näkyi Ilam selvänä varjokuvana sisältä tulevaa valoa vastaan. Ja +hartioillaan hänellä oli suuri taakka, joka oli peitetty mustalla +kankaalla. Hän katsahti takaisin huvilaan päin ja kääntyi sitten, +sangen avuttomana kantamuksensa tähden, sulkemaan ovea. Äärettömän +varovaisesti hän astui alas portaita alas tielle. Hahmo ja kantamus +näkyivät nyt vain epäselvänä häämötyksenä tiellä pimeässä. + +Ennenkuin sekunttiakaan oli kulunut, oli Carpentaria päättänyt, mitä +tehdä. Hän pujahti makuuhuoneeseen, veti saappaat jalastaan, pani +ylleen tohvelit, joissa oli huopapohjat, hiipi alas ensimmäiseen +kerrokseen, avasi sivuoven ja pujahti ulos. Ilam, joka asteli eteenpäin +raskain, hitain askelin, oli nyt tullut tielle, joka vei Keskuskadulle. + + + + +VII LUKU. + +KISSA. + + +Carpentaria seurasi häntä niin hiljaa kuin mahdollista hänen +kääntyessään kulmasta ja mennessään suoraan alas Keskuskatua. + +Ilojen Kaupungin suuri liikennesuoni oli luonnollisesti aivan tyhjä ja +autio. Sen suihkukaivot olivat vaiti, sen hauskat pienet vaunut poissa, +liput laskettu alas. Tummaa yötaivasta vastaan vaikuttivat valkoiset +rakennukset aavemaisilta, ainoa merkki elämästä oli Näyttelypalatsin +suuri valaistu tornikello, joka osoitti kaksikymmentä yli kaksitoista. +Kahdesta tuhannesta ihmisestä, jotka olivat Ilojen Kaupungin +palveluksessa, oli enemmän kuin puolet mennyt kotiinsa Lontooseen ja +monta sataa nukkui heitä varten rakennetuissa taloissa Keskuskadun +eteläpäässä. Muut, noin sata, olivat hajallaan koko kaupungissa, joko +vartioimassa tai nukkumassa. Joillakin oli oikeus nukkua vartiollaan, +mutta ne miehet, jotka muodostivat hyvin järjestetyn palovahdin, olivat +valveilla. + +Eikä kuitenkaan ollut muita eläviä olentoja kadulla kuin nuo kaksi +johtajaa. Ilam meni kadun poikki ja kääntyi alas avenueta pitkin, joka +kulki esitelmäsalin ja eläinkokoelman välillä. Carpentaria seurasi +häntä turvallisen välimatkan päässä kätkeytyen tummien varjojen suojaan +hiipiessään eteenpäin. Eläintarhasta kuului monien villipetojen +tukahutettu karjunta, niiden kärsiessä unettomuutta ja kaivatessa +takaisin erämaahan. + +Näiden petojen ulvonta yössä kuului kamalalta, ja Ilamin pysähtyessä +pienen oven eteen eläintarhan eteläpäässä jähmettyi Carpentaria +kauhusta. Oliko Ilamin tarkoitus antaa salaperäinen kantamuksensa +leijonille ja tiikereille? + +Mutta Ilam kulki eteenpäin. Seuraava rakennus, jonka ohi he kulkivat, +oli sähkölaitos, joka oli täydessä työssä, sillä se kävi yöt ja päivät +Ilojen Kaupungissa. Ilam hiipi pitkin laitoksen etusivua ja kiihdytti +vauhtiaan. Onneksi olivat ikkunat seitsemän jalkaa maasta, eikä häntä +siis voitu nähdä sisältä. + +Ilam kääntyi jälleen ja meni Huvittelupuistoon ja risteillen keinujen, +liukuratojen, hauskojen talojen ja lammikoiden välistä meni hän suoraan +sen läpi. + +Ja sitten äkkiä Carpentarialle selvisi, minne Ilam aikoi. + +Huvipuiston takana ja kaupungin alueen rajalla oli suuri maa-alue, jota +oli käytetty varastopaikkana. Toisin paikoin oli maa täällä mukurainen +kuin kamelin selkä, toisin paikoin siinä oli kuoppia. Täällä oli +joukottain irtonaista maata, ja yllinkyllin lapioita ja kuokkia. + +Kun Ilam oli tullut keskelle tätä autiota aluetta, laski hän muitta +mutkitta taakkansa maahan pienen harjanteen viereen, joka kohosi pienen +kaivannon vieressä. Hän otti lapion ja koeteltuaan, miten löyhää +maa oli, otti hän omituisen kantamuksensa ja laski sen varovaisesti +kuoppaan. Sitten hän kiipesi lapio kädessä ylös vieremälle ja alkoi +ajaa multaa kuoppaan. Se oli-hyvin helppoa työtä. Viiden minuutin +kuluttua oli hänen taakkansa peitetty useamman jalan paksuisella +multakerroksella. + +Carpentaria, joka oli maaharjanteiden suojassa, ryömi lähemmäksi. + +"Maa maaksi, tuhka tuhaksi, tomu tomuksi!", kuuli hän Ilamin sanovan +juhlallisesti. + +Hämmästyttävä näky! Onko mitään omituisempaa kuin nähdä hyvin +kunnianarvoisen miehen tekevän rikoksen? + +Kun työ oli tehty, meni Ilam tiehensä ja kulki vain muutaman jalan +päästä Carpentarian ohi. + +Kun Ilam oli kadonnut, hypähti Carpentaria kiivaasti alas kuoppaan +ja alkoi lapioida kuin mieletön. Kohtalo oli hänelle suotuisa, +sillä hän sai tuon mustan mytyn esiin lyhyemmässä ajassa kuin se +oli peitetty. Hän veti sen hitaasti ylös kuopasta, ja hitaasti, +miltei vastenmielisesti veti hän peitteen syrjään. Hän oli ensi +kosketuksesta asti ollut varma siitä, että se oli ihmisruumis. Etkä +hän erehtynytkään. Yön pimeydessä hän voi nähdä miehen kasvot ja kädet +vaaleampina kohtina. Ruumis ei vielä ollut jäykkä. Hän mietti hetkisen, +mutta veti sitten tulta tulitikkuun. Hän toivoi tuulen sen sammuttavan, +mutta tuuli säästi sitä, se loisti kirkkaana ja valaisi ruumiin +kasvoja. Ja ruumis oli tuon juopuneen miehen. + +Tuhat kysymystä vaati vastausta Carpentarian sielussa. + +Hän tiesi tässä tapahtuneen rikoksen, murhan. Hänen velvollisuutensa +lain mukaan oli noutaa oikeuden edustaja poliisin hahmossa. Mutta +hän ajatteli jälleen, ettei koko pataljoona poliiseja ja tuomareita +voisi tehdä rikosta tekemättömäksi, herättää kuollutta eloon ja +tehdä syyllistä viattomaksi. Hän ajatteli myös poliisilaitoksen +kömpelyyttä ja niitä monia ikävyyksiä, jotka olivat sen yhteydessä, +sitä suunnatonta vahinkoa, jonka se voisi tuottaa Ilojen Kaupungille +sen avajaiskautena. Sitäpaitsi hän pelkäsi kuolemantuomioita, ja hän +oli rohkea mies, vaikka olikin taiteilija. Hän päätti nopeasti, että +hän itse pyrkisi tämän asian perille, ja että se valta, joka tähän +sekaantuisi, ei olisi kuningaskunnan, vaan Carpentarian! + +Paria minuuttia myöhemmin hän oli saanut käsiinsä suuret työntökärryt, +leveät työntörattaat ja työnsi niillä eteenpäin sitä taakkaa, joka +oli painanut Josephus Ilamin hartioita. Hän sai sen varovasti ja +kiertoteitä Keskuskadulle ja oman huvilansa lähelle. Yö oli nyt käynyt +yhä pimeämmäksi, ja alkoi putoilla sadepisaroita. + +Äkkiä hän pysähtyi ja kuunteli. Hän oli nyt tullut aivan noiden +kahden huvilan läheisyyteen. Hän oli nyt kuulevinaan askeleita, +mutta ei äännähdystäkään kuulunut hänen korviinsa, ja jälleen hän +tarttui-työntökärryjen kädensijoihin. Kun hän oli tullut keskelle +tietä, joka johti huviloihin, ja aikoi juuri kääntyä omaansa, kuuli hän +selviä askeleita ruohossa. + +— "Kuka se on? Onko siellä joku?" huusi ääni. + +Se oli Ilamin ääni, ja se vapisi pelosta. Carpentaria hiipi oman +talonsa seinän suojaan ja antoi työntökärryjen, jotka nyt näyttivät +ruumispaareilta, seistä keskellä tietä. Epäselvästi näki hän Ilamin +hahmon tulevan tietä myöten, näki hänen pysähtyvän epäröiden paarien +ääreen, kumartuvan, ja sitten hän kuuli huudon — kauhun huudon — +äänekkään, kiihkeän ja kaikuvan, ja Ilam juoksi pois. Carpentaria kuuli +hänen juoksevan ylös portaitaan omaan huvilaansa ja haparoivan ovea. +Sitten kuului, miten ovi paiskattiin kiinni. + +Niin nopeasti kuin mahdollista hän syöksyi kärryjen luo, työnsi ne +omaan puutarhaansa ja sieltä vajaan, minkä hän sulki huolellisesti +riippulukolla. + +Hän seisoi hetkisen epäröiden tiellä ja odotti Ilamin talosta vielä +jotain merkillistä tänä yönä. Hänen uteliaisuutensa tuli palkituksi. +Nyt tuli huvilasta hyvin ihmeellinen saattue. Ensin tuli vanha mrs. +Ilam yllään koreanpunainen aamupuku ja valkoinen yömyssy ja kädessään +lamppu, jossa oli suuri varjostin. Carpentaria voi nähdä lampun +vapisevan hänen kädessään. Hänen kätensä vapisivat aina, vaikka pää +oli hiljaa. Hän tuli alas portaita tavalla, joka todisti hänen korkeaa +ikäänsä, eteensä tuijottaen, ja häntä seurasi hänen poikansa, joka tuli +pelokkaana jälessä. Lamppu loi pimeyteen suuren keltaisen valokehän, +ja välistä mrs. Ilam kohotti sitä, niin että se valaisi äidin ja pojan +kasvoja. He tulivat keskelle tietä. Satoi nyt hyvin rankasti. + +"Tiesin, ettei se olisi täällä", kuiskasi Ilam pelästyneellä äänellä. +"Sellaiset asiat eivät jää kauemmaksi. Mutta minä näin sen. Näin +peitteen ja hiukan kasvoja." + +Mrs. Ilam katsoi ympärilleen. + +"Lorua, Jos", torui hän katsoen moittivasti poikaansa. "Se on vain +kuvittelua." + +"Se ei ole mahdollista", sanoi Josephus. "Minä näin sen, se makasi +ruumispaareilla. Äiti — se näky tulee koko elämäni ajan minua +seuraamaan." + +"Älä puhu niin ääneen, lapsi", keskeytti mrs. Ilam. "Sinun pitäisi +mennä maata." + +"Mitä hyödyttää mennä maata", vastusti poika. "Kuule! Minä hautasin +hänet aivan varmasti. Jätin hänet sinne ja tulin suoraan tänne, paitsi +että pysähdyin puhumaan tallivartian kanssa, joka sanoi hevosten olevan +suunniltaan pelosta. Puhuin hiukan miehen kanssa, ja tapaan _sen_ +paareilla keskellä tietä. Ja nyt se on jälleen poissa." + +"Tule sisään", sanoi mrs. Ilam. + +"Ja mikä on voinut peloittaa hevosia? Se osoittaa..." + +"Tule sisään", toisti mrs. Ilam. "Minä lämmitän sinulle hiukan maitoa, +ja sitten sinun pitää koettaa nukkua." + +"Nukkua!" sanoi Ilam. ",Äiti, et saa mennä luotani!" + +Ja niin menivät molemmat jälleen sisään ja ovi sulkeutui. Mutta +yläruudusta loisti valo koko yön. + +Carpentaria nukkui hiukan, hän tuskin koettikaan sitä. Hän nousi ylös +seitsemältä, pukeutui ja meni parvekkeelle. Sade oli lakannut, ja oli +ihana sunnuntaiaamu, lämmin ja päivänpaisteinen. Koko maisema näytti +niin valoisalta ja herttaiselta, että tuskin voi uskoa todeksi sitä, +mikä kuusi tuntia sitten oli tapahtunut. + +Ilamin talossa olivat kaikki uutimet alhaalla. Hän otaksui, että +ainakin yläkerroksen ikkunat jäisivätkin peittoon ja hämmästyi +senvuoksi suuresti, kun itse mrs. Ilam näyttäytyi ikkunassa ja avasi +sen. Hän hämmästyi vielä enemmän kun hän hetkistä myöhemmin näki +hänen avaavan oven ja hyvin arvokkaana menevän tien yli hänen omaan +huvilaansa. Hän tiesi mrs. Ilamin olevan hyvän ystävän Julietten kanssa +ja Julietten pitävän hänestä. Hän ihaili itsekin häntä, mutta vain +siksi, että hän oli niin vanha ja arvokas ja koska hänellä oli niin +hämmästyttävän suuri elinvoima. Että tuo vanhus voi tehdä rikoksia, se +oli hänestä sangen luonnollista. Hän piti häntä naisena, joka kykeni +kaikkeen. Hänen täytyi varoittaa Juliettea. + +Kello kahdeksan toi palvelija hänelle ranskalaisen aamiaisen, jonka +avulla hän — Julietten vaikutuksesta — voi jotenkin kestää lunchiin +asti. Ja samalla kuin aamiainen tuli myös kuten tavallisesti kissa +Beppo. Aamiaisena oli kaksikorvainen kuppi täynnä maitoa, tuore +leivänpala ja hiukan voita. Beppo näytti lujasti päättäneen jakaa +aamiaisen hänen kanssaan odottamatta. Carpentaria teki kuten hänellä +usein oli tapana, otti leivänpalan lautaselta ja kaatoi maitoa +lautaselle. Ja Beppo, jolle maito oli parasta maailmassa, hyppäsi +pöydälle ja alkoi lipoa maitoa kollin-tavallaan. Se oli liponut +neljä kertaa, kun se ei enää huolinut. Se katsoi isäntäänsä, ja sen +keltaisissa silmissä oli hämmästynyt ja kiusaantunut ilme. Tämä +ilme vaihtui seuraavassa silmänräpäyksessä hurjaksi kauhuksi. Se +hengitti vaivalloisesti ja sitä kai pyörrytti, sillä se vääntelehti +pöydällä ja pisti molemman etukäpälänsä maitoon, joka pirskui kaikille +tahoille. Sitten kissa päästi kauhean huudon jäi silmäterät laajenivat +auringonpaisteesta huolimatta, ja se kaatui kouristuksen vallassa. Se +läähätti nopeasti ja lyhyeen ja vihdoin se putosi pöydälle. + +Se oli kuollut. + +Tuskin kolme minuuttia sitten se oli ollut kissa, joka oli täynnä +voimaa, seikkailuhalua ja elämää ja joka oli ottanut useimmat elämän +tapaukset hauskalta kannalta. + + + + +VIII LUKU. + +JULIETTE KATOAA. + + +Carpentaria katsoi puoliksi tyhjää kuppia ja maidontilkkoja ajatellen, +että joka pisara luultavasti oli kylliksi ottamaan hänet hengiltä. + +Hän mietti mitä hän tekisi, miten hän voisi pelastua siitä vaarasta, +joka uhkasi häntä joka puolelta. Hän ei pelännyt. Hän oli luultavasti +liian kiihottunut voidakseen pelätä. Hän oli suuttunut, hämmästynyt, +surullinen ja ihmeissään — ei muuta. Hänen ajatuksensa siirtyivät, +kuten luonnollista oli, Julietteen — Julietteen, hänen lohtuunsa +ja elämänkumppaniinsa. Hän ei tahtonut säikyttää häntä kertomalla +tapahtumasta, mutta hän tiesi olevansa siihen pakoitettu. Hänen täytyi +puhua jonkun kanssa, joka ymmärsi häntä ja ihaili häntä. + +Nyt, tähän aikaan päivästä oli Juliettellä tapana pieni sievä +ranskalainen esiliina yllään pyyhkiä tomua Carpentarian +kirjoituspöydältä, joka seisoi hänen työhuoneessaan. Ei koskaan saanut +vieras käsi koskea pöytään, eikä Juliettekaan uskaltanut siivota sen +taiteellista epäjärjestystä. Talossa oli kolme palvelijaa — sisäkkö, +keittäjä ja pesijätär. Heitä olisi voinut olla tusina, jos Juliette +olisi niin halunnut. Mutta Juliette oli tottunut yksinkertaisiin +tapoihin; hänen isänsä, joka oli ollut Carpentarian äidin toinen mies, +oli kuulunut niihin kunnon ranskalaisiin porvareihin, jotka osaavat +itse laittaa ruokaa ja osaavat myös säästämisen taidon, ja Juliette +oli perinyt hänen makunsa. Hän ei tahtonut edes kolmea palvelijaa, ja +oli monta hienompaa työtä, kuten esim. tomun pyyhkiminen Carpentarian +pöydältä, mitä hän ei sallinut heidän tekevän. + +Carpentaria jätti kaiken koskematta parvekkeelle. Hän meni +makuuhuoneeseen, sulki ikkunat ja seisoi sitten miettien, mitä tehdä. +Hän voi kuulla Julietten pehmeät liikkeet työhuoneesta. Eikö hänen +tullut mennä sisään hänen luokseen ja sanoa: "Juliette, joku koettaa +murhata minut, ja sinun pitää valvoa paremmin kuin tänään olet tehnyt, +sinä olet antanut myrkyttää maitoni?" + +Vihdoin hän avasi oven työhuoneeseen. + +Mutta Juliette ei siivonnut pyhää pöytää! Se oli Jenkins, sisäkkö! + +Sellaista ei ollut koskaan tapahtunut niin kauan kuin Carpentarialla ja +Juliettellä oli ollut yhteinen talous! Se oli hämmästyttävää. Se sai +Carpentarian epävarmaksi. + +Hän sulki makuuhuoneen oven ja pisti avaimen taskuunsa. + +"Mitä te täällä teette?" kysyi hän tiukasti. + +"Pyyhin tomua pöydältänne, sir", vastasi tyttö äänellä, joka samalla +kysyi oliko hän sokea. + +"Kuka käski teidän pyyhkimään pöytääni?" + +"Neiti, sir." + +"Missä neiti on?" + +"En tiedä, sir. Hän pyysi minua siivoomaan huoneen... En minä tiedä." + +"Menkää noutamaan hänet. Pyytäkää häntä heti alas." + +"Kyllä, sir." + +"Odottakaa hiukan, Jenkins. Tekö toitte minulle tänään maidon?" + +"Niin, sir." + +"Koskiko siihen kukaan muu?" + +"Ei, sir." + +"Onko täällä ollut ketään tänään?" + +"Ollut täällä? Ei, sir", sanoi Jenkins sellaisella äänellä kuin olisi +hän ollut loukkaantunut kysymyksestä ja kuin se, jonka Carpentaria +oletti olleen siellä, olisi ollut yhteydessä hänen siveytensä kanssa. + +"Hyvä on. Menkää nyt hakemaan neitiä." + +Jenkins meni ja tuli hämmästyttävän pian takaisin. + +"Neiti ei näytä olevan täällä, sir", sanoi hän. + +"Mitä, ei suinkaan hän ole mennyt ulos?" + +"Ei minun tietääkseni, sir, mutta en voi löytää häntä." + +"Oletteko katsonut makuuhuonesta?" + +"Koputin ovelle, sir." + +"Eikä tullut vastausta?" + +"Ei, sir." + +"Milloin näitte neidin viimeksi?" + +"Kun hän pyysi minua pyyhkimään tomua senjälkeen kuin olin tuonut +teille maidon." + +"Missä hän silloin oli?" + +"Ruokasalissa, sir." + +Kauhea ajatus heräsi Carpentarian aivoissa ja viilsi kuin veitsi. Jospa +Juliette oli myrkytetty! Entäpä jos hänen suhteensa oli onnistuttu +paremmin! Hän kiiruhti ulos työhuoneesta ja koputti kovaa hänen +ovelleen. + +"Juliette, oletko siellä?" + +Ei vastausta. + +"Juliette! Juliette! Kuuletko!" + +Ei nytkään vastausta. Hänen sydämensä jähmettyi. Hän avasi oven ja +meni huoneeseen. Se oli tyhjä, mutta vuode oli jo korjattu ja huone +siistitty. Hän jatkoi matkaansa pukuhuoneeseen, joka oli yhtä siisti ja +tyhjä. + +Hän etsi koko talon ja sen ympäristön paitsi sen pienen vajan, minne +hän oli kätkenyt juopuneen miehen ruumiin. Turhaan kuulusteltuaan +keittäjää huomasi hän pesijättären salaa luovan häneen silmäyksiä. + +Tuolla kömpelöllä tytöllä, joka vain Julietten alituisen huolenpidon +kautta pysyi jotenkin ihmismoisessa kunnossa, oli punainen tukka, mutta +ei niin punainen kuin Carpentarian, ja hän jumaloi salaa Carpentariaa. +Ja nyt hän antoi hänelle merkin ja loi häneen katseita! + +Carpentaria seurasi hän ulos pihalle. + +"Etsittekö neitiä, sir?" kysyi Polly kuiskaten. + +"Kyllä." + +"Hän on tuolla, sir." + +"Toisella puolen tietä." + +"Niin, sir, mrs. Ilamin luona. Mrs. Ilam oli täällä varhain aamulla, +sir. Älkää sanoko neidille, sir, että kerroin sen, taivaan tähden!" + +Juliette oli Ilamin luona! Ja hän oli tavannut hänet tiellä kaksi +kertaa tänä yönä. Ja hän oli ollut niin kiihoittunut eilen illalla +sanoessaan hänelle hyvää yötä. + +Vähemmässä kuin viidessätoista sekunnissa oli hän tien toisella +puolella ja kolkutti kovaa Ilamin ovelle. Hän ei saanut vastausta. Hän +ei kuullut äännähdystäkään sisältä. Hän mietti missä palvelijat voivat +olla, ja alkoi jälleen kolkuttaa ovelle, tällä kertaa kuin mieletön. +Mies, joka leikkaa ruohoa itämaisessa puutarhassa, katsoi häneen +ihmetellen. Mutta hän ei vieläkään saanut vastausta. Hän oli juuri +päättänyt mennä sisään ikkunasta, kun ovi äkkiä avautui, ja koska hän +oli nojautunut sitä vastaan, oli seurauksena, että hän kaatui eteenpäin +ja suoraan mrs. Ilamin syliin, joka näytti olevan hyvin vihastunut +tästä hänen esiintymisestään seistessään siinä valkea myssy ja mustat +vaatteet yllään. + +"Mutta mr. Carpentaria", sanoi hän kohottaen kätensä torjuvasti. + +Mutta hän oli ihailtavan ja suurenmoisen rauhallinen ja hänen ikänsä +esti Carpentariaa tekemästä sitä mitä hän olisi tehnyt, jos mrs. Ilam +olisi ollut nuorempi, vähemmän arvokas, vähemmän kunnioitettava ja +vähemmän elävän ruumiin kaltainen. + +"Sisareni on täällä, ja minun täytyy saada heti puhua hänen kanssaan!" + +"Ei, mr. Carpentaria, sisarenne ei ole täällä." + +Hänen äänensävynsä hämmästytti Carpentariaa. Hän oli niin tyyni ja +varma. Mutta sekunttia myöhemmin hän uskoi hänen valehdelleen. + +"Hän on siis ollut täällä?" + +"Ei, mr. Carpentaria, hän ei ole ollut täällä." + +"Eikö? Mutta tehän tapasitte hänet tänä aamuna. Te tulitte meille." + +"Ei..." + +"Anteeksi, mrs. Ilam, mutta näin teidät..." + +"Parvekkeelta? Aivan oikein, te näitte minun tulevan tien poikki, mutta +ei teidän taloonne. Ette olisi voinut nähdä parvekkeeltanne, vaikka +olisin sen tehnytkin, mutta nyt en sattumalta mennyt sisään." + +"Palvelijat sanovat teidän olleen sisällä." + +"Palvelijanne puhuvat niin paljon, mr. Carpentaria", sanoi hän ja +hymyili kuin olisi se häntä huvittanut. + +Säveltäjä tunsi joutuvansa umpikujaan. + +"Saanko puhua poikanne kanssa?" kysyi hän vihdoin. + +"Poikani on vuoteessa eikä voi oikein hyvin", sanoi mrs. Ilam. + +"Silloin minun täytyy saada puhua teidän kanssanne", sanoi Carpentaria. + +Hän näytti siitä kovin ilostuvan. + +"Niin, tulkaa tänne, tulkaa tänne, rakas sir. Tulkaa sisään!" + +Ja hän vei hänet sisään huoneeseen, joka oli kalustettu hienoimpaan +Tottenham Court Road-tyyliin. He istuutuivat kummallekin puolen uunia, +missä paloi tuli. Carpentaria ei tiennyt, miten hän olisi aloittanut. + +"No, mr. Carpentaria", kehoitti mrs. Ilam. + +"On tapahtunut ihmeellisiä asioita, mrs. Ilam", sanoi hän. + +Hän ajatteli, että oli parasta puhua heti suoraan. Sitten hän voi +palata Julietteen. Niin kauan kuin Juliette ei ollut talossa, oli hän +kai turvassa. + +"Tapahtunut teille?" kysyi vanhus. + +"Niin, minulle. Näin mitä merkillisimpiä asioita eilen illalla, ja +kahdentoista tunnin kuluessa on tehty kaksi murhayritystä minua +kohtaan." + +Heikko puna kohosi mr. Ilamin ryppyisille kasvoille. Hän koetti sanoa +jotain, muttei voinut. Hänen sormensa liikkuivat kouristuksentapaisesti. + +"Teitäkin", mutisi hän silminnähtävän vaivalloisesti. + +"Miksi sanotte 'teitäkin'?" kysyi Carpentaria. + +Hän vaikeni uudelleen. + +"Maidossa?" näytti hän sopertavan. + +"Niin, toinen murhayritys oli maidossa", myönsi Carpentaria. + +Mrs. Ilam peitti kasvonsa käsiinsä. + +"Sama yritys on tehty Josephusta kohtaan. Ja se säikytti hänet +sairaaksi. Siksi hän ei voi tänään hyvin." + +"Mutta juoko mr. Ilam maitoa aamiaisin? Luulin hänen aina syövän munia +ja kinkkua?" — + +"Ei koskaan!" sanoi mrs. Ilam, "Lämmintä maitoa ja leipää. Ei mitään +muuta." + +"Ja miten hän huomasi maidon olevan myrkytetyn?" jatkoi Carpentaria +kysymyksiään. + +"En... en tiedä", vastasi mrs. Ilam. "Mutta hän huomasi sen. Hän on +hyvin tarkka ruokansa suhteen. Ja hän epäili. Sitten hän antoi siitä +Neptunukselle, koirallemme. Ja Neptunus kuoli. Hän sanoo luulevansa sen +olevan sinihappoa. Oi, mr. Carpentaria! Onkohan meitä vastaan tehty +salaliitto? Mitä meidän on tehtävä?" + +Carpentaria ei tiennyt mitä sanoa. Vanha rouva oli saanut hänen +ajatuksensa toisille tolille. Hän oli epäillyt Ilamia, mutta jos +tämänkin elämä oli ollut vaarassa, oli asianlaita toisin. Asia oli ehkä +vieläkin vaarallisempi. Mutta mrs. Ilam ei ollut koettanut kieltää yön +tapahtumia. Hän päätti olla varuillaan. + +"Näin sattumalta valoa teillä sangen myöhään yöllä, tai oikeammin hyvin +varhain tänään", sanoi hän. "Pelkäsin teidän tai mr. Ilamin olevan +sairaan." + +Carpentaria etsi hänen katsettaan ja hän kohtasi katseen avoimesti. + +"Oi!" huudahti hän allapäin, "Josilla oli kamala yö. Hänellä on silloin +tällöin kauheita unia, tiedättekö. Monessa suhteessa hän on vielä +lapsi. On öitä, jolloin luulen unien olevan hänelle todellisempaa +elämää kuin oikean maailman. Ja nyt yöllä hän näki unta, että ulkona +tiellä oli ruumis paareilla, eikä mikään voinut häntä rauhoittaa, +ennenkuin menin ulos hänen kanssaan katsomaan, ajatelkaahan! Minun +iässäni! Mutta siellä ei tietenkään ollut mitään." + +Carpentaria mietti itsekseen, että vanha rouva luultavasti ei tiennyt +mitään poikansa yöllisestä, retkestä, ja ettei hän voinut päästä hänen +suhteensa sen pitemmälle, Hän toivoi Pollyn kuitenkin erehtyneen ja +Julietten menneen vain kävelemään ja palanneen jälleen. Hän nousi +sanoakseen hyvästi mrs. Ilamille. + +"Mitä aiotte tehdä?" kysyi tämä. + +"Ilmoitan kai poliisille", vastasi hän. + +"Niin, se kai on parasta. Mutta ensin teidän täytyy puhua Josin kanssa. +Hän tulee luoksenne päivän kuluessa." + +"Odotan häntä", sanoi Carpentaria. + +"On hyvä, että on sunnuntai ja meillä on vapaata, eikö totta?" + +Carpentaria oli päässyt miltei huoneen ovelle, kun ääni toisesta +kerroksesta kuului hänen korviinsa, "Mrs. Ilam! Mrs. Ilam! Hän on +syönyt kinkun ja munan. Mitä arvelette marmelaadista?" + +Carpentaria syöksyi halliin ja ylös portaita ja näki Julietten pään +käsinojan takaa. + +Takanaan hän kuuli mrs. Ilamin tukahutetun ähkynän. + + + + +IX LUKU. + +KUOLLUT KOIRA. + + +Carpentaria juoksi portaita ylös. Ellei hänellä olisi ollut +tulipunaista tukkaa ja tulista mieltä, olisi hän luultavasti menetellyt +arvokkaammin: kutsunut Juliettea ja kysellyt häneltä kaikkea kahden +kesken. Mutta hän oli Carpentaria. Juliette tunsi hänen luonteensa +ja pakeni hänen edellään huoneeseen missä Ilam, yllään aamutakki +pyhäpukunsa päällä, istui nojaten mukavasti taapäin pienen pöydän +vieressä, jolla oli tyhjä lautanen, veitsi ja kahveli. + +Juliette vaipui maahan. + +"Oi, Carlos", änkytti hänen peloissaan. + +"Mitä sinä teet tässä talossa, Juliette?" + +Juliette ei vastannut. + +"Kuulkaahan, Carpentaria", alkoi Ilam ja kohottautui tuoliltaan. + +"Vaietkaa!" huusi Carpentaria suutuksissaan ja uhkaavasti. + +Tämän melun kuullessaan tuli suuri koira, Neptunus, esiin Ilamin tuolin +takaa, missä se oli maannut ja murisi. + +"Mrs. Ilam sanoi minulle, että Jos — että mr. Ilam oli sairas — siksi +tulin tänne katsomaan miten hän voi. Siinä kaikki", sanoi Juliette +vihdoin.. + +"Vai niin? Siinäkö kaikki!" sanoi Carpentaria ivallisesti. "Sinun +hyväntahtoisuutesi sairaita ja kärsiviä kohtaan on kunnioitettava, +tyttöseni. Mutta koska sairas näyttää voivan sangen hyvin, luulen sinun +olevan parasta tulla kanssani kotiin. Tahdon puhua kanssasi." + +Juliette katsoi rukoilevasti Ilamiin. + +"Minun täytyy kertoa se hänelle", kuiskasi hän. "Minun täytyy sanoa se +Carlokselle, Miksi tahdot salata sen häneltä? Carlos, mr. Ilam ja minä +olemme kihloissa. Me rakastamme toisiamme. Tahdoimme vain saada sinun +suostumuksesi, ja Jos pelkäsi, ettet ehkä antaisi sitä. Hän pelkäsi +sinua. Olemme olleet nyt kolme päivää kihloissa, eikö niin, Jos?" + +"Minun suostumukseni!", huudahti Carpentaria katkerasti. "Minun +suostumukseni!" + +Suuttumus oli vähällä saada hänet suunniltaan, mutta hän hallitsi +itseään. + +"Otaksun", sanoi hän Juliettelle, "että rakkautesi tätä kunnioitettavaa +herraa kohtaan saa sinut menemään yöllä puutarhaan, ja te kai teette +ihania romanttisia kävelymatkoja yhdessä. Minun suostumukseni! Hyvä +jumala!" + +Juliette rohkaistui ja tuli Ilamin tuolin luo, ja Ilam tarttui +suojelevasti hänen käteensä. + +"Rakas-tyttö-raukkani, älä välitä siitä", kuiskasi hän lohduttavasti. + +Äänessä oli aitoa kiintymystä, vaikka Ilam olikin niin paksu ja +naurettava. Oli selvästi rakkautta tuossa heidän tavassaan pitää +toisiaan kädestä. Ja Carpentariaa ei voinut olla kaikki näkemänsä +hämmästyttämättä. Se sai hänet hämilleen, hajoitti hänen ajatuksensa. + +"Tule, Juliette", sanoi hän tyynemmällä ja ystävällisemmällä äänellä. + +Hän kääntyi mennäkseen huoneesta, ja Juliette seurasi häntä +tottelevaisesti. Hän antoi hänen mennä edellä, pysähtyi hetkiseksi ja +loi katseen Ilamiin. + +"Vai teidät on aiottu myrkyttää, Ilam!" + +"Myrkyttää?", toisti Ilam käsittämättä-mitään. + +"Niin", sanoi Carpentaria pilkallisesti. "Ettekä te koskaan syö munaa +aamiaiseksi. Siksi teidän lautasenne on keltainen. Te juotte aina +maitoa. Te syötte sen tietysti kahvelilla ja veitsellä. Ja te epäilitte +maitoa ja annoitte sitä Neptunukselle, ja se kuoli. Niinkö?" + +"En ymmärrä mitä tarkoitatte", sanoi Ilam, "Kysykää äidiltänne!", sanoi +Carpentaria ja meni. + +Hän ei tavannut mrs. Ilamia alhaalla, muuten hän olisi onnitellut häntä +näyttelijälahjoistaan. + +Kun hän oli saanut Julietten työhuoneeseensa, alkoi tämä itkeä hiljaa. +Carpentarian oli mahdotonta olla hänelle enää vihoissaan. + +"Juliette", sanoi hän, "miksi sinä salaat jotakin minulta?" + +"Voi, Carlos, hän tahtoi pitää sen salassa. Hän sanoi, että hänellä oli +siihen syynsä, ja minä rakastan häntä. Ei kukaan ennemmin ole minua +rakastanut, ja minä olen kolmikymmenvuotias." + +"Mutta minähän pidän sinusta", sanoi veli. + +"Sehän on aivan toista!" + +Sitten Carpentaria alkoi kysellä mrs. Ilamista. + +"Minä olin keittiössä, ikkuna oli auki, kun mrs. Ilam tuli sen +ulkopuolelle ja sanoi, että Jos oli sairas, ja halusi puhua kanssani." + +"Koskiko hän maitoon?" + +"Ei, miksi hän olisi koskenut maitoon?" + +"Oliko hänen mahdollista ulottua maitoon, jos hän olisi tahtonut?" + +"Oli kyllä. Mutta miksi niin?" + +"Voitko vannoa, ettei hän siihen koskenut?" + +"En voi sitä vannoa, mutta olen miltei varma siitä, ettei hän sitä +tehnyt. Mitä sinä tarkoitat, Carlos?" + +"Minä näytän sinulle mitä tarkoitan!", sanoi Carpentaria. + +Hän avasi makuuhuoneen oven ja vei hänet parvekkeelle. + + + + +X LUKU. + +HYPPYSELLINEN NUUSKAA. + + +Kolme tuntia myöhemmin, vastaanotti Carpentaria toisen kerran — sinä +päivänä nuoren Riversin, uuden lääkärin, joka oli virallisesti otettu +Ilojen Kaupungin palvelukseen. Leikkaussalia ja apteekkia oltiin +pidetty kaupungin toiminnalle välttämättöminä, ja se kaukonäköisyys, +joka oli niiden perustamisessa ilmennyt, oli osoittautunut oikeaksi +pienissä onnettomuustapauksissa ja pahoinvoimisissa, joita oli +avajaispäivänä sattunut, kun yli kolmesataa ihmistä oli hyötynyt +apteekista ja yli kaksikymmentä oli saanut nuoren lääkärin hoitoa. + +Rivers voi kiittää Carpentarian vaikutusvaltaa siitä, että hän oli +saanut tämän paikan, ja hän oli kiitollinen, hyvin kiitollinen, ja +sitäpaitsi hän piti Carpentariasta, jota hän piti etevimpänä ihmisenä, +jonka oli tavannut. + +"No niin", sanoi kaksikymmentäviisivuotias toivehikas nuorukainen, "nyt +olen tehnyt analyysin. Se oli aivan niinkuin olin odottanutkin." + +"Sinihappoa?" + +"Ei, ei aivan. Liukenevaa cyaniidia, kaliumi-cyaniidia. Onko täällä +ehkä valokuvaamoa jossain kaupungissa?" + +"Tietysti", sanoi Carpentaria. "Ettekö sitä tiennyt? Aivan +esitelmäsalin vieressä." + +"Silloin on kaliumi-cyaniidi todennäköisesti saatu sieltä. Valokuvaajat +käyttävät sitä. Tutkikaa asiaa." + +"Sen teen", sanoi Carpentaria. "Ja te arvelette todellakin +kaliumi-cyaniidin olevan niin vaarallista?" + +"Niin, se on aivan kamalaa myrkkyä. Pieninkin hitunen on kylliksi." + +Carpentariaa puistatti. + +"Täällä ollessanne", sanoi hän välinpitämättömällä äänellä, "on minulla +ruumis, jota kernaasti tahtoisin teille näyttää." + +"Ruumis?" + +"Olkaa vain rauhallinen, nuori ystäväni", tyynnytti Carpentaria häntä, +ja sitten hän-kertoi juopuneen miehen tarinan. "Tietysti tämä on hyvin +salaista", lopetti hän kertomuksensa. + +"Niinpä luulisin," sanoi Rivers kauhistuneena. "Ettekö käsitä +joutuneenne kauheaan juttuun? Te olette osallinen rikokseen. Olette +tehnyt itsenne syypääksi karkeaan lainrikkomukseen. En tiedä miten +sellainen rangaistaan, sillä laki ei ole vahva puoleni, mutta se on +sangen vaikeaa. Ja teidät voidaan vangita murhasta." + +"Tiedän tuon kaiken", vastasi Carpentaria. "Mutta olin kovin utelias +enkä tahtonut poliisin tähän sekaantuvan." + +"Teidän täytyy noutaa heti poliisi." + +"Ei millään ehdolla. Kun olette tehnyt tutkimuksenne, niin vien sen +sinne, mistä sen otinkin. Ei kukaan saa tietää mistään." + +"Entä sitten?" + +"Niin, saamme nähdä. Se riippuu siitä, mihin tulokseen tutkimuksenne +johtaa." + +"Mutta, totta puhuen, Carpentaria, en voi..." + +"Ettekö minun vuokseni?" + +Hänen täytyi myöntyä Carpentarian hymyillessä, ja he menivät yhdessä +vajaan. + +Tämä ei ollut suurempi kuin yksitoista jalkaa pitkä ja leveä, ja +työntökärry oli aseteltu keskelle sitä kulmittain, niin että kun +molemmat miehet olivat sisällä, oli se täynnä eikä ovea juuri voinut +sulkea, Valoa tuli pienestä ikkunasta. + +Rivers veti varovasti mustan vaatteen syrjään. + +"Samanlaista kangasta kuin valokuvaajat käyttävät", huomautti hän. + +"Juuri niin", sanoi Carpentaria. + +Ruumiin silmät olivat suljetut, hän olisi yhtä hyvin voinut olla +nukkuva mies, tuo omituinen jäännös, josta sielu oli lähtenyt ja joka +pian oli muuttuva tomuksi, josta se oli luotukin. + +"Mies-parka", ajatteli Carpentaria. "Kerran hän eli ja hänellä oli +harrastuksensa ja hyvin todennäköisesti myös intohimonsa, ja hän luuli, +että hänellä oli merkitystä maailmassa." + +Näky teki masentavan vaikutuksen Carpentariaan, mutta nuori lääkäri oli +vain hyvin innostunut. + +"Isku päähän, muun muassa", huomautti hän ja osoitti Carpentarialle +ruumiin takaraivoa, missä oli haava ja jähmettynyttä verta. + +"Riittikö se?" kysyi Carpentaria. + +"En tiedä. Ehkä. Mutta on merkillistä, miten voimakas rigori on." + +"Rigori?" + +"Niin, jäykkyys, joka seuraa kuolemaa, on tullut kovin varhain. Hyvä +Jumala!" + +"Mikä nyt?" + +Lääkäri ei vastannut, vaan koetti nostaa ruumiin käsivartta. Se oli +mahdotonta liikuttamatta