Initial commit of ebook 78391 filesHEADmain

5 files changed, 4948 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78391-0.txt b/78391-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..7460490
--- /dev/null
+++ b/78391-0.txt
@@ -0,0 +1,2431 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78391 ***
+
+
+
+
+MAININKI JA VAAHTOPÄÄ
+
+Runoja
+
+
+Kirj.
+
+AARO HELLAAKOSKI
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Oy,
+1924.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+I
+
+Naapurit
+Pakkanen
+Talvinen näky
+Käy sisähän hiljaisuus —
+Ne puhuvat — 
+Ken hiihtäjä — 
+Peippo ja minä
+Napapiirin kevät 1, 2
+Iltalaulu
+Lauluja rannalta 1 — 4
+Aurinkolaulu
+Erämaassa
+Tyytymys
+
+II
+
+Veljeilyä
+Mitävarten heitä —
+Pikkarainen laulu
+Lumipyryssä
+Julkisuuden koiralle
+Realipolitikko
+Vappumonoloogi
+Pienen tytön värsykirjaan
+Äiti, anna anteheksi —
+Enskerrat kun aurinko nousi —
+Kokemus ja kaipuu
+
+III
+
+Talviaurinkoa
+Kevätlaulu
+Tulenliekillä leikimme —
+Serenaadi
+Sanattomasti
+Nokikanto
+Kun kirjotin kirjeen
+En tiedä —
+Näky
+Jos onnea ei —
+Parakraafi
+Satimessa
+Mit’ ikään onni —
+Elämän keskipäivä
+
+IV
+
+Kantaatti:
+   I. Infernon poika
+  II. Infernon marssi
+ III. Enkelten laulu
+  IV. Voittaja
+   V. Profeetta
+  VI. Rakkaus
+ VII. Kuoro
+
+V
+
+Vanha laulu
+Lemmenlehdet ja pohjatuuli
+Juopon juttu
+Matti ja Maija
+Tuppilan Jussi
+Paha mies
+Olipa kerran —
+Minä etsin —
+Pitkä matka
+Carmen saeculare
+Parantajat
+
+
+
+
+
+
+I
+
+
+
+
+NAAPURIT
+
+
+Kylväjä, uskossa keväimen, 
+maan multahan kätki siemenen.
+
+Tuli kesä. Hän katseli laihojaan, 
+ne poudassa kypsyivät povella maan.
+
+Tuli syksy. Hän satonsa leikata sai, 
+jyvät kultaiset aittaansa korjasi kai.
+
+Oi, kylväjä, iloitse onnestas, 
+älä puoleeni käännä katsettas;
+
+mä mitään en sarkaani kylvänyt, 
+en kesältä mitään mä pyytänyt,
+
+tuli syksy, metsät jo kellastui, 
+nyt jyvää en ainokaista pui,
+
+syystuuli yli aution peltoni vain 
+käy keltalehtiä tanssittain.
+
+Pois, naapuri, käännä katsehes. 
+Sua kaipaa en neuvoines, lohtuines.
+
+Ma rakastan martoja kenttiä vain 
+ja tanssia lehtien katoavain.
+
+
+
+
+PAKKANEN
+
+
+Metsätieltä soivat kulkuset 
+niinkuin muistot ikimennehet.
+
+Laaja hankivaippa verhoaa 
+vanhaa nukkunutta maailmaa,
+
+jonka yllä tähdet korkeat 
+tuntehettomina tuikkivat.
+
+Jossain metsähiiri vikisee 
+— kärppä ehkä kurjaa runtelee.
+
+Jänön parkaisun sa kuulit kai? 
+— kettu ehkä saaliin siitä sai.
+
+Vait on taasen metsän hämäryys. 
+Pakkanen vain puheenvuoron pyys,
+
+halki raikahutti järven jään 
+kietoin rannat pitkään jylinään.
+
+Saalihiltaan loikkaa kärppä pois, 
+kettu laukkaa niinkuin kuolo ois.
+
+Kiihtyy kirpelöivä pakkanen. 
+Sammunut on ääni kulkusen.
+
+
+
+
+TALVINEN NÄKY
+
+
+Pimeähän pitkään 
+rako aukeaa.
+Näy ei armot mitkään, 
+näkyy talven maa;
+
+pakkastaivahalla 
+sauhupatsahat, 
+talot niitten alla 
+hangen saartamat. —
+
+Rakosesta kahden 
+pitkän pimeän 
+katsoo yli lahden 
+päivä kylähän,
+
+kylän taakse heittää 
+kylmän katsehen, 
+metsiin, joita peittää 
+lumi valkoinen.
+
+Näkyi sieltä jostain 
+sauhu eilettäin,
+rukouksen nostain 
+taivaskantta päin.
+
+Liekkö ollut keitten 
+pyyntö viimeinen, 
+taakse umpiteitten 
+unohdettujen?
+
+Hiljaa nyt on siellä 
+tölli takamaan,
+nietos kaivotiellä 
+nietos portaallaan. —
+
+Lyhyt hämär hankein 
+tölliin haparoi,
+jota oksin kankein 
+kuuset vartioi,
+
+mutta yö jo ryhtyy 
+maita peittämään; 
+huomispimi yhtyy 
+eilispimeään.
+
+
+
+
+KÄY SISÄÄN HILJAISUUS —
+
+
+Käy sisähän, hiljaisuus, 
+tuo takaisin suruni mulle, 
+tuo sieluuni levottomuus 
+ja takaisin suruni mulle.
+
+Ei olla voi köyhempää
+kuin hän, joka surunsa kieltää. 
+Muu menköön. — Sa tule, sa jää! 
+sua, ainoa, tahdo en kieltää.
+
+
+
+
+NE PUHUVAT —
+
+
+Ne puhuvat ihmisistä 
+ja jumalistakin.
+Oi, molemmista niistä 
+pois olla tahtoisin.
+
+Ma tahtoisin joku olla, 
+joku täällä ollut vain, 
+jok’ ei tahdo muuta olla 
+kuin joku ollut vain,
+
+joku, rakastanut teitä 
+ja teihin tyytynyt, 
+joku, liki ollut teitä 
+ja teistä väsynyt.
+
+
+
+
+KEN HIIHTÄJÄ —
+
+
+Ken hiihtäjä hankien harjalla lie? 
+Et tietää voi — kuka lienee. 
+Mihin johtaa eessäsi säihkyvä tie? 
+Et tiedä minne vienee.
+Tuli maaliskuu, tuli aurinko luo. 
+On juopunut hiihtäjä tuo.
+
+Ne nukkuvat alla hankien 
+sinipiiat ja Tapio-ukko,
+yhä Metsolan portill’ on pakkasen 
+ja talven kireä lukko.
+On äänetön hankien kirkkaus 
+ja taivaan holvien korkeus.
+
+Mut hiihtäjä, missä sun mieles on? 
+Sitä, juur’ sitä ethän tiedä,
+vain antanet johtaa auringon, 
+lumikenttien säihkyn viedä. 
+Sinä liu’ut itsesi luota pois 
+kuin verissäs ääretön aurinko ois.
+
+
+
+
+PEIPPO JA MINÄ
+
+
+Oi peippo, helkkyy laulus sun 
+niin luottavaisna julki,
+kautt’ akkunani avatun 
+se korvihini kulki.
+
+Sull’ onhan kesä autuas 
+pian vehmahinnaan eessä, 
+pian aukeaa se vastahas 
+niin korkeana, seessä.
+
+Sa pieni, osas helppo on 
+— vain uskoa ja luottaa. 
+Sa katso: lahjat auringon 
+jo edessäsi vuottaa.
+
+Sa kiitä osaas, pienoinen. 
+Pian uskos talven voitti, 
+sai koivunsilmut lehtehen 
+ja kentät vihannoitti.
+
+
+
+
+NAPAPIIRIN KEVÄT
+
+
+1
+
+Yli maitten ja merten rajain 
+Kevät tanssii voitosta voittoon, 
+pois talvea takaa-ajain
+yön maille, Pohjaan loittoon. 
+Ja riemuhan ilmat ratkeaa, 
+ilojuhlaan kiihtyvi maa.
+
+Niin kerällä riemun täyden 
+ja juhlasta juhlaan käyden 
+Kevät karkeli kaikkialle, 
+niin maailmanmatkallansa 
+hän voitonhurmassansa
+tuli kauvas pohjoiseen, napapiirin alle.
+
+Yhä täynnä voittajamieltä
+hän hulmusi ylitse metsäin, soiden, 
+ja uupunut talvi hoippuneiden
+hätäpäissään pakeni tieltä.
+
+Mut miks niin kylmää, vaiteliasta? 
+Miks kiitosta ei, ei ääntäkään? 
+Kevät seisahtuu, ja nyt vasta 
+hän katsovi, hieroen silmiään. 
+Ei lehteä puuss’ ole ainokaista, 
+ei kukkaa pienintä kentällä paista, 
+ei iloa ilmoille raikuvaa,
+ei yhtään ihmistä nauravaa. 
+Niin raskas on humina kuusien, 
+veden kuohu kylmä allaan, 
+niin kaukana, vilussa värjyen on 
+aurinko taivahallaan.
+Pajupensas lätäkön reunalla vain 
+on tuntenut Kevään tulon, 
+ja ujona tarjovi kurkottain 
+se kukkainsa köyhän sulon; 
+joku vihreä korsi kyljessä mättään 
+sekin tervehdykseksi puistaa kättään;
+joku harmaja lintu huutelee 
+kuin itkevän lapsen lailla; 
+joku ihminen työhönsä astelee 
+niin kasvoilla huolekkailla.
+
+Kevät tunsi jo kammon ahdistavan. 
+Hän hiipi luo pajupensahan
+ja kuiskasi korvahan tälle:
+Hyvä ystävä, miks ootte köyhiä niin 
+ja kitsaita Kevähälle?
+Ma karkoitinhan jo Talven pois. 
+Nyt riemun aika ja leikin ois.
+
+
+2
+
+PAJUN LAULU
+
+Niin pitkä on talven valta 
+kuin ikuinen se ois,
+
+meni aurinko taivahalta, 
+meni elämä luotamme pois.
+
+Kevät, turhan toivon toitko 
+sa meille jällehen,
+
+sa luvata meille voitko 
+myös suvea hiukkasen?
+
+On juurillamme routaa, 
+syli kylmä on soitten veen.
+
+Suo vielä hiukkasen poutaa 
+ja me nousemme uudelleen.
+
+
+
+
+ILTALAULU
+
+
+Jo kohina illan tuulen 
+käy metsiä tuudittain, 
+jo tervehtivän sitä kuulen 
+ma lintujen raukeain.
+
+Oi tuuli, jok’ ennen yötä 
+käyt metsiä siunaten, 
+tuo vuotehelleni myötä 
+yks onnen hiukkanen,
+
+sa illan kohinan ääni, 
+tee mulle armotyö ja 
+laula unehen pääni, 
+joss’ on jo valmis yö.
+
+
+
+
+LAULUJA RANNALTA
+
+
+1
+
+Jopa aurinko maata turtaa 
+hyvin hellitti poutasäin. 
+Tien roudan lävitse murtaa 
+elo ikuinen päivää päin,
+
+moni vihreä pälvitilkku 
+jo kentillä kuumottaa, 
+ens rentukan keltapilkku 
+puron vartehen puhkeaa.
+
+Jopa ulapan auki huhtoi 
+suvituuli huoleton,
+jäät rannan kivihin 
+ruhtoi ja nostatti aallokon;
+
+jäälauttoja hartehiltaan 
+ne paiskovat vaahtopäät, 
+ja sihisten sulavat iltaan 
+ne mennehen talven jäät.
+
+
+2
+
+Se kantele soitettavaksi, 
+kuin muutkin, tehtihin kai, 
+kupu vuoltiin kaikuvaksi, 
+ja se heleät kielet sai.
+Mut minne, minne se joutuikaan, 
+kun soitettu ei sitä milloinkaan?
+
+Jäi unhoon se laatijaltaan, 
+kai unohtui muiltakin,
+jäi loukkohon se, tomun valtaan, 
+puri ruoste sen kielihin.
+Niin kantele odotti loukossaan, 
+mut soitettu ei sitä milloinkaan.
+
+Ja kuka sen kerran keksi 
+jo kielin katkennein,
+toi vanhoille ihmeheksi, 
+leluks lapsille yksintein;
+piti lapset sen leikkilaivanaan.
+Mut soittaneet eivät sitä milloinkaan.
+
+Kun vihdoin se leikkipaatti 
+sai tuohesta purjehen,
+ens tuulen puhuri saatti 
+yli ulapan kiehuvan sen.
+Lens kauvas se, kuohut keulassaan, 
+mut soitettu ei sitä silloinkaan.
+
+Pois autiorannalle heitti 
+sen kuohut jonnekkin
+ja helein hiekoin peitti 
+sen pienen ruumihin.
+Niin löytänyt oli se rauhan maan, 
+Mut soitettu ei sitä milloinkaan.
+
+
+3
+
+Lähdössään oli merimies.
+
+— Minne matkasi lienee?
+
+— Kukapa sen niin varmaan ties 
+minne tuulet vienee.
+
+— Tuultenko vietävä oot sinä vain?
+
+— Tuulta on paljo mun matkassaan.
+
+— Olkoon. Mut missä sun aatteesi ovat, 
+miehentahtos, ja määräsi kovat? 
+Ilman niit’ olet irtolainen,
+aalloilla keinuva korkki vainen.
+
+— Merelle, merelle pauhaavalle 
+saattaa sortua mies.
+saattaa painua aallon alle 
+tai säilyä voi, kenties.
+Vaikka en päätyisi milloinkaan 
+minkäänlaisehen valkamaan, 
+niin vaaran vierellä voitto lie, 
+taistossa elämän tie.
+
+
+4
+
+Ma rannan aaltoja lukea koin, 
+ja niit’ oli monta, monta. 
+Vain keinua niitten keralla voin, 
+mut lukea — mahdotonta.
+
+Ei sellaista tekstiä lukea voi 
+sen painetun kirjan lailla; 
+ken aaltojen kirjan suuren loi, 
+lukutaitoa hänkin oli vailla,
+
+hän tunsi vain ihanan hurmion 
+ja elämänriemun täyden,
+ikiunten syliin mi vievä on 
+kuin aallonkeinussa käyden.
+
+Mit’ ei voi viisaus kirjoineen, 
+sen voi tuo läikky laineen, 
+joka sielun, aineesta syntyneen, 
+taas laulaa lepohon aineen.
+
+
+
+
+AURINKOLAULU
+
+
+Sykkää, sykkää vielä jotain tuolla, 
+rinnassa sykkää, viel’ en tahdo kuolla.
+
+Viel’ on mieli alttiimpi päivälle kuin yölle 
+viel’ on altis turhalle, tukalalle työlle,
+
+joll’ on tahto löytää viisaus ja hyvyys, 
+elämän murheesta riemun syvyys.
+
+— Aurinko armas, paista vielä hetki, 
+valaise mun elämäni autio retki.
+
+tee väkirynnäkkö sydäntäni vastaan, 
+anasta se asunnokses sun ainoastaan,
+
+jotta se surussakin kasvaa voisi, 
+yöhön astuessaan kypsempi oisi.
+
+
+
+
+ERÄMAASSA 
+
+
+Kuin levotonna harhaellut oonkaan 
+tään pitkän päivän pitkin erämaita! 
+Ma, jättäin asumukset viimeisetki 
+ja kiertäin salo töllein peltotilkut, 
+oon kapuellut poikki kumpujen 
+ja kuunnellut kuin hartellilla niitten 
+soi virsi huojuvaisten petäjäin. 
+Ma eksyttäväin karjapolkuin pohjaa 
+oon tapaellut soitten reunamilta. 
+Ja vaatteet pääni päälle vyöttäen 
+oon uinut poikki järven, jossa 
+ol’ verenkarvainen ja tumma vesi, 
+ja silloin nauroin, konsa jäseneni 
+veen alta paistoi niinkuin kupari, 
+kuin kupari, niin kiinteänä paistoi
+
+jokainut jäsen, mutta notkeana 
+ja varmoin viilloin vettä puhkoen. 
+Mik’ onkaan riemu, hurmio ja riemu, 
+kun tahto käskee, ruumis tottelee, 
+tuo ruumis, heikko, mutta sitkeä.
+
+Niin metsän uumenista viihdytystä 
+löys mieli ärtynyt, löys ruumis voimaa. 
+Pois haihtui uupumus ja katkeruus. 
+Mut pitkin taivaan haaleata pintaa 
+on harmajissaan pilvet kiitäneet. 
+Ma tuskin huomasin kuin sulloutuivat 
+ne tiukkaan taivahalle tuuliselle 
+— ja niin on sade yllättänyt mun. 
+Nyt hämy tihenee, ja ilta tummuu, 
+jo huokaa raskahasti metsä laaja, 
+kun lähestyvän sateen ensi kuurot 
+lyö pauhuin puitten oksiin, kallioihin.
+
+Yö saapuu. Yksin metsämaille
+jäin alle sateen, alle myrskyn ruoskan, 
+ja rintaan pyrkii ahdistava hätä 
+kuin lapsen, pimeähän hyljätyn.
+Mut lähtisinkö ihmisasunnoita
+taas etsimään — ja suojaa pyytämään? 
+Ei, heit’ en kaipaa, enpä kaipaa ketään. 
+Ma tahdon olla yksin. Terveheksi 
+ma tahdon tulla metsän synkkyydessä 
+ja tuulen alla, sateen ruoskiessa.
+Näin saakoon taasen pitkäst’ aikaa olla 
+mun suojanani villi metsä vain,
+se hulluin luonnonvoimain vihaa vastaan 
+ja elämää ja ihmisiä vastaan
+mua suojelkoon kuin jotain petoa, 
+kuin sutta, joka haavoitetuin rinnoin 
+sen viidakoista suojaa vaatii
+ja suojan ottaa.
+
+Tuon jyrkän vuorenseinän kupehelta 
+ja selkä vasten kovaa kalliota 
+saan kyllin suojaa, kyllin armoa 
+— saan minkä saan, mut pyytämättä saan.
+
+Yö tummukoon. Ja villiin erämaahan 
+nyt sammionsa sade kaatakoon. 
+Sen raskas ääni — pisaroitten pauhu,
+kun metsän uumeniin ne uppoavat 
+—  puunlatvuksissa tuulen vihellys —  
+se olkoon tuutulaulu turvallinen, 
+se olkoon seinä, jonka takaa
+ma kirkkain mielin saatan siunata: 
+hyv’yötä maa ja maailma.
+
+
+
+
+TYYTYMYS
+
+
+Mik’ onkaan päivän ihanuus 
+yli kaiken maailman!
+Jok’ aamu syttyy ihme uus 
+ja sammuu iltahan.
+
+Ei mielialojen vaihtelut, 
+ei raskas menneisyys 
+sitä heittele, ken auennut 
+ja altis olla pyys.
+
+Mitä uskoa tunnustaa ma voin, 
+se ei kuulu kellekkään.
+jos hartauden hetken toin 
+vain arjen vilinään.
+
+Ja ma tuon sen, niinkuin uupunut, 
+joka työstä huoahtaa
+ja katsoo kuinka muuttunut 
+on ihanaksi maa.
+
+Mitävarten tänne synnyttäis 
+jos kirous vain ois
+se, mikä saaliiksemme jäis 
+kun kerran käymme pois?
+
+Miks emme etsis iloa, 
+jos löytää voimme sen? 
+Miks oisi meille maailma 
+vain laakso murehen?
+
+Jok’ aamu syttyy ihme uus 
+ja sammuu iltahan.
+Mik’ onkaan elon ihanuus 
+yli kaiken maailman!
+
+
+
+
+
+
+II
+
+
+
+
+VELJEILYÄ
+
+
+Minä himojeni kanssa veljeilin 
+ja ne olivat veikkoja veikkoin. 
+Ei niill’ ollut haamua helvetin, 
+ei häntää, ei sorkkia peikkoin.
+
+Tosin olivat ne joukkoa riivattua 
+ja tahtia vailla ja tapaa,
+mut olalle reilusti löivät ne mua 
+ja niill’ oli katse vapaa.
+
+Jos silloin tällöin ne hommihin vei, 
+joist’ ei sovi puhua julki,
+niin huoleta ei, ja kaduta ei, 
+jos niitäkin teitä kulki.
+
+Ja jos vielä mua joskus kuivattais 
+lain puustavin alla olo,
+yhä heisiäpä seuran vapahan sais, 
+joss’ ei lie olla nolo;
+
+ne saattavat ohjata oikeampaan 
+kuin kirjat ja järjen ääni
+ja ne oppivat alati matkallaan, 
+sillä niill’ on avara lääni.
+
+
+
+
+MITÄVARTEN HEITÄ —
+
+
+Mitävarten heitä mä pilkkaisin, 
+jotka on mua huonompia,
+mitävarten toisille hurraisin, 
+jotka on mua parempia.
+
+Ei ole ykskään nokkaansa saanut 
+muille kuin ittellensä.
+Viisaan onni on viisautensa 
+ja tyhmän onni tyhmyytensä.
+
+Hyvä on tyytyä muihin, ja itte 
+jyrsiä kannikkaansa,
+juoda jos on juotavaa, 
+laulaa milloin laulattaa, 
+ja viljellä laiha maansa.
+
+
+
+
+PIKKARAINEN LAULU
+
+
+Yhtä vähän kuin ma olen 
+käskettävä kenenkään, 
+yhtä vähän itse polen
+ihmislasta yhtäkään.
+
+Jos lie keissä kelvollista 
+itsekseni iloitsen.