koko ruumista. + +"Tämä on hyvin mielenkiintoista", sanoi hän. + +"Mikä sitten?" + +Mutta Rivers ei nytkään vastannut, vaan pani äkkiä taskukellonsa +ruumiin korvalle. + +Ruumis hätkähti, pää liikahti, silmäluomet kohosivat hiukan. + +"Näittekö sen? Te olette pelastettu, ja hän myöskin!", huudahti +lääkäri. "Se on kaatuvatautia, siinä kaikki. Hyvin heikko ääni, +joka äkkiä viedään sairaan korvalle, saa usein elonmerkkejä aikaan +kaatuvatautisissa." + +"Hän ei siis ole kuollut?", huudahti Carpentaria. + +"Kuollut? Hän ei ole sen kuolleempi kuin te ja minä. Se on vain +kaatuvatautia, jonka tuo isku kai on saanut aikaan. Mutta hän +on ollut hyvin kiihottunut, ja epäilemättä hän on myös kärsinyt +alakuloisuudesta. Mr. Carpentaria, on vain yksi varma kuoleman +tuntomerkki, ja se on mätäneminen. Monet sairaudet muistuttavat +kuolemaa. Mutta ei moni voi saada aikaan sitä kuolonkylmyyttä kuin +kaatuvatauti. Koettakaa hänen kättään, se on kuin jäätä." + +"Ja miten kauaksi hän jää tähän tilaan?", kysyi Carpentaria tuntien +iloa ja helpotusta. + +"Siksi kuin hankitte hiukan nuuskaa. Se on parasta tällaisissa +tapauksissa." + +"Ja paraneeko hän kokonaan?" + +"Kyllä, parin päivän päästä." + +"Muistaako hän, mitä on tapahtunut?" + +"Tietysti! Menenkö minä hakemaan nuuskaa, vai menettekö te?" + +"Minä juoksen!", sanoi Carpentaria. + +Ja sitten hän lähti juoksemaan. + + + + +XI LUKU. + +TAKAISIN ELÄMÄÄN. + + +Oli puoli kahdeksan maanantai-iltana. + +Oli kulunut yli kolmekymmentä tuntia siitä kun nuori Rivers oli +ryhtynyt työhönsä kaatuvatautisen henkiin herättämiseksi. Se oli +osoittautunut hyvin vaikeaksi ja pitkäksi jutuksi. + +Mutta vihdoin hän oli päässyt niin pitkälle, että potilas nyt istui +nojatuolissa Carpentarian makuuhuoneessa. Hän istui siinä elävänä +ja kyeten puhumaan, mutta oli kuitenkin kuin suuri arvoitus. Hänen +läsnäolonsa oli lääkärin ja Carpentarian välinen syvä salaisuus. + +Ja nyt tahtoivat nuo kaksi, jotka olivat palauttaneet hänet takaisin +elämään, että hän puhuisi, selittäytyisi, toisi valoa tuohon +lauantai-illasta tähän asti kestäneeseen arvoitukseen. Ja Carpentaria +seisoi univormu yllään ja kello kädessä, sillä puolen tunnin kuluttua +piti hänen alkaa jokapäiväinen konserttinsa itämaisissa puutarhoissa. +Ei mikään voinut estää Carpentariaa astumasta oikeaan aikaan kovasti +valaistulle lavalle. Hän oli uhrannut kiintymyksensä sisarpuoleensa, +uteliaisuutensa Ilamin toimia kohtaan, tarkastusretkensä Ilojen +Kaupungissa, vieläpä orkesteriharjoituksensakin henkiin herätetyn +ruumiin vuoksi, mutta itse konserttia kolminetuhansine kuulijoineen ei +voitu uhrata. + +"Te olette siis Carpentaria?" sanoi potilas heikolla äänellä +maistellessaan lämmintä maitoa. + +Hän näytti nyt noin viisikymmenvuotiaalta. Hänellä oli harmaa tukka ja +lyhyeksi leikattu parta, joka oli paljon vaaleampi kuin tukka. Hänen +silmissään oli ilme, joka osoitti, ettei hän pitänyt elämää erikoisen +onnistuneena ilveilynä. + +"Niin", sanoi Carpentaria. "Entä te?" + +Se oli ensimmäinen suoranainen kysymys, jonka hän uskalsi tehdä +arvoitukselle, mutta arvoitus ei ollut sitä kuulevinaankaan. + +"Te sanotte kaivaneenne minut ylös, kun olin haudattu?" kysyi hän +edelleen. + +"Niin", sanoi Carpentaria innostuneena. + +Ja hän kuvaili miten arvoituksen ruumis oli ilmaantuisit, kulkenut, +hävinnyt ja jälleen löydetty avajais-iltana. + +"Ja te arvelette, että olisin todellakin kuollut, jos minut olisi +heitetty sikseen?" kysyi arvoitus kääntyen Riversin puoleen. + +"Epäilemättä, epäilemättä", sanoi lääkäri. + +Arvoitus kääntyi miltei raivostuneena Carpentarian puoleen. + +"Mutta miksi — kaiken terveen järjen nimessä — ette sitten antanut +minun olla?" huusi hän. + +"Ajattelin... ajattelin..." änkytti Carpentaria liian hämmästyneenä +voidakseen vastata. + +"Te luulitte tekevänne jotain pirunmoisen viisasta?" kysyi arvoitus +kiivaasti. + +"Minä vain..." + +"Tai oikeammin sanoen ette lainkaan ajatellut." + +Rivers ja Carpentaria vaihtoivat katseita, he tahtoivat sanoa +toisilleen, että hän oli heikko sairas, jolle ei saanut puhua kovaa. + +"Todellakin, mr..." alkoi Carpentaria. + +"Kutsukaa minua nimellä Jetsam", keskeytti potilas. "Se ei ole nimeni, +mutta se sopii." + +"No niin, mr. Jetsam..." + +"Ei, en tahdo kuulla sitä", sanoi mr. Jetsam ja nousi tuolilta. "Minä +olin kunnolla kuollut, sokea ja kuollut ikuisesti tämän maailman +typeryydelle, ilkeydelle, rikoksille ja ikävyydelle, ja sitten +te uskallatte herättää minut henkiin! Ja odotatte minun olevan +kiitollisen. Kiitollisen!" + +"Se oli velvollisuuden vaatimus", uskalsi Carpentaria sanoa. + +"Niin, tietysti. Odotin vain sitä sanaa. Miksi se oli teidän +'velvollisuutenne'? Millä oikeudella sanotte sitä velvollisuudeksenne? +Ei millään! Ainoa mahdollinen selitys käyttäytymiseenne on se, että +olette kirotun toimelias ihminen, joka ei voi jättää mitään rauhaan." + +Nyt Carpentarian täytyi hymyillä. Hän huomasi jollain lailla alkavansa +pitää mr. Jetsamista. + +"Minä pyydän tuhannesti anteeksi", sanoi hän. "Se ei voi parantaa +tehtyä, mutta pyydän teitä kumminkin vastaanottamaan kunnioittavimmat +valitteluni. Ymmärrättehän, kun näin teidät viimeksi, olitte niin +kauhean juovuksissa..." + +"En ollut lainkaan juovuksissa", sanoi mr. Jetsam. "Ja että te +hetkisenkään voitte kuvitella sitä, se osoittaa, että olette huono +salapoliisi, vaikka teillä onkin komea univormu ja osaatte johtaa +orkesterianne. Ei, sir. Minulla oli suunnitelmani, joihin te +nenäkkyydellä, joka näyttää olevan teille ominainen, sekaannuitte. +Jotta antaisitte minun — olla rauhassa, olin olevinani juovuksissa. +Minä en ole ollut juovuksissa kertaakaan elämässäni, ja sitä te +luonnollisesti ette voi sanoa itsestänne, sir... taikka te, sir." + +Hän osoitti nuorta lääkäriä, joka sangen äskettäin oli ollut +lääketieteen ylioppilas. + +"Ja mitä nuo suunnitelmat tarkoittivat, jos uskallan kysyä?" sanoi +Carpentaria hiljaa. + +Mr. Jetsam peitti kasvonsa käsiinsä. + +"Oi", huokasi hän nähtävästi itsekseen, "nyt minun täytyy alkaa taas. +Vaistoni ajavat minut jälleen alkamaan. Hyvät herrat", sanoi hän luoden +heihin kaukaisen ja lasimaisen katseen, "sen sijaan että olisitte +pelastanut elämäni, olette vain panneet liikkeelle tapahtumaketjun, +joka johtaa ihmishengen menetykseen. Murha ja mestauslava on +luultavasti ponnistustenne tuloksena." + +Makuuhuoneen ovelle kolkutettiin. + +"Viisi minuuttia vailla kahdeksan, sir", sanoi ääni. + +"Hyvä", sanoi Carpentaria ja hypähti ylös. "Tapaan teidät konsertin +jälestä, eikö niin, mr. Jetsam?" + +"Hyvin epäiltävää", sanoi mr. Jetsam. + +"Miksi niin?" + +"Siksi, että silloin olen mennyt. Tunnen itseni nyt sangen vahvaksi." + +"Tahtoisin puhua kanssanne muutamista ihmisistä", sanoi Carpentaria. + +"Kenestä?" + +"No niin, Josephus Ilamista." + +"Tiedän kaiken Josephus Ilamista." + +"Ja hänen äidistään. Ehkä ette tiedä kaikkea hänestä?" + +Mr. Jetsam hypähti hämmästyttävän voimakkaasti ylös. + +"Mrs. Ilam! Hän on ollut kuollut vuosikausia!", sanoi hän juhlallisesti. + +"Hän oli hyvin elävä aamupäivällä", sanoi Carpentaria. + +"Ilam sanoi minulle hänen kuolleen", mutisi Jetsam. + +"Hän valehteli. Hän on tuolla huvilassa." + +"Oh!" ähkyi Jetsam ja näytti samalla vetävän viimeisen henkäyksensä. +Hän horjui ja kaatui takaisin tuoliin. + +"Hän on pyörtynyt!" huudahti Rivers. + +"Huolehtikaa hänestä", sanoi Carpentaria ja juoksi portaita alas +rakkaalle orkesterilavalleen. + + + + +XII LUKU. + +PYÖRÄSSÄ. + + +Konsertti oli ohi. Sen suurenmoinen menestys johtui ehkä siitä, että +oli kertakaikkiaan määrätty, että sillä piti olla menestystä, ja että +Carpentarian orkesteri oli niin täynnä hänen henkeään, että se olisi +soittanut Carpentarian tyyliin, vaikkapa itse Beethoven olisi astunut +taivaasta sitä johtamaan. + +Ja varmaa on, että Carpentarian tahtipuikon liikkeet sinä iltana +olivat vailla sitä vakavuutta ja sitä valtavaa kekseliäisyyttä, joka +tavallisesti oli niiden leimana, vaikkapa ne tänä iltana olivatkin +omaperäisiä, vieläpä omituisiakin. + +Hänellä oli niin paljon ajateltavaa. + +Kaikkein kernaimmin hän olisi tahtonut mennä kotiin mr. Jetsamin +luo ja saada häneltä selville ne salaisuudet, jotka hän tiesi, joko +väkivalloin, viekkaudella tai kehoittamalla. Mutta hän kumarsi hitaasti +ja juhlallisesti yhdeksännentoista kerran ja koko orkesteri hänen +takanaan kumarsi taputusukkosen jyristessä ja hän ajatteli: + +"On mainiota, etten ole vielä lisäksi rakastunut! Se vain puuttuisi +kaikesta tästä, jotta tulisin aivan hulluksi." + +Totta puhuen ei hän koskaan ollut ollut rakastunut. Taide, varsinkin +metallisoittimien musiikki, oli hänen rakastettunsa. + +Hän kääntyi mennäkseen alas portaita lavalta, kun hän näki pitkän +sudanilaisneekerin kotimaansa puvussa ja kasvot kiiltävän ruskeina +seisovan kunnia-asennossa portaiden luona. + +"Mitä te tahdotte?" kysyi hän neekeriltä. + +Mies hymyili rotunsa tyyntä ja lapsellista hymyä ja ojensi hänelle +paperipalan. + +"Oletteko sudanilais-kylästä?" + +"Kyllä, sah." + +Carpentaria avasi paperilapun ja luki: + +"Tulkaa heti luokseni, olkaa hyvä. Ilam." + +Menisikö hän? Vai kieltäytyisikö hän vastaanottamasta tätä omituista +kutsua ja menisi takaisin mr. Jetsamin ja lääkärin luo? + +"Missä mr. Ilam on?" kysyi hän sudanilaiselta. + +Neekeri osoitti Huvittelupuistoa kohti, ja hymy kävi leveämmäksi. + +"Tuollako?" + +"Niin, sah." + +"Mutta missä siellä, mies?" + +"Tuolla, sah!" + +Hän nosti käsivartensa ja osoitti. + +Valaistun kiertopyörän ylin osa, joka oli sata jalkaa korkeampi kuin +mikään muu kiertopyörä maailmassa, näkyi Keskuskadun korkeitten +rakennusten yli. Tällä hetkellä kuului liukuva, sähisevä ääni, ja +samalla sammuivat valot pyörässä. Carpentaria katsoi ympärilleen. +Raketti räjähti päästäen heikon paukauksen ylhäällä ilmassa, ja pieni +joukko punaisia tähtiä leijui hetkisen ylhäällä taivaalla — toiset +olivat I-kirjaimen, toiset C-kirjaimen muotoisia, ja ne sammuivat, ja +taivas oli jälleen pimeä. Tätä ensimmäistä ilotulitusnäytettä Ilojen +Kaupungissa tervehdittiin eläköön-huudoilla, ja pieni joukko ihmisiä, +joka oli kerääntynyt sudanilaisen viereen, hajaantui ja riensi jokea +kohti. Ilotulitusta ohjattiin pienestä rakennuksesta toisella puolen +jokea, joka oli vuokrattu vain tähän tarkoitukseen. + +"Minä tulen mukaanne", sanoi Carpentaria sudanilaiselle. + +Hän ajatteli nyt, ettei keskustelu Ilamin kanssa voisi olla haitaksi, +ja olihan mahdollisuus, että sillä olisi ratkaiseva merkitys. Ja hän +voisi myöhemmin puhua mr. Jetsamin kanssa. Ehkä Ilam oli päättänyt +tunnustaa hänelle koko syntiluettelonsa. + +Ja hänellähän oli revolveri... + +Sudanilainen kulki nopeasti, ja hän oli muutamaa tuumaa pitempi kuin +Carpentaria. Vähemmässä kuin viidessä minuutissa he olivat ehtineet +Huvittelupuiston sisäänkäytävälle, jota juuri sulettiin yöksi. + +"Missä mr. Ilam on?" kysyi Carpentaria jälleen. + +Sudanilainen hymyili. + +He seisoivat kiertopyörän juurella, jonka kaikki kuusikymmentä koria +olivat pimeinä paitsi yksi, joka oli aivan alhaalla. Sen ovi oli auki. +Lähellä ovea seisoi virkailija, yllään kaupungin univormu. + +Tämä alkoi Carpentarian mielestä näyttää salaperäiseltä. + +"Onko mr. Ilam ylhäällä?" kysyi hän virkailijalta. + +"Kyllä, luulen niin, sir", sanoi tämä mietittyään hetkisen. + +Carpentaria astui koriin. Sudanilainen sulki oven hänen jälestään, +mutta jäi itse ulkopuolelle. Virkailija puhalsi pilliin, ja kiertopyörä +alkoi hiljaa kiertää. Pyörä oli rakennettu 60 henkilöä varten, ja kun +se oli täynnä, tuotti se satakahdeksankymmentä puntaa kerralla... ja +Carpentaria tunsi olevansa yksin siinä. + +"Onko tämä jokin ansa?" ajatteli hän. Mutta hän ei nyt välittänyt, +siitä oliko se ansa vai eikö. + +Sitä mukaa kuin pyörä nousi, oli hänellä ihana näköala yli +ilotulituksen, joka nyt komeili täydessä loistossaan kuin suunnaton, +kimalteleva ja säihkyvä matto, jonka vaihtelevat värit kuvastuivat +Thamesin tyyneen, kirkkaaseen pintaan. Ja korkealla ilotulituksen +yläpuolella oli ukonilma tulossa. Päivä oli ollut hyvin lämmin, jopa +helteinen, ja niille, jotka Ilojen Kaupungista ansaitsivat rahaa, oli +ollut mieluisa yllätys, ettei ollut tullut sadetta. + +Vihdoin pyörä hidastui ja pysähtyi. Kori oli ylhäällä, +kolmesataaneljäkymmentä jalkaa maan yläpuolella. Hahmo näkyi korin +yläpuolella olevalla sillalla. Ovi avautui ja Ilam astui sisään. + +"Mikä on tämän tarkoituksena?" kysyi Carpentaria nousten ylös ja +tunnustellessaan, että revolveri oli vakavasti hänen kädessään. + +"Tarkoitus on, että tahdon puhua teidän kanssanne kahdenkesken", +vastasi Ilam, "emmekä voi olla turvassa missään tuolla alhaalla." + +"Mitä te pelkäätte?" + +"En voi sanoa teille, mitä pelkään", sanoi Ilam. + +"Kaikki mitä voin sanoa, on, että kaupunki on käynyt sangen +merkilliseksi viime päivinä." + +"Niin, se on varma se", sanoi Carpentaria painokkaasti. + +"Ja koska te vaivauduitte viemään minut ylös tuolla", — hän osoitti +ilmapalloa, josta lähti voimakkaita valonheittäjäsäteitä pimeyteen — +"niin arvelin, että minä voin vaivautua tuomaan teidät tänne. Se on +varmempaa." + +Carpentaria huomasi nyt miten kalpea hän oli, miten hänen ulkonäkönsä +oli muuttunut ja miten hermostuneelta hän vaikutti. + +"Toivon niin", sanoi Carpentaria. "Mitä te tahdotte minulta?" + +"Istuutukaamme", sanoi Ilam ja yskäsi heidän istuutuessaan kummallekin +puolelle koria. "Tahdon selittää teille mitä tahdon kolmella sanalla. +Miten paljon tahdotte, jos vetäydytte syrjään Ilojen Kaupungista? Sanon +sen suoraan. Miten paljon tahdotte?" + +"Vetäytyäkseni pois Ilojen Kaupungista? En tee sitä, mistään +hinnasta", sanoi Carpentaria. "Kaikki Rockefellerien kulta ei voisi +sitä maksaa. Minulla on konserteissani suurin yleisö, mitä kellään +orkesterinjohtajalla on koskaan ollut, ja siitä minä pidän. Se on +enemmän arvoista minulle kuin raha." + +"Onko se teille enemmän arvoista kuin henkenne?" kysyi johtaja synkästi. + +"Ei, mutta luulen voivani säilyttää sekä henkeni että yleisöni", sanoi +Carpentaria. "Joka tapauksessa olette koettanut kaksi kertaa ottaa +minut hengiltä, ettekä ole onnistunut. Eikä se ole minua peloittanut. +Pelkään vähemmän kuin te tällä hetkellä." + +"En ole koettanut murhata teitä", sanoi Ilam. + +"Olette koettanut ampua minut ja myrkyttää minut. Miksi, sitä en voi +käsittää." + +"Ei, sitä en ole tehnyt", sanoi Ilam. + +Carpentariaan ei voinut olla vaikuttamatta se vakuuttava sävy, joka oli +Ilamin äänessä. + +"Kuka se sitten oli?" + +"En tiedä", sanoi Ilam heikosti. "En tiedä mitä, te tarkoitatte ja +mihin pyritte. Mutta minä annan teille viisikymmentätuhatta vuodessa, +jos menette — katoatte." + +"Ei", sanoi Carpentaria. "Minä olen täällä, ja tänne jään." + +"No hyvä, silloin saatte vastata seurauksista." + +"Minä vastaan aina tekojeni seurauksista. Mutta mitkä ovat seuraukset?" + +"No niin", murisi Ilam. "Tehän sanotte, että teitä on yritetty murhata. +Jospa nyt nuo yritykset jatkuvat? Mitä sitten? Tahtoisin kernaasti +pelastaa teidät, ja on mahdollista, että voisin pelastaa teidät vain +saamalla teidät katoamaan." + +"Kovin ystävällistä teiltä", sanoi Carpentaria pilkallisesti. "Mutta +vakuutan teille, että nuo juonet henkeäni vastaan herättävät suuresti +mielenkiintoani. En tahdo olla niitä vailla omaisuudestakaan. Alan +pitää niistä. Tottuu nopeaan rikosten täyttämään ilmaan. Ei, herra +johtaja, minä en mene tieheni, mutta Juliette menee, minä lähetän hänet +huomenna pois." + +Ilam puraisi huultaan. + +"Saammehan nähdä mitä hän tekee", sanoi hän. "Hän pitää minusta. Minä +olen oleva hänelle hyvä mies. Miksi ette tahdo minua hänen miehekseen?" + +"Miksi salaa liehittelette häntä? Miksi pakoititte hänet salaamaan +minulta asioita?" + +"Se ei kuulu tähän", sanoi Ilam. "Olisin hänelle hyvä mies." + +"Mutta millaisen anopin hän saisi, jos menisi teidän kanssanne +naimisiin?" kysyi Carpentaria. + +Ilam ei vastannut. + +"Enkä minä liioin luule", jatkoi Carpentaria, "että on hyvä olla +naimisissa ihmisen kanssa, joka aina näkee aaveita." + +"Näkee aaveita?" + +"Ettekö te muka näe aaveita?" kysyi Carpentaria pilkallisesti. + +"En... en." + +"Tulkaa mukaani, niin näytän teille yhden", sanoi Carpentaria. + +Hän oli saanut päähänpiston, että Ilamin ja mr. Jetsamin piti saada +nähdä toisensa. + +Ilmapallon valonheittäjän säteet lankesivat häikäisevästi koriin, +ja hetkisen hän näki sudanilaisen mustat kasvot. Sitten ne jälleen +katosivat. + +Hän hyökkäsi ovelle, veti sen auki ja tuijotti hämähäkinverkon +kaltaiseen koneistoon, joka hohti himmeän valkeassa valossa. +Kiertoportaat veivät maahan suunnattoman pyörän navasta, ja niitä +myöten laskeutui salamannopeasti alas tumma hahmo. Sitten valo katosi +ja kaikki oli läpitunkemattoman pimeyden vallassa. + + + + +XIII LUKU. + +MR. JETSAMIN TOIMET. + + +Carpentaria syöksyi takaisin koriin värähtäen, sillä hänen mieleensä +oli äkkiä johtunut, että Ilam olisi, jos hän olisi niin tahtonut, +voinut työntää hänet alas kolmensadanneljänkymmenen jalan korkeudesta. +Mutta Ilam ei ollut liikahtanut. + +"Riittäköön tämä", sanoi Carpentaria, "menkäämme alas. Soittakaa!" + +"Ei", sanoi Ilam, "minä tahdon..." + +"Me menemme alas", sanoi Carpentaria tiukasti. + +"Se koskee Juliettea", rukoili Ilam. + +"Me menemme alas", sanoi Carpentaria, "soittakaa!" + +Häh istuutui, veti revolverin taskustaan ja pani sen polvelleen. + +Ilam huokasi ja painoi valkoista nappia, joka antoi merkin +konehuoneeseen, ja hetkistä myöhemmin tuntui pyörässä vavahdus ja se +alkoi jälleen kiertää. Kori tuli alas sillä puolella, joka oli jokeen +päin, ja ne kaksi, jotka siinä istuivat, näkivät, mitä kauneimman +näyn ilotulituksen juuri loppuessa. Muun muassa näkyi siinä kaksi +muotokuvaa, jotka oli muodostettu raketeista ja joiden alla oli nimet: +Ilam ja Carpentaria. He kuulivat suuren ihmisjoukon huutavan eläköötä. +Sitten kuului toinen ääni, mutta se tuli ylhäältä eikä alhaalta päin. +Ilam hätkähti kuin olisi hän pelästynyt. + +"Teidän ei tarvitse pelätä", sanoi Carpentaria, "ei se ole +tuomiopasuuna, se on vain ukonilman alku. Se tulee juuri sopivaan +aikaan kastellakseen kaikki läpimäriksi kotimatkalla." + +Sade piiskasi hurjasti ruutuja vastaan. + +Heidän päästessään maahan kohtasi omituinen näky heidän katseitaan — +lukemattomia mustia sateenvarjoja, jotka kaikilta puolilta aaltoilivat +Keskuskadulle päin etsien suojaa sen katosten alla. Ja siellä ne +laskettiin alas, niin että niitä kantavat ihmiset näkyivät. Ilojen +Kaupungin porteilla alkoivat sateenvarjot jälleen elää ja kätkivät +jälleen kantajansa. Ukonilma oli jo kohonnut huippuunsa. + +"Tulkaa mukaan", sanoi Carpentaria, kun Ilam koetti paeta heidän +lähtiessään Huvittelupuistosta. + +"Ei", sanoi Ilam heikosti. + +He seisoivat rinnakkain vapaan taivaan alla välittämättä valuvasta +sateesta, ja Keskuskadun katokset olivat heistä vain parin metrin +päässä. Ilmapallon valonheittäjän säteet valaisivat yhä edelleenkin +seutua, mutta ilotulitus oli loppunut. + +"Teidän pitää tulla mukaan katsomaan aavetta", sanoi Carpentaria +itsepäisesti ja äänekkäästi, "muuten nostan sellaisen melun tässä +Ilojen Kaupungissa, että se on hukassa. Minä tiedän paljon enemmän kuin +luulettekaan. Minä voin esimerkiksi kysyä teiltä, Ilam, kävelettekö te +öisin omituisia taakkoja kanniskellen?" + +Joukko vieraita kiiruhti heidän ohitseen. + +"Mitä te tarkoitatte?" kysyi Ilam. "Olenko — oletteko te järjiltänne?" + +"Olen epäilemättä hullu, eikö totta? Tulkaa nyt siis hullun miehen +kanssa!" + +Ilam huokasi syvään. He menivät suoraan Keskuskadun poikki ja +tunkeutuivat ulostulevien läpi. Ei kukaan heitä tuntenut. + +"Toivoisin, että voisimme ymmärtää toisiamme", sanoi Ilam. + +"Olkaa varma siitä, että tulemme toisiamme ymmärtämään", vastasi +Carpentaria. "Muutaman minuutin kuluttua ymmärrämme kyllä toisiamme, +ellen erehdy. Ja voipa tapahtua, että teidän täytyy jättää kaupunki +vähemmälläkin kuin viidelläkymmenellä tuhannella vuodessa, ystäväni." + +Hän kuvaili mielessään sitä hetkeä, jolloin hän asettaisi Ilamin +vastakkain sen miehen kanssa, jonka ruumista tämä oli kantanut +selässään, hän näki tämän omituisen tilanteen, näki itsensä Ilojen +Kaupungin valtiaana ja hän tunsi, että hänellä oli sellainen mahti +Ilamin yli, että hän voi saada tämän noudattamaan hänen pienintäkin +käskyään. + +"Tuletteko mukaani huvilaani?", kysyi hän. + +"Kuka siellä sitten on?" kysyi Ilam väsyneenä. + +"Tohtori Rivers ja aave!" + +"Mitä tuo loru aaveesta hyödyttää?" + +"Teidän pitää ensin nähdä hänet, ja kun olette nähnyt hänet — ja +ennenkuin hän on nähnyt teidät — saatte sanoa minulle haluatteko +keskustella hänen kanssaan vai eikö. Se on aave, joka on saanut +puhelahjan!" + +Ilam ei sanonut sanaakaan. Hän oli nähtävästi aivan suunniltaan. + +He pääsivät Carpentarian avaimella sisään huvilaan ja menivät toiseen +kerrokseen ja sisään työhuoneeseen. Carpentaria vei Ilamin parvekkeelle +työhuoneen ikkunasta, mistä ei edes Ilaminkaan ollut vaikeaa päästä. + +"Nyt voitte katsoa makuuhuoneeseeni", sanoi Carpentaria. + +Ja hän katsoi itse ensin. Ja kylläpä hän kauhistui. + +Huone oli valaistu. Mr. Jetsamista ei näkynyt mitään, mutta kaksi +tuolia oli kaadettu kumoon, ja nuori Rivers makasi lattialla silmät +suljettuina ja suuri, vertavuotava haava otsassa. + +Carpentaria juoksi huoneeseen ja, omituista kyllä, seurasi Ilam häntä. +Asia oli niin, että Ilam tällä hetkellä luuli Carpentariaa hulluksi ja +makuuhuonetta hullun miehen rikosten näyttämöksi. + +Juuri silloin Rivers tuli tajuihinsa. + +"Tekö se olette, Carpentaria?", mutisi hän ja hieroi silmiään. + +"Olen. Mitä on tapahtunut? Missä on tuo Jetsam, kuten hän itseään +kutsui? Ette kai ole vaarallisesti haavoittunut?" + +Kun Ilam sai kuulla Jetsamin nimen, veti hän pelästyneenä henkeä ja +nojautui sängynjalkaan. + +"Jetsam?" toisti hän. + +"Te näytte tuntevan aaveeni nimeltä?" sanoi Carpentaria, "vaikkei hän +olekaan täällä." + +"Hän löi minua päähän tuolilla", sanoi lääkäri nousten istuvaan +asentoon ja painaen nenäliinaa otsaansa vasten, "ja silloin minä kai... +Ei siitä voi olla kuin minuutti tai pari..." + +"Mutta mitä hän teki... minne hän joutui?", kysyi Carpentaria +kärsimättömästi. + +"Hän tuli hyvin pian tajuihinsa", sanoi Rivers. "Annoin hänelle +rauhoittavaa juotavaa, ja hän kysyi mrs. Ilamia, ja minä sanoin +hänen asuvan yhdessä mr. Ilamin kanssa täällä, ja hän kävi kovin +kiihtyneeksi ja sanoi, että hänen täytyi heti päästä hänen luokseen. +Minä sanoin, ettei se käynyt laatuun, että te ette sallisi sitä, ja hän +oli myöntyvinään, mutta se oli vain ilveilyä, sillä yhtäkkiä, meidän +puhuessamme muusta, otti hän tuolin ja hyökkäsi minun kimppuuni, ja +sitten en muista muuta." + +Sanaakaan sanomatta juoksi Carpentaria tielle. Ilamin huvilan päätie +oli selkoselällään ja hän meni sisään huoneeseen. Huoneessa ei ollut +muuta valaistusta kuin tulitikusta tuleva, ja tulitikkua piteli +mr. Jetsam. Hän seisoi tuijottaen mrs. Ilamiin, ja mrs. Ilam istui +liikkumatonna tuolissaan, silminnähtävästi voimatta sanoa sanaakaan +siitä mitä hän olisi tahtonut sanoa. Kamala pelko ilmeni hänen +silmissään. Ei kuulunut hiiskaustakaan paitsi sateen rapinaa ikkunaa +vasten. + +Mr. Jetsam kääntyi, ja samassa silmänräpäyksessä hän päästi tulitikun. +Huone oli pimeä. Sitten seurasi lasin kilinää ja sitten raskas +kaatuminen huoneessa. Hiukan etsittyään löysi Carpentaria sähkönappulan +ja sytytti valon. Mrs. Ilamin huulet vapisivat yhä hänen koettaessaan +puhua. Hänen poikansa makasi ähkyen ja suorana lattialla, Mr. Jetsam +oli kadonnut. Ikkuna oli rikki. + +Mr. Rivers tuli sisään. Hän oli nyt sitonut päänsä. + +"Hän on halvattu", sanoi lääkäri tutkittuaan mrs. Ilamia. "Hän ei +koskaan enää voi liikuttaa jäseniään eikä puhe-elimiään. Hän voi vain +kuulla ja nähdä, siinä kaikki." + + + + + + +II OSA. + +KAKSOISET. + + + + +XIV LUKU. + +KAKSOISET ASTUVAT NÄYTTÄMÖLLE. + + +Oli omituista, mutta siitä huolimatta totta, että tapauksiin tässä +kerrotun näytelmän toisessa näytöksessä hyvin suuresti vaikutti se, +että Luke Shooter, nuorempi osakas Shooterin muotiliikkeessä, meni +naimisiin. Luke Shooter ei sitä tiennyt. Luke Shooter ei ollut missään +yhteydessä näytelmän kanssa; on päinvastoin hyvin luultavaa, ettei +hän koskaan ole siitä kuullut, jos jätetään sanomalehdissä julkaistut +pikku-uutiset lukuunottamatta. Mutta siitä huolimatta vaikutti +hänen naimisiinmenonsa huomattavasti koko tapahtumakulkuun Ilojen +Kaupungissa. Sillä hän oli mies, jolla oli hyväntahtoisuutta ja joka +tahtoi, että ihmiset pitivät hänestä, ja siksi sai koko Shooterin suuri +henkilökunta vapaata hänen hääpäivänään, joka sattumalta oli tiistaina +4 p. toukokuuta. + +Sen verran Luke Shooterista. + +Monet konttoriapulaisista viettivät suurimman osan päivää Ilojen +Kaupungissa, joka nyt oli muuttunut Lontoon muotihuvitteluksi, ja +heidän joukossaan olivat kaksoissisarukset Pauline ja Rosie Dartmouth. +Pauline ja Rosie olivat konekirjoittajattaria Shooterin liikkeessä. +He olivat kahdenkymmenenkuuden vuotiaita, pitkiä ja sangen solakoita, +vaikka nuorempi, Rosie, ei ollut aivan niin solakka kuin Pauline. +Pauline oli tumma, kun taas Rosie oli vaalea. Heidän liitossaan edusti +Pauline tervettä järkeä, Rosie taas hyvää tuulta, ja molemmat yhdessä +edustivat sangen suurta kauneutta ja suloa ja kolmenkymmenenviiden +shillingin suuruisia viikkotuloja. Onhan selvää, että kaksi nuorta +tyttöä, jotka yhdessä ansaitsevat satakahdeksankymmentä puntaa vuodessa +ja elävät säästäväisesti pienessä asunnossa elämänhaluisina ja hyvillä +mahdollisuuksilla suorittaa osan ostoksistaan, voivat pitää sangen +hauskaa ja näytellä huomattavaa osaa maailmassa. Ja juuri niin Pauline +ja Rosie tekivät. + +He olivat orpoja ja olivat olleet sitä jo kauan. + +He tulivat Ilojen Kaupunkiin maanalaisella raitiovaunulla asunnostaan +Shepherds Bushissa, ja Pauline pani floriinin sisäänkäytävän vierellä +olevaan laatikkoon heidän molempain puolesta, aivan kuin olisivat he +olleet kaksi tavallista vierasta, mitä he sillä hetkellä olivatkin. +Vain jotkut harvat kiinnittivät heihin huomiota, mutta aivan +sattumalta, ja siksi, että he olivat sievästi puetut — ja olivat aivan +toistensa näköisiä. + +Ilojen Kaupunki sai Paulinen ja Rosien täyden suosion. Heti tultuaan +Keskuskadulle he alkoivat innostua. Aurinko paistoi, liput liehuivat, +raitiovaunut kiitivät eteenpäin, ja tuhannet kävijät antoivat +kaupungille hauskan leiman. He eivät olleet vielä koskaan nähneet +mitään Keskuskadun kaltaista pilareineen ja puoteineen, kirjavine +ihmistulvineen ja valkoisine rakennuksineen. + +"Tämä on aivan yhtä hienoa kuin ulkomailla, eikö niin?" sanoi Rosie. + +"Parempaakin", sanoi Pauline. + +Mutta niinpä ei kumpikaan heistä ollutkaan ollut Boulognea kauempana. + +He pysähtyivät puodinikkunoihin, yhtä paljon koristeita ja korutavaraa +katselemaan kuin katsomaan, oliko tukka tai vaatteet juuri sellaisessa +kunnossa kuin päivänpaiste vaati. Tässä voidaan mainita, että heillä +oli tummansiniset kävelypuvut, suuret valkoiset musliinihuivit kaulassa +ja suuret, sinisen- ja mustankirjavat hatut. Se oli yksinkertaista, +mutta moitteetonta. Tietoisuus tästä moitteettomuudesta sai aikaan, +että he silmää räpäyttämättä kestivät muiden naisten tarkastavan +katseen ja lukemattomien nuorukaisten silmänluonnit. Itse asiassa he +olivat sataa aivan hurjia ilosta ja mieltymyksestä Ilojen Kaupungin +elämään ja tunteesta, että olivat vapaita, mutta sitä he eivät +tienneet. Ei. Sitä he eivät tienneet. He olivat varsin hienoja, ja se +puki heitä. + +"Tahtoisin mennä johonkin noista hauskoista vaunuista", sanoi Rosie. + +"Niin, menkäämme", myönsi Pauline. + +"Eivätkö ne ole ihania?" sanoi Rosie. + +Ja vain se tyttömäinen hypähtelevä, keinuva tapa, jolla he sirosti +astuivat vaunuihin, ilmaisi hehkuvan elämänhalun heidän suonissaan, +aavistuksen, joka katosi yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Rosien +silittäessä hamettaan ja Paulinen avatessa kukkaroaan hansikoidulla +kädellään antaakseen maksun kulettajalle, oli heillä molemmilla +herttuattaren välinpitämätön ilme kasvoillaan. + +Vaunu oli avoin ja istuimet siinä poikkipuolin, ja sen kiitäessä +nopeasti alas Keskuskatua pitkin ja alituisesti kulkiessa toisten, +vastakkaiseen suuntaan kulkevien vaunujen ohi, ohi suihkukaivojen, +kukkapenkkien, norsujen, kameelien ja koko Ilojen Kaupungin omituisen +maailman, kävi ilo hiukan liian hurjaksi Rosien helposti liikutetulle +sydämelle. Hän istuutui lähemmä sisartaan, tarttui hänen käteensä ja +puristi sitä. + +"Entäpä jos kohtaamme hänet?" kuiskasi hän. + +"Tässä ihmisvilinässä? Ei ikinä! Sitäpaitsi hän luultavasti ei nyt ole +ulkona", sanoi Pauline. + +Hän oli vain muutamaa minuuttia vanhempi kuin Rosie, mutta ei olisi +voinut paremmin näytellä vanhemman sisaren osaa, vaikka hän olisi ollut +kymmenen vuotta vanhempi. + +"Mutta voihan olla, että tapaamme hänen äitinsä!" sanoi Rosie hiljaa. + +"Mitä tyhjää, Rosie. Et kai kuvittele hänen olevan täällä, vai mitä?" + +"En tiedä", sanoi Rosie ja nosti leukaansa. "Mutta jos tapaisimme +heidät?" + +"No, sitten tapaamme heidät", sanoi Pauline viisastellen. + +"Puhutko sinä heille?" kysyi Rosie. "Minä en tahdo." + +"Sen saamme nähdä, jos tapaamme heidät", sanoi Pauline. + +"Ei, mutta katsohan", huudahti Rosie ihastuneena Keskiaukeasta, jolle +he nyt olivat tulleet. Mutta pian hän päästi jälleen ihastuneen +huudahduksen, ja tällä kertaa se ei koskenut Keskiaukean rakennuksia, +vaan pitkää miestä, jolla oli suuri, punainen tukka ja jotain omituista +liikkeissään, joka juuri meni suoraan kadun poikki vaunujen edestä, ja +jatkoi matkaansa itämaisiin puutarhoja kohti. + +"Tuolla!" huudahti Rosie", etkö näe häntä?" + +"Kuka? Tuo punatukkainenko?" + +"Niin, se on Carpentaria, eikö niin?" + +"Niin todellakin, se on hän!" myönsi Pauline yhtä innostuneena kuin +sisar. + +"Oi", huokasi Rosie, kun vaunu vei heidät kauemmaksi yleisön +suosikista. "Eikö hän ollut suurenmoinen! Aivan kuten kuvissa, vain +vielä kauniimpi, eikö sinustakin?" + +"En voinut nähdä häntä niin tarkoin", sanoi hienotunteinen Pauline. + +"Voit kyllä", sanoi Rosie terävästi, "kyllä sinä ihailet häntä. Mutta +sinä olet aina niin jäykkä." + +Pauline hymyili rauhallisesti. + +"Jospa vain voisimme tavata häntä, tulla esitetyiksi hänelle, +tarkoitan", sanoi Rosie. + +"Hyvä ystävä!" torui Pauline. "Älä nyt ole tyhmä. Hän on hirveän rikas." + +"Tiedän sen", sanoi Rosie surullisena. "Mutta hän ei ole naimisissa. +Miten sievä hän on!" + +Siten nämä kaksi nuorta tyttöä istuivat kuten nuoret tytöt tavallisesti +ja myönsivät suoraan olevansa ihastuneita mieheen, johon he koskaan +eivät olleet tutustuneet, mutta kuten muut tytöt olivat he myös hyvin +kainoja, kun se, jota he ihailivat, voi kuulla heidän sanansa. + +Vaunu vei heidät hyvää vauhtia kaupungin toiseen päähän ja he +alkoivat järjestelmällisesti 'läpikäydä' sitä, aina ilmapallosta (he +eivät nousseet siinä ilmaan, mutta katselivat sitä) sudanilaiseen +neekerikylään asti, sirkuksesta naisten näyttelyyn, krikettikentältä +pantomiiniteatteriin, taidenäyttelystä, naisten iltapäiväteehen asti. +Sinne he vihdoin joutuivat ja maksoivat juuri teestä, seitsemästä +leivoksesta ja lisäkermasta, kun kello löi viisi. Silloin he muistivat, +että juuri silloin aikoi sotilasorkesteri soittaa itämaisissa +puutarhoissa, ja he päättivät mennä sitä kuulemaan, vaikka Carpentaria +valitettavasti ei koskaan itse johtanut ennen iltaa. + +He menivät Keskuskadun yli ja alas puutarhoihin johtavaa tietä myöten, +kun Pauline äkkiä pysähtyi. + +"Enpä olisi milloinkaan..." sopersi hän. + +Ilamin huvilan portaita alas tuli suuri Ilam itse omassa korkeassa +persoonassaan, ja häntä Pauline osoitti. + +"Mitä me teemme?" kuiskasi Rosie. "Hän on paljon vanhempi kuin me, eikö +totta? Ja sinä kun sanoit, ettemme tapaisi häntä!" + +He menivät edelleen epävarmoina ja punastuen tuijottaen suoraan eteensä. + +"Hei! Nuoret neitoset!" huusi Ilam. + +Nyt oli tie täynnä väkeä, mutta Pauline ja Rosie olivat sattumalta +ainoat nuoret naiset ulottuvilla, ja jos he olisivat olleet kuin eivät +olisi kuulleet niin äänekästä ja selvää suuren Ilamin kutsua, olisi +yleisö kiinnittänyt heihin enemmän huomiota kuin he halusivat. Siksi he +pysähtyivät, edelleen punastuen, mikä puki heitä, ja hymyillen tavalla, +joka enemmän kuin mikään muu ilmaisi heidän hyvän sydämensä. + +Rosie sanoi ensiksi jotain. Hän oli nainen, ja oli sanonut +juhlallisesti, ettei hän sellaisessa tapauksessa puhuisi Ilamille. Siis +hän puhui ensin. + +"Hyvää päivää, serkku", sanoi hän. + +Siinä tavassa, jolla hän sanoi 'serkku' oli kokonainen perhetarina, +joka on pian kerrottu. Mrs. Dartmouth, kaksoisten äiti, oli syntyään +Ilam. Hän oli Josephuksen kuolleen sedän tytär ja siis Josephuksen +isän veljentytär. Ja ennenkuin hän meni naimisiin, viittoiltiin +siihen suuntaan, että tuolla mahtavalla soodavesikauppiaalla +oli 'suunnitelmia' hänen suhteensa. Mutta siitä huolimatta hän +meni naimisiin asianajokonttorin konttoristin kanssa. Rikkaan +soodatehtailijan veljentyttären ei tule mennä naimisiin konttoristin +kanssa. Tuloksena oli täydellinen ero. Mrs. Dartmouth antoi kaikkien +Ilamien ymmärtää, että hän ja hänen miehensä tulivat mainiosti toimeen +ilman heidän rahojaan — he välittivät viisi Ilamin miljoonista. Mrs. +Dartmouth tapasi Josephuksen hänen isänsä hautajaisissa. Kymmenen +vuotta myöhemmin tapasivat Rosie ja Pauline Josephuksen mrs. +Dartmouthin hautajaisissa. He puristivat virallisesti toistensa kättä +ja antoivat Josephuksen ymmärtää, että he eivät tahtoneet alentua +vastaanottamaan rahoja siltä, joka oli halveksinut heidän äitiään, +vaikka hän olisikin sitä heille tarjonnut. + +Tämä oli tapahtunut seitsemän vuotta sitten, ja Pauline ja Rosie olivat +nyt aivan yksin maailmassa, ja sitäpaitsi olivat vuodet opettaneet +heille kärsivällisyyttä, ja heidän uteliaisuutensa oli herännyt heidän +kuultuaan, että serkku oli ryhtynyt maailmankuulun Carpentarian +liiketoveriksi, ja heidän perustaneen yhdessä Ilojen Kaupungin. He +olivat siitä huolimatta, mitä he äsken olivat toisilleen sanoneet, +sangen tyytyväisiä tavatessaan kuuluisan serkkunsa, joka kuitenkin oli +miljonääri ja joka todellakin nyt näytti vähemmän ylpeältä ja jäykältä +kuin hautajaisissa. + +"Te taisitte koettaa päästä karkuun?" kysyi Ilam hymyillen. + +"Ei, Josephus serkku", sanoi Pauline. "Miten voit? Et ole oikein +terveen näköinen." + +"En sitä olekaan", sanoi Ilam. + +He tarttuivat toistensa käteen puutarhan aidan yli. + +"Entä mrs. Ilam, hän voi kai hyvin toivoakseni?", sai Rosie sanottua +kohteliaasti. + +"Ei, ei lainkaan. Hän... kuulkaa, ettekö tahdo tulla sisään?" + +Ja hän avasi portin. + +"Asutko sinä täällä!" huudahti Rosie. "Ajattelehan, asua keskellä +Ilojen Kaupunkia! Miten hauskaa, Ja miten kaunis huvila! Ajattelehan, +miten hauskaa asua täällä näyttelyssä!" + +Ja sitten he menivät huvilaan. + +Perheviileys näytti lämpenevän kunnolliseksi tuttavuussuhteeksi. + + + + +XV LUKU. + +JOSEPHUS TEKEE EHDOTUKSEN. + + +"Niin, sellaisena hän on maannut aina viime yöstä asti", sanoi Josephus +heidän jälleen tultuaan alas, "ja lääkärit —ᵣ meillä on ollut kaksi — +sanovat, että hänen iässään on parantuminen mahdotonta. Hänen täytyy +syödä juoksevaa ruokaa, ja hän voi liikuttaa silmiään niin paljon kuin +näitte, mutta muuten hän ei voi liikkua eikä tietenkään puhua." + +Hän oli vienyt nuoret sukulaisensa yläkertaan, ja tuon vanhan rouvan +näkeminen, joka makasi siinä kuin ruumis vuoteessa sairaanhoitajatar +vuoteensa ääressä yhtä liikkumattomana, oli tehnyt Paulineen ja Rosieen +syvän vaikutuksen. Totta puhuen teki koko talo heihin masentavan +vaikutuksen. Se oli suuri ja ylellinen, mutta ei läheskään niin +suurenmoinen kuin rikkaan Ilamin asunnolta olisi voinut odottaa. Ilam +ei ollut rikkaan miehen näköinen, hän ei puhunutkaan kuin rikas mies, +ja molemmat nuoret tytöt alkoivat vähitellen käsittää, miten hyödytän +rikkaus on sille, jolla ei ole kylliksi mielikuvitusta voidakseen tehdä +sillä jotain. Lyhyesti sanoen, heidän oli sääli Ilamia. + +"Meidän on sääli sinua", sanoi Rosie hiljaa. + +"Ja täällä minä olen yksinäni", jatkoi Ilam. "Mitä minä teen? Mitä voi +yksinäinen mies ylimalkaan tehdä. Minulla on sairaanhoitajatar. Voin +saada viisikymmentä sairaanhoitajatarta, jos tarvitsen. Ja voin saada +palvelijoita. Mutta mitä ovat sairaanhoitajattaret ja palvelijat? Te +ymmärrätte asemani, eikö totta?" + +"Niin, täydellisesti", sanoi Pauline. + +He joivat uudelleen iltapäiväteetä Ilamin salissa, Ilam joi teensä +suurina kulauksina. + +"Tunnen olevani aivan poissa suunniltani", sanoi hän. + +"Niin, se on luonnollista", sanoi Rosie ystävällisesti. + +"Kuten voitte käsittää, on tässä kylässä kovin paljon tekemistä. Mutta +miten voin siitä selvitä, kun äiti-raukkani on niin sairas. Teillä ei +ole aavistustakaan siitä, mitä hän oli minulle. Uskoin hänelle kaiken — +kaiken." + +Ilamin pienissä silmissä näkyi kyyneleitä. Nämä kyyneleet suuren, +voimakkaan miehen silmissä saivat Rosien katsomaan ulos ikkunasta. + +"Toivoisin, että voisimme sinua auttaa", sanoi Pauline hetken kuluttua. + +"Tekisimme mitä tahansa", sanoi Rosie. + +Ilam katsahti ylös. + +"Te voitte tehdä kaiken minun hyväkseni", sanoi hän. "En uskaltanut +pyytää teitä, mutta koska itse sanotte... Ja minä pidän huolen siitä, +että se maksaa vaivan. Luvatkaa siihen." + +"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Pauline pelästyneenä Rosien pannessa +takaisin pöydälle palan kaakkua, jonka hän oli ottanut. + +"Tulkaa tänne asumaani", sanoi Ilam suoraan. + +"Mekö molemmat?" + +"Niin, molemmat." + +"Sitä emme todellakaan voi tehdä", sanoi Pauline. + +"Ei, ei tietenkään. Mutta eikö se olisi suurenmoista", sanoi Rosie. + +"Miksi ei?" kysyi Ilam. "Te olette omat herranne, eikö totta? Mikä +teitä voi estää?" + +"No, ymmärräthän", sanoi Pauline vakavasti, "että meillä on elatuksemme +huolehdittavana, ja meillä on asuntomme, ja..." + +"En tiedä, miten paljon te kaksi ansaitsette", sanoi Ilam, "mutta minä +maksan teille mielelläni kolme kertaa niin paljon, mitä se lieneekin." + +"Siitä tulee viisisataaneljäkymmentäkuusi puntaa vuodessa sitten", +sanoi Rosie, joka oli nopea laskemaan. + +"Sanokaamme kuusisataa." Ilam pyöristi summan kädenliikkeellä. + +Nuorista tytöistä hän tuntui nyt enemmän miljonääriltä kuin alussa. + +"Suostukaa nyt", sanoi Ilam. "Sanokaa kyllä. Se oli äkkinäinen +päähänpisto, mutta se on yhä parempi, mitä enemmän sitä ajattelen." + +"Mutta emmehän voi sanoutua irti paikastamme", vastusti Pauline. + +"Miksette?" kysyi Ilam. + +"En tiedä", änkytti Pauline, "Se kuuluu niin ihmeelliseltä. Se tulee +niin äkkiä. Mitkä velvollisuudet meillä täällä olisi?" + +"Velvollisuus olla emäntänä täällä huvilassa ja hoitaa äiti-raukkaani. +Luonnollisesti pidän sitäpaitsi sairaanhoitajattaren. En tiedä miten +monta palvelijaa täällä on — viisi tai kuusi?" + +"Ja meidän tulisi hoitaa kaikkea?" kysyi Pauline. + +"Kaikkea mikä taloon kuuluu. Myöntykää nyt." + +"Mutta entäpä", sanoi Rosie, "ellet ole meihin tyytyväinen?" + +(Hän tarkoitti: ellemme me ole sinuun tyytyväisiä.) + +"Tulkaa kuukaudeksi koetteelle", sanoi Ilam. "Jos tahdotte sen jälkeen +mennä, niin takaan teille paikan, joka on vähintäin yhtä hyvä kuin se +minkä nyt jätätte. Enhän voi olla sen myötämielisempi, vai mitä? Ja +ajatelkaa, miten vaikea minun asemani on." + +"Mitä sinä sanot, Rosie?" kysyi Pauline. + +"Niin, kun Josephus-serkku on sellaisessa pulassa ja mrs. Ilam-raukka +niin huonona — niin ehkä..." + +"Mainiota", keskeytti Ilam. "Te myönnytte. Olen teille hyvin +kiitollinen. Te olette herttaisia nuoria tyttöjä, ja voin todella +vakuuttaa teille, että teille tulee vapaata ja hyvä elämä täällä." + +"Sinä viet myöntymyksen meiltä", sanoi Pauline punastuen ja hymyillen +Ilamin kiittäville sanoille. + +"Voimme-aloittaa heti, eikö totta?" sanoi Ilam, "Tänä iltana?" + +"Oi, se ei ole mahdollista", sanoi Rosie. "Meillä on molemminpuolin +kuukauden irtisanomisaika Shooterilla." + +"Siitä ei tarvitse välittää", sanoi Ilam. "Minä lähetän hänelle shekin +kuukauden palkasta, niin ei hänellä ole mitään valittamista." + +Siten asiat järjestyivät niin, että Pauline ja Rosie ottivat auton +Ilojen Kaupungista noutaakseen tavaransa, ja Ilam järjesti kaiken tuota +pikaa. Auto tilattiin puhelimella ja seisoi pian huvilan ulkopuolella. + +"Sinä esittelet meidät mr. Carpentarialle, eikö totta?" sanoi Rosie +hymyillen istuessaan autossa. + +Ilam rypisti otsaansa, mutta koetti olla ystävällisen näköinen. + +"Onko teillä halua tutustua häneen?" kysyi hän. + +"Kyllä, tietysti!" + +"Niin, niin, sen kai kyllä saatte", myönsi Ilam. + +"Sanohan, eikö tämä ole hirveän hauskaa?" kuiskasi Rosie Paulinelle +heidän ajaessa pois. "Voimme mennä minne tahdomme Ilojen Kaupungissa. +Voimme säästää ainakin viisisataa puntaa vuodessa, ja ehkä saamme periä +hänet." + +"Hiljaa!" rauhoitti Pauline häntä. + +Ja kolmen tunnin kuluttua olivat nuo käytännölliset kaksoiset Ilamin +huvilassa kuin olisivat he eläneet siellä koko ikänsä. He juttelivat +Ilamin kanssa salongissa, ja Ilam itse oli ehdottomasti terveemmän +näköinen. + +"Älkää ruvetko rasittamaan itseänne", sanoi Ilam, "mutta +luonnollisesti..." + +Ovikelloa soitettiin rajusti ja palvelija astui sisään. + +"Se on mr. Carpentaria", sanoi palvelija. + +Ilam kalpeni. + +"Tuokaa hänet sisään", sanoi Rosie rauhallisesti palvelijalle. + +"Kyllä, neiti Rosie", vastasi palvelija, joka useimpien palvelijoiden +tavoin oli heti selvillä uusien tulokkaiden nimestä, asemasta ja +arvosta. + +"Sinä lupasit esitellä meidät hänelle, kuulehan", kuiskasi Rosie +Ilamille, "ja me olemme kai nyt emäntinä, vai mitä?" + +Carpentaria tuli sisään nähtävästi vielä kiihtyneenä konsertista. + +"Sen minä sanon, Ilam..." alkoi hän. + +Silloin vasta hän näki kaksoiset, ja Ilam esitteli heidät kömpelöllä +tavallaan. Nuoria naisia ihastutti sekä univormu että Carpentaria itse. +Hän puhui niin vähän ja oli hiukan kalpea, mutta hän oli niin hieno, ja +kaikki hänen liikkeensä olivat niin hillittyjä ja juhlallisia. + +"Me näimme teidät iltapäivällä", uskalsi Rosie sanoa. + +"Minä en nähnyt teitä, tappio oli siis minun puolellani", vastasi hän +kohteliaasti ja katsoi Paulineen. + +Ilam oli vaipunut takaisin tuoliinsa, Carpentaria näki ilmeen hänen +kasvoillaan, ja syntyi kiusallinen vaitiolo. + +"Tulin puhumaan liikeasioista kanssanne", sanoi Carpentaria Ilamille, +"mutta en nyt tahdo teitä vaivata, huomenna on kyllä aikaa. Hyvää yötä." + +"Toivomme saavamme nähdä teidät kauemmin toisella kertaa", sanoi Rosie +käsittäessään, että Carpentaria todella aikoi mennä. + +"Niin, varmasti", sanoi Pauline rauhallisesti, ja vieras kumarsi. + +Ja sitten oli Carpentaria, tuo komea näky, kadonnut + +"Josephus-serkun hermot ovat aivan pilalla", sanoi Rosie molempien +tyttöjen mennessä ylös, "tilapäinen vieraskin saa hänet hermostuneeksi. +Näitkö hänen kasvojaan kellon soidessa?" + +"Kyllä, mies parka!" + +"Mutta Carpentaria, sepä vasta mies!" sanoi Rosie innostuneena. + +Hetkistä myöhemmin tuli Pauline aamupuvussaan mrs. Ilamin huoneeseen, +ja sairaanhoitajatar meni. Huone oli suuri, siinä oli mahonkihuonekalut +ja suuri ikkuna. Uunissa paloi tuli. Pauline kumartui vuoteen yli +ja hymyili vanhalle halpaantuneelle sukulaiselleen. Vanha nainen +makasi selällään yllään valkoinen yöpuku ja valkoinen myssy ja hänen +käsivartensa lepäsivät tyynyllä ruumista myöten ojennettuina. Hän oli +kuin kuollut, silmiä lukuunottamatta, jotka loistivat kirkkaasti ja +välkähtivät silloin tällöin. + +"Onko teillä hyvä?" kysyi Pauline lohduttavasti. + +Silmät räpäyttivät. + +"Ilam-serkku sanoo, että te pidätte ääneen lukemisesta. Luenko hiukan +teille ennenkuin nukutte?" + +Silmät välkähtivät. + +"Hyvä, sitten luen." + +Pauline otti kirjan yöpöydällä olevasta kirjakasasta. Se oli Frank R. +Stocktonin "Nainen vai tiikeri?" ja hän alkoi lukea siitä äänen. + +Luettuaan hetkisen hän keskeytti. Silmät räpyttivät nyt nopeasti, +sitten ne räpyttivät hitaammin, ja sitten ne lakkasivat. + +"Tahdotteko minun lukevan hitaammin? Kyllä." + +Hän alkoi jälleen lukea, tällä kertaa paljon hitaammin. + +Mutta silmät räpäyttivät nyt hurjasti. + +"Mitä nyt? Mitä hän voi tarkoittaa?" kysyi Pauline itsekseen. + +Suurissa, terävissä silmissä näkyi kyyneleitä, mutta kuitenkaan ei +niiden ilmeessä ollut niin paljon surua kuin suuttumusta. Äkkiä tunsi +Pauline koko sen salaperäisen ilmakehän, joka häntä täällä ympäröi. + +"Pitääkö minun todella viettää koko yö täällä noiden silmien kanssa?" +kysyi hän itseltään. "Mitä ne tahtovat minulle kertoa?" + + + + +XIV LUKU. + +MUSTA LIPAS. + + +Pauline oli pannut kirjan vuoteelle ja kumartui uunin yli kohentamaan +hiiliä hiilikoukulla. Hän teki sen enemmän hermojaan tyynnyttääkseen +kuin tulta parantaakseen. Sillä tuo käsittämätön arvoitus, joka ympäröi +sairaan naisen hahmoa, oli järkyttänyt häntä syvästi ja täyttänyt hänet +pelolla. Hän piteli hiilikoukkua ja kuunteli. Ei ääntäkään kuulunut +paitsi kellon tikutusta uuninreunalla, Koko nukkuvasta talosta ei +kuulunut mitään. Oli kuin hän olisi ollut yksin koko talossa tämän +elävän ruumiin kanssa, ja kuitenkin hän tiesi, että Rosie, Josephus +Ilam, sairaanhoitajatar ja puoli tusinaa palvelijoita oli eri huoneissa +ja nukkui tai koetti nukkua. + +Siten hän istui pitkän aikaa. Vihdoin hän nousi ja katsoi jälleen +sitä ihmistä, jonka hoitajaksi hänet oli pantu. Hehkuvista, ankarista +silmistä valui edelleenkin kyyneliä, ja kyyneleet valuivat syviin +ryppyihin kasvojen molemmin puolin ja alas tyynylle. Varovaisesti +Pauline pyyhki ne pois, ja hänen omat silmänsä kyyneltyivät. +Murhenäytelmä tämän vanhan, vanhan ihmisen elämässä, joka tähän asti +oli ollut niin tuima ja vallanhimoinen ja joka nyt oli avuttomana ja +pelokkaana, kävi syvälle hänen sydämeensä. + +"Mikähän häntä vaivaa?" ajatteli Pauline kiihkeästi. + +Silloin hän tuli ajatelleeksi, että hän oli väärinkäsittänyt +silmänräpytyksen ja että mrs. Ilam tahtoi vain, että hän jatkaisi +lukemista. Hän alkoi siitä mihin hän viimeksi oli jäänyt ja luki hyvin +hitaasti ja sangen äänekkäästi. Ja heti alkoivat silmät räpyttää +levottomasti, ensin nopeasti, sitten hitaasti. Silmäterätkin liikkuivat +puolelta toiselle. Oli selvää, ettei potilas ollut tyytyväinen. + +Pauline laski epätoivoisena kirjan jälleen kädestään. + +Silmät liikkuivat hiukan edestakaisin. + +"Hän tahtoo jotain täältä huoneesta. Mitä se voi olla?" sanoi Pauline +itsekseen. "Ehkä hänen on jano." + +Hän meni yöpöydän luo ja kaatoi hiukan vettä halvaantuneen kuppiin +ja piteli sitä mrs Ilamin huulilla. Mutta silmät sulkeutuivat kuin +olisivat ne tahtoneet kieltäytyä, ja kasvoille, joilla voi olla vain +yksi ilme, surumielisyys, näytti leviävän mitä synkin alakuloisuus. + +Silloin Pauline sai viisaan päähänpiston. + +"Kuulkaa", sanoi hän ystävällisesti vanhalle naiselle. "Minä teen +teille kysymyksiä. Vastaukset ovat vain kyllä tai ei. Jos tarkoitatte +ei, niin koettakaa pitää silmäluomet hiljaa, mutta jos tarkoitatte +kyllä, niin räpyttäkää niin paljon kuin voitte. Ymmärrättekö?" + +Silmäluomet räpyttivät, ja sitten ne alkoivat jälleen tuijottaa kauhean +liikkumattomalla katseella kattoon. + +"Nyt aloitan", sanoi Pauline. "Onko teidän epämukava?" + +Silmäluomet eivät liikkuneet. + +"Onko teidän jano?" + +Silmäluomissa näkyi pieni värähdys, jota potilas nähtävästi koetti +estää. + +"Tahdotteko jotain?" + +Nyt silmät räpyttivät. + +"Jotakin henkilöä?" + +Ei räpytystä. + +"Jotain täällä huoneessa?" + +Vilkas räpytys. + +— "Onko se yöpöydällä?" + +Silmät eivät liikahtaneet. + +"Voinko nähdä sen tästä?" + +Vilkas räpytys. + +Kesti hämmästyttävän kauan ennenkuin Pauline löysi sen esineen, jonka +vanhus halusi, ja hän aikoi jo luopua yrityksistään, kun hän vihdoin +löysi mustan, kiillotetun lippaan, pienen laatikon. + +"Tahdotteko tämän lippaan?" + +Silmät liikahtivat vilkkaasti. + +Hän toi lippaan vuoteen luo. Se oli noin kahdeksan tuuman levyinen +molempiin suuntiin ja kolmen tuuman syvyinen. Kanteen oli upotettu +helmiäistä, joka muodosti ruusukimpun. Siinä oli suuret messinkiset +koristeet ja avaimenreikä. Se oli lukossa. + +"Haluatteko minun avaavan sen? Se on lukittu." + +Silmät olivat hiljaa. + +"Panenko sen muualle?" + +Ne räpyttivät. + +"Kaappiin?" + +Ei vastausta. + +"Yöpöydälle?" + +Silmät olivat liikahtamatta. + +"Teidän lähellenne?" + +Silmät räpyttivät. + +"Vuoteeseen?" + +Ei vastausta. + +"Vuoteen alle?" + +Ei vastausta. + +Pauline oli epätietoinen. + +"Tyynynne alleko?" kysyi hän. + +Silmäluomet liikkuivat ylös alas, ei erikoisen innostuneesti, mutta +kuitenkin tyytyväisinä. + +Ja hyvin varovasti Pauline nosti tyynyä ja mrs. Ilamin päätä ja pani +lippaan sekä tyynyn että patjan alle. + +"No noin! Onko se oikein?" + +Surulliset silmät räpyttivät, ja heikko huokaus kuului kalpeiden, +kapeiden huulien välistä. Mutta vaikka se olikin heikko, tuli se +halvatun naisen sisimmästä sydämestä. Se oli kuin, huokaus, joka +ilmaisi, että hänen viimeinen tahtonsa oli täytetty. + +"Minä menen nyt hiukan levolle", sanoi Pauline, ja sammutettuaan +sähkövalon paitsi pientä pöytälamppua paneutui hän leposohvalle mrs. +Ilamin jalkopäähän. Hän levitti huovan ylleen, sulki silmänsä ja koetti +nukkua. Mutta hän ei voinut nukkua. Hänen aivonsa työskentelivät kuin +kellonkoneisto, ja hänestä tuntui kuin, niissä olisi sytytetty ja +sammutettu sähkövaloa. Mihin ihmeen taloon hän ja Rosie olivatkaan +tulleet? Mikä oli tämän äkillisen halvauksen omituinen salaisuus ja +mitä merkitsi Josephuksen huolestunut ja väsynyt ilme, mikä oli syynä +siihen, että Carpentaria oli tullut ja sitten äkkiä mennyt jälleen? Ja +ennen kaikkea, mitä tuo vanha nainen tahtoi lippaasta? Mitä siinä oli +sisällä? + +Älkää luulko Paulinen katuneen sitä, että hän oli tullut. Sitä hän ei +tehnyt. Lukuunottamatta yön pimeyden vaikutusta ja kauheaa sairasta +ei hän ollut arka. Eikä Rosiekaan. He eivät pelänneet salaperäisiä +asioita. He olivat hyvin käytännöllisiä nuoria naisia, joita ei +mikään käsittämätön voinut peloittaa tai säikyttää. Ja että Pauline +oli nainen, joka ei ollut altis hermostumiselle, sen hän sai tietää +seuraavina hetkinä. Leposohvaltaan hän voi nähdä suuren ranskalaisen +ikkunan. Hän kuvitteli että nuo raskaat, tummanpunaiset uutimet +vedettiin hiukan syrjään eräästä kohdin, noin neljä jalkaa lattiasta +ja hän kuvitteli, että hän tällä kohti voi nähdä sormen, joka piteli +uutimia. Hän sanoi itselleen, että tämä oli naurettavaa, että uutimen +takana ei voinut olla mitään sormea ja sulki silmänsä. Mutta kun hän +avasi ne jälleen, paloi tuli uunissa hiukan kirkkaammin, ja nyt hän +näki selvemmin kuin ennen jotakin, joka muistutti sormea. + +Rohkeasti, mutta sykkivin sydämin hän nousi ylös ja lähestyi ikkunaa. + +Uutimen reunassa oli sormen kaksi viimeistä niveltä — sormen, jonka +päässä oli pyöreä ja hyvin valkoinen kynsi! Ja sitäpaitsi koko uudin +heilui hiukan, niinkuin sen takana olisi ollut joku, joka ei millään +ehdolla tahtonut liikahtaa. Pauline muisti, että ikkuna tahallaan oli +jätetty auki, ja että se johti parvekkeelle, kuten useimmat huvilan +ikkunoista. + +Hän lähestyi rohkeasti ikkunaa ja veti päättäväisesti uutimen syrjään. + + + + +XVII LUKU. + +MIES PARVEKKEELLA. + + +Uutimen takana seisoi mies. Ranskalainen ikkuna oli ainakin kahdeksan +tuuman verran avattu, ja mies seisoi osittain aukossa, osittain +huoneessa. Hän ei peräytynyt. Hän ei näyttänyt edes pelästyvän, eipä +hämmästyvänkään. Hän oli keski-ikäinen mies, jolla oli harmaa tukka +ja kärsineet, sangen surulliset kasvot, ja hänellä oli yllään sininen +puku, joka oli täynnä tahroja ja muita merkkejä siitä, että hän vietti +väkivaltaista ja jännittävää elämää. Hän oli juuri se mies, jonka Ilam +oli haudannut, ja joka oli Carpentarialle ilmoittanut nimekseen mr. +Jetsam. + +"Mitä te teette täällä?" kysyi Pauline hiljaa, mutta rohkeasti. "Mitä +te tahdotte?" + +Hän hillitsi pelkonsa, vaikka hänen sydämensä sykki hurjasti. Hän +päätti suoriutua tästä tilanteesta yhtä hyvin kuin edellisestä. + +"Nyt, kun olette nähnyt minut, haluan puhua kanssanne", vastasi mies. + +"Te kiipesitte parvekkeelle, eikö niin?" kysyi Pauline. + +"Niin", vastasi mies. "Ei mikään ollut sen helpompaa. Löysin tikkaat." + +"Teidän on parasta mennä, ja heti paikalla." + +"Entä mitä muuten?" + +"Muuten kutsun tietysti talon isännän. Sen teen joka tapauksessa." + +"Ei", sanoi Jetsam, "taivaan tähden, älkää kutsuko Josia." + +"Josia?" toisti Pauline hämmästyneenä tästä tuttavallisuudesta. + +"Sanoin Josia", sanoi mies. "Minä te pidätte minua?" + +"Pidän teitä tietysti murtovarkaana? Minä muuna?" + +"Olenko minä murtovarkaan näköinen?" kysyi mr. Jetsam vakavasti. +"Katsokaa tarkemmin, olenko murtovarkaan näköinen." + +"Mikä lienettekin", sanoi Pauline hyvin päättäväisellä äänellä, "en voi +jatkaa tätä keskustelua. Olen vastuussa tästä avuttomasta naisesta, ja +teidän täytyy mennä." + +Mies katsoi häneen kiinteästi, ja Paulinesta hänen katseensa näytti +surulliselta, mutta samalla kertaa hyvin vilpittömältä. Se muistutti +mrs. Ilamin katsetta, ja nyt, kun hänen silmänsä kyyneltyivät, +muistutti se sitä vielä enemmän. + +"Neiti Dartmouth", sanoi hän, "voin helposti todistaa, etten ole +murtovaras." + +"Tunnetteko minut?" + +"Tiedän teistä. Tiedän nimenne, tunnen teidät myös ulkonäöltä. Tiedän, +että te ja teidän sisarenne olette pelkästä hyväsydämisyydestä tulleet +tähän kohtalokkaaseen taloon." + +"Älkää sanoko sellaista", sanoi Pauline, jolle kaikki imartelu, paitsi +hänen ulkonäköään koskeva, oli vaiva. Hän koetti olla puhumatta niin +kylmällä, ankaralla ja kovalla äänellä kuin hän olisi tahtonut. +Harmaatukkaisen miehen silmät näyttivät hypnotisoivan hänet, riistävän +häneltä alotekyvyn ja tahdonvoiman. + +"Sanon sen aivan niinkuin tahdotte", sanoi mr. Jetsam, "jos vain +annatte minun tulla huoneeseen ja selittää mitä haluan." + +"Mahdotonta!" huudahti tyttö. + +"Miksi mahdotonta? Se on päinvastoin hyvin helppoa", sanoi mr. Jetsam. +"Minun on vain suljettava ikkuna" — hän sulki sen — "ja tultava sisään" +— hän tuli sisään — "ja pyydettävä teitä kuuntelemaan minua." + +Hän laski hattunsa tuolille. Pauline syöksyi äkkiä uunin luo, jonka +vieressä oli soittokello. Samassa hetkessä syöksyi myös mies sinne ja +tarttui häntä ranteeseen juuri kun hän oli painamaisillaan nappia. He +seisoivat molemmat hetkisen jäykkinä kuin kuvapatsaat. + +"Ymmärrän teidän tunteenne", sanoi mr. Jetsam kiihtyneellä äänellä. +"Ihailen teitä. Mutta ennenkuin soitatte tuota kelloa, niin sallikaa +minun vakuuttaa teille juhlallisesti, että jos soitatte, tuotatte +murhan tähän taloon. Te saatatte silloin häviön eräälle perheelle, +ellei kahdellekin. Uskokaa minua, ette voi olla uskomatta minua. Miehen +totuudenmukaisuus ilmenee hänen joka sanastaan, ja tehän ymmärrätte, +että puhun totta." + +Pauline meni pois uunin luota, ja mies päästi hänen käsivartensa. + +"No niin?" sanoi Pauline kysyvästi. + +Hän ei itsekään tiennyt sitä, mutta hän hengitti lyhyesti ja kiivaasti +nenän kautta, ja sieraimet olivat laajentuneet. Mutta hän huomasi +luultavasti ihailevan katseen mr. Jetsamin silmissä. + +"Neiti Dartmouth", alkoi mies, mutta keskeytti. + +He tulivat molemmat ajatelleeksi halvattua, joka makasi vuoteessa, ja +Pauline kumartui hänen ylitseen. Silmät vilkkuivat levottomasti ja +tuijottivat itsepäisesti samaan kohtaan katossa. Silmät olivat nyt +kuivat, mutta Pauline näki kyynelten jälkiä ryppyisillä poskilla, ja +hän kuivasi ne kuten hänen velvollisuutensa oli. + +"Oi, kunpa voisitte neuvoa minulle, mitä minun on tekeminen", sanoi hän. + +Sitten hän kääntyi jälleen mr. Jetsamin puoleen, mutta jäi seisomaan +vuoteen viereen. Pöytälamppu punaisine silkkivarjostimineen ja uunissa +oleva takkavalkea antoivat kylliksi valoa. + +"Neiti Dartmouth", alkoi mr. Jetsam uudelleen, "kerran tehtiin Ilamin +perheessä kauhea rikos, pahimpia rikoksia, mitä ylimalkaan on olemassa. +Sitä ei koskaan voida hyvittää, mutta nyt, monen, monen vuoden +kuluttua, voidaan se osaksi sovittaa." + +"Kuka teki tämän rikoksen, ja mikä se oli? Murha?" kysyi Pauline. + +"En voi sanoa kuka sen teki", vastasi mies, "eikä se ollut murha. Se +oli pahempaa kuin murha." + +"Mistä tiedätte sen olleen pahemman kuin murhan? Miten tämä voi teitä +liikuttaa?" + +"Minä olin uhri", sanoi mies rauhallisesti. "Minä olin uhri, minä olen +uhri." + +"Hiljaa", sanoi Pauline varoittavasti. "Ei niin kovasti!" + +Mies kääntyi vuoteeseen päin omituinen ilme kasvoillaan. + +"Miksei kovasti?" kysyi hän. "Hän kuulee kuiskauksenkin. Hän on kuullut +kaiken, mutta hän ei voi tehdä mitään." + +Hänen äänessään oli katkeruutta, ja hän osoitti vanhaa naista. Mutta +tämän silmät olivat jäykästi kääntyneet kattoon päin. + +"Te olette julma", sanoi Pauline. "Te kiusaatte häntä." + +"Ei, kaukana siitä", sanoi mr. Jetsam. "Olen hyvä hänelle. +Oikeudenmukaisuus on aina hyvä, sillä se yksin voi antaa rauhaa, ja +ilman rauhaa ei ole onnea." + +"Te ette puhuisi siten, jos koskaan olisitte ollut onnellinen", sanoi +Pauline. + +"Ellen ole ollut onnellinen, niin se on siksi, ettei minulle ole +myönnetty oikeutta, ja te voitte auttaa minua sitä saamaan." + +"Sanokaa millä tavoin", sanoi Pauline. + +"Te tahdotte siis olla sokea välikappale", sanoi hän. + +"Sanokaa miten", toisti tyttö. + +"Olen kauan katsellut teitä ikkunasta", sanoi mies, "ja se, mitä näin, +todisti minulle, että te tiedätte enemmän tästä kuin tahdotte ilmaista." + +"Mitä te sillä tarkoitatte?" kysyi Pauline. + +"No niin", sanoi mr. Jetsam, "asia on näin, mrs. Ilam ei voi puhua, ei +voi ilmaista mitään. Minä näin teidän ottavan mustan lippaan yökaapista +ja panevan sen halvatun tyynyn alle. No niin, te olette perheenjäsen +eikä kukaan voi kieltää teitä sitä tekemästä. Jos teidän serkkunne Ilam +olisi ollut täällä teidän sijastanne, niin olisin ottanut sen lupaa +kysymättä. Mutta koska te nyt olette täällä, niin pyydän hartaasti +teitä antamaan sen minulle." + +Pauline tuijotti vanhusraukkaa vuoteessa. + +"Tuleeko hänen saada tuo lipas? Tuleeko hänen saada tuo lipas, mrs +Ilam?" + +Tuijottavat surumieliset silmät eivät liikahtaneet. Silmäluomissa ei +näkynyt pienintäkään värähdystä. + +"Miksi teette hänelle kysymyksiä?" kysyi mr. Jetsam. + +"Hän tarkoittaa, että teidän ei pidä saada lipasta", sanoi Pauline +ja kääntyi uudelleen mrs. Ilamin puoleen. "Tarkoitatteko, että tämän +miehen on mentävä ilman lipasta?" + +Silmät räpyttivät nopeasti. + +"Se tarkoittaa kyllä. Teidän täytyy mennä — nyt heti. Olen jo liian +kauan kuunnellut teitä", sanoi Pauline. + +"Ei voi olla mahdollista, että kiellätte minulta tämän", sanoi mies. +"Mahdotonta! En usko tuon silmänräpytyksen merkitsevän mitään, +mutta vaikka se merkitsisikin, niin hän ei tietenkään tahdo minun +saavan lipasta. Mutta minun täytyy se saada. Neiti Dartmouth, kaikki +riippuu siitä, saanko lippaan. Sen sisältö on välttämätön, jotta +oikeus tapahtuisi. Pyydän teitä mitä hartaimmin ja niin juhlallisesti +kuin mahdollista antamaan sen minulle. Ette voi epäillä minun +vilpittömyyttäni." + +"Myönnän", sanoi Pauline, "etten epäile teidän vilpittömyyttänne. Mutta +siitä huolimatta ette saa lipasta, ette ainakaan minun kauttani. Se on +mrs. Ilamin oma ja hän pitää sitä nähtävästi hyvin suuressa arvossa. +Panin sen hänen tyynynsä alle tyydyttääkseni häntä. Mrs. Ilam on +avuton, ja minä olen vastuussa hänestä. Teidän täytyy mennä, toistan +sen, mennä heti. Olemme jo puhelleet liian paljon." + +"Entäpä, jos nyt otan sen väkisin?" sanoi hän. + +"Sitä ette ikimaailmassa uskalla", sanoi Pauline suuttuneena, ja +jälleen hän syöksyi kellon luo. "Jos yritätte ottaa sen, soitan kelloa, +ja minä pidätän teitä kunnes joku tulee, vaikkapa kuolisin sen takia!" + +"Hullu tyttö!" huudahti mies kylmästi. "Voisin surmata teidät. Sen +arvoinen saalis miltei olisikin, mutta en tahdo sitä tehdä. Te pyydätte +minua menemään, ja minä menen, mutta keinoni eivät ole vielä lopussa. +Hyvää yötä. En voi mennä luotanne sanomatta, että teillä on sekä järkeä +että rohkeutta ja sangen paljon kumpaakin, mutta tällä kertaa olette +erehtynyt!" + +Ja Paulinen seistessä soittokellon vieressä meni mr. Jetsam ulos +ikkunasta, ja uudin peitti hänet. + +Se oli ihmeellisin seikkailu, mitä Pauline koskaan oli kokenut, mutta +hänpä ei ollutkaan kokenut paljon. Seistyään hetkisen miettiväisenä +paikoillaan meni hän ikkunan luo, veti rohkeasti uutimen syrjään ja +katsoi ulos yöhön. + +Yöllisestä vieraasta ei näkynyt jälkeäkään, mutta tikkaat seisoivat +parveketta vastaan asetettuina ja todistivat, ettei koko kohtaus ollut +vain unta. Hän sulki ikkunan hyvin huolellisesti. Vanha halvattu nainen +näytti olevan nyt rauhallisemmalla mielellä ja tuijotti yhä kattoon. +Pauline katsoi hänen hetkisen, kohensi sitten tulta ja laskeutui +leposohvalle nukkumaan. + +Hän puhuisi tästä Rosien kanssa huomenaamulla varhain. Se ajatus +lohdutti ja rauhoitti häntä. + +Äkkiä hän hypähti ylös ja käsitti nukkuneensa kauan — ehkä pari tuntia, +ja jonkun huoneessaolijan herättäneen hänet. Ylös katsoessaan näki hän +oven, jonka hän oli sulkenut, olevan auki. + +Hän hypähti ylös sohvalta ja meni käytävään, muttei voinut nähdä +eikä kuulla mitään merkillistä. Hänen silmäinsä tottuessa pimeään +eroitti hän kapean valojuovan, joka tuli avaimenreiästä; se oli Rosien +huoneesta. Hän hiipi eteenpäin, avasi oven ja meni sisään. Rosie istui +täysissä pukimissa tuolilla ikkunan vieressä, joka ei ollut kokonaan +suljettu. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja itki. + +"Rosie!" huudahti Pauline. "Mikä sinua vaivaa! Mikset ole vuoteessasi +nukkumassa?" + +Ja Rosie vaipui sisaren syliin rajusti itkien. + +"En ole lainkaan ollut vuoteessa", sanoi, hän vihdoin. "En ole +koskaan ennen hukkunut huoneessa, jossa on parveke, enkä voinut olla +menemättä ulos ja katselematta ihanaa yötä. Ja sitten näin miehen, +harmaatukkaisen miehen, joka seisoi ikkunani alla. Ja hän alkoi puhua +minulle." + +"Ja mikset käskenyt häntä menemään tiehensä, siskokulta?" + +"Hän näytti niin surulliselta, ja sitten hän kertoi niin merkillisiä +asioita. Pauline, tässä talossa on jotain hyvin, hyvin ihmeellistä — +joku arvoitus, sen hän kertoi minulle. Ei kukaan voisi olla uskomatta +mitä hän sanoi, ja hänellä oli niin ihana ääni." + +"Mutta kuka hän oli?" + +"Luulen hänen olevan jollain tavoin sukua meille", sanoi Rosie, +"vaikkei hän sitä sanonut. Mutta hän sanoi talossa olevan mustan +lippaan, jonka hän ehdottomasti tarvitsi. Oi, Pauline, olen varma +siitä, ettei hän ole varas. Hän on paljon kärsinyt mies, ja hän pyysi +minua tuomaan lippaan hänelle, ja hänen kasvonsa olivat niin surulliset +— ja... sitten tein niin! Hän sanoi missä se oli?" + +"Sanoiko hän missä se oli?" + +"Hän sanoi sen olevan mrs. Ilamin tyynyn alla, ja siellä se aivan +oikein olikin." + +"Mistä sinä sen tiedät?" kysyi Pauline kauhistuneena. + +"Minä hiivin huoneeseen, missä sinä nukuit, nostin mrs. Ilamin päätä ja +otin lippaan. Sinä nukuit sikeästi. Hän pyysi minua katsomaan nukuitko, +ja jos nukuit, ei minun pitänyt herättää sinua." + +"Ja sinä tottelit häntä?" kuiskasi Pauline kauhuissaan. + +"En voinut muuta. Minun oli häntä niin sääli. Ja hänen äänensä..." + +"Rosie", sanoi Pauline, "olethan sinä tavallisesti järkevä!" + +"En voinut muuta!" nyyhkytti Rosie. + + + + +XVIII LUKU + +AVIOLIITTOTARJOUS. + + +Juliette d'Avraylla oli oma pieni huoneensa Carpentarian huvilassa. Se +oli toisessa kerroksessa ja länteenpäin, kun Carpentarian oma työhuone +ja makuuhuone taas olivat pohjoispuolella. Kolme päivää viimeksi +kerrotun tapahtuman jälkeen riensi Carpentaria nopeasti ylös portaita +ja laski kätensä Julietten huoneen oven kädensijalle, mutta veti sitten +kätensä takaisin hermostuneena ja epävarmana. Hän oli nähtävästi hyvin +kiihdyksissään, ja hän kierteli viiksiään hermostuneesti nykien. Sitten +hän kolkutti ovea ja yskähti. + +"Juliette!" huudahti hän heikolla äänellä. + +Sisältä ei kuulunut vastausta. + +"Juliette!" huusi hän jälleen, tällä kertaa kovemmin. + +Hän oli tuskin ehtinyt saada sanaa huuliltaan, kun Juliette seisoi +hänen edessään avoimessa ovessa. He tuijottivat toisiinsa sekunnin ajan +kuin viholliset. + +"Mikset tule sisään, Carlos?" kysyi Juliette hiljaa, "sen sijaan että +kolkutat ja pidät sellaista melua. Mitä on tapahtunut?" + +"En tahdo tulla sisään", sanoi Carpentaria hilliten itseään +voimakkaasti. + +"Mikset?" kysyi Juliette. + +"Sen tiedät!" + +"En tiedä lainkaan!" sanoi Juliette ja naurahti lyhyeen. + +"Sinä lupasit, ettet tapaisi Ilamia johonkin aikaan", sanoi +Carpentaria. "Ja hän on tällä hetkellä huoneessasi!" + +"Carlos", sanoi Juliette sieraintensa välähdellessä, "tiedätkö mitä +sanot? Mr. Ilam ei ole täällä! Olen pyytänyt sinua tulemaan sisään." + +"Niin olet", sanoi Carpentaria, "mutta et ole antanut tilaa. Sinä +pysyttelet ovessa, Juliette!" + +Juliette väistyi syrjään naisellisen arvokkaana ja loukkautuneena. + +"Onko sinulla nyt kyllin tilaa tulla sisään?" kysyi hän Carpentarian +astuessa epävarmana ovimatolle. "Mutta odota hetkinen, ennenkuin tulet +sisään", jatkoi hän. "Toistan, ettei mr. Ilam ole täällä. En tiedä +mistä olet sen päähänpiston saanut, mutta pyydän sinua heittämään +sen heti mielestäsi. Jos tulet huoneeseeni nyt senjälkeen kuin olen +juhlallisesti vakuuttanut, ettei mr. Ilam ole täällä, niin on se samaa +kuin jos kutsuisit minua valehtelijaksi. Sitä en siedä. Ajattele mitä +teet. Tule sisään, jos epäilet minua." + +"En tietenkään epäile sinua", sanoi Carpentaria ja meni hitaasti pois +käytävää myöten. + +Juliette ei vastannut. Hän odotti kunnes velipuoli oli päässyt portaita +alas, sitten hän sulki rauhallisesti oven ja meni sohvan luo, joka +seisoi vähän matkaa ikkunan luota. + +"Nyt voit tulla esiin jälleen", kuiskasi hän. + +Ja sohvan takaa ilmestyi esiin Josephus Ilamin raskas ruumis. + +"Hyvä jumala!" ähkyi hän ja veti esiin nenäliinansa. + +Juliette istuutui tuolille ja purskahti itkuun. Vastakohta molempien +nenäliinojen — Ilamin suunnattoman kuin hän itse ja Julietten niin +pienen kuin voileivänpalanen — oli yksi noita sivuseikkoja, jotka +antavat koomillisen leiman elämän traagillisille tapahtumille. + +"Ystävä parkani", sanoi Juliette koettaen tyyntyä, "miksi saatat minut +tällaisiin kauheihin tilanteihin, tulet keskellä päivää luokseni tällä +tavoin. Lienet lahjonut jonkun palvelijoista." + +"Juuri sen teinkin, sanoi Ilam. + +"Älä sano minulle, kuka se oli", keskeytti Juliette, nopeasti. + +Ilam kumartui suutelemaan häntä. Niin, tuo raskas ja kömpelö +mies, joka oli nauranut rakkaudelle niin monen vuoden ajan, +hän kumartui suutelemaan kaunista naista, joka istui Ludvig +Viidennentoista-tyylisellä sohvalla, ja hän kietoi käsivartensakin +hänen ympärilleen. Luonnollisesti hän teki sen kömpelösti, mutta niin +ei Juliette ajatellut. + +"Minun täytyi tavata sinua", sanoi hän. "En voinut elää ilman sinua. +Miksi olet niin kauan välttänyt minua. Olit niin kiltti sinä aamuna, +jolloin Carpentaria sinut yllätti — onko hän tyrannisoinut sinua?" + +"Oi!" huudahti Juliette äkkiä, "en voi kertoa sinulle kaikkea, mitä +hän on sinusta sanonut. Tiedäthän, että pidän hänestä eniten kaikista +maailmassa — paitsi sinusta. Mutta hän on sanonut niin kauheita +asioita!" + +"Mitä sitten?" + +"Hän sanoi... ettei hänen elämänsä enää ollut turvassa... ettei +kenenkään elämä ollut varma Ilojen Kaupungissa... hän sanoi, että joku +ampui häntä — seistessään orkesterilavalla, ja tiedäthän, että tuo +maitojuttu oli kauhea. Omituista vain, ettei Carlos tahdo ilmoittaa +siitä poliisille." + +"Mutta mitä tämä meihin, sinuun ja minuun kuuluu?" kysyi Ilam uljaasti. + +"Rakkahin", sanoi Juliette... "Carlos parka luulee, niin, hän luulee +todellakin..." + +"Että minä koetan ottaa hänet hengiltä?" + +"Hän luulee sinun olevan jollain tavoin yhteydessä asian kanssa." + +"Mutta miksi? Miksi minä tahtoisin surmata veljesi?" + +"Niin, miksi?" huudahti Juliette. "Miksi hän luulee sinun yleensä +tahtovan surmata ketään!" + +"Niin juuri", sanoi Ilam nopeasti, "surmata ketään!" + +"Carlos sanoo ettei hän ole ainoa, jonka sinä olet koettanut surmata!" + +"Oh! Ja ketä nuo muut ovat! Ilmoita minulle vain koko joukko!" + +"En tiedä. Hän sanoo, että sinä olet haudannut erään juopuneen miehen, +ja että hän näki sen." + +"Niin, se on totta", sanoi Ilam hien helmeillessä hänen otsalleen, +ja hän puhui nopeasti. "Luulin, että minua syytettäisiin murhasta, +ja siksi... niin, olin hullu. Luulin häntä kuolleeksi. Olin ihan +suunniltani. Aina eiliseen asti luulin hänen aaveensa seuraavan minua. +Mutta eilen näin hänet ihmisjoukossa Näyttelyhallissa. Näin hänet +selvästi, mutta hän ei nähnyt minua." + +"Kuka hän sitten on?" kysyi Juliette rauhallisesti. + +"Armaani", sanoi Ilam, joka käytti runollisia sanoja tunteiden +päästessä hänessä vallalle, "älä kysy, sitä en voi sanoa sinulle — en +ainakaan nyt. Kun olemme naimisissa, kun kaikki on hiukan järjestynyt, +silloin voin kertoa sinulle kaiken, mutta en nyt." + +"Mikset nyt?" ahdisti Juliette. + +"Kuulehan", sanoi Ilam, "jos välttämättä tahdot sen selville, teen +itsemurhan." + +"Ystäväni", sanoi Juliette. "Sinä et rakasta minua niinkuin minä sinua. +Rakkaus voidaan mitata sen luottamuksen mukaan, mitä toisillemme +osoitamme, Ja sinä et täydellisesti luota minuun." + +"Rakastan sinua omalla tavallani", sanoi Ilam varmasti, "mutta en +samalla tavoin kuin naiset." + +"Niin, se on totta", myönsi Juliette miettiväisesti. + +"Tahtoisin kertoa sinulle kaiken, jos vain voisin", sanoi hän. + +"Rakkahin", sanoi Juliette, ja hänen äänensävynsä oli aivan toinen, +"sinä tiedät jotain noista uhkauksista Carlosin henkeä vastaan." + +Hän puhui kuin olisi ollut aivan varma asiastaan. + +"Minulla ei ole mitään niiden kanssa tekemistä", sanoi Ilam. + +"Mutta sinä tiedät niistä?" + +"Miksi niin luulet?" + +"Niin, tiedän sen — siitä tavasta millä siihen suhtaudut", sanoi +Juliette riemuiten. + +"En tiedä varmasti, en tyydyttävästi", sanoi hän, "en mitään minkä +voisin kertoa sinulle, en mitään mitä uskaltaisin kertoa sinulle." + +"Rakkahin", sanoi Juliette, ja hänen äänensä oli kylmä, "minusta +tuntuu, että olet tullut tänne tänään vain, ollaksesi kertomatta +minulle mitään." + +Ilam huomasi hänen muuttuneen äänensävynsä ja teki torjuvan +kädenliikkeen. + +"Voin joka tapauksessa sanoa sinulle", sanoi hän, "ettei veljesi +henki-enää ole vaarassa. Siitä olen varma." + +"Sinun pitää hyvittää se nyt jälleen", hymyili hän. + +"Se on enemmän kuin voin itsestäni sanoa", jatkoi Ilam välittämättä +hymystä. + +"Onko sinun henkesi vaarassa?" kysyi Juliette ja syöksyi hänen luokseen +kuin olisi hän tahtonut suojella häntä. + +Sanaakaan sanomatta vei Ilam hänet ikkunan luo, mistä voi nähdä osan +katua. Siellä näkyi sudanilainen, joka käveli edestakaisin. + +"Näetkö tuota miestä?" kysyi Ilam. "Hän on neekerikylästä, ja hän +on minuun hyvin kiintynyt, kun puhallan tähän pilliin, on hän heti +paikalla. Hän seuraa minua kaikkialle." + +"Rakkahin", sanoi Juliette, "onko asia niin vakava? Kuka sinun henkeäsi +uhkaa?" + +"Hän, jonka minä hautasin", sanoi Ilam tyynesti. + +"Mutta mitä aiot tehdä?" + +"Niin, olen nyt tullut puhumaan kanssasi siitä", sanoi hän. "Meidän +täytyy saada veljesi meidän puolellemme." + +"Minä pahoitan hänet ymmärtämään sinua", huudahti Juliette. + +"Ei, ehkei saa häntä ymmärtämään", sanoi Ilam, "asiain näin ollessa, +mutta jos olisit vaimoni, niin saisimme hänet varmasti puolellemme. +Carpentaria tekisi kaikkensa suojellakseen miestäsi, koska hän pitää +sinusta niin paljon. Hän suuttuisi kyllä ensin, mutta sitten hän tulisi +järkiinsä." + +"Tahdotko minun menevän salaa kanssasi naimisiin, rakkahin?" + +"Tahdon vain sinun tulevan kanssani notarius publicuksen luo Putneyhin." + +"Sitä vartenko tulit?" + +"Niin, sitä varten tulin." + +"Rakas, armaani", sanoi Juliette. + +Mutta hän käsitti kyllä, että tuo puhe suojeluksesta oli vain tekosyy, +ja se teki Ilamin vain rakkaammaksi hänelle. + +"Voin kyllä saada kaikki välttämättömän valmiiksi", sanoi Ilam. +"Myönnytkö, rakkaani?" + +Juliette nyökkäsi, ja liitto oli tehty. + +Silloin he kuulivat melua talon käytävistä. + +"Juliette! Juliette!" + +Se oli Carpentarian ääni, ja epäselvinä kuului myös siihen sekaantuvia +toisia ääniä — palvelusväen ääniä. + +"Niin!" huusi hän kovasti ja kuiskasi Ilamille: "Riennä ulos ikkunasta, +kutsu sudanilaista. Voit päästä edelleen ulkohuoneiden katolle. Hän +auttaa sinut alas." + +Hän avasi äänettömästi ikkunan, ja Ilam, jota hänen mainio +kekseliäisyytensä hämmästytti, katosi ulos. Juliette kuuli hänen +pillinsä hiljaisen äänen, ja sitten hän juoksi ulos huoneesta käytävään. + +"Talo palaa", sanoi Carpentaria hänet tavatessaan. + +"Niinkö?" vastasi hän rauhallisesti. "Ovatko palosotilaat saapuneet? +Missä tuli on?" Hän haisteli ilmaa. "Niin, nyt tunnen hajun." + +Hän oli hämmästyttävän rauhallinen. Ei kukaan nainen, jolla on mies +piiloitettuna huoneeseensa, voi olla niin rauhallinen kuullessaan +että talo palaa. Hänen ensimmäinen ajatuksensa on saada mies pois. +Ja Carpentaria juoksi alas hurjan toimeliaisuuden vallassa. Hän oli +nolostunut, hämmästynyt, sillä hän oli itse sytyttänyt talon tuleen +ajaakseen Ilamin ulos talosta, missä hän varmasti tiesi hänen olevan. +Ja temppu oli epäonnistunut. Hän erehtyi kaikesta huolimatta. Hän oli +ollut varma siitä, että hänen sisarensa oli häntä pettänyt, ja kas! hän +ei ollut sittenkään häntä pettänyt. Carpentaria olisi voinut surmata +itsensä harmista. + +Onneksi ei tulipalo ollut vaarallinen. Se sammutettiin ennenkuin se +ehti tehdä enemmän kuin viidensadan punnan vahingon ja peloittaa +useampia kuin viittätuhatta Ilojen Kaupungin kävijää. + + + + +XIX LUKU. + +ILOJEN KAUPUNGIN SYDÄN. + + +Ilojen Kaupungin Sydämen asema oli yksi kaupungin salaisuuksia. +Se ei sijainnut siellä missä sen olisi odottanut sijaitsevan. +Hallitusrakennus, missä kaikki pääkonttorit olivat, sijaitsi +Keskuskadun lähellä, sen eteläpäässä. Se oli nelikerroksinen rakennus, +missä yli sata konttoristia teki työtä seitsemän tuntia joka päivä. + +Yli suunnattoman tontin oli siroiteltu joukko pienempiä +virastorakennuksia, missä osastojohtajat, Ilamin ja Carpentarian +varakuninkaat, hallitsivat. Mutta Ilojen Kaupungin Sydän ei ollut +missään niistäkään. + +Hyvin harvat henkilöt niidenkin joukossa, joiden nimi oli merkitty +kaupungin palkkalistoille, tiesivät missä Sydän sijaitsi, sillä siitä +ei koskaan puhuttu. Sellaisesta ei puhuta. Ja ne, jotka kävivät Ilojen +Kaupungissa, eivät, omituista kyllä, koskaan ajatelleet kaupungin +Sydäntä. Kaikkein mielenkiintoisinta oli, että Ilojen Kaupungin +salaisuudet eivät herättäneet yleisön uteliaisuutta. Niin ihmeellinen +on yleisö. + +Sydän, jonka nyt paljastan, sijaitsi Juttujenkertomishallin alla, +Keskuskadun pohjoispäässä, vasemmalla puolen, jos tuli sisään +pohjoisista porteista. Kertomishalli oli Carpentarian keksintöä — +yksi hänen parhaitaan. Kahden ja neljän, viiden ja seitsemän ja +puoli kymmenen ja sulkemisajan välillä voi maksaa kuusi penceä +sisäänpääsymaksua ja mennä juttuhalliin kuuntelemaan amerikkalaisten +irlantilaisten ja englantilaisten kertojien esityksiä, joiden ainoana +velvollisuutena oli istua nojatuolissa pienellä näyttämöllä ja kertoa +hullunkurisia kaskuja. Koko huvitus oli siinä. Se oli yksinkertaisinta +mitä voi kuvitella, mutta kuitenkin yksi parhaita numeroita Ilojen +Kaupungissa. Se oli alusta alkaen ollut vetonumero. Pikku halli oli +aina täynnä väkeä, eniten miehiä. Täytyy myöntää, että naiset eivät +olleet siihen niin ihastuneita. Joko he nauroivat väärissä paikoissa +tai he kääntyivät miestensä, sulhastensa, setiensä, veljenpoikiensa +puoleen ja kysyivät, oliko tämä todella kertomuksen loppu, ja jos +niin oli, pyysivät he miehiään, sulhasiaan, setiään ja veljenpoikiaan +selittämään, mikä siinä oli niin hullunkurista. + +No niin, Ilojen Kaupungin Sydän oli suoraan tämän iloisen ja naurun +täyttämän paikan alla. Juttujen kertojien esittäessä kaskujaan maan +pinnalla, tehtiin mitä vakavimpia töitä muutamia jalkoja alempana, maan +alla. Sallikaa minun selittää. + +Kaikki käsittävät, että kun neljäsataatuhatta ihmistä maksaa kukin +shillingin sisäänpääsymaksua, kerääntyy sangen, sievoinen summa Ilojen +Kaupungin sulkemisajaksi, sillä silloin tulee lisäksi kaikki ne +rahat, mitä osa kävijöistä käyttää kaupungissa sisään... pääsymaksua +lukuunottamatta. + +Kaikki nämä rahat joutuvat kaupungin Sydämeen, Ja siksi — sitä +kutsutaankin kaupungin sydämeksi. + +Sydän oli pitkä, matala huone, joka oli valaistu sähkövalolla +ja sisältäpäin päällystetty betonilla. Keskellä oli suunnaton +kassakaappi, jonka yläreuna pii suunnilleen lattian tasalla, mutta joka +hydraulisella voimalla voitiin nostaa ylös, niin että yläreuna ulottui +miltei kattoon asti, ja sen ovet voitiin silloin avata. Sen ympärillä +oli pieniä, maalaamattomia puupöytiä, joilla oli pieniä ja suuria +kaavoja, kuparilapioita ja teräslaatikoita. Muutamat tuolit täydensivät +kalustoa. + +Ne shillingit, jotka kävijät pistivät kassalaatikoihin, putosivat +suoraan maanalaiseen huoneeseen, johon päästiin vain maanalaista +käytävää myöten molemmista sisäänkäytävistä. Sillä tavoin ei niillä +virkailijoilla, jotka vartioivat kassalaatikoita, ollut aavistustakaan +niistä rahoista, jotka kerran oli pistetty laatikoihin. Rahat keräsi ja +laski aivan toinen virkailijajoukko, joka kävi maanalaisissa huoneissa +joka kolmas tunti ja toi saaliin lippaihin lukittuina erikoisesti sitä +varten valmistetuissa, vaatimattoman näköisissä vaunuissa Sydämen +ainoalle ovelle. Ja Sydämen ainoa ovi ei suinkaan ollut Keskuskadulle +päin, se oli kadun suuntaiselle käytävälle, joka oli juuri niin +leveä, että yhdet vaunut kerrallaan voivat siitä kulkea. Eräs Sydämen +virkailijoista vastaanotti ja kuittasi raha-arkut, ja vei ne sisään. +Mutta ei hän eikä rahojen kerääjä saanut tulla Sydämeen itseensä. + +Samana iltana kuin salainen kohtaus Julietten ja Ilamin välillä oli +tapahtunut, ei tavallinen väki vartioinut Sydämen ainoaa ovea, vaan +pitkä sudanilainen, ja hänen vierellään oli automobiili ohjaajineen. +Automobiili kuului niihin moniin, jotka toivat rikkauksia Ilojen +Kaupungista pääkonttoreihin Lontoossa ja Länsipankissa King Williams +Streetin varrella. Autot kulkivat yöllä kaksi kertaa viikossa, ja +pankin konttorit pidettiin erikoisesti auki niiden vastaanottamista +varten. Automobiileihin, jotka kulettavat suuria rikkauksia, +kiinnitetään vähemmän huomiota, jos ne kulkevat yöllä. + +Sydämen sisällä oli kolme henkilöä — Ilam itse, keski-ikäinen mies +nimeltä Gloucester, joka koko päivän punnitsi kultaa ja hopeaa ja joka +oli Sydämen johtaja ja kolmas oli pankin konttoristi. + +Gloucester punnitsi parhaillaan kultarahoja, konttoristi laski +rahalippaita ja kasasi ne yhteen nurkkaan lähelle ovea, ja Ilam ei +tehnyt mitään paitsi että hän katseli suunnattoman rahakaapin ovea, +kaapin, joka nyt oli nostettu ylös ja seisoi avoinna ja tyhjänä. Tämän +päivän ja kahden edellisen kuluessa oli saatu sisään yli miljoona +shillinkiä porteilla, osaksi kiitos erään suunnattoman juhlan, jonka +Nuorten miesten kristillinen yhdistys pani toimeen, ja osaksi kiitos +ilman. Miljoona shillinkiä painaa noin seitsemän tonnia. Miltei koko +tämä rahamassa oli lähetetty Lontooseen ja Länsi-Pankin kuuluisaan +varmuusholviin, oli vain muutamia arkkuja jälellä. Mutta sitäpaitsi oli +noin kymmenentuhatta puntaa kultaa, joka painoi noin 100 kiloa, ja tätä +kultaa automobiili odotti. + +"Seitsemän hopea-arkkua, mr. Gloucester", sanoi konttoristi, "ja kaksi +kultaa." + +"Minä saan muut valmiiksi muutaman minuutin kuluttua", vastasi mr. +Gloucester. + +"Minä panen siis tarkastuskaavat kuntoon", sanoi konttoristi. + +"Niin, tehkää se", sanoi mr. Gloucester, joka oli tarkka vanhus, +silmälasit nenällään. Ja hän jatkoi kullan punnitsemista. + +Juuri tällä mielenkiintoisella ja jännittävällä hetkellä kääntyi +paksu teräsovi saranoillaan, ja sisään tuli sinipukuinen mies, +jolla oli harmaa tukka pehmeän hatun alla. Mr. Gloucester, joka oli +hiukan huonokuuloinen ja likinäköinen, ei nähnyt eikä kuullut hänen +tuloaan. Eikä sitä tehnyt Ilamkaan, joka nyt oli kaapissa mittaamassa +sen hyllyjä. Mutta pankin konttoristi, joka seisoi oven vieressä, +näki miehen sangen selvästi. Ja hän hypähti pystyyn joko pelosta, +hämmästyksestä tai pelkästä hermostumisesta. + +Mies sulki oven jälestään. + +"Mitä..." alkoi konttoristi. + +"Menkää huoneen toiseen päähän", sanoi mies käskevästi. + +"Mr. Ilam!" huusi konttoristi kunnioittavasti, mutta peloissaan. + +"Menkää huoneen toiseen päähän!" toisti mies. Nyt konttoristille +selvisi, että miehellä oli revolveri. Mr. Gloucester huomasi nyt myös +miehen revolvereineen, ja mr. Ilam tuli ulos panssarikaapista kuin +peikko rasiastaan. + + + + +XX LUKU. + +MITÄ JETSAM HALUSI. + + +"Hei, Jos!" sanoi kutsumaton vieras keveällä, välinpitämättömällä ja +sangen tiukalla äänellä. + +Oli sangen nerokasta, että hän kutsui mr. Ilamia nimellä Jos. Tämä +lyhyt ja tuttavallinen nimi, joka viskattiin Ilojen Kaupungin +kunnioitettavalle johtajalle vasten kasvoja, teki sellaisen vaikutuksen +mr. Gloucesteriin ja konttoristiin, että he eivät tulleet näytelleeksi +mitään osaa niissä tapauksissa, jotka nyt seurasivat. He olivat +sanattomia hämmästyksestä. He odottivat vain kauhistuneina, että salama +iskisi tuohon röyhkeään olentoon. + +Eikä Ilam itse tiennyt mitä hänen olisi tehtävä. Hän aikoi juuri sanoa +tunkeilijalle, ettei hänellä ollut oikeutta puhua hänelle sillä tavoin, +kun hänelle selvisi, miten naurettavaa hänen oli antaa käskyjä ja miten +hyödytöntä se olisi. Ja sitäpaitsihan miehellä oli revolveri. + +"Jetsam!" huudahti Ilam vain tuskallisesti hämmästyneenä. + +"Aivan niin", sanoi Jetsam. + +Ja tuo järkähtämätön, harmaatukkainen mies väsyneine silmineen ja +kuluneine pukuineen istuutui huolimattomasti erään laskupöydän reunalle +ja heilutteli jalkojaan kumartuen eteenpäin. + +Molemmat virkailijat olivat tällä hetkellä varmat siitä, että tulokkaan +täytyi olla Persian shaahi taikka ehkä joku Ilamin vanha ja hyvä +tuttava, ehkäpä rikkaampi kuin Ilam itse. Pankin konttoristi tunsi +ulkonäöltä monta pankinjohtajaa, jotka kävivät noin huonosti puettuina +kuin tuo pöydällä istuja. Mutta heillä ei ollut revolvereja mukanaan. +Tuo revolveri teki sangen huolestuttavan vaikutuksen. Mutta he +jatkoivat työtään kuin olisi suojelusenkeli heitä turvannut. + +Ilam sulki panssarikaapin oven. + +"Päästikö ovenvartia teidät sisään?" kysyi hän. + +"Ei, ei suinkaan.", sanoi Jetsam. + +"Eikö hän ole paikoillaan?" + +"Ei, ei juuri tällä hetkellä. Olen antanut viedä hänet pois hetkiseksi. +Hän tulee epäilemättä juuri minun lähdettyäni. Minusta oli mukavampaa +asettaa siihen oma vahtini." + +"Mutta mitä sudanilainen sanoi?" + +"Kuka sudanilainen?" + +"Se sudanilainen, joka on oven ulkopuolella." + +"Vai niin, hänkö. Hän ei sanonut mitään." + +"On aivan sääntöjenvastaista, että olette täällä, tiedättekö", sanoi +Ilam, "Ja minä pyydän teitä menemään." + +"En voi todellakaan mennä juuri nyt", sanoi Jetsam. + +"Mitä täältä tahdotte?" + +"En mitään", sanoi Jetsam, "paitsi pitää huolta tästä revolverista. +Minä teen pian jotain." + +Sekä konttoristi että mr. Gloucester katsahtivat ylös. He katsahtivat +työnantajaansa saadakseen määräyksiä, mutta johtaja näytti välttävän +alaistensa katseita. Mr. Gloucester sanoi sitten jotain matalalla +äänellä konttoristille, ja konttoristi vastasi, ja muutamia +kultasäkkejä pantiin erääseen lippaaseen, ja lipas suljettiin lukolla, +ja konttoristi kääntyi kunnioittavasti mr. Ilamin puoleen. + +"Tässä on kaikki, sir. Otanko sen mukaani ja lähden?" + +"Kyllä", sanoi Ilam. + +"Tahdotteko olla hyvä ja auttaa minua?" kysyi konttoristi mr. +Gloucesterilta. + +"Kyllä", sanoi mr. Gloucester. + +Ja mr. Gloucester ja konttoristi nostivat ylös osan arkuista. + +"Hyvää yötä, sir", sanoi konttoristi. + +"Hyvää yötä", sanoi Ilam. + +"Seis siellä!" huudahti Jetsam ja käänsi hitaasti päätään seuratakseen +heidän liikkeitään. + +"Mitä haluatte, sir?" sanoi konttoristi kysyvästi. + +"Olenhan, sanonut teille, että teidän tulee pysytellä toisessa päässä +huonetta", jyristi Jetsam. + +"Mutta mr. Ilam..." + +"Menkää huoneen toiseen päähän, tuohon nurkkaan", käski Jetsam +vakavasti. "Muuten puhallan typerät aivonne ulos päästä. Kuuletteko?" + +Konttoristi oli rakastunut tyttöön, joka asui äitinsä luona pienessä +sievässä talossa Weybridgessa. Hän ajatteli häntä, ajatteli niitä +iltoja, jotka hän hänen kanssaan oli viettänyt, hän kuuli kaikki +eri vivahdukset hänen äänessään — kaikki tämä tapahtui murto-osassa +sekunttia. Sitten hän laski varovasti arkut maahan ja vetäytyi mr. +Jetsamin osoittamaan nurkkaan ajatellessaan itsekseen, että pankin +konttoristina oleminen ei ollut niin suloista hommaa. + +"Te myöskin!", komensi mr. Jetsam ja osoitti mr. Gloucesteria. + +Mr. Gloucester ei ollut rakastunut herttaiseen tyttöön Weybridgessa. +Hän ei ollut koskaan ollut rakastunut kehenkään paitsi itseensä +ja verikoira-terrieriinsa, mutta hän pelasi mielellään shakkia +iltaisin Simpsonin kahvilassa, ja hän näki äkkiä edessään kahvilan +ja shakkipöydät, kuohuvan oluttuopin ja koiran pöydän alla. Elämä ja +Simpsonin kahvila oli hänelle yhtäkkiä niin kallis tällä hetkellä. Ja +hänkin laski arkut maahan ja seurasi konttoristia nurkkaan. + +"Minun täytyy todellakin..." alkoi hän vastustella. + +"Vaietkaa!" komensi mr. Jetsam, ja sitten oli kaikki hiljaa. + +Jetsam vilkutti silmäänsä Ilamille, yksinkertaisesti vilkutti silmäänsä. + +"Yksinkertaista kuin aapinen, eikö olekin?" kysyi hän luontevasti. + +"Mikä sitten?" kysyi Ilam. + +"Se, mitä nyt teen. Valloittaa rahaholvi ja sen virkailijat +revolverilla. + +"Te saatte kärsiä tästä", sanoi Ilam. + +"Sen saamme nähdä", oli vastaus. "Epäilen sitä suuresti. Nuo herrat +tuolla nurkassa ovat täydellisesti vallassani, ja minä istun vilkuttaen +silmääni sinulle, Jos. Onko kielletty vilkuttamasta? Muutamaa päivää +sitten sinä teit minulle hiukan enemmän, sinä olit vähällä tappaa +minut." + +"Te tahdotte kai rahaa, vai mitä", kysyi Ilam raivoissaan. + +"En ainakaan tahdo hävyttömyyksiä!" vastasi Jetsam. "Ole hyvä ja pyydä +anteeksi, ystäväni." + +"Mitä sitten sanoin?" + +"Sanasi eivät olleet hävyttömiä, vaan tapa, jolla ne sanoit. Tahdot kai +pyytää anteeksi, että olet loukannut tunteitani? Älä liikahda, mutta +lausu pahoittelusi." + +"Olen pahoillani", mutisi Ilam. + +"Siinä näette!", huusi Jetsam kahdelle nurkassa olijalle. "Olkoon tämä +teille opetukseksi. Ja muistakaa, että vain suurilla miehillä kuten mr. +Ilamilla on kylliksi siveellistä voimaa tunnustaakseen tehneensä jotain +hullusti. Hyvä, Jos, otan vastaan anteeksipyyntösi samassa herttaisessa +ja hyväntahtoisessa mielessä kuin se esitettiinkin, enkä kiellä +tahtovani rahoja. Tulin osaksi sen vuoksi." + +"Miten paljon tahdotte?" kysyi Ilam. + +"Hyvä", sanoi mr. Jetsam, "miten paljon sinulla on käteistä?" + +Mr. Ilam ilmoitti, että hänellä oli pieni summa kultaa. + +"Tuhat puntaa kullassa?" kysyi mr. Jetsam. + +Ilam nyökkäsi. + +"Luultavasti siis enemmän", sanoi Jetsam. "Mutta tuhat puntaa riittää +minulle. Ja kun tarvitsen lisää rahaa, voin tulla jälleen luoksesi, +eikö totta? Ja sitäpaitsi, kaikki, mikä on sinun, se on minun, eikö +niin?" + +Ilam vaikeni. + +"Eikö totta?" kysyi Jetsam uhkaavasti. + +"Kyllä, kyllä", murisi Ilam ja hänen katseensa kohtasi aivan sattumalta +konttoristin katseen. + +Juuri tällä hetkellä hyökkäsi nuori pankkimies, täynnä sotahalua, +kunnianhimoa ja halua saada kertoa jännittävä juttu herttaiselle +tytölleen Weybridgessa, suoraan Jetsamin kimppuun. + +"Seis!" sanoi Jetsam, liukui alas pöydältä ja ojensi revolverin +nuorukaista kohti. + +Nuori mies mietti viidennen osan sekuntia. + +— "Ei!" sanoi hän ja jatkoi matkaansa. + +Jetsam ampui laukauksen suoraan — urhean miehen kasvoihin, ja hän +vaipui taapäin lattialle. Suuressa huoneessa oli hyvin hiljaista, +tuntui vain ruudinhaju ja pieni savupilvi kohosi ilmaan. Nuorukainen +makasi hiljaa. + +"Nouskaa ylös!" sanoi Jetsam raivostuneena. "Nouskaa ylös, muuten +potkin teidät ylös." + +— Ja omituista: kyllä, nuori mies keräsi jäsenensä, kokoon ja nousi, +ylös, minkä jälkeen hän palasi nurkkaansa. + +"Mainio esimerkki siitä, mitä mielikuvitus voi saada aikaan", sanoi +Jetsam. "Ensimmäinen lokero revolverissani oli ladattu tyhjällä +patruunalla. Arvasin tarvitsevani hiukan teatteritehoa alussa, ja +näette, etten erehtynyt. Sallikaa minun lisätä, että muut lokerot ovat +hyvin huolellisesti ladatut ja että kerran olen, ansainnut elatukseni +ampumalla pelikorttien kuvia tällä revolverilla. Miten paljon kultaa +on siis noissa arkuissa?" kysyi hän vihdoin kääntyen mr. Gloucesterin +puoleen. + +"Kaksituhatta viisisataa!" vastasi mr. Gloucester kohteliaasti. + +"Ja ne painavat?" + +"Sitä ei kannata jakaa", sanoi Jetsam. "Minä otan kaikki. Lopullisessa +tilinteossamme se otetaan mukaan laskuun." Hänen katseensa kiintyi +jälleen mr. Gloucesteriin. "Kiitoksia paljon ystävällisesti +antamastamme tiedosta." + +"Ehkäpä olette nyt tyytyväinen?" kysyi Ilam. "Miksette mene tiehenne? +Te kuvittelette, ettei teitä vangita, mutta niin teille juuri tulee +käymään!" + +"Mutta et kai aio ilmiantaa minua, Jos!" huudahti Jetsam. "Olen varma +siitä, ettet sitä tee, sillä ymmärräthän, että jos sen teet, niin +minäkin kantelen sinun niskoillesi, ja ajattelehan miten kamalaa se +olisi!" + +"Lopeta nyt!" sanoi Ilam. + +"Ja siksi", jatkoi Jetsam häiriintymättä, "luotan siihen, että nuo +herrat tuolla nurkassa pitävät suunsa kiinni. Luotan sinuun sen +suhteen. Te käsitätte, hyvät herrat, mr. Ilam ei halua teidän puhuvan +tästä, ei edes kotonanne." + +"Menetkö jo?" kysyi Ilam lujasti. + +"Kyllä minä menen, ja sinä menet myös!" + +"Minä?" + +"Niin, sinä. Tämä rahajuttu on enemmän sattumankauppaa. Minä tulin +sinun korkeasti kunnioitetun persoonasi tähden." + +"Minä en tule kanssanne. Minulla ei ole vähääkään halua tulla +kanssanne." + +"Ei, sen kyllä ymmärrän, mutta nyt sinun täytyy", sanoi ankara mr. +Jetsam. "Kuka sitäpaitsi kantaisi nämä arkut ulos? Minä en voi samalla +kertaa kantaa arkkuja ja pitää revolveria vainuina. Kohtalo on +nähtävästi valinnut sinut tätä arkkua kantamaan. Tule nyt." + +"En minä!" toisti Ilam. + +"Tule!" sanoi Jetsam. "Minulla on ajoneuvot ulkona, ja ken elää, hän +näkee!" + +"Ei!" sanoi Ilam. + +Mr. Jetsam meni kaksi askelta lähemmä. + +"Kuulehan", sanoi hän raivostuneena, mutta kuitenkin tyynenä. "Ellet +tule, niin ammun sinut siihen paikkaan. Sinun pitäisi voida käsittää, +että tarkoitan, mitä sanon." + +Ilamin vastaus oli mykkä alistuminen. Hän loi silmänsä alas, ja +seuraavassa hetkessä näkivät molemmat virkailijat sen omituisen näyn, +että paksu mr. Ilam nosti kuudenkymmenen naulan painoisen arkun maasta +ja laahusti ovea kohden sitä kantaen, revolverin ja mr. Jetsamin +seuraamana. + +"Pysähdy siihen oveen hetkiseksi", komensi Jetsam. "Kuulkaahan, herrat +siellä nurkassa, jos minä olisin teidän sijassanne, niin en lähtisi +tästä huoneesta liian aikaisin. Voisitte kylmettyä." + +Ja sitten he näkivät Ilamin katoavan arkku käsissään ja mr. Jetsamin +seuraavan häntä. Jetsam lukitsi oven. Konttoristit olivat yksin. + +"Enpä ole milloinkaan..." alkoi nuorukainen. + +"Milloinkahan voimme turvassa lähteä täältä?", sanoi mr. Gloucester. + + + + +XXI LUKU. + +KONSERTTI KESKEYTYY. + + +Sinä iltana pidettiin suuri konsertti Näyttelypalatsin suunnattomassa +peitetyssä hallissa, osaksi siksi, että ilma oli uhkaavan näköinen ja +osaksi siksi, että Y.M.C.A., nuorten miesten kristillinen yhdistys, +jolla oli juhla täällä, niin halusi. Heidän juhlansa osanottajat +täyttivät Ilojen Kaupungin riemusta loistavilla joukoillaan, joiden +lukumäärä oli yli viisikymmentätuhatta. He olivat miltei kaikki +nuoria miehiä, ja kaikki olivat innostuneita. He olivat vallanneet +miltei kaikki pöydät parvekkeilla konserttipaikan ympärillä, ja +suuri osa heistä istui paljaalla lattiallakin ympärillä. He pitivät +Carpentariasta, pitivät hänen musiikistaan, he pitivät hänen +johtamistavastaan. He ihailivat häntä yhtä paljon, kun hän hyväili +heidän korviaan äänillä, jotka olivat hiljaisempia kuin kuiskaus. He +huusivat hurjasti hurraata hänen marsseilleen ja yhtä innokkaasti he +hurrasivat hänen serenaadeilleen ja kehtolauluilleen. + +Seurauksena oli, että Carpentaria oli tyytyväinen. Hän oli enemmän +kuin tyytyväinen — hän hehkui ilosta. Hän oli tämän suunnattoman, +valaistun ja ihanasti rakennetun salin keskuksena. Kaikki katseet +olivat kohdistuneet häneen. Hän ei hallinnut vain orkesteriaan, vaan +koko kuulijajoukkoa tahtipuikkonsa pienimmilläkin liikkeillä, tuon +taikasauvan, jota hän piteli kädessään. Hän sanoi itsekseen, ettei +hänellä ollut koskaan ollut parempaa, kiitollisempaa, ymmärtäväisempää +ja innostuneempaa yleisöä koko kunniakkaan uransa aikana. Seuraus +oli, että hän johti mitä vaihtelevimmin ja loistavimmin. Hän teki +taikapuikollaan sellaista, mitä kukaan johtaja häntä ennen ei ollut +tehnyt. Hän voitti oman itsensä. + +Hän alkoi juuri voittaa itsensä kuuluisassa lontoolaisessa +serenaadissaan, kun hän huomasi sivulle katsahtaessaan erään +keski-ikäisen miehen pyrkivän yli lattian, keinolla millä tahansa, ylös +konserttilavaa kohti. + +Kun seitsemäntuhatta ihmistä istuu yhteenpuristettuina tuoleilla +samalla lattialla, ei kaikkein hiljaisin mies voi yrittää tunkeutua +heidän lävitseen. Ja tuo keski-ikäinen herra ei tehnytkään sitä +hiljaisesti. Hän piti totta puhuen enemmän melua kuin koko lontoolainen +serenaadi ja herätti yhtä paljon huomiota. + +Joukko musiikkiaharrastavia herroja suurella parvekkeella nojautui +nojapuun yli ja pyysi sangen raivostuneella tavalla, että keski-ikäinen +herra asettuisi kuulemaan. (On ihmeellistä, miten hulluksi nuoret +miehet voivat tulla pelkästä limonaadista). Mutta keski-ikäinen +herra jatkoi kulkuaan, ja hän pääsi lavalle asti, virallisista ja +epävirallisista vastusteluista huolimatta, juuri kun serenaadi oli +lopussa. + +Suosionmyrsky kaikui suuressa salissa, ja Carpentaria kumarteli yhä +edelleen, kumarteli lukemattomia kertoja, katsellen suuttuneen ja +tukahutetun uteliaasti keski-ikäistä herraa. Keski-ikäinen herra +oli kohottanut kätensä ja veti triangelinsoittajaa vyöstä, ja +triangelinsoittaja kumartui alas puhumaan hänen kanssaan. + +"Mitä lorua se on?" kysyi Carpentaria joutuen aivan suunniltaan. + +"Se on eräs herra, joka väittää, että hänen täytyy saada puhua +kanssanne, sir", vastasi triangelinsoittaja. + +"Sitä hän ei voi saada", ärähti Carpentaria. + +"Hän sanoo, että hänen täytyy", vastasi triangelinsoittaja. + +"Minä..." alkoi Carpentaria kuin olisi hän aikonut julistaa — tuon +röyhkeän pannaan, mutta hillitsi itsensä. + +Hän meni lavan reunalle ja kumartui alas. + +"Teidän iässänne", sanoi hän katkerasti, "tulisi tietää paremmin miten +on käyttäydyttävä kun keskeyttää konserttini tällä tavoin. Kuka te +olette? Mitä haluatte?" + +"Nimeni on Gloucester, sir", oli vastaus. "Sen epäilemättä muistatte." + +"En suinkaan", sanoi Carpentaria. + +"Minä olen johtajana...", (tässä mr. Gloucester nousi varpailleen ja +kuiskasi Carpentarian korvaan)... "kassaholvissa." + +"Niin, niin", sanoi Carpentaria. "Entä sitten?" + +"Se on ryöstetty, sir!" + +"Hyvä jumala, mies!" huudahti Carpentaria, "tuletteko te todellakin +keskeyttämään konsertin siksi, että kassaholvi on ryöstetty?" + +"Kaksituhattaviisisataa puntaa, sir." + +"Minä en välitä vaikka niitä olisi ollut kaksikymmentä kertaa +kaksituhattaviisisataa puntaa. Menkää tiehenne. Menkää vaivaamaan mr. +Ilamia." + +"Siinähän juuri pulma on, sir, Mr. Ilam on myöskin viety." + +Nyt olivat kaikki katseet salissa kiintyneet Carpentariaan ja +rauhanhäiritsijään, ja kaikki sanoivat merkitsevästi toisilleen että se +mahtoi merkitä, että oli tapahtunut jotain hyvin merkillistä. + +"Mitä sillä tarkoitatte, että mr. Ilam on viety?", kysyi Carpentaria. + +"Hänet on viety pois — hän itse vei rahat mennessään — hänet +pakoitettiin siihen revolverilla, sir. Ettekö voi tulla, sir?" + +"Tullako? Hyvä jumala! Ettekö te tiedä, mitä konsertti on, mies? En +tietenkään voi tulla!" + +"Mr. Ilam voi olla surmattu, sir!" + +"Meillä on hyvää aikaa haudata hänet konsertin jälkeen", sanoi +Carpentaria. "Menkää nyt. Menkää puhumaan poliisipäällikkö Lappingin +kanssa. Tai älkää tehkö sitä. Te häiritsette yleisöä mennessänne. +Istuutukaa, istuutukaa tähän älkääkä liikahtako. Me soitamme nyt +kunniahymnin variationeineen. Saattepa nähdä miten ihmiset innostuvat. +Saatte kuulla jotain jonka muistatte aina." + +"Mutta..." rukoili mr. Gloucester. + +"Istuutukaa... ja kuunnelkaa", vastasi Carpentaria vakavasti. + +Hän kääntyi jälleen orkesteriinsa päin. Hän koputti taikasauvallaan +pulpettiaan, ja seuraavassa silmänräpäyksessä oli hänen orkesterinsa, +ilosta säteillen alkanut uuden orkesterisovituksen "Kunnia-hymnistä." +Yleisö oli hurjana riemusta ääniaaltojen virratessa soittimista, +varsinkin variationien alkaessa. Siten konsertti jatkui, mr. +Gloucester-paran hillitessä kärsimättömyyttään niin hyvin kuin voi ja +ajatellessaan miten merkillisiä päähänpistoja johtajilla voi olla. Hän +oli ollut koko elämänsä ajan virkailija, hän ei koskaan ollut käskenyt, +ja se tulos, mihin hän nyt viidenkymmenen vuotiaana oli tullut, oli, +että johtajiin ei koskaan voinut luottaa ja ettei koskaan voi tietää +mitä he seuraavassa silmänräpäyksessä tekevät. + +"Suokaa anteeksi, sir", sanoi hän kunnioittavasti konsertin loputtua. + +Carpentaria näytti unohtaneen hänet kokonaan ja aikoi juuri lähteä +paikalta korvat kuuroina suosionosoituksista. + +"No niin, se oli siis tuo varas", sanoi hän. "Kaksituhatta viisisataa +puntaa. Ja te sanotte, että mr. Ilam vietiin pois? Kertokaa nyt minulle +kaikki. Tulkaa tätä tietä ulos. Se on aina paras paikka, jos tahtoo +puhella häiriintymättä." + +Ja Keskuskadulla, lähellä suihkukaivoa, jonka värillinen valo kuvastui +veteen, kertoi mr. Gloucester koko historian kaikkine yksityiskohtineen +Carpentarialle. + +"Te sanotte sen olleen sinipukuisen ja harmaatukkaisen miehen?" + +"Niin, sir." + +"Ja teitä oli kolme miestä, mr. Ilam lukuunotettuna, ettekä voineet +riistää häneltä asetta?" + +"Se olisi ollut kuolema ensimmäiselle, joka olisi yrittänyt, sir." + +"No, vaikkapa vain", sanoi Carpentaria hajamielisesti. + +"Te sanoitte, että menisin mr. Lappingin luo, sir, menenkö nyt?" + +"Ei", sanoi Carpentaria. "Ei vielä. Tahdon ensin itse nähdä kaiken. +Ihmeellisintä tässä on ovenvartia. Mikä hänen nimensä on?" + +"Wiggins, sir." + +"Onko hän kadonnut?" + +"Hän ei ollut siellä minun lähtiessäni, sir. Eikä hän voinut olla +paikallaan varkaan tullessa sisään." + +"Miksi ei?" + +"Siksi, ettei ihan olisi päästänyt häntä sisään. Hän oli saanut ankaran +määräyksen." + +"Hm. Tulkaa tänne." + +He kiiruhtivat Keskuskatua pitkin pohjoiseen päin. Sade oli lakannut, +ja ilotulitus, joka oli loistava, näytti herättävän hurjaa ihastusta +yleisössä, joka riensi edestakaisin niin kiihkeän innostuneina kuin +ihmiset ovat tietäessään, että kaikki on pian lopussa. Carpentaria ja +hänen seuralaisensa eivät senvuoksi päässeet varsin nopeasti eteenpäin. + +"On nyt yli tunnin siitä", sanoi mr. Gloucester ja uskalsi puhua +tyytymättömällä äänellä. + +"Mistä?" kysyi Carpentaria. + +"Siitä kuin rikos tehtiin." + +"Roisto on varmasti ottanut konserttini lukuun", vastasi Carpentaria. +"Hän tietää luultavasti, että kaikki kaupungissa juoksevat heti minun +luokseni, kun on vain vähäisinkään asia tapahtunut." + +"Vähäisinkään asia!" mutisi mr. Gloucester ivallisesti itsekseen. + +He tapasivat Wigginsin, suuren ovenvahdin, paikallaan. + +"Te olette siis täällä!" huudahti Carpentaria. + +"Niin, sir." + +"Missä te olette ollut siitä asti, kun mr. Ilam tuli?" + +"Tein vain niinkuin te pyysitte, sir", sanoi Wiggins. + +"Ja mitä se oli?" kysyi Carpentaria hämmästyneenä. + +"Mutta teidän kirjeenne, sir!" + +"Mikä kirje?" + +Wiggins veti esiin palan rypistynyttä paperia taskustaan. Hän ojensi +sen Carpentarialle, joka luki: + +"Tulkaa heti konttoriini. Ellen ole siellä, niin odottakaa minua. Tämän +tuoja asettuu paikallenne niin kauaksi. C. Carpentaria." + +"No niin!" sanoi Carpentaria. "Ja kuka oli tämän tuoja?" + +"Sudanilainen, sir." + +"Mikä sudanilainen?" + +"En tiedä. Minusta he ovat kaikki samannäköisiä." + +"Eikä teidän päähänne pistänyt, että tämä lappunen on väärennetty?" + +"Ei, miksi se olisi pistänyt päähäni?" + +"Teidän päähänne ei siis pistänyt", jatkoi Carpentaria, "että kun +johdin konserttiani, en voi millään muotoa olla konttorissa?" + +"En minä tiennyt mistään konsertista. Minä olen oven vartia..." + +"Ette tiennyt minun konsertistani!" huudahti Carpentaria. Mutta sitten +hän hillitsi itsensä. "Mr. Ilam tuli ennenkuin sudanilainen toi teille +tämän kirjeen?" + +"Niin, sir. Vain pari sekunttia ennen. Hän oli juuri mennyt sisään kun +sudanilainen tuli. Puhelin juuri odottavan autonohjaajan kanssa." + +"Vai niin! Täällä oli siis auto!" + +"Niin, sir. Omia vaunujamme. Numero 26, sir. Rahoja noutamassa, sir." + +"Hyvä, Kuka sitä ajoi? Tiedättekö hänen nimeään?" + +"Luulen hänen nimensä olevan Pratt, sir." + +"Sitten väsyin odottamaan ja palasin takaisin, sir." + +"Hyvä", sanoi Carpentaria. "Mr Gloucester, kaupungin autotalli on nyt +matkamme määränä." + +Kaupungin mahtava autotalli oli aivan pohjoisen portin lähellä. Sitäkin +vartioi ovenvartia, joka seisoi pienessä puumajassa ovella. + +"Haluan tietää, onko numero 26 tullut sisään", sanoi Carpentaria. + +"Kyllä, sir", kuului vastaus. "Se tuli kaksikymmentä minuuttia sitten." + +"Näittekö sitä? Kuka ajoi sitä?" + +"Sitä en huomannut, sir." + +"Olkaa hyvä ja näyttäkää meille se auto." + +He menivät sisään suureen vajaan, missä pari miestä parhaillaan pesi +vaunujaan. Numero 26 oli paikallaan. Se näytti poliisipatrullivaunulta, +mutta oli pienempi. Carpentaria pani merkille, että sen pyörät olivat +likaiset. + +"Avatkaa se", sanoi hän. + +Avain etsittiin, ja vaunua valaistiin käsilyhdyllä. Sisällä oli +jotakin, kasa vaatteita ja jäseniä lattialla. + +"Menkää sisään", sanoi Carpentaria, "ja katsokaa mitä se on." + +Seuraavassa silmänräpäyksessä vedettiin autosta kaksi miestä sangen +avuttomassa tilassa. Toinen oli Ilamin sudanilainen vartia. + +"Kuka tämä on?" kysyi Carpentaria osoittaen toista. + +"Se näyttää, olevan Pratt, hän, joka tavallisesti ajaa tätä autoa." +vastasi ovenvartija. + +Autotallin kaikki väki oli nyt kerääntynyt heidän ympärilleen. + + + + +XXII LUKU. + +CARPENTARIA SALAPOLIISINA. + + +"Kertokaa minulle nyt niin tarkasti kuin voitte", sanoi Carpentaria +sangen tiukalla äänellä autonohjaaja Prattille, "mikä sai aikaan, että +ette enää hallinnut autoanne?" + +Carpentaria oli vienyt Prattin ja sudanilaisen Sydämeen, missä eräs +apteekkari ja tri Rivers yhdessä olivat käsitelleet heitä niiden +narkoottisten aineiden jäleltä, joita he jollain tavoin olivat +joutuneet nauttimaan. Kun he olivat jälleen tulleet tajuihinsa, antoi +Carpentaria sekä lääkärin että apteekkarin mennä. Nuo kolme miestä, +kaksi valkoihoista ja yksi neekeri, olivat siis nyt yksin kassaholvissa. + +"No niin, sir", sanoi Pratt, joka oli vaalea, puhelias mies ja jolla +juuri nyt oli selvä käsitys omasta merkityksestään tämän omituisen +näytelmän keskipisteenä. "Se tapahtui näin: Kun olin saanut ryypyn..." + +"Minkä ryypyn?" kysyi Carpentaria tiukasti. + +"Sen ryypyn, jonka toinen ajaja tarjosi minulle." + +"Mikä toinen ajaja?" + +"Niin, siinä oli toinenkin ajaja, sir." + +"Kaupungin univormussa?" + +"Niin, sir." + +"Kuka hän oli? Mikä hänen nimensä oli?" + +"En tiedä, sir. Minusta tuntui, että hänen kasvonsa olivat minulle +jollain tavoin tutut, mutta en voi muistaa hänen nimeään. Kysyin +häneltä hänen nimeään, ja hän vastasi: Älä koeta viisastella, Pratt, +sinä olet saanut hiukan liikaa hattuusi." + +"Ja olitteko saanut liikaa?" + +"En, sir. En tietenkään. Olin ollut kaksi kertaa pankissa täydessä +lastissa, ja tämän kuorman piti olla viimeinen, ja..." + +"Ettekä ollut juonut mitään?" + +"En mitään mainittavaa, sir. Lasin portteria Shortin kahvilassa +tullessani ensi kerran takaisin ja tuopillisen tai puolitoista olutta +Redcliffen kahvilassa tullessani toisen kerran takaisin." + +"Ja siinä oli varmasti kaikki?" + +"Niin, sir, paitsi pientä viskyntippaa, joka oli taskumatin pohjalla." + +"Mutta miten tuo toinen ohjaaja voi tarjota teille ryyppyä? Oliko +hänellä väkijuomia mukanaan?" + +"Ei, sir. Vain taskumatti. Se on kylmää työtä, sir. Ja kuten olette +huomannut, oli tänä iltana erikoisen ilkeä ilma." + +"Mitä hän sanoi? Onko teillä tapana ottaa vastaan ryyppyjä ihmisiltä, +joiden nimeäkään ette muista?" + +"Niin, hänhän oli virkaveli, sir, univormuinen, ja hän sanoi, että hän +oli saanut jotain sydämenvahvistusta suoraan Madeirasta, joka piti +lämpimänä keskellä talveakin ainakin kaksi tuntia." + +"Mutta eihän nyt oltu keskellä talvea?" + +"Ei, ei. Mutta koska hänellä kerran oli sydämenvahvistus kunnossa, oli +minusta parasta koettaa sitä." + +"Ja koetettuanne sitä?" + +"Se oli todellakin ihanaa, sir. En ollut koskaan elämässäni ollut +paremmalla tuulella, ja ajattelin itsekseni, että olisi parasta merkitä +muistiin tuon aineen nimi ennenkuin unohdin sen. Kysyin mieheltä mikä +sen nimi oli ja otin lyijykynän ja paperia taskustani, mutta silloin +voin hieman pahoin eikä kynä tahtonut pysyä kädessäni." + +"Te istuitte ajajan istuimella?" + +"Niin, sir." + +"Ja siinä kaikki, minkä voitte muistaa?" + +"Niin, sir. Lukuunottamatta, että minä jonkinlaisessa unessa luulin +joutuneeni vankilaan liian nopeasta ajosta, ja valo kopissa oli +sammunut ja tuli maanjäristys." + +"Voitteko nähdä mitä toisella ajajalla oli yllään univormutakin alla?" + +"En, sirl." + +"Entä te?" Carpentaria kääntyi äkkiä sudanilaisen puoleen. "Joitteko te +myöskin?" + +"Kyllä, sahl." + +"Entä sitten?" + +Sudanilainen värähti ja pudisti päätään. + +"Ettekö muista mitään?" + +"Kyllä, sah!" + +"Te tarkoitatte kai ettette muista! Ja kun mr. Ilam tuli ulko-ovelle ja +meni sisään, pyysi hän teitä odottamaan ulkopuolella?" + +"Niin, sah!" + +"Voitte mennä molemmat", sanoi Carpentaria. "Tulkaa luokseni huomenna +kello kahdeksan, jos teitä tarvitsisin." + +"Kyllä, sir", sanoi Pratt. + +"Hetkinen", sanoi Carpentaria neekerille. "Antoiko mr. Ilam tai joku +toinen teille paperin, joka teidän piti antaa ovenvartialle?" + +Sudanilainen pudisti kaunista neekeripäätään. + +"Mitä ihmettä!" kysyi Pratt hämmästyneenä, "ettekö tullut luokseni +ja antanut lappua Wigginsille ja mennyt sitten tiehenne ja tullut +uudelleen hetkisen kuluttua?" + +Sudanilainen pudisti uudelleen päätään. + +"Heitä on ollut kaksi, sir", sanoi Pratt Carpentarialle. "Tämä mies on +uskollinen kuin kulta." + +"Minulla olla veli", sanoi neekeri, "samanlainen minä." + +"Missä veljenne on? Sudanilaiskylässä?" + +"Niin, sah." + +"Menkää noutamaan häntä", sanoi Carpentaria. + +Kun hän seuraavassa silmänräpäyksessä oli yksin Sydämessä, tunsi hän +kiusausta ilmoittaa asia yksinkertaisesti poliisille päästäkseen irti +siitä. Mutta halu päästä omin voimin arvoituksen perille voitti. + +Hän avasi oven ja meni ulos. Wiggins oli paikallaan niin ylenmäärin +tarkkaavaisena kuin ihmisten tapa on silloin kuin heitä on syytetty +huolimattomuudesta. + +"Onko jotain tapahtunut, Wiggins?" + +"Ei, sir. Ei mitään." + +"Minä tulen heti takaisin. Jos sudanilainen tulee, niin odottakoon hän +täällä." + +"Kyllä, sir." + +Hän meni ulos Keskuskadulle, joka oli miltei tyhjä. Viimeiset vieraat +olivat lähteneet ja ainoana elonmerkkinä suurella liikennetiellä oli +lyhdynsytyttäjä, joka kulki sammuttamassa kaasulyhtyjä, jotka paloivat +siltä varalta, että sähkövalaistus menisi epäkuntoon ja kadunlakaisija, +joka ajoi monimutkaista lakaisukonetta, jonka edessä oli kaksi hevosta. +Näyttelypalatsin kello osoitti puoli tuntia yli sulkemisajan. Kuu +kurkisti itäisten kattojen yli. + +Carpentaria meni autovajaan ja pääsi sisään, tosin vaivalla, sillä se +oli lukittu. Hän halusi tutkia lähemmin autoa, joka oli näytellyt niin +suurta osaa kaappauksessa. Hän sai sen vedetyksi keskelle vajaa, missä +oli voimakas sähkölamppu. + +"Ottakaa tikkaat ja katsokaa, onko auton katolla mitään", sanoi +Carpentaria eräälle uniselle vartialle. + +"Vain tämä, sir.", sanoi mies ja ojensi alas takin ja lakin — molemmat +Ilojen Kaupungin univormun näköisiä. + +"Onko vartia mennyt maata?" kysyi Carpentaria, joka sai päähänpiston. + +"Kyllä, sir." + +"Herättäkää hänet ja sanokaa, että haluan puhua hänen kanssaan." + +"Hänen odottaessaan ovenvartiaa tutki Carpenteria tarkoin auton pyöriä, +jotka jo ensi kerralla olivat johtaneet hänen ajatuksensa erääseen +määrättyyn suuntaan. Sitten tuli vartia, ei niin nopeana ja valmiina +kuin vartian tulee olla. + +"Ei kukaan voi kai tulla tähän vajaan teidän näkemättä häntä?" kysyi +Carpentaria häneltä. + +"Ei kukaan", vastasi vartia varmasti. + +"Mutta niistä, jotka menevät ulos, te ette pidä niin tarkkaa lukua?" + +"En tietenkään, sir. Ei voi tulla ulos, ellei ole ollut sisälle, ja jos +ne ovat päässeet sisään, niin on kaikki paikoillaan." + +"Aivan niin. Koettakaahan nyt muistella. Eikö heti tämän auton +sisääntultua mennyt ulos mies, jota ette tuntenut?" + +"Sitä en voi muistaa. Ymmärrättehän, sir..." + +"Kyllä ymmärrän. En moiti teitä mistään. On luonnollista, että +ajattelette niinkuin ajattelette, vaikkei se olisi oikeinkaan. Mutta +muistatteko nyt esimerkiksi nähneenne sinipukuisen, harmaatukkaisen +miehen tulleen ulos?" + +"Kyllä, totisesti luulen niin, sir." + +"Oletteko varma siitä?" + +"Oh ei, en ole varma..." + +"Katsokaa näitä pyöriä", keskeytti Carpentaria, "nämä ovat +savimöhkäleitä, eikö niin?" + +"Niin, sir." + +"Missä auto on voinut ajaa saadakseen sellaista pyöriinsä?" + +"Sen on täytynyt ajaa sitä tietä, joka vie joelle, pengermän alle, sir." + +"Te olette nero, vartia. Olen myöskin ajatellut sitä paikkaa. Mutta +miksi auto olisi ajanut sinne?" + +"Ei, nyt te pistätte minut pussiin, sir." + +"Sitten te ette kuitenkaan taida olla nero", sanoi Carpentaria. + +Ja tutkittuaan autoa hyvin tarkoin, mutta tuloksetta, meni hän takaisin +Kaupungin Sydämeen. + +Sudanilainen odotti ulkopuolella, ja selviä merkkejä oli huomattavissa +siitä, että Wiggins koetti riidellä hänen kanssaan. Wiggins ei ollut +unohtanut tuota värillistä miestä, joka oli antanut hänelle väärennetyn +kirjeen. + +"No niin", sanoi Carpentaria. "Missä veljenne on?" + +Mies pudisti alakuloisena päätään. + +"Onko hän mennyt tiehensä?" + +"On, sah!" + +"Eikö kukaan koko sudanilaiskylässä tiedä, missä hän on?" + +"Ei, sah!" + +"Hm", sanoi Carpentaria. "Koska täällä ei ole mitään vartioitavaa, niin +voitte mennä, Wiggins, ja te myös, neekeri." + +Kahta minuuttia myöhemmin hän meni itämaisten puutarhojen poikki +Thamesia kohti. Ja kuljettuaan parisataa metriä kuuli hän askeleita, +nopeita, epäsäännöllisiä ja keveitä askeleita, jotka tuntuivat +seuraavan häntä. + +Hän kääntyi nopeasti, käsi pidellen revolveria taskussa, katsoakseen +takaa-ajajaansa kasvoista kasvoihin. Mutta tämä olikin Pauline +Dartmouth eikä kukaan muu. Hän antoi siis revolverin olla. + + + + +XXIII LUKU. + +KESKUSTELU PUUTARHASSA. + + +Pauline oli ensin niin hengästynyt, että näytti siltä kuin hän ei +olisi saanut mitään sanotuksi. Carpentaria voi kuulla hänen kiireisen +hengityksensä, joka kuului miltei nyyhkytykseltä, ja kuunvalossa +hän voi nähdä sangen selvästi hänen punastuvat kasvonsa. Mutta hän +ei voinut eroittaa hänen silmäinsä ilmettä. Siitä huolimatta hänen +mieleensä tuli hänen niitä katsellessaan ajatus: hän on minulle +vihainen. + +"Mr. Carpentaria, tahtoisin puhua pari sanaa kanssanne", sanoi Pauline +vihdoin jäykästi. + +"Parahin neiti Dartmouth", vastasi Carpentaria kohteliaalla ja +hienostuneella tavallaan, "siitä olen iloinen. Mitä voin tehdä +hyväksenne? Valitan suuresti, että teidän on tällä tavoin täytynyt +juosta jälestäni." + +"Olen seurannut teitä pitkän aikaa", sanoi Pauline ystävällisemmällä +äänellä. "Ensin menin konttoriinne, sieltä kassaholviin, sieltä +autotalliin, sieltä jälleen kassaholviin, ja nyt olen tässä. Näin +teidän menevän puutarhojen läpi. Näyttää siltä ettei kukaan tahdo antaa +teistä tietoja." + +"Niinkö?" sanoi Carpentaria kysyvästi. "Sanokaa minulle nyt, mitä voin +tehdä palvelukseksenne?" + +Tyttö katsoi häneen tutkivasti. He olivat yksin yhdessä keskellä +noita suunnattomia itämaisia puutarhoja. Noin sadan metrin päässä +oli orkesterilava, Carpentarian suurimpien voittojen näyttämö. Ja +kuitenkin tuntuivat hänestä tällä hetkellä hänen voittonsa mitättömiltä +ja merkityksettömiltä. Paulinen persoonallisuus teki häneen syvän +vaikutuksen. Hän mietti itsekseen, ettei koskaan nainen ollut katsonut +häneen siten kuin tämä. Hänen katseessaan ei ollut ihailua, ei mitään +ennakkoluuloja, ei mitään paitsi avointa ja järkevää tutkistelua. +"Toivon suoriutuvani hyvin tästä tulikokeesta", ajatteli hän. Ja +hänessä heräsi halu saada tuo nuori tyttö ajattelemaan hänestä hyvää, +ihailemaan häntä, jumaloimaan häntä. Hän tunsi, että rakkauden ilme +noissa tyynissä, rohkeissa, varmoissa silmissä olisi palkka kaikesta, +mitä hän oli kärsinyt nelikymmenvuotisen elämänsä aikana. Sanalla +sanoen: hän oli ihastunut häneen. Hän ei tiennyt, että Pauline tähän +iltaan asti oli ihaillut häntä kaukaa niinkuin naisten on tapana +ihailla sankareita. + +"Ei kai kukaan ole sairaana, toivoakseni", sanoi hän. + +Pauline ei ollut kuulevinaan sitä, vaan sanoi: + +"Mr. Carpentaria, mitä olette tehnyt Ilam-serkulle?" + +"Mitä?" huudahti Carpentaria sekä kysymyksen että tytön tyyneyden +hämmästyttämänä. + +"Arvelen teidän kuulleen mitä sanoin", vastasi Pauline. "Mitä olette +tehnyt Ilam-serkulle? Missä hän on?" + +"Neiti Dartmouth, kuvitteletteko hetkistäkään, että minä tietäisin +missä Ilam on? Tahtoisin itse mielelläni tietää missä hän on. Minä +etsin juuri häntä. En tiennyt jo olevan tunnettua, että hän on +kadonnut. Aioin suoraan sanoen pitää sen salassa niin kauan kuin +mahdollista..." + +"Ei! Ei!" keskeytti tyttö hänet. "Toivoisin teidän olevan vilpittömän. +Luulin teillä olevan rehelliset kasvot, mr. Carpentaria, ja siksi olen +tullut luoksenne — tällä tavoin. Tulen suoraan sisarparkanne luota. Hän +on epätoivoinen. Hän on kertonut minulle kaiken." + +Carpentaria ei vastannut heti. Sitten hän jatkoi: + +"Kertonut teille kaiken? Minkä sitten? Oletteko te ja Juliette tulleet +niin pian ystäviksi?" + +"Se on mahdollista", sanoi Pauline kuivasti. "Olen tavannut sisarenne +kolme kertaa, mutta hädän hetkellä meidän naisten täytyy pitää yhtä. +Neiti d'Avray ja minä asumme aivan vieretysten. Mikä on luonnollisempaa +kuin että menin häntä tervehtimään tänä iltana? Ja koska tapasin hänet +epätoivoisena, niin mikä oli luonnollisempaa kuin että kysyin häneltä, +mikä häntä vaivasi, ja mikä oli luonnollisempaa kuin että hän luotti +minuun, koska hänellä ei ole täällä ystävättäriä, vaikka hän on luonne, +joka kaipaa myötätuntoa?" + +"Vakuutan teille, neiti Dartmouth", sanoi Carpentaria, "etten lainkaan +tiennyt sisareni epätoivosta — kuten te sitä kutsutte. Mitä hän on +teille kertonut?" + +"No, tietysti kihlauksestaan Ilam-serkun kanssa ja teidän +vastustelustanne." + +"Anteeksi, eivät he ole kihloissa", sanoi Carpentaria. + +"Anteeksi", sanoi Pauline, "he ovat kihloissa. Tietääkö sitä kukaan muu +paremmin kuin he itse?" + +"No, niin", sanoi Carpentaria, "otaksukaamme, että he ovat kihloissa." + +"He aikoivat mennä huomenna naimisiin", sanoi Pauline tyynesti. + +"Huomenna!" huudahti Carpentaria hämmästyneenä. "Salaisesti?" + +"Miksi yritätte olla hämmästynyt? Mitä salaisuuteen tulee, olette +te pakoittanut heidät siihen, että sen täytyy tapahtua salaa, koska +sisarenne pelkää teitä." + +"Ja nyt, koska serkkunne on kadonnut, eivät he voi mennä naimisiin", +sanoi Carpentaria, "siitä tämä surkeus." + +"Miksi olette ryhtynyt sellaisiin äärimmäisiin toimenpiteihin, +sellaisiin julmiin ja häijyihin toimenpiteihin?" kysyi Pauline täynnä +suuttumusta. "Voin sangen hyvin ymmärtää, että te, suuri taiteilija, +ette voi olla kuin muut ihmiset, voin ymmärtää, että te voitte tehdä +hullutuksia ja merkillisiä tekoja. Voin käsittää, että uhmaatte lakia +ja uhmaatte mitä vaikeinta vaaraa. Mutta en voi käsittää, että olette +niin julma sisarellenne ja niin suunniltanne, että annatte viedä mr. +Ilamin väkivalloin pois." + +Hänen poskensa hehkuivat. + +"Väkivalloin?" mutisi Carpentaria. + +Sitten hän nauroi ääneen, kovasti, äänekkäästi, kuten hänen tapansa +oli. Hänen naurunsa kaikui läpi autioiden puutarhain. + +"Luuleeko Juliette, että olen väkivalloin antanut viedä hänen +sulhasensa pois?" kysyi hän. + +"Tietysti!" sanoi Pauline. "Siitä kerrotaan mitä ihmeellisimpiä huhuja. +Väitetään teidän joutuneen riitaan hänen kanssaan ja surmanneen hänet." + +"Lorua!" sanoi Carpentaria, ja yskähdettyään jatkoi hän: "Neiti +Dartmouth, tahdotteko katsoa minua silmiin. Sanon teille, ettei minulla +ole mitään tekemistä serkkunne katoamisen suhteen, ja etten tiennyt +mitään hänen aikeistaan mennä huomenna naimisiin Julietten kanssa." + +Pauline katsoi häneen epäillen. + +"Kunniasanallanne ?" + +"Ei", sanoi Carpentaria ylpeästi, "ei kunniasanalla. Kun puhun +henkilölle siten kuin nyt puhun teille, ja sanon jonkun asian olevan +niin tai näin, niin se pitää paikkansa. En tahdo tukea väitteitäni +kunniasanoilla." + +"Uskon teitä", sanoi Pauline hiljaa, ja hän loi katseensa alas. + +"Kiitos!" sanoi Carpentaria. "Annatteko minulle kätenne?" + +Ja Pauline ojensi hänelle varmasti kätensä. Ja Carpentaria ajatteli, +että se oli hyvin hieno ja hyvä käsi puristaa. + +"Tiedättekö", sanoi hän, "teiltä oli hyvin rumasti tehty kuvitella +minua sellaiseksi hirviöksi." + +"No niin", sanoi Pauline, "ehken oikeastaan uskonutkaan sitä. +Mutta olin teille vihainen, koska asetuitte avioliittoa vastaan. +Toivottavasti ette kiellä olleenne sitä vastaan." + +"Ei", sanoi Carpentaria, "sitä en kiellä." + +"Entä syy siihen?" + +"En voi sanoa sitä teille", sanoi hän, "koska olette Ilamin serkku. +Ehkä olen syyttänyt häntä väärin, niinkuin te syytitte minua väärin. +Mutta voin vakuuttaa teille, että minulla on parempi syy siihen. +Oi, neiti Dartmouth", lisäsi hän, "voipa sattua, että tulette vielä +äärettömästi katumaan sitä, että tulitte Ilojen Kaupunkiin." + +"En koskaan", sanoi Pauline. + +"Se on hyvin kohteliasta", huomautti Carpentaria. + +"Me joudumme syrjään asiasta", sanoi Pauline toisella äänensävyllä. +"Jätin sisarenne hyvin surulliseen tilaan. Ellei teillä ole mitään +tekoa Ilam-serkun häviämisen suhteen, niin kuka sen on tehnyt?" + +"Ehkä hän on itse mennyt", sanoi Carpentaria. "Mahdotonta!" vastasi +Pauline. + +"Niin minustakin", myönsi Carpentaria. "Ensin ajattelin, että hän +oli näytellyt suurenmoisen ilveilyn katoamalla mitä vaikuttavimmalla +tavalla. Mutta tämä ilveily kestää todella liian kauan ollakseen +ilveily. Se voi jo ehkä olla murhenäytelmä." + +"Ja ketä te epäilette?" kysyi Pauline kärsimättömästi. + +"Jos minä olisin teidän sijassanne", oli Carpentarian omituinen +vastaus, "niin kysyisin sisareltanne, neiti Rosielta." + +"Rosielta!" + +"Niin, Rosielta." + +"Mr Carpentaria, mitä ihmettä te tarkoitatte?" + +"Tarkoitan, että sisarenne ehkä tietää, jotain, asiasta. Missä hän on +tällä hetkellä?" + +"Hän valvoo mrs. Ilamin luona hoitajattaren sijasta." + +"Sitä todellakin epäilen", sanoi Carpentaria varmasti. + +"Mutta olen nähnyt hänet siellä." + +"Se kuuluu vakuuttavalta", sanoi Carpentaria, "mutta epäilen sittenkin." + +"Minun täytyy kai ajatella, että itse asiassa olette järjiltänne", +huomautti Pauline tyynesti. + +"Me olemme kaikki jossain määrin järjiltämme. Muuten ei sisarenne +pitäisi niin pitkiä neuvotteluja parvekkeelta epäilyttävien miesten +kanssa joka ikinen yö." + +"En oikein käsitä —" alkoi Pauline aavistaen pahaa. + +"Ette kai tarkoita, että ette tiedä erään salaperäisen henkilön +käynneistä Ilamin huvilassa?" + +"En ole niistä aivan tietämätön", sanoi Pauline suoraan. "Olen myös +tuntenut uteliaisuutta tuota miestä kohtaan. Näin hänet itse eräänä +yönä. Puhuin hänen kanssaan. Samoin sisareni. Mutta en ole sen jälkeen +nähnyt enkä kuullut hänestä. Eikä Rosiekaan." + +"Sitten minun täytyy ilmoittaa teille asianlaita", sanoi Carpentaria +lujasti. "Minä olen myös utelias tuon omituisen olennon suhteen, ja +tätä uteliaisuutta tyydyttääkseni olen valvonut sangen monta yötä. +Ja minä voin nyt ilmoittaa, ettei vain tuona ensimmäisenä yönä tänne +saavuttuanne, vaan jokaisena yönä on sisaranne puhunut tuon henkilön +kanssa huoneensa ikkunassa." + +"Kuka hän on? Mitä hän tahtoo?" kysyi Pauline hermostuneesti. + +"Sen kysymyksen aioin tehdä teille", sanoi Carpentaria vastaukseksi. + +"Minä en ainakaan tiedä mitään." + +"Kun puhuitte hänen kanssaan, kuten myönnätte tehneenne, eikö hän +pyytänyt teiltä jotain?" + +"Kyllä, ja minä kieltäydyin sitä tekemästä." + +"Mutta sisarenne? Mitä hän teki?" + +"Oh, mr. Carpentaria", mutisi Pauline, "voinko luottaa teihin?" + +"Tiedättehän voivanne." + +Pauline kertoi hänelle kokonaan mustan laatikon tarinan. + +"Ja sen jälkeen", huomautti Carpentaria, "on sisarellanne kohtauksia +tuon miehen kanssa." + +"Minä luulen sittenkin teidän erehtyneen. Rosie ei koskaan salaisi +sellaista minulta." + +"On hyvin helppoa saada selvä asiasta," sanoi Carpentaria. "Menkäämme +teidän huvilaanne ja katsokaamme, onko neiti Rosie mrs. Ilamin +huoneessa niinkuin te luulette. Voin sanoa teille aivan suoraan +arvelevani, että neiti Rosie tietää jotain mr. Ilamin häviämisestä. +Olen varma siitä, niin, jopa tiedänkin, että juuri tuo omituinen vieras +on vienyt hänet pois, ja koska tämä omituinen vieras puhuu neiti Rosien +kanssa joka yö — no niin, tehkää itse johtopäätös." + +Pauline hätkähti. + +"Niin", sanoi hän matalalla äänellä, "menkäämme katsomaan." + +Ja he menivät kävellen rinnakkain puutarhojen läpi. + +"Minä odotan täällä", sanoi Carpentaria heidän päästyään Ilamin +huvilan sivuovelle. "Te voitte mennä katsomaan, onko mitään erikoista +tapahtunut talossa, ja erikoisesti, onko sisarenne vielä paikoillaan, +ja sitten tulette ilmoittamaan minulle. Minä odotan täällä." + +Pauline meni vastaamatta taloon. Parin minuutin kuluttua hän palasi. +Hänen silmissään oli kyyneleitä. + +"No niin?" kysyi Carpentaria. + +"Rosie ei ole talossa", vastasi hän. "Mrs. Ilam on yksin. Onneksi hän +nukkuu. Kaikki on rauhallista. Mutta Rosie —" + +Hän päästi nyyhkytyksen. + + + + + + +III OSA. + +JETSAM. + + + + +XXIV LUKU. + +VENE. + + +Carpentaria ja Pauline jäivät seisomaan liikahtamatta, molemmat +epäröivinä ja miettien tilannetta, johon nyt olivat joutuneet. Yö oli +edelleenkin kirkas ja valoisa. + +"Koko asema on muuttunut", sanoi Carpentaria vihdoin. "Uusi tekijä on +tullut lisäksi." + +"Mitä tekijää tarkoitatte?", kysyi Pauline. + +"Tietysti teidän sisartanne!", vastasi hän hymyllä, joka ilmaisi +Carpentariassa piilevän suuren veitikan. "Ajatelkaahan vain, miten +mutkikkaaksi se tekee asian. Jos minun olisi tekeminen vain tuon +salaperäisen miehen kanssa, jolla oli harmaa tukka ja sininen puku — +ehkä tiedätte hänen kutsuvan itseään Jetsamiksi — niin voisin toimia +oikein miehen tavoin, eikä kukaan siitä kärsisi. Mutta nyt, kun on +nainen mukana pelissä..." + +"Mistä sen niin varmasti tiedätte?", keskeytti Pauline. + +"Voitteko epäillä sitä?" + +"En voi ymmärtää, että hän voisi käyttäytyä siten." + +"Ehkä hän tunsi tuon miehen ennestään?" sanoi Carpentaria. + +"Oi, ei, ei varmastikaan", sanoi Pauline. "Ei ikinä." + +"Silloin hänellä on joka tapauksessa merkillinen vaikutusvoima +sisareenne." + +"Ette suinkaan tarkoita hypnotismia tai jotain senkaltaista?" + +"Mutta Rosie on tuskin puoleksikaan hänen ikäisensä." + +"Eihän ikä vaikuta mitään sellaisissa asioissa", sanoi Carpentaria. +"Ei, se riippuu katseista, epämääräisestä myötätunnosta ja +sivuseikoista, jotka ovat vielä niitäkin mitättömämpiä. Sitäpaitsi +sisarenne kyllä on vanhempi kuin puolet tuon miehen iästä." + +"Voi", sanoi Pauline rukoilevalla äänellä, "nyt minun täytyy saada +luottaa siihen, että te autatte minua. Rosie voi olla vaarassa, hän +voi tehdä jotain hyvin tyhmää, sekaantua johonkin sellaiseen kuin tuo +Ilam-serkun poisvieminen. Mitä meidän on tehtävä?" + +"Niin, hän tekee todellakin tyhmyyksiä", sanoi Carpentaria, "jos +asiaa katsotaan aivan käytännölliseltä, arkipäiväiseltä kannalta. +Mutta en luule hänen olevan vaarassa. En luule hänen enemmän kuin +teidenkään olevan sellaisia naisia, jotka joutuvat vaaraan, ellei +siihen ole sangen suurta syytä. Ja mitäkö meidän on tehtävä? Minulla on +päähänpisto. Mrs. Ilam kai voi hyvin?" + +"Kyllä, ainakin muutamaan tuntiin hän ei tarvitse mitään?" + +"Tuletteko sitten kanssani virralle? Tahdon tehdä tutkimuksia siellä." + +"Kyllä!" sanoi Pauline. + +Heidän kulkiessaan toistamiseen itämaisten puutarhani läpi kertoi +Carpentaria Paulinelle mitä hän tiesi, auton väärinkäytöstä. + +Suunnaton pengermä, joka rajoitti puutarhoja Thamesiin päin, oli +peitetty marmorikatoksella, joka kohosi korkealle vedenpinnan +yläpuolella. Pengermä kulki yhtenäisenä rantaa myöten, mutta muutamin +paikoin sitä katkaisivat tunnelit, jotka veivät alas rannalle. Erästä +näistä teistä, joka oli erittäin savinen, epäili Carpentaria auton +käyttäneen. + +"Ainoa syy, mikä autolla voi olla ajaakseen sitä alas", sanoi +Carpentaria heidän puhuessaan asiasta, "täytyy olla, että he ovat +lastanneet jotain veneeseen alhaalla virran luona. Ettekö tekin luule +niin?" + +"Kyllä", myönsi Pauline, "ellei ehkä heittäkseen jotain virtaan." + +"Mitä!" huudahti Carpentaria. "Ruumiinko?" + +"Ei", vastasi Pauline rauhallisesti, "ei ruumista. Minä ajattelin niitä +kahtatuhattaviittäsataa puntaa, jotka kerroitte varastetuiksi." + +Carpentaria mietti asiaa. + +"Se on todellakin hyvin viisaasti ajateltu", sanoi hän. "Mutta miksi he +olisivat heittäneet ne virtaan?" + +"On vuoksi", sanoi hän, "tai oikeammin oli vuoksi puoli tuntia tai +tunti sitten. He ovat ehkä upottaneet rahat onkiakseen ne ylös jälleen +tilaisuuden sattuessa." + +"Minä toistan", sanoi Carpentaria, "että se on hyvin viisaasti +ajateltu." + +He olivat jo matkalla alaspäin leveintä noista kolmesta tiestä, jotka +johtivat puutarhoista alas joelle, ja millä he selvästi näkivät +autonjäljet, kun Carpentaria äkkiä pysähtyi. + +"Hiljaa!" kuiskasi hän. "Ettekö kuule aironloisketta?" + +He kuuntelivat. + +"Kuulen", sanoi Pauline. "Ja eikö tuo ole vene, joka raapii hiekkaa?" + +Tie katosi salaperäiseen hämärään heidän edessään, he eivät voineet +nähdä sen päätekohtaa, mutta ääni kuului varsin selvästi pienen +tunnelin läpi. + +"Menkäämme takaisin", sanoi Carpentaria, "ja kiivetkäämme pengermälle. +Sieltä voimme nähdä kaiken. Mutta olkaa hiljaa." + +Hetkistä myöhemmin he hiipivät pengermälle. He kumartuivat yhtaikaa +rinnakkain, ja tirkistivät pienten pilarien välistä. Pauline päästi +puoliksi tukahutetun huudahduksen, mutta Carpentaria sai hänet +kädenliikkeellä vaikenemaan. + +Rosie — Rosie eikä kukaan muu — souti venettä vähän matkaa rannasta. He +voivat selvästi nähdä hänen kasvonsa, hänen vaatteensa, hänen hattunsa +kuutamossa. Hän nousi nyt seisomaan veneessä ja veti sen rannalle +iskemällä venekoukun pitkänomaiseen kiveen rannalle. Sitten hän hyppäsi +maihin. Mutta omituisinta oli, että hän meni tuon suuren, pitkänomaisen +kiven luokse ja nosti sen ylös suurella ponnistuksella, minkä jälkeen +hän horjuvin askelin sai sen kannetuksi veneeseen. Carpentaria +käsitti nyt, ettei se ollut kivi, vaan yksi noista arkuista, joissa +tavallisesti lähetettiin kultaa Ilojen Kaupungista. Hän näki myös, +että arkkuun oli kiinnitetty kahdentoista jalan mittainen nuora, jonka +päässä oli korkkia. Rosie meni nyt veneeseen, työnsi sen rannasta, +ja tultuaan muutaman metrin päähän heitti hän raha-arkun jokeen. Kun +se oli tehty, laski hän veneen maihin, kiinnitti veneen muurissa +olevaan rautarenkaaseen ja meni. Hän oli suorittanut koko jutun sangen +taitavasti. + +Heti hänen kadottuaan pengermän alle hypähti Pauline ylös. + +"Minun täytyy mennä hänen luokseen — minun täytyy kysyä häneltä mitä +hän tällaisilla teoilla tarkoittaa." + +"Anteeksi", sanoi Carpentaria, "mutta sitä ette saa tehdä. Jos nyt +puututte asiaan, tuhoatte koko työmme." + +"En oikein ymmärrä", sanoi Pauline. + +"Neiti Dartmouth", sanoi hän vakavasti ja pyytävästi, "ei ole +epäilystäkään siitä, että sisarenne on osallisena tässä salaliitossa +tai mikä se nyt lieneekin. Olen aivan varma siitä, että hän toimii +hyvistä, hyväntahtoisista ja rehellisistä vaikuttimista. Mutta hän +on jokatapauksessa siinä osallisena. Siksi meidän täytyy, mikäli +mahdollista, kohdella häntä salaliittolaisena..." + +"Mutta tahdotteko..." + +"Olen tietysti valmis suurimpaan hienotunteisuuteen hänen suhteensa", +sanoi Carpentaria. "Mutta jos tuo veneessäolija olisi ollut joku muu +kuin sisarenne, olisimmeko silloin paljastaneet itsemme? Tuskinpa +vain! Olisimme seuranneet asian kehitystä se etu puolellamme, että me +nyt tiesimme jotain sellaista salaliittolaisista, jota he luulivat +salaisuudekseen. Se asia, että veneessäolija oli sisarenne, ei saa +muuttaa toimintatapaamme. Ja sallikaa minun lisätä, neiti Dartmouth, +että te ensin tulitte luokseni _minun_ sisareni vuoksi. Olemme +hänellekin jotain velkaa, eikö niin?" + +"Niin", vastasi Pauline. "Mitä siis nyt teemme?" + +"Minä ehdotan, että menemme takaisin teidän huvilaanne katsomaan onko +sisarenne tullut takaisin. Oliko hän luvannut valvoa mrs. Ilamin luona +viimeksi hänen kanssaan puhuessanne?" + +Pauline päästi huokauksen, joka merkitsi "kyllä." + +"Hän ei tehnyt mitään viittausta siihen suuntaan, että hän menisi ulos?" + +"Ei. Ja..." + +"Ja mitä?" + +"Voinko kertoa sen teille?" huokasi Pauline. "Niin, kai minun täytyy +se tehdä. Olen varma siitä, että Rosie tarkoitti vain hyvää, mutta ei +ollut hänen vuoronsa tänä yönä valvoa mrs. Ilamin luona." + +"Kenen vuoro sitten?" + +"Sairaanhoitajattaren." + +"Ja teidän sisarenne sai vuorojärjestyksen muutetuksi?" + +"Niin, hän sanoi hoitajattaren tarvitsevan vapaapäivää, ja käski hänen +mennä lomalle vuorokauden ajaksi." + +"Milloin tämä tapahtui?" + +"Noin kello kuudelta iltapäivällä, luullakseni." + +"Ja missä sairaanhoitajatar on?" + +"Hän meni konserttia kuulemaan Queens Halliin ja jää yöksi joidenkin +tuttaviensa luokse." + +"Ja sisarenne luulee hänen olevan nukkumassa?" + +"Niin luulen", sanoi Pauline. + +He palasivat hitaasti takaisin huviloille. Carpentaria tahtoi kernaasti +kiiruhtaa, mutta Paulinea tuntui jokin salaperäinen voima pidättävän. +Hän vapisi ajatellessaan sitä hetkeä, jolloin hänen täytyisi palata +huvilaan. Mutta vihdoin he seisoivat Ilamin sivuoven edessä. + +"Mitä minun on tehtävä?" + +"Emme nähneet sisartanne puutarhoissa", sanoi Carpentaria, "niin että +hän luultavasti on palannut takaisin. Ei hän voisi olla mrs. Ilamin +luota poissa niin kauan, vai mitä? Menkää katsomaan, onko hän tullut +takaisin ja onko hän mrs. Ilamin huoneessa. Jos hän on siellä, niin +urkkikaa häneltä." + +"Mutta miten? Mitä kysyn? Kysynkö onko hän ollut ulkona?" + +"Ei millään ehdolla!" huudahti Carpentaria. "Olkaa kuin ette tietäisi +mitään. Teidän täytyy olla hyvin varovainen. Joko hän kertoo teille +totuuden, tai hän..." + +"Valehtelee! Valehtelee!" huudahti Pauline, "Sanokaa vain suoraan! +Myöntäkää vain, että kehoitatte minua toimimaan petoksellisesti häntä +kohtaan, jota rakastan enemmän kuin ketään muuta maailmassa." + +"Jos tässä tarvitaan teeskentelyä", sanoi Carpentaria, "niin ettehän te +ainakaan ole sitä alkanut. Olemme varmat sisarenne hyvistä aikeista. +Mikä muu voi tulla kysymykseen? Muutaman päivän kuluttua, ehkä jo +huomenna, on kaikki selvillä. Menkää nyt heti. Minä odotan teitä." + +Pauline pudisti surullisesti päätään, avasi eteisen oven avaimellaan ja +aikoi mennä sisään, kun Carpentaria pysähdytti hänet. + +"Hetkinen", sanoi hän. "Sanoitte hänen luulevan, että te olette +vuoteessa?" + +"Niin, sanoin 'luultavasti'." + +"On tärkeää ettei hän saa selville, että olette ollut ulkona. Voitte +helposti teeskennellä, että teidät on joku melu herättänyt. Eikö niin?" + +Hän hymyili Carpentaria-hymyään. + +Pauline koetti hymyillä takaisin ja katosi ovesta. Sisään päästyään +hän hiipi ylös rappuja omaan huoneeseensa. Hän tunsi olevansa kuin +varas. Ulos tullessaan oli hänellä yllään aamupuku, ja hänen tukkansa +oli epäkunnossa. Hän meni mrs. Ilamin huoneen ovelle ja kuunteli +jännittyneesti. Ei ääntäkään kuulunut. Jos hän totteli Carpentariaa, +täytyi hänen nyt mennä sisään, ja hänen täytyi kantaa väärää naamiota +sisarensa nähden, jota hän rakasti niin paljon kuin hän voi ketään +rakastaa. Ei, hän ei voinut mennä sisään! Hänen jalkansa eivät +tahtoneet kannattaa. Oli parasta huutaa häntä. + +"Rosie!" + +Hänen äänensä oli niin heikko, että hän tuskin itsekään kuuli sitä. +Sisältä ei kuulunut vastausta. Ja hän huusi vielä kerran, tällä kertaa +kovemmin. + +"Rosie, kuule!" + +Sitten hän avasi oven parin tuuman verran. Kuului hameiden kahinaa, ja +Rosie tuli. Hän oli nähtävästi hyvin kiihoittunut. + +"Mitä on tapahtunut? Oletko sairas?" kysyi Rosie. + +"Heräsin johonkin meluun", sanoi Pauline, ja hänestä tuntui siltä kuin +olisi Carpentaria kuiskannut hänen korvaansa mitä hänen piti sanoa. "Ja +luulin että täällä oli ehkä jotain hullusti." + +"Ei", sanoi Rosie, "Mutta sinä olet omituisen näköinen. Sinulla on kai +ollut painajainen! Peloitit minua niin kovin." + +Pauline ei heti vastannut. + +"Et ole riisuutunut. Et ole ollut nukkumassa", sanoi hän vihdoin. +"Luulin sinun nukkuvan leposohvalla." + +"Niin, sen aion tehdäkin", sanoi Rosie. "Olen istunut lukemassa. Ja +sitäpaitsi tuo Ilam-serkun katoaminen on niin kamala. Missähän hän +mahtaa olla?" + +"Hänkö", vastasi Pauline kuivasti, "hän tulee varmasti takaisin +huomenna. Hän on kai mennyt kaupunkiin." + +Rosie haukotteli. + +"Ehkäpä", myönsi hän. + +"Niin, hyvää yötä sitten, Rosie", sanoi Pauline ja tarttui sisarensa +käteen. + +"Hyvää yötä." + +"Miten kylmä kätesi on", sanoi Pauline. "Oletko ollut ulkona?" + +"Ulkona? Mitä tarkoitat?" + +"Ulkona parvekkeella?" + +"Ei, en ole tuolilta liikahtanut. Hyvää yötä vain!" + +He katsoivat hetkisen toisiinsa. Molemmat teeskennellen, mutta molemmat +sittenkin hellästi. Ja äkkiä he suutelivat toisiaan intohimoisesti. + +He olivat naisia. + + + + +XXV LUKU. + +PALVELIJAT. + + +Kun Pauline oli tullut takaisin makuuhuoneeseensa ja riisunut yltään +petollisen aamupuvun, hiipi hän jälleen hiljaa alas ja ulos ovesta. +Carpentaria ei ollut näkyvissä, ja hän aikoi juuri rientää ylös +uskoakseen hänelle kaikki ja saadakseen vastapalvelukseksi kuulla +häneltä kaiken. Silmänräpäyksen ajan hän epäili Carpentariaa, epäili, +ettei tämä toiminut vilpittömästi häntä kohtaan, mutta juuri silloin +tämä saapui — hän oli nähtävästi seissyt häntä odottamassa toisella +puolen taloa. + +"Te olitte oikeassa", sanoi Pauline, ennenkuin Carpentaria ehti kysyä +mitään. + +"Sisarenne kieltää olleensa ulkona?" + +Pauline nyökkäsi. + +"Auttaako tämä nyt sitten meitä?" kysyi hän katkerasti. "Ovatko asiamme +paremmalla kannalla senvuoksi, että olen valehdellut Rosielle ja +pahoittanut hänet valehtelemaan minulle?" + +"Kyllä, luulen niiden olevan paremmalla kannalla", sanoi Carpentaria. + +"Minä en sitä luule", sanoi Pauline. "Ja viimeiset viisi minuuttia ovat +olleet kamalimmat, mitä koskaan olen kokenut." + +Hän näytti olevan lohduttomasti suruissaan. + +"Olen siitä kovin pahoillani", sanoi Carpentaria hiljaa. + +"Ei, ei", sanoi Pauline nopeasti, "Te olette oikeassa. Me olemme +keskellä jotain selittämätöntä arvoitusta, eikä meillä ole mitään syytä +muuttua tunteellisiksi. Luottamukseni Rosieta kohtaan on yhtä suuri +kuin se on aina ollutkin. Mutta tosiasiat ovat tosiasioita, ja minä +olen valmis kaikkeen mitä minulta pyydätte." + +"No niin", sanoi Carpentaria. "Sisarellannehan on täytynyt olla jokin +syy siihen, miksi hän välttämättömästi on tahtonut asettua mrs. Ilamin +vartiaksi tänä yönä. Ja se syy ei voi olla missään yhteydessä tuon +venejutun kanssa. Jos hän olisi tahtonut päästä vain huomaamatta veneen +luo, niin hän olisi voinut mennä maata kuten tavallista sanomatta +mitään, eikö niin?" + +Pauline nyökkäsi. + +"Siksi on päivänselvää, että tulee tapahtumaan jotakin ja luultavasti +tapahtumaan mrs. Ilamin makuuhuoneessa. Sillä ellei se tapahtuisi +siellä, niin mitä syytä sisarellanne olisi tahtoa hoitajaksi tänä yönä?" + +"Mutta mitä ihmettä mrs. Ilamin makuuhuoneessa voisi tapahtua?" kysyi +Pauline hätkähtäen. + +"Miten voisin sen tietää?" sanoi Carpentaria. "Minä vain viittaan +asioihin, jotka näyttävät osoittavan määrättyyn suuntaan. Tahdotteko +olla hyvä ja asettua vartiaksi, neiti Dartmouth?" + +"Mihin minun pitää mennä vartiaksi?" + +"Pitäkää silmällä huvilanne portaita. Voitteko nähdä ne huoneestanne." + +"Kyllä." + +"Vartioikaa niitä siis huoneestanne. Mutta älkää pitäkö valoa." + +"Entä jos tapahtuisi jotain merkillistä?" + +"Menkää silloin ulos parvekkeellenne ja sitokaa valkoinen nenäliina +kaidepuuhun." + +"Entä te?" kysyi Pauline. + +Tällä hetkellä avattiin ikkuna Carpentarian huvilassa tien toisella +puolen, ja he kuulivat Julietten surullisen äänen. + +"Carlos, sinäkö se olet?" + +"Niin, minä", vastasi Carpentaria niin hiljaa kuin oli mahdollista. + +"Menkää hänen luokseen ja lohduttakaa häntä", sanoi Pauline. + +"Minä tulen luoksesi", sanoi Carpentaria katsoen ylös ikkunaan. + +"Tyttö parka!" sanoi Pauline. + +"Sitten", lisäsi Carpentaria nopeasti, "tulen jälleen ulos ja pidän +vahtia teidän huvilanne ulkopuolella. Kun te olette sisällä ja minä +ulkona, on hyvin vähän luultavaa, että voi tapahtua mitään merkillistä +meidän huomaamattamme." + +Hän meni pois ihastuneena Paulinen terveeseen järkeen ja hänen +itsehillintäänsä, ja ennen kaikkea hänen naisellisuuteensa. + +Hänen oman huvilansa halli oli pimeä, ja kaikki ensi kerroksen huoneet +olivat tyhjiä. Hän meni ylös. Juliette, joka kuuli hänen askeleensa, +tuli työhuoneen ovelle, jonka ikkunasta hän oli huutanut ja tuijotti +häntä kiinteällä ja miltei lasimaisella katseella hänen lähestyessään. +Hänen hahmonsa erottui selvänä työhuoneesta tulevaa valoa vastaan. + +"Sammuta valo heti paikalla", sanoi Carpentaria tahtomattaan tiukasti. + +Juliette ei liikahtanut, ja Carpentaria, joka ajatteli vain miten +tärkeätä oli, että talo teki sen vaikutuksen, että kaikki olivat +menneet levolle, kiiruhti hänen ohitseen ja sammutti valon. + +"Oi, Carlos", huokasi hän, "miten häijy sinä olet!" + +Carpentaria näki hänet nyt epäselvästi huoneen pimeässä, ja hänen +hahmonsa teki häneen syvän vaikutuksen, ja vielä enemmän hänen +surullinen äänensä. Hän meni hänen luokseen ja tarttui hänen käteensä. + +"Juliette", kuiskasi hän, "luuletko todella minusta sellaista?" + +"Onko neiti Dartmouth puhunut kanssasi?" kysyi hän toivehikkaalla +äänellä. + +"On", sanoi Carpentaria. "Voitko uskoa, että olisin tehnyt... tehnyt +jotain pahaa Ilamille?" + +"Etkö ole sitä tehnyt?" kysyi Juliette innokkaasti. + +Carpentaria kertoi hänelle mitä hän äsken oli kertonut Paulinelle. +Juliette kiitti häntä hellällä suudelmalla. + +"Carlos", sanoi hän vaivalloisesti, "olen valehdellut sinulle. +Teeskentelin sinulle. Hän oli aamulla koko ajan huoneessani. Voitko +antaa minulle anteeksi?" + +"Olin varma siitä", vastasi Carpentaria. "Ja minä annan sinulle +anteeksi." + +"Sinä et tiedä mitä rakkaus on", sanoi Juliette. "Sinä et ole koskaan +välittänyt kenestäkään sillä tavoin... Enkä minäkään... ennenkuin +tapasin..." + +"Kuka voi sanoa, etten minä tiedä mitä rakkaus on?" keskeytti +Carpentaria. "Ehkäpä nyt juuri opin sen. Mutta sanohan, milloin näit +Ilamin viimeksi? Oletko nähnyt häntä aamupäivän jälkeen?" + +"Olen", sanoi Juliette. + +"Missä?" + +"Hänen konttorissaan iltapäivällä." + +"Hän ei viitannut siihen suuntaan, että hän oli vaarassa?" + +"Ei missään uhkaavassa vaarassa. Oi, Carlos, hän ei ole sellainen +kuin sinä luulet. Hän on rehellinen mies, minä säälin häntä, ja minä +rakastan häntä. Missä hän on? Mitä hänelle on tapahtunut?" + +"En voi sanoa sitä vielä", oli Carpentarian vastaus, "mutta ennenkuin +huomispäivä koittaa, tiedän luullakseni enemmän." + +"Hän kärsii toisten rikoksista", sanoi Juliette. + +"Onko hän sanonut sen sinulle?" + +"Ei, mutta luulen niin. Tunnen kaikki hänen vikansa. Kaikki." + +"Sinun olisi tullut luottaa minuun enemmän, Juliette", sanoi +Carpentaria. + +"En tahtonut mitään sen kernaammin, mutta hän pelkää sinua. En voinut +olla häntä tottelematta. Olet joskus sanonut jotain, mikä on häntä +peloittanut, ja vaikka hän on niin suuri ja vahva, pelkää hän, hänellä +on niin pelokkaat silmät. Nuo silmät ensin herättivät minussa rakkauden +häntä kohtaan. Carlos, mitä aiot tehdä?" + +"Aion vartioida", vastasi hän. + +"Eräs mies oli vähän aikaa sitten takaovella ja kysyi, olitko kotona." + +"Kuka se oli?" kysyi Carpentaria jokainen hermo jännitettynä. "Mitä +sinä vastasit?" + +"Ensin luulin sen olevan jonkun yövartioista, mutta sitten hänen +kasvonsa saivat minut epäilemään. Ajattelin, että se ehkä oli varas — +tiedäthän, miten hermostunut olen, Carles — ja sanoin, että sinä juuri +olit mennyt maata, ja suljin oven hänen nenänsä edestä. En tahtonut +hänen luulevan talossa olevan vain naisia. Mutta tietenkään se ei ollut +varas kuitenkaan." + +"Se on viisainta, mitä olet koko päivänä tehnyt", sanoi Carpentaria ja +alkoi kysellä häneltä miehen ulkonäköä. + +Äkkiä he molemmat hätkähtivät kuullessaan omituisen äänen ikkunasta. + +"Onko se sadetta?" kysyi Juliette. + +"Ei", sanoi Carpentaria, "se on hiekkaa." + +Hän meni parvekkeelle. Tiellä sen alapuolella näki hän vaalean hahmon. + +"Tekö se olette, neiti Dartmouth?" kuiskasi hän. + +"Minä", kuului vastaus, "minä..." + +"Hiljaa!" varoitti Carpentaria. "Minä tulen alas luoksenne hetkisen +kuluttua." + +Selitettyään asian lyhyesti Juliettelle kiiruhti hän alas ja avasi +oven, Pauline seisoi oven vieressä häntä odottamassa. + +"Onko tapahtunut jotain?" kysyi hän. + +"Ei mitään ole tapahtunut", vastasi Pauline, "mutta jotakin, hyvin +merkillistä on kuitenkin tänä iltana tapahtumassa. On sangen +ihmeellistä, että sisäkkö, joka muuten ei koskaan unohda mitään, juuri +tänä iltana on unohtanut panna hiukan maitoa huoneeseeni — vaikka +olin sitä erikoisesti pyytänyt. Soitin siis häntä. Johto vie suoraan +hänen huoneeseensa, se vei ennen mrs. Ilamin huoneesta, mutta nyt se +on muutettu, mutta en saanut vastausta. Soitin uudelleen — ei mitään +kuulunut. Minä en ole sellainen, joka sietää tuollaista palvelijoilta, +ja siksi menin suoraan hänen huoneeseensa. Hän ei ollut siellä. Siinä +huoneessa on kaksi vuodetta, toisessa nukkuu keittäjätär. Molemmat +vuoteet olivat tyhjät, kumpaakaan ei oltu käytetty. Menin toisiin +palvelijahuoneisiin, ne olivat kaikki tyhjinä. Rosie, mrs. Ilam ja minä +olemme yksin huvilassa." + +Carpentaria seisoi miettien. + +"Kerroittako sen sisarellenne?" + +"En, tulin suoraan tänne teidän luoksenne." + +"Se oli hyvin viisaasti tehty", sanoi Carpentaria. + +"Minä alan pelätä", lisäsi Pauline. "Mitä se merkitsee? Kaikki +palvelijat poissa..." + + + + +XXVI LUKU. + +TYHJÄ MAKUUHUONE. + + +Ilamin huvilassa oli vain kaksi ihmistä, joilla oli oikeus olla siellä, +ja ne kaksi olivat mrs. Ilam ja Rosie Dartmouth. Mutta nämä kaksi +naista eivät suinkaan olleet yksin talossa. Se oli suuri talo, jota +voi kutsua huvilaksi enemmän sen rakennustavan ja parvekkeitten vuoksi +kuin sen suuruuden ja muodon perusteella. Useimmat huvilat ovat pitkiä +ja matalia, tämä oli pitkä, muttei matala. Ensimmäisessä kerroksessa +oli vastaanottohuoneita ja keittiöpuoli, toisessa kerroksessa +oli makuuhuoneet, ja sen yläpuolella olevassa puolikerroksessa +palvelijoiden huoneet Mutta siihenkään ei rakennus vielä päättynyt, +sillä sen yläpuolella muodosti terävä katto vielä suuren ullakon, jota +käytettiin varastohuoneena. Sinne päästiin pieniä portaita myöten, ja +sitä valaisi kaksi pientä ullakkoikkunaa. + +Ensimmäinen kerros ja puolikerros olivat nyt pimeinä ja tyhjinä. +Toisessa kerroksessa oli mrs. Ilamin huone ainoa, missä oli ihmisiä, ja +siellä seisoi Rosie uunin ääressä levottomana odottaen. Sitä valaisi +vain ruusunpunainen suuri lamppu, joka loi valokehän halvaantuneen +yöpöydälle valkoisine liinoineen; kaikki muu, Rosiekin, oli +puolipimeässä. + +Rosie seisoi nähtävästi kuunnellen jotakin — ovi oli raollaan — ja +muutamia hetkiä mietittyään hän meni ovesta ulos ja sitten ylös +portaita. Siinä missä ne päättyivät, näki hän suuren ullakonoven +aukenevan, ja salalyhtyä kantavan miehen tulevan siitä ulos. Hän +sulki oven huolellisesti jäljestään ja tuli sangen huolettomasti alas +portaita, ja sitten varovaisemmin palvelijoiden kerroksen läpi toiseen +kerrokseen. + +Se oli Jetsam — yhä yllään ikuinen sininen pukunsa. + +Portaat ja käytävä olivat pimeät lukuunottamatta sitä heikkoa valoa, +joka säteili mrs. Ilamin makuuhuoneesta. Mr. Jetsam liikkui aivan +äänettömästi, sillä hänellä oli paksut huopapohjat kengissään. Hän ei +heti huomannut Rosieta käytävässä, ja kun hänen lyhtynsä valo sattui +häneen, hätkähti hän. Rosie ei liikahtanut. + +"En odottanut teidän olevan täällä", sanoi hän, Rosie loi häneen +rauhallisen katseen ja meni sanaakaan sanomatta alas portaita. + +"Tahtoisitteko puhua kanssani?" kysyi Jetsam. + +Hänen äänellään oli se merkillinen ominaisuus, että se oli miltei +kuulumaton, mutta sittenkin aivan selvä. + +Rosie nyökkäsi. + +Jetsam osoitti mrs. Ilamin makuuhuoneen avointa ovea, mutta Rosie +pudisti päätään. + +"Miksei?" kysyi hän. + +Rosie pudisti uudelleen päätään ja meni alas ruokailuhuoneesen. +Äärettömän varovasti avasi Jetsam sen oven ja sulki sen heidän sisään +tultuaan. + +"Meidän olisi parempi olla ylhäällä", sanoi Jetsam lempeästi nuhdellen. +"Pieninkin liikahdus on vaarallinen. Asian näin ollessa voi pieninkin +risahdus turmella kaiken." + +"En voi puhua siellä", sanoi Rosie. + +"Mutta mitä se merkitsee, kun mrs. Ilam ei voi lainkaan liikkua eikä +päästää äännähdystäkään?", kysyi Jetsam. + +"Vain se seikka, että hän voi kuulla, saa minut suunniltani", sanoi +Rosie. "Minä olen kerta kaikkiaan sellainen. Tiedän sen olevan +naurettavaa, mutta en voi sille mitään. Minun täytyy kertoa teille, +että minulla on ollut kamala kohtaus Paulinen kanssa." + +"Kohtaus? Ette kai ole riidelleet?" kysyi Jetsam levottomana. + +"Ei, mutta minä valehtelin hänelle mitä pahimmin, ja mikä on pahempi, +en luule hänen uskoneen minua." + +"Hän epäilee teitä jostakin?" + +"En tiedä, toivon, ettei hän epäile. Mitä hän muuten voisi epäillä? Hän +on koko ajan ollut vuoteessa." + +"Se on totta", sanoi Jetsam miettivästi. "Se on totta! Te olette +ollut suurenmoinen. En voi koskaan, koskaan kiittää teitä kylliksi. +En luullut olevan olemassa teidän kaltaistanne naista. Te olette +osoittanut minulle suurinta myötätuntoa, mitä koskaan olen saanut +osakseni. Ilman teitä en olisi voinut saada mitään aikaan, mutta kiitos +teidän käy kaikki nyt hyvin. Vääryys tulee jälleen sovitetuksi. Ellen +saa sitä tehdyksi, niin surmaan itseni." + +"Älkää sanoko niin", pyysi Rosie. + +Jetsam hymyili. Sitten hän kohotti salalyhtynsä ja valaisi Rosien +kasvoja. Tämä ei edes räpäyttänyt silmääkään. + +"Te olette hyvin kalpea", sanoi hän. + +"Mitä muuta voisin olla?" sanoi Rosie. "Te olette mennyt paljon +pitemmälle — paljon pitemmälle kuin koskaan olisin kuvitellut. Te +olette ohjannut minua." + +"Ei", sanoi Jetsam. "Sen on teidän oma hyvyytenne tehnyt. Teidän +myötätuntonne onnettomia kohtaan on sen tehnyt. Vakuutan teille, etten +koskaan ollut niin rohkea... ennenkuin lapasin teidät parvekkeella. +Kadutteko sitä nyt? Jos te pyydätte minua luopumaan suunnitelmistani ja +menemään tieheni, niin menen." + +Rosie hymyili surumielisesti. + +"En pyydä sitä", sanoi hän. "Mutta vapisen ajatellessani, mitä olette +tehnyt." + +"Älkää sitä pelätkö", sanoi Jetsam. "Ellen ole turvassa täällä, missä +sitten olisin turvassa? Eikö tämä ole viimeinen paikka, missä kukaan +voi luulla minun olevan... saaliini keralla?" + +"Mutta palvelijoiden poislähettäminen", sanoi Rosie. + +"Mikään ei ole sen yksinkertaisempaa", sanoi Jetsam. + +"En vieläkään ymmärrä, miten voin sen tehdä", sanoi Rosie vielä +muistellen mitä hän oli tehnyt. "Ja miten voin selittää sen Paulinelle +huomenna, sitä en lainkaan käsitä." + +"Huomenna", sanoi Jetsam, "on kaikki kunnossa jollain tavoin. Silloin +te voitte jälleen puhua totta. Ja suorititteko kaikki minkä pyysin +veneen suhteen?" + +"Kyllä." + +"Ettekö tavannut ketään?" + +"En ketään." + +"Ja te avasitte veneen tapin ja päästitte sen ajelehtimaan?" + +"Ei!" huudahti Rosie hämmästyneenä. "Pyysittekö minua tekemään niin?" + +"Anteeksi", sanoi Jetsam, "mutta se oli tärkein kohta koko jutusta. On +mitä tärkeintä, ettei kukaan tiedä veneestä." + +"Sitä en käsittänyt", änkytti Rosie. "Olen niin pahoillani. En +ymmärtänyt..." + +"Valitan, etten puhunut kyllin selvästi", sanoi Jetsam. "Ymmärrättehän, +että pengermää tarkastellaan määrättyjen väliaikojen kuluttua, ja jos +he nyt saavat nähdä veneen, mitä sitten?" + +"En todellakaan muista teidän pyytäneen sitä", väitti tyttö. + +"Joka tapauksessa", sanoi Jetsam, "ansaitsette mitä suurinta kiitosta. +Mutta..." + +"Te varmaan haluaisitte, että menisin nyt ja upottaisin veneen? Eikö +niin?" + +"Minä en voi pyytää sitä. Se on todella liikaa..." + +"Ei, ei", sanoi Rosie intohimoisesti. "Minä menen tekemään sen. Mutta +jos kohtaan vartian?" + +"Te olette pääjohtajan serkku. Teillä on oikeus huvitella veneellä +yöllä ja päivällä." + +"Niin, siinä olette oikeassa.", myönsi Rosie. "Nyt menen. Tulen +takaisin hetkisen kuluttua. Oletteko valmis siihen mennessä kuin tulen +takaisin?" + +"Kyllä", sanoi Jetsam. + +"Kaikki on hyvin?" kysyi hän, ja hänen äänessään oli levottomuutta. + +"Aivan hyvin", vastasi Jetsam. "Sallikaa minun kiittää teitä vielä +kerran." + +Äkkinäisellä liikkeellä hän tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä. +Rosie punastui ja vavahti. Sitten Jetsam avasi oven ja he menivät +halliin. + +"Minun täytyy noutaa hattuni", sanoi Rosie. + +He menivät ylös. + +"Minä menen nyt luotanne", sanoi Jetsam. "Voitteko suoriutua yksin?" + +Rosie nyökkäsi. Jetsam asetti lyhdyn käytävän hyllylle ja meni ylös +portaita. Rosie meni huoneeseensa. Tullessaan ulos hattu päässään, +huomasi hän ensi kerran, että Paulinen huoneen ovi oli raollaan. Hän +työnsi sen varovasti auki ja kurkisti sisään. Kuutamo loisti heikosti +sisään, ja hän näki, ettei vuoteessa ollut ketään ja ettei sitä oltu +lainkaan käytetty. Levottomat aavistukset täyttivät hänen mielensä. +Oliko Pauline valehdellut hänelle aivan niinkuin hän oli valehdellut +Paulinelle? Oliko hänen osansa Jetsamin salaliitossa paljastettu? Ei, +mahdotonta! Ja kuitenkin... hän muisti kuulleensa tai luuli kuulleensa +soittokellon soivan hiukan ennen kuin mr. Jetsam tuli. Hän oli +unohtanut puhua siitä mr. Jetsamille. Ja mr. Jetsam ei ollut voinut +kuulla sitä, muuten hän olisi kysynyt sitä häneltä. Entäpä jos joku +piti heitä silmällä kuitenkin. Ja missä Pauline oli? Pauline sanoi +menevänsä maata, ja kas! Vuode oli koskematon! Levottomana hän sulki +oven. + +Hän muisti Jetsamin uhkauksen surmata itsensä, jos suunnitelma +epäonnistuisi, ja hän epäröi lähteä tehtäväänsä suorittamaan. + + + + +XXVII LUKU. + +VALOKUVA. + + +Kun mr. Jetsam oli kuullut oven sulkeutuvan alhaalla, tuli hän jälleen +esiin salaperäisestä ullakkohuoneesta ja meni alas portaita. Hän oli +ryhtynyt kaikkiin varovaisuustoimenpiteihin. Jokaisen oven, jonka ohi +hän kulki, sulki hän huolellisesti, ei vain palvelijoiden huoneiden, +vaan myös toisessa kerroksessa olevien. Sieltä hän meni alas ja sulki +sekä kaikki ovet että myös ikkunat. Vihdoin hän tuli pääovelle. + +"On sääli sulkea häneltä ovea", mutisi hän itsekseen, "mutta mitä voi +tehdä? Olisi hullutusta antaa hänen auttaa siinä, mikä nyt seuraa. Hän +luulee saavansa sen tehdä, mutta sen suhteen minun täytyy kyllä pettää +häntä." + +Ja äänettömästi hän salpasi katuoven. + +Asia oli se, että mr. Jetsamin suunnitelmat olivat hiukan muuttuneet. +Hän oli toivonut ehtivänsä toteuttaa suuren kohtauksen — sen, mihin +kaikki hänen pyrkimyksensä olivat kohdistuneet — Rosien ollessa ensi +kertaa joen rannalla. Hän luotti Rosieen, hän oli hämmästynyt hänen +hyväsydämisyydestään ja toimintatarmostaan, hän oli vielä enemmän +hämmästynyt siitä vallasta, mikä hänellä oli hänen ylitseen, ja hän +kertoi hänelle senvuoksi sangen paljon. Mutta kaikkea hän ei kertonut. +Hän ei tahtonut peloittaa häntä. Siksi hän oli keksinyt tuon — lähettää +hänet alas veneen luo upottamaan arkun kauemmas ulos vuoksiveden +laskeutuessa. Mutta tyttö oli suorittanut tehtävän niin odottamattoman +nopeasti ja reippaasti, että hän näki hänen palaavan paljon aikaisemmin +kuin oli luullut. + +Senvuoksi oli hänen täytynyt keksiä hänelle uusi tehtävä, ja hän oli +tyytyväinen itseensä sen keksittyään ja lähetettyään tytön matkaan +niin hyvin — ja hän mietti, että hänellä oli syytäkin olla tyytyväinen +itseensä. Hän oli pahoillaan iällä tavoin pettäessään Rosieta, mutta +hän ei nähnyt muuta neuvoa. + +Kun hän oli kaikin tavoin varustautunut, meni hän jälleen ylös. Tällä +kertaa hän ei ollut niin varovainen. Nyt oli juttu täydessä käynnissä, +eikä kukaan voinut häntä keskeyttää. Jos Pauline heräisi suljetussa +makuuhuoneessaan ja kuulisi jotain, niin sen pahempi hänelle, ajatteli +hän. Hän ei pääsisi ulos parvekkeelle, sillä hän oli jo aikoja sitten +sitonut hänen ikkunansa ulkoapäin. Siksi Pauline voi huutaa niin paljon +kuin häntä huvitti. + +Hän meni mrs. Ilamin huoneeseen ja sulki oven jälestään. Uunissa paloi +valkea. Hän loi yhden ainoan katseen vuoteeseen ja mykkään avuttomaan +potilaaseen, ja asetettuaan salalyhdyn uuninreunalle alkoi hän tutkia +huonetta. Hän meni ikkunan luo ja katsoi yli itämaisten puutarhain. +Kuutamossa hän voi nähdä naishahmon, joka liikkui virralle päin. + +"Hän se on", kuiskasi hän itsekseen. "Ihmeteltävä olento. Olisinpa +tavannut sellaisen naisen ollessani nuori." + +Hän sulki ikkunan ja veti raskaat uutimet eteen niin, ettei jäänyt +pienintäkään rakoa, mistä valo voisi tunkeutua ulos. Sitten hän sytytti +kaikki valot huoneessa. Siellä oli kattokruunu ja kaksi lamppua +peilipöydän yläpuolella paitsi pöytälamppuja ja hänen omaa lyhtyään. +Huone tuli loistavan, miltei häikäisevän valoisaksi. + +Hän meni vuoteen luo ja tuijotti vanhan halvaantuneen naisen silmiin. +Mrs. Ilamin hehkuvat silmät räpyttivät, mutta