+mik’ ei siedä katsomista, 
+näkemättä jättänen.
+
+Nurkumatta väistän heitä, 
+jotk’ on itsetärkeät,
+jopa kartan valtateitä, 
+jotta välttyis rähinät.
+
+Mut ken vaikka varpahille 
+astuu mua tahallaan,
+nyrkistäni annan sille, 
+jotta oppii muistamaan:
+
+yhtä vähän kuin ma polen 
+ihmislasta yhtäkään,
+yhtä vähän itse olen 
+poljettava kenenkään.
+
+
+
+
+LUMIPYRYSSÄ
+
+
+Kai saattelin tyttölasta 
+ma äsken kotiaan,
+kai silmästä kiehtovasta 
+sain kutsun uskaltamaan,
+
+mut vaitipa annoin kättä, 
+»hyvän yön» tylyn toivotin, 
+edes hetkeä viivähtämättä 
+pyryilmaan painausin.
+
+Kai kyllä sen tunsin: kaksi 
+olin silmää pettänyt.
+Mut mieleni vapahaksi 
+todentotta ma tunsin nyt.
+
+Mitä kuuluu mulle naiset 
+nuo hiiren-lemmekkäät 
+ja kuutamonkatsojaiset 
+ja viisahat pikku-päät.
+
+Mut annas, kun kohdanneisin 
+rutihullun tyttösen,
+käsin kantaen sen veisin 
+pois hullujen onnehen.
+
+
+
+
+JULKISUUDEN KOIRALLE
+
+
+Miks vapiset omissa housuissas 
+sa koira, sa miesi löyhä?
+Jos kerjäät edessä kuulijas, 
+oot totisesti köyhä.
+
+Hyvin tajunnet liukkaalla järjelläs 
+tään päivän tunnusmerkin,
+ja tunnonherkässä hännässäs 
+on sielu herkistä herkin.
+
+Mut häntä jos koiran kunnia lie, 
+älä laske noin sitä lakoon,
+älä hiidessä kunniaasi vie 
+noin häveten koipies rakoon.
+
+
+
+
+REALIPOLITIKKO
+
+
+Miss’ eilistotuus olleekaan, 
+se orhi vaahtokuono,
+se, jolla ratsain kunniaan 
+mies päästä saattoi huono. 
+Se tänään rankkurille annettiin 
+ja kulkukoiran viereen kuopattiin.
+
+Uus totuus nyt jo keksittiin, 
+ja uljas kyll’ on tääkin; 
+se paperist’ on tehty niin 
+ett’ paperia on pääkin.
+Ehkei se kelpais rankkurillekkaan, 
+ma siitä silti parhaan ratsun saan.
+
+Voin paperisen orhin sen 
+ma sanoin kyllä ostaa, 
+ja, hieman vielä paikaten, 
+vaikk’ alttarille nostaa.
+Tään päivän sill’ on oiva ratsastaa. 
+Kai huomiseksi jonkun uuden saa.
+
+
+
+
+VAPPUMONOLOGI
+
+
+Valkolakki, valkeat hansikkaas 
+— väärä lippuko mastossa taas? 
+On. Nyt mennään joukkoon 
+yhden-päivän-houkkoon.
+
+Susi, ole nahkassa lampaitten, 
+kaapparilaiva, ole valkoinen, 
+säikehes, villi veri.
+ruususolmulle keri.
+
+Vappumielellä aurinkoon! 
+Silmä tyynenä katsokoon 
+menoa, melua joukkoin 
+yhden-päivän-houkkoin.
+
+
+
+
+PIENEN TYTÖN VÄRSYKIRJAAN
+
+
+Jokaisella kiltillä tytöllä 
+on oma pikkuenkeli, 
+valkoiset siivet seljässä, 
+joilla se taivaasta lenteli.
+
+Pilven syrjällä istuen 
+katselee hyvä Jumala, 
+halliten joukkoa enkelten, 
+käskien niitten totella.
+
+Jokaisen kiltin tytön luo 
+oma enkeli lentelee,
+hyviä unia hänelle tuo, 
+yöllä ja päivällä suojelee.
+
+Kun olet ahkera koulussa, 
+syöt kiltisti kaurapuuroa, 
+isää ja äitiä tottelet, 
+niin enkelit ovat iloiset.
+
+mutta jos paha oot, juonikas, 
+etkä syö sitä puuroas,
+silloin on enkelit suruissaan 
+ja Jumala itkee taivaassaan.
+
+
+
+
+ÄITI, ANNA ANTEHEKSI —
+
+
+Äiti, anna anteheksi 
+kolttoseni kirjavat, 
+jotka saivat suruiseksi 
+sydämesi sopukat.
+
+Jumalilta, ihmisiltä 
+anteheksi pyydä en,
+pyydänpähän yksin siltä, 
+jonk’ oon eessä syyllinen
+
+siks’ ett’ annoit, tiettävästi, 
+kaiken anteeks eeltäpäin 
+— siit’ on pitkä jälkirästi 
+jäänyt aneltavaks näin.
+
+Vastaisetkin anteheksi 
+anoen nyt antaos. 
+Eihän tiedä mitä keksi 
+vielä poikahulttios,
+
+kun ne vielä veret soivat, 
+sydän levotonna lyö, 
+kun on vielä nyrkit oivat, 
+sappi sisuksia syö.
+
+
+
+
+ENSKERRAT KUN AURINKO NOUSI —
+
+
+Enskerrat kun aurinko nousi 
+mun kehtoni piirihin,
+en tiennyt mitä päivät toisi, 
+mut huusin kuitenkin.
+Ja päivät ne ajavat toisiaan. 
+Mitä on ne tuonehet tullessaan?
+
+Kai tuhansin kierroin juoksi 
+jo ylitseni auringon tie, 
+toden ankaran tuoden luoksi, 
+mut enään ei huudettu lie. 
+Niin päivät on ajaneet toisiaan. 
+Ne tuskalla kyntivät uhriaan.
+
+Sen käsittelyn mä kestin, 
+joskohta läähätin.
+Ma huutoni uhalla estin 
+ja leikit luikkasin.
+Yhä päivät ajavat toisiaan 
+syvin viilloin leikkeen uhriaan.
+
+Niin kyllähän aura vaivan 
+teki jälkeä kuohkeaa, 
+mut en ole tunnoton aivan, 
+olen ihminen, enkä maa. 
+On hermovoimani uupuneet.
+Kuka kylvää ne kynnetyt tantereet?
+
+
+
+
+KOKEMUS JA KAIPUU
+
+
+Jos ei päivää korkeaa 
+koskaan aukeaisi,
+ei tuo silti musertaa 
+kaipausta saisi.
+
+Vaikka ijät asuisin 
+maalla harmajalla
+vielä harmajammankin 
+itkupilven alla,
+
+vaikka korppi raakkuen 
+toivoilleni kukkuis
+kun ne soille murehen 
+umpipäihin hukkuis
+
+— huono oisin, kaipaus 
+jos sentähden vaipuu. 
+Enemmän kuin kokemus, 
+enemmän on kaipuu.
+
+
+
+
+
+
+III
+
+
+
+
+TALVIAURINKOA
+
+
+Anna sun äänesi kirkkahan 
+auringon keralla soida,
+ylitse hangen ankaran 
+säihkyen kipunoida.
+
+Sun on auringon armaus 
+kevättä kirkkahampi, 
+mun on hanki ja turtumus 
+talvea raskahampi.
+
+Lumensa kohtalo satanut on 
+äkäisen rintani ylle
+karkelokentäksi auringon 
+tytölle siivitetylle.
+
+
+
+
+KEVÄTLAULU
+
+
+Sa katso, kukkahan puhkeaa 
+taas vanha, väsynyt maa.
+
+Näet kaiketi lailla Ofelian
+hänen yrttejä meille ojentavan;
+
+kukan sulle, kukan mulle hän antanee, 
+ja nyökkää, ja raskaasti hymyilee.
+
+Ota vastaan se lahja, minkäs sait, 
+se on alttiilla mielellä annettu kait.
+
+Ota vastaan, ota hajamielisnä, vait, 
+kuin antajakin on tuo, jolta sen sait.
+
+Sa katso, kuin kaikkeen jo väsynyt ois, 
+hän kukkaset käsistään karisti pois.
+
+
+
+
+TULENLIEKILLÄ LEIKIMME —
+
+
+Tulenliekillä leikimme. Nyt sen nään, 
+vaikk’ aavistaneet sitä emme.
+Kuin ennen, me emmehän lienekkään 
+nyt herroja sydäntemme.
+
+En eilen peljätä tietänyt 
+tällaista tapausta,
+mut’ onpa niinkuin tuntisin nyt 
+tuhon saapuvan huimausta.
+
+Ikä meidän jos ei lie lapsosten 
+ikä lemmen ja lemmenvalain, 
+sitä varmempi lie vesi hiljainen 
+kai liikkua suurten kalain.
+
+Myös kyllin suorat luontomme lie 
+ja veremme kyllin kuumat, 
+ne kun yhteisvoimin meitä vie, 
+ei auttane järjen tuumat.
+
+No, tulkoon tuho, jos tuleva on, 
+ihan aavistamatt’ ei se tulle.
+Mut laulun tään panen piilohon. 
+Sitä en edes näytä sulle.
+
+
+
+
+SERENAADI
+
+
+Siitä asti kun sinut näin, 
+sekasorto surkea on mielessäin. 
+Intohimot keitti
+liemen tulisen,
+hyvät, pahat sekaisin ne patahansa heitti, 
+loikkien piirissä ympärillä sen.
+
+Poissa oli voima mun tahdostain. 
+Houkka, sitä balettia katselin vain. 
+Valmihiksi soppa
+joutui niin.
+hoilaten se kitahani kaadettiin 
+ihan joka noppa.
+
+Siitäpä juovuin kerrassaan.
+Himot ovat vartijatta valloillaan. 
+Näin ne miehen raastaa
+valittunsa luo.
+Pakenetko? Kuuletko? — lempeästi haastaa 
+paholaiset nuo.
+
+Tahtovat ne kylpeä silmissäs, 
+himoitsevat sointua äänestäs, 
+varrellesi köyrtyin
+hiipivät ne luo.
+ylpeät, ne kesyinä sun etehesi nöyrtyin 
+huultes mehun juo.
+
+
+
+
+SANATTOMASTI
+
+
+Kuin sydämeni riemastui 
+sun, kallis, nähdessäin; 
+ja sanat kaikki unohtui 
+mun mielestäin!
+
+Vain tunnevirta lämpöinen 
+mun rinnastani nous.
+ja lainehilla virran sen 
+mun sydämeni sous.
+
+Jos arkaellen airot käy, 
+niin kuplii virran vuo, 
+ja hiljallensa matka käy 
+sun hengitykses luo.
+
+Ei sanaa kuulu. Kuuluvat 
+vain lyönnit sydänten. 
+— Sa venheeseeni astahdat 
+Niin luottaen.
+
+On kallis lasti matkassani, 
+sun luottamukses on.
+Ma liian suuren lahjan sain. 
+Oon siihen arvoton.
+
+
+
+
+NOKIKANTO
+
+
+Olin pitkänä kantona tielläs sun, 
+ja siihenpä kompastuit.
+Miks et mua lyönyt, vaikka mun, 
+mun vuokseni haavoituit.
+
+Tulit kukkia poimien, laulellen 
+suvi-illalla riutuvalla;
+hymys katse vanhojen honkien, 
+maa värjyi askeles alla.
+
+Pirunpahka, ma vaanin askeltas, 
+nokikanto, kamppasin sun 
+— kukat kaikki sun kirpoi sormistas, 
+sinä puhkesit itkuhun.
+
+Menit pois, sun kukkasi jäivät vain 
+ja sun kyynelhelmesi jäivät.
+Nokikanto, kukkia paljon sain, 
+mut synkkeni suveni päivät;
+
+veti verhon aurinko silmilleen, 
+puut syyttäen päitään puistaa, 
+kukat kenttien itkevät itsekseen 
+— ne kaikki sun käyntisi muistaa.
+
+Olin pitkänä kantona tielläs sun, 
+ja siihenpä kompastuit.
+Miks et mua lyönyt, vaikka mun, 
+mun syystäni haavoituit.
+
+
+
+
+KUN KIRJOITIN KIRJEEN
+
+
+Häpeän sun edessäs, 
+armahain.
+Kun luonnollisin avomielin 
+haastat lemmestäs,
+ryhdyn kirjeen tekoon myös, 
+filosofeeraan kuin houkka 
+ikäloppu kirjatoukka,
+homehtunut, syömä koin.
+
+Ei! Se katkerasti väärin 
+molemmille meille on. 
+Miksi sydämeni käärin 
+jaaritusten verkkohon, 
+kun on minullakin rinta 
+täynnä runsahinta
+uutta elämää.
+
+Armas, ajattele emme 
+miksi, mistä rannoillemme 
+seilas lemmen lippulaiva tää. 
+Astukaamme laivaan,
+nauttikaamme lahjat taivaan, 
+joita meille tarjotaan,
+joita oomme olleet vailla. 
+Riemuitkaamme lasten lailla, 
+joill’ on autuus omanaan.
+
+
+
+
+EN TIEDÄ —
+
+
+En tiedä, jos mainehikkaat 
+lie onnen toukomaat
+kuin kerskuvat raharikkaat 
+ja arvovaltiaat,
+
+mut mun on onneni ainut 
+sun lempesi luona vain 
+kun rintaani vasten painut, 
+minut omakses tunnustain,
+
+ja rikkauteni kallein 
+on laulu, jonka luon 
+ja omalle armahallein 
+nyt huomenlahjaksi tuon.
+
+
+
+
+NÄKY
+
+
+Kuin tauti jäytää kaipaus 
+sun luokses, ainokainen, 
+ja mielessä on ahdistus 
+niin verta kiehtovainen. 
+Se on aikamiehen kaipaus, 
+kun ympärill’ on autius; 
+ma kaipaan luokses silloin 
+niin yksinäisin illoin.
+
+Näen kaukaa pienen huonehen 
+ja siellä kahvipöydän.
+Siell’ naisen mustakulmaisen 
+ma sylistäni löydän.
+Jo pianon ääreen nainen käy. 
+Ei silmän säihke mulle näy, 
+mut kuuluu täysi ääni,
+joka rauhottaa mun pääni.
+
+Kyll’ kuuluu äänin kantavin 
+jos joitain aarioita,
+ne pauhaa tuskaa Carmenin 
+ja Simson-Deliloita,
+mut oudosti ne viihdyttää, 
+ne autiuden lievittää
+kuin moiset jalopeurat 
+nyt ois mun sydänseurat.
+
+Kuin aavat hiekat Saharan 
+mun silmihini siirtyy
+ja hahmot kahden leijonan 
+päin taivaanrantaa piirtyy; 
+jos näännyttävä helle on 
+ehk’ yllä hiekan aution, 
+niin kahta jalopeuraa
+mun katseheni seuraa:
+
+Ne pystypäisnä kulkevat 
+halk’ aavan hietapellon 
+ja silmät mustanhohtavat ne 
+leijonattarell’ on.
+Sill’ onhan kasvot ihmisen 
+kai mulle melko läheisen! 
+Noin hänkin mua seuraa. 
+Voi kahta jalopeuraa.
+
+
+
+
+JOS ONNEA EI —
+
+
+Jos onnea ei mulla itselläin, 
+sun onnessas ma soisin lepääväin, 
+sun sielussasi riemun-kirkkahassa, 
+jok’ on mun hoivassani kasvamassa.
+
+Sun onnes hellin käsin kasvatin 
+ja myrskyiltä sen vaivoin suojasin. 
+Nyt täysin auennut oot lemmessäsi. 
+Kuin vahtisolttu valvon vierelläsi.
+
+Ma soisin lepääväni onnessas, 
+tulikukka, nukahtaisin kuvussas. 
+Ei, ei! Vain vaalia voin kukintaasi. 
+— Puutarhur himokas, sa turvaa kukkamaasi!
+
+
+
+
+PARAKRAAFI
+
+
+Aran haavees aavistanhan sen 
+ja ma myönnyn: käyköön niin. 
+Minä hommaan jostain sormuksen 
+ja me mennään naimisiin.
+
+Me ostamme osakehuoneuston 
+— ne on halpoja nykyisin. 
+Näet: etelän puoleen akkuna on, 
+näet pienen alkoovin.
+
+Ei hätiä mitiä, kunhan vain 
+minut kyyhkyks kesytät, 
+me arkeen auomme sunnuntain, 
+joss’ on ilot hempeät.
+
+Runovärsyjä pannussa paistellaan 
+ja kahviks keitetään
+ja me laakerinlehtiä paiskataan 
+joka rokkaan kitkerään.
+
+Ja minä olen Eerikka-kuningas, 
+sinä Kaarinani mun,
+minä halailen sun polvias 
+ja sylihis unohdun.
+
+Oi kotinen kananen kultainen 
+kuin tahdot, käyköön niin. 
+Hoi! pappi mustatakkinen! 
+Me mennään naimisiin.
+
+
+
+
+SATIMESSA
+
+
+Joutui viisaskin vipuhun, 
+kettu riivattu ritahan, 
+hukka hautahan humahti, 
+karhu kaatui keihä’äsen. 
+Minkä vierähti vipuhun 
+senpä silmihin syvihin, 
+taas min tarttuihe ritahan 
+senp’ on huulihin hyvihin, 
+minkä hautahan humahti 
+senpä muihin muotoisihin, 
+keihääseen min kellistyihe 
+lysmyi lemmen leikkilöihin,
+
+Varjele vakainen luoja, 
+auta armias jumala ettei 
+pää perin palaisi,
+kaula varsin katkeasi 
+näissä pauloissa pahoissa, 
+omin uhmin ottamissa. 
+Anna usko aivuihini, 
+rikas riemu rintahani, 
+että vivussa viserrän, 
+ritasessa riuskuttelen, 
+hukka, hauassa huhuan, 
+karhu, keikun keihä’ässä 
+niinkuin oiva ois oloni, 
+hunajainen muu huvini, 
+vaikka istuisin ijäksi 
+naisen vierehen verevän, 
+soma rengas sormessani, 
+kätten kahle kaulallani.
+
+
+
+
+MIT’ IKÄÄN ONNI —
+
+
+Mit’ ikään onni tarjoiskin 
+se on nautittava varoen. 
+Sun sylihisi valmistin
+ma itselleni vuotehen.
+
+Oot turhaan, kallis, peljännyt. 
+Jos vuoteen kerran itse tein, 
+yöks yhdeks sit’ en pyydellyt. 
+Tein haudan hyvän itsellein.
+
+
+
+
+ELÄMÄN KESKIPÄIVÄ
+
+
+Elämän keskipäivä,
+sinä lähestyt totisin kasvoin,
+mutta silmäsi ovat kuin armaani silmät, 
+tummat ja syvät.
+
+Elämän keskipäivä,
+tulen eteesi hiljaisena miehenä, 
+köyhänä ja laihtuneena,
+uskaliaana yhäti,
+mutta vailla uhmamieltä.
+
+Elämän keskipäivä, 
+en pelkää tuloasi,
+mutta sieluni, vapauteen tottunut, 
+oikkujen hurmaan tottunut, 
+vapisee kasvojesi vakavuutta.
+
+Elämän keskipäivä,
+ota minut vahvuutesi piiriin, 
+kypsytä minuun miehuutta 
+onnen ja onnettomuuden hetkille, 
+kypsytä miehuutta uskomaan, 
+miehuutta rakastamaan.
+
+
+
+
+
+
+IV
+
+
+
+
+KANTAATTI
+
+
+
+I. INFERNON POIKA
+
+
+Ne tahtovat käydä maailmaan, 
+ne jo haastavat kapinasta, 
+ja tuskin heidät hillityks saan 
+läpi porttien painaumasta. 
+Hyvä on — en pidätä heitä, 
+— ma en ole vanginvahti —
+nyt käyköön Helvetin mahti 
+sekin vapauden teitä.
+
+Tämä hullua järjestelmää on 
+näin maailma kahtia panna:
+puol’ toinen, mi käy alla auringon, 
+elon vettä ei toiselle anna.
+He tuolla, he kirjainta seuraa ja sanaa, 
+oman parhaansa tänne he manaa,
+jos kiellettyyn se johti 
+tai kirosi taivasta kohti.
+
+Ylipäätään suoraa väkeä 
+he siimana tänne valaa. 
+Ei ihme, jos mieli äkeä 
+Infernossa voittaa alaa,
+jos tuomitut oikeuttansa kysyy, 
+moni kostoa hautoo povi.
+Se on selvä, ja selvänä pysyy; 
+nyt auetkohon ovi.
+
+Te siellä, te asujat valkeuden, 
+pian näätte nyt vierellänne 
+epätoivonne, kieltonne, kaiken sen, 
+jonka kätkitte itseltänne.
+Valon heimo, sa pelkosi heitä, 
+oman itsesi meissä tapaat, 
+sa tartu käsihin meitä,
+ole vapaa kuin me oomme vapaat.
+
+
+
+II. INFERNON MARSSI
+
+
+Infernon hetki on täyttynyt, 
+sen portit on auki lyöty nyt,
+ulos joukot rynnäkkövalmiit käyvät, 
+sinitaivahan alle järjestäyvät. 
+Alust’ aikain paossa piillehet,
+he nyt ovat esille tullehet,
+he vannoivat loppua maailmalle 
+ja he polkevat nyt sen jalkainsa alle.
+
+Pois tieltä. Turha on vastustaa. 