muuten ei hän antanut +mitään elonmerkkiä. Jetsam asettui siten, että hänen silmänsä tulivat +hänen näköpiiriinsä, niin että heidän oli pakko vaihtaa katseita. +Mutta vanhus ei näyttänyt sitä huomaavankaan. Vain miltei huomaamaton +värähdys kävi läpi hänen toisen käsivartensa, joka lepäsi velttona +hänen sivullaan. + +"No niin", sanoi Jetsam, "tässä olen siis vihdoin, kuten näet. Tunnetko +minut? Olen muuttunut, eikö totta, vanha noita? Mutta et sittenkään voi +minusta erehtyä!" + +Koko elämän katkeruus kaikui hänen äänessään. Mutta vanha nainen ei +millään tavoin osoittanut, että hänen kamala menneisyytensä nyt oli +saapunut kauheimmassa muodossaan hänen luokseen. + +"Sinä luulit minua kuolleeksi, eikö totta?" jatkoi Jetsam. "Yli +neljänkymmenen vuoden ajan olet ollut varma siitä, että olin kuollut, +ja että sinun rikoksesi oli yksi noista monista tuhansista, jotka eivät +koskaan tule ilmi. Ja katsohan! Jos vielä epäilet, murhaaja, kuka minä +olen, niin katso!" + +Hän kumartui, veti ylös vasemman housunlahkeensa ja työnsi sukan +alas, niin että pohje paljastui. Siinä voi selvästi eroittaa suuren +syntymämerkin. Sirkusmaisella notkeudella hän nosti säären ylös ja +piteli sitä useampia sekuntteja mrs. Ilamin silmien edessä. Sitten hän +laski sen alas. + +"Kas niin!" huudahti hän. "Siitä sait nähdä, kenen kanssa olet +tekemisissä!" + +Hänen äänensä oli julma, jääkylmä ja armoton. Hänellä ei ollut sääliä, +ei vähääkään armeliaisuutta tuota naista kohtaan, joka kuitenkin, +mitä rikoksia hän lieneekään tehnyt, voi vaatia kunnioitusta ikänsä +perusteella ja siksi, että hän oli aivan avuton ja kärsivä. + +"Minulle on kerrottu, että sinä voit sanoa 'kyllä' tai 'ei' +silmilläsi", sanoi hän, "Kun räpäytät, merkitsee se 'kyllä' ja kun +pidät silmäluomet hiljaa, merkitsee se 'ei'. Olen tullut kysymään +sinulta jotain. Otitko valokuvan ulos rasiasta?" + +Mrs. Ilam sulki silmänsä ja piti ne suljettuina. + +"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Jetsam vihaisena. "Silmät auki, murhaaja!" + +Mutta mrs. Ilam ei avannut silmiään. Hän piti ne itsepintaisesti +kiinni. Ja hän olisi voinut näyttää nukkuvalta, ellei silloin tällöin +olisi vierähtänyt kyynel hänen silmäluomiensa alta. + +"Minä saan sinut kyllä ne avaamaani", huusi Jetsam. + +Hänen kätensä läheni vanhan naisen silmiä, mutta hänkään ei +suunnattomasta ja kostonhimoisesta katkeruudestaan huolimatta voinut +koskea tuohon halvattuun ja avuttomaan olentoon. Hän veti kätensä +takaisin. Onpa hyvä, ettei Rosie ole täällä, ajatteli hän. + +"No niin", sanoi hän ääneen. "Kuten tahdot. Minä tahdon vain tietää +sinäkö vai joku muuko on ottanut valokuvan lippaasta ja minulla +on syytä luulla, että se on tässä huoneessa. Joka tapauksessa on +aikomukseni saada se selville hyvin lyhyessä ajassa." + +Hän meni äkkiä ulos huoneesta, sulki oven ja meni vielä kerran +ullakolle. + +"Jake!" huusi hän hiljaa. + +Pitkä sudanilainen, Ilamin suojelijan veli, tuli tottelevaisesti hänen +luokseen. + +"Minä olen valmis", sanoi Jetsam, "tule ja mene edeltä alas. Suljen +itse oven." + +He menivät yhdessä mrs. Ilamin makuuhuoneeseen. + +"Tiedäthän mitä sinun pitää hakea, Jake?" neuvoi Jetsam. "Koko tämä +huone on etsittävä, jotta löytäisimme valokuvan — valokuvan, tiedäthän +mikä se on — tuollainen kuin tuo." + +Hän osoitti erästä valokuvaa Ilamista, joka seisoi uuninreunalla. +Sudanilainen nyökkäsi. + +"Ala yökaapista", sanoi Jetsam. + +Neljännestunnin kuluttua oli huone siinä kunnossa kuin siellä olisi +riehunut rajumyrsky. Jokainen laatikko oli vedetty ulos, tyhjennetty +ja tutkittu. Sudanilainen oli kiivennyt tuolillekin katsellakseen +vaatekaapin päälle ja oli tuonut sieltä joukon pahvilaatikoita. +Jokainen kirja oli revitty kappaleiksi. Kasoittain kirjeitä oli +siroteltu ympäri huonetta. Lattialla olivat mrs. Ilamin kaikki tavarat +suurina kasoina. Huone oli aivan sekaisin. Mutta valokuva, jota +Jetsam etsi, ei ollut löytynyt. Sudanilainen oli löytänyt koko joukon +valokuvia, mutta ei oikeaa. + +Vain halvatun naisen vuode oli jätetty koskematta. Keskellä kaikkea +sekamelskaa seisoi tuo vuode valkeana ja koskemattomana ja vanhuksen +käsivarret lepäsivät yhä samassa asennossa. Hänen silmänsä olivat nyt +auki, ja hän tuijotti suoraan kattoon. + +"Nyt tiedän!", huudahti Jetsam äkkiä. "Vuode! Vuode! Lipas oli kätketty +vuoteeseen, mutta minä sain sen käsiini. Valokuva on myöskin kätketty +vuoteeseen, mutta minä olen saava senkin käsiini!" + +Mutta hän epäröi. Hänkään, joka oli valmis tekemään murhan päästäkseen +suunnitelmainsa perille, ei uskaltanut hakea valokuvaa sieltä. + +Sitten hän äkkiä teki päätöksensä. + +"Tartu kunnollisesti vuodevaatteihin", sanoi hän sudanilaiselle, +"ja minä tartun tältä puolen. Ole hyvin varovainen. Älä sekoita +vuodevaatteita. Me nostamme koko jutun pois vuoteesta alas lattialle. +Ole nyt varovainen — varovainen!" + +Ja mitä huolellisimmin nuo kaksi miestä nostivat hänet vuoteesta +kaikkine vuodevaatteineen ja laskivat hänet varovasti lattialle, ja nyt +mrs. Ilamin katse suuntautui toiseen kohtaan katossa. + +"Tämä on kuitenkin sinulle vaihtelua", sanoi Jetsam ikäänkuin +pahoitellen sitä, mitä teki. "Meidän täytyi se tehdä. Me panemme sinut +pian takaisin." + +Hän etsi vuoteesta ja patjoista, mutta ei vieläkään valokuva löytynyt. + +Hän keskeytti etsinnän ja pyyhki hikeä otsaltaan. Sudanialainen seisoi +kunnia-asennossa vuoteen jalkopäässä. Jetsam katsahti häneen. + +"Mene noutamaan hänet alas", sanoi hän tiukasti. + +Ja Jake katosi. + +"Jollain tavoin tästä täytyy tulla loppu", sanoi Jetsam katsoen vanhaa +naista, joka makasi lattialla rojun keskellä. + +Hetkisen kuluttua ovi aukeni ja sudanilainen tuli sisään; kädestä hän +veti mukanaan Josephus Ilamia. Jetsam meni nopeasti heidän taakseen ja +lukitsi oven. + +"No niin", sanoi hän. "Istu. Laita hänet istumaan, Jake!" + +Ja Ilam istuutui tottelevaisesti tuolille lähellä yöpöytää. Hän ei +tehnyt mitään vastusta, hän tuskin katseli ympärilleen, hänen aistinsa +olivat veltostuneet, näytti siltä kuin olisi hänen mielensä koettanut +kiintyä johonkin varmaan paikkaan, mistä sitä ei voinut saada irti. + +"Mitä te tahdotte?" kysyi Ilam. "Mihin te olette ryhtynyt?" + +"Tahdon tehdä sinulle viimeisen vaatimuksen, Ilam. Annoin tämän vuoksi +ryöstää sinut, sen voin sanoa sinulle. Olin ajatellut, että asettaisin +äidin ja pojan vastakkain, jos se osoittautuisi välttämättömäksi. Mutta +sinä turmelit miltei koko pelin nielemällä liikaa opiaattia. Sinä olet +kömpelö uhrinakin ollessasi." + +"Mitä sinä täältä tahdot?" kysyi Ilam, kuin olisi hänellä ollut +piintynyt päähänpisto. "Sinä olet saanut rahaa, mitä muuta haluat?" + +"Tiedät vallan hyvin mitä haluan", sanoi Jetsam. "Minun asiani on nyt +varmasti perusteltu. Minulta puuttuu vain valokuva, ja olen saanut +kylliksi rahoja pysyäkseni hengissä kunnes sinä olet tullut järkiisi. +Mutta minulta puuttuu valokuva. On kai sangen kovaa, että sinun täytyy +antaa minulle esine, joka on saattava sinut vararikkoon, mutta sinun on +pakko. Sano minulle missä valokuva on." + +"En tiedä mitä tarkoitatte", sanoi Ilam lujasti. + +Jetsam kääntyi mrs. Ilamia kohti. + +"Kuulehan, murhaajatar", sanoi hän, ja Ilam hätkähti tämän sanan +kuullessaan, "ellet vastaa kysymykseeni, surmaan poikasi sinun nähtesi. +Tietääkö Ilam missä valokuva on?" + +Jälleen sulki vanha nainen itsepäisesti silmänsä ja kieltäytyi +antamasta tietoja. + +Ilam, joka näytti nyt nopeasti tulleen jälleen tuntoihinsa, nousi ylös +ja meni uunin luo. + +"Seiso paikoillasi!" sanoi Jetsam raivoissaan ja veti revolverin +taskustaan. "Tahdon tietää missä valokuva on, vaikkapa joutuisin +hirteen teidän murhastanne. Minä en kuole ensimmäisenä hyvän asian +vuoksi. No, missä on valokuva? Ottiko äitisi sen lippaasta?" + +"Minä otin sen lippaasta", sanoi Ilam. "Minä! Minä! Äitini ei sitä +tehnyt." + +"Ja missä se on?" kysyi Jetsam ja hymyili voitonvarmana. + +"Tässä se on", huudahti Ilam ottaessaan vanhan vaalentuneen valokuvan +sisätaskustaan. "Ette hetkeksikään ajatellut minun tutkimustani. Aasi!" + +"Anna se tänne", sanoi Jetsam tyynesti. + +"Ei", sanoi Ilam, ja nopealla liikkeellä oli hän heittänyt sen tuleen. + +Se paloi silmänräpäyksessä. + +Jetsam juoksi hänen luokseen, mutta vaipui takaisin kuin salaman +lyömänä. Hän oli nyt kaikesta huolimatta voitettu. Kuin unissakävijä +hän meni huoneen toiseen päähän. Hän aikoi tehdä itsemurhan. Jälleen +hän kohotti revolverin, mutta kukaan huoneessa ei odottanut sitä +murhenäytelmää, jota hän nyt valmisti. Hänen sormensa koskettivat jo +liipasinta. + +Juuri hänen takanaan oli varjostin, ja tämä varjostin liikahti nyt +omituisella tavalla. Hän kääntyi pidellen yhä revolveriaan ohimoonsa +tähdättynä, kun Rosie tuli esiin varjostimen takaa. + +"Älkää tehkö sitä", sanoi hän tyynesti ottaen revolverin miehen +voimattomasta kädestä. + +"Te teette minulle hyvin huonon palveluksen", huokasi Jetsam ja vaipui +tuolille. + +"Olen pelastanut henkenne", sanoi Rosie. + +"Niin"... sanoi Jetsam katkeralla äänellä. "Sitä juuri tarkoitan. +Te ette ole ensimmäinen, joka pelastaa henkeni. Ja jos ensimmäinen +pelastaja ei olisi sitä tehnyt, olisimme nyt kaikki onnellisempia." + +"Älkää sanoko niin", kuiskasi Rosie, "minä..." + +"Te ette olisi minua tavannut", sanoi hän. + +"Olen iloinen siitä, että teidät tapasin", sanoi Rosie ja käänsi +vilpittömät kasvonsa häntä kohti. + +"Oi", huokasi Jetsam, "ja kuitenkin te petätte minua. Te olette antanut +minulle lupauksia, jotka olette rikkonut." + +"Ei, ei", sanoi Rosie. "Lupasin vain mennä veneen luo, ja olisin +mennytkin heti jälkeenpäin." + +"Miksette mennyt heti?" + +Rosie kertoi miten hän sattumalta oli nähnyt Paulinen tyhjän huoneen ja +miten se oli herättänyt hänen epäluulojaan. + +"Pelkäsin suunnitelmanne epäonnistuvan", sanoi hän, "ja te olitte +uhannut siinä tapauksessa surmata itsenne. Pelkäsin, että jotain +kamalaa voisi tapahtua minun poissaollessani. Ja siksi piiloittauduin +tänne. Minun on teitä niin sääli!" + +Hänellä oli kyyneleet silmissä. + +"Muutamia minuutteja sitten olisin tullut hyvin, levottomaksi +kertomuksestanne", sanoi Jetsam, "Mutta nyt se ei merkitse mitään. +Vaikkapa sisarenne onkin meitä vastaan ja talo piiritetty, ei se +merkitse mitään. Ellei teitä olisi, olisin surmannut tuon miehen, mutta +te saisitte siitä niin paljon ikävyyksiä. Mutta olkaa hyvä ja pankaa +revolveri pois. Se on ladattu ja vedetty vireeseen." + +"Ettekö te koske siihen?" kysyi Rosie. + +"En koske siihen", sanoi hän. + +Rosie pani sen vuoteen jalkopäähän, ja kumartui tutkivasti mrs. Ilamin +yli. + +"Hän nukkuu", sanoi hän sitten hiljaa. + +"Kaikesta tästä huolimatta?" + +"Niin, luojan kiitos. Hän nukkuu välistä hyvin sikeästi. Tahdotteko +nostaa hänet jälleen paikoilleen. En tahtoisi nähdä hänen makaavan +lattialla. Hän on hyvin vanha ja avuton." + +Tämän keskustelun aikana oli Ilam ollut kuin huumaantunut. Oli kuin +se voimanponnistus, minkä hän oli tehnyt polttaessaan valokuvan, +olisi vienyt häneltä kaikki voimat ja hän olisi jälleen joutunut sen +huumausaineen valtaan, jota hän oli nauttinut. Mutta nyt hän astui +eteenpäin aivan raivoissaan, ja kahdella pitkällä askeleella hän ehti +huoneen poikki ja seisoi Jetsamin ja Rosien välillä. Hän katsoi Rosieta +suoraan silmiin. + +"Oletko sinä tuon roiston kanssarikollinen?", kysyi hän käheästi. + +"Josephus-serkku", sanoi Rosie, "mr. Jetsam ei ole mikään roisto, enkä +minä ole kenenkään kanssarikollinen." + +"Hän on miltei tappanut minut ja ryöstänyt minulta kaksi ja puoli +tuhatta puntaa", jatkoi Ilam. "Eikö se ole roisto, joka tekee +sellaista? Sano se minulle! Sinä olet hänen rikostoverinsa. Sinä tulit +tähän taloon häntä auttaaksesi." + +"Ei, sitä en tehnyt", sanoi Rosie. "Tulin tänne yhdessä sisarenne +kanssa siksi, että pyysit meitä niin kovin." + +"Niin, sitä kai aiot minulle uskotella!" murisi Ilam raivoissaan. +"Mutta nyt sen tiedän." + +"En ole koskaan nähnyt mr. Jetsamia ennenkuin tulin tähän taloon", +sanoi Rosie. + +"Silloin te olette tulleet hämmästyttävän pian keskinäiseen +yhteisymmärrykseen!" + +"Niin olemmekin", sanoi nuori tyttö. "Mutta jos sinulla on jotain tätä +vastaan, niin onhan sinulla hyvin yksinkertainen keino, voit ilmoittaa +kaiken poliisille. Silloin koko juttu joutuu oikeuteen, serkku." + +"Sitä en voi, en Paulinen tähden enkä liioin Ilojen Kaupungin tähden. +Ajattelehan, mikä skandaali siitä syntyisi!" + +"Sinä et pelkää skandaalia etkä Ilojen Kaupungin kunniaa", sanoi +Rosie. "Sinä pelkäät vain itsesi tai äitisi puolesta. Jos on kysymys +äidistäsi, en sano mitään." + +"Minä menen nyt tieheni", sanoi Jetsam. + +Ei kukaan vastannut. + +"Hyvästi sitten", sanoi hän jälleen. + +"Minne te aiotte mennä?", kysyi Rosie. + +"Pois teidän elämästänne", sanoi hän. "Laahustamaan luonnollista +loppuani kohti." + +"Te olette julma", sanoi Rosie, "kun voitte jättää minut täten." + +Tässä Ilam keskeytti. + +"Mene alas, Rosie. Tahdon puhua kahdenkesken tämän miehen kanssa." + +Hänen äänensä oli jääkylmä. + +"Niin", myönsi Jetsam. "Menkää luotamme. Meidän täytyy saada puhua +keskenämme." + +"Ette siis mene ilman että puhutte kanssani?", kysyi Rosie. + +"Ei, sitä en tee", sanoi Jetsam. + +Nuo kaksi miestä olivat nyt yksin huoneessa, nukkuvaa mrs. Ilamia +lukuunottamatta. + +"Hän on rakastunut teihin", huusi Ilam raivostuneena suljettuaan oven. +"Te olette huomannut oman etunne siinä, että hänellä on niin vähän +kokemusta. Se on rahoittavaa. Ellette..." + +"Tyhmeliini!" keskeytti Jetsam hänet. "Mitä sinä loruat? Ja mitä Rosie +sinuun kuuluu?" + +"Sangen paljonkin", huudahti Ilam. + +Ja äkkiä oli kuin viha ja raivo olisivat päässeet hänessä valtaan, ja +hän heittäytyi koko voimallaan valmistautumattoman Jetsamin kimppuun ja +kaatoi hänet hurjalla voimallaan. + +"Nyt olen saanut teistä kyllikseni", huusi hän. "Jos tapan teidät, on +helppo todistaa, että se tapahtui itsepuolustuksessa." + +Tuskin hän oli ennättänyt sanoa nämä sanat, kun hänen kätensä vaipuivat +voimattomina sivuille. + +Aivan ikkunan ulkopuolella kuuluivat pasuunan kirkkaat, kaikuvat ja +mahtavat äänet. Kuului neljä pasuunan säveltä, ne neljä jotka alkavat +Beethovenin suurimman sinfonian. Niitä kutsutaan, kohtalonsäveliksi, ja +niiden vaikutus oli suurenmoinen. Sitten oli hiljaisuus, ja sen jälkeen +toisti pasuuna sävelensä. + +Jälleen oli hiljaista. Ja nyt makasivat nuo kaksi miestä, +jotka silmänräpäys sitten olivat taistelleet hurjaa taistelua, +liikkumattomina lattialla. + +Kolmatta kertaa kaikui pasuuna. + + + + +XXVIII LUKU. + +KUOLINMARSSI. + + +Paulinen ehdotus hänen seistessään Carpentarian kanssa hänen huvilansa +ulkopuolella ja puhuessa palvelijoiden omituisesta katoamisesta oli, +että he menisivät ylös Rosien luo mrs. Ilamin huoneeseen. + +"Mitä!" huudahti Carpentaria. "Tahdotteko todella, että turmelemme sen +mikä nyt on tekeillä, mitä se sitten lieneekin? Ei, kun olemme päässeet +näin pitkälle, niin meidän on mentävä loppuun asti. Meidän täytyy saada +heidät kiinni itse työstä." + +He menivät Ilamin huvilaa kohti, joka näytti kätkevän mitä +ihmeellisimpiä salaisuuksia ja joka lepäsi siinä kuutamossa. + +Äkkiä Pauline tarttui häntä käsivarteen. + +"Kuulen askeleita jostakin", sanoi hän. + +He kuuntelivat molemmat. Yön hiljaisuudessa kuului raskaita, +säännöllisiä askeleita. + +"Se on vartia pengermällä", sanoi Carpentaria. "Tuo ääni kuului +varmaankin pengermältä, eikö totta?" + +"Kyllä", myönsi Pauline ja päästi hänen käsivartensa. + +"Pyydän teitä tekemään minulle suuren palveluksen", sanoi Carpentaria. + +"Mikä se on?" + +"Menkää vartian luo ja sanokaa minun lähettäneen teidät. Sanokaa, +että hän pysyttelisi veneen läheisyydessä, kunnes hän saa toisen +määräyksen. Sanokaa myös, että hän pysyttelisi niin hyvin piilossa kuin +mahdollista. Teettekö sen?" + +"Menenkö yksin?" + +"Menkää. Se ei ole vaarallista. Toisen meistä täytyy olla täällä, ja +yksi voi kätkeytyä helpommin kuin kaksi. Pelkään venettä käytettävän +jälleen. Vartia ei saa estää ketään käyttämästä venettä, mutta hänen +tulee pitää silmänsä auki. Ymmärrättekö?" + +"Tahdotteko siis välttämättä, että menen?" + +"Ei, pyydän teitä menemään." + +Sanaakaan sanomatta Pauline meni. Hänet, eikä Rosieta oli mr. Jetsam +nähnyt puutarhassa katsoessaan ulos mr. Ilamin huoneesta. + +Carpentaria meni talon ympäri ja mietti, mistä voi johtua, ettei +tapahtunut mitään. Ei kukaan ollut voinut mennä sisään tai ulos hänen +seistessään vartioimassa. Silloin hän sattumalta tuli katsoneeksi +ylös rakennuksen kattoa kohti. Hän ei voinut nähdä itse kattoa, sillä +hän oli liian lähellä, mutta hänestä tuntui, että katossa oli jotain +epätavallista. Hän meni kappaleen matkaa kauemmaksi ja näki, ettei hän +ollut erehtynyt. Ylhäällä näkyi valoa. Pieni ullakkoikkuna, joka oli +itse katossa, oli valaistu ja loi heikkoa valoa ulospäin. + +...Hän käsitti heti virheensä salapoliisina. Hän oli otaksunut, aivan +ilman syytä, että salaliittolaiset eivät olleet talossa. Mutta siellä +he juuri nähtävästi olivat, ja olivat olleet jo kauan, koska kukaan ei +ollut tullut talosta niin pitkään aikaan. + +Silloin hän sai hurjan päähänpiston, sellaisen päähänpiston, kuin vain +Carpentaria voi saada. Hän tahtoi vangita nuo ihmiset tuolla sisällä +omilla aseillaan. Hän tahtoi tehdä sen dramaattisesti ja vaikuttavasti. +Hän tahtoi tehdä kaappauksen, jonka kaltaista kukaan häntä ennen ei +ollut tehnyt. Hän ei tiennyt tarkoin, keitä oli sisällä, eikä hän +siitä välittänytkään. Kun hän oli saanut jonkun päähänpiston, ei hän +välittänyt mistään maailmassa, kun hän vain voin suorittaa sen. Hän +nauroi ilosta sitä ajatellessaan. + +"Mille te nauratte?" kysyi ääni hänen takanaan. + +Se oli Pauline, joka oli tullut takaisin. Hän oli antanut määräyksen +vartialle. + +"Sain päähänpiston", sanoi Carpentaria, "äkkinäisen aatteen." + +Hän käsitti, että nyt hänen ennenkaikkea oli päästävä irti Paulinesta. + +"Sisareni on hyvin pelästynyt", jatkoi hän. "Tahdotteko tehdä minulle +sen suuren palveluksen, että menette hänen luokseen? Älkää kieltäytykö. +Minä saan jonkun toisen auttamaan tässä — erään pasuunanpuhaltajan +orkesterista, johon voin luottaa. Minusta ette voi todellakaan olla +ulkona tätä varten. Rasitus käy teille ylivoimaiseksi." + +"Mutta Rosie", vastusteli Pauline. + +"Oi, Rosieta ei mikään vaivaa", sanoi hän. "Vastaan Rosien hengestä +omallani, ja te voitte luottaa minuun." + +"Teen mitä pyydätte", sanoi Pauline vihdoin. + +"Sallikaa minun saattaa teidät talooni", sanoi Carpentaria iloisena. + +Hän avasi katuoven ja kutsui matalalla äänellä Juliettea. + +"Sinäkö se olet, Carlos?" kysyi ääni portaiden yläpäästä. + +"Olen", sanoi Carpentaria. "Täällä on neiti Dartmouth, joka tahtoo +tulla sinulle seuraksi. Älä sytytä valoa ennenkuin on aivan +välttämätöntä, ei ainakaan ennenkuin kuulet musiikkia." + +"Kuulen musiikkia? Mitä musiikkia?" + +"Älä siitä piittaa! Jos kuulette musiikkia, niin on se merkki siitä, +että voitte sytyttää niin paljon valoa kuin vain haluatte. Neiti +Dartmouth voi kertoa sinulle, miksen halua valoa. Tässä ovat portaat, +neiti Dartmouth. Pidelkää kiinni kaidepuusta. Näkemiin!" + +"Mutta...", änkytti Pauline. + +"Näkemiin!" keskeytti Carpentaria. + +Ennenkuin hän lähti talosta, meni hän ulos keittiöön mistä hän etsi +paksun nuoran ja pisti sen taskuunsa. + +Hetkistä myöhemmin hän sitoi Ilamin ulko-oven kädensijan kiinni, niin +että oli mahdotonta saada sitä auki sisäpuolelta. Samalla tavoin hän +tukki sivuoven ja takapihan portin. + +Kun hän oli saanut sen tehdyksi, juoksi hän nopeasti alas tietä myöten +Keskuskadulle päin. Tämän eteläpäässä oli suuri hieno rakennus aivan +vastapäätä hallitusrakennusta, joka tunnettiin nimellä orkesteritalo. +Täällä asui suurin osa Carpentarian maailmankuulusta joukosta. +Jotkut heistä, jotka olivat naimisissa, saivat asua Lontoossa ja +sen esikaupungeissa, mutta heitä oli verrattain vähän. Rakennus oli +hyvin suuri, ja sen täytyikin olla suuri. Erikoinen ihme oli sen +harjoitussali, joka oli rakennettu äänitiiviiksi. + +Carpentaria soitti ovelle, ja sen avasi uninen mies, jonka +velvollisuutena oli päästää sisään soittajia, jotka tulivat myöhään +kotiin lomalta. + +"Kuulkaahan", sanoi mies. "Tämä alkaa jo olla liikaa. Tiedättekö mitä +kello on?" + +"Vaiti, tyhmeliini", sanoi Carpentaria. "Menkää heti noutamaan mr. +Bruno tänne. Se on hyvin tärkeätä. Sytyttäkää valoa." + +"Anteeksi, sir", sanoi vartia kauhistuneena siitä, kenelle hän oli +puhunut. "Mr. Bruno nukkuu, sir. Hän otti kaksi viskya saadakseen unta +ja meni levolle jo ennen keskiyötä." + +"Minä tiedän hänen nukkuvan. Luuletteko kuvittelevani hänen seisovan +päällään odottamassa päivän koita? Menkää herättämään hänet, ja +nopeasti! Laittautukaa jo matkaan! Minun täytyy kai tulla mukaan." + +He menivät yhdessä ylös, ja mr. Bruno, orkesterin ensimmäinen +pasuunanpuhaltaja, hypähti istumaan vuoteessaan päällikön herättäessä +hänet. + +"Bruno", sanoi Carpentaria, "antakaa minulle pasuunanne lainaksi." + +"Pasuunani, sir?" + +"Niin. Mendelssohn sanoi kerran, että pasuuna oli soittokone, jota ei +saa käyttää usein, siihen se on liian pyhä, mutta minä luulen tänä yönä +olevan syyn sen käyttämiseen." + +"Se on tuolla nurkassa, sir", sanoi Bruno ihmetellen, minkä merkillisen +päähänpiston Carpentaria nyt oli saanut. + +Carpentaria riensi soittimen luo, otti sen ulos kotelosta ja vei sen +huulilleen. + +"Hm", sanoi hän, koetettuaan hiljaa puhaltaa siihen. "Kuulkaahan, +Bruno. Tämä syy ei ole ainoastaan suurenmoinen, se on ainutlaatuinen. +Teidän pitää herättää kaikki miehet. Ottakaa univormut yllenne. Sitten +menette ja asetutte kunnioitetun pääjohtajamme Josephus Ilamin huvilan +ympärille. Te ette saa päästää äännähdystäkään ennenkuin kuulette minun +soittavan erään sävelmän ensi tahdit. Silloin te yhdytte siihen." + +"Missä te olette silloin, sir?" + +"Sen kyllä näette. Kiiruhtakaa nyt pukeutumaan." + +Ja niin sanoen riensi Carpentaria jälleen matkaan. Hän palasi +takaisin Ilamin huvilalle ja kiipesi parvekkeelle mrs. Ilamin huoneen +ulkopuolelle. Hän oli muistanut ottaa osan nuorasta mukaansa, ja siihen +hän sitoi pasuunan, niin että hän voi vetää sen ylös jälestään. + +Ja silloin hän soitti Beethovenin juhlalliset alkutahdit, jotka saivat +Ilamin ja Jetsamin keskeyttämään taistelunsa. + +Hän etsi ikkunan kädensijaa, mutta huomatessaan, että ikkuna oli +suljettu sisältäpäin, käytti hän sitä yksinkertaista tapaa, että hän +painautui ikkunan läpi. Katkaistujen puitteiden, särkyvän lasin ja +heiluvien uutimien läpi hän syöksyi huoneeseen toisessa kädessään +pasuuna, toisessa revolveri. + +Näky, joka häntä kohtasi, olikin sangen hämmästyttävä, Keskellä huoneen +hurjaa sekasortoa näki hän kolme ihmishahmoa lattialla. Vanha nainen +oli näennäisesti aivan välinpitämätön kaikesta, mutta Jetsam ja Ilam +päästivät toisensa sen näköisinä kuin kaksi koulupoikaa, kun opettaja +saa heidät kiinni tappelusta. + +"Pelästytin teitä toivoakseni?" kysyi Carpentaria päästyään jaloilleen. +"Niin, se oli tarkoituskin!" + +"Hei, te punatukkainen", huusi Jetsam, "aiotteko nyt taas pelastaa +henkeni?" + +"Älkää te välittäkö punaisesta tukastani", sanoi Carpentaria +harmistuneena. "En koeta pelastaa ketään. Minä olen tullut toimittamaan +tutkimuksia. Ei kukaan lähde tästä huoneesta ennenkuin hän on antanut +selityksen. Olen nähnyt nyt niin paljon salaperäistä kuin siedän Ilojen +Kaupungissa tällä viikolla. Nyt se riittää. Ilam, olkaa hyvä ja menkää +tuolille tuohon nurkkaan. Kiitos." + +Hän laittoi soittimen valmiiksi Ilamin kiivetessä kömpelösti jaloilleen +ja totellessa. + +"Mitä teihin tulee, mr. Jetsam", jatkoi Carpentaria, "niin tunnette +te, mikäli olen nähnyt, ladatun revolverin moraalisen vaikutuksen, +sellaisen revolverin kuin millä nyt tähtään. Menkää toiseen nurkkaan." + +"Sitä en tee", sanoi Jetsam. "Voitte ampua, jos se teitä huvittaa, +mutta sitä ette uskalla." + +"Te aiotte siis uhmailla minua ja lähteä huoneesta?" + +"Kuulkaahan!" sanoi Carpentaria. + +Hän otti pasuunan ja puhalsi siihen muutamia voimakkaita ääniä, joita +Ilam ja Jetsam eivät heti tunteneet. Mutta soittajat, jotka seisoivat +joka puolella huvilan ympärillä, tunsivat ne sitä paremmin. Ja heti +seurasivat tätä merkkiä voimakkaina 'Saulin' kuolinmarssin järkyttävät +säveleet. Talo näytti olevan synkän musiikin piirittämä. + +Jetsam hätkähti. + +"Olkaa hyvä ja jääkää sinne, missä olette", sanoi Carpentaria. + +Ja Jetsam jäi seisomaan vuoteen jalkopäähän selkä mrs. Ilamiin päin. + +Soitto jatkui. + +"Mitä narrinkujeita nämä ovat?" kysyi Ilam. + +"Vain osa vielä suurempaan narrinkujeeseen, joka nyt tulee avuksenne, +Ilam", sanoi Carpentaria. + +Hän meni suoraan huoneen poikki Ilamin luo, mutta palasi äkkiä +nähdessään jotakin uunin yläpuolella olevassa peilissä. + +Johtuipa se sitten musiikista tai kaikesta minkä hän oli nähnyt, oli +halvattu mrs. Ilam kohottautunut istumaan vuoteessaan, hänen vapiseva +pergamenttikätensä oli tarttunut revolveriin, jonka Rosie oli laskenut +lattialle, ja hän koetti nyt suunnata sitä Jetsamia kohti juuri hänen +hartioittensa väliin. Tuo vanha olento oli nähtävästi ylivoimaisen +voimakkaan vaiston vallassa, vaiston, jonka vain kuolema voi tukehuttaa. + +Ilamin seistessä kauhistuneena paikoillaan säilytti Carpentaria +täydellisesti mielenmalttinsa. Nopealla liikkeellä hän tempasi +aseen vanhuksen kädestä, ja tämä vaipui takaisin avuttomana ja +liikkumattomana kuten ennenkin. Koko tapahtuma kesti vain muutaman +sekunnin. + +"Ja nyt", sanoi Carpentaria, "tahdomme kuulla tarinanne, mr. Jetsam. +Mutta ensin meidän on nostettava vanhus ylös vuoteeseen jälleen." + +"No niin", sanoi Jetsam, joka sielunlujuudestaan huolimatta vapisi, "te +saatte kuulla koko tarinani." + +Soitto lakkasi. + + + + +XXIX LUKU. + +JETSAMIN TARINA. + + +"Meidän on kai parasta mennä alas", sanoi Carpentaria, kun jonkunlainen +järjestys oli jälleen saatu aikaan huoneessa, "siellä olemme paremmin +rauhassa." + +"Ei", huudahti Jetsam intohimoisesti. "Tuon vanhuksen täytyy kuulla +kertomukseni. Joko kerron sen hänen kuullensa, tai en kerro sitä +lainkaan." + +Carpentaria katsoi mrs. Ilamin silmiin, jotka eivät liikahtaneet. +Hänet oli nyt nostettu takaisin vuoteeseen, ja silmät olivat jälleen +kiintyneet kattoon. Tuon lyhyen ja julman voimanponnistuksen jälkeen +näytti halvaantunut ruumis jälleen vaipuneen avuttomuuden tilaan, joka +oli ehkä edellistäkin täydellisempi. Silmät hehkuivat, mutta ei niin +polttavina kuin ennen. + +"No niin, kuten tahdotte", myöntyi Carpentaria. + +Ilam oli istuutunut, näennäisesti puolittain huumaantuneena. Molemmat +muut ottivat kumpikin tuolin, ja juuri silloin ovelle koputettiin +hiljaa, mutta varmasti. + +"Mitä se on?" kysyi Carpentaria Jetsamin puoleen kääntyen. "Sen kai te +tiedätte parhaiten, joka olette ollut talon isäntänä muutamia tunteja." + +"Se on luullakseni neiti Rosie", vastasi mr. Jetsam. "Musiikkinne on +peloittanut häntä." + +Carpentaria meni nopeasti ovelle, kiersi lukkoa ja avasi sen. Rosie +aivan oikein seisoi sen takana. + +"Vai tekö se olette, rakas nuori neiti", sanoi hän iloisesti antamatta +Rosielle aikaa ilmaista hämmästystään. "Tahtoisin kernaasti, että +menisitte sisarenne luo, joka on minun huvilassani. Mutta pelkään, +että ette saa auki ovia. Eiköhän teidän olisi parasta vetäytyä omaan +huoneeseenne lepäämään kaikista rasituksista? Kaikki on hyvin täällä, +ja jos vanha sukulaisenne tarvitsisi apuanne, kutsumme teitä. Sillä +aikaa pidämme me, serkkunne, teidän ystävänne mr. Jetsam ja minä pienen +neuvottelun liikeasioista." + +Hän kumarsi ja peitti oviaukon niin hyvin kuin voi, jotta Rosie ei +näkisi sisään huoneeseen. Rosie seisoi epäröivänä paikoillaan. + +"Pyydän teitä hartaasti", sanoi Carpentaria, "menemään levolle. Älkää +enää hommatko veneiden kanssa tänä yönä, voisitte hukkua. Ja uskokaa +minua, ei mitään tehdä salassa. Heti päästyäni neuvottelusta menen +avaamaan ovet." + +Rosie meni vastahakoisesti alas käytävää myöten. Hän ei ollut sanonut +sanaakaan. Carpentaria sulki oven hänen jälkeensä ja istuutui jälleen +tuolilleen. + +"Nyt olen erinomaisen tarkkaavainen", sanoi hän merkitsevästi +Jetsamille. + +"No niin", sanoi Jetsam mietittyään hetkisen, "Tämä kertomus menee +kauas ajassa taapäin. Se alkaa ennenkuin te olitte syntynytkään — se +alkaa Torqauyssa. Mikäli minulle on kerrottu, ei tämä paikka silloin +ollut läheskään sitä mitä nyt, mutta se oli joka tapauksessa paikka +minne voi asettua. Siksi ehkä eräs soodavesitehtailija matkusti sinne +vuodeksi lepäämään. Hän oli hyvin rikas mies, ja hän vuokrasi siellä +huvilan. Tuo huvila on siellä vielä tänä päivänäkin. Hän oli noin +puolen miljoonan arvoinen, ja kaikki kilpailivat hänen tuttavuudestaan, +ja tuttavien joukossa oli myöskin eräs noin kolmikymmenvuotias leski +nimeltä mrs. Kilmarnock. Eikö hänen nimensä ollut Kilmarnock?" kysyi +hän äkkiä julmasti hymyillen halvatulta. + +Mrs. Ilam ei antanut mitään merkkiä, ja mr. Jetsam jatkoi. + +"Hän oli kaunis nainen, hänellä oli ihmeen kauniit mustat silmät. +Hänen miehensä oli kuollut muutamia vuosia sitten, eikä hänellä enää +ollut surupukua. No niin, hänen pukunsa ei kuulu asiaan, varsinkaan +kun soodavesitehtailija — olenko maininnut, että hänen nimensä oli +Ilam? — varsinkaan kun mr. Ilam ei nähnyt hyvin. Hän oli alkanut saada +harmaan kaihin, molemmat silmät olivat kipeät, ja sairaus edistyi +nopeasti. Muistakaa, etteivät lääkärit siihen aikaan tienneet niin +paljon harmaasta kaihista kuin nykyään. Mr. Ilam oli myös leskimies — +ja hänellä oli kolmen vuoden vanha lapsi. Hän oli ollut kaksi vuotta +leskenä tavatessaan mrs. Kilmarnockin. Hän piti mrs. Kilmamockista. +Hän näytti sopivan hoitajattareksi, ja sellaista mr. Ilam juuri +tarvitsi. Hänhän oli niin surullisessa asemassa. Hän tarvitsi myös +äitiä lapselleen, ja mrs. Kilmarnock osoitti harvinaisen suurta +rakkautta lastaan kohtaan. Mr. Ilam oli mies, joka puhui suoraan suunsa +puhtaaksi, eikä hän salannut sitä tosiasiaa, että vaikka hän mielellään +meni naimisiin lesken kanssa, ei hän koskaan olisi mennyt naimisiin +lesken kanssa, jolla itsellään oli lapsia. Ja eräänä päivänä hän sanoi +mrs. Kilmarnockille, että koska hän ei koskaan ollut kuullut tämän +puhuvan lapsistaan, otaksui hän ettei hänellä niitä ollut. + +"Mrs. Kilmarnock vastasi, että hänen otaksumansa oli oikea, ja että hän +aina suri sitä ettei hänellä ollut lapsia, kun hän niin piti lapsista +ja kaipasi sellaista, mikä olisi antanut hänelle oikeaa elämänhalua +ja intoa. Kuukautta myöhemmin kysyi mr. Ilam häneltä, tahtoiko hän +mennä naimisiin hänen kanssaan, ja hän myöntyi ilolla. Kolme kuukautta +myöhemmin he olivat naimisissa. Kaikki olivat hyvin herttaisia, sillä +teidän tulee muistaa, ettei mrs. Kilmarnock ollut vailla rahoja. Hän +eli hienosti ja komeasti, ja koko Torqauy kiitti hänen päivällisiään. +Hänen miehensä oli ollut korkeimman oikeuden asianajaja Skotlannissa, +niin