+Hei, kaukana tuolla jo ratsastaa 
+Infernon poika nuorin,
+hän, iskussa sukkelin, suorin,
+hän, loistava, syntynyt hävittäjäks, 
+Infernon edelläkävijäks,
+hänen eessään ei suorana seistä 
+voi ykskään teistä ei meistä.
+
+Hän tullut on teitä kurittamaan, 
+on vapaus hänellä ratsunaan,
+on ohjina oikeus silkka
+ja ruoskana kirkas pilkka.
+Hänen katseensa heidät puhki syö, 
+hänen ruoskansa kasvoihinne lyö, 
+hän Uskonne joukot jakaa
+ja Toivon hän kiertää takaa.
+
+Hei katsokaa, hänen jäljissään 
+käy mustia pilviä vyörymään, 
+se on meidän, Helvetin uho, 
+ja sen helmassa piilee tuho. 
+Se on omaanne, katkua pistävää. 
+Joko itkettää? Joko yskittää? 
+Oman tuskanne saitteko maistaa, 
+epätoivonne katkua haistaa?
+
+On turhaa maan sekä Taivaan työ, 
+nyt on voittava kipu ja kauhun yö, 
+ja sen turvissa Inferno niittää
+ja laihoa riittää, riittää.
+Hei, kuulkaa huutoa enkelten, 
+kun usvassa lentävät valittaen 
+ne, itkien kauhua allaan, 
+ja yskien tukehtumallaan.
+
+
+
+III. ENKELTEN LAULU
+
+
+Lyötynä on hyvä. 
+Hetki viivästyvä
+uhkaa viime voimat masentaa. 
+Kaikk’ on rikki, jolla
+äsken vielä olla
+saattoi arvovaltaa oikeaa.
+
+Usko lyötiin lakoon, 
+Toivo kärkäs pakoon
+pahan näköä jo säikähtäin. 
+Järkkyy taivaan pielet,
+joukot rienakielet
+riehuu pyhätöitä hävittäin.
+
+Vielä koittakaamme. 
+Avuks kutsukaamme
+ahdistettuin turva, Rakkaus. 
+Rakkauden mahti,
+anna uusi tahti,
+uusi toivo, uusi uskallus.
+
+Kokoon kaikki hyvä; 
+hetki viivästyvä
+saattaa kaiken, kaiken hajottaa. 
+Rakkauden henki,
+auta taistellenki,
+auta joukkoamme hukkuvaa.
+
+
+
+IV. VOITTAJA
+
+
+Infernon nuorin poika, hän pääsi voittajaks 
+ja käskyt rauhan, lempeyden jätti miehillensä. 
+Hän tullehensa tiesi kuin kauhun kantajaks, 
+ties oikeuden armotonta työtä tehnehensä, 
+ties tuskan auran maata nyt syvään kyntäneen 
+ja miekan tiesi lyöneen ja ruoskan sattuneen. 
+On taivas lannistettu, maan käyty oikeus, 
+nyt jatkakoot he itse — on heillä vapaus.
+
+Hän nousi kumpareelle, ja päänsä paljastain,
+loi katsehensa tyyntyneille taistotanterille.
+Siin’ on hän uljas nähdä, kuin aikain sammuvain 
+ois kuolonvahti hän, ja alku tuleville. 
+Infernon öitten muistot jos polttaa rinnassaan, 
+niin hymynä ne hohtaa vain hänen huulillaan, 
+ja viime säde päivän, pois kuolleen, hajonneen, 
+vain uuden aamun hohteen luo hänen otsalleen.
+
+Niin näyttää voi, mut toisin hän itse aavistaa, 
+kun hävityksen viestit hänen silmiänsä kohtaa. 
+Inferno, kauvan vangittu, nyt verta janoaa, 
+ja loimut murhapolttoin yhä vielä hohtaa. 
+On kaikki siellä sekaisin, lyö veli veljeään, 
+ja kuuluu hätähuudot, käy parku yhtenään. 
+On turhaa järjen manaus ja lohdutuksen työ 
+— ken siihen ryhtyy, kiroten ne maahan hänet lyö.
+
+Infernon poika, voittaja, hän, taiston kärkimies, 
+hän rinnassansa tuntee tuskan aallon lyövän 
+ja syyllisyyden hampaan kipeästi syövän. 
+Hän kantaa tästä vastuun, sen hän selkeästi ties. 
+Pois sotisopa päältä, pois kilvet, miekkavyöt,
+nyt alkaa päivät kuumimmat ja raskahimmat työt, 
+nyt käyvä on hän joukkoon kuin veli veljen luoksi, 
+on käyvä työhön nöyryyden hän — voittonsa vuoksi.
+
+
+
+V. PROFEETTA 
+
+
+Turhaa, turhaa kaikki on, 
+auttaa heit’ on mahdoton, 
+tehoa ei tunto, järki;
+epäillen he kaiken särki.
+
+Sen he siis on oppineet! 
+hulluuteensa hukkuneet, 
+heistä’ ei kokonaista luoda. 
+Karvas on se kalkki juoda.
+
+Mun on yksin kaikki syy. 
+Kaikki, kaikki myrkyttyy,
+johon kosken käsilläni, 
+toivoin hyvää tekeväni.
+
+Puutuin ehkä jotakin 
+jok’ on kaikkein tärkein, 
+jossa juuret ihmiselon 
+viihtyy, tuntumatta pelon.
+
+Outo puutos, esiin 
+astu teoin elävin, 
+joudu, astu tilalleni, 
+korjaa huono luomiseni.
+
+
+
+VI. RAKKAUS
+
+
+Ken mua kutsui? 
+Ullakko saan? 
+Kauvan jo varroin 
+kutsua maan,
+vaikk’ olin syrjitty, 
+toivoin salaa:
+kerran mun luokseni 
+maailma palaa,
+muu kun on pettänyt, mua tarvitaan.
+
+Turhaan kolkutin 
+päivin, öin,
+sydänten ovia 
+turhaan löin.
+Nimeni he ottivat 
+itsellensä,
+peittivät sillä 
+tyhjyytensä
+solvaten nimeäni kylmin töin.
+
+Nytkö on tullut 
+hetkeni mun? 
+Ei, jos on kutsu 
+taisteluun.
+Maa vain kutsuu 
+vaivaansa omaan,
+enkelit taistoon 
+toivottomaan.
+— Kutsuu Inferno! — On hetkeni mun.
+
+Muut avuks tahtovat 
+itselleen,
+yks toki itsensä 
+puutteeseen.
+Kutsuu Inferno, 
+hänelt’ en kiellä, 
+hän onhan ainoa 
+nöyrällä miellä,
+ottaen syyn kaiken itselleen.
+
+Kutsut Inferno! 
+Viestisi sain!
+Muille en kuulu, 
+sulle vain.
+Uljas, ma oon sun 
+palvelijasi,
+tahdon ma käydä 
+rinnallasi
+lävitse kaikkien maailmain.
+
+
+
+VII. KUORO
+
+
+Alust’ aikain vierasta kaksi 
+on toisensa löytänyt,
+he saapuvat vierahaksi 
+joka ihmiselle nyt.
+Nyt itsemme kanssa meidät 
+he voivat sovittaa.
+Ken vastaanottaa heidät, 
+hän mielenrauhan saa.
+
+He syntyneet ovat meistä 
+— siitä, jonka me kätkimme pois —
+ken itseään ei heistä
+nyt jälleen tuntea vois! 
+He on parhainta itseämme 
+ja he meitä vahvistaa, 
+he meidän sydämissämme 
+kodin pysyväisen saa.
+
+Ole kiitetty päivänkoitto, 
+Ole kiitetty valkeus. 
+Nyt vasta on saatu voitto,
+nyt vasta on vapaus.
+Tuli Taivas meidän luoksi, 
+Inferno oli kerallaan.
+On syntynyt heidän vuoksi 
+joka ihminen uudestaan.
+
+
+
+
+
+
+V
+
+
+
+
+VANHA LAULU
+
+
+Pouta se narrasi nuoren nurmen 
+ennenaikoja kukkimaan.
+Pouta meni piiloon pilven taakse. 
+Halla tuli kukkia korjaamaan.
+
+Poika se narrasi neidon nuoren 
+ennenaikoja kukkimaan.
+Poika meni piiloon maailman teille.
+Suru tuli neitoa korjaamaan.
+
+Nousi se nurmi hallan alta, 
+uusiin kukkihin puhjeten. 
+Neito ei toipunut surunsa alta. 
+Kuihtuivat ruusut poskien.
+
+Kuka sen pienen lapsen heitti 
+virran vierivän pyörteisiin? 
+Kuka nyt kalterin takaa katsoo 
+kentän kukkihin kultaisiin?
+
+
+
+
+LEMMENLEHDET JA POHJATUULI
+
+
+Ja lemmenlehdet ja pohjatuuli 
+ne toisens’ syksyllä kohtasit, 
+kun kesän menneen jo mailta luuli, 
+mut hohti metsien temppelit.
+
+Ol’ pihlajat punamekko päällä 
+ja koivunlehvät jo kellastui. 
+Kaks punalehteä siellä täällä 
+pois oksistansa ne tempautui.
+
+Tuul’ niitä lennätti, sitte heitti 
+ne metsän syrjähän sylikkäin. 
+Pian talven tuisku ne sinne peitti, 
+kaks lemmenlehteä, lähekkäin.
+
+
+
+
+JUOPON JUTTU
+
+
+— Miksi juot sinä villi poika
+              viikkokausia yhtenään?
+— Siksi juon, kun et neitokulta
+              ole mun luonani yhtenään.
+
+— Omasi olen jo, juopporenttu;
+              miksi juot yhä yhtenään? 
+— Siksi juon, kun sa muijakulta
+              olet mun luonani yhtenään.
+
+— Nurmen all’ oon jo nukkumassa;
+              miksi juot yhä yhtenään? 
+— Haluan luoksesi nurmen alle,
+              siksi juon yhä yhtenään.
+
+
+
+
+MATTI JA MAIJA
+
+
+Oli kerran Matti ja Maija, 
+ja he rakasti toisiaan. 
+Monet muutkin Matit ja Maijat 
+kai rakastaa toisiaan,
+mut nämä oli Maija Koisti 
+se konttorineitonen,
+ja Matti Savikurki,
+pienvirkailija tunnollinen.
+
+He sielujen sympatiiaa 
+tosilemmessä tunsivat
+— jos ketkään, niin tottavieköön 
+he toisiaan rakastivat,
+he päivin ja yönkin hetkin 
+vain uneksit toisistaan,
+ja kun toisens he kohtasit illoin, 
+he vaipuivat suudelmaan.
+
+He suutelit siihen asti 
+että Maija pikkuisen sai, 
+senjälkeen oli selvä juttu 
+että Matti Maijan nai
+— kas kunnon poika oli Matti 
+ja hän Maijaansa rakasti niin! 
+Oi, terve, Maija ja Matti,
+ei kaikki rakasta niin!
+
+Pesän yhteisen laittoivat he 
+ja olivat onnelliset.
+Ei surreet he huomista päivää 
+kuin nykyiset ihmiset,
+vaan luottivat isähän taivaan, 
+joka hänkin rakastaa
+ja kaarneen poikia ruokkii, 
+kedon kukkaset vaatettaa.
+
+Mut pesähän Matin ja Maijan 
+ei osunut anti muu,
+vain heilimöi anteliaasti 
+se lemmen hedelmäpuu... 
+Koki Matti pennejä koota, 
+teki kahdenkin miehen työt, 
+ja Maija säästi ja neuloi, 
+kera Mattinsa valvoen yöt.
+
+Oi rakkauden voimaa
+kuin pienissä se väkevä on, 
+kuin yhäti saattaa se kestää 
+läpi puutteen ja ahdingon, 
+ei säiky, jos kuinka köyhyys 
+käy ovesta irvistämään,
+jos Matilta kolmatta kertaa 
+jo takki käännetään.
+
+Mut ihmislapsi ei koskaan 
+täystyytyväinen lie.
+Ja kerran Matinkin aatos 
+hyvin oudoille teille vie.
+— Nyt Maija on sairas, ja lasta 
+saa Matti lullata
+ja mustikkavellit keittää 
+ja astiat tiskata,
+
+niin silloinpa Matin kulmat 
+jo hiukan ryppyhyn käy 
+ja aviojuhdan toimeen
+ei tyytyvän hän näy, 
+vaan pienintä lullatessa 
+kun hetkeksi istua saa, 
+hän kyyneleisin silmin 
+näin laulun laulahtaa:
+
+     *
+
+Aa — aa — lullaa
+
+Miksipä, Matti, synnyinkään 
+tänne ihmiseksi?
+miksi en kukkaiseksi tullut 
+taikka lintuseksi?
+
+Aa — aa — lullaa
+
+Oisinpa pieni peipponen 
+siipiniekka veikko,
+oma öisin herrani,
+vaikka kuinka heikko;
+
+Aa — aa — lullaa
+
+koivunoksaan laitteleisin 
+sammalista pesäsen, 
+jota tuulen sormet soutais 
+koko pitkän kesäsen.
+
+Aa — aa — lullaa
+
+Tuuli se pieniä tuudittais, 
+minä Maijalle lauleleisin, 
+joskus kärpäsen, joskus toukan 
+pienten suuhun veisin.
+
+Aa — aa — lullaa
+
+Ei olis huolta einehestä 
+eikä vaattehista,
+ei veronkantajan käynnistä, 
+ei ulosottajista.
+
+Aa — aa — lullaa
+
+Talvikaan ei peljättäis 
+kun siiville nousisimme 
+ja halki ilmain siintäväin 
+luo kesän lentäisimme
+
+Aa — aa — lullaa
+
+Niilin rannan kaislikoille 
+luokse kultakalojen
+luokse lemmen ikuisen 
+ja lootoskukka-alojen.
+
+Aa — aa — lullaa
+
+
+
+
+TUPPILAN JUSSI
+
+
+Oh leppeä lauvantainen ilta, 
+puut puhkesi vihreään,
+kun Tuppilan Jussi tuli kaupungilta 
+ja haasteli mielissään:
+
+»Nyt, muijani, nyt on lauvantai 
+Ja Jussi litviikkinsä sai,
+mut ostoksia teki Jussi, 
+ja nyt on tyhjä pussi. 
+So-soo, ei huolita kiivastella, 
+ei itselleni ole ostokset, 
+vaan muijani tahdon kaunistella 
+kuin tulipaanin kukkaiset. 
+Hei katsoppas hattua, kenkiä koita, 
+pitspöksyjä, liivejä valkeoita,
+ja katsele hepeniä muitakin,
+
+pue itsesi niihin kaikkihin.»
+Mutta Jussin muijassa siinä on muijaa; 
+sepä kiljahtaa, sepä pystyyn tuijaa. 
+Tämä vaimo pulskista tuomisista
+vain keksii touhua lapsellista, 
+jopa keksii pilkkaa ja typeryyttä, 
+kun vanha muija, näin, ilman syyttä, 
+nyt tehtäis nauruksi naapurein. 
+Ja muija se Jussin korvaan huusi 
+etten minä oo joku joulukuusi, 
+joka puetaan rimpsuin ja hetalein.
+
+Niin pauhaa muija, ja Jussi parkaa 
+se meteli hämmästyttää.
+Ovipuolessa viitisen lasta arkaa 
+pelon vallassa kohtausta kyttää.
+Mut vaimo on tullut jo tikahtumalleen, 
+hän vaivoin kopeloi penkin alleen
+ja itkua tehden äijältä kysyy 
+että näilläkö rimpsuilla eletään
+ensviikko, ja näilläkö mukulat kengissä pysyy, 
+ja entäs, kun tölli on kahviton
+ja sokeriastia tyhjä on.
+
+Sepä kysymys nyt ei Jussia paina, 
+ja sellainen syytös tällä tovin
+on väärä ja ilkeä kovin!
+Hän, joka on lauhkea ollut aina,
+tämä Jussi, hän pöytään nyrkillä möykkää, 
+kaks pienintä myttyä esille töykkää
+ja haastaa asian vakaan,
+sanat lyö kuin lukkoon ja hakaan:
+
+»On huolehdittu sun kaffistas, 
+sitä muistanut oon, ja sokerias; 
+sinä todistat väärin ja turhia torut. 
+Pian nähdä saat: nyt ei auta porut, 
+vaan kun on saunassa piipahdettu, 
+iho löylyn poltossa norjennettu, 
+puet siivosti yllesi korut. —
+Minä tahdon katsoa muijaani omaa 
+ja leivänhuolille antaa lomaa; 
+sua halata tahdon, ja penikkakullat 
+ajan saunanlavolle nukkumaan, 
+mut ensiksi niillekkin annetaan 
+kai kompiaiset ja kottapullat
+— toki sitäkin sorttia muisti
+
+tämä Jussi, ja markat luisti. —
+Niin, muijariepuni, pyörällä päästäin 
+tänä iltana oon, minä tiedän sen, 
+mut sanasi tuonnemmaksi säästäin 
+koe olla altis ja suloinen
+etten minä aivan hulluksi tulis 
+ja kiivauteeni sulis.
+Kas nyt on päivä, se veriä vievä, 
+kun kevät on tullut kaupunkiin, 
+kun nainen on silmälle sangen sievä 
+ja sormia syyhyttävä niin.
+Voi voi sitä vilskettä Espiksellä, 
+sitä paljasta kaulaa valkeaa 
+ja pohjetta, joka silkkisellä 
+vain kalvolla karvansa verhoaa; 
+voi sentoki, kun minä katselin, 
+pää kuumeni, tulinpa vimmoihin, 
+ihan silmillä nielin mamsselleita 
+ja ne nielin kaikkine riepuineen, 
+silksukkine, pitseine, paitoineen, 
+jotta täyteen tulin niitä parselleita. 
+Ja niin tulin täyteen mamsselleita 
+ja niitten fiinejä parselleita
+että puodista puotiin markkani vein,
+
+jymykaupat tein
+ja töinpä ne tuomiset muijallein. 
+Siin’ on ne, kisko ne päällesi vainen, 
+sinä tykkäät rimssuista varmasti, 
+ja jos tykkää et, et ole se nainen, 
+jota Jussi nuorena armasti.
+Ja sen minä sanon että vaikka luet 
+ikävuosia takanas ankaroita,
+kun oikeat hynttyyt ruholles puet, 
+sua Espis-likat ei syrjään soita; 
+sull’ on paksut reidet ja pyöreä ruho 
+ja käy siitä yhäti lämpimän uho 
+— kun painautuu sen kylkeen, 
+niin on kuin vierellä hylkeen.»
+
+Näin Tuppilan Jussi haastaa ties 
+— Jöröjussiksi haukuttu jämerä mies —
+oli suulas, suonissa tulta.
+Ja siitäpä muija-kulta
+ties nätisti suppuun hillitä suunsa 
+ja ottaa tuomiset tarkasteluunsa. 
+Liki mittoja mallasi vaateparsi! 
+— hyvin Jussill’ oli muistissa muijansa varsi.
+
+Ja kun oli saunassa piipahdettu, 
+suut mustalla kahvilla huljuutettu, 
+niin muija jo tukkansa suki,
+ylen pörhölleen sen kietoen, 
+jopa rautanaulalla piippasi sen, 
+ja kaikki ne parsellit päällensä puki, 
+ylen paljon peiliä käyttäin,
+pian tyytyväiseltä näyttäin.
+
+Mut Jussin naama, se peili paras, 
+sekin hyviä merkkejä näytti, 
+tämä Jussi hymyten partaansa haras, 
+näin peilin tehtävät täytti:
+
+»Jopa joo, sit’ on pulskaa naisenpuolta 
+näet meilläkin, kun sen pukee parhain, 
+ja minä sen puetan, pidänpä huolta 
+ett’ on se kuin ruusunen yrttitarhain 
+tai niinkuin ihana joulukuusi.
+Pahus soi miten taas on se fiini ja uusi! 
+Ei espislintuja tarvita täällä;
+ne raukat mua ihan säälittää,
+kun ei niill’ oo lihoja luittensa päällä,
+ja kintut niitten — kuin ristissä ois 
+kaks kaunaa vain, ja kuivia netki. 
+Minä käännän niistä mieleni pois, 
+ne olivat harharetki. —
+Hei mukulat saunaan nukkumaan! 
+Minä käyn tätä hyljettä halaamaan.»
+
+Oli leppeä lauvantainen ilta. 
+Puut puhkesi vihreään. 
+Ja Tuppilan tölliin kaupungilta 
+toi Jussi kevätsään.
+
+
+
+
+PAHA MIES
+
+
+Näin äsken miehen muutaman, 
+jok’ ei ollut muitten malliin, 
+joka sopinut ei sen rakkahan 
+pyhän yhteisyyden talliin.
+
+Kun muilta riemu irti läks, 
+pilajuttu ja leikki kulki, 
+hän silloin suunsa sulki 
+ja muuttui miettiväks;
+
+kun muut tuli juhlamielelleen 
+ylös pilviin nousten kovin, 
+hän, jos oli mukana, itsekseen 
+tais torkahdella tovin;
+
+Ja muut kun ratsasti murheellaan 
+niin fraasein tuskantärkein,
+selin kääntyi hän, hymy huulillaan, 
+koko tärkeyden särkein.
+
+Miesrievusta tietysti koitui niin 
+pyhän yhteisyyden pilkka, 
+siks hälle myrkkyä juotettiin 
+pian tepsiväinen tilkka.
+
+Paha mies ei kuollut kuitenkaan 
+edes myrkkykuuriin tähän: 
+sekin keskinkertaisuudessaan 
+vain sylkemään sai vähän.
+
+
+
+
+OLIPA KERRAN —
+
+
+Olipa kerran ihminen eräs, 
+elämänjuoppo luultavasti, 
+jonka aivussa aatos heräs 
+elellä ijäti, kerrassa loppuun asti 
+elämän mahdollisuudet tyhjentäin. 
+Ja niinpä hän kerjäsi hiessäpäin 
+taivahaiselta jumalaltaan
+lääkettä avuksi kuoleman valtaan.
+
+Jumala, joka on ukko hyvä, 
+rukouksista herkentyvä,
+kääntyi surulliseksi
+ei ollut hän mahtaja sellainen! 
+Mut kosk’ on hän viisas yli kaikkien, 
+jopa lopulta neuvon keksi.
+Mettiäiseksi rupesi hän, 
+lenteli kentillä elämän,
+näpisti hituisen sieltä ja täältä
+
+huolettomien orren päältä 
+ja taltehensa kantoi.
+Niin hän voimaa elämisen 
+lopuksi sai hyvän pussillisen 
+ja sen ihmiselle antoi:
+»Viis-kuussataa vuott’ on nyt säkissäs, 
+nauti ja pidä hyvänäs.
+Jos ei riitä se, taivahan isää 
+pyyydä, ja taas hän hankkii lisää. 
+Mut ettei ois liikoja vuosia tässä, 
+ole varova lääkkeen käytännässä.»
+
+Ihminen kiitti ja hymysi, 
+piiloluolahan lymysi
+appaen siellä vatsahansa 
+kaiken elämän-voitehen
+niin että lopuksi naamaltansa 
+oli hän aivan rasvainen. 
+Ja hurmauneena onneensa uuteen 
+astui hän elämän ikuisuuteen.
+
+Vieri vuossata, vieripä kaks, 
+hän tunsi olonsa ihanaks.
+Elämän kuohu loppumaton 
+huimana ohitse virtasi, 
+hän kuin jumala kuolematon 
+elämänvirralla souteli.
+
+Aika yhä vieri ratojaan 
+vaihtaen vuosisatojaan, 
+se ihminen yhäti eli, 
+mut kurjana itkeskeli.
+Nyt hän kaipasi haudan poveen 
+kerjäten kolkutti kuoleman oveen: 
+Tämä mielettömyys mua uuvuttaa; 
+olen väsynyt, mutta en lepoa saa. 
+Tätä ikuisuutta en kestä, en kestä. 
+Tulen hulluksi paljosta elämisestä.
+
+Haasteli hänelle isä taivaan: 
+»Yks vain apu on siihen vaivaan: 
+varro vielä vuoskymmen muuan. 
+Miks heti ahmit kaiken ruuan 
+jonka silloin minulta sait!
+Varro nyt, ja ole vait.»
+
+
+
+
+MINÄ ETSIN —
+
+
+Minä etsin entistä itseäin 
+ja en sitä löytää voinut. 
+Olin muistonsiruja pyydystäin 
+sen haussa kompuroinut, 
+murun sieltä, täält’ olin löytänyt, 
+ne visusti konttiini kätkenyt, 
+mut niistä en voinut yhdistellä 
+sitä muotoa, joka on ihmisellä.
+
+Se milloin mitenkin muovautui, 
+kala, lintu se oli, oli iileskotti, 
+ja kun se parhaiten onnistui, 
+niin aasin muodon se silloin otti. 
+Paha muruista koota, mahdoton, 
+sitä, joka jo unhoon hajonnut on; 
+sellainen työ voi hetkellänsä
+vain kuvastella tekijätänsä,
+ja tekijä vaihtuu vuosien mukaan; 
+edes eilist’ ei itseään tavota kukaan.
+
+Mut kerranpa luulin löytäneeni 
+polun lapsenmielehen entiseeni, 
+kun sattuma niitylle minut johti, 
+joka auringon alla kukissa hohti, 
+ja niitten keskessä poikanen 
+pien puheli kerällä ruohojen. 
+Jopa varmana luokse polin; 
+jos mikään, niin tuo minä olin. 
+Nuo kasvot on samat kuin minunkin 
+— iän eroa välillä vähän —
+ja muistanpa hyvin kun unohdin, 
+hänet kerran kentälle tähän.
+»Hei terveeks, pikkumies! 
+Minut tuntenet kenties?»
+
+»Et kuulu mun tuttaviini. 
+Mikä lietkin, kuka sen tietää. 
+Paha silmä sull’ on, paha miini. 
+Mene pois! En voi sua sietää.»
+Päin silmiä haukkui noin 
+mua poikanen pieni.
+Palan karvaan niellä koin, 
+»niin lie», vain nolona hoin, 
+kun pois vei tieni.
+
+Meni päiviä, viikkoja juoksi. 
+Tulin talohon muutamaan. 
+Jano poltti. Emännän luoksi 
+kävin juomista anelemaan. 
+Toi tuopin emäntä aimo 
+ja sen ojensi juodaksein 
+— mut valjuks valahti vaimo, 
+ma otsalle käteni vein,
+ja tuoppi putosi meiltä 
+kuin lapsilta säikkyneiltä.
+Me tuttuja oltiin vuotten takaa, 
+ja liian tuttuja! tottavie.
+Tilin vaatii nyt tuo katse vakaa: 
+seis! pystyssä on pakotie.
+
+Sellaisen katseen alla 
+en paina ma paljoakaan,
+vaan häveten, mielellä masentuvalla, 
+alas pääni laskea saan.
+Kuin hukkuen helmaan vetten 
+oli silloin tunto mulla;
+niin huonoksi tunnuin etten 
+voi huonommaksi tulla. 
+Sulut rintani hetkessä suli, 
+sanat kerrankin totiset tuli:
+
+»Sano kuin olen syyllinen miesi, 
+mua kadotetuksi sano,
+sen tiedon jos kielesi tiesi, 
+vain silloin mun loppuu jano. 
+Olen etsinyt kiihkoisasti
+ma entistä itseäin,
+ja nyt sun silmies pohjalta näin; 
+olen pettäjä alusta asti.»
+
+»Älä väärää todistusta ano.
+Niin en minä koskaan, en koskaan sano. 
+Sa väärin minua tulkitset
+— et oo mua pettänyt, itseäs et.
+Mikä nyt liet, siihen ei tietoni yllä, 
+mut entisen itsesi tiedän kyllä, 
+ja se entinen oothan minulle yhä, 
+sen muistossa sinua tervehdin;
+se muisto on minulle pyhä 
+nyt vieläkin.
+Olet sydämessäni kallis, kallis, 
+jota kenenkään en soimata sallis. 
+Mun silmäini pohjalta löytää voit 
+kuvan oikean itsestäsi. 
+Ja sormus, jonka sa kerran toit 
+— viel’ onko se mielessäsi? —
+se tallella on, sen saatan näyttää. 
+Täst’ alkaen taas sitä tahdon käyttää.»
+
+
+
+
+PITKÄ MATKA
+
+
+Kuin pitkä onkaan matka ihmisiin, 
+niin lyhyt vihamiehiin, pitkä ystäviin.
+
+Se syntyi diplomaatiksi ystävyys, 
+se niukoin käsin antoi, mutta paljon pyys,
+
+ja jos se käden rakkaan tarjoaa
+niin toinen käsi varkain puukon piilottaa.
+
+Se varuillaan on aina hiukkasen,
+se — äänenkantamattoman kaukainen.
+
+
+
+
+CARMEN SAECULARE
+
+
+Rautahepo ja automobiili! 
+— Voimansa antoi
+sähkö ja hiili!
+Maapallo kuljettu navasta napaan, 
+luonnon vapaan
+jäsenet lyötynä kahleisiin; 
+jättilaivat meriä viiltää, 
+pilvissä kiiltää
+pauhaten kotka rautainen.
+
+Sekuntikello raksaa, raksaa 
+hermoja kiihottain.
+Ihminen uupuu, ja toinen jaksaa 
+vaivalla vain.
+Hetki on kallis. Hetken työtä 
+räiskävät konehet päivää, yötä; 
+hetken voittaja
+kaiken voittaja, 
+sekunnin varas 
+varkaista paras.
+
+Raudan ja sähkön vuosisata, 
+terve!
+Terve, sa teknillinen järki, 
+keksinnöittesi huima rata 
+entiset ihmeet särki.
+Teeppäs yks kukkanen, pieni puu, 
+oksalle lintu laulusuu,
+tee yks ihminen tilalle sen, 
+joka jää pyöritän konehen 
+ja murskautuu.
+
+
+
+
+PARANTAJAT
+
+
+Olympon jumalat kaikin 
+he kerran, joutessaan, 
+kävit maata parantamaan. 
+Ja paljon he aikaansaikin! 
+He sanoilla filosofeeras
+ja asiat abstraheeras, 
+kukin järjestelmiä laati, 
+lain voimaa niille vaati.
+
+Huhu silloin oudon sanan 
+toi joukkoon jaloon:
+On Hades, herra Manan,
+ylös yöstään kömpinyt valoon; 
+hänet nähty on jossain siellä 
+puusauva kourassa tiellä.
+
+Kun salien loukosta loukkoon 
+lens kauhunsanoma uus, 
+niin riitaisaan jumaljoukkoon 
+tuli hiljaisuus.
+Ja jumalat pienet ja suuremmat 
+ne kysyen toisiinsa katsoivat. 
+Ja naisia pyörtyi nurin.
+
+Oli tulossa vallankumous, 
+ylen kauhea rikkomus kurin!
+Eip’ ihme, jos leimahti suuttumus, 
+jos yhteisten etujen puolustus
+pian rohkaisutti mielet 
+ja ennenkaikkea kielet.
+
+Tuli kaikille innostus yhteinen 
+ja he seiniltä aseita riipi 
+pois häätääksensä vieraan sen, 
+joka varkain maassa hiipi. 
+Oli kiirettä, tuhinaa, tohinaa kyllä, 
+mut pian oli sotisopa kaikkien yllä, 
+oli kiväärit kaikilla seljässään
+
+eikä puuttunut konekiväärikään. 
+Lopuks naftaliiniarkusta siivet tuotiin 
+ja viimeiset rohkaisuryypyt juotiin. 
+Ja niin jumalurhot lensi ja juoks 
+pahan rauhanhäiritsijän luoks
+— hänet löysivät illansuussa vasta 
+tienviereltä vaiti istumasta.
+
+»Miks hiivit sa meidän maille? 
+Ulos! tai jäät päätäsi vaille.» 
+Ei pahasti säikkynyt outo mies, 
+vaan pauhaaville vastata ties:
+
+— Te katsokaa miten yksin on 
+maan luonto kesänsä hetkin. 
+Te kai väistytte saleihin Olympon, 
+selin kääntyi ihmisetkin;
+ei kukaan pilvien lentoa seuraa, 
+ei puhele keralla kukkain, 
+näe kukaan ei synnyttävää peuraa, 
+ei tappelua hukkain.
+Te valtaanne vartioitte vain,
+
+mut vallanalaiset unhottain.
+Senverran tok’ ihmislapsia vaalitte 
+että suitsutuksia heiltä haalitte 
+mun nimeäni kiristyskeinona käyttäin. 
+Jos yhäti jatkuu se taktiikkanne, 
+Manan herra on vaaliva maailmanne 
+vähän toisellaisia tapoja näyttäin. 
+— Hän, joka on valtias vainajain, 
+hän yksinkö elämää rakasti vain?
+
+Näin sanoen otti hän taskustaan 
+sen lakin, jota usein mainitaan, 
+ja kun hän sen päähänsä veti, 
+hän häipyi silmistä heti,
+eikä kukaan tiedä, hän menikö pois 
+vai vieläkö maahan jäänyt ois. 
+Ei tiedetä. Zeuskaan kurkistaa 
+ei voi Manan taikahytyrän taa. 
+Joku vaivattu lie silti tuntenut 
+hänen lempeän äänensä rohkaisut.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78391 ***
diff --git a/78391-h/78391-h.htm b/78391-h/78391-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..a7a8929
--- /dev/null
+++ b/78391-h/78391-h.htm
@@ -0,0 +1,2501 @@
+<!DOCTYPE html>
+<html lang="fi">
+<head>
+    <meta charset="UTF-8">
+    <meta name="viewport" content="width=device-width, initial-scale=1">
+    <title>
+      Maininki ja vaahtopää | Project Gutenberg
+    </title>
+    <style>
+
+body {
+    margin-left: 10%;
+    margin-right: 10%;
+}
+
+h1,h2,h3,h4,h5,h6 {
+    text-align: center; /* all headings centered */
+    clear: both;
+}
+
+p {
+    margin-top: .5em;
+    text-align: justify;
+    margin-bottom: .5em;
+}
+
+.p2       {margin-top: 2em;}
+.p4       {margin-top: 4em;}
+.p6       {margin-top: 6em;}
+
+hr {
+    width: 33%;
+    margin-top: 2em;
+    margin-bottom: 2em;
+    margin-left: 33.5%;
+    margin-right: 33.5%;
+    clear: both;
+}
+
+hr.tb   {width: 45%; margin-left: 27.5%; margin-right: 27.5%;}
+hr.chap {width: 65%; margin-left: 17.5%; margin-right: 17.5%;}
+@media print { hr.chap {display: none; visibility: hidden;} }
+hr.full {width: 95%; margin-left: 2.5%; margin-right: 2.5%;}
+
+hr.r5  {width: 5%; margin-top: 1em; margin-bottom: 1em; margin-left: 47.5%; margin-right: 47.5%;}
+hr.r65 {width: 65%; margin-top: 3em; margin-bottom: 3em; margin-left: 17.5%; margin-right: 17.5%;}
+
+div.chapter {page-break-before: always;}
+h2.nobreak  {page-break-before: avoid;}
+
+blockquote {
+    margin-top: 0;
+    margin-bottom: 0;
+    margin-left: 5%;
+    margin-right: 10%;
+}
+
+.center {text-align: center; text-indent: 0;}
+
+/* Poetry */
+/* uncomment the next line for centered poetry */
+/* .poetry-container {display: flex; justify-content: center;} */
+.poetry-container {text-align: center;}
+.poetry           {text-align: left; margin-left: 5%; margin-right: 5%;}
+.poetry .stanza   {margin: 1em auto;}
+.poetry .verse    {text-indent: -3em; padding-left: 3em;}
+
+    </style>
+</head>
+<body>
+<div style='text-align:center'>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78391 ***</div>
+
+
+<h1>
+MAININKI JA VAAHTOPÄÄ
+</h1>
+
+
+<p class="center">Runoja</p>
+<br>
+
+<p class="center">Kirj.<br>
+<br>
+<b>AARO HELLAAKOSKI</b></p>
+
+<p class="p6">
+
+<p class="center">Hämeenlinnassa,<br>
+Arvi A. Karisto Oy,<br>
+1924.</p>
+
+<p class="p6">
+
+<p>
+  SISÄLLYS:<br>
+  <br>
+  I<br>
+  <br>
+  Naapurit<br>
+  Pakkanen<br>
+  Talvinen näky<br>
+  Käy sisähän hiljaisuus —<br>
+  Ne puhuvat —<br>
+  Ken hiihtäjä —<br>
+  Peippo ja minä<br>
+  Napapiirin kevät 1, 2<br>
+  Iltalaulu<br>
+  Lauluja rannalta 1 — 4<br>
+  Aurinkolaulu<br>
+  Erämaassa<br>
+  Tyytymys<br>
+  <br>
+  II<br>
+  <br>
+  Veljeilyä<br>
+  Mitävarten heitä —<br>
+  Pikkarainen laulu<br>
+  Lumipyryssä<br>
+  Julkisuuden koiralle<br>
+  Realipolitikko<br>
+  Vappumonoloogi<br>
+  Pienen tytön värsykirjaan<br>
+  Äiti, anna anteheksi —<br>
+  Enskerrat kun aurinko nousi —<br>
+  Kokemus ja kaipuu<br>
+  <br>
+  III<br>
+  <br>
+  Talviaurinkoa<br>
+  Kevätlaulu<br>
+  Tulenliekillä leikimme —<br>
+  Serenaadi<br>
+  Sanattomasti<br>
+  Nokikanto<br>
+  Kun kirjotin kirjeen<br>
+  En tiedä —<br>
+  Näky<br>
+  Jos onnea ei —<br>
+  Parakraafi<br>
+  Satimessa<br>
+  Mit’ ikään onni —<br>
+  Elämän keskipäivä<br>
+  <br>
+  IV<br>
+  <br>
+  Kantaatti:<br>
+  <span style="margin-left: 1.5em;">I. Infernon poika</span><br>
+  <span style="margin-left: 1.0em;">II. Infernon marssi</span><br>
+  <span style="margin-left: 0.5em;">III. Enkelten laulu</span><br>
+  <span style="margin-left: 1.0em;">IV. Voittaja</span><br>
+  <span style="margin-left: 1.5em;">V. Profeetta</span><br>
+  <span style="margin-left: 1.0em;">VI. Rakkaus</span><br>
+  <span style="margin-left: 0.5em;">VII. Kuoro</span><br>
+  <br>
+  V<br>
+  <br>
+  Vanha laulu<br>
+  Lemmenlehdet ja pohjatuuli<br>
+  Juopon juttu<br>
+  Matti ja Maija<br>
+  Tuppilan Jussi<br>
+  Paha mies<br>
+  Olipa kerran —<br>
+  Minä etsin —<br>
+  Pitkä matka<br>
+  Carmen saeculare<br>
+  Parantajat<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  I<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  NAAPURIT<br>
+  <br>
+  <br>
+  Kylväjä, uskossa keväimen,<br>
+  maan multahan kätki siemenen.<br>
+  <br>
+  Tuli kesä. Hän katseli laihojaan,<br>
+  ne poudassa kypsyivät povella maan.<br>
+  <br>
+  Tuli syksy. Hän satonsa leikata sai,<br>
+  jyvät kultaiset aittaansa korjasi kai.<br>
+  <br>
+  Oi, kylväjä, iloitse onnestas,<br>
+  älä puoleeni käännä katsettas;<br>
+  <br>
+  mä mitään en sarkaani kylvänyt,<br>
+  en kesältä mitään mä pyytänyt,<br>
+  <br>
+  tuli syksy, metsät jo kellastui,<br>
+  nyt jyvää en ainokaista pui,<br>
+  <br>
+  syystuuli yli aution peltoni vain<br>
+  käy keltalehtiä tanssittain.<br>
+  <br>
+  Pois, naapuri, käännä katsehes.<br>
+  Sua kaipaa en neuvoines, lohtuines.<br>
+  <br>
+  Ma rakastan martoja kenttiä vain<br>
+  ja tanssia lehtien katoavain.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  PAKKANEN<br>
+  <br>
+  <br>
+  Metsätieltä soivat kulkuset<br>
+  niinkuin muistot ikimennehet.<br>
+  <br>
+  Laaja hankivaippa verhoaa<br>
+  vanhaa nukkunutta maailmaa,<br>
+  <br>
+  jonka yllä tähdet korkeat<br>
+  tuntehettomina tuikkivat.<br>
+  <br>
+  Jossain metsähiiri vikisee<br>
+  — kärppä ehkä kurjaa runtelee.<br>
+  <br>
+  Jänön parkaisun sa kuulit kai?<br>
+  — kettu ehkä saaliin siitä sai.<br>
+  <br>
+  Vait on taasen metsän hämäryys.<br>
+  Pakkanen vain puheenvuoron pyys,<br>
+  <br>
+  halki raikahutti järven jään<br>
+  kietoin rannat pitkään jylinään.<br>
+  <br>
+  Saalihiltaan loikkaa kärppä pois,<br>
+  kettu laukkaa niinkuin kuolo ois.<br>
+  <br>
+  Kiihtyy kirpelöivä pakkanen.<br>
+  Sammunut on ääni kulkusen.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  TALVINEN NÄKY<br>
+  <br>
+  <br>
+  Pimeähän pitkään<br>
+  rako aukeaa.<br>
+  Näy ei armot mitkään,<br>
+  näkyy talven maa;<br>
+  <br>
+  pakkastaivahalla<br>
+  sauhupatsahat,<br>
+  talot niitten alla<br>
+  hangen saartamat. —<br>
+  <br>
+  Rakosesta kahden<br>
+  pitkän pimeän<br>
+  katsoo yli lahden<br>
+  päivä kylähän,<br>
+  <br>
+  kylän taakse heittää<br>
+  kylmän katsehen,<br>
+  metsiin, joita peittää<br>
+  lumi valkoinen.<br>
+  <br>
+  Näkyi sieltä jostain<br>
+  sauhu eilettäin,<br>
+  rukouksen nostain<br>
+  taivaskantta päin.<br>
+  <br>
+  Liekkö ollut keitten<br>
+  pyyntö viimeinen,<br>
+  taakse umpiteitten<br>
+  unohdettujen?<br>
+  <br>
+  Hiljaa nyt on siellä<br>
+  tölli takamaan,<br>
+  nietos kaivotiellä<br>
+  nietos portaallaan. —<br>
+  <br>
+  Lyhyt hämär hankein<br>
+  tölliin haparoi,<br>
+  jota oksin kankein<br>
+  kuuset vartioi,<br>
+  <br>
+  mutta yö jo ryhtyy<br>
+  maita peittämään;<br>
+  huomispimi yhtyy<br>
+  eilispimeään.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  KÄY SISÄÄN HILJAISUUS —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Käy sisähän, hiljaisuus,<br>
+  tuo takaisin suruni mulle,<br>
+  tuo sieluuni levottomuus<br>
+  ja takaisin suruni mulle.<br>
+  <br>
+  Ei olla voi köyhempää<br>
+  kuin hän, joka surunsa kieltää.<br>
+  Muu menköön. — Sa tule, sa jää!<br>