hän sanoi. Vietettiin siis loistavat häät, joista kerrottiin +kolmenneljäsosa palstan verran sanomalehdissä." + +Tässä Carpentaria keskeytti kertojan. + +"Te näytte olevan hämmästyttävän selvillä asioista, jotka tapahtuivat +teidän ollessanne sen ikäinen, että ette juuri voinut käsittää niitä. +Siihen aikaan, kuin nämä häät vietettiin, ei teidän tapanne kai ollut +lukea sanomalehtiä?" + +"Ei ollutkaan", vastasi Jetsam kuivasti, "Minä olin silloin saavuttanut +kolmen vuoden iän. Olen niin tarkoin selvillä kaikesta, koska olen +ottanut kaikesta selvän. En ole säästänyt vaivojani viimeisten kahden +vuoden aikana hankkiakseni kaikki tarvitsemani tiedot." + +"Sen käsitän", sanoi Carpentaria, "mutta minkä vuoksi tämä juuri +_Teitä_ niin huvitti?" + +"Sen kyllä pian ymmärrätte", sanoi Jetsam. "Tuo mrs. Ilam oli sekä +ennen että jälkeen toisen avioliittonsa tehnyt salaisia retkiä +Tiegnmouthin kylän läheisyydessä. Hän ilmoitti silloin miehelleen +menevänsä Exeteriin ostoksille, ja hän oli aina hyvin yksinkertaisesti +puettu näillä retkillään. Teignmouthin asemalta hän meni tavallisesti +suoraan kylän läpi, otti lautan joen rannalla ja meni pieneen majaan, +joka sijaitsi yksinään nummella. Siellä hän tapasi vanhan miehen, +hänen vaimonsa ja pienen pojan. Vanha mies ei, ihmeellistä kyllä, +puhunut englantia, vaan ranskaa. Hän oli Bretagnesta ja oli tullut +tänne sipulilastia tuomaan, rakastunut talonpoikaistyttöön ja asettunut +tänne. Mrs. Ilam puhui ranskaa miehen kanssa, englantia vaimon kanssa +ja lastenkieltä pojan kanssa. + +"Mutta jos hän todellakin oli leski ja tämä todellakin hänen poikansa, +niin miksi hän teki tällä tavoin? Hän suuteli ja hyväili lasta ja kävi +hänen luonaan tällä tavoin ainakin kerran viikossa." + +"Ja hän oli hänen poikansa?" keskeytti Carpentaria. + +"Niin, sen olette, arvannut oikein", sanoi Jetsam. "Hän oli hänen +poikansa." + +"Hän oli leski ja lapsi oli todella hänen poikansa", sanoi Jetsam, +"mutta poika ei ehkä sopinut hänen suunnitelmiinsa Torqauyssa, mutta +hän rakasti pikku poikaansa, voipa sanoa, että tuo poika oli hänen +elämänsä suuri intohimo. Eikö niin?" sanoi hän äkkiä kääntyen mrs. +Ilamin puoleen. + +Vanhan naisen silmät täyttyivät kyynelillä. + +"Luulen olevan parasta jättää mrs. Ilam pois keskustelusta", sanoi +Carpentaria. + +"Se on mahdotonta", sanoi Jetsam, "koska kertomukseni koskee miltei +yksinomaan häntä. Mutta en välitä hänestä muuta kuin todistaakseni +kertomukseni. No niin, nämä mr. Ilamin käynnit majassa kestivät noin +vuoden, ja silloin tapahtui jotain hyvin kummallista. Mutta ensin +minun on kerrottava, että mr. Ilamin harmaa kaihi kävi yhä pahemmaksi +hänen mentyään naimisiin. Kuuden kuukauden kuluttua hän ei nähnyt +mitään selvästi. Hän ei voinut lukea mitään muuta kuin puotien +suuria kylttejä. Hänellä oli mrs. Ilamissa ihailtava hoitajatar ja +toveri. Hän ei koskaan jättänyt häntä paitsi noilla ostoretkillään +käydessään. Hän oli ihanteellinen vaimo, ja koko Torqauy oli siitä +yhtä mieltä. Vaikka mr. Ilamin sairaus sai hänet hermostuneeksi, +vieläpä sietämättömäksikin, oli hän yhtä herttainen ja kärsivällinen, +eikä mr. Ilam sietänyt ketään muuta lähellään. Hän alkoi tuntea +vastenmielisyyttä lastaankin, ainoaa poikaansa kohtaan, ja lapsi +annettiin opettajien ja hoitajien hoitoon." + +"Eräänä päivänä kertoi sitten vanha bretagnelainen mr. Ilamille, +että hän oli perinyt hiukan ja että hän senvuoksi aikoi matkustaa +takaisin Bretagneen päättääkseen elämänsä siellä. Mrs. Ilam kauhistui +tästä uutisesta, sillä hän ei tiennyt mitä tehdä poikansa suhteen. +Hän kysyi ranskalaiselta milloin hän aikoi lähteä, ja tämä vastasi, +että hän lähtisi noin kolmen viikon kuluttua. Hän lähti silloin hänen +luotaan sanoen tulevansa takaisin muutaman päivän päästä. Tässä on tuo +merkillinen kohta tarinassa. Viikon kuluessa sai koko Torqauy tietää, +että mr. Ilam matkustaisi Pariisiin kysymään neuvoa eräältä suurelta +erikoislääkäriltä." + +"Nyt käsitän", sanoi Carpentaria. + +Ilamin kasvoille alkoi nyt myöskin nousta huvitettu ilme. + +"Epäilen suuresti, ymmärrättekö", sanoi Jetsam, "He matkustivat +Torqauysta heti sen jälkeen, ja huomiota herätti, että mrs. +Ilam eroitti kaikki palvelijansa, jok'ikisen, niin että heillä +matkustaessaan pojan kanssa Torqauysta ei ollut ketään muuta apunaan +kuin hotellin poika, sillä teidän tulee muistaa, että mr. Ilam nyt oli +oikeastaan jo sokea. Heidän täytyi vaihtaa junaa Exeterissa päästäkseen +Plymouthin pikajunaan, ja Exeterin asemalla seisoi vanha ranskalainen +odottamassa, ja kädestä hän piteli mrs. Ilamin pikku poikaa. He +puhelivat pitkän aikaa kahdenkesken, ja sitten tuli pikajuna, johon +Ilamien piti nousta, ja kun se lähti Lontooseen, seisoi vanha +ranskalainen jälleen asemalla pienen pojan kanssa. Ymmärrättekö?" + +"En!" sanoi Carpentaria suoraan. + +"No niin", sanoi Jetsam, "se ei ollut sama poika, jota ranskalainen +piti kädestä. Mrs. Ilman oli ottanut oman lapsensa mukaansa ja jättänyt +lapsipuolensa tilalle." + +"Hyvä Jumala!" huudahti Carpentaria. + +"Niin, sen voitte sanoa, mutta hyvä Jumala ei tehnyt silloin mitään. +Petos oli mainiosti järjestetty, ei kukaan voinut häntä epäillä. +Molemmat pojat olivat samoin puettuja, samanikäisiä, ja mr. Ilam oli +egoisti, joka välitti vain omista tunteistaan eikä pojasta. Uusi lapsi +pidettiin aivan erillään mr. Ilamista, ja pian hän oppi uuden nimensä +ja unohti menneisyytensä. Kesti seitsemän vuotta ennenkuin mr. Ilam sai +näkönsä jälleen, ja vasta silloin hän näki pojan selvästi. Miten hän +silloin enää olisi voinut epäillä petosta? Mrs. Ilam oli voittanut, hän +oli laittanut mr. Ilamin laillisen perillisen pois tieltä ja asettanut +oman poikansa hänen sijaansa valtaistuimelle." + +"Mutta miten toisen pojan kävi?" kysyi Carpentaria. + +Jetsam ei vastannut heti, ja hänen katseensa oli maahan luotu. + +"Tunnetteko te Bretagnen talonpoikia?" kysyi hän. + +"Ei, en lainkaan", vastasi Carpentaria. + +"No niin, se on samantekevä. Kun kuulette tämän tarinan jatkon, +ymmärrätte mitä bretagnelaistalonpoika voi tehdä. Exeterin asemalla oli +mrs. Ilam siis puhunut tuon bretagnelaisen kanssa. Hän sanoi antavansa +hänelle toisen pojan hoidettavaksi ja tahtovansa edellisen itse. +Sovittiin siitä, että uusi poika seuraisi talonpoikaa Bretagneen ja +asuisi hänen luonaan hänen kasvattinaan. Maksusta sovittiin epäilemättä +talonpojan suureksi tyydytykseksi. Ja sitten mrs. Ilam uskalsi lyödä +pöytään parhaan valttinsa. Hän sanoi ranskalaiselle, että uusi +lapsi, jonka hän oli saanut hoitoonsa, oli hyvin heikko olento, joka +luultavasti ei eläisi kauan. Sivumennen sanoen oli se silkkaa valhetta. +'Jos lapsi kuolisi', sanoi hän talonpojalle, 'niin menetätte tietysti +maksun hänen elättämisestään, mutta tämän tappion korvaamiseksi lupaan +maksaa teille viisisataa puntaa, jos hän kuolee.' Viisisataa puntaa +on kaksitoistatuhatta frangia, ja kahdestatoistatuhannesta frangista +tekisi bretagnelais-talonpoika mitä tahansa, vaikkapa astuisi helvetin +tuleen." + +"Ja sitten kai mrs. Ilam sai kuulla lapsipuolensa kuolleen jonkun ajan +kuluttua?" + +"Aivan oikein", sanoi Jetsam. "Se kesti koko kauan — kuusi vuotta — +mutta tietoa seurasi virallinen ilmoitus, ja silloin oli mrs. Ilamilla +todellakin iloinen päivä, varsinkin kun hänen oma poikansa kasvoi +suureksi ja vahvaksi ja mr. Ilam alkoi pitää hänestä. Siten olivat +kaikki rikoksen jäljet haihtuneet, sillä ranskalainen talonpoika kuoli, +ja hänen englantilainen vaimonsa oli kuollut jo aikoja sitten." + +"Otaksun joka sanan kertomuksessanne olevan totta", sanoi Carpentaria. +"Mutta minkävuoksi nämä asiat teitä liikuttivat, ja miten pääsitte +asian jäljille?" + +"Sen sanon teille", sanoi Jetsam. "Poika ei ollut kuollut." + +"Ei kuollut?" + +"Ei, hän oli karannut. Hänellä oli ollut sangen vaikea elämä talonpojan +vaimon kuoltua. Se kävi suorastaan sietämättömäksi. Hän sai kärsiä +nälkää ja lyöntejä. Mutta ei siinä kaikki. Ulkona kalastusvenheissä hän +sai joka päivä kestää niin paljon, että oli todellakin ihme, että hän +jäi henkiin. Siksi hän karkasi. Hän oli silloin yhdeksän vuotias ja +hänellä oli varmat tiedot kahdessa kielessä." + +"Ei mikään ole sen yksinkertaisempaa. Kasvatusisä oli hyvä ystävä +koulumestarin kanssa, ja, kuten tiedätte, on koulumestari aina +sihteerinä ranskalaisessa kylässä. Hän kirjoittaa kaikki sellaiset +todistukset ja tekee kaikki muutokset asukasluetteloon. Kasvatusisä +ilmoitti koulumestarille, että tämä saisi tuhat frangia sellaisesta +ilmoituksesta, ja sitä ei hän voinut vastustaa. Ei kukaan muu kuin +nuo kaksi miestä tiennyt tästä todistuksesta, eikä ollut luultavaa, +että se nainen, jota varten se kirjoitettiin, koskaan tulisi käymään +ranskalaisessa kalastajakylässä." + +"Ja miten kävi pojan?" + +"Tärkeintä siitä on, että hän istuu tässä kertomassa tätä tarinaa", +sanoi Jetsam tyynesti. + +"Sen arvasin", sanoi Carpentaria, "heti sanottuanne, että poika ei +ollut kuollut." + +Josephus Ilam vaikeni kuin muuri. + +"Kuljeskelin ympäri yhdeksän tai kymmenen vuotta", jatkoi Jetsam, "sekä +Englannissa että Ranskassa. Sitten tulin yhtäkkiä hienoksi mieheksi, +sillä sain paikan vuokratoimistossa Cannesissa, pääasiallisesti siksi, +että osasin sekä englantia että ranskaa. Se kesti vain talvikauden. +Mutta päällikölläni oli samantapainen toimisto Ostendessa kesällä. +Ja Ostendessa minä sitten astuin 'suureen maailmaan'. Menin erääseen +kiertävään teatteriseurueeseen. Matkustelin sangen paljon ja tein +ylipäätään kaiken minkä voin ansaitakseni rahaa. Kymmenen vuoden +kuluttua ryhdyin jälleen vuokra-alalle. Siitä työstä pidin koko lailla, +paljon enemmän kuin esim. revolveriampujana esiintymisestä varieteessa. +Ja kahdenkymmenen vuoden ajan olen ollut konttoristina monessa 'Ilojen +Kaupungissa' ympäri Euroopan. Ajatelkaahan, kaksikymmentä vuotta! Ja +joka vuosi kävin yhä happamemmaksi ja surullisemmaksi siinä työssä. En +koskaan säästänyt mitään, koska kuitenkin jäin naimattomaksi. Sitten +olin eräänä päivänä St. Malossa, ja silloin pisti päähäni matkustaa +siihen kalastajakylään, josta olin kolmekymmentä vuotta sitten +karannut. Ihana kasvatusisäni oli tietysti kuollut ja koulumestari +myös, mutta pari ihmistä muisti vielä minut, ja eräs heistä oli +vanha vaimo, joka oli kaunis nuori tyttö minun karatessani. Vanha +kasvatusisäni oli rakastunut häneen ja vanhempainsa tahdosta oli +hän mennyt vanhuksen kanssa naimisiin rahan vuoksi. Tämä oli kerran +kertonut hänelle salaisuuden — vaihdoksesta Exeterin asemalla, koska +hän luuli olevansa kuolemaisillaan. Ja nyt vaimo kertoi sen minulle. +Hän oli aina pitänyt minusta." + +Mr. Jetsam nauroi katkerasti. + +"Sillä tavoin siis pääsitte jäljille?" sanoi Carpentaria. + +"Niin. Sitten jatkoin tutkimuksiani Torqauyssa. Siellä tapasin vanhan +hoitajattareni. Hän kertoi, että mr. Ilamin oikealla lapsella oli suuri +punainen syntymämerkki vasemmassa sääressä. Minulla oli se merkki. Hän +kertoi myös, että oli olemassa valokuva — vanha daguerrotypia — minusta +äitipuoleni käsivarrella ja isäni meidän vieressämme, ja syntymämerkki +oli hyvin selvä tässä kuvassa. Ja se oli ainoa varma tieto, minkä voin +saada — lukuunottamatta, että kuvaa tavallisesti säilytettiin mustassa, +kiiltävässä lippaassa. Minulla oli se tunne, että valokuva oli +säilytetty — aina tähän yöhön asti! Voin hämärästi muistaa Torqauyn ja +Exeterin aseman, mutta mitä kertomukseni hyödyttäisi ilman todisteita +— selviä todisteita? Ja kun ajattelin hukkaanmennyttä ja kurjaa +elämääni ja mitä se olisi voinut olla, ellei tuo nainen olisi asettunut +tielleni, silloin sydämeni oli täynnä surua ja vihaa siinä määrin, että +ette voi sitä kuvitella." + +Mr. Jetsam huokasi syvään, ja Carpentaria nousi ylös ja tarttui hänen +käteensä. + +"Ei ole vielä liian myöhäistä saada oikeutta", sanoi Carpentaria. + +"Tuo nainen on aina vihannut minua", sanoi Jetsam. "Vielä tänä yönä on +hänen vihansa minua kohtaan ollut niin hehkuva, että hän on koettanut +surmata minut. Myöntäisikö hän totuuden, vaikka voisi puhuakin? Eikä +hän voi puhua." + +"Luulen voivani saattaa hänet yhteyteen kanssamme", sanoi Carpentaria. +"Hetkisen kuluttua saatte nähdä." + + + + +XXX LUKU. + +MITÄ MRS. ILAM SANOI. + + +Carpentaria kumartui vanhan naisen yli kuin etsiäkseen hiukan +ystävällisyyttä hänen silmistään. + +Ja hänestä näytti todella kuin olisi noiden silmien katse hiukan +muuttunut, siitä huolimatta, että noissa loistavissa silmissä, jotka +olivat kuuluisat kauneudestaan Torqauyssa viisikymmentä vuotta sitten, +ei näkynyt mitään kyynelten jälkiä. + +Carpentariakin oli liikutettu. Olisi ollut mahdotonta kenenkään, +kaikkein vähinten hänen tapaisensa taiteilijan, olla tulematta +liikutetuksi Jetsamin tarinasta. Ja nyt, kun tarina oli lopussa, +istui Jetsam vaieten ja syvissä mietteissään. Hän oli murhenäytelmän, +toivottoman taistelun ja tappion perikuva. + +Ja siinä istui myös Josephus Ilam raskaana ja kömpelönä, yhtä +liikuttavana tavallaan. Rakkaudesta tähän kolossiin, joka kerran oli +ollut pieni poika Exeterin asemalla, oli vuoteessa makaava halvattu +tehnyt rikoksen, joka oli murhaakin pahempi ja nyt hän makasi tuossa +avuttomana, mutta hänen synneissään oli ollut suurenmoisuutta. + +Carpentaria katsoi molempia miehiä, ja sitten jälleen vanhaa naista. + +"Olen käsittänyt, mrs. Ilam", sanoi hän äänellä, joka kuului +ihmeellisen lempeältä ja kehoittavalta, "että te voitte sanoa joko +kyllä tai ei. Onko asian laita niin? Pyydän teitä vastaamaan." + +Äkkiä nousi Josephus Ilam tuoliltaan ja syöksyi vuoteen luo. + +"Vastaa hänelle, äiti!" huudahti hän. + +Äiti ja poika vaihtoivat pitkän katseen, ja sitten vanhuksen silmät +räpyttivät. Hän vastasi myöntävästi! + +"Kiitos", sanoi Carpentaria. "Nyt minusta tuntuu, ettette ole liian +väsynyt, että voimme saada aikaan keskustelun tällä tavoin. Se käy +hitaasti, mutta siitä huolimatta varmasti. Valitsemalla kirjaimia +aakkosista voitte te muodostaa sanoja ja lauseita. Te voitte valita +siten, että minä hitaasti ja selvällä äänellä luettelen kirjaimet, +ja kun tulen siihen kirjaimeen, jonka valitsette, niin te räpäytätte +silmiänne. Ymmärrättekö suunnitelmani?" + +Hän räpäytti silmiään. + +"Suostutteko sitä koettamaan?" + +Vanhus mietti kauan, mutta vastasi lopuksi myöntävästi. + +"Hyvä on", sanoi Carpentaria. "Nyt otaksun, että haluatte alkaa sanalla +'minä', eikö niin?" + +Silmät räpäyttivät. + +"Erinomaista. Ensimmäinen sana on siis 'minä'. Ryhtykäämme sitten +seuraavaan sanaan." + +"A B C D E." + +Silmät räpäyttivät. + +Äärettömällä kärsivällisyydellä Carpentaria auttoi häntä siten +puhumaan. Ensimmäiset sanat, jotka hän siten sai selville, olivat: + +MINÄ EN KADU. + +Oli jotain kamalaa, jotain majesteetillista tässä taipumattomassa +lauseessa. Se antoi selvän kuvan tuon vanhan olennon tunnottomuudesta, +hengestä, mitä mikään ei voinut lannistaa. Josephus Ilam kulki +epävarmasti edestakaisin vuoteen ja yöpöydän välillä. Jetsam asettui +hänen paikalleen tuoliin. Ei hänkään voinut olla päästämättä ihailevaa +huudahdusta. + +"Sinä olet suurenmoinen!", huudahti hän. "Voisinpa miltei pitää +sinusta!" + +Carpentaria viittasi häntä vaikenemaan. + +"Onko mr. Jetsam kertonut meille totuuden?", kysyi hän vanhukselta. + +Ja silmät räpäyttivät. Niissä oli jotain vahingoniloista. + +"Myönnyttekö siihen, että hyvitystä annetaan siinä määrin kuin se on +mahdollista?", kysyi Carpentaria. + +Silmäluomet eivät liikahtaneet. + +"Te vastustatte siis nytkin hyvitystä?" + +Vanhus ei vieläkään liikauttanut silmäluomiaan. Voitiin kuulla Josephus +Ilamin askeleet lattialla. + +"Haluatteko puhua? A B C D E F G H I J K L M..." + +Nyt hän räpäytti silmiään. Hänen uusi viestinsä alkoi. Sanat kuuluivat: + +MIKSI NIMENÄ JETSAM? + +Vanhan naisen mieli näytti nyt mieluummin liikkuvan kamalan +murhenäytelmän sivuseikoissa, ilman että hän tunsi omaa +vastuunalaisuuttaan. + +"Oh, se oli nimi, jonka annoin itselleni saatuani selville, kuka olin", +sanoi Jetsam katkerasti. "Jotain, joka on heitetty yli laidan ja +heitetty sikseen, ymmärrättekö." [Jetsam = ylijäämä, hylkytavara] + +Heikko hymy näkyi halvatun kasvoilla. + +"Suostutteko hyvitykseen?" kysyi Carpentaria kärsivällisesti. + +Halvatun silmät eivät antaneet mitään merkkiä ennenkuin Carpentaria +jälleen koetti aakkosia. Silloin tuli tämä viesti sana sanalta: + +JOS POIKANI SEN HALUAA. + +"Äiti", sanoi Ilam hiljaa, "tietysti sitä haluan. Minä miltei surmasin +hänet eräänä päivänä. Sinä luulit minun nähneen unta, kunnes näit hänet +itse, ja silloin..." + +Hän ei voinut sanoa enemmän, vaan vaipui kokoon. + +Ja Carpentarian avulla tavasi mrs. Ilam: + +POIKANI TULEE KERTOA MINULLE SIITÄ. + +"Ei", sanoi Jetsam lujasti, "minä kerron sen. Ilam tai oikeammin +Kilmarnock, ei voi pitää puheita. Kun ensiksi tulin tälle paikalle +taistellakseni sen puolesta, mikä on minun, ei minulla ollut mitään +suunnitelmia. Oli niin vaikeaa alkaa. Teistä voi näyttää sangen +yksinkertaiselta, mr. Carpentaria, mennä miehen luo ja sanoa: +Kuulkaahan, te olette minun kengissäni, äitinne on tehnyt kauhean +rikoksen, mutta se ei ole niin helppoa käytännössä. Ja minä tapasin +vastustajani ennenkuin olin siihen valmistautunut. Hän tuli nimittäin +kätköpaikkaani aivan kuten tekin, mr. Carpentaria. Ja kaappasi minut +luvattomalta alueelta. Hän puhui minulle hyvin tuimasti, sai minut +suutuksiini... + +"Mistä minä voin tietää, että se olitte te?" sanoi Ilam. + +"Niinhän se olikin. Sitä te ette voinut tietää. Mutta vaikutus minuun +oli sama. Asettukaa minun tilalleni, mr. Kilmarnock. Minut oli potkittu +ulos ovesta ja te olitte laillinen omistaja, ja silloin te tulette ja +puhutte minulle kuin olisin koira. Minähän sanoin kuka olin (Jetsam +kääntyi nyt mrs. Ilamin puoleen), ja voin nähdä hänestä, että hän tunsi +koko tarinan alusta alkaen." + +"Niin, tunsin sen", myönsi Ilam. "Äitini oli kerran kertonut sen +minulle. Huomasin kerran tässä piilevän jonkun salaisuuden, ja silloin +hän kertoi sen." + +"Ja te ette ryhtynyt mihinkään?" kysyi Jetsam. "Eikö omatunto teitä +vaivannut?" + +"Teidän tulee muistaa, että meillä oli virallinen kuolintodistus. Mitä +minä voin tehdä? Enhän voinut hyvittää kuollutta millään tavoin, vaikka +äitini olisi siihen suostunutkin." + +"Mutta kun sanoin teille kuka olin", sanoi Jetsam, "uskoitte minua, +ellen erehdy." + +"Niin, uskoin kyllä", myönsi Ilam. "Sitäpaitsi muistutatte hyvin paljon +isäpuoltani niissä kuvissa, joita hänestä on teidän ikäisenänne." + +"Te uskoitte minua, ja vastauksenne oli yrittää murhata minut", sähähti +Jetsam. + +Nuo kaksi miestä, poika ja poikapuoli, seisoivat nyt molemmin +puolin vuodetta Carpentarian seistessä jalkopäässä ja kuunnellessa +innostuneena. + +"En koettanut murhata teitä", sanoi Ilam. + +"Miltei teitte sen kuitenkin", sanoi Jetsam. + +"Luulin surmanneeni teidät", sanoi Ilam juhlallisesti. "Mutta minä +en aikonut mitään sellaista. Te sanoitte jotain hyvin loukkaavaa +äidistäni..." + +"En sanonut mitään epäoikeutettua." + +"_Te_ loukkasitte äitiäni. Minä raivostuin. Vihasin teitä. Ihminen +vihaa aina sitä, jolle hän on tehnyt vääryyttä. Löin teitä. Te +kaaduitte ja löitte kai päänne kynnykseen, sillä olitte kuin kuollut +Siksi tahdoin haudata teidät heti ja miettiä sitten mihin ryhtyä. +Äitini ei uskonut sitä todeksi ennenkuin..." + +"Niin, minut nähdessään hän uskoi... liian äkkiä", sanoi Jetsam. "Olisi +ollut kaikille parempi, jos olisin valmistanut häntä vähitellen." + +Jetsam vaikeni hetkisen. Sitten hän jatkoi kuin ajatuksiinsa vaipuneena. + +"Miten hän mahtaakaan vihata minua. Tänä yönäkin hän olisi surmannut +minut, ellei toinen olisi astunut väliin..." + +"Haluatteko puhua jälleen?" kysyi Carpentaria vanhukselta. + +Jälleen hän alkoi luetella aakkosia, ja tuloksena oli tällä kertaa: + +EN VIHAA HÄNTÄ, RAKASTAN POKAANI. LUULIN JOSIN OLEVAN VAARASSA. SIKSI +REVOLVERI. AINA TOIMINUT POIKANI VUOKSI. RAKASTAN HÄNTÄ. + +Kesti jonkun aikaa ennenkuin nämä lauseet olivat valmiit Mrs. Ilam +näytti uupuneelta. Mutta hetkistä myöhemmin hän jatkoi: + +MISSÄ ON ROSIE? HÄN AUTTOI HÄNTÄ. TAHDON TIETÄÄ MIKSI. + +Molemmat miehet vaihtoivat katseita. + +"Miksi hän auttoi teitä?" kysyi Carpentaria Jetsamilta. + +"Parasta kysyä häneltä itseltään", vastasi Jetsam lyhyeen. + +Carpentaria ei odottanut hetkeäkään. Hän meni ulos käytävään ja huusi +Rosieta. Hän oli itkenyt, sen voi nähdä hänen tullessaan. + +"Mrs. Ilam haluaa tietää, miksi olette auttanut mr. Jetsamia?" selitti +Carpentaria. + +"Auttanut häntä missä?" kysyi Rosie hiljaa. + +"Hänen suunnitelmissaan." + +"Minua vastaan", lisäsi Ilam. + +"Autoin häntä vain hänen taistelussaan oikeuden puolesta", sanoi Rosie. + +"Mutta miksi?" + +"Siksi, että säälin häntä. Siksi että... mutta eikö hän ole +kertonut?... Ettekö kaikki sitten sääli häntä?" + +Hän purskahti itkuun. + +Jetsam meni hänen luokseen ja tarttui hänen käteensä. Rosie antoi sen +kernaasti ja hän piteli sitä omassaan. + +"Miten hyvä te olette!" sanoi hän. "Miltei häpeän sitä, että olen +herättänyt teidän myötätuntonne." + +Äkkiä kuului soittoa. Orkesteri, jonka kaikki olivat unohtaneet, oli +alkanut soittaa nähtävästi omasta alotteestaan. Ja heidän valitsemansa +sävel oli nyt voittolaulu. + +Carpentaria syöksyi ikkunaan. Vetäessään uutimet syrjään huomasi hän +ensi kerran, että päivä jo sarasti. + +"Mitä hiton melua te pidätte?" huusi hän vihaisesti parvekkeelta. + +Soitto lakkasi heti. + +"Me tervehdimme auringonnousua, sir", kuului vastaus. "On aamu. +Luulimme teidän unohtaneen että me olimme olemassa." + +"Niin olinkin", sanoi Carpentaria. "Voitte mennä." + +"Mr. Carpentaria", huusi toinen ääni, naisen varma ja käskevä ääni, +"olkaa hyvä ja avatkaa heti ulko-ovi!" + +Se oli Pauline. + +"Luonnollisesti, neiti Dartmouth", sanoi Carpentaria. "Olkaa hyvä ja +leikatkaa poikki nuora, joka on sidottu kädensijaan. Minä lähetän +sudanilaisen päästämään teidät sinne." + +Hetkistä myöhemmin tulivat sekä Pauline että Juliette sisään. + +"Rosie!" huudahti Pauline ja riensi hänen kaulaansa. + +"Anna minulle anteeksi, rakas sisko", pyysi Rosie, ja he suutelivat +toisiaan. + +"Mutta miksi sinä..." alkoi Pauline, joka ei käsittänyt mitään. + +"Neiti Dartmouth", keskeytti Carpentaria, "minä pelkään, että teidän +täytyy odottaa, kunnes saatte kuulla koko tarinan, ennenkuin voitte +ymmärtää mitään tästä." + +"Mutta palvelijat?" kysyi Pauline. + +"Annoin heille määräyksen mennä nukkumaan virkailijain makuusaliin. +Sanoin sinun niin käskeneen", vastasi Rosie hymyillen. + +"Mutta miksi?" + +"Mr. Jetsam voi selittää kaiken. Minä koetin auttaa häntä ja luulen nyt +onnistuneeni." + +Juliette oli mennyt suoraan Ilamin luo heti sisään tultuaan ja +tutkinut, että hän oli vahingoittumaton. Samassa antoi mrs. Ilam +silmillään merkin, että hänellä oli vielä jotain sanottavaa. +Carpentaria ryhtyi jälleen toimeensa auttajana. + +KOSKA RAKASTIN HÄNTÄ KOETIN SURMATA TEIDÄT KAKSI KERTAA. + +Carpentaria pyyhki kauhistuneen punaista tukkaansa. + +"Miksi?" kysyi hän. + +TE OLITTE JOSEPHUKSEN TIELLÄ. HÄN TAHTOI PÄÄSTÄ TEISTÄ IRTI. + +Josephus irroittautui Juliettesta. + +"Mutta äiti!" sopersi hän. "Sinä olet järjiltäsi!" + +Mutta Carpentarian avulla sanoi mrs. Ilam: + +EN OLE JÄRJILTÄNI MUTTA RAKKAUTENI AINA LIIAN VOIMAKAS. + +"Tiesittekö tästä?", kysyi Carpentaria liiketoveriltaan kauhistuneena. + +"Ei, en tietenkään", vastasi tämä, "ennenkuin oli liian myöhäistä." + +"Miksi varoititte minua ylhäällä pyörässä?" + +"Koska epäilin äitiparkaani. Pelkäsin... en voi sanoa enempää." + +Carpentaria, joka oli nyt hyvin järkytetty, meni ulos huoneesta, ja +Pauline seurasi häntä. + +Mrs. Ilamin silmät olivat nyt suljetut. + + + + +XXXI LUKU. + +SOPUSOINTUA. + + +Tämä kesä oli hämmästyttävän lämmin ja kaunis, milteipä troopillinen. +Aina syyskuun loppuun asti kesti tätä mainiota ilmaa, ja Ilojen +Kaupungilla oli siitä luonnollisesti mitä suurinta hyötyä. Suurten +elokuunjuhlien jälkeen luulivat monet syyskuun käyvän huonoksi, mutta +se ei pitänyt paikkaansa. Kuukauden ensi viikkona maksoi yli miljoona +ihmistä viisikymmentätuhatta puntaa kassalaatikoihin nauttiakseen +Ilojen Kaupungin huvituksista, ja koko Lontoossa vallitseva vesipula +ei täällä haitannut, sillä Ilam ja Carpentaria olivat antaneet kaivaa +omat, syvät kaivot. Kentät ja puutarhat pysyivat siten raikkaina ja +vihreinä koko kuivan kesän. + +Kaikenlaisten juomien menekki puistoissa olevissa kahviloissa oli yli +odotusten. Laskettiin, että yhden Carpentarian konsertin aikana juotiin +kaksitoistatuhatta tuoppia olutta orkesterilavan näkyvillä. + +"Tämä", sanoi Carpentaria, "vasta on menestystä. Ei kukaan johtaja +ennemmin ole voinut kertoa, että hänen konserttinsa aikana juotiin 100 +tuoppia olutta minuutissa." + +Ja hän oli oikeassa. Menestys vallitsi Ilojen Kaupungissa. Menestys oli +painanut leimansa jokaiseen Ilojen Kaupungin jäseneen, ja varsinkin +Carpentariaan, vaikka hän koetti olla kuin ei se olisi merkinnyt +hänelle mitään. Mutta tietysti se merkitsi hänelle paljon. Hän oli +Lontoon suosikki ja hän tiesi sen itse. Kaikki hänen aikaisemmat +voittonsa eivät olleet mitään tähän verrattuna, tämä oli menestys sekä +hänelle itselleen että hänen aatteilleen. + +Eräänä iltana syyskuun lopulla, erään harvinaisen hyvin onnistuneen +konsertin jälestä laski Carpentaria tahtipuikkonsa nuottitelineelle +hiukan hajamielisen näköisenä kumartaen yhä uudelleen vastaukseksi +hurjiin suosionosoituksiin. + +"Mikä vanhusta vaivaa?" kysyi torvensoittaja kuiskaten +vierusmieheltään. He kutsuivat johtajaansa vanhukseksi arvatenkin +siksi, että hän oli nuorempi kuin useimmat heistä. + +"Herra tiesi", vastasi toinen. "Ehkäpä mies on rakastunut." + +"Niin, sitähän hän on", sanoi ensimmäinen. "Sen kaikki tietävät." + +Carpentaria meni alas lavalta kadotakseen kansanjoukkoon, mutta pian +kuuli hän äänen takanaan. + +"Mr. Carpentaria!" + +Hän ikääntyi nopeasti. Se oli naisen ääni, ja vielä enemmän, se oli +Paulinen ääni. Oliko Pauline tullut häntä tapaamaan? Mahdotonta. Se +olisi ollut liian ihanaa. Mutta hän päätti päästä selville asiasta ja +kysyi tavalliseen suoraan tapaansa: + +"Tuletteko erikoisesti minua tapaamaan?" kysyi hän. + +"Kyllä", kuiskasi tyttö. + +"Se oli hyvin ystävällistä teiltä", sanoi Carpentaria vavisten ilosta. + +"Ei", sanoi Pauline, "minulla on jotain teille kertomista... ja..." + +Hän keskeytti epävarmana. + +"Menkäämme hiukan kävelemään", ehdotti Carpentaria. + +"Niin, se olisi hauskaa", sanoi Pauline aivan luonnollisesti. + +He menivät puutarhojen läpi pengermää kohti. Heidän ympärillään oli +valoisaa ja kuului naurua. Silloin tällöin kaikui soittoa jostain +pienestä kahvilasta, ja joskus kuulivat he myös ammuntaa ampumaradoilta +tai jonkun eläintarhan leijonan ulvontaa. + +"Tahdotteko mennä pengermälle?" kysyi Pauline. + +"Ei, neiti Dartmouth", sanoi Carpentaria, "minä ehdotan, että menemme +virranuomaan. On luode — me saamme olla yksinämme, ja saamme nähdä sekä +ilotulituksen että ihmisjoukot. Siellä ei kukaan voi meitä häiritä." + +Avaimellaan hän avasi ristikkoportin, joka sulki virranuomaan johtavan +tunnelin. He menivät sen läpi ja hän sulki portin jälleen. Juuri heidän +tullessaan uomaan levisi ensimmäinen rakettijoukko taivaalle. Näky oli +suurenmoinen, ja kaikuvat hurraahuudot heidän ympärillään ja yllään +tekivät sen vielä juhlallisemmaksi. + +"Teillä on siis jotain kertomista minulle", sanoi Carpentaria ja +potkaisi hajamielisesti kiveä. "Minulla on myöskin jotain teille +kertomista." + +"Todellako?" kysyi Pauline. + +Carpentaria katsoi tutkivasti hänen kasvojaan ja koko olentoaan. +Hän oli surupuvussa, sillä mrs. Ilam oli kuollut kaksi päivää +niiden tapahtumain jälkeen, joista on kerrottu edellisessä luvussa. +Carpentarian mielestä ei ketään naista voinut surupuku pukea niin hyvin +kuin Paulinea. + +"Ja mitä tahdotte kertoa minulle?" kysyi hän. + +"Se koskee serkku Ilamia", sanoi hän. "Ette kai ole tavannut häntä +tänään?" + +"Ei, olen ollut hyvin yksin tänään. Juliette on ollut poissa koko +päivän — hän valmistelee häitään — on vain muutama päivä enää aikaa." + +"Niin, siitähän juuri tahdoin puhua", sanoi Pauline. "Ilam-serkku pyysi +minua sanomaan teille, etteivät he kuitenkaan mene naimisiin ensi +viikolla." + +"Mitä!" huudahti Carpentaria. "Miksi ei?" + +"Siksi, että he menivät tänä aamuna naimisiin. He ovat jo häämatkalla." + +"Ja Juliette on petkuttanut minua siten", sanoi Carpentaria katkerana. + +"Joka tapauksessahan sen piti tapahtua hiljaisuudessa", sanoi Pauline. +"En luule serkku Ilamin olleen erikoisen ihastunut siihen ajatukseen, +että teidän orkesterinne soittaisi kirkossa. Tiedättehän miten +hermostunut hän on." + +"Teidän niin saneessanne", sanoi Carpentaria, "muistan, miten +kiihkeästi Juliette tänä aamuna suuteli minua. Ihmettelin miksi hän +niin teki. Mutta tämäpä on sangen merkillistä, sillä minullakin on +viesti teille. Oletteko nähnyt neiti Rosieta aamun jälkeen?" + +"Ei", sanoi Pauline, "hän matkusti Julietten kanssa." + +"Niin, hän matkusti Julietten kanssa. Ja hän on tehnyt samoin kuin +Juliette. Mr. Jetsam, Ilam pyysi minua ilmoittamaan teille, että hän +on mennyt sisarenne kanssa naimisiin jo tällä viikolla ensi viikon +sijasta. Hän oli pahoillaan, mutta hän vihaa julkisuutta. He menivät +siviili-avioliittoon." + +"Miten hävytöntä!" huudahti Pauline. + +"No niin", sanoi Carpentaria, "teillä ei ollut mitään sitä vastaan, +että nuo kaksi muuta petkuttivat minua, mutta kun on teidän vuoronne +tulla petetyksi, tulee toinen ääni kelloon. Nuo kaksi paria ovat kai +tehneet salaliiton meitä vastaan. Ja he ovat onnistuneet sangen hyvin. +Eikö teistäkin?" + +"Minusta he ovat käyttäytyneet inhoittavasti", sanoi Pauline. + +"Ja me kaksi olemme yksinämme koko viikon, te omassa talossanne ja minä +omassani", sanoi Carpentaria. + +Hetkisen oli hiljaista, ja sitten Carpentaria kuuli nyyhkytyksen. + +"Mutta hyvä ihme, ette kai itke?" kysyi hän. + +Pauline ei vastannut. + +Hän oli paljastanut itsensä itkullaan, hän oli ilmaissut salaisuutensa. +Hän oli nyt saanut aikaan tapahtuman, jota missään tapauksessa ei +olisi voitu siirtää enää tuonnemmaksi. Sanalla sanoen: Carpentaria +koetti lohduttaa häntä. Voitte arvata miten hän sen teki. Voitte arvata +vastustiko Pauline. Voitte arvata onnistuiko hän pyrkimyksissään. + +Neljännestuntia myöhemmin kertoi Pauline hänelle, että molemmat +sisarukset aina olivat ihailleet häntä, Rosie vielä kiihkeämmin kuin +hän, mutta että tuo ihailu ei ollut mitään niiden tunteiden rinnalla, +joita hän nyt tunsi häntä kohtaan... ja niin edespäin. + +Ja ilotulitus ja suuren ihmisjoukon kättentaputus muodosti kohtaukselle +juuri sellaisen näyttämön kuin Carpentaria halusi. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78375 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5dd237e --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78375 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/78375) |