+  sua, ainoa, tahdo en kieltää.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  NE PUHUVAT —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Ne puhuvat ihmisistä<br>
+  ja jumalistakin.<br>
+  Oi, molemmista niistä<br>
+  pois olla tahtoisin.<br>
+  <br>
+  Ma tahtoisin joku olla,<br>
+  joku täällä ollut vain,<br>
+  jok’ ei tahdo muuta olla<br>
+  kuin joku ollut vain,<br>
+  <br>
+  joku, rakastanut teitä<br>
+  ja teihin tyytynyt,<br>
+  joku, liki ollut teitä<br>
+  ja teistä väsynyt.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  KEN HIIHTÄJÄ —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Ken hiihtäjä hankien harjalla lie?<br>
+  Et tietää voi — kuka lienee.<br>
+  Mihin johtaa eessäsi säihkyvä tie?<br>
+  Et tiedä minne vienee.<br>
+  Tuli maaliskuu, tuli aurinko luo.<br>
+  On juopunut hiihtäjä tuo.<br>
+  <br>
+  Ne nukkuvat alla hankien<br>
+  sinipiiat ja Tapio-ukko,<br>
+  yhä Metsolan portill’ on pakkasen<br>
+  ja talven kireä lukko.<br>
+  On äänetön hankien kirkkaus<br>
+  ja taivaan holvien korkeus.<br>
+  <br>
+  Mut hiihtäjä, missä sun mieles on?<br>
+  Sitä, juur’ sitä ethän tiedä,<br>
+  vain antanet johtaa auringon,<br>
+  lumikenttien säihkyn viedä.<br>
+  Sinä liu’ut itsesi luota pois<br>
+  kuin verissäs ääretön aurinko ois.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  PEIPPO JA MINÄ<br>
+  <br>
+  <br>
+  Oi peippo, helkkyy laulus sun<br>
+  niin luottavaisna julki,<br>
+  kautt’ akkunani avatun<br>
+  se korvihini kulki.<br>
+  <br>
+  Sull’ onhan kesä autuas<br>
+  pian vehmahinnaan eessä,<br>
+  pian aukeaa se vastahas<br>
+  niin korkeana, seessä.<br>
+  <br>
+  Sa pieni, osas helppo on<br>
+  — vain uskoa ja luottaa.<br>
+  Sa katso: lahjat auringon<br>
+  jo edessäsi vuottaa.<br>
+  <br>
+  Sa kiitä osaas, pienoinen.<br>
+  Pian uskos talven voitti,<br>
+  sai koivunsilmut lehtehen<br>
+  ja kentät vihannoitti.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  NAPAPIIRIN KEVÄT<br>
+  <br>
+  <br>
+  1<br>
+  <br>
+  Yli maitten ja merten rajain<br>
+  Kevät tanssii voitosta voittoon,<br>
+  pois talvea takaa-ajain<br>
+  yön maille, Pohjaan loittoon.<br>
+  Ja riemuhan ilmat ratkeaa,<br>
+  ilojuhlaan kiihtyvi maa.<br>
+  <br>
+  Niin kerällä riemun täyden<br>
+  ja juhlasta juhlaan käyden<br>
+  Kevät karkeli kaikkialle,<br>
+  niin maailmanmatkallansa<br>
+  hän voitonhurmassansa<br>
+  tuli kauvas pohjoiseen, napapiirin alle.<br>
+  <br>
+  Yhä täynnä voittajamieltä<br>
+  hän hulmusi ylitse metsäin, soiden,<br>
+  ja uupunut talvi hoippuneiden<br>
+  hätäpäissään pakeni tieltä.<br>
+  <br>
+  Mut miks niin kylmää, vaiteliasta?<br>
+  Miks kiitosta ei, ei ääntäkään?<br>
+  Kevät seisahtuu, ja nyt vasta<br>
+  hän katsovi, hieroen silmiään.<br>
+  Ei lehteä puuss’ ole ainokaista,<br>
+  ei kukkaa pienintä kentällä paista,<br>
+  ei iloa ilmoille raikuvaa,<br>
+  ei yhtään ihmistä nauravaa.<br>
+  Niin raskas on humina kuusien,<br>
+  veden kuohu kylmä allaan,<br>
+  niin kaukana, vilussa värjyen on<br>
+  aurinko taivahallaan.<br>
+  Pajupensas lätäkön reunalla vain<br>
+  on tuntenut Kevään tulon,<br>
+  ja ujona tarjovi kurkottain<br>
+  se kukkainsa köyhän sulon;<br>
+  joku vihreä korsi kyljessä mättään<br>
+  sekin tervehdykseksi puistaa kättään;<br>
+  joku harmaja lintu huutelee<br>
+  kuin itkevän lapsen lailla;<br>
+  joku ihminen työhönsä astelee<br>
+  niin kasvoilla huolekkailla.<br>
+  <br>
+  Kevät tunsi jo kammon ahdistavan.<br>
+  Hän hiipi luo pajupensahan<br>
+  ja kuiskasi korvahan tälle:<br>
+  Hyvä ystävä, miks ootte köyhiä niin<br>
+  ja kitsaita Kevähälle?<br>
+  Ma karkoitinhan jo Talven pois.<br>
+  Nyt riemun aika ja leikin ois.<br>
+  <br>
+  <br>
+  2<br>
+  <br>
+  PAJUN LAULU<br>
+  <br>
+  Niin pitkä on talven valta<br>
+  kuin ikuinen se ois,<br>
+  <br>
+  meni aurinko taivahalta,<br>
+  meni elämä luotamme pois.<br>
+  <br>
+  Kevät, turhan toivon toitko<br>
+  sa meille jällehen,<br>
+  <br>
+  sa luvata meille voitko<br>
+  myös suvea hiukkasen?<br>
+  <br>
+  On juurillamme routaa,<br>
+  syli kylmä on soitten veen.<br>
+  <br>
+  Suo vielä hiukkasen poutaa<br>
+  ja me nousemme uudelleen.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  ILTALAULU<br>
+  <br>
+  <br>
+  Jo kohina illan tuulen<br>
+  käy metsiä tuudittain,<br>
+  jo tervehtivän sitä kuulen<br>
+  ma lintujen raukeain.<br>
+  <br>
+  Oi tuuli, jok’ ennen yötä<br>
+  käyt metsiä siunaten,<br>
+  tuo vuotehelleni myötä<br>
+  yks onnen hiukkanen,<br>
+  <br>
+  sa illan kohinan ääni,<br>
+  tee mulle armotyö ja<br>
+  laula unehen pääni,<br>
+  joss’ on jo valmis yö.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  LAULUJA RANNALTA<br>
+  <br>
+  <br>
+  1<br>
+  <br>
+  Jopa aurinko maata turtaa<br>
+  hyvin hellitti poutasäin.<br>
+  Tien roudan lävitse murtaa<br>
+  elo ikuinen päivää päin,<br>
+  <br>
+  moni vihreä pälvitilkku<br>
+  jo kentillä kuumottaa,<br>
+  ens rentukan keltapilkku<br>
+  puron vartehen puhkeaa.<br>
+  <br>
+  Jopa ulapan auki huhtoi<br>
+  suvituuli huoleton,<br>
+  jäät rannan kivihin<br>
+  ruhtoi ja nostatti aallokon;<br>
+  <br>
+  jäälauttoja hartehiltaan<br>
+  ne paiskovat vaahtopäät,<br>
+  ja sihisten sulavat iltaan<br>
+  ne mennehen talven jäät.<br>
+  <br>
+  <br>
+  2<br>
+  <br>
+  Se kantele soitettavaksi,<br>
+  kuin muutkin, tehtihin kai,<br>
+  kupu vuoltiin kaikuvaksi,<br>
+  ja se heleät kielet sai.<br>
+  Mut minne, minne se joutuikaan,<br>
+  kun soitettu ei sitä milloinkaan?<br>
+  <br>
+  Jäi unhoon se laatijaltaan,<br>
+  kai unohtui muiltakin,<br>
+  jäi loukkohon se, tomun valtaan,<br>
+  puri ruoste sen kielihin.<br>
+  Niin kantele odotti loukossaan,<br>
+  mut soitettu ei sitä milloinkaan.<br>
+  <br>
+  Ja kuka sen kerran keksi<br>
+  jo kielin katkennein,<br>
+  toi vanhoille ihmeheksi,<br>
+  leluks lapsille yksintein;<br>
+  piti lapset sen leikkilaivanaan.<br>
+  Mut soittaneet eivät sitä milloinkaan.<br>
+  <br>
+  Kun vihdoin se leikkipaatti<br>
+  sai tuohesta purjehen,<br>
+  ens tuulen puhuri saatti<br>
+  yli ulapan kiehuvan sen.<br>
+  Lens kauvas se, kuohut keulassaan,<br>
+  mut soitettu ei sitä silloinkaan.<br>
+  <br>
+  Pois autiorannalle heitti<br>
+  sen kuohut jonnekkin<br>
+  ja helein hiekoin peitti<br>
+  sen pienen ruumihin.<br>
+  Niin löytänyt oli se rauhan maan,<br>
+  Mut soitettu ei sitä milloinkaan.<br>
+  <br>
+  <br>
+  3<br>
+  <br>
+  Lähdössään oli merimies.<br>
+  <br>
+  — Minne matkasi lienee?<br>
+  <br>
+  — Kukapa sen niin varmaan ties<br>
+  minne tuulet vienee.<br>
+  <br>
+  — Tuultenko vietävä oot sinä vain?<br>
+  <br>
+  — Tuulta on paljo mun matkassaan.<br>
+  <br>
+  — Olkoon. Mut missä sun aatteesi ovat,<br>
+  miehentahtos, ja määräsi kovat?<br>
+  Ilman niit’ olet irtolainen,<br>
+  aalloilla keinuva korkki vainen.<br>
+  <br>
+  — Merelle, merelle pauhaavalle<br>
+  saattaa sortua mies.<br>
+  saattaa painua aallon alle<br>
+  tai säilyä voi, kenties.<br>
+  Vaikka en päätyisi milloinkaan<br>
+  minkäänlaisehen valkamaan,<br>
+  niin vaaran vierellä voitto lie,<br>
+  taistossa elämän tie.<br>
+  <br>
+  <br>
+  4<br>
+  <br>
+  Ma rannan aaltoja lukea koin,<br>
+  ja niit’ oli monta, monta.<br>
+  Vain keinua niitten keralla voin,<br>
+  mut lukea — mahdotonta.<br>
+  <br>
+  Ei sellaista tekstiä lukea voi<br>
+  sen painetun kirjan lailla;<br>
+  ken aaltojen kirjan suuren loi,<br>
+  lukutaitoa hänkin oli vailla,<br>
+  <br>
+  hän tunsi vain ihanan hurmion<br>
+  ja elämänriemun täyden,<br>
+  ikiunten syliin mi vievä on<br>
+  kuin aallonkeinussa käyden.<br>
+  <br>
+  Mit’ ei voi viisaus kirjoineen,<br>
+  sen voi tuo läikky laineen,<br>
+  joka sielun, aineesta syntyneen,<br>
+  taas laulaa lepohon aineen.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  AURINKOLAULU<br>
+  <br>
+  <br>
+  Sykkää, sykkää vielä jotain tuolla,<br>
+  rinnassa sykkää, viel’ en tahdo kuolla.<br>
+  <br>
+  Viel’ on mieli alttiimpi päivälle kuin yölle<br>
+  viel’ on altis turhalle, tukalalle työlle,<br>
+  <br>
+  joll’ on tahto löytää viisaus ja hyvyys,<br>
+  elämän murheesta riemun syvyys.<br>
+  <br>
+  — Aurinko armas, paista vielä hetki,<br>
+  valaise mun elämäni autio retki.<br>
+  <br>
+  tee väkirynnäkkö sydäntäni vastaan,<br>
+  anasta se asunnokses sun ainoastaan,<br>
+  <br>
+  jotta se surussakin kasvaa voisi,<br>
+  yöhön astuessaan kypsempi oisi.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  ERÄMAASSA<br>
+  <br>
+  <br>
+  Kuin levotonna harhaellut oonkaan<br>
+  tään pitkän päivän pitkin erämaita!<br>
+  Ma, jättäin asumukset viimeisetki<br>
+  ja kiertäin salo töllein peltotilkut,<br>
+  oon kapuellut poikki kumpujen<br>
+  ja kuunnellut kuin hartellilla niitten<br>
+  soi virsi huojuvaisten petäjäin.<br>
+  Ma eksyttäväin karjapolkuin pohjaa<br>
+  oon tapaellut soitten reunamilta.<br>
+  Ja vaatteet pääni päälle vyöttäen<br>
+  oon uinut poikki järven, jossa<br>
+  ol’ verenkarvainen ja tumma vesi,<br>
+  ja silloin nauroin, konsa jäseneni<br>
+  veen alta paistoi niinkuin kupari,<br>
+  kuin kupari, niin kiinteänä paistoi<br>
+  <br>
+  jokainut jäsen, mutta notkeana<br>
+  ja varmoin viilloin vettä puhkoen.<br>
+  Mik’ onkaan riemu, hurmio ja riemu,<br>
+  kun tahto käskee, ruumis tottelee,<br>
+  tuo ruumis, heikko, mutta sitkeä.<br>
+  <br>
+  Niin metsän uumenista viihdytystä<br>
+  löys mieli ärtynyt, löys ruumis voimaa.<br>
+  Pois haihtui uupumus ja katkeruus.<br>
+  Mut pitkin taivaan haaleata pintaa<br>
+  on harmajissaan pilvet kiitäneet.<br>
+  Ma tuskin huomasin kuin sulloutuivat<br>
+  ne tiukkaan taivahalle tuuliselle<br>
+  — ja niin on sade yllättänyt mun.<br>
+  Nyt hämy tihenee, ja ilta tummuu,<br>
+  jo huokaa raskahasti metsä laaja,<br>
+  kun lähestyvän sateen ensi kuurot<br>
+  lyö pauhuin puitten oksiin, kallioihin.<br>
+  <br>
+  Yö saapuu. Yksin metsämaille<br>
+  jäin alle sateen, alle myrskyn ruoskan,<br>
+  ja rintaan pyrkii ahdistava hätä<br>
+  kuin lapsen, pimeähän hyljätyn.<br>
+  Mut lähtisinkö ihmisasunnoita<br>
+  taas etsimään — ja suojaa pyytämään?<br>
+  Ei, heit’ en kaipaa, enpä kaipaa ketään.<br>
+  Ma tahdon olla yksin. Terveheksi<br>
+  ma tahdon tulla metsän synkkyydessä<br>
+  ja tuulen alla, sateen ruoskiessa.<br>
+  Näin saakoon taasen pitkäst’ aikaa olla<br>
+  mun suojanani villi metsä vain,<br>
+  se hulluin luonnonvoimain vihaa vastaan<br>
+  ja elämää ja ihmisiä vastaan<br>
+  mua suojelkoon kuin jotain petoa,<br>
+  kuin sutta, joka haavoitetuin rinnoin<br>
+  sen viidakoista suojaa vaatii<br>
+  ja suojan ottaa.<br>
+  <br>
+  Tuon jyrkän vuorenseinän kupehelta<br>
+  ja selkä vasten kovaa kalliota<br>
+  saan kyllin suojaa, kyllin armoa<br>
+  — saan minkä saan, mut pyytämättä saan.<br>
+  <br>
+  Yö tummukoon. Ja villiin erämaahan<br>
+  nyt sammionsa sade kaatakoon.<br>
+  Sen raskas ääni — pisaroitten pauhu,<br>
+  kun metsän uumeniin ne uppoavat<br>
+  — puunlatvuksissa tuulen vihellys —<br>
+  se olkoon tuutulaulu turvallinen,<br>
+  se olkoon seinä, jonka takaa<br>
+  ma kirkkain mielin saatan siunata:<br>
+  hyv’yötä maa ja maailma.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  TYYTYMYS<br>
+  <br>
+  <br>
+  Mik’ onkaan päivän ihanuus<br>
+  yli kaiken maailman!<br>
+  Jok’ aamu syttyy ihme uus<br>
+  ja sammuu iltahan.<br>
+  <br>
+  Ei mielialojen vaihtelut,<br>
+  ei raskas menneisyys<br>
+  sitä heittele, ken auennut<br>
+  ja altis olla pyys.<br>
+  <br>
+  Mitä uskoa tunnustaa ma voin,<br>
+  se ei kuulu kellekkään.<br>
+  jos hartauden hetken toin<br>
+  vain arjen vilinään.<br>
+  <br>
+  Ja ma tuon sen, niinkuin uupunut,<br>
+  joka työstä huoahtaa<br>
+  ja katsoo kuinka muuttunut<br>
+  on ihanaksi maa.<br>
+  <br>
+  Mitävarten tänne synnyttäis<br>
+  jos kirous vain ois<br>
+  se, mikä saaliiksemme jäis<br>
+  kun kerran käymme pois?<br>
+  <br>
+  Miks emme etsis iloa,<br>
+  jos löytää voimme sen?<br>
+  Miks oisi meille maailma<br>
+  vain laakso murehen?<br>
+  <br>
+  Jok’ aamu syttyy ihme uus<br>
+  ja sammuu iltahan.<br>
+  Mik’ onkaan elon ihanuus<br>
+  yli kaiken maailman!<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  II<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  VELJEILYÄ<br>
+  <br>
+  <br>
+  Minä himojeni kanssa veljeilin<br>
+  ja ne olivat veikkoja veikkoin.<br>
+  Ei niill’ ollut haamua helvetin,<br>
+  ei häntää, ei sorkkia peikkoin.<br>
+  <br>
+  Tosin olivat ne joukkoa riivattua<br>
+  ja tahtia vailla ja tapaa,<br>
+  mut olalle reilusti löivät ne mua<br>
+  ja niill’ oli katse vapaa.<br>
+  <br>
+  Jos silloin tällöin ne hommihin vei,<br>
+  joist’ ei sovi puhua julki,<br>
+  niin huoleta ei, ja kaduta ei,<br>
+  jos niitäkin teitä kulki.<br>
+  <br>
+  Ja jos vielä mua joskus kuivattais<br>
+  lain puustavin alla olo,<br>
+  yhä heisiäpä seuran vapahan sais,<br>
+  joss’ ei lie olla nolo;<br>
+  <br>
+  ne saattavat ohjata oikeampaan<br>
+  kuin kirjat ja järjen ääni<br>
+  ja ne oppivat alati matkallaan,<br>
+  sillä niill’ on avara lääni.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  MITÄVARTEN HEITÄ —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Mitävarten heitä mä pilkkaisin,<br>
+  jotka on mua huonompia,<br>
+  mitävarten toisille hurraisin,<br>
+  jotka on mua parempia.<br>
+  <br>
+  Ei ole ykskään nokkaansa saanut<br>
+  muille kuin ittellensä.<br>
+  Viisaan onni on viisautensa<br>
+  ja tyhmän onni tyhmyytensä.<br>
+  <br>
+  Hyvä on tyytyä muihin, ja itte<br>
+  jyrsiä kannikkaansa,<br>
+  juoda jos on juotavaa,<br>
+  laulaa milloin laulattaa,<br>
+  ja viljellä laiha maansa.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  PIKKARAINEN LAULU<br>
+  <br>
+  <br>
+  Yhtä vähän kuin ma olen<br>
+  käskettävä kenenkään,<br>
+  yhtä vähän itse polen<br>
+  ihmislasta yhtäkään.<br>
+  <br>
+  Jos lie keissä kelvollista<br>
+  itsekseni iloitsen.<br>
+  mik’ ei siedä katsomista,<br>
+  näkemättä jättänen.<br>
+  <br>
+  Nurkumatta väistän heitä,<br>
+  jotk’ on itsetärkeät,<br>
+  jopa kartan valtateitä,<br>
+  jotta välttyis rähinät.<br>
+  <br>
+  Mut ken vaikka varpahille<br>
+  astuu mua tahallaan,<br>
+  nyrkistäni annan sille,<br>
+  jotta oppii muistamaan:<br>
+  <br>
+  yhtä vähän kuin ma polen<br>
+  ihmislasta yhtäkään,<br>
+  yhtä vähän itse olen<br>
+  poljettava kenenkään.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  LUMIPYRYSSÄ<br>
+  <br>
+  <br>
+  Kai saattelin tyttölasta<br>
+  ma äsken kotiaan,<br>
+  kai silmästä kiehtovasta<br>
+  sain kutsun uskaltamaan,<br>
+  <br>
+  mut vaitipa annoin kättä,<br>
+  »hyvän yön» tylyn toivotin,<br>
+  edes hetkeä viivähtämättä<br>
+  pyryilmaan painausin.<br>
+  <br>
+  Kai kyllä sen tunsin: kaksi<br>
+  olin silmää pettänyt.<br>
+  Mut mieleni vapahaksi<br>
+  todentotta ma tunsin nyt.<br>
+  <br>
+  Mitä kuuluu mulle naiset<br>
+  nuo hiiren-lemmekkäät<br>
+  ja kuutamonkatsojaiset<br>
+  ja viisahat pikku-päät.<br>
+  <br>
+  Mut annas, kun kohdanneisin<br>
+  rutihullun tyttösen,<br>
+  käsin kantaen sen veisin<br>
+  pois hullujen onnehen.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  JULKISUUDEN KOIRALLE<br>
+  <br>
+  <br>
+  Miks vapiset omissa housuissas<br>
+  sa koira, sa miesi löyhä?<br>
+  Jos kerjäät edessä kuulijas,<br>
+  oot totisesti köyhä.<br>
+  <br>
+  Hyvin tajunnet liukkaalla järjelläs<br>
+  tään päivän tunnusmerkin,<br>
+  ja tunnonherkässä hännässäs<br>
+  on sielu herkistä herkin.<br>
+  <br>
+  Mut häntä jos koiran kunnia lie,<br>
+  älä laske noin sitä lakoon,<br>
+  älä hiidessä kunniaasi vie<br>
+  noin häveten koipies rakoon.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  REALIPOLITIKKO<br>
+  <br>
+  <br>
+  Miss’ eilistotuus olleekaan,<br>
+  se orhi vaahtokuono,<br>
+  se, jolla ratsain kunniaan<br>
+  mies päästä saattoi huono.<br>
+  Se tänään rankkurille annettiin<br>
+  ja kulkukoiran viereen kuopattiin.<br>
+  <br>
+  Uus totuus nyt jo keksittiin,<br>
+  ja uljas kyll’ on tääkin;<br>
+  se paperist’ on tehty niin<br>
+  ett’ paperia on pääkin.<br>
+  Ehkei se kelpais rankkurillekkaan,<br>
+  ma siitä silti parhaan ratsun saan.<br>
+  <br>
+  Voin paperisen orhin sen<br>
+  ma sanoin kyllä ostaa,<br>
+  ja, hieman vielä paikaten,<br>
+  vaikk’ alttarille nostaa.<br>
+  Tään päivän sill’ on oiva ratsastaa.<br>
+  Kai huomiseksi jonkun uuden saa.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  VAPPUMONOLOGI<br>
+  <br>
+  <br>
+  Valkolakki, valkeat hansikkaas<br>
+  — väärä lippuko mastossa taas?<br>
+  On. Nyt mennään joukkoon<br>
+  yhden-päivän-houkkoon.<br>
+  <br>
+  Susi, ole nahkassa lampaitten,<br>
+  kaapparilaiva, ole valkoinen,<br>
+  säikehes, villi veri.<br>
+  ruususolmulle keri.<br>
+  <br>
+  Vappumielellä aurinkoon!<br>
+  Silmä tyynenä katsokoon<br>
+  menoa, melua joukkoin<br>
+  yhden-päivän-houkkoin.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  PIENEN TYTÖN VÄRSYKIRJAAN<br>
+  <br>
+  <br>
+  Jokaisella kiltillä tytöllä<br>
+  on oma pikkuenkeli,<br>
+  valkoiset siivet seljässä,<br>
+  joilla se taivaasta lenteli.<br>
+  <br>
+  Pilven syrjällä istuen<br>
+  katselee hyvä Jumala,<br>
+  halliten joukkoa enkelten,<br>
+  käskien niitten totella.<br>
+  <br>
+  Jokaisen kiltin tytön luo<br>
+  oma enkeli lentelee,<br>
+  hyviä unia hänelle tuo,<br>
+  yöllä ja päivällä suojelee.<br>
+  <br>
+  Kun olet ahkera koulussa,<br>
+  syöt kiltisti kaurapuuroa,<br>
+  isää ja äitiä tottelet,<br>
+  niin enkelit ovat iloiset.<br>
+  <br>
+  mutta jos paha oot, juonikas,<br>
+  etkä syö sitä puuroas,<br>
+  silloin on enkelit suruissaan<br>
+  ja Jumala itkee taivaassaan.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  ÄITI, ANNA ANTEHEKSI —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Äiti, anna anteheksi<br>
+  kolttoseni kirjavat,<br>
+  jotka saivat suruiseksi<br>
+  sydämesi sopukat.<br>
+  <br>
+  Jumalilta, ihmisiltä<br>
+  anteheksi pyydä en,<br>
+  pyydänpähän yksin siltä,<br>
+  jonk’ oon eessä syyllinen<br>
+  <br>
+  siks’ ett’ annoit, tiettävästi,<br>
+  kaiken anteeks eeltäpäin<br>
+  — siit’ on pitkä jälkirästi<br>
+  jäänyt aneltavaks näin.<br>
+  <br>
+  Vastaisetkin anteheksi<br>
+  anoen nyt antaos.<br>
+  Eihän tiedä mitä keksi<br>
+  vielä poikahulttios,<br>
+  <br>
+  kun ne vielä veret soivat,<br>
+  sydän levotonna lyö,<br>
+  kun on vielä nyrkit oivat,<br>
+  sappi sisuksia syö.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  ENSKERRAT KUN AURINKO NOUSI —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Enskerrat kun aurinko nousi<br>
+  mun kehtoni piirihin,<br>
+  en tiennyt mitä päivät toisi,<br>
+  mut huusin kuitenkin.<br>
+  Ja päivät ne ajavat toisiaan.<br>
+  Mitä on ne tuonehet tullessaan?<br>
+  <br>
+  Kai tuhansin kierroin juoksi<br>
+  jo ylitseni auringon tie,<br>
+  toden ankaran tuoden luoksi,<br>
+  mut enään ei huudettu lie.<br>
+  Niin päivät on ajaneet toisiaan.<br>
+  Ne tuskalla kyntivät uhriaan.<br>
+  <br>
+  Sen käsittelyn mä kestin,<br>
+  joskohta läähätin.<br>
+  Ma huutoni uhalla estin<br>
+  ja leikit luikkasin.<br>
+  Yhä päivät ajavat toisiaan<br>
+  syvin viilloin leikkeen uhriaan.<br>
+  <br>
+  Niin kyllähän aura vaivan<br>
+  teki jälkeä kuohkeaa,<br>
+  mut en ole tunnoton aivan,<br>
+  olen ihminen, enkä maa.<br>
+  On hermovoimani uupuneet.<br>
+  Kuka kylvää ne kynnetyt tantereet?<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  KOKEMUS JA KAIPUU<br>
+  <br>
+  <br>
+  Jos ei päivää korkeaa<br>
+  koskaan aukeaisi,<br>
+  ei tuo silti musertaa<br>
+  kaipausta saisi.<br>
+  <br>
+  Vaikka ijät asuisin<br>
+  maalla harmajalla<br>
+  vielä harmajammankin<br>
+  itkupilven alla,<br>
+  <br>
+  vaikka korppi raakkuen<br>
+  toivoilleni kukkuis<br>
+  kun ne soille murehen<br>
+  umpipäihin hukkuis<br>
+  <br>
+  — huono oisin, kaipaus<br>
+  jos sentähden vaipuu.<br>
+  Enemmän kuin kokemus,<br>
+  enemmän on kaipuu.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  III<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  TALVIAURINKOA<br>
+  <br>
+  <br>
+  Anna sun äänesi kirkkahan<br>
+  auringon keralla soida,<br>
+  ylitse hangen ankaran<br>
+  säihkyen kipunoida.<br>
+  <br>
+  Sun on auringon armaus<br>
+  kevättä kirkkahampi,<br>
+  mun on hanki ja turtumus<br>
+  talvea raskahampi.<br>
+  <br>
+  Lumensa kohtalo satanut on<br>
+  äkäisen rintani ylle<br>
+  karkelokentäksi auringon<br>
+  tytölle siivitetylle.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  KEVÄTLAULU<br>
+  <br>
+  <br>
+  Sa katso, kukkahan puhkeaa<br>
+  taas vanha, väsynyt maa.<br>
+  <br>
+  Näet kaiketi lailla Ofelian<br>
+  hänen yrttejä meille ojentavan;<br>
+  <br>
+  kukan sulle, kukan mulle hän antanee,<br>
+  ja nyökkää, ja raskaasti hymyilee.<br>
+  <br>
+  Ota vastaan se lahja, minkäs sait,<br>
+  se on alttiilla mielellä annettu kait.<br>
+  <br>
+  Ota vastaan, ota hajamielisnä, vait,<br>
+  kuin antajakin on tuo, jolta sen sait.<br>
+  <br>
+  Sa katso, kuin kaikkeen jo väsynyt ois,<br>
+  hän kukkaset käsistään karisti pois.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  TULENLIEKILLÄ LEIKIMME —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Tulenliekillä leikimme. Nyt sen nään,<br>
+  vaikk’ aavistaneet sitä emme.<br>
+  Kuin ennen, me emmehän lienekkään<br>
+  nyt herroja sydäntemme.<br>
+  <br>
+  En eilen peljätä tietänyt<br>
+  tällaista tapausta,<br>
+  mut’ onpa niinkuin tuntisin nyt<br>
+  tuhon saapuvan huimausta.<br>
+  <br>
+  Ikä meidän jos ei lie lapsosten<br>
+  ikä lemmen ja lemmenvalain,<br>
+  sitä varmempi lie vesi hiljainen<br>
+  kai liikkua suurten kalain.<br>
+  <br>
+  Myös kyllin suorat luontomme lie<br>
+  ja veremme kyllin kuumat,<br>
+  ne kun yhteisvoimin meitä vie,<br>
+  ei auttane järjen tuumat.<br>
+  <br>
+  No, tulkoon tuho, jos tuleva on,<br>
+  ihan aavistamatt’ ei se tulle.<br>
+  Mut laulun tään panen piilohon.<br>
+  Sitä en edes näytä sulle.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  SERENAADI<br>
+  <br>
+  <br>
+  Siitä asti kun sinut näin,<br>
+  sekasorto surkea on mielessäin.<br>
+  Intohimot keitti<br>
+  liemen tulisen,<br>
+  hyvät, pahat sekaisin ne patahansa heitti,<br>
+  loikkien piirissä ympärillä sen.<br>
+  <br>
+  Poissa oli voima mun tahdostain.<br>
+  Houkka, sitä balettia katselin vain.<br>
+  Valmihiksi soppa<br>
+  joutui niin.<br>
+  hoilaten se kitahani kaadettiin<br>
+  ihan joka noppa.<br>
+  <br>
+  Siitäpä juovuin kerrassaan.<br>
+  Himot ovat vartijatta valloillaan.<br>
+  Näin ne miehen raastaa<br>
+  valittunsa luo.<br>
+  Pakenetko? Kuuletko? — lempeästi haastaa<br>
+  paholaiset nuo.<br>
+  <br>
+  Tahtovat ne kylpeä silmissäs,<br>
+  himoitsevat sointua äänestäs,<br>
+  varrellesi köyrtyin<br>
+  hiipivät ne luo.<br>
+  ylpeät, ne kesyinä sun etehesi nöyrtyin<br>
+  huultes mehun juo.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  SANATTOMASTI<br>
+  <br>
+  <br>
+  Kuin sydämeni riemastui<br>
+  sun, kallis, nähdessäin;<br>
+  ja sanat kaikki unohtui<br>
+  mun mielestäin!<br>
+  <br>
+  Vain tunnevirta lämpöinen<br>
+  mun rinnastani nous.<br>
+  ja lainehilla virran sen<br>
+  mun sydämeni sous.<br>
+  <br>
+  Jos arkaellen airot käy,<br>
+  niin kuplii virran vuo,<br>
+  ja hiljallensa matka käy<br>
+  sun hengitykses luo.<br>
+  <br>
+  Ei sanaa kuulu. Kuuluvat<br>
+  vain lyönnit sydänten.<br>
+  — Sa venheeseeni astahdat<br>
+  Niin luottaen.<br>
+  <br>
+  On kallis lasti matkassani,<br>
+  sun luottamukses on.<br>
+  Ma liian suuren lahjan sain.<br>
+  Oon siihen arvoton.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  NOKIKANTO<br>
+  <br>
+  <br>
+  Olin pitkänä kantona tielläs sun,<br>
+  ja siihenpä kompastuit.<br>
+  Miks et mua lyönyt, vaikka mun,<br>
+  mun vuokseni haavoituit.<br>
+  <br>
+  Tulit kukkia poimien, laulellen<br>
+  suvi-illalla riutuvalla;<br>
+  hymys katse vanhojen honkien,<br>
+  maa värjyi askeles alla.<br>
+  <br>
+  Pirunpahka, ma vaanin askeltas,<br>
+  nokikanto, kamppasin sun<br>
+  — kukat kaikki sun kirpoi sormistas,<br>
+  sinä puhkesit itkuhun.<br>
+  <br>
+  Menit pois, sun kukkasi jäivät vain<br>
+  ja sun kyynelhelmesi jäivät.<br>
+  Nokikanto, kukkia paljon sain,<br>
+  mut synkkeni suveni päivät;<br>
+  <br>
+  veti verhon aurinko silmilleen,<br>
+  puut syyttäen päitään puistaa,<br>
+  kukat kenttien itkevät itsekseen<br>
+  — ne kaikki sun käyntisi muistaa.<br>
+  <br>
+  Olin pitkänä kantona tielläs sun,<br>
+  ja siihenpä kompastuit.<br>
+  Miks et mua lyönyt, vaikka mun,<br>
+  mun syystäni haavoituit.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  KUN KIRJOITIN KIRJEEN<br>
+  <br>
+  <br>
+  Häpeän sun edessäs,<br>
+  armahain.<br>
+  Kun luonnollisin avomielin<br>
+  haastat lemmestäs,<br>
+  ryhdyn kirjeen tekoon myös,<br>
+  filosofeeraan kuin houkka<br>
+  ikäloppu kirjatoukka,<br>
+  homehtunut, syömä koin.<br>
+  <br>
+  Ei! Se katkerasti väärin<br>
+  molemmille meille on.<br>
+  Miksi sydämeni käärin<br>
+  jaaritusten verkkohon,<br>
+  kun on minullakin rinta<br>
+  täynnä runsahinta<br>
+  uutta elämää.<br>
+  <br>
+  Armas, ajattele emme<br>
+  miksi, mistä rannoillemme<br>
+  seilas lemmen lippulaiva tää.<br>
+  Astukaamme laivaan,<br>
+  nauttikaamme lahjat taivaan,<br>
+  joita meille tarjotaan,<br>
+  joita oomme olleet vailla.<br>
+  Riemuitkaamme lasten lailla,<br>
+  joill’ on autuus omanaan.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  EN TIEDÄ —<br>
+  <br>
+  <br>
+  En tiedä, jos mainehikkaat<br>
+  lie onnen toukomaat<br>
+  kuin kerskuvat raharikkaat<br>
+  ja arvovaltiaat,<br>
+  <br>
+  mut mun on onneni ainut<br>
+  sun lempesi luona vain<br>
+  kun rintaani vasten painut,<br>
+  minut omakses tunnustain,<br>
+  <br>
+  ja rikkauteni kallein<br>
+  on laulu, jonka luon<br>
+  ja omalle armahallein<br>
+  nyt huomenlahjaksi tuon.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  NÄKY<br>
+  <br>
+  <br>
+  Kuin tauti jäytää kaipaus<br>
+  sun luokses, ainokainen,<br>
+  ja mielessä on ahdistus<br>
+  niin verta kiehtovainen.<br>
+  Se on aikamiehen kaipaus,<br>
+  kun ympärill’ on autius;<br>
+  ma kaipaan luokses silloin<br>
+  niin yksinäisin illoin.<br>
+  <br>
+  Näen kaukaa pienen huonehen<br>
+  ja siellä kahvipöydän.<br>
+  Siell’ naisen mustakulmaisen<br>
+  ma sylistäni löydän.<br>
+  Jo pianon ääreen nainen käy.<br>
+  Ei silmän säihke mulle näy,<br>
+  mut kuuluu täysi ääni,<br>
+  joka rauhottaa mun pääni.<br>
+  <br>
+  Kyll’ kuuluu äänin kantavin<br>
+  jos joitain aarioita,<br>
+  ne pauhaa tuskaa Carmenin<br>
+  ja Simson-Deliloita,<br>
+  mut oudosti ne viihdyttää,<br>
+  ne autiuden lievittää<br>
+  kuin moiset jalopeurat<br>
+  nyt ois mun sydänseurat.<br>
+  <br>
+  Kuin aavat hiekat Saharan<br>
+  mun silmihini siirtyy<br>
+  ja hahmot kahden leijonan<br>
+  päin taivaanrantaa piirtyy;<br>
+  jos näännyttävä helle on<br>
+  ehk’ yllä hiekan aution,<br>
+  niin kahta jalopeuraa<br>
+  mun katseheni seuraa:<br>
+  <br>
+  Ne pystypäisnä kulkevat<br>
+  halk’ aavan hietapellon<br>
+  ja silmät mustanhohtavat ne<br>
+  leijonattarell’ on.<br>
+  Sill’ onhan kasvot ihmisen<br>
+  kai mulle melko läheisen!<br>
+  Noin hänkin mua seuraa.<br>
+  Voi kahta jalopeuraa.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  JOS ONNEA EI —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Jos onnea ei mulla itselläin,<br>
+  sun onnessas ma soisin lepääväin,<br>
+  sun sielussasi riemun-kirkkahassa,<br>
+  jok’ on mun hoivassani kasvamassa.<br>
+  <br>
+  Sun onnes hellin käsin kasvatin<br>
+  ja myrskyiltä sen vaivoin suojasin.<br>
+  Nyt täysin auennut oot lemmessäsi.<br>
+  Kuin vahtisolttu valvon vierelläsi.<br>
+  <br>
+  Ma soisin lepääväni onnessas,<br>
+  tulikukka, nukahtaisin kuvussas.<br>
+  Ei, ei! Vain vaalia voin kukintaasi.<br>
+  — Puutarhur himokas, sa turvaa kukkamaasi!<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  PARAKRAAFI<br>
+  <br>
+  <br>
+  Aran haavees aavistanhan sen<br>
+  ja ma myönnyn: käyköön niin.<br>
+  Minä hommaan jostain sormuksen<br>
+  ja me mennään naimisiin.<br>
+  <br>
+  Me ostamme osakehuoneuston<br>
+  — ne on halpoja nykyisin.<br>
+  Näet: etelän puoleen akkuna on,<br>
+  näet pienen alkoovin.<br>
+  <br>
+  Ei hätiä mitiä, kunhan vain<br>
+  minut kyyhkyks kesytät,<br>
+  me arkeen auomme sunnuntain,<br>
+  joss’ on ilot hempeät.<br>
+  <br>
+  Runovärsyjä pannussa paistellaan<br>
+  ja kahviks keitetään<br>
+  ja me laakerinlehtiä paiskataan<br>
+  joka rokkaan kitkerään.<br>
+  <br>
+  Ja minä olen Eerikka-kuningas,<br>
+  sinä Kaarinani mun,<br>
+  minä halailen sun polvias<br>
+  ja sylihis unohdun.<br>
+  <br>
+  Oi kotinen kananen kultainen<br>
+  kuin tahdot, käyköön niin.<br>
+  Hoi! pappi mustatakkinen!<br>
+  Me mennään naimisiin.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  SATIMESSA<br>
+  <br>
+  <br>
+  Joutui viisaskin vipuhun,<br>
+  kettu riivattu ritahan,<br>
+  hukka hautahan humahti,<br>
+  karhu kaatui keihä’äsen.<br>
+  Minkä vierähti vipuhun<br>
+  senpä silmihin syvihin,<br>
+  taas min tarttuihe ritahan<br>
+  senp’ on huulihin hyvihin,<br>
+  minkä hautahan humahti<br>
+  senpä muihin muotoisihin,<br>
+  keihääseen min kellistyihe<br>
+  lysmyi lemmen leikkilöihin,<br>
+  <br>
+  Varjele vakainen luoja,<br>
+  auta armias jumala ettei<br>
+  pää perin palaisi,<br>
+  kaula varsin katkeasi<br>
+  näissä pauloissa pahoissa,<br>
+  omin uhmin ottamissa.<br>
+  Anna usko aivuihini,<br>
+  rikas riemu rintahani,<br>
+  että vivussa viserrän,<br>
+  ritasessa riuskuttelen,<br>
+  hukka, hauassa huhuan,<br>
+  karhu, keikun keihä’ässä<br>
+  niinkuin oiva ois oloni,<br>
+  hunajainen muu huvini,<br>
+  vaikka istuisin ijäksi<br>
+  naisen vierehen verevän,<br>
+  soma rengas sormessani,<br>
+  kätten kahle kaulallani.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  MIT’ IKÄÄN ONNI —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Mit’ ikään onni tarjoiskin<br>
+  se on nautittava varoen.<br>
+  Sun sylihisi valmistin<br>
+  ma itselleni vuotehen.<br>
+  <br>
+  Oot turhaan, kallis, peljännyt.<br>
+  Jos vuoteen kerran itse tein,<br>
+  yöks yhdeks sit’ en pyydellyt.<br>
+  Tein haudan hyvän itsellein.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  ELÄMÄN KESKIPÄIVÄ<br>
+  <br>
+  <br>
+  Elämän keskipäivä,<br>
+  sinä lähestyt totisin kasvoin,<br>
+  mutta silmäsi ovat kuin armaani silmät,<br>
+  tummat ja syvät.<br>
+  <br>
+  Elämän keskipäivä,<br>
+  tulen eteesi hiljaisena miehenä,<br>
+  köyhänä ja laihtuneena,<br>
+  uskaliaana yhäti,<br>
+  mutta vailla uhmamieltä.<br>
+  <br>
+  Elämän keskipäivä,<br>
+  en pelkää tuloasi,<br>
+  mutta sieluni, vapauteen tottunut,<br>
+  oikkujen hurmaan tottunut,<br>
+  vapisee kasvojesi vakavuutta.<br>
+  <br>
+  Elämän keskipäivä,<br>
+  ota minut vahvuutesi piiriin,<br>
+  kypsytä minuun miehuutta<br>
+  onnen ja onnettomuuden hetkille,<br>
+  kypsytä miehuutta uskomaan,<br>
+  miehuutta rakastamaan.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  IV<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  KANTAATTI<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  I. INFERNON POIKA<br>
+  <br>
+  <br>
+  Ne tahtovat käydä maailmaan,<br>
+  ne jo haastavat kapinasta,<br>
+  ja tuskin heidät hillityks saan<br>
+  läpi porttien painaumasta.<br>
+  Hyvä on — en pidätä heitä,<br>
+  — ma en ole vanginvahti —<br>
+  nyt käyköön Helvetin mahti<br>
+  sekin vapauden teitä.<br>
+  <br>
+  Tämä hullua järjestelmää on<br>
+  näin maailma kahtia panna:<br>
+  puol’ toinen, mi käy alla auringon,<br>
+  elon vettä ei toiselle anna.<br>
+  He tuolla, he kirjainta seuraa ja sanaa,<br>
+  oman parhaansa tänne he manaa,<br>
+  jos kiellettyyn se johti<br>
+  tai kirosi taivasta kohti.<br>
+  <br>
+  Ylipäätään suoraa väkeä<br>
+  he siimana tänne valaa.<br>
+  Ei ihme, jos mieli äkeä<br>
+  Infernossa voittaa alaa,<br>
+  jos tuomitut oikeuttansa kysyy,<br>
+  moni kostoa hautoo povi.<br>
+  Se on selvä, ja selvänä pysyy;<br>
+  nyt auetkohon ovi.<br>
+  <br>
+  Te siellä, te asujat valkeuden,<br>
+  pian näätte nyt vierellänne<br>
+  epätoivonne, kieltonne, kaiken sen,<br>
+  jonka kätkitte itseltänne.<br>
+  Valon heimo, sa pelkosi heitä,<br>
+  oman itsesi meissä tapaat,<br>
+  sa tartu käsihin meitä,<br>
+  ole vapaa kuin me oomme vapaat.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  II. INFERNON MARSSI<br>
+  <br>
+  <br>
+  Infernon hetki on täyttynyt,<br>
+  sen portit on auki lyöty nyt,<br>
+  ulos joukot rynnäkkövalmiit käyvät,<br>
+  sinitaivahan alle järjestäyvät.<br>
+  Alust’ aikain paossa piillehet,<br>
+  he nyt ovat esille tullehet,<br>
+  he vannoivat loppua maailmalle<br>
+  ja he polkevat nyt sen jalkainsa alle.<br>
+  <br>
+  Pois tieltä. Turha on vastustaa.<br>
+  Hei, kaukana tuolla jo ratsastaa<br>
+  Infernon poika nuorin,<br>
+  hän, iskussa sukkelin, suorin,<br>
+  hän, loistava, syntynyt hävittäjäks,<br>
+  Infernon edelläkävijäks,<br>
+  hänen eessään ei suorana seistä<br>
+  voi ykskään teistä ei meistä.<br>
+  <br>
+  Hän tullut on teitä kurittamaan,<br>
+  on vapaus hänellä ratsunaan,<br>
+  on ohjina oikeus silkka<br>
+  ja ruoskana kirkas pilkka.<br>
+  Hänen katseensa heidät puhki syö,<br>
+  hänen ruoskansa kasvoihinne lyö,<br>
+  hän Uskonne joukot jakaa<br>
+  ja Toivon hän kiertää takaa.<br>
+  <br>
+  Hei katsokaa, hänen jäljissään<br>
+  käy mustia pilviä vyörymään,<br>
+  se on meidän, Helvetin uho,<br>
+  ja sen helmassa piilee tuho.<br>
+  Se on omaanne, katkua pistävää.<br>
+  Joko itkettää? Joko yskittää?<br>
+  Oman tuskanne saitteko maistaa,<br>
+  epätoivonne katkua haistaa?<br>
+  <br>
+  On turhaa maan sekä Taivaan työ,<br>
+  nyt on voittava kipu ja kauhun yö,<br>
+  ja sen turvissa Inferno niittää<br>
+  ja laihoa riittää, riittää.<br>
+  Hei, kuulkaa huutoa enkelten,<br>
+  kun usvassa lentävät valittaen<br>
+  ne, itkien kauhua allaan,<br>
+  ja yskien tukehtumallaan.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  III. ENKELTEN LAULU<br>
+  <br>
+  <br>
+  Lyötynä on hyvä.<br>
+  Hetki viivästyvä<br>
+  uhkaa viime voimat masentaa.<br>
+  Kaikk’ on rikki, jolla<br>
+  äsken vielä olla<br>
+  saattoi arvovaltaa oikeaa.<br>
+  <br>
+  Usko lyötiin lakoon,<br>
+  Toivo kärkäs pakoon<br>
+  pahan näköä jo säikähtäin.<br>
+  Järkkyy taivaan pielet,<br>
+  joukot rienakielet<br>
+  riehuu pyhätöitä hävittäin.<br>
+  <br>
+  Vielä koittakaamme.<br>
+  Avuks kutsukaamme<br>
+  ahdistettuin turva, Rakkaus.<br>
+  Rakkauden mahti,<br>
+  anna uusi tahti,<br>
+  uusi toivo, uusi uskallus.<br>
+  <br>
+  Kokoon kaikki hyvä;<br>
+  hetki viivästyvä<br>
+  saattaa kaiken, kaiken hajottaa.<br>
+  Rakkauden henki,<br>
+  auta taistellenki,<br>
+  auta joukkoamme hukkuvaa.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  IV. VOITTAJA<br>
+  <br>
+  <br>
+  Infernon nuorin poika, hän pääsi voittajaks<br>
+  ja käskyt rauhan, lempeyden jätti miehillensä.<br>
+  Hän tullehensa tiesi kuin kauhun kantajaks,<br>
+  ties oikeuden armotonta työtä tehnehensä,<br>
+  ties tuskan auran maata nyt syvään kyntäneen<br>
+  ja miekan tiesi lyöneen ja ruoskan sattuneen.<br>
+  On taivas lannistettu, maan käyty oikeus,<br>
+  nyt jatkakoot he itse — on heillä vapaus.<br>
+  <br>
+  Hän nousi kumpareelle, ja päänsä paljastain,<br>
+  loi katsehensa tyyntyneille taistotanterille.<br>
+  Siin’ on hän uljas nähdä, kuin aikain sammuvain<br>
+  ois kuolonvahti hän, ja alku tuleville.<br>
+  Infernon öitten muistot jos polttaa rinnassaan,<br>
+  niin hymynä ne hohtaa vain hänen huulillaan,<br>
+  ja viime säde päivän, pois kuolleen, hajonneen,<br>
+  vain uuden aamun hohteen luo hänen otsalleen.<br>
+  <br>
+  Niin näyttää voi, mut toisin hän itse aavistaa,<br>
+  kun hävityksen viestit hänen silmiänsä kohtaa.<br>
+  Inferno, kauvan vangittu, nyt verta janoaa,<br>
+  ja loimut murhapolttoin yhä vielä hohtaa.<br>
+  On kaikki siellä sekaisin, lyö veli veljeään,<br>
+  ja kuuluu hätähuudot, käy parku yhtenään.<br>
+  On turhaa järjen manaus ja lohdutuksen työ<br>
+  — ken siihen ryhtyy, kiroten ne maahan hänet lyö.<br>
+  <br>
+  Infernon poika, voittaja, hän, taiston kärkimies,<br>
+  hän rinnassansa tuntee tuskan aallon lyövän<br>
+  ja syyllisyyden hampaan kipeästi syövän.<br>
+  Hän kantaa tästä vastuun, sen hän selkeästi ties.<br>
+  Pois sotisopa päältä, pois kilvet, miekkavyöt,<br>
+  nyt alkaa päivät kuumimmat ja raskahimmat työt,<br>
+  nyt käyvä on hän joukkoon kuin veli veljen luoksi,<br>
+  on käyvä työhön nöyryyden hän — voittonsa vuoksi.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  V. PROFEETTA<br>
+  <br>
+  <br>
+  Turhaa, turhaa kaikki on,<br>
+  auttaa heit’ on mahdoton,<br>
+  tehoa ei tunto, järki;<br>
+  epäillen he kaiken särki.<br>
+  <br>
+  Sen he siis on oppineet!<br>
+  hulluuteensa hukkuneet,<br>
+  heistä’ ei kokonaista luoda.<br>
+  Karvas on se kalkki juoda.<br>
+  <br>
+  Mun on yksin kaikki syy.<br>
+  Kaikki, kaikki myrkyttyy,<br>
+  johon kosken käsilläni,<br>
+  toivoin hyvää tekeväni.<br>
+  <br>
+  Puutuin ehkä jotakin<br>
+  jok’ on kaikkein tärkein,<br>
+  jossa juuret ihmiselon<br>
+  viihtyy, tuntumatta pelon.<br>
+  <br>
+  Outo puutos, esiin<br>
+  astu teoin elävin,<br>
+  joudu, astu tilalleni,<br>
+  korjaa huono luomiseni.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  VI. RAKKAUS<br>
+  <br>
+  <br>
+  Ken mua kutsui?<br>
+  Ullakko saan?<br>
+  Kauvan jo varroin<br>
+  kutsua maan,<br>
+  vaikk’ olin syrjitty,<br>
+  toivoin salaa:<br>
+  kerran mun luokseni<br>
+  maailma palaa,<br>
+  muu kun on pettänyt, mua tarvitaan.<br>
+  <br>
+  Turhaan kolkutin<br>
+  päivin, öin,<br>
+  sydänten ovia<br>
+  turhaan löin.<br>
+  Nimeni he ottivat<br>
+  itsellensä,<br>
+  peittivät sillä<br>
+  tyhjyytensä<br>
+  solvaten nimeäni kylmin töin.<br>
+  <br>
+  Nytkö on tullut<br>
+  hetkeni mun?<br>
+  Ei, jos on kutsu<br>
+  taisteluun.<br>
+  Maa vain kutsuu<br>
+  vaivaansa omaan,<br>
+  enkelit taistoon<br>
+  toivottomaan.<br>
+  — Kutsuu Inferno! — On hetkeni mun.<br>
+  <br>
+  Muut avuks tahtovat<br>
+  itselleen,<br>
+  yks toki itsensä<br>
+  puutteeseen.<br>
+  Kutsuu Inferno,<br>
+  hänelt’ en kiellä,<br>
+  hän onhan ainoa<br>
+  nöyrällä miellä,<br>
+  ottaen syyn kaiken itselleen.<br>
+  <br>
+  Kutsut Inferno!<br>
+  Viestisi sain!<br>
+  Muille en kuulu,<br>
+  sulle vain.<br>
+  Uljas, ma oon sun<br>
+  palvelijasi,<br>
+  tahdon ma käydä<br>
+  rinnallasi<br>
+  lävitse kaikkien maailmain.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  VII. KUORO<br>
+  <br>
+  <br>
+  Alust’ aikain vierasta kaksi<br>
+  on toisensa löytänyt,<br>
+  he saapuvat vierahaksi<br>
+  joka ihmiselle nyt.<br>
+  Nyt itsemme kanssa meidät<br>
+  he voivat sovittaa.<br>
+  Ken vastaanottaa heidät,<br>
+  hän mielenrauhan saa.<br>
+  <br>
+  He syntyneet ovat meistä<br>
+  — siitä, jonka me kätkimme pois —<br>
+  ken itseään ei heistä<br>
+  nyt jälleen tuntea vois!<br>
+  He on parhainta itseämme<br>
+  ja he meitä vahvistaa,<br>
+  he meidän sydämissämme<br>
+  kodin pysyväisen saa.<br>
+  <br>
+  Ole kiitetty päivänkoitto,<br>
+  Ole kiitetty valkeus.<br>
+  Nyt vasta on saatu voitto,<br>
+  nyt vasta on vapaus.<br>
+  Tuli Taivas meidän luoksi,<br>
+  Inferno oli kerallaan.<br>
+  On syntynyt heidän vuoksi<br>
+  joka ihminen uudestaan.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  V<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  VANHA LAULU<br>
+  <br>
+  <br>
+  Pouta se narrasi nuoren nurmen<br>
+  ennenaikoja kukkimaan.<br>
+  Pouta meni piiloon pilven taakse.<br>
+  Halla tuli kukkia korjaamaan.<br>
+  <br>
+  Poika se narrasi neidon nuoren<br>
+  ennenaikoja kukkimaan.<br>
+  Poika meni piiloon maailman teille.<br>
+  Suru tuli neitoa korjaamaan.<br>
+  <br>
+  Nousi se nurmi hallan alta,<br>
+  uusiin kukkihin puhjeten.<br>
+  Neito ei toipunut surunsa alta.<br>
+  Kuihtuivat ruusut poskien.<br>
+  <br>
+  Kuka sen pienen lapsen heitti<br>
+  virran vierivän pyörteisiin?<br>
+  Kuka nyt kalterin takaa katsoo<br>
+  kentän kukkihin kultaisiin?<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  LEMMENLEHDET JA POHJATUULI<br>
+  <br>
+  <br>
+  Ja lemmenlehdet ja pohjatuuli<br>
+  ne toisens’ syksyllä kohtasit,<br>
+  kun kesän menneen jo mailta luuli,<br>
+  mut hohti metsien temppelit.<br>
+  <br>
+  Ol’ pihlajat punamekko päällä<br>
+  ja koivunlehvät jo kellastui.<br>
+  Kaks punalehteä siellä täällä<br>
+  pois oksistansa ne tempautui.<br>
+  <br>
+  Tuul’ niitä lennätti, sitte heitti<br>
+  ne metsän syrjähän sylikkäin.<br>
+  Pian talven tuisku ne sinne peitti,<br>
+  kaks lemmenlehteä, lähekkäin.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  JUOPON JUTTU<br>
+  <br>
+  <br>
+  — Miksi juot sinä villi poika<br>
+  <span style="margin-left: 7.0em;">viikkokausia yhtenään?</span><br>
+  — Siksi juon, kun et neitokulta<br>
+  <span style="margin-left: 7.0em;">ole mun luonani yhtenään.</span><br>
+  <br>
+  — Omasi olen jo, juopporenttu;<br>
+  <span style="margin-left: 7.0em;">miksi juot yhä yhtenään?</span><br>
+  — Siksi juon, kun sa muijakulta<br>
+  <span style="margin-left: 7.0em;">olet mun luonani yhtenään.</span><br>
+  <br>
+  — Nurmen all’ oon jo nukkumassa;<br>
+  <span style="margin-left: 7.0em;">miksi juot yhä yhtenään?</span><br>
+  — Haluan luoksesi nurmen alle,<br>
+  <span style="margin-left: 7.0em;">siksi juon yhä yhtenään.</span><br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  MATTI JA MAIJA<br>
+  <br>
+  <br>
+  Oli kerran Matti ja Maija,<br>
+  ja he rakasti toisiaan.<br>
+  Monet muutkin Matit ja Maijat<br>
+  kai rakastaa toisiaan,<br>
+  mut nämä oli Maija Koisti<br>
+  se konttorineitonen,<br>
+  ja Matti Savikurki,<br>
+  pienvirkailija tunnollinen.<br>
+  <br>
+  He sielujen sympatiiaa<br>
+  tosilemmessä tunsivat<br>
+  — jos ketkään, niin tottavieköön<br>
+  he toisiaan rakastivat,<br>
+  he päivin ja yönkin hetkin<br>
+  vain uneksit toisistaan,<br>
+  ja kun toisens he kohtasit illoin,<br>
+  he vaipuivat suudelmaan.<br>
+  <br>
+  He suutelit siihen asti<br>
+  että Maija pikkuisen sai,<br>
+  senjälkeen oli selvä juttu<br>
+  että Matti Maijan nai<br>
+  — kas kunnon poika oli Matti<br>
+  ja hän Maijaansa rakasti niin!<br>
+  Oi, terve, Maija ja Matti,<br>
+  ei kaikki rakasta niin!<br>
+  <br>
+  Pesän yhteisen laittoivat he<br>
+  ja olivat onnelliset.<br>
+  Ei surreet he huomista päivää<br>
+  kuin nykyiset ihmiset,<br>
+  vaan luottivat isähän taivaan,<br>
+  joka hänkin rakastaa<br>
+  ja kaarneen poikia ruokkii,<br>
+  kedon kukkaset vaatettaa.<br>
+  <br>
+  Mut pesähän Matin ja Maijan<br>
+  ei osunut anti muu,<br>
+  vain heilimöi anteliaasti<br>
+  se lemmen hedelmäpuu...<br>
+  Koki Matti pennejä koota,<br>
+  teki kahdenkin miehen työt,<br>
+  ja Maija säästi ja neuloi,<br>
+  kera Mattinsa valvoen yöt.<br>
+  <br>
+  Oi rakkauden voimaa<br>
+  kuin pienissä se väkevä on,<br>
+  kuin yhäti saattaa se kestää<br>
+  läpi puutteen ja ahdingon,<br>
+  ei säiky, jos kuinka köyhyys<br>
+  käy ovesta irvistämään,<br>
+  jos Matilta kolmatta kertaa<br>
+  jo takki käännetään.<br>
+  <br>
+  Mut ihmislapsi ei koskaan<br>
+  täystyytyväinen lie.<br>
+  Ja kerran Matinkin aatos<br>
+  hyvin oudoille teille vie.<br>
+  — Nyt Maija on sairas, ja lasta<br>
+  saa Matti lullata<br>
+  ja mustikkavellit keittää<br>
+  ja astiat tiskata,<br>
+  <br>
+  niin silloinpa Matin kulmat<br>
+  jo hiukan ryppyhyn käy<br>
+  ja aviojuhdan toimeen<br>
+  ei tyytyvän hän näy,<br>
+  vaan pienintä lullatessa<br>
+  kun hetkeksi istua saa,<br>
+  hän kyyneleisin silmin<br>
+  näin laulun laulahtaa:<br>
+  <br>
+  <span style="margin-left: 2.5em;">*</span><br>
+  <br>
+  Aa — aa — lullaa<br>
+  <br>
+  Miksipä, Matti, synnyinkään<br>
+  tänne ihmiseksi?<br>
+  miksi en kukkaiseksi tullut<br>
+  taikka lintuseksi?<br>
+  <br>
+  Aa — aa — lullaa<br>
+  <br>
+  Oisinpa pieni peipponen<br>
+  siipiniekka veikko,<br>
+  oma öisin herrani,<br>
+  vaikka kuinka heikko;<br>
+  <br>
+  Aa — aa — lullaa<br>
+  <br>
+  koivunoksaan laitteleisin<br>
+  sammalista pesäsen,<br>
+  jota tuulen sormet soutais<br>
+  koko pitkän kesäsen.<br>
+  <br>
+  Aa — aa — lullaa<br>
+  <br>
+  Tuuli se pieniä tuudittais,<br>
+  minä Maijalle lauleleisin,<br>
+  joskus kärpäsen, joskus toukan<br>
+  pienten suuhun veisin.<br>
+  <br>
+  Aa — aa — lullaa<br>
+  <br>
+  Ei olis huolta einehestä<br>
+  eikä vaattehista,<br>
+  ei veronkantajan käynnistä,<br>
+  ei ulosottajista.<br>
+  <br>
+  Aa — aa — lullaa<br>
+  <br>
+  Talvikaan ei peljättäis<br>
+  kun siiville nousisimme<br>
+  ja halki ilmain siintäväin<br>
+  luo kesän lentäisimme<br>
+  <br>
+  Aa — aa — lullaa<br>
+  <br>
+  Niilin rannan kaislikoille<br>
+  luokse kultakalojen<br>
+  luokse lemmen ikuisen<br>
+  ja lootoskukka-alojen.<br>
+  <br>
+  Aa — aa — lullaa<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  TUPPILAN JUSSI<br>
+  <br>
+  <br>
+  Oh leppeä lauvantainen ilta,<br>
+  puut puhkesi vihreään,<br>
+  kun Tuppilan Jussi tuli kaupungilta<br>
+  ja haasteli mielissään:<br>
+  <br>
+  »Nyt, muijani, nyt on lauvantai<br>
+  Ja Jussi litviikkinsä sai,<br>
+  mut ostoksia teki Jussi,<br>
+  ja nyt on tyhjä pussi.<br>
+  So-soo, ei huolita kiivastella,<br>
+  ei itselleni ole ostokset,<br>
+  vaan muijani tahdon kaunistella<br>
+  kuin tulipaanin kukkaiset.<br>
+  Hei katsoppas hattua, kenkiä koita,<br>
+  pitspöksyjä, liivejä valkeoita,<br>
+  ja katsele hepeniä muitakin,<br>
+  <br>
+  pue itsesi niihin kaikkihin.»<br>
+  Mutta Jussin muijassa siinä on muijaa;<br>
+  sepä kiljahtaa, sepä pystyyn tuijaa.<br>
+  Tämä vaimo pulskista tuomisista<br>
+  vain keksii touhua lapsellista,<br>
+  jopa keksii pilkkaa ja typeryyttä,<br>
+  kun vanha muija, näin, ilman syyttä,<br>
+  nyt tehtäis nauruksi naapurein.<br>
+  Ja muija se Jussin korvaan huusi<br>
+  etten minä oo joku joulukuusi,<br>
+  joka puetaan rimpsuin ja hetalein.<br>
+  <br>
+  Niin pauhaa muija, ja Jussi parkaa<br>
+  se meteli hämmästyttää.<br>
+  Ovipuolessa viitisen lasta arkaa<br>
+  pelon vallassa kohtausta kyttää.<br>
+  Mut vaimo on tullut jo tikahtumalleen,<br>
+  hän vaivoin kopeloi penkin alleen<br>
+  ja itkua tehden äijältä kysyy<br>
+  että näilläkö rimpsuilla eletään<br>
+  ensviikko, ja näilläkö mukulat kengissä pysyy,<br>
+  ja entäs, kun tölli on kahviton<br>
+  ja sokeriastia tyhjä on.<br>
+  <br>
+  Sepä kysymys nyt ei Jussia paina,<br>
+  ja sellainen syytös tällä tovin<br>
+  on väärä ja ilkeä kovin!<br>
+  Hän, joka on lauhkea ollut aina,<br>
+  tämä Jussi, hän pöytään nyrkillä möykkää,<br>
+  kaks pienintä myttyä esille töykkää<br>
+  ja haastaa asian vakaan,<br>
+  sanat lyö kuin lukkoon ja hakaan:<br>
+  <br>
+  »On huolehdittu sun kaffistas,<br>
+  sitä muistanut oon, ja sokerias;<br>
+  sinä todistat väärin ja turhia torut.<br>
+  Pian nähdä saat: nyt ei auta porut,<br>
+  vaan kun on saunassa piipahdettu,<br>
+  iho löylyn poltossa norjennettu,<br>
+  puet siivosti yllesi korut. —<br>
+  Minä tahdon katsoa muijaani omaa<br>
+  ja leivänhuolille antaa lomaa;<br>
+  sua halata tahdon, ja penikkakullat<br>
+  ajan saunanlavolle nukkumaan,<br>
+  mut ensiksi niillekkin annetaan<br>
+  kai kompiaiset ja kottapullat<br>
+  — toki sitäkin sorttia muisti<br>
+  <br>
+  tämä Jussi, ja markat luisti. —<br>
+  Niin, muijariepuni, pyörällä päästäin<br>
+  tänä iltana oon, minä tiedän sen,<br>
+  mut sanasi tuonnemmaksi säästäin<br>
+  koe olla altis ja suloinen<br>
+  etten minä aivan hulluksi tulis<br>
+  ja kiivauteeni sulis.<br>
+  Kas nyt on päivä, se veriä vievä,<br>
+  kun kevät on tullut kaupunkiin,<br>
+  kun nainen on silmälle sangen sievä<br>
+  ja sormia syyhyttävä niin.<br>
+  Voi voi sitä vilskettä Espiksellä,<br>
+  sitä paljasta kaulaa valkeaa<br>
+  ja pohjetta, joka silkkisellä<br>
+  vain kalvolla karvansa verhoaa;<br>
+  voi sentoki, kun minä katselin,<br>
+  pää kuumeni, tulinpa vimmoihin,<br>
+  ihan silmillä nielin mamsselleita<br>
+  ja ne nielin kaikkine riepuineen,<br>
+  silksukkine, pitseine, paitoineen,<br>
+  jotta täyteen tulin niitä parselleita.<br>
+  Ja niin tulin täyteen mamsselleita<br>
+  ja niitten fiinejä parselleita<br>
+  että puodista puotiin markkani vein,<br>
+  <br>
+  jymykaupat tein<br>
+  ja töinpä ne tuomiset muijallein.<br>
+  Siin’ on ne, kisko ne päällesi vainen,<br>
+  sinä tykkäät rimssuista varmasti,<br>
+  ja jos tykkää et, et ole se nainen,<br>
+  jota Jussi nuorena armasti.<br>
+  Ja sen minä sanon että vaikka luet<br>
+  ikävuosia takanas ankaroita,<br>
+  kun oikeat hynttyyt ruholles puet,<br>
+  sua Espis-likat ei syrjään soita;<br>
+  sull’ on paksut reidet ja pyöreä ruho<br>
+  ja käy siitä yhäti lämpimän uho<br>
+  — kun painautuu sen kylkeen,<br>
+  niin on kuin vierellä hylkeen.»<br>
+  <br>
+  Näin Tuppilan Jussi haastaa ties<br>
+  — Jöröjussiksi haukuttu jämerä mies —<br>
+  oli suulas, suonissa tulta.<br>
+  Ja siitäpä muija-kulta<br>
+  ties nätisti suppuun hillitä suunsa<br>
+  ja ottaa tuomiset tarkasteluunsa.<br>
+  Liki mittoja mallasi vaateparsi!<br>
+  — hyvin Jussill’ oli muistissa muijansa varsi.<br>
+  <br>
+  Ja kun oli saunassa piipahdettu,<br>
+  suut mustalla kahvilla huljuutettu,<br>
+  niin muija jo tukkansa suki,<br>
+  ylen pörhölleen sen kietoen,<br>
+  jopa rautanaulalla piippasi sen,<br>
+  ja kaikki ne parsellit päällensä puki,<br>
+  ylen paljon peiliä käyttäin,<br>
+  pian tyytyväiseltä näyttäin.<br>
+  <br>
+  Mut Jussin naama, se peili paras,<br>
+  sekin hyviä merkkejä näytti,<br>
+  tämä Jussi hymyten partaansa haras,<br>
+  näin peilin tehtävät täytti:<br>
+  <br>
+  »Jopa joo, sit’ on pulskaa naisenpuolta<br>
+  näet meilläkin, kun sen pukee parhain,<br>
+  ja minä sen puetan, pidänpä huolta<br>
+  ett’ on se kuin ruusunen yrttitarhain<br>
+  tai niinkuin ihana joulukuusi.<br>
+  Pahus soi miten taas on se fiini ja uusi!<br>
+  Ei espislintuja tarvita täällä;<br>
+  ne raukat mua ihan säälittää,<br>
+  kun ei niill’ oo lihoja luittensa päällä,<br>
+  ja kintut niitten — kuin ristissä ois<br>
+  kaks kaunaa vain, ja kuivia netki.<br>
+  Minä käännän niistä mieleni pois,<br>
+  ne olivat harharetki. —<br>
+  Hei mukulat saunaan nukkumaan!<br>
+  Minä käyn tätä hyljettä halaamaan.»<br>
+  <br>
+  Oli leppeä lauvantainen ilta.<br>
+  Puut puhkesi vihreään.<br>
+  Ja Tuppilan tölliin kaupungilta<br>
+  toi Jussi kevätsään.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  PAHA MIES<br>
+  <br>
+  <br>
+  Näin äsken miehen muutaman,<br>
+  jok’ ei ollut muitten malliin,<br>
+  joka sopinut ei sen rakkahan<br>
+  pyhän yhteisyyden talliin.<br>
+  <br>
+  Kun muilta riemu irti läks,<br>
+  pilajuttu ja leikki kulki,<br>
+  hän silloin suunsa sulki<br>
+  ja muuttui miettiväks;<br>
+  <br>
+  kun muut tuli juhlamielelleen<br>
+  ylös pilviin nousten kovin,<br>
+  hän, jos oli mukana, itsekseen<br>
+  tais torkahdella tovin;<br>
+  <br>
+  Ja muut kun ratsasti murheellaan<br>
+  niin fraasein tuskantärkein,<br>
+  selin kääntyi hän, hymy huulillaan,<br>
+  koko tärkeyden särkein.<br>
+  <br>
+  Miesrievusta tietysti koitui niin<br>
+  pyhän yhteisyyden pilkka,<br>
+  siks hälle myrkkyä juotettiin<br>
+  pian tepsiväinen tilkka.<br>
+  <br>
+  Paha mies ei kuollut kuitenkaan<br>
+  edes myrkkykuuriin tähän:<br>
+  sekin keskinkertaisuudessaan<br>
+  vain sylkemään sai vähän.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  OLIPA KERRAN —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Olipa kerran ihminen eräs,<br>
+  elämänjuoppo luultavasti,<br>
+  jonka aivussa aatos heräs<br>
+  elellä ijäti, kerrassa loppuun asti<br>
+  elämän mahdollisuudet tyhjentäin.<br>
+  Ja niinpä hän kerjäsi hiessäpäin<br>
+  taivahaiselta jumalaltaan<br>
+  lääkettä avuksi kuoleman valtaan.<br>
+  <br>
+  Jumala, joka on ukko hyvä,<br>
+  rukouksista herkentyvä,<br>
+  kääntyi surulliseksi<br>
+  ei ollut hän mahtaja sellainen!<br>
+  Mut kosk’ on hän viisas yli kaikkien,<br>
+  jopa lopulta neuvon keksi.<br>
+  Mettiäiseksi rupesi hän,<br>
+  lenteli kentillä elämän,<br>
+  näpisti hituisen sieltä ja täältä<br>
+  <br>
+  huolettomien orren päältä<br>
+  ja taltehensa kantoi.<br>
+  Niin hän voimaa elämisen<br>
+  lopuksi sai hyvän pussillisen<br>
+  ja sen ihmiselle antoi:<br>
+  »Viis-kuussataa vuott’ on nyt säkissäs,<br>
+  nauti ja pidä hyvänäs.<br>
+  Jos ei riitä se, taivahan isää<br>
+  pyyydä, ja taas hän hankkii lisää.<br>
+  Mut ettei ois liikoja vuosia tässä,<br>
+  ole varova lääkkeen käytännässä.»<br>
+  <br>
+  Ihminen kiitti ja hymysi,<br>
+  piiloluolahan lymysi<br>
+  appaen siellä vatsahansa<br>
+  kaiken elämän-voitehen<br>
+  niin että lopuksi naamaltansa<br>
+  oli hän aivan rasvainen.<br>
+  Ja hurmauneena onneensa uuteen<br>
+  astui hän elämän ikuisuuteen.<br>
+  <br>
+  Vieri vuossata, vieripä kaks,<br>
+  hän tunsi olonsa ihanaks.<br>
+  Elämän kuohu loppumaton<br>
+  huimana ohitse virtasi,<br>
+  hän kuin jumala kuolematon<br>
+  elämänvirralla souteli.<br>
+  <br>
+  Aika yhä vieri ratojaan<br>
+  vaihtaen vuosisatojaan,<br>
+  se ihminen yhäti eli,<br>
+  mut kurjana itkeskeli.<br>
+  Nyt hän kaipasi haudan poveen<br>
+  kerjäten kolkutti kuoleman oveen:<br>
+  Tämä mielettömyys mua uuvuttaa;<br>
+  olen väsynyt, mutta en lepoa saa.<br>
+  Tätä ikuisuutta en kestä, en kestä.<br>
+  Tulen hulluksi paljosta elämisestä.<br>
+  <br>
+  Haasteli hänelle isä taivaan:<br>
+  »Yks vain apu on siihen vaivaan:<br>
+  varro vielä vuoskymmen muuan.<br>
+  Miks heti ahmit kaiken ruuan<br>
+  jonka silloin minulta sait!<br>
+  Varro nyt, ja ole vait.»<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  MINÄ ETSIN —<br>
+  <br>
+  <br>
+  Minä etsin entistä itseäin<br>
+  ja en sitä löytää voinut.<br>
+  Olin muistonsiruja pyydystäin<br>
+  sen haussa kompuroinut,<br>
+  murun sieltä, täält’ olin löytänyt,<br>
+  ne visusti konttiini kätkenyt,<br>
+  mut niistä en voinut yhdistellä<br>
+  sitä muotoa, joka on ihmisellä.<br>
+  <br>
+  Se milloin mitenkin muovautui,<br>
+  kala, lintu se oli, oli iileskotti,<br>
+  ja kun se parhaiten onnistui,<br>
+  niin aasin muodon se silloin otti.<br>
+  Paha muruista koota, mahdoton,<br>
+  sitä, joka jo unhoon hajonnut on;<br>
+  sellainen työ voi hetkellänsä<br>
+  vain kuvastella tekijätänsä,<br>
+  ja tekijä vaihtuu vuosien mukaan;<br>
+  edes eilist’ ei itseään tavota kukaan.<br>
+  <br>
+  Mut kerranpa luulin löytäneeni<br>
+  polun lapsenmielehen entiseeni,<br>
+  kun sattuma niitylle minut johti,<br>
+  joka auringon alla kukissa hohti,<br>
+  ja niitten keskessä poikanen<br>
+  pien puheli kerällä ruohojen.<br>
+  Jopa varmana luokse polin;<br>
+  jos mikään, niin tuo minä olin.<br>
+  Nuo kasvot on samat kuin minunkin<br>
+  — iän eroa välillä vähän —<br>
+  ja muistanpa hyvin kun unohdin,<br>
+  hänet kerran kentälle tähän.<br>
+  »Hei terveeks, pikkumies!<br>
+  Minut tuntenet kenties?»<br>
+  <br>
+  »Et kuulu mun tuttaviini.<br>
+  Mikä lietkin, kuka sen tietää.<br>
+  Paha silmä sull’ on, paha miini.<br>
+  Mene pois! En voi sua sietää.»<br>
+  Päin silmiä haukkui noin<br>
+  mua poikanen pieni.<br>
+  Palan karvaan niellä koin,<br>
+  »niin lie», vain nolona hoin,<br>
+  kun pois vei tieni.<br>
+  <br>
+  Meni päiviä, viikkoja juoksi.<br>
+  Tulin talohon muutamaan.<br>
+  Jano poltti. Emännän luoksi<br>
+  kävin juomista anelemaan.<br>
+  Toi tuopin emäntä aimo<br>
+  ja sen ojensi juodaksein<br>
+  — mut valjuks valahti vaimo,<br>
+  ma otsalle käteni vein,<br>
+  ja tuoppi putosi meiltä<br>
+  kuin lapsilta säikkyneiltä.<br>
+  Me tuttuja oltiin vuotten takaa,<br>
+  ja liian tuttuja! tottavie.<br>
+  Tilin vaatii nyt tuo katse vakaa:<br>
+  seis! pystyssä on pakotie.<br>
+  <br>
+  Sellaisen katseen alla<br>
+  en paina ma paljoakaan,<br>
+  vaan häveten, mielellä masentuvalla,<br>
+  alas pääni laskea saan.<br>
+  Kuin hukkuen helmaan vetten<br>
+  oli silloin tunto mulla;<br>
+  niin huonoksi tunnuin etten<br>
+  voi huonommaksi tulla.<br>
+  Sulut rintani hetkessä suli,<br>
+  sanat kerrankin totiset tuli:<br>
+  <br>
+  »Sano kuin olen syyllinen miesi,<br>
+  mua kadotetuksi sano,<br>
+  sen tiedon jos kielesi tiesi,<br>
+  vain silloin mun loppuu jano.<br>
+  Olen etsinyt kiihkoisasti<br>
+  ma entistä itseäin,<br>
+  ja nyt sun silmies pohjalta näin;<br>
+  olen pettäjä alusta asti.»<br>
+  <br>
+  »Älä väärää todistusta ano.<br>
+  Niin en minä koskaan, en koskaan sano.<br>
+  Sa väärin minua tulkitset<br>
+  — et oo mua pettänyt, itseäs et.<br>
+  Mikä nyt liet, siihen ei tietoni yllä,<br>
+  mut entisen itsesi tiedän kyllä,<br>
+  ja se entinen oothan minulle yhä,<br>
+  sen muistossa sinua tervehdin;<br>
+  se muisto on minulle pyhä<br>
+  nyt vieläkin.<br>
+  Olet sydämessäni kallis, kallis,<br>
+  jota kenenkään en soimata sallis.<br>
+  Mun silmäini pohjalta löytää voit<br>
+  kuvan oikean itsestäsi.<br>
+  Ja sormus, jonka sa kerran toit<br>
+  — viel’ onko se mielessäsi? —<br>
+  se tallella on, sen saatan näyttää.<br>
+  Täst’ alkaen taas sitä tahdon käyttää.»<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  PITKÄ MATKA<br>
+  <br>
+  <br>
+  Kuin pitkä onkaan matka ihmisiin,<br>
+  niin lyhyt vihamiehiin, pitkä ystäviin.<br>
+  <br>
+  Se syntyi diplomaatiksi ystävyys,<br>
+  se niukoin käsin antoi, mutta paljon pyys,<br>
+  <br>
+  ja jos se käden rakkaan tarjoaa<br>
+  niin toinen käsi varkain puukon piilottaa.<br>
+  <br>
+  Se varuillaan on aina hiukkasen,<br>
+  se — äänenkantamattoman kaukainen.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  CARMEN SAECULARE<br>
+  <br>
+  <br>
+  Rautahepo ja automobiili!<br>
+  — Voimansa antoi<br>
+  sähkö ja hiili!<br>
+  Maapallo kuljettu navasta napaan,<br>
+  luonnon vapaan<br>
+  jäsenet lyötynä kahleisiin;<br>
+  jättilaivat meriä viiltää,<br>
+  pilvissä kiiltää<br>
+  pauhaten kotka rautainen.<br>
+  <br>
+  Sekuntikello raksaa, raksaa<br>
+  hermoja kiihottain.<br>
+  Ihminen uupuu, ja toinen jaksaa<br>
+  vaivalla vain.<br>
+  Hetki on kallis. Hetken työtä<br>
+  räiskävät konehet päivää, yötä;<br>
+  hetken voittaja<br>
+  kaiken voittaja,<br>
+  sekunnin varas<br>
+  varkaista paras.<br>
+  <br>
+  Raudan ja sähkön vuosisata,<br>
+  terve!<br>
+  Terve, sa teknillinen järki,<br>
+  keksinnöittesi huima rata<br>
+  entiset ihmeet särki.<br>
+  Teeppäs yks kukkanen, pieni puu,<br>
+  oksalle lintu laulusuu,<br>
+  tee yks ihminen tilalle sen,<br>
+  joka jää pyöritän konehen<br>
+  ja murskautuu.<br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  <br>
+  PARANTAJAT<br>
+  <br>
+  <br>
+  Olympon jumalat kaikin<br>
+  he kerran, joutessaan,<br>
+  kävit maata parantamaan.<br>
+  Ja paljon he aikaansaikin!<br>
+  He sanoilla filosofeeras<br>
+  ja asiat abstraheeras,<br>
+  kukin järjestelmiä laati,<br>
+  lain voimaa niille vaati.<br>
+  <br>
+  Huhu silloin oudon sanan<br>
+  toi joukkoon jaloon:<br>
+  On Hades, herra Manan,<br>
+  ylös yöstään kömpinyt valoon;<br>
+  hänet nähty on jossain siellä<br>
+  puusauva kourassa tiellä.<br>
+  <br>
+  Kun salien loukosta loukkoon<br>
+  lens kauhunsanoma uus,<br>
+  niin riitaisaan jumaljoukkoon<br>
+  tuli hiljaisuus.<br>
+  Ja jumalat pienet ja suuremmat<br>
+  ne kysyen toisiinsa katsoivat.<br>
+  Ja naisia pyörtyi nurin.<br>
+  <br>
+  Oli tulossa vallankumous,<br>
+  ylen kauhea rikkomus kurin!<br>
+  Eip’ ihme, jos leimahti suuttumus,<br>
+  jos yhteisten etujen puolustus<br>
+  pian rohkaisutti mielet<br>
+  ja ennenkaikkea kielet.<br>
+  <br>
+  Tuli kaikille innostus yhteinen<br>
+  ja he seiniltä aseita riipi<br>
+  pois häätääksensä vieraan sen,<br>
+  joka varkain maassa hiipi.<br>
+  Oli kiirettä, tuhinaa, tohinaa kyllä,<br>
+  mut pian oli sotisopa kaikkien yllä,<br>
+  oli kiväärit kaikilla seljässään<br>
+  <br>
+  eikä puuttunut konekiväärikään.<br>
+  Lopuks naftaliiniarkusta siivet tuotiin<br>
+  ja viimeiset rohkaisuryypyt juotiin.<br>
+  Ja niin jumalurhot lensi ja juoks<br>
+  pahan rauhanhäiritsijän luoks<br>
+  — hänet löysivät illansuussa vasta<br>
+  tienviereltä vaiti istumasta.<br>
+  <br>
+  »Miks hiivit sa meidän maille?<br>
+  Ulos! tai jäät päätäsi vaille.»<br>
+  Ei pahasti säikkynyt outo mies,<br>
+  vaan pauhaaville vastata ties:<br>
+  <br>
+  — Te katsokaa miten yksin on<br>
+  maan luonto kesänsä hetkin.<br>
+  Te kai väistytte saleihin Olympon,<br>
+  selin kääntyi ihmisetkin;<br>
+  ei kukaan pilvien lentoa seuraa,<br>
+  ei puhele keralla kukkain,<br>
+  näe kukaan ei synnyttävää peuraa,<br>
+  ei tappelua hukkain.<br>
+  Te valtaanne vartioitte vain,<br>
+  <br>
+  mut vallanalaiset unhottain.<br>
+  Senverran tok’ ihmislapsia vaalitte<br>
+  että suitsutuksia heiltä haalitte<br>
+  mun nimeäni kiristyskeinona käyttäin.<br>
+  Jos yhäti jatkuu se taktiikkanne,<br>
+  Manan herra on vaaliva maailmanne<br>
+  vähän toisellaisia tapoja näyttäin.<br>
+  — Hän, joka on valtias vainajain,<br>
+  hän yksinkö elämää rakasti vain?<br>
+  <br>
+  Näin sanoen otti hän taskustaan<br>
+  sen lakin, jota usein mainitaan,<br>
+  ja kun hän sen päähänsä veti,<br>
+  hän häipyi silmistä heti,<br>
+  eikä kukaan tiedä, hän menikö pois<br>
+  vai vieläkö maahan jäänyt ois.<br>
+  Ei tiedetä. Zeuskaan kurkistaa<br>
+  ei voi Manan taikahytyrän taa.<br>
+  Joku vaivattu lie silti tuntenut<br>
+  hänen lempeän äänensä rohkaisut.
+</p>
+
+
+<div style='text-align:center'>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78391 ***</div>
+</body>
+</html>
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..b37fef8
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78391
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